diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63961-8.txt | 5435 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63961-8.zip | bin | 118370 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5435 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..582f470 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #63961 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63961) diff --git a/old/63961-8.txt b/old/63961-8.txt deleted file mode 100644 index 39fa0b3..0000000 --- a/old/63961-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5435 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Viisaus ja kohtalo, by Maurice Maeterlinck, -Translated by Aarne Anttila - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Viisaus ja kohtalo - - -Author: Maurice Maeterlinck - - - -Release Date: December 5, 2020 [eBook #63961] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VIISAUS JA KOHTALO*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -VIISAUS JA KOHTALO - -Kirj. - -MAURICE MAETERLINCK - -Ranskankielestä suomentanut - -Aarne Anttila - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi a. Karisto, -1919. - - - - - - - TEILLE, MADAME GEORGETTE LEBLANC, - omistan tämän kirjan, joka niin sanoakseni onkin teidän työtänne. - On olemassa ylevämpi ja todellisempi yhteistyö kuin kynän, - nimittäin ajatuksen ja esimerkin. Minun ei ole tarvinnut - vaivalloisesti kuvitella viisauden ihanteen päätöksiä ja toimia, - ei myös pusertaa sisimmästäni kauniin, mutta pakostakin hieman - hämärän haaveen moraalia. On riittänyt, että olen kuunnellut - Teidän sanojanne. On ollut kyllin, että silmäni ovat - tarkkaavasti seuranneet Teidän elämäänne; ne ovat siten - seuranneet itse viisauden liikkeitä, eleitä ja tapoja. - - _Maeterlinck_. - - -1. - -Tässä kirjassa tullaan usein puhumaan viisaudesta, kohtalosta, -oikeudesta, onnesta ja rakkaudesta. Näyttää ehkä jonkinmoiselta ivalta -näin loihtia esille huonosti näkyvää onnea liiankin todellisten -onnettomuuksien keskelle, ehkäpä ihanteellista oikeutta ikävä kyllä -liiankin kouraantuntuvan vääryyden joukkoon, vaikeasti tavoitettavaa -rakkautta aivan ilmeisen vihan tai välinpitämättömyyden sekaan. Näyttää -ehkä hyvin vähän sopivalta mennä huvikseen etsimään ihmiskunnan sydämen -kätketyimmistä sopukoista joitakin luottamuksen tai ylevän rauhan -aiheita, joitakin tilaisuuksia hymyillä, iloita ja rakastaa, joitakin -syitä kiittää ja ihailla, kun suurimmalla osalla tätä ihmiskuntaa, -jonka nimessä uskaltaa äänensä korottaa, ei ole malttia eikä aikaa -pohjaan asti maistaa elämän kurjuutta ja surua, puhumattakaan siitä, -että se voisi viipyä sisäisten nautintojen ja syvien, mutta niin -vaivalloisesti saavutettujen lohdutusten ääressä, joita ajattelija -tyytyväisenä ylistää. - -Samoin on moralisteja, muiden muassa Epiktetosta, syytetty siitä, -etteivät he koskaan ajattele muuta kuin viisasta. Tässä syytöksessä on -perää kuten miltei kaikissa syytöksissä, joita voi esittää. -Tosiaankin, jos ihmisellä olisi rohkeutta kuulla vain omantuntonsa -yksinkertaisinta, läheisintä ja vaativinta ääntä, olisi ainoa -epäilemättömin velvollisuus lieventää ympärillään, niin laajassa -piirissä kuin mahdollista, niin paljon kärsimystä kuin suinkin. Pitäisi -ruveta sairaanhoitajaksi, köyhäin luona kävijäksi, surullisten -lohduttajaksi, mallitehtaiden perustajaksi, lääkäriksi, -maanviljelijäksi, kaikkia en tiedäkään, tai ainakin oppineena -laboratoriossaan pusertaa luonnolta sen kaikkein välttämättömimmät -aineelliset salaisuudet. Mutta maailma, jossa jonakin hetkenä olisi -vain toinen toistaan auttavia ihmisiä, ei kauaakaan pysyisi tässä -rakkaudentyössä, jos ei kukaan anastaisi itselleen tarpeellista aikaa -hommailla jotakin muuta. - -Juuri muutamien ihmisten vuoksi, jotka näyttävät hyödyttömiltä, on aina -oleva joku määrä ihmisiä, jotka ovat epäämättömän hyödyllisiä. Parhain -osa sitä hyvää, jota nykyisin tehdään ympärillämme, on ehkä ensinnä -herännyt joidenkin sellaisten sielussa, jotka löivät laimin ehkä -montakin läheistä ja välttämätöntä velvollisuutta miettiäkseen, -syventyäkseen itseensä ja puhuakseen. Merkitseekö tämä, että he ovat -tehneet sen, mikä oli parasta? Kuka uskaltaisi vastata tähän -kysymykseen? Se, mikä on parasta tehdä, näyttää aina nöyrän -rehellisestä sielusta, jommoinen ihmisen tulee koettaa olla, -yksinkertaisimmalta ja lähimmältä, mutta olisi ainakin yhtä -valitettavaa, jos kaikki aina olisivat rajoittuneet vain lähimpään -velvollisuuteen. - -Kaikkina aikoina on ollut olentoja, jotka ovat saattaneet vilpittömästi -kuvitella täyttävänsä kaikki nykyhetken velvollisuudet ajatellessaan -tulevain aikain velvollisuuksia. Useimmat ajattelijat vakuuttavat -mielellään, että nämä olennot eivät suinkaan ole erehtyneet. On hyvä, -että ajattelija vakuuttaa jotakin. On sivumennen sanoen kieltämätöntä, -että viisaus on toisinaan sen vastakohta, mitä viisain vakuuttaa. Mutta -yhdentekevää, viisautta ei olisi huomattu ilman tätä vakuutusta; ja -viisas on täyttänyt velvollisuutensa. - - -2. - -Nykyisin on kurjuus ihmiskunnan sairaus, kuten sairaus on ihmisen -kurjuus. Sairauden varalta on lääkäreitä, kuten pitäisi olla lääkäreitä -inhimillisen kurjuuden varalta. Mutta eikö siitä, että sairaustila -ikävä kyllä on hyvin yleinen, seuraa, ettei milloinkaan ole askaroitava -terveyden kanssa, ja että sen, joka opettaa esimerkiksi anatomiaa, joka -on siveysoppia lähinnä vastaava fyysillinen tiede, on otettava huomioon -vain epämuodostumat, jotka suurempi tai pienempi rappeutuminen -ihmisruumiissa synnyttää. On tärkeää, että hän lähtee terveestä ja -hyvinmuodostuneesta ruumiista, kuten on tärkeää, että moralisti, joka -pyrkii nykyhetkeä kauemmaksi, lähtee onnellisesta sielusta tai -sellaisesta, jolla on ainakin se, mitä siihen tarvitaan paitsi -tarpeellista itsetietoisuutta. - -Me elämme suuren vääryyden keskellä, mutta luulen, ettei näytä -välinpitämättömältä tai julmalta toisinaan puhua, kuin ei tätä -vääryyttä enää olisi; muuten ei milloinkaan päästäisi ahdasta piiriä -ulommaksi. - -On hyvä, että muutamat ryhtyvät ajattelemaan, puhumaan ja toimimaan, -aivan kuin kaikki olisivat onnellisia. Jollei niin tapahtuisi, mitä -onnea, mitä oikeutta, mitä rakkautta, mitä kauneutta tapaisivat kaikki -muut sinä päivänä, jolloin kohtalo avaa heille luvatun maan yleiset -puistot? Voi sanoa tosin, että olisi mukavinta ensin ryhtyä kaikkein -lähimpään. Mutta lähimpään ryhtyminen ei aina ole viisainta. Olisi -usein parempaa ryhtyä kaikkein korkeimpaan. Jos vesi tulvailisi -hollantilaisen talonpojan asuntoon meren tai virran murrettua ne sulut, -jotka suojaavat maata, niin olisi hänelle kyllä läheisintä pelastaa -eläimensä, heinänsä ja huonekalunsa, mutta viisainta lähteä -kamppailemaan aaltoja vastaan sulun harjalla ja kutsua sinne kaikki, -jotka elävät murtuvain vallien suojissa. - -Ihmiskunta on näihin asti ollut kuin sairas, joka vääntelee ja -kääntelee vuoteellaan lepoa saadakseen, mutta tämä ei estä sitä, että -ainoat todella lohduttavat sanat, jotka hänelle on sanottu, ovat olleet -niiden sanomia, jotka puhuivat hänelle kuin ei hän milloinkaan olisi -ollut sairas. Ihmiskunta on luotu olemaan onnellinen, samoin kuin -ihminen on luotu olemaan terve, ja kun hänelle puhutaan hänen -kurjuudestaan keskellä yleisintä ja pysyväisintä kurjuutta, puhutaan -siitä kuin jostakin tilapäisestä ja ohimenevästä. Ei ole ollenkaan -sopimatonta sovittaa sanojaan hänelle niin kuin hän eläisi juuri suuren -onnen ja suuren varmuuden aattona. Todellisuudessa hän on juuri siinä -tilassa vaistonsa avulla, joskaan hän ei milloinkaan tulisi näkemään -huomenta. On hyvä uskoa, että vähän enemmän ajattelua, vähän enemmän -rohkeutta, vähän enemmän rakkautta, vähän enemmän tiedonjanoa, vähän -enemmän elämänhalua riittää hänelle jonakin päivänä avaamaan ilon ja -totuuden portit. Se ei ole aivan epätodennäköistä. Voi toivoa, että -jonakin päivänä kaikki tulevat onnellisiksi; ja jos se päivä ei -milloinkaan tule, niin ei ole rikollista, että on sitä toivonut. - -Joka tapauksessa on hyödyllistä puhua onnesta onnettomille, jotta he -oppisivat sen tuntemaan. He kuvittelevat niin helposti onnen -tavattomaksi ja miltei saavuttamattomaksi seikaksi. Mutta jos kaikki -ne, jotka saattavat uskoa olevansa onnellisia, mainitsisivat aivan -yksinkertaisesti tyytyväisyytensä perusteet, niin onnettomat näkisivät, -ettei matka surusta iloon ole ollenkaan suurempi kuin ero, joka on -hymyilevämmän, valistuneemman hyväksymisen ja vihamielisen, synkän -orjamaisuuden välillä, toisaalta ahdasmielisen, itsepintaisen ja -toisaalta sopusointuisen, avaran tulkitsemisen välillä. He huutaisivat: -"Eikö mitään muuta? Silloin meilläkin on sydämessämme onnen alkeet." -Niin, teillä onkin. Kaikilla ihmisillä on ne, jolleivät suuret -ruumiilliset onnettomuudet ole niitä hävittäneet. Mutta älkää puhuko -halveksien tästä onnesta. Ei ole olemassa mitään muuta. Onnellisin -ihminen on se, joka tuntee parhaiten onnensa; ja se, joka tuntee sen -parhaiten, on se, joka tietää syvimmin, että onnen erottaa hädästä vain -ylevä, väsymätön, inhimillinen ja rohkea käsitys. Juuri tästä -käsityksestä on terveellistä puhua niin usein kuin mahdollista, ei -tyrkyttääkseen toisille sitä, mitä itsellä on, vaan synnyttääkseen -vähitellen meitä kuuntelevaan sydämissä kaipauksen omata se itse -vuorostaan. Tämä käsitys on erilainen jokaiselle meistä. Sinun -käsityksesi ei sovi minulle; miten kaunopuheisesti sitä esittänetkin, -se ei liikuta sieluni sisimpiä kieliä. Minun täytyy saavuttaa oma -itsessäni ja itselleni. Mutta koko ajan, puhuessasi omastasi, autat -tietämättäsi minua saavuttamaan omaani. Voi sattua, että se, mikä sinua -masentaa, virkistää minua; mikä sinua lohduttaa, tekee minut -surulliseksi ehkä, vähät siitä; mikä on kaunista sinun lohdullisessa -näkemyksessäsi, sulautuu minun murheeseeni, ja mikä on suurta sinun -surussasi, siirtyy minun ilooni, jos minun iloni on sinun surusi -vertainen. Ennen kaikkea on tarpeen, että me sielumme pinnalla -valmistamme jonkinlaisen huipun vastaanottaaksemme tämän käsityksen, -kuten muinaisten uskontojen papeilla oli tapana raivata ja -orjantappuroista ja vesoista puhdistaa vuoren laki ottaakseen siellä -vastaan taivaan tulen. Ei ole mahdotonta, että huomenna meille -lähetetään Marstähden kamaralta, lopullisessa totuudessa -maailmankaikkeuden rakenteesta ja päämäärästä, pettämätön onnen kaava. -Se ei ole muuttava, parantava mitään asiaa siveellisessä elämässämme -mikäli me jo kauan olemme eläneet parannuksen odotuksessa ja kaipuussa. -Jokainen meistä on hyötyvä ja nauttiva tämän, kuitenkin vaihtelevan, -kaavan siunauksista, sikäli kuin tämä kaava tapaa epäitsekästä, -puhdistunutta, herännyttä ja jo kirkastunutta sielussamme. Kaiken -moraalin, kaiken tiedon oikeudesta ja onnesta pitäisi olla vain -odotusta, mahdollisimman laajaa, koeteltua, vastaanottavaista -valmistusta. Varmasti on ennen kaikkia kaivattu se päivä, jolloin -viimeinkin elämme varmuudessa, täydellisessä, horjumattomassa, -tieteellisessä totuudessa, mutta sitä odottaessamme meidät on pantu -elämään vielä tärkeämmässä totuudessa, sielumme ja luonteemme -totuudessa, ja muutamat viisaat ovat osoittaneet, että sellainen elämä -on ollut mahdollinen keskellä suurimpiakin aineellisia erehdyksiä. - - -3. - -Onko turhaa puhua moraalista, oikeudesta ja onnesta ja kaikesta mikä -niihin kuuluu, ennenkuin tiede on sanonut viime sanansa, joka saattaa -kumota kaikki? Ehkä olemme tilapäisessä pimeydessä, ja monet seikat -eivät ehkä näytä samanlaisilta pimeydessä kuin päivänvalossa. - -Siitä huolimatta tapahtuvat sekä meidän ruumiillisen että moraalisen -elämämme oleelliset ilmiöt yhtä välttämättömäsi, yhtä täydellisesti -pimeydessä kuin valossa. Meidän on elettävä odottaessamme arvoituksen -ratkaisua, ja eläessämme niin onnellisesti ja jalosti kuin voimme, -me elämme voimakkaimmin ja saamme eniten rohkeutta, eniten -riippumattomuutta, eniten selvänäköisyyttä, totuutta kaivataksemme ja -etsiäksemme. Ja muuten, miten käyneekin, itsemme tutkistelulle -omistettu aika ei mene hukkaan. Millä tavalla me jonakin päivänä -katselemmekin tätä maailmaa, josta olemme osa, on aina oleva -ihmissielussa paljon enemmän tunteita, enemmän intohimoja, enemmän -muuttumattomia, muuttamattomia salaisuuksia kuin maapalloon kuuluvia -tähtiä tai tieteen selvittämiä mysteerioita. Ihminen on epäilemättä -kohoava keskelle kumoamattominta, syvälletunkevinta totuutta, mutta hän -on kohoava ihmissielun muuttumattoman suunnan mukaan; ja varmasti voi -sanoa, että mitä lujempi ja lohdullisempi yleinen varmuus on, sitä -enemmän saavat oikeuden, siveellisyyden, onnen ja rakkauden ongelmat -sen vallitsevan ja innostavan näkökulman, jossa ne aina ovat -esiintyneet ajattelijan katseille. - -On tärkeätä elää kuin olisi aina suuren keksinnön aatto käsillä ja -valmistautua sitä vastaanottamaan niin täydellisesti, niin -sydämellisesti, niin hehkuvasti kuin suinkin. Ja parhain tapa ottaa se -vastaan jonakin päivänä, missä muodossa se ilmenneekin, on että tästä -päivästä aikain toivoo sen niin yleväksi, niin avaraksi, niin -täydelliseksi, niin jalostavaksi kuin meidän on sallittu sitä -kuvitella. Me emme voi antaa sille liian suurta laajuutta, liian suurta -kauneutta tai liian suurta majesteetillisuutta. Varmaa on, että se on -parempi kuin meidän parhaat toiveemme, sillä jos se poikkeaa niistä, -jos se on vieläpä ristiriidassakin niiden kanssa, niin se juuri -senvuoksi, että se tuo meille totuuden, tuo meille jotakin paljon -suurempaa, paljon korkeampaa, paljon ihmisluonnon mukaisempaa kuin sen -mitä olemme odottaneet. Ja ihmiselle, olkoon että hän kadottaisi -kaikki, mitä on ihaillut, olisi maailmankaikkeuden sisin totuus eniten -ihailemisen arvoinen. Ja jos oletamme, että sinä päivänä, jolloin se -meille ilmaistaan, toiveittemme arvoton tuhka hajoaa tuuleen, jää -meille joka tapauksessa valmistautumisemme ihmeelliseen, ja ihmeellinen -on tulviva sieluumme runsaampana tai niukempana sen uoman laajuuden ja -syvyyden mukaan, jonka kaipuumme on kaivanut. - - -4. - -Onko välttämätöntä luulla olevansa maailmankaikkeutta parempi? Miten -järkeillemmekin, meidän järkemme ei ole kuin heikon heikko säde -luonnosta, pienen pieni osa kaikesta siitä, joka vaatii oikeutta -arvostella, ja pitääkö säteen tehdäkseen velvollisuutensa toivoa -voivansa muuttaa lamppua, josta lähtee? - -Olentomme huippu, jonka laelta kuulemme elämän kokonaisuudessaan -julistettavan syyttömäksi tai syylliseksi, ei ilmeisesti ole kuin -epätasaisuus, jonka silmämme yksin huomaa elämän äärettömällä -lakeudella. On viisasta ajatella ja toimia niin kuin kaikki, mitä -ihmiskunnalle tapahtuu, olisi välttämätöntä. Joku aika sitten, -mainitakseni vain yhden ainoan niistä ongelmista, joita meidän -kiertotähtemme vaisto on kutsuttu ratkaisemaan, joku aika sitten näytti -siltä kuin olisi kysytty Euroopan ajattelijoilta, olisiko pidettävä -onnena vai onnettomuutena, jos tarmokas, sitkeä ja voimakas rotu, joka -kuitenkin meistä arjalaisista liian sokeasti omaksuttujen -ennakkoluulojen vuoksi näyttää sielultaan ja sydämeltään alemmalta, -juutalaisrotu sanalla sanoen, katoaisi tai pääsisi valtaan. Olen -vakuutettu, että viisas voi vastata, ilman että hänen vastauksessaan on -moitittavaa alistumista tai välinpitämättömyyttä: "Se, mikä tapahtuu, -on onneksi." Se, mikä tapahtuu, näyttää usein meistä olevan väärässä, -mutta mitä hyödyllisempää onkaan kaikki inhimillinen järki tehnyt kuin -pyrkinyt löytämään korkeamman syyn luonnon vääryyksiin? Kaikki mikä -meitä pitää yllä, kaikki mikä auttaa meitä niin ruumiillisessa kuin -henkisessäkin elämässä, johtuu tuon tuntemattoman, meistä aluksi -säälimättömältä näyttävän voiman jonkinlaisesta hitaasta syyttömäksi -julistamisesta. Jos joku aivan meidän ihanteemme mukainen rotu katoaa, -niin osoittaa se, ettei meidän ihanteemme ole parhaimman ihanteen -mukainen, joka on, kuten jo olen sanonut, maailmankaikkeuden sisin -totuus. - -Olemme jo kokemuksestamme osanneet johtaa ja olemme nähneet -todellisuuden vahvistavan ihmeellisiä haaveita, ihmeellisiä -toivomuksia, rakkauden, kauneuden ja oikeuden suuria aatteita ja suuria -tunteita. Jos meidän mielikuvituksessamme on vielä laajempia ja vielä -lohdullisempia, mutta sellaisia, jotka eivät kestäisi todellisuuden -koetta, s.o. elämän nimetöntä ja salaperäistä voimaa, niin täytyy -niiden olla toisenlaisia, mutta ei välttämättä vähemmän kauniita, -vähemmän laajoja, vähemmän lohdullisia. Odottaessa, että todellisuus -ilmaisee itsensä, on ehkä terveellistä vaalia ihannetta, jonka -kuvittelee kauniimmaksi todellisuutta; mutta kun se viimein on -paljastanut itsensä, on välttämätöntä, että se ihanteellinen tuli, jota -olemme ylläpitäneet parhaimmilla toiveillamme, on ainoastaan -vilpittömästi valaisemassa sen valtavan massan vähemmän hauraita ja -vähemmän viehättäviä kauneuksia, joka murskaa nämä toiveet. - -En luule, että kaikki tämä on orjamaista alistumista, uneliasta -kohtalo-uskoa, passiivista optimismia. On mahdollista, että viisas -monessa tapauksessa kadottaa osan sitkeää, rajoitettua, sokeaa intoaan, -joka on saanut muutamat suorittamaan niin sanoakseni yli-inhimillisiä -asioita, juuri sentähden ettei heillä ollut inhimillisen järjen -täydellisyyttä. Mutta ei ole kuitenkaan vähemmän varmaa, ettei kukaan -rehellinen sielu saa mennä etsimään tarmoa, hyvää tahtoa, harhanäköjä -ja sokeutta alueelta, joka on alempana niitä ajatuksia, joita hän -ajattelee parhaina hetkinään. Todella tekee velvollisuutensa sisäisessä -elämässä vain, jos tekee sen sielunsa korkeimmassa, oman totuutensa -huipulla. Ja jos joskus jokapäiväisessä käytännöllisessä elämässä on -sallittua sovitella asianhaarojen mukaan, jollei siinä aina käy laatuun -mennä oman itsensä äärimmäisyyksiin, kuten teki esim. Saint-Just, joka -ihailtavalla innolla pyrkiessään yleiseen oikeuteen, rauhaan ja onneen, -lähetti tuhansia uhreja mestauspölkylle uskossa, että toimi oikein, -niin ajatuselämässä ainakin on joka tapauksessa mentävä ajatuksen -loppuun saakka. Se seikka, että tietää toimivansa vain totuutta -odottaessaan, estää muuten toimimasta vain ne, jotka eivät olisi -enempää toimineet aivan tietämättömyydessä. - -Ajatus, joka herää, sekä rohkaisee että masentaa. Näyttää -luonnolliselta niistä, jotka ylhäältäpäin katselevat ja etukäteen -ihailevat sitä, mikä on hävittävä heidän toimintansa, tehdä kaikki mitä -voivat parantaakseen sitä, mitä on luvallista sanoa järjeksi, -oikeudeksi, maan kauneudeksi, kiertotähden vaistoksi. He tietävät, -ettei parantamisella tässä pohjaltaan tarkoiteta mitään muuta -keksimistä, ymmärtämistä, kunnioittamista. Ennen kaikkea he luottavat -"maailmankaikkeuden aatteeseen". He ovat vakuutettuja siitä, että -jokainen pyrkimys parempaan päin vie heitä elämän salattua tahtoa -lähemmäksi, mutta he oppivat samalla ylevimpien pyrkimyksiensä -epäonnistumisesta ja tämän suuren maailman vastarinnasta saamaan uutta -ravintoa ihailulleen, innolleen ja toivolleen. - -Jos kiipeät illan lähetessä korkealle vuorelle, näet puiden, talojen, -kellotapulin, niittyjen, puutarhojen, maantien ja joenkin vähitellen -pienenevän ja lopulta hukkuvan yhä pimenevään laaksoon. Mutta ne pienet -valopisteet, jotka näet pimeimmässäkin yössä ihmisten asumilla -seuduilla, eivät heikkene samassa määrin kuin kohoat korkeammalle. -Päinvastoin joka askelelta, jonka otat ylemmäksi, keksit yhä useampia -valoja jalkaisi alapuolella uinuvista kylistä. Valo, niin haurasta kuin -se lieneekin, on ehkä ainoa ilmiö, joka ei kadota juuri mitään -arvostaan äärettömyydessä. Samoin on moraalimme valojen laita -katsellessamme elämää vähän korkeammalta. On hyvä, että mietiskely -opettaa meitä vapautumaan kaikista alemmista himoista, mutta se ei saa -heikontaa eikä masentaa meidän nöyrintä totuuden, oikeuden ja rakkauden -kaipuutamme. - -Mistä näin laatimani sääntö on kotoisin? En tiedä itsekään. Se näyttää -minusta inhimilliseltä ja välttämättömältä, siinä kaikki, enkä osaa -esittää mitään muita kuin tunnesyitä. Mutta tunnesyyt ovat toisinaan -vähimmin halveksittavia. Ja jos saavuttaisin huipun, jolta katsoen tämä -laki ei näyttäisi enää hyödylliseltä, kuuntelisin salaista vaistoa, -joka käskisi minua olemaan pysähtymättä, vaan nousemaan vielä -korkeammalle, kunnes voisin taas nähdä koko sen hyödyn. - - -5. - -Tämän yleisen johdannon jälkeen puhumme yksityiskohtaisemmin -vaikutuksesta, joka viisaudella voi olla kohtaloomme. Ja koska -tilaisuus tarjoutuu, lienee ehkä hyödyllistä huomauttaa alunpitäen, -että tästä kirjasta saa turhaan hakea kiinteää menetelmää. Se on koottu -vain mietekatkelmista, jotka enemmän tai vähemmän järjestyneinä -ryhmittyvät parin kolmen aiheen ympärille. Se ei pyri saamaan ketään -vakuutetuksi eikä tahdo mitään todistaa. Kirjoilla on muuten elämässä -tuskin sitä merkitystä, jonka useimmat niitä kirjoittavat ja lukevat -ovat taipuvaisia niille myöntämään. Riittäisi kun niitä kuunneltaisiin -sillä mielellä kuin yksi ystävistäni, joka on hyvin viisas, kuunteli -eräänä päivänä kertomusta Antoninus Pius keisarin viime hetkistä. -Antoninus Pius, jota vielä suuremmalla oikeudella kuin Marcus -Aureliusta voi pitää parhaana ja täydellisimpänä ihmisenä, minkä maa on -pinnallaan kantanut - sillä kaikkeen siihen viisauteen, kaikkeen siihen -syvyyteen, kaikkeen siihen hyvyyteen, kaikkiin niihin hyveisiin, joita -oli hänen ottopojallaan, hän yhdisti vielä jotakin miehekkäämpää, -tarmokkaampaa, käytännöllisempää, yksinkertaisemmin onnellista ja -välittömämpää, joka vei häntä vielä lähemmäksi jokapäiväistä totuutta --- Antoninus Pius lepäsi vuoteellaan ja odotti kuolemaa, silmät -kyyneleissä vasten tahtoaan, jäsenet kuolinkamppailun hiessä. Sinä -hetkenä astui palatsin henkivartioston päällikkö sisään hänen -huoneeseensa kysymään häneltä tavan mukaan päivän tunnussanaa. -_Aeqvanimitas_, mielenrauha, vastasi hän kääntäen päätään iäisen varjon -puoleen. On kaunista rakastaa ja ihailla tätä sanaa, sanoi ystäväni. On -vielä kauniimpaa, lisäsi hän, osata kenenkään, itsensäkään, huomaamatta -uhrata aikaa, jonka sattuma suo meidän ihailla sitä, uhrata aikaa, -niinpian kuin ilmenee noita pieniä, hyödyllisiä ja yksinkertaisen -eläviä tekoja, joita sattuma lakkaamatta tarjoaa sydämemme hyvälle -tahdolle. - - -6. - -"Heidän kohtalonsa tahtoi epäilemättä, että ihmiset tai tapahtumat -ahdistaisivat heitä, mihin tahansa he asettuisivat", sanoo eräs -kirjailija kirjansa sankareista. Niin on useimpien ihmisten laita. Niin -on kaikkien niiden laita, jotka eivät ole oppineet erottamaan -ulkonaista kohtaloaan siveellisestä kohtalostaan. Ne ovat kuin pieni -vallaton puro, jota eräänä aamuna katselin kummulta. Hapuillen, -kierrellen ja kaarrellen se soluili lakkaamatta synkässä laaksossa ja -etsi tietä suurta järveä kohti, joka uinui metsän takana aamuruskon -rauhassa. Toisinaan pakotti basalttilohkare sen pitkiin kiertoteihin, -toisinaan vanhan puun juuret, alempana vielä iäksi hävinneen esteen -pelkkä muistaminen sai sen nousemaan kohti lähdettään ja kuohumaan -turhaan, ja se eteni päämäärästään ja onnestaan. Mutta toiseen -suuntaan, miltei kohtisuorasti hourupäistä, onnetonta, hyödytöntä puroa -vastaan oli vaistomaisia voimia ylempi voima vetänyt halki seudun, -halki vierinkivien, halki kuuliaisen metsän jonkinlaisen pitkän, -varman, viheriöivän, huolettoman, rauhallisen, epäröimättä tyynenä ja -kirkkaana kulkevan kanavan, joka lähti toisen lähteen syvyyksistä -taivaanrannan takaa kohti samaa valoista, hiljaista järveä. Ja minä -näin edessäni kuvan kahdesta suuresta kohtalosta, jotka ihmiselle -tarjotaan. - - -7. - -Paitsi ihmisten ja tapahtumain ahdistamia on itse asiassa olemassa -muitakin olentoja, joissa on joku sisäinen voima, jonka edessä sekä -ympärillä olevat ihmiset että tapahtumat taipuvat. He ovat tietoisia -tästä voimasta eikä se ole muuten mitään muuta kuin itsetuntoa, joka on -voinut ulottua yli ihmisten tavallisen tietoisuuden rajojen. - -Vain tietoisuutensa kehysmuurissa on ihminen kotonaan, on turvassa -sattuman oikuilta, on onnellinen ja voimakas. Mutta nämä asiat on -sanottu niin usein, ettemme voi niissä viipyä muuta kuin mainitaksemme -lähtökohtamme. Olio kasvaa vain siinä määrin kuin hän lisää -tietoisuuttaan, ja hänen tietoisuutensa lisääntyy siinä määrin kuin hän -kasvaa. Tässä vallitsee ihmeellinen vuorovaikutus, ja samoin kuin -rakkaus ei saa rakkaudesta kyllikseen, ei mikään tietoisuus saa -laajentumisesta, siveellisestä kohoutumisesta kyllikseen eikä mikään -siveellinen kohoutuminen tietoisuudesta kyllikseen. - - -8. - -Mutta tämä itsetunto, sellaiseksi kuin se tavallisesti käsitetään, -rajoittuu liiankin mielellään virheittemme ja ansioittemme tuntemiseen. -Se voi ulottua suunnattoman paljon runsaampiin salaisuuksiin. Tuntee -itsensä ei merkitse vain, että tuntee itsensä levossa tai että tuntee -paremmin tai huonommin nykyisen tai menneen itsensä. Niillä olennoilla, -joista puhun, on itsessään tämä voima, koska he tuntevat myös -tulevaisuuden-minänsä. Olla itsetietoinen on suurimmille ihmisille -jossakin määrin samaa kuin olla tietoinen tähdestään tai kohtalostaan. -He tuntevat osan tulevaisuuttaan, koska he ovat jo osa itse tätä -tulevaisuutta. He luottavat itseensä, koska he jo tänään tietävät, mitä -tapahtumia tulee sattumaan heidän sielussaan. Tapahtuma itsessään on -kuin puhdas vesi, jonka kohtalotar kaataa meihin, sillä ei tavallisesti -itsessään ole makua, ei väriä eikä tuoksua. Siitä tulee kirkasta tai -sameaa, makeaa tai katkeraa, kuoloatuottavaa tai elämääantavaa sitä -vastaanottavan sielun laadun mukaan. Ympärillämme oleville ihmisille -sattuu lakkaamatta tuhansia ja tuhannentuhansia urotöiden aiheista -kylläitä tilaisuuksia, eikä mitään urotyötä ole tuloksena, kun -tilaisuus on ohi. Mutta Kristus tapaa tiellään lapsilauman, -avioliiton-rikkojan tai samarialaisvaimon, ja inhimillinen kohoutuu -kolme kertaa jumaluuden tasolle. - - -9. - -Voinee sanoa, että ihmisille tapahtuu vain sitä, mitä he tahtovat -itselleen tapahtuvan. Meillä on tosin vain heikko vaikutus useihin -ulkonaisiin tapahtumiin; mutta meillä on voimakas mahti siihen, -minkälaisiksi nämä tapahtumat meissä muuttuvat, s.o. tapahtuman -yliaistiseen osaan, joka on kaikkien tapahtumien valoisa ja kuolematon -osa. On tuhansia olentoja, joissa tämä yliaistinen, joka pyrkii -syntymään kaikesta rakkaudesta, jokaisesta onnettomuudesta tai -jokaisesta kohtauksesta, ei ole voinut elää hetkeäkään, ja he ovat kuin -tuuliajolla virran mukana. On taas toisia, joissa kuolematon osa -sulattaa itseensä kaikki, ja he ovat kuin saaria meressä, sillä he -määräävät sisäisiä kohtaloitaan, ja todellinen kohtalo on sisäinen -kohtalo. Useimpien ihmisten elämän synkentää ja kirkastaa juuri se, -mitä heille tapahtuu; mutta niiden sisäinen elämä, joista puhun, vain -kirkastaa kaikki, mitä heille tapahtuneekin. Jos rakastat, ei tämä -rakkaus ole osana kohtalostasi, vaan se itsetietoisuus, jonka tapaat -tämän rakkauden pohjalla, on uudestaan muodostava elämäsi. Jos sinua on -petetty, niin ei petos itsessään merkitse mitään, vaan se -anteeksiantamus, jonka se on synnyttänyt sielussasi, ja tämän -anteeksiantamuksen enemmän tai vähemmän yleinen, enemmän tai vähemmän -ylevä, enemmän tai vähemmän harkitseva luonne on kääntävä olemassaolosi -kohtalon rauhallisen ja kirkkaamman puolen suuntaan, jossa olet näkevä -paremmin kuin jos sinulle olisi pysytty uskollisena. Mutta jos ei petos -ole saattanut sinua suoremmaksi, luottamustasi suuremmaksi, rakkauttasi -laajemmaksi, niin on sinua petetty aivan hyödyttömästi, ja voit sanoa -itsellesi, ettei mitään ole tapahtunut. - - -10. - -Älkäämme unohtako, ettei meille tapahdu mitään, mikä ei ole -samanluontoista kuin me itse. Jokainen sattuma, joka ilmenee, ilmenee -meidän sieluumme tavallisten ajatusten muodossa, eikä mitään -tilaisuutta urotyöhön ole tarjoutunut sille, joka ei ole ollut sankari -hiljaisuudessa ja huomaamatta jo vuosikausia. Kiipeä vuorille ja -laskeudu takaisin kylään, vaella maailmanääriin tai kierrä omaa -taloasi, olet tapaava vain itsesi näillä satunnaisilla teillä. Jos -Juudas pistäytyy ulos tänä iltana, niin hän menee Juudaksen luo ja -keksii tilaisuuden pettää, mutta jos Sokrates avaa ovensa, niin hän -tapaa kynnyksellä nukkuvan Sokrateen ja saa tilaisuuden olla viisas. -Meidän sattumamme kiertelevät ympärillämme kuten mehiläiset kekoa -alkaessaan parveilla. Ne odottavat, että kuningatar-aate viimeinkin -tulisi esille sielustamme; ja kun se on tullut esille, parveilevat ne -sen ympärille. Valehtele, ja valheita kiirehtii paikalle. Rakasta, ja -joukko tapahtumia väräjää rakkaudesta. On ikäänkuin kaikki odottaisi -vain sisäistä merkkiä, ja jos sielusi tulee viisaammaksi illan -lähetessä, niin tulee sen aamulla hankkima onnettomuuskin lempeämmäksi. - - -11. - -Suuria sisäisiä tapahtumia ei koskaan satu niille, jotka eivät ole -tehneet mitään niitä synnyttääkseen; ja kuitenkin jokainen pieninkin -elämän sattuma kätkee itseensä suuren sisäisen tapahtuman siemenen. -Mutta nämä tapahtumat ovat oikeuden orjia, ja jokainen ihminen saa -ansaitsemansa osan saaliista. Meistä tulee juuri se, mitä keksimme -meille sattuvasta onnesta ja onnettomuudesta; ja Onnettaren -odottamattomimmat oikutkin tottuvat ottamaan meidän ajatuksiemme -muodon. Kohtalon vaatteet, aseet ja koristukset ovat löydettävissä -meidän sisäisestä elämästämme, jos Sokrates ja Tersites kadottavat -ainoan poikansa, on kuitenkin ero Sokrateen ja Tersiteen onnettomuuden -välillä. Itse kuolemakin, jota luullaan aina muuttumattomaksi, esiintyy -toisin tavoin, toisin elein, toisin kyynelin hyvien kuin pahojen -asuntoon. On niinkuin onnettomuus tai onni puhdistuisi ennenkuin se -koputtaa viisaan ovelle, ja niinkuin se painaisi päänsä alas astuessaan -keskinkertaiseen sieluun. - - -12. - -Sitä mukaa kuin tulemme viisaiksi, vapaudumme muutamista vaistomaisista -kohtaloistamme. Jokaisessa olennossa on eräänlainen viisaudenkaipuu, -joka voisi muuttaa tietoisuudeksi useimmat elämän sattumista. Ja se, -joka on muuttunut tietoisuudeksi, ei kuulu enää vihamielisiin -valtoihin. Kärsimys, jonka sielusi on muuttanut lempeydeksi, -anteeksiantamukseksi, alistuvaksi hymyksi, on kärsimys, joka ei palaa -yliaistisitta koristuksitta; ja virhe ja erehdys, joita olet katsonut -kasvoista kasvoihin, ovat virhe ja erehdys, jotka eivät enää voi sinua -vahingoittaa ja jotka eivät enää voi vahingoittaa muita. - -Vaiston ja kohtalon välillä vallitsevat katkeamattomat siteet. Ne -kannattavat toinen toistansa, ja ne kulkevat käsi kädessä -tarkkaamattoman ihmisen ympärillä. Mutta jokainen olento, joka osaa -itsessään vähentää vaiston sokeaa voimaa, vähentää ympärillään kohtalon -voimaa. Näyttää siltä kuin hän loisi jonkunlaisen rauhanmajan, sitä -loukkaamattomamman, mitä viisaampi hän on, ja niiden, jotka sattumalta -joutuvat tämän saavutetun tietoisuuden kirkastettuun vyöhykkseeseen, ei -tarvitse ollenkaan pelätä sattumaa, niin kauan kuin oleskelevat tässä -vyöhykkeessä. Aseta Sokrates ja Kristus Atridien joukkoon, ja Orestia -ei tapahdu niin kauan kuin he ovat Agamemnonin palatsissa, ja jos he -olisivat istuutuneet Jokasten asunnon kynnykselle, ei Oidipus olisi -ryhtynyt silmiään puhkaisemaan. On onnettomuuksia, joita kova kohtalo -ei uskalla panna toimeen sielun läsnäollessa, joka on voittanut ne -useammin kuin kerran, ja sivuitsekulkeva viisas keskeyttää monta -murhenäytelmää. - - -13. - -On niin varmaa, että viisaan läsaäolo lamauttaa kohtaloa, ettei ole -ehkä ainoatakaan murhenäytelmää, jossa joku todella viisas esiintyisi, -ja jos siellä semmoinen esiintyisi, niin tapahtuma pysähtyisi -itsestään, ennenkuin on tultu kyyneliin ja vereen. Ei vain niin, että -viisaiden kesken ei milloinkaan näytellä murhenäytelmiä, mutta hyvin -harvoin on murhenäytelmää viisaan ympärilläkään. On tuskin -mahdollistakaan kuvitella, että traagillinen tapaus voisi kehittyä -niiden kesken, jotka vakavasti ovat tutkineet omaa tietoisuuttaan, ja -suurien murhenäytelmien sankareilla on sielut, joihin he eivät -milloinkaan syvällisemmin vetoa. Senvuoksi voi tragediankirjoittaja -näyttää meille vain enemmän tai vähemmän kahlehdittua kauneutta, sillä -niin pian kuin hänen sankarinsa kohoavat niin korkealle, kuin -todellisten sankarien tulee kohota, vaipuvat heidän aseensa, ja -näytelmä on vain lepoa valossa. Ainoa draamallinen tapahtuma, jossa on -viisas mukana, on _Faidon, Prometeus_, Kristuksen kärsimysnäytelmät, -Orfeuksen murha tai Antigonen uhrautuminen. Lukuunottamatta näitä -näytelmiä, jotka ovat ainoat, missä viisaus on mukana, huomaamme, että -traagilliset runoilijat uskaltavat hyvin harvoin sallia viisaan edes -hetkeäkään esiintyä näyttämöllä. He pelkäävät ylevää sielua, koska -tapahtumat pelkäävät häntä, ja koska viisaan miehen läsnäollessa tehty -murha ei ilmene samanlaisena kuin murha, joka tehdään sellaisten -läsnäollessa, joiden sielu ei vielä tunne itseänsä. Jos Oidipuksella -olisi ollut muutamia niistä varmuuksista, joita jokainen ajattelija voi -saavuttaa, jos hänellä aina olisi ollut se lakkaamatta avoin -turvapaikka, jonka esim. Marcus Aurelius oli osannut itsessään laatia --- mitä olisi kohtalo silloin tehnyt, ja mitä se olisi saanut -ansoihinsa muuta kuin puhdasta valoa, joka säteilee vastoinkäymisissä -yhä kaunistuvassa suuressa sielussa. - -Missä on viisas Oidipus-näytelmässä? Tiresiasko? Hän tuntee -tulevaisuuden, mutta hän ei tiedä, että hyvyys ja anteeksiantamus -hallitsevat tulevaisuutta. Hän tietää pyhän totuuden, mutta hän ei -tunne inhimillistä totuutta. Hän ei tiedä siitä viisaudesta, joka ottaa -onnettomuuden syliinsä antaakseen sille osan voimastaan. Ne, jotka -tietävät, eivät tiedä mitään, jollei heillä olé rakkauden voimaa, sillä -todellinen viisas ei ole se, joka näkee, vaan se, joka nähden -kauimmaksi syvimmin rakastaa ihmisiä. Nähdä rakastamatta on tuijottaa -pimeyteen. - - -14. - -Meille väitetään, etteivät kaikki suuret murhenäytelmät meille tarjoa -muuta nähtävää kuin ihmisen kamppailua kohtalonvaltoja vastaan. Minä -luulen päinvastoin, ettei ole olemassa ainoatakaan murhenäytelmää, -missä nämä voimat todella vallitsevat. Niin paljon kuin niitä luenkin, -en tapaa yhtäkään, missä sankari taistelee vain pelkkää kohtaloa -vastaan. Itse asiassa hän ei milloinkaan hyökkää kohtalon, vaan aina -viisauden kimppuun. Todellista kovaa kohtaloa on vain eräissä -ulkonaisissa onnettomuuksissa, kuten sairaudessa, tapaturmissa, -rakastettujen henkilöiden äkkiarvaamattomassa kuolemassa j.n.e., mutta -ei ole olemassa mitään _sisäistä kohtalokkuutta_. Viisauden tahdolla on -voimaa kääntää kaikki parhain päin, mikä ei kuolettavasti -koske ruumistamme. Usein sen onnistuu tunkeutua ulkonaisten -onnettomuuksienkin ahtaalle alalle. On totta, että täytyy kasata -itseensä täysipainoinen ja kärsivällinen aarre, jotta tämä tahto -juhlallisen hetken tullessa tapaa tarpeelliset voimat. - - -15. - -Kohtalon patsas heittää suunnattoman varjon laaksoon, niin että se -näyttää hukkuvan pimeyteen, mutta tällä varjolla on hyvin jyrkät -ääriviivat niiden silmissä, jotka katsovat sitä vuorensivuilta. Me -synnymme tosin siinä; mutta monien ihmisten on sallittu päästä siitä; -ja joskin heikkoutemme ja puutteellisuutemme kytkevät meidät näihin -synkkiin seutuihin kuolemaamme asti, on sekin jonkun arvoista, että -kaipuin ja ajatuksin siitä toisinaan etäännymme. On mahdollista, -että kohtalo painostaa ankarammin toista kuin toista meistä -perinnöllisyyksin, vaistoin ja toisin vielä leppymättömämmin, syvemmin -ja tuntemattomammin laein, mutta silloinkin, kun se masentaa meitä -ansaitsemattomin ja yllättävin onnettomuuksin, silloinkin, kun se -pakottaa meitä tekemään mitä emme koskaan olisi tehneet, jos se ei -olisi loukannut meitä, on onnettomuuden tapahduttua, teon täytyttyä, -kuitenkin meidän määrättävissämme, annammeko sen edelleen vaikuttaa -siihen, mitä sielussamme tulee tapahtumaan. Onnettomuus ei voi estää -iskiessään hyväntahtoista sydäntä, että kohdannut onnettomuus tai -tunnustettu virhe avaavat tässä sydämessä kirkkauden lähteen. Se ei voi -estää, että sielu muuttaa jokaisen koettelemuksensa loukkaamattomiksi -ajatuksiksi, tunteiksi, omaisuuksiksi. Kuinka suuri sen voima onkin -ulospäin, pysähtyy se aina tavatessaan kynnyksellä jonkun sisäisen -elämän hiljaisista vartijoista. Ja jos sen sallitaan päästä kätkettyyn -asuntoon, voi se astua sinne vain hyväätekevänä vieraana elvyttääkseen -kangistunutta ilmapiiriä, uudistaakseen rauhaa, lisätäkseen valoa, -levittääkseen kuulakkuutta, kirkastaakseen taivaanrantaa. - - -16. - -Vielä kerran: mitä olisi kohtalo tehnyt, jos se olisi erehtynyt -sielusta ja virittänyt Epikurokselle, Marcus Aureliukselle, Antoninus -Piukselle ne ansat, jotka se viritti Oidipukselle? Tahdon olettaa -senkin, että se olisi saanut Antoninuksen esimerkiksi surmaamaan isänsä -ja samassa tietämättömyydessä häpäisemään äitinsä vuoteen. Mitä se -olisikaan järkyttänyt ylevän ruhtinaan sielussa? Eikö kaiken tämän -loppu olisi ollut samanlainen kuin kaikkien muiden viisasta -käsitteleväin näytelmäin ratkaisu, s.o. suuri suru tosin, mutta myöskin -suuri valo, joka on juuri syntynyt tästä tuskasta ja jo puolittain -voittanut sen varjon? Antoninus olisi itkenyt, kuten kaikki ihmiset -itkevät, mutta runsaammatkaan kyynelet eivät sammuta ainoatakaan -valonsädettä sielussa, jossa ei ole lainattuja säteitä. Viisaalle on -murheesta epätoivoon pitkä tie, jota viisaus ei ole milloinkaan -kulkenut. Sillä siveellisellä tasolla, jonka Antoninuksen elämä näyttää -saavuttaneen, valaisevat suurenevat ajatukset, jalostuvat tunteet -kaikki kyyneleet. Hän olisi ottanut onnettomuuden vastaan laajimmassa, -puhtaimmassa osassa sieluaan, ja onnettomuus yhtyy kuin vesi kaikkiin -maljakon muotoihin, johon se kaadetaan. Antoninus olisi alistunut, -sanomme. Niin kyllä, mutta meidän on vielä huomattava, että tämä sana -liian usein kätkee meiltä mitä tapahtuu suuressa sydämessä. Minkä -tahansa sielun on helppo kuvitella, että sekin on kohtaloonsa -alistuvainen Mutta voi, alistuminen ei meitä lohduta, puhdista, kohota, -vaan ne ajatukset ja hyveet, joiden nimissä me alistumme, ja tässä -palkitsee viisaus uskotuitaan ansion mukaan. On ajatuksia, joita ei -mikään turma voi saavuttaa. On tavallisesti kylliksi, että ajatus -kohoutuu jokapäiväisen turhuuden, yhtäkaikkisuuden ja itsekkyyden -yläpuolelle, jotta se, jolla tuo ajatus on, ei enää ole yhtä helposti -haavoitettavissa. Sentähden on sekä onnessa että onnettomuudessa se -ihminen aina onnellisin, jossa suurin ajatus enimmin hehkuu. Jos kova -kohtalo olisi tahtonut, olisi Antoninus Pius ehkä ollut sukurutsaaja ja -isänmurhaaja, mutta hänen sisäinen elämänsä ei olisi ollenkaan -tuhoutunut kuten Oidipuksen elämä, vaan pikemminkin voimistunut juuri -onnettomuuksistaan, ja kohtalo olisi paennut jättäen keisarin palatsin -ympärille verkkonsa ja särjetyt aseensa, sillä kuten konsulien ja -diktaattorien riemukulkua voitiin viettää vain Roomassa, niin voi -kohtalon todellista riemukulkua viettää vain sielussa. - - -17. - -Missä on _Hamletin, Kuningas Learin ja Macbethin_ kova kohtalo? Eikö -sen valtaistuin ole keskellä vanhan kuninkaan mielenhäiriötä, nuoren -prinssin mielikuvituksen alimmilla portailla ja Cawdor thanin -sairaalloisten himojen huipulla? Emme puhu thanista, emme Cordelian -isästä, jonka liiankin ilmeistä itsetietämättömyyttä ei kukaan epäille, -mutta Hamletista, ajattelijasta, oliko hän viisas? Näkeekö hän -Helsingörissä tehdyt rikokset kyllin korkealta näkökannalta? Hän -näyttää näkevän ne älyn huipulta, mutta kysymys on, eivätkö eräiden -tunteiden, hyvyyden, luottamuksen, anteeksiantamuksen ja rakkauden -huiput kohoa viisauden valoisassa vuorijonossa älyn huippuja -korkeammalle? Mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi katsellut -Helsingörin ilkitöitä niistä korkeuksista, joista esim. Marcus Aurelius -ja Fénelon olisivat niitä katselleet? Ja eikö satu usein, että rikos, -joka tuntee päällään mahtavan sielun katseen painostavan, keskeyttää -kulkunsa pimeydessä, niinkuin mehiläiset keskeyttävät työnsä -päivänsäteen pesään tunkeutuessa? - -Joka tapauksessa olisi todellinen kohtalo, jolle Claudius ja Gertrud -olivat antautuneet -- sillä kohtalolle antautuu vain pahaa tehdessään ---, todellinen kohtalo, joka on sisäinen kohtalo, olisi kulkenut -tietään rikollisten sielussa, mutta olisiko se voinut mennä pois, -olisiko uskaltanut hypätä yli sen päivänselvän ja syyttävän aidan, -jonka yhden viisaan pelkkä läsnäolo ainaiseksi olisi asettanut palatsin -porttien eteen? Jos vähemmän viisaiden kohtalot vastoin tahtoaan -ottavat osaa kohtaamaansa viisaiden kohtaloihin, niin saavat viisaan -kohtalot harvoin vaikutuksia näiltä alemmilta kohtaloilta. -Kohtalokkuuden alueilla, samoin kuin maapallolla, eivät joet virtaa -takaisin lähteisiinsä. Mutta palatakseni siihen, mitä aiemmin sanoin, -kuvittele mahtava, ylevä sielu kuten Jeesuksen sielu Helsingörin -Hamletin sijaan, luuletkohan, että tuo murhenäytelmä kulkisi kulkuaan -ja että viime näytöksessä viruisi neljä vainajaa? Näyttääkö se sinusta -mahdolliselta? Eikö taitavin rikos syvällisen viisauden läsnäollessa -jossakin määrin muistuta niitä näytelmiä, joita iltaisin tarjotaan -pikku lapsille ja joiden kehnouden ja valheellisuuden yksi ainoa -päivänsäde paljastaisi? - -Näetkö Kristuksen taikka yksinkertaisesti jonkun viisaan, jonka olet -mahdollisesti tavannut, vapaaehtoisesti Helsingörin pimeyden -ympäröimänä? Mikä johtaakaan Hamletia, ellei sokea ajatus, joka sanoo -hänelle, että kosto on hänen ainoa velvollisuutensa? Mutta -tarvittaisiinko todella yli-inhimillistä ponnistusta huomaamaan, ettei -kosto ole milloinkaan velvollisuus? Sanon uudelleen: Hamlet ajattelee -paljon, mutta hän on tuskin viisas. Hän ei näytä aavistavan, missä on -kohtalon haarniskan puutteellisuus. Ei ole aina kylliksi, että -varustautuu korkein aattein voittaakseen kohtalon, sillä se osaa -korkeita aatteita vastaan asettaa vielä korkeampia; mutta mikä kohtalo -on koskaan vastustanut lempeitä, yksinkertaisia, hyviä ja vilpittömiä -ajatuksia? Ainoa tapa kukistaa kohtalo on tehdä sen pahan vastakohta, -jonka se tahtoi tehdä meille. Ei ole mitään murhenäytelmää, jota ei -voisi välttää. Helsingörin onnettomuudet tapahtuvat vain siksi, että -kaikki sielut kieltäytyvät katsomasta, mutta elävä sielu pakottaa -kaikki muut avaamaan silmänsä. - -Missä on kirjoitettuna, että Laerteen, Ofelian, Gertrudin, Hamletin ja -Claudiuksen tulee kuolla, ellei Hamletin surkeassa sokeudessa? Mutta -mitä välttämätöntä sitten oli tässä sokeudessa? Meidän ei ole annettava -kohtalon ryhtyä asiaan, missä ajatus vielä voi riisua aseista -murhanhimoset voimat. Sille jää kuitenkin kyllin suuri osa jäljelle. -Kohtalon voiman tapaan muurissa, joka sortuu päälleni, myrskyssä, joka -murskaa laivan kallioihin, ja kulkutaudissa, joka tempaa pois ne, joita -rakastan. Mutta se ei milloinkaan astu sen ihmisen sieluun, joka ei -siihen vetoa. - -Hamlet on onneton, koska hän vaeltaa epäinhimillisessä pimeydessä, ja -hänen tietämättömyytensä määrää hänen onnettomuutensa. Ei ole -maailmassa mitään muuta, mitä tottelee kauemmin kaikkia, jotka -uskaltavat sille antaa käskyjä, kuin kohtalo. Horatiokin olisi voinut -käskeä sitä viime hetkeensä asti, mutta hänellä ei ollut tarpeellista -tarmoa päästäkseen eroon herransa varjosta. Jos vain yksi sielu olisi -uskaltanut huutaa totuuden julki Helsingörissä, ei Helsingörin -tapahtuma olisi kokonaan rauennut vihan ja kauhun kyyneleihin. Mutta -onneton sattuma on viisauden sormissa taipuisa kuin vastakatkaistu vesa -ja muuttuu tietämättömyyden käsissä murhaavan taipumattomaksi -rautakangeksi. Vielä kerran, ei mikään tässä johtunut kohtalosta, vaan -kaikki viisaimman viisaudesta, sillä Hamlet oli viisain, ja sentähden -hänestä tuli pelkän läsnäolonsa vuoksi Helsingörin murhenäytelmän -keskipiste -- ja Hamletin viisaus johtui vain hänestä itsestään. - - -18. - -Jos epäilet sepitettyjä murhenäytelmiä, niin syvenny johonkin -luotettavan historian suureen näytelmään. Silloin näet, että kohtalolla -ja ihmisellä on sielläkin samat keskinäiset suhteet, samat tavat, samat -kärsimättömyyden ilmaukset, samat alistumiset ja samat kapinoimiset. -Silloin näet, että sielläkin sen toimivin osa, jota katsomme hyväksi -sanoa "kohtalokkuudeksi", on ihmisen luoma voima. Se on tosin mahtava, -mutta harvoin vastustamaton. Se ei kohoa määrättynä hetkenä -leppymättömästä, luoksepääsemättömästä ja tutkimattomasta -kuilusta. Se muodostuu kaltaistemme tarmosta, toivomuksista, -ajatuksista, kärsimyksistä ja intohimoista, ja meidän pitäisi -tuntea nämä mielenliikkeet, koska ne ovat samat kuin omamme. -Harvinaisimpinakin hetkinä, salaperäisimmissä ja aavistamattomimmissa -onnettomuuksissa on meidän tuskin milloinkaan taistellava näkymätöntä -ja kokonaan tuntematonta vihollista vastaan. Älkäämme mielinmäärin -laajentako välttämättömän aluetta. Todellisen voimakkaat henkilöt -tietävät varsin hyvin etteivät tunne kaikkia voimia, jotka asettuvat -heidän suunnitelmiaan vastaan, mutta he taistelevat niitä vastaan, -jotka tuntevat, niin rohkeasti kuin ei muita olisikaan, ja -voittavat usein. Me olemme laskeneet erittäin varman perustuksen -turvallisuudellemme, rauhallemme ja onnellemme sinä päivänä, jolloin -tietämättömyytemme ja velttoutemme ovat lakanneet nimittämästä kohtalon -määräämäksi kaikkea, mitä tahdonvoimamme ja älymme olisi pitänyt sanoa -luonnolliseksi ja inhimilliseksi. - - -19. - -Muistakaamme kohtalon uhria, Ludvig XVI:ta. Milloinkaan ei kohtalo ole -järkkymättömämmin näyttänyt tahtoneen hyvän, lempeän, moitteettoman -kunnon miesraukan onnettomuutta. Mutta jos katsoo historiaa lähemmin, -mistä johtuu tämän onnettoman kohtalon myrkky, ellei uhrin -heikkoudesta, epäröinnistä, pienistä kaksinaisuuksista ja -epäjohdonmukaisuuksista, sen turhamaisuudesta ja sokeudesta? Jos on -totta, että jonkunlainen predestinatio, edeltäpäinmääräys, hallitsee -elämän olosuhteita, ei tämä predestinatio ole löydettävissä muualta -kuin omasta luonteestamme; ja eikö juuri ihmisen luonnetta pitäisi -helpoimmin voida hyvällä tahdolla muodostella? Eikö juuri se -itse asiassa aina muutu useimmissa olennoissa? Onko sinulla -kolmikymmenvuotiaana sama luonne kuin kahdenkymmenen ikäisenä? Se on -parempi tai huonompi sitä mukaa, oletko nähnyt valheen ja vihan, -vilpillisyyden ja ilkeyden pääsevän voitolle vai totuuden, rakkauden ja -hyvyyden. Ja sinä olet luullut näkeväsi vihan tai rakkauden, totuuden -tai valheen voittavan ylevämmän tai alhaisemman ajatuksen mukaan, jonka -olet vähitellen muodostanut onnesta ja elämän päämäärästä. Se, mikä -askarruttaa meidän salaista toivoamme, näyttää luonnollisesti -voittavan. Jos käännät katseesi pahaan päin, niin paha on kaikkialla -voitolla; mutta jos olet totuttanut katseitasi kiintymään -yksinkertaisuuteen, vilpittömyyteen ja totuuteen, niin näet sisimpänä -kaikessa rakastamasi saavan valtavan ja hiljaisen voiton. - - -20. - -Mutta älkäämme sittenkään tuomitko Ludvig XVI:ta näkökannaltamme. -Asettukaamme hänen sijaansa, hänen epävarmuuteensa, hänen -hämmästykseensä, hänen vaikeuksiinsa, hänen pimeyteensä. On liiankin -helppoa nähdä, mitä olisi pitänyt tehdä, kun tietää kaikki mitä on -tehty. Meitäkin, ollessamme horjuvia ja epäröiviä velvollisuuteen -nähden tai siitä tietämättömiä, on tuomittava etsimällä viimeisten -askeleittemme jäljet hiekasta siltä pieneltä kummulta, jolta koetimme -tulevaisuuteen tähyillä. Tiedämmekö me paremmin kuin Ludvig XVI, mikä -on sopivaa tehdä tänä hetkenä, mistä on luovuttava ja mitä on -puolustettava? Heilahtelemmeko me viisaammin kuin hän ihmisjärjen ja -olosuhteiden vaatimusten välillä? Onnettoman kuninkaan esimerkki voi -kuitenkin opettaa meille yhden tärkeän asian: suuressa ja ylevässä -epäilyssä on aina käytävä rohkeasti, suoraan ja viipymättä yli sen, -mikä näyttää meistä järkevältä, mahdolliselta toteuttaa ja oikealta. - -Käsitys, jonka muodostamme velvollisuudesta, oikeudesta ja totuudesta, -niin selvältä, kaukonäköiseltä ja riippumattomalta kuin se meistä -näyttääkin, ei ole milloinkaan sama, joksi se aivan luonnollisesti -muutamia vuosisatoja myöhemmin muodostuu. Sentähden on viisasta mennä -ainakin niin nopeasti kuin mahdollista äärimmäisiin saakka siinä, mitä -älyämme ja toivomme. - -Jos Ludvig XVI olisi tehnyt, mitä me olisimme tehneet hänen sijassaan, -nyt kun näemme mitä piti tehdä, s.o. avoimesti luopunut kaikista -kuninkaallisista ennakkoluulojen hulluuksista, hyväksynyt vilpittömästi -uuden totuuden ja ylemmän oikeuden, jota hänelle osoitettiin, -ihailisimme hänen neroansa. Onhan todennäköistä, että Ludvig, joka ei -ollut paha eikä tyhmä ihminen, on voinut, joskin vain hetken, nähdä -tilansa samoin silmin kuin puolueeton filosofi olisi sitä katsellut. -Joka tapauksessa ei se historiallisesti eikä sielullisesti ole -mahdotonta. Me tiedämme hyvin usein vakavasti epäillessämme, missä on -kiinteä piste, velvollisuuden muuttumaton huippu, mutta meistä tuntuu, -että nykyisestä velvollisuudesta tähän liian yksinäiselle ja liian -hohtavalle huipulle on matka, jota ei olisi viisasta heti kulkea. Ja -kuitenkin, eikö koko ihmiskunnan historia, eikö koko elämämme kokemus -osoita, että korkein huippu aina on oikeassa ja että aina lopuksi on -sille kiivettävä, sitten kun on kadotettu kallista aikaa useille -matalammille kummuille nousemiseen. Kuka on viisas, sankari, suuri -mies, ellei juuri se, joka kulki aivan yksin ennen muita autiolle -tunturiylängölle, jonka kaikki näkivät selvemmin tai hämärämmin. - -Me emme väitä, että Ludvig XVI:n olisi pitänyt olla tällainen mies, -tällainen nero, vaikka on miltei velvollisuus olla nero, kun pitää -kädessään niin monen kanssaihmisensä kohtaloa. Me emme väitäkään -enempää, kuin että parhaimmat meistä olisivat voineet välttää hänen -erehdyksensä ja siis myös hänen onnettomuutensa. Ei, mutta yksi asia on -varma, ettei millään näistä onnettomuuksista ollut yli-inhimillistä -alkuperää, ei mikään ollut yliluonnollisen tai salaperäisen -välttämätön. Ne eivät laskeutuneet tänne toisesta maailmasta; niitä ei -lähettänyt mikään hirviömäinen, käsittämätön, oikullinen Jumala. -Ne saivat alkunsa väärin ymmärretystä oikeudenaatteesta, -oikeudenaatteesta, joka äkkiä oli herännyt elämään, mutta joka ei -milloinkaan ollut nukkunut ihmisen järjessä. Ja mitä onkaan maailmassa -rauhoittavampaa, läheisempää, syvemmin inhimillistä kuin oikeudenaate? -Ludvig XVI:n rauhan kannalta katsoen oli valitettavaa, että tämä aate -juuri heräsi hänen hallitusaikanaan. Siinä miltei kaikki, mistä -kohtaloa voisi syyttää. Ja useimmat siihen kohdistamistamme syytöksistä -ovat yleensä samanarvoisia. - -Mitä muuhun tulee, on meillä täysi oikeus olettaa, että yksi ainoa -tarmokas, täydellisen vilpitön, epäitsekkään, jalon ja kaukonäköisen -viisas teko olisi voinut muuttaa tapahtumien kulkua. Jos Varennesiin -pakeneminen, joka kuitenkin oli kaksimielinen ja rikollisen heikko -teko, olisi suoritettu vähän vähemmän lapsellisesti, vähän vähemmin -järjettömästi, kuten sen olisi järjestänyt jokainen todelliseen elämään -tottunut mies, niin ei ole epäilemistäkään, ettei Ludvig XVI olisi -kuollut mestauslavalla. Joku jumalako vai sokea myöntyväisyys Marie -Antoinetten tahtoon sai hänet uskomaan tyhmälle, ylpeälle ja -taitamattomalle Fersenille tämän onnettoman matkan valmistelut ja -johdon? Pakottiko joku valtavan salaperäinen voima vai hänen -kevytmielisyytensä, huolettomuutensa, tietämättömyytensä, jonkinlainen -tylsä ja samalla kohtaloa ärsyttävä välinpitämättömyytensä, joka ei ole -harvinainen ylimielisissä ja heikoissa henkilöissä, hänet joka -pysähdyspaikalla pistämään päänsä vaunujen ovesta, niin että hänet -tunnettiin kolme neljä kertaa? - -Ja tuona ratkaisevana hetkenä, tuona synkkänä ja tukahduttavana yönä -Varennesissa, joka on yksi niistä historiallisista öistä, jolloin -kohtalon olisi pitänyt vallita taivaanrannalla kuin järkkymätön vuori, -emmekö silloin näe tuon kohtalon horjahtelevan joka askeleella niinkuin -lapsi, joka astelee ensi askeleitaan ja joka ei tiedä, tuoko valkea -kivi vai tuo ruohotukku saa hänet kellahtamaan tien oikealle tai -vasemmalle puolelle. Kun vaunut traagillisesti pysähtyivät tuona -pimeänä yönä siitä kauhistavasta huudosta, jonka parraton nuorukainen -Drouet päästi: "Kansakunnan nimessä!..." olisi tarvittu käsky vaunuissa -istuvalta kuninkaalta, yksi piiskanisku, yksi helmiruoskan läimäys, ja -sinä ja minä emme luultavasti olisi syntyneet, sillä maailmanhistoria -ei olisi ollut sama. Ja sitten pormestarin, kunnioitettavan, hämillään -olevan, epäröivän pormestarin edessä, joka odottaa vain käskevää sanaa -avatakseen kaikki ovet, ja majatalossa, ja monsieur Saucein, kunnon -maustekauppiaan puodissa, ja viimein, kun Goguelat ja Choiseul tulevat -husaarien ympäröiminä, jotka tervehtivät sotilaallisesti, eikö silloin -kaikki kaksikymmentä kertaa riippunut yhdestä jaa'sta tai ei'stä, -yhdestä askeleesta, yhdestä liikkeestä, yhdestä katseesta? Aseta -kymmenen hyvin tuntemaasi henkilöä Ranskan kuninkaan sijaan, ja sinä -voit varmasti ennustaa, mikä on tuloksena heidän kymmenestä yöstään. -Niin, tässä on juuri häpeällinen yö, se yö, joka paljastaa kohtalon! -Olemmeko milloinkaan selvemnrn nähneet tämän suuren, salaperäisen -voiman epäitsenäisyyttä, nähneet sen tuttua ja hämmentynyttä kurjuutta, -sen voiman, joka alistuvaisimpina hetkinämme näyttää elämäämme -painavan? Olemmeko milloinkaan nähneet tätä voimaaa täydellisemmin -riisuttuna lainatuista, uhkeista ja petollisista vaatteistaan, menevän -ja tulevan sata kertaa perättäin ja kyynelissä kylpien kuolemasta -elämään ja elämästä kuolemaan, ja lopulta heittäytyvän kuin peljästynyt -nainen onnettoman, vähän vähemmän epätodellsen, vähän vähemmän horjuvan -miehen syliin rukoillen aamuun asti ratkaisua, olemassaoloa, jota se ei -koskaan löydä muualta kuin ihmisälyn, inhimillisen tahdon sisimmästä? - - -22. - -Mutta tässä ei ole vielä koko totuutta. On hyödyllistä katsella asiaa -tällä tavoin, vähentää siten kohtalon osaa, katsella sitä kuin -epäröivää ja eksynyttä naista, joka on otettava hoiviin ja osoitettava -oikeaan. Se antaa meille odottaessamme vaaran-hetkeämme luottamusta ja -aloitekykyä, rohkeutta, jota ilman ei tehdä mitään hyödyllistä. Mutta -tämä ei merkitse, ettei olisi mitään muuta, ettei olisi koskaan -otettava mitään muuta huomioon kuin tahtomme ja älymme. Älyn ja tahdon -pitää kuten voitollisten sotilaiden tottua elämään heitä vastaan -sotivien kustannuksella. Heidän on opittava ravitsemaan itseään sillä -tuntemattomalla, joka heitä halltsee. Toimettoman ihmisen liian -ahtaasta onnesta, sen jokapäiväisistä tehtävistä ei päästä muuten kuin -vapaaehtoisen varmasti kulkemalla tietä, jonka tuntee, yhä lakkaamatta -ajatellen sitä tutkimatonta aluetta, jonka halki tämä tie kulkee. -Tottukaamme ajattelemaan kuin kaikki olisi allemme alistettua, mutta -yhä säilyttäen sielussamme ajatuksen jalosti alistua niihin suuriin -voimiin, joita kohtaamme. On välttämätöntä, että käsi luulee, että -kaikki on edeltäpäin tiedetty; mutta myös että salainen, loukkaamaton, -lahjomaton ajatus ei milloinkaan unohda, että kaikki mikä on suurta -melkein aina on edeltäpäin aavistamatonta. Juuri edeltäpäin -aavistamaton ja tuntematon suorittavat mitä me emme olisi uskaltaneet -yrittää; mutta ne eivät tule avuksemme, elleivät ne sydämemme -sisimmästä löydä alttaria, joka olisi omistettu niille. Murtakaa sitä -osaa, jonka voimakastahtoisimmat miehet, kuten esim. Napoleon, -tavattomissa teoissaan ovat ymmärtäneet pidättää Onnettarelle. Ne, -joilla ei ole mitään suuria toiveita, ottavat sattuman huoneeseensa -kuin heikon lapsen. Toiset avaavat sille rajattomat lakeudet, joiden -halki ihmisolento ei vielä ole pystynyt samoilemaan, mutta ne eivät -kadota sitä näkyvistään. - - -23. - -Näiden historian kouristushetkien laita on kuin meren myrskyjen. -Tullaan lakeuksien keskeltä, kiiruhdetaan rannikolle, katsellaan -rantakallioiden huipulta merta, odotetaan jotakin, kysytään -suunnattomilta aalloilta jonkinmoisella lapsellisen kiihkeällä -uteliaisuudella. Tuossa tulee muita aaltoja kolme kertaa korkeampi ja -ärjyvämpi. Se lähestyy kuin hirviö läpinäkyvin lihaksin. Se vyöryy -nopeasti esiin kaukaa näköpiiristä ikäänkuin mukanaan tuoden kiireisen -ja ratkaisevan sanoman. Se kaivaa taakseen niin ammottavan syvänteen, -että se varmasti paljastaa jonkin valtameren salaisuuksista; ja samoin -kuin tuulenhenkäyksettöminä, pilvettöminä päivinä huolettomimmat -pikkuaallot, niin vyöryvät läpinäkyvät ja tutkimattomat aallot toisien -läpinäkyvien ja tutkimattomien jälkeen. Ei elävää olentoa, ei -ruohonkortta, ei kiveä niistä pistä esiin. - -Jos jokin seikka voi masentaa viisasta, niin kauan kuin ei joku -odottamaton masentumisen syy valaise hänen hämmästystään ja herätä -hänen uteliaisuuttaan, niin tavattaisiin samasta Ranskan -vallankumouksesta useampia vielä synkempiä, vielä masentavampia ja -selittämättömämpiä kohtaloita kuin Ludvig XVI:n. Ajattelen -girondisteja, varsinkin ihailtavaa Vergniaud'ta. Vielä tänäpäivänäkin, -kun tiedämme kaikki mitä kohtalo häneltä kätki ja kun suunnilleen -aavistamme, mihin tuon poikkeuksellisen vuosisadan vaistomainen aate -tähtäsi, meidän todennäköisesti olsi mahdotonta toimia viisaammin, -ylevämmin kuin hän teki. Olsi joka tapauksessa vaikeaa kenelle tahansa -ihmiselle, jonka kohtalo on heittänyt tällaisen rajattoman näytelmän -vilinään, yhdistää suuri henki suureen luonteeseen. Se kaunis, tahraton -haavekuva, ihana, peloton, sala-ajatukseton, erehtymätön, heikkoukseton -olento, jonka toisinansa muovailemme sydämemme sisimpään kaikista -puhtaimmista voimistamme, kaikesta viisaudestamme ja kaikesta -rakkaudestamme, tahtoisi mennä istumaan hänen lähelleen Konventin jo -tyhjille penkeille, "joiden yllä jo kuoleman varjo häilähteli", -ajattelemaan, puhumaan ja toimimaan kuten hän. Hän huomasi mitä iäistä -ja erehtymätöntä on traagilllsen hetken takana, hän ymmärsi pysyä -uskollisena ihmisyydelle ja lempeydelle niinä kauhunpäivinä, jolloin -ihmisyys ja lempeys näyttivät oikeuden aatteen pahimmilta vihollisilta, -jolle aatteelle hän oli pyhittänyt kaikki; ja "suuresti ja ylevästi -epäillen hän kulki rohkeasti, suorasti ja lakkaamatta yli sen, mikä -näytti järkevältä, mahdolliselta panna täytäntöön ja oikealta". -Väkivaltainen, mutta odotettu kuolema kohtasi hänet, ennenkuin hän oli -ehtinyt puoliväliinkään tietään opettaakseen meille, että ihmisen ja -kohtalon välisissä oudoissa kamppailuissa on ennemmin pelastettava -kauneimmat tunteemme ja parhaimmat ajatuksemme kuin ruumiimme elämä. - -Mitä merkitsevät parhaat ajatukseni silloin, kun ei minua enää ole -olemassa? sanovat toiset. Mitä jää minusta jäljelle, jos pelastaakseni -elämäni kaikki se, mitä rakastan, katoaa sydämestäni ja sielustani? -vastaavat heille toiset. Ja eikö kaikkea siveyttä, kaikkea hyvettä, -kaikkea inhimillistä sankaruutta miltei aina aseteta juuri tätä -valintaa tekemään? - - -24. - -Mitä on sitten loppujen lopuksi tämä viisaus, josta niin paljon -puhumme? Älkäämme koettako antaa liian täsmällstä määritystä siitä: se -olisi kahleisiin kytkemistä. Kaikki, jotka ovat sitä yrittäneet, -joutuvat muistuttamaan ihmistä, joka valon luontoa tutkiakseen ensin -sammutti valon. Hän ei milloinkaan löydä muuta kuin mustuneen sydämen -ja vähäisen tuhkaa. "Viisas sana", huomauttaa Joubert, "lapselle -sanottu viisas sana on sellainen sana, jonka se aina ymmärtää ja jota -ei sille milloinkaan selitetä". Hyväksykäämme se samoin kuin lapsi sen -hyväksyy, jotta se kasvaisi kerallamme. Sanokaamme viisaudesta samaa -kuin sisar Hadenijck, ihailtavan Ruijsbroeckin salaperäinen vihollinen, -sanoi rakkaudesta: "Syvin kuilu on sen kaunein muoto." Viisaudella ei -saa olla mitään muotoa. Sen kauneuden täytyy olla yhtä vaihteleva kuin -liekkien kauneus. Viisaus ei ole liikkumaton jumalatar, joka ikuisesti -istuu valtaistuimellaan. Se on Minerva, joka seuraa meitä, joka nousee -ja laskee, itkee ja iloitsee kerallamme. Et ole todella viisas, jollei -viisautesi vaihdu lakkaamatta lapsuudesta alkain kuolemaasi saakka. -Mitä enemmän ajatusta kätket sanaan viisas, jotta se tulisi -kauniimmaksi ja syvemmäksi, sitä viisammaksi tulet. Ja joka asteelta, -jonka etenet viisautta kohti kohotessasi, avartuu sielusi silmien -edessä alue, jonka halki viisaus ei milloinkaan voi kulkea. - - -25. - -Olla viisas on samaa kuin olla tietoinen itsestään; mutta kun on -saavuttanut jotenkin laajan tiedon olemuksestaan, huomaa, että -todellinen viisaus on vielä paljon syvempi kuin tietoisuus. -Itsetietoisuuden kasvamista ei ole toivottava muun kuin sen yhä -suuremman itsetiedottomuuden vuoksi, jonka se paljastaa; ja vasta tämän -uuden itsetiedottomuuden huipuilla pulppuavat viisauden puhtaimmat -lähteet. Kaikilla ihmisillä on sama itsetiedottomuusperintö; mutta osa -sen aluetta on tällä puolen, osa tuolla puolen normaalista -itsetietoisuutta. Useimmat eivät pääse ensi vyöhykettä kauemmaksi; -mutta niillä, jotka rakastavat viisautta, ei ole rauhaa, ennenkuin ovat -raivanneet tiet toiseen. Jos rakastan ja olen rakkaudessani saavuttanut -täydellisimmän itsetietoisuuden, mihin ihminen pääsee, niin tähän -rakkauteen heittyy aivan toisenluontoinen itsetiedottomuus kuin se, -joka varjostaa tavallista rakastumista. Jälkimäinen hallitsee eläintä; -edellinen ympäröi jumalaa. Mutta se ei ympäröi häntä huomattavasti, -ennenkuin hän on kadottanut edellisen tuntemisen. Me emme milloinkaan -pääse itsetiedottomuudestamme, mutta me voimme lakkaamatta parantaa sen -itsetiedottomuuden laatua, johon olemme vajonneet. - - -26. - -Olla viisas ei merkitse sitä, että jumaloisi vain järkeään, eikä vain -sitä, että olisi totuttanut tämän järjen vaivatta voittamaan alemman -vaiston. Ne olisivat hyvin hedelmättömiä voittoja, jolleivät ne -opettaisi järkeä alistumaan vielä enemmän toisenlaisen vaiston alle, -joka on sielun vaisto. Näihin jokapäiväisiin voittoihin ei ole -pyrittävä muun vuoksi kuin siksi, että ne sallivat yhä jumalallisemman -vaiston ilmetä yhä vapaammin. Niiden päämäärä ei ole niissä itsessään. -Niiden tehtävänä on vain raivata tietä sielumme kohtalolle, joka on -aina puhdistumisen ja valon kohtalo. - - -27. - -Järki avaa viisauden oven, mutta elävin viisaus ei ole järjessä. Järki -sulkee pahojen kohtaloiden oven, mutta meidän viisautemme avaa -taivaanrannalla suopeille kohtaloille toisen oven. Järki puolustautuu, -kieltää, peräytyy, poistaa, hävittää; viisaus hyökkää, määrää, etenee, -lisää, laajentaa ja luo. Viisaus on ennemminkin jonkinlainen sielumme -pyrkimys kuin järkemme tuote. Se elää järjen yläpuolella. Sen vuoksi -onkin todelliselle viisaudelle ominaista tehdä tuhansia asioita, joita -ei järki hyväksy tai hyväksyy vasta pitkän ajan kuluttua. Niin oli -asianlaita, kun viisaus eräänä päivänä sanoi järjelle, että on -palkittava paha hyvällä ja että on rakastettava vihollisia. Järki, joka -sinä päivänä kohosi kuningaskuntansa korkeimmalle huipulle, on lopulta -tunnustanut sen. Mutta viisaus ei ole vieläkään tyydytetty; aivan -yksinään se pyrkii vielä kauemmaksi. - - -28. - -Jos viisaus tottelisi vain järkeä, ja jos olisi kylliksi, että se töin -tuskin voittaisi vaiston viittaukset, olisi se aina kaltaisensa. Olisi -vain yhtä ainoaa viisautta, ja ihminen tuntisi sen perin pohjin, sillä -järki on jo kauan sitten oppinut tuntemaan omansa perin pohjin. - -Mutta joskin viisaudessa on useita kiinteitä pisteitä, eivät kuitenkaan -mitkään ole niin erilaisia keskenään kuin ne ilmapiirit, jotka -ympäröivät sitä Sokrateessa ja Kristuksessa, Aristideessa ja Marcus -Aureliuksessa, Fénelonissa ja Jean Paulissa. Mikään ei muuttuisi -täydellisemmin kuin samanlainen tapaus, joka samana päivänä joutuisi -näiden miesten viisauden vierivään virtaan, sensijaan että se -pudotessaan heidän järkensä seisovaan veteen pysyisi täsmälleen -sellaisena kuin se on itsessään. Kuvittele, että Jeesus Kristus ja -Sokrates kohtaavat aviorikoksen tehneen naisen. Heidän järkensä sanoisi -kai suunnilleen samoja seikkoja, mutta heidän viisautensa osoittaisi -heidän sanainsa ja ajatustensa takana liikkeitä, jotka eivät kuulu -samoihin maailmoihin. Juuri viisauden oma elämä vaatii nämä -erilaisuudet. Viisaat lähtevät samasta pisteestä, joka on järjen -kynnyksenä. Mutta ne alkavat etääntyä toisistaan siitä hetkestä aikain, -jolloin järjen voitot eivät enää ole epävarmoja, s.o. siitä hetkestä -alkain, jolloin ne vapaasti tunkeutuvat korkeamman itsetiedottomuuden -alueelle. - - -29. - -On suuri ero, jos sanoo: "tämä on järkevää" tai jos sanoo: "tämä on -viisasta". Se, mikä on järkevää, ei välttämättä ole viisasta, ja se, -mikä on hyvin viisasta, on tuskin milloinkaan järkevää kylmän järjen -silmissä. Järki esim. synnyttää oikeuden, ja viisaus synnyttää -hyvyyden, joka, kuten vanha Plutarkhos huomauttaa, "ulottuu paljon -kauemmaksi kuin oikeus". Perustuuko sankaruus järkeen vai viisauteen? -Voisi sanoa, että viisaus ei ole muuta kuin äärettömyyden tuntemista -siveelliseen elämäämme sovitettuna. Järjellä tosin myöskin on tunne -äärettömyydestä, mutta se on vain hengetöntä toteamista. Se on -itsessään miltei velvollinen olemaan tätä ollenkaan ottamatta huomioon -elämässä; kun taas viisaus on viisas sikäli kuin äärettömyys saa -tehokkaan ylivallan siihen nähden, mitä viisaus suorittaa. - -Järjessä ei ole mitään rakkautta; sitä on paljon viisaudessa. Ja -korkeinta viisautta voi tuskin erottaa siitä, mikä on puhtainta -rakkaudessa. Mutta rakkaus on äärettömyyden jumalallisin muoto ja -samalla, epäilemättä siksi, että se on jumalallisin, se on myös -syvimmin inhimillinen. Eikö voitaisi sanoa, että viisaus on -jumalallisen järjen voitto ihmisjärjestä? - - -30. - -Ei voi olla liian järkevä; mutta ainoastaan viisaudella on oikeus -vedota järkeen. Se ei ole viisas, jonka järki ei ole oppinut -tottelemaan rakkauden ensimmäistä viittausta. Mitä olisi Kristus -tehnyt, mitä olisivat sankarit tehneet, jolleivät heidän järkensä olisi -alistuneet? Eikö urotyö aina sivuuta järjen rajoja, ja kuka uskaltaisi -kuitenkaan sanoa, että sankari ei ole viisaampi kuin ne, jotka eivät -liikahda paikaltaan, koska kuuntelevat vain järkeänsä? On toistettava -vielä kerran: ei järki, vaan rakkaus on oleva se uurna, jossa -viljellään todellista viisautta. On totta, että järki on viisauden -juurella; mutta viisaus ei ole järjen kukka. Sillä tässä, käyttääksemme -toista kuvaa, ei ole kysymys loogillisesta viisaudesta, joka on sen -tyttärentytär, vaan toisesta viisaudesta, joka on rakkauden lempisisar. - -Järki ja rakkaus taistelevat ensin kiivaasti sielussa, joka kohoaa; -mutta viisaus syntyy rauhasta, joka lopulta tehdään rakkauden ja järjen -välillä. Ja tämä rauha on sitä syvempi, mitä useampia oikeuksia järki -on luovuttanut rakkaudelle. - - -31. - -Viisaus on rakkauden valo, ja rakkaus on valon ravinto. Mitä syvempää -rakkaus on, sitä viisaammaksi se tulee; ja mitä enemmän viisaus kohoaa, -sitä enemmän se lähenee rakkautta. Rakasta, ja sinusta tulee viisas; -tule viisaaksi, ja sinun täytyy rakastaa. Todellisesti rakastaa vain -tullessaan paremmaksi; ja paremmaksi tuleminen on viisaammaksi -tulemista. Ei ole maailmassa ainoatakaan olentoa, joka ei paranna -jotakin seikkaa sielussaan, niin pian kuin hän rakastaa jotakin toista -olentoa, silloinkin, kun kysymyksessä on aivan tavallinen rakkaus; ja -ne, jotka eivät lakkaa rakastamasta, rakastavat edelleen, koska he -eivät lakkaa tulemasta paremmiksi. Rakkaus ravitsee viisautta, ja -viisaus ravitsee rakkautta. On olemassa valokehä, jonka keskipisteessä -ne, jotka rakastavat, syleilevät niitä, jotka ovat viisaita. Viisaus ja -rakkaus eivät voi erota toisistaan, ja Swedenborgin paratiisissa on -puoliso vain "rakkautta viisaan viisauteen". - - -32. - -"Järkemme on", sanoo Fénelon, "vain selvissä mielikuvissamme". Mutta -viisautemme, voisimme lisätä, s.o. se, mikä on parasta sielussamme ja -luonteessamme, on varsinkin juuri sellaisissa mielikuvissa, jotka eivät -vielä ole täysin selviä. Ellei antaisi muiden kuin selväin mielikuvain -ohjata itseään elämässä, muuttuisi pian ihmiseksi, joka ansaitsisi -hyvin vähän rakkautta ja hyvin vähän kunnioitusta. Itse asiassa ei -mikään ole vähemmän selvää kuin ne syyt, joiden perustalla saamme -vakaumuksen, että tulee olla hyvä, oikeamielinen, hyväsydäminen ja -kaikessa vaalia jaloimpia tunteita ja ajatuksia, mihin voimme päästä. -Onnellista kyllä, mitä enemmän meillä on selviä mielikuvia, sitä -enemmän opimme kunnioittamaan niitä, jotka eivät vielä ole selviä. On -koetettava saada mahdollisimman suuri määrä mahdollisimman selviä -mielteitä, jotta sielussa heräisi vielä enemmän mielteitä, jotka ovat -hämäriä. Selvät mielikuvat näyttävät toisinaan johtavan ulkonaista -toimintaamme, mutta on kieltämätöntä, että hämärät ovat sisäisen -elämämme johdossa, ja se elämä, jonka näemme, tulee aina lopuksi -tottelemaan sitä, jota emme näe. - -Selvien mielikuviemme luvusta, laadusta ja voimasta riippuu hämärien -mielikuviemme luku, laatu ja voima, ja on hyvin todennäköistä, että -useimmat lopullisista totuuksistamme, joita niin kiihkeästi etsimme, -odottavat kärsivällisesti hetkeään hämärien mielikuvien joukossa. On -tärkeää lyhentää niiden odotusta. Kaunis selvä mielikuva, jonka -herätämme itsessämme, ei ole milloinkaan vuorostaan herättämättä -kaunista hämärää mielikuvaa, ja kun hämärä mielikuva vanhetessaan on -tullut selväksi -- sillä eikö täydellinen selvyys ole tavallisesti -mielikuvain väsymyksen merkki -- herättää sekin unesta toisen hämärän -mielikuvan, kauniimman ja ylevämmän, kuin se itse oli varjossaan, ja -näin hapuillen rohkeuttaan menettämättä pitkin uinuvia rivejä ehkä joku -näistä mielikuvista aivan sattumalta laskee pienen, vielä miltei -näkymättömän kätensä jonkun suuren totuuden olkapäälle. - - -33. - -Selvät ja hämärät mielikuvat, sydän, äly, tahto, järki, sielu -- ne -ovat kaikki pohjaltaan sanoja, jotka merkitsevät miltei samaa, -nimittäin jonkun olennon henkistä rikkautta: Sielu ei epäilemättä ole -muuta kuin älymme kaunein toive, ja Jumala on ehkä vuorostaan vain -sielumme kaunein toive. Niin paljon pimeyttä vallitsee kaikessa tässä, -että korkeintaan voi koettaa jakaa pimeyttä suurien vielä mustempien -viivain avulla kuin ne pinnat, joita ne halkovat. Tuntea itsensä on -ehkä ainoa hyväksyttävä ihanne, joka jää meille, mutta tämä tieto, joka -aluksi näyttää riippuvan vain järjestämme, missä määrin riippuu se -siitä? Eikö sen ihmisen, joka on täsmällisimmin ottanut selvän -asemastaan maailmankaikkeudessa, pitäisi olla paras, oikeamielisin, -vilpittömin, sanalla sanoen siveellisin? Mutta kuka saattaa -rehellisesti uskoa, että hän on sen ottanut selville; ja eikö -positiivisin moraali ulota kaikkia juuriaan jonkinlaiseen salaperäiseen -itsetiedottomuuteen? Älymme kaunein toive vilahtaa vain halki älymme; -ja väärin arvelemme silloin, että sato on korjattu tieltä, koska sitä -tiellä ajetaan. Kirkkain järki poikkeaa joka askeleella alueeltaan -tutkiessaan sitä. - -Älyn avulla alamme kuitenkin kaunistaa tätä halua, muu ei kokonaan -johdu meistä; mutta tuo muu ei lähde liikkeelle, ellei äly ole antanut -sille virikettä. Järjen, joka on älymme vanhin tytär, täytyy istuutua -siveellisen elämämme kynnykselle, sitten kun se on avannut ne -maanalaiset ovet, joiden takana uinuvat vankeina olemuksemme elävät ja -vaistomaiset voimat. Se odottaa lamppu kädessään, ja sen pelkkä -läsnäolo tekee tämän kynnyksen ylitsepääsemättömäksi kaikelle, mikä ei -sovi valon luontoon. Kauemmaksi, niille seuduille, jonne sen säteet -eivät tunge, jatkuu hämärä elämä. Se ei ole ollenkaan huolissaan tästä, -se päinvastoin siitä nauttii. Se tietää, että sen Jumalan silmissä, -jota se kaipaa, kaikki, mikä ei ole kulkenut se valoisan holvikon läpi, -unelma, ajatus, vieläpä toimintakaan ei voi lisätä mitään, ei ottaa -pois mitään siitä ihanteellisesta olennosta, jonka se luo. Sen liekin -velvollisuus on olla niin kirkas, niin laaja kuin mahdollista, eikä se -saa jättää paikkaansa. Se ei epäile niin kauan kuin on olemassa vain -alempien vaistojen ja pimeyden kilvoittelua. Mutta sattuu myös, että -kahlehdituista voimista jotkut sitä itseä mahtavammat heräävät ja -lähenevät sisäänkäytävää. Ne levittävät aineettomampaa, hajanaisempaa -ja käsittämättömämpää valoa kuin se kirkas ja tasainen valo, jota se -pitää kädessään. Rakkauden, selittämättömän hyvän ja muut vielä -salaperäisemmät ja äärettömämmät voimat pyrkivät päästä esille. Mitä on -tehtävä? Jos se on istuutunut kynnykselle, kun se ei vielä ole saanut -oikeutta istuutua sinne, koska sillä ei vielä ole ollut rohkeutta -oppia, ettei se ole yksin maailmassa, niin se hämmentyy, pelkää ja -sulkee ovet. Ja jos se joskus jälleen päättää avata ne, tapaa se vain -pivon hienoa tuhkaa mustilla porraskivillä. Mutta jos sen voima ei -vavahtele, koska kaikki, mitä se ei ole voinut oppia, on sille ainakin -opettanut, ettei mikään valo voi olla vaarallinen, että järjen elämässä -voi uskaltaa itse järjen suurempaan valoon, tapahtuvat kuvaamattomat -vaihdot siellä kynnyksellä lampusta lamppuun. Tuntemattoman öljyn -pisaroita sekautuu inhimillisen viisauden öljyyn, ja kun valkoiset -vieraat ovat menneet, on sen lampun liekki, nyt ainaiseksi uudestaan -muodostuneena, kohoava korkeammalle, valtavampana ja puhtaampana -laajentuneen esikartanon pylväiden välissä. - - -34 - -Jättäkäämme tässä eristetty viisaus palataksemme siihen, joka kulkee -kohti kuolemaa ihmiskohtaloiden suuressa laumassa. Onko sallittua -sanoa, ettei viisaan kohtalo milloinkaan sekaannu pahan tai hullun -sielun kohtaloon? Päinvastoin, kaikkien olentojen kohtalot -ristivät lakkaamatta toisiaan, ja kultalangat kiertyvät useimpien -kohtalonkankaan hamppurihmain ympärille. On onnettomuuksia, jotka ovat -hitaampia ja vähemmän kauhistavia kuin Oidipuksen ja Helsingörin -prinssin ja jotka eivät paina alas silmiään oikeuden, rakkauden tai -totuuden katseiden edessä. Ne, jotka puhuvat viisauden eduista, eivät -ole koskaan viisaampia kuin rehellisesti ilman katkeruutta samoin kuin -ilman ylpeyttä tunnustaessaan, että viisaus ei suo uskotuilleen miltei -mitään, mitä tietämättömät tai pahat eivät voi halveksia. Sattuu monta -kertaa, että viisaan lähestyminen ei muuta paljoa siinä, mitä ihmiset -huomaavat, olkoon että hän tulee liian myöhään tai menee liian pian -minkään todellisen kosketuksen syntymättä tai että hänen on ollut -taisteltava voimia vastaan, joita liian monet olennot ovat kasanneet jo -kauan aikaa. Hän ei tee mitään ulkonaisia ihmeitä, hän ei pelasta -milloinkaan muuta kuin sen, mikä voidaan myöskin pelastaa elämän -tavallisten lakien mukaan, ja voi myöskin sattua, että hän itse -tempautuu mukaan, suureen, leppymättömään pyörteeseen. Mutta -perikatoonkin joutuessaan hän voi sanoa itselleen, että hän tuhoutuu -olematta viikko- ehkäpä vuosikausiakin ennenkuin onnettomuus tapahtuu, -kuten niin usein sattuu, sielunsa raunion voimaton ja epätoivoinen -todistaja. - -Ja edelleen ymmärrämme, että pelastaa joku sen elämän mukaan, joka -käsittää molemmat elämät, ei välttämättä merkitse sitä, että tempaa -hänet pois kuolemasta ja ulkonaisista onnettomuuksista; mutta hänet -tekee varmasti onnellisemmaksi tekemällä hänet paremmaksi. Pelastaa -siveellisesti on kaikki kaikessa, ja tämä näyttää, kuten kaikki, mikä -tapahtuu olemuksen huipuilla, hyvin mitättömältä asialta. Eikö -katuvainen ryöväri tullut pelastetuksi, ei vain kristillisessä -mielessä, vaan myöskin tämän sanan vielä täydellisemmässä mielessä? Ja -kuitenkin hänen täytyi kuolla, mutta hän kuoli ikuisesti onnellisena, -koska häntä oli rakastettu viime hetkenä, ja koska äärettömän viisas -olento oli ymmärtänyt hänelle osoittaa, ettei hänen sielunsa ollut -hyödytön, että sekin oli ollut hyvä eikä ollut huomaamatta vaeltanut -maan päällä... - - -35. - -Sitä mukaa kuin laskeutuu elämän portaita alemma, tunkeutuu samalla yhä -useampien surujen ja heikkouksien salaisuuteen. Silloin näkee -ympärillään monien sielujen elelevän toimettomina, koska ne luulevat -itsensä hyödyttömiksi, koska ne kuvittelevat, ettei kukaan milloinkaan -ole heihin katsahtanut, ettei heissä olisi mitään rakkautta herättävää. -Mutta eikö viisaalle lopulta tule se hetki, jolloin hän näkee, -kannattaa ja rakastaa jokaista olemassaolevaa sielua, vain siksi, että -sillä on olemassaolemisen salaperäinen lahja? Eikö viimein lyö se -hetki, jolloin hän näkee hyveet kaikkien heikkouksien, kaikkien -paheiden ja kaikkien valheiden pohjalla? Kirkas ja siunattu hetki, -jolloin pahuus on vain hyvyyttä, joka on kadottanut ohjaajansa, jolloin -petollisuus ei ole kuin vilpittömyyttä, joka ei löydä enää onnen tietä, -jolloin viha on vain rakkautta, joka tuskalla avaa hautakammionsa ovea. -Silloin kertomus katuvaisesta ryöväristä aavistamatta muuttuu kaikkien -niiden tarinaksi, jotka ympäröivät oikeamielistä miestä; ja -vähäpätöisimmässä näistä olennoista, jonka tällä tavoin on pelastanut -katse, sana, hiljaisuus, on todellinen onni, jota kohtalo ei voi -saavuttaa, ennen yön tuloa, unohtava, kuten Sokrateen sielussa, että -kuolemanjuoma on juotu ennen auringonlaskua. - - -36. - -Muuten sisäinen elämä ei ehkä ole sitä, mitä ajatellaan. On niin -monenlaista sisäistä elämää kuin on ulkonaista. Pienemmät tunkeutuvat -näille rauhallisille aloille yhtä hyvin kuin suuret, eikä sinne aina -kuljeta järjen porttien kautta. Sattuu hyvin usein, että se, joka -tietää kaikki, turhaan kolkuttaa näille porteille, ja että se, joka ei -tiedä mitään, vastaa hänelle sisältä. Vakavin, kaunein ja kestävin -elämä on varmasti se, jonka itsetietoisuus hitaasti rakentaa itsessään -sielumme läpikuultavimpien osien avulla. Se on viisas, joka oppii -pitämään voimassa tätä elämää kaikella sillä, mitä sattuma hänelle joka -päivä tuo. Se on viisas, jossa pettymys tai petos vain yhä enemmän -puhdistavat viisautta. Se on viisas, jossa paha itse pakotetaan tuomaan -poltoksia rakkauden rovioon. Se on viisas, joka on ottanut tavaksi -nähdä kärsimyksessään vain sen kirkastuksen, joka siitä leviää hänen -sieluunsa, eikä koskaan katso varjoa, jonka se levittää niihin, jotka -sen ovat synnyttäneet. Vielä viisaampi on se, jossa ilot ja surut eivät -vain lisää itsetietoisuutta, vaan saavat hänet myös näkemään, että on -jotakin itsetietoisuuttakin korkeampaa. Tällöin päästään sisäisen -elämän huipuille, joilta vihdoin voi hallita niitä liekkejä, jotka sitä -valaisevat. Mutta tämä on harvojen osa, ja onnellisena voi elää -vähemmänkin hehkuvissa laaksoissa, joissa näiden liekkien mustaamat -juuret kiemurtelevat. On hämärämpiä olentoja, jotka tuntevat -suojapaikkansa. On vaistomaisia sisäisiä elämiä. On aloitekyvyttömiä ja -älyttömiä sieluja, jotka eivät milloinkaan löydä polkua, joka johtaa -heihin itseensä, jotka eivät koskaan joudu näkemään, mitä heillä on -tässä kätketyssä kolkassa, ja jotka siitä huolimatta toimivat siinä -samalla tavoin kuin ne, joiden äly on punninnut kaikki sen aarteet. On -olentoja jotka, tietämättä mikä on korkeimman itsetietoisuuden, ainoa -kiintotähti, eivät tahdo muuta kuin hyvää, kuitenkaan tietämättä, miksi -sitä tahtovat. Mutta jokainen sisäinen elämä alkaa vähemmän sinä -hetkenä, jona äly kehittyy, kuin sinä, jolloin sielu muuttuu hyväksi. -On aika kummallista, ettei voi hankkia itselleen sisäistä -elämää pahassa. Ei millään oliolla, jolla ei ole jonkinlaista -sielunaateluutta, ole sisäistä elämää. Tuntekoon hän miten hyvästi -tahansa itsensä, ehkäpä hän saa tietää minkätähden hän ei ole hyvä, -mutta hän ei milloinkaan saa sitä voimaa, ei sitä suojapaikkaa, ei sitä -näkymättömän tyydytyksen aarretta, joka on jokaisella, ken uskaltaa -pelotta mennä sydämeensä. Sisäinen elämä on vain jonkinlaista sielun -onnea, ja sielu on onnellinen vain voidessaan rakastaa jotakin puhdasta -itsessään. Sattuu kyllä, että se erehtyy valinnassaan, mutta -erehtyessäänkin se on onnellisempi kuin sielu, jolla ei ole ollut -tilaisuutta valita. - - -37. - -Siksi merkitsee jo jonkun olennon pelastamista, kun tekee niin, että -hän rakastaa pahaa vähemmän kuin hän rakasti sitä, sillä siten auttaa -häntä sielussaan rakentamaan sitä suojusta, jota vastaan kohtalon aseet -murtuvat. Tämä suojus on itsetunnon tai rakkauden muistomerkki, -kummanko, merkitsee vähän, sillä rakkaus on itsetietoisuutta, joka -vielä etsii itseään hämärästi, sillaikaa kun todellinen itsetietoisuus -on rakkautta, joka lopullisesti löytää itsensä kirkkaudesta. Mutta -tämän suojapaikan sisimmässä sytyttää sielu ilonsa salaisimman liekin. -Sielun ilo, joka hälventää sen synkkyyden, jonka pahat kohtalot ovat -jättäneet jälkeensä, kuten aineellinen tuli hävittää maailmassa -vallitsevain tautien vaikutukset, sielun ilo ei ole toisten ilojen -kaltaista. Se ei johdu ulkonaisesta onnesta eikä itserakkauden -tyydyttämisestä, sillä itserakkauden alla, joka vähenee sitä mukaa kuin -sielu tulee paremmaksi, piilee puhtaan rakkauden ilo, joka kasvaa sitä -mukaa kuin sielu jalostuu. Ei, tällä ilolla ei ole juurtansa -ylpeydessä, eikä sielu tunne itseään onnelliseksi siksi, että se voi -hymyillä omalle kauneudelleen. Sielulla, joka on päässyt jonkinlaiseen -itsetietoisuuteen, on oikeus tietää olevansa kaunis; mutta kaikki, mitä -se liian omaehtoisesti lisää kauneutensa itsetietoisuuteen, sen se ehkä -vähentää rakkautensa itsetiedottomuudesta. Ilmenevän itsetietoisuuden -ensi velvollisuus on opettaa meitä kunnioittamaan itsetiedottomuutta, -joka ei vielä tahdo paljastua. Mutta se ilo, josta puhun, ei ota -rakkaudelta, mitä se lisää tietoisuuteen. Päinvastoin juuri siinä -- -eikä missään muualla -- pitää rakkaus tietoisuutta vireillä, samalla -kun rakkaus kasvaa tietoisuuden avulla, henki, joka on kohoamassa, -tuntee onnea, jota ei koskaan tunne ruumis, joka on onnellinen; mutta -sielu, joka jalostuu, tuntee iloja, joita ei kohoava henki aina tunne. -On totta, että kohoava henki ja jalostuva sielu yleensä toimivat -yhdessä sisäisen rakennuksen lujittamiseksi. Mutta sattuu myös usein, -että ne toimivat erikseen ja ettei mikään yhdistä niitä molempia -muureja, joita ne rakentavat. Jos on niin asianlaita, ja jos olento, -jota eniten rakastan maailmassa, tulisi minulta kysymään, mikä on -valittava ja mikä turvapaikka on syvin, hyökkäyksiltä parhaiten -turvassa ja suloisin, niin neuvoisin häntä kohtaloineen pyrkimään sen -sielun turviin, joka on jalostumassa. - - -38. - -Eikö viisas joudu milloinkaan kärsimään? Eikö mikään ukkospilvi koskaan -synkennä hänen asuntonsa yllä kaareutuvaa taivasta? Eikö kukaan -asettele hänelle ansoja? Eikö hänen vaimonsa, eivätkö hänen ystävänsä -häntä milloinkaan petä? Eikö se, mitä hän luuli yleväksi, koskaan muutu -alhaiseksi? Eikö hänen isänsä ja äitinsä, eivätkö hänen poikansa ja -veljensä kuole niinkuin muutkin? Suojelevatko enkelit kaikkia teitä, -joita myöten tuska meihin tunkeutuu? Ja eikö Jeesus itkenyt Latsaruksen -haudalla? Ja eikö Marcus Aurelius kärsinyt poikansa Commoduksen, jossa -jo villipeto näyttäytyi, ja vaimonsa Faustinan seurassa, jota hän -rakasti ja joka ei rakastanut vähääkään miestään? Ja eikö Aemilius -Paulus, joka oli yhtä viisas kuin Timoleon, ole huokaillut kohtalon -kourissa, kun hänen vanhin poikansa kuoli viisi päivää ennen hänen -voittokulkuansa Roomaan ja toinen kolme päivää sen jälkeen? Tämänkö -avun antaa viisaus onnelle? Onko meidän pyyhittävä pois kaikki, mitä -olemme sanoneet, ja onko meidän laskettava viisaus niiden harhaluulojen -joukkoon, joilla ihmissielu koettaa järjen silmissä puolustaa niitä -haluja, jotka kokemus miltei aina selittää järjettömiksi? - - -39. - -Toden totta, viisaskin kärsii. Hän kärsii, ja kärsimys on yksi hänen -viisautensa perusaineksia. Hän kärsii ehkä enemmän kuin muut ihmiset, -koska hän on eheämpi ihminen. Hän kärsii enemmän, sillä mitä -yksinäisempi on, sitä enemmän kärsii, ja mitä viisaampi ihminen on, -sitä enemmän hän tuntee itsensä yksinäiseksi. Hän kärsii lihassaan, -sydämessään ja hengessään, sillä on lihan, sydämen ja hengen osia, -joita ei mikään tämän maailman viisaus voi kohtalosta vapauttaa. -Sentähden ei olekaan kärsimystä vältettävä, vaan alakuloisuutta ja -niitä kahleita, jotka se tuo mukanaan sille, joka ottaa sen vastaan -herrana eikä tärkeämmän tienmutkan takana olevan henkilön lähettiläänä. -Luonnollisesti viisas, kuten hänen naapurinsakin, kavahtaa unesta siitä -kolinasta, jonka epämieluinen sanantuoja synnyttää hänen talossaan. -Hänen on mentävä alas puhumaan sanantuojan kanssa. Mutta puhuessaan -katsahtaa hän monta kertaa aamuaikaisen onnettomuutensa olan yli -nähdäkseen taivaanrannan häivässä suuren ajatuksen, jonka enteenä -onnettomuus ehkä on. Kun onnen helmassa ollessaan tätä ajattelee, -näyttää itse asiassa se paha, jolla kohtalo voi meitä yllättää, perin -pieneltä. Myönnän, että onnettomuuden tapahduttua suhteet ovat -vaihtuneet, mutta paikkansa pitää kuitenkin, että jos se tahtoo meissä -sammuttaa rohkeuden ainaisesti palavan liekin, niin sen täytyy onnistua -lopullisesti sydämemme sisimmässä halventamaan kaikki, mitä rakastamme, -mitä ihailemme, mitä jumaloimme. Ja mikä vieras valta pääseekään -halventamaan tunnetta ja ajatusta, jollemme itse sitä raasta alas? Onko -ruumiillisten kärsimysten lisäksi mitään tuskaa, joka voi saavuttaa -meidät muuta tietä kuin ajatuksiemme kautta? Ja kuka ojentaakaan -ajatuksillemme ne aseet, joilla ne karkaavat kimppuumme tai puolustavat -meitä? Ihminen kärsii vähän itse kärsimyksestä, mutta hän kärsii -suunnattomasti siitä tavasta, jolla hän ottaa sen vastaan. "Hän oli -itse syynä onnettomuuteensa", sanoo Anatole France eräästä sellaisesta -henkilöstä, joka ei milloinkaan katso yli tylyn sanantuojan olkapään, -"hän on itse syynä onnettomuuteensa, sillä kaikki todellinen kurjuus on -sisäistä ja itsemme tuottamaa. Me arvelemme väärin, että se tulee -ulkoa. Me luomme sen itsessämme omasta olemuksestamme." - - -40. - -Jonkun tapahtuman aktiivinen voima on siinä tavassa, jolla tapausta -katsellaan. Kokoa yhteen kymmenen ihmistä, jotka Aemilius Pauluksen -lailla ovat kadottaneet kaksi poikaansa elämänsä suloisimpana hetkenä, -silloin näet kymmenen tuskaa, jotka eivät ollenkaan muistuta toisiaan. -Onnettomuus tulee meihin, mutta se tekee vain mitä sen tehtäväksi -määrää. Se kylvää, se turmelee, se korjaa sen määräyksen mukaan, jonka -on huomannut kynnykseemme kaiverretuksi. Jos kaikin puolin -keskinkertaisen naapurini kaksi poikaa kuolisivat juuri samalla -hetkellä, jolloin heidän isänsä voi toteuttaa korkeimmat toiveensa, -niin kaikki loppuisi pimeyteen, ei mikään tähti tuikahtaisi, ja -onnettomuus, itse miltei ikävystyneenä, jättäisi vain vähän väritöntä -tuhkaa jäljelle. Minun ei tarvitse nähdä sen jälkeen naapuriani. Tiedän -etukäteen sen hiukkasen, minkä tuska on hänelle antanut, sillä tuska ei -tee muuta kuin palauttaa takaisin sen, mitä sielumme on lainannut sille -onnellisina päivinä. - - -41. - -Mutta sama onnettomuus on kohdannut Aemilius Paulusta. Kauhistunut -Rooma odottaa voittomarssin vielä kaikuessa. Mitä on tapahtuva? -Uhmailevatko jumalat viisasta, ja millä tavalla on viisas vastaava -jumalille? Mitä on sankari tehnyt tuskallensa, tai mitä on tuska tehnyt -tälle sankarille? Sellaisina hetkinä näyttää ihmiskunta olevan -tietoinen, että kohtalo koettelee vieläkin kerran käsivartensa voimaa -ja että siinä on jotakin muuttunut, jos ei sen käsivarsi voi musertaa -sitä, jota on lyönyt. Huomatkaa myös millä levottomuudella ihmiskunta -sellaisissa tilanteissa päälliköittensä katseista etsii näkymättömän -tunnussanaa. - -Aemilius Paulus menee keskelle Rooman kansaa, jonka hän on kutsunut -kokoon. Hän on vakava ja puhuu tähän tapaan: "En ole milloinkaan -pelännyt sitä, mikä lähtee ihmisistä, mutta se, mitä olen pelännyt -jumalallisista asioista, on onnen äärimmäinen epävakaisuus ja sen -iskujen ehtymätön vaihtelevaisuus, varsinkin tässä sodassa, jossa se -myötätuulen tavoin suosi kaikkia yrityksiäni. Itse asiassa odotin -lakkaamatta sen kumoavan onneni ja nostattavan myrskyn. Niin, yhtenä -ainoana päivänä kuljin Joonian meren yli Brundisiumista Corcyraan, ja -Corcyrasta tulin Delphoihin, jossa uhrasin Apollolle. Viisi päivää -tämän jälkeen me, sotajoukkoni ja minä, saavuimme Makedoniaan, ja minä -puhdistin joukkoni tavanmukaisilla menoilla. Heti aloitin sotatoimet, -ja neljäntoista päivän päästä lopetin tämän sodan mitä loistavimmalla -voitolla. -- Tämä nopea voittokulku sai minut hyvin ymmärrettävästi -epäilemään onnea. Aivan levollisena vihollisten suhteen ja heitä -pelkäämättä aloin vavistuksella ajatella jumalattaren epävakaisuutta -meritse tapahtuvalla kotimatkalla, kun minun oli kuljetettava takaisin -niin onnellisen voittoisa sotajoukko, niin suunnaton saalis ja vangitut -kuninkaat. Ilman mitään onnettomuutta saavuttuani luoksenne, nähdessäni -kaupungin riemuitsevan, juhlivan ja uhraavan epäilin yhä edelleen -kohtaloa, sillä tiesin, ettei mikään sen suosionosoituksista ole -katkeruutta vailla ja että kateus aina seuraa suuria menestyksiä. -Sieluni, joka oli täynnä tuskallista levottomuutta ja vavistuksella -odotti, mitä tulevaisuus oli tuova mukanaan Roomalle, vapautui -pelostaan vasta sinä hetkenä, kun näin perheeni tuhoutuvan tässä -kauhistavassa haaksirikossa, jolloin minun täytyi pyhitettyinä päivinä -omin käsin käärinliinoihin kietoa peräkkäin kaksi toivorikasta poikaa, -ainoat, jotka olin määrännyt perijöikseni. Olen nyt itse turvassa -suurilta vaaroilta, ja olen varmasti vakuutettu, että teidän -menestyksenne on kestävä lujana ja horjumattomana. Onnetar on kyllin -kostanut menestykseni niillä onnettomuuksilla, jotka se on suunnannut -minuun. Hän on sekä voittokulun pitäjässä että siinä kuljetetussa -vangissa antanut sattuvan esimerkin ihmisonnen hauraudesta, se erona -vain, että voitetulla Perseuksella on yhä edelleen lapsensa, mutta -Aemilius Paulus, voittaja, on kadottanut omansa." - - -42. - -Tällainen on roomalaisen tapa ottaa vastaan suurin tuska, joka voi -kohdata ihmistä hetkellä, jolloin hän on kaikkein herkin tuskalle, s.o. -suurimman onnensa hetkellä. Onko muita tapoja? On, sillä on yhtä monta -tapaa ottaa se vastaan kuin jaloja tunteita ja ajatuksia tässä -maailmassa, ja jokaisella näistä tunteista, jokaisella näistä -ajatuksista on taikasauva, jolla se kynnyksellä muuttaa kärsimyksen -vaatteita ja kasvoja. Job olisi sanonut: "Herra antoi ja Herra otti, -kiitetty olkoon Herran nimi!" ja Marcus Aurelius ehkä: "Jos ei minun -enää sallita rakastaa niitä, joita rakastin yli kaiken, niin tapahtuu -tämä epäilemättä siksi, että minun on opittava rakastamaan niitä, joita -en vielä ole rakastanut." - - -43. - -Älkäämme luulko, että he näin lohduttavat itseään tyhjin sanoin, ja -että kaikki nämä lausunnot huonosti kätkevät haavan, joka on sitä -tuskaisempi, kun he koettavat sitä salata. Ensinnäkin on joka -tapauksessa parempi lohduttaa itseään tyhjin sanoin kuin ettei -ollenkaan lohduta itseään. Ja joskin täytyisi sitten myöntää, että -kaikki on ollut kuvittelua, on samalla myöntäminen, että kuvittelu on -ainoa, mikä sielulla on, ja minkä muun kuvittelun nimessä -anastaisimmekaan oikeuden halveksia toista kuvittelua. - -Kun ne suuret viisaat, joista juuri olen puhunut, illan tullen palaavat -autioituneeseen taloonsa ja lieden äärestä etsivät paikkoja, joissa -heidän lapsensa vähää ennen istuivat, tuntevat he varmasti osaksi sitä -tuskaa, jonka kokonaisuudessa tuntevat ne, joissa tämä kärsimys ei -herätä ainoatakaan jaloa ajatusta. On nimittäin väärin lukea kauniin -ajatuksen, kauniin tunteen ansioksi voimaa, jota ei niillä ole. On -ulkonaisia kyyneleitä, joita ne eivät pysty kuivaamaan, ja pyhitettyjä -hetkiä, jolloin viisaus ei vielä lohduta, mutta, sanokaamme tämä -viimeinen kerta, kärsimystä ei ole koetettava välttää, sillä sitä ei -voi välttää. On vain valittava, mitä kärsimys meille tuottaa. -Sanotaanko ehkä, että tämä valinta, jota silmä ei voi nähdä, -tosiasiassa on perin vähäinen seikka, joka ei voi pyyhkiä pois sitä -tuskaa, jonka syy lakkaamatta on silmiemme edessä? Kaikki siveelliset -ilommehan, jotka ovat paljon syvällisempiä kuin kaikki ruumiilliset ja -älylliset ilomme, muodostuvat tällaisista pikku seikoista. Jos me -muutamme sanoiksi tunteen, joka on urotyön käyttövoimana, näyttää se -tosiaankin mitättömältä. Pikkuseikka oli sekin käsitys, josta Cato -nuorempi teki itselleen velvollisuuden, jos me vertaamme sitä koko -valtakunnan suunnattomaan levottomuuteen ja siihen veriseen kuolemaan, -jonka se tuotti, ja eikö hänen velvollisuudenkäsittämisensä kuitenkin -ole suurempi kuin tämä levottomuus, ja eikö se kohoa yli sen -kuolemankin, jonka se on aiheuttanut? Eikö vielä tänä päivänäkin Cato -ole oikeassa? Ja mikä elämä, jota ihmisjärki juuri tämän käsityksen -vuoksi ei voi vaakalaudallaan punnita, koska se näyttää järjelle niin -vieraalta, mikä elämä onkaan ollut sisäisesti, ylevästi onnellisempaa -kuin Caton? - -Kaikki, mikä jalostaa olemustamme, kaikki, mitä kunnioitamme -itsessämme, hyveellisyytemme vaikuttimet, ne tunnerajat, jotka jokainen -ihminen asettaa paheilleen ja rikoksilleenkin, näyttävät itse asiassa -pikkuseikoilta, kun järkemme vaatii tiliä niistä. Juuri näistä -kuitenkin on jokaisen olennon elämän lait etsittävissä. Ja mikä ihminen -voisikaan elää alistumatta useimpiin näistä aatteista, jotka eivät ole -järjen alaisia? Viheliäisimmätkin tottelevat jotakin niistä, ja mitä -useampia sellaisia ihminen tottelee, sitä vähemmän viheliäinen hän on. -Se, joka on murhannut, sanoo sinulle: "Minä murhaan tosin, mutta en -varasta." Se, joka on varastanut, varastaa, mutta ei petä; ja se, joka -pettää, ei petä veljeänsä. Niin turvautuu siis jokainen viimeiseen -siveelliseen kauneuteen, joka hänellä on jäljellä. Syvimmälle -vajonneellakin ihmisellä on aina jokin pyhä paikka, jonkinlainen -turvapaikka sielussaan, jossa hän tapaa vähän puhdasta vettä ja josta -hän ammentaa elämän jatkamiseen tarpeellisen voiman. Tässä yhtä vähän -kuin muuallakaan lohduttaa järki, ja sen on pysähdyttävä varkaan tai -kavaltajan viimeisen turvapaikan kynnykselle, niinkuin se pysähtyy -Antigonen uhrin, Jobin kärsivällisyyden ja Marcus Aureliuksen rakkauden -edessä. Se pysähtyy, ei selvittele enää, hyväksyy tuskin, ja kuitenkin -se tuntee, että jos se tekisi kapinan, se tekisi sen valoa vastaan, -josta se on vain näkyvä varjo, sillä järki on näiden seikkojen joukossa -kuin mies, joka seisoo auringonpaisteessa. Hän näkee oman varjonsa -jalkojensa juuressa, hän saa sen etenemään ja peräytymään ja sen -ääriviivat muuttumaan sen mukaan kumartuuko hän vai suoristuu, mutta -tämä varjo on ainoa, joka on hänen määrättävissään, joka hänellä on, ja -jota hän voi komentaa ympärilläolevassa, häikäisevässä valossa, -järkemme liikkuu siis ylevämmässä valossa, ja se varjo, jonka se -heittää, ei vaikuta mitään tähän liikkumattomaan loistoon. Miten -kaukana Marcus Aurelius ja kavaltaja ovatkaan toinen toisestaan, -ammentavat he kuitenkin samasta lähteestä sitä salaperäistä vettä, joka -pitää yllä heidän sielunsa elämää, eikä tämä lähde ole heidän älynsä -piirissä. - -On varsin omituista, että siveellinen elämämme sijaitsee muualla kuin -järjessämme, sillä se, joka eläisi vain tämän järjen mukaan, olisi -kaikkein viheliäisin olento. Ei ole ainoatakaan hyvettä, ei ainoatakaan -hyväätyötä, ei ainoatakaan jaloa ajatusta, jonka kaikki juuret eivät -miltei poikkeuksetta tunkeudu ohi sen, minkä voi ymmärtää ja sanoin -lausua. Ja eikö kuitenkin olisi ihmisen ylpeys löytää kaikki hyve, -kaikki sisäinen elämä, kaikki ilo siinä ainoassa asiassa, jonka hän -todella omistaa, ainoassa seikassa, johon hän voi luottaa, s.o. -järjessään? Mutta miten hän toimineekin, pieninkin tapaus on hänelle -pian osoittava, ettei hänen milloinkaan sitä ole otettava turvaksensa: -siihen määrin on totta, että olemme jotakin muuta kuin pelkkiä -järkiolentoja. - - -44. - -Mutta jos järkemme ei kerran valitse, mitä kärsimys meille tuo, mikä -sitten valitsee? Eletty elämämme, joka on muodostanut sielumme. -Viisauden hedelmiä ei korjata heti seuraavana päivänä. Ellen ole elänyt -kuin Aemilius Paulus, ei ainoakaan häntä lohduttavista ajatuksista -lohduta minua, vaikka kaikki maailman viisaat kokoontuisivat sitä -minulle lakkaamatta toistamaan. Enkelit, jotka tulevat kyyneleitämme -kuivaamaan, saavat juuri sen muodon, ne kasvojen piirteet, joista -olemme puhuneet, joita olemme ajatelleet ja varsinkin jotka olemme -muovailleet ennen tuskan hetkeä. Kun Thomas Carlyle, joka oli viisas, -mutta sairaalloinen viisas, nelikymmenvuotisen yhteiselämän jälkeen -kadotti vaimonsa Jenny Welshin, olennon, jota hän syvimmin rakasti, -niin hänen tuskansa sai uskomattoman tarkasti heidän eletyn rakkautensa -muodon. Ja siksi hän pysyi ylevänä, laajasydämisenä, tuskan täyttämänä -ja lohduttavana samalla kertaa moitteittensa, hellyytensä ja surunsa -suuruudessa, kuten rukous tai mietiskely synkän meren rannalla. Se on -jollakin tavoin synteettinen kuva menneistä päivistämme, joka -ystävällisen tai pahansuovan uskollisena toistuu sielumme -kärsimyksessä. Jos minulla elämästäni on vain ylevyyttä ja valoa -kaipaavia muistoja, on osoittautuva, että kun se hetki tulee, ja se -tulee aina, jolloin muistot vaihtuvat kyyneliksi, että nämä kyyneleet -kaipaavat myöskin ylevyyttä ja valoa. Kyynelillämme ei ole väriä -itsessään, jotta ne voisivat heijastella sielumme menneisyyttä, ja se, -mitä ne heijastelevat, on rangaistuksemme tai palkintomme. On vain yksi -asia, joka ei milloinkaan muutu kärsimykseksi, ja se on tekemämme hyvä. -Kadottaessamme jonkin rakkaan olennon, saa niiden hetkien muisto, -jolloin emme ole häntä kyllin rakastaneet, vuodattamaan ne kyyneleet, -jotka eivät huojenna surua. Jos me olisimme aina hymyilleet olennolle -jota ei enää ole, olisi kaikki kutistava tuskassa meille tuntematonta, -ja me vuodattaisimme kyyneleitä, joissa olisi vielä muistettujen -hyväilyjen ja hyveiden suloutta. Sillä muistot todellisesta -rakkaudesta, joka on kaikki muut käsittävä hyveellinen toiminta, saavat -silmistämme valumaan yhtä hyväätekevät kyyneleet kuin ne kauneimmat -hetket, joista nämä muistot ovat peräisin. Ei mikään ole -oikeudenmukaisempi kuin tuska, ja koko elämämme odottaa, kuin -valinkaava sulavaa metallia, sen hetken lyövän, jolloin se saa meille -maksaa palkkamme. - - -45. - -Tässä vielä, jossa kohtalon valtaistuimen mahtavin pilari sijaitsee, -näemme missä kohdin sen valta on rajoitettu kaikissa niissä, jotka -tulevat paremmiksi kuin kohtalo itse. Kohtalo on pysynyt raakalaisena; -ja se ei ole kaikkien ihmisten tasolla. Se noutaa kaikki aseensa -tavallisesta elämästä, ja sen aseet ovat aika vanhentuneet. Se hyökkää -meidän kimppuumme ulkonaisesti kuten se hyökkäsi kimppuumme Oidipuksen -aikaan. Se ampuu suoraan eteensä kuin sokea jousimies, mutta kun sen -nuolien pitäisi hiukan kohota maaliin sattuakseen, putoavat ne -ponnettomina maahan. - -Kärsimykset, murheet, kyyneleet, tuskat ja kaikki muu, ne ovat -yhdenkaltaisia nimiä esineille, jotka eivät milloinkaan ole -yhdenkaltaisia. Jos me tunkeutuisimme näiden sanojen sieluun, -huomaisimme heti, että me nimitämme niin vain harha-askeliemme jälkiä, -ja missä meidän harha-askeleemme ovat olleet jaloja -- sillä on -olemassa jaloja virheitä kuten pieniä hyveitäkin -- on meidän -onnettomuutemme lähempänä todellista onnea kuin niiden onni, jotka ovat -onnellisia ilman että ovat laajentaneet tietoisuuttaan. Luuletko, että -Carlyle olisi tahtonut vaihtaa onnettomuutensa, joka puhkesi kuin -suunnaton herkkä kukka hänen sieluunsa, onnellisimman chelsealaisen -naapurinsa ahtaaseen ja valottomaan avio-onneen? Ja eikö Ernest Renanin -tuska hänen kadottaessaan sisarensa Henrietten, ole sielulle parempi -kuin tuhansien muiden murheettomuus, jotka eivät ole ymmärtäneet -rakastaa sisartansa? Onko surkuteltava sitä, joka eräinä iltoina itkee -äärettömän meren rannalla, vai sitä, joka syyttä hymyilee koko elämänsä -ahtaassa kamarissaan? Onni -- onnettomuus! Jos voisimme hetkeksi mennä -itsemme ulkopuolelle ja maistaa sankarin onnettomuutta, kuinka moni -meistä enää palaisi ilman kaipausta takaisin ahtaaseen onneensa? - -Onko siis totta, että onni tai onnettomuus, ulkoa tullessaankin, on -vain meissä itsessämme? Kaikesta siitä, joka ympäröi meitä, tulee joko -enkeli tai paholainen sydämemme tilan mukaan. Jeanne d'Arc kuulee -pyhimyksien puhuvan, ja Macbeth noita-akkojen, ja ääni on kuitenkin -sama. Kohtalo, jota me niin mielellämme valitamme, ei ole ehkä sama, -joksi sitä äsken luulimme. Sillä ei ole muita aseita kuin ne -jotka me panemme sen käsiin. Se ei ole oikeudenmukainen eikä -epäoikeudenmukainen. Se ei milloinkaan langeta tuomiota. Se, jota -pidämme Jumalana, onkin vain valepukuinen sanantuoja. Se huomauttaa -meille yksinkertaisesti eräinä elämämme päivinä, että se hetki on -lyönyt, jolloin meidän on tuomittava itseämme. - - -46. - -On totta, että toisen rivin olennot eivät tuomitse itseänsä. Juuri -siksi, etteivät he tahdo itseänsä tuotuomita, tuomitsee heidät kohtalo. -He ovat miltei muuttumattoman kohtalon alaisia, sillä kohtalo ei voi -muuttua kuin sen tuomion mukaan, jonka ihminen on antanut itsestään. -Sen sijaan, että muuttaisivat kohtaamaansa tapausta, he muuttavat -itseään siveellisesti jo kaiken tapaamansa ensi kosketuksesta. He -ottavat heti muodon juuri sen onnettomuuden mukaan, jota he valittavat, -ja ottavat vain sen kehnoimman ja kuluneimman muodon. Kaikella, mitä -heille tapahtuu, on kohtalon tuoksu. Yhdelle se on elämäntehtävä, jolle -hän omistautuu, toiselle ystävyys, johon hän antautuu, kolmannelle -rakastajatar, jonka hän kohtaa. Heille on sattuma ja kohtalo kaksi -identtistä käsitettä, ja sattuma on harvoin suopea kohtalo. Kaikki, -mitä sielunvoimamme ei ota käytäntöön, valtaa heti vihamielinen voima. -Jokaisesta sydämen tai älyn tyhjästä tilasta tulee kohtalokkaiden -vaikutuksien säiliö. Shakespearen Ofelia ja Goethen Margareta ovat -kohtalon alaisia, koska he ovat niin heikkoja, ettei voi tehdä heidän -läsnäollessaan liikettäkään, josta ei tulisi itse kohtalon viittaus. -Mutta jos Margaretalla ja Ofelialla olisi ollut hivenkään sitä voimaa, -joka elähdytti Sofokleen Antigonea, eivätkö he olisi muuttaneet paitsi -omia kohtaloitaan myös Hamletin ja Faustin kohtaloa? Ja jos -venetsialainen mauri, sensijaan että olisi mennyt naimisiin Desdemonan -kanssa, olisi ottanut puolisokseen Corneillen Paulinen, luuletko, että -muuten samanlaisissa olosuhteissa Desdemonan kohtalo olisi uskaltanut -kierrellä Paulinen kirkastuneen rakkauden ympärillä? Piilikö synkkä -kohtalokkuus heidän ruumiissaan vaiko heidän sielussaan? Ja jos -toisinaan pitää paikkansa, että ruumis voi saada suurempaa voimaa, niin -voiko sitten sielu aina? Huomatkaamme tarkoin tämä: useimmille -ihmisille ei voi ajatella kuin yhtä todellista kohtaloa, nimittäin -sitä, joka sanoo: "Tästä päivästä lähtien ei sielusi enää voi voimistua -ja suurentua". Mutta onko millään kohtalolla oikeus puhua meille näin? - - -47. - -Mutta hyve saa usein kärsiä rangaistuksen, ja juuri sielun voimakkuus -kiirehtii toisinaan sen onnettomuutta. Mitä enemmän rakastaa, sitä -suuremman alan tarjoaa jaloille tuskille; mutta viisaalla on tapana -suurentaa tätä alaa, joka on kaunis. - -Niin, myöntäkäämme, kohtalo ei ainiaaksi jää pimeyteensä. Se tarvitsee -eräinä hetkinä puhtaampia uhreja, jotka se tempaa ulottaen suuret -jääkätensä valoon. Mainitsin juuri Antigonen traagillisen nimen, ja -silloin sanotaan varmaan: "Siinähän on, huolimatta sielunvoimastaan, se -kohtalon uhri, jota turhaan etsit..." Sitä ei voi kieltää. Antigone on -kylmän jumalan saalis, koska hänen sielunsa on kolme kertaa -voimakkaampi kuin muiden naisten sielu. Hän tuhoutuu, koska kohtalo on -asettanut hänet sellaiseen tilanteeseen, että hänen on valittava joko -kuolema tai sen laiminlyöminen, mitä hän pitää ehdottomimpana sisaren -velvollisuutena. Hän huomaa äkkiä itsensä asetetuksi kuoleman ja -rakkauden välille, puhtaimman ja epäitsekkäimmän rakkauden, sillä onhan -kysymys rakkaudesta varjoon, jota hän ei enää koskaan ole näkevä maan -päällä. Ja minkä vuoksi on kohtalo voinut hänet niin tunkea siihen -kuoloatuottavaan kulmaan, jonka kuolema ja velvollisuus muodostavat -hänen taakseen? Vain siksi, että hänen sielunsa, ollen muita ylevämpi, -on nähnyt tämän velvollisuuden ylipääsemättömän muurin, jota Ismene, -hänen siskoraukkansa, ei näe, vaikka sitä hänelle näytetään. Samalla -hetkellä, kun he molemmat seisovat palatsin kynnyksellä, kajahtavat -samat äänet heidän ympärillään. Antigone kuulee vain sen, joka tulee -ylhäältä päin, ja siksi hän kuolee. Ismene aavistaa tuskin, että on -olemassa mitään muuta kuin se, mikä tulee alhaalta päin, ja siksi hän -ei kuole. Pane Antigonen sieluun vähän sitä voimattomuutta, jota on -Ofelian tai Margaretan sielussa, ja kohtalo olisi pitänyt hyödyttömänä -antaa kuolemalle merkkiä sinä hetkenä, jolloin Oidipuksen tytär -näyttäytyi Kreonin palatsin portilla. Siis vain siksi, että hänen -sielunsa on voimakas, on kohtalo saattanut tekeytyä sen herraksi. - -Se on totta, ja se on oikeamielisen, sankarin ja viisaan lohdutus. -Kohtalo voi vallita heitä vain sen hyvän avulla, mitä se pakottaa -heidät tekemään. Muut ihmiset ovat kuin kaupunkeja satoine avoimine -portteineen, joista kohtalo tulee sisään, mutta oikeamielinen on kuin -suljettu kaupunki, jossa on vain yksi portti, valoportti, ja kohtalo ei -voi sitä aukaista, ennenkuin sen onnistuu saada rakkaus sille -koputtamaan. Kohtalo saa toiset ihmiset tekemään mitä haluaa, ja -kohtalo ollessaan vapaa tahtoo tuskin mitään muuta kuin pahaa. Mutta -jos se aikoo hallita oikeamielistä, niin sen täytyy myös ajatella tehdä -hyvää. Se ei käy enää hyökkäykseen pimeyden avulla. Oikeamielinen on -turvassa valossa, ja vain voimakkaampi valo voi sen voittaa. Kohtalon -täytyy siis muuttua uhriansa kauniimmaksi. Se asettaa tavalliset -ihmiset valitsemaan oman tuskan tai toisten onnettomuuden, mutta se ei -voi saada oikeata otetta sankarista tai viisaasta muuten kuin -asettamalla valitsemaan omakohtaisen kärsimyksen tai toisten onnen. Se -hyökkää edellisten kimppuun varustettuna kaikella sillä, mikä on rumaa; -se voi hyökätä jälkimäisten kimppuun vain kaikkein kauneimman turvissa, -mitä on maailmassa. On tuhansia aseita edellisiä vastaan, tien kivetkin -muuttuvat aseiksi. Jälkimäisiä vastaan on vain yksi vastustamaton kalpa --- se on itseuhrautumisen ja velvollisuuden salamoiva säilä. Antigonen -tarina kuvaa kohtalon koko vallan viisaasen nähden. Jeesus, joka kuolee -puolestamme, Curtius, joka heittäytyy maanhalkemaan, Sokrates, joka -kieltäytyy vaikenemasta, laupeudensisar, joka raukeaa sairaan -pääaluselle, ja tavallinen ohikulkija, joka kuolee, pelastaakseen -toisen ohikulkijan, heidän on täytynyt valita ja tuntea samalla kohtaa -Antigonen kunniakas haava. On kyllä varmasti kauniita vaaroja -valossakin, ja on vaarallista niiden olla viisas, jotka pelkäävät -uhrausta; mutta ne, jotka pelkäävät uhrautua, kun suurenmoinen hetki on -lyönyt, eivät ehkä ole oikein viisaita. - - -48. - -Lausuessamme sanan _kohtalo_ ei ole ketään, joka ei kuvittelisi jotakin -synkkää, kamalaa ja kuolemaa tuottavaa. Ihmisten syvimmissä ajatuksissa -on kohtalo vain tie, joka vie kuolemaan. Vieläpä useimmissa tapauksissa -se on vain nimi, joka annetaan kuolemalle, joka ei vielä ole -tapahtunut. Se on tulevaisuudessa nähty kuolema, se on kuoleman elämään -heittämä varjo. "Kukaan ei vältä kohtaloansa", sanomme esimerkiksi -ajatellessamme kuolemaa, joka odottaa matkamiestä tienkäänteessä. Mutta -jos matkamiestä kohtaa onni, emme enää puhu kohtalosta, taikka emme -puhu siitä, niinkuin se olisi sama jumaluus. Ja eikö kuitenkin voi -sattua, että se, joka kulkee halki elämän, tapaa onnettomuutta -suuremman ja kuolemaa tärkeämmän onnen? Eikö voi sattua, että hän tapaa -onnen, jota emme näe, ja eikö onni luonteeltaan ole vähemmän näkyvä -kuin onnettomuus ja eikö se muutu yhä vähemmän näkyväksi, mitä -korkeammalle se nousee? Mutta me emme ota tätä seikkaa ollenkaan -huomioon. Jos on sattunut surullinen tapaus, rientää koko kylä tai koko -kaupunki paikalle, mutta suuteloa, kauneuden sädettä, joka silmäämme -kohtaa, tai rakkauden sädettä, joka valaisee sydäntämme, ei kukaan -huomaa. Ja kuitenkin voi suutelo olla yhtä tärkeä ilolle kuin haava -tuskalle. Me emme ole oikeamielisiä. Me emme tuskin milloinkaan yhdistä -kohtaloa ja onnea, ja kun liitämme sen kuolemaan, niin teemme niin -yhdistääksemme sen onnettomuuteen, joka on kuolemaakin suurempi. - - -49. - -Jos puhun Oidipuksen, Jeanne d'Arcin ja Agamemnonin kohtalosta, niin et -huomaa näiden kolmen olennon elämää: näet vain viime polut, jotka -johtivat loppuun. Sanot itsellesi, että heidän kohtalonsa ei ole ollut -onnellinen. Mutta unohdat, ettei kuolema milloinkaan ole onnellinen -niiden silmissä, jotka eivät vielä kuole, ja kuitenkin juuri näin -arvostelemme elämää. Kuolema näyttää nielevän kaikki. Jos -kolmikymmenvuotinen onni päättyy tapaturmaiseen kuolemaan, niin nuo -kolmekymmentä vuotta näyttävät katoavan yhden tuskanhetken hämärään. - - -50. - -Teemme väärin niin yhdistäessämme kohtalon kuolemaan tai -onnettomuuteen. Milloin me sitten luovumme siitä käsityksestä, että -kuolema on elämää tärkeämpi ja onnettomuus onnea suurempi? Miksi -katsomme vain kyyneleisiin arvostellessamme jonkin olennon kohtaloa, -emme milloinkaan hymyihin? Kuka on sanonut meille, että meidän on -arvioiminen elämää kuoleman avulla eikä kuolemaa elämän avulla? Me -surkuttelemme Sokrateen, Duncanin, Antigonen, Jeanne d'Arcin ja monien -muiden kohtaloa, koska heidän loppunsa oli odottamaton ja kauhea, ja me -sanomme itsellemme, ettei viisaus eikä hyve ollenkaan riisu -onnettomuutta aseista. Mutta ennen kaikkea, et ole viisas etkä -oikeamielinen, jos et viisaudesta ja oikeamielisyydestä etsi muuta kuin -viisautta ja oikeamielisyyttä itseänsä. Ja sitten, millä oikeudella -kasaamme koko olemassaolon näin kuolinhetkeen? Miksi sanot, että -Antigonen ja Sokrateen viisaus tai hyve teki heidät onnettomiksi, koska -heidän loppunsa oli onneton? Merkitseekö kuolema elämänjuoksussamme -suurempaa pistettä kuin syntyminen? Ja kuitenkaan et ota ollenkaan -syntymää lukuun punnitessasi viisaan kohtaloa. Meidät saattaa -onnelliseksi tai onnettomaksi se, mitä teemme syntymän ja kuoleman -välillä. Ei kuolemassa, vaan sen edellä käyneissä päivissä ja vuosissa -on jonkin olennon onni tai onnettomuus ja hänen todellinen kohtalonsa -löydettävissä. - -Me järkeilemme jossakin määrin siihen tapaan kuin viisas, jonka -kauheasta kuolemasta historia on meille kertonut, olisi elänyt koko -elämänsä tietäen sen surullisen lopun, jota viisaus hänelle valmisti. -Mutta todellisuudessa huolestuttaa kuolemanajatus viisasta paljoa -vähemmän kuin pahaa. Sokrateen ei tarvitse kuten Macbethin pelätä, että -kaikki päättyy huonosti. Ja jos kaikki päättyy huonosti, niin tapahtuu -se vastoin odotusta. Hän ei ole kuluttanut elämäänsä kuolemalla -etukäteen kuin Cawdorin thani. Mutta liiankin usein näyttää sisimmissä -ajatuksissamme haava, joka vuotaa verta muutaman tunnin, tuhoavan koko -olemassaolon rauhan. - - -51. - -En sano, että kohtalo on oikeamielinen, että se palkitsee hyvän ja -rankaisee pahan. Mikä sielu voisikaan sanoa olevansa hyvä, jos palkinto -olisi varma? Mutta me olemme vielä paljon kohtuuttomampia kuin kohtalo -itse, kun sitä arvostelemme. Me näemme vain viisaan onnettomuuden, -sillä me tiedämme kaikki, mitä onnettomuus on; mutta me emme näe hänen -onneansa, sillä täytyy olla aivan yhtä viisas kuin se viisas ja yhtä -oikeamielinen kuin se oikeamielinen, jonka kohtaloa punnitaan, -voidakseen oppia tuntemaan heidän onnensa. - -Kun ahdasieluinen ihminen koettaa mitata suuren viisaan onnea, niin -tämä onni katoaa kuin vesi hänen sormiensa välitse; mutta toisen -viisaan kädessä se muuttuu kiinteäksi, kiiltäväksi kullaksi. Meillä on -vain se onni, jonka ymmärrämme. Sattuu toisinaan, että viisaan -onnettomuus muistuttaa tavallisen ihmisen onnettomuutta, mutta hänen -onnellaan ei ole mitään yhdyssidettä sen kanssa, jota ei-viisas sanoo -onnekseen. On paljon useampia tuntemattomia maita onnessa kuin -onnettomuudessa. Onnettomuudella on aina sama kova ääni, mutta onni -synnyttää sitä vähemmän melua, mitä syvemmäksi se tulee. - -Kun me asetamme onnettomuuden toiseen vaakakuppiin, panee jokainen -toiseen sen käsityksen, joka hänellä on onnesta. Villi ihminen panee -siihen tulivettä, ruutia ja sulkia; sivistynyt ihminen vähän kultaa ja -muutamien päiväin huumauksen, mutta viisas panee siihen tuhansia -seikkoja, joita me emme näe, koko sielunsa ehkä, vieläpä jalostamansa -onnettomuuden. - - -52. - -Ei ole mitään oikeamielisempää kuin onni, ei mitään, mikä uskollisemmin -ottaa sielumme muodon, ei mitään, mikä tarkemmin täyttää ne tilat, -jotka viisaus on avannut sille. Mutta ei ole olemassa mitään, miltä -vielä puuttuu ääni yhtä paljon kuin siltä. Tuskan enkeli puhuu kaikkia -kieliä ja tuntee kaikki sanat, mutta onnen enkeli avaa suunsa vain, kun -se voi puhua onnesta, jonka villi ihminenkin voi ymmärtää. Onnettomuus -on jo satoja vuosisatoja sitten päässyt lapsuudestaan, mutta sanoisi -miltei, että onni vielä uinailee kapaloissaan. - -Muutamat ihmiset ovat oppineet olemaan onnellisia, mutta missä ovat ne, -jotka onnessaan ajattelevat lainata äänensä sille mykälle ylienkelille, -joka valaisee heidän sielujaan? Mistä tulee tämä kohtuuton vaitiolo? -Eikö onnesta puhuminen ole jossakin määrin sen opettamista? Eikö sen -jokapäiväinen mainitseminen ole sen paikalle kutsumista? Eikö -onnellisten kaunis velvollisuus ole opettaa toisia olemaan onnellisia? -On varmaa, että oppii olemaan onnellinen, ja mitään ei opi helpommin -kuin onnea, jos elät ihmisten keskuudessa, jotka siunaavat elämäänsä, -niin sinäkin pian alat siunata elämääsi. Hymy on yhtä tarttuvaa kuin -kyyneleet, ja ne aikakaudet, joita sanotaan onnellisiksi, eivät -useinkaan ole muuta kuin aikoja, jolloin muutamat ihmiset ymmärsivät -pitää itseään onnellisina. Tavallisesti ei meiltä puutu onnea, vaan -onnentietoisuus. Ei merkitse mitään, vaikka on kuinka onnellinen -tahansa, jos ei tiedä, että on onnellinen, ja pienimmänkin onnen -tajuaminen synnyttää paljon enemmän onnellisuutta kuin suurin onni, -jota sielumme ei huomaa. Liian monet olennot kuvittelevat, että onni on -jotakin muuta kuin mitä heillä on, ja siksi pitää niiden, jotka ovat -onnellisia, näyttää meille, ettei heillä ole mitään, jota ei jokaisella -ole sydämessään. - -Olla onnellinen merkitsee sitä, ettei enää ole levoton onnen suhteen. -Olisi välttämätöntä, että aika-ajoin joku ihminen, jolle kohtalo on -suonut ilmeisen, kadehdittavan, yli-inhimillisen onnellisuuden, tulisi -meidän luoksemme sanomaan yksinkertaisesti: olen saanut kaikki, mitä -teidän toiveenne kutsuvat joka päivä, olen saanut rikkautta, terveyttä, -nuoruutta, kunniaa, voimaa ja rakkautta. Tänään voin sanoa olevani -onnellinen, en niiden lahjojen vuoksi, jotka Onnetar on suvainnut -minulle antaa, vaan siksi että nämä lahjat ovat opettaneet minua -katsomaan korkeammalle kuin onneen. Jos ihmeellisillä matkoillani, -voitoissani, voimassani ja rakkaudessani olen tavannut sen rauhan ja -onnellisuuden, jota etsin, niin se on tapahtunut siksi, että ne ovat -opettaneet minulle, etteivät todellinen onnellisuus ja rauha ole niistä -löydettävissä. Ennen kaikkia näitä menestyksiä ne olivat vain minussa; -näiden menestysten jälkeen ne ovat minussa yhä edelleen, ja minä -tiedän, että jos minussa olisi ollut vähän enemmän viisautta, niin -minulla olisi ollut kaikki, mitä minulla nyt on, ilman että minulla -olisi tarvinnut olla niin paljon ulkonaista onnea. Tiedän olevani -onnellisempi tänään kuin olin eilen, koska vihdoinkin tiedän, etten -enää tarvitse onnea vapauttaakseni sieluni, saadakseni rauhan -ajatukseeni ja valon sydämeeni. - - -53. - -Viisas tietää tämän, ilman että minkään yli-inhimillisen onnen -tarvitsee tulla sitä hänelle opettamaan. Oikeamielinen tietää sen myös, -silloinkin kun hän on vähemmän viisas kuin todellinen viisas ja hänen -tajuntansa näyttää vähemmän kehittyneeltä, sillä on huomattava, että -oikeamielinen ja hyvä toiminta tuo mukanaan jonkinlaisen epäselvän -tietoisuuden, joka usein on tehokkaampi, hartaampi, äidillisempi kuin -se, mikä syntyy hyvästä ajatuksesta. Se tuo mukanaan varsinkin -jonkinlaisen erikoisen onnen tietoisuuden. Miten menetelleekin, ovat -korkeimmat ajatukset miltei aina epävarmoja ja muuttuvaisia, kun -sitävastoin hyvän teon valo on ainainen ja vakaa. Syvä ajatus on -toisinaan koristetietoisuus, mutta rakkaudentyö, sankarillinen -velvollisuuden täyttäminen on oikea tietoisuus, s.o. toiminnassa oleva -onni. Marcus Aurelius, joka antaa anteeksi kuolettavan loukkauksen, -Washington, joka luopuu vallasta, kun hänen kunniansa on -aiheuttamaisillaan väärinkäsityksen hänen kansassaan, ja se kiukkuinen -ja halpamainen olento, joka sattumalta olisi keksinyt painolain -- tämä -olettamus on muuten aivan epätodennäköinen -- he eivät olisi onnellisia -samalla tavoin. - -Tyydytetystä järjestä tyydytettyyn sydämeen on pitkä taival, jota -reunustavat ne ainoat ilot, jotka eivät talvea pelkää. Onni on -siveellisen elämän toimi enemmän kuin älyllisen. Tietoisuus yleensä ja -varsinkin onnentietoisuus ei kätke järkeen, mitä sillä on kalleinta. -Voisi toisinaan miltei sanoa, että älyn ylevimmät ja lohduttavimmat -osat eivät muutu tietoisuudeksi, jos ne eivät ole ilmenneet -hyveellisenä tekona. Ei ole kyllin, että keksitään uusi totuus -ajatuksien ja tekojen maailmassa. Totuus on elävä meille vasta siitä -hetkestä alkaen, jolloin se on muuttanut, puhdistanut ja lieventänyt -jotakin sielussamme. Se mikä on todellisesti tunnusomaista -tietoisuudelle, se mikä on sen olennainen toiminta, on tietoisuus -siveellisestä parantumisesta. On olemassa hyvinkin älykkäitä olentoja, -jotka eivät milloinkaan käytä älyään etsiäkseen virhettä tai -elvyttääkseen armeliaisuuden tunnetta. Tämä tapaus on yleinen esim. -naisissa. Jos mies ja nainen ovat älylliseltä voimaltaan yhdenarvoiset, -käyttää nainen aina paljon pienemmän osan tätä voimaa oppiakseen -tuntemaan itsensä siveellisesti. - -Näyttää siltä, että äly, joka ei lähene tietoisuutta, liikkuu -tyhjyydessä. Kaikki aivojemme voima, joka ei heti keräydy sydämemme -puhtaimpaan astiaan, on suuresti alttiina turmeltumiselle ja -hukkumiselle, joka tapauksessa se jää onnelle vieraaksi; se voi -sitävastoin joutua suhteisiin onnettomuuden kanssa. Ihmisellä voi olla -hyvin voimakas ja korkea äly hänen milloinkaan lähentymättä onnea; -mutta on mahdotonta, että ihmisellä olisi lempeä, puhdas ja hyvä sielu -ja että hän ei tuntisi muuta kuin onnettomuutta. On totta, etteivät -älyn ja tietoisuuden rajat aina ole yhtä selvästi erillään kuin tästä -voi ilmetä, ja että kaunis ajatus usein on hyvä teko. Mutta sattuu -kuitenkin, että kaunis ajatus, joka ei ole syntynyt hyvästä teosta tai -joka ei synnytä hyvää tekoa, lisää hyvin vähän onnellisuuttamme, kun -taas hyvä teko, silloinkin kun mikään ajatus ei siitä saa alkua, -raitistaa kuin hyväätekevä säde onnentietoisuuttamme. - - -54. - -"Voi, että täytyy olla sanonut hyvästit onnelle", huudahtaa Renan -puhuessaan Marcus Aureliuksen itsekieltämyksestä, "voi, että täytyy -olla sanonut hyvästit onnelle päästäkseen sellaisiin äärimmäisyyksiin! -Ei tulla milloinkaan ymmärtämään kaikkea, mitä tämä raadeltu sydän -raukka kärsi, sitä katkeruutta, joka kätkeytyi tämän kalpean, aina -rauhallisen ja miltei hymyilevän otsan alle. On totta, että -hyvästisanominen onnelle on viisauden alku ja varmin onnen löytämisen -keino. Ei mikään ole suloisempaa kuin se onnen palaaminen, joka seuraa -iloista kieltäytymistä, ei mikään niin eloisaa, syvällistä, suloista -kuin lumouksen kadottaneen lumoukseen pääseminen." - -Niin kuvaa siis muuan viisas viisaan onnea, ja kuitenkin piillee -Renanin onni kuten Marcus Aureliuksenkin onni yksinomaan siinä ilon -palaamisessa, joka seuraa ilosta kieltäytymistä, ja lumouksen -kadottaneen lumoutumisessa. Jos asianlaita olisi näin, olisi parempi -olla vähemmän viisas voidakseen uskoa enemmän. Mutta mitä tahtoisi -viisaus, joka selittää kadottaneensa uskon kaikkeen? Mitä se etsisi, -jollei se etsisi totuutta, ja mikä on sitten se totuus, joka voi -hävittää vilpittömän sydämen sisimmästä itse totuudenrakkaudenkin? - -Jos totuus opettaa sinulle, että ihminen on huono, luonto vailla -oikeutta, oikeus hyödytön ja rakkaus voimaton, niin sano itsellesi, -ettei se opeta sinulle mitään, jos ei se samalla opeta sinulle -suurempaa totuutta, joka verhoaa kaikki nämä pettymykset kirkkaampaan -ja runsaampaan valoon kuin ne tuhannet hetkelliset tuikahdukset, jotka -se äsken sammutti ympärillämme. Totuudella ei ole rajoja, ja siksi ei -viisaudella ole koskaan oikeutta ylpeyden ensimmäisessä tienhaarassa -tällä tavoin levittää toivottomuuden tai itsensäkieltämyksen pienoista -telttariepua. On nimittäin uskomaton ja hyvin heikko ylpeys selittää -olevansa tyytyväinen siihen, että mikään ei voi meitä tyydyttää. -Sellainen tyytyväisyys on vain tyytymättömyyttä, jolla ei ole enää -voimaa nousta; ja tyytymättömyys ei ole itse asiassa muuta kuin -haluttomuutta ymmärtää. - -Näin kauan kuin ihminen kuvittelee velvollisuutensa olevan luopua -onnesta, luopuu hän seikasta, joka ei vielä ole onnea. Ja millekä onnen -lajeille on sanottava nämä hyvästit, jotka eivät suinkaan ole -yksinkertaiset? Tosin on oikein, että torjumme luotamme kaiken onnen, -joka aiheuttaa toisille pahaa; mutta lieneeköhän onni, joka aiheuttaa -toisille pahaa, ajanmittaan viisaan onni? ja kun hänen viisautensa -viimein oppii tuntemaan toisia tyydytyksiä, tietääkö se silloin, että -se luopuu ensimmäisestä? - -Epäilkäämme aina viisautta ja onnea, jotka perustuvat jonkin seikan -halveksimiseen. Halveksiminen ja itsensäkieltäminen, joka on -halveksimisen raajarikkoinen poika, eivät avaa meille tuskin muuta kuin -vanhuksien ja heikkojen turvapaikan. Meillä olisi vain oikeus halveksia -iloa, kun ei meidän enää olisi mahdollista tietää, että me sitä -halveksimme. Mutta niin kauan kuin halveksimisen ja itsensäkieltämisen -täytyy pyytää sananvuoroa tai ne herättävät katkeran ajatuksen -sydämemme syvimmässä, on se ilo, jota emme enää halua, meille vielä -välttämätön. - -Välttäkäämme johtamasta sieluihimme eräitä hyveiden loisia. Ja -itsensäkieltäminen on hyvin usein vain loinen. Silloinkin, kun se ei -heikonna, se saattaa sisäisen elämämme rauhattomaksi. Vieraan eläimen -tunkeutuessa kekoon lakkaavat kaikki mehiläiset työstään; ja kun -halveksiminen ja itsensäkieltäminen on päässyt sieluumme, jättävät -kaikki sen voimat ja hyveet niinikään tehtävänsä kokoontuakseen sen -harvinaisen vieraan ympärille, jonka ylpeys tuo mukanaan heille. Sillä -niin kauan kuin ihminen tietää kieltäytyvänsä, synnyttää hänen -kieltäytymisensä onni ennen kaikkea ylpeyttä. Mutta jos hän pyrkii -kieltäytymään jostakin, pitäisi hänen ennen kaikkea kieltäytyä ylpeyden -onnesta, joka on kaikkein petollisin ja tyhjin. - - -55. - -"Jälleenlumoutuminen" on yleensä aika mukavaa ja vailla kaikkea -uskallusta ja tarmoa! Mutta mikä nimitys on annettava sille, joka -luopuu onnesta, joka tekisi hänet onnelliseksi, ja joka haluaa -mieluummin varmasti kadottaa sen tänään pelosta, että sattumalta -kadottaa sen huomenna? Onko viisauden ainoa tehtävä siis kuulostaa -epävarmasta tulevaisuudesta kärsimyksen askelia, joka ei ehkä tule -ollenkaan, ja tukkia korvansa sen onnen siipien suhinalta, joka -paraikaa täyttää avaruuden? - -Hakekaamme onneamme itsekieltämyksestä, kun sitä on mahdoton muualta -löytää. On helppo olla viisas, kun tyytyy onneen, jonka löytää onnen -puutteesta. Mutta viisas ei ole luotu olemaan onneton, ja -kunniakkaampaa ja myöskin inhimillisempää on, ettei lakkaa olemasta -viisas ollessaan onnellinen. Viisauden korkein päämäärä on juuri löytää -elämän kiinteä onnenpiste; mutta jos etsii tätä kiinteää pistettä -itsensäkieltämyksestä ja iiostaluopumisesta, niin etsii sitä aika -lyhytnäköisesti kuolemasta. On helppoa uskoa olevansa viisas, kun ei -enää liikahda paikaltaan. Mutta onko ihminen luotu olemaan milloinkaan -liikkumatta? Hänen on valitseminen. Viisaus on joko intohimojemme ja -tunteittemme, kaikkien ajatuksiemme ja kaikkien halujemme kunnioitettu -puoliso tai myös kuoleman alakuloinen morsian. Olkoon vain olemassa -haudan liikkumaton viisaus, mutta olkoon olemassa myös viisaus, joka -sopii taloon, missä liesi vielä lämpiää. - - -56. - -Me emme tule viisaiksi luopumalla ympärillämme olevasta onnesta, vaan -tullessamme viisaiksi me tietämättämme luovumme onnesta, joka ei kohoa -tasallemme. Samalla tavoin hylkää lapsi suuremmaksi tullessaan -huomaamattaan leikit, jotka eivät enää huvita sitä. Ja samoin kuin -lapsi oppii useampia seikkoja leikkimällä kuin tekemällä sen työn, joka -hänelle määrätään, niin edistyy viisauskin nopeammin onnessa kuin -onnettomuudessa. Onnettomuuden opetukset valaisevat vain yhtä -siveysopin osaa; ja ihminen, joka on viisas siksi, että on ollut -onneton, muistuttaa ihmistä, joka on rakastanut olematta rakastettu. -Hän on viisaudessaan oleva tietämätön siitä, mitä ei rakkaudesta tiedä -se, jonka rakkauteen ei ole milloinkaan vastattu. - -"Onko onnessa tosiaankin niin paljon onnea kuin sanotaan?" kysyi eräänä -päivänä kahdelta onnelliselta ihmiseltä filosofi, jonka pitkäaikainen -vääryys oli tehnyt hyvin raskasmieliseksi. Ei, onni on samalla kertaa -sekä enemmän että vähemmän kadehdittava kuin luullaan, koska se on -aivan kokonaan toisenlainen kuin ne luulevat, jotka eivät ole olleet -täysin onnellisia. Iloinen ei ole samaa kuin onnellinen ja onnellinen -ei aina ole iloinen. Vain pieni hetkellinen onni hymyilee ja sulkee -silmänsä hymyillessään. Mutta päästyään määrätyn korkealle pysyväinen -onni on yhtä vakava kuin ylevä suru. Viisaat ovat opettaneet meille, -ettei pitäisi olla onnellinen voidakseen kaivata onnea. Mutta jos -viisas ei ole ollut onnellinen, kuinka hän voi silloin tietää, että -viisaus on ainoa, joka ei synkkene eikä väsy onnessa? Ne ajattelijat, -jotka ovat tunteneet onnen, ovat oppineet rakastamaan viisautta paljon -hartaammin kuin ne, jotka ovat olleet onnettomia. On suuri ero -onnettomuudessa kasvavan ja onnellisuudessa kehittyvän viisauden -välillä. Edellinen lohduttaa puhumalla onnesta, mutta jälkimmäinen ei -puhu enää muusta kuin itsestään. Missä onnettoman viisaus loppuu, -siellä alkaa onnen toivominen. Jos viisauden päämäärä on löytää onni, -voi vain olemalla onnellinen päästä varmuuteen, että tämä päämäärä on -vain viisaudessa. - - -57. - -Ei mikä sielu tahansa saata kestää onnea. On olemassa rohkeus antautua -onneen kuten on olemassa rohkeus antautua onnettomuuteen. Tarvitaan -ehkä enemmän voimaa onnellisena kuin onnettomana pysymiseen, sillä sen -kaipaaminen, jota ei itsellä vielä ole, tuottaa enemmän iloa sydämelle, -joka on viisas, kuin kaiken sen omistaminen, mitä se on halunnut. -Pysyväisen onnen huipuilta näkee parhaiten sen sydämen toiveet, joka -näyttää voivan elää vain pelosta ja toivosta ja jonka on vaikea elää -kaikesta siitä, mitä sillä on, silloinkin kun sillä on kaikki. - -Näkee usein onnen voittavan voimakkaita ja siveellisesti erinomaisia -olentoja. Kun eivät siitä löydä kaikkea mitä etsivät, niin ne eivät -puolusta eivätkä pidätä sitä sillä tarmolla, jota aina pitäisi osoittaa -elämässä. Miten viisas pitääkään olla, ettei kummastelisi sitä, että -onni tuo mukanaan murhettakin, ja ettei tämä suru saa meitä uskomaan, -ettei meillä vielä ole todellista onnea! Parhain, mitä tapaa onnesta, -on se varmuus, ettei se ole mitään huumaavaa, vaan ajattelemaan -kehoittavaa. Se on helpommin saavutettavissa ja muuttuu vähemmän -harvinaiseksi, kun on opittu, että ainoa lahja, jonka se antaa -sielulle, joka ymmärtää sitä käyttää hyväkseen, on tietoisuuden -avartuminen, jota sielu ei ollenkaan olisi muualla tavannut. -Ihmissielulle on paljon tärkeämpää tietää onnen arvo kuin siitä -nauttia. On tarpeellista tietää monta seikkaa kauan onnea -rakastaakseen. On välttämätöntä tietää siitä paljon enemmän -huomatakseen, että rauhallisessa onnessa kaiken onnellisuuden -pysyväisyys ja ainaisuus piilee siinä voimassa, joka tietoisuutemme -sisimmässä voisi saattaa meidät onnellisiksi keskellä onnettomuuttakin. -Et voi sanoa olevasi onnellinen, ennen kuin onni on auttanut sinut -kiipeämään kukkuloille, joilta katsoen voit kadottaa sen näkyvistä -samalla kadottamatta elämänhaluasi. - - -58. - -Tapaa syviä ajattelijoita, joita täyttää ylevä äärettömyyden, -ikuisuuden ja kaikkeuden tunne, tapaa sellaisia ajattelijoita kuin -Pascal, Hello ja Schopenhauer, jotka tuskin näyttävät onnellisilta. -Mutta erehtyy merkillisesti, jos kuvittelee, että yleisen hädän -kuvaaminen aina edellyttää suurta mieskohtaista epätoivoa. -Onnettomuuden taivaanranta, katsottuna ajatuksen korkeuksista, joka ei -enää ole vaistomainen, itsekäs eikä keskinkertainen, ei huomattavasti -eroa onnen taivaanrannasta, jota katsotaan samanluontoisen, mutta -toista alkuperää olevan ajatuksen korkeuksista. Merkitsee loppujen -lopuksi vähän, ovatko pilvet, jotka leijailevat näköpiirin äärillä, -tuhoauhkaavia vai viehättäviä. Matkamiestä rauhoittaa vain, että hän on -päässyt niin korkealle kukkulalle, että hän viimeinkin näkee -rannattoman avaruuden. Ei ole välttämätöntä, että valkoiset purjeet -lakkaamatta liitävät merellä, jotta se meistä näyttäisi salaperäiseltä -ja ihanalta, ja myrsky heikontaa yhtä vähän kuin tyyni kaunis päivä -sielumme elämää. Sitä heikontaa öin ja päivin istumisemme pienten, -alhaisten, laimeiden ja matalain ajatustemme kamarissa, kun valtameri -ja taivas loistavat asuntomme ympärillä. - -Mutta on ehkä olemassa ero ajattelijan ja viisaan välillä. Sattuu, että -ajattelija vain synkistyy kukkuloillaan, joille on kiivennyt, mutta -viisas koettaa hymyillä siellä niin vilpittömän luonnollisesti ja -inhimillisesti, että vähäisinkin hänen veljistään voi huomata ja -ymmärtää tämän hymyn, joka putoaa kuin kukka vuoren juurelle. -Ajattelija raivaa tietä, "joka kulkee siitä, mitä näemme, siihen, mitä -emme näe", mutta viisas avaa tien, joka vie siitä, mitä rakastetaan, -siihen, mitä tullaan rakastamaan, ja polut, jotka kohoavat siitä, joka -ei meitä enää lohduta, siihen, joka voi meille vielä lohtua antaa. On -välttämätöntä ajatella ihmisestä, Jumalasta ja luonnosta eläviä ja -rohkeita ajatuksia. Mitä on syvä ajatus, joka ei tuota mitään -lohdutusta? Eikö se ole niinkuin sellainen, joka ei vielä ole -onnistunut täysin imeytymään jokapäiväiseen elämäämme, ajatus, jota -ajattelija ei vielä kokonaan ole omaksunut? On helpompaa tulla -murheelliseksi ja pysyä murheessansa kuin heti ottaa se askel, jonka -aika aina pakottaa meidät ottamaan tästä murheesta poispäin. On -helpompaa näyttää syvälliseltä epäilyssä ja pimeydessä kuin siinä -luottamuksessa ja rehellisessä valossa, jossa ihmisten on eläminen. -Onko ihminen varma, että on ponnistanut kaikkensa, mitä suinkin voi, -näin veljiensä nimissä miettiessään elämän hätää, jos hän, jottei -vähentäisi tämän hädän suurta taulua, kätkee heiltä kuitenkin loppujen -lopuksi ratkaisevat syyt, joiden perustalla hän tyytyy elämään, koska -hän kerran sitä jatkaa? Onko se ajatuksen loppuunajattelemista, jos -ajattelee niin pitkälle, ettei saa lohdutusta? Sinun on helpompi sanoa -minulle, miksi valitat, kuin yksinkertaisesti esittää ne voimakkaammat -ja syvemmät vaikuttimet, joiden perustalla vaistosi ei hylkää elämää, -jota niin valitat. - -Ken meistä ei löytäisi etsimättäkin tuhannen tuhansia syitä, joiden -vuoksi ei ole onnellinen! On epäilemättä hyödyllistä, että viisas -ilmoittaa meille ylevimmät, sillä ylevimmät syyt, miksi emme ole -onnellisia, ovat hyvin lähellä muuttua syiksi olla onnellinen. Mutta -kaikki ne syyt, joissa ei piile suuruuden ja onnen ituja -- -siveellisessä elämässä on itse asiassa paljon lakeita maita, joissa -suuruus ja onni sekautuvat --, eivät ansaitse luettelemista. Täytyy -itse olla onnellinen voidakseen tehdä toisia onnellisiksi; ja täytyy -tehdä toisia onnellisiksi voidakseen itse pysyä onnellisena. -Koettakaamme ensin hymyillä, jotta lähimmäisemme oppisivat hymyilemään, -ja nähdessämme heidän hymyilevän hymyilemme paljon todemmin. "Ei sovi, -että minä olen pahoillani, minä, joka en ketään ihmistä ole saattanut -pahoilleen", sanoo Marcus Aurelius eräällä kauneimmista riveistään. -Vaan eikö se juuri ole pahoillaan olemista ja samalla toisia pahoilleen -saattamista, kun ei opita olemaan niin onnellinen kuin voisi? - - -59. - -Pieni ajatus, joka yhdistää tyytyväisen katseen, loppumatonta hyvyyttä -ilmaisevan teon tai hiljaisimman, vaatimattomimman onnellisista -hetkistä johonkin kauniiseen, pysyväiseen ja ikuiseen, on ansiokkaampi, -on tavattoman paljon vaikeampi saada elämän mysterioista kuin suuri ja -synkkä mietiskely, joka yhdistää tuskan, rakkauden ja epätoivon -kuolemaan, kohtaloon tai meitä ympäröiviin yhtäkaikkisiin voimiin. -Älkäämme antako ulkomuodon itseämme pettää. Hamlet, joka -valittaa kuilun partaalla, näyttää meistä syvällisemmältä ja -puoleensavetävämmältä kuin Antoninus Pius, joka levollisesti katselee -samoja voimia, tunnustaa ne ja rauhallisesti tutkii niitä sen sijaan, -että kiroisi niitä tai etsisi kauhuun syytä. Kaikki, mitä tehdään -päivällä, näyttää vähemmän kunnioitusta herättävältä kuin pieninkin -ele, joka tehdään yön pimetessä, ja kuitenkin on ihminen luotu tekemään -työtä päivällä eikä toimimaan pimeässä. - - -60. - -Pienimmässäkin lohduttavassa ajatuksessa piilee muuten voima, jota ei -ole suurimmassakaan valituksessa, kauneimmassakaan surumielisessä -ajatuksessa. Suuri, syvä ja synkkä ajatus on voima, joka valaisee -tyrmänsä muureja polttamalla siipensä pimeydessä; mutta arinkin -luottavainen, välttämättömiin lakeihin iloisesti alistuva ajatus on jo -toiminta, joka etsii tukikohtaa lentää pyrähtääkseen olevaiseen. Ei ole -sopimatonta tunnustaa tätä joskus itselleen: avara ja epäitsekäs ajatus -on erinomainen seikka, mutta todellisuus alkaa vasta toiminnasta. -Oikeammin sanoen koko meidän kohtalomme muodostuu niistä ajatuksista, -joilla, epätäydellisten, hämäräin, miltei vielä vaistomaisten -ajatusjoukkojen kiirehtiminä, on ollut voimaa tai jotka viimein ovat -mukautuneet välttämättömyyteen muuttua teoiksi, eleiksi, tunteiksi ja -tottumuksiksi. Tämä ei merkitse sitä, että löisimme muut laimin. Ne -ajatukset, jotka kietoutuvat todelliseen elämäämme, muistuttavat -kaupunkia piirittävää sotajoukkoa. On luultavaa, että useimmat sotilaat -eivät kaupungin antauduttua pääse sen muurien sisäpuolelle. Silloin -erotetaan varsinkin apujoukot, barbaarit, sanalla sanoen kaikki -kurittomat laumat, joita liian helposti ryöstö, liekit ja veri voisivat -huumata. On myöskin luultavaa, että kaksi kolmannesta sotajoukosta ei -ollenkaan ota osaa ratkaisevaan taisteluun. Mutta hyvin usein tarvitaan -hyödyttömiä sotavoimia, ja varmaa on, ettei kaupunki olisi vavissut -eikä milloinkaan avannut porttejaan, ellei sotajoukko olisi ollut -lukematon tasangon äärille asti ja hyvin kuriin tottunut muurien -juurella. Samoin on siveellisen elämämme laita. Ne ajatukset, jotka -eivät ole toteutuneet, eivät ole olleet kokonaan turhia; ne ovat -työntäneet esille tai kannattaneet toisia, mutta viimemainitut ovat -ainoat, jotka ovat suorittaneet loppuun tehtävänsä. Sen vuoksi olkoon -meillä aina käskettävänämme hämärien ja synkeiden ajatuksiemme -tiheiden rivien edessä ryhmä ajatuksia, jotka ovat luottavaisempia, -inhimillisempiä, yksinkertaisempia ja valmiita rohkeasti tunkeutumaan -elämään. - - -61. - -Miten korkealle pyrkineekään kohoutumaan todellisuuden yläpuolelle mitä -puhtaimmin kaivatessaan yliaistista hyvää, tuhannet aikomukset eivät -vastaa yhtä tekoa; ei niin, että aikomuksilla ei olisi mitään arvoa, -mutta pieninkin hyvä, rohkea, oikea teko vaatii enemmän kuin tuhannen -hyvää aikomusta. - -Kädestä katsojat väittävät, että koko elämämme on piirretty käteemme, -ja mitä he sanovat elämäksemme, on vain joku määrä tekoja, jotka ennen -täyttymistään tai sen jälkeen piirtävät häviämättömiä merkkejä -lihaamme. Ajatuksemme ja aikomuksemme eivät jätä siihen mitään jälkiä. -Jos kauan aikaa olen hautonut mielessäni murha-, petos-, urotyö- tai -itseuhrautumissuunnitelmia, voi sattua, ettei käteni ilmaise tästä -mitään, mutta jos sattumalta, ehkä erehdyksestä, kadunkulmauksessa olen -tappanut jonkun, joka näytti uhkaavan henkeäni, tai jos jonakin päivänä -samaa katua käydessäni joudun tempaamaan vastasyntyneen lapsen -kiehtovista liekeistä, niin käteni on koko elämäni ajan osoittava -murhan tai rakkauden pettämättömiä merkkejä. Kädestäkatsojat voivat -erehtyä tai olla erehtymättä, se merkitsee vähän: tämän erontekemisen -pohjalla piilee suuri siveellinen totuus. Ajatus voi antaa minun jäädä -kuolemaani asti samalle paikalle kaikkeuteen, mutta teko ylentää tai -alentaa minua miltei aina asteen olentojen arvojärjestyksessä. Ajatus -on eristetty, harhaileva ja ohimenevä voima, joka edistyy tänään ja -jota en ehkä enää näe huomenna; mutta teko edellyttää vakinaista -mielikuva- ja halujoukkoa, joka pitkällisten ponnistusten jälkeen on -onnistunut valtaamaan itselleen tukikohdan todellisuudessa. - - -62. - -Mutta me olemme nyt hyvin kaukana ylevästä Antigonesta ja hedelmättömän -hyveen ikuisesta kysymyksestä. On varmaa, että kohtalo käsitettynä -tässä sanan tavallisessa mielessä, s.o. vain kuolemantietä -merkitsevänä, ei juuri kunnioita hyvettä. Tultuamme tämän kuilun -äyräälle, joka on kuin keskeinen amme, johon siveysopit joutuvat -lopullisesti puhdistuakseen tai samentuakseen, on meidän valittava joko -sattuman hyväksyminen tai hylkääminen. Useimmat velvollisuusuhraukset -saatetaan laskea siihen tyyppiin, jota Antigonen uhri edustaa. Kuka -meistä ei ole ympärillään nähnyt esimerkkejä sankariteoista, joita on -rangaistu? - -Eräs ystäväni, ollessaan kytkettynä sairasvuoteeseen, josta hän ei enää -elävänä noussut, osoitti minulle, niin sanoakseni kädestä pitäen, -eräänä päivänä kaikki ne mutkat, joita kohtalo oli käyttänyt saadakseen -hänet vieraassa kaupungissa juomaan suullisen myrkytettyä vettä, joka -oli tuottava hänelle kuoleman. Ei näkynyt enää mitään muuta kuin -kohtalon tämän elämän ympärillä kutomat lukemattomat langat, ja -pieninkin tapaus kuvasti uskomatonta kaukonäköisyyttä ja verratonta -kavaluutta. Ja ystäväni oli kuitenkin matkustanut sinne kauas -täyttääkseen erään niitä velvollisuuksia, joita viisaat sankarit tai -pyhimykset erottavat tajuntansa taivaanrannalla. Mitä on vastattava? -Älkäämme vielä sanoko mitään tästä, me palaamme siihen aivan kohta. Jos -ystäväni olisi saanut elää, hän olisi seuraavana päivänä matkustanut -toiseen kaupunkiin, jonne toinen velvollisuus olisi häntä kutsunut, -edes kysymättä itseltään, tottelisiko vielä tämän kerran velvollisuuden -kehoitusta. On olentoja, jotka niin tottelevat kaikkia määräyksiä, -joita heidän sydämensä kuiskaa heille. He eivät vähääkään välitä -Onnettaren puolueellisuudesta eivätkä hyveen kiittämättömyydestä. He -ajattelevat vain ihmisten tekemiä vääryyksiä ja näyttävät sanovan -itselleen, etteivät muut vääryydet koske heihin. - -Onko totta, ettei milloinkaan saa epäillä ja ettei muulloin täytä koko -velvollisuuttaan kuin silloin, kun ei aavistakaan, että sen täyttää? -Onko välttämätöntä kohota niin korkealle, ettei velvollisuus enää näytä -jaloimpien tunteittemme valitsemiselta, vaan koko luonteemme -hiljaiselta välttämättömyydeltä? - - -63. - -On sellaisiakin, jotka odottavat, kyselevät itseltään, arvostelevat, -punnitsevat ja lopulta tekevät päätöksensä. He ovat myös oikeassa. Mitä -merkitseekään, onko velvollisuuden täyttäminen vaiston vai järjen -tulos? Vaiston liikkeet ovat tavallisesti niinkuin lasten liikkeet -epämääräisen, teeskentelemättömän ja välittömän kauniita, mikä -vaikuttaa meihin enemmän; mutta eivätkö harkitun hyvän tahdon eleet ole -vielä todemmin ja vakavammin kauniita? Harvain sydämien on suotu olla -välittömän ihailtavia, ja tehtäisiin väärin, jos niistä haettaisiin -velvollisuuksien kaikkia lakeja. Harkitseva hyvä tahto huomaa muuten -silloinkin, kun se on harhakuvitteluista vapaa, useita vähemmän -houkuttelevia velvollisuuksia, joita vaisto ei näe; ja eikö olennon -siveellistä arvoa mitata velvollisuuksien luvun mukaan, jotka se näkee -ja aikoo täyttää? - -On hyvä, että useimmat liian tarkkaavaisesti itseltään kyselemättä -- -sillä on kyseltävä kauan, jotta tietoisuuden vastaukset kävisivät -vaiston vastauksien kaltaisiksi -- on hyvä, että useimmat toistaiseksi -seuraavat vaistoa, joka käskee velvollisuudessa uhrautumaan. He -seuraavat siten suljetuin silmin valoa, jota heidän näkymättömien -esi-isiensä parhaat kuljettavat heidän edessään. Mutta tämä ei ole -ihanne. Se, joka tietäen mitä tekee ja miksi niin tekee luopuu -pienimmästäkin seikasta veljensä hyväksi, on siveellisessä elämässä -korkeammalla tasolla kuin vieläpä sekin, joka uhraa elämänsä luomatta -katsetta taakseen. - - -64. - -Maailma on täynnä heikkoja ja yleviä olentoja, jotka kuvittelevat, että -velvollisuuden viimeinen vaatimus on uhraus. Maailma on täynnänsä -kaunosieluja, jotka tietämättä, mitä tekisivät, koettavat uhrata -elämänsä, ja tätä pidetään korkeimpana hyveenä. Ei, korkein hyve on -tietää, mitä tekee, ja oppia valitsemaan se, mille voi elämänsä -omistaa. Vain toistaiseksi velvollisuus on jokaiselle meistä se, minkä -luulemme olevan velvollisuutemme. Ensimmäinen velvollisuutemme on -saattaa velvollisuuden-käsittämisemme selväksi. Sana velvollisuus -sisältää usein paljon enemmän erehdyksiä ja siveellistä -välinpitämättömyyttä kuin hyvettä. Klytemnestra pyhittää elämänsä -kostaakseen Agamemnonille Ifigenian kuoleman, ja Orestes uhraa henkensä -kostaakseen Klytemnestralle Agamemnonin kuoleman. Mutta ei -tarvittu muuta kuin että viisas tuli ja sanoi: "Antakaa anteeksi -vihamiehillenne", jotta koston velvollisuudet tulisivat kokonaan -poispyyhityiksi ihmisten tietoisuudesta. Tarvitaan ehkä vain, että joku -toinen viisas tulee toisena päivänä, jotta uhrautumisen useimmat -velvollisuudet samoin kartoitetaan. Mutta siihen asti esittävät eräät -itsensäkieltäymys-, alistumis- ja itsensäuhrausajatukset syvällisemmin -ihmiskunnan parhaimman siveellisen voiman kuin suuret paheet ja -rikokset. - - -65. - -Niin, alistuminen on hyvä ja välttämätön elämän yleisten ja -välttämättömien tosiasiain edessä. Mutta kaikissa kohdissa, joissa -taistelu on mahdollinen, ei alistuminen ole muuta kuin valepukuista -tietämättömyyttä, voimattomuutta tai laiskuutta. Samoin on uhrauksen -laita, joka useinkaan ei ole muuta kuin hervoton käsivarsi, jota -alistuminen tyhjässä ilmassa heiluttaa. On kaunista tietää uhrautuvansa -yksinkertaisesti, kun tilaisuus meille sattuu ja kun se tuottaa -todellista onnea toisille, mutta ei ole viisasta eikä hyödyllistä -pyhittää elämäänsä uhraustilaisuuden etsimiselle ja pitää tätä -etsimistä hengen kauneimpana voittona lihasta. (Sivumennen sanoen -kiinnitetään tavallisesti aivan liiaksi huomiota hengen voittoihin -lihasta. Nämä luullut voitot ovat useimmiten vain elämän täydellisiä -tappioita). Uhraus voi olla kukka, jonka hyve ohimennessään poimii, -mutta se ei ole sitä poimiakseen liikkeelle lähtenyt. On suuri erehdys -luulla, että sielun kauneus on sen uhrautumishalussa; sen hedelmällinen -kauneus on sen tietoisuudessa ja sen elämän ylevyydessä ja voimassa. On -totta, että on sieluja, jotka vain itsensäuhrauksessa tuntevat -elävänsä; mutta totta on myöskin, että ne ovat sieluja, joilla ei ole -rohkeutta eikä voimaa mennä etsimään muuta siveellistä elämää. On -yleensä paljon helpompaa uhrautua, s.o. luopua siveellisestä elämästään -sen hyväksi, joka tahtoo sen ottaa, kuin täyttää siveellinen kohtalonsa -ja suorittaa loppuun asti se tehtävä, jota varten luonto on meidät -luonut. On yleensä paljon helpompaa kuolla siveellisesti ja vieläpä -ruumiillisestikin toisten hyväksi kuin oppia elämään heidän hyväkseen. -Liian monet nukuttavat näin kaiken aloitekyvyn, persoonallisen elämän -siihen ajatukseen, että ovat aina valmiita uhrautumaan. Tietoisuus, -joka ei pääse uhrausajatusta kauemmaksi ja joka luulee olevansa -selvillä itsestään, koska se lakkaamatta hakee tilaisuutta antaa, mitä -sillä on, on tietoisuus, joka on painanut silmänsä umpeen ja uinahtanut -vuoren juurelle. On kaunista antaa itsensä ja muuten juuri antamalla -itsensä lopulta jossakin määrin pääsee omaksi herrakseen. Mutta se, -jolla on veljilleen annettavana vain tämä itsensä uhrautumisen kaipuu, -kaipuun antaa itsensä, valmistautuu antamaan liian vähän. Koettakaamme -siis hankkia, ennenkuin annamme ja älkäämme luulko, että antamalla -vapaudumme hankkimisen velvollisuudesta. Tehkäämme muuta työtä -odottaessamme itsensäuhrauksen hetkeä. Se tulee aina lopulta; mutta -älkäämme hukatko aikaamme lakkaamatta tähyilemällä elämän kellontaulua. - - -66. - -On ero uhrien välillä. En puhu tässä voimakkaiden uhrista, jotka -Antigonen tavoin tietävät kieltäytyä, kun kohtalo, ottaen heidän -veljiensä ilmeisen onnen muodon, käskee heitä luopumaan onnestaan ja -elämästään. Puhun tässä heikkojen uhrista, siitä uhrista, joka -lapsellisella tyytyväisyydellä vajoaa omaan tyhjyyteensä, siitä -uhrista, joka sokean imettäjän tavoin on tyytyväinen tuudittamaan meitä -itsensäkieltämisen ja itseottamamme kärsimyksen laihtuneilla -käsivarsilla. Kuulkaamme, mitä muuan etevä ajattelija, John Ruskin, -sanoo meille tästä: "Jumalan tahto on, että elämme veljiemme onnesta ja -elämästä emmekä heidän kurjuudestaan ja kuolemastaan. Voi sattua, että -lapsen on kuoleminen vanhempiensa puolesta, mutta taivaan tarkoitus on, -että sen on elettävä heidän hyväkseen. Ei uhrillaan, vaan voimallaan, -ilollaan ja elämänhalullaan se reipastuttaa heitä ja on heille kuin -nuoli jättiläisen kädessä. Niin on laita kaikissa muissa todellisissa -suhteissa. Ihmiset auttavat toinen toistansa ilollaan eivätkä -surullaan. He eivät ole luotuja surmaamaan itseään toisten vuoksi, vaan -saamaan tukea toinen toiseltansa. Ja monista hyvin kauneista seikoista, -jotka harhautunut käytäntö on kokonaan hävittänyt, luulen miltei, että -jonkinlaista itsetiedotonta ja liian lempeää itseuhrauksen henkeä on -pidettävä yhtenä kohtalokkaimmista. On niin päntätty muutamiin -sieluihin, että kärsimys sellaisenaan on hyvettä, että he hyväksyvät -tuskan ja ahdistuksen, ikäänkuin se olisi heidän välttämätön osansa, -käsittämättä ollenkaan, ettei heidän tappionsa ole vähemmän valitettava -siksi, että se on kohtalokkaampi heidän vihollisilleen kuin heille -itselleen." - -Meille sanotaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", mutta jos -rakastat itseäsi ahtaasti, lapsekkaasti ja arasti, niin rakastat -lähimmäistäsi samalla tavoin. Opi siis rakastamaan itseäsi avarasti, -terveesti, viisaasti ja täydesti. Se ei ole niin helppoa kuin luulisi. -Selvänäköisen ja voimakkaan sielun itsekkyys on tehokkaammin armelias -kuin sokean ja heikon sielun koko antaumus. Ennenkuin elät muille, on -sinun elettävä itsellesi. Ennenkuin annat, on sinun hankittava. Ole -varma, että jos hankit hivenen tietoisuutta lisää, niin se loppujen -lopuksi on tuhat kertaa tärkeämpää kuin koko tiedottomuutesi lahja. - -Miltei kaikki suuret teot tässä maailmassa ovat niiden suorittamia, -jotka eivät suinkaan ajatelleet uhrautua. Platon ei luovu ajattelustaan -vuodattaakseen kyyneleitä niiden kanssa, jotka itkevät Ateenassa. -Newton ei jätä mietteitään mennäkseen hakemaan säälin tai -surumielisyyden aiheita. Ja varsinkin Marcus Aurelius -- sillä tässä on -kysymyksessä mitä yleisin ja mitä vaarallisin siveellinen uhraus -- -Marcus Aurelius ei sammuta sielunsa kirkkautta saattaakseen Faustinan -alhaisen sielun onnelliseksi. Mutta se mikä on oikeaa Platonin, -Newtonin tai Marcus Aureliuksen elämässä, on yhtä oikeaa jokaisen -sielun elämässä. Sillä jokaisella sielulla on omassa piirissään samat -velvollisuudet itseään kohtaan kuin suurimpien sieluilla. Olkaamme -kerta kaikkiaan varmat siitä, että sielumme ensimmäinen velvollisuus on -olla niin täydellinen, niin onnellinen, niin itsenäinen, niin suuri -kuin mahdollista. Tässä ei ole kysymys itsekkyydestä eikä ylpeydestä. -Ihminen ei tule todellisesti jalomieliseksi, todellisesti nöyräksi, -ennenkuin hänessä on kirkastunut luottavainen ja rauhallinen -itsetuntemus. Tämän päämäärän vuoksi voi uhrata uhrauksen intohimonkin, -sillä uhrauksen ei pidä olla jalostumiskeino, vaan merkki siitä, että -ihminen on jalostunut. - - -68. - -Meidän on ymmärrettävä uhrata, kun niin vaaditaan, onnettomien -veljiemme puolesta rikkautemme, aikamme ja henkemme. Se on muutamien -ylen harvinaisten hetkien ylen harvinainen lahja, mutta viisas ei ole -velvollinen laiminlyömään onneansa ja kaikkea, mikä ympäröi hänen -elämäänsä, yksinomaan valmistuakseen enemmän tai vähemmän -sankarillisesti elämään parisen ylen harvinaista hetkeä. -Siveellisyydessä on ennen kaikkea kiinnitettävä huomio päivittäin -toistuviin velvollisuuksiin ja rakkaudenpalveluksiin, jotka eivät -milloinkaan lopu. Ainoa seikka tässä suhteessa elämän tavalliseen -tapaan kuluessa, josta voimme lakkaamatta antaa yhä uuden osan niiden -onnellisille tai onnettomille sieluille, jotka kulkevat rinnallamme -samaa tietä kuin mekin, on sielumme voima, luottamus ja rauhallinen -itsenäisyys. Tämän vuoksi vähäpätöisinkin ihminen pakotetaan pitämään -voimassa ja laajentamaan sieluaan, niinkuin hän tietäisi, että jotakin -jonakin päivänä kutsuttaisiin lohduttamaan tai ilahuttamaan jumalaa. -Kun on valmistettava sielua, on sitä aina valmistettava jumalalliseen -tehtävään. Vain tällä alalla ja tällä edellytyksellä tapahtuu ihmisen -todellinen antaminen ja täyttyy hänen korkein uhrinsa. Ja kun sitten -niiden hetki on käsissä, luuletko, että se, mitä silloin antaa Sokrates -tai Marcus Aurelius, jotka elivät tuhannen elämää, koska he tuhat -kertaa olivat tutkineet elämäänsä, ei ole tuhannen kertaa arvokkaampaa -kuin kaikki, mitä se voi antaa, joka ei ole ottanut askeltakaan -tietoisuuteensa; ja että, jos jumala on olemassa, hän vain punnitsee -uhrin ruumiimme veren painon mukaan, ja että sielun veri, joka on -ihmisen hyve, hänen itsetuntonsa, koko hänen siveellinen elämänsä ja -kaikki se voima, jonka hän on kerännyt monien vuosien kuluessa, ei -mitään merkitse? - - -69. - -Sielu ei vain uhrautumalla suurene, vaan suurenemalla se kadottaa -näkyvistään uhrauksen, samoin kuin vaeltaja kadottaa näkyvistään rotkon -kukat huipulle kohotessaan. Uhraus on kaunis rauhattomuuden merkki, -mutta rauhattomuutta ei saa kasvattaa sen itsensä vuoksi. Kaikki on -uhrausta herääville sieluille. Hyvin harvoilla seikoilla on enää -uhrauksen nimeä sielun mielestä, joka on onnistunut löytämään elämän, -jossa itsensä uhraaminen, sääli ja itsekieltäymys eivät ole -välttämättöminä juurina, vaan näkymättöminä kukkina. Liian monet -tuntevat tosiaan tarvetta tuhota onnen, rakkauden, toivon, joka kuuluu -heille, nähdäkseen polttouhrin liekkien valossa itsensä. Heillä on -ikäänkuin lamppu eivätkä tiedä, miten heidän tulisi sitä käyttää. Ja -kun yö joutuu ja he kaipaavat valoa, kaatavat he sen öljyn vieraaseen -tuleen. - -Älkäämme toimiko niinkuin tarinan majakanvartija, joka naapurimökkien -köyhille jakoi suurien lyhtyjen öljyn, joiden piti valtamerta valaista. -Jokainen sielu on ympäristönsä enemmän tai vähemmän tärkeä -majakanvartija. Vähäpätöisinkin äiti, joka antaa pieninten -äidinvelvollisuuksiensa masentaa, tuhota itsensä ja kokonaan täyttää -mielensä, antaa öljyänsä köyhille, ja hänen lapsensa saavat koko -elämänsä kärsiä siitä, ettei heidän äitinsä sielu ollut niin kirkas, -kuin se olisi voinut olla. Sen aineettoman voiman, joka valaisee -sieluamme, tulee loistaa ennen kaikkea itsensä vuoksi. Vain siten se -alkaa loistaa muille. Niin pieni kuin lamppusi lieneekin, älä -milloinkaan anna pois öljyä, joka sitä pitää yllä, vaan ainoastaan -liekki, joka siitä leimuaa. - - -70. - -Varmaa on, että altruismi on a:na pysynyt jalojen sielujen -painopisteenä, mutta heikot sielut hukkuvat toisiin, samalla kun vahvat -siinä tapaavat jälleen itsensä. Tässä on suuri ero. Parempi kuin -rakastaa lähimmäistään on lakastaa itseään hänessä. On hyvyyttä, joka -käy muutamien olentojen edellä, ja on olemassa yksi, joka seuraa eräitä -toisia. On olemassa tyhjentävä hyvyys ja täyttävä hyvyys. Älkäämme -unohtako, etteivät sielujen keskeisessä seurustelussa ne, jotka -luulevat aina antavansa, ole antavimpia. Vahva sielu ottaa lakkaamatta -köyhimmiltäkin, heikko sielu antaa aina rikkaimmillekin; mutta on -olemassa eräs antamistapa, joka ei ole muuta kuin ahneutta, joka on -rohkeutensa menettänyt, ja jos Jumala tulisi selvittämään tilit, -saisimme ehkä nähdä, että ottamalla antaa ja antamalla ottaa pois. -Sattuu usein, että keskinkertainen sielu alkaa kasvaa vasta siitä -hetkestä, jolloin se on kohdannut sielun, joka tyhjentää sen. - - -71. - -Miksi emme tunnustaisi itsellemme, että kaikkia mutta tärkeämpi -velvollisuus ei ole itkeä kaikkien kanssa, jotka itkevät, kärsiä -kaikkien kanssa, jotka kärsivät, ja ojentaa sydämensä kaikille -ohikulkijoille, jotta he sitä haavoittaisivat tai hyväilisivät? -Kyyneleet, kärsimykset ja haavat ovat meille terveellisiä, niin kauan -kuin ne eivät vie elämänrohkeuttamme. Älkäämme milloinkaan unohtako, -että mikä lieneekin tehtävämme tässä maailmassa, mikä päämäärä -pyrkimyksillämme ja toiveillamme, mikä tulos tuskistamme ja iloistamme, -me olemme ennen kaikkea elämän sokeita säilyttäjiä. Se on ainoa, mikä -on ehdottoman varmaa, se on ainoa kiinteä kohta inhimillisessä -siveysopissa. Meille on annettu elämä -- emme tiedä miksi, mutta -näyttää varmalta, ettei tämä ole sen vuoksi, että heikontaisimme ja -hukkaisimme sen. Me edustamme vieläpä aivan erikoista elämän muotoa -tällä kiertotähdellä: ajatuksen elämää, tunteiden elämää, ja siksi -lienee kaikki, joka on omiansa vähentämään ajatuksen ja tunteiden -hehkua, epäsiveellistä. Koettakaamme siis elähdyttää, kaunistaa ja -laajentaa tätä hehkua, koettakaamme ennen kaikkea lisätä luottamustamme -ihmisen suuruuteen, voimaan ja kohtaloon. Totta on, että voisin yhtä -hyvin sanoa: hänen pienuuteensa, hänen heikkouteensa ja hänen -kurjuuteensa. - -On yhtä paljon sielua jännittävää olla ylevän onneton kuin ylevän -onnellinen. Merkitsee muuten vähän, ihminenkö vai kaikkeus meistä -näyttää ihailtavalta, kunhan vain joku näyttää meistä ihailtavalta, -kunhan ylennämme tietoamme äärettömästä. Keksitty tähti lisää säteen -ihmisen ajatuksiin, intohimoihin, rohkeuteen. Kaikki kaunis, minkä -näemme ympäristössämme, on jo kaunista sydämessämme, kaiken -jumaloimista ansaitsevan ja suuren, mitä tapaamme itsessämme, tapaamme -samalla myös muissa. Jos sieluni herätessään tänä aamuna -rakkausajatuksissaan on kohdannut aatteen, joka hivenenkin lähentää -sitä Jumalaa kohti, joka luultavasti, -- kuten edellä on mainittu, on -vain kaunein sen haluista, näen tämän saman aatteen köyhässä, joka -hetkistä myöhemmin kulkee ikkunaini ohi, ja minä rakastan häntä -enemmän, koska tunnen hänet paremmin. - -Älkäämme luulko, että olisi aivan hyödytöntä näin rakastaa. Niiden -avulla, jotka tällä tavoin rakastavat yhä syvemmin, saa ihminen kerran -tietää, mitä hänen on tehtävä. Todellisen siveyden on synnyttävä -tietoisesta ia äärettömästä rakkaudesta. Suuri armeliaisuus on -jalostumista. Mutta minä en voi jalostaa sinua, jollen voi ensin -jalostaa itseäni, enkä voi ihailla sinua, ellen ensin ole havainnut -jotakin ihailtavaa itsessäni. Kun olen suorittanut jalon teon, on -parhaimpana palkintona, jonka tämä teko minulle antaa, yhä -luonnollisempi varmuus, että sinä voit tehdä samoin. Jokainen -ajatus, mikä avartaa sydäntäni, avartaa ihmisrakkauttani ja -ihmiskunnioitustani. Sitä mukaa kuin minä kohoan, kohoat sinä minun -mukanani. Mutta jos rakastaakseni sinua leikkaan siivet rakkaudeltani, -koska sinun rakkaudellasi ei vielä ole siipiä, niin syntyy kahta vertaa -enemmän hyödytöntä itkua ja valitusta alhaalla laaksossa, mutta rakkaus -ei astu askeltakaan huippuja kohti. Rakastakaamme aina korkeimmalta -kohdalta, mihin voimme päästä. Älkäämme rakastako säälistä, kun voi -rakastaa rakkaudesta. Älkäämme antako anteeksi hyvyydestä, kun voi -antaa anteeksi oikeudentunnosta. Älkäämme opetelko lohduttamaan, kun -voi oppia kunnioittamaan. Oi, pyrkikäämme aina hellittämättä -parantamaan laadultaan sitä rakkautta, jota annamme ihmisille! Yksi -siemaus tätä rakkautta, joka on saatu huipuilta, on arvokkaampi kuin -sata, jotka on saatu tavallisen armeliaisuuden seisovista lätäköistä. -Ja jos se, jota et enää rakasta säälistä tai vain siksi, että hän -itkee, ei koskaan tule tietämään, että sinä häntä sinä hetkenä -rakastat, koska olet jalostanut häntä samalla kertaa kuin itseäsi, mitä -merkitsee se kaiken jälkeen? Olet tehnyt sen, mitä olet pitänyt -parhaimpana, vaikkakin parhain voi olla aivan hyödytöntä! Eikö meidän -ole aina toimittava tässä elämässä, ikäänkuin Jumala, jota sydämemme -ylevimmin halajaa, meitä lakkaamatta katselisi? - - -72. - -Mutta palatkaamme suuriin yhteenkuulumattomiin lakeihin. Joku aika -sitten kohtalo kamalassa onnettomuudessa [Pariisin Bazar de la Charitén -tulipalo toukok. 4 p. 1897] jälleen ja sattuvammalla tavalla kuin -milloinkaan osoitti sen, mitä ihmiset sanovat sen vääryydeksi, -sokeudeksi tai häikäilemättömyydeksi. Se näytti siinä nimenomaan -rankaisevan ainoata niistä ulkoisista hyveistä, jotka järki on meille -jättänyt, nimittäin rakkautta lähimmäiseen. On luultavaa, että siinä -piirissä, jota onnettomuus sinä päivänä kohtasi, oli muutamia -epätäydellisesti oikeamielisiä. Näyttää myöskin varmalta, että joukossa -oli ainakin yksi todellisesti ja epäitsekkäästä oikeamielinen. Tuon -yhden oikeamielisen miltei varma läsnäolo saattaa meidät asettamaan -kaikessa alastomuudessaan sen kauhean kysymyksen, jota emme voi olla -tekemättä itsellemme. Jos hän ei olisi ollut siellä, voisimme sanoa, -ettemme tiedä, mistä ylevän oikeuden määrästä on muodostunut vääryys, -joka meistä näyttää suunnattomalta. Voisimme sanoa itsellemme, että se, -mitä tässä nimitettiin armeliaisuudeksi, ehkä on vain ainaisen -väärämielisyyden julkeata ilmausta. Ihminen ei voi päättävästi uskoa, -että hänen kaikessa ulkonaisessa on taisteleminen vain sokeiden -voimien: veden, tulen, ilman, painolain y.m. kanssa ja ottaminen -tosiasiat huomioon. Me tunnemme tarvetta antaa sattuman anteeksi, ja -kun muodollisesti sitä syytämme, eikö se tapahdu samalla tavalla kuin -antaisimme sen anteeksi menneisyydessä ja tulevaisuudessa sillä -tuskallisella hämmästyksellä, jota tunnemme kuullessamme, että hyvä -ihminen on tehnyt alhaisen ja huonon teon? - -Pidämme sopivana luoda ihanteellisen sattuman, oikeamielisemmän kuin me -itse, ja kun se on tehnyt epäämättömän vääryyden ja hämmästys on -painunut sydämemme sisimpään, luotamme siihen jälleen, sanoen -itseksemme, ettemme tiedä kaikkea, mitä se tietää, ja että se lienee -seurannut meille tutkimattomia lakeja. Maailma näyttäisi meistä -synkältä, ellei sattuma olisi siveellinen. Meistä näyttäisi kaikki -siveellisyys ja kaikki oikeus puuttuvan, ellei olisi meidän -siveellisyyttämme ja oikeamielisyyttämme valvovaa siveyttä ja -oikeamielisyyttä. Me emme enää halua sitä rangaistusten ja palkintojen -matalaa ja ahdasta siveellisyyttä, jota positiiviset uskonnot meille -tarjoavat, mutta silloin unohdamme, että jos sattumalla olisi hivenkään -oikeudentuntoa, ei se ylevä ja epäitsekäs siveys, jota haaveilemme, -enää olisi mahdollinen. Ellemme ole varmat siitä, että sattuma on -ehdottomasti väärä, ei meillä enää ole mitään etua oikeamielisinä -olemisesta. Me kiellämme pyhimyksien ihanteen ja olemme varmat, että -palkinnon toivossa tehdyllä velvollisuuden täyttämisellä, olkoon että -sinä olisi vain tyytyväisyys täytetystä velvollisuudesta, viisaan -Jumalan silmissä olisi kai suunnilleen sama arvo kun pahan tekemisellä, -koska se meitä hyödyttää. Me sanomme mielellämme, että jos Jumala on -niin korkea kuin korkein ajatus, minkä hän on herättänyt ihmisten -parhainten sieluihin, niin hänen pitäisi karkoittaa luotaan kaikki -ihmiset, jotka ovat tahtoneet miellyttää häntä, s.o. jotka eivät ole -tehneet hyvää, niinkuin ei häntä olisi olemassakaan, ja jotka eivät ole -rakastaneet hyvettä enemmän kuin Jumalaa itseään. - -Mutta todellisuudessa taas huomaamme pienimmänkin tapauksen edessä, -että me tuskin olemme jättäneet taaksemme lapsuudenajan vielä -vallitsevan siveysopin kertomuksia, joissa kaikki rikokset saavat -rangaistuksensa. Me tarvitsisimme niiden sijaan kertomuksia -"rangaistuista hyveistä". Ne olisivat hyödyllisempää todellisille -sieluille ja pitäisivät paremmin voimassa niiden ylpeätä pyrkimystä -hyvään. Älkäämme jättäkö huomaamatta, että juuri sattuman -epäsiveellisyydestä syntyy kauniimpi siveys. Tässä kuten kaikkialla on -asianlaita se, että mitä hylätymmäksi ihminen tuntee itsensä, sitä -enemmän hän löytää ihmiselle erikoista voimaa. Se, mikä meidät tekee -rauhattomiksi näiden suurten vääryyksien tapahtuessa, on korkean -siveyslain kieltäminen, mutta juuri tästä kieltämisestä syntyy -välittömästi korkeampi siveyslaki. Kun on poistettu rangaistus ja -palkinto, syntyy välttämättömyys tehdä hyvää hyvän itsensä vuoksi. -Älkäämme milloinkaan tulko rauhattomiksi, kun jokin siveyslaki näyttää -meistä katoavan, niitä on aina suurempia varastossa. Kaikki, mitä -lisäämme kohtalon siveellisyyteen, otamme pois puhtaimmalta -siveysihanteeltamme. Ja päinvastoin, mitä varmemmat olemme siitä, että -kohtalo ei ole oikeamielinen, sitä enemmän avarramme ja raivaamme -edestämme alaa paremmalle siveydelle. Älkäämme kuvitelko, että hyveen -perusteet horjuvat, koska Jumala meistä näyttää väärämieliseltä. Vasta -Jumalansa ilmeisessä vääryydessä tapaisi inhimillinen hyve lopulta -järkkymättömät perusteet. - - -73. - -Meidän on alistuttava luonnon viisasta kohtaan osoittamaan -välinpitämättömyyteen. Tämä välinpitämättömyys näyttää meistä oudolta -vain siksi, ettemme ole kyllin viisaita, sillä viisauden -velvollisuuksia on niin tarkasti ja niin nöyrästi kuin mahdollista -ottaa selville se paikka, mikä ihmisolennolla on kaikkeudessa. - -Ihmisolento näyttää suurelta piirissään samoin kuin mehiläinen näyttää -suurelta istuessaan hunajakakkunsa kennolla. Mutta olisi kohtuutonta -odottaa, että kentällä vieläkin yksi kukka aukeaisi, koska -mehiläiskuningatar on ollut uljas keossaan. Älkäämme luulko -pienentävämme itseämme suurentaessamme kaikkeutta. Olkaamme me itse tai -olkoon maailman kaikkeus meistä suuri, niin äärettömyystunne, joka on -jokaisen hyveen elinneste, on kiertävä samalla tavoin sielussamme. - -Mikä onkaan hyveellinen teko, että me siitä odottaisimme niin -tavattomia palkintoja? Meidän ei ole painovoimalaeista, vaan itsestämme -etsittävä nämä palkinnot. Vain ne, jotka eivät tiedä, mitä hyvyys on, -pyytävät palkintoa hyvyydestä. Emme saa varsinkaan unohtaa, että -hyveellinen teko on aina onnellinen teko. Se on aina pitkän, onnellisen -ja tyytyväisen sisäisen elämän kukka. Se edellyttää aina rauhan hetkiä -ja pitkiä päiviä sielujemme rauhaisimmilla huipuilla. Ei mikään -jälkeenpäin tullut palkinto korvaisi edeltänyttä rauhaa. Se -oikeamielinen, joka tuhoutui mainitsemassani onnettomuudessa, oli -siellä vain sentähden, että hänen sielunsa oli hyvässä tavannut -varmuuden ja rauhan, jota ei mikään onni, ei mikään kunnia, ei mikään -rakkaus olisi voinut hänelle antaa. Jos liekit jakautuisivat, vesi -vetäytyisi takaisin, jos kuolema toisinaan epäröisi sellaisten -olentojen edessä, mitä tulisi silloin sankareista ja oikeamielisistä? -Mikä onni olisi hyveessä, joka on täysin onnellinen vain siksi, että se -on jalo ja puhdas, ja joka on jalo ja puhdas vain siksi, että se -odottaa jotakin palkintoa? Inhimillinen ilo on tehdä hyvää päämäärään -pyrkiessään; jumalallinen ilo on tehdä hyvää mitään toivomatta. Ihminen -tietää yleensä, miksi hän tekee pahaa; mutta mitä vähemmän hän tietää, -miksi hän tekee hyvää, sitä puhtaampaa on se hyvä, jota hän tekee. -Saadaksemme tietää, minkäarvoinen oikeamielinen on, kysykäämme häneltä, -miksi hän on oikeamielinen. On todennäköistä, että se, jolla on -vähimmin vastattavaa, on täydellisimmin oikeamielinen. Voi sattua, että -sitä mukaa kuin äly laajenee, niiden vaikutteiden luku, jotka saattavat -sielua sankariuteen, näyttää vähenevän, mutta samalla äly huomaa, ettei -sillä ole muuta ihannetta kuin yhä salaisempi ja epäitsekkäämpi -sankarius. - -Miten asianlaita lieneekin, se, joka tuntee tarvetta suurentaa hyvettä -lisäämällä siihen kohtalon ja maailman hyväksymisen, ei vielä tunne -hyvettä. Todellisesti hyvin toimii vasta sitten, kun toimii hyvän -itsensä vuoksi muuta odottamatta kuin että yhä paremmin saa tietää, -mikä on hyvää. "Ilman muuta todistajaa kuin oma sydän", sanoo -Saint-Just. Jumalan silmissä on huomattava ero, niin arvelen, sen -ihmisen sielun, joka on vakuutettu, ettei hyveellisen teon säteillä ole -rajoja, ja sen sielun välillä, joka sanoo itselleen, etteivät nämä -säteet todennäköisesti ole tarkoitettuja menemään hänen sydämensä -piirin ulkopuolelle. Totuus, joka on liian korkea ollakseen epäiltävä, -voi antaa hetkeksi enemmän voimaa, mutta nöyrempi ja inhimillisempi -totuus antaa kestävämmän ja vakavamman tarmon. Onko oltava sotilas, -joka on varma, että jokainen hänen laukauksistaan ratkaisee voiton, vai -se, joka tietää, mikä mitättömyys hän on taistelun tuoksinassa, ja -kuitenkin taistelee yhtä rohkein mielin? Hyveellinen ihminen tuntisi -tunnonvaivoja pettäessään lähimmäistään, mutta on liiankin valmis -hyväksymään käsityksen, että on ihanteellista pettää vähän itseään. - -Mutta palatkaamme oikeamielisen laskuvirheisiin. Luulen, että parhaat -meistä etsisivät toista onnea, jos hyve olisi hyödyllinen, ja Jumala -ottaisi heiltä suuren elämisen aiheen, jos hän usein palkitsisi heitä. -On luultavaa, ettei mikään ole tarpeellista, ei mikään välttämätöntä, -ja jos sielu ei enää tuntisi iloa tehdessään hyvää, koska se on hyvää, -niin se keksisi toisen vielä puhtaamman ilon. Mutta toistaiseksi se on -kaunein, mikä sillä on; älkäämme koskeko siihen ilman syytä. Älkäämme -liiaksi koskeko hyveen tuottamiin onnettomuuksiin, jottemme samalla -koske sen onnen läpikuultavimpaan olemukseen. Ne sielut, jotka todella -nauttivat tätä onnea, olisivat yhtä hämmästyneitä, jos heitä -ajattelisi palkita, kuin toiset kummastelisivat, jos ajateltaisiin -rangaista onnettomuutta. Vain ne, jotka eivät elämässään noudata -oikeamielisyyttä, valittavat siitä lakkaamatta. - - -74. - -Intialainen viisaus on oikeassa sanoessaan: "Tee työtä kuin ne, jotka -ovat kunnianhimoisia. Kunnioita elämää niinkuin ne, jotka sitä -kaipaavat. Ole onnellinen niinkuin ne, jotka elävät elämisen onnen -vuoksi." - -Ja ihmisviisaudessa on vielä keskipisteenä: Toimia niinkuin jokaisesta -teosta kypsyisi harvinainen ja ikuinen hedelmä ja kuitenkin tietää, -miten mitätön oikeamielinen teko on kaikkeuteen nähden. Tuntea epäsuhde -ja kuitenkin vaeltaa niinkuin suhteet olisivat inhimilliset. Olla -kadottamatta näkyvistä suuria ääriviivoja ja kuitenkin liikkua ahtaissa -samalla luottamuksella, samalla vakavuudella, vakaumuksella ja -tyytyväisyydellä kuin piiri olisi suuri. - -Tarvitsemmeko kuvitelmia pitääksemme yllä hyvänkaipaamistamme? Jos näin -olisi asian laita, olisi meidän tunnustettava itsellemme, ettei tämä -halu sovellu ihmisluontoon. Ei ole järkevää kuvitella, että sydän -uskoo kauan seikkoihin, joihin järki ei enää usko. Mutta järki voi -uskoa seikkoihin, jotka ovat sydämessä. Se siirtyy lopulta yhä -yksinkertaisemmin siihen joka kerta, kun pimeys laskeutuu sen alueelle. -Sillä järki on sydämeen nähden kuten selvänäköinen, mutta liian nuori -tytär, joka usein tarvitsee hymyilevän ja sokean äitinsä neuvoja. Tulee -kerran hetki elämässä, jolloin siveellinen kauneus näyttää -tarpeellisemmalta kuin älyllinen. Tulee hetki, jolloin kaikki hengen -saavutukset muuttuvat sielun suuruudeksi, koska on vaara, että ne -muuten haihtuvat surkeasti tasangolle kuin virta, joka ei osaa mereen. - - -75. - -Mutta älkäämme liioitelko, kun on kysymyksessä viisaus, olkoonpa vaikka -viisaus itse. Jolleivät ulkonaiset voimat aina pysähdy viisaan edessä, -ovat kuitenkin useimmat sisäiset voimat hänen alamaisiaan, ja ihmisen -miltei koko onni ja onnettomuus johtuvat sisäisistä voimista. Olemme -sanoneet eräässä toisessa kohdassa, että ohikulkeva viisas keskeyttää -tuhansia verinäytelmiä. Hän keskeyttää todellakin pelkällä -läsnäolollaan useimmat niistä murhenäytelmistä, jotka syntyvät -erehdyksestä tai pahasta. Hän keskeyttää ne itsessään ja estää ne -syntymästä ympärillään. Ihmiset, jotka olisivat tehneet tuhansia -hulluja ja pahoja töitä, eivät tee niitä, koska ovat kohdanneet -olennon, joka on yksinkertaisen ja elävän viisas, sillä elämässä ovat -useimmat luonteet lisäkeluonteita, jotka sattumaa seuraten antavat -kärsimyksen tai rauhan virran itseään viedä. Jean-Jacques Rousseaun -ympärillä esim. kaikki valittaa ja pettää, kaikki on täynnänsä mutkia -ja viekkautta, kaikki näyttää hourivan. Jean-Paulin ympärillä on kaikki -uskollista, kaikki näyttää ylevältä ja kirkkaalta, kaikki on -rauhallista ja rakastavaa. Sitä, mitä me hallitsemme itsessämme, -hallitsemme samalla kaikissa, jotka meitä lähestyvät. Oikeamielisen -ympärille syntyy suuri, rauhallinen vyöhyke, jonka lävitse pahan nuolet -vähitellen kadottavat tavan kulkea. Siveelliset kärsimykset, jotka -häntä kohtaavat, eivät johdu enää ihmisistä. On kirjaimellisesti totta, -että heidän pahuutensa ei voi saattaa meitä itkemään kuin niillä -aloilla, missä emme vielä ole menettäneet halua saada vihollisemme -itkemään. Jos kateuden nuolet vielä saavat meidät verta vuotamaan, niin -tapahtuu näin siksi, että olisimme voineet heittää näitä samoja nuolia, -ja jos petos saa meiltä kyyneleet valahtamaan, niin tapahtuu näin -siksi, että meissä itsessämme on yhä kyky pettää. Sielua ei voi -haavoittaa muilla hyökkäysaseilla kuin niillä, joita se ei vielä ole -heittänyt rakkauden suurelle roviolle. - - -76. - -Mitä tulee hyvän näytelmiin, esitetään niitä yhä näyttämöllä, joka on -salaperäisyyden verhossa niin viisaalle kuin muillekin ihmisille. Me -emme näe kuin selviämisen, mutta emme tiedä, missä varjossa tai valossa -tätä selviämistä on valmisteltu. Oikeamielinen voi kuvitella vain yhden -seikan, nimittäin että hänen kohtalonsa saavuttaa hänet oikeuden ja -ihmisrakkauden teoin. Häntä ei isku kohtaa milloinkaan muulloin kuin -armotilassa, kuten kristittyjen sanonta kuuluu, s.o. sisäisen onnen -tilassa. Näin sulkeutuvat jo pahojen sisäisten kohtaloiden kaikki -portit ja ulkonaisten sattumien useimmat. - -Samassa määrin kuin velvollisuuden- ja onnen-käsittämisemme tulee -ylevämmäksi, puhdistuu siveellisen kärsimyksen valta-alue, ja eikö se -ole kohtalon tyrannillisin? Onnemme on suurin piirtein katsoen -sisäisen vapautemme varassa. Tämä vapaus suurenee tehdessämme hyvää, se -vähenee tehdessämme pahaa. Ei ole kuvaannollisesti, vaan hyvin -todellisesti sanottua, että Marcus Aurelius vapautuu joka kerta -keksiessään uuden totuuden lempeydessä, joka kerta antaessaan anteeksi -tai ajatellessaan. Vielä vähemmän kuvaannollista on, että Macheth -kytketään jokaiseen rikokseensa. Ja mikä pitää paikkansa suuresta -kuninkaallisella näyttämöllä tehdystä rikoksesta, sankarillisen elämän -suuresta hyveestä, pitää yhtä hyvin paikkansa tavallisen elämän -vähäpätöisimmistä virheistä ja kaikista tuntemattomista hyveistä. Aivan -meidän ympärillämme on pikku Marcus Aureliuksia ja Macbetheja, jotka -eivät lähde huoneistaan. Niin puutteellinen kuin käsityksemme hyvästä -onkin, heti kun hetkeksikään sen hylkäämme, jätämme itsemme -ulkomaailman pahaasuoville voimille. Yksi ainokainen valhe itseäni -vastaan, jonka olen kätkenyt sydämeni hiljaisuuteen, voi antaa -sisäiselle vapaudelleni yhtä kohtalokkaan iskun kuin petos julkisella -torilla. Ja niin pian kuin sisäinen vapauteni on saanut iskun, lähestyy -kohtalo ulkoista vapauttani, kuten villipeto hitain askelin lähenee -saalistaan, jota se kauan on väijynyt. - - -77. - -Onko mitään näytelmää, jossa täydellisen kaunis ja täydellisen viisas -olento kärsii yhtä syvästi kuin paha? Näyttää oikealta, että tässä -maailmassa paha saa rangaistuksensa varmemmin kuin hyve palkintonsa. On -totta, että rikoksella on tapana rangaista itseänsä äänekkäästi -huutaen; hyve palkitsee itseänsä hiljaisuudessa, joka on sen onnen -suljettu puutarha. Paha tuo mukanaan huomiota herättäviä tuhoja, mutta -hyveellinen teko on vain mykkä uhri ihmiselämän syvimmille laeille. Ja -juuri tämän vuoksi epäilemättä suuren oikeuden vaakalauta näyttää -mieluummin painuvan varjon kuin valon puolelle. Mutta jos on vähän -uskottavaa, että todella on olemassa "onnea rikoksessa", onko sitten -useammin "onnettomuutta hyveessä"? Poistakaamme ensiksi ruumiilliset -kärsimykset, ne ainakin, joiden lähde on kätketty sattuman synkimpiin -metsiin. On sanomatta selvää, että pyövelilauma olisi saattanut ojentaa -Spinozan kidutuspenkille, ja ettei mikään estä mitä tuskallisimpien -tautien käymästä Antoninus Piuksen yhtä hyvin kuin Reganin ja Gonerilin -kimppuun. Tämä ei ole tuskan inhimillinen, vaan eläimellinen osa. -Huomatkaamme kuitenkin, että viisaus aina lähettää tieteen, nuorimman -sisarensa, rajoittamaan joka päivä kohtalon alueilla ruumiillisenkin -tuskan vyöhykettä. Mutta huolimatta kaikesta on näillä alueilla aina -oleva saavuttamaton kolkka, jossa paha sattuma hallitsee. Aina on oleva -muutamia vähentämättömän vääryyden uhreja, ja jos tämä saattaa meidät -murheellisiksi, niin opettaa se toiselta puolen meitä ainakin lisäämään -todellisempaan, inhimillisempään ja ylpeämpään viisauteen sen, mitä -otamme liian salaperäisestä viisaudesta. - -Meistä ei tule todellisen oikeamielisiä ennenkuin sinä päivänä, jolloin -meidät osoitetaan vain itsestämme hakemaan oikeuden esikuvaa. Kohtalon -vääryys asettaa muuten ihmisen takaisin paikalleen luontoon. Ei ole -terveellistä, että hän lakkaamatta vilkuilee ympärilleen kuin lapsi, -joka vielä etsii äitiään. Älkäämme luulko, että mikään siveellinen -alakuloisuus seuraa näistä pettymyksistä. Totuus, miten masentavalta se -näyttäneekin, muuttaa niiden rohkeutta, jotka tietävät sen ottaa -vastaan. Joka tapauksessa on masentava totuus, vain sen vuoksi että se -on totuus, aina arvokkaampi kuin kaunein rohkaiseva valhe. Mutta ei ole -olemassa mitään masentavaa totuutta, sitävastoin kyllä rohkeutta, joka -ei ole todellista. Se, mikä heikkoja horjuttaa, tukee vahvoja. -"Ajattelen sitä rakkautemme päivää", kirjoitti eräs nainen, "jolloin -me eräästä suuresta merelle päin avautuvasta ikkunasta näimme -taivaanrannalta tulevan joukon valkoisia aluksia, jotka kaikki tulivat -tottelevaisesti satamaan, jota katselimme... Voi, miten hyvin muistan -sen päivän!... Muistatko, että yhdessä ainoassa aluksessa oli miltei -musta purje, ja että se oli viimeinen, joka tuli satamaan? Muistatko -myöskin, että juuri oli eronhetki? Se oli meille tuskallinen ja me -olimme viimeisen veneen tulon ottaneet lähtömerkiksi. Sitä sattumaa, -joka sai viimeisen aluksen mustaksi, me olisimme voineet pitää -alakuloisuuden aiheena. Mutta kuten rakastuneet, jotka ovat -'hyväksyneet' elämän, me totesimme sen hymyillen ja löysimme toisemme -vielä kerran." - -Niin, sillä tapaa pitäisi tehdä elämässä. Ei ole aina helppoa hymyillä -tummien purjeiden tullessa, mutta elämästä on mahdollista löytää -jotakin, joka kohoutuu ylitsemme synkentämättä meitä, kuten rakkaus -kohosi yli sen naisen, joka niin puhui, tekemättä häntä surulliseksi. -Sitä mukaa kuin ajatus ja sydän avartuvat, ne puhuvat harvemmin -vääryydestä. On hyvä sanoa itselleen, että tässä maailmassa on kaikki -parhain päin, mitä meihin tulee, koska me olemme tämän maailman -hedelmiä. Mutta kaikkeuden laki, joka meistä näyttää julmalta, -soveltunee kuitenkin paremmin olemukseemme kuin kaikki paremmat lait, -joita saatamme kuvitella. Ne ajat ovat todennäköisesti tulleet, jolloin -ihmisen on muualle kuin itseensä opittava asettamaan ylpeytensä ja -ilonsa keskipiste. Samalla kun silmämme aukenevat, tunnemme yhä -suunnattomamman voiman itseämme hallitsevan, mutta samalla saamme yhä -sisäisemmän varmuuden, että olemme tuon voiman osa, ja silloinkin kun -se iskee meitä, ihailemme sitä, niinkuin Telemakos lapsena ollessaan -isän käsivarren voimaa. - -Tottukaamme vähitellen katselemaan luonnon tiedottomuutta samalla -tyydytetyllä ja hellällä uteliaisuudella ja ihmettelyllä, joita -toisinaan osoitamme katsellessamme oman tiedottomuutemme -vastustamattomia liikkeitä. Mitä merkitsee, jos heilutamme järkemme -pikku soihtua siinä, mitä sanomme kaikkeuden tiedottomuudeksi, tai -omassamme? Toinen kuuluu meille yhtä läheisesti kuin toinenkin. -"Lähinnä tietoa omasta voimastamme", sanoo Guyau, "on ihmisen -korkeimpia erikoisoikeuksia saada tieto omasta voimattomuudestaan -ainakin yksilönä. Äärettömän, joka tappaa meidät, ja sen tyhjän -välillä, jota me olemme, ilmenevästä epäsuhteesta syntyykin meissä -jonkinlainen suuruuden tunne. Me haluamme mieluummin, että vuori meidät -musertaa kuin kivi. Sodassa haluamme mieluummin kaatua taistelussa -tuhatta kuin yhtä vastaan. Kun äly osoittaa meille niin sanoaksemme -voimattomuutemme mittaamattomuuden, haihduttaa se surumme tappiosta." -Kuka tietää? On hetkiä, jollo:n se, mikä tuhoaa meidät, näyttää -liikuttavan meitä lähemmin kuin se osa meitä, joka tuhoutuu. Ei mikään -vaihda helpommin olinpaikkaa kuin itserakkaus, sillä vaisto sanoo -meille, ettei mikään kuulu meille vähemmän. Niiden hovimiesten -itserakkaus, jotka ympäröivät hyvin mahtavaa kuningasta, etsii pian -loistavamman suojansa kuninkaan kaikkivaltiudessa, ja nöyryytys, joka -kohtaa heitä pelätyn valtaistuimen korkeudesta, murtaa sitä vähemmän -heidän ylpeyttään, mitä korkeammalta se on tullut. Jos luonto muuttuisi -vähemmän välinpitämättömäksi, ei se enää näyttäisi meistä kyllin -avaralta. Äärettömyydentunteemme tarvitsee luonnon kaiken -äärettömyyden, kaiken sen välinpitämättömyyden voidakseen vapaasti -liikkua, ja jokin sielumme osa haluaisi varmasti mieluummin toisinaan -itkeä rajattomassa maailmassa kuin olla ainaisesti onnellinen -rajoitetussa. - -Jos kohtalo olisi muuttumattoman oikeamielinen viisasta kohtaan, olisi -se epäilemättä täydellinen juuri sen vuoksi että asian laita niin -olisi, mutta koska se on välinpitämätön, on se vielä parempi, ehkä -suurempikin, ja joka tapauksessa se antaa kaikkeudelle takaisin sen -merkityksen, jonka se ottaa sielumme teoilta. Emme menetä tässä mitään, -koska mikään suuruus, olkoon se luonnossa tai ihmissydämessä, ei mene -viisaalta hukkaan. Miksi siis olisimme huolissamme äärettömyyden -tilasta? Kaikki ääretön, mikä voi kuulua jollekin olennolle, ei kuulu -kenellekään muulle kuin sille, joka sitä ihailee. - - -78. - -Muistatko Balzacin romaania _Pierrette_ sarjassa _Les Celibataires_? Se -ei ole mikään Balzacin mestariteoksia, ei lainkaan; enkä siltä kannalta -katsoen siitä puhukaan. Siinä kohtaamme suloisen ja viattoman -bretagnelaisen orpotytön, jonka hänen onneton tähtensä eräänä päivänä -tempaa pois häntä ihailevan isoisän ja isoäidin luota ja hautaa pieneen -maaseutukaupunkiin sedän, monsieur Rogronin, ja tämän sisaren, -mademoiselle Sylvien, surulliseen kotiin. He ovat jo liikkeensä -jättäneitä sekatavarakauppiaita, kovia, tyhmän turhamaisia ja ahneita -poroporvareita, hermostuneita, synkkiä ja vaistomaisen vihamielisiä -"celibatäärejä", naimattomia. - -Tuskin on sovinnollinen ja rakastettava Pierrette tullut sinne, kun -hänen marttyyriytensä alkaa. Kamalia rahakysymyksiä sekaantuu tarinaan: -tehtäviä säästöjä, vältettäviä nairniskauppoja, tyydytettävää -kunnianhimoa, estettäviä perimyksiä j.n.e. Naapurit, Rogronin ystävät, -katselevat rauhallisina uhrin pitkällistä tuskaa, ja heidän vaistonsa -hymyilee luonnollisesti vahvemman menestykselle. Kaikki loppuu -Pierretten säälittävään kuolemaan, Rogronien, inhottavan asianajajan -Vinet'n ja kaikkien heidän apuriensa voittoon. Mikään ei sitten -häiritse pyövelien onnea. Sattumakin näyttää heitä suosivan, ja Balzac, -jonka vastoin hänen tahtoansa tapahtumien todellisuus tempaa mukaansa, -lopettaa kuin mlelipahoikseen kertomuksensa tällä lauseella: -"Sopikaamme keskenämme siitä, että laillisuus olisi mainio puoli -yhteiskunnallisista konnantöistä, ellei Jumalaa olisi olemassa." - -Ei ole välttämätöntä mennä romaaneista etsimään tällaisia näytelmiä. -Niitä tapahtuu joka päivä hyvin monissa kodeissa. Tämän esimerkin -olenkin lainannut Balzacilta vain siksi, koska siinä on tarina -vääryyden jokapäiväisestä voitosta kokonaisuudessaan. Ei ole mitään -siveellisempää kuin sellaiset esimerkit, ja useimmat moralistit tekevät -ehkä väärin heikontaessaan niiden suuria opetuksia koettamalla -parhaansa mukaan pyytää anteeksi kohtalon vääryyksiä. Muutamat vetoavat -Jumalaan saadakseen viattomuuden palkituksi. Toiset sanovat meille, -että sellaisessa tapauksessa ei ole ensi sijassa uhria valitettava. He -ovat epäilemättä oikeassa useammaltakin kannalta katsoen. Pieni -vainottu ja onneton Pierrette nauttii onnea, jota hänen pyövelinsä -eivät tunne. Hän pysyy rakastettavana, hellänä ja lempeänä -kyyneleissään; ja se tekee ihmisen onnellisemmaksi kuin jos hän olisi -kova, itsekäs ja vihaava hymyilyssään. On surullista rakastaa olematta -rakastettu; mutta vielä paljon surullisempaa on olla kokonaan -rakastamatta. Ja kuinka voisikaan verrata Rogronien nurinkurista -tyydytystä ja pieniä, alhaisia ja ahtaita toiveita sen lapsen suureen -toivoon, joka sielussaan odottaa vääryyden loppumista. Mikään ei sano -meille, että kalpea Pierrette on älykkäämpi ympäristöänsä, mutta se, -joka kärsii syyttömästi, luo kärsimyksestä itselleen yhä avartuvan -näköpiirin, kunnes se joissakin kohdin koskettaa ylevän hengen -nautintoihin, kuten maan näköpiirikin, vaikkei katselija olekaan vuoren -huipulla, näkyy toisinaan yhtyvän taivaanrantaan. Vääryys, jonka -teemme, viittaa meidät pian pieniin aineellisiin nautintoihin, ja sitä -mukaa kuin me niistä nautimme, kadehdimme uhrimme kykyä nauttia yhä -vilkkaammin kaikesta siitä, mitä emme häneltä saata anastaa, kaikesta, -mitä emme voi saavuttaa, kaikesta, mikä ei ole välittömässä yhteydessä -aineen kanssa. Väärä teko avaa selko-selälleen uhrille juuri sen oven, -jonka pyöveli sulkee omalta sielultaan, ja ihminen, joka silloin -kärsii, hengittää puhtaampaa ilmaa kuin se, joka aiheuttaa kärsimyksen. -Sata kertaa valoisampaa on niiden sydämissä, jotka ovat vainottuja, -kuin niiden, jotka ovat vainoojia. Ja eikö onnen koko terveys johdu -jonkunlaisesta valosta, joka meissä on itsessämme? Ihmisolento, joka -aiheuttaa tuskaa, sammuttaa itsessään enemmän onnea kuin hän voi -sammuttaa siinä, jonka hän murskaa. Kuka meistä -- jos meidän olisi -valittava -- ei olisi mieluummin Pierretten kuin Rogronien sijassa? -Meidän onnenvaistomme tietää varsin hyvin olevan mahdotonta, että se, -joka toimii siveellisesti oikein, ei olisi onnellisempi kuin se, joka -toimii siveellisesti väärin, vaikkakin hän toimisi väärin valtaistuimen -korkeudessa. On totta, että Rogronit ehkä eivät tiedä vääryyttänsä. Se -merkitsee vähän, sillä ihminen ei hengitä vapaammin ollessaan -tietämättä kuin tietäessään pahan. Päinvastoin; se, joka tietää -tekevänsä pahaa, toivoo toisinansa pääsevänsä vankilastaan; toinen -kuolee siinä saamatta nauttia edes kaiken sen ajattelemisesta, mikä -ympäröi hänen muurejaan, jotka kätkevät häneltä surullisesti ihmisen -todellisen kutsumuksen. - - -79. - -Mitä hyötyä on hakea oikeutta sieltä, missä sitä ei ole? Onko sitä -muualla kuin sielussamme? Se kieli, mitä se puhuu, näyttää olevan -ihmishengen luonnollnen kieli, mutta koska se myöhemmin tahtoo liikkua -kaikkeudessa, on sen opittava toisia sanoja. Ei ole toista aatetta, -jota kaikkeus ajattelisi vähemmän kuin oikeuden aatetta. Se ei mieti -kuin tasapainoa, ja se mitä me nimitämme oikeudeksi, ei ole muuta kuin -tasapainolakien inhimillinen muunnelma, samoin kuin hunaja on vain -niiden nesteiden muunnelma, jotka liikkuvat kukissa. Ihmisen -ulkopuolella ei ole oikeutta, mutta ihmisessä ei tehdä milloinkaan -mitään vääryyttä. Ruumis voi nauttia väärin hankituista nautinnoista, -mutta sielu ei tunne muuta tyydytystä, kuin mitä sen hyve on ansainnut. -Sisäistä onneamme punnitsee tuomari, jota mikään ei voi lahjoa, sillä -yritykset sitä lahjoa vähentävät yhä enemmän sitä viimeistä todellista -onnea, jota se oli juuri panemassa valon vaakakuppiin. On ilmeisen -kuohuttavaa, että voidaan, kuten Rogronit tekivät, sortaa sovinnollista -olentoa ja että on mahdollista synkentää siten niitä harvoja -elinvuosia, jotka maailmoiden sattuma hänelle oli suonut täällä -maailmassa. Mutta ei pitäisi puhua vääryydestä muussa tapauksessa kuin -jos Rogronien teko hankkisi heille sisäistä onnea, rauhaa, ajatusten ja -tottumusten kohoutumista, sentapaista kuin hyve, mietiskely ja rakkaus -hankkivat Spinozalle tai Marcus Aureliukselle. Voi tosin tuntea -jonkinlaista älyllistä tyydytystä pahaa tehdessään. Mutta se paha, mitä -tekee, ahdistaa välttämättä ajatusta ja rajoittaa sen persoonallisiin -ja katoavaisiin seikkoihin. Tekemällä väärän teon me osoitamme, ettemme -ole vielä saavuttaneet sitä onnea, jonka ihminen voi saavuttaa. -Pahassakin, jos oikein erittelee, ilkeä ihminen etsii jonkinlaista -rauhaa, jonkinlaista olemuksen kehittymistä. Hän voi luulla itseänsä -onnelliseksi siinä kehityksessä, jonka hän huomaa, mutta olisiko Marcus -Aurelius, joka on oppinut tuntemaan toisen kehittymisen, toisen rauhan, -siihen tyytyväinen? jos lapsi, joka ei milloinkaan ole nähnyt merta, -viedään suuren järven rannalle, kuvittelee se näkevänsä meren, taputtaa -käsiään eikä pyydä enempää, mutta onko todellinen meri sen vuoksi -vähemmän olemassa? - -Nauttiiko se, jonka onni on niiden pikku voittojen varassa, jotka -kateus, turhamaisuus ja välinpitämättömyys joka päivä saavuttavat, -nauttiiko se niiden mielestä, jotka ovat nähneet toisenlaisen onnen, -ansaitsematonta onnea? Kaipaatko sinä hänen elämäntajuntaansa, -uskontoa, joka hänen sieluansa tyydyttää, sitä käsitystä maailman -kaikkeudesta, jota hänen huolensa edellyttävät? Eikö kuitenkin juuri -kaikki tämä muodosta sitä leveämpää tai ahtaampaa, syvempää tai -matalampaa uomaa, jossa onni juoksee? Hän uskoo ehkä samoin kuin -viisaskin, että on olemassa Jumala tai ettei häntä ole, että kaikki on -lopussa tämän elämän mukana tai että kaikki jatkuu toisessa, ettei ole -muuta kuin ainetta, ettei ole muuta kuin henkeä. Mutta luuletko, että -hän uskoo tämän samalla tavoin? Se onni, jonka ammennamme siitä, mihin -uskomme, s.o. elämän varmuus, rauha ja sisäiseen elämään luottamus, se -ei vain alistuva, vaan toimiva, tutkiva ja lapsenkaltainen myöntyminen -luonnonlakeihin, eivätkö kaikki ne johdu enemmän tavasta miten uskoo, -kuin mitä uskoo? Voin uskonnollisella ja äärettömällä tavalla uskoa, -ettei Jumalaa ole olemassa, ettei minun esiintymiselläni ole mitään -päämäärää itsensä ulkopuolella, ettei sieluni elämä tämän rajattoman -maailman taloudessa ole välttämättömämpi kuin kukan hetkelliset -värivivahdukset. Sinä voit pikkumaisesti uskoa, että ainoa ja -kaikkivaltias Jumala rakastaa ja suojelee sinua. Olen onnellisempi ja -rauhallisempi sinua, jos epävarmuuteni on suurempi, vakavampi ja -ylevämpi kuin sinun uskosi, jos se syvällisemmin tavoin on kysynyt -sielultani, jos se on perehtynyt laajempaan näköpiiriin, jos se on -rakastanut useampia asioita. Se Jumala, johon minä en usko, on muuttuva -voimakkaammaksi ja lohduttavammaksi kuin se, johon sinä uskot, jos minä -olen ansainnut, että epäilyni varautuu avarampiin ja puhtaampiin -ajatuksiin ja tunteisiin kuin ne ovat, jotka sinun varmuuttasi -elähyttävät. Vielä kerran: usko tai epäusko merkitsevät vähän. Ne, -jotka jotakin merkitsevät, ovat rehellisyys, avartuneisuus, -epäitsekkyys ja niiden syiden syvällisyys, joiden perustalla uskoo tai -on uskomatta. - - -80. - -Näitä syitä ei valita, ne ansaitaan kuten palkinnot. Ne, jotka -valitsemme, ovat vain sattumalta ostettuja orjia, ne näyttävät tuskin -eläviltä, eivät kiinny mihinkään ja odottavat vain tilaisuutta paeta. -Mutta ne, jotka olemme ansainneet, keventävät askeleitamme kuin -miettivät ja uskolliset Antigonet. Näitä vaikutteita ei saata kuljettaa -sieluun. Niiden on täytynyt elää siinä hyvin kauan, niiden on täytynyt -siinä viettää lapsuutensa, saada ravintonsa kaikista ajatuksistamme -ja toimistamme, niiden pitää siinä tavata tuhansia muistoja -vilpittömyydessä ja rakkaudessa eletystä elämästä. Sitä mukaa kuin nämä -syyt suurenevat, sitä mukaa kuin sielumme näköpiiri avartuu, avartuu -samoin onnemme näköpiiri, sillä tila, jonka tunteemme ja ajatuksemme -täyttävät, on ainoa, missä onnemme voi liikkua. Onnemme tarvitsee -tuskin aineellista tilaa, mutta siveellinen ala, joka sille avautuu, ei -milloinkaan ole kyllin suuri. Meidän on aina koetettava sitä suurentaa, -kunnes tulee hetki, jolloin onnemme ei pyydä muuta ravintoa -kuin sen alan, jonka se peittää kohotessaan. Silloin ihminen alkaa -olla onnellinen olemuksensa todellisesti inhimillisessä ja -saavuttamattomassa osassa, ja kaikki muut onnet ovat oikeastaan vain -vielä itsetiedottomia katkelmia tästä onnesta, joka mietiskelee ja -katselee eikä näe mitään rajaa itsessään eikä ympärillään olevassa. - - -81. - -Tämä ala pienenee joka päivä pahassa, koska ajatukset ja tunteet siinä -väkisinkin kutistuvat. Mutta ihminen, joka on kohonnut vähänkin, ei -enää tee pahaa, koska ei ole olemassa mitään pahaa, joka ei loppujen -lopuksi osoitu lähtevän ahtaasta ajatuksesta tai keskinkertaisesta -tunteesta. Hän ei tee enää pahaa, koska hänen ajatuksensa ovat tulleet -ylevämmiksi ja puhtaammiksi, ja hänen ajatuksensa tulevat vielä -puhtaammiksi siitä, ettei hän enää voi tehdä pahaa. Niin ovat toimemme -ja ajatuksemme valloittaessaan sitä rauhan taivasta, jossa sielumme -elämä voi avartua esteettömästi, yhtä erottamattomia toisistaan kuin -linnun molemmat siivet, ja mikä linnulle on vain tasapainolaki, muuttuu -tässä oikeuden laiksi. - - -82. - -Kuka voi sanoa, muuttuuko se viheliäinen tyydytys, jonka ilkeä ihminen -hetkeksi luulee löytävänsä pahasta, sielulle tajuttavaksi, ennenkuin -siihen sekaantuu heikko ja epämääräinen kaipaus, kaukainen hyvyyden tai -säälin lupaaminen tai mahdollisuus? - -Ehkäpä huomaa ilkeä ihminen, joka on saattanut uhrinsa tuhon partaalle, -vähemmän synkän ja vähemmän hyödyttömän puolen ilossaan vasta sitten, -kun hän ajattelee voivansa antaa anteeksi. Voisi luulla, että pahuuden -täytyy toisinaan lainata valonsäde hyvyydeltä valaistakseen voittoaan. -Saattaako ihminen hymyillä vihassa etsimättä hymyään rakkaudesta? Mutta -tämä hymyily on oleva hyvin hetkellistä. Tässä yhtä vähän kuin -muuallakaan on olemassa sisäistä vääryyttä. Voi sanoa, ettei ole -yhtäkään sielua, jonka onnen asteikossa ei ole täsmälleen samoja -merkkejä kuin oikeuden ja armeliaisuuden asteikoissa. Yhdistän tässä -nuo kaksi sanaa, sillä armeliaisuus tai rakkaus on oikeamielisyyttä, -jonka ei enää ole laskettava muita kuin jalokiviä. Ihminen, joka menee -etsimään onneansa pahasta, osoittaa juuri sillä, että hän ei ole yhtä -onnellinen kuin se, joka näkee pahaa tehtävän eikä hyväksy sitä. -Hänellä.on kuitenkin sama päämäärä kuin oikeamielisellä. Hänkin hakee -onnea ja jonkunlaista rauhaa ja varmuutta. Miksi siis häntä rangaista? -Niin ei tehdä köyhälle, joka ei asu palatsissa; hän on kyllin onneton, -koska hänellä on vain hökkeli asuttavanaan. Sen silmissä, joka voisi -nähdä näkymättömän, olisi väärämielisimmän ihmisen sielulla aina -oikeamielisyyden ominaisuudet, sen tahrattomat vaatteet ja sen pyhä -into. Hän näkisi sen punnitsevan rauhaa, rakkautta, elämäntajuntaa, -maan tai taivaan hymyilyjä ja sitä, mikä ne hävittää, masentaa tai -myrkyttää, samalla tarkkuudella, joka tähän kannustaa pyhimyksen, -sankarin, ajattelijan sielua. Ehkemme ole väärässä antaessamme -oikeamielisyyden itseämme askarruttaa maailmassa, joka ei siitä -ollenkaan välitä, yhtä vähän kuin mehiläinen tekee väärin -valmistaessaan hunajaa keskelle maailmaa, joka ei sitä itse valmista. -Mutta me olemme väärässä tahtoessamme ulkonaista oikeamielisyyttä, -sillä sellaista ei ole. Se, mikä on meissä, riittäköön meille. Kaikkea -punnitaan ja arvostellaan lakkaamatta olemuksessamme. Me arvostelemme -itseämme tai, paremmin sanoen, onnemme arvostelee meitä. - - -83. - -Sanotaan ehkä, että hyvällä on samoin tappionsa ja pettymyksensä kuin -pahalla, mutta hyvän tappiot ja pettymykset eivät synkennä ja tee -rauhattomaksi ajatusta, vaan päinvastoin kirkastavat ja rauhoittavat. -Hyvä teko voi pudota tyhjään, mutta juuri silloin se opettaa meitä -niittaamaan sielun ja elämän syvyyksiä. Se putoaa sinne usein kuin -kivi, enemmän kirkastaen kuin ajatuksemme. Kun eräs madame Rogronin -ilkeä suunnitelma menee myttyyn Pierretten viattomuuden vuoksi, niin -hänen sielunsa kutistuu yhä enemmän; mutta kun Titus tuhlaa hyvyyttä -eräälle kiittämättömälle ihmiselle, opettaa anteeksiantamuksen turhuus, -rakkauden turhuus häntä siirtämään katseensa anteeksiantamuksen -toiselle puolen, rakkauden toiselle puolen. Ei ole toivottavaa, että -ihminen sulkeutuu mihinkään, ei edes hyvään, Hyveen viimeinen liike -olkoon aina enkelin, joka raottaa ovea. - -Pitäisi siunata näitä tappioita. Jos sattuma tahtoisi, että -vihollisestamme tulisi ystävämme joka kerta kun hänelle annamme -anteeksi, niin kuolisimme saamatta tietää sitä, mitä meissä kirkastaa -epäviisas lempeys, jota emme kadu. Me kuolisimme, ilman että olisimme -voineet mitata niitä voimia, jotka ympäröivät elämäämme, suurimmalla -voimalla, joka on sielussamme. Hyvän teon turhuus, ylevän tai -yksinkertaisen rehellisen ajatuksen näennäinen tehottomuus heittää -useihin asioihin toisenluontoisen valonsäteen kuin hyvän koko -hyödyllisyys voisi niihin heittää. Olisi tosin suuri ilo todeta -rakkauden ainainen voitto, mutta vielä suurempi ilo on kulkea tämän -harhakuvan läpi totuuteen asti. Ajattelija, jonka kuolema tempasi -meiltä liian varhain, on sanonut: "Ihminen on liian usein historian -kuluessa pannut arvonsa erehdyksiin, ja totuus on hänestä aluksi -näyttänyt hänen itsensä alentamiselta. Totuus ei aina saavuta unelmaa, -mutta sillä on se puolellaan, että se on tosi. Ajatuksen alalla ei ole -mitään siveellisempää kuin totuus." - -Tässä totuudessa ei ole mitään katkeraa. Mikään totuus ei ole viisaalle -katkera. Hänkin on voinut toivoa, että hyve siirtäisi vuoria ja että -rakkaudentyö ainaiseksi lepyttäisi kaikkien hänen veljiensä sydämet. -Mutta tänään hän oppii pitämään parempana, ettei niin ole asian laita. -Eikä hänen ylpeytensä vain tyydytyksen vuoksi korjaa eloa. Hän ei -arvostele itseään kaikkeutta paremmaksi, mutta hän luulee itsensä siinä -vähemmän tärkeäksi. Hän ei enää hoitele sitä oikeamielisyyden intoa, -jonka hän tapasi sielussaan, niiden henkisten hedelmäin vuoksi, joita -se tuo, vaan kunnioituksesta kaikkea kohtaan, mikä on olemassa, ja -niiden odottamattomain kukkain vuoksi, jotka se synnyttää hänen -älyssään. Hän ei soimaa kiittämätöntä, ei edes kiittämättömyyttä. Hän -ei sano itselleen: "Olen parempi kuin tuo mies" tai "Minä en joutuisi -tuohon paheeseen". Mutta kiittämättömyys opettaa hänelle, että hyvässä -työssä on avarampi, vähemmän persoonallinen ja yleiseen elämään -soveltuvampi ilo kuin siinä, jota hän odotti kiitollisuudelta. Hän -haluaa mieluummin koettaa ymmärtää sitä, mitä on, kuin ponnistella -uskomaan sitä, mitä toivoo. Hän on kauan elänyt kuin köyhä, joka äkkiä -muutetaan hökkelistään suunnattomaan palatsiin. Herätessään hän -rauhattomana etsi liian suurista saleista ahtaan kamarinsa köyhiä -muistoja. Missä ovatkaan liesi, vuode, pöytä, vati ja jakkara? Hän -huomasi vielä puhteittensa pikkuruisen tuikun lepattavan vierellään, -mutta sen valo ei jaksanut kohota korkeaan hoviin, ja vain lähin pylväs -näytti ajoittain huojuvan valon pikku siipien voimattomasti -lepattaessa. Mutta vähitellen hänen silmänsä tottuivat uuteen asuntoon. -Hän kulki läpi lukemattomien salien, ja hän iloitsi kaikesta, mitä -liekkivähänen ei valaissut, yhtä paljon kuin kaikesta, mitä se valaisi. -Ensin hän olisi toivonut itselleen vähän matalampia ovia, vähän -kapeampia portaita ja vähemmän silmänkantamattomia saleja. Mutta sitä -mukaa kuin hän kulki edelleen, hän ymmärsi sen kauneuden ja suuruuden, -joka ei ollut sopusoinnussa hänen unelmiensa kanssa. Hän oli onnellinen -todetessaan, ettei pöytä ja sänky ollut pääasiana kuten hänen -hökkelissään. Hän oli iloinen, ettei palatsi ollut rakennettu köyhyyden -tavallisten tapojen mukaan. Hän osasi ihailla sitä, mikä oli -ristiriidassa hänen toiveittensa kanssa, sillä niin hän laajensi -näköpiiriänsä. Kaikki, mikä on olemassa, lohduttaa ja vahvistaa -viisasta, sillä viisaus on juuri kaiken olevaisen etsimistä ja -tunnustamista. - - -84. - -Viisaus tunnustaa Rogronitkin. Sen mieltä kiinnittää elämä enemmän kuin -oikeamielisyys ja hyve, ja jos sattuu, että suuri, liian abstraktinen -hyve on elämän edessä, joka liikkuu vain ahtaissa rajoissa, niin -kiinnittäähän mieluummin tarkkaavaisuutensa pieneen elämään kuin -suureen, liikkumattomaan, ylpeään ja yksinäiseen hyveeseen. - -Ennen kaikkea, se ei halveksi mitään. On vain yksi seikka maailmassa, -joka on kokonaan halveksittava, ja se on halveksiminen itse. Ne, jotka -ajattelevat, ovat liiankin usein taipuvaisia halveksimaan niitä, jotka -kuluttavat elämänsä ajattelematta. Ajatuksella on tosin suuri merkitys, -ja meidän on ennen kaikkea pyrittävä ajattelemaan niin paljon kuin -mahdollista ja niin hyvin kuin mahdollista, mutta on liioittelua uskoa, -että vähän suurempi tai pienempi kyky käytellä muutamia yleisiä -ajatuksia nostaisi varman rajan kahden ihmisen välille. Loppujen -lopuksi vallitsee suurimman ajattelijan ja mitättömimmän pikkuporvarin -välillä usein vain sama ero kuin totuuden välillä, joka toisinaan saa -ilmaisumuodon, ja totuuden välillä, jota ei laadita ymmärrettävään -muotoon. Tämä on paljon, tämä on syvä rotko, mutta ei pohjaton kuilu. -Mitä enemmän ajatus ylenee, sitä mielivaltaisemmalta ja häviävämmältä -näyttää raja sen välillä, joka ei vielä ajattele, ja sen välillä, joka -aina ajattelee. Pikku porvarin mielen täyttävät ennakkoluulot, -naurettavilta näyttävät intohimot, ahtaat, kavalat ja usein hyvinkin -alhaiset ajatukset, mutta aseta hänet viisaan rinnalle elämän -todellisiin olosuhteisiin, tuskan, kuoleman, rakkauden, todellisen -sankariuden eteen, niin tapahtuu useammin kuin kerran, että viisas -kääntyy mitättömän seuralaisensa puoleen, niinkuin hänellä olisi yhtä -inhimillinen, yhtä varma totuus. - -On hetkiä, jolloin viisas tuntee henkisten aarteittensa turhuuden, -jolloin hän huomaa, että tuskin muut kuin eräät tavat ja eräät sanat -erottavat hänet muista ihmisistä, ja jolloin hän epäilee näiden sanojen -arvoa. Nämä ovat viisauden hedelmällisimpiä hetkiä. Ajatteleminen on -usein erehtymistä, ja ajattelijan, joka eksyy, täytyy usein löytääkseen -jälleen tien palata takaisin paikkaan, johon hiljaisen, mutta -välttämättömän totuuden viereen ovat uskollisina jääneet istumaan ne, -jotka eivät paljoa ajattele. He vartioivat heimon liettä, toiset -kuljettavat sen soihtuja, ja kun soihtu alkaa lepattaa ilman -puutteesta, on parasta lähetä liettä. Voisi luulla, ettei tämä liesi -muuta paikkaa; se johtuu siitä, että se etenee maailman mukana ja sen -pikku liekki osoittaa ihmiskunnan todellista aikaa. Tiedetään aivan -tarkoin, mitä tuo jatkuvaisuuden voima on velkaa ajattelijalle, mutta -kukaan ei välitä siitä, mitä ajattelija on velkaa tuolle jatkuvaisuuden -voimalle. Maailma, jossa olisi vain ajattelijoita, kadottaisi ehkä -tiedon useista välttämättömistä totuuksista. Itse asiassa ajattelee -ajattelija vain silloin yhä edelleen oikein, kun hän ei milloinkaan -menetä kosketusta niiden kanssa, jotka eivät ajattele. - -On helppo halveksia, vähemmän helppoa on ymmärtää. Mutta todellisesti -viisas ei tunne mitään halveksintaa, joka ei ennen pitkää muutu -ymmärtämiseksi. Jokainen ajatus, joka halveksien siirtyy ohi suuren -mykän ryhmän, jokainen ajatus, joka ei tässä ryhmässä tunne enää -tuhansia uinuvia sisariaan ja veljiään, on liiankin usein vain paha ja -hedelmätön unelma. On hyvä toisinaan muistaa, että henkisessä -ilmapiirissä, kuten ulkonaisessakin, epäilemättä tarvitaan paljon -enemmän typpeä kuin happea, jotta sitä yhä edelleen saattaisi -hengittää. - - -85. - -Ymmärrän kyllä, että Balzacin kaltaisia ajattelijoita on huvittanut -kuvata tämänluontois;a pikkueläjiä. Ei ole mitään ikuisemmin yhtäläistä -kuin nämä pikkueläjät; eikä kuitenkaan vuosisadasta vuosisataan mikään -muutu syvällisemmin kuin ilmapiiri, joka heitä ympäröi. Samoja eleitä -eri taivaiden alla, mutta taivaiden, jotka eivät näyttäisi erilaisilta, -elleivät eleet olisi samoja. Suuri sankariteko kääntää kokonaan -katseemme itseensä; mutta vähäpätöiset sanat ja teot siirtävät -huomiomme sitä ympäröivään taivaanrantaan, ja eikö inhimillisen -viisauden valokohta ole aina taivaanrannalla? Jos näkee oliot luonnon -tunteen ja järjen mukaan, ei näiden elämien yleinen keskinkertaisuus -voi olla todella keskinkertaista, juuri siksi että se on niin yleistä. - -Muuten on varsin hyödytöntä tehostaa tätä: jonkun sielun tuntee vain -niin korkealle asti kuin on oppinut omansa tuntemaan, eikä ole olemassa -ainoatakaan olentoa, niin pieneltä kuin se alussa näyttäneekin, joka ei -kohoa pimeästä sitä mukaa kuin se pimeä, jossa olemme, hälvenee. Emme -näe sitä, jonka täytyy suurentua, jotta voisimme sitä rakastaa; sitä, -jota emme rakasta, on välttämätön valaista kohottamalla liekkiä, kunnes -se tulee rakkauden tasalle. Ainoa, mitä meidän on toivottava, on, että -valonsäde joka päivä loistaisi sielustamme. Samantekevää on, minne se -sattuu. Ei ole ainoatakaan esinettä, johon katse tai ajatus lankeaa, -joka ei sisältäisi useampia aarteita kuin ne voivat valaista. Tässä -maailmassa ei ole niin pientä seikkaa, ettei se olisi paljon suurempi -kuin kaikki se valo, jonka sielu voi sille lainata. - - -86. - -Eikö ihmiskohtalojen oleellisinta tavata tavallisissa kohtaloissa, kun -ne on vapautettu monista yksityisseikoista, jotka häiritsevät -tarkkaavaisuutta? Suuri, huipuilla tapahtuva siveellinen taistelu on -tavattoman kaunis näky. Tarkkaavainen katselija ihailee kauan -ihmeellistä puuta autiolla ylängöllä, mutta lakattuaan ihailemasta sitä -hän menee metsään, jossa puut eivät ole niin ihmeellisiä, mutta -lukemattomia. On todennäköistä, että suunnattoman metsän muodostavat -vain keskinkertaiset rungot ja oksat, mutta eikö se ole syvä, eikö -sillä ole olemisen oikeutta, koska se on metsä? Poikkeuksellinen ei -milloinkaan ole sanova viime sanaa, ja sen, mitä sanotaan yleväksi, -pitäisi olla vain selvempi ja tarkempi tieto kaikkein normaalisimmasta. -On terveellistä usein katsella niitä, jotka taistelevat huipuilla, -mutta on myöskin välttämätöntä olla unohtamatta niitä, jotka nukkuvat -tasangolla. - -Nähdessään mitä tapahtuu niille, jotka niin uinailelevat, nähdessään -kuinka paljon itse on saanut taistella erottaakseen ahtaamman onnen -niiden onnesta, jotka taistelevat sivulla, pitää taistelua ehkä -vähemmän tärkeänä, mutta rakastaa sitä enemmän. Mitä huomaamattomampi -palkinto on, sitä toivottavampi se on, ei niin, että haluaisi -vilpillisen hovimiehen tavoin nauttia salassa onnen suosiosta, mutta se -ilo, jonka se meille näin antaa muille siitä ilmoittamatta, on ehkä -ainoa, jota emme ole vähentäneet veljiemme osasta. Silloin ei enää -katso jälkimmäisiä ja sano: "Miten kaukana olenkaan noista ihmisistä!" -vaan saattaa lopulta aivan yksinkertaisesti itselleen tunnustaa: "Mitä -enemmän kohoan, sitä vähemmän tunnen etääntyväni lukuisimmista ja -mitättömimmistä seuralaisistani, ja ne askeleet, jotka astun kohti -epävarmaa päämäärää, lasken niiden askeleiden mukaan, jotka lähentävät -minua niihin, joita olen halveksinut ennen tietämättömyydessäni ja -turhamaisuudessani." - - -87. - -Mitä onkaan itse asiassa pieni elämä? Niin nimitämme elämää, joka on -itsestään tiedoton, elämää, joka kuluu samassa paikassa neljän tai -viiden henkilön kesken, elämää, jonka ajatukset, tunteet, intohimot ja -halut suuntautuvat mitättömiin kohteisiin. Mutta sille, joka sitä -katselee, juuri siksi että hän sitä katselee, muuttuu jokainen elämä -suureksi. Elämä ei ole suuri eikä pieni itsessään, sitä katsellaan -suuremmin tai pienemmin, siinä kaikki; ja elämä, joka näyttää korkealta -ja suurelta kaikista, on elämä, joka on tottunut katsomaan avarasti -itseensä. Jos et milloinkaan näe itsesi elävän, joudut pakostakin -elämään ahdasta elämää; mutta se, joka näkee sinun niin elävän, on -juuri sen kolkan keskinkertaisuudessa, jossa liikut, näkevä -jonkinlaisen näköpiirin tapaisen tai lujemman tukikohdan, josta ajatus -voi kohota inhimillisemmin ja varmemmin voimin. - -Me luulemme aluksi, että kaikkialla ympärillämme on kivettyneitä, -sulkeutuneita ja yksitoikkoisia olentoja ja ettei ole mitään, joka -sieluumme, ainaiseen tunteeseen, iäiseen harrastukseen, loppumattomaan -inhimillisyyteen yhdistää sen elämän, jota vanhapiika, ahdasjärkinen -virkamies tai kullanhimonsa orjuuttama saituri viettää. Mutta annappa -jonkun, jolla on silmät ja korvat avoinna kuten Balzacilla esimerkiksi, -kulkea heidän keskellään, ja se tunne, joka on syntynyt maaseudulla -vaatimattomassa kamarissa, on ulottuva yhtä kauas, on kuohuttava pohjaa -myöten koko ihmiselämää yhtä syvästi, yhtä voimakkaasti kuin se -kunnianarvoisa intohimo, joka suuren kuninkaan historiassa säteilee -valtaistuimen korkeudesta. "On sellaisia pikku myrskyjä", sanoo Balzac -eräässä ihailtavimmista kertomuksistaan pikkueläjistä (_Le Curé de -Tours_), "on sellaisia pikku myrskyjä, jotka kehittävät sielussa yhtä -monia intohimoja kuin on tarvittu ohjaamaan suurimpia yhteiskunnallisia -harrastuksia. Eikö ole erehdystä luulla, että aika on nopea vain niille -sydämille, jotka hautovat laajoja suunnitelmia, jotka kuohuttavat -elämää ja saavat sen vaahtoamaan? Apotti Troubertin hetket kuluivat -yhtä vilkkaina, haihtuivat yhtä huolestuttavien ajatuksien vallitessa, -olivat yhtä syvien toiveiden ja pettymyksien kyllästämää kuin -kunnianhimoisen pelurin tai rakastavan kamalat hetket. Jumala yksin -tietää sen tarmon salaisuuden, jonka ihmisistä, asioista ja itsestämme -parhaillaan saamamme voitot maksavat. Joskaan emme aina tiedä, minne -olemme matkalla, tunnemme kuitenkin hyvin matkan vaivat. Mutta jos -historioitsijan sallitaan jättää se tapahtumakulku, jota hän kuvailee, -hetkeksi asettuakseen arvostelijan asemaan, jos hän vaatii sinua -silmäilemään näiden vanhojenpiikojen ja näiden kahden apotin elämään, -jotta saataisiin selville sen onnettomuuden syy, joka jäyti heidän -olemustansa, käynee sinulle selväksi, että ihmisen on välttämätöntä -tuntea eräitä intohimoja kehittääkseen itsessään ominaisuuksia, jotka -antavat hänen elämälleen jaloutta, avartavat hänen näköpiiriään ja -vaimentavat itsekkyyttä, joka on kaikille luoduille luonnollinen." - -Tämä on totta. Ei ole aina rakastettava valoa sen itsensä, vaan sen -vuoksi, mitä se valaisee. Suuri tulenloimu vuorilla on ihana, mutta -siellä on vain niin vähän ihmisiä, ja pieni liekki ihmisjoukon keskellä -on usein hyödyllisempi. Pienissä elämissä suuret muuten näkevät -parhaiten olemuksensa, ja katsomalla ahtaita tunteita avartaa omiaan. -Ei niin, että ahtaat tunteet saisivat vieroittavan muodon, mutta ne -näyttävät yhä huonommin sopivan sen totuuden suuruuteen, joka meidät -täyttää. On sallittua unelmoida elämästä, joka on parempi kuin -tavallinen elämämme, mutta ei ole sallittua, luulen ma, yhdistää tätä -unelmaa aineksista, joita ei ole jokapäiväisessä elämässä. Väitetään, -että on hyvä katsoa elämää ylemmäksi, mutta ehkä on vieläkin parempaa -totuttaa sieluaan katsomaan suoraan eteensä eikä toiveittensa ja -unelmiensa päämäärinä katsomaan muihin huippuihin kuin niihin, jotka -selvästi voidaan erottaa niistä pilvistä, jotka loistavat -taivaanrannalla. - - -88. - -Kaikki tämä vie meidät kohtaan, josta kauan sitten läksimme. Me -olisimme pysähtyneet ulkonaiseen kohtaloon, mutta on muitakin -kyyneleitä kuin ne, joita ulkonaiset surut silmiimme nostattavat. -Viisaan, jota rakastamme, on elettävä kaikkien inhimillisten -intohimojen keskellä; sillä sydämemme intohimot ovat ainoa ravinto, -jota viisaus kauan vaaratta voi käyttää. Intohimomme ovat työmiehiä, -jotka luonto lähettää meille avuksi rakentamaan tietoisuutemme, s.o. -onnemme palatsia; ja ihminen, joka ei laske sisään näitä työmiehiä ja -luulee voivansa yksin nostaa kaikki olemuksensa kivet, ei saa -milloinkaan muuta kuin ahtaan, kylmän ja alastoman kammion sielunsa -suojaksi. - -Olla viisas ei suinkaan ole samaa kuin olla ilman intohimoja, vaan -sitä, että oppii puhdistamaan niitä, joita itsellään on. Kaikki riippuu -siitä, mikä asema ihmisellä on elämän portailla. Toiselle ovat -siveelliset heikkoudet ja viat portaita, joita myöten laskeutuu, -toiselle ne ovat askelikko, joka vie ylöspäin. On hyvin mahdollista, -että viisas tekee useita seikkoja, joita ei-viisas ei tee; mutta -jälkimmäisen intohimot vajottavat hänet yhä enemmän vaistomaiseen, kun -sitävastoin viisaan intohimot lopulta aina valaisevat hänen -tietoisuutensa jonkin kolkan. Hänen ei esimerkiksi tarvitse rakastaa -kuin hullu, mutta jos hän niin tekee, niin hän todennäköisesti tulee -viisaammaksi kuin jos hän ei milloinkaan olisi rakastanut muuten kuin -viisaasti. Ei viisaus, vaan ylpeys hyödyttömimmässä muodossaan -rehoittaa liikkumattomassa ja tyhjässä. Ei ole kyllin, että tietää, -mitä on tehtävä, tai varmasti näkee edeltäpäin, mitä sankarit olisivat -tehneet. Se voidaan ulkonaisesti oppia muutamissa tunneissa. Ei ole -kyllin, että aikoo elää jalosti ja vetäytyy sitten kammioonsa -hoidellakseen tätä aikomustaan. Viisaus, jonka olet tällä tavoin -saavuttanut, ei pysty todella ohjaamaan ja kaunistamaan sieluasi -enempää kuin toisten neuvot pystyvät todella ohjaamaan ja kaunistamaan -sieluasi. "Meidän on etsittävä", sanoo intialainen sananlasku, "kukkaa, -joka puhkeaa hiljaisuudessa myrskyn jälkeen, ei ennen sitä". - - -89. - -Mitä kauemma kulkee rehellisesti elämän teillä, sitä enemmän uskoo -elämän yksinkertaisinten ja jokapäiväisinten lakien totuuteen, -kauneuteen ja syvyyteen. Oppii ihailemaan niitä juuri siksi, että ne -ovat niin yleisiä, niin yhdenmuotoisia, niin jokapäiväisiä. Etsii ja -odottaa yhä vähemmän tavatonta, sillä pian huomaa, että tavattomin asia -luonnon suuressa, hiljaisessa, yksitoikkoisessa liikkeessä on -tietämättömyytemme ja turhamaisuutemme lapselliset pyyteet. Ei pyydä -enää haihtuvilta hetkiltä harvinaisia ja ihmeellisiä tapauksia, sillä -ihmeellisiä tapauksia sattuu vain niille, jotka eivät vielä luota -itseensä taikka elämään. Ei enää odota kädet ristissä yli-inhimillisen -teon tilaisuutta, koska tuntee elävänsä kaikissa teoissaan. Ei pyydä -enää, että rakkaus, ystävyys ja kuolema esiintyisivät meille -haaveileminemme koristein, ihmeellisin sattumin ja ennusmerkein; -osaa ottaa ne vastaan todellisessa yksinkertaisuudessaan ja -alastomuudessaan. Saa vihdoinkin vakaumuksen, että voi löytää vastineen -sankariuteen ja kaikkeen, mikä heikkojen, itsetiedottomien ja -huolestuneiden silmissä on rehellisesti ja täydellisesti hyväksytyssä -olemassaolossa ylevää ja poikkeuksellista. Ei luule itseään enään -kaikkeuden ainoaksi suosikkipojaksi, vaan lisää tietoisuuttaan, -valaisee hymyään ja kirkkauttaan kaikella, mitä ottaa ylpeydestään. - -Tultuamme tähän kohtaan näyttävät pyhän Teresian tai Jean de la Croixin -elämän ihmeelliset tapahtumat, mystikoiden hurmio, legendain -rakkaudenkuvausten yliluonnolliset sattumat, Aleksanteri Suuren tai -Napoleonin kohtalo hyvin lapsellisilta kuvitelmilta verrattuina -inhimillisen ja vilpittömän viisauden terveeseen ja hyvään -rehellisyyteen, joka ei aio kohottautua ihmisten yläpuolelle saadakseen -tietää, mitä he eivät saa tietää, mutta osaa siitä, mitä kaikki saavat -tietää, aina löytää sen, mikä on välttämätöntä, jotta sydän ja ajatus -avartuisivat. Ihmisestä ei tule todellista ihmistä tahtoessaan olla -muuta kuin ihminen. Miten monet olennot kuluttavatkaan aikansa -epätodennäköisen pyrstötähden odotuksessa, eivätkä milloinkaan huomaa -katsella muita tähtiä, koska kaikki näkevät ne ja koska ne ovat -lukemattomia! Tavattoman kaipaaminen on usein tavallisten sielujen -suuri sairaus. Meidän pitäisi päinvastoin sanoa itsellemme, että mitä -normaalisemmalta, yleisemmältä, yhtäläisemmältä meille tapahtuva -näyttää, sitä enemmän me pääsemme näkemään ja rakastamaan elämän -syvyyksiä ja iloja juuri tässä yleisyydessä, sitä enemmän me lähenemme -meitä elähdyttävän suuren voiman rauhaa ja totuutta. Ei ole mitään -vähemmän tavatonta kuin esim. valtameri, koska se peittää maapallomme -kaksi kolmannesta, eikä kuitenkaan ole mitään avarampaa. Ihmisessä ei -ole mitään kaunista ja suurta ajatusta, tunnetta, tekoa, joka ei voisi -voimistua normaalisimman elämän yksinkertaisuudessa; ja kaikki, mikä -siinä ei voi saada tilaa, kuuluu vielä laiskuuden, tietämättömyyden tai -turhamaisuuden valheisiin. - - -90. - -Merkitseekö tämä sitä, ettei viisas saa elämältä odottaa mitään enempää -kuin muut ihmiset, että on rakastettava keskinkertaisuutta, tyydyttävä -vähään, rajoitettava toiveitaan ja kutistettava onneaan pelosta, ettei -tule onnelliseksi? Päinvastoin viisaus, joka liian helposti kieltäytyy -jostakin inhimillisestä toiveesta, on sairaalloinen ja raajarikko. -Ihmisellä on useita oikeutettuja toivomuksia, jotka hyvin voivat olla -ilman liian ankaran järjen hyväksymistä. Mutta emme saa luulla itseämme -onnettomiksi, niin kauan kuin meillä on vain onni, joka meitä -ympäröivien mielestä ei näytä erikoiselta. Mitä viisaampi on, sitä -helpompaa on joutua vakaumukseen, että on onnellinen. On hyvä saada -varmuus, että inhimillisen onnen kadehdittavimpia ovat sen -yksinkertaisimmat hetket. Viisas oppii elähdyttämään ja rakastamaan -elämän hiljaista olemusta. Uskollinen ilo on vain tässä hiljaisessa -olemuksessa, eikä tavaton onni milloinkaan uskalla seurata askeleitamme -hautaan asti. - -On tärkeää yhtä veljellisesti ja riemuiten kuin muut päivät ottaa -vastaan se päivä, joka lähenee ja etenee tekemättä mitään ilon tai -toivon tavallisuudesta poikkeavaa liikettä. Se on luoksemme päästäkseen -kulkenut samat avaruudet ja samat kaikkeudet kuin se päivä, joka tapaa -meidät valtaistuimella tai suuren rakkauden vuoteessa. Se kätkee ehkä -vaippaansa vähemmän huomiota herättäviä, mutta yksinkertaisemmin -hartaita hetkiä. Yhtä monta iäisyysminuuttia on viikossa, joka kuluu -mitään sanomatta, kuin siinä, joka kuluu pitkään huutaen. Kaikki, mitä -joku hetki näyttää meille sanovan, on pohjaltaan samaa kuin mitä -itsellemme sanomme. Aika on epäröivä ja arka matkustaja, joka ilostuu -ja synkkenee sitä mukaa, otetaanko hänet hymyillen vai synkin katsein -vastaan. _Sen_ ei ole tuotava meille onnea; vaan meidän on tehtävä -onnelliseksi hetki, joka tulee etsien turvapaikkaa sielustamme. Se on -viisas, jolla aina on sanottavana jotakin rauhaisaa sille jo -kynnyksellä. Meidän on kerättävä itseemme yksinkertaisimmat -onnenaiheemme. Sentähden ei meidän ole lyötävä laimin mitään -tilaisuutta olla onnellisia. Koettakaamme ensin tutkia muiden ihmisten -mukaista onnea, jotta sitten saatuamme lisää asiantuntemusta voisimme -päästä itsemme mukaiseen onneen. Sen laita on kuin rakkauden. On -täytynyt rakastaa syvästi tietääkseen, miten pitäisi rakastaa, kun ei -enää rakasta. On hyvä olla toisinaan näkyvällä tavalla onnellinen -oppiakseen olemaan onnellinen näkymättömällä tavalla, ja ehkei ole -välttämätöntä kuunnella hetkiä, jotka puhuvat kovaa huumauksessaan, -muun vuoksi kuin vähitellen oppiakseen sen kielen, joka ei milloinkaan -puhu kuin hiljaa. Vain ne ovat lukuisat, tyhjenemättömät, pettämättömät -ja pakenemattomat, koska ne ovat niin lukuisat, eikä viisaan olisi -otettava lukuun muita kuin ne. Olla onnellinen on harjaantumista -näkemään lukemattomien ja nimettömien hetkien kätketyt nymyt ja -salaperäiset koristeet, ja nämä koristeet ovat vain meissä itsessämme. - - -91. - -Mutta mikään ei olisi tässä kuvaamaamme rakkautta vastaan sotivampaa -kuin alhainen varovaisuus, ja parempaa olisi hyöriä minkä onnen -ympärillä tahansa kuin uinaillen liedennurkassa odottaa ihanteellista -onnea, joka ei milloinkaan tule. Sen ihmisen asunnon ylle, joka ei -koskaan mene ulos, ei tavallisesti laskeudu muita iloja kuin ne, joita -ei kukaan muu ole halunnut. Emme myöskään tunteiden alalla pidä esim. -sitä viisaana, joka ei mene tavattoman paljon kauemmaksi kuin mitä -järki sallii tai mitä kokemus neuvoo häntä odottamaan. Emme myöskään -nimitä viisaaksi ystävää, joka ei kokonaan antaudu ystävälleen, koska -aavistaa ystävyyden loppuvan, emmekä rakastajaa, joka ei koskaan -antaudu, pelosta että tuhoutuu rakkaudessa. - -Meidän on sanottava itsellemme, että kaksikymmentä onnetonta sattumaa -ottaa pois vain onnentarmomme häviäviä aineksia, ja itselleen voi -tunnustaa, että kaikki viisaus loppujen lopuksi on vain jonkinlaista -puhdistettua onnentarmoa. Olla onnellinen on ennen kaikkea oppia -olemaan onnellinen, oppiakseen samalla kertaa kiinnittämään yhä -vähemmän huomiota siihen, mitä onni on itsessään. On tärkeää, että -ihminen niin kauan kuin mahdollista on niin onnellinen kuin -mahdollista, sillä ne, jotka vihdoin menevät itsestään ulos onnenportin -kautta, ovat tuhannen kertaa vapaampia kuin ne, jotka menevät ulos -surun portista. Viisaan ilo valaisee samalla hänen sydäntään ja koko -hänen sieluaan, kun taas suru hyvin usein valaisee vain hänen -sydäntään. Ihminen, joka ei ole ollut onnellinen, muistuttaa jossakin -määrin matkustajaa, joka ei ole matkustanut muulloin kuin yöllä. - -Ja sitten tapaa onnesta syvemmän, jalomman, puhtaamman ja avaramman -nöyryyden kuin onnettomuudesta. On nöyryyttä, joka on asetettava -lois-hyveiden joukkoon, yhteen hedelmättömän itsensäkieltämyksen, -häveliäisyyden, vapaaehtoisen siveyden, sokean iloista luopumisen, -hämärän alistumisen, katujanmielen ja muiden sellaisten kanssa, jotka -liian kauan seisovaan lampeen, jonka ympärillä muistomme vieläkin -liikuskelevat, ovat johtaneet inhimillisen moraalin elävän veden. En -puhu alhaisesta nöyryydestä, joka usein on vain laskelmaa tai, -katsellaksemme asioita parhaassa valossa, ylpeyden arkuutta ja -jonkinlaista korkoakiskovaa lainaamista, jonka tämänpäiväinen turhuus -myöntää huomeniselle. Mutta viisas kuvittelee toisinaan, että on -terveellistä vähän pienentyä omissa silmissään ja olla tunnustamatta -itselleen ansioita, jotka usein olisi oikeutettu itselleen tunnustamaan -verratessaan itseään muihin. Sellainen nöyryys, vaikka se olisi -vilpitönkin, anastaa sisäiseltä rehellisyydeltämme, jota aina on -kunnioitettava yli kaiken, sen mahdollisuuden lisätä elämänasemamme -suloutta. Joka tapauksessa se paljastaa jonkinlaista itsetietoisuuden -arkuutta, ja viisaan itsetietoisuudella ei saa olla mitään -häveliäisyyttä eikä arkuutta. - -Mutta tämän liian henkilökohtaisen nöyryyden rinnalla on yleistä -nöyryyttä, ylevää ja kiinteää nöyryyttä, joka elää kaikesta, mitä -henkemme, sielumme ja sydämemme saa kokea. Nöyryyttä, joka mitä -tarkimmin osoittaa meille, mitä ihminen voi odottaa ja toivoa, joka -pienentää meitä vain tehdäkseen suuremmaksi kaikki, mitä näemme, -nöyryyttä, joka opettaa meille, että ihmisen merkitys ei ole siinä, -mitä hän on, vaan siinä, mitä hän voi havaita, siinä, mitä hän pyrkii -hyväksymään ja ymmärtämään. On totta, että surukin meille avaa tämän -nöyryyden alueen, vaan se tekee sitä tuskin muuten kuin johtaakseen -meidät suoraan jonkinlaiselle toivon portille, jonka kynnyksellä -menetämme monta päivää; sitävastoin onni, jolla ei ole muuta tehtävää, -hiljaa kuljettaa meitä pitkin tämän alueen luoksepääsemättömimpiä -polkuja. Ollessaan niin onnellinen kuin mahdollista viisas muuttuu niin -vähän vaativaksi, niin vähän ylpeäksi kuin on mahdollista. Tietäessään, -että hänellä vihdoinkin on kaikki, mitä ihmisen on sallittu omistaa, -hän alkaa ymmärtää, että kaiken hänen omistamansa arvo on siinä -tavassa, jolla hän katselee sitä, mitä ihminen ei milloinkaan voi -omata. Sentähden voi tuskin muuten kuin pitkän onnen aikana hankkia -itselleen itsenäistä elämänkatsomusta. Ei ole oltava onnellinen -ollakseen onnellinen, vaan oppiakseen selvästi näkemään sen, mitä turha -ja liian passiivinen onnen odotus meiltä ainaiseksi kätkisi. - - -92. - -Mutta jättäkäämme tämä palataksemme siihen, mitä äsken sanoimme. -Sydämemme kuningaskunnassa, joka miltei kaikille ihmisille on se -valtakunta, jossa itse elämän olemus talteen korjataan, ei ole mitään -tarpeettomia säästöjä. Siellä olisi parempi olla tekemättä mitään kuin -tehdä asioita puolittain, jäsen, mitä ei milloinkaan ole pannut -vaaralle alttiiksi, kadottaa varmasti. Intohimo ottaa meiltä todella -vain sen, mitä luulemme siltä varastavamme, ja me pienenemme aina sen -mukana, jonka olemme luulleet pidättäneemme itsellemme. Sitäpaitsi on -sielussamme eräitä niin hyviä turvapaikkoja, että vain rakkaus yksin -uskaltaa laskeutua alas niiden portaita, ja vain rakkaus tuo sieltä -mukanaan ennen aavistamattomia jalokiviä, joiden hohdon erotamme vasta -sinä lyhyenä hetkenä, jolloin kätemme avautuvat niitä tarjoamaan -rakastetuille käsille. On itse asiassa ikäänkuin kätemme avautuessaan -antamaan toisinaan levittäisivät erikoista valoa, joka tunkee -läpinäkymättömämpien olioiden läpi kuin ne salaperäiset säteet, jotka -on äskettäin keksitty. - - -93. - -Minkä vuoksi kauaa olla murheissaan erehdyksistään ja tappioistaan? -Mitä tapahtuneekin, aina synkimmän tunnin viime minuutteina, viikon -päättyessä, vuoden loppuessa on rehellisen ihmisen syytä hymyillä -mennessään itseensä. Hän oppii vähitellen suremaan ilman kyyneleitä. -Hän on perheenisä, joka illan tullen työn päätyttyä palaa kotiin. Voi -sattua, että lapset itkevät, leikkivät turmelevia ja vaarallisia -leikkejä, ovat sekoittaneet huonekalut, särkeneet lasin, kaataneet -lampun. Joutuneeko isä epätoivoon tästä? Tosin olisi teoreettisen -siveysopin kannalta katsoen ollut parempi, jos he olisivat pysyneet -aivan rauhallisina ja oppineet lukemaan ja kirjoittamaan, mutta kuka -järkevä isä kesken kiivaimpiakaan nuhteita voi olla hymyilemättä -kääntyessään selin? Hän ei sure näitä tosin vähän hulluja -elämänilmiöitä. Mitään ei ole menetetty, niin kauan kuin hän voi -palata, niin kauvan kuin hänellä on turvallisen kodin avain. Itseemme -syventymisen hyvät seuraukset ovat vähemmän sen tutkimisessa, mitä -sielumme, henkemme, sydämemme ovat aloittaneet tai loppuun suorittaneet -poissaollessamme, kuin juuri itse tässä syventymisessä. Ja jos hetket -ovat kuluneet meidän kynnyksellämme salaperäisiä siteitään avaamatta, -jos salit ovat tyhjät kuten lähtiessämmekin, jollei kukaan niistä, -joiden piti tehdä työtä, olisi liikuttanut käsiään, kertoo joka -tapauksessa palaavien askeliemme kaiku jotakin asunnon laajuudesta, -odotuksesta ja uskollisuudesta. - - -94. - -Ei ole mitään keskinkertaisia päiviä muualla kuin meissä itsessämme, -mutta korkeimmalle kohtalollekin on aina tilaa keskinkertaisimpinakin -päivinä, sillä sellainen kohtalo kehittyy paljon täydellisemmin -meissä itsessämme kuin Euroopan pinnalla. Kohtalon paikka ei ole -keisarikunnan avaruus, vaan sielun avaruus. Todellinen kohtalomme on -elämänkäsityksessämme, siinä tasapainossa, joka lopulta rakentuu -taivaan ratkaisemattomien kysymyksien ja sielumme epävarmojen -vastauksien välille. Sitä mukaa kuin nämä kysymykset laajenevat, käyvät -ne hiljaisemmiksi, ja kaikki, mitä tapahtuu viisaalle, suurentaa näitä -kysymyksiä ja tekee nämä vastaukset hiljaisemmiksi. - -Älä puhu kohtalosta niin kauan kuin joku tapaus ilahduttaa tai surettaa -sinua muuttamatta ollenkaan sitä tapaa, jolla kaikkeutta tajuat. Ainoa -seikka, mikä jää meille sitten kun rakkaus, kunnia, kaikki inhimilliset -vaiheet ja kaikki intohimot ovat haihtuneet, on yhä syventyvä -äärettömyyden tunne; ja ellei sitä meille jää, ei meille jää mitään. -Tarkoitan tunnetta enkä vain ajatuskokoelmaa, sillä ajatukset tässä -ovat vain lukemattomia askeleita, jotka vähitellen vievät meitä -tunteeseen, josta puhun. Ei ole mitään onnea onnessa itsessään, mikäli -se ei auta meitä ajattelemaan muuta, mikäli se ei auta meitä jossakin -määrin ymmärtämään sitä salaperäistä iloa, jota maailmankaikkeus tuntee -olemassaolostaan. - -Kun viisas on päässyt määrättyyn korkeuteen, rauhoittavat kaikki -tapahtumat häntä, sillä tapahtuma, joka aluksi surettaa häntä kuten -ihmisiä yleensä, lisää lopultakin painonsa elämän suureen tunteeseen. -On hyvin vaikeaa ottaa siltä tyydytystä pois, joka on tottunut -vaihtamaan kaikki epäitsekkään ihmettelyn aiheeksi. On vaikea häneltä -ottaa tyydytystä, niin ettei se käsitys, että voi olla ilman -tyydytystä, synnyttäisi korkeampaa ajatusta, joka verhoo hänet -suojelevaan valoonsa. Kaunis kohtalo on se, jossa ei mikään vaihe, -onnellinen eikä onneton, ole esiintynyt saattamatta meitä harkitsemaan, -laajentamatta sitä piiriä, jossa sielumme liikkuu, lisäämättä -elämään-kiintymisemme rauhaa. Voimmekin sanoa, että kohtalomme paljoa -todellisemmin on siinä tavassa, jolla illoin saatamme katsella taivasta -ja sen yhtäkaikkisia tähtiä, ihmisiä, jotka ovat ympärillämme, naista, -joka meitä rakastaa, ja tuhansia ajatuksia, jotka liikkuvat -mielessämme, kuin siinä sattumassa, joka meiltä tempaa rakastettumme, -valmistaa meille riemukulun tai kohottaa meidät valtaistuimelle. - - -95. - -Eräänä päivänä sanoi joku naiselle, joka hänestä näytti ihailtavimmalta -olennolta, mitä erilaisimpien lahjain, myöskin nuoruuden ja -ruumiillisen kauneuden suosimalta: "Mitä olette tekevä? Ketä voittekaan -rakastaa? En näe mitään ratkaisua. Ei ole mitään kohtaloa, joka olisi -niin ylevä kuin sielunne." Mitä tiesikään sanoja tästä? Sielun pitää -olla ylevä eikä kohtalon. Hän ajatteli epäilemättä ihmisten tavallisen -tavan mukaan valtaistuinta, voittokulkuja, ihmeellisiä vaiheita. Mutta -sillä, jolle nämä seikat edustavat ihmisen kohtaloa, ei ole -pienintäkään aavistusta siitä, mitä kohtalo on. Ja ennen kaikkea: miksi -halveksia tänään? Tänään halveksiminen todistaa, ettei ole ymmärtänyt -eilistä. Tänään halveksimalla osoittautuu vieraaksi maailmassa, ja mitä -toivot voivasi suorittaa maailmassa, jossa kuljet vieraana? Tämä päivä -on siinä parempi eilistä, jota ei enää ole, että se vielä on, on -olemassa meille. Tämä päivä, olkoon se minkälainen hyvänsä, tietää -enemmän kuin eilinen ja on siis avarampi ja kauniimpi. - -Luuletko, että naista, josta nyt puhun, olisi odottanut kauniimpi -kohtalo Venetsiassa, Firenzessä tai Roomassa? Hän olisi ollut läsnä -loistavissa juhlissa ja hänen kauneutensa olisi vaeltanut näillä -ihanilla seuduilla. Hän olisi siellä ehkä nähnyt prinssejä, kuninkaita -ja valioväkeä jalkainsa juuressa, ja ehkä hän olisi voinut hymyilyllään -lisätä suuren kansan onnea, sivistää ja jalostaa koko aikakauden -ajatustapaa. Tänään hänen elämänsä kuluu ehkä neljän viiden sielun -piirissä, jotka hänet tuntevat ja häntä rakastavat. Voi sattua, ettei -hän lähde kodistaan ja ettei hänen elämänsä, hänen ajatuksensa ja hänen -voimansa jätä mitään selvää, pysyväistä jälkeä ihmisiin. Voi sattua, -että koko hänen kauneutensa, koko hänen voimansa, koko hänen -siveellinen tarmonsa saa olla hautautuneena hänessä ja niiden muutamien -sydämissä, jotka ovat häntä lähenneet. On myös mahdollista, että hänen -sielunsa keksii ulospääsyn. Meidän päivinämme eivät ne suuret portit, -jotka päästävät hyödylliseen ja muistettavaan elämään, liiku samalla -narinalla saranoillaan kuin ennen. Ne ovat ehkä vähemmän suurenmoisia, -mutta useampia luvultaan, ja ne avautuvat kohti polkuja, jotka ovat -hiljaisempia, koska johtavat kauemmaksi. - -Mutta jos oletammekin, että kaikki jää pimeyteen, eikö hän ole saanut -kohtaloaan, jos mikään säde ei ole päässyt hänen asuntonsa kynnyksen -ylitse? Eikö kohtalo voi olla kaunis ja täydellinen itsessään? -Pysähtyykö todellisten voimakas sielu, joka luo katseensa taaksepäin, -osakseen tulleisiin riemuvoittoihin, jolleivät nämä riemuvoitot ole -saaneet häntä ajattelemaan elämää, lisänneet hänessä inhimillisen -olemassaolon jaloa nöyryyttä, saaneet häntä enemmän rakastamaan sitä -hiljaisuutta ja mietiskelyä, jossa korjataan hedelmiä, jotka ovat -muutamissa tunneissa kypsyneet niiden tunteiden lämmössä, jotka kunnia, -rakkaus ja innostus saavat kuohumaan? Ja mitä jääkään hänelle näiden -juhlien ja näiden sankarillisten, siunausta tuottavien tai -sopusointuisten tekojen jälkeen, paitsi muutamia ajatuksia, muutamia -muistoja, vähän tietoisuuden lisäystä, sanalla sanoen, sekä vähän -rauhallisempi ja vähän laajempi tunne -- koska se ulottuu useampiin -asioihin -- ihmisen asemasta tässä maailmassa? Mutta mitä me tuomme -mukanamme silloin, kun rakkauden, vallan tai kunnian loistavat vaatteet -putoavat jalkoihimme levon hetkellä -- ja eikö tuo hetki lyö joka ilta -ja joka kerta ollessamme yksinämme? -- mitä tuomme siihen rauhanmajaan, -jossa lopuksi jokaisen elämän onni punnitaan ajatuksen painoilla, -saavutetun luottamuksen painoilla, tietoisuuden painoilla? Onko meidän -todellinen kohtalomme siinä, mitä ympärillämme tapahtuu, vai siinä, -mitä sielussamme asuu? "Kuinka voimakkaita säteitä lähteekään siitä -kunniasta tai voimasta, josta ihminen nauttii", sanoo eräs ajattelija, -"on hänen sielunsa pian selvinnyt tunteista, jotka jokainen ulkonainen -teko hänelle aiheuttaa, ja hän huomaa äkkiä todellisen tyhjyytensä, kun -ei havaitse mitään muuttunutta, mitään uutta, mitään suurempaa -ruumiillisten kykyjensä harjoittamisessa. Kuninkaat ovat tuomittuja, -joskin koko maapallo kuuluisi heille, kuten muutkin ihmiset elämään -pienessä piirissä, jonka lakien alaisia he ovat, ja heidän onnensa -riippuu henkilökohtaisista vaikutelmista, joita he saavat." - -Jotka he saavat ja muistavat, lisäämme me, koska nämä vaikutelmat ovat -parantaneet heitä, sillä sielut, joita tässä tutkimme, eivät muista -elämän vaiheista milloinkaan muuta kuin ne, jotka ovat tehneet heidät -vähän suuremmiksi, vähän paremmiksi. Onko siis mahdotonta missä -hyvänsä, missä hiljaisuudessa tahansa, tavata ainoaa muuttumatonta -ainesta, joka jää jaloimman ulkonaisen olemassaolon sulattimen -pohjalle, ja koska emme omista mitään muutoin, kuin mikäli se seuraa -meitä hämärään ja hiljaisuuteen, onko se meille vähemmän uskollinen -hiljaisuudessa ja hämärässä, koska se on syntynyt siellä? - -Vaan älkäämme menkö pitemmälle näitä teitä, jotka voisivat viedä meidät -liian teoreettiseen viisauteen. Jos kaunis ulkonainen kohtalo ei ole -välttämätön, ei ole kuitenkaan vähemmän tarpeellista toivoa sitä ja -tehdä kaikki mitä voi sen saavuttaakseen, niinkuin kiinnittäisi siihen -tavattomasti huomiota. Viisaan suuri velvollisuus on koputtaa kaikille -kunnian, työn, onnen ja rakkauden porteille, jollei mikään avaudu -vakavan ponnistuksen, pitkän odotuksen jälkeen, on hän ehkä juuri -ponnistuksessa ja odotuksessa löytänyt hakemansa selvyyden ja -hakemainsa tunteiden vastineen. "Toimiminen", on Barres jossakin -kohdassa sanonut, "on yhä laajempien kokemusalueiden liittämistä -harkintaamme". Toimiminen, voisi lisätä, on nopeammin ja täydellisemmin -ajattelemista kuin ajatus voi tehdä. Toimiminen ei ole sitä enää, että -ajattelee vain aivoilla, vaan sitä, että saa koko olennon ajattelemaan. -Toimiminen on ajatusten syvimpien lähteiden sulkemista unelmassa, jotta -saisi ne avatuiksi todellisuudessa. Mutta toimiminen ei välttämättä ole -voittamista. Toimiminen on myös yrittämistä, odottamista ja -malttamista. Toimiminen on myöskin kuuntelemista, kokoutumista, -vaitioloa. - -On totta, että naiselle, josta tässä puhumme, olisi Ateenassa, -Firenzessä tai Roomassa sattunut joitakuita innostumisen aiheita ja -joitakuita tilaisuuksia kauneuden tai sankaruuden osoittamiseen, joita -hän ei tapaa tänään. Hänellä olisi siellä myös ollut tekojensa -ponnistus ja muisto, elävä ja kallisarvoinen voima, sillä ponnistus, -jonka olemme suorittaneet, muisto siitä, mitä olemme tehneet, muuttavat -usein meissä useampia seikkoja kuin korkein ajatus, joka siveellisesti -tai älyllisesti vastaisi tuhansia tällaisia ponnistuksia ja tällaisia -muistoja. Niin, vain sitä olisi kadehdittava toimivalta ja loistavalta -kohtalolta, että se avartaa ja herättää monia tunteita ja voimia, jotka -muuten eivät milloinkaan olisi heränneet unestaan tai päässeet liian -ahtaan olemassaolon aitauksesta. Mutta se, että tietää tai että -aavistaa, että nämä tunteet tai nämä voimat uinuvat meissä, eikö se -merkitse sitä, että herättää niiden parhaan, että jo hetken katselee -kaunista ulkonaista kohtaloa huipuilta, jonne se pääsee vasta päiviensä -päättyessä, ja että jo edeltäpäin korjaa sen sadon parhaan, jota se ei -voi kerätä ennenkuin monien myrskyjen jälkeen? - - -96. - -Eilen illalla lukiessani jälleen Saint-Simonia, jolloin tuntuu kuin -tornin huipusta näkisi satoja ihmisiä hyörimässä tasangolla, opin -ymmärtämään sen, mitä ihmisen vaisto nimittää kauniiksi kohtaloksi. -Ehkei Saint-Simon itse tiedäkään, mitä hän rakastaa ja mitä hän ihailee -muutamissa sankareissaan, jotka hän ympäröi jonkunlaisena alistuvalla -ja itsetiedottomalla kunnioituksella. Kuolleita ovat sadat hyveet, -joita hän kunnioitti, ja tuhannet ominaisuudet, joita hän ylisti -suurissa miehissään, tuntuvat meistä tänään pieniltä. Mutta vaikkei hän -erikoisesti käsittelekään eräitä ja vaikka hän pohjaltaan ei hyväksy -aatetta, joka heitä elähyttää, esiintyy kuitenkin neljä tai viisi -vakavaa, hyväntahtoista ja ihailtavaa hahmoa, niin sanoaksemme hänen -tietämättään, siinä loistavassa joukossa, joka hyörii suuren kuninkaan -valtaistuimen ympärillä: Fénelon, Chevreusen ja Beauvilliersin herttuat -ja kruununprinssi. He eivät ole onnellisempia kuin useimmat ihmiset. -Heidän osakseen ei tule mitään ratkaisevaa menestystä, ei mitään -loistavaa voittoa. He elävät kuten muutkin levottomasti kaivaten sitä, -mitä luultavasti sen vuoksi sanotaan onneksi, koska sitä odotetaan. -Fénelon joutuu tuon jotenkin keskinkertaisen, mutta sukkelan ja -terävänäköisen, ylpeän, epäilevän ja juhlallisen, pikkuasioissa suuren -ja suurissa asioissa pienen hengen -- joka Ludvig XIV oli -- -epäsuosioon. Hänet tuomitaan, häntä ahdistetaan, hänet ajetaan -maanpakoon. Chevreusen ja Beauvilliersin herttuat, huolimatta korkeasta -asemastaan, elävät hovissa jollakin tavoin varovaisesti ja -vapaaehtoisesti syrjään vetäytyneinä. Kruununprinssi ei myöskään -nauti kuninkaan suosiota. Hän on mahtavan ja kadehtivan joukkion -vehkeilyjen maalitauluna, joka joukkio pystyy tuhoamaan hänen nuoren -soturi-kunniansa. Hän joutuu epäsuosioon, vastoinkäymisiin ja -onnettomuuksiin, jotka näyttävät parantumattomilta tässä turhamaisessa -ja orjamaisessa hovissa, sillä epäsuosio ja onnettomuudet saavat sen -suuruuden, jonka silloiset tavat niille antavat. Hän kuolee viimein -muutamia päiviä puolisonsa jälkeen, jota hän oli yksin ja rajattomasti -rakastanut. Kruununprinssi kuolee ehkä myrkytettynä niinkuin -puolisonsakin ja kaatuu kuin salaman iskemänä juuri silloin kun sen -suosion ensi säteet, jota jo oli lakattu odottamasta, alkoivat kullata -hänen palatsinsa portaita. - -Nämä surut, nämä pettymykset, nämä täyttymättömät toiveet ja nämä -huolet täyttivät heidän elämänsä. Ja kuitenkin, kun katsoo heidän -pientä, hiljaista ja eheää ryhmäänsä toisten epätasaisen ja oikullisen -melun keskellä, näyttävät nämä neljä kohtaloa todella kauniilta ja -kadehdittavilta. Sama valo seuraa heitä kaikissa heidän vaiheissaan. Se -lähtee Fénelonin suuresta sielusta. Fénelon on uskollinen yleville -aatteilleen, ihailun, pyhyyden, oikeuden, lempeyden ja rakkauden -aatteille, ja muut kolme seuraavat mestariansa ja ystäväänsä. - -Mitä merkitsee tässä, että Fénelonin mystilliset aatteet eivät ole -samat kuin omamme? Mitä merkitsee sekään, että ne ajatukset, joita -luulemme syvimmiksi ja parhaiksi ja joihin perustamme siveellisimmän -onnemme ja kaiken elämänvarmuutemme, luuhistuvat raunioiksi takanamme -ja saavat jonakin päivänä ne hymyilemään, jotka ovat keksineet -ajatuksia, joita he kuvittelevat inhimillisemmiksi ja lopullisemmiksi? -Ajatuksemme jalostavat ja kirkastavat meitä vähemmän kuin ne tunteet, -joita ne herättävät meissä. Ajatus on ehkä päämäärä, mutta sen laita on -samoin kuin monien matkojen päämäärän: itse matka, pysähdykset, se mitä -tiellä tapaAmme, se, mitä meille sattuu yli odotusten, kiinnittää -eniten mieltämme. Tässä kuten kaikissa seikoissa on pysyväistä -inhimillisen tunteen vilpittömyys. Ajatuksesta emme tiedä milloinkaan, -eikö se ehkä petä meitä; mutta rakkaus, jolla olemme rakastaneet, palaa -takaisin meihin pisarankaan sen kirkkaudesta tai voimasta hukkumatta -erehdykseen. Se mikä muodostaa ja ravitsee sitä ihanteellista olentoa, -jonka jokainen meistä pyrkii muodostamaan itsessään, ei ole niin paljon -niiden ajatusten moninaisuus, jotka ovat sen ääriviivoina, vaan se -puhdas voimakas tunne, se vilpittömyys, se epäitsekkyys, johon me -verhoamme nämä ajatukset. Tapa, jolla me rakastamme sitä, minkä uskomme -totuudeksi, merkitsee enemmän kuin totuus itse. Eikö rakkauden avulla -tulla paremmiksi kuin ajatuksen? Rakastaa rehellisesti suurta erehdystä -on usein parempaa kuin palvella pikkumaisesti suurta totuutta. - -Tämä intohimo, tämä totuus voi muuten yhtä hyvin olla epäilyssä kuin -uskossa. On yhtä intohimoista, yhtä ylevää epäilyä kuin kaunein -vakaumus. Parasta ajatuksessa, joka meistä näyttää hyvin korkealta, -hyvin puhtaalta tai syvällisen epävarmalta, on se, että se antaa meidän -rakastaa jotakin ilman ehtoja. Joko antaudun ihmiselle, Jumalalle, -isänmaalle, kaikkeudelle tai erehdykselle -- se jalo metalli, jonka -jonakin päivänä tapaa rakkauden tuhkan alla, ei johdu tämän rakkauden -kohteesta, vaan itse rakkaudesta. Vilpittömän antaumuksen -yksinkertaisuus, lämpö ja kiinteys jättävät haihtumattomia jälkiä. -Kaikki haihtuu, muuttuu, ehkä katoaa paitsi se, mikä säteilee tästä -sydämemme syvyydestä, kiinteydestä ja hedelmällisyydestä. - - -97. - -"Kellään ei ole milloinkaan ollut sellaista sielunrauhaa kuin hänellä", -sanoo Saint-Simon yhdestä niistä, joita vehkeet, vihamielisyydet ja -ansat ympäröivät. Ja myöhemmin hän puhuu erään toisen "viisaasta -rauhasta", siitä "viisaasta rauhasta", joka läpitunkee "koko pienen -lauman". Se onkin todentotta pieni, parhaille ajatuksilleen uskollinen -lauma, ystävyyden, vilpittömyyden, omanarvon ja sisäisen tyytyväisyyden -pieni lauma, joka yksinkertaisessa ja rauhallisessa valossa liikkuu -Versaillesin turhamaisuuden, kunnianhimon, valheiden ja petoksien -keskellä. - -He eivät ole mitään pyhimyksiä tämän sanan tavallisessa mielessä. He -eivät ole vetäytyneet syrjään erämaiden tai metsien syvyyksiin. He -eivät ole hakeneet itsekästä turvapaikkaa ahtaissa kammioissa. He ovat -viisaita, he eivät hylkää elämää, he pysyvät todellisuudessa. Älkäämme -luulko, että heidän hurskautensa pelastaa heidät ja että heidän -sielunsa ainoa turva on Jumalassa. Ei ole kyllin, että rakastaa Jumalaa -ja palvelee häntä parhaansa mukaan, jotta ihmissielu saisi kiinteyden -ja levon. Jumalan rakastamiseen pääsee vain älyn ja tunteiden -avulla, jotka on saanut ja joita on kehittänyt ihmisten kanssa -seurustellessaan. Ihmissielu pysyy syvästi inhimillisenä kaikesta -huolimatta. Sitä voi opettaa rakastamaan monia näkymättömiä seikkoja, -mutta hyve, täydellisesti ja yksinkertaisesti inhimillinen tunne, on -sille aina voimakkaampaa ravintoa kuin jumalallisin intohimo tai hyve. -Tavatessamme todellisesti rauhallisen ja terveen sielun olkaamme -varmat, että sen on inhimillisiä hyveitä kiitettävä terveydestään ja -rauhastaan. Jos olisi sallittua lukea niiden sydämien salaisuus, joita -ei enää ole, nähtäisiin ehkä, että se rauhanlähde, josta Fénelon joi -joka ilta maanpaossa ollessaan, oli pikemmin hänen uskollisuudessaan -onnettomalle madame Guyonille, rakkaudessaan väärin arvosteltuun ja -vainottuun kruununprinssiin kuin hänen iäisen palkinnon odotuksessaan, -enemmän hänen inhimillisesti lempeässä, inhimillisesti rehellisessä, -sanalla sanoen inhimillisesti moitteettomassa tietoisuudessaan kuin -siinä toivossa, mikä hänellä oli kristittynä. - - -98. - -Mikä ihmeellinen varmuus onkaan "pienessä laumassa"! Ei mikään hyve -sytytä täällä loistavia tulia vuorille, kaikki liekit pysyvät -sielussa ja sydämessä. Ei ole muuta sankaruutta kuin luottamuksen, -vilpittömyyden ja rakkauden, joka pysyy muistissa ja kestää. On -olentoja, joiden hyve eräinä hetkinä tulee näkyville niinkuin -läimäyteltäisiin ovia auki ja kiinni. On toisia, joissa se asuu kuin -hiljainen palvelijatar, joka ei lähde kotoa; ja ne, jotka tulevat ulkoa -ja joita paleltaa, tapaavat hänet aina valveilla lieden äärellä -odottamassa. - -Ehkä tarvitaan kauniissa elämässä harvempia sankarillisia tunteja kuin -vakavia, yhtäläisiä ja puhtaita viikkoja. Ehkäpä suora ja ehdottoman -oikeamielinen sielu on kalliimpi kuin hellä ja harras, jos siltä voi -odottaa vähän vähemmän avomielisyyttä, vähän vähemmän intoa elämän -äärimmäisissä tapauksissa, voi siihen turvautua luottavammin ja -varmemmin kaikissa tavallisissa olosuhteissa, ja kuka ihminen, niin -merkillinen, rauhaton ja kunniakas kuin hänen elämänsä lieneekin, ei -sentään suurimmaksi osaksi elä tavallisissa olosuhteissa? Mitä -ovatkaan, kun oikein ajattelee, ja varsinkin jos itse on mukana, -loistavimpien tapauksien ratkaisevimmat hetket? Eikö ole ihmeellistä -ylevimmän hetken suuressa pyörteessä nähdä rauhallisimman hetken -kaikkien tottumuksien ja kaikkien mietteiden tulevan näkyviin? On aina -palattava tavalliseen elämään: siinä on luja maa ja kestävä kallio. Ei -tarvitse joka päivä temmata minua kuolemasta, häpeästä ja epätoivosta, -mutta on ehkä välttämätöntä, että voin sanoa itselleni jokaisen päivän -jokaisena synkkänä hetkenä, että sielu, joka on lähentynyt minun -sieluani, on jossakin, hiljaisena, uskollisena, tunteettomana -kaikelle, mikä siitä ei ole totuuden mukaista, muuttumattomana, -järkähtämättömänä. - -On kyllä varmasti erinomaista silloin tällöin suorittaa sankarillinen -tai tavattoman ylevä teko, mutta vielä kiitettäväinpää, ja se vaatii -pysyvämpää voimaa, ettei milloinkaan anna alhaisen ajatuksen itseään -kiusata ja että viettää elämää, joka on vähemmän ylevää, mutta -tasaisemmin varmaa. Asettakaamme toisinaan mietiskellessämme toiveemme -siveellisestä täydellisyydestä jokapäiväisen totuuden tasolle -huomataksemme, että on paljon helpompaa ajoittain tehdä suuri hyvätyö -kuin olla milloinkaan tekemättä vähintäkään pahaa, helpompaa toisinaan -saattaa joku hymyilemään kuin olla koskaan saattamatta itkemään. - - -99. - -Heillä oli toinen toisessaan ja varsinkin itsessään turvapaikkansa, se -"kiinteä kallio", kuten Saint-Simon sanoo, ja tämän kallion -järkkymättömällä osalla oli täsmälleen sama laajuus kuin heidän -sydämensä moitteettomalla osalla. - -Tuhannet seikat muodostavat tämän "kiinteän kallion" kerrokset, mutta -eikö sen keskustasanko ole aina siinä, mikä meistä näyttää -moitteettomalta itsessämme? On totta, että tämä moitteettomasta -pitäminen usein on hyvin karkeaa ja ettei ole ketään rikollista, joka -ei joka ilta hetkeksi kohoa niille surkeille pirstaleille, joita hän -luulee moitteettomiksi. Mutta tässä puhun vähän korkeammasta hyveestä -kuin mikä on ehdottoman välttämätön, ja tavallisinkin olento tietää -varsin hyvin, mitä ymmärretään hyveellä, joka ei ole tavallinen. -Odottamattomimmalle siveelliselle kauneudelle on erikoista se, ettei -typerinkään ihminen milloinkaan voi rehellisesti väittää, ettei hän -sitä ymmärrä, ja ylevin teko on myös se, jonka helpoimmin ymmärtää. Ei -ole ehkä välttämätöntä kohoutua sen tasolle, mikä on annettu meille -ihailtavaksi, mutta on välttämätöntä milloinkaan olla vaipumatta uneen -sen syvyyksiin, mitä ei voi olla moittimatta. - -Mutta palatkaamme viisaittemme turvapaikkaan. Elämässä moni onni ja -moni onnettomuus on sattuman varassa, mutta sisäinen rauha ei -milloinkaan. Tiedän, että on rakentavia sieluja, että on toisia, jotka -rakastavat raunioita, ja että on sellaisia, jotka koko elämänsä -harhailevat toisesta turvapaikasta toiseen vieraan katon alla. Mutta -jos on vaikeaa muodostella sielun vaistoa, niin ei ole toiselta puolen -merkitystä vailla, että ne, jotka eivät rakenna, saavat tietää, mitä -iloa toiset tuntevat lakkaamatta liittäessään kiviä toisiinsa. -Ajatukset, kiintymykset, rakastumiset, vakaumukset, pettymykset, -vieläpä epäilytkin, kaikki heille sopii, ja se, mitä myrsky irti -kiskaistessaan murskaa, muuttuu mukavammaksi käsitellä, kun on vähän -kauempana taas rakennettava vähemmän komea, mutta elämän vaatimuksiin -sopivampi rakennus. - -Mitkä surut, murheet tai pettymykset voivatkaan järkyttää sen taloa, -joka ei hylännyt sitä, mikä on viisasta ja lujaa suruissa, murheissa ja -pettymyksissä, valitessaan rakennuksensa kiviä! Ja eikö voi täydellä -todella sanoa, käyttääksemme toista kuvaa, että sisäisen onnen juurien -laita on samoin kuin suurien puiden? Ne tammet, joita myrskyt useimmin -ahdistavat, saavat lopulta valtavimmat, ravintoa-antavimmat kiinnikkeet -ikuiseen maahan, ja se kohtalo, joka väärin ahdistaa meitä, ei tiedä -enempää siitä, mitä tapahtuu sielussa, kuin tuuli aavistaa sitä, mitä -tapahtuu maan alla. - - -100. - -On mieltäkiinnittävää tässä äkkiä havaita todellisen onnen mahti ja -salaperäinen vetovoima. Kun joku niistä, jotka kuuluvat "pieneen -laumaan", kulkee sen onnellisen ja riemuitsevan joukon halki, joka -vehkeillä, tervehdykdyksillä, pikku rakkausseikoilla ja pikku voitoilla -täyttää Versaillesin marmoriportaat ja suurenmoiset suojat, syntyy -toisinaan jonkinlainen hiljaisuus Saint-Simonin meluisissa -kertomuksissa. Hänen tarvitsematta sitä osoittaa näyttää siltä kuin hän -hetken mittailisi näitä äärettömiä turhamaisuuksia, näitä loistavia, -vaan tilapäisiä tyydytyksiä, näitä valheita, jotka puhuvat kovaa, mutta -vapisevat pimeässä, mittailisi rauhallisen ja voimakkaan sielun -normaalisen tason mukaan. Tapahtuu suunnilleen samaa kuin silloin, kun -lapset leikkivät kiellettyjä leikkejä, kiskovat juurineen tai tallaavat -maahan kukkia, ovat hedelmiä varkaissa tai salaa kiusaamassa viatonta -eläitä, ja pappi tai vanha mies lähestyy, joka ei kuitenkaan aio -nuhdella heitä. Leikki lakkaa äkkiä, omatunto herää kauhistuneena, ja -häpeilevät katseet pysähtyvät vastoin tahtoaan velvollisuuteen, -todellisuuteen ja totuuteen. - -Mutta aikaihmiset eivät tavallisesti kauempaa kuin lapset jää -silmillään seuraamaan vanhusta, pappia tai harkintaa, jotka etääntyy. -Mutta samantekevää, he ovat ainakin nähneet; sillä ihmissielu on, -huolimatta silmistä, jotka liiankin mielellään kääntyvät pois tai -sulkeutuvat, jalompi kuin useimmat ihmiset rauhansa vuoksi toivovat, ja -se näkee vaivatta, mikä on ylevämpää kuin se hyödytön hetki, johon sen -mielenkiintoa koetetaan herättää. Miten paljon kuiskaillaankaan pitkin -tietä, jota myöten viisas katoaa näkyvistä, on hän kuitenkin -tietämättään erehdyksiin ja turhamaisuuksiin piirtänyt jäljen, joka ei -haihdu niin nopeasti kuin luulisi. Se selvenee varsinkin kyynelten -odottamattomana hetkenä. Vähän muita puhtaampi, vähän muita elävämpi -sielu itkee hyvin harvoin Saint-Simonin kertomuksessa menemättä -itkemään jonkun luo, jonka hän on niin nähnyt kulkevan siinä vähän -rauhattomassa ja miltei ilkeämielisessä kummastuksessa, joka maailmassa -seuraa moitteettoman elämän askeleita. - -Ihmiset eivät kysy toinen toiseltansa paljoa onnesta niinä päivinä, -jolloin luulevat itseään onnellisiksi, mutta kun kärsimyksen hetki -tulee, ei ole vaikeata muistaa paikkaa, mihin kätkeytyy rauha, joka ei -ole auringonsäteen, kielletyn suudelman tai kuninkaallisen paheksumisen -varassa. Emme silloin mene niiden luo, jotka ovat samalla tavoin -onnellisia kuin me olimme, sillä me tiedämme vihdoinkin, kuinka paljon -on jäljellä tästä onnesta, sittenkun sattuma on osoittanut vähänkään -kärsimättömyyden merkkejä. Jos haluat tietää, missä varmin onni piilee, -niin katso tarkoin, minne kurjat menevät lohtua hakiessaan. Tuska -muistuttaa loitsuvapaa, jota aarteiden ja lähdesuonien etsijät muinoin -käyttivät. Se näyttää sille, jolla se on, tien asuntoon, jossa syvin -rauha huokuilee. Ja tämä on niin totta, että meidän toisinaan pitäisi -itseltämme kysyä, voimmeko luottaa onnemme laatuun, rauhaamme, elämän -suurien lakien tunnustamisen vilpittömyyteen, ilomme pysyväisyyteen, -niin kauan kuin surullisten vaisto ei johdata heitä kolkuttamaan -ovellemme, niin kauan kuin he kynnyksellä uinuen eivät näytä huomaavan -sen lampun vakavaa ja hiljaista liekkiä, joka ei milloinkaan sammu. - -Vain niillä on oikeus uskoa olevansa turvassa, joiden luo kaikki -itkevät haluaisivat tulla itkemään. Niin on siellä ja täällä maailmassa -olentoja, joiden sisäisen hymyn me huomaamme vasta siitä hetkestä -alkain, jolloin kyyneleet, jotka huuhtovat katseitamme aina niiden -salaperäisimmille lähteille asti, ovat opettaneet meitä näkemään onnen -läsnäolon, joka ei synny hetken suosiosta tai loistosta, vaan -laajentuneesta elämän käsityksestä. Tässä, kuten monissa asioissa, -kaipuu ja välttämättömyys teroittavat meidän aistejamme. Mehiläinen, -jonka on nälkä, löytää syvimpiin sokkeloihin kätkeytyvän hunajan; ja -sielu, joka itkee lohduttomasti, huomaa ilon, joka piiloutuu -luoksepääsemättömimpään kolkkaan, läpinäkymättömimpään hiljaisuuteen. - - -101. - -Niin pian kuin tietoisuus herää ja rupeaa elämään jossakin olennossa, -niin kohtalo alkaa. Tässä ei ole kysymyksessä useimpien sielujen -köyhtynyt ja passiivinen tietoisuus, vaan se aktiivinen tietoisuus, -joka ottaa vastaan tapauksen, mikä se lieneekin, samalla tavalla kuin -tyrmässäkin istuva kuningatar ottaa vastaan lahjan. Jollei sinulle -tapahdu mitään, voi tietoisuutesi jo luoda varsin suuren tapahtuman -jollakin tavoin toteamalla tapauksien puutteen. Mutta ehkei ole -ainoatakaan ihmistä, jolle ei tapahdu useampia seikkoja kuin tarvitaan -ahnaimman ja väsymättömimmän tietoisuuden ylläpitämiseen. - -Minulla on tällä hetkellä edessäni erään voimakkaan ja väkevätunteisen -sielun elämäkerta, jonka sielun sivulla päätään kääntämättä näyttävät -kulkeneen kaikki ne sattumat, jotka luovat ihmisten onnen tai -onnettomuuden. Se kuvaa viime vuosisadan alkupuoliskon erikoisinta ja -kieltämättä nerokkainta naista, Emily Brontëa. Hän on jättänyt meille -vain yhden kirjan, romaanin jolla on merkillinen nimi: _Wuthering -Heights_. Emilyn isä oli englantilainen pappi Patrik Brontë, -mitättömin, paatunein, vaativaisin ja itsekkäin ihminen, mitä ajatella -saattaa. Kaksi seikkaa näytti hänestä tärkeiltä tässä elämässä: hänen -kreikkalaisen profiilinsa puhtaus ja hänen ruuansulatuksensa varma -kulku. Mitä Emilyn äiti raukkaan tulee, näytti hän kokonaan elävän -tämän profiilin ihailussa ja avioliitollisen ruuansulatuskulun -kunnioittamisessa. Mutta tuskin kannattaa muistuttaakaan tässä hänen -olemassaolostaan, sillä hän kuoli kaksi vuotta Emilyn syntymän jälkeen. -Lisätkäämme kuitenkin yksi asia, jollei muuten, niin osoittaaksemme -vielä kerran, että keskinkertaisessa elämässä nainen miltei aina on -ylempi miestä, joka hänen on täytynyt ottaa. Lisätkäämme, että kauan -sen jälkeen, kun tämän turhamaisen ja tyhjänpäiten elävän pappismiehen -alistuva puoliso oli kuollut, löydettiin pinkka kirjeitä, joissa tämä -puoliso, joka aina oli ollut vaiti, hyvin selvästi arvosteli miehensä -välinpitämättömyyttä, typeryyttä ja itsekkyyttä. On totta, ettei itse -tarvitse olla virheetön huomatakseen virheitä muissa, mutta keksiäkseen -hyveen toisessa täytynee itsellä olla sen itu. Sellaiset olivat Emilyn -vanhemmat. Hänen ympärillään näki neljä sisarta ja yksi veli samojen -hetkien kuluvan synkän yksitoikkoisina. Koko perhe eli ja koko Emilyn -elämä kului pienessä synkässä, yksinäisessä, kurjassa ja puuttomassa -Haworthin kylässä, keskellä Yorkshiren nummea. - -Milloinkaan ei ole kai ollut tyhjempää, surullisempaa, -yksitoikkoisempaa lapsuutta ja nuoruutta kuin Emilyn ja hänen neljän -sisarensa. Ei ainoatakaan niistä onnellisista ja jossakin määrin -odottamattomista pikku tapahtumista, jotka sittemmin vuosien vierittyä -suurentuneina ja kaunistuneina sielun sisimmässä muodostavat elämän -hymyilevien muistojen ainoan tyhjentymättömän aarteen. Ensimmäisestä -päivästä viimeiseen ei mitään muuta kuin nouseminen, taloushuolet, -lukutunnit, työ vanhan tädin valvonnan alla, ateriat, kävelyt, jolloin -pikkutytöt käsikkäin, miltei aina ääneti, vakavina kulkivat kukkivaa -tai lumen peittämää nummea pitkin. Kotona ehdoton välinpitämättömyys -aniharvoin näyttäytyvän isän puolelta, joka söi omassa huoneessaan ja -vain illalla tuli pappilan yhteiseen saliin kovalla äänellä lukemaan -ikäviä parlamentin keskusteluja. Ulkona ympäröi taloa hautuumaan -hiljaisuus, suuri puuton lakeus ja kukkulat keväästä talveen hurjan -pohjoistuulen ahdistamina. - -Elämän sattumat -- sillä ei ole ainoatakaan elämää, jossa sattumat -eivät tee jotakin yritystä -- tempasivat kolme tai neljä kertaa Emilyn -tästä erämaasta, jota hän oli oppinut rakastamaan ja pitämään ainoana -paikkana, missä taivas, maa ja kasvit olivat todelliset ja ihailtavat, -kuten käy niiden, jotka liian kauan ovat pysyneet samalla paikalla. -Mutta muutamia viikkoja poissa oltuaan hän alkoi ikävöidä, hänen -kauniit, hehkuvat silmänsä himmenivät, ja joku hänen sisaristaan sai -tuoda hänet kiireimmiten takaisin yksinäiseen pappilaan. - -V. 1843 -- hän oli silloin viidenkolmatta vuoden vanha -- hän palasi -jälleen sinne milloinkaan sieltä enää lähtemättä. Ei mitään tapausta, -ei hymyilyä, ei rakkaudentoivoa koko hänen elämässään ennen tätä -lopullista paluuta. Ei edes mitään onnettomuuksien muistoa, ei mitään -niistä pettymyksistä, jotka tekevät, että niin monet heikot tai elämän -suhteen liian vähän vaativat kuvittelevat, että passiivinen uskollisuus -sitä kohtaan, mikä on tuhonnut itsensä, on hyveellinen teko, että -toimettomuus kyynel silmässä on toimettomuuden puolustus ja että on -tehnyt kaikki, mitä oli tehtävä, kun kärsimyksestään on saanut kaiken -surun ja kaiken alistumisen, mikä siitä on ollut saatavissa. - -Tämän menneisyydettömän sielun neitseellisissä ja sileissä seinissä ei -ollut mitään, johon edes olisi voinut kiinnittää muiston tai -alistumisen. Ei mitään ennen tätä viimeistä pysähdystä, ei mitään -jälkeen, ellei muutamia niukkoja ja ikäviä kokemuksia hoitaessa -sairasta veljeä, jonka elämän mursivat laiskuus ja suuri, onneton -intohimo, ja joka oli miltei hullu, parantumaton juomari ja -opiuminnauttija. Ja sitten, kun hän läheni kahdettakymmenettä -yhdeksättä ikävuottaan, eräänä joulukuun-iltapäivänä pienen pappilan -valkeaksi kalkitussa arkihuoneessa kammatessaan pitkiä mustia hiuksiaan -takkatulen ääressä, hän pudotti kamman liekkeihin, eikä hänellä ollut -voimaa ottaa sitä ylös, ja kuolema tuli vielä hiljaisempana kuin hänen -elämänsä oli ollut ottamaan hänet ilman väkivaltaa kahden hänen vielä -silloin elävän sisarensa kalpeasta syleilystä. - - -102. - -"En näe sinun varallesi kohtalon suurilla polvilla mitään rakkauden -merkkiä, mitään kunnian kipinää, mitään hymyilevää hetkeä!" huudahtaa -alakuloisen murheellisena miss Mary Robinson, joka kertoo meille tästä -elämästä. Ja itse asiassa ulkoapäin katsoen ei ole ilottomampaa, -värittömämpää, tyhjempää, jääkylmempää elämää kuin Emily Brontën. - -Mutta miltä puolelta meidän on katseltava elämää keksiäksemme sen -totuuden, arvostellaksemme sitä, hyväksyäksemme sen ja rakastaaksemme -sitä? Jos me hetkeksi käännämme katseemme nummen pienestä yksinäisestä -pappilasta, suunnataksemme sen sankarittaremme sieluun, näemme toisen -näyn. On harvinaista, että tällä tavoin voi keksiä sielunelämää -ruumiissa, joka ei joutunut mihinkään suuriin seikkailuihin, mutta -vähemmän harvinaista on kuin luullaan, että sielu elää persoonallista -elämäänsä miltei riippumatta viikon tai vuoden tapauksista. _Wuthering -Heigths'ssä_, joka on tämän sielun intohimojen, halujen, täyttyneiden -toiveiden, mietiskelyjen ja ihanteiden kuvastin, sanalla sanoen, sen -todellinen historia, tässä kirjassa on enemmän voimaa, intohimoa, -vaiheita, lämpöä, enemmän rakkautta kuin tarvittiin vuorotellen -elähyttämään ja rauhoittamaan kahtakymmentä sankarielämää, -kahtakymmentä onnellista tai onnetonta kohtaloa. - -Ei mikään tapaus pysähtynyt milloinkaan hänen asuntonsa kynnykselle, -mutta ei ole mitään tapausta, johon hänellä oli oikeus ja joka ei -ilmennyt hänen sielussaan verrattoman voimakkaana, kauniina, -täsmällisenä ja avarana. Näyttää siltä, ettei hänelle tapahdu mitään, -mutta kaikki tapahtuu hänelle kuitenkin persoonallisemmalla ja -todellisemmalla tavalla kuin useimmille olennoille, koska kaikki, mitä -hänen ympärillään tapahtuu, kaikki, mitä hän näkee, ja kaikki, mitä hän -kuulee, muuttuu hänessä ajatuksiksi, tunteiksi, lempeäksi rakkaudeksi, -ihailuksi, elämän palvonnaksi. - -Mitä merkitseekään, laskeutuuko tapaus meidän vai naapuriemme katolle? -Vesi, joka pilvistä putoaa, kuuluu sille, joka sen kokoaa; ja onni, -kauneus, terveellinen rauhattomuus tai rauha, jotka kätkeytyvät -sattuman eleisiin, kuuluvat sille, joka on oppinut ajattelemaan. Hän ei -ollut koskaan rakastunut, hän ei kuullut kertaakaan rakastajan -ihmeellisten askeleiden kajahtavan tieltä, ja kuitenkin on hän, joka -kuoli neitsyenä kahdenkymmenen yhdeksän vuoden iässä, tuntenut -rakkauden, puhunut rakkaudesta, tunkeutunut sen uskomattomimpiin -salaisuuksiin asti nin kauas, että ne, jotka ovat eniten rakastaneet, -toisinaan kysyvät itseltään, mikä nimi heidän on annettava tunteelleen, -kun he häneltä oppivat rakkauden sanoja, hurmiota ja salaisuuksia, -joiden rinnalla kaikki muu näyttää tilapäiseltä ja kalpealta. - -Missä muualla, ellei sydämessään, hän onkaan kuullut nämä -rakastajattaren saavuttamattomat sanat, joka puhuu imettäjälleen siitä, -jota kaikki hänen ympärillään vainoavat ja inhoavat ja jota hän yksin -jumaloi? "Minun suuri kurjuuteni tässä maailmassa on ollut hänen -kurjuutensa. Olen huomannut sen ja tuntenut sen kaiken alusta alkaen. -Ajatukseni, niin kauan kuin elän, on hän itse. Jos kaikki muu katoaisi -ja hän yksin jäisi, niin minä olisin yhä olemassa, ja jos kaikki muu -jäisi ja hän katoaisi, niin maailmankaikkeus ei olisi minulle enää kuin -suunnaton vieras maa, enkä minä enää kuuluisi siihen. Rakkauteni -toiseen, josta puhut, on kuin puiden lehdet, aika sen muuttaa, kuten -talvi muuttaa puut. Mutta rakkauteni häneen muistuttaa ikuisia, -maanalaisia kallioita. Ne eivät ole juuri näkyväiseksi tyydytykseksi, -mutta ne ovat välttämättömiä. -- Minä olen hän itse. Hän on aina, aina -ajatuksissani, ei ilona, yhtä vähän kuin aina olen itselleni ilona. -Minä en rakasta häntä siksi, että hän mielestäni on kaunis, vaan siksi -että hän on enemmän minä itse kuin koko minuuteni, ja mistä aineesta -sielumme ovatkin tehdyt; hänen ja minun sieluni on aina sama sielu..." - -Hän liikkuu rakkauden ulkonaisessa todellisuudessa niin viattomana, -että se meitä hymyilyttää. Mutta mistä hän on oppinut tämän sisäisen -todellisuuden, joka koskettaa kaikkea, mikä intohimossa on syvintä, -epäJoogillisinta, odottamattominta, epätodennäköisintä ja ikuisimmin -totta? Näyttää siltä kuin olisi tarvinnut elää kolmekymmentä vuotta -kaikkein kiihkeimpien suudelmien hehkuvimmissa kahleissa päästäkseen -tietämään kaiken sen, mitä hän tietää, uskaltaakseen sellaisella -pettämättömällä varmuudella ja tarkkuudella meille näyttää _Wuthering -Heightsin_ molemmissa toisilleen määrätyissä rakastavissa lempeyden ja -julmuuden vastakkaisimmat liikkeet, -- lempeyden, joka tahtoisi tuottaa -kärsimystä, ja julmuuden, joka tahtoisi saattaa onnelliseksi, autuuden, -joka halajaa kuolemaa, tuskan, joka kietoutuu kiinni elämään, inhon, -joka himoaa, ja himon, joka huumautuu inhosta, vihan kyllästämän -rakkauden, ja vihan, joka huojuu rakkauden painon alla... - - -103. - -Ja me tiedämme kuitenkin -- sillä mikään ei ole kätkettyä tässä -köyhässä elämässä -- ettei hän rakastanut ketään ja ettei kukaan -rakastanut häntä. On siis totta, että olemassaolon viimeinen sana on -se, jonka kohtalo kuiskaa sydämemme salaisimpaan sopukkaan? On siis -totta, että on yhtä todellista, yhtä kokenutta, yhtä yksityiskohtaista -sisäistä elämää kuin ulkonaista? On siis totta, että voi elää samassa -paikassa, että voi rakastaa, että voi vihata, vaikkei ole ketään -poistyönnettävänä tai ketään odotettavana? On siis totta, että sielu -riittää kaikkeen, että eräällä tasolla se aina on ratkaisevana? On siis -totta, että ympäristö on surullinen tai hedelmätön vain niille, joiden -tietoisuus vielä uinuu? - -Kaikki, mitä etsimme pitkin teitä, rakkautta, onnea, kauneutta, -seikkailuja, eivätkö kaikki tavanneet toinen toisiaan Emilyn sydämessä? -Ei mikään päivä tuonut hänelle yhtäkään näistä iloista, yhtäkään näistä -sielunliikkeistä, yhtäkään näistä hymyilyistä, jotka silmä voi nähdä, -joihin käsi voi koskettaa, ja kuitenkin oli hänellä täydellinen -kohtalo, ei mikään nukkunut hänessä, hänen sydämessään oli aina -kirkkautta, hiljaista iloa, luottamusta, tiedonjanoa, haltioitumista ja -toivoa. - -Hän oli onnellinen, sitä ei saata epäillä. Avaamalla meille sielunsa -hän voi osoittaa meille saman katoamattoman sadon kuin parhaimmat -ihmiset, jotka ovat kokeneet mitä vaihtelevinta, pisintä, eloisinta ja -täydellisintä onnea. Jos ei hänellä ollut mitään, mitä on rakkaudessa, -murheessa, tuskassa, intohimossa, ilossa oli hänellä kaikki muu, mikä -jää jäljelle inhimillisistä sielunliikkeistä, sittenkun niitä ei enää -ole. Kuka todella on omistanut jotakin, sokeako, joka asuu satumaisessa -palatsissa, vai se, joka vain kerran on ollut sellaisessa palatsissa, -mutta kulkenut siellä avoimin silmin? - -"Elää, ei elää." Älkäämme antako sanojen viedä itseämme harhaan. On -täysin mahdollista elää ajattelematta, mutta mahdotonta on ajatella -elämättä. Tapauksen onnellinen tai onneton ydin on siinä ajatuksessa, -jonka siitä saa: voimakkaille siinä ajatuksessa, jonka itse siitä -saavat, heikoille siinä ajatuksessa, jonka muut siitä saavat. On -mahdollista, että tuhansia fyysillisiä tapauksia tulee vastaasi -kulkiessasi kohti kuolemaa ja ettei mikään niistä tapaa sinussa sitä -voimaa, jota se tarvitsisi muuttuakseen siveelliseksi tapaukseksi. -Vasta silloin ihmisen tulee sanoa itselleen: "Minä en ehkä olekaan -elänyt." - - -104. - -Niin onkin oikeata väittää, että sankarittaremme sisäistä onnea, kuten -jokaisen olennon, edustaa hänen siveysoppinsa ja maailmankatsomuksensa. -Siinä on tapahtumien metsässä se pälvi, joka olisi aina mitattava -elämän lopussa, jotta voitaisiin arvioida onnen laajuus. Ja kuka voisi -enää vuodattaa pettymysten, huolien ja jokapäiväisten surujen pikku -kyyneleitä, jotka aina ovat tuskallisia, koska ne, sen sijaan että -virkistäisivät, tekevät katseen katkeraksi, kuka voisi vuodattaa niitä -sellaisissa ymmärtämyksen ja rauhan korkeuksissa, joihin Emily Brontë -kohottautui? - -Silloin ymmärtää, ettei hän itke kuten useimmat naiset, jotka koko -elämänsä harhailevat pienistä särkyneistä iloista pieniin särkyneisiin -iloihin. Särkynyt ilo masentaa vain silloin, kun kantaa sitä kuin -puidenkokooja, joka ei milloinkaan laske risukimppuansa maahan. Mutta -kuivia risuja ei ole kannettava kauaa hartioilla, ne on sytytettävä ja -muutettava loistaviksi liekeiksi. Kun näkee ne liekit, jotka leimuavat -Emilyn sielusta, ei ajattele enempää kuin hän itse kuivien risujen -surullisuutta. Ei ole mitään näköpiiritöntä onnettomuutta, ei ole -mitään parantumatonta surua sille, joka kärsiessään ja murehtiessaan -kuin muut oppii surun syvyydessä ja onnettomuuden syvyydessä seuraamaan -luonnon suurta liikettä, joka on ainoa todellinen liike. "Viisas ei voi -milloinkaan ehdottomasti sanoa, että hän kärsii, koska hän näkee koko -elämänsä", kirjoitti muuan ihailtava nainen, joka oli kärsinyt; "hän -arvostelee sitä etäisyydestä, ja jos hän kärsii tänään, niin tapahtuu -näin siksi, että hän on suunnannut ajatuksensa sielunsa epävalmiiseen -osaan". Emily esittää nähtäväksemme rakkauden, hyvyyden ja -vilpittömyyden ohella myös vihan, pahuuden ja sitkeimmän kostonhimon ja -kavalimman petollisuuden eikä tunne edes tarvetta antaa anteeksi, sillä -anteeksiantaminen on vain puolittain ymmärtämistä. Hän tarkastelee, hän -hyväksyy ja hän rakastaa. Hän hyväksyy ja rakastaa hyvää niinkuin -pahaakin, sillä pahuus on loppujen lopuksi erehtyvää hyvyyttä. Hän -opettaa meille -- ei moralistin mielivaltaisin kaavoin, vaan tavalla, -jonka vuodet ja ihmiset meille opettavat, ne totuudet, jotka pystymme -vastaan ottamaan -- pahuuden lopullista häviötä elämässä, kaiken -hiljenemistä luonnossa ja kuolemassa, "joka on vain elämän voitto -eräistä sen erikoisista muodoista". Hän osoittaa meille taitavimman, -voimasta ja nerokkuudesta rikkaimman valheen hyödyttömyyden heikoimman -ja tietämättömimmän totuuden rinnalla, osoittaa vihan pettymykset, -joka tietämättään kylvää onnea ja rakkautta tulevaisuuteen, jonka -luuli hävittävänsä. Hän on ehkä ensimmäinen, joka puhuu meille -perinnöllisyyden suuresta laista opettaakseen meille suvaitsevaisuutta, -ja kun hän työnsä päätyttyä menee kylän kirkkomaalle, sankareittensa -ikuisille asunnoille, on ruoho yhtä vihreää pyövelien kuin marttyyrien -haudoilla, ja hän ihmettelee, että joku voi kuvitella, että ilkeä uni -tulee häiritsemään niiden lepoa, jotka niin uinuvat välinpitämättömän -ja rauhallisen maan povessa. - - -105. - -Tiedän hyvin, että tässä on kysymyksessä nerokas olento, mutta -sellaiset olennot osoittavat meille vain ilmeisemmin sen, mitä voi -tapahtua, mitä tapahtuu kaikissa olennoissa, muuten se ei ole enää -nerokkuutta, vaan eriskummaista tai hulluutta. Mitä kauemmaksi menee, -sitä selvemmin näkee, että nerokkuutta tuskin on eriskummaisessa ja -että todellinen ylemmyys muodostuu aineksista, joita kaikki päivät -tarjoavat kaikille ihmisille. Tässä ei ole muuten kysymys -kirjallisuudesta. Emilyä ei lohduta kirjallisuus, vaan hänen sisäinen -elämänsä, sillä on paljonkin hyvin loistavaa kirjallisuutta, josta ei -tapaa vähäisintäkään siveellistä toimintaa. Jos Emily olisi ollut -vaiti, jos hän ei milloinkaan olisi tarttunut kynään, olisi hänessä -kuitenkin ollut sama tarmo, sama elinvoima, sama ylitulviva rakkaus, -sama sisäinen hymy koko hänen olennossaan, joka näyttää tietävän minne -menee, sama laajentunut varmuus hänen sielussaan, joka huipuilla on -osannut tehdä rauhan tämän maailman suuren epävarmuuden ja suuren -kurjuuden kanssa. Me emme olisi siitä tietäneet, siinä kaikki. - -Tämä vaatimaton elämä opettaa meille monta seikkaa. Ei tosin niin, että -hänet olisi pantava esimerkiksi niille, jotka ovat taipuvaisia -alistumiseen: he voisivat siitä erehtyä. Se näyttää kokonaan kuluvan -odotuksessa, eikä kaikilla ole oikeutta odottaa. Emily kuoli neitsyenä -kahdenkymmenen yhdeksän vuoden iässä, ja väärin on kuolla neitsyenä. -Eikö jokaisen olennon ensimmäinen velvollisuus ole tarjota kohtalolleen -kaikki, mitä ihmiskohtalolle voi tarjota? Epävalmis työ on parempi kuin -epävalmis elämä. Hyvä on olla välittämättä tyhjistä tai hyödyttömistä -nautinnoista, mutta ei ole viisasta karkoittaa luotaan miltei -vapaaehtoisesti todellisen onnen parhaita mahdollisuuksia. Onnetonta -sielua ei ole kielletty pitämästä yllä jaloa surua. Jos ihmisellä on jo -jossakin määrin avara katse elämänsä murheeseen, niin hän jo siten -harjoittaa pimeydessä siipiä, jotka jonakin päivänä auttavat häntä -kohoutumaan yli kaiken tämän surun. - -Ehkä puuttuu Emilyn elämästä ponnistus. Hänellä oli kaikki rohkeus, -kaikki intohimot, kaikki riippumattomuus sielussaan; mutta elämässään -kaikki arkuus, kaikki hiljaisuus, kaikki toimettomuus, kaikki rajoitus, -kaikki eristyminen ja kaikki ennakkoluulot, joita hän ajatuksessaan -halveksi. Tämä on liiankin usein liian mietiskelevien sielujen tarina. -Hyvin vaikeaa on arvostella jotakin elämää itsessään, ja mitä -varsinkin Emily Brontëen tulee, olisi paljonkin sanottava siitä -itsensäuhrauksesta, jolla hän menetti nuoruutensa parhaat vuodet -arvottoman, mutta onnettoman veljen hyväksi. Tässä voi siis puhua vain -aivan ylimalkaisesti, mutta mikä pitkä, mikä kapea tie johtaakaan -miltei kaikissa olennoissa heidän sielustaan heidän elämäänsä! Meidän -rohkeutemme, oikeamielisyytemme, uskollisuutemme ja rakkautemme -aatteiden laita on kuten tammenterhojen metsässä: tuhannet ja kymmenet -tuhannet katoavat ja mätänevät sammalessa, ennenkuin ainoakaan puu -tekee vesaa. "Hänellä oli", sanoi puhuessaan eräästä naisesta se -nainen, jolta äsken lainasin muutamia sanoja, "hänellä oli kaunis -sielu, kaunis äly, tunteellinen sydän, mutta kaikki tämä pääsi elämään -vasta kuljettuaan hyvin ahtaan luonteen läpi. Huomaan melkein aina -saman selvänäköisyyden puutteen, ja varsinkin saman itsensätutkistelun -puutteen. Kun joku olento haluaa meille näyttää elämänsä, alkaa hän -sanomalla meille katsomis-, käsittämis- ja tuntemistapansa; silloin -näkee jalon sielunlaadun; sittenkun vähitellen hänen kanssaan tunkee -hänen olemukseensa, luettelee hän meille tekojaan, surujaan ja ilojaan, -ja kaikessa tässä ei ole enää sielun jälkeäkään, joka hetken aikaa -kuulsi hänen periaatteittensa ja ajatuksiensa läpi. Heti kun toiminta -alkaa, ryhtyvät aistit asiaan, ja luonne tulee näkyville; sielu, s.o. -olennon korkein osa, näyttää meistä tuhoutuneelta; se on kuin -prinsessa, joka mieluummin elää äärimmäisessä kurjuudessa kuin kovettaa -kätensä tavallisessa työssä." - - -106. - -Valitettavasti ei mitään ole tehty, niin kauan kuin ei ole oppinut -kovettamaan käsiään, niin kauan kuin ei ole oppinut muovailemaan -ajatustensa kultaa ja hopeaa avaimeksi, joka ei aukaise enää vain -unelmiemme norsunluuporttia, vaan juuri kotimme portin, maljaksi, joka -ei sisällä vain unelmiemme ihmeellistä vettä, mutta ei myös laske -hukkaan sitä todellista vettä, joka valuu katollemme, vaakalaudaksi, -joka ei tyydy epämääräisesti punnitsemaan, mitä tulevaisuudessa tulemme -tekemään, vaan joka täsmällisesti ilmoittaa meille sen painon, mitä -tänään olemme tehneet. Korkein ihanne on vain tilapäinen ihanne, niin -kauan kuin se ei läheisesti tunkeudu kaikkiin jäseniimme, niin kauan -kuin se ei ole löytänyt tietä siirtyä niin sanoaksemme sormiemme päihin -asti. On olentoja, joissa itsetarkastelu hyödyttää vain heidän -järkeään. On toisia, joissa tämä sama itsetarkastelu lisää aina jonkun -seikan heidän luonteeseensa. Muutamat ovat selvänäköisiä, niin kauan -kuin heistä itsestään ei ole kysymys, niin kauan kuin ei ole kysymys -toiminnasta; toisten silmät taas kirkastuvat, kun on mentävä -todellisuuteen, kun on toimittava. Voisi sanoa, että on olemassa -älyllinen tietoisuus, joka ikuisesti istuu tai ikuisesti makaa -liikkumattomalla valtaistuimella ja joka uskottomien tai hitaiden -lähettiläiden välityksellä on yhteydessä tahdon kanssa, ja siveellinen -tietoisuus, joka aina on seisoallaan, aina valmiina marssimaan. On -totta, että jälkimmäinen lienee riippuvainen edellisestä, ehkei olekaan -muuta kuin edellinen, joka pitkästä lepäämisestä väsyneenä ja tässä -levossa opittuaan kaikki, mitä voi oppia, päättää viimein nousta -seisoalleen, laskeutua liikkumattomilta portailta, astua elämään. -Kaikki on hyvin, kunhan se vain ei viivästy siksi, että jalat -kieltäytyvät kantamasta. - -Kuka voi meille sanoa, eikö ole parempi toisinaan toimia vastoin -ajatustaan kuin olla milloinkaan uskaltamatta toimia ajatustensa -mukaan? Toimiva erehdys on harvoin korjaamaton; olosuhteet ja ihmiset -pitävät huolta sen ohjaamisesta pian oikealle tolalle, mutta mitä nämä -voivat toimettomalle erehdykselle, joka välttää kaikkea kosketusta -todellisuuden kanssa? Tämä kaikki ei muuten merkitse sitä, että meidän -on supistettava siveellistä tietoisuuttamme ja pelättävä sitä liiaksi -ravitsevamme siveellistä tietoisuutta odottaessamme. Meidän ei tarvitse -pelätä, että meillä olisi liian ihailtava ihanne voidakseen soveltua -elämään. Tarvitaan oikea hyvän tahdon tulva panemaan liikkeelle -pieninkin oikeuden tai rakkauden työ. Meidän ajatuksiemme täytyy olla -kymmenen kertaa ylempänä käyttäytymistämme, jotta tämä olisi edes -yksinkertaisen kunniallinen. Täytyy tahtoa suunnattoman paljon hyvää -voidakseen välttää vähäisen pahaa. Ei mikään voima tässä maailmassa -kulu niin suunnattomasti kuin aate, jonka on astuttava jokapäiväiseen -elämään. Sentähden on oltava sankarillinen ajatuksissa, jotta olisi -edes hyväksyttävä tai vahingoton teoissaan. - - -107. - -Meidän on viimeinen kerta lähestyttävä hämäriä kohtaloita. Ne opettavat -meille, että suurissa aineellisissakaan onnettomuuksissa ei mikään ole -auttamatonta ja että kohtalosta valittaminen on miltei aina sielunsa -köyhyyden valittamista. - -Rooman historiassa kerrotaan, että gallialainen senaattori Julius -Sabinus, joka oli noussut kapinaan keisari Vespasianusta vastaan, -joutui tappiolle. Hänen olisi ollut helppo paeta germaanien luo, mutta -koska hän ei voinut mukanaan kuljettaa nuorta vaimoansa Eponinaa, ei -hänellä ollut sydäntä häntä jättää. Näyttää siltä, kuin hädän ja -onnettomuuden päivinä lopulta havaitsisi elämän ainoan ja todellisen -arvon. Sabinus ei siis luopunut elämästä. Hänellä oli maatalo, jonka -alla oli pitkä maanalainen käytävä; sen tiesivät vain hän itse ja pari -vapautettua orjaa. Hän käski sytyttää talon tuleen, ja huhu levisi, -että hän oli myrkyttänyt itsensä ja että liekit olivat tuhonneet hänen -ruumiinsa. Itse Eponinakin piti sitä totena, sanoo Plutarkos, jonka -kertomuksen tässä lainaan siinä muodossa, jollaiseksi Antoninuksien -historian kirjoittaja, kreivi Champagny, sen on täydentänyt. Ja kun -Martialis, vapautettu orja, kertoi Eponinalle hänen miehensä -itsemurhan, makasi hän kolme päivää ja kolme yötä kasvot maahan päin, -kieltäytyen syömästä ja juomasta. Saatuaan tietää tästä murheesta -Sabinuksen tuli sääli, ja hän toimitti Eponinalle tiedon että hän vielä -oli elossa. Vaimo pysyi edelleen surupuvussa ja itki puolisoaan -päivisin ihmisten nähden, mutta öisin hän kävi miehensä luona tämän -pakopaikassa. - -Seitsemän kuukauden aikana hän laskeutui joka yö maan alle miestänsä -tapaamaan. Hän koetti saada miehensä lähtemään pakopaikasta, ajoi hänen -partansa, leikkasi hänen hiuksensa, kääri hänen päänsä siteisiin, puki -hänet valepukuun, toimitti hänet vaatekäärössä kannettuna pois ja vei -syntymäkaupunkiinsa. Mutta pian tämä olinpaikka osoittautui liian -vaaralliseksi, ja hän vei miehensä takaisin maanalaiseen käytävään. -Toisinaan Eponina asui maalla ja vietti yönsä hänen luonaan, toisinaan -palasi kaupunkiin ja näyttäytyi ystävättärilleen. Hän tuli raskaaksi, -mutta käyttämällä erästä voidetta hän sai itsensä sellaiseen asuun, -ettei kukaan nainen edes yhteisissä kylpyhuoneissa saattanut huomata -hänen raskauttaan. Kun synnyttämisen aika oli käsissä laskeutui hän -maanalaiseen käytävään, kuten naarasleijona luolaansa, ja yksin ilman -auttaja-naista antoi elämän kaksoisille. Hän ruokki niitä maidollaan ja -näki niiden kasvavan. Hän elätti miestään yhdeksän vuotta tässä -piilopaikassa ja tässä pimeydessä. Lopulta Sabinus löydettiin kuitenkin -ja vietiin Roomaan. Hän ansaitsi toden totta Vespasianuksen lempeyden. -Esittäessään keisarille molemtnat poikansa, jotka oli kasvattanut maan -alla, sanoi Eponina: "Olen synnyttänyt ne maailmaan, olen kasvattanut -ne, jotta meitä olisi useampia, jotka sinulta rukoilemme armoa." -Läsnäolijat itkivät. Keisari oli kuitenkin taipumaton, ja rohkean -galliattaren ainoana pyyntönä oli enää vain saada kuolla yhdessä -miehensä kanssa. "Olen elänyt onnellisempana hänen kanssaan -pimeydessä", huudahti hän, "kuin sinä, oi Cesar, olet milloinkaan ollut -auringon paisteessa ja keisarikuntasi loiston keskellä". - - -108. - -Mikä sydän uskaltaisi sitä epäillä, mikä sydän epäröisi rakastaa -pimeyttä, jota sellainen rakkaus kirkasti? Epäilemättä he elivät monta -kamalaa ja kauheaa hetkeä piilopaikkansa syvyyksissä; mutta kuka ei -niistäkin, jotka pitävät arvossa vain elämän alhaisimpia nautintoja, -olisi mieluummin rakastanut sellaisella hehkulla, syvällä sellaisen -haudan pohjalla, kuin ettei olisi rakastanut muuten kuin kylmästi -auringon valossa ja lämmössä? Eponinan ihastuttava huudahdus on -kaikkien niiden, jotka ovat tunteneet rakkauden, ja niiden, joiden -sielu on ymmärtänyt keksiä mielenkiintoa, järkeä, toivoa ja -velvollisuutta elämässä. Liekki, joka elähytti häntä hänen -pimeydessään, oli sama liekki, joka elähyttää viisasta yksitoikkoisten -hetkien vieriessä. Rakkaus on sielumme itsetiedoton aurinko, mutta -tämän auringon puhtaimmat, lämpimimmät, vakavimmat säteet muistuttavat -ihmeellisellä tavalla niitä, jotka oikeuden, suuruuden, kauneuden ja -totuuden haltioima sielu pyrkii itsessään monistamaan? Eikö sitä onnea, -joka sattumalta oli Eponinan sydämessä, voida siirtää jokaiseen -hyväntahtoiseen sydämeen? Eikö sen lohduttavin rakkaus, sen -itsensäunhottaminen, surujen muuttuminen hymyilyiksi, nautintojen, -joista on kieltäytynyt, muuttuminen onneksi, jonka sydän tekee -ikuiseksi, mielenkiinto, jota tuntee jokaisen päivän kalpeintakin valoa -kohtaan sen sattuessa johonkin ihailtavaan, vajoaminen valoon ja iloon, -jota mielemme mukaan voimme laajentaa enemmän ihailemalla -- kaikki -tämä ja tuhannet yhtä suloiset, yhtä avuliaat voimat, eivätkö kaikki -nämä voi ilmetä sydämemme, sielumme ja ajatuksemme voimakkaammassa -elämässä? Oliko Eponinan rakkaus muuta kuin tahaton, odottamaton ja -ansaitsematon vilahdus tästä elämästä? Rakkaus ei ajattele aina; usein -se ei tarvitse mitään harkintaa, ei mitään itsetutkistelua voidakseen -nauttia kaikesta, mitä ajatuksessa on parasta, mutta rakkauden paras -muistuttaa kuitenkin ajatuksen parasta. Koska Eponina rakasti, ei hän -nähnyt kuin kärsimyksiensä valoisat kasvot; mutta ajatella, miettiä, -katsoa tuskaansa kauemmaksi ja toimia iloisemmin kuin kohtalon -näennäisen käskyn mukaan olisi välttämätöntä, eikö tämä ole sitä, -että vapaaehtoisesti ja varmasti tekee sen, mitä rakkaus tekee -vain tietämättään; onnellisesta sattumasta? Jokainen Eponinan -kärsimyksistä sytytti soihdun maanalaisen käytävän komeroihin, ja eikö -syrjäänvetäytymiseen tottuneessakin sielussa jokainen tuska, joka saa -sen syventymään itseensä, herätä suurta lohtua? Ja kun me jalon -Eponinan kanssa elämme vainojen aikana, eikö voisi sanoa, että -sellainen tuska on kuin pakanallinen pyöveli, joka ihailun tai armon -liikuttamana keskellä suorittamaansa kidutusta äkkiä polvistuu uhrinsa -jalkojen juureen, hellästi rohkaisee sitä, tahtoo kärsiä sen kanssa ja -viimein suudellen kysyy häneltä tietä taivaaseen? - - -109. - -Minne kulkenemmekaan, vierii elämän virta runsasvetisenä taivaankannen -alla. Se pistäytyy vankilan muurien väliin, vaikkei aurinko siellä -valaisekaan sen laineita, samoin kuin se soluu kunnian ja onnen -palatsin juurella. Se, mikä meille on tärkeää, ei ole kaikille kuuluvan -ja aina juoksevan virran laajuus, syvyys ja voima, vaan sen maljan -puhtaus ja suuruus, jonka virtaan upotamme. Kaikki, mitä voimme imeä -elämästä, saa välttämättä tämän maljan muodon, ja malja on valettu -meidän tunteittemme ja ajatuksiemme, sanalla sanoen sisäisen kohtalomme -poven mukaan, niinkuin muinaisajan kuvanveistäjän pikari oli muovailtu -jumalattaren rinnan mukaan. Ihminen saa maljan, jonka hän on itselleen -tehnyt; hän saa miltei aina sen, jonka hän on oppinut itselleen -toivomaan. Me emme voisi valittaa kohtaloa kuin yhdessä suhteessa, -nimittäin, ettei se ole antanut meille käsitystä laajemmasta ja -täydellisemmästä maljasta ja sen haluamista. Niin, eroavaisuutta on -vain haluamisessa, mutta sen eroavaisuuden tajuamme vasta sinä hetkenä, -jolloin se alkaa hävitä. Kun tulee tietämään, että halumme voisi olla -kauniimpi, eikö se jo ole sen kaunistamista, eikö siten täytetä, -kohtalomme povea uudella henkäyksellä ja jo sitenkin laajenneta -ihanteellisen ja taipuvaisen maljamme ääriä, jonka metalli lopullisesti -jähmettyy vasta kuoleman kylmänä ja leppymättömänä hetkenä? - -Sillä ei ole valittamista, joka odottaa hehkuvampaa ja auliimpaa -tunnetta. Sillä ei ole valittamista, joka odottaa vähän suuremman -onnen, vähän suuremman kauneuden, vähän suuremman oikeuden kaipuuta, -juuri näistä sanotaan, että he ovat mukana valittujen autuudessa. -Jokainen heistä on puettu iloon ja pukuun, joka sopii heidän -ruumiilleen. Hän ei voi kaivata itselleen suurempaa autuutta kuin -hänellä on, sillä juuri siinä halussa, jolla hän sitä kaipasi, hän sen -omisti, jos jalosti kadehdin niiden onnea, jotka voivat suuren virran -kirkkaimpaan kohtaan laskea loistavamman ja painavamman astian kuin -minun on, on minulla tietämättäni suuri osa kaikesta, mitä he sieltä -ammentavat, ja minun huuleni painuvat heidän huuliensa rinnalle maljan -laitaan. - - -110. - -"Ketä vöittekaan rakastaa?" sanottiin -- ennenkuin näin poikkesimme -aineestamme syrjään -- eräälle naiselle, jonka ehkä muistat. Samaa -olisi voinut kysyä Emily Brontëlta ja monilta muilta; ja kaikkialla -maailmassa on joukoittain hyväntahtoisia sieluja, jotka laukkaavat -rakkautensa parhaat vuodet tehdessään itselleen tällaisia kysymyksiä -tunteittensa tulevaisuudesta. - -Kohtalon valtakunnassa muuten useimmat valitukset, surut, turhat -odotukset, tyhjä pelko ja liialliset toivomukset tunkeilevat juuri -rakkauden kuvan ympärillä. Paljon ylpeyttä, paljon väärää runoutta ja -monia valheita on kaiken tämän pohjalla. Niiden sielujen joukossa, -jotka ovat vähimmin pyrkineet itseään ymmärtämään, tapaa yleensä -useimmat väärin arvostellut sielut. Haurain, ahtain ja mielivaltaisin -ihanne saa yleensä runsaimman ravintonsa pelosta, pettymyksistä, -vaatimuksista ja pikkumaisesta halveksimisesta. Me pelkäämme aivan -erikoisesti, että loukataan tai väärin arvostellaan hyveitä, ajatuksia, -siveellisiä ominaisuuksia tai kauneuksia, joita meillä ei vielä ole -kuin mielikuvituksessamme. Tällaisten ansioiden laita on samoinkuin -aineellisenkin omaisuuden: toivo suuntautuu itsepäisimmin niihin, joita -meillä todennäköisesti on vähimmin voimaa milloinkaan saavuttaa. Niin -on heittiö, joka aikoo parantaa itsensä, suuresti ihmeissään, ettei -sille rehellisyydelle, joka hetkeksi herää hänen sydämessään, anneta -heti erikoista tunnustusta. - -Kun olemme todellisesti puhtaita, epäitsekkäitä ja vilpittömiä, kun -ajatuksemme lakkaamatta ja yksinkertaisesti kohoavat turhamaisuuden ja -vaistomaisen itsekkyyden yläpuolelle, huolehdimme paljoa vähemmän -siitä, hyväksyvätkö, ymmärtävätkö, ihailevatko ympärillämme olevat -meitä. Epiktetos, Marcus Aurelius, Antoninus Pius eivät ole milloinkaan -valittaneet, ettei heitä ole ymmärretty. He eivät luulleet itsessään -olevan mitään tavatonta tai käsittämätöntä. Päinvastoin he arvelivat, -että heidän hyveensä paras juuri oli siinä, jonka kaikki voivat ilman -ponnistusta tunnustaa, siinä, jota ei ilman aihetta väärin arvostella, -sillä miltei aina on tunteen yleisessä hitaudessa korkeampi syy. -Sairaalloiset hyveet sitävastoin, joihin kiinnitämme liian paljon -huomiota, joutuvat väärin arvostelluiksi, ja sairaalloinen on jokainen, -johon kiinnitämme liiaksi huomiota ja jolle vaadimme kunnioittavaa -tarkkaavaisuutta. Sairaalloinen hyve on usein kohtalokkaampi kuin -elinvoimainen pahe; joka tapauksessa se etääntyy liian kauas -totuudesta, ja kaukana totuudesta ei ole mitään hyvää toivottavissa. -Sitä mukaa kuin ihanteemme paranee, sisältää se yhä enemmän -todellisuutta. Sitä mukaa kuin sielumme kasvaa, pelkää se vähemmän, -ettei se kohtaa toista sielua, joka ei ole sen tasolla, sillä sielu, -joka kasvaa, on sellainen, joka lähenee totuutta, ja lähellä totuutta -kaikki saa osansa itse totuuden suuruudesta. - -Kun Dante keskellä taivaallista ja kirkkaudessaan miltei muuttumatonta -valoa on ehtinyt kolmanteen piiriin eikä näe minkään liikahtavan -ympärillään, kysyy hän äkkiä itseltään, pysyykö hän paikallaan vai -kulkeeko hän vielä kohti Jumalan valtaistuinta. Hän katsahtaa silloin -Beatriceen, ja koska tämä näyttää hänestä kauniimmalta, ymmärtää hän -lähestyneensä päämääräänsä. Mekin saatamme tiedonjanomme, rakkautemme, -kunnioituksemme ja sen ihailun kasvusta, jonka suuntaamme kaikkeen -meitä elämässä seuraavaan, laskea askeleet, jotka astumme matkalla -totuutta kohti. - - -111. - -Mies lähtee tavallisesti kodistaan hakemaan iloa, kauneutta, totuutta, -rakkautta, eikä palaa täysin tyydytettynä, ennenkuin voi lapsilleen -sanoa, ettei ole mitään löytänyt. On hyvin ylpeätä sanoa olevansa -tyytymätön, ja useimmat ihmiset syyttävät elämää ja rakkautta vain -siksi, että he kuvittelevat elämän ja rakkauden olevan heille enemmän -velkaa kuin he itse voivat itselleen sallia. On totta, että rakkaudelle -niinkuin kaikelle muullekin tarvitaan niin ylevä ihanne kuin -mahdollista, mutta jokainen ihanne, joka ei perustu voimakkaaseen -sisäiseen todellisuuteen, on vain tyhjä, hedelmätön, mateleva valhe. Ei -tarvita muuta kuin kaksi tai kolme saavuttamatonta ihannetta lamaamaan -koko elämää. On erehdystä luulla, että sielun suuruutta mitataan sen -pyrkimyksien ja sen unelmien mukaan. Heikoilla on yleensä paljon -kauniimpia ja paljon enemmän unelmia kuin voimakkailla, sillä koko -heidän tarmonsa, koko heidän pyrkimyksensä muuttuu unelmiksi. -Tavallisen unelman ylevyys otetaan myös lukuun, kun on arvioitava -siveellistä tasoamme, vain sikäli kuin tämä unelma on aiemman elämän ja -jo kiinteän, hyvin koetellun ja hyvin inhimillisen tahdon pidennetty -varjo. Silloin on sallittua asettaa se hetkeksi ulkonaisten -todellisuuksien auringonpaisteessa kylpevälle lakeudelle, niinkuin -ihminen asettaa sauvan kirkontornin viereen, jota hän tahtoo mitata sen -varjon mukaan, voidakseen määrätä hetken varjon ja ikuisen tornin -välisen suhteen. - - -112. - -Näyttää luonnolliselta, että jalo sydän odottaa suurta rakkautta, mutta -on vielä paljoa luonnollisempaa, että se rakastaa odotellessaan, ja -ettei se luule odottavansa rakastaessaan. Rakkaudessa samoin kuin -elämässä on miltei aina hyödytöntä odottaa; rakastamalla oppii -rakastamaan ja pikku rakastumisten niin sanotuilla pettymyksillä -ihminen pitää varmimmin yllä suuren rakkauden värähtämätöntä liekkiä, -joka ehkä on valaiseva hänen elämänsä loppua. - -Ihminen on usein nurjamielinen pettymyksiä kohtaan. Niille annetaan -usein ikävä, kalpea ja alakuloinen muoto. Päinvastoin ne ovat totuuden -ensimmäinen hymyily. Olet rehellinen mies, tahdot olla oikeamielinen, -hyödyllinen, viisas ja onnellinen, mutta jos pettymys sinua lamauttaa, -niin se johtuu siitä, että kadut valhetta, jossa elit. Haluatko -mieluummin elää erehdyksiesi ja unelmiesi maailmassa kuin -todellisuuden? Parhaimpien tahtojen parhaat hetket kuluvat liiankin -usein kauniin unelman ja välttämättömän lain väliseen taisteluun, jonka -lain kauneutta he eivät näe, ennenkuin kaunis unelma on tyhjentänyt -heidän voimansa. Jos rakkaus esimerkiksi on pettänyt sinut, luuletko, -että sinun olisi ollut terveellistä koko elämäsi läpi uskoa, että -rakkaus on sitä, mitä se ei ole eikä voi olla? Luuletko, ettei -sellainen harhakuva väärennä tärkeimpiä toimiasi ja pitkäksi aikaa -kätke osaa totuudesta, johon pyrit? Ja jos toivot saavasi suuria aikaan -ja pettymys asettaa sinut paikallesi toisarvoisten joukkoon, onko -oikeata elämäsi loppuun asti kirota totuuden airutta? Eikö -harhakuvittelusi loppujen lopuksi etsinyt totuutta, jos se oli -vilpitön? Oppikaamme pettymyksistämme luomaan itsellemme joukko -salaperäisiä ja uskollisia ystäviä ja lahjomattomia neuvonantajia. Jos -joku niistä, julmempi kuin muut, hetkeksi lamaa meitä, älkäämme -valittaen huudahtako: elämä ei ole niin kaunis kuin unelmamme, vaan -sanokaamme itsellemme: meidän unelmistamme puuttui jotakin, koskei -elämä niitä hyväksynyt. Voimakkaiden sielujen niin kiitetty tarmo ei -ole lopulta muuta kuin pettymyksiä, jotka he ovat ottaneet vastaan. -Jokainen pettymys, jokainen väärin ymmärretty rakkaus, jokainen tyhjiin -mennyt toive lisää jonkunlaisen painon totuutesi painoon, ja mitä -tiheämmin harhakuvat haihtuvat ympärilläsi, sitä jalompana, sitä -varmempana esiintyy suuri todellisuus, kuten aurinko näkyy kirkkaammin -puiden oksain välitse, joilta talvi on karistanut lehdet. - - -113. - -Jos etsit suurta rakkautta, luuletko, että on mahdollista löytää yhtä -kaunista sielua kuin unelmasi, jos vain sinun unelmasi lähtevät -hakemaan? Onko oikein tarjota vain muodottomia haluja, toiveita ja -unelmia, ja vastineeksi vaatia määrättyjä sanoja ja ratkaisevia tekoja? -Ja niin me kuitenkin melkein aina teemme. Ja jos sattuma, niin -onnellinen, että se on odottamaton, viimein asettaisi meidät olennon -eteen, joka täysin vastaisi ihannettamme, olisimmeko silloin -oikeutettuja kuvittelemaan, että meidän laiskat ja epämääräiset -pyrkimyksemme kauan aikaa pysyisivät sopusoinnussa hänen toimivan ja -selvärajaisen todellisuutensa kanssa? - -Vasta sitten on meillä joku mahdollisuus löytää ihanne itsemme -ulkopuolelta, kun olemme sen mikäli mahdollista täydellistäneet -itsessämme. Toivotko tosiaankin keksiväsi ja säilyttäväsi vilpittömän, -syvän, rakastavan, uskollisen, tyhjentymättömän sielun, avaran, elävän, -välittömän, itsenäisen, rohkean, hyväntahtoisen ja ylevän sielun, -jollet yhtä hyvin kuin sekin tiedä, mitä vilpittömyys, rakkaus, -uskollisuus, ajatus, elämä, välittömyys, itsenäisyys, rohkeus, -hyväntahtoisuus ja ylevämielisyys ovat? Ja kuinka tietäisitkään tämän, -ellet ole rakastanut näitä seikkoja ja kauan elänyt niiden parissa -kuten se on rakastanut niitä ja elänyt niiden parissa? - -Ei ole mitään vaativampaa, taitamattomampaa, sokeampaa kuin hyvyys, -kauneus ja siveellinen täydellistyminen, joka on toivon asteella. Jos -tahdot löytää ihannesielun, niin aloita jäljittelemällä ihannetta, jota -etsit. Ei ole muuta keinoa. Sitä mukaa kuin todella lähestyt tätä -ihannetta, olet todella näkevä, että on oikeata ja onnellista, että se -melkein aina on hyvin eroava siitä, mitä epämääräisissä toiveissasi -olet odottanut. Sitä mukaa kuin ihanteesi toteutuu joutuessaan -kosketuksiin elämän kanssa, se tulee avarammaksi, lempeämmäksi, -joustavammaksi ja paremmaksi. Silloin huomaat vaivatta, mikä -rakastamassasi on todella kaunista, mikä on vakavan hyvää, mikä on -ikuisen totta itsessäsi, sillä mikään ei opasta meitä ympärillämme -olevaan hyvään, ellei sydämessämme oleva hyvä sitä tee. Silloin -vihdoinkin kiinnität vähemmän huomiota epätäydellisyyksiin, jotka -eivät sinussa enää loukkaa turhamaisuutta, itsekkyyttä tai -tietämättömyyttä, s.o. epätäydellisyyksiin, jotka eivät enää muistuta -omia epätäydellisyyksiäsi, sillä juuri oma pahuutemme sietää vähiten -toisten pahuutta. - - -114. - -Olkoon meillä luottamusta rakkauteen, niinkuin meillä on luottamusta -elämään, koska olemme luodut tuntemaan luottamusta ja koska -kohtalokkain ajatus kaikessa on se, joka pyrkii epäilemään -todellisuutta. Olen nähnyt rakkauden murskaavan monta elämää, mutta -jollei rakkaus olisi sitä tehnyt, olisi luultavaa, että ystävyys, -tylsyys, epävarmuus, epäröinti, välinpitämättömyys, toimettomuus -olisivat murskanneet nämä samat elämät. Rakkaus murskaa sydämessä -vain hauraat seikat, ja jos se murskaa siellä kaikki, niin se johtuu -siitä, että kaikki oli haurasta. Ei ole ainoatakaan, joka ei olisi -voinut luulla elämäänsä monta kertaa murskatuksi, mutta niiden, joiden -elämä todella on murskattu, on usein syytettävä jonkinlaista -turmio-turhamaisuutta onnettomuudestaan. - -Rakkaudessa on tosin niinkuin muussakin kohtalossamme onnellisia ja -onnettomia sattumia. On mahdollista, että olento, jonka sydän ja mieli -ovat täynnä tarmoa, lempeyttä ja kaikkia hyviä inhimillisiä -pyrkimyksiä, ensi kertaa elämään astuessaan hakematta tapaa sielun, -joka ainaisen onnen huumeessa toteuttaa kaikki rakkauden toiveet, -korkeimmat niinkuin alhaisimmatkin, laajimmat samalla kertaa kuin -hienoimmatkin, ikuisimmat niinkuin haihtuvimmatkin, voimakkaimmat -niinkuin lempeimmätkin. Voihan sattua, että hän heti saavuttaa sydämen, -jolle saattaa antautua ja joka lakkaamatta ottaa vastaan hänen -parhaansa. Voi sattua, että hän ensi yrityksellä saavuttaa ehkä ainoan, -aina toiveiden kyllästämän sielun, joka ymmärtää aina hautaan asti -ottaa vastaan tuhannen kertaa enemmän kuin hänelle annetaan ja joka -aina antaa tuhannen kertaa enemmän takaisin kuin on saanut. Sillä -rakkaus, joka kestää vuosien painon, muodostuu näistä suloisen -epätasaisista vaihdoista, ja mitä niissä antaa, sen omistaa lopulta, ja -mitä niissä saa, ei enää ole yksityistä omaisuutta. - - -115. - -Toisinaan ilmenee täydellisen onnellisia kohtaloita, mutta joskin -jokaisella ihmisellä enemmän tai vähemmän on oikeus sellaista toivoa, -tekisi hän väärin kytkiessään elämänsä sellaiseen toivoon. Hän ei voi -muuta kuin valmistautua ollakseen jonakin päivänä sellaisen rakkauden -arvoinen, ja sitä mukaa kuin hän siihen valmistautuu, käy hänen -odotuksensa kärsivällisemmäksi. Yhtä mahdollista olisi ollut, että -olento, josta äsken puhuimme, nuorukaisesta vanhukseen asti olisi -astuskellut edestakaisin pitkin muurin juurta, jonka takana hänen -onnensa olisi häntä odottanut mitä syvimmässä hiljaisuudessa. Mutta -siitä, että hänen onnensa oli muurin tällä puolen, ei seuraa, ettei -toisella puolen ollut muuta kuin onnettomuutta ja epätoivoa. Eikö ole -onni, että on hankkinut itselleen oikeuden kulkea onnensa vieressä? -Eikö ole parempi, että itsensä ja suuren, toivomansa rakkauden välillä -tuntee jonkinlaisen niin sanoaksemme läpikuultavan ja ehkäpä hauraan -sattuman kuin että ainaiseksi on itsessämme olevan epäinhimillisen, -hyödyttömän ja arvottoman erottamana siitä? Onnellinen se, joka voi -poimia ja kuljettaa kukkia mukanaan, mutta sekään, joka iltaan asti -kulkee näkymättömän kukan hienossa tuoksussa, ei ole niin surkuteltava -kuin yleensä luullaan. Onko elämä hukkaan mennyt, onko se aivan arvoton -ja hyödytön, koska se ei ole niin onnellinen kuin se olisi voinut olla? -Parhaimman, mitä olisi ollut kaipaamassasi rakkaudessa, olisit kai itse -siihen tuonut? ja jos, kuten aiemmin olemme sanoneet, sielu loppujen -lopuksi ei omista muuta kuin mitä se voi antaa, eikö jo silloin jotakin -omista, kun lakkaamatta tähyilee tilaisuutta antaa? Niin, en luule -tässä maailmassa olevan tavoittelemisen arvoisempaa onnea kuin -ihmeellinen ja pitkä rakkaus, mutta jollet löydä tätä onnea, ei se, -mitä olet tehnyt sen arvoiseksi tullaksesi, ole mennyt hukkaan sydämesi -rauhalta ja jäljellä olevan elämäsi rohkeammalta ja puhtaammalta -tyyneydeltä. - - -116. - -Ja rakastaa voi aina. Rakasta puolestasi ihailtavasti, niin olet -tunteva miltei kaikki ihailtavan rakkauden ilot. Täydellisimmässäkään -rakkaudessa ei molempien rakastavain onni ole aivan sama, kuinka -läheisesti yhtyneitä he ovatkaan: aivan varmasti parempi rakastaa -paremmin, ja joka rakastaa paremmin, on myös onnellisempi. Vähemmän -toisten kuin oman onnesi vuoksi sinun tulee saattaa itsesi rakkauden -arvoiseksi. Älä kuvittelekaan, että epätasaisen rakkauden onnettomina -hetkinä oikeamielisempi, viisaampi, ylevämpi ja jalommin haltioitunut -kärsisi eniten. Parhain on tuskin milloinkaan uhrina, jota kannattaa -valittaa. Ihminen on vasta silloin täydellinen uhri, kun hän on omien -vääryyksiensä uhri. Kuinka epätäydellinen oletkaan, voit riittää -ihmeellisen olennon rakkaudelle, mutta ihmeellinen olento ei riitä -sinun rakkaudellesi, jollet ole täydellinen. On toivottavaa, että -Onnetar jonakin päivänä taluttaa asuntoosi kaikilla älyn ja sydämen -lahjoilla varustetun naisen, jota kunnian, onnen ja rakkauden suurten -sankarittarien historiassa olet saattanut sivumennen ihailla, mutta -sinä et siitä tiedä mitään, jollet ole oppinut havaitsemaan ja -rakastamaan näitä lahjoja todellisessa elämässä, ja mikä onkaan -loppujen lopuksi jokaiselle ihmiselle todellista elämää, jollei hänen -oma elämänsä? Sinun vilpittömyytesi on puhkeeva kukalle rakastettusi -vilpittömyydessä; sinun totuutesi on löytävä rauhan hänen totuudessaan, -ja sinun luonteesi voima on yksin nauttiva hänen luonteensa voimasta. -Mutta rakastamamme olennon hyve, ellei se meidän sydämemme kynnyksellä -tapaa hyvettä, joka sitä jossakin määrin muistuttaa, ei tiedä, mihin -käsiin se uskoo mukanaan tuomansa ilon. - - -117. - -Ja mikä lieneekin kohtalosi tunteiden maailmassa, älä kadota -rohkeuttasi! Ennen kaikkea älä luule, että perusteellisesti olet -tietämätön ihmiselämän suuresta onnesta, jollet ole tuntenut rakkauden -onnea. Ottakoon onni virran, maanalaisen joen, puron tai järven muodon, -sillä on vain yksi ainoa ja sama lähde sydämemme syvimmässä kammiossa, -ja onnettominkin ihminen voi luoda itselleen kuvan tästä suurimmasta -onnesta. - -On totta, että rakkaudessa on huumaus, jota hän ei opi tuntemaan, mutta -tämä huumaus jättäisi vakavan ja vilpittömän sydämen pohjalle vain -suuren alakuloisuuden, jollei hän todellisesta rakkaudesta löytäisi -mitään varmempaa, syvempää ja pysyväisempää kuin tämän huumauksen, ja -mikä on varminta, syvintä, pysyväisintä rakkaudessa, on myöskin -varminta, syvintä ja pysyväisintä jalossa elämässä. - -Jokaisen ihmisen ei ole sallittu olla sankarillinen, ihailtava, -voittoisa, nerokas tai yksinkertaisesti onnellinen ulkonaisessa, mutta -vähimminkin suosittu meistä voi olla oikeamielinen, vilpitön, lempeä, -ihmisrakas, jalomielinen. Vähimminkin lahjakas voi tottua katselemaan -ympärilleen ilman ilkeyttä, kateutta, kaunaa, ilman turhaa murhetta. -Huono-osaisinkin voi ottaa jollakin tavoin ääneti osaa -- eikä se aina -ole onnettominta -- ympäristönsä iloon. Taitamattominkin voi tietää, -mihin asti hän antaa anteeksi loukkauksen, jättää sikseen virheen, -ihailla inhimillistä sanaa tai toimintaa. Vähimminkin rakastettu voi -rakastaa ja kunnioittaa rakkautta. Toimiessaan näin hän kumartuu sen -lähteen yli, jonka yli onnellisetkin kumartuvat useammin kuin -luullaankaan onnen hehkuvina hetkinä saadakseen varmuuden, että todella -ovat onnellisia. Sisimmällä rakkauden autuudessa niinkuin sisimmällä -oikeamielisen vaatimattomassa elämässä, jolle sattuma ei ole tahtonut -hymyillä, ei ole mitään muuta muuttumatonta ja liikkumatonta kuin -oikeamielisyys, luottamus, hyväntahtoisuus, vilpittömyys ja jalous. -Rakkaus antaa vähän enemmän loistoa näille valokohdille, ja senvuoksi -meidän on etsittävä rakkautta. Rakkauden suurin etu on, että se avaa -silmämme näkemään eräitä rauhallisia ja suloisia totuuksia. Rakkauden -suurin etu on, että se valmistaa meille tilaisuuksia yhdessä ainoassa -kohteessa rakastaa ja ihailla, mitä meillä ei olisi ollut järkeä eikä -voimaa rakastaa ja ihailla tuhansissa eri seikoissa, s.o. että se -laajentaa sydäntämme tulevaisuuden varalle. Mutta tämän ihmeellisimmän -rakkauden pohjalla ei milloinkaan ole muuta kuin varsin yksinkertainen -onnentunne, hyvin ymmärrettävä hellyys ja ihailu, helposti saavutettava -luottamus, varmuus ja vilpittömyys, hyvin inhimillinen kunnioitus ja -antaumus, jotka onnettomuuksienkin vainoaman hyvän tahdon pitäisi -havaita synkistyneessä elämässään, jos sillä olisi vähän vähemmän -katkeruutta, vähän vähemmän kärsimättömyyttä, vähän enemmän -aloitekykyä, vähän enemmän tarmoa. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VIISAUS JA KOHTALO*** - - -******* This file should be named 63961-8.txt or 63961-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/3/9/6/63961 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/63961-8.zip b/old/63961-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 5d6c26e..0000000 --- a/old/63961-8.zip +++ /dev/null |