diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-23 17:06:47 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-23 17:06:47 -0800 |
| commit | 4bf74136f214b6143140044df047c46b38a74082 (patch) | |
| tree | cad1fc9d82e191688bc30337eb2bd9e782981251 | |
| parent | 6b1ff09c59c020e6f67431b13d7741bf3d154751 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64104-0.txt | 12933 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64104-0.zip | bin | 245509 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 12933 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..419745c --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #64104 (https://www.gutenberg.org/ebooks/64104) diff --git a/old/64104-0.txt b/old/64104-0.txt deleted file mode 100644 index 17b8249..0000000 --- a/old/64104-0.txt +++ /dev/null @@ -1,12933 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Punanen kokardi, by Stanley J. Weyman - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Punanen kokardi - Romaani Ranskan vallankumouksen ensi ajoilta - -Author: Stanley J. Weyman - -Release Date: December 22, 2020 [eBook #64104] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Timo Ervasti and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PUNANEN KOKARDI *** - - - - -PUNANEN KOKARDI - -Romaani Ranskan vallankumouksen ensi ajoilta - - -Kirj. - -STANLEY J. WEYMAN - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1896. - - - - -SISÄLLYS: - -Markiisi de St. Alais. -Koetus. -Kokous. -Lähetystö. -Eräs kohtaus tiellä. -Kapina. -Gargouf. -Trikolori. -Kapinan jälkeisenä aamuna. -Kaksi leiriä. -Kaksintaistelu. -Hirteen! Hirteen! -Kirkkoherran huolet. -Milhau'ssa. -Kolme yksissä vaunuissa. -Froment Nîmes'istä. -Kurja olento. -Nîmes'issä. -Tiedustelu. -Kaksi kosijaa. -Korkea asema velvoittaa. -Ratkaisu. -Tuhatvuotinen valtakunta. -Päivä valkenee. - - - - -Ensimäinen luku. - -Markiisi de St. Alais. - - -Noustuamme penkereelle, jonka isäni oli vähää ennen kuolemaansa -laitattanut ikkunoiden alle linnan takapuolelle ja joka eroitti -linnan vastaperustetusta nurmikentästä, pysähtyi St. Alais ja katsoi -ympärilleen silmäyksellä, joka ilmaisi huonosti salattua ivaa. - --- Minne kasvitarha on joutunut? kysyi hän halveksivalla hymyllä. - --- Isä muutti sen toiselle puolelle. - --- Pois näkyvistä? - --- Niin, vastasin minä, se on ruusutarhan takana. - --- Englantilaista, tietysti, sanoi hän ivallisella kohteliaisuudella. -Ja teistä on mieluisempaa katsella ikkunoistanne tätä nurmen paljoutta? - --- On kyllä. - --- Entä puisto? jatkoi hän; luultavasti se on asetettu niin että se -peittää kylän? - --- Niin on. - -Hän nauroi. - --- Niinhän ne ystävänne tahtovat, sen huomion olen tehnyt. He kyllä -osaavat jaaritella veljellisyydestä, vapaudesta, yhdenvertaisuudesta; -he rakastavat kansaa, mutta mieluimmin etäältä, puiston eli korkean -kuusiaidan takaa. Minulla on St. Alais'ssa väki silmäini alla ja kun he -käyttäytyvät sopimattomasti on siellä heidän varalleen _carcan_. Mutta -kas, missä teidän kaularautanne on? Sen paikka oli ennen vastapäätä -porttia. - --- Se on porona, vastasin ja tunsin samalla veren syöksähtävän -kasvoihini. - --- Isännekö sen poltti? kysyi St. Alais kummastuneena. - --- Ei, vaan minä, vastasin jurosti, halveksien itseäni siitä, että -häpesin tekoa, josta ennen olin ollut niin ylpeä. Poltin sen viime -vuonna, sillä minun mielestäni kuuluvat sellaiset kidutuskoneet -menneisiin aikoihin. - -Markiisi oli tuskin viittä vuotta vanhempi minua, mutta ne viisi -vuotta, jotka hän oli viettänyt Pariisissa ja Versailles'issa, tekivät -hänet ihmeen paljon etevämmäksi minua ja hänen ylenkatseellisen -hämmästynyt silmäyksensä oli minusta kuin piiskan isku. Hän ei -kuitenkaan virkkanut enää mitään siitä asiasta, vaan alkoi oltuaan -vähän aikaa vaiti puhua isästäni. Muistuttaen mieleeni monta asiaa ja -tapausta isäni ajoilta puhui hän hänestä niin suurella kunnioituksella -ja rakkaudella, että kiukkuni aivan haihtui. - --- Hänen seurassaanpa minä ensimäisen lintunikin ammuin, sanoi hän -miellyttävällä tavallaan, joka oli hänelle lapsuudesta saakka ominaista. - --- Kaksitoista vuotta takaperin. - --- Aivan oikein, monsieur, ja minä muistan siltä ajalta pienen -paljassäärisen pojan, joka aina juoksenteli jälessäni, kutsui minua -Viktoriksi ja kunnioitti maailman suurimpana miehenä. Enpä aavistanut -silloin että hän oli kerran selittelevä minulle mielipiteitään -ihmisen oikeuksista. Jumalani, minun täytyy todellakin varoa, että -Louis pysyy teistä erillään, sillä muuten teette hänestä samallaisen -maailman parantajan kuin itse olette. Mutta, jatkoi hän hymyillen ja -teki kädellään vilkkaan liikkeen, enhän minä ole tullut tänne hänestä -puhumaan, vaan eräästä toisesta, josta puhumisen pitäisi teitä paljo -enemmän huvittaa. - -Tunsin, että veri jälleen syöksähti kasvoihini, mutta tykkänään -toisellaisesta syystä. - --- Neiti on tullut kotiin? sanoin. - --- Eilen tuli ja huomenna hän menee äitini kanssa Cahorsiin, -katselemaan maailmata. Vaan epäilenpä, että mikään kaikesta uudesta, -jota hän saa nähdä, kiinnittää niin hänen mieltään kuin kreivi de Saux. - --- Kaiketi neiti voi hyvin? kysyin kömpelösti. - --- Vallan mainiosti! vastasi markiisi vakavalla kohteliaisuudella. -Mutta siitä saatte huomen illalla omin silmin tulla vakuutetuksi, -ellemme tiellä sattuisi tapaamaan. Kaiketi te haluaisitte saada viikon -päivät aikaa tavoitellaksenne hänen suosiotansa, herra kreivi? Vaan kun -sitte rouva markiisittaren kanssa voitte määrätä hääpäivän, on parasta, -että määräätte sen niin -- jotta minäkin voin olla saapuvilla. - -Kumarsin. Olin jo viikon ajan odottanut näitä sanoja, mutta ei -Viktorin, vaan Louis'in suusta, joka oli aivan kuin veli minulle. -Edellinen oli tosin poikavuosieni ihanne, mutta siitä oli kauvan jo, -ennenkun hovielämä ja oleskelu Versailles'issa ja St. Cloud'issa oli -muodostanut hänestä sen komean miehen, jonka nyt näin edessäni ja -jonka pienintäkin katsetta minun oli yhtä vaikea kestää kuin tuntui -mahdottomalta saavuttaa hänen vapaata ja hienoa käytöstapaansa. -Tilaisuus vaati kuitenkin itsetietoista, kohteliasta ja hellää -vastausta, ja minä koetin sitä sopertaa. Vaan hän katkasi kohta heikot -yritykseni. - --- Tuota saatatte sanoa Denise'lle, sanoi hän ystävällisesti, hänellä -kaiketi kyllä on herkkä korva sellaiselle. Alussa hän tietysti on vähän -kaino, sillä luulenpa hyvien luostarisiskojen panneen hänen päähänsä -sen käsityksen, että mies ei juuri ole sutta parempi. Mutta, _à la -bonne heure_, ystäväni, naiset pysyvät kuitenkin aina naisina ja viikon -eli parin kuluttua te kyllä olette saavuttanut suosionsa. Toivomme siis -näkevämme teidät huomen illalla, ellei jo ennen? - --- Varmasti aivan, herra markiisi. - --- Miksei Viktor? kysyi hän entisellä hyväntahtoisuudellaan laskien -kätensä olalleni. Tuleehan meistä piakkoin veljet ja epäilemättä -silloin myös -- vihamiehet. Nyt voitte tulla minua saattamaan -veräjille, sillä minulla on jotain muutakin asiaa teille. Mutta -- -mitäs se olikaan? - -Joko hän ei heti muistanut asiaansa eli tuntui hänestä vaikealta ryhtyä -siitä puhumaan, sillä olimme jo astelleet puolitiehen kylälle vievää -pähkinäpuukujaa, ennenkun hän hiiskui sanaakaan. Mutta silloin hän -tarttui suoraan asiaan. - --- Olette kai kuullut puhuttavan protestista? sanoi hän. - --- Olen, vastasin jokseenkin vastenmielisesti ja aavistin pahaa. - --- Tietysti tekin kirjoitatte sen alle? - -Emmin vastatessani samoin kuin hän oli empinyt kysyessään. Kysymyksessä -oleva protesti -- miten viattomalta tuo sana vieläkin kuuluu, vaikka -tiedämme nyt, että sen takana piili alku paljoon levottomuuteen ja ihka -uuteen maailmaan -- aijottiin esittää tulevassa aatelisten kokouksessa -Cahors'issa ja sen tarkoituksena oli panna vastalause edusmiestemme -päätöstä vastaan Versailles'issa yhteistoiminnasta kolmannen säädyn -kanssa. - -Mitkä mielipiteeni tästä asiasta alkujaan olivatkin -- olisin -todellakin pitänyt suotavampana, että muutos olisi tehty -englantilaiseen malliin, niin että aateli olisi saanut pysyä erikseen --- oli minusta kumminkin otettu askel, jonka kuningaskin jo oli -vahvistanut, aivan mahdoton peruuttaa. Ja tiesinhän sitäpaitsi, että -protestin alkuunpanijat olivat vihamielisiä kaikille uudistuksille, -että he riippuivat kynsin hampain kiinni vanhoissa oikeuksissaan ja -koettaisivat hävittää kaiken toivon paremmasta hallitustavasta -- -toivon, joka vaalien jälkeen oli päivä päivältä kasvanut ja jota olisi -nyt yhtä vaikea kuin vaarallinen sammuttaa. En siis käsittänyt, miten -minä olisin voinut kannattaa protestia poikkeamatta vakuutuksestani, -joka oli yleisesti tunnettu. - --- No? kysyi hän viimein kun yhä jatkoin vaitioloa. - --- Luulen, etten voi sitä tehdä, sanoin punastuen. - --- Kirjoittaa alle? - --- Niin. - -Hän nauroi. - --- Sen te kyllä olette tekevä. Minä tahdon teidän lupauksenne, kreivi. -Asia on vähäpätöinen, mutta meidän täytyy olla yksimielisiä. Muuta ei -tarvita. - -Pudistin päätäni. Olimme seisahtuneet veräjien sisäpuolelle ja -markiisin palvelija talutteli hevosia edestakaisin tiellä. - --- Kas niin, pitkitti hän ystävällisesti, ette suinkaan te luulottele -itsellenne, että tuo kansalliskokous, jonka hänen majesteettinsa, -hullusti kyllä, on Necker'illä kokoonkutsuttanut, saa jotain aikaan. Se -kokoontui toukokuun 4 päivänä, nyt meillä on 17, ja koko tällä ajalla -he eivät ole tehneet muuta kuin toruneet ja kinastelleet. Ei kerrassa -mitään. Mutta nyt hajotetaan kansalliskokous kohta, ja se on sen lorun -loppu. - --- Mitä varten sitte enää protesteerataan? - --- Kuulkaas, ystäväni! sanoi hän säälivällä hymyllä, lyöden -ratsupiiskallaan saappaansa varteen. Ettekö tiedä viimeisiä uutisia? - --- Mitä uutisia? kysyin avomielisesti. Kun kerrotte ne, saatan sanoa, -olenko niitä ennen kuullut. - --- Kuningas on antanut Necker'ille virkaeron. - --- Se ei ole mahdollista! huudahdin. En ollut milloinkaan hämmästynyt -niin. - --- On kuin onkin. Pankkiiri on saanut eron, viikon päästä on hänen -kansalliskokouksensa myös mennyt menojaan ja sitte me seisomme -juuri siinä, mistä lähdimmekin. Mutta sillä välin täytyy meidän, -vahvistaaksemme kuningasta viisaassa päätöksessään, näyttää että -elämme. Meidän täytyy osottaa hänelle myötätuntoisuuttamme, meidän -täytyy protesteerata. - --- Herra markiisi, sanoin jotenkin kiivaasti, oletteko varma siitä, -että kansa on levollisesti mukautuva tähän? Miesmuistiin ei ole ollut -niin kovaa talvea kuin viimeinen eikä niin huonoa vuotta. Ja nyt on -sitäpaitse herätetty kansassa toiveita ja vaalien kautta saatettu -heidän mielensä kuohuksiin, ja -- -- - --- Ketä meidän on siitä kiittäminen? sanoi hän heittäen minuun -omituisen katseen. Vaan elkää olko siitä huolissanne, kreivi; kyllä -he sen jaksavat sulattaa ja vielä vähän enemmänkin. Minä tunnen -Pariisin ja voin vakuuttaa, ettei se ole Frondenin Pariisi, vaikka -herra Mirabeau kyllä kernaasti haluaisi näytellä Retz'in osaa. Se -on nyt rauhaisa, järkevä Pariisi, joka ei tahdo kapinaa. Muistakaa, -ettei siellä ole puoleentoista vuosisataan ollut yhtään mainittavampaa -katumeteliä, ottamatta lukuun paria leipäkahakkaa, -- ei mitään, -jota ei pari komppaniiaa sveitsiläiskaartilaisia olisi pystynyt -tukahduttamaan yhtä helposti kuin d'Argenson puhdisti _La cour des -miracles'in_. Ei, uskokaa te vaan minua, mitään vaaraa ei ole tarjolla; -sopivasti menetellen onnistuu kaikki hyvin. - -Mutta uutisensa olivat herättäneet minussa vastustushalua ja minusta -tuntui nyt aivan helpolta nousta häntä vastaan. - --- Enpä juuri sitä usko, sanoin kylmästi. Luulen, ettei asia ole -niinkään mutkaton. Kuninkaan täytyy saada rahaa eli tehdä vararikko, -ja kansalla ei ole rahaa hänelle antaa. En saata käsittää, miten asiat -pääsisivät soljahtamaan entiseen uomaansa. - -Herra de St. Alais katsahti minuun ja huulensa vääntyi halveksivaan -hymyyn. - --- Te tarkoitatte, ettette haluakaan niitä entiselleen? sanoi hän. - --- Tarkoitan, että vanha järjestys ei kestä, vastasin jäykästi. Se ei -olisi voinut kauvan pysyä pystyssä eikä voi koskaan tulla takaisin. - -St. Alais viivytteli vähän aikaa vastausta, ja siinä nyt seisoimme -vastatusten -- hän ulkopuolella, minä sisäpuolella veräjätä. Puiden -viheriät latvat levisivät ylitsemme ja takanaan hohti tomunen tie -heinäkuun auringon paisteessa. Ja jos minun kasvoni kuvastivat hänen -kasvojensa ilmettä, olivat ne ankarat ja vakaat. Mutta seuraavassa -silmänräpäyksessä oli muotonsa muuttunut; hän kohautti olkapäitään ja -naurahti niinkuin lapselle. - --- No niin, sanoi hän, ei huolita väitellä enää, mutta toivon, että te -kuitenkin kirjoitatte protestin alle. Sillä -- ja tätä sanoessaan hän -heitti veitikkamaisen katseen minuun -- siitä voi ehkä riippua hyvin -paljon. - --- Siinä vielä yksi syy miettiä kahdesti, ennenkuin -- - --- Siinä vielä syy miettiä kaksi kertaa ennenkuin kiellätte, sanoi hän -ja kumarsi syvään, mutta vakaana nyt. Sitte hän meni ratsunsa luo, -palvelija piteli jalustinta, ja hyppäsi satulaan. Suitsiin tartuttuaan -hän vielä kerran kääntyi minun puoleeni. - --- Herra kreivi, sanoi hän matalalla äänellä heittäen minuun tutkivan -silmäyksen, päätös on päätös ja Montagu ja Capulet ovat vanhettuneet -samoin kuin teidän kaularautanne. Mutta olkoonpa se asia miten tahansa, -meidän täytyy sittenkin kulkea samaa tietä -- samaa tietä, ymmärrättekö --- eli erota. Se on minun ajatukseni. - -Ja nyökäyttäen niin ystävällisesti kuin olisi lausunut kohteliaisuuden -uhkauksen sijasta hän ratsasti tiehensä. Seisoin ja katselin hetken -jälkeensä sydän harmista pakahtumaisillaan, vaan käännyin sitte ja -palasin linnaan. Ajatukseni, tuumani ja toiveeni kuvastivat tarkalleen -yleistä hämmennystilaa, joka sinä päivänä vallitsi koko Ranskan maassa, -vaikka sen silloin vain hämärästi aavistin. - -En nimittäin voinut olla ymmärtämättä viittaustaan, en voinut olla -käsittämättä, että hän oli kohteliain sanoin käskenyt minun valitsemaan -sisarensa ja niiden valtiollisten mielipiteiden välillä, joissa isäni -oli minut kasvattanut ja joita vuoden pitkä oleskelu Englannissa oli -yhä kehittänyt. Isäni kuolemasta saakka olin asunut yksin linnassa -ja uneksinut paljon tulevaisuudesta. Olin ajatellut Denise de St. -Alais'ta, suloista tyttöä, joka oli tuleva vaimokseni ja jota en ollut -nähnyt sen jälkeen kuin hänet vietiin luostarikouluun, olin uneksinut, -miten minä kohottaisin alustalaiseni onneen ja varallisuuteen, -niinkuin olin nähnyt Englannissa. Nyt oli St. Alais'n sana uhannut -tehdä tyhjäksi toisen unelmistani ja se oli sangen ikävää. Mutta se ei -sittenkään minua niin paljo harmittanut kuin hänen mahtipontisuutensa, -jota vuoroin kiroilin, vuoroin nauroin hyvin ymmärrettävällä kiukulla. -Minä olin yhdenkolmatta vanha ja hän seitsemänkolmatta, ja hän -oli tullut lukemaan minulle lakia. Me olimme maamiehiä, me -- hän -politikoitsija, ja hän oli tullut Pariisista eli Versailles'ista meitä -komentamaan. Jos tottelin, saisin sisarensa, jos en, saisin olla ilman. -Sellainen oli asemani. - -Ei ihme siis, että olin jo niukan puolen tuntisen kuluttua tehnyt -päätökseni ja että vietin lopun päivästä kooten järkeviä ja -kumoamattomia syitä menettelyyni. Saadakseni todistuksia kerroin -ajatuksissani kaikki mitä herra Rochefoucauld oli puhunut kun hän -viimeksi kunnioitti minua käynnillään ja luin uudelleen kirjeen, -jossa herra Liancourt selitti uudistussuunnitelmiaan. Vähemmässä kuin -puolessa tunnissa ja vihan vielä kiehuessa minä siis tein päätökseni -yhtä vähän miettien tekoani kuin tuhannet muut, jotka sinä päivänä -valitsivat kahdesta tiestä toisen. Gargouf, St. Alais'n vouti, oli -epäilemättä kuullut uutisen Necker'in erosta ja siitä riemuinnut -aavistamatta mitä se tulisi hänelle maksamaan. Isä Benoit, kirkkoherra, -joka oli sinä iltana illallisella luonani ja murheella otti vastaan -uutisen -- ei myöskään aavistanut mitään. Ja ravintoloitsija La -Bastide'ssa, Cahors'in luona, oli luultavasti myös kuullut uutisen, -vaan eipä langennut valtikan varjo tiellensä, yhtä vähän kuin varjo -marsalkan sauvasta näyttäytyi notariolle toisessa La Bastide'ssa, -Notario ja marsalkan sauva! Ravintolan pitäjä ja valtikka. _Mon dieu_, -miten hassulta moinen paritus olisi meistä tuntunut! Mutta olisimmepa -olleetkin Davidia viisaampia ja suurempia ennustajia kuin Josef, jos -olisi arvattu sellaista tapahtuvan _l'ancien regimen_ aikana, vanhassa -Ranskassa, vanhassa maailmassa, joka kuoli heinäkuussa 1789! - -Ja kuitenkin oli jo silloin olemassa merkkiä, jotka puhuivat -lähestyvistä mullistuksista, jos vaan oli silmiä niitä huomata, -ja retkelläni seuraavana päivänä näin niitä siksi monta, että -kaikki yksityinen kiukku haihtui ja sydämmeni täyttyi jalommilla -harrastuksilla. - -Ratsastaessani palvelijaini Gil'en ja André'n seuraamana Cahors'iin -näin hallan tuhotyöt -- pähkinäpuut mustina, viiniköynnökset -kellahtuneina, ruis oli turmeltunutta, ja suurin osa peltoa -siementämättä. Vaan enpä nähnyt ainoastaan noita tavallisia köyhyyden -merkkiä, joihin jo olin tottunut, vaikka ne tosin Englannista -palattuani herättivät minussa kauhua -- nimittäin savihökkeliä, -ruuduttomia ikkunoita, nälkääntyneitä elukoita ja koukkuhartiaisia -naisia, jotka keräilivät risuja. Huomasin muitakin uhkaavampia -merkkiä: miesryhmiä jokaikisessä tienristeyksessä ja sillankorvassa, -miesjoukkioita odottamassa -- tuskin tiesivät itsekään mitä. -Äänettömyytensä oli kammottava, kasvojensa ilme odotusta täynnä, päähän -painuneissa silmissä ja kuoppaisissa poskissa oli jotain uhkaavaa ja -vaarallista. Nälkä oli iskenyt kyntensä heihin, vaalit herättäneet -henkiin uinuvat elinvoimat. Vapisin kuvitellessani mitä lopuksi oli -tuleva ja huomauttaessani St. Alais'ta mahdollisesta vaarasta, olin -valitettavasti osannut liiankin oikeaan. - -Cahors'ia lähetessä hävisivät nämä enteet, mutta hetkeksi vaan. -Välkkyvän Lot'in ympäröimä, tornien ja varustuksien suojaama, jyrkkien -kunnaiden juurella sijaitseva Cahors viehättää ensi näkemällä -väkistenkin silmää. Ja ihana silta, vanha tuomiokirkko ja komea linna -herättävät uutta ihailua siinäkin, joka ne on ennen nähnyt. Mutta sinä -päivänä ei silmäni niihin kiintynyt, sillä torille saavuttuani myytiin -siellä parhaallaan viljaa sotamiesosaston turvissa ja puolen toria -täyttävän ihmisjoukon nälistyneet kasvot, kokoon kyyristyneet, melkein -alastomat ruumiit, synkät katseet ja uhkaava murina muodostivat niin -jyrkän vastakohdan lämpimälle päiväpaisteelle, ettei minulla ollut -silmää eikä korvaa millekään muulle. - -Jotain kuitenkin huomasin, ja se oli se hämmästyttävä -välinpitämättömyys, jolla tänne uteliaisuudesta eli vanhasta tavasta -keräytyneet ihmiset katselivat tätä näytelmää. Ravintolat olivat -täpösen täynnä maakunnan aatelia, jotka olivat saapuneet kokoukseen, -kaikissa ikkunoissa näkyi herroja ja naisia, jotka juttelivat ja -nauroivat ikäänkuin olisivat istuneet kotona linnoissaan huvittavaa -leikkiä ihailemassa. Tuomiokirkon edustalla käveli muutamia pappia ja -rouvia edestakaisin heittäen tuontuostakin välinpitämättömän katseen -torille; mutta ylipäätään he näyttivät olevan tietämättömiä kaikesta -eli ainakin puuttuvan sääliä noita onnettomia kohtaan. Olen sittemmin -kuullut sanottavan, että Ranskan rajojen sisällä oli siihen aikaan -kaksi eri maailmaa, niin kaukana toisistaan kuin taivas ja helvetti, -ja sen päivän surullinen näky sitä kyllä todisti. Muuan myymälä, jossa -kaupattiin sanomalehtiä ja lentokirjasia, oli täynnänsä ostajia, jota -vastoin kaikki muut puodit lähitienoilla olivat suljetut ryöstön -pelosta. Torin syrjässä näin Gargoufin, St. Alais'n voudin. Hän jutteli -erään talonpojan kanssa ja ohi ratsastaessani kuulin hänen ivallisesti -sanovan: - --- No, tokko se teidän kansalliskokouksenne onkaan hankkinut teille -syömistä? - --- Ei vielä, vastasi talonpoika tylsästi, mutta ne kertovat, että -muutaman päivän perästä on kaikki toisin. - --- Elä usko, sanoi vouti raa'alla äänellä. Luuletteko tosiaankin, että -ne aikovat teitä elättää? - --- Ihan varmasti, vastasi mies, ja sitäpaitsi on -- - -Gargouf hoksasi nyt minut ja tervehti, enkä tullut kuulleeksi sen -enempää. Kohta sen perästä huomasin taas erään omista alustalaisistani, -seppä Buton'in, joka seisoi keskellä napisevaa joukkuetta. Mies näytti -nolostuvan koko lailla kun joutui vastatusten kanssani. Pidin hänelle -aika ripityksen ja näin hänen lähtevän kotiin päin kävelemään ennen -kuin menin majapaikkaani. - -Asuin aina "Kolmen Kuninkaan" ravintolassa, jonka isäntä, Doury, -tarjosi kahdeksan aikaan illallista aatelille. Oli tapana siksi muuttaa -pukua ja jauhoittaa hivukset. - -St. Alais'n perhe omisti talon Cahorsissa ja markiisin sanoista -päättäen oli heillä vastaanotto illalla. Suurin osa ravintolan -vieraista lähtikin sinne aterian päätyttyä. Itse menin vähän myöhemmin -saadakseni rauhassa puhella markiisin kanssa. Perille tultuani olivat -huoneet jo valaistut ja täynnä kirjavaa joukkoa, eteisessä ja portaissa -seisoi rivittäin palvelijoita, ja klaveerin äänet väräyttelivät illan -ilmaa. Koko maakunnan aateliston kerma kävi rouva de St. Alais'n luona -ja vaikkeivät hänen pitonsa olleet niin ylellisiä kuin monen muun, -olivat ne aina niin hyvällä aistilla järjestetyt ja vallitsi niissä -niin henkevä ja miellyttävä hilpeys, ettei niiden vertaista enää ole. - -Ylipäätään hän mieluimmin näki luonaan rajoitetun määrän iloisia -ihmisiä, jotka eri ryhmiin kokoutuneina antoivat huoneille tuon -komean leiman, joka niin hyvin soveltui yhteen sen aikuisten silkki- -ja pitsipukujen, hivusjauhojen ja jalokivien ja punasten korkojen -kanssa. Nyt näin kumminkin heti kohta sekä vieraiden lukumäärästä että -loistavista valmistuksista, että sen iltasilla pidoilla oli tavallista -suurempi merkitys, eikä viipynytkään kauvan ennenkuin sain selville, -että niillä oli aivan poliittinen leima. Melkein kaikki huomiseen -protestikokoukseen saapuneet olivat läsnä, ja vaikken huoneen läpi -tunkeutuessani kuullutkaan vakaampaa keskustelua -- hämmästyin, että -ihmiset saattoivat niin tärkeällä hetkellä kinastella ranskalaisen -ja itaalialaisen oopperan etevämmyydestä -- ymmärsin, että rouva de -St. Alais tähtäsi enempää kuin pelkkää huvia kerätessään ympärilleen -maakunnan kaunottaret ja etevimmät henkilöt. - -Ja täytyypä tunnustaakseni, että hän oli jossain määrin onnistunut. -Oli mahdotonta oleskella pitemmän aikaa noiden ihmisten joukossa, -jotka täyttivät huoneet, hengittää tuoksujen ja sävelten täyttämää -ilmaa, joutumatta lumouksen valtaan, unhoittamatta kurjuutta porttien -ulkopuolella. Lähellä ovea seisoi muuan isäni parhaista ystävistä, -herra de Gontaut puhellen Harincourt'in veljesten kanssa. Hän tervehti -minua veitikkamaisesti hymyillen ja osotti sisähuoneisiin päin. - --- Jatkakaa, jatkakaa matkaanne, monsieur. Siellä hän on, siellä. Oi, -jospa olisi nuori jälleen! - --- Teidän voittonne olisi minun tappioni, herra parooni, vastasin -pujotellessani ohitsensa. Sitte takertui minuun pari naista, jotka -tekivät veitikkamaisesti samallaisia viittauksia, ja sen jälkeen -kohtasin Louis'in. Hän puristi kättäni ja seisoimme hetken rinnatusten, -vaikka ihmisvirta pian meidät eroitti. Kun tunsin kädenpuristuksensa -ja katsoin rehellisiin silmiinsä, tuntui kuin metsänhenkäys olisi -puhaltanut huoneeseen ja haihduttanut raskaat tuoksut. - -Mutta kysyessään, olinko nähnyt Viktor'ia, kuvastui silmissään -levottomuutta. - --- Eilen kyllä, vaan en tänään vielä, vastasin, ymmärtäen kohta mitä -hän tarkoitti ja miksi oli levoton. - --- Etkä Denise'äkään? - --- Minulla ei ole ollut kunniaa tavata neitiä. - --- Niinpä tule sitte. Äiti odotti sinua jo aikaisemmin. Mitä arvelet -Viktorista? - --- Että hän lähti täältä Viktorina ja palasi erittäin tärkeänä -henkilönä, vastasin hymyillen. - -Louis hymähti myös ja kohotti kulmiaan koomillisella surkuttelulla. - --- Pelkäänpä, että olet oikeassa, hän sanoi. Viktor ei tuntunut olevan -ollenkaan tyytyväinen sinuun. Mutta täytyyhän meidän noudattaa hänen -tahtoaan -- eikö niin, Adrien. Vaan lähdeppä nyt; äiti ja Denise ovat -tuolla perimäisessä suojassa. - -Hän veti minut muassaan, mutta meidän täytyi ensin kulkea pelihuoneen -läpi ja sitte oli tungos oven edessä niin suuri, ettei heti päästy -sisään. Ja siinä seistessäni ja kumarrellessani puolelle ja toiselle -paukutti sydämmeni jännityksestä ja levottomuudesta. Vihdoin pääsimme -pikku suojaan, jossa ei ollut muita kuin markiisitar jutellen apotti -Mesnil'en kanssa ja pari muuta naista. Toinen heistä oli Denise de St. -Alais. - -Neiti istui matalalla tuolilla seinän luona ja silmäni kääntyivät -tietysti ensiksi häneen. Hän oli puettu valkosiin ja melkein -hämmästyin, niin pieneltä ja lapselliselta hän näytti. Hyvin vaalea -hän myös oli, hipiä erinomaisen hieno, vartalo täydellisen kaunis -ja jäykkäpoimuisessa puvussa, hivukset jauhotettuina ja suoraan -ylös otsalta suittuina hän näytti lapsellisen, melkein naurettavan -arvokkaalta. Vaan hän oli tavattoman pikkuruinen. Ennätin huomata sen -ja tuntea pettymyksen tapaista ajatellessani, että hän olisi ollut -täydellisen kaunis jos vaan olisi ollut muovaeltu hiukan suuremman -mittakaavan mukaan. Silloin häntä huomautettiin läsnäolostani, hän -katsoi ylös ja lävähti punaiseksi kasvoiltaan. Silmämme yhtyivät -- -Jumalan kiitos, hänellä oli nuoremman veljensä silmät! -- mutta sitte -hän painoi luomensa alas ja punastui vielä enemmän. - -Astuin tervehtimään rouvaa ja suutelemaan kättä, jonka hän minulle -ojensi puheluaan keskeyttämättä. - --- Sellainen valta! virkkoi juuri apotti, jonka sanottiin olevan hiukan -filosooffinen. Rajaton! Määrätön! Väärinkäytettynä se -- -- - --- Mutta onhan kuningas hyvä, keskeytti markiisitar hymyillen. - --- Silloin niin, kun hänellä on hyviä neuvonantajia. Mutta sanokaas, -millä hän peittää vaillingin valtion kassassa? - -Markiisitar kohautti olkaansa. -- Hänen majesteettinsa täytyy saada -rahaa. - --- Niin, mutta millä tavalla hän sitä saa? - --- Kuningas oli liian leväperäinen alussa, sanoi markiisitar hiukan -ankarasti. -- Hänen olisi pitänyt antaa vahvistaa edikti. Mutta -parlamentti on aina antanut perään ja tekee kaiketi niin nytkin. - --- Niin, parlamentti, vastasi apotti lempeällä hymyllä. Nyt ei ole -kysymys enää parlamentista, ja kansalliskokous -- - --- Kansalliskokous häviää, mutta kuningas pysyy paikoillaan, vastasi -rouva ylpeästi. - --- Mutta jos levottomuuksia syntyy? - --- Eikä synny. Kuningas on kyllä sen estävä. -- Ja vaihdettuaan vielä -muutaman sanan apotin kanssa, kääntyi markiisitar minun puoleeni ja -läpsäytti kättäni viuhkallaan. - --- Karkuri, sanoi hän ankaralla ja samalla ystävällisellä katseella. -En tiedä, mitä minun pitäisi teistä oikeastaan ajatella. Viktor'in -palattua sieltä eilen en tosiaankaan tietänyt, odottaisinko teitä tänne -tänään, vai enkö. Oletteko varma siitä, että se olette te, joka on -täällä? - --- Tunnen sydämmeni tykkivän ja se on täällä, vastasin kohteliaalla -kumarruksella. - -Hän iski ystävällisesti silmää. - --- Niinpä laskekaa se sitte sen jalkojen juureen, jonka omakin se on, -sanoi hän, otti kädestäni kiini ja vei minut tyttärensä luo. - --- Denise, tämä on kreivi de Saux, vanhan, hyvän ystävä-vainajani -poika. Herra kreivi -- tyttäreni. Ehkä tahdotte jutella hänen kanssansa -vähän aikaa, niin minä palaan apotin luo. - -Neiti oli luultavasti viettänyt koko illan ujossa, levottomassa -odotuksessa, sillä hän tervehti sanaakaan sanomatta niin syvään, -että painui melkein lattiaan, ja näytti peräti hämmentyneeltä. Kun -hän sitte vielä unehtui seisomaan ja minä pyysin häntä istautumaan, -lisääntyi hämmennyksensä yhä. Asetuin hattu kourassa tuolinsa -viereen, vaan miettiessäni sopivaa kohteliaisuutta ja koettaissani -havaita jonkunlaista yhtäläisyyttä tämän neitosen ja vallattoman, -ruskeaposkisen kolmetoistavuotiaan välillä, jonka olin neljä vuotta -takaperin tuntenut, kävin itsekin aivan hämilleni. - --- Te tulitte kotiin eilen? sanoin viimein. - --- Niin, herra, -- vastasi hän hiljaa silmät maahan luotuina. - --- Se oli suuri muutos teille? - --- Niin, herra. - --- Ja kuitenkin teistä oli ikävää lähteä pois luostarikoulusta? - --- Niin, herra. - -Mutta silloin hän lienee huomannut, miten typeriä vastauksensa olivat, -sillä hän katsahti äkkiä minuun ja kävi tulipunaseksi. Ja ellen -kovin paljoa erehtynyt, oli hän puhaltamaisillaan itkun. Se liikutti -sydäntäni ja kumarruin hellästi puoleensa. - --- Neiti, sanoin innokkaasti, elkää pelätkö minua. Vaikka mitä -tapahtuisi, ei teidän tarvitse koskaan minua pelätä. Pitäkää minua -ystävänänne, veljenne ystävänä. Louis on minun -- - -Rats! Juuri kun olin sanonut nuo sanat, kuului rämähdys ja jokin -paukahti selkääni niin, että olin kaatua; ympärillä kuului huutoa ja -melua. Ensi hetkessä en voinut käsittää, mitä oli tapahtunut, olin -lyönnistä melkein pyörryksissä. Sen vaan tajusin, että neiti riippui -huolestuneena käsivarressani, että hän katseli minua säikähdyksestä -kalpeana ja että soitto äkkiä taukosi. Vaan kun ihmiset tunkeutuivat -ympärillemme ja minä aloin vähän selvitä, käännyin katsomaan taakseni -ja näin, että ikkuna oli rikki ja että lasisirujen keskellä lattialla -oli suuri kivi. Se se oli selkääni sattunut. - - - - -Toinen luku. - -Koetus. - - -Oli aivan merkillistä miten nopeasti huone täyttyi -- täyttyi -vimmastuneilla ihmisillä. Ennenkuin oikein tajusin mitä tapahtunut -oli, olin joutunut keskelle ihmislaumaa, jotka tutkivat asiata. Ja -etumaisena oli markiisi de St. Alais. Kaikki puhuivat yhtaikaa, melu -oli korvia särkevä, minun olisi ollut melkein mahdoton selittää mitään, -mutta rikkinäinen ikkuna ja kivi permannolla puhuivat puolestaan ja -kertoivat joutuisammin kuin minä olisin voinut tapahtumasta. - -Silmänräpäyksessä oli tuo näky puhaltanut ilmi liekkiin intohimot, -jotka kytivät useimman povessa. Kymmenkunta ääntä kirkui: "Aseisiin -roistoja vastaan!" ja samassa huusi joku huoneen perältä: "Miekat, -herrani, miekat esille!" - -Salamana hyökkäsivät herrat ovelle, etunenässä St. Alais, joka paloi -intoa päästä kostamaan juhlan häpäisijälle. He hyökkäsivät yhdessä -laumassa kadulle ja alkoivat paljastetuin miekoin etsiä rauhanrikkojia. -Soihduilla varustettuja palvelijoita oli tusina mukana etsinnässä, -joten katu yhtäkkiä oli täynnä ihmisiä ja valkeita, jotka liehuivat -edestakasin. Ikkunoista katsellen se näytti varsin omituiselta. - -Mutta roistot, kiveniskijät, olivat paenneet ajoissa ja etsijät -palasivat pian, toiset häveten kiihkoaan, toiset nauraen ja surkoen -likaantuneita kenkiään ja silkkisukkiaan, ja toiset, vähemmistö, -kiihkeästi puhellen solvauksesta ja uhkaillen kostoa. Muulloin olisi -tuollainen teko tuntunut vähäpätöiseltä, lapselliselta loukkaukselta, -mutta näinä kuohun aikoina sillä oli katkera ja uhkaava sivumaku, joka -ei jäänyt valppaimmilta huomaamatta. Kadulle hyökätessä oli ilman veto -hulmauttanut kynttilän liekkiä ja sytyttänyt uutimen, joka sentään -saatiin nopeasti sammutetuksi. Vaan tuo revitty, karstautunut uudin, -lasisirut, tyhjä ikkuna ja naisten pelokkaat kasvot tekivät äskettäin -niin sirosta, juhlallisesti valaistusta huoneesta hävityksen pesän. - -En sentähden ollenkaan ihmetellyt, että St. Alais'n vakaa muoto kävi -vielä vakaammaksi kun hän katsahti ympärilleen huoneessa. - --- Missä sisareni on? kysyi hän lyhyesti, melkein tuimasti. - --- Täällä, vastasi markiisitar. - --- Loukkautuiko hän? - --- Ei, vastasi rouva hyväillen tytön kasvoja. Herra de Saux'lla on -suurin syy valituksiin. - --- Jumala varjelkoon meitä ystävistämme -- vai kuinka, kreivi? sanoi -St. Alais ilkeällä hymyllä. - -Vavahdin. Eiväthän nuo sanat itsessään juuri olleet merkilliset, -vaan niiden alla piilevä iva oli niin selvä, etten voinut olla sitä -huomaamatta. - --- Jos luulette, että minulla oli tietoa tästä hyökkäyksestä, niin -- - --- Tietoa? Eihän toki, vastasi hän kohteliaasti kieltävällä liikkeellä. --- Niin pitkälle ei kuitenkaan vielä ole menty, että kukaan ylimys -tässä joukossa alentuisi toimimaan yhdessä roistoväen kanssa. Se -on mahdotonta. Mutta minä luulen, herrani, että saamme ottaa tämän -opiksemme, että saamme -- jatkoi hän kääntyen toisten puoleen -- oppia -pitämään kiinni omastamme, ettemme kadota kaikkea. - -Hyväksyvä mukina tervehti näitä sanoja. - --- Ylläpitämään etuoikeuksia, ettemme kadota oikeuksia. - -Kaksikymmentä vakavaa ääntä vastasi hyväksyen. - --- Pitämään puoliamme nyt eli ei koskaan! jatkoi markiisi kovalla -äänellä, kohotti kätensä ja silmänsä säihkyivät. - --- Nyt! Nyt! - -Tämä huuto ei kajahtanut yhdestä vaan sadasta suusta, miesten -ja naisten, ja silmänräpäyksessä täyttyi huone innostuksella ja -päättäväisyydellä. Miesten silmät säkenöivät, kasvojen väri tummeni -ja he huokuivat kiivaasti. Heikompiinkin tarttui innostus ja kaikki -huusivat: nyt! nyt! - -En ole koskaan voinut oikein selittää sitä, mitä nyt seurasi, enkä -tiedä oliko se jo edeltäpäin suunniteltu vai tapahtuiko se hetken -huumauksessa. Mutta huoneiden kajahdellessa huudoista ja kaikkien -silmien seuraamana astui herra de St. Alais esille, ylimyksellisenä -kiireestä kantapäähän, ja veti ylpeällä liikkeellä miekan tupestaan. - --- Herrat, lausui hän, olemmehan kaikki yksimielisiä. Näyttäkäämme -se siis myös teossa. Jos me yksin pysymme toimettomina, nyt kun koko -maailma taistelee, antaudumme me hyökkäykselle ja mikä vielä pahempi, -tappiolle alttiiksi! Yhtykäämme siis niin kauvan kuin vielä on aikaa ja -näyttäkäämme, että ainakin Quercy'ssä aateli seisoo ja kaatuu yhtenä -miehenä. Luultavasti olette kaikki kuulleet puhuttavan valasta, joka -tehtiin varastohuoneella ja kesäkuun kahdestakymmenennestä päivästä? -Vannokaamme nytkin, heinäkuun kahtenakymmenentenätoisena päivänä vala; -mutta ei kädet pystyssä niinkuin joukko suurisuisia kerskailijoita, -jotka lupaavat kaikille kaikki, vaan miekat pystyssä. Vannokaamme -ylimyksinä ja ritarismiehinä puolustaa säätymme oikeuksia ja etuja! - -Kajahtava hyvähuuto, joka pani kynttilät hulmuamaan ja kieri -kaikuna pitkin hiljaista katua, vastasi tähän ehdotukseen. Muutamat -kiskasivat kohta miekkansa tupesta ja välkyttivät niitä ilmassa, -naisten heiluttaessa nenäliinoja ja viuhkoja. Mutta enin osa huusi: -"Saliin! Suurempaan huoneesen! Saliin!" Ja tuokiossa niinkuin käskystä -kääntyivät kaikki ovelle ja tunkeutuivat saliin. - -Joukossa oli kyllä vähemmin innostuneitakin ja sellaisia, jotka -osoittivat enemmän kuin tunsivat, vaan tuskinpa lienee kukaan niin -hitaasti, niin vastenmielisesti ja niin raskaalla sydämmellä kuin minä -seurannut käskyä. Aavistin jo, että siellä oli pulma edessä, vaan -kiukuissani, kuohuissani ja kahden vaiheilla ollen en keksinyt mitään -keinoa päästä poispuikahtamaan. - -Jos olisin voinut, olisin sen tehnyt ilman vähintäkään -omantunnonvaivaa, mutta ulko-ovi oli salin toisessa päässä ja taaja -ihmisjoukko tukkesi tien. Sitäpaitsi tunsin St. Alais'n tarkastavan -katseen seuraavan minua ja että, ellei juuri ollutkaan keksinyt tätä -koetta minun tähteni, hän oli lujasti päättänyt, etten pääsisi siitä -vapaaksi. - -Jäin seisomaan ovelle siinä toivossa, ettei minua sieltä huomattaisi. -Vaan markiisipa nousi, päästyään keskellä huonetta, tuolille seisomaan, -josta näki koko salin ja siis minutkin. Ylimykset keräytyivät hänen -ympärillen, nuorempien ja kiihkeimpien huutaessa: "Eläköön aateli!" -Naiset asettuivat piiriin heidän ympäri. Kynttilät, hohtavat puvut, -innostuneet kasvot, liehuvat nenäliinat ja säteilevät silmät -muodostivat kuvan, jota kyllä kannattaa muistella, vaikka minä en -silloin tajunnut selvästi muuta kuin St. Alais'n katseen. - --- Herrat, huusi hän, tehkää hyvin ja paljastakaa miekkanne. - -Heti välähtelivät säilät ilmassa ja St. Alais antoi katseensa hitaasti -kiertää salia, kaikkien odottaessa hänen puhettaan. Viimein hän -kiinnitti silmänsä minuun. - --- Monsieur de Saux, me odotamme teitä, sanoi hän kohteliaasti. - -Kaikki kääntyivät minuunpäin. Koetin supista jotain ja pyytää -viittaamalla jättämään minut rauhaan. Vaan olin niin hämmentynyt, en -voinut selvästi ilmaista tarkoitustani ja ainoa toivoni oli, että hän -varovaisuudesta antaisi minun olla. - -Vaan sitä hän ei suinkaan aikonut tehdä. - --- Tahdotteko astua paikallenne, kreivi? kysyi hän yhtä kohteliaasti. - -Silloin ei enää ollut mahdollista päästä asiasta vapaaksi. Kaikkien -silmät tähtäsivät minua. Kasvoni polttivat kuin tuli. - --- Minä en voi sitä tehdä, vastasin. - -Kaikki olivat ääneti. - --- Ja miksikä ei, jos saan kysyä? - --- Siksi, etten minä mielipiteiltäni ole -- aivan yksimielinen -teidän kanssanne, sopersin ja koetin voimaini takaa tyynesti kohdata -suuttumuksesta kiiltäviä katseita. -- Minun mielipiteeni ovat tunnetut, -herra de St. Alais, enkä minä voi tehdä tätä valaa. - -Muutamat nousivat heti minua vastaan, mutta St. Alais käski heidän -vaikenemaan. - --- Rauhoittukaa, herrat, rauhoittukaa, sanoi hän ylpeän arvokkaalla -liikkeellä. -- Tämä ei ole uhkauksille sopiva paikka. Herra de Saux -on minun vieraani ja minä kunnioitan häntä siksi paljon, että myös -tiedän antaa arvoa hänen mielipiteilleen. En edes tahdo itse koettaa -ruveta ennakkoluulojaan kumoamaan. Mutta madame, -- jatkoi hän kääntyen -hymyillen äitinsä puolen -- jos tahtoisitte antaa neiti de St. Alais'n -tämän ainoan kerran ruveta värväyskersantiksi -- niin hänen ehkä -onnistuisi värvätä vastahakoinen. - -Nauru, pidätetyt suosion huudot ja huiskutukset vastasivat tähän. -Vaan markiisitar seisoi hymyhuulin ja käsittämätönnä kuin sfinksi, -eikä vastannut heti. Sitte hän kääntyi tyttäreensä, joka oli nimensä -kuultuaan arasti vetäytynyt syrjään, ja sanoi koruttomasti: - --- Mene, Denise, mene ja pyydä, että herra de Saux rupeaa sinulle -rekryytiksi. - -Tyttö lähestyi verkalleen huomattavalla vavistuksella, eikä tule -koskaan menemään mielestäni, miten onneton sillä hetkellä olin, miten -mieleni kuohui harmia ja häpeää. Ajatus, salamaa nopeampi, näytti -minulle, minkälaiseen satimeen olin mennyt, satimeen, jota en ollut -voinut aavistaakaan. Ja tyttö raukka itse, joka seisoi siinä kainona -ja hämmentyneenä, sammaltaen rukoustaan niin hiljaa, että sanat tuskin -kuuluivat, enensi vielä tuskaani. - -Voinko työntää hänet luotani koko tämän joukon nähden? Se olisi -ollut yhtä halpamainen ja kurja teko kuin jos olisin lyönyt häntä, -yhtä alentavaa ylimykselle kuin polkea tunteellinen, avuton olento -maahan. Sen tunsin kiusallisen selvästi. Mutia minä tunsin myös, että -myöntyminen oli samaa kuin luopuminen kaikesta lujuudesta, että siten -tunnustaisin itseni voitetuksi ja satimeen houkutelluksi. Näin selvästi -molemmat seikat ja horjuin hetken ajan suuttumuksen ja säälin välillä. -Kynttelit, ivalliset kasvot, säkenöivät silmät, kaikki sulivat yhdeksi -edessäni... Viimein rohkasin itseni. - --- Minä en voi, neiti, minä en voi. - --- Herra! - -Tämä huuto pääsi markiisittarelta, ja se helähti kuin teräs huoneen -läpi. Kiitin siitä taivasta, sillä se selvitti sekavat ajatukseni ja -saattoi minut entiselleen. - -Käännyin kumartaen puoleensa. - --- Ei, rouva, minä en voi, toistin päättävästi. Mielipiteeni ovat -tunnetut, enkä minä saata edes neidinkään tähden niistä luopua. - -Viimeisen sanan kaijuttua sattui kasvooni hansikas, näkymättömän käden -heittämänä, ja samassa näyttivät kaikki joutuvan todelliseen raivoon. -Sadatusten sataessa heilui parikymmentä miekkaa ilmassa ja yhtä monta -kaksintaistelumanausta nakattiin vasten kasvojani. En ollut silloin -vielä oppinut näkemään, kuinka kiukkuinen suuri ihmisjoukko on ja -kuinka paljo armottomampi jokaista yksilöä erikseen. Hämmästyneenä ja -melun huumaamana, jota naisten kirkunat vielä lisäsivät, vetäydyin pari -askelta takaperin. - -Silloin markiisi de St. Alais hyppäsi alas tuolilta, työnsi syrjään ne, -jotka minua miekoillaan uhkailivat, ja asettui eteeni. - --- Kuulkaa, hyvät herrat, huusi hän niin kovalla äänellä, että se -kuului mellakan yli. -- Kuunnelkaa minua! Tämä herra on vieraani. Hän -ei kuulu enää meidän leiriimme, mutta hänen täytyy päästä häiritsemättä -tästä talosta lähtemään. Tietä antakaa, tie auki kreivi de Saux'lle. - -He tottelivat, vaikka tosin vastahakoisesti, ja vähitellen aukeni -ura perästä ovelle. St. Alais kääntyi minuun ja teki kumarruksen -- -todellisen hovimiehen kumarruksen. - --- Tätä tietä, jos suvaitsette, herra kreivi. Markiisitar ei tahdo -kauvemmin kuluttaa kallista aikaanne. - -Seurasin häntä sykkivin sydämmin ja posket polttavina huoneen toisesta -päästä toiseen ivallisten kasvojen muodostamaa kujaa pitkin, eikä -kukaan estänyt meitä. Äänetönnä saavuimme ovelle. Siinä pysähtyi St. -Alais, teimme kumarruksen, ja minä poistuin kuin unessa. - -Seisoin eteishuoneessa. Kokonainen lauma vakoilevia, virnisteleviä -lakeijoja tuijotti minuun häpeämättömällä uteliaisuudella, mutta minä -tuskin huomasin heidän läsnäoloansa, saatikka hävyttömyyttään. Kunnes -pääsin kadulle raittiisen ilmaan, kuljin kuin pyörryksissä enkä kyennyt -ajattelemaan. Isku oli tullut niin äkkiä, niin odottamatta. - -Kun ennätin hiukan tointua oli ensimäinen tunteeni palava harmi. -Astuessani tänä iltana herra de St. Alais'n taloon omistin kaikki, -tullessani sieltä nyt ei minulla enää ollut ystäviä, ei morsianta, ei -arvoa. Olin luottanut ystävyyteensä, ystävyyteen, joka oli kestänyt -polvesta polveen meidän perheidemme välillä, ja hän viekoitteli minut -ansaan. Voihkin ääneen ajatellessani tätä, ajatellessani, miten he -nolasivat minut, ja kuvitellessani, mikä minua odotti. - -Aloin huomata, että olin käyttäytynyt kuin mieletön -- että minun olisi -pitänyt antaa jälkeen. Sillä enhän voinut seistessäni siinä pimeällä -kadulla aavistaa, minkälaiseksi tulevaisuus muodostuisi, eli tietää -että vanha Ranska oli henkihievereissään ja että sille juuri samalla -hetkellä oli annettu kuolinisku Pariisissa. Minä en nähnyt muuta -kuin mitä oli silmäini alla ja vaeltaissani hiljaista katua pitkin -neuvottelin itsekseni, miten huomenna käyttäytyisin, pakeneisinko, vai --- -- Sillä huomispäivän kokouksessa -- -- - -Kokous, niin! Tämä sana johti ajatukseni uudelle uralle. Siellä -minä kostankin! He olivat koettaneet vietellä minut ansaan, etten -vastustaisi heitä kokouksessa, ja kun se ei onnistunut loukkasivat -he minua. Vaan siellä minä saatoin näyttää heille, ettei jälkimäinen -tapa ollut edellistä parempi ja että he luullessaan taivuttaneensa -Saux'n olivatkin henkiin herättäneet Mirabeau'n. Tämä ajatus kun kerran -sai minut valtoihinsa, en saanut sitä enää irroitetuksi mielestäni, -vaan vietin loppuyön kuumeentapaisessa jännityksessä. Harmi kiihoitti -kunnianhimoani, harmi säätyäni kohtaan ja rakkaus kansaan. Muistelin -jokaista nälän ja kurjuuden merkkiä, jonka olin päivän kuluessa -nähnyt, ja se yhä vahvisti päätöstäni. Aamun koittaessa kävelin vielä -edestakasin huoneessani miettien, suunnitellen, ja kun André, isän -vanha kamaripalvelija, seitsemän aikaan tuli tuomaan kirjettä, en ollut -yrittänytkään riisuutumaan. - -Kasvojani kuumensi ajatellessa, että hän luultavasti oli saanut -aivan nurinkurisen kertomuksen eilisistä tapahtumista. Vaan en ollut -tietoinanikaan synkästä naamastaan, otin kirjeen ja luin. Se oli -nimetön, mutta käsiala oli Louis'n. - -"Lähde kotiisi, eläkä tule kokoukseen. He aikovat tapella kanssasi -yksi toisensa perästä, ja tiedäthän, miten sinulle silloin käy. Lähde -paikalla Cahors'ista eli olet kuoleman oma!" - -Siinä kaikki! Naurahdin katkerasti hänen heikkoudelleen, kun ei voinut -tehdä sen enempää ystävänsä puolesta! - --- Kuka tämän toi? kysyin André'lta. - --- Eräs palvelija, monsieur. - --- Kenen? - -Hän ei ollut halukas vastaamaan, enkä kysellyt enää, vaan annoin hänen -auttaa päälleni toiset vaatteet. Sen tehtyä André kysyi mihin aikaan -hevoset pitää olla valjastetut. - --- Hevoset? Ja mitä varten? sanoin tuijottaen kasvoihinsa. - --- Kotimatkaa varten, herra. - --- Mutta minulla ei ole aikomus ratsastaa kotiin tänään, vastasin -tyytymättömällä äänellä. -- Mitä sinulla oikeastaan on mielessä? -Vastahan me eilen tänne tulimme. - --- Se on kyllä totta, herra, sopersi hän kääntyen selin minuun ja -hypistellen vaatteitani. -- Mutta tänään olisi kumminkin sopivaa palata -kotiin. - --- Sinä luit tämän kirjeen! ärjäsin. Muuten sinä et tietäisi. -- - --- Sen tietää koko kaupunki, vastasi André nyreästi ja kohotti -olkapäitään. -- Minä saan lakkaamatta kuulla: "André, toimita se -herrasi paikalla täältä pois!" tahi "André, sinun isäntäsi on aika -hurjapää". André'ta huudetaan sinne ja André'ta huudetaan tänne, niin -että minä olen kohta ihan pyörällä päästä. Gil on saanut sinimarjan -silmäänsä tapellessaan yöllä Harincourt'in rengin kanssa, joka sanoi -kreiviä elukaksi; mutta mitä minuun tulee, en minä vanhoilla päivilläni -enää rupea tappelemaan. Ja on vielä toinenkin asia, johon minä olen -aivan liian vanha, ja se on: hautaamaan vielä yhden isännän. - --- Sinä luulet siis, että minä tulen tapetuksi? - --- Niin sanovat kaupungilla. - --- Olethan palvellut isääni, André? kysyin hetken mietittyäni. - --- Olen, herra kreivi. - --- Ja kuitenkin neuvot minua pakenemaan? - -Hän ojensi molemmat kätensä epätoivoisella liikkeellä. - --- Jumalani, minä en tiedä, mitä tahdon. Tuo roistojoukko on ihan -turmellut meidän maineemme. Niinkuin heidät olisi luotu muuta -varten kuin maata kaivamaan. Jos ei kreivi olisi ruvennut heitä -puoltamaan -- --. - --- Vait, mies, sanoin ankarasti; sitä et sinä ymmärrä. Mene tiehesi ja -pidä vasta suusi kiini. Sinä puhut roistojoukosta ja köyhistä, mutta -mikäs sinä itse olet? - --- Minäkö, herra? - --- Niin, sinä juuri. - -Hän tuijotti minuun suurin hämmästys kasvoillaan. Pudisti sitte -surullisesti päätään ja poistui huoneesta. Hän alkoi varmaankin minua -pitää hupsuna. - -Luultavaa oli, että jos näyttäydyin kaduilla ennen kokousta, -pakoittaisivat he minut kaksintaisteluun. Odotin sentähden kunnes -kokous oli alkanut, odottelin synkässä ravintolahuoneessa hautoen -katkeria ajatuksia Louis'ta kohtaan, joka ei lausunut ainoatakaan -sanaa puolustuksekseni. Ajattelin mitenkä epäjohdonmukaisia ihmiset -monesti ovat, sillä useissa maakunnissa oli aatelisto samaa mieltä kuin -minä. Sitte ajattelin vielä linnaani ja täytyy tunnustaa, että mieleni -teki hiukan tottelemaan André'n neuvoa ja kaikessa hiljaisuudessa -kääntymään kotiin päin. Sopisihan joskus toiste, kun mielet olivat -hiukan tyyntyneet, näyttää heille rohkeuttaan. Mutta isältä peritty -itsepintaisuus ei sallinut muutella tehtyä päätöstä. Neljänneksen yli -kymmenen, jolloin otaksuin kaikkien jäsenten jo kokoontuneen, lähdin -astumaan portaita alas. Kasvojani poltti, vaan silmät mahtoivat olla -hyvin tuimat. - -Gil ja André seisoivat portilla ja minä pyysin heitä saattamaan itseäni -tuomiokapitulin talolle kirkon luona. - -Sittemmin kuulin, että jos olisin katsellut enemmän sinä aamuna -ympärilleni, niin olisin huomannut erityistä levottomuutta kaduilla, -huomannut tiheän, mutta äänettömän ihmisjoukon torilla ja sen -seutuvilla, suljetut kauppapuodit, ryhmät talojen ovilla ja sen -odotuksen, joka ikäänkuin täytti ilman. Olin niin vaipunut itseeni ja -siihen, mikä minua odotti, etten huomannut muuta kuin yhden seikan. Kun -astuin torin poikki, huusi eräs mies: "Jumala teitä siunatkoon, herra!" -ja toinen "Eläköön Saux!" jolloin muutamat ottivat lakit päästään ja -heiluttivat niitä. Tämän havaitsin, mutta aivan koneellisesti senkin. - -Seuraavalla hetkellä olin jo käytävässä, joka pitkin kirkonseinää -vie tuomiokapitulin talolle; palvelijat ja kirjurit, jotka täyttivät -käytävän melkein seinästä seinään, astuivat syrjään katsellen minua -hämmästyneillä ja uteliailla katseilla. - -Astuin tyhjään eteishuoneesen. Ero kirkkaan päiväpaisteen ja täällä -vallitsevan hämärän välillä oli niin suuri, että tunsin sydäntäni -kylmävän. Hiljaisuudessa ja pimeässä vasta oikein käsitin, miten tärkeä -se askel oli, jonka olin ottamaisillani, miten hullunrohkeata nousta -yksin koko maakunnan aatelistoa vastaan, ja ellen olisi ärsyttänyt -itseäni sellaiseen vimmaan, olisin luultavasti kääntynyt takasin. Mutta -askeleeni kajahtelivat jo kivilattiaan; palaaminen oli mahdoton. Oven -takaa kuului yksitoikkoinen ääni ja minä astuin sitä kohti, päättäen -mielessäni esiytyä miehen tavalla, tapahtuipa sitte mitä tahansa. - -Silmänräpäys vielä ja minä olisin ollut salissa. Tartuin jo lukkoon, -kun joku hyökkäsi ylös penkiltä varjossa ja riensi luokseni. Se oli -Louis de St. Alais. Ennenkun ennätin avata, oli hän jo luonani, työnsi -pois käteni ja asettui oven eteen. - --- Pysähdy, pysähdy Jumalan tähden, kuiskutti hän. Mitä sinä mahdat -kahdelle sadalle? Käänny pois, ihminen, käänny joutuun, ja minä -- -- - --- _Ja te?_ vastasin purevalla ivalla vaikka yhtä hiljaa, sillä -kirjurit tuijottivat meihin ovelta. -- Te teette luultavasti yhtä paljo -kuin eilen illalla. - --- Elä siitä nyt puhu, vastasi Louis vakaasti, vaikka hän kyllä -säpsähti ja kasvonsa tummuivat. -- Kunhan vaan menet pois täältä. -Ratsasta maatilallesi ja -- - --- Pysy piilossa! - --- Niin, pysy pois näkyvistä. Jos sen teet -- - --- Ettäkö pysyn piilossa? - --- Niin; niin asia vähitellen unohtuu. - --- Kiitos paljon! sanoin vihasta vapisten. Ja uskallanko kysyä, kuinka -paljo te, herra kreivi, saatte siitä hyvästä, että vapautatte kokouksen -minun läsnäolostani? - -Hän tuijotti hämmästyneenä minuun. - --- Adrien rakas! - -Mutta minä en surkonut häntä. - --- Ei Adrien -- vaan herra kreivi! Adrien olen minä vaan ystävilleni. - --- Ja enkö minä enää kuulukaan heihin? - -Kohotin ivallisesti kulmiani. - --- Senkö jälkeen, mitä illalla tapahtui? Onko mahdollista, monsieur, -että luulette kohdelleenne minua ystävän tavalla? Tulin teidän taloonne -vieraananne, ystävänänne, ja te virititte minulle paulan, teitte minut -pilkan ja ivan esineeksi, ja -- - --- Minäkö? - --- Ehkä ei, mutta te seisoitte vieressä ja katsoitte päältä. Te -seisoitte vieressä, ettekä hiiskunut sanaakaan puolustuksekseni! Te -seisoitte vieressä, ettekä nostanut sormeakaan minun avukseni. Sekö -teistä on ystävyyttä? - -Hän keskeytti minut arvokkaalla liikkeellä. - --- Te unohdatte jotain, herra kreivi. - --- Ja mitä se olisi? - --- Että neiti de St. Alais on sisareni. - --- Oh! - --- Ja että te, olipa syy sitte teidän eli ei, eilen illalla loukkasitte -häntä kahden sadan ihmisen edessä. Sen unohdatte, herra kreivi. - --- Minäkö loukkasin häntä? puhkesin uudelleen sanomaan. Olimme -väistyneet muutaman askeleen ovesta ja seisoimme katsellen toisiamme -vihasta leimuavilla silmillä. -- Ja kuka oli syypää siihen? -- Te -annoitte minun valita -- ei, te suorastaan pakoititte minut joko -loukkaamaan häntä eli luopumaan periaatteista, joissa minut on -kasvatettu ja jotka -- - --- Periaatteista! huudahti Louis ankarammin kuin ennen. -- Mitä -merkitsevät oikeastaan periaatteet. Suokaa anteeksi, näen että pahoitan -teitä! Vaan minä en ole vähääkään filosoofi, enkä minä voi ymmärtää -miestä, joka -- - --- Uhraa jotain periaatteittensa vuoksi, keskeytin kylmästi. -- Ei, -herra, sen kyllä uskon. Jos ei mies osaa pitää kiinni ystävistään, ei -hän myöskään osaa pysyä periaatteilleen uskollisena. Yhteen niinkuin -toiseenkin vaaditaan enemmän pontta kuin pelkurilla on. - -Louis kalpeni ja katsoi minuun omituisella silmänluonnilla. - --- Vaiti, monsieur, sanoi hän - ehdottomasti, niinkuin näytti. Ja -samalla värähtivät kasvonsa kuin kovasta tuskasta. - -Vaan minä puhisin kiukusta. -- Enemmän kuin pelkurilla on, toistin. -Ymmärrättekö, herra kreivi? Vai tahdotteko, että menen saliin ja kerron -sen kaikille. - --- Ei ole tarvis, sanoi hän käyden yhtä punaseksi kuin juuri oli kalpea. - --- Ei todellakaan luulisi tarvitsevan sitä tehdä. Otaksun siis, että -tappelette kanssani kokouksen päätyttyä. - -Hän kumarsi vastaamatta ja silloin, vasta silloin, tunki vihani ja -kiukkuni läpi tunne siitä, kuinka kärsivällinen, hyvä ja anteeksiantava -hän oli. Vaan se oli liian myöhäistä; sanottua ei voinut enää koskaan -saada sanomattomaksi. Tervehdin jäykästi, hän vastasi samalla tavalla, -ja minä käännyin jälleen ovea kohti. - -Mutta vieläkään en päässyt sisään. - -Väänsin lukkoa ja avasin ovea tuuman verran, kun minut kiskaistiin -takaperin sellaisella voimalla, että lukko rapsahti kiinni. Käännyin -vimmastuneena katsomaan ja näin kummakseni, että se oli taasenkin -Louis, -- mutta nyt aivan erilainen ilme kasvoilla. Ne olivat niin -ihmeen liikutetut eikä hän päästänyt minua irti. - --- Ei, sähisi hän hampaittensa välistä, -- te sanoitte minua -pelkuriksi, herra kreivi, ja minä en tahdo ruveta odottamaan -sovitustanne. En tuntiakaan! Nyt on teidän tapeltava kanssani. Tuolla -kartanon takana on puutarha ja -- - -Mutta minä olin yhtä kylmä kuin hän tulinen. - --- Sitä en minä suinkaan aijo tehdä, sanoin. Kokouksen jälestä -- - -Louis kohotti kätensä ja löi minua hansikkaallaan kasvoihin. - --- Tokko tämäkään riittää? Jos olette ylimys, täytyy teidän nyt -taistella heti kanssani. Kartanon takapuolella on pieni puutarha ja -kymmenessä minuutissa -- - --- Kymmenessä minuutissa saattaa kokous ehkä hajota. - --- Minä en viivytä teitä kymmentäkään minuuttia, sanoi hän innokkaasti. -Tulkaa, herra, vai pitääkö minun lyödä teitä kerran vielä? - --- Tulen, sanoin hitaasti. Astukaa edellä, herra. - - - - -Kolmas luku. - -Kokous. - - -Lyönti ja sitä seuraavat loukkaavat sanat haihduttivat kaiken -katumuksen mielestäni, mutta vaikka välimatka toisesta ovesta toiseen -olikin lyhyt, antoi se kuitenkin minulle miettimisen aikaa. Muistin, -että Louis'han se oli minua loukannut ja että, vaikka minulla olikin -syytä moittia häntä ja epäillä muiden aseeksi, ei kukaan ystävä -olisi voinut tehdä enempää hillitäkseen minua ja estääkseen minua -heittäytymästä vaaralliseen yritykseen. Vihani lauhtui äkkiä ja käsitin -huonosti palkinneeni hänelle siinä tapauksessa, että pelkkä ystävyys -oli saattanut hänet tätä tekemään. Sanalla sanoen, ennenkuin ennätin -ulko-ovelle oli mieleni taas muuttunut. Ja ennenkuin hän kerkesi -estämään, hyökkäsin takaisin ja avasin kokoushuoneen oven. - -Näin edessäni -- luultavasti olin avannut jokseenkin kiivaasti oven -- -joukon minuun päin kääntyneitä hämmästyneitä kasvoja ja kuulin yhtenä -surinana huudahduksia ja naurua. Vaelsin uhkamielisenä paikalleni, -puheenjohtajan yksitoikkoisen äänen korvissani kaikuessa. Kohtaus -hämärässä, hiljaisessa eteisessä oli niin suuri vastakohta tälle -näkymölle, valoa, elämää ja tuijottavia silmiä täynnä, että vaivuin -istuimelleni aivan huikaistuna ja melkein unhoittaen tuloni syyn. - -Kasvoni kävivät vieläkin kuumemmiksi. Joka penkillä salissa oli tilaa -kolmelle hengelle. Samalla kuin minä istuivat herrat Harincourt ja -d'Aulnay ja minä istuin heidän keskellään. Mutta tuskin olin ennättänyt -istuutua kun Harincourt nousi ylös ja -- poistui hitaasti. Hän asettui -käytävään rivien väliin, nojautui pöytään ja lietsoi itseään hatullansa -kääntämättä silmiään puheenjohtajasta. Kohta sen jälkeen teki d'Aulnay -samoin. Sitte nousivat ne kolme, jotka istuivat takanani ja siirtyivät -muuanne. Edestäni hävisivät myös pian istujat ja minä jäin siihen yksin -niinkuin spitalinen, jota kaikki kammovat. - -Olisihan minun pitänyt aavistaa, että he panevat toimeen jonkin -mielenosoituksen, mutta tällaista en odottanut ja kasvoni polttivat -kuin kaikki minua tähtäävät uteliaat katseet olisivat olleet -tuliliekkiä. Ensi hämmästyksessä en voinut hillitä suuttumustani, sillä -katsoinpa minne päin tahansa oli aina vastassa halveksivia kasvoja -ja ylpeyteni kielsi minua painamasta päätäni alas. Hetken aikaan en -nähnyt, en kuullut muuta kuin nuo polttavat katseet. En eroittanut -edes mistä keskusteltiin; puheenjohtajan ääni kaikui korvissani -yksitoikkoisena, sisällyksettömänä porinana. - -Viha ja häpeä vahvisti minua kuitenkin yhä päätöksessäni; usva haihtui, -joka oli samentanut aivojani, ja minä saatoin taas selvästi käsittää -ja ajatella. Yksiääninen lukeminen, josta en kuullut sanaakaan, oli -lopussa ja nyt seurasi lyhyitä, teräviä kysymyksiä ja vastauksia. -Se herätti minut tuntoihini. Puheenjohtaja oli ensin lukenut ääneen -protestin ja nyt siitä äänestettiin. - -Pian tuli minun vuoroni; se läheni yhä. Jokaisen vastauksen perästä -- -kaikki tietysti myöntäviä -- kääntyi alati useampia kasvoja minuun päin -ja yhä useammat silmät kiintyivät minuun, toiset vihamielisinä, toiset -uteliaina ja toiset vilkkuen voitonriemua. Tämä tyly kohtelu monen -puolelta, joka oli sanonut itseään ystäväkseni, nämä ivakatseet uusien -aatelissukujen jäseniltä, jotka olivat olleet hyvinkin kiitollisia -isävainajan suojeluksesta, ja se, että he olivat hyljänneet minut -pelkästään siitä syystä, että käytännössä olin pitänyt kiinni samoista -mielipiteistä, jotka enemmän kuin puolet heistä pohjaltaan hyväksyi -- -se täytti minut niin syvällä ylenkatseella, ettei vastustajienikaan -voinut olla suurempi. Ja tieto siitä, että peräytyminen tällä hetkellä -olisi peittänyt minut ikuisella häpeällä, tukahdutti pienimmänkin -myöntymyksen ajatuksen. - -Toiselta puolen näytti kokous tuntevan aseman uutuuden. Oltiin vielä -tottumattomia myrskyisiin keskusteluihin, sanasotiin, jotka olivat -kuolettavampia kuin miekkataistelut; ja omituinen epäily, empiminen -piti enemmistöä _in suspenso_, odottavalla kannalla. Sitäpaitsi -näyttivät johtajat, sekä markiisi de St. Alais, innokkaamman, ylpeämmän -hovipuolueen edustajana, että virkamiesaateliston edustajat, jotka -vasta viime aikoina olivat huomanneet harrastustensa käyvän samaan -suuntaan, häpeävän vastustuspuolueen vähyyttä. Vahvempi vähemmistö -olisi täytynyt ottaa huomioon, pitää tosiasiana, mutta yhden miehen -- -yksi ainoa mies, joka seisoi kokouksen yksimielisen päätöksen tiellä -- -olisi kyllä voinut poistaa, kun vaan olisi tietänyt miten. - --- Herra kreivi de Cantal? huusi puheenjohtaja katsoen minuun eikä -mainitsemaansa henkilöön. - --- Hyväksyn! - --- Herra kreivi de Marignac? - --- Hyväksyn! - -Seuraavaa nimeä en kuullut, sillä hädässäni minusta tuntui kuin kaikki -olisivat tuijottaneet minuun, kuin ääneni olisi väkisinkin pettänyt, -kuin minun olisi täytynyt istua siinä mykkänä ja kivettyneenä ja -kaikkein häpäisemänä. Ajattelin tätä eikä sitä, mitä ympärilläni -tapahtui, mutta tuossa tuokiossa tulin taas tajuihini ja kuulin nimen, -joka huudettiin minun edelläni ja kuulin vastauksen. Ja silloin kaikui -minun nimeni haudanhiljaisessa huoneessa: herra kreivi de Saux! - -Nousin ylös ja vastasin, mutta ääni tuntui tulevan muualta. - --- Panen vastalauseeni tätä kirjoitusta vastaan, -- sanoin. - -Odotin raivon purkausta, mutta sitä ei tullutkaan. Sen sijaan -remahti huoneessa naurunpuuska, joka ajoi veret kasvoilleni. Naurua -kesti hetken aikaa, taukosi ja puhkesi uudelleen. Mutta sepä ei -tehnytkään tarkoitettua vaikutusta. Vähäpuheisinkin voi joskus tulla -kaunopuheliaaksi. Unhotin kaikki ulkoaopitut lauseet Rochefoucauld'ista -ja Liancourt'ista, unhotin kaikki mitä Turgot oli sanonut ja pidin -puheen, jota en ollut valmistanut enkä aavistanut pitäväni. - --- Herrat! alotin äänellä, joka kajahti huoneessa. -- Minä vastustan -tätä kirjoitusta syystä, että se on arvoton ja tarpeeton, jos ei muun -vuoksi niin siksi että se aika on ollut ja mennyt, jolloin siitä -olisi ollut hyötyä. Te julistatte oikeuksianne, ne ovat hävinneet; -etuoikeuksianne -- joita ei enää ole. Te vastustatte edusmiestenne -yhteistoimintaa kansan kanssa, mutta he ovat jo toimineet yhdessä ja -yhtä vähän voitte tämän tehdä tekemättömäksi, kuin muuttaa nousu- ja -pakoveden vaihtelua. Mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Koiralla oli -nälkä ja te annoitte sille luun. Luuletteko nyt saavanne siltä luun -takaisin koskematonna ja ehjänä? Siinä tapauksessa olette hulluja. -Vaan tämä ei ole ainoa eikä ensimmäinen syy vastustamishaluuni. Meidän -päiviemme Ranska seisoo alastonna, ryöstettynä, ilman raha-aittaa, -ilman rahoja. Luuletteko voivanne auttaa sitä, voivanne vaatettaa ja -elättää sitä pitämällä kiinni oikeuksistanne ja vaatimalla viimeiseen -ropoon etuoikeuksianne? Ei, herrani! Nämä oikeudet ja edut annettiin -esi-isillemme, jotka niistä saattoivat ylpeillä, ja syystä, sillä he -olivat maansa turva. He ylläpitivät, varustivat aseilla ja komensivat -sotamiehiä, ja kunta piti lopusta huolta. Mutta nyt täytyy kansan -taistella, kansan maksaa, kansan tehdä kaikki. Niin, niin, herrani, -totta on mitä on sanottu, että köyhä saa vastata kaikesta! - -Vaikenin odottaen, että vihanpuuska varmaankin nyt puhkeaa ilmoille. -Mutta ennenkuin kukaan ennätti virkkaa sanaakaan, kuului avoimista, -torille antavista ikkunoista kaikuva riemuhuuto, kadun kirku, -ensimmäinen kansan äännähdys. Se helisi riemastusta ja iloa, vaan -ei mikään olisi voinut minua niin hämmentää. Seisoin sanatonna ja -hämmästyneenä. - -Se oli sentään vähäinen vastustajaini kummastukseen verraten. Äänekkäät -vastalauseet, joita olivat juuri tekemäisillään, kuolivat huulilleen ja -he tuijottivat toisiinsa kuin olisivat epäilleet omia korviaan. - -Mutta sitä kesti vaan muutama hetki. Herra de St. Alais hyppäsi kuin -ammuttuna tuoliltaan. - --- Mitä tämä tarkoittaa? huusi hän kasvot vihan liekissä. -- Onko -kuningas ehkä käskenyt meitäkin toimimaan yhdessä kolmannen säädyn -kanssa? Ellei niin ole -- ellei niin ole -- jatkoi hän vakavalla -katseella, tukahduttaen muutamia heikkoja hyväksymishuutoja -- ja ellei -tämä ole ennakolta sovittu juoni muutamien säätyläistemme ja rahvaan -välillä, jotka tahtovat uutta jacqueriesotaa -- - -Puheenjohtaja, heikkoluonteinen mies, joka kuului virkamiesylimystöön, -keskeytti hänet sanomalla: - --- Varokaa, varokaa, monsieur, ikkunat ovat vielä auki. - --- Auki? - -Puheenjohtaja nyökkäsi. - --- Ja jos ovatkin, niin mikä sitte? vastasi herra de St. Alais -tuimasti. Mikä sitte? jatkoi hän ympärilleen katsoen ikäänkuin -kootakseen rohkeimpien ylenkatseen. -- Sitä parempi vaan! Olkoot -avoinna. Antaa kansan kuulla molempia puolueita eikä ainoastaan niitä, -jotka imartelevat sitä ja luottaen sen heikkouteen ja tietämättömyyteen -ja saarnaamalla sen oikeuksista ja meidän väärinkäytöksistä luulevat -saavuttavansa Retz'in eli Cromwell'in maineen. Niin, herrat, -- jatkoi -hän, vaikka koetin minkä voin häntä keskeyttää ja puolet läsnäolevista -nousivat hämmentyneinä paikoiltaan -- sanon sen vieläkin kerran, -jotka Cromwell'in, Retz'in kunnianhimon ohella omistavat heidän -arkailemattomuutensa, vaan ei heidän avujaan! - -Ansaitsematon soimaus loukkasi minua. - --- Herra markiisi, lausuin kiivaasti -- jos näillä sanoilla tarkoitatte -minua -- - --- Kuten haluatte, vastasi hän ivanaurulla. - --- Minä viskaan ne takasin, ärjäsin. -- Herra de St. Alais on sanonut -minua Retz'iksi, Cromwell'iksi -- - --- Suokaa anteeksi! Huonoksi kopiaksi Retz'istä! - --- Petturiksi kaikessa tapauksessa, vastasin palavin silmin, sillä uusi -naurunremakka täytti huoneen. -- Vaan minä sanon teille, että se on -petturi, joka nyt antaa kuninkaalle huonoja neuvoja. - --- Eikä se, joka tulee tänne lokaväen turvissa? Joka yksin tahtoo -nousta satoja vastaan ja määrätä lakia tälle kokoukselle? - --- Herra markiisi uusii omia sanojaan, keskeytin vuorostani. Minä -sanon, ettei se ole totta. Minä viskaan hänelle takasin syytöksensä. -Sitä paitse vastustan kirjoitusta ja -- - -Nyt loppui kokouksen kärsivällisyys. Ääneni vajosi kuulumattomiin. -Huudot: "hiljaa, hiljaa!" täyttivät huoneen, jossa äsken vallitsi -arvokas levollisuus. Jotkut vanhemmat jäsenet istuivat paikoillaan, -muut hyppäsivät pystyyn. Toiset olivat rientäneet ikkunoita sulkemaan, -toiset ovelle estämään, ettei kukaan pääsisi sisään. Puheenjohtaja koki -turhaan vaatia hiljaisuutta. Hänen ääntänsä ei kuulunut enemmän kuin -minunkaan kauheassa melussa, joka kasvoi korkeimmilleen kun minä yritin -puhua ja asettui vasta sitte kun vaikenin. - -Viimein kohotti herra de St. Alais kätensä ja sai joukon vähitellen -rauhoittumaan. En ennättänyt kuitenkaan käyttää tätä hyväkseni, sillä -puheenjohtaja tarttui heti asiaan. - --- Aateliskokous Cahors'issa, lausui hän kiireisesti, on siis -hyväksynyt kirjoituksen, jolla puolustamme etujamme ja oikeuksiamme. -Kreivi de Saux on ainoa vastalauseen tekijä. Kirjoitus lähetetään -kuninkaalle. - --- Vastustan! huusin jälleen. - --- Siitä on jo mainittu, sanoi puheenjohtaja pilkallisesti, ja taas -kajahti huone naurusta ja hyvähuudoista. -- Kirjoitus lähetetään -asianomaiseen paikkaan. Se on päätetty. - -Seuraavassa silmänräpäyksessä oli huone niinkuin taikakäskystä -entisellään. Paikoiltaan lähteneet tulivat takaisin, ikkunoiden -sulkijat palasivat, muutamat lähtivät tiehensä, ja puheenjohtaja jatkoi -jonkun ihka tavallisen asian esitystä. Myrskyn jäljet olivat poistetut, -kädenkäänteessä vallitsi huoneessa taas tyyni arvokkaisuus. Myös mitä -minuun itseenikin tuli, sillä yksinäisemmäksi ja hyljätymmäksi kuin -ennen olin, en enää voinut tulla. Ennen oli minulla kuitenkin koston -ase tiedossa, vaan nyt ei ollut enää. Olin tähdännyt nuoleni ja istuin -siinä nyt onnettomana ja hiljaisuuden painamana ja vihamielisten -kasvojen ympäröimänä. Mutta samalla kuin alakuloisuuteni lisääntyi, -kasvoi ylpeyteni. Ja vaikka halusin lähteä tieheni, en tahtonut -liikahtaa paikaltani, en edes ympärilleni katsoa. - -Katkeraa oli ajatella ettei teoistani ollut mitään hyötyä, että olin -kärsinyt luulotellun asian edestä ja olin ollut itsepäinen tyhjän -tähden. Nyt kuin oli liian myöhäistä, huomasin että olisin voinut pysyä -mielipiteessäni ja kuitenkin mukautua; olisin voinut lausua ajatukseni, -mutta sitten taipua enemmistön mukaan. - -Olipa sen laita kuinka tahansa, niin oli asia nyt tehty ja arpa -heitetty. Olin noussut säätyäni vastaan ja luopunut oikeudesta heidän -ystävyyteensä. En kuulunut enää heidän joukkoonsa. Ja tuskinpa oli -näköhäiriö että ne, jotka astuivat ohitseni, vetivät takinliepeet -lähemmä itseään ja kumarsivat jäykästi niinkuin vieraalle. - -En tiedä miten kauan olisinkaan kärsinyt tuskallista tilaani, -heitetyitä loukkauksia ja kohteliaisuutta, joka koski vielä syvemmin, -ennen kuin sain rohkeutta lähteä pois, jos ei ulkonainen tapaus olisi -häirinnyt lumousta. Muudan palvelija toi minulle kirjeen. Avasin sen -vapisevin sormin vihaisten katseiden ristitulessa. Se oli Louis'lta: - -"Jos teillä on hitunenkaan kunniantuntoa niin tulette paikalla -puutarhaan kartanon takana. Tehkää se niin voitte vielä kantaa -ylimyksen nimeä. Mutta kieltäytykää tahi lykätkää taistelu vaikkapa -vaan kymmenenkään minuuttia tuonnemma, niin minä julistan häpeänne koko -Quercy'lle. Se ei saata enää olla herra kreivi Adrien du Pont de Saux, -joka pitää hyvänään korvapuustin!" - -Luin kirjeen kahteen kertaan palvelijan vieressä odottaessa. Sanat -tuntuivat niin julmilta ja sydämettömiltä, ja ivallinen vaatimus oli -melkein raa'an selvä. Vaan sittenkin pehmeni sydämeni sitä lukiessa -ja kyyneleet tunkivat silmiini. Tällä kertaa ei Louis voinutkaan -minua narrata. Tuo kirje, joka oli niin vieras hänen luonteelleen, -koetus houkutella minut ulos pelastaakseen vielä armottomimmista -vastustajista, oli liian läpikuultava minua pettääkseen, ja -silmänräpäyksessä oli jääkuori sydämestäni sulanut. Istuin yksin, vaan -en enää aivan hyljättynä. Saatoin jälleen kohottaa pääni pystyyn, -sillä omistin ystävän. Muistin, että olinhan sentään Adrien du Pont de -Saux ja viaton pahempaan rikokseen kuin että olin Quercy'ssä puoltanut -mielipiteitä, joita suvut Lamotte, Mirabeau, Liancourt ja Rochefoucauld -puolustivat maakunnissaan, viaton kaikkeen muuhun paitsi että seisoin -oikeuden puolella. - -Mutta palvelija odotti. Otin paperipalasen pöydältä ja kirjoitin -vastaukseksi: "Adrien ei tappele Louis'n kanssa siitä syystä, että St. -Alais löi Saux'ta." - -Suljin kirjeen ja annoin sen palvelijalle. Istuin entiselle paikalleni, -vaan olin nyt kuin toinen ihminen, karaistu kaikkia loukkauksia -vastaan. Elihän maailmassa vielä ystävyys, jalomielisyys ja rakkaus, -vaikka Quercy'n aatelisto karttoikin minua. Elämällä oli ehkä vielä -montakin iloa minulle tarjota, vaikka heinä saikin kulumatta kasvaa -Saux'n pähkinäkujassa eikä vaakunaani koskaan yhdistettäisi St. Alais'n -vaakunaan. - -Rohkasin siis itseni, nousin ylös ja lähdin astumaan ovelle. Vaan -samalla nousi useita kokouksen jäseniä, ja astuessani alas toista -ovelle vievää käytävätä pitkin, riensivät he toista aivan avomielisesti -ja selvästi osoittaen, että tahtoivat estää minua ulos pääsemästä. -Melu oli niin suuri, että puheenjohtajan täytyi keskeyttää lukeminen -ja ne, jotka istuivat paikoillaan, nousivat ylös paremmin nähdäkseen. -Nähtävästi oli heidän tarkoituksensa julkisesti häväistä minua ja raju -ilo voitti minussa kaikki muut tunteet. Astuin hitaasti, ei pelosta, -vaan siksi, että nautin kohtauksesta enkä mistään hinnasta olisi -tahtonut kiirehtiä loppusuoritusta. Nyt olin jo oven luona ja olisi -tuossa tuokiossa törmätty yhteen, kun samassa kuului kadulta hurja -kirkuna, myrskyävä riemuhuuto, joka sai meidät pysähtymään. Kuuntelimme -jännitettynä ja puheenjohtaja epäluuloisesti tiedusteli mitä oli -tapahtunut. - -Vastaukseksi lisääntyi yhä melu kadulla, niin että ikkunaruudut -tärisivät. Sitten se heikkeni hiukan paisuakseen jälleen. - -Vähitellen eroitti yksityisiä sanoja, kunnes ilman täytti loppumaton -huuto: "A bas la Bastille! A bas la Bastille!" - -Saimme jälkeenpäin usein kuulla samallaista huutoa ja totuimme -vähitellen siihen, totuimme kadun nälkäkirkunaan ja kovaan kolkutukseen -ovellemme, joka meille ilmoitti kohtalon tuomion. Vaan silloin se -oli uutta ja kokouksen jäsenet eivät osanneet muuta kuin tuijottaa -puheenjohtajaansa ja sadatella roistojoukkoa, joka taasen tällä tavoin -loukkasi heidän arvoaan. Mutta kansa, joka oli enemmän kuin vuosisadan -madellut maassa, oli nyt käsittämättömällä tavalla muuttunut. - -Yksi huusi yhtä, toinen toista -- että kadut tyhjennettäisiin, että -lähetettäisiin sotaväkeä heidän niskaansa, että annettaisiin tieto -kuvernöörille. Kaikki puhuivat yhteen ääneen kun ovi avautui ja Louis -St. Alais astui sisään. Hän, joka tavallisesti oli levollisin ja -vaatimattomin ihminen maan piirillä, astui esiin ja kohotti käskevästi -kätensä. - --- Herrani, sanoi hän kovalla, selvällä äänellä, tuon teille -ihmeellisiä tietoja! Sanantuoja, jolla on kirje veljelleni, on -levittänyt hämmästyttäviä uutisia kaupungilla. - --- Mitä? Mitä? huusi joku, - --- Että Bastilji on kukistunut. - -Ei kukaan ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti -- eikä ihmekään! -- Mutta -kaikki vaikenivat. - --- Mitä te oikein tarkoitatte? kysyi puheenjohtaja viimein aivan -hämmennyksissään, kohottaen kätensä hänkin hiljaisuutta vaatiakseen. -- -Bastilji kukistunut? Miten? Mitä tarkoitatte? - --- Sen hävitti eilen Pariisin roistoväki, vastasi Louis selvästi ja -varmasti, omituinen loiste silmissä. Ja herra de Launay, kuvernööri, -murhattiin julkeasti. - --- Bastilji valloitettu? Roistoväeltä? sanoi puheenjohtaja epäilevästi. --- Se on mahdotonta, herra. Te olette erehtynyt. - -Louis pudisti päätään. - --- Pelkäänpä, että se on liiankin totta. - --- Ja herra de Launay? - --- Kyllä sekin on totta, herra puheenjohtaja. - -Herrat katselivat jälleen toisiaan ihmetellen, kalvakkaina ja surkeina, -melun kadulla yhä lisääntyessä ja kasvaessa. Kauhu ja ihmetys oli -vallannut kaikki läsnäolevat. Bastilji hävitetty, Bastilji, joka oli -seisonut niin monta vuosisataa? Kuvernööri surmattu? Mahdotonta, -mahdotonta! -- Mitä kuningas sitte teki? Ja armeija ja Pariisin -kuvernööri? - -Vanha herra de Gontaut lausui julki nämä ajatukset. - --- Entä kuningas? Kaiketi kuningas on rangaissut pahantekijät? - -Vastaus tuli odottamattomalta taholta ja odottamattomassa muodossa. -Herra de St. Alais nousi istuiltaan avoin kirje kädessä. Jos hän olisi -malttanut ajatella, ei hän olisi niin varomattomasti julistanut kaikkia -tietojaan. Mutta hämmästys ja kiukku vast'ikään saapuneista tiedoista, -jotka kerrassaan kumosivat hänen vakuutuksensa, jotka panivat -maaperän hyllymään varmimmankin jalkapohjan alla -- tukahdutti kaiken -varovaisuuden. - --- En tiedä mitä kuningas toimittaa Versailles'ssa, lausui hän -ivallisesti, -- mutta sen kyllä tiedän, mitä sotamiehet tekevät -Pariisissa. Ranskan kaarti hyökkäsi ensimmäisenä Bastiljiin. Besenval -on peräytynyt loppujoukkojen kanssa, jotka eivät ole karanneet. -Kaupunki on roistojoukon vallassa. Ne ovat ampuneet Flesselles'n ja -asettaneet Bailly'n pormestariksi hänen sijaansa. Ne ovat muodostaneet -kansalliskaartin ja hankkineet sille aseita. Ne ovat nimittäneet -Lafayette'n ylipäälliköksi. Ne ovat valinneet itselleen tunnusmerkin. -Ne ovat -- - --- Herra Jumala, huusi puheenjohtaja kauhistuneena. Tämähän on kapinaa. - --- Aivan niin, monsieur, vastasi St. Alais. - --- Ja mitä kuningas tekee? - --- Hän ei suvaitse -- tehdä mitään, kuului katkera vastaus. - --- Entä parlamentti -- ja kansalliskokous Versailles'ssa? - --- Oh, nekään eivät ole tehneet mitään. - --- Se on siis Pariisi? - --- Niin, se on Pariisi. - --- Mutta onhan siellä ollut rauhallista niin monta vuotta? - -Tähän kysymykseen ei voinut mitään vastata. St. Alais istuutui jälleen -ja kaikki muut olivat mykkiä hämmästyksestä. Ei saattanut ajatellakaan -parempaa selitystä äskeiseen keskusteluun. Aatelisto oli uneksinut -oikeuksistaan ja heräsi näkemään Pariisin tulessa, sotajoukon ilmi -kapinassa ja lain ja järjestyksen vaarassa. - -Vaan St. Alais ei ollut se mies, joka hevillä luopui saavuttamastaan -johtajan asemasta. Hän nousi jälleen pystyyn ja muistutti tulisella -puheella läsnäolevia Frondenin päivistä. - --- Samallaisena kuin silloin on Pariisi nytkin! lausui hän. Oikullisena -ja kapinallisena ja mahdottomana lahjoilla taivuttaa, vaan kuitenkin -aina nälän pakolla mahdollinen valloittaa. Olkaa huoletta! Lihava -porvari ei tule kauvan toimeen ilman Gonesse'n nisua eikä Juomaveikko -ilman Arbois'n parasta viiniä. Antaa heidän paastota vähän aikaa, niin -kyllä hupsu viisastuu ja uppiniskainen talttuu. Luuletteko heidän -kansalaiskokouksensa ja tunnusmerkkinsä, pormestarinsa ja kenraalinsa -voivan kauvankin vastustaa järjestettyjä joukkoja, kuningasta, -aatelistoa, papistoa -- koko Ranskan maata? Ei, herrani, se on tuiki -mahdotonta. Pariisi koetti syöstä valtaistuimelta suuren Henrikin -ja ajaa maanpakoon Mazarin'in, vaan täytyi lopuksi nuoleksia heidän -kenkiäänkin. Samaten käy nytkin, vaan meidän täytyy pysyä koossa kuin -yksi mies. Meidän täytyy estää näitä vallattomuuksia laajemmalle -leviämästä. Kuninkaan tehtävä on käskeä, kansan totella. Niin on aina -ollut ja on loppuun asti oleva. - -Hän ei puhunut pitkälti, vaan sanansa uhkuivat voimaa ja ne lausuttiin -oikeaan aikaan. Suuri enemmistö, joka ei koskaan ole varustettu -suuremmalla mielikuvituksella kuin tarvitaan kuvittamaan tulevaisuuden -menneisyyden väreillä, oli kohta vakuutettu näiden johtopäätösten -pätevyydestä ja harvat tarkkanäköisemmät, jotka vaistomaisesti eli -järjen perusteilla tunsivat, ettei nykyoloilla ollut vertaa Ranskan -historiassa, tempasi hänen luottamuksensa mukaansa. Innokkailla -kättentaputuksilla palkittiin viimeisiä sanoja ja kaikki riensivät -suurella melulla ovea kohti. Oltiin uteliaita näkemään ja kuulemaan, -mitä oli tekeillä, vaikka oli hyvin luultavaa, ettei saataisi kuulla -enempää kuin jo tiedettiin. - -Olin itse saman tunteen vallassa ja kiiruhdin unohtaen osani päivän -kinastuksissa niinkuin muutkin ovelle. Bastilji hävitetty? Kuvernööri -surmattu? Pariisi roistoväen vallassa. Tällaiset tiedot olivat omiaan -hämmentämään kaikki ajatukset ja saattamaan unhotuksiin tuoreimmatkin -tapahtumat. Toiset näyttivät olevan hetken kiihtymyksessä yhtä -lyhytmuistisia ja minä työntäydyin ulos heidän joukossaan. - -Ovella satuin kuitenkin varomattomasti työkkäämään nuorta -Harincourt'ia. Hän käänsi päätään, huomasi kuka häneen oli koskettanut -ja tahtoi pysähtyä. Mutta hän luisui virran mukana, mukisten jotain -käsittämätöntä. Aavistin kuitenkin tarkoituksensa ympäröivien -pilkallisista katseista. Mietin juuri miten parhaiten suoriutuisin -siitä, joka minua odotti, kun torille ehdittyämme siellä kohtaava näky -veti kaikki ajatukset puoleensa. - -Enkä minä ollut ainoa, joka tyrmistyin sen näön edessä. Vasta saamien -tietojen valossa sillä oli erikoinen merkitys. Emme olleet vielä -tottuneet laumakokouksiin hyvässä Ranskassamme. Vuosisatojen kuluessa -oli yksi mies, kuningas, kardinaali tahi piispa ollut vallassa ja hänen -edessään oli kansa kutistunut kokoon, kumartanut ja kadonnut. - -Nyt näimme edessämme uuden päivän koiton. Ellemme olisi tienneet sitä, -minkä tiesimme -- tärkeitä uutisia nimittäin -- ja jos ei kansa olisi -tiennyt niitä, olisi kenties sen käytös ja sen vaikutus meihin ollut -toisellainen. Mutta nyt ei ihmisjoukko, joka täytti torin laidasta -laitaan ja seisoi äänetönnä, valppaana ja uhkaavana, väistynyt -tuumaakaan, jota vastoin me peräydyimme hämmästyneinä, katsellen -toisiamme ikäänkuin tutkiaksemme toistemme ajatuksia. - -Yllämme kohosi mahtava holvi, jonka varjosta juuri astuimme. -Joukossamme oli monta, jonka moittiva katse oli pannut talonpojat -pelosta vapisemaan. Nyt oli silmänräpäyksessä asema muuttunut -ikäänkuin Pariisi'sta tulleet uutiset olisivat saattaneet yhteiskunnan -perustuksia myöten horjumaan. Kansa torilla ei vavissut. Äänetönnä -se mittaili meitä katseillaan. Vaan ei siinä kyllin. Se ei näyttänyt -tahtovan antaa meille tilaa. Edellä kulkeneet koettivat tunkeutua -pitkin seinuksia ravintolan luo. Me, jotka tulimme jälkijoukossa näimme -sen ja se pani miettimään. Olimme tosin koko maakunnan aatelisto, -mutta meitä oli ainoastaan kaksisataa ja ravintolan ja meidän välillä, -hevosiemme, palvelijaimme ja meidän välillämme seisoivat nämä synkät, -uhkamieliset tuhansiin nousevat laumat. - -Oliko ihme, että tämä näky karkoitti ajatuksistani Harincourt'in ja -hänen aikeensa. Tuijotin eteeni, ja hän teki samoin, myös unohtaen -minut. Meidän täytyi työntäytyä torille, vaikka vastenmielisesti -ja yksitellen, kunnes muodostimme kapean ketjun, joka luikerteli -väkijoukon syrjää. Se oli kansan ensimäinen voitto Cahors'issa ja -etuoikeutettujen ensimäinen tappio. Pari sanaa -- Bastilji on hävitetty --- oli yhdistänyt eri ryhmät ja muodostanut sen, minkä nyt näimme: -kansan. - -Sellaisissa oloissa ei tarvittu kuin pikkuruikkunen kipinä räjähdystä -aikaansaamaan ja se kipinä tuli. Herra de Gontaut, pitkä laiha mies, -joka muisti edellisen kuninkaan ensimäiset hallitusvuodet, kulki -edelläni. Hän liikkasi ja piti sentähden tavallisesti palvelijan -itseään taluttamassa. Tänään ei ollut palvelijaa saapuvilla ja häntä -rasitti kovin kun täytyi kiertää tori sen sijaan että olisi päässyt -suoraan sen poikki. Hän ei koettanutkaan tunkeutua väkijoukkoon -ja kaikki olisi sentään mennyt hyvin, ellei muuan mies olisi, -mahdollisesti vahingossa, työkännyt jalallaan paroonin keppiä. Tämä -kääntyi kuin salama päin, rypisti tuimasti kulmiaan ja löi miestä. - --- Pois tieltä, lurjus, huusi hän ja nosti keppinsä toistamiseen. -- -Jos minä saisin teidät käsiini, niin kyllä pian -- - -Silloin mies sylkäsi vasten hänen kasvojaan. - -Herra de Gontaut kirosi ja löi raivostuneena miestä kaksi, kolme -kertaa, en tiedäkään miten monasti, vaikka olin vaan parin askeleen -päässä. Mies ei yrittänyt puolustautumaan, vaan vetäytyi takaperin -säikähtäen vanhan paroonin raivoa. Vaan takana olevat työnsivät hänet -eteenpäin huutaen: "Ettekö häpeä vähän! Pois aatelit! Pois aatelit!" -Hänet survaistiin herra de Gontaut'n päälle ja tämä kaatui maahan. - -Se tapahtui niin äkkiä, että vaan lähinnä olevat, St. Alais, Harincourt -ja minä, näkivät hänen kaatuvan. Kansa ei luultavasti tarkoittanut -pahaa, sillä se ei ollut vielä kadottanut kaikkea kunnioitusta -aatelistoa kohtaan. Vaan korvissani soi vielä uutinen de Launay'n -murhasta, minä luulin, että he aikoivat surmata hänetkin ja hyökkäsin, -nähdessäni vanhan päänsä vaipuvan maahan, apuun. - -St. Alais ennätti ennen. Raivolla, joka veti vertoja paroonin vimmalle, -iski hän hyökkääjää kepillään, niin että mies singahti takaisin -väkijoukkoon. Auttoi sitte jaloilleen herra de Gontaut'n, veti -miekkansa ja sai muutamilla taitavilla iskuilla muodostetuksi vähän -aukkoa ympärilleen ja työnnetyksi kiroilevan ja sadattelevan joukon -taaemmaksi. - -Valitettavasti hän sattui koskettamaan miekallaan erästä miestä. Tämä -ei loukkautunut ensinkään, vaan vaipui kauheasti ulvahtaen maahan, ja -samassa muuttui kansan käytös. Huudot venyivät kiljunnaksi, joku heitti -kepillä markiisia rintaan. Hän tyrmistyi hiukan ensin, vaan heittäytyi -seuraavassa silmänräpäyksessä miehen päälle ja olisi lävistänyt hänet -miekallaan, ellei hän olisi paennut ja kansa voitonriemulla ympäröinyt -häntä. St. Alais hillitsi itsensä, huusi heille pilkkasanan ja pisti -miekan tuppeensa. - -Vaan niin pian kun hän kääntyi selin, heitettiin häntä kivellä päähän. -Hän horjahti ja kaatui. Ja muutamat miehet syöksyivät riemuhuudolla -esille, polkeakseen hänet maahan. - -Nyt kuvastivat katseet pahaa, paljastettu miekka oli pannut veret -kuohumaan. Harincourt kaatoi etumaisen, mutta se vaan kiihoitti heitä. -Harincourt viskattiin syrjään ja lauma syöksi uhrinsa kimppuun. - -Samassa heittäydyin väliin. Tulin juuri ajoissa, ennätin työntää pari -miestä takaisin, huutaen: "Hävetkää! Hävetkää!" Mutta sitte olisi -minulle kai käynyt yhtä huonosti kuin St. Alais'lle eikä avustani olisi -ollut mitään hyvää, elleivät olisi viime hetkessä, kun tusina käsiä jo -ojentui kiinni tarttumaan, tunteneet minua. Seppä Buton, joka oli aivan -eellimmäisiä, huusi nimeni ja kääntyi kädet levällään joukon eteen. -Vaikka hänellä oli jättiläisvoimat, oli niin ja näin että sai virran -pysähtymään ennenkun käsittivät ja kuulivat hänen hurjat huutonsa. -Pari muuta miestä oli myös tuntenut minut ja kansa vetäytyi takaisin. -Muutamat huusivat: "Eläköön Saux! Eläköön kauvan kansan ystävä!" Eri -haaroilla tartuttiin siihen ja viimein kaikui koko tori yhtenä huutona. - -En vielä tietänyt, miten häilyväistä kansa on, ja että "_vive_" sanasta -on vaan askel "_à bas_" tuomioon, mutta vaikka halveksinkin itseäni -siitä, täytti sydämmeni riemu sillä hetkellä. - -"Eläköön Saux, kansan ystävä!" Vertaiseni olivat pilkanneet minua ja -työntäneet luotaan, mutta kansa, kansa, joka tänään oli muuttunut aivan -toisellaiseksi, saanut uutta eloa suoniinsa kahdesta sanasta "Bastilji -hävitetty" -- kansa piti minua ystävänään. Huutaessani vielä heille, -koettaessani saada heitä vaikenemaan, selvisi minulle äkkiä, mitä se -oikeastaan merkitsi: valtaa ja mahtia. "Eläköön Saux! Kauvan eläköön -kansani ystävä!" Nämä huudot täyttivät ilman, ne kimmahtivat takaisin -tuomiokirkon seinistä; ne ikäänkuin tempasivat minut ylös maasta ja -kohottivat paremmaksi ja suuremmaksi ihmiseksi. - -Mutta kun käännyin, kohtasin St. AIais'n katseen ja vaivuin takaisin -maahan. Hän oli noussut jaloilleen, vihasta kalpeana, ja puisteli -nenäliinalla tomua takistaan. Veri vuoti haavasta päässä, vaan hän ei -sitä huomannut, tuijotti vaan minuun niin läpitunkevasti ja tuimasti -kuin olisi tahtonut lävistää sieluni. Kun sain melun vähän taukoamaan, -sanoi hän epävarmalla äänellä: - --- Jos ystävänne nyt ovat lopettaneet leikkinsä, niin saamme ehkä -lähteä kotiin, herra Saux? - -Änkytin jotain vastaukseksi ja käännyin jälkeensä, vaikka matkani kulki -aivan päinvastaiseen suuntaan. Veljekset Harincourt ja herra de Gontaut -olivat ainoat, jotka meitä seurasivat. Muut kokouksessa olleet olivat -joko päässeet pakenemaan eli katselivat kahakkaa porttikäytävästä, -eroitettuina meistä elävällä muurilla. Tarjouduin taluttamaan herra -de Gontaut'ta, vaan hän kieltäytyi kylmällä kumarruksella ja nojautui -Harincourt'in käsivarteen. Ja käännyttyäni markiisin puoleen, selitti -tämä tylyllä hymyllä, etteivät tarvinneet enää apuani. - --- Kenties tahdotte antaa käskyn, että päästävät meidät rauhassa -menemään, niin se kyllä riittänee, sanoi hän purevasti. - -Kumarsin vastaamatta; hän kumarsi jäykästi ja kääntyi menemään. Mutta -väkijoukko oli joko oivaltanut, että välimme oli huono, tahi ei pitänyt -käytöksestään, sillä se nosti kamalan melun paikalla kun hän yritti -lähteä ja sinkautteli kiviä jälkeen huolimatta Buton'in estelyistä. -Markiisi oli seuralaisineen ennättänyt noin kymmenen kyynärää, kun -väki alkoi tunkea heidän päälleen. Eivätkä he voineet, herra de -Gontaut kun oli haittana, ryhtyä mihinkään. Näin St. Alais'n seisovan -vanhan ylimyksen suojana, veren virratessa pitkin kopeita kasvojaan. -Riensin jälkeen; väki väistyi kohta tieltäni ja jälleen kaikuivat -eläköön-huudot ja tori oli kuin rauhaton meri, kuohuna huiskavat liinat. - -Herra de St. Alais kääntyi minuun. Hän saattoi yhä vielä hymyillä, -hillitsi ihmeteltävällä lujuudella hämmennyksensä ja muutti samalla -käytöstapaa. - --- Pelkäänpä, että meidän sittenkin täytyy vaivata teitä, sanoi -hän kohteliaasti. Parooni ei ole enää nuori ja väkenne on hiukan -kovakouraista, herra kreivi. - --- Mitäpä minä voin tehdä? vastasin kylmästi. Minulla ei ollut sydäntä -jättää heitä oman onnensa nojaan, mutta yhtä vähän minua halutti ottaa -niskoilleni kuormaa, jonka hän olisi sille sälyttänyt. - --- Saattakaa meidät kotiin, vastasi hän melkein hyväntahtoisesti, otti -esille nuuskarasiansa ja pisti nenäänsä nuuskaa. - --- Jos luulette siitä olevan mitään hyötyä. - --- On kyllä, vakuutti St. Alais. Tiedättehän, herra kreivi, että joka -minuutti syntyy ja kuolee yksi ihminen. Uskokaa pois -- kun kuningas -kuolee, syntyy kohta toinen hänen sijaansa. - -Sisuani viilsi pureva iva, joka hymyili vastaani silmistään, vaan -kun en voinut muuta kuin myöntyä, kumarsin ja seurasin heitä. Kansa -avasi meille kohta tien ja me poistuimme hurraa-huutojen ja sadatusten -seuraamina. Olin aikonut saattaa heitä vaan torin päähän ja sitte -syrjäkatua palata ravintolaan, mutta osa väkijoukosta tuli perässä ja -esti sen. Ennenkun tiesinkään olimme St. Alais'n portilla pauhaava -joukko kintereillämme. - -Rouva ja neiti seisoivat parin kamarineitsyen kanssa balkongilla ja -portilla oli ryhmä pelästyneitä palvelijoita. Huomattuaan meidät riensi -rouva alas ja tuli portille, josta palvelijat väistyivät etemmäksi. -Hän silmäili kummissaan vuoroin meitä ja vuoroin väkijoukkoa. Huomasi -sitte, että St. Alais'n pitsirinnusta oli kaikki veressä ja kysyi -huolestuneena, oliko hän haavoitettu. - --- Ei, rouva, vastasi poika. Mutta onnettomuudeksi kaatui herra de -Gontaut. - --- Mitä siellä on tapahtunut? Kaupunkihan on ihan mieletönnä. Vähän -aikaa sitte kuului kauheaa melua ja palvelijat kertoivat jonkun hassun -jutun Bastiljista. - --- Joka on tosi. - --- Mitä? Että Bastilji -- - --- On hävitetty roistoväeltä ja että herra de Launay on surmattu. - --- Mahdotonta! huusi rouva säihkyvin silmin. -- Niin vanha mies! - --- Se on totta, vastasi St. Alais kiusallisella kohteliaisuudella, -kunnianarvoisa roskaväki ei juuri tee eroa henkilöillä. Onneksi --- kääntyen minuun ja hymyillen tavalla, joka ajoi kuumat veret -kasvoilleni -- ovat sen johtajat viisaampia ja varovaisempia. - -Rouva ei kuunnellut viime sanoja, ei ajatellut muuta kuin kauhunsanomaa -Pariisista. Poskensa paloivat, silmät olivat vesissä. Hän oli tuntenut -de Launay'n. - --- Mutta kuningas rankaisee rikolliset! Kurjat, kiittämättömät olennot! -Ne ovat kaikki vedettävät hirsipuuhun!... Kaiketi on jo kuningas -rangaissut heitä. - --- Sen hän kyllä pian tekee, ellei jo ole tehnyt, vastasi St. Alais. -Mutta kuten voitte ymmärtää ovat asiat nykyään aivan mullin mallin. -Ihmiset ovat suunniltaan eivätkä tunne enää omaa itseään. Meillä oli -pieni ikävä seikkailu taannoin. Herra de Gontaut'ta pitelivät hiukan -pahasti enkä minäkään päässyt ehjin nahoin pelistä. Jos ei herra de -Saux'lla olisi sellainen valta väkeensä, olisi meille voinut käydä -hyvinkin pahoin. - -Rouva tuijotti minuun värähtämättä ja kun hän alkoi käsittää asian -laidan, näytti hän kohmettuvan jääksi. Valo katosi kasvoiltaan ja katse -muuttui ankaraksi. Näin vilaukselta neidin säikähtyneet silmät, jotka -pilkistivät äidin olan yli, ja palvelijoiden uteliaat naamat. Vihdoin -kysäsi rouva: "Kuuluvatko nämäkin sitte herra de Saux'n väkeen?" ja -astui esiin osoittaen hurjaa laumaa, joka tarkasti meitä epäluuloisesti. - --- Siinä on vaan muutamia, vastasi St. Alais ivallisesti, -- -henkivartijasto vain, madame. Elkää kuitenkaan puhuko kovin ankarasti -hänestä, äitinäni on teidän kiittäminen häntä. Sillä herra de Saux -pelasti, ellei juuri henkeni, niin kumminkin kauniin muotoni. - --- Noidenko avulla? kysyi rouva terävästi. - --- Pikemminkin noiden kynsistä, vastasi St. Alais nauraen. Sitäpaitse -tarvitsemme ehkä parin päivän ajan hänen suojelustaan, jota hän ei -tietysti voi meiltä kieltää, jos te sitä pyydätte. - -Kiukku kiehui sydämmessäni, enkä voinut puolustautua myrkyllisiä -sanoja vastaan. Ja koko ajan olivat rouva de St. Alais'n silmät minuun -kiinnitetyt. - --- Onko mahdollista, sanoi hän viimein, että herra de Saux tahtoo olla -tekemisissä tuollaisten kanssa? -- Ja hän osoitti syvästi halveksivalla -liikkeellä kansajoukkoa. -- Tuollaisten roistojen, jotka -- - --- Vaiti, madame, keskeytti markiisi yhtä halveksivasti. Nykyhetkellä -ovat he meidän herrojamme ja herra de Saux on heidän herransa. -Sentähden täytyy meidän -- - --- Meidän ei täydy! huusi rouva kivakasti. -- Mitä ihmeitä? -Tahtoisitko, että minä rupeaisin neuvottelemaan katurahvaan kanssa? -Hylkyjen kanssa lokaviemäreistä? Ei ikään. Minulla ja minun omaisillani -ei ole mitään tekemistä petturien kanssa! - --- Madame, huudahdin pakoitettuna puolustautumaan vääriä syytöksiään -vastaan. Te ette tiedä mitä sanotte. Jos olinkin tilaisuudessa -suojelemaan poikaanne, ei se tapahtunut niin kurjilla keinoilla kuin -otaksutte. - --- Otaksun! Tarvitseeko tässä otaksua, kun näkee nämä roistot talonsa -edustalla? Sekö vaan on petturi joka huutaa: "Maahan kuninkuus!" Eikö -sekin ole syypää, joka kylvää petollisia toiveita ja johtaa harhaan -tietämättömiä, joka antaa viittauksia asioista, joita ei uskalla -julkilausua ja viettelee sellaisella, jota ei voi varmasti luvata? Eikö -se ole pahin pettureista? Teidän sietäisi hävetä, herra kreivi! Jos -isänne -- - --- Tämähän on surkeaa! huudahdin. - --- Niin onkin! keskeytti rouva katkerasti. On masentavan surkeata, -että kuninkaan linnoitukset joutuvat roistoväen haltuun ja vanhat -jalosukuiset miehet murhataan! On surkuteltavaa, että ylimykset -unohtavat sukuperänsä ja alentuvat roskaväen veroisiksi! On surkeaa, -että kuninkaan nimi poljetaan jalkain alle ja korusanoja asetetaan sen -sijalle. Tämä kaikki on surkean surkeaa, mutta me emme suinkaan ole -siihen syypäät, vaan te itse herra kreivi. Ja mitä _teihin_ tulee, --- jatkoi rouva astuen miesjoukon eteen, joka irvistellen kuunteli -puhetta -- niin neuvon minä teitä olemaan varuillanne. Tämä herra tässä -on varmaan sanonut teille ettei Ranskalla enää ole kuningasta, ettei -enää tarvitse maksaa veroa eikä ruununkappoja, että köyhät tulevat -rikkaiksi ja kaikki yhdenarvoisiksi. No hyvä, uskokaa häntä, uskokaa -omaksi vahingoksenne. On ollut maailman alusta olemassa köyhiä ja -rikkaita, jalosukuisia ja talonpoikia, tuhlaria ja kitupiikkiä, ja -Ranskalla on ollut kuningas myöskin. Mutta uskokaa häntä vaan, jos -haluatte, uskokaa, kunhan menette tiehenne. Jättäkää tämä talo rauhaan, -eli huudan palvelijani pieksämään teitä kuin koiria. Pois, pois, -koirankoppeihinne menkää, sanon minä! - -Hän potkasi jalkaa kiukuissaan -- ja miehet luimivat tiehensä, -ikäänkuin koirat, vaikka luonnollisesti tiesivät, ettei hänen -uhkauksensa mitään merkinnyt. Se oli käsittämätöntä, mutta hetken -kuluttua oli katu tyhjä. Samat miehet, jotka juurikaan olivat -murhaamaisillaan herra de Gontaut'n ja jotka kivittivät St. Alais'ta, -pakenivat naisen uhkausta. Kun viimeinen heistä oli kadonnut näkyvistä -kääntyi rouva de St. Alais jälleen puoleeni heleä puna kasvoilla ja -silmät liekissä. - --- Pankaa tämä mieleenne, herra kreivi! Semmoista on uljas väkenne! -Ja nyt soisin teidänkin poistuvan; tästä hetkestä on oveni teille -suljettu. Minä en tahdo, minä en voi suosia kavaltajia -- en -minuuttiakaan. - -Samalla halveksivalla viittauksella kuin äsken väkijoukon hän aikoi -ajaa minutkin luotaan. Mutta minä en voinut lähteä mitään virkkamatta. - --- Te olitte isäni ystävä, sanoin. - -Hän rypisti kulmiaan vastaamatta. - --- Kauniimmin olisitte tehnyt, jos olisitte auttanut eikä sortanut -minua. Vaikka olisin uskollisin hänen majesteettinsa alamaisista, -olette te pakoittanut minut kavallukseen. Pankaa se mieleenne, rouva -markiisitar! - -Käänsin heille selkäni ja lähdin katkeramielisenä astumaan poispäin. - -Sillä välin oli väkijoukko haihtunut torilta, mutta täytti sen sijaan -kaikki kadut. Joka paikassa seisoi juttelevia ryhmiä. "Bastilji" oli -kaikkien huulilla ja ohi kulkiessani väistyi kansa syrjään ja tervehti -nöyrästi. "Herra siunatkoon teitä, kreivi! Te olette kunnon mies!" -kuului yhtä mittaa. Aamullinen levottomuus näytti menneen ohi, mutta -päättäväisiä ja vakavia olivat kaikki kasvot. - -Leipurit olivat sulkeneet myymälänsä ja kauppiaat puotinsa, vaikkei -kello vielä ollut kahtatoista. Tyyni, peloittavampi kuin myrskyn -edellä, oli levinnyt kaupungin yli. Kokouksen jäsenet olivat haihtuneet -pikemmittäin, en ainakaan minä nähnyt ketään eikä kukaan minua -häirinnyt; Bastiljin kohtalo oli syössyt minut heidän mielestään. - -Hyppäsin hevosen selkään ja ratsastin kotiin, tapaamatta edes Louis'ta. - -Totta puhuen oli minulla jo hyvä halu päästä kotiin neuvottelemaan sen -ainoan ihmisen kanssa, joka pystyi antamaan ohjauksia tässä tukalassa -asiassa. Näin selvästi edessäni kaksi tietä, toisen leveän ja tasaisen, -vaikka vaarallisenkin, toisen kaidan ja kivisen. Markiisitar oli -sanonut minua kansan tribuuniksi, Retz'iksi, Mirabeau'ksi! Kansa oli -huutanut nimeäni ja tervehtinyt minua pelastajanaan! Ottaisinko vaipan -vastaan? Antautuisinko tehtävään? Säätyläiseni olivat hyljänneet minut. -Ottaisinko vastaan vaarallisen kunnian, jota oli minulle tarjottu, -seisoisinko tahi sortuisinko kansan kanssa? - -Kansan kanssa! Kuuluihan tuo kyllä kauniilta, mutta siihen aikaan se -oli enemmän kuin nyt epämääräinen lausetapa vain, ja kysyin itseltäni, -oliko kukaan, joka oli antautunut sen asiaa ajamaan, onnistunut mitään -kelvollista aikaan saamaan. Leipäkapinaa, melskeitä, väkirynnäköitä -- -senlaisia, joissa de Launay'kin sai surmansa -- niitä oli kansa kyllä -osoittautunut voivansa matkaansaattaa, mutta pysyväisempiä etuja se -ei ollut voittanut. Aina oli kuninkaalle jäänyt valta ja aatelille -etuoikeudet. Voisiko nytkään käydä toisin? - -Oli kyllä syytä otaksua nyt käyvän paremmin, vaan siihen ei uskaltanut -luottaa, ja kun sen nojalla tuli toimeen ryhtyä, tuntui tottumuksen -voima suuremmalta. Eikä oman säätyni hylkääminen suinkaan ollut -mikään vähäpätöinen asia. Näihin saakka olin ollut syytön ja heidän -loukkauksensa ja karsaat katseensa olivat olleet perustusta vailla. -Mutta jos suostuisin tekemään kansalle mieliksi, täytyisi minun -valmistautua ei vain pahinta vastaanottamaan, jos emme onnistuisi, -mutta myöskin kärsimään suurinta halveksimista jos onnistuisimme. -Kansan tribuuni ja oman säätyni hylkäämä! - -Koska ratsastin hyvin nopeasti, luulin varmasti olevani ensimmäinen, -joka Saux'on saattoi sanoman tapahtumista. Mutta kummallisimpia -ilmiöitä tähän aikaan oli se nopeus, millä tämänlaiset uutiset -levisivät ympäri maata. Ne kulkivat suusta suuhun, tuntuipa melkein -kuin tuuli olisi niitä kiidättänyt. Ne kulkivat nopeammin kuin nopein -sanansaattaja. - -Ihmeekseni huomasin, että uutinen jo tunnettiin kaikkialla; sen tunsi -kansa, joka jo monet päivät oli odotellut tien risteyksissä kuullakseen -jotakin, josta se ei itsekään ollut oikein tietoinen; sen tiesivät nuo -tylynmuotoiset miehet, jotka kylän sillalle kokoontuneina puhelivat -matalalla äänellä linnan tornia katsellen; sen tunsivat voudit ja -vuokraajat, Gargouf'in kaltaiset miehet, jotka epäillen hymyilivät tahi -rouva de St. Alais'n tavalla puhuivat kuninkaan hyvyydestä ja millä -tavalla hän oli kapinallisia rankaiseva. Tiesipä sen isä Benoit'kin, -jonka kanssa juuri aijoin neuvotella asiasta. Hän tuli minua vastaan -linnan portilla vastapäätä sitä paikkaa, missä _le carcan_ oli ollut. -Pimeässä en voinut hänen kasvojaan eroittaa, vaan tunsin hänet -kauhtanasta ja hatusta. Toimitin Gil'en ja André'n menemään edeltä -ja isä Benoit astui vierelläni ylös pitkin lehtokujaa käsi hevosen -kaulalla. - --- No, herra kreivi, se on siis kuitenkin tapahtunut, sanoi hän. - --- Olette siis jo kuullut? - --- Buton kertoi minulle kaikki. - --- Mitä? Onko hän jo täällä? Tuskin kolme tuntia sitten näin hänet -Cahors'issa! - --- Senlaiset uutiset antavat ihmiselle siivet, vastasi isä Benoit -elävästi. -- Sanon vieläkin kerran -- se on tapahtunut. Se on -tapahtunut, herra kreivi. - --- Niin, jotakin, vastasin varovasti. - --- Kaikki, sanoi hän vakuuttavasti. Roistoväki on valloittanut -Bastiljin, mutta kuka heitä johti? Sotilaat, ranskan kaarti. Ja, herra -kreivi, kun sotaväkeen ei enää voi luottaa, niin loppuvat myöskin -nylkemiset ja laittomat verot, nälkä ja kurjuus, -- - -Kirkkoherra ei ehtinyt pitkän luettelonsa puoliväliinkään, kun minä -keskeytin häntä. -- Mutta jos sotaväki on roistoväen puolella, kuinka -sitten käy? sanoin hiukan alakuloisesti. -- Siitä tulee meidän pitää -huolta, vastasi hän. - --- Tulkaa kanssani illalliselle, sanoin. Minulla on jotakin sangen -tärkeää kerrottavaa teille ja jotakin vielä tärkeämpää, josta haluaisin -neuvojanne kuulla. - -Hän alttiisti suostui. - --- En kumminkaan saa unta ensi yönä, arveli hän. Ovathan nämä suuria -uutisia, jaloja uutisia. Herra kreivi, isänne olisi iloinnut niistä. - --- Mutta mitä sanotte herra de Launay'sta? kysyin astuen alas hevosen -selästä. - --- Ei uudistuksia aikaansaada ilman että jotkut saavat kärsiä, vastasi -hän rauhallisesti, vaikka hänen kasvoillensa tuli surullinen ilme. -Hänen isänsä ovat syntiä tehneet ja hän sai kärsiä siitä. Armahtakoon -Jumala hänen sieluansa! Olen kuullut hänen olleen hyvän miehen. - --- Joka kuoli paikallaan, lisäsin hiukan suuttuneesti. - --- Amen, vastasi isä Benoit. - -Mutta vasta sitten kun yhdessä istuimme saksanpähkinäsalongissa -(joksi palvelijat nimittivät englantilaista huonetta) syöden juustoa -ja hedelmiä, tulin täydellisesti huomaamaan minkä vaikutuksen -uutiset olivat kirkkoherraan tehneet. Silloin näin että hänen -jäsenensä vapisivat ja että hänen laihat, kalpeat kasvonsa loistivat -innostuksesta. -- Tämä on loppu, sanoi hän, -- olkaa vakuutettu siitä, -että tämä on loppu. Isällänne oli usein tapana sanoa, että raha -on vallan perustuksena. Sotaväki maksetaan rahalla, sanoi hän, ja -sotajoukko suojaa kaikkia. Joku aika sitten loppuivat rahat, nyt pettää -sotaväki eikä sitten ole enää mitään jäljellä. - --- Entä kuningas? kysäsin huomaamattani rouva de St. Alais'ta -jäljitellen. - --- Jumala siunatkoon hänen majesteettiaan, sanoi kirkkoherra -luottamuksella. Hän tarkoittaa hyvää, ja nyt hän saa tilaisuutta sitä -myöskin käytännössä toteuttaa, kun kansa on hänen puolellaan. Mutta -ilman kansaa, ilman rahaa ja ilman sotaväkeä on hän -- pelkkä nimi -vain. Eikä nimi voinut Bastiljia pelastaa. - -Nyt kerroin hänelle kaikki mitä oli tapahtunut -- kohtauksesta rouva -de St. Alais'n luona, miekkavalasta, kiistasta kokouksessa, metelistä -torilla ja vihdoin ne kovat sanat, joilla rouva kehoitti minua -talostaan lähtemään. Isä Benoit kuunteli huomattavalla liikutuksella. -Kun kerroin melskeestä kokouksessa, nousi hän astelemaan edes takaisin -huoneessa, mutisten jotakin itsekseen. Ja kertoessani miten kansa huusi -"Eläköön Saux!", kertoi hän hiljaa sanat ja katseli minua kiiltävin -silmin. Mutta kun minä, usein keskeytyen ja murentaen leipäpalaista -peittääkseni hämmästystäni, uskoin hänelle mietteeni kotimatkalla ja -puhuin niistä kahdesta tiestä, joista minun tuli toinen valita, niin -hän taas istuutui ja alkoi myöskin leipää murentaa. - - - - -Neljäs luku. - -Lähetystö. - - -Näin hän istui kauvan äänetönnä silmäillen pöytää, minulta alkoi -kärsivällisyys jo loppua ja rupesin ihmettelemään mikä häntä vaivasi -ja miksei hän niitä sanoja lausunut, joita häneltä odotin. Hänen -neuvojensa laadusta olin ollut niin varma, että jo alusta alkaen olin -kertomukselleni antanut tarpeellisen värityksen. En ollut salannut -katkeria tunteitani, en yhtä ainutta ivallista sanaa, vaan olin antanut -hänelle kaiken mahdollisen tilaisuuden esittämään niitä neuvoja, joita -luulin hänellä jo kielellä olevan. - -Ja kuitenkin hän vaikeni. Satoja kertoja olin kuullut hänen julki -lausuvan myötätuntoisuuttaan kansaa kohtaan, vihaansa hallituksen -lahjomisesta, itsekkyydestä ja väärinkäytöksistä. Olinhan vielä joku -hetki sitten nähnyt hänen silmänsä kiiltävän puhuessaan Bastiljin -kukistumisesta. Hänen kehoituksestaanhan olin polttanut _le carcan'in_, -hänen kehoituksestaan olin käyttänyt suuren rahasumman jyväin -ostamiseen edellisen vuoden nälänhädän lieventämiseksi. Ja kumminkin --- kumminkin hän nyt istui äänetönnä, kun odotin että hän kehoittaisi -minua ajamaan kansan asiaa omanani. - --- No, herra kirkkoherra? kysyin hiukan kärsimättömästi. Eikö teillä -siihen ole mitään sanottavaa? Siirsin toista kynttilää, paremmin -nähdäkseni hänen kasvojansa. Mutta hän vain yhä tuijotti pöytään ja -vältti katsettani; hänen laihoissa kasvoissaan oli miettivä ilme ja -hänen sormensa hypistelivät hajamielisesti leivänmuruja. - --- Herra kreivi, sanoi hän vihdoin, äitini kautta olen minäkin -aatelissukua. - -Tämä seikka oli minulle ennestään tunnettu, niin ett'en siitä -hämmästynyt, mutta minua hämmästytti se johtopäätös, jota luulin hänen -sanainsa tarkoittavan. - --- Ja siitä syystä siis tahdotte -- - -Hän nosti torjuvasti kättään. -- Ei, sanoi hän sävyisästi, sitä en -tahdo. Sillä siitä huolimatta olen sukuni kautta kansan mies ja virkani -kautta köyhäin ystävä. Mutta -- - --- Mutta mitä? puhkesin sanomaan. - -Sanaa sanomatta hän nousi ylös, otti toisen kynttilöistä ja kääntyi -teepöydän takana olevaan seinään, jossa riippui ruumiinkokoinen isäni -kuva, omituisessa, vanhanaikaisesti koristetussa kehässä. Kehän -alareunassa oli hänen nimensä. - --- Antoine du Pont, Saux'n kreivi, lausui kirkkoherra ikäänkuin -itsekseen. -- Hän oli hyvä mies ja köyhäin ystävä. Suokoon Jumala -hänelle rauhan. - -Hetkisen seisoi hän katsellen isäni kauniita, vakavia kasvoja ja -epäilemättä muistellen entisaikoja. Sitten siirtyi hän eteenpäin ja -pysähtyi kohottaen kynttilää erään kuvan eteen, joka riippui vastapäätä -pöytää; joka seinällä riippui näet yksi kuva. -- Adrien du Pont Saux'n -kreivi, flaamilaisen rykmentin översti, hän luki. Ellen erehdy, niin -hän kaatui Minden'in luona. St. Louis'n ritarikunnan jäsen. Kaunis mies -ja epäilemättä urhoollinen aatelismies. Häntä en koskaan tuntenut. - -En vastannut sanaakaan, vaan kasvojani alkoi polttaa, kun hän siirtyi -kolmannen kuvan eteen. - --- Antoine du Pont, Saux'n kreivi, luki hän taas, Ranskan marsalkka ja -pääri, St. Louis'n ritarikunnan jäsen ja kuninkaan neuvoskunnan jäsen. -Kuoli ruttotautiin Genuassa 1710. Muistelen kuulleen hänen olleen -naimisissa erään Rohan'in kanssa. - -Hän seisoi kauvan katsellen kuvaa ja siirtyi sitten neljännen kuvan -luo. -- Ja tällä, sanoi hän hetken äänettömyyden perästä, tällä on -mielestäni heistä kaikista jaloimmat kasvot. Antoine, Pont'in ja -Saux'n herra, pyhän Jerusalemin Johanneksen ritarikunnan jäsen. Kuoli -La Valettan linnoituksessa suuren piirityksen jälkeisenä vuonna -- -haavoistaan sanovat eräät, mutta ritarikunta sanoo: liiallisesta työstä -ja rasituksista. Kristitty sotilas. - -Se oli viimeinen kuva, ja katseltuaan sitä hetken aikaa, asetti -kirkkoherra kynttilän takaisin kiiltävälle tammipöydälle, johon samoin -kuin seinäin kiiltävän sileään laudoitukseenkin kaikki valonsäteet -kokoontuivat, niin että ainoastaan kasvomme olivat selvästi valaistut -ja ikäänkuin valokehän ympäröimät, mutta muu kaikki oli varjossa. - --- Herra kreivi, sanoi kirkkoherra kumartaen, te olette jalosta suvusta. - --- Onhan se tunnettu asia, vastasin olkapäätä kohauttaen. -- Mutta -mistä syystä juuri nyt sen sanotte? - --- Minä en uskalla neuvoa teitä. - --- Mutta kun on kysymys hyvän asian menestyksistä! äännähdin kiivaasti. - --- Niin, vastasi hän epäröiden, sitä olen kyllä sanonut kaiken elämäni -ajan, enkä nytkään tahdo sanoa muuta. Mutta -- kansan asia on kansan. -Jättäkää se kansalle itselleen. - --- Ja sen sanotte te! puhkesin suuttuneena ja ihmeissäni sanomaan. -- -Te, joka satoja kertoja olette sanonut minulle, että kuulun kansalle, -että aateli kuuluu kansalle, että Ranskassa löytyy ainoastaan kaksi -valtaa - kuningas ja kansa. - -Kirkkoherra hymyili hiukan surumielisesti ja naputteli sormillaan -pöytään. - --- Se oli vain teoriian kannalta, sanoi hän. Mutta kun koetan sitä -käytännöllisesti toteuttaa, niin minulta puuttuu rohkeutta. Se kai -tulee siitä, että minullakin on hiukan aatelisverta suonissani ja -tiedän mitä se tahtoo sanoa. - --- Mutta minä en teitä ensinkään ymmärrä, sanoin melkein epätoivossa. -Te, herra kirkkoherra, sekä kehoitatte että pidätätte minua. Kerroinhan -vasta miten aateliskokouksessa puhuin kansan puolesta ja silloin -hyväksyitte sen. - --- Se oli jalosti tehty. - --- Entä nyt sitten? - --- Nyt sanon samat sanat, sanoi isä Benoit ja hänen jalot kasvonsa -loistivat innostuksesta, se oli jalosti tehty. Taistelkaa kansan -puolesta, herra kreivi, mutta tehkää se vertaistenne joukossa. Antakaa -äänenne kuulua siellä missä saatte kokea ainoastaan vastusta ja -vihamielisyyttä. Mutta jos se tapahtuu tahi jo on tapahtunut, että -syttyy taistelu säätynne ja kansan välillä, jos kysytään tuleeko -aatelismiehen olla vertaistensa puolella tahi antautua kansan -käskyläiseksi, silloin -- tässä rupesi isä Benoit'n ääni väräjämään, ja -hänen lempeät kasvonsa muuttuivat huolestuneen näköisiksi -- näkisin -teidät mieluummin vertaistenne joukossa. - --- Kansaa vastaan? - --- Niin, kansaa vastaan, vastasi hän väristen. - -Olin aivan hämmästynyt. Mutta, hyvä Jumala, vähinkin loogillinen -- - --- Niin, keskeytti hän minua, surullisesti pudistaen päätään ja -katsellen minua ystävällisillä silmillään, -- tiedän kyllä, että -logiikka on minua vastaan. Kansan asian, oikeuden, yhdenvertaisuuden, -rehellisen asian täytyy olla hyvä asia. Ja sen, joka tätä asiaa -edistää, täytyy tehdä oikein ja jalosti. Se on epäilemättä niin, herra -kreivi, ja lisäksi tulee vielä se, että jos kansan annetaan yksin -taistella asiansa puolesta, niin on väkivaltaisuuksien mahdollisuus -vielä suurempi. Tämän kaiken tiedän vallan hyvin, vaan vaistomaisesti -täytyy minun olla tätä tietoa noudattamatta. - --- Mutta, muistutin minä, olettehan sanonut herra Mirabeau'ta suureksi -mieheksi. - --- Olen kyllä, vastasi isä Benoit kiinteästi katsellen minua ja yhä -naputtaen pöytää sormillaan. - --- Olen kuullut teidän ihastuksella puhuvan hänestä. - --- Kyllä useastikin. - --- Ja myöskin herra de Lafayette'sta? - --- Niinpä kyllä. - --- Ja te ette moiti heitä? - --- Ei, sitä en tee. - --- Te päinvastoin ihailette heitä, te ihailette heitä, toistin -itsepintaisesti. - --- Sitä kyllä teenkin. Tiedän että olen heikko ja houkkio ja kenties -jotakin vielä pahempaakin, kun minulla ei ole rohkeutta seurata -vakuutustani. Minä ihailen noita mainittuja miehiä, ja he ovat -mielestäni kunnioitettavia ja suuria, mutta olenpa kuullut heitä aivan -toisinkin arvosteltavan ja, -- vaikka se kyllä voi olla heikkoutta, -mutta olenhan tuntenut teidät lapsuudesta saakka -- en tahtoisi -että teitä niin arvosteltaisiin. -- Niitä on asioita, joita etäältä -ihailemme, jatkoi hän hullunkurisesti vääntäen kasvojaan salatakseen -hellyyttä, joka loisti hänen silmistään, joita emme kuitenkaan toivoisi -huomaavamme niissä, joita rakastamme. Kun ventovieraalle syydetään -herjauksia, niin se ei tunnu miltään, mutta kun ne koskevat ystävää, -ovat ne kuolemaa pahemmat. - -Hän vaikeni nähtävästi liikutettuna, ja istuimme molemmat hetkisen -hiljaa. Mutta minä kun en tahtonut ilmaista, minkä vaikutuksen hänen -sanansa olivat minuun tehneet, sanoin sentähden hiukan kärsimättömästi: - --- Entä isäni sitten? Hänhän oli horjumaton edistyksen mies. - --- Niin, aatelin kanssa ja kansan puolesta. - --- Mutta aatelihan on hyljännyt minut! huudahdin. Sentähden että otin -yhden ainoan askeleen, olen menettänyt kaikki. On kai silloin parasta -että otan kaksi askelta ja voitan kaikki takaisin? - --- Voittaa kaikki, sanoi hän sävyisästi, mutta menettää -- miten paljon? - --- Mutta jos kansa voittaa, niinkuin toivotte sen tekevän? - --- Niin olette kyllä kansan tribuuni, mutta kuitenkin muukalainen. - -Aivan samaa olin itsekin ajatellut kotimatkalla, ja tunsin nyt että -hänen sanansa syvästi sattuivat minuun. Yhtäkkiä näin edessäni sen -kuvan, jota ne edustivat ja nyt ymmärsin myöskin minkätähden isä Benoit -minun suhteeni niin kauvan oli epäröinyt. Jaloimmat tarkoitukset ja -puhtain sydänkään eivät voisi minua muuksi muuttaa. Jos ponnistukseni -onnistuisivat, nousisin kyllä korkealle -- mutta seisoisin yksin, -kansa, jonka hyväntekijä olin, epäilisi minua, ja aateli, josta olin -luopunut, vihaisi ja kiroisi minua. - -Tuollainen vastaisuuden kuva ehkä ei olisi muutamia peloittanut, ja -toisia kai se olisi houkutellutkin. Mutta tämä päättämisen hetki -osotti etten ollut mikään sankari. Vanhat ennakkoluulot olivat minulle -synnynnäiset, satavuotisten etuoikeuksien synnyttämät traditsioonit -heräsivät eloon minussa. Epäilyksen tunne, -- joka kaiketi on kalvanut -jokaista uudistajaa ja saanut rohkeimmatkin horjumaan -- värisytti -minua tällä hetkellä. Minä pelkäsin tuota tuntematonta kansaa. -Korvissani kaikuivat taas ilohuudot Cahors'in torilla, se räikeä -kiljunta, jolla herra de Gontaut'n sortumista tervehdittiin, ja minä -peräydyin kuin se, joka seisoo syvyyden partaalla ja usvan hajotessa -näkee edessään pohjattoman kuilun ja särmäkkäät kalliot, jotka häntä -tuolla alhaalla odottavat. - -Se oli kummallinen vastaisuuden kuva ja vaikka se oli vain hetkellinen -ja heti hälveni, herättäen minut tietoisuuteen hiljaisesta huoneesta -ja hyvästä kirkkoherrasta, joka oli niistävinään pitkiä kyntteliä, -jäi siitä minulle kumminkin pysyväinen muisto. Isä Benoit'n mentyä, -kun kaikki talossa oli hiljaista, astuskelin kauvan edestakaisin -pähkinäpuupuistossa, väliin pysähtyen katsomaan rautaristikkoisen -portin läpi ulos maantielle tahi vanhaa, harmajaa linnaa korkeine -luisukattoineen ja torneineen. - -Ja minä päätin tästä lähtien olla asiaan ryhtymättä. Tahdoin iloita -kaikista uudistuksista ja omasta puolestani voimaini mukaan edistää -niitä, mutta vertaisilleni en toista kertaa vastarintaa tekisi. Olihan -minulla ollut rohkeutta lausua mielipiteeni. Ei kukaan voisi sanoa -minun niitä salanneen, mutta tästä lähtein olin malttavaisesti odottava -asiain kehkeytymistä. - -Tallipihassa lauloi kukko ja etäältä kuului koiran haukunta yön -hiljaisuudessa. Kun seisoin siinä tuikkivien tähtien valossa -kuunnellen, näin myöskin St. Alais'n herjauksen sen oikeassa valossa ja -se supistui todelliseen kokoonsa. Ajattelin Denise neitiä, morsianta, -jonka olin kadottanut, ja tunsin jonkunlaista heikkoa ikävöimistä, -melkeinpä surkuttelua. Mitä hän ajattelisi tästä äkillisestä -muutoksesta, ja siitä että niin äkkiä kadotti sulhasensa. Herättäisikö -se hänen uteliaisuuttaan, huvittaisiko se häntä? Tahi luulisiko hän -lapsellisessa tietämättömyydessään, että se oli maailman tavallinen -meno vain se, että sulhaset tulivat ja menivät ja että vastaanotot -päättyivät kahakkaan? - -Hymyilin itsekseni tyytyväisenä päätökseeni. Mutta jos silloin, kun -seisoin kuunnellen haapojen huminaa ja niitä ääniä, joita kuului -pimeästä maailmasta niiden takana, olisin tiennyt mitä siellä -tapahtui, niin olisin ollut vieläkin tyytyväisempi. Sillä nyt oli -keskiviikko heinäkuun 22 päivä, ja sinä yönä vapisi Pariisi vielä -hirmuisten tapahtumien kauhusta. Silloin oli ensi kerran kuultu -tuo kamala huuto: "Lyhtypaaluun!" ja nähty vanhaa valkeahapsista -miestä ylös ripustettavan ja kidutettavan kunnes kuolema lopetti -hänen tuskansa. Oli nähty miten kaupungin kuvernööri tallattiin ja -revittiin kappaleiksi oman kaupunkinsa kaduilla julkisesti, keskellä -päivää ja tuhansien ihmisten läsnäollessa. Kaikkea tätä oli nähty -ja vielä paljon muuta, mikä sai uudistajain kasvot kalpenemaan ja -kaikille ajatteleville ihmisille ilmaisi, että Lafayetten ja Baillyn, -kaupunginhallituksen ja vaalikomitean takana kuohui ja kohisi -etukaupunkien irtilasketut vallat. - -Mitä muuta voi odottaakaan kuin että senlaiset väkivaltaisuudet vaan -leveneisivät, kun ne jäivät rankaisematta. Viikon kuluessa olivat -maakunnat seuranneet Pariisin esimerkkiä. Ja heinäkuun 21 päivänä oli -Strassburg'in roistoväki ryöstänyt Hotel de Ville'n ja hävittänyt -arkistot, ja samalla viikolla oli Bordeaux'n ja Caen'in vankilat -valloitettu ja pantu maan tasalle. Rouen'issä, Reims'issä, Lyon'issa -ja St. Malo'ssa oli levottomuuksia syntynyt, ja lähempänä Pariisia, -Passy'ssa ja St. Germain'issä olivat asukkaat hirttäneet myllärit. -Cahors'issa ja sen ympäristössä ei kuulunut mitään levottomuuksia ennen -kuin eräitä päiviä myöhemmin saimme hämmästyttävän sanoman kuninkaan -tulosta kapinalliseen Pariisiin ja heti sen jälkeen kapinasta heinäkuun -22 päivänä sekä Fouchon'in ja Bertier'n kuolemasta. Se oli isä Benoit, -joka huolestuneena saattoi minulle nämä sanomat; astuskelimme kauan -edes takaisin terassilla haastellen niistä. Luultavasti oli jo sitä -ennen enemmän tahi vähemmän luotettavia huhuja tapahtumista saapunut -kaupunkiin ja pelastaneet minut enemmästä harmista kääntäen ihmisten -ajatukset toiseen suuntaan. Mutta nämä huhut eivät olleet saapuneet -linnaan saakka, jossa minulta viikko kului synkässä levottomassa -mielentilassa ja usein aamusella purin edellisenä iltana tekemäni -päätökset. En ollut mitään kuullut ennenkuin kirkkoherra tuli luokseni --- muistelen sen olleen aamusella heinäkuun 29 päivänä. - --- Mitäs nyt arvelette? kysyin kuultuani hänen kertomuksensa. - --- Samaa mitä ennenkin, vastasi hän rauhallisesti, että se on nyt -tapahtunut. Mitä hallitus voi tehdä kun siltä puuttuu rahaa ja -sotilaita, kun väestö näkee nälkää ja ihmisten mielissä vain teoriiat -ja abstraktiset käsitteet kiehuvat. - --- Voihan se heretä hallitsemasta, vastasin pistävästi, mutta sitä se -tietysti ei tahdo. - --- Levoton aika seuraa välttämättömästi, sanoi kirkkoherra, mutta -hänen äänensä kuului vähemmän luottavaiselta. -- Lopulla on hallitus -kumminkin aina saanut voiton. Enkä epäile ettei se nytkin sitä saisi. - --- Lyhytaikaisen levottomuuden perästä? - --- Niin, sanoi hän. Ja minä tunnustan, että toivoisin sen jo olevan -ohitse. Mutta, herra kreivi, meidän pitää olla rohkeat, meidän täytyy -luottaa kansaan, sen terveesen järkeen, sen itsensä hillitsemistaitoon -ja maltillisuuteen -- - --- Mitä nyt, Gil? kysyin, samassa tehden kirkkoherralle anteeksi -pyytävän liikkeen kun katkasin hänen puheensa. Gil oli nimittäin tullut -ulos linnasta ja vartosi saada minua puhutella. - --- Herra kreivi, herra Doury Cahors'ista on täällä, vastasi hän. - --- Ravintoloitsijako? - --- Niin herra, ja Buton myöskin. He pyytävät saada teitä puhutella. - --- Molemmatko? kysyin. Tuo yhteys kun tuntui niin kummalliselta. - --- Niin, herra. - --- No, pyydä heitä sitten tulemaan tänne ulos, vastasin, äänettömästi -neuvoteltuani seuralaiseni kanssa. Mutta Doury? Maksoinhan minä laskuni -hänelle. En ymmärrä mitä hän minusta tahtoo? - --- Senhän saamme nähdä, vastasi isä Benoit, joka alinomaa katseli ovea. -Tässä he jo tulevatkin. Hm, herra kreivi, jatkoi hän matalammalla -äänellä, alkaapa luottamukseni hiukan horjua. - -Luultavasti hän arvasi asian jotenkin paikalleen, mutta minä puolestani -en tiennyt mitä uskoisin. Ravintoloitsija, joka oli kohtelias, -mielittelevä mies, ja josta, vaikka olin tuntenut häntä jo monta -vuotta, harvoin olin nähnyt muuta kuin kaarevan päälaen, lähestyi nyt -kummallisen arvokkaan ja alamaisen näköisenä, hän vuoroin oikasihe -mahtavasti, vuoroin notkisti selkäänsä nöyrän ja neuvottoman näköisenä. - -Hänen pukunsa oli yhtä kummallinen kuin käytöksensäkin, sillä hän oli -vaihtanut tavallisen mustasta verasta tehdyn porvarillisen pukunsa -siniseen, jossa oli kullatut napit ja heleän keltaiseen liiviin, ja -kädessä oli hänellä kultanuppuinen sauva. Mutta suurinta huomiota -herätti kaksi valkosesta, punaisesta ja sinisestä tehtyä nauhakokardia -rinnalla ja hatussa. - -Hänen seuralaisensa, joka astui parin askeleen päässä jäljessä oli -hänen täydellinen vastakohtansa -- pitkä ja iso kuin jättiläinen, -kasvot karkeat ja päivettyneet. Hänelläkin oli samanlainen kummallinen -puku, mutta huolimatta nauhoista ja seurasta oli hän kumminkin -Buton, Saux'n seppä. Hän punastui kun katseemme yhtyivät, ja koetti -piiloittautua Doury'n lihavan selän taakse. - --- Hyvää huomenta, Doury, aloin minä. Minua nauratti miehen kömpelösti -kohtelias käytös, mutta kirkkoherran vakavat kasvot pidättivät minua. --- Millä asialla olette? lisäsin. -- Ja millä voin olla teille avulias? - --- Luvallanne, herra kreivi, alkoi Doury, vaan vaikeni ja oikasihe -- -sillä tottumus oli koukistanut hänen selkänsä -- ja lisäsi sitten: -yleiset asiat, herra. Ja kunnia saada neuvotella kanssanne. - --- Neuvotella kanssani, ja vieläpä yleisistä asioista! huudahdin -hämmästyneenä. - -Hän hymyili ujosti, vaan pysyi sanoissaan. - --- Aivan oikein, herra, sanoi hän. Suuria muutoksia on tapahtunut, ja -olemme suuresti neuvon tarpeessa -- - --- Ettei minun tule hämmästyä sitä, että herra Doury tulee sitä täältä -minulta etsimään? - --- Niin aivan, herra. - -Nyt en enää koettanut nauruani ja ylenkatsettani salata, vain kohautin -olkapäitäni ja katsoin kysyvästi kirkkoherraan. - --- No, sanoin, mistä on kysymys? Oletteko myönyt huonoa viiniä? Eli -tahdotteko, että kansalliskokous antaisi määräyksiä ruokalajien -vähentämisestä. Tahi -- - --- Herra, vastasi hän koettaen näyttää arvokkaalta, -- nyt ei -ole aika leikkiä laskea. Nykyisellä murrosajalla ovat yhtä hyvin -ravintoloitsijain kuin luvallanne sanoen aatelinkin edut vaarassa, ja -kun ne, joitten tulisi olla heillä johtajina, ovat jättäneet heidät -- - --- Mitä, ravintoloitsijatko! Huudahdin. - -Hänen kasvonsa lensivät tulipunaisiksi. - --- Herra kreivi tajuaa kyllä että tarkoitan kansaa, sanoi hän -kankeasti. -- Sanon vieläkin että sen luonnolliset johtajat ovat sen -jättäneet -- - --- Kuka esimerkiksi? - --- Artois'n herttua, Conde'n prinssi, Polignac'in herttua. - --- Millä tavalla he sitten ovat hallituksesta luopuneet? kysyin. - --- Mutta, hyvä Jumala, eikö herra kreivi sitten ole kuullut mitään? - --- Mitä sitten? - --- Että he ovat lähteneet Ranskasta? Että kuningassuvun prinssit salaa -ovat lähteneet Ranskasta kolme päivää Bastiljin valloituksen jälkeen ja -että -- - --- Mahdotonta! huudahdin. - --- Ja minkätähden? - --- Niin, sitä juuri tahdottaisiin tietää, herra kreivi, vastasi -hän röyhkeästi. -- Eräät sanovat että he lähdöllään tahtoivat -rangaista Pariisia; toiset taas että he siten tahtoivat osoittaa -tyytymättömyyttään hänen majesteettinsa kuninkaan armollisesta -yleisestä armahtamisjulistuksesta, joka sinä päivänä julistettiin. -Toiset taas sanovat, että he ovat lähteneet pelosta, että joutuisivat -Foulon'in kohtalon alaisiksi -- - --- Houkkio, huusin minä tuimasti katsoen häneen, sillä tämä oli jo -liikaa, houraattehan te! Palatkaa ruokainne luo. Mitä te tiedätte -valtiollisista asioista? Jos isänisäni aikana näin olisitte puhunut -kuninkaallisista prinsseistä, lisäsin harmistuneena, niin olisitte -saanut syödä vettä leipää kuusi kuukautta ja olisitte kiittänyt Jumalaa -jos raipoista pääsitte. - -Ravintoloitsija ikäänkuin pieneni vihaisten katseitteni edessä, ja -unhoittaen tehtävänsä änkytti hän anteeksipyynnön. Hän ei tarkoittanut -loukata sanoi hän. Arvelin oikein läksyttää häntä, kun Buton ihmeekseni -rupesi puolustamaan häntä. - --- Mutta onhan siitä jo kulunut kolmekymmentä vuotta, virkkoi hän -äreästi. - --- Kuuleppas, lurjus, puhkesin sanomaan melkein tyrmistyneenä -hämmästyksestä, -- mitä asiaa sinulla oli tänne? - --- Minä seuraan häntä, vastasi hän jurosti, osoittaen ravintoloitsijaa. - --- Kenties puhumaan valtiollisista asioista? - --- Niin juuri, herra. - --- Mutta, hyvä Jumala, kiivastelin tuijottaen häneen epäillen, -- jos -se on totta, niin miksi ette ottanut mukaanne myöskin kartanokoiraa -ja vuokraaja Jeans'in pässiä ja kätilön kissaa ja herra Doury'n -paistinkääntäjää ja -- - -Isä Benoit laski kätensä käsivarrelleni. - --- Ehkä olisi parempi että kuuntelisitte mitä heillä on sanottavaa, -sanoi hän lempeästi. -- Sitten, herra kreivi. - -Nyökäytin jurosti päätäni. Mitä sitten tahdotte? sanoin. -- Kysykää -kysyttävänne. - --- Kuvernööri on paennut, vastasi Doury, joka alkoi saada takaisin -arvokkaisuutensa, -- olemme saaneet neuvoja Pariisista, ja muutoin, -seurataksemme tämän kaupungin jaloa esimerkkiä, valitsemme parhaallaan -valiokuntaa, jonka tulee hoitaa maakunnan asioita. Ja valiokunnan -edustajina olemme me, minä ja ystäväni tässä, tulleet luoksenne, herra. - --- Mitä? huusin, voimatta enää hillitä itseäni. -- Mitä tuolla on -tekemistä valiokunnan kanssa tahi maakunnan asiain kanssa? - -Näin sanoen osoitin ivallisesti Buton'ia, jonka päivettyneet kasvot -kävivät punaisiksi; hän liikutteli levottomasti suuria jalkojaan -kumminkaan mitään sanomatta. - --- Hän on valiokunnan jäsen, vastasi ravintoloitsija tyytymättömästi -silmäillen virkaveljeään. -- Herra kreivi kyllä käsittää, että -valiokunnan ollakseen miten mahdollista täydellisen, täytyy käsittää -edustajia kaikista säädyistä. - --- Siis arvattavasti minunkin säädystäni, sanoin ivallisesti. - --- Juuri siitä syystä olemme tänne tulleetkin, vastasi hän ujosti. --- Olemme sanalla sanoen tulleet kysymään, suvaitsetteko että teidät -valitaan jäseneksi ja ei vaan jäseneksi mutta -- - --- Mikä kunnia! - --- Mutta valiokunnan puheenjohtajaksikin. - -Olihan tämä nyt juuri sitä, mitä olin aavistanut. Se oli tullut aivan -yhtäkkiä, mutta pääasiassa se vaan oli todellisuudeksi muuttunut uneni. -Kuuluihan se kauniilta, että tulla valituksi kansan edustajaksi, -mutta että se tapahtui ravintoloitsija Doury'n kautta ja seppä -Buton'in läsnäollessa, se oli minulle sangen vastenmielistä. Sen ei -olisi pitänyt hämmästyttää minua, sillä täytyihän senlaista tapahtua -maassa, jonka kuningas levollisesti katseli miten hänen linnoistaan -toinen toisensa perästä valloitettiin ja miten hänen palvelijoitaan -murhattiin, ja joka päälle päätteeksi vielä armahti kapinannostajia; -olihan maaherra murhattu pääkaupungin kaduilla, olivathan kuningassuvun -prinssit karanneet, mylläreitä hirtettiin, kuuluivathan levottomuudet -ja kahakat kaikissa maakunnissa jokapäiväisiin tapahtumiin. Kaikkeen -tähän nähden ehdotus ei ollut mitään niin ihmeellistä. Ja kun nyt -jälestäpäin sitä ajattelen, niin ei se minustakaan enää mitään -ihmeellistä ole. Olen nähnyt Doyry'n kaltaisten miesten tähtien -ja kullan peittämänä seisovan lähellä valtaistuinta, olen nähnyt -sepän, joka oli pajassa syntynyt, ruokailevan keisarien kera. Mutta -tänä heinäkuun aamuna Saux'n terassilla tuntui tuo ehdotus minusta -hullunkuriselta pilapuheelta, rohkeimmalta herjaukselta. - --- Paljon kiitoksia, herra, sanoin vihdoin tointuen hämmästyksestäni. --- Jos teitä oikein ymmärrän, niin on tarkoituksenne pyytää minua -valiokunnan jäseneksi yhdessä tuon miehen kanssa? sanoin osoittaen -Buton'ia. -- Yhdessä talonpojan kanssa, joka on kartanossani syntynyt, -ja joka vielä eilen kuului hallitukseni alle? Yhdessä tuon orjan -kanssa, jonka esi-isäni ovat vapauttaneet? Yhdessä työntekijän kanssa, -joka elää siitä palkasta, jonka minä hänelle annan? - -Doury katsahti virkaveljeensä. -- Niin herra kreivi, sanoi hän -ryäisten, -- ollakseen täydellisen täytyy valiokunnan edustaa kaikkia -kansanluokkia. - --- Valiokunnan! huudahdin voimatta enää hillitä ylenkatsettani. --- Onhan se ihka uusi valtiolaitos Ranskassa se. Ja mikä on tämän -täydellisen valiokunnan tehtävä? - -Doury oikaisihe ja näytti paisuvan ylpeydestä. - --- Maaherra on paennut, sanoi hän, -- eikä kansa enää luota maistraatin -jäseniin. Sitä paitsi huhutaan rosvoista ja kansalle pitää hankkia -eloja. Kaikesta tästä tulee valiokunnan pitää huolta. Sen täytyy -keksiä keinoja rauhan ylläpitämiseksi, sen tulee hankkia kaupungille -ruokavaroja, maksaa sotamiehet ja aprikoida mitä tulevaisuudessa tulee -tehdä. -- Sitä paitsi, herra kreivi, jatkoi hän, -- tulee se olemaan -yhteydessä Pariisin kanssa ja -- - --- Sanalla sanoen, vastasin rauhallisesti, -- se tulee hallitsemaan. -Totta kai kuningas sitten on luopunut hallituksesta. - -Doury säpsähti ja kalpeni hiukan. - --- Jumala sen toki estäköön, sanoi hän surkeasti. -- Valiokunta tekee -tietysti kaikki hänen majesteettinsa nimessä. - --- Ja hänen suostumuksellaankin? - -Ravintoloitsija tuijotti minuun hämmästyneenä ja kauhistuneena ja -mutisi jotakin kansasta. - --- Vai niin, sanoin -- se on siis kansa, joka kutsuu minua -hallitsemaan? Ja yhdessä ravintoloitsijan ja talonpojan kanssa? Kai -siellä tulee olemaan muitakin ravintoloitsijoita ja talonpoikia? Ja -hallitsemaan? Anastamaan vallan hänen majesteetiltaan, lahjomaan -hänen virkakuntaansa. Sanalla sanoen, hyvä ystävä Doury, jatkoin -kohteliaasti, -- kavaltamaan. Kavaltamaan, ymmärrättekö? - -Nähtävästi ravintoloitsija ymmärsi, sillä hän pyyhki vapisevalla -kädellä otsaansa ja tuijotti minuun surkeasti, saamatta sanaa suustaan. -Taas vastasi seppä hänen puolestaan. - --- Herra, mutisi hän, pyyhkäisten partaansa suurella, päivettyneellä -kädellään. - --- Älkää toki, Buton, keskeytin kohteliaasti. -- Ollaksenne hallituksen -jäsen olette aivan liiaksi kohtelias. - --- Olette unhoittanut yhden asian, joka myöskin kuuluu valiokunnan -tehtäviin, sanoi seppä käheällä äänellä, välttäen katsettani kuin arka -ja itsepäinen koira. - --- Ja mikä se on? - --- Aatelin suojeleminen. - -Tuijotin häneen harmistuneena ja ihmeissäni, tämä kun oli aivan uusi -puoli asiasta. - --- Miltä sitten? kysyin hetken äänettömyyden perästä. - --- Omilta alustalaisiltaan, vastasi hän. - --- Alanpa ymmärtää, heidän Buton'eiltaan siis. Aiotte ehkä polttaa -meidät vuoteissamme? - -Hän vaikeni jurosti. - --- Paljon kiitoksia, Buton, sanoin. -- Sekö siis on kiitoksenne talven -elatuksesta. Onhan hyvän tekeminen todellakin kiitollista työtä tässä -matoisessa maailmassa! - -Sepän päivettyneet kasvot punastuivat ja äkkiä katsoi hän minua ensi -kerran silmiin. - --- Nyt tiedätte että valehtelette, herra kreivi, sanoi hän. - --- Valehtelen, mies? huudahdin. - --- Niin, herra, vastasi hän. -- Te tiedätte että kuolisin edestänne, -yhtä varmasti kuin jos kaularauta jo olisi kaulassani. Että ensin -saisivat minut polttaa ennenkuin saisivat Sauxin sytyttää tuleen. -Tiedätte että kuolemaani asti olen teidän armonne palvelija. Mutta, -herra, pitkitti hän matalammalla äänellä ja arvokkaan vakavasti, niin -että se hänen kaltaisensa miehen suusta hämmästytti, -- on olemassa -väärinkäytöksiä, joitten täytyy loppua. On olemassa hirmuvaltioita, -joitten täytyy hävitä. Miehet, vaimot ja lapset näkevät nälkää, ja -sen täytyy loppua. Köyhiä poljetaan, herra, -- ei kyllä täällä, mutta -kaikkialla muualla -- ja senkin täytyy loppua. Köyhät maksavat veroa -ja rikkaat ovat vapaat, köyhät teitä ylläpitävät, rikkaat käyttävät -niitä; köyhillä ei ole suolojakaan mutta kuningas syö kultaa. Kaiken -tämän täytyy loppua -- hyvällä jos herrat niin haluavat -- mutta loppua -sen täytyy, herra -- joskin meidän pitäisi linnoja polttaa, lisäsi hän -jyrkästi. - - - - -Viides luku. - -Eräs kohtaus tiellä. - - -Sepän odottamaton kaunopuheliaisuus ja se luottamus, joka hänen -sanoissaan ilmeni, sekä senlaisten ajatusten ja tunteiden äkillinen -ilmaiseminen, joita en luullut kenessäkään talonpojassa piilevän, -saivat minun niin ällistymään, etten vähään aikaan saanut sanaa -suustani. - -Doury käytti tilaisuutta sanoakseen: - --- Kyllähän herra kreivi nyt jo huomaa senlaisen valiokunnan -tarpeellisuuden. Kuninkaan rauhaa tulee säilyttää. - --- Minä huomaan, vastasin tuimasti, että hurjat roistot, jotka olisivat -omiaan jalkapuuhun pantaviksi, käyvät irrallaan. Valiokunta? Antakaa -kuninkaan virkamiesten pitää huolta kuninkaan rauhasta! Oikea -koneisto -- - --- On turmeltunut. - -Nämä sanat lausui Doury, vaan seuraavassa silmänräpäyksessä vapisi hän -rohkeuttaan. - --- Antakaa sille sitten aikaa korjautua! ärjäsin minä. Hyvä Jumala, -että joukko ravintolakokkeja ja alhaisia talonpoikia kävelevät -ympäri maata kapinaan kehoittamassa -- ja tulevat minuakin siihen -kehoittamaan! Poistukaa -- minä en tahdo olla missään tekemisissä -valiokuntanne kanssa! Menkää, sanon minä! - --- Mutta -- pitkitti hän ykspäisesti, surullinen ilme kalpeissa -kasvoissaan,--pitäisihän teillä, herra kreivi, sentään olla hiukan -kärsivällisyyttä, sillä jos joku aatelista -- ja te etupäässä -- -tahtoisi olla mukanamme, niin --. - --- Niin saisivat hirttää jonkun Douryn sijasta, keskeytin häntä. --- Niin olisi olemassa joku, jonka taakse hän ja te muut voisitte -piiloutua. Mutta minä en halua olla narrinanne. - --- Onhan aateli muissa maakunnissa ollut puolellamme, vastasi Doury, -jonka pettymys yhä enemmän ilmeni, -- herra de Liancourt ja hra de -Rochefoucauld eivät ole ylenkatsoneet -- - --- Mutta minä kumminkin ylenkatson sitä! vastasin. -- Ja mikä on -vielä enemmän, minä sanon sen teille nyt ja pyydän teidän panemaan -se mieleenne, että itse saatte työstänne vastata, siitä työstä, jota -nyt aloitatte. Olenhan sanonut teille että se on kavallusta. Se on -kavallusta, enkä minä tahdo siihen osallinen olla. Ja nyt voitte mennä! - --- Tulee tapahtumaan onnettomuuksia, mutisi seppä. - --- Menkää! sanoin ankarasti. -- Ellette mene, niin -- -- - --- Ennen aamua loistaa taivas punaiselta. Edesvastaus on teidän, herra, -vastasi hän. - -Yritin lyömään häntä kepilläni, mutta hän väisti lyöntiä jonkunmoisella -arvokkaisuudella ja kääntyi lähtemään. Doury, jonka kalpeat kasvot -huonosti soveltuivat hänen koreaan pukuunsa, seurasi häntä. Seisoin -hetkisen katsellen heidän jälkeensä, sitten käännyin kirkkoherraan -kuullakseni mitä hänellä olisi sanottavaa. - -Mutta isä Benoit oli kadonnut. Hän oli kiiruhtanut linnan läpi -tavatakseen heitä portilla ja luultavasti estääkseen heitä tuumiaan -toteuttamasta. Kävelin edestakaisin terassilla häntä odotellen. Nyt -näin hänen ilmestyvän nurkan takaa; hän piteli kädessään hattua, Ja -kun juuri oli keskipäivän aika ei hänen pitkä, laiha vartalonsa luonut -juuri mitään varjoa. Huomasin hänen liikuttavan huuliaan ikäänkuin -itsekseen puhellen, mutta kun huusin häntä katsahti hän ylös iloisesti -hymyillen. - --- Niin, vastasi hän kysymykseeni, -- menin linnan läpi seisauttaakseni -heitä. - --- Se kai oli turha vaiva, sanoin. Miehet, jotka ovat kyllin -hulluja uskomaan voivansa korvata hänen majesteettinsa hallitusta -valiokunnalla, joka on kokoonpantu kokeista ja sepistä -- - --- Olen ruvennut valiokunnan jäseneksi, sanoi hän hiukan hymyillen. - --- Mitä? Valiokunnan jäseneksikö! huudahdin ällistyneenä. - --- Aivan oikein. - --- Se on mahdotonta! - --- Minkätähden, vastasi hän rauhallisesti. -- Olenhan aina ennustanut -tämän päivän tuloa. Onhan Rousseau saarnannut siitä "Contrat -social'issa" ja Baumarchaise "Figaro'ssa" ja jokainen järkeisoppinut -sitäpaitsi, joka edelliseen viittaa ja jok'ainoa hieno nainen, joka -jälkimäiselle käsiään taputtaa. Niin, se on tullut nyt. Ja minä olen -kehoittanut teitä, herra kreivi, pysymään säätynne puolella. Mutta -minä, joka olen köyhä mies, minä pysyn säädyssäni ja rupean jäseneksi -valiokuntaan, jonka perustaminen teidän mielestänne on hulluutta. -- -Mutta, jatkoi hän lämpimämmästi ja ikäänkuin vakuuttaakseen itseään --- -- onhan joku hallituksen muoto parempi kuin ei mikään? Ajatelkaa, -herra, että entinen koneisto on särkynyt. Maaherra on paennut, kansa ei -tottele virkamiehiä, sotaväki on kansan puolella. Oikeudenpalvelijat ja -rangaistuksen toimeenpanijat ovat Jumala ties missä. - --- Silloin, huudahdin harmistuneena, -- on aika aatelinkin -- - --- Ruveta johtamaan ja hallitsemaan? keskeytti hän minua. -- Mutta -kenen avulla? Ehkä eräiden palvelijain ja metsänvahtien -- kansaa -vastaan, senlaista kansankokousta vastaan, jonka näitte kokoutuneena -Cahors'in torilla? Se on vallan mahdotonta, herra! - --- Mutta onko nyt maailma mennyt mullin mallin, huudahdin epäilyksissä. - --- Niinpä tarvitaankin vankkaa horjumatonta tukea, joka ei ole -tästä maailmasta, vastasi kirkkoherra hartaasti nostaen hattuaan ja -vaipuen ajatuksiin, Hetken kuluttua virkkoi hän: -- Asian laita on -nyt kuitenkin näin. Kuulin Doury'ltä että aateli parhaallaan kokoutuu -Cahorsiin luultavasti teidän ehdotuksenne mukaan kansaa kukistamaan. -Mutta se on tietysti turha koetus ja siitä voi seurata jotakin -pahempaakin, sillä se voi johtaa juuri niihin väkivaltaisuuksiin, joita -he tahtovat estää. - --- Cahors'issako? - --- Ei, vaan maalla. Buton ei puhunut suotta. Hän itse on hyvä ja kunnon -mies, mutta hän tuntee paljon senlaisia, jotka eivät sitä ole. Ja -Quercy'ssä on paljon yksinäisiä linnoja ja hienoja naisia, joita eivät -karkeat kädet koskaan ole liikuttaneet ja -- ja lapsia. - --- Mutta, hyvä Jumala, huudahdin kauhistuneena, -- pelkäättekö sitten -"jaquerien" kauhun aikojen uudistumista? - --- Jumala tietää, vastasi hän juhlallisesti. -- Isät ovat syöneet -happamia viinirypäleitä, niin että lasten hampaat ovat turmeltuneet. -Onhan Versailles'ssa niin monena vuonna kiskottu talonpojilta kaikki -luihin ja ytimiin asti -- niin että sen kerran saavat maksaa omalla -nahkallaan. Sen estäköön kuitenkin armollinen Jumala. Mutta jos se -hetki milloinkaan tulee -- niin se on nyt tullut. - - * * * * * - -Kirkkoherran mentyä olin kuumeentapaisesti kiihoitetussa tilassa. -Hänen sanansa olivat minussa eleille herättäneet vakaisia mietteitä. -Mitä kaikkea voikaan tapahtua minun täällä toimettomana ollessa? Ja -tyydyttääkseni uutisia ikävöivää mieltäni nousin hevosen selkään -ja ratsastin Cahors'iin päin vievää tietä. Päivä oli kuuma eikä -aika suinkaan ollut ratsastukselle sopiva, mutta liikkuminen teki -minulle kuitenkin hyvää. Aloin tointua siitä ajatusten kuohusta, -jonka kirkkoherran pelko ja Butonin varoitukset olivat minussa -herättäneet. Hetken aikaa olin heidän silmillään asioita katsellut, -olin antautunut heidän mielikuvituksensa johdettavaksi, ja ajatus että -joukko postiljooneja, ravintoloitsijoita ja talonpoikia hallitseisi -Ranskaa tuntui minusta nyt kun rauhassa sain asiaa ajatella vielä -hullunkurisemmalta. Vähää ennen sekään ei ollut minusta mikään -mahdottomuus että aateli säikähtyneitten jänisten tavalla pakenisi -talonpoikia. - -Tarkemman harkinnan perästä alkoivat asiat näyttäytyä luonnollisessa -valossaan, ja nimitin itseäni houkkioksi, kun olin voinut antaa kahden -innottelijan vetää itseäni nenästä. "Jaquerien" uudistuminen! Olihan -enemmän kuin kolme vuosisataa jo kulunut siitä kauhun ajasta. Eihän -kutkaan muut kuin lapset yöllisissä unissaan tahi joku romantillinen -nuori tyttö vuorilinnassaan voisi haaveksia moisia mahdollisuuksia. -Olinhan tosin ratsastaissani St. Alais'n ohi, joka sijaitsee hiukan -syrjässä tieltä, kylän edustalla nähnyt joukon ihmisiä, jotka olivat -synkän ja uhkaavan näköisiä ja hehkuvin poskin ja silmät säihkyvinä -rypistetyn otsan alla nähtävästi odottivat -- Jumala ties mitä. Mutta -minä olin ennenkin nähnyt samanlaisia kansankokouksia huonoina aikoina, -kun elot loppuivat tahi kun epäilys arentilaisten väkivaltaisuuksista -pakoitti kansan lähtemään työstään ristissä käsin seisomaan. Mutta -näistä kapinanyrityksistä ei ollut milloinkaan mitään seurauksia, -paitsi kenties eräitä hirttämisrangaistuksia. Minkätähden siis nyt -uskoisin sen paremmin onnistuvan ja pelkäsin että joku tulenkipinä -Pariisista täälläkin tulen sytyttäisi? - -Entinen rauhallisuuteni oli melkein palannut takaisin ja nauroin -herkkäuskoisuuttani. Kirkkoherra oli antautunut pelkonsa valtaan -ja Buton'in tietämättömyys ja herkkäuskoisuus olivat lopullisen -vaikutuksen tehneet. Mikä oli sen hullumpaa kuin se otaksuminen, -että Ranska, joka oli etevin, konservatiivisin ja sivistynein -valtio Euroopassa, ja jossa parin vuosisadan kuluessa ei kukaan -ollut uskaltanut tehdä vastarintaa kuningasvaltaa vastaan, nyt -silmänräpäyksessä muuttuisi hurjain vallattomuuksien tantereeksi! - -Tähän saakka olin päässyt mietteissäni, kun niitä äkkiä häiritsi -kuomuvaunujen tulo edessäni olevan harjun yli. Parin minuutin ajan -kuvastuivat kömpelöt vaunut selvästi taivaan rantaa vastaan, -- näin -selvästi ajajan, joka istui korkealla istuimellaan ja kaksi lakeijaa, -jotka seisoivat vaunun takana. Sitten vaunut alkoivat hiljalleen vieriä -alas minua kohti. Lakeijat hyppäsivät alas kiinnittämään pyöriä, -raskaat vaunut pyörivät naristen alaspäin promsseilta pidätettyinä ja -hevoset liikuttivat levottomasti päätään. Puolen penikulman verran -kulkee tie suoraan alaspäin, sen varsilla kasvaa molemmin puolin -korkeat haavat ja läpi selkeän kesäisen ilman kuuli selvästi rattaitten -ratinan ja valjaiden kolinan. - -Vihdoin eroitin niiden olevan rouva de St. Alais'n vaunut, ja minua -halutti suuresti kääntyä takaisin etten kohtaisi niitä. Mutta -seuraavassa silmänräpäyksessä tuli ylpeys minulle avuksi; kannustin -hevoseni ja ratsastin niitä vastaan. - -Tapausten perästä Cahors'issa en ollut tavannut juuri ketään ihmistä -paitsi isä Benoit'ta, ja veri syöksi kasvoihini ajatellessani odottavaa -kohtausta. Siitä syystä minusta tuntui että vaunut lähestyivät -erinomaisen hitaasti, mutta vihdoin ne kuitenkin olivat minun -kohdallani, ratsastin hevosien ohitse, otin hatun päästäni ja katsoin -sisälle vaunuihin, peljäten näkeväni rouva de St. Alais'n ja toivoen -näkeväni Louis'ta mutta kaikessa tapauksessa päätin tervehtiä. Sen -ainakin vaati kohteliaisuus. - -Mutta kunniasijalla istuikin pieni, hento olento. Minut nähdessään -lensivät hänen kalpeat, ihmettelevät kasvonsa tulipunaisiksi, silmät -ammottivat seljällään pelvosta ja huulet vapisivat liikutuksesta. Se -oli neiti de St. Alais. - -Jos sekuntiakaan ennemmin olisin tiennyt hänen istuvan yksin vaunuissa, -olisin sanan sanomatta ratsastanut ohi, joka varmaan olisi ollut -viisaimmin tehty sen perästä mitä oli tapahtunut. Viimeisenähän -toki minun piti tunkeilla hänen läheisyyteensä. Mutta ajaja, joka -luultavasti salaa nauroi kohtausta -- sillä se tapa millä rouva de St. -Alais oli minua kohdellut, oli luultavasti koko talonväellä puheaineena --- pysäytti hevoset, ja vaistomaisesti minäkin pidätin hevostani. Ja -siten tapahtui että me, ennenkuin ennätin huomatakaan, että hän oli -yksin lukuunottamatta kahta kamarineitsyttä, jotka istuivat selin -hevoseen, tuijotimme toisiimme kuin hullut. - --- Neiti! sanoin. - --- Herra, vastasi hän melkein koneellisesti. - -Minulla ei olisi ollut oikeutta sanoa sen enempää ja minun -velvollisuuteni olisi ollut ratsastaa eteenpäin, mutta joku -salaperäinen voima pakoitti minut sanomaan: - --- Neiti on matkalla St. Alais'iin? - -Hänen huulensa liikkuivat mutta hän ei saanut sanaakaan sanotuksi. -Ikään kuin lumottuna hän tuijotti minuun. Mutta vanhempi -kamarineitsyistä vastasi hänen puolestaan iloisesti: - --- On, herra. - --- Ja rouva de St. Alais? - --- Hän jää Cahors'iin markiisin kera, jonka täytyy olla siellä. - -Nyt ainakin olisi ollut aika lähteä, mutta tuon nuoren tytön näkeminen, -joka istui siinä äänetönnä ja punastuen ja ajatus että hän yksin ja -suojatta tulisi St, Alais'iin, jossa muistin nähneeni nuo uhkaavat -kasvot, vaikutti sen, että pysähdyin ja vihdoin sanoin mitä ajattelin. - --- Neiti, puhkesin sanomaan, välittämättä hänen seuralaisistaan, -- jos -huolitte minun neuvostani, niin käännytte takaisin. - -Toinen kamarineitsyistä mutisi: -- Kunniani kautta! ja toinen heitti -nenäkkäästi päätään taaksepäin ja kysyi -- Minkätähden? Mutta nyt -neitikin sai takaisin puhelahjansa. - --- Minkätähden, herra? kysyi hän kirkkaalla miellyttävällä äänellään, -ja hänen silmissään kuvastui hämmästys, joka hetkeksi voitti hänen -ujoutensa. - --- Sentähden, vastasin vastahakoisesti, kun jo kaduin että olin -ruvennut puheisille, -- että yleinen tila maassa on senlainen -- -tarkoitan ettei rouva markiisitar luultavasti ymmärrä että -- että -- - --- Mitä, herra? kysyi hän kankeasti. - --- Että St. Alais'ssa on hyvin levotonta ja että -- - --- St. Alais'ssako? kysyi hän, - --- Minun olisi ehkä pitänyt sanoa sen seutuvilla, vastasin -neuvottomasti. -- Ja -- ja, sanalla sanoen, minun arveluni mukaan olisi -parasta, että neiti kääntyisi takaisin -- - --- Ja seuraisi hra kreiviä kenties? virkahti toinen kamarineitsyistä -pilkallisesti nauraen. - -Neiti katsahti tuota uhkarohkeaa leimuavin silmin, niin että oikein -hämmästyin. Ja sanoi sitten väräjävällä äänellä: - --- Aja eteenpäin! - -Ja taaskin käyttäydyin typerästi. - --- Pyydän tuhatkertaa anteeksi neiti, mutta -- - --- Aja eteenpäin! sanoi hän uudestaan äänellä, joka ei sietänyt -vastaansanomista vaikka se vielä olikin kirkas ja vieno. Se -kamarineitsyistä, joka ei ollut nenäkäs -- toinen oli jotenkin nolon -näköinen -- kertoi käskyn, vaunut lähtivät liikkeelle, ja seuraavassa -silmänräpäyksessä olin yksin tiellä hattu kädessä tuijottaen nolona -vaunujen perään. - -Muistan vielä aivan selvästi suoran tien korkeine puuriveineen, -hitaasti poisvierivät vaunut ja lakeijain vahingoniloiset kasvot, -kun ne pölyn läpi kääntyivät minua katsomaan. Muististani on monta -tärkeämpää ja merkillisempää kuvaa hälvennyt, vain tuo kuva on säilynyt -niin erinomaisen selvänä ja kirkkaana. - -Vereni kiehui, olin suutuksissa itseeni ja täysin tietoinen siitä, -että olin käyttäytynyt sopimattomasti ja hyvin ansainnut saamani -nenästyksen. Mutta kaikkeen tähän sekaantui aivan uusi tunne. Neitosen -kasvot ja hänen vuoroin ihmettelevä ja ylenkatseellinen katseensa -olivat alinomaa silmissäni. Ratsastaissani eteenpäin ajattelin -yksinomaan häntä, enkä Doury'tä tahi Buton'ia, en valiokuntaa tahi -kirkkoherraa, en kuumuutta tahi pölyistä maantietä. Unhotin kaiken -muun paitsi talonpoikaiskapinan mahdollisuutta. Yhtäkkiä se näytti -aivan uudelta ja kamalalta ja se tuntui sekä mahdolliselta että -uhkaavaltakin. Nuo lapselliset kasvot olivat Buton'in varoituksille -antaneet senlaisen todellisuuden, jota eivät kaikki kirkkoherran -viittaukset olleet voineet niille antaa. - -Tämä ajatus kiusasi minua niin, että minä, päästäkseni siitä, kannustin -hevostani ja ratsastin eteenpäin Gil'en ja André'n seuraamana, jotka -epäilemättä ihmettelivät etten palannut takaisin. Sepän sanain -vaikuttamat kamalat näyt täyttivät ajatukseni niin, etten huomannut -ajan kulkua; kun vihdoin niistä heräsin, olin jo puolitiessä -Cahors'iin, joka on puolentoista peninkulman päässä Saux'sta. Silloin -pysäytin hevoseni keskelle tietä epätietoisena mitä tekisin. Jos -ratsastaisin eteenpäin, olisin tunnin kuluessa rouva de St. Alais'n -portilla, ja silloin en tarvitseisi mitään katua. Mutta toisekseen -tarvitseisin saman verran aikaa ollakseni turvassa kotonani. - -Mitä nyt valitseisin? Se oli päättävä hetki, vaikk'en sitä silloin -tiennyt. Neidin suloiset kasvot, hänen kauneutensa, viattomuutensa ja -avuton tilansa ikäänkuin vetosivat parempaan itseeni ja houkuttelivat -minua Cahors'iin -- varoittamaan. Toisaalta taas ylpeyteni houkutteli -minua kääntymään takaisin välttääkseni senlaista vastaanottaa, jota -syystä odotin. - -Lopulta ratsastin kumminkin eteenpäin; ja vähemmässä kuin tunnissa olin -ehtinyt Valandré-sillalle. - -En kumminkaan tehnyt päätöstäni ilman epäilystä enkä jatkanut matkaani -ilman levottomuutta. Elävästi muistin rouva de St. Alais'n ivalliset -sanat ja herjaavat syytökset, niin että ylpeys monta kertaa oli -pakoittaa minut palaamaan. Mutta aina minua estivät nuo tylyt kasvot ja -julmat silmät, jotka olin nähnyt St. Alais'n kylän edustalla, muistin -miten vihattu Gargouf, St. Alais'n vouti oli kaikilta alustalaisilta; -mieleni kuvaili kaikkia hirmunäkyjä, jotka voivat tapahtua ennenkuin -apua ehti saapua, ja se esti minua palaamasta. - -Mutta yhtäkaikki olin niin kiintynyt ajattelemaan vastenmielistä ja -ivallista vastaanottoa, etten aluksi huomannut Cahors'in kaduilla -vallitsevaa hälinää ja levottomuutta. Kaikkialla oli ihmisryhmiä, -jotka innokkaasti keskustelivat, ja parissa paikassa oli eräitä -miehiä noussut tuoleille -- joka oli minulle jotakin aivan uutta -- -ja puhuivat kansalle. Eräät puodit olivat suljetut, toisia sotamiehet -vartioivat ja kaikki leipuripuodit olivat tarkkaan vartioidut. Monella -oli kädessä sanomalehtiä ja lentokirjoja ja ne puhuivat äänekkäämmin -kuin muut. Muutamin paikoin huomattiin minun tuloni, mutta se huomio -oli hyvin epäilyttävää laatua; eräät kunnioittavasti tervehtivät minua, -mutta useimmat tuijottivat minuun äänetönnä. Kysyivätpä muutamat -sivumennen uutisiakin minulta, vaan kun en mitään tiennyt, nolostuivat -he. Parissa paikassa kansa vihelsi ja huusi minulle. - -Se suuresti suututti minua, mutta eräs ihmeteltävä seikka saattoi minun -kohta unhoittamaan sen. Siinä ratsastaissani kuulin jonkun huutavan -minua nimeltä, kääntyessäni näin herra de Gontaut'n kiiruhtavan -jälessäni niin pian kuin hänen arvokkaisuutensa ja huonot jalkansa -sallivat. Tavallisuuden mukaan hän nojautui palvelijansa käsivarteen, -toisessa kädessä piteli hän nuuskarasiaa ja keppiä; kaksi voimakasta -lakeijaa seurasi häntä. Minulla ei ollut syytä luulla hänen välittävän -tekemästäni palveluksesta tahi luulla häntä kiitollisemmaksi kuin -viimein tavatessamme; sitä suurempi oli hämmästykseni, kun hän tuli -luokseni vanhat, ryppyiset kasvot mitä miellyttävimmässä hymyssä. - --- Eipä kaukaisin aikoin ole minulle mitään niin hauskaa tapahtunut, -kuin tämä kohtaus, herra kreivi, sanoi hän tervehtien minua -miellyttävän ystävällisesti. -- Kunniani kautta, herra kreivi, te -olette vienyt voiton meiltä kaikilta! Mikä vastaanotto teitä odottaa! -Tunnette kai tuon lauseen, jatkoi hän käheällä naurulla, -- taivaassa -on suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka itsensä parantaa, kuin -- -haa, haa, haa! No niin, emme saa kadehtia teitä. Te olette läksyttänyt -heitä, ja me olemme taas yhdistetyt. - --- Mutta, herra parooni, huudahdin aivan hämilläni, hänen pyynnöstään -laskettuani hevoseni astumaan, ja hänen siinä rinnalla liikatessa, -- -enhän ensinkään ymmärrä teitä! - --- Ettekö? - --- En. - --- Ahaa, ette kai luullut että me niin pian saisimme asiasta tiedon, -sanoi hän salaperäisesti nyökäyttäen harmajaa päätään. -- Mutta voin -vakuuttaa teille, että meillä on varmat tiedot. Sota on alkanut, eikä -vakoomista ole laimiinlyöty. Meiltä jäävät harvat asiat huomaamatta ja -kohta nuo katalat opetamme. Totta puhuen niin se oli tuo kirottu Doury -lurjus, joka asiasta kertoi. Olen kuullut että te olette puhunut heille -katkeraa totuutta. Valiokunta, aina toimessa oleva valiokunta -- ne -häpeemättömät lurjukset! Ja aivan meidän nenämme edessä! Mutta kuulin -teidän, herra kreivi, antaneen heille oivallisen läksyn. Jos heihin -olisitte yhtynyt, niin silloin -- - -Hän seisattui äkkiä. Eräs mies, joka kulki kadun poikki, oli -kovanlaisesti sysäissyt häntä. Vanhus suuttui ja nosti kiroten -keppiään, mies vetäytyi syrjään mutisten kohteliaan anteeksipyynnön. -Mutta herra de Gontaut ei niin vähällä ollut hyvitetty. -- Katala! -huusi hän vihasta vapisevalla äänellä, -- tahdot kai taas viskata minut -kumoon. Mutta odotas, kyllä me vähitellen opetamme teitä tuntemaan -paikkanne. Sen teemme, totta jumaliste. Minun nuoruuteni aikana -- - --- Mutta, herra parooni, sanoin kääntääkseni hänen huomiotaan -toisaalle, sillä näin muutamain lähellä seisovain uhkaavasti katselevan -meitä, ja huomasin, ettei paljoa tarvittaisi riidan puhkeamiseksi, -- -oletteko varsin varma siitä, että voimme pitää heitä aisoissa? - -Vanhus vapisi vielä, mutta yhtä kaikki hän oikasihe liikuttavan -ylpeästi. -- Saammepa nähdä! huudahti hän. -- Kun leikistä tosi tulee, -niin saamme nähdä, herra kreivi. Mutta nyt olemme perillä, ja tuolla -balkongilla seisoo rouva de St. Alais muutamien seuralaistensa kanssa. -Hän pysähtyi ja suuteli mielistelevästi sormeaan. -- Kiiruhtakaa tuonne -ylös, herra kreivi, niin, saamme nähdä miten teitä vastaanotetaan, -jatkoi hän. -- Ja minä -- minäkin olen varmaan tervetullut vieras, kun -tuon teidät mukanani. - -Kaikki tuntui minusta enemmän unelta kuin todellisuudelta. Neljätoista -päivää sitten oli minut törkeillä solvauksilla ajettu ulos tästä -talosta ja kielletty koskaan sen kynnyksen yli astumasta. Ja nyt -minua balkongilta, joka oli täpösen täynnä kauniita naisia ja komeita -kavaljeereja, tervehdittiin huiskutuksilla ja hymyilemisillä. Rappusten -juurella, jossa joukko palvelijoita ja lakeijoja vastaanotti alinomaa -tulevia ja meneviä, tervehdittiin minua mieltymyksen osoituksilla. -Kaikkialla näkyi kiiltäviä nuuskarasioita ja kultapäisiä keppiä, -ja säihkyvät silmät viuhkojen takana loistivat kilvan peilien ja -kristalliruunujen kera. Kun astuin sisään, aukeni minulle leveä tie; -ovessa tuli Louis minulle vastaan, ja ensimäisessä salongissa tuli -rouva de St. Alais jo lattian puolitiessä vastaan minulle. Se oli -voittoriemua -- voittoriemua, joka minusta oli perin ymmärtämätöntä ja -arvoituksentapaista, kunnes sain tietää että lähetystölle antamaani -vastausta kymmeniä ja satoja kertoja oli liioiteltu, kunnes se oli -kiivaimpienkin vaatimusten mukainen. Rauhallisemmat ja ajattelevammat -luulivat mielipiteitteni muutoksessa näkevänsä sen taantumisen -todistuksia, jota kuninkaan puoluelaiset levottomuuksien alusta asti -olivat toivoneet. - -Eipä siis ihme, että ensimäinen hämmästys ja huumaus sai minut -valtoihinsa. Olisi vaadittu suurta rohkeutta, että tässä seurassa -ja emännän erinomaista kohteliaisuutta kuunnellen tunnustaa, etten -ollut tullut heihin yhtyäkseni, että asiani oli kokonaan toinen -ja että, vaikka olinkin evännyt lähetystön, niin en kuitenkaan -aikonut sen tarkoituksia vastustaa. Sitäpaitsi olivat asianhaarat -lähetystön käydessä, Doury'n suuriluuloisuus ja Buton'in viittaukset, -puhumattakaan pariisilaisen alhaison vallattomuuksista, tehneet minuun -hyvin epäsuotuisan vaikutuksen. Tuhansien tavalla, jotka ovat olleet -valmiit parannuksia ilolla tervehtimään, peräydyin kun huomasin minkä -laajuuden ne alkoivat saada. Ja vaikka en mitään sen vähemmin ajatellut -ratsastaissani Cahors'iin, kuin St. Alais'n puolueesen yhtymistä, niin -oli minulle kumminkin peräti mahdotonta sillä hetkellä irtautua heistä -selittämättä käyntini oikeaa tarkoitusta. - -Sanalla sanoen minä olin asianhaarojen vallassa, silloin heikko, -kun olisi tullut olla luja ja itsepäinen kun olisi tullut olla -perään-antavainen, ollen vuoroin poikamaisen itsepäinen vuoroin -poikamaisen oikullinen -- ensin välikappale ja sitten pelkuri raukka. -Niin, siltä se ainakin näytti ja olihan se osaksi tottakin. Mutta -se aika oli koetuksen aika, enkä minä suinkaan ollut ainoa tahi -vanhin joka näinä päivinä mielipiteitä muutin, viikon päästä taas -hyväksyäkseni entiset, tahi ainoa, jonka oli vaikea valita makunsa -mukainen kokardi -- punainen, valkonenko, tahi musta eli kolmivärinen. - -Sitä paitsi imarteleminen miellyttää; olin nuori ja mielessäni oli -tuon nuoren naisen kuva -- ja rouva de Alais'n kohteliaisuus voitti -kaikki. Luulen että hän arvoitti minua viimeisen vastustukseni jälkeen -ja ylpeili minusta kääntymiseni jälkeen yhä enemmän sen vastustusvoiman -suhteen, jota olin osoittanut omaavani. - --- Kuta vähemmän puhun sen parempi, sanoi hän, arvokkaisuudella, -joka oli yhtä paljon minulle kuin hänellekin kunniaksi. -- Paljon on -tapahtunut sitten kun viimeksi näin teitä, eikä kumpainenkaan meistä -ole täydellisesti pysynyt mielipiteissään. Suokaa minulle anteeksi! -Naisen sanat ja miehen miekka eivät häpeätä tuota. - -Kumarsin ilosta punastuen. Oltuani pari viikkoa yksinäisyydessä, -vaikutti tämä loistava ihmisjoukko, jotka hymyilivät ja kuiskuttelivat -keskenään ja joilla kaikilla oli vain _yksi_ mielipide ja _yksi_ -päämäärä, suunnattomasti minuun. Viehätyin tahtomattanikin ja annoin -rouva de St. Alais'n tehdä minut uskotukseen. - --- Kuningas -- hän puhui aina kuninkaasta -- kai kohdakkoin osoittaa -valtansa. Tähän asti on hän sallinut huonoin neuvonantajain pettää -itseään, mutta sillä on oleva loppunsa. Sillä aikaa tulee kuitenkin -meidän asettua oikeille paikoillemme. Meidän pitää antaa aseita -palvelijoillemme ja alustalaisillemme, tukehduttaa levottomuuksia ja -kukistaa kaikki koetukset anastaa etujamme. - --- Mutta valiokunta, hyvä rouva? - -Hän kosketti minua viuhkallaan ja vastasi hymyillen: - --- Sitä kohtelemme samoin kuin tekin. - --- Luuletteko olevanne kyllin voimakkaat? - --- Me kai tarkoitatte? - --- Niin me, vastasin punastuen. - --- Miksi emme olisi? Olisiko muu mahdollistakaan, vastasi hän ylpeästi -silmäillen ympärilleen. -- Voitteko epäillä sitä tämän seuran -läsnäollessa, herra kreivi? - --- Mutta Ranska? kysyin. - --- Me olemme Ranska, vastasi hän ylpeällä liikkeellä. Ja tuo -loistava seura, joka täytti hänen huoneensa, oli hänen puheelleen -puolustukseksi. Ne olivat komeita miehiä ja kauniita naisia, ja -semmoista seuraa olen sittemmin vaan pari kertaa sen jälkeen nähnyt. -Pinnan alla voi kyllä piillä paljon turhamielisyyttä, kevytmielisyyttä, -kateutta, eripuraisuutta ja välinpitämättömyyttä, mutta tukkajauho -ja ihomaali ja silkkikankaat saattoivat nämä ikivanhain tapain -edustajat näyttämään voimakkailta ja melkeinpä arvokkailta. Jos eivät -kaikki olleetkaan sotilaita, niin oli kumminkin useimmilla miekat, -ja ne ymmärsivät niitä käyttääkin. Silloin oli vielä todistamaton se -tosiasia, että tuo lyhkänen miekka, joka kaksintaistelussa oli niin -tehoisa, oli peräti hyödytön kansanjoukkoa vastaan, joka oli varustettu -kivillä ja keihäillä. Ei mikään näyttänyt sen helpommalta kuin että -pari sataa aseilla varustettua aatelismiestä voisi maakuntaa hallita. - -Kaikessa tapauksessa minä en tässä tuumassa huomannut mitään -mahdottomuutta, ja vaikka en millään erinomaisella innostuksella -rintaani kiinnittänyt valkoista kokardia, niin ei se tapahtunut -vastenmielisestikään. Työntäen syrjään kaikki parannuspuuhat -tulevaisuuteen yhdyin siihen mielipiteesen, että maa ensi aluksi -kipeimmästi kaipasi järjestystä. - -Tämä tuuma oli kaikille yhteinen, ja kaikki luulivat sen helposti -toteuttavansa. Kuulin kyllä eräiden lausuvan epäilemistä ja -levottomuutta, mutta enimmäkseen vain kerskailtiin, ja se joka ei -vähimmän kehaillut huonoudestaan huolimatta, oli hra de Gontaut. -Ei kukaan virkkanut sanaakaan levottomuudesta maakunnassa tahi -talonpoikain kapinasta. Ja seisoessani tämän loistavan seuran -keskellä, alkoi vaara minunkin silmissäni näyttää niin vähäpätöiseltä, -että hienotuntoisuus ja pelko näyttää naurettavalta, saivat minun -vaikenemaan. Neidistä en voinut puhua joutumatta hämille ja varoitus, -jota varten olin tullut, jäi lausumatta. Tiesin että minulle -naurettaisiin, luulottelin että olin erehtynyt ja -- vaikenin. - -Vasta poislähtiessäni, luvattuani tulla takaisin seuraavana päivänä, -puhuttelin Louis'ta. Hetkisen olimme kahden kesken, ja minä kysyin -hiukan empien luuliko hän sisartaan St. Alais'ssa turvatuksi. - --- Miksi ei? kysyi hän välinpitämättömästi, pannen kätensä olkapäälleni. - --- Levottomuudet eivät rajoitu yksistään kaupunkiin, vastasin -- vaan -ovat maaseudulla ehkä vieläkin pahemmat. - --- Annat asialle aivan liiallisen arvon, ystäväni, vastasi hän -kohauttaen olkapäitään. -- Usko minua, nyt kun olemme sovinnossa, on -kaikki vaara ohitse. - -Ja tämä tapahtui samana iltana elokuun neljäntenä päivänä, kun -Kansalliskokous Pariisissa yhden ainoan istunnon kestäessä lakkautti -kaikki erikoisoikeudet, verovapautukset ja etuoikeudet, talonpoikain -päivätyövelvollisuuden, kymmenykset ja suolaveron! Yhden ainoan -istunnon kestäessä ja kuitenkin luuli Louis levottomuuksien loppuneen! - - - - -Kuudes luku. - -Kapina. - - -Siihen aikaan olivat tavallisesti vain tuliastia torilla ja kolme -neljä lyhtyä katujen kolkissa valaisemassa kaupunkien katuja. Kun nyt -pysähdyin sen harjun rinteellä, joka kohoaa Valandré-sillan toisella -puolen, katsahtaakseni takaisin Cahors'iin, oli edessäni vain synkkä -pimeys, jota vain siellä täällä keltainen tulipilkku valaisi, se kertoi -salaperäisesti valaisten jotakuta muuria tahi katonräystästä nukkuvasta -kaupungista. - -Joki, jonka heikosti kimeltelevä pinta hiukan häämöitti pimeydestä, -kierteli sen ympäri. Ylhäällä ilmassa ajelehtivat pilvet ja tuuli, -joka vuodenaikaan tahi ainakin päivän kuumuuteen nähden oli kolkko, -jäähdytti vertani ja täytti mieleni yöllisellä juhlallisuudella. - -Siinä seisoessani kuunnellen hevosten läähätystä, alkoi se kiihoitus, -jonka vallassa neljän viimeisen tunnin kuluessa olin ollut, vähitellen -haihtua, jättäen minut ihmettelemään -- ihmettelemään ja vähän -katumaankin. Päästyäni kiihoitetusta mielentilastani, näytti minusta -seura, josta tulin, vähemmin miellyttävältä, ehkäpä pahemmaltakin. -Yöllisessä hiljaisuudessa kuulin soraääniä tuossa kyynillisessä, -kehuvassa puheessa ja missä ylen itsekkäissä tuumissa, joita olin ollut -pakoitettu tuntikaudet kuuntelemaan. Rouva de St. Alais'n sanat: 'Me -olemme Ranska', jotka kyllä kuuluivat kauniilta salongin säteilevässä -valossa, pitsien, kaluunain ja punaisten hännystakkien seassa, -tuntuivat minusta nyt mielettömiltä katsoessani ulos äärettömään yöhön, -jonka takana oli kaksikymmentäviisi miljoonaa ranskalaista. - -Mutta, mikä tehty, se tehty. Valkoinen kokardi oli rinnallani; olin -sitoutunut kuulumaan yhteen puolueesen -- ja omaan puolueeseeni. Ja -se olikin kenties parasta. Mutta ajatus karkoitti innostuksen; sen -kadottua ja kun seuralla, jossa ikään olin ollut, ei enää ollut valtaa -ylitseni, sai taas asia, joka vei minut Cahors'iin, mielessäni entisen -merkityksensä. Kuta enemmän rouva de St. Alais'n vaikutus heikkoni, -sitä selvemmin muistin neitiä, miten hän yksin ja peljästyneenä istui -vaunuissa, kunnes vihdoin suuttuneena käänsin hevoseni ja kiirehtimällä -sitä juoksemaan koetin irtautua ajatuksistani. - -Mutta yöllä ei niin helposti kuin päivällä voi itseään paeta. Tuulen -humina pähkinäpuissa, ajelehtavat pilvet, hevosen kavioiden kopina -maata vasten, kaikki tämä melkein kuin väkisin asetti vereni ja -suonten tykytyksen. Miehet, takanani joko puhelivat uneliaasti tahi -ratsastivat ääneti. Kaupunki oli jo melkoisen matkan päässä takanamme. -Niin kauas kuin silmä ylti ei näkynyt ainoankaan tulen välkettä. Olimme -ainoat olennot siinä yöllisessä maailmassa, jonka läpi ratsastimme, -ja se näytti olevan täynnä mustia salaperäisiä joukkoja, jotka äkkiä -kohosivat kohti harmajaa taivasta tuota pikaa taas alas vaipuakseen. - -Vihdoin ehdimme kunnaalle, joka on St. Alais'n yläpuolella, ja -minä tirkistin kiihkeästi alas laaksoon nähdäkseni tulen valoa -ajattelematta, että kun kohta oli puolenyön aika, kyläläiset -luultavasti jo useampia tunteja sitten olivat menneet levolle. Pettymys -ja viivytys -- meidän kun täytyi rinteen jyrkkyyden takia ratsastaa -käyden -- suututti minua; ja kun samassa takanani kuulin äänen, jonka -aivan hyvin tunsin, suutuin silmittömästi. - --- Seis, hölmö! -- huusin pidättäen hevostani ja kääntyen satulassa. --- Onhan tamma taaskin taittanut kenkänsä, ja sinä vain ratsastat kuin -piru itse olisi kintereilläsi! Astu alas katsomaan. Luuletko minun -- - --- Antakaa anteeksi, herra, -- änkytti Gil. Hän oli nukkunut satulaan. - -Hän kompuroi alas. Se oli kaunis ja kallis tammahevonen, jolla hän -ratsasti, ja sillä oli erityinen taipumus taittaa kenkä toisesta -takajalasta, ja se alkoi sitten aina liikata. Buton oli koettanut -kaikki keinonsa kuitenkaan onnistumatta. Kumarruin alas kun Gil nosti -hevosen jalkaa. Korvani ei ollut pettänyt; kenkä oli kun olikin -katkennut. Gil koetti reväistä pois rautapalaista, joka vielä riippui -kaviossa, mutta hevonen kun oli vikuri, niin hän ei onnistunut. - --- Se ei voi sillä keinon astua kotia, -- sanoin suuttuneena. - -Miehet hetken aikaa äänetönnä tuijottivat hevoseen. Vihdoin Gil -ehdoitti: - --- St. Alais'n paja ei ole täältä kolmensadan kyynärän päässä, -- sanoi -hän, -- ja tie on tuossa lähellä. Voimmehan kolkuttaa Petit Jean'in -ovelle ja pyytää häntä hohtimineen tulemaan tänne. Mutta -- - --- Mitä? -- kysyin ärtyisesti. - --- Niin, herra, minä satuin riitautumaan hänen kanssaan Cahors'in -markkinoilla, -- vastasi Gil typerästi, -- ehkei hän siitä syystä -tahtone auttaa meitä. -- - --- Siis menen itse, -- sanoin tuikeasti. -- Olkaa te täällä ja -koettakaa rauhoittaa hevosta. -- - -André piti jalustinta minulle, noustakseni satulaan. Paja, joka oli -kylän ensimäinen mökki, oli kotvan matkan päässä, ja minun olisi -pitänyt ratsastaa sinne; mutta suuttumukseni vallassa olin taipuvainen -tekemään kaikki nurin päin, niinpä äreästi kieltäydyin hänen avustaan -ja läksin jalan matkalle. Syrjätie oli noin viidenkymmenen askeleen -päässä, hetken päästä ehdin kylän kujosille, enkä sitten enää kuullut -palveliaini ääniä enkä suitsien helinää. - -Molemmin puolin tietä kasvoi korkeita haapoja, niin että se oli pimeä -kuin hauta, ja hapuillen vaan pääsin eteenpäin. Päälle päätteeksi -kompastuin useita kertoja, josta suuttumukseni yhä yltyi, niin että -kaikesta sydämestä kirosin syviä rattaankuoppia tiellä ja kuuta, joka -oli nähnyt hyväksi liian aikasin laskeutua. Lakkaamaton humina haapojen -latvoissa koko ajan vaivasi minua ja kiusasi selittämättömällä tavalla. -Taas kompastuin, kirosin Gil'eä ja pysähdyin sitten kuuntelemaan, -Olinhan jo kaukana pysäyspaikastamme, ja kumminkin kuulin taas suitsien -kolinaa, ikäänkuin hevoset olisivat seuranneet minua. - -Suuttuneena kuuntelin luullen etteivät miehet olleet totelleet -käskyäni. Silloin huomasinkin äänen kuuluvan edestäpäin ja että se oli -siksi kovaa ettei se voinut johtua suitsista ja jalustamista. Hiukan -ihmeissäni tästä kompuroin vielä eteenpäin ja punertava valo, joka -äkkiä tunki pimeyden läpi ja valaisi haavat, ilmoitti minulle sen -kummallisen vaan mieluisen asian että pajassa oltiin työssä. - -Juuri päästyäni selville siitä, tuli paja erään nurkan takaa -näköisälle; pysähdyin aivan ällistyneenä. Täyttä vauhtia työskenneltiin -pajassa. Toimessa oli vähintään kaksi vasaraa, näin niiden kohoavan -ja laskeutuvan, ja vaikka näytti siltä kuin ne äänen heikontamiseksi -olisivat olleet jollakin käärityt, kuului kuitenkin tasainen, heläjävä -kalke kun ne sattuivat alasimeen. Punertava valo valui tielle, valaisi -vastakkaiset puut ja loi taivaalle pitkät, pimeät varjot. - -Tämä näky täytti minut kummastuksella, sillä olihan nyt puolenyön aika. -Pian huomasin vielä jotakin muuta, mikä vielä enemmän hämmästytti minua -ja joka onneksi sai minut seisattumaan. Pajan edustalla liikkui näet -puoleksi alastomia miehiä, käsivarret olivat paljaat, tukka takkuinen -ja kasvot mustapintaiset, olisi ollut mahdoton laskea niitä, ne kun -liikkuivat niin nopeasti. Siinä oli minulle kyllä, että huomasin -useimmalla heistä olevan ruoskia ja heinätaikkoja käsissä ja että eräs -mies näytti jakavan heitä ryhmiin ja antavan heille käskyjä, sekä -että heidän liikkeissään, vasarain kalkkeesta huolimatta, oli jotakin -salaperäistä. - -Hetken aikaa seisoin kuin naulattuna. Sitten hiivin vaistomaisesti -puiden alle ja katsoin sieltä kummallista näkyä. Eräs mies, joka näytti -olevan joukon johtaja, kantoi olallaan kirvestä, jonka leveä terä -punertavassa valossa oli kuin veressä kastettu. Tuo mies ei hetkeäkään -ollut rauhassa. Hän kiiruhti ryhmästä ryhmään, ojenteli käsiään, jakeli -käskyjä ja rohkaisi. Väliin kiskasi hän yhdestä ryhmästä jonkun miehen -ja tuuppasi hänet kiivaasti toiseen, väliin piti hän pienen puheen, -josta en kumminkaan kuullut sanaakaan, kun seisoin noin sadan askeleen -päässä, väliin meni hän pajaan, jossa hänen tanakka vartalonsa hetkeksi -varjosti tulen. Se oli Petit Jean, seppä. - -Kun hän taas pistäytyi pajaan, hiivin hetkellisen pimeyden vallitessa -lähemmä, sillä nyt tiesin mitä kaikki tämä merkitsi. Tiesin että se -merkitsi -- verta, tulta, väkivaltaa; tiesin että saataisiin nähdä -liekkien kohoavan kohti taivasta, että saataisiin kuulla hirmuhuutojen -tunkevan läpi yön. Mutta minun täytyi tietää vieläkin enemmän. Menin -lähemmä, ryömin haapojen suojassa kunnes olin heistä vaan kahdentoista -kyynärän päässä. Pysähdyin juuri kuin Petit Jean astui ulos pajasta -lisää aseita jakamaan joukolle, joka silmänräpäyksessä likaisine -käsineen tarttui niihin. Nyt kuulin heidän puheensakin ja kauhistuin. -Gargoufin nimi oli jokaisen suussa. Voudille uhattiin kostaa tekemänsä -vanhat synnit ja kauheat väkivaltaisuudet, joita nyt vasta ensi -kerran mainittiin ja joita nyt piti sovittaa kauhealla kidutuksella, -hirmuisilla kuoleman tuskilla! - -Vihdoin huusi eräs mies: -- Linnaan! Linnaan! -- ja silmänräpäyksessä -muuttuivat tunteeni pelvoksi ja kauhistukseksi. Astuin askeleen -eteenpäin. Mielin mennä heidän eteensä rukoilemaan, uhkaamaan, sanalla -sanoen koettamaan saada heitä peruuttamaan päätöksensä. Mutta samassa -huomasin semmoisen teon toivottomuuden. Nuo miehet tuolla eivät enää -olleet tylsistyneitä, kärsivällisiä talonpoikaisnahjuksia, ne olivat -hurjistuneita petoja; se ilmeni heidän liikkeistään ja uhkaavasta -äänestään. Heille näyttäytyminen olisi ollut vain itsensä uhraamista; -ja sentähden ryömin takaisin synkkään siimekseen, käännyin ja kiiruhdin -takaisin samaa tietä, jota olin tullutkin. Pimeys ja syvät kuopat eivät -minulle enää esteenä olleet. Jos kompastuinkin, niin en sitä huomannut. -Jos lankesin, niin ei se mitään merkinnyt. Muutaman minuutin kuluttua -saavuin palveliaini luo ja koetin kiireesti selvittää heille mitä -meidän tulisi tehdä. - --- Koko kylä on kapinassa -- sanoin läähättäen. -- Ne aikovat sytyttää -linnan tuleen ja neiti de St. Alais on siellä! Gil, ratsasta täyttä -karkua Cahors'iin markiisille sanomaan, että hän kiirehtisi tänne niin -monen miehen kanssa kuin voipi saada kokoon. Ja sinä André ratsasta -Saux'iin, kertomaan kaikesta isä Benoit'lle. Pyydä häntä kaikki -voitavansa tekemään -- kokoomaan niin monta kuin suinkin voi. - -Vastaukseksi he avosuin tuijottivat minuun. - --- Entäs hevonen, herra kreivi? -- kysyi vihdoin hitaasti toinen heistä. - --- Älä välitä siitä, tollo! huusin. -- Mitä hevosesta! Ymmärrätkö! -Linna on -- -- - --- Ja te itse, herra? - --- Minä riennän linnaan puutarharakennuksen kautta. Ja miehet, matkaan -nyt, -- jatkoin, -- sata livreä saatte kukin jos linna pelastuu. - -Sanoin linna kun en uskaltanut lausua sisintä ajatustani, kun en -uskaltanut ajatella nuorta, turvatonta tyttöä noitten petojen -käsissä. Se se kuitenkin kiihoitti minua, se antoi minulle voimia -tunkeutua pensaikon läpi, niinkuin se olisi vain hämähäkin verkkoa -ollut. Päästyäni sen läpi riensin sen takana olevan kentän yli ja -sitten toisen kedon poikki, joka oli kylän alla, ja suunnitin kulkuni -kohti puutarhoja, jotka rajoittuivat itäiseen linnarakennukseen. -Nämä puutarhat tunsin hyvin; niiden ulkoreuna, joka oli etäimmällä -linnasta ja johon pääsy oli huokein, oli jonkunlaisena erämaana, -jossa usein lapsena olin leikkinyt. Sitä ympäröi ainoastaan puinen -säleaita, joka eroitti sen muusta hoidetusta puutarhasta, josta pienen -oven kautta pääsi käytävään, joka johti linnan suureen etehiseen. -Linnassa, joka oli markiisin isän rakentama pitkäläntä, säännöllinen -rakennus, oli, paitsi päärakennusta, vielä kaksi sivurakennusta. Linnan -etupuoli oli kylän kadun päähän päin, josta sen eroitti noin sadan -askeleen pituinen, pölyinen ja huonosti hoidettu lehtokujanne, joka -rautaportilta, mikä aina oli avoin, johti ylös linnan pääovelle. - -Kapinallisilla oli siis vain aivan lyhyt tie kuljettavana, eikä mitään -estettä ollut olemassa heidän ja linnan välillä; ja sinne päästyään -oli heillä vastuksena vain tavalliset ovet ja ikkunaluukut, jos nämä -nimittäin sattuivat olemaan suljetut. Kauhistuin ajatellessani linnan -avutonta tilaa ja miten pian roistot särkisivät ovet, täyttäisivät -komeat huoneet ja ryntäisivät ylös leveitä rappusia myöten. - -Tuo ajatus kiiruhti askeleitani. Minulla oli pitempi matka kuin -kapinallisilla, sitä paitsi oli tielläni pensaikkoja ja aitoja, mutta -ennenkuin heidän läheneväin askeleittensa kolina kuului linnaan, olin -minä jo mainitussa erämaassa, jonka läpi minä pölyisenä ja hiestä -märkänä ryntäsin eteenpäin kompastuen puun juuriin ja pensaisiin, tuon -tuostaan kaaduinkin. Mutta ei mikään voinut minua pidättää. - -Vihdoin tulin oikeaan puutarhaan, varjoisine käytävineen, -luonnottarineen ja eläinkuvineen ja katsahdin kylälle päin. Lehtokujan -puiden välistä vilahteli punertava valo ja äänten jyminä kuului -etäältä. He tulivat siis! En viivähtänyt enempää vaan juoksin käytävää -myöten patsaiden sivu; silmänräpäyksen päästä olinkin siimeksessä -linnan edessä ja ovella. Painoin kovasti olallani ovea vasten, vaan -se ei auennut. Joka hetki oli kallis. Nyt muurin ulkoneva kolkka esti -lähenevän tulen näkymästä ja kapinallisten ääntä kuulumasta, mutta -mieleni kuvaili elävästi heidän jo olevan pääsisäänkäytävälläkin. - -Koputin ovea nyrkilläni, sitten hapuilin säppiä ja löysinkin sen, -se kohosi, mutta sittenkin ovi pysyi suljettuna. Aloin ravistaa -sitä ja lopulta ravistin oikein rajusti; vihdoin unhoittaen kaiken -varovaisuuden huusin yhä kovemmalla äänellä. Hetken päästä, joka tuntui -minusta äärettömän pitkältä, kuulin liikkuvia askeleita käytävässä -ja huomasin valosäteen, joka suureni ja loisti rakojen läpi ovessa. -Vapiseva ääni kysyi: - --- Ken siellä? - --- Saux'n kreivi, vastasin kärsimättömästi. Aukaiskaa ovi. Kuuletteko, -aukaiskaa ovi! Ja vihanvimmassa löin vielä kerran oveen nyrkilläni. - --- Herra, kysyi ääni yhä enemmän vavisten. Mitä nyt on tapahtunut? - --- Mitäkö on tapahtunut? He aikovat sytyttää linnan tuleen, hölmö! -huusin. Avaa, avaa, ellette tahdo palaa vuoteissanne! - -Silmänräpäyksen ajan luulin miehen vielä epäröivän. Sitten avasi hän. -Tulin ahtaasen käytävään, jonka seinät olivat likaiset ja tahratut. -Vastassani oli vanha, vapiseva ukko, talon vanha palvelija, jonka usein -olin nähnyt vierashuoneessa jotakin työtä toimittamassa, hänellä oli -kädessä rautainen kynttelijalka. Kyntteli vapisi hänen kädessään ja -leuka vaipui alas kun hän katseli minua. Näin ettei häneltä osannut -apua odottaa, sieppasin rautasalvan hänen kädestään ja panin sen -paikoilleen oven sisäpuolelle. Sitten otin kynttelin. - --- Pian! sanoin kärsimättömästi. Ylös, emäntänne luo! - --- Mutta, Herra? - --- Ylös, ylös! - -Hän näytti aikovan sanoa jotakin, mutta minä en jäänyt sitä -kuuntelemaan. Kun tunsin tien ja minulla oli kyntteli kädessä jätin -hänet ja kiiruhdin käytävän läpi. Kompastuin lattialla oleviin -palvelijain makuuvaatteisiin ja jouduin vihdoin etehiseen. Kädessäni -oleva pieni vahakyntteli näytti vain pieneltä valopilkulta tässä -yöllisen pimeässä holvissa, mutta sen valossa näin kuitenkin että -ulko-oven päällä oli salpa ja käännyin porraskäytävään. Laskiessani -jalkani ensimäiselle portaalle kuulin miten tuo vanha palvelija, joka -seurasi minua niin kiireesti kuin hänen vapisevat jalkansa sallivat, -kompastui muutamaan rukkiin, joka seisoi etehisessä. Se kaatui kolisten -ja seuraavassa silmänräpäyksessä kuului ylhäältä meteliä ja kovia -huutoja. Juoksin kiireesti portaita ylös ja löysin ylhäällä etehisessä -pelästyneen joukon, jonka hämmästys ja levottomuus oli selvästi -huomattavana, vaikka lattialla paloikin vaan yksi ainoa talikyntteli. -Minua lähinnä seisoi eräs vanha palvelija ja poika; heidän kauhistuneet -katseensa kohtasivat minua kun ennätin viimeiselle portaalle. Heidän -takanaan kyyristyneinä matoilla päällystetylle penkille oli kolme, -neljä naista, jotka kirkuen ja peljästyneinä kätkivät kasvonsa -toistensa vaatteisiin. Ne eivät välittäneet katsoa minuun ja kirkuivat -vain yhä. - -Vanha palvelija koetti vapisevalla äänellään rauhottaa heitä. - --- Missä Gargouf on? kysyin häneltä. - --- Hän meni sulkemaan takaovet, herra, vastasi hän. - --- Entä neiti? - --- Hän on tuolla. - -Hän kääntyi puhuessaan, hänen takanaan oli etehisen paksun esiripun -peittämä ulkoneva ikkuna. Kun katsahdin sinne liikkuivat uutimet ja -neiti astui ulos. Hänen pienet lapselliset kasvonsa olivat kalpeat, -vaan muutoin näytti hän kummallisen rauhalliselta. Hänellä oli vaalea, -väljä puku, johon hän kiireellä näytti pukeutuneen, ja tukka oli -levällään hartioilla. Vallitsevassa hämärässä hän ei aluksi näyttänyt -minua huomaavan. - --- Onko Gargouf jo palannut, hän kysyi. - --- Ei ole, neiti, mutta -- Mies aikoi mainita jotakin minusta, mutta -neiti keskeytti häntä vihastuneena. - --- Koettakaa saattaa nuo raukat vaikenemaan! Koettakaa saattaa nuo -raukat vaikenemaan! Enhän voi kuulla omaa ääntänikään. Lähettäkää joku -kutsumaan Gargoufia! Eikö täällä ole ketään, joka johonkin kykenisi? - -Yksi vanhoista palvelijoista liikkasi hänen käskyään täyttämään; sillä -aikaa seisoi hän kalpeana ja vakavana peljästyneen joukon keskellä, -koettaen kaikin voimin voittaa peljästystään. Hänen vartalonsa ja -kasvonsa kuvastui selvästi tummaa esirippua vasten, mutta tällä -hetkellä ei ollut mielessäni tilaa ihailulle. - --- Neiti, -- sanoin -- teidän pitää paeta puutarha-oven kautta. - -Hän vavahti ja tuijotti minuun silmät seljällään. - --- Herra kreivi, virkkoi hän vihdoin hiljaa. Oletteko te täällä? En -oikein käsitä -- luulin -- - --- Koko kylä on kapinassa, -- sanoin. -- Silmänräpäyksessä he ovat -täällä. - --- Ne ovat jo täällä, sanoi hän heikolla äänellä. - -Hän tarkoitti vaan ikkunasta nähneensä niiden tulevan; mutta tällä -hetkellä ulkoa kuuluva kumea ääni, joka tunki muurien läpi ja kuului -yhä uhkaavammalta ja turmiota tuottavalta, näytti hänen sanoilleen -antavan toisen merkityksen. Naiset kuuntelivat kalman kalpeina ja -alkoivat uudelleen kirkua. Joku kaatoi varomattomalla liikkeellä toisen -kynttilän. Vanha mies, joka minut laski sisään, alkoi vaikeroida. - --- Hyvä Jumala! -- huusin. -- Eikö kukaan voi rauhoittaa noita -pelkureita raukkoja? Ne kun melusivat niin, että kadotin kaiken -ajatuskykyni, jota nyt parhaimmin kuin milloinkaan tarvitsin. Olkaa -hiljaa, katalat, eihän kukaan tahdo _teitä_ vahingoittaa. Tahdotteko -te, neiti, seurata minua? Ei kannata hetkeäkään hukata. Puutarha, jonka -läpi tulin -- - -Hänen katseensa sai minut vaikenemaan. - --- Onko tarpeellista lähteä täältä? kysyi hän epäillen. Eikö ole muuta -keinoa, herra kreivi? - -Meteli kiihtyi ulkona. - --- Montako miestä täällä on? Kysyin. - --- Tuolla tulee Gargouf, sanoi hän pikaisesti. Hän voi sanoa sen teille. - -Käännyin rappusiin päin, josta voudin tuikeat ja tylyt kasvot näkyivät -rintavarustuksen yli. Hänellä oli yhdessä kädessä kynttilä ja toisessa -pistooli; hänen kasvonsa olivat juron vihaiset ja hänet nähdessään -naiset alkoivat uudestaan kirkua. Mutta minä olin iloinen, sillä hän ei -ainakaan näyttänyt tuntevan pelkoa. Kysyin montako miestä hänellä oli. - --- Tässä näette ne, vastasi hän, hämmästymättä minun läsnäoloani. - --- Nämäkö vain? - --- Oli niitä vielä kolme, sanoi hän. -- Mutta ovet olivat seljällään -ja miehet kadonneet. Minulla on tämä, lisäsi hän hurjasti katsoen -pistooliin, yhdelle heistä. - --- Neidin pitää pois täältä, sanoin. - -Hän kohautti olkapäitään välinpitämättömyydellä, joka raivostutti -minua. -- Millä tavalla? kysyi hän. - --- Puutarhaoven kautta. - --- Ne ovat jo siellä. Koko linna on piiritetty. Sen kuullessani valtasi -minut epäilys; ja samassa silmänräpäyksessä ja ikäänkuin hänen sanainsa -vahvistukseksi kohtasi ovea alhaalla kova isku, joka kaikui linnassa ja -ilmoitti hetken tulleen. Kohta kuului toinen isku, ja sen perästä niitä -tuli kuin satamalla. Palvelustytöt huusivat, neiti ja minä katsoimme -toisiimme. - --- Teidän pitää piiloutua, -- mumisin minä. - --- Sitä en tee, vastasi hän lujalla äänellä. - --- Kai täällä on joku turvallinen piilopaikka, sanoin, hänen -vastauksestaan välittämättä ja epäilyksen valtaamana katsellen -ympärilleni. Meteli oven takana oli huumaavaa. -- Te -- - --- Minä en tahdo piiloutua, herra kreivi, sanoi neiti. Hänen kasvonsa -olivat kalmankalpeat ja hän näytti joka iskulla silmiään räpäyttävän. -Hän ei enää ollut sama nuori tyttö, joka muutamia päiviä sitten vaieten -seisoi edessäni, vaan hän oli neiti de St. Alais, joka oli tietoinen -kunniakkaasta suvustaan. - --- Ne ovat alustalaisiamme. Minä tahdon mennä heitä vastaan, jatkoi hän -rohkeasti, vaikka hänen huulensa vapisivat. Jos silloin uskaltavat -- - --- Ne ovat hulluja, vastasin. Ne ovat hulluja! Mutta vielä on olemassa -eräs keino, ja niitä meillä ei ole monta. Jos ehdin ulos heidän -luokseen, ennenkuin ehtivät murtautua sisään, niin mahdollisesti voin -jotakin vaikuttaa. Odottakaa neiti; olkaa hyvä ja suojatkaa kynttilää. - -Toiset tekivät niin, minä käännyin kiireesti ja tartuin esirippuun. -Mutta Gargouf ehätti ennen minua. Hän puuttui käsivarteeni ja pidätti -minua. - --- Mitä aijotte tehdä? mutisi hän. - --- Puhua heille ikkunasta. - --- Ne eivät teitä kuuntele. - --- Tahdon kumminkin koettaa. Mitä muuta voikaan tehdä? - --- Onhan meillä lyijyä ja rautaa, vastasi hän äänellä, joka minua -kauhistutti. Tässä ovat markiisin jahtipyssyt, ne ampuvat hyvin. -Ottakaa te yksi, herra kreivi, niin minä otan toisen. Meillä on sitä -paitsi kaksi muutakin ja miehet osaavat ampua. Voimmehan ainakin -puollustaa portaita. - -Koneellisesti otin toisen pyssyistä. Tilamme oli kauhea; sisällä -valitushuutoja ja iskujen jyrinä ovelta; ulkona joukon julma ulvonta. -Voi kulua tunti tahi kaksikin ennenkuin apua ehtisi saapua; hetken -aikaa olin neuvoton tämän toivottoman tilan suhteen. Ihmettelin voudin -pelottomuutta. - --- Te ette pelkää? sanoin. Tiesin miten hän oli sortanut noita kurjia -raukkoja tuolla ulkona, kuinka hän vuosikaudet oli kiusannut ja lyönyt -heitä. - -Hän kirosi mokomia koiria. - --- Jäättehän neidin luo? kysyin kuumeentapaisella levottomuudella ja -luultavasti sentähden että hänen vakuutuksensa rohkaisisi minuakin. - -Hän puristi kättäni raudankaltaisesti, enkä minä enempää kysynyt. Mutta -hetken perästä huusin: - --- Mutta aikovathan he sytyttää linnan tuleen! Mitä se auttaa että -puolustaa portaita kun ne voivat polttaa meidät tänne kuin rotat? - --- Voimme kuolla yhdessä, vastasi hän raivokkaasti. Ja sitten hän -tuuppasi yhtä naisista, joka itki. Ole ääneti, mokoma ruikuttaja! sanoi -hän. Luuletko tässä itkun auttavan? - -Mutta kun kuulin oven alaalla ruskavan, juoksin ikkunaan ja vetäsin -esiripun pois, niin että valo ulkoa valaisi katon veripunaiseksi. -Ainoa pelkoni oli, että tulisin liian myöhään, että ovi alhaalla -antaisi perään ja joukko pääsisi sisään ennenkuin ennättäisin heille -puhumaan. Onneksi ikkuna aukesi kuin painoin sitä, minä viskasin -sen selkiseljälleen ja seuraavassa silmänräpäyksessä seisoin ulkona -kapealla ikkunalaudalla, suuren oven yläpuolella; siellä oli edessäni -näky, jota Jumalan kiitos harvoissa linnoissa on nähty jälkeen Henrik -kolmannen aikoja! - -Ensimmäisenä paloi kyyhkyslakka, josta nousi sakea savupilvi, jonka -tuuli kiidätti lehtokujanteen poikki, jonka takana se verhoi kaikki -mustaan savuun, jossa silloin tällöin tulikielekkeet risteilivät. -Perkeleelliset haamut, jotka tulen valossa näyttivät mustilta, -ylläpitivät tulta oljilla. Kyyhkyslakan takana paloi joku ulkohuone -ja puupino; ja lähempänä aivan linnan edessä liehui kiiruhtavia -olentoja edes takaisin, mitkä iskien ovia ja ikkunoita, mitkä kantaen -polttopuita, mutta kaikki intoisia, huutaen ja nauraen -- nauraen -pirullisesti, jota räiskävät liekit ja heläjävät ikkunanruudut -säestivät. - -Näin Petit Jean'in jakelevan käskyjä miehille ympärillään. Oli siellä -naisiakin, jotka riippuivat miesten takinliepeissä; ja joukon keskellä -näkyi puolialaston vaimo, joka kiroili ja huitoi käsillään. Se oli hän, -joka tuon näyn teki yhä kauheammaksi; ja hän se oli, joka ensimmäisenä -huomasi minun ja viittasi minuun hirveillä sanoilla ja kiroili minua ja -linnaa ja vaati vertamme. - - - - -Seitsemäs luku. - -Gargouf. - - --- Muutamat huusivat: -- Hiljaa! -- toiset tuijottivat tylsästi minuun -tahi osottivat minua tovereilleen, mutta useimmat yhtyivät vaimon -huutoon; minun ilmestymiseni niin suututti heitä, että puistivat -minulle nyrkkiä ja huusivat kauheita uhkauksia. Hetken aikaa kaikui -huuto: Alas aateli! Alas hirmuvaltiaat! ja se kuului kyllä pahalta. Ja -joko he nyt huomasivat voudin, tahi heidän entinen vihamielisyytensä, -jonka minun ilmestymiseni hetkeksi haihutti, muutoin uudelleen palasi, -mutta heidän huutonsa muuttui onnettomuutta ennustavaksi kiljunnaksi: --- Gargouf! Gargouf! -- Se kiljunta ilmaisi senlaista verenhimoa, ja -siihen sekaantui niin hirmuiset uhkaukset, että sitä kuullessa kasvot -kalpeni ja rohkeus katosi. - --- Gargouf! Gargouf! Anna meille Gargouf! he ulvoivat -- anna meille -Gargouf, että hän saisi sulattua kultaa syödäkseen! Anna meille -Gargouf, ett'ei hän enää tyttäriämme tarvitseisi! - -Minua kauhistutti ajatellessani että neiti de St. Alais voisi kuulla -tuon; kauhistuin ajatellessani hänen vaarallista tilaansa. Nuo hurjat -tuolla alhaalla eivät enää olleet ihmisiä; tuon hurjistuneen vaimon -vaikutuksesta ne olivat muuttuneet tulta ja murhaa himoitseviksi -pedoiksi. Kun savu palavasta rakennuksesta hetkeksi levisi joukon yli -ja peitti sen näkymästä, mutta käheä kiljunta yhä tunki ylös sieltä, -niin sitä ei voinut uskoa ihmisten ääneksi, vaan hurjain koirain -meteliksi. Kun savu hajosi, niin joku joukosta ampui minua. Kuulin -lasiruudun takanani heläjävän. Toinen, joka seisoi lähempänä viskasi -ylös palavan tulisoihdun, josta ikkunalauta syttyi tuleen. Minä -potkasin sen alas. - -Se sai metelin hetkeksi taukoamaan. Minä käytin tilaisuutta huutaakseni -heille: -- Pois koirat! Menkää matkaanne! Sotamiehet Cahors'ista ovat -matkalla tänne. Minä lähetin niitä hakemaan. Jos menette tiehenne, -koetan puolustaa teitä, multa jos pysähdytte ilkitöitänne jatkamaan, -niin hirtetään joka mies! - -Toiset vastasivat ivallisesti kiljuen, että sotamiehet olivat heidän -puolellaan. Toiset huusivat, ettei aatelissäätyä enää ollut olemassa -ja että aatelin linnat oli annettu kansalle. Eräs juopunut kiljui -lakkaamatta -- Alas Bastilji! Alas Bastilji! - -Silmäräpäyksen perästä kadottaisin kaiken mahdollisuuden mitään -vaikuttaa. Aloin huitoa kädelläni. Huusin: -- Mitä tahdotte? - --- Oikeutta! huusi yksi ja -- kostoa! toinen ja -- Gargouf! kolmas; ja; -lopulta kaikki kiljuivat: -- Gargouf! Gargouf! kunnes Petit Jean asetti -metelin. - --- Hiljaa! huusi hän raa'alla, käheällä äänellään. Olemmeko tulleet -tänne vain kiljumaan ja metelöimään? Ja te, herra, antakaa ulos -Gargouf, niin saatte olla rauhassa. Muutoin pistämme linnan tuleen ja -poltamme teidät sisään! - --- Roisto! huusin. Meillä on pyssyjä, ja -- - --- Rotilla on hampaat, mutta ne palavat! Ne palavat, vastasi hän, -voitonriemulla kirveellään osottaen palavaa rakennusta. -- Ne palavat! -Kuunnelkaa minua, herra, jatkoi hän, saatte minuutin verran aikaa -päättääksenne. Jättäkää Gargouf mielivaltaamme, niin te muut saatte -rauhassa mennä tiehenne. - --- Kaikkiko? - --- Kaikki. - -Minä vapisin. -- Mutta Gargouf? -- Mitä aijotte hänelle tehdä? -- -Paistaa hänet! huusi seppä, kamalasti nauraen; ja konnat hänen -ympärillään nauroivat perkeleellisesti. -- Paistaa hänet, kun ensin -olemme hänet höyhentäneet! - -Minua hirvitti. Cahors'ista ei apu ehtisi joutua vielä yhden tunnin -kuluessa. Saux'sta sitä ehkä ei tulisi ensinkään. Ovet alhaalla eivät -kauan kestäisi, noita petoja tuolla oli kolmekymmentä yhtä vastaan -ja ne olivat hurjana kostonhimosta. He olivat siinä uskossa että nyt -oli aika tullut kostaa vuosisatojen vääryydet, rikokset ja paheet; se -unelma oli muuttanut talonpoikaisnahjukset perkeleiksi. Liekitkin, -jotka he sytyttivät vakuuttivat heille tuon unelman toteutumista. Tuli -poltti heidän suonissaan. Alas Bastilji! Alas hirmuvaltijaat! - -Minä epäilin. - --- Minuutin aika! huusi seppä, kerskaavalla liikkeellä. Minuutin ajan -annamme teille! Gargouf tahi kaikki! - --- Odottakaa! - -Käännyin ja menin sisälle -- käännyin sauhuisesta tulen valosta, -hätäisesti kiertelevistä kyyhkysistä, tavattomista, mustista -olennoista, yön hirmuista ja sekasorrosta ja menin huoneesen, jossa -oli toinen näky, mikä minusta oli melkein yhtä kauhistuttava, vaikka -sitä vain valaisi kaksi kynttilää ja heijastus ulkona riehuvan -tulen punertavasta valosta. Naiset olivat herenneet huutamasta ja -nyyhkyttämästä, ne istuivat nyt hiljaisina ja kauhun valtaamina lähelle -toisiaan kyyristyneinä. Vanhukset ja poika kostuttivat huuliaan ja -silmäilivät salaa milloin aseita käsissään, milloin toisiaan. Neiti -yksin seisoi suorana ja päättävän näköisenä, vaikka olikin kalpea. -Silmäilin pikaisesti valkopukuista, hentoa, hoikkaa olentoa; sitten -käänsin katseeni toisaalle. En uskaltanut lausua ajatuksiani. Tiesin -hänen kuulleen kaikki, ja -- - -Hän aloitti puheen! -- Te olette vastannut heille? sanoi hän hiljaa, -katsoen minua silmiin. - --- En ole, vastasin, taas kääntäen katseeni pois. -- Ne ovat antaneet -meille yhden minuutin ajatusaikaa, ja -- - --- Minä, kuulin sen, vastasi hän vavisten. Antakaa, niiden tietää -vastauksemme. - --- Mutta neiti -- - --- Sanokaa niille, ettei se koskaan tule tapahtumaan! huusi hän -kuumeentapaisella innolla. Kiiruhtakaa muutoin ne luulevat meidän -epäröivän. - -Mutta minä kuitenkin epäröin -- liekkien leimutessa ulkona. Mitä -merkitsikään tuon konnan henki hänen suhteensa? Mitä merkitsi hänen -suhteensa tuo saastainen mies, joka niin monet vuodet oli sortanut -köyhiä ja tehnyt väkivaltaa turvattomille? Se oli hirveä hetki, ja minä -epäröin. -- Neiti, sanoin vihdoin, häneen katsomatta, -- te ette ehkä -oikein ole asiaa ajatellut, Tämän uhrin kieltäminen on sama kuin meidän -kaikkien uhraaminen -- eikä hän kuitenkaan pelastuisi. - --- Olen ajatellut sitä! vastasi hän kiihkeästi. Olen ajatellut sitä. -Mutta, herra kreivi, hän oli isäni vouti, ja on nyt veljeni; jos hän -on rikkonut, niin hän on tehnyt sen heidän tähtensä. Se on heidän -vastattava. Ja -- sitäpaitsi se ei saa siksi tulla, jatkoi hän, -väri vaihteli hänen kasvoillaan ja hänen silmänsä, jotka ilmaisivat -äkillistä peljästystä, katsoivat minuun. Ne eivät uskalla tehdä sitä. -Ne eivät koskaan uskalla -- - --- Missä vouti on? kysyin käheällä äänellä. - -Neiti osoitti yhteen nurkkaan. Katsoin sinne, enkä uskonut silmiäni. -Sama mies, jonka juuri olin nähnyt valmiina puollustamaan henkeään -epätoivon rohkeudella, istui nyt kyyristyneenä etehisen pimeimmässä -nurkassa. Olin puhunut hänestä matalalla äänellä ja hänen nimeään -mainitsematta, mutta hän oli kuitenkin kuullut kaikki ja hänen -katseensa, kun hän nosti silmänsä minuun, oli täydessä sopusoinnussa -hänen asentonsa kanssa; kasvot olivat kalpeat ja kauhun vääristämät -ja jotka, vaikka ne aina ja silloinkin kun niiden vastenmielisyyttä -rohkeuden ilme lievensi, olivat inhoittavat, olivat ne nyt mielestäni -inhoittavinta mitä milloinkaan olin nähnyt. Taivas! Että pelko niin voi -ihmistä muuttaa. Kun hän katsoi minuun koetti hän puhua, mutta hänen -huulensa liikkuivat vain kuulumattomasti ja hän kyyristyi yhä enemmän -nurkkaansa, kauhun ja syyllisyyden täydellisenä kuvana. - --- Mitä tämä on? -- huusin saadakseni tietää mitä hänelle oli -tapahtunut. - -Ei kukaan vastannut ja silloin selveni minulle kaikki. Tavallinen -inhimillinen rohkeus oli häntä ylläpitänyt niin kauan kun hän luuli -meidän kaikkein olevan vaarassa, ja niin kauan kuin hän luuli meidän -kaikkein olevan saman kohtalon alaisina. Jumala vain tietää mitkä tutut -äänet sekaantuivat tuohon kauheaan huutoon, joka vaati hänen henkeänsä, -olivatko ne nälkään kuolleiden miesten ja raiskattujen naisten ääniä? -Kuuliko hän kuolleitten valituksia ja kuivissa rinnoissa riippuvien -rintalasten kirouksia? Mutta mitä ikään tuo huuto hänen, juuri _hänen_ -verensä perään hänen korvissaan sisälsikin, niin oli se nyt häneltä -kaiken rohkeuden riistänyt. Sekunnissa, silmänräpäyksessä se oli -viskannut hänet nurkkaan vapisevana pelkurina, joka ojenteli käsiään -rukoillen henkeään. - -Semmoinen pelko on tarttuvaista, ja raivostuneena menin hänen luokseen -ja ravistin häntä. - --- Ylös koira! -- huusin. -- Ylös koira puolustamaan henkeäsi, tahi, -jumaliste, ei sitä kukaan muukaan tee! - -Hän nousi. - --- Niin, niin, herra, -- mutisi hän. -- Minä teen sen! Minä puollustan -neitiä. Minä -- - -Mutta minä kuulin miten hänen hampaansa kalisivat ja näin hänen -katseensa harhailevan sinne tänne, niin kuin jänis, joka kuulee koirain -tulevan; ja minä tiesin ettei häneltä ollut mitään odotettavissa. -Julma ulvonta ulkona ilmoitti minulle sitäpaitsi, että odotusaika -jo oli loppunut, viskasin syrjään tuon kurjan raukan ja käännyin -ikkunaan. Se oli kumminkin myöhäistä; ennenkuin ennätin ikkunaan, -jysähti ovelle alhaalla kova lyönti, joka sai kynttilät leimuamaan -ja naiset huutamaan; hetken aikaa luulin kaiken olevan hukassa. Kivi -lensi ikkunasta sisään ja sitten toinen ja kolmas. Lasinsirpaleita -särkyneistä ruuduista satoi ympärillämme; vedosta sammui toinen -kynttilä ja naiset, joita oli mahdoton rauhoittaa, juoksivat edes -takaisin kauheasti kirkuen. Kaikki tämä yhteydessä melun kanssa -ulkona, synkkä hämärä ja kamala heijastus palosta huumasi minun niin, -että silmänräpäyksen ajan seisoin neuvotonna ja epäröiden katsellen -ympärilleni; seisoin kurjan pelkurin tavalla, joka odottaa, että joku -rupeaisi johtajaksi. Silloin tunsin, että joku kosketti käsivarttani; -käännyin ja näin neidin siinä rinnallani, hänen kasvonsa olivat -käännetyt minuun. - -Ne olivat kalman kalpeat, ja silmät olivat seljällään kauhistuksesta, -jota hän niin kauan oli koettanut hillitä. Hän puristi kovemmin -käsivarttani, hän kumartui puoleeni ja painautui minua vasten. - --- Oi! -- kuiskasi hän korvaani äänellä, joka sydäntäni vihloi. -- Eikö -mitään voi tehdä? Herra kreivi, eikö mitään voi tehdä? Täytyykö meidän -kuolla? - --- Meidän täytyy voittaa aikaa -- vastasin. Rohkeuteni palasi -ihmeellisen pian, kun tunsin hänen kätensä puristuksen. - --- Kaikki ei vielä ole hukassa, -- sanoin. -- Tahdon koettaa puhua -heille. - -Ja laskettuani hänet penkille juoksin ikkunaan ja astuin ulos. Ensi -silmäyksellä näytti kaikki siellä olevan entisellään. Liehuvat liekit, -hohde, savupilvet, räiskyvät säkenet, kaikki oli ennallaan. Mutta pian -huomasin etteivät kapinalliset enää liikkuneet tulen ympärillä vaan -olivat kokoontuneet taajaan ryhmään allani olevalle ovelle. Raivoisasti -huusin heille, toivoen voivani vielä viivyttää heitä. Huusin Petit -Jean'ea nimeltä. Mutta he joko eivät kuulleet tahi eivät tahtoneet -kuulla minua; ja sillä aikaa kun turhaan koetin herättää heidän -huomiotaan, särkyivät vihdoin suuret ovet ja joukko virtasi sisään -ulvoen voittoriemusta. - -Ei saanut silmänräpäystäkään viivytellä. Juoksin sisään ikkunasta -ja tartuin pyssyyn, jonka Gargouf oli antanut minulle, mutta sitten -seisatuin hämmästyneenä. Huone oli tyhjä! Jalkain jyske, joka kuului -altani etehisestä, tärisytti taloa. Kolmen sekunnin päästä olisi -roistojoukko, jonka riemuhuudot jo käytävässä kaikuivat, täällä. Mutta -missä neiti oli? Ja Gargouf? Missä palvelijat, naiset, poika, jotka -tänne jäivät? - -Hetken aikaa seisoin jähmettyneenä, pidätettynä päättävällä hetkellä, -ikäänkuin painajaisen ajamana. Mutta kun raskaita tömiseviä askeleita -alkoi kuulua portaissa, kuulin oikealla puolellani hiljaisen huudon. -Silmänräpäyksessä juoksin ovelle, joka vei vasempaan sivurakennukseen. -Työntäsin oven auki ja juoksin sisään. Se olikin aivan viimeisellä -hetkellä, sillä jos olisin vähäisenkään viivähtänyt, niin ensimmäiset -kapinalliset jo olisivat huomanneet minut. Nyt oli minulla kumminkin -aikaa vääntää ovi lukkoon, joka onneksi oli oven sisäpuolella. - -Sitten kiiruhdin huoneen poikki ja eteenpäin eräästä ovesta, josta tuli -pilkoitti; jatkoin matkaani yhden tyhjän huoneen läpi ja tulin vihdoin -viimeiseen. - -Sieltä löysin pakolaiset, jotka olivat paenneet niin pikaisesti, -etteivät ehtineet sulkea ovejakaan. Tässä viimeisessä pakopaikassa, -rouva de St. Alais'n huoneessa, jossa kaikki oli valkoista ja -kullattua, istuivat he kyyristyneinä kullattujen tuolien ja kukkaisten -esirippujen seassa. Heillä oli mukanaan vaan yksi kynttilä, ja kullatut -huonekalut ja koristukset, joita kynttilä vaan huonosti valaisi, loivat -kummallisella vastakohdallaan erityisen kauhun ilmeen heidän kalman -kalpeille kasvoilleen ja kauhistuneisiin silmiin, kun he melkein -hurjina pelvosta kyyristyivät huoneen pimeimpään nurkkaan, josta he -minuun tuijottivat. - -Ne olivat pelkuruudessaan asettaneet neitin etumaiseksi; hän astui -minulle vastaan. Hän oli ensimmäiseksi tuntenut minut ja koetti toisia -rauhoittaa. Kun melu vähän asettui, kysyin missä Gargouf oli. - -He eivät ennen olleet huomanneet, ettei vouti ollutkaan heidän -joukossaan, ja huusivat että hän oli tullut samaa tietä kuin hekin. - --- Te siis seurasitte häntä? - --- Niin, herra kreivi. - -Se selvitti heidän pikaisen pakonsa mutta ei voudin katoamista. Mutta -eihän se ollut mistään merkityksestäkään, hänestä kun ei kuitenkaan -mitään apua olisi. Epätoivoisena silmäilin ympärilleni. Seinällä -hymyilevät Kupidokuvat ikäänkuin nauroivat vaaraamme. Olihan minulla -pyssy, minä voin laukauksen ampua mielivallassani oli yksi ihmishenki. -Mutta mitä hyötyä siitäkään oli? Hetken kuluttua, parin kolmen minuutin -päästä murtautuisi koko tuo hurja lauma ovesta sisään ja -- - --- Ahaa, herra kreivi, hän on kai mennyt vaatekammioon meneviä portaita! - -Se oli poika, joka puhui. - --- Missä ne ovat? kysyin. - -Poika yritti juosta tietä osottamaan, mutta neiti joutui edelle -kynttilän kanssa. Hän kiiruhti takaisin pieneen käytävään, joka oli -tämän ja toisen huoneen välillä, ja avasi käytävän seinässä oven, -joka johti vaatekammioon. Tirkistin ovesta sisään ja huomasin siellä -portaat. Se sai sydämmeni sykkimään. - --- Pääseekö näitä myöten ylikertaan? kysyin. - --- Ei, herra, mutta katolle. - --- Kiireellä sinne sitten! huusin malttamattomasti. -- Siten voitamme -aikaa. Joutukaa! Ne tulevat! - -Kuulin käytävän päässä olevan oven, jonka lukitsin, ruskavan. Kaikin -voimin ne koettivat sitä särkeä, ja kun seisoin siinä ja odotin että -kaikki ehtisivät portaille, kuulin heidän käheät huutonsa ja julmat -sadatukset. Mutta ovi kesti ihmeellisen kauvan; kun se särkyi, olimme -jo kaikki portaissa ja minä olin lukinnut oven jälkeeni. Sitten -puutuin kiinni edelläni kulkevain naisten hameisin ja kompuroin -nopeasti eteenpäin -- ylöspäin kapeita portaita pitkin -- ja ennenkuin -arvasinkaan, olin jo katolla noiden vapisevien, läähättävien ihmisten -kera. Hehku pihalla palavista ulkohuoneista valaisi muutamia -uuninpiippuja vierellämme, se pani taivaan päällämme punoittamaan -ja korvensi kastanjapuiden lehtiä, jotka kasvoivat katon tasalle. -Mutta kaikki ympärillämme olevain jyrkkäin kattojen alemmat osat ja -räystäät olivat synkän pimeyden vallassa. Allamme liekit räiskivät, ja -muurin yli kohosi sakea savu, mutta meteli ei kuulunut tänne ylös. Yön -vilvakka tuuli viilisti otsaamme, sain hetken aikaa ajatella, hiukan -hengähtää ja silmäillä ympärilleni. - --- Onko katolle mitään muuta tietä? kysyin huolestuneena. - --- On yksi, herra. - --- Missä se on? Tahi jääkää te tänne puolustamaan tätä ovea, sanoin -painaen pyssyn miehen käteen, ja antakaa pojan tulla tietä näyttämään. -Neiti on kenties hyvä ja jää tänne. - -Poika juoksi edelläni katon etäisimpään päähän ja osoitti siellä -minulle leveän kattoluukun. Siinä ei ulkopuolella näkynyt mitään hakaa, -ja hetkisen seisoin neuvottomana; mutta sitten huomasin siinä lähellä -joukot tiilikiviä, jotka jonkun korjauksen perästä olivat siihen -jääneet. Tuota pikaa aloin kantaa kiviä luukun päälle, poika seurasi -esimerkkiäni, ja parin minuutin kuluessa; olimme jo kantaneet kasaan -noin sataviisikymmentä kiveä. Käskin pojan kantaa vielä sata kiveä ja -läksin takaisin naisten luo. - -Kaikessa tapauksessa roistot sytyttäisivät linnan tuleen; se tuottaisi -meille kauhean kuoleman. Kumminkin hengitin nyt vapaammin. Tuolla -alhaalla valkosessa, kullatussa huoneessa rouva de St. Alais'n peilien, -Kupidokuvien ja silkkityynyjen keskellä olin kadottanut rohkeuteni. -Lemu, joka täytti huoneen, tukeutti minua. Olin kuvaillut miten raa'at -talonpojat syöksyisivät sinne sisään -- kirkuvien naisten kimppuun; -ja se kauhistava ajatus sai minut valtaansa. Täällä ulkona taivasalla -voimme ainakin kuolla rehellisessä taistelussa. Räystään alla ammotti -syvyys; heikoimmankaan ei enää tarvinnut peljätä muuta kuin kuolemaa. -Ja olihan meillä vielä ajatuksen aikaa, sillä linna oli suuri, eikä se -niin pian palaisi. - -Voihan sitä paitsi apukin ehtiä tulla. Suojasin silmiä kädelläni ettei -tulenvalo alhaalta häikäisisi ja katselin ulos pimeyteen Cahors'in -tietä ja kylää kohti. Ainakin tunnin kuluessa ehtisi apu jo tulla. -Tulenhohteen taivaalla täytyi näkyä peninkulman päähän ja kiiruhtaisi -kostajia tulemaan. Isä Benoit'kin voisi olla täällä milloin hyvänsä -- -jos hän nimittäin olisi ehtinyt apua hankkia. Emme siis olleet peräti -toivottomat. - -Kun seisoimme siinä kokoontuneina ja naisten yhä voivotellessa sanoi -vanha palvelija matalalla äänellä: - --- Missä Gargouf on? -- - --- Ahaa! -- huudahdin; -- hänethän minä peräti unohdin. -- - --- Hänen on täytynyt tulla tänne, jatkoi mies, -- sillä ovi, josta -tulimme, oli auki. - --- Missään hän sitten lienee? -- - -Silmäilin ympärilleni. Niinkuin jo mainitsin, niin katto oli pimeä, -mutta sen eri osat eivät olleet yhtä korkealla; ja siellä täällä -olevat uuninpiiput estivät näkemästä. Vouti voi pimeässä piillä aivan -läheisyydessämme; tahi oliko hän epäilyksessä hypännyt maahan. - -Tirkistellessäni joka suunnalle tuli poika, jonka jätin -tiilikivikasalle, juosten luoksemme. - --- Siellä on joku! -- sanoi hän ja puuttui kiinni vanhaan palvelijaan. - --- Se on kaiketi Gargouf! -- vastasin. -- Odottakaa täällä! Ja -välittämättä naisten rukouksista, että jäisin heidän luokseen, -kiiruhdin toisen luukun luo ja tirkistelin pimeyteen. Ensin en mitään -huomannut, vaikka puihin heijastuvassa tulen valossa kyllä olisi voinut -nähdä jos joku olisi seissyt räystään lähellä. Kohta kuitenkin kuulin -jonkun liikkuvan; se kuului aivan räystäältä. Varovaisesti menin ääntä -kohti, ja aivan erään uunin piipun läheisyydessä huomasin Gargoufin. -Katon pimeimmässä paikassa hän istui kyyristyneenä räystäällä, jossa -itäisen sivurakennuksen päädyltä näki sen osan puutarhasta, jonka läpi -minä olin tullut. Tässä päädyssä ei ollut ikkunoita, ja sen juurella -oleva puutarhakin oli melkein pimeä, kun eräs muurin kolkka oli sen ja -palavien rakennuksien välillä. Luulin voudin hiipineen sinne piiloon ja -arvelin ettei hän pimeässä tuntenut minua, mutta kun lähestyin, kohosi -hän polvilleen ja kääntyi minuun muristen kuin koira. - --- Takaisin! sanoi hän äänellä, joka tuskin kuului inhimilliseltä. -- -Takaisin tahi minä -- - --- Mitä sanotkaan mies? vastasin rauhallisesti, luullen hänen tulleen -hulluksi pelosta. Minähän olen kreivi de Saux. - --- Takaisin! vastasi hän vain, ja vaikka hän kyyristyi niin alas, -ettei hehku tulen valaisemista puista sattunut häneen, näin kuitenkin -pistoolin kiiluvan kun hän kättään nosti. -- Takaisin! Suokaa minulle -yksi minuutti vain -- hänen äänensä vapisi -- Ja minä vielä petän nuo -perkeleet! Tulkaa lähemmä tahi matkaansaattakaa kolinaa, niin en kuole -yksin. En kuole yksin! Takaisin! - --- Oletteko hullu? -- sanoin. - --- Takaisin, tahi minä ammun! murisi hän. Minä en kuole yksin! - -Hän polviutui räystäällä ja nojasi vasenta kättään uuninpiippuun. Hänen -päällensä syökseminen tällä hetkellä olisi ollut uhkarohkeaa eikä -siitä olisi ollut minulle mitään hyötyä. Astuin sentähden askeleen -taaksepäin. Samassa silmänräpäyksessä luiskahti hän räystään yli ja -katosi! - -Hengitin pitkään, kuuntelin ja vetäydyin ehdottomasti takaisin. Mutta -kun en kuullut hänen putoovan, valtasi minut kummallinen epäilys ja -seuraavassa silmänräpäyksessä kiiruhdin räystäälle ja katsoin alas. - -Noin kaksitoista jalkaa allani roikkui vouti taivaan ja maan -välillä. Hän liukui alas -- alas jalka jalasta hiljalleen ja vähä -väliä; hän näytti mustalta, epäselvältä olennolta, joka yhä enemmän -musteni ja näytti yhä epäselvemmältä. Vaistomaisesti haparoin kattoa -käsilläni ja löysin kun löysinkin köyden, jossa hän riippui. Se oli -kiinnitetty uuninpiipun ympärille. Silloin ymmärsin kaikki. Hän oli -ajatellut tätä pelastuskeinoa, ja oli ehkä jo edeltäpäin varustanut -nuoran; konnamaisesti kyllä oli hän salannut tämän keinon paremmin -onnistuakseen ja päästäkseen naisia ajattelemasta. Sen keksittyäni -arvelin suuttuneena nuoran poikki leikkaamalla pudottaa hänet -maahan, vaan sitten ajattelin kumminkin, että jos hän onnistuisi -pakenemaan, niin voisimme me muutkin paeta samaa tietä. Ja sitten näin -roihuavassa valossa, joka äkkiä valaisi puutarhan allani, kuinka joukko -kapinallisia tuli nurkan takaa ja kiireesti lähestyi sitä ovea, josta -olin tullut sisään. - -Olin hengittämättä. Vouti, joka riippui köydessä ja jo oli puolitiessä -maahan, pysähtyi eikä jäsentäkään liikauttanut. Mutta hän heilui vielä -ja tulisoihtujen valossa, jotka olivat tulijoilla käsissä, näin joka -solmun nuorassa ja maassa viistävän nuoran pään, joka liikkui hänen -liikkeittensä mukaan. - -Ovea lähestyväin kapinallisten täytyi kulkea aivan maassa riippuvan -köyden pään ohi, mutta oli kuitenkin mahdollista että he soihtujen -huikaisemina ja kiihkossaan ja kiireessään eivät sitä huomaisi. Tuskin -uskalsin hengittääkään kun ensimmäinen heistä tuli nuoran kohdalle; -luulottelin hänen välttämättä täytyvän nähdä se. Mutta hän meni sivu -ja katosi oven aukkoon. Kolme muuta myöskin meni sivu. Sitten viides, -sitten vielä kolme ja vihdoin kaksi; hengitin jo keveämmästi. Yksi -oli vielä jäljellä -- yksi vaimo, se sama joka kirosi minua, kun -näyttäydyin ikkunassa. En luullut hänenkään sitä huomaavan. Hän juoksi -saavuttaakseen toiset; oikeassa kädessään kantoi hän soihtua, joka -oli hänen ja nuoran pään välillä. Huiman naisen raivolla hän heilutti -soihtuaan juosten eteenpäin, huudoillaan kiihoittaen miehiä rynnäkköön. - -Mutta ikäänkuin sen miehen läheisyys, joka häntäkin oli sortanut, -selittämättömällä tavalla olisi vaikuttanut häneen -- ikäänkuin joku -tiedoton, toisille vieras tunne olisi tämänkin melun ja metelin -vallitessa ilmoittanut hänelle hänen läsnäolostaan -- niin hän -yht'äkkiä melkein jo kynnyksellä ollen pysähtyi aivan voudin alla. Hän -käänsi hitaasti päätään, käänsi soihdun syrjään ja silmäili ylöspäin. -Hän huomasi voudin. Ulvoen ilosta hän juoksi nuoran luo ja täyttäen -ilman huudoillaan ja naurunrähäkällä alkoi hän vetää siitä, luulleen -siten saavansa hänet pikemmin alas. Miehet, jotka jo olivat ehtineet -sisälle, kuulivat sen ja tulivat taas ulos. Vapisin kauhusta, kun katon -rintavarustukselta, jossa makasin polvillani, katselin alas ja näin -heidän ylöspäin kääntyneiden silmäinsä pirullisen kiillon. Mitä hän -sitten lienee tuntenut, joka tarttui oman itsekkäisyytensä ansaan -- -joka tuolla avutonna riippui taivaan ja maan välillä? Jumala sen yksin -tietää. - -Hän alkoi kapuilla ylöspäin takaisin ja pääsikin jo muutamia jalan -pituuksia eteenpäin. Mutta kun hän oli riippunut köydessä jonkun aikaa -jo, niin voimat alkoivat uupua. Inhimilliset jänteret eivät voisi -kauemmin kestää. Hän koetti kavuta ylös seuraavaan solmuun, vain liukui -ähkien takaisin alas. Silloin huomasi hän minut. -- Vetäkää ylös minut! -läähätti hän. -- Jumalan tähden, vetäkää ylös minut! - -Mutta roistot olivat jo tarttuneet köyden päähän kiinni, ja minun oli -mahdoton auttaa häntä, jos olisi voimiakin ollut. Sanoin hänelle sen ja -käskin hänen henkensä edestä kavuta ylöspäin. Hetken päästä se jo olisi -myöhäistä. - -Epätoivoisella ponnistuksella onnistui hän pääsemään seuraavaan solmuun -ja riippui siinä. Luonnottomalla ponnistuksella pääsi hän vielä -seuraavaankin, vaikka melkein kuulin, miten jänteret ruskivat ja miten -raskaasti hän hengitti. Oli kolme solmua vielä jäljellä -- ne olivat -noin jalan päässä toisistaan -- ja hän yltäisi räystäälle. - -Mutta hänen silmissään luin epätoivoa. Hänen voimansa olivat lopussa; -ja kun hän siinä riippui alkoivat miehet alhaalla huutaen ja ulvoen -heiluttaa nuoraa edes takaisin. Kädet pääsivät irti ja hän liukui -surkeasti huutaen kolme, neljä jalkaa alaspäin; uudelleen pääsi hän -köyteen kiinni ja riippui siinä -- ääneti. - -Sillä aikaa oli joukko allani suunnattomasti paisunut, ne olivat -mielettömiä olentoja, jotka huutaen ja ulvoen hyppivät ylös riippuvaa -miestä kohti, aivan niinkuin koirat hyppivät ruuan perään; ja vaikka -onnettoman miehen kasvot olivat siimeksessä, etten voinut niitä nähdä, -niin tuo kamala näky kuitenkin valtasi minut. Kauhistuksesta väristen -nousin seisalleni mennäkseni takaisin -- ja kuuntelin milloin hän -putoaisi. Mutta ennenkuin ennätin jaloillenikaan häikäisi leimahtava -salama silmiäni ja pistoolin laukaus kuului pimeyden läpi; voudin -ruumis suistui suin päin maahan, ja hieno savupilvi ympäröi minut. - -Hän oli pettänyt vihollisensa. - - - - -Kahdeksas luku. - -Trikolori. - - -Jälestäpäin saimme tietää että joukko syöksyi kuolleen ruumiin päälle -kuin koirat ammuttuun metsänotukseen, mutta minä olin kylliksi nähnyt. -Horjuin muutamia askeleita taaksepäin ja nojasin hetkisen uuninpiippuun -vavisten kuin nainen, tunsin pahoinvointia ja väsymystä. Aivan -yksin olin katsellut tuota hirvittävää näkyä yksinäiseltä paikalta -ja yöllisen tuulen leyhytellessä otsaani, ja se kaikki oli sielun -syvyyteen saakka minua värisyttänyt. Jos konnat silloin olisivat -syösseet päälleni, niin tuskin olisin voinut sormeakaan liikuttaa; -mutta vaikka siitä äkkipikaa heräsinkin, niin sen onnellisesti -kyllä vaikutti aivan toinen seikka. Kuulin näet takanani askelia, -ja käännyttyäni näin vierelläni neiti de St. Alais'n, hänen pienet -kasvonsa näyttivät pimeässä valkeilta. - --- Tahdotteko tulla, herra kreivi? -- kysyi hän. - -Kavahdin ylös häpeissäni ja omantunnon vaivaamana. Tuota hirmunäytelmää -katsellessa olin peräti unohtanut sekä hänen että kaiken muunkin. -- -Mitä nyt? kysyin. - --- Linna palaa. - -Tuon sanoi hän niin rauhallisesti, niin lujalla äänellä, etten voinut -uskoa häntä, vaan ajattelin etten ollut oikein käsittänyt hänen -sanojaan, vaikka hän juuri ilmoitti sen, minkä koko ajan olin tiennyt -tapahtuvan. -- Mitä sanotte, linnako? sanoin. - --- Niin, vastasi hän yhtä rauhallisesti kuin ennenkin. -- Savu -nousee ylös vaatekammion rappusista, ne kai ovat sytyttäneet itäisen -sivurakennuksen. - -Kiiruhdin takaisin hänen kerallaan, mutta ennenkuin ehdimme luukulle, -jonka kautta olimme tulleet ylös, huomasin hänen totta puhuneen. Hieno, -harmaja savu, jota pimeässä tuskin voi eroittaa, nousi luukun aukosta. -Kun tulimme sinne, seisoivat naiset luukun ympärillä savua katsellen; -mutta sillä välin kun silmäilin ympärilleni hämmästyneenä ja aprikoiden -mitä nyt tekisimme, hälveni joukko vähitellen ja minä jäin neidin -kanssa kahden seisomaan savun ääreen, joka yhä sakeni ja musteni. - -Vähää ennen, juuri paettuamme huoneista alhaalla, luulin olevani -kyllin rohkea tätä vaaraa vastustamaan; kaikki tuntui minusta silloin -paremmalta, kuin että pedot noissa komeissa, painostavalla lemulla -täytetyissä huoneissa hyökkäisivät päällemme. Mutta nyt näytti -hetkellisesti suurin vaara pahimmalta. -- Meidän täytyy ottaa pois -tiilikivet ja auaista toinen luukku! Se on ainoa keino. Tulkaa, neiti! - --- Toiset ovat jo puuhassa, vastasi hän. - -Silloin huomasin mihin naiset ja palvelijat olivat joutuneet. Toisen -luukun ääressä ne jo kiireesti raivasivat pois sinne panemamme -tiilikivet. Silmänräpäyksessä minäkin puutuin työhön. - --- Neiti, tulkaa, tulkaa, huusin. Luultavasti nuo roistot parhaallaan -ryöstävät tuolla alhaalla ja me voimme kenties vielä paeta. Tämä on -kaikessa tapauksessa kumminkin ainoa pelastuskeino. - -Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että Gargoufin kohtalo yhä vielä -kauhistutti ja liikutti minua, ja kun neiti ei heti vastannut käännyin -pikaisesti. Ihmeekseni oli hän kadonnut. Vallitsevassa pimeydessä ei -kahdentoista jalan päähän voinut mitään nähdä, nyt savukin leveni -kaikkialle. Hän ei kuitenkaan voinut kaukana olla, koska hän juuri -oli ollut vierelläni. Poistuin jonkun askeleen päähän ja silloin -huomasinkin jo hänet. Hän oli polvillaan erään savupiipun luona ja -peitti kasvojaan käsillä. Hajallaan oleva tukka peitti osaksi hänen -valkeaa pukuansa. - -Sillä hetkellä ei ollut otollista osottaa pelkoa ja sentähden puutuin -pikaisesti hänen käsivarteensa. -- Neiti, sanoin, -- emme saa -silmänräpäystäkään viivytellä! Tul-kaa, luukku on jo auki. - -Hän katsoi minuun ja hänen kasvojensa kalpeus lauhdutti suuttumustani. --- Minä en voi, sanoi hän matalalla äänellä. -- Hyvästi, herra kreivi! - --- Te ette tule? huusin. - --- En, herra. Pelastakaa itsenne, vastasi hän rauhallisesti ja -vakavasti. Ja hän katsoi minuun kädet yhä ristissä, ikäänkuin hän -odottaen vain minun poistumistani olisi halunnut jatkaa rukouksiaan. - -Minä hämmästyin. - --- Mutta, neiti! huusin tuijottaen valkoseen olentoon, jota pimeässä, -jota äkilliset valonvälähdykset ilmaan viskatuista palavista esineistä -valaisivat, tuskin uskoi maan asukkaaksi. -- Mutta, neiti, te ette -käsitä, ettei tämä ole lastenleikkiä. Tänne jääminen on sama kuin -kuolema, kuolema! Talo allamme on tulessa. Kohta katto, jolla seisomme, -romahtaa alas, ja silloin -- - --- Sekin on parempi, vastasi hän naisellisella arvokkaisuudella, joka -hänessä oli eleille herännyt tällä vaaran hetkellä, vaikka hän vielä -oli melkein lapsi. Sekin on parempi, kuin että langeta noiden käsiin. -Minä olen yksi de St. Alais, ja minä voin kuolla, jatkoi hän lujalla -äänellä. Mutta noiden käsiin minä en tahdo joutua. Pelastakaa itsenne, -herra kreivi. Menkää nyt, minä rukoilen puolestanne. - --- Ja minä teidän puolestanne, vastasin liikutettuna. -- Jos te jäätte, -niin minäkin jään. - -Hetken hän levottomasti katsoi minuun. Sitten hän hitaasti nousi. -Naiset ja palvelijat olivat kadonneet, luukku oli vielä auki eikä -ketään vielä näkynyt. Katto oli siis vielä vallassamme. Näin hänen -kauhistuvan silmäillessään ympärilleen, minä sieppasin hänet syliini --- hän oli kevyt kuin lapsi -- ja riensin luukulle. Hän huudahti ja -koetti riuhtaista irti, sitä lujemmin painoin häntä rintaani vasten -ja kiiruhdin eteenpäin. Luukusta veivät tikapuut alas; pitelin häntä -toisella kädelläni ja hapuilin alas tikapuita myöten ja saavuin aivan -pimeään käytävään. Sen toisessa päässä huomasin kuitenkin tulenvaloa, -sitä kohti suuntasin askeleeni; huuleni koskettivat hänen tukkaansa -ja hänen kasvonsa lepäsivät rinnallani. Hän ei enää vastustellut -ja kohta tulin portaiden päähän. Ne näyttivät olevan palvelijain -käyttämät, sillä ne olivat paljaat ja kapeat, ja seinät olivat kalkitut -ja likaiset. Täällä ei huomannut mitään merkkejä tulipalosta, eikä -savukaan ollut tänne tunkeutunut; mutta rappusten puolitiessä makasi -yhdellä portaalla kaatunut vaan vielä palava kynttilä, ikäänkuin joku -juuri olisi sen siihen pudottanut. Ja alhaalta kuului kauhea melu, -käheitä huutoja, ulvontaa, kirouksia ja naurunrähäkkää. Pysähdyin -hetkeksi kuuntelemaan. Neiti kohottautui hiukan sylissäni. - --- Laskekaa alas minut, herra kreivi, kuiskasi hän. - --- Tahdotteko siis seurata minua? - --- Tahdon totella teitä. - -Minä laskin hänet käytävän lattialle portaiden läheisyyteen ja kysyin -kuiskaavalla äänellä mihin ovi, joka oli portaiden juurella, johti. - --- Kyökkiin, vastasi hän. - --- Jospa minulla olisi joku kauhtana, mihin teidät käärisin, sanoin -minä, -- niin luulenpa että pääsisimme ulos tätä tietä. Ne eivät etsi -meitä. Nyt ne parhaallaan ryöstävät ja juovat. - --- Tahdotteko ottaa kynttilän? kuiskasi hän vavisten. Näistä huoneista -kyllä voimme löytää jotakin. Menin hiljaa rappusia alas, otin kynttilän -ja palasin sen kanssa. Kun tulin takaisin hänen luokseen, ja katseemme -yhtyivät, niin hänen kasvoilleen levisi punastus, aivan kuin aamun koi -vähitellen leviää harmaan yöllisen taivaan yli. Eikä se kadonnutkaan. -Hämillään ja peljästyneenä hän katsoi lattiaan ja kääntyi pois minusta. -Olimme kahden kesken, ja luultavasti hän silloin ensikerran sinä yönä -muisti hajallaan olevan tukkansa ja järjestämättömän pukunsa -- muisti -olevansa nainen ja että minä olin mies. - -Nyt ei juuri ollut sovelias aika ajatella senlaista, nyt kun ovi -portaiden juurelta milloin hyvään voi aueta ja joukko raakoja, veren -ja ryöstön himoisia roistoja sieltä syöstä ylös. Mutta hänen katseensa -ja liikkeensä lämmitti sydäntäni ja kiihoitti vertani enemmän kuin -ennen milloinkaan. Samassa palautui rohkeutenikin ja teki voimani -kaksinkertaiseksi. Tunsin voivani portaita puollustaa satoja jopa -tuhansiakin vastaan niin kauvan kuin hän seisoi ylimmällä portaalla. -Ennen kaikkia ihmettelin sitä, kuinka juuri vähää ennen olin voinut -kantaa häntä käsivarsillani, kuinka olin voinut nojata hänen päätään -rintaani vasten ja tuntea hänen tukkansa huuliani koskettavan mitään -vaikutusta siitä tuntematta! En milloinkaan enää voisi rauhallisesti -kantaa häntä niin. Tulin tähän vakuutukseen, seisoessani siinä hänen -vierellään portaiden päässä, kuunnellen muka meteliä tuolla alhaalla, -että hän saisi aikaa rauhoittua. - -Mutta kohtapa aloinkin todenperästä kuunnella, sillä melu kyökissä, -jonka kautta meidän piti kulkea, yltyi; samalla tunsin myös palavan -puun ja savun hajua, josta arvasin että se sivurakennus, jossa -me olimme, oli syttynyt tuleen. Aivan takanamme oli eräs ovi ja -käytävässä, jonka kautta olimme tulleet, oli niitä useampiakin. -Pistin kynttilän neidin käteen ja pyysin hänen mennä etsimään niistä -huoneista, joihin nuo ovet veivät. - --- Kai sieltä joku viitta tahi muu vaate löytynee, sanoin kiivaasti. -Emme saa aikaa hukata. Jos tahdotte mennä etsimään, niin minä -- - -Enempää en ennättänyt sanoa; sillä ovi tuolla alhaalla aukeni ja -eräs mies alkoi kavuta rappusia myöten ylös harpaten pari porrasta -kerrallaan. Toisessa kädessä hänellä oli kynttilä ja toisessa -rautasalpa; kova äänen rähäkkä kuului avonaisesta ovesta. - -Mies ilmestyi niin äkkiä, ettemme ehtineet paikalta liikahtaa, -silmäilin salaa neitiä, joka seisoi kuin kivettyneenä, kynttilä -tuskin pysyi hänellä kädessä. Sitten sieppasin kynttilän häneltä ja -sammutin sen sekä otin sen pois rautaisesta jalasta; sitä kädessäni -pidellen odotin sitten miestä tulevaksi. Miekkani olin jättänyt toiseen -sivurakennukseen, niin ettei minulla ollut mitään muuta asetta; mutta -kun portaat olivat jyrkät ja kapeat, niin se kenties riittäisikin. Jos -mies tuli yksin voisin ehkä kynttiläjalallakin tulla toimeen. - -Pitäen kynttilää korkealla edessään astui hän nopeasti portaita ylös -ja oli kohta neljän, viiden portaan päässä meistä. Silloin hän äkkiä -kompastui ja kaatui kiroten silmälleen. Kynttilä hänen kädessään sammui -ja kaikki olimme pilkkoisen pimeässä! - -Vaistomaisesti puutuin neidin käteen estääkseni häntä huutamasta; -sitten seisoimme liikkumattomina kuin patsaat, tuskin uskalsimme -hengittääkään. Mies, joka oli meitä niin lähellä ja kumminkin meistä -aivan tietämätön, nousi kiroten pystyyn; ja hetkellisen kauhean -jännityksen perästä kun luulin hänen kynttilää haparoivan, alkoi hän -hapuilla takaisin alas. Ne olivat sulkeneet oven tuolla alhaalla, eikä -hän heti lukkoa löytänyt. Vihdoin hän sen löysi ja avasi oven. Silloin -astuin askeleen taaksepäin ja avoimesta ovesta tunkevan melun suojassa -työnsin neidin takanamme olevaan suojaan, lukitsin oven ja asetuin -kuuntelemaan. - -Luuloittelin kuulevani hänen sydämensä sykkivän. Itseltäni sen -kyllä kuulin. Tässä huoneessa olimme hetkellisesti turvatut. Mutta -kuinka pimeässä löytäisimme hänelle sopivaa valepukua, ja miten -pääsisimme kyökin läpi? Aloin melkein katua että olimme lähteneet -porraskäytävästä. Olimme pilkkosen pimeässä, emme voineet eroittaa -mitään huoneessa, jossa vallitsi aivan ummehtunut ilma ja rottain haju; -mutta juuri sen huomattuani tunsin, että palavasta puusta johtuvan -savun haju, joka luultavasti meidän kera tunki huoneesen, muuttui -yhä väkevämmäksi ja voitti huoneen hajun. Jo aloimme kuulla tulenkin -räiskettä. Rohkeuteni horjui. - --- Neiti, sanoin hiljaa. Pitelin häntä yhä kädestä. - --- Mitä, herra? vastasi hän heikosti. Luulin hänen kumartuvan puoleeni. - --- Onko tässä huoneessa ikkunoita? - --- Ikkunaluukut ovat kai suljetut, mutisi hän. - -Ajatellen, että kun tie kyökin kautta oli suljettu, meidän pitäisi -koettaa paeta ikkunasta, ja otin askeleen eteenpäin niitä ehtiäkseni. -Tahdoin päästää hänen kätensä paremmin voidakseni hapuilla pimeässä -huoneessa; mutta ihmeekseni hän puuttui kiinni minuun eikä tahtonut -laskea minua irti. Sitten kuulin hänen huokaavan ikäänkuin -pyörtymäisillään ja hän kaatui raskaasti minua vasten. - --- Rohkeutta, neiti, rohkeutta! sanoin säikähtyneenä. - --- Oi, minua niin kovasti peloittaa! huokaili hän korvaani. Minua -kovasti peloittaa! Pelastakaa minut, pelastakaa minut! - -Tähän asti oli hän ollut niin urhoollinen, että tuo muutos minua -suuresti kummastutti, minä kun en tiennyt että uljaimmankin naisen -rohkeus on yhtäläistä laatua. Mutta minulla ei ollut aikaa arvella. -Hänen ruumiinsa, joka nojautui käsivarteeni, tuntui yhä raskaammalta, -ja rajusti sykkivällä sydämellä ajattelin apua, mietin mielessäni -pelastavaa ajatusta. Mutta kaikki oli pimeyttä vain. En enää muistanut -missä ovikaan oli, josta olimme tulleet sisään. Turhaan vaivasin -silmiäni huomatakseni valonsädettä, mikä ilmaisisi ikkunoiden -olopaikkaa. Olin yksin hänen kanssaan ja aivan avuton, emme voineet -takaisinkaan palata ja liekit lähestyivät. Tunsin hänen päänsä vaipuvan -alas ja silloin ymmärsin hänen pyörtyneen; pimeässä en voinut muuta -tehdä kuin tukea häntä ja kuunnella eikö mies palaisi tahi mitään muuta -tapahtuisi. - -Minusta tuntui, ettei pitkään, pitkään aikaan mitään tapahtunut. Mutta -sitten kova kolina ilmoitti minulle, että ovi portaiden juurella taas -avattiin ja puukenkäin kopinaa kuului portaissa. Nyt arvasin missä -ovikin oli, varovasti laskin neidin lattialle oven läheisyyteen ja -asetuin kynnykselle odottamaan mitä tuleman piti. Yhä pitelin kädessäni -kynttiläjalkaa; olin epätoivossa. - -Sykkivällä sydämellä kuulin askelten lähestyvän; sitten ne pysähtyivät -ja minä kohotin asettani. Hetken perästä kuulin tutun äänen käskyjä -jakavan ja ilonhuudahduksella viskasin oven auki ja seisoin heidän -edessään -- seisoin heidän edessään niinkuin sitten kertoivat, enemmän -aaveen kuin ihmisen näköisenä. Niitä oli neljä miestä ja eellimäisenä -tuli isä Benoit. - -Tuo hyväsydäminen pappi lankesi kaulaani ja suuteli minua. -- Te ette -ole haavoittunut? huusi hän. - --- En, vastasin väsyneesti. Te tulitte siis? - --- Niin, vastasi hän. -- Ja Jumalan kiitos, aivan aikanaan pelastamaan -teitä! Mutta entä neiti de St. Alais? jatkoi hän kiivaasti ja katsoen -minuun ikäänkuin epäillen olinko järjilläni. -- Tiedättekö mitään -hänestä? - -Sanaa sanomatta käännyin ja menin takaisin huoneesen. Hän seurasi minua -kynttilä kädessään, ja toiset kolme, joista Buton oli yksi, tulivat -perästä. Ne olivat vain raakoja talonpoikia, mutta se näky, joka -kohtasi heitä, sai heidät peräytymään. Neiti makasi siinä, johon olin -hänet jättänyt, tumma tukka ympärillään, hänen lapselliset kasvonsa -olivat rauhalliset ja kalpeat kuin kuolleen ja puoleksi avoimet silmät -katsoivat kattoon. Minä tuijotin häneen melkein liikutuksetta, olinhan -tänä yönä niin paljon kokenut. Mutta pappi kiljasi kovasti. - --- Hyvä Jumala! sanoi hän nyyhkyttäen. Ovatko ne tappaneet hänen? - --- Ei, vastasin. -- Hän on vain pyörtynyt. Jos täällä olisi yhtään -naista -- - --- Täällä ei ole ketään naista, johon voisin luottaa, mutisi hän. -Hän käski jonkun miehistään mennä vettä hakemaan, ja lisäsi muutamia -sanoja, joita en kuullut. - -Mies palasi kohta; isä Benoit käski häntä tovereineen syrjään, sitten -kostutti hän pyörtyneen huulia vedellä ja pirskoitti sitä hiukan hänen -kasvoilleenkin; kaiken sen hän teki suurella kiireellä, joka minua -kummastutti, kunnes huomasin että savu alkoi täyttää huoneen, ja kun -menin ovelle, näin käytävän päässä liekkien punaisen valon, ja kuulin -etäältä sortuvain kivien ja hirsien jyskettä. Silloin ymmärsin miesten -käytöksen ja kuiskasin isä Benoit'lle, että minä kantaisin neidin ulos. - --- Täällä hän ei koskaan virkoa, sanoin nyyhkyttäen. -- Hän tukehtuu -ellemme saa häntä ulos raittiisen ilmaan. - -Puhuessani tunki sakea savu käytävän läpi, antaen tukea sanoilleni. - --- Niin, poikani, vastasi pappi hitaasti, sen minäkin kyllä uskon, -mutta -- - --- Mutta mitä? huusin. - --- Emmehän voi tänne jäädä! - --- Oletteko lähettänyt sanan Cahors'iin? - --- Olen, vastasin. Onko markiisi tullut? - --- Ei ole; ja niinkuin näette, herra kreivi, on minulla vain nämä neljä -miestä, selitti pappi. -- Jos olisin viipynyt useampia hankkimaan, -olisin myöhästynyt. Enkä nyt ymmärrä mitä näillä voin toimittaa. -Useimmat noista kurjista, jotka ovat kaikkeen tähän onnettomuuteen -syypäät, ovat nyt juovuksissa. Toiset ovat muukalaisia, ja -- - --- Mutta minä luulin -- minä luulin kaiken jo olevan ohitse, huusin -kummastuneena. - --- Ei, sanoi hän vakavasti. Kovan toran perästä antoivat he meille -tietä; minä ja myöskin Buton tuolla on valiokunnan jäsen. Mutta kun he -saavat nähdä teidät ja etenkin neiti de St. Alais'n -- niin en tiedä, -ystäväni, mitä he voivat tehdä? - --- Mutta, hyvä Jumala, huusin. -- Varmaan he eivät rohkene -- - --- Älkää peljätkö, herra kreivi, eivät he rohkene! - -Nuo sanat kuuluivat savun seasta. Se oli Buton, joko ne lausui. -Puhuessaan astui hän askeleen eteenpäin; hänen vankat karvaiset -käsivartensa olivat kyynäspäihin asti paljaat, ja kädessä heilutti hän -raskasta rautasalpaa. -- On kuitenkin eräs asia, joka teidän tulee -tehdä, sanoi hän. - --- Mikä sitten? - --- Teidän pitää rintaanne kiinnittää trikolori. Siihen he eivät uskalla -kajota. - -Tuon hän lausui jonkinlaisella vilpittömällä ylpeydellä, joka silloin -oli minulle ymmärtämätöntä. Nyt sen paremmin käsitän. Ei se enää -seuraavana aamunakaan ollut arvoitus minulle, vaikka se yhä tuntui -minusta ihmeelliseltä. - -Pappi ihastui Buton'in keksinnöstä. -- Hyvä, sanoi hän. Buton arvasi -asian paikalleen. Trikoloria he kunnioittavat. - -Ja ennenkuin ehdin sanaakaan sanoa, oli hän kauhtanastaan irroittanut -suuren rusetin ja kiinnittänyt sen rintaani. - --- Nyt on teidän vuoronne, Buton, sanoi hän ottaen sepältä rusetin, -joka ei muutoin ollut hienointa lajia, ja kiinnitti sen neidin -vasemmalle olkapäälle. -- Kas nyt, sanoi hän sen tehtyään kiihkeästi. --- Nostakaa nyt ylös hänet, herra kreivi. Joutukaa, muutoin tukehdumme -savuun. Buton ja minä menemme edellä ja ystävämme tulevat perästä. - -Kun nostin neidin syliini, alkoi hän vähitellen huoaten ja nyyhkyttäen -tointua. Meitä kaikkia yskitti savu, joka käytävässä jo oli melkein -tukehduttava. Jos olisimme vielä minuutinkaan viipyneet, olisimme -tuskin sen läpi päässeet, sillä liekit jo nuolivat lähintä ovea ja -ojensivat ahnaita kieliään meitäkin kohti. Nyt kiiruhdimme niin pian -kuin taisimme ja toinen toistaan auttaen portaita alas; lukittu ovi -hetken esti meitä, mutta iloksemme tulimme sen auettua sikin sokin -kyökkiin, jossa pysähdyimme hengästyneinä ja kirventelevin silmin. - -Se oli linnan suuri kyökki, jossa niin monta loistavaa juhlaa oli -valmistettu; olin neidin puolesta iloinen, että hänen kasvonsa -lepäsivät rintaani vasten, niin ettei hänen nyt tarvinnut sitä nähdä. -Liedellä leimusi tuli, jota ylläpidettiin rasvalla ja silavalla ja -paistinkääntäjällä sen edessä riippui paistien asemesta kolme koiran -ruumista, joista leveni palavan lihan haju. Ne olivat markiisin kolme -lemmikkikoiraa, jotka pelkästä ilkeydestä tapettiin. Niiden alla -lattialla, jossa oli särkyneitä pullon palasia, juoksi viiniä virtana, -josta saarten tavoin kohosi rikottuja huonekaluja ja viiniastia kasoja. -Kapinalliset olivat särkeneet kaikki, mitä eivät voineet mukaansa -ottaa; nytkin seisoi eräässä nurkassa nainen täyttämässä esiliinaansa -suoloilla, joita hän otti suuresta tallatusta suolakasasta, ja kolme, -neljä miestä seisoi rikotun kaapin edessä riistämässä sieltä mitä -suinkin otettavaa oli. Suurin osa kapinallisista oli lähtenyt ulos -pihalle, kuulimme kuinka he huusivat ilosta nähdessään liekit ja kuinka -he riemuitsivat kun joku uuninpiippu kaatui tahi kun joku ikkuna -särkyi, ja kuinka he tuleen viskasivat jokaisen elävän olennon, joka -onnettomuudekseen sattui heidän käsiinsä. - -Kun ryöstäjät huomasivat meidät, luimivat he karsain katsein ulos kuin -sudet, joita saaliilta pois hätyytellään. Ne kai kertoivat uutisen -ulkona; sillä kun hetken aikaa seisoimme lattialla, taukosi melu siellä -ja sitä seuraava hiljaisuus kesti vielä kun ovella näyttäydyimme. - -Palavan linnan valossa oli näkyala edessämme valoisa kuin päivällä; se -valaisi kapinallisten hurjat, kiihoittuneet kasvot, ja pirstalekasat, -jotka todistivat niiden raivoa. Mutta ensi hetkellä he eivät meitä -nähneet, me kun olimme muurin varjossa, ja vasta astuttuamme muutamia -askeleita eteenpäin ulos varjosta, ryntäsi roistojoukko kuin -irtilasketut verikoirat kauheasti kiljuen vastaamme. Heidän matalat -otsansa, pörröiset päänsä ja puolialastomat, savuiset ja veriset -ruumiinsa olivat enemmän villipetojen kuin ihmisten kaltaiset, ja -petojen tavalla he hampaitaan kiristäen ja muristen lähenivät meitä; -edellä olijat eivät enää voineet puhua, vaan jälkijoukosta kuului -huuto: 'Kuolema sortajille!' joka, sekaantuen tulen pauhinaan, -rohkeintakin pelästytti. - -Jos seuralaisemme silmänräpäyksenkään ajan olisivat empineet, niin -olisi kohtalomme ollut varma, mutta he seisoivat rauhallisina ja -liikkumattomina, ja heidän ankaran, vakavan katseensa edessä väistyivät -kaikki paitsi yksi ainoa -- väistyivät muristen ja vaatien vertamme. -Yksi ainoa mies vain astui askeleen eteenpäin ja ojensi puukkoaan minua -kohti. Mutta Buton kohotti samassa rauta-aseensa ja huutaen jymisevällä -äänellä: 'Kunnia trikolorille!' löi hän miehen kuoliaaksi ja astui -ruumiin yli. - -Vielä kerran huusi hän jylisevällä äänellä: Kunniaa trikolorille! ja -tai'an tavalla nuo sanat vaikuttivat. Roistojoukko totteli, peräytyi, -vetäysi syrjään, tylsästi tuijottaen minuun ja kannettavaani. - --- Kunniaa trikolorille, huusi nyt myöskin isä Benoit kohottaen kättään -ja tehden ristinmerkin. Silmänräpäyksessä tekivät kaikki samoin ja -melkein ennenkuin ennätin muutosta huomatakaan, työnsivät nuo samat -ihmiset, jotka edellisenä hetkenä vaativat vertamme, toisiaan syrjään, -yhdellä suulla huutaen: Väistykää, väistykää trikolorin edestä! - -Tuossa kunnioituksessa, jota nuo raa'at roistot osoittivat yhdelle -sanalle, yhdelle rusetille, yhdelle aatteelle, oli jotakin ihmeellistä -ja liikuttavaa. Sen vaikutusta en koskaan unhoita. Mutta tällä hetkellä -olin tuskin tietoinen siitä. Kaikki oli minusta vain unennäköä. -Kompastuen taakkani kanssa, astuin kuin unessa kävijä roistojoukon -läpi, noiden eläimellisten kasvojen sivu, pitkin lehtokujannetta -porttia kohti. Siellä isä Benoit tahtoi ottaa neidin sylistäni, mutta -minä en halunnut häntä luotani laskea. - --- Saux'on! Saux'on! huusin kuumeentapaisella innolla; ja sitten -- -tuskin itsekään tiesin miten se tapahtui -- löysin itseni hevosen -seljässä ja neidin edessäni satulassa. Seuraavassa silmänräpäyksessä -olimme matkalla Saux'on valaistuina palavan linnan liekeiltä. - - - - -Yhdeksäs luku. - -Kapinan jälkeisenä aamuna. - - -Päästyämme tienristeykseen asetti isä Benoit viisaasti kyllä sinne -kaksi miestä odottamaan Cahors'ista tulevaa apua, ja sille ilmoittamaan -neiti de St. Alais'n pelastuksesta; ja emme olleet ratsastaneet -kuudetta osaa peninkulmastakaan ennenkuin takanamme kuuluva kavioiden -kopina ilmoitti apujoukon lähestymistä. Aloin nyt tointua yöllisten -kauheain tapahtumain vaikuttamasta huumauksesta, ja seisautin hevoseni -antaakseni taakkani markiisi de St. Alais'lle, jos hän tahtoisi hänet -huostaansa ottaa. - -Mutta hän ei ollutkaan lähestyvien joukossa. Johtajana oli Louis, ja -seurassaan oli hänellä vain kuusi tahi seitsemän palvelijaa, vanha -herra de Gontaut, toinen Harincourt'in veljeksistä ja eräs vieras -herra. Hevoiset läähättivät ja hiki valui niistä virtana; miesten -silmät kiiluivat tappelun himosta. Ei yksikään heistä ihmetellyt -että neiti istui edessäni satulassa, vaan kiireimmittäin kiitettyään -Jumalaa hänen pelastuksestaan kysyivät kaikki innokkaasti miten paljon -kapinallisia talonpoikia oli. - --- Noin satamäärä, vastasin. -- Minun arvostellessani. Mutta missä on -markiisi? - --- Sananne saapuessa hän ei ollut vielä palannut. - --- Teitä ei juuri ole monta, sanoin. - --- Louis'n huulilta kuului kirous. En voinut saada useampia kokoon, -vastasi hän. Yht'aikaa teidän sananne kanssa tuli tieto että -Marignac'in talo oli syttynyt tuleen, jolloin hän kahdentoista -miehen kera kiiruhti sinne. Monet muut pelkäsivät samaa kohtaloa ja -ratsastivat kiiruummittain kotiaan. Kaikki näyttävät vain, lisäsi hän -katkerasti, ensi kädessä ajattelevan vain itseään. Kaikki muut paitsi -ystäväni tässä. - -Herra de Gontaut rupesi kerskailemaan, mutta hengästynyt kun oli, -täytyi hänen heti vaieta ettei tukehtuisi. -- Kun kauneus on vaarassa, -läähätti hän. Mies parka tuskin jaksoi pysytellä hevosen seljässä. - --- Totta kai seuraatte mukana Saux'on? kysyin, kun he käänsivät -hevosensa, niistä kohoavat hikihöyryt häämöittivät pimeässä. - --- Ei! vastasi Louis uudelleen kiroten; enkä minä ensinkään sitä -ihmetellyt ettei hänen tavallinen iloinen mielialansa ollut -entisellään. -- Nyt tahi ei milloinkaan! Jos voimme heidät työstä -tavata niin -- - -Loppua en kuullut. Kavioiden kopina, kun he hevosiaan kannustaen -ratsastivat pois, estivät hänen sanojaan kuulumasta. Silmänräpäyksessä -ne olivat viidenkymmenen askeleen päässä; kaikki paitsi yksi, joka -käänsi hevosensa ja ratsasti luokseni. Se oli muukalainen, ainoa -joukosta, jota en tuntenut. - --- Miten ne ovat varustetut? kysyi hän. - --- Niillä on ainakin _yksi_ pyssy, vastasin uteliaasti katsellen -häntä. Ja nyt jo luultavasti useampiakin. Useimmilla oli keihäitä ja -heinätaikkoja. - --- Ja luultavasti johtajakin? - --- Petit Jean, St. Alais'n seppä, jakoi käskyjä. - --- Kiitän teitä, herra kreivi, sanoi hän sotilaan tavalla tervehtien. -Sitten kannusti hän hevostaan ja ratsasti toisten jälkeen. - -Minun oli mahdoton auttaa heitä ja sitä paitsi hartaasti toivoin mitä -pikemmin saavani naisellista hoitoa neidille, joka makasi sylissäni -kuin kuollut. Niin pian kuin pieni ratsujoukko poistui, jatkoimme -siis matkaamme, isä Benoit ja minä aivan äänetönnä ja miettiväisinä, -toiset alinomaa puhellen. Neidin pää lepäsi oikealla olallani. Voin -kuulla hänen sydämensä heikon tykytyksen, ja hiljaa ratsastaissamme -pimeässä yössä oli minulla kyllin aikaa ajatella monta asiaa: hänen -osoittamaansa rohkeutta, tahdonvoimaa ja päättäväisyyttä -- tuo -hento luostarissa kasvanut olento, joka neljätoista päivää sitten -ei uskaltanut minulle sanaakaan sanoa; ja vihdoin hänen naisellista -heikkouttaan, joka minua miellytti ja joka vihdoinkin voitti hänen -varovaisuutensa, saattoi hänen laskemaan kätensä kaulaani ja toi hänen -huutonsa kuuluvilleni. Hänen tukkansa hieno lemu ympäröi minua; minä -halusin suudella hänen puoleksi peitettyä päätään. Mutta jos kuluneena -yönä olin oppinut häntä rakastamaan, olin enemmän vielä oppinut häntä -kunnioittamaan; ja sentähden hillitsin haluni ja pitelin häntä vielä -varovaisemmin sylissäni pakoittaen mieleeni muita asioita kunnes saisin -jättää hänet muiden huostaan. - -Jos se ei helppoa ollut, niin ei siihen suinkaan syynä ollut -ajatusaineiden puute. Koko taivas takanamme punoitti palosta; -jälestämme kuului hurjan roistojoukon kiljunta; monasti matkallamme -hiipi epäiltäviä olentoja sivutsemme pimeässä ja pakenivat ikäänkuin -yhtyäkseen kapinallisiin. Isä Benoit luuli näkevänsä toisen tulipalon -jonkun peninkulman päässä idässä päin; ja sen perästä mitä tänä yönä -oli tapahtunut, en olisi ihmetellyt, jos edessämme olisi näkyneet -liekit Soux'nkin palosta. - -Siitä surusta säästyin kumminkin. Sitä vastoin tuli koko kyläjistö -meille vastaan ja saattoi meidät ilohuudoilla portilta ylös linnaan, -jossa neiti kynttilöiden valossa ja syvän äänettömyyden ja jännityksen -vallitessa nostettiin alas satulastani ja kannettiin ylös linnaan. -Naiset, jotka tunkeilivat ovella, kumartuivat eteenpäin seuratakseen -häntä silmillään; mutta ei kukaan seurannut häntä samoilla tunteilla -kuin minä. - - * * * * * - -Paljon, mikä yöllä näyttää kauniilta, muuttuu päivän valossa rumaksi; -ja moni asia, mikä tapahtuessaan tuntuu mahdolliselta, tuntu -perästäpäin ajatellessa unennäyltä ja mahdottomalta. Kun seuraavana -aamuna heräsin etehisessä suuressa tuolissa -- se oli sama tuoli, -jossa Ludvig kolmastoista kerran kertomuksen mukaan istui -- ja kolmen -tunnin rauhattoman unen perästä näin Andréen seisovan kumartuneena -puoleeni ja päiväpaisteen virtaavan ovesta ja ikkunoista, luuloittelin -yöllisiä tapahtumia, semmoisina kuin ne mielessäni olivat, ainoastaan -unennäöksi. Mutta silloin huomasin ne kaksi pistoolia, jotka olin -laskenut viereeni yöksi ja tarjottimen, jonka ääressä isä Benoit ja -minä olimme virvoituksia nauttineet ja silloin ymmärsin ettei se ollut -mikään uni, vaan täysi todellisuus. Kavahdin pystyyn. - --- Onko herra de St. Alais täällä? kysyin. - --- Ei, herra. - --- Entä herra kreivi? - --- Ei hänkään, herra. - --- Mitä ihmettä? sanoin. - --- Eikö yksikään niistä, jotka olivat matkalla St. Alais'iin, ole -tänne tullut? Minä olin näet antanut käskyn että minut aikanaan -herätettäisiin heitä vastaanottamaan. - --- Ei, herra kreivi, vastasi vanha palvelija, -- paitsi -- paitsi eräs -herra, joka oli heidän joukossaan, ja joka nyt astuskelee kirkkoherran -kanssa puutarhassa. Ja hänen tähtensä -- - --- No mitä? sanoin jyrkästi, kun André, tekeytyen juron ja mahtavan -näköiseksi, vaikeni. - --- Hän ei ole sen näköinen, että hänen tähtensä kannattaisi herra -kreiviä herättää, vastasi hän ykspäisesti. -- Mutta herra kirkkoherra -tahtoi niin; tähän aikaan minusta näyttää siltä että meidän on -kumarteleminen seppiä ja kai sitten paljoa enemmän tullinkantajaa. - --- Buton on siis täällä? - --- On, herra; ja hän kävelee tuolla terassilla ikäänkuin perheen jäsen -konsanaan. En ensinkään ymmärrä mitä kaikesta tästä vihdoin tulee, -mörisi André ja koroitti ääntään nähdessään minun aikovan mennä ulos. -Mutta silloin kun herra kreivi otti pois kaularaudan, niin varsin -hyvin käsitin seuraukset. -- Niin, niin! jatkoi hän vielä korkeammalla -äänellä katsellen jälkeeni tarjotin kädessä. -- Minä tiesin mitä -tuleman piti! Minä tiesin mitä tuleman piti! - -Ja jos minä en niin täydellisesti olisi joutunut pois tavallisesta -ajatussuunnastani, niin totisesti se minusta itsestänikin olisi ollut -jotakin eriskummallista, että nuo kolme miestä tuolla terassilla -kävelivät rinnakkain. Ne astuskelivat edestakaisin; isä Benoit astui -keskessä kädet selän takana ja katse maahan kääntyneenä. Hänen toisella -sivullaan käveli tuo vankka, kömpelö Buton, likaisessa mekossaan; -ja toisella taas edellisenä yönä näkemäni muukalainen, joka oli -pulska, keski-ikäinen mies, hän oli erinomaisen siististi puettu, -jalassa oli metsästyssaappaat ja kupeella miekka. Koska muistin hänen -olleen Louis'n seurassa, ihmetytti minua että hän kantoi trikoloria; -sen kumminkin unhotin kiihkossani saada tietää toisten kohtalosta. -Tuhlaamatta aikaa turhiin seremoniioihin kysyin häneltä sitä heti. - --- Ne karkasivat kapinallisten kimppuun, menettivät yhden miehen ja -lyötiin takaisin, vastasi hän sotilaan lyhyellä tavalla. - --- Entä herra kreivi? - --- Hän ei haavoittunut. Hän palasi Cahors'iin kutsumaan kokoon lisää -väkeä. Ja kun neuvoni näyttivät tarpeettomilta, niin lähdin tänne. - -Hän puhui kaunistelematta ja vilpittömästi ja aivan kuin vertaiselleen, -enkä oikein tiennyt oliko hän taikka eikö hän ollut aatelista sukua. -Kun isä Benoit huomasi neuvottomuuteni, kiiruhti hän vierasta -esittämään. - --- Tässä, herra kreivi, on herra kapteeni Hugues, joka viimeksi -on palvellut ameriikkalaisessa armeijassa. Hän on valiokunnalle -palvelustaan tarjonnut. - --- Harjoittaakseni ja johtaakseni niitä miehiä, joita Cahors'issa -järjestyksen ylläpitämiseksi pestataan jos sitten suvaitsette sitä -maasotaväeksi tahi muuksi nimittää, selitti kapteeni, ennenkuin oikein -pääsin selville siitä, miten kirkkoherran sanat käsittäisin. - -Olinpa tuosta hiukan ihmeissäni. En käsittänyt tuota miestä, joka -näytti niin vilkkaalta, nerokkaalta ja käytännölliseltä ja jonka -taskusta pistoolin suu pisti esille. - --- Olette palvellut hänen majesteettinsa armeijassa? kysyin vihdoin -voittaakseni ajatusaikaa. - --- En ole, vastasi hän. Siinä armeijassa, jossa olen palvellut, ei -voi arvoasteita saavuttaa, ellei kilvessään kanna niin ja niin monta -neliötä. Olen palvellut kenraali Washington'ia. - --- Mutta näinhän teidät viime yönä herra de St Alais'n seurassa? - --- Niin, miksi ei, herra kreivi? vastasi hän suorasti. Kuulin että -olivat sytyttäneet erään linnan tuleen. Juuri silloin olin sinne -saapunut ja tarjosin heti herra kreiville palvelustani. Mutta heillä ei -ollut minkäänlaista järjestystä eivätkä tahtoneet neuvoja kuunnella. - --- Vai niin, sanoin, -- mutta nuo toimet tuntuvat minusta liiallisilta. -Te tiedätte -- - --- Herra de Marignac'in linna sytytettiin viime yönä, sanoi isä Benoit -hiljaa. - --- Todellako? - --- Ja pelkään että saamme kuulla vielä useammistakin tulipaloista. -Luulen että meidän, herra kreivi, täytyy katsoa todellisuutta silmiin. - --- Nyt ei ole kysymys ajattelemisesta eikä katsomisesta, vaan nyt tulee -toimia, keskeytti häntä kapteeni tuimasti. -- Meillä on pitkä kesäinen -päivä edessämme, mutta ellemme illalla vielä ole mitään aikaan saaneet, -niin valkenee huomenna Quercy'lle murheitten päivä. - --- Onhan meillä kuninkaan sotaväki, sanoin minä. - --- Se kieltäytyy käskyjä tottelemasta. Ja semmoinen sotaväki on -pahempaa kuin kokonaan kelpaamaton. - --- Entä sitten upseerit? - --- Niihin voi kyllä luottaa, mutta kansa vihaa heitä. St. Louis'in -ritari vaikuttaa roistoväkeen samoin kuin punainen vaate härkään. -Minä takaan että heillä on kyllin tekemistä pidättäessään sotamiehiä -kasarmeissa. - -Hänen tuttavallisuutensa ja kiivautensa suututti minua; mutta en -kuitenkaan voinut puhua samaan tapaan kuin eilen. Silloin tuo puhe -Buton'in kuunnellessa olisi minusta tuntunut herjaavalta. Mutta tänään -näyttäytyi sama asia aivan erilaisessa valossa. Ja sitä paitsi tuo -muukalainen oli peräti toinen mies kuin Doury; syyt, jotka toista -vakuuttaisivat, eivät toisesta mitään merkitseisi. Minä oivalsin sen, -ja avuttomassa tilassani kysyin isä Benoit'lta mitä hän halusi. - -Hän ei vastannut. Se oli kapteeni, joka sanoi: - --- Me haluamme että yhdytte valiokuntaan. - --- Eilen oli puhe siitä asiasta, vastasin jyrkästi. - --- En voi tehdä sitä. Isä Benoit saa selittää sen asian teille. - --- Minä en halua isä Benoit'n vastausta, kiisti kapteeni. -- Tahdon -kuulla sen itseltänne, herra kreivi. - --- Minä vastasin eilen ja kieltäydyin, sanoin ylpeästi. - --- Eilen ei ole tänään, vastasi hän. Herra de Alais'n linna seisoi -eilen, mutta tänään se on suitsuavana rauniona. Samalla tavalla -herra de Marignac'in. Eilen oli paljon vielä arvelun alaista. Tänään -tosiasiat puhuvat. Eräiden tuntien epäröiminen voi matkaan saattaa sen, -että koko maakunta päästä toiseen on liekkien vallassa. - -Tuota en voinut kieltää; mutta samalla oli yksi asia, jota en -myöskään voinut tehdä, nimittäin että uudelleen muuttaa mielipidettä. -Juhlallisesti kiinnitettyäni valkoisen kokardin rintaani rouva de St. -Alais'n salongissa en uudelleen voinut kääntyä ahdistavan vihollisen -puolelle. En uudelleen voinut sanastani luopua. - --- Se on minulle mahdotonta -- peräti mahdotonta asemassani, sopersin -vihdoin hämilläni ja sekavasti. -- Miksi juuri minun luokseni tulette? -Miksi ette käänny jonkun muun puoleen? Onhan pari sataa muuta, joitten -nimet -- - --- Eivät ensinkään meitä hyödytä, keskeytti kapteeni äreästi, -- kun -sitä vastoin teidän nimenne rauhoittaisi pelkureita, toisi puolellemme -monen maltillisen miehen eikä alhaista kansaa yllyttäisi. Suokaa -minun puhua vilpittömästi kanssanne, herra kreivi, jatkoi hän. -- -Tarvitsen apuanne. Minä vastaan asiasta, mutta tyhjän tähden en tahdo -mitään alttiiksi panna; ja minusta on parempi että minulle tarjottu -tehtävä on niin hyvin ylhäisten kuin alhaistenkin suosima. Jos annatte -nimenne valiokunnalle, niin minä vastaanotan siltä tarjotun tehtävän. -Epäilemättä voisin kolmannen säädyn nimessä Quercy'ssä harjoittaa -poliisivaltaa, mutta minä mieluummin hirttäisin, teurastaisin ja -mestaisin jokaisen kolmen säädyn nimessä. - --- On niitä muita -- - --- Unhoitatte että toimeni on niin hyvin Cahorsin roistokansan, kuin -niiden mielettömien houkkioiden kurissa pitäminen, jotka uskovat -maailman lopun lähestyvän, vastasi hän kärsimättömästi. -- Ja ne -toiset, joista puhutte -- - --- Eivät ole kelvollisia, keskeytti isä Benoit sävyisästi ja hänen -ystävälliset, lempeät silmänsä katsoivat hartaasti minuun. Hänen -puhuessaan leyhytteli raitis aamutuuli hänen kauhtanansa liepeitä, niin -että laiha vartalo näkyi. Hän piteli kädessään hattua suojatakseen -kasvojaan auringolta. Tiesin että hän niinkuin minäkin taisteli -sisällistä taistelua, ja että hän sekä halusi että ei halunnut että -minä myöntyisin. Tuo tieto antoi minulle voimaa voittaa kiusaus. - --- Se on mahdotonta, sanoin. - --- Mutta minkä tähden? Pääsin vastaamatta, sillä kun katsoin linnan -porttiin päin, niin näin että André juuri viimeistä sanaa lausuttaissa -astui ulos herra de St. Alais'n seuraamana. Se tapa millä tuo vanha -palvelija huusi: -- Herra markiisi de St. Alais pyytää herra kreiviä -puhutella! suututti minua, se kun ilmaisi hillittyä voitoniloa, mutta -herra de St. Alais ei mitenkään ilmaissut sitä huomanneensa. Hän -lähestyi iloisen ja hilpeän näköisenä ja tervehti minua ystävällisesti -ja iloisesti. Ensin luulin melkein ettei hän tiennyt mitään yöllisistä -tapahtumista, mutta hänen ensimäiset sanansa kumosivat epäilykseni. - --- Herra kreivi, sanoi hän hilpeästi ja miellyttävästi, olemme -teille suuressa kiitollisuuden velassa. Tärkeitten asiain takia -täytyi minun eilen illalla viipyä poissa; ja veljeni olisi kuulon -mukaan myöhästynyt, jos hän niin vähällä väellä olisi mitään voinut -toimittaakaan. Tullessani linnan läpi kohtasin neidin, joka antoi -minulle tietoja tapahtumasta. - --- Onko hän jo lähtenyt huoneestaan? kysyin kummastuen. Toiset kolme -miestä olivat vetäytyneet vähän syrjään, niin että voimme puhua -häiriytymättä. - --- On, vastasi hän hymyillen kummastukselleni. Ja minä voin vakuuttaa -teitä, herra kreivi, että hän puhui niin kauniisti teistä kun konsaan -nuori tyttö uskaltaa nuoresta miehestä puhua. Muutoin äitini tulee -lausumaan teille perheemme yhteiset kiitokset paremmin kuin mitä minä -voin. - -Mutisin muutamia kohteliaita sanoja vastaukseksi, mutta totta puhuen -en oikein tiennyt mitä sanoinkaan. Herra de St. Alais käyttäytyi niin -peräti toisin kun olin odottanut; hän oli niin luontevan rauhallinen -ja iloinen, eikä näkynyt jälkeäkään kiivaasta suuttumuksesta, jota -luonnollisesti olisi odottanut henkilöltä, joka juuri vähää ennen oli -saanut kuulla kotinsa ryöstöstä ja hävityksestä sekä palvelijansa -murhasta, että aivan hämmästyin. Hän oli puettu yhtä maukkaasti -ja huolellisesti kuin tavallisestikin, vaikka minulla oli syytä -uskoa hänen valvoneen koko yön; ja vaikka hirmutyöt St. Alais'n -ja Marignac'in luona olivat hänen rohkeimmille ennustuksilleen -ristiriidassa, niin hän ei osoittanut vähintäkään suuttumusta. - -Tuo kaikki kovasti hämmästytti minua, mutta kuitenkin täytyi minun -sanoa jotakin. Lausuin toivovani ettei yölliset tapahtumat olisi -neitiin mitenkään turmiollisesti vaikuttaneet. - --- Ei laisinkaan! vastasi hän. -- Me St. Alais't emme ole sokurista -tehdyt. Ja yön levättyä -- mutta suokaa anteeksi, olen ehkä estänyt -teitä. Ja ensi kerran katsoi hän seuralaisiini. - --- Ennen kaikkia, herra markiisi, olette isä Benoit'lle ja Buton'ille -tässä kiitollisuuden velassa, sanoin. - --- Sillä ilman heidän avuttaan -- - --- Niin kyllä, keskeytti hän kylmästi. Kuulinhan siitä. - --- Mutta te kai ette ole kaikkea kuullut? huudahdin minä. - --- Luulenpa kuulleeni, sanoi hän. Sitten jatkoi hän yhä katsoen toisiin -vaikka hän puhuikin minulle: -- Suokaa minun, herra kreivi, kertoa -teille opettavainen taru. Oli kerran mies, joka kadehti naapuriaan -tälle kun tuli parempi viljavuosi kuin hänelle itselleen. Ja eräänä -yönä hän kaikessa salaisuudessa ja vähitellen -- ei kerralla, hyvät -herrat, vaan aivan vähitellen -- johti naapurinsa pelloille vettä -virrasta, jonka rannalla kumpaisenkin maakartano oli. Hän onnistui niin -hyvin, että vesi kohta peitti ei ainoastaan tou'ot, vaan se uhkasi -lopulta hukuttaa sekä naapurin, että hänen omat viljansa ja vihdoin -hänen itsensäkin! Liian myöhään huomattuaan mielettömyytensä -- mutta -mitä pidätte tarinastani, herra kirkkoherra? - --- Se ei minua liikuta, vastasi isä Benoit koettaen hymyillä. - --- Minä en ole yhdenkään ihmisen palvelija, sanoi orja kerskaillen, -vastasi markiisi kohteliaasti vaan ivallisesti. - --- Hävetkää, hävetkää, herra markiisi! huudahdin minä, sillä -kärsivällisyyteni alkoi loppua. Olenhan sanonut teille että paitsi -herra kirkkoherraa ja seppää olisimme sekä neiti että minä -- - --- Ja minä olen sanonut Teille, keskeytti hän häijysti hymyillen, -- -mitä minä siitä ajattelen, herra kreivi! Siinä kaikki. - --- Mutta ettekö sitten tiedä mitä on tapahtunut? jatkoin hänen -vääryydestään vihastuneena. Te ette tiedä, ette voi tietää, että -kun Benoit ja hänen seuralaisensa saapuivat, olimme neidin kanssa -epätoivoisessa tilassa? Että he henkensä uhalla pelastivat meidät? -Ja vihdoin että trikolorin avulla pelastuimme, kapinalliset kun -kunnioittivat sitä, eikä omain voimaimme ponnistuksilla. - --- Senkin minä tiedän, vastasi hän synkistyviä katsein. Tahdon heti -ottaa sen puheeksi. Mutta uskallanko ensin kysyä teiltä jotakin, herra -kreivi? Onko kenties arveluni oikea, että nämä herrat ovat luonanne -lähetystönä -- suokaa anteeksi jos ei nimitys ole aivan oikea -- -kunnia-arvoisen valiokunnan yleistä turvallisuutta varten asiamiehinä? - -Minä nyökäytin päätäni. -- Ja voin ehkä onnitella heitä vastauksenne -johdosta? - --- Sitä ette voi! vastasin tyytyväisenä. Tämä herra -- sanoin osottaen -kapteeni Huguestä -- on heidän puolestaan esittänyt eräitä ehdoituksia -ja perusteita. - --- Mutta hän ei ole esittänyt syvintä syytä, keskeytti kapteeni -kumartaen. Minä huomaan ja tekin, herra kreivi, tulette huomaamaan sen -olevan olemassa herra markiisi de St. Alais'ssa itsessään! - -Markiisi tuijotti kylmästi häneen. -- Olen teille suuresti kiitollinen, -sanoi hän ylenkatseellisesti. Pian saanen pitemmältä jutella kanssanne. -Nyt puhelen ainoastaan herra kreivin kanssa. Ja hän kääntyi jatkamaan -puhettaan kanssani. - --- Nämä herrat ovat lähetystönä luonanne. - --- Voinko olla vakuutettu siitä että te ette ole suostunut heidän -esityksiin? - --- Täydellisesti! vastasin minä. -- Mutta siitä ei seuraa etten tuntisi -heitä kohtaan luonnollista kiitollisuutta. - --- Vai niin! sanoi hän. Sitten kääntyi hän ja sanoi luontevasti: -- -Näen palvelianne tuolla. Suvaitsetteko että kutsun häntä? - --- Tietysti. - --- Hän viittasi Andrélle, joka seisoi meitä katsellen oven aukossa. Hän -kiiruhti markiisin luo. - -Herra de St. Alais kääntyi uudelleen minuun. -- Suostumuksellanne? - -Kumarsin ihmetellen. - --- Kuulkaa, ystäväni, menkää neiti de St. Alais'n luo. Hän on -etehisessä. Pyytäkää häntä tulemaan luoksemme tänne. - -André kääntyi ylpeän näköisenä lähtemään. Odotimme kummastuneina. -Ei kukaan virkkanut sanaakaan. Teki mieleni silmäyksellä neuvotella -isä Benoit'n kanssa mutta en uskaltanut, ettei markiisi, joka -selittämättömällä hymyllä kiinnitti katseensa minuun, pitäisi sitä -heikkouden merkkinä. Niin seisoimme kunnes neiti näyttäytyi ovella ja -hetkisen arveltuaan astui ulos terassille ja arasti lähestyi meitä. - -Hänellä oli päällään niin kuin luulen äitini entinen puku; se oli -hänelle liian pitkä mutta minusta se vaatetti häntä erinomaisen hyvin. -Hänellä oli huivi hartioilla ja toinen irrallaan päässä, puuteroimaton -löyhään sidottu tukka valui kutrina alas korville ja kaulalle. Puvun -miellyttävää vaikutusta lisäsi kasvoille leviävä puna, kun hän tuli -luoksemme suojaten kädellä silmiään auringolta. En ollut nähnyt häntä -sitten kuin vaimo nosti hänet alas satulasta; ja kun nyt näin hänen -raittiissa aamuilmassa kävelevän terassilla, oli hän mielestäni kuin -jumalatar. Ihmettelin että olin voinut laskea hänet luotani. Ja -minussa syttyi hurja halu veljensä uhalla temmata hänet pois tästä -puoluetaistelujen ja valtiollisten rettelöiden kauheasta mellakasta. - -Mutta kun hän ei katsahtanutkaan minuun, niin rohkeuteni katosi. Hän -katsoi ainoastaan markiisiin ja läheni häntä kuin magnetin vetämänä. - --- Neiti, sanoi hän vakavasti, -- olen kuullut että teidän on -pelastuksestanne viime yönä kiittäminen erästä tunnusmerkkiä, jota -näen teidän vieläkin kantavan. Sitä tunnusmerkkiä ei yksikään hänen -majesteettinsa alamainen voi kunnialla kantaa. Tahdotteko tehdä hyvin ja -paikalla ottaa se pois? - -Vuoroin kalveten ja punastuen katsoi neiti rukoilevasti meihin. -- -Mitä, herra? mutisi hän, ikäänkuin ymmärtämättä hänen sanojaan. - --- Luulisin puhuneeni kyllin selvästi, sanoi hän. -- Olkaa hyvä ja -ottakaa merkki pois olaltanne. - -Markiisin jyrkästi nuhteleva ääni sai hänet tuskasta vavahtamaan ja -hetken aikaa hän epäili; näytti ikäänkuin kyyneleet olisivat pyrkineet -tunkeutumaan hänen silmiinsä. Mutta sitten hän totellen veljensä -käskyä alkoi vapisevin käsin irroittaa trikoloria, jonka palvelijat -- -luultavasti hänen tietämättään -- olivat muuttaneet hänen yöllisestä -puvustaan siihen, jota hän nyt kantoi. Siinä kului häneltä kotvasen -aikaa ja minä tunsin suuttumukseni yltyvän. Mutta minä en uskaltanut -astua väliin ja toiset katselivat kohtausta vakavin silmin. - --- Kiitos, sanoi markiisi de St. Alais, kun neidille vihdoin onnistui -irroittaa rusetti. -- Minä tiedän, neiti, että te olette oikea de St. -Alais, ja että ennemmin kuolette kuin uskottomuuden kautta tahdotte -henkenne pelastaa. Heittäkää nyt rusetti maahan ja tallatkaa se. - -Hän vavahti taas. Ja luulenpa että me kaikkikin niin teimme. Tiedän -että astuin askeleen eteenpäin ja olisin astunut väliin, ellei markiisi -olisi kättään kohottanut. Mutta eihän minulla tässä ollut mitään -oikeuksia; olimmehan vain katsojia, neidin ainoastaan tuli toimia. -Silmänräpäyksen ajan seisoi hän siinä hengittämättä ja liikkumatta -tuijottaen veljeensä; ja yhä vaan häneen katsoen nosti hän vihdoin -huoaten kätensä koneellisesti ja antoi rusetin pudota maahan. - --- Tallatkaa se! sanoi markiisi säälittä. - -Hän vapisi; hänen lapselliset kasvonsa muuttuivat kalman kalpeaksi, -mutta hän ei liikahtanut. - --- Tallatkaa se! sanoi hän uudelleen. - -Ja kääntämättä katsettaan alas oikasi hän jalkansa ja kosketti sillä -trikoloria. - - - - -Kymmenes luku. - -Kaksi leiriä. - - --- Kiitos, neiti, nyt voitte mennä, sanoi hän. Mutta käsky oli -tarpeeton, sillä teon tehtyään kääntyi hänen sisarensa pois meistä, -ja ennenkuin markiisi ennätti sanaakaan sanoa, oli hän jo tuskan -valtaamana kiiruhtanut takaisin linnaan, hän kätki kasvonsa käsiin ja -hänen hoikka vartalonsa vapisi ankarista nyyhkytyksistä, jotka kesäinen -tuuli kantoi kuuluvillemme. - -Tuo näky kiihoitti minua raivoon, mutta suurella vaivalla sain itseni -hillityksi. Tahdoin kuunnella markiisia loppuun saakka. - -Mutta hän ei nähnyt tahi ei ollut näkevinään tekonsa vaikutusta. -- -Nyt, hyvät herrat, sanoi hän hiukan kalpeana, -- saan kiittää teitä -kärsivällisyydestänne. Nyt tiedätte mitä minä ajattelen trikoloristanne -ja palveluksistanne. En minä eikä kukaan omaisistani koskaan tule -etsimään suojaa sen tunnusmerkin turvissa! Minä en hiero sovintoa -salamurhaajain kanssa. - -Astuin askeleen eteenpäin, sillä nyt en enää jaksanut itseäni hillitä. --- Ja minulla, huusin, -- myöskin minulla on jotakin sanottavaa. Äsken -en trikoloria vastaanottanut. Minä en välittänyt niistä ehdotuksista, -joita minulle tarjottiin. Olin päättänyt parempaa tietoani vastaan -puolustaa teitä ja säätyläisiäni. Minä kuuluin teidän puolueesenne, -vaikka en luota siihen, ja te olisitte voinut liittää minut siihen. -Mutta tämä herra on oikeassa! Teissä itsessänne on suurin syy itseänne -vastaan. Ja näin minä teen! Näin minä teen! huudahdin kiihkeästi. -- -Katsokaa, herra markiisi, ja tietäkää että se on omaa työtänne! - -Näillä sanoilla otin ylös rusetin, jonka neiti oli tallannut, ja -kiinnitin sen vapisevin sormin rintaani. - -Markiisi kumarsi ivallisesti hymyillen. -- Kokardi on pian vaihetettu, -sanoi hän. Mutta minä näin että hän oli tuhkanharmaana kiukusta ja että -hän mielellään olisi lyönyt minua tuon tappion takia. - --- Te tarkoitatte, sanoin kiivaasti, -- että minua on huokea käännyttää? - --- Aivan niinkuin itse suvaitsette sen ymmärtää, herra kreivi, sain -vastaukseksi. - -Toiset kolme olivat vähän väistyneet -- osoittaen tyytymättömyyttä --- ja jättäen meidät vastakkain seisomaan; samalla paikalla, jossa -nyt seisoimme, olimme kolme viikkoa sitten seisoneet illalla ennen -markiisin äidin vastaanottoa. Yhä vielä mielettömänä vihasta neidin -takia ja tahtoen loukata markiisia, muistutin häntä siitä ja hänen -silloisista ennustuksistaan, jotka niin vähän olivat toteutuneet. - -Hän keskeytti minut heti. -- Niin vähän toteutuneet? sanoi hän -tuimasti. -- Niin kyllä, herra kreivi, mutta mistä syystä? Siitä syystä -että ne, joitten tulisi auttaa minua, että ne, joitten Ranskanmaan -yhdestä päästä toiseen tulisi kuningasta tukea, ovat kaltaisianne -- -huikentelevia raukkoja, jotka eivät itsekään tiedä mitä tahtovat! Siitä -syystä että Ranskan aatelismiehet ovat osoittaneet olevansa tomppeleita -ja pelkureita, nimensä häväisijöitä! Niin, jatkoi hän katkerasti, --- siitä syystä että te, herra de Saux, ja vertaisenne tänään ovat yhden -asian puolella ja huomenna toisen, yhtenä päivänä huudatte parannuksia, -toisena järjestystä. - -Minun, oli mahdoton saada sanaakaan suustani puolustukseksi, ja kun -vihani alkoi haihtua, niin tuijotin vaan kummastuneena häneen. Hän -huomasi sen ja käytti hyväkseen satunnaista äänettömyyttäni. -- Mutta -olkoon jo kylliksi puhuttu siitä asiasta, sanoi hän arvokkaalla -äänellä, joka suututti minua koska se oli hän eikä minä, joka oli -pahasti käyttäytynyt. -- Olkoon kylliksi siitä asiasta. Niin kauan kuin -vaan oli mahdollista, koetin minä voittaa teidät puolellemme, herra -kreivi; ja yhä edelleenkin minä tunnustan ja tulen olemaan viimeinen -kieltämään sitä kiitollisuuden velkaa, jossa viime öisten tapausten -perästä olemme teille. Mutta todellista toveruutta ei koskaan voi olla -olemassa niiden välillä, jotka kantavat tuota -- hän osoitti trikoloria -rinnallani -- ja niiden, jotka meidän tavallamme kuningasta palvelevat. -Suonette kai siis anteeksi minulle, jos jätän teille jäähyväiset ja -viivyttelemättä vien sisareni pois talosta, jossa hänen läsnäoloaan -voitaisiin väärin käsittää, niinkuin minunkin läsnäoloni, sen perästä -mitä on tapahtunut, täytyy tuntua teistä vastenmieliseltä. - -Ja uudelleen kumarrettuaan meni hän edelläni linnaan, johon minä -äänetönnä ja tuntien sydämessäni jäätävää kylmyyttä seurasin häntä. -Etehisessä ei ollut muita kuin André, joka askaroitsi vastapäätä -olevan oven luona; mutta lehtokujanteella linnan tuolla puolen näin -hevosen seljässä kolme, neljä palvelijaa, jotka markiisia odottivat, -ja vähän etempänä näin kolme henkilöä ratsastavan porttia kohti. Ensi -silmäyksellä jo huomasin, että etumainen ratsastaja oli neiti de St. -Alais ja että hän istui satulassaan kumartuneena ikään kuin itkisi hän -vielä. Ja vihan vimmassa käännyin herra de St. Alais'n puoleen. - -Mutta hän katseli minua tavalla semmoisella, että sanat jäivät -sanomatta. Hän rykäsi kuivasti ja sanoi: -- Vai niin! Näen että -neiti itsekin jo on huomannut parhaaksi lähteä tästä talosta. Siinä -tapauksessa ehkä suvaitsette että minä hänen puolestaan lausun teille -kiitokset ja jäähyväiset. - -Näillä sanoilla hän kumarsi ja kääntyi menemään. Hänen jalkansa oli jo -satulan jalustalla, kun minä hiljaa lausuin hänen nimensä. - -Hän kääntyi ja sanoi: -- Suokaa anteeksi! Halusitteko -- - -Viittasin palvelijoita vetäytymään syrjään. Olin sekä vihastunut että -häpeissäni. - --- Herra, sanoin, minulla on vielä jotakin sanottavaa teille. Tämä ei -lopeta kaikkia suhteita neidin ja minun välillä. Sillä neiti -- - --- Älkäämme puhuko hänestä! huudahti hän. - --- Minä en tiedä hänen tunteitaan, jatkoin yksipäisyydessäni -välittämättä hänen sanoistaan, -- ja yhtä vähän tunnen hänen -ajatuksiaan minusta. Mutta mitä minuun itseeni tulee, herra de St. -Alais, niin sanon suoraan, että minä rakastan häntä ja ettei tämä -tunteeni koskaan tule horjumaan jos sitä tahi tätä kokardia kannan. -Siis -- - --- Tahdon sanoa teille vaan yhden asian, kiljasi hän ja nosti kätensä -pidättääkseen minua. - -Väistin häntä ja hengitin syvään. -- Ja mikä se olisi? kysyin. - --- Että kositte kuin porvari! vastasi hän hävyttömästi nauraen. -- -Tahi kuin hullu englantilainen! Ja kun neiti de St. Alais ei ole -mikään leipurin tytär, jota tällä tavalla voi kosia, niin ovat sananne -solvaavat. Joko tämä riittää, herra kreivi, vai pitääkö minun jatkaa? - --- Se ei riitä estämään minua päätöstäni toteuttamasta, vastasin minä. --- Te unhoitatte että minä viime yönä kannoin neidin sylissäni tänne. -Mutta minä en sitä unhoita, eikä hänkään sitä unhoita. Suhteemme ei -enää ole sama kuin ennen, herra markiisi. - --- Te olette pelastanut hänen henkensä ja vaaditte nyt siitä syystä -hänen elämänsä omaisuudeksenne! sanoi hän ivallisesti. -- Onhan se -jaloa ja aatelismiehelle sopivaa! - --- Sitä minä en vaadi! vastasin kiivaasti. -- Mutta minä olen pitänyt -häntä sylissäni, hänen päänsä on levännyt rinnallani, ja te ette voi -kumpaakaan saada tekemättömäksi. Tästä lähtien on minulla oikeus pyrkiä -saamaan häntä omakseni, ja se on minulle onnistuva. - --- Se ei onnistu teille niin kauan kuin minä elän! vastasi hän -kiivaasti. -- Minä vannon, että niin totta kuin hän tallasi tuon -rusetin -- käskystäni, käskystäni, herra! -- niin totta hän myös tallaa -teidän rakkautenne. Tästä päivästä lähtien voitte etsiä puolisoa -vertaistenne joukosta; neiti de St. Alais ei ole teitä varten. - -Vapisin vihasta. -- Te tiedätte, herra, etten voi tapella kanssanne! -sanoin minä. - --- Enkä minä teidän kanssanne. Sen minä tiedän. Ja sentähden, -jatkoi hän hetkellisen äänettömyyden perästä hilpeästi ja entiseen -kohteliaasen tapaansa, -- tahdon paeta teitä. Hyvästi, herra kreivi -- -en sano näkemiin asti, sillä arvelen ettemme tästä lähtien niin aivan -usein tule toisiamme tapaamaan. - -En saanut sanaa suustani vastaukseksi; hän käänsi hevosensa ja -ratsasti pois. Neiti seurueineen oli aikaa sitten kadonnut näkyvistä -ja markiisin palvelijat, totellen viittaustani, olivat portin -läheisyydessä. Huomasin hänen ryhtinsä kun hän siinä ratsasti -pähkinäpuiden lehvien alla, joiden läpi auringon säteet vain heikosti -pääsivät tunkemaan; alakuloisena ja onnettomana kun olin, täytyi minun -ihmetellä hänen komeaa ryhtiään ja miellyttävää luontevuuttaan. - -Varmaan hän omisti suurta luonteen lujuutta. Hänellä oli sitä voimaa, -jota hänen vertaisiltaan puuttui, ja hänessä oli sitä niin kosolta, -että minusta nyt, siinä seisoessani tuijottamassa hänen jälkeensä, -omat sanani tuntuivat turhilta ja mielettömiltä ja se päätös, jonka -hänelle vasten silmiä viskasin, aivan lapselliselta. Ja hän taisi -sentään ollakin oikeassa; tuota kosimistapaa, johon rakkaudelta ja -vihan raivolta soaistuna olin antanut hetkellisen yllytyksen itseäni -vietellä, ei Ranskassa pidetty tavallisena eikä soveliaana, eikä se -olisi minullekaan mieleistä ollut jos joku minun sisareni suhteen olisi -siten menetellyt. Miksi sitten olin loukannut neiti de St. Alais'ta ja -saattanut itseni moitteen alaiseksi? - -Kaiken tämän takia tunsin itseni peräti onnettomaksi kun käännyin -mennäkseni takaisin linnaan. Mutta siellä silmäni heti sattuivat -pistooleihin, jotka vielä olivat etehisen pöydällä, ja tunteitteni -äkkiä muuttuessa muistin nyt, että muittenkin asiat olivat -epäjärjestyksessä; että Alais'n ja Marignac'in linnat olivat -poroläjinä, että minä viime yönä olin pelastanut neiti de St. Alais'n -hengenvaarasta, että pähkinäpuukujanteen pitkien, kylmäin varjojen -takana ja tämän kesäisen päivän rauhallisuuden takana oli Quercy, oli -kuohuva, levoton Ranska -- kokonainen maailma mielettömiä talonpoikia -ja peljästyneitä kaupunkilaisia, ja sotaväkeä, joka ei _tahtonut_ -taistella ja aatelismiehiä, jotka eivät _uskaltaneet_ sitä tehdä. - -Ja silloin ajattelin: Eläköön trikolori! Arpa on heitetty! Menin -suoraan linnan läpi etsiäkseni isä Benoit'ta ja hänen seuralaisiaan -aikoen yhdistää kohtaloni heihin ja palatakseni heidän kanssaan. Mutta -terassi oli tyhjänä, eikä heitä näkynyt missään. Palvelijoistakaan -en löytänyt muita kun André'n, joka tuli vastaani juron näköisenä ja -synkästi rypistetyllä otsalla. Kysyin häneltä kirkkoherraa. - --- Hän on mennyt matkaansa, herra kreivi. - --- Entä Buton? - --- Hän myöskin. Ja muutoin puolet palvelijoistakin. - --- Ovatko hekin menneet? huudahdin. -- Ja minne? - --- Kylään lörpöttelemään, vastasi hän äreästi. -- Joka rengillehän nyt -jo uutisia kerrotaan ja sitten ne omin lupinsa juoksevat naapureihin -niitä levittämään. Luulenpa maailman olevan aivan mullin mallin. -Olisi jo aika hänen majesteettinsa kuninkaan ryhtyä tehokkaisiin -toimenpiteisiin. - --- Eikö herra kirkkoherra jättänyt mitään sanaa minulle? - -Vanha palvelija epäröi. -- Kyllä, sanoi hän vihdoin vastahakoisesti. -- -Hän sanoi, että jos herra kreivi suvaitsisi olla kotona iltapäivään, -niin saisitte sanomia häneltä. - --- Mutta pitihän hänen mennä Cahors'iin?, sanoin. -- Ei hän tule tänään -takaisin? - --- Hän meni pienen lehtokujanteen kautta alas kylään, vastasi André -ykspäisesti. -- En kuullut mitään Cahors'ista. - --- Mene sitten heti alas kylään, sanoin, -- ja tiedustele onko hän -mennyt Cahors'iin. - -Vanha palvelija meni muristen matkaansa, ja minä jäin yksin terassille. -Tänä kauniina kesäaamuna vallitsi linnan ympäristössä erinomainen -rauhallisuus. Istuin kivipenkille ja aloin mielessäni miettiä viime -öisiä tapahtumia; elävästi nyt muistin seikkoja, joita niiden -tapahtuessa tuskin huomasin, ja nyt kauhistuin niitä julmuuksia, jotka -tapahtuessaan tuskin liikuttivatkaan minua. Vähitellen kuitenkin -mielestäni haihtuivat nuo asiat, jotka saivat vereni kiehumaan ja aloin -ajatella neitiä. Näin hänet taas istuvan edessäni satulassa ja miten -hän itkien painoi päätään rintaani vasten. Lämpimässä ilmassa surisivat -mehiläiset, kyyhkyslakassa kuhersivat kyyhkyset, puut edessäni -puistossa muodostivat lehtokujanteen, ja lehvät kaarsivat hänen päänsä -yli, ja häntä ajatellen uuvuin uneen. - -Siihen nähden miten edellisen yön olin viettänyt, ei se kumma -ollutkaan. Mutta kun herätessäni päivä jo oli puolessa tulin sangen -levottomaksi. Kavahdin pystyyn ja silmäillen epäilevästi ympärilleni -huomasin Andrén hiipivän pois pitkin linnan muuria. Huusin häntä ja -kysyin miksi hän oli antanut minun nukkua niin kauan. - --- Luulin että olitte väsynyt, herra, mutisi hän ja räpäytti silmiään -päiväpaisteessa. -- Eihän herra kreivi ole mikään talonpoika, että te -ette saisi nukkua milloin teitä haluttaa. - --- Eikö herra kirkkoherra ole tullut takaisin? - --- Ei herra. - --- Mitä tietä hän meni? - -Hän mainitsi erään kylän linnan lähellä ja sanoi sitten että -päivällinen oli pöydällä. - -Minun oli nälkä, enkä silloin sen enempää kysynyt vaan menin sisään -ja istuin pöytään. Kun nousin siitä oli kello jo lähellä kahta. Kun -isä Benoit millä hetkellä hyvään voi tulla, annoin satuloida hevoseni -ollakseni heti valmis lähtemään, ja kun olin liian levoton ollakseni -kotisalla, ratsastin alas kylään. Täällä oli kaikki sekasorrossa. -Kolmeneljättä osaa asukkaista oli mennyt St. Alais'n linnan raunioita -katselemaan; ja jäljelle jääneet ajattelivat kaikkea muuta paitsi -tavallisia askareitaan, ne seisoivat ryhmissä ovilla, teiden -risteyksissä ja hautausmaan portilla puhellen viime yön tapauksista. -Yksi kysyi minulta arastellen, oliko se totta että kuningas oli -jättänyt koko maan talonpojille; toinen lisättäisiinkö heille veroa; -joku kolmas oli vieläkin typerämpi. Mutta en missään huomannut -puuttuvaa kunnioitusta ja ani harvat eivät iloaan ilmoittaneet siitä, -että minä onnellisesti olin pelastunut roistoin käsistä. Mutta kun -lähestyin eri ryhmiä, näytti tuttavimpien kasvoille ilmaantuvan -odotuksen, arkuuden ja epäluulon ilme. Silloin en tuota ymmärtänyt -enkä tuntenut pelkoa. Mutta nyt, kun on liian myöhäistä, tiedän sen -olleen yhteiskunnallisen myrkyn merkkejä, joka laajalti levenneenä teki -kuolettavaa työtään. - -Mutta kaikki tiedusteluni kirkkoherrasta olivat turhat; yksi sanoi -hänen olevan siellä, toinen täällä ja kolmas sanoi hänen menneen -Cahors'iin, ja vihdoin palasin linnaan levottomana ja huolestuneena. En -halunnut enää jättää linnaa näkyvistäni, vaan käyskentelin tuntikaudet -lehtokujanteella puiden suojassa, milloin kuunnellen portilta, -milloin katsellen tietä pitkin. Tuli ilta ja tuli yö; ja uskaltamatta -lähteä hiljaisesta linnasta odottelin yhä vaan kirkkoherraa, ja -kiusasin itseäni arveluilla mitä mahdollisesti maailmassa ympärilläni -tapahtuisi. Ajan levoton hengetär oli saanut minut valtoihinsa; se -ajatus, että minä olin pakoitettu olemaan jouten täällä, kun muualla -oltiin täydessä työssä, teki minut onnettomaksi ja saattoi minut -häpeämään. Ja kun André vihdoin tuli kutsumaan minua illalliselle, -kirosin häntä; ja heti syötyäni nousin linnan katolle, josta yön -pimeydessä toivoin näkeväni jonkun etäisen tulipalon. - -Mutta en nähnyt mitään, eikä kirkkoherrakaan tullut; ja unettoman yön -perästä istuin seitsemän aikana aamulla satulassa matkalla Cahors'iin. -André kun valitti pahoinvointia, niin otin vain Gil'en mukaani. St. -Alais'ta ympäröivät seudut näyttivät aivan autioilta, mutta puolen -peninkulman päässä mäkien tuolla puolen, tapasin joukon talonpoikia, -jotka uuraasti kulkivat eteenpäin. Kysyin mihin heillä oli matka ja -minkätähden eivät pelloillaan työskennelleet. - --- Olemme matkalla Cahors'iin aseita hankkimaan, sain vastaukseksi. - --- Aseita hankkimaan! Kenen kanssa sitte aijotte tapella? - --- Merirosvojen kanssa, herra. Ne polttavat ja murhaavat kaikkialla. -Jumalan kiitos etteivät vielä ole tänne ehtineet. Illalla jo olemme -kyllä varustetut. - --- Mitkä merirosvot? kysyin. - -Mutta he eivät voineet selittää sitä; ja ihmetellen ratsastin -eteenpäin. Mutta vähän tällä puolen Cahors'ista sain eräässä pienessä -kylässä uudelleen kuulla merirosvoista. Täällä oli maalle vievä katu -suljettu ja eräs mies asetettu kirkontorniin tähystämään. Kaikki, jotka -jaloilleen kykenivät olivat menneet Cahors'iin. - --- Mistä syystä? tiedustelin. - --- Uutisia kuulemaan. - -Silloin ymmärsin, ettei luulotteluni ollut minua harhaan vienyt. Koko -maailma kuohui, koko maailma oli liikkeessä. Jokainen kiiruhti uutisia -kuulemaan, aseilla varustautumaan, huolimatta siitä ettei ehkä ennen -milloinkaan ollut niitä käyttänyt, muita neuvomaan vaikka kenties -kaiken elämänsä ajan sitä ennen oli muita totellut, sanalla sanoen -tekemään kaikkia muuta paitsi tavallista työtään. Kaiken tämän nähtyäni -oli se minusta aivan luonnollista, että Cahors oli kuin suriseva -mettiäispesä, ja että Valandré-silta oli niin täpösen täynnä ihmisiä, -että vaivalla pääsin eteenpäin ja että pitkä, päivänmuonaa odottava -ihmisjono oli pitempi kuin tavallisesti ja muonaosat pienempiä. - -Ei sekään minua kummastuttanut että minua, ratsastaissani katuja pitkin -trikolori rinnallani, siellä täällä eläköönhuudoilla tervehdittiin. -Huomasin myöskin, että monella oli valkeat kokardit. Muutamat niistä -tunsin, mutta useimmat olivat muukalaisia; edellisten ylenkatseelliset -silmäykset -- he kun pitivät minua luopiona -- ajoivat veren -kasvoilleni; jälkimmäisiä ihmettelin, ketä he voivat olla. Olin -mielihyvilläni saavuttuani Douryn ravintolaan, jonka katolla suuri -trikolor lippu kiilsi päiväpaisteessa, ja astuin alas hevosen seljästä. - --- Saux'n kirkkoherrako? Hän istuu valiokunnassa tuolla yläkerrassa. -Tahtooko herra kreivi hyväntahtoisesti astua sinne ylös? - -Minä tein niin ja menin meluavan ihmisjoukon läpi, joka tunkeili -rappusissa ja käytävässä, he puhelivat ja viittailivat ja näyttivät -siksi päiväksi siihen asettuneen. Vihdoin pääsin tunkeutumaan joukon -läpi perille, ovi aukeni, ja kovanlainen äänenpauhina kuului minulle -vastaan astuessani huoneesen. Noin parikymmentä miestä istui suuren -soikean pöydän ääressä, muutamat nousivat ylös tullakseen vastaani, -vaan toiset jäivät paikoilleen; useat puhuivat yhtä aikaa eivätkä -vaienneet sisälleastuessani. Pöydän toisessa päässä huomasin isä -Benoit'n ja Buton'in, jotka tulivat minulle vastaan ja kapteeni -Hugues'in, joka nousi seisalleen vaan jatkoi puhettaan. Paitsi näitä -oli siellä eräitä alemmasta aatelista, jotka riemuiten tulivat minulle -vastaan, ravintoloitsija Doury, joka useat kerrat nousi seisalleen ja -taas uudelleen istuutui, pari kirkkoherraa ja muutamia muita samasta -säädystä, jotka näöltä tunsin. Melu ja hälinä oli kovaa. Mutta pian -he olivat asettaneet minut tuolille pöydän toiseen päähän, yhdellä -puolellani oli kapteeni ja toisella eräs kirjuri Cahor'ista. Melun -suojassa puhelin eräitä sanoja isä Benoit'n kanssa, joka hetken viipyi -vierelläni. - --- Te ette voinut tulla kanssamme eilen? kysyi hän hiljaa silmissään -harras katse, jonka minä yksin ymmärsin. - --- Mutta annoittehan tervehtää minua että odottaisin teitä! - --- Annoinko? Ei, päinvastoin käskin tervehtää ja kysyä tahtoisitteko -seurata meitä. - --- Niitä terveisiä en saanut. André sanoi minulle --. - --- Hm, vai André, sanoi hän hiljaa ja pudisti päätään. - --- Se veijari! Hän siis valehteli minulle. Ja -- - -Mutta kirkkoherra kutsuttiin nyt takaisin paikoilleen, ja samassa -useimmat puhujat vaikenivat, kaksi vain yhä saarnasi naapureilleen, -toinen yhteisliitosta ja toinen merirosvoista, jotka kaikkialla -polttivat viljat ja murhasivat kansaa. - -Kun kapteeni kotvasen oli odottanut saadakseen suun vuoroa, keskeytti -hän vihdoin toisen puhujista. - --- Hiljaa herra! sanoi hän. -- Nyt ei ole aika esittää teoriioja. -Tuokaa esille todellisuutta penninkään arvosta -- - --- Joka vastaisi kokonaisen markan arvoista teoriiaa! huusi kiivaasti -se, joka oli puhunut merirosvoista -- hän oli maustekauppias luulen --- ja löi nyrkkiä pöytään. - --- Mutta nyt on paras aika muodostaa todellisuutta teoriiain mukaan! -huusi toinen. -- On aika muodostaa täydellinen järjestelmä! On aika -uudistaa maailmaa! On aika -- - --- Henkiin herättää entinen juorupuhe! keskeytti hänen vastustajansa -kiivaasti. -- Merirosvoin ollessa oviemme edessä! Kun peltomme -hävitetään ja kotimme ryöstetään! Kun -- - --- Herra, sanoi kapteeni minulle, -- sallitteko? - -Ja saatuaan myöntävän vastauksen sanoi hän vakavalla äänellä -kiistäjille: - --- Totta puhuakseni, en enempää usko merirosvoihin kuin noihin -teoriioihinkaan. - -Nyt oli maustekauppiaan vuoro huutaa: -- Kuinka? Ei uskoa, niitä kun -niitä on nähty Figeac'in ja Cajarc'in ja Rodez'in luona ja -- - --- Kuka niitä on nähnyt? keskeytti kiivaasti kapteeni. - --- Sadat henget. - --- Mainitkaa yksi ainoa. - --- Onhan se yleisesti tunnettua! - --- On herra -- se on yleisesti tunnettu valhe! sanoi kapteeni -ankarasti. -- Uskokaa minua, että ne merirosvot, joitten kanssa me -olemme tekemisissä, ovat paljon lähempänä meitä. Koetetaanhan ensin -saada jotakin toimeen niiden suhteen, älkääkä saattako herra kreiviä -kuuroksi lörpötyksillänne. -- Kuulkaa! kuulkaa! huusi kirjuri. - -Mutta maustekauppiaasta oli tuo puhe solvaavaa. Hän aloitti puheensa -uudelleen, ja toiset yhtyivät siihen. Harmikseni näytti siltä kun -kiista alkaisi uudelleen -- näytti siltä, että taas täytyi rauhaa -rakentaa. - -Tunnustan että tuo meteli, riita ja tora, tuo kaiken tavallisen -kohteliaisuuden puute, jonka vertaista en ennen elämässäni ollut -nähnyt, teki minut hyvin alakuloiseksi. Istuin siinä aivan huumauksissa -ja hämmästyneenä, tällä hetkellä olin aivan yhtä vähäpätöinen kuin -Buton'kin. Jopa vähäpätöisempikin; sillä sillä aikaa kun minä tuijotin -ympärilleni ja kuuntelin, ihmetellen paikkaani tämän pöydän ääressä -ja näitten ihmisten joukossa, jotka kuuluivat toiseen säätyluokkaan, -ja joitten kanssa en sitä ennen ollut seurustellut -- paitsi ehkä -sattumalta jonkun kerran ravintolapöydän ääressä ja silloin oli -läsnäoloni pitänyt kaikkia tarpeellisten rajain sisällä -- oli Buton -auttanut kapteenia saamaan aikaan äänettömyyttä. - --- Tähän saakka olette te puhuneet ja ehkä nyt suotte minullekin -puhevaltaa, sanoi kapteeni tuimasti, niin pian kuin sai suunvuoroa. -- -Teidän on kyllä hyvä puhua, te kun ette ole sotilaita ettekä lainkaan -ymmärrä niitä vaikeuksia, joita minun täytyy voittaa. Mutta tämän -pöydän ääressä on muita jotka ovat samassa asemassa kuin minäkin, ja ne -kyllä käsittävät minua. Järjestäkää itsenne miten hyvänsä; mutta jos -upseerit joka aamu temmataan teiltä pois niin ette pitkälle pääse. - --- Temmataanko ne pois? Ja millä tavalla? huusi kirjuri, täyttäen -ilmalla ohuet poskensa. -- Valiokunnan jäsenet -- - --- Millä tavalla? keskeytti kapteeni. -- Miekan kärjellä! Te ette -ymmärrä sitä; mutta monet meistä eivät voi astua kolmeakaan askelta -ulos tästä ovesta olematta vaarassa kuulla solvauksia tahi miekkasille -vaatimusta. - --- Se on kyllä totta! huusi kaksi miestä pöydän toisesta päästä, - --- Se on totta ja enemmänkin, jatkoi kapteeni yhä kiivaammin. -- -Eikä se ole satunnaista vaan se on määritelty ja järjestetty tuuma. -Ne koettavat siten kukistaa meitä. Näin tänään kadulla kolme miestä, -joista vannon, että ne olivat aatelismiehiksi puettuja miekkailun -opettajia. - --- Salamurhaajia! huusi kirjuri kerskaavasti. - --- Tuo kaikki on nyt kyllä hyvä, sanoi Hugues malttavammin. -- Mutta -mitä meidän pitää tehdä? Olemme hukassa jos emme voi kolmea askelta -astua saamatta miekkailun vaatimusta niskoillemme. Kaikki johtajamme -joutuvat ammuttaviksi. - --- Saatte olla varma siitä että kansa kostaa! sanoi kirjuri -majesteetillisesti. - -Kapteeni kohautti hartioitaan. -- Kyllä kaiketi, sanoi hän. - -Isä Benoit astui väliin. -- Nykyjään, sanoi hän huolestuneesti, -- -kuitenkin luulen yhden keinon löytyvän. Te, herra kapteeni, sanoitte -juuri etteivät kaikki valiokunnan jäsenet ole sotilaita. Nyt tahtoisin -kysyä minkätähden kenenkään meistä täytyy tapella ja siten antaa -vastustajillemme valtti käteen? - --- Luulenpa teidän totisesti oikeassa olevan! vastasi Hugues suorasti. -Ja hän silmäili ympärilleen nähdäkseen mitä muut arvelivat. -- -Minkätähden me sitä tekisimme? Minä puolestani en ainakaan halua -tapella. Olenhan osoittanut mihin kelpaan. - -Syntyi hetkellinen äänettömyys, jolloin epätietoisina silmäilimme -toisiamme. -- Niin, miksi ei? sanoi vihdoin kapteeni. -- Tämä ei ole -leikkiä vaan täyttä totta. Emme enää ole omassa vallassamme, vaan kurin -alla olevia sotilaita. - --- Niin, sanoin jäykästi, kun huomasin kaikkein katsovan minuun. -- -Mutta, herra kapteeni, niitä on olemassa katsantotapoja, joista kunnon -mies ei voi vapautua. Jos emme voi puolustautua solvauksia vastaan, -niin vajoomme eläinten kannalle. - --- Älkää peljätkö, herra kreivi! huusi äkkiä Buton. -- Kansa ei sitä -kärsi! - --- Ei, ei, kansa ei sitä kärsi! huudettiin nyt monelta taholta, ja -hetken aikaa kaikui huoneessa vihaisia huutoja. - --- Kaikessa tapauksessa, sanoi kapteeni vihdoin, -- tietävät nyt -kaikki olla varuillaan. Ja ken tämän perästä on kyllin kevytmielinen -antautumaan taisteluun, hän on täysin tietoinen sen kautta auttavansa -vihollista. Toivon kaikkein ymmärtävän tätä. Omasta puolestani, lisäsi -hän kuivasti naurahtaen, saavat vaikka antaa raippoja minulle. Minä en -tappele heidän kanssaan! Minä en ole mikään houkkio! - - - - -Yhdestoista luku. - -Kaksintaistelu. - - -Helposti voinee ymmärtää miten vastenmielisesti tämä kaikki vaikutti -minuun, miten pelokkaasti katselin ympäristöä, kirjurin kalpeita, -ryppyisiä kasvoja, maustekauppiaan viekasta hymyä ja Buton'in karkeita -kasvoja, miten alakuloisella mielellä yhtäkkiä huomasin olevani -noitten miesten vertainen ja kuulin kuinka ne minua puhuttelivat -milloin törkeän hävyttömästi, milloin luikertelevan nöyrästi; ja -vihdoin miten epätoivoisena kuuntelin riitaa, jonka asettamiseksi -tarvittiin niin suuria ponnistuksia kapteenin puolelta. Onneksi kokous -pian päättyi. Puolen tunnin keskustelun perästä, jolloin tein kaikki -voitavani auttaakseni niitä harvoja, jotka asiaa ymmärsivät, hajosi -kokous; toiset menivät erityisiä tehtäviä toimittamaan, ja toiset -jäivät juoksevia asioita päättämään. Minä olin niiden joukossa, -joita pyydettiin jäämään; menin isä Benoit'in kanssa vähän syrjään -ja, koettaen tukahduttaa sitä epätoivon tunnetta, joka pyrki minua -valtaamaan, kysyin oliko hän kuullut seudussa muita levottomuuksia -tapahtuneen. - --- En ole kuullut, sanoi hän, salaa kättäni puristaen. -- Sen verran -hyvää olemme kumminkin vaikuttaneet. Sitten sanoi hän matalammalla -ja aivan toisenlaisella äänellä, joka ilmaisi miten hyvin hän -ymmärsi mielentilani: -- Oi, herra kreivi, pyrkikäämme vain rauhaa -ylläpitämään! Ryhtykäämme tärkeämpiin tehtäviin. Suojelkaamme -viattomia, tapahtukoonpa sitten mitä tahansa. Nyt aavistan paljoa -enempää kuin ennen milloinkaan. Paljon enemmän kuin luulinkaan, lienee -nyt vaarassa. Pitäytykäämme sentähden vaan -- - -Hän vaikeni ja kääntyi peljästyneenä äkillisestä kolinasta. Se oli -kapteeni, joka niin kiivaasti ryntäsi sisään, että pöydän ympärillä -istujat kavahtivat seisaalleen. Kapteenin kasvot olivat tulipunaiset ja -silmät säihkyivät kiukusta. Kirjuri, joka istui lähinnä ovea, kalpeni -yhä enemmän ja änkytti jotakin kysymyksen tapaista. Mutta kapteeni -kiiruhti hänen sivutsensa ylenkatseellisella silmäyksellä ja tuli -suoraa päätä minun luokseni. - --- Herra kreivi, sanoi hän kiivaasti vihasta vapisevalla äänellä, -- te -olette aatelismies. Te ymmärrätte minua. Tarvitsen apuanne. - -Minä tuijotin häneen. -- Kyllä mielelläni autan. Mutta mistä on kysymys? - --- Minua on solvattu! sanoi hän viiksiään vääntäen. - --- Missä ja kuka on syyllinen? - --- Kadulla! Ja yksi noista tolloista sen teki Mutta kyllä minä häntä -opetan! Minä olen sotilas, herra, ja minä -- - --- Mutta, herra kapteeni, vastasin kummastuneena. -- Lienenkö oikein -teitä käsittänyt että piti tappelua välttää? Ja luulin kuulleeni että -varsinkin te -- - --- Hiljaa! Hiljaa! - --- Ennemmin tahdoitte saada selkäänne kuin antautua taisteluun. - --- Tuhat tulimaista! ärjäsi hän. -- Ettekö usko, että minä olen kunnon -mies vaikka olenkin palvellut Amerikassa enkä Ranskassa. - --- Totta kai, vastasin vaikeasti hilliten naurunhaluani. -- Mutta onhan -se vihollisen auttamista. Niinhän itsekin juuri sanoitte, ja -- - --- Tahdotteko auttaa minua, vai ettekö? sain vastaukseksi. Ja kun -kirjuri koetti astua väliin, kääntyi kapteeni häntä vastaan niin -kiivaasti, että hän väistyi muutamia askeleita taaksepäin. -- Olkaa te -ääneti! ärjyi hän. -- Mitä näistä asioista ymmärrätte! te kurja, katala --- - --- Hiljaa, hiljaa, herra kapteeni, sanoin ihmeissäni hänen kiukustaan -ja peljäten siitä mahdollisesti seuraavaa toraa. - --- Tämä herra vain täyttää velvollisuuttaan, kun hän koettaa rauhoittaa -teitä. Hän on aivan oikeassa, ja -- - --- Minulla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan! Ja mitä teihin tulee --- te siis ette halua auttaa minua? - --- Enhän ole sitä sanonut. - --- No hyvä, koska tahdotte sen tehdä niin käytän heti tilaisuutta, -sanoi hän rauhallisemmin, vaikka hän yhä vielä kirjuriin nähden oli -uhkaavan näköinen. -- Olen luvannut tulla tuonne tuomiokirkon taakse -tapaamaan erästä. Jos tahdotte osoittaa minulle sen kunnian, niin minun -täytyy pyytää teitä heti seuraamaan minua. - -Huomasin puhumisen turhaksi; ja äänetönnä otin hatun lähteäkseni. -Silmänräpäyksessä olimmekin jo molemmat valmiit lähtemään. Kirjuri, -maustekauppias ja eräät muutkin kirosivat meitä ja tahtoivat pakoittaa -meitä jäämään. Isä Benoit pysyi äänetönnä ja minä jatkoin matkaani -rappusia alas ja talosta ulos. Astuttuamme ulos portista huomasi heti -että ulkonakin oli kuultu tuo tora ja meteli. Koko auringon valaisema -tori oli näet täynnä synkännäköisiä, odottavia, taajoja ihmisryhmiä. - -Mutta sillä kadulla, jota myöten meidän piti mennä tullaksemme -tuomiokirkolle, näimme vain noin kolmattakymmentä herrasmiestä, joilla -kaikilla oli valkoiset kokardit, pienissä ryhmissä käyskentelevän edes -takaisin. Rahvaanjoukko tarkasteli heitä äänetönnä, mutta he eivät -näyttäneet sitä huomaavankaan. Siihen sijaan he välinpitämättömästi -puhelivat ja naureskelivat, heiluttivat kävelykeppejään, tervehtivät -toisiaan ja pysähtyivät silloin tällöin toisilleen nuuskaa tarjoomaan. -Kaikkien käytöksessä ilmeni teeskenneltyä hävyttömyyttä, jota -ihmisjoukon äänettömät ja melkein peljästyneet katseet näyttivät -oikeuttavan. - -Meidän täytyi melkein tunkeilemalla mennä heidän ohitsensa, ja -tunsin punastuvani häpeästä. Useimmat noista herroista olin näet -muutamia päiviä sitten tavannut rouva de St. Alais'n luona, he olivat -nähneet minun rintaani kiinnittävän valkoisen kokardin, ja nyt he -näkivät minun kantavan toisen puolueen tuntomerkkiä; heidän pois -kääntyneistä kasvoistaan ja ylenkatseellisesta hymystään huomasin -hyvin mitä he siitä ajattelivat. Toiset -- ja nämä katselivat minua -hävyttömin katsein eivätkä mielineet minulle tietäkään antaa -- olivat -muukalaisia, joilla oli sotilasmiekat ja St. Louis'n ritarimerkit. - -Onneksi oli matkamme yhtä lyhyt kuin se oli harmillinenkin. Menimme -kirkon pohjoispuolelle ja astuimme pienen portin kautta pihamaahan, -jossa korkeat lehmukset suojasivat päivän paahtavalta kuumuudelta ja -johon maailman melu ja hälinä ei päässyt tunkeumaan. Oikealla kohosivat -tuomiokirkon holvit ja itämaalaiseen tapaan rakennetut kupoolit; -edessämme oli koko rakennus mahtavassa suuruudessaan ja vasemmalla -kohosi vanha, harmaa, puoleksi rappeutunut ja sammaltunut torni -neljänneltätoista vuosisadalta. Siimeksessä tornin juurella seisoi -pienellä tasaisella nurmikolla neljä henkilöä meitä odottamassa. - -Yksi niistä oli herra de St. Alais, toinen Louis, toiset kaksi olivat -muukalaisia. Äkillinen ajatus kauhistutti minua. -- Kenen kanssa -aijotte tapella? mutisin minä. - --- Herra de St. Alais'n kanssa, vastasi kapteeni. Mutta kun jo olimme -toisten kuuluvilla, en voinut virkkaa sen enempää. He astuivat esille -meitä tervehtimään. - --- Herra kreivi? sanoi Louis. Hän oli ankaran ja vakavan näköinen. -Tuskin häntä tunsinkaan. - -Nyökäytin koneellisesti päätäni, ja menimme hiukan syrjään toisista. -- -Tätä asiaa kai ei voine hyvällä sopia? sanoi hän kumartaen. - --- En usko sitä, vastasin sortuneella äänellä. - -Kauhistuksesta tuskin voin puhuakaan. Aloin vähitellen tointua -tietoisuuteen siitä pulmasta, mihin oman käytökseni kautta olin -joutunut. Jos markiisi de St. Alais kaatuisi, mitä hänen sisarensa -silloin sanoisi, tahtoisiko hän sen perästä koskaan kättänikään -koskettaa? Mutta voinko toisaalta hänellekään toivoa onnettomuutta, -jonka apulaiseksi olin ruvennut? Voisinko sitä tehdä vaikkei tämän -miehen rohkeus, käytännöllisyys ja suoruus olisikaan sydäntäni -voittanut? - -Ja kuitenkin täytyi toisen heistä kaatua. Suuri kirkonkello pääni -päällä ilmoitti hitaasti puolenpäivänaikaa, se ikäänkuin soitti -totuuden järkeeni. Hetken aikaa olin kuin huumeuksissa, aurinko -häikäisi minua, puut tanssivat silmäini edessä, ja maa näytti -aaltoilevan. Toisten puheen sorina kuului korvissani. Mutta sen läpi -kuulin Louis'n huomattavasti rauhallisen äänen, ja järkeni selveni taas. - --- Onko teillä mitään tätä paikkaa vastaan? kysyi hän. -- Ruoho on -kuivaa eikä ensinkään liukasta. Ne miekkailevat siimeksessä, mutta valo -on kuitenkin aivan riittävä. - --- Se sopii kyllä hyvin, sanoin matalalla äänellä. - --- Ehkä tahdotte tehdä hyvin ja tutkia sitä. Minun tietääkseni siinä ei -ole mitään vikaa. - -Olin niin tekevinäni. - --- En minäkään löydä siinä mitään vikaa, sanoin käheästi. - --- Ehkä nyt asetamme miekkailijat paikoilleen? - --- Tehdään niin. - -En tuntenut kumpaisenkaan taitavuutta, mutta kun käännyin mennäkseni -kapteeni Hugues'n luo, hämmästyin taistelijain suurta erilaisuutta kun -he siinä seisoivat paitahihasillaan hiukan syrjempänä. Kapteeni oli -vastustajaansa päätään lyhempi, mutta sitkeä ja voimakas, silmät olivat -hänellä kirkkaat ja katse rohkea. Markiisi sitä vastoin oli pitkä ja -notkea, hänen pitkät käsivartensa, ennustivat vastustajalle vaaraa, -hän seisoi siinä huolettomasti hymyillen ja sekin näytti turmiota -ennustavan. Arvelin, että jos hänen kylmäverisyytensä ja taitavuutensa -olisivat yhtä suuret kuin hänen luontaiset lahjansa, niin kapteeni -Hugues -- mutta uudelleen alkoi järkeni hämmentyä. Mitä toivoinkaan? - --- Olemme valmiit, sanoi Louis kärsimättömästi, ja huomasin hänen -katsastavan portille päin. -- Tahdotteko tehdä hyvin ja mitata miekat, -herra kreivi? - -Nyökäytin päätäni ja ryhdyin juuri tehtävääni kun kapteeni merkillä -ilmoitti minulle, että hän halusi puhua kanssani, ja välittämättä -toisten vihaisista silmäyksistä menin syrjään hänen kanssaan. - -Äskeinen kiihko oli hälvennyt hänen kasvoistaan, jotka nyt olivat -kalpeat ja vakavat. -- Tämä on typerä hanke, sanoi hän lyhyesti. -- Se -olisi aivan oikein minulle jos tuo pöllö lävistäisi minut. Tahdotteko -tehdä minulle palveluksen, herra kreivi? - -Mutisin että tahdoin tehdä mitä voin hänen puolestaan. - --- Tätä tointani varten, -- jatkoi hän välttäen katsettani, -- lainasin -eräältä henkilöltä Pariisissa tuhat francs'ia, hänen nimensä löydätte -kapsäkistäni ravintolassa. Jos minulle mitään tapahtuisi, niin olisin -iloinen jos tahtoisitte hänelle lähettää jäljellä olevat rahat. Siinä -kaikki. - --- Kyllä minä pidän huolen siitä, että hän saa koko summan, sanoin. - -Hän puristi kättäni ja asettui sitten paikoilleen; Louis ja minä -asetuimme paljastetut miekat kädessä molemmin puolin taistelijoita, -valmiit tarpeen vaatiessa väliin astumaan. Merkki annettiin, -taistelijat tervehtivät toisiaan, asettuivat asentoon ja seuraavassa -silmänräpäyksessä mittelivät jo miekat toisiaan -- ja kyyhkyset -lentelivät päämme ylitse ja pihan keskellä lähde hiljaa lirisi -päiväpaisteessa. - -Minä huomasin pian suurta erilaisuutta heidän taistelutavassaan. -Kapteeni teki kiivaita hyökkäyksiä, kumartui eteenpäin, juoksi milloin -vastustajaansa vastaan, milloin viskautui syrjään ja kaiken aikaa piti -hän käsivarttaan liikkumatonna ja liikutti kättään vain kalvoimesta. -Mutta markiisi seisoi kaiken aikaa suorana ja rauhallisena, liikutti -koko käsivartta, halveksi kaikkia mutkia ja osoitti erinomaista -taitavuutta ja harjoitusta. Selvästi huomasi että markiisi oli heistä -taitavin ja että kapteeni kohta väsyisi, hän kun alinomaa liikkui ja -kun kalvoin väsyy pikemmin kuin käsivarsi; sitä paitsi näin myöskin -ettei markiisi pannut kaikkia voimiaan liikkeelle, vaan koetti -vastustajaansa väsyttää. Silmiäni poltti, kurkkuani kuivi kun siinä -melkein hengittämättä odottelin iskua, joka taistelun lopettaisi. Mutta -silloin tapahtui äkkiä jotakin odottamatonta. Kapteenin jalka näytti -luiskahtavan, mutta hän ei kaatunut, vaan kumartui maahan saakka, johon -hän nojasi vasenta kättään, ja tavoitti markiisia miekallaan, kärki -melkein jo kosketti rintaa, kun markiisi äkkiä astuen taaksepäin töin -tuskin pelastui. Ennenkuin kapteeni jaloilleen ennätti, löi Louis hänen -miekkansa syrjään. - --- Petollista peliä! huusi hän vihastuneena. -- Petollista peliä! Pisto -altapäin! Se ei ole sääntöjen mukaista. - -Miekan kärki maata vasten seisoi kapteeni siinä läähättäen. -- Mutta, -herra, minkätähden ei? kysyi hän ja katsoi sitten minuun. - --- Minä en oikein käsitä teitä, herra de St. Alais, sanoin kankeasti. --- Pisto -- - --- Ei ole luvallinen. - --- Ehkä ei miekkailukouluissa, mutta tämä on kaksintaistelu. - --- En ole koskaan nähnyt sitä kaksintaistelussa käytettävän. - --- Se ei merkitse mitään, sanoin kiihkeästi. -- Se on naurettavaa että -siitä syystä astua väliin. - --- Herra! - --- Se on naurettavaa, -- sanoin vakavasti. -- Semmoisen kohtelun -perästä on velvollisuuteni viedä kapteeni pois täältä. - --- Ehkä tahdotte astua hänen sijalleen, -- sanoi takanani ivallinen -ääni. - -Käännyin pikaisesti. Se, joka puhui, oli toinen niistä henkilöistä, -jotka olivat olleet St. Alais'n seurassa. Minä tervehdin häntä. -- -Lääkärikö? kysyin. - --- Ei, vastasi hän äreästi. -- Minä olen herra du Marc, nöyrin -palvelianne. - --- Mutta te ette ole apulaisena täällä, väitin vastaan. -- Ja siitä -syystä teillä ei ole oikeutta olla tässä saapuvilla. Minun täytyy -pyytää teitä hyväntahtoisesti poistumaan. - --- Minulla on ainakin yhtä suuri oikeus olla täällä kuin noilla tuolla, -sanoi hän, osoittaen kirkon katolle, jonka rintavarustuksen yli joukko -päitä näkyi kurkistelevan alas. - -Tuijotin tuonne ylös. - --- Meidän ystävillämme lienee kai yhtä suuri oikeus kuin teidänkin, -sanoi hän ivallisesti. - --- Mutta ne eivät sekaannu asiaan, vastasin vakavasti. -- Ettekä tekään -saa sitä tehdä. Olkaa hyvä ja menkää tiehenne. - -Hän kieltäytyi ja koetti olla häpeemätönkin; mutta sitä Louis ei voinut -sietää, hän astui kiivaasti väliin ja ensi sanalla lörpöttelijä, -olkapäitään kohauttaen, lähti tiehensä. Sitten me neljä katsoimme -toisiimme. - --- On kai parasta, että jatkamme, sanoi kapteeni. -- Jos pisto oli -vastoin sääntöjä, niin tuolla herralla oli oikeus astua väliin. Ellei -niin -- - --- Olen valmis, sanoi herra de St. Alais. - -Ja molemmat miehet asettuivat silmänräpäyksessä taas asentoon ja -alottivat ottelun uudelleen, mutta tällä kertaa kiivaammin ja vähemmän -varovasti. Minusta näytti että markiisi taisteli vähemmän taitavasti -kuin äsken ja kapteenin hyökkäykset näyttivät usein saattavan häntä -ymmälle. Aloin jo epäillä taistelun päätöstä, sydämeni sykki rajusti, -kiiltävät miekanterät, kun ne ilmassa risteilivät, häikäisivät -silmiäni. Silmäilin hetkisen Louis'ta ja silloin juuri sattui -loppukohtaus. Kapteeni teki onnistumattoman hyökkäyksen, ja markiisin -miekka sujahti kuin käärme hänen miekkansa alitse. Kapteeni horjui -takaperin ja miekka putosi kädestä. - -Ennätin kaapata hänet syliini ennenkuin hän kaatui maahan, mutta veri -virtasi kaulan kupeella olevasta haavasta. Hän käänsi silmänsä minuun -päin ja koetti puhua. Käsitin sanat: -- Tahdottehan -- sitten veri -tukehdutti hänen äänensä ja silmät sulkeutuivat hitaasti. Hän oli -kuollut tahi ainakin melkein kuollut, ennenkuin lääkäri ehti hänen -luokseen ja ennenkuin ennätin laskea hänet alas nurmikolle. - -Tämän äkillisen tapauksen valtaamana polvistuin hänen rinnalleen ja -katselin kuin lumottuna miten lääkäri koetteli valtasuonen ja sydämen -tykytystä ja peukalollaan koetti estää veren vuotoa. Hetken aikaa en -kuullut, en nähnyt enkä ajatellut mitään muuta kuin noita kalpenevia -kasvoja ja vapisevia silmäluomia edessäni. En voinut uskoa että tuo -rohkea henki jo oli paennut; että tuo voimakas mies, joka niin äkkiä -ja melkein huomaamatta oli voittanut myötätuntoisuuteni, siinä nyt jo -kuolleena makasi; kuolleena ja kylmänä; -- ja kyyhkyset lentelivät -päämme ylitse, varpuset visertelivät ja lähde lirisi päiväpaisteessa. - -Tuskassani huusin: -- Ei suinkaan hän vielä liene kuollut näin äkkiä? - --- Kyllä hän on kuollut, herra kreivi; -- se vasta oli onnettomuus, -vastasi lääkäri, laskien hengettömän pään veriselle nurmelle. -- -Tuollaiselle haavalle ei mitään taida. - -Puhuessaan hän nousi seisoalleen; mutta minä jäin polvistuneesen -asemaani ja tuijotin synkkiin ajatuksiin vaipuneena noita -lasinkaltaisia silmiä, joiden katse vain muutamia hetkiä sitten vielä -oli niin vilkas ja rohkea. Sitten katsoin kauhistuen itseäni. Olin -kokonaan verellä tahrattu, se valui alas pitkin rintaa, käsivarsia -ja käsiä ja imeytyi vaatteisiini. Sitten siirtyivät ajatukseni -luonnollisesti markiisiin, ja samassa kun vaistomaisesti käännyin -katsomaan vieläkö hän oli siellä vai joko hän oli mennyt tiehensä, -vavahdin peljästyksestä. Suuren kirkonkellon kumea ääni tärisytti -ilmaa, ja tuon synkän äänen vielä värähdellessä kuului kiireitä -askeleita ja karkea ääni: -- Tämähän totta jumaliste on murhaa! Ne -murhaavat meidät! - -Käännyin katsomaan. Puhuja oli du Marc, tuo riitelijä, joka turhaan oli -koettanut saada minut miekkasille. St. Alais'n molemmat veljekset ja -lääkäri olivat hänen seurassaan, ja kaikki neljä tulivat siitä pienestä -portista, josta olimme tulleet sisään pihalle. Ne menivät ohitseni -minuun katsomatta ja kiiruhtivat vastamainitulle pienelle takaovelle, -joka oli vanhan tornin lähellä ja johti linnanvallitukselle. Juuri -kun he katosivat erään pylvään taakse, joka oli minun ja tuon pienen -takaoven välillä, kumahti kirkonkello uudestaan, ja sen ääni kajahti -uhkaavasti. - -Silloin heräsin järkeeni ja ymmärsin, ettei tuo kumea ääni tullutkaan -kirkonkellosta, vaan että se kuului torilta, josta vihastunut -rahvaanjoukko lähestyi huutaen: "Hirteen! Hirteen!" Kirkonkaton -rintavarustuksella, kupoolien savuaukoissa, edessäni kohoavan synkän, -mahtavan rakennuksen jokaisessa ikkunassa oli miehiä, jotka tekivät -merkkejä ja viittoivat käsillään ja puivat nyrkkiä -- minulle tahi -kuolleelle ruumiille jalkaini juurella luulin ensin. Mutta sitten -kuulin taas askeleita, käännyin ja näin nuo neljä miestä aivan -takanani; molemmat St. Alais'n veljekset olivat kalpeat ja vakavat ja -silmänsä säihkyivät, äskeinen riitelijä oli myöskin kalman kalpea ja -hänen katseensa oli levoton ja harhaileva. - --- Nuo kirotut ovat jo ovellakin! huusi hän kimakasti. -- Ne ovat -piirittäneet meidät. Ne murhaavat meidät! Totta jumaliste nuo konnat -murhaavat meidät! Nuo -- minä otan teidät kaikki todistajiksi että se -oli rehellinen taistelu! Pyydän teitä, herra kreivi, todistamaan että -- - --- Kyllä maar se todistus meitä hyvinkin hyödyttää, sanoi St. Alais -ivallisesti. -- Jospa olisin kotonani -- - --- Niin, mutta kuinka voimme päästä sinne? kiljasi du Marc, pystymättä -peljästystään salaamaan. -- Tiedättekö, vaikeroi hän, että meidät -murhataan? Eikö ole mitään muuta ovea? Sanokaa, sanokaa! - -Turhaan hän kauhistuksessaan kääntyi minun puoleeni. Tuskin olisin -sormeanikaan liikuttanutkaan häntä auttaakseni. Mutta St. Alais'n -veljekset säälittivät minua, kun he tuossa seisoivat kalpeina ja -neuvottomina, sillä välin kun äänten hälinä yhä läheni. Hetken -perästä roistot pääsisivät ryntäämään sisään ja jos ne löytäisivät -meidät kapteenin ruumiin ääressä, ne ehkä murhaisivat meidät kaikki -eroituksetta. Se saattoi kyllä tapahtua; ja ikäänkuin pelkoni -vahvistukseksi kuulin miten yksi ovista, joka johti pihaan, rymähti -rikki sisääntunkevan joukon edessä. Ja silloin melkein tahtomattani -huusin, että oli olemassa toinenkin ovi, jos se vain olisi auki. En -joutanut katsomaan seurasivatko toiset, kiiruhdin vaan edellä nurmikon -poikki kirkkoa kohti. - -Rahvaanjoukko oli jo hyökännyt pihaan, vaan muutamien korkeiden -pensaiden suojassa pääsimme heiltä huomaamatta hiipimään pienelle, -matalalle takaovelle, joka -- tiesin sen kun joku aika sitten olin -kirkossa saatellut erästä englantilaista matkustajaa -- johti yhteen -sakaristoon, joka oli yhteydessä luolakirkon kanssa. En toivonut oven -auki olevan, ja jos olisin pysähtynyt pelastuksen mahdollisuutta -arvelemaan, niin olisi se ollut hyvin epäiltävä. Mutta kun toiset -kintereilläni tulin ovelle, aukeni se ilokseni melkein itsestään, ja -aukossa näkyi erään papin kalju pää; hän viittasi meitä joutumaan. -Eikä hänen tarvinnut kehoitustaan uudistaa, sillä seuraavassa -silmänräpäyksessä seisoimme jo läähättäen hänen vierellään ja kuulimme -miten ovi takanamme suljettiin. Sillä hetkellä olimme turvatut. - -Uskalsimme taas hengittää. Huone, jossa olimme, oli hämärä, pitkä ja -kapea, seinät ja katto olivat kivestä ja ikkunoiden asemesta oli siinä -kolme kapeaa aukkoa. Du Marc puhui ensiksi: - --- Se oli, totta jumaliste, juuri viime hetkellä, sanoi hän pyyhkien -otsaansa, joka oli kauhistavan kalpea. -- Me olemme -- - --- Emme vielä vaaratta, keskeytti lääkäri vakaasti, vaikka meillä on -suuri syy kiittää herra kreiviä. Mutta he ovat meidät jo keksineet! Ne -roistot jo tulevat! - -Luultavasti katolla olijat olivat pitäneet meitä silmällä ja ilmaisseet -pakopaikkamme, sillä lääkärin puhuessa kuulimme miten joukko ryntäsi -ovelle, joka kohta jytisi heidän iskuistaan ja aukoista näkyi nokisia, -julmia kasvoja ja kuului kirouksia ja haukkumasanoja. Onneksi oli -ovi tammesta ja raudoitettu, se kun oli tehty entisinä rauhattomina -aikoina ja tämmöisten tapausten varalta, niin että olimme jotensakin -hyvässä turvassa. Mutta kaikessa tapauksessa oli kauhistavaa kuulla -roistojoukon julmia huutoja, tietää heidän olevan niin lähellä ja -kuulla heidän iskujaan kiviseinään, ikäänkuin tahtoisivat he paljailla -käsillään rikki repiä kiviset muurit, ja aavistaa kohtaloaan heidän -käsissään! - -Silmäilimme toisiimme ja -- lieneekö sen sitten huoneen hämäryys -vaikuttanut -- kaikkien kasvot olivat kalpeat. Onneksi pääsimme kohta -pois täältä. Pappi, joka oli meille oven avannut, aukaisi kiireesti -meille toisen oven. -- Tätä tietä, sanoi hän -- mutta petojen kiljunta -ulkona sekoitti ääntä -- jos tahdotte seurata minua, niin lasken teidät -ulos eteläovesta. Mutta joutukaa, hyvät herrat, sanoi hän työntäen -meitä eteenpäin, -- ennenkuin he aikeemme arvaavat ja ehättävät meistä -edelle. - -Emme sen enempää viivytelleet. Seurasimme häntä niin pian kuin taisimme -kapean, maanalaisen, huonosti valaistun käytävän läpi, jonka päässä -kuusi porrasta johti toiseen käytävään. Juoksimme sen läpi, ja kun -eräs lukittu ovi esti kulkuamme, tuntui se aika kun avainta etsittiin -äärettömän pitkältä, vaikka sitä kesti ehkä jonkun sekunnin verran -vain. Mutta avain löytyi pian ja ovi aukeni. Nyt tulimme samanlaiseen -huoneesen kun se, jossa ensin olimme. Pappi avasi etäisimmän oven, -josta minä kurkotin ulos. Sola, joka pitkin tuomiokirkon seinää johti -tuomiokapituliin, oli tyhjä. - --- Olemme tulleet ajoissa, sanoin keveästi huoaten; raittiin ilman -hengittäminen tuntui suloiselta. Ja läähättäen kiireellisen kulun -perästä käännyin kiittämään pappia, joka oli pelastanut meidät. - -Herra de St. Alais, joka kaiken aikaa oli meitä seurannut, kiitti häntä -myöskin. Markiisi seisoi empien kynnyksellä, kun minä odotin että hän -kiiruhtaisi pois. Vihdoin kääntyi hän puoleeni. -- Herra de Saux, sanoi -hän vähemmin varmasti kuin tavallisesti -- mutta olimmehan kaikki -liikutetut -- pitäisihän minun teitäkin kiittää. Mutta ehkä välisemme -suhde -- - --- Sitä minä en ajattele, vastasin äreästi. -- Mutta suhde, jossa juuri -olimme -- - --- Vai niin, keskeytti hän kohauttaen olkapäitään, -- jos se -mielestämme niin on -- - --- Niin se on, vastasin -- kapteenin veri oli tuskin vielä hänen -miekkansa terältä kuivanut ja hän puhui tällä tavalla! -- Niin se on. -Ja pyydän teitä, herra markiisi muistamaan, jatkoin ankarasti, -- että -jos tuumianne edelleen toteutatte; tuumia, jotka jo kunnon miehelle -maksoivat hänen henkensä, niin saatte sen kalliisti maksaa. - --- En ainakaan pyydä teidän suojelustanne, vastasi hän ylpeästi. Sitten -pisti hän miekkansa tuppeen ja meni välinpitämättömänä tiehensä. Sola -oli vielä tyhjä. Ei kukaan estänyt häntä. - -Louis seurasi häntä; du Marc ja lääkäri olivat jo menneet. Luuloittelin -että Louis, kun hän astui ohitseni, pysähtyi ja että hän olisi tahtonut -puhua minulle ja puuttua käteeni jos olisin antanut hänelle tilaisuutta -siihen. Mutta näin edessäni Hugues'n kuolleet kasvot ja sisäänpainuneet -silmät, ja tekeydyn välinpitämättömän näköiseksi ja käännyin pois. - - - - -Kahdestoista luku. - -Hirteen! Hirteen! - - -Kapteenin kuolema teki syvän vaikutuksen minuun, syvemmän kuin mikään -muu tapahtuma valiokunnan kokoushuoneelta lähdettyäni. Olimme tulleet -yhtä matkaa ravintolasta puutarhaan ja jakaneet vastahakoisuudet, jotka -silloin täyttivät ajatukseni. Tämä molemminpuolinen myötätuntoisuus -sekä muisto siitä, että hän äsken juuri käyskenteli elinvoimaisena -rinnallani, teki hänen kuolemansa vielä kammottavammaksi ja -luonnottomammaksi ja enensi vastenmielisyyttäni murhaajaa kohtaan. - -Siinä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki. En ollut tuntenut Hugues'tä -kauvemmin kuin neljäkymmentäkahdeksan tuntia ja ystävyytemme oli hetken -lapsi, mutta minä tunsin hänen historiansa. Saatoin seurata askeleitaan -kun hän lähti lainaamaan vähäistä rahasummaa, saatoin aavistaa, -mitä toiveita hän siihen liitti. Saatoin nähdä hänen tulevan tänne -rehellisyyttä, rohkeutta täynnä ja siinä uskossa, että täällä jotain -eteensä aukeaisi. Hän oli voimakas, urhoollinen, älykäs mies, mieli -täynnä tuumia ja toiveita -- ja tämä oli loppu. Hän oli toivonut, hän -oli tuumaillut ja makasi nyt kuolleena nurmella kirkon takana. - -Tämä tuntui minusta niin luonnottomalta ja surulliselta, ja näin -kuolleen niin selvästi edessäni, että tuskin muistin St. Alais'n -veljesten vaaraa ja pelastusta, joka kaikki tuntui, samoin kuin -kiireinen pakommekin unennäöltä. Tyydyin siihen, että pysähdyin -hetkeksi kirkon eteen kuuntelemaan ja kun tulin vakuutetuksi siitä, -että väkijoukon rähinä vähitellen herkesi kuulumasta ja kaupunki -jälleen alkoi tyyntyä, kiitin lämpimästi pappia auttavaisuudestaan ja -lähdin astumaan katua alaspäin. - -Oli niin hiljaista, että askeleeni kaikuivat talojen seinistä ja -vähitellen alkoi tämä äänettömyys tuntua kummalliselta. Ihmettelin, -ettei rahvas, joka muutamia minuuttia sitte oli niin kostonhaluista, -osannut tänne ja miksi tämä kaupunginosa oli niin äkkiä tullut -rauhalliseksi. Kiiruhdin askeleitani päästäkseni, asian perille ja olin -silmänräpäyksessä torilla. - -Hämmästyksekseni se oli siinä valoisana, hiljaisena ja autiona; koira -juoksenteli häntä pystyssä ja nuuski jätteitä, muutamia vanhoja eukkoja -istui myymäkopeissaan torin päässä ja muutamat miehet asettivat -luukkuja ikkunoiden eteen ja sulkivat myymälöitä. Mutta kansanjoukko, -joka hetki sitte täytti torin, loppumaton jono, joka odotti jauhojen -jakamista, valkoiset kokardit, kaikki oli hävinnyt. Seisoin -hämmästyksen valtaamana. - -Ei kuitenkaan kauvan. Sillä luonnottoman hiljaisuuden sijaan alkoi -kuulua omituinen kaukainen ääni, syvä kohina niinkuin aaltojen rantaa -pieksäessä. Seisoin hiljaa ja kuuntelin. Mutta seuraavalla hetkellä -riensin torin poikki ja olin ravintolan portilla. Hyökkäsin eteiseen ja -ylös portaita sydämmeni rajusti lyödessä. - -Ravintola, joka vastikään oli kiehunut ihmisiä, oli nyt autio ja tyhjä; -ei näkynyt ainoatakaan ihmistä. Koko talo oli kuin kuollut, ja keskellä -päivää, auringon kirkkaasti paistaessa. En nähnyt mitään, en kuullut -mitään, kunnes viimein tempasin oven auki siihen huoneeseen, jossa -valiokunta oli pitänyt kokousta. Täällä oli tosin ihmisiä, mutta sama -hiljaisuus kuitenkin. - -Pöydän ympärillä istui muutamia valiokunnan jäseniä. He säpsähtivät -minut nähtyään niinkuin ihmiset, jotka on keksitty häpeällisestä -teosta, vaan jäivät paikoilleen istumaan synkkinä ja yrmeinä, -kyynärpäät pöydällä. Toiset istuivat ääneti, toiset supattelivat -keskenään. Huomasin, että muutamat olivat kalpeita, mutta kaikki -synkkämuotoisia, ja vaikka huoneessa oli aivan valoista, aurinko kun -koko terällään säteili ikkunasta, oli kuitenkin jotain niin pimeää ja -pahanenteistä tuossa äänettömyydessä ja odottavassa jännityksessä, että -sydäntäni ahdisti. - -Isä Benoit ei ollut läsnä, vaan näin sitä vastoin Buton'in, -asianajajan, kauppiaan, molemmat ylimykset, erään papeista ja Doury'n, -joka oli aivan kalpea ja näytti kovin pelokkaalta. Luulin ensi -silmäyksellä, etteivät he tietäneet mitä kaupungilla oli tapahtunut, -kaksintaistelusta ja kahakasta siellä, mutta toinen silmäys minut jo -vakuutti siitä, että he tiesivät sen ja enemmänkin. Useimmat karttoivat -katsettani. - --- Mitä on tapahtunut? kysyin jääden seisomaan oven ja pitkän pöydän -välille. - --- Ettekö sitä tiedä? - --- En, vastasin heihin tuijottaen. Tänne saakka kuului kohina ulkoa. - --- Olittehan te todistajana kaksintaistelussa, herra kreivi? kysyi -Buton. - --- Olin kyllä, vastasin hermostuneesti. -- Mikä sitten? Näin herra -markiisin turvallisesti lähtevän kotiinsa ja luulin kansanjoukon jo -hajonneen. Vaan nyt? -- vaikenin kuulostaen. - --- Ja nyt te kuulette sen jälleen? sanoi hän hymyillen. - --- Pelkään, että sillä on pahaa mielessä. - --- Sitä mekin pelkäämme, vastasi seppä lyhyesti nojaten pöytään ja -minuun tuijottaen. -- Se ei ole mahdotonta. - -Silloin ymmärsin. Kohtasin Doury'n katseen ennenkun hän ennätti kääntää -sen pois, ja luin siinä kaikki. Kirkuna kuului nyt selvemmin kirkkaassa -suvi-ilmassa; kasvot pöydän ympärillä kalpenivat vielä enemmän, -muutamat vapisivat ja katsoivat alas. - --- Mutta, Jumalani, huusin mielenliikutuksesta vavisten. -- Ettekö aijo -yrittää mitään? Tahdotteko istua täällä kädet ristissä ja antaa noiden -paholaisten tehdä tehtävänsä? Sillä välin kun talot ryöstetään, ja -naiset ja lapset -- - --- Miksi ei? sanoi Buton. - --- Miksi ei? ärjyin. - --- Niin, miksikäs ei? toisti hän -- ja nyt ymmärsin, että se oli -hän, joka vallitsi niitä muita, että hän ei tahtonut ja toiset eivät -uskaltaneet. -- Tarkoituksemme oli ylläpitää rauhaa ja järjestystä ja -pakoittaa muutkin sitä tekemään. Mutta teidän valkoset kokardinne, -upseerinne ilman sotamiehiä -- en tahdo tällä teitä loukata, herra -kreivi -- eivät halunneet sitä. He asettuvat vastakynteen ja jos eivät -nyt saa pientä kuritusta, tekevät he sen taas uudelleen. Ei, herra -hyvä, -- jatkoi hän ja katsoi ympärilleen jurolla hymyllä, sillä valta -oli jo tehnyt muutoksen hänessä, -- antaa vaan kansan pysyä aloillaan -puoli tuntia ja -- - --- Kansan? huusin. -- Nimitättekö te näitä roistoja, kadunlakasijoita, -voroja, kerjäläisiä ja vankeja kansaksi? - --- Se on yhdentekevää, sanoi Buton otsa rypyssä. - --- Vaan sehän on murha! - -Paria läsnäolevista puistatti ja he käänsivät pois päänsä, mutta seppä -ainoastaan kohautti olkapäitään. Aijoin juuri jatkaa, aijoin koettaa -mitä uhkauksilla, kenties myös rukouksilla saisi aikaan, vaan ennenkun -kerkesin sanoa sanaakaan kohotti lähinnä ikkunaa istuva mies kätensä ja -me kuulimme melun vähitellen lakkaavan ja lyhyen hiljaisuuden kestäessä -pyssyn laukauksen, ja sitte toisen, ja vielä kolmannen. Sitte puhkesi -melu uudelleen -- uhkaavana, rajuna, loppumattomana. - --- Hyvä Jumala, hyvä Jumala, sanoin vavisten, ympärilleni silmäillen. --- En jaksa tätä enää kestää. Eikö kukaan tahdo auttaa? Ryhtyä -johonkin? Totta kai on joku, jolla on valtaa täällä, joka voi pitää -kurissa kapinallisia, muuten ne pian katkaisevat teidän kaulanne, herra -asianajaja, ja teidän, herra Doury. - --- Oli yksi, mutta hän on kuollut, vastasi Buton. Toiset kääntelivät -itseään levottomasti. - --- Oliko hän sitte ainoa? - --- Hänet he ovat tappaneet, vastasi seppä jurosti, -- ja saavat nyt -itse kantaa seuraukset. - --- He! huusin vihan vimmassa. -- Ja te myös, sanon minä. Te käytätte -roskaväen kurjinta joukkoa korjaamaan vihollisianne tieltänne, mutta -pian ne korjaavat teidätkin! - -Mutta vieläkään ei kukaan liikahtanut paikaltaan, ei kukaan vastannut, -ei kukaan katsonut minuun, ja minä älysin, ettei tässä sanat -vaikuttaneet mitään. Ja heittämättä heihin silmäystäkään poistuin -huoneesta ja riensin portaita alas. Tiesin jo, tahi aavistin ainakin, -minne roistoväki oli lähtenyt ja mistä laukaukset kuuluivat. Torille -päästyäni, käännyin arvelematta St. Alais'n talolle päin ja juoksin -hiljaisia katuja pitkin, ikkunoiden ohi, joista kalpeita, uteliaita -naiskasvoja katsoi alas, miesryhmien ohi, jotka tuijottivat jälkeeni, -juoksin kirkkaassa päiväpaisteessa kauhea kirkuna korvissani ja sydän -pelkoa ja ahdistusta täynnä. - -Ne ryöstivät St. Alais'n taloa! Entä neiti? Entä hänen äitinsä? Vasta -nyt muistin heidät, vaan kun sen tein, nieli se kaikki muut ajatukset. -Se iski kiinni sydämmeeni eikä hellittänyt siitä enää kynsiään. Olinko -pelastanut neidin tätä kohtaloa varten? Olinko uskaltanut kaikki -pelastaakseni hänet vimmastuneilta talonpojilta vain sitä varten, että -hän joutuisi vielä hirvittävämpien ihmisten käsiin? - -Se oli kauhea ajatus, sillä minä rakastin häntä, tällä hetkellä -tunsin, miten lämpimästi häntä rakastin. Jos en olisi sitä ennen -tietänyt, olisi minun täytynyt se käsittää sanomattomasta tuskasta, -joka värisytti minua ajatellessani hänen kauheaa tilaansa. -Matka ravintolasta St. Alais'n talolle oli vaan noin neljäsataa -kyynärää, mutta se tuntui minusta loppumattomalta. Olin kuin elänyt -ijankaikkisuuden ennenkun hengästyneenä ja läähättäen pysähdyin -väkijoukon laitaan ja koetin ihmismeren yli nähdä, mitä etupuolella -tapahtui. - -Ensi katsahduksella näin tarpeeksi tyyntyäkseni hiukan. Pahin pelkoni -ei ollut toteutunut; kansanjoukko ei toki ollut vielä pannut aijettaan -käytäntöön. He täyttivät kadun molemmin puolin taloa seinästä seinään, -mutta edustan pitivät vielä laukaukset ikkunoista puhtaana. Vähä väliä -juoksi muutamia miehiä esille joukosta, juoksivat tyhjän paikan poikki -ovelle ja alkoivat sitä paukuttaa kirveillä, rautatangoilla ja yksinpä -paljailla käsilläänkin. Mutta kohta tupsahti savupilvi ikkunalautojen -koloista, sitte toinen, kolmas, ja miehet vetäytyivät takaisin tahi -vaipuivat kiville, johon jäivät verissään makaamaan. - -Se oli kamalaa nähdä. Lauman petomainen raivo, kun se näki johtajiensa -kaatuvan eikä kuitenkaan uskaltanut tehdä joukkohyökkäystä, jolloin -ehdottomasti olisivat päässeet voitolle, oli jo itsessään omiaan -säikähdyttämään rohkeintakin, vaan kun siihen tuli vielä lisäksi -haavoitettujen voivotus ja pyssynpauke -- muutamilla oli nimittäin -ampuma-aseita mukana, joilla ampuivat viereisistä taloista St. Alais'n -ikkunoihin -- oli vaikutus kammottava. Auringonpaiste, korkeat -valkoset rakennukset ja rauhallinen ympäristö lisäsivät sitä yhä -vaan, ja minusta tuntui hetken kuin kirkuva ihmisjoukko, aukea paikka -haavoittuneineen, huudot, kiroukset ja laukaukset olisi ollut unta. - -Tulin sokeassa kiihkossa uskaltaakseni kaikki -- ja pysähdyin kuitenkin -epäröiden. Jos tämä oli Cahors, levollinen pikku kaupunki, jonka -elämänikäni olin tuntenut, olimme tosiaankin joutuneet sangen pitkälle. -Ja jos ei niin ollut, uneksin minä varmaankin. - -Viimeinen ajatus oli kuitenkin niin mahdoton, ettei sitä voinut -silmänräpäystäkään uskoa ja huudahtaen syöksyin ahdinkoon päättäen -vaikka mistä hinnasta päästä perille ja avonaiselle paikalle talon -edessä. Mitä siellä tekisin ja miten auttaisin, oli minulle vielä -tietämätöntä. Mutta tuskin olin ottanut askeleen, kun joku tarttui -käsivarteeni ja nyhtäsi minut takaperin. Käännyin palkitakseni -korvapuustilla tämän hävittömyyden, mutta käteni vaipui alas, sillä -edessäni seisoi isä Benoit. Ilohuudolla tartuin käteensä ja hän veti -minut pois ahdingosta. - -Isä Benoit'n kasvot olivat kalpeat ja ilmaisivat syvää surua ja -hämmästystä, mutta ihmeellinen yhtymisemme antoi minulle kuitenkin -uutta toivoa ja rohkeutta. - --- Te kyllä voitte jotain tehdä! huusin pusertaen kovasti hänen -kättään. -- Valiokunta ei tahdo astua väliin, mutta tämähän on selvä -murha. Murha, sanon minä! - --- Mitäpä minä voin tehdä? vaikeroi hän epätoivoisella liikkeellä. -- -Luuletteko te, että hullut koirat tottelevat, jos niitä kieltää? Tahi -että hullut koirat kuuntelevat järkevää puhetta? Miten näihin voisi -vaikuttaa? Tahi mitä heille osaisi sanoa? Se on mahdotonta, herra. -He kuristaisivat vanhempansa, jos nämä asettuisivat heidän ja heidän -kostonhimonsa väliin. - --- Mutta mitä te sitte tahdotte tehdä? lausuin epätoivossani. Mitä -tahdotte tehdä? - -Hän pudisti päätään ja oivalsin, ettei hän aikonut yrittää niin mitään. -Mutta silloin kuohahti vihani yli laitojen. - --- Teidän täytyy! Teidän pitää! huusin rajusti. Te olette laskenut -hornan henget liikkeelle ja nyt teidän myös täytyy kytkeä. Nämäkö ovat -ne vapaudet, joista puhuitte? Tämäkö se kansa, jonka puolta piditte? -Vastatkaa, vastatkaa, mitä aijotte te tehdä? -- Ja minä pudistin häntä -kaikin voimin. - -Isä Benoit peitti kädellä kasvonsa. -- Jumala auttakoon meitä! Jumala -antakoon meille anteeksi? - -Ensimmäisen ja ainoan kerran elämässäni katselin häntä ylenkatseella -- -vieläpä vihalla. - --- Jumala auttakoon teitä, sanoin -- olin aivan suunniltani. -- Jumala -auttaa niitä, jotka auttavat itseään! Te olette syypää tähän! Te! Te -juuri! Te sitä heille saarnasitte! Tehkää nyt loppu tästä! - -Isä Benoit vapisi eikä virkkanut mitään. Kasvosta kasvoihin väkijoukon -kanssa laimeni rohkeutensa, sillä hänessä eivät kuohuneet samat -intohimot kuin minussa. - --- Tehkää loppu tästä! kerroin yhä. - --- Minä en voi päästä heidän luokseen! sopersi isä Benoit. - --- Minä raivaan teille tietä! vastasin kiivaasti ja armottomasti. -- -Seuratkaa minua! Kuulitteko? No hyvä, meidän täytyy rientää sinne ja -koettaa saada ne vaikenemaan. - -Melkein yhtaikaa oli pamahtanut kymmenkunta laukausta. Emme voineet -nähdä, mitä siellä tapahtui, mutta väkijoukon käheät huudot saattoivat -minut aivan raivoon ja käskien isä Benoit'n seuraamaan perässä, -heittäydyin paraaseen ahdinkoon. - -Hän tarttui kuitenkin uudelleen käsivarteeni ja riippui itsepäisesti -kiinni minussa. -- Jos välttämättömästi tahdotte päästä tuonne, niin -menkää rakennusten läpi, -- kuiskasi hän korvaani. Menkää johonkin -taloon vastapäätä. - -Sen verran oli minulla malttia, että käsitin tarkotuksensa, kun hän -uudisti sanansa, ja tottelin neuvoa. Annoin hänen viedä itseni pois -ahdingosta ja riensimme sitte solaan St. Alais'n taloa vastapäätä -olevien talojen takana. Emme olleet ensimäiset, jotka sen keksivät -tehdä. Muutamat uhkarohkeat miehet olivat sitä tietä päässeet -ikkunoiden luo ja ampuivat nyt sieltä. Mutta me emme menneet pitkälti. -Valitsin ensimäisen oven ja riennettyäni muutamien itkevien naisten -ja lasten ohi -- talon asukkaita luultavasti -- juoksin eteisen läpi -katuovelle. - -Pari renttumaista ruudin savun mustaamaa miestä ammuskeli -pohjakerroksen ikkunasta kadulle ja eräs heistä huomasi minut. Hän -käski minun pysähtyä ja lisäsi kiroten, että jos menen kadulle ampuvat -ylimykset minut kuin koiran. Kiihkoissani en kuunnellut varoitusta; -tuokiossa avasin oven ja seisoin yksin kadulla -- yksin auringon -valaisemalla avonaisella paikalla. Molemmin puolin minua ja tuskin -viidenkymmenen askeleen päässä olivat roistoväen tiheät rivit, edessäni -St. Alais'n talon valkonen etusivu, josta, samassa kun astuin kadulle -tupsahti savupilvi. - -Kansanjoukko, joka hämmästyi nähdessään minut siinä aivan yksin ja -liikkumatonna, vaikeni äkkiä. Kohotin käteni. Pyssyn luoti suhahti -pääni ylitse, toinen vielä; viheriäisestä ikkunaluukusta vastapäätä -putosi sälö. Sitte huusi ääni väkijoukosta, että lopettaisivat -ampumisen, ja hetken aikaa oli aivan hiljaista. Seisoin siinä yhä käsi -koholla. Hetki oli tullut ja tullut niinkuin ihmeen kautta. Mutta -kuitenkin seisoin ääneti, en osannut sanoa mitään. - -Viimein kuului joukosta murinaa ja se herätti minut. - --- Cahors'in miehet! huusin. Kolmivärisen lipun nimessä kiellän minä -teitä astumasta etemmäksi. - -Liikutuksesta vavisten ja noudattaen tykkänään hetkellistä -mielentilaani astuin kadun poikki piiritetyn talon ovelle, otin -kaikkien nähden kolmivärisen nauhan hatustani ja kiinnitin sen -portinsalpaan. Sitte käännyin heihin päin. -- Minä otan tämän talon -huostaani, huusin niin kovasti, että sen kaikki kuulivat, -- tämän -talon ja kaikki ne, jotka siinä ovat, ja minä teen sen kolmivärisen -lippumme, kansamme ja valiokunnan nimessä. Tämän talon asukkaat ovat -tutkittavat ja heille on tapahtuva oikeus. Mutta mitä teihin tulee, -pyydän teitä hajoomaan ja palamaan koteihinne. Valiokunta on -- - -Pitemmälle en ehtinyt. Luoti vingahti ohitseni ihan korvani ohi -ja pudotti savea seinältä. Ja ikäänkuin tämä ääni olisi päästänyt -valloilleen kansan intohimot, kajahti vihainen ulvahdus ilman läpi. He -vihelsivät, noituivat ja ärjyivät: "Hirteen, hirteen, lyhtypaaluun!" ja -"Alas kavaltajat!" Ja nyt oli lumous katkaistu. Ikäänkuin näkymättömät -tokeet olisivat auvenneet, hyökkäsi väkijoukko joka puolelta ovea kohti -ja päälleni melkein. - -Odotin, että repisivät minut kappaleeksi, vaan sen sijaan minua vaan -työkittiin, survittiin ja puristettiin tuossa kauheassa mellakassa. -Hyökkääjät heittäytyivät ovea vasten, kompastuivat toistensa yli ja -loukkasivat toisiaan innoissaan. Haavoittuneet poljettiin maahan, mutta -kukapa heidän huutoaan kuuli? Kaksi laukausta ammuttiin ikkunoista -ja kumpikin sattui, vaan ahdinko oli niin suuri ja hyökkääjien raivo -silmitön, niin että vahingoittuneet vaipuivat huomaamatta maahan ja -joutuivat toverien jalkoihin. - -Puristettuna molemmin puolin ovea ympäröivää rauta-aitaa vastaan -ja seisten erään pylvään suojassa onnistui minun töin tuskin pitää -paikkani. En voinut liikahtaa enkä siis paeta, vaikka kuinka hartaasti -olisin halunnut. Väkijoukko ympäröi minut joka puolelta ja odotin -kauhusta kankeana mitä tuleman piti. Ja se tuli. Ovi antoi perään -ja ne, jotka olivat lähinnä, työnsivät kaikin voimin, mutta vielä -se riippui saranoillaan ja pidätti heitä. Pian kuitenkin poistui -viimeinenkin este ja kun ovi kaatui sisään kovalla pamauksella -heittäydyin minä virran mukaan ja jouduin onnellisesti rakennuksen -sisään, vaikka moni muu kompastui tiellä ja poljettiin mäsäksi. - -Toivoin, että ennättäisin kenties ennen muita ensimäiseen kerrokseen -vieville portaille ja että saisin ainakin tapella neidin puolesta ellen -voisikaan häntä pelastaa. Taistelunhalu oli tarttunut minuunkin, veri -paloi kuin tuli suonissani. Ei kukaan koko joukossa ollut halukkaampi -taistelemaan kuin minä. Hyökkäsin siis toisten muassa sisälle, -vaan pysähdyin portaiden juurelle tultua niinkuin kaikki muutkin -hämmästyneenä. - -Portaiden yläpuolella seisoi herra de Gontaut, vanha herra de Gontaut, -joka vaaran hetkellä oli muuttunut toiseksi ihmiseksi. Hän seisoi -siinä yksin, katsoi alas hyökkääjiin ja hymyili -- hymyili vaan. -Kaikki narrimaisuus ja kevytmielisyys oli hävinnyt hänen kasvoiltaan -ja jälelle oli vaan jäänyt isiltä peritty rohkeus. Hän näki maailmansa -horjuvan, näki yhteiskunnan hylkiöiden peittävän sen tulvallaan, näki -kaiken, jota oli rakastanut ja joka muodosti hänen elämänsä, katoavan, -näki kuoleman odottavan itseään muutaman askeleen päässä -- ja hymyili -kuitenkin. Toisessa kädessä hänellä oli siro miekkansa, toisessa -nuuskarasia -- eikä hän ollut enää mariseva, heikko, miltei halpamainen -vanha ukko hovijuttuineen ja kevytmielisine maailmankatsantoineen, vaan -hän seisoi siinä tyynenä, ylpeänä, silmät loistaen rohkeaa uskallusta. - --- No koirat, hän sanoi, -- haluttaako teitä joutua pakkotyöhön? - -Hetken aikaan ei kukaan liikahtanut paikaltaan. Vanhan ylimyksen -pelkäämätön esiintyminen näytti vaikuttavan huonoimpaankin joukossa -ja he tuijottivat häneen, katsettaan peläten. Silloin hän liikahti. -Levollisella kädenliikkeellä, ikäänkuin tervehtien vastustajaa ennen -kaksintaistelua, hän tarttui miekankahvaan ja käänsi kärjen maahan. -- -Noo, jatkoi hän katkeralla ivalla, -- tehän olette tulleet tänne sitä -varten! Kuka teistä siis haluaa ensimäisenä lähteä helvettiin? Sillä -yhden teistä minä kuitenkin aina nitistän. - -Lumous oli haihtunut. Petomaisella kiljunalla hyökkäsi tusina miehiä -portaita ylös. Näin kirkkaan terän välähtävän kerran, pari, ja eräs -miehistä vieri kuin kerä portaita alas. Mutta sitte heilahti raskas -rautakanki ilmassa ja paiskautui hymyileville kasvoille; -- vanha -ylimys vaipui maahan ääntä päästämättä, valituksetta, ja iskujen -sataessa jotka parissa sekunnissa tekivät lopun, katkasivat heikon -elämänlangan. - -Se oli tapahtunut silmänräpäyksessä ja ennenkuin ennätin juosta -väliin. Rajusti kirkuen juoksivat miehet ruumiin yli portaita ylös -ja minä seurasin heitä. Oikealla ja vasemmalla oli suljettuja ovia, -joihin Watteau oli maalannut viehättäviä kuviansa, mutta nämä -ihmispedot mursivat auki ne ja hyökkäsivät loistavasti sisustettuihin -huoneisiin rikkoen pelkästä ilkeydestä kaikki mikä tielle sattui -- -vaasia, marmoripatsaita, lasia, pienoiskuvia. Riemusta ulvoen he -täyttivät salin, jonka seinien sisällä oli monen sukupolven ajalla -liikkunut vaan kauneus ja sulo, raskaat anturat paukuttivat kiiltäviä -parkettipermantoja, joita ihanain naisten laahustimet olivat kauvan -lakaisseet. Kaikki, josta ei heille ollut hyötyä, hävitettiin, suuret -venetsialaiset kuvastimet rikottiin, taulut puhottiin ja revittiin -riekaleiksi, kirjat nakattiin ikkunoista kadulle. - -Näin vilahduksen hävityksestä pysähtyessäni kynnykselle. Samalla näin, -etteivät pakolaiset olleet näissä huoneissa ja riensin sentähden -yläkertaan. Mutta toiset olivat jo ennättäneet sinnekin ennen minua. -Päästyäni puolitiehen portaita huomasin kolme miestä, jotka seisoivat -kuunnellen eräällä ovella, ja ennenkuin ennätin perille, oikasi yksi -heistä itsensä suoraksi. -- Tuolla ne ovat! huusi mies. Sieltä kuului -naisen ääni! Pois tieltä! -- Ja hän kohotti rautakangin lyödäkseen -oveen. - --- Seis! huusin minä silloin äänellä, joka sai hänet pysähtymään. -- -Seis! Valiokunnan nimessä käsken minä teitä poistumaan tältä ovelta! -Muu osa talosta on teidän. Menkää ja ryöstäkää se! - -Miehet tuijottivat minuun. -- Hitto vieköön! huusi yksi. -- Kuka te -olette? - --- Valiokunta! - -Hän kohotti kauheasti kiroten kätensä. - --- Takasin! huusin rajusti, eli minä hirtätän teidät joka miehen! - --- Hahaa! Ylimys! Tänne, ystävät, tännepäin! Ylimys! Ylimys! - -Pari kymmentä miestä hyökkäsi ylös portaita. Seuraavassa -silmänräpäyksessä olin ympäröity hurjistuneilta, nokisilta kasvoilta, -kalpeilta, kuihtuneilta olennoilta, jotka kuuluivat kaupungin kaikista -kurjimpaan köyhälistöön. Minuutti vielä ja he olisivat käyneet käsiksi -minuun, vaan minä heittäydyin epätoivon rohkeudella rautakankia -heiluttavan miehen päälle, tempasin sen ja kaadoin hänet yhdellä -iskulla maahan. - -Mutta samassa kadotin tasapainon ja kompastuin hänen ylitseen. Ja -ennenkun ennätin nousta ylös, löi muuan miehistä puukengällään minua -päähän. Menin melkein tunnottomaksi, mutta pääsin sentään jaloilleni -ja sain pidetyksi kynnyksen vapaana lyömällä rajusti kangilla -oikealle ja vasemmalle. Mutta olin puolipyörryksissä, kaikki aaltoili -punasessa sumussa edessäni. Ihmiset hyppivät silmissäni enkä voinut -vähääkään tähdätä, löin vaan sokeasti mihin sattui uhkausten ja -kirousten suristessa korvissani. Joku nykäsi minua takista. Käännyin -vaistomaisesti. Ja silloin he löivät minua -- mihin eli millä, en tiedä --- ja minä vaivuin tunnotonna, ja melkein niinkuin kuolleena, portaille. - - - - -Kolmastoista luku. - -Kirkkoherran huolet. - - -Elokuu oli kulussa ja kastanjapuiden lehvät vielä viheriät, kun -roistoväki ryösti St. Alais'n talon ja minä putosin tiedotonna -portaille. Lehmukset olivat paljaat ja tammet kellastuneet, kun -uudelleen aloin herätä elämään, kun vuoteeltani katselin harmaata -syksyistä maailmaa ja jälleen otin hartioilleni olemisen taakan. -Sittenkin kesti vielä monta päivää ennenkun tulin täyteen tuntoon, -kun en enää tyytynyt vaan syömään, juomaan, makaamaan ja katselemaan -isä Benoit'n ystävällisiä kasvoja vierelläni. Se hetki tuli kuitenkin -viimein -- marraskuun lopulla -- jolloin ajatukseni heräsivät uuteen -toimintaan, vastoin hoitajieni luuloa, ja kun selvä katseeni kohtasi -kirkkoherran katseen, näin, että hän kääntyi toisaalle ja itki ilosta. - -Viikon perästä tiesin kaikki sekä yleiset että yksityiset tapahtumat -tämän muistettavan syksyn kuluessa, jonka olin maannut sängyssäni -kuin puu aavistamatta mitä ympärilläni tapahtui. Aluksi isä Benoit -karttoi puhua sellaisista asioista, jotka minua likemmin koskivat ja -puheli sen sijaan Pariisista, kymmenestä levottomuuden ja jännityksen -viikosta, jotka seurasivat Bastilj'in hävitystä, viikoista, jolla -ajalla etukaupungit Lafayette'n ja hänen kansalliskaartinsa valvonnan -alla pitivät tarkasti silmällä Versailles'ea; jossa Kansalliskokous -istui; puutteesta tuona koetuksen aikana, alituisista huhuista -vastavallankumouksesta hovin puolelta, kuningattaren onnettomasta -iltamasta, josta tuli kipinä ruutitynnöriin, ja viimeksi naisten -suuresta kulkueesta Versailles'iin viides päivä lokakuuta, joka -pakoittamalla kuninkaan ja kansalliskokouksen tulemaan Pariisiin -ja tekemällä kuninkaan vangiksi omassa linnassaan, teki lopun -pitkällisestä epätietoisuudesta. - --- Entä sitte? kysyin hämmästyneenä, -- Tehän sanoitte nyt olevan -kahdeskymmenes päivä marraskuuta? - --- Ei ole mitään tapahtunut. On vaan näkynyt merkkiä ja oireita. - --- Ja nämä? - -Hän pudisti päätään. Joka asekuntoinen mies on kirjoitettu -kansalliskaartiin. Täällä Quercy'ssä kuuluu siihen osastoon, jota herra -Hugues alkoi muodostaa, monta tuhatta miestä. Kaikki ovat siis aseilla -varustetut. Ja koska kaikki asetukset metsänriistan suojelemiseksi ovat -kumotut, on joka mies metsästäjä. Ja niin monta aatelissukuista on -muuttanut pois maasta, että täällä joko ei ollenkaan ole aatelistoa tai -ovat kaikki aatelismiehiä. - --- Ja kuka hallitsee? - --- Kunnallishallitukset. Ja missä niitä ei ole, seisovat valiokunnat. - -En voinut olla naurahtamatta. - --- Ja teidän valiokuntanne, herra pastori? - --- Minä en ole enää siinä jäsenenä. Minä en jaksa seurata mukana, -kaikki luistaa liian nopeasti eteenpäin. Mutta minulla on vielä -pahempia tietoja. - --- Mitä sitte? - --- Elokuun neljäntenä päivänä kielsi kansalliskokous kymmenykset -papistolta ja tämän kuun alussa ehdotettiin, että kaikki kirkon -omaisuus vedettäisiin valtiolle. Näihin aikoihin se luultavasti on jo -hyväksytty. - --- Mitä ihmettä? Pitääkö papiston sitte kitua nälässä? puhkesin -harmissani sanomaan. - --- Ei aivan, vastasi isä Benoit surullisella hymyllä. -- Valtio palkkaa -papit -- niin kauvan kun he ovat valtiolle mieliksi. - -Hän lähti kohta sen jälkeen pois ja minä jäin tuijottamaan ulos -ikkunasta syviin ajatuksiin vaipuneena; koetin kuvailla miltä tämä -muuttunut maailma mahtanee näyttää. Hetken kuluttua tuli André tuomaan -lientä minulle. Se tuntui heikolta ja minä sanoin sen hänelle, sillä -voimakas tuulahdus ulkomaailmasta, jonka isä Benoit'n uutiset olivat -tuoneet sairashuoneeseni, oli herättänyt minussa ruokahalua ja -vastenmielisyyttä kauraliemeen ja sairasruokiin. - -Mutta vanhus pahastui hyvin moitteestani. -- Niin, mitäpä tässä tekee, -herra? vaikeroi hän, kun ei melkein kukaan maksa vuokraansa, puolet -kyyhkysistä on tapettu kyyhkyslakasta eikä ole enää ainoatakaan jänistä -koko tienoolla. Koko maailma ampuu ja pyydystää, sepät ja räätälit -ratsastavat ja kantavat miekkaa vyöllään, aateli on matkustanut -tiehensä eli pysyttelee piilossa. Mitä kaiken tämän rinnalla merkitsee, -jos liemi on vähän heikkoa? Jos herra kreivi rakastaa voimakasta -ravintoa, olisi teidän pitänyt olla niin viisas, että olisitte pitänyt -itse lehmänne sen sijaan että -- - --- Vaiti, vaiti, ihminen, sanoin hiukan närkästyneenä. -- Mitä Buton -nykyään toimii? - --- Kreivi tarkoittaa varmaan herra kapteeni Buton'ia? vastasi ukko -katkeralla ivalla. -- Hän on Cahors'issa. - --- Rankaistiinko ketään -- St. Alais'n talon ryöstämisestä? - --- Nykyvallalla ei rankaista ketään, vastasi André terävästi, -- paitsi -mylläriä, jotka hirtetään kun jauhot ovat liian kalliita. - --- Pääsikö Petit Jean'kin vapaaksi? - --- Petit Jean lähti Pariisiin. Hän on luultavasti majuuri eli eversti -tähän aikaan. - -Tämän viimeisen pistoksen perästä jätti vanhus minut -- jätti -suurimman mielenliikutuksen valtaan. Sillä koko keskustelu-ajalla -en ollut uskaltanut kysyä sitä, jota paraiten halusin tietää, sitä -ainoata asiaa, joka oli sitä myöten kun voimat lisääntyivät kasvanut -pahasta aavistuksesta, jota ajatus ei kyennyt tajuamaan, rajattomaksi -ja liiankin selväksi tuskaksi, pelvoksi, joka vaivasi minua kuin -painajainen, kulutti elämänlankaani ja hidastutti paranemista. - -Olen lukenut, että kova kuume joskus polttaa rakkauden ja että -ihminen nousee siitä ylös parantuneena ei ainoastaan sairaudestaan -vaan rakkaudestakin, joka oli asunut sydämmessä. Niin ei minulle -käynyt, sillä siitä hetkestä kun ahdistukseni sai määrätyn muodon, -kun vihreillä vuoteeni uutimilla näin kalvakkaat lapsenkasvot, -jotka vuoroin itkivät, vuoroin katselivat minua suruisilla anovilla -silmillä -- siitä hetkestä ei Denise de St. Alais'n kohtalo antanut -minulle rauhaa. Jumala yksin tietää, jos joku ajatus hänen puoleltaan, -hiljainen huuto, joka nousi hänen sydämmestään minun sydämmeeni, oli -tähän syypää. Olkoon se asia miten tahaan, minun ajatukseni eivät vaan -eronneet hänestä hetkeksikään. - -Seuraavana päivänä toki jo pääsin levottomuudestani. Otaksun, että -isä Benoit oli päättänyt koskettaa tätä ainetta, sillä ensimäinen -kysymyksensä tiedusteltuaan vointiani saattoi sen esille. - --- Te ette ole koskaan kysynyt, herra kreivi, mitä sen jälkeen tapahtui -kun te haavoituitte? kysyi hän vähän arastellen. -- Muistatteko, mitä -sitä ennen tapahtui? - --- Minä muistan kaikki, vastasin koleasti. - -Hän huokasi helpotuksesta. Luulen hänen vieläkin peljänneen, etteivät -asiani olleet aivan oikein. -- Ettekä kuitenkaan ole kysynyt mitään? -sanoi hän. - --- Mutta ettekö te käsitä miksi, miksi minä en ole kysynyt? huusin -käheällä äänellä, ylös nousten ja jälleen vaipuen alas liikutuksen -vallassa. -- Ettekö ymmärrä, että niin kauvan kun en kysynyt, toivoin -vielä. Nyt -- nyt ette saa kiusata minua enää. Kertokaa kaikki -- -kaikki, ja -- - --- Minulla ei ole muuta kerrottavaa kuin hyvää, vastasi hän iloisesti -koettaen jo ensi sanalla haihduttaa huoliani. -- Pahimman te jo -tiedätte. Herra de Gontaut raukka surmattiin portaissa. Hän oli liian -kunnoton pakenemaan. Kaikki muut talon asukkaat, alimpaan palvelijaan -asti pääsivät pakoon viereisten talojen kattoja myöten. - --- Ja he pääsivät todellakin turvaan. - --- Pääsivät. Kaupunki oli kuohuksissa monta tuntia, mutta he olivat -hyvässä kätkössä. Luulen heidän sitte matkustaneen pois. - --- Ette siis tiedä, missä he ovat? - --- En. Minä en tavannut ketään heistä kapinan jälkeen. Mutta minä -kuulin heidän oleksineen milloin missäkin linnassa -- muun muassa -Harincourt'ien luona. Sitte Harincourt'it lähtivät pois Ranskasta -- -keskivälissä lokakuuta, luulen -- ja nähtävästi seurasi markiisi de St. -Alais ja hänen perheensä heitä. - -Makasin hiljaa hetken. Sydämmeni oli niin täynnä kiitollisuutta etten -voinut puhua. -- Ja te ette tiedä mitään muuta? sanoin viimein. - --- En mitään, vastasi kirkkoherra. - -Olinkin kuullut tarpeeksi. Kun hän ensi kerran tuli käymään, jaksoin -hetkisen kävellä kanssaan penkereellä ja siitä päivin voimistuin -nopeasti. Mutta pian huomasin, että sitä mukaan kuin mieleni -liikkeestä ja raittiista ilmasta ilostui, näytti isä Benoit käyvän -yhä synkemmäksi. Kirkkoherran hienot, suopeat kasvot muuttuivat päivä -päivältä vakavammiksi ja tapahtui aina useammin, ettei hän pitkiin -hetkiin hiiskunut sanaakaan. Kun tiedustelin syytä tähän, vastasi hän: --- Huonosti käy, huonosti käy! Jumala suokoon minulle anteeksi, että -olin ollenkaan asian kanssa tekemisissä. - --- Kukapa ei sitä ollut? kysyin tyynesti. - --- Mutta minun olisi pitänyt olla tarkkanäköisempi, vastasi hän käsiään -väännellen. -- Minun olisi pitänyt tietää, että Jumalan ensimäinen -lahja ihmiselle oli laki ja järjestys. Mutta Cahors'issa ei ole enää -järjestysvaltaa eikä tuomioistuinta. Entiset virkamiehet pelkäävät -ja vanhoja asetuksia halveksitaan; ei edes pysty saataviaankaan -ryöstämään! Pahin, mitä vankilaan heitetty rikoksentekijä saattaa -peljätä, on että hänet unhoitetaan. Aseita näkee kaikkialla, miehet, -jotka eivät osaa lukea, opettavat lukutaitoisia ja ne, jotka eivät -maksa veroja, elävät niiden rahoilla, jotka maksavat! Kaupungissa -vallitsee nälänhätä, mutta vuokraajat ja talonpojat eivät tee muuta -kuin ampuvat metsänriistaa, sillä kukapa välittää työnteosta, kun -tulevaisuus on niin epävarma. Rikkaiden talot ovat autiot, palvelijansa -nälinkuoliaina, ja kaikki teollisuus, kaikki kauppa, paitsi kaikista -välttämättömin, on lamassa. Näen tämän kaiken, herra kreivi, ja enkö -silloin sanoisi: Mea culpa, mea culpa? - --- Mutta vapaus, vastustin laimeasti. -- Te sanoitte kerran, että -täytyy uhrata jotain sen eteen -- - --- Oikeuttaako vapaus sitte vääryyttä harjoittamaan? sanoi hän -kiihkeästi, enkä ole koskaan nähnyt häntä niin liikutettuna. -- Sekö -on vapautta, että ryöstetään ja pilkataan ja muutetaan naapurien -rajamerkkiä? Eikö sorto olekaan sortoa silloin kuin ei enää ole -yksi vaan monta sortajaa? Enkä tiedä, mitä minun pitää tehdä, herra -kreivi, en tiedä, mitä pitäisi tehdä? Tahtoisin vaeltaa maailmalle ja -ottaa takaisin mitä olen sanonut ja tehdä tehty tekemättömäksi. Sen -tahtoisin, totisesti sen tahtoisin tehdä! - --- On tapahtunut muutakin, sanoin ihmetellen tätä purkausta. -- -Jotakin, josta en vielä ole kuullut. - --- Kansalliskokous otti pois kymmenykset ja kirkon omaisuudet. Sen jo -tiedätte. He julistivat, ettei ole olemassa mitään yhteistä kirkkoa. -Sen myös tiedätte. Mutta sitä ette tiedä, että se nyt on käskenyt -sulkea kaikki luostarit. Pian he kyllä sulkevat kaikki kirkotkin ja -kappelit. Ja sitte meistä tulee pakanoita. - --- Mahdotonta! huudahdin. - --- Vaan totta kuitenkin. - --- Että luostarit suljetaan, niin, mutta mitä kirkkoihin tulee -- - --- Miksi ei? sanoi hän katkerasti. -- Jumala tietää miten kehnouskoisia -ihmiset ovat. Pelkään, että se tulee -- minä näen sen tulevan. Mutta -sitä tärkeämpää on, että me, jotka uskomme, todistamme uskostamme. - -En käsittänyt täydellisesti, mitä hän tarkoitti tahi mitä hänellä -oli mielessä, mutta minä näin, että rehellinen, tunnollinen sielunsa -kärsi siitä, että hän oli jouduttanut asiain kulkua, ja olin hyvin -levoton kun ei hän seuraavana päivänä tullutkaan tavalliseen aikaan. -Kolmantena päivänä hän kuitenkin tuli, vaan oli niin hiljainen ja -alakuloinen ja katseli minua hyvästiä jättäessään niin lempeän -surullisesti, että mieleni teki huutamaan häntä takaisin. Seuraavana -päivänä häntä ei taasenkaan näkynyt eikä sen jälkeisenä, jolloin -lähetin palvelijan tiedustamaan, mitä hänelle oli tapahtunut. Vanha -taloudenhoitajattarensa ei tietänyt sen enempää kuin että isä Benoit -äkkiä oli lähtenyt matkoille sovittuaan naapuriseurakunnan papin -kanssa, että tämä hoitaisi hänen virkaansa kuukauden ajan. - -Kykenin jo kävelemään jonkun matkaa ja lähdin asunnolleen. Mutta en -saanut minäkään muuta tietää kuin että muuan kapusiinimunkki oli ollut -hänellä vieraana kaksi yötä ja että herra pastori oli matkustanut -Cahors'iin muutamia tuntia sen jälkeen kun munkki lähti. Siinä kaikki, -ja minä palasin kotiin tyytymättömänä ja alakuloisena. Vastaantulevat -kyläläiset tervehtivät minua kunnioittavasti, jopa ystävällisestikin -- -sairasvuoteelta noustuani olin ensi kerran kylässä asti käymässä. Mutta -se epäilyksen ilme, jonka jo pari kuukautta sitten huomasin heidän -kasvoillaan, oli syventynyt ja synkistynyt tällä ajalla. He eivät -olleet enää varmoja minun asemastani tahi omastaan, minun oikeuksistani -ja omistaan. He pelkäsivät minua eivätkä olleet itsestään varmoja ja -näkivät sentähden ilolla minun poistuvan. - -Lähellä puistoveräjiä kohtasin erään tutun miehen, viinikauppiaan -Aulnay'sta. Pysähdyin kysymään oliko hänen herrasväkensä kotona. - -Hän katsoi minuun silmät suurina. -- Ei, herra kreivi, vastasi hän, he -lähtivät Ranskasta monta viikkoa takaperin -- kohta sen jälkeen kun -kuninkaan täytyi jättää Versailles. - --- Ja herra parooni? - --- Hän meni myös. - --- Pariisiinko he matkustivat? - -Mies, kunnon porvari, katseli minua leveästi nauraen. -- Ei, herra -kreivi, sitä en usko. Tietysti te sen parhaiten tiedätte, vaan jos -arvaan heidän menneen Turin'iin, en taida aivan kiveen iskeä. - --- Olen ollut sairaana enkä tiedä asioista mitään. - --- Silloin teidän olisi pitänyt ajaa Cahors'iin, sanoi mies suoralla -tavallaan. -- Useimmat aateliset ovat siellä -- elleivät ole etemmä -lähteneet. Kaupungissa on turvallisempi nykyään kuin maalla. Niin, -niin, jos isäni olisi elänyt ja nähnyt -- - -Hän ei lopettanut lausettaan, vaan kohotti kulmiaan ja olkapäitään, -tervehti ja ratsasti tiehensä. Mutta näki helposti, että muutos -miellytti häntä vaikkei hän kohteliaisuudesta tahtonut sitä näyttää. - -Palasin kotiin mieli hyvin masentuneena. Vanha linna huippuineen -ja tornineen ja kyyhkyislakkoineen, jonka seinämiltä kesän viheriä -lehtiverho oli karissut maahan, seisoi kujan päässä suurena ja -alastonna ja tuntui omituisella tavalla ottavan osaa yksinäisyyteeni ja -kertovan surullisista ajoista, jotka olivat kohdanneet meitä molempia. -Astuskelin hautoen raskaita ajatuksiani ja tulin siitä syystä oikein -iloiseksi, kun näin hevosen linnan portille sidottuna. Pistoolikotelot -riippuivat satulasta ja jalustimet olivat liassa. - -André oli eteisessä, mutta sen sijaan että olisi ilmoittanut kävijän, -pyyhki hän vaan levollisesti tomua pöydältä selin minuun kääntyneenä. - --- Kuka täällä on? kysyin tuimasti. - --- Ei kukaan, vastasi André. - --- Ei kukaan. Kenenkä hevonen tuo sitte on? - --- Sepän. - --- Mitä ihmettä? Buton'in? - --- Niin, hänen juuri. Se on nyt taas joku uusi tapa, että sitoo sen -portille, -- lisäsi hän ivallisesti. - --- Mitä hän sitte tekee? Missä hän on? - --- Hän on siellä missä hänen pitääkin olla, ja se on tallissa, vastasi -vanhus äreästi. -- Lyönpä vetoa, ettei hän ole moneen Herran päivään -toimittanut mitään niin hyödyllistä. - --- Kengittääkö hän hevosia? - --- Miksei sitte? Ehkä herra kreivi tahtoisi, että hän olisi tullut -tänne päivälliselle. - -Välittämättä ukosta lähdin talliin. Kuulin palkeen puhisevan ja -käännyttyäni tallirakennuksen nurkalta näin Buton'in työskentelemässä -kahden renkinsä kanssa pajassa. Seppä oli riisunut päältään takin ja -liivit, käärinyt paidan hihat ylös ja sitonut suuren nahkaesiliinan -eteensä ja oli aivan entisen Buton'in näköinen. Mutta pajan oven -vieressä oli pieni kasa vaatteita, sininen takki punaisilla käänteillä, -pitkät siniset liivit kiiltävillä napilla ja suurella kolmivärisellä -kokardilla koristettu hattu. Ja kun Buton laski maahan hevosenkavion, -jota parhaallaan kengitti, ja tervehti minua, oli kasvoissaan jotain -aivan uutta, puoleksi rukoilevaa, puoleksi uhkamielistä. - --- Oho! sanoin pilkallisesti, tämähän on liian suuri kunnia, herra -kapteeni. Valiokunnan jäsen kengittää minun hevosiani! - --- Onko herra kreivillä mitään muistuttamista? kysäsi Buton punastuen. - --- Minulla? Ei millään muotoa! Minä olen vaan aivan hämmästynyt -kunniasta, jota minulle osoitetaan. - --- Olen käynyt kengittämässä hevosenne kerran kuukaudessa, sanoi -hän nyreästi. -- Ovatko ne ehkä olleet huonommin kengitetyt kuin -tavallisesti, vai kuinka? - --- Ei! Mutta -- - --- Onko herra kreivin linnaa mitenkään uhattu? Onko poltettu -ainoatakaan heinähaasiaa tahi varastettu yhtään varsaa niityltä eli -munaa kanakopista? - --- Ei, sanoin. - -Buton nyökkäsi synkästi. - --- Jos ei herralla siis ole mitään muistuttamista, niin sallitte minun -ehkä lopettaa työni. Sitte on minulla toimitettavana eräs asia, mutta -se on vaan teille itsellenne aijottu, ja paja -- - --- Ei ole sovelias paikka salaisuuksille, vaikka seppä on sanan -tuojana, vastasin ivallisesti. -- Tulkaa luokseni pengermälle, kun -olette täällä lopettaneet. - -Hän tuli tuntia myöhemmin kömpelönä ja ujontapaisena hienoissa -vaatteissaan ja -- Jumala paratkoon -- miekka vyöllä. Ja nyt tuli -esille asiansa: hän oli tullut tuomaan minulle överstiluutnantin -valtakirjaa maakunnan kansalliskaartissa. - --- Se annettiin teille minun pyynnöstäni, sanoi Buton kömpelöllä -ylpeydellä. -- Muutamien mielestä te ette ollut käyttäytynyt niinkuin -olisi pitänyt kapinan aikana, mutta minä luin heille lakia. Sitä paitsi -minä sanoin: 'Ilman överstiluutnanttia ei ole kapteeniakaan!' ja he -eivät tule toimeen ilman minua. Minä ylläpidän rauhaa ja turvallisuutta -näillä seuduin. - -Mihin kummalliseen asemaan olinkaan joutunut! Ensi hetkellä en -tietänyt, oliko se enemmän naurettava vai nöyryyttävä. Kuusi -kuukautta aikasemmin olisin repinyt valtakirjan kappaleiksi, -viskannut ne vasten sepän kasvoja ja hätyyttänyt hänet piiskalla -talostani. Mutta sen jälkeen oli tapahtunut paljon, eikä edes haluni -purskahtaa nauruun ollut enää voittamaton. Tukahdutin sen vähäisellä -ponnistuksella, osaksi varovaisuudesta, osaksi ylevämmästä syystä --- Buton'han oli kuitenkin pysynyt minulle uskollisena näissä ylen -vaikeissa ja omituisissa oloissa -- ja kiitin häntä, vaikka sanat -melkein takertuivat kitaan kiinni, ja lupasin lähettää valiokunnalle -kirjallisen vastauksen. - -Vaikka Buton oli saanut tämän vastauksen, seisoi hän yhä ja liikutteli -levottomasti suuria raskaita jalkojaan ja minä odotin ivallisella -kohteliaisuudella, mitä hänellä olisi vielä lisättävää. - --- Tahtoisin vielä puhua eräästä asiasta, herra kreivi, sanoi hän -vihdoin. -- Kirkkoherra on lähtenyt Saux'sta? - --- On. - --- Niin, hän on hurskas mies, eli oikeammin -- hän oli hurskas mies, -jatkoi Buton vastenmielisesti. -- Mutta hän antautuu turhanpäiten -vaaroihin ja teidän sietäisi varoittaa häntä. - --- Mistä? Tiedättekö sitte, missä hän on? - --- Minä aavistan sen, ja missä muutkin ovat. Nämä kapusiinilaismunkit -eivät kiertele täällä tyhjän tähden. Kun varikset lentävät kotiinpäin, -tietää se aina pahaa. Ja minä en soisi, että hänelle kävisi huonosti. - --- Minulla ei ole vähääkään aavistusta siitä, missä hän on tahi mitä te -tarkoitatte, vastasin kylmästi. Sepän ääni oli muuttunut raa'aksi ja -tylyksi. - --- Hän on lähtenyt Nîmes'iin! vastasi hän. - --- Nîmes'iin? huudahdin. Mistä te sen tiedätte? - --- Minä tiedän sen ja tiedän myös, mitä siellä on tekeillä. Ja on niitä -muitakin kuin minä, jotka sen tietävät. Mutta tällä kertaa ei St. Alais -ja hänen lahkolaisensa -- ne ovat kaikki siellä -- pääse puikahtamaan -käsistämme. Nyt me muserramme heidät. Niin, herra kreivi, elkää tehkö -mitään tuhmuuksia, elkääkä ruvetko heidän kanssaan mihinkään yhteyteen. -Me olemme kansa! Kansa! Varokoon itseään se mies, joka asettuu meidän -eteemme! - --- Mene! sanoin. Olen kuullut tarpeeksi! Mene! - -Hetkisen hän katsoi minuun ikäänkuin vastatakseen, mutta vanhat tavat -pääsivät voitolle ja lausuen hiljaisen hyvästin kääntyi hän pois -ja katosi nurkan taa. Hetkisen kuluttua kuulin hevosensa ravaavan -kujannetta veräjille päin. - -Keskeytin hänet, vaan toivoin häntä jo samassa takaisin kyselläkseni -tarkemmin mainitsemiaan asioita. St. Alais Nîmes'issä? Isä Benoit -Nîmes'issä? Nämä uutiset avasivat ikkunat seposelälleen avarampaan -maailmaan ja kun katselin ulos niistä, en enää ollut mielestäni niin -yksinäinen ja hyljätty kaukaisessa linnassani ilman sukulaisia ja -ystäviä. Näin suuren, valkosen, pölyisen kaupungin etelässä, näin -levottomuuksien puhkeavan liekkiin siellä ja keskellä levottomuuksia -näin Denise de St. Alais'n, joka katseli minua ikävöiden. - -Isä Benoit oli matkustanut sinne. Miksi en minä voisi tehdä samoin? - -Astelin edestakaisin pengermällä ja ajatukset temmelsivät päässäni. -Ja kuta kauvemmin mietin, sitä enemmän siihen tuumaan miellyin, kuta -enemmän ajattelin toimetonta elämääni kotona, ellen yhtyisi Buton'iin -ja hänen vertaisiinsa, sitä innokkaammin halusin päästä pois. - -Ja miksikä en sitte lähtisi? Mikä minua esti? - -Olihan minulla taskussani valtakirja, jolla minut nimitettiin -överstiluutnantiksi kansalliskaartissa, vieläpä mainittiin ennen olleen -"puheenjohtajana valiokunnassa yleisen turvallisuuden säilyttämiseksi -maakunnassa." Tämä paperi oli yhtä hyvä kuin passi ja tietysti suureksi -hyödyksi matkalla. Pitkällisen sairauden jälkeen tarvitsin kyllä -muutetta ja rahaa oli tarpeeksi. Ei ollut, sanalla sanoen, yhtään -estettä olemassa; saatoin lähteä, minne mieli teki. - -Päätös oli siis pian tehty. Seuraavana päivänä nousin hevosen selkään -ensi kerran kostuttuani, ratsastin vähän matkaa ja palasin ylen -uupuneena kotiin. - -Huomenna ajoin aina St. Alais'n linnalle, katselin raunioita ja palasin -takasin, mutta en ollut läheskään niin väsynyt kuin edellisenä päivänä. - -Sen jälkeisen päivän, joka oli sunnuntai, lepäsin tykkänään, ja -maanantaina ratsastin puoliväliin Cahors'iin vievää tietä ja takaisin -jälleen. Samana iltana puhdistin pistoolit, katselin kun Gil täytti -satulalaukkuja ja valikoin itselleni kaksi korutonta pukua, toisen -matkalla toisen perillä käytettäväksi, ja kolmivärisellä pienellä -kokardilla varustetun hatun. Seuraavana aamuna, maaliskuun kuudentena -päivänä, lähdin kotoa ja kylän laiteella erottuani André'sta käänsin -hevosen pään Figeac'ia kohti. Sydämmeni täytti vapauden tunne, toivo ja -odotus, tehden ensimmäisen tunnin matkasta ihanaksi ja riemastuttaen -minua vielä kun päivä kallistui lopulleen ja ilta tuli -- pimeä ja -kolea ilta, joka vierailla paikoilla aina tuntuu niin kammottavalta. - - - - -Neljästoista luku. - -Milhau'ssa. - - -Näin paljo ihmeellistä tällä matkalla. Omituista oli nähdä aseellisia -talonpoikia tavallisessa peltotyössä, jokaikisessä kylässä sotatemppuja -harjoittelevia miehiä ja ravintoloissa muutamia maalais-ukkoja, -jotka nimittivät itseään valiokunnaksi, pöydän ympärillä istumassa, -viinilasit ja kenties myös mustepullo edessä. Mutta kolmannen päivän -illalla näin vielä kummallisemman näyn. Ratsastin ylöspäin Tarn'in -jokilaaksoa, joka ulottuu Cevennervuoristoon lähellä Milhau'ta. Kylmä -pohjoistuuli puhalsi tuimasti, taivas oli pilven peitossa, maisema -harmaa ja kolkko. Noin puolen peninkulman päässä edessäni kohosivat -valtavat tummansiniset vuoriryhmät. Väsynein askelin astellessani -hevosen rinnalla kuulin yhtäkkiä ääniä, jotka lauloivat kuorossa, ja -katsoin hämmästyneenä ympärilleni. Ääni, joka helähteli kirkkaana ja -suloisena kuin keijukaissoitto, tuntui kohoavan maasta jalkojeni alla. - -Kuljettuani vähän matkaa eteenpäin, selvisi arvoitus minulle. Tulin -pienen laakson reunalle ja näin jalkaini alla ryhmän tuvan kattoja ja -vähän syrjässä niistä joukon miehiä ja naisia, satakunta ehkä eli vähän -enemmän. He lauloivat ja tanssivat karsitun, lipuilla koristetun puun -ympärillä. Jotkut vanhemmat istuivat puun juurella piirin sisässä ja -ellei ilma olisi ollut niin kolkko ja harmaa, olisin luullut heidän -viettävän kevätjuhlaa. - -Minut huomattuaan taukosivat he laulamasta. Kaksi vanhempaa talonpoikaa -nousi ylös ja tuli käsi kädessä piirin läpi, vastaani. - --- Tervetultua tänne, Vlais'iin ja Giron'iin! sanoi toinen. - --- Tervetultua Giron'iin ja Vlais'iin! sanoi toinen. - -Ja ennenkun kerkesin vastata, huusivat molemmat yhdestä suusta: - --- Te olette tullut onnellisella hetkellä! - -En voinut olla hymyilemättä. - --- Sepä ilahduttavaa, sanoin. Uskallanko kysyä syytä tähän -juhlallisuuteen? - --- Giron'in ja Vlais'n kunnat ovat tänään yhtyneet yhdeksi, vastasivat -he puhuen yhtaikaa molemmat. Tänään häviävät vanhat rajamerkit ja -unhotetaan vanha kauna. Giron'in ja Vlais'n jalot sydämmet tykkivät -kuin samassa povessa. - -Heidän luontaisuutensa tahtoi väkistenkin naurattaa minua, mutta -samassa rupesi toki nuoriso jälleen laulamaan ja tanssimaan puun -ympärillä ja se näytti ilmasta huolimatta hyvin somalta, aivan kuin -joku juhla á la Watteau. Onnittelin molempia vanhuksia sen johdosta. - --- Ah, hyvä herra, tämä ei ole mitään, vastasivat he suurimmalla -vakavuudella. -- Nyt ei kysymys ole vain kuntien rajoista, vaan -maakuntien. Nekin kuuluvat menneisiin aikoihin. Valence'ssa, tuolla -vuorten takana, on kansa molemmin puolin Rheiniä ojentanut toisilleen -kätensä ja vannonut ikuista ystävyyttä. Tästä puolin ovat kaikki -ranskalaiset veljiä, asuivatpa sitte missä osassa maata tahansa. - --- Se on kaunis ajatus, sanoin. - --- Ranskalainen ei ole konsanaan enää vuodattava ranskalaista verta. - --- Tapahtukoon niin. - --- Katolinuskoiset ja protestantit elävät sovussa keskenään. -Käräjäjutuista tulee loppu. Elintarpeita saa kuljettaa ilman tullia ja -taksoja. Kaikki tulevat vapaiksi, monsieur, kaikki tulevat rikkaiksi. - -He juttelivat vielä paljo muutakin samantapaista ja samalla -lapsellisella luottamuksella, vaan minä en enää kuunnellut sitä. -Huomioni oli kiintynyt erääseen mieheen, joka nähtävästi ei kuulunut -talonpoikaissäätyyn, vaikka istuikin heidän joukossaan puun juurella. -Hän oli pitkä ja laiha, suorukkeiset hivukset mustat, kasvonpiirteet -ankarat ja terävät, eikä hänen ulkoasussaan ollut mitään muista -eroavaa. Pukunsa, karkea metsästystakki ja housut, oli vanha ja -paikattu, kannukset ruskeissa, liejun peittämissä saappaissaan -ruosteiset ja käyrät. Mutta asento ja käytös oli huolettoman vapaata -ja panin merkkiin, että hän katseli suopealla ylenkatseella tanssivaa -rahvasta. - -En huomannut hänen ollenkaan älyävän tutkivaa katsettani eli vastaavan -siihen, mutta sanottuani hyvästit talonpojille ja ratsastettuani vähän -matkaa kuulin askeleita takanani, ja kun käännyin katsomaan, näin -muukalaisen rivakasti astuvan perässäni. Hän viittasi kädellään ja minä -pysähdyin odottamaan. - --- Te olette matkalla Milhau'iin, sanoi hän heti lähelle tultuaan sen -puolen maalaismurteella, mutta niin luontevasti kuin olisi puhutellut -vertaistaan. - --- Niin olen, vastasin. Mutta pelkäänpä, etten joudu perille tänä -iltana. - --- Minä olen myös sinne menossa, hevoseni on tässä kylässä. - -Ja virkkamatta sen enempää kulki hän rinnallani kylään asti. Se oli -ihka autio ja tyhjä, hän meni muutamaan vajaan ja talutti sieltä laihan -hevoskaakin, jonka selkään nousi. - --- Mitä te arvelitte noiden raukkojen ilonpurkauksesta? sanoi hän -äkkipäätä hetken aikaa ratsastettuamme. - --- Pelkäänpä, että he odottavat liikoja. - -Hän nauroi äänekkäästi ja pilkallisesti. - --- He uskovat tuhatvuotisen valtakunnan jo tulleen, mutta kuukauden -perästä on heidän latonsa porona ja henkensä vaarassa elleivät jo riipu -hirsipuussa. - --- Niin huonosti ei kuitenkaan käyne, toivon minä! - --- Tietysti minäkin sitä toivon, vastasi hän kyynillisesti. -- Mutta -kaikessa tapauksessa: eläköön kansa! eläköön vallankumous! - --- Kuinka? Vaikka se kantaisikin sellaisia hedelmiä? - --- Niin, miksei? vastasi hän, kääntäen minuun synkän katseensa. --- Jokainen on itseään lähinnä. Ja vanha hallitus ei suinkaan ole -tehnyt minulle niin paljoa hyvää että pelkäisin koettaa uutta! Se -on antanut minun kitua nälässä vanhassa rauniossa yksinäisellä -kallionkielekkeellä, alastomien muurien suojassa ja syöden nokisesta -padasta! Samalla aikaa ovat naiset ja rahapohatat, hajuvesissä liotetut -narrit ja laiskurit papit paahtaneet itseään kuninkaallisen armon -hohteessa! Ja miksi, herra? Siksi että minä olen pysynyt uskollisena -opille, jonka puolet kansasta kerran tunnustivat oikeaksi. - --- Protestanttina? - --- Niin, herra, ja köyhänä ylimyksenä, vastasi hän katkerasti. -- -Parooni de Géol, palvelijanne. - -Esittelin vuorostani itseni. - --- Te kannatte kolmiväristä nauhaa, sanoi uusi tuttavani, ja väitätte -kuitenkin minun menevän liiallisuuksiin. Mutta minä vastaan: teille se -ehkä on yhdentekevää, me olemme niin erilaisissa elämänoloissa. Teillä -on epäilemättä perhettä, herra kreivi, vaimo, joka -- - --- Ei suinkaan, herra parooni. - --- No, äiti sitte tahi sisko? - --- Ei kumpaakaan, vastasin hymyillen. Olen aivan yksin maailmassa. - --- On teillä koti ainakin, intti hän. -- Koti, varallisuutta, ystäviä, -toimiala, tai ainakin toivoa saada jotain tointa. - --- On, vastasin. - --- Jota vastoin minulla ei ole mitään -- ei mitään, sanoi de Géol ja -äänensä kävi käheäksi liikutuksesta. -- Minä en voi astua sotajoukkoon --- sillä minä olen protestantti. Minä en voi ruveta lakimieheksi tahi -tuomariksi -- sillä minä olen protestantti. Valtion virkoihin en kelpaa --- sillä minä olen protestantti. Kuninkaan koulut ovat minulle suljetut --- samasta syystä. Hoviin en ole kelvollinen pääsemään -- samasta, -syystä. Lain edessä ei minua ole olemassakaan. Niin, herra, jatkoi hän -hitaammin ja arvokkaalla liikkeellä, -- minua, jonka esi-isät hoitivat -kuninkaan korkeimpia virkoja, ja jonka isoisän isoisä pelasti suuren -Henrikin kuoleman kynsistä Coutras'in luona -- minua ei ole lain -silmissä olemassakaan. - --- Vaan nyt? sanoin hämmästyneenä intohimon purkauksestaan. - --- Nyt, jatkoi hän katkerasti, -- nyt kääntyvät asiat toiselle uralle, -elleivät vaan papit, senkin mustat korpit, väännä kelloa entiselle -kohdalle jälleen. Siitä syystäpä minä nyt olenkin matkalla. - --- Milhau'iin, niinkö? - --- Minä asun lähellä Milhau'ta, vastasi hän. Olen ollut poissa ja -palajan nyt kotiin. Mutta minä aijon matkustaa vielä etemmäksi -- -Nîmes'iin. - --- Nîmes'iin! huudahdin hämmästyneenä. - --- Niin, sanoi hän ja katsoi minuun hiukan karsaasti, vaan ei sanonut -mitään enää. Ilta alkoi pimetä. Tarnlaakso, jota myöten tie mutkaili, -näytti tähän vuodenaikaan ja tässä valaistuksessa sekä synkältä että -erämaan tapaiselta, vaikka se kesällä oli valoisa ja hedelmällinen. -Korkeat vuoret kohosivat molemmin puolin ja kun tie joskus vei lähemmä -virtaa kuului veden pauhina kallioita vastaan, joka yhä enensi -maiseman synkkäluonteisuutta. Minua värisytti. Asiani epätietoisuus, -sen onnistumisen epätietoisuus ahdisti minua kuin painajainen ja minä -ihastuin vallan kun seuralaiseni heräsi synkistä mietteistään ja -osoitti valopilkkuja, jotka tuikkivat pienellä tasangolla vuorten ja -joen välillä. - --- Te ehkä aijotte viettää yönne ravintolassa, kysyi hän kaupunkia -lähestyessämme. Nyökkäsin myöntävästi. -- Siinä tapauksessa eroavat -tiemme tässä, jatkoi hän. Jos jatkatte matkaanne Nîmes'iin huomenna -- -vaan ehkä kuljettekin mieluummin yksin? - --- Ei, kaukana siitä! - --- Hyvä, minä ratsastan itäisen portin ohi kahdeksan aikaan. Hyvää -yötä, herra kreivi! - -Toivotin hänelle samaa, erosin ja ratsastin eteenpäin ahtaita pimeitä -katuja pitkin ja kolkkojen porttiholvien alaitse, joissa riippui -natisevia, sinne tänne heiluvia lyhtyjä, jotka eivät kyenneet -valaisemaan harmaata pimeyttä. Vaikka oli jo yö, liikkui ihmisiä -tiheään kaduilla ja seisoskeli jutellen ovien edustoilla. Se tuntui -oikein kaupunkimaiselta verraten autioon maisemaan, jonka kautta -olin matkustanut, ja pian huomasin, että kokonainen kansankokous -oli lähtenyt jälkeeni. Ennenkun ennätin ravintolan luo, joka -sijaitsi huonosti valaistun torin varrella, oli se kasvanut suureksi -kansan paljoudeksi, joka tungeskeli ympärilläni. Lähinnä kulkevat -tirkistelivät uteliaasti minuun ja toiset etempänä olevat huusivat -naapureilleen ja ikkunoista katsojille, että olin "hän". - -Tämä heidän käytöksensä alkoi huolestuttaa minua. Eivät he kuitenkaan -mitenkään häirinneet, vaan kun pysähdyin, pysähtyivät hekin, ja olin -pakoitettu hevosen selästä laskeutumaan melkein heidän syliinsä. - --- Tässäkö ravintola on? kysyin lähinnä seisovilta ja koetin näyttää -hyvin huolettomalta. - --- On, on, vastasivat he yhdestä suusta, -- tässä se on. - --- Hevoseni -- - --- Kyllä me pidämme siitä huolta. Astukaa sisään vaan! - -Joukko työntäytyi niin lähelle minua, etten voinut muuta kuin jättää -hevoseni heidän huostaansa ja astuin välinpitämättömän näköisenä -ravintolaan toivoen, etteivät he ainakaan sinne tulisi perässäni ja -että saisin siellä tietää syyn heidän kummalliseen käytökseensä. Mutta -tuskin olin kääntynyt selin kun he jälleen olivat kintereilläni ja niin -lähellä, että melkein työnsivät minut kumoon, ja veivät minua edessään -ahtaassa käytävässä, ollenkaan kysymättä mihin mielin. Yritin kääntyä -ja vastustaa moista menettelyä, mutta etumaiset tukkesivat suuni -huudoilla: "Herra Flandre! Herra Flandre!" - -Onneksi ei herra Flandre ollut kaukana. Ovi käytävän toisessa päässä, -jota kohti minua työnnettiin, avautui ja ravintoloitsija tuli näkyviin. -Hän oli pyylevä, pyöreämuotoinen ukko ja hän tiirotti hetken aikaa -meihin hämmästyneenä oudosta melusta. Sitte hän äkäisesti kysyi mitä -oli tekeillä. - --- Hitto vieköön! kiljasi ukko. Onko tämä minun taloni vai teidän, -roistot? Mikä mies tämä on? - --- Kapusiini munkki! Kapusiini munkki! huusi tusina ääniä. - --- Ohoo, äänsi taas ukko, ennenkun ennätin vastata. -- Kyntteli tänne! - -Pari paljas käsivartista naista, jotka seisoivat keittiön ovella, -riensivät noutamaan kyntteliä, jotka nostivat korkealle päänsä yli, ja -katselivat minua uteliaasti. - --- Ohoo! sanoi isäntä vielä kerran. -- Onko tämä kapusiinimunkki? -Olette siis saanut hänet käsiinne? - --- Olenko minä kapusiinimunkin näköinen? kysyin harmistuneena työntäen -sivulle kaikista rohkeimmat. -- Herran nimessä, näinkö täällä otetaan -vieraita vastaan, vai onko koko kaupunki tullut hulluksi? - --- Te ette siis olekaan kapusiinimunkki? Kysyi isäntä hämillään. - --- Johan minä sanoin, etten ole. Käyttävätkö munkit ehkä saappaita ja -kannuksia? - --- Näyttäkää sitte paperinne, vastasi isäntä lyhyesti. -- Paperinne! -Sillä tietäkää, -- jatkoi hän oikaisten paksua vartaloaan -- että minä -olen sekä pormestari että ravintoloitsija ja että minä hoidan sekä -vankilaa että kapakkaa, ja jos pidätte jälkimäisen edellistä parempana, -niin -- näyttäkää paikalla paperinne, herra! - --- Näiden ystävienne nähdenkö? kysyin pilkallisesti. - --- He ovat kunnon kansalaisia. - -Aloin epäillä joutuneeni pulaan ja ettei valtakirjasta olisikaan -toivottua hyötyä. Mutta eihän minulla ollut muuta neuvoa eikä -ylipäätään juuri mitään peljättävääkään ja minä jätin sen siis esille. -Onneksi se oli kohteliaasti ja sopivasti kirjoitettu ja herätti -ravintolan isännässä sen luulon -- en tiedä, millä perustuksella -- -että minä matkustelin valtion asioissa. Luettuaan paperin alkoi hän -pyydellä anteeksi, toivotti nöyrin sanoin minut tervetulleeksi heidän -kaupunkiinsa ja selitti kuuntelevalle joukolle, että olivat suuresti -erehtyneet. - -Panin erityisesti merkkiin, etteivät ihmiset ollenkaan tulleet -hämilleen erehdyksestään. Päin vastoin. Riensivät vain kohta -onnittelemaan minua vapaaksi pääsyn johdosta, jopa minua -ylenpalttisessa ystävyydessään taputtelivat olallekin. Toiset -kiiruhtivat ulos hoitamaan hevostani tai antamaan muita määräyksiä -minun suhteeni ja muutkin hävisivät vähitellen, jättäen minut -siihen vahvaan vakuutukseen, että he olisivat olleet yhtä valmiit -hirttämäänkin minut lähimpään lyhtypaaluun. - -Kun ainoastaan pari kolme enää oli jälellä, kysyin isännältä keneksi he -minua luulivat. - --- Erääksi valepukuiseksi munkiksi, herra kreivi, vastasi isäntä. --- Hyvin vaarallinen mies, se sama munkki ja kuuluu olevan matkalla -Nîmes'iin kahden naisen seurassa. On annettu ylemmistä piireistä käsky -vangita heidät. - --- Vaan minähän olen ypö yksin, väittelin. Eihän minulla ole naisia -seurassani. - -Ravintoloitsija kohotti hartioitaan. -- Ei olekaan, herra kreivi, mutta -asianlaita on se, että molemmat naiset jo ovat täällä hyvässä tallessa. -Heidät vangittiin tänä aamuna aikoessaan vaunuilla kaupungin läpi. -Tällä haavaa hän siis on yksin. - --- Ahaa! Nyt ei siis enää puutu muita kuin hän! Mutta mistä häntä siis -syytetään? jatkoin muistaen kauhistuksella, että kapusiinimunkki oli -käynyt isä Benoit'nkin luona ennen hänen lähtöään. Tuntui omituiselta, -että täälläkin jouduin sellaisen jäljille. - --- Häntä syytetään valtiokavalluksesta, vastasi herra Flandre -arvokkaasti. -- Hänet on nähty kaikkialla, Montpellier'ssa, Cette'ssä, -Albi'ssa, vieläpä niinkin kaukana kuin Auch'issa ja kaikkialla hän on -saarnannut taikauskosta ja kiihoittanut kansaa. - --- Ja naiset? kysyin hymyillen. Ovatko hekin --? - --- Eihän toki, herra kreivi. Mutta luullaan, että kun hän halusi -palata Nîmes'iin ja kuuli että sinne vievä tie oli vartioittu, niin -pukeutui hän valepukuun ja yhtyi molempiin naisiin. He ovat luultavasti -hurskaita katoliikkia. - --- Ihmisparat! sanoin väristen. Kaikki ihmiset näyttivät niin -hyväntahtoisilta, vaan olivat kuitenkin samalla niin kovia ja julmia. --- Miten aiotte heidän kanssaan menetellä? - --- Minä lähetän noutamaan ylempää käskyä, vastasi hän. -- Mutta mitä -munkkiin tulee, ei sellaisia tarvittaisi. Tässä tulee näemmä iltasenne, -herra kreivi. Suokaa anteeksi, etten itse palvele teitä, mutta -kaupungin korkeimpana viranomaisena täytyy minun hiukan pitää arvostani --- ymmärrättehän. - -Vastasin kohteliaasti, että aivan hyvin ymmärsin sen ja pyysin häntä, -kun illallispöytä oli katettu makuusuojaani niinkuin pienemmissä -ravintoloissa on tapana, juomaan kanssani lasin viiniä. Aterioidessa -sain kuulla paljo asiain tilasta niillä seuduin, kuohusta pitkin -etelärannikkoa ja papeista, jotka yllyttivät kansaa saarnoilla ja -kulkueilla. Hän tuli oikein kaunopuheliaaksi kuvatessaan tilaa -Nîmes'issä, jonka asukkaat olivat suurimmaksi osaksi hurjia -katoliikkia, mutta jossa myös oli protestanttisia perheitä, jotka -saivat suojaa karaistuilta vuoristolaisilta. - --- Siellä tulee syttymään levottomuuksia, herra kreivi, aivan varmasti -tuleekin, sanoi hän. -- Heidän asiansa sujuvat hyvin siellä alhaalla, -mutta kyllä siitä loppu tehdään ja niin perinpohjin kuin mahdollista. - --- Ja munkki? - --- On heidän lähettiläitään. - -Ajattelin isä Benoit'a ja huokasin. - --- Mutta kuulkaas, sanoi ravintoloitsija äkkiä ja tuijotti -miettiväisenä minuun, -- sehän on kummallista. - --- Mikä niin? - --- Te tulette Cahors'ista? - --- Niin tulen. - --- Sieltä naisetkin tulevat eli ainakin sanovat tulevansa. Vangit -- - --- Cahors'ista, sanoitte? - --- Niin, se on todellakin ihmeellistä, mutta valtakirjaanne lukiessani -en ollenkaan sitä ajatellut. - -Kohotin maltittomasti olkapäitäni. -- Ei suinkaan siitä seuraa, että -minä olen liitossa heidän kanssaan, sanoin. -- Elkää nyt Jumalan tähden -alottako uudelleen, herra pormestari. Olettehan nähnyt paperini. - --- Kas niin, kas niin! En minä ollenkaan sitä tarkoittanut; mutta tehän -voitte tuntea nämä naiset. - --- Jahaa, sillä tavoinko? sanoin ja istuin sitte hetkisen tuijottaen -häneen kynttilöiden välitse kahveli puolitiessä suuhun menossa. Hurja, -mahdoton ajatus välähti aivoissani. Kaksi naista Cahors'ista? Ja miksi -juuri Cahors'ista? - --- Mikä heidän nimensä on? kysyin. - --- Corvas. - --- Corvas, vai niin! sanoin pistäen kahvelin suuhuni ja jatkoin -innokkaasti aterioimista. - --- Niin. Hän sanoo olevansa kauppiaan vaimo. Mutta te saatte itse nähdä -hänet. - --- En muista kuulleeni tuota nimeä, sanoin. - --- Kenties kuitenkin tunnette heidät, vastasi isäntä sellaisella -itsepintaisuudella, jolla on harvoja tuumia. -- -- Olemmehan -mahdollisesti voineet erehtyä, sillä vaunuista ei löytynyt mitään -paperia ja ainoastaan yksi ainoa epäiltävä kalu. - --- Ja se oli? - --- Punanen kokardi. - --- _Punanen_ kokardi? - --- Niin, vanhan liiton tuntomerkki. - --- Mutta eihän mikään nykyisistä puolueista ole valinnut sitä -merkikseen. - -Ravintoloitsija hankasi miettiväisenä kaljua päälakeaan. -- Ei, sanoi -ukko, se kyllä on totta. Mutta siitä väristä ei missään tapauksessa -pidetä näillä seuduin. Ja naiset matkustavat yksin -- yksin, herra -kreivi! Heidän ajajansa, puolihupsu mies, joka kertoi heidän pestanneen -hänet Rodez'issa, kielsi tiukasti nähneensä kapusiinimunkkia, mutta -puhui muuten ristiin moneen kertaan. Nyt, herra kreivi, minä vien -teidät naisten luo, ellette halua syödä enempää. Te voitte ehkä -todistaa heitä vastaan eli puolestaan. - --- Mutta eikö nyt jo ole kovin myöhäistä? kysyin, sillä ehdotuksensa ei -ollenkaan miellyttänyt minua. - --- Vangit eivät saa olla niin hienotunteisia, vastasi hän ilkeällä -naurulla ja huusi ovelta tuomaan takki ja lyhty keittiöstä. - --- Naiset eivät siis olekaan täällä? - --- Ei, vastasi isäntä silmää iskien. -- Ei voi koskaan olla liiaksi -varovainen. Mutta ei heillä siltä ole mitään valittamisen syytä. -Putkassa istuu pari raakaa junkkaria, jonka tähden vanginvartija Babet -antoi heille oman huoneensa. - -Lyhty tuotiin ja kiedottuaan takin mahtavan vartalonsa ympäri astuimme -kadulle. Tori oli aivan pimeä, sillä nekin lyhdyt, jotka paloivat -tullessani, olivat sammuneet, ehkä tuulesta, sillä se oli yltynyt ja -puhalsi aika navakasti suojattomalla paikalla. Lyhty oli tuiki tarpeen -vaikkei se valaissutkaan kuin muutaman askeleen eteenpäin, sen verran -vaan, että osasimme astua. Takana oli pimeys sitä sankempi, niin -musta, ettei eroittanut edes kattojen ulkopiirteitä. Minulla ei ollut -vähintäkään aavistusta, mihin suuntaan olimme kulkeneet tahi miten -pitkälti, kun herra Flandre äkkiä pysähtyi ja kohotti lyhtyä, niin että -valo lankesi harmaalle kivimuurille ja raudoitetulle ovelle, jolle pari -porrasta johti. Keskellä ovea riippui suuri kolkutin ja sen yläpuolella -oli pieni ristikkoikkuna. - --- Ei voi koskaan olla liiaksi varovainen, sanoi herra Flandre vielä -kerran samalla ilkeällä, käheällä naurulla ja veti, sen sijaan että -olisi lyönyt kolkuttimella, kepillään ikkunan rautaristikkoa. - -Oitis ymmärrettiin merkki, miehen kasvot pilkistivät ristikon läpi, -ja kohta avattiin ovi. Herra Flandre meni edeltä ja me astuimme nyt -pimeästä kylmän kolkosta yöstä umpinaiseen, lämpimään suojaan, josta -käry, tupakansavu ja jos jonkinlaiset höyryt löyhähtivät vastaan. -Vanginvartija sulki oven jälkeemme, otti ravintoloitsijalta lyhdyn ja -näytti tietä likaisen, matalan käytävän kautta, joka oli niin kapeakin, -että yksi vaan mahtui kerrallaan kulkemaan. Hän seisahtui ensimäiselle -ovelle vasemmalla ja aukasi sen selko seljälleen. - -Herra Flandre astui ensiksi sisälle ja seisahtuen hetkiseksi oven -suuhun ottaessaan hattua päästänsä täytti hän koko oviaukon. Ennätin -kuulla muutamia ääniä eräästä renkutuslaulusta, jotka kuuluivat -huoneesta käytävän perällä, ja vankilakoiran kivakan haukunnan. -Huomasin myös, että käytävän seinät olivat tahraiset ja ylen kosteat, -mutta silloin kuulin jonkun vastaavan herra Flandre'n tervehdykseen ja -se ääni sai vereni hämmästyksestä seisahtumaan. - -Se oli rouva de St. Alais'n ääni. - -Onneksi oli illallispöydässä, vaikkapa vaan silmänräpäykseksi, tämä -uskomaton, hurja ajatus syntynyt minussa. Se oli kuitenkin osaksi -valmistanut minut odottamattomaan kohtaukseen ja muutapa valmistus- -tai ajatusaikaa ei ollutkaan. Huone oli täynnä tupakan savua ja höyryä -uunin edessä riippuvista kosteista vaatteista, josta syystä pysähdyin -hiukan ovelle rykimään ja seurasin sitte herra Flandre'a. - -Paitsi pormestaria oli huoneessa neljä henkeä, vaan minä en joutanut -liioin tarkastamaan renttumaista miestä ja naista, jotka pelasivat -korttia pöydän ääressä. Näin vaan markiisitar ja neiti de St. Alais'n --- Denise'n -- ja katseeni imivät tuota näkyä. He istuivat molemmin -puolin uunia; tyttö nojasi päätään seinään, silmät puoliummessa, mutta -äiti istui suorana ja valppaana ja kohtasi ravintoloitsijan katseen -halveksivalla hymyllä. Ei vankila eikä vaaraa eikä halpa seura kurjassa -kopissa voinut masentaa hänen ylpeää luontoaan, mutta väistettyään -katseensa ravintoloitsijasta minuun, kohosi hän pystyyn heikosti -huudahtaen ja seisoi tuijottain kuin aaveeseen. - -Eikä ollutkaan ihme, että hän ensi hetkellä luuli silmänsä pettävän. -Mutta olipa lähellä toinen, joka ei epäillyt. Äidin huudahduksesta -neiti säikähtyneenä kavahti seisaalleen ja sekunnin ajan katsoimme -toisiamme silmästä silmään. Sitte hän vaipui takasin tuolille ja -puhkesi nyyhkytyksiin. - --- Ohoo! huudahti herra Flandre. -- Mitäs tämä merkitsee? - --- Erehdystä, luulen, sanoin käheästi. Olin jo punninnut mielessäni, -miten tuli käyttäytyä. -- Olen iloinen, että kohtalo on tuonut minut -tänne, madame, jatkoin kumartaen hänelle hyvin kohteliaasti ja niin -huolettomasti kuin mahdollista. - -Hän sopersi jotain vastaukseksi ja nojautui seinään. Hän ei ollut vielä -tointunut. - --- Te tunnette nämä naiset? kysyi ravintolan isäntä karsaasti kääntyen -minuun ja katsellen melkein epäluulolla. Ja sitte hän tarkasti toisia. - --- Tunnen. - --- He ovat Cahors'ista? - --- Läheltä Cahors'ia. - --- Mutta kerroinhan minä teille heistä ja mainitsin nimensä, mutta te -sanoitte, ettette ollenkaan tunne heitä. - -Epäilin hetken, mutta katsahdettuani rouvan kasvoihin näin niillä -kuvastavan tuskaa ja enemmänkin -- kauhua. Ja silloin uskalsin tehdä -hyppäyksen -- en voinut muuta. - --- Te sanoitte tämän naisen nimen olevan Corvas, sopersin. - --- Niin. - -- Mutta hänen nimensä on Corréas. - --- Corréas? kertoi hän ja kasvonsa venyivät pitkiksi. - --- Niin juuri, Corréas. Mahdollisesti ovat naiset säikähdyksissään -lausuneet sen epäselvästi, sanoin teeskennellyn luontevasti. - --- Ja nimensä on todellakin Corréas? - --- Sanoinhan sen teille, vastasi markiisitar ensi kerran avaten suunsa, --- ja senkin, etten tiedä mitään mistään kapusiinimunkista. Ja tämän, --- jatkoi hän vakaasti kiinnittäen pelokkaat, rukoilevat silmänsä -minuun -- rukous, jota en voinut olla ymmärtämättä -- vakuutan nyt -uudelleen kunniasanallani. - --- Käsitin, että viimeinen osa lausetta oli minua varten. - --- Niin, herra pormestari, sanoin painavasti. -- Kyllä te nyt olette -erehtynyt. Vastaan tästä rouvasta niinkuin omasta itsestäni. - -Ravintolan isäntä kynsi korvallistaan. - - - - -Viidestoista luku. - -Kolme yksissä vaunuissa. - - --- Luonnollisesti; ellei rouva -- ellei rouva tiedä munkista mitään, -sanoi hän hämillään katsellen siivotonta huonetta, -- niin se tietysti -on erhetys. - --- Siis ette voi muuta kuin -- - --- Mutta -- mutta, keskeytti hän tekeytyen taas mahtavan näköiseksi, --- yhtä asiaa ei vielä ole minulle selitetty, tuota punaista kokardia -näet. Mitäs te siitä virkatte, herra kreivi? - --- Punaisesta kokardistako? - --- Niin, kuinka sen tahdotte selittää, sanoi hän melkein kohteliaasti. - -Tuota en ollutkaan ajatellut ja katsoin epätoivoisesti rouvaan. Kai -hänen naisellinen älynsä keksisi jotakin selitystä tuolle punaiselle -kokardille. - --- Oletteko kysynyt sitä rouva Corréas'elta itseltään? kysyin vihdoin, -siten siirtäen taakan rouvan hartioille. -- Oletteko pyytänyt häntä -selittämään mitä se merkitsee? - --- En ole. - --- Sen minä tiedän sijassanne tekisin. - --- Elkää kysykö minulta, vaan kysykää herra kreiviltä, -minkäväriset reväärit Quercy'n kansalliskaartilla on, sanoi rouva -välinpitämättömästi. - --- Punaiset, vastasin keveällä mielellä. -- Punaiset! Minä tiesin sen -kun olin nähnyt Buton'in univormun. Mutta miten rouva de St. Alais sen -tiesi, sitä minä en todellakaan ymmärrä. - --- Vai niin, virkkoi herra Flandre, mutta hänen kasvoissaan näkyi vielä -epäilyksen ilme. -- Ja rouva kantaa siitä syystä punaista kokardia? - --- Ei, herra pormestari, vastasi rouva veitikkamaisella hymyllä. -Minä huomasin että hän pyrki miehen suosioon. -- En minä kanna tuota -kokardia, se on tyttäreni asia, ja jos haluatte sitä tietää, niin -saatte kysyä sitä häneltä itseltään. - --- Herra Flandre oli kuin kaikki hänen virkaveljensäkin kovin utelias -ja sitä paitsi hän hyvin ihaili naisia. - --- Jos neiti suvaitsee tehdä niin hyvin, sanoi hän hymyillen. - -Tähän saakka oli neiti piiloutunut äitinsä selän taakse, mutta tämän -kuultuaan astui hän epäröiden ja vastahakoisesti esille ja seisoi siinä -edessämme kuin vanki tuomareinsa edessä. Mutta vasta hänen puhuttuaan -ymmärsin minä sen muutoksen, joka hänessä nyt tapahtui. Vasta sitten -ymmärsin miksi hän, joka vasta oli niin kalpea ja alakuloinen, nyt -seisoi siinä tulipunaisena ja silmät kosteina ja säteilevinä. - --- Se on hyvin yksinkertainen asia, herra, sanoi hän matalalla äänellä. --- Sulhaseni kuuluu siihen rykmenttiin, herra pormestari. - --- Ja siitä syystä te kannatte punaista kokardia? sanoi ravintoloitsija -ihastuneena. - --- Minä rakastan häntä, sanoi neiti hiljaa. Ja silmänräpäyksen ajan -katseemme yhtyivät. - -En tiedä kumpiko meistä oli punaisempi, tahi kumpaisesta likainen -huone tuntui enemmän palatsimaiselta ja sen tupakansavulla täytetty -ilma suloisemmalta. En ollut aavistanutkaan mitä hän sanoisi ja -vähimmin kaikesta olin aavistanut sitä mitä hänen silmänsä ilmaisivat, -kun hän tällä hetkellä katsoi minuun ja saivat vereni kuohuksiin. -En ymmärtänyt ravintoloitsijan vastausta enkä hänen kaakottavaa -nauruaan ja tulin todellisuudesta tietoiseksi vasta kun neiti vetäytyi -takaisin piiloittamaan hohtavia poskiaan ja minä hänen sijallaan -näin rouva de St. Alais'n, joka nosti sormen huulilleen ja katsoi -minun varoittavasti. Tuo varoitus olikin paikallaan, sillä ensi -ihastuksessani olisin helposti voinut ilmaista itseni. Ravintoloitsija -oli nyt paremmissa käsissä. Se romantillinen väritys, minkä neidin -tunnustus oli asialle antanut, oli sekä poistanut hänen viimeiset -epäilyksensä että vaikuttanut hänen sydämeensä. Hän kumarsi rouvalle ja -hymyili neidille isällisen kohteliaasti. Ja sitten hän leikillisesti -muistutti munkista. - --- Se oli kyllä erhetys, mutta sellainen erhetys, josta en pysty -valittamaan, sanoi hän kömpelön kohteliaasti, -- se kun tuotti minulle -ilon nähdä teitä. - --- No, elkäähän nyt, herra pormestari, änkytti rouva. - --- Mutta yleinen tila maassa on nyt todellakin sellainen, ettei naisten -ole hyvä yksin matkustella -- ilman miehenpuolista turvaa. He joutuvat -sen kautta alttiiksi -- - --- Pahemmille onnettomuuksille kuin mitä tämä on, keskeytti rouva -katsoen häneen kauniilla silmillään. -- Mutta eipä se olekaan pahinta -mitä meillä naisraukoilla on peljättävänä! Ja hän katsoi uudestaan -mielittelevästi ravintoloitsijaan. - --- Ah, hyvä rouva, puhkesi tämä ihastuneena sanomaan. - --- Meillä ei onnettomuudeksi ole matkatoveria. - -Lihava ravintoloitsija huoahti. Luulenpa että hän hetken aikaa arveli -itse tarjoutua seuraksi. Mutta äkkiä hänen päähänsä pälkähti mukava -tuuma. - --- Kenties tämä herra tässä, sanoi hän kääntyen minuun. Olettehan te, -herra kreivi, myöskin matkalla Nîmes'iin? - --- Olen, ja onhan se luonnollista, että jos rouva Corréas -- - --- Pelkäänpä että siten liiaksi vaivaamme herra; kreiviä, sanoi -rouva de St. Alais ja lähestyi herra Flandrea, aivan kuin tämän -välttämättömästi pitäisi älytä hänen empimistään. - --- Olen vakuutettu ettei kukaan voi sitä vaivana pitää, vastasi -hän kohteliaasti. Mutta mitä siihen tulee, sanoi hän laskien käden -sydämelleen, -- niin varmaan minä, jos herra kreivillä on jotakin sitä -vastaan, löydän jonkun -- - --- Jonkun? kysyi rouva leikillisesti. - --- Minä itse, vastasi ravintoloitsija. - --- Jos te -- - -Mutta nyt luulin jo sopivaksi puuttua asiaan. -- Ei, ei suinkaan, herra -pormestarihan saattaa minut hyvin huonoon valoon. Vakuutan teille, hyvä -rouva, että jos mitenkään voin palvella teitä, niin siitä on minulle -sekä kunniaa että iloa. Onhan meillä sama tie ja jos siis -- - --- Olen hyvin kiitollinen -- jos nimittäin herra pormestari suostuu -vapauttamaan vankiraukat, vastasi rouva miellyttävällä kumarruksella, --- jotka, niinkuin hän tietää, eivät ole sen pahempaa tehneet kuin -olleet vain yksimieliset kansalliskaartin kanssa. - --- Minä vastaan asiasta, rouva, sanoi herra Flandre mahtavan näköisenä. -Nyt oli rouva saanut hänet juuri siihen, mihin hän pyrki. -- Onhan asia -päivän selvä. Mutta -- hän vaikeni ja rykäsi neuvottomasti, kaiken -harmin välttämiseksi olisi kenties parasta että matkustaisitte varhain -aamulla. Lähdettyänne keksin kyllä tarpeelliset selitykset. Ja ell'ei -teillä ole mitään sitä vastaan, että vietätte yön täällä, sanoi hän -katsellen häpeillen ympärilleen, -- niin luulenpa että -- - --- Nyt tulemme täällä paremmin toimeen kuin ennen, keskeytti rouva -huoahtaen ja ystävällisesti katsahtaen herra Flandre'een. -- En -pelkää nyt enää teidän täällä käytyänne. Sen sanottuaan ojenti hän -ravintoloitsijalle kätensä, joka vielä oli pehmeä ja valkonen. - -Hän suuteli sitä kunnioittaen. - - * * * * * - -Kun pari minuuttia myöhemmin menin torin poikki hapuillen eteenpäin -lyhdyn valossa, ja herra Flandre'n kaapunliepeiden liehuessa -ympärilläni -- tuo hyväsydäminen mies kun astui eteenpäin omissa -ajatuksissaan hetkeksi unhoittaen seuralaisensa -- luuloittelin että -kaikki mitä olin nähnyt oli vain unta; niin epätodelliselta tuntui -minusta tuo likainen vankila, josta juuri tulin, noiden molempain -naisten siellä olo ja niin mahdottomalta se tunnustus, jonka neiti -kuulteni teki. Mutta kello pääni päällä ilmoitti jo yösydäntä ja -jossakin läheisyydessä ilmoitti yövartija, että kello oli lyönyt -yksitoista ja että ilma oli kaunis ja sitten kompastuin kiveen. Se ei -voinut olla unennäkö. - -Yhä vaikeampi oli minun uskoa todellisuudeksi sitä, kun seuraavana -aamuna päivän ensi koetteessa astuskelin vaunujen rinnalla ravintolasta -vankilaan ja jo etäältä näin rouva ja neiti de St. Alais'n seisovan -sen oven edustalla väristen vilusta kosteassa aamuilmassa. Sekin oli -kuin unennäköä, että kädestä autoin neitiä ylös vaunuihin ja sitten -itse nousin ylös niihin ja asetuin istumaan häntä vastapäätä -- -häntä vastapäätä, täysin tietoisena siitä, että saisin istua siinä -monta päivää, ja että saisin olla hänen matkatoverinaan yhteisellä -matkallamme Nîmes'iin. - -Millä mielellä olinkaan! Mutta tässä matoisessa maailmassa ei mikään -ole täydellistä; ihmiselämässä ei löydy hetkeäkään, jota voisi sanoa -täydellisesti onnelliseksi; tänäkin aamuna pimensi onneani pelvon ja -salamielisyyden varjo. Ravintoloitsija oli saapunut lähtöämme näkemään, -ja luulenpa että hänen levottomat kasvonsa herättivät tuon tunteen. -Mutta jo seuraavalla hetkellä hänen kasvonsa katosivat vaunujen -ikkunasta ja vaunut vierivät rauhallisesti läpi kaupungin, istuimme -jokainen nojautuen kolkkaamme, pimeys kun vielä esti meitä toisiamme -näkemästä. Mutta kaupungin portista ja vahtien ohi oli meidän vielä -kulkeminen; saattoihan tapahtua, että vahti estäisi meitä, tahi että -joku aikainen kaupunkilainen pidättäisi meitä, tahi voi matkaamme estää -joku muu syy. Sydämeni sykki rajusti. - -Mutta kaikki meni kuin menikin hyvin. Viiden minuutin päästä olimme -ajaneet kaupungin portin läpi ulos rauhalliselle maantielle. Päivä -alkoi valeta ja puut kuvastuivat mustina taivasta vasten kun ajoimme -Tarnjoen sillan poikki ja aloimme hiljalleen nousta ylöspäin -Dourbie-laaksosta. - -Kerroin jo ettemme voineet nähdä toisiamme. Mutta rouva alkoi pimeässä -nurkassaan äkkiä nauraa. "Oh, Richard, oh mon roi!" hyräili hän. -- -Lihava houkkio! huudahti hän sitten ja nauroi uudestaan. - -Hän oli mielestäni kiittämätön, melkeinpä julmakin, mutta kun hän oli -neidin äiti, olin ääneti. Istuihan neiti minua vastapäätä ja minä olin -onnellinen. Olin onnellinen ajatellessani mitä hän päivän tullen, kun -ei enää voinut salata itseään minulta, sanoisi ja miten hän katsoisi -minuun. Olin onnellinen ajatellessani että nuo hienot, kauniit -kasvot, jotka jo häämöittivät pimeästä nurkasta, kohta ilmestyisivät -ihailtavikseni ja että sitten pitkällä matkalla päiväkaudet saisin -mielin määrin katsella häntä -- olisihan se taivaallinen matka! - -Päivä alkoi jo valeta, eikä minun siis tarvitseisi kauan odottaa. -Itäinen taivaanranta edessämme alkoi jo ruskottaa, lännen puolella -se oli sinertävä ja rusottavien pilvien peitossa. Kohta kultasivat -nousevan auringon ensi säteet vuorenhuiputkin edessämme, jotka -näyttivät väikkyvän ylhäällä rusoittavassa avaruudessa. - -Heitin hartaasti ikävöivän katseen neitiin ja näin hänen kasvoillaan -hohteen, kauniimman kuin aamun koin; ja silmäinsä loiste oli kirkkaampi -kuin auringon. Mutta sitten käännyin vavisten pois. Se oli kuin -pyhyyden loukkaamista että pitempään katsoa sinne. - -Äkkiä nauroi rouva taas nurkassaan, ja se nauru sai minut vavahtamaan -ja ajoi veret kasvoihin. - --- Häntä ei ole nunnaksi luotu, vai kuinka herra kreivi? sanoi hän. - -Käännyin kiivaasti. Rouvan keveän iloinen, loukkaava ääni sattui -neitiin, vaan ei minuun, kuin ruoskan isku. - --- Sinulla, Denise, lienee ollut tilaisuutta harjoitella, sanoi äitinsä -leppeästi. -- Minä rakastan, sinä rakastat, hän rakastaa -- oikeinhan -sinä olet taitava. Harjoitteluko opettajasi kanssa vaiko suurten -poikain kanssa muurin toiselta puolen? - --- Rouva! huudahdin. - -Tyttö oli vetäissyt päähineen kasvoilleen, mutta hyvästi ymmärsin että -hän oli kovasti häpeissään. - -Mutta rouva vaan ei hellittänyt. -- Kuulepas Denise, luulenpa etten -koskaan sanonut isällesi: 'Minä rakastan sinua.' En ainakaan ennenkuin -hän oli suudellut minua. Mutta sinä kai käännät järjestyksen -toisinpäin -- - --- Rouva, änkytin minä, -- tuo on katalasti tehty. - --- Mitä, herraseni, enkö saisi rangaista tytärtäni oman mieleni -mukaisesti? suvaitsi hän nyt vastata minulle. - --- Ei minun kuulten! puhkesin harmistuneena sanomaan. -- Se on julmaa, -se on -- - --- Ei teidän kuullen, herra kreivi, vastasi rouva ivallisesti, ja miksi -ei, jos saan luvan kysyä? En voi häntä enemmän häväistä, kun hän jo on -itseään häväissyt. - --- Se ei ole totta! huudahdin vihastuneena. Se on ilkeä valhe! - --- Vai niin, voin siis mielestänne vielä enemmän häväistä häntä? -No, niinpä teen sen sitten, jos minua haluttaa, vastasi rouva -leikillisellä ivalla. -- Ja te, herra kreivi, saatte hyväntahtoisesti -istua kuuntelemassa. Mutta, jatkoi hän ja katsoi terävästi minuun, -elkää sentään turhia toivoko, elkääkä luulko että minä, vaikka tässä -läsnäollessanne häntä rankaisenkin pidän tahi koskaan tulen pitämään -teitä perheesen kuuluvana. Tahi että tuo epänaisellinen, julkea -- - -Neiti huudahti tuskallisesti ja vetäytyi yhä etemmä nurkassaan. - --- Pikku hupakko, pitkitti rouva tylysti ja ankarasti, -- jonka -välttämättä keksittyään tuon hullunkurisen kokardi-jutun, täytyi -lisätä: 'Minä rakastan häntä' -- minä rakastan häntä, ja sen saattaa -kaino tyttönen sanoa! -- elkää luulko että tuon hupakon koskaan -omaksenne saatte! Se suhde on jo aikaa sitten loppunut. Se loppui -silloin kuin ystävänne polttivat linnamme Alais'ssa, kun ne ryöstivät -talomme Cahors'issa, kun ne vangitsivat kuninkaan ja murhasivat -ystävämme ja raastivat kirkkomme kuin orjan vain lokaan tallattavaksi -voittoretkellään! Se suhde on ainaiseksi loppunut, eikä luuloitellut -urotyöt voi sitä uudistaa. Teidän, herra kreivi, pitää tulla se -selvästi käsittämään, jatkoi hän säälimättömästi. -- Mutta niinkuin -kuulitte tyttäreni itseään häpäisevän, niin pitää teidän kuulla hänen -rangaistuksensakin. Hän on ensimmäinen St. Alais'n suvusta, joka -ihailijalle tarjoo rakkauttaan. - -Tiesin perheestä yhtä ja toista, joka tämän väitteen olisi kumonnut, -mutta kun neidin kuullen en voinut sitä kertoa, vaikenin ja nousin -seisalleni. - --- Minä voin ainakin vapauttaa neidin harmillisesta läsnäolostani, -sanoin kumartaen. -- Ja sen teenkin heti. - --- Te ette tule edes sitäkään tekemään, sanoi rouva -välinpitämättömästi. -- Jos suvaitsette istua niin saatte kuulla syyn. - -Istahdin, pakoitettuna hänen käskevältä ääneltään. - --- Te ette tee sitä, sanoi hän, -- sillä vaikka en enää pidä teistä, -täytyy minun kuitenkin tunnustaa että olette ylimys. - --- Ja että minä siitä syystä olen velvollinen menemään tieheni. - --- Päinvastoin että teidän juuri siitä syystä täytyy jatkaa matkaa -kanssamme. - --- Kuskillako? - --- Ei vain vaunujen sisässä, vastasi hän rauhallisesti, -- Meillä ei -ole passia eikä muita todisteita, ja ilman teitä meitä estettäisiin -jok'ainoassa kaupungissa, jonka läpi meidän on kulkeminen. Onnetonta -se kyllä on, jatkoi hän kohauttaen olkapäätään, -- mutta minä en -todellakaan tiennyt että maa on niin rauhattomassa tilassa, sillä -muutoin olisin kyllä ryhtynyt varokeinoihin. Se on onnetonta, mutta -niinkuin asian laita nyt on, niin olemme pakoitetut matkustamaan -yhdessä. - -Yhtäkkiä tunsin sydämmessäni iloa ja voitonriemua ja mieleeni juolahti -koston tuuma. - --- Kiitän teitä, rouva, siitä ilmoituksesta, sanoin kumartaen. -- -Näyttää siis siltä kun olisitte vallassani. - --- Mitä nyt? - --- Ja että minun kostaakseni neidille tuottamaanne tuskaa tarvitsee -vain lähteä tieheni. - --- Mitä tarkoitatte? - --- Näen tuolla edessämme pienen kaupungin; olemme siellä muutamien -minuuttien päästä. Hyvä! Jos te, rouva, sanotte yhdenkään ainoan tylyn -sanani tyttärellenne tahi loukkaatte häntä vähimmälläkään tavalla, niin -jätän teidät siellä ja jatkan matkaa yksin. - -Ihmeekseni puhkesi rouva St. Alais heleään nauruun. - --- Sitä te, herra, ette tee, sanoi hän. -- Ja kuitenkin kohtelen -tytärtäni aivan oman mieleni mukaisesti. - --- Kyllä minä uhkaukseni toteutan. - --- Te ette tee sitä! - --- Miksi en? Mikä minua siitä estäisi? - --- Juuri se seikka, että olette ylimys, sanoi hän hiljaa nauraen, siitä -syystä ette voi meitä jättää, ettekä heittää vaaralle alttiiksi. Siinä -kaikki! - -Vaivuin takaisin istuimelle, tuijottaen häneen äänetönnä vihasta; kuin -salamalla iskien selveni minulle hänen valtansa ja oma voimattomuuteni. -Vaunut polttivat minua, mutta lähteä en voinut. - -Ja taas hän nauroi tyytyväisesti. -- Nyt, kun olen sanonut teille, -mitä ette tule tekemään, sanoi hän, -- niin sanon myöskin mitä teidän -tulee tehdä. Olen kuullut sanottavan että tuolla rajalla ollaan hyvin -epäluuloisia, ja kenties siellä ei uskota juttua rouva Corvas'ista, -vaikka te sitä puolustaisittekin. Sentähden on parasta että sanotte -minua äidiksenne ja neitiä sisareksenne. Hän kai mieluummin kulkisi -vaimonanne, sanoi hän katsoen murhaavasti tyttäreensä. -- Mutta se ei -minua miellytä. - -Sisuni kiehui vihasta, mutta olin voimaton kun vanki konsanaan, olin -pakoitettu tottelemaan kuin konsanaan kurjin orja. Kunniantunto ja -rakkaus yhtyivät estämään minua heitä jättämästä ja ilmaisemasta. Minun -täytyi, huolimatta siitä oliko se mieluista tahi ei, hetki hetkeltä, -päivä päivältä istua siinä kuuntelemassa ivallisia muistutuksia -nuoresta tyttösestä, kuunnella hänen kainouttaan loukkaavia viittauksia -ja sanoja, jotka kirventelivät kuin ruoskan iskut. Semmoinen se oli -rouvan tuuma. Tytön täytyi matkustaa kanssani, meidän täytyi hengittää -samaa ilmaa ja istua niin lähekkää että jalkani kosketti hänen -helmojaan. Se oli niin oleva kaikkein meidän turvallisuutemme takia. -Mutta sen jälkeen mitä oli tapahtunut ja mitä me molemmat nyt olimme -kuulleet, eivät katseemme koskaan saisi yhtyä, ja jos hänen kätensä -sattui koskettamaan minun kättäni, niin hänen häveten täytyi vetää se -takaisin. Tästä lähtien oli välillämme juopa. - -Ylpeys tuli kumminkin neidille avuksi ja hän istui siinä aivan -levollisena itkemättä ja vastustelematta ja kertaakaan minuun -silmäilemättä. Hän kantoi kaikki levollisella kärsivällisyydellä, -katseli ulos ikkunasta kun minä olin nukkuvinani ja äitiinsä kun -istuin suorana. Onhan se mahdollista että hän asemastamme sai -salaista lohdutusta ja että hän sentähden kärsivällisesti kantoi -rangaistuksensa. Mutta minä en sellaisia mahdollisuutta voinut -ajatellakaan. Ehkä hän karsikin vähemmän kuin minä luulottelin, mutta -epäilen, ettei hän nytkään vielä tahtoisi sitä tunnustaa. - -Kaikessa tapauksessa hän oli kuullut minun asiaansa puolustavan, -mutta me emme sanaakaan vaihtaneet, ja tässä omituisessa asemassa -aloitimme ja jatkoimme kummallisinta matkaa mitä suinkin ajatella -voi. Matkallamme oli kauniita laaksoja, jotka juuri olivat -pukeutuneet keväimen vihantaan vaippaan, siellä oli alastomia, -autioita vuorensolia, joissa vuorten huiput vielä olivat talvisessa -lumipeitteessään, oli matkallamme päiväpaistetta ja puhalteli tuimat -tunturituuletkin, mutta kaikkea tätä tuskin huomasimmekaan. Sydämemme -ja ajatuksemme pysyivät vaunujen sisässä, joissa rouva de St. Alais -istui rauhallisena ja hymyilevänä kun me jörömäisesti vaikenimme. - -Puolenpäivän aikana levähdimme pienessä kyläravintolassa ylhäällä -vuoristossa. Minusta se paikka oli kuin maailman perillä, sen -yläpuolella kohosi vuoristo ja alempana näkyi vain liuskakivirinteitä. -Mutta tähän yksinäiseen paikkaankin oli ajan levottomuus löytänyt -tiensä. Ennenkuin olimme ehtineet nielaista kahtakaan suupalaa, tuli -kylänvanhin vaatimaan papereitamme, jolloin minä sanoin -- Jumala -tietää etten voinut toisin tehdä -- että rouva oli äitini ja neiti -sisareni. Mutta sillä välin kun kylänvanhin tarkasteli papereitani -ja koetti saada selkoa siitä, mitä ulkona maailmassa tapahtui, -pysähtyi hevonen oven eteen, kuului miehevä ääni ja seuraavassa -silmänräpäyksessä astui parooni de Géol huoneesen. Ravintolassa oli -vain yksi ainoa siisti huone, nimittäin se, jossa istuimme -- ja -parooni luonnollisesti suuntasi askeleensa sinne. - -Hän otti heti hatun päästään huomattuaan naiset, mutta kun hän samassa -näki minut, pysähtyi hän kummastuneena ja hymyillen, vaikka tuo hymy -tuntui hiukan happamelta. -- Herra kreivi lienee aikaiseen matkustanut, -sanoi hän. -- Minä odotin teitä itäisellä portilla, vaan te ette tullut. - -Punastuin ja pyysin nöyrimmästi anteeksi. Minulla oli paha omatunto, -kun peräti olin unhoittanut hänet. Ei näät kertaakaan ollut mieleeni -juohtunut kohtaus, josta olimme sopineet. - --- Te ette ratsastanutkaan, sanoi hän kummallisesti katsahtaen naisiin. - --- En, sanoin minä, mutta en löytänytkään sanoja jatkaakseni puhetta. -Vieressäni seisoi kylänvanhin hymyilevänä ja kumarrellen, ja äkkiä -huomasin sen syvyyden, jonka partaalla olin ja se sai kasvoni hehkumaan. - --- Olette tavannut ystäviä? sanoi parooni, yhä vain hattu kädessään -katsoen rouvaan. - --- Olen, mutisin minä vastaukseksi. Kohteliaisuus olisi nyt vaatinut -minua esittämään häntä, mutta minä en uskaltanut. - -Hän näyttikin nyt huomaavan tarkoitukseni ja vetäytyi pois -kylänvanhimman kera. He olivat tuskin lähteneet huoneesta ennenkuin -rouva de St. Alais alkoi kiukkuaan purkaa. - --- Hölmö! puhkesi hän ujostelematta sanomaan, -- miksi ette esittänyt -häntä? Ettekö ymmärrä että näin juuri parhaiten herätätte epäluuloja -ja vahingoitatte meitä? Lapsikin voi ymmärtää että tahdoitte salata -jotakin. Jos heti olisitte äitinänne esittänyt minut -- - --- Niin? - --- Olisi se tyydyttänyt häntä eikä hän olisi päässyt mitään epäilemään. - --- Rohkenen epäillä sitä ja hyvin pätevästä syystä. Eilen kun juurta -jaksain kerroin hänelle ettei minulla ollut äitiä eikä sisaria. - -Tunsin vahingon iloa. Veret vaihtelivat rouva St. Alais'n kasvoilla, ja -hän istui hetken aikaa aivan äänetönnä huulet yhteen puristettuna ja -silmät pöytään luotuina. -- Kuka hän on? Mitä tiedätte hänestä? kysyi -hän vihdoin. - --- Hän on köyhä ylimys ja ankara protestantti, vastasin kuivasti. - -Rouva puri huultaan. -- Hyvä Jumala! mutisi hän. -- Ken olisi voinut -aavistaa sellaista yhtymistä? Luuletteko hänen mitään epäilevän? - --- Epäilemättä. Sillä ensinnäkin matkustin aikasin aamulla ja rikoin -lupaukseni hänelle. Ja kun hän päälle päätteeksi vielä saa tietää että -minä matkustan äitini ja sisareni seurassa, joita ei vielä eilen ollut -olemassakaan, niin -- - -Rouva katsahteli minuun tavalla, josta voi aavistaa että hän miellään -löisi minua. - --- Mitä nyt aiotte tehdä? pukkesi hän sanomaan. - --- Sen jätän äitini päätösvaltaan, sanoin kohteliaasti ja leikkasin -samalla viipaleen juustoa itselleni. Se on hän, joka on tämän juonen -keksinyt. - -Rouva oli kalpeana vihasta ja kenties myöskin pelvosta, ja minä -riemuitsin hänen onnettomuudestaan. Mutta suuttuminen ei tässä suuresti -auttanut; hänen oli pakko nöyrtyä. -- Mitä te neuvotte tekemään? kysyi -hän vihdoin. - --- Löytyy vain yksi ainoa keino, sanoin. -- Meidän täytyy jatkaa -ilveilyä loppuun asti. - -Hän myönsi sen, mutta sitä oli vaikeampi työssä toteuttaa. Sen tulin -huomaamaan kun hetken päästä menin ulos katsomaan olivatko vaunut -valmiit lähdölle ja parooni de Géol seisoi ovella kasvot ankarana ja -jäykkänä kuin kotiseutunsa vuoret. -- Aiotteko lähteä? kysyi hän. - -Mutisin jotakin myöntävää vastaukseksi. - --- Kuulen että saan onnitella teitä, sanoi hän ilkeällä hymyllä. - --- Mistä syystä, herra parooni? - --- Että olette jälleen perheenne löytänyt, vastasi hän katkeran -leikillisesti. -- Lienee se suuri onni kun neljänkolmatta tunnin -kuluessa löytää sekä äitinsä että sisarensa. Mutta, herra kreivi, -suvaitsetteko kuulla hyvää neuvoa? - --- Jos tahdotte tehdä niin hyvin, sanoin toivottoman rauhallisesti. - --- Niinpä neuvon teitä -- jolla on sellainen onni tehdä keksinnöitä --- että, jos vasta tapaatte herra Froment'in, Nîmes'in yllyttäjän ja -valepuvussa olevan kapusiinilaismunkin, että te ette häntäkin ottaisi -sukulaiseksenne. Siinä se! - --- Minä en tunne häntä, sanoin jäykästi. Parooni oli puhunut lämmöllä -ja kiihkeästi. - --- Elkää sitten pyrkikökään hänen tuttavuuteensa, vastasi hän. - -Kohoutin olkapäitäni, eikä hän sen pitempään puhettaan jatkanut. -Samassa tulivat naisetkin ulos ja nousivat vaunuihin. Minä astuskelin -rinnalla mäkeä ylös. - -Rinne oli pitkä, jyrkkä ja väsyttävä ja meidän täytyi pysähtyä monet -kerrat, että hevoset saivat puhaltaa. Joka kerran silmäilin takaisin -pieneen, harmaasen vuoristoravintolaan, joka niin yksinäisenä -sijaitsi allamme ylängöllä, ja aina vain näin paroonin seisovan -ovessa tuijottamassa meihin päin, hän näytti kylmältä, harmaalta ja -liikkumattomalta kuin vuoren seinä hänen takanaan. Ja minua vasten -tahtoanikin värisytti. - - - - -Kuudestoista luku. - -Froment Nîmes'istä. - - -Tämä kohtaus ei parantanut mielialaani eikä rauhoittanut levottomuutta, -joka yhä enemmän valtasi minut lähestyessämme tiheämpään asuttuja -seutuja, joissa epäluuloja, jos ne kerran heräsivät, ei niin helposti -saisi poistetuksi. Olihan se kyllä totta, ettei Géol ollut minua -ilmaissut, mutta voihan hänellä olla syyssäkin siihen, eikä se seikka -kuitenkaan tehnyt sitä tosiasiaa miellyttävämmäksi, että kintereillämme -oli tuo synkkämielinen protestanttinen ylimys, jonka uudenaikaisten -mielipiteiden takana piili senlainen fanatismi, jonka aikoja sitten -luulin maailmasta kadonneen, ja joka uuden hallitusmuodon suojassa -pyrki vanhoja vääryyksiä kostamaan. Synkkää mielialaani lisäsivät vielä -alastomat rinteet ja rosoiset vuorenhuiput, jotka ilmenivät eteemme -vaunujen hiljaa vieriessä eteenpäin kuoppaisella tiellä, sitä lisäsivät -vielä tuuliset lakeudetkin, joilla hevoiset töin tuskin pääsivät -eteenpäin ja yksitoikkoiset lumikentät molemmin puolin tietä. Minusta -tuntui ikäänkuin parooni Géol olisi yhtä kotiseutunsa kunnaitten -kanssa, ja sentähden hartaasti halusin päästä pois tästä seudusta, -tästä autiosta erämaasta öljypuita kasvaville rinteille, jotka -ulottuivat Välimerelle saakka. - -Mutta kohtauksesta parooni de Géol'in kanssa oli vähäisen etuakin. -Vaara, joka säikäytti minua, ei rouva de St. Alais'ltakaan jäänyt -huomaamatta, se melkoisesti masenti häntä ja lievensi sitä ivallista -mahtavuutta, millä hän siihen saakka oli minua kohdellut. Hän oli -nyt levollisempi, istui äänetönnä kolkassaan tahi astuskeli vaunujen -rinnalla, kun ne vaivalloisesti nousivat jyrkkiä rinteitä ylös, ja -jätti minut omaan rauhaani. Minä huomasin että kuta kauemmas pääsimme -ja kuta enemmän etenimme jäykästä paroonista sitä levottomammaksi hän -kävi, sitä hartaammin hän katseli taakseen tielle ja sitä vähemmin hän -huomasi minua. - -Minulla oli siis vapaus käyttää silmiäni mieleni mukaan, ja vielä -tänäkin päivänä muistan selvästi sen hetken, jonka vietin Mont -Aigoual'in juurella. Väsyneenä matkan rasituksista oli neiti nukahtanut -ja vaunujen tärinästä putosi päähine pois hänen kasvoiltaan. Hänen -poskillaan oli hieno puna, aivan kuin hän nukkuessaankin olisi tuntenut -hellät katseeni, ja vaikka kyynel hiljaa vierähti pitkien silmäripsien -alta, niin kumminkin huulet hymyilivät -- se oli melkein lapsellinen -tuo hymy, joka ei kyyneleen kadottuakaan haihtunut, se ikäänkuin -ilmoitti että tämän kummallisen päivän tuottama ilo oli suurempi kuin -sen tuottama tuska, ja ettei hänellä unessa ollut mitään valittamista. -Hyvä Jumala, miten hartaasti toivoin että tuo hymy tarkoittaisi minua, -ja miten hartaasti rukoilin hänen puolestaan! Ei koskaan ennen ollut -se onni osakseni tullut, että olisin saanut häntä näin häiritsemättä -katsella, rauhassa sain nyt tarkastella tasaista, hienoa hiusmartoa, -puhdasta, valkoista otsaa, pyöreää, pehmoista poskea, suun kaunista -muotoa, puoleksi peitettyä pientä korvaa ja hienosuonisia silmäluomia. -Minä sekä pelkäsin että toivoin noiden silmäin aukenevan ja niiden -katseen kohtaavan silmiäni. - -Denise! Armas Denise! kuiskaili ääni hiljaa sydämessäni ja tunsin -itseni kaikesta huolimatta onnelliseksi. Olin onnellinen huolimatta -kylmyydestä ja ikävästä matkasta ja parooni Géol'ista ja rouva St. -Alais'ta. Mutta kohta herätti minut unelmistani ääni, joka kysyi: "Onko -se hän?" - -Se oli rouvan ääni, minä käännyin häneen ikään kuin minua olisi lyöty; -kasvoni polttivat kuin tuli. Olin näet aivan unhoittanut hänet mutta -kun huomasin ettei hän minuun katsonut, niin rauhoituin. Hän oli -noussut seisalleen ja tuijotti taakseen tielle. Vaunut pysähtyivät -keskellä vuorisolaa, jossa korkeat kalliot kohosivat molemmin puolin -tietä. En tiedä oliko ajajalle annettu käsky vai pysähtyivätkö vaunut -itsestään. - --- Mitä se on? kysyin hämmästyneenä. - -Rouva ei vastannut, vaan äkkiä kuulin vihellettävän laulun säveleet: -"Oh Richard, oh mon roi!" Kaiku vastasi vuorenseinistä ja yksinäisessä -vuorensolassa se teki aaveentapaisen vaikutuksen. Pistin pääni ulos -toisesta ikkunasta ja huomasin miehen hitaasti astuvan vaunujen -jäljessä, aivan kuin olisimme ajaneet hänen ohitsensa ja pysähtyneet -odottamaan häntä. Hän oli isokasvuinen ja karkean näköinen, jalassa oli -hänellä pitkävartiset saappaat ja hartioilla kulunut kauhtana, mutta -siitä huolimatta ei hän näyttänyt maalaiselta. - --- Oletteko matkalla Ganges'iin? huusi rouva hänelle tervehtimättä. - --- Olen, rouva, vastasi mies ja astui rauhallisesti vaunujen luo sekä -tervehti rouvaa. - --- Te saatte ajaa tässä kanssamme, sanoi rouva. - --- Tuhannen kiitosta, sanoi mies kummallisesti silmää iskien. -- Olette -aivan liiaksi hyvä. Ellei tällä herralla ole mitään sitä vastaan, -jatkoi hän hymyillen katsoen minuun. - --- Ei suinkaan, vastasi rouva hiukan ylenkatseellisesti, -- ei hänellä -ole mitään sitä vastaan. - -Mutta tuo ylenkatseellinen vastaus antoi minulle tarpeellista -herätystä. Tämä kohtaus sattui selvästä tarkoituksesta, tuon miehen -äkillinen ilmestyminen yksinäisessä paikassa kaukana ihmisasunnoista -oli niin selvästi tuuman takeen tehty, etten voinut olla asiasta -välittämättä, vaan minun täytyi joko täysin tietoisena ruveta heidän -välikappaleekseen tahi heti paikalla ryhtyä asiaan. Tämä asiain tila -herätti minut kummastuksestani. -- Odottakaa hiukan, hyvä rouva, -sanoin. -- Minä en ensinkään tunne tätä herraa. - -Rouva oli istuutunut tavalliselle sijalleen vaunuissa ja muukalainen -oli astunut hänen vieressään olevan ikkunan luo ja katsoi siitä sisään. -Hänen kasvonsa osottivat erinomaista tahdon lujuutta ja karkeutensa -takia eivät ne olleet epämiellyttävät. Silmäin katse oli läpitunkeva ja -eloisa ja huulet näyttivät mielellään hymyilevän. Vaunun ovella lepäävä -käsi oli erinomaisen iso ja voimakas. - -Samassa kun avasin suuni, kääntyi rouva kiivaasti minuun. -- -Hullutuksia! huudahti hän käskevästi ja jatkoi kääntyen muukalaiseen: --- Astukaa sisään, herra. - --- Ei, virkahdin minä, nousten seisoalleni, -- tehkää hyvin ja pysykää -paikallanne kunnes -- - -Mutta nyt rouva raivostui. -- Nämä vaunut ovat minun, sanoi hän. - --- Totta kyllä, mutta jos tämä herra nousee niihin, niin minä astun -alas. - -Hetken aikaa katsoimme äänetönnä toisiimme. Mutta kun hän huomasi -järkähtämättömyyteni ja muisti että minun läsnäoloni oli heidän -turvallisuudelleen välttämätön, masentui hän. - --- Minkätähden? kysyi hän syvään hengittäen. -- Minkätähden te -astuisitte alas, sentähden että hän nousee vaunuihin? - --- Kun en tiedä syytä miksi ottaisimme tuntematonta muukalaista -vaunuihin, rouva. Voihan tämä herra kyllä olla kunnon mies -- - --- Hän ei ole tuntematon muukalainen, keskeytti rouva minua. -- Minä -tunnen hänet. Onhan siinä jo kyllä? - --- Jos hän tahtoo mainita nimensä minulle, sanoin. - -Vieras oli aivan välinpitämättömänä kuunnellut keskustelua ja hymyillen -katsellut vuoroin minuun, vuoroin rouvaan. Mutta nyt puuttui hän -puheeseen. - --- Aivan mielelläni, herra, sanoi hän. Nimeni on Aliban, ja minä olen -asianajaja Montauban'ista, jolla toisella viikolla oli onni -- - --- Sitä en usko, keskeytin häntä jyrkästi. Te ette ole Aliban -Montauban'ista vaan Froment Nîmes'istä. Se kai lienee totuus. - -Hänen takanaan kohosi luminen kukkula, jota laskeva aurinko valaisi, -joten hänen kasvonsa olivat varjossa, niin etten voinut nähdä miten -sanani häneen vaikuttivat, Hetkinen kului ennenkuin hän vastasi. Mutta -kun hän puhui, oli ääni levollinen ja kuului se enemmän ylpeältä kuin -suuttuneelta. - --- Mitäpä sitten, herra? Mitä sitten jos olenkin se mies? - --- Jos olette Froment, niin kieltäydyn kanssanne matkustamasta. - --- Ja siitä syystä täytyy rouvan, jonka vaunut nämä ovat, lähteä -matkalle ilman minua? - --- Niin täytyykin, koska hän ei voi matkustaa ilman minua, vastasin -tuimasti. - -Luulen että vastaukseni sai hänen otsansa rypistymään, ja ääni kuului -ivalliselta kun hän kysyi: -- Mitä teillä sitten on minua vastaan? Enkö -ole kylliksi hieno matkustamaan teidän armonne seurassa? - --- Tässä nyt ei ole kysymys hienoudesta, sanoin tuimasti, -- vaan -passista. Koska kysytte, niin vastaan, että minulla on valtakirja -nykyiseltä hallitukselta, jonka etuja luulen teidän vastustavan. Olen -valehdellut rouva de St. Alais'n ja hänen tyttärensä takia. He ovat -naisia ja minun täytyi pelastaa heidät. Mutta minä en aio valehdella -teidän tähtenne enkä suojella teitä. Ymmärrättekö nyt, herra? - --- Täydellisesti, vastasi hän. -- Mutta yhtäkaikki palvelen kuningasta. -Ketä te, herra, palvelette? - -Minä vaikenin. - --- Keneltä te, herra, olette saanut valtakirjanne, jota ei saa -väärinkäyttää? - -Hänen ivalliset sanansa sattuivat minuun kipeästi, mutta olin yhä vaan -ääneti. - --- No, herra kreivi, jatkoi hän avosydämisesti ja aivan toisenlaisella -äänellä. -- Tulkaa jo tuntoihinne. Te olette oikein arvannut. Minä -olen Froment. Minäkin olen pakolainen, ja jos minut nähtäisiin -Villerauguessa, niin minut heti hirtettäisiin. Samoin Ganges'issa. Olen -siitä syystä pakoitettu turvautumaan jalomielisyyteenne ja anomaan -suojelustanne. Antakaa minun seuraanne kuuluvana kulkea Suméne'n ja -Gangesen läpi; siitä lähtien, sanoi hän ylpeästi, -- tulen toimeen omin -neuvoin. - -En ensinkään ihmettele, että olin kahdella päällä, vaan se oli -ihmeellisempää että vihdoin voin kieltäytyä. Hänen pyyntönsä tuntui -niin vähäpätöiseltä ja kieltäytyminen luonnottomalta, niin että aloin -arkaillen empiä, vaikka juuri vähää ennen olin tehnyt päätökseni. -Kasvojani poltti, rouva katsoi minuun kiihkeällä malttamattomuudella. -Tunsin että tuo äänetön hiljaisuus vaati vastausta. Olin juuri -suostumaisillani, kun käteni sattumalta kosketti koteloa, jossa -valtakirjani oli. Se kosketus saattoi mieleni entiselleen. Omatuntoni -nousi vastustamaan tuonlaista tekoa. - --- Ei! sanoin kiivaasti. -- Minä en tahdo! Minä en tahdo! - --- Te olette pelkuri raukka! huudahti rouva suuttuneena ja kohottautui -ikäänkuin lyödäkseen minua, mutta istuutui taas vavisten vihasta. - --- Mahdollista kyllä, mutta minä en sittenkään sitä tee. - --- Miksi ei? Miksi ei? Miksi ei? huusi hän. - --- Sentähden että minulla on hallituksen valtakirja, ja se olisi kehno -teko käyttää sitä hänen suojakseen -- semmoiseen tekoon hän kai ei -itsekään tahtoisi joutua syypääksi. Siinä se! - -Herra Froment kohautti olkapäitään ja vaikeni jalomielisesti, mutta -rouva raivosi. - --- Don Quixote! huusi hän. -- Teitä on mahdoton kärsiä! Mutta sen -saatte totisesti maksaa! Sen saatte maksaa, olkaa varma siitä, herra! -huudahti hän kiivaasti. - --- Se ei auta että uhkaatte minua, rouva. Sillä jos tahtoisinkin tehdä -sitä, niin en voi. Te unhotatte että parooni Géol tuskin lienee puolen -peninkulman päässä meistä ja että hän niinkuin mekin on matkalla -Nîmes'iin. Voihan hän millä hetkellä hyvään saavuttaa meidät ja -luultavaa on, että hän on yötä samassa ravintolassa kuin mekin. Ja jos -hän näkee että perheeni on vielä veljellä lisäytynyt, niin en luule -hänen jättävän asiaa sikseen. - -Mutta rouva ei syistä välittänyt, vaikka hänen täytyi huomata niiden -pätevyyden. - --- Teitä on mahdoton kärsiä! huudahti hän taas. -- Laskekaa ulos minut, -herra, laskekaa ulos minut! - -Viimeiset sanat hän virkkoi Froment'ille. Hän avasi oven, rouva astui -ulos ja he astuskelivat vähän matkaa eteenpäin kiihkeästi puhellen. - -Silmäni seurasivat heitä, ja kun nyt näin hänet yksin ja ikäänkuin -eroitettuna maailmasta näillä yksinäisillä seuduilla -- yksinäisenä ja -vaaralle alttiiksi annettuna, -- alkoi omatuntoni tuntua rauhattomalta. -Hetken päästä ehkä jo olisin päätöstäni katunut, mutta samassa tunsin -jonkun käsivarttani liikuttavan, käännyttyäni näin Denis'en kiihkeän ja -huolestuneen näköisenä kumartuvan minuun päin. - --- Herra kreivi, kuiskasi hän kiihkeästi, mutta ennenkuin hän -ehti jatkaa, puutuin minä hänen käteensä, jonka hän oli laskenut -käsivarrelleni, ja suutelin sitä intohimoisesti. - --- Elkää, elkää! Ei nyt! kuiskasi hän punastuen ja tempasi pois -kätensä, mutta avomielisesti katsoen minua silmiin. -- Minä tahdoin -puhua teille, varoittaa teitä, pyytää teitä -- - --- Ja minä, kuiskasin minä keskeyttäen häntä, -- minä tahdon siunata, -kiittää teitä -- - --- Suojelemaan itseänne, jatkoi hän, pudistaen närkästyneenä päätään -saattaakseen minut vaikenemaan. - --- Kuunnelkaa minua! Teille viritetään varmaan joku ansa. Äitini ei -tahtoisi vahingoittaa teitä, vaikka hän on vihastunut, mutta tuo mies -on epätoivossa ja me olemme pahassa pulassa. Olkaa siis varovainen, -herra, ja -- - --- Elkää peljätkö. - --- Pelkäänpä kyllä. Tuon virkkoi hän senlaisella äänellä ja katsoen -minuun senlaisella tavalla joka -- vaikka hän heti käänsikin silmänsä -pois kuin säikähtynyt lintu -- täytti sydämeni sanomattomalla onnella. -Ja vaikka rouva samassa tuli takaisin, ja vaikka ei välillämme enää -mitään tapahtunut, vaikka emme silmäystäkään vaihtaneet ja vaikka -hätäisesti ehdimme siirtyä paikoillemme katsomaan ulos ikkunasta -ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, tunsin itseni kuitenkin aivan -muuttuneeksi. Onhan se luultavaa että nämä tunteet kuvastuivat -kasvoissani, sillä kun rouva tuli takaisin katsahti hän epäilevästi -ensin minuun ja sitte tyttäreensä. Se silmäys oli sekä tuikea että -uhkaava. Froment ainoastaan puhui sulkiessaan vaunun oven rouvan -jälkeen. - --- Herra kreivi, sanoi hän kohottaen hattuaan, -- jos koira tulisi -ovellenne, niinkuin minä tulin tänään, niin te laskisitte sen sisään. - --- Te olisitte tehnyt aivan niinkuin minä. - --- En olisi, vastasi hän vakuutuksella, -- minä olisin laskenut sen -sisään. Mutta kaikessa tapauksessa toivon voivani käännyttää teidät kun -tapaamme Nimes'issä. - --- Käännyttää mihin? kysyin kylmästi. - --- Uskomaan. Uskomaan jotakin -- ja uskonne puolesta jotakin -uskaltamaankin, herra. Tänään seison tässä yksinäisenä ja koditonna, -enkä tiedä missä ensi yönä saan levätä. Ja mistä syystä, herra kreivi? -Koska minä olen ainoa Ranskassa, joka uskon! Koska minä olen ainoa, -joka uskon jotakin! Koska minä yksin uskon omaan voimaani. Luuletteko, -että jos te ylimykset olisitte uskoneet aatelisuuteenne, teidät silloin -olisi kukistettu? Ei koskaan! Tahi että, jos te, jotka huudatte: -'Eläköön kuningas!' olisitte uskoneet kuninkaasen hänet silloin -olisi syösty valtaistuimelta? Ei koskaan! Tahi että, jos te, jotka -sanotte tottelevanne kirkkoa, olisitte uskoneet kirkkoon, se silloin -olisi kukistettu? Ei koskaan! Mutta te ette usko mitään, ette ihaile -mitään, ette kunnioita mitään -- ja sentähden olette te tuomitut! Niin -juuri, tuomitut, sillä niilläkin miehillä, joihin olette kohtalonne -yhdistäneet, on jonkinlainen usko teoriioihinsa, viisauteensa ja -parannuksiinsa, joilla he luulevat uudistavansa maailman. Mutta te --- te ette usko mitään ja te katoatte, niinkuin te nyt näkyvistäni -katoatte. - -Hän nosti kätensä uhkaavasti, ja ennenkuin ehdin vastata läksivät -vaunut liikkeelle jättäen hänet yksin siihen ja hänen kasvojensa -sijalla ikkunassa näkyi vain aukea, harmaa, synkkä maisema. Alkoi -jo hämärtää ja Villeraugues'iin oli vielä noin puolen peninkulman -matka. Iloitsin siitä kun pääsin hänestä; ja sydämeni oli lämmin, -kun Denise istui siinä vastapäätä minua ja kun rakastin häntä. Mutta -kumminkin -- ja vaikka vähän välitin rouva de St. Alais'n vihaisista -katseista -- kiusasi minua se, että olin jättänyt Froment'in. -Hänen sanansa kaikuivat alinomaa korvissani ja täyttivät mieleni -tulevien onnettomuuksien aavistuksilla! Tuomitut! Tuomitut! Nuo -sanat oli hän lausunut vakaana vakaumuksenaan. En enää epäillyt -hänen kaunopuheliaisuuttaan enkä ihmetellyt että häntä nimitettiin -Nîmes'in yllyttäjäksi. Tuon eteläisen kaupungin kuuma henkäys oli -alkanut hänestä, vuosisatojen takaisten taistelujen vimma henki hänen -sanoistaan. Levottomuudella ajattelin hänen sanojaan ja muistelin mitä -isä Benoit ja parooni Géol olivat puhuneet samasta asiasta. Ja niin -istuin nurkassani synkkiin ajatuksiin vaipuneena vaunujen täristessä -eteenpäin ja pimeän tullessa, kunnes vihdoin pysähdyimme ravintolan -eteen. - -Kun rouva de St. Alais astui alas vaunuista tarjosin hänelle -käsivarttani, vaan hän työnsi minut kiivaasti pois. -- En tahdo -liikuttaakaan teitä, sanoi hän. - -Luulen sen olleen hänen tarkoituksensa että antaa minun syödä -iltaruokaa yksin ja että hän tyttärineen söisi eri huoneessa. Mutta -majatalossa oli vain yksi ainoa suuri huone, jota käytettiin sekä -kyökiksi että ruokailuhuoneeksi ja pieni vaatehuone, jonka likainen -esirippu eroitti muusta huoneesta, ja jossa naiset voivat levätä -jos niin halusivat, mutta ei syödä. Itse asiassa tämä oli surkein -ravintola, missä koskaan olin ollut -- lattia oli savesta, ikkunat -ruuduttomat, emäntä, joka palveli vieraita, oli likainen ja hätäilevä -ja haisi navetalle, huoneessa oli kolme talonpoikaa. Rouva de St. -Alais, joka oli tottunut matkustelemaan, näki kaiken tämän hienon -naisen välinpitämättömällä rauhallisuudella, mutta Deniseä, joka -vasta oli päässyt luostarikoulusta, näytti kammoittavan talonpoikain -kiroukset ja raa'at sanat, ja hän istui tuolillaan kalpeana ja -peljästyneenä. - -Monet kerrat yritin nousta tukkimaan suun reuhaajilta, mutta joka -kerran kun katseemme yhtyivät, näytti hän pyytävän minua luopumaan -siitä. Ja kun miehet, jotka, päättäen heidän kerskailevasta puheestaan, -olivat valtuusmiehiä Castres'sta, luultavasti heti olisivat huutaneet: -'Ylimyksiä!' niin hillitsin itseni; ja se kai lienee parasta ollutkin. -Mutta parooni Géol'inkin tulo olisi minusta tuntunut mieluiselta. - -Sanoin juuri ettei rouva näyttänyt välittävän rähinästä ja metelistä, -mutta kohta huomasin erehtyneeni. Kun rähinä syötyämme nousi -ylimmilleen, tuli hän luokseni sinne, missä istuin vähän syrjässä ja -virkkoi äänellä, jossa ilmeni kaikki se viha ja inho, jonka hän niin -hyvin osasi salata: - --- Meidän täytyy lähteä jo päivän koitteessa -- tahi vaikkapa -ennemminkin jo. Tämähän on ilettävää, kauheaa! Näiden ihmisten seurassa -oleminen inhoittaa minua. Lähtisin jo nyt huolimatta pimeästä ja -pakkasesta, ellei -- - --- Minä koetan puhua niille, sanoin ottaen askeleen pöytää kohti. - -Mutta hän puuttui käsivarteeni ja puristi sitä niin että kirventeli. - --- Hölmö! huudahti hän. -- Tahdotteko saattaa meidät perikatoon? Yksi -ainoa sana voi ilmaista meidät! Mutta päivän koitteessa täytyy meidän -lähteä. Emme saa nukkua, ja heti kun päivä alkaa koittaa niin lähdemme. - -Minä tietysti suostuin ja rouva meni kuskin luo, joka istui syömässä ja -kuiskasi hänellekin muutamia sanoja. Sitten tuli hän takaisin luokseni -pyytämään minua herättämään kuskia ellei hän heräisi itsestään. Sen -sanottuaan yritti hän menemään vaatehuoneesen, johon neiti jo oli -mennyt, mutta hänen liikkeensä olivat onnettomuudeksi herättäneet -juojain huomion, ja yksi heistä nousi ylös ja asettui hänen eteensä. - --- Trikolorin malja! Juokaa trikolorin malja, rouva! huusi hän -sammaltaen ja hoippuroi rouvaa kohti suuri viinipikari kädessään. -- -Se malja täytyy jokaisen miehen, naisen ja lapsen juoda, taikka mennä -helvettiin! Trikolorin malja! Juokaa rouva, juokaa sanon minä! - -Ja tuo juopunut roisto koetti pakoittaa hänelle pikaria, toveriensa -ulvoessa: -- Juokaa, juokaa trikolorin malja! jonka jälkeen seurasi -sadatuksia ja raakoja pilapuheita, joita on mahdoton kertoa. - -Tuota en enää jaksanut kärsiä ja kavahdin ylös kurittamaan roistoja. -Mutta rouva, joka aivan ihmeellisesti säilytti mielenmalttinsa, ehkäisi -minua silmäyksellä. - --- Ei, sanoi hän ylpeästi, -- minä en juo! - --- Ahaa, nauraa räkätti mies. -- Luulenpa että olemme ylimyksiä. Mutta -juokaa kumminkin, muutoin minä opetan teitä -- - --- Minä en juo! vastasi rouva rohkeasti, katsoen häntä silmiin. -- Ja -kun parooni Géol tänä iltana tulee tänne, niin saatte hänelle tehdä -tiliä käytöksestänne. - -Mies näytti ällistyvän. -- Tunnetteko parooni Géol'in? kysyi hän. - --- Hän jäi meistä lähimpään kylään ja minä odotan häntä tänne tänä -iltana, vastasi rouva kylmäkiskoisesti. -- Ja minä neuvoisin teitä -itse juomaan maljanne ja antamaan muiden ihmisten olla rauhassa. Sillä -parooni Géol ei ole se mies, joka kärsii loukkauksia. - -Kerskailija kohautti olkapäitään salatakseen hämmästystään. - --- Vai olette te hänen ystäviään, mutisi hän kääntyen menemään takaisin -paikalleen. Silloinhan on kaikki hyvin, tietääkseni. Hän on kunnon -mies. Enkä minä mitään pahaa tarkoittanut. Ellette ole ylimys niin -- - --- En ole enemmän ylimys kuin parooni Géolkaan, vastasi rouva. Sen -sanottuaan nyökäytti hän päätään, kääntyi ja meni vaatehuoneesen. - -Sen perästä taukosi rähinä; sillä rouva oli arvannut oikein, että -paroonin nimeä vuoristossa tunnettiin ja kunnioitettiin. Hetken perästä -miehet kääriytyivät kaapuihinsa ja rupesivat lattialle maata. Minä tein -samoin ja vietin siten levollisemman yön kuin olin rohjennut toivoakaan. - -Aluksi kyllä uni pakeni silmistäni, mutta sitten nukuin levottomasti. -Untani häiritsivät ilkeät unet, jotka tietysti huoneessa vallitseva -huono ilma vaikutti, kunnes heräsin siitä, että joku kumartui ylitseni. -Nähtävästi oli vielä yö, sillä kaikki ympärilläni oli hiljaista, mutta -liedellä kiiluvan hiiloksen valossa näin että se oli rouva de St. -Alais, joka herätti minut. Hän osoitti miehiä, jotka vielä kuorsasivat. - --- Hiljaa! kuiskasi hän laskien sormen huulilleen. -- Kello on jo -lyönyt viisi. Jules valmistaa lähtöä. Olen maksanut laskun emännälle ja -me olemme viiden minuutin päästä valmiit lähtemään. - --- Mutta onhan vielä tunti aikaa auringon nousuun, sanoin. Tämähän oli -ihmeen varhaista! - -Rouva oli nähtävästi päättänyt lähteä mitä pikemmin. - --- Tahdotteko sitten saattaa meille vielä enemmän samanlaista harmia? -kuiskasi hän närkästyneenä. -- Tahdotteko kenties pidättää meitä täällä -kunnes parooni Géol tulee? - --- Olen valmis lähtemään, rouva, vastasin minä. - -Hän näytti tyytyvän siihen, sillä hän poistui sen enempää sanomatta -ja sitten kuulin hänen hiljaa puhuvan tyttärensä kanssa uudinten -takana. Vetäsin saappaat jalkaani, ja kun huoneessa oli kolkonlainen, -lämmittelin hetkisen hiiloksen ääressä. Sitten solmesin kaulaliinani, -panin miekan vyölleni ja olin niin valmis lähtemään. Näin aikainen -lähtö oli minusta perin joutavaa, etenkin kun edellisenä päivänä myös -olimme lähteneet varhain, vaan kun rouva niin tahtoi, niin tulihan -minun myöntyä. - -Seuraavalla hetkellä astui hän ulos vaatehuoneesta ja hiiloksen -luomassa valossa huomasin, että hänen kasvonsa hehkuivat kiihkosta ja -maltittomuudesta. - --- Voi milloin se kuski joutunee? virkkoi hän. -- Luulenpa että koko -päivä kuluu hevosia valjastaissa. Herra kreivi, menkää kiirehtimään -häntä! Menkää Jumalan tähden! - -Oudoksuin tuota kiihkoa ja mielestäni oli tänlainen kiire sekä -tarpeetonta että naurettavaa, mutta luullen että rouvan hermot olivat -liiaksi ärtyneet edellisestä mielen jännityksestä, oli minusta -kumminkin viisainta täyttää hänen tahtonsa. Hiivin siis varpaisillani -nukkuvain miesten ohi ja saavuin ovelle. Avasin säpin ja seuraavassa -silmänräpäyksessä olin jo ulkona. Kylmä tuuli ajoi jäistä lunta vasten -kasvojani, se tunki vaatteitteni läpi ja pani minut vilusta värisemään. -Idässä näkyi aamun alkava koi, mutta kaikkialla muualla oli vielä yö ja -niin pimeä, että olisi luullut olevan puolen yön ajan. - -Tuntien kaikkea muuta paitsi hyväntahtoisuutta rouvaa kohtaan kun -kompuroin talliin päin, joka talon tapaan oli vaan huono rähjä ja jonka -ympärillä oli pohjaton likalätäkkö. Ovi oli kiinni, vaan kellertävästä -valosta, joka näkyi tallin toisessa päässä olevasta ikkunasta, arvasin -missä Jules työskenteli. Avasin oven ja huusin häntä. Hän ei vastannut -ja sentähden olin pakoitettu menemään sisään, astuin neljän hevoskonin -ohi omain hevostemme luo, jotka seisoivat rinnan tallin perällä; -huonosti palava lyhty riippui pilttuussa. - -Ehdin parhaiksi tuntea hevoset ja kummailla missä Jules oli, kun hän ei -vastannut kun kasvoihini lensi musta esine, joka sokaisi minut. Heti -sen perästä raskas kauhtana käärittiin ympärilleni ja kädet sidottiin -lujaan kupeille. Koetin huutaa, mutta paksu vaate esti sen, ja kun -suurten ponnistusten perästä sain kurkustani puoleksi tukehdutetun -äänen, tunsin miten toiset kädet kuin ne, jotka käsiäni pitelivät, -puuttuivat kauhtanaan ja painoivat sen suutani vasten. Kaikki -ponnistukset päästä irti olivat turhat. Tunsin että joku kiireellä -tutki taskuni ja ymmärsin että minut ryöstettiin. Kun yhä ponnistelin -päästäkseni irti, tyrkkäsi joku minua takaapäin niin, että kaaduin suin -päin maahan. - -Onneksi kaaduin tikapuita vasten, mutta kumminkin menin melkein -tainnuksiin lyönnistä ja uudessa asemassani oli kauhtana tukehduttaa -minut. Hetken aikaa makasin aivan avutonna, sillä välin kun roistot -köyttivät käteni ja jalkani. Sen tehtyä nostettiin minut ylös, -kannettiin vähän matkaa ja viskattiin sitten pehmeälle vuoteelle -- -joka hajusta päättäen oli heinistä. Sitten mätettiin päälleni heiniä -kunnes todella luulin tukehtuvani. Koetin huutaa, mutta kauhtana oli -kolminkerroin pantu pääni ympäri ja vaikka kuinka olisin ponnistellut -voin vain heikosti parahtaa, ja paksu vaate esti senkin ilmoille -pääsemästä. - - - - -Seitsemästoista luku. - -Kurja olento. - - -Minä en pitkään ponnistellut, sillä yritykseni vapautua miehistä -ja tuo viimeinen huudon ponnistus oli ajanut veren päähäni ja niin -uuvuttanut minut, että makasin siinä aivan voipuneena. Sydämeni sykki -niin rajusti, että luulin tukehtuvani ja keuhkonikin vaativat jo -enemmän ilmaa. Täydellisesti tajusin että tukehtumisen vaara oli suuri; -vähää ennen olin ajatellessani kauheaa kohtaloani tehnyt hurjimpia -ponnistuksia, mutta sama ajatus pani minut nyt makaamaan aivan -liikkumattomana ja tekemään kaikki voitavani saadakseni niin paljon -ilmaa kuin mahdollista. - -Ruumistani poltteli kuin tulella ja hiki kohosi joka huokosesta. Mutta -tukehtumisen kauhea tunne lieveni hiukan kun hetken aikaa olin maannut -liikkumattomana ja kun onnistuin kääntämään päätä ja rintaa vähän -syrjälleen, voin vapaammasti hengittää. Mutta yhtäkaikki oli tilani -kauhea. Olin aivan avuton ja kun heinät painoivat minua aloin tuntea -kipua. Nuorat kalvosissa alkoivat painua lihaan, miekan kahva painui -kylkeeni, selkäni tuntui olevan katkeamaisillaan raskaan taakan alla ja -hartioitani kovasti pakotti. Puristuin hitaasti kuoliaaksi pimeässä, -kun vähäinenkin parahdus olisi voinut tuoda apua ja pelastusta -- kun -vain olisin voinut sitä matkaansaattaa. - -Se ajatus raivostutti minua niin, että kadotin kaiken mielenmalttini ja -kun hetken kuluttua, joka tuntui minusta pitkältä kuin ijäisyys, kuulin -tallissa liikettä, aloin uudelleen riehua pelastuakseni epätoivoisesta -asemastani. Mutta parahduksen asemasta pääsi kurkustani vain kumajava -ääni, ja rajuista ponnistuksista tunkivat nuorat lihaan. Tuo puuska -teki kurjuuteni vain suuremmaksi; ja jos todella tallissa oli ketään, -niin hän ei voinut kuulla minua, eikä sieltä sen enempää liikettä -kuulunutkaan, veri, joka nousi päähäni ja paisutti suonet kaulassani -melkein katkeamiseen saakka, esti minua kuulemastakin. Kauhea paino, -jota silmänräpäyksen ajaksi onnistuin kohottamaan, painui päälleni -uudelleen. Sen perästä jätin kaikki yritykset sikseen. Epäilin -pelastuksestani ja makasin jonkinlaisessa horrostilassa, en pystynyt -ajattelemaan, enkä toivonut pelastuvani. - -Tällä tavalla olin kai jo kotvasen aikaa maannut, kun äkkiä kuulin -kovaa kolinaa, jota aluksi kuuntelin tylsällä välinpitämättömyydellä. -Mutta kolina kuului uudelleen ja äkkiä tunsin kovaa tuskaa oikeassa -sääressä. Kiljahdin ja vaikka kauhtana ja heinät tukehduttivat -äänen, niin kuului siitä kumminkin heikko kaiku. Sitten seurasi taas -hiljaisuus. - -Olin huumeuksissa ikäänkuin vasta unesta herännyt ja ajattelin ensin -että sekä huuto että tuskan tunne olivat vain unennäköä, ja aloin -voivotella kurjuudessani. Mutta sitten tunsin että heinät päältäni -vähenemistään vähenivät ja vihdoin oli selkäni painosta aivan vapaa. -Kuulin ääniä ja huutoja, näin tulen valoa ja nyt älysin että olin -pelastettu. Seuraavassa hetkessä minut ihmetellen ja kummaillen -nostettiin ylös. Kauhtana irroitettiin päästäni ja minä näin -ympärilläni puolen tusinaa ihmetteleviä kasvoja, jotka töllöttivät -minuun. - --- Hyvä Jumala, onhan se sama herra, joka aamulla matkusti pois! -huudahti eräs vaimo. - -Katsahdin häneen. Se oli majatalon emäntä. Kurkkuni oli kuiva ja kokoon -kuristunut ja huulet pöhöttyneet; vasta monen turhan yrityksen perästä -sain sen verran sanotuksi että pyysin häntä nuoria aukomaan. - -Hän täytti pyyntöni yhä ihmetellen, ja kun ruumiini oli aivan jäykkä -ja voimaton, nostivat he minut ja kantoivat tallin oven eteen, johon -joku joukosta nosti tuolin sillä välin kun toinen meni hakemaan vettä -tuopilla. Vesi ja vilvakka ilma herätti voipuneet elonvoimat ja -parin minuutin päästä jaksoin jo nousta istumaan. Sillä välin sateli -kysymyksiä, mutta olin niin huumauksissa että hetkinen kului ennenkuin -voin selvästi ajatella ja oikein vastata. Vihdoin tuli eräs mies, joka -oli hyvin mahtavan näköinen ja työntäen pois töllöttävät palvelijat -kysyi hän astuen eteeni: - --- Mitä tämä on? Kuinka laitanne on herra? Kuinka talliin tulitte? - -Emäntä vastasi puolestani ettei hän tiennyt sitä, mutta että eräs -tallirenki, jonka piti heiniä hakea, taikollaan oli pistänyt minua -sääreen ja että he sitten keksivät minun. - --- Mutta kuka hän on? kysyi tuo uusi tulokas mahtavasti, tuikeasti -tirkistäen minuun. Se oli laiha, pitkänläntä mies, kasvot tuiman -näköiset, silmät pienet ja katse terävä. - -Silloin sain äkkiä takaisin puhekykyni. - --- Olen Saux'n kreivi, sanoin. - --- Vai niin! vastasi hän pitkäveteisesti. -- Ja kuinka te, herra kreivi --- jos se todella olette -- talliin tulitte? - --- Minut on ryöstetty, mutisin. - --- Ryöstetty! virkahti hän epäillen. -- Lörpötystä vain, herra, -kylässämme ei ole varkaita. - --- Olkoon sen asian laita miten hyvänsä, mutta minut on kuitenkin -ryöstetty, kiistin minä. - -Vastauksen asemesta, luvan kysymättä ja ennenkuin ennätin aavistaakaan -hänen aikomustaan, pisti hän kätensä taskuuni ja veti kukkaron esille. -Hän nosti sen ylös kaikkein nähtäväksi. -- Ryöstettykö? sanoi hän -purevasti. -- Sitä en usko herra, sitä en usko. - -Ihmetellen katselin kukkaroa, ja sitten pistin koneellisesti käden -taskuuni, otin esille yhden kappaleen: toisensa perästä ja tuijotin -ihmeissäni niihin. Hän oli todella oikeassa, minua ei oltu ryöstetty. -Nuuskarasia, nenäliina, kello ja sinettisormus, veitsi, pieni -taskupeili ja eräs kirja, kaikki oli paikoillaan! - --- Nyt muistankin että tuolla sisällä on kaksi satulalaukkua, jotka -eivät voi olla kenenkään muun kuin tämän herran. Juuri ikään arvelin -kenenkä ne lienevät, sanoi emäntä. - --- Niin, kyllä ne ovat minun! virkahdin minä, sillä nyt alkoi jo -muistini palata. -- Ne ovat minun. Mutta missä ovat naiset, jotka -olivat minun seurassani? Eivät he suinkaan liene matkustaneet? - --- Ne matkustivat jo kolme tuntia sitten, vastasi emäntä tuijottaen -minuun kummastellen. -- Ja minä olisin melkein voinut vannoa että te, -herra, matkustitte heidän kanssaan. Mutta heidän lähtiessään oli vielä -aivan pimeä, ja silloinhan voi helposti erehtyä. - -Nyt juolahti mieleeni kauhea ajatus, jonka jo ennen olisi pitänyt tulla -mieleeni. Pistin käteni povitaskuun ja vedin sen -- tyhjänä pois. -Valtakirja -- valtakirja, johon olin kaiken luottamukseni pannut, oli -kadonnut! - -Huudahdin suuttuneena ja tuijotin ympärillä seisoviin. -- Mitä nyt? -kysyi tuo juro mies, katsoen minuun. - --- Paperini! vastasin kiristäen hampaita kiukusta ajatellessani miten -minua oli petetty ja houkuteltu ansaan. - --- Paperini! - --- No? - --- Ne ovat hävinneet. Ne on minulta varastettu! - --- Todellakin! sanoi hän kuivasti. - --- Se tulee teidän todistaa, herra. - -Luulin hänen tarkoittavan, että olin erehtynyt niinkuin äskenkin ja -vakuuttaakseni häntä käänsin taskuni nurin. - --- Niin, sanoi hän yhtä kuivasti kuin ennenkin, -- minä näen kyllä -etteivät ne ole siellä. Mutta tulee todistaa, onko niitä siellä koskaan -ollutkaan. - -Minä vain tuijotin häneen. - --- Niin, virkkoi hän, -- siinä se juuri pulma onkin, herra. Missä ovat -paperinne? - --- Mutta olenhan sanonut, että ne on minulta varastettu, huudahdin -raivostuneena. - --- Ja minä sanon, että teidän tulee se todistaa. Ja kunnes sen -teette, ette saa lähteä täältä. Siinä se, hyvä herra, ja se on hyvin -yksinkertainen seikka. - --- Tahtoisinpa tietää kuka te olette, herra, virkkoin suuttuneena, --- kuka te olette, joka rohkenette pidättää matkustavaa yleisellä -valtatiellä ja vaaditte heitä papereitaan näyttämään? - --- Ei kukaan muu kuin puheenjohtaja kylän valiokunnassa, sain -vastaukseksi. - --- Ja uskotteko todellakin! puhkesin sanomaan kiukustuneena hänen -typeryydestään, että minä tahallani olen köyttänyt käteni ja -tukehduttanut itseni heinäin alle? Olisinko tehnyt sen vaan päästäkseni -kulkemaan kylärähjänne kautta? - --- Minä en usko mitään, herra, vastasi hän kylmäkiskoisesti. -- Mutta -tästä kautta tie menee Turin'iin, johon herra d'Artois'n sanotaan -kokoovan tyytymättömiä ja Nîmes'iin, jossa epäluuloiset henkilöt -ylvästelevät punaisella kokardilla. Ja sentähden ei kukaan, jolla ei -ole passia, pääse kulkemaan tästä läpi. - --- Mutta mitä aiotte sitte tehdä kanssani? kysäsin, kun huomasin että -ympärillä töllöttävät talonpojat pitivät häntä kuningas Salomonin -vertaisena viisaudessa. - --- Saatte jäädä tänne, herra kreivi, kunnes voitte hankkia passin. - --- Hyvä Jumala, eihän se ole mikään helppo asia. Kukapa minut täällä -tuntisi? - --- Herra ei saa passitta lähteä, siinä on se seikka, vastasi hän -surkuttelevasti kohauttaen olkapäitään. - -Ja siinä se seikka todella olikin. Turhaan latelin hänelle tosiasioita -ja kysyin haluaisiko kukaan vapaaehtoisesti kärsiä mitä minä olin -kärsinyt salatakseen vain sitä että passia puuttui; sanoin että olihan -jo se tilakin, jossa minut löydettiin, aivan selvänä todistuksena -siihen, että minut oli ryöstetty, eihän kukaan voi itse köyttää käsiään -ja jalkojaan ja mättää semmoista heinäläjää päälleen. Ja turhaan sanoin -myöskin, että tiesin kuka minut oli ryöstänyt; se tunnustus vain -pahenti asiaa. - --- Vai niin, virkkoi hän ivallisesti. -- Kuka se sitten oli, jos saan -luvan kysyä? - --- Sen teki Froment lurjus! Froment Nîmes'istä! - --- Hän ei ole näillä seuduilla! - --- On kyllä, minä näin hänet eilen, virkahdin varomattomasti. - --- Se ratkaisee asian, vastasi valiokunnan puheenjohtaja tylysti -hymyillen, ja häntä ihaileva joukkokin hymyili hyväksyen. -- Sen -ilmoituksen kuultua emme missään tapauksessa voi laskea herra kreiviä -pois. - -Ja hän täytti sanansa niin tunnollisesti, että kun menin sisään -lämmittelemään ja istuuduin tulen ääreen tilaani aprikoimaan, niin -kaksi miestä seurasi minua; ja kun hetken päästä menin ulos ja -alakuloisena asetuin silmäilemään tielle päin, seisoi kuin taian -tuomana kaksi muuta miestä vierelläni. - -Mihin vain käännyin, sain olla varma vakoilijan ilmestymisestä, ja -jos enemmän etenin talosta, tarttui hän käteeni ja käski minun palata -takaisin. Ei itse Mont Aigoual'kaan, jonka alaston, luminen huippu -kohosi laakson yli, ollut taipumattomampi ja kovempi kuin heidän -valppautensa. - -Mitä itseeni tulee, niin olin aluksi aivan epätoivossa. Astelin -edestakaisin tiellä, joka oli vankilani, harmistuneena ja murheellisena -siitä, että rouva de St. Alais oli minut pettänyt ja että Froment oli -ryöstänyt minut, olin täydellisesti vakuutettu siitä että hän nyt istui -paikallani vaunuissa ja parhaallaan kulki Suméne'n ja Ganges'en läpi -paperini taskussaan. Rouvan kiittämättömyys, oma herkkäuskoisuuteni ja -talonpoikain typeryys -- kaikki suututti minua, mutta enin kaikista -se toimettomuus, johon olin tuomittu. Olisihan minun pitänyt olla -kiitollinen siitä, että olin henkeni säilyttänyt, mutta en luule -kenenkään mielellään myöntävän itseään petetyksi. - -Näin kului pari, kolme päivää; ja sillä aikaa vaunut lähenemistään -lähenivät Nîmes'iä, vieden armaani yhä kauemmas minusta, minun ollessa -vankina tuossa kurjassa kylässä. Aloin vihata likaista majataloa, sen -ohitse kulkevaa tietä, jopa niitä talonhökkeliäkin, joita he kyläksi -nimittivät. Koko päivän seurasivat vartijat minua ja varsinkin ulos -mennessäni -- se kai oli heistä erittäin hupaista; ja joka ilta tulivat -valiokunnan jäsenet minua katsomaan ja tekemään kysymyksiään. Mökki -kummallakin suunnalla oli kävelyretkieni rajana, sillä välin kun elämä -ulkopuolella maailmassa virkeästi pulppuili ja Ranskassa yleisesti -vallitsi levottomuus ja mielet olivat kuohuksissa. Enhän tiennyt mitä -voisi tapahtuisi, joka kenties ainaiseksi eroittaisi minut Denis'estä. -Eihän se siis ihme ollutkaan että kiusoitin itseäni hulluuden rajoille -saakka. - -Olin jättänyt hevoseni Milhau'iin, josta ravintoloitsija oli luvannut -sen parin päivän kuluttua lähettää Ganges'een erään tuttavan kera, -jonka piti kulkea sitä tietä. Odotin siis joka hetki hevosta ja -toivoin että sen tuoja voisi todistaa kuka minä olin, koska vähintään -viisikymmentä henkeä Milhau'ssa oli nähnyt valtakirjani tahi -kuullut sitä julkiluettavan. Mutta hevosta ei kuulunut eikä ketään -matkustavaistakaan Milhau'sta; ja se arvelu, että naisten vapauttaminen -kenties siellä oli tuottanut ikävyyksiä, oli riistää minulta kaiken -rohkeuden. Minun oli hyvin vaikea saada sanaa Cahors'iin, eikä -valiokunta talonpoikaisessa yksipäisyydessään ja tylyydessään tahtonut -antaa minun matkustaa eikä edes vartioittuna lähteä Nîmes'iinkään, -jossa kyllä olisin voinut todistuksia hankkia. Kaikki yritykset -taivuttaa heitä olivat turhat. - --- Ei, ei vastasi valiokunnan tyly puheenjohtaja, kun tuota ensikerran -esitin hänelle. -- Kyllä maar kohta tulee joku, joka tuntee teidät, -mutta siihen saakka saatte olla kärsivällinen. - --- Kaiketi niitä on monta, jotka tuntevat sellaisen miehen kun herra -kreivi, virkkoi emäntä kallella päin ja kädet esiliinan alla katsellen -minuun. - --- Aivan niin! Aivan niin! myönsivät valiokunnan jäsenet, hieroen -pohkeitaan ja tyytyväisesti silmäillen minuun, ikäänkuin heillä minusta -olisi ollut suuri kunnia. - -Tuo valiokunnan jäsenten hassu käytös oli saattaa minut raivoon, mutta -mitäpä sekään auttoi. - --- Niin, onhan teidän vallan hyvä täällä ollaksenne, oli -puheenjohtajalla tapana sanoa kuvaavalla liikkeellä. -- Teidän on -vallan hyvä täällä olla. - --- Parempi kuin heinäsuovassa! virkahti sitten se mies, joka taikolla -pisti minua sääreen. - -Tätä pilapuhetta uudistettiin joka ilta, ja joka kerran sitä seurasi -naurun rähäkkä. Ja aina uudelleen kehoittaen minua kärsivällisyyteen -menivät valiokunnan jäsenet tiehensä. - -Mutta toisinaan kääntyi puhe kyökissä vaarallisempiin asioihin. Yksi ja -toinen alkoi huvikseni kertoa Villars'in rakuunoista ja Berwich'istä, -jotka kertomukset saivat hiukset nousemaan pystyyn päässä ja veren -suonissa hyytymään. Ne olivat kertomuksia kauheista julmuuksista, -vuoristolaisista, jotka uskonsa takia olivat saaneet kärsiä pahinta -mitä kuninkaat ovat voineet keksiä; jalosta asiasta, jota sorrettiin, -mutta ei voitu kukistaa; kokonaisesta kansakunnasta, jota maahan saakka -poljettiin, mutta joka yhtä kaikki kasvoi ja eli. - --- Ja uskotteko vielä, herra, oli muutamalla tapana huutaa sittenkuin -hän säihkyvin silmin oli kertonut minulle esi-isäinsä teoista ja -kärsimisistä, -- uskotteko vielä ettemme välitä siitä mitä nyt -maailmassa tapahtuu? Luuletteko, herra, että me nyt, kun monien vuosien -kuluttua kosto on käsissämme ja kun sortajamme horjuvat, istuisimme -kädet ristissä katsellen kuinka heitä uudelleen valtaan autetaan? Missä -ovat nyt piispat ja kapteenit, papit ja kardinaalit? Missä ovat tilat, -jotka he meiltä varastivat? Ne ovat hävinneet! Missä ovat kymmenykset, -jotka he vereen saakka meiltä kiskoivat? Nekin ovat kadonneet! Missä -on St. Etienne, jonka isää ne vainosivat? Hänen jalkansa on nyt heidän -niskallaan! Ja uskotteko te, että he kaikilla juhlakuluillaan, pyhäin -kuvilla ja Corpus Christillään voivat meitä uhotella tahi saada -valtaansa takaisin? Ei, herra ei! - --- Mutta eihän senlaisesta nyt ole kysymyskään! virkahdin. - --- Kyllä siitä on kysymys! kuului ankara vastaus. -- Sekä Nîmes'issä -että Montauban'issa, Avignon'issa ja Arles'issa. Me vuoristolaiset -olemme liian usein kuulleet myrskyn ulvontaa tasangolta, niin ettemme -sen suhteen voi erehtyä. Kaikki nuo juhlakulut ja saarnat, nuo itkevät -neitoset, tuo huuto Jumalan pilkasta -- mitä se kaikki merkitsee muuta -kun verta -- verta! Mutta tällä kertaa ei sitä ainoastaan toinen puolue -vuodata! - -Kuuntelin tuota puhetta hämmästyksellä. Aloin nyt ymmärtää, että samat -sanat merkitsivät toista toisen suussa, ja että se mikä pohjoisessa -huokeasti ja vähällä vaivalla tapahtui, se oli etelässä toimitettava -tulen ja miekan avulla. Quercyssä olimme kadottaneet pari linnaa, -eräitä ihmisiä sai siinä surmansa ja muutamat tuntikaudet oli -roistoväki ollut valloillaan -- mutta innostus oli ollut laimea. Mutta -täällä luulin seisovani suuren sulatusuunin reunoilla, jossa vainon -liekit vielä hehkuivat. Tunsin intohimon kuuman henkäyksen koskettavan -kasvojani ja valkean vaahdon alla näin vanhan vihan kuohuvan, -voimakkaan kunnianhimon, vanhojen puolueriitojen ja ulkokultaisuuden -kera. Olin kuunnellut Froment'ia, nyt kuuntelin näitä; mutta oliko -Froment'illa paljon puoluelaisia, sitä en vielä tiennyt. - -Mutta odotellessani oli näistä ennustuksista vähän lohdutusta; toivon -elähdyttäminä kului lähes kaksi viikkoa. Emäntä oli hyvin tyytyväinen -siellä olooni, minä kun maksoin hänelle aina tarkalleen, eikä vieraista -juuri ollut kylässä haittaa. Valiokunta piti siellä oloani kunniana, -olinhan minä elävänä todistuksena heidän vallastaan ja heidän kylänsä -mahtavuudesta. Mutta tämä minun sekä naurettava että surkea tilani -yhteydessä sen levottomuuden kanssa, jonka Nîmes'istä tulevat tiedot -herättivät minussa neidin suhteen, teki minut melkein mielettömäksi, ja -minä päätin uskaltaa kaikki päästäkseni pakenemaan. - -Näihin saakka oli minua pidättänyt se seikka ettei minulla ollut -hevosta ja minut varmaan Suméne'ssa ja Ganges'ssa pidätettäisiin; -mutta nyt en enää malttanut odottaa ja tarkoin kaikki asianhaarat -aprikoituani päätin auringonlaskun aikana hiipiä tieheni ja jalkasin -lähteä Milhau'iin. Otaksuin että kyläläiset ajaisivat minua takaa -Nîmes'iin päin, johon he tiesivät minun olevan matkalla. Ja jos -toisaallekin lähtisivät, niin toivoin pimeässä voivani välttää heidän -huomiotaan. Arvelin joutuvani Milhau'iin heti päivän noustua ja jos -ravintoloitsija edelleenkin olisi kohtaani yhtä ystävällinen, niin -hän kai kirjoittaisi minulle passin, niin että pääsisin ratsastamaan -Nîmes'iin Villeraugues'en sivu tahi sitten aivan toista tietä. - -Tämä kaikki tuntui sangen otaksuttavalta, ja jo samana iltana tarjoutui -otollinen tilaisuus koettaa tuumaani toteuttaa. Mies, jonka tuli minua -vartioida, kaasi jalalleen kiehuvaa vettä ja ajattelematta minua tahi -velvollisuuttaan kiiruhti hän voivotellen kotiinsa. Hetken päästä joku -naapuri kutsui emännänkin ulos ja niin olin yksin juuri siihen aikaan, -jonka itse olin valinnut. Mutta kun tiesin ettei ollut varaa hetkeäkään -hukata, panin heti kauhtanan ylleni ja otin pistoolit hyllyltä, pistin -taskuuni vähän ruokaa ja hiivin ulos takapihan kautta. Siellä makasi -koira kopissaan, mutta kun se tunsi minut, niin se vain häntäänsä -heilutti. Sitten hiivin huoneiden sivutse tielle ja minuutin päästä -olin vapaa ja yksin. - -Yö jo läheni, mutta ei ollut vielä aivan pimeä, ja peläten että minut -löydettäisiin, kiiruhdin eteenpäin, hämärässä väliin pelokkaasti -tirkistellen eteenpäin, väliin kuunnellen josko takaa ajajia jo kuului. -Aluksi ajattelin vain ja pelkäsin takaa ajajia, mutta sitten kun -viimeinen tuli kylästä katosi näkyvistäni ja kun pimeys ja yksinäisyys -ikäänkuin nielasi minut, valtasi minut lamauttava yksinäisyyden tunne. -Denise oli matkalla Nîmes'iin ja minä aioin kulkea aivan toiseen -suuntaan; miten monenlaisille onnettomuuksille olinkaan alttiiksi -annettu, ja miten monet asianhaarat voivatkaan takaisintuloani -viivyttää. Ja sillä aikaa hän oli täydellisesti äitinsä ja veljeinsä -mielivallassa, kaikki hänen perhe-traditsiooninsa, hänen naisellinen -kainoutensa ja hänen kasvatuksensa olivat kosintaani vastustamassa. -Näinä levottomina aikoina voitiin avioliittoa hänen kanssaan käyttää -kaikenmoisiin tarkoituksiin. Ja jos sitä ei tehtäisikään, niin minkä -kohtalon alaiseksi voisikaan nuori tyttö joutua kaupungissa, jossa -levottomuus vallitsi ja jossa, talonpoikain kertomusten mukaan, vielä -hurjempia melskeitä oli odotettavissa. - -Kiiruhdin kuumeentapaisesti eteenpäin, noiden ajatusten kiidättämänä, -ja olin ehkä ehtinyt noin puolen peninkulman päähän kun korvaani -kuului ääni, ikäänkuin hevosenkengän kilahtaessa kiveen. Ääni kuului -edestäpäin, ja minä hypähdin tien oheen ja kumarruin alas antaakseni -ratsastajien kulkea ohi. Luulin kuulleeni kopinan kolmen hevosen -jaloista, vaan kun ratsastajat tulivat siksi lähelle että hämärässä -voin eroittaa ne, näin vain kaksi henkilöä. - -Ehkäpä kohosin liian ylös eroittaakseni heitä; kaikessa tapauksessa en -muistanut hevosia. Ensimäinen niistä säikähtyi minua kovasti ja hypähti -syrjään niin äkkipikaa että ratsastaja oli pudota seljästä. Mutta -seuraavassa silmänräpäyksessä sai hän hevosen talttumaan ja ennenkuin -ennätin aavistaakaan hänen aikomustaan, kannusti hän hevosta suoraan -minua kohti. En uskaltanut liikahtaakaan, etten itseäni ilmaisisi, -mutta ei sekään auttanut, sillä ratsastaja oli jo huomannut minut. - --- Kuka siellä! huudahti hän äreästi. -- Kuka te olette, joka makaatte -siellä väijyksissä. Puhukaa tahi -- - -Mutta nyt tartuin minä hevosen suitsiin. -- Herra de Géol! huudahdin ja -sydämeni alkoi kovasti sykkiä. - --- Takaisin! huusi hän kun ei äänestä tuntenut minua. -- Kuka te -olette? Sanokaa heti kuka olette! - --- Minähän se olen, herra de Saux, vastasin iloisena. - --- Mitä? Minä luulin että te jo kymmenen päivää sitten olitte saapunut -Nîmes'iin! virkkoi hän hämmästyneenä. -- Meillä on hevosenne mukanamme. - --- Onko hevoseni täällä? - --- On kyllä! Hyvä ystävänne on tuonut sen Milhau'sta. Mutta missä te -olette ollut? Ja mitä te täällä teette? jatkoi hän epäillen. - --- Kadotin valtakirjani. Froment varasti sen minulta. - -Parooni vihelteli. - --- Ja Villeraugues'sa ne pidättivät minut. Siitä lähtien olen ollut -siellä. - --- Vai niin! sanoi hän kuivasti. Ne, herra kreivi, ovat seurauksia -siitä kun matkustaa huonossa seurassa. Ja tänä iltana arvelen teidän -- - --- Koettaneen paeta, vastasin avomielisesti. Mutta entäs te, minä -luulin teidän aikaa sitten kulkeneen tästä ohi. - --- Minulle sattui esteitä. Mutta kun nyt olemme yhtyneet, neuvoisin -teitä nousemaan hevosen selkään ja palaamaan takaisin kanssamme. - --- Sen teen aivan mielelläni, virkoin kiireesti. -- Ja te voitte sanoa -heille kuka minä olen. - --- Minäkö? Sitä en suinkaan voi, enhän itsekään sitä tiedä. Tiedän vaan -keneksi olette sanonut itseänne. - -Tuo oli kova isku, ja minä seisoin hetkisen ja tuijotin häneen. Mutta -hetkisen vain, sillä nyt kuului pimeästä ääni, joka sanoi: -- Elkää -peljätkö, herra kreivi, kyllä minä puhun puolestanne. - -Minä yhä vain tuijotin. -- Jumaliste! huudahdin vavisten. -- Kuka se -oli joka puhui? - --- Se olin minä, Buton, kuului vastaus. -- Minulla on hevosenne, herra -kreivi. - -Ja se oli todellakin Buton, seppä, kapteeni Buton, -turvallisuusvaliokunnan jäsen Cahors'ista. - - * * * * * - -Lienee tarpeetonta lisätä, että kun kymmenen minuuttia myöhemmin -ratsastimme kylään, niin valiokunta heti hyväksyi Buton'in selitykset -eikä sitten enää estänyt minua lähtemästä. Buton'in paperit ja -valtakirja vaikuttivat ihmeesti heihin. Ja kahdentoista tunnin -kuluttua me, jotka niin kummallisen sattuman kautta olimme yhtyneet -jo olimme Suméne'ssa, Sauve'ssa vietimme yön, ja kohta oli vuoriston -talvi lumineen ja sen hyinen halla takanamme ja pääsimme kulkemaan -Rhônelaakson läntisiä, päiväpaisteisia rinteitä alas. Kaiken päivää -oli mitä ihanin päiväpaiste ja matkamme kulki vehreiden ketojen, -puutarhojen ja öljypuulehtojen läpi; valkeasta pölystä, valkoisista -taloista ja kallioista huomasi selvästi, että olimme saapuneet -päiväpaisteiseen etelään. Vähää ennen auringonlaskua oli Nîmes jo -näkyvissämme ja niin olimme siis saapuneet matkamme päähän, jolla -matkalla, ainakin minun suhteeni, oli ollut seikkailunsa. - - - - -Kahdeksastoista luku. - -Nîmes'issä. - - -Nîmes'iin ratsastin kummallisten tunteiden vallassa. Villerauguessa -jo olin kuullut kylliksi -- ja siihen oli parooni de Géol vielä -lisännyt tuhansia seikkoja -- vakautuakseni siitä, että se oli täällä -eikä pohjoisessa, täällä Gard'essa ja Bouches du Rhône'ssa, etelän -öljypuulehtojen ja valkoisen pölyn keskellä, eikä maan pohjoisten -vehnävainioiden ja niittyjen keskellä, kun kansan kohtalo tulisi -ratkaistavaksi. Ettei Pariisissa -- jossa ihmiset sekä tahtoivat ja -eivät tahtoneet, jossa Mirabeau ja Lafayette peljäten roistokansaa -yhtenä päivänä ryhtyivät toimenpiteisin kuningasta vastaan ja -seuraavana päivänä peruuttivat sen pelosta että kuningas, jos hän -uudelleen pääsisi valtaan, rankaisisi heitä -- vaan täällä pantaisiin -raja mullistuksille. Täällä, jossa provencelaisten rikas mielikuvitus -yhä näki jotakin pyhää asioissa, joita ennen oli pyhänä pidetty, ja -jossa puoluehenki kiinnitti ihmisiä uskoon. - -Näihin asti vallankumouksen virralle ei oltu esteitä pantu. Se oli -temmannut mukaansa kuninkaan ja aateliston heidän tahtomattaan ja -melkeinpä vastustelemattakin, tietämätöntä oli vain, pitäisikö kolmas -ja viimeinen hallitsevista valloista, nimittäin kirkko, paremmin -puoliaan. Jos Froment oli oikeassa sanoessaan että uskoa tuli uskolla -vastustaa ja että ulkokultaisuutta vastaan piti panna ulkokultaisuutta -toisessa muodossa, niin oli selvää että Rhônelaakso, jossa kirkko -vielä vallitsi ihmisten mieliä, olisi se paikka, missä intoilijalla -olisi paras vaikutusala. Siinä tapauksessa oli Nîmes se kaupunki, -missä tulisoihtu sytytettäisiin, josta tuli sitten leviäisi yli koko -Ranskan maan. Tämänlaisia mietteitä heräsi minussa kun ensi kerran näin -kaupungin ja sen takana olevan laajan tasangon, joita laskeva aurinko -valaisi. Täällä kenties sytytettäisiin se laaja tuli, joka yhä leviäisi -ja etenisi Vendée'en, Bretagne'een ja pitkin pohjoista rannikkoa, -kunnes liekit ympäröivät Pariisia. - -Kun palo kerran vauhtia saisi. Mutta siinä juuri pulma olikin. Ja -minä katselin uudelleen uteliaasti tuota kaupunkia, josta niin paljon -odotettiin -- tuota laajaa kaupunkia, valkeine taloineen, tasaisine -kattoineen; se sijaitsi rinteellä, joka Cevennien viimeisiltä kunnailta -luisusti ulottui Rhône'n tasankoa kohti. Kaupungin pohjoispuolella -ja sen ulkoreunassa oli kolme matalaa kunnasta, keskimäiseltä kohosi -torni, ja itäisen varjo ulottui melkein kaukaiseen virtaan saakka; -näiltä kunnailta vietti kaupunki itään ja etelään päin. Noilla -kunnailla, teillä läheisyydessämme, vihannalla nurmikolla ja siellä -täällä etukaupungeissa olevien suurten työpajojen ympärillä -- -kaikkialla kihisi ihmisiä, jotka tulivat ja menivät, joko yksin tahi -ryhmissä, eräät astuskelivat lystikseen muurien ulkopuolella, toiset -menivät kiirein askelin eteenpäin. - -Kaikilla näillä ihmisillä oli jonkunlainen tunnusmerkki; monella oli -trikolori, useammalla oli punainen nauha, punainen rusetti, punainen -kokardi -- se merkki saattoi seuralaisteni kasvot synkistymään. Toinen -asia, joka kiinnitti huomiotamme, oli se, että monen monet kellot -soivat, kutsuen ihmisiä iltahartauteen -- minun korvissani kuului -kellojen ääni suloiselta mutta seurajaisiini se näytti vaikuttavan -hyvin vastenmielisesti. Ne ilmaisivat toisilleen suuttumustaan ja -kannustivat hevosiaan, niin että tahtomattani tulin ratsastamaan hiukan -jäljellä. Kun tulimme kaduille etenivät he yhä enemmän, tungoksen -takia kun oli vaikea päästä eteenpäin ja kun minä tarkasti katselin -joka puolelle ympärilleni. Ja vihdoin pitkä vaunujono ja komppania -kansalliskaartia tuli välillemme, niin että jouduin heistä noin sadan -askeleen päähän. - -Mutta minä en ollut siitä millänikään; ne kun huvittivat minua kaikki -nuo vieraat kasvot, väen tungos, sotamiehet, talonpojat, työmiehet, -naiset, ja vieläpä tuo eteläinen murrekin. Vielä vähemmin se minua -harmitti kun eräs seikka tapahtui, jota tietämättäni olin toivonut -kaiken aikaa matkan loppupuolella. Muutamassa kalteri-ikkunassa erään -talon ensimmäisessä kerroksessa, johon sattumalta katsahdin, huomasin -näet valkosen käden, joka heilutteli nenäliinaa. Se näkyi vain -silmänräpäyksen ajan, niin että juuri ennätin huomata sen ja ajatella -Denisea! Mutta samalla kun vetäsin ohjakset tiukemmalle oli liina jo -kadonnut ja ikkuna oli tyhjä ja ihmiset liikkuivat ympärilläni kuin -ennenkin. - -Pidätin hevostani ja katselin sykkivin sydämin ympärilleni. En voinut -läheisyydessäni huomata ketään, jolle tuo merkkiä olisi aiottu ja -kumminkin -- kumminkin tuntui se oudolta. Tuskin voin uskoa senlaista -onnea, että niin pian olisin löytänyt Denis'en. Mutta kun taas -silmäilin ikkunaan näin uudestaan nenäliinan, ja tällä kertaa oli -merkki niin varmasti minulle aiottu, että unhotin kaiken varovaisuuden, -kannustin hevostani ihmistungoksen läpi, pysähdyin ovelle, astuin -alas hevosen seljästä ja viskasin suitset muutamalle pojalle, joka -oli läheisyydessä. En viitsinyt kysyä kuka talossa asui, ja vielä -kerran tarkkaavasti katsottuani rakennuksen valkoista päätyä ja -kalteri-ikkunoiden riviä balkongin alla, rohkasin itseäni ja kolkutin -ovea. - -Ovi avattiin heti, ja palvelija tuli esille. En ollut edeltäpäin -ajatellut mitä sanoisin ja sentähden seisoin hetkisen äänetönnä -tirkistäen häneen. Mutta sitten juolahti mieleeni kysyä vain -umpimähkään ottiko rouva vastaan. - -Palvelija myönsi kohteliaasti ja avasi oven laskeakseen minut sisään. - -Kummastellen seurasin palvelijaa ensin suureen etehiseen, jonka lattia -oli valkosesta ja mustasta marmorista, ja sitten portaita ylös. Kaikki -mikä silmään sattui, palvelijan tummavaatteisesta livre-puvusta -kalliisti koristettuun kattoon saakka, oli hienon ja komean näköistä. -Portaiden nurkkauksissa oli patsaiden päällä marmorikuvia, etehisessä -oli suunnattoman suurissa ruukuissa sitruunapuita ja seinillä oli -vanhoja gobeliinikankaita. Mutta kaiken tämän huomasin vain sivumennen -ja nyt olin saapunut portaiden päähän, jossa palvelija avasi oven. - -Astuin säteilevin silmin huoneesen. Kävelin kuin unessa, ihmeellisessä -unessa, joka hetkeksi lumosi minut -- odotin vain että Denise, ei -rouva de St. Alais, vaan Denise, lemmittyni, jonka kanssa en koskaan -ollut saanut kahden kesken olla, olisi huoneessa ja tulisi minulle -vastaan. Mutta siihen sijaan nousikin vento vieras nainen ylös ikkunan -äärestä ja astui empien vastaani. Se oli solakka, pitkä, hyvin kaunis -ja vakavan näköinen nainen, hänen tummat silmänsä katsoivat tutkivasti -minuun, ja hienoja öljymarjan karvaisia poskia peitti vieno puna. - -Kun huomasin että hän oli minulle outo aloin pyydellä anteeksi. Mutta -hän tervehti kohteliaasti ja katkaisi pyytelemiseni hymyillen: -- Ei -teidän tarvitse anteeksi anoa. Teitä on odotettu ja ruokakin on jo -valmista. Jos tahdotte tehdä hyvin ja seurata Gervaise'ta, niin hän vie -teidät huoneesen, jossa voitte matkan pölystä puhdistautua. - --- Mutta, sanoin empien, minä pelkään tunkeutuvani -- - -Hän pudisti hymyillen päätään. -- Tehkää niin hyvin. - --- Entä hevoseni? kysyin tointumatta hämmästyksestäni. -- Jätin sen -portille. - --- Kyllä se tulee hoitoon. Tahdotteko nyt tehdä niin hyvin? sanoi hän, -melkein käskevästi osoittaen oveen. - -Lähdin pois huoneesta suuresti ihmeissäni. Palvelija, joka oli -saattanut minut ylös, odotti oven takana. Hän vei minut leveän käytävän -läpi erääsen makuuhuoneesen, jossa oli kaikkea mitä pukeutumista -varten tarvitsin. Palvelija otti hattuni ja kauhtanani ja auttoi minua -niin joutuisasti ja osavasti kuin konsanaan se, joka on tottunut -senlaista palvelusta tekemään. Kun aloin tointua hämmästyksestäni -rupesin kyselemään, mutta hän ehkäsi sen anteeksipyynnöllä, rouva kyllä -selittäisi kaikki. - --- Rouva --? sanoin odottaen että hän mainitseisi nimen. - --- Niin, herra, rouva kyllä selittää kaikki, sanoi hän kohteliaasti ja -vakaisena, ja nähtyään että olin valmis, saattoi hän minut takaisin, -mutta ei siihen huoneesen, josta äsken läksin. - -Astuin sisään kuin unessa kävijä, mutta olin varmasti vakuutettu -että nyt saisin selvityksen arvoitukseen. Mutta en mitään selvitystä -saanutkaan. Huoneessa oli parketti lattia ja kolme kapeaa, korkeaa -ikkunaa, joista yksi oli raollaan, siitä kuului hälinä kadulta, joka -häiritsi syvää hiljaisuutta. Vähäinen tuli paloi liedellä, joka oli -kahden marmorisen patsaan keskessä, ja muutamassa nurkassa seisoi -harppu ja nuottitelineet. Tulen lähellä seisoi katettu pöytä, joka -kahden vanhan, hopeisen haarakkaan kynttiläjalan valossa näytti hyvin -somalta, ja pöydän ääressä seisoi rouva, jonka jo ennen olin tavannut. - --- Kylmääkö teitä? kysyi hän tullen minua ystävällisesti vastaan. - --- Ei rouva. - --- Sitten heti istuudumme, sanoi hän osoittaen pöytää. - -Istuuduin sille sijalle, jonka hän osoitti minulle, ja silloin -ihmeekseni huomasin että pöytä oli vain kahdelle katettu. Hän huomasi -kummastuneen katseeni ja punastui hiukan; huuletkin vavahtivat -ikäänkuin hymy olisi pyrkinyt esille. Mutta hän ei virkkanut mitään, ja -jos mieleeni olisi juolahtanut joku huono ajatus hänestä, niin hänen -käytöksensä rauhallinen kohteliaisuus, talossa vallitseva komeus ja -loisto sekä meitä palvelevan hovimestarin kunnioittava käytös heti -kumosi sen. - --- Oletteko ratsastanut pitkän matkan tänään? kysyi hän hermostuneen -levottomasti murentaen sormillaan leipäpalasta, ja katsahtaen melkein -rukoilevasti minuun. - --- Sauve'sta saakka. - --- Ah! Ja aikomuksenne on matkustaa --? - --- En aio matkustaa tätä etemmä. - --- Se ilahduttaa minua, sanoi hän miellyttävällä hymyllä. -- Te olette -muukalainen Nîmes'issä? - --- Minä olin muukalainen, mutta nyt en enää tunne itseäni siksi. - --- Kiitos, virkahti hän katsoen avomielisesti minuun. -- Ja että yhä -paremmin kotiutuisitte, niin sanon kohta nimeni. Teidän nimeänne en -tiedäkään, vielä. - --- Ettekö tiedä sitä? kysäsin kummeksien. - --- En, vastasi hän nauraen, ja nauraessaan näytti hän nuoremmalta kuin -miksi häntä aluksi luulinkaan. Olisi voinut luulla häntä nuoreksi -tyttöseksi vain. -- Voitte sanoa sen minulle jos tahdotte. - --- Sitä kyllä tahdon. Minä olen kreivi de Saux, Saux'sta Cahors'in -läheisyydestä; nöyrin palvelijanne. - -Hän oikasi kätensä ja tuijotti hetkisen minuun kovasti hämmästyneenä. -Olipa tuossa katseessa jotakin pelonalaistakin. -- Saux'sta Cahors'in -läheltä? sanoi hän vihdoin. - --- Aivan niin, rouva. Mutta nähdessäni mitä sanani vaikuttivat, -lisäsin: -- Pelkäänpä olevani täällä jonkun toisen sijassa. - --- Ette suinkaan, sanoi hän, ja alkoi nauraa. -- Ei, herra, minä -vakuutan, ettei se ole mikään erhetys! puhkesi hän iloisesti sanomaan. --- Päinvastoin, kun nyt tiedän kuka olette, niin tahdon juoda maljan -kanssanne. Alphonse! Täytä herra kreivin lasi ja jätä meidät sitten. --- Noin! Ja nyt, herra kreivi, juokaa. Hän vaikeni ja silmäili minua -veitikkamaisesti. - --- Olen pelkkänä korvana, sanoin kumartaen. - --- Kauniin Denis'en malja! - -Nyt oli minun vuoroni joutua hämille. Mutta hän vaan nauroi lapsellisen -vallattomasti, kehoittaen minua: -- Juokaa, herra, juokaa! - -Kumarsin kohteliaasti ja tyhjensin maljan, mutta hänen veitikkamainen -katseensa ajoi veren kasvoihini. - --- Se on oikein, herra, sanoi hän kun laskin tyhjän lasin pöydälle. -- -Nyt voin asianomaiselle ilmoittaa uskollisuudestanne. - --- Mutta kuinka te, rouva, tunnette asianomaisen? - --- Niin kuinka? sanoi hän viattomasti, -- siinäpä se asia onkin! - -Hän vältti vastata kysymykseeni, mutta siitä hetkestä saakka käyttäytyi -hän aivan toisella tavalla. Umpimielisyys katosi ja hän alkoi laskea -leikkipuheita ja sukkeluuksia, joita vastaan puolustauduin miten -parhaiten taisin, kun hänellä oli puolellaan kaikki edut. Senlainen -sanasota kauniin vastustajan kanssa on kyllä miellyttävää, mutta yhtä -kaikki en tuntenut pettymystä kun kellon lyödessä kahdeksan hänessä -kävi samanlainen muutos kuin äskenkin. Hänen kasvonsa muuttuivat äkkiä -väkäisiksi ja melkein synkkämielisiksi; hän huokasi syvään ja tuijotti -miettiväisenä eteensä. Vihdoin rohkenin kysyä, mikä häntä huolestutti. - --- Se vain, herra kreivi, että minun nyt täytyy panna teidät -koetukselle, jota te kenties ette kestä. - --- Haluatteko että auttaisin teitä jollakin tavoin? - --- Minä toivon että saatatte minut määrättyyn paikkaan ja sieltä taas -takaisin. - --- Palvelen teitä mielelläni! Ellen sitä tekisi olisin todella uskoton. -Mutta minä luulin että te, rouva, aiotte sanoa nimenne minulle? - --- Olen rouva Catinot, vastasi hän, mutta en ymmärrä minkä ilmeen hän -lienee kasvoissani huomannut, kun hän heti punastuen lisäsi: -- Minä -olen leski. Ja muutoin ette siitä sen enempää viisastu. - --- Kumminkin olen aina nöyrin palvelijanne. - --- Kiitos, virkkoi hän rauhallisesti. -- Siis tapaamme etehisessä. - -Avasin oven hänelle ja hän meni ulos. Hetkisen astelin edestakaisin -huoneessa ihmetellen ja miettien tätä kummallista kohtausta, sitten -menin minäkin ulos. Kattolamppu valaisi etehistä, ja sen valossa näin -hänen seisovan portaiden juurella. Hänellä oli päällään tumma väljä -kauhtana, ja musta pitsihuntu peitti tukan. Sama palvelija, joka oli -laskenut minut sisään, ojensi minulle äänetönnä hatun ja kauhtanan; -rouva kulki aivan äänetönnä edelläni pitkän käytävän läpi. Sen -toisessa päässä olevan oven päällä riippui toinen lamppu; olin juuri -panemaisillani hattua päähäni kun lampun valossa huomasin jotakin, joka -sai minut hämmästyksestä pysähtymään. Trikolorin asemesta oli näet -siihen kiinnitetty pieni punainen kokardi! - -Rouva kuuli että seisahduin ja kun hän kääntyi, huomasi hän syyn. -Hän laski silloin kätensä käsivarrelleni, tunsin käden vapisevan. -- -Tunniksi vain, herra, tunniksi vain, kuiskasi hän korvaani. -- Antakaa -minulle käsivartenne. - -Hiukan levottomana -- kun aloin aavistaa vaaraa -- panin hatun päähäni -ja tarjosin rouvalle käsivarteni. Seuraavassa silmänräpäyksessä olimme -jo ulkona pienessä kapeassa solassa, jonka molemmin puolin oli korkeat -muurit. Kohta käännyimme vasempaan ja astuimme äänetönnä eteenpäin noin -sata tahi sataviisikymmentä askelta, kun tulimme matalalle portille, -josta näkyi tulen valoa. Rouva johti minua keveästi painaen kädellään -käsivarttani; menimme sisälle portista, josta tulimme ahtaasen -etehiseen ja seuraavalla hetkellä saavuimme suureksi ihmeekseni -kirkkoon, johon oli kokoontunut äänetön, harras ihmisjoukko. - -Rouva laski sormen huulilleen, kehoittaakseen minua olemaan äänetönnä -ja vei minut eteenpäin syrjäkäytävää myöten, kunnes löysimme tyhjän -pienen penkin erään pylvään juurella. Hän antoi minulle merkin että -seisoisin pylvään luona sillä aikaa kun hän polvistui. - -Vapaana rouvan silmälläpidosta voin kiinnittää huomioni ympäristöön, -jossa kaikki oli kuin unennäköä. Kirkon keskus oli vain heikosti -valaistu ja polvistuvat mustat olennot tekivät sen yhä synkemmän -näköiseksi. Joka hetki tuli kirkkoon lisää ihmisiä. Miehet seisoivat -enimmäkseen patsaiden luona ja kirkon perällä, josta väliin kuului -kumea jupina -- ainoa ääni, mikä painavaa hiljaisuutta häiritsi. -Synkkyyttä ja salaperäisyyttä enensi vielä punainen lamppu, joka paloi -alttarin edessä. - -Tuo hiljaisuus, ihmisjoukko ja tyhjä kaareva kirkon laki painoivat -minua kuin raskas taakka ja sydämeni alkoi rajusti sykkiä ikäänkuin -jotakin tietämätöntä odottaessa. Mutta tuosta synkästä hiljaisuudesta -kohosi nyt ilmoille surumielisen latinalaisen virren ensi sävelet: -Miserere Domine! - -Niillä oli kummallinen vaikutus noilla säveleillä, jotka paisuivat ja -hiljenivät tyhjissä, hiljaisissa holveissa polvistuvan joukon pään -päällä; noilla säveleillä, jotka soivat milloin kirkkaina ja heleänä, -milloin hiljenivät hiljaiseksi huokaukseksi kynttilöiden sammuessa ja -pimeyden ja hiljaisuuden ja tyhjyyden vallitessa. Kun surumieliset, -rukoilevat, melkeinpä epätoivoiset sävelet värähtelivät holveissa -ja tunkivat kuuntelijain sykkiviin sydämiin, niin tuntui ikäänkuin -näkymätön käsi olisi puristanut kurkkua, silmät kostuivat ja miehet -painoivat päänsä alas. Miserere mei, Deus! Miserere Domine! - -Vihdoin vaikeni laulu, viimeiset sävelet hiljenivät, ja sitä -seuraavassa pimeydessä ja kuolonhiljaisuudessa sytytettiin äkkiä -kyntteli, joka valaisi kalpeat, terävät kasvot palavine silmineen, -jotka tuijottivat ei seurakuntaan vain ylös tyhjään avaruuteen -ylhäällä, mistä holvikaareihin leikatut päät hämärästi häämöittivät. Ja -nyt alkoi pappi saarnata. - -Aluksi puhui hän matalalla äänellä ja ilman liikutusta. Hän puhui -siitä, miten Jumala johdattaa luotuja olentoja, hän puhui menneisyyden -suuruudesta ja nykyisyyden pienekkyydestä, hän puhui ijankaikkisesta -Jumalasta, jonka suhteen aika, paikka ja ihmiset ovat mitättömät, hän -puhui siitä tosiasiasta että ijankaikkisen, kaikkivaltiaan, kaikissa -läsnäolevan Jumalan tahto aina ja kaikissa tapahtuu. Sitten kääntyi -hän puhumaan kirkosta, joka oli Jumalan edustaja maan päällä, ja siitä -työstä, jota se entisaikoina oli toimittanut kääntäen ja suojellen -heikkoja ja tukien väkeviä, se oli kastanut, vihkinyt ja haudannut. Se -oli Herran palvelija, Herran edustaja. Ja hänelle tulee kunnia siitä, -jatkoi pappi kohottaen kätensä ja puhuen äänellä, joka kaikui kirkon -korkeissa holveissa, että olemme eläimiä korkeammalla, siitä että me, -tietäen Herran olevan esiripun takana, emme pelkää maallisia asioita, -emmekä pidä kuolemaa pahimpana mahdollisuutena, niinkuin uskomattomat, -vaan että meillä paitsi maailmaa ja sen ulkopuolella on jotakin, johon -voimme luottaa, niin että rauhallisesti voimme kohdata pahintakin, mitä -maailma voi tehdä meille. Me uskomme, ja siitä syystä olemme me vahvat. -Me uskomme Jumalaan, ja siitä syystä me olemme maailmaa väkevämmät. Me -uskomme Jumalaan, ja siitä syystä olemme Jumalasta eikä maailmasta. Me -olemme maailmaa korkeammalla, ja Jumalan avulla ja voimalla me voitamme -maailman. - -Hän vaikeni ja jatkoi sitten matalammalla äänellä: "Ja kumminkin -- -miten pakanat raivoovat ja kansa uskoo valhetta. Ne polkevat Jumalaa. -Ne sanovat, että tämä on olemassa koska minä näen sen, että tuo on -olemassa koska minä kuulen sen, ja että vielä joku kolmas on olemassa -koska minä voin sitä kädellä liikuttaa. Ja siinä se on kaikki. Mutta -että joku ihminen tahtoo antaa henkensä veljensä edestä -- vaikuttakoon -sen kuuleminen, näkeminen tahi tunteminen? Ja että ihminen pannee -henkensä alttiiksi jonkun aatteen puolesta -- vaikuttakoon sen -kuuleminen, näkeminen tahi tunteminen? Että hän tahtoo kuolla uskonsa -puolesta? Että hän tahtoo kuolla kunnian puolesta? Sanalla sanoen -että hän tahtoo uhrata henkensä kun hän saisi elää? Sitä en usko. Sen -vaikuttaa Jumala -- ja yksin Jumala! - -"Ja ne polkevat häntä! Kaduilla, senaatissa ja muissa ylhäisissä -paikoissa! Ja Hän sanoo: 'Kuka seisoo Minun puolellani?' Lapseni, me -olemme kauan saaneet elää turvassa ja rauhassa, pitkiin aikoihin ei -meitä ole koeteltu muutoin kuin elämän tavallisilla vastoinkäymisillä, -olemme tottumattomat taisteluun elämästä ja kuolemasta. Mutta näinä -maailman viimeisinä vuosina on Kaikkivaltias nähnyt hyväksi koetella -meitä; ja kuka seisoo hänen puolellaan? Kuka on valmis asettamaan -näkymättömän näkyväisen edelle, kunnian hengen edelle, Jumalan maailman -edelle, jalouden halpamielisyyden edelle, kirkon valtion edelle? -Kuka seisoo hänen puolellaan? Hänet on syrjäytetty tänne maailmansa -pienimpään soppeen, häntä tallataan jaloilla, hän vuotaa verta ja -kumminkin hän vallitsee taivasta ja maata, aikaa ja ijankaikkisuutta ja -avaruuden lukemattomia maailmoita -- ja kumminkin Hän tulee! Hän tulee! -Hän tulee, Jumala kaikkivaltias, joka oli, joka on ja joka on oleva -kaikessa ijankaikkisuudessa. Ja kuka seisoo hänen puolellaan?" - -Kun hän sai viimeisen sanan sanotuksi ja tuli hänen päänsä päällä -samassa sammui, niin että pimeys laskeutui äänettömään hiljaisuuteen, -niin näytti sanomaton liikutus väräjävän hartaissa kuulijoissa. Miehet -liikahtivat levottomasti, uhkaavasti, se liike oli kuin etäinen -ukkosen jylinä; naiset nyyhkyttivät ja siellä täällä kuului huutoja ja -rukouksia. Nyt astui alttarille pappi, joka liikutuksesta väräjävällä -äänellä luki siunauksen seurakunnan yli. Juuri kun havahdin siitä -lumouksesta, joka oli vallannut minut, liikutti rouva käsivarttani ja -antoi minulle merkin että seuraisin häntä. Sitten lähti hän äkkiä pois -käytävää alaspäin. Saarnaajan sanat kaikuivat vielä korvissani ja sydän -värähteli vielä liikutuksesta tullessamme ulos loistavan tähtitaivaan -alle, jossa yön vilpoinen tuuli kasvojamme viilisti. Parin minuutin -päästä pääsimme jo perille ja kohta seisoimme taas siinä valoisassa -salongissa, jossa rouva Catinot ensin vastaanotti minut. - -Ennenkuin aavistinkaan mitä hän aikoi tehdä, kääntyi hän äkkiä minuun, -laski molemmat kätensä käsivarrelleni ja huudahti itkien ja äänellä, -joka tunki sielun syvyyteen -- Kuka seisoo Minun puolellani? Kuka -seisoo Minun puolellani? Oi, varmaan te seisotte! Te, jonka esi-isät -taistelivat Jumalan ja kuninkaan puolesta. Te, joka olette syntynyt -johtamaan, teidänhän täytyy olla valkeuden puolella. Te, joka olette -jalosta suvusta, ette koskaan voi tahtoa jättää maan hallitusta kansan -käsiin. Oi, -- hän keskeytyi ennenkuin ennätin vastata ja kääntyen pois -minusta pani hän kädet kasvoilleen ja huudahti: -- Oi Jumala, lahjoita -minulle tämä mies palvelukseesi! - -Sydämessäni taistelivat riitaiset tunteet; liikutettuna hänen -kyyneleiltään, ja kenties sisällisen taistelunkin takia en saanut sanaa -suustani. - -Sain vihdoin epävakaisella äänellä sanotuksi: -- Kunpa vaan olisin -tiennyt että te tätä tarkoititte! Te olette osoittanut minulle niin -paljon ystävällisyyttä ja minä -- minä en voi sitä millään palkita. - --- Elkää sanoko niin! virkkoi hän kääntyen minuun rukoilevalla -liikkeellä. -- Elkää sanoko niin! Ja hän pani kätensä ristiin -käsivarteni ympäri ja hymyili kyynelten takaa. -- Antakaa anteeksi -minulle, sanoi hän nöyrästi, -- antakaa anteeksi minulle. Minä en -menetellyt oikealla tavalla. Tunteeni ovat liian kiihkeät. Kysyin -liian pikaisesti. Mutta tahdottehan te? Eikö totta, herra kreivi, te -tahdotte? Te tahdotte olla itsenne arvoinen? - --- Minulla on heidän valtakirjansa, änkytin minä. - --- Lähettäkää se takaisin! - --- Mutta siten en kuitenkaan pääse vapaaksi. - --- Kuka on Minun puolellani? kuiskasi hän lempeästi. Kuka on minun -puolellani? - -Hengitin syvään. Huoneessa oli niin hiljaista, että voi kuulla -hiiloksen liedellä karisevan ja kellon naksutuksen. - --- Jumalan puolesta! Jumalan puolesta! Jumalan ja kuninkaan puolesta! -ja hän katsoi minuun säteilevin silmin. - -Olisin halusta kiroillut tuskani lievitykseksi. -- Mitä varten? kysäsin -melkein tylysti. -- Jos nyt myöntyisin, mitä apua siitä sitten olisi? -Mitähän minä voisin tehdä auttaakseni teitä? Mitähän minä voisin tehdä, -joka mistään arvosta olisi? - --- Kaikkea! Kaikkea! Olisittehan yksi liittolainen lisää! Yksi, joka -olisi kääntynyt oikeuden puolelle. Kuunnelkaa minua, herra. Te tiedätte -mitä on tulossa ja kuinka me olemme -- - -Tässä pysähtyi hän äkkiä ja kuunteli, kuunteli kasvoillaan aivan toinen -ilme. Ovi ei ollut lukossa, ja alhaalta etehisestä kuului miehen ääni. -Seuraavalla hetkellä kuului portaissa kiireitä askeleita. Mies tuli -ylös. - -Rouva tuijotti silmät seljällään minuun ja kuunteli, sitten seisoi hän -hetkisen neuvotonna. Mutta viime hetkellä ja osottaen minua olemaan -hiljaa kiiruhti hän ovelle, meni ulos ja pani oven kiinni mutta ei -lukinnut sitä. - -Älysin että mies jo oli oven takana, sillä hän huudahti hämmästyksestä -rouvan äkillisestä tulosta ja sanoi sitten jotakin, jota minä en -kuullut. En myöskään kuullut rouvan vastausta, mutta seuraavan -keskustelun kuulin aivan selvästi. - --- Te ette tahdo avata ovea? - --- En siihen huoneesen, vastasi rouva rohkeasti. Te saatte puhutella -minua toisessa huoneessa, ystäväni. - -Nyt seurasi hetkellinen hiljaisuus. Kuulin melkein heidän -hengityksensäkin ja kuvittelin miten ne uhkaavasti katsoivat toisiinsa. -Minua poltteli. - --- Mutta onhan tämä kärsimätöntä! Pitääkö teidän ottaa vastaan jokaista -kaupunkiin tulevaa muukalaista? Pitääkö teidän olla lukon takana heidän -kanssaan, puhella heidän kanssaan, sillä välin kuin minä seison täällä -ulkona ja harmittelen kuolijaaksi. Minä _tahdon_ tulla sisään. - --- Sitä ette saa! kiisteli rouva, mutta minusta tuntui ikäänkuin -suuttumus olisi ollut teeskenneltyä ja niinkuin nauru olisi pyrkinyt -voittamaan. - --- Siinä on jo kyllä että loukkaatte minua, sanoi hän ylpeästi, mutta -jos uskallatte koskea minuun tahi loukata häntä -- - --- Häntä! huudahti hän raivoisasti. -- Häntä, kas sitä muka! Rouva, -minä sanon sen nyt kerran, että olen jo kyllältäni kärsinyt. Tänlaista -olen saanut kärsiä useammin kuin kerran, mutta -- - -Mutta nyt en enää epäillyt, ja ennenkuin hän ennätti puhua loppuun, -juoksin minä ovelle, viskasin sen auki ja katsoin vierasta silmästä -silmään. Rouva peräytyi kiljahtaen, hänen äänessään oli sekä nuhdetta -että iloa; mutta me vain seisoimme ja tuijotimme toisiimme. - -Mies oli Louis de St. Alais. - - - - -Yhdeksästoista luku. - -Tiedustelu. - - -En ollut Louis'ta tavannut kaksintaistelun perästä Cahors'issa, kun -kirkon portilla erotessamme kieltäydyin antamasta hänelle kättä. -Silloin olin häneen hyvin vihastunut. Mutta suuttumustani oli aika, -vanhat muistot ja uudet tapahtumat lauhduttaneet, ja kun nyt näin -odottamatta taas tapasin hänet, kun muukalaisessa tunsin lapsuuteni -ystävän, ilostuin niin, ettei mikään ollut mielestäni sen loitompana -kuin vanhan vihan elvyttäminen. Ojensin hänelle käteni, kumarsin ja -virkoin leikillisesti: - --- Kas sitä tuntematonta! Minähän tulin tänne teitä etsimään, ja nyt -tapaankin teidät. - -Hetken aikaa hän vielä hämmästyneenä tuijotti minuun; sitten tarttui -hän käteeni, jota hän puristi ja katsoi minuun entinen ystävällinen -ilme silmissään. - --- Adrien! Adrien! huudahti hän liikutettuna. -- Oletko se todellakin -sinä? - --- Juuri minä se olen, ystäväni? - --- Ja täällä? - --- Täällä. - -Mutta ihmeekseni hän nyt laski käteni irti ja hänen käytöksensä ja -kasvojenkin ilme muuttui -- aivan kuin talon ulkonäkö muuttuu kun -ikkunaluukut suljetaan. - --- Se pahoittaa minua, sanoi hän hitaasti ja lisäsi sitten vihan välke -silmissään: - --- Mutta hyvä Jumala, miksi olette tullut tänne? - --- Miksikö olen tänne tullut? - --- Niin, miksi? kertoi hän katkerasti. -- Miksi? Miksi olette tullut --- meitä häiritsemään? Te ette tiedä miten paljon pahaa te matkaan -saatatte! Te ette tiedä sitä. - --- Tiedän ainakin minkälaista onnea etsin, vastasin ihmeissäni tuosta -äkillisestä ja selittämättömästä muutoksesta. -- Minä en ole salannut -sitä, enkä sitä nytkään salaa. Teidän perheenne on mitä kehnoimmin -kohdellut minua. Käytöksenne pakoittaa minun sanomaan sen. Mutta kun -huomenna tapaan rouva markiisittaren, niin sanon hänelle, ettei sekään -voi mieltäni muuttaa. Että -- - --- Te ette saa tavata häntä! - --- Minun täytyy! - --- Te ette saa, vastasi hän jyrkästi. - -Nyt rupesi rouva Catinot välittämään. - --- Lopettakaa jo! huudahti hän äänellä, jossa hänen pahoittunut -mielensä selvään ilmeni. -- Minä luulin teitä ystävyksiksi. Ja nyt -- -nyt kun sattuma saattoi teidät yhteen, niin -- - --- Suokoon Jumala, ettei se koskaan olisi tapahtunut! virkahti Louis, -ja hänen kätensä vaipuivat epätoivoisesti alas. Sitten asteli hän edes -takaisin lattialla. - -Rouva katseli häntä kummeksuen. -- Minä en luule teidän ennen tällä -tavalla kohdelleen minua, sanoi hän katkerasti moittien. -- Ja jos -se tulee siitä että -- tarkoitan, jatkoi hän rauhallisesti vaikka -säkenöivin silmin, -- että löysitte herra kreivin talossani, niin te -sillä loukkaatte sekä minua että ystäväänne. - --- Enhän toki, Jumal'auta! huudahti Louis. - -Mutta nyt rouva todella suuttui. -- Eikä sillä hyvä vielä, sanoi hän -ylpeästi ja vakavasti. -- Viikkokauden on tämä talo vielä minun, -Louis, siitä lähtien on se teidän. Ja silloin kenties, lisäsi hän -väräjävällä äänellä, -- ajattelen tätä iltaa ja ihmettelen etten -varoituksesta välittänyt. Kenties ystävälliset sanat sen perästä ovat -yhtä harvinaiset kuin kovat sanat ovat tähän asti olleet. - -Nuo sanat ja surullisesti väräjävä ääni voitti hänet. Hän polvistui -rouva Catinot'n eteen ja tarttui hänen käsiinsä. - --- Catherine! Antakaa minulle anteeksi! huudahti hän intohimoisesti, -suudellen hänen käsiään ja läsnäolostani ensinkään välittämättä. -- -Antakaa minulle anteeksi! Minä olen niin onneton, ja te olette ainoa -lohdutukseni, ainoa palkintoni. Sitten kuin sain nähdä hänet tuolla, en -tiedä mitä teenkään. Antakaa minulle anteeksi! - --- Minä annan teille anteeksi! vastasi rouva salaa pyyhkäisten pois -kyyneleen, mutta samalla punastuen onnesta. -- Mutta rakkaani, minä en -ymmärrä teitä. Tuonoin puhuitte niin ystävällisesti kreivi de Saux'sta -ja -- suokaa anteeksi -- sisarestanne ja myöskin muista asioista. Ja -nyt, kun kreivi on täällä, niin olette onneton. - --- Niin, minä olen onneton! huudahti Louis, katsahtaen surullisesti ja -epätoivoisesti minuun. - --- Olkoonpa siis niin, vastasin ylpeästi olkapäitäni kohauttaen. -- -Matta jos olenkin ystävän kadottanut, niin siitä ei seuraa että minun -täytyisi kihlattunikin kadottaa. Olen tullut Nîmes'iin voittaakseni -neiti de St. Alais'n, enkä aio lähteä täältä ennenkuin olen onnistunut. - --- Mutta onhan se mielettömyyttä, sanoi hän huo'aten. - --- Minkätähden? - --- Sentähden että se on mahdotonta! Sentähden että _te_ ette löydä -rouva de St. Alais'ta Nîmes'issä. - --- Mutta hän on kumminkin Nîmes'issä. - --- Te ette koskaan voi löytää häntä. - --- Mutta onhan se lapsellista. Luuletteko, etten ensimäisessä -paremmassa hotellissa voi saada tietää missä hän asuu? - --- Ei ensimmäisessä eikä viimeisessäkään. - --- Hän siis ei ole nimeään ilmoittanut? - --- Enhän sitä ole sanonut. - -Ja taas katsoimme toisiamme silmästä silmään. Rouva Catinot vetäytyi -syrjään. Huomasin selvästi että viimeisien kuukausien tapahtumat, jotka -niin suuressa määrässä olivat muuttaneet ja paaduttaneet rouva de St. -Alais'ta, olivat myöskin vaikuttaneet Louis'hin. Kun nyt seisoin siinä -hänen edessään olisin voinut luulla, että se oli vanhempi veljeksistä -markiisi, joka siinä niin ankarasti vastusteli minua -- ellei tuon -näennäisen kovuuden takana olisi siintänyt entinen onneton ja epäröivä -Louis. - -Koetin toista tietä ja sanoin rauhallisesti, koettaen hillitä -suuttumustani. -- En voi ensinkään uskoa teidän totta puhuvan, herra -kreivi, kumpainenkin olemme vain kiivastelleet. Ennen aikaanhan -me molemmat olimme hyvässä sovinnossa, ja silloin olisitte -mielellänne ottanut minut langoksenne. Pitääkö nyt näiden kurjain -erimielisyyksien -- - --- Erimielisyyksien! huudahti hän tuimasti. -- Äitini talo Cahors'issa -on puhtaaksi ryöstetty, ja veljeni linna St. Alais'issa on poroläjänä. -Ja te puhutte erimielisyydestä! - --- Nimittäkää sitä sitten miksi hyvänsä. - --- Suokaa anteeksi, katkasi rouva Catinot äkkiä puheeni, -- mutta -tiedättehän, herra de St. Alais, kuinka hyvin me tarvitsemme -puoluelaisia. Herra kreivi on ylimys, ja hän on sekä tuntehikas -että uskonnollinen. Tarvitaan vain vähän -- sangen vähän, sanoi hän -hymyillen minulle, -- voittaaksemme häntä. Jos nyt rouva de St. Alais -suostuisi antamaan hänelle sisarenne, niin saisimme hänet puolellemme --- kuinkahan se olisi? - --- Hän ei koskaan voi saada häntä, vastasi hän jurosti, ja minuun -katsomatta. - --- Mutta sanoittehan te joku viikko sitten -- sanoi rouva Catinot -kummeksien. - --- Niin, mutta viikko sitten ei ole nyt. Muutoin ei minulla ole mitään -muuta sanottavaa, kuin että minua pahoittaa se, että näen teidät -täällä, herra kreivi, ja että pyydän teitä mitä pikemmin palaamaan -kotianne. Te ette voi millään tavoin hyödyttää, mutta teille saattaa -käydä pahoin ja te voitte saada pahaa aikaan. Eikä teillä ole mitään -mahdollisuutta päästä pyrintöjenne perille. - --- Sitä ei ole vielä todistettu, sanoin ykspäisesti ja vihaisena. -- Ja -ensi aluksi, koska te sanotte etten voi neitiä löytää, niin käytän sitä -yksinkertaista keinoa, että odotan kunnes te lähdette täältä ja sitten -seuraan teitä kotiin. - --- Sitä te, herra, ette tee. - --- Olkaa vakuutettu siitä, että minä teen niin! vastasin uhallisesti. - -Mutta nyt rupesi rouva taas välittämään. -- Ei herra kreivi, sanoi hän -arvokkaasti, sitä te ette tee, olen varma siitä, että te ette tahtoisi -tehdä sitä. Se kun olisi vierasvaraisuuteni väärinkäyttämistä. - --- Kiellättekö te sen? - --- Kiellän. - --- Siinä tapauksessa en sitä tietysti voi tehdä, mutta -- - --- Ei mitään mutta! Sopikaa nyt jo. Mutta jos teidän välttämättä täytyy -riidellä, niin elkää tehkö sitä täällä. Ja minä luulen -- minä luulen, -jatkoi hän katsoen rukoilevasti minuun, -- että olisi parasta jos -menisitte. - -Katsahdin Louis'hin. Mutta hän kääntyi pois eikä ollut minua -näkevinään. Silloin taivuin. Rouvaa oli mahdoton vastustaa, kun hän -puhui tällä tavalla, ja yhtä mahdotonta oli jäädä taloon vasten hänen -tahtoaan. Kumarsin sentähden äänetönnä ja niin huolettomasti kuin -mahdollista. Mutta mielessäni olin sekä vihastunut että loukkaantunut -ja menin ottamaan hattuani ja kaapuani, jotka olin laskenut tuolille. - --- Olen pahoillani tästä sanoi rouva ystävällisesti ja ojensi minulle -kätensä, jota minä suutelin. - --- Huomenna kello kahdentoista aikana -- täällä! kuiskasi hän. - -Nuo sanat minä paremmin aavistin kuin kuulin, niin hiljaa ne -kuiskattiin, mutta silmät puhuivat siihen sijaan ymmärrettävää kieltä. -Hän kääntyi pois, ja vielä kerran silmäiltyäni Louis'ta, joka yhä -seisoi selin minuun, läksin menemään portaita alas. - -Palvelija seisoi etehisessä. - --- Hevosenne löydätte Hôtel de Louvre'ssa, sanoi hän ovea avatessaan. - -Annoin hänelle juomarahoja ja tultuani kadulle, kävelin umpimähkään -eteenpäin ajatuksiin vaipuneena, kunnes menin pahki muutamaan mieheen, -joka tuli vastaani. Se herätti minut tajuuni; silmäilin ympärilleni. -Rouva Catinot'n luona olin tuskin kolmeakaan tuntia viipynyt, enkä -juuri sen pitempään ollut koko kaupungissakaan ollut; mutta tällä -lyhyellä ajalla oli niin paljon kerjennyt tapahtua että oudoksuin sitä, -kun kadut tuntuivat niin vierailta ja sitä että kuljeskelin yksin ja -tiestä epätietoisena. Vaikka kello jo oli kymmenen ja vain ani harvat -lyhdyt himmeästi valaisivat kadun risteyksiä, oli kumminkin paljon -väkeä liikkeellä kaduilla. Muutamat seisoivat puhellen ryhmissä, -mutta useimmat kiiruhtivat eteenpäin samaan suuntaan, miehet olivat -kääriytyneet kaapuihinsa ja naisilla oli hunnut ja huivit päässä. - -Oivalsin nyt, että minun täytyi hakea yökortteeri ja että minun -hetkeksi täytyi sysätä syrjään kaikkea nielevän ajatuksen Louis'in -käytöksestä; kysyin sentähden eräältä mieheltä, joka ei näyttänyt -seuraavan muita, tietä Hôtel de Louvre'en. Hän neuvoi sen minulle ja -mainitsi myöskin minkätähden kansa oli liikkeessä. - --- Juhlasaatto on ollut liikkeellä, sanoi hän äreästi. -- Mutta sehän -teidän olisi pitänyt tietää, lisäsi hän silmäillen hattuani. Ja sen -sanottuaan pyörähti hän tiehensä menemään. - -Nyt vasta muistin hatussani olevan punaisen kokardin ja kiiruhdin -ottamaan sen pois, ennenkuin menin eteenpäin. Astuttuani kappaleen -matkaa, kuulin takanani nopeita askelia ja muuan mies pisti -sivumennessään käteeni paperin. Ennenkuin ennätin sanaakaan sanoa oli -hän jo kadonnut, mutta tuo vähäpätöinen sivuseikka sekä vilkas liike -kaduilla esti minua mietteisiin vaipumasta. Kun tulin ravintolaan ja -sain kuulla että kaikki huoneet oli vieraita täynnä, niin se seikka ei -minua ensinkään kummastuttanut. - --- Hevoseni on täällä, sanoin, ajatellen että ravintoloitsija, kun näki -minun jalkasin tulevan, kenties epäili että kukkaroni olisi tyhjä. - --- On, herra, ja jos haluatte niin saatte maata ruokailuhuoneessa -sanoi hän kohteliaasti. -- Sen tarjoumuksen teen mielihyvällä ja -epäilen teidän muuallakaan saavan sen parempaa yösijaa. Huoneet ovat -jokapaikassa täynnä aivan kuin Beaucaire'ssa olisi markkinat. Kaupunki -on täynnä muukalaisia. Niitä on melkein yhtä lukuisasti kuin noitakin, -sanoi hän ylenkatseellisesti osoittaen paperia kädessäni. - -Minä avasin sen ja näin nyt että se oli julistus, joka alkoi sanoilla: -"Pyhyyden häväistys! Neitsy Maaria itkee!" Se pistettiin minulle käteen -matkalla, sanoin. - --- Niin, senpä kyllä uskon. Muutamana aamuna oli herätessämme -tuonlaisia julistuksia joka talon seinällä. Eräänä toisena päivänä ne -lentelivät ilmassa. - --- Tiedättekö missä markiisi de St. Alais asuu? kysyin kun huomasin, -että hän vasta oli aterioinut ja oli puheliaalla tuulella. - --- En, herra. Minä en tunne häntä. - --- Mutta hän on perheineen kaupungissa. - --- Niin, ken ei täällä olisi? virkahti hän kohauttaen olkapäitään ja -jatkoi sitten matalammalla äänellä: - --- Kuuluuko hän noihin punaisiin, tahi -- toisiinko? - --- Punaisiin! vastasin empimättä. - --- Vai niin! Pari ylimystä on kyllä kulkenut Nîmesin ja Montpellier'in -väliä herra Froment'in asioissa. Huhutaan että jos pormestari olisi -tahtonut täyttää velvollisuuttaan, niin hänen aikoja sitten olisi -pitänyt vangita ne. Mutta hänkin kuuluu noihin punaisiin, samoin -kuin useimmat raatimiehistäkin. Minä puolestani en kuulu mihinkään -puolueesen. Kenties se herra, jota etsitte, on yksi niistä? - --- Onhan se hyvin mahdollista. Herra Froment on siis täällä kaupungissa? - --- Tunnetteko te häntä? - --- Tunnen vähän, virkoin kuivasti. - --- Hän sekä on että ei ole täällä, sanoi isäntä ravistaen päätään. -- -Sitä on mahdoton sanoa. - --- Minkätähden? Eikö hän sitten asu täällä? - --- Kyllä hän asuu Port d'Augusten luona, vanhalla vallilla -kapusiinilaisluostarin läheisyydessä. Mutta, herra, sanoi hän -salaperäisesti ja varovaisesti silmäillen ympärilleen huoneessa, -- -hän menee ulos sieltä, johon hän ei koskaan ole mennyt sisään! Hänellä -on talo myöskin l'Amphitheâtre'ssa, ja siellä tapahtuu samoin. Eräät -sanovat hänen oleskelevan kapusiinilaisluostarissakin, ja kun menette -Cabaret Vierge'een ja tunnussanaksi mainitsette hänen nimensä, niin -saatte maksutta aterioida. - -Pään nyökkäyksillä ja silmää iskien kertoi isäntä tuon, mutta äkkiä -näytti hän mielestään puhuneen liiaksi, ja kiiruhti jonkun tekosyyn -nojalla pois huoneesta. Kun sitten tiedustelin parooni de Géol'ia ja -Buton'ia, sain tietää heidän menneen Écu de France'een, kun eivät -täällä saaneet kortteeria. Minulle oli mieleen että joksikin aikaa -pääsin heidän seurastaan; käytin hyväkseni isännän tarjousta ja menin -ruokailuhuoneesen, jossa koetin mukavuuttani hoitaa niin hyvin kuin -pari puutuolia ja omat levottomat ajatukseni sen sallivat. - -Louis'in käytös ja hänessä tapahtunut äkillinen ja outo muutos -kiinnitti kokonaan huomioni, ja ajatukseni alinomaa sitä seikkaa -pohtivat. Hän oli ihastunut nähdessään minut, kätensä oli hän laskenut -käteeni, ja hänen silmissään olin huomannut entistä ystävyyttä; mutta -aivan äkkiä oli hänen käytöksensä muuttunut katkeraksi ja tylyksi --- rouva Catinotkin oli oudoksunut tuota hänen kylmää käytöstään, -jossa ilmeni omantunnon tuskaa, melkeinpä kauhuakin. Olisikoon -Denise kuollut? Olisikoon mahdollista että Denise -- ei, järkeni -kieltäytyi tuota ajatusta loppuun asti ajattelemasta. Mutta se ajoi -minut kumminkin seisaalleni, ja minä astelin edes takaisin huoneessa -kunnes aamu valkeni, kuunnellen yövahdin huutoja, kellojen soittoa ja -kiiruhtavia askeleita, joita tuon tuostaankin kuului kadulta ja jotka -ilmaisivat levottomuutta ja mielten kuohua. Mitäpä punainen, valkoinen -tahi kolmivärinen kokardi mielestäni merkitsi Denise'n suhteen! - -Vihdoin ravintolassakin liike ja elämä taas alkoi, mutta minun täytyi -vielä odottaa kello kahteentoista ennenkuin saisin rouva Catinot'a -tavata. Tällä odotusajalla astuskelin katuja ylös ja alas. Muulloin -kai se mitä näin olisi pannut minut ihmettelemään, olisin kai muulloin -ehdottomasti ihaillut les Arènes'in suuremmoisuutta, sen synkät holvit -kohosivat korkeina ja kehänmuotoisesti siihen nojaavien likaisten -kattojen yli, ja sen sisus näytti ikäänkuin olevan tukehtumaisillaan -siellä olevain kurjain hökkelien paljoudesta -- tuo sisus, jossa -muinoin maan mahtavilla oli ollut sijansa ja jossa keisarilliset värit -olivat voittorikkaina liehuneet. Kaiketi olisin oudoksunut noita -taajoja ihmisjoukkojakin, jotka täyttivät kadut, keräytyivät kapakoiden -eteen ja lueksentelivat seinillä olevia julistuksia. Mutta nyt en -mitään muuta ajatellut kuin Louista, rakkauttani ja aikaa, joka tuntui -kuluvan niin armottoman hitaasti. Kun kello aloitti kahtatoista lyödä, -kolkutin rouva Catinot'in porttia ja ennenkuin se herkesi lyömästä, -seisoin jo hänen edessään. - -Mutta rohkeuteni katosi kun vain silmäilin hänen kasvojaan; kun katsoin -häneen, niin kiitokset, joita yritin lausumaan, vaikenivat huulillani. -Hänkin oli liikutettu. Hetkisen seisoimme molemmat äänetönnä. - --- Minä näen että teillä on minulle huonoja uutisia, sanoin vihdoin, -koettaen hymyillä ja niin levollisesti kuin taisin. - --- Pelkäänpä että se on pahinta mitä olla osaa, sillä minulla ei ole -minkäänlaista kerrottavaa, sanoi hän surullisesti lattiaan katsoen. - --- Mutta minä olen kuullut sanottavan, että ne juuri ovat parhaita -uutisia? - -Huulensa vapisivat mutta hän ei vastannut. - --- Mutta kai teillä on minulle muutakin sanottavaa, virkoin -itsepäisesti, vaikka synkkä alakuloisuus pyrki minua valtaamaan. -- Te -voitte ainakin sanoa missä rouva de St. Alais'ta saan tavata? - --- En, herra kreivi, minä en voi sitäkään sanoa, vastasi hän matalalla -äänellä. - --- Ettekö sitäkään, miksi Louis'in käytös minua kohtaan muuttui niin -vihamieliseksi? - --- En sitäkään. Ja ylimyksenä pyydän teitä jättämään kaikki kysymykset -sikseen. Minä luulin voivani auttaa teitä ja siitä syystä kutsuin -teidän luokseni tänään. Mutta minä voin vain saattaa teille surua. - --- Sekö on kaikki? - --- Se on kaikki, sanoi hän liikkeellä, joka sanoi enemmän kuin sanat. - -Silmäilin ympärilleni hiljaisessa huoneessa ja menin jo puoli tiehen -ovea kohti. Mutta käännyin taas takaisin. En voinut siihen vastaukseen -tyytyä ja huudahdin kiivaasti: - --- Minä en voi lähteä tällä tavoin! Mitä teille on ilmoitettu, joka -näin suunne sulkee? Mitä ne aikovat tehdä hänen kanssaan? Te pelkäätte -ilmoittaa sitä minulle! Puhukaa! Minä tiedän, että te ette ole kutsunut -minua tänne sanoaksenne vaan, että ette mitään tiedä. - --- Herra kreivi, sanoi hän katsahtaen moittivasti minuun. -- Minä -tarkoitan hyvää teille, -- ja tämänkö nyt saan kiitokseksi? - -Tuo oli jo liikaa. Sanan sanomatta käännyin ja menin tieheni. - -Ulos tultuani, olin ikäänkuin lapsi pimeydessä; ainoa valoon ja -vapauteen viepä tie oli minulta nyt suljettu. Tunsin haikeaa, -hervaisevaa pettymystä, ja se voi milloin tahansa muuttua katkeraksi -tuskaksi. Rouva Catinot oli muuttunut aivan samalla tavalla kuin Louis -St. Alais. Mikähän siihen voi syynä olla? Mitähän hän oli saanut -tietää? Mikähän salahanke tahi vaara se voikaan olla, joka heidät -kaikki vieroitti minusta kuin konsanaan ruttotautisesta? - -Ensi aluksi nuo ajatukset saattoivat minut epäilykseen. Mutta lämmin -päiväpaiste, joka ennusti kesän tuloa, elvytti minussa vähitellen -valoisampia ajatuksia. Kenties ei Nîmes'issä olisikaan niin -erittäin vaikeaa saada selkoa jonkun henkilön asunnosta. Olinhan -Louis'kin löytänyt niin pian. Elimmehän kahdeksannellatoista eikä -kuudennellatoista vuosisadalla. Eihän entisaikain tavalla enää naisia -sorrettu, eikä miehille tehty väkivaltaa niinkuin muinoin. - -Näitä ajatellessani kuulin kolinaa takanani kadulta, kuului kuin -satojen askelten kopinaa ja epäselvää äänten sorinaa. Käännyttyäni näin -taajan ihmisjoukon tulevan minua kohti. Juhlasaaton edellä kuljetettiin -sinisiä lippuja, joissa oli viiden haavan kuvat. Muutamat saatossa -olijat lauloivat, toiset huusivat, mutta kaikilla oli aseita ja nuijia. -Ne kulkivat ravakasti eteenpäin ja ne täyttivät kadun laidasta toiseen; -välttääkseni joukkoa pistäysin muutaman kaaren alle, joka onneksi -sattui olemaan läheisyydessä. - -Saatto kulki ohitseni kauheasti meluten. En voinut nähdä paljon muuta -kuin huitovia käsiä ja aseita sekä mustan tymperiä kasvoja; satuin -kumminkin rivissä olevan aukon läpi näkemään kolme miestä, jotka -kulkivat erikseen joukon keskellä, mutta jotka kumminkin näyttivät -olevan sen johtajia ja toimeenpanijoita. Keskimäinen näistä kolmesta -oli Froment. Toisella oli päällä kauhtana ja kolmannella oli päässä -hattu, jonka lieri oli sotamiehen tapaan käännetty. Sen verran minä -näin; mutta sen perästä vain rivi riviltä huutavia, kiljuvia miehiä. -Niitä seurasi satanen kaupungin kerjäläisiä ja muita kurjia olentoja. - -Kun heidän ohitse mentyä käännyin, huomasin erään miehen seisovan aivan -vierelläni, ja kummallisen sattuman ohjauksesta se oli sama mies, joka -edellisenä iltana neuvoi minulle tietä Hôtel de Louvre'en. Kysyin -häneltä, oliko se hra Froment, jonka olin nähnyt saatossa. - --- Oli, vastasi hän ivallisesti -- ja hänen veljensä myöskin. - --- Vai oli se hänen veljensä. Ja mitä ne aikovat toimittaa? - --- Tänään rähistä jonkun protestanttisen kirkon edustalla ja huomenna -särkeä ikkunoita, vastasi hän alakuloisesti. -- Ja sitten niin pian -kun ovat kylliksi rohkeat alkavat he ampua protestantteja ja kutsuvat -tänne linnaväen Montpellier'istä. Sen perästä tulevat maanpakolaiset -Turin'ista tänne ja silloin on kapina valmis. Elleivät Cevennien -vuoristolaiset astu väliin, niin saattepa nähdä kummia tapahtuvan. - --- Mutta salliiko pormestari ja kansalliskaarti senlaista? - --- Edellinen kuuluu punaisiin, ja kaksi kolmatta osaa jälkimäisistäkin. -Saattehan nähdä. - -Ja nyökäyttäen päätään meni mies tiehensä, mutta minä katsoin vielä -hetkisen saaton jälkeen. Äkkiä juolahti mieleeni, että missä Froment -oli, siellä täytyi St. Alais'n olla, ja sitten kummailin etten ennen -ollut tuota ajatellut. Kiiruhdin saaton jälkeen, joka juuri kääntyi -muutamasta nurkasta, mutta vaikka se olikin näkyvistä kadonnut, voi -helposti arvata sen matkan suuntaa, sillä kaikkialla missä se oli -kulkenut, oli suljettuja ikkunaluukkuja ja peljästyneitä kasvoja. -Kuulin miten saatto kerran seisattui kauheasti ulvoen ja huutaen, mutta -ennenkuin ehdin sinne oli se taas lähtenyt liikkeelle, ja kun vihdoin -sen saavutin -- muutamassa kohti, jossa katu leveni aukeaksi paikaksi, -ennenkuin se loppui vanhaan ahtaasen porttiholviin -- oli joukon keskus -jo hajonnut, ja rivitkin harvenemistaan harvenivat. - -Siis en päässytkään tarkoitukseni perille, Froment kun pääsi pois -näkyvistäni. Mutta en saanut siinä kauankaan harmitella, sillä -seisoessani siinä katsellen ihmisiä, jotka lähtivät takaisin -kaupungille sattui silmääni laiha, huonoon kaapuun puettu ja kallella -päin kulkeva olento; hän aikoi nähtävästi kulkea kadun poikki, mutta -pysähtyi silmänräpäykseksi päästäkseen kansanjoukon läpi. Tunsin hänet -ensi silmänräpäyksellä, ja ilohuudolla tunkeusin joukon läpi hänen -luokseen. - -Se oli isä Benoit. Aluksi ei kumpikaan meistä saanut sanaa suustaan. -Mutta katseltuamme toisiamme hetken aikaa ja lausuttuamme ilomme -tästä kohtauksesta, huomasin hänenkin kasvoissaan saman levottoman ja -murheellisen ilmeen kuin Louis de St. Alais'nkin. - --- Oi, Jumalani! mutisi hän ja väänsi salaisesti käsiään. - -Mutta kun olin väsynyt kaikkeen tuohon salaperäisyyteen, niin sanoin -kiivaasti: -- Teidän täytyy kaikessa tapauksessa sanoa minulle mitä se -on, isä! - -Muutamat ohikulkevat kuulivat sanani ja katsoivat meihin uteliaasti. -Välttääkseen uteliaita silmäyksiä, veti isä Benoit minut -porttikäytävään, mutta eräs mies seisoi yhä vielä tuijottamassa meihin. - --- Tulkaa ylös minun luokseni, siellä meitä ei häiritä, sanoi isä -Benoit astuen edelläni ylös vanhoja likaisia kiviportaita, joita useat -käyttivät, mutta joita ei kukaan huolinut puhdistaa. - --- Asutteko täällä? - --- Asun, vastasi hän, mutta vaikeni samassa ja kääntyi hämillään -minuun. -- Mutta se on kurja pesä, herra kreivi, jatkoi hän aikoen -jälleen astua alas; -- kenties olisi parasta että me -- - --- Ei, ei! huudahdin kärsimättömästi, -- jos asutte tässä, niin mennään -vain huoneesenne. Minä en voi odottaa. Kun kerran nyt olen löytänyt -teidät, niin en halua hetkeäkään hukata; tahdon tietää totuuden. - -Hän vain yhä empi ja alkoi taas estellä. Mutta yksi ainoa asia pyöri -vain mielessäni ja vihdoin hän taipui ja astui hitaasti portaita ylös. -Hänellä oli korkealla räystään alla pienonen huone, jossa ei ollut -muuta kuin yksi alunen, tuoli ja pöytä, jossa oli muutamia kirjoja ja -Vapahtajan kuva. Valo virtasi huoneesen pimeästä nelisnurkkaisesta -ikkunasta ja kun astuimme sisään lensi kyyhkynen ylös lattialta ja ulos -ikkunasta. - -Isä Benoit huudahti närkästyneenä ja selitti että hänellä oli tapana -ruokkia kyyhkysiä. -- Niistä on minulle seuraa, jota täällä muutoin -aivan vähän olen löytänyt, selitti hän surumielin. - --- Ja kumminkin olette tullut tänne vapaasta tahdostanne, sanoin -jyrkästi. Mielessäni olin kovasti ahdistettu, ja se teki minut -katkeraksi. - --- Herätäkseni vain harhaluulosta, sanoi hän lempeästi. -- Te tiedätte, -herra kreivi, että minä vuosikaudet olen ikävöinyt vapautta ja -uudistuksia. Olenpa vielä muitakin opettanut niitä ikävöimään. Ja nyt -kun olemme saaneet vapautta, niin ihmiset ensimäiseksi käyttävät sitä -aseeksi uskontoa vastaan. Tulin tänne, koska minulle sanottiin että -kirkko täällä olisi voimakas ja että sen puolustajat kokoontuisivat -tänne vastarintaa tehdäkseen. Tulin tänne saadakseni luottamusta -toisten esimerkistä. Ja mitäpä löysinkään täällä? Luuloiteltuja ihmeitä -ja kaikenmoista petosta -- valhetta, viekkautta ja kavaluutta niin -yhdessä kun toisessakin puolueessa ja väkivaltaa kaikkialla. - --- Mutta, taivaan nimessä, miksi ette mennyt tiehenne täältä, takaisin -kotianne? virkoin äreästi. - --- Arvelin lähteä joku viikko sitten, mutta se ei saanut aikaan, ja -- - --- Jättäkää jo se asia, sanoin maltittomasti. -- En minä siitä nyt -välitä. Olen tavannut Louis de St. Alais'n, ja tiedän että jotakin on -hullusti. Hän ei tahdo katsoa minua silmiin. Hän ei tahdo sanoa missä -rouva de St. Alais asuu. Eikä hän tahdo olla missään tekemisissä minun -kanssani, vaan kohtelee minua kuin rattotautista. Mitä se tietää? Te -tiedätte sen, ja minunkin täytyy se tietää. Sanokaa se minulle nyt. - --- Hyvä Jumala! huudahti hän katsoen minuun kyynelsilmin. -- -Aavistukseni ovat siis toteutuneet. - -Aavistuksenne? Mitä sitten pelkäsitte? - -Että sydämenne olisi osakkaana siinä, herra kreivi. - -Missä? Missä? Puhukaa suunne puhtaaksi! - --- Neiti de St. Alais'n -- kihlauksessa. - -Tuijotin häneen hetkisen kuin unessa. -- Hänen kihlauksessaan? -Kuiskasin hiljaa. -- Ja kenelle hänet on kihlattu? - --- Herra de Fromentille - - - - -Kahdeskymmenes luku. - -Kaksi kosijaa. - - --- Froment'illeko? sanoin hitaasti. -- Se ei ole totta! Mutta jo tuota -lausuessani tiesin valhettelevani, ja käännyin ikkunaan päin ettei isä -Benoit näkisi kasvojani. Froment! Nimikin jo selitti asian kun kerran -siitä vihiä sain. Hän oli ollut sekä matkatoverina että liittolaisena, -samalla suojeltu ja suojeleva; näin selvästi edessäni hänen kasvonsa -senlaisina kuin olin nähnyt ne vaunujen ikkunassa Villeraugues'sa, -ja ihmettelin etten jo ennen ollut salaisuutta arvannut. Olihan hän -kunnianhimoinen porvari, ja kun hän niin useasti oli neidin seurassa, -niin olihan se aivan luonnollista että hän ennen tahi myöhemmin -nostaisi silmänsä häneen. Ja toisaalta sekin oli aivan luonnollista -että rouva de St, Alais, niin katkeroittuneena ja köyhtyneenä kun hän -nyt oli ja sitäpaitsi puoluetaistelun pyörteesen joutuneena, suostuisi -antamaan tyttärensä hänelle rohkeuden ja uskollisuuden palkinnoksi. -Froment oli rikas ja menestys aateloisi hänet, sitäpaitsi älysin -että hän, joka oli väkevä muiden ollessa heikkoja, uskalias kun -muut horjuivat, päämäärästään tietoinen ja väsymätön pyrinnöissään -kun muilla ei ollut päämäärää eikä pyrinnöitä, suuresti vaikuttaisi -naiseen. Se pani minun tuskasta ja kiukusta hampaitani kiristämään. - -Tuota kaikkea ajatellessani katselin ulos likaiseen, ahtaasen -pihamaahan, jonka toisessa päässä oli leveä, luostarimainen portti, -jossa oli koristuksena puuhun leikattu neitsy Maarian kuva. Vaikka -ajattelin aivan toisia asioita, niin huomasin kumminkin kaksi miestä, -jotka tulivat pihaan ja menivät sisään tuosta portista. He eivät -soittaneet eivätkä kolkuttaneet, mutta toinen heistä pyyhkäsi kepillään -kahdesti kivitystä, ja portti aukeni kuin itsestään ja molemmat miehet -menivät siitä sisään. - -Tuon huomasin aivan tiedottomasti, mutta kenties se kuitenkin oli tuo -suljettu ovi, joka herätti minut mietteistäni. - --- Froment! Froment! huudahdin ääneen. Sitten käännyin isä Benoit'ilta -kysymään: - --- Missä hän on? - -Mutta isä Benoit vain ravisti päätään. - --- Teidän täytyy se tietää! huusin -- minä kun näin sen hänen -kasvoistaan. -- Teidän täytyy se tietää! - --- Niin, kyllä minä sen tiedänkin, sanoi hän tuikeasti katsoen minuun. --- Mutta minä en voi sanoa sitä teille. Minä en voisi sitä, en henkeni -edestä, herra kreivi. Se kun on salaripissä uskottu minulle. - -Tuijotin jäykästi häneen, ja tuo vastaus lannisti rohkeuteni pahemmin -kuin mikä muu hyvänsä. Minä näet tiesin että tuohon rautaiseen oveen, -johon ei avainta ollut, saisin lyödä nyrkkini verisiksi ja purkaa -vihaani aikojen loppuun saakka, mitään voittamatta. - --- Mutta miksi -- miksi sitten sanoitte minulle niin paljon? Olisitte -ollut mitään virkkamatta. - --- Minä kun tahdon että lähdette Nîmes'istä, sanoi isä Benoit -lempeästi, katsoen rukoilevasti minuun ja laskien kätensä -käsivarrelleni. -- Neiti de St. Alais on kihlattu ja on siis ainaiseksi -teiltä kadoksissa. Ja muutamien tuntien perästä kaupungissa kapina -riehuu. Minä tunnen teidät, tunnen mielipiteenne ja tiedän että te ette -kuulu kumpaiseenkaan puolueesen. Miksi siis tahdotte jäädä tänne, herra -kreivi? - --- Miksi? huudahdin niin kiivaasti, että hänen kätensä vaipui alas, -aivan kuin olisin lyönyt häntä. -- Siksi että aijon seurata neitiä -kunnes hän on naimisissa, vaikka minun täytyisi mennä Turin'iin -asti. Siksi että Froment menettelee typerästi sekoittamalla sotaa ja -rakkautta, ja siksi että haluni nyt vetää minua hänelle vastakkaiseen -puolueesen. Te kysytte miksi? Siksi että te tosin ette voi sanoa -minulle missä neiti asuu, mutta niitä on toisia, jotka voivat ja ne -minä aion käsiini etsiä! - -Ja odottelematta hänen vastaustaan tahi kieltelemisiään -- ja vaikka -hän huusi jälkeeni ja koetti pidättää minua -- otin hattuni ja juoksin -portaita alas. Kadulle tultua kiiruhdin voimaini perästä siihen -kaupunginosaan, josta juuri olin tullut. Kaduilla, joita myöten kuljin, -tunkeili ihmisiä, mutta levottomuus ja odotus ei enää näyttänyt olevan -niin kiihkeää. Kaupungin läpi kulkenut juhlasaatto näytti kaikkialle -jälkiä jättäneen. Siellä täällä astuskeli sotamiehiä, kehoittaen kansaa -pysymään rauhallisena, ja kaikkialla seisoskeli kaupunkilaisia, jotka -ryhmissä innokkaasti ja kuiskaamalla puhelivat ja silmäilivät minua -ohi kulkiessani. Joka kymmenes ihminen oli joko dominikaani- tahi -kapusiini-munkki, ja vaikka kiihkeästi halusin saada parooni Géol'in -ja Buton'in käsiini tiedustellakseni mitä he vihollisina tietäisivät -Froment'in tuumista ja voimista, niin tajusin kumminkin että kaupunki -oli kiihoitetussa tilassa, ja että, jos ennen levottomuuksien -puhkeamista tahdoin saada jotakin aikaan, niin minun oli kiiruhtaminen. - -Onneksi löysin herra de Géol'in ja Buton'in huoneissaan ravintolassa. -Parooni, jolla lienee ollut omat ajatuksensa äkillisestä -katoamisestani, ja jota en ollut nähnyt tulomme jälkeen, tervehti minua -yrmeästi ja purevalla ivasanalla, mutta kysyttyäni muutamia asioita, -jolloin hän tuli todellisen mielialani huomaamaan, muuttui hänen -käytöksensä tykkänään. - --- Te voitte kertoa hänelle kaikki, virkkoi hän nyökäyttäen päätään -Buton'ille. - -Silloin vasta huomasin miten kummankin mieli oli kuohuksissa, vaikka he -pyrkivät sitä salaamaan. - --- Mitä on tapahtunut? kysäsin. - --- Froment'in puolue Avignon'issa nousi eilen kapinaan, vastasi Buton -kiihkeästi. -- Mutta kun se oli liian aikaista, kukistettiin se heti. -Tieto siitä saapui juuri tänne ja kiirehtii kenties hänen toimiaan. - --- Näin sotamiehiä kaduilla. - --- Kalviinilaiset ovat anoneet suojelusta. - --- Mutta nuo sotamiehet ja vahdit ovat vain puhdasta ilveilyä, sanoi -parooni Géol katkerasti. -- Guiennen rykmentin, joka on mielialaltaan -isänmaallinen, ja joka auttaisi protestantteja, upseerit pidättävät -kasarmeissa, sekä pormestari että kaupunginhallitus kuuluvat punaisiin, -niin etteivät ne suinkaan nosta lippua eivätkä kutsu ulos sotaväkeä. -Katolilaiset viinimyymälät ovat täynnä aseellisia miehiä; sanalla -sanoen, hyvä ystävä, jos Froment kolme päivää jaksaa hallita kaupunkia, -niin herra d'Artois, Montpellier'in maaherra, ehtii tänne linnaväkensä -kanssa ja -- - --- Ja mitä? - --- Ja metelistä syntyy kapina. Mutta suuhun pannessa moni pala putoaa, -herra kreivi, ja Cevennienvuoristossa on muutakin kuin lampaita! - -Tuskin sai hän tuon sanotuksi ennenkuin muuan mies ryntäsi huoneesen -tehden kädellään oudon liikkeen. -- Suokaa anteeksi, sanoi parooni -kiireesti ja kiiruhti miehen perässä ulos huoneesta. Buton lähti -myöskin, ja minä jäin yksin. - -Luullen heidän tulevan takaisin, odotin heitä kärsimättömästi, mutta -hetki toisensa perästä kului eikä heitä näkynyt. Vihdoin kyllästyin -odottamiseen ja menin ihmetellen ulos ravintolan pihalle ja sieltä -kadulle. Heitä vaan ei näkynyt missään. Mutta ravintolan portilla -seisoi ryhmässä palvelijoita hiljaa kuunnellen. Kun menin heidän -luokseen, katsahti heistä muuan varovasti ympärilleen ja laski sormen -huulilleen kehoittaakseen minua äänettömyyteen. - -Ennenkuin ehdin kysyä mitä se merkitsi, kuului etäältä kumea -kanuunanlaukaus, ja sen perästä toinen ja kolmaskin. Sitten kuului -kumea jyske, aivan kun jykeillä vaunuilla kivikatuja ajettaissa, -sitten taas useita laukauksia, ne pamahtivat kovasti, lyhyeen ja -varmasti. Meidän siinä kuulostellessa, laskevan auringon punertavan -heijastuksen kadotessa huoneitten katoilta ja kadun jäädessä kolkoksi -ja ikävännäköiseksi, alkoi kello kovasti soida, ja eräs mies kääntyi -kadun kolkasta ja suuntasi askeleensa meitä kohti. - -Mutta Hotel de l'Écun ravintoloitsija ei odottanut miestä. -- Sisään -kaikki! kiljasi hän joukolle. -- Sulkekaa iso portti. Sinä, Pierre, -suljet ikkunaluukut. Tekin, herra, sanoi hän minulle, -- tekisitte -viisaimmin jos tulisitte sisään. Kaupungissa on levotonta, eikä -muukalaisten ole hyvä kuljeskella kaduilla. - -Mutta ennenkuin hän sai viimeisen sanan suustaan olin minä jo kadun -puolitiessä. Pakeneva mies tuli minulle vastaan, ja hän huusi minulle -että roistoväki oli tulossa. Sitten tuli vastaani täyttä karkua hevonen -ilman ratsastajaa, se säikähtyi minua ja oli vähällä livetä kumoon -iljanteisella kadulla. Näihin kiinnitin huomiotani yhtä vähän kuin -ravintoloitsijaankaan, juoksin vaan eteenpäin, kunnes parin sadan -kyynärän päässä näin savu- ja pölypilven, jonka läpi häämöitti lauma -sotamiehiä, jotka selin minuun, hitaasti väistyivät taajan ihmisjoukon -edessä, joka tunki heidän päälleen. Mutta samalla kun minä heidät -huomasin, niin ne näyttivät hajoovan ja katoovan ja kiljuen riemusta -ryntäsi roistoväki eteenpäin. - -Olin siksi tunnossani että huomasin tätä tietä olevan mahdoton -päästä eteenpäin ja käännyin siitä syystä ahtaasen, pimeään solaan, -jonka katonräystäät melkein kokonaan peittivät, niin että vaaleasta -iltataivaasta vaan kapea raita näkyi. Siitä pääsin leveämmälle kadulle, -jossa seisoi joukottain peljästyneen näköisiä naisia kuuntelemassa. -Kiiruhdin heidän ohitsensa ja kun arvelin päässeeni siksi kauas etten -enää kohtaisi rahvaanjoukkoa, käännyin menemään muutamaa solaa myöten, -jonka arvelin vievän isä Benoit'n asunnolle päin. Onneksi joukko -pysyttelihe vain suuremmilla kaduilla, solat olivat jotensakin tyhjät, -ja niin pääsin vastuksitta pienelle aukealle kentälle Porte d'Auguste'n -luona. - -Luultavasti juuri täällä tahi ainakin tässä läheisyydessä oli alettu -sotamiehiä ahdistaa, sillä kadun syrjässä makasi katkennut musketti, ja -talojen yläkerroissa näkyi ihmisiä, jotka tarkoin huomasivat kaikkia -liikkeitäni kulkiessani kentän poikki. Mutta kaduilla ei näkynyt ketään -ja häiritsemättä pääsin isä Benoit'n ovelle ja astuin sisään. - -Ulkona oli vielä päivä mutta sisällä jotensakin hämärä, enkä päässyt -kahta askelta etemmä, ennenkuin jo kompastuin ja kaaduin tielläni -olevaan esineesen. Loukkaannuin porraskäytävään, ja nousin kiroten -seisaalleni, vaan kun portista tulevassa valossa huomasin mikä esine -se oli, johon kompastuin, niin suuni sulkeutui ja töllötin siihen -hengittämättä. Se oli näet kuollut ruumis. - -Kuollut munkki oli puettu veljeskuntansa mustaan ja valkoiseen pukuun. -Kului hetkinen ennenkuin toinnuin keksintöni vaikuttamasta kauhusta, -mutta toinnuttuani oivalsin hyvin miten ruumis oli siihen joutunut. -Epäilemättä oli munkki ammuttu kadulla jo melskeen alkaessa -- kenties -oli hän ensimmäiseksi karannut vahdin kimppuun -- sitten oli ruumis -laahattu tänne ja hänen puolueensa jatkoi kostoretkeään. - -Kumarruin kunnioittaen korjaamaan kaapua, joka kaatuessani oli -vetäytynyt pois ruumiin päältä; sen tehtyäni käännyin nousemaan ylös -portaita; eihän nyt ollut aika heretä tunteelliseksi. Mutta kun pääsin -isä Benoit'n huoneesen, oli se harmikseni tyhjä. - -Viivähdin tuokioksi hämärään huoneesen, aprikoiden mitä oli tekeminen. -Epätietoisuuden kiusoittamana menin ikkunan luo ja katsoin ulos. -Pihamaan toisella puolen olevassa synkän näköisessä muurissa oli yksi -ainoa ikkuna, joka oli yhtä korkealla kuin se, josta minä katsoin, -mutta hiukan syrjemmässä. Ja siinä katsellessani näkyi tuosta ikkunasta -äkkiä kirkas valo. Siellä sytytettiin näet lamppu ja sen valossa näin -selvästi naisen pään ja hartiat. - -Se oli Denise! Huusin hänen nimeänsä. - -Mutta samassa hän eteni ikkunasta, uudin laskeusi alas ja kaikki oli -jälleen pimeän peitossa. Vielä voi eroittaa ikkunan kehykset -- vaikka -nekin kävivät yhä hämärämmiksi -- ja synkän, syvällä olevan pihamaan, -joka eroitti minut hänestä. - -Hetken aikaa nojasin ikkunan pieleen; sydän sykki rajusti ja ajatus -seurasi nopeasti toistaan. Hän oli siis talossa tuolla vastapäätä. Se -tuntui ihmeelliseltä, selittämättömältä. Mutta sitten juolahti mieleeni -että talo oli aivan tuon vanhan portin korvassa, jonka kadulta käsin -olin nähnyt ja olihan joku kertonut Froment'in asuvan Porte d'Auguste'n -luona. - -Se oli epäilemättä hänen talonsa, ja Denise oli täydellisesti hänen -vallassaan. Kumarruin ulos ikkunasta viilistääkseni polttavia kasvojani -ja myöskin paremmin nähdäkseni. Tutkin tarkoin vastapäätä olevan -päädyn pienimmätkin erityiskohdat räystäältä porttikäytävään asti, -jonka päällä veistetty kuva oli, ja josta olin nähnyt nuo kaksi miestä -menevän sisään. - -Ulkona kaupungilla yhä vielä taisteltiin. Kuulin etäältä kanuunain -kumajavia laukauksia ja kellojen soittoa, kuulinpa huutoja ja -ulvontaakin, ilma kun oli niin kuulakan selkeä. Mutta kaiken aikaa -katselin vain porttia tuolla alhaalla, ja äkkiä meni mieleeni jotakin. -Tutkin uudelleen päätyä silmilläni vaikka olikin jo niin pimeä, että -sitä tuskin voin eroittaakaan, ja painoin mieleeni missä se ikkuna oli, -jossa olin Denise'n nähnyt. Läksin sitten huoneesta ja hapuilin alas -portaista. - -Minulla kun ei ollut kyntteliä, niin minun täytyi käsikopelolla mennä -likaisia seiniä myöten, mutta nyt tiesin missä munkin ruumis makasi, ja -astun sen yli kompastumatta. Kun onnellisesti pääsin ovelle, kurkistin -ulos ja tähystelin varovaisesti joka suunnalle. - -Silloin juuri kiiruhti kaksi miestä kentän poikki ja vähän matkan -päässä Porte d'Auguste'sta ne katosivat erääseen porttikäytävään -oikealla. Korkeimman edessäni olevan pimeän talon räystäillä huomasin -punertavaa, liekkuvaa valoa. Kuulin ääniä, joiden luulin tulevan -tornista Porte d'Auguste'n luota, ja luulinpa sen päällä näkeväni -ihmisenkin, jonka muoto kuvastui taivasta vasten. Muutoin oli kaikki -seutuvilla rauhallista, ja minä vetäydyin ovelta takaisin sisään. - -En mielelläni muistele mitä sitten pimeässä porstuassa tein. Olkoon -siinä kyllä kun kerron, että parin minuutin kuluttua tulin ulos -puettuna munkiksi, kaapu ja vyö ylläni. Sitten kiiruhdin vuorostani -portille oikealle ja tulin kohta mainitsemaani pihaan. Edessäni oli -Neitsy Maarian kuvalla koristettu portti, ja musketin perällä, jonka -sivumennessä sieppasin käteeni, löin kahdesti kivitykseen. - -Ei ollut aikaa ajatella seurauksia. Ovi aukeni heti, astuin sisään ja -ovi sulkeutui äänettä jälkeeni. - -Olin pitkässä, tyhjässä etehisessä tahi käytävässä, jonka seinät olivat -valkoiseksi maalatut, siinä ei ollut minkäänlaisia huonekaluja, kenties -oli se muinoin ollut luostarikäytävänä. Seinällä riippui lamppu ja -vastapäätä minua istui haastellen kaksi henkilöä kivipenkillä, toisia -asteli edestakaisin lattialla. Sisään tullessani vaikenivat kaikki ja -katsoivat minuun jännitettyinä ja uteliaina. - --- Veli, mistä tulette? kysyi eräs. - --- Cabaret Vierge'sta, vastasin umpimähkään. Tulen valo häikäisi minua -ja kohotin sentähden käteni silmäin suojaksi. - --- Pyrittekö päällikön luo? - --- Pyrin. - --- Pitäkää sitten kiirettä; hän on tuolla katolla. Käykö kaikki hyvin? -kysäsi hän hymyillen silmäillen rikottua asettani. - --- Käy vallan. Painoin pääni alas, niin että päähine varjosi kasvot. - --- Kuulen että ne alkavat sytytellä? - --- Niin tekevät. - -Mies otti käteensä pienen lampun, avasi holvin tukena olevassa -pylväässä oven ja astui edelläni muuriin tehtyjä kiertoportaita myöten -ylös. Kohta kuljimme avatun oven läpi, sen panin tarkoin mieleeni, -arvioidakseni matkaa sen mukaan. Tuo ovi johti näet ensimmäiseen -kerrokseen. Kahdenkymmenen askeleen päässä oli toinen ovi -- mutta se -oli lukossa. Viidentoista askeleen päästä tulimme kolmanteen kerrokseen -ja sydämeni alkoi rajusti sykkiä, sillä tässä kerroksessa asui -Denise. Epätoivoisena silmäilin ympärilleni keksiäkseni tilaisuutta -pakenemiseen. Mutta en huomannut pienintäkään lymypaikkaa, ympärilläni -oli vain sileät, kiviset seinät, ja mies jatkoi matkaansa ylöspäin. - -Vihdoin kumminkin pysähdyin. -- Mitä siellä teette? huusi hän minulle. - --- Olen kadottanut kirjeen, vastasin ja aloin hapuilla portailla. - --- Oliko se päällikölle? - --- Oli. - --- Ottakaa tämä lamppu, sanoi hän kiihkeästi. -- Ja joutukaa! Sillä jos -kirje sisältää tärkeitä sanomia, niin tulee ne viivyttelemättä saattaa -perille. Tuhat tulimaista, mitä teette siellä? - -Olin pudottanut lampun, joka sammui, niin että oli pilkkoisen pimeä. -Sillä välin kun oppaani toinnutteli hämmästyksestään, kuului korviini -katolta miehen ääniä ja askelten kopinaa. Silloin kuului törkeä kirous -ja seuralaiseni huusi äkäisesti: -- Menkää alas, menkää alas ja -laskekaa minut edelle! Mokoma sanansaattaja -- odottakaa kunnes tuon -kynttelin. - -Hän tunkeutui ohitseni ja jätti minut juuri sille paikalle, jonka -itsekin olisin valinnut, oven luo näet, jonka ohi juuri olimme -kulkeneet. Ennenkuin oppaani ehti portaiden puolitiehenkään, olin jo -löytänyt oven säpin. Ilokseni aukeni ovi, kun hiljaa painoin sitä. -Menin siitä sisään ja suljin sen jälkeeni. Sitten käännyin oikeaan ja -haparoin pimeässä pitkin muurin seinämää. Tiesin sen ulkomuuriksi ja -perältä häämöitti ikkuna. - -Nyt kun vaadittiin uskallusta, olin aivan rauhallinen. Kymmenen -askeleen perästä tulin ikkunan luo; toiset kymmenen askelta astuttuani -tulin taas ovelle. Sen täytyi viedä juuri siihen huoneesen, jota -etsin, se kun oli viimeinen tällä puolen. Hetken kuulostelin tarkkaan, -josko minua jo etsittäisiin, sitten hapuilin lukkoa, löysin sen ja -koetin aukaista ovea. Taaskin oli onni myötäinen. Ovi aukesi, mutta -ei sittenkään vielä tullut vastaani tulen valoa. Siihen seikkaan sain -kuitenkin pian selityksen, kun äkkiä törmäsin muuatta ovea vastaan. Sen -takaa kuului naisen parahdus ja joku kysyi terävästi: - --- Ken siellä? - -Minä en vastannut, hapuilin vaan lukkoa ja sen löydettyäni avasin -kiireesti oven. Tulen valo häikäisi minua aluksi, mutta näin kumminkin -kuin sumun läpi kaksi tyttöä, jotka peloissaan syleilivät toisiaan; -lähin heistä oli Denise. - -Ilonhuudahduksella juoksin hänen luokseen, mutta hän peräytyi -kauhistuneena. - --- Mitä tahdotte? änkytti hän. -- Te erehdytte. Me -- - -Silloin muistin valepukuni ja kädessäni olevan musketin. Kiireesti -vetäisin päähineen pois silmiltäni ja seuraavassa silmänräpäyksessä --- se oli kaikista hämmästyttävistä kohtauksista riemuisin, sillä -enhän ollut häntä nähnyt sittenkuin istuimme vastakkain vaunuissa, -ja silloinhan olimme vain eräitä sanoja vaihtaneet -- seuraavassa -silmänräpäyksessä lepäsi hän sylissäni ja painoi itkien päänsä -rintaani, huuleni koskettivat hänen tukkaansa. - --- Ne sanoivat teitä kuolleeksi! puhkesi hän vihdoin sanomaan. -- Ne -sanoivat teitä kuolleeksi! - -Silloin tajusin kaikki; suljin hänet yhä lujemmin syliini ja sanoin --- niin Jumala ties mitä sanoinkaan. Ja hetken aikaa hän soi minun -puhua, hetken aikaa oli kaikki unohduksissa -- uhkaava vaara, pimeä -tulevaisuus ja huoneessa oleva kamarineitokin. Olimme sitä ennenkin -jo olleet kihlatut eikä se ollut mitään merkinnyt, mutta kun hänen -huulensa kohtasivat huuliani ja kun hän lepäsi siinä sylissäni, silloin -vasta tiesin että se oli ainaiseksi ja ettei muu kuin kuolema meitä -erottaisi. - -Mutta se ei ollut meistä niin kaukana, että sen kauan olisimme voineet -unohtaa. Kohta hän irtautui syleilystäni, silmänsä loistivat ja hän -alkoi tutkia: - --- Kuinka tänne tulitte? Ja vielä tuossa valepuvussa? - --- Teitä tapaamaan. Sen sanottuani yritin taas häntä syleilemään, mutta -hän työnsi minut pois. - --- Ei, ei! huudahti hän kauhistuen. -- Ei nyt! Ne tappavat teidät jos -teidät täältä löytävät. Menkää, minä rukoilen teitä menemään niinkauan -kun aikaa on! - --- Jättäisinkö teidät? - --- Niin, jättäkää minut, sanoi hän epätoivoisella liikkeellä. -- Minä -pyydän teitä tekemään sen. - --- Jättäisinkö teidät Froment'ille? - -Hän säpsähti ja katsoi minuun, silmissään aivan toinen ilme. -- Te siis -tiedätte sen? - --- Tiedän. - --- No, tietäkää sitten sekin, sanoi hän katsoen minua tyynesti -ja pelvotta silmiin, -- että tapahtukoonpa mitä tahansa, niin en -koskaan mene naimisiin kenenkään muun kuin teidän kanssanne. Nuo -sanat kuultuani olisin mielelläni polvistunut suutelemaan hänen -vaatteittensa lievettä, mutta hän väistyi ja pyysi minua kiivaasti ja -intoisesti menemään tieheni. -- Tässä talossa te ette ole turvassa, -sanoi hän. -- Se on teille sama kuin kuolema -- kuolema. Äitini on -säälimätön, veljeni on myöskin täällä, ja _hän_ -- talo on täynnä hänen -liittolaisiaan. Viimein vaivoin pelastuitte hänen kynsistään, mutta jos -hän teidät täältä löytää, niin hän tappaa teidät. - --- Mutta jos minun niin täytyy häntä peljätä, miten paljon suurempi -syy onkaan teillä sitä tehdä? sanoin vakaasti päättäen etten jättäisi -häntä, sillä nyt kun puna hänen kasvoiltaan katosi, huomasin vasta -miten kalvakka ja riutunut hän oli ja nuo pelvon piirtämät tummat -juovat silmäin alla, joiden katse nyt oli varttuneen naisen eikä enää -lapsellinen. - --- Kuinka voittekaan pyytää minua jättämään teitä hänen mielivaltaansa? - -Hän katsoi minuun kasvot kummallisen vakavina, enkä hänen vastaustaan -koskaan unhoita. - --- Herra kreivi, sanoi hän hitaasti, -- pelkäsinkö St. Alais'n katolla, -kun linna allamme paloi? Nythän minulla on enemmän suojeltavaa. Elkää -peljätkö. Täälläkin on katto; usein siellä ylhäällä käyskentelenkin -enkä koskaan ole puolisolleni antava häpeämisen syytä. - --- Mutta olinhan minä siellä, sanoin äkkiä. Tiennee taivas miksi sen -sanoin; kyllä se vain oli kummallinen vastaus, mutta Denise'ä se ei -näyttänyt kummastuttavan. - --- Niin, sanoi hän -- hymyillen, puna palasi hänen kasvoilleen, katse -muuttui jälleen helläksi, käytöksestään katosi tuo tyyni arvokkaisuus -ja hän katsoi minuun miellyttävällä ujoudella. Hetkeksi suljin hänet -taas syliini. - -Mutta hetkeksi vain. Melkein harmistuneena hän riuhtasihe irti. -- -Menkää, menkää! Jos minua rakastatte, niin menkää. - --- Minä menen; mutta luvatkaa että ikkunaanne ripustatte nenäliinan, -jos tarvitseisitte apua. - --- Ikkunaaniko? - --- Niin, sillä minä voin sen nähdä isä Benoit'n huoneesta. - -Hänen kasvonsa loistivat ilosta. -- Minä lupaan sen, huudahti hän. -- -Jumalan kiitos että olette niin lähellä! On minulla Françoise myöskin; -hän on minulle uskollinen, ja niin kauan kuin minä -- - -Hän keskeytyi äkkiä kalman kalpeana kuuntelemaan. Katsoimme -liikahtamatta ja ääneti toisiimme. Olin viipynyt liian kauan! Askeleita -kuului portaista ja ulkoa äänten sorinaa, kohta kuulimme miten joku -ovikin paiskattiin kiinni. Luulenpa ettemme ensihädässä uskaltaneet -huokuakaan. Kamarineito tuli ensin tuntoihinsa. Hän juoksi ovelle, -jonka hän hiljaa sulki. - --- Se on turhaa, sanoi Denise käheällä äänellä; hän nojasi pöytään, -kasvonsa olivat lumivalkoset. -- Ne hakevat äitini tänne, ja sitten he -tappavat teidät. - --- Eikö huoneessa ole muuta ovea? kysyin säikähtyneenä silmäillen -seiniä, sillä nyt vasta oikein tajusin, minkälaiseen vaaraan olin -antautunut. - -Denise ravisti päätään. - --- Mikä tuo sitten on? kysyin osoittaen huoneen toiseen päähän, jossa -sänky seisoi seinässä olevassa syvennyksessä. - --- Siellä on vaatekammio, sanoi kamarineito vapisevalla äänellä., -- -Niin, niin, onhan se mahdollista etteivät ne huoneesta etsi. Pian, -pian, minä suljen oven. - -Tänlaisessa tilaisuudessa menettelee vain vaistomaisesti. Kuulin että -joku tarttui lukkoon ja malttamattomasti naputti ovea; niin kauan vielä -epäröin. Mutta kun naputettiin uudestaan ja kun ääni, jonka hyvin -tunsin, käskevästi huusi: -- Françoise, avaa, avaa heti! silloin menin -vaatekammioon. Tyttö, epätoivoisena asemastani ja kahden vaiheilla -avaisiko tahi ei, seisoi silmänräpäyksen ajan epäröivänä keskellä -huonetta. Mutta vihdoin täytyi hänen avata ovi ja minä suljin itse -vaatehuoneen oven takanani. - -Mutta samassa juolahtikin mieleeni että jos minut keksittäisiin, olisi -läsnäoloni häpeäksi Denise'lle, että jos minut löydettäisiin täältä -vaatekammiosta hänen vaatteittensa seasta, vahingoittaisin häntä sata -kertaa enemmän, kuin jos seisoisin keskellä lattiaa, rehellisesti ja -pelvotonna heillä vastassa. Tuota mahdollisuutta ajatellessa poltteli -kasvojani, avasin jälleen oven ja astuin ulos -- juuri aikanaan. Sillä -kun huoneen ovi aukeni ja markiisi de St. Alais astui sisään, sattuivat -hänen silmänsä aivan ensimäiseksi minuun. - -Hänen perässään tuli muutamia miehiä, sekin jolta portaissa karkasin. - -Markiisin vihasta säihkyvät silmät tapasivat katseeni. Toisiin ei -huomioni joutanut kiintymään. - - - - -Kahdeskymmenes ensimmäinen luku. - -Korkea asema velvoittaa. - - -Mutta hän ei kumminkaan puhetta aloittanut. Muuan miehistä hänen -takanaan astui esiin huudahtaen: -- Se on hän! Katsokaa, onhan hänellä -vielä musketin peräkin kädessä. - --- Käykää sitten häneen käsiksi ja viekää pois, sanoi markiisi de S:t -Alais, ja kääntyen minuun lisäsi hän tylysti: -- Ken lienettekin, -herra, niin oletan olleenne tietoinen vaarasta, mihin antauduitte, -ruvetessanne vakoojaksi. Miehet, viekää hänet pois! - -Miehistä puuttui nyt kaksi käsivarsiini, ja minä olin niin -hämmästynyt herra de S:t Alais'in äkillisestä ilmestymisestä ja hänen -käsittämättömistä sanoistaan, etten muistanut vastustellakaan. Mutta -tänlaisissa tapauksissa työskentelee ajatus nopeasti, ja seuraavalla -hetkellä olin jo tajussani. - --- Onhan tuo puhe vallan tyhjää, herra de S:t Alais. Te hyvin tiedätte -etten ole mikään vakooja. Te tiedätte mistä syystä täällä olen. Ja mitä -siihen tulee että -- - --- Minä en tiedä mitään, keskeytti hän minua. - --- Mutta -- - --- Sanon vieläkin kerran, etten mitään tiedä! sanoi hän toistamiseen -ivallisella liikkeellä. -- Paitsi sitä, että löysimme teidät täältä -munkiksi puettuna, vaikka se on päivän selvää, että te ette ole munkki. -Yhtä hyvin olisitte voinut koettaa nousuveden aikana uida Rhône virran -yli kuin tänä yönä tunkeutua tähän taloon -- niinkuin sen vallan hyvin -tiedättekin! Viekää hänet nyt pois. Hänen asiaansa käsitellään siellä -alhaalla. - -Tuo oli jo liikaa. Riuhtasin irti vangitsijoista ja ryntäsin markiisin -eteen. -- Te valehtelette! Te tiedätte kuka minä olen ja tiedätte -myöskin miksi täällä olen. - --- Minä en tunne teitä, kertoi hän taas jäätävällä kylmyydellä, -- enkä -myöskään tiedä miksi täällä olette. Se on totta, että kerran tunsin -näköisenne miehen, mutta hän oli ylimys, ja hän olisi ennemmin kuollut -kuin koettanut henkeään pelastaa valheella -- keksityllä jutulla. -Viekää pois hänet. Onhan hän peloittanut neidin melkein kuoliaaksi. -Ovi oli luultavasti auki ja hän hiipi sisään luullen täällä olevansa -turvassa. - -Älysin hänen tarkoituksensa, ja että hän vihastuksissaan ennemmin -uhraisi minut kuin sekoittaisi asiaan sisarensa nimeä. Näin myös että -hän tunsi julmaa vahingoniloa siitä, että luuli saattaneensa minut -pahaan pälkähäsen. Otsalleni kohosi kylmä hiki ja katseeni harhaili -hurjasti pitkin huoneen seiniä koetellessani pulmasta suoriutua. -Meteli kadulla soi vielä korvissani, ja minä tiesin että miehillä, -jotka tämmöisessä taistelussa panivat kaikki alttiiksi, ei olisi -sääliväisyyttä eivätkä he tuntisi omantunnon soimauksia. Näin senkin -että etenkin markiisi kärsimistään tappioista ja nöyryytyksistä oli -raivostunut ja että minä olin hänen tuumainsa tiellä. Vaara oli -olemassa, se ei ollut pelkkää uhkaa vain ja siihen antautuminen tuntui -mielettömältä. - -Ja yhtäkaikki -- yhtäkaikki minä epäröin. Annoinpa miesten viedä itseni -jo puolitiehen ovelle, mutta silloin -- ja ties sen mitä muuten olisin -tehnytkään, tahi olisinko edes voinut mitään päättääkään -- ratkesi -asia aivan odottamattomalla tavalla. Siitä saakka kun veljensä tuli -huoneesen, oli Denise puoleksi pyörtyneenä nojautunut seinään, mutta -nyt hän kirkaisten riensi veljensä luo ja puuttui häntä käsivarteen. - --- Ei, ei! huusi hän tukehtuneella äänellä. -- Ei, te ette voi, te ette -saa tehdä sitä! Säälikää toki! Minä -- - --- Neiti, keskeytti häntä veljensä, vihan välke silmissään. -- Te -olette säikähtynyt ettekä tiedä mitä sanotte. Tämä kohtaus on teitä -liiaksi rasittanut. Ja kääntyen kamarineitiin sanoi hän tuikeasti: -- -Pitäkää huolta emännästänne. Mies on vakooja, joka ei ansaitse hänen -sääliään. - -Mutta Denise ei hellittänyt. -- Hän ei ole vakooja! huusi hän sydäntä -särkevällä äänellä. -- Hän ei ole vakooja ja te tiedätte sen. - --- Hiljaa, hiljaa, varoitti häntä veljensä, silmittömänä vihasta. - -Mutta hän ei ottanut lukuun Denise'ssa tapahtunutta muutosta, jonka -suhteen hänen oma muuttumisensa oli aivan vähäpätöinen. - --- Minä en tahdo! huusi Denise. -- Minä en tahdo! Ja ihmeekseni hän -laski irti veljensä käsivarren, pudisti kasvoiltaan vaalean tukkansa, -joka oli päässyt hajalleen hänen siinä pikaisesti liikkuessa ja asettui -uhoittelevan näköisenä veljensä eteen. -- Minä en tahdo! Hän ei ole -vakooja, ja te tiedätte sen. Hän on kihlattuni, ja hän tuli minua -tapaamaan. Tajuatteko nyt? Hän on kihlattuni ja tuli minua tapaamaan! - -Syvä hiljaisuus seurasi noita sanoja, kaikkein silmät kiintyivät -nuoreen tyttöseen. - --- Oletteko mieletön? sähisi vihdoin markiisi. - --- En olekaan mieletön, vastasi Denise silmät hehkuvina kalpeissa -kasvoissa. - -- Mutta ettekö häpeä, ettekö pelkää? jatkoi markiisi vihasta -vapisevalla äänellä. - --- En, sillä minä rakastan häntä, minä rakastan häntä! - -On mahdoton kuvata mitä nuo sanat kuultuani tunsin kun itse olin siinä -aivan voimatonna. Ensiksikin olin niin vihastunut, etten ollut selvillä -tunteistani, ja toisekseen Denise tuskin sai viimeiset sanat lausutuksi -ennenkuin markiisi jo laski kätensä hänen vyötäisilleen ja huolimatta -vastarinnastaan vei hänet toiseen päähän huonetta. - -Tuo teko antoi aihetta kohtaukseen, jota on mahdoton kertoa. Minä -riensin Deniseä puolustamaan, mutta tuokiossa olivat miehetkin -kimpussani ja veivät minut väkisin ovea kohti. Hirmustuneena käski -de S:t Alais viemään minut pois, minä kirosin häntä, nimitin häntä -katalaksi raukaksi ja koetin epäilyksen vimmassa kiskoutua irti. -Hetkisen pidinkin puoltani vaikka heitä oli kolme yhtä vastaan; -kamarineidin kirkuna vielä enensi melua. Lopulta kuitenkin ylivoima -voitti, miehet veivät minut ulos ja sulkivat oven. - -Olin aivan mieletönnä, hengästyksissä ja hurjistuneena. Mutta tuossa -tuokiossa kun pääsimme ulos ja ovi lukittiin, rauhoituimme kaikki. -Miehet hellittivät ja silmäilivät minua aivan rauhallisina, minäkin -tuijotin heihin. - --- Kas niin, herraseni, elkää nyt enää vaivatko meitä, sanoi muuan -heistä kohteliaasti. -- Olkaa rauhassa, niin pitelemme teitä -hellävaroin, muutoin -- - --- Hän on katala koira! huusin nyyhkyttäen. - --- Hiljaa, hiljaa! - -Miehiä oli viisi, sillä kaksi oli jäänyt oven taakse. Käytävä oli -pimeä, mutta eräällä miehellä oli lyhty, odotimme siinä äänettöminä -hetkenaikaa. Sitten ovi avattiin raolleen ja se, joka näytti olevan -johtaja meni sinne saamaan käskyjä; ne saatuaan palasi hän luoksemme. - --- Eteenpäin! sanoi hän. -- N:o 6:teen. Mene sinä Petitot avainta -hakemaan. - -Käskyn saanut kiiruhti tiehensä ja me muut menimme hitaammin perästä. -Vartiat astuivat minusta molemmin puolin, ja jykeet askeleet -kaikuivat kiviholveissa. Lyhdyn kellertävässä valossa näin oikealla -valkoisen seinän, jossa oli pitkä rivi mataloita ovia, joiden luulin -vievän koppeihin. Se ajatus rohkaisi minua; saisinhan näet siinä -tapauksessa olla Denisen läheisyydessä. Mutta oven auettua näin -vain kapeat portaat, joita myöten yksitellen astuimme alas, sitten -tulimme samanlaiseen kapeaan käytävään kuin äskeinenkin. Päästyämme -sen puolitiehen pysähdyimme muutaman avonaisen ikkunan ääreen, josta -yöllinen tuuli niin vinhasti puhalti, että vartijan täytyi peittää -lyhty nuttunsa liepeellä, ettei se sammuisi. Vaan ikkunasta ei yksin -yöllinen tuuli tunkenut mutta myöskin hälinä levottomasta kaupungista, -käheää kirkunaa ja riemuhuutoja, kellojen yksitoikkoinen, kimakka ääni, -kuuluipa silloin tällöin pistoolin laukauskin -- kaikki nuo äänet -selvästi kertoivat mitä katuja ja taloja kietovassa pimeydessä tuolla -alhaalla puuhattiin. Muutamassa paikassa näkyi punainen tulipatsas, -se kohosi katoilta ja siitä sateli säkeneitä tuiskuamalla -- se kai -syntyi kaupungin keskellä palavasta suuresta tulesta, joka ikäänkuin -taivaalle ilmoitteli niitä pimeyden töitä ja niitä kauhuja, joita sen -alla harjoitettiin. - -Miehet tunkeilivat ikkunaan nähdäkseen ulos ja kuulostivat -jännityksellä pienintäkin ääntä; eikä se ihme ollutkaan, että he niin -tekivät. Eikä sekään ollut ihme että se mies, jonka kaikesta tästä oli -vastattava, ja joka oli kaikki alttiiksi pannut, että hän nyt tuolla -ylhäällä katolla levottomana asteli edes takaisin. Sillä taistelu -tuolla alhaalla edusti maailman suurta taistelua, sitä taistelua, joka -ei konsaan lakkaa, taistelua uuden ja vanhan välillä; ja se taistelu -taisteltiin niin, kun ei monien vuosisatojen kuluessa oltu Nîmes'issä -taisteltu, rajusti, hillittömästä ja kaduilla, joiden ojissa veri -virtana juoksi. Eikä kukaan voinut sanoa miten se päättyisi, mutta sen -verran voi kumminkin arvata, että melkein puolet koko Ranskanmaasta -saisi kohtalonsa täällä ratkaistuksi. Me ikkunassa seisojat katselimme -luonnollisilla silmillämme ulos pimeyteen, mutta Turin'issa, rajan -toisella puolen ja lähempänäkin Sommières'issa ja Montpellier'issa -odotti tuhansittain jalosukuisia ranskalaisia myöskin taistelun -päättymistä; kaikki heidän ajatuksensa ja tunteensa olivat Nîmes'issä, -ja heidän sydämensä sykki aivan yhtä levottomasti kuin meidänkin. - -Miesten puheesta ymmärsin että Froment oli anastanut les Arenes'in, -jonka hän linnoitti; että näkemämme liekit nousivat protestanttisesta -kirkosta; että patriootit, jotka arvaamattomalla hyökkäyksellä -voitettiin, olivat tähän asti aivan vähän vastarintaa tehneet, ja että -jos punaiset neljäkolmatta tuntia voisivat anastuksiaan puolustaa, niin -Montpellier'istä tuleva sotaväki tekisi heidän voittonsa varmaksi, ja -se samalla myöskin osoittaisi, että korkeammat puolueet hyväksyivät -liikkeen. - --- Mutta se riippui hiuskarvasta, sanoi muuan miehistä. -- Ellemme -tänä iltana olisi panneet veistä heidän kurkulleen, niin he huomenna -olisivat sen tehneet. - --- Ja nytkin vielä ei puoletkaan komppaniioista ole marssinut ulos, -sanoi lyhdyn kantaja. - --- Niin, mutta kyläläiset tulevat aamusella tänne, huusi eräs kolmas -kiihkeästi. -- Silloin soivat kaikki kellot täältä Rhône'en saakka. - --- Mutta jos Cevennien asukkaat ehtivät ennen heitä? Kuinka silloin käy? - -Tähän kysymykseen ei vastattu ja kaikki tirkistelivät ulos ikkunasta, -kunnes lähestyviä askeleita kuului, jolloin miehet peräytyivät. -- Nyt -tuo Petitot avaimen, sanoi johtaja. -- Eteenpäin, herra! - -Mutta tulija ei ollutkaan Petitot, vaan erinomaisen kookas mies, jolla -oli väljä kauhtana yllään ja hattu silmille painettuna. Hän astui -kiireesti käytävässä ja pari, kolme henkeä seurasi häntä. Tultuaan -lähelle, huusi hän meille: - --- Onko Buzeaud siellä? - -Mies, joka äsken oli puhunut, astui esiin ja sanoi kunnioittavasti: -- -On, Herra. - --- Ottakaa puoli tusinaa vankimpia miehiänne sieltä alhaalta, virkkoi -tulija, joka oli Froment itse; -- hankkikaa toisen verran lisää Cabaret -Vierge'sta ja menkää sulkemaan katu, joka vie parakeista asehuoneelle. -Apumiehiä on kyllä. Miehittäkää myös muutamia taloja, että voimme -pitää kadun vallassamme. Ja -- mutta mitä tämä on? kysäsi hän äkkiä, -kun katseensa sattui minuun. -- Kuinka tämä herra on tänne tullut? Ja -tämmöisessä puvussa? - --- Markiisi vangitsi hänet tuolla ylhäällä, vastasi Buzeaud. - --- Markiisiko? - --- Niin, ja käski toistaiseksi sulkea hänet n:o 6:teen. - --- Vai niin! - --- Vakoojana! - -Froment'in huulilta kuului hiljainen vihellys, ja hetken aikaa me -kaksi katsoimme jäykästi toisiimme. Lyhdyn liekkuva valo ja kenties -myöskin hänen kuohuksissa oleva mielensä tekivät rypyt hänen karkeissa -kasvoissaan syvemmiksi ja varjot silmäin ja suun ympärillä synkemmiksi. -Mutta äkkiä hän hengitti syvään ja hymyili aivan kuin olisi tämä -kummallinen kohtaus häntä huvittanut. - --- Me tapaamme siis taas, herra kreivi, sanoi hän. -- Nyt muistankin, -että minulla on jotakin, joka on teidän omaanne. Olette kai tullut sitä -noutamaan? - --- Niin olenkin, vastasin uhallisesti ja katsoin häntä rauhallisesti -silmiin, ja minä näin että hän ymmärsi minut. - --- Ja markiisi tapasi teidät tuolla ylhäällä? - --- Niin. - --- Ohoo! Hetken aikaa näytti hän miettivän, sitten kääntyi hän -vartijain puoleen. -- Menkää, Buzeaud, ja ottakaa toverinne mukaan. -Minä vastaan tästä herrasta -- joka kernaasti saa riisua valepukunsa. -Ja te -- sanoi kääntyen seuralaisiinsa, -- voitte odottaa minua tuolla -ylhäällä. Sanokaa herra Floudrin'ille -- ja se on viimeinen sanani --- ettei pormestari missään tapauksessa saa nostaa lippua merkiksi -sotamiehille. Hän saa mielensä mukaan tervehtiä minulta -- että minä -hirtän hänet tornin ylimpään ikkunaan eli mitä muuta tahansa -- mutta -että sitä ehdottomasti ei saa tehdä. Ymmärrättekö? - --- Kyllä, herra. - --- Menkää siis! Minä tulen kohta jäljestä. - -He menivät ja jättivät lyhdyn lattialle; nyt Froment ja minä olimme -kahden. Odottelin mitä tuleman piti, mutta hän ei edes katsonutkaan -minuun, meni vain ikkunan luo ja kurkoitti siitä ulos pimeään yöhön. -Hetken aikaa hän seisoi siinä äänetönnä enkä voinut ratkaista olivatko -äsken antamansa käskyt johtaneet hänen ajatuksensa pois minusta vai -eikö hän vielä ollut päättänyt miten hän menettelisi kanssani. Mutta -kuulin hänen useat kerrat syvään huokaavan, ja vihdoin hän äkkiä sanoi: - --- Ainoastaan kolme komppaniaa on marssinut ulos. - -En ymmärrä mikä mieleeni juohtui, kun samaan tapaan vastasin: - --- Monestako? - --- Kolmestatoista. Ja se merkitsee että mieslukumme on paljon pienempi. -Mutta kun ensin alotimme niin pääsimme etukynteen, ja nyt riippuu -kaikki siitä, voimmeko siinä pysytellä. Ja kun kyläläiset tulevat -aamusella -- - --- Elleivät Cevennien vuoristolaiset ennen kerkiä. - --- Ja jos upseerit jaksavat pitää Guiennen rykmentin kasarmeissa, -ja ellei pormestari nosta lippua kutsuakseen heitä ulos ja elleivät -Calvinistat saa asehuonetta valtaansa -- niin luulenpa meidän siinä -tapauksessa voivan tulla toimeen. - --- Näyttääkö se siltä? - --- Ei se näytä. Mutta jos niin kävisi -- tätä sanoessaan kääntyi hän -ensi kerran minuun ja hänen pontevissa kasvoissaan oli ylpeä ilme, -- -silloin sitä vasta _miestä_ kysytään! Sillä tiedättekö minkä puolesta -me tuolla alhaalla taistelemme? Ranskan, Ranskan puolesta! huudahti -hän katkerasti ja tuokioksi laskien liikutuksensa valloilleen. -- Ja -minulla on vain satamäärä roistoja ja murhaajia ja pappeja tuota työtä -toimittamaan, sillä välin kun te, hienot ylimykset, rauhassa ja levossa -istutte rajan toisella puolen odottamassa mitä tuleman pitää. Minä -teen kaikki omalla uskalluksellani, heidän etunsa eteen. Minä tapan -karhun ja he vievät nahkan. Heillä ei ole hätääkään, mutta ellen minä -onnistu, niin tulen Favras'in tavalla hirtetyksi. No! Riittäisihän tuo -kaikki pakoittamaan ihmistä yhtymään patriooteihin ja heidän kanssaan -huutamaan: "Eläköön kansa!" - -Hän ei jäänyt vastaustani odottamaan, vaan sieppasi lyhdyn, viittasi -minua tulemaan mukaansa ja astui edelläni käytävän läpi. Hän ei -sanallakaan maininnut olostani talossa, suhteestani neitiin tahi mihin -toimenpiteisiin hän minun suhteeni aikoi ryhtyä; tultuamme ovelle -seisatin hänet kun olin aivan epätietoinen hänen aikeistaan. - --- Suokaa anteeksi, sanoin niin arvokkaasti kuin suinkin voin, -- -mutta minä haluaisin tietää mitä aiotte tehdä kanssani. Lienee kai -tarpeetonta sanoa etten vakoojana tänne tunkeutunut ja että -- - --- Teidän ei ole tarvis sanoa minulle mitään, keskeytti hän minua -melkein törkeästi. Ja mitä toimenpiteisiini tulee, niin ne on pian -selvitetty. Aion pitää teidät luonani, niin että te asiain pahoin -käydessä -- jossa tapauksessa minä en eläne tästä viikosta sivu -- -voitte suojella neiti de St. Alais'ta ja viedä hänet turvalliseen -paikkaan. Sitä varten saatte valtakirjanne takaisin. Se on minulla -hyvässä tallessa. Mutta jos jaksamme puoltamme pitää ja jos meille -onnistuu sytyttää tuli, joka polttaa nuo kylmäveriset mullistajat, -silloin, herra kreivi, on minulla sana sanottava teille. Ja me sovimme -asiasta kunnon miesten tavalla. - -Tuokion seisoin mykkänä hämmästyksestä. Seisoimme ovella portaiden -juuressa, joita myöten juuri olin kulkenut alas, ja lausuttuaan -viimeisen sanan pani hän jo jalkansa ensimäiselle portaalle ikäänkuin -hän ei olisi vastausta odottanut. Hän piteli lyhtyä niin että se -valaisi portaita. Silloin laskin käteni hänen käsivarrelleen ja hän -kääntyi suoraan minua kohti. - --- Hra Froment, mutisin minä, mutta sitten en parhaalla tahdollanikaan -saanut sanaa suustani. - --- Ei tarvita sanoja, virkkoi hän jalomielisesti. - --- Mutta oletteko varma siitä -- että tiedätte kaikki? - --- Olen vakuutettu siitä, että hän rakastaa teitä ja siitä, ettei hän -minua rakasta, vastasi hän, ja huulensa vääntyivät ylenkatseelliseen -hymyyn ja äänessä oli ivallinen sointu. -- Ja sitä paitsi olen varma -vain yhdestä ainoasta asiasta. - --- Ja mikä se on? - --- Että jok'ainoalla kadulla Nîmes'issä neljänkymmenenkahdeksan tunnin -kuluessa tulee verta vuotamaan, ja että porvari Froment'ista tulee joko -parooni Froment tahi -- ei mitään. Edellisessä tapauksessa saamme vielä -keskustella ja jälkimäisessähän -- hän kohautti hartioitaan -- se ei -mitään merkitse. - -Sen sanottuaan kääntyi hän menemään portaita ylös ja minä seurasin -häntä. Menimme ylemmän käytävän läpi, sitten samoja portaita ylös, -joissa karkasin oppaaltani, eteenpäin ylös katolle ja siitä lyhyitä -puuportaita myöten torniin. Kun sieltä korkeudesta katsoimme alas, -häämöitti syvällä jalkaimme alla Nîmes'in kaupunki; siellä täällä -näkyi pieniä tuikkavia tulia ja perällä palava kirkko, joka loi -haaveellisen valon ympäröiviin taloihin. Kolmessa eri paikassa huomasin -pikisoihtuja, jotka valaisivat taivasta; yksi oli les Arénes'in -muurin harjalla, toinen etäisen kirkon katolla ja kolmas kaupungin -ulkopuolella olevalla tornilla. Muutoin suurin osa kaupungista oli -rauhallisena, meteli oli laannut, kellot herenneet soimasta ja tuuli, -joka raittiina puhalteli mereltä päin, vilvoitti kasvojamme. - -Tornin päällä oli muutamia tummiin kauhtanoihin kääriytyneitä miehiä; -toiset heistä katselivat äänettöminä kaupungille, toiset taas -astelivat kiihkeästi puhellen edes takaisin, mutta pimeä kun oli, -en voinut yhtään heistä tuntea. Muutamia ilmoituksia saatuaan meni -Froment sille puolen tornia, joka oli maalle päin, ja asteli siellä -yksin pää alaspainuneena. Ellen kokonaan erehdy, käyttäytyi hän niin -enemmän arvokkaisuutensa takia kuin yksinäisyyden tarpeesta. Toiset -kunnioittaen hänen tahtoaan jättivät hänet rauhaan; minä seurasin -heidän esimerkkiään ja istuuduin muutamaan koloon rintavarustuksessa, -josta voin nähdä tulen, joka nyt jo rupesi sammumaan. - -En tiedä mitä muut ajattelivat. Muutamista kuulemistani sanoista -kumminkin tajusin, että Louis de St. Alais oli päällikkönä les -Arénes'sä ja että markiisi de St. Alais vain odotti voiton vakautumista -lähteäkseen Sommières'iin, jonka linnanpäällikkö oli luvannut lähettää -ratsuväkirykmentin Froment'ille avuksi ellei hän muutoin voisi -suoriutua. Tämä tuuma tuntui minusta oudolta, mutta siirtolaiset -pelkäsivät saattaa kuninkaalle ikävyyksiä ja Favras'inkin kohtalo heitä -kammotti -- tämä kun puoluelaistensa hylkäämänä muutamia kuukausia -sitä ennen oli menettänyt henkensä samanlaisessa vehkeessä ja olivat -siitä syystä hyvin arkoja ja varovaisia. Ja jos niitä, jotka sinä -iltana kerallani olivat tornilla, harmitti, niin ne eivät ainakaan sitä -ilmaisseet. - -Useimmat olivat äänettöminä tahi vaihtoivat muutamia kiivaita sanoja -kun kaupungilta kuului huutoja tahi meteliä. Mitä minuun tulee, niin -en ajatellut melskeitä alhaalla kaupungissa -- jossa molemmat puolueet -vartioivat toisiaan odottaen huomispäivää -- ei huomispäivää eikä edes -Deniseä vaan yksistään Froment'ia. Jos mies tarkoitti vaikuttaa minuun, -niin hän oli onnistunut. Tunsin hänen vaikutusvoimaansa siinä pimeässä -istuessani, ja tunsin ratkaisevan hetken lähestyvän kenties juuri siitä -syystä, että hänkin sen tunsi. Minut valtasi sama kiihkeä jännitys, -mikä pelaajankin, joka pelipöydän ääressä yhdelle heitolle uskaltaa -kaikki. Seisoinhan siinä hänen kanssaan huimaavassa korkeudessa -katsellen pimeään tulevaisuuteen, ja minä vapisin hänen puolestaan ja -hänen kanssaan. Silmäni kääntyivät ehdottomasti pois toisista häneen, -joka tuolla äänetönnä ja yksinäisenä asteli, minun täytyi vasten -tahtoanikin kunnioittaa miestä, joka pysyi rauhallisena kadotuksen -partaalla ja joka voi hillitä itseään vaikka kuolema alhaalla vaani. - -Puolen yön aikana menivät kaikki alas. Kahteentoista tuntiin en ollut -ruokaa maistanut, mutta toiminut hyvin paljon, ja arveluttavasta -asemastani huolimatta pakoitti nälkä minun seuraamaan toisia. Menin -siis virran mukana ja tuokion kuluttua seisoin pitkän, kirkkaasti -valaistun huoneen kynnyksellä, jossa oli katettuja pöytiä noin -kuudellekymmenelle hengelle. Olin huomaavinani huoneen toisessa päässä -naisia, jalokiviä, säkenöiviä silmiä ja löyhytteleviä viuhkoja. Tämä -se juuri teki vastakohdan pimeän, synkän tornin ja tämän iloisen, -loistavan näkymön välillä niin suureksi. Mutta minulle ei suotu aikaa -arveluihin, sillä edessäni seisova joukko hälveni äkkiä kun jokainen -istui paikalleen pöytäin ääreen. Ja niin seisoin kohta tuijottamassa -suoraan Deniseen, joka kalpeana, kuihtuneena ja surullisen näköisenä --- hiljaisen murheen perikuvana -- istui äitinsä rinnalla pöydän -yläpäässä. Rouva Catinot, muutamia toisia naisia ja eräitä herroja -istui heitä lähellä. - -En tiedä vetikö katseeni hänen katseensa puoleeni, vai sattuiko hän -muutoin katsomaan sinnepäin, mutta tuokiossa hän huomasi minut ja nousi -hiljaa parahtaen pöydästä. Se kumminkin käänsi rouva de S:t Alais'n -huomion minuun, ja sillä välin kun ne, jotka istuivat välillämme, -iloisesti puhelivat mitään huomaamatta ja palvelijat tarjoilivat -ruokia, näin, että kaikki pöydän yläpäässä olijat tuijottivat minuun. -Onnettomuudeksi markiisi de S:t Alais, joka oli hiukan myöhästynyt, -samassa astui huoneesen ja huomasi tietysti myöskin minut. Kuulin -kirottavan selkäni takana, mutta huomioni oli niin kiintynyt Deniseen -ja hänen ympärillään olijoihin että käännyin vasta kun markiisi laski -kätensä käsivarrelleni ja huomasin hänet. - --- Herra, huusi hän kiroten -- huomasin että hän oli kalpeana vihasta -ja hämmästyksestä -- tämä on jo liikaa. - -Silmäilin häntä äänetönnä. Asema oli siksi arveluttava, etten keksinyt -mitään pelastuskeinoa. - --- Kuinka te olette täällä? kysyi hän äänellä, joka veti kaikkein -huomion puoleeni. - --- Enpä oikein sitä itsekään tiedä. Mutta -- - --- Minä tiedän sen, sanoi ääni hänen takanaan. -- Ja jos haluatte -tietää sitä, niin kreivi de Saux on täällä vieraanani. - -Froment, joka juuri astui huoneesen, sanoi tuon. Markiisi kääntyi kun -olisi häntä lyöty. -- Siinä tapauksessa en minä enää ole vieraananne! -huusi hän. - --- Niinkuin haluatte, vastasi Froment rauhallisesti. - --- Mutta tämä ei ole minulle mieleen -- se ei ole minulle mieleen! -huudahti markiisi ivallisella katseella ja äänellä, joka kaikui -huoneessa. -- Se ei ole minulle mieleen. - -Kuullessani hänen sanansa ja nähdessäni olevani kaikkien huomion -esineenä, olisin voinut luulla olevani rouva S:t Alais'in salongissa -tuota hullunkurista valaa kuulemassa, eikä että kolmeneljättäosaa -vuotta jo oli kulunut siitä kun huolemme alkoivat. Mutta Froment'in -ääni herätti minut haaveilemasta. - --- Hyvä, sanoi hän. -- Mutta etteköhän unohtane että -- - --- Tehän juuri unohdattekin, huudahti S:t Alais raivostuneena. -- Tahi -ette tajua -- ette tiedä -- että tämä herra tässä -- - --- En unohda mitään, vastasi Froment ja hänen kasvonsa synkistyivät. --- En unohda muuta kuin sen että häiritsemme vieraitamme, ja vähimmän -kaikista unohdan antamanne avun, herra markiisi. Mutta, jatkoi hän -arvokkaasti, -- tänä yönä olen minä johtajana ja järjestäjänä. Minä -olen tämänkin asian järjestänyt näin ja te saatte tyytyä siihen. -Tiedän, että te ette vaaran hetkellä petä minua. Tiedän että -onnettomuuden sattuessa autatte minua, mutta uskon myöskin, että jos -kaikki käy niin hyvin kuin nyt näyttää, niin ette tahdo turhia esteitä -tielleni asettaa. Kas niin, herra markiisi, tämä herra istuutuu siis -tähän ja me istuudumme rouva de S:t Alais'n pöytään. Tehkää niin hyvin, -herra. - -Markiisin kasvot olivat synkät kuin syksyinen yö, mutta toinen oli mies -ja hänen äänensä oli sekä kohtelias että käskevä; hitaasti ja ylpeän -näköisenä seurasi häntä markiisi, joka tietääkseni ei milloinkaan ollut -kenenkään mieltä noudattanut. Yksin jääneenä istuuduin ensimäiselle -tyhjälle sijalle, toisten uteliaasti minua silmäillessä. Mielestäni -oli tämä yöllinen juhlallisuus hyvin eriskummallinen, ja kun silmäilin -juhlallisesti valaistua huonetta ja noita iloisia ihmisiä ja ajattelin -kuolleita ja haavoitettuja kaupungilla, niin oli kaikki kuin unennäköä. - - - - -Kahdeskymmenes toinen luku. - -Ratkaisu. - - -Kun päivä, jota niin monet kärsimättömyydellä odottivat, hitaasti -valkeni, valaisi se Fromentin tornilla kalpeita kasvoja ja luulenpa -että siellä oli monta, joiden sydämissä epätoivo vallitsi. Se on juuri -tuo aamuhetki, jolloin kaikki, paitsi taivaslaki, on väritöntä ja -pimeää, joka ihmisen rohkeutta kovimmin koettelee, aivan niinkuin se -kylmä viima, joka silloin puhaltelee, tunkee läpi ruumiin. Vakavaksi -muuttui nyt niiden silmäin katse, jotka vähää ennen säteilivät -lasien kanssa kilpaa -- valvoimme näet pitkään ja joimme kuninkaan, -kirkon, punaisen kokardin ja kreivi d'Artois'n maljoja; miehet, -joiden kasvot viini vähää ennen pani hehkumaan, kalpenivat nyt, heitä -värisytti katsellessaan ulos usvaiseen ilmaan ja kääriytyivät paremmin -vaippoihinsa. Ja jos Nîmes'issä oli ketään, joka välinpitämättömyydellä -näki tämän päivän valkenevan, niin ei senlaista ainakaan minun -läheisyydessäni ollut. - -Froment oli saarnannut uskoa, mutta uskoa löytyi parhaastaan vain -kansassa tuolla kaduilla. Siellä oli epäilemättä monta, jotka -uskoivat ja olivat valmiit sekä kuolemaan että säälittä tappamaan. Ja -onhan mahdollista että joku senlainen löytyi meidänkin joukossamme. -Mutta useimmat niistä, jotka tänä aamuna kanssani katselivat alas -Nîmes'iin, olivat joko rohkeita seikkailijoita, Froment'in satunnaisia -puoluelaisia tahi rykmenteistä eroitettuja upseereja. Aniharvat olivat -Alais'n kaltaisia ylimyksiä. Kaikki olivat kyllä rohkeita ja viinin -kiihoittamia, mutta Froment ei ollut ainoa, joka oli kuullut puhuttavan -Favras'in hirttämisestä, Launay'n surmaamisesta ja miten Flesselles -kylmäverisesti ammuttiin! Eikä hän ollut ainoa, joka oli selvillä -siitä, miten tuo kummallinen olento, jota sanottiin kansaksi, kostaisi, -kun sitä uhoiteltiin. - -Ja kun päivän toivottu koi alkoi näkyä, kun sen ensi hohde pani itäisen -taivaan rusottamaan, kun se tunki Rhône-laaksoa peittävän usvan läpi -ja kultaili vuorenhuiput lännessä, niin en läheisyydessäni huomannut -ketään, jonka kasvot eivät olleet vakavat, ei yhtään, joka ei näyttänyt -kalpealta, väsyneeltä ja huolestuneelta. - -Paitsi Froment yksin. Mikä lieneekin ollut syynä siihen, mutta nyt -päivän koitteessa osoittivat hänen kasvonsa sekä iloa että rohkeutta. -Kaiken yötä oli hän ollut aivan itsekseen, mutta nyt hän tuli luoksemme -kaupungille päin olevan rintavarustuksen luo ja alkoi vilkkaasti -puhella. Hän rohkaisi arkoja, ja piti voiton varmana. Olen kuullut -vihamiestensä sanovan, että hänen luonteensa oli senlainen, ja ettei se -siis ole ansioksi luettava; että se oli turhamielisyys, joka kohotti -hänet ihmisten tavallisia intohimoja ylemmäksi ja joka myöskin vaikutti -sen, ettei hän koskaan pelkoa tuntenut; että hän intoisesti koettaen -näytellä osaansa kaikkein ihastukseksi, unhoitti että se oli jotakin -enempi kuin vain näyteltävä rooli; ja että hän pani kaikki alttiiksi -ja antautui vaaroihin tuntematta sen suurempaa mielenliikutusta kuin -näyttelijä, joka näyttelee Cid'iä tahi Mithridatena ottaa myrkkyä. - -Mutta minun mielestäni se osoittaa, että hän luonteeltaan oli ei -ainoastaan turhamainen vain myöskin erinomaisen urhea. Ja niin hän -olikin. Ei kukaan, ken tuona aamuna näki hänet, voinut epäillä, ettei -hän miljoonista ollut ainoa, joka silloisissa olosuhteissa parhaiten -soveltui johtamaan. Ollen uskalias, luottavainen, jopa iloinenkin, ei -hän peruuttanut annettuja käskyjä eikä ilmi lausunut epäilyksiä. Kun -usva neljän tienoilla hajosi, niin että voimme eroittaa kukoistavan -tasangon, kaupungin ja kukkulat, ja kun Rhône'n puolelta kuului -ensimäinen kellonkumahdus, joka sai leivon laulun vaikenemaan, niin hän -melkein iloisena kääntyi seuralaisiinsa. - --- Kas niin, hyvät herrat, virkkoi hän iloisesti ja pää pystyssä, -- -lähdetään nyt liikkeelle. Meistä ei saa sanoa, että olemme piilossa, -emmekä tohdi näyttäytyä ulkona, tahi että me saatuamme muut liikkeelle -itse pysyttelemme syrjässä -- aivan niinkuin Kansalliskokouksen -raukkamaiset jäsenet, jotka lähtiessään kuningasta vangitsemaan, -asettivat naiset etunenään, että nekin olisivat vaarasta osalliset! -Ylös siis! He veivät hänet Versailles'ista Paris'iin; me tuomme hänet -sieltä takaisin. Ensimäinen askel on otettava tänään. - -Ei mikään ole niin tarttuvaa kuin innostus. Hänen sanojaan -tervehdittiin suostumuksella; katseet, jotka juuri ennen olivat synkät -ja alakuloiset, kirkastuivat äkkiä. -- Alas kavaltajat! huusi muuan. -- -Alas trikolori! huusi toinen. - -Silloin Froment kohotti kätensä kehoittaen hiljaisuuteen. -- Ei, herra, -sanoi hän äkkiä. -- Ei 'alas trikolori'! Päinvastoin tulee meidän tehdä -itsellemme oma. Eläköön kuningas! Eläköön uskollisuus! Eläköön laki! -Eläkööt nämä kolme! - -Se vaikutti. Satakunta ääntä huusi: -- Eläkööt nämä kolme! Nuo sanat -kerrottiin alempana katoilla, ikkunoissa ja kaduilla kunnes ne kuin -tulen liekki levisivät ympäri kaupungin. - -Froment kohotti kohteliaasti hattuaan. -- Kiitos, hyvät herrat, -sanoi hän. -- Kuninkaan nimessä, hänen majesteettinsa nimessä minä -kiitän teitä. Ennenkuin lopetamme saapuu se huuto Atlantin rannoille -ja La Manche'ssa saakka se kaikuu. Ja Rhône vapauttaa mitä Seine on -vanginnut. Tänä päivänä ovat koko Ranskanmaan silmät teihin luodut! -Pitääkö roistoin ja tyhjäntoimittajain saada polkea vapaus jalkainsa -alle -- pitääkö niiden saada anastaa oikeutemme elää, rukoilla ja -vapaasti liikkua? Ne pilkkaavat Jumalaa ja ryöstävät hänen temppelinsä -ja Ranskanmaan kuningas istuu vankina. Tarvitseeko minun sen enempää -sanoa? - --- Ei! Ei! huusivat toiset hattujaan ja miekkojaan heiluttaen. -- Ei, -Ei! - --- Niinpä en tahdo sanoja tuhlata, mutta minä tahdon osoittaa, että -täällä Nîmes'issä kunnioitetaan Jumalaa ja kuningasta ja että heidän -palvelijansa täällä ovat vapaat! Seuratkaa minua; mennään kaupungille -tarkastamaan kuninkaan vahtipaikkoja, niin saamme nähdä uskaltaako -kukaan huutaa: 'Alas kuningas!' - -Hänelle vastattiin kaikuvilla, tornia tärisyttävillä -suostumushuudoilla, tuokiossa he jo laskeutuivat tikapuita alas katolle -ja sitten eteenpäin portaille. Istuin tornin rintavarustuksella -katsellen miten ne pitkässä jonossa kulkivat katon poikki, miekkojen -kahvat ja haarniskat kiilsivät päiväpaisteessa, nauhat liehuivat -tuulessa ja ne puhuivat korkealla ja jyrkällä äänellä. Minun mielestäni -se oli urhoollinen ja komea joukko; useimmat heistä olivat nuoria, -heillä oli komea ryhti, ja kun he tuossa mies mieheltä laskeutuivat -niitä samoja portaita myöten, joita minä edellisenä iltana tulin ylös, -tunsin suurta myötätuntoisuutta heitä kohtaan. Toinen puoli oli jo -kadonnut näkyvistäni kun tunsin, että joku tarttui käsivarteeni. Se oli -Froment, joka oli jäänyt viimeiseksi ja nyt seisoi siinä rinnallani. - --- Te jäätte tänne, herra, sanoi hän painavasti ja katsoen minua -silmiin, -- ja jos huonosti käy, niin minun kai ei tarvinne pyytää -teitä pitämään huolta neidistä. - --- Käynee miten hyvänsä, niin kyllä minä hänestä huolta pidän. - --- Kiitos vaan, vastasi hän ivallisesti hymyillen ja silmiin leimahti -ilkeä ilme. -- Mutta jos hyvin käy niin minä kyllä itse pidän huolta -hänestä. Elkää unohtako, herra kreivi, että jos voitan, niin meillä on -toisillemme puhuttavaa. - --- Ja kuitenkin toivon Jumalan auttavan teitä voitolle! huudahtin -melkein ehdottomasti. - --- Te luotatte taistelutaitoonne, sanoi hän hiukan ivallisesti, mutta -jatkoi sitten aivan toisenlaisella äänellä: -- Se ei ole sen takia -kun minä uskon teille niin tärkeän tehtävän, vaan se on siitä syystä, -että te olette ranskalainen ylimys, kun minä arvelematta jätän neidin -suojelukseenne. Jumalan haltuun! - --- Jumalan haltuun! sanoin minäkin. Sitten näin hänen menevän samaa -tietä kun toisetkin. - -Tämä tapahtui noin viiden tienoissa aamusella. Aurinko oli jo noussut, -ja tornin katolla, jossa nyt yksin olin valtijaana, oli niin hiljaista, -niin selkeää ja rauhallista ja tyyntä -- se oli tuota aamun varhaista -tyyneyttä, jossa on senlaista viatonta puhtautta -- että silmäilin -ympärilleni ihmeissäni ja ikäänkuin unessa. Olin korkealla levottomien -katujen yläpuolella, joilta Froment'ia tervehtivät huudot kaikuivat -luokseni ylös. Taas kuului huuto ja sen perästä vielä toinen, joka pani -kyyhkyset säikähtyneinä lentoon lehahtamaan. Mutta sitten äänilaineet -vierivät eteläänpäin kunnes korviini kuului vain uhkaavaa sorinaa. -Mutta minä olin yksin tornilla korkealla taisteluista ja riidoista. - -Niin, olin yksin ja oli aikaa vaipua synkkiin ajatuksiin. Missä oli -nyt se suloinen yhteys, jota suurin osa kansasta jo monet viikot -oli haaveillut? Missä oli se rauhan ja veljellisyyden valtakunta, -jota isä Benoit ja Giron'en sekä Vlais'en asukkaat olivat toivoneet? -Ja rajain tasoitus? Ja inhimilliset oikeudet? Ja ne tuhannet muut -siunaukset, joita filosoofit ja teoreetikot olivat uskoitelleet -tulevaksi -- inhimillisestä luonnosta huolimatta -- kun vaan -heidän järjestelmänsä hyväksyttäisiin? Niin, missä? Ympäröivästä -viljavasta maakunnasta kuului hätäkellojen uhkaava ääni. Kaduilta -kuului kapinahuutoja ja riemuhuutoja. Teillä, jotka nauhan tavoin -kiemurtelivat tasangolla, näkyi välkkyviä aseita kantavia miehiä ja -puolen tunnin kuluttua räjähti etäisestä etukaupungista lännessä -kiväärin laukauksia. Kyyhkyset lentelivät ympärilläni kuin valkoiset, -hohtavat pilvenhattarat, tornilla ja alempana katolla, johon muutamia -palvelijoita oli kokoontunut, oli vain päiväpaistetta, tyyntä ja -rauhaa. Mutta minä tiesin, että alhaalla kaduilla käyskenteli kuolema. - - * * * * * - -Alussa en tuntenut innostusta enkä levottomuutta. Olihan vielä -aikainen aamuhetki, en odottanut suoranaista ottelua, ja kuuntelin -melkein välinpitämättömänä, jatkaen ajattelemista entiseen suuntaan ja -vertaillen nykyistä levottomuutta ja sekasortoa siihen maailmaan, joka -muutamia kuukausia sitä ennen silmissäni näytti niin valoisalta. Mutta -vähitellen katolla olevien palvelijain levottomuus puuttui minuunkin. -Kuuntelin tarkempaan ja olin huomaavinani taistelun lähenemistä, -huudot ja laukaukset kuuluivat useammin ja kovemmin. Vihdoin huomasin -kasarmien läheisyydessä valkoista savua, joka renkaina kohosi kattojen -yli ja kahteen kertaan ikkunat tärähtivät kiväärien laukauksista, jotka -myöskin kuuluivat sieltä päin. Ja nyt huomasin juuri allamme olevilla -kaduilla, jotka pituudelleen olivat siinä silmäini edessä, ihmisjoukon, -joka juoksi tornia kohti. - -Huusin palvelijoille katolla, saadakseni tietää mitä tuo merkitsi. - --- Ne käyvät juuri asevarastohuoneen kimppuun herra, vastasi muuan -heistä. - --- Kutka? - -Hän ei vastannut, kohautti vain olkapäitään ja tähysteli yhä -kiihkeämmin alas kaduille. Minä tein samoin, vaan aluksi ei mitään -tapahtunut. Mutta sitten aivan äkkiä, ikäänkuin olisi ovi, joka -siihen saakka esti melun kuulumasta, avautunut, kuului suoraan allani -pirullinen ulvonta ja meteli, ja suuri väkijoukko ryntäsi kadulle. Sen -keskessä oli joukko munkkeja, joilla oli Vapahtajan kuvia käsissä. -Kauheasti kiljuen ja aseita heilutellen kääntyi rahvaanjoukko -ensimäisestä kadunkulmasta ja katosi näkyvistäni. Hetken aikaa -kuuluivat vielä huudot ja melu, siitä voin päätellä joukon menneen -kasarmeille päin, mistä silloin tällöin musketin laukauksia kuului. -Silloin ymmärsin, että se oli apujoukko, jota Froment oli lähettänyt -hakemaan. Kun sitten katsoin alas, huomasin, että puolet palvelijoista -oli mennyt tiehensä ja yksinäisiä olentoja hiipi kaduilla, jotka tähän -saakka olivat olleet aivan autiot. Nyt alkoi levottomuus minussakin -päästä valloilleen. Päättävä hetki oli tullut ennen kuin sitä -odotinkaan. - -Huusin muutamalle palvelijalle ja kysyin missä naiset olivat. - --- Sitä en tiedä, herra, vastasi hän hätäisesti ja käänsi kalpeat, -pelokkaat kasvonsa minuun, sitten kääntyi hän taas pois. - --- Ovatko he tuolla alhaalla? - -Mutta hän oli liiaksi innostunut vastatakseen kysymykseeni ja pudisti -vain kärsimättömästi päätään. En olisi mielelläni lähtenyt katolta ja -huusin sentähden miehelle, että hän veisi kunnioittavan tervehdykseni -rouva de St. Alais'lle ja pyytäisi häntä tulemaan tänne ylös. Minua -ihmetytti, ettei hän jo ollut tullut sinne, naiset kun ovat uteliaita -näkemään mitä tapahtuu. - -Mutta mies -- luullakseni eräs kokki -- oli niin peloissaan ettei hän -ajatellut muuta kuin itseään eikä hän paikaltaan liikahtanut, mutta -hänen toverinsa huusivat: -- Heti, herra, aivan heti! - -Mutta nyt loppui kärsivällisyyteni, juoksin tikapuille ja niitä alas -heidän luokseen. -- Katalat, huusin minä, -- sanotteko heti missä -naiset ovat? - -Kaksi heistä kääntyi äkkiä. -- Mitä, herra? - --- Missä naiset ovat? toistin kärsimättömästi. - --- Enhän äsken tajunnut kysymystänne, puolustelihe lähin. -- Ne ovat -menneet kirkkoon rukoilemaan. - --- Kirkkoonko? - --- Niin, Kapusiinilaiskirkkoon. - --- Eivätkö he siis ole täällä? - --- Eivät, herra, vastasi hän hajamielisesti. -- Mutta -- mitä tämä on? - -Huomionsa kiintyi johonkin muuhun ja kalpenevin kasvoin hiipi hän pois -luotani. Menin katsomaan alas rintavarustukselta. Näköala ei ollut niin -laaja kuin ylhäältä tornista, mutta länteenpäin viepä pääkatu näkyi -selvästi, ja se oli täynnä ihmisiä, jotka eri ryhmissä kiiruhtivat -tornia kohti; toiset juoksivat, toiset astuivat rivakasti, mutta kaikki -katselivat vähä väliä taakseen. - -Palvelijat eivät hetkeäkään epäilleet, mitä tämä merkitsi, ja huutaen: -Olemme voitetut! juoksivat he päiväpaisteisen katon poikki portaille, -ja niitä alas. Jäin sinne hetkeksi vielä huolestuneena tähystelemään -alas kaduille, mutta kun pakenevien joukko yhä kasvoi, kun ne juoksivat -yhä kiireemmin ja yhä useammin katsoivat taakseen heiluttaen aseitaan, -kun huudot, ulvonta ja laukaukset tuntuivat lähenevän, niin päätin -ryhtyä toimeen. Portaissa ei ollut ketään, ja minä kiiruhdin alas niitä -myöten ovelle, joka oli ensimäisessä kerroksessa, ja josta edellisenä -iltana olin tullut sisään. Mutta ovi olikin suljettu. Harmistuneena ja -levottomana -- täällä pimeässä kun en tiennyt mitä ulkona tapahtui ja -kun pelkäsin pahinta -- jatkoin matkaani alas luostarimaiseen etehiseen -alakerrassa. - -Siellä tunkeili aseellisia, raivostuneita, ruudinsavun mustaamia -miehiä, toisia tuli ehtimiseen kadulta. Tuokiota myöhemmin olisivat -rappuset jo olleet täpösen täynnä katolle tunkeilevia miehiä, ja -silloin olisi minun ollut mahdoton päästä minnekään. Nytkin kului -muutamia minuuttia ennenkuin pääsin eteenpäin tungoksessa; minut -työnnettiin muuatta seinää vasten enkä päässyt paikalta liikahtamaan. -Viereeni sattui muuan samallaisessa pälkähässä oleva palvelija, jonka -käsivarteen puutuin. - --- Missä naiset ovat? Ovatko he jo palanneet kirkosta? Missä he ovat? - --- En tiedä, vastasi hän lyhyesti, silmäillen rahvaanjoukkoa. - --- Vieläkö he ovat kirkossa? - --- En tiedä, herra, vastasi hän kärsimättömästi ja kun hän samassa -huomasi sen, jota hän etsi, riuhtasi hän kätensä irti ja totellen -pelkuruuden vaistoa tunkeutui hän joukkoon ja katosi. - -Etehisessä vallitsi ääretön sekasorto, miehiä tuli ja meni, ne -raivasivat kyynäspäillään itselleen tietä joukon läpi ja jakoivat -käskyjä. En tiennyt mitä tekisin. Muutamat huusivat Froment'ia, toiset -kehoittivat sulkemaan oveja; muuan sanoi, että kaikki oli hukassa ja -eräs huusi että piti hankkia ruutia. Sekasorto pani pääni pyörälle; -hetken aikaa seisoin tungoksen keskessä, ja minua tuupattiin sinne -ja tänne. Missä naiset olivat? Missä naiset olivat? Tuo ajatus oli -tehdä minut hulluksi. Kysyin muutamilta lähimpänä olevilta, mutta -ne vain huusivat, etteivät he tiedä -- kuinkas he sen tietäisivät? --- tyrkkäsivät minut pois tieltään ja katosivat tungokseen aivan -niinkuin palvelija äsken. Useimmat näistä miehistä näyttivät kuuluvan -alhaisempiin kansanluokkiin. En nähnyt Froment'ia enkä St. Alais'n -veljeksiä tahi ketään johtajista, pari heidän seurassaan ollutta -aatelismiestä siellä vain oli. - -En liene milloinkaan ollut tukalammassa tilassa. Denise voi olla -kirkossa vaaralle alttiina tahi kaduilla alttiina senlaisille -vaaroille, joita tuskin uskalsin ajatellakaan; tahi voi hän olla -turvassa omassa huoneessaan, viereisessä huoneessa tahi katolla. -Etehisessä vallitsevassa tungoksessa ja sekasorrossa oli aivan -mahdoton saada tietää mitään, jopa mahdoton liikkuakin. Ainoa toivoni -oli, että Froment kohta saapuisi; odoteltuani hetkisen, joka minusta -tuntui tuiki pitkältä, ja kun häntä ei vieläkään näkynyt, loppui jo -kärsivällisyyteni, ja tunkeuduin muutamalle ovelle, josta näytti -pääsevän talon takapuolelle. - -Päästyäni siitä ulos oli edessäni yhtäläinen epäjärjestys; kellarista -tuli miehiä, jotka kantoivat ruutia ja tukkivat tien. Toiset taas -näyttivät ryöstävän taloa. Täällä en osannut toivoa löytäväni niitä, -joita etsin, ja silmäiltyäni ympärilleni joka taholle kuitenkaan mitään -keksimättä, huomasin portaat, jotka johtivat yläkertoihin, niitä myöten -kiiruhdin ylös Denise'n huoneesen, mutta ovi olikin lukossa. - -Minä kolkutin voimaini perästä, odotin ja kuuntelin ja kolkutin -uudelleen, mutta sisästä ei kuulunut äännähdystäkään. Vihdoinkin -tulin vakuutetuksi ettei huoneessa ollut ketään ja menin kolkuttamaan -lähimpiä oveja, mutta ei niidenkään sisäpuolelta kuulunut mitään. -Kolmas ja neljäs ovi eivät olleet lukossa ja huoneet olivat tyhjät. -Viimeinen, jossa kävin, oli joku miesten huone. - -Huoneiden tutkimisessa ei pitkää aikaa kulunut, mutta kaiken aikaa -kun kolkutin ja kuuntelin käytävässä, jossa vallitsi kuoleman -hiljaisuus, kuului alakerrasta huutoja ja kiiruhtavia askeleita. -Olin kuumeentapaisessa kiihkossa. Kenties rouva de St. Alais olikin -katolla, ja niin kiiruhdin portaille aikoen lähteä takaisin ylös. -Samassa juolahti kuitenkin mieleeni että jos menin ylös, niin kenties -en enää pääsisikään takaisin kun näet portaat voitiin sulkea. Kiroten -tuhmuuttani, kun läksin pois etehisestä, kiiruhdin takaisin samaa -tietä, jota tulinkin, raivasin kyynäspäilläni tietä ihmisjoukon läpi, -joka tunkeili ensimäisen kerroksen käytävässä ja pääsin vihdoin -etehiseen. - -Tulin juuri paraaseen aikaan, sillä Froment'kin astui samassa sisään -toisesta ovesta, urhoollisen joukkonsa seuraamana. Huomasin että -joillakuilla heistä oli vihreitä nauhoja -- se oli kreivi d'Artois'n -väri. Froment piti päätään pystymmässä kuin ne toiset, näin myöskin -että hän oli haavoitettu; veri vuoti pitkin toista kasvopuolta ja -silmät kiilsivät melkein kuin mielettömällä. Mutta yhä vieläkin hän oli -rauhallisena ja yhä vieläkin hän niin suuressa määrin hallitsi ei vaan -itseään mutta myöskin toisia, että melu hänen sisäänastuessaan lakkasi. -Miehet, jotka juuri vähää ennen vain estivät ja tyrkkivät toisiaan, -pysyivät nyt rauhallisina paikoillaan, ja vaikka kadulta kuului -vihamielisen joukon ulvonta ja melu, ja vaikka oli selvää että ylivoima -oli pakoittanut häntä pakenemaan, niin hänen läsnäolonsa jo vaikutti -sen, että hurja pelästys rauhoittui ja epätoivoi kääntyi toivoksi. - -Froment pysähtyi kynnykselle ja jakeli lyhyeen ja jyrkästi käskyjä -ovien sulkemisesta. Hänellä oli kädessä lauaistu pistooli, jolla -osoitteli milloin minnekin, antaakseen käskyille enemmän painoa. Miehet -lähetettiin eri suunnille täyttämään käskyjä, huone tyhjeni kuin taian -kautta, ja kun Froment huomasi minut, viittasi hän minua luokseen. - -Jos hän oli näyttelijä, niin hän ainakin näytteli jalosti, sillä -tälläkin hetkellä kun aavistin että kaikki oli hukassa, en voinut hänen -kasvoissaan huomata pelkoa enkä kateutta, eikä hän kerskaillut. - --- Joutukaa ulos, kuiskasi hän, viittauksella hilliten kaikki -levottomat kysymykseni, -- tuon oven kautta tuolla ja sitten pienen -takaoven kautta, joka on toisten portaitten juurella. Menkää ulos -itäisestä portista, sen ulkopuolella, St. Geneviève'n luona on -varustettu hevoisia teitä varten. Kaikki on mennyttä täällä! lisäsi hän -kovasti puristaen kättäni ja työntäen minua ovea kohti. - --- Mutta entä neiti? huudahdin vavisten, ja kerroin hänelle ettei neiti -enää ollut talossa. - --- Mitä? huusi hän synkistyvin katsein tuijottaen minuun. -- Oletteko -hullu? Ette suinkaan tarkoita että hän on mennyt ulos? - --- Hän ei ole täällä. Minulle sanottiin että hän äitinsä kera olisi -mennyt kirkkoon, ja ettei hän vielä ole palannut. - --- Voi mielettömyyttä! huudahti hän kauheasti kiroten. -- Jumala heitä -auttakoon! Jumala heitä auttakoon! Sitten katsoi hän minua äänetönnä -silmiin, ja kun hän niissä luki sieluni kauheaa tuskaa, naurahti hän -kylmästi. -- Siinä tapauksessa menemme molemmat perikatoon, mutta -ollaan miehuulliset. Minä olen tehnyt voitavani. Kuuletteko tuota? -Samassa muskettien laukaukset tärisyttivät taloa; Froment nosti kätensä -ja antoi jonkun käskyn. Pienemmät ikkunat oli tukittu katukivillä, -vastaava muuri oli revitty alas ja käytetty ovien sulkemiseksi. Päivä -ei siis päässyt sisään, ja lampun valo teki pitkän etehisen valkoisine -muureineen ja kivilattioineen kummallisen synkäksi. Vaikutti kai sitä -nuo synkät kasvotkin ympärilläni. - --- Pelkään että St. Alais veljeksiltä on suljettu tie les Arènes'iin, -sanoi Froment kylmäkiskoisesti. -- Eikä heillä ole kyllin väkeä -muurilla. Nuo kirotut Cevenniläiset ovat voittaneet meidät. Ja -mitä ystäviimme tulee, niin he ovat menetelleet aivan niinkuin jo -aavistinkin, he näet ovat jättäneet minut piiritetyn härän tavalla -kuolemaan. Hyvä, mutta kumminkin kuolemme miekka kädessä. - -Mutta ihailuuni sekoittui nyt hiukan vastenmielisyyttä. - --- Entä Denise? huudahdin kiivaasti puuttuen häntä käsivarteen. -- -Jätämmekö hänet oman onnensa nojaan? - -Hän katsoi minuun ja hänen huulensa vääntyivät ivalliseen hymyyn. -- Se -on totta, sanoi hän, -- unhotin että te ette ole puoluelaisiamme. - --- Minä ajattelen häntä enkä itseäni, huusin raivostuneena. Sillä -hetkellä vihasin häntä. - -Mutta hänen siinä katsellessa minua muuttui mielensä. - --- Olette oikeassa, herra kreivi, virkkoi hän aivan muuttuneella -äänellä. -- Menkää! Voihan vielä olla joku pelastuksen mahdollisuus, --- mutta kirkko on Kapusiinilaisluostarin vieressä, ja meidän -peräytyessä nuo katalat koirat jo haukkuivat sen ympärillä. Heitä -on kymmenen yhtä kohti, mutta -- kenties joku mahdollisuus vielä on -olemassa, jatkoi hän päättävästi. -- Menkää! Ja jos löydätte hänet ja -onnistutte pakenemaan, niin muistakaa Froment'ia Nîmes'istä. - --- Takaoven kauttako? kysyin. - --- Niin -- ottakaa tämä, vastasi hän vetäisten pistoolin taskustaan -ja painaen sen käteeni. -- Joutukaa, ja nyt täytyy minunkin jo mennä. -Onnea matkalle, herra kreivi, ja hyvästi! Niin, haukkukaa te vain, -mokomat koirat, lisäsi hän katkerasti. -- Vielä on härkä jaloillaan, ja -vielä se puskee muutamia teistä kuoliaaksi, ennenkuin sen voitatte. - - - - -Kahdeskymmeneskolmas luku. - -Tuhatvuotinen valtakunta. - - -Näillä sanoilla työnsi hän minua ovea kohti, josta pääsi sisempään -etehiseen ja takaportille, ja ollessani tietoinen siitä, että jokainen -hukattu hetki voi olla hengen vaarallinen, että talo jonkun minuutin -kuluessa voi olla piiritetty ja kaikki pakenemisen mahdollisuus -estetty, olisi luullut etten empien viivähtäisi. - -Ja kummiakin sitä tein. Froment'in puoluelaisten päävoima oli -kiiruhtanut ylös taloon, jonka katolta ja ikkunoista he ampuivat. -Itse seisoi hän yksin keskellä lattiaa, yksin ja nähtävästi syviin -ajatuksiin vaipuneena, muutamat niistä, joilla oli vihreitä nauhoja, ja -jotka näyttivät olevan rohkeimpia hänen joukostaan, olivat kokoontuneet -ryhmään telkityn oven eteen. Huoneen synkkä valaistus, telkityt ikkunat -ja Froment'in yksinäinen asema, kun hän seisoi siinä keskellä lattiaa, -liikutti minua niin, että astuin askeleen häntä kohti. Silloin katsahti -hän ylös; kasvonsa synkistyivät ja melkein raivokkaalla liikkeellä hän -viittasi minua menemään. Nyt tajusin, ettei minulla ollut sijaa hänen -ajatuksissaan, ettei hän tällä hetkellä, jolloin se rakennus, jota hän -niin huolellisesti ja uskaliaasti oli rakentanut, särkyi pirstaleiksi, -ajatellut meitä, vaan niitä, jotka olivat luvanneet häntä auttaa, mutta -nyt pettivät, niitä, jotka eivät kyllä kauniita lupauksia säästäneet, -mutta nyt jättivät hänen yksin pulasta suoriutumaan. Ja minä menin. -Mutta näytti siltä että tuosta lyhyestäkin epäröimisestä saisin kärsiä. -Muutamien askelten päässä oli se matala ovi, jota Froment neuvoi -minulle; se oli tehty muuriin, pääportaitten juureen. Eräs mies oli -siihen juuri panemassa viimeistä salpaa. Huusin häntä avaamaan ovea. - --- Avaa! Avaa! Minun täytyy päästä ulos! - --- Hyvä Jumala, se on jo liian myöhäistä! vastasi mies synkistyvin -katsein. - -Rohkeuteni masentui, pelkäsin hänen olevan oikeassa. Mutta hartaasti -pyydettyäni otti hän kumminkin pois salvat ja avasi oven. - -Mies tähysteli oven raosta pitäen pistoolia kädessään, Ovi johti -ahtaasen solaan, joka, Jumalan kiitos, vielä oli tyhjä. Mies -päästi vitjat ha'asta, työnsi minut ulos ja ärjäsi: -- Vasemmalle! -Päiväpaisteen häikäisemänä käännyin osoitettuun suuntaan; kuulin -oven takanani läjähtävän kiinni ja vitjain helinän kun ne pantiin -paikoilleen. - -Välillä olevat talot estivät rahvaan joukon kirkunan ja laukauksien -paukkeen selvästi kuulumasta, mutta kun paljain päin ja pistooli -kädessä riensin solaa pitkin, kuulin kolinaa takanani, siitä älysin -päällekarkaajain tunkeutuneen solaan sen vastaisesta päästä, ja että -jos hetkenkään vielä olisin empinyt, olisi pako jo ollut myöhäistä. - -Asemani oli sittenkin kyllin epäilyttävä, melkeinpä toivoton. Ollen -yksin ja outo kaupungissa, hatuttomin päin, ilman mitään puoluemerkkiä, -ja tietämätön katujen suunnasta, voin milloin hyvänsä tavata toisen tai -toisen puolueen jäseniä. Hämärästi aavistin, että Kapusiinilaiskirkko -kenties oli sama, jossa rouva Catinot'n kera olin käynyt, ja ensimäinen -ajatukseni oli koettaa päästä sille pääkadulle, jonka varrella hänen -talonsa oli. Mutta se ei ollut niinkään helppoa; sola, jossa olin, -johti vain toiseen samanlaiseen kapeaan, synkkään solaan. Siihen -päästyäni, käännyin hiukan aprikoituani vasempaan, mutta en päässytkään -monen askeleen päähän ennenkuin takanani jo kuulin pyssyn laukauksia ja -käännyin heti takasin. Kiiruhdin vastaiseen suuntaan ja jouduin kohta -pieneen ahtaasen pihaan, josta nähdäkseni ei ollut toista uloskäytävää. -Seisoin siinä tuokion läähättäen; se ajatus, että seisoessani tässä -toimettomana, kenties ne, joita etsin, saisivat surmansa kun en päässyt -auttamaan, teki minut melkein mielettömäksi. - -Olin juuri kääntymäisilläni takaisin, aioin koettaa päästä vimmatun -joukon sivu, kirkunaa kuulin jo takanani, kun äkkiä huomasin avoimen -ikkunan muutaman pihaa ympäröivien talojen alakerrassa. Ikkuna -oli matalalla, ja tuokiossa päätin kiivetä siitä sisään, sillä -täytyihän talosta päästä ulos kadulle. Juoksin pihan poikki, tartuin -ikkunalautaan ja hyppäsin sisään, keikahdin kumoon tuolille ja siitä -lattialle. - -Aivan loukkaantumattomana kavahdin seisaalleni; samassa kuului -parahdus, ja näin edessäni naisen, tytön, joka kalpeine, kauhistuneine -kasvoineen tuijotti minuun. Hän oli maannut polvillaan vuoteen vieressä -luultavasti rukoilemassa ja minä olin melkein pudonnut hänen päällensä. -Kun nousin seisaalleni, kiljahti hän kimeästi, mutta minä pyysin häntä -Jumalan nimessä vaikenemaan. - --- Ovi! ovi! huusin minä. -- Näyttäkää minulle vain missä ovi on! Minä -en aio kellekään mitään pahaa tehdä. - --- Kuka te olette? kysäsi hän katsoen minuun suurilla säikähtyneillä -silmillään. - --- Hyvä Jumala! Eihän se mitään merkitse! huusin rajusti. -- Sanokaa -vain missä ovi on! Ovi, josta kadulle pääsee! - -Menin hänen luokseen, pelko, joka siihen saakka oli hervaissut häntä, -sai hänet nyt tointumaan. Hän aukasi takanaan olevan oven ja osoitti -minua menemään kapeaa käytävää myöten. Kiiruhdin tieheni iloiten -aikeeni onnistumisesta, mutta ennenkuin ennätin avata oven, tuli -toinen nainen muutamasta sivuovesta, hän huudahti kauhistuksesta minut -nähdessään. - --- Mitä tietä pääsen Kapusiinilaiskirkkoon? kysyin. Hän kohotti kättään -kauhistuneena, mutta vastasi kuitenkin: - --- Menkää ensin vasempaan ja sitten oikeaan! Joko ne tulevat? - -En malttanut kysyä mitä hän tarkoitti, vaan riensin ulos niin pian -kun sain oven auki. Mutta silmäiltyäni ympärilleni meninkin kiireesti -takasin sisään ja suljin oven jälkeeni. Silmäni tapasivat naisen -katseen ja sanaa sanomatta otti hän salvan ja pani sen oven eteen. Sen -tehtyä hän kääntyi ja riensi yläkertaan, ja minä seurasin perästä. - -Tultuamme muutamaan huoneesen yläkerrassa riensimme ikkunasta -varovaisesti tähystelemään alas kadulle. Nyt ei hänen enää tarvinnut -ihmetellä miksi niin kiireesti palasin takaisin. Tuokiossa täytti -meluava ja kirkuva ihmisjoukko hiljaisen kadun, ja tuhansien askelten -kopina pani ikkunaruudut tärisemään. Rivittäin kulki siinä roistojoukko -ohitsemme; ensimäiset kulkivat lähekkäin tahdissa, ne olivat -musketeilla varustetut, mutta jälkijoukko kulki sikin sokin, niillä -oli keihäitä ja kirveitä tahi ei aseita ensinkään, ne heiluttivat -nyrkkejään ja huusivat: 'Arènes'iin! Arènes'iin!' - -Tämä joukko oli jo itsessäänkin senlainen, että se voi saada -rohkeimmankin miehen vapisemaan, mutta ne kantoivat vielä keskessään -jotakin mikä pani naisen vierelläni kauhistuksesta kiljaisemaan ja -tarttumaan käsivarteeni. Heillä oli näet kuuden keihään nenässä kuusi -poikkileikattua päätä -- joista yksi, eellimäinen oli iso ja paljas ja -kauhea irvistys teki sen vielä kammottavammaksi. Kantajat kohottivat -päitä ikkunoita kohti ja pudistivat niitä, niin että veriset suortuvat -heiluivat. Näin ne marssivat ohi ja muutamien tuntien kuluttua oli katu -yhtä rauhallinen kuin ennenkin. - -Nainen, joka vavisten vaipui tuolille, kertoi että roistojoukko oli -ryöstänyt Cabaret Vierge'n ja että tuo paljas pää oli hänen lähimmän -naapurinsa, erään raatimiehen. En malttanut jäädä hänen kertomustaan -kuuntelemaan, vaan jättäin hänet huoneesen riensin portaita alas, -avasin oven ja juoksin ulos. Kaikki oli taas niin kummallisen -rauhallista. Aamun aurinko paistoi säteilevän kirkkaasti alas pitkälle, -autiolle kadulle, niin että tuo ikään silmäini edessä ollut kamala näky -tuntui mielikuvituksen luomalta. Ei missään näkynyt elävää olentoa, ei -yksiäkään kasvoja ikkunoissa. Hetkisen seisoin keskellä katua kirkkaan -päiväpaisteen häikäisemänä ja epätietoisena mihin kääntyisin. Vihdoin -muistin miten nainen oli neuvonut minua ja riensin joukon jälestä -kunnes saavuin ensimäiselle, oikeaan vievälle kadulle. Käännyin sinne, -enkä ehtinytkään kauvas, ennenkuin ilokseni keksin rouva Catinot'n -talon. - -Se oli siinä niin hiljaisena ja autiona päiväpaisteessa; ikkunaluukut -olivat kaikki kiinni, eikä missään näkynyt elon merkkiä. Mutta kun se -kumminkin oli minulle jotakin tuttua, niin riensin portille ja kolkutin -sitä kauan ja kovasti. Jyskytin niin, että kuolleetkin olisivat voineet -siitä herätä, kaiku kantoi äänen pitkin hiljaista katua, jossa muutamia -päiviä sitä ennen oli liikettä ja hälinää. Tuo ääni värisytti minua -seistessäni siinä portaalla talon edustalla; odottelin ikkunoita -aukeaviksi ja uteliaiden kasvojen katsovan ulos. - -En ollut vielä oppinut täydellisesti tajuamaan miten suuressa määrässä -pelko voi hervaista ja miten voimakas se pelkurimainen vaisto on, joka -pidättää rauhallisen miehen oman lietensä ääressä kun kaduilla verta -vuotaa. Ikkunoissa ei näkynyt ketään, ei yksikään ovi auennut ja mikä -oli pahinta -- talokin, johon pyrin, pysyi kuolleena ja hiljaisena. -Menin alas portailta ja tirkistelin ylöspäin, mutta riensin kohta taas -takaisin ja aloin uudelleen kolkuttaa; nyt en enää ajatellut itseäni. - -Mutta kaikki ponnistukset olivat turhat. Ja siinä kuunnellessani kuulin -taas ääniä, jotka jo vallan hyvin tunsin. Roistojoukko palasi takaisin. - -Kirosin mielettömyyttäni, kun niin kauan viivyin rouva Catinot'n -talolla. Mutta äkkiä muistui mieleeni sola talon takana, kirkkoon -johtava sola; tuokiossa riensin sinne ja juoksin voimaini perästä sitä -pitkin. Melu läheni lähenemistään, mutta kun nyt jo näin kirkon matalan -oven, hiljensin askeleitani. Samassa ovi aukeni ja muuan mies tirkisti -ulos. Minä näin hänet ennenkuin hän näki minut; hänen karkeat kasvonsa -ilmaisivat kauhistusta, häpeää ja raivoa ja kummallinen vaisto sanoi -minulle mitä hänellä oli mielessä. Hetkisen tähysteli hän ympärilleen -päiväpaisteessa varjostaen kädellä silmiään, mutta huomattuaan minut -hiipi hän tiehensä luoden minuun kavalan katseen. - -Hän jätti oven raolleen, aavistin että mies oli ovenvartija. Tuokiossa -olin jo kirkon sisässä ja siellä oli minulla vastassa näky, jota -en elämässäni unhoita, kaikki mitä ulkopuolella olin nähnyt ja -viimeisinä hetkinä kokenut, se kaikki teki sen niin juhlalliseksi, -ettei se kummallinen jumalanpalveluskaan, jossa sitä ennen täällä -olin läsnä, sille vertoja vetänyt. Päivä ei päässyt paistamaan kirkon -sisään, muutamat punaiset alttarilla palavat kynttelit levittivät -synkkää valoansa patsaihin, kuviin, synkkiin holveihin ja varsinkin -polvistuvaan naisjoukkoon, joka valittavalla äänellä veisasi pyhän -Neitsyen litaniaa. Muutamat itkivät hiljaa, toiset makasivat -liikkumattomina kuin patsaat otsa kiviin nojautuneena, toiset taas -silmäilivät levottomina ympärilleen, kavahtivat pienimmästäkin äänestä -ja rukoilivat hiljaa. Mutta vähitellen rohkeampien kiihko valtasi -aremmatkin; yhä voimakkaampana ja selvempänä soi veisuu: 'Ora pro -nobis! Ora pro nobis!' se kävi yhä hartaammaksi. Silmiini herahtivat -kyyneleet, sääli ja ihmettely täytti sydämeni. Jopa huomasin Denisenkin. - -Hän oli polvistunut äitinsä ja rouva Catinot'n keskeen pääalttarin -eteen. Paikaltani näin hänen kasvonsa sivulta kun hän haaveilevan -innostuksen valtamaana ne kohotti, nuo kasvot, jotka kerran mielestäni -olivat niin lapselliset. Ja ajatellessani että hän kenties siinä -rukoili puolestani, että tuo puhdas, viaton olento, joka vielä oli -melkein lapsi ja niin suloinen, lempeä ja kaino, oli niin rohkea vaaran -hetkellä ja että hän rakasti minua, se teki minut sekä nöyräksi että -ylpeäksi. Kyyneleet valuivat silmistäni, nyyhkytys kohotti rintaani -ja vaivuin polvilleni -- juuri samassa räjähti oville kirkon toisessa -päässä kovia iskuja ja äänekkäästi vaadittiin sisäänpääsöä. - -Polvistuva joukko värähti kauhistuksesta, muutamat kiljahtivat ja -toiset kavahtivat seisaalleen. Mutta veisuuta vielä hetken aikaa -jatkettiin, intoisena, epätoivoisena se soi -- 'Ora pro nobis! Ora -pro nobis!' Valittavat äänet värähtelivät niin kummallisesti, ne kun -lähtivät sortuneista sydämistä. Vihdoin särkyi yksi oven puolisko, -silloin useimmat nousivat huutaen seisaalleen, ani harvat vaan vielä -lauloivat. Olin jo puolitiessä Denisen luona kun ovi antoi perään -ja miehet pääsivät sisään ryntäämään. Näin vilahdukselta erään -papin -- myöhemmin sain tietää että se oli isä Benoit -- joka risti -kohotetuissa käsissään asettui heidän eteensä. Mutta vallitsevassa -hämärässä huomasin kumminkin kohta, etteivät sisääntulijat olleetkaan -roistokansan johtajia. Ensimäisenä olivat St. Alais'n veljekset, -verisinä ja mustuneina ruudinsavusta, heillä oli käsissä paljastetut -miekat, vaatteet riippuivat repaleina; jäljissä tuli parikymmentä -heidän seuralaisistaan. - -Mielihyvillään naiset juoksivat tulijain syliin, etempänä olijat -alkoivat ääneensä itkeä. Suljettuaan ovet riensivät miehet solaan -johtavalle takaovelle, muuan huusi että kaikki oli hukassa, toinen että -itäinen portti oli auki, kolmas kehoitti naisia poistumaan, he olisivat -muka turvassa läheisissä taloissa, mutta kirkko ryöstettäisiin. -Tällä hetkellä Calvinistat olivat murtamassa luostarin portteja, -josta pakolaiset olivat rientäneet kun heidät ahdistettiin ulos les -Arènes'sta. - -Tuokiossa kauhein sekasorto pääsi valloilleen kirkossa. Myöhemmin -kuulin sanottavan, että murtautuminen kirkkoon oli pahinta mitä miehet -voivat tehdä, että kun olisivat pysyneet poissa sieltä, niin ei -naisilla olisi hätääkään ollut, eikä roistokansa kirkkoa ryöstänytkään. -Mutta senlaisessa tilassa kuin Nîmes oli sinä aamuna, kun katuojissa -veri virtana juoksi ja kun äkkiarvaamaton häviö miehiä kohtasi, lienee -ollut vaikea päättää mitä tuli tehdä, enkä minä ketään syytä. - -Kaikki ryntäsivät nyt takaportille, ja minä jouduin etemmä Denise'stä, -mutta kun hän seuransa kanssa pysähtyi päästääkseen aremmat ja -itsekkäämmät edelle, pääsin hänen luokseen. Hän oli vetäissyt päähineen -silmilleen eikä huomannut minua ennenkuin liikutin hänen käsivarttaan. -Silloin hän katsahti minua silmiin ja nojautui äänetönnä minuun; näin -hänen kasvonsa kaapun alta, niissä oli onnellisuuden ilme tälläkin -kauhun hetkellä. - -Sen perästä ei rouva de St. Alais voinut pidättää minua, vaikka hän -tervehtikin minua katkeralla ivalla. -- Te ymmärrätte pian hyötyä -voitostanne, herra kreivi, sanoi hän purevan ivallisesti. Sen enempää -hän ei virkkanut. Laskin käsivarteni Denisen vyötäisille ja seurasin -Louis'ta ja rouva Catinot'a kintereillä; markiisi seurasi jäljestä -puhuttuaan muutamia sanoja äitinsä kanssa. Kun hänen katseensa sattui -minuun, hymyili hän ja virkkoi vastaukseksi äidilleen, joka oli hänelle -jotakin lausunut: -- Hyvä Jumala! mitäpä siitä! Olemme panneet kaikki -alttiiksi; tämä tappio oli viimeinen yrityksemme. Suokaamme nyt sijaa -muille! Silloin vetäisi rouva de St. Alais päähineen silmilleen; vaikka -hetki oli niin kauhistava, niin ennätin kumminkin tuossa liikkeessä -älytä jotakin syvästi liikuttavaa ja syvä sääli valtasi sydämeni. -Mutta nyt ei ollut aikaa tunteellisuuteen eikä surkuttelemiseen, sillä -vainoojat eivät olleet etäällä meistä. Olimme vielä kirkossa muutamien -askelten päässä solaan vievästä ovesta, kun kuului askeleita pääoven -takana ja seuraavassa silmänräpäyksessä jysähteli jo iskuja siihen. -Kaikki riippui siitä kestäisivätkö ovet kunnes ehtisimme ulos; tunsin -miten Denisen hento vartalo vapisi, ja hän painautui yhä lähemmä minua. -Mutta ovet kestivät kun kestivätkin; kohta joukko edessämme hajosi, -pääsimme päivän valoon ja riensimme alas solaa pitkin rouva Catinot'n -taloa kohti. - -Olin mielihyvilläni kun ehdimme ulos kirkosta, tuntui aivan kuin nyt -olisimme olleet jotakuinkin turvatut. Sola edessämme oli luisu, niin -että näimme edellämme kulkevien päät; toisinaan kääntyivät kalpeat -kasvot taakseen katsomaan. Molemminpuoliset korkeat muurit estivät -roistojoukon metelin kovasti kuulumasta. Takanani kulki markiisi ja -rouva St. Alais, ja heidän jäljessään muutamia markiisin seuralaisia, -jotka olivat jälkijoukkona. Silmäilin heidän sivutsensa ja näin että -kirkon edessä oleva osa solasta vielä oli tyhjä, vainoojat siis -eivät vielä olleet ehtineet kirkon läpi ja kumarruin kuiskaamaan -sitä lohdutukseksi Denise'lle. Taisin siinä viivähtää, sillä äkkiä -kompastuin Louis'n kantapäihin. Vastaantuleva ihmisjoukko näet äkkiä -peräytti häntä. Samassa kun lensimme vastakkain kuului solan alapäästä -kauheita ääniä, se oli senlaista tuskan kiljunnan ja voivotushuutojen -sekoitusta, etten konsaan enää senlaista toivoisi kuulevani. Toiset -ryntäsivät rajusti kirkkoa kohti, sillä välin kun toiset, jotka eivät -tajunneet mitä tekeillä oli, tunkeilivat eteenpäin, muutamat kaatuivat -ja tallattiin; hetken aikaa oli tuo pitkä, kapea sola kuohuvan, -lainehtivan meren kaltainen. - -Koettelin vain suojata Deniseä ahdingolta, enkä sentähden aluksi -tajunnut mitä kaikki tämä merkitsi. Ensiksi luulin että naiset -- ja -kolmas osa meistä kaikista oli naisia -- olivat tulleet mielipuoliksi -ja että häpeällinen, itsekäs pelko oli voittanut heidät. Mutta kun -joukko tunki päällemme, niin että kadun alapää tyhjeni, kuulin kauheaa -ulvontaa ja näin keihään kärkiä rouva Catinot'n talon edustalla. Ja -silloin minä tajusin että Calvinistat olivat sulkeneet meiltä tien, ja -sydämeni herkesi lyömästä. - -Sillä meidän oli mahdoton palata takaisin. Käännyin taakseni katsomaan -ja näin että sola kirkon edessä oli täpösen täynnä miehiä, jotka -olivat tulleet kirkon läpi -- siinä oli kauhistava joukko ilkkuvia, -irvisteleviä kasvoja ja julmia, verenhimoisia keihäitä. Olimme -suljetut korkeitten muurien väliin eikä meillä ollut muuta pelastuksen -mahdollisuutta kuin rouva Catinot'n talon kautta ja sitä vartioittiin. -Edessämme ja takanamme kohosi keihäsmeri. - -Väliin näen vielä unessa tuon näyn, kirkkaan, lämpimän päiväpaisteen, -joka aaveen tapaisesti valaisi kalpeita, pelon vääristämiä kasvoja; -polvilleen vaipuneita naisia, jotka kohottivat käsiään taivasta kohti, -kun toiset huusivat ja mutisivat raivokkaita rukouksia, tahi riippuivat -miesten kaulassa; koko tuon ihmisjoukon, jossa pelko kaikissa muodoissa -ilmaantui; mutta ennen kaikkia voittajain pirullisen pilkkanaurun, kun -ne huusivat miehiä esille ja naisille rumia sanoja. - -Ei Nîmesissäkään, tuossa puoluetaistelujen ja melskeiden pesäpaikassa -ole sen kauheampaa eikä pirullisempaa tapausta sattunut. Huomattuani -että olimme satimessa ja niin sanoakseni kuoleman kidassa, en ensi -hädässä voinut muuta kuin painaa Denisen syliini ja hänen kasvonsa -rintaani vasten, itse nojauduin syvästi huoahtaen muuriin. Hyvä Jumala, -ajattelin, naiset! naiset! Semmoisella hetkellä antaisi mies kaikki -maailmassa, ettei naisia olisi olemassakaan, tahi ettei hän ainakaan -ketään rakastaisi. - -St. Alais tuli ensimäiseksi tuntoihinsa ja ensimäisenä hän ryhtyi -toimimaan -- jos sitä voi toiminnaksi sanoa, sillä emmehän voineet -muuta kuin puhua, kun olimme luvultamme niin paljon heikommat ja -senlaisessa asemassa. Hän työnsi rouva de St. Alais'n selkänsä taakse -ja huiskutti valkoista liinaa noin kolmenkymmenen askeleen päässä -meistä kirkon oven edessä seisoville miehille ja pyysi heitä laskemaan -naiset kulkemaan. Sanoipa hän heitä kurjiksi raukoiksi, jotka eivät -uskaltaneet taistella miehiä vastaan, jotka voivat puolustautua. - -Mutta hän sai vastaukseksi ainoastaan ivasanoja, uhkauksia ja -naurunrähäkkää. - --- Ei, ei, herra pappi, huusivat he ilkkuen. -- Ei, ei! Tulkaa te vain -esille terästä maistamaan. Kenties sitten laskemme naiset menemään! -Tahi kenties emme! - --- Katalat konnat! - -Mutta ne vain heiluttivat aseitaan ja huusivat: Hirteen pettäjät! -Hirteen papit! Hirteen herrat! Astukaa vain esille tahi me tulemme ja -riistämme teidät naisilta, joitten taakse piiloudutte! - -Hänen silmissään säihkyi rajaton raivo kun hän katsoi heihin. Silloin -muuan vastapuolueen miehistä astui esille ja käski joukon vaikenemaan. - --- Kuulkaa! sanoi mies, joka oli iso kun jättiläinen, pitkä musta -tukkansa riippui alas kelmeille kasvoille. -- Me annamme teille kolme -minuuttia aikaa, ja jos te sen kuluessa astutte keihäiden eteen, niin -naiset pääsevät menemään. Ellette sitä tee, niin ammumme teitä kaikkia, -ja naisten veri tulkoon ylitsenne! - -St. Alais seisoi mykkänä. -- Te olette hornan henkiä! huusi hän vihdoin -kauhistuksesta värisevällä äänellä. -- Tahtoisitteko tappaa meidät -heidän silmäinsä edessä? - --- Heidän sylissään! vastasi mies ja hänen sanojaan tervehdittiin -naurunrähäkällä. -- Päättäkää pian, jatkoi hän kömpelösti käännähtäen -ja keihästään heiluttaen. -- Kolme minuuttia kellon jälkeen tuolla. -Astukaa esille tahi ammumme kaikkia. Siitä vasta maukas liemi tulee! -Hieno katolilainen liemi, hyvät herrat! - -St. Alais kääntyi minuun, kasvonsa olivat kalmankalpeat ja silmät -tuijottivat. Hän koetti puhua, mutta ei saanut sanaa suustaan. - -En voi kertoa mitä sitten tapahtui, sillä hetken aikaa olin aivan -tajutonna. Muistan vain että päivä kirkkaasti paistoi muuriin -hänen takanaan ja että savikerrokset vanhain, ohuitten tiilikivien -välissä näyttivät mustilta. Meitä oli noin kaksikymmentä miestä -ja viisikymmentä naista sullottuina noin neljänkymmenen kyynärän -pituiselle alalle. Valitushuutoja kuului miesten huulilta ja ne, -joilla oli naisia sylissä, -- eivätkä ne olleet harvat -- nojautuivat -muuriin ja koettivat lohduttaa heitä, koettivat irtautua heistä. Jotkut -kirosivat murhaajia ja ojentelivat nyrkkejään heitä kohti, toiset -taas kiihkeästi suutelivat rinnoillaan lepääviä kalpeita kasvoja -- -useat naisista olivat näet onneksi pyörtyneet -- toiset taas St. -Alais'n tavalla katselivat äänettömänä tuskasta toisiaan silmiin tahi -armottomalle sinitaivaalle. Enkä minäkään muuta tehnyt, katselin vain -Deniseä silmiin. Hän oli täydessä tajussaan ja oli täydellisesti -selvillä siitä mitä hänen ympärillään tapahtui. - -Ajatelkaa että aurinko kirkkaasti valaisi tätä kaikkea, että linnut -visertelivät puutarhoissa talojen takana, että alhaalla laaksossa -Rhône-virta kimalteli vehreäin äyräittensä keskessä, että aivan siinä -läheisyydessä meren aallot murtuivat vasten les Bouches'n rantamia, -että koko luonto henki riemua ja rauhaa kun me -- ainoastaan me olimme -saarretut noiden kauheiden muurien väliin, noitten hurjain ihmisten -keskeen ja näimme kuoleman vaanivan kaikkialla, armahtamattoman -kuoleman, kuoleman, joka kaikki lopettaa. - -Käsi laskeutui käsivarrelleni, se oli St. Alais'n. Luulen, ei, minä -tiedän, että hän aikoi sopia kanssani, sillä minä ymmärsin sen hänen -kasvoistaan. Mutta kun käännyin häneen -- tahi lieneekö sisarensa -kasvoissa ilmenevä tuska liikuttanut häntä -- niin jotakin äkkiä näytti -juolahtavan hänelle mieleen. Kun mustatukkainen jättiläinen huusi että -yksi minuutti jo oli kulunut ja hänen ystävänsä alkoivat ulvoa, nosti -markiisi kätensä. - --- Odottakaa, huusi hän tavallisella käskevällä äänellään. -- -Odottakaa! Täällä on eräs mies, joka ei kuulu meihin. Antakaa hänen -ensin vahingoittumattomana mennä tiehensä. Hän osoitti sormellaan -meitä. -- Hän ei ole meidän miehiä. Minä vannon sen. Hän sai rajun -ivanaurun vastaukseksi. -- Joka ei ole minun puolellani, hän on minua -vastaan, sanoi mies pilkallisesti. Ja toiset puhkesivat taas raakaan -nauruun. - -En tahdo ansiokseni lukea sitä mitä nyt tein. Tänlaisina epätoivon -hetkinä ei ihmistä voi pitää tekoihinsa syyllisenä, ja tiesinhän -sitä paitsi etteivät ne olisi kuunnelleet minua ja etten siis mitään -alttiiksi pannut. Minä näet huusin raivosta vavisten: -- Minä olen -teitä vastaan! Tahdon ennemmin kuolla näiden kanssa kun elää teidän -kanssanne. Te saastutatte maan! Te myrkytätte ilman! Te olette hornan -henkiä -- - -Sen pitemmälle en päässyt, sillä samassa juoksi muuan nuorukainen, joka -luullakseni ei ollut järjillään, kimeästi nauraen ohitseni keihäiden -kärkiä kohti. Siinä silmäimme edessä lävistivät ne hänen rintansa -- -ja julmasti huutaen heitti hän kätensä ylös päin, ruumis viskattiin -kuolleena ja verisenä sivumuuria vasten. Vaistomaisesti vedin päähineen -Denisen kasvoille, ettei hän näkisi mitä tapahtui. Hyvä olikin että -niin tein, sillä nyt kun roistot saivat verta nähdäkseen, niin he -raivostuivat ja ryntäsivät päällemme. Näin miten St. Alais työnsi -äitinsä syrjään ja sitten ryntäsi keihäitä kohti. Vein Denisen hiukan -suojasempaan nurkkaan ja tapoin sitten -- vaikka hän puuttui kiinni -minuun ja pyysi etten sitä tekisi -- ensimäisen, joka tuli vastaani ja -toisen myöskin. Hurjistuin niin, etten enää pelkoakaan tuntenut. Kolmas -viskasi minut keihäällään maahan ja hetken aikaa näin vain taivaan -ja miehen vääristyneet kasvot, jotka kuvastuivat sitä vasten; sitten -ummistin silmäni ja odotin lyöntiä. - -Mutta sitä ei kuulunut. Siihen sijaan kaatui jotakin raskasta ylitseni -ja ponnistelin vapautuakseni siitä; tuntui kun olisi päälläni taisteltu --- tässä hirvittävässä murhasolassa, jossa miehet riistettiin naisten -syleilystä, puristettiin muuria vasten ja armotta tapettiin ja jossa -monta senlaista työtä tehtiin, jota en uskalla mainitakaan. - - - - -Kahdeskymmenesneljäs luku. - -Päivä valkenee. - - -Jumalan kiitos, etten nähnyt sen enempää kuin jo olen kertonut. Monet -kymmenet jalat polkivat minua, murhaajain rientäessä milloin minnekin; -sain monta naarmua ja verta valui ylitseni. Kuulin kuolon korahduksia, -naisten sydäntä särkeviä huutoja, huutoja senlaisia, jotka saivat -veren hyytymään ja sydämen seisattumaan -- ja mieletöntä naurua. Mutta -seisaalleen nouseminen olisi ollut sama kuin pikainen kuolema, ja -vaikka en enää toivonutkaan pelastuvani, oli kumminkin äskeinen vimmani -asettunut ja minä makasin aivan rauhassa. Kaikki vastustus oli turhaa, -ja minä luulin jo loppuni lähestyvän, kun ylläni oleva kauhtana, joka -osaksi kätki minut, äkkiä vetäistiin pois, päivä paistoi suoraan -silmiini, ja ääni huusi iloisesti: -- Täällä on taas eräs! Ja hän on -vielä hengissä! - -Vaikeasti kohosin seisaalleni, hämärästi toivoin voivani kunnialla -kuolla. Puhuja oli outo minulle, mutta hänen rinnallaan seisoi Buton ja -parooni de Géol ja heidän takanaan näin koko joukon vieraita naamoja, -jotka kaikki tuijottivat minuun. Mutta en vieläkään tajunnut että olin -pelastettu. -- Jos aiotte tappaa minut, niin tappakaa pian, mutisin, -oikaisten käteni. - --- Jumala varjelkoon! vastasi Buton äkkiä. -- On jo tehty kylliksi -ja enemmänkin. Nojautukaa minuun, herra kreivi. Nojautukaa minuun -ja seuratkaa mukana tätä tietä. Hyvä Jumala, tulinhan aivan viime -hetkellä. Jos olisivat teidät tappaneet -- - --- Tämä on viides, sanoi parooni Géol. - -Buton ei vastannut vaan puuttui käsivarteeni ja vei minut -puoleksi väkisin mukaansa, de Géol tarttui toiseen ja niin astuin -heidän keskessään ihmisjoukon läpi, joka melkein eläimellisellä -uteliaisuudella katsoi minuun, kasvot näyttivät päiväpaisteessa niin -oudon kalpeilta. Olin paljasti päin, ja auringon paiste häikäsi ja -hämmensi minua, mutta totellen Buton'in kädenpuristusta pysähdyin ja -astuin sisään muutamasta ovesta, joka aukeni muurissa. Siinä juuri -pudotin liinan, jonka joku oli antanut minulle sitoakseni sillä haavaa -olkapäässäni. Muuan mies, joka seisoi ovella, otti sen ylös ja ojensi -sen minulle ystävällisellä avuliaisuudella. Hän piteli veristä keihästä -kädessään enkä ensinkään epäillyt hänenkin kuuluvan murhaajiin. - -Kaksi miestä kulki ohitsemme, ne kantoivat keskessään ruumista. Tuo -kuollut ruumis ja varattomasti riippuva pää herättivät tuokiossa -muistini ja ajatuskykyni. Tartuin Butonin takkiin ja ravistin häntä -raivoisasti. -- Missä neiti de St. Alais on? huusin. -- Mitä te konnat -olette hänen kanssaan tehneet? Jos vain olette -- - --- Hiljaa, hiljaa, herra, koettakaahan rauhoittua, sanoi hän -moittivasti. -- Minä vannon että hän on turvassa tässä talossa. -Ensimäisinä hän kannettiin sisään enkä minä luule hiuskarvaakaan hänen -päästään liikutetun. - --- Kannettiinko hän tänne? - --- Kannettiin, herra kreivi. - --- Ja onko hän vahingoittumattomana? - --- On, on! - -Sen kuultuani purskahdin itkuun, enkä luule että niitä kyyneleitä -voi miehuuttomiksi sanoa, sillä ne olivat kiitollisuuden ja ilon -vaikuttamia. Olinhan kokenut niin paljon, ja vaikk'ei haava -olkapäässäni ollutkaan suuri, niin oli siitä kumminkin vuotanut paljon -verta, niin että kai nuo kyyneleet suotanee minulle anteeksi. Enkä -minä yksin sinä päivänä itkenyt. Myöhemmin sain tietää että muuan -hurjimmista murhaajista, tultuaan tuntoihinsa ja nähdessään mitä oli -tehnyt, itki katkerasti. - -Tänä ja seuraavina päivinä tapettiin kolmesataa henkeä, parhaastaan -Kapusiinilaisluostarissa -- jota Froment oli käyttänyt kirjapainoksi -ja tehnyt toimensa pesäpaikaksi -- Cabaret Vierge'ssa ja Fromentin -omassa talossa, joka kesti kunnes sitä ruvettiin kanuunoilla ampumaan. -Noista kolmesta sadasta kaatui ainoastaan puolet taistelussa, tähteitä -ajettiin solissa ja taloissa, etsittiin kaikenlaisista piilopaikoistaan -ja tapettiin armotta. Sekä Pariisissa että maakunnissa kiitettiin -sittemmin tätä ankaruutta, se kun kukisti puhkeamaisillaan olevan -kapinan, joka kenties olisi levinnyt yli koko Ranskanmaan. Mutta -nyt noita tapahtumia muistellessa näen niissä jotakin aivan toista, -nimittäin ensimäiset oireet siitä kummallisesta ihmishengen arvottomana -pitämisestä, josta vallankumouksen jälkimäiset jaksot olivat -merkilliset. Ne olivat ikäänkuin niiden kauhistuttavien tekojen alkuna, -jotka kolme vuotta myöhemmin lamauttivat yhteiskuntaa ja ihmetyttivät -maailmaa, jotka, vietellen vallattomiin hirmutöihin, osoittivat -filosoofeille että Ranska kahdeksannentoista vuosisadan lopulla voi -päivän valolla tehdä töitä, joita muinaiset hirmuvaltiaat tekivät vain -kidutushuoneittensa pimeydessä, töitä senlaisia, joiden vertaisia -- -punastun kun olen pakotettu myöntämään sen -- ei missään muussa maassa -aikanamme ole löytynyt. - -Mutta näitten rikoksien kanssa -- minä en nyt puhu guillotinin toimesta --- minulla, Jumalan kiitos, ei tähän aikaan ollut mitään tekemistä. -Myöhempään elämääni niistä kyllä jälkiä jäi -- ja kenpä ranskalainen -lienee niistä osattomaksi jäänyt? -- toiste kenties kerron niistä. -Nyt sanon vain että niistä kahdeksastatoista miehestä, jotka olivat -kanssani solassa Kapusiinilaiskirkon luona, jäi eloon ainoastaan -kolme tapahtumasta jälkimaailmalle kertomaan. Heidän ja minunkin -oli ihmeellisestä pelastuksestamme kiittäminen Butonin ja muutamien -vierasten lähettiläiden välitystä sekä murhaajain myöhäistä katumusta. - -Neljän pelastuneen joukossa oli isä Benoit ja Louis St. Alais, -ja se oli todella kummallinen kohtaus kun me kolme, verisinä ja -rikkirevityillä vaatteilla, yhdyimme rouva Catinot'n salongissa. -Kaikki muut paitsi yksi nurkkaikkuna olivat vielä peitetyt luukuilla; -liedellä, jossa sinä iltana, kun siellä rouva Catinot'n keralla söin -illallista, tuli iloisesti roihusi, oli nyt vain kylmää, valkoista -tuhkaa. Huone oli synkän ja aution näköinen, huonekalut loivat pitkiä, -pimeitä varjoja ja ulkoa kuului roistojoukon melu, joka meidän -mentyä taloon piiritti murhapaikan, eikä näyttänyt kyllästyvän sen -katselemiseen. - -Se oli kummallinen kohtaus, sillä me kolme olimme lämpimästi -rakastaneet toisiamme, mutta riidat ja levottomuudet olivat meidät -eroittaneet. Kun nyt ikäänkuin kuolleista nousseina, kalpeina, kädet -vapisevina ja silmät kuumeesta palavina tapasimme, olivat kaikki -erimielisyydet unohdetut. -- Veljeni! -- Veljesi! pääsi yhtaikaa minun -ja Louis'n huulilta. Ja kätemme yhtyivät, ikäänkuin hän, joka oli -kuollut, osoittaen sukunsa suurta urhoollisuutta, olisi ne yhdistänyt. -Isä Benoit väänteli käsiään lohduttomassa tuskassa ja asteli edes -takaisin valittaen: -- Lapseni! Lapsi raukkani! Armahtakoon Jumala tätä -maata! - -Viereisestä huoneesta kuului naisten valitusta ja itkua ja kepeitä -kiiruhtavia askeleita. Luulen että nuo äänet rauhoittivat meitä, että -voimme maltillisesti puhella, Louis vain väliin osoittihe katkeraa -surua. Sain tietää että rouva St. Alais makasi viereisessä huoneessa, -hän oli joko pudonnut tahi oli häntä kovasti potkaistu ahdingossa, -niin että hän vaarallisesti loukkaantui, sekä että Denise, rouva -Catinot ja lääkäri olivat hänen luonaan. Synkkä huone suljettuine -ikkunoineen oli aivan kuin murhehuone, puhuimme vain kuiskaamalla, -pitkät ajat olimme aivan äänettöminäkin, silloin meistä joku aina -nousi astelemaan kauheain muistojen kiusoittamana. Äkkiä kuului -korviimme kanuunanjyskettä; unhotimme hetkeksi omat huolemme, puhuimme -Fromentista ja toiveistaan päästä pakenemaan, kuuntelimme roistokansan -ulvontaa, kun se kulki talon ohitse, ja jatkoimme sitten taas -keskustelua, mutta aivan niinkuin ei asiat enää meitä liikuttaisi, -tuntui kuin olisi kuolema vapauttanut meidät velvollisuuksista. - -Louis kutsuttiin kohta äitinsä luo, ja hetken perästä isä Benoitkin -kutsuttiin pois, niin että jäin yksin astelemaan edes takaisin -lattialle. Kauheaa melua seuraava hiljaisuus, yksinäisyys kohta sen -perästä kun olin ollut kuoleman vaarassa ja tappamassa, turvallisuus -vaaran perästä -- se kaikki pani sielun syvimmät tunteet väräjämään. -Ja kyyneleet nousivat silmiini ajatellessani St. Alais'n kuolemaa, -hänen lupaavaa tulevaisuuttaan, joka ennen aikojaan keskeytyi, ja -hänen urhoollista, ylevää, lahjakasta henkeään, joka nyt ikipäiviksi -oli ajallisuudesta eronnut. Liikutus sai minut niin valtoihinsa, että -olin hyvilläni kun oli pimeä, niin että sain laskea sen valloilleen. -Entisajat, poikavuosien muistot elpyivät sielussani. Muistin että -olimme leikkineet yhdessä ja unhotin että sitten itsekukin meni omia -teitään. - -Kotvasen kuluttua, kun jo oli jotenkin hämärä, tuli Louis luokseni. - --- Tahdotko seurata minua? kysyi hän jyrkästi. - --- Rouva St. Alais'in luoko? - --- Niin, hän haluaa tavata sinua, vastasi hän pitäen ovea auki ja -puhuen niin oudon rauhallisesti, aivan kuin se, joka tietää odottaa -onnettomuutta. - -Olin peräti voipunut ja seurasin Louista aivan koneellisesti, mutta -ajatukseni pysyivät kiinni menneisyydessä. Mutta tuskin pääsin -kynnyksestä yli viereiseen huoneesen, joka oli kirkkaasti valaistu, -kun jo heräsin tietoisuuteen todellisuudesta. Rouva St. Alais lepäsi -vuoteessa vastapäätä ovea, niin että heti sisään astuessani näin hänen -kasvonsa ja kohtasin hänen katseensa. Hän makasi tyynyjen varassa, -kasvot olivat hyvin kalpeat, mutta kasvopäillä oli punaisia laattoja -ja silmissä outo kiilto. Mutta ei se eikä onnettomuutta ennustava -tapakaan, millä hän hypisteli peitettä puhuessaan, herättänyt minua -tuntoihin. Kasvojen ilmeessä oli jotakin niin oudon iloista ja -välinpitämätöntä, joka ei ensinkään sopinut olosuhteisin, ja se se sai -minut melkein kivettyneenä seisahtumaan. - -Hän huomasi empimiseni ja moitti sitä iloisella ja teeskennellyllä -äänellä, joka vaikutti kamalammin kuin rajuimmat surun purkaukset. - --- Tervetuloa, herra kreivi, sanoi hän. -- Minua iloittaa että -kumminkin hiukan ujostelette. Mutta emme me aio teitä ankaruudella -kohdella. Myöhäkin katumus on parempi kun ettei ensinkään katua, ja -- -missä on viuhkani, Denise? Tuo viuhkani, lapsi! - -Tukehdutetulla nyyhkytyksellä yritti Denise nousta paikaltaan vuoteen -ääressä, mielenliikutus pyrki valtaamaan häntä, mutta rouva Catinot -laski kätensä hänen olalleen, painoi hänet takaisin istumaan ja ojentui -ottamaan sivupöydällä olevaa viuhkaa. - --- Kiitos, ystäväni, sanoi rouva de St. Alais, leikitteli hetkisen -viuhkan kanssa ja hymyili meille toisille aivan niinkuin satoja kertoja -ennen olin nähnyt hänen hymyilevän omassa salongissaan. -- Ja nyt, -herra kreivi, sanoi hän ilkamoiden, niin että oikein kauhistutti, -- -toivon olevanne niin kohtelias että myönnätte minun oikein ennustaneen? - -Mutisin joitakuita epäselviä sanoja; rouvan hymyilevät kasvot, toisten -kumartunut vartalo ja poiskääntyneet silmät -- kaikki teki niin kamalan -vaikutuksen. - --- Minä en koskaan epäillyt että te ette lopullisesti kumminkin yhtyisi -meihin, sanoi hän melkein suopean ystävällisesti. -- Ja jos tahtoisin -olla ilkeä, niin minulla olisi teille paljonkin sanottavaa. Mutta nyt -kun jälleen olette luoksemme palannut, niin olkoot kaikki entiset -unhoitetut. Hänen majesteettinsä on niin hyvä, että -- mutta missä ovat -toiset? Emmehän voi jatkaa ilman heitä! - -Hän silmäili ympärilleen, kasvoissa entinen käskevä ilme. -- Missä -herra de Gontaut on? Louis, eikö herra de Gontaut jo ole tullut? Hänhän -lupasi todistaa aviosopimusta. - -Louis, joka lääkärin ja isä Benoit'n kera seisoi muutaman suljetun -ikkunan luona, vastasi tukehtuvalla äänellä, ettei hän vielä ollut -tullut. - -Rouva näytti huomaavan jotakin outoa poikansa äänessä ja käytöksessä, -sillä hän katsoi levotonna yhdestä toiseen ja kysyi: -- Eihän vain -mitään liene tapahtunut? - --- Ei ole, ei ole, kaiketi hän kohta tulee, vastasi Louis. - -Mutta hänen levottomuutensa ei asettunut. -- Entä Viktor? eikö hänkään -ole tullut? Louis, oletko aivan varma ettei mitään ole tapahtunut? - --- Äiti, äiti, te saatte kohta tavata häntä, sanoi Louis tukehdutetulla -nyyhkytyksellä ja kääntyi pois kauhistusta osoittavalla liikkeellä, -jonka rouva varmaan olisi huomannut elleivät vuoteen uutimet olisi -estäneet häntä näkemästä. - -Hän tosin ei nähnyt poikaansa, mutta Louisin käytös olisi kumminkin -herättänyt epäluuloa jokaisessa järjillään olevassa ihmisessä. Mutta -samassa kun Louis lausui viimeiset sanansa kiintyi rouva St. Alais'n -katse taas minuun, ja se avuton tuska, joka hetkeksi synkisti hänen -kasvojaan, hälveni niinkuin pilvi haihtuu kirkkaalta kevättaivaalta. -Hän otti taas viuhkansa ja katsoi iloisesti minuun. - --- Kuulkaapa, herra kreivi, sanoi hän, -- minä näin niin kummallisia -unia viime yönä -- vai oliko se sairaana ollessani, Denise? Mutta eihän -se vaikuta mitään asiaan. Näin kaikenlaisia kauheuksia unissani -- että -linnamme ja talomme Cahorsissa oli poltettu, että meidän täytyi paeta -Montaubaniin tahi Nîmes'iin, ja että herra Gontaut oli murhattu ja että -kansa oli tarttunut aseisin. Ikäänkuin kuningas senlaista suvaitsisi, -jatkoi hän naurahtaen, ja huokasi samassa tuskallisesti. -- Ikäänkuin -mikään senlainen olisi mahdollistakaan. Kirkosta näin vielä hullumpaa -unta, sanoi hän kurpistaen kulmiaan ja tehden kärsimättömän liikkeen -viuhkalla, -- mutta sen olen aivan unohtanut. Kaiken kauheimmallaan -ollessa minä heräsin. Se oli kaikki niin hullunkurista ja niin -mieletöntä että nauraisitte itsenne kuoliaaksi, jos vain muistaisin -kertoa kaikki. Muistaakseni voi kahden punakantaisen kengänkoron takia -saada niskaansa kuolemantuomion, ja ihojauhot ja kaunistuslaastari -tekivät ihmisen rikolliseksi. - -Hän vaikeni. Viuhka putosi kädestä ja hän silmäili levotonna -ympärilleen. - --- Luulenpa -- luulenpa etten ole oikein terve, sanoi hän muuttuneella -äänellä ja tuskan ilme vääristi kasvoja -- näki selvästi että hän -kärsi kovia tuskia. -- Louis, valitti hän, -- missä kirjurikin lienee? -Voisihan hän sillä aikaa julkilukea avioliittosopimuksen. Kai Viktor ja -herra de Gontaut kohta tulevat. Missä hän on? kysyi hän tuimasti. - -On helppo sanoa, että meidän olisi tullut paremmin osaamme näytellä, -mutta tuo kohtaus oli niin kauhea ja surullinen, että mielenliikutus -sai meidät, jotka jo sinä päivänä olimme niin paljon kokeneet, -valtoihinsa. Denise peitti kasvonsa ja vapisi niin että tuolikin, -jolla hän istui, liikkui, Louis kääntyi väristen pois ja minä seisoin -äänetönnä ja liikkumattomana vuoteen päässä. Tällä kertaa lääkäri, -nuori, laiha tummanverevä mies vastasi puolestamme. - --- Paperit ovat viereisessä huoneessa, rouva, sanoi hän vakavasti. - --- Mutta ettehän te ole herra Pettifer? vastasi rouva St. Alais -ärtyisesti. - --- En, rouva, herra Pettifer oli niin sairas ettei hän voinut lähteä -kotoaan. - --- Mutta hänellä ei ole oikeutta olla sairas! huudahti rouva ankarasti. --- Pettifer sairaana kun neiti de St. Alais'n avioliittosopimus on -allekirjoitettava! Mutta on kai teillä paperit täällä? - --- Ne ovat viereisessä huoneessa. - --- Tuokaa ne sitten tänne! Tuokaa ne! sanoi hän levottomasti silmäillen -meitä vuorotellen. Hän liikahti ja huokasi ikäänkuin kovissa tuskissa. --- Mutta missä on Viktor? jatkoi hän kärsimättömästi. -- Minkätähden -hän ei tule? - --- Luulin kuulevani hänen tulevan, sanoi Louis äkkiä. Se oli ensi -kerran kuin hän vapaasta tahdostaan puhui, äänessään oli kummallinen -sointu. -- Minä menen katsomaan, sanoi hän mennen ovea kohti ja -sivumennen viitaten minua jäljestä tulemaan. - -Mutisin anteeksipyynnön ja seurasin häntä. - -Hämärässä huoneessa etsi lääkäri hartaasti jotakin. - --- Antakaa joku paperi, sanoi lääkäri hiukan kärsimättömästi. -- Joku -paperi, mikä tahansa vain. - --- Ei, huudahti Louis, ääni käheänä tuskasta, -- se riittää jo -- tämä -ilvehtiminen. Minä en enää siihen rupea. - --- Herra -- - --- Minä sanon, etten enää rupea siihen, huudahti Louis kiivaasti ja -nyyhkytys pyrki valloilleen. -- Sanokaa hänelle totuus. - --- Hän ei meitä uskoisi. - --- Muu kaikki on parempaa kuin tämä ilveily! - --- Luuletteko todellakin niin? kysyi lääkäri hitaasti ja painavasti. - --- Luulen minä. - --- Mutta minä en ainakaan tahdo olla siihen osallisena, vastasi lääkäri -vakavasti. -- Tahdon olla vapaana kaikesta edesvastauksesta. Ettekä -tekään, herra, ryhdy mihinkään ennenkuin saatte kuulla mikä semmoisen -teon välttämätön seuraus on. - --- Eihän äitini kumminkaan koskaan parane, sanoi Louis ykspäisesti. - --- Niin, ei hän parane, eikä hänellä luullakseni ole monta tuntia -elämänaikaa jäljellä. Kun kuume, joka häntä nyt ylläpitää, alkaa -helpoittaa, niin kuolema kohta vapauttaa hänet. Ja nyt riippuu teistä -saako hän sulkea silmänsä tietämätönnä tapahtuneesta onnettomuudesta, -poikansa kuolemasta tahi -- - --- Se on kauhistavaa, vaikeroi Louis. - --- Saatte valita, sanoi lääkäri jäykästi. - -Louis silmäili ympärilleen. -- Tässä on muuan paperi! sanoi hän äkkiä. - -Luullakseni emme viipyneet poissa kuin parin minuutin ajan, mutta -kun palasimme huusi rouva de St. Alais jo kärsimättömästi meitä ja -Viktoria. -- Missä hän on? Missä hän on? huusi hän kuumeentapaisella -kiivaudella. -- Miksi hän juuri tänään tulee niin myöhään? Eihän vain -teidän välillänne liene mitään -- mitään epäsopua? kysäsi hän katsoen -moittivasti minuun. - --- Ei ole, vastasin murtuneella äänellä. -- Sen vannon. - --- Mutta miksi hän sitten ei ole täällä? Ja herra de Gontaut? -Silmissään oli kuumeen tapainen kiilto ja nuo punaiset laatat poskilla -heloittivat, mutta kasvot olivat muuttuneet ja sormet hypistelivät nyt -alinomaa peitteellä. Äänikin oli muuttunut käheäksi ja luonnottomaksi, -ja hän silmäili vähä väliä levottomasti ympärilleen, ikäänkuin olisi -hän jostakin ollut levoton. - --- En voi hyvin tänään, mutisi hän vihdoin, tuskallisesti koettaen -puhua tavallisella äänellään. -- Enkä muista olla niin iloinen kuin -tässä tilaisuudessa sietäisi. Neiti, menkää kreivin luo ja sanokaa -hänelle jotakin kaunista tässä odottaessamme! Mutta entä te, herra -kreivi! Nuorena ollessani oli tapana, että sulhanen tänlaisessa -tilaisuudessa ritarillisesti tervehti morsiantaan. Hyi, herra! -Pelkäänpä teitä hitaaksi rakastamaan! - -Denise nousi ja tuli hitaasti luokseni, mutta ei sanaakaan kuulunut -hänen kalpeilta huuliltaan eikä hän katsonut minua silmiin. Eikä hän -liikahtanut kun minä rouvan kehoituksesta kumarruin kylmää poskeaan -suutelemaan. Mutta olin yhtäkaikki tyytyväinen, sillä kun kumarruin -hänen ylitsensä, tunsin miten hän pienillä käsillään puuttui takkiini, -ja riippui kiinni siinä aivan kuin avuton lapsi riippuu äitinsä -kaulassa. Laskin käsivarteni hänen vyötäisilleen, ja sillä tavalla -seisoimme vuoteen päässä rouva de St. Alais'n meitä katsellessa. - --- Tyttö parka, sanoi hän iloisesti nauraen, -- hän ujostelee vielä. -Olkaa hyvä hänelle, herra kreivi; hän on pieni, hellätuntoinen olento, -ja -- mutta minä en voi hyvin. Minä en voi hyvin, kertoi hän kohoten -ylös. Suurella vaivalla nosti hän kätensä otsalleen. -- Minä -- -mutta mitä se on? huudahti hän, kasvonsa kalpenivat ja katse muuttui -pelokkaaksi. -- Mitä se on? Tuokaa joku tänne -- tehkää hyvin. Lääkäri --- ja Viktor! - -Denise kiiruhti hänen luokseen. Seisoin hetkisen liikahtamatta, mutta -silloin lääkäri viittasi minulle. -- Menkää, kuiskasi hän, -- menkää ja -jättäkää hänet naisten haltuun. Loppu on lähellä. - -Näin se tapahtui, että rouva de St. Alais kumminkin antoi minulle -tyttärensä ja että se sopimus, jonka hän monta vuotta sitä ennen teki -isäni kanssa, täytettiin. - - * * * * * - -Rouva de St. Alais ei enää tullut tuntoihinsa ja kuoli seuraavana -aamuna. Näin hänen makaavan arkussaan kalpeana, vain muutoin -muuttumattomana, ja hiljaisessa, valoisassa huoneessa ajattelin -kunnioittaen niitä muutoksia, joita hän yhden ainoan lyhyen vuoden -kuluessa oli saanut kokea -- viisikymmentä vuotta kestäneen -rauhallisuuden ja myötäkäymisen perästä. Kumartuessani suutelemaan -vaksinkeltaista kättä, tuntui se minusta niin julmalta, että hänen -parhaassa ijässään täytyi kuolla, mutta nyt kun tiedän mitä tulevaisuus -toi mukanaan ja muistelen maanpakolaisuuden ja köyhyyden pitkiä vuosia, -jotka monen hänen ystävänsä osaksi tulivat, niin hän mielestäni on -onnellinen kun pääsi pois. Ollen luonteeltaan ylpeä ja voimakas -- -joita kahta ominaisuutta harvoin säätyluokassamme löytyy yhdistettynä --- oli hän omaisineen uskaltanut paljon ja menettänyt paljon. Mutta -olihan se kumminkin paljoa parempi kuin vankila ja guillotini, parempi -kuin että vanheta vieraassa maassa tahi palata kotimaahan, jossa aikoja -sitten oli unhoitettu. - -Olen jo maininnut, että kapina Nîmes'issä kesti kolme päivää. -Viimeisenä niistä tuli Buton sanomaan meille että meidän täytyi lähteä -kaupungista, kun hän ja hänen puolueensa eivät enää voisi suojella -meitä. Silloin ehdoitti Louis, että matkustaisimme Montpellier'iin, -siellä yhtyäksemme Turinissa olevien siirtolaisten kanssa, ja ensi -aluksi ajattelin niin tehdäkin, sillä toivoin hartaasti saattaa naiset -turvalliseen paikkaan. - -Minun on Buton'ia kiittäminen siitä, etten kuitenkaan niin tehnyt, sitä -kun sittemmin olisin saanut katkerasti katua. Hän kysyi mihin aioin -lähteä, ja kuultuaan tuumani, asettui hän selin oven eteen. - --- Jumala estäköön teitä, herra kreivi, sitä tekemästä! virkkoi hän. -- -Ne, jotka menevät, menevät ijäksi, ja harvat koskaan palaavat! - -Vastasin kiivaasti: -- Lorua! Vuoden kuluttua te jo polvillanne -rukoilette meitä palaamaan. - --- Minkätähden? - --- Kun ette voi järjestystä ylläpitää ilman meitä. - --- Se ei ole kovinkaan vaikeaa, vastasi hän kylmästi. - --- Ajatelkaapa vain minkälainen tila täälläkin on! - --- Se muuttuu. - --- Mutta kuka hallitsee? - --- Kunnollisin, vastasi hän ykspäisesti. -- Uskotteko vielä kaiken -sen perästä mitä on tapahtunut, että miehellä täytyy olla arvonimi -voidakseen lakeja laatia -- te itse tietysti aina lukuun ottamatta. -Luuletteko että miehellä pitää olla tukka jauhoitettuna voidakseen -taistella? - -Minä uskon, että kun se, joka ei tunne merta, rupeaa luotsiksi, niin on -aika lähteä laivasta pois. - --- Oppimaton voi oppia. Ja mitä laivasta lähtemiseen tulee, niin ne -vallan hyvin voivat mennä, joilla ei ole mitään tekemistä siellä. -Kuunnelkaa te neuvoani, herra kreivi. Kolmessa päivässä on täällä -Nîmes'issä tapettu kolmesataa henkeä. - --- Ja kumminkin neuvotte minua jäämään? - --- Niin, sillä verta on tullut väliimme, sanoi hän jyrkästi. -- -Täällä on tehty tekoja, joita ei aivan pian unhoiteta eikä anteeksi -anneta. Ja joka nyt maasta lähtee se lähtee ijäksi. Mutta, jatkoi -hän liikutettuna, -- totelkaa neuvoani ja jääkää kotiin. Matkustakaa -linnaanne ja eläkää rauhassa siellä, niin ei kukaan tee teille mitään -pahaa. - -Hänen puheessaan oli paljon totta. Kaikessa tapauksessa minä -pidin hänen neuvonsa niin hyvänä, että päätin seurata sitä, ja -neuvoinpa vielä muitakin tekemään samalla tavalla. Mutta Louis pysyi -päätöksessään järkähtämättömänä. Kaikki nämä tapahtumat olivat häntä -niin kauhistuttaneet, ettei hän enää tahtonut jäädä maahan. Mutta hän -ei vastustellut kun pyysin häneltä Deniseä vaimokseni ja neljänkolmatta -tunnin kuluessa hänen äitinsä kuoleman jälkeen meidät yhdistettiin. -Isä Benoit vihki meidät tuossa synkässä talossa Kapusiinilaiskirkkoon -vievän solan varrella; yht'aikaa vihittiin myöskin Louis ja rouva -Catinot, joka aikoi seurata miestään maanpakoon. Lienee tarpeetonta -mainita, ettei näitä häitä iloisesti vietetty, ei juhlittu, ei kuulunut -kellojen soittoa eikä näkynyt morsiusneitoja, kaikki oli hiljaista ja -syvän surumielisyyden varjostamaa. Mutta pilvinen aamu selviää useinkin -päiväpaisteeksi, ja vaikka me avioliittomme ensimmäisenä kolmena -vuonna saimme kokea paljon vaaroja, jopa murheitakin -- joista kenties -vastedes vielä kerron -- niin ei minulla ole ollut syytä hetkeäkään -katua naimistani. Denisen hellyys ja myötätuntoisuus auttoi minua -olemaan rohkeana vaikeimpinakin aikoina, ja kun parempi aika koitti, -kun tukka harmeni ja uusi Ranska syntyi, oli vaimoni aina elämäni -sulostuttajana, hän yhdistyi yhä lähemmin kaikkiin pyrintöihini. - -Ennenkuin lopetan, sanon vielä muutaman sanan siitä miehestä, jota -minun paitsi Jumalaa on kiittäminen onnestani. Hän pääsi hengissä -kapinasta, mutta minä en koskaan enää nähnyt Fromentia Nîmes'istä. Kun -hänen taloansa kolmantena päivänä ammuttiin kanuunoilla ja rynnäköllä -voitettiin, pääsi luullakseni vain yksi ainoa siitä hengissä, ja -se oli Froment, tuo voittamaton, Ranskan kuningasmielisten etevin -johtaja. Hänelle onnistui päästä rajan yli Turin'iin, siellä häntä ne -kunnianosoituksilla vastaanottivat, joiden apu kenties olisi kaikki -pelastanut, jos se olisi annettu aikanaan. Mutta, ken tappion kärsii, -se tavallisesti aina unhoitetaan; kaikki vähitellen jättivät hänet ja -aikaa myöten hän yhä katkerammin valittaa. Minä koetin kerran ottaa -selkoa hänestä auttaakseni häntä, mutta silloin hän juuri otti osaa -muutamaan sotaretkeen Afrikan rannikolle, ja sitäpaitsi olivat oloni -silloin senlaiset, että jos olisin saanutkin selkoa hänestä, niin en -olisi voinut hänelle mainittavampaa apua antaa. Luulen hänen kohta -sen jälkeen kuolleen, mutta luotettavia tietoja siitä en ole koskaan -saanut. Mutta kuolleena tahi elävänä, niin olen aina velvollinen -kunnioittamaan häntä ja olemaan hänelle kiitollinen elämäni suurimmasta -onnesta. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PUNANEN KOKARDI *** - -***** This file should be named 64104-0.txt or 64104-0.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - https://www.gutenberg.org/6/4/1/0/64104/ - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/64104-0.zip b/old/64104-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 38f4f8d..0000000 --- a/old/64104-0.zip +++ /dev/null |