NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 10846 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..a0b24ae
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #63691 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63691)
diff --git a/old/63691-8.txt b/old/63691-8.txt
deleted file mode 100644
index d620476..0000000
--- a/old/63691-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,10846 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Sibylla, by Octave Feuillet, Translated by
-Fredrik Joel Pätiälä
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Sibylla
-
-
-Author: Octave Feuillet
-
-
-
-Release Date: November 9, 2020  [eBook #63691]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SIBYLLA***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-SIBYLLA
-
-Kirj.
-
-OCTAVE FEUILLET
-
-Ranskan kielestä suomentanut F. J. P. [Fredrik Joel Pätiälä].
-
-
-
-
-
-Porvoossa, 1884.
-Werner Söderström, kustantaja.
-1884.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Ensimmäinen osa:
-
-   I. Férias'in perhe
-  II. Beaumesnil'in perhe.
- III. Sibylla.
-  IV. Sibyllan Mielipuoli.
-   V. Miss O'Neil.
-  VI. Sibylla poissa kirkon helmoista.
- VII. Pursi.
-VIII. Pappila.
-
-Toinen osa:
-
-   I. Klotilda.
-  II. De Vergnes'in talo.
- III. Raoul.
-  IV. Herttuatar Blanche.
-   V. Madeleine-kirkko.
-  VI. Seppele.
- VII. Atelieeri.
-
-Kolmas osa:
-
-   I. Palaus Férias'iin.
-  II. Raoul pappilassa.
- III. Raoul Férias'in linnassa.
-  IV. Selitys.
-   V. Sibyllan rakkaus.
-  VI. Klotildan rakkaus.
- VII. Joutsen.
-
-
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-Férias'in perhe.
-
-
-Kaunis elokuun päivä oli loppumaisillaan. Iloisesti helisevä ääni
-kajahteli molemmista kelloista Férias'in pienessä, jäykkätekoisessa
-kirkossa, joka kaunisti erästä meren rannikon ympäröimää jyrkkää mäkeä
-Normandian niemimaan itäpuolella. Pyhävaatteisin puettu väkijoukko
-oli äsken lähtenyt kirkosta ja hyöri kirkkopihassa; se alkoi
-tyytyväisesti hymistä nähdessään erään komeasti puetun normandialaisen
-imettäjän, joka juuri astui kirkon ovesta, kiikutellen leveitten
-hatunreunojensa varjoamaa, kalliisen kastepukuun vaatetettua lasta.
-Väkijoukko teki hyväntahtoisesti tilaa tälle arvokkaalle henkilölle,
-joka kumminkin väliin hyväntahtoisesti keskeytti juhlakulkunsa ja
-ihastuneitten talonpoikais-eukkojen mieliksi kohotti lapsen huntua.
-Imettäjän jäljessä kulki kaksi mustaan livreaan puettua palvelijaa,
-kantaen raskaita rahakukkaroita, jotka kokonaan vetivät puoleensa
-vähemmän tuntehikkaan yleisön huomion. Yht'äkkiä tuli kirkkoherra
-vielä messupaitaan puettuna kirkosta ja lausui toimekkaan näköisenä
-muutamia sanoja palvelijoille, jotka, väkijoukko kantapäillä,
-kiiruhtivat pois. Hetkisen kuluttua kirkkoherra, voimakas ja jo iäkäs
-mies, jonka kasvoissa ilmaantui rehellinen hyväntahtoisuus, oli
-yksinään pienessä kirkkotarhassa, ja kaukaa kuului aaltojen epäselvään
-kohinaan sekaantuneita lasten huutoja, kun he nurmikon toisella puolen
-kiistelivät tällaisissa tiloissa tavallisista rahalahjoituksista.
-Samaan aikaan lakkasi juhlallinen kellojen soitto, ja kirkon
-yksinkertainen rakennustapa sai jälleen yksinäisyydessään sen jylhän ja
-surumielisen luonteen, jonka valtameri tuntuu antavan kaikelle, mikä
-sitä vaan lähestyy. Niiden suurien metsien taakse, jotka maan puolelta
-rajoittivat taivaan rantaa, ja jotka rannan suuntaan, niin pitkälle
-kuin silmä kantaa, kaarteilevat kukkulain mukaan, laski aurinko
-kaikessa komeudessaan, lävistäen tuhansilla kultanuolillaan tiheitä
-lehvistöjä; sen vinot säteet loivat vielä valoansa rannan ylängöille
-ja kimaltelivat kirkon ikkunoissa, mutta ne eivät enää tunkeutuneet
-merelle saakka, jonka sininen selkä äkkiä tummeni.
-
-Tällä hetkellä avautui kirkon ovi; muudan vanha herra ja vanha
-nainen astuivat hitaasti pitkin portaita alas; he olivat molemmat
-pitkä- ja solakkavartaloisia ja heidän kasvonsa ilmaisivat suloista
-arvokkaisuutta; he lähestyivät kahta valkeata marmoripatsasta,
-jotka olivat pystytetyt kahdelle vierekkäin olevalle haudalle, ja
-laskeutuivat polvilleen niitten eteen. Kirkkoherra laskeutui polvilleen
-muutaman askeleen päähän heidän taaksensa.
-
-Tuokion kuluttua nousi vanha herra ylös ja kosketti vanhan naisen
-olkapäätä, joka rukoili kasvot käsiin kätkettyinä.
-
--- Lähtekäämme, Louise! -- hän sanoi lempeästi. Tämä nousi heti
-ylös ja hymyili kyynelsilmin miehelle, joka veti hänet luoksensa ja
-painoi vapisevat huulensa hänen valkoiselle ja puhtaalle otsallensa.
-Kirkkoherra lähestyi.
-
--- Herra markiisi, -- hän sanoi melkein arasti, -- Herra antoi ja Herra
-otti, kiitetty olkoon Hänen nimensä, eikö niin?
-
-Vanhus huokasi, loi silmäyksen merelle päin, sitten taivaasen, paljasti
-päänsä ja sanoi:
-
--- Niin, kirkkoherra, kiitetty olkoon Hänen nimensä! Sitten hän,
-taluttaen vanhaa naista käsivarresta, lähti hänen kanssansa
-kirkkotarhasta.
-
-Puolta tuntia myöhemmin, kun jo oli täysi yö, vieri yhdet vaunut
-jyrinättä pitkin erästä varjokasta, kosteata tietä vieden Férias'in
-linnaan kaikki, jotka enää olivat elossa tästä ikivanhasta suvusta, ne
-molemmat vanhukset, jotka olemme nähneet polvillansa haudoilla, ja sen
-sinisilmäisen orvon, joka äsken kasteessa oli saanut nuo tässä suvussa
-ikivanhat nimet: Sibylla Anna.
-
-Noin vuosi sitten olivat markiisi ja markiisitar de Férias lyhyessä
-ajassa kadottaneet miniänsä, Julie de Vergnes'in, joka oli ollut hyvä
-kuin enkeli ja elänyt heidän keskessään ainoastaan niinkauvan, että
-hän sillä saavutti esirukouksia ja surkuttelua, sekä muutamain päiväin
-perästä ainoan poikansa, kreivi Kristian de Férias'in, vakavan ja
-helläsydämisen nuoren miehen, joka sortui suruun. Ei ole harvinaista
-näinä kivulloisen tunteellisuuden ja heikon uskon aikoina, että
-sellaiset tapaukset saattavat epätoivoon ne, joita ne kohtaavat.
-Markiisi ja markiisitar de Férias olivat voittaneet tämän siveellisen
-heikkouden: heidän sydämensä olivat tosin luonnostaan hellätunteisia,
-jopa heikkouteenkin saakka, ja he tunsivat katkeran surunsa koko sen
-sanomattomassa laajuudessa; mutta heitä elähytti usko, keskinäinen
-rakkaus, jonka aika oli tehnyt vaan puhtaammaksi, ja lopuksi tieto
-siitä velvollisuudesta, mikä heillä oli täytettävänä tätä haudasta
-noussutta kehtoa kohtaan.
-
-
-
-
-II.
-
-Beaumesnil'in perhe.
-
-
-Se onnettomuus, joka oli kohdannut markiisi ja markiisitar de
-Férias'ia, oli antanut heidän naapurillensa rouva de Beaumesnil'ille
-sopivan tilaisuuden harjoittaa taipumustansa, minkä hän mielellään
-väitti itsellänsä olevan, muita lohduttamaan. Tunnettu on kertomus
-entisestä haavalääkäristä, joka, saadaksensa työtä, silpoi
-ohimeneviä kellarinsa luukusta. Löytyy naisia, paljonkin, jotka ovat
-samanluontoisia. Rouva de Beaumesnil, oikein malliksi kelpaava näyte
-tätä lajia, tunsi niin suuresti tarvitsevansa jaella sen rakkauden
-aarteita, jonka luonto oli uskonut hänen huostaansa, että hänelle
-tulee suoda anteeksi se halu, millä hän odotti lähimmäistensä
-onnettomuuksia, jos kohta hän ei niitä suorastaan heille toivottanut.
-Tällaiselle vireän ihmisrakkauden elähyttämälle henkilölle oli vaikea
-lapsensynnytys ja kaksi neljäntoista päivän kuluessa tapahtunutta
-kuoleman kohtausta, jotka kaikki olivat tapahtuneet saman ystävän katon
-alla, ollut kolmenkertainen ja oikein nautintorikas juhlallisuus.
-Senpä vuoksi nähtiinkin, heti ensimmäisen viestin saavuttua kreivinnan
-tuskista, tämän älykkään muorin kiiruhtavan Férias'in linnaan, taskut
-lääkkeitä täpösten täynnä. Hän oli nyt saanut oikein lempityötä
-ja noina neljänätoista onnettomana päivänä ei hän hetkeksikään
-lakannut neuvomasta, lohduttamasta, valittelemasta ja räpyttelemästä
-niinkuin kalalokki myrskyssä, ja kaikesta tästä huolimatta ei
-hänestä ollut laisinkaan hyötyä, vaan vieläpä vastustakin. Jyrkkänä
-vastakohtana näille vieraan henkilön tunteellisuuden osoituksille
-oli se levollisuus, millä nuo molemmat vanhukset kestivät kauheitten
-koettelemuksiensa kuormaa, välttäen kaikkia surunsa osoituksia ja
-kätkien kyyneleitänsä valistuneen sielun kainoudella. Tällainen käytös
-oli käynyt kovin rouva de sydämelle. Muutamia päiviä myöhemmin, erään
-sellaisen perinpohjaisen ja voimakkaan päivällisen lopulla, joita
-ainoastaan maalla syödään, ilmoitti hän sitä vieraillensa sillä
-koristelemattomalla tavalla, joka oli hänelle omituinen, ja jota me
-pyydämme saada tässä käyttää.
-
--- Aivan varmaan, hän sanoi, noilla Férias'illa ei ole laisinkaan
-sydäntä... Olen sitä ainakin luullut... nyt sen tiedän varmaan...
-Pelkkää ylpeyttä, ei mitään muuta! Totta tosiaan, joll'en minä olisi
-sinne mennyt, niin kaikki olisi käynyt hiukan kuivan puolisesti,
-niinkuin sanotaan... No niin, jos olisin sen tehnyt niiden kiitoksien
-tähden, jotka siitä sain, niin olisin yhtä hyvin voinut säästää
-nenäliinojani ja silmäraukkojani;... mutta ihmisellä joko on tai ei
-ole sydäntä... Ja mitä muuten teenkin, sen teen hyvälle Jumalalle,
-joka näkee kaikki ja tutkii meidän sydämemme; eikö niin, kirkkoherra?
-Mutta juokaahan toki, hyvä kirkkoherra... Kas niin, juokaa... pieni
-lasi oivallista kotilikööriäni?... sitä ette saata kieltää... Totta
-vieköön, nyt ei olla Férias'in linnassa, kelpo kirkkoherrani!... Meillä
-ei ole sellaisia viinikellaria kuin heillä, mutta mitä tarjoomme,
-sen tarjoomme hyvästä sydämestä... Se on aina jotakin. Kas niin,
-vielä lasi! Mitä hulluja! Se on jo kaadettu, teidän täytyy se juoda!
-Tarvitseehan teidän vahvistaa itseänne, kirkkoherra... Minä näin kyllä,
-kuinka juhlamenot teitä rasittivat... Te itkitte alttarilla kuin
-aamukaste... Niin -- kun on alttarista puhe -- teidän alttariliinanne
-edistyy suurin askelin; se olisi jo valmiskin, joll'ei näitä
-ikävyyksiä olisi tullut... Mutta, nähkääs, pitää koittaa rohkaista
-mieltänsä... Elämä on vaan murheenlaakso, niinkuin tiedätte... Ja
-miksipä näyttäisimme lohduttomammilta kuin nuo Férias'itkaan, jotka
-todellakin minua kummastuttavat... Mutta ei se kuitenkaan tee mitään,
-kaitselmus kyllä tietää, mitä se tekee... Julia paralla oli tosin monta
-hyvää ominaisuutta, mutta hän oli pieni pariisilainen muotinukke, joka
-kentiesi olisi kerran saattanut hyvät vanhempansa häviölle, etenkin kun
-hänellä oli puolisona mies sellainen kuin Kristian, jossa, kaikesta
-hänen arvokkaisuudestaan huolimatta, ei ollut vaimonsa ohjaajaa... En
-millään muotoa tahdo väittää, ettei hän ollut hyvä nuorukainen, mutta
-ylpeä kuin riikinkukko, puhdasta Férias'in verta kiireestä kantapäähän
-saakka... ja tässäkin saattaa pyhän apostolin kanssa sanoa, herra
-kirkkoherra, että se joka itsensä ylentää, se alennetaan!
-
-Tämän sanottuansa rouva de Beaumesnil pyyhkieli melkein miesmäisen
-viiksi-oraan varjoomia ohuita huuliaan, joihin oivallinen kotilikööri
-oli jättänyt mehukkaita jälkiänsä.
-
-Jos kohta onkin päivän selkeätä, että rouva de Beaumesnil oli hupsu,
-niin ei hän kuitenkaan, kaikista niukkaa järkikultaa osoittavista
-lörpötyksistään huolimatta, ollut tyhmä. Jonkinlaiseen kömpelöön
-sukkeluuteen, joka, ihme kyllä, oivallisesti viihtyy ahtaissa
-aivoissa ja on sangen hyvässä sovussa vähemmin jalon mielenlaadun
-kanssa, yhdistyi hänessä vielä kestävä tahto, ja tästä juuri syntyi
-se niin kutsuttu hyvä pää, joka pystyy kaikenlaisten tuumien toimeen
-panemiseen. Kun hän oli vaan vähäpätöisen, suuren lapsijoukon
-piirittämän maalais-herrasmiehen tytär, niin näytti siltä, kuin
-hän tulisi viettämään ikuista impeyttä; mutta silloin eräs älykäs
-ystävätär löysi saaliin hänen toivottomuudellensa. Tämä oli muudan
-lähikanttoonista kotoisin oleva, sävyisä aatelismies, herra de
-Beaumesnil, rikas ja vanhaa sukuperää, mutta niin yksinkertainen, että
-hän milt'ei ollut houkkio. Hän päätti saada miehekseen tämän hölmön,
-ja riemukseen hän hänet saikin. Hra de Beaumesnil'in, joka ei asiain
-ymmärtämisessä vetänyt likimainkaan vertoja puolisolleen, ei ensinkään
-tarvinnut katua antaneensa nimensä neiti Desrozais'ille; sillä hän
-tarttui innokkaasti miehensä huonosti hoidetun talouden johtamiseen
-ja saattoi sen hyvälle tolalle, jolla hän sen sitten pysyttikin.
-Hra de Beaumesnil saattoi tästä lähin varsin vakavasti vaipua
-suloiseen uneliaisuuteensa, joka useimmiten hänet valtasi aterioiden
-väli-ajoilla; muina aikoina tämä salaperäinen olento näytti katselevan
-elämää niinkuin hauskinta asiaa maailmassa, naurellen kaikkea eikä
-mitään. Muuten hän oli mykkä kuin kala, paitse jos hän oli nähnyt
-unta, sillä hänen mielityönsä oli kertoa uniaan. Väliin hän sattui
-näkemään sellaista unta, että hän oli härkä; tämä uni ilahutti häntä
-suuresti, ei tiedetä miksi, ja hän kestitsi mielellään vieraitansa sen
-kertomisella.
-
-Herra ja rouva de Beaumesnil'illa ei ollut ensinkään lapsia ja
-tunnustaa täytyy, ett'ei ihmiskunnan tämän tähden erittäin tarvinnut
-epätoivoissaan olla; mutta rouva de Beaumesnil'in sukulaisille tämä oli
-sangen suloinen asia: yksi hänen veljistään, Teodor Desrozais, joka
-antoi kutsua itseänsä ritariksi, saavuttaaksensa senkautta itselleen
-aatelisuutta, ei hidastellut muuttamaan kotijumaliaan de Beaumesnil'in
-taloon. Hän oli jo iäkäs mies, hänen nenänsä oli suuri ja silmänsä
-pienet eikä häneltä milloinkaan puuttunut mukavasti höystettyjä
-sanoja, jotka saattoivat naiset suloisesti punastumaan jälkiruokaa
-syötäessä. Viikolla hän oli vuorotellen naapuriston piikojen kauhun
-ja ihailun esineenä ja sunnuntaina hän lauloi lukkarin penkissä.
-Sitten tuli muudan serkku, Constance Desrozais, lihava, hymyilevä
-ja nöyrä vanhapiika, jota rouva de Beaumesnil käytti lakkaamatta
-kotiaskareissaan, sitten vielä eräs veljentytär, Klotilda Desrozais,
-jonka isä oli hiljakkoin kuollut Afrikassa, kaunis, mustanverinen,
-tuittupäinen, oikukas ja hemmoittelulla kokonaan pilattu lapsi, joka
-sangen pelottavalla tavalla saattoi itsensä huomatuksi.
-
--- Nähkääs, hyvä kirkkoherra, rouva de Beaumesnil sanoi väliin
-sielunpaimenellensa, jolle hän tavallisesti uskoi ajatuksensa,
-mutta joka useimmiten vain laimeasti ja väkinäisesti antoi niille
-hyväksymisensä, ollaksemme rehelliset tätä kunnon miestä kohtaan;
-nähkääs, ainoastaan hemmoitellut lapset valitsevat elämässään oikean
-radan; minä olen tullut sen usein huomaamaan. Mitä se auttaa, että
-vastustellaan noita rakkaita pikku olennolta? Heillä on kyllin vielä
-aikaa saada vastuksia elämässään, lapsi raukat! Ja sitä paitse
-osoittaisi se epäluottamusta hyvään Jumalaan, joka kyllä heitä
-kaitsee... Minä tiedän kyllä, ett'ei se ole Férias'ilaisten ajatus,
-eivätkä he katso sopimattomaksi koittaa sitä poistaa minultakin
-Klotildan suhteen, niinkuin tuon lapsikullan muka tarvitsisi joskus
-moittia meitä siitä, että olemme häntä hemmoitelleet, kun hän
-päinvastoin niin suuresti rakastaa ja kunnioittaa hra de Beaumesnil'ia
-ja minua, että sitä on vaikea itsellensä kuvaillakin... Eikö niin,
-rakas Klotildani?
-
-Neiti Klotilda, joka oli silloin noin seitsemän tai kahdeksan
-vuotias ja joka, käsivarret rinnalla, kuunteli tätä puhetta, istuen
-ja tasapainoaan pysytellen erään tuolin selkälaudalla, kuroitti
-vastaukseksi punaista kieltänsä teräskovien hampaittensa välistä.
-
--- Suloinen veitikka! jatkoi rouva de Beaumesnil joutumatta ensinkään
-hämillensä; sitä luonnollista suoruutta! Mitä Férias'ilaisiin
-tulee, niin saadaan nähdä, mitä he saavat Sibyllastansa kaikilla
-kasvatus-oikuillansa... Eikä hyvää tiedä se pakanallinen nimikään,
-minkä he ovat hänelle antaneet! Siinä taaskin osoitus heidän
-ylpeydestänsä... Huomatkaa, mitä sanon, kirkkoherra: he saavat hänestä
-samanlaisen nirppanenän, kuin hänen äitinsäkin oli!
-
-Näyttää ehkä kummalliselta, että rouva de Beaumesnil'in tapainen
-nainen, jonka perhe oli samanlainen kuin hän itsekin, saattoi päästä
-tuttavaksi sellaisessa talossa kuin Férias'ilaisten, missä vallitsi
-luonnollinen hyvä aisti, peritty ylevyys ja hienot tavat, sanalla
-sanoen todellinen sivistys; mutta yksi maa-elämän päähaittoja onkin
-juuri se, että siellä ei ole varaa valita seuraa itsellensä. Muuten
-rouva de Beaumesnil, joka piti äärettömänä etuna saada elää seudun
-mahtavimpien ylimysten seurassa, jos kohta hän heitä halveksikin,
-ymmärsi ohjata omaisiensa kieltä ja itsekin käyttää, Férias'ilaisten
-läsnä ollessa, huolellisempaa puhuttelutapaa. Muuten hän heidän
-seurassaan oikein tuhlasi nöyriä kohteliaisuuden osoituksia, jotka
-kahleitten tavoin kiusasivat noita kelpo ihmisiä. Tuo valistuneille
-sydämille omituinen kärsivällisyys, ja se kiusallinen välttämättömyys,
-joka vaatii kumppania biljardissa ja neljättä miestä whist-pelissä,
-jotka kumpikin suuresti huvittivat vanhaa markiisia ja joista ritari
-Teodor voittajana riemuitsi, voivat selittää sitä kummallista yhteyttä,
-joka vallitsi niin peräti erilaisten luonteitten välillä.
-
-
-
-
-III.
-
-Sibylla.
-
-
-Kreivi ja kreivinna de Vergnes, jotka äidin puolelta olivat Sibyllan
-iso-vanhemmat ja jotka asuivat omassa komeassa talossaan Pariisissa,
-suostuivat esteitä tekemättä siihen sopimukseen, minkä Férias'ilaiset
-heille esittivät sen tapauksen johdosta, joka tuotti näille kummallekin
-perheelle niin katkeraa surua. Sibyllaa piti sen mukaan ensin
-kasvatettaman maalla ja sitten hänen piti tulla asumaan de Vergnes'in
-perheessä, kun hän oli tullut siihen ikään, että hänen tuli hankkia
-itsellensä korkeampaa sivistystä ja päästä maailman tuttavuuteen, ja
-että tuli pitää huolta hänen naittamisestaan. Kreivinna de Vergnes,
-joka yksityisenä ihmisenä rakasti sangen suuresti maailmaa, oli vielä
-nuori ja luuli itse olevansa vieläkin nuorempi; ilolla hän siis ottikin
-vastaan sellaisen ehdotuksen, joka lykkäsi tuonnemmaksi hänen iso-äidin
-toimensa ja sen näkyväisen osoitteen.
-
-Meidän on tunnustaminen, ett'ei Anna Sibylla de Férias'in ensi vuodet
-tarjoa mitään erityistä huomattavaa. Lapsi oli sangen soma: hänen
-suuret siniset silmänsä olivat tavallisesti lempeät ja totiset, mutta
-ne saivat tummemman kiillon, kun hän joutui niiden vallattomien ja
-kummallisten vihanpuuskien valtaan, jotka aina tyyntyvät imettäjän
-yksitoikkoisista kehtolauluista. Sibyllalla, totta puhuen, oli
-yltäkyllin tällaisia mielenliikutuksia, jotka eivät suinkaan ole hänen
-ikäistensä pääsulona. Eräänä kesä-iltana, kun hän juuri oli pantu
-kehtoonsa, likelle erästä ikkunaa, joka tavattoman kuuman päivän tähden
-oli jätetty auki, hän tuli niin rajulle ja pahalle tuulelle, että
-markiisi ja markiisitar yht'aikaa riensivät huoneesen. Imettäjältä
-oli loppunut kaikki viihdytyskeinot, eikä hän sanonut enää tietävänsä
-mitään; markiisitar lauloi, markiisi torui, mutta lapsi huusi vaan
-huutamistaan ja oli vähältä tukehtua.
-
--- Tätä on mahdoton kestää! markiisi sanoi. On varmaankin nuppineula
-hänen vaatteissaan; katsokaa, imettäjä!
-
--- Ei, ystäväni, markiisitar sanoi, ei niissä mitään ole; hän tahtoo
-jotakin.
-
--- No mitä hän sitten tahtoo? Koittakaa sitä keksiä, minä pyydän,
-sillä, sen sanon vieläkin, tätä ei voi kestää.
-
--- Ystäväni, markiisitar vastasi, joka etevällä äidin älyllä oli
-huomannut vimmastuneen lapsen katseiden ja käsivarsien suunnan, minä
-tiedän, mitä hän tahtoo; hän tahtoo tähteä.
-
--- Totta tosiaan, sinä taidat olla oikeassa... Niin, se on selvä... hän
-tahtoo tähteä!
-
--- Siinä tapauksessa, imettäjä sanoi, on parasta sytyttää paperi, hra
-markiisi, ja antaa se hänen käteensä.
-
--- Ei, ei, markiisi sanoi, minä en siihen suostu. Muuten ei milloinkaan
-saa pettää lapsia, enkä minä nytkään noudata hänen oikkuansa. Imettäjä,
-lisäsi hän ankaralla äänellä, sulkekaa ikkuna.
-
-Kun tämä mullistus oli tapahtunut ja ikkuna oli suljettu, niin Anna
-Sibylla, hetkisen mietittyänsä, nukkui ja uneksi luultavasti pitävänsä
-tähteä pienessä puristetussa nyrkissään.
-
-Sittenkuin Sibylla jo saattoi sanoillakin selittää tarkoituksensa, ei
-enää ollut epäilemistäkään, että tämä pikku olento oli joltakin pahalta
-haltialta, jota ei ollut muistettu hyvittää lapsen syntymäpäivänä,
-saanut lahjaksi sellaisen onnettoman ominaisuuden, että hänen
-ajatuksissaan syntyi mitä hulluimpia mietteitä, joiden tyydyttämistä
-hän vaati niin ankaralla kiivaudella, että se vastusten kohdatessa
-saattoi syttyä raivoksikin. Tämä paha taipumus tuotti mitä suurinta
-iloa rouva de Beaumesnil'ille, joka sen oli ilkeällä mielihyvällä
-huomannut; markiisitar de Férias'in se taas saattoi epätoivoon.
-
--- Myönnätkö, ystäväni, hän sanoi huokaillen miehellensä, että daimoni
-on ottanut asuntonsa tähän pikku enkeliin.
-
--- En, rakkaani, vanha markiisi vastasi, en myönnä. On totta, että
-lapsi tahtoo intohimon kiivaudella sitä, mitä se tahtoo; mutta se
-on sitä parempi, jos hän tahtoo hyvää. Usein olen huomannut sinun,
-ystäväni, ihailevan tyttösen ruusunpunaisia, läpikuultavia kynsiä;
-minä pyydän sinua kuitenkin ottamaan lukuun, että joll'et niistä pidä
-huolta, ne pian saattavat muuttua hirveiksi petolinnun kynsiksi.
-Samoin on myöskin niiden ominaisuuksien laita, mitkä luonto on
-meille antanut: ne ovat kaksiteräisiä aseita, yhtä sopivia hyvään,
-kuin pahaankin. Mitä vakavammat ja voimakkaammat nämät ominaisuudet
-ovat, sitä suurempi on niitten tuottama rikkaus, pää-asia on niiden
-ohjaaminen ja sopusoinnussa pitäminen; ja se on oleva se velvollisuus,
-joka Sibyllan on täyttäminen itseänsä kohtaan, kun hän kerran itse on
-päässyt siveellisen vapautensa herraksi. Siihen asti se on oleva meidän
-velvollisuutemme. Minä olen aina katsonut vanhempia ja kaikkia, joitten
-pyhänä tehtävänä on lasten kasvattaminen, puoleksi vastuunalaisiksi
-niistä vaiheista, mitä he lapsille valmistavat. Minulla on se käsitys
-Jumalan oikeuden tunnosta, että se käy meidän syntiemme alkulähteille
-saakka, etsii niiden ensimmäisetkin siemen-aiheet ja eroittelee sitten
-yksityisen elämästä sen, mihin muut ovat olleet syynä, jumalallisen
-kohtuutensa tarkkuudella. Se tehtävä, johon me olemme sitoutuneet,
-on epäilemättä raskas taakka; mutta toiselta puolen, rakkaani, on
-suloista ajatella, että meidän vaikutuksemme lastemme tulevaisuuteen
-ja onnellisuuteen ei rajoitu tähän elämään, vaan että se kestää
-ijankaikkisesti. Mitä Sibyllaan tulee, niin minä olen käyttävä kaikkia
-voimiani, taivuttaakseni ehjänä hänen tahtonsa kallista aarretta, joka
-on paras hyvä ja verraton ase tässä elämän taistelussa, kaikkeen, mikä
-on todellista, järjellistä ja mahdollista, vaikka olisinkin mielelläni
-suonut tämän vaikean tehtävän olevan poissa vanhuuteni hartioilta;
-sillä minä tunnustan olevani sangen heikko tämän lapsen suhteen, ja
-minä joutuisin epätoivoon, jos hän pitäisi iso-isäänsä -- ainoata
-isäänsä, mikä hänellä on -- kovana ja sydämettömänä miehenä. Jumala
-kuitenkin tietää ett'en sellainen ole.
-
--- Jumala ja minä! markiisitar sanoi, luoden puolisoonsa kirkkaan
-silmäyksen, josta säteili ääretön rakkaus.
-
-Näiden kunnon vanhuksien keskustelun keskeytti äkkiarvaamatta
-puutarhasta kuuluva kimeä huuto, joka kutsui suoraa päätä markiisia
-panemaan tuumansa käytännössä toimeen. Hän lähti paikalla karvain
-mielin täyttämään kovaa velvollisuuttansa ja huomasi poikansa tyttären
-olevan käsin jaloin taistelussa imettäjäänsä vastaan, joka kaksi tai
-kolme vuotta sitten oli koroitettu hänen koti-opettajattareksensa.
-Tämä ikävä näky oli erään kalalammikon rannalla, missä kolme neljä
-komeata joutsenta hiljalleen ja suloisena käveli. Nähdessään iso-isänsä
-tulevan, Sibylla herkesi huutamasta, ja odotti häntä päättävässä
-asennossa, säihkyvin silmin ja huulet kiinni puristuneina.
-
--- Mikä täällä on? hra de Férias kysyi.
-
--- Minä tahdon nousta joutsenen selkään, Sibylla vastasi lyhyesti.
-
--- Mitä, joutsenen selkään! markiisi jatkoi. Mitä se sellainen leikki
-on?
-
-Imettäjä selitti sitten kuinka neiti, ensin annettuaan sangen sievästi
-leipää joutsenille, oli yht'äkkiä sanonut tahtovansa ratsastaa yhdellä
-linnuista ja tällaisella kulkuneuvolla lähteä lammikon yli. -- Eikö ole
-totta, hra markiisi, että hän uppoisi?
-
--- Sitä ei tarvitse epäillä, markiisi sanoi, ja hän ansaitsisi, että
-hän saisi sitä koittaa.
-
--- Ei joutsen uppoa! Sibylla sanoi.
-
--- Jumala on antanut joutsenelle sukeltamis-taidon, mutta sinulle hän
-ei ole sitä antanut.
-
--- Minä tahdon nousta joutsenen selkään! Sibylla sanoi vavisten.
-
--- Sinä menet kamariin, markiisi sanoi, kosk'et ymmärrä ihmisten
-tapoja. Viekää hänet, imettäjä.
-
-Kun Sibylla yhä vastusteli huutaen kahta kovemmin, hra de Férias otti
-häntä kiinni vyötäisiltä, nosti hänet maasta ja astuen pitkin askelin
-linnaa kohti, hän vei hänet erääsen matalaan huoneesen ja sulki
-hänet sinne; sitten hän palasi markiisittaren luo ja sanoi vavisten
-heittäytyen eräälle tuolille:
-
--- Minua lohduttaa kuitenkin se, että minä kärsin enemmän kuin hän.
-
-On lukijoita, joilla ei ole lapsia, emmekä me saa sitä unhottaa.
-Me emme siis tahdo seurata markiisi de Férias'ia askel askelelta
-hänen kasvatus-systeeminsä vaivaloisissa ja ansiokkaissa toimissa.
-On kylliksi sanoa, että monen samanlaisen tapauksen jäljestä, kuin
-äsken puhuimme, Sibylla ihmeellisellä tavalla oppi ymmärtämään, että
-asianhaarain luonto ja hänen iso-isänsä parempi ymmärrys saattoivat
-ja että niiden täytyikin useimmiten sulkea hänen tahtonsa tulvavesi,
-kunnes hän oppi tuntemaan ne siveelliset lait, joiden tuli hillitä
-ja ohjata niiden kulkua ja taipumusta. Tuli päivä, jolloin hra de
-Férias'in ei tarvinnut muuta kuin hymyillen sanoa: "Sibylla, sinä
-tahdot nousta joutsenen selkään!" heti tukahuttaaksensa jonkun
-järjettömän oikun. Sanalla sanoen, hän ei säilyttänyt itsevaltaisista
-taipumuksistaan muuta kuin kestävän ja kiivaan lujuuden luvallisissa
-pyrinnöissä.
-
-Rouva de Beaumesnil, joka kadehtien katseli näitä onnellisia
-seurauksia, muutti puhetapansa; sen sijaan että hän ensin surkutteli
-Sibyllan vanhempia, alkoi hän nyt surkutella Sibyllaa.
-
--- Tuolla vanhalla Férias'illa, hän sanoi, ei todellakaan ole enemmän
-sydäntä, kuin minun kengälläni, voidessaan lyödä tuota pientä,
-äiditöntä lapsi-raukkaa! Sillä, vaikk'ei hän milloinkaan minun
-läsnäollessani ole häntä lyönyt (hän ei sitä rohkenisi... hän tuntee
-minun sydämeni... hän tietää että minä soimaisin häntä vasten silmiä,
-jos kohta hän onkin Férias!), näkee kuitenkin lapsen käytöksestä, että
-häntä on lyöty. Hän vapisee heidän edessänsä, hän heitä kammoksuu, ja
-totta puhuen he eivät sitä vääryydellä ole saavuttaneet: tämä on oleva
-heidän rangaistuksensa, kunnes tulee hyvän Jumalan vuoro.
-
-Rouva de Beaumesnil erehtyi. Saman Jumalan hyvyydestä, jonka nimeä
-hän niin usein mainitsi, kuten muutkin hänen kaltaisensa ulkokullatut
-ihmiset, ja jonka hän niin huonosti tunsi, -- saman Jumalan hyvyydestä
-saattaa äiti rangaista rikollista lastansa, joutumatta siihen hirveään
-vaaraan, että hän sen kautta saavuttaa itsellensä tämän vihan. Pienen
-lapsen sydämessä on sama syvään juurtunut oikeuden tunne, kuin suuren
-kansakunnankin sydämessä. Lapset rakastavat vanhempiansa, niinkuin
-kansat hallitsijoitaan, -- jos he niitä kunnioittavat. Kaukana
-siitä, että Sibylla olisi kammoksunut herra ja rouva de Férias'ia,
-jotka, ottamatta lukuun tarpeellisen arkuuden tuottamia poikkeuksia,
-sydäntensä välillä muodostivat hänelle suloisimman olopaikan
-maailmassa, hän tunsi heitä kohtaan todellista myötätuntoisuutta, mitä
-ei tavata hänen ikäisillänsä. Hän heitä rakasti, hän heitä ihaili.
-Hänen terävässä, vakavassa ja hiukan haaveellisessa hengessään näki
-ihmeteltävässä määrässä jälkiä siitä samalla kertaa valistuneesta
-ja avosydämisestä luonteesta, mikä hallitsi molempien vanhusten
-perheellisissä suhteissa, heidän erinomaisesta ystävyydestään,
-tyynestä arvokkaisuudestaan ja siitä hiukan patrialkallisesta kurista,
-jotka kaunistivat hänen isänsä huonetta. Eikä muuten puuttunut
-vastakohtiakaan kehittämään hänen arvostelemis-kykyänsä. Väliin näet
-hän lähetettiin päiväksi rouva de Beaumesnil'in luo, joka sanoi
-rakastavansa äidin tunteilla tätä lasta, ja joka niitä hänelle osoitti
-syöttäin hänelle naurattavia kohteliaisuuksia ja vaikeasti sulavia
-herkkuja. Tällaisissa tilaisuuksissa hänen emäntänsä jokapäiväiset
-juorut, hra de Beaumesnil'in mauton iloisuus, ritarin juomalaulut,
-neiti Constance'n jaarittelut palvelijain kanssa, ja neljää tai viittä
-vuotta häntä vanhemman ruskea-ihoisen ja kauniin Klotildan mellastava
-kiivaus saattoivat Sibyllan paheksumisen-sekaiseen ihmettelyyn, jota
-hän naivisti ilmaisi, kun rouva de Férias häneltä kysyi:
-
--- Onko sinulle hankittu huvia, kultaseni?
-
--- On, iso-äitini, paljon huvia, mutta minun on ollut ikävä.
-
-Juuri näitten naapurissa käyntien kautta Sibylla oppi tuntemaan sen
-siveellisen ilman arvon, jota hän hengitti Férias'issa. Hänestä tuntui
-siltä kuin nuot hyvät vanhukset saattaisivat läsnäolollansa ympärillä
-vallitsevaan ilmaan ystävällisemmän hengen, joka tuntui etenkin
-suloiselta hänen palatessaan kotiin rouva de Beaumesnil'in luota.
-
-Markiisi de Férias oli jättänyt omaksi hoidettavakseen osan laajoista
-tiluksistansa ja hän johti itse niitten viljelemistä. Hän maksoi
-säännöllisesti joka lauvantai itse työväellensä heidän palkkansa ja
-käytti tätä tilaisuutta oppiaksensa tuntemaan heidän kunkin tarpeitansa
-ja osoittaaksensa heille hyväntahtoisuuttansa. Tällaiset maksupäivät
-olivat oikeita juhlia Sibyllalle. Kesäiseen aikaan maksu suoritettiin
-eräällä nurmikolla aivan puiston ja viljelysmaitten rajalla. Päivän
-laskiessa markiisi ja markiisitar tulivat tänne istumaan eräälle
-kuusien varjoomalle penkille. Sibylla istuutui sangen arvokkaan
-näköisenä heidän välillensä. Ensin hän kuunteli etäältä kuuluvia
-elonleikkaajien lauluja, ja sitten hän näki heidän tulevan pitkässä,
-kirjavassa jonossa eräälle mäen-töyräälle, jolta saattoi nähdä yli
-koko puiston. He lähestyivät yhä laulellen, sirppi kädessä tai harava
-olalla, pitkin erästä kanervikossa käyvää polkua, ja vaikenivat vasta
-kun olivat tulleet pensas-aidan portille, vastapäätä kuusikkoa.
-He asettuivat sitten nurmikolle, ja kävivät vuorotellen ottamassa
-palkkaansa ja usein vielä muutakin, mitä Sibylla majesteetillisena ja
-ihastuneena heille antoi.
-
-Hra de Férias oli perinyt isältänsä toisenkin perhetavan, jota hän
-samalla uskollisuudella säilytti. Hän kutsui aina iltarukouksen
-keskellä palvelijansa ja työmiehensä linnan saliin ja luki kovalla
-äänellä iltarukouksen, liittäen messukirjan lauseihin aina sellaista,
-mikä sopi kuuntelijoiden yksinkertaiselle mielelle ja hänen omiin
-yksityis-oloihinsa. Se puoli hämärä, missä tämä kotihartaus
-toimitettiin, se hiljainen kopina, joka ilmaisi uskollisten
-palkollisten tuloa ja menoa, kyyneleet, jotka juoksivat rouva de
-Férias'in vaaleille poskille, vanhan markiisin hiljaiset ja säyseät
-neuvot, ne kaikki tekivät tästä jokapäiväisestä juhlallisuudesta
-Sibyllalle oikean pyhän hetken, joka oli täynnä mieltä ylentävää ja
-salaperäistä suloa.
-
-Hänellä oli myös iloisempia huvituksia. Rouva de Férias rakasti
-miehensä ja kasvattityttärensä jälkeen erittäin innokkaasti kahta
-asiaa: kukkia ja harvinaisia kanoja. On tietämätöintä, oliko hänellä
-todella luonnostaan nämä kaksi mielihalua, vai tekikö hän sen vain
-valmistaaksensa markiisille sen sanomattoman huvin, että hän sai
-niitä kastella ja ruokkia. Olkoonpa kuinka tahansa, niin ei kulunut
-ainoatakaan viikkoa, jona ei markiisitar ylösnoustessaan olisi löytänyt
-ikkunansa alta joko hanhea tai kukkavihkoa, mitkä yöllä olivat
-pudonneet taivaasta. Hra de Férias oli tällöin salaa piiloutunut
-tiheään lehvikköön ja Sibylla, joka oli kumartunut hänen jalkojensa
-viereen, odotti tykkivin sydämmin sitä suloista hämmästystä, mikä oli
-valtaava rouva de Férias'in. Tavallisesti kävi niin, ett'ei rouva
-de Férias milloinkaan ollut nähnyt eikä edes toivonut saavansakaan
-nähdä niin heleän värisiä kukkia ja niin ihmeen kauniita kanoja.
-Tästä huolellisuudesta, jota oli noudatettu niin monena vuosikymmenenä,
-olikin seurauksena, että Férias'in karjanhoito ja kukkatarhat
-olivat niin kuuluisia, että matkustajatkin niihin kiinnittivät
-huomionsa. Markiisitar vietti suuremman osan onnellista elämäänsä
-näissä suloisissa paikoissa, missä hän siunasi taivasta, Jumalaa
-ja puolisoansa, ja missä hän myöskin väliin itki. Mutta Sibyllalle
-ei tässä paratiisissa jäänyt yhtään surun sijaa: nämä kukkamaat ja
-lintuhäkit, joiden kuningatar hänen mielestänsä oli hänen iso-äitinsä,
-viehättivät häntä. Hän luuli elävänsä siinä satumaailmassa, josta
-hänelle oli kerrottu, kun häntä oli tuudittu nukkumaan. Isoisäänsä,
-näitten suloisten ihmeitten luojaa, hän piti melkein jumalallisena
-olentona. Eikä rouva de Férias'ikaan kunnioittanut puolisoansa
-vähemmällä suosiolla. Kun Sibylla näki hänen eräänä päivänä ihailun
-valtaamana katselevan kasvihuoneen ikkunasta, niin hänkin pisti päänsä
-ikkunasta ja näki herra de Férias'in silmäilevän ilta-auringon valossa
-erästä ruusunpensasta.
-
--- Oi, lemmikkini, markiisitar sanoi, katsoppas, kuinka kaunis
-iso-isäsi on! Voi kuinka kaunis hän on!
-
-Sibylla riensi kepein jaloin ulos ja lähestyen vanhaa markiisia,
-ilmoitti hänelle tämän hellän sanoman hiukan ylpeältä vivahtavalla
-äänellä:
-
--- Iso-isä, markiisitar de Férias lähettää minut ilmoittamaan teille,
-että te hänen mielestänsä olette kaunis.
-
-Markiisi hymyili.
-
--- Mitä hullutuksia! Mene hänelle sanomaan, että hän itse on
-viehättävän kaunis.
-
-Sitten hän lisäsi, kutsuen häntä takaisin: -- Vie hänelle tämä kukka.
-
-
-
-
-IV.
-
-Sibyllan Mielipuoli.
-
-
-Kesällä, kun aamurusko luo säteilevää valoansa kirkkaan taivaan
-sinilaelle, tuntuu siltä kuin se raittius ja viileys, joka vallitsee
-aamusilla, kestäisi ikuisesti. Mutta äkkiä nousee tuulen puuska, kukat
-horjuvat ja puitten latvat taipuvat; vaaleita hattaroita risteilee
-toiselta puolen taivaan kantta toiselle, kuten purjeita, jotka
-näkymättömät kädet äkkiä ovat levittäneet. Ihmiset käyvät rauhattomiksi
-ja sanovat toisillensa, että päivän kuluessa vielä saattaa nousta
-myrsky.
-
-Ei mikään muu kuin tämä vanha kuvaus saata niin sopivasti ilmaista sitä
-uutta vaihosta, joka tapahtui Sibyllan lapsuudessa sen viisi tai kuusi
-vuotta kestäneen täydellisen tyyneyden jälkeen, jota olemme kokeneet
-kuvailla. Hänen luonteensa muuttui äkkiä vaihtelevaksi. Hänellä oli
-hillittömän ilon hetkiä; mutta useimmiten joku salainen murhe näytti
-kalvavan hänen nuorta sydäntänsä, ja hänen vaaleatukkainen päänsä
-notkistui kuin tähkäpää. Tällaisina hetkinä jokin epämääräinen runous
-lauloi laulujansa hänen korvaansa, ja outo halu pakoitti häntä etsimään
-yksinäisyyttä. Hän vei imettäjänsä mukanaan metsään, joka oli Férias'in
-puiston takana, ja palasi vasta illalla linnaan.
-
--- Mitä toimittaa hän kaiket päivät metsässä? Mitä huvia hänellä on
-siellä? hra de Férias vihdoin kysyi imettätäjältä, käyden rauhattomaksi
-hänen kummallisten kävelyjensä tähden.
-
--- Hra markiisi, imettäjä vastasi, me kävelemme alussa rauhallisesti
-hyvän aikaa ja pikku neiti on viisas kuin enkeli. Mutta jos hän
-vaan saa nähdä hiukankin siintävää merta puitten välistä, niin hän
-hurjistuu, taputtaa käsiään ja alkaa huutaa: "Imettäjä, meri, meri!" ja
-sitten hän ottaa minua kädestä ja pakoittaa minua juoksemaan kanssansa
-siksi kunnes lankean, ja hän huutaa yhä vielä: "Meri, meri!" ja nauraa
-täyttä kurkkua. Sitten minä istuudun jonkun puun juurelle ja ryhdyn
-työhöni; nuori neiti istuutuu useimmiten viereeni; mitättöminkin seikka
-häntä huvittaa: puun lehvä, herra markiisi, pieni kukkanen, ruohon
-korsi, mitä hän tuntikausia sangen totisena silmäilee. Toisinaan taas
-hän juoksee tiehensä johonkin pensastoon, kätkeytyy ruohoon ja nukkuu
-kuin peltokana vakoon. Minä sanoin, että hän nukkuu, hra markiisi,
-mutta minä en sitä tiedä, sillä tänään, kuin kohotin hänen hattuaan,
-minkä hän oli vetänyt silmillensä, hän itki. Hän kukaties uneksi.
-
-Tämä viimemainittu seikka pelästytti markiisin rauhallista mieltä.
-Sibylla luisuttiin saapuville.
-
--- Miksi olet itkenyt tänään metsässä, lemmikkini? hän kysyi. Onko
-sinulla huolia? Oletko onneton?
-
--- Oi en! sanoi lapsi innokkaasti heittäytyen iso-isänsä kaulaan.
-
--- Miksi olet sitten itkenyt?
-
--- En tiedä... En minkään tähden.
-
-Täytyi tyytyä tähän vastaukseen.
-
-Férias'in metsissä oli eräs paikka, jota Sibylla erittäin ennen muita
-rakasti. Se oli eräs pieni etäinen laakso, jossa virtaili pieni puro
-melkein rantojensa vihreiden puitten peittämänä. Puron alkulähteillä
-oli maata syvältä kaivettu läpi metsän. Muudan kallio kohosi tästä
-syvänteestä ja siitä uhkusi pieni, kirkas vesisuoni, joka virtasi
-erääsen vanhanaikaiseen, muurattuun altaaseen, mistä sitten liikavesi
-juoksi laaksoon. Tälle itkevälle kalliolle, jota verhosi paksu varjo
-ja jota köynnöskasvit, kostea sammal ja kiiltävät lehdet peittivät,
-antoi ympärillä vallitseva yksinäisyys vakavan ja miellyttävän muodon,
-joka varmaankin oli antanut aihetta siihen legendaan, mistä enää
-oli vaan kallion nimi jäljellä: sitä kutsuttiin Haltiankallioksi.
-Tämä nimi, joka muistutti Sibyllalle kaikkia hänen lapsuutensa
-kertomuksia, vaikutti epäilemättä paljon siihen, että siitä tuli hänen
-lempipaikkansa. Hän viipyi siellä ihmeellisen kärsivällisenä ja katseli
-uteliain silmin tuota kummallista, puoleksi kammottavaa, puoleksi
-ihastuttavaa kalliota. Hän halusi joutua johonkin seikkailuun. Hänelle
-niitä tapahtui kaksikin.
-
-Eräänä kesä-iltana hän oli tullut katsomaan Haltian-kalliota,
-sill'aikaa kun hänen imettäjänsä tapansa mukaan teki työtä erään puun
-juurella ylempänä metsässä. Sibylla halusi olla yksinään kallionsa
-luona. Neiti de Férias oli tähän aikaan noin seitsemän tai kahdeksan
-vuotias tyttö, joka siihen ikään oli jotensakin iso ja jolla oli muhkea
-ryhti ja kaunis käynti. Hänen runsaat hiuksensa olivat kootut verkkoon,
-jonka paino näytti vetävän hänen päätänsä taaksepäin, joka asema antoi
-sillen ylhäisen sulouden. Hänellä oli tavallisesti sileälierinen hattu,
-ja sen ympäri oli kiedottu musta töyhtö, joka keveästi riippui hänen
-otsallaan, ja loi hänen luonnoltaan syvämielisille silmillensä melkein
-kesyttömän varjon. Mutta väliin pisti hänen päähänsä kietoa hiuksiinsa
-liekoja, lehviä ja kukkia, jotka muodostivat sellaisen paksun
-seppeleen, jotka verhoavat taru-aikojen nuorten, huilua soittavien
-paimenten otsaa.
-
-Hän oli taas tänä iltana tehnyt samalla lailla ja koristellut päänsä
-kuin metsän sinipiika, käyttäen peilinänsä pienen lähteen kuvastavaa
-pintaa. -- Hänellä oli kädessä sauva, jonka hän oli kuorinut sileäksi
-ja seisoen hajamielisin katsein lähteen rannalla, hän tuontuostakin
-kohotti käsivarsiaan ja teki valkoisella sauvallansa salaperäisiä
-merkkiä ilmaan, ikäänkuin hän olisi ollut joku sadun kertoma haltia,
-johon hän itse oli ihastunut. Yht'äkkiä hyppäsi eräs mies kepeästi
-penkereelle, joka ympäröitsi lähdettä, aivan hänen eteensä. Sibylla
-vetäytyi taaksepäin ja oli juuri huutamaisillansa; sitten pysyi hän
-liikahtamatta nojaten kättänsä sauvaan ja tuijottaen pelottomassa
-asennossa tuntemattomaan. Mutta vieraassa, joka oli korkeintaan parin
-kymmenen vuotias, matkapukuun puettu mies, ei todella ollut mitään
-pelättävää. Hän oli pitkä ja sorja mies, jolla vielä oli jäljellä
-nuorukaisen suloutta ja jonka avoimista silmistä loisti lempeä katse.
-Lapsen odottamaton näkeminen, hänen kauneutensa, hänen kummallinen
-seppeleensä ja hänen urhekas ryhtinsä saattoivat ensin tämän nuoren
-miehen äänettömään hämmästykseen. Hän jupisi vihdoin itseksensä
-muutamia sanoja ja sanoi sitten ääneen:
-
--- Suokaa anteeksi, neitini... Olen kai tullut teidän alueellenne?
-
--- Olette, vastasi Sibylla.
-
--- Antakaa anteeksi ajattelemattomuuteni. Minä lähden heti tieheni.
-Minä lähdin oikeastaan, hän lisäsi, näyttäen erästä albumia,
-piirustelemaan näihin metsiin, jotka luulin olevan avoinna yleisölle.
-
-Sibylla ei vastannut mitään, vaan astui pari askelta ikäänkuin hän
-olisi aikonut lähteä.
-
--- Se on vahinko, vieras jatkoi iloisesti. Tätä kaunista seutua! Saanko
-luvan kysyä sen niemeä?
-
--- Haltiankallio.
-
--- Vai niin, ja te olette haltia? nuori mies sanoi, jota lapsen
-totisuus huvitti.
-
-Sibyllan huulilla liikkui ylpeä myhäily.
-
--- Niin, sanoi hän.
-
--- Oi sallitteko minun piirtää teidän kuvanne?
-
--- En.
-
--- Saanko edes kysyä teidän nimeänne?
-
--- Sibylla.
-
--- Hyvästi sitten, neiti Sibylla... Sallitteko minun syleillä teitä,
-suloinen lapsi?
-
--- En.
-
--- Saanko suudella kättänne?
-
--- Sibylla ojensi kätensä niin armollisesti kuin ruhtinatar. Vieras
-hymyili ja suuteli sitä totisena.
-
--- Minä kiitän teitä, neiti. Nyt lähden tieheni ja minä vakuutan
-teille, ett'en milloinkaan unohda kalliota enkä sen haltiaa.
-Säilyttäkää tekin pieni muisto minusta kauniissa päässänne.
-Säilytättekö?
-
--- En tiedä teidän nimeänne.
-
--- Nimeni on Raoul. Muistatteko sitä?
-
--- Aina, vastasi lapsi.
-
-Raoul katseli häntä hiukan hämmästyneenä, itsekään tietämättä miksi, ja
-hymyili hölmistyneenä, sitten hän tervehti häntä kohteliaasti ja katosi
-metsään.
-
-Muutamaa päivää myöhemmin piti rouva de Férias tarkkaavaista poikansa
-tytärtä polvillaan ja alkoi näillä sanoilla kertoa erästä itämaalaista
-satua, joita hän oli mainio sepittelemään:
-
--- Oli kerran kuninkaan poika, joka metsästi Ganges virran rannoilla.
-Hän oli kaunis kuin päivä, hyvin kasvatettu, valistunut ja sievä. Hänen
-nimensä oli...
-
-Sill'aikaa kun markiisitar haki nimeä kuninkaan pojalle, Sibylla sen
-äkkiä hänelle sanoi:
-
--- Raoul.
-
--- Miksi juuri Raoul? kysyi rouva de Férias, hiukan hämmästyneenä.
-
-Vieno puna levisi lapsen poskille. Jokin tunne, jota hänen oli
-mahdoton selittää, oli häntä tähän saakka pidättänyt kertomasta tuota
-viatonta kohtaustaan vieraan kanssa. Mutta hän ilmoitti sen nyt
-viivyttelemättä isoäidillensä, ja lisäsi vilpittömästi, että koska tämä
-Raoul oli hänestä näyttänyt kauniilta kuin päivä, hyvin kasvatetulta,
-valistuneelta ja sievältä, niin hänen nimensä oli luonnollisesti
-juohtunut hänen mieleensä ristittäissä sitä kuninkaan poikaa, jolla
-oli aivan säntilleen samat ominaisuudet. Rouva de Férias nauroi
-kertomusta enemmän kun se olisi ansainnutkaan; seuraavana päivänä lähti
-hän salaa kävelemään linnan ympäristöön ja sai silloin tietää, että
-prinssi Raoul, jota hänelle kuvailtiin iloiseksi nuoreksi mieheksi,
-joka oli elänyt ylhäisessä maailmassa, oli lähtenyt samana päivänä
-illalla, jona Sibylla oli hänet nähnyt. Sibylla sai sentähden vapaasti
-pitkittää rakkaita kävelyjään, ja joutui jonkun ajan kuluttua toiseen
-seikkailuun, joka vaatii edeltäkäsin selitykseksensä muutaman sanan.
-
-Puro, joka virtasi Haltia-kallion ontelosta ja juoksi metsän lävitse,
-laski mereen kahden ranskalaisen penikulman päässä siitä. Mutta
-matkalla siihen liittyi pari kolme lisäjokea ja loppu juoksullansa
-se muodosti melkoisen putouksen, joka muutamaa vuotta ennenkuin
-tämä kertomus alkaa, oli saanut kunnian pyörittää myllyä, joka oli
-rakennettu metsän syrjään. Myllärin nimi oli Jacques Féray. Hän oli
-ennen reippaasti palvellut meriväessä, ja oli kotiin palattuansa
-löytänyt uskollisen morsiamen, jolle hän uskollisuutensa osoitteeksi
-antoi merimies-korvarenkaansa ja josta pian tuli valkoinen ja hyvin
-voipa myllärin-emäntä. Tämä avioliitto oli onnellinen. Jacques
-Féray oli hyvä, hauska poika. Hänellä oli kaunis ääni, jota hän oli
-harjoittanut valvoessansa öillä laivan kannella, ja jota hän ei
-lakannut käyttämästä pienen tyttärensä kehdon ääressä, jonka hänen
-vaimonsa hänelle lahjoitti. Myllyn edustalla oli neliskulmainen
-puutarha, missä oli kaksi viikunapuuta ja kolme mehiläispesää. Tämä
-nuori myllärin-emäntä, tämä jauhoinen ja laulava mylläri ja tuo pieni
-tanssiva lapsi, kaikki tämä muodosti kesä-auringon valossa suloisen
-kuvan katselijan silmälle. Viiden tai kuuden vuoden kuluttua rouva
-Féray tuli taas siunatuksi, ja Jacques Féray, jonka se todella tulikin
-tietää, vannoi leikillisesti, että tällä kertaa oli tuleva poika. Sillä
-välin kohtasi Férias'in aluetta eräänä syys-yönä onneton vesitulva.
-Tämä vedenpaisumus kesti koko seuraavan päivän, ja seuraavana yönä
-tuo rauhallinen puro, joka oli muuttunut pauhaavaksi virraksi, paisui
-yli ääriensä, tulvasi kentille ja kaatoi myllyn. Jacques Féray
-pelastui töin tuskin vaimoineen ja lapsineen, mutta tämä tempaus teki
-hänestä hävinneen miehen, sillä hän oli menettänyt, paitsi kaatuneita
-huoneitaan sekä turmeltunutta kalustoansa, vielä melkoisen varaston
-jyviä ja jauhoja. Vaimo, heikko kun oli, kuoli kolmen päivän perästä,
-ja pikku tytär, jonka jalat olivat olleet koko yön vedessä, seurasi
-äitiänsä Férias'in kalmistoon. -- Päivää jälkeen lapsen hautajaisten
-lähti armelias pastori isää lohduttamaan. Hän löysi mies paran
-virumasta vatsallansa särkyneen vesirattaan päällä, keltaisessa
-liejussa, joka peitti hänen pientä puutarhaansa, hänet, joka muinoin
-oli niin iloinen.
-
--- Ylös, Jacques! kirkkoherra huusi häntä pudistellen. Jacques ei
-liikahtanut paikalta.
-
--- Nouse toki, minä pyydän sinua, jatkoi kirkkoherra. Jacques kohotti
-päätänsä:
-
--- Menkää tiehenne, hän sanoi. Hyvää Jumalaa ei ole!
-
-Kun kirkkoherra ei häneltä saanut muuta vastausta, hän lähti pahoilla
-mielin pois. Seuraavana päivänä, kun hän jälleen tuli, oli mies vielä
-samassa paikassa ja samassa asennossa ja vastasi kaikkiin hänen
-lohdutuksiinsa ainoastaan:
-
--- Hyvää Jumalaa ei ole!
-
-Ihmiset huomasivat pian, että mies paran järki oli suuresti
-heikentynyt. Hän lähti myllynsä raunioilta ja asettui erääsen kurjaan
-olkimajaan, joka oli laitettu autiolle meren rannikolle lampaitten
-suojaksi kuumilla päivillä, sekä eli siellä kuin metsän-elävä. Väliin,
-etenkin myrskyisinä päivinä, kuultiin hänen kirkuvan niin julmalla
-äänellä, että kauhun väreitä alkoi kulkea ruumiin läpi. Hänellä oli
-hulluutensa ensiaikoina kummallinen tapa. Useimpina aamuina perätysten
-olivat Férias'in kirkon-ikkunat rikkilyötyinä ja keskelle kirkon
-kivilattiaa oli heitetty pieniä kiviä. Kirkkoa alettiin vartioida ja
-eräänä yönä saatiin Jacques Féray kiinni, kun hän juuri poikamaisella
-ja raivokkaalla innolla nakkeli kiviä saman Jumalan huoneesen, joka oli
-niin kovasti häntä rangaissut. Oltiin aikeessa panna hänet vankeuteen,
-mutta hyvänluontoinen kirkkoherra sääli häntä eikä suostunut siihen.
-Tämä olikin ainoa ilkityö, josta onnetonta voitiin syyttää. Vaikka
-hän ulkonäöltään oli kammottava, niin ei hän kuitenkaan tehnyt
-mitään pahaa. Usein näit hänen istuvan erään joen äyräällä, kasvot
-käännettyinä erääsen tokeesen päin. Ihmiset olivat ajan pitkään
-lakanneet säälimästä häntä kuten muitakin onnettomia, ja hän oli enää
-vain kauhun ja naurun esineenä. Häntä kutsuttiin hullu-Féray'ksi,
-ja samalla kun hänelle, osaksi pelosta, annettiin leipäpala talojen
-ovella, lapset kiinnittivät ryysyjä hänen selkäänsä.
-
-Eräänä päivänä oli Sibylla taas jättänyt imettäjänsä jonkun matkan
-päähän ja mennyt lähteen rannalle, johon vesi valui Haltian-kalliosta.
-Hän oli paljain päin ja tutkittuansa hetkisen kasveja, jotka
-peittivät lähteen pohjaa, hän vaipui vähitellen rannan ruohostoon ja
-kukkiin. Sellaisen kummallisen mielenliikutuksen valtaamana, jotka
-häntä kohtasivat viime aikoina, hän alkoi itkeä ja katsella, kuinka
-kyyneleensä toinen toisensa perästä putosivat läpikuultavan lähteen
-lirisevään veteen. Hiljainen rahina herätti hänet äkkiä; hän näki
-hullun Féray'n olevan kumartuneena vastaisen rannan ruohostossa.
-Hänen laihat, kalpeat ja epätoivoiset kasvonsa, joita rikkinäinen
-olkihatun risa peitti, pistäytyi esiin eräästä pensaasta; hän
-tuijoitti Sibyllaan merkillisen tarkkaavaisena. Runsaita kyyneleitä
-vieri hänen syvällepainuneista silmistänsä hänen harmaasen partaansa.
-Nähdessään tällaisen hirviön, lapsi, vaikka muuten olikin uskalias,
-tunsi väristyksen käyvän läpi suoniensa. Hän tahtoi huutaa, mutta
-ei saanut ääntä. Hullu ymmärsi hänen kauhunsa ja sanoi matalalla ja
-surkuttelevalla äänellä:
-
--- Älkää pelätkö, en minä tee teidän pahaa.
-
-Hän nousi ylös, kun Sibyllakin hypähti seisoman, tietämättä itsekkään
-miksi, lähestyi häntä ja katseli häntä tarkasti.
-
--- Lapsi raukka! hän jupisi, lapsi raukka!
-
-Ja heittäytyen maahan hän nyyhkytti kasvot käsiin kätkettyinä.
-
-Sibylla tunsi mies paran elämäkerran; hän aavisti, että jokin himmeä
-saman-näköisyys muistutti hänen pikku tytärvainajatansa; sääli
-voitti hetkiseksi kauhun hänen herkkätuntoisessa sydämessään; hän
-laskeutui polvillensa ja laski lempeästi valkoisen kätösensä hullun
-pörröiselle päälle. Sitten, ikäänkuin rohkeudestansa kauhistuneena, hän
-lähti juoksemaan imettäjänsä luoksi, joka ei niin vähää pelästynyt,
-nähdessään hetkistä myöhemmin Jacques Féray'n rientävän hänen
-jäljestänsä. Hän seurasi heitä kuin koira aina linnaan saakka. Herra
-ja rouva de Férias, Sibyllan kertomuksesta liikutettuina, menivät
-onnettoman luoksi, joka oli jäänyt puiston ristikkoportin taakse,
-lausuivat hänelle ystävällisiä sanoja ja täyttivät hänen laukkunsa
-ruokatavaroilla. Tästä ajasta lähtien hänen hulluutensa sai tyynemmän
-luonteen. Ei kulunut päivääkään, jona hän ei olisi tullut linnan
-portille, minne Sibylla aina riensi, käsissä jotakin vietävää. Hän
-tapasi hänet usein kävelyillänsä; hän oli huomannut, että Sibylla
-rakasti metsäkukkia; hän tiesi mitä hän piti paraimpina ja sitoi
-niistä sanomattoman suuria vihkoja ja vei ne sanaakaan sanomatta
-lapsen jalkojen viereen. Tämä sanoi hänelle hymyillen: "Kiitoksia,
-Jacques hyvä;" ja hullu vetäytyi tyytyväisenä pois. Markiisi ja
-markiisitar kutsuivat häntä Sibyllan mielipuoleksi, ja palvelijat
-neidin mielipuoleksi. Sibylla oli ihastunut ja hiukan ylpeä siitä
-vallasta, missä hän piti miesparan alakuloista ja häiriytynyttä
-mieltä. Mutta yhdessä kohden tämä valta oli heikko: vanhempiensa
-kehoituksesta Sibylla koitti eräänä päivänä viedä Jacques'in messuun
-Férias'in kirkkoon. Mutta kun oli tultu kirkkopihan portille, hän
-irtautui väkisin Sibyllan käsistä, päästi julman huudahduksen ja läksi
-juoksemaan pois pitkin kenttää.
-
-Noin kahta kuukautta myöhemmin, kun hän ensikerran oli tavannut
-hullun Féray'n, Sibyllalle tuli vieraaksi hänen ystävättärensä
-Klotilda Desrozais, joka oli aikeissa mennä Pariisin luostariin siellä
-täydentääksensä kasvatustansa tai pikemmin sitä siellä aloittaaksensa.
-Neiti Klotilda oli silloin noin kahden- tai kolmentoista-vuotias;
-hänellä oli pitkä, ihmeen kaunis vartalo, ihanat silmät, jotka
-tavallisesti olivat puoliksi suljettuina, mutta jotka olivat lumoovat,
-kun hän ne avasi, raskaat, kiiltävän mustat palmikot ja purppuraisten
-huultensa välistä hohtavat hampaat, valkoiset kuin tuoreen pähkinän
-sydän. Muuten hän oli vilkas ja suloinen sekä erittäin tuntehikas.
-Mutta ei, totta puhuen, hyvin tiedetty, mitä aineksia löytyi tuon
-rikaslahjaisen olennon hehkuvassa rinnassa, joka oli jätetty oman
-onnensa nojaan kuin keskelle metsää ja joka Sibyllassa herätti
-levottomuuden sekaista myötätuntoisuutta. Neiti Klotilda saattoi hänet
-usein levottomaksi hillittömän luontonsa oikuilla, mutta jo seuraavassa
-tuokiossa hän lepytti häntä vastustamattoman lempeytensä tulvalla.
-Kyynelsilmin hän painoi häntä vasten rintaansa ja sanoi: "Minä rakastan
-sinua, Sibylla kulta, aina sinua rakastan! Sinunkin täytyy luvata koko
-ikäsi rakastaa minua. Lupaatko?" Sibylla lupasi arasti. "Katsoppas",
-jatkoi Klotilda, "minä rakastan niitä, joita rakastan, niin suuresti
-että tahtoisin heidät syödä." Ja todella purikin hän heitä joskus.
-
-Neiti Desrozais oli siis tullut päiväksi Férias'iin. Sill'aikaa kun
-Sibylla valmisteli virvoituksia ystävättärellensä, tämä huomasi
-ikkunasta hullun Féray'n, joka virui siimeksisessä linnan pihassa.
-Sanaakaan sanomatta Klotilda juoksi kyökkiin, pyysi sieltä itsellensä
-nuoran pätkän, pujotteli siihen rautakapineita, vanhoja kannuksia
-ja lasinpalasia, joita hän kokoili sieltä ja täältä, ja meni salaa
-ripustamaan tätä kalukimppua nukkuvan mielipuolen vaatteisin.
-Sittenkuin hän vielä oli pitänyt huolta siitä, että kaikki pihan
-portit olivat kiinni, hän huusi suurta pörröistä koiraansa Max'ia,
-joka oli hänen muassansa joka paikassa. Hän potkasi sitten hullua
-jalallansa, joka kavahti ylös. "Ots' kiinni, Max", huusi hän "ots'
-kiinni!" Jacques pelkäsi suuresti koiria, jotka ylimalkaan eivät
-olleet hänelle ystävällisiä. Kun hän näki koiran syöksevän päällensä,
-hän läksi hurjistuneena juoksemaan. Helisevä taakka, joka riippui
-hänen kaulastansa, tuli liikkeesen ja lisäsi vaan hänen kauhuansa.
-Hän juoksi, koira kantapäillä, pelästyneenä huohottaen ja läähättäen
-portilta portille, kauniin Klotildan suureksi iloksi. Sillä välin oli
-Sibylla, melua kummastellen, juossut ikkunan luo. Niinpian kuin hän
-näki miten asian laita oli, hän juoksi pihalle ja saapui mielipuolen
-luo juuri samalla hetkellä, kun koira tarttui hänen jalkojensa ympäri
-kiedottuihin riepuihin. Lapsi ponnisti kaikki voimansa työntääksensä
-holhottinsa kimpusta koiraa, joka äkkiä käänsi vihansa Sibyllaan ja
-puri häntä käteen niin että siitä alkoi vuotaa verta. Palvelijat
-joutuivat avuksi, karkoittivat koiran ja kantoivat pyörtyneen Sibyllan
-pois. Nähdessään kujeensa lopullisen seurauksen, Klotilda vuodatti
-oikein kyyneltulvia. Mutta kun hänen rakas tätinsä tuntia myöhemmin
-tuli hakemaan häntä pois, ja kun hän näki Jacques Féray'n, joka oli
-heittäytynyt maantielle makaamaan, nousevan ylös ja näyttävän hänelle
-nyrkkiänsä, helistellen sitä rautasälykimppua, jonka tyttö oli sitonut
-hänen vaatteisinsa, niin hän ei voinut pidättää itseänsä nauramasta
-houkkion äänetöntä uhkausta. Mutta sitä hän sai katua.
-
-Sibylla makasi kuumetaudissa vuoteen omana kolme päivää. Jacques Féray
-vietti nämä kolme päivää maaten kuten kuollut hänen huoneensa ikkunan
-alla. Kun häntä oli turhaan yritetty saada pois tästä paikasta, niin
-hänen annettiin, hra de Férias'in käskystä, siinä olla, ja kannettiin
-hänelle sinne ruokaa. Hän ei lähtenyt sieltä edes yölläkään. Neljännen
-päivän aamuna hän kuuli lausuttavan nimeänsä, ja hän käänsi äkkiä
-päätänsä, nähden Sibyllan hänen ikkunassansa. Oli jotakin liikuttavaa
-hänen hymyilemisessänsä, joka talvi-auringon säteen tavoin liikkui
-hänen surullisilla kasvoillansa, jotka eivät milloinkaan nauraneet.
-
-
-
-
-V.
-
-Miss O'Neil.
-
-
-Hra de Férias, jonka mielestä lasten siveellinen kasvatus pitää
-aloitettaman jo kehdosta saakka, ei ensinkään kiirehtinyt pienen
-poikansa tyttären kasvatuksen opinnollista puolta.
-
--- Sielu, sanoi hän, on kuin nuorten puiden ydin, joka vaatii tukemista
-ja ohjaamista samassa määrässä kuin itse puut kasvavat. Mutta meidän
-tulee, kuten luontokin tekee, odottaa siksi kunnes kasvattimme ovat
-jossakin määrin voimistuneet ja kypsyneet, ennenkuin voimme niistä
-hedelmiä saada. Mitä enemmän nämät pienet aivot, lisäsi hän, silitellen
-Sibyllan vaaleita hiuksia, osoittavat onnellista ja suotuisaa
-taipumusta, sitä enemmän ne kukalle puhjettuansa vaativat hempeyttä ja
-huolenpitoa.
-
-Kuitenkin se hetki, jona markiisi ja markiisitar vihdoin katsoivat
-soveliaaksi antaa Sibyllan tehdä tuttavuutta salaperäisen aapiston
-kanssa, oli heille epäilyksen ja katkeruuden hetki, mutta rouva
-de Beaumesnil'issa se herätti ääretöntä riemua. Sibylla, joka oli
-ollut aina niin halukas ja taipuvainen vaipumaan mielikuvituksiinsa,
-osoitti olevansa surkuteltavassa määrässä kykenemätön oppimaan
-lukemisen käytännöllistä taitoa. Ei hyvällä eikä pahalla voitu
-poistaa hänen uneksivan järkensä kammoa säännölliseen vaivannäköön.
-Markiisitar-parka, joka turhaan näki vaivaa ja jo melkein kadotti
-taivaallisen kärsivällisyytensäkin, kutsui avuksensa Férias'in
-kirkkoherran, joka ryhtyi työhönsä vakavalla innolla, mutta hänellä ei
-ollut sen enempää menestystä.
-
--- Tämä huolestuttaa minun, hän sanoi.
-
-Aikaa voittaen se hänelle teki paljon muutakin.
-
--- Pienokaisesta tulee taitamatoin, vastasi rouva de Beaumesnil. He
-ovat tylstyttäneet hänen järkensä. Siitä olinkin varma... Jo viiden
-vanhana osasi Klodilta lukea ja jutella satujakin!
-
--- Minun nähdäkseni ainoastaan ihme, kirkkoherra sanoi, saattaa
-pelastaa meidät tästä pulasta.
-
-Ihme tapahtuikin, ei tosin sellainen kuin kirkkoherra oli ajatellut,
-vaan sellainen, jota on aina sallittu toivoa jumalalliselta
-kaitselmukselta. Ihmeet tapahtuvat nimittäin sydämissä, siellä ne ovat
-mahdollisia hyvinkin usein.
-
-Sibylla tiesi varsin hyvin että hän oli orpo, ja hän käsitti sen sanan
-surullisen merkityksen. Mutta hra ja rouva de Férias pelkäsivät antaa
-liian päteviä syitä hänen herkälle tunteellisuudellensa, eivätkä
-antaneet tämän asian johdosta selityksiä, joita hänen lapsellinen,
-väliin raivoisakin uteliaisuutensa kaipasi. Hänen isänsä ja äitinsä
-olivat taivaassa, siinä kaikki. Palvelusväki olivat saaneet ja
-uskollisesti noudattaneetkin käskyä vastata samalla tavalla. Heitä
-oli kielletty puhumasta ja antamasta pienintäkään vihjausta, joka
-olisi saattanut kiinnittää Sibyllan huomiota pienessä kirkkotarhassa
-olevaan kahteen hautakiveen. Mutta tästä varovaisuudesta huolimatta
-oli Sibylla kuitenkin, joka kävi joka sunnuntai vanhain vanhempiensa
-kanssa messussa, kummastukseksensa huomannut jotakin erityistä heidän
-kasvoissansa, kun he menivät kivien ohitse, sillä eräänä päivänä
-kirkosta tullessansa hän meni suoraa päätä patsaitten luo, joihin oli
-hakattu kultaisia kirjaimia ja kysyi, kääntyen imettäjänsä puoleen,
-joka pelästyneenä oli häntä seurannut:
-
--- Mitä on tähän kirjoitettuna?
-
--- Ei mitään, vastasi imettäjä.
-
--- Siinä on kirjaimia, sanoi Sibylla, rypistäen kulmakarvojaan. Lue
-minulle, mitä siinä on.
-
--- Se on latinaa, neiti.
-
-Sibylla kohotti olkapäitään ja lähti. Tästä lähtien ei Férias'in hyvä
-kirkkoherra enää tuntenut oppilastansa. Hän hieroi käsiänsä, hän
-riemuitsi:
-
--- Minä tiesin että kärsivällisyydellä olin tuleva perille.
-
-Kuukautta myöhemmin antoi Sibylla viedä itsensä pappilaan saadaksensa
-muka tietää, miten hänen opettajansa jaksoi, joka sairasti luuvaloa.
-Hän poikkesi ohi mentäessä kalmistoon, pysähtyi patsaitten eteen, oli
-tuokion aikaa äänettä katsellen kultakirjaimia, sitten hän laskeutui
-polvillensa ja itki. Ihme oli tapahtunut, Sibylla osasi lukea.
-
-Kun Sibylla kerran oli saanut omaksensa tämän inhimillisen
-tietovaraston avaimen, niin hän, kuten usein käy hänentapaistensa
-luonteitten, käytti sitä niin suurella kiihkolla, että sitä nyt
-pikemmin sai hillitä ja pidättää, kuin kiihoittaa.
-
-Tämä hillitön tiedonhalu, joka tahtoi ammentaa tietoja kaikilta
-aloilta, toi muassansa pää-asiallisesti kaksi seurausta: ensiksi sen,
-että Sibyllan vaatimatoin opettaja usein joutui suuresti hämillensä;
-toiseksi sen, että hra de Férias otti omaan huostaansa kirjastonsa
-avaimet. Mutta vanhalla markiisilla oli kuitenkin enemmän ymmärrystä,
-kuin että hän olisi tyytynyt tähän varakeinoon. Hän ei muuten ollut
-liiaksi levoton siitä kiihkosta, jossa näkyi sikin sokin liikkuvan
-salaperäisiä unelmia ja luonnollista uteliaisuutta. Olla mitään
-laiminlyömättä, mitään hillitsemättä, vaan irroittaen hänet niistä
-sekanaisista aineksista, joita hänen nuorissa aivoissansa liikkui,
-järjestää niiden halut, pitää harjoituksessa niiden voimia, sanalla
-sanoen, saattaa tämä sekasotku hedelmiä tuottavaksi, siinä oli
-hänen tehtävänsä, joka suorastaan seurasi hänen perusaatteistansa.
-Mutta hra de Férias huomasi, ett'ei niin vireän neron ohjaamista
-kauvemmaksi saattanut jättää abotti Renaud'in heikkojen käsien ja
-kasvatus-opillisen kyvyn nojaan: hän päätti viivyttelemättä hankkia
-opettajattaren, jonka hoidettavaksi hän jättäisi Sibyllan kasvatuksen
-ajallisen puolen, sen sijaan että kasvatuksen hengellinen puoli
-luonnollisesti jäisi papin huoleksi. Kirkkoherra tunnusti häveliäästi
-kyllä tämän muutoksen hyödyn, jopa tarpeellisuudenkin.
-
--- Lapsi, hän sanoi yksinkertaisesti, osoittaa kummallisia
-luonnonlahjoja, joiden vyyhteä en minä ole mies selvittämään. Kaikki,
-hra markiisi, mitä voin tehdä, on oleva siinä, että opetan hänelle
-hänen katkismuksensa ja senkin, lisäsi hän huoaten, Jumalan avulla.
-
-Opettajattaren valitsemisen luuli hra de Férias voivansa jättää
-serkkunsa kreivi de Vergnes'in huoleksi, joka oli äidin puolelta
-Sibyllan iso-isä, ja jolle tämä tärkeä toimi oli helpompi, sekä
-sentähden, että hän asui Pariisissa, että laveamman vaikutus-alansa
-vuoksi. Hän kirjoitti kreiville vakavan ja liikuttavan kirjeen, jossa
-hän laveasti kertoi Sibyllan luonteesta ja pyysi häntä tekemään
-kaikkea sen hyväksi, että opettajatar olisi oppilaalle kelvollinen.
-Kuukautta myöhemmin hra de Férias, jota kreivin vaiti-olo alkoi tehdä
-levottomaksi, sai häneltä seuraavan vastauksen:
-**
-    "Rakas serkkuni."
-
-    "Sukellettuani helmienpyytäjän tavoin Pariisin valtameressä,
-    luulen vihdoinkin löytäneeni etsittävän aarteen. Ihmisellä ei
-    ole juuri viehättävä ulkomuoto. Hänellä ei ole siipiä, mutta
-    hän on sittenkin enkeli, sanotaan. Minä kuvailin enkeliä toisen
-    näköisiksi, mutta vähät siitä; minä lähetän hänet samalla
-    kuin kirjeenikin. Lähettäkää vaununne ------ pysäyspaikalle,
-    iltajunalle. Hän on juuri päättänyt erittäin onnellisesti erään
-    oppilaan kasvatuksen, mutta on siitä saanut hyvin niukan palkan.
-    Palvelijanne tuntevat hänet seuraavista tunnusmerkeistä: Miss
-    O'Neil (Augusta Mary), kolmenkymmenenvuotias, vaaleanverinen,
-    irlantilainen, syntyisin vanhasta ylhäisestä perheestä, puhuu
-    kaikkia kuolleita ja eläviä kieliä, ompelee koru-ompeluksia,
-    maalaa, soittaa harppua ja ratsastaa. Paljolta j.n.e.
-
-    Suudelmasade Sibyllalle. Minä vaivun markiisittaren jalkoihin."
-
-Markiisi de Férias'ista tällainen kirje, hänen silmissään niin
-tärkeänä ja ratkaisevana hetkenä, osoitti tuskin anteeksi annettavaa
-kevytmielisyyttä, ja vaikka hän oli tottunut siihen maailmalliseen
-ja pintapuoliseen muodollisuuteen, joka hra de Vergnes'issa peitti
-melkoisen määrän ajatuskykyä ja tunteellisuutta, niin hän lähti
-itse, mielessä kuitenkin jonkinlainen pelontunne, ------ asemalle,
-vastaan ottamaan opettajatarta, jota oli hänelle niin leikillisellä
-tavalla kuvailtu. Miss O'Neil'in ensi katse, kun hän astui ulos
-vaunuista, ei ensinkään poistanut markiisin huolia; hän tunsi hänet
-helposti, vaikka olikin jotenkin hämärä. Miss O'Neil oli aivan sen
-näköinen, kuin kirjeessä oli sanottu. Hän oli pitkä, laiha nainen,
-joka astuskeli koneen tapaisella säännöllisyydellä ja jäykkyydellä.
-Ihmiset väistivät ehdottomasti hänen käsivarsiansa, jotka näyttivät
-aina melkein lävistävän hänen lihansa. Hänen kummastakin ulospitävästä
-poskipäästään riippui kaksi tulipunaista parrantyppyä niinkuin kaksi
-paju-oksaa. Ruskea olkihattu, joka vivahti ylös-alaisin käännettyyn
-sallaatti-astiaan, oli niinkuin kirkontorni hänen sulottomassa
-päässänsä. Hra de Férias'in sydän oli pakahtua.
-
--- Totta tosiaan, hän jupisi, de Vergnes on aivan mieletön!
-
-Mutta kuitenkin, kun hän lähestyi miss O'Neil raukkaa, hän näki tämän
-vaaleansinisistä silmistä loistavan niin kirkkaan valon, kuin taivaan
-tähdistä, niin puhtaan, niin sievän, niin hellän, ja samalla niin
-surullisen, että se häntä liikutti ja puoleksi hänet valtasi. Miss
-O'Neil, jonka hänen ulkonaisen onnettomuutensa tieto teki araksi,
-vastasi vanhan markiisin kohteliaasen tervehdykseen ujosti, mutta
-hyvillä ja sopivilla sanoilla. Hänen äänellänsä oli kaunis sointu. Hra
-de Férias alkoi luulla, niinkuin hra de Vergnes'ikin, että nainen oli
-enkeli, vaikka hänen siipensä todella olivat sangen vähän näkyvissä.
-Hän istui hänen viereensä vaunuihin, jotka lähtivät Férias'in linnaan,
-eikä laiminlyönyt silmänräpäystäkään selittääksensä hänelle sen nuoren
-oppilaan luonnetta, jonka opettaminen nyt jätettiin hänen toimeksensa.
-Irlannitar kuunteli häntä tarkkaavaisesti, keskeyttämättä häntä, kunnes
-hän lopetti puheensa lyhyellä loppulauseella, joka sisälsi hänen
-mielipiteensä kasvatuskysymyksessä.
-
--- Herra, miss O'Neil silloin sanoi, minä näen millainen hän on. Mitä
-teidän mielipiteisiinne tulee, niin minun mielipiteeni ovat ihan samat.
-Lapsen luonnonlahjojen kehittäminen ja viljeleminen on velvollisuus
-eikä siinä ole milloinkaan vaaraa, jos tätä tekee sillä kannalla, että
-ajatus Jumalasta vallitsee ja pyhittää kaikki.
-
-Markiisi veti tämän kuultuansa pitkän henkäyksen. Hän nyökäytti
-tyytyväisen näköisenä useampia kertoja päätänsä, ja vaunuihin levisi
-pilvi tuoksuavaa puuteria.
-
--- Rakas miss O'Neil, hän sanoi, minä rohkenen pyytää teitä kertomaan
-minulle elämäkertaanne, josta serkkuni de Vergnes on minulle antanut
-sangen vaillinaisia tietoja. Mutta älkää väärin käsittäkö syitä
-minun kysymykseeni, sillä minä pyydän teiltä tätä suosion osoitusta
-ainoastaan sentähden, että te minussa olette herättäneet suurta
-mieltymystä.
-
-On mahdotointa kertoa, kuinka oudolta ja suloiselta miss O'Neil'ista
-tuntui tämä vanhan markiisin sydämellinen kohteliaisuus. Kun hän
-oli köyhä ja naurettavan ruma, niin maailma ei ollut, niinkuin on
-helppo ymmärtää, hemmoittelemalla häntä turmellut. Kun häntä oli aina
-ympäröinyt jäinen kylmyys niitten puolelta, jotka olivat ottaneet
-hänet palvelukseensa, ja kun hän oli aina jäykkä, umpimielinen ja
-heikkohermoinen, niinkuin ainakin se, jonka täytyy olla pahanilkisten
-ja pilkallisten katseitten alaisena, niin hän oli saanut paljon kärsiä
-ylpeydessänsä, joka oli suuri ja oikeutettu. Ensi kerran elämässänsä
-hän näki itseänsä pidettävän arvossa. Tämä kaunis vanhus puhui
-hänelle sellaista puhetta, jota hän ei ollut toivonut saavansa kuulla
-ennenkuin taivaassa valittujen huulilta, jotka hurmasivat ainoastaan
-siveellisellä loistollansa ja kauneudellansa. Käyttäen hyväksensä
-hämärää, hän antoi kaksi kyyneltä vieriä silmistänsä, jotka hän pyyhki
-pois mustalla silkkihansikkaallansa; sitten hän kertoi lyhyesti
-elämänsä, joka muuten oli sangen yksinkertainen. Ainoa kohta, missä hän
-viipyi kauvemmin, oli hänen perheensä vanha sukuperä. Hän polveutui
-Irlannin vanhoista kuninkaista, jotka todella, lisäsi hän, eivät olleet
-muita kuin clan-päälliköitä. Yksi hänen esi-isistänsä, Fergus Punainen,
-kuului toden näköisesti niitten irlantilaisten päälliköiden joukkoon,
-joilta ruhtinas Juhana Plantagenet (jonka nimeä miss O'Neil mainitsi
-katkeralla halveksumisella) oli julkisessa tilaisuudessa hävyttömästi
-temmannut parran pois. Miss O'Neil'in isä oli hänelle jättänyt melkoisen
-omaisuuden. Mutta hänellä oli kaksi veljeä, jotka omaisuutensa
-hoitamisessa eivät olleet käyttäneet tarpeellista tarkkuutta. Hra
-de Férias ymmärsi että miss O'Neil oli hyväntahtoisesti antanut
-omaisuutensa mennä veljiensä häviön korjaamiseen. Muuten se toimi,
-johon hänen oli täytynyt antautua, viehätti häntä erittäin ja tuotti
-hänelle kaikkea mahdollista onnea aina siihen päivään asti, jona hänen
-oli täytynyt jättää oppilaansa. Mutta tämä päivä oli runnellut hänen
-sydämensä. Hän oli tarjoutunut jäämään nuoren neidin luoksi ehdoilla,
-jotka olivat hänelle hiukan vastenmieliset, mutta joihin hän kuitenkin
-piti mahdollisena suostua (luultavasti kamarineitsyenä, tyttö parka!).
-Perhe ei siihen suostunut, koska se katsoi sitä sopimattomaksi, jonka
-hän muuten itsekin myönsi.
-
--- Miss Augusta, markiisi sanoi, sallikaa minun vakuuttaa teille,
-ett'ei teidän koskaan minun huoneessani tarvitse pelätä sellaista
-onnettomuutta. Niin kauvan kuin minä elän, rakas miss O'Neil, elätte
-tekin minun kattoni alla. Ja minä erehtyisin suuresti poikani tyttären
-mielipiteitten suhteen, joll'ei hän kunnioittaisi, samoinkun minäkin,
-sitä muodollista, neuvoa, jolla minä suljen hänet tässä tarkoituksessa
-teidän suosioonne.
-
-Miss Augusta saattoi vaan epäselvällä äänellä kiittää; mutta hän talui
-taaskin mustan silkkihansikkaansa laihalle poskellensa.
-
-Tällaisella ystävällisellä kannalla olivat asiat kun hra de, Férias
-ja miss O'Neil astuivat vaunuista linnan pihalle. Muutamia hetkiä
-myöhemmin markiisitar, jota hänen puolisonsa oli lyhyellä puheella
-valmistanut voittamaan ensi silmäyksen herättämää tunnetta, lisäsi
-Irlannittaren ihastusta kohtelunsa lempeällä hyväntahtoisuudella.
-Oli myöhäinen ilta. Miss O'Neil vietiin hiljaa pieneen huoneesen,
-missä Sibylla makasi valkeiden uutimien takana, toinen käsivarsi
-pään yli asetettuna ja kätkettynä hänen hienoihin silkkikutriinsa,
-kasvoilla sama sulo, jota niille hänen maatessansakin loi hänen lumoava
-sielunsa. Imettäjä toi lampun ja miss O'Neil katseli kauvan, sanaakaan
-hiiskumatta ja hengittämistäänkin pidättäen, lasta, sill'aikaa kun
-markiisi ja markiisitar nojautuivat toisiansa vastaan hänen takanansa,
-kasvoilla ihastuksen hymy. Sibylla teki äkillisen liikkeen ja miss
-O'Neil asetti sormen huulillensa, astui muutaman askeleen taaksepäin
-ja sanoi, kuiskaavalla äänellä, luoden kosteat ja säteilevät silmänsä
-tärkkääväisiin vanhuksiin:
-
--- Hän on enkeli, minä jumaloin häntä! Saatettuna heti tämän jälkeen
-läheiseen avaraan ja komeasti sisustettuun huoneesen, jollaisessa
-hän ei ollut tottunut asumaan, tämä Fergus Punaisen jälkeläinen
-valvoi vielä hyvän kappaleen yötä, vaikka olikin matkasta väsynyt,
-ja silmäili ihastuneena tapetteihin kuvattuja henkilöitä: siinä oli
-elyysiumin lehdoissa olevia paimenia ja paimettaria, joilla oli vasu
-kädessä ja jotka näyttivät sangen onnellisilta, mutta jotka varmaan
-olivat sitä vähemmän kuin miss O'Neil. On surettavaa ajatella, että
-samalla hetkellä, kun tämä kunnon nainen pääsi tällaisen paratiisin
-osallisuuteen, niin välkkyvä miekka jo häilyi hänen päänsä ylitse
-valmiina häntä sieltä karkoittamaan.
-
-Seuraavana aamuna rouva de Férias keskusteli miss O'Neil'in kanssa
-ja tuli yhä lujempaan vakuutukseen siitä, mitä hänen puolisonsa
-oli hänelle sanonut. Sitten esitteli hän opettajattaren hänen
-oppilaallensa. Sibylla, jolla, hänen ikäänsä katsoen, oli harvinainen
-kyky arvostella sopusointuisuutta ja kauneutta, katseli ensin
-jonkinlaisella levottomuudella miss O'Neil'ia ja vastasi kylmästi hänen
-ystävällisiin kysymyksiinsä, sillä hänen ulkonainen rumuutensa antoi
-aihetta Sibyllalle luulla hänestä pahaa. Markiisitar jätti heidät
-kahden kesken, jotta he likemmin tutustuisivat toistensa kanssa, ja
-meni saliin. Täällä kertoili hra de Férias miss O'Neil'in ansioita
-abotti Renaud'ille ja rouva de Beaumesnil'ille, joita tapauksen tärkeys
-oli kutsunut aamun koittaissa tulemaan linnaan.
-
--- No, mitä kuuluu? markiisi kysyi.
-
--- Niin paljon kuin minä, ystäväni, saatan päättää, niin on hän sangen
-valistunut ja helläsydäminen ihminen.
-
--- Te näette, markiisi jatkoi säteilevin silmin, kääntyen vieraittensa
-puoleen, te näette siis, että hän on kalliskivi, ja hän on oleva, sen
-olen jo hänelle luvannutkin, oikea perheen kalliskivi! Hän ei ole
-kaunis, se on totta; mutta se onkin hyvä. Se on oleva vaan Sibyllalle
-opetukseksi ja eläväksi esimerkiksi siitä, kuinka paljon vähemmän
-arvoiset ulkonaiset edut ovat verrattuina siihen siveelliseen kiiltoon,
-joka loistaa miss O'Neil'in käytöksestä kuin komeasta juvelilippaasta,
-minä tarkoitan mielipiteitten jaloutta, sielun puhtautta, neron
-suloutta...
-
--- Karakteerin suloisia hyveitä... hyvä markiisitar sanoi.
-
--- Ja lujia uskonnollisia perus-aatteita, kirkkoherra lisäsi.
-
-Kesken tätä yhteistä ylistyspuhetta aukeni salin ovi jyristen ja
-imettäjä, joka linnassa kutsuttiin rouva Rosaksi, astui yht'äkkiä
-sisään kasvot niin kummallisesti vääntyneinä, että onnettomuuden
-sanoman jo näki hänen silmistänsäkin.
-
--- Taivaan nimessä! imettäjä, mikä on? markiisi huudahti nousten ylös.
-
--- Hra markiisi, rouva Rosa sanoi, tuskin voiden hengittääkään, hän ei
-ole kristitty!
-
--- Mitä? Kuka? Miss O'Neil'iko? Eikö kristitty?... Se on mahdotointa!
-Te olette hullu, imettäjä!
-
--- Hän ei ole kristitty! rouva Rosa toisti kiivaasti; se on varma,
-sillä hän kysyi äsken juuri Jean'ilta, oliko lähistössä protestanttista
-pappia ja saattoiko hän helposti käydä joka sunnuntai kirkossa.
-
--- Protestantti! markiisi sanoi vaipuen voimatonna nojatuoliinsa.
-Protestantti!... Sitten jatkoi hän hetken päästä: -- Rouva Rosa,
-jättäkää meidät!
-
-Tuokion aikaa kesti täydellistä äänettömyyttä. Markiisitar vaihtoi
-surullisia silmäyksiä puolisonsa kanssa. Kirkkoherra ja rouva de
-Beaumesnil olivat lyöneet kätensä yhteen ja nostivat niitä tuon
-tuostakin kohden kattoa, hämmästyksen valtaamina, joka edellisessä oli
-todellinen, mutta jota jälkimmäinen ainoastaan teeskenteli, sillä se
-räjähdys, joka oli kohdannut hänen naapurejansa, oli hänen kateelliseen
-sydämeensä vihmonut ainoastaan kukka- ja ruususadetta.
-
--- On totta, markiisi puhkesi vihdoin lausumaan, että de Vergnes on
-auttamattomasti loukannut minua! Siinä saa nyt nähdä pariisilaista
-välinpitämättömyyttä ja kevytmielisyyttä!... Hän ei hanki tällaisesta
-tärkeästä asiasta itsellensä edes tietoakaan!... Yhtä hyvin hän
-olisi voinut lähettää minulle juutalaisen tai muhamettilaisen,
-Jumala nähköön, ihan yhtä hyvin! Sellainen hän on! Kuinka minä
-olisin saattanut tätä ymmärtää? Kuinka olisin saattanut kuvaillakaan
-tällaista huolimattomuutta? Kuinka olisi kertaakaan päähäni pälkähtänyt
-näin mieletön, näin järjetön ajatus? Muuten hän on irlantilainen,
-kuinka olisin voinut uskoa... tässä on täytynyt tapahtua erityinen
-onnettomuus! Päälle päätteeksi en voi saada ketään uskomaan, että
-imettäjä, yksinkertainen kun on, on tietämättömyydestä sanonut, ett'ei
-hän edes ole kristitty. Miss O'Neil ei ole katoolilainen, ja siinä
-kaikki, mutta tosiaan siinäkin on jo yllin kyllin. Mutta ottamatta
-lukuun hänen surkuteltavaa harha-oppiansa, hän on sittenkin vaimo, joka
-ansaitsee huomiota ja kunnioitusta... ja todella jouduin peloittavaan
-pulaan tässä asiassa... Mitä on tehtävä?
-
--- Minusta näyttää vaaralliselta, hra markiisi, kirkkoherra rohkeni
-arasti lausua, antaa neiti Sibyllalle protestanttia opettajattareksi,
-etenkin kun hän juuri ensi kertaa valmistelee itseänsä ripille.
-
--- Jumala varjelkoon! rouva de Beaumesnil huudahti paheksuvalla
-hämmästyksellä, joka pian muuttui salaiseksi iloksi.
-
--- Se ei ote mahdollista, markiisi sanoi, en ole hetkeäkään sitä
-ajatellut, uskokaa se, rouva. Mutta minä tunnustan, että sydämeni on
-kovassa tuskassa: paitsi sitä, että vaan haikealla mielin päästän
-poikanityttären käyttämästä hyväksensä tämän naisen luonnonlahjoja,
-ja, olkoon kuinka tahansa, hänen hyveitänsäkin, niin minua vielä
-peloittaa se isku, joka minun täytyy antaa niin tuntehikkaalle ja
-hellälle sydämelle, kuin miss O'Neil'illa näyttää olevan. Ja minä itse
-olen ymmärtämättömyyteni kautta syynä siihen, että tämä isku tuntuu
-hänelle vielä kipeämmältä, mutta minun sydämeni vietteli minut siihen.
-Niin, minä antaisin vaikka heti paikalla toisen käteni, kun vaan voisin
-säästää häneltä ja säästää itseltäni sen surun, jonka tämä ilmoitus ja
-ero ovat tuottavat, mutta jotka kuitenkin näyttävät välttämättömältä.
-
--- Tämä on todella raskasta, ystäväni, markiisitar sanoi; mutta jos te
-katsotte sen välttämättömäksi...
-
--- Pikemmin parhaaksi, rouva de Beaumesnil äkkiä keskeytti.
-
--- Suokaa anteeksi rouva, markiisi puuttui hiukan kiivaasti puheesen;
-mutta ettehän toki vaadi, että hän ajetaan varkaan tavoin pois,
-olkoonpa hän sitten vaikka kuinka monta kertaa protestantti!
-
-Taaskin kesti tuokio äänettömyyttä, kunnes markiisitar lausui lempeästi:
-
--- Minä ai'oin sanoa, ystäväni, että minä, jos te sitä haluatte, otan
-ilmoittaakseni asian miss O'Neil'ille.
-
--- Ei niin, rakkaani, Sinä tahdot aina ottaa vaivat omille niskoillesi.
-Se ei ole oikein. Tiedätkö, onko miss O'Neil yksinänsä tätä nykyä?
-
--- Sibylla on hänen kanssansa.
-
--- Kutsukaa lapsi pois.
-
-Miss O'Neil raukka oli sillä välin, kun hän oli ollut markiisittaren
-lähdettyä yksinänsä Sibyllan kanssa, helposti huomannut oppilaansa
-silmistä, ett'ei tämä häneen juuri ensinkään ollut mieltynyt. Hän oli
-tosin koittanut voittaa tätä vastenmielisyyttä ystävällisyydellä ja
-hyväilemisellä, mutta turhaan. Hän ei edes syleillyt Sibyllaa, vaikka
-hän sitä suuresti halusikin. Hymyillen ainoastaan niin lempeästi, kuin
-hän saattoi, hän vei hänet huoneesensa muka auttamaan häntä arkkujen
-avaamisessa, joka lapsia aina suuresti miellyttää. Miss O'Neil alkoi
-todella ottaa ulos halpoja kapineitaan ja asetella niitä sopivaan
-järjestykseen. Tämän työn kestäessä, joka muuten ei kauan kestänytkään,
-seisoi Sibylla, kädet selän takana ja otsa vedettynä huolekkaasen
-kurttuun, keskellä lattiaa, ja katseli sanaakaan sanomatta, melkeinpä
-halveksien, miss O'Neil'in puuhaa ja juoksua, joka hänestä näytti
-niin pienen asian tähden olevan turhaa vaivaa. Mutta hänen kauniit
-kasvonsa muuttuivat ja kirkastuivat äkkiä, kun hän näki miss O'Neil'in
-vetävän erään arkun pohjalta kasvikokoelman ja sitten värilautasensa,
-pensselinsä ja taulunkannattimet ja päälle päätteeksi puolen tusinaa
-tauluja, miss O'Neil'in käsialaa. Lapsen kysymykset alkoivat oikein
-tulvaamalla tulvata. Mutta ne pysähtyivät äkkiä, hänen nähdessänsä
-vieläkin kummallisemman ja vieläkin salaperäisemmän esineen: se oli
-harppu, jonka Irlannitar veti kotelosta, ja kun miss O'Neil asetti
-soittokoneen kullatulle perustalle ja veti siitä muutamia surumielisiä
-säveleitä, niin Sibyllan ihastus tämän merkillisen kapineen johdosta ei
-enää tiennyt rajaakaan.
-
--- Opetatteko minulle kaikki, mitä itsekin taidatte, miss O'Neil?
-
--- Kaikki, lemmikkini, kaikki.
-
--- Opinko minäkin kaikkien kukkien nimet, niin kuin tekin?
-
--- Kaikkien kukkien, lapseni.
-
--- Saanko minäkin soittaa tätä kaunista soittokonetta, niinkuin enkelit?
-
--- Niinkuin enkelit.
-
--- Ja opinko maalaamaan sellaisia tauluja kuin teidänkin?
-
-Luultavasti ja toivoakseni parempiakin.
-
--- En luule, että se on mahdollista, sillä ne ovat verrattomia.
-
-Ja heti osoittaaksensa miss O'Neil'ille kunnioitustansa ja
-ihastustansa, Sibylla kiiruhti tekemään hänelle kaikkia pieniä
-palveluksia, mitä hän sattui tarvitsemaan. Hän auttoi häntä kapineiden
-asettelemisessa ja järjestelemisessä, ja kun alettiin ripustaa tauluja,
-niin Sibylla nousi tuolille ja tarjosi miss O'Neil'ille nauloja. Nämä
-taulut, sivumennen, eivät olleet niin verrattomia, kuin ne Sibyllasta
-näyttivät, mutta eivät myöskään olleet ilman ansiotta, etenkin mitä
-tulee niiden henkeen ja väritykseen. Mutta niitä voisi moittia
-liiallisesta yksitoikkoisuudesta. Melkein kaikki kuvasivat samaa asiaa,
-pienellä eroituksella, niinkuin päällekirjoituksetkin osoittivat,
-jotka olivat vallan turhat, mutta jotka miss O'Neil kuitenkin
-vaatimattomuudessaan oli katsonut soveliaaksi piirtää niitten syrjään:
-_Eräs järvi kuunvalossa_, (pinxit miss O'Neil.)
-
--- _Kuun nousu erään järven yli_. (pinxit miss O'Neil.)
-
--- _Järvi. Kuuvalokuvaus_. (pinxit miss O'Neil.)
-
-Kun Irlannitar oli lopettanut työnsä toimeliaan ystävättärensä avulla,
-hän otti arkun pohjalta vielä erään taulun, joka oli huolellisesti
-kääritty vahakankaiseen tuppeen.
-
-Tämä lapseni, miss O'Neil sanoi, ei olekaan minun tekemäni; se on
-viimeinen muisto siltä nuorelta tytöltä, joka ennen teitä oli minun
-ainoana oppilaanani. Hän on salaa maalannut tälle kankaalle, lapsi
-raukka, kokonaisen kuukauden ennen lähtöäni ja on pyytänyt antaessaan
-sen minulle, ett'en avaisi sitä ennenkuin olen saapunut määräpaikkaani.
-Minä tunnustan, lapseni, että olen liikutettu avatessani tätä peitettä.
-
-Hän veti vapisevin käsin peitteen syrjään. Taulu, jolle miss O'Neil loi
-uteliaan silmäyksen, esitteli viherjäistä järveä, jota tummennettu kuu
-luonnottomasti valaisi, ja keskellä järveä uiskenteli eräässä kehdossa,
-kuin Moses, lapsi, jonka ivapiirustuksen tapaan kuvatut kasvojen
-piirteet hirveästi muistuttivat miss O'Neil'ia. Reunuksessa oli: _Miss
-O'Neil'in syntyminen eräällä järvellä. Kuuvalokuvaus_.
-
-Miss O'Neil'in oppilas, nuori tyttö, jolla silminnähtävästi oli
-taipumusta leikillisyyteen, oli luullut olevan sangen sopivaa, sangen
-hauskaa ja sangen mieluista antaa opettajattarellensa jäähyväisiksi
-tämä pistävä kyhäelmä, jossa tuli esiin hänen maalaustaiteelliset
-harrastuksensa. Mutta miss O'Neil ei, pahaksi onneksi, katsonut asiaa
-samalta kannalta kuin hänen oppilaansa, sillä hän heittäytyi haikeasti
-itkien eräälle tuolille.
-
--- Oi tätä julmuutta! hän sanoi. Se on siis totta... minä olen turhaan
-nähnyt vaivaa... Hänellä ei ole sydäntä! Ei! Voi, kuinka minulla
-on tästä tuskaa! Te ette saata tätä ymmärtää, pienokaiseni, jatkoi
-hän puristaen tuskissaan Sibyllan kättä, eikä tämä sitä todella
-käsittänytkään, vaan katseli häntä sääliväisesti. Mutta minä tahdon
-sen teille selittää; minä olen kasvattanut, hoitanut ja hyväillyt tätä
-tyttöä kymmenen vuotta, niinkuin suloista kukkaa. Hän on yöt ja päivät
-ollut minun rakkauteni ja ihastukseni esineenä. Minä olen tarjoutunut
-hänen palvelijattareksensa ja hänen lastensa palvelijattareksi vaan
-sentähden, ett'ei minun olisi tarvinnut häntä jättää. Ja kumminkin
-hänen viimeinen ajatuksensa, hänen viimeinen sanansa on pilkkaa,
-kylmyyttä ja häväistystä!... Te ette saata käsittää, kuinka paljon
-minä kärsin, lapsi raukka, te ette sitä saata... Se on mahdotonta!
-Ajatelkaa, että minä olen ihan yksin maailmassa, enemmän yksin
-kuin kukaan muu, sentähden että olen ruma ja sulotoin, ja tämä
-tuomitsee minut jäämään ijäkseni yksin, lemmettömäksi, miehettömäksi,
-lapsettomaksi!... Ja minä olisin ollut niin hyvä äiti, kuulkaa Sibylla,
-niin hellä äiti!... Hän sen kyllä tietää, hän onneton, jota olen
-rakastanut enemmän, kuin hänen äitinsä milloinkaan on häntä rakastanut.
-Ja nyt... nyt hän murtaa minun sydämeni! Tyttö parka kätki käsiinsä
-kasvonsa.
-
--- Älkää itkekö, miss O'Neil, Sibylla sanoi, koettaen vetää hänen
-käsiänsä; ette te enää ole oleva ihan yksin. Minun äitini on taivaassa,
-olkaa te hänen sijassansa, tahdotteko?
-
--- Oi Jumala! rakas pienokaiseni! miss O'Neil nyyhkytti.
-
--- Me emme milloinkaan jätä toisiamme, miss O'Neil,
-
--- Emme, emme milloinkaan?
-
--- Mikä on nimenne, miss O'Neil?
-
--- Augusta-Mary, kuiskasi miss O'Neil, kyynelsilmin.
-
--- Hyvä, Augusta-Mary, me emme milloinkaan jätä toisiamme.
-
-Miss O'Neil ei voinut kauemmin pidättää itseänsä; hän nosti lapsen
-käsivarsillensa ja, puristaen häntä rintaansa vasten, upotti varsin
-hänet kyyneleisin ja hyväilyihin.
-
-Imettäjä tapasi heidät tässä asennossa.
-
--- Neitiä kutsutaan saliin, hän sanoi kuivasti.
-
-Sibylla antoi vielä viimeisen suudelman ystävättärellensä, ja seurasi
-imettäjää.
-
--- Teidän silmänne ovat punaiset, lemmikkini!... Mitä on tapahtunut?
-markiisi kysyi nähdessänsä Sibyllan tulevan.
-
--- Minä olen itkenyt miss O'Neil'in kanssa. Hänen entinen oppilaansa on
-tehnyt hänestä rumaa pilkkaa. Hänellä on siitä paljon surua; mutta minä
-olen häntä lohduttanut ja luvannut olla hänen tyttärensä ja olla aina
-hänen kanssansa.
-
--- Hyvä! markiisi sanoi, tätä vielä tarvittiin! Sinun täytyy hylätä
-tämä ajatus, lemmikkini; arvaamaton asia pakoittaa meidät jättämään
-miss O'Neil hyvästi.
-
--- Älkää sitä tehkö, minä rukoilen sitä, iso-isä. Hän kuolisi siitä.
-Ajatelkaa, että hän on yksin maailmassa, että hän on ruma ja suloton.
-Muuten minä rakastan häntä kaikesta sydämestäni, ja minä luulen, että
-minäkin siitä kuolisin.
-
--- Oivallista! yhä parempaa ja parempaa! markiisi sanoi. Minä olen
-tästä yhtä pahoillani kuin tekin, lemmikkini, jatkoi hän; mutta, paha
-kyllä, me emme voi sitä auttaa. Olemme juuri saaneet kuulla, että
-miss O'Neil kuuluu protestanttiseen uskontoon, joka on väärä ja huono
-uskonto.
-
--- Minä en saata uskoa, iso-isä, että miss O'Neil'in uskonto on huono.
-Olkaa varma siitä, se ei ole totta. Hänellä on siihen liian hyvä sydän,
-ja muuten hän soittaa harppua kuin pyhä Cæcilia.
-
--- Nyt ei ole harpuista kysymys, hra de Férias sanoi hiukan
-kärsimättömästi: minä sanon vielä kerran, ja teidän tulee se uskoa,
-että miss O'Neil'illa kaikkein hyveittensä ohessa on se paha puoli,
-että hän elää ulkopuolella meidän uskontoamme, joka on ainoa oikea ja
-hyvä uskonto.
-
--- Hänelle pitää se siis opettaa. Minä olen vakuutettu, että hän on
-oleva siitä sangen kiitollinen. Kirkkoherra on häntä opettava, eikö
-niin, rakas kirkkoherra?
-
-Kirkkoherra liikahti tuolillansa.
-
--- Voi jospa se olisi mahdollista! markiisitar sanoi puoliääneensä.
-
--- Muuten, Sibylla jatkoi, joka kietoi käsivartensa isoisänsä kaulan
-ympäri, hän saa meidän kanssamme eläissänsä niin hyvin nähdä,
-että meidän, uskontomme on paras, ja ett'ei parempaa voi löytyä
-maailmassa... Hän saa sen nähdä, ja minä vakuutan, että hän sen
-näkeekin!
-
--- Päästäkää, päästäkää toki minut, markiisi jupisi, raukka luoden aran
-silmäyksen kirkkoherraan.
-
--- Jumala, kirkkoherra sanoi, huo'aten ja hymyillen, asettaa totuutensa
-usein lasten suuhun, niinkuin tiedätte.
-
-Markiisi ryhtyi harkitsemaan asian tätä puolta.
-
--- Älkää olko varomatoin, kirkkoherra, hän sanoi; te näette heikkouteni
-tämän onnettoman suhteen: vielä sana siihen suuntaan, ja minä pidän
-hänet luonani.
-
--- Ainakin voisi, kirkkoherra sanoi, koettaa jonkun aikaa.
-
--- Hän jääpi! Hän jääpi! Sibylla huusi. Kiitoksia kirkkoherra!
-Kiitoksia, iso-isä!
-
-Ja hän juoksi salista. Häntä kutsuttiin takaisin, mutta turhaan. Hän
-oli jo miss O'Neil'in sylissä, joka siis samalla kertaa sai tietää sekä
-vaaransa että pelastuksensa tämän enkelin suloisesta suusta, joka oli
-levittänyt siipensä hänen suojaksensa.
-
-
-
-
-VI.
-
-Sibylla poissa kirkon helmoista.
-
-
-Mutta pian levisi ja tuli tietyksi ympäristössä herra de Férias'in
-jalomielinen määräys rouva de Beaumesnil'in lipeän kielen kautta ja
-herätti ylimalkaan huonoja ajatuksia vanhan markiisin päättämiskyvystä,
-eikä tästä syytöksestä pelastunut kirkkoherrakaan, jota katsottiin
-hänen rikosveljeksensä. Muuten onkin myönnettävä, ett'ei maailmaa,
-joka ei tarkastele yksityisseikkoja ja jota tuomitsee asioita
-kokonaisuudessaan, sopinut syyttää siitä, että se piti kummallisena
-ja sopimattomana asiaa, joka nyt oli sen arvosteltavana. Hra de
-Férias, kerran päästyänsä vapaaksi ensi innostuksestansa, ei hänkään
-saattanut olla katselematta jonkinlaisella levottomuudella sitä
-vastuunalaisuutta, johon hän oli joutunut antaissaan poikansatyttärelle
-väärä-oppisen opettajattaren. Mitä kirkkoherraan tulee, niin hän
-yleisen huhun ja omantunnon vaivojensa lisäksi vielä sai senkin
-mielipahan, että hän tämän johdosta sai kiitoksia kantoonin
-rauhantuomarilta, vapaa-uskoiselta vanhukselta, joka piti Voltaire'a
-jumalana -- jonka profeetaksi hän näytti itseänsä luulevan.
-
-Abotti Renaud lähti Férias'in linnaan kolmea päivää myöhemmin miss
-O'Neil'in tuloa. Matkalla sai hän harmiksensa kuulla voltaire-mielisen
-virkamiehen epäilyttävän kiitoksen. Alla päin hän jatkoi matkaansa ja
-tavattuaan markiisin, joka oli aamu-kävelyllään kastanjakäytävällä, hän
-uskoi hänelle vilpittömästi surunsa ja murheensa.
-
--- Arvokas ystäväni, hra de Férias hänelle vastasi, te saatatte
-ymmärtää, ett'en itsekään lepää ruusuvuoteella; minä saan, niinkuin
-tekin, kuulla ikäviä huhuja kansan mielipiteestä, ja minä luulen, että
-rauhantuomarin suostumuksenosoitus tietää pahaa. Sillä ystäviemme
-murheen jälkeen, jota meidän enimmän tulee pelätä, on meidän, sanoo
-viisas, varominen vihollistemme riemua. Mutta yhtähyvin, rakas abotti,
-aion pitää miss O'Neil'ia luonani, sillä pitkän elämäni kuluessa olen
-tullut huomaamaan, että niitä tekoja, joihin sydän on yllyttänyt, ja
-joita kuitenkin on paljon vaikeampi toimeenpanna kuin itsekkään ja
-ankaran järjen punnitsemia päätöksiä, maailma aina moittii, mutta että
-kaitselmus usein on niitä siunannut. Sentähden on meidän auttaminen
-toisiamme, jotta Jumala meitä auttaisi, emmekä me, te ja minä, arvokas
-ystäväni, saa mitään lyödä laimin päästäksemme sen tärkeän yrityksen
-perille, johon olemme ryhtyneet, s.o. hankkiaksemme Sibyllalle sitä
-hyvää ja monipuolista kasvatusta, jonka miss O'Neil näyttää voivan
-hänelle antaa, ja samalla säilyttääksemme lasta isiemme puhtaassa
-uskossa.
-
-Vaikka Sibylla vasta kahden vuoden kuluttua oli pääsevä ensi kerran
-ripille, niin päätettiin tämän kaksinaisen päämäärän saavuttamiseksi,
-että abotti Renaud jo samana päivänä olisi alkava luentosarjan,
-joiden tarkoituksena oli juurruttaa puhdas-oppisuus horjumattomalle
-pohjalle neiti Sibyllan sydämeen. Samalla saattoi miss O'Neil ilman
-vaaratta, niin toivottiin, edistää Sibylla-Annen opillista ja
-siveellistä kasvatusta. Miss O'Neil oli mukaantuva, -- siitä ei hra de
-Férias vähääkään epäillyt -- sen muodollisen määräyksen mukaan, joka
-hänelle annettiin, ett'ei hän oppilainensa milloinkaan käsittelisi
-uskonnollisia asioita, paitsi yleis-siveellisen katsantokannan mukaan.
-Mutta jos miss O'Neil -- sillä kaikkea piti edeltäpäin otaksua -- olisi
-pettänyt markiisin toiveet ja olisi, antautuen hänen sukupuolellensa
-tavallisen ulkopyhyyden valtaan, vetänyt taskustansa Raamatun ja
-ruvennut uskonkiistaan, niin olihan abotti Renaud saapuvilla,
-valppaana ja huolellisena, joka oli valmis keksimään miss O'Neil'in
-ensimmäisenkin yrityksen siihen suuntaan.
-
--- Totta tosiaan, markiisi sanoi, yhtä helposti voisi tapahtua, että
-hieno kärppä likaisimman kotieläimemme tavoin rypöisi lokarapakossa,
-kuin että Augusta-Mary edes ajattelisikaan ryhtyä laittomaan tekoon.
-
-Se oli myöskin markiisittaren vakuutus, ja vieläpä kirkkoherrankin.
-Nämä kolme kunnon ihmistä pääsivät täten kaikista omantunnon-vaivoista
-ja saattoivat sydämellisesti iloita siitä suuresta määrästä, missä
-Sibyllan erinomaiset luonnonlahjat edistyivät miss O'Neil'in
-taikasauvan johdossa. Hänen harvinainen neronsa kohosikin sellaisella
-nopeudella, joka olisi saattanut käydä vaaralliseksi, joll'ei
-sitä olisi ollut hillitsemässä ja opastamassa ymmärtäväinen ja
-ajattelevainen käsi; mutta miss O'Neil tiesi kyllä tehtävänsä.
-
--- Minä voisin, hiukan häntä vielä kiihoittamalla, saada ihmeitä
-aikaan, hän sanoi hra de Férias'ille. Mutta on sentään parempi hillitä
-häntä ja antaa hänestä tulla vaan kunnon naisen. Muuten ei minulla
-siitä olisikaan suurta ansiota, sillä hänen pieni kultakutrinen päänsä
-on kuin häkki, täynnä tyytymättömiä lintuja, joille tarvitsee vaan
-antaa tilaisuus lentää tiehensä.
-
-Hra ja rouva de Férias olivat yhtäpaljon iloissansa Sibyllan innosta
-ja edistymisestä kuin myöskin siitä suloisesta muutoksesta, minkä
-he olivat huomanneet hänen karakteerissansa aina siitä päivästä
-saakka, kuin hän ryhtyi vakavasti ja säännöllisesti lukemaan. Vaikka
-hän vieläkin oli pikku tytöksi erinomaisen totinen ja viisas, niin
-hän oli kuitenkin heittänyt nuot hajamieliset unelmansa, joihin hän
-sitä ennen oli niin halukkaasti antautunut ja jotka alinomaa olivat
-verhonneet hänen nuorta otsaansa oudolla synkkeydellä. Hänen suloinen
-lapsen-naurunsa, raikas kuin puron lirinä metsässä, kajahteli taas
-tuon tuostakin vanhoissa korridoreissa. Näyttipä hän joskus perheen
-keskuudessa taipumusta pilaankin, joka väliin saattoi muuttua vielä
-ivaksikin. Tällainen hilpeys, joka väliin yht'äkkiä heräsi neiti
-de Férias'issa, suli hänen kasvojensa tavallisen vakavuuden kanssa
-miellyttäväksi suloksi. Joll'ei hänessä olisi ollut niinpaljon
-luonnollista helläsydämisyyttä, niin tämä hänen karakteerinsa taipumus
-olisi helposti saattanut muuttua pisteliääksi ivaksi; sillä Sibylla,
-niinkuin sellainen pieni ilveilijä ainakin, osasi kaiken vakavuutensa
-ja tyyneytensä ohessa ottaa huomioonsa kaiken sen hullunkurisuuden,
-mitä hänen ympärillänsä tapahtui. Hänen terävä silmänsä huomasi
-heti sen, mikä oli naurettavaa, samoin kuin tarkka korva huomaa
-soinnuttomuuden. Tuskin oli hän saanut lyijykynän käsiinsä, ennenkuin
-tämä hänen neronsa lahja jo ilmaantui muodottomissa, mutta sangen
-sattuvissa irvikuvissa. Täytyipä eräänä päivänä hra de Férias'in
-oikein ankarastikin häntä varoittaa erään kuvan johdosta, mihin rouva
-de Beaumesnil'in kainot viikset ja ritari Theodor'in roomalainen nenä
-olivat tulleet jotensakin suurennettuun muotoon.
-
-Vaikk'ei rouva de Beaumesnil tietänytkään tästä asiasta, niin hän ei,
-kuten saattoi arvatakin, juuri ensinkään ottanut osaa siihen iloon,
-mitä miss O'Neil'in edistystä tuottava opetus synnytti Férias'in
-linnassa. Syynä hänen ilottomuuteensa ei ollut, jos hänen omiin
-sanoihinsa on luottamista, se ett'eivät hänen ennustuksensa käyneet
-toteen, sillä ainahan on ihmisiä, jotka ovat onnellisempia, kuin
-ansaitsevatkaan. Muuten ei koskaan loppu saata olla hyvä, jos alku on
-paha, ja eihän vielä ollut aika sanoa viimeistä sanaa.
-
--- Ja saattepa nähdä, kirkkoherra, jonakuna päivänä tapahtuu jotakin
-erinomaista, en tiedä mitä; mutta jotakin tapahtuu, mikä on murtava
-Férias'in ylpeyden, sillä vielä on oikeutta vaativa Jumala taivaassa,
-ja häntä ei olisi jos tämä näin röyhkeä itsepäisyys ja sopimaton
-hellyys jäisi kokonaan rankaisematta. Tällä en tahdo teitä moittia,
-sillä minä tiedän, että teidän tarkoituksenne oli puhdas: te toivoitte
-voivanne kääntää tämän onnettoman olennon; mutta, näin meidän kesken,
-minä luulen, että toiveenne ovat jo aikoja sitten menneet menojansa...
-vai? eikö se ole totta, hyvä kirkkoherra?
-
-Kirkkoherra myönsi niin olevan. Ilkeytensä varmalla aistilla rouva
-de Beaumesnil oli koskettanut juuri tätä kipeätä kohtaa mies-paran
-sydämessä. Abotti Renaud'in olikin todella sangen haikealla mielellä
-täytynyt jättää se loistava unelma, joka hetkeksi oli hänet vallannut,
-ja jossa hän oli nähnyt kruunaavansa miss O'Neil'in kääntyneitten
-verholla, mutta keskusteltuaan pari kolme kertaa Irlannittaren
-kanssa hän jo oli tullut huomaamaan hänessä vallitsevan valistuksen
-ja mielipiteiden lujuuden, joita vastaan hän oli päättänyt olla
-taistelematta. Hra de Férias oli vielä vahvistanut häntä hänen
-päätöksessänsä ja sanonut hänelle kohteliaasti, ett'ei ollut hyvä
-arvelematta käydä asiaan käsiksi, vaan että oli antaminen asiain
-kypsyä, ja että miss O'Neil ei ollut mikään tavallinen ihminen -- joka
-ei juuri osoittanut sitä, että hra de Férias olisi pitänyt kirkkoherraa
-erinomaisena älynä.
-
-Kun tämä kunnon mies oli näin menettänyt kaikki hartaat toiveensa miss
-O'Neil'in suhteen, niin hän ryhtyi sitä suuremmalla innolla siihen
-osaan Sibyllan kasvatuksesta, joka oli hänen käsiinsä uskottu. Tältä
-puolelta ainakin hän sai lohdutusta itsellensä. Ensi vuonna hän oli
-luentojensa aineeksi valinnut pyh. biblian historian ja jättänyt
-katkismuksen jumaluusopillisen opetuksen toiseksi vuodeksi. Raamatun
-itämaalainen suuremmoisuus ja liikuttavat legendat kristinuskon
-ensiajoilta, heidän marttyyrinsa ja pyhimyksensä kuvaantuivat elävästi
-Sibyllan mielikuvitukseen ja herättivät hänessä uskonnollisen
-innostuksen, joka vähitellen tuli hänen lapsuutensa haaveellisen
-runollisuuden sijaan. Hänen ajatuksissansa ei enään liikkunut
-kultavaatteisin puettuja haltioita, ei taikalinnoja eikä metsästeleviä
-ruhtinaita, joita hän oli metsien yksinäisyydessä mietiskellyt,
-vaan korkeita thebaiidia, kalpeita erakoita ja pyhiä paimenia, ja
-ennen kaikkia tuo suuri ja mystillinen Jumala ja hänen voimansa ja
-hyvyytensä, joka tuli näkyviin hänen ympärillänsä koko luonnossa,
-oli se sitten kasvin itävänä voimana, myrskyjen pauhuna tahi tähtien
-loisteena, hämmensi hänen ajatuksiansa ja hurmasi hänen sydäntänsä.
-
-Sibyllan uskonnollinen innostus, vaikka se ylimalkaan olikin
-kirkkoherralle ja markiisille tyytyväisyyden ja iloisen keskustelun
-aiheena, tuotti heille kuitenkin jonkinlaista huolta sen kummallisen
-luonteensa kautta, jota se joskus osoitti. Täytyipä häntä eräänä
-päivänä ankarasti nuhdellakin, kun hän kävellessään hyvällä pakkasella
-käytävällä oli katsonut jalomieliseksi antaa levättinsä eräälle
-pienelle kerjäläistytölle ja senkautta saanut itsellensä pahan
-nuhan. Toisen kerran taas hänet löydettiin rukoilemassa polvillaan
-eräästä orjantappurapensaasta, missä hän tahtoi jäljitellä erämaitten
-pyhimyksien ankaruutta. Mutta helposti saattoi johtaa taas oikealle
-urallensa niin viisaan ja ajattelevaisen lapsen kuin Sibylla oli, ja
-muutama sana riitti hillitsemään tätä liiallista kiihkoa. Useamman
-kuin yhden kerran sai hra de Férias ihmetellä sitä mielen jaloutta ja
-puhtautta, joka vallitsi hänen syntyvän hurskautensa innossa. -- Noin
-vuotta jälkeen miss O'Neil'in tuloa linnaan, vanha markiisi, joka aina
-nousi samalla kuin aurinkokin, hengitti ikkunansa ääressä helmikuun
-aamuna raikasta ilmaa, kun hän huomasi Sibyllan yksinänsä kävelevän
-puistoon päin.
-
--- Minnehän Sibylla näin varhain mennee? hän kysyi kääntyen
-markiisittaren puoleen. En luullut hänen vielä edes nousseenkaan,
-ja hän on jo tuolla ulkona. Luulisi melkein hänen koittavan salata
-itseänsä. Mitä on hänellä tuossa vasussa?
-
--- En tiedä, ystäväni, mitä hänellä on mielessä, sanoi markiisitar,
-mutta jo muutamana päivänä hänellä on ollut useampia neuvotteluja
-Jacques Féray'n kanssa. Eilen hän sulkeutui huoneesensa kahdeksi
-tunniksi ja tän' aamuna hän lainasi minulta pyhäsavu-astiani. Enempää
-en tiedä.
-
-Täytyy mennä hänen peräänsä.
-
-Hra ja rouva de Férias saattoivat helposti nähdä huolekkaasti
-siroitetussa hiekassa, joka peitti käytäviä linnan ympäristössä,
-Sibyllan jäljet ja nämät veivät heidät vähän ajan päästä aukealle
-paikalle, joka oli puiston korkeimmalla kohdalla. Tämä paikka oli
-syystäkin kuuluisa koko seudussa. Ylt'ympäri sitä kasvoi suuria,
-komeita puita, paitsi merelle päin, mistä näkyi rivi loivia
-viheriäisiä kumpuja. Näitten kukkularyhmien välillä, jotka yhtyivät
-toisiinsa alhaalla laaksossa, suuri syvänne jatkui aina merelle
-saakka, muodostaen taivaan rannalle kolmikulmaisen au'enteen, jolle
-meri heijasti milloin säteilevää taivaan sineä, milloin taas hopean
-välkkyvää valoa. Keskellä avonaista paikkaa oli tavattoman suuri,
-vuosisatoja vanha tammi. Se verhosi tuuheilla oksillansa yhtä niistä
-harvinaisista muistomerkeistä, joita keltiläinen sivistys on jättänyt
-Normandian rannikolle, erästä suurta hakkaamattomasta kivestä tehtyä
-pöytää, jolla oli jotensakin kömpelö ulkomuoto ja joka näytti olevan
-saman ikäinen kuin tammikin.
-
-Kun markiisi ja markiisitar olivat tulleet lähelle tätä paikkaa,
-pysähtyivät he äkkiä kuullessansa Sibyllan äänen muutaman askeleen
-päästä. Lapsi puhui nuhtelevalla ja melkein uhkaavalla äänellä; sitten
-hän lakkasi puhumasta, ja heti sen jälkeen levisi ilmaan suitsutuksen
-hajua. Markiisi ja markiisitar, joitten uteliaisuus kohosi suuresti,
-poikkesivat tieltä, vetäytyivät puitten suojaan ja lähestyivät
-varovaisina vuoren huippua. He näkivät Sibyllan polvillansa tammen
-juurella, kivipöydän edessä. Hänen silmänsä olivat luodut sinnepäin,
-missä meri ja taivas yhtyivät toisiinsa, ja hänen puoleksi auki olevat
-huulensa näyttivät rukoilevan. Tammen rungolle oli ripustettu suuria,
-orvokeista punottuja kirjaimia, jotka tekivät sanan: -- JUMALA.
-Kivipöydälle oli asetettu suitsutus-astia, ja siitä tuli pieniä
-savupilviä, jotka tupruilivat hiljaksensa ylöspäin, kunnes sulivat
-yhteen meren sinisen värin kanssa. Ja hämmästyttävintä kaikista tässä
-näyssä oli se, että hullu Féray oli läsnä. Hän oli vähän matkan päässä
-kyyristyneenä erästä puuta vasten ja katseli Sibyllaa samalla kertaa
-sekä nöyrästi että arasti, kuin koira, jota on lyöty.
-
-Tämän nähdessänsä alkoi markiisitar itkeä, laskeutui polvillensa
-nurmikolle ja yhdisti hartaan rukouksensa siihen, joka kohosi lapsen
-puhtaasta sydämestä taivasta kohti. Hra de Férias oli seisonut
-ajattelevaisen, melkeenpä huolellisenkin näköisenä.
-
--- Mikä sinun on, ystäväni? markiisitar kysyi nousten ylös.
-
--- Ei mikään, hän sanoi; syleilkäämme häntä. Sibylla, kuullessansa
-heidän lähestyvän, hypähti jaloillensa ja kävi punaiseksi kuin mansikka.
-
--- Lapseni, vanha markiisi sanoi likistäen häntä rintaansa vasten, tämä
-on hyvä, mutta teidän alttarillanne ei ole ristiä; pitää samalla kertaa
-muistaa Jumalan hyvyyttä kuin hänen kaikkivaltaansakin.
-
--- Se on totta, Sibylla sanoi, minä asetan tähän ristin.
-
--- Oletko yksin, lemmikkini, rouva de Férias kysyi, tehnyt nämät
-kauniit kukkakirjaimet?
-
--- Olen, Sibylla vastasi, mutta Jacques on poiminut orvokit. Ja
-voitteko uskoa, en ole saanut kertaakaan häntä rukoilemaan kanssani?
-Hän on hirviö!
-
-Sibylla lausui tämän syytöksen hyvin ankaran näköisenä, joka näytti
-julmasti surettavan Jacques Féray'ta. Hän loi nurjat silmänsä maahan ja
-jupisi pelokkaalla äänellä:
-
--- Ei ole hyvää Jumalaa!
-
--- Onnetoin! Sibylla huudahti ja työntäen häntä yhtäkkiä olkapäistä,
-hän sai hänet menettämään tasapainonsa. Kun hän näki hänet pitkänään
-erään puun juurella saamattoman ja pelokkaan näköisenä, niin hän
-purskahti heleään nauruun, niin että metsä kaikui, ja sanoi kohottaen
-olkapäitänsä:
-
--- Narri!
-
-Jacques näytti ihastuneelta.
-
-Päivä, jonka Sibylla oli alkanut tällä omituisella hartauden työllä,
-oli sunnuntai, ja Férias'in linnalaiset lähtivät tapansa mukaan,
-syötyänsä kiireisesti aamiaista, seurakunnan kirkkoon. He tulivat
-perille vähää ennen messun alkua ja kirkon keskusta oli vielä tyhjä.
-Ainoastaan kuorin olivat anastaneet Beaumesnil'in ja kirkkoherran
-perheet. Rouva de Beaumesnil, joka näytti tavallista puuhaavammalta
-ja toimekkaammalta, asetti viimeistä kertaa kättänsä erään pienen
-pöydän koristukselle, joka oli pää-alttarin edessä, ja jolla oli pieni
-vahakuva. Kuvan kasvot olivat maalatut, silmät kiilloitetut ja hiukset
-kiharoitut ja se oli reunustettu paperikukilla ja samettikoristeilla.
-Tämän kuvan ympärille, joka oli rouva de Beaumesnil'in hurskas ja
-älykäs lahja, oli levitetty monenlaisia teräspiirroksia, joissa oli
-kuvattuna pääasiallisesti kaikenkokoisia sydämiä, toiset, nuolen
-lävistämiä, toiset palavia, toiset taas siivillä varustettuja.
-Kirkkoherra, ritari Theodor ja neiti Constance katselivat tätä mieltä
-ylentävää mestariteosta suurella ihastuksella, sill'aikaa kun hra de
-Beaumesnil autuaallisesti naurahteli.
-
--- Mikä tämä on? Sibylla kysyi uteliaasti lähestyen kuvaa.
-
--- Lapseni, rouva de Beaumesnil sanoi, se on uusi hyvä Jumala, jonka
-olen tuottanut Pariisista.
-
-Kansa tulvasi sillä hetkellä keskelle lattiaa ja lopetti siten tämän
-keskustelun. Sibylla meni istumaan perheensä penkkiin, mutta markiisi
-huomasi ett'ei hän rukoillutkaan tavallisella hartaudellansa. Sibyllan
-hajamielisyyteen ottivat osaa myöskin muut kirkossa olijat, jotka
-koko kirkonmenon aikana eivät lakanneet uteliaasti katsomasta pientä
-lisä-alttaria ja hymyillen kuiskailemasta toinen toisensa korvaan.
-Kun messu oli päättynyt, niin uteliaisuus, jota niin kauvan oli
-hillitty, puhkesi, ja kuori vallattiin väkirynnäköllä. Tällä tärkeällä
-hetkellä onnistui ritari Theodor Desrozais'in, asettamalla väkevät
-kätensä tulvan eteen ja suurella äänellänsä halliten melua, muodostaa
-sekamelskasta sen verran järjestystä, että kaikki järjestänsä kulkivat
-kuvan ohitse. Hän rupesi sitten uteliaan väkijoukon oppaaksi ja selitti
-heille vahakuvan suloisuutta ja ansioita, vieläpä näytti hän, miten
-kuvan kiiltosilmät sai liikkumaan erään nerokkaan vieterin avulla.
-Vaikutukset, mitkä tämä näky teki läsnäolijoihin, olivat eri laatua:
-toiset, kun tuskin olivat päässeet kirkon eteiseen, nauroivat täyttä
-kurkkua rouva de Beaumesnil'in hyvää Jumalaa; muutamat vanhat akat
-taas äkillisen pyhyyden valtaamina tätä kuvaa kohtaan, uhrasivat
-sille vahakynttilöitä. Rouva de Férias liittyi rouva de Beaumesnil'in
-hartaasta kehoituksesta näitten alhaisten proselyyttien joukkoon.
-
-Kun Sibylla oli tullut takaisin linnaan, niin hän oli sangen surullinen
-ja äänetön. Oliko häntä loukannut tämän tapauksen hävytön julkeus, joka
-niin suuresti poikkesi siitä juhlallisesta ajatuksesta, jonka hän oli
-saanut Jumalan olemisesta ja hänelle kelpaavasta palveluksesta? Oliko
-se suora ja hiukan yksipuolinen ajatustapa, joka on lapselle omituinen,
-saattanut hänelle tällä kertaa vielä vakavampia mietiskelyjä. Mitkä
-tahansa lapsen ajatukset lienevätkin olleet, hän ei niitä muille
-puhunut.
-
-Sillä välin läheni lähenemistänsä aika, jolloin hänen piti päästä
-ripille. Abotti Renaud kävi melkein joka päivä linnassa. Hän otti
-osaa perheen päivälliseen puolipäivän aikaan ja antoi sitten vielä
-Sibyllalle luennon katekismuksessa. Eräänä iltapäivänä hra de Fériés,
-joka vähää ennen oli jättänyt tyttärentyttärensä kirkkoherran kanssa,
-tapasi hänet kummaksensa puutarhassa.
-
--- Mitä teet täällä? hän kysyi; onko abotti jo lähtenyt?
-
--- Ei, Sibylla sanoi lyhyesti, hän makaa.
-
--- Mitä! markiisi huudahti, makaako hän usein tällä tavalla?
-
--- Sangen usein päivällisen jälkeen.
-
--- Sama se, hra de Férias sanoi ankarasti, sinun olisi, pitänyt
-kärsivällisesti odottaa, siksi kun hän olisi herännyt. Minä en pidä
-sinun käytöksestäsi enkä äänestäsi, joka ei ole ensinkään kunnioittava.
-
-Hra de Férias'illa ei ollut ensikerran tilaisuutta huomata Sibyllan
-menettelyssä ja puhetavassa kirkkoherraa kohtaan vivahdusta
-jonkinlaiseen ynseyteen, melkeinpä halveksumiseen. Yhtäpaljon kuin
-tästä kummallisesta enteestä, hän oli peloissansa myöskin siitä
-alakuloisesta mielialasta, joka jo jonkun aikaa oli lapsessa hallinnut,
-ja siitä halusta millä hän kaipasi yksinäisyyttä. Samalla huomasi hän
-suureksi kummaksensa, että aivan vastaava muutos tapahtui myöskin
-vähitellen abotti Renaud'in karakteerissa, jopa terveydessäkin, joka
-ei enää ollut niin hyvä kuin ennen. Päivän tapaus lisäsi vaan näitten
-huomioitten todennäköisyyttä. Kun luento oli päättynyt, kutsuivat
-markiisi ja markiisitar kirkkoherraa luoksensa. Tämä kunnon mies tuli
-läähättäen kolmen suuren, nelitaitteisen kirjan painon alla, joita hän
-kantoi käsivarsillansa.
-
--- Noh! noh! mitä teillä on, abotti? hra de Férias kysyi.
-
--- Herra markiisi, nämät ovat Isät.
-
--- Vai ovat ne isät?
-
--- Ovat, tässä on muutamia osia Isistä, jotka pyydän saada lainaksi
-teidän kirjastostanne ja jotka vien pappilaan.
-
--- No, luetteko Isät uudestaan, abotti?
-
--- Luen, herra markiisi, aion ne lukea ihan kokonaan, ja kadun ett'en
-jo ennen ole sitä tehnyt. Muuten luen yötkin, jos tarvitsee.
-
-Hra de Férias yskäsi.
-
--- Hm! Kas siinä on intoa, abotti, siinä on intoa!... No oletteko yhä
-vielä tyytyväinen Sibyllaan, ystäväni?
-
-Vieno puna levisi vanhan papin poskille.
-
--- Yhä vielä, herra markiisi; mutta tiedättehän että lapsella on neroa!
-
--- Tahdotteko sanoa, että hän käyttää neroansa väärin?
-
--- Jumalani! herra markiisi, jos ketään saattaa tästä syyttää, niin se
-on minua. Ennenkuin lähdin kilpailemaan niin terävän älyn kanssa, minun
-olisi pitänyt kiilloittaa uudestaan koko teologinen varastoni, joka
-vuosien vieriessä on päässyt hiukan ruostumaan.
-
--- Mitä! väitteleekö lapsi kanssanne?
-
--- Totta puhuen, herra markiisi, häntä ei voi sanoa huolettomaksi siinä
-suhteessa viime aikoina. Etenkin tänään hän on ottanut esiin todellakin
-hämmästyttäviä kohtia.
-
--- No minkä johdosta sitten, hyvä abotti?
-
--- Kaiken johdosta, herra markiisi, ja etenkin uskon salaisuuksien
-johdosta.
-
--- Uskon salaisuuksien johdosta? Mutta eihän se ole mahdollista,
-abotti. Eiväthän ne ole sitä laatua, että ne saattaisivat hämmästyttää
-lasten järkeä, sillä heistä on kaikki salaisuus. Hänellä täytyy olla
-jokin muu tarkoitus tämän asian suhteen.
-
--- Herra markiisi, minun on väliin todella täytynyt sitä uskoa.
-
--- Selittäkää tarkoituksenne, arvokas ystäväni. Luuletteko miss
-O'Neil'in ehkä vaikuttavan turmelevaisesti Sibyllan ajatuksiin?
-
-Abotti Renaud levitti käsiänsä ja kohotti olkapäitänsä.
-
--- Voi, enhän tiedä mitä ajatella tästä, hän sanoi. Minun täytyy kyllä
-tunnustaa, että miss O'Neil, kun hän on läsnä luennoissani, käyttäikse
-aivan sopivaisesti. Mutta ihan päivän selkeää on, että päivä päivältä
-menetän yhä enemmän lapsen luottamusta, jopa kunnioitustakin.
-
-Näitten huolien valtaamana, jotka tällä hetkellä kalvoivat
-vanhan markiisin sydäntä, ei mikään saattanut hänestä tuntua
-vastenmielisemmältä kuin se, että rouva de Beaumesnil yht'äkkiä tuotiin
-saliin. Rouva de Beaumesnil ei kuitenkaan tahtonut kuin vaan sangen
-vähän iloita naapuriensa surusta ja ennustustensa toteenkäymisestä. Hän
-tyytyi käyttäimään niinkuin asiasta tietämätöin viisas ihminen ainakin,
-jolle vihdoinkin oikeuden hetki on lyönyt; sitten hän kysyi tyyneesti,
-josko miss O'Neil vielä oli linnassa.
-
--- Totta kaiketi, rouva, markiisi sanoi. Onnettomuus ei meitä saa tehdä
-kohtuuttomiksi. Miss O'Neil'iä saattaa vasta ainoastaan epäillä; mutta
-minä myönnän, että näin tärkeästä asiasta on vitkastelematta otettava
-selvä. Tulkaa, abotti!
-
-Lähdettyänsä salista hra de Férias tapasi erään palvelijan, joka oli
-jättänyt neiti Sibyllan ja miss O'Neil'in vanhan tammen luo. Markiisi
-ja abotti lähtivät sinnepäin astumaan. Matkalla he sopivat keskenänsä,
-ett'ei nyt ollut aika kuulustella turhia arveluita ja että ainoa
-keino totuuden perille pääsemiseen oli salaa kuunnella miss O'Neil'in
-ja hänen oppilaansa keskustelua. He lähestyivät siis varovaisesti
-pensaston lävitse ja pääsivät huomatuiksi tulematta perille paikkaa
-ympäröivien puitten ja pensaitten lehväin suojassa. Miss O'Neil,
-joka istui vanhojen druiidien pöydällä, piti kädessänsä maanpalloa
-ja selitti sen rakennusta Sibyllalle, joka oli polvillansa eräällä
-tyynyllä hänen vieressänsä ja näytti tuon tuostakin kädellänsä eri
-kohtia taivaalla, ikäänkuin hän olisi tahtonut todellisuuteen sovittaa
-hänen teoreetillista opetustansa. Luento oli loppumaisillansa, sillä
-Irlannitar pani pallon pois, ja mainittuansa muutamalla sanalla päivän
-kauneutta hän repäisi vanhan tammen rungosta hiukan sammalta, minkä
-hän antoi tarkkaavaiselle oppilaallensa. Miss O'Neil selitti Sibyllan
-suureksi ihmeeksi näitten monilukuisten kasvien hienoa ja mutkikasta
-rakennusta ja niitten pienimpiäkin osia. Sitten löysi hän näistä
-samettihienoista kasvista koko joukon pieniä siivekkäitä hyönteisiä ja
-mainitsi hänelle näitten mikroskoopilla katseltavain elukkain nimen
-sekä selitti hänelle niitten erityisiä ominaisuuksia.
-
--- Ette usko, lapseni, miss O'Neil lisäsi, kuinka mielelläni
-tutkistelen tätä alhaista ja halveksittua maailmaa, ja huomaan siinäkin
-Luojan kaitsevan ja isällisen käden, niinkuin maailman uhkeammissakin
-esineissä. Tämä lohduttaa sydäntäni. Sillä kun joskus alan epäillä,
-ett'ei näin alhainen olento, kuin minä, ett'ei minun himmeä elämäni
-ja heikko rukoukseni saata mitään vaatia suurelta Jumalalta, joka on
-tuhansien tähtien hallitsija, niin katselen tällaista pientä sammalta,
-mikä yhtä hyvin todistaa hänen kaitselemustansa kuin aurinkokin, ja
-minä saan siitä vakuutusta.
-
--- Minäkin rakastan Jumalaa, sanoi Sibylla.
-
--- Ja Hän rakastaa teitä, lemmikkini.
-
--- Sitä en tiedä, sanoi lapsi.
-
-Miss O'Neil katsoi häntä pitkään.
-
--- Teillä on jo muutaman ajan ollut surullisia ajatuksia, Sibylla.
-
--- Sangen surullisia, miss O'Neil.
-
-Ja kaksi kyyneltä vieri tyttö-paran kalpeille poskille.
-
--- Ettekö voi niitä uskoa minulle, lapseni?
-
--- Te olette kieltäneet minua puhumasta teille uskonnosta, Sibylla
-sanoi arasti.
-
--- Niin olenkin lapseni. Mutta kaikkien ajattelevaisten olentojen
-täytyy yksimielisesti tunnustaa löytyvän suuria yhteisiä osoitteita
-Jumalasta, joista minun täytyy lakkaamatta saada puhua opetuksessani,
-sillä ne ovat niin kiinteässä yhteydessä opetukseni aineen kanssa.
-Mutta jos antautuisin teidän kanssanne opin kysymyksiin, uskon
-eri kohtien selittämiseen, niin silloin törkeästi rikkoisin ne
-velvollisuudet, mitä kiitollisuus, arkatuntoisuus ja jo tavallinen
-rehellisyyskin minulta vaativat teidän vanhempianne ja omaatuntoani
-kohtaan. Sitä en milloinkaan tee. Älkäämme siis puhuko enään teidän
-surustanne, koska ne kuuluvat uskontoon. Sallikaa minun vaan sanoa,
-ett'en niitä saata käsittää. Minä pelkään todella, Sibylla, ett'ette
-ajattele näitä asioita kyllin yksinkertaisella ja nöyrällä sydämellä.
-Onhan niin helppoa ja luonnollista luottamuksella omistaa itsellensä
-vanhempiensa uskonto, etenkin sellaisten vanhempien kuin teidän!
-
-Sibylla antoi päänsä painua, eikä vastannut. Miss O'Neil nousi.
-
--- Tulkaa juoksemaan metsiin, hän sanoi. Ja hän lisäsi hymyillen.
-
--- Se sopii paremmin, kuin liiallinen ajatteleminen, teidän ijällenne.
-
-Sibylla syleilli häntä, tarttui hänen käteensä, ja molemmat katosivat
-metsään.
-
-Molemmat näkymättömät kuuntelijat nousivat pensastosta.
-
--- Mitä luulette, abotti? hra de Férias sanoi kääntyen, jonkunlainen
-voitollisuuden loiste kasvoilla, kumppaniinsa päin.
-
--- On selvää, hra markiisi, ett'ei vaara uhkaa meitä ensinkään tältä
-puolen.
-
--- Vaan päinvastoin, abotti, te näette että miss O'Neil meitä pikemmin
-auttaa. Mikä on viisaampaa, mikä on terveellisempää kuin hänen
-opetuksensa? Eikö totta, että jos tämän tietuissani lähettäisin tämän
-nuoren naisen pois, se olisi mitä suurin vääryys!
-
-Epäilemättä, herra markiisi. Se on vain minun kelvottomuuteni, sen
-kyllä nyt näen, joka meille tuottaa näitä vaikeuksia.
-
--- Ei, ystäväni, ei se se ole. Tämä on vaan tuollainen lapsellinen
-oikku, joka kyllä menee ohi. Menkäämme takaisin naisten luo.
-
-Rouva de Beaumesnil kuunteli alussa kummastellen mutta sitten hiukan
-epäileväisesti hymyillen hra de Férias'in ja kirkkoherran vakuutusta
-miss O'Neil'in syyttömyydestä -- Tämä kaikki oli epäilemättä sangen
-kaunista; mutta olisihan miss O'Neil jollakin tavoin saattanut
-huomata heidän läsnäolonsa ja tehdä sukkelata pilaa koko heidän
-väijymisestänsä. Tämä kysymys tunkeutui rouva de Beaumesnil'in suureksi
-mielipahaksi hänen sydämeensä, sillä hänen oi; sangen vaikeata syyttää
-lähimmäistänsä, olipa hän sitten vaikka Turkkilainen; mutta kaikissa
-tapauksissa Sibyllan vastahakoisuus kirkkoherran opetuksille oli
-kummallinen seikka joka oli selville saatava. Se ei saattanut olla
-lapsen omassa päässä syntynyt, vaan se oli alkunsa saanut, jonkun
-vieraan vaikutuksesta. Ja kuka muu saattoi tämä vieras olla, joll'ei
-juuri miss O'Neil?
-
-Markiisia ja kirkkoherraa, joitten mielessä oli vielä selvänä
-opettajattaren vakava ja totinen puhe, ei rouva de Beaumesnil'in
-myrkylliset ongelmat paljon liikuttaneet. Mutta markiisittareen ne
-paremmin vaikuttivat. Hänelle oli suureksi lohdutukseksi, kun hän
-saattoi sydäntänsä ja omaatuntoansa kalvavain vaivojen syyksi panna
-tunnetun ja varman asian, joka oli helppo poistaa. Mutta kun hän
-tunsi puolisonsa järkähtämättömän oikeudentunnon ja lujuuden, niin
-hän ei uskaltanut häneltä pyytää miss O'Neil'in pois lähettämistä.
-Hän rukoili ainoastansa, että Sibyllan sallittaisiin viettää muutamia
-viikkoja rouva de Beaumesnil'in luona, missä kirkkoherra saisi jatkaa
-luennoitansa kaukana kaikesta sivultapäin tulevasta vaikutuksesta.
-Hra de Férias suostui markiisittaren kyynelten tähden tähän
-vaihdokseen, joka oli rouva de Beaumesnil'in vaikutuksen hedelmä.
-Miss O'Neil'ille ja Sibyllalle sanottiin syynä tähän olevan muutaman
-kuumetaudin-kohtauksen, joita oli huomattu palvelusväen lapsissa, ja
-joiden muka pelättiin olevan tarttuvaa laatua. Kiireisesti pantiin
-kokoon Sibyllan vaatteet, ja kahta tuntia myöhemmin vei riemuitseva
-rouva Beaumesnil saaliinsa pois.
-
-Muutamissa paikoin maaseuduilla pidetään suurena siunauksena
-pienintäkin tapausta, mikä hetkeksi häiritsee siellä vallitsevaa
-yksitoikkoista horrostilaa. Samallaista iloa herätti rouva de
-Beaumesnil'inkin taitekaton alla Sibyllan tulo. Ääretön hilpeys
-levisi heti niinkuin ilotuli koko taloon, aina kiinalaisesta salista,
-missä noin viisikymmentä mandariinia ijät päivät hymyili hra de
-Beaumesnil'ille, joka taas ijät päivät hymyili mandariineille,
-kyökkiin saakka, minne neiti Constance riensi niin nopeasti, kuin
-hänen lihavuutensa vaan suinkin salli. Mitä ritari Teodoriin tulee,
-niin häneen tämä tärkeä tilaisuus vaikutti ensiksi sen, että hän,
-neiti de Férias'in kunniaksi ja omaksi hauskuudeksensa, toi kellarista
-kaksi pulloa vanhaa viiniä. Istuttiin sitten pöytään keskellä tätä
-ihastusta, joka esiintyi ruokien hajun virkistämässä, sanarikkaassa
-ja innokkaassa lörpöttelemisessä. Naapurit ja naapurittaret, heidän
-tapansa, valtiolliset mielipiteensä, viimesunnuntaiset pukunsa;
-kaikki tuli vuoronsa mukaan talon emännän tarkastelun alaiseksi, joka
-yleensä toisia moitti, toisia taas ei hyväksynyt. -- Unhoittamatta
-juhlan siveellistäkään tarkoitusta, rouva de Beaumesnil sekoitti
-sinne tänne hyvänluontoiseen puheesensa opettavaisia kertomuksia,
-joiden ohessa hän antoi silmänluontia Sibyllalle. Milloin jutteli hän
-pienestä tytöstä, jota oli yöllä vedetty jaloista sentähden, että
-hän oli huonosti rukoillut, milloin taas pienestä pojasta, joka oli
-saanut selkäänsä näkymättömästä kädestä sentähden, että hän oli ollut
-hajamielinen katekismusta lukiessansa. Nämät peloittavat legendat
-näyttivät kuitenkin paljon enemmän liikuttavan hra de Beaumesnil'ia
-kuin Sibyllaa. Olihan hänkin viime yönä nähnyt unen, joka kauheudessa
-veti näille vertoja. Hän oli nähnyt unta, että hän oli lammas, ja että
-hän määki surullisesti erään vuoren kukkulalla. Elävämmin kertomustaan
-kuvataksensa katsoi hän soveliaaksi määkiä vieläkin näytteeksi vähän,
-joka tuotti ensi kerran hymyn Sibyllan huulille tänä iltana. --
-Jälkiruokaa syötäessä lauloi sitten ritari Teodor muutamia isiensä
-hyräilyjä, mistä Sibylla käsitti vaan sen, että ritari halusi tanssia
-sananjalkaisella nurmella paimenettarien kanssa, niinkuin hänelle
-joskus iltamessun jälkeen todella onnistuikin. Sitten ritari, jonka
-ilo oli ylimmillään, tarttui toisella kädellä Sibylla parkaan ja veti
-toisella kädellänsä lihavaa Constancea, sekä alkoi sitten pyöritellä
-heitä keskellä lattiaa, joka päättyi sillä että kasa lautasia putosi
-pirstoiksi maahan ja että hänen hellä sisarensa viivyttelemättä
-tiuskasi: "tyhmä eläin!"
-
-Sibylla, josta tuntui kuin olisi hän haaksirikkoon joutunut ja tullut
-ihmissyöjien joukkoon, tunsi vihdoinkin voivansa paremmin, kun hän
-pääsi yksiksensä ystävänsä Klotildan pieneen huoneesen ja kätki itsensä
-sinne valkoisten uutimien taakse. Hän painoi päätänsä pään-alusen
-poimuihin, jott'ei neiti Constance, hänen naapurinsa, häntä kuulisi,
-pureskeli erästä hiuskutriansa ja itki. Seuraavana päiväni abotti
-Renaud tuli varhain kartanoon. Rouva de Beaumesnil oli hiukan levoton
-siitä väsymyksestä, joka kuvaantui hänen kasvoillensa.
-
--- Ei se ole mitään, hän sanoi; se tulee siitä että olen lukenut
-kappaleen yötä.
-
-Aamiainen saattoi hänet jälleen entiselleen. Kun tämä kelpo mies
-tunsi olevansa mitä parhaalla tuulella, niin hän vei oppilaansa
-puutarhaan erääsen lehtimajaan ja, asettaen eräälle pienelle pöydälle
-kahvikuppinsa, josta hän tavan takaa otti pienen kulauksen, hän
-vastasi oikein voitokkaasti niihin tukaliin kysymyksiin, jotka Sibylla
-oli hänelle edellisenä päivänä tehnyt. Rouva de Beaumesnil neuloi
-muutaman askeleen päässä ja piti Sibyllaa tarkalla silmällä. Vasten
-tavallisuutta päättyi luento kirkkoherran suureksi mielihyväksi lapsen
-tekemättä pienintäkään vastaväitettä.
-
-Kiitokseksi tästä oppivaisuudesta rouva de Beaumesnil muodosti heti
-kiinalaiseen saliin pienen kappelin, jonka hän kaunisti näkinkengän
-kuorilla ja pyhimysten kuvilla, ja jonne ritari, Sibyllan suureksi
-hämmästykseksi, meni heti laulamaan iltamessua, ikäänkuin hän olisi
-ollut kirkossa. Tämän opettavaisen toimituksen jälkeen seurasi pyhää
-lukemista, jota vuorotellen toimittivat laulavalla äänellä rouva
-de Beaumesnil ja neiti Constance, jotka lukuansa keskeyttivät tuon
-tuostakin ankarasti toruen tavallisella äänellänsä kerjäläisiä, jotka
-tulivat pihaan. He eivät muuten näyttäneet ensinkään ymmärtävän
-kirjoja, mitä lukivat, ja saattoivatkin itseänsä puolustaa sillä, että
-niitä oli vaikea ymmärtää. Nämät naiset eivät nimittäin huolineet etsiä
-itsellensä valistusta ja lohdutusta niistä niin rikas-sisältöisistä
-ja vaihtelevaisista teoksista, mitä nuot suuret ja pyhät miehet ovat
-kirjoittaneet, jotka kaikkina aikoina ovat kunnioittaneet kirkkoa ja
-ihmishenkeä puhumalla niille sopivaa totuuden kieltä. He tarvitsevat
-parempaa: he tarvitsevat tuollaisia sisällöttömiä mystisyyden
-tuotteita, joissa turhanhienon vertailemisen hengettömät kukat kokonaan
-tukahuttavat kaiken siveellisen ja uskonnollisen totuuden. Tämän
-mitättömän kirjallisuuden tyhjät ja koristelevat lauseparret saattoivat
-suloisesti viihdyttää heidän henkistä laiskuuttansa, heidän sielunsa
-velttoutta ja heidän omantuntonsa unta, vieläpä näyttivät niitä
-siunaavankin. Kun Sibylla turhaan oli koittanut saada selvää tämän
-korupuheen sisällyksestä, niin hän oli lopuksi nukkunut. Hän heräsi
-kavahtaen ritarin mahtavaan ääneen, joka lauloi erästä virttä, ja jota
-säesti rouva de Beaumesnil'in altto- ja neiti Constancen falsetti-ääni.
-Sibylla yhtyi myöskin kehoituksesta tähän hengelliseen veisuun.
-
-Hra ja rouva de Férias tulivat samana päivänä kartanoon päivälliselle.
-Rouva de Beaumesnil kertoi heille Sibyllan nöyryydestä ja kokeen
-täydellisestä menestymisestä sekä sai tästä heiltä sydämelliset
-kiitokset. Päivällinen meni ilman mitään erinomaista tapausta.
-Sibylla ainoastaan ihmetteli, ett'ei miss O'Neil ollut tullut häntä
-katsomaan, mutta rouva de Férias selitti hänen täytyneen jäädä kotiin
-pahoinvoinnin takia, jonka johdosta rouva de Beaumesnil katsoi
-soveliaaksi ilmoittaa sen toiveen, ett'ei miss O'Neil vaan kuolisi,
-sillä jos hän kuolisi, hän menisi suoraa päätä kadotukseen, mikä oli
-kauheata ajatella. Tämän lauseen johdosta, johon muut sääliväisellä
-muminalla yhtyivät, kävivät Sibyllan silmät suuriksi, sillä hänen oli
-selvästi vaikeata kuvailla rouva de Beaumesnil'ia valittujen loiston
-ympäröimänä, sen sijaan että miss O'Neil olisi uponnut helvetin
-syvyyteen.
-
-Kun Sibylla illalla meni levolle, löysi rouva de Beaumesnil häntä
-syleillessänsä pienen hopeamedaljin, jonka lapsi oli saanut
-isoäidiltään.
-
--- Mitä sinulla tuossa on, tyttöseni? Hän tarkasteli medaljia.
-
--- Ota pois tämä, hän sanoi. Minä annan sinulle paremman.
-
-Hän avasi erään lippaan ja veti sieltä esiin rasian, joka oli täynnä
-medaljia. Rouva de Beaumesnil'illa oli kaikenlaisia medaljia, hänellä
-oli hyviä, hänellä oli parempia, hänellä oli verrattomia. Yhden näistä
-jälkimmäisistä ripusti hän Sibyllan kaulaan ja selitti hänelle sen
-erityisiä etuja.
-
--- Mutta minä tahtoisin säilyttää vanhan medaljini teidän ohella, sanoi
-Sibylla.
-
--- Kyllä sen voit, lapseni, vaan älä ihmettele, jos sinun omasi
-muutaman päivän päästä käy mustaksi kuin lyijy.
-
--- Minkätähden, rouva?
-
--- Se on ihme, joka usein tapahtuu, sanoi rouva de Beaumesnil, kun
-medalji kadehtii sisartansa.
-
--- Mitä! sisartaan! Mitä sisartaan? huudahti lapsi hiukan peloissansa.
-Eihän siinä ole muuta kuin pyhä neitsy, rouva!
-
-Rouva de Beaumesnil mietti hetkisen.
-
--- Totta kyllä, sanoi hän hidastellen, epäilemättä... mutta se ei tee
-mitään. Koita nyt vaan maata, neitiseni, äläkä juttele niitä näitä
-kuten silmäpuoli harakka.
-
-Totellen tätä uhkaavaa määräystä, Sibylla toivotti itsellensä kaikesta
-sydämestään virkistävää unta; mutta hän koetti turhaan nukkua,
-ennenkuin hän oli päässyt niistä sekavista ajatuksistansa, jotka
-vaivasivat hänen aivojansa.
-
-Päivät, jotka seurasivat tätä ensimmäistä koetuspäivää, olivat
-samanlaiset, emmekä me puhu niistä mitään. Kolmen viikon kuluttua
-rouva de Beaumesnil kehui Sibyllaa, joka oli hiljainen ja lempeä kuin
-kyyhkyinen, ylpeydellä uudeksi ihmiseksi.
-
--- Nyt, hän sanoi, neiti de Férias on yhtähyvin kuin minä itsekin,
-valmistettu uskonnon korkeita vaatimuksia varten.
-
-Suuri oli siis rouvan hämmästys, kun Sibylla eräänä aamuna, tultuaan
-lehtimajaan katekismusluentoon, selitti tyynesti, ett'ei hän niitä
-enää tarvinnut, että ne olivat hyödyttömiä, koska hän oli päättänyt
-olla sinä vuonna menemättä ensi kertaa ripille. Kuultuansa tämän
-hämmästyttävän uutisen, rouva de Beaumesnil, joka oli yht'äkkiä käynyt
-punaiseksi kuin pioni-kukka, vääntelihe ja kääntelihe istuimellansa
-kuin Pythia kolmijalallaan, sill'aikaa kun marmorin vaaleus levisi
-kirkkoherran kasvoille.
-
--- Ja miks'ei neitiseni mene ripille, jos suvaitsette kysyä? rouva de
-Beaumesnil sanoi kähisevällä äänellä.
-
--- Minulla on ajatuksia, jotka eivät sitä salli.
-
--- Mitä ajatuksia?... Sano heti!
-
--- Minä en saata niitä sanoa.
-
--- Kas niin, neitiseni! Ah, tuota pikku ilkiötä! Voi kuinka
-löylyttäisin sinut, kultaseni, jos olisin äitisi!
-
--- Onneksi, rouva, ette sitä ole! Sibylla sanoi. Rouva de Beaumesnil
-nousi istuimeltaan, katseli häntä tuokion kiireestä kantapäähän ja, kun
-ei voinut häntä tappaa, lähti tiehensä.
-
-Puolta tuntia myöhemmin lähti abotti Renaud Férias'in linnaan, vieden
-muassansa Sibyllan, joka ei luvannut hänelle selittää mitään. Hän
-pistäytyi kamariinsa piiloon, siksi kun kirkkoherra-parka, pyyhkien
-hikeä, joka virtasi hänen kasvoiltansa, ehti esittää asian salissa.
-
-Hra ja rouva de Férias olivat hämmästyksestä jähmetä, kun he saivat
-kuulla poikansa tyttären kummallisen päätöksen. Tämä isku sattui heidän
-koko olemisensa hellimpään ja kipeimpään kohtaan. Heidän hellyytensä,
-heidän omatuntonsa, heidän ylpeytensä, kaikki kärsi, kaikki vuosi
-verta samalla kertaa. Miss O'Neil, joka oli läsnä, otti osaa heidän
-suruunsa. Sibylla kutsuttiin sisään. Hän tuli heti. Hänen kalpeutensa
-oli kauhistava. Kun hän lähestyi isoisäänsä syleilläksensä häntä, niin
-vanhus pidätti häntä kädellänsä ja sanoi:
-
--- Tyttäreni, säästä hyväilyjäsi. Ne eivät ole paikallansa silloin,
-kun murrat meidän sydämemme. Minä en tahdo syyttää sinun ajatuksiasi,
-sillä niitä et voi hallita; mutta sinä voit ne uskoa muille, ja sinulle
-ei saata missään tapauksessa antaa anteeksi, jos tahdot niitä meiltä
-salata. Sinä pakotat minun sinulle sanomaan, että minulla on oikeus
-sitä vaatia, ja minä vaadin sitä. Ymmärrätkö?
-
-Sibylla oli tuijottanut häneen niin kauan kun hän puhui. Hän näytti
-tahtovan vastata, hänen huulensa vavahtelivat, sitten ne yht'äkkiä
-kävivät tummansinisiksi, ja lapsi vaipui lattialle. Hänet nostettiin
-vuoteelle ja kuume valtasi hänet tämän pyörtymisen jälkeen. Kun hän
-jälleen tuli entisellensä, hän näki markiisin ja markiisittaren
-kumartuneena hänen ylitsensä hymyilevän hänelle.
-
--- Rakas tyttöseni, hänen iso-isänsä sanoi hänelle, rauhoitu. Minä tein
-väärin kun olin ankara sinulle. Kun sinä suretat meitä, niin teet sen
-varmaan vasten tahtoasi. Sinä teet sen totellaksesi jotakin kalvavaa
-tuskaa, joka usein syntyy herkissä omissatunnoissa. Mutta tämä houre
-katoopi itsestänsä, kun Jumala niin tahtoo. Kaikissa tapauksissa jätän
-sinulle täyden vapauden uskontoa koskevissa kysymyksissä.
-
--- Te olette hyvä! sanoi Sibylla. Hän kietoi toisen kätensä vanhuksen
-kaulan ympäri, laski valkoisen päänsä pään-alukselle ja nukkui
-rauhallisesti.
-
-Hra de Férias, jota tämän nuoren tytön perinpohjainen mielenliikutus
-oli pelästyttänyt, päätti ei ainoastaan kunnioittaa hänen salaperäisiä
-surujansa, vaan myöskin poistaa häneltä kokonaan tilaisuuden vaipua
-tällaiseen mietiskelyyn, joka näytti olleen syynä näihin häiriöihin.
-Tästä päivästä saakka jätettiin abotti Renaud'in luennot toistaiseksi,
-miss O'Neil'ia pyydettiin keskusteluissansa välttämään kaikkea, mikä
-saattoi antaa aihetta mihinkään vaaralliseen mielenkiihoitukseen.
-Uskalsipa markiisi vielä, pelkäämättä yleistä murinaa, kirkkoherran
-surullisuutta ja rouva de Beaumesnil'in kasvavaa kylmyyttä, erottaa
-Sibyllan toistaiseksi kaikesta käytännöllisestäkin uskonnosta.
-Seuraavana sunnuntaina kävi Férias'in kirkossa moitteen ja säälin
-sekainen kuiske, kun markiisi ja markiisitar nähtiin surullisina
-istuvan penkissänsä poikansa tyttären tyhjän tuolin vieressä.
-
-Ottamatta lukuun rajoituksia, mitkä markiisin viisaus oli katsonut
-tarpeellisiksi, asiat linnassa kulkivat entistä menoansa. Rauhallinen
-päivä vieri toisensa perään. Hra ja rouva de Férias jatkoivat yhtä
-totisina ja tyytyväisinä kuin ennenkin entisiä tapojansa. Sibylla ja
-miss O'Neil jatkoivat luennoitansa ja kävelyjänsä yhtä säännöllisesti.
-Kaikki näytti käyvän mitä parhaiten; ainoastaan vanhusten kasvot
-näyttivät joka aamu enemmän muuttuneilta, ikäänkuin salassa itketyt
-kyyneleet olisivat joka yö uurtaneet itsellensä yhä syvemmän
-uran. Samalla leveni levenemistään sinervä kaari Sibyllan pitkien
-silmäripseitten alapuolella, ja niinpian kun hän oli yksinänsä, hänen
-päänsä vaipui kuten kuorman painosta. Mitä tulee miss O'Neil'iin, jonka
-luiseva ruumiinrakennus muutenkin oli kulmikas, niin hänen poskipäänsä
-kävivät yhä kummallisemman teräviksi.
-
--- Herra, hän sanoi eräänä päivänä abboti Renaud'ille, joka oli
-pitkittänyt käyntejään linnassa oikean kristityn itsensäkieltämyksellä,
-te näette, mitä tapahtuu: täällä on jokin turmiollinen arvoitus, jokin
-sfinksi, joka nielee meidät kaikki. Nyt on enää vaan kysymyksenä, kuka
-meistä ensimmäisenä sortuu, ja minä rukoilen Jumalaa, että se olisin
-minä.
-
-
-
-
-VII.
-
-Pursi.
-
-
-Syksyn ensi päivät olivat tulleet. Oli sunnuntai. Hra ja rouva
-de Férias, jotka olivat kutsutut pappilaan päivälliselle, olivat
-lähettäneet vaununsa aamulla takaisin ja käskeneet tulemaan heitä
-noutamaan iltamessun jälkeen. Vähää ennen sanottua aikaa vaunut
-pysähtyivät kylän ainoalle kadulle; Sibylla astui niistä alas. Hän
-oli käyttänyt hyväksensä vaunujen palausta mennäksensä katselemaan
-korkealta meren rannalta vuoden suurta kohovettä, jonka voiman teki
-kahta suuremmaksi jo eilisestä saakka pauhaava, ankara myrsky. Lapsi,
-joka oli hiukan uuvuksissa, kiipesi vaivalloisesti ylös mäen rinnettä,
-saapui kovin hengästyneenä kukkulalle ja kulkien pitkin kirkkotarhan
-aidan vierustaa hän eteni aina uloinna mereen pistäville kallioille
-saakka. Näitten kallioiden keskellä hän näki Jacques Féray'n tutut
-kasvot. Hän istui, nojaten kyynärpäitänsä polviaan vastaan, ja
-kämmenillänsä tukien poskipäitään, sekä katseli merta. Sibylla kosketti
-häntä olkapäähän. Mielipuoli mietiskelyissänsä häiriintyneenä loi
-sivullensa hurjistuneen silmäyksen, joka heti lauhtui, kun hän huomasi
-Sibyllan. Hän vetäytyi hiukan syrjälle ikäänkuin tehdäksensä hänellekin
-tilaa, ja otti entisen vakavan asentonsa.
-
-Heidän edessänsä oli aava meren sinivihreä ulappa, pauhaavana,
-rauhatonna, peloittavana. Tuhannet aallot syöksyivät, kohotellen
-vaahtoista päätään, rantoja vastaan ja huuhtoivat niitä kumeasti ja
-peloittavasti kohisten, johon kohinaan yhtyi vinhan tuulen valittava
-viuhina ja kirkosta tuon tuostakin kuuluva pyhä veisaaminen. Sumea
-syksytaivas, jolle alkoi levitä pilviä, paksuja kuin tulipalojen savu,
-antoi tälle näylle surumielisen jopa kolkonkin karvan.
-
-Tuokion ääneti katseltuansa Sibylla tarttui mielipuolen käteen. Tämä
-loi levottoman katseen häneen.
-
--- Jacques raukka, hän sanoi, me olemme sangen onnettomat.
-
-Jacques nyökkäsi surullisesti päätään myöntymisen osoitteeksi.
-
--- Jumala on hyljännyt meidät, Jacques parka! --, Teidätkin? hän hiljaa
-sanoi.
-
--- Niin, hän on minutkin hyljännyt, lapsi sanoi. Jacques kääntyi ylös
-nousematta pieneen kirkkoon päin, jolle hän pudisti nyrkkiä. Sitten
-hän asettui olkapäitänsä kohottaen entiseen asemaansa. Sibylla veti
-kaappunsa paremmin värisevien hartioittensa yli ja vaipui hänkin
-synkkiin unelmiinsa.
-
-Tästä hänet äkkiä herättivät kirkkotarhassa olevien vaimojen huudot.
-Sibylla kavahti heti jaloillensa ja näki sen pienen joukon, joka
-ei ollut mahtunut kirkkoon sisälle ja joka vanhan tavan mukaan oli
-asettunut kirkon etehiseen, olevan hämmästystä ja kauhua osoittavassa
-liikkeessä. Toiset olivat nousseet hautapatsaitten päälle, toiset
-kirkkopihan aidalle ja kaikki tähystelivät kuumeen tapaisella
-uteliaisuudella merelle päin. Sibylla huomasi pian tämän hälinän syyn:
-eräs suuri kalastusvenhe näkyi juuri rannikon niemekkeen kohdalla ja
-näytti ankarasti taistelevan kovaa tuulta vastaan. Osa sen purjeista
-oli hävinnyt ja kokemattominkin silmä saattoi heti huomata muitakin
-hätämerkkiä. Tämä pursi oli kotoisin jostakin läheisestä satamasta,
-sillä pienen Férias'in sataman ilman ruukitta muurattu aallonmurtaja ei
-voinut tarjota turvaa kuin vain sangen pienille veneille, jotka muuten
-kaikki jo eilisestä saakka olivatkin sinne suojaan vetäytyneet. Mutta
-Férias'in lahdelma saattoi kuitenkin tarjota suhteellisesti suurta
-turvaa, koska sitä yhdeltä puolen suojeli rivi karia ja syvänteitä,
-jotka pistivät kauvaksi ulos merelle ja muodostivat jonkinmoisen
-luonnollisen aallonmurtajan. Vaikka vesi peittikin kolmen korttelin
-paksulta tätä luoto- ja hietapankko-riviä, niin suojeli se kuitenkin
-tätä puolta rannikosta meren aalloilta. Tämän luotorivin ohitse koitti
-näkyvissä oleva laiva purjehtia, sillä selvään näki, että se ainoastaan
-Férias'in lahdesta enää toivoi pelastusta.
-
-Sillä välin oli kirkko tyhjentynyt ja meluava joukko, keskellä itse
-kirkkoherra, vielä messupaitaan puettuna, kiiruhti meren rannalle ja
-katseli tarkkaavaisena vaarassa olevan aluksen toivottomia liikkeitä.
-Selvästi nähtiin kannella olevat kolme tahi neljä miestä, joista toiset
-kokivat sitoa jäljellä olevia köyden repaleita, toiset taas ammensivat
-vettä ämpäreillä, ollen kaikki suonenvedon tapaisessa liikkeessä.
-Luulipa joku kuulevansa väliin heidän huutojansakin. Hra de Férias ja
-kirkkoherra, joita näky kovasti liikutti, rukoilivat kylän kalastajia
-työntämään venettä vesille ja koittamaan viedä apua onnettomille. Mutta
-markiisin suurimmillakaan lupauksilla ei ollut mitään vaikutusta:
-sataman paraskin venhe, hänelle vastattiin, menisi parissa minuutissa
-kumoon sellaisessa myrskyssä. Noita ihmisparkoja kyllä surkuteltiin,
-mutta kukaan ei tahtonut mennä kuolemaan heidän kanssansa.
-
-Tuulen alentama pursi oli jo puolen tunnin ajan taistellut pienen
-niemekkeen kohdalla, voimatta päästä sen ohitse, kun yht'äkkiä pari
-kolme onnistuneempaa liikettä veivät sen tämän turmion kohdan yli, joka
-yksinään näytti sitä pelastumasta estävän. Rannalta kuului ilohuuto,
-joka hetkeä myöhemmin muuttui kauhun ja säälin huudahdukseksi: myrsky
-oli paiskannut venheen juuri niemen kärkeen. Parin, kolmen minuutin
-ajan tuuli paiskeli sitä teräviä kallion kärkiä vastaan, jotka olivat
-juuri syvänteen rajalla; sitten se kohosi aallon harjalle, putosi äkkiä
-pankolle niinkuin haavoitettu eläin, eikä enää kohonnut. Sitä oli
-suojellut heti hukkumasta ainoastaan kaksi näkymätöintä karia, joitten
-väliin sen emäpuu näytti takertuneen. Mutta jokainen meren hyrsky, joka
-peitti sen kokonaan vaahdollansa, oli murtaa sen rannalla kuljeksiviksi
-laivan pirstaleiksi. Tästä sekasorrosta saattoi vielä eroittaa
-laivaväen, joista yksi oli heittäytynyt laivan kannelle, toiset taas
-riippuivat kiinni köysistä. Pikainen loppu heidän tuskillensa oli
-ainoa, mitä enää saattoi toivottaa noille onnettomille, joiden oli
-hukkuminen rannasta eroittavan aaltoilevan kuilun ja jo pimenevän meren
-kamalan ulapan välillä häälyvällä purren jätteellä.
-
-Äänettömyys vallitsi väkijoukossa, joka korkealta meren rannalta
-katseli tätä julmaa näytelmää: sitä ei häirinnyt muu kuin muutaman
-naisen nyyhkiminen. Yksi heistä huusi yht'äkkiä rukoilevalla äänellä:
-
--- Kirkkoherra, kirkkoherra!
-
-Heti ymmärrettiin hänen tarkoituksensa. Kuului hiljainen hyväksymisen
-hyrinä, ja sitten kaikki miehet ottivat lakin päästänsä, ja melkein
-kaikki laskeutuivat polvillensa. Sibyllaa, joka oli sielunsa
-koko innolla seurannut tämän näytelmän pienimpiäkin kohtauksia,
-hämmästytti se liikuttava valo, joka yht'äkkiä kuvastihe kirkkoherran
-yksinkertaisille kasvoille. Hän oli noussut sille kallion lohkareelle,
-jolle Sibyllakin vähää ennen oli istuutunut: tuuli puhalsi hänen
-harmaat hapsensa hänen otsallensa, hänen kalpeat, taivaasen käännetyt
-kasvonsa ilmaisivat melkein jumalallista uskoa ja surua. Hän ojensi
-toisen kätensä haaksirikkoisiin päin ja sanoi hiukan vapisevalla, mutta
-selvällä äänellä:
-
--- Teidät, jotka olette lähellä kuolemaa, -- joita minä en tunne, mutta
-jotka Jumala tuntee, -- minä päästän teidät teidän synneistänne, nimeen
-Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.
-
-Lausuttuansa nämät sanat, joita läsnäolijat liikutettuina olivat
-kuunnelleet, hän laskeutui polvillensa kalliolle ja oli siinä
-rukoilevassa asennossa jonkun aikaa. Kun hän nousi ylös ja jälleen
-tuskallisesti katsahti särkyneesen alukseen, niin hän näki, että se oli
-vielä jäljellä, vaikka aallot sitä huuhtoivatkin kauhealla voimallansa.
-
--- Mutta koska Jumala, huusi hän, antaa heille vielä vähän armon aikaa,
-eikö voi mitään tehdä heidän pelastukseksensa? Oletteko ihan varmat
-siitä, ystäväni?
-
-Kieltävä hyrinä tuli hänelle vastaukseksi.
-
--- Ainakin, sanoi hän, voi koittaa, voi saada siitä varman
-vakuutuksen... Ystäväni, minä rukoilen teitä... tulkaa kanssani
-rannalle. Siellä voimme paremmin nähdä, paremmin päättää... Tätä ei
-totta tosiaan voi kestää!
-
-Riisuen pikaisesti päältänsä pyhät vaatteet, hän lähti kiiruhtamaan
-kylään vievää polkua myöten väkijoukon seuraamana.
-
-Silloin hra de Férias, joka oli useamman kerran yrittänyt saada
-Sibyllaa näkemästä tänpäiväisiä surullisia tapauksia, koetti vielä
-kerran viedä häntä pois linnaan.
-
--- Oi ei! hän sanoi, minä rukoilen teitä... Antakaa minun vielä olla...
-minä olen niin onnellinen!
-
--- Onnellinenko, lapseni? kysyi hän. -- Oi niin, sangen onnellinen!
-
-Ja Sibylla seurasi juosten väkijoukkoa, jättäen iso-isänsä levotoinna
-miettimään hänen tällaisessa tilaisuudessa lausumansa ajatuksen
-kummallisuutta.
-
--- Rannalta näky merelle päin oli hirvittävä. Vesiputouksen pauhinalla
-syöksi raivokkaat aallot rannalle, ja pienen aallonmurtajan
-suojelemassa lahdekkeessakin aallot kuohuivat tuimasti, tyrskyillen
-veneitä vastaan, joita ei ollut vedetty kuivalle maalle. Pari kolme
-niistä oli uponnutkin. Kirkkoherra parka, hänkin näytti hetkisen
-toivottomalta; mutta hän loi silmäyksen perikadossa olevaan laivaan,
-jonka mastot näkyivät, ja hän sanoi, tehden äkillisen päätöksen:
-
--- Minä lähden yksin, jos tarvitsee, mutta minä lähden! Ja ennenkuin
-oli ehditty ajatellakaan pidättää häntä, hän oli jo hypännyt erääsen
-rantaan sidotuista veneistä. Tämä tapaus nosti uteliaassa joukossa
-hämmästyksen huudahduksia. Muutamat miehet näyttivät jo arvelevan,
-mutta heidät ympäröitsivät heti vaimot ja lapset, jotka riippuivat
-heidän vaatteissansa. -- Kuitenkin oli katselijoiden joukossa eräs
-henkilö, joka oli tähän asti osoittanut tässä yleisessä liikkeessä
-täydellistä välinpitämättömyyttä. Se oli eräs vanha, kylmäverinen,
-yrmeä ja pilkallinen kalastaja, jota pidettiin kylän parhaana
-merimiehenä. Hän käveli rannalla hitain askelin, sininen lakkinsa
-silmille vedettynä, kädet taskussa ja pieni piippunysä hampaissa.
-Oli useamman kerran kysytty hänen neuvoansa. Hän oli vaan kohottanut
-olkapäitään, viitsimättä edes vastata. Tämä kunnon mies keskeytti
-yht'äkkiä huolettoman kävelynsä; hän otti piipun suustansa, kallisti
-siitä tuhkan käteensä ja pisti sen taskuunsa.
-
--- Jos kirkkoherra panee nahkansa alttiiksi, hän sanoi, niin kyllä
-minäkin panen omani!
-
-Samalla hän hyppäsi veneesen ja alkoi päästellä sen köyttä. Mutta
-vanhuksen äkillinen alttiiksi-antaminen oli herättänyt joukossa jaloa
-suostumusta, jota eivät enää saattaneet pidättää vaimojen kyyneleet
-eivätkä rukoukset. Meluava joukko hyökkäsi laiturin reunalle ja
-kymmenkunta miesääntä huusi yht'aikaa:
-
--- Minä, minä tulen mukaan! Pian! Vanha kalastaja viittasi kädellänsä:
-
--- Ainoastaan kolme airoa kirkkoherran kanssa, hän sanoi, siinä ei ole
-liikaa, mutta siinä on kyllin!
-
-Kolme miestä astui heti veneesen ja tarttuivat airoihin, sill'aikaa kun
-kalastaja tarttui vakavasti peräsimeen. Kuului airojen ja hankaimien
-synnyttämää kolinaa, ja vene lähti rannasta. Tuokion kuluttua nähtiin
-sen säännöllisesti nousevan ja laskevan lahdelman verrattain tyynissä
-aalloissa. Mutta sittenkuin se oli mennyt aallonmurtajan ohitse, se
-kulki eteenpäin vaan säännöttömien nytkäysten avulla, milloin nousten
-aaltojen harjalle, milloin taas puoleksi häviten laineitten väliin.
-Katselijat saattoivat enää vaan vaivoin seurata tuota häilyvää, heikkoa
-venettä, johon heidän mielestänsä tätä nykyä oli suljettuna koko
-maailman tärkeys. Yö, jota kiiruhti synkkä taivas, oli tulemaisillaan,
-ja vene katosi pian usvaan ja hämärään.
-
-Yleinen tuska, joka nyt, kun oli jäänyt aivan ilman lohdutuksetta,
-muuttui tietämättömyyden ja arvelemisen kalvavaksi tyhjyydeksi, suureni
-suurenemistaan siihen määrään, että se muutamista jo kävi mahdottomaksi
-kestää. Täytyi viedä pois muutamia vaimoja ja pitää heistä huolta. Hra
-ja rouva de Férias, jotka pelkäsivät Sibyllan heikkohermoisuutta näiden
-hirmuisten tapausten tähden, eivät enää myöntyneet lapsen rukouksiin;
-mutta yksi ainoa Sibyllan sana voitti heidän määräyksensä:
-
--- Antakaa minun olla loppuun saakka, hän sanoi heille, minulla ei
-sitten ole oleva mitään salaisuuksia, minä tahdon sanoa kaikki.
-
-Hetken polttavasta tuskallisuudesta huolimatta markiisi ja markiisitar
-eivät saattaneet pidättää sydäntänsä suloisesti sykähtämästä, kun he
-saattoivat vihdoinkin toivoa, että se salaperäisyys oli haihtuva,
-joka oli niin monta pitkää kuukautta surettanut heidän elämäänsä.
-Vaikk'eivät ymmärtäneetkään sitä salaista yhteyttä, mikä näytti
-olevan olemassa tämän iltaisten tapausten ja Sibyllan häiriytyneitten
-ajatusten välillä, niin he tunsivat sen kuitenkin liiaksikin
-voidaksensa epäilläkään hänen lupauksensa varmuudesta ja totuudesta.
-He tyytyivät siis siihen, että tuottivat vaunuista lisää saaleja ja
-turkkia, ja lapsi sai, kuten oli pyytänytkin, jäädä loppuun saakka.
-
-Hän nojautui erästä sataman patsasta vastaan, ja hänen väsyneet
-silmänsä tähystelivät yhä sitä paksua sumua, joka lujan esiripun
-tavoin ulottui taivaasta merelle saakka. Hänen ympärillänsä oleva
-joukko, joka enimmäkseen oli vaiti, vaihtoi silloin tällöin keskenänsä
-pelon ja aran toivon sanoja. Jokaista meren kuohahdusta kuunneltiin
-tarkasti ja selitettiin suurella levottomuudella. Tuon tuostakin
-luuli joku kuulleensa kaukaisia ihmis-ääniä, apu-, hätä-, ja kukaties
-jäähyväis-huutojakin. Muutamat ihmiset, jotka olivat menneet korkealle
-meren rannalle, palasivat ja sanoivat että meren aaltoileminen loi
-jonkinlaista valoa kareille, vaan ett'eivät he meren valkoisella
-pinnalla nähneet jälkeäkään veneestä eivätkä haaksirikkoon joutuneesta
-laivasta.
-
-Tätä tällaista tuskaa oli jo kestänyt puolitoista tuntia, ja ihmiset
-sanoivat että puoli siitä ajasta olisi riittänyt haaksirikon paikalle
-käymiseen, kun eräs jokapäiväinen tapaus hiukan lievensi yleistä
-jännitystä: oli näet eräs läsnäolevista alkanut riidellä vaimonsa
-kanssa. Kun he hetkisen olivat ensin hiljaa väitelleet, he viimein
-alkoivat kovalla äänellä torua. Mies oli ensimmäisinä tarjoutunut
-seuraamaan toveriansa vanhaa kalastajaa veneesen. Mutta sill'aikaa kun
-hän riiteli vaimonsa itsepintaisuutta vastaan, vene oli jättänyt hänet.
-Hän oli ihan lohduttamaton ja, kummallista kyllä, samassa määrässä
-kuin toivo onnettoman veneen palaamisesta väheni, samassa määrässä
-hänen huolensa lisääntyi. Mietittyänsä pitkän aikaa asiata, hän ei
-voinut pidättää itseänsä. Hänen vaimonsa oli syynä hänen jäämiseensä;
-ilman hänettä hän olisi tuolla merellä toisten kanssa. Hänen tähtensä
-oli häntä loppuna ikänänsä pidettävä tyhjäntoimittajana, akkana,
-englantilais-raukkana! Näitä syytöksiä ladellessansa mies yht'äkkiä
-vaikeni, astui askeleen eteenpäin, näytti kuuntelevan tavattoman
-tarkkaavaisena: kuoleman hiljaisuus vallitsi heti väkijoukossa.
-
--- Minä olen tahallanikin englantilais-raukka, hän sanoi, joll'en kuule
-airon loisketta... Mutta se ei voi olla meidän veneemme, sillä en kuule
-kuin yhden airon.
-
-Hän kuunteli uudestaan ja kaikki muut hänen kanssansa.
-
--- Niin on, hän huusi iloisesti; kuulen ainoastaan yhden airon, koska
-he eivät souda tasaisesti... Se on kirkkoherra!
-
-Suloinen, vaikka vielä epävarma ilon väristys kävi joukon lävitse.
-Sitten kuului rannalta huuto, yksi ainoa, mutta se lähti samalla kertaa
-kaikkien suusta: nähtiin, miten vene, josta saattoi eroittaa epävarmoja
-haamuja, vähitellen kiisi usvasta esiin ja läheni hämärän peittämänä,
-kuten vanhan mytologiian mainitsema haamujen vene.
-
-Sill'aikaa kun vene saapui rantaan, katselijat ihastuksesta melkein
-juopuivat. Useat itkivät ääneensä, toiset hyppelivät hillittöminä,
-toiset taas syleilivät toisiansa hartaasti. Rannalle koottiin kiireesti
-risuläjä ja se sytytettiin. Ensimmäinen joka hyppäsi veneestä maalle,
-sai töin tuskin vältetyksi tämän riehuvan väkijoukon aaltoja, ja palasi
-heti takaisin ojentaaksensa kättänsä seuraavalle: se oli kirkkoherra.
-Tämä kunnon mies, jonka ilosta tuli kyynelet silmiin, hoiperteli
-uupuneena ja vilusta väristen. Väki tunki hänen ympärillensä, häntä
-tuettiin, häntä kannettiin; hänet vietiin istumaan eräälle kumoon
-käännetylle veneelle juuri sytytetyn tulen ääreen. Ohimennessänsä
-jokainen pyrki häntä koskettamaan, suutelemaan hänen käsiänsä, hänen
-vaatteitansa, hänen vanhaa rikkinäistä viittaansa. Hän saattoi vaan
-heikolla äänellä lausua:
-
--- Ystäväni! Hyvät ystäväni!
-
-Ja hän meni tainnoksiin.
-
-Kun hän muutaman minuutin kuluttua jälleen toipui, niin hänen ensi
-silmäyksensä kohtasi Sibyllan kauniit kasvot, joille tuli loi
-kirkasta valoa. Lapsi katseli häntä kostein, ilosta säteilevin
-silmin. Sittenkuin hän huomasi, että kirkkoherra oli hänet tuntenut,
-hän heittäytyi hänen kaulaansa ja sanoi likistäen häntä innokkaasti
-rintaansa vasten:
-
--- Oi kuinka rakastan teitä, hyvä kirkkoherra. Vanhan papin herääminen
-olisi tuskin voinut olla suloisempi, jos enkeli taivaasta olisi tullut
-hänelle sanomaan:.
-
--- Jumala on sinuun tyytyväinen:
-
-Sittenkuin hra ja rouva de Férias olivat saaneet varman tiedon siitä,
-että haaksirikkoon joutuneet merimiehet, jotka olivat onnellisesti
-tulleet pelastetuiksi, saivat kylässä tarpeellista hoitoa, ottivat
-he kirkkoherran vaunuihinsa ja veivät hänet pappilaan. He olivat jo
-tiellä linnaan. Sibylla ei koko matkalla herjennyt puristamasta ja
-suutelemasta heidän kättään, vaan hän ei puhunut mitään.
-
--- Lapseni, markiisi sanoi astuessaan alas vaunusta, sinä olet
-väsyksissä. Jos tahdot, niin me odotamme huomiseen, mitä sinulla on
-meille sanottavaa.
-
--- Oi ei! hän vastasi vilkkaasti, te olette jo liiaksikin odottaneet;
-minä kerron heti.
-
-Markiisittaren siniseen kamariin tehtiin heti iloinen tuli, ja
-Sibylla, joka oli istuutunut matolle vanhusten jalkojen juureen, avasi
-heille sydämensä. Hänen kertomuksensa oli pitkä. Sen saattaa supistaa
-muutamaan sanaan. Lukija muuten on asian oikean laidan jo arvannutkin.
-Sibyllan uskonnollista intoa oli haavoittanut ja hämmästyttänyt
-tuon ahdasmielisen hartauden poikamaisuus, ja muutamat sopimattomat
-tapaukset olivat loukanneet hänen ajatustensa puhtautta. Häntä oli
-häirinnyt hänen vakuutuksessansa törkeä tapa ja sopimattomat sanat,
-ja hän oli sen tähden ruvennut epäilemään, oliko hänen vanhempiensa
-uskonto, -- sillä olihan niitä kaksi, -- oikea uskonto ja tokko rouva
-de Beaumesnil'in hyvä Jumala oli parempi kuin mies O'Neil'inkaan
-Jumala. Kun tällainen ajatus kerran oli herännyt niin vilkkaassa ja
-niin hennossa sielussa, niin se oli julmasti sitä kalvanut.
-
-Kun Sibylla kerran oli alkanut epäillä luonnollisia oppaitaan, niin
-hän, kuten hän itse sanoi, tunsi olevansa niin surullinen ja niin
-hyljätty, kuin jos hän olisi ollut meren pohjassa. Hän oli toivottanut
-itsellensä kuolemaa. Hän tunnusti että hän, hakiessaan epäilyksellensä
-kumoavaa syytä, oli suuresti pettynyt kirkkoherran hyväntahtoisuuden ja
-hiukan omituisten tapojen suhteen, koska hänen jokapäiväiset piirteensä
-niin suuresti poikkesivat siitä ideaalisesta kuvasta, joka hänellä oli
-papista ja apostolista: mutta tänä iltana abotti Renaud oli yht'äkkiä
-kokonaan muuttunut hänen silmissänsä. Silloin kun hän hengenvaarassa
-oleville merimiehille oli rukoillut Jumalan armoa, kun hän yksinään oli
-luvannut lähteä onnettomien avuksi, hän oli ymmärtänyt, että ainoastaan
-oikea Jumala ja oikea usko voi herättää niin yleviä sanoja ja niin
-ylevää alttiiksiantamista. Tästä hetkestä saakka Sibylla tunsi jälleen
-luottavansa isäinsä uskontoon, jos kohta olikin vielä seikkoja, jotka
-häiritsivät hänen ajatuksiansa.
-
-Markiisi ja markiisitar olivat kuunnelleet Sibyllan tunnustusta
-sydämensä sanomattomaksi lohdutukseksi.
-
--- Lemmikkini, sanoi hra de Férias, kun hän oli lopettanut puheensa,
--- sillä siihen saakka hän ei ollut häntä keskeyttänyt muulla kuin
-hyväilemisellänsä ja hymyilyllänsä, -- sinä tahdot aina vaan nousta
-joutsenen selkään; sinä tahdot mahdotonta. Minä pelkään, että se on
-oleva sinun elämäsi loukkauskivenä. Sinussa on syntynyt tänään totuutta
-etsiessäsi, ja sinussa on syntyvä vast'edeskin onnea etsiessäsi,
-tuollainen täydellisyyden unelma, joka kyllä on jalo, mutta joka tuo
-mukanansa paljon erehdyksiä ja pettymystä. Puhuakseni ainoastaan
-siitä, mikä nyt on meitä huolettanut, lapseni, sellainen uskonto,
-jonka mukaan Jumalaa palvellaan niin jumalallisesti kuin enkelit,
-sellainen uskonto on olemassa vaan taivaassa. Mutta me elämme maan
-päällä, ja täydellisinkin uskonto saattaa täällä saada vaan vailinaisen
-muodon, sillä ihmiset antavat sen sille. Ajattele tätä Sibylla,
-äläkä milloinkaan syytä Jumalaa heikkoudesta tai tietämättömyydestä
-palvelijainsa suhteen. Tällä en, tyttäreni tahdo sanoa, että hyväksyn
-kaikki muodot, missä hurskaus tässä maailmassa esiintyy. Niiden
-joukossa on paljon surettavia, jopa turmiollisiakin. Minä olen
-niitä, jotka tahtovat vapauttaa uskonnon ulkonaisista menoista,
-liiallisista tempuista, ja sopimattomasta ulkokultaisuudesta, jotka
-minun mielestäni, niinkuin sinunkin, saastuttavat sen pyhiä alttareja.
-Mutta minun ijälläni ollaan kärsiväisempiä kuin sinun. Vast'edes olet
-kohtuullisempi, kun olet myöntyväisempi. Sinä olet antava anteeksi
-monelle vakavalle sydämelle, jopa taikauskoisellekin, sillä sekin
-tarkoittaa Jumalan kunnioittamista. Mene nyt, tyttäreni, levolle; mene
-nauttimaan sitä rauhaa, minkä olet meille antanut.
-
-Sibylla ei kuitenkaan lähtenyt valkoiselle vuoteellensa, ennenkuin hän
-oli syleillyt miss O'Neil'ia ja parilla sanalla ilmoittanut hänelle
-äskeisiä tapauksia. Miss O'Neil otti heti harppunsa, joka oli ollut
-surullisesti hyljättynä useampia kuukausia, ja kun sen suloiset
-säveleet yhtyivät yön tuulen hiljaiseen huminaan, niin linnan asukasten
-sydämissä heräsi suloisia ajatuksia taivaallisesta onnesta, järvistä ja
-kuutamoista.
-
-
-
-
-VIII.
-
-Pappila.
-
-
-Seuraavana päivänä auringon kirkkaat säteet kimaltelivat kosteissa
-kangaskanervissa vuorilla. Hra ja rouva de Férias astuivat jo aamulla
-vaunuihinsa ja lähtivät kylään katsomaan haaksirikkoon joutuneita
-merimiehiä. Ohimennessä he jättivät Sibyllan erään pienen puutarhan
-portille, joka mäen eteläiselle rinteelle, vähän matkan päähän
-kirkosta, muodosti suloisen kosteikon. Porttia verhoavien köynnösten
-läpi saattoi puutarhan perällä nähdä pienen rakennuksen, jonka
-valkoisilla ikkunoilla kaunistettuja seiniä peittivät viiniköynnökset.
-Sibylla soitti kelloa ja avaamaan tuli kirkkoherra. Hänellä oli
-yllänsä hänen sunnuntaikauhtanansa, jonka liepeet olivat huolellisesti
-ylennetyt. Hänellä oli kädessä jokin puutarhan työkaluista, joka putosi
-hänen käsistänsä, kun hän tunsi Sibyllan.
-
--- Kuinka! mitä! hän sanoi änkyttäen, tekö se olette, neitiseni?
-
--- Niin, isäni, minä se olen, joka tulen katekismusluentoon.
-
-Kirkkoherra katseli häntä pitkään, katseli taivasta ja sanoi pyyhkien
-salaa kyynelen, joka vieri hänen poskellensa:
-
--- Onko se mahdollista! Tulkaa, rakas lapseni, minä olen valmis!
-
-Sitten hän huusi näyttäen hämmästyneenä multaisia käsiänsä:
-
--- Marianne, Marianne! tuo pian vettä!
-
-Pian sen jälkeen tuli huoneesta vanha, maalaispukuun puettu nainen ja
-kantoi vesiastiaa.
-
--- Tässä on neiti de Férias, Marianne! sanoi kirkkoherra.
-
--- Niin, niin, neiti de Férias, totta tosiaan, minä tunnen hänen sangen
-hyvin, sanoi vanha nainen, joka ei näyttänyt olevan juuri maailman
-hyvänluontoisin ihminen.
-
-Ja sill'aikaa kun kirkkoherra pesi kuumeentapaisella kiireellä
-käsiänsä, jatkoi hän katkeran pilkallisella äänellä:
-
--- Eikö ole totta, että kirkkoherra on tänä aamuna oikein kauniin
-näköinen... tehtyään sellaisia hulluuksia! On kuin olisi haudasta
-noussut!
-
--- Mitä hulluja! kirkkoherra vastasi iloisesti; mistä sen näet,
-Marianne? Päinvastoin olen tuore kuin ruusu.
-
--- Kaunis ruusu kyllä! Marianne sanoi ja vetäytyi mutisten huoneesen.
-
-Abotti Renaud pudisti päätänsä nauraen ja pyysi Sibyllaa istumaan
-viereensä eräälle puoli-ympyrän muotoiselle penkille, jota varjosivat
-erään viikunapuun tuuheat lehdet. Hän pani heti Sibyllan käteen hänen
-katekismuksensa, jonka hän oli tuonut mukanansa.
-
--- Mutta, lapseni, selittäkää minulle ensin, mikä ihme on saattanut
-teidät meille.
-
--- Isäni, hän sanoi, te olette tehnyt sen ihmeen. Eilisestä saakka
-pidän teitä pyhimyksenä.
-
--- Oi Jumala! vanhus sanoi punehtuen, minun pikku tyttäreni!
-
-Sibylla kertoi hänelle sitten niistä vaikutuksista, mitä eilispäivä oli
-häneen tehnyt, ja tämän kertomuksen aikana abotti Renaud tuon tuostakin
-pyyhki silmiänsä nenäliinallansa.
-
--- Mutta mitkä syyt, hän kysyi, olivat vieroittaneet teidät oikeasta
-uskosta?
-
-Sibylla sanoi ne hänelle, mutta hän ei puhunut tätä osaa
-tunnustuksestansa yhtä rohkeasti. Hän puhui ikäänkuin ohimennen niistä
-menoista ja puheista, joiden suhteen hän oli pettynyt; hän mainitsi
-Beaumesnil'ilaisia ja muutamia muita samallaisia ulkokullattuja, sitten
-hän vaikeni ja loi silmänsä maahan.
-
--- Jatkakaa, tyttäreni, kirkkoherra sanoi lempeästi; minä näen kyllä,
-että nyt on minun vuoroni saada selkääni... Minä pyydän, puhukaa.
-
-Hän oli ottanut hatun päästänsä ja pannut sen viereensä penkille.
-Muutamat auringon säteet, jotka tunkivat viikunapuun tuuhean latvan
-läpi, loivat hänen valkoisille hiuksillensa ikäänkuin valoseppeleen;
-hän katsahti tulisilla suurilla silmillänsä kirkkoherraa ja kertoi,
-sulkien hymyilemiseensä kaiken sen hienouden, jota hänen lapselliselta
-puheeltansa puuttui, hänelle ne puutteet, jotka olivat hänet tehneet
-hänelle vieraaksi. Hänestä pappi oli pyhä, hiukan salaperäinen henkilö,
-joka seisoi ihmisten ja Jumalan välillä olevan alttarin portailla; se
-oli muista eroava mies, joka ei ollut heikkouksille altis, vaan joka
-aina mietiskeli ylhäisiä asioita, puhui Jumalasta tai Jumalan kanssa
-eikä tiennyt muusta mitään. Hän oli tahtonut, että papit vieläkin
-näyttäysivät ainoastaan kirkossa pyhän savun keskellä, niinkuin
-muinoiset leviitat, ja että he muun ajan viettäisivät vetäytyneinä
-asuntonsa varjoon, niinkuin legendoissa mainitut anakoreetit, ja
-liikkuisivat ainoastaan sairaitten ja köyhien luona. Hän ei saattanut
-täydellisesti kunniottaa alttarin ääressä tai saarnastuolissa olevaa
-pappia, jonka hän vähän ennen oli nähnyt vieressänsä syövän, juovan
-kahvia, pelaavan biljardia ja whistiä ja lukevan sanomalehtiä. Pappi,
-joka näin otti osaa jokapäiväisen elämän tapoihin, näytti hänestä
-sangen vähän ansaitsevan sitä korkeata tarkoitusmäärää, jonka hän sille
-tahtoi antaa: asiain näin ollen hän ei enää ollutkaan pappi, vaan
-abotti, kirkkoherra, -- samoin kuin sanotaan opettaja tai notaari.
-Hän oli sellainen miesparka, jonka saattoi panna pöydän päähän lasten
-kanssa syömään. Siinä ei hänen mielestänsä ollut mitään nöyryyttä ja
-nöyryyttämistä. Hän ilmaisi puheessansa vielä senkin ajatuksen, että ne
-sopimattomuudet, joita hänen tutun-omainen seurustelemisensa rikkaitten
-naapurien kanssa tuotti, seurasivat häntä kirkkoon, asti, missä hän
-siten yhä oli niitten alammainen, joitten hengellinen yliherra hänen
-oikeastaan olisi pitänyt olla. Hän ehkä silloin katsoi täytyvänsä
-kiitollisuuden ja kohteliaisuuden tähden kärsiä sellaisia sanoja ja
-sellaista menetystapaa, joita hänen vapaa omatuntonsa muuten olisi
-vastustanut. -- Sanalla sanoen, nämät ja muutama: muutkin samallaiset
-seikat, joita hän epäilemättä oli puheessansa viitannut, olivat
-tuottaneet surua ja hämmennystä hänen sydämeensä; mutta eilinen ilta
-oli avannut hänen silmänsä: hän pyysi anteeksi abotti Renaud'ilta, että
-hän oli väärin häntä tuominnut. Mikään ei enää voinut järkyttää sitä
-kunnioitusta, jota hän hänessä oli herättänyt; sillä mikään ei enää
-voinut häntä hämmästyttää, hän saattoi muita hämmästyttää.
-
--- Ja sentähden, isäni, hän sanoi lopettaessansa puheensa, te kukatiesi
-olette sangen iloinen tietäessänne, mitä on liikkunut minun päässäni ja
-sydämessäni, jos kohta ne ovatkin vaan lapsen pää ja sydän.
-
-Tämän puheen aikana, josta olemme maininneet pääkohdat, abotti
-Renaud'in kasvot kävivät yhä totisemman ja levottomamman, melkeinpä
-surullisen näköisiksi. Hänen henkinen olemisensa, jota pikemmin saattaa
-soimata välinpitämättömyydestä kuin heikkoudesta, näytti astuvan hänen
-silmissänsä sellaiseen valkeuteen, joka melkein häntä häikäsi. Hänen
-perinpohjin rehellinen omatuntonsa oli lannistettu. Hän ei ensinkään
-koettanut puolustaa niitä vääryyksiä, joista häntä syytettiin. Hän
-pikemmin niitä lisäsi ja lavensi niiden seuraukset paljoa suuremmiksi,
-kuin mitä Sibyllan yksityisseikat vaativat. Hän muisteli hätäisesti
-koko papillista tointansa ja hänessä heräsi se tuskallinen kysymys,
-eikö hänen kaitsettavansa lauman hengellinen laimeus ja uskottomuus,
-joka ehkä hänen seurakunnassansa vallitsi, ollut luettava hänen oman
-huolettomuutensa syyksi, joka oli väärin käyttänyt Jumalan sanan voimaa
-ja vaikutusta. Ja vaikk'ei maailmassa olisi ollut muita kuin Sibylla,
-niin ei hän sittenkään olisi voinut antaa itsellensä anteeksi sitä,
-että hän oli ollut syynä tämän nuoren, mutta erinomaisen kalliin sielun
-uskosta luopumiseen. Hän päätti korjata huolimattomuutensa, heittää
-velttoutensa ja vahvistaa neroansa lukemisella ja mietiskelyllä,
-puhdistaa elämäänsä itsensä kieltämyksellä, tehdä kaikki kohotaksensa
-sille siveelliselle kannalle, jota tämä suloinen, melkein taivaallinen
-ääni oli kuvaillut. Nämät ylevät ajatukset antoivat hänen piirteillensä
-ja hänen äänellensä liikuttavan jalouden, kun hän tuokion ääneti
-mietiskeltyään vastasi Sibyllalle:
-
--- Minä kiitän teitä, lapseni; minä en enää ole nuori, mutta ihminen
-saattaa parantua joka iällä, ja minä tahdon sitä koettaa Jumalan avulla.
-
-Nämät ylevät ajatukset papin elämästä ja toimesta, jotka Sibylla
-oli niin naiivisti lausunut, eivät muuten olleet abotti Renaud'ille
-uutta. Hänen ei tarvinnut muuta kuin muistella entistä elämätänsä
-löytääksensä jaloja unelmia, joita hänen nuoruutensa opinhalun ensi
-into oli luonut. Juuri samoin, juuri samoilla nöyrillä, mutta ylevillä
-väreillä hän oli, köyhässä lukuhuoneessansa ja noviisi-kammioissa,
-kuvaillut itsellensä elämänsä määrää, velvollisuuksiansa, ja
-kutsumuksensa korkeata suloisuutta. Mutta kun hänen niitä piti panna
-todellisuudessa toimeen ja kun hän oli tullut yhteiskunnallisen elämän
-yhteyteen, niin hän oli luiskahtanut tuolle tavalliselle puolelle ja
-oli vähitellen matkalla väsynyt. Ne kunnianhimoiset unelmat, joita
-hänellä ennen oli ollut, raukesivat. Turhaan tarjottiin hänelle
-tuottavampia kirkkoherranpaikkoja, kuin Férias; hän ei tahtonut
-mitään, hän oli onnellinen. Hän ei halunnut vaivoja, ja hänellä oli
-niitä sangen vähän pienessä seurakunnassa. Sitä paitse häntä siinä
-rakastettiin. Vaikka hän oli vuokratalon poika, niin oli hän kuitenkin
-seudun ylhäisimpien jokapäiväinen vieras ja pöytäkumppali, jollaisena
-hän heille osoitti hiukan liiallista kunnioitusta, kuten ainakin
-vasallin poika herrallensa. Sanalla sanoen, innokkaasta apulaispapista
-oli tullut rehellinen, vaatimatoin, yksinkertainen ja hyvinvoipa
-maalaiskirkkoherra: -- mutta kun jokin poikkeustapaus häiritsi hänen
-sielunsa rauhaa, niin äkkiä syttyi hänessä evankelinen tuli; ja tämä
-vanhus, vaikka olikin leväperäinen ja arka, oli aina valmis vaikka
-mihin marttyyritekoon.
-
-Juuri tällaiseen marttyyritekoon oli hän tälläkin hetkellä antautunut,
-ja kuka tiesi kaikkein vaikeimpaan, kylmään ja vaivalloiseen
-marttyyrityöhön, joka joka päivä, joka tunti uhriksensa vaati jonkin
-suloisen tavan, jonkin juurtuneen mieliteon, jonkin rakkaan heikkouden.
-Muuten oli hän jo kauvan sitten antautunutkin tälle kieltäymisen
-uralle, valvoen joka yö useampia tuntia kohottaaksensa opetustansa
-samalle asteelle, jolla Sibyllan henkinen tila oli; siitä hetkestä
-saakka oli Sibylla ihmeeksensä huomannut, ett'ei hänen selityksissänsä
-enää vallinnut sama veltto pakollisuus, joka ennen oli ollut niille
-omituinen. Hänen puheessansa ilmaantui jo onnellisempia, sattuvampia ja
-korkeampia ajatuksia.
-
-Markiisin ja markiisittaren tulo keskeytti luennon. Sill'aikaa kun he
-toivottivat kirkkoherralle sydämellisesti onnea, soitettiin kelloa
-kovasti ja pitkin käytävää nähtiin tulevan ylpeä rouva de Beaumesnil
-kantaen sylissänsä taidetekoisia, kirjavia kukkia. Kun hän oli saanut
-riittävät tiedot abottin terveydestä ja kylliksensä ihmetellyt Sibyllan
-parannusta, niin hän sanoi:
-
--- No parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
-
-Hän pyysi kirkon avainta. Kirkkoherra vaaleni ja silmäsi salaa Sibyllaa.
-
--- Kirkon avainta!... Mitä sillä, rouva?
-
--- No viedäkseni nämät kukkaset alttarin kukka-astioihin. Tiedättehän,
-ett'ei kukaan osaa tehdä sitä niin hyvin kuin minä... Ja ettehän virka
-mitään kukistanikaan? Niistä on minulla ollut paljon vaivaa, etenkin
-tulppaaneista. Mutta kun tekee työtä hyvän Jumalan hyväksi, niin ei saa
-pelätä vaivoja, eikö niin, kirkkoherra,?
-
--- Ei, rouvani, ja kukkanne ovat sangen kauniita; mutta jos sallitte,
-niin asetan ne itse alttarille lukkarin avulla. Se näyttää minusta
-sopivammalta.
-
-Saatuansa tällaisen vastauksen rouva de Beaumesnil oli hetkisen kuin
-kivettynyt, suu puoleksi avoinna ja silmät liikkumattomina. Häneltä
-otettiin varsin yksinkertaisesti hänen oman huoneensa avaimet; sillä
-kirkkoa hän todella oli pitänyt omana huoneenansa; hänet nähtiin siellä
-melkein joka päivä istumassa tuolilla, jopa väliin alttarillakin
-hääräämässä ja puuhaamassa, -- ja hän oli ihan varma siitä, että
-nämät pikku askareet pyhittivät häntä siihen määrään, että sieltä
-lähdettyänsä saattoi hyvällä omallatunnolla harjoittaa seitsemää
-pääsyntiä. Sittenkuin hän taas voi puhua, hän sanoi:
-
--- Ohoo! Mitä tämä merkitsee, rakas kirkkoherra? Tahdotteko, ett'en
-enää saa pitää huolta kirkkonne kaunistamisesta?
-
--- Kaikki, rouva, mitä tahdotte kirkolle antaa, otetaan
-kiitollisuudella vastaan. Mutta jos suvaitsette tätä miettiä, niinkuin
-minä olen tehnyt, niin heti huomaatte, siitä olen vakuutettu, että
-jumalanpalveluksen arvo vähenee näitten omituisten tointen kautta.
-Alttarin huolenpito on yksinomaisesti minun ja niiden asia, jotka minä
-siihen, sakariston salaisuudessa, käskyilläni määrään. Antakaa kukkanne
-minulle, ja minä uhraan ne Jumalalle teidän nimessänne.
-
-Rouva de Beaumesnil musersi taidetekoiset kukkansa, jotka kahisten
-menivät rikki, ja heitti kukkavihkonsa erääsen tynnyriin, jossa oli
-likaista vettä ryytimaan kastelemista varten. Tämän räjähdyksen jälkeen
-hän vaipui penkille, vuodatti kyyneleitä ja tuli jotensakin ikävän
-heikkohermoisuuden kohtauksen alaiseksi.
-
-Häntä lohdutettiin niin hyvin kuin voitiin. Hän näytti vähitellen
-myöntävän kirkkoherran sanat oikeiksi ja kutsui häntä päälle päätteeksi
-päivällisille. Mutta abotti kieltäytyi samoin kuin hän oli tehnyt
-Férias'laistenkin kutsulle sanoen terveyttänsä syyksi.
-
-Kun kirkkoherra sitten vieraittensa lähdettyä oli istuutunut pienen
-pöytänsä ääreen, jolla höyrysi laiha kyyhkysen paisti, niin hänestä
-tuntui -- olihan hän ihminen! -- kuin häneltä olisi samalla haavaa
-puuttunut sydän ja ruokahalu.
-
--- Oletteko kipeä, kirkkoherra? vanha Marianne kysyi tylyyn tapaansa.
-Teitä ei maita ruoka!
-
--- Olen hiukan uuvuksissa, Marianne, hiukan uuvuksissa.
-
--- Kahvi kyllä teidät virkistää, kas tässä! Hän viivytteli hetkisen;
-sitten sanoi hän syvään huoaten:
-
--- Minä en juo kahvia, Marianne; minä en juo enää vast'edes kahvia.
-
--- Hyvä! Mikä oikku tuo taas on? Jos aiotte vasta vanhalla iällänne
-muuttaa tapojanne, niin saatte nähdä, että menette hautaan ennen puolta
-vuotta.
-
--- Vaikka menenkin hautaan, Marianne. Ja hän meni kirkkoon.
-
-Seuraavina päivinä ja kuukausina abotti Renaud'in käytös vastasi
-sekä sisällisesti että ulkonaisesti sitä lujuutta, mitä hän alussa
-oli osottanut. Hän sulkeutui pappilaansa, missä hänen tiedettiin
-mietiskellen viettävän yksinkertaista munkin elämää. Muutamien
-mielipahaksi, mutta kaikkien suureksi valistukseksi hän rikkoi
-kaikki ne siteet, jotka eivät suorastaan kuuluneet hänen papillisiin
-velvollisuuksiinsa, ja kun hän ei enää näyttäytynyt muualla kuin
-pyhien töittensä toimittamisessa, niin hänen läsnäolonsa alkoi
-vähitellen herättää jonkinlaista juhlallisuutta ympärillänsä. Paitsi
-yleistä kunnioitusta hän vielä voitti tällä tapojensa ankaruudella
-kallisarvoisen riippumattomuuden; hän sai olla herra kirkossansa;
-hän saattoi sieltä poistaa kaiken maallikkojen vaikutusvallan, joka,
-muka hurskauden osoituksena, usein muuttui hävyttömäksi vääryydeksi;
-hän hävitti sieltä kaiken sen väärinkäytöksen, joka oli sinne muka
-hänen suostumuksellansa tuotu, ja jonka kautta jumalanpalveluksen
-hartaus oli suuresti tullut häirityksi. -- Hänen hyvien parannuksiensa
-joukosta, joita hän ei suinkaan vastuksitta ja taisteluitta saanut
-aikaan, mainitsemme ainoastaan yhden, koska Sibylla sitä erityisesti
-oli vaatinut. Ritari Theodor Desrozais suvaitsi, kuten on sanottu,
-laulaa joka sunnuntai kuorissa. Tämä kunnioitus, jota hän Jumalalle
-osoitti, synnytti kuitenkin seurakuntalaisissa suurta huvia, sillä
-ritari, joka tunnettiin koko paikkakunnalla hyväksi huliviliksi, ei
-saattanut tässäkään paikassa esiintyä herättämättä maallisia ajatuksia;
-tätä oikeuttansa hän käytti itse alttarin juurellakin, eikä ollut
-ensinkään harvinaista, että hän höysti tätä iloista rooliansa tehden
-pyhiä menoja hupaisemmiksi, milloin sutkauttelemalla naurettavia sanoja
-kuulijakunnallensa, milloin taas kummallisilla nenä-äänillään, joitten
-hän luuli tekevän veisaamisen paljon ihanammaksi. Kirkkoherra oli
-aina sydämensä pohjasta huokaillut näitten vallattomuuksien tähden.
-Sibyllalle ne oli kovin vastenmielisiä. Kun ystävälliset varoitukset
-eivät voineet hillitä ritarin sopimattomia kujeita, niin abotti Renaud
-kielsi häntä kokonaan tulemasta kuoriin. Tämä kielto ja kukatiesi
-muutkin papilliset, vaikka ystävällisemmin lausutut nuhteet, saattoivat
-ritarin vimmaan. Seuraavana sunnuntaina hän ei tullut kirkkoon, vaan
-oli ilmoittanut, että hän rauhantuomarilta oli lainannut Voltaire'n
-teokset. Kuusi kuukautta tutki hän näitä filosoofillisia teoksia ja
-ilmoitti kaikille, ett'eivät papit ole sitä, mitä yksinkertainen kansa
-uskoo; sitten hänen intonsa kiihko päättyi kovaan luuvalokohtaukseen ja
-hän lähetti Voltaire'n heti rauhantuomarille sekä kutsutti kirkkoherran
-luoksensa, joka noudattikin hänen pyyntöänsä.
-
-Ritarin sopimus pastorinsa kanssa oli luultavasti täydellinen, sillä
-tuo vanha hupsu oli kuitenkin hyvänluontoinen ihminen. Mutta tämä
-tapaus katkeruutti kovasti rouva de Beaumesnil'in mieltä ja saattoi
-portaittensa yli paisumaan sen salavihan, joka hänessä oli kytenyt
-abotti Renaud'ia vastaan aina siitä onnettomasta kukkavihko-tapauksesta
-saakka. Ne parannukset, joita kirkkoherra toisen toisensa jälkeen pani
-toimeen, olivat useissa kohdin tarkoittaneet juuri häntä, ja se ajatus,
-että Sibylla oli jossakin määrin näitten uudistusten yllyttäjä, ei
-suinkaan vähentänyt niiden tuottamaa harmia. Rouva de Beaumesnil oli
-todella onneton: kun hänen suuri hurskautensa maine ja se ylivalta,
-jonka hän oli saavuttanut kantoonissa uskonnollisten kysymysten
-suhteen, perustui ainoastansa hänen ystävyyteensä kirkkoherran kanssa,
-joka ei enää kännyt herraskartanossa, ja ulkokultaisuuteen, jota hän
-ei enää voinut julkisesti osottaa, niin koko hänen ylpeytensä rakennus
-kukistui. Hänellä täytyi, jos hän vast'edeskin tahtoi käydä hurskaasta
-vaimosta, todella olla oikean kristityn avuja. Tämä oli kovaa. Mutta
-hänen mieleensä juolahti ajatus, joka hänestä tuntui paremmalta. Eräänä
-päivänä hän lähti ------:n kaupunkiin, sen hiippakunnan kaupunkiin,
-mihin Férias'in seurakunta kuului. Huolimatta siitä salaisuudesta,
-jolla hän varusteli tätä matkaa, tiedettiin kuitenkin, että hänen
-tarkotuksensa oli anoa asianomaiselta oikeudelta, että eräs vanha
-kappeli, joka kuului Beaumesnil'in alueesen, pantaisiin jälleen kuntoon
-ja että sitä varten määrättäisiin erityinen kappalainen. Sillä tavoin
-rouva de Beaumesnil olisi tullut saamaan oman kirkkonsa, oman pappinsa
-ja oman Jumalansa, jolle hän olisi saanut tehdä, mitä hän tahtoi; tämä
-olisi ollut mitä sopivinta saattaa ajatella. Mutta pahaksi onneksi
-tämä hänen anomuksensa hylättiin, ja vaikk'ei hänen matkansa ollut
-vallan turha, niinkuin pian saamme nähdä, niin toi hän sieltä kuitenkin
-tullessansa uuden panoksen sappea ja kiukkua. Ne halvat intohimot,
-jotka hänessä liikkuivat, voittivat puolellensa avuliaita apumiehiä,
-niinkuin ne ainakin voittavat tässä kurjassa maailmassa, niinkauan kuin
-täällä on jotakin ansiota alennettavana, jotakin kaunista häväistävänä,
-jotakin oikeutta ristiinnaulittavana, ja tästä hetkestä pitäin oikea
-kaikenlaisten parjausten, rettelöiden ja ilkeyksien järjestelmä
-punottiin kirkkoherraa vastaan tuolla kirotulla taitavuudella, jossa
-ulkokullatut ihmiset ovat niin mainioita.
-
-Tämä mielipaha, jota nämät kyläfariseukset tuottivat hänelle hänen
-liiallisen työnsä ja oikein jumalallisen kohtuullisuutensa lisäksi,
-saattoi abotti Rénaud'in rohkeuden, jopa terveydenkin kovaan
-koetukseen. Sibyllaa alkoi huolestuttaa, että kirkkoherra vähitellen
-sai pyhimysten ruumiillisenkin ulkomuodon, joiden hengen-avut hän jo
-oli itsellensä omistanut. Hän uskoi levottomuutensa isovanhemmillensa,
-ja heidän neuvostansa hän keskusteli asiasta uskollisen Mariannen
-kanssa. Vanha palvelijatar otti hänet jokseenkin keskinkertaisesti
-vastaan, sillä se lapsen kummallinen vaikutus, joka oli kuihduttanut
-hänen herraansa, ei ollut jäänyt häneltä huomaamatta.
-
--- Niin kyllä! hän sanoi, on ihan selvää, että hän menehtyy ja että hän
-astuu pitkin askelin paratiisin tietä, mies parka! Mutta kenen on vika,
-neiti? Olen jo aikoja sitten sanonut, että te teette hänestä luurangon!
-
-Vaikka alku olikin näin uhkaava, niin Marianne leppyi kuitenkin tälle
-enkelimäiselle olennolle, ja näyttää siltä kuin he olisivat solmineet
-keskenänsä liiton; sillä iltapuolella samana päivänä, kun kirkkoherra
-oli kiireisesti syönyt erakonateriansa, hän hämmästyi suuresti
-tuntiessansa yht'äkkiä pienessä salissansa jo kauvan unohduksiin
-jääneen hyvän hajun. Heti senjälkeen asetti Marianne hänen eteensä
-kahvikupin.
-
--- Mutta, Marianne kulta, hän sanoi, oletteko hullu? Tiedättehän,
-ett'en kuuteen kuukauteen ole juonut kahvia!
-
--- Oh! vanha vaimo sanoi vääntäen suutansa hymyyn, jos tietäisitte,
-kenen käsi on tämän valmistanut, niin kyllä minä vastaan, että joisitte!
-
--- Mitä sanotte? kenen käsi?... kirkkoherra kysyi ällistyneenä.
-
-Salaisuus selvisi hänelle, kun hän näki Sibyllan hymyilevän ovelta.
-
-Abotti Renaud huomasi, että Marianne'n taloudelliset toimet olivat
-sangen kukoistavalla kannalla, sillä, ilman että kulungit laisinkaan
-lisääntyivät, ateriansa kävivät päivä päivältä yhä virkistävimmiksi,
-niin suurella taidolla hän niitä valmisti.
-
--- Näette nyt, hyvä Marianne, hän sanoi hänelle hyväntahtoisesi, ett'en
-ollut väärässä joskus teitä moittiessani hiukan huolimattomaksi, ja kun
-sanoin, että tarkkuus ja järjestys tekevät ihmeitä.
-
-Marianne kohotti olkapäitänsä vastaamatta.
-
-Sillä välin oli Sibyllan uskonnollinen kasvatus hiljalleen edistynyt
-ja oli jo päättymäisillänsä. -- Kun abotti Renaud eräänä päivänä
-meni linnaan antamaan neiti de Férias'lle, joka silloin oli
-kahdentoista-vuotias, hänen viimeisiä luennoitansa, tapasi hän
-kirjeenkantajan, joka antoi hänelle piispan sinetillä varustetun
-kirjeen. Hän istuutui sitä lukemaan erään tien varrella olevan puun
-juurelle. Hän oli tuskin silmäillyt sen lävitse, kun hän kävi kalpeaksi
-kuin ruumis. Hän kumartui vaivoin erään lähteen ylitse, joka lirisi
-maantien vieressä ojassa, ammensi siitä kädellänsä vettä ja joi
-muutaman siemauksen sekä lähti horjuvin askelin astumaan eteenpäin.
-Kun hän saapui linnaan, herra ja rouva de Férias kysyivät levottomina
-syytää hänen kalpeuteensa; hän antoi heille huoaten kirjeen, jonka hän
-äsken oli saanut. Siinä oli ankara, melkeinpä uhkaava varoitus: häntä
-moitittiin hänen uudistus- ja mullistushalustansa, hänen väittelystänsä
-kirkkoraadin kanssa, mutta ennen kaikkia hänen likeisestä
-ystävyydestänsä protestanttiseen uskontoon kuuluvien henkilöitten
-kanssa, jotka näyttivät häneen vaikuttavan sangen vahingollisesti
-ja saattavan hänet oikean opin teiltä. Tämä viimeinen syytös, jota
-näyttiin pitävän kaikkein pätevimpänä, perustui tosi-asiaan, vaikka
-siitä olikin johdettu vääriä seurauksia: viimeisten kuukausien
-ajalla oli todella kummankin puolisesta kunnioituksesta syntynyt
-abotti Renaud'in ja miss O'Neil'in välille likeinen ystävyys. Miss
-O'Neil, jota vanhuksen hyveet olivat liikuttaneet, osotti hänelle
-myötätuntoisuuttansa ollen säännöllisemmin kuin ennen läsnä hänen
-luennoissansa, jotka muuten nyt olivatkin opettavaisemmat kuin
-ennen. Kirkkoherra joka oli kokonaan luopunut ajatuksestansa kääntää
-Irlannitarta näytti olevan liikutettu tästä kunnioituksesta ja
-myötätunteisuudesta sekä osasi pitää sitä arvossa. Sellainen oli heidän
-keskinäinen välinsä, ja ainoastaan musta ilkeys saattoi siitä löytää
-aihetta kielittelemiseen.
-
--- En tee tämän suhteen enempää enkä vähempää kuin ennenkään, abotti
-Renaud sanoi surullisesti ottaen markiisin kädestä uhkaavan kirjeen,
-sillä missä alammaisia ei ole, siellä kuninkaallakaan ei ole oikeuksia;
-mutta minä pelkään, ett'en enää saa kauvan olla teidän parissanne.
-Kaikki mitä minä pyydän, on se, että saan jättää Sibyllan Jumalan
-haltuun; sitten Hän tehköön minulle, mitä hän tahtoo.
-
-Hän löysi Sibyllan ja miss O'Neil'in kirjaston eteisessä huoneessa,
-joka varta vasten oli määrätty lapsen lukuhuoneeksi. Kun hän jo oli
-lopettanut opetuksensa jumaluusopillisen puolen, niin hän luuli vielä
-tarvitsevansa luoda yleisen silmäyksen kirkon historiaan niinä parina
-kolmena viikkona, jotka vielä olivat ennen Sibyllan ensimmäistä
-ripillemenoa. Satunnaisesti tuli hän tänään puhumaan protestanttisuuden
-luonteesta ja synnystä. Miss O'Neil tahtoi poistua.
-
--- Oi älkää! hän sanoi; miksi menette?
-
-Irlannitar jäi, silmät luotuina ompelukseensa, paikallensa ja alkoi
-tavallisella tarkkaavaisuudellansa kuunnella kirkkoherran luentoa.
-Abotti mainitsi ensin lyhyesti kuudennentoista vuosisadan uskonnollisen
-vallankumouksen historiallisia tapauksia; ruvettuansa sitten
-arvostelemaan tätä suurta liikettä, hän lausui yksinkertaisella ja
-ylevällä tavallansa seuraavasti:
-
--- Lyhyesti sanoen, tyttäreni, kukaan ei saata kieltää, että katoolinen
-kirkko ja etenkin Rooman hovi tähän aikaan oli kaikenlaisten
-väärinkäytösten ja surkuteltavan häpeän alaisena; mutta nämät viat
-olivat ainoastaan ulkonaisia; kirkossa itsessänsä, sen järjestyksessä,
-sen omissa voimissa, sen laeissa ja sen vapaudessa oli kaikki, mitä
-tarvittiin sen parantamiseen: se on itse sen osoittanut. Yleisellä
-mielipiteellä oli siis syytä vaatia parannuksia; mutta täytyikö
-niitä etsiä temppelin raunioista. Tarvitsiko tuollaisten satunaisten
-väärinkäytösten parantamiseksi hävittää vuosisatojen työ, niin monen
-nerokkaan ja hurskaan miehen työ, tämän yhteisen uskon temppeli,
-jonka suurenmoisuutta olen koettanut teille kuvailla? Tarvitsiko
-murtaa tätä traditsioonin kahletta, joka polveusi kirkolliskokouksesta
-kirkolliskokoukseen, pyhimyksestä pyhimykseen, apostolista apostoliin,
-aina Kristuksesta itsestänsä saakka, vaan jota ei enää voida eheäksi
-saada, ikipäiviksi murtaa se liikuttava ja ylevä yhdistys, joka kokosi
-kaikki evankeliumin lapset saman alttarin, saman pöydän ääreen? --
-Ei, sitä ei tarvinnut tehdä. Ylpeyden ja inhimillisten tunteitten
-kärsimättömyys turmeli kaikki. Ihmisen pitää olla kärsivällinen,
-ollessansa tekemisissä ijankaikkisuuden kanssa. -- On päiviä, jolloin
-taivas on pilvessä, ja se on sittenkin taivas, ja luottamuksella
-odottaa ihminen huomiseksi päiväpaistetta. Eikö sama luottamus ollut
-luvallinen ja välttämätönkin himmentyneen kirkonkin suhteen, joka oli
-puhdas pilviensäkin 1 verhossa. Ne, jotka sitä pimensivät, olivat
-ihmisiä: he saattoivat parantua; kaikissa tapauksissa heidän ainakin
-oli kuoleminen, Olisi pitänyt odottaa; sen sijaan, että revittiin
-ja hävitettiin, olisi pitänyt rukoilla ja toivoa. Ja miks'ei olisi
-saattanut toivoa. Olihan kirkko, tätäkin aikaa ennen elänyt pimeitä
-päiviä; eikö se kuitenkin jälleen kirkkaana niistä selvinnyt? Eikö
-Jumala enää eri aikoina saattaisi herättää pyhää ylimmäistä pappia,
-pyhiä piispoja? Niin vähästä ihmisen sydän saattaa muuttua! Lapsen
-henkäyskin siihen riittää... Minä tosin, tyttäreni, olen liian halpa
-voidakseni olla näin ylevän asian vertauksena... Mutta kuitenkin,
-minäkin olen ollut häväistykseksi kirkolle, minäkin olen ollut
-teille, ja kukaties muillekin, mielihäiriön, epäilyksen ja Jumalasta
-vieraantumisen syynä! Mutta teidän heikko äänenne on minua varoittanut
-ja minä olen koettanut olla vähemmin huono... Minä olen rukoillut, olen
-valvonut, olen kärsinyt, ja minun uskoni on käynyt toteen: Jumala on
-ottanut teidät lapseksensa, ja vaikka hän koettelee minua, niin hän
-antaa minulle kuitenkin anteeksi!
-
-Kun vanhus oli lopettanut nämät sanat, hänen äänensä vapisi: hän nousi,
-ikäänkuin ei hän olisi enää voinut hillitä liikutustansa, ja meni
-läheiseen huoneesen.
-
-Linnan kirjasto, minne abotti Renaud oli paennut, oli avara sali,
-jolle esiinpistävät niskahirret, harvinaiset huonekalut, aina kattoon
-saakka ylettyvät kaapit ja ajan tummentaman tammen yksitoikkoinen väri
-antoivat luostarimaisen näön. Hän käveli siellä jonkun aikaa pitkin
-askelin ja painoi tuon tuostakin kättänsä otsaansa vasten; sitten
-heittäytyi hän erään suuren pöydän ääreen, joka oli keskellä salia
-ja vaipui ajatuksiinsa, joitten surullisuutta hänen kasvonpiirteensä
-ilmaisivat.
-
-Hänen vastapäätänsä oleva ovi avautui yht'äkkiä; hän nousi ylös ja
-näki herra ja rouva de Férias'in tulevan huoneesen Sibyllan seurassa,
-joka piti miss O'Neil'ia kädestä. Niin satuperäinen ihastuksen näkö
-kuvastihe kaikkein heidän kasvoillansa, että kirkkoherra, joka ei
-saattanut aavistaakaan itsellänsä olevan osaa tässä yhteisessä ilossa,
-tunsi sydämensä hyppivän rinnassaan.
-
-Markiisi ja markiisitar siirtyivät vähän syrjälle ja antoivat
-Sibyllalle merkin astua esiin. Sibylla lähestyi kirkkoherraa pitäen
-miss O'Neil'ia yhä kädestä.
-
--- Isä, hän sanoi, miss O'Neil tahtoo tulla katoolilaiseksi ja tulee
-minun kanssani ensi kerran herranehtoolliselle.
-
-Abotti Renaud ojensi äkkiä molemmat kätensä sanomattoman kummastuksen
-valtaamana: hänen laihat ja kalpeat poskensa punastuivat, ja hänen
-kysyvät silmänsä katselivat järjestänsä kaikkia läsnä-olevia ja
-pysähtyivät miss O'Neil'iin.
-
--- Se on totta, herra kirkkoherra, tämä sanoi.
-
-Tuo vanha mies etsi sanoja puhuaksensa, vaan ei niitä löytänyt; hänen
-silmiinsä tuli vesi; hän osoitti kädellänsä, ett'ei hän osannut puhua;
-hän lankesi polvillensa lattialle nojaten harmaata päätänsä edessään
-olevaa pöytää vastaan ja alkoi niin kovaa nyyhkyttää, että kuului,
-miten hän löi otsaansa pöytään.
-
-Muutaman päivän perästä se uutinen levisi ympäristöön, että ------:n
-piispa oli saapunut Férias'in linnaan: tämä korkea hengellinen
-herra oli todella myöntynyt markiisin pyyntöön; hän oli katsonut
-kohtuulliseksi antaa abotti Renaud'ille loistavan kiitoksen, ja hän
-tahtoi itse vannottaa miss O'Neil'in. Irlannittaren uskonnollinen
-kasvatus katsottiin muuten niin täydelliseksi, että voitiin kokonaan
-jättää tällaisissa tapauksissa tavallinen noviisina oleminen.
-
-Nämät tapaukset olivat olleet, niinkuin arvattava olikin, oikeita
-ukon-iskuja rouva de Beaumesnil'ille ja hänen hengenheimolaisillensa.
-Sinä päivänä, jona hän sai tiedon piispan tulosta Férias'iin, hän teki
-päätöksensä ja heittäytyi kyynelsilmin abotti Renaud'in jalkoihin, joka
-hyvyydessänsä häntä syleili. Sen jälkeen hän meni herra de Férias'in
-syleiltäväksi, jota hän oli lakannut tervehtimästä, ja sitten syleili
-hän Sibyllaa ja miss O'Neil'ia, huutaen kyyneleissänsä, "että hänellä
-oli vähän äkkipikainen luonto, mutta kultainen sydän, jonka kyllä aina
-saattoi huomata!"
-
-Ensimmäisenä päivänä toukokuuta Sibylla ja miss O'Neil pääsivät ensi
-kerran ripille. Kevät oli sinä vuonna leuto ja kaunis. Tämän suuren
-päivän edellisenä yönä satakieli, joka tavallisesti asuskeli Férias'in
-metsissä, innokkaammin lauleli kummallisia liverryksiään; hän koki
-kilpailla erinomaisen surumielisten harpun sävelten kanssa, jotka
-kuuluivat eräästä linnan puoliavonaisesta ikkunasta.
-
-Jacques Féray oli seuraavana päivänä kirkkotarhassa, silloin kun
-Sibylla kulki sen lävitse kokonaan valkoisissa vaatteissa kuten äsken
-puhjennut lumpeen kukka. Sibylla hymyili hänelle ohimennessänsä, ja
-ensi kerran viiteentoista vuoteen nähtiin Jacques Féray'n silloin
-astuvan kirkon kynnyksen yli. Hän jäi oven luo ja seurasi juhlamenoja
-suurella tarkkaavaisuudella ja lopuksi -- ajatellessansa varmaankin
-hämärästi pientä tytär vainajatansa, joka oli taivaassa enkelien
-joukossa -- hän itki.
-
-
-
-
-
-
-TOINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-Klotilda.
-
-
-Me emme laveammin puhu niistä kolmesta tai neljästä vuodesta, jotka
-seurasivat Sibyllan ensimmäistä ripilläkäyntiä. Hänelle itsellensä
-sekä hänen omaisillensa ne olivat sulan onnellisuuden aika. Hänen
-vilkas taipumuksensa soitantoon ja etenkin piirustukseen edistyi miss
-O'Neil'in johdannolla siinä määrin, että se ihastutti sekä häntä
-itseänsä että muita. Samalla myöskin hänen henkinen olemisensa, joka
-sai enemmän valoa ja jolla jo alkoi olla hiukan elämän kokemustakin,
-kadotti vähitellen entisen jäykkyytensä, joka oli hänen lapsuudessansa
-ollut hänen karakteerinsa ainoa vika. Sitten kehkeytyi myöskin
-hänen naisen sydämensä, ja hillitsi lempeydellänsä hänen suloutensa
-ankaruutta.
-
-Tämä hänen siveellisen elämänsä uusi vaihos esiintyi uskonnollisella
-alalla erään huomiota ansaitsevan omituisuuden kautta. Lukija on
-kenties jo tämän kertomuksen ensi osassa huomannut Sibyllassa erään
-ajatuksen, josta hänen iso-isänsä oli usein murehtinut, erään
-kummallisen halun, niin sanoaksemme yhdellä ainoalla hypyllä lähestyä
-Jumalaa, huolimatta ensinkään välittäjistä. Epäilemättä oli tämä
-taipumus jossakin määrin omituinen Sibyllan luonteelle; mutta se oli
-myöskin hänen ikänsä mukaista. Lasten sielu, joka helposti innostuu,
-ei ole arka. Vanha testamentti on yhtähyvin heidän kirjansa kuin
-uusikin. Yksinkertainen käsitys Jumalasta valtaa välittömästi heidän
-mielensä ja hallitsee siinä; mutta evankeelinen draama, vaikka se tosin
-miellyttää heidän uteliaisuuttansa henkilöittensä kautta, jotka heitä
-huvittavat, ei todella liikuta heidän järkeänsä eikä sydäntänsä. Tämän
-suuren salaisuuden jumalallinen henki jää heiltä kokonansa huomaamatta,
-eivätkä sen inhimillisetkään osat heitä liikuta, ja vasta silloin, kun
-heidän intohimonsa ovat ensi kerran hellyttäneet heidän sydämensä,
-Kristus sinne astuu -- Jumalana, mutta samalla myöskin ystävänä.
-
-Tämä uskonnollisen mielipiteen vaihos, jonka me luulemme yleiseen
-todeksi, oli ainakin tosi mitä tulee neiti de Férias'iin. Se mikä
-oli hänestä hänen lapsuudessansa näyttänyt vähemmin tärkeältä
-uskonkappaleelta, näytti nyt oikein heräävän hänen ajatuksissansa:
-evankeliumin verraton runollisuus valtasi hänet syvästi, ja hän
-harjoitti suuressa määrässä sitä ainoata epäjumalanpalvelusta, joka on
-sallittu kristitylle, nimittäin Kristuksen palvelemista. Hän puuttui
-mielellänsä, miss O'Neil'in ja kirkkoherran kanssa puhellessansa, tähän
-aineesen hän halusi muistella tämän puhtaan olennon liikuttavimpia
-lauseita, ihmetellä hänen jumalallisen lujuutensa ja inhimillisen
-heikkoutensa keskitietä, joka on hänen luonteensa pääomituisuus: hän
-vietti suloisia hetkiä tällaisissa innostuksissansa, milloin pitkittäen
-Irlannittaren kanssa iltakävelykään halki metsän, kunnes tähdet
-säteilivät kultaansa puitten tummille lehdille, milloin istuen vanhan
-papin vieressä meren rannalla katsellen loistavaa taivaanrantaa tai
-hajamielin hieroen käsissänsä kangaskanervan sinisiä terttuja.
-
-Se valta, joka Sibyllalla oli kirkkoherran yli, ei ollut heikontunut;
-mutta vuosien vieriessä sen muoto oli tullut lempeämmäksi ja ikäänkuin
-höllemmäksi. Neiti de Férias oli itse alkanut hymyillä oman intonsa
-liiallisuuksille. Hänen sekaantumisensa uskonnon asioihin tuli
-harvinaisemmaksi, ja osotti joka kerta yhä suurempaa suvaitsevaisuutta,
-etenkin vanhusta itseä koskevissa kysymyksissä. Hän ei ensinkään
-pakottanut häntä enää käymään niin ankaran kohtuuden tietä vaan
-käyttipä joskus viatonta viekkauttakin taivuttaaksensa häntä hänen
-yksinäisyydestänsä ja hänen elantotapojensa kovuudesta. Mutta niissä
-kohdissa, jotka hänestä näyttivät olevan olennollisia uskonnon arvolle,
-hän pysyi järkähtämättömän lujana eikä lakannut siinä suhteessa
-antamasta abotti Renaud'ille neuvoja, jotka heti pantiin sellaisella
-kuuliaisuudella toimeen, että herra de Férias siitä väliin laski
-leikkiä markiisittaren kanssa.
-
--- Lemmikkini, hän sanoi nauraen, hän on spiritualisti, ja hän tahtoisi
-tehdä koko seurakunnan spiritualistiksi!
-
-Tämä markiisin pila sisälsi jokseenkin täydellisesti Sibyllan
-väsymättömän harrastuksen ja abotti Renaud'in ansiokkaat pyrinnöt.
-Me emme tahdo tässä suhteen kertoa enää mitään uutta tapausta, sillä
-olemme siitä luultavasti jo liiaksikin puhuneet, vaikka olemme
-koettaneet tehdä sitä sellaisella vakavalla huolella, jota asia
-vaatii: on kylliksi sanoa, että abotti Renaud'in pappina ollessa
-jumalanpalvelusta toimitettiin Férias'in seurakunnassa harvinaisella
-puhtaudella, ilman että oppi siitä joutui mihinkään vaaraan.
-
-Tähän aikaan oli Sibyllalla onni tutustua kreivinna de Vergnes'in
-kanssa, joka äidin puolelta oli hänen isoäitinsä. Kreivi de Vergnes
-oli useampia kertoja Sibyllan syntymän jälkeen ollut kyllin rohkea
-keskeyttämään pariisilaisia tapojansa tullaksensa viettämään kolme
-neljä päivää Férias'issa. Sibylla oli siis jo kauvan tuntenut
-hänet ja rakasti häntä, koska hän ensinnäkin oli miellyttävä, ja
-koska toiseksi hänen kuvansa häälyi hänen mielessänsä komeitten
-reunuksien ympäröimänä, joihin oli suloiseen järjestykseen aseteltu
-konvehtia, nukkeja ja sieviä kaulahelmiä; mutta hänen oli ikävä, kun
-hän ei koskaan ollut nähnyt isoäitiänsä rouva de Vergnes'ia, joka,
-välttääksensä liiallista tunteellisuutta, jota hän sanoi pelkäävänsä,
-oli jättänyt vuodesta vuoteen mielenliikutuksensa, jota hän luultavasti
-oli mielessänsä liioitellut, sillä kun hän ensi kerran näki
-tyttärentyttärensä asemahuoneen odotussalissa, niin hän silmäili häntä
-varsin levollisesti, kääntyi vanhan kamarineitsyensä puoleen, joka oli
-mukana häntä auttamassa ja sanoi hänelle tyynesti:
-
--- Katsoppas, Julia, hän on ihan, ihan niinkuin minä viidentoista
-vuotiaana! Tämä koskee minuun! Lapsi kulta! hän lisäsi syleillen
-Sibyllaa ja pyyhkien silmistänsä kyynelen, jonka lähde oli jotensakin
-salaperäinen.
-
-Vuorokaudessa olisi luullut, että rouva de Vergnes jäisi kokonaan
-asumaan Férias'iin, niin hän oli ihastunut maaelämän runollisuuteen:
-metsä, meri, niityt, lintujen laulu, kaikki ihastutti häntä; hän ei
-päässyt hetkeksikään ihailuksestansa.
-
--- Jumalani! hän sanoi isäntäväelle, kuinka onnellisia olette, kun
-saatte elää täällä! Mutta tunnetteko te ensinkään onneanne? Luultavasti
-olette liiaksi siihen perehtyneet voidaksenne oikein nauttia sen
-suloisuutta?... Tämä tyyneys, tämä äänettömyys... ja sitten tämä melu,
-tämä puitten humina, nuot elukat, jotka ammuvat tuolla kaukana...
-nuot pienet fasaanit, -- ovathan nuot fasaania, nuot pienet keltaiset
-elävät?... Eikö? Ne ovat kanoja... vaan kanoja? No niin! Nuot pienet
-kananpojat, jotka piipertävät emänsä perässä ja sanovat pioo, pioo...
-voi kuinka suloista, Jumalani, kuinka hupaista tämä on! Minä olisin
-vaikka yöt päivät ikkunani ääressä, kun vaan saisin nähdä ja kuulla
-kaikkea tätä! Oi täällä kelpaisi elää, täällä maalla luonnon helmoissa!
-Jumalani kuinka onnellisia olette, kun saatte elää täällä!
-
-Mutta jo kolmantena aamuna rouva de Vergnes uskoi salaisuutena
-Julialle, ett'ei hän ollut saanut rahtuakaan unta koko yönä.
-
--- En todellakaan tiedä, hän sanoi, minä en saata käsittää miten
-ihmiset saattavat nukkua tässä maassa. Minä, joka olen tottunut
-niin suureen hiljaisuuteen (hän asui rue de la Chaussée-d'Antin'in
-varrella), en voi kauvemmin kestää tätä tällaista hälinää!... Täällä
-on oikea rykmentti lintuja, jotka meluavat aamun koitosta saakka! --
-Jumalani, kyllähän minä rakastan lintujen laulua, mutta kullakin pitää
-olla aikansa!... Ja noita lehmiä ja lampaita sitten, jotka jo auringon
-noustessa alkavat mylviä ja määkiä!... On kuin olisi Noakin arkissa!
-Ja aina silmissä nuot vihreät lehdet!... Tästä täytyy ruveta inhoamaan
-kaikkea vihreätä!... Minä saan painajaisen tästä vihreästä!... Kaikki
-näyttää minusta nykyään vihreältä!... Antakaapas, hyvä Julia, minulle
-pikku peilini!... Kas niin, nyt olen jo itsekin vihriäinen! Mutta ei se
-kumma olekkaan, kun on viettänyt tällaisen yön!
-
-Neljäntenä päivänä sai rouva de Vergnes kirjeen, jossa hän sanoi
-kutsuttavan häntä mitä pikemmin Pariisiin. Hän ilmoitti olevansa
-siitä kovin mielipahoissaan, valitteli onnettomuuttansa ja lähti
-puolipäiväjunalla.
-
--- Kas niin, lapsi kultani, hän sanoi syleillessänsä pientä
-tyttärentytärtänsä jäähyväisiksi, hillitkäämme tunteitamme, ei yhtään
-mielenliikutusta! Pian sinäkin saat vaihtaa tämän paratiisin meidän
-helvettiimme... Oi, siellä on elämää, lapseni! Hyvästi! Hyvästi!
-Hillitkäämme tunteitamme, pikku tyttäreni!
-
-Tämän eron katkeruus ei ollut niin suuri, ett'ei Sibyllan sielun voima
-olisi sitä voittanut; mutta kaikissa tapauksissa hän kyllä olisi saanut
-tukea ja lohdutusta siitä likeisestä ystävyydestä, joka vallitsi
-hänen ja hänen ystävättärensä Klotilda Desrozais'in välillä. Klotilda
-oli jo kaksi vuotta sitten tullut luostarista ja hänen palattuansa
-hänen tätinsä rouva de Beaumesnil oli rientänyt esittämään häntä koko
-paikkakunnalle. Neiti Desrozais olikin kelpo näytettävä: hän oli
-säilyttänyt runsaassa määrässä kaiken sen, mitä hänen lapsuutensa oli
-hänestä luvannut. Hän oli pitkä, solakka ja notkea. Hänellä oli tuuheat
-mustat hiukset, joille hän ei tiennyt mitä tehdä; hän niitä väänteli,
-hän palmikoitsi niitä, hän asetteli niitä niskaansa kiehkuroihin,
-hän sitoi ne diademin tavoin otsallensa. Hänen käsivartensa,
-hänen sormensa, hänen olkapäänsä, jotka olivat kuin marmorista
-muodostetut, muistuttivat jumalatarta. Kun hän kohotti tuuheakarvaisia
-silmäluomiansa, niin hänen silmäteränsä loivat säteilevää tulta, joka
-kuitenkin pian sammui hänen mustissa kostean kirkkaissa silmissänsä.
--- Mitä tulee Klotildan hengelliseen tilaan, niin tunnustettiin,
-että hän oli tullut paljon paremmaksi. Ikäänkuin osoitteeksi rouva
-de Beaumesnil'in mielipiteitten oikeudesta, mitä kasvatukseen tulee,
-tuosta peloittavasta, rajusta, oikukkaasta ja huolimattomasta
-lapsesta oli tullut nuori, ankara, kaino tyttö, joka puhui hiljaa,
-oli kohtelias, valmis kaikkeen, vieläpä neljänneksi whisti-peliinkin,
-sanalla sanoen, hänestä oli tullut oikean neidin esikuva.
-
-Kenellekään tämä onnellinen muutos hänen karakteerissansa ei tuottanut
-niin paljon iloa kuin Sibyllalle. Kun hän ei siinä enää huomannut niitä
-karheuksia, jotka ennen olivat tehneet hänen mielensä levottomaksi,
-niin hän antautui vastustamatta sydämensä taipumuksen valtaan, ja
-heidän keskensä syntyi melkein jokapäiväinen yhteys. Ystävättären
-kauneus herätti Sibyllassa ylpeyden sekaista ihmettelyä: hän oli hänen
-mielestänsä oikea kauneuden peruskuva, jota täydellisempää hän ei
-voinut kuvaillakaan. Klotilda antautui hymyillen hänen ihastuksensa
-esineeksi: hän antoi vaatettaa itseänsä, kihertää hiuksiansa, pukea
-itsensä milloin druidittareksi, milloin roomalaiseksi, milloin
-juutalaiseksi, milloin taas turkkilaiseksi naiseksi; sitten Sibylla
-piirusti tai maalasi hänet kaikissa näissä eri puvuissa ja huudahti
-tuon tuostakin taitelijattaren tapaisella kärsimättömyydellä:
-
--- Ei! sinä olet liian kaunis, näetkö! Sinä olet hirveän kaunis,
-naurettavan kaunis! Jumalani, kuinka on tyhmää olla noin kaunis!
-
-Nämät olivat sellaisia herjauksia, joista Klotilda ei ensinkään ottanut
-pahastuaksensa.
-
-Hän myöntyi aina yhtä mielellänsä neiti de Férias'in kaikkiin
-pyyntöihin, ja oli ikäänkuin heijastuksena Sibyllan tunteista,
-unelmista ja innostuksista; tämän hän teki lämpimällä innolla,
-kaunopuheliaalla ja täydellisellä luonnonmukaisuudella, sillä hänen
-sielussansa aaltoili ikäänkuin tunnemeri, joka oli aina valmis
-tulvailemaan, ja tulvan alle jäi väliin hyvääkin. Jos hän oli
-jotakin vailla, niin se ei ollut kykyä, vaan arvostelemistaitoa ja
-vakaantuneita siveellisiä mielipiteitä, joita hän kaipasi. Olkoonpa
-kuinka tahansa, ylevät, runolliset ja jalot innostukset valtasivat
-hänet usein, ja hän näytti joskus, puheensa innossa, voittavan Sibyllaa
-ideaalisimmatkin pyrinnöt.
-
-Sibyllalta ei ollut jäänyt huomaamatta, että, kun heidän
-keskustellessansa tuli puheeksi muutamat perheelliset asiat, neiti
-Desrozais heti kävi salaperäiseksi, ja että hänet valtasi syvä
-alakuloisuus ja lohduttamatoin epätoivo. Hän päätti kysyä tämän
-kummallisen seikan syytä.
-
--- Sinä olet liian nuori, ystäväni, neiti Desrozais sanoi pudistaen
-päätänsä ja huoaten surullisesti.
-
-Tämä kiertelevä vastaus tietysti vaan kiihdytti Sibyllan uteliaisuutta.
-Hän vainusi jonkun romaanin piilevän ystävättärensä suruissa ja rukoili
-lakkaamatta häntä uskomaan sitä hänelle. Klotilda vastusteli ensin;
-mutta sitten hän sanoi, vannotettuansa Sibyllan pitämään sitä ikuisena
-salaisuutena:
-
--- Minä, ystäväni, minä, jonka näet tässä, en koskaan ole menevä
-naimisiin!
-
--- Onko se mahdollista? Sibylla kysyi kahta uteliaammin lähestyen
-kertojaa.
-
--- Se on totta, neiti Desrozais jatkoi, sillä minä rakastan, mutta se,
-jota rakastan ja joka rakastaa minua, ei voi minua naida: on esteitä,
-jotka eroittavat meitä ijäksi.
-
--- Voi Jumala! Sibylla huudahti; mutta kuinka tämä on tapahtunut? Missä
-olet hänet tavannut? Mikä on hänen nimensä?
-
--- Minä en voi sanoa sinulle muuta kuin hänen ristimänimensä: hänen
-nimensä on Raoul... Miksi punehdut?
-
-Kuullessansa Raoul'in nimen Sibylla oli todella punehtunut otsaansa
-myöten.
-
--- Miksi punehdut? Klotilda toisti, ja hänen äänensä kävi kiivaammaksi;
-tunnetko Raoul'in? vastaahan toki!
-
--- Minä punehdun, koska asia minua liikuttaa kovasti... Missä olisin
-saattanut nähdä Raoul'in?
-
--- Niin todella, se on mahdotonta... No niin, hänellä oli serkku, joka
-oli samaan aikaan kuin minäkin luostarissa, ja jota hän kävi äitinsä
-kanssa hyvin usein katsomassa. Hänen katsantonsa, hänen käytöksensä
-miellyttivät minua heti. Minä tahdon sanoa sinulle, ett'ei hän ollut
-enää juuri nuori, jonka vuoksi luulin olevani hyvin eriskummallinen, ja
-ett'ei kukaan muu luostarin tytöistä ollut häntä huomannut. Mutta minä
-petyin suuresti: eräänä päivänä me tahdoimme leikkiä jotakin; silloin
-eräs tytöistä esitti, että kukin meistä ajattelisi jotakuta niistä
-nuorista miehistä, jotka useimmin kävivät vastaan-ottohuoneessa, ja
-kirjoittaisi pienelle paperilapulle sen nimen, jonka kanssa mieluimmin
-olisi tahtonut mennä naimisiin, jonka jälkeen joku meistä lukisi
-ääneensä kaikki nimet.
-
--- Se oli narrimainen leikki, Sibylla sanoi.
-
--- Se oli leikki niinkuin muutkin... Siihen suostuttiin. Kukin
-kirjoitti salaa lapullensa ja heitti sen sitten erääsen koriin... Mutta
-kun alettiin lukea lappuja, niin kaikkiin oli kirjoitettu nimi: Raoul.
-
--- Se on kummallista, Sibylla sanoi kylmästi.
-
--- Minä näin siitä, ett'en ollutkaan niin eriskummallinen, kuin olin
-luullut. Muutamaa päivää myöhemmin satuin olemaan samalla kertaa
-vastaan-ottohuoneessa kuin hänkin ja huomasin, että hän katseli minua
-paljon, niinkuin ainakin. Hänen serkkunsa, joka oli ystäväni, --
-vaikk'en häntä juuri rakastanut, -- nousi äkkiä ylös, kulki halki
-huoneen ja sanoi ohimennessänsä minulle pikaisesti: "Älä liikahda
-paikaltasi viiteen minuuttiin!" -- Minä näin silloin, että Raoul'illa
-oli eräs albumi polvilla ja että hän piirusti... Sivumennen sanoen,
-hän maalaa mainiosti... Kun hän oli lopettanut, hän lähetti minulle
-silmillänsä tervehdyksen ja kiitoksen, jonka suloutta en saata
-sinulle kuvailla. Minä olin tästä tullut sellaiseen häiriöön, että
-pois mennessäni, kun olin lähellä häntä väkijoukon keskellä, pudotin
-hansikkaani, joita nykertelin käsissäni. Hän otti ne heti ylös,
-viivytteli hetkisen niitä antaessansa, silmäili niitä vielä kerran
-ja katsahti sitten minuun silmissä niin syvä, niin hellä katse, että
-sydämeni lakkasi sykkimästä, ja että sitä hetkestä saakka luulin, että
-olimme ijäksi yhdistetyt.
-
-Lopetettuansa tämän osan kertomuksestansa, neiti Klotilda loi suuret
-silmänsä taivaasen päin, ikäänkuin hän olisi sille tahtonut uudistaa
-ikuisen uskollisuuden valansa.
-
--- Onko siinä kaikki? Sibylla kysyi.
-
--- Tietysti. Mitä enempää vielä tahdot? Enkö sanonut sinulle, että
-olimme ijäksi yhdistetyt?
-
--- Mutta minusta näyttää, kuin ette olisi, Sibylla sanoi.
-
--- Lapsi! neiti Desrozais sanoi kohottaen keveästi olkapäitään.
-Kuule siis, että kahdeksan päivän kuluttua ystävättäreni ilmoitti
-minulle salaisesti, että hänen serkkunsa, jota hänen omaisensa olivat
-pakoittaneet naimaan erästä nuorta, ylhäistä kaunista ja rikasta
-tyttöä, oli äkkiä lähtenyt Persiaan. Luultiin, lisäsi ystävättäreni
-luoden minuun ilkeän katseen -- sillä hän ei rakastanut minua enemmän,
-kuin minäkään häntä. -- että hän oli rakastunut köyhään ja alhaiseen
-tyttöön, jota hän ei uskaltanut tunnustaa... Onko tämä kyllin
-selvää?... Raoul parka! Minun tähteni hän on lähtenyt maanpakoon ja
-antautunut hengen vaaraan... sillä usein eivät matkustajat palaa niin
-kaukaisista maista. Sinä naurat ehkä, Sibylla, mutta minä pidän itseäni
-hänen leskenänsä... ja usein yöllä itken häntä ja itseäni, niinkuin
-olisimme molemmat kuolleet.
-
-Klotildan lausuessa viime sanoja vierähti hänen poskillensa kaksi
-kaunista kyyneltä, ja Sibylla, joka kokonaan uskoi mitä oli kuullut,
-kuivasi ne vapisevilla huulillansa.
-
-Tytöt uskoivat näitä salaisuuksia toisillensa erään puiston
-yksinäisimpien käytävien vieressä. Heitä häiritsi yht'äkkiä melu, ja he
-kuulivat ääniä aivan läheltä, samassa juoksi muuan toimekkaan näköinen
-jahtikoira penkin luo, jolla tytöt istuivat, ja jäi siihen heidän
-hyväiltäväksensä.
-
-Jumalani! Klotilda sanoi pikaisesti nousten, kuka tulee? Kenen on tämä
-kaunis koira?
-
-Silloin näkyivät käytävän polvekkeessa markiisi ja markiisitar
-de Férias, ja heidän seurassansa eräs vieras nainen, joka jo oli
-jättänyt ikänsä kulta-ajan, ja eräs nuori, lyhyt, vaaleaverinen,
-komeasti vaatetettu mies, joka heilutti kädessänsä ratsupiiskaa.
-Tämän nähdessänsä tuo Raoul paran lohduton leski pyyhki nopeasti
-kosteat silmänsä, selitti epäjärjestykseen joutuneita hiussiteitänsä,
-kutriansa, palmikoltansa ja hamettansa sekä oli kahdessa sekunnissa
-valmis taisteluun.
-
--- Ah! Sibylla sanoi tyynesti, he ovat varmaankin Val-Chesnay'laisia.
-Isoäitini on heitä odottanut jo kahdeksan päivää.
-
-Sibylla oli silloin täyttänyt viidennentoista ikävuotensa, ja hänen
-tulevaisuutensa näytti jo vaativan, että hän pääsisi näkemään maailmaa
-ja tutustumaan Pariisin suuren näyttämön henkilöitten kanssa. Herra
-ja rouva de Férias tunsivat kyllä, kuinka äärettömän suuri se uhraus
-oli, jota heidän omatuntonsa heiltä vaati. He olivat ajatelleet
-pidättää Sibyllan lähtöä, jota sitten ei paluu enää näyttänyt
-seuraavan, koettaen lähitienoossa valmistaa poikansa tyttärelle sopivaa
-avioliittoa; mutta kun he olivat turhaan koittaneet sellaista löytää
-siitä ahtaasta piiristä, mihin heidän yksinäinen elämänsä oli heidät
-sulkenut, niin he olivat pian jättäneet sen epävarman yrityksen, joka
-muuten näytti heistä haiskahtavan hiukan itsekkäältäkin.
-
-Myöskin eräs ystävä, jolle he olivat uskoneet surunsa, oli puolestansa
-koittanut toteuttaa samaa yritystä: tämä ystävä oli ------:n piispa,
-jonka kanssa Férias'ilaiset, miss O'Neil'in kääntymisen jälkeen, olivat
-olleet likeisessä yhteydessä, ei niin kohteliaisuuden kuin todellisen
-ystävyyden tähden. Tämä prelaatti, joka oli valpas ja innokas
-mies, ja jossa Sibyllan suloisuus ja kummallisuus oli herättänyt
-suurta huomiota, luuli eräänä päivänä voivansa ilmoittaa vanhalle
-markiisille, että hän oli löytänyt hänen poikansa tyttärelle, joka
-oli nostanut häiriötä kirkossa, puolison, joka näöltään oli oikea
-phoenixlintu. "Minä olen etsinyt tätä harvinaista lintua, hän sanoi,
-koko hiippakuntani halki, käydessäni piispankäräjillä, ja niinkuin
-tällaisilla hakumatkoilla on tavallista, olen löytänyt hänet vasta
-palatessani melkein omalta portiltani. Hän on eräs nuori parooni, de
-Val-Chesnay, suvun Val-Chesnay Merinville viimeinen edustaja; tämä
-suku ei tosin vedä vertoja teidän suvullenne, herra markiisi, mutta on
-kuitenkin hyvä sekin. Hänen omaisuutensa on ääretön, ainakin yhtä suuri
-kuin teidän pienen kuvanraastajattarennekin... Kas! tästä ikkunasta
-voittekin nähdä Val-Chesnay'n palatsin, vastapäätä minun asuntoani...
-Ja juuri tuolla on nuori Roland itsekin, joka juuri nousee hevosen
-selkään pihassa: sievä poika, niinkuin näette... vähän liian nuori,
-tuskin neljääkolmatta vuotta, mutta se on vähäpätöinen seikka; ja
-muuten voi neiti de Férias vielä odottaakin... Tuo vanha rouva, joka
-taputtelee hevosia käskien sitä olemaan hiljaa, on äiti tietysti...
-hurskas, -- ei juuri pyhimys, mutta hurskas nainen. Hän on, kasvattanut
-poikansa kotona parhaimpien opetustapain mukaan; hän ei ole milloinkaan
-häntä jättänyt. Hän on tätä nykyä juuri samallaisessa pulassa kuin
-tekin; hänkin pelkää, ett'ei poikansa voi täältä maaseudulta löytää
-sopivaa puolisoa, mutta ei myöskään uskalla upottaa häntä Pariisin
-pyörteisin... Mitä nuoreen herraan tulee, niin saatte likemmin häneen
-tutustua: hän on hyvä, sangen hyvä! -- Jumalani! ei hänellä juuri
-ole mitään erinomaista sanottavaa, mutta hyvä hän on! Minä luulen
-että olemme löytäneet etsittävämme... Kas vaan äitiä, hän seuraa
-poikaansa kadulle asti;... hän menisi varmaan, hevosen lautasille, jos
-uskaltaisi... Vaimo parka!"
-
-Herra ja rouva de Férias kuulivat ihastuksella tämän ehdotuksen.
-Muutamaa päivää myöhemmin tapasivat he rouva Val-Chesnay'n ja
-hänen poikansa piispan palatsissa. Molemmat äidit, joita kumpaakin
-vaivasi samat surut, olivat heti mitä sydämellisimmät ystävykset, ja
-lausuttuansa aina sopivan väliajan päästä uusia kohteliaita kiitoksia,
-Val-Chesnay'laiset suostuivat tulemaan viikoksi tai pariksi Férias'in
-linnaan, jossa molemmat päähenkilöt saisivat tutustua toistensa kanssa
-ja, jos heidän sydämensä siihen suostuivat, toteuttaa omaistensa
-toiveet.
-
-Kaikkien näitten valmistavien tapauksien aikana olivat herra ja rouva
-de Férias päättäneet pitää Sibyllalta tarkasti salassa ne tärkeät
-puuhat, joitten esineenä hän oli. He olivat keksineet todennäköisen
-tekosyyn äkilliseen tuttavuuteensa Val-Chesnay'n perheen kanssa,
-josta Sibylla kuuli usein puhuttavan, vaan jota hän ei koskaan ollut
-nähnyt. Epäillen sitä erityistä hartautta, joka heitä innostutti
-tässä suhteen, he olivat päättäneet salata tyttäreltänsä oikean
-tarkoituksensa, antaaksensa hänelle vapaan valitsemisvallan. Heidän
-oli sitä helpompi poistaa Sibyllan ajatuksista kaiken epäluulon, koska
-hänen mieleensä oli juurtunut jo lapsuudesta saakka se ajatus, että
-hänen naittamiseensa välttämättömästi kuului pitempi tai lyhyempi olo
-Vergnes'in palatsissa. -- Mutta neiti de Férias katseli kuitenkin
-jonkinlaisella uteliaisuudella, vaikka muuten varsin levollisella
-mielellä nuorta miestä, joka astui taisteluunsa ratsupiiska kädessä.
-Nuori parooni, joka paremmin, kuin hän, oli saanut edeltäkäsin tiedon
-asiasta, punehtui tuntuvasti häntä tervehtiessänsä, ja rouva de
-Val-Chesnay, tarttuttuansa hänen käteensä ja häntä tarkasteltuansa
-hetkisen äidillisellä lempeydellä, painoi häntä niin innokkaasti
-kashmirshaaliansa vasten, että Sibylla sitä katsoi melkein
-sopimattomaksi.
-
-Sittenkuin neiti de Férias oli ilolla näytellyt vieraille puiston
-kauniimmat paikat, mentiin katsomaan kasvihuoneita ja karjapihaa.
-Sibyllan rauhallinen iloisuus, miellyttävä puheleminen ja se aistikas
-yksinkertaisuus, jolla hän näytteli kotitalonsa merkillisyyksiä,
-voittivat helposti puolellensa vanhan rouvan sydämen, jolta ei
-ihastuksen huudahdukset tahtoneet ensinkään loppua, ja joka tuon
-tuostakin loi poikaansa voiton ja riemun silmäyksiä. Herra ja rouva
-de Férias, jotka olivat ihastuneet silminnähtävästä menestyksestä,
-yhtyivät paroonittaren suloiseen liikutukseen ja olivat kuin ylimmässä
-taivaassa. Nuori parooni itsekin, hieno, kylmä ja flegmaattillinen
-mies, osotti tyytyväisyyttänsä kaikilla tavoin, jotka vaan saattoivat
-sopia hänen kauneudellensa, mistä hän suuresti ylpeili ja minkä hän
-luuli hirmuisesti vähenevän, jos hän olisi antautunut innostuksensa
-valtaan. Hymyily myhäeli hänen amerikalaisesti hoidetussa parrassansa,
-ja tuon tuostakin hänen huulensa avaantuivat puoleksi ja niitten
-välistä putoilivat, kuin jäälohkareet, sanat: "ihanaa! verratointa!
-oivallista!"
-
-Klotilda oli ainoa tumma pilkku tässä valoisassa taulussa: hän kulki
-muutamaa askelta muita jäljempänä, milloin hyväillen paroonin koiraa,
-milloin vaipuen surumielisyyteensä, vaikk'ei häneltä jäänyt huomaamatta
-ainoakaan salainen katse, joita hänen tavaton kauneutensa veti
-puoleensa tuolta kylmäveriseltä nuorelta mieheltä.
-
-Neiti Desrozais söi tätinensä linnassa päivällistä. Kun päästiin
-ruoalta molemmat ystävykset, joita pitkällinen vapaudettomuus jo
-kauvan oli kiusannut, vetäytyivät salaa hetkeksi tiehensä ja menivät
-kirjastoon, joka viime aikoina oli muutettu työhuoneeksi. Sibylla
-alkoi heti piirustella eräälle harmaalle paperin palaselle ja vastasi
-muutamalla epämääräisellä sanalla siihen hillittömään ylistyspuheesen,
-jonka Klotilda katsoi soveliaaksi pitää Férias'in uusista vieraista.
-
--- Mutta kuuleppas, oikein totta, ystäväni, Klotilda sanoi oltuansa
-hetken ääneti, mitä pidät paroonista?
-
--- Hra de Val-Chesnay'sta? Oi, hän on suloinen, verraton, oivallinen!
-Sibylla sanoi matkien leikillisesti paroonin jäykkää ääntä.
-
--- Älä pety, ystäväni, Klotilda sanoi, hän on sinun tuleva puolisosi.
-
-Sibyllan silmät kävivät suuriksi, ja sitten purskahti hän nauruun:
-
--- Pyh! hän sanoi, mitä hullutuksia!... Ai, tästä tulee hyvä!
-
-Ja näyttäen Klotildalle muutamalla piirteellä muodostettua kuvaa, hän
-sanoi:
-
--- Kas tuossa on minun puolisoni!
-
-Siinä oli todellakin varsin selvästi kuvattuna herra de Val-Chesnay
-vaaleanpunaisine poskipartoineen, joka heilui hänen olkapäillänsä,
-jakauksineen, joka oli kuin kirveellä isketty keskelle hänen päätänsä,
-niska kankeana kuin metallitanko, ja kaulassa sininen huivi ja siinä
-valkoisia pilkkuja, joista Sibylla oli tehnyt kuita. Tätä hullunkurista
-päätä kannatti melkein näkymättömän pieni vartalo, josta lähti aika
-hansikkapari, kauniin violettivärinen, ja täydellisen kavaljeerin
-hoikat ja taivutetut jalat.
-
-Klotilda ei saattanut katselluksi tätä luonnotonta kuvaa purskahtamatta
-hillittömään nauruun.
-
--- Oi! hän sanoi sitten, kunhan taas osasi puhua, minä pyydän, anna
-tämä minulle!
-
--- Ota Jumalan nimessä! Sibylla sanoi. Klotilda heittäytyi hänen
-kaulaansa:
-
--- Sinä olet hyvä, pikku Sibyllani! Ja Sibylla oli todella hyvin hyvä.
-
-Sill'aikaa näytteli miss O'Neil salaa rouva de Val-Chesnay'lle muutamia
-oppilaansa piirustuksia, joita katsellessa tuo kunnon paroonitar oli
-ihailusta menehtyä, samalla kun nuori Roland lausui pää pystyssä:
-"mestarillista!" Sittenkuin Sibylla astui huoneesen, pyydettiin häntä
-yleisön iki-iloksi soittamaan jotakin pientä, vaikka kuinka mitätöntä
-kappaletta harpulla, -- tätä soittokalua herra Roland de Val-Chesnay,
-jonka Férias'in kellarin höyryt olivat tehneet puheliaammaksi, sanoi
-ideaaliksi, ei ainoastaan sen oivallisen muodon takia, lisäsi hän, vaan
-koska se päällepäätteeksi oli ihastuttava soittokalu, etenkin kun sitä
-hyvin soitettiin. -- Näitä kauniita pyyntöjä ei sopinut vastustella,
-eikä neiti de Férias niitä vastustellutkaan...
-
-Sibylla ylimalkaan oli tavattoman suloinen harppua soutaessansa;
-mutta etenkin tänä iltana, kun hän oli pukeutunut valkoiseen, hienoon
-hameesen, jonka väljät hihat riippuivat kuin kokoonvedetyt siivet,
-hänen suloinen vartalonsa, sievä päänsä, syvät ja tuliset silmänsä, ja
-hänen kultakutrien verhoama otsansa ilmaisivat taivaallista ihanuutta
-ja loistoa. Sana _enkeli_ tuli väkisinkin huulillesi, kun näit hänet
-sellaisena, ikäänkuin se olisi ollut keksitty ainoastansa häntä varten.
-Kaikissa tapauksissa hänen kauneutensa luonne, joka vielä hänen tällä
-iällänsä oli enemmän intellektuaalinen kuin fyysillinen, liikutti
-jotensakin suuressa määrässä sellaistakin kauneudentuntijaa, joka niin
-suuresti kaipasi tietoa todellisesta kauneudesta, kuin viimeinen sukua
-Val-Chesnay. Hän osottikin tyytyväisyyttänsä, sittenkuin Sibylla oli
-lopettanut, lyömällä toista hansikasta toista vastaan (hän oli pannut
-ne jälleen käsiinsä), ja teki itseksensä sen surettavan huomion, että
-hänen morsiamensa oli hiukan laiha.
-
-Heti sen jälkeen Sibylla, jota oli surettanut se toimettomuus, jonka
-alaisena Klotildan oli täytynyt olla koko päivä, pyysi häntä nyt
-soittamaan pianoa. Klotilda hiukan kainosteltuansa siihen suistuikin.
-Hän veti hansikkaat kädestänsä uneksivan näköisenä, liikutteli hetkisen
-muhkeita paljaita käsivarsiaan nuoren paroonin Atlantin-meren takaisen
-parran edessä, sillä tämä oli istuutunut pianon kulman viereen, ja
-koetteli sitten klaviatuuria ja alkoi kauniilla alttoäänellä laulaa
-erästä Donizett'in kuuluisaa ariaa: -- _Oi Fernandoni,_ -- joka oli
-hänen mielilaulunsa. Hän lauloi sen todella ja hän lauloi sen etenkin
-tänä iltana erinomaisen surumielisellä ja tuntehikkaalla painolla,
-jolle hänen suloinen vaaleutensa, hänen tummat ja kirkkaat silmänsä,
-hänen liikkuvat sieramensa ja kohoileva rintansa antoivat melkein
-liiankin selvän värin. On totta, että tämä maalaria ja kuvanveistäjää
-ihastuttava näky oli useimmilta läsnäolijoilta salassa, sillä he
-istuivat laulajattaren takana, mutta se ei ollut, Jumalan kiitos,
-salassa herra de Val-Chesnay'lta, jolla oli mitä mukavin paikka ja joka
-sai suurimman osan niistä nuolista, jotka oikeastaan olivat tähdätyt
-espanjalaiseen kapteeniin. Tämä nuori mies ei ollut luultavasti koskaan
-tuntenut juhlallisempaa hetkeä. Klotilda oli jo lakannut laulamasta,
-kun hän vielä tuijotti häneen harmailla ja jäykillä silmillänsä,
-samalla kun hänen puoleksi avonaisen suunsa ja kumartunut asentonsa
-osoittivat, että täydellisen _gentlemanin_ lakikirja antoi hänelle
-tällä haavaa tavallista vähemmin huolta. Hänellä ei ollut ainoatakaan
-sanaa kiittääksensä neiti Desrozais'ia, -- joll'ei ota lukuun sitä
-todellista ihastusta, jota tämä oli hänessä herättänyt; mutta hän
-otti kiireesti hansikkaansa kädestänsä, kun nuori tyttö pyysi häntä
-auttamaan erään vihon etsinnässä, joka oli nuottikaapin alimmilla
-hyllyillä. Jos hänellä oli se epävarma toivo, että hänen kätensä tämän
-etsimisen aikana mahdollisesti saattaisi koskettaa, ehkäpä pusertaakin
-neiti Klotildan lumoavaa kättä, niin täytyy tunnustaa, että nuori
-parooni todella vaati paljon. Mutta liian paljon se ei kuitenkaan
-ollut, sillä tosiasia on, että hän saavutti sanotun onnen.
-
-Olisi väärässä, jos luulisi, että neiti Desrozais, kun hän käytti herra
-de Val-Chesnay'n kunniaksi tätä lumousvoimaansa, olisi edeltäkäsin
-päättänyt riistää sen sydämen ja ne kädet, jotka olivat Sibyllalle
-määrätyt. Niinkään lujassa sielussa, kuin hänen oli, ei niin rohkea
-ajatus olisi saattanut muodostua niin äkkiä; mutta löytyy naisia,
-muuten ihastuttaviakin, jotka eivät saata samassa huoneessa katsella
-miestä, josta ne eivät muuten välitä vähintäkään, vaan joka on iskenyt
-silmänsä toiseen naiseen, ilman että he heti alkavat ajatella kostoa.
-Tämä mustasukkainen ja väkevä halu, joka on sille sukupuolelle
-omituinen, kasvattaa intohimoisissa ja hillittömissä sydämissä
-pirullisia ajatuksia. Klotilda noudatti ainoastansa tätä luontonsa
-käskyä, eikä vielä ollut päättänyt muuta kuin murtaa ystävänsä sydämen
-ja kiveksi ihastuttaa sen, jota tämä kukaties piti sulhasenansa. Mutta
-hänen yrityksensä täydellinen menestys ja nuoren Rolandin ihastus ja
-saamattomuus herättivät jo hänen yritteliäässä sielussansa paremmin
-järjestettyjä ja vakavampia unelmia.
-
-Kun rouva de Beaumesnil ja hänen sisarentyttärensä puolta tuntia
-myöhemmin astuivat kotiinsa päin pitkin varjokasta ja hyvänhajuista
-polkua, Klotilda kysyi yht'äkkiä:
-
--- Tätini, kuinka rikkaita de Val-Chesnay'n ovat?
-
--- Oi, kukapa sen tietää? täti sanoi, Peru!
-
-Klotilda huokasi syvään.
-
--- Jumalan nimessä, tyttäreni! rouva de Beaumesnil sanoi vähän ajan
-kuluttua, on niitä kummempiakin kuultu... Jos vaan hyvä Jumala niin
-tahtoo, niin siinä on kyllin!
-
--- Oi täti! nuori tyttö sanoi nauraen. Kun hän sitten näki kiiltomadon
-valaisevan yksinäistä sammalpesäänsä ojan varrella, hän asetti sen
-hattunsa syrjälle ja jatkoi mielihyvissään hyräillen matkaansa,
-ikäänkuin hän olisi saavuttanut tähtensä.
-
-Jo seuraavana päivänä neiti Desrozais aloitti tätinsä äänettömän
-siunauksen suojassa tuottavan taistelun nuoren paroonin pienten
-aivojen, mutta suuren omaisuuden saavuttamiseksi. Tässä taistelussa
-Klotilda sai vielä leijonan voimansa avuksi rouva de Beaumesnil'in
-viisauden, mutta sen kertominen veisi meidät liian kauvaksi
-aineestamme. Sen onnistumisen ymmärtämiseksi ja tämän sivuseikan
-arvostelemiseksi on kyllin, kun lyhyesti määrittelemme sen henkilön
-huonon luonteen, jonka Klotilda oli valinnut saaliiksensa. Roland
-de Val-Chesnay, joka oli joutunut tuollaisen umpinaisen kasvatuksen
-uhriksi, minkä ymmärtämätöin hellyys usein antaa huolensa esineelle,
-joutui elämänsä päätaisteluun varustuksitta, aseettomana ja
-puolustuksettomana. Ne mainiot mielipiteet, joita hänelle oli runsaasti
-opetettu, olivat jääneet hänen velton ja kykenemättömän sielunsa
-ulkopinnalle, voimatta siihen juurtua. Kun hän ei ollut saanut askel
-askelelta käydä läpi julkisen kasvatuksen terveellistä opetusta, niin
-hän sai yht'äkkiä kestettäväksensä miehen intohimot, samalla kun
-hänellä vielä oli lapsen viat, ja juuri samalle sydämelle, joka oli
-harjoittanut häntä kohtaan tällaista vahingollista hemmoittelemista,
-juuri äitinsä sydämelle tämän nuoren kiittämättömän miehen täytyi
-samalla kertaa heikolla kuin väkevälläkin kädellänsä antaa ensi isku.
-
-Kahden kuukauden päästä vanha paroonitar, turhaan taisteltuansa ja
-kyyneleitä vuodatettuansa, luuli todellakin takaisin voittavansa
-poikansa rakkauden ja välttävänsä lain voiman häpeällistä asiaan
-sekaantumista, kun hän vahvisti avioliiton, joka sittenkin oli sangen
-outo, vaikka rouva de Beaumesnil oli temmannut joltisenkin omaisuuden
-puolisoltansa ja testamentannut sen sisarensa tyttärelle. Klotilda ja
-Roland vihittiin Fériasi'n kirkossa ihastuneen yleisön keskellä, jonka
-iloa ylläpidettiin anteliailla lahjoilla, kummallisilla leikeillä,
-jopa ilotulituksillakin, joita poltettiin merenrannalla. Tästä
-sopii Sganarelle'n kanssa lausua: "Tämän avioliiton pitäisi oleman
-onnellinen, sillä se tuottaa iloa koko maailmalle".
-
-Ei juuri tarvinne lisätä, että muutaman viikon kuluttua, kun leski
-paroonitar oli joutunut pieneen kinaan miniänsä kanssa, hän jäi
-Val-Chesnay'n perinnöllisen palatsin ja irtaimiston hoitajaksi,
-sill'aikaa kun nuori pari asettui asumaan iloiseen Pariisiin, erääsen
-Champs-Elysées'in varrella olevaan sievään taloon.
-
-
-
-
-II.
-
-De Vergnes'in talo.
-
-
-Klotildan avioliiton ja sen edellisten tapausten johdosta jäi de
-Beaumesnil'in ja de Férias'in perheitten välille jonkinlainen kylmyys
-ja välinpitämättömyys, josta Sibyllakaan ei voinut itseänsä pidättää.
-Hän oli samalla kertaa liiaksi rehellinen ja liiaksi kokematoin
-voidakseen oikein huomata neiti Desrozais'in juonia, jonka hän luuli
-todella rakastavan Rolandia; vielä vähemmän oli hänellä sellaisia
-kateellisia tunteita, joiden mukaan rouva de Beaumesnil ja nuori
-paroonitar tahtoivat selittää syitä hänen ystävyytensä kylmenemiseen;
-vaan häntä hämmästytti suuresti se ääretön pikaisuus; millä herra de
-Val-Chesnay oli vallannut Klotildan sydämessä sen lämpimän paikan, joka
-vähää ennen oli ollut Persiassa olevan Raoul'in oma. Parooni ei hänestä
-näyttänyt niin hurmaavalta, että hän olisi voinut saada sellaista
-mullistusta aikaan. Hän luuli siinä huomaavansa suurta kevytmielisyyttä
-ja horjuvaisuutta, jotka hänen silmissänsä suuressa määrin alensivat
-hänen ystävättärensä arvoa.
-
-Sibyllan isovanhemmat tuomitsivat luonnollisesti Klodildan käytöstä
-suuremmalla varmuudella ja myöskin suuremmalla ankaruudella; mutta
-paljon ankarammin he tuomitsivat itseänsä, sillä he eivät saattaneet
-antaa itsellensä anteeksi sitä viatonta itsekkäisyyttä, joka oli
-kokonaan sulkenut heidän silmänsä huomaamasta nuoren paroonin
-arvottomuutta. Sittenkuin he kerran olivat pelastuneet antamasta
-Sibyllaa niin sopimattomaan avioliittoon, he hylkäsivät kokonaan
-ajatuksen naittaa hänet maaseudulla, ainakin sillä seudulla, missä he
-itse asuivat, sillä he eivät tahtoneet näin tärkeässä asiassa antaa
-ensinkään sijaa yksityisille eduillensa. Päätettiin siis ehdottomasti,
-että Sibyllan piti lähteä Pariisiin. He ilmoittivat tämän uutisen
-kreivi de Vergnes'ille, joka vastasi, että se oli sangen iloista,
-etenkin kun oikea armeija rakastelijoita piiritti kitara kädessä yöt ja
-päivät hänen taloansa, niin että poliisi alkoi siitä huolestua. Mutta
-Sibyllan terveys alkoi käydä huonommaksi. Herra ja rouva de Férias
-saivat tästä suureksi iloksensa aihetta pitää häntä vielä vuoden ajan
-luonansa. He kirjoittivat tästä varovaisesti hra de Vergnes'ille, joka
-vastasi, että neiti de Férias'in luonnollisesti tuli terveytensä tähden
-viipyä vielä vuoden ajan maalla, ja että, mitä armastelijoihin tuli,
-vuoden odotus pehmittäisi heidät vaan vielä hellätuntoisemmaksi.
-
-Markiisi ja markiisitar olivat luultavasti toivoneet Jumalan armosta
-jo kuolevansa ennen tämän vuoden loppua. Mutta he eivät saavuttaneet
-sitä onnea. Eräänä pilvisenä aamuna seuraavana syksynä he saattoivat
-Sibyllaa rautatien asemalle ja sanoivat hänelle jäähyväiset.
-Vihaten kaikenlaisia ylellisiä tunteen-osotuksia he kestivät tämän
-hetken levollisesti ja tyynesti, vaikka heidän kasvojensa piirteet
-osottivatkin ääretöntä surua. Mutta kun vanhukset sanaakaan vaihtamatta
-olivat palanneet kotiin ja astuivat autioon linnaansa, niin he
-eivät enää voineet itseänsä pidättää: he sulkeutuivat nopeasti
-pojantyttärensä tyhjään huoneesen, heittäytyivät toistensa syliin ja
-itkivät katkerasti.
-
-Sibyllaa oli ollut saattamassa toinenkin, yhtä epätoivoinen ystävä: se
-oli Jacques Féray, jolle nuori tyttö edellisenä päivänä oli lausunut
-muutaman jäähyväissanan. Hän ei luullut miesparan ymmärtävän häntä ja
-hän tuli suuresti liikutetuksi, kun hän suureksi hämmästykseksensä näki
-hänet seuraavana päivänä asemalla. Vähän ajan kuluttua, kun Sibylla
-oli mennyt miss O'Neil'in kanssa vaunuun, hän näki hänen nojaavan
-ristikkoaitaa vastaan, joka oli rautatien ja tavallisen tien välillä.
-Silloin kun juna lähti liikkeelle, onnetoin lähti pitkin maantietä
-häntä seuraamaan. Hän ei lakannut tästä oudosta taistelusta, ennenkuin
-hän väsyneenä lankesi maahan. Tällä paikalla hän odotti useampia
-päiviä sen vaunun palaamista, joka oli vienyt Sibyllan, eläen Jumala
-tiesi mistä; mutta se kummallinen ajatus, joka oli herännyt hänen
-aivoissansa, ei jättänyt häntä erittäin äkkiä. Hän oli sattumalta
-pysähtynyt muutaman askelen päähän erään ratavahdin mökistä; kun hän
-näki tämän ratavahdin tulevan ulos mökistänsä ja ojentavan kättänsä
-säännöllisesti jokaiselle ohikulkevalle junalle, niin Jacques Féray
-luuli hänenkin tarvitsevan tehdä samoin. Hän luuli nähtävästi, että
-kaikilla tien varrella olijoilla oli sellainen velvollisuus. Mutta se
-tuntui hänestä muutaman päivän sitä koiteltuansa, niin raskaalta, että
-hän lähti karkuun ja oli onnellinen päästyänsä koppiinsa meren rannalle
-kauaksi maailmasta ja sen oikullisista laeista.
-
-Kreivi de Vergnes oli rue Saint-Lazare'n pysäkillä ottamassa Sibyllaa
-vastaan ja vei hänet heti Chaussée-d'Antin'in varrella olevaan
-asuntoonsa, missä kreivinna levotoinna odotti tyttärentytärtänsä
-kolmen koiran seurassa, jotka pumpulilla vuoratun koppansa pohjalta
-tervehtivät neiti de Férias'ia vihaisesti muristen. Hänet vietiin
-sitten sangen sievään huoneesen, missä kreivi oli sytyttänyt kaikki
-kynttilät juhlan ja tervetuliaisten merkiksi. Hän nukkui sinne heti
-huolimatta mieltänsä häiritsevistä ajatuksista ja kadulta kuuluvasta
-oudosta melusta, sillä hänen iällänsä uni on vielä jumala.
-
-Kun hän seuraavana päivänä oli noussut ylös, niin herra de Vergnes
-vei hänet katsomaan pihalle kahta puhdasrotuista hevosta, jotka
-hän oli määrännyt Sibyllalle ja jotka olivat kuin kaksi gasellia.
-Hän pyysi heti saada koettaa niistä toista ja seurata iso-isäänsä
-kävelylle, jonka hän tavallisesti teki ennen aamiaista. Kreivi, joka
-oli vielä kohtelias kavaljeeri, katsoi hupaiseksi näyttää Sibyllalle
-Boulogne-metsää ja näyttää itseänsäkin tämän sievän tytön seurassa.
-Kuitenkin eräs tapaus, joka muuten näytti sangen vähäpätöiseltä,
-saattoi tumman varjon hänen otsallensa. He kohtasivat eräällä metsän
-käytävällä sangen kaunisvartaloisen naisen, joka itse ajoi erästä
-englantilaista jahtivaunua, jollaisia vetämään valjastetaan hevosia,
-joita tahdotaan koetella. Pari kolme komeaan aamupukuun puettua
-nuorta herraa polttelivat tupakkaa hänen takanansa vaunussa. Nainen
-tervehti hiukan hymyillen kreiviä, kun tämä ajoi hänen ohitsensa;
-sitten katseli hän Sibyllaa, ja hymyili uudestaan herra de Vergnes'ille
-muka hämmästyksestä suurin silmin. Herra de Vergnes, jota nähtävästi
-huoletti se hypähdys, minkä hänen hevosensa samalla hetkellä teki, ei
-tervehtinyt.
-
--- Miks'ette tervehdi tuota naista, joka teitä tervehtii? Sibylla kysyi.
-
--- Onko hän tervehtinyt minua? kreivi sanoi. Luuletko niin?... Mutta
-en minä häntä tunne... Ja sitäpaitse nyt ollaan Pariisissa, lapseni...
-Täällä kohtaa, niinkuin äsken, joukon ihmisiä... jotka tuntevat
-sinut... jotka tuntee... mutta todella ei heitä kuitenkaan tunne... Oi
-kuinka on suloinen aamu, lemmikkini!
-
-Herra de Vergnes antautui noin kolmen kuukauden ajaksi
-Sibyllan palvelukseen oikein nuorukaisen innolla ja kavaljeerin
-kohteliaisuudella, jotka olivat hänelle omituisia. Hän vei hänet
-museoihin, palatseihin, historiallisille paikoille ja kaikkiin
-teaattereihin; mutta sitten eräänä päivänä valitti hän hiukan väsymystä
-ja jätti opasvirkansa siksi päiväksi miss O'Neil'ille eikä siihen sen
-koommin enää ruvennutkaan. Hänen innostuksensa oli lopussa ja hän
-alkoi jälleen viettää entistä elämätänsä. Sibylla sai nähdä häntä
-ainoastaan aterioilla, mutta silloin olikin hän suloinen ja imarteli
-tyttärentytärtänsä; hän toi hänelle pussittain konvehtia, leivoksia
-ja marionettinukkeja. Hän jutteli pilaa miss O'Neil'in kanssa. Hän
-oli asettunut hänen suhteensa leikilliselle kannalle, joka ilmaantui
-erilaisena kunakin päivänä, mutta joka kuitenkin perusteeltaan pysyi
-aina samallaisena: hän oli olevinansa rakastunut Irlannitar parkaan ja
-oli varsin epätoivoissansa hänen kylmyytensä tähden.
-
--- Miss O'Neil, hän hänelle sanoi, minä rukoilen teitä, älkää minua
-katselko! Te estätte minua syömästä, eikä se ole hyvä... Jos te
-ryöstätte minulta minun ideaalini, minun jumalallisen ideaalini, niin
-jättäkää minulle kumminkin minun aineellinen iloni!
-
-Väliin taas katseli hän häntä uneksivin silmin ja huudahti yht'äkkiä.
-
--- Miss O'Neil... asumatoin saari keskellä Tyyntä merta, palmu keskellä
-tätä saarta, te tämän palmun suojassa ja minä teidän jaloissanne...
-Ihana unelma!
-
-Tämä ilveileminen oli hänelle edullinen. Kun hän joskus tahtoi lähteä
-tavallista varemmin seurakumppaliensa luo tai muuanne, niin hän sanoi:
-
--- Miss O'Neil, minä en saata kauvemmin tätä kestää, lausukaa yksi
-toivon sana tai minä lähden.
-
-Ja hän lähti. Hän ei milloinkaan viettänyt iltaa hänen luonansa,
-luultavasti pysyäksensä uskollisena sille määritykselle, minkä hän itse
-antoi Pariisille, että se on eräs ranskalainen kaupunki, missä joskus
-vietetään iltaa muitten rouvien seurassa, vaan ei milloinkaan oman.
-
-Kreivi de Vergnes'in yksityiset poissakäynnit eivät näyttäneet
-ensinkään tekevän kreivinnan elämää sitä tyhjemmäksi, sillä hänellä oli
-aina niin paljon työtä.
-
--- Minä en todella tiedä, hän sanoi joka aamu, kuinka saan tehdyksi
-kaikki, mitä minulla on tänään tehtävää!
-
-Hän heräsi noin kello kahdeksan aikaan, joi vuoteellansa suklaatinsa,
-söi muutamia voileipiä koirainsa kanssa ja nukahti sitten vielä kello
-kymmeneen. Sitten nousi hän ylös ja alkoi pukeutua, mikä väliin
-päättyi kello kaksitoista. Silloin söi hän toisen aamiaisensa,
-joka oli runsas ja kesti kauvan. Sitten pistäytyi hän pikimältään
-kaupungilla, kävi parissa kolmessa kangasmakasiinissa, antoi purkaa
-pari kolme tuhatta kyynärää kangaspakkoja eikä ostanut mitään. Hän
-palasi kotiin, muutti pukua ja lähti puistoon, Täältä palatessansa
-poikkesi hän säännöllisesti erään piirakanleipojan luo, söi muutamia
-rasvaisia pieniä makarooni- ja maksapiirakoita, nielasi hiukan jäätelöä
-ja lähetti näitten kaikkien turvaajaksi lasin Espanjan viiniä, ja
-alkoi käydä tervehdyksillänsä, joiden kestäessä hän pureskeli noin
-puolen naulaa konvehtia. Kello seitsemän ajoissa hän söi päivällistä
-niin hyvin kuin jaksoi. Pukeuduttuansa kolmanteen pukuun lähteäksensä
-iltavierailuillensa, hän valitteli yleensä pientä purua vatsassansa,
-joka laitos hänellä aina oli ollut huono, niinkuin hän sanoi. Hän
-koki sitä lieventää illan kuluessa juomalla muutaman kupin teetä ja
-syömällä muutamia sokurileivoksen viipaleita; mutta se oli turhaa.
-Hänen vatsansa oli yhä vaan levoton huolimatta niin terveellisestä
-ravinnosta. Hän tunsi siinä kaikenlaisia kummallisia väänteitä ja
-töin tuskin saattoi hän maistaa sitä juomaa, mikä oli valmiina hänen
-huoneessansa, kun hän palasi kotiin. Tämä oli kauheata; tämä kokonaan
-turmeli hänen elämänsä. Sibylla, jolle hänen isoäitinsä oli uskonut
-epätoivonsa, ihmetteli suuresti, minkä Jumalan ihmeen kautta tämä
-heikko Pariisitar oli saattanut elää viisikymmentä vuotta noudattaen
-sellaista ruokajärjestystä, joka olisi tappanut ihmissyöjänkin
-kahdeksassa päivässä.
-
-Rouva de Vergnes katsoi tietysti velvollisuudeksensa viedä
-tyttärentyttärensäkin tuollaisiin, toimeliaihin toimettomuuden
-seuroihin, joissa hän itse kävi joka päivä kevytmielisenä kuin orava.
-Hän vei hänet järjestänsä kaikkien ystävättäriensä luo, joitten luku
-oli niin suuri, että tarvittiin useampia kuukausia niitten kaikkien
-luona käymiseen. Eräs mitä likeisimmistä tuttavista oli jo maannut
-kuusi viikkoa kuolleena, kun kreivinna ja Sibylla tulivat häntä,
-tervehtimään.
-
--- Mitä! kreivinna sanoi portinvartijalle, joka oli tullut hänen
-vaunujensa luo ilmoittamaan tätä surullista uutista, kuollut! Mitä
-sanotte?
-
--- Niin, kreivinna, puhelias portinvartija sanoi, hän on kuollut jo
-kuusi viikkoa sitten; hän on jo haudattukin.
-
--- Ah ystäväni, älkää puhuko tästä enempää, kreivinna sanoi. Se on
-kauheata!... Eihän tällaista ole kuultu eikä nähty!... Sellainen
-on elämä, lapseni!... No niin, Jean hyvä, piirakan leipojalle, rue
-Castiglione'n kulmaan, tiedäthän?
-
-Sibylla seurasi isoäitiänsä myöskin hänen iltavierailuillansa,
-jolloin hän kävi pikimältään kolmessa neljässä perheessä, niissä
-sen lujempaa ystävyyttä solmimatta. Omituisin seikka, mikä neiti
-Férias'ia kummastutti näillä vierailuilla, oli se, että silloin
-harvoin tapasi miehiä. Muutama alakuloinen vanhus tai parratoin
-nuorukainen oli ainoa, mikä yleensä edusti vahvempaa sukupuolta.
-Olisi saattanut luulla, että jokin turmiollinen sota oli julmasti
-vähentänyt miespuolista väestöä. Juhlallisissa ja välttämättömissäkin
-tilaisuuksissa, niinkuin esimerkiksi joillakin päivällisillä, kutsutut
-herrat ja talon-isännätkin odottivat selvästi kärsimättöminä, että
-naisten ilta loppuisi, jotta he saisivat aloittaa omansa. Sibyllan
-mielestä tämä kummankin sukupuolen erillään oleminen tuotti sivistyneen
-seuraelämän tavoissa sen epäkohdan, että naisten keskustelu senkautta
-sai useimmitten haaremissa tavallisen juorupuheitten muodon. Hän ei
-saattanut tietää, että se päinvastoin tuotti sen edun, että miesten
-keskustelu sen kautta muistutti paljon kasarmia.
-
-Jos kohta tämä ensi silmäys Pariisin elämään ei täydellisesti
-vastannutkaan Sibyllan toiveita, niin ei tämä erehdys jäänyt
-palkitsemattakaan. Ulkopuolella tuota mautonta elämän sekamelskaa,
-muutamissa harvinaisissa perheissä, aamuretkillänsä, joita hän teki
-miss O'Neil'in kanssa, museoissa, teaattereissa ja kaduillakin hän
-sai nauttia sitä eloisaa huvia, mitä liike, alin-omainen näytelmä ja
-neron kaikkialle levinnyt sähkövirta antaa toimeliaalle ja onnellisesti
-kehkeytyneelle hengelle. Hän hengitti ihastuneena sitä henkistä ilmaa,
-mikä Pariisissa vallitsee ja mikä on sen yksin-omainen ja verraton etu.
-Muinaiset purjehtijat, jotka nousivat maalle Kypron saareen tunsivat,
-siellä suitsutuksen ja hekuman tuoksua, joka tunkeutui heidän suoniinsa
-ja muistutti heille paikan mahtavaa jumalatarta. Pariisissakin
-tuntuu henkäilevän samanlaista hurmaavaa ilmaa, joka todistaa sen
-jumaloimista, sen ainoata, mutta palavaa ja tunnokasta jumaloimista,
-nimittäin neron jumaloimista, jonka pyhäksi kaupungiksi Pariisia
-todella voipi kutsua.
-
-Muutamia kuukausia elettyänsä de Vergnes'in perheessä, Sibylla koetti
-eräässä kirjeessä, jonka hän kirjoitti markiisi de Férias'ille,
-kuvailla näillä sanoilla niitä eri tunteita, jotka hänessä vallitsivat:
--- "Minä häälyn lakkaamatta äärettömän hauskuuden ja äärettömän
-ikävyyden välillä. Pariisi näyttää minusta olevan paikka, joka tarjoo
-suurimmassa määrässä tukea järjelle, mutta vähimmässä sielulle. Minun
-järkeni on täällä iloinen ja minun sieluni surullinen. On mahdotonta
-selvemmin tuntea, kuin minä täällä tunnen, ett'eivät järki ja sen
-ylevimmätkään ilot saata tyydyttää ihmistä. Jos itse saan määrätä
-tulevaisuuteni, niin en milloinkaan oleskele Pariisissa muuten
-kuin muuttolintujen tavoin. Tämä meluava elämä, tämä lakkaamatoin
-huvitteleminen, nuo aina liikkeellä olevat, aina iloiset ja aina hullut
-ihmiset vaivaavat korviani kuin kulkusten helinä ja huumaavat minut.
-Minä etsin poloista itseäni enkä häntä löydä. Kun ensin tulin tänne,
-luulin joutuneeni johonkin karnevaaliin, jonka loppua yhä odotin, mutta
-turhaan, sillä sillä ei olekaan loppua, vaan se on päinvastoin kaiken
-elämän pohjana. Kaikki ihmiset täällä tulevat ja menevät, hyppäävät ja
-hääräävät, laskevat leikkiä ja kuolevat yht'äkkiä. Kuolema Pariisissa
-minua etenkin kummastuttaa; se ei näytä minusta luonnolliselta. Kaikki
-ympärilläsi on niin teeskenneltyä, että tätä tapausta katsotaan
-melkein kuin onnettomuuden kohtausta jossakin juhlassa. Tämä on ainoa
-luonnollinen elämän laki, jota ihmiset eivät voi unhottaa, sentähden
-että sitä on mahdoton välttää. Mitään muuta minun mielestäni täällä
-ei tunneta. Sivuseikat, komeus, loisto ja koru-ompelut ovat kaikki
-kaikessa. Täällä saa nähdä sokurileivoksia, vaan ei leipää... Oi Herra,
-anna minulle minun jokapäiväinen leipäni!... ja anna minulle joku,
-joka sitä söisi minun kanssani, hiljalleen, pala palalta, minun vanhan
-kotilieteni ääressä ihan rakkaan isoisäni nojatuolin vieressä!"
-
-Sibylla uskoi täten herra de Férias'ille vaan pienen osan ikävästänsä:
-ne vajavaisuudet, mitä hän luuli pariisilaisissa huomaavansa,
-ilmautuivat joka päivä sellaisissa esimerkeissä, jotka koskivat niin
-kipeästi hänen sydämeensä, ett'ei hän niistä rohjennut puhuakaan.
-Nuo kummalliset perhe-olot, joita hän sai joka päivä katsella
-de Vergnes'in huoneessa, olivat hänen mielestänsä surullisena
-vastakohtana de Férias'in suloiselle, melkeinpä pyhälle ystävyydelle.
-Oli silminnähtävää, että hra ja rouva de Vergnes, joll'ei ota lukuun
-aamiaista ja päivällistä, elivät yhtä vieraina toisillensa, kuin jos
-valtameri olisi heitä erottanut. Heillä ei ollut ainoatakaan yhteistä
-iloa tai surua, yhteistä muistoa tai toivoa. Ruoalla ollessansa he
-vaihtoivat ohimennen muutaman välttämättömän sanan ja riensivät sitten
-kumpikin omiin huvituksiinsa.
-
-Etsiessänsä syytä asiain tällaiseen tilaan, jonka hän alussa oli
-luullut valitsevan ainoastaan de Vergnes'in perheessä, hän tuli
-siihen päätökseen, että syy oli hänen isoäitinsä, jonka tavatonta
-tuhlaamista ja ääretöntä turhamaisuutta hän ei saattanut olla
-huomaamatta. Päinvastoin hän luuli, että kreivi, joka loistavilla
-ominaisuuksillansa oli voittanut hänet puolellensa, oli lopuksi väsynyt
-vaimonsa auttamattomaan lapsemaisuuteen ja päättänyt elää hänestä
-erillänsä. Kun hänessä kerran oli herännyt tällainen ajatus, niin
-hän antautui, niinkuin usein tapahtuu, yhä enemmän sen valtaan eikä
-ensinkään ihmetellyt sitä röyhkeätä puhuttelutapaa, jota kreivi de
-Vergnes, niin kohtelias ja miellyttävä kuin hän olikin muun maailman
-silmissä, joskus käytti kreivinnan kanssa, ikäänkuin häntä olisi
-harmittanut hänen väärin käsitetty sydämensä ja sulotoin elämänsä.
-Sibylla, jossa hänen iso-isänsä luuloteltu kärsiminen oli herättänyt
-sääliä, luuli tarvitsevansa olla hänelle sitä ystävällisempi ja
-kohteliaampi. Eräänä aamuna, kun hän tällaisessa aikomuksessa astui
-kreivin erityiseen huoneesen, hän hämmästyi suuresti, kun hän näki
-kääntyvän häneen päin erään ällistyneen miehen, jota hänen oli alussa
-vaikea tuntea: se oli vanhus, jonka kurttuisilla kasvoilla ja paljaalla
-päällä virtaili pomaadaa. Tässä kiiltävässä päässä oli kahdet kasvot,
-niinkuin Januksella: toisella puolella oli mitä kauniimmat mustat
-kulmakarvat ja hiukan harmahtava poskiparta, sen sijaan että toisella
-puolella kulmakarvat ja poskiparta vivahtivat ihan lumivalkeaan. Kun
-Sibyllan täytyi tunnustaa hirviö iso-isäksensä, niin hän huudahti
-hiljaa, kääntyi ja riensi kiireesti pois. Hänen mieleensä juohtui heti
-se huoli, mitä markiisi de Férias piti itsestänsä, ja kuinka hän, sen
-sijaan että hän olisi vaatteihin pukenut vanhuuttansa, päinvastoin
-koristi sitä panemalla valkoista puuteria valkoisille hiuksillensa. --
-Samoin hän muisti sitä sopimatointa tapaa, jolla kreivi de Vergnes,
-kreivinnan menetyksen johdosta, soimasi niitä vaimoja, jotka eivät
-ensinkään ymmärtäneet vanhentua ja jotka vielä kokivat ihastuttaa
-silmää puolen vuosisadan vanhalla kauneudellansa. Hänessä heräsi
-kysymys, oliko tämä saarna, joka kyllä itsessänsä oli mainio täydelleen
-paikallansa kreivin suussa. Nämä mietelmät ja se tapaus, joka ne oli
-herättänyt, vajottivat Sibyllan uudestaan tietämättömyyteen, joka ei
-kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa selviämättä.
-
-Juuri tämän onnettoman päivän iltana, jona neiti de Férias oli hänet
-yllättänyt ihan hänen sisimmässä työhuoneessansa, tämä vanha gentlemani
-tuli eräässä nurkkakohtauksessa, joka ei kuulu meidän aineesemme,
-niin arveluttavasti pettyneeksi, ett'ei hänen koko iloinen luontonsa
-saattanut sitä sulattaa. Hän sai yöllä hiukan luuvaloa, joka esti hänet
-viikkokauteen käymästä ulkona. Sibylla hämmästyi suuresti huomatessansa
-isoäitinsä kokonaan keskeyttävän entiset rakkaat tapansa ja antautuvan
-miehensä hoitamiseen innolla, joka ansaitsee sitä suurempaa kiitosta,
-sentähden että sitä huonosti palkittiin. Herra de Vergnes ei juuri
-mielellänsä ollut sairaana, ja kun väliin niin sattui, niin hän ei
-tahtonut keneltäkään talossaan olevalta salata, mihin määrään se häntä
-harmitti. -- Hän ponnisti kuitenkin viimeisiäkin voimiansa ollaksensa
-tässäkin tilassa kohtelias tyttärentyttärellensä; mutta hänen vaimonsa,
-vaikka hän oli niin viatoin kuin mahdollista hänen tuskiensa suhteen,
-sai kuitenkin niellä niitten hedelmät. Hän kärsi muuten kiitettävällä
-tyytyväisyydellä sitä kylmää ja tylyä kohtelua, jolla kreivi useimmiten
-maksoi hänen huolensa. Mutta eräänä päivänä hänen kärsivällisyytensä
-loppui. Herra de Vergnes oli heittäytynyt erääsen nojatuoliin ja puheli
-Sibyllan kanssa silloin maineessa olevan näytelmäkappaleen eduista.
-Rouva de Vergnes kävi edestakaisin huoneessa, milloin valmistaen erästä
-lääkejuomaa, milloin sulkien verhoja, milloin vetäen kiinni jotakin
-ovea.
-
--- Pahus vieköön! herra de Vergnes huudahti, oletko kukatiesi päättänyt
-liikkua edestakaisin kuin varjo? Ei mikään ole sen ilkeämpää, kuin tuo
-alinomainen häärääminen, juuri silloin kun puhutaan. Käy istumaan!
-
-Rouva istuutui tottelevaisesti. Keskustelu alkoi; hänkin tahtoi siihen
-nöyrimmästi lausua jonkun sanan. Herra de Vergnes kohotti olkapäitään
-ja sanoi:
-
--- Älä viitsi puhua, kun sinulla ei kerran ole mitään sanottavaa! Kun
-päässä on ainoastaan kaksi ajatusta, niin pitää olla vaiti!
-
--- Ystäväni, kreivinna sanoi, sinä olet kovin epäkohtelias! -- Ja hän
-peitti silmänsä nenäliinallansa.
-
--- Hyvä, verrattoman hyvä! kreivi sanoi, oikea näytelmä! Näytelmä
-sairashuoneessa... Paikka on hyvin valittu... nerokkaasti valittu! Oh
-Jumalani, kyllä minä tiedän, mikä sinua vaivaa... Minä tiedän mikä on
-syynä sinun ilottomuuteesi... Siinä nyt olet viettänyt kolme neljä
-iltaa kotona, ja sitä ei sinun voimasi kestä! No hyvä, lähde, mene,
-mene lörpöttelemään ystäviesi luo, ajamaan hevosesi näännyksiin,
-näyttelemään hameitasi! Se on ainoa huvi, mitä sinä saatat nauttia
-tässä maailmassa... Minä en tahdo sinua enää pidättää!
-
-Tämä hävytön solvaus herätti kreivinnan hänen tarmottomuudestansa;
-hän alkoi puhua äänellä, jonka intohimo ja totuus saattaa synnyttää
-vähimminkin kaunopuheliaan naisen huulille.
-
--- Oi, hän sanoi, tämä on liian kohtuutonta... tämä on hävytöntä!...
-Minä en näyttele mitään näytelmää... vaan minä tahdon sinulle
-vastata... Sinä et ryöstä minulta tuon lapsen kunnioitusta, ilman että
-minä koetan sitä saavuttaa takaisin! Hänelle onkin hyväksi varotukseksi
-se, mitä täällä tapahtuu, ja hänen pitää myöskin ymmärtämän syyt
-siihen! Minäkin olin lapsi silloin, kun sinä minut nait, ja jos vielä
-olen sama kuin silloinkin, joll'ei minulla ole, niin kuin sanot, muuta
-kuin kaksi ajatusta päässäni, jos minä olen saanut neljänäkymmenenä
-vuotena hävetä ymmärtämättömyyttäni sinun ja maailman silmissä... niin
-kenen on syy? Jos todella olisin sinulle ollut se, mikä minun pitäisi,
-sinun vaimosi, sinun ystäväsi, enkä ainoastaan yhtenä päivänä sinun
-lemmikkisi, niin olisiko näin käynyt?... Enkö ole kyllin rakastanut
-sinua ansaitakseni sinun opetustasi ja neuvojasi, jos olisit niitä
-minulle tarjonnut? Ah, minä olisin polvillani niitä kuunnellut!
-Ainoastaan tätä minä halusin, ainoastaan tätä minä uneksin... että
-olisin saanut olla sinun läheisyydessäsi, nähdä sinua, kuulla sinua
-ja nousta yhtä korkealle sivistyksen asteella kuin sinäkin! Jokainen
-nuori tyttö, joka menee naimisiin, ja jolla on rehellinen sydän,
-on valmis, niinkuin minäkin olin, antautumaan puolisonsa nöyräksi,
-onnelliseksi, innokkaaksi oppilaaksi... Nainen oppii kaikki siltä, jota
-hän rakastaa, ja oppii yksin-omaisesti häneltä... Te ne olette, jotka
-nostatte meidät mitättömyydestämme tai jätätte meidät siihen!... Sinä
-olet minut jättänyt. Sinä et ole tahtonut uhrata ainoatakaan iloasi,
-ainoatakaan tottumustasi, ainoataan iltaasi tehdäksesi tuosta lapsesta,
-joka sinua jumaloitsi, puolison, joka sinua ymmärtäisi! Ja sittenkin
-sinä moitit minun mitättömyyttäni, joka on oma ansiosi!... Ja sittenkin
-sinä, oi Jumalani, moitit minun turhuuttani, minun hulluuttani ja
-elämäni tuhlaamista!... Mutta kumpi meistä on ensiksi hyljännyt
-kotilieden, jonka juurella ennen kaikkea maailman onnea olisin tahtonut
-sitoa itseni sinun jalkoihisi?... Näinkin monen vuoden kuluttua, minä
-riennän, minä sidon itseni tämän lieden ääreen, niinpian kuin sinä
-vaan siellä olet... Ja näin sinä minua kohtelet!... Oi, joll'en olisi
-heittäytynyt tällaiseen tylsään ja turhamaiseen elämään, niin olisin
-suruuni kuollut... tai menehtynyt, niinkuin moni muukin! Mutta älä sitä
-valita, sillä vaikka olenkin pysynyt lapsena ja tyhmänä vaimona, niin
-olen kumminkin kunniallinen vaimo... Ja jos elämäni onkin kurja, jos
-pääni tyhjä, jos sydämeni murtunut... niin onhan sinun kunniasi toki
-vielä ehjä, sinun nimesi tahraton!
-
-Kun hän oli lausunut nämät sanat, niin vaimo paran ääni tukahtui
-kyynelvirtaan; hän nousi ja lähti huoneesta.
-
-Kreivi de Vergnes, vaikka olikin suuressa määrässä itsekäs ja
-kevytmielinen, ei kuitenkaan ollut tyhmä eikä ilkeä mies; hän oli
-tuskin koettanut alussa ehkäistä muutamilla vastenmielisyyden
-huudahduksilla vaimonsa kiivaita syytöksiä; sitten hän oli
-hämmästyneenä ja ikäänkuin huumaantuneena tuon leppyisän olennon
-odottamattomasta ja tuimasta puolustuksesta, kuunnellut häntä
-jonkinlaisella hajamielisellä kunnioituksella. Kun hän näki vaimonsa
-menevän pois, hän sanoi Sibyllalle vakavalla äänellä, joka ei ollut
-hänelle tavallinen.
-
--- Mene, lapseni, katsomaan voiko isoäitisi pahoin.
-
-Sibylla riensi pois. Tapaus, jonka hän juuri oli nähnyt, saattoi
-tietysti rouva de Vergnes'in osaksi sen erityisen myötätuntoisuuden,
-jota hän oli erhetyksestä hetkisen osottanut iso-isällensä. Hän löysi
-kreivinnan polviltaan Jumalan kuvan edessä. Tuhlaamalla tuhlaten
-hänelle lohdutustansa, hän ilmoitti hänelle, hiukan liioitellenkin,
-että kreivi oli heltynein mielin lähettänyt hänet hänen luoksensa.
-Hän kuvaili hänelle lyhyesti muutamia suloisia vuosia, jotka jossakin
-määrässä korvaisivat hänen onnetonta elämäänsä. Herra de Vergnes'in
-oli varmaankin päivä päivältä yhä useammin tuova kotiin tunne hänen
-kohtuuttomuudestansa ja myöskin vanhuus sekä levon tarve; rouva de
-Vergnes'in tehtävä oli pidättää ja viihdyttää häntä siellä tarjoomalla
-hänelle sellaista ystävyyttä, joka voisi tyydyttää hänen sydäntänsä.
-Kreivinna antautui tämän lohdutuksen ja näitten toiveitten viehätyksen
-valtaan.
-
--- Lapsi raukkani, hän sanoi Sibyllalle, se on sangen myöhäistä. Minä
-tahdon kuitenkin koettaa... Minä tahdon tehdä, mitä sinä määräät...
-Minä antauden sinun haltuusi!
-
-Sibylla ryhtyi tavallisella innollansa sen velvollisuuden täyttämiseen,
-jonka hänen likeinen suhteensa hänen isoäitiinsä hänelle antoi. Hän
-ei tahtonut yht'äkkiä kohottaa rouva de Vergnes'ia hänen ulkonaisesta
-turhamaisuudestaan, vaan hän tahtoi sitä ohjata ja hillitä, senkautta
-että hän vähitellen sulki hänet ainoastansa paraiten valittujen
-perheitten tuttavuuteen. Hänen onnistui saada hänet väliin poikkeamaan
-hänen alinomaisista, turhista puuhistansa ja antaa hänen kävelyillensä
-arvokkaampi tarkoitusperä. Harvinaisia tapauksia lukuun ottamatta, hän
-sai hänet jäämään illoiksi kotiin: hän oli tilannut hänelle muutamia
-aikakauskirjoja ja luki niistä hänelle vuoroon miss O'Neil'in kanssa
-hänelle sopivia kirjoituksia. Sibyllan mieleen ei ollut kertaakaan
-juolahtanut se ajatus, että hänen tulisi yht'äkkiä panna toimeen
-tämän kaikkea perustusta vailla olevan hengen kasvatus: hän koetti
-ainoastansa saada pystymään hänen vakaantumattomiin ja häälyviin
-ajatuksiinsa muutamia sopivia vihjauksia niihin asioihin, joista
-Pariisin sivistyneissä piireissä keskusteltiin kunakin päivänä. Hän oli
-huomannut, ett'ei hänen isoäitinsä, enemmän kuin muutkaan hänenlaisensa
-kevytmieliset ihmiset ensinkään ollut älyä vailla, vaan että häneltä
-puuttui ajatusten vakavuutta ja tarkkuutta niitten lausumisessa; hän
-selitti hänelle useampain sanojen merkityksen, joita hän oli kuullut
-hänen käyttävän päinvastaisissa merkityksissä; sen kautta että hän
-puhdisti hänen kieltänsä, hän saattoi hänen ajatuksensa selvemmälle
-ja vapaammalle kannalle. Ahkeraan hän myöskin ponnisti voimiansa
-saadaksensa hänet sen erotuksen yli, joka on lörpöttelemisen ja
-keskustelemisen välillä. Hän oli oikeassa kun hän ajatteli, että rouva
-de Vergnes, joll'ei hän muuta voittanutkaan myöhäisillä pyrinnöillänsä,
-sai ainakin vanhuutensa yksinäisyydelle arvokasta ja vakavaa lohdutusta.
-
-Sibylla oli koko talven mielessänsä miettinyt lähteäksensä Férias'iin
-joksikin ajaksi kesästä; mutta hän päätti uhrata tämän toivonsa, ett'ei
-hänen tarvitsisi keskeyttää tyttären rakkaudella aloittamaa työtänsä
-ja jättää isoäitiänsä, joka oli alkanut häntä rakastaa liikuttavalla
-innolla. Hän meni hänen kanssansa Saint-Germain'iin, jonne kreivi
-ja kreivinna tavallisesti menivät kesäksi, muka sinne viettämään
-maaelämää. Myönnettävä on, että he siellä näkivät katoltansa ja
-läheisistä huviloista toisen osan Pariisia, olematta kuitenkaan liian
-kaukana toisestakaan. He saattoivat sieltä, jos heidän liiaksi tuli
-ikävä asfaltin hajua, helposti päästä, kuten Anteus muinen, tuon pyhän
-maapihan pariin. -- Pariisilaiset, jotka muuten mielellänsä ylistelevät
-maaelämän suloisuutta, saattavat yleensä kärsiä sitä sangen vähässä
-määrässä ja sillä ehdolla, että he siellä saavat kuulla lintujen laulun
-asemasta kaartin musiikkia. Ne, jotka kesäksi pystyttävät telttansa
-johonkin Pariisin välittömän läheistön ulkopuolelle, koettavat
-turhaan peitellä idyllin väreillä taloudellisia puuhiansa. Maaelämä
-tuntuu heistä todella peloittavalta, ei sentähden, niinkuin he itse
-suvaitsevat luulla, että Pariisi muka olisi ainoa paikka maailmassa,
-missä heidän henkisyydellänsä olisi kylliksi vaikutus-alaa, vaan että
-ne, joilla ei mitään ominaisuuksia ole, paraiten siellä saattavat
-luulotella itsellänsä niitä olevan, ja että he siellä tulevat paraiten
-ilman niittäkin toimeen. Pariisilainen (me emme tietysti tässä puhukaan
-pariisittarista!) kuvailee tyytyväisenä mielessänsä, että hänen
-hallussansa on koko se nerollisuus, mikä vallitsee hänen ympärillänsä,
-ja hänen oma neronsa on kuitenkin useimmin, kuin hän luuleekaan,
-aivan osatöin siitä. Kun hän joutuu suhteellisesti yksinäisyyteen
-ja omain voimainsa nojaan, niin hän luulee, että hänen sentähden on
-ikävä, vaikka hänen oikeastaan on ikävä itsensä tähden. Tällaisella
-kollektiivisella olennolla ei ole ensinkään omatakeista olemassa oloa;
-sittenkuin hänen täytyy elää itsenäisenä ihmisenä, hänestä tuntuu
-kaikki niin tyhjältä, ja hän kaipaa suuresti tuota Pariisia, missä
-hänen ei milloinkaan ollut ikävä, sentähden ett'ei hän koskaan siellä
-löytänyt itseänsä.
-
-Kuitenkin elämä Sant-Germain'issa, vaikka useat paikalliset suhteet
-ja boulevardien läheisyys sitä sulostuttivatkin, tuotti kreivi ja
-kreivinna de Vergnes'ille toimettomuutta, jota heidän edellisinä
-kesinä oli ollut aivan mahdoton kestää. Näinä pakollisina levon ja
-työttömyyden hetkinä he kumpikin saivat ensi kerran tuntea niitten
-salaisten siteitten suloutta, joita heidän tyttärentyttärensä
-hieno käsi kutoi heidän ympärillensä ihastuttavalla innolla. He
-kummastelivat, kuinka illat nyt tuntuivat niin lyhyiltä, jotka ennen
-olivat olleet niin sanomattoman pitkiä. Sibyllan suloinen läsnäolo,
-hänen neronsa vilkkaus ja hänen suuret luonnonlahjansa auttoivat
-tosin suuressa määrässä ajan kulumista; mutta useamman kuin yhden
-kerran herra de Vergnes, joka yleensä halveksi ruveta säännölliseen
-keskusteluun vaimonsa kanssa, ihastui jossakin määrin kuuntelemaan
-hänen puhettansa ja melkein vakavasti siihen vastaamaan. -- Eräänä
-iltana, kun Sibylla soitti erään uuden operan parttituurin, hän
-meni niin pitkälle, että hän rupesi väittelemään kreivinnan kanssa
-italialaisen ja saksalaisen musiikin laadusta; hän kiivastui tästä,
-alkoi tapansa mukaan puhua vähän kovemmalla äänellä ja suuttui vähän
-siitä, että hänen vaimollansa oli asiasta eri mieli kuin hänellä, ja
-että hän vielä osasi sitä hyvin puolustaa; sitten hän sanoi yht'äkkiä:
-
--- No niin, minä olen voitettu... sinä olet oikeassa! Mutta hitto
-vieköön, sinusta on tullut oikein oppinut!... minä en sinua enää
-tunne... Kuka on sinulle opettanut kaiken tämän?
-
--- Tuo lapsi, kreivinna sanoi osoittaen Sibyllaa. Herra de Vergnes
-astui muutaman askeleen salissa.
-
-Sitten pysähtyi hän äkkiä Sibyllan eteen ja tarttui hänen molempiin
-käsiinsä:
-
--- Sinä olet oikein Jumalan lähettämä, lapseni! hän sanoi liikutetulla
-äänellä. Sinä ansaitset palkinnon tästä ja luullakseni saatkin sen.
-
-Hän lähestyi rouva de Vergnes'ia ja suuteli hellästi hänen otsaansa:
-sitten lähti hän salista.
-
-Rouva de Vergnes viittasi heti, kun hän oli mennyt, Sibyllaa
-kädellänsä: hän avasi hänelle sylinsä ja painoi kauvan häntä itkien
-rintaansa vasten.
-
-Tämä ilo, joka ilmaantui toiste toisissa muodoissa, teki mahdolliseksi,
-että Sibylla saattoi viihtyä Saint-Germain'in hiukan teeskennellyssä
-maaelämässä; hän lähti sieltä iloissansa lopulla syksyä Pariisiin,
-missä häntä odotti hänen elämänsä ratkaiseva hetki.
-
-
-
-
-III.
-
-Raoul.
-
-
-Neiti de Férias ei ollut niin vaipunut perheellisen huolenpitonsa
-tehtäviin, että hän olisi unhottanut tuon häntä itseänsä koskevan,
-niin tärkeän kysymyksen, jonka hänen oleskelemisensa Pariisissa
-oli ratkaiseminen, -- niinpaljon kuin mahdollista hänen eduksensa.
-Päinvastoin tämä kysymys antoi hyvinkin paljon työtä hänen
-ajatuksillensa useammastakin syystä. Ensinnäkin hänen orjallinen
-tilansa de Vergnes'in perheessä ei ensinkään häntä miellyttänyt,
-vaan päinvastoin esti hänen vapaata kehkeytymistänsä; hän luuli
-naimisissa ollessansa voivansa vapaammin määrätä itsensä suhteen ja
-oleskella milloin Pariisissa milloin Férias'issa. Tämä vakava ja
-tottelevainen tyttö katsoi avioliittoa muuten suureksi siveelliseksi
-välttämättömyydeksi, joka oli ajallansa täytettävä, jos mieli totuutta
-ja järjestystä noudattaa. Ja lopuksi tällä vakavalla nuorella
-tytöllä oli hänen sydämmessänsä kaikki naisen hennot heikkoudet: ei
-Pariisin ilot, ei siellä tarjona olevat henkiset huvitukset, ei ne
-velvollisuudet, joita hänellä siellä oli, saattaneet tyydyttää hänen
-"minä raukkansa" kaikkia toiveita, niinkuin hän itse sanoi, joka
-muuten, huolimatta siitä levollisuudesta, minkä tahdon voima ihmiselle
-antaa, oli sangen vilkas, sangen inhimillinen, sangen intohimoinen.
-Hänellä oli suuria suruja, joitten lannistavaa voimaa ei hänen
-koko järkähtämättömyytensä saattanut vastustaa. Hänen salaperäiset
-kyyneleensä, joita hän ennen oli vuodattanut Férias'in yksinäiseen
-lähteesen, näyttivät jälleen puhjenneen. Niinkuin kaikki hänen
-ikäisensä tytöt, samoin hänkin oli elävällä mielikuvitusvoimallansa
-luonut itsellensä tuollaisen uroon, jolle hän, hellyydestä itkien,
-tarjosi povensa puhtaimpia liekkejä. Hänellä oli hämärä käsitys siitä
-miehestä, joka ansaitsi näitä hänen sydämensä uhrauksia, ja hänen
-kätensä ojentui, hänen sydämensä, hänen henkäyksensä ja hänen elämänsä
-kääntyivät tämän hänen ideaalinsa puoleen.
-
-Tämä nuorien tyttöjen nimetön, melkein aina liian aatteellinen rakkaus
-toteutuu myöskin melkein aina aivan irvikuvana. Ensimmäinen mies,
-jota heidän äitinsä suopi heidän katsoa jonkin arvoiseksi, saavuttaa
-heti heidän silmissänsä heidän unelmansa loiston: tuskin on jonkun
-kunnioitetun henkilön käsi viitannut heille alttaria, kun heidän
-sydämensä, joka jo kauvan on ollut siihen valmiina, lentää sen ääreen
-sokeasti, asettautuu sinne ja syttyy siellä. Ne, jotka saavat vapaammin
-valita, eivät siinä onnistu huonommin eikä paremmin: heidän sisällinen
-rakkautensa säteilee sattumalta ja verhoaa useimmiten taivaallisella
-loistolla heidän säännöllisen tanssittajansa otsan.
-
-Sibyllalla oli tämän nuoruuden innon lisäksi vielä tarkka
-tuomitsemiskyky ja luja tahdon voima, joitten olisi pitänyt häntä
-suojeleman tuosta tavallisesta erhetyksestä, jonka seurauksena on
-niin katkeria ikävyyksiä; mutta nämät hänen neronsa harvinaiset
-ominaisuudet, joitten piti pelastaa hänet tästä surusta, synnyttivät
-hänessä melkein liiallista itseensä luottamusta ja epäluuloa. Hän
-luuli muuten, että tämä vaali, josta hänen elämänsä onni ja arvo
-kokonansa riippuivat, oli kokonaan jätetty hänen oman ymmärryksensä
-ratkaistavaksi. Hra ja rouva de Férias olivat tosin aikoneet auttaa
-häntä tässä vaarallisessa valikoimisessa; mutta heitä johti hänen
-mielestänsä niin pintapuoliset ja vaillinaiset mielipiteet, että hän
-oli salaa päättänyt ensi sijassa luottaa itseensä ja myöskin kysyä
-neuvoa miss O'Neil'ilta. Kreivi de Vergnes, jota huvitti mies-mieheltä
-näytellä tyttärentyttärellensä tuota hänen niin kutsumaansa
-kosija-armeijaa, oli ensimmäinen huomauttamaan kunkin yksityisen
-tähän hauskaan joukkoon kuuluvan vikoja; sitten soimasi hän neiti
-de Férias'in olevan liian ankaran ja nauroi niitä ristiriitaisia
-vaatimuksia, joita hän sanoi hänelle olevan.
-
--- Tiedätkö, mitä tahdot, tyttäreni? hän kysyi häneltä; sinä tahdot
-miestä, joka on kaunis, rikas, jalosukuinen, maalaaja, soitannon
-harrastaja, hyvä ratsastaja, nerokas ja hurskas! Kyllä sinun on häntä
-vaikea etsiä, sillä sellainen mies on poikkeus, jota ei ole olemassa!
-
--- Mutta, hyvä Jumala, enhän sellaista tahdokaan! Sibylla vastasi, en
-vaadi häneltä niin paljon... Minä tahdon miehen, jota rakastan, ja
-siinä kaikki!
-
--- Ta ta ta! kreivi sanoi, sinä olet pieni kelvoton olento... Mitä
-se on?... Palatkaamme luomiseen, rakas lapseni... Siinä saat nähdä
-todellisen luonnollisuuden... Eikö niin?
-
--- Kuinka niin, iso-isä?
-
--- No luuletko, että Eeva teki niin monia mutkia?... Jumala antoi
-hänelle Aatamin, joka oli vaan tavallinen mies... ensi kosija... ja hän
-sanoi: "Tämä on sangen hyvä!" Se on luonnollista!
-
-Tällaiset todistukset, joita kreivi de Vergnes sangen usein käytti, ja
-jotka suuresti häntä ihastuttivat, eivät ensinkään vaikuttaneet neiti
-de Férias'in tunteisin ja mielipiteisin. Hänen iso-isänsä persoona
-ja esimerkki päinvastoin herättivät hänessä mietiskelyjä, jotka vaan
-lisäsivät hänen neuvottomuuttansa. Hän oli muuten pian huomannut,
-ett'eivät herra ja rouva de Vergnes'in perheolot muodostaneet
-poikkeusta yleisestä säännöstä, vaan että ne, useimmissa kohdin,
-perustuivat sivistyneen seuraelämän tapoihin. Sibyllan sydän vetäytyi
-kokoon ja hänen järkensä oli kovasti sitä ajatusta vastaan, että
-hänenkin täytyisi ruveta tuollaiseen liittoon, jonka turmiollisena
-seurauksena oli, lyhemmän tai pitemmän ajan kuluttua, jonkinlainen
-kummankinpuolinen tuska, ystävällinen eripuraisuus ja siveellinen
-avioero.
-
-Noudattaen nerokkaimmille ihmisille omituista taipumusta, Sibylla oli
-halunnut saada asiasta yleistä käsitystä: lakkaamatta hän sovitti
-huomioitansa yleiseen tilaan, liiankin usein, ja oli koettanut
-saada selville yleistä syytä näihin onnettomiin avioliittoihin sekä
-luuli sen jo löytäneensäkin. Ne tapojen eri piirteet, jotka hän oli
-huomannut eläissänsä täällä maailman pauhussa, muutamat rouva de
-Vergnes'in innokkaan puolustuspuheen sanat, jotka erittäin olivat
-häntä hämmästyttäneet, ja ennenkaikkia Férias'in rakkaat muistot
-olivat auttaneet häntä saamaan tästä ikävästä asiasta yleistä
-mielipidettä, jolta ei todenmukaisuutta puuttunutkaan. Tämä mielipide,
-jonka miss O'Neil vielä vahvisti, juurtui syvälle neiti de Férias'in
-mieleen ja näytti siltä, kuin sillä olisi suuri vaikutus hänen
-tulevaisuuteensakin. Me emme saata lyhyesti sitä mainitaksemme käyttää
-Sibyllan omia sanoja, vaan tahdomme kuitenkin tarkasti tehdä selvän
-hänen ajatustensa pääkohdista.
-
-Markiisi ja markiisitar de Férias'in yhdistys, joka likeisessä
-hartaudessansa oli samalla kertaa sekä vakava että suloinen, ja jota
-ajan käsi oli pikemmin lujentanut kuin höllentänyt, väikkyi hänen
-mielikuvituksessansa kristillisen avioliiton peruskuvana. Jos nuot niin
-monilukuiset avioliitot, joita hän sai joka päivä omin silmin katsella,
-olivat niin erilaiset, niin eikö syynä siihen ollut se, että niiltä
-puuttui se ainoa side, joka ei katkea, uskonnollinen side? Hänellä oli
-ikäänkuin jonkinlainen tunne siitä materialistisesta hengestä, mikä
-liikkuu tämän vuosisadan suonissa, ja mikä erittäin näyttää tarttuneen
-Pariisin yhteiskuntaan, joka pienennetyssä muodossa edustaa koko
-Ranskan yhteiskuntaa. Avioliitto oli kuollut laitos, jonka merkitys oli
-kadonnut: mentiin naimisiin tavan ja tottumuksen vuoksi, sekä sentähden
-että senkautta sai nauttia laillisia yhteiskunnan etuja; ajattelematta
-kuljettiin tätä uraa; mentiin naimisiin kuuluisan nimen, myötäjäisten,
-viran ja väliin kauniitten olkapäittenkin vuoksi. Niin yksin-omaisesti
-inhimilliset siteet eivät saattaneet kestää, ja nämä yhdistykset olivat
-luonnollisesti samalla rikotut, kun se oli saavutettu, mitä niitten
-avulla halutuinkin saada.
-
--- Vaimon asemasta, rouva de Vergnes oli sanonut miehellensä, olen
-ollut vaan yhtenä päivänä sinun lemmikkisi!
-
-Pariisin elämä ei pidä nuorten tyttöjen silmiä ja korvia niin
-suuressa arvossa, että tällainen seura saattaisi olla vaikuttamatta
-puhtaimpaankaan sieluun. Sibylla oli sen ymmärtänyt ja kätkenyt
-sen mieleensä. Mitä häneen itseensä tulee, niin hän ei saattanut
-olla puolisonsa paljas lemmikki, vaan hän tahtoi olla hänen
-rakastettu ja uskollinen kumppalinsa ajassa ja, niinkuin hän toivoi,
-tulevaisuudessakin. Kaikenlainen muu rakkaus olisi sortanut hänen
-sydämensä ja lannistanut hänen ylpeytensä. Hänen ajatuksensa oli,
-että todellisen avioliiton juurien piti olla, ei ainoastansa niissä
-sydämissä, jotka se yhdisti, vaan myöskin uskonnossa, joka on oleva
-sen perustana ja joka sen siunaa. Ainoastansa uskonnollinen mielipide,
-yhteinen usko ja jalon hurskauden sekä ikuisten toiveitten veljeys
-saattoivat antaa tälle maalliselle, heikolle rakkaudelle sitä lujuutta
-ja kestävyyttä, joka on taivaalliselle rakkaudelle omituista.
-
-Tällaiset olivat lyhyesti kerrottuina Sibyllan ajatukset ja, niinkuin
-hän oli tottunut käytöksessänsä noudattamaan kaikkea, mitä hän piti
-oikeana ja hyvänä, niin hän oli nytkin päättänyt olla milloinkaan
-menemättä naimisiin sellaisen miehen kanssa, joka ei kuulunut hänen
-uskoonsa. Tällä mielipiteellä, jossa ei tosin itsessänsä ollut mitään
-pahaa, oli se vika, ett'ei se ollut käytännöllinen, ja lapsi parka sai
-kyllä pian sitä kokea. Vaikka meidän aikamme onkin suotu muutamissa
-kuuluisissa nimissä kunnioituksella katsella mitä korkeimpain hengen
-lahjain yhdistystä ja palavaa uskonnollista vakuutta, niin saattaa
-kuitenkin sanoa, että yleisessä elämässä nämät poikkeukset ovat
-yhtä harvinaisia kuin kuuluisiakin, ja että ääretön vapaamielisyys,
-arvosteleminen, epäileminen, kieltäminen ja kaikkien siveellisten
-perusteitten tärisyttäminen ovat tämän vuosisadan tunnusmerkkejä.
-Itse yhteiskunnallisessakin uskonnossa, jonka yhteydessä Sibylla eli,
-hän ei saattanut olla huomaamatta näitä merkkejä, ja hänen oli vaikea
-olla muistuttamatta, että ulkonainen käytös ja etiketti yksinomaisesti
-kannattivat uskonnollisten velvollisuuksien harjoittamista. Sibylla
-oli suuresti hämmästynyt, kun hän näki, että tämä epäilevä yhteiskunta
-säilytti uskollisesti niitten velvollisuuksien ulkonaisia muotoja,
-joitten todellinen merkitys oli heidän sydänöistänsä kadonnut.
-
--- Näyttää siltä, hän sanoi miss O'Neil'ille, kuin eivät nuot ihmiset
-uskoisi mitä tekevät; heitä näyttää vievän eteenpäin tässä elämässä
-jokin salainen voima, jota he eivät tunne... Tämä kaikki muistuttaa
-minulle tähtiä, jotka tuikkavat ja kulkevat vielä taivaalla, vaikka
-ne tähdet, joista ne ovat alkunsa saaneet, ovat jo vuosisatoja sitten
-sammuneet.
-
-Hän tosin tapasikin muutamissa perheissä, joitten kanssa hän
-tavallisesti seurusteli, todellista ja vakavaa hurskautta sekä
-ihmeteltäviä kristillisiä avuja; mutta vaikka samanlainen usko kuin
-hänen omansakin, olikin hänen omasta mielestänsä pätevin ehto, mitä hän
-vaati mieheltä, jonka haltuun hän tahtoi uskoa tulevaisuutensa, niin
-se ei kuitenkaan ollut ainoa. Hänellä oli hänen henkisen etevyytensä
-tähden muitakin vaatimuksia, joita hän ei ollut tullut niin tarkoin
-ajatelleeksi, mutta jotka kuitenkin olivat yhtä ratkaisevia ja
-tärkeitä. Hän luuli olevansa, ja hän olikin todella sangen jalomielinen
-vaatimuksissansa, kun hän ei ensinkään välittänyt miehensä rikkaudesta
-eikä hänen sukuperästänsä, vaikka tämä jälkimmäinen myönnytys olisi
-ollut hänelle jotensakin vaikea; mutta hän tahtoi, että hänen miehensä
-veti vertoja hänelle kasvatuksen ja sivistyksen suhteen; tahtoipa hän
-vielä, vaikk'ei hän sitä täysin itsekkään tiennyt, että hänen tässä
-suhteessa tuli olla häntä itseänsä vielä etevämpikin, ja hän tunsi
-voivansa rakastaa häntä ainoastansa sillä ehdolla. Tämä ehto, jota
-hän piti varsin luonnollisena, sentähden että hän ei tuntenut omaa
-henkistä etevyyttänsä, lisäsi vielä hänen vaalinsa vaikeutta. Hän
-oli sangen hyvin tullut huomaamaan, että suurin osa niistä nuorista
-miehistä, joitten hyvänluontoisuutta hänelle kehuttiin, oli saanut
-äitinsä helmoissa tuollaisen hellän ja kuolleen kasvatuksen, jonka
-virkistymistä parooni Val-Chesnay oli saanut hänet epäilemään. Niistä,
-jotka jo hyvissä ajoin olivat tulleet aikakautemme vilkkaan virran
-valtaan, oli useammat tarttuneet kiinni yleiseen vapaamielisyyteen.
-Paraat näyttivät hänestä poikamaisilta. Hänen ajatusvoimansa ja
-karakteerinsa varhainen kypsyminen kaipasi oikeastansa miestä,
-joka jo oli jättänyt nuoruuden ajat. Mutta heidän joukostansa,
-joilla muuten Pariisin elämässä on sangen vähän edustajia, hän näki
-vakavimpienkin miesten rakastavan turhuutta, ja jos sattumus joskus
-vei hänet sellaisten henkilöitten pariin, jotka todella olivat
-kuuluisia ansioittensa ja etevyytensä puolesta, niin hän huomasi heti
-heidän olevan sangen vapaita ajatuksissansa ja usein yhtä vapaita
-elämässänsäkin.
-
-Kun Sibylla oli jatkanut salaisia havannoitansa koko alkupuolen sitä
-talvea, joka seurasi Saint-Germain'in maa-elämää, niin alkoi hänen
-rohkeutensa lannistua ja hän alkoi luulla, että hän, niinkuin hänen
-iso-isänsä oli sanonut, etsi harvinaista poikkeusta, jota ei ollut
-olemassa. Kentiesi hän oli oikeassa; mutta siinä erehtyi hän, että
-hän tämän johdosta päätti, ett'ei hänen sydämensä koskaan taipuisi.
-Sellainen sydän, kuin hänellä oli, ei milloinkaan taivu järjen
-todistusten kautta; myrsky pauhaa siinä, koska se tahtoo, eikä silloin
-kun käsketään. Järjellisinkin mietiskely ja ylevimmänkin sielun
-päätökset auttavat epäilemättä näitten myrskyjen voittamiseen, vaan ne
-eivät milloinkaan voi niitä nostaa eikä estää.
-
-Niitten perheitten joukossa, joissa Sibylla oli tutustunut isoäitinsä
-kautta, oli eräs, joka häntä veti puoleensa jollakin salaisella
-lumousvoimalla. Se oli leski herttuatar de Sauves'in perhe. Hän asui
-ainoan poikansa, Sauves'in herttuan, ja miniänsä, nuoren herttuattaren
-kanssa eräässä komeassa palatsissa Saint-Honoré'n esikaupungissa.
-Tämä perhe, jonka kynnyksen yli vanha herttuatar, ottamatta lukuun
-erästä kummallista poikkeusta, josta sittemmin puhumme, ei sallinut
-astua kuin hänen kiivaan ylimyksellisen tahtonsa kovin rajoittaman
-joukon, ei näyttänyt tarjoavan sitä, mikä Sibyllalle saattoi olla
-tärkeätä. Kuitenkin hän tunsi joka kerta, kun hän siellä kävi,
-jonkinlaista hämärää liikutusta, joka hänestä tuntui suloiselta ja
-jonka syytä hän tuskin uskalsi itsellensä tunnustaa; sillä niin
-luonnotoin se oli. Tämä outo tunne oli yhteydessä erään hänen elämänsä
-aikaisimpien muistojen kanssa, joka oli tavattoman selvänä säilynyt
-hänen mielessänsä: se oli hänen kohtauksensa Férias'in puistossa erään
-Raoul nimisen tuntemattoman herran kanssa, jonka kasvojen piirteet,
-puhuttelu ja koko olento, sekaantuneina hänen lapsuutensa satumaisiin
-kuvaelmiin, olivat painuneet ihanina ja runollisina hänen mieleensä.
-Nimi Raoul oli hänestä rakas, melkeinpä pyhä. Lukija kentiesi muistaa,
-kuinka ehdottomasti hämmästyen hän oli kuullut Klotildan ensimmäisen
-rakkautensa kertomuksessa käyttävän tätä nimeä. Ja tämä sama nimi, jota
-niin usein mainittiin de Sauves'in saleissa, teki ne Sibyllalle niin
-kummallisen ihastuttaviksi.
-
-Hän tosin ei hetkeäkään ajatellut, että sillä Raoul'illa, jonka nimeä
-hän kuuli usein mainittavan rouva de Sauves'in luona, oli mitään
-yhteyttä Férias'in puiston ihanan prinssin kanssa; mutta hän ei
-saattanut epäilläkään, että hän oli juuri sama Raoul, jonka hiukan
-kaunistellusta rakkaudesta ja epätoivoisesta Persiaan lähdöstä Klotilda
-oli jutellut. Sibyllan oli muuten täytynyt tehdä tämä keksintö yksin,
-sillä hänen vanhalle ystävättärellänsä Klotildalla, jonka kanssa hänen
-välinsä Pariisissa oli jotenkin kylmä, oli syytä olla sitä hänelle
-ilmoittamatta. Mutta Sibylla oli helposti tuntenut nuoressa Sauves'in
-herttuattaressa, syntyisin Blanche de Guy-Ferrand, tuon ystävättären
-luostarin ajoilta, jota Klotilda niin vähän rakasti ja jota hän oli
-kuvannut pienessä romaanissansa uroonsa serkuksi. Ei tarvinnut suurta
-arvaamiskykyä tullaksensa vakuutetuksi, että eräs kreivi de Chalys,
-jota nuori herttuatar nimitti _Raoul serkuksensa_, ja joka oli palannut
-Persiasta muutama kuukausi sitten, oli sama onnellinen mies, joka
-ennen voitti itsellensä koko tyttö-kasvatuslaitoksen yksimielisen
-rakkauden. Sibylla luuli, että se uteliaisuus ja erityinen huomio,
-jota tämä henkilö useammista syistä hänessä herätti, oli epäilemättä
-haihtuva, niinpian kuin hän sai hänet nähdä. Mutta kreivi ei rakastanut
-seuraelämää, ja Sibyllan ei onnistunut koskaan häntä tavata, ei edes
-rouva de Sauves'in luona, missä hän tiesi hänen kumminkin käyvän
-jokseenkin usein. Tämä sattumus, joka Pariisin elämässä ei ole
-ensinkään harvinaista, huolestutti kuitenkin neiti de Férias'ia,
-sentähden että hän luuli tuntevansa, ett'ei hänen ja herra de Chalys'in
-väli ollut varsin luonnollinen, ja salaisessa levottomuudessansa
-hän väliin kuvitteli mielessänsä näkymättömiä käsiä (luultavasti
-poppamiesten), jotka lakkaamatta koittivat pitää heitä erillänsä.
-
-Sangen halukkaasti hän kuunteli tätä näkymätöntä serkkua koskevia
-pienempiäkin erityisseikkoja, joitten johdosta hän alkoi luulla, että
-hra de Chalys oli erittäin etevä ja kuuluisa mies, ehkäpä sentähden
-että häntä harvoin sai nähdä; mutta nuorille tytöille välttämätöin
-varovaisuus ja se erityinen kainous, jota tämä tärkeä asia hänessä
-herätti, estivät Sibyllaa tyydyttämästä uteliaisuuttansa suorempaa
-tietä. Vaikka vanha herttuatar de Sauves osotti hänelle innokasta
-mieltymystä, niin hän jo punastui ajatellessansakin kysellä häneltä
-jotakin kreivi Raoul'ista. Hän olisi mieluummin tahtonut koettaa
-onneansa kääntymällä nuoren herttuattaren puoleen, jota kohtaan hän
-tunsi elävää myötätuntoisuutta; mutta tämän nuoren naisen käytös
-Sibyllaa kohtaan oli niin kummallinen, ett'ei se suinkaan kehottanut
-häntä uskomaan hänelle salaisuuksiansa. Hän osotti yleensä häntä
-kohtaan kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, jotka vivahtivat melkein
-vastenmielisyyteen, vaikka hän toisinaan taas lähestyi häntä ikäänkuin
-jonkin salaisen ja mahtavan voiman pakotuksesta, jota Sibylla ei
-saattanut käsittää. Silloinkin kun hän kohteli häntä mitä kylmimmällä
-tavalla, tuo oikullinen herttuatar loi kuitenkin salaa Sibyllaan
-silmäyksiä, jotka ilmaisivat selittämätöintä uteliaisuutta ja intohimoa.
-
-Me tahdomme lukijalle selittää tämän nuoren naisen salaperäistä
-käytöstä Sibyllan suhteen, samalla kuin esitämme hänelle uusia tuttavia.
-
-
-
-
-IV.
-
-Herttuatar Blanche.
-
-
-Blanche de Guy-Ferrand, Sauves-Blanchefort'in herttuatar, jota
-kutsuttiin herttuatar Blanche'ksi, oli lyhyt, ei tosin kaunis,
-eikä juuri sievä, mutta ihastuttava olento. Hän oli hento ja pieni
-ja hänellä oli vaaleahkot hiukset ja siniharmaat silmät, joitten
-valkoiset ripset olivat melkein näkymättömät. Näytti siltä kuin turhan
-tarkka taiteilija olisi muodostanut hänen hienot, hiukan lapselliset
-kasvonpiirteensä. Se mikä teki hänet huomiota herättäväksi naiseksi,
-oli se sulous, mikä loisti hänestä kiireestä kantapäähän, ja hänen
-erityinen taitonsa pukeutua somasti. Hän oli todella omin käsin
-pukenut itsensä, kammannut ja kiehkuroinnut hiuksensa niin täydellisen
-sopusointuisesti, että oli mahdotointa olla mielessänsä kuvailematta,
-kun näki hänet hänen iltapuvussansa, että hän oli juuri äsken jossakin
-tenhokasvitarhassa kuutamolla puhjennut ruusu.
-
-Hän oli viisi vuotta sitte mennyt naimisiin herttua Oswald-Louis
-de Vital de Sauves'in kanssa, joka oli paria kymmentä vuotta häntä
-vanhempi, mutta vielä sangen kaunis ja miellyttävä mies. Herttua oli jo
-liki neljänkymmenen vuotias ja naiminen oli hänestä jo yhtä mahdotonta
-kun turkkilaiseksi muuttuminen, kun hän sai äitinsä puolelta kestää
-vimmattua ahdistusta, joka pakotti hänet kunniallisen puolustuksen
-jälkeen antautumaan, vaan ei kuitenkaan ilman ehdoitta.
-
--- Äiti hyvä, hän sanoi hänelle silloin, iloisessa mielessänsä
-huolettomuus ja salainen suru, te tiedätte hyvin ja minä tiedän sen
-itsekin, että teidän kyynelenne pakottavat minut varemmin tai myöhemmin
-myöntymään. Mitä pikemmin sitä parempi; mutta lohdutuksekseni teidän
-pitää myöntymän muutamiin ehtoihin, minä pyydän sitä. Minulla ei ole
-mitään, äitini, teidän viisaita mielipiteitänne vastaan, sillä minä
-hyväksyn ne, vaikka te kukaties usein erhetytte niitten suhteen aina
-intohimoihin ja ennakkoluuloihin asti; mutta se suunta, jonka te
-olette elämälleni antaneet, ja jota minä kiltisti olen noudattanut,
-ei ole jättänyt minulle muuta iloa tässä maailmassa, kuin sellaisia
-nautinnoita ja tapoja, joista minun olisi sangen vaikea luopua,
-ja jotka paha kyllä eivät sovi naineelle miehelle. Minä sanon
-vielä kerran, en tahdo teitä moittia; te olette luullut tehneenne
-velvollisuutenne ja kukatiesi olette sen tehneetkin... Mutta asia on
-arveluttava, ja pari suoraa sanaa lienevät anteeksi suotavat... No
-niin, te ette ole milloinkaan sallineet minun laskeutua polvilleni,
-niinkuin te sanotte, vuosisatamme Baalin eteen... Mikä on ollut siitä
-seurauksena? Te ette ole voineet minua kaappiin sulkea. Minä olen
-hengittänyt, joko onneksi tai onnettomuudeksi aikani ja maani ilmaa:
-minulla on aikalaisteni kaikki viat, vaan ei heidän ansioitansa.
-Minä en ole hyvä, minä olen kelvoton. Jumala nähköön! teissä paloi
-salainen viha kuningas Ludvig Filippiä vastaan... niinkuin luulen; te
-olisitte minut kironnut, jos olisin aikonutkaan hänen hallitessansa
-pyrkiä johonkin virkaan tai arvoon... Te olette riemuinnut hänen
-kukistuksestansa... no hyvä! Tasavalta, joka ensin saattoi teidät
-ilosta hypähtämään, on herättänyt teissä yhtä vastenmielisiä tunteita;
-te olette suuresti iloinneet kaikista onnettomuuksista, jotka sitä ovat
-kohdanneet... Tämä on oivallista! Mitä tulee nykyiseen hallitukseen,
-ainakin tähän saakka olette siltä kieltäneet suostumustanne... Vielä
-oivallisempaa! Mutta koko tänä aikana... mitä on minusta tullut?
-Täytyihän toki elää! Veri kiehui suonissani, Minä en saattanut
-vuodattaa sitä taistelutanterella; en saattanut viihdyttää sen
-kuumuutta millään diplomaattisilla puuhilla... Siitä seurasi että jäin
-kulissien taakse!... Olenko, äiti kulta, tuottanut teille liiaksi
-huolta näinä nuoruuteni aikoina! Olenko ollut syynä liiallisiin
-suruihin, Jumala paratkoon!... Ja kuitenkin kaikitenkin, ei minusta
-lopuksi sentään ole tullut varsin kelvotonta. Minusta olisi saattanut
-tulla kurja, ytimiin saakka pilaantunut roisto, ja kuitenkin olen
-pysynyt kilttinä lapsena, koska minulla kaikesta tästä huolimatta,
-on hyvä äiti, ja se asia tukee aina miestä; mutta minun on ikävä,
-sitä en teiltä salaa... Mutta minä olen ruvennut saamaan jonkinlaista
-tyydytystä huveistani: minä rakastan metsästystä, hevosia, kaunista
-karjaa... ja minä olisin tahtonut muuttaa maalle, ja huvikseni puuhata
-sellaisissa toimissa... Alankin jo käydä tässä vähän liian lihavaksi,
-niin että jo olisi aika!... Te, äitini, ette saata lähteä Pariisista;
-sen vuoksi olenkin pitänyt pääkortteeriani teidän luonanne; mutta,
-niinkuin tiedätte, käyn rautateitse pari kertaa viikossa katsomassa
-fasaaniani ja härkiäni... Sellainen on tilani! Tänään olette
-minulle ilmoittaneet haluavanne, pitäen kohtuullista huolta sukumme
-pysyväisyydestä, että minä naisin neiti de Guy-Ferrand'in. Olkoon
-menneeksi! Minä suostun, äiti hyvä, ottamaan miespuolisia perillisiä
-teidän vanhuutenne iloksi, vaan oman vanhuuteni harmiksi. Mutta... nyt
-tulee vaatimukseni!... niitten useitten matkustuksien aikana, joita
-mainittu Sauves'in herttua tuontuostakin tekee maalle, ja joita hän
-tahtoo pitkittää, -- sekä omaksi että hevostensa ja härkiensä eduksi,
--- leski herttuatar suostuu, tehden valallisen vakuutuksen (ja on
-tietty, ett'ei vala ole pilkantekoa!), suostuu laittamaan niin, että
-nuori herttuatar kärsivällisesti kestää mainitun herttuan poissaoloa,
-sekä suostuu samalla pitämään huolta ja salaisesti vartioimaan nuorta
-herttuatarta, oli se sitten hänen omaksi onneksensa tai mainitun
-Sauves'in, Blanchefort'in y.m. paikkojen herttuan kunnian sekä
-sukuperän puhtauden säilyttämiseksi.
-
-Avioliitto pantiin tällä välipuheella toimeen. Neiti Guy-Ferrand antoi
-tavallisella hiukan surumielisellä huolettomuudellansa itsestänsä tehdä
-herttuattaren. Hänen nuorena tyttönä ollessansa ei häntä oltu huomattu.
-Mutta kun tuo nuori vaimo kerran oli saanut ylkänsä kihlalahjat
-käsiinsä, niin hän tiesi niitten avulla heti hankkia itsellensä paikan
-etevimpien tähtien joukossa. Mutta hänen kääpiönsuloutensa muodosti
-hänen miehensä rotevalle ja hyvinvoivalle kauneudelle vastakohdan, jota
-ensiksi alkoi nauraa juuri hänen puolisonsa.
-
--- No poikani, vanha herttuatar sanoi eräänä päivänä, viitaten
-siihen onnelliseen muutokseen, minkä naiminen oli vaikuttanut hänen
-miniässänsä, näyttää siltä, kuin olisitte onnellisia; tässä on
-vastakohta sille sadulle, missä timantit muuttuvat pähkinöiksi: tässä
-on pähkinä muuttunut timantiksi!
-
-Tähän vastasi herttua hullumaiseen tapaansa, joka häntä miellytti,
-höystäen sitä vielä hiukan paksulla painolla:
-
--- Aivan niin, äiti hyvä!... Vaimoni vaan ei olekaan vaimo, vaan kukka;
-häntä ei saateta omistaa, vaan häntä haistetaan!
-
-Tästä huolimatta hän sai kaksi poikaa aivan herttuallisen sopimuksensa
-mukaan; mutta yhtä uskollisesti hän noudatti suostumuksensa muitakin
-kohtia ja hän alkoi vähitellen elää totuttua tapaansa: kesät hän
-asui vaimoinensa Sauves'in linnassa ja vei hänet jalomielisesti
-talviksi Sauves'in palatsiin, ja sill'aikaa kun hän itse käytti aina
-pari viikkoa joka kuussa metsäinsä ja hevostensa hoitoon, hän antoi
-nuoren herttuattaren nauttia Pariisin huvituksia hänen sangen lempeän
-anoppinsa tarkastuksen alaisena. Hän oli tällä tavoin saavuttanut
-oivallisen aviomiehen maineen, ja varma on, että huonompiakin löytyy.
-
-Herttuatar Blanche oli jo muutamia vuosia nauttinut tämän avioliiton
-rauhallista suloisuutta ja hän näytti jo itsekin tyytyvän onneensa, kun
-hän eräänä iltana, hänen käydessänsä äitinsä, rouva de Guy-Ferrand'in
-luona, joka oli kipeä, kummaksensa tapasi siellä pesävalkean ääressä
-orpanansa Raoul de Chalys'in, joka oli samana aamuna saapunut
-Marseille'sta, oleskeltuansa pitemmän ajan itämailla. Blanche'n
-isä oli ollut hra de Chalys'in holhooja, sillä hän oli jo lapsena
-jäänyt orvoksi, ja hra de Guy-Ferrand'in kuoleman jälkeen hän oli
-pitänyt huolta hänen leskestänsä, kuin omasta äidistään. Hänen
-ja Blanche'n suhde oli siis jättänyt jo aikoja sitten tavallisen
-orpanuuden rajat. Kuitenkin osotti tuo nuori vaimo, tavattuansa hänet
-niin monen vuoden kuluttua, enemmän kummastelua kuin ihastusta ja
-otti, hänen veljelliseen syleilyynsä vastatessansa, oikein erityisen
-herttuattarellisen ryhdin. Hän teki hänelle muutamia välttämättömiä
-kysymyksiä ja vaipui sitten kylmään äänettömyyteen, sill'aikaa kuin
-hänen äitinsä jatkoi innokasta kyselemistänsä, jota Blanche'n tulo oli
-keskeyttänyt. Sitten rouva de Guy-Ferrand tunsi suurta väsymystä ja
-lähti pois, pyytäen Raoul'ia olemaan rouva de Sauves'in seurana siksi
-kun tämän vaunu tulisi häntä noutamaan.
-
-Tämä kahdenkesken-olo oli alussa aivan äänetöntä; herra de Chalys
-katseli nuorta herttuatarta hämmästyneellä uteliaisuudella.
-
--- Serkkuni, hän sanoi yht'äkkiä, minä saan onnitella teitä kahdesta
-asiasta: ensinnäkin on teistä tullut varsin sievä rouva, ja toiseksi
-minä tiedän, että olette onnellinen vaimo, ja jos mikään saattaa minua
-huvittaa tässä surullisessa maailmassa, niin se on tämä.
-
-Blanche loi silmänsä häneen, ja kreivi näki, että niitä peitti kostea
-verho; hän koetti kuitenkin vastata ja hymyillä, mutta hänen huulensa
-liikkuivat sanoja löytämättä ja kyyneltulva vieri hänen poskillensa;
-Raoul, ollen hämmästyneenä ja epäilevänä, teki liikkeen häneen päin,
-mutta hän pidätti häntä kädellänsä ja lähti suoraapäätä huoneesta.
-
-Kreivi Raoul oli hetkisen kuin lumottuna, silmät luotuina siihen, oveen
-päin, mistä hän oli nähnyt serkkunsa Blanche'n menevän; sitten sanoi
-hän laskien kätensä rinnallensa:
-
--- Oi Jumalani! Mitä tämä merkitsee?
-
-Hän näytti miettivän, pudisti surullisesti päätänsä ja sanoi hetkisen
-kuluttua:
-
--- En tiedä, mitä tehdä! Pitääkö jälleen lähteä tieheni?... Tämä on
-todellakin kaunista!... Takaisin siis Persiaan!... Oi Herra Jumala!
-
-Kun hän vielä oli tässä hämmästyksen tilassa, ovi aukeni ja nuori
-herttuatar astui sisälle silmät punaisina, mutta hymyilevin huulin. Hän
-ojensi hänelle kätensä ja sanoi suloisesti:
-
--- Ei se ole mitään, suokaa anteeksi... Älkää lähtekö vielä;
-jutelkaamme!
-
-Ja hän heittäytyi erääsen nojatuoliin. Oikein tulvana uhkui hänen
-huuliltansa kysymyksiä hänen matkansa ja vaiheittensa johdosta. Tämä
-saattoi heidät iloisemmalle tuulelle, ja he nauroivat keskenänsä.
-
--- Kas niin, Raoul sanoi, te olette nyt samallainen kuin ennenkin, kun
-olin teidän veljenne; nyt olen iso-isänne. Oi kuinka vanhana pidän
-itseäni!... Hyvää yötä, serkkuni!
-
-Kun hän aikoi lähteä, Blanche muuttui yht'äkkiä totiseksi. Ojentaen
-hänelle kätensä Raoul kysyi:
-
--- Saanko joskus käydä teitä katsomassa?
-
--- Toivoakseni useinkin, nuori vaimo vastasi; niinkuin itse vaan
-tahdotte!
-
-Kreivi Chalys lähti täältä erään ystävänsä luo, joka asui, oppinut
-mies kun oli, rue Servandon'in varrella. Hänen nimensä oli Louis
-Gandrax; ja hänellä oli kunnia likemmin tuntea neiti de Férias'in,
-jossa hän oli herättänyt tavallista suurempaa huomiota. Sibylla oli
-suuresti hämmästynyt, kun hän näki, että tämä plebeji oli päässyt
-niin likeiseen tuttavuuteen de Sauves'in jotenkin ylhäismielisessä
-perheessä. Tehden poikkeuksen, jota herra Gandrax'in sangen vapaitten
-ja teeskentelemättömäni mielipiteitten tähden oli vielä vaikeampi
-selittää, vanha herttuatar osotti hänelle sellaista imartelevaa
-jumaloimista, jota hän tuskin soi vanhan Ranskan kunniakkaimmillekaan
-nimille. Tämän säännöttömyyden syy on hiukan naurettavaa laatua.
-Herra Gandrax, joka oli alhaista säätyä, oli nuoruudessansa jonkun
-aikaa harjoittanut lääkärintointa ja oli siinä hyvin menestynytkin;
-mutta vaikka hän olikin köyhä, niin hän oli kuitenkin jättänyt pian
-tieteensä tuottavan puolen ja jatkanut laboratoorissansa puhtaan
-tieteen tutkimuksia. Kun hänellä oli hyvät luonnonlahjat ja väsymätöin
-työn-into, niin hän oli vähässä ajassa kohonnut aikansa kuuluisimpien
-tiedemiesten joukkoon, ja tehtyänsä muutamia loistavia keksinnöitä
-kemian ja fysiikan alalla, hän oli jotensakin nuorena päässyt Akademian
-jäseneksi. Hän oli viidenneljättä vuotias, ei juuri kaunis, mutta
-miellyttävä mies. Hänen säännölliset kasvonpiirteensä ja korkea otsansa
-ilmaisivat raudan lujuutta; hänen silmänsä olivat samalla kertaa
-sekä tuliset että vakavat; hänen keveä, selvä, tyyni ja pisteliäs
-puhetapansa vastasi hänen olentonsa kylmää ja ylevää omituisuutta.
-Hän oli radikaalinen demokraatti ja jäykkä materialisti, vaikk'ei hän
-siitä enemmän kerskannut, kuin hän sitä salasikaan. Kaikesta päättäen
-hän oli siis oudonlainen vieras herttuatar de Sauves'in pöydässä,
-herttuattaren, joka sekä politiikin että uskonnon kysymyksissä pysähtyi
-vasta toiselle puolelle vuoria.
-
-Kuitenkaan herttuatar ei ollut onnellinen, joll'ei hra Gandrax ollut
-hänen vieraittensa joukossa, vaikka kohta tämä onni olikin hänelle
-jotensakin kallis. Tällä kummallisella naisella, joka oli sangen
-hurskas, nerokas, vakavasti valmis kaikkiin uhrauksiin ja kärsimyksiin,
-oli ainoastaan yksi heikko kohta. Hän pelkäsi tavattomasti kuolemista,
-luonnollista kuolemista, tavallista kuolemista ja vuoteelle kuolemista.
-Hän sairasti hermotautia, joka ilmaantui milloin missäkin muodossa ja
-oli syynä hänen kaikkiin kipuihinsa. Noin kymmenkunta vuotta takaperin
-oli häntä kohdannut ankara hermotaudin puuska, ja sattumus oli
-tahtonut, että, kun hänen vakinainen lääkärinsä osui olemaan poissa,
-kutsuttiin avuksi hra Gandrax'ia, joka silloin asui lähellä häntä.
-Hänen taitonsa, hänen varmat ja rauhoittavat sanansa ja etenkin hänen
-olentonsa luja tenhovoima olivat ihmeellisellä tavalla karkoittaneet
-ne daimonit, jotka vaivasivat vanhan herttuattaren hermoja. Tästä
-pitäin hän oli alkanut osottaa hra Gandrax'ille hellää ystävyyttä; hän
-oli pyytänyt häntä edelleenkin pitämään hänestä huolta, ja hän olikin
-suvainnut ruveta herttuattaren yksin-omaiseksi lääkäriksi. Tästä hän
-oli suuresti kiitollinen; hän uskoi varmaan, että herra Gandrax oli
-ainakin kymmenisen kertaa pelastanut hänen henkensä; hän toivoi, että
-hän sen vieläkin pelastaisi, ja toivoipa hän, että hän sen pelastaisi
-aina. Se ihailu, jota hän osotti tätä suojelijaansa kohtaan, yhtyneenä
-siihen kammoon ja kauhuun, jota nuoren oppineen valtiolliset ja
-uskonnolliset mielipiteet hänessä herättivät, saattoi herttuattaren ja
-hänen lääkärinsä jotensakin samallaiseen keskinäiseen tilaan, missä
-Ludvig VI ja hänen astrolooginsa olivat.
-
-Louis Gandrax osotti häntä kohtaan ylevää, melkeinpä isällistä
-myötätunteisuutta; häntä huvitti samalla se tehokas ja melkein
-loukkaava vaikutusvalta, minkä hän oli saavuttanut de Sauves'in
-tavattoman puhdasverisessä perheessä. Hän käyttikin sitä, vaikk'ei
-hän ollutkaan mikään seuramies, suurella varovaisuudella ja
-luonnollisuudella; mutta hänen lievimmätkin sanansa pelästyttivät
-kuitenkin, kuin räjähtävä pommi, tuota ankaran puhdas-oppista seuraa.
-Herttuatar parka, joka oli oikein pieni tenhotar sulostuttamaan
-Ludvig XIV:n aikaisten vanhojen naisien yksinkertaista ja nunnamaista
-käytöstapaa, pani koko neronsa liikkeelle, saadaksensa tavalliset
-vieraansa suvaitsemaan hänen pelastajansa säälimätöntä puhetapaa. Kun
-herra Gandrax oli hänen luonansa päivällisellä, joka tapahtui niin
-usein kuin mahdollista, niin hän imarteli ja mairitteli häntä sekä
-pyysi häntä sekä silmäyksillä että sanoilla mukaantumaan vaikka kuinka
-vähän tahansa toisten mielipiteisin ja tapoihin.
-
--- Mutta, Gandrax, hän sanoi hänelle, leikki syrjään, uskottehan toki
-Jumalaan?
-
--- Epäilemättä, hyvä herttuatar, Gandrax vastasi kylmäverisesti,
-kaikkisuuden Pan nimiseen jumalaan!
-
--- Mutta ainakin, hän jatkoi tuokion kuluttua, on eräs asia, josta
-paljon puhutaan, ja johon tekin, ystäväni, luultavasti uskotte: se on
-rakkaus.
-
--- Josko uskon sitä, rouva! Gandrax vastasi ikäänkuin häntä olisi
-pistetty; kuinkas sitten! Rakkaus on eräitten päälaen ja takaraivon
-kalvojen keskinäistä väräjämistä!
-
-Tapahtuipa väliin, ett'ei vanha herttuatar enää jaksanut häntä
-kuunnella.
-
--- Oi, ystäväni! hän huudahti eräänä päivänä, eiköhän Jumala minulle
-koskaan anna niin paljon rohkeutta, että saattaisin näyttää teille ovea?
-
-Louis Gandrax'in maine, hänen vapaamielisyytensä ja hänen kummallinen
-tuttavuutensa de Sauves'in perheessä eivät olleet ainoat syyt,
-minkätähden hän herätti Sibyllan huomiota: hänen suustansa hän kuuli
-useimmiten Raoul'in lumoavan nimen. Hän puhui herra de Chalys'ista aina
-vakavalla kunnioituksella, jossa ei milloinkaan ollut hänen puheessansa
-niin tavallista ivallisuutta. Hän tiesi, että he olivat likeisessä
-ystävyydessä, ja että hra Gandrax oli ollut koko Raoul'in pitkän
-poissaolon aikana hänen harras ja melkein ainoa kirjeenvaihtajansa.
-Ainoastansa tämän tähden hänen hiukan oudot ja vastenmieliset kasvonsa
-saivat Sibyllan silmissä lempeämmän värin, ja hän alkoi tuntea melkein
-myötätuntoisuutta tätä miestä kohtaan, joka muuten tuntui olevan
-hänestä yhtä etäällä, kuin maa on taivaasta.
-
-Jo samana aamuna, kun Raoul saapui Pariisiin, oli hän käynyt Louis
-Gandrax'in luona ja viettänyt hänen seurassansa osan päivästä. Hiukan
-kummastellen Gandrax siis näki kreivin jälleen kello 11:n aikaan
-illalla tulevan hänen luostarimaiseen työhuoneesensa, missä hän
-askaroitsi pienen ylioppilaslampun valossa.
-
--- Hyvä! hän sanoi. Hyvä, että tulit toistamiseen... eihän sinulle
-mitään liene tapahtunut?
-
--- Ei mitään erinomaista, Raoul sanoi. Asia kannattaa kuitenkin
-kertomista. Ottaen erään tuolin, hän jatkoi: -- Pahus, kun sinun
-luonasi saa huonosti istua! Minä pyydän sinua, osta minun mielikseni
-nojatuoli, vaikka sillä sitten olisi Utrechtilainen päällystin! --
-Ajatteleppas, ystäväni, miten auttamatoin lurjus minä olen! Tuskin olen
-ollut päivän Pariisissa, kun jo olen joutunut seikkailuihin.
-
--- Mene jo tiehesi! nuori tiedemies sanoi.
-
--- Sieltä juuri tulen, ystäväni, vastasi kreivi, ja kysymys onkin,
-pitääkö minun heti taas lähteä. Ensinnäkin, on minun moittiminen
-itseäni siitä, että olen salannut sinulta jotakin: rikokseni on niiltä
-ajoilta, kun läksin Persiaan. Minä uskotin sinua, ett'ei tähän matkaan
-ollut muuta syytä kuin uteliaisuuteni ja taiteilijan harrastukseni.
-Asian laita ei ollut ihan niin; mutta koska sellainen ystävyys, kuin
-meidän, ei välitä ensinkään salaisuuksista, niin katsoin tosiaan
-turhaksi niitä sinulle ilmoittaa... etenkin kun tuntuivat vähän
-naurettavilta. Tunnethan serkkuni, herttuatar Blanche'n?
-
--- Tietysti, koska tavallisesti pelastan hänen anoppinsa hengen joka
-viikko.
-
--- Sinä muistat sen erityisen ystävyyden, jota osotin hänen äitiänsä ja
-häntä itseänsä kohtaan. Kolmena neljänä vuotena kävin säännöllisesti
-rouva de Guy-Fenrand'in kanssa luostarissa, missä hänen tyttärensä
-sai kasvatuksensa. Minusta tuo pienokainen oli tytön nupukka... jota
-pidin sangen hyvänä... mutta siinä oli kaikki! Ulkonäöltänsä, hän ei
-juuri ollut suloinen... muuten oli hän nukke! Muuten naiminen ei minua
-ensinkään miellyttänyt. Mutta... jokin epäselvä ääni... joka saattoi
-olla pelkkää itserakkautta... kuiskasi minulle, että pienokainen piti
-minua varsin verrattomana, ja että hänen äitinsä salaa katsoi meidän
-yhdistystämme kuin kohtalon kirjaan kirjoitettua määräystä... Tämä
-saattoi minut pelkäämään selityksiä, selkkauksia ja ikävyyksiä; sanalla
-sanoen, ajattelin: lyhin tie paras, ja pistin yht'äkkiä pillit pussiini
-paria kolmea kuukautta ennen kuin serkkuni pääsi luostarista... ja
-lähdin Persiaan!
-
--- Heikkoutta! Gandrax jupisi. Entä sitte?
-
--- Eräästä sinun ensi kirjeistäsi sain Ispahan'issa tietää Blanche'n
-ja Sauves'in herttuan naimisen... Minä kiitin siitä Allah'ta isossa
-moskeessa... Kuitenkin, varovaisuuden tähden, tahdoin antaa tämän
-avioliiton rauhassa vahvistua ja juurtua... Oleskelin vuoden Persiassa,
-vuoden Konstantinopelissa, vuoden Kairossa, vuoden... en enää muista
-missä!
-
--- Kreikassa! Gandrax sanoi.
-
--- Aivan oikein. Kreikassa... ja palaan kotiin. -- Tän'iltana menen,
-päivällisen jälkeen, tervehtimään täti de Guy-Ferrand'ia, niinkuin
-velvollisuuteni olikin... Vastaan-otto on alussa vähän kylmä...
-Sitten, koska hän on kelpo muija, ja koska muuten hänen tyttärensä on
-herttuatar, hän on pian yhtä ystävällinen kuin ennenkin... Tulee sitten
-nuori herttuatar sinne! Luulen huomanneeni, aina tervehdyssyleilystä
-jäähyväissyleilyyn saakka, hänen käytöksessänsä hieman salaista vihaa,
-kylmyyttä, liikutusta, hämmästystä... enkä tiedä mitä vielä!
-
--- Turhia! Gandrax sanoi, sinä väsytät kertomuksellasi! Hän, sinun
-serkkusi, jumaloi miestänsä, ja syystä kyllä, sillä hän on muhkea
-ulkonäöltään, juuri sopiva hänelle, ja on jo antanut hänelle kaksi
-lapsi kultaa!
-
--- Sinä puhut liiaksi, ystäväni, Raoul vastasi tyynesti. Tiedä siis,
-että sittenkuin rouva de Guy-Ferrand jätti minut yksikseni nuoren
-herttuattaren kanssa... Siitä on nyt neljännestä vaille tunti... minä
-tahdoin onnitella hänen onnellisuuttansa, jota sinäkin ylistät... Hän
-katsoo silloin ensi kerran minua silmiin, puhkee itkuun ja rientää
-viereiseen huoneesen.
-
--- O-oho! Gandrax sanoi rypistäen kulmakarvojaan.
-
--- Tuokion kuluttua hän palasi tointuneena ja osottihe lempeäksi,
-ystävälliseksi ja sisarelliseksi, mutta kaiken tämän ohessa hän ei
-ollut ensinkään luonnollinen ja hänen silmissänsä oli kuumeen tapainen
-loiste. -- No, quid dicis, Thomas? Mitäs tuumit, Tuomas?
-
--- Minä sanon, ett'et saa käydä häntä näkemässä.
-
--- Mahdotonta! Kuinka se kävisi laatuun, kun elää Pariisissa... eikä
-ole muuta tuttua perhettä kuin hänen? Se ei käy!
-
--- Palaa Persiaan sitten! Gandrax huudahti.
-
--- En tahdo palata Persiaan.
-
--- No mitä neuvoa sitten tahdot minulta?
-
--- En mitään; tahdoin vaan kertoa kummallisen tapauksen hullunkurisesta
-elämästäni, siinä kaikki!
-
-Herra de Chalys nousi ja käveli pitkin askelin huoneen lattialla.
-
--- Ei saata olla tällaisissa asioissa kokemattomampaa ihmistä kuin
-minä, alkoi Gandrax puhua; mutta lapsikaan ei saattaisi erehtyä sinun
-sijassasi sellaisen tapauksen seurauksien suhteen. Viikon tai vuoden
-kuluttua, jos annat virran viedä itseäsi, olet nuoren herttuattaren,
-ylhäisen miehen vaimon, sukulaisesi, melkeinpä sisaresi rakastelija, se
-on, sinä te'et selvään huonon työn, jota minä en hyväksy enkä kiitä.
-Dixi.
-
--- Vai niin! Raoul sanoi, keskeyttäen äkkiä kävelemisensä; vai huonon
-työn! Mikä on sitten se huono työ? Minkä johdosta niin sanot? Entä
-jos minä puolestani pidän sitä hyvänä? Jos tuo nuori nainen minusta
-on erittäin suloinen, jos tunnen olevani ihastunut häneen luonnon
-suloisimman lain mukaan, niin mikä toinen laki mielestäsi pakottaisi
-minua rikkomaan edellistä?
-
--- Kunniasi! Gandrax sanoi lyhyesti.
-
--- Kunnianiko? Raoul jatkoi kovemmalla äänellä. Käykäämme tänne,
-oppinut ystäväni... (ja hän osoitti laboratoorin ovea): sinä saatat
-noissa sulatuskauhoissasi näyttää minulle kaikki aineet, mitä luonnossa
-on, ja saatat selittää ne välttämättömät voimat, joitten vaikutuksesta
-ne itävät ja muodostuvat sokean äitinsä kohdussa... Telluriumissasi
-saatat sormellasi näyttää niitä voimia, jotka liikuttavat taivaan
-kappaleita avaruudessa ja logaritmeillasi saatat laskea niiden
-ikuiset kohtalon määräämät radat;... mutta minä suuresti epäilen,
-saatatko destilleeraamisillasi ja kummallisten kirjaisi tutkimisella
-saada selville sen voiman pienintäkään aihetta, jota tahdot minun
-tottelemaan, ja jota nimität kunniaksi. Miksi tottelisin sitä, mitä ei
-ole olemassa? Ole toki järkevä!
-
--- Sinä itse et ole järkevä, Gandrax sanoi. Jos tosivapaan ja
-mistään riippumattoman miehen arvo menettäisi kunniansa, niin sinä
-olisit siihen syypää! Mistä moititaan niitä, jotka, niinkuin mekin,
-ovat niskoiltansa heittäneet ihmiskunnan lapsuuden jumaluustarujen
-ikeen ja jotka toivovat, että koko maailma kerran tulee tällaiseen
-yhtäläiseen tasa-arvoon? Heitä moititaan siitä, että he tyhjiksi
-tekevät ne perus-aatteet, jotka ovat yhteiskunnan koossa pysymiselle
-välttämättömät ja että he uneksivat kaikkien maailman ihmisten
-voivan muuttua filosoofeiksi, jotka muka muodostaisivat järjettömien
-eläinten yhteiskunnan... No niin, sinä todella, niin vaikea kuin minun
-onkin sitä sanoa, annat aihetta tällaiseen syytökseen! Siitä, että
-Jumala on paljas hypoteesi, sinä johdat sen päätöksen, että hyve ja
-kunniakin ovat perättömiä käsitteitä!... Mutta se on tyhmyyttä. Enkö
-minä ole kunniallinen mies, minä?... Löydätkö elämässäni ainoatakaan
-vikaa?... Ja minkä tähden sellainen olen? Ensinnä ehkä ylpeydestä ja
-sentähden että voin näyttää noille vanhojen lahonneitten jumalien
-ihailijoille, että mitään uskomattakin saattaa olla etevämpi kuin
-he... Niin, epäilemättä siis ylpeyskin vaikuttaa, mutta myöskin
-ja ennen kaikkia se on järki, sanot mitä tahansa, joka sen tekee,
-sillä minä tunnustan siveellisellä järjestyksellä olevan lakinsa
-samoinkuin aineellisellakin, sillä tapojen puhtaus, jota ihmisen
-oma arvo vaatii, kunniallisuus, jota taas vaatii lähimmäisen arvo,
-rehellisyys, kohtuus ja kunnia ovat välttämättömiä pyöriä, jos tahtoo
-hyvää yhteiskunnallista konetta... Niin, minä tunnustan nämät lait
-välttämättömiksi ja minä noudatan niitä... Mitä kasvi ja tähti tekee
-aistin tai sattumuksen mukaan, sen minä teen järkeni mukaan... Siinä on
-minun etevyyteni, minun arvollisuuteni... Minä olen ihminen!
-
--- Sinä ylpeilet suuresti, veli kulta, luonnonlaadustasi! Raoul
-sanoi. Sinä elät, minä myönnän sen, kohtuullisesti kuin munkki; mutta
-minkätähden? Sentähden että se laimea neste, mikä suonissasi virtailee,
-on alkunsa saanut Alppien jäästä! Sinun on onni, sen tunnustan, olla
-puhdas kuin kuu; mutta siitä sinulla ei ole enemmän ansiota, kuin
-tuolla tähdelläkään siitä, että se on sammunut!
-
--- Ihminen on puhdas silloin, kun hän itse tahtoo, nuori tiedemies
-väitti kiivaasti; Ihminen on kaikkea, mitä hän tahtoo!... Sinä olet
-akka!
-
-Kreivi Raoul kohotti olkapäitään, purskahti heleään ja soinnukkaasen
-nauruun ja jatkoi jonkun aikaa ääneti kävelyänsä; sitten hän jatkoi:
-
--- Turhaan sinä, Louis, saarnaat minulle, siitä saakka kun lakkasin
-Jumalaan uskomasta, rehellisyyttäsi, hyvettäsi ja siveyslakejasi,
-niissä en näe mitään riittävää syytä, minkätähden hillitsisin halujani
-ja himojani... enpä edes, minkä tähden hillitsisin ruokahaluani!
-Se mikä on pahaa, on se, että niitten tyydyttämisestä saavutan
-jonkinlaista ilkeätä iloa ja katkeraa huvia... Tuntuu siltä kuin
-tahtoisin tulla ruhjotuksi...
-
--- Siinäpä se on! Gandrax sanoi nauraen. Tunnusta pois, sinä melkein
-toivot jotakin sellaista ilmestystä tai ihmettä. Tahdotko tietää,
-kuinka asian laita oikein on, Raoul? Sinä et ole epäuskoinen, vaan sinä
-niskottelet parempaa tietoasi vastaan! Sinulla ei ole asiasta varmaa
-vakuutusta, niinkuin minulla, vaan sinä teet itsellesi väkivaltaa!
-Mutta kapinoitsija edellyttää herran... Ja sinä, joka sanot olevasi
-järjellinen, elät saadaksesi kostaa Jumalalle, jota et usko olevan!
-
--- Se on totta! Raoul sanoi vilkkaasti; minun epäuskoni ei ole niin
-selvä ja niin luja, kuin sinun, vaan se on surullinen ja turvaton...
-Minä olen kapinoitsija, niinkuin sanot, ja murretut kahleeni ovat
-saattaneet ranteeni vuotamaan verta! Olen epätoivoissani, kun en
-taivaassa löydä lapsuuteni Jumalaa... Minä etsin häntä joskus kyynel
-silmin; mutta häntä ei enää ole! Hän on piiloutunut vuosisatojen
-pilvien taakse, ja minä haen häntä sieltä ja minä, toivon, että hän
-näyttäytyisi minulle edes silmänräpäykseksi, vaikkapa hänen vasamansa
-minut tappaisikin!
-
--- Taiteilija! Gandrax sanoi lempeästi ja ojensi hänelle kätensä.
-
--- Raoul tarttui tähän käteen ja puristi sitä lujasti.
-
--- En ole taiteilija enkä akka, hän sanoi, ja olen paha kyllä yhtä
-jyrkästi uskomatoin kuin sinäkin... Mutta minä olen ihminen jolla
-on verta suonissa ja intohimoja sydämessä... Ja ällös sinä, Louis
-ystäväni, milloinkaan oppiko tuntemaan, kuinka vähäpätöisiä esteitä
-ja horjuvia lohdutuksia järjen pätevimmätkin todistukset ovat mielen
-raivoa ja sydämen myrskyjä vastaan!
-
--- _Amen!_ Gandrax sanoi.
-
--- Puhukaamme toisista asioista, Raoul jatkoi yht'äkkiä, jälleen
-istuutuen. Onpa muutakin kummallista minulle tänään tapahtunut. Minä
-tapasin Champs-Elysées'illa, sangen komeissa, vaakunoituissa vaunuissa
-tuon ihanan olennon, josta olen sinulle ennenkin puhunut pari sanaa...
-joka oli samaan aikaan kuin serkkunikin luostarissa, jonka kuvan minä
-hätimiten kyhäsin ja joka lupasi... Mikä olikaan taas hänen nimensä?...
-Klotilda?...
-
-Nuori tiedemies hypähti seisomaan ja kysyi kylmästi, nojaten kamiinia
-vasten:
-
--- Klotilda Desrozais, vai kuka? Hän on tätä nykyä paroonitar de
-Val-Chesnay, ja, ainakin minun tietääkseni, sangen rikas, komea ja ylen
-siro.
-
--- Mitä! Olihan hän köyhä!... Kuka on hänen miehensä?
-
--- Eräs pieni, jäykkä ja vaaleanverinen herra, joka elää
-yksin-omaisesti kilpa-ajojen pölystä... ei juuri mikään erinomainen!
-Paroonitar on saanut hänet maalla satimeensa, tuonut hänet hänen
-äitinsä luota ja pannut hänet tohvelinsa alle, kuten sanotaan.
-
--- Sepä ei ole kumma... Puhutaanko hänestä?
-
--- Ei tähän saakka ainakaan, tietääkseni.
-
--- Se on ihmeellistä... Käykö hän serkkuni luona?
-
--- Tietysti... Minä tapaan hänet usein rouva de Sauves'in luona.
-Hän ylpeilee sillä, että hän on koonnut useita aikansa, kuuluisia
-henkilöitä luoksensa... Onpa hän kunnioittanut minuakin yhdistämällä
-minut tuttaviinsa: hän on kutsunut minua luoksensa maanantaisin.
-
--- Käytkö siellä?
-
--- Oh, kerran joka toinen kuukausi... voit arvata kuinka hauska minun
-siellä on?
-
-Saint-Sulpice'n kirkonkello löi yksi. Hra de Chalys nousi.
-
--- Luultavasti saan hänet nähdä Blanchen luona, sanoi hän, sytyttäen
-sikarinsa lampusta; se kenties olisi hauskaa.
-
-Tarttuen Gandrax'in käteen, hän jatkoi:
-
--- Sinä olet siis aina vaan onnellinen?
-
--- Täydellisesti!
-
--- Vaan en minä! Hyvää yötä!
-
-Ja hän lähti.
-
-Kreivi Raoul de Chalys oli jo pienenä jäänyt jommoisenkin omaisuuden
-herraksi: yhtähyvin hän oli palavan tiedonhalun ja velvollisuuden
-tuntonsa tähden uhrannut paljon vaivoja ja öitä henkisen kasvatuksensa
-hyväksi. Hän tahtoi oppia tuntemaan jokaisen aikansa kuuluisan miehen
-ja hänen intonsa oli johtanut hänet tieteellisiinkin harrastuksiin,
-joihin hänellä ei kuitenkaan ollut halua eikä taipumusta. Ikäänkuin
-jonkinlainen täydellisyyden kaipaus oli hänet ensin saattanut Louis
-Gandrax'in pariin, jonka suuret luonnonlahjat, puhdas elämä ja luja
-karakteeri olivat häntä ihastuttaneet, vaan eivät kuitenkaan häntä
-hallinneet; sillä vaikka nämät molemmat miehet olivat sangen erilaiset
-luonnonlaatunsa ja vaiheittensa puolesta, niin oli heissä kuitenkin
-jotakin korkeampaa yhtäläisyyttä, joka ei sallinut kummankaan
-ylivaltaa, vaan teki todellisen ystävyyden heidän välillensä
-välttämättömäksi. Louis Gandrax'in jäiseen kylmyyteen Raoul'in
-intohimoinen sielu ja tulinen mieli loi, kuten aurinko napamailla,
-sellaista lämpöä ja eloa, joka tuntui ihastuttavan ja suloisesti
-kiihoittavan nuorta tiedemiestä; Raoul puolestansa tunsi omituista
-iloa, kun hän sai kiihkeän epäilyksensä viihdykkeeksi kuulla ystävänsä
-suusta sattuvia ja rauhoittavia lauseita.
-
-Raoul, ollen yleensäkin taiteisin mieltynyt, tunsi erityistä taipumista
-maalaamiseen: hän oli innokkaasti koittanut edistyä tässä, ja
-harjoiteltuansa kymmenkunta vuotta salassa taidettansa, muutamat hänen
-harvat, mutta mainiot taulunsa olivat yhdessä harppauksessa tehneet
-hänestä mestarin. -- Kotiintulonsa seuraavana päivänä hän sulkeutui
-työhuoneesensa aikoen tauluiksi maalata muutamia sivuja itämaisesta
-albumistansa ja tehden sen hyvän päätöksen, että hän lakkaamattomalla
-työllä tukahuttaisi sen kiihkeän ja pahan viettelyksen, joka veti häntä
-de Sauves'in palatsiin. Mutta vaikka häneltä ei tahtoa puuttunut,
-niin hän ei kuitenkaan saattanut olla niin luja päätöksessänsä, että
-hän olisi hyljännyt sen päivälliskutsun, minkä rouva de Guy-Ferrand
-muutaman päivän kuluttua hänelle lähetti. Hän lähti siis sinne
-tyytyväisenä, että hän oli osottanut niin suurta lujuutta ja että
-hänellä nyt oli laillinen syy olla sitä osottamatta. Häntä hämmästytti
-suuresti hänen serkkunsa iloinen ja huoleton käytös. Seuraavana päivänä
-hän lähti hyvällä omatunnolla tervehtimään leskiherttuatarta, joka
-otti hänet sangen kohteliaasti vastaan; mutta hänen serkkunsa oli
-haukottelevinansa viuhkaimensa suojassa, sill'aikaa kun hän kertoi
-matkoistansa, ja hän oli jo kokonaan suuttua, kun nuori paroonitar
-de Val-Chesnay, syntyisin Klotilda Desrozais, astui saliin ja antoi
-toisen suunnan hänen ajatuksillensa. -- Klotilda ei puhunut hänelle, ei
-katsellut häntä eikä näyttänyt edes tuntevankaan häntä. Tämä harmitti
-häntä sitä enemmän, kun häntä häikäisi hänen kauneutensa hurmaava
-loisto. Lyhyen aikaa juteltuansa nuori paroonitar, ollen pois lähdössä,
-kääntyi erään puolikuolleen vanhuksen puoleen, joka sattui myöskin
-olemaan läsnä ja oli vetäytynyt erään esiripun verhoon, ja jota ei
-kukaan näyttänyt huomaavan.
-
--- Herranen aika! herra Vicomte, hän sanoi hänelle, en enää koskaan
-näe teitä luonani maanantaisin!... Mitä olen teille tehnyt?... Teitä
-ikävöidään suuresti!
-
-Tuntematoin vanhus näytti hämmästyvän ja kumarsi äänettä, kuten
-herännyt muumio; sitten nuori paroonitar, ollen nyt vasta tuntevinansa
-Raoul'in ja näyttäen tavattoman hämmästyneeltä, niinkuin se, joka
-huomaa juuri tehneensä tyhmyyden, lausui sopertaen:
-
--- Jumalani!... minä olisin sangen iloinen, herra... minä otan vastaan
-maanantai-iltoina... Herranen aika! herra de Chalys, luulen minä?
-
--- Niin, rouva.
-
--- No hyvä, herrani, rouva de Sauves'in ystävälle ja sukulaiselle ei
-tarvinne sanoakaan, että hän on sangen tervetullut luokseni!
-
--- Minä kiitän, rouvani! Raoul sanoi kumartuen maahan asti; ja hän
-lisäsi itseksensä, jälleen istuuduttuansa: -- Hän on yhä vielä sangen
-viehättävä!
-
-Kun Klotilda tämän kömpelömäisen hyökkäyksensä kautta oli taas
-virittänyt verkkonsa entisen ihailijansa varaksi, niin uhkaava
-loiste välähti nuoren herttuattaren silmissä. Hän saattoi yhtä hyvin
-ystäväänsä Klotildaa aina eteishuoneisin saakka, ja sanoi hänelle,
-syleillen häntä hellästi nuorien rouvien tapaan:
-
--- Hän on hirveästi vanhentunut, tuo minun persialaiseni... miten sinä
-luulet?
-
--- Oh! niin tavattomasti, ystäväni, Klotilda vastasi, että töin tuskin
-saatoin häntä tuntea.
-
-Kun Raoul seuraavana maanantaina oli luullut tarvitsevansa noudattaa
-rouva de Val-Chesnay'n kutsumusta, niin hän oli tuskin ennättänyt
-päästä Klotildan saliin, ennenkuin hän näki sinne tulevan herttuatar
-Blanche'n, jolla näytti erittäin tänä iltana olleen kamarineitsyenä
-itse Tuhkimuksen ristiäiti. Hän vietti hetkisen näitten hurmaavain
-olentojen, keskellä, jotka suurella suloisuudella ampuivat hänen päänsä
-ylitse toisiansa vastaan kaikki nuolet, mitä heidän viinensä sisälsi,
-ja hän lähti sieltä, sydämessä se suloinen vakuutus, että hän vast'edes
-oli oleva syynä säännölliseen turnaukseen, jonka palkinnon hän jonakuna
-päivänä oli saava määrätä.
-
-Ei ole erittäin helppo luetella kaikkia niitä syitä, joitten tähden
-mies miellyttää naisia. On syytä antaa lukijattariemme mielensä mukaan
-kuvailla uroomme piirteitä, puhetta ja silmien väriä, sillä kullakin
-heistä on oma ihanteensa, -- toivoaksemme heidän puolisossansa, -- ja
-olisi yhtä tyhmää kuin varomatointakin ruveta haihduttamaan heidän
-mielistänsä heidän kuvaelmiansa. Mutta kaiken vaaran uhalla sanomme
-kuitenkin, että kreivi de Chalys oli sangen ylhäisen näköinen pitkä,
-solakka mies, jolla hänen huolettoman välinpitämättömyytensä ohessa
-oli paljon kissansukuisten eläinten pontevuutta ja vilkkautta ja jolle
-tämä omituisuus antoi n.s. erityisen ulkomuodon. Hänen silkkihienot,
-kastanjan ruskeat juonteat hiuksensa alkoivat jo harventua hänen
-ohimoiltansa. Hänen otsansa oli kaunis, vakava ja erittäin puhdas.
-Kaksi kohtisuoraa, kulmakarvojen välillä olevaa ryppyä ilmaisivat
-kuitenkin syvää miettimistä ja lujaa tahtoa. Tätä melkein pelottavaa
-vakavuutta lievensi kuitenkin hänen pitkäripsisten silmiensä sangen
-lempeän ja hyväntahtoisen katseen suuri suloisuus. Sellainen kuin
-kreivi de Chalys oli, häntä oli mahdoton katsella missään seurassa
-ollen kysymättä hänen nimeänsä. Itse tämä nimikin oli viehättävä,
-että se, samalla kun se ilmaisi korkeata asemaa, ilmaisi myöskin
-suurta taiteellista kykyä; mutta kreivin ensimmäinen ansio naisten
-silmissä oli siinä, että hän näytti ja todella olikin aina valmis
-heihin rakastumaan, -- sillä, hänen oli tapana sanoa, ei ole niin rumaa
-naista, jossa, kun häntä tarkoin katselee, ei löytyisi jotakin, mihin
-ei ole mahdotonta ihastua. -- Hänen välinpitämätöin katseensa ja hänen
-rauhallinen puheensa ihastui ja innostui heti, kun hän heitä puhutteli;
-hän herätti heissä samalla kertaa häiriötä ja luottamusta. Heistä
-tuntui, kuin hän rakastasi heitä, ja he rakastivat häntä.
-
-Näistä vaarallisista eduista huolimatta, joitten voiman kreivi de
-Chalys oli oppinut tuntemaan heti tultuansa suuren maailman yhteyteen,
-hänellä ei kuitenkaan ollut koskaan ollut hyvää onnea. Tästä hän oli
-oikein kuuluisa, sillä hänelle tarjottiin kaikkea sitä menestystä, mikä
-vaan saattoi olla hänelle mahdollinen; mutta hänet oli pelastanut tästä
-surkuteltavasta tilasta hänen luontonsa ylevyys, hänen vakavuutensa
-ja hänen rehellisyytensä sekä kunniallisuutensa, mikä, merkillistä
-kyllä, vallitsi hänen muuten kaikista siveellisistä mielipiteistä
-ja velvollisuuksista vapaassa sielussansa. Hänen sydämensä, joka
-epäilemättä oli tullut muutamissa taisteluissa voitetuksi, ei senkautta
-kuitenkaan ollut lannistunut ja hänen syvälti turmeltunut henkensä
-saattoi vielä joskus nähdä hänen puhtaan nuoruutensa unelmia koko
-niitten alkuperäisessä loistossa. Siihen aikaan, jolloin me hänet
-tapaamme, erityinen väsymyksen tunne esti herra de Chalys'ia enemmän
-kuin milloinkaan antaumasta lempijuonien myrskyihin. Hän oli päättänyt
-elää vast'edes erakon tavoin, ainakin, kun ei mikään tavallista
-suurempi halu häntä vietellyt. Mutta onnettomuudeksi kävi niin, kuten
-tällaisten päätösten aina käy, että jo ensi tilaisuudella, mikä
-tarjoutui, näytti olevan tuo vastustamatoin luonne.
-
-Raoul antautui siis näitten molempain kilparakastajattariensa
-houkutuksien alaiseksi, jotka olivat tervehtineet hänen kotiin
-palaamistansa. Kiirehtimällä hän nautti heidän suloista imarteluansa --
-ja katseli uteliaana sen ilmaantuvan yhä eri muodossa. Pariisin elämä
-sallii paremmin kuin mikään muu tällaista asiain pitkittämistä. Hänen
-täytyi muuten olla sanoen varovainen, sillä häntä vartioivat ankarasti
-nuot nuoret ystävättäret, jotka siitä saakka, kun heidän keskinäinen
-vihansa kasvoi äärettömäksi, eivät enää saattaneet elää ilman toistensa
-seuratta. Klotilda, se täytyy hänen kiitokseksensa myöntää, tunsi herra
-de Chalys'ia kohtaan todellista elämänsä ensi rakkautta. Tuskin hän oli
-mennyt naimisiin parooni de Val-Chesnay'n kanssa, kun tämä heikko nuori
-mies oli joutunut hänen äärettömän ylenkatseensa alaiseksi... Parin
-vuoden kuluessa hän oli laimentanut sielunsa virkeyttä Pariisin elämän
-ilojen ensi pauhinassa, mutta sitten hän oli niihin ikävystynyt ja hän
-alkoi uneksia innokkaampaa ja tärkeämpää ajanviettoa; mutta kun hänellä
-ei ollut perus-aatteita, niin yleinen halveksiminen oli vallannut
-hänen sielunsa ja ylpeys hänen sydämensä. Hän oli niitä vaimoja,
-joilla on enemmän vaatimuksia rakastelijaa kuin puolisoa valitessansa.
-Tällaisessa tilassa hän oli, kun kreivi de Chalys ilmaantui, jonka
-todellista arvoa hänen ihanat muistonsa vielä lisäsivät. Hän huomasi
-heti ensi silmäyksellä, että hänen ystävättärensä Blanche, joka jo
-kilpaili hänen kanssansa ulkonaisessakin komeudessa, tahtoi hänkin
-pitää Raoul'ia omanansa, ja tästä hän sai uuden syyn antautua elämänsä
-ja omaisuutensa uhalla rajattoman intohimonsa valtaan.
-
-Herttuatar Blanche, joka oli luonnoltansa lempeämpi ja
-oikeudentuntoisempi, olisi kentiesi voittanut tunteensa, jotka muinen
-olivat viattomat, vaan nyt rikolliset, ja jotka hänen puolisonsa
-ymmärtämättömyys ja hänen orpanansa palaus olivat jälleen herättäneet,
-joll'eivät hänen tunteitansa olisi kiihoittanut erään toisen naisen
-hyökkäykset sitä miestä vastaan, joka oli ollut koko hänen nuoruutensa
-ajatusten ihana esine. Tämän tähden tuo nuori vaimo kävi onnettoman
-kuilun rannalle, puoleksi rakkauden, puoleksi vihan vaikutuksesta.
-
-Herra de Chalys, jouduttuansa näin arkatuntoisen riidan esineeksi,
-katui usein että oli antautunut tuollaiseen tilaan kahden tulen väliin,
-joka totta puhuen saattoi hänet sangen suureen pulaan. Hänen sydämensä,
-joka oli kokonaan liian levollinen omasta kohtuullisuudestansa,
-viivytti päätöstänsä näitten kahden taistelijattaren suhteen; kuitenkin
-jalomielisyydestä ja hiukan itsekkäisyydestäkin hän taipui enemmän
-Blanche'n puoleen, jonka väsymätöin ystävyys häntä liikutti ja jonka
-vähemmin myrskyinen luonto näytti hänestä vähemmin uhkaavalta hänen
-elämänsä levollisuuden ja riippumattomuuden suhteen.
-
-Nuori herttuatar ei saattanut olla huomaamatta hänen serkkunsa
-vierailujen yhä kasvavaa ystävällisyyttä ja monilukuisuutta, vaan hän
-ei ollut sen onnellisempi. Samassa suhteessa kuin hän tiesi olevansa
-Klotildaa etevämpi, samassa määrässä hänen omantuntonsa nuhteet ja
-tuskat herättivät yhä enemmän katkeruutta hänen intohimoissansa ja
-enemmän salaisia kyyneleitä hänen taisteluissansa. Hän maltti mielensä
-ja koki väliin palata siltä kukoistavalta rinteeltä, jonka lopullista
-syvyyttä hän katseli kärpän vastenmielisyydellä; mutta joku Klotildan
-loukkaava yritys, joku raivoisa hyökkäys saattoivat hänet jälleen
-epätoivoiseksi ja sokeasti unohtamaan itsensä.
-
-Herttuatar oli, kuten on ehkä aavistettukin, yhtä mustasukkainen neiti
-de Férias'in suhteen. Käännellen eräänä päivänä äitinsä luona Raoul'in
-albumin lehtiä, hän oli siinä nähnyt kolme piirustusta, jotka olivat
-häntä tavattomasti hämmästyttäneet, sekä kuvat itsessänsä, että etenkin
-selitykset, mitkä kreivi niille oli kirjoittanut. Ensimmäinen näistä
-piirustuksista kuvasi erään liekokasvien peittämän kallion juurella
-olevaa, paksujen lehvien varjoamaa, harvinaisen kaunista pientä tyttöä,
-joka oli asettunut päättäväiseen, ruhtinattarelliseen asemaan, pitäen
-kädessä erästä keppiä niinkuin taikasauvaa. Tämän piirustuksen alla oli
-seuraava kirjoitus: "Lähellä ------:n rannikkoa (Normandiassa), 10 p.
-elokuuta 184... Neiti Sibylla." Seuraavalla sivulla oli saman lapsen
-kuva, jonka kasvojen piirteet ilmaisivat vaan suurempaa kehkeytymistä.
-Alle oli kirjoitettu: "Neiti Sibylla viittä vuotta myöhemmin."
--- Vihdoin vielä kolmaskin kuva, joka oli valmistettu erittäin
-huolellisesti, ja jonka allekirjoitus oli seuraava: "Neiti Sibylla
-kahdeksantoista vuotiaana... luullakseni", antoi erittäin tarkan kuvan
-nuoresta tytöstä, jonka otsa, katse ja koko kasvot, mitkä taiteilija
-oli aavistuksensa mukaan kuvannut eri kehkeymistiloissa, muodostivat
-melkein täydellisen kuvan neiti de Férias'ista. Tämä nimi tuli mykäksi
-hämmästyneen herttuattaren huulille; mutta pikainen ajatuksen ponnistus
-esti häntä sitä lausumasta ja kääntyen serkkunsa puoleen hän sanoi:
-
--- Kuka tämä oikeastansa on?
-
--- En tiedä, Raoul vastasi; eräs lapsi, jota muinoin katselin parin
-minuutin ajan, ja joka, jos hän enää on elossa, on varmaankin
-jumalallinen olento. Sitten hän kertoi serkullensa, kuinka hän oli
-tavannut Sibyllan Haltiakallion luona, sekä mainitsi heidän lyhyen
-keskustelunsa pienimmätki kohdat.
-
--- Pienen kauppalan ja sen läheisen linnan nimi on mennyt mielestäni,
-hän lisäsi, tai kenties en ole sitä kuullutkaan, sillä minä poikkesin
-vain ohimennen niille seuduille; mutta monta monituista kertaa on
-mieleni tehnyt sinne jälleen mennä... mutta sitten jokapäiväisen
-elämän toimet... asian hullumaisuus... ja pelko tulla toivoissani
-petetyksi ovat minua siitä pidättäneet... On omituista, että kaikista
-matkamuistelmistani, joita minulla onkin paljon, tämä on elävimpänä ja
-suloisimpana mieleeni painunut... Tässä lapsessa oli varmaan jotakin
-tavatonta, jotakin ylenluonnollista!
-
-Hän alkoi puhua yhä laveammin ja yhä innokkaammin tästä aineesta eikä
-lakannut, ennenkuin hän näki Blanche'n otsan peittyvän synkkään varjoon.
-
-On ymmärrettävää, millä ylenpalttisella varovaisuudella ja viekkaudella
-nuori herttuatar koki tästä päivästä lähtien poistaa neiti de Férias'ia
-innostuneen serkkunsa näkyvistä. Hän ei kutsunut Raoul'ia luoksensa
-paitsi silloin, kun hän oli melkein ihan varma siitä, ett'ei Sibylla
-sinne tullut, ja hän tapasi häntä mieluummin rouva Guy-Ferrand'in
-luona, jonka kanssa rouva de Vergnes ei seurustellut. -- Klotilda
-puolestansa, vaikk'ei hän tiennyt siitä salaisuudesta, minkä sattumus
-oli ilmaissut hänen ystävättärellensä Blanche'lle, koitti yhtä suurella
-huolella estää heitä toisiansa tapaamasta, sillä Sibyllan sulous ja
-lumoova kauneus antoivat hänelle riittävästi syytä pelkäämään uusia
-vaaroja. Kun herra de Chalys ei käynyt ulkopuolella omaa työhuonettansa
-ja kumppaliensa seuraa muualla kuin de Sauves'in perheessä ja nuoren
-paroonittaren luona, niin näytti siis todennäköiseltä, ett'ei Sibyllan
-eikä hänen maalarinsa ollut suotu milloinkaan tavata toisiansa tässä
-maailmassa, kun aivan arvaamaton seikka mursi sen taikavoiman, mikä
-heitä erotti.
-
-
-
-
-V.
-
-Madeleine-kirkko.
-
-
-Neiti de Férias oli eräänä aamuna mennyt isoäitinsä vanhan palvelijan
-kanssa kuulemaan messua Madeleine-kirkkoon, jonka seurakuntaan hän
-kuului. Hän huomasi muutaman askeleen päässä itsestänsä herttuatar
-Blanche'n, joka oli syvään mietiskelyyn vaipuneena laskeutunut
-polvillensa erääsen rukoustuoliin eikä näyttänyt häntä huomaavan.
-Sibylla oli edellisenä iltana ollut de Sauves'in perheessä ja oli
-siellä nuoren herttuattaren puolelta saanut tavallista selvempiä
-osotteita siitä samalla kertaa ystävällisestä ja kylmästä kohtelusta,
-jonka merkitys oli hänelle salaisuus, vaan jonka lukija jo ymmärtää.
-Odottamattansa tavatessaan Blanche'n tässä pyhässä paikassa, hän joutui
-hiukan hämillensä, kun muisteli niitä ajatuksia ja tunteita, jotka
-jonkun aikaa olivat suuressa määrin hänessä vallinneet. Hän vaipui
-kuitenkin heti hurskaasen levollisuuteen ja hänet herätti siitä vasta
-hiljainen nyyhkyttäminen, joka kuului hänen läheltänsä. Messu päättyi
-ja kirkko tuli melkein tyhjäksi. Kun Sibylla uteliaasti katsahti
-ympärillensä, niin hänen ei ollut vaikeata huomata, että se oli nuori
-herttuatar, joka itki. Hän peitti käsillään kasvojansa, ja hänen
-hansikkaansa olivat kastuneet kyynelistä. Neiti de Férias lähestyi heti
-häntä ja sanoi hänelle mitä hellimmällä äänellä:
-
--- Suokaa anteeksi... onko teillä tuskia?
-
-Blanche kohotti äkkiä päätänsä ja, katsahdettuansa häneen kyyneleisillä
-silmillänsä, hän sanoi hämmästyksen ja vihan sekaisella, kuivalla
-äänellä:
-
--- Ei, neitiseni.
-
--- Enkö voi teille missään suhteessa olla hyödyksi? Sibylla kysyi
-jälleen arasti.
-
--- Ette, neiti; kiitoksia.
-
-Sibylla tunsi silmiinsä nousevan kyyneleet, kun hänen apunsa oli niin
-kylmästi hyljätty. Hän kumarsi pikaisesti, heitti hunnun kasvoillensa
-ja lähti, antaen merkin palvelijalle, kirkon ovelle päin. Hän oli
-juuri astumaisillaan ulos, kun joku nyhkäsi keveästi kädellänsä hänen
-käsivarttansa ja saattoi hänet katsomaan taaksensa: hän näki nuoren
-herttuattaren, jota näytti liikuttavan varsin uusi tunne.
-
--- Neitiseni, Blanche sanoi, olenko loukannut teitä?
-
--- Hiukan, Sibylla sanoi hymyillen.
-
--- Suokaa anteeksi, nuori vaimo jatkoi. Minä olen niin onneton!...
-Tulkaa luokseni tänään kello kaksi, tuletteko?... Kysykää minua...
-ainoastaan minua!
-
--- Kyllä, rouva, Sibylla sanoi, jonka sydän oli äkkiä alkanut
-rauhattomasti sykkiä, minä tulen.
-
-Blanche tarttui Sibyllan käteen, puristi sitä kuumeentapaisesti ja
-lähti.
-
-Aamu oli pitkä neiti de Férias'in mielestä. Huolimatta siitä suuresta
-tietämättömyydestä, missä hän oli, jokin hämärä aavistus näytti
-hänessä heräävän siitä, että hän oli lähellä tulevaisen elämänsä
-tärkeintä ja arkatuntoisinta kohtaa. Kun hän määrätyllä ajalla tuli
-rouva de Sauves'in asuntoon, niin hän tunsi mielessänsä tuskansekaista
-liikutusta.
-
-Nuori herttuatar, nähdessään hänen tulevan, juoksi häntä vastaan. Hänen
-silmissänsä, joissa vielä näkyi kyynelten jälkiä, oli kummallinen
-loiste. Hän tarttui nuoren tytön molempiin käsiin, katseli häntä
-tarkkaan sanaakaan sanomatta ja lausui sitten, vetäen häntä likemmäksi
-puoleensa:
-
--- Neiti, neiti Sibylla, -- ja hän lausui nämät sanat kummallisella
-painolla, -- tahdotteko olla ystäväni?
-
--- Oi, sydämeni pohjasta! Sibylla sanoi.
-
-Blanche katseli häntä vielä, sitten hän heittäytyi hänen kaulaansa ja
-puristi häntä rintaansa vasten, niin että hän oli tukehtua. Hän vei
-hänet sitten eräälle sohvalle ja kätkien päänsä Sibyllan syliin, hän
-alkoi nyyhkiä, sekoittaen kyyneleihinsä katkonaisia sanoja:
-
--- Oi Jumala!... minä rakastan teitä!... minä tahdon teitä rakastaa...
-Olkaa hyvä minulle... Rakastakaa minua, rakastatteko? Minä kaipaan niin
-suuresti rakkautta!
-
-Kun tämä ihastus oli hiukan tyyntynyt, pieni herttuatar sanoi,
-puristaen yhä uuden ystävänsä käsiä ja koettaen hymyillä:
-
--- Teidän ei tarvitse tietää, mitä teille tapahtuu, sydänkäpyseni...
-sen saatte sittemmin tietää!... Rakastakaa nyt vaan luottamuksella
-minua... minä vakuutan, että sen ansaitsen... ja pelastakaa minut... se
-on tärkeämpi!
-
--- Pelastaa teidät? Sibylla kummasteli.
-
--- Niin!... olen varma, että sen voitte... Te olette sangen viisas
-ja hyvä, minä luotan teihin! Älkää vaan minua halveksiko!... Minä
-olen paljon kärsinyt, paljon taistellut, minä vakuutan teille... Ja
-muuten saatan vielä punehtumatta katsella teidän kauniita silmiänne...
-Kuulkaa minua. Kun menin naimisiin, rakastin jotakuta... olin häntä
-jo kauvan... oi, aina rakastanut! sillä siitä saakka, kun minulla on
-ollut yksikin tunne sydämessäni, hän sen oli herättänyt. Minä toivoin
-tulla hänen puolisoksensa, ja minun annettiin sitä toivoa -- olkoon se
-puolustuksekseni sanottu! -- mutta hän ei nähnyt mitään tai ei tahtonut
-nähdä mitään... Hän lähti... sangen kauvaksi! Luulin, ett'ei hän enää
-milloinkaan palaa!... Minä katsoin onneni menneeksi... menin naimisiin
-mieheni kanssa.
-
-Hetkisen aikaa vallitsi hämmästyksen äänettömyyttä; pieni
-herttuatar näytti tässä kohden tavanneen mitä suurimman vaikeuden
-luottamuksessansa. Voittaen väkisin ajatustensa suuren häiriön, Sibylla
-puristi melkein liian innokkaasti ystävänsä kättä ja sanoi:
-
--- Rohkeutta, ystäväni... Ja tuo joku on palannut, eikö niin?
-
-Blanche loi häneen sivultapäin pikaisen katseen ja sanoi:
-
--- Niin, hän on palannut... ja sanalla sanoen, minä olen huomannut,
-että vielä häntä sangen sokeasti rakastan... enkä ole voinut sitä
-häneltä salata... ja kärsien tällaista tuskaa, sillä minä itsessäni
-kammon pahaa, olin vähällä joutua turmioon... auttamattomaan turmioon,
-kun Jumala on antanut minulle rohkeutta heittäytyä sinun käsiisi,
-enkelini!...
-
-Ja hän syleili kerran vielä Sibyllaa kaikin voimin. Sitten jatkoi hän:
-
--- Lemmikkini, teillä on koko minun luottamukseni; minä käsitän
-täydellisesti, mitä te olette, ja minä tahdon tehdä, mitä te
-määräätte... No niin, sanokaa... mitä tekisitte minun sijassani?
-
-Niitten mietteitten, arvelujen ja mielikuvailujen valtaamana, joihin
-herttuattaren kertomus oli Sibyllan vajottanut, hänellä oli suuri vaiva
-kootessaan ajatuksiansa niin selvälle, että hän arvokkaasti saattaisi
-toimittaa sitä tehtäväänsä, mihin hän oli määrätty. Hän onnistui siinä
-kuitenkin, vaikka hänen ensi sanansa tosin vielä ilmaisivat hiukan
-hänen omatakeista huoltansa.
-
--- Mutta, hän sanoi, te pidätte minua liian hyvänä... ja minä olen
-varsin hämmästyksissäni... ja sitten vielä tämä kaikki on minulle niin
-uutta! Minua liikuttaa kuitenkin suuresti teidän luottamuksenne, ja
-minä tahtoisin kaikesta sielustani siihen vastata... Katsokaamme...
-minusta tuntuu... tuo joku... rakastaako hän puolestansa teitä?
-
-Blanche pudisti surullisesti päätänsä ja sanoi:
-
--- Ei paljon, pelkään minä!
-
-Ja lisäsi sitten heti tointuen:
-
--- Minä luulen!
-
--- Jos te kääntyisitte hänen puoleensa hänen kunniansa nimessä? Onko
-hänellä sitä?
-
--- On, kyllä hänellä on! herttuatar sanoi innokkaasti.
-
--- Jos te sanoisitte hänelle, kuinka paljon onnettomuutta hän teille
-saattaa... jos pyytäisitte vakavasti häntä lähtemään pois?
-
--- Luuletteko niin? Blanche sanoi häntä keskeyttäen. Vaan ei se käy!...
-minä en sitä osaa... en sitä voi... Ei, ei, ei niin, minä rukoilen
-sinua!... Ja minä rukoilen sinua vielä, jos rakastat minua, niin
-sinuttele minua, niinkuin minäkin sinua!
-
-Sibylla suuteli hänen otsaansa suloisesti ja sitten hän loi ihanat
-silmänsä alas, muuttui jälleen vakavaksi ja näytti vaipuvan syviin
-mietteisin.
-
--- Minä tekisin, hän sanoi tuokion kuluttua, näin: kääntyisin
-varsin yksinkertaisesti puolisoni puoleen. Puhumatta ensinkään
-erityisseikoista ja mainitsematta mitään nimeä, minä sanoisin hänelle,
-että olen häiriötilassa, että turvaan häneen, että liian suuri
-yksinäisyyteni vaikuttaa minuun pahaa, ja että minä pyydän häntä minua
-enää hyljäämästä sekä sallimaan minun seurata häntä. Minä sanoisin
-hänelle, että velvollisuus, jonka vertauskuvana hän on hänelle, on
-niinkuin risti, että se on hyvä olemassa aina silmien edessä, jotta se
-olisi aina sydämessä. Herttua on epäilemättä jalomielinen mies;... hän
-on käsittävä asian, ja te olisitte pelastettu.
-
--- No hyvä... tämä on parempi, herttuatar sanoi. Niin, se on totta,
-herttua on jalosydäminen mies... ja minä luulen, että olisin häntä
-rakastanut, jos hän olisi tahtonut... Olen sitä usein koettanut; mutta
-minä tiedän, että olen hänestä niin vähäpätöinen... lapsi! Hän ei minua
-tunne!... No niin, minä tahdon tätä ajatella!
-
--- Sitä ei saa ajatella, Sibylla puuttui puheesen, vaan se täytyy
-tehdä... Onko puolisosi Pariisissa.
-
-Nuori herttuatar hymyili kuullessansa tätä tutun-omaista puhuttelutapaa.
-
--- Se on oikein! hän sanoi... Niin, hän on Pariisissa.
-
--- No hyvä, lupaatko puhutella häntä tänä iltana? Herttuatar vavahti.
-
--- Minä kuulen hänen tulevan, hän sanoi.
-
--- Lupaa heti puhutella häntä, Sibylla sanoi vilkkaasti. Ja kun Blanche
-viivytteli, hän nosti sormensa ja lisäsi:
-
--- Lupaa pian, tai en rakasta sinua enää!
-
--- Minä lupaan! herttuatar sanoi kietoen käsivartensa hänen kaulansa
-ympäri... Lähde... hyvästi huomiseen!
-
-Herttua avasi samassa oven ja näki molempien nuorten naisten hartaan
-syleilyn; hän tervehti mitä kohteliaimmin Sibyllaa, joka lähti heti.
-
-Herra de Sauves, joka ei ollut eilispäivän lapsi, niinkuin sanotaan,
-oli ensi silmäyksellä huomannut herttuattaren piirteissä vallitsevan
-häiriön ja mielenliikutuksen. Hän alkoi hämärästi aavistaa jonkun
-murheen vallitsevan huoneessansa ja hän tuli huonolle tuulelle niinkuin
-ainakin mies, joka, kuullessaan myrskyn kaukaista pauhinaa, tuntee
-jo ilmassa ukkosen hajua. Peittäen tätä vastenmielistä tunnetta
-tavallisella herttuallisella iloisuudellansa, hän suuteli hymyilevillä
-huulillansa pienen suloisen vaimonsa otsaa.
-
--- Tapasin juuri lapsesi Tuileriassa.
-
-Sitten hän pyörähti viereisessä huoneessa, hyräili ja haisteli
-muutamia kukkia. Hän katkaisi yhden ruusun, pisti sen huolettomasti
-napinläpeensä ja sanoi:
-
--- En tiennyt sinun ja neiti de Fériasin välin olevan niin hyvän
-kultaseni!
-
--- Oi me olemme sangen hyvät ystävät! Oletko siitä pahoillasi?
-
--- Päin vastoin, hän on nuori tyttö, joka minua suuresti miellyttää.
-Paitsi sitä että hän on erittäin sievä, hänen puhetapansa on vallan
-mainio ja minä luulen että häntä pidetään suuressa arvossa. Mitä
-juteltavaa teillä oli kahdenkesken?
-
-Herttuatar kokosi koko rohkeutensa.
-
--- Minä kerroin hänelle surujani, hän sanoi.
-
--- Surujasi? herttua kysyi nauraen. Sinulla on suruja, nuori nainen?...
-Sinulla Blanche raukka, on suruja?
-
--- Sangen suuria.
-
--- Oi, Jumala paratkoon! herttua sanoi totisena haistellen ruusuansa.
-
--- Neiti de Férias, herttuatar jatkoi, neuvoi minua uskomaan niitä
-sinulle... Hän väittää, että sinulla on jalo sydän!...
-
-Menettämättä laisinkaan tyyneyttänsä; herttua tunsi kuitenkin veren
-virtaavan nopeammin suonissansa.
-
--- Oikeenko totta? hän sanoi. Kas vaan, tuo nuori, tyttö? No en juuri
-itse tiedä, onko minulla jalo sydän, mutta neuvo tuntuu minusta
-viisaalta, ja minä olen siitä neiti de Férias'ille kiitollinen.
-
-Herttuatar nousi ja sanoi vakavasti, nojaten toisella kädellänsä erästä
-tuolia vastaan.
-
--- Ystäväni, älä jätä minua niin usein... taikka muuttamatta ensinkään
-tapojasi, vie minutkin maalle joka kerta kun itsekin menet... Sinä
-tekisit minut siten sangen onnelliseksi.
-
-Herra de Sauves, joka seisoi vähän matkan päässä, hengitti syvään.
-
--- Etkö ole sitten onnellinen? hän sanoi luoden häneen vakavan katseen.
-
--- En varsin, Blanche sanoi. Olen liian nuori voidakseni niin usein
-olla yksinäni, kuin olen. Minä tarvitsen paljon rakkautta... Elämälläni
-ei ole tässä suhteessa kylläksi tyydytystä;... siinä on aukkoja joita
-minun on vaikea täyttää.
-
--- Ah! herttua sanoi kärsimättömästi, tässä meillä nyt on siis romaani,
-vai mitä?... Entä lapsesi, eivätkö hekään ole mitään?
-
--- Minä heitä jumaloin... Mutta usko minua, ystäväni, se ei riitä
-täyttämään minun ikäiseni sydäntä.
-
--- En minä ensinkään ymmärrä tuollaista kiertelemistä! herttua
-huudahti. Joll'et nykyisessä tilassasi ole onnellinen, niin olet
-tavattoman kiittämätöin taivasta ja minua kohtaan! Sinun onnettomuutesi
-on pelkkiä romaanien unelmia, enkä minä myönny sitä parantamaan...
-Olisi naurettavaa ja hankalaa kuljettaa teitä kahdesti viikossa
-maalla... niinkuin ruokasäkkiä! Se on järjetöntä eikä käy päinsä!
-
-Nuori herttuatar mietti hetkisen äänetöinnä ja loi sitten kosteat
-silmänsä mieheensä.
-
--- Ystäväni, hän sanoi puoliääneen, älä minua väärin ymmärrä, minä
-rukoilen sinua: niin täytyy tapahtua!
-
-Herttua de Sauves astui hitaasti likemmäksi häntä ja pysähtyi kahden
-askeleen päähän.
-
--- Mitä hullutuksia! hän sanoi ankarasti, mikä sinua oikein vaivaa?
-
--- Ei mikään, paitsi se mitä sanoin: Minä tunnen olevani heikko ja
-rukoilen sinua minua tukemaan.
-
-Herttuan kasvot vääntyivät ja kävivät lyijynharmaiksi; kauhea viha
-leimusi hänen silmistänsä. Nuori vaimo, jonka tämä loiste ikäänkuin
-sokaisi, näytti taintuvan, kaatui sohvalle ja jäi siihen peräti
-uupuneena.
-
-Herttua jätti hänet säälimättä tähän asemaan, pani kätensä rinnallensa
-ja alkoi pitkin askelin harppailla huoneen toisesta päästä toiseen.
-Hänen vaimonsa katseli häntä arasti, ja rukoilevasti. Kymmeneen
-minuuttiin ei huoneessa kuulunut muuta ääntä kuin herttuan jalkojen
-yksitoikkoinen kopina. Yht'äkkiä hän teki käännöksen ja meni sohvan
-luo. Nuori herttuatar hypähti suonenvedon tapaisella nopeudella
-ylös. Herttua tarttui hänen käsiinsä, katseli häntä kasvoihin ja
-sanoi hänelle soinnukkaalla, mielenliikutuksesta hiukan sortuneella
-äänellänsä:
-
--- Sinä olet kunniallinen vaimo!... Minä kiitän sinua.
-
-Blanche raukka huudahti hiljaa kuin lapsi, kuultuansa nämät sanat,
-heittäytyi miehensä kaulaan ja nyyhki vavisten kauvan hänen
-rinnallansa. Herttua pyyhki salaa sormellansa muutamia kyyneleitä,
-jotka vierivät hänen kalpeille poskillensa. Tuokion päästä hän sanoi:
-
--- Minä jätän sinut, pikku kultaseni; me tarvitsemme kumpikin aikaa
-rauhoittuaksemme; mutta luonnollistahan se on, että maalle mennessäni
-otan sinut mukaani?
-
--- Ainako? Blanche sopersi.
-
--- Aina.
-
-Ja hän lähti.
-
-Tuskin oli nuori herttuatar yksinänsä, kun hän jo laskeutui polvillensa
-sohvansa eteen, käänsi kauniit kasvonsa, jotka samalla kertaa sekä
-itkivät että hymyilivät, taivaasen päin ja kiitti Jumalaa siitä
-onnesta, jonka hän tunsi sieluunsa vuodatetuksi. Lopun päivän hän oli
-niinkuin paratiisissa.
-
-Mutta illemmalla heräsi hänen aivoissansa katkera ajatus, joka
-muistutti hänelle, että hän oli maan päällä, ja hän tunsi yht'äkkiä
-kukkavuoteellansa olevan pistäviäkin oksia. Hän ajatteli Klotildaa
-ja sitä voittoa, minkä hän hänelle valmisti, kun hän luopui Raoul'in
-rakkaudesta. Tämä seikka, jota hän ilonsa ensi häiriössä ei tullut
-ajatelleeksi, näytti lisäävän varsin äärettömästi hänen uhrauksensa
-kovuutta; hänen mieleensä kuvautui kauhean selvästi Klotildan
-ja hänen lemmikkinsä hurmaantunut riemu. Koko yön hän mietti
-polttavissa aivoissansa tuhansia turhia keinoja poistaaksensa tätä
-kalkkia huuliltansa. Hän keksi vihdoin sotajuonen, joka oli hänestä
-varsin kelvollinen, ja kun hän oli harkinnut pienimmätkin kohdat
-päätöksestänsä, joka kyllä todisti naisen sydäntä, mutta samalla
-myöskin urhokasta sydäntä, Blanche nukkui.
-
-
-
-
-VI.
-
-Seppele.
-
-
-Seuraavasta päivästä nuoren herttuattaren meni melkein koko aamupuoli
-käydessänsä koristuskukkapuodeissa, joissa hän teki useita salaperäisiä
-ostoksia. Sitten hän meni de Vergnes'ille ja päästyänsä kahden kesken
-neiti de Férias'in kanssa, hän kertoi hänelle, osoittaen tuhannella
-tavalla ihastunutta ystävyyttänsä, kuinka hän oli keskustellut miehensä
-kanssa, ja kuinka se menettely oli täydelleen onnistunut, mitä Sibylla
-oli hänelle neuvonut.
-
--- Sinun täytyy, kultaseni, hän lisäsi, tulla tänään luokseni
-päivälliselle. Anoppini panee varmaankin minun pyynnöstäni, tänä iltana
-pienet tanssijaiset toimeen. Meille ei tule päivälliselle muita kuin
-sinä. Sinä tulet tuollaisena kuin nyt olet. Päivällisen jälkeen me
-pukeudumme yhdessä, voi, kuinka se on suloista... Jos tahdot tehdä
-mielikseni, niin pukeudut sinivalkoiseen vaatetukseesi. Älä ensinkään
-ole huolissasi hiuslaitoksistasi, sillä niistä minä olen pitänyt
-huolen, ja minä tahdon kammata sinut omalla valkoisella kämpäkälläni,
-sentähden että sinua jumaloin!
-
-Sill'aikaa kun neiti de Férias odotti tätä sovittua lähtöaikaa, hän
-jatkoi niitä hämäriä unelmia, jotka sitten eilisen olivat häälyneet
-hänen ajatustensa pilvisellä taivaalla. Saattamatta päästä selvän
-totuuden perille, hänellä oli siitä kuitenkin vähän vihiä; hänen
-kätensä kohotti sen taikaverhon syrjää, mikä tähän saakka oli niin
-kovapintaisesti peittänyt häneltä sen henkilön, jonka pelkkä nimikin
-jo herätti hänen sydämensä tunteet. Hän tunsi sitä epäselvää, mutta
-syvää liikutusta, mikä leviää meidän suoniimme elämän ratkaisevina ja
-juhlallisina hetkinä; hänestä tuntui kuin hän menisi näkemään kasvoista
-kasvoihin ajatuksensa salaista jumalaa, ja hänen rintansa joutui
-jonkinlaiseen ylenluonnolliseen häiriötilaan.
-
-Hän tuli noin kello 7 aikaan de Sauves'ille ja hän huomasi, että
-nuori herttuatar oli melkein yhtäläisessä häiriössä kuin hän itsekin.
-Päivällisen kestäessä herttua osoitti hänelle erityistä huomiota.
-Jälkiruokaa syötäessä hän laski ystävällistä leikkiä hänen kasvojensa
-totisuudesta ja hänen sinisien silmiensä miettiväisyydestä.
-
--- Te olette, hän sanoi, hänelle, vaalea ja synkkä yht'aikaa... Te
-olette kuin enkeli, joka ajattelee rikosta... Oi, tottahan te kuitenkin
-joskus nauratte? Kuinka se minua ihastuttaisi, neitiseni!
-
-Kun Blanche oli hänelle kertonut, että tämä vakava nuori tyttö oli
-mainio piirtämään irvikuvia, niin herttua ei sitä uskonut, vaan
-vastasi, että hän heti laittaisi hänestä sellaisen. Hän juoksi etsimään
-lyijykynää. Sibylla kielteli ensin kauvan, vaan vetäytyi sitten
-erääsen nurkkaan, piirusti suurilla ja hätäisillä piirteillä Henrik
-IV:n Neuf sillalla olevan kuvapatsaan, ja antoi tämän kyhäyksen sangen
-kunnioittavaisen näköisenä herttualle. Kun hän aikoi Blanchen kanssa
-lähteä huoneesta, pidätti herttua häntä hetkisen erään ikkunan luona ja
-sanoi:
-
--- Neiti de Férias, suokaa minun teille sanoa, että tunnen teitä
-kohtaan todellista kunnioitusta ja ystävyyttä. Minulle on kerrottu,
-että te rakastatte jaloja miehiä. Mikään ei minusta olisi suloisempaa,
-kuin että te katsoisitte minua sellaiseksi.
-
-Sibylla punastui, ojensi hänelle kätensä ja riensi nopeasti pois.
-
-Nuori herttuatar vei hänet huoneesensa, ja he alkoivat pukeutua
-iltapukuunsa tuontuostakin toisiansa syleillen. Blanche, joka piti
-huolta pukunsa pienimmistäkin kohdista, vaatetti kuumeen tapaisella
-innolla itseänsä: hän kyseli ystävättärensä mieltä taiteen,
-kirjallisuuden, kävelyjen ja matkustuksien suhteen ja ilmoitti hänelle
-omat mielipiteensä.
-
--- Minä pidän tästä, tuosta... Entä sinä? Oletko nähnyt Sveitsiä ja
-Italiaa?... Me matkustamme yhdessä joka paikkaan... jahka sinä menet
-naimisiin.
-
-Hän vaikeni heti, kun tämä sana oli päässyt hänen huuliltansa.
-
-Kun Sibylla oli ehtinyt jo jotensakin pitkälle vaatetuksessansa, hän
-alkoi epäillä ja viivytellä.
-
--- Olen tuonut muassani hiuskoristeita... hän sanoi; saanko niitä panna
-päähäni?
-
--- Et, et! pieni herttuatar huudahti innokkaasti. Minä kampaan ensin
-itseni ja sitten sinut... Kas tässä, verhoa tuolla itseäsi niin kauvan,
-ett'ei tule kylmäsi!
-
-Ja hän heitti hänen hartioillensa leveän vaipan.
-
-Vähän sen jälkeen herttuatar käski pois ne naiset, jotka olivat heitä
-tähän saakka auttaneet, ja asetti Sibyllan istumaan erään suuren
-peilin eteen, joka ulettui aina lattiaan saakka ja jota valaisi kaksi
-monihaaraista lamppuruunua. Hän otti sitten varovaisesti kääryistä ne
-kukat, joita hän oli aamulla ostanut. Sibylla näki, että nämä kukat
-olivat ihan yksinkertaisten ja puhtaitten metsäkukkien kaltaisia:
-niissä oli sekaisin erilaisia ruohoja, lehviä ja liekokasveja, jotka
-kaunistavat yksinäisiä metsäpaikkoja. Sibyllan ajatukset lensivät
-heti Férias'in metsiin, ja hän oli tuntevinansa sitä raitista ja
-terveellistä tuoksua, joka muinen oli hänet niin usein hurmannut
-hänen käyskennellessään kaukana metsän helmoissa. Nuori herttuatar
-mietti ensin hetkisen, muisteli pienimpiäkin kohtia siitä Sibyllan
-pään kuvasta, jonka hän oli nähnyt Raoul'in albumissa, ja alkoi sitten
-hienoilla ja hennoilla käsillänsä koristella rakkaan kilpailijattarensa
-hiuksia. Hän kampasi ensin äidin tavoin Sibyllan pitkät hiukset ja
-kokosi ne sitten hänen niskaansa, mihin hän ne sitoi komealle nupulle;
-sitten hän alkoi niitä silitellä, leikellä ja kiherrellä oikein
-taiteilijan nerolla ja varmuudella. Sitten hän otti kukkia ja lehviä
-ja seppelöitsi hänet niillä niinkuin metsänymfin. Tuon tuostakin
-silmäsi hän peiliin nähdäksensä työnsä menestymistä; mutta yht'äkkiä
-hänen silmänsä himmenivät ja, sill'aikaa kun hän näppärästi kuin lintu
-pienillä sormillansa asetteli Sibyllan hiuksia, alkoi kyyneleitä vuotaa
-hänen silmistänsä ja asettuivat kuten kastehelmet seppeleen kukille.
--- Sinä itket? Sibylla kysyi. Mikä sinun on?
-
--- Ei mikään... älä siitä huoli, sanoi Blanche; on näet ilon
-kyyneleitäkin!
-
-Mutta ilon kyyneleitä ne eivät kuitenkaan olleet, ja koko hänen
-alttarilla suitsuavan sydämensä veri ei olisi ollut, mitä uhrin
-katkeruuteen ja puhtauteen tulee, taivaalle ja enkeleille otollisempi.
-
-Kun hän oli lopettanut työnsä, hän auttoi Sibyllaa lopullisesti
-pukeutumaan.
-
--- Kas niin, hän sanoi, ole nyt, että saan sinua katsella! Oi, sinä
-olet kaunis! Minä olen tyytyväinen sinuun ja itseeni! Mennään nyt.
-
-Hän tarttui hänen käteensä ja vei hänet huoneesta.
-
-Neiti de Férias oli todellakin nyt, ei ainoastansa kaunis, vaan vieläpä
-ihmeteltävän sievä ja lumoova. Hän ei ollut pitkä, vaan kuitenkin
-hän näytti siltä, niin täydellinen sopusointu vallitsi koko hänen
-olennossansa. Hänen erinomainen viehättäväisyytensä ilmaantui hänen
-ylevien ja vakavien kasvojensa juonteissa ja samaa ilmaisivat myöskin
-hänen puhdas, hieno suunsa, hänen hymynsä ja etenkin hänen katseensa;
-hiukan ulkonevat, kaarevat kulmakarvat suojasivat hänen silmiänsä,
-jotka olivat siniset kuin meri, taivaan ollessa selkeänä. Väliin jonkin
-sydämen salaisen tunteen johdosta tälle hänen silmiensä sinitaivaalle
-nousi pilvi, joka näytti uhkaavan jyrinää ja salamaa. Nuori herttuatar,
-joka helposti oli huomannut tämän hänen kasvojensa lumoavimman
-omaisuuden, oli sitä vielä lisännyt sen asennon kautta, minkä hän antoi
-hänen kukkaseppeleellensä. Siinä heikossa varjossa, mikä peitti hänen
-otsaansa, Sibyllan silmät säteilivät enemmän kuin koskaan ennen tuota
-synkkää ja salaperäistä loistettansa, niinkuin auringon säde, joka
-tunkeutuu paksujen lehvien lävitse tai joka lempeästi pujahtaa kirkkoon
-sen maalatusta ikkunasta. Tämän ohessa hän oli vielä nainen: hänen ylen
-ihania olkapäitänsä verhosi läpinäkyvä, kimalteleva ja loistava vaate,
-joka häikäsi silmää niinkuin taivaallisen aineen valo; niinmuodoin
-hänen kauneutensa aineellisimmassakin osassa oli jotakin jaloa ja
-jumalallista.
-
-Sellainen oli neiti de Férias, kun hän astui de Sauves'in juhlasaliin
-pitäen kiinni herttuatar Blanche'n kädestä. Heidän pukeutumisensa
-oli ottanut aikaa, ja suurin osa vieraista oli jo saapunut. Heti
-ensi silmäyksellänsä nuori herttuatar huomasi Raoul'in ja Klotildan,
-jotka istuivat vieretysten eräällä sohvalla ja näyttivät vajonneen
-innokkaasen keskusteluun. Blanche vastasi hajamielisesti niihin
-tervehdyksiin, joita hänelle tehtiin, kulki halki salin pitäen yhä
-Sibyllaa kädestä ja meni suoraa päätä vihollistansa vastaan. Kun
-paroonitar de Val-Chesnay näki tämän arveluttavan parin lähestyvän,
-tunsi hän kylmän väristyksen käyvän läpi sydämensä; kreivi de Chalys,
-joka juuri jutteli hänen kanssansa, kummastui hänen kasvonpiirteittensä
-äkillisestä muutoksesta, loi silmänsä samaan suuntaan kuin
-paroonitarkin ja ensi kerran hän näki neiti de Férias'in. Hän jätti
-yht'äkkiä huolettoman asentonsa ja istuutui suoraan sohvalle.
-
--- Mitä tämä on? hän sopotti,
-
-Klotilda ei vastannut; hän oli noussut seisomaan; Raoul nousi myöskin
-seisomaan ja vetäytyi ikäänkuin vähän syrjään siksi aikaa, kun
-herttuatar ja Sibylla kättelivät Klotildaa. Nuori herttuatar astui
-sitten askeleen kreiviin päin ja kääntyi Sibyllan puoleen.
-
--- Kreivi Raoul de Chalys, serkkuni, hän sanoi. Sitten hän kääntyi
-Raoul'iin päin.
-
--- Neiti Sibylla de Férias, minun ystäväni! Blanchen ei ollut ensinkään
-vaikea ymmärtää sitä suurta hämmästystä, joka kuvautui hänen serkkunsa
-kasvoille; ja ihastukseksensa hän tunsi Sibyllan käden yht'äkkiä
-ruvenneen vapisemaan ja lujemmin nojautumaan hänen käteensä. Hän vei
-hänet heti aivan vastaiselle puolelle salia, istuutui hänen viereensä
-ja sanoi hänelle luoden häneen samalla kertaa iloisen ja uteliaan
-silmäyksen:
-
--- Toinnu, ystäväni, ei se ole mitään;... mutta kuinka olet voinut
-hänet tuntea niin monen vuoden kuluttua? Selitäppäs se minulle.
-
--- En tiedä... jupisi Sibylla: luullakseni tuo sinun salaperäinen
-puuhasi minun hiuksieni suhteen on saattanut minut tätä aavistamaan...
-Mutta kuka on saattanut sinulle jutella tämän kaiken?
-
--- Arvaa!
-
--- Se on mahdotonta!
-
--- Oletko kylliksi tointunut tanssiaksesi yhden valssin?
-
--- Valssin?... minkätähden?
-
--- Tullaksesi hiukan punaisemmaksi... noin suuri kalpeus ei sovi niin
-kauniille kuin sinä!
-
-Blanche kutsui miestänsä, joka juuri kulki ohitse.
-
--- Ystäväni, neiti de Férias on kuolemaisillaan halusta saada tanssia
-sinun kanssasi!
-
-Herttua asetti toisen kätensä sydämellensä ja kumarsi aina maahan
-asti. Sitten hän kietoi käsivartensa Sibyllan hennon vartalon ympäri
-ja tunkeutui väkijoukon välitse niinkuin kotka, joka lentää kyyhkynen
-saaliina kynsissänsä.
-
-Herttuatar oli ihastunut pienten juoniensa onnistumisesta ja rupesi
-iloisesti keskustelemaan lähellä istuvien kanssa luomatta kuitenkaan
-hetkeksikään silmiänsä siitä nurkasta, missä Klotilda ja Raoul yhä
-vielä istuivat yhdessä. Hän oli täydellisesti tyytyväinen serkkunsa
-hajamieliseen katsantoon ja siihen synkkään harmiin, joka kuvautui
-nuoren paroonittaren kasvoille. Hän näki kreivin katseitten olevan
-kokonaan kiintyneinä neiti de Férias'iin ja hän huomasi iloksensa, että
-tuo nuori tyttö oli tullut hänen huomionsa, jopa hänen keskustelunsakin
-ainoaksi esineeksi.
-
-Vaikka herra de Chalys olikin sangen kokenut mies, niin hän tunsi nyt
-kuitenkin sellaista mielenliikutusta, mikä saattoi tasapainosta koko
-hänen ulkonaisen levollisuutensa. Sibyllan kummallinen ilmaantuminen
-ja se melkein yhtä kummallinen seikka, että suloinen herttuatar hänet
-hänelle esitti, kysyivät varmaankin suuresti hänen kokemuksensa ja
-seurustelemistaitonsa kylmäverisyyttä; hän oli niin tavattoman kömpelö,
-niinkuin koulupoika, että hän sangen uteliaana alkoi kysellä kauniilta
-naiselta toista naista koskevia asioita.
-
--- Te tunnette siis, rouva, tämän nuoren henkilön? hän sanoi
-naapurillensa.
-
--- Kenen nuoren henkilön?
-
--- Jolla on päässä tuollainen seppele... neiti de Férias'in...
-luullakseni.
-
--- Hiukan. Me olemme kotoisin samalta paikkakunnalta, Klotilda sanoi
-kuivasti.
-
--- Ah, Férias... missä se on siis?
-
--- Normandiassa.
-
--- Lähellä mertako?
-
--- Jotensakin.
-
--- Ja hän on myöskin serkkuni ystävä?
-
--- Niin näyttää!
-
--- Asuuko hän Pariisissa?
-
--- Luullakseni ei. Hän on täällä vaan väliaikaisesti.
-
--- Kuinka kauvan?
-
--- Oi Jumalani!... Tehkää hyvin ja kysykää häneltä itseltänsä.
-
--- Suokaa anteeksi!... minä luulen, että olen ennen tuntenut hänen
-perheensä... Muuten se ei merkitse mitään. Etupäässä minä haluaisin
-vakuuttaa teille, että se on totta, mitä minun oli kunnia teistä
-lausua... Se kuva, minkä hätimältä piirsin teidän luostarinne
-esihuoneessa, on aina ollut muassani... ja, jos jokin onnettomuus olisi
-minua kohdannut, se olisi mennyt kanssani hautaan...
-
-Klotilda alkoi hymyillä ja leikkiä viuhkaimellansa.
-
--- Oh, todellakin! hän sanoi. Persiassako?... Jumalani, kuinka on kuuma!
-
--- Persiassa, vastasi Raoul totisena, jouduttuansa hetkeksi selvän
-hajamielisyyden valtaan, on paljon vuoria, niinkuin tiedätte, jotka
-estävät liiallista kuumuutta.
-
-Klotilda kohotti olkapäitänsä, viittasi erästä ohikulkevaa nuorta
-miestä ja alkoi hänen kerallansa tanssia.
-
-Hra de Chalys kärsi tämän häväistyksen kulmiansa rypistämättä: hän
-lähti salaa pujottelemaan tanssijoitten välitse ja meni istumaan
-Sibyllan paikalle nuoren herttuattaren viereen.
-
--- Blanche, serkkuni? hän sanoi.
-
--- Mikä on?
-
--- Armahtakaa miestä, jonka järki on menemäisillään... ja sallikaa,
-että teen teille pari kolme rohkeata kysymystä.
-
--- Minä kuuntelen.
-
--- Tiesittekö, kun esittelitte minut neiti de Férias'ille, että se oli
-hänen kuvansa, jonka olette nähnyt albumissani.
-
--- Jokseenkin varmaan.
-
--- Ja... rakastatteko häntä?
-
--- Suuresti.
-
-Raoul katseli nuorta vaimoa koko tarkkaavaisuutensa voimalla.
-
--- Ja... sallitteko että sanon häntä kauniiksi?
-
--- Minä käsken teitä niin tekemään.
-
--- Entä sitten!
-
--- Mitä sitten!
-
--- Mitä te vielä käskette minut tekemään?
-
-Blanche loi silmänsä häneen, peitti kasvonsa viuhkaimellansa ja sanoi:
-
--- Olemaan kunniallinen ja onnellinen.
-
-Valssi loppui samassa; Raoul ei ehtinyt muuta kuin lukea nuoren vaimon
-silmistä hänen jalon päätöksensä varmuuden. Hän nousi, kumartui
-herttuattaren puoleen ja sanoi, osottaen liikkeillänsä, silmillänsä ja
-äänellänsä sitä arvon-antamista, mikä miehen sydämelle on mahdollinen.
-
--- Blanche, minä kunnioitan teitä!
-
-Sibylla oli istuutunut vanhalle paikallensa, ja kreivi aikoi vetäytyä
-pois, kun herttuatar kutsui häntä takaisin.
-
--- Älkää toki lähtekö tiehenne, serkkuni... olkaa neiti de Férias'in
-seurana... sill'aikaa kun menen teetä toimittamaan. Hänessäkin on
-hiukan taitelijan vikaa... ymmärrättehän te... puhukaa hänelle
-maalaamisesta, matkoista, lehdoista, kallioista, lähteistä j.n.e!
-
-Raoul kumarsi, istui herttuattaren paikalle vasten tavallisuutta
-hiukan kömpelön ja aran näköisenä ja sanoi toinnuttuansa ensi
-hämmästyksestänsä:
-
--- Totta tosiaan, neitiseni, minä en osaa valehdella... Entä te sitten?
-
--- En luullakseni minäkään.
-
--- Minun on ollut kunnia saada suudella teidän kättänne noin
-kaksitoista vuotta takaperin erään kallion luona, josta valui vettä
-erääsen lähteesen... Muistatteko sitä vielä?
-
--- Muistan, herra, Sibylla vastasi, luoden häneen siniset silmänsä,
-joissa loisti iloinen hymy.
-
--- Te muistatte sen!... Mutta sehän voi tuskin olla mahdollista!
-
--- Se on kuitenkin varsin yksinkertaista: minun elämässäni ei ole ollut
-paljon seikkailuja ja minun kohtaamiseni teidät iso-isäni puistossa oli
-yksi niitä harvoja. Pienimmätkin muistot lapsuuteni ensi ajoilta ovat
-vielä sangen elävinä mielessäni...
-
--- Minä pelästytin teitä suuresti, vai kuinka?
-
--- Kyllä vähän ensiksi...
-
--- Minä muistan vielä, millainen olitte silloin valkoisine sauvoinenne
-ja kummallisine seppelinenne... melkein samallainen kuin nytkin, eikö
-niin?
-
--- Mitä nykyisyyteen tulee, Sibylla sanoi, kohottaen hiukan sormiaan ja
-ylpeätä päätänsä, niin minun täytyy teille tunnustaa, ett'en itse ole
-keksinyt pääkoristeitani ja ett'en ensinkään silloin tiennyt, kun näitä
-minulle laitettiin, siitä ilosta, mikä on tullut osakseni tänä iltana.
-
-Sibyllan äänessä ja sanoissa oli ollut heidän keskustelunsa alusta
-saakka jotakin peittelemätöintä mutta samalla myöskin jotakin
-kainoa, mikä suuresti hämmästytti kreivi Raoul'ia, joka tunsi
-ihmisten pienimmätkin mielenvaiheet. Muuten hän huomasi heti,
-katsellessansa näitä harvinaisen yleviä kasvoja, niissä oikein
-kosolta piirteitä, jotka häntä ihastuttivat. Hänet valtasi kokonaan
-tuo hurmaava kaunotar, jonka jo kauneudellaankin täytyi herättää
-erityistä huomiota taiteilijan silmissä ja sydämessä, ja hän tunsi
-vastustamatonta myötätuntoisuutta neiti de Férias'ia kohtaan ja
-hän päätti, jättämättä mitään toivoa huomispäivän näkemiseen,
-voittaa hänet itsellensä tai kuolla. Hän luopui heti siitä liian
-tutun-omaisesta keskustelun-aineesta, jonka Sibyllan varovaisuus oli
-häneltä katkaissut, ja alkoi puhella taiteestansa ja matkoistansa; hän
-osotti neronsa koko voimaa ja rikkautta ja sydämensä koko suloisuutta,
-niin sanoaksemme täysin kourin kantaaksensa niitä neiti de Férias'in
-jalkojen juureen. Vaikk'ei Sibylla saattanut huomata hänen puheessansa
-varjoakaan suoranaisesta mairittelemisesta, niin hän huomasi kuitenkin
-tarkalla naisellisella käsitysvoimallansa, että Raoul'in ihastuneet
-silmät, ääni ja sanat osottivat hänelle yhtämittaista kunnioitusta;
-hän ymmärsi hänessä herättävänsä tuota palavaa kaunopuheliaisuutta,
-millä hän hänelle kertoi havainnoitansa, harrastuksiansa, epätoivojansa
-ja ilojansa, puhuen kaikista asioista niinkuin mies, joka edellyttää,
-että hänen kuuntelijansa nero saattaa ymmärtää kaikkia maan ja
-taivaan asioita. Tämä ylevämpi imarteleminen, jota hän ansaitsikin,
-ihastutti ja hämmensi Sibyllaa. Hän pelkäsi salaisesti näyttävänsä
-hänestä hullulta ja lapsimaiselta, samalla kun Raoul ihmetteli hänen
-pienimpienkin sanojensa sattuvaisuutta. Sibyllan onneksi kreivinna de
-Vergnes, jota syystäkin huolestutti hänen tyttärentytärtänsä vallitseva
-ääretön hartaus, ei ollut hidas keskeyttämään heidän kahdenkesken
-oloansa. Sibylla riensi hänelle naurussa suin kertomaan hänen ja herra
-de Chalys'in satunnaista kohtausta Férias'in metsässä ja, tultuansa
-isoäitinsä läsnäolosta vähän rohkeammaksi, hän saattoi vastata neronsa
-koko suloisella sukkeluudella niihin kysymyksiin, joita kreivi silloin
-teki hänelle Fériasista, hänen perheestänsä, lapsuutensa muistoista
-ja hänen unelmistansa. Raoul kuunteli ihastuneena hänen puhettansa,
-yhdestä ainoasta sanasta saaden tietää kaikki hänen ajatuksensa,
-väliin hänen pelkästä hymyilemisestänsäkin ja usein hän ne tiesi jo
-edeltäpäin, ikäänkuin heidän kummankin elämänsä olisi joka hetki ollut
-jollakin tavoin toisiinsa yhdistetty, ja ikäänkuin jokaista sykähdystä
-toisen sydämessä olisi uskollisesti vastannut sykähdys toisen sydämessä.
-
-Mutta Klotilda ei ollut saattanut katsella niin onnellisen ystävyyden
-syntyvän ja kehkeytyvän koettamatta sitä kaikin tavoin ehkäistä:
-hän oli useamman kerran asettunut tanssittajoinensa parin askeleen
-päähän Raoul'ista, ja näytellyt hänen edessänsä muhkeita kutriansa ja
-ihastuttavan kauniita olkapäitänsä; sitten hän harmissansa lakkasi
-tanssimasta ja tahtoi hänessä herättää mustasukkaisuutta: hän käski
-juuri tullutta Louis Gandrax'ia istuutumaan viereensä, puheli
-hänelle viuhkaimensa suojassa ja saattoi nuoren tiedemiehen jäisen
-kylmyyden silmiensä tulen alaiseksi, joka olisi sulattanut Alppienkin
-jään. Kentiesi hän lopuksi herätti hiukan uteliaisuutta ja saavutti
-kunniatakin tällä juonellansa, jonka Gandrax ei kuitenkaan näkyväisestä
-antanut itseänsä ihastuttaa, vaikka hän osottikin kasvoillansa
-pilkallista levottomuutta.
-
-Herra de Chalys näki kyllä tämän salahankkeen, mutta hän näki sen
-taivaan korkeudesta, eikä hän enää sieltä laskeutunut alas. Hänen
-irroittuaksensa tästä suloisesta ihastuksesta, Sibyllan, jota
-hämmästytti niin silminnähtävä yksipintaisuus, täytyi itse ehdottaa
-isoäidillensä poislähtemistä. Kun rouva de Vergnes nousi, niin Raoul
-sanoi kumartaen syvään:
-
--- Suvaitsetteko minun, kreivinna, osottaa teille kunnioitustani
-kotonanne ja tarjota teille kuvan, minkä olen tehnyt neiti de
-Férias'ista kaksitoista vuotta takaperin?
-
-Rouva de Vergnes nyökkäsi päätänsä suloisen suostumuksensa osotteeksi
-ja vetäytyi pois, kasvoilla voiton riemu, niinkuin ainakin isoäiti,
-joka näkee taivaan rannalla tyttärentyttärellensä loistavan
-odottamattoman avioliiton soihdut.
-
-Kreivi de Chalys tarttui, lähdettyänsä de Sauves'in hotelista,
-ystävänsä Gandraxin käteen. Kumpikin oli vajonnut mietteihinsä ja he
-kulkivat pitkin Tuilerian rantakatua sanaakaan toisillensa sanomatta.
-Yö oli viileä ja kaunis. Raoul loi, kävellessänsä pitkin Seine'n
-puoleista trottoaaria, hajamielisen katseen virran tummalle pinnalle,
-jolle siltojen ja rantakadun monet lyhdyt loivat heikkoa valoansa.
-
--- Vellamon neidoilla on tän'yönä juhla, hän sanoi; he ovat valaisseet
-kristallipalatsinsa portaat; tekisipä mieli astua alas pitkin noita
-välähteleviä rappusia!
-
-Gandrax loi silmäyksen kadun kaidepuun ylitse.
-
--- Kaasuvalon taittumista, hän sanoi.
-
-Seurasi taas pitkä aika äänettömyyttä; sitten herra de Chalys puhkesi
-äkkiä kysymään:
-
--- Mitä ajattelet avioliitosta, Louis?
-
--- Kuinka! nytkö jo? Gandrax huudahti nauraen. No hyvää minä siitä
-ajattelen, ystäväni: avioliitto edistää rodun puhtautta! Se suojelee
-yhteiskunnan miehuutta. Katsoppas yhteiskuntia, missä monivaimoisuus
-vallitsee, ne riutuvat haaremin läkähyttävässä ilmassa kuin kasvi
-pimeässä ja joutuvat perikatoon rikollisten naisten tähden, joihin
-he määrättömästi takertuvat; ne ovat herkkähermoisia ja julmia! Jota
-suuremmassa kunniassa jokin kansa pitää avioliittoa, sitä lähempänä
-se kansa on yhteiskunnallista perikuvaa, mikä ilmaantuu järjestyksen
-voimassa. Avioliitto on siis hyvä ja sinä saatat siis minun täydellä
-suostumuksellani naida neiti de Férias'in, jos sydämesi niin sanoo!
-
--- Oletko jo ennen tavannut häntä serkkuni luona? kysyi kreivi.
-
--- Kymmeniä kertojat
-
--- Ja hairaus on sinut estänyt hänestä minulle puhumasta?
-
--- Miksi olisin sinulle hänestä puhunut?
-
--- Kuinka et ole tuntenut pientä, lähteellä tapaamaani haltiatarta,
-josta kertomalla usein olen korviasi väsyttänyt, albumini seppelöittyä
-Sibyllaa?
-
--- Tosiaankin hän on se!... Ja kuinka, hitto vieköön, olisin saattanut
-hänet tuntea...
-
--- Onhan hän elävä kuva... omasta kuvastansa!
-
--- Loruja! sanoi Gandrax, jonka heleälle naurulle yö antoi kummallisen
-soinnun. Kuitenkin, ystäväni, olen iloissani siitä, että hän sinua
-miellyttää; mutta minä sanon suoraan, että meidän esteetilliset
-mielipiteemme tässä eriävät toisistansa. Selitä, mitä suloutta hänessä
-on, sillä minä en ole sitä vielä huomannut.
-
-Raoul pysähtyi yht'äkkiä, nosti kätensä taivasta kohti ja sanoi.
-
--- Jumala, anna hänelle anteeksi!... Louis parka! lisäsi hän tarttuen
-uudestaan hänen käteensä, oli kerran taiteilija... suuri taiteilija
-olikin... joka päätti erään kerran maalata oikein matemaatillisesti
-kauneutta; hän maalasi naisen tai miehen, en tiedä varmaan kummanko,
-jonka pää oli ihan säntilleen neljä nenän pituutta, jonka käsi oli
-kasvojen pituinen ja kymmenes osa koko ruumiin pituudesta, jonka
-jalka oli pään korkeuden pituinen, ja muu ruumis sen mukaan... Tämä
-kauneuden perikuva on Bologne'ssa, mene katsomaan sitä: se on sinua
-varten tehty!... Mitä neiti de Férias'iin tulee, niin minusta tuntuu,
-että hän on minua varten, minun silmiäni ja minun sydäntäni varten
-luotu ikipäiviksi!... Sinä tiedät, kuinka tuo kunnollinen lapsi on
-jo kymmenenä vuonna antanut työtä minun ajatuksilleni: sinulle olen
-uskonut kaikki omituiset unelmani tämän muiston johdosta. Hän on
-ollut minulle sama kuin muinaiselle kuvanveistäjälle hänen marmorinen
-lemmittynsä. Hänelle omistin kaiken sen sulouden ja hyveen, mitä etsin,
-vaan mitä en löytänyt hänen puutteellisessa sukupuolessansa; minä
-kuvittelin mielessäni hänen ruumiinsa ja sielunsa myötäistä kukoistusta
-ja kehkeytymistä; minä annoin hänelle kaiken sen sulouden, kaiken sen
-vilkkauden ja kaiken ylevän ja jalon, mitä elämän sulottomuus oli
-sydämeeni jättänyt. Tuomitse siitä, mitä tän'iltana on tapahtunut, kun
-jälleen olen hänet löytänyt yht'äkkiä, ja löytänyt hänet kaikkia näitä
-unelmiani korkeammalta ja kaikkea tätä kunnioitusta ansaitsevana!...
-Minä rakastan häntä vimmatusti!
-
--- Olkoon niin! Gandrax sanoi. Minua miellyttää, että olet sen minulle
-suoraan ja peittelemättä sanonut. Nai vaan hänet, minä en, Jumalan
-kiitos, ole milloinkaan haluava päästä kilpakosijaksi. Minä myönnän
-kyllä, että hän on kaunis, vaan se on vaan pelkkää taiteellista, millä
-ei ole minulle mitään sanottavaa.
-
--- Sinä varmaankin, Raoul vastasi nauraen, pidät rouva de Val-Chesnay'n
-parempana?
-
--- Niin tosiaankin teen!... Hän vasta on nainen, sanon minä, ja kaunis
-nainen! Minun mielestäni aine ei vielä milloinkaan ole muodostunut
-onnellisempaan ja kauniimpaan muotoon! Luonto on valinnut häntä
-valaaksensa paraan taikinansa, ja aurinko loisti silloin täydessä
-valossansa taivaan la'ella, kun se häneen heitti elämän kipinän!...
-Senkaltaisena Eevakin varmaan lähestyi ensimmäistä miestä Eedenin
-autioissa lehdoissa.
-
--- Tra la la... Nyt siis tiedät, Louis, joll'et ennen sitä ole tiennyt,
-Raoul sanoi, että olet täydellisesti rakastunut. Ensi kerran elämässäsi
-puet puheesi runolliseen väriin... Se on merkki... Mutta sinä teit
-historiallisen erehdyksen: kaikkien etevien tiedemiesten mukaan Eeva
-oli valkoverinen.
-
--- Hulluutta! Gandrax sanoi, Eeva oli tummanverinen ja puhui
-sanskriittaa!
-
--- No hyvä, ennen pitkää sinäkin taidat haastaa sanskriittaa rouva de
-Val-Chesnay'n kanssa?
-
--- En, Gandrax vastasi lujasti, sentähden ett'en tahdo. Ihminen tekee
-mitä tahtoo. Minä tahdon tehdä työtä ja minä menen sitä tekemään...
-Hyvää yötä!
-
-
-
-
-VII.
-
-Atelieeri.
-
-
-Kun Sibylla seuraavana päivänä miss O'Neil'in seurassa tuli
-huoneestansa aamiaiselle, niin hän huomasi heti iso-isänsä kasvoista,
-että hänellä oli tieto eilen-iltaisista tärkeistä tapauksista. Heti
-aamulla kreivinna olikin pyytänyt saada puhutella miestänsä ja oli
-ilmoittanut hänelle ne toiveet, mitkä hän oli saanut herra de Chalys'in
-innokkaan keskustelun johdosta Sibyllan kanssa. Kuultuansa tämän herra
-de Vergnes löi otsaansa ja huudahti:
-
--- Perhana! Chalys! kuinka emme ole ennen tulleet häntä ajatelleeksi?
-Mutta se käy itsestänsä niin! Muhkea nimi... suuret taipumukset...
-kaunis kavaljeeri! Se on määrätty... kohtalo on niin määrännyt! Heistä
-on tuleva ihastuttava pari!
-
-Kun hän näki Sibyllan tulevan, hän oli rypistävinänsä kulmakarvojansa.
-
--- Älä lähesty minua, neitiseni, älä lähesty minua!
-
--- Minkä tähden! Sibylla sopotti ja punastui korvia myöten.
-
-Kreivi syleili häntä nauraen; aamiaista syötäessä haasteltiin
-iloisesti. Etenkin miss O'Neil näytti oikein ilosta säteilevän ja
-koetti yleisessä riemussa olla pääenkelinä. Kun palvelijat olivat
-vetäytyneet pois, kreivi sanoi:
-
--- No eihän sinun olekaan nälkä tänä aamuna, lapseni? Kas siinä, siinä
-on selviä merkkiä pahasta omastatunnosta!
-
-Sitten hän kääntyi Irlannittaren, tavallisen uhrinsa puoleen ja sanoi
-traagillisella äänellä:
-
--- Ah niin! tiesittekö te sitä, miss O'Neil?... Mutta, à propos, miss
-O'Neil, mitä kansallisjuhlaa olette muistelleet viime yönä. Olen
-kuullut tuon viheriäisen Irlannin harpun suloiset sävelet aina kukon
-laulusta saakka.
-
--- Oi Jumalani! herra kreivi, suokaa minulle anteeksi... Jos olisin
-saattanut aavistaakaan teidän sitä kuulevan...
-
--- Minunko, minun sitä kuulevan?... Vai te ette siis milloinkaan opi
-tuntemaan sydäntäni, miss O'Neil?... Vaikka te olisitte Kalkutassa...
-ja minä Bellevue'ssa... niin kuulisin, kun te vaan sormellanne...
-yhdellä... pikkusormellanne koskettaisitte harppuanne... ja värisisin
-ehdottomasti myötätuntoisuudesta... Mutta puhukaamme vakavasti:
-tiesittekö te sitä, miss O'Neil, niin tai ei?
-
--- Mitä herra kreivi?
-
--- Tiesittekö te, että tämä nuori tyttö varsin järjettömästi on
-vannonut rakkauden valoja erään tuntemattoman herran kanssa metsän
-syvyydessä?
-
--- Oh, iso-isä! Sibylla sanoi.
-
--- Totta tosiaan, minulle, juuri minulle on niin kerrottu!... Päälle
-päätteeksi, Jumala paratkoon, naiminen on tässä ainoa, mikä voi kaikki
-jälleen parantaa.
-
--- Rakas iso-isä, älkää rientäkö niin nopeasti, minä rukoilen teitä.
-
--- Kuinka! mitä! hän ei nyt taas tahdokkaan mennä naimisiin. Sitten
-tämä kaikki on tapahtunut, ainoastaan rakkauden tähden, taiteellisen
-myötätuntoisuuden tähden!... Miss O'Neil, minä kiitän teitä oppilaanne
-siveyden tunnosta!
-
-Mentiin viereiseen huoneesen ja Sibylla kietoi molemmat kätensä
-viekastelevan iso-isänsä kaulan ympäri sanoen:
-
--- Älkää saattako mieltäni tuolla tavalla häiriöön!
-
--- Olkoon menneeksi, tietysti jos lupaat mennä hänen kanssansa
-naimisiin... sillä kunnia kumminkin on pelastettava!
-
--- Mutta kenen kanssa naimisiin? Herranko, jonka olen nähnyt kahdesti
-kymmenen vuoden kuluessa ja jota en kentiesi enää saa koskaan nähdä?
-
--- Kuinka! Sinä saat heti hänet nähdä! Onhan tänään isoäitisi
-vastaan-ottopäivä?
-
--- Ei hän tiedä isoäitini vastaan-ottopäivästä.
-
--- Pah! Minä vakuutan, että hän tulee... Istu tuohon, että saan
-sinulle kertoa, mitä tapahtuu... Hän tulee... neljän tai viiden
-tunnin kuluttua pysyäksensä kömpelön kiihkeyden ja moitittavan
-välinpitämättömyyden välillä... Hän näyttää sinulle albuminsa, ja
-sinä punastut tuntuvasti... aivan kuin miss O'Neil... ja ihmettelet
-hänen hyvää muistoansa... Hän pyytää saada nähdä sinun taulujasi...
-ja sill'aikaa kun sinä sitä kainosti kiellät, miss O'Neil menee niitä
-etsimään... Kreivi ihastuu... Nuori tyttö punastuu uudestaan... ja tuo
-hento kukkanen, jota kutsutaan miss O'Neil'iksi... Sitten... ah! sitten
-sinä puhelet hänelle hänen itämaalaisista tutkimuksistansa, jotka
-hän on juuri lopettanut, ja siitä levottomuudesta, mitä sinä ja koko
-Pariisi tunnette... j.n.e... Ja tämän jälkeen hän ei ole pyytämättä
-teitä jonakuna päivänä ohimennessä tekemään hänelle sitä kunniata ja
-iloa, että kävisitte hänen atelieerissansa... Miss O'Neil punastuu
-vielä entistä enemmän ja sinä katsot isoäitiisi suloinen epävarmuus
-kasvoilla... Isoäitisi sanoo, että kreivin taide tekee hänen kotinsa
-ikäänkuin julkiseksi, ja siellä siis, hänen turvissansa, on mahdollista
-ja sopivaa käydä... Jonakuna päivänä hän pyytää sinulta sitä suosiota,
-että hän saisi maalata sinun muotokuvasi, -- ja kun hän sen on saanut
-tehneeksi, -- hän antaa sen meille ja lähtee itse alkuperäisen kuvan
-kanssa pois... Siinä on elämäkertasi, neitiseni!
-
-Kreivi nousi ylös ja lisäsi vakavalla äänellä, likistäen tyttären
-tytärtänsä rintaansa vasten:
-
--- Rakas lapseni, mikään ei olisi minulle niin mieluista!
-
--- Suokaa anteeksi! Sibylla sanoi. Sallitteko minun huomauttaa
-teille erästä asiaa? Te olette suloinen ja hyvä iso-isä, mutta
-ajattelematon... Minä tunnustan suoraan, että kreivi de Chalys on
-minusta paras ja miellyttävin mies, kuin milloinkaan olen nähnyt...
-teidän jälkeenne... sillä on sangen mahdollista, että, hänen
-eilen-iltaisesta kohteliasuudestaan huolimatta, hänessä ei milloinkaan
-synny ajatusta minua naida!
-
--- Epäilemättä se on mahdollista... Mutta siinä tapauksessa se on
-hänelle sitä pahempi... Mitä sinuun tulee, niin minä avaan sinulle
-kokonaan sydämeni, sillä minä tiedän kelle puhun... Sinä olet viisas
-tyttö, pikku Sibylla! Muuten sinun mieltymyksesi herra de Chalys'iin ei
-ole saattanut yhtenä yönä muuttua vastustamattomaksi intohimoksi, eikö
-niin? Hyvästi, lapseni!
-
-Kreivi lähti tyynesti läsnäolollansa ansaitsemaan pelirahaansa, hän
-kun näet oli erään suuren rautatielinjan hoitaja, käveli sitten
-neljännestunnin kello kolmen jälkeen Italialaisten bulevardilla
-ja meni sitten pelikumppaniensa seuraan pelaamaan whistiä, --
-liikuntosuunnitelma, jota ainoastaan hänen terveytensä tila ja
-maanpallon mulkkaukset saattoivat muuttaa.
-
-Hra de Vergnes jätti tyttärentyttärensä paljoa rauhattomammaksi ja
-levottomammaksi, kuin hän saattoi aavistaakaan, sillä hän ei tiennyt,
-ja vaikeata se hänelle olisikin ollut, sitä salaista ystävyyttä ja
-niitä hämäriä ja syvämielisiä aavistuksia, jotka näyttivät edeltäkäsin
-valmistaneen ja kypsyttäneen Sibyllan ja Raoul'in välille sen
-myötätuntoisuuden, jonka hän luuli eilen syntyneen. Nämä kaksi olentoa,
-joilla kummallakin oli yhtä elävä ja ikäänkuin yhtäälle päin kallistuva
-mielikuvitus, olivat jo monena vuonna niin sanoaksemme luistaneet
-toinen toistansa vastaan jotakin salaperäistä kaltevaa rinnettä myöten,
-ja heidän ensikerran tavatessaan toisiansa tapahtui kova tölmäys, josta
-leimahti tulta. Tällaiset intohimojen ukon-iskut, joita voi selittää
-väkevän kahdenpuolisen hengenheimolaisuuden ja myötätuntoisuuden
-avulla, ovat epäilemättä poikkeuksia; mutta nämät poikkeukset eivät
-ole harvinaisia, ja niiden tosi-elämässä ilmaantuminen oikeuttaa
-sellaisia kertomaan romaanissa, joka juuri onkin poikkeuksellisten
-tunteitten kertomista, ja antaa sille saman viehätyksen ja arvon kuin
-tosiasioillekin.
-
-Neiti de Férias käsitti tuskin itsekään, kuinka syvästi hra de Chalysin
-eilen-iltainen puhe oli häneen vaikuttanut. Hän kysyi itseksensä,
-kuinka koko hänen kohtalonsa saattoi riippua ainoastaan pelkästä
-salonkikeskustelusta. Hänet teki hirveän rauhattomaksi se ajatus, että
-herra de Chalys, kerran lähdettyänsä pois de Sauves'in asunnosta,
-oli jälleen antautunut töittensä ja toimiensa uralle sen enempää
-ajattelematta tätä elämänsä vähäpätöistä sivuseikkaa. Hän olisi antanut
-vaikka verensä, jos olisi saanut selvää Raoul'in ajatuksista.
-
-Raoul'in ajatukset olivat ihan samat kuin Sibyllankin, vaan että hänen
-levottomuutensa oli vielä astetta suurempi. Sibylla ei kuitenkaan
-epäillyt siitä vaikutuksesta, minkä hän oli tehnyt herra de Chalys'iin:
-hänen naisellinen aistinsa sen hänelle varmaankin ilmoitti, ja hän
-olikin epätiedossa ainoastansa siitä, missä määrässä hän oli häntä
-viehättänyt; mutta herra de Chalys, joka oli viettänyt osan yötä
-muistelemalla ja miettimällä, tarkkaan tuon nuoren tytön jokaista
-sanaa, jokaista äänen värähdystä ja kasvojen piirrettä, oli sellaisten
-yhdistysten ja vähennysten kautta, joita ainoastaan rakastavaiset
-tuntevat, saanut päätöslauseen, joka häntä ei ensinkään miellyttänyt.
-Sitten hän oli sangen surumielisenä nukkunut.
-
-Herätessänsä hän pakotti itseänsä katselemaan asioita kirkkaammassa
-valossa. Hän asui Saint-Dominique-Saint- Germain'in kadun varrella
-isänsä talossa, jolla oli se etu, että siinä oli puutarha. Silloin oli
-helmikuun loppupuoli, ja linnut lauloivat kukkivissa kastanjapuissa.
-Kreivi alkoi itsekin laulaa kävellen pitkin askelin ja taittoi
-silloin tällöin orvokin taimen, haistoi sitä ja näpäytti sen sitten
-peukalollansa maahan. Pian hän meni atelieeriinsa ja avasi albuminsa,
-missä oli nuo kolme Sibyllan muotokuvaa. Hän täydensi viimeisen
-samannäköisyyttä muutamalla hienolla viivalla, tarkasteli sitä äänettä
-ja jupisi sitten hiljaisella, huokauksen tapaisella äänellä:
-
--- Vaimoni. -- Tämä sana saattoi hänet hymyilemään, sitten hän kohotti
-olkapäitänsä ja muuttui huolettoman näköiseksi. Hänen hullumainen
-pelkonsa palasi jälleen:
-
--- Joutavia! ei hän minusta huoli; se on varma! Minähän olen liian
-vanha!... Ah, työhön!
-
-Hän laitteli hyräillen värilautastansa kuntoon. Yht'äkkiä hän nosti
-telineeltänsä sen taulun, jota hän maalasi, muutti siihen uuden
-kankaan, pani avonaisen albumin eteensä eräälle tuolille ja alkoi
-sitten haahmollensa kuvata neiti de Férias'ia ja hänen kalliotansa.
-
-Hän oli eilen hankkinut itsellensä sen tiedon, että rouva de Vergnes'in
-vastaan-ottopäivä oli tiistai; hän päätti kumminkin lykätä käyntinsä
-seuraavaan tiistaihin, vaikkapa vaan osottaaksensa neiti de Férias'ille
-ylevää välinpitämättömyyttä. Mutta kello neljän aikaan hän heitti
-maalilautasensa äkkiä pois ja lähti pukeutumaan. Kahtakymmentä
-minuuttia myöhemmin hän oli, albumi kädessä, de Vergnes'in ovella.
-
-Ujostelemattomimmatkin naiset, jotka lapsuudestaan saakka ovat
-tottuneet noudattamaan ankarata käytös- ja puhetapaa, huomaavat
-arkatuntoisissa asioissa olevansa etevämmät, kuin karaistuneimmatkin
-miehet. Kun hra de Chalys, otsa mielenliikutuksesta kalpeana, astui
-saliin, missä Sibylla istui rouva de Vergnes'in ja miss O'Neil'in
-keskellä, niin se iloisuus ja totisuus, millä hän vastasi hänen
-tervehdykseensä, herätti hänessä vastenmielistä hämmästystä, vaikka
-tuo nuori tyttö kuuli tällä hetkellä korvissansa pauhaavan valtameren
-myrskyjen kohinan. Tämä kreivin tuskallinen tunne kasvoi vielä
-keskustelun kestäessä: todella tapahtui aivan itsestänsä niin, että
-puheltiin järjestään niistä eri asioista, mitä herra de Vergnes asiain
-tottuneena tuntijana oli ennustanut, ja että tämä täsmällisyys lopuksi
-alkoi tuntua naurettavalta neiti de Férias'ista, joka muuten tunsi
-olevansa iloisessa ja huolettomassa mielentilassa. Kun Raoul sitten
-pyysi rouva de Vergnes'ia hyväntahtoisesti käymään katsomassa hänen
-atelieeriansa, niin; Sibylla iski salaa silmää miss O'Neil'in kanssa,
-tuskin voiden nauruansa pidättää. Tämä epäilystä herättävä kasvojen
-väänne oli ihan odottamatointa herra de Chalys'ille ja hämmästytti
-häntä sanomattomasti. Se ei asiaa parantanut, että rouva de Vergnes
-lupasi käydä hänen atelieerissansa ensi joutopäivänä: hän lähti pois
-kokonaan tyytymättömänä koko käyntiinsä, itseensä ja etenkin neiti de
-Férias'iin.
-
--- Hyvä Jumala, hän puhui itseksensä, kävellen pitkin bulevardia,
-synkkä hajamielisyys kasvoilla, ett'en minä häntä miellytä, on varsin
-selvää ja luonnollista... kymmenestä tuhannesta naisesta on yksi,
-jota tahtoisi miellyttää ja juuri häntä sitten ei miellytäkkään...
-tämä on kyllä selvää;... mutta että minussa hänen mielestään on
-jotakin huvittavaa, naurettavaa, että minä olen narri... sitä en saata
-käsittää!... sillä on ihan selvää, että hän teki minusta pilkkaa
-opettajattarensa kanssa, joka, sivumennen, on maailman hirvittävin
-opettajatar!... Minä en saata kärsiä pilkallista luontoa nuorella
-tytöllä: se on hänen luontonsa ilkeyden ja hänen sielunsa kuivuuden
-merkki... Ja olihan se välttämätöintä että hänelläkin, tuolla nuorella
-olennolla on hänen vikansa; muuten hän olisi liian kaunis!... Jumalani!
-kuinka kaunis hän kumminkin on. Kuinka kaikki hänen liikkeensä ovat
-kauniita, kainoja ja sopusointuisia!... Se on kuin sävelten sointua!...
-Ja sen ohessa jalo sydän ja puhtaat ajatukset kuin teräs!... eikä ole
-hyvyyttä... luonnollisesti!... No niin sydän parkani, älkäämme siitä
-huoliko, mennään päivällistä syömään!
-
-Hän lähti todellakin syömään päivällistä kumppaniensa luo, mikä
-ei ollutkaan vaikein osa sitä ohjelmaa, mitä hän oli ottanut
-noudattaaksensa. Sinä iltana hän joutui oikein peliraivoon ja menetti
-suuren summan. Seuraava päivä tuntui hänestä kestävän iankaikkisesti,
-mutta illalla hän muisti, että rouva de Vergnes'illa oli sinä päivänä
-loosi operassa ja hän lähti teaatteriin. Ensi silmäyksellänsä
-saliin tullessansa hän kohtasi Sibyllan silmät, jotka levottomina
-tarkastelivat orkesteria ja jotka nopeasti kääntyivät toisaalle, kun
-hän huomasi hänet. Raoul'issa heräsi jälleen hiukan elämisen halua.
-Näyteltiin _Hugenottia_. Kärsivällisesi hän odotti aina kolmannen
-näytöksen loppuun saakka, ennenkuin hän lähti rouva de Vergness'in
-loosiin, missä hän oli yksinänsä tyttärentyttärensä kanssa. Neiti
-de Férias ojensi hänelle valkoisiin hansikkaihin puettua kättänsä
-niin todellisella ystävyydellä, että se häntä liikutti. Kuitenkaan
-hän ei paljon ottanut osaa keskusteluun: hän kohotti tuon tuostakin
-lornjetin silmillensä, katseli yleisöä ja vaipui jälleen suloiseen
-äänettömyyteensä; mutta kun Raoul väliajan loputtua nousi ylös, hän
-kääntyi yht'äkkiä ja kysyi ikäänkuin hämmästyneenä:
-
--- Ettekö jää tänne?
-
-Ja hän jäi.
-
-_Hugenottien_ neljäs näytös alkoi. Vaikka herra de Chalys osasi ulkoa
-pienimmätkin kohdat tässä mahtavassa lyyrillisessä teoksessa, joka on
-ehkä kauniin, mikä ihmiskorvaa milloinkaan on ihastuttanut, niin hän
-luuli kuitenkin kuulevansa sitä ensi kertaa. Runoelman hirvittävät ja
-intohimoiset sävelet, jotka niin sanoaksemme tulivat hänen sieluunsa
-toisen sopusointuisen sielun kautta, näytti herättävän hänessä uutta
-ja tuntematointa ihastusta. Hänen istuessansa Sibyllan tuolin takana
-häntä hurmasi sanomattomasti se mystillinen tuoksu, jota rakastettu
-olento levittää ympärillensä. Hän luuli näkevänsä tuon nuoren
-tytön riippuvissa kutrissa, hänen hiuskukissansa ja hänen marmorin
-valkoisissa olkapäissään käyvän milloin hekuman, milloin kylmyyden
-väreitä ja henkäyksiä. Vaikk'ei Sibylla ainoallakaan sanalla ollut
-poistanut niitä epäilyksiä, jotka eilisestä saakka olivat hänen
-mieltänsä häirinneet, niin kaikki epäilys oli kuitenkin kadonnut: hän
-tunsi silloin kummallisen varmaan, että hän itsekin oli rakastettu,
-ja että koko tämä taivaallinen musiikki, kaikki näyttämöltä kuuluneet
-äänet ja orkesterin sävelet olivat Sibyllasta ja hänestä ainoastaan
-rakkauden hymni, jota heidän kummankin sydämensä lauloivat. Hän oli
-siis enemmän ihastunut kuin hämmästynyt, kun neiti de Férias näytännön
-lopulla, juuri kun kappaleen rakastavat päähenkilöt tyhjentävät
-tuskaansa jumalallisen ihanaan surulauluun, kääntyi yht'äkkiä hänen
-puoleensa, kosteissa silmissä säteilevä loiste, ja sanoi melkein
-hellällä äänellä:
-
--- Ettekö ole onnellinen?
-
--- Kaikesta sielustani, neitiseni! hän vastasi.
-
-Ja hänen sanoissansa ja katseessansa oli sellainen paino ja
-tunteellisuus, että neiti de Férias'in täytyi luoda kauniit silmänsä
-Raoul'iin, pois Kaarlo IX:nnen ajoilta.
-
-Näytelmän päätyttyä hra de Chalys lausui jäähyväiset ja lähti kotiinsa
-miettimään tämän illan suloisia muistoja. Tätä myötäistä vakuutusta
-puoleksi vahvistivat muutamat pienet kirjeet, joita hänen serkkunsa
-Blanche, äskenkääntyneen palavan innostuksen valtaamana, seuraavina
-päivinä hänelle tuon tuostakin lähetti ikäänkuin kiihoittavaksi
-yllykkeeksi. Hänen täytyi useamman kuin yhden kerran jättää Sibyllan
-muotokuva ja lähteä pyytämään selitystä nuorelta herttuattarelta
-muutamille lauseille, joitten monimutkaiset sulkumerkkien välit
-saattoivat hänen aivo-raukkansa pääsemättömään pulaan. Kerran hän
-tällaisella käynnillänsä sattui tapaamaan Sibyllan, ja nuoren tytön
-käytös, hänen arka ja kaino katseensa ja ikäänkuin uupunut ylpeytensä
-puhuivat hänelle suloisempaa ja selvempää kieltä, kuin herttuattaren
-hirveän ongelmia täynnä olevat kirjeet.
-
-Rouva de Vergnes, jonka luona hän ei lyönyt laimin käydä seuraavana
-tiistaina, ilmoitti huomispäivänä tulevansa tyttärentyttärensä kanssa
-häntä tervehtimään. Tämän päivän aamuna Raoul hankki atelieerinsa
-täyteen kallisarvoisia kukkia ja suurilehtisiä, troopillisia kasvia,
-jotka hän itse järjesteli taiteellisella aistilla ja lapsemaisella
-huolellisuudella. Nämät juhlalliset varustukset, jotka muistuttivat jo
-hiukan hääjuhlallisuuksia, herättivät rouva de Vergnes'issa salaista
-ihastusta ja Sibyllassa nähtävää hämminkiä, kun he astuivat tähän
-tuoksuavaan temppeliin. Kreivi näytteli heille kaikkeinpyhimpänsä
-salaisuuksia hänelle omituiselle sievällä kohteliaisuudella ja
-taiteilijan suopeudella. Hän katseli ihastunein silmin neiti de
-Férias'ia, joka harhaili hänen kasviensa joukossa niinkuin Runotar
-pyhässä lehdossa. Yht'äkkiä hän huomasi oman muotokuvansa ihanan
-suunnitelman, joka oli asetettu erääsen kukkien muodostamaan pyhään
-kappeliin, ja hän punastui. Raoul pyysi, että hän myöntäisi hänelle
-vielä vähän aikaa sen lopulliseen valmistukseen. Sitten käytiin
-puutarhaa katselemassa. Päivä oli sangen helteinen, ja herra de
-Chalys, joka sangen hyvin tunsi Pariisittarien heikkoudet ja heidän
-kuolemattoman ruokahalunsa, tarjoutti kastanjapuitten verhossa
-muutamia herkkuja, joihin rouva de Vergnes oli erittäin ihastunut.
-Sitten erottiin, rinnassa kummallakin puolen, niinkuin näytti, mitä
-suloisimmat toiveet ja parhaat aikomukset.
-
-Raoul sai seuraavan päivän aamuna kirjeen serkultansa Blanchelta,
-joka kutsui häntä tulemaan seuraavan viikon lauvantaina päivälliselle
-äitinsä, rouva de Guy-Ferrandi'in luo.
-
-"Sinne tulevat", sanoi hän kirjeensä lopussa, "myöskin teidän ystävänne
-Gandrax ja minun ystäväni Sibylla."
-
-Blanche oli todella rientänyt ilmoittamaan äidillensä näitä pieniä
-kujeitansa, ja rouva de Guy-Ferrand, joka, kuten useimmat muutkin
-naiset, katsoi pyhäksi velvollisuudeksensa toimittaa naimisiin niin
-paljon ihmisiä kuin mahdollista, oli järkähtämättömästi päättänyt
-edistää asiain menoa kutsumalla nuo kaksi henkilöä luoksensa
-päivällisille, missä oli valmistettu tilaa ainoastaan kahdelletoista
-hengelle.
-
-Jo edeltäkäsin oli kaikkien niitten mielestä, jotka asiata harrastivat,
-tällä juhlallisuudella ratkaiseva tärkeys. Käynti atelieerissa oli
-ollut sitä laatua, että se tuskin saattoi jättää epäilystäkään herra
-de Chalys'in yksityisten mielipiteitten suhteen. Hänen ja neiti de
-Férias'in liittymistä edistivät muuten niin myötäiset asianhaarat,
-heidän kummankin mielipiteensä oli niin selvään tullut ilmi,
-heidän asemansa oli niin vapaa kaikista niistä vastuksista, jotka
-tällaisissa tapauksissa pitkittävät alkukeskusteluja, että asiain
-välitön loppupäätös näytti todenmukaiselta ja luonnolliselta. Raoul
-itsekin tunsi, että suoruus ja kunnioitus eivät sallineet hänen paljon
-kauvemmin viivyttää hänen tunteittensa virallista ilmoittamista,
-ja hän valmistautui neuvottelemaan rouva de Guy-Ferrandin kanssa
-sopivimmasta tavasta ja keinoista, millä hän saattaisi saada omaksensa
-neiti de Férias'in sydämen, käden ja kultahiukset.
-
-Mutta neiti de Férias, huolimatta niistä myötäisistä enteistä, mitä
-saattoi helposti tähdistä lukea, ei tuntenut itseänsä likimainkaan
-ihan onnelliseksi. Mitä enemmän hän rakasti ja mitä enemmän hän tunsi
-olevansa rakastettu, sitä enemmän häntä huolestutti se ainoa, mutta
-auttamatoin este, mikä saattoi viimeisellä hetkellä ilmestyä ja erottaa
-hänet iäksi Raoul'ista. Tästä yhtä ankarasta kuin hellästäkin sielusta
-ei intohimotkaan saattaneet poistaa perus-aatteita: kun hän oli
-perin pohjin vakuutettu sellaisten avioliittojen hellyydestä, joista
-uskonnollinen side puuttui, niin hän oli päättänyt mennä naimisiin
-ainoastaan sellaisen miehen kanssa, joka uskoi, mitä hänkin uskoi,
-ja hän olisi halveksinut itseänsä, jos hän olisi antanut sydämensä
-viettelyksen voittaa hänen järkensä juhlallisen päätöksen. Mutta mitkä
-olivat herra de Chalys'in mielipiteet uskonnon asioissa? Sibylla ei
-sitä tiennyt. Kummastellaan ehkä vähän, ett'ei kukaan ollut tahtonut
-hänelle jutella tällaisesta sivuseikasta, ja mitä häneen itseensä
-tulee, hän oli lykännyt asiasta selon ottamisen päivästä päivään, joko
-sitten sellaisesta salaisesta heikkoudesta, joka kammoo päivänvaloa,
-taikka sen luottamuksen tunteen vaikutuksesta, joka omistaa sille,
-jota ihminen rakastaa, kaikki ne hyveet, joita hänelle toivoo; mutta
-kun hän huomasi, että Raoul'in rakkaus riensi sitomaan avioliiton
-solmua odottamattoman nopeasti, niin hän huolestui nähdessään heidän
-edessänsä tämän himmeän ja epäillyttävän kohdan. Hänen pelkonsa
-haihtui hiukan, kun hän muisteli sitä teeskentelemätöintä ja jaloa
-innostusta, mikä oli omituinen kreiville. Olihan hän osottanut niin
-avonaista sielua kaikille jaloille tunteille, kaikille kauniille ja
-yleville aatteille, ett'ei hän saattanutkaan epäillä häntä ehdottomasta
-jumalattomuudesta, niin likeinen näytti hänestä runollinen tunne olevan
-uskonnolliselle tunteelle, rakkaus kauniisen rakkaudelle Jumalaan.
-Mutta väliin kuitenkin atheisti Gandraxin kuva, jonka miehen hän tiesi
-olevan läheisessä ystävyydessä kreivin kanssa, joutui yht'äkkiä hänen
-mieleensä ja herätti hänessä synkkiä ajatuksia, Tämä neuvottomuus,
-johon miss O'Neil huolestuneena otti osaa, seurasivat Sibyllaa rouva
-de Guy-Ferrand'in luoksikin ja surumielisyyden pilvi verhosi hänen
-otsaansa, kun hän pöytään istuttaissa otti hänelle määrätyn paikan,
-joka oli herttua de Sauves'in ja kreivi de Chalys'in välillä.
-
-Rouva de Guy-Ferrand oli älykäs, rakastettava, vapaamielinen nainen,
-muutama vuosi sitten hän oli saanut päähänsä koota luoksensa valitun
-seuran, johon kuului ansiokkaita miehiä politiikin, tieteen ja
-taiteen maailmasta. Pannaksensa toimeen tämän unelmansa hän luuli
-tarvitsevansa liittää oman viehätysvoimansa avuksi oivallisten
-päivällisten houkutuksen, joissa häntä ei pahoittanut kuunnella
-vieraittensa puhelevan kaikista jumalallisista ja inhimillisistä,
-ajallisista ja hengellisistä aineista sillä kasvavalla innostuksella,
-jota kyökin runotar herättää. Louis Gandrax oli ollut ensimmäisiä
-näistä valituista pöytävieraista sekä oman maineensa, että läheisen
-ystävyyden tähden, jossa, hän oli hra de Chalys'in kanssa. Raou'lin
-pitkän poissaolon aikana Gandrax'in ja rouva de Guy-Ferrandin
-tuttavuus, jota lisäsi uutisien tähden perustettu kirjevaihto, kasvoi
-oikein jonkinlaiseksi, tutun-omaiseksi ystävyydeksi. Kuitenkin
-Raoul'in tädissä hänen ulkonaisen ystävällisyytensä ohessa vallitsi
-Gandrax'ia kohtaan salainen vastenmielisyys, jota hänen sukupuolensa
-varsin yleisesti osottaa tiedemiehiä kohtaan, tietysti sentähden, että
-tiede ei sovellu mielikuvitukselle eikä tunteellisuudelle, jotka ovat
-naisten päätaipumukset, -- ja sentähden, ett'ei se puhu heille koskaan
-rakkaudesta, jota he aina mietiskelevät. Vaikka rouva de Guy-Ferrand
-kammoi melkein Sauves'in vanhan herttuattaren tavoin tämän nuoren
-oppineen filosofillista periaatteita, niin hän kuitenkin mielellänsä
-kiihotti häntä niitä vieraillensa selittelemään, sillä hänen oli
-hauskaa kuulla niitä kumottavan tai itse väitellä niitä vastaan
-kostonhimoisella kärkkyydellänsä.
-
-Tänään hän alkoi häntä ahdistaa juuri paraillaan syötäessä erään
-tieteellisen keksinnön johdosta, jonka Gandrax oli tehnyt: hän pyysi
-häntä ensiksi selittämään sen tarkotusta ja käytäntöä; hän kuunteli
-hieman ivallisella tarkkaavaisuudella Gandrax'in todistuksia, kun hän
-kaunopuheliaasti osotti sen uuden voiman tuottamia suuria seurauksia,
-jonka hän oli saattanut ihmisneron käytettäväksi, ja kun hän oli
-päättänyt puheensa, rouva de Guy-Ferrand kysyi:
-
--- No niin, entä sitten?
-
--- Kuinka! entä sitten?... Suokaa anteeksi, rouva, minä en käsitä
-teidän muistutustanne.
-
--- Tuleeko maailma siitä sen onnellisemmaksi, ystäväni?
-
--- Teidän luvallanne rouva: onhan kaksi kertaa kaksi neljä, ja
-myöntänettehän että edistys on aina edistys?
-
--- Edistystä on monta lajia, rouva de Guy-Ferrand sanoi, on onnellista
-edistystä... on surkuteltavaa edistystä... ja on edistystä, joka ei ole
-kumpaakaan laatua: sen saatan teille myöntää, että teidän keksintönne
-tuottama edistys on viimemainittua laatua.
-
-Gandrax pudisti mustatukkaista päätänsä, kasvoilla pilkallinen, mutta
-samalla vihainen hymy, niinkuin jalopeura, jota hyönteinen on purrut.
-
--- Jumala nähköön! hän sanoi, minä pyydän, ymmärtäkäämme toinen
-toistamme, rouva: jos teidän muistutuksenne tarkottaa ainoastaan
-keksintöni arvoa, niin minulla tietysti ei ole mitään sanottavaa;
-mutta jos, niinkuin epäilen, te kunnioitatte minua sillä, että itse
-tiedetten hyödyllisyys ja arvo saavat kärsiä samalla kun ryntäätte
-minun halpaa persoonaani vastaan, niin pyydän teitä pysymään yhtä
-rohkeana mielipiteessänne loppuun saakka... väittäkää nykyistä
-tieteen edistymistä vastaan, vaikka se onkin niin hyödyllisesti
-vaikuttanut teollisuuteen ja taiteisin... kieltäkää kaikki ne suuret
-keksinnöt, jotka ovat olevat tämän vuosisadan ikuisena kunniana...
-halveksikaa kaikkea sitä, millä tieteet joka päivä lisäävät meidän
-omaa onneamme ja arvoamme;... julistakaa vaan uljaasti että koko
-maapallon pinnalla vallitsevan tuskan sijaan tullut onnellisuus,
-pimeyden sijaan tullut valo, ihmisten hiki ja vuotanut veri, ehkäisty
-nälänhätä, kaksinkertaisesti kasvanut aineellinen toimeentulo,
-äärettömästi virkistynyt henkinen elämä -- että koko meidän kuuluisa
-sivistyksemme... ovat teidän silmissänne mitättömiä asioita... ja
-että raakalainen, joka elää metsissänsä ja rämeissänä, että keskiajan
-turpeesen sidottu orja teidän mielestänne edustavat todellista onnea ja
-ihmissuuruutta!
-
-Läsnäolijoitten suostumuksen hyminä näytti myöntävän Gandrax'ille
-oikeuden; mutta rouva de Guy-Ferrand ei vielä heittänyt asiaansa.
-
--- Minä puolestani, hän vastasi tyynesti, en ymmärrä miten rautatiet,
-sähkölennätin ja valokuvaamistaito ovat onnellisuuttani lisänneet...
-Yöt ja päivät kiusaa korviani junien vihellykset; sähkölennätin
-levotuuttaa minua kauheasti joka kerta, kun se tuo minulle uutisia,
-sen sijaan että se minua rauhoittaisi... valokuvaamistako tekee minut
-rumaksi... Te ehkä sanotte, että olen aristokraatti ja etuoikeuksia
-vaativa, että on kysymys ihmiskunnan onnesta yleensä eikä minun omista
-pienistä mukavuuksistani... No hyvä, tältäkin kannalta katsoen,
-ystäväni, rohkenen teille väittää, että tieteen hyvät työt ovat sangen
-epäiltävää laatua, ja minä olen vakuutettu siitä, että menneinä
-aikoina, ja juuri etenkin keski-ajalla, koska olette sitä maininneet,
-niin kutsuttu rahvas oli paljon onnellisempi kuin nyt.
-
--- Ah! rouva, Gandrax sanoi, sallikaa minun juoda teidän terveydeksenne!
-
--- Minä olen siitä vakuutettu, toisti rouva de Guy-Ferrand: se on minun
-mielipiteeni!
-
--- Teidän mielipiteenne!... Sellaisia ovat naiset!... Mutta mainitkaa
-syitä!
-
--- No niin, ensinnäkin ei keskiajalla ollut tiedemiehiä!
-
--- Minä pyydän anteeksi, rouva: heitä ainoastaan poltettiin!
-
--- Se oli aivan oikein! rouva de Guy-Ferrand huudahti, jota vieraitten
-nauru rohkaisi. Sitten... sitten keskiaika oli runollinen ja viehättävä
-aika!
-
--- Ohho! rakas rouvaseni, jospa saattaisitte kuolleista herättää
-yhdenkin tämän runollisen ja viehättävän ajan ihmisistä ja panna hänet
-istumaan nykyajan juhlapöydän ääreen, niin luulisipa hän olevansa
-paratiisissa!
-
--- Eipä! rouva de Guy-Ferrand puuttui kiivaasti puheesen... Hän
-sanoisi: viekää minut takaisin omiin oloini... viekää minut takaisin
-kurjuuteeni ja Jumalani luo, joka minua lohduttaisi!
-
-Sibylla, joka oli kuunnellut tätä keskustelua vaihdellen hymyileviä
-silmäyksiä Raoul'in kanssa, osotti pään nyökkäyksellä myöntymystä rouva
-de Guy-Ferrand'in viime, sanoille. Raoul riensi puolustamaan tätä viime
-väitöstä, joka näytti miellyttävän neiti de Férias'ia. Hän puuttui heti
-puheesen:
-
--- Suo anteeksi, Louis, hän sanoi Gandrax'ille, mutta tätini on
-oikeassa!
-
-Gandrax loi häneen kummastelevan katseen.
-
--- Oletko varma siitä? hän kysyi.
-
--- Onhan asia aivan selvä, Raoul jatkoi. Mikä on tätini väitös? Tätini
-ei suinkaan tahdo kieltää tämän ajan aineellista suuruutta.
-
--- En sitä tahdo! rouva Guy-Ferrand sanoi.
-
--- Hän tahtoo ainoastansa vastausta siihen, missä määrässä tämä suuruus
-on lisännyt ihmiskunnan todellista onnea.
-
--- Juuri niin!
-
--- No niin, totta puhuen se ei lisää sitä laisinkaan!
-
--- Kauheata! Gandrax sanoi.
-
--- Minä pakotan sinut sen myöntämään... vastaa onko totta, onko vai
-eikö, ett'ei aineellinen nautinto ole ainoastansa vähemmin jaloa onnea,
-mitä ihminen saattaa nauttia, vaan että se myöskin on katoavaisinta,
-tyydyttämättömintä? Sitä et saata kieltää kieltämättä samalla meidän
-oman luontomme arvoa... Aineellisen elämän iloisuus ja suruttomuus
-on ainoa mitä tieteesi on meille antanut, meille antaa ja on tuleva
-antamaan;... mutta se ryöstää meiltä tunteen, mielikuvituksen ja sielun
-elämän, josta ihmisen varsinainen ja todellinen onnellisuus riippuu...
-Te kerskaatte kaksinkerroin lisänneenne ihmis-ikää... Ettepä! joll'ei
-ihmis-ijän pituutta mitata vuosimäärällä, vaan hänen henkisyytensä
-arvolla; kaukana siitä, että sitä olisitte lisänneet, te olette sitä
-suuresti vähentäneet ja typistäneet... Te olette, kehdosta hautaan
-saakka, työskennelleet siihen suuntaan, että siitä on tullut suora
-ja kuiva viiva... rautatien raitio!... Ajatteleppas hetkinen oikein
-vakavasti, millainen oli keskiajan kurjimmankin ihmisen elämä... Kuinka
-paljon hänellä oli siveellistä iloa aineellisen tuskansa ohessa! kuinka
-paljon miellyttävää, huvittavaa ja ihastuttavaa, mistä me emme tiedä
-mitään, ja jonka johdosta me tunnemme syvää liikutusta, lukiessamme
-vanhain kroniköörien kertomuksia! Sikäläisellä ihmisellä ei ollut
-ainoastaan hänen uskossansa vaan vieläpä hänen ennakkoluuloissansakin
-kuivumaton toivoin, unelmien ja siveellisen innostuksen lähde, joka
-antoi hänen elämällensä meille tuntemattoman vaikutusvoiman... On
-totta, että aineellinen maailma oli hänelle ankara, mutta tuskinhan
-hän siinä elikään... Alinomaahan hän jätti sen... Jos hänen jalkansa
-olivat kahleissa, niin hänen sielullansa sen sijaan oli siivet...
-Hänellä oli Jumala, enkeliä ja pyhimyksiä... lakkaamatta hänen
-silmänsä saivat katsella kirkonmenojen juhlallisuutta... paratiisin
-loistava valo paistoi aina hänen päänsä päälle;... hänen mieleensä oli
-lujasti painuneet kaikki luonnolliset tunteet, rakkaus, kunnioitus,
-usko, isänmaanrakkaus, joita te koetatte päivä päivältä heikontaa...
-Eikä siinäkään vielä ollut kaikki! Hänen mielikuvitustansa kiihoitti
-vielä lakkaamatta sen äärettömän tuntemattoman salaperäisyys, joka
-ympäröitsi häntä joka puolelta... Hänen lietensä ääressä, metsissä
-ja kedoilla hänen kanssansa seurusteli kokonainen kansakunta
-ylenluonnollisia olentoja, jotka häntä milloin levotuuttivat, milloin
-ihastuttivat ja tekivät hänen elämästänsä legendan, romaanin,
-yhtämittaisen, viehättävän ja kauhean runoelman... Niin, tuollainen
-ryysyinen, nälkää näkevä, turpeellaan verta vuodattava ihminen eli
-ja kuoli paljoa onnellisempana, kuin kukaan sinun hyvin puetuista ja
-varakkaista oppineistasi, jotka tietävät, ett'ei ole Jumalaa, joka
-antaa ukkosen jylistä, jotka eivät usko enkeliä eikä männinkäisiä,
-jotka tekevät työtä sunnuntainakin, ja joilla ei ole muuta juhlaa,
-kuin maanantain yksitoikkonen juominki!... Sikäläinen ihminen ei
-tuntenut sitä pelottavaa pahaa, joka kalvaa nykyisiä sukupolvia ja
-joka tekee sille teidän muka hyvät työnne myrkyksi... hän ei tuntenut
-levottomuutta! Levottomuus! Siinä on ajan merkki! Niin, teidän kuuluisa
-humaanisuutenne on levoton ja on sitä oleva yhä enemmän ja enemmän,
-vaikka sitä ympäröikin teidän aineellisen sivistyksenne loisto... Ei
-yksikään teidän komeista koneistanne ole hankkiva sille palaakaan sitä
-leipää, jota se kaipaa, sielun leipää! Turhaan se tekee vallankumouksia
-joka kymmenes vuosi hajoittaaksensa levottomuuttansa, se murhaa itse
-itsensä, niinkuin sairas, joka iälleen kääntyy tautivuoteellensa, ja
-joku tulevista vuosisadoista, sen sinulle ennustan, saapi nähdä, miten
-viimeinen ihminen omalla kädellänsä hirttää itsensä viimeiseen koneesen!
-
-Raoul oli ensin puhunut leikillisellä äänellä, mutta sitten hän
-oli kiivastumistaan kiivastunut, ja hänen innokkaita sanojansa
-tervehdittiin kättentaputuksella, johon rouva de Guy-Ferrand
-ihastuksissansa antoi merkin.
-
--- Loistava muunnos edellisistä hullutuksista... naisille kunniaksi!
-Gandrax sanoi kylmästi.
-
-Raoul luuli tätä ystävän ivallista moitetta yllin kyllin palkitsevan
-sen ihastuksen, joka kuvautui hänen nuoren naapurinsa kauniille
-kasvoille.
-
--- Poikani, rouva de Guy-Ferrand puuttui jälleen puheesen, minä en
-kiitä teitä ainoastaan siitä, että olette puolustaneet minun asiaani;
-minä kiitän teitä myöskin siitä, että olette poistaneet minulta erään
-ajatuksen, joka minua on vaivannut... Minä pyydän sen johdosta anteeksi
-hra Gandrax'ilta. Hän tietää, että minä hänestä pidän, ja että hänen
-jumalattomuutensa minussa herättää surullista sääliä, sentähden
-että katson sitä jonkinlaiseksi, ikäänkuin viran puolesta tulevaksi
-heikkoudeksi; mutta minä olen väliin pelännyt, että teilläkin olisi
-samat viat, vaan ei mitään niitten puolustukseksi... Mutta kuultuani
-äskeisen puheenne, minun on, Jumalan kiitos, mahdoton enää asettaa
-teitä siihen luokkaan, jota minä kammoon, nimittäin sellaisten ihmisten
-joukkoon, jotka eivät rukoile.
-
-Raoul vastasi tähän salaiseen kysymykseen ainoastansa epätietoisella
-hymyllä; mutta kun hän yht'äkkiä sattui katsahtamaan Gandrax'in
-kylmiin ja vakaviin kasvoihin, hän katsoi tekevänsä väärin jättäissään
-ystävänsä yksin rouva de Guy-Ferrand'in huonosti hillittyjen iskujen
-alaiseksi; se oli hänestä pelkurimaista.
-
--- Hyvä tätini, hän sanoi, tämä keskustelun aine ei minusta ole
-oikein paikallansa, minä luulen kuitenkin, että te, joll'ette rakasta
-jumalattomia, ette myöskään rakasta tekopyhiä, ja minä omistaisin
-itselleni tämän nimen, joll'en korjaisi niitä johtopäätöksiä, joita te
-olette puheeni johdosta tehneet. Jos minä tunnen aikani varjopuolet ja
-niitä valittelen, niin teen sen sentähden, että itsekin olen niitten
-alainen ja ikäväkseni minun täytyy teille tunnustaa, että teidän
-surullinen saalinne on minun suhteeni yhtä oikeutettu kuin ystäväni
-Louis'inkin. Rukoilla Jumalaa, johon pahaksi onneksi en saata uskoa...
-
--- Suokaa anteeksi! Gandrax keskeytti, joka yht'äkkiä hyppäsi ylös,
-neiti de Férias voi pahoin!
-
-Raoul kääntyi heti Sibyllan puoleen, joka todella oli, kalpeampana
-kuin ruumis, vaipunut tuolillensa ja jota herttua de Sauves'in kädet
-jo tukivat. Kaikki naiset nousivat; kaikki kokoontuivat nuoren tytön
-ympäri, ja hänet kannettiin pyörtyneenä salista. Gandrax meni pitämään
-hänestä huolta.
-
-Hän astui muutaman minutin kuluttua saliin, missä vieraat olivat
-kävelleet ja jättäneet pöydän. Niihin uteliaihin kysymyksiin, joita
-satamalla sateli hänen ympäriltänsä, hän katsoi kylläksi vastata
-tavallisella kylmyydellänsä vain:
-
--- Ei mitään! Taintumisen kohtausta, joka on seurannut
-mielenkiihoituksesta... Huono mieliala!
-
-Keskustelu, jonka tämä surullinen tapaus oli hetkeksi keskeyttänyt,
-alkoi jälleen. Ainoastaan hra de Chalys ei ottanut siihen osaa.
-Hän näytti kovin huolestuneelta, ja kun rouva de Guy-Ferrand vähän
-myöhemmin palasi vieraittensa luo, niin hän lähestyi häntä nopeasti ja
-kysyi:
-
--- Voihan hän paremmin, vai kuinka?
-
--- Rouva de Guy-Ferrand katsoi häntä silmiin, kohotti olkapäitään eikä
-vastannut.
-
-Raoul vetäytyi erään pöydän taakse ja alkoi hajamielillisenä käännellä
-erään albumin lehtiä. Puolen tunnin kuluttua tuli vuorostansa nuori
-herttuatar de Sauves saliin; hän oli kovin vaalea. Hän vastasi
-hymyillen kysymyksiin, joita hänelle hänen huoneen läpi kulkiessansa
-tehtiin, ja sitten meni hän suoraa päätä istumaan Raoul'in viereen.
-
--- Miten hän voi? kreivi kysyi.
-
--- Niin, teidän jumalattomuutenne on kaikki turmellut: hän lähtee
-huomenna Férias'iin. Te ette saa häntä enää milloinkaan nähdä.
-
-Nuori nainen katui sanojensa ilmaisemaa katkeruutta ja vihastumista,
-kun hän näki sen perinpohjaisen muutoksen, joka yht'äkkiä kuvaantui
-kreivin kasvoille ja joka saattoi ne lyijynharmaiksi. Hän loi
-herttuattareen katseen, joka ilmaisi sanomatointa tuskaa, sitten hän
-loi äkkiä silmänsä maahan, ja hänen huulensa alkoivat suonenvedon
-tapaisesti vavahdella.
-
--- Ystäväni, herttuatar jatkoi lempeämmin, ettekö voi tätä parantaa?
-Yksi ainoa sana siihen riittäisi!...
-
--- Jos se olisi valhe? nuori mies sanoi luoden häneen synkästi
-loistavat silmänsä, -- en milloinkaan!
-
-Oltuansa tuokion äänettä, hän nousi yht'äkkiä ja lisäsi:
-
--- Blanche, olkaa varma siitä, että minä siunaan teitä koko ikäni
-siitä, mitä olette tehneet ja tahtoneet tehdä.
-
-Hyvästi!
-
-Hän viittasi Gandrax'ia, joka oli jo tuokion aikaa levotoinna pitänyt
-häntä silmällä, ja lähti äänettä huoneesta. Gandrax yhtyi hänen
-seuraansa eteisessä. Sill'aikaa kun he pukivat päällystakkia yllensä,
-Raoul sanoi puoli ääneensä:
-
--- Olethan sinä ymmärtänyt?
-
--- Olen, Gandrax vastasi.
-
-Rouva de Guy-Ferrand asui Saint-Dominique kadun varrella, vähän matkan
-päässä de Chalys'in talosta. He kulkivat kumpikin pitkin tätä autiota
-katua sanaakaan toisilleen virkkamatta.
-
--- Astu sisälle, kreivi sanoi, kun he olivat tulleet hänen talonsa
-portille.
-
-Palvelija kulki, näyttäen valkeata heidän edellänsä, pitkin suuria
-rappusia, sytytti pari kolme kynttilää atelieerissa ja jätti heidät
-sinne.
-
-Atelieeri oli vielä kukilla ja kasvilla koristettu, ja siellä henkäili
-vielä riemun ja juhlan tuoksu. Raoul osotti tuolin Gandrax'ille, joka
-siihen istuutui, ja alkoi itse nopein askelin kävellä pitkin tyhjää
-huonetta, temmaten tuon tuostakin jonkun kukkavihkon ja heittäen sen
-lattiaan. Yht'äkkiä hän pysähtyi Sibyllan muotokuvan eteen, joka oli
-kuin valkoinen aave keskellä hämärää ja viheriäisiä kasveja; hän
-tarttui pensseliinsä ja heitti sen rajusti kangasta vasten, johon tuli
-läpi ja jossa sydämen kohdalla näkyi suuri ammoittava haava. Gandrax
-hypähti heti ylös, tarttui Raoul'in käteen ja sanoi:
-
--- Hiljaa, ystäväni! älä tee tuolla lailla, rauhoitu, minä pyydän sinua!
-
-Raoul työnsi hänet ensin pois ikäänkuin jonkinlaisen vihan valtaamana,
-sitten hän heittäytyi hänen syliinsä ja sanoi ääneensä nyyhkien:
-
--- Oi, minä rakastin häntä kuin lapsi!
-
-Hän vaipui eräälle tuolille ja jäi siihen istumaan kasvot käsiin
-kätkettyinä.
-
-Muutaman minuutin kuluttua hän nousi ja sanoi lyhyesti:
-
--- Minä muistan, että tänään on maanantai. Minä lähden rouva de
-Val-Chesnay'n luo... Tuletko sinä sinne?
-
--- Ja mitä teet rouva de Val-Chesnay'n luona? Gandrax sanoi, kohottaen
-olkapäitänsä.
-
--- Menen hänelle sanomaan, että rakastan häntä... Ja totta vieköön,
-minä rakastankin häntä!... Minä olen suuresti pelännyt tätä rakkautta,
-sillä minä näin tämän nuoren naisen silmissä koko surullisten
-intohimojen loiston... No niin, nyt en sitä juuri sentähden enää
-pelkääkään! Minä tarvitsen voimallista lievitystä itselleni enkä näe
-tätä parempaa... Siis tänä iltana teen rynnäkön Klotildan luona...
-kahden kuukauden kuluttua minä hänet ryöstän ja taistelen hänen
-puolisonsa kanssa, jonka minä murhaan... Huhu siitä toivoakseni tulee
-neiti de Férias'inkin hurskaille korville... Tuletko kanssani?
-
--- Raoul, Gandrax sanoi, ja hänen äänensä ilmaisi kummallista
-liikutusta, jos olet ystäväni ja jos tahdot sellaisena pysyä, niin älä
-tee siten!
-
--- Minä vannon, että niin teen! Ei mitään siveyssaarnoja nyt! Louis,
-nyt ei niille ole sopiva aika!... sinun vakuutuksesi ovat turhia!...
-Minä kärsin kuin kirottu ihminen... Ja minkä tähden? Sentähden että
-olen uneksinut taivasta sydämeni puhtaimmasta pohjasta! Ei! minä en
-sano mitään... en sanaakaan! Minä tahdon olla rouva de Val-Chesnay'n
-rakastelija... tai kenen taas tahtoisinkaan... ja eihän ole mitään
-syytä maailmassa... ei maassa eikä taivaassa... mikä saattaisi minua
-estää sitä tekemästä.
-
--- Toivoakseni on yksi, Gandrax sanoi, ja se on se, että minä rakastan
-rouva de Val-Chesnay'ta.
-
--- Sinä! sinä rakastat... rakastat häntä!
-
-Raoul oli pysähtynyt hänen eteensä ja katseli häntä jonkinlaisen kauhun
-valtaamana; sitten hän sanoi tyynesti:
-
--- Se on totta. Siinä on syy... ja ainoa!... Rakasta häntä sitten;...
-mutta minä surkuttelen sinua!
-
-Gandrax ei vastannut mitään; hän astui muutaman askeleen atelieerissa,
-ojensi kätensä kreiville ja lähti.
-
-
-
-
-
-
-KOLMAS OSA.
-
-
-
-
-1.
-
-Palaus Férias'iin.
-
-
-Joll'emme ole unhottaneet sitä ahdistavaa tuskaa, joka vaivasi
-Sibyllaa hänen istuessansa rouva de Guy-Ferrand'in pöytään, niin
-on aivan ymmärrettävää, millä innolla ja kuinka suureksi sydämensä
-lohdutukseksi hän oli kuunnellut Raoul'in puhetta ihmisen henkisyyttä
-koskevan kysymyksen johdosta, joka oli tullut keskustelun aineeksi. Se
-hiukan epämääräinen, mutta innokas uskonnollinen tunteellisuus, joka
-hehkui kreivin sanoista, ei saattanut herättää niin hurskaassa ja niin
-puhtaassa sydämessä, kuin neiti de Férias'illa oli, muuta vakuutusta,
-kuin että hän oli uskovainen sielu, joka enintään oli vaan lyönyt
-laimin hurskauden käytännöllisen puolen, vaan jonka helposti saattoi
-siihenkin jälleen suostuttaa. Tästä hetkestä saakka olivat nuoren tytön
-huolet hälvenneet, ja hän näki onnellisen rakkautensa ja onnellisen
-tulevaisuutensa temppelin kohoavan kirkasta sinitaivasta kohti. Se
-Jumalata pilkkaava uskontunnustus, joka hetkeä myöhemmin lähti kreivin
-huulilta, oli hänelle siis niinkuin ukkosen räjähdys, joka puhkeaa
-mitä selkeimmän taivaan puhtaalla kannella. Tämä ainoa sana avasi
-äkkiä hänen ja sen miehen välille, jota hän rakasti, kuilun, jonka yli
-hän oli vannonut olla koskaan menemättä. Hän ei voinut kestää tämän
-onnettomuuden ankaruutta ja hän pyörtyi.
-
-Kun hän jälleen tointui eräässä sivuhuoneessa, mihin hänet oli
-kannettu, niin hän huomasi heti ensi silmäyksellänsä rauenneen onnensa
-rauniot ja hän olisi tahtonut sulkea ijäksi silmänsä. Kuitenkaan ei
-hänen huuliltaan kuultu valitusta eikä hänen silmissään nähty kyyneltä.
-Jäätyänsä yksiksensä isovanhempiensa ja ystävänsä Blanchen seuraan,
-hän sanoi lyhyesti ja yksinkertaisesti, ett'eivät hänen periaatteensa
-ensinkään suvainneet hänen mennä naimisiin miehen kanssa, joka oli
-aivan vieras sekä siveelliselle että uskonnolliselle uskolle, ja että
-hän rukoili, ett'ei hänelle sen enempää puhuttaisi avioliitosta,
-johon hän kaiken muun puolesta kyllä olisi suostunut. Hän ilmaisi
-sen toiveen, että hän saisi heti seuraavana päivänä lähteä hakemaan
-unhotusta suruillensa Férias'in yksinäisyyteen.
-
-Tultuansa kotiin, hän sai kuulla kylläkin ankaran nuhdesaarnan
-iso-isältänsä, joka kutsui hänen käytöstänsä ahdasmieliseksi ja
-lapsemaiseksi ulkokultaisuudeksi, lisäten että se muuten varsin hyvin
-sopii vanhalle piialle, joksi neiti de Férias'ikin muka auttamattomasti
-tulee naurettavien vaatimuksiensa tähden.
-
-Sibylla vastasi hänelle tyynesti ja kunnioittavaisesti, että hän piti
-vanhan piian tilaa parempana kuin petetyn ja onnettoman vaimon, ja
-muutaman päiväisen epätoivon parempana kuin koko ikäisen surun.
-
-Hra de Vergnes suuttui uudestansa hänen sanojensa johdosta:
-
--- Hittoko on teille sanonut, että hän pettää teidät? Mitä! siinä on
-kohtelias, tunnettu mies, joka on niin hyvä, että hän tuntee teitä
-kohtaan mieletöntä rakkautta, ja teidän ensi ajatuksenne on, että
-hän pettää teidät... että hän tekee teidät onnettomaksi!... Se on
-mieletöntä ja järjetöntä!
-
-Hän vastasi yhtä lujasti, että rakkaus, jota ei ole puhdistanut
-siveellinen ja uskon siunaama mielipide, ei saattanut olla muuta kuin
-jonkinlaista tavallista haaveksimista, jonka esineenä hän ei tahtonut
-päivääkään olla ja jolle hän ei tahtonut uhrata tulevaisuutensa onnea.
-Tähän kreivi de Vergnes, hiukan hämmästyneenä ja neuvottomana, vastasi
-lempeämmin:
-
--- Lapsi raukkani, se on varsin oikein; mutta siinä tapauksessa pitää
-mennä naimisiin hyvän Jumalan kanssa; vaan älkäämme siitä enää puhuko!
-
-Sibyllalla oli miss O'Neil'issa ymmärtäväisempi ja hellempi ystävä.
-Irlannitar oli kokonaan määrännyt elämänsä oppilaansa elämälle:
-saattaapa sanoa, että hän oli ottanut osaa hänen rakkauteensakin hra de
-Chalys'ia kohtaan; hän otti myöskin osaa hänen pettymyksensä tuottamiin
-suruihin. Ollen peloissansa sen alakuloisen ja hillityn mielialan
-tähden, jolla nuori tyttö koetti suruansa peittää, hän kehoitti
-itsekin häntä lähtemään Pariisista jo huomenna ja käytti osan yöstä
-voittaaksensa sen vastarinnan, mitä hra ja rouva de Vergnes luulivat
-tarvitsevansa tehdä tämän äkkipikaisen lähdön johdosta.
-
-Tänä yönä ei Sibylla nukkunut hetkeäkään: hänen kuoleman iskun saaneen
-rakkautensa kaikki kuvat, kaikki unelmat ja kaikki suloiset hetket
-väikkyivät hänen mielessänsä julman selvinä ja pysyväisinä. Tämä
-rakkaus, joka maailman silmissä oli kestänyt vasta muutamia päiviä,
-oli jo hänen lapsuudessansa saanut alkunsa de Férias'in kallion
-luona ja oli ollut hänen sydämensä ensi unelmia; hän oli tuntenut
-sen salaista liekkiä koko nuoruutensa ijän; se näytti tekevän hänen
-elämänsä elämäksi ja kadotessansa se näytti jättävän vaan tyhjyyttä
-ja mitättömyyttä. Hänen ollessaan tässä ajatustensa kuumeessa, hra de
-Chalys'in olento ja karakteeri tuntuivat hänestä näkyvän kummallisessa,
-pelottavassa ja jopa inhottavassakin valossa: niin suuret, loistavat
-ja jalot luonnonlahjat, jotka vihollisina palasivat alkuperäistä
-pyhää lähdettänsä vastaan, saattoivat Sibyllan hurskauden raivoon;
-intohimojen kohtuuttomuudella hän luki Raoul'ille rikoksiksi hänen
-viattomimmatkin taipumuksensa, jopa hänen hyveensäkin. Hänen vilkas
-taiteilijan mielikuvituksensa, hänen ylevät harrastuksensa ja hänen
-intonsa näyttivät hänestä ainoastaan häpeällisen ja valheellisen
-kaunopuheliaisuuden teeskentelemiseltä; hänen teki mieli luulla, että
-kreivi oli käytöksellänsä häntä kohtaan sopimattomasti teeskennellyt,
-pitäen sitä hauskana pilana, ja ollut olevinansa hänen silmissään
-valistunut ihminen osottaaksensa sitten yht'äkkiä tämän säteilevän
-maskin alta valistumattomuutensa arvet. -- Vaikein tämän nuoren tytön
-kärsittävistä, joka oli tottunut iloitsemaan tahtonsa lujuudesta ja
-joka ensi kerran vapisi intohimon valtaamana, oli se, että hän tunsi
-sydämensä itsevaltiaana herrana yhä vieläkin olevan sen miehen, jota
-hänen järkensä, hänen uskonsa ja hänen ylpeytensä tällä tavoin kirosi.
-
-Hän lähti seuraavana aamuna. Hänen hyljätyn isoäitinsä jäähyväiset
-eivät saattaneet edes kyyneltä hänen silmäänsä. Koko matkan hän
-oli samassa, kylmässä ja välinpitämättömässä mielentilassa. Hän
-saapui samana iltana Férias'iin, missä markiisi ja markiisitar häntä
-tervehtivät levottomuuden sekaisella liikutuksella ja ihastuksella.
-Hän sanoi heille nauraen, että häntä oli kohdannut suru, onnettomuus,
-jonka oli tuottanut ainoastaan hänen unelmainsa raukeaminen, ja että
-hän nyt tuli heidän syliinsä lohduttamaan siitä itseänsä. Hän pyysi
-saada jättää tarkemman kertomuksen miss O'Neil'in huoleksi. Sill'aikaa
-kun hänen huonettansa, kiireisesti pantiin kuntoon; hän tutustui
-jonkinlaisella kuumeen tapaisella iloisuudella esineitten ja ihmisten
-kanssa, jotka kuuluivat Férias'in pieneen, kodikkaasen maailmaan;
-sitten hän, sanoen väsymystä syyksi, tarjosi tyynesti otsaansa
-isovanhempiensa suudeltavaksi ja vetäytyi huoneesensa.
-
-Sibyllan kasvojen muutos, hänen jäinen kylmyytensä, hänen omituinen
-puhetapansa olivat yhä enemmän ja enemmän hämmästyttäneet hra ja rouva
-de Férias'ia. Kun he olivat jääneet yksiksensä miss O'Neil'in kanssa,
-kyselivät he häneltä asian syytä, silmissä tuskallinen uteliaisuus.
-Irlannitar parka tarttui heidän käsiinsä, ja samalla kun hän sanoi,
-että se on vähäpätöistä, ett'ei se ollut mitään, hän alkoi katkerasti
-itkeä, ja molemmat vanhukset alkoivat hekin itkeä. Kun hän oli kylliksi
-rauhoittunut kertoaksensa heille Sibyllan ja kreivi de Chalys'in
-lyhyt-ikäisen rakkauden ja mainitaksensa sitä rohkeutta, jolla Sibylla
-oli luopunut onnestansa mielipiteensä ja omantuntonsa tähden, hra de
-Férias kohotti silmänsä kohti taivasta ja sanoi:
-
--- Lapsi raukka! Sitä aavistinkin... Aina vaan tuo täydellisyyden
-unelma!... tuo joutsen!
-
-Seuraavana päivänä he osottivat Sibyllalle osan-ottoa hänen suruihinsa
-ainoastansa suuremmalla lempeydellänsä ja hyvyydellänsä. Hän näytti
-itsekin ymmärtävän heidän tarkotuksensa eikä kertonut mitään surunsa
-syystä. Tämä hänen murheensa tuli kuitenkin ilmi hänen omituisen
-käytöksensä kautta, joka suuresti levotuutti hra de Férias'ia. Hän
-osotti useimmiten alakuloista välinpitämättömyyttä, jota ajoittain
-keskeyttivät hänen työläät iloisuuden ponnistuksensa. Sibylla itsekin
-ihmetteli, että hän saattoi kuivin silmin katsella niitä paikkoja ja
-sellaisia näkyjä, joitten pieninkin erityiskohta oli hänen Pariisissa
-ollessansa hänen muistelujansa ihastuttanut. Hänen silmänsä, jotka
-olivat uponneet kokonaan katselemaan hänen sisällisiä näköalojansa,
-eivät kiinnittäneet ensinkään huomiotansa ulkomaailman tapauksiin.
-Hänen jalkainsa kopina ja hänen äänensä sointu kaikuivat kummallisilta
-hänen korviinsa, ikäänkuin hän olisi ollut yksinänsä tavattoman
-suuressa kirkossa tai ikäänkuin hän olisi ollut ainoa elävä olento
-nukuksiin lumotun kansan keskellä. Tätä sisällisen elämän liiallista
-ponnistusta, joka on ihmiselle omituinen sielun ollessa suurissa
-tuskissa, ei saattanut tavallinen ihmisruumis murtumatta kestää.
-Hra de Férias tiesi sen varsin hyvin. "Rukoilkaamme Jumalaa, että
-hän antaisi hänen itkeä!" hän sanoi markiisittarelle; mutta turhaan
-koitettiin kaikkia keinoja, jotka näyttivät olevan mitä paraiten
-omiansa tunteellisuutta herättämään. Huolettoman hajamielisyyden
-valtaamana hän käyskenteli niillä paikoilla, jotka ennen olivat
-olleet hänelle rakkaimpia; Férias'in puutarhat ja kasvi-istutukset,
-hänelle lapsuudesta niin rakkaat metsät, merenrannikko, missä hän
-jälleen oli tullut uskon helmoihin, hautausmaa, ja nuo kaksi valkoista
-patsasta, joista hän oli oppinut lukemaan, eivät ne eikä mikään
-saattanut häntä nimeksikään liikuttaa. Muutamaa päivää myöhemmin hänen
-tultuansa hänet vietiin pappilaan, missä abbotti Renaud yhä vielä
-vietti erakkoelämätänsä: vanhan papin innokas syleilykään ei saattanut
-sulattaa hänen järkähtämätöintä kylmyyttänsä.
-
-Saman päivän aamuna oli markiisittaren päähän juolahtanut omituinen
-aatos. Hänen käskystänsä eräs palvelijoista oli salaa lähtenyt Jacques
-Féray'n luo hänen kaukana meren rannalla olevaan yksinäiseen kojuunsa
-ilmoittamaan hänelle, että Sibylla oli palannut linnaan. Sibylla näytti
-todella hämärästi muistelevan Jacques Féray'ta, jota hän ainoastaan
-sivumennen oli kysynyt; mutta markiisitar, vaikk'ei hän odottanutkaan
-keksinnöstänsä mitään ihmeellisiä seurauksia, ei kuitenkaan tahtonut
-mitään lyödä laimin. Jacques Féray osotti rouva de Férias'in sanomalle
-suurta epätietoisuutta; palvelija, joka sen hänelle toi, saattoi töin
-tuskin pikaisella pakenemisella välttää sitä väkivaltaista kohtelua,
-jolla hullu uhkasi maksaa hänen sanansaattajatoimensa. Tämän mies-paran
-äkäisyys oli selvä; aina siitä saakka, kun Sibylla oli lähtenyt, seudun
-pahan-ilkisillä veijareilla oli ollut tavallisena kujeena se, että he
-ilmoittivat hänelle tuon nuoren tytön palanneen, jota kohtaan hän tunsi
-innokasta myötätuntoisuutta. Häntä oli tällä tavalla petetty varmaankin
-parikymmentä kertaa; mutta vaikka hän oli jo aikaa tullut siihen
-vakuutukseen, että ne olivat hänen tyhmyydellensä viritettyjä pauloja,
-niin hän ei kuitenkaan jättänyt menemättä linnaan erhetyksestänsä
-varmaa tietoa hankkimaan. Hänen aivojensa sekanaisissa sokkeloissa
-liikkui tänäänkin hänen säännöllinen mietelmäsarjansa, ja ajatellen
-itseksensä, että hänelle ihan varmaan oli valehdeltu, että neiti de
-Férias ei ollut tullut ja että se oli mahdotointa ja järjetöintä, hän
-kulki metsien läpi Férias'iin päin, poimien esikkoja ja metsäorvokkia,
-joista hän sitoi suuren kukkavihkon. De Férias'in perhe palasi
-vaunuilla pappilassa käynniltänsä, kun markiisitar huomasi hullun
-Féray'n, joka hyppäsi erään ojan penkereltä tielle.
-
--- Minä pyydän sinua, lapseni, hän sanoi Sibyllalle, ett'et näytä
-itseäsi hänelle.
-
-Sitten hän pisti päänsä vaunujen ovesta, käski pysäyttämään hevoset ja
-kutsui Jacquesin luoksensa. Jacques lähestyi hitain askelin, kukkavihko
-kädessä, kääntyen milloin oikealle, milloin vasemmalle, ikäänkuin hän
-olisi tahtonut nähdä vaunujen ikkunain lävitse, joissa auringon säteet
-kimaltelivat. -- Kenelle on tuo kaunis kukkavihko, Jacques? markiisitar
-kysyi.
-
-Jacques katseli häntä vastaamatta ja pudistaen surullisesti päätänsä,
-ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa: Ei... eikö se olekaan totta?...
-Sillä välin hän oli jo ehtinyt parin askeleen päähän vaunujen ovelta,
-ja vaikka Sibylla yhä vielä oli piilossa, jokin kummallinen vaisto
-näytti hänelle ilmaisevan hänen läsnäolonsa: jonkinlainen kylmä väre
-näytti liikuttavan hänen ryysyjänsä, ja hänen vaunujen oveen päin
-käännetyt kasvonsa selkenivät.
-
--- Katso häntä, sanoi markiisitar Sibyllalle.
-
-Nuori tyttö näyttäytyi hänelle silloin, nyykäytti hänelle hymyillen
-päätänsä. Jacques Féray avasi tämän nähdessänsä suunsa, ikäänkuin
-hän olisi aikonut huudahtaa; mutta hän ei saanut ääntä. Hän teki
-liikkeen tahtoen antaa kukkavihkoa Sibyllalle, mutta se putosi hänen
-kädestänsä. Hän lankesi itsekin voimatoinna polvillensa, ja samalla
-kun hänen sanomatointa ihastusta ilmaisevat silmänsä olivat Sibyllaan
-kiinnitetyt, kyyneleitä, niinkuin raju-ilman sadepisaroita, alkoi
-vieriä hänen laihoille poskillensa ja putoilla hiekkaiselle tielle.
-Tämä näky, tämä odottamatoin tapaus liikutti kovasti Sibyllaa. Hän
-viittasi antamaan kukkavihkoa hänelle.
-
--- Kiitos, Jacques, hän mumisi, koettaen vielä hymyillä; mutta hänen
-hymyilynsä hukkui kyyneltulvaan. Hän heittäytyi takaisin vaunuihin,
-kätki kasvonsa kukkavihkoon ja painoi kädellänsä sydäntänsä vastaan,
-joka pani hänen rintansa kohoilemaan.
-
-Tämä mielialan muutos oli hänelle terveellinen. Hänen kasvojensa synkkä
-surullisuus lieveni, ja tästä hetkestä alkaen hän rupesi osottamaan
-omaa perhettänsä ja vanhoja naapureja kohtaan entistä sydämellistä
-ystävällisyyttänsä, jossa kuitenkin ilmaantui enemmän vakavuutta
-kuin muinoin. Hän rupesi jälleen joka päivä käymään lapsuutensa ja
-nuoruutensa lempipaikoilla, ja vaikka nämät toivioretket hänessä
-herättivätkin salaista mielikarvautta, niin herättivät ne myöskin yhtä
-paljon iloa. Mielikuvitus parantaa itse tekemänsä haavat niinkuin
-tuon kreikkalaisen uroon taikakeihäs. Ne, joilla tämä lahja on
-tavallista suurempi, saavat tuntea katkerinta surua, mutta myöskin
-suloisinta lohdutusta, kuin muut. Fériasin yksinäisyys, perhe-elämän
-luostarimainen yksitoikkoisuus, ja se surumielisyys, joka vallitsi
-metsien helmoissa, autioilla rannoilla ja meren salaperäisessä
-juhlallisuudessa, kaikki ympärillänsä hengitti jonkinlaista vakavaa
-sopusointuisuutta, joka vähitellen sulostutti hänen surullisuuttansa ja
-teki sen hänestä runolliseksikin.
-
-Ylempänä oli kuitenkin hänen lohdutuksensa lähde. Jumala, jota hän ei
-ollut tahtonut pettää, ei myöskään pettänyt häntä: uskollisuudella
-Hän palkitsi Sibyllan uskollisuuden. Uskovaisilla ihmisillä saattaa
-olla surua äärettömän paljon, mutta epätoivoon he eivät joudu.
-Pettyköötpä he vaan niissä onnen toiveissa, joita jokainen kuolevainen
-uneksii, niin vaan huomiseksi ne jäävät täyttämättä; mitä maailma
-heiltä kieltää, sen toivo heille aina lupaa. -- Neiti de Férias
-oli lankeamatta kantanut koetuksensa raskaan taakan: vähäisestä
-kokemuksestansa huolimatta hän oli oppinut tuomitsemaan maailmata,
-aikaansa ja ennen kaikkia omaa itsensä; hän tiesi jo kuinka korkealla
-hänen sydämensä oli eikä hän tahtonut tiellänsä toistamiseen kohdata
-miestä, joka sen ansaitsisi omaksensa. Unohtamatta Raoul'in vikoja hän
-kuitenkin piti oikeassa arvossa hänen loistavia luonnonlahjojansa,
-hänen neronsa etevyyttä ja hänen olentonsa harvinaista mahtavuutta:
-Raoul oli hänet syvästi hurmannut. Sibylla käsitti, että se onneton
-rakkaus, joka tosin niin vähäksi aikaa, mutta niin täydellisesti oli
-toteuttanut hänen mielikuvituksensa ja hänen sydämensä kaikki toiveet,
-varmaan tuli olemaan hänen elämänsä ainoa. Raoul'in hyljätessänsä
-Sibylla tiesi samalla hylkäävänsä koko vaimon kutsumuksensa tässä
-maailmassa, ja löytämään sitä ääretöntä tyhjyyttä, joka levisi hänen
-nuoruutensa eteen, tarvittiin koko hänen innokas uskonsa, hänen
-kaksinkertainen hurskautensa, hänen ijankaikkiset toiveensa ja itse
-Jumalakin. Ne tarvittiin, mutta ne täyttivätkin sen, ja hänen päivä
-päivältä huojenneet ja vähemmän katkerat kyynelensä, hänen lujentunut
-ja kirkastunut sielunsa ja melkein onnelliset tunteensa olivat hänelle
-todistuksena siitä, että hänen rukouksensa olivat kuullut ja hänen
-uhrinsa olleet otolliset.
-
-Vaikka hän alussa oli innokkaasti halunnut luostariin, niin hän hylkäsi
-kuitenkin sen ajatuksen, sillä hän ei tahtonut saattaa epätoivoon
-vanhain isovanhempainsa sydäntä muka omaansa lohduttaakseen. Mutta
-vaikka hän jäikin maailmaan, niin hänen elämänsä sai kuitenkin
-uskonnollisen, jopa hiukan mystillisenkin värin, jossa selvään
-ilmaantui hänen romantillinen mielenlaatunsa. Oli totta, niinkuin
-hän itsekin eräänä päivänä sanoi miss O'Neil'ille jonkinlaisella
-surumielisellä iloisuudella, joka vähitellen oli käynyt hänen
-puhetapansa omituisuudeksi, että vaikk'ei hänen elämästään saattanut
-romaania kirjoittaa, niin saattoi siitä kirjoittaa legendan; vaikk'ei
-hän saanutkaan elää onnellisena, niin hän kuitenkin koetti kuolla
-hurskaana: hän tahtoi kerran lahjoittaa isäinsä tilukset nunnakunnalle,
-jonka perustajatar, ehkäpä suojeluspyhäkin hän oli oleva, iltaisin
-palaisi silloin hänen varjonsa noihin synkkiin metsihin ja peloittaisi
-valkovaatteisia nuoria noviiseja.
-
-Joka päivä hän Renaud abbotin seurassa harjotti itseänsä ihmisrakkauden
-täyttämisen ankarimmissakin vaatimuksissa: hänen kanssansa hän
-kävi katsomassa köyhiä, sairaita, jopa kuolevaisiakin. Omituiselta
-näytti, kun tämä nuori tyttö ilmaantui koko kauneutensa loistossa ja
-vielä kaiken maallisen komeuden hienontamana näihin surun ja tuonen
-majoihin; sillä salaisesta heikkoudesta, joka saattoi hänen isoisänsä
-hymyilemään, neiti de Férias piti huolta omasta ulkomuodostansa, joka
-seikka samalla kertaa muistutti maailmasta huolivaa ja sukuperästään
-pitävää naista. -- Kun hän taas eräänä päivänä ratsain palasi eräältä
-laupeuden-retkeltänsä, erään harmaapään palvelijan häntä seuratessa
-kolmenkymmenen askeleen päässä, niin hra de Férias sanoi, ihmetellen
-poikansa tyttären aamu-auringon valaisemaa ylhäistä ja hienoa
-ryhtiä, hänen viehkeätä ja ylpeätä suloansa ja hänen ihastuttavaa
-majesteetillisuuttansa:
-
--- Kas vaan, sydänkäpyseni, ketä tahdot täällä miellyttää? Ethän vaan
-tahtone kääntää nurin köyhien ja minun päätäni?... Ja nöyryys, kunne se
-on joutunut, lemmittyni?
-
-Sibylla ei voinut itsekään pidättäidä hymyilemästä ja kun hänen
-iso-isänsä oli sulkenut hänet syliinsä, niin hän sanoi:
-
--- Se on totta, se on minun heikko puoleni, sen tiedän hyvin kyllä;
-mutta mitäs siitä? minä pidän itsestäni sellaisena!... Kun tällaisena
-katselen itseäni lammikkonne kuvastimesta tai maantien ojain vedestä,
-niin kuvailen mielessäni olevani pieni, ylhäinen prinsessa, joka on
-onneton ja osanottoa herättävä. Se tuntuu niin suloiselta!...
-
-Hra de Férias suostui muuten ystävällisellä mielihyvällä kaikkiin
-niihin tuumiin, joka hurskauden kiivas into Sibyllassa synnytti. Hänen
-kukkaronsa oli Sibyllan täysin käsin käytettävänä ja hän oli ylen
-onnellinen voidessansa tällä hinnalla ostaa lepoa tälle rakkaalle
-olennolle. Vaikka hän vihasikin melua ja epäjärjestystä, niin hän kärsi
-kuitenkin valittamatta sitä kerjäläisten, rampain ja kaikenlaisten
-kulkijain tulvaa, jonka Sibyllan armeliaisuudesta levinnyt huhu tuotti
-Férias'iin kymmenen penikulman päästä ympäristöstä, ja oli tyytyväinen
-iloisesti huomauttaessansa, että hänen linnansa oli muuttunut ihmeitten
-paikaksi.
-
-Yhtä huolellisesti hän auttoi Sibyllaa, kun tämä yksissä neuvoin
-kirkkoherran ja miss O'Neil'in kanssa puuhasi Férias'in kirkon
-ulkopuolista korjausta sekä sisäpuolista kaunistamista. Puhtahin
-kauneuden-tunto vallitsi muuten näissä kaunistuksissa, jotka lisäsivät
-kirkonmenon juhlallisuutta. Ei saata aavistaakaan sitä sydämellistä
-ihastusta, joka valtasi vanhan kirkkoherran hänen nähdessään ikäänkuin
-ihmeen kautta uudestaan muodostuvan sen pienen kirkon, joka oli ollut
-hänen kotinsa, hänen isänmaansa, koko hänen maailmansa. Kun hän ensi
-kerran astui kauniisti veistettyyn tammiseen saarnastuoliin, sen sijaan
-että hän ennen oli saarnannut vanhasta ammeesta, ja kun hän näki tästä
-ylhäisestä paikasta kirkkonsa uutena ja loistavana, näki kauniit taulut
-jotka koristivat pylväitä, göötiläisen kynttiläruunun, joka riippui
-laesta, kuorin komeat vuorilaudat, alttaria ympäröivät matot ja sen
-hämärän valon, jota komeat maalatut ikkunat loivat tähän juhlalliseen
-kokoukseen, niin hän puhkesi kyyneleihin hämmästyneen seurakuntansa
-edessä.
-
--- Luulin, hän sanoi, olevani pyh. Pietarin kirkossa Roomassa.
-
-Sibylla toimitti hänelle vielä enemmänkin ihastuksen aihetta. Neljä
-raskaita vankkuria vetävää, väkevätä hevosta toivat eräänä aamuna
-pappilaan mahdottoman suuren arkun, jossa oli pieniä kirkkoja varten
-sovitetut urut. Abbotti Renaud riisui heti, ilosta hurmaantuneena,
-kauhtanansa yltänsä ja koko päivän hän johti innokkaasti urkujen
-purkamista. Soittokone vietiin yläpuoleen kirkon laiva-nimistä osaa
-ja seuraavana sunnuntaina, ensin salaa harjoiteltuansa, neiti de
-Férias meni punastuen istumaan koskettimien eteen ja antoi alhaisten,
-silminnähtävästi ihastuneitten kuulijainsa ihmetellä harvinaisten
-lahjainsa etevyyttä. Hän otti tavaksensa joka sunnuntaina toimittaa
-tätä hurskasta tehtävää. Se synnytit kansassa kiitollisuuden sekaista
-iloa. Kun urkujen ihanat sävelet pyhän savun kanssa kohosivat kohti
-pienen kirkon kupukattoa, ja kun tuon nuoren tytön kirkkaat vakavat
-kasvot näkyivät sopusoinnun ja suloisten tuoksujen synnyttämien pilvien
-raosta, niin paatuneimpaankin sydämeen tunkeusi heikko lohdutuksen,
-kauneuden ja taivaallisen sulouden tunne.
-
-Neiti de Férias'illa oli samaan aikaan toinenkin tuuma, joka tuotti
-sittemmin arveluttavampia seurauksia. Kiintyen yhä enemmän ja enemmän
-toimeensa, josta hän ei ensinkään toivonut mitään uskonnollista ansiota
-ja jota hän piti vaan viattomana taiteellisena huvituksena, hän oli
-saanut päähänsä koristaa kotipitäjänsä kirkkoa freskomaalauksilla. Kun
-hän arasti ilmoitti tämän uuden aikomuksensa iso-isällensä, niin alkoi
-tuo kunnon vanhus nauraa.
-
--- Freskomaalauksilla! hän sanoi, olkoon menneeksi: minä suostun
-freskomaalauksiin;... mutta meidän on muistaminen, että Paktolus
-ei virtaa puistoni lävitse... Minä en tiedä, kuinka kalliita
-freskomaalaukset ovat... Tyydytkö kenties kolmeen tai neljääntuhanteen
-franciin?
-
--- Siinä ei ole likimainkaan kylliksi, Sibylla sanoi.
-
--- No olkoon menneeksi sitten kahdeksan tuhatta, vaan ei enempää, sillä
-pitää säästää myöskin mosaiikkilattian varaksi, jonka näen siintävän
-taivaan rannalla.
-
-Sibylla oli Férias'iin palaamisestansa saakka ollut alituisessa
-kirjevaihdossa Sauves'in nuoren herttuattaren kanssa, joka oli pysynyt
-hänen yhtä innokkaana ystävänänsä. Heidän kirjeissänsä ei milloinkaan
-mainittu kreivi de Chalys'in nimeä, mutta muuten tätä lukuun ottamatta
-heidän keskensä vallitsi täydellinen luottamus, ja Blanche toimitti
-hellällä innolla kaikki ystävättärensä pikku asiat. Sittenkuin
-Sibylla oli saanut kahdeksan tuhatta franc'iansa, hän kirjoitti heti
-herttuattarelle, ilmoitti hänelle aikeensa, antoi hänelle tarkat tiedot
-kirkon koosta ja pyysi häntä etsimään jotakuta nuorta taiteilijaa,
-jolla ei vielä ollut muuta kuin lahjainsa rikkaus ja joka piti hra de
-Férias'in tarjousta hyvänä kauppana.
-
-Blanche oli asunut noin kuukauden ajan Sauves'in linnassa, kun hän
-sai Sibyllan kirjeen; hetkisen sitä mietittyänsä hänen mieleensä
-juolahti naisellinen ajatus, joka saattoi hänet hymyilemään: hän asetti
-kirjeen kirjekuoreen, lisäsi siihen itse pari riviä ja lähetti sen
-sitten kreivi Chalys'ille, joka oli hänkin asettunut kesäksi asumaan
-Fontainebleau'hon, missä hän eli sangen yksinänsä. Ihastuen Raoul otti
-vastaan herttuattaren kirjeen, joka sisälsi seuraavat sanat:
-
-    "Serkkuni tämän asian, jota minulta tässä vaaditaan, tunnette te
-    paremmin kuin minä. Heti kun olette löytäneet tuon nuoren miehen,
-    ilmoittakaa se minulle.
-
-                                                      Blanche."
-
-Kahden päivän kuluttua Blanche sai herttualta seuraavan vastauksen:
-
-    "Serkkuni.
-
-    Tuo nuori mies on löydetty, hän lähtee ennen kahden viikon
-    kuluttua. Sanokaa, että muurit, saviruukki ja kaikki mikä ei
-    ole maalarin tehtäviä, laitetaan kuntoon. Liitän tähän asiata
-    koskevia selityksiä. -- Kunnioituksella.
-
-                                                      Raoul."
-
-Sibylla ei ollut odottanut näitä neuvoja ja ne selitykset,
-jotka Blanche hänelle lähetti salaten niitten alkuperän, olivat
-varsin turhat. Kärsimättömän intonsa kiihoittamana hän oli jo
-piiri-arkkitehdin avulla toimittanut valmistustyöt kirkossa. Ne olivat
-jo täydellisesti päätetyt ja muurit odottivat vaan maalarin harjaa,
-kun eräänä kauniina kesäkuun iltana abbotti Renaud kuuli vaunujen
-pysähtyvän puutarhansa portille; melkein samassa noin kolmenkymmenen
-vuotias, komeassa matkapuvussa oleva mies, jonka kasvot olivat
-tuntuvasti kalpeat, astui häntä kohti ja tervehti häntä ylhäisen
-kohteliaasti:
-
--- Herra Fériasin kirkkoherrako? hän kysyi.
-
--- Niin, herra.
-
--- Te odotatte maalaria kirkkoonne, herra?
-
--- Niin herra, kirkkoherra sammalsi joutuen hiukan hämillensä vieraan
-hienosta ulkomuodosta ja hiukan halveksivasta äänestä; me odotamme
-nuorta maalaria, nuorta taiteilijaa Pariisista.
-
--- Nuoruuden kukoistus, toinen vastasi kylmästi hymyillen, ei
-luullakseni ole välttämätöin ehto... No niin, herra, se olen minä!
-
-
-
-
-II.
-
-Raoul pappilassa.
-
-
-Hra de Chalys oli viettänyt kaksi katkerata kuukautta. Muulloin hänen
-surullisuutensa olisi saanut lohdutusta Gandrax'in ystävyydestä ja
-siveellisestä lujuudesta; mutta Gandrax oli nykyään vaipunut yhteen
-niistä hurjista intohimoista, joihin useinkin näkee keski-ikäisen
-miehen sydämen syttyvän etenkin jos siinä vielä tykyttää sellaista
-ennen kokematon veri. Jättäen hänet kokonaan Klotildan haltuun. Raoul
-lähti äkkiä Pariisista. Sibyllan tavoin hänkin etsi yksinäisyyttä;
-mutta hän ei saavuttanut siitä samaa lohdutusta. Yksinäisyys tuntui
-hänestä tyhjältä kuin avaruus; hänen haavansa paranemisen asemasta
-vaan paheni. Työn huolta poistava vaikutus oli tehoton. Kymmeniä
-kertoja päivässä hän haluttomana heitti pensselinsä pois ja koitti
-sikarilla huumauttaa sydäntänsä raatelevat ajatukset. Aina hereillä
-oleva Sibyllan muisto synnytti hänessä ajatusten ja tunteitten
-sekasorron, jossa intohimot, kaiho ja viha myrskyn tavoin sekaantuivat
-toisiinsa. Tämän nuoren tytön rakkaudessa, heidän toivotussa
-yhdistyksessänsä ja siinä tulevaisuudessa, joka sen kautta hänelle
-avautui, hän oli silmänräpäyksen ajan nähnyt toteutuvan yhden niistä
-rauhan, nuhteettomuuden ja siveellisen parantumisen unelmista,
-jotka väliin niin tenhoavasti viettelevät häiriytyneitä ja itseensä
-tyytymättömiä sieluja. Ne syyt, joitten nimessä Sibylla oli murtanut
-tämän unelman ja jotka kreivi sangen vaillinaisesti tunsi, näyttivät
-hänestä poikamaisilta, kurjilta, jopa rikollisiltakin; ja hänen tämän
-kiihoituksen vallassa juuri riehuessansa neiti de Fériasin kuva
-ilmaantui hänen silmiensä eteen omituisella suloudellansa varustettuna,
-samalla kertaa ylevänä ja kirkkaana, puhtaana ja intohimoisena, ja
-tulisena virtasi veri hänen suonissansa: hän kirosi ja jumaloitsi
-samalla kertaa tuota hurmaavaa ja julmaa lasta.
-
-Hän sai serkkunsa Blanche'n kirjeen ollessaan tällaisessa
-raivostuneessa mielentilassa. Nuori herttuatar oli lähettänyt kirjeen
-tehdäkseen jonkinlaisen naisellisen kujeen eikä hän saattanut
-käsittääkään sitä omituista tuumaa, jonka Raoul päätti tämän
-kirjeen johdosta panna toimeen. Hän ei vielä ollut lukenut loppuun,
-herttuattaren ilmoitusta sekä siihen liitettyä kirjettä, ennenkuin
-hänen päätöksensä jo oli tehty. Hän palasi paikalla Pariisiin,
-toimitteli siellä parin viikon ajan kaikellaisia valmistuksia ja
-tutkimuksia ja lähti sitten Fériasiin tuhansien vastakkaisten
-tunteitten valtaamana, joihin useimmiten sekaantui jonkunlaista
-pilkallista ja vahingoniloista epätoivoa.
-
-Tämä hänen katkera mieli-alansa ilmaantui selvästi hänen puheessansa,
-kun hän ensin kohtasi abbotti Renaud'in; mutta hänen luonnollinen
-ylevyytensä pääsi heti voitolle, kun hän katseli vanhuksen
-hyväntahtoisia ja arkoja kasvoja, ja hän osotti häntä kohtaan nyt
-kohteliasta ystävällisyyttä äskeistä ynseyttänsä korvataksensa. Mutta
-kirkkoherra parka hämmästyi vielä enemmän, kun tämä niin ylhäisen
-näköinen vieras pyysi häntä ilmoittamaan hänelle kylässä jotakin
-ravintolaa, missä hän töittensä aikana saisi asunnon ja ruo'an.
-
--- Ravintolaa, herra?... Jumala nähköön!... Marianne, herra kysyy
-ravintolaa.
-
--- Jos herra tahtoo ravintolaa, Marianne sanoi, niin rakentakoon sen
-ensiksi!
-
--- No älähän nyt, Marianne!... Voi herra kulta, täällä lähiseudussa
-ei ole muuta kuin huonoja kapakoita... Voi, kuinka en tätä tullut
-ajatelleeksikaan?... Mutta minä tahdon miettiä: Kyllähän meillä täällä
-pappilassa, hyvä herra, on pieni kamari, tosin sangen yksinkertainen,
-mutta kuitenkin puhdas... Jos ehkä tahtoisitte asua siinä ja tyytyä
-minun jokapäiväiseen ravintooni?
-
--- Mutta, herra kirkkoherra, pelkään olevani teille vaivaksi...
-Kuitenkin olisin sangen mielissäni saadessani joka päivä kanssanne
-seurustella, ja jos aineelliselta kannalta katsoen, suostutte siihen
-korvaukseen, että minä vaivaisillenne suoritan sen hyvän, jota mulle
-osotatte...
-
--- Oh, herra!... Saanko kysyä nimeänne herra?
-
-Niin arvattava kuin tämä kysymys olikin, niin ei Raoul sitä kuitenkaan
-ollut tullut ajatelleeksi. Valhe soti enimmän kaikista paheista hänen
-ylpeätä luontoansa vastaan. Hän viivytteli, punastui ja ilmoitti, niin
-vähän kuin mahdollista valhetellaksensa, arvonimensä:
-
--- Lecomte [Kreivi], hän sanoi.
-
--- No niin, hyvä herra Lecomte, olkaa varma siitä ettei meillä
-tule olemaan vaikeuksia keskenämme... Pane kuntoon viheriä kamari,
-Marianne!... Mutta teidän on kenties nälkä, herra Lecomte?
-
--- Niin on, herra kirkkoherra, minun on nälkä... Näette nyt, miten
-tulen teitä vaivaamaan... nyt minun jo on nälkä!
-
--- Sitä parempi, sitä parempi, herra Lecomte! Marianne, laita huone
-sittemmin kuntoon... Tapa ensiksi yksi kana!
-
--- Ei, minä pyydän, kirkkoherra, älkäämme tappako mitään... Onhan
-teillä munia, eikö niin? Minä pidän omeleteista ja minä olen varma,
-että Marianne laittaa niitä mainion hyviä.
-
-Vähäistä myöhemmin kreivi de Chalys oli istuutunut kirkkoherran pienen
-pyöreän pöydän ääreen ja kehui Mariannen taitoa omelettien laitannossa.
-Vähän kylmää lihaa, pullo vanhaa viiniä ja kuppi höyryävää kahvia
-olivat tämän aterian täydennyksenä, jonka kestäessä Raoul salaisen
-kuumeen kiihoittamana osotti iloista ja kohteliasta ystävällisyyttä ja
-valloitti senkautta kokonaan abbotti Renaud'in sydämen, saattoipa itse
-Mariannenkin ynseille kasvoille ilmaantumaan harvinaisen hymyn. Omasta
-puolestansa kreivi huomasi ystävyytensä vanhusta kohtaan yhä kasvavan,
-kun hän kuuli hänen tuontuostakin innokkaan rakkauden valtaamana
-mainitsevan Sibyllan nimeä; hartaaksi iloksensa hän huomasi isäntänsä
-maalaisessa yksinkertaisuudessa ylevyyden ja arvokkaisuuden piirteitä,
-jotka todistivat hänen ja neiti de Férias'in henkistä yhteyttä.
-
--- Herra kirkkoherra, hän sanoi jättäen pöydän, me tulemme luullakseni
-olemaan hyvät ystävät, vai kuinka?
-
--- Minun puolestani, hyvä herra, asia on jo varma.
-
--- Mutta, herra kirkkoherra, minä en tahdo teitä pettää... minä en
-ole... erittäin jumalinen!
-
--- Entä sitten, herra Lecomte. Ei pyhä Paavalikaan teidän iällänne
-ollut jumalisempi!
-
--- Se on totta, herra kirkkoherra;... mutta ajat ovat muuttuneet... Ja
-sitten... sallitteko minun polttaa puutarhassanne, kirkkoherra?
-
--- Puutarhassani, omassanne ja minun huoneessani, missä vaan tahdotte!
-
--- Vaikka minun kyökissäni! lisäsi Marianne.
-
-Yö oli tullut: kirkkaana kulki kuu taivaalla kulkuansa luoden
-hopeisia säteitänsä käytävien hiekalle, peittäen varjohon lehtimajat
-ja levittäen lumivalkoisen hohteen pienen kirkon tornille, jonka
-kolmikulma kuvaantui läheisen rannikon korkeata mäenrinnettä vastaan.
-Sill'aikaa kun Raoul poltti sikariansa ja katseli tätä suloista ja
-tyyntä näkyä, Marianne kutsui hiljaa abbotti Renaud'ia, joka seisoi
-vähän taempana.
-
--- Kas niin, herra abbotti, minkälainen taitelija hän on?... Te olette
-minulle sanoneet: pieni nuoriherra?... Juuri kaunis pieni nuoriherra!
-Kyllä hänellä jo on täydet hampaat, kyllä vaan!
-
--- En ymmärrä sinua, tyttäreni; mutta minä kummastelen suuresti,
-joll'ei hän ole suuri taiteilija, vieläpä sangen suuri taiteilija!
-
--- En tiedä, onko hän suuri taiteilija... mutta totta tosiaan hän on
-sangen miellyttävä mies... Minä kysyn teiltä hra abbotti, olenko minä
-niitä vaimoja, joita helposti saattaa ihastuttaa, olenko?
-
--- No et, Marianne!
-
--- No hyvä, hän on minut ihastuttanut!... Totta tosiaan, hän on sangen
-miellyttävä mies... ja niin hyvin varustettu! Olen alkanut Pierre
-vanhuksen kanssa järjestellä hänen kapineitansa hänen kamarissansa...
-Voi, herra, miten huolellisesti järjestetyt ja miten hienot ne ovat!
-Hänellä vasta on hyvää palttinaa, oikein ruhtinasten palttinaa!
-
--- Hiljaa, Marianne! hän kutsuu minua.
-
-Ja abbotti Renaud riensi Raoul'in luo, joka todella häntä kutsuikin.
-
--- Minä pyydän anteeksi teiltä, herra kirkkoherra, mutta minä kuulen
-soitantoa... Eiköhän sireeniä liene rannoillanne?... -- Kuulkaahan!
-
-Hiukan aikaa kuunneltuansa kirkkoherra sanoi:
-
--- Ah, todellakin, kirkossa soitetaan urkuja... se on neiti Sibylla
-hän käy muutamia kertoja viikolla harjottamassa niitä kappaleita,
-joita hän sunnuntaina soittaa... Minä olen iloissani, että hän on
-tullut tän'iltana... ja minä lähden heti ilmoittamaan hänelle teidän
-onnellisesti saapuneenne.
-
-Raoul pidätti häntä kädellänsä:
-
--- Ei ei, minä pyydän teitä, kirkkoherra! älkää sanoko hänelle olevani
-täällä! Minä soisin, ett'ei hän ennen saisi tietää tuloani, ennenkuin
-hän saattaa työstäni sen päättää... koska hän on siitä huvitettu...
-Minä toivon, että hän siten on suloisimmin siitä ihastuva... Minä
-pyydän teiltä tätä, kirkkoherra!
-
--- Hyvä, hyvä, niinkuin tahdotte, herra Lecomte; mutta on otettava
-huomioon, että hän välttämättömästi tulee messuun sunnuntaina...
-
--- Vai niin, tänään on maanantai;... sunnuntaiksi saan jo jotakin
-osapuille... Ja nyt, herra kirkkoherra, minä pyydän teiltä saada mennä
-katselemaan vähän merta tuolta korkealta rannalta... Minä tulen heti
-takaisin, herra kirkkoherra...
-
-Raoul poistui hidastuttaen askeleitansa; mutta tuskin hän oli päässyt
-ulkopuolelle puutarhaa, kun hän kiiruhti kulkuansa ja alkoi nopeasti
-kiivetä sen mäen rinnettä, jonka juurella pappila oli. Päästyänsä
-mäen päälle, hän loi levottoman silmäyksen ympärillensä: rannikko oli
-tyhjä. Hän ryntäsi lähimmästä portista kalmistoon ja kuunnellen urkujen
-äänen suuntaa hän lähestyi yhtä kirkon sivu-ikkunoista. Ikkuna oli
-jotensakin matala ja hän pääsi, turvautuen muutamiin muurin rakoihin,
-lasien korkuudelle; mutta hänen silmänsä olivat tottuneet siihen
-himmeään loistoon, joka silloin valaisi rannikkoa ja valtamerta, ja
-hänen oli ensin vaikea nähdä kirkossa vallitsevan suhteellisesti
-suuremman hämäryyden läpi: hän ei erottanut muuta kuin kuorista
-riippuvan pyhän lampun valon ja muutaman kirkkaan valosäteen, jotka
-heijastivat ikkunasta laivan kivikuoruja vasten. Mutta yksi säde,
-muuttuen yht'äkkiä, alkoi valaista urkujen sivuja ja Sibyllan pää
-ilmaantui varjosta kuin kalpea haamu. Hänen painunut otsansa, hänen
-kumartunut asentonsa ilmaisivat liikuttavaa surumielisyyttä. Oli
-silminnähtävää, että hän soitti itsepäästänsä: hän löi sormillansa
-koskettimia epämääräisen innostuksen valtaamana, joka toisinaan kasvoi
-intohimon huudannaksi sitten jälleen sammuaksensa unelmien vienoihin
-säveliin. Yht'äkkiä kun urkujen ääni juuri ilmaisi jotakin palavinta
-rukousta taikka mitä surullisinta kaihoa, hänen päänsä kohosi jälleen
-ja hänen jännitetyt silmänsä tarkastelivat häntä vastapäätä olevaa
-ikkunaa, josta Raoul häntä katseli. Maalaukset peittivät suurimman
-osan ikkunasta ja hän saattoi nähdä vaan epämääräisen haamun; hän veti
-kuitenkin kätensä äkkiä koskettimilta ja tuo nuori tyttö ojensihe
-hämmästyneenä aivan suoraksi, sill'aikaa kun urkujen ääni sammuen
-vaikeni. Raoul pudotti itsensä nopeasti alas kalmistoon. Hänen
-sydämensä tykytti hänen rinnassansa: hänen ensi ajatuksensa oli paeta
-kuin lapsi; hän hylkäsi sen kuitenkin ylpeästi ja odotti piiloutuen
-turvamuurien muodostamaan nurkkaan.
-
-Tuokion kuluttua hän luuli kuulevansa, miten kirkon ovi suljettiin.
-Melkein samassa hän kuuli Sibyllan äänen muutaman askelen päästä
-itsestänsä:
-
--- Oletko se sinä, Jacques? hän sanoi.
-
-Kun hän ei saanut vastausta, nuori tyttö lisäsi tyynesti:
-
--- Minä olen hupsu!
-
-Raoul kuuli, miten hän poistui. Jättämättä tukimuurin suojaavaa varjoa
-hän kurotti varovasti päätänsä ja saattoi nähdä neiti de Férias'in.
-Hän poistui todella hitain ja epävarmoin askelin: hän piti toisessa
-kädessänsä hattuansa ja kannatti toisella pitkiä amatsoonihameitansa.
-Tultuaan meren puolelta kalmistoa suojaavan pienen muurin luo hän
-pysähtyi ja pani sulilla kaunistetun hatun päähänsä, sitten hän kiipesi
-erään soraläjän päälle, nousi sammaltuneelle muurille ja seisoi
-siinä liikahtamatta, silmät luotuina avaruuteen ja ylevä ja tumma
-haamunsa omituisesti kuvautuneena taivaan rannan ja meren muodostamaan
-kirkkaasen taustaan. Tuokion katseltuansa hän hyppäsi keveästi maahan
-ja katosi. Raoul lähti piilostansa ja lähestyi hitaasti pientä muuria,
-joka oli ollut nuoren tytön astinlautana; hän tähysteli pitkin
-rannikkoa, vaan ei häntä nähnyt enää. Hän istuutui sitten muurille,
-etsi hänen askeleittensa jälkiä, otti muutamia litistyneitä sammalia ja
-painoi ne huulillensa. Meren välkkyvä tasanko leveni hänen silmiensä
-eteen himmentyen kauempana ja sulaen yhteen taivaan rannan kanssa, hän
-katseli tuokion aikaa tätä näkyä.
-
--- Mitä hän näki tuolta? hän jupisi. Jumalansa!... Jumalansa, joka ei
-koskaan ole minun!
-
-Kun hän palasi pappilaan, abotti Renaud ja Marianne hämmästyivät hänen
-lyhyestä ja äreästä puhetavastansa.
-
--- Oikullista väkeä, nuo taiteilijat, kirkkoherra sanoi arasti vanhalle
-palvelijattarelleen.
-
--- Pyh! minä viisi hänen oikuistaan, Marianne sanoi; sitten hän
-lisäsi kovemmalla äänellä: -- kuulkaa, nuori herra, herra Lecomte,
-älkää unohtako sammuttaa kynttiläänne... sitten kuin olette lukeneet
-rukouksenne tietysti!
-
--- Neiti Marianne, Raoul vastasi kylmästi ylhäältä portailta, minä
-tottelen teitä... mitä kynttilään tulee tietysti!
-
-Kun kreivi de Chalys heräsi seuraavana aamuna, aurinko tunkeutui
-ikkunata ympäröivän viiniköynnöksen läpi ja verhosi väräjävällä
-mosaiikilla pienen kamarin vernissatun tiilikivilattian. Iloisuuden,
-rohkeuden ja toivon tunne levisi Raoul'in suoniin. Hän nousi nopeasti,
-avasi ikkunan ja tervehti hymyillen abotti Renaud'ia, joka jo luki
-käsikirjaansa viikunapuunsa varjossa. Vähäistä myöhemmin he molemmat
-lähtivät kirkkoon. He tapasivat siellä muutamia työmiehiä, joita
-kirkkoherra kiireimmiten oli hankkinut ja jotka kreivin johdolla
-alkoivat laittaa rakennustelineitä laivaan. Hän saattoi itse aloittaa
-työnsä jo aamupäivällä, ja hänen pensselinsä ensi piirteet olivat
-niin varmat, että ne saattoivat kirkkoherran hämmästymään. Raoul
-lisäsi vielä vanhan papin ihastusta selittämällä hänelle työnsä
-yleisen suunnitelman: evangelisen kertomuksen ylevimmät kohdat
-tulisivat peittämään pylväitten rajoittaman osan katosta; holvitaivas,
-täynnä pyhiä vertauksia, tulisi olemaan jonkinlaisena sivufreskojen
-salaperäisenä selittäjänä ja yhdistymään kuhunkin niistä tummemmilla
-tai kirkkaimmilla väreillä, ollen sopusoinnussa niissä olevien eri
-kuvauksien kanssa. Holvin taustassa, kuorin sisällekäytävän kohdalla,
-tulisi Kristus voiton riemun ympäröimänä loistamaan valkenevassa yössä.
-
--- Oi hyvä herra Lecomte, kirkkoherra huudahti, jospa Jumala armossansa
-sallisi minun elää niin kauvan, että tämän saisin nähdä, niin laulaisin
-sydämeni syvimmästä sopukasta Nunc dimittis! [Herra, sinä päästät
-palvelijasi rauhaan menemään!]
-
-Omasta uteliaisuudestaan huolimatta tämä kunnon vanhus koetti useamman
-kerran tänään ja seuraavillakin päivinä hillitä sitä intohimoista
-kiihkoa, millä Raoul oli ryhtynyt työhönsä. Hra de Chalys varoi joka
-silmänräpäys Sibyllan sangen luultavaa tuloa ja tarkemmin miettimättä
-melkein poikamaista toivoansa hän ilahutti itseänsä sillä, että kuta
-pitemmälle hänen työnsä ehtisi valmistua, sitä enemmän se tulisi
-liikuttamaan tuon nuoren tytön sydäntä. Kirkkoherran, jolta hän ei
-saattanut levottomuuttansa salata, pakoitti hänen hyväsydämisyytensä
-ottamaan siihen osaa, vaikk'ei hän sitä käsittänytkään, ja hän käytti
-mitä machiavellimaisinta viekkautta voidakseen pidättää neiti de
-Férias'ia pappilasta ja kirkosta. Mutta koko hänen valtioviisautensa
-ei saattanut kuitenkaan tukahuttaa huhua tästä seurakunnalle niin
-tärkeästä tapauksesta ja kun Sibylla ensi lauantai-aamuna kävi
-katsomassa muutamia köyhiä kylässä, niin hän kuuli vaunuista
-astuessansa kahdenkymmenen akan yhdestä suusta huutavan, että
-Pariisilainen maalari oli kahdeksan päivää työskennellyt kirkossa ja
-että hän sai ihmeitä aikaan. Sangen kummastuneena ja uteliaana uutisen
-johdosta Sibylla jätti miss O'Neil'in huoleksi almujen jakelemisen ja
-lähti suoraa päätä rientämään kirkkoon päin.
-
-Kreivi de Chalys oli juuri saanut valmiiksi pääpiirteet kuvasta, joka
-esitti tietäjäin Kristuslapsen palvelemista: johtava tähti loisti
-selvin tummalla taivaalla ja loi säteilevää valoansa pimeään pyhään
-huoneesen, missä näkyivät neitsy Maria ja polvillaan olevat kuninkaat;
-tuskin näkyvä enkeli tuki tähteä sinisellä taivaalla niinkuin
-kultalamppua. Raoul oli pannut tähän kuvaan kaiken tietonsa, kaiken
-kykynsä ja kaiken rakkautensa; hän oli siihen vuodattanut hurmaavaa
-suloisuutta ja salaperäisyyttä, jotka olivat aamulla saattaneet
-kyynelen kirkkoherran silmään.
-
-Kreivi siveli keveästi viimeisiä kertoja enkelinsä kirkkaita kasvoja,
-kun yht'äkkiä telineihin nojautuvat portaat liikahtivat, sitten hän
-kuuli hameen kahinata ja pehmeän ja keveän jalan käyntiä. Hänen
-sydämensä pysähtyi tuokioksi ja alkoi sitten niin rajusti tykyttää,
-että se oli hänet ruhjoa. Hän ei kuitenkaan katsonut taaksensa, vaan
-koitti näyttää työhönsä vaipuneelta. Sibylla oli jo hänen takanansa
-kapealla käytävällä: kiinnittämättä maalariin huomiotansa hän
-tarkasteli freskomaalausten suunnitelmaa osottaen hartautta, joka
-vähitellen muuttui ihailemiseksi, melkeinpä hämmästykseksi. Hänen
-kehkeytynyt kauneuden aistinsa ei saattanut olla huomaamatta siinä
-mahtavan käden työtä. Hän loi sitten äkkiä silmänsä Raoul'iin, jonka
-sangen yksinkertainen puku ja pilkkuinen mekko eivät olleet herättäneet
-hänen huomiotansa.
-
--- Herra... hän kuiskasi arasti.
-
--- Neiti... sanoi Raoul vakavasti nousten ja kääntäen kasvonsa häneen.
-
-Purppuran puna levisi Sibyllan poskille; hänen huulensa avautuivat ja
-hänen kätensä etsivät tukea; sitten hän kävi kalpeaksi kuin puhtahin
-vaha ja hänen sinisistä silmistään säihkyi kreiviä kohtaan ylhäinen
-vastenmielisyys ja ylpeys. Vähäistä myöhemmin hän lähti sanaakaan
-virkkamatta nopein askelin kirkosta.
-
-Ovella hän tapasi abotti Renaud'in, joka varsin hengästyneenä ja
-säteilevin kasvoin riensi hänen vastaansa.
-
--- No, hän sanoi, miltä näyttää, hyvä neiti?
-
-Liikutus, joka oli vallannut Sibyllan kiihkeän sielun, oli katkerinta
-loukkauksen tunnetta sen uhkarohkean yrityksen johdosta, millä oli
-häiritty hänen rauhaansa ja hänen arvoansa. Melkein peloittava ylevyys
-ja viha värisyttivät hänen ääntänsä, kun hän tahallansa kovalla äänellä
-vastasi abotille.
-
--- Meitä on, hyvä kirkkoherra, ilkeästi petetty! Tuo mies on heti
-erotettava työstänsä! Hän ei ole maalari... tai on hän sitten huonoin
-maalari maailmassa! Hän tahraa kirkkonne! Tulkaa!
-
-Ja hän lähti hämmästyneen vanhuksen kanssa pappilaan päin.
-
-Kreivi de Chalys'ilta ei ollut, hänen telineillä istuessansa, jäänyt
-ainoakaan Sibyllan sana kuulematta. Ne saattoivat hänen otsansa
-punastumaan ja hänen rintansa riehumaan. Niitä tunteita, joitten
-innostuttamana hän oli ryhtynyt tähän viehättävään yritykseen,
-tuomittiin hänen mielestänsä kohtuuttoman ankarasti. Hänen kasvoillensa
-kuvautui synkkä ja päättäväinen ivallisuus. Hän lähti kirkosta, ja
-nojautui välinpitämättömyyttä teeskennellen kirkkotarhan kiviaitaa
-vasten ja alkoi tyynesti tupakoida katsellen merelle päin.
-
-Neljännestuntia myöhemmin hän katsoi taaksensa kuultuansa jalan
-astuntaa: kirkkoherra tuli kalmistoon; hänen mukanansa oli miss O'Neil.
-Molemmat lähestyivät häntä ankaran näköisinä. Raoul nojasi selkäänsä
-aitaa vasten ja odotti heitä kädet ristissä rinnalla ja sikari suussa.
-
--- Herra, kirkkoherra sanoi, te olette kreivi de Chalys ja teidän
-pitäisi tietämän, ettei teidän ole soveliasta viipyä täällä hetkeäkään
-kauempaa.
-
--- Siitä, herra kirkkoherra, Raoul sanoi kylmästi ja kohteliaasti, ei
-minun mielestäni tarvitse ensinkään johtua sellaisen seurauksen. Vaikka
-olenkin kreivi de Chalys, ei minun sentähden tarvitse olla huonoin
-maalari, niin koin neiti de Férias ehkä väittänee. Te kyllä voitte
-minulta vieraanvaraisuutenne kieltää; mutta minä en luule teidän voivan
-kieltää minulta oikeutta lopettaa työtäni, johon minut on laillisesti
-kutsuttu. Niin helposti ei temmata taiteilijalta hänen kättensä työtä.
-
--- Tietysti, kirkkoherra vastasi arvellen, korvataan teidän kulunkinne
-oman arvionne mukaan.
-
--- Suokaa anteeksi, herra kirkkoherra, Raoul jatkoi hymyillen,
-mutta minä en olekaan palkan vuoksi työskentelevä taiteilija: minä
-maalaan pääasiallisesti mainetta saavuttaakseni. Minä olen halunnut
-liittää nimeni kirkkonne historiaan, ja se halu näyttää minusta yhtä
-kunniakkaalta kuin sekin, joka tahtoo minut täältä karkottaa. Olenko
-minä täällä neiti de Férias'in armoilla? Onko neiti de Férias tämän
-kirkon omistaja? Minulla ei ole täällä tehtävää muitten kanssa kuin
-teidän ja teidän kirkkoraatinne; meidän välillämme on sopimus, jota te
-ette kunnialla voi rikkoa niin kauan kuin itse olen sille uskollinen.
-Oletteko tyytymätöin työhöni? Epäilettekö taitoani? Kutsukaa kokeneita
-tuomitsijoita; jos he yhtyvät neiti de Férias'in tuomioon, niin minä
-taivun ja lähden pois. Siihen asti pysyn täällä ja olen ihan valmis,
-jos te koetatte sulkea minulta kirkkonne ovet, avaamaan ne maani
-oikeuden avulla. -- Herra kirkkoherra, minä olen puhunut.
-
--- Herra, kirkkoherra sanoi, tämä puhe ei saata olla teidän täyttä
-tottanne.
-
--- Täyttä totta, herra kirkkoherra; en kuolinvuoteellanikaan olisi
-vakavampi.
-
-Abotti Renaud oli arka; mutta hänessä oli myöskin arvokkaisuutta,
-rohkeutta, jota ei saanut ylen määrin loukata.
-
--- Herra kreivi, hän sanoi vakavasti, olen varma siitä, että te
-heittäisitte tuon pilanne ja uhkailemisenne, jos vaan tahtoisitte
-muistaa, että olette tekemisessä naisten ja vanhusten kanssa.
-
-Raoul vaaleni. -- Oltuaan hetken ääneti hän sanoi:
-
--- Saanko minä, neiti, puhutella neiti de Férias'ia muutaman minuutin
-ajan.
-
--- Ette, herra.
-
-Raoul kohotti olkapäitänsä:
-
--- No niin, herra kirkkoherra, minä lähden heti paikalla herra markiisi
-de Férias'in luo, ja minä lupaan kunniasanallani, etten hetkeäkään
-viivy täällä ilman hänen suostumustansa.
-
-Hän lähti sitten nopein askelin rannikkoa kohden, tervehti jäykästi
-ohimennessään Sibyllaa ja meni pappilaan.
-
-Kun miss O'Neil oli ilmoittanut Sibyllalle päätöksen, joka oli
-ratkaissut taistelun, niin hän kiiruhti vaunuihin mennäksensä
-ilmoittamaan iso-isällensä sen odottamattoman vieraan tuloa, jota hänen
-tuli valmistua ottamaan vastaan.
-
-
-
-
-III.
-
-Raoul Férias'in linnassa.
-
-
-Tuskin oli vielä tuntia kulunut, ennenkuin kreivi de Chalys, joka
-vaan oli riisunut yltänsä maalarin pukunsa, astui Férias'in linnan
-isoon salonkiin, missä markiisi ja markiisitar häntä odottivat ja
-ottivat hänet erinomaisen totisina vastaan. Tervehdykset vaihdettua
-vallitsi tuokion aikaa äänettömyyttä, jonka kestäessä kreivi ja hänen
-vastaan-ottajansa tarkkaavaisina katselivat toisiansa. Herra ja
-rouva de Férias olivat salaisesti hämmästyksissänsä sen sulouden ja
-ylevyyden johdosta, joka oli omituista Raoul'in olennolle; häntä taas
-näitten vanhusten niin arvokas, niin lempeä ja niin surullinen katsanto
-rohkaisi hänen epäillessänsä puhetta aloittaa.
-
--- Rouva markiisitar, hän sanoi hiukan vapisevin äänin, joll'en
-jo tänne tullessani olisi tuntenut mitä täydellisintä nöyryyttä
-mielessäni, niin alkaisin sitä ainakin täällä tuntea... Teille on kai
-jo ilmoitettukin, että tulin luoksenne vaan saamaan käskyjä ja että jo
-edeltäkäsin tahdon niitten alaiseksi alistua, pyytäen vaan, että minun
-sallitaan selittää käytöstäni.
-
--- Herra kreivi, markiisi de Férias sanoi, me emme saata teiltä kieltää
-tilaisuutta siihen; mutta mikään selitys ei saata muuttaa -- ei sen
-käskyn -- vaan sen pyynnön laatua, joka meillä on teille ilmoitettava.
-
--- Herra markiisi, minä toivon päinvastaista. Minun tuloni tähän
-seutuun on herättänyt epäluuloa neiti de Férias'issa ja teissäkin;
-se on sangen ymmärrettävä asia. Sallikaa minun kuitenkin teille
-vakuuttaa, että ajatus olla kunnioittamatta neiti de Férias'ia tai
-teitä, on ollut minusta yhtä kaukana, kuin teistä on ajatus rikkoa
-Jumalata vastaan, jolta te toivotte autuuttanne... Te ette tunne
-minua, herra markiisi, ja ne edeltäpäin saadut tiedot, jotka nyt
-kiihottavat mieltänne, tekevät teille vaikeaksi tällä hetkellä uskoa
-minun sanaani;... mutta totuudella on aina ollut voimansa, ja minä
-toivon, että te sen huomaisitte minunkin suustani lähtevien sanojen
-korosta. -- Raoul pysähtyi vähän ja jatkoi sitten: -- Te ette tunne
-minua, mutta te tunnette neiti de Férias'in ja te saatatte helposti
-kuvailla mielessänne, minkälaista rakkautta hänelle omistetaan, jos
-hän joskus tapaa miehen, joka on kelvollinen ja ansiollinen hänen
-avujansa arvostelemaan... No niin, herra, minä pyydän teitä tuokioksi
-otaksumaan, että minä olen tämä mies, että minun luontoni, minun
-ajatusteni ja elämäni kehkeytyminen ovat niin paljon kuin mahdollista
-auttaneet minua käsittämään sitä, minkä arvoinen neiti de Férias on,
-omistamaan hänelle kokonaan kaiken sen ihailemisen, kunnioituksen
-ja hellyyden, minkä hän ansaitsee... hyvin käsittämään vihdoin koko
-sen onnen äärettömyyttä, minkä niin jalo ja niin täydellinen olento
-vuodattaisi siihen avioliittoon, mihin hän yhdistyisi... Suvaitkaa
-muistaa, että minun on sallittu pitää yhden päivän ajan tätä unelmaa
-toivonani... ja että se yht'äkkiä on minun sydämmestäni ryöstetty...
-ja minä kysyn teiltä, herra, teiltä, jolle minä olen vieras, melkeinpä
-vihollinen, -- minä kysyn teiltä, ettekö sääli minua sen suhteen, mitä
-olen saanut kärsiä!
-
-Kuultuansa nämä viime sanat, jotka Raoul oli lausunut liikutuksesta
-kalpeana, markiisitar käänsi hiukan päätänsä ja yskähti hiljaa.
-
--- Herra, vanha markiisi sanoi, te puhutte lämpimästi ja luullakseni
-myöskin vakavasti; mutta minä kysyn puolestani teiltä, jos olette
-hankkineet varman käsityksen poikani tyttären luonteesta, mitä hyötyä
-olette toivoneet teillä olevan tästä yrityksestä, -- tästä askeleesta,
-jota minä yksinkertaisesti tahdon sanoa seikkailijan tapaiseksi?
-
--- Jumalani! herra markiisi, Raoul puuttui puheesen, eihän voi vaatia
-haaksirikon tuskissa taistelevalta mieheltä täydellistä tyyneyttä
-ja mielenmalttia... Hän tarttuu kaikkeen... Minulle on ilmaantunut
-tilaisuus lähestyä neiti de Férias'ia, tavata häntä... minä olen
-käyttänyt sitä hyväkseni! Eikä minun yritykseni, herra, kuitenkaan
-ole ollut aivan punnitsematoin. Minulla on ollut toive, jonka järki
-ja kunnia saattavat tunnustaa. Minun tietääkseni neiti de Férias on
-omantuntonsa nuhteitten tähden hyljännyt ne toiveet, jotka hän varmaan
-hyvin tunsi... No hyvä, herra markiisi, minä tiesin että neiti de
-Férias'in mielipiteitten jäykkä -- kenties liiankin jäykkä -- lujuus
-ei kuitenkaan halveksinut sydämen jaloutta... Hänen sydäntänsä minä
-olenkin tahtonut saada liikutetuksi, hänen jalomielisyyteensä minä
-olenkin tahtonut turvautua, kun hän olisi jalkojensa juuressa nähnyt
-miehen, jonka hän tietää ei olevan tapana itseänsä nöyryyttää.
-
--- Teidän selityksenne, herra kreivi, minua liikuttaa ja minä
-tunnustan, että te herätätte minussa suurta myötätuntoisuutta; mutta
-ymmärrättehän, ett'en sen ohessa saata unohtaa poikani tyttären rauhan
-ja arvon valvomista. Minun täytyy siis anoa teitä noudattamaan sitä
-nöyryyttä, jota olette hyväntahtoisesti meille luvanneet.
-
--- Olkaa vakuutettu siitä, herra, ett'en sitä kieltäydykkään tekemästä,
-jos te asiata mietittyänne luulette, murtaissanne viimeisetkin
-toiveeni, ainoastaan minun siitä kärsivän, jos te täydellisesti
-tunnette ne mielipiteet, joille neiti de Férias minut uhraa, ja jos
-vihdoin arvelette, että mies, joka teitä puhuttelee, on todellakin
-kelvoton tullaksensa teidän perheenne jäseneksi ja tyttärenne onnen
-sepäksi. Sallikaa minun tänä niin juhlallisena hetkenä, jona koko
-minun onneni on kysymyksessä, käyttää täydellisintä ja harvinaisinta
-suoruutta. Älkää kieltäkö minulta mitään, mitä sanon puolustuksekseni,
-niin vähäpätöistä kuin se onkin... Sallikaa minun koettaa hyväkseni
-käyttää teidän huoltanne hänenkin tulevaisuutensa suhteen, jota te
-niin suuresti rakastatte! Sallikaa minun teille muistuttaa, eikä neiti
-de Férias'ikaan ole minua siinä vastustava... sillä hän ei saata
-muuta sanoa kuin totuuden, -- että hän ei minua ensin hyljännyt. Koko
-minun elämäni ylpeytenä ja kenties epätoivona on oleva se, että hänen
-suostumuksensa on hetkisen aikaa minua kunnioittanut... No hyvä,
-kuinka olen menettänyt tämän suostumuksen, jota sellainen sydän ei
-suinkaan kevytmielisesti ole minulle myöntänyt? Yhden ainoan lauseen,
-yhden ainoan sanan tähden, jota, -- joll'ei sitä väärin käsitetty,
--- ainakin sangen väkivaltaisesti selitettiin! Minä kunnioitan ja
-ihailen neiti de Férias'in uskonnollisia mielipiteitä;... mutta eikö
-niissä teidänkin mielestänne, herra, ole jonkinlaista ensi nuoruuden
-suvaitsemattomuutta? Eikö niitten järkähtämättömyys joudu ristiriitaan
-elämän ja kokemuksen kanssa? Ettekö luule, että se päätös, jonka
-poikanne tytär niitä noudattaen on tehnyt, on synnyttävä hänessä
-salaista katumusta? Tokkohan hän aina, niinkuin tänäänkin, luulee
-tehneensä oikein erottaessansa, kuolettaessansa kaksi olentoa, joidenka
-yhdistys hänen mielestänsä tarjosi hänelle enemmänkin kuin vaan onnen
-ehdon?... Ja minkätähden? Sentähden että mies, joka rakasti häntä
-niin sydämellisesti, -- ja jonka hänkin katsoi hiukan vastarakkautta
-ansaitsevan, -- oli aikansa mies, vuosisatansa lapsi... ja kenties
-parhaita niistä, sillä jos kohta olen uskomaton, en kuitenkaan ole
-jumalaton; minä en ylpeile enkä riemuitse uskottomuudestani, vaan
-päinvastoin suren ja surkuttelen sitä. Minä kunnioitan ja vihaan
-niitä, jotka ovat totuuden saavuttaneet. Minä puolestani etsin sitä
-koko sieluni vakavuudella ja surulla. Sellainen minä olen, herra. Minä
-ymmärrän kyllä, ettei neiti de Férias, hän kun on nuori ja kasvanut
-kaukana maailmasta, ole luullut tällaiseen siveelliseen kantaan voivan
-yhdistyä minkään hyveen, minkään kunnian, minkään rehellisyyden...
-mutta minä vetoan siitä teidän ikänne kokemukseen ja rakkauteen,
-herra;... uskotteko, ettei hän erehdy? Luuletteko, että uskomaton
-ihminen, niinkuin minä, on todellakin mahdoton omistamaan mitään
-kunnian ja laillisuuden tunteita, ettei hänen sydämessänsä ole mitään
-pyhää, ettei hän saata mitään rakastaa, mitään kunnioittaa, mitään
-jumaloita tässä maailmassa... ei isäänsä, ei vaimoansa, ei lastansa?
-Oi, jos niin luulette, niin vakuutan teille, herra, että tunnette minut
-väärin... minä vakuutan teille niitten tunteitten nimessä, jotka ovat
-vallanneet minut teidän edessänne... että puhtahin kunnioitus saattaa
-asua sydämessä, missä ei uskoa ole!
-
-Herra de Férias loi silmäyksen markiisittareen ja vastasi sitten
-jonkinlaisen myötätuntoisuuden valtaamana:
-
--- Oi! herra kreivi, otaksukaamme tuokioksi, että poikani tyttären
-mielipiteissä, elämän käytännölliseltä kannalta katsoen, on jotakin
-muistutettavaa liiallisuutta... Mitä saatamme me tehdä, rouva de
-Férias ja minä, tässä tapauksessa? Ei saata tulla kysymykseen, että me
-käyttäisimme valtaamme... Mitä sitten saatamme tehdä? Mitä te tulette
-meiltä vaatimaan? Minä kysyn teiltä vakavasti, sillä katsoen siihen
-vaikutukseen, minkä teidän tunteenne ja teidän tilanne ovat meihin
-tehneet, tahtoisimme me, rouva de Férias ja minä, jollakin tavoin
-osottaa teille myötätuntoisuuttamme kuitenkaan velvollisuuksiemme
-rajoja rikkomatta.
-
--- No hyvä, herra markiisi, Raoul sanoi mitä suloisimmin hymyillen,
-älkää karkoittako minua, siinä on kaikki mitä pyydän... Sallikaa
-minun hajoittaa ja poistaa ne turhat pelot, joita te itsekin pidätte
-liioiteltuina... Sallikaa minun, niinkuin muinoin Jakobin, palvella
-seitsemän vuotta, jos tarvitsee, saadakseni Rakhelin sydämen ja käden!
-
--- Suokaa anteeksi, hyvä herra, vanha markiisi puuttui puheesen
-vuorostansa hymyillen; mutta te unhotatte, että poikani tyttären maine
-saattaisi senkautta tulla vaaroille alttiiksi.
-
--- Kuinka niin, herra markiisi? Onhan ymmärrettävää, että minun
-ajattelemattomuuteni kautta ainoastaan minun oma maineeni tulee
-vaaroille alttiiksi, jos nimittäin otaksutaan, että maailma tunkeutuu
-sen salaperäisyyden läpi, johon peitän itseni... Onnellinen, rohkaistu
-intohimo ei saata minun tilassani olevaa miestä ajattelemattomiin
-tekoihin... Minua kenties pilkataan, kenties nauretaan, se on pahinta,
-mikä saattaa tapahtua. Vaaditteko vielä enemmän? Vaaditteko, että
-kunniasanallani lupaan olla etsimättä neiti de Férias'in seuraa,
-lupaan häntä välttääkin, joll'ei hän itse minua kutsu? Minä suostun
-siihen... suostun vielä siihenkin, ett'en viivy täällä kauvemmin, kuin
-työni kunnollinen täyttäminen vaatii ... Tunnustanko teille sen ylevän
-toivon, minkä olen tähän työhön liittänyt? Jos neiti de Férias pysyy
-järkähtämätöinnä, joll'ei minun äänetön ja kestävä myötätuntoisuuteni
-häntä liikuta... niin jää minulle vielä yksi lohdutus... Minä jättäisin
-hänen katseltavaksensa työn, minkä minun käteni, minun sydämeni ovat
-hänelle pyhittäneet... Kaukanakin ollessani saattaisin itsekseni
-ajatella, että tämä todistus väliin hänelle muistuttaisi, kuinka paljon
-häntä on rakastettu, että hän yhdistäisi minun nimeni ajatuksiinsa...
-ja rukouksiinsa... että se joskus saattaisi hänen silmäänsä kaipauksen
-kyynelen tai kohottaisi hänen rinnastaan hellän huokauksen... ja että
-kenties minun elämäni ei vielä ole aivan turha... Nyt, herra, odotan
-teidän määräyksiänne... Jos vaaditte, niin minä lähden, lähden jo tänä
-iltana, mutta lähden toivotonna!
-
-Markiisi oli hetken aikaa liikahtamatta, silmät maahan luotuina. Raoul
-luuli hänen otsansa kurtuista huomaavansa, että hän kokosi voimiansa
-antaaksensa hänelle kieltävän vastauksen. Hän nousi ja lähestyi rouva
-de Fériasia lausuen liikutettuna, mutta arvokkaana:
-
--- Rouva markiisitar, älkää salliko, että minut tuomitaan, kenties
-kirotaan päästämällä ensinkään huuliltanne sen hyvyyden ja sen säälin
-sanoja, jonka näen silmistänne loistavan... Sanokaa edes yksi sana,
-minä rukoilen sitä... sanokaa, että teidän äidin sydämessänne on
-luottamusta... ja että minä todella rakastan lastanne, niin ett'ei
-kukaan maailmassa koskaan ole häntä niin rakastava!
-
--- Oi, herrani, markiisitar sanoi pyyhkien silmiänsä nenäliinallaan,
-kuinka on mahdollista, ett'ei mies, jolla on sellaiset tunteet kuin
-teillä, usko Jumalaan!
-
-Kreivi kumartui, tarttui rouva de Férias'in käteen, suuteli sitä ja
-sanoi ihastuksen ja kunnioituksen valtaamana:
-
--- Jos minulle olisi annettu... ja jätetty äiti sellainen kuin te, niin
-ehkä minäkin uskoisin!
-
-Markiisitar loi kosteat silmänsä puolisoonsa ja katsoi häneen hetkisen.
-
--- Herra kreivi, markiisi silloin sanoi, ettehän panne pahaksenne,
-jos me, rouva de Férias ja minä, haluamme harkita asiasta kauemmin
-ennenkuin annamme lopullisen päätöksen. Me pyydämme kuitenkin teitä yhä
-vielä pitämään lupauksianne, sillä minä en tahdo teiltä salata, että me
-mahdollisesti niihin turvaudumme... Siihen asti me emme hyväksy teidän
-oloanne näillä seuduin, vaan tahdomme kuitenkin olla olevinamme siitä
-tietämättä.
-
-Kuultuansa nämä sanat Raoul hengitti väkevästi ja puna levisi hänen
-kalpeille kasvoillensa.
-
--- Kiitos! hän sanoi tuskin kuuluvalla äänellä ja kumarsi, pannen
-kätensä rinnallensa, syvään molempia vanhuksia ja lähti.
-
-Markiisi ja markiisitar katselivat kahden kesken jäätyänsä ääneti
-toisiansa jonkun aikaa.
-
--- Jumalani! vihdoin rouva de Férias sanoi, kuinka hän minua miellyttää!
-
--- Kyllä, kyllä epäilemättä, markiisi sanoi kohottaen päätänsä; mutta
-olkaamme varoillamme, ystäväni... hän on suuri viettelijä!
-
--- Tarkoitatko että hänen rehellisyytensä on epäluulon alainen?
-
--- En... sitä en tarkoita;... mutta hän on suuri viettelijä... Hän
-on jo vietellyt minut, minä tunnustan sen... Minä olen etsinyt
-ajatuksissani syitä hänen puolustukseksensa... Tämä nuori mies, -- jota
-saadessansa kutsua pojaksensa olisi monessa suhteessa onnellinen, -- on
-aina elänyt aikamme huonossa pyörteessä... Olen itsekseni ajatellut,
-eikö jonkun aikaa kestävä uusi elämä, johon hyödylliset ohjaukset
-saisivat vaikuttaa, saattaisi häntä jälleen sen tykö, jota hän niin
-hyvin ansaitsee oppia tuntemaan!
-
--- Sinä olet muistellut, markiisitar sanoi hymyillen, miss O'Neil'in
-kääntymistä, Jacques Féray'n lohdutusta, kunnon kirkkoherramme
-muuttumista, ja sinä olet toivonut, että saman enkelin henkäykset
-saattaisivat tyynnyttää ja puhdistaa tämän nuoren miehenkin
-häiriintyneen sielun?
-
--- Niin, rakkaani; mutta tämä yritys on hyvin arveluttava, ja meidän on
-ensin neuvotteleminen ja tuumiminen ennenkuin siihen ryhdymme.
-
-Sibylla tuli samassa saliin; hän loi kiihkeän ja kysyvän katseensa hra
-de Férias'in.
-
--- Miten kävi? hän kysyi.
-
--- No niin, lapseni, vanhus sanoi hymyillen ja hiukan hämmästyneenä, me
-olemme ruvenneet vihollisen puolelle!
-
--- Kuinka! Sibylla huudahti.
-
--- Ei, rauhoitu... Me olemme vaan luulleet voivamme jättää maanpakoon
-ajamisemme tuonnemmaksi... Me tahdomme asiata ajatella, ja sinulla
-itselläkin on siinä mietittävää... Tämä nuori mies ei pyydä muuta
-kuin oikeutta lopettaa työnsä, jonka hän jalomielisesti tarjoo meille
-myötätuntoisuutensa ja ystävyytensä osotteeksi... Hän lupaa muuten
-ehdottomasti jättää sinut rauhaan... Asiain näin ollen on meidän
-ollut mahdotonta pitää pahantekijänä miestä, joka on jalosukuinen...
-hyvälahjainen... ja lopuksi vielä onneton!... Me tahdomme miettiä
-asiata, tyttäreni.
-
-Sibylla kuunteli tätä ilmoitusta osoittaen iso-isällensä tavallista
-ulkonaista kunnioitustansa, mutta hänen sielunsa kauhistui siitä.
-Hän huomasi että Raoul'in viehätysvoima oli voittanut herra ja
-rouva de Férias'in ja tämä voitto antoi hänelle lisää aihetta häntä
-syyttääksensä. Hän luuli huomaavansa vanhuuden heikkoutta siinä
-myöntyväisyydessä, josta hän salaisesti moitti isovanhempiansa, ja
-jonka seurauksia hän epätoivoisena kuvaili. Hän yksinään tiesi kuinka
-monta tuskaa ja taistelua ja kuinka monta unetonta yötä hänen oli
-tarvinnut kestää tukahuttaaksensa, ja vaan puoliksi tukahuttaaksensa
-intohimoa, jota hänen ymmärryksensä kirosi. Raoul'in näkymätöinkin
-läheisyys saattoi hänet jälleen kokonaan niitten tunteitten
-valtaan, joita hän tuskin luuli kahdesti voivansa voittaa. Hän oli
-vakuutettu siitä, että suurin rikos, minkä ihminen ja etenkin nainen
-saattoi tehdä, oli se, että hän antaa intohimon valloittaa järjen
-ja vakuutuksen sijan onnensa ohjaamisessa. Hän tunsi että hänen
-luonnollisten oppaittensa myöntyväisyys saattoi hänet tämän vaaran
-alaiseksi. Se saattoi hänet vapisemaan ja hän päätti heti paikalla
-antautua mitä ankarimman koetuksen alaiseksi pysyäksensä onnensa
-herrana. Hän jätti isovanhempansa neuvottelemaan miss O'Neil'in ja
-kirkkoherran kanssa, joka juuri oli saapunut linnaan, nousi ratsun
-selkään muka lähteäksensä katsomaan köyhiä ja sairaita ja lähti
-nopeasti ajaen Férias'ista vanhan palvelijan seuraamana.
-
-
-
-
-IV.
-
-Selitys.
-
-
-Jos meidän on onnistunut oikein kuvata Raoul'in karakteeria,
-karakteeria, jossa oli rikas pohja, mutta josta kaikki siveelliset
-perusteet olivat pois juuritetut, ja jota intohimot ja innostus
-vallitsivat mielipiteitten asemasta ja saattoivat yhtä todellisina
-kääntää sen sekä hyvään että pahaan, niin on kenties saatu selville
-monien nykyajan ihmisten salaisuus, ihmisten, joilta näyttää
-heidän horjuvaisuutensa ja heidän vaihtelevaisuutensa, heidän
-ylevyytensä ja heidän voimattomuutensa tähden puuttuvan ymmärrystä ja
-oikeudentuntoa, vaan joilta todella puuttuu vaan uskoa. -- Ainakin
-saattaa siitä ymmärtää, minkä suloisen, ilahuttavan ja kummallisen
-mielentilan valtaamana Raoul palasi pappilaan nähtyänsä Sibyllan
-vanhat iso-vanhemmat. Hän oli nähnyt heidät puoleksi voitettuina, ja
-huolimatta kaikista niistä estelemisistä, joilla he olivat peittäneet
-hänelle osoittamaansa suvaitsevaisuutta, hän tunsi niissä olevan
-todellisen vahvistuksen hänen vaatimuksillensa ja toiveillensa. Hän
-tunsi Sibyllan kunnioittavan ja ihailevan näitä vanhuksia ja hän luuli,
-luottaen näin voimakkaisin siteisin, voivansa antautua toiveittensa
-valtaan. Nämä toiveet olivat saaneet kiihkeämmän ja hellemmän luonteen
-sen jälkeen, kun hän oli tunkeutunut tuohon patriarkalliseen kotiin ja
-hengittänyt sitä rauhan, lempeyden ja arvokkaisuuden ilmaa, jonka hän
-tunsi itseänsä ympäröivän. Itse linnan muoto, hyvä aisti, järjestys
-ja hiljaisuus, mikä siellä vallitsi, suuret kukoistavat puutarhat,
-kasvihuonetten kimaltelevat ikkunat, käytävät ja metsiköt, kaikki, mitä
-hän oli nähnyt Sibyllan lapsuuden kodista, muodostivat tuon nuoren
-tytön kuvalle hänen silmissänsä sopusointuisen kehyksen, samalla kertaa
-ankaran ja miellyttävän niinkuin hän itsekin. Hartain sydämin hän antoi
-mielikuvituksessansa sijaa sille ajatukselle, että hän sulkisi koko
-elämänsä, taiteensa ja tulevaisuutensa tähän siunattuun turvapaikkaan
-ja eläisi hänen rinnallansa, hänen, joka hänestä tuntui olevan
-koko tämän hurmaavan paikan sielu ja sydän. Hänen häiriintyneelle
-ajatusvoimallensa ja hänen uupuneelle sydämellensä tämä intohimon
-kiihoittama unelma tuotti verratointa suloisuuden tunnetta. Kun hän ei
-tavannut kirkkoherraa pappilassa, niin hän lähti kirkkoon. Työmiehet
-olivat juuri, koska huomenna oli pyhä, korjanneet kirkon laivassa
-olevat telineet. Raoul käytti hyväksensä tilaisuutta katsellaksensa
-eri paikoilta, minkä vaikutuksen hänen alulla oleva työnsä teki, ja
-muutti tuon tuostakin paikkaa kirkossa. Hän oli vaipunut tarkasteluunsa
-ja nojautui erästä kuorin penkkiä vastaan, kun hän kuuli kirkon ovea
-avattavan ja sitten jälleen suljettavan. Vähän myöhemmin ilmestyi
-neiti de Férias laivaan: hän pysähtyi tuokioksi, ja huomattuansa
-Raoul'in, joka hämmästyneenä seisoi paikallansa kuorin kivilattialla,
-hän lähestyi häntä. Samassa määrässä kun hän tuli lähemmäksi, samassa
-määrässä hänen kulmakarvojensa ankarat kurtut ja hänen silmäystensä
-ylevä päättäväisyys saattoivat tuon nuoren miehen, joka yht'äkkiä oli
-herännyt onnensa unelmista, yhä surullisemmaksi. -- Raoul kumarsi ja
-sanoi:
-
--- Pitääkö minun lähteä, neiti:
-
--- Ei, herra, minä etsin teitä. Hetkisen mietittyänsä hän jatkoi:
-
--- Minä tulen itse, herra kreivi, pyytämään, että te antaisitte
-takaisin minulle sen vapauden ja rauhan, jonka teidän olonne täällä
-minulta ryöstää. Suokaa anteeksi, jos minä epäilen valitessani
-perusteita, johon nojaan vaatimukseni... Teidän omaantuntoonneko
-vai kunniaanneko minun on turvaaminen?... Teidän omallatunnollanne,
-herra, ei taida olla muita lakia kuin mielikuvituksellannekaan
-ja mielivaltaisuudellanne, eikä minulla siltä ole paljon apua
-odotettavana, koska se ei ole teitä estänyt edes sellaisesta
-käytöksestä, jonka pieninkin kunniantunto hylkää.
-
-Sibyllan ankara ääni ja hänen kylmä puhuttelutapansa olivat niin
-julmasti murtaneet ne toiveet, jotka hetkeksi olivat vallanneet
-Raoul'in sydämen, että hän tunsi olevansa puoliksi tainnuksissa. Hän
-talui toisen kätensä otsallensa, jolle oli levinnyt lyijynharmaa
-kalpeus, ja tuki itseänsä toisella kädellänsä penkkiä vastaan mumisten:
-
--- Jumalani!
-
--- Minä luotan, nuori tyttö jatkoi samalla ankaralla äänellänsä, minä
-luotan melkein enemmän teidän kunniaanne, teidän kokemukseenne ja
-herkkätuntoisuuteenne, jota tavallista siveyttä enimmin halveksivainkin
-ihmisten kuitenkin täytyy kunnioittaa, jos he ovat ylhäistä
-sukuperää ja tahtovat säilyttää mainettansa... Sallikaa minun taas
-teille huomauttaa, herra, että jos on olemassa mitään todellista ja
-kumoamatonta kunnian lakia, niin se ennen kaikkia kieltää kohteliasta
-miestä vainoamisen ja juonien kautta koittamasta saada itsellensä
-sydäntä, joka hänet hylkää.
-
--- Jumalani! kreivi toisti pannen käsivartensa ristiin rinnallensa ja
-huulilla kylmä välinpitämättömyys.
-
--- Ja joll'ei se riitä, herra, teitä liikuttamaan, niin minä
-vetoan teidän järkeenne, terveesen järkeenne... Tämä yritys, jonka
-kunniallisuus on suuresti epäiltävä, vaan josta itsepäisyydessänne ette
-tahdo luopua, on päättyvä, sallikaa minun se teille ilmoittaa, teidän
-häpeäksenne. Te olette yritykseenne tehneet osallisiksi eräät henkilöt,
-joita minä suuresti kunnioitan, ja toivotte joskus minun taipuvani
-heidän tahtoonsa... Mutta minä saan teille vakuuttaa, herra, että te
-erehdytte, ja ett'ei koko minun rakkauteni näitä henkilöitä kohtaan
-saata tänään eikä huomenna eikä milloinkaan luovuttaa minun käytöstäni
-siltä tieltä, jonka olen itselleni teidän suhteenne viitoittanut... ja
-minä vakuutan teille vielä, että teidän itsepintaisuutenne, kestäköönpä
-se vaikka vuosia, saattaa teidän vaatimuksenne vaan tehottomammiksi ja
-vaan kahdenkertaisesti lisää minun sydämessäni niitä halveksimisen ja
-inhon tunteita, joita sellainen käytös minussa herättää.
-
-Kreivi de Chalys ojensi kätensä erästä alttarilla olevaa enkelin kuvaa
-kohti ja sanoi:
-
--- Pidättykää, neiti, minä kysyn, oletteko te se, joka puhuu... vai
-eikö se ole joku kivipatsaista tuolla!
-
-Vihan liekki välähti Sibyllan silmissä.
-
--- Se, joka teitä puhuttelee, hän sanoi kiivaasti, on nuori tyttö, jota
-on hävyttömästi loukattu ja jolle varmaankaan ei olisi tullut osaksi
-tällainen arvoton kohtelu, jos olisitte nähneet hänen rinnallansa
-olevan ainakin yhden käden, joka saattaa häntä suojella tai hänen
-puolestaan kostaa!
-
-Kolea huudahdus tunkeutui näitten sanojen johdosta Raoul'in rinnasta,
-hänen kätensä putosi raskaasti penkin tasaiselle laudalle. Hän astui
-Sibyllaa kohti ja sanoi katsoen häntä silmiin:
-
--- Poistukaa!
-
-Hämmästyneenä hänen silmiensä pelottavasta loisteesta nuori tyttö ei
-liikahtanut paikalta.
-
--- Poistukaa! Raoul toisti kiivaasti... Te olette mieletön lapsi!
-ja te saatatte minutkin järjiltä... kärsivällisyyksineni ja
-kunnioituksineni!... Vai siinäkö on teidän hyveenne... teidän
-kristillisyytenne... teidän uskontonne, neiti Sibylla!... Taivaan
-Jumala!... Minä olen tunnoton... kunniaton... sydämetön... sieluton
-mies! Ja miksi? Senkö tähden, että rakastan teitä hellästi,
-uskollisesti, mielettömästi, huolimatta mistään ikävyyksistä, mistään
-tuskista ja vääryyksistä, joita mulle saatatte?... Ei!... vaan
-sentähden, ett'en minä usko, eikö niin?... sentähden ett'ei minulla
-ole uskoa? Siinä vikani, vai kuinka?... vika, joka mulle tuottaa
-niin paljon häpeätä ja halveksimista?... Mutta minä en ota vastaan
-teidän kirouksianne, kuuletteko? ja Jumalanne, jos hän on olemassa,
-ei niitä vahvista!... Mutta mikä onkaan minun järjettömyyteni ja
-kunnottomuuteni?... Niin! huonoinkin tämän kylän vanhoista akoista,
-jonka koko hyvyys on siinä, että hän joka sunnuntai tulee nukkumaan
-tänne saarnastuolin juurelle, on teidän silmissänne pyhimys!... Ja
-minä, joka olen koko ikäni etsinyt totuutta ponnistellen kaikkia
-ajatukseni voimia... ja tuntien todellisinta tuskaa sielussani, minä
-olen kurja raukka!... Oi halveksikaa niin paljon kuin tahdotte sitä,
-mikä on kurjaa... välinpitämätöintä ja pilkkailevaa uskottomuutta...
-mutta uskottomuutta, joka kärsii, joka huutaa apua, joka kunnioittaa...
-kunnioittakaa sitä!
-
-Mykkänä ja ikäänkuin kivettyneenä Sibylla katseli häntä ja kuunteli
-häntä omituisen ilon ja pelon valtaamana. Raoul astui muutaman
-äkkinäisen askeleen ahtaassa kuorissa, ikäänkuin viihdyttääksensä sitä
-intohimojen myrskyä, jonka vallassa hän oli; sitten hän pysähtyi äkkiä,
-näytti alttarin yläpuolella olevaa ristiä ja sanoi tyynemmällä äänellä:
-
--- Oppikaa tuolta, neiti Sibylla, kohtuullisuutta ja kristillisyyttä!
-Muistakaa sitä surun ja voimattomuuden huudahtusta, joka on lähtenyt
-tuon ristiinnaulitun rinnasta: "isä, miksis minun ylön annoit?"
-Se on ollut minun huutoni koko elämäni lävitse, ja se on monen
-muunkin huutona meidän aikanamme. Onko se sitten niin rikollinen?...
-Ah! löytyy kirousta, tietäkää se, joka korvaa rukousta... ja on
-jumalattomia, jotka ovat marttyyriä!... Niin; minä uskon lujasti
-omasta puolestani, että epäilyksen tuottamat kärsimiset ovat pyhiä,
-ja että Jumalata ajatella, ajatella häntä alati, epätoivoisenakin,
-on Hänen kunnioittamistansa ja että se Häntä miellyttää!... Minä
-luulen että anteeksi antamaton rikos hänen silmissänsä on ainoastaan
-se huolettomuus ja kauhea pila, jota osotetaan niitten suurien
-salaisuuksien suhteen, joihin hän itsensä peittää ja jotka meitä
-ympäröivät... Niin, elää täällä maan päällä, nähdä taivas päänsä
-yläpuolella ja koko luonnon ympärillänsä... ja olla kuitenkin yöt ja
-päivät etsimättä ikuisen totuuden sanaa... niin, se on rikollista,
-se on häpeällistä ja alentavaista! Mutta antautua sydämensä pohjasta
-totuuden etsimiseen, huutaa avuksensa Jumalaa, jonka on kadottanut,
-ja vaikka kirota Häntä, joll'ei Hän vastaa... kantaa tätä ajatusta ja
-tätä surua läpi kaiken... tuntien otsansa sentähden äkkiä kalpenevan
-keskellä elämän hymyilevimpääkin iloa, onko se jumalattomuutta?...
-Sellainen ainakin on minun jumalattomuuteni!... Jos se saattaa minut
-rikolliseksi, niin saan sen kenties kerran tietää; nytkin jo tiedän,
-ettei se tee minua onnelliseksi... Mutta, Sibylla, -- huomatkaa se!
--- se ei kuivaa minun sydäntäni, vaan se täyttää sen päinvastoin
-hartaimmalla säälillä kaltaisiani kohtaan, kaikkia niitä kohtaan, jotka
-minusta näyttävät, niinkuin minä itsekin, julmasti joutuneen tässä
-maailmassa sattumuksen, väkivallan ja pahuuden oikkujen valtaan, se ei
-vaadi minua uhraamaan katumukselle todellisimpia tunteitani, puhtaimpia
-halujani; se ei neuvo minua noilla itarilla alttarilla, joita ei mikään
-Jumala siunaa, uhraamaan omaani eikä muitten onnea; se ei anna minulle
-teidän hyveitänne, mutta se antaa ainakin yhden, jota teillä ei ole:
-hyvyyden!... Ja nyt, neiti Sibylla, olkaa onnellinen... Minä tottelen
-teitä!... Ja minä lisään vielä, että tunnen teidät kylliksi, vast'edes
-voidakseni teitä ikävöimättä totella!
-
-Sanottuansa nämä sanat, Raoul kääntyi ikäänkuin ett'ei hänen tarvitsisi
-nähdä nuoren tytön poistumista.
-
-Sibylla näytti hetkisen epäilevän, lähestyi sitten häntä hitaasti ja
-sanoi:
-
--- Raoul!
-
-Kuultuansa tuon suloisen, rukoilevan äänen mainitsevan nimeänsä, kreivi
-kääntyi äkkiä ja katseli Sibyllaa sanomattoman ihastuksen valtaamana.
-
--- Raoul, tämä toisti silloin, te, myöskin te olette kohtuuton, ja
-te myöskin tunnette väärin minut... Saatatteko todella luulla, että
-minä olen uhrannut teidän, -- ja omat tunteeni, joita en tahdo teiltä
-salata, -- niille ahdasmielisille syytöksille, joista te puhutte,
-että minä teitä rakastaissani ja antaissani elämäni teille, olen
-pelännyt olevani jumalaton ja loukkaavani Jumalaa? Ei... minä olen
-pelännyt tulevani vielä onnettomammaksi kuin nyt olenkaan ja ennen
-kaikkia arvoni senkautta alentuvan. Koettakaa minua ymmärtää, minä
-pyydän sitä... Sellaisena ollen, jollaiseksi taivas minut on luonut,
-en ole milloinkaan voinut kestää ajatusta, että rupeaisin johonkin
-noista päivän oikun synnyttämistä liitoista, jotka eivät sitä kauemmin
-kestäkään... Eikä minun ylpeyteni yksinään, Raoul, vastusta tätä
-ajatusta... vaan minun sydämeni... sydämeni, jonka herkkätuntoisuutta
-te ette tunne! Rakkaus, jonka olisin teille tarjonnut, tuntui
-minusta äärettömältä, tuntui ikuiselta, ja minä olisin tahtonut että
-teidän rakkautenne olisi ollut samanlainen!... -- Oi, te rakastatte
-minua, minä tiedän sen... ja te olette vakava ja oikeudentuntoinen
-mies... mutta ettekö te itsekin tiedä, mitä tässä maailmassa tulee
-tulisimmistakin ja todellisimmistakin tunteista, joll'eivät ne
-Jumalaan itseänsä tue... kun ne eivät Hänessä puhdistu... Hänessä
-ikuistu? Ettekö te käsitä, sanokaa se minulle, minkälaisen voiman ja
-kestävyyden kahden sydämen rakkaudelle antaa... yhteinen loppumattoman
-elämän toivo?... Niin, tätä toivoa teillä ei ole! tämä murtumaton
-side meiltä on puuttunut... Te rakastatte minun nuoruuttani, -- josta
-huomenna ei ole mitään jäljellä;... mutta sieluani, joka on katoamaton,
--- kuinka te sitä rakastatte? Te ette sitä usko olevan!... Siten
-tulisi päivä, jolloin minä yksinäni rakastaisin!... Minä olin siitä
-vakuutettu... Voi! siitä olen aina vakuutettu... ja ennenkuin antaudun
-tälle hirveälle tuskalle alttiiksi, uhraan elämäni yksinäisyydelle,
-hyljätyksi jäämiselle ja kaipaukselle... pitäen parempana omin käsin
-murtaa sydämeni... kuin tuntea teidän kätenne sen murtaneen... Siinä
-on minun rikokseni... ja vaikka se saattaakin teille kärsimistä, niin
-kysyn kuitenkin, Raoul, luottaen teihin, eikö se ansaitse anteeksi
-antoa?... tekeekö se minut teidän kunnioitustanne ansaitsemattomaksi?
-
-Raoul oli tuokion ääneti, silmät kiintyneinä salaisen ihastuksen
-hurmaamina nuoren innostuneen tytön kasvoihin, joista kuorin
-mystillisessä hämärässä loisti melkein ylenluonnollinen valo. -- Sitten
-sanoi hän ikäänkuin itseksensä puhuen:
-
--- Lapsi parka!
-
-Kovemmalla äänellä hän sanoi sitten:
-
--- Kyllä, Sibylla, minä annan teille anteeksi... vieläpä kiitän
-teitä... vaikka saatattekin minut epätoivoon, mutta teidän puheenne
-osottaa minulle luottamusta, hyvyyttä, te pidätte minua ystävänä...
-minä kiitän teitä! -- Ja miksi emme olisikaan ystävät? Enkö minä saa
-edes sitä lohdutusta, vaikkapa vaan niin kauaksi kuin viivyn täällä?
-Oi, älkää pelätkö mitään;... minä tunnen teidät hyvin nyt... enkä
-minä koetakkaan teitä taivuttaa;... mutta eikö pysyvämmästä siteestä
-huolimatta silläkin myötätuntoisuudella, joka meidät yhdistää, saata
-olla suloisuutensa... ja emmekö me molemmat ansaitse sellaista
-ystävyyttä?
-
-Sibylla pudisti heikosti päätänsä, huulilla epäselvä hymy.
-
--- Ah! hän sanoi, jos minä saattaisin toivoa voivani jonakin päivänä,
-vaikka kuinkakin kaukaisena, -- nähdä teidän rukoilevan tuolla!
-
-Raoul hymyili vuorostaan:
-
--- Ettehän tahdo, että minä teidät petän, vai kuinka?... Minä en sitä
-usko. Minä olen niin etäällä uskosta!... Ja kuitenkin minusta tuntuu
-siltä että jos minä joskus tulen sitä lähemmäksi... se tapahtuu tässä
-rakkaassa kirkossa... lähellä tuota arvokasta pappia... ja lähellä
-teitä!
-
-Sibylla katsoi häneen kauan; sitten hän lähestyi alttaria, laskeutui
-polvilleen sen eteen ja alkoi palavasti rukoilla, kasvot käsiin
-peitettyinä. Raoul nojasi liikahtamatta kuorin penkkiä vastaan ja
-katseli rukoilevaa tyttöä; hänen kasvonsa piirteet osoittivat äkkiä
-sisällistä liikutusta, hän puri huuliansa ja nosti pikaisesti kätensä
-silmilleen.
-
-Muutaman minuutin perästä neiti de Férias nousi, siunasi alttaria ja
-sanoi hymyillen mennessään Raoul'in ohi:
-
--- Hyvästi vähäksi aikaa!
-
-Kun hän lähti kuorista, niin hän pysähtyi katselemaan freskomaalausten
-suunnitelmaa ja sanoi kääntyen takaisin:
-
--- Ne ovat sangen kauniit, herra!
-
-Sitten hän poistui ja Raoul kuuli enää ainoastaan hänen lattiaa vastaan
-laahaavien hameittensa kahinan.
-
-
-
-
-V.
-
-Sibyllan rakkaus.
-
-
-Linnaan palatessansa Sibylla oli jonkinlaisen lumouksen valtaamana:
-hän ei saattanut käsittää että se sopimus, jonka hän oli lopuksi
-tehnyt Raoul'in kanssa, oli yksi noita epämääräisiä ja epäluulon
-alaisia liittoja, joihin intohimo yllyttää; hän oli siis sittenkin
-joutunut sen heikkouden valtaan, jota hän niin suuresti oli pelännyt.
-Hän ei kuitenkaan katunut mitään. Hän ajatteli itseksensä, emmekä
-me tahdo laisinkaan häntä siitä moittia, että liiallinen viisaus
-ja lujuus vivahtaa itsekkäisyyteen, ja että sielun into ja sydämen
-heikkous toisina elämän hetkinä antavat jalompia neuvoja kuin järjen
-ylevimmätkään ohjeet. Hän käsitti haaveksimatta kaikki ne vaarat,
-kaikki ne huolet ja kaikki tuskat, joitten alaisiksi hänet saattoi
-se yritys, mihin hän oli ruvennut. Mutta rohkeana ja salaisen ilon
-valtaamana hän kävi niitä vastaan; hänen hellyytensä oli herännyt
-kokonaan ja vielä kasvanutkin joutuessaan yhteen Raoul'in intohimon
-kanssa; hän oli samalla myöskin oppinut osoittamaan hänelle suurempaa
-kohtuuden tuntoa, kunnioittamaan häntä enemmän, ja tästä lähtien
-hänestä tuntui siltä kuin hän niitten kylmien mielipiteitten asemasta,
-joita hän tähän asti oli noudattanut, antautuisi samalla kertaa
-ylevämmän ja suloisemman velvollisuuden alaiseksi, sen nimittäin että
-hän uhraisi itsensä sen henkilön menestykseksi, jota hän ihaili, ja
-panisi tässä yrityksessä alttiiksi rauhansa, jopa maineensakin ja, jos
-tarvittiin, henkensä.
-
-Suora seuraus tästä päätöksestä olisi epäilemättä ollut se, että hän
-olisi täyttänyt kreivin toiveet ja ottanut hänen kätensä; mutta vaikka
-Sibylla tätä ajatteli, hän hylkäsi kuitenkin heti sen ajatuksen,
-olkoonpa sitten sentähden, ettei hän saattanut kokonaan voittaa
-luontonsa ylpeyttä ja jäykkiä mielipiteitään, tai sentähden että hän
-hämärästi pelkäsi, ett'ei Raoul'in sydän enää yhtä palavasti haluaisi
-sitä ihmettä, jota hän siltä vaati, kun ei hän enään olisi ollut sen
-hintana.
-
-Vähän sen jälkeen markiisi ja markiisitar kuulivat Sibyllan omin suin
-kertovan taistelustansa, joka, niinkuin hän itse nauraen sanoi, ei
-päättynyt hänen voitoksensa. Hän jätti heidän hyväksyttäväksensä sen
-rauhan ja ystävyyden sopimuksen, jonka hän oli luullut tarvitsevansa
-solmita hra de Chalys'in kanssa, kuitenkin nimenomaan sillä ehdolla,
-että Raoul lakkaisi pyytämästä hänen kättänsä. Tämän erityisen ehdon
-tarkoitus oli yhtä selvä hra ja rouva de Férias'ille kuin oikeastaan
-Sibyllalle itsellekin. He eivät epäilleet, että heidän poikansa tytär
-nyt oli lopullisesti vakaantunut ajatuksessansa mennä naimiseen kreivin
-kanssa ja että tämä koetus-aika, jonka hän Raoul'ille määräsi, ei
-ollut mitään muuta kuin, käyttääksemme vanhan markiisin sanoja, keino
-säilyttää aseitten kunniaa. Heidän keskustelemisensa miss O'Neil'in ja
-abotti Renaudin kanssa oli saattanut heidät kallistumaan yhä enemmän
-ja enemmän kreivin puolelle, jota kohtaan kirkkoherra etenkin oli
-osottanut hellää mielisuosiota, sanoen että hänen sielunsa tosin oli
-häiriintynyt, vaan ei kuitenkaan turmeltunut, ja että se vielä saattoi
-tulla osalliseksi taivaan ilosta, sillä hänen omatuntonsa oli vielä
-valveilla, koska hän saattoi olla epätoivoissaan. Siitä huolimatta hra
-ja rouva de Férias luulivat että Sibylla hiukan liian aikasin antautui
-sille tielle, jolle he itse näyttivät hänen johdattaneensa. Markiisi
-nuhteli häntä lempeästi hänen hätäilemisestään: hän ei kuitenkaan
-kieltäynyt hyväksymästä niitä edeltäpäin tehtyjä sopimuksia, joihin hän
-oli Raoul'in kanssa sitoutunut, ja kohtelemasta kreiviä niinkuin ainakin
-erinomaista miestä ja etevää taiteilijaa, joka sattumalta oleskeli
-seudussa ja jonka kanssa oli onni välistä seurustella.
-
--- Ymmärräthän sinä, tyttäreni, vanhus lisäsi, huulilla hiukan
-ivallinen hymy, kuinka varovainen tulee sellaisissa sopimuksissa olla,
-joitten lopullinen päätös on niin epävarma!
-
-Hra de Férias, tietysti itsekin osottaaksensa tätä toivottavaa
-varovaisuutta, lähti seuraavana maanantaina poikansa tyttären ja
-miss O'Neil'in mukana kylään, ja kaikki kolme menivät katsomaan hra
-de Chalys'ia, joka mitään aavistamatta oli telineillänsä. Raoul oli
-viettänyt sunnuntaipäivän ääneti kuunnellen ikkunasta urkujen kaukaista
-ääntä, johon tuuli sekoitti meren humisevaa kohinaa. Markiisin ja
-Sibyllan tulo näytti hänestä niin hyvältä enteeltä, että hänen kauniit
-kasvojensa piirteet alkoivat ilosta loistaa. Hra de Férias ensin
-suuresti maalauksia ylistettyänsä ilmoitti herra de Chalys'ille, että
-jos hän joskus jäljestä puolen päivän pitäisi hetken lepoa ja sattuisi
-suuntaamaan kävelynsä Férias'in linnaan päin, niin rouva de Férias
-olisi siitä kiitollinen.
-
-Oli tiettyä, ett'ei sellaista sattumusta tarvinnut kauan odottaa.
-Raoul käytti kuitenkin sangen varovaisesti hyväksensä vanhan markiisin
-kohteliaisuutta, jota hän oli ymmärtänyt arvostella oikealta kannalta.
-Sitäpaitsi hän tunsi olevan sulouttakin siinä omituisessa uutuudessa,
-jonka alaisena hän oli, niin että hän pelkäsi sitä lopettaa. Hän
-uskalsi tuskin maistaakaan sitä onnea, jonka hän kuitenkin tiesi olevan
-vaan hourua. Vuoden aika oli mitä ihanin. Sill'aikaa kun aurinko paahti
-polttavilla säteillänsä rannikon korkeita hiekkamäkiä ja ilahutti
-näillä seuduin tavallisia, kuivettuneessa ruohossa hyppeleviä sinisiä
-heinäsirkkoja, hän sulkeutui kirkon viileään siimekseen ja vietti
-siellä taiteensa ja unelmiensa keskuudessa suloisimpia hetkiä, mitä
-hän koskaan oli elänyt. Kirkkoherra kävi säännöllisesti joka päivä
-ihailemassa hänen työtänsä. Hän toi hänelle puutarhansa hedelmiä,
-joita kreivi ahmi kuin koulupoika vanhuksen suureksi iloksi. Kun
-Raoul väliin sattui istumaan poltellen muutamia minuuttia kirkon
-seinien siimeksessä, niin kirkkoherra tuli istumaan hänen viereensä
-nurmelle tai jollekin hautakivelle ja he haastelivat siinä keskenään
-ystävällisesti ja kuuntelivat tyynien aaltojen kohinaa, jotka vierivät
-rannan kiviä vastaan.
-
-Kreivillä oli toinenkin vielä hartaampi kumppani, joka oli hänelle yhtä
-rakas, sillä hän muistutti samoin kuin kirkkoherrakin hänelle Sibyllaa
-ja oli, vaikk'ei hän ollutkaan mikään ruusu, elänyt hänen seurassansa.
-Se oli Jacques Féray. Jacques Féray'lta ei ollut hänen alituisessa
-joutilaisuudessansa jäänyt huomaamatta, että jotakin kummallista
-tapahtui Férias'in kirkossa. Hän oli ensiksi alkanut arasti kuljeksella
-oven läheisyydessä ja oli sitten sattunut tulemaan aina telineitten
-luo, johon hän oli jäänyt ihastuksissaan seisomaan katsellen sitä
-säteilevää maailmaa, joka vähitellen oli levinnyt muuriseiniin ja
-kuoriin. Raoul oli Sibyllalta itseltä kuullut osan tämän miehen
-elämäkerrasta, jota kirkkoherra sitten oli täydennellyt. Synnynnäisen
-hyvänluontoisuutensa ja viattoman valtioviisauden vaikutuksesta
-hän otti ystävällisesti Jacquen vastaan ja hänen oli helppo saada
-hänet tutustumaan itsensä kansa puhumalla hänelle innostunein mielin
-Sibyllasta, sillä mielipuoli käsitti vaistomaisesti hänen puheensa
-totuuden. Siitä lähtien Jacques katsoi sopivaksi käydä joka aamu
-telineillä, mistä hän enimmiten äänetöinnä piti silmällä Raoul'in työn
-edistymistä. Hän ei kuitenkaan jättänyt suosiollisesti vastaamatta
-niihin kysymyksiin, joita kreivi hänelle tuon tuostakin taiteilijoille
-omituisesta hyväsydämisyydestänsä teki. Sibylla oli heidän tavallisena
-keskustelu-aineenansa.
-
--- Rakastathan sinä häntä, poikani, vai kuinka? Raoul sanoi hänelle
-eräänä päivänä.
-
--- Niin ja tekin! Jacques Féray vastasi, huulilla hieman ilvehtivä
-hymy. -- Älkää vaan tehkö hänelle pahaa! hän lisäsi sitten ankarammalla
-äänellä.
-
-Jacquesin kasvava luottamus hänen uuteen ystäväänsä meni niinkin
-pitkälle, että hän ilmoitti Raoul'ille salaisen surunsa, joka häntä
-julmasti vaivasi. Tuon onnettoman vaimo ja pikku tytär lepäsivät
-Férias'in kalmistossa kahden turvekummun alla, jotka vielä olivat
-näkyvissä, vaikka ne aikain kuluessa olivatkin paljon alentuneet. Siitä
-aikain kuin Sibyllan hurskas huolenpito oli antanut hiukan rauhaa hänen
-häiriintyneelle mielellensä ja hiukan sitä selittänyt, Jacques oli
-ottanut tavaksensa istuttaa näille kahdelle kummulle metsäkukkia ja
-toisten kuihduttua istuttaa uusia. Maan tavan mukaan oli tämä siunatun
-maan osa pian jälleen tuleva yhteiseksi maaksi, ja joku sydämetön
-pilantekijä kylässä oli ilmoittanut Jacques'ille tämän häntä uhkaavan
-omaisuuden ryöstön; hän tiesi että jonakin päivänä lapio oli hävittävä
-nämä molemmat kummut ja sen mitä ne sisälsivät. Tämä ajatus toi
-mielipuolen häiriintyneesen mieleen koko joukon surullisia ja synkkiä
-kuvia. Muuten hän puhui tästä surustaan niin salaperäisesti ja niin
-kierrellen, ett'ei Sibyllakaan olisi saattanut huomata hänen huolensa
-oikeata syytä. Raoul alkoi aavistaa sitä vasta uhraamalla paljon
-kärsivällisyyttänsä ja joka päivä yhä hartaammin seurustellen hänen
-kanssansa. Kun hän juuri oli saanut sen selville, abotti Renaud tuli
-kirkkoon; hän ilmoitti hänelle parilla sanalla asian laidan ja lisäsi
-sitten puoliääneensä:
-
--- Herra kirkkoherra, minä haluan ostaa sen maan. Pitäkää te huoli
-siitä ja pitäkää se minun salaisuutenani, minä pyydän sitä.
-
-Sitten hän sanoi kääntyen Jacques Férayn puoleen:
-
--- Älä sure enää, sinun kumpuihisi ei kosketa; ne ovat sinun omasi,
-siitä on huoli pidetty.
-
-Sitten hän ryhtyi työhönsä. Heti sen jälkeen hän tunsi kosketusta ja
-hän katsoi taaksensa: se oli mielipuoli, joka oli tarttunut hänen
-mekkonsa liepeesen ja suuteli sitä. Kyynel vierähti äkkiä Raoul'in
-silmästä; kun hän sitten huomasi kirkkoherran parin askelen päästä
-äänetöinnä ja tarkkaavaisena katselevan, niin hän punastui, löi
-jalkaansa ja työnsi melkein rajusti Jacques Férayn pois.
-
--- Anna minun olla, hupsu! hän tiuskasi.
-
-Abotti Renaud piti velvollisuutenansa urkkia ja etsiä Raoul'in
-karakteerista ja käytöksestä kaikki ne puolet, joihin hän saattoi
-tukea toiveensa hänen suhteensa. Kreivin pyynnöstä huolimatta hän jo
-samana iltana kertoi Férias'in linnalaisille tämän tapauksen. Heidän
-hellät sydämensä tulivat siitä liikutetuiksi siihen määrään, että he
-unohtivat noudattamansa muodollisen varovaisuuden, ja Raoul sai aamulla
-seuraavana päivänä kutsumuksen mennä linnaan päivälliselle. -- Hra
-ja rouva de Férias söivät silloin päivällistä kello kuusi noudattaen
-poikansa tyttären pariisilaisia tapoja. -- Raoul sai ensikerran nauttia
-heidän niin tutunomaista ystävällisyyttänsä: häntä ihastutti se
-sydämellisyys ja iloisuus, jota Sibylla osotti; se leikillisyys, jota
-hän tuskin ennen oli huomannutkaan hänessä etiketin verhon läpitse,
-lisäsi tuon nuoren tytön ankarampaan suloisuuteen lumoavan vivahduksen,
-joka häntä suuresti ihastutti. Tänä onnellisena iltana tapahtui
-kuitenkin eräs arkaluontoisempikin tapaus: se nimittäin, että linnan
-palvelusväki tavan mukaan tuli salonkiin pitämään yhteistä iltarukousta
-haltiainsa kanssa. Sibylla oli vähää ennen hymyillen puhunut kreiville
-siitä juhlamenosta, joka lähestyi ja lisäsi:
-
--- Menkää puutarhaan kävelemään siksi aikaa, minä annan teille siihen
-luvan.
-
--- Enhän kumminkaan! hän vastasi myöskin hymyillen, en tahdo saada
-ikävyyksiä aikaan huoneessanne.
-
-Hän asettui hiukan syrjään, molemmin käsin nojaten erästä tuolia
-vastaan, ja noudattaen tarpeellista ulkonaista hartautta, ja hän tunsi
-olevansa ylenmäärin palkittu tästä yksinkertaisesta teosta, jota hyvä
-aistikin vaatii, sen kiitollisen silmäyksen kautta, jonka Sibylla
-häneen loi tehden viimeistä ristinmerkkiänsä.
-
-Tästä lähin Raoul'in käynnit linnassa muuttuivat yhä kodikkaimmiksi
-ja hän oli useampia kertoja tällaisessa iltahartauden toimituksessa
-läsnä. Se synnytti hänessä selittämättömän liikutuksen tunteita,
-jotka valtasivat hänet vielä hänen tuntikausia puhellessaan tuon
-munkkimaisen kirkkoherran kanssa ja yhtämittaa hengittäessään kirkon
-ilmaa ja kaikkein pyhimmän hienoa tuoksua. Se omituinen kehys,
-joka ympäröi hänen elämätänsä, saattoi hänet väliin hymyilemään
-ja tuntemaan jonkinlaista halveksivaa katkeruutta. Vaan se ei
-kuitenkaan ollut hänelle vastenmielinen. Hartaudentoimitukset, joihin
-on sekaantunut lapsimaista taikauskoa ja alhaista tekopyhyyttä,
-vaikuttavat tavallisesti levottomuutta ja pelkoa niissä sieluissa,
-joita ne tahtovat herättää; mutta todellinen hurskaus, puhtaan
-jumalanpalveluksen noudattaminen ja uskonnollinen kuri synnyttää
-verratonta ja tarttuvalta tuntuvaa suloisuutta, epäilemättä sentähden
-että ne vastaavat meidän luontomme mahtavinta ja jalointa taipumusta.
-Kuka meistä, olkoonpa hän kuinka kylmäkiskoinen tahansa, ei olisi
-astuessaan siveellisen elämänsä myrskyisimpinä hetkinä noihin
-patriarkallisiin koteihin, joissa iloinen ja tyyni hurskaus vallitsee
-sekä pyhittää kunkin päivän toimet, tuntenut ihastuksen, kaipauksen
-ja toivon tunteita? Syyttä eivät siis toivoneet Sibyllan isovanhemmat
-sekä Sibylla itsekin, ett'ei Raoul'iin jäisi vaikuttamatta se
-uskonnollinen henki, joka häntä ympäröi. Ja tässä hengessä todellakaan,
-pappilan evangelisessa yksinkertaisuudessa ja linnan patriarkallisessa
-ylevyydessä ei ollut mitään, joka olisi sotinut hänen järkeänsä
-vastaan, kaikki miellytti hänen mielikuvitustansa ja kaikki rauhoitti
-hänen sydäntänsä. On kenties totta sanoa, että maailman teeskennelty
-ja pauhaava elämä, huonon seuran vaikutus ja maan päällä vallitsevan
-väkivallan ja paheen kauhea voima vielä enemmän kuin nykyajan järjen
-perusteet sekä ylpeys saattavat sieluja epäilyksen kuiluhun. Jos
-maailmassa olisi paikka, missä ihminen ei saisi katsella muuta kuin
-luonnon suuria näkyjä ja jalojen ihmisten tekoja, niin hänen sielunsa,
-olkoonpa kuinka turmeltu hyvänsä, tuskin saattaa olla saavuttamatta
-edes vähän rauhaa ja luottamusta. Ja juuri tällaiseen ikäänkuin
-maailman ihanteelliseen kolkkaan oli Raoul joutunut ja hän itsekin
-ihmetteli niitä värejä, joihin hänen ajatuksensa väliin pukihe tämän
-oudon taivaan alla.
-
-Hän oli kuitenkin vielä hyvin kaukana tästä liikutuksen ja runollisten
-unelmien tilasta todelliseen siveelliseen uudestasyntymiseen ja
-todelliseen uskoon. Sibyllan tarkka ymmärrys ei pettynytkään sen
-suhteen. Vaikk'ei hän oikein tuntenutkaan niitä moninaisia ja sekavia
-verukkeita, joihin nykyajan skepticismi turvautuu ja joita on tarpeeton
-laulella tämän ajan lukijalle, hän ymmärsi kuitenkin, ett'eivät ne
-ikipäivinä saattaneet väistyä epämääräisen tunteellisuuden tieltä.
-Abotti Renaud rauhoitti häntä.
-
--- Jumala tunnetaan, hän sanoi hänelle, sydämellä eikä järjellä...
-Antaa hänen sydämensä avautua vieläkin enemmän, ja järjen synnyttämät
-verukkeet ovat siihen katoavat ja uppoavat. Kun hän kerran Jumalaan
-uskoo, niin minä pidän huolen lopusta!
-
-Sibylla näytti muuten päättäneen välttää kaikkien ja etenkin Raoul'in
-kanssa tätä keskustelu-ainetta. Hän osotti häntä kohtaan heidän
-ystävällisesti keskustellessansa tyyntä rauhallisuutta, joka saattoi
-Raoul'in levottomaksi ja jota hän luuli välinpitämättömyydeksi; hän
-pelkäsi että Sibylla todella oli käsittänyt asian kirjaimen mukaan
-sekä, mitään enempää tarkoittamatta, katsoi heidän ystävyyttänsä vaan
-satunnaiseksi; mitä siihen salaperäiseen koetus-aikaan tulee, josta
-heidän rakkautensa näytti riippuvan, niin Sibylla siihen ei ensinkään
-viitannut, ja hän alkoi luulla, ett'ei hän sitä koskaan ajatellutkaan.
--- Sibylla ajatteli sitä aina; hän ajatteli sitä milloin kuolettavalla
-toivottomuudella, milloin ihastuksella, joka kokonaan valtasi hänen
-sydämensä.
-
--- Oi, hän sanoi eräänä päivänä kirkkoherralle, eikö ole hulluutta
-toivoa, että niin paatuneesen sieluun niin vähässä ajassa vaikuttaisi
-niin heikot keinot?... Siihen tarvitsisi kovemmin käydä kiinni!
-
-Vähä sen jälkeen hän lisäsi surullisesti hymyillen:
-
--- Minusta tuntuu väliin, isä, siltä, että jos kuolisin... niin hän
-uskoisi!
-
-Vanhus ei voinut muuta kuin kädellänsä viitata häntä poistamaan
-mielestään sellaiset ajatukset, ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä.
-
-Kun hän taas eräänä päivänä oli huomannut kreivin kasvoista ja sanoista
-jonkun onnellisen oireen, hän sanoi vanhalle papille:
-
--- Ah! isä, mitä minä uneksin! Eikö se ole liian kaunista voidaksensa
-maan päällä tapahtua? Pelastaa kadotuksesta ja saattaa Jumalalle se,
-jota rakastaa... jota rakastaa äärettömästi.
-
-Ja hän pani tähän sanaan painon, jota on mahdoton selittää.
-
--- Ah! mitä uneksinkaan! hän toisti.
-
-Hän alkoi vuorostaan vuodattaa kyyneleitä ja peitti kasvonsa ihaniin
-käsiinsä.
-
-Tätä omituista elämää kesti noin kaksi kuukautta, kun eräänä iltana
-hra de Chalys, joka oli ollut linnassa päivällisellä, otti neiti de
-Férias'in käsivarren ja vei hänet kävelemään eräälle kastanjakäytävälle.
-
--- Neiti, hän sanoi hänelle, olenko erehtynyt? Minusta tuntuu siltä,
-kuin ette enään tahtoisi minua kääntää?
-
--- Miksi, herra? Senkö vuoksi, ett'en opeta teille katekismusta?...
-Paitsi sitä, että olen huono teoloogi, pelkään muuten sopimattomia
-tehtäviä... Minä haluan suuresti teitä kääntää, hän lisäsi hymyillen;
-mutta minä haluan myöskin suuresti olla olematta teille vastenmielinen.
-
--- Minä en tiedä, mitä teidän pitäisi tehdä voidaksenne olla minulle
-vastenmielinen, Raoul lausui, hänkin hymyillen;... mutta haluatteko
-muuten tietää sieluni tilaa neiti Sibylla?
-
--- Kyllä, jos se on parempi kuin ennen.
-
--- Se on parempi.
-
--- Onko se totta? hän kysyi vilkkaasti. Ja Raoul tunsi nuoren tytön
-käsivarren värisevän omaansa vastaan.
-
--- Täytyyhän sen olla totta, kun teille sen sanon, sillä ei mikään
-ole minusta julmempaa, kuin tässä kohdin menetellä väärin itseni
-suhteen, eikä mikään rikollisempaa, kuin tässä kohdin menetellä väärin
-teidän suhteenne... Niin, te ja kaikki, jotka teitä ympäröivät,
-saatatte minun epäilemään... kaikkia epäilyjäni. On niin vaikeata,
-on niin vastahakoista uskoa, että sellaiset sydämet, kuin teidän,
-ovat kokonaan saaneet alkunsa vaan aineesta ja että ne siksi jälleen
-muuttuvat. Päivä päivältä vahvistun siinä luulossa, että todella
-löytyy korkeampi lähde, josta sielut ovat lähteneet ja johon ne
-jälleen palaavat -- bibliallisen unelman kuvaamina enkeleinä... Niin,
-minä näen vilahdukselta Jumalan sellaisella varmuudella, että se
-minut sokaisee... Tämä Jumala ei tosin vielä ole teidän Jumalanne;...
-mutta kuitenkin, sanokaa minulle neiti Sibylla, että olette minuun
-tyytyväinen!
-
--- Tyytyväinen! hän sanoi matalalla ja liikutetulla äänellä, en, minä
-en ole tyytyväinen... mutta minun sydämessäni on taivas!
-
-He jatkoivat ääneti jonkun aikaa kävelyänsä käytävän puitten varjossa.
-Yht'äkkiä Sibylla ojensi hänelle kätensä ja kuiskasi:
-
--- Ystäväni!
-
-Raoul tarttui tähän käteen ja puristi sitä sanaakaan virkkamatta...
-Sibylla poistui heti, ja hän näki hänen varjonsa katoavan puitten
-sekaan.
-
-Maattuansa elämänsä onnellisimman yön neiti de Férias sai herätessään
-ikävän uutisen. Abotti Renaud tuli hänelle ilmoittamaan, että de Chalys
-oli aamulla saanut sähkösanoman, joka pakoitti hänet viivyttelemättä
-lähtemään Pariisiin. Raoul lupasi muuten palata muutaman päivän
-kuluttua. Hän oli pyytänyt kirkkoherraa antamaan neiti Férias'ille
-sähkösanoman, joka oli syynä hänen lähtöönsä. Siinä oli nämä kolme
-sanaa:
-
-    "Tule heti!
-    _Gandrax_."
-
-Lukiessaan tämän allekirjoituksen, Sibylla vaaleni.
-
-
-
-
-VI.
-
-Klotildan rakkaus.
-
-
-Samalla hetkellä kun Sibylla käytävän varjossa antoi kätensä ja
-sydämensä Raoul'ille, aivan erilainen rakkauden kohtaus tapahtui
-eräässä noista komeista kesäasunnoista, joita oli rakennettu vähän
-matkan päähän Pariisista Luciennes'in harjanteille. Parooni de
-Val-Chesnay'n, tämän asunnon omistajan, luona oli ollut sinä päivänä
-päivällisellä eräs ystävä, jonka hän siksi oli saanut muutama aika
-sitten liioin tietämättänsä miten ja miksi. Se oli Louis Gandrax.
-Tutustuaksensa tämän nuoren miehen perheessä, Gandrax'in ei ollut
-tarvinnut käyttää niitä sotapäällikön temppuja, jotka tällaisissa
-tapauksissa ovat tavallisia ja joihin hänen jäykkä luontonsa tuskin
-olisi taipunut. Klotildan nero oli kaikesta pitänyt huolen. Niinkuin
-kaikki hyväpäiset vaimot haluavat yhdistää riippumattomuuden
-suloisuuden laillisen aseman etuihin, niin hänkin oli katsonut hyväksi
-peittää edeltäpäin puolisonsa silmät murtumattoman luottamuksen
-siteellä. Tulisen mielikuvituksensa, vaan ei minkään mielipiteitten
-avulla hän oli tietänyt hänelle uskottaa olevansa samalla kertaa
-pyhimys ja marmorikuva. Hra de Val-Chesnay, uskoen tätä imartelevaa
-vakuutusta, tunsi tuota kaunista kuvaa kohtaan salaista tulta, jota
-saattoi verrata ainoastaan hänen kunnioitukseensa. Jos hän joskus
-sattui teaattereista tai sporttilehtereiltä etsimään vähemmin
-eetteristä rakkautta, joka paremmin vastasi sitä hapeata savea, josta
-hän tunsi olevansa leivottu, niin hän saavutti siitä omantunnon vaivoja
-ja pelkoa, jotka eivät jääneet Klotildalta huomaamatta ja jotka vielä
-lujensivat hänen yliherruuttansa. Mutta nuori parooni oli kuitenkin
-kaikesta siitä huolimatta liiaksi rakastunut vaimoonsa, voidakseen
-olla olematta mustasukkainen hänen suhteensa. Suureksi mielihyväksensä
-hän siis näki Klotildan ajatusten kääntyneen Gandrax'in nerokkaalla
-johdolla tutkimaan tieteen suuria salaisuuksia. Gandrax'in maine
-muuten rauhoitti häntä erittäin suuresti; hänen tapainsa puhtaus oli
-yhtä tunnettu kuin hänen neronsakin. Hra de Val-Chesnayn niukat aivot
-luulivat siis tehneensä hienoa valtioviisautta osoittavan keksinnön,
-suodessaan vaimollensa tällaista viatonta huvia ja päästäessään
-kotoiseen yhteyteensä miehen, joka näytti olevan sille pikemmin kilpenä
-kuin vaarana.
-
-Se miellyttäväisyys, joka Gandrax'illa ensin oli Sibyllan silmissä,
-heijasti hänen ystävyydestänsä Raoul'in kanssa. Sitten nuoren
-tiedemiehen luja tahto, miellyttävä kauneus ja maine olivat vähitellen
-ikäänkuin tartuttaneet Klotildan sydämeen, niin että hän luuli
-häntä rakastavansa. Ollen sitäpaitse epätoivoissaan tietämättömiin
-kadonneen hra de Chalysin hyljäyksen johdosta, hän oli päätä pahkaa
-antautunut tämän epäselvän tunteen valtaan, jota hän turhaan peitteli
-äkillisellä halullansa tunkeutua tieteen aarre-aittaan. Tämä nuori
-vaimo koitti kuitenkin vakavasti ja innokkaasti ryhtyä niihin vaikeihin
-tutkimuksiin, joihin Gandrax oli antautunut, ja tahtoi siten antaa
-heidän liitollensa ylevämmän luonteen, joka korvaisi sitä surua ja
-häpeätä, mitä hän tunsi sen tuottavan. Vaikka Klotildalla oli suuret
-synnynnäiset intohimot, ei hänen sielunsa kuitenkaan ollut alhainen, ja
-hänen vioistaankin saattoi huomata jälkiä syntyperäisestä jaloudesta,
-jonka huono kasvatus oli tukahuttanut.
-
-Louis Gandrax'in nuoruus oli ollut ankaran viaton. Kun hänet siis vasta
-miehuuden ijässä valtasi tuollainen kostuva rakkaus, jonka puolipäivän
-haltia väliin päästää kahleista, niin hän oli tehnyt omituisen
-sopimuksen ylpeytensä kanssa, joka oli hänen päähyveensä. Voimatta
-hillitä intohimoansa hän oli luullut osoittavansa mahtavaa ylevämmyyttä
-pakoittaessansa Klotildan rakastamaan itseänsä ja hänen oli siten
-onnistunut johtaa tahtonsa uuteen voittoon, voittoon, joka oikeastaan
-oli tappio. Tämä voitto hänet hurmasi. Ylenmäärin ihastuneena Klotildan
-kauneuteen ja salaisesti ylpeillen siitä ulkonaisen kunnian loistosta,
-jota tämä voitto lisäsi hänen vakavalle otsallensa, hän antautui
-jonkinlaisella avosydämisyydellä nauttimaan sen rakkauden iloa ja
-turhuutta, joka hänestä näytti täydentävän hänen itsekästä ylpeyttään.
-Hän kuvaili ainaiseksi olentoansa tässä ihanteellisessa kehyksessä
-ja hän näki, miten jälkimaailma seppelöitsi hänen kunnioituksellansa
-tuollaisen samalla kertaa häpeällisen ja ylhäistä neroa osoittavan
-yhdistyksen johdosta, joita historia ei halveksi ilmaista. Tästä
-lähtien tuo nuori materialisti polki ylpein jaloin sitä maata, joka
-näytti olevan hänen omansa, ja hän saattoi varmemmin kuin koskaan ennen
-kertoa mielilauselmansa: "On olemassa Jumala!... nimittäin tietävä ja
-tahtova ihminen!"
-
-Hän ei kuitenkaan tiennyt kaikkea ja hän sai sen nimen-omaan huomata
-juuri sinä iltana, kun tapaamme hänet Luciennes'issa rouva de
-Val-Chesnay'n ja hänen miehensä seurassa. Säännöllisten harjoitusten
-ja tieteellisten tutkimusten nojalla hän oli ollut koko päivän
-Klotildan luona, joka oli laittanut pienen laboratorin huvilaansa.
-Hän oli Gandrax'in tultua kertonut hänelle kirjeestä, jonka hän
-juuri oli saanut hurskaalta tädiltänsä ja jossa rouva de Beaumesnil
-mainitsi kreivi de Chalysin oleskelevan Férias'issa liittäen tähän
-uutiseen muutamia Raoul'ia koskevia myrkyllisiä sivuseikkoja hänen
-elämäntavoistansa ja suhteistansa Sibyllaan. Rouva de Val-Chesnay'ta
-huvitti erinomaisesti ajatus, että kreivi de Chalys oli muuttunut
-erakoksi ja kuoripojaksi. Gandrax katsoi riittäväksi kohottaa
-olkapäitänsä ja vältti tätä keskustelun ainetta. Klotilda oli näyttänyt
-lopun päivää hajamieliseltä ja etenkin päivällisen aikana hän oli
-osottanut huonoa tuulta Gandrax'ia kohtaan häntä pistelemällä, joka ei
-tosin levottuuttanut nuorta tiedemiestä, vaan loukkasi kuitenkin vähän
-hänen ylpeyttänsä. Tämä ei sitäpaitse ollut ensikerta kuin Klotildan
-myrskyinen luonne oli nostanut pilviä heidän taivaallensa. Gandrax'illa
-oli tapana vastustaa näitä satunnaisia oikkuja pistävällä ja ylhäisellä
-kylmyydellä, jota hän mielellään osotti puheellansa ja kasvoillansa.
-Hän oli aina lähtenyt näistä koetuksista yhä lujemmin luottaen siihen
-vastustamattomaan ja tenhosaan ylevämmyyteen, jota hän mielellään
-tunsi itsessään olevan. Hän tahtoi tänäkin iltana antaa oppilaallensa
-jonkun pilkallisen nuhteen; hän odotti siis kärsimättömänä että
-hra de Val-Chesnay suvaitsisi mennä polttelemaan puistoonsa tai
-hevoshuoneisinsa ja jättäisi hänet kahden kesken Klotildan kanssa
-siihen kesä-salonkiin, missä he olivat olleet päivälliseltä päästyänsä.
-
-Mutta Klotilda puolestaan saattoi hänet ällistymään. Hän oli juuri
-heittäytynyt eräälle sohvalle väsymystä ja välinpitämättömyyttä
-ilmaisevaan asentoon. Juuri kun tuo rauhallinen parooni alkoi salaa
-hiipiä pois, hän kutsui häntä lempeällä äänellä takaisin:
-
--- Roland, polttele täällä, ystäväni, minä pyydän sinua!... Me olemme
-yksinämme, ja minä olen niin vähän sinua nähnyt tänään!
-
-Hra de Val-Chesnay, joka ei juuri ollut tottunut tällaisiin rakkauden
-puuskiin, jäi aivan hämillään paikoillensa. Hän jupisi muutamia
-kiitollisuuden sanoja, poltti sikarria ja istuutui erääsen syrjäiseen
-nurkkaan, sen sijaan että Gandrax istahti hiukan kiivaasti parin
-askeleen päähän sohvasta ja loi Klotildaan ankaran katseen. Nuori vaimo
-ei siitä ensinkään välittänyt: hän katseli hajamielisen näköisenä
-muutaman minuutin ajan puoliksi aukinaisesta ovesta kuun säteitä,
-jotka loivat valonsa varjokkaasen puistoon ja syksyn usvaan; sitten
-hän lausui kääntyen uudestaan puolisonsa puoleen, samalla hellällä ja
-ystävällisellä äänellä:
-
--- Ystäväni, missä oletkaan? Miksi niin etäällä?... Minä pidän
-sikarriesi tuoksusta... Tulehan toki tännemmäksi!
-
-Hän osotti hänelle viuhkaimellansa erästä tuolia, jonka luo hän veti
-sohvansa.
-
-Roland oli kiiruhtanut täyttämään hänen pyyntöänsä. Klotilda laski
-valkoisen kätensä nuoren miehen pään päälle, taivutti sen sohvan
-syrjälle, kumartui sitten suloisesti hänen kasvojensa ylitse ja katseli
-häntä silmiin.
-
--- Sinä olet kaunis! hän sanoi.
-
-Ja hän rupesi jälleen uneksivaan asentoonsa, yhtä mittaa sivellen
-Rolandin vaaleita hiuksia.
-
-Oltuaan tuokion ääneti, hän kääntyi äkkiä Gandrax'in puoleen ja sanoi:
-
--- Oi kuinka kaunis ilta!
-
--- Sangen kaunis! Gandrax sanoi.
-
--- Minä ihantelen näitä ensimäisiä syys-iltoja!... Sinun hevosesi ovat
-kiiltäviä kuin silkki, Roland... Oletteko nähnyt, Gandrax, mieheni
-hevosia? Kiltin lapsen... ja kunnon miehen hevosia!
-
--- Aivan niin, Gandrax jupisi.
-
-Taas oli tuokion äänettömyyttä. Klotilda alkoi nauraa ja sanoi:
-
--- Kas niin, Roland, minä käytän väärin hyvyyttäsi... Mene vähäksi
-aikaa katselemaan hevosiasi, minä annan sinulle luvan, -- etenkin
-kun tämä sikarrin savu... oh ei, se ei ole vaarallista!... mutta se
-minut päihdyttää... huumaa!... Mene, ystäväni... pariksi kymmeneksi
-minuutiksi vaan ei kauemmaksi, ymmärräthän.
-
-Nuori parooni, onnestaan ihastuneena, painoi huulensa vaimonsa kädelle
-ja lähti riemuissaan.
-
-Gandrax antoi hänen poistua; sitten hän nousi ja sanoi turhaan
-tyynyyttä teeskennellen, sillä hänen äänensä vapisi kiukusta:
-
--- Klotilda te luultavasti tahdotte selittää minulle tämän tapauksen,
-vai kuinka?
-
--- Minkä tapauksen, ystäväni? Klotilda sanoi lempeällä ja viehättävällä
-äänellä.
-
--- Tuon äskeisen julman koketeeraamisenne!
-
--- Kuinka!... tarvitseeko sitä teille selittää? Ettekö sitä itse
-ymmärrä? -- Hän hymyili. -- Oi älkää rypistäkö olympolaisia
-silmäkulmianne... te näette turhaa vaivaa! No niin, minä selitän tämän
-tapauksen teille yhdellä sanalla, sanalla, joka jo liiankin kauan on
-polttanut huuliani;... mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
-
-Hän käänsihe sitten sohvallansa, katso? häntä silmiin ja lausui pannen
-sanoihinsa kylmän koron:
-
--- Te olette minulle vastenmielinen!... Ymmärrättekö?
-
-Gandrax ei ensin liikahtanut paikaltansa, sitten kääntyi hän äkkiä
-horjuen, ikäänkuin olisi saanut pistoolin luodin päähänsä; hän tointui
-kuitenkin ponnistaen lujaa tahtoansa, astui muutaman askelen huoneessa
-ja sanoi kylmästi, palaten Klotildan luo, joka yhä vielä nojaten, mutta
-ruumis suorana ja pää pystyssä oli katsellut häntä säälimättömin silmin:
-
--- Herjaus ei ole mikään selitys. Mitä on tapahtunut? Mitä on?
-Miks'ette rakasta minua enään?
-
--- Miks'en? hän toisti katkeralla ja kiivaalla äänellä: sentähden
-ett'en milloinkaan teitä ole rakastanut! sentähden ett'ei kukaan
-vaimo teitä koskaan ole rakastava... joll'ette häntä mene etsimään
-haaremin liasta! sentähden ett'ei teissä koko teidän tieteenne ohessa
-ole sydäntä, sielua, henkeä... ei mitään mikä saattaisi kohottaa
-hairahtunutta vaimoa hänen omissa silmissään, mikä saattaisi verhota
-hänen vikansa, jalostuttaa hänen heikkoutensa, sulostuttaa hänen
-häpeänsä,... eikä mitään, mikä saattaisi väliin tehdä hänen rakkautensa
-hänelle jaloksi unelmaksi, innostukseksi, runollisuudeksi...
-uskonnoksi!... Ei! Jumalan kiitos, en ole teitä koskaan rakastanut! En
-ole teissä rakastanut muuta kuin ystävänne varjoa... ystävänne, jota
-minä ihailen, ihailen ikuisesti!... Ja mitä nyt sanon, se on ollut
-sydämessäni ensi hetkestä aikain, tietäkää se. Minä pakokin itseäni
-kuitenkin, minä koetin erehtyä, koetin luulotella itselleni rakastavani
-teitä, sillä vaimo, joka on ensi hairahduksensa tehnyt, riippuu siitä
-epätoivoisena kiinni, niin halpana kuin hän pitääkin tekoansa!... Ja
-te, te olette luulleet masentavanne minut, lumoavanne minut ja olevanne
-minun herrani ja valtiaani!... Mies parka!... te näette, pelkäänkö! --
-vaan älkäämme siitä puhuko... Minä luulen teidän nyt ymmärtävänne?...
-Sitä paitsi joko te ymmärsitte tai ette, se on minusta samaa tekevä!
-Pää-asia on, että tästä tulee loppu, lopettakaamme siis... Menkää
-tiehenne!... ja laittakaa, ett'en teitä enää näe koskaan, sillä te
-kauhistutatte minua, -- suoraan sanoen.
-
-Ja hän laskeutui jälleen veltompana sohvalle.
-
-Gandrax lähti. -- Käydessään lähimmälle rautatien asemalle, hän
-pysähtyi tuon tuostakin ja talui käden otsallensa, luullen tuntevansa
-maan tärisevän jalkainsa alla. Kello oli yksitoista illalla, kun
-hän saapui kotiin. Hän astui sisälle laboratooriinsa ja heittäytyi
-eräälle tuolille; tuokion kuluttua hän nousi, ikäänkuin hän ei olisi
-saattanut kestää paikoillaan pysymistä, ja alkoi hitain ja säännöllisin
-askelin kävellä pitkin lattiaa. Hänen ohimoittensa nopea tykytys soi
-hänen korvissaan kuin hätäkello. Kaikkinainen sekasorto oli päässyt
-valloilleen hänen aivoissansa. Tästä äkillisestä heräjämisestä ja
-tästä rajattomasta vaipumisestansa hän haperoiten, etsi, laskeumatta
-alas ylpeytensä kukkuloilta, jotakin tukea, mihin hän saattaisi
-tarttua: hän ei sitä löytänyt. Hänen tieteensä, hänen kirjansa, hänen
-kunniansa, jopa hänen jalo köyhyytensäkin, joilta yht'äkkiä oli
-riisuttu se sulous, mihin Klotildan rakkaus ne oli pukenut, tuntuivat
-hänestä inhottavilta. Hänen ulkopuolellaan ei ollut mitään voimaa,
-mitään lohdutusta, mitään toivoa, -- ainoastaan tyhjyys. Hän olisi
-tahtonut itkeä; mutta hänen kuivettuneessa sielussaan ei ollut jälellä
-ainoatakaan niistä lähteistä, mistä saattaisi kyynel herahtaa. Hän
-käveli sitten aaveentapaisesti yhtämittaa aina päivän ensi koittoon.
-Kun hänen ikkunoissansa kimalteleva aamurusko saattoi hänet yhä
-vastustamattomampaan ja selvempään todellisuuteen, kun hänen piti alkaa
-elämänsä, otsalla tämä häpeä ja sydämessä tämä haava, niin hän ei sitä
-saavuttanut. -- Hulluuden aate välähti hänen aivoihinsa: hän lähestyi
-äkkiä erästä seinään rakennetuista hyllyistä, tarttui erääsen ruskealla
-nesteellä täytettyyn pulloon ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella. --
-Sitten jatkoi hän taas kolkkoa kävelyänsä, hänen askeleensa kävivät
-yhä raskaammiksi. Yht'äkkiä hän pysähtyi, teki suonenvedon tapaisia
-liikkeitä käsillään ja kaatui maahan. Muutamat talon väestä kuulivat
-kolahduksen hänen kaatuessansa ja riensivät apuun: hänet kannettiin
-vuoteellensa ja lähetettiin hakemaan lääkäriä. Kaksi tuntia houraillen
-nukuttuansa hän heräsi ja jaksoi lausua sanat Raoul'ille lähetettävään
-sähkösanomaan.
-
-Raoul saapui saman päivän iltana ja ajoi heti Gandrax'in luo junasta
-lähdettyänsä. Hän astui ylös portaita tapaamatta ketä puhutella.
-Tiedemiehen kamari oli jonkinlaisen luostarinsellin tapainen; pieni
-lamppu loi siihen hämärätä valoansa. Eräs vanha vaimo luki eräässä
-nurkassa. Kalkilla valaistun seinän vieressä oli rautainen vuode,
-jolla Raoul näki Gandrax'in lepäävän. Hänen mustat hiuksensa olivat
-hajallansa ja taaksepäin työnnetyt, jonka kautta hänen tuhkanharmaan
-kalpeuden peittämä otsansa jäi paljaaksi. Hänen laihoille poskillensa
-ja kiiluviin silmiinsä ilmaantui hymy, kun hän näki Raoul'in tulevan.
-Hän ojensi ponnistaen hänelle kätensä ja sanoi matalalla äänellä:
-
--- Oi, minä olen hyvin iloinen saadessani sinut nähdä. -- Mutta, hyvä
-Jumala! Mitä on tapahtunut? Joko kauvan olet ollut kipeänä?
-
-Gandrax viittasi vaimolle, joka häntä hoiti, ja hän lähti heti pois.
-Sitten hän osotti Raoul'ille sormellaan sitä tyhjää pulloa, joka oli
-asetettu lampun viereen. Raoul tarkasti sitä hätäisesti: surumielinen
-katse ilmaantui hänen kasvoillensa; hän lähestyi vuodetta ja sanoi
-katsoen Gandrax'ia silmiin:
-
--- Klotildako?
-
--- Niin, Gandrax sanoi ja jatkoi tuokion kuluttua: elämäni ensimmäinen
-heikkous... ja viimeinen!
-
--- Oi onneton!... mutta koska olet pysynyt hengissä tähän asti, saattaa
-ehkä toivoa... Opiumi jättää sinut henkiin... Missä on lääkäri, mitä
-hän sanoo?
-
--- Lääkäri olen minä... Hän sanoo, että hermosto on turmeltu, ja että
-minä olen hukassa... Minä en ole enää muuta kuin toiseksi muuttuva aine.
-
--- Mutta sinä saatat erehtyä, Raoul innostuneena huudahti. Annahan
-minun kutsuttaa joku? ketä tahdot?
-
--- En ketään... tarpeetonta... älä häiritse minua; istu.
-
-Herra de Chalys istuutui eräälle tuolille vuoteen viereen:
-
--- Onko sulla tuskia paljon, ystäväni?
-
--- Paljon... Olen tehnyt erehdyksen... annos oli liian väkevä; mutta
-minä olin mieletön.
-
-Hetkisen kuluttua pilkallinen hymy väreili Gandrax'in suljetuilla
-huulilla:
-
--- Entä sinä, hän sanoi heikolla äänellä, sinun sanotaan käyvän
-messussa?
-
--- Ystäväni, minä pyydän sinua...
-
-Kauan kesti äänettömyyttä, jonka aikana ei kuulunut muuta kuin sairaan
-syvää hengitystä ja hänen pään-aluksensa viereen asetetun kellon
-naksutusta. Mutta Gandrax'in silmät, jotka lakkaamatta tuijottivat
-Raoul'in silmiin, näyttivät ilmaisevan tuskallista levottomuutta.
-
--- Haluatko jotain, Louis? Raoul kysyi kallistuen sairaan puoleen.
-
--- Miks'et sinä itke?
-
--- Ystäväni, minä näen hirveätä unta, minä olen kauhusta jähmistynyt!
-
--- Hän ei itke!... Gandrax jupisi.
-
-Taaskin tuokion kuluttua hän sanoi kovemmalla äänellä:
-
--- Mitä kello on?
-
--- Heti on puoli yö.
-
--- Mikä päivä?
-
--- Torstai.
-
--- Anna minulle kätesi... anna pian!
-
-Raoul nousi heti ja tarttui hänen käteensä.
-
--- Louis, hän sanoi, eikö sulla ole mitään käskettävää? eikö ole
-mitään, mikä sua levotuttaa? Oletko tälläkin kauhealla hetkellä
-ajatustesi herra?... Oletko vakaa?... Tiedätkö, missä olet... minne
-menet?
-
--- Minnekö menen?
-
-Kauhea hymy levisi Gandrax'in huulille. Hän kohosi puoliksi istumaan
-vuoteellensa, veti äkkiä pois kätensä, josta Raoul piti kiinni, ja
-sanoi antaen sen laskeutua maahan päin ja tehden sillä hurjan intoa
-osottavan liikkeen:
-
--- Tuonne!
-
-Hänen kätensä jäi riippumaan alaspäin, hänen silmänsä mulkoilivat ja
-hänen päänsä vaipui voimatonna pään-aluselle. -- Raoul kätki, hetkisen
-ääneti katseltuansa, otsansa käsiinsä ja kyyneleitä vieri hänen
-sormiensa lomitse; mutta Gandrax ei niitä voinut nähdä.
-
-Herra de Chalys valvoi yksinänsä ystävänsä maallisten jäännösten
-ääressä. Kolmantena päivänä siunattiin ruumis Saint-Sulpice'n kirkossa
-samalla kertaa loistavasti ja yksinkertaisesti, niin että se muistutti
-sekä nuoren tiedemiehen saavuttamaa kunniata että hänen köyhyyttänsä.
-Astuessansa kirkkoon Raoul huomasi eräässä sen syrjäisemmistä osista
-mustaan puetun naisen, jonka nuoruuden ja kauneuden loiste häntä
-hämmästytti; hän tunsi väreen käyvän läpi ruumiinsa. Se oli todellakin
-Klotilda; hän oli saapunut hautajaisiin tuollaisen voimakkaitten ja
-draamallisten mielenliikutusten halusta, joka on omituinen hänen
-kaltaisillensa naisille, tai sitten jonkin salaisen tunnon-vaivan
-pakotuksesta. Hän kuului useampia kertoja itkevän harsonsa peittämänä.
-Nämä kyynelet olivat todellisia; mutta hän itki paljon enemmän omaansa
-kuin julman rakkautensa uhrin onnettomuutta. Hänen kohtalonsa näytti
-hänen silmissänsä saavan sen surullisen päivän ja kirkkoa valaisevien
-sinertävien liekkien valon. Hän joutui epätoivoon tulevaisuutensa
-johdosta. Hänen mieleensä palasi suloinen muisto lapsuutensa
-onnellisista tapauksista, Férias'in metsistä ja kedoista ja siitä
-rauhasta, minkä hän oli sinne jättänyt. Näistä muistoista kumminkaan
-yksi, joka yht'äkkiä oli hänessä herännyt, ei tahtonut häntä jättää:
-hän oli näkevinänsä hullun Férayn makaavan Férias'in linnanpihalla
-ja kohottavan yht'äkkiä niitä verisiä metallipalasia, jotka hän oli
-hänen vaatteihinsa sitonut, sekä tekevän kädellänsä, samoin kuin joku
-Macbeth'in traagillisista noidista, liikkeen, joka uhkasi onnettomuuden
-kostoa.
-
-Puolipäivän aikaan kreivi de Chalys, toimitettuansa loppuun surullisen
-tehtävänsä, palasi asuntoonsa. Hän oli vetäytynyt erääsen alakerroksen
-suureen saliin, joka jo kauan oli ollut suljettuna ja jonne valoa
-tuskin pääsi siitä ikkunasta, jonka etuluukut hän oli avannut. Ovi
-avattiin yht'äkkiä ja vanha palvelija astui siitä arasti sisälle.
-
--- Eräs nainen odottaa herra kreiviä, hän sanoi.
-
-Raoul nousi kärsimättömästi ylös.
-
--- Mutta minä en odota ketään! hän sanoi.
-
-Hän ei ollut sanonut tätä vielä loppuun, kun rouva de Val-Chesnay astui
-saliin. Vanha palvelija meni joutuisasti pois.
-
-Klotilda oli pysähtynyt Raoul'in eteen ja seisoi liikahtamatta. Hänen
-harsonsa oli alas laskettuna, peittämättä kumminkaan hänen kalpeuttansa
-ja hänen liekehtiviä silmiänsä. Hänen mustaan murhepukuunsa puettu
-komea vartalonsa, hänen synkkä suloutensa ja ylpeä kauneutensa
-levittivät hurmaavaa loistetta. Raoul katseli häntä päättämättömyyttä
-ja vihaa ilmaisevin silmäyksin. Klotilda veti verhon hitaasti
-silmiltänsä ja loi häneen rukoilevan silmäyksen.
-
--- Mitä tahdotte? kreivi kysyi jyrkästi.
-
--- Teidän sääliänne, Raoul.
-
--- Sitä ette saa!
-
-Hän kääntyi ja astui muutaman askelen. Sitten hän palasi Klotildan luo
-ja kysyi:
-
--- Tiedättekö, että hän murhasi itsensä. Joll'ette sitä tiedä, minä
-ilmoitan sen teille! Jos sen tiedätte, pidän teitä... rohkeana tänne
-tullessanne!
-
--- Minä tiesin sen! Klotilda jupisi.
-
-Klotilda heittäytyi eräälle sohvalle, painoi päänsä erästä silkkityynyä
-vasten ja alkoi itkeä. Raoul käveli pitkin askelin hämärän salin
-toisesta päästä toiseen ja pysähtyi äkkiä hänen eteensä ja sanoi:
-
--- Suokaa anteeksi, rouva, jättäkäämme se. Kaikki tämä on hyödytöintä
-ja... vastenmielistä.
-
-Klotilda kohotti päätänsä.
-
--- Mutta kumminkin, hän sanoi, tiedättekö niin hyvin itsekään, mitä on
-tapahtunut? Luuletteko olevanne niin osaton tähän onnettomuuteen...
-tähän rikokseen... jota suren kanssanne? Ettekö juuri ole se, joka
-olette minut työntäneet tähän pyörteesen... jonka seuraukset olette
-nähneet?... Ettekö ole minulta anoneet minun rakkauttani?... Olenko
-sitä uneksinut, sanokaa?... ja kun sitä teille tarjosin, ettekö ole
-minua rääkännyt, nöyryyttänyt, saattanut epätoivoon... antautuessanne
-minun nähteni toiselle? Ja tänään ette suo minulle säälin sanaa...
-anteeksi-annon sanaa? Ja mitäpä teillä olisikaan minulle anteeksi
-annettavaa... paitse sitä että olen rakastanut teitä tuossa rakkauteni
-varjokuvassakin, johon epätoivoissani olin tarttunut, koska hän vielä
-muistutti teitä... koska hän mulle puhui teistä, koska hän teitä
-rakasti!... Oi suuri Jumala! se on hänet murhannut, jollette sitä
-tiedä, sillä hetki tuli, jolloin kauhistuen heräsin unelmastani;... en
-saattanut häntä kauemmin pettää... totuus pääsi huuliltani ja huumasi
-hänet kuin ukonisku!... Surkutelkaa te häntä; minä häntä vihaan! Hän ei
-enää tunne tuskaa!
-
-Hän nojasi kalpeata otsaansa käsiinsä ja alkoi rajusti itkeä.
-
--- Rouva, Raoul vakavasti sanoi, en ensinkään moiti teitä, mutta moitin
-katkerasti itseäni ja ajattelematonta käytöstäni, joka on saattanut
-teidät sellaisiin rikoksiin ja tuottanut teille sellaista surua...
-Pyydän sitä teiltä anteeksikin, jos niin tahdotte. Nyt teidän tulee
-tietää, että meidät erottaa toisistamme mitä syvin kuilu, ja ettei tätä
-selitystä sovi toistaa eikä edes pitkittää meidän välillemme ankaran
-vihan syntymättä... Lähtekää, minä sitä pyydän.
-
-Nämä sanat lausuttuansa Raoul heittäytyi eräälle nojatuolille,
-ikäänkuin nämä tuskalliset mielenliikutukset olisivat häntä painaneet.
-Nuori vaimo oli noussut seisomaan.
-
--- Minä lähden, hän sanoi hiljaa ja lempeästi. Ettekö anna minulle
-kättänne, Raoul?
-
-Raoul teki kieltävän liikkeen, ja kääntyi nojaten otsaansa käsiinsä.
-
--- Oi! Klotilda jatkoi samalla rukoilevalla äänellä, kuinka kova te
-olette! Minä pyydän teiltä niin vähän... minä, joka olisin niin paljon
-teille antanut! Ja tämä minun rakkauteni... elämässäni ainoa!... eikö
-sekään ansaitse ainoatakaan lempeätä sanaa... edes tänä viimeisenä
-hetkenä?... Ah, olkaa vakuutettu siitä, että kunnioitan kaikkea mikä
-sitä ansaitsee; mutta yksi asia on, jonka tahtoisin teille sanoa,
-ennenkuin lähden... epäilemättä iäksi!
-
-Raoul kuuli sitten kahisemista: Klotilda oli heittäytynyt polvillensa
-matolle hänen eteensä.
-
--- Raoul, hän jatkoi, minä en ole minkään arvoinen, tiedän sen kyllä...
-Minut on lapsuudesta aikain huonosti kasvatettu, kun minun ei ole
-annettu oppia muita kuin intohimon lakeja; minulla ei ole mitään
-arvoa maan päällä, ei mitään hyvettä eikä uskoa... Minä taidan vaan
-rakastaa... ja minä rakastan teitä!... Te olette minun uskontoni;...
-minä rakastan teitä, kuten tahtoisin rakastaa Jumalaa!... Voi jos
-olisitte paremmin minut tuntenut, ette kenties olisi niin paljon
-halveksineet minun lempeäni... sillä minä vannon, ettei löydy toista
-sellaista taivaan alla! Nyt on kaikki lopussa... minä tunnen sen, ja
-on melkein mieletöntä luulla, että teidän sydämenne vielä joskus mulle
-avautuisi... Tietäkää kumminkin... sitä tahdoin teille sanoa, tietäkää
-että jään teille uskolliseksi... ja että millä hetkellä tahansa... kun
-lausutte yhdenkin sanan, teette yhdenkin merkin... jätän kaikki teitä
-seuratakseni, vaikka konttaamalla maailman ääriin... palvelijananne,
-orjananne!... Hyvästi!
-
-Hän tarttui Raoul'in käteen, puristi sitä kovasti rintaansa vastaan ja
-painoi sille huulensa. -- Raoul tempasihe irti melkein väkivaltaisesti,
-nosti nuoren vaimon äkkiä ylös ja sanoi, itsekin nousten, matalalla ja
-käskevällä äänellä:
-
--- Pyydän teitä herkeämään!
-
-Klotilda seisoi vavisten ja oli melkein pyörtyä.
-
--- Sanokaa minulle, että säälitte minua, hän jupisi, ja minä lähden!
-
--- Niin, minä säälin suuresti teitä, Klotilda. Lähtekää! Hän loi vielä
-kerran Raoul'iin mustat silmänsä, joissa kyyneleet kiilsivät, huokasi
-pitkään ja lähti hitain askelin.
-
-Seuraavana päivänä aamulla herra de Chalys lähti takaisin Fériasiin.
-
-
-
-
-VII.
-
-Joutsen.
-
-
-Kreivi de Chalys oli hiukan arvellen päättänyt palata takaisin
-Fériasiin. Hänen lyhyt oleskelemisensa Pariisissa ja ne tapaukset,
-mitkä häntä siellä olivat kohdanneet, näyttivät rikkoneen sen sulouden,
-minkä Sibyllan hieno käsi oli hänen ympärillensä kutoellut. Hän oli
-ikäänkuin herännyt tästä unelmasta, ja hän näki sinä jonkinlaista
-naurettavaa lapsellisuutta, ja hän ihmetteli sitä, että hän niin
-kauan oli saattanut antautua sen valtaan. Tämä alakuloinen mieliala
-hämmensi vaan hänen ajatuksiansa matkan kestäessä. Tämä todellisen
-elämän, sen surujen ja sen tapainturmeluksen kokeminen oli taas
-saattanut hänen ajatuksiinsa epäilyksien tuottaman epävarmuuden ja
-ivallisuuden; Gandrax'in kuiva ja alhainen kuolemistapa oli jälleen
-upottanut hänet aineelliseen syvyyteen; myöskin hänen kohtauksensa
-Klotildan kanssa oli häntä suuresti häirinnyt. Hänen omantuntonsa
-vastustelemisista huolimatta tuon nuoren vaimon innostus, ja hehkuvat
-ja tuliset sanat olivat herättäneet hänessä alhaisempaa rakkautta
-ja hänen suonissansa jonkinlaista salaista juopumusta; hän oli yhä
-näkevinänsä hänet polvillaan edessänsä, kyyneltensä, kauneutensa ja
-intohimonsa sekasorrossa. Hän ei lukenut hänelle ensinkään rikokseksi
-tätä yltynyttä ja kaikkiin uhrauksiin valmista intohimoa, vaan hänen
-pikemmin teki mieli sitä ihailla ja pitää sitä kaikkein suurimpana
-hyveenä, jonka rinnalla neiti de Férias'in miettivä ja arvosteleva
-rakkaus himmeni kummallisen suuresti. Hän lähti kumminkin kenties
-säästääksensä Sibyllaa liian äkillisestä iskusta, kenties myöskin
-turvataksensa itseänsä niiltä viettelyksiltä, joiden jumalattomuuden
-hän varsin hyvin tunsi.
-
-Kun hän illalla saapui pappilaan, niin kirkkoherra, jolle edellisenä
-päivänä oli kirjoittanut tulostansa, ilmoitti hänelle, että Fériasin
-perhe odotti häntä päivälliselle. Hän lähti samalla hevosella, joka
-oli hänet tuonut asemalta, linnaan. Se hellä ja melkein isällinen
-vastaan-otto, joka siellä tuli hänen osaksensa, ei saattanut voittaa
-sitä surullista kylmyyttä, joka vallitsi hänen sydämessänsä ja jota
-hänen kasvonsa ja äänensäkin ilmaisivat. Ne surulliset asianhaarat,
-jotka olivat hänet kutsuneet Pariisiin, ja se murhe, joka häntä siellä
-kohtasi, riittivät Fériasin markiisille ja markiisittarelle selittämään
-hänen mielialaansa; mutta Sibylla näytti olevan tarkkanäköisempi.
-Heti Sibyllan ensi silmäyksessä, kun hän ojensi kätensä hra de
-Chalys'ille, oli ilmaissut levotonta uteliaisuutta, joka hämmästytti
-ja hämmensi Raoul'ia. Tämän hennon ja ylenmäärin tunteellisen olennon
-aavistamiskykyä saattoi melkein sanoa ennustamislahjaksi. Hän ei
-lakannut tarkastamasta Raoul'ia päivällisen kestäessä samoilla
-levottomilla silmäyksillä. Hän huomasi, että kreivi vasten tapaansa
-lähti salista rukouksen ajaksi, ikäänkuin päästäksensä olemasta
-siinä läsnä. Muuten Sibylla toimitti illan kuluessa emännän toimet
-tavallisella tyyneydellänsä, vaikka hän olikin hyvin kalpea. Hän soitti
-hetkisen pianoa, tarjosi teetä ja piirusteli eräälle taulun palaselle,
-vaihtaen herra de Chalysin kanssa muutamia välinpitämättömiä sanoja.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kello oli puoli yksitoista, kun Raoul lähti. Linnasta lähdettyänsä hän
-jäi seisomaan kuistille ikäänkuin hämmästyneenä siitä näystä, joka
-levisi hänen silmäinsä eteen. Ilta, joka jo oli kylmä, oli kaunis ja
-kirkas: hopealta hohtava puolikuu loisti taivaan sinilaella ja oli
-juuri laskeumaisillansa puitten tummain latvain taakse; se loi vielä
-kirkasta valoa linnan pihaan ja muutamat säteet kimaltelivat hiukan
-kasvihuoneen ikkunoissa, lammikon vedessä ja liikahtamattoman joutsenen
-valkoisissa sulissa. Se oli kuni lumotun rauhan ja äänettömyyden näky.
-Raoul katseli sitä tuokion ja huoahti pitkään. Hiljainen rahina sai
-hänet kääntymään: hän näki neiti de Fériasin parin askeleen päässä
-itsestänsä.
-
--- Te olette suruissanne, herra, hän sanoi hänelle soinnukkaalla ja
-viehättävällä äänellänsä.
-
--- Kuinka en sitä olisi, neiti!... Minuahan on kohdannut niin julma
-suru.
-
--- On kyllä, mutta on tapahtunut jotakin muutakin, eikö ole?... Sanokaa
-suoraan!
-
-Hän loi silmänsä alas, viivytteli ja sanoi kohottaen päätänsä:
-
--- Tahtoisin puhutella teitä, neiti Sibylla.
-
--- Nytkö?
-
--- Nyt.
-
-Sibylla näytti vuorostaan viivyttelevän, sitten hän sanoi äkkiä:
-
--- Odottakaa minua.
-
-Hän lähti eteiseen ja palasi heti takaisin: hän oli heittänyt puoleksi
-alastomille hartioillensa lyhyen valkoisen, sinisyrjäisen viitan,
-jonka yläpuoli peitti hänen päätänsä. Hän tarttui Raoul'in käteen; he
-astuivat hitaasti alas kuistin portaita ja kulkivat poikki pihan ääneti
-ohjaten kulkuansa puistoon. Kun he pääsivät pimeälle käytävälle, joka
-alkoi linnan portilta, ja jonka poikitse siellä täällä oli vaaleahkoja
-juovia, Raoul viimein alkoi puhua ja hänen sanoissansa ilmaantui tuskin
-pidätetty katkeruus.
-
--- Neiti, hän sanoi, minä olen juuri elänyt yhden noita kovia elämän
-hetkiä, jotka palauttavat ihmisen todellisuuteen ja velvollisuuksiensa
-täytäntöön. Minä rukoilen siis teitä ilmoittamaan mulle ajatustenne
-salaisuuden, minä rukoilen teitä sanomaan, onko kunnia omistaa teidän
-kättänne niin kauvan kielletty, kuin en ole saanut ylhäältä sitä armoa,
--- joka minulta puuttuu, -- ja joka, minä pelkään, tulee aina minulta
-puuttumaan. Siinä tapauksessa minä en ole pitkittävä, sen tunnustan,
-sen toivottaman rakkauden murtamista, kunnes olen menettänyt senkin
-vähän rohkeuttani ja arvokkaisuuttani, mikä vielä on jäljellä.
-
-Sibylla oli äkkiä pysähtynyt.
-
--- Minä odotin tätä! hän sanoi hiljaa.
-
-Raoul jatkoi, ei ollen kuulevinänsä tätä, samaan tapaan:
-
--- Niin, nyt aion hyljätä koetuksen, jota pidän hyödyttömänä,
-mielettömänä... Haaveilujen aika on mennyt... Teidän uskonne ei koskaan
-ole oleva minun... Koko elin-aikani on epäilys virtaileva minun
-suonissani... Siinä on totuus.
-
--- Suokaa anteeksi, herra, neiti de Férias sanoi tuskin kuuluvalla
-äänellä; mutta tämä puhetapa on niin odottamatointa sen jälkeen, jota
-käytitte muutama päivä sitten tällä samalla hetkellä, että minun täytyy
-siihen vastatakseni koota ajatuksiani.
-
-Raoul kumarsi. Sibylla käveli jonkun aikaa ääneti hänen rinnallansa.
-He saapuivat käytävän päässä valoisammalle paikalle. Sibylla kohotti
-kuten hämmästyneenä kasvonsa sinistä tähtitaivasta kohti ja hänen tämän
-yksinkertaisen liikkeen tehdessänsä näytti Raoul'ista hänen viitan
-verhosta esiintyneet kasvonsa saavan jonkinlaisen omituisen, melkeinpä
-läpinäkyvän kalpeuden.
-
--- Voitteko pahoin? hän kysyi häneltä vilkkaasti, lähestyen häntä.
-
-Sibylla hymyili.
-
--- Vähän, hän sanoi.
-
-Ja näyttäen sormellansa taivasta kohti, hän jatkoi:
-
--- Tuntuu siltä, kuin olisin pudonnut tuolta asti!
-
-Raoul luuli, että hän hoiperteli; hän teki liikkeen tahtoen häntä
-tukea, mutta Sibylla esti hänet siitä tyynellä suloisuudellansa.
-
--- Antakaa minun vaan nojautua käsivarteenne.
-
-He alkoivat käydä erästä läheistä käytävää myöten ja tuokion kuluttua
-Sibylla jatkoi:
-
--- Nyt sanon vastaukseni. Minä en sitä voi tehdä parilla sanalla: en
-tahdo milloinkaan tulla sellaisen miehen vaimoksi, joka ei usko, joka
-ei rukoile, jolla ei ole muuta jumalaa kuin aine eikä muuta toivoa kuin
-tyhjyys. Minä tekisin rikoksen suostuessani sellaiseen liittoon, sillä
-minä en voisi saattaa sitä onnelliseksi, kun en siitä onnea itsekään
-saavuttaisi. Meidän on siis eroaminen;... mutta minä pyydän teiltä,
-herra, ettemme vihan ja katkeruuden sanoilla eroaisi... Olkoon tämän
-viimeisen hetken muisto meille kummallekin suloinen... Sitä pyydän
-teiltä ainakin mitä itseeni tulee... Tämä on oleva elämäni ainoa
-romaani... ja minä pyydän teiltä, ettei sen viimeinen lehti olisi
-huono! Minä vakuutan, että olen rohkea ja huolimatta surusta, jota
-tunnen, saatan kumminkin tuntea tämän jäljellä olevan hetken suloutta,
-vaikkapa se olisi elämäni viimeinen, niinkuin se on ystävyytemme
-viimeinen.
-
-Raoul vastasi heikosti likistämällä hänen käsivarttansa. Heidän tuokion
-ääneti kuljettuansa Sibylla taas jatkoi:
-
--- Puhukaa minulle, ystäväni, jutelkaa kuten ennenkin, ikäänkuin
-tulisimme näkemään toisiamme huomenna ja aina.
-
--- En saata, Sibylla...
-
--- Sanokaa minulle, että minun muistoni kaikesta huolimatta on teille
-rakas...
-
--- Niin, hyvin rakas...
-
--- Ijäti säilytän minä sydämessäni muiston teistä... En ole milloinkaan
-katseleva kesäistä taivasta, en milloinkaan kaunista yötä teitä
-ajattelematta ja teitä siunaamatta.
-
--- Minua siunaamatta!... Raoul sanoi katkerasti.
-
--- Niin, teitä siunaamatta... Olette tosin saattanut muutamia
-onnettomia hetkiä elämääni; mutta minä kiitän teitä myöskin mitä
-puhtaimmista mielenliikutuksista ja mitä jaloimmasta ilosta, jota
-naisen ja kristityn sielu saattaa tuntea... Oi kuinka kaunis oli
-teidän surullisen lähtönne edellinen ilta! Oi sitä hetkeä, jona
-tunsin sydämenne avautuvan ja Jumalan sinne laskeutuvan!... Te
-puhuitte minulle sinä iltana niin oikeista, niin jaloista, niin
-teidän arvollenne sopivista asioista!... Olen siitä asti niitä usein
-ajatellut... en sentähden, että niistä olisi tukea uskolleni... sillä
-minä en ymmärrä epäilystä... Jumalan nimi on minun mielestäni niin
-selvään kirjoitettuna joka ruohonkorteen, joka lehteen, joka tähteen;
-yksinäisyyden, yön ja näitten seutujen hiljaisuudessakin kuulen niin
-selvään Hänen äänensä, että sydämeni todella luulee silmäini näkevän
-Hänet... Mutta se, mitä te sanoitte, hämmästytti minua... Oi kuinka
-mielelläni olisin aina tahtonut jutella kanssanne näistä ylevistä
-asioista!... Minä en uskaltanut!... Minä olen enemmän nainen kuin
-luulettekaan... olen kenties liiaksikin... Pelkäsin teitä vähemmin
-miellyttäväni... menettäväni silmissänne sitä suosiota, jonka olin
-saavuttanut... näyttäväni turhamaiselta ja ahdasmieliseltä... Mutta
-saatanhan ainakin tällä hetkellä antautua tämän sieluni heikkouden
-valtaan, pelkäämättä, että te vastaisuudessa minua muistellessanne
-pitäisitte minua ikävänä ja vastenmielisenä?
-
--- Älkää sitä pelätkö...
-
-Tätä outoa keskustelua pitkittäen he yhä etenivät syvemmälle metsään,
-milloin kadoten puitten synkkään varjoon, milloin taas kulkien tähtien
-valaisemien avonaisten paikkojen poikki. Raoul huomasi, ett'ei
-heidän kulkunsa noudattanut sattumuksen teitä, vaan että Sibylla
-sitä edeltäpäin mietityn suunnitelman mukaan johti mielipaikoistansa
-toisesta toiseen. Hän näytti muuten panevan alttiiksi kaikki voimansa:
-hän kulki väsymättä ja pysähtymättä sievin ja kevein askelin, jotka
-olivat hänen käynnillensä omituisia. Raoul loi häneen tuon tuostakin
-levottomia silmäyksiä kummastuneena siitä, ettei hän hänen puheessansa
-huomannut sitä kiihkeätä vilkkautta ja ylpeyttä, jota se tavallisesti
-ilmaisi. Sibyllan ääni oli harvinaisen tyyni ja lempeä. Raoul tunsi
-tässä hennossa olennossa asuvan tahdon ja innon, jotka olivat
-ylhäisempää laatua kuin ne hurjat intohimot, jotka liikuttivat häntä
-itseänsä, ja jotka masennettuina pysyivät salassa. Hän oli joutunut
-sanomattoman mielenhäiriön valtaan ja antoi tämän lapsen johtaa
-itseänsä kuin varjoa, voimatta päättää tai edes ajatella mitään.
-
--- Muistatteko, mitä sanoitte, ystäväni? Sibylla jatkoi... On
-olentoja, sanoitte, on sydämiä, joitten on mahdotonta ja järjetöntä
-ajatella katoavan tyhjään!... Tämä tuntui niin todelta, niin totuutta
-heijastavalta! Koska ruumiimme, kun kuolema ne korjaa, ainoastaan
-muuttavat muotoa, koska aine on kuolematon ja se mikä meissä juuri
-on heikointa ja kurjinta, saattaa kestää iankaikkisesti, kuinka
-silloin saattaisi käsittää, että meidän ylevimmät ajatuksemme ja
-jaloimmat tunteemme, meidän ystävyytemme, lempeytemme, uskomme,
-huokauksemme Jumalan puoleen, rakkautemme, kärsimyksemme, kyynelemme,
-että tämä kaikki häviäisi jäljettömiin, saavuttamatta tulevaisuutta,
-turvapaikkaa, oikeutta!... Siten kaikki saisi elää, paitse mikä on
-puhdasta!... kaikki olisi iankaikkista, paitse mikä meissä on jaloa
-ja suurta... mikä kunnioittaa elämän, kaunistaa maan ja miellyttää
-taivasta! Oi ei!... on olemassa, te sen juuri sanoitte, on olemassa
-puhdas lähde, josta sielumme lähtevät ja jonne ne jälleen palajavat,
-kuten enkelit pipliallisessa kertomuksessa... Minä rakastan tätä
-kuvaa... On suloista ympäröidä kuolemaa tällä hymyilevällä suloudella,
-etenkin kun on kadottanut olennon, jota on suuresti rakastanut. -- Te
-olette aivan nuorena menettänyt äitinne, vai kuinka, ystäväni?
-
--- Niin, aivan nuorena.
-
--- Sibylla lakkasi puhumasta. Hän oli pysähtynyt avonaiselle kentälle,
-jonka syrjältä näkyi korkeampia kumpuja ja niitten keskenään
-muodostamia syvänteitä, jotka ulottuivat aina merelle asti. Rämeisissä
-laaksoissa ja vuoren rinteillä häälyi vaaleita syksyisiä sumupilviä,
-joita kansa siinä seudussa runollisesti nimittää _valkoneitsyiksi_.
-Tähtien valon läpitunkemina ne levittivät tälle autiolle seudulle
-vaaleata, ilmamaista loistoa, joka ei näyttänyt olevan tästä maailmasta
-kotoisin. Neiti de Férias, nojautuen Raoul'in käsivartta vasten, katseli
-kauvan tarkkaavaisesti tätä näkyä. Hän näytti yht'äkkiä heräävän ja
-sanoi alkaen jälleen käydä:
-
--- Lähtekäämme!
-
-He menivät silloin erääsen metsän varjokkaimmista paikoista. Sibylla
-oli kiiruhtanut kulkuansa. He astuivat alaspäin erästä jyrkkää
-polkua myöten ja joutuivat pienelle valoisammalle paikalle, jota
-suureksi osaksi peitti erään synkän, muurin jätteeltä näyttävän
-kallion varjo. Raoul vapisi. Hän tunsi Haltiankallion ja sen pienen
-lähteen, joka siitä lirisi ja sen jylhän laakson, missä Fériasin joki
-virtasi. Muutaman tähden heikot säteet tunkeutuivat lehväin lävitse,
-kimaltelivat suloisesti lähteen vedessä, ja vesipisarat, jotka siitä
-toinen toisensa perästä valuivat, synnyttivät kirkasta ja surumielistä
-ääntä, joka vaan näytti lisäävän tämän erämaan hiljaisuutta:
-
-Sibylla silmäili hitaasti lähdettä ja sen ympäristöä.
-
--- Täällä, hän sanoi vihdoin puoliääneen, olen tahtonut sanoa teille
-hyvästi... Raoul. Antakaa mulle anteeksi vielä tämä heikkouteni. Minä
-olen lapsi kaikkine järkineni... Kun teidät täällä ensikerran näin,
-muistatteko sitä?... oli kevät ja suloinen päivänpaiste... Mutta nyt...
-on syksy ja yö!...
-
-Hän lausui nämä sanat ikäänkuin houraillen ja vaikeni äkkiä; sitten hän
-kääntyi, kumartui kalliota vasten ja alkoi, kätkien kasvonsa käsiinsä
-ja kosteaan sammaleen, joka peitti kallion seiniä, katkerasti itkeä.
-
-Raoul katseli liikahtamatta ja ikäänkuin kivettyneenä tätä suloista
-olentoa, joka itki varjossa ja joka enemmän kuin koskaan ennen
-näytti olevan tämän yksinäisen paikan surumielinen haltiatar; sitten
-hän lähestyi nuorta tyttöä hitaasti parin askeleen päähän ja sanoi
-hiljaisella ja liikuttavalla äänellä:
-
--- Sibylla, oi kuinka julmaa leikkiä pidätte minun kanssani... ja
-itsenne kanssa! minkä rikoksen teette Jumalanne ja hyveittenne
-nimessä!... Me rakastamme toisiamme niin, ettei koskaan kaksi olentoa
-maanpäällä ole niin toisiaan rakastanut... Te itkette, ja minun
-sydämeni on ruhjottuna... Me olemme vapaat... me voimme saada toinen
-toisemme... onni on meidän käsissämme, ja te hylkäätte sen... te ette
-siitä huoli!... Minkä tähden? Tuskin sitä itsekään tiedätte, onneton
-lapsi!
-
--- Raoul, hän sanoi ja hänen äänensä oli jälleen saanut entisen ylpeän
-painon, minä hylkään tämän onnen, koska se olisi valhe, koska emme
-olisikaan todella yhdistetyt... koska tahdon olla siten rakastettu kuin
-itsekin rakastan... ja kosk'ei muu ole kestäväistä, kuin mikä perustuu
-siihen!
-
-Sitten hän osotti taivasta ja jatkoi lempeämmin:
-
--- Ah, minä tiedän kyllä, että te kärsitte, ja minä tahtoisin
-polvillani pyytää teiltä anteeksi, että saatan teille niin suurta
-tuskaa;... mutta näettehän, että itsekin kärsin... kenties vähemmin
-kuin te... sillä minä toivon teidät vielä tapaavani... Niin, minä
-toivon sitä lujasti Raoul... minä olen siitä varma!... Hyvästi!
-
-Raoul laski kätensä Sibyllan hänelle ojentamaan käteen, jonka jälkeen
-nuori tyttö lähti nopeasti pois.
-
-Muutaman askelen päästä hän näki hänen pysähtyvän, nojautuvan erästä
-polun syrjässä olevaa puuta vastaan ja äännähtävän:
-
--- Minä en näe enää! Raoul juoksi hänen luoksensa.
-
--- Tarttukaa käsivarteeni!... Älkää pelätkö minua... ei sanaakaan enää,
-ei mitään pyyntöjä... sillä teidän tulee palata kotiin, ettekä saata
-sitä yksinänne tehdä!...
-
-Hän tunsi Sibyllan vapisevan ja hänen vaippansa oli yön kosteudessa
-ihan kastunut. Hän ei sanonut mitään, nojautui Raoul'in käsivarteen ja
-alkoi vaivoin astua rinnettä, joka ympäröi kalliota. Vähitellen hänen
-askelensa kävivät vakavammiksi, mutta hän piti päätänsä yhä alaspäin
-nojautuneena, pitämättä väliä mistään ja antautuen kokonaan sen
-käsivarren huostaan, joka häntä ohjasi.
-
-Neljännestunnin kaluttua pysähtyi Raoul äkkiä ja saattoi hänet
-heräämään. Sibylla loi hämmästyneen katseen ympärillensä ja huudahti:
-
--- Jumalani! enhän tunne tätä paikkaa, en näe, en tiedä, missä olen!
-Tämä sumu peittää kaikki... Tiedättekö varmaan olevanne oikealla tiellä?
-
--- Tähän asti olen luullut olevani; mutta nyt olen hämmentynyt, minä
-tunnustan sen... Ei näe kahta askelta edemmäksi!
-
-Niinkuin usein tapahtuu keskiyön vaiheilla näillä seuduin ja tähän
-vuoden aikaan, oli läheisistä rämeistä äkkiä noussut paksua sumua.
-Se oli ensin pienempinä pilvinä kierrellyt metsän reunoja mutta oli
-sitten tunkeutunut joka paikkaan sen sisällekin. Se antoi metsälle
-oudon, haaveellisen muodon ja näytti muodostavan puitten varjoon
-läpipääsemättömän muurin.
-
-Neiti de Férias näytti kokoavan koko kylmäverisyytensä ja kysyi
-Raoul'ilta, mitä suuntaa he olivat kulkeneet; sitten hän viivytteli
-ja mietti hetkisen sekä alkoi nopeasti kulkea samaa tietä. Hän
-luuli muutaman minutin kuluttua eksyvänsä yhä enemmän. Hän arveli
-silloin olevan parasta uudestaan palata Haltiankalliolle, koska hän
-luuli kerran tänne saavuttuansa voivansa tarkemmin määrätä matkan
-suunnan. He koettivat siis löytää vanhoja jälkiänsä, mutta turhaan.
-Heidät oli vallannut se omituinen häiriötila, johon joutuu, kun
-meidän luonnolliset oppaamme meidät pettävät. Sibylla luuli väliin
-huomaavansa, että he olivat joutuneet puiston ulkopuolelle sen jatkona
-olevaan metsään, jonka äärimmäiset liepeet ulettuivat meren rannalle
-asti.
-
-He jatkoivat kumminkin kuumeentapaisella vauhdilla kulkuansa ja
-päättivät käydä suoraan eteenpäin. Melkein joka askel oli heidän
-tiellänsä kaatuneita puun runkoja tai tiheitä pensaikkoja. He kulkivat
-ylös ja alas jyrkkiä mäenrinteitä ja joutuivat usein rämeisiin
-notkelmiin, joissa heidän jalkansa vajosi mutaan. Väliin he pysähtyivät
-lyhyesti neuvottelemaan. Pelon huudahduksia ja katkonaisia sanoja
-pääsi, vaikka harvoin Sibyllan huulilta:
-
--- Jumalani, kuinka minua rankaistaan!... Mitä he ajattelevat?... He
-kun rakastavat minua niin suuresti, ja jotka minä olen unohtanut,
-kuinka levottomia he lienevät!
-
-Hän istahti hetkiseksi, jaksamatta kauvemmaksi; mutta pian hän taas
-vilusta väristen alkoi astua kovemmin eteenpäin.
-
-Raoul oli epätoivossa. Hän oli enimmäkseen ääneti. Sibyllaa hän
-tuki suonen vedontapaisella innolla ja osotti hänelle äidillistä
-huolta ja lempeyttä. Olipa hän vastuksesta huolimatta nostanut hänet
-käsivarsillensa kuin lapsen ja kantanut hänet erään rämeisen kohdan
-poikki, johon hän itsekin vajosi polviaan myöten.
-
-Kaksi pitkää tuntia olivat he siten harhailleet metsässä, yön ja sumun
-keskellä, kun he näkivät epäselvästi edessänsä korkean metsäisen
-vuoren. Molemmat huomasivat silloin yht'aikaa, että heidän epätoivoinen
-käyntinsä oli vienyt heidät aivan metsän loppuun, meren rannalle.
-Vaikka he olivatkin pitkän matkan päässä linnasta, niin meren läheisyys
-oli heille kumminkin takauksena, että he nyt löytäisivät oikean tien.
-Sibylla alkoi tämän havainnon johdosta innostuneena kiivetä nopeasti,
-melkein iloisesti mäen rinnettä ylös; mutta kun he saapuivat huipulle
-ja vihdoinkin pääsivät metsän pimeydestä, hän horjahti hervottomana ja
-hänen päänsä nojautui Raoul'in rinnalle. Hän mainitsi hellästi hänen
-nimeänsä:
-
--- Sibylla!
-
-Hän ei vastannut.
-
-Sill'aikaa kun Raoul jäljellä olevilla voimillansa tuki Sibyllaa,
-hän silmäili toivotonna ympärillensä. Yht'äkkiä hänen kasvonsa
-kirkastuivat; hän huomasi muutaman askelen päässä rannalla matalan,
-rappeutuneen majan, jonka hän heti tunsi; valo kiilsi kojun muutamista
-raoista ja loisti läpi sumun. Raoul korotti äänensä ja huusi:
-
--- Jacques, Jacques! tänne! Täällä on neiti Sibylla! Tule pian!
-
-Hän kuuli jonkun lähestyvän nopein askelin ja Jacques Féray ilmaantui
-sumusta.
-
--- Voi kunnon ystävä! Raoul jatkoi mielenhäiriötä ilmaisevalla
-äänellä, kuinka olen iloinen sinut löytäessäni! En enää tiennyt,
-olinko ollenkaan maailmassa. Tällaista yötä!... Niinkuin näet, hän on
-sairas!... Laita pian tulta!
-
--- Minulla on tuli, vastasi Jacques Féray, jota ei mikään
-hämmästyttänyt. Tulkaa!
-
-Raoul kantoi Sibyllaa käsivarsillansa ja astui hullun jäljestä hänen
-majaansa. Eräässä nurkassa paloi pieni tuli kahden kiven välissä,
-jotka olivat lieden asemasta. Jacques heitti siihen lisää risuja ja
-niistä syntynyt leimuava valkea loi omituisen iloista valoa kojun
-rappeutuneille seinille. Raoul laski taintuneen tytön jaloillensa tulen
-edustalle ja sanoi kannattaen häntä yhä seisomassa:
-
--- Mene pian, Jacques, etsimään kanervia ja lehtiä... niin paljon kuin
-saat!
-
-Jacques lähti ja toi useampia kertoja kanervia ja lehtiä, niin että
-kojun lattia niistä piankin täyttyi. Niistä Raoul muodosti vuoteen ja
-laski Sibyllan sille. Tuokion kuluttua tyttö huokasi ja avasi silmänsä.
-Nähdessään Raoul'in olevan kumartuneena hänen ylitsensä, hän hymyili;
-sitten hän sanoi hämmästyneenä:
-
--- Missä olemme?
-
--- Ystävänne Jacques Féray'n luona, hän vastasi. Älkää pelätkö enää
-mitään. Tointukaa... Minä lähetän hänet heti linnaan, jahka sumu vähän
-hälvenee. Asettukaa lepäämään ja koettakaa nukkua. Minä valvon luonanne.
-
--- Niin... Minä olen hyvin väsyksissä! Huomatessansa Jacques'in hellän
-ja levottoman katseen hän sanoi heikolla äänellä:
-
--- Terve, Jacques hyvä!
-
-Sitten hän jatkoi kääntyen tuleen päin:
-
--- Minun on vilu, mutta tämä tuntuu niin hyvältä! Hänen silmänsä
-sulkeutuivat, hänen päänsä vaipui kanervaiselle pään-alukselle ja hän
-nukkui.
-
-Raoul viittasi käskevällä silmäyksellä Jacques'ia olemaan hiljaa,
-mutta tämä luuli, että hän määräsi hänet menemään ulos, ja hiipi
-äänettä nurmelle virumaan muutaman askelen päähän majasta. Vähän
-sen jälkeen hän alkoi laulaa kauniilla ja soinnukkaalla äänellänsä
-erästä niistä surumielisistä sävelistä, joita hän oli merimiehenä
-ollessansa laulellut vahdissa laivan kannella ja joita hän usein oli
-hyräillyt pienen tyttärensä kehdon ääressä. Raoul, joka oli istuutunut
-toiselle lieden kivistä ja nojautunut yli nukkuvan Sibyllan, kuunteli
-liikutettuna tätä laulua, joka tässä tilaisuudessa ilmaisi ääretöntä
-surumielisyyttä. Tuon tuostakin hän loi levottoman katseen rannikolle
-avonaisesta ovesta: hän tuli iloiseksi huomatessaan sumun vähän
-hälventyneen. Hän kirjoitti muutamia riviä muistikirjansa lehdelle:
-hän ilmoitti hra de Férias'ille yön tapaukset ja mainitsi varovaisesti
-Sibyllan tilaa. Sitten hän astui majasta ja antoi lipun Jacques'in
-käteen ja käski häntä viemään se linnaan niin pian kuin vaan saattoi.
-Jacques lähti heti kiiruhtamaan nopein ja ikäänkuin heiluvin askelin,
-jotka olivat hänelle omituiset.
-
-Raoul palasi sitten takaisin majaan, häntä väsytti märissä
-vaatteissansa. Hän istuutui eräälle jakkaralle, joka oli Jacques'in
-koko irtaimisto. Sibylla nukkui yhä sikeästi. Hänen kasvojensa
-ympäri, joita tuli toisinaan kirkkaasti valaisi, muodostivat hänen
-huivinsa valkeat syrjät kauniit reunukset ja ne näyttivät hymyilevän;
-mutta niillä näkyi kumminkin jälkiä tämän kauhean yön vaivoista ja
-mielenliikutuksista. Nuoren tytön silmiä ympäröi sinervä kaari; hänen
-lumivalkeille kasvoillensa oli äkkiä noussut puna ja hänen rintansa
-sekä sille asetetut kätensä kohoilivat nopeasti hänen hengityksensä
-mukaan.
-
-Raoul istui useampia tuntia liikahtamatta paikallansa ja kääntämättä
-silmiänsä tästä suloisesta kuvasta, jonka puhdas kauneus saattoi hänet
-ajattelemaan nuoria kristittyjä marttyyriä. Mitä kauhein pelko valtasi
-hänen mielensä. Mikä nyt liikkui hänen jo kauvan sitten runnellussa
-sielussansa tämän surumielisen katselemisensa aikana, sitä hän tuskin
-itsekään saattoi sanoa: -- on tunteita, tuskia, toivomuksia, valon
-väläyksiä, jotka tunkeutuvat niin syvälle ihmissydämeen, ett'eivät
-sanat sinne saakka uletu. -- Yht'äkkiä hän vavahti, hänen silmänsä
-kostuivat, hän laskeutui polvillensa otsa käännettynä kohti taivasta,
-ja oli selvä että hän rukoili.
-
-Pieni rahina herätti hänet tuokion kuluttua hänen hartaudestansa.
-Sibylla oli noussut istumaan lehtivuoteellansa ja katseli häntä
-säteilevin silmin:
-
--- Raoul... hän sammalsi kokoon puristetuin käsin ja ikäänkuin
-epäillen, te rukoilette?
-
-Raoul tarttui hänen molempiin käsiinsä ja huudahti innokkaasti:
-
--- Niin, Sibylla, minä rukoilen! minä uskon!... minä uskon, ett'ei ole
-mitään totta maailmassa paitse että te olette kuolematon enkeli!
-
-Kyyneltulva irtautui hänen sydämestänsä tätä sanoessansa. -- Sibylla
-oli laskeutunut takaisin vuoteellensa ikäänkuin taivaallisen ilon
-valtaamana; ihastuksen hymy saattoi hänen huulensa avautumaan ja
-hänen säteilevät silmänsä olivat kiinnitetyt Raoul'in silmiin, joista
-äänettömät kyynelet vuosivat. Nuori tyttö, ollen liiaksi liikutettuna
-voidaksensa puhua, teki sanomatonta suloutta ja hellyyttä ilmaisevan
-liikkeen; hän veti pois näitten pyhäin kyynelten kostuttaman kätensä ja
-suuteli sitä.
-
-Aamunkoiton himmeä valo alkoi silloin tunkeutua majaan. Rannalta
-kuului epäselvää puhetta ja kiiruhtavain askelten ääntä. Samassa
-ilmaantuivat hra ja rouva de Férias ovelle; miss O'Neil oli heidän
-seurassansa. -- Sill'aikaa kun markiisitar ja Irlannitar osottivat
-Sibyllalle hyväilyänsä ja rakkauttansa ja ahdistivat häntä levottomilla
-kysymyksillänsä, hra de Férias vaihtoi Raoul'in kanssa muutamia
-pikaisia sanoja.
-
--- Lapsi raukkani! hän sanoi vihdoin, rakas lapsi raukkani!...
-
-Ja hän syleili häntä liikutettuna.
-
--- Jaksatko kävellä, luuletko voivasi? Tahdotko että sinut kannetaan?
-vaunut ovat alhaalla rannassa... Auttakaa minua, herra.
-
-Sibylla kohosi istumaan hiukan vaivalloisesti ja nousi sitten seisomaan.
-
--- Oh, kyllä jaksan käydä! hän sanoi iloisesti. Olen täydellisesti
-tointunut... ja jaksaisin käydä vaikka maailman ääriin!
-
-Hän loi silmäyksen Raoul'iin ja lähti, nojaten iso-isänsä käsivarteen-,
-majasta.
-
-Kun he astuivat pitkin rannikkoa päästäksensä polulle, joka vei
-kallioitten lomitse alas tielle, alkoi päivä juuri koittaa ja aurinko
-pujahti äkkiä esiin aalloista kuin kirkas kultapallo.
-
-Sibylla pysähtyi hetkeksi ikäänkuin sen valon häikäisemänä, sitten
-hän kääntyi Raoul'iin päin, joka tuli hänen jäljestänsä, ja osotti
-sanomatta mitään sormellansa säteilevää taivaanrantaa. Kun he saapuivat
-tielle, hän kääntyi vielä kerran:
-
--- Tulettehan meidän kanssamme, vai kuinka?
-
-Hänen äänensä oli niin rauhallinen ja soinnukas, hänen silmänsä niin
-hymyilevät ja hänen käyntinsä niin kepeä, että Raoul tunsi vähitellen
-katoavan sen pelon, joka oli alkanut häntä hirveästi vaivata. Hänkin
-sanoi sentähden melkein iloisella äänellä:
-
--- En, minä olisin vaan vaivaksi. Muuten minulla, on varsin lyhyt tie
-kumpujen yli, ja käveleminen minulle tekee hyvää, sillä olen melkein
-jähmetyksissä. Mutta pian tavataan... ja älkää epäilkö mitään minun
-suhteeni!...
-
-Sibylla ojensi hänelle kätensä ja katosi pian tien polvekkeessa
-Raoul'in näkyvistä. Hän lähti kiiruhtamaan kohti kylää ja saapui
-puolen tunnin kuluttua pappilaan. Hän hämmästyi huomatessansa portilla
-olevan niitten vaunujen, jotka olivat vieneet Sibyllan. Hän sai pian
-eräältä palvelijalta tietää, että Sibylla oli tullut niin kipeäksi,
-ett'ei häntä voitu kuljettaa kauemmaksi. Markiisi riensi häntä vastaan
-epätoivo kasvoilla. Sibylla oli sairastunut kovaan kuumeesen, hän
-houraili. -- He neuvottelivat yhdessä hetkisen ja vähän sen jälkeen
-hra de Chalys astui vaunuihin. Hän vaihtoi linnassa hevosia ja lähti
-------:n kaupunkiin, joka oli seitsemän penikulman päässä Férias'ista,
-hakemaan avuksi erästä lääkäriä, joka oli saavuttanut hiukan mainetta
-niillä seuduin. Markiisi oli sitä paitse pyytänyt häntä kutsumaan
-lääkäriä Pariisista. ------:n kaupungissa ei ollut telegrafiasemaa
-ja Raoul'in täytyi ajaa lähimmälle pysäyspaikalle, kahden penikulman
-päähän sieltä, toimittamaan sähkösanomaa perille.
-
-Kaikki tämä sekä matkan vaikeudet veivät häneltä päivän ja kello oli
-noin kuusi illalla, kun hän saapui pappilaan, sekä ruumis että sielu
-väsymyksen, kärsimättömyyden ja levottomuuden runtelemina.
-
-Kun hän astui puutarhaan, niin hän kohtasi lääkärin, jota hän oli
-aamulla käynyt hakemassa ja joka käveli hitain askelin ja huolestunein
-kasvoin.
-
--- Miten on laita herra? Raoul kysyi.
-
--- Se on vaarallinen kuume, joka on tullut kastumisesta ja
-vilustumisesta... liialliset mielenliikutukset ja sitten tuo sumussa ja
-suossa vietetty yö...
-
--- Onko vaara tarjona?
-
--- Hyvin suuri.
-
--- Oi herra... pelastakaa hänet!
-
--- Voitte olla varma, herra, ett'en lyö laimin mitään... Jos hän
-kestää ensi kohtauksen, saattaa toivoa...; mutta tämä kohtaus on ollut
-kauhea... Nyt se jo alkaa tyyntyä;... hän ei valita enää... Saamme
-nähdä!
-
-Rouva de Férias ja miss O'Neil ilmaantuivat huoneen ovelle. Hän
-juoksi heidän luoksensa. Molemmat tarttuivat hänen käsiinsä sanaakaan
-virkkamatta.
-
-Oi, rouva! Oi taivaan Jumala!... te ette sano minulle mitään?
-
--- Hän on hiukan parempi, markiisitar sopersi.
-
--- Oi, kuinka onneton olen!
-
--- Ei, herra, ei... tointukaa. Hän on kertonut meille kaikki tänä
-aamuna... Me emme moiti teitä laisinkaan... Se on meille yhteinen
-onnettomuus. Me toivomme muuten taas vähän.
-
-Hra de Férias'in ääni kuului portailta.
-
--- Louise! hän sanoi, tahdotko tulla?
-
-Molemmat naiset menivät heti ja lääkäri seurasi heitä.
-
-Jäätyänsä yksiksensä hra de Chalys astui muutaman askelen painaen
-kättänsä vasten polttavata otsaansa ja pysähtyi sitten kuuntelemaan.
-Mitään ääntä ei tullut hänen korvaansa. Rauhallinen ja surumielinen
-äänettömyys vallitsi pienen puutarhan ympäristössä, joka jo alkoi
-peittyä iltahämärän varjoon.
-
-Tyynnyttääksensä aatostensa tavatonta kiihkeyttä hän lähti ja käveli
-hetkisen tiellä portin edustalla. Yht'äkkiä hän alkoi kiivetä ylös
-mäkeä, kulki kirkkopihan poikki ja astui kirkkoon. Kun hän näki seinäin
-ja kupukaton puolivalmiit maalaukset, muistot niin monista toiveista
-ja onnellisista hetkistä, kirkon puolihämärässä, niin hän tunsi tuskan
-ahdistavan rintaansa. Hän veti suonenvedon tapaisesti kätensä kokoon,
-heittäytyi polvillensa kivilattialle ja painaen otsaansa vasten
-alttarin portaita, hän alkoi hillittömästi nyyhkiä.
-
-Hän oli tässä asennossa itkien ja rukoillen, kun eräs käsi kosketti
-häntä olkapäähän; hän nousi seisomaan: abotti Renaud oli hänen
-edessänsä kalpeana ja ääneti. Raoul tarttui hänen käteensä ja sanoi
-katsoen häntä silmiin:
-
--- Ah, isä, mitä tulette sanomaan?... Säästäkää minua isä! Eihän hän
-ole kuollut? sanokaa!... Eihän? Oi, minä rukoilen teitä!... Jumalani!
-mitä tekisin maailmassa?... Hän ei ole kuollut... Älkää sanoko minulle,
-että hän on kuollut... minä pyydän, minä rukoilen teitä sitä sanomasta!
-
-Ja hän heittäytyi polvilleen papin eteen melkein houreen tapaisessa
-mielenkiihkossa.
-
-Vanhus nosti hänet ylös.
-
--- Ystäväni... rauhoittukaa... ajatelkaa Jumalaa! Tulkaa, hän kutsuu
-teitä?
-
--- Kutsuu minua?
-
-Hän loi häneen vielä kysyvän ja tuskaa ilmaisevan silmäyksen ja
-nähdessään kirkkoherran huulten vavahtelevan hän seurasi häntä äänettä.
-Kun he astuivat ylös pappilan ahtaita portaita, niin he tapasivat
-lääkärin, joka tarttui ohi mennessänsä Raoul'in käteen.
-
--- Olkaa mies, herra! hän sanoi hänelle.
-
-He astuivat sitten siihen pieneen huoneesen, joka oli ollut Raoul'in
-hallussa. Tänne oli Sibylla sijoitettu. -- Markiisi, markiisitar ja
-miss O'Neil seisoivat vuoteen pääpuolessa: heidän kasvonsa, joissa
-näkyi jälkiä kyyneleistä, olivat vakavat ja tyynet. Raoul'in ensi
-katse kohtasi Sibyllan suuret siniset silmät, jotka olivat levottomina
-kääntyneet huoneen oveen päin, mutta jotka kirkastuivat, kun hän tunsi
-hänet. Raoul lähestyi vuodetta: Sibyllan kasvot, joita ympäröivät hänen
-hajanaiset valkeat hiuksensa, ilmaisivat sellaista rauhallisuutta,
-suloisuutta ja jonkinlaista iloa, että Raoul ensiksi alkoi toivoa
-paranemista. Hän nyykäytti hiukan päätänsä hymyillen Raoul'ille ja
-käänsi sitten heti silmänsä kirkkoherraan, joka astui esiin.
-
--- Herra, vanhus lausui hitaalla, juhlallisella äänellä, neiti de
-Férias olisi tänä viimeisenä hetkenä tahtonut tulla teihin yhdistetyksi
-avioliiton siunauksen kautta. Hän ei tiennyt, ja minun on täytynyt
-hänelle selittää, että minun velvollisuuteni oli kieltää siunausta
-sellaiselta yhdistykseltä; mutta minä teen kumminkin kaikki, mitä
-omatuntoni sallii, antaakseni tälle sydämelle... joka on niin suuresti
-teitä rakastanut... viimeisen lohdutuksen.
-
-Hän vaikeni hetkeksi ja lisäsi sitten:
-
--- Neiti de Férias on minulle sanonut, herra, että te jo otatte osaa
-hänen puhtaasen uskoonsa ja hänen ijankaikkisiin toiveihinsa?
-
--- Niin, herra, Raoul sanoi: -- ijäti! Ilon säde välähti Sibyllan
-kasvoille.
-
--- Vanhus mietti hetkisen ja sanoi:
-
--- Antakaa hänelle kätenne.
-
-Raoul laski hellästi kätensä Sibyllan käteen. Vanha pappi kohotti
-silloin kosteat silmänsä kohti taivasta ja puhkesi liikutetuin äänin
-näihin sanoihin:
-
--- Hyvyyden Jumala! Sinä tiedät, kuinka he ovat toisiansa
-rakastaneet... ja kuinka he ovat kärsineet!...
-
-Anna näitten kahden sielun, jotka niin hyvin ovat ansainneet toinen
-toisensa ja jotka Sinä nyt erotat, kerran tulla yhdistetyiksi
-ijankaikkisuudessa!... Siunaa se lupaus, jonka heille siitä nimessäsi
-annan... Tapahtukoon niin!
-
-Nyyhkytysten ääntä kuului huoneessa vanhan papin lopettaessa
-rukouksensa, eikä hän itsekään saattanut pidättää kyyneleitään.
-Sibylla yksinään ei itkenyt: hänen otsaansa ja hänen silmiänsä
-näytti valaisevan kirkas loiste. -- Hetkisen kuluttua hän viittasi
-kirkkoherraa silmäyksellänsä; hän kumartui pään-aluksen yli; Sibylla
-näytti sanovan hänelle jotakin hiljaa ja ikään kuin arasti.
-
--- Herra, hän sanoi Raoul'ille noustuansa, syleilkää häntä. Raoul
-kumartui alas ja painoi vapisevat huulensa nuoren tytön otsalle ja
-hiuksille. Lapsi paran poskille levisi äkkiä vieno puna; hän loi
-Raoul'iin ääretöntä hellyyttä ja suloutta ilmaisevan katseen, sitten
-vieno puna katosi äkkiä hänen poskiltansa, niinkuin henkäys olisi sen
-vienyt; hän vaaleni kuolonkalpeaksi, hänen pitkien silmäripsiensä
-varjo aleni, hänen huulensa avautuivat vähän, ja hänen muuttumatoin
-kauneutensa kiintyi tähän säteilevään liikkumattomuuteen. -- Itse
-kuolemakin näytti kunnioittaneen häntä hänet viedessänsä. -- -- --
-
-Nykyään on kolme valkoista hautapatsasta rannikon pienessä kalmistossa.
-Valkoisimmassa niistä, jonka marmoria usein peittää metsäkukista tehdyt
-seppeleet, on tämä yksinkertainen kirjoitus: "Sibylla Anna de Sérias.
--- Yhdeksäntoista vuotta vanha". -- Ja alempana: "_In aeternum_!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aina siitä pitäin, kun tämän kertomuksen viimeiset tapaukset
-tapahtuivat, kreivi Raoul de Chalys asuu Férias'in linnassa. Noudattaen
-Sibyllan tahtoa ja molempain vanhusten toivoa, jotka nimittävät häntä
-pojaksensa, hän ei lähde sieltä enää koskaan. Hän näyttää samalla
-perineen myöskin neiti de Férias'in hyveet. Seudun asukkaat, jotka
-nauttivat hänen suurta hyväntekeväisyyttänsä, osottavat tälle nuorelle,
-synkälle, vakavalle ja hurskaalle miehelle melkein taikauskon tapaista
-kunnioitusta. Tuskin he tietävät hänen nimeänsäkään. He sanovat häntä
-"neidin sulhaseksi".
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SIBYLLA***
-
-
-******* This file should be named 63691-8.txt or 63691-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/3/6/9/63691
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/63691-8.zip b/old/63691-8.zip
deleted file mode 100644
index 13e9412..0000000
--- a/old/63691-8.zip
+++ /dev/null