diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63425-8.txt | 3946 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63425-8.zip | bin | 83380 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3946 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..8e7283b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #63425 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63425) diff --git a/old/63425-8.txt b/old/63425-8.txt deleted file mode 100644 index 203e73d..0000000 --- a/old/63425-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3946 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Leipä ja laulu, by Larin-Kyösti - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Leipä ja laulu - Kokoelma kertomuksia ja taruja - -Author: Larin-Kyösti - -Release Date: October 10, 2020 [EBook #63425] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEIPÄ JA LAULU *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -LEIPÄ JA LAULU - -Kokoelma kertomuksia ja taruja - - -Kirj. - -LARIN-KYÖSTI - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1905. - - - - - - - Sensuurin hyväksymä, Helsingissä 28 p. huhtik. 1905. - - - -SISÄLLYS: - -I. - -Leipä ja laulu -Kotiutunut -Hyppy-Sohvin uhri -Salapolttajat -Vanha Lemminkäinen -Epra ja Laukki. - -II. - -Inehmo ja sammal -Inkeri ja Yrjänä ritari -Ahasveruksen lepopäivä -Keira ja Svakko -Uudenvuoden uni -Paholaisen soitto -Pyhäsaaren tarina. - - - - - - -I. - - - - -LEIPÄ JA LAULU. - - -Oli heleä heinäkuun päivä, sellainen sinisen hopeainen poutapäivä, -jolloin pääskyset tirskuen ja siperrellen lentelevät korkealla ilmassa, -kun vesi on maitotyyni ja hyttyset suurissa parvissa suurien puiden -vihreässä hämärässä hymisevät häälaulujaan. Kylässä oli kuin kuollutta, -ei savu kiertänyt tiilipiipuista eikä lasten naurua kuulunut kujalta. -Joella mutavedessä molskien, rapaa heittäen ja luikaten se pieni kansa -kaaresti ja muu väki oli ulkotöissä heinänkorjuulla viheriän vipevillä -niituilla. Varis purjehti raukeasti vaakkuen yli metsäsaaren, -maantieltä ei kuulunut kärrien tärinää, metsänranta oli helteinen ja -kullankeltainen pihka venyi oksalta oksalle alas ja tippui kuusen -juurella kuhisevaan viholaispesään. Ne ahkerat, ruskeat korrenvetäjät -kokoontuivat sen pihkapisareen ympärille, tarttuivat peräpuolestaan -siihen, pyllistelivät ja pyristelivät ihan ihmeekseen. - -Ihan siinä lähellä metsän siimeksessä maantien notkossa puolilahon, -harmaan virstantolpan alla ojanreunalla istui Vehnäs-Ville, se sama -Vehnäs-Ville, joka talvisin kävi hakkuutöissä mutta näin suvista aikaa -mustalaisen tavoin kulki joutokengissä ja kaupusteli kylillä -vehnäsiään. Hän oli pieni ja pullea mies, hänen pienet taliset -porsaansilmänsä tarkistelivat tiukasti ympärilleen ja niissä oli -saituuden ilkeä ilme. Hän ojensi molemmat jalkansa suoriksi, pyyhki -takinhialla hien otsaltaan ja uihki rasvaisessa lämmössään. Huhuu, -miten se ilma painosti ja paahtoi sinne varjopaikkaankin! Hän katseli -pilvetöntä taivasta hehkevien kuusenoksien ohitse, katseli pitkin -saapasvarsiaan ja heitti niistä sivukatseen vehniäsvasuunsa. Suloisesti -hiveli hänen sieraimiaan jauhoisten, tuoreiden vehnästen haju ja hän -hymähteli itsekseen. Olihan hän taas vetänyt nenästä sitä kirkonkylän -leipurimuoria, sitä hössähtänyttä Heta-muoria, jonka vanhaan päähän -eivät konstikkaat numerot oikein osavasti mahtuneet. Hän veti -taskustaan kuluneen tupakkimassinsa, jossa hän säilytteli -kuparirahojaan, hopearahat hän aina solmi kiinteään solmuun -punaraitaisen nenäliinansa kulmaan. -- Tupakkaa ei hän rasinnut polttaa -kuin harvoin, miesten tupakoidessa kiskoi hän salaa keuhkoihinsa muiden -pöllyttämiä ilmahaikuja. -- Hän alkoi laskea rahojaan. Kili, kali, -soivat ne hänen korvissaan ja sydänalansa hytkähti mielihyvästä. Karin -kankaalla kulkevan karjan kellot toistivat: kili, kali, ja kylästä -ruokakello säesti: kil, kal, kili, kali. Ja hänen mielestänsä välkähti -ilmassa valkoisia hopearahoja ja hänestä tuntui kuin hämärässä metsässä -hänen takanansa suon ympäri olisi rämpinyt iso, rikas jättiläinen, joka -kaivoi aarteitaan ja hyräili: kil, kal, kili, kali, vaskiraha, -kultasali! -- Hänen porsaansilmänsä kiilsivät innosta, hän laski ja -laski. Eihän siinä massissa suuren suuria summia ollut, mutta sen -sijaan oli kultaista tavaraa pärekoppa täynnä ja heinätalkoihin, tuonne -kylän kulmille hän sen kantaisi ja rahaksi muuttaisi. Menisi se, menisi -kaljan höysteeksi suun täytteeksi nuorelle heinäväelle, ja valkoiset -kolikot kilahtaisivat hänen massinsa mustaan pohjaan. - -Hän oli niin vaipunut kultaisiin mielikuviinsa, ettei hän huomannut -varjoa, mikä tien alta valahti ahteelle. Maantien tomu, joka äsken oli -hienona nuuskajauhona levännyt tiellä, pöllähti savuna ilmaan, ja sen -seasta astua viiputti pitkä miehen koikale. Luisevat pitkät kädet -heilahtelivat hänen kupeillaan kuin vanhan kaappikellon puntarit. Hän -tulla koikkelehti hyräillen itsekseen, ja polvet notkahtelivat. -- Jo -kuuli Vehnäs-Ville jalan töminän, solahutti nopealla käden liikkeellä -tupakkimassin taskuunsa ja tarttui vaistomaisesti vehnävasuunsa. Jo -tunsi hän hyräilevän äänen, ja hän siristi silmiään, tahtomattaan hän -yskäsi, ja siinä yskässä oli salattua vihaa. Hänen edessään seisoi -Saksa, se tuhattaikuri, kellojenkorjaaja, ilmatietäjä ja kaivopaikan -tuntija. Oikea suupielensä oli naurun mareessa, ja sarkatakin kaikki -taskut olivat lauluvihkosia täynnä, sillä Saksa oli pää-ammatiltaan -arkkiveisun tekijä. - -Saksa oli hiukan hupaisella tuulella, paiskasi reippaasti Villelle -kättä ja tokasi: - -"Kas, kas, sano Kaskas, täälläkös se taikinaherra hyttysille vehnäsiään -syöttelee, vai?" - -"No mistä se _arkkipiispa_ pyyhkäsee?" - -"Kirkolta tulin saarnaamasta ja toin osan kollehtiani pyhien leipien -kauppiaalle." - -"Vai että vallan kirkolta käsin...?" - -"Niin. Katsos kahta suutarinmarkkaa, jotka sain viidestä laulusta! -Eikös sormias kutittele, sinä ylimmäinen leipuri?" - -Saksa silitteli veitikkamaisen hellästi rahojaan ja tyrkytti niitä -pilanpäin Vehnäs-Villelle. - -"Eikös kelpaa sentään tämä lauluvirka, häh?" - -"Kelpaa, kelpaa, mutta eihän ihminen elä pelkästään laulusta ja -ilmasta." - -"Ilmasta? Hengenruokaa! Mitä sinä vetelet? Ilmasta?" - -"Ilman aikojani vaan." - -"Laululla se tämä poika elelee eikä ole huolta huomisesta enempää kuin -tikanpojalla. Nakuttelen näitä arkinpätkiä ja niputtelen vähin muutakin -ja pystyssä pysyn, häh!" - -Vehnäs-Ville katseli mielihyvällä niitä Saksan rahoja ja ajatteli, että -saisivathan ne olla hänen massinsa pohjalla, vetelehtisivät muuten -tuhlarinretkillä viinan käsissä. Hän vilkutti viekkaasti silmillään ja -sanoi: - -"Annas kuulua, sinä laulumestari, laula sinä, joka osaat, minulle -vaivaiselle ei sitä lahjaa ole suotu!" - -Saksa lauleli mielellään. Hän kulki markkinoilla, nurkkatansseissa ja -kirkkomäellä, missä vaan oli nuorta kansaa koolla, eikä häntä kahta -kertaa tarvinnut pyytää. Hän vetäsi pinkan arkkilauluja povitaskustaan -ja siellä kilahteli ja läikähti jotain sen taskun pohjasta. -Vehnäs-Ville kuunteli sitä hörössä korvin. Saksa alkoi laulaa unisella -nenä-äänellä: - - Käki kankaalla kukkuu, - Joko kultani nukkuu... - -Unisesti vastasi metsä: nukkuu, kukkuu, ja taasen läikähti Saksan -povitaskun sisällys. Saksakin huomasi sen, yritti pysytellä hiljaa ja -lakkasi äkkiä laulamasta. Tämä oli hänen kauppakujeensa, hän ei -tavallisesti laulanut montaa värssyä; herättääkseen kuulijoissa -uteliasta ostohalua lauloi hän vain yhden tai kaksi värssyä. Hän -tarkasteli nyt sivultapäin kierolla silmällään Vehnäs-Villeä. Tämä -istui siinä vasunsa ääressä niin ulkokultaisena ja uskollisena kuin -koira. Suloinen valkoisen leivän tuoksu tunkeutui Saksan sieramiin. -"Siinä sinä istut kuin pataässä", ajatteli Saksa, "aina sinä olet minun -tielläni, aina sinä kuljet kompeinesi, missä minä laulua kaupalla -liikun. Leivälläsi sinä minulta leivän viet, vanha valehtelija sinä -olet, kitsas kitupiikki!" -- Ja Ville kuunteli Saksan povitaskun -lämmintä läikyntää ja mietti: "Olet se sinäkin mukamas, niitä Herran -pienimpiä, sinä olet mieronmaantien kyntäjä ja tyhjä laulajaruntti, -eikä sinun arkkiveisusi ole pennin arvoisia, leipä se miestä elättelee -eivätkä joutavat kujarenkutukset. Heittäisit jo jaarituksesi ja -ostaisit nyt vehnäsiä, senkin vanha vaivainen syntinen ja kierosilmä -kaakkuri!" -- Mutta Saksan aatokset pyörivät jo toisaalla, taasen hän -oli päivänpaisteisella tuulella ja hän tahtoi tänään mahtailla: - -"Annappas tänne, vehnäveli, kymmenellä pennillä jotain makosta ja -pehmeätä sieltä vasustasi!" - -"Rahalla aina saat!" - -Suu täynnä vehnäsiä puheli Saksa, ja kun leipä tarttui hänen kuivaan -kurkkuunsa, vetäsi hän hetken mietittyään pienen viinaputelin -povitaskustaan, katseli sitä kaikilta puolin herkästi ja varovasti ja -kulahutti osan suuhunsa. Vehnäs-Ville seurasi koiransilmillä kaikkia -Saksan liikkeitä. "Mitäs sinä suu auki töllistelet, ota kun saat ja -mielesi tekee!" - -Nopeasti nosti Ville pullon huulilleen ja otti siitä tavallista -pitemmän kulauksen ja laski sen vastahakoisesti käsistään. Nyt kun -Saksa mielestään oli ollut antelias ja ihmisystävällinen, vaati hän -arkkiveisu-taiteilijaturhamaisuudessaan, että Ville kuuntelisi hänen -uusimpia tekeleitään. - -"Kuules sinä vehnäveli, minulla on uus laulu taas, sellaista ei ole -vielä koskaan tehty!" - -"Sen minä kyllä uskon vaikkei se mikään uskonkappale ole", vastasi -Ville. - -"Se on oikea kultakappale, kiiltävä kuin Turkin keisarin -kruunaustimantti ja... Kuules koska sinä olet ymmärtäväinen mies, niin -annappas vielä vehnästä sama verta. Kaksisataa värssyä on minulla ihan -niinkuin valmiina, kuin isän hihasta minä niitä vaan pudistelen! -Suntion saunanlavolla maatessani minä ne jo tekasin, se Hilman ja Juhon -Imatranlaulu on minun lauluni rinnalla kuin hyttynen hevosen selässä. -Saksa lauleli taas unisella nenä-äänellään: - - "Fiiniä viiniä oli Hilmalla myöt, - kun vietimme Imatran rannalla yöt, - sun fliirum, sun flaarum, Hilma lauleli vaan - että sinustakos, Juho, minä sulhasen saan. - -"Ja sitte: - - "Hilma kaunihit kasvonsa fluurilla peit - ja rintaani vasten hän lepäämään heit - ja aurinkon säteet ne kuumotti niin, - ett' tarvittiin aurinkonvarjostin siin." - -"No miltäs se sinun oma laulusi kuuluu?", mairitteli Vehnäs-Ville ja -siirsi vasunsa lähemmäksi Saksaa. - -"Kuuluu, sanot? Miltäs se kuuluu? Eipäs sitä niin vaan kuuluteta." - -"Kuuluttaa se joskus arkkipiispakin, kun päälukkari laulaa", pisteli -Ville. - -"Katsos sinä puplikaani, se laulu on vasta päässäni", sopersi Saksa. - -"Päässäsi? Sinä puhut arvoituksien ja tunnusmerkkien kautta." - -"Niin, katsos sinä tätä päätä, ei se olekkaan mikään porsaanpää, sinne -mahtuu hevosia ja rattaita, markkinalystiä, suuria murhia, -ymmärrätkös?" - -"Ethän sinä vaan hengen murhaa tee", veisteli Vehnäs-Ville yhteen -leikkiin. - -"Hehee, sellainen jyväherra ja pikipaaveli kuin oletkin, et sinä -ymmärrä ylhäisen yskää. Katsos suntion poika se kirjoittaa minun -päähänpistoni, ymmärrätkös, ja sitte ne kaupungin painoherrat ja -ulosoppineet painattavat kuin tanssivia kärpäsiä valkoiselle paperille, -ymmärätkös? -- -- Annas vielä vehnästä!" - -Saksa söi ja maisteli ilolientä siinä ojan reunalla, antoipa -Villellekin ja ajatteli omiksi hyvikseen: vaikka sinä olet sellainen -porsas, johon eläimeen paholainen entisinä hyvinä aikoina taisi -tuppautua, saisit sinä sentään, senkin valkea juutalainen, ostaa -vastavuoroon minulta arkkilauluja, sehän on oikeus ja kohtuus -rehellisten kauppiaitten kesken. Äskeinen tuhlaaminen kaiveli myös -Saksan mieltä. Hän alkoi näytellä arkkiveisujaan ja levitteli niitä -päivän paisteessa. - -"Kuuleppas, tässäkin olisi oikea mestarilaulu, komeljanttarin pätkä ja -sinulle se sopisi, sopisi se, yksin kulkiessasi maantiellä sitä sun -laulella sopisi! Purpurin tahtiin se lauletaan näin ikään: - - "Taitava mies oli Ylitalon Heikki, - joka teki hongasta luikuripuun. - Kun tuli purpurin hyppi ja leikki, - niin siitäpä kimahteli soittajan suu, - musikantti, Muurilan Antti, - Rannan Pietilä, hoppastiu, - viulujansa pillien kanssa - vinguttavat, viu, viu, viu! - -"Kas sen laulun olen minä tehnyt!", huudahti Saksa. - -"Vie sun peijakas, onpas se rento laulu!", säesti Vehnäs-Ville ja tuli -tuikealle mielelle. - -"Eikös olekkin, ota ja lue!", sanoi Saksa ja hyräili: taitava mies -oli..., ja polki mättääseen korollaan. Vehnäs-Ville käänteli -joutotyökseen niitä lehtisiä, katseli kannesta että siinä oli: kaksi -kaunista laulua; kahisteli vastahakoisesti koko laulupinkkaa kuin ennen -aapistaan kinkerimatkoilla ja ajatteli sitä suurta syntiä ja surkeutta -sekä rahanhaaskausta, jos hän ne laulut ostaisi, niin... jos ostaisi, -no sitä hän ei tekisi unissaankaan. - -"Kyllä kelpaa se laulu, kymmenen penniä se vaan maksaa, nuotin opetan -vielä päällisiksi, etkä kauppojasi kadu... Annas vielä junttapullaa ja -otetaan samalla pieni puserrus!" - -Nyt oli putelista puristettu viimeinenkin pisara. Saksan kukkaro oli -tyhjä ja tympeäksi kävi hänen mielensä. Laiskasti yritti Saksa saada -kauppaa käymään, hän jollotteli: taitava mies oli..., ja Vehnäs-Villen -porsaansilmät vilkuilivat vältellen ja arasti: - -"Eihän tuota nyt tiedä", sanoi hän, "tuota noin... Vai että se on -vallan sinun oma tekemäsi", viekasteli hän. - -"Oma on, osta pois, tai ota tuo, jollei tämä jauhoherralle kelpaa!" - - En laula laaksossa turhasta - vaan laulan kauhiast murhasta. - -Pää kallella hyräili Saksa ja tuli jo nousuhutikkaan. - -"Häh, mitäs sinä töllistelet ikäänkuin kapan nauloja olisit niellyt, -eikös kelpaa, häh!" - -"Kelpaa, kelpaa, mutta minulla ei ole varoja." - -"No sinä silkonen käärme, missäs ne suutarinmarkat ovat, jotka äsken -minulta sait?" - -"Huonot ajat, huonot ajat, ei kannata vaikka kelpaiskin." - -"Vieköön sun kirjava piru, vai ei kannata! Mutta kannattaa sinun -mainiosti käydä toisten naurismaassa, kannattaa juoda toisen -viinatynnöristä, juoda, juoda että napa naukuu, niin, niin sinun -kannattaa aina, sillä sinua kannattaa itse paholainen tällä heikolla, -ijankaikkisella, yksiöisellä elämän jäällä, sillä sinä olet kiero ja -katala ja sinä olet juutalaisen sukua! -- Etkös nytkin tiennyt, että -kylässä oli talkoot... tiesit sinä, että minä olin tänne matkalla, jaa, -jaa, sus sentään, varo sinä kitsuri kinttujasi!" - -"Soh, soh, älähän nyt, on se maantie minuakin varten." - -"Niin onkin, kunhan kulkisit rehellisten ihmisten tavalla, mokomakin -mustalainen. Minä se leivon tässä, juuri tässä omassa pääpajassani, -mutta sinä et edes leivo viheliäisiä kakkujasi! Sinä kyhnystät ja -kynsistelet ja rahaa sinulla on pankissa, lempo ties, mistä ne kaikki -olet saanut." - -"Senkin isakotti! Älä sinä seivästele! Olis vierasmies kuulemassa, niin -Hämeen lujassa linnassa istuisit, senkin sekuli! Mikäs sinä luulet -olevasi! Nälkäherra ja ryypynriiviö kerjäläinen. Saunoissa ja ladoissa -sinä makaat, löysäläinen sinä olet, varo sinä kieltäsi muuten -siltavuoti nappaa sun syliinsä ja pistää rautaiset kintaat käsiisi. -Kyllä silloin laulat toista laulua, jota ei kirjoita suntion poika eikä -painata kirjanoppineet. Et leipääsi laula, omaa laiskuuttasi sinä -laulat ja kunnan niskoilla sinä lopulta lepäät." - -"Pidä nyt kiinni se pakanan leipälaukkusi, muuten... Katsoppas minua -porsaansilmilläsi suoraan silmiin, jos uskallat, älä häikäile -ollenkaan... Mistä sinä aina niitä jauhoja saat, niitä junttajauhoja, -kylissä sinusta puhutaan yhdenlaista kaikenlaista? Minä olen oma -herrani, ja oman köyhän, rehellisen leipäni syön minä hyvällä -omallatunnolla. En ole kerjäläinen enkä syöpäläinen. -- -- Oletkos, -hehhee, koputellut yöllä kauppiaan karjakon aitan ovelle, hehhee, sinä -siveä nuorukainen. Et sinä ole, et sinä ole, kiersit kauniisti toiseen -aittaan, siihen jauhoaittaan, ymmärrätkös!!" - -"Kies avita, mies, vastaatkos sanasi?" kivahti Vehnäs-Ville ja kavahti -pystyyn. - -"Vastaan, vastaan, vaikka sata kertaa; jauhovaras sinä olet, pahalle -olet sielusi myynyt, sille pitkälle irvistävälle sarvipää kitupiikille. -Jauhovaras!" - -Vehnäs-Ville oli kiukusta tulipunainen ja hänen tuliset, pienet -silmänsä pyörivät pelotellen. Saksa oli kalpea ja vapisi vihasta. Niin -seisoivat he molemmat maantiellä. -- - -Monivuotiset pikkukinat, salaviittaukset ja pistosanat ne nyt -paloivat ja kiehuivat heidän sapessaan ja nyt ne olivat joutuneet -kuohumispisteeseensä. Aina he olivat osuneet samoille kauppa-aloille ja -aina he olivat toinen toistensa tiellä. -- Nyrkit ojennettuina seisoi -Saksa ja Vehnäs-Ville tarkasteli vihaisesti ja viekkaasti jokaista -hänen liikettään. Ennenkuin Saksa sen huomasikaan, siirsi Ville -nopeasti ja varovasti vehnäsvasunsa maantien reunalle ja töytäsi -tuimana paksulla päällään vasten Saksan rintaa. Saksa hapuili ja -kaatui, mutta ehti horjuessaan kaapasta Vehnäs-Villeä toisesta jalasta -ja niin pyllyilivät he molemmat maantiellä. Tomu pelehti miesten -ympärillä ja sakeasta sekamelskasta kuului voihkinaa ja sadatuksia. -Arkkilaulut lentelivät rikkirevittyinä sinne tänne, ja Vehnäs-Villen -vasu kieri maantien-ojaan suulleen. - -Ties kuinka kauvan he siinä olisivat otelleet, jollei niityltä palaava -heinäväki olisi ehtinyt riidan välittäjäksi. Maantiellä seisoivat he -tomuisina, tukka pörröllään, tahraisina ja noloina, sähisten ja -puhisten. Saksa vilkutti vimmatusti silmänvalkuaistaan ja Vehnäs-Villen -porsaansilmät pyörivät peloitellen. - -"Häh!" - -"Vielä tavataan!" "Vielä tavataan!" - - * * * * * - -Käräjätuvassa he tapasivatkin toisensa; sinne oli Vehnäs-Ville -manuuttanut Saksan ja molemmat saivat he sakkoa ilmeisestä -tappelemisesta julkisella maantiellä. -- Viisastui se Saksa niiden -kolttosten jälkeen, kostoksi alkoi hän myyskennellä sekä vehnäsiä että -arkkilauluja. Vehnäs-Ville ei sitä kilpailua kestänyt, sillä Saksalla -oli leipänsä ohessa laulu apunaan. - -Ville se nyt kaivaa ojia ja kulkee Oja-Vilien nimellä. Saksalla on -tekeillä uusi kahdensadan värssyn pituinen leipälaulu, mutta siitä -maantien mellakasta hän ei ole tehnyt yhtäkään värssyä. - - - - -KOTIUTUNUT. - - -Vankilan kello löi kymmenen. Kaikki vankilan seinät kajahtivat ja -jokainen lyönti kuului satoihin vankikoppeihin. Mutta vankikopeissa ei -istunut muita kuin tutkintovankeja ja sellaisia, jotka olivat rikkoneet -vankilan sääntöjä vastaan. Kaikki käytävät olivat tyhjiä, niissä kävi -joutilaana päivystäjänä joku vanginvartijatar ohi koppiovien, joiden -yläpuolella oli taulu merkittynä vangin nimellä, iällä ja rikoksella. -Jos reijästä katsoi, näki ahtaan kopin, jonka puolen osan täytti -rautasänky, verhona sillä harmaa siististi levitetty huopapeite, sängyn -vieressä pöytä, pöydällä sinkkinen kupponen, raamattu tai joku muu -hartauskirja. -- -- Mutta verstaassa lauloivat höylät ja sahat -unohdusta hurjille hairahduksille, jotka pistivät ja polttivat -rikoksellista rintaa öiseen aikaan, kun vanhassa linnassa oli -hiljaista, kun yön pimeydestä kuului vain vieruskoppitoverien syvät -huokaukset ja yksitoikkoiset vankilankellon lyönnit. -- Mutta nyt -olivat raskasmieliset unet kaukana, verstaassa ahertelivat -ruudukkaisiin sarkapukuihin puetut miehet tyynnyttävä työhiki otsalla. - -Kehruuhuoneessa surisivat rukit ja naisvangit polkivat ketterästi -poljinta ja supattelivat keskenänsä peljäten ylivartijan lähestyviä -askeleita. -- Erityisessä huoneessa nuoret äidit hoitelivat -rintalapsiansa. Sieltä kuului itku ja hiljainen hyssytys. Ulkoa linnan -perältä tätä kaikkea säesti röhkinä vankilantirehtöörin sikokarsinasta, -sinne kantoivat naiset ruoanjätteitä, sata sikaa syöksyi hirveällä -melulla kaukaloittensa ääreen, sata lihavaa, valtion kustannuksella -elävää sikaa. Linnan rannasta kuului pesukurikoiden pauke, siellä -naurelivat naiset ja heidän poskensa hohtivat siniruutuisen huivin -keltaisen päärmin alta. Mutta linnan vanhalla rintavarustuksella -kiersi elinkautisten naisvankien harmaa jono piirissä, ikäänkuin -hautajaismenossa he siinä kulkivat raitista ilmaa hengittämässä, mutta -missä vartijan silmä vältti, siinä he kujeilivat ja kuiskuttelivat -salaista merkkikieltään. - -Vanhassa linnantornissa istui vanha Matleena. Monta vuotta oli hän jo -siellä ollut, montako vuotta, sitä hän ei itsekään muistanut. Viimeiset -vuodet olivat olleet toistensa kaltaisia, niin että vaikea oli hänen -niitä muistaa. Vanhoilla silmillään oli hän lukenut kulunutta -hartauskirjaansa tai istunut sukankudin kädessä ikkunakomerossa -tuijotellen ulos avaraan maailmaan. Ja linnan muurin alla kulki vilpas -virta menojaan kauas, kauas tuntemattomia hiljaisia vesiä kohti -maailman meriin. Niin vierivät hänen ajatuksensa kohti ääretöntä -ikuisuutta, missä hän saisi iankaikkisen rauhan. -- Niin hän istui, -eikä maailman levoton pauhu enään tunkeutunut hänen korviinsa paksujen -muurien läpi, ja maailma oli käynyt hänelle vieraaksi, hänen maailmansa -oli hänen torninsa, hänen kirjansa ja sukkapuikkonsa. - -Eikä hän enään mielessään hautonut nuoruutensa äkkipikaista -rikoksellista huumausta, ei hän enään muistellut pimeätä syksyn -syntistä yötä, joka oli kuiskaillut hänen sydämmeensä myrkyllisiä -sanoja. -- Kerran yöllä oli hän kavahtanut vuoteitaan, vihassa oli hän -katsellut tylyn ja hurjan miehensä nukkuvia kasvoja, miehen, jolle hän -oli myöty ja merkitty kuin talon paras elikko, miehen, joka kahleena -oli kytketty häneen ja hänen ruumiiseensa, eikä hän silloin peljännyt -rautakahleita eikä rangaistusta, miehen löyhkäävä hengitys lemusi hänen -kasvoillensa kuin tulikiven haju, salaa oli hän iskenyt nukkuvan -miehensä rintaan ja sitte... Sitte vuodet olivat kiitäneet ohi kuin -virran kuplaset ja hänen sydämmensä alkoi sykkiä suvantona. - -Vanha Matleena istui linnan komerossa ja katseli tylsän uneliaasti -ulos. Ulkona oli puhdas, valkoinen talvi, virran jää oli valkea ja -toisella rannalla seisoivat ikivihreät havupuut kuin kirkkopilarit. Ja -kirkas päivä paistoi vanhan Matleenan päähän, joka oli yhtä valkoinen -kuin lumi. Matleenan sydämmessä oli puhdas valkoinen talvi. -- -Tornikomerossa ei ollut muita kuin kaksi vanhaa mummoa, vanha Riika ja -vanha Heta, Matleenan monivuotisia tovereita sekä nuorempi nainen, -virnakka Mari, joka palveli vanhuksia. Mutta Matleena oli vanhin. - -Matleena kääntyi ja sanoi: - -"Mari, kuules, anna minulle vettä." - -"Vettä ja leipää, leipää ja vettä, niitäkö vielä mielenne tekee", -virnuili Mari, "kohtahan saatte syödä oikein kuninkaallisia aterioita!" - -"Äh, äh, tuohan vettä!", höpisi Matleena. - -"Kohtahan saatte syödä nisua ja juoda kahvia niin paljon kuin maittaa, -muori." - -Mari toi vesikupilla vettä. - -"Katsokaas muori, kuinka olen koristanut paperikukilla pienen kamarinne -kuin morsiushuoneeksi ikään. Tirehtööri antoi luvan. Viimeisiä kertoja -näitä seiniä katselessanne, laskenpa, totta vie, seppeleen päähänne." - -"Mitä sinä nyt?" - -"Kyllä se nuoruudenystävä vielä odottaa siellä kotikaivon alla. Voi, -kuinka minä kadehdin. Minä saan vielä monta vuotta olla täällä kruunun -muassa." - -"Eikä odota, Mari kulta, eikä odota, haudassa on nuoruuteni ilo, -kuollut ja kuopattu." - -"Mutta käyttehän te toki haudalla?" - -"Mitäs minä siellä... kotipitäjässä?" - -"Mitäkö? Hauskuudeksenne" - -"Ei, ei, Mari, ei minulla siellä ole mitään tekemistä, siellä on vain -ventovieraita ja nuoria naurajia. Minä en tahdo kunnan elätiksi, ennen -kuolen vaikka maantien ojaan." - -"Mutta nyt ei auta mikään", veisteli Mari ja iski silmää kahdelle -mummolle. "Tirehtööri on käskenyt minun koristaa huoneenne, sillä tämä -päivähän on ilonpäivänne." - -"Mikä ilonpäivä? Herrassa minun päiväni ovat ja taivaassa valkeuteni. -Ei, tuhannen kertaa ei, minä en tahdo enään maailmaan. Mitä vanha -kopelo siellä...? Tiellä olisin, kompastuisin, vaivaksi olisin -taluttajalle, suruksi suurustajalleni. Täällä minun on niin hyvä olla." - -"Muori ettekö muista? Olette olleet täällä jo ummelleen neljäkymmentä -vuotta." - -"Neljäkymmentäkö vuotta? Oh, vai niin kauvan. Niinkö pian se aika on -kulunut, hoho, jaa." - -"Ja nyt tirehtööri antaa teille mitalin uskollisesta palveluksesta." - -"Mitalin? Mitä hupsuttelet? Älä sinä virnastele vanhan kanssa!" - -Mari iski taas silmää kahdelle mummolle, jotka hiljaa nauraa -kitkattivat. - -"Tirehtööri antaa teille mitalin, jonka syrjään on kirjoitettu: -vapaus." - -"Vapaus? Mitä sinä tarkoitat?" - -"Ettekö nyt ymmärrä yskää, vaikka olette niin vanha ja viisas. -Tirehtööri antaa teille harmaan passin, joka avaa linnan portit." - -"Mitäs sinä, Mari..., en ymmärrä", höpisi Matleena ja sukankudin putosi -lattialle. - -"Puhuin teille siitä jo kuukausi sitten, tänään pääsette linnasta -pois." - -"Pois... minä... mitä?" ja vanhus tuijotti jäykästi Mariin. - -"Mitäs siinä, vapaastihan saatte mennä, eihän se mikään häpeä ole." - -"Oh, pyhä Isä, mitä pahaa minä olen tehnyt, että tirehtööri ajaa minun -pois. Täytyykö minun mennä täältä, en, en minä..." - -"Pahan tähden se muori tänne tuotiin, nyt hyvän tähden pääsette taas -kotoseuduille, mitäs huokailtavaa siinä." - -"Voi, Jumalani, voi Jumalani!" - -Ja vanha Matleena katseli ympärilleen ikäänkuin hän olisi etsinyt apua, -ja hänen ruumiinsa vapisi. Toiset vanhukset alkoivat häntä sääliä, ja -Mari toi hänelle vettä, mutta muori ei saanut enään entistä rauhaansa, -levottomana katseli hän ovelle, ja hänen vanha, surullinen sydämmensä -löi sairaalloisesti. - - * * * * * - -Tunnin päästä kuului käytävässä avaimien kilinää ja ylivartija astui -tornikammioon. - -"Matleena on hyvä ja tulee tirehtöörin puheille." - -"Mitä tirehtööri minusta tahtoo?" Matleena säikähti ja vaistomaisesti -ojensi hän kätensä sydämmensä kohdalle. - -"Mitäs Matleena suotta säikähtää, ei tirehtööri mitään pahaa tarkoita." - -"Mitäs pahaa minä sitten olen tehnyt?" - -"Eihän muori mitään pahaa... tirehtööri tarkoittaa hyvää... muori tulee -nyt vain, minä talutan." - -"Niin, mutta eihän tirehtööri vain aja minua pois, minä olen täällä jo -niinkuin kotiutunut, tässä tornissa on niin hyvä ja lämmin olla, ettei -parempaa... täällä minä kuoliakin tahtoisin." - -"Eihän se tirehtööri aja, antaa vain vapauden, kas niin, muori astuu -nyt minun käteni varassa!" - -Tutisevin askelin kulki vanha Matleena huokaillen ja päivitellen kautta -käytävien tirehtöörin kansliaan. Hänestä tuntui ikäänkuin olisivat -vieneet mestauslavalle. Syvästi hän niiasi ja jäi ovensuuhun seisomaan. - -"Matleena on hyvä ja astuu lähemmäksi", kehoitti vankilanjohtaja. "Minä -saan Matleenalle ilmoittaa, että keisari on taas suvainnut armahtaa -Matleenan ja Matleenalla on täysi oikeus tänäpäivänä lähteä vankilasta -vapauteen." - -"Voi tirehtööri kulta, armahtakaa!" - -"Keisarihan armahtaa..." - -Matleena tutisi ja hoiperteli ja kyyneleet valuivat pitkin hänen -ryppyisiä kasvojansa. - -"Hyvä, kulta tirehtööri, täytyykö minun lähteä, oi, mihinkä minä, -syntinen vanha ihminen joudun, nälkään ja pakkaseen minä kuolen tai -vaivaiskoti minun elämäni viimeiset hetket katkeroittaa." - -"Minähän vain kysyn", puhui johtaja, "tahtooko Matleena hyväkseen -käyttää armahdusta?" - -"Voi armahtakaa... nähkääs, ei minulla tuolla ulkona kavalassa ja -karsassilmäisessä maailmassa ole ketään, ei sukua, ei ystäviä... täällä -minä olen niinkuin kotonani... tirehtööri on kuin minun setäni. Vanha -Riika ja vanha Heta ovat kuin siskojani. Mari minua hoitaa ja 'minun -tornini' on käynyt minulle jo niin rakkaaksi, ja sitten on minulla -täällä kaikki, mitä tarvitsen, eikä tirehtöörin tarvitse ollenkaan -peljätä, että käyttäydyn huonosti, kyllä minä vielä näen kutoa sukkaa, -vaikken minä oikein hyvin enään näe... ja lukeehan Mari minulle -sanaa... ja nähkääs, hyvä tirehtööri, minä en tahdo koskaan valittaa, -enkä minä aijo karata..." - -"Hahhaa, hyvä Matleena, sitä emme pelkää, olkaa vain levollinen." - -"Ja katsokaas, tornissa minä tahtoisin kuolla, koska hetki lyö, jona -Herra kutsuu. Minä olen täällä jo niin kotiutunut. Saanko minä jäädä, -hyvä tirehtööri, sillä muuten käy minun hullusti, minä niin pelkään, -niin pelkään." - -Vanha Matleena otti tuen pöydästä ja katsoi niin rukoilevasti johtajan -silmiin. Johtaja nousi ja taputti muoria olalle: - -"Matleena hyvä, saattehan te jäädä jos niin tahdotte, muodon vuoksihan -minä vain kysyin." - -"Kiitos tirehtööri kulta, Jumala teitä tästä palkitkoon, tahdon -puolestanne rukoilla, koska kerran Herra minut armahtaa." - -Ja vanha Matleena niiasi vielä syvempään ja ilon suloiset kyyneleet -valuivat hänen himmeistä silmistänsä. Paljon keveämpänä kompuroi hän -nyt torniinsa ja sinä iltana oli hän hyvin iloinen. Hän veisaili ja -höpisi itseksensä eikä ottanut kuullaksensakaan Marin syrjäisiä -kompasanoja. - -Ylihuomen aamulla pilkisti taas aurinko tornikomeroon, mutta vanha -Matleena ei liikahtanut vuoteeltaan, päivä valaisi hänen hapsiansa ja -hänen kirkastuneita kasvojansa, joilla näkyi selittämätön rauha. Hänen -"valkeutensa oli nyt taivaassa". Tuntui kuin hän liikkumattomin huulin -olisi kuulumattomasti kuiskaellut: - -"Minä olen täällä niin kotiutunut." - - - - -HYPPY-SOHVIN UHRI. - - -Hyppy-Sohvi oli sen päättänyt, totisesti, totisesti hän sen tekisi, -ennen ei hän tunnon rauhaa saisi. Hän istui kangaspuitten laudalla ja -katseli tummine pippurisilmineen mäkitöllinsä akkunasta yli perunamaan -ja sen aidan. Aidan takana luikerteli valkoinen maantie, se maailman -leveä maantie, ohi harmaiden talojen ja punaisen kauppapuodin kyltin se -luikersi, ylöspäin se kapuili ja sivuutti keltaisen kirkon, sen taakse -se katosi, minne katosikaan, surun laaksoihin ja isoihin kadotuksen -kaupunkeihin. Hän katseli ilta-auringon rusoittamaa kultaristiä ja -kirkon takaista harjua, Hiiden kalliota. Siellä se paholainen -piileskeli. Syksyisin se liikutti keinua sorkallaan, silloin ne -kylmä-ojan pojat, pahan sikiöt pensaissa hihittivät ja heittelivät -kiviä kalliolta ja silloin nahkasiipat lepsattivat mustien kuusien -alla. Siellä oli jumalattomalla pesänsä, keskiyöllä se sieltä levitti -karvaiset kätensä yli seudun ja kutsui kolmasti: tule, tule, tule! Ja -silloin heräsivät ne, joilla oli paatunut povi ja ne voihkivat -pimeydessään isolla äänellä. Kun yö oli kulunut, kun oli tullut päivä -ja sen jälkeen hiipivä hämärä, kun puut ja pensaat saivat aavemaisia -muotoja, silloin kutsui se ihanalla soitolla ja maallisella veisuulla. -Kylän nuoret ne silloin suvisin harjulle vaelsivat, siellä leikkiä -löivät, keinuivat, kuiskailivat... Kuului ämyränkän vonkuna ja -pensaiden ratina, ne rakensivat kuin Baalin papit alttareita ja -uhrasivat punaisen ilotulen ääressä ja tanssivat. Silloin se paholainen -ilkeästi ilosta hykersi käsiään, kulki nopeasti pohjoista kohden, repi -multaa ja mustikanvarsia niin, että kynnet tulta iskivät. Niin, niin. - -Hyppy-Sohvia kauhistutti ja puistatti. Hän nousi ja hänen hintelä, -koukkuinen vartalonsa vapisi. Uskaltaisiko hän sen tehdä? Miksi hän -käänsi pois kasvonsa, pelkäsikö hän, ei, hän oli vaan epätietoinen -ajasta, huomennako jo sen tekisi, niin, niin? Hän kulki rauhattomana -lattialla, seisahtui kissaansa silittämään, hän silitteli sitä niin -kovakouraisesti, että se lakkasi kehräämästä. Miksi hän sitä silitti, -tahtoiko hän kääntää ajatuksensa pois pää-asiasta. Ei, hän tahtoi -katsoa kauhistuksensa syytä suoraan silmiin, siten hän itsensä -voittaisi. Hän astui taas viheriästi sinertävän akkunaruudun ääreen ja -katseli Hiiden kalliota. Se ikäänkuin veti häntä puoleensa. Se oli kuin -jättiläismäinen noita-akka, sen hameen liepeillä kasvoi koivunvesoja ja -näreitä, ylempänä kupeilla käyriä mäntyjä, kainalon koloissa ja -vyötäisillä kiilsi katinkultaröykkiöt ja sen päälaki oli paljas ja -punertava ja mustasta kuilusta ammotti sen ainoa silmä, missä haukat -pesivät. Sen päälaelta törrötti nyt kummituksen tapainen töyhtömäinen -päähine, sinne oli pystytetty rovio. Koko illan siellä nuoret olivat -häärineet, puita kantaneet ja pensaita pirstoilleet, kodan tapaan -seisoi siellä nyt kaksi ruuhta ja yksi tervatynnöri, kirkonkylän -kauppias ne oli antanut. Kyllähän sen tiesi, miksi antoi, tämän -maailman turhuuden lapsia hän mielistellä tahtoi, hän oli kiero -kiusaaja ja nuorisoseuran pääpukari. Mitäs se rikkaalle tuntui... Sohvi -muisti vielä ajan, jolloin kauppias vielä oli köyhä ja nuori, ei hän -tahtonut häntä enään sellaisena muistella, ne ajat olivat menneet. - -Viikko sitten oli Sohvi ollut seuroissa, uskon sisarien ja veljien -kanssa oli hän haastanut, henki oli tullut hänen päällensä ja hän oli -hihkunut ja tanssinut. Nuori kaukolainen, hihulipappi, ihanapuheinen -Barnabas se siellä oli saarnannut, kehoittanut ja varoittanut, oli -puhunut pyhistä miehistä, jotka pätsien läpi kulkivat sekä Sodomasta ja -Gomorrasta, jotka tulisateella hävitettiin, Herra kukisti sen kaupungin -ja kaiken lakeuden, niin myös kaikki niiden kaupunkien asuvaiset ja -kasvun. -- -- Silloin oli Sohvi sen päättänyt, poroksi hän polttaisi -kirkonkyläläisten alttarin, polttaisi koko Hiiden kallion puineen -kantoineen. Sen päätöksen jälkeen oli hänen vanha, syntinen sydämmensä -sulanut, taivaallinen harpun helinä oli hänen korvissansa soinut ja hän -oli alkanut hyppiä. Seuroista oli hän kotiinsa kulkenut kuin huumeessa. -Koko viikon oli hän sitte asiaansa miettinyt ja hänen aatoksensa oli -nyt kypsynyt varmuudeksi, totisesti, totisesti hän sen tekisi! - -Hyppy-Sohvi kulki akkunan luota, riisuuduttuaan pukeutui hän -yömekkoonsa ja kömpi vuoteeseensa. Siinä lepäsi hän ihmeen tyyneenä, -kaikki oli niin hiljaista, kissa katseli kiukaalta kellan kiiltävillä -silmillään; taivas oli vaalean harmaa ja mieto kuin juhannuksen aaton -aatto on. Kangaspuilta levisi lattialle varjo, niisien lävitse katseli -hän kirkon yli leijailevia pilviä. Mutta kirkon takaa häämöitti Hiiden -kallio sinisen udun peitossa ja sen seasta näkyi ruskea juhannuskokko. -Hän kääntyi kyljelleen seinään päin, sulki silmänsä ja nukahti. Mutta -unissa oli hän taas näkevinänsä paholaisen, joka kohotti käsiänsä yli -seudun, ilmestyi siihen sitten nuori, hymysuinen Barnabas sivellen -hänen silmäluomiansa, ja Sohvi oli iloinen ja tanssi. Taivaasta tuli -rankka raesade, joka sammutti jättiläisrovion, näkyi pitkäisen leimaus -ja paholainen putosi römisten kalliolta. -- - -Seuraavana aamuna oli Sohvi jo aikaisin liikkeellä, hän hääräili -mustassa puvussaan lehmivajassa ja pihalla, lakasi lattian ja kasteli -akkunalla kasvavaa balsamiheinää ja minttukukkiansa. Akkunan alla -kasvoi kolme komeakupuista keisarinkruunua ja ainoa omenapuu tuoksui -suloisesti valkoisine, heleine kukkineen. Hän kurkisteli maantielle, -siellä jo näkyi kirkkokansaa, ja huomenkello alkoi soida. Sohvi -säikähti ja alkoi tehdä lähtöä. Hän katseli vielä kerran ympärilleen, -sitoi huivin päähänsä, kääri virsikirjan nenäliinaansa ja pisti -tulitikkulaatikon leveän hameensa taskuun. Ulos tultuaan lukitsi hän -mökinoven, sulki akkunaluukut ja astui hiljalleen ryytimaansa sivua -alas niittytielle. Hän oli tänään omituisen tyytyväinen itseensä ja hän -tervehti tavallista leppeämmin naapuritöllin muoria, jonka kanssa -hänellä usein oli suukopua. Maantielle tultuaan nyökytti hän -jalkaihmisille ja ajajille tutunomaisen hyvän huomenensa. Päästyänsä -kauppiaan puodin kohdalle kulki hän tiukemmin, huulet yhteen -puristettuina niin, että nenä venyi hänen hampaattoman leukansa yli ja -pippurin väriset, pienet silmänsä kiilsivät. Maantien aidalla istuivat -pojat, tytöt seisoivat ryhmissä kirkkorinteellä supatellen ja silmiään -siristellen. Mutta kohta heidän silmänsä aukenisivat, siinä he nyt -pitivät silmäpeliä ja ajattelivat maallista iltahuvitusta. Voi, sitä -nuoruutta, voi, sitä hulluutta! Hyppy-Sohvi asettui seisomaan -tapulirakennuksen ovelle, siitä ne kulkivat rikkaat ja pöhönaamat, -tämän elämän orjat ja vakoveljet, siinä kulkivat herrat ja häntyrit, -salatanssijat ja pelurit, templin esikartanon ne kauppahuoneeksi -muuttivat, siellä ne pestasivat piikojansa römppäviikolla ja siellä ne -kuiskuttelivat hevoskaupoistaan, voi sitä suurta surkeutta! Siinä -kulkivat puu-ukon ohitse ne, joilla kirstun pohjilla oli sekä -kilahtavaa että kahisevaa, eivätkä ne nähneet puu-ukon ojennettua -kättä. Hyppy-Sohvi kulki puisen kolehtiukon luo ja pisti sen -rintareijästä kymmenpennisen, lesken roponsa hän tahtoi antaa, ja kun -raha kilahtaen putosi puu-ukon tyhjään sisustaan, kävi hänen rinnassaan -suloinen väristys. Mutta vielä isomman uhrin hän tekisi, se oli hänen -salaisuutensa, hän tahtoi vielä hetken sitä säilyttää kuin ihanaa -aarretta. Sohvi niijasi jäykästi kolme kertaa papin kulkiessa -sakastiinsa, ja ne niijaukset puhuivat Sohvin omaa kieltä, ensiksi: -tässä olen minä, hurskas Sohvi, köyhä kirkossa kävijä; toiseksi: siinä -kuljet sinäkin, Herran palvelija, sana sinulla on suussasi vaan ei -sydämmessäsi, farisealainen sinä olet, ja kolmanneksi: katsokaa vaan -minua kaikki, tässä minä seison ja niijaan, ettekä tiedä, että minä -kohta langetan valon teidän ylitsenne, niin että näkisitte oman -surkeutenne, tehkäät niinkuin minä teen! Kansan mukana astui Sohvi -kirkkoon ja istuutui vasten tavallisuutta perimäiselle penkille oven -suuhun, sillä hänellä oli tänään omat tarkoituksensa. Hän painoi -päänsä penkkiin ja supatteli sekä tirkisteli sormiensa lävitse -kanssaihmisiänsä, hän tutki ja tarkasti heidän kasvojensa eleitä -ikäänkuin hän olisi vartioinut heidän hurskauttansa. Ja Sohvi huokasi -kuin säälistä, kyllähän ne kirkossa kävivät, mutta minkätähden? -Ihmisten tähden ja etupäässä oman itsensä ja komeutensa tähden. Toisin -oli Sohvin laita, hän oli täällä tänään erityisestä kutsumuksesta. - -Lukkari asetti vanhat nenälasit vanhoille vetistyneille silmillensä, -kovin kauvan hän tänään selaili virsikirjan lehtiä, saisihan se -numerotaulu jo kääntyä. Sohvi kävi levottomaksi, vihdoin se kääntyi ja -Sohvista tuntui ikäänkuin hänen sydämmensä valopuoli olisi kääntynyt, -hän oli nyt paljasta hyvyyttä ja herkkyyttä. Kirkossa oli tukahuttava -ilma, päivä paistoi korkeista kaari-akkunoista viistosti yli -keskikäytävän ja tomuhiuteet tanssivat valovirrassa, kaikki oli niin -uneliasta ja odotuksen sekaista. Jo soivat urut, ja Sohvi lauloi -kimakalla nenä-äänellä, hän lauloi äänekkäämmin kuin muut, niin että -ympärillä olijat käänsivät päänsä. Kuka se siellä niin laulaa? -Hyppy-Sohvi on tänään kirkossa, kyllä sen heti huomaa. Niin tulkitsi -Sohvi heidän kysyvät katseensa. Yhä kimakammaksi kävi Sohvin laulu, ja -kun virsi oli lopussa, nousi hän kuten muutkin kuulemaan alttarilla -polvistuvan papin sanoja. Mutta tänään ei hän niitä kuunnellut oikealla -hartaudella, hän nousi ja laskeutui taas istumaan koneellisesti ja -kylmästi, sillä muualla hänen ajatuksensa askartelivat. Hän katseli -koko ajan Hiiden kalliolle ja hänen sydänalaansa kouristi vanha, -vihlova epäilys. Tekikö hän oikein? Ehkä se luettaisiinkin hänelle -synniksi? Niin, jos hän illalla sen tekisi, olisi se ehkä pimeyden -teko, mutta pyhien kirkonkellojen soidessa, Jumalan päivän paistaessa -keskitaivaalta oli hänen uhrinsa otollinen, ehkä hän siten päästäisi -seurakunnan paholaisen kirouksesta ja kääntäisi pahan hyväksi ja -karkottaisi Hiiden kallion pahat henget ikuisiksi ajoiksi. Mutta ehkä -hän kuvittelikin pahaa liian suureksi, ehkä hän näin turmeli muilta -ilon, maallisen kyllä mutta puhtaan. Muistihan Sohvi vielä hämärästi -monet mittumaarin retkensä nuorena tyttönä ollessa, salaa äidiltä oli -hän huoneesta hiipinyt Hiiden kalliolle, siellä oli hän keinunut ja -tanssinut yli keskiyön, hauska oli se aika ollut, iloinen kuin -poutapääskysen suvinen viserrys. Silloin oli Sohvia kotimökille -saattanut sinisilmäinen nuori mies, usein oli hän saattanut, viekkaus -hänen silmissään oli palanut vaikka huulilta oli hunaja vuotanut, -toisen hän oli valinnut, rikkaan hän oli ottanut ja nyt hänellä oli -punainen kyltti, ja puodin ikkunoissa kimmelsi kaikenlainen prameus ja -silmäin ilo, sunnuntaisinkin hän salaa möi, neljää kuningasta hän -palveli ja istui siellä, missä pilkkaajat istuvat. -- Kaksi vanhaa -ruuhta ja tervatynnyri, mitäs ne hänen kukkarossaan tuntuivat! Hyvä on -rikkaan röyhennellä, ja kauppiaan pistopuheet ne kiersivät pitäjällä. -Oli kerran Sohvia puodissa puhutellut: mitäs se Hyppy-Sohvi haluaa, -tanssikenkiä vai? Niin, niin, Hyppy-Sohviksi oli nimittänyt kaikkien -kuullen, taivaan ilosta oli Sohvi maantiellä kerran seuroista -palattuaan tanssinut, mitä se kauppiasta liikutti. Sohvin mieli kävi -katkeraksi. Eipäs saisi iltaista silmäruokaa sen tynnörin -polttamisesta, eipäs saisi, kohta olisi se jo porona ja tuhkana. -Nyt oli Sohvi varma, totisesti, totisesti, nyt hänen lupauksensa -täyttyisi. -- - -Sohvi katseli varovaisesti ympärillensä, ja kun seurakunta taas painoi -päänsä penkkiä vasten, nousi hän varpailleen ja kulki hiiviskellen ulos -kirkonovesta ja hänestä tuntui kuin moni silmä olisi häntä sormien -lävitse väijynyt ja soimannut: salapolttaja, salapolttaja! Mutta nyt -oli kääntyminen jo myöhäistä, hän seisoi jo tapulin ja kirkon välisellä -puukäytävällä. Muutamat kirkkomiehet ruokkivat hevosiansa kirkkotarhan -kiviaidan takana, jotkut rinttiset kilisivät hevosen kaulavyössä. -Samassa urut humahtivat kirkossa, ja Sohvi kulki kiireisesti taaksensa -katsoen maantielle. Sieltä kääntyi hän sivupolulle, kiipesi yli aitojen -ja pian oli hän leppien peitossa, siellä hän hengähti helpoituksesta ja -alkoi kavuta ylöskäsin harjun rinnettä. Ähkien kulki hän kumarassa, -hiki valui hänen kasvojensa ryppyverkon juomuja pitkin ja pian seisoi -hän Hiiden kalliolla ja katseli alas. Siintäviä vuoria ja kimmalteisia -metsäjärviä silmän näkemiin, ja alhaalla laaksossa seisoi kirkko kuin -helykruunuinen morsian, hän katseli pohjoiseen, siellä aaltoilivat -tumman korven latvat, siellä sen perukassa se paha asui. Hän katseli -roviota, joka kohosi korkealle hänen päänsä yli, sen alta näkyi -tervaksia ja tuohia. Kauvan hän siinä seisoi ja odotteli. Tuolla -alhaalla istuivat ne pilkkaajat, vieretysten ne istuivat kuin suuressa -säkissä, pimeydessä ne istuivat ja ajattelivat lehmiänsä, tavaroitansa -ja omaa pientä itseänsä, kohta oli tämä heidän epäjumalallinen -hirviönsä leimuava kirkkaan korkeuden kunniaksi, eikä hämäryyden -intohimon ilkeille hengille, kirkosta tullessaan ne sen kirkkauden -näkisivät, hätä ja kiire niille tulisi, ne syöksyisivät lokeroistaan -kuin ruskeat muurahaiset, mammonan muurahaiset, ja kirous kuolisi -heidän huulillensa. Nyt siellä oli niin hiljaista kirkossa, varmaankin -jo pappi saarnastuolista heille puhui, kuuroille hän puhui, sokeita hän -turhaan koitti näkeviksi saattaa, ja kun hän aamenensa oli sanonut, -lähtisivät he kuin ruokapöytänsä äärestä ja kirkon ovella he taas -saisivat arkinaamansa. Sohvi kuunteli hörössä korvin; johan sieltä -kuului urkujen humiseva soitto, ja kellot alkoivat soida. Oi, miten ne -soivat! Pieni kello soitti: älä tee, älä tee, mutta iso kello: sytytä -Sohvi, sytytä Sohvi! Ikäänkuin sähkön isku olisi käynyt kautta ruumiin -kuuli hän sisäistä ääntä: sytytä Sohvi! Ja Hyppy-Sohvi kopeloi -hätäisesti hameensa taskuja ja raapaisi vapisevin sormin tulitikulla -valkean ja sytytti tuohet palamaan. Nyt se oli tehty! Tuohi käpristyi, -samoin Sohvinkin ruumis vetäytyi kokoon ja hampaat kalisivat. Miten ne -katajat ritisivät ja ratisivat, harmaa sauhu kiersi vaivaloisesti -pitkin kokon alustaa, mutta jahka tervatynnyri syttyisi, näkyisi siitä -leimu kauvas ja se saisi kirkonkin akkunat välähtämään. Sohvin mieli -oli kuin kuohuksissa, niinkö pian se tapahtuisi, nyt ei sitä enään -voinut estää ja hän oli korvesta kuulevinaan kohinan, joka läheni ja -pilven varjo kulki yli harjun. Nyt tuli tuulenpuuska, se tarttui tulen -niskaan kuin sitä tukistaen, savua ja kipeniä se viskeli, liekit -luikertelivat oksalta oksalle kuin punaiset käärmeet, ja hirveä oli -niiden vauhti, pian loimusi koko kokko yhtenä pitkänä tuliaallon -purstona, ja hehkuva kuumuus lehahti Sohvin kasvoille. Nyt oli jo kiire -käsissä, saattaisivat sieltä kirkolta huomata hänet. Hän alkoi juosta -rinnettä alas pitkin polkua, pensaat pemahtivat hänen juostessaan, ja -kivet irtaantuivat ja vierivät vingahdellen jyrkänteeltä jyrkänteelle. -Eikä Sohvi uskaltanut taaksensa katsoa, tuntui kuin joku olisi juossut -hänen jälessänsä, askeleet olivat milloin lähellä milloin loitommalla, -mutta aina ne seurasivat, ne hiipivät, ne hyppivät yli kivien ja -kantojen samoin kuin hänenkin askeleensa, toisinaan olivat ne tarttua -hänen hameensa liepeisiin, ja hän tunsi ikäänkuin läähätyksen -niskassansa, ikäänkuin koko metsä hänen takanansa olisi juossut ja -nauranut. Nyt oli varmaan paha itse hänen kintereillänsä, hän olisi -huutanut, mutta kieli oli kuin kitalakeen kiinnitetty, ja ainoa -ajatuksensa oli: kunhan pääsen maantielle, maantielle kirkon suojaan, -siellä olen turvassa, kirkkotarhaan se ei uskalla. Oi, armias, oi, -armias! Polun käänteessä hän kompastui ja lensi suin päin katajiin, hän -koitti nousta, vaan ei päässyt mihinkään, hän oli siihen paikkaan kuin -naulittu. Sohvi kiljahti ja jäi makaamaan, hän luuli, että kylmä, -karvainen käsi häntä takaapäin piteli: nyt sun vien, nyt sun vien! "Ai, -ai, auttakaa!", huusi Sohvi ja pyörtyi. - --- -- Siitä hänet harjulle rientäneet kirkkomiehet löysivät, he -irroittivat hänen hameensa, joka oli puun oksaan takertunut. Hän heräsi -kuin pahasta unesta ja kuuli naurun hohotusta ympärillänsä. Voi, kuinka -häntä hävetti, hän olisi tahtonut maan alle vaipua. -- Äkkiä kaapasi -hän hameen helmat kokoon ja mennä livisti alas polkua. Mutta hänen -takanansa kuului vielä kauvan iloinen hähätys, hän juoksi, juoksi... - - - - -SALAPOLTTAJAT. - - -"Miina, hohoi! No, eikö se vanha vaivainen taas kuulekkaan? Miinaa!!" -Vallesmanni huusi niin, että kurkku kähisi, ja vihdoin ilmestyikin -Miina ovelle hiat käärittynä kyynäspäihin saakka. "Missä te nyt -nahjusitte taas?" - -"Olinhan vaan saunaa lämmittämässä." - -"Tuokaapa pullo lisää kellarista!" "Taas", olisi Miina muori mielellään -sanonut, mutta ei uskaltanut. Nimismies Stenlund käytti ahkeraan "taas" -sanaansa, se oli ikäänkuin imeytynyt häneen, se oli tullut hänen -toiseksi minäkseen. Kun hän pääsi alkuun, niin ei siitä aina loppua -tahtonut tullakaan. Taaskin oli hän olutta hörppinyt pitkin iltaa, oli -"ryöstellyt monta talonpoikaa puti puhtaaksi", kuten hän tapasi sanoa. -Vallesmanni oli niitä rakkauden jumalattaren kovanonnen lapsia, hän oli -vanhapoika. -- Miina toi juuri olutta, kun porstuasta kuului ääniä ja -jalkoja puhdisteltiin kuusihakoihin. Sisään astui siltavouti Kepuli, ja -hänen kintereillään hämäläisellä hitaudella kulki lautamies Klemola. -Vallesmannin ryhti muuttui heti, pää kenossa taaksepäin arvokkaasti, -nenä punakkana kuin pihlajamarjarypäle tuijotti hän sameilla silmillään -tulijoihin. - -"Painakaa puuta!" - -"Olis tässä hiukan asiaakin", haastoi Kepuli ja katseli tyhjiä pulloja -kirjoituspöydän alla, "kun ne Ruokolan takakyläiset kuulumma taas -polttelevat salaa viinojaan Kuhansaaressa, savua on nähty sieltäpäin -ilmaan tupruavan, niin että mitäkö se herra vallesmanni siitä..." - -"Vai taas ne paholaisen kätyrit... kyllä minä niille Ruokolaisille -näytän, viinapannunsa ryöstän ja sakotan, sakotan oikein Porvoon -mitalla, rautoihin kytken joka miehen." Nyt löi vallesmanni nyrkkinsä -pöytään niin, että lasit hyppelivät. - -"Miinaa! Vieraille olutta!" - -"Vilja ei joudu sillä kulmalla leiväksi", tuumi lautamies Klemola ja -pyöritteli lakkiaan, "luulevat siellä pitäjän takalistossa olevansa -rauhassa, ryömielläänpä, sanon, pitkin maantien ojia, tappelua ja -mässäystä aamusta iltaan, ja kaikki maankulkijat ja varkaat siellä -maleksivat." - -"Näytän, hitto vie, näytän taas, että lain koura on ankara", puhisi -vallesmanni, "pamppua annan, jotta selkänahkansa kihelmöivät kolme -viikkoa." Vallesmanni hykersi tyytyväisyydestä käsiään, joissa -kuvitteli jo koko Ruokolaisjoukon itseänsä vääntelevän. Pari tuntia -sitä siinä punnittiin ja harkittiin asiata kaikin puolin ja olutta -latkittiin sillävälin. Sakea tupakinsavu täytti huoneen kietoen miehet -harsoiseen, harmaaseen vaippaan. Vallesmannin kasvot loistelivat -punakkoina, hän sätti ja sadatteli, lautamies Klemolankin kankea kieli -pääsi valloilleen. Saari oli piiritettävä kaikilta tahoilta, käsiraudat -uhkasi vallesmanni ottaa mukaansa, ja Klemola sanoi kyllä seisovansa -yhtä miestä vastaan -- jaa -- vaikka kolmeakin, kun oikeen tiukalle -otti. - -"Aamulla kello viisi siis", sanoi vallesmanni ja seurasi miehiä ovelle -siinä vielä ravistellen heidän käsiään, ja miesten saapasten kolina -kaikui vielä rappusissa, kun vallesmanni lähti kyökkiin ja antoi -määräyksiään Miina muorille, palasi makuuhuoneeseensa ja heittäytyi -vuoteensa peitteelle ja nukahti. Hän uneksui jättiläisviinapannuista ja -suurista sakkorahoista. - -Jo ennen viittä Miina muori nyki ja ravisteli unenpöpperöistä -vallesmannia hereille, mutta tämä pyristeli kuin kiukkuinen pässi -päällään ja mumisi: ottakaa kiinni, tuossa se puikelsi pensaikkoon, -ottakaa kiinni se juutas, sitokaa!... - -Monen ravakan tönäyksen jälkeen sai muori vihdoin herransa sängyn -laidalle istumaan. - -"No, eikö vallesmanni jo aijo Kuhansaareen, sinnehän sitä piti lähteä?" - -"Hm, jaha, Kuhansaari." Vallesmanni haukotteli hirveästi ja ojensi -kätensä muoria kohti ikäänkuin syleilyä tahtoakseen: "tuo... tuo minun -jahtisaappaani!" Miina muori puki vaatteet hänen ylleen. Kovimpa sitä -virkamiehen päätä särki ja kolotti, repi niin riivatusti korvain -juuresta ylöspäin pääkupuun asti ja taasen takaisin, oli kuin -myllynkivet olisivat jauhaneet aivot ihan nuuskaksi. Surrim, surrim, -rrrr, ja hänen lihavanläntä ruumiinsa heilui ja vaappui sinne tänne -Miinan kiskoessa saappaita hänen jalkoihinsa. Miina kietoi saalin hänen -vatsansa ympäri, painoi virkalakin päähän ja sitoi kaulalle paksun -punaisen villahuivin. - -"No nyt vallismanni on valmis." - -"Eipäs vielä! Tuohan ensin käsiraudat ruokakonttoorista, pamppu myös ja -köysi, jolla minä ne hiien koirat sidon niin, että luut natisevat." -- -Raskaspäisenä käveli vallesmanni huoneessaan tehden vielä matkan -pikkuvalmistuksia, astui sitten suuren seinäkaappinsa luo, avasi sen, -useahko kiiltävä pullo kuvastui hymyillen hänen silmiinsä. - -Hän kaatoi eräästä pullosta lasillisen suuhunsa ja hieroi -mielihyvissään rintansa alustaa. Hän ehti juuri pujottaa kaksi -täysinäistä rommipulloa taskuunsa, kun siltavouti ja lautamies astuivat -sisään. - -"Sop, vai siinä te jo, että siis taas lähretään." - -"Lähretään, lähretään." - -Kolmisin sitä nyt ajaa jytystettiin maantietä kohti Klemolan uhkeata -taloa, joka oli Paalajärven pohjoisella rannalla, josta vain oli puolen -virstan pitkä pätkä venematkaa Kuhansaareen. -- Tuollahan jo Klemolan -punainen talo kuin puolukka mättäällä puunti valkoisten koivujen -välistä, veräjästä ajettiin pihalle. Pihanurmella makasi joukko miehiä, -mikä selällään mikä vatsallaan vetäen ruoka-uniaan. Rattaiden jyrinä -herätti miehet, ja vallesmannin virkalakki sai heidät nopeasti -tarttumaan lakkeihinsa. Kuistilla Klemolan pyylevä emäntä hymyillen -niijaili, kasvot miltei sulivat siinä kuin hera helteessä. - -"No, tuli ja puserra! Vai valleksmanni? Astuupahan sisään, jotteihan -niin hengen kiire liene, kahvin minä kiskon tulelta, niin lämpiätte, -siltavouti, sisään, sisään." Salin peräkamariin vietiin niin -vallesmanni kuin siltavouti sekä köydet, pamppu ja käsiraudat. Emäntä -hääräili huoneessa kuin pyöreä, punainen aurinko tullen mennen, -piirongin laatikosta otti hän sokurit, lusikat ja kupposet ja asetti ne -pöydälle. - -"Hohhoo, kun sitä väsyttääkin, eipä ole tämä nimismiehen virka mikään -hauska toimi, koiranvirka se on, nouse vaan, vaikket tahtoisikaan, -lämpimältä vuoteeltasi sydänyöhön, viluun ja tuiskuun, koiran virka, -koiran virka!" Siinä samassa näkyi jo hymyilevä emäntä kiiluvine -kahvipannuineen. Iloisesti se pannu höyrysi siinä pöydällä, oikeinpa -sieramia kutkutti suloinen tuoksu, siinä oli jotain esimakua -paremmasta, joka tuleva oli... Klemola kaatoi kupit puolilleen kahvia. - -"Täällä olis kermaa, herra vallesmanni, hehhee, pikku rohvaistus ennen -ottelua, hehhee", ja lautamies kiskoi sängyn alta pärevasusta -paloviinapullonsa. Vallesmanni alkoi jo päästä aamuisesta kohmelostaan, -puolikuppisia kun laitettiin, ja Klemolan muori toi uudet kahvit -sisälle juuri kun pärevasun sisällys teki loppuaan. Silloin veti -vallesmanni salaperäisesti vilkuttaen toista silmäänsä esille kaksi -rommipulloansa. "Tässä olisi vielä pari 'kremotattaria', joiden kylessä -ei ole lain sinettiä." - -Jutellen, juoden kului aika, puhuttiin pitäjän asioista, ja -kremotattaritkin saivat tehdä seuraa pärevasulle, "pöydän alla -nuokkuivat siellä kuin uniset lautamiehet tyhjin vatsoin -käräjätuvassa", kuten vallesmanni lausui. Lautamies Klemola hieroi -akkunalasin hikeä kämmenellään, joten siihen tuli näköaukko ja sanoi -tönäyttäen jo tuttavallisesti vallesmannia kylkeen. - -"Katsoopa, herra valleksmanni, tuossa on Paalajärvi kaikessa -uljuudessaan, ja tuolla tuon niemekkeen takana näkyy Kuhansaari, voitte -nähdä savunkin, joka kiertelee puiden lomista ilmaan. Siellä ne -Ruokolaiset parasta kättä korpiroinaa polttavat." Äkkiä selvisi -vallesmannillekin retken oikea tarkoitus, vähällähän sen olikin ollut -unohtaa, nyt kiirehteli hän sitä kiihkeämmin lähtöä. - -"Ee-ei, on jo aika taas lähteä!" - -Niin ja näin sitä päästiin pihalle. Vaikka Klemola jo oli asustanut -parikymmentä vuotta talossaan ja siis tunsi kaikki sen loukot ja sopet, -ei hän ensi hädässä tahtonut keksiä porstuansa ovea. Käsiraudat ja -pamput ne unohtuivat kuin sattumalta kamarin peränurkkaan. Kolmisin -miesjoukoin kulkea tömähyteltiin pellon pientaretta ja siitä -niittypolulle. - -Kaksi kertaa siltavouti oli pudota musahtanut pelto-ojaan, liukashan se -oli liejuinen tie, kun oli satanut koko edellisen päivän. Niitun -keskellä oli lato. - -"Me-mennään latoon", soperteli vallesmanni, "niin et-ettei ne sieltä -saa-saarelta huo-huomaa meitä!" - -Nyt koko seurue istua kökötti ladon suulla kuin ukkosen pelästyttämät, -sateesta märät varikset tylsästi tuijottaen toinen toisiinsa. - -"Ko-kolmas kom-m-ea kukku!" änkötti vallesmanni ja kiskoi typerästi -virnistellen povestaan toisen kremotattarinsa. Klemolaa vaivasi -satunnainen väsymys, ja hän oli niin onnettoman näköinen, että toisia -se hiukan nauratti ja kas, nyt se lautamies kellistyi ladon lattialle -heinätukolle, toinen kylki seinää vastaan, eikä häntä saatu ylös vaikka -Kepuli nipisteli voimansa takaa nenännipukasta, jäi siihen vaan -makaamaan kuin kuollut. - -"Jääköön siihen", höpisi Kepuli, "mutta missä on vene?" - -"Tu-tuolla nie-nie (Kepuli nieli kulauksensa) niemen nenässä!" - -"Ryypätään tämä ja s-s-s-sitte taas Kuhansaa-reen, ky-kyllä me -kah-renkin ne-ne kukistamme, ky-kyllä." - -Mutta ensin oli rommikulta kukistettava ja kun se oli kukistettu, oli -siltavoutikin kukistettu ja hänen päänsä vaipui Klemolan saapasvarsia -vastaan. Eihän vallesmanni saanut häntä järkiinsä vaikka huusi ja ähki -pamppunsa ja virkavaltansa nimessä. Alempi virkamies ei tällä kertaa -ottanut kuuleviin korviinsa päämiehensä uhkauksia, kiskoi vaan hirsiä -siinä yhdessä Klemolan kanssa. - -"S--n ss-sika", puhui vallesmanni kuin unissaan ja kopeloi ulos -ladosta. - -Laahustellen ja heiluen haparoi vallesmanni rantaa kohti. "Tu-turkin -punanen! no, jalkani suo-r-r-raan -- hi-hitto vie, olenhan minä -vallesman-nni." - -Pitkillä metsästyssaappaillaan tallusteli hän rannalla. - -"Ky-kyllä minä teille Kuh-kuhansaaressa!" - -Plits, plats. Vesi roiskui ja muta sinkui hänen ympärillään. -Vallesmannin saappaat tarttuivat liejuun kiinni. "Öh, ah, uh, irti -sanon, sinä pe-peeveli!" - -Koettaessan irroittaa saapastaan liejusta ja mudasta pyristellessään -kaatui hän lietteiseen veteen. Savisena kuin ruukintekijä kaalasi nyt -vallesmanni veden tunkeutuessa saapasvarsista sisään. - -"Uh, uh!" puhisi hän tavan takaa ja jopa hän vihdoinkin sai veneen -kokasta kiinni ja työnsi sen järvelle. Toinen jalkansa oli vedessä, -mutta yrittäessään vetää sitä veneen laidan yli, romahti hän seljälleen -veneen pohjalle, ja tuuli kuljetti venettä loitommalle... Monen vaivan -ja vastuksen jälkeen istuu hän tuhdolla ja soutelee arviokauppaa kuin -unissakävijä, tietämättä minne vene soljuu, josko rantaan vaiko -ulapalle. Vene kieppuu sinne tänne, milloin ympäri ja taasen eteenpäin. -Harhailtuaan näin vesillä jonkun aikaa, katse itsepäisesti -kiinnitettynä peräkeulaan, kuulee hän huutoja tietämättä mistä. - -"Hoi, valleksmanni, hoi, tännepäin!" - -Vallesmanni käänsi päänsä ääntä kohden ja huomasi sameilla silmillään -mustia liikkuvia olentoja, jotka siirtyivät rannalla pensaikosta -pensaikkoon. Hän sai uutta intoa ja äkkinäisesti tempoen, ponnistellen -oikein karhun voimalla kieppui vene milloin syrjään milloin suoraan, ja -hän läheni yhä noita mustia rannnalla liikkuvia olentoja. - -"Kalastamassako se valleksmanni nyt on?" huuteli mies saaren -lahtipoukamasta. - -"Hohoi, valleksmanni! Tänne, tänne, tuolla niemen käressä ne uhkeimmat -hauit tepastelevat, mutta missä ne onkineuvot...?" - -"Eihän valleksmannilla ole edes pamppuakaan." - -"Mitä sinä livertelet, huvikseenhan se valleksmanni näetkös soutelee, -se tekee hyvää hänen lihavalle vatsalleen, hahhaa", keskeytti toinen -punamekkoinen mies. Vitkaan lähestyi vene Kuhansaaren rantaa, ja -punamekkoinen mies kiskoi sen maalle niin rivakasti, että vene jyskyi -joka liitteessään, ja vallesmanni pyllyili tönäyksestä tuhdon alle. -"Siinäpä se pitäjän valleksmanni on kaikessa komeudessaan! Mikä kunnia -meille ja viinapannuillemme. Hei, pojat! Nostakaa valleksmanni -hartioillenne ja sitten metsään, valleksmannista me vielä teemme oivan -viinankeittäjän, että jos joskus maailmassa tämä sama saisi passit -harmaalle paperille, niin onhan sillä sitten joku ammatti, jolla voi -elää kihnutella." Sama mies joka näin puhui, lähestyi nyt vallesmannia -ja painoi hänen virkalakkinsa korviin saakka. Riemusaatossa kuleteltiin -pitäjän nimismies potkimisistaan ja huudoistaan huolimatta ja -asetettiin kivelle istumaan, jolle hän kykertyi. - -"Missä siltavouti?", ivaili taas punamekkoinen. - -"Se meni kai käsirautoja hakemaan", tuumi toinen. - -"No mikseikäs se valleksmanni nai, vanhana poikana se vaan oleilee kuin -ikäkulu kasakkihepo ilman kauroja!" - -"Älähän nyt suututa meidän arvoisaa valleksmanniamme; etkö tiedä, että -hän on kihloissa itse pirun sisarentyttären kanssa." - -"Mutta hiiessä pojat, kuinka sallisimme kunniavieraamme kivellä istua, -viinapannun niskaan koko komeus!" - -Väsynyt vallesmanni asetettiin eräälle vielä käyttämättömälle pannulle. - -"Miten se valleksmanni jaksaa nyt siellä?" - -"Minä, minä o-o-len val-val-vallesmanni --!", soperteli nimismies. - -"Me tiedämme sen, ja se sana on meille pyhä. Mutta, hei, miehet, eihän -vieras vielä ole saanut maistella aarteitamme, vaikka pakiparaastaan -sitä varten tänne läksi!" - -Takaapäin lähestyi silloin muuan ruokolainen, sieppasi lipin, täytti -sen kuumalla nesteellä ja asetti sen sitten hänen käteensä ja sanoi: - -"Mitäs muuta, sano puotipoika, pisti taas sokerin suuhunsa". - -Vallesmanni katseli sameilla silmillään lippiä ja nosti sen -vaistomaisesti huulilleen. Tulet leimusivat alhaalla, ja savu kaarteli -pitkin männyn runkoja. - -"Hoi, valleksmanni! Miltäs maistui! Katsokaapa, miten veneenne -purjehtii ilman kapteenia ja väestöä enkelsmannin vesillä, tuolla, -tuolla. Se kait etsii isäntäänsä, laine jo vei sen kotirantaan -ilmoittamaan lautamies Klemolalle, että täällä se valleksmanni vain -viinoja juo ja viinoja polttelee eikä ehdi nyt tällä erää kotiinsa, ei -tänään eikä edes huomiseksikaan." - -Nyt muodostivat kaikki miehet piirin vallesmannin pannun ympärillä, -mustat kekäleet savusivat heidän käsissään, ja vallaton piirileikki -alkoi. He lauloivat: - - Vallesmanni kun häitä viettää, - kuka morsian olla saa? - Viinapannu vaan, viinapannu vaan. - -Jo nyökkyili vallesmannin pää, hän vaipui vähitellen uneen. Ruokolaiset -astuivat veneisiinsä ja soutivat pois. Naurua ja puhetta kuului kauvan -järveltä. -- Tuuli ei liikuttanut puunoksaakaan, kaikki oli hiljaista -ja rauhallista, ja vallesmanni veti tyyntä untaan paljaan taivaan alla -korkeassa asemassaan. Sieltä hän hiljalleen luisui nurmelle, jolle jäi -makaamaan. Hän nukkui yksin Kuhansaaressa, ei kukaan häirinnyt häntä. - -Illemmalla heräsi vallesmanni. Hän aukaisi sameat silmänsä, katseli -ympärilleen, ja hämärät muistot päivän tapahtumista alkoivat risteillä -hänen päässänsä. Varovasti kömpi hän jaloilleen ja alkoi kävellä pitkin -saarta. Hänen tuskansa alkoi kasvaa, kun hän huomasi, ettei venettä -ollut missään. "Sen vietävät, ovat lykänneet veneen vesille!" mumisi -hän. - -Armahtavainen kalavaari hänet vihdoin keksi rannalla huutamassa. -Vallesmannin huulet olivat huutamisesta ihan siniset. -- -- - -Viikon kuluttua sai vallesmanni lautamiehen kautta haasteen käräjiin -viinanpoltosta ja juopumuksesta. Hän säikähtyi niin, että luuli -menettävänsä virkansa. Mutta haaste oli vaan pilantekoa, se -peruutettiin. -- Mutta sen koommin vallesmanni alkoi vähemmin -ryypiskellä. Ja aina kun hän maantiellä tapasi jonkun Ruokolan -miehistä, käänsi hän päänsä toisaalle ikäänkuin olisi tarkastellut, -josko maantien ojat olivat lainmukaisessa kunnossa. - - 1896. - - - - -VANHA LEMMINKÄINEN. - - -Joka päivä vanha pehtori mennä hiihustaa akkunani ohi. Vanhan sortuukin -liepeet lyödä leiskuvat sinisiä housunlahkeita vasten, ja harmahtava -tukka pistäytyy kiemuroissa esille olkihatun alta. Hän kulkee -tavallisesti kädet selän takana pitäen kalanluista nuuskarasiata -hyppystensä välissä, seisattuu, höpisee itsekseen, tirkistää aurinkoa -ja pilviä ja ottaa siemauksen ruskeata nuuskajauhoa, jolloin hänen -kasvonsa vetäytyvät moniin ryppyihin. Hänen pyöreä nenänsä hohtaa, -ynisee ja soi; hän nauttii äärettömästi nuuskasta, poutailmasta ja -omasta olemuksestaan. Selkä köyryssä kiipee hän aidan yli ja tepsuttaa -pientareen polkua, ja hänen ympärillänsä soittavat kaikki nurmen sadat -sirkat viulujaan ja päivänkakkarat nyökyttävät päitään. Niitulta kuuluu -talkooväen huutoja ja kokkapuheita, vaimot haravoivat, ja miehet -kiskovat haasioista heinätukkuja rekeen, yli ojien ja mättäiden hevoset -puolijuoksussa ponnistavat ladon suulle. Siellä se jo seisoo -pehtorikin, sääret hajallaan jaellen käskyjä miehille kuuluvammin, -naisille ja erittäinkin nuorille hilpeämmin. Usein kulkee hän nuoren -Johannan lähettyvillä. - -Kun työ on ollut vilkas, ja lato täynnä tuoksuvaa apilasheinää, istuu -pehtori ladon kynnyksellä naureskellen, toista silmäänsä vilkutellen, -juttelee laajasti ja leveästi niinkuin paljon kokenut mies, jonka -elämän takana on monta muistoa ja monta seikkailua. Silloin hän on -nuori taas ja unohtaa koko pehtori-arvokkaisuutensa. Vanha velikulta ja -naisten naurattaja se tirkistelee punaisesta silmänreijästä, ja naiset -hihittävät uskalletuille sanankäänteille ja laskevat pilaa hänen -kustannuksellaan. Nuori Johanna se jo sieppasi olkihatun ukon päästä, -ilkkuu ja hyppii hänen edessään, ja vanha pehtori hapuilee vapisevin -käsin tytön vetreitä lanteita, mutta tyttö kiepsahtaa kärppänä käsistä, -juoksee niitulle ja pistää olkihatun pellonpelättimen päähän. - -Yleisen hohotuksen keskeltä soivat kylän ruokakellot, ja auringon -säteet käyvät jo viistoon kuin ison, punaisen hämähäkinseitin langat. -Niitulta palaa talkooväki, haravat ja taikot olalla, mutta jälempänä -astuu vanha pehtori kädet selän takana nuuskarasia hyppysten välissä, -ja varsi näyttää nyt kumarammalta, kun hän tallustaa sinisissä -housuissaan ja katoaa ruislaihon taakse. - -Vanha pehtori on vielä vanhoillaankin ripeä riijaripoika, ja -kylänkellot tietävät hänestä monta juttua. Ennen nuorena palveli hän -Ronkolan isossa kartanossa voutina, oli punakka ja verevä, ja kartanon -nuori neiti, kerrotaan, oli häneen rakastunut ja katseli häntä suopein, -suloisin silmin, ja usein pehtorinkin silmät kulkiessaan tallin ja -kyökin väliä tähtäilivät toisen kerroksen akkunaan, jossa armon neiti -istui koruompelutöittensä ääressä. Heidän välillään oli salainen suhde, -sanottiin. Mutta sitten oli pehtori erään hairahduksen tähden -pakoitettu menemään naimisiin kartanon meijerskan kanssa. Pehtorilla -oli suurimmaksi osaksi talon hallitus käsissään ja hän alkoi elää -suurellisesti, komeasti hän korskalla oriilla ajeli kirkonkylässä ja -teki tavan takaa markkina- ja kaupunkimatkoja, joilta hän aina palasi -hienossa hiivassa. Vaimo, joka oli nousukas hänkin, noudatti miehensä -esimerkkiä, piti kahvikestejä ja pyrki kyläkemuissa emäntien rinnalle. -Mies syytti vaimoaan, vaimo miestään, ja pehtori alkoi yhä enemmän -kilistellä kaupunkiherrojen kanssa ja pidot hän tavallisesti sai -maksaa, maksoi mitä maksoi, olihan hän ison talon käskymies ja -jotainhan sitä piti tehdä surunsa lievitteeksi, kun se akkakin siellä -kotona oli sellainen... - -Pian pehtori sai eron virastaan ja harhaili siellä täällä talojen -voutimiehenä kunnes muutti koko pitäjästä ja oli jossain -pikkukaupungissa puutarhurina useat vuodet. -- Ja kun hän sieltä -palasi, oli hän vanha mies, ryppyjä otsalla ja mieron sauva oli hänellä -kädessään. Hän pääsi apteekkarin pienen talon isäntärengiksi ja -entisestä loistoajasta oli hänellä jälellä vain pehtorin nimi, johon -hän vanhemmiten sai lisänimityksen "vanha pehtori". - -Hän on jo kauvan ollut erillään vaimostaan, joka asuu kylän laidassa -ompelulla itseään elättäen. -- Näin vaimon kerran maantiellä ja kysyin -vanhalta pehtorilta, että "kuka se tuolla astelee?" -- "Vanha hilsahan -se vaan siellä astelee!" sanoi hän väkinäisesti naurahtaen ja tuli -vakavaksi. -- Sattuu usein, että he joutuvat vastatusten, sanaa -sanomatta he kulkevat toistensa ohi, ja silloin vanha pehtori unhoittaa -nuuskaamisensa. - -Onpa maailman koura pidellyt vanhaa pehtoriakin, mutta elämän iloa -virtaa vieläkin suonissa, hän on tuollainen vanhettunut Lemminkäinen. -Vieläkin ostelee hän makeisia kirkonkylän puodista kylätytöille, useita -heistä on hän kosassut ja menettelee siinä suhteessa vanhan -maailmanmiehen tavoin, lahjoo ensin äidin sokerilla, vehnäsillä ja -hamekankailla sekä hyvittelee tytärtä hopeahelyillä. Tytöt syövät -hänen makeisiansa ja ilakoivat hänen lemmenvakuutuksilleen. -Kaupunkimatkoja tekee hän nyt harvemmin, mutta tuollaisen retken -jälkeen käy hän säännöllisesti torumassa "vanhaa hilsaansa". Hän on -muuttunut lapseksi uudestaan, huomaa elämästä vain pinnan ja siksi hän -onkin joutunut sen leikkipalloksi. - - * * * * * - -Eräänä lauvantai-iltana kuulin koputuksen kamarin ovelta, ja kun menin -ovea aukaisemaan, astui huoneeseen vanha pehtori viulu kainalossa. Hän -kulki epäröiden luokseni ja istui levottomana tuolille. - -"Miten se pehtori jaksaa?" - -"Tuossa tuo menettelee!" - -"Viuluako se pehtori soittaa?" - -"Soittaa... Tulihan tuota nuorempana opittua, mutta eihän ne vanhan -hyppyset enään... tuoltahan tulin puodista kieliä ostamasta... enhän -häirinne, minä tässä vaan meinaan, että... hm, hm!" - -"Ei häiritsemisestä mitään!" - -"Tässä meinaan, että hm... mitäs se maisteri niin ahkeraan kirjoittaa, -jottei vaan rakkauskirjeitä, hihii?", virkkoi hän ja kävi -vilkkaammaksi. Sana "rakkaus" vaikuttaa pehtoriin kuin kenttätorvi -vanhaan pattijalkaiseen sotaratsuun. - -"Hihii, niin sellaisiahan ne nuoret kirjoittavat... silloin kun minä -olin nuori, kirjoitin minä neljälle tytölle yht'aikaa!" - -"Soo, olipa siinä joukkoa!" - -Hän nuuskasi ja jatkoi: - -"Hihii, niin, ja minä usutin ne kaikki yhteen kuin kylän rakit ja otin -vikkelästi viidennen, mulla oli siihen aikaan sellainen taikahuilu -taikka taikaviulu, jolla minä ne sokasin... joo, joo, hm!" - -"Mikä viulu se?" - -"Rakkauden ja immarruksen kutkuttava viulu, hihii!" - -"No mikä tämä nykyinen viulu sitten on?" - -"Työviulu vaan ravistunut ja vanha." - -"No soittakaa nyt hiukan sillä työviulullakin!" - -"Kyllähän sitä... tämä vanhan apteekkarin sali se taitaakin kaikua. Ei -musiiki oikein musiikilta tunnu ilman kaikua, kaijuton soitto on kuin -morsian ilman kruunua!" - -Vanha pehtori näppäili hiljaa viulunkieliä silmät puoliummessa, -väänteli ja sylki tappia, kohotti käyräänsä ja kysyi samassa: "Osaakos -maisteri sitä koko maailman polskaa?" Hän asetti viulunkaulan vasten -olkapäätään ja alkoi soitella. Ryppyinen ja sierottunut käsi käytti -jousta haparoiden ja epävarmasti, mutta sitä myöten kuin hän nytkytti -ääniä viulustaan, saivat hänen kasvonsa eloa, ja silmät kiilsivät ja -tuijottivat salin nurkkaan. Viulu humisi ja vonkui, ja nuuskaa tippui -viulunkopalle. Hän soitteli hämäläisiä polskia, purpuria ja katrillia. -Pää hetvahti tahdin mukaan, lippostensa kärjellä hän toisti tahtia -pöydän alla. Noin kun hän tuijotti nurkkaan, näin mielikuvituksissani -pehtorin punaposkisena nuorena miehenä paraimpana keikarina -helkavalkeilla ja häissä, näin tanssista hehkuvia kasvoja ja solakoita -vartaloita, jotka kieppuivat polskan huumaavissa pyörteissä, näin miten -pehtori notkahutti sääriään katrillin käänteessä, hypitti kuumaa naista -rinnallaan, supatteli hänen korviinsa, näin heidän hiipivän porstuan -viileään hämärään... - -Kun pehtori taukosi soittamasta, heräsi hän kuin kaukaisesta unesta, -pyyhki tukan silmiltään, katseli minua salavihkaa ja sanoi: - -"Nuorena ollessani näitä paljon tanssittiin, nyt niillä lie uusmuotisia -hullutuksia, jenkkoja tai mitä lienevät... Voi, voi -- ja Bellmannin -lauluja taisi joka herrasmies, kai se maisterikin tuntee Karl Mikaelin -lauluja?" Hän hyräili: - - "Tokkopa kaikki jo ko'ossa lie, - Myllärin Matti ja Hotakka sie..." - -Katselin häntä ylhäältäpäin, ja nyt näyttivät kasvot vielä -ryppyisemmiltä, mutta rikkinäisten huulien yli liiteli sanoja, jotka -värähtelivät. Eikä soittokaan ollut sen kummempi, katkonainen ja -epäselvä, hän itsekin oli tuollainen vanha viuluromu, jonka kielet -eivät soinnu virittämisestä. Koko hänen olennossaan oli jotain -naurunsekaista ja nurinkurista. Ja minä mietin, että mitähän se vanha -pehtori tarkoitti vierailullaan, sillä soitto oli tekosyy, sen huomasin -hänen hermostuneesta käytöksestään. Soiton lomassa hän aina kiivaasti -nuuskaili ja aikoi sanoa jotakin, mikä haihtui hymähdyksiin. Vihdoin -tuli hän viulua nappaillen pöytäni luo, katseli papereita ja sanoi -erityisellä äänen painolla: - -"No se maisterihan kirjoittaa viisuja?" - -"Onhan niitä tullut tehtyä!" - -"Minä ennen nuorena voutina luin Fritsovin satua, jonka kartanon neiti -minulle lainasi. -- Liekö tuo vaikeatakin. Tuota -- maksustako se -maisteri oikein, tuota, hm, ja kannattaako se?" - -"Kannattaa vallan mainiosti, aijon perustaa karamellirunotoimiston, -hautajaisrunoja, ristiäisrunoja, naimarunoja j.n.e. Koulutytöt ja -kaunosielut ne ostavat, mjaa!" - -"Paljonko maisteri yhdestä kappaleesta ottaa?" - -"Kappaleesta? Riippuu asianhaaroista. Viisi, toisinaan kymmenen -markkaa, toisinaan kolmekymmentä markkaa, toisinaan..." - -"Soo, hm... niin paljon!", sanoi pehtori ja alkoi kaivaa kukkaroa -taskustaan. - -"Eiköhän tuota saisi kahdella markalla?", ja hän laski rahan pöydälle. - -"Mitä tällä?" kysyin ihmeissäni. - -"Asia on se", sanoi pehtori ja siirsi tuttavallisesti tuolin lähemmäksi -ja vilkutti toista silmäänsä, "-- asia on sitä laatua, että ensi -viikolla on Johannan päivä ja sille sitä pitäisi nimipäiväviisu olla!" - -"Itselleenkö se pehtori haluaa vai muille?" - -"Itselle, itselle, kellenkäs muulle?" - -"Vai niin, no vanhalle vai nuorelle tytölle?" - -"Nuorelle, silkosen sipakalle tytölle, rakkautta ja rikkautta pitää -viisussa olla, kukkasia ja liverryksiä, niistä ne tytöt tykkää. -- Näin -meidän kesken sanoen olen kurkistellut sitä puoli vuotta, enkä minä, -hitto vie, ole liian vanha vielä, kääntyihän se Abrahamikin vanhoilla -päivillään piikansa puoleen ja hm... ja kyllä minä siitä vanhasta -hilsasta käräjöimällä pääsen!" - -"No jos häihinne kutsutte, niin kirjoitan sen 'viisun' maksuttakin", -lupasin piloillani, sillä tiesin matkani olevan lähellä. - -"No kunniasijalle papin ja morsiamen viereen, ja silloin sitä iloitaan -ja polskassa sulhaskorot tanssitaan!" - -Vanha pehtori hykersi mielihyvissään kalanluista rasiaansa, tarjosi, -otti pisimmän siemauksensa, paiskasi lujasti kannen kiinni, kiitti ja -lähti. Sortuukin liepeet heiluivat tallustellessaan kujatiellä. Minä -mietin, että kolme asiaa maailmassa innostaa vanhaa pehtoria, nimittäin -naiset, viulu ja nuuska, ja niistä ainoastaan nuuska on hänelle -uskollinen. - - - - -EPRA JA LAUKKI. - - -"Soh, soh, kärpänenkö se siinä taas... huis, löp, löp!" Epra höplitti -ja nyki, nyki ja höplitti. Raskaasti kuin unessa mennä lönkytti vanha -Laukki, käänsi päätään kuin katsoakseen, vieläkö ne pyörät seurasivat -mukana. Raskaasti kolisivat jälessä Epran laatikkorattaat, ja niiden -etusyrjällä istui korkealla koukistuneena vanha Epra kuin kuningas -ikään. "Keisarin saunapiippu" oli suussa ja kädessä oli nahasta -kierretty piiska, jonka siimanpää veltosti hyppeli Laukin hännän -päällä. Ja Laukki tiesi, ettei hänen isäntänsä Epra häntä lyönyt, ja -Epra tiesi, ettei Laukin kulku siitä parantuisi, siksi he olivat -ystäviä. Vanha oli jo Laukki, ei Eprakaan sen ijästä tietänyt, ja itse -Epra oli vielä vanhempi eikä ollut moneen vuoteen käynyt pappilassa -ikäänsä kysymässä. -- Epra puheli ja mutisi hevoselleen, hevonen oli -siihen niin tottunut ja se tunsi isäntänsä tavat tarkalleen, Epra tunsi -pattijalkaisen Laukkinsa ja sen uniset tavat, he olivat ikäänkuin -kiinnikasvaneet toinen toisiinsa. - -Epra oli pieni palleron tapainen miehen möhkäle, hänen silmänsä olivat -päästä ulkona kuin hiirellä, jalat olivat ruumiiseen verraten liian -lyhyet ja ne keikkuivat ulkona laatikon sivulla jalkalautaa -koskettamatta. Hänen suupielessään oli ilme ikäänkuin hän aina -nauraisi. Ei hän koskaan huutanut eikä äyskinyt Laukalleen, nyki, torui -ja touhuili, ja höllinä riippuivat ohjakset. Mutta yhtä pyöreä kuin oli -Epra, yhtä kulmikas ja laiha oli Laukki, ei sen karva läikkynyt vaan -oli takkuinen, pitkä kuin muulilla, ja aina se luimisti korvillaan -Epraan päin, seisahtui jokaisen kaivon luo, pysähtyi mäkipaikoissa tai -nosti oikean takajalkansa paarmaa tavoitellakseen ja jäi sitte -ikäänkuin mietteisiinsä seisomaan; sillä oli omituinen tapa nojautua -koko ruumiinsa oikeata aisaa vasten, eikä se koskaan hirnunut, se kulki -aina kuin unissaan pää rinnalla riippuen. - -Pieni oli Epra ja pieni oli Laukki, mutta laatikko, jolla Epra istui ja -jota Laukki laiskasti kiskoi, oli iso ja jykevä kuin laari tai -suunnaton, suuri merimieskirstu, se oli kannellinen niin, että sen -saattoi avata päältäpäin ja sen kyljessä oli kirjainlukko, minkä -salaisuuden Epra tiesi. Ne laatikkorattaat olivat kuin laiva, jolla -Epra purjehti tomussa ja tuiskussa maailman maantietä. Jos sen kannen -avasi, niin näkyi huiveja ja liinoja, tehtaan kankaita ja muuta -rihkamaa, se oli hänen kauppakojunsa, hänen puotinsa, hänen istuimensa -ja toisinaan myös hänen makuusijansa, kun hän syksyöinä varkaita -peläten makasi sen kannella, siinä oli hänen maallinen rikkautensa, -jonka joukkoon hän sitäpaitsi luki Laukin ja tuhat markkaa rahaa, jotka -hän oli tallettanut lähikaupungin pankkiin. Kangaspakkojen päällä oli -hänen kyynäryskeppinsä ja hänen haarapussinsa, mutta syvällä nurkassa -kankaitten alla oli hänen vanhanaikainen virsikirjansa, minkä ensi -sivulle oli kirjoitettu hänen isänsä ja äitinsä, niin, monen edellisen -polven nimet. Virsikirjan vieressä oli massi täynnä hopearahoja, pankin -kulttikirja, pullo, jossa oli "sydämmen vahvistustippoja", kääre, jossa -oli ketun myrkkyä ja lakkisessa rasiassa kaksi kullattua hopeasormusta -sekä Malvina Maija-Stiinan kellastunut valokuva. - -Niin Malvina Maija-Stiina oli vaimoinen henki siellä Epran -kotipitäjässä, jonne hän nyt oli kotimatkalla. Se oli osava ja ovela -vaimoihminen mutta hiukan kärttysä. Alituisesti hänen rukkinsa pyöri, -ja kankaita hän kutoi seudun pyyleville pomoemännille. Hän oli tunnettu -taitavasta kudonnastaan ja täsmällisyydestään; hän oli jo -neljänkymmenen seuduissa. Hän oli yhtä harvasanainen kuin Epra oli -suulas ja sukkela kaupoissaan. -- Malvina Maija-Stiinaa oli Epra jo -nuorena kirkonkylän puotipoikana kaipauksella katsellut. Sille oli hän -puotipöydän takaa kumarrellut ja lyönyt kantapäitään yhteen, kuten oli -nähnyt kaupungin puotipoikien tekevän. Malvinan suuret, sinelle -vivahtavat silmät olivat hänen kasaveikkaluonteeseensa tehneet vakavan -vaikutuksen, ja hän oli aina ollut hämillään pistäessään tötterön -paraimpia makeisia Malvinan pieneen käteen kaupanpäällisiksi, mutta sai -siin' samassa takaisin rohkeutensa, vilkuttaen silmillänsä, suun -ympärillä ikuinen naurun hymy ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa: niin, -niin, Malvina Maija-Stiina, me ymmärrämme toisemme, me olemme kuin -parihevoset, jotka vielä kerran yhdessä kiskomme elämän rasvotuita -rattaita sekä ylä- että alamäessä! -- Jahka Epra pääsisi oman puodin -puhdistajaksi, oman kyltin kiillottajaksi, silloin saisi Malvina istua -peräkamarissa hyräillen ja polkien uutta kiiltävää ompelukonetta, eikä -hänen tarvitsisi kotona kankaita kutoa. Niin, niin. Niin oli Epra -kerran ajatellut. - -Liiallisen makeisten tuhlaamisen tähden joutui Epra pois paikastaan. -Sattui juuri siihen aikaan kauppiaalle kankaiden kaupustelija. Hänen -seuraansa lyöttäytyi Epra, sillä suuttumuksesta tahtoi hän päästä pois -koko paikkakunnalta. Hän sai ajaa kaupustelijan laatikkorattaita. Uutta -oli se elämä hänelle. Hän sai nähdä uusia kyliä, naapuripitäjiä, -kirkkoja ja uusia kaupparakennuksia. Yhä loitommaksi hän eteni -vieraisiin kauppaloihin ja tehdaskaupunkeihin, missä puodin ikkunat -kimmelsivät täynnä kaiken maailman kilua ja kalua, isoja savutorvia hän -näki, kimmeltäviä kirkon ristiä ja suurimastoisia laivoja kuin huoneita -ikään. Kadut vilisivät kirjavina kansaa, ja niillä maailman turhuuden -turuilla mennä sipsuttelivat töyhtöniekka-neitoset nostellen hameen -liepeitä nilkkaan saakka. Tämä kulkurin elämä häntä miellytti, hänen -verensä alkoi juosta vilkkaammin ja hänen luonnostaan liikkuva kielensä -sai uutta vauhtia. Mutta Malvinan kuva pysyi kuitenkin syvimmällä -sydämmensä pohjalla, ja usein kuormalla könöttäessään mietti hän sitä -aikaa, jolloin saisi oman hevosen, omat laatikkorattaat ja sitte -rakentaisi hän sinne kotikylään maantien haaraan ihan virstantolpan -kohdalle oman puodin ja oman mökin, jonne hän kerran häähuilujen -humistessa veisi Malvina Maija-Stiinan, silmiensä ilon ja salaisten -ajatustensa lähtökohdan. - -"Soh, soh! Mitäs siinä päätäsi käännät!" mutisi Epra ja alkoi taas -ajatella. - -Epra osti ensin omilla säästöillään kymmenen markan hevosen -mustalaiselta ja erään kartanon huutokaupasta hankki hän itselleen -vanhan kuomun, ja niillä hän sitte alkoi omin päin omilla asioillaan -kiertää talosta taloon. Jossain maantienojassa eväät syötyään ja -päästettyään hevosensa ojaviereen ruohoa appomaan kaivoi hän esille -setelinsä, käänteli niitä, katseli niiden läpi aurinkoa ja haisteli -niitä kuin hepo heiniään. Visusti kätki hän ne taas kuomun pohjalle, -tarkasteli ympärilleen ja laskeutui suulleen makaamaan. Ja siinä hän -sitten haaveili tulevia asioitaan. - -Ja kun Epra taas jatkoi matkaansa, ja jalkamiehet heittelivät -komppasanoja hänen konistaan ja kuomustaan, oli hänellä sukkela sutkaus -vastassa, kehui hevostaan, nauroi partaansa ja ajatteli: "voi, voi, -mies parka, kunpa tietäisit, miten paljon minulla on kirkkaita -kolikoita, et tiedä, muuten et veistelisi." Ja iloisesti leiskautti hän -ilmaan piiskallansa ja "äkkiväärä maamiehen ystävä" heilui hänen -hampaissansa. Hänellä ei vielä silloin ollut posliinista "keisarin -saunapiippua", sen hän osti kerran Tuomaan markkinoilla Hämeenlinnassa -vaihdettuaan isoilla välirahoilla kymmenen markan hevosensa nykyiseen -Laukkiinsa ja laatikkorattaat osti hän Tuuloksesta. - -Nyt vasta alkoi hänen elämänsä päivän puoli, hän ajeli hiukan -varmempana, ja hänen äänensä sai kilahtavamman kaijun, hän alkoi -sunnuntaisin käydä simusetit kaulassa ja kiiltävät kalossit jaloissa, -sillä nyt kulki hän totisissa kosimispuuhissa. Ja eräänä iltana ajoi -hän niissä tamineissaan mökin pihalle, missä Malvina Maija-Stiina -loisena asui, toi hänelle uuden silkkisen huivin, sai häneltä -puolittaisen, harvasanaisen lupauksen, että hän odottaisi Epraa, ja -Malvina antoi hänelle puolittain lämpöisen kädenlyönnin hyvästeltäessä. -Malvina ripusti silkkihuivinsa aittansa orrelle, Epra nousi rattailleen -ja lähti taas maita kyliä ajamaan haaliakseen kokoon mieluisen mökin -rahoja. - -Ja iloinen oli Epra, hän oli silloin nuorempi, ja Laukissakin oli vielä -jotain eloa, ja sillä hän hiljaista lönkkää ajoi talon pihoille ja -avasi laatikkonsa, jonka ympärille pian kertyi koko talon väki. Hän -rupatteli rattosasti, lasketteli kokkapuheitaan, nipisti tyttöjä -poskista ja löi reippaasti kättä miehille ja aina oli hänellä jotain -kullekin. Niin, ihan uudenuutukaista vihriäistä hamekangasta talon -piioille, punaisia villaröijyjä ojamiehille, ketunmyrkkyä metsämiehille -ja vaareille nuuskaa, ja hänen kielensä oli lipeä ja liukas, hän oli -raitis ja rauhallinen ja sai usein taloissa ilmaisen yösijan. - -Vuosia kertyi Epran niskaan, kertyipä niitä Laukinkin niskaan ja -silkkihuivia kertyi Malvinan aitan orrelle, ja vanha Laukki kääntyi -usein ihan kuin itsestään Malvinan mökin pihalle, se oli siihen niin -tottunut. - --- -- Nyt oli Epra taas kotimatkalla, vuoden oli hän ollut kauppateillä -ja viimeisellä kerralla oli Malvina näyttänyt hiukan nyrpeältä. -Olisikohan Malvina kyllästynyt odottamaan? Mitä vielä! Nythän Epralla -oli mökin rahat, ensi pyhänä kuulutettaisiin, virsikirjan lehteen -piirrettäisiin Malvinan nimi, niin, ja sitte ajaisivat he kirkonkylän -puodin ohi, ja puotipojat sanoisivat: "kas, kas, siinä ajavat -pappilasta Malvina Maija-Stiina ja Epra, niin, se Epra, siitä on tullut -tanakka mies, rahoja kuulemma on pankissa, Jumala ties, kuinka paljon -lie, niin, niin -- --." - -Epra ajoi yli pitäjän rajan ja hänen sydämmensä sykähteli niin -omituisesti, hän oli taas kotimailla oman onnensa kynnyksellä. -Intohimoisesti kiskoi hän savuja piipustaan, nyki, höplitti ja puhui: - -"Soh, soh, mitäs siinä nyt taas! Se siinä, huis, mitäs siinä mulkoilet -ikäänkuin sinulla olisi neljä silmää, eteesi sinä olet katsovinasi, -mutta sentään luimistelet sieltä korviesi alta kuin viheriäsilmäinen -peikko pajupehkon alta! Olet se sinäkin mukamas! Soo! Kuka se sinunkin -ijästäsi tarkan ottaa, hampaasikin ovat keltaiset kuin mustalaisen -silmänalus. Taidat jo olla kuoleman peltoa kyntämässä ja sinä lönkytät -kuin puujalka kersantti. Ihanhan sinä kulutat oikean aisan pilalle, -höp, löp, löp! Mitäs sinä niitä virstan tolppia vilkuilet, luuletko -voivasi niitä lukea? Niin, no, älä siinä viisastele, loppuu se sinunkin -ristinaikasi, etkä enää kanna murheen siloja niskassasi. Seistä sinä -saat, levätä saat ja kauroja sinä ensi pyhänä saat, eikä sinun enää -tarvitse maantien ojissa nukkua, perunamaata kun kerran pari vuodessa -kynnät, sillä hyvä, en sinua tapa, en, en vanhaa Laukkiani tapa, niin, -mutta liikuta nyt hiukan koipiasi!" - -Ja Epra nosti piiskansa mutta antoi sen pään laiskasti hypellä Laukin -hännän päällä, verkalleen kului matka, tie lyheni, Laukki käveli, mutta -Epran ajatukset juoksivat tavallista nopeammin. - -Jo nousi Laukki mäntyiselle mäelle, jolta kaukaa yli metsän -viheriöiden, keinuvien latvojen, näkyi pitäjän valkeakaari-ikkunoilla -varustettu ristikirkko. Kirkon takaa paloi ilta-auringon punainen, -loimottava valo heittäen kajastuksen vastapäiselle taivaan rannalle, -niin että punaiset petäjät mäellä kimmelsivät kuin tulipatsaat, mutta -laaksoon alkoi jo laskeutua elokuun iltahämärä. Epra seisautti -hevosensa, Laukin vasen puolinen kylki näytti melkein punaiselta, ja -sen vasen silmä näytti vallan vilkkaalta. Könössä laatikkonsa reunalla -katseli Epra alas laaksoon. Maantie luikerteli kuin keltainen, iso mato -kierrellen vastapäiselle jyrkälle mäelle ja katosi viheriään -kuusikkoon, joka seisoi siinä kuin viheriäinen jättiläiskenttä-armeija -pistimet pystyssä, joiden päät välkehtivät. Molemmin puolin maantietä -oli peltosarkoja, suoria kuin viivottimella vedettyjä, siellä täällä -taloja ja tölliä ja Malvinan mökki oikealla sivulla ihan maantien -varrella. Vastapäisellä mäellä näkyi vasemmalla kievarin punainen talo, -ja kaikista saunoista tuprusi savua. Ihan selvään kuuli Epra -myötätuulen kantaman kukon äänen lähimmästä talosta. Hän tarttui -ohjiin. "Noo, Laukki, nyt sitä ollaan tutuilla tanhuilla taas!" Ja -hiljaa varoen ikäänkuin kompastuisi, alkoi Laukki astua mäkeä alas ja -Epra kiristi syyttä suotta ohjaksia. Mäen alle päästyä höristi Laukki -korviansa, Epra hellitti suitsia ja kävi tarkkaavaksi. - -Alhaalta kuului hieno, läpitunkeva ääni ikäänkuin silloin kun vihurin -viima soittelee pilliänsä pillistössä. Malvinan kamarista loisti tuli. -Ääni sammui taas. "Mitäs siinä höristelet?" mutisi Epra ja nyki. Mutta -uudestaan kuului sama ääni, ja Epra huomasi, että ääni sammui juuri, -kun Malvinan ovi sulkeutui. Nyt huomasi hän hämärästi mökin pihalla -ihmisiä. - -Epra hoputti hevosta ja läheni mökkiä. Silloin taas ovi aukeni, ja läpi -hämärän illan kuului selvästi vinkuvan viulun ylimmäinen ääni, joka -sekaantui ihmisäänien heikkoon mutinaan. - -"Soo, menetkö siitä, ei suinkaan se viulu sinun vanhoja korviasi -särje!" mutisi Epra ja höplitteli. "Siellä on varmaankin talkoot", -ajatteli Epra, ja hänen silmiinsä tuli iloinen väläys, nyt hänkin -tahtoi antautua ilonsa valtaan, jota hän ei moneen vuoteen ollut -tehnyt. Nythän hänelläkin oli ilon syytä. Laukki huiskautti unisesti -häntäänsä eikä sen kulku siitä parantunut. Jo oli Epra ihan mökin -lähellä, kun maantiellä tuli hoippuva, vieras mies vastaan. Epra -seisautti hevosensa. - -"Kuules mies, talkoistako tulet?" - -"Enkä tule. Häh!" - -"Mistä sitten?" - -"Kuuliaisista kun tulen..." - -"Ke-kenen", änkytti Epra ja nyki Laukkia vaistomaisesti tapansa mukaan. - -"No, suutari Rätkän ja Malvina Maija-Stiinan." - -"Malvinan?" - -"Malvinan, niin. Sinähän hirnut kuin kasakkihepo, jolta kaurat -vietiin!" - -"Taidat itse olla niiden tarpeessa." - -"Taitaa olla sinun laitasi niinkuin ketun ja pihlajamarjojen. Taidat -olla itse se Epra?" - -"Niin olen, entäs sitten?" - -"Nyt vietiin kanasi, vai sinä olet Epra, mutta Rätkästä osaan minä -laulun: - - "Pitäjäss' on herroja - ja meidän kylässä Rätkä, - helmen verran herraa on, - vain suutaria pätkä." - -Vapisevin käsin tarttui Epra ohjaksiin, mutta humaltunut mies jatkoi -laulaen matkaansa. Ja se laulu kuului Epran korviin kuin nauravan -harakan hähätys, kuin nauru, joka pisti ja poltti hänen vanhaa, -rehellistä sydäntänsä, ja hän huokasi syvästi, iloinen Epra huokasi. -Hän katsoi kuin puoleksi tylsistyneenä eteensä, hämärästi häämöitti -hänelle käryävän lampun valo ja komeasti kohisi hänen korvissaan -honotus, jalkojen töminä ja viulun vinkuminen, niinkuin hähättävä -helvetti, kun mökin ovi aukeni, ja väen äänet meluten vyöryivät -tyyneeseen elokuun iltaan. - -Hänestä tuntui kuin äkkiä jotain olisi repeytynyt hänessä, muutos oli -niin jyrkkä, ettei hän sitä selvästi tajunnut. "Malvina -- -- suutari!" -höpisi hän kuin unissapuhuja ja heräsi kun ohjaksista tunsi, että -Laukki poikkesi maantieltä ja alkoi vanhan tapansa mukaan kääntyä mökin -pihalle. Äkkiä tempasi Epra vasemmasta ohjaksesta, ja portille ilmestyi -kaksi miestä, hän oli huomaavinaan suutarin pikipilkkuiset viheriän -harmaat kasvot. - -"No, eikö Epra tule kuokkimaan?" - -"Soh, soh, Laukki, etkö sinä tottele!" Epra nyki lujasti Laukin vasenta -suupieltä. - -"Niin, kuokkimaan omia häitä, hah, hahhaa!" - -Epra ei siihen mitään vastannut, hän vain nyki ja hoputti. - -"Laukki soo, Laukki soo, tielle, tielle, ei meillä ole siellä nyt enään -mitään tekemistä, ei mitään, lähdetkö, muuten..." - -Vihdoin Laukki kuolaimien pakosta turpaansa väännellen kääntyi taas -tielle. Hiljaa könötti Epra laatikkonsa syrjällä, mutta hänessä kävi -valtava, sisällinen vavistus. Piippu hänen hampaissansa riippui -veltosti savua päästämättä, mutta Laukki oli ennallaan, kummasteli ehkä -isäntänsä oikkua, mennä melkotti vanhaa totuttua käyntiänsä ikäänkuin -maailmassa ei löytyisi Malvinoita, kuuliaistulia, pettymyksiä eikä -petoksia, se ajatteli vain suvelle haisevia heiniä ja lämpöistä tallia, -jossa vieruspilttuusta kuuluisi vanhojen hevostuttujen kavioiden -kopina. - -Mutta Epra havahti kuin pahasta unesta, kun Laukki alkoi nousta ylös -kievarin mäkeä. Hän katseli kerran taaksensa, jätti ohjat oman onnensa -nojaan ja kuullessaan viulun vingunnan avonaisesta ovesta lausui hän -hiljaisella, sävyisällä tavallaan ainoastaan yhden sanan: "perkele!" - -Harvoin Epra kirosi. Hän olisi tahtonut äkkiä piiskata Laukkia, -piiskata koko maailma palasiksi, piiskata pyöriä ja laatikkoa, vanha, -hillitty veri lähti hänessä tuliseen tanssiin, mutta hän malttoi -mielensä. Ja tyynesti ajoi hän kievarin pihalle. Pyylevä, pöhöttynyt, -verisilmäinen isäntä seisoi pihalla. - -"Mistä se Epra nyt?" - -"Matkoilta vaan!" - -"Et kuokkimaan jäänyt." - -"Ei ole aikaa, onko sinulla aikaa?" - -"Aina on minulla aikaa." - -"Niin minullakin nyt." - -Epra jätti hevosensa seinärenkaaseen köyttämättä, heiniä eteen -heittämättä ja sanoi: - -"Kievari, sinä aina altis auttaja, tuo peräkamariin risu olutta, jos -sinulla viinaa on, niin tuo sitäkin, ja tuo miestä kuin salkoa -joukkoon, rahaa on, sen tiedät, nyt minä pistoovaan, nyt en sumeile, en -häikäile!" - -Moneen vuoteen ei Epra ollut viinaa maistanut. Kievarin peräkamarissa -istui hän nyt punasilmäisen kievarin ja parin hollimiehen seurassa. Hän -lasketteli paraimpia kokkapuheitansa, mutta toisinaan kävivät hänen -kasvonsa jäykiksi, ja hän puristi nyrkkiään ikäänkuin olisi pitänyt -niissä ohjaksia ja hän tuijotti talituikkuun, joka paloi pöydällä. -Mutta siinä samassa ponnahti hän taas ympäri, kehoitti miehiä juomaan -ja pisti paraimpia kauppasukkeluuksiaan. Muut jo torkkuivat tai olivat -siirtyneet toiseen kamariin, kun Epra iltayöllä hoipersi peräkamarista. -Portaille päästyään vihelsi hän: - -"Laukki hoi!" - -Laukki hirnahti vasten tavallisuutta, nälästä se hirnahti. - -"Soh, soh, Laukki", höpisi Epra ja halaili Laukin kaulaa. "Sinä vanha, -hyvä Laukki, älähän tästä nyt äksyksi käy, en sinua muistanut, syö nyt -tuosta, syö, syö!" -- Ja Epra kopeloi heinätukon Laukin suuhun. Mutta -Laukki käänsi pois päänsä kuin häpeissään, sillä se tunsi isäntänsä -suusta lähtevän viinan löyhkän. - -"Niin, pahasti tein Laukki, mutta nyt on syytä, ankara on syy. Niin, -niin, Laukki, olet vain elukka, mutta viisas sinä olet, noo, soh, soh, -mitä siinä turpaasi käännät, jollei viisas ymmärrä, ei hullu huomaa, -ymmärräthän, nyt on kaikki lopussa. Hih! Mitä sinä siinä taas -mulkoilet? Nyt lähdetään häitä kuokkimaan! Hih!" - -Epra nousi hoiperrellen rattaille ja otti tiukasti ohjakset käsiinsä, -äkkiä nousi hän pystyyn ja iski piiskalla voimakkaasti Laukkia -kyljelle. Laukki hypähti kuin kyyn pistämänä pystyyn, mutta sitten pää -taas vaipui rinnalle. Epra ajoi hurjaa vauhtia kievarin mäkeä alas. -Rattailla seisten löi Epra kuin vimmattu, löi minkä jaksoi, Laukki -heitteli jalkojansa ja löi ne kiveen, se oli ihan kuin vimmattu. Se -potki ja heitti takakoipiansa yli jalkalaudan eikä se ehtinyt -miettimään, miksi Epra niin kovasti löi. Se laukkasi alas pitkin -kievarin mäkeä, ja rattailla raivoili Epra. Hän seisoi haarareisin ja -huusi: - -"Hih, Laukki, sinä, hih, mene hee-i! Nyt mennään helvettiin!" - -Ja alaspäin hurjaa vauhtia etukaviot tuskallisessa ponnistuksessa lensi -Laukki kuin vanha, harmaa siipiorava. Rattaat ratisivat äkkijyrkkää -mäkeä ja siinä, missä oli äkkimutka, nousi toinen pyörä ilmaan, ja -rattaat kaatuivat kumoon. Kovalla ryskeellä kaatuivat laatikkorattaat -maantien ojaan ja Epra putosi rattailta edellä maahan. Vaistomaisesti -tarttui hän tien vierestä nouseviin aidanseipäiseen. Laukki önähti. -Epra nousi maantienojasta ja katseli kummallisesti ympärilleen ja näki -taas ne kiusoittavat tulet Malvinan akkunasta. Sitte kääntyi hän -katsomaan Laukkia. Iso seiväs törrötti hämärästä, ja sen alla makasi -Laukki liikkumatta. Epra kumartui alaspäin, otti luokasta tuen ja alkoi -puhella: - -"Noo, Laukki, noo, mitäs sinä siinä makaat? Höp, löp, löp, no soo, -nousehan siitä, mitäs nyt meinaat? Laukki, kuuletkos, älä siinä nyt... -nouse nyt, eihän se kuolemaksi lie! Laukki, sattuiko? Sattuiko seiväs -korvan juureen, ai, ai, jos sattui, niin elämään sattui, Laukki, -Laukki, minä olen peto, mutta eläthän sinä vielä?" Epra halaili -hevostaan. - -"Anna anteeksi, että niin kamalasti löin, anna minulle anteeksi kaikki -synnit, hevossynnit ja ihmissynnit! Älä ole niin surkean näköinen! -Laukki rakas! Minä olen sinun isäntäsi ja ystäväsi, pahempi olen isäntä -kuin ystävä. Ei, kyllä nyt on tosi edessä. Voi, minua kurjaa!" - -Epra ravisti Laukkia kuin hereille saadakseen, hän katseli sen silmiin. -"Höp, löp, löp!" Mutta Laukki veti viimeisiä hengenvetojaan! - -Taivas oli pilvessä ja kaareileva, metsä oli viheriän synkkä ja sieltä -tuli ali puiden kuin raskas huokaus, Epran silmät jäykistyivät, hän ei -nähnyt mitään. Hän tuijotti ympärilleen kuin tylsämielinen, koko hänen -ajatuksiensa maailma oli surun sekaista sekamelskaa. Laukki ojenteli -suonenvedontapaisesti takajalkojansa, se päästi heikon önähdyksen, -huokasi syvään ja oli kuollut. - -"Laukki, Laukki, älä kuole! Sinä et saa kuolla, mitä sinulle enää -mahtaa, ei minullakaan ole enää mitään elämässä, mistä kiinni pitäisin. -Oh! niin, niin; jos sinulla oli sielu, Laukki, sillä sinä olit viisas -hevonen, ja jos hevosillakin on taivas, niin pääset sinä nyt hevosten -taivaaseen ja syöt siellä ikuisesti viheriäisellä niityllä tai apot -marmoritallissa kultakauroja. Niin, niin, mutta minä?... höp, löp, -löp!" - -Epra nyyhkytti, hän painoi Laukin silmäluomet kiinni; niin hän olisi -tehnyt omalle äidilleen. Ja Epra selvisi äkkiä. Tuskalliset vanhat -kasvonsa käänsi hän Malvinan mökkiä päin. Riutuneena riisui hän länget -Laukin kaulasta. Ja äkkiä purskahti hän itkuun. Hän itki kuin sellainen -itkee, joka ei koskaan ole itkenyt. Länget olalla kulki hän mökin -himmenevää tulta kohden, ja kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiansa. -Ja siinä niin itkiessään ja kulkiessaan länget olalla olisi outo -luullut hänen nauravan. - - - - - - -II. - - - - -INEHMO JA SAMMAL. - - -Inehmo tuli korpeen. Rakensi majan, kaatoi puut kaskeksi, kaivoi ja -ojitti ja aitasi. Mutta sammal vapisi ja valitti, kun aura viilsi sen -sydänsuonia, sillä sammalella oli siinä pesänsä, ikiammoisista ajoista -sen esivanhemmat olivat siinä kasvaneet ja kukkineet. - -"Vai sinä minua vastustelet!", sanoi Inehmo ja otti sammalta tukasta -kiinni ja hajoitti kaikkiin tuulen suuntiin. Mutta tuuli sirotti -siemenet, ja ennenkuin Inehmo sen huomasikaan, oli sammal taas siinä. -"Sepä ihmeellistä", virkkoi Inehmo, "etten minä tuota kiemurtelevaa, -vihreäsilmäistä peikkoa voita!" ja kaivoi kaivamistaan. Silloin pakeni -sammal aidan taakse. Mutta siellä se ryömi ja katseli vihreällä -silmällään eikä sitä jano vaivannut, sillä jonkun matkan päässä asui -notkea noro, josta se imi pillillään mustaa vettä vetisiin suoniinsa. -Ja noro oli sille avulias ja altis. "Sillä on ystävä", arveli Inehmo ja -katseli vihoissaan noroa. Mutta noro lähetti myrkylliset höyryt ja -kylmät hallat turmelemaan Inehmon tarmoa ja hävittämään hänen -vaivojensa satoa. Ja sammal juoksi iloissaan aidan ympäri ja hyppäsi -päistikkaa ojaan. "Kirottu sammal!", huudahti Inehmo, "sillä on -ystävä!", ja huokasi. Sillä hän oli yksin. Mutta eräänä päivänä toi hän -korven takaa naisen. Yhdessä he nyt kaivoivat jättiläisojan noron läpi; -silloin vetäytyi sammal taas aidan taa ja kuiskasi norolle: "sillä on -ystävä!" Inehmo kävi nyt kaksinkertaisella voimalla sammalen kimppuun. -Iloisesti hän lauloi, ja iloisesti sauhu hänen majansa malkaa kiersi. -Sähisten pakeni sammal, ja kun se katsoi taakseen, näki se lapsuutensa -lempipaikat peltona. Sarka saran vieressä lainehti kultaisena, -ruudullisena loimena. Sammal loikoi metsäsaaren juurella ja jupisi: -"Inehmo on sitkeä". Mutta sammal ei lannistunut, metsässä se teki -vallattomuuksiaan, vihreät, kevyet sillat se rakensi hetteiden yli -niin, että Inehmon nelijalkaiset orjat upposivat, luolien eteen se -nosti pimeät ovet, niin ettei Inehmon silmä löytänyt repoa, joka hänen -siipiorjiansa hätyytti. Puiden takana seisoi sammal ja nauroi. -"Sielläkö sinä vilkuilet", sanoi Inehmo. "Sillä on sitkeä henki!" Ja -Inehmo kaatoi koko metsäsaaren. Kahisten karkasi sammal kalliolle niin, -että pöly pelmahti. - -Vieri vuodet, vuosisadat. Heilimöiden laajalti niitut ja pellot -päivänpaisteessa loistivat. Mutta Inehmo riemuitsi, sillä sammal oli -paennut erakoksi vuorelle. Sinne ei Inehmo tullut tulineen, rautoineen. -Sieltä katseli sammal kuivin silmin ja surumielin laaksoon ja unelmoi -viheriän vilkkaita unia elämänsä aamuajoista ja nukahti. Mutta -laaksossa oli suuri juhla, siellä rakennettiin suuri turvealttari -luonnon herralle, ikuiselle Inehmolle. Uhrisauhut nousivat taivaan -napaa kohden: "Sinä olet suuri, Inehmo, ja auringot sinua kumartavat!" -niin hurjat huudot kaikuivat kallioihin. Eikä Inehmo enää -muistellutkaan sammalta, vanhaa vihollistaan. Hän lepäsi ja veltto oli -hänen katseensa. - -Sammal nukkui. Mutta sillä ajalla tapahtui laaksossa mullistavia -muutoksia. Ruton, nälän ja sodan aaveet kiitivät varjoina laakson yli. -Taivas oli sakea sauhusta, ja tuliluikut salamoivat. Silloin heräsi -sammal ja kiipesi alas vuorelta, ja kun se oli ehtinyt metsäsaaren -rantaan, oli kaikki hiljaista, mutta sauhu nousi vielä Inehmon majasta -ja se kutkutti sammaleen silmiä. "Inehmo elää!", sanoi se ja laahusti -eteenpäin, sillä se oli väsynyt vuosien poltteesta ja janosta. -Matkallaan se tapasi noron, joka taas oli vironnut elämään. "Vielähän -sinäkin elät, ystäväiseni, annas, kun pistän lippini sinun kaivoosi, -minun on kovin jano!", sanoi sammal ja joi, ja pulleina sen suonet taas -sykkivät. Vesi suussa se sopersi: "mitä on tapahtunut, koska täällä -taas on niin hiljaista?" "Kummia kuuluu, sinä olet kauan nukkunut. -Mene, katso!", sanoi noro. - -Ja sammal puikelsi alhoon ja löysi tiellään ruostuneen auran. "Ahaa, -teloittajani leikkikalu", huudahti sammal ja kävi auran kimppuun ja -polki sen pehmeillä, väkevillä käsivarsillaan alleen. "Sinä viilsit -sydäntäni, peittäköön sinun unohdus ja yö!" -- Ja sammal leveni ja -lihoten se läikkyi, kasvoi kuin vihreä lohikäärme, pursto kalliolla -kohisi, selkä metsässä matasi. Se puikelsi ali aidaksen ojaan, sieltä -nousi sen pää pellolle, jolla jo orjantappurat, sienet ja koiruohot -rehoittivat. "Minun serkkuni ovat jo käyneet täällä!", sanoi se ja -poikkesi polulle, joka vei majalle. "Tässä on Inehmon tie, ankarasti -hän siinä astui, mutta minä peitän hänen jälkensä, niin ettei hänen -muistostansa jää mitään jälelle!" -- Majasta nousi ohut sauhu kuin -pieni ilmassa riippuva rihma. "Inehmo on heikko", sanoi sammal ja ryömi -pihaan. -- Silloin astui Inehmo hoiperrellen majasta ja kantoi sylissään -naisen ruumista ja hautasi sen kukkakumpuun. "Hänen ystävänsä on -kuollut!" ajatteli sammal. - -Varovasti hiipi nyt sammal seinää pitkin, nousi pystyyn ja tirkisti -akkunasta sisään. Huoneessa ei ollut muuta kuin olkia lattialla, seinät -olivat lahot ja kosteat, ja peltohiiret tanssivat lattialla. -"Tanssikaa, ilveilijät, kohta saatte viheriän tanssisalin!" sanoi -sammal. Mutta samassa tuli Inehmo yksin takaisin ja työnsi sammaleen -alas ikkunalaudalta. -- "Oletko sinä taas täällä, vuosiin en sinua ole -nähnyt, pois silmistäni sinä vihreä käärme!" sanoi Inehmo. "Tämä on -minun isoäitini syntymäsija", sanoi sammal, "sinä tulit, tulella ja -raudalla sinä raastoit ruumistani. Minä vaadin velkani takaisin, minä -en pelkää sinua enään, sillä voima on sinusta vuotanut". - -Sammal väijyi, se kiersi nurkan taitse ja nousi portaille, kiiltävin -silmin se odotti yötä päivää. -- Eräänä päivänä ei sauhu enään noussut -reppanasta. Inehmo ryömi majasta kuin mato. "Opi sinäkin ryömimään, -ikuinen Inehmo!", ilkkui sammal. Inehmo katosi metsään, ja sammal -livahti yli kynnyksen. Homeen haju löyhkähti häntä vastaan. "Täällä -minä tulen viihtymään, hyvin viihtymään", sanoi se ja hiipi lattialle. -Tuhansin jaloin alkoi nyt sammal tanssia pitkin seinänrakoja ja hiiren -syömiä hirsiä. Seinät sortuivat, katto kaatui maan tasalle, ahneesti -sammal peitti kaikki alleen. Pitkän yötyön jälkeen pukeutui se -isoäitinsä vihreimpään hameeseen ja nauroi heleintä nauruaan. "Kas -niin, minähän olen hyväntekijä, kaiken ihmishävityksen peitän minä -utuiseen unelmien vihreään verhoon, rakennan unhon kauniit kerrokset -muiston mustien kerroksien päälle. Minä kasvan kuin jättiläismetsä, ja -tähdet minua kumartavat!" sanoi sammal ja nyökytti päällään auringolle. - -"Mutta missä on Inehmo? Ehkä hän palaa takaisin tulella ja raudalla. -Minä unohdin viholliseni!" - -Sammal seurasi Inehmon jälkiä, jotka veivät kiviraunioon. Kukkaisen -kummun juurella loisti luuranko. - -"Kas, kas, Inehmo nauraa vielä kuoltuaankin", sanoi sammal ja luikersi -pääkalloon. - -Mutta samassa kuului korvesta ryske ja kirveiden kalina, puut kaatuivat -ja kalliot kumahtelivat. Sammal pisti päänsä esille Inehmon hampaiden -välistä: - -Tulossa oli uusi Inehmo. - - - - -INKERI JA YRJÄNÄRITARI - - -Ihanista ihanin prinsessa Inkeri istui tornissa ja itki. Ja kaukaisten -seutujen ritarit ja linnaherrat tulivat ratsain, tulivat välkkyvissä -vaunuissa ja kajahuttivat torviansa linnan pihalla. He polvistuivat -hänen jalkojensa juurelle ja asettivat kätensä sydämmelleen, mutta -Inkeri käänsi heistä ihanat kasvonsa, sillä hän ei löytänyt heidän -silmissänsä rakkautta. Siksi istui Inkeri tornissa ja itki, ja holvien -alta kuului kosioritarien mässäilevä nauru. Mutta päivä paistoi hänen -ruusukammioonsa, ja läpi lyijyakkunoiden kuului tarhasta -kuninkaanlinnun levoton laulu, ja Inkeri tuli kummallisen iloiseksi, -sillä hän oli nuori. Hän hymyili itseksensä, hiipi kuin varkain -kirjatun arkkunsa luo, pukeutui hohtavan valkoiseen juhlahameeseensa, -asetti pienen kruununsa kullankellertäville hiuksillensa ja hiipi -sivuportaita linnan pihalle. Ja metsästä tulvehti häntä vastaan -tuhansien kukkien tuoksu, ja suloisen suuri aavistus täytti hänen -povensa: - - Ja prinsessa ihana Inkeri, - hän linnasta lehtohon astui, - ne hienot, valkoiset huntunsa päät - maan yrttikukissa kastui. - - Hän istui lemmen lähteelle, - sen pohjasta kruununsa loisti. - "Missä viipyy prinssini pelvoton?" - hän itkien hiljaa toisti. - - Lohikäärme mereltä yöllä käy, - päin linnaa se päänsä nostaa, - kaikki ritarit vallilla vaalenee, - ken prinsessain häpeän kostaa --? - - Ja hetket lentää ja aatos käy, - suur'ritari vuorilla viihtyy, - kun on sydänyö, kun on sydänyö, - ja meri mustaksi kiihtyy. -- - - Tuli vuorelta Yrjänäritari nuor', - hänen silmänsä tulena säihkyi, - hän neitoa katseli, katseli vaan, - ja rintansa lemmessä läikkyi. - - -- "Mitä katselet prinsessa Inkeri, - miks kruunu on päässä sulla?" - -- "Ma ootan suurta mun sulhoain, - siks kruunu on päässä mulla." - - -- "Varo, ettei sun kruunusi putoa pois, - vois veteinen viedä sen sulta!" - -- "On isällä toinen tornissan, - se kirkkaampi on kuin kulta." - - -- "Jos sull' olis yksi lempi vaan, - sen voisitko poijes antaa, - jos sulhos ois onneton kulkija vain, - joka harhaa meren rantaa?" - - -- "Niin antaisin molemmat kruununi mun - ja mun lempeni ainoan, nuoren, - jos sydän ois hällä suuri ain, - ja hän lävistäis käärmeen kuoren. - - Vaan ken olet ritari ryysyinen --?" - -Sillä ryysyisellä kulkijaritarilla oli kirkaskärkinen keihäs ja -punainen kantele. Hän oli usein katsellut kuolemata vasten silmiä, hän -oli maaton ja mannuton, ei hänen sielunsa ryvennyt kultaisessa tomussa, -siksi ei hänellä ollutkaan mitään menetettävää, ja hän kaipasi -ainoastaan urotöitä ja rakkautta. Hän oli väsynyt keihääseen, vaikka se -oli hiisissä hiottu ja sen lappeeseen oli kirjaeltu hänen sukunsa suuri -tarina. Mutta hän oli siihen väsynyt sillä: "mitä keihäällä, jollei -maailmassa ole tekoja, joiden eteen kannattaa kuolla!" niin oli hän -miettinyt yksin vuorilla vaeltaessaan. Hän oli väsynyt kanteleeseen -vaikka Jumala oli siihen soinnut sovittanut sillä: "mitä kanteleella, -jollei sen ääntä kuuntele nainen, joka rakkaudesta vapisee!", niin hän -oli myöskin ajatellut. - -Yrjänä ylevä ritari toi tullessaan vuorelta havun ja pihkan hajun, ja -hänen silmissänsä oli jotakin villiä, vienoa ja rohkeata. Ja Inkeri, -joka lähteellä istui, tunsi kummallisen polton suonissaan ennenkuin hän -edes oli katseensa ritariin luonut. Ja heidän silmänsä yhtyivät -pitkään, iloiseen hyväilyyn, ja heidän verensä karkeli kuin etelämaan -häissä kitaran mukaan. - -Ja ritari puhui: "Minä näen sinun silmiesi surun. Ihanammat ovat -silmäsi kuin pohjantähden välke tunturi-iljangolla, olet rakas minulle, -rakkaampi kuin kanteleeni kultainen helkytys ja keihääni puhdas kalske, -kun sankariunelmissa aatokseni ailakoi. Ja minun rinnassani on kuin -lumivyöry, joka vieriessään sulaa kevätsäteissä ja myllertäen murskaa -kaikki tieltänsä, kaataa kirkot ja murtaa louhet ja linnat. -- Sun -isäsi linna on minulle kuin ilmalinna, ja sinun kruunusi kuin -tunturiaavikolla eksyttävä virvatuli, johon en luota. Minä haluan -Inkeriä, unteni kukkaa ja kruunua, minä janoan sinun sieluasi ja minä -rakastan myös ihanaa ruumistasi, jossa tahtoisin sydämmesi minulle -ikuisesti säilyvän. Sano, tahdotko armaasti kiehtoa kaulaani kätesi, -joka on kuin rotkon raunioilla kasvava valkoruusu, minä tahdon ja minä -voin viedä sinut korkeimmalle tunturille ja minä näytän sinulle -maailmoja, joita ei kuoleva silmäsi koskaan ole nähnyt!" - -Ja Inkeri katseli lähteen kukkia ja kuiskasi: - -"Sinä et ole minulle vieras vaikken sinua ennen nähnyt, ja sun äänesi -on minulle kuin urkujen humina, koska iloisin olen. Sinusta puhuu voima -vai oletko teeskentelevä valhe itse tai vuoren hiisi. Ei, ei, pyyhi -huuliltani pahat sanani ja anna niiden lentää maailman äärimpään -sopukkaan, josta eivät koskaan saa palata! Elämä on minut katkeraksi -tehnyt. Jos sinun voimasi viihtyy heikoissa haaveissa, silloin en -sinuun luota. Minun rakkauteni kulkee koston kautta. -- Kaksi siskoani -on lohikäärme vienyt, meren kitaan tuo kovan onnen kummitus ne vei, -eikä meri ole ilmaissut salaisuutta, joka on koko valtakunnan kirous. -En kestä nähdä isäni vanhoja kyyneleitä, hänen päänsä on jo -lumivalkoinen, ja hänen sielussansa käy ikuinen ikävyys. Ja ensi yönä -on minun vuoroni. Keskiyön aikaan kuulet kummallisen kohinan, joka on -salaperäinen kuin kuolema, kuu nousee tulipunaisena aalloista ja -valaisee merellä liikkuvan hirviön suomukarvaista jättiläisselkää. -Silloin istun minä valkeissa vaatteissani rannan kivellä ja itken, -itken kuin sydän pakahtuisi, itken siskoja, isääni, nuorta elämääni ja -rakkauteni kevättä, joka ei koskaan tullut." - -Yrjänä ritari oli mykkä. Äkkiä hän kääntyi ja katosi vuorelle, ja hänen -askeliensa kaiku koski Inkerin rintaan ikäänkuin sotaratsujen kaviot -olisivat sitä polkeneet. Hän katseli kauan ja oudosti ritarin jälkeen, -taittoi lähteeltä kukan, astui linnalle ja hän kulki kuin -ruumissaatossa. - -Mutta tunturin palteella istui Yrjänä, ylevä riarit keihästä hioen ja -sen terää hän voiteli myrkkyvoiteilla, joiden taikavoiman hän yksin -tunsi. Neitsyt Maariaa rukoillen hän oli poiminut ne yrtit, joiden -vaarallisista nesteistä hän voiteensa oli valmistanut. Nyt hän oli -iloinen kuin taivaalla terhentelevä merikotka, hän lauleli raikkaasti -ja rohkeasti. Nousi paadelle, ja muotonsa musteni. Tulessa katse -tähysti hän merelle, hän pui suurta suonista nyrkkiänsä ja kevyesti -kuin sulkaa heilutti hän raskasta rautakeihästänsä. Kiljahtaen -syöksähti hän kiveltä, ja hänen otsasuonensa pullistuivat ja ohimonsa -soitti, sillä hän aaltoili oman voimansa huumeessa. Hän kiskoi paasia -ja vieritteli niitä alas, kumahtaen ponnahtivat ne kiviportaalta -kiviportaalle alas, ja tunturin seinät nauroivat onttoa nauruansa. Ja -hän kurottausi yli kuilun ja katseli riemulla, miten paadet lentelivät -alas jyrkänteitä suin päin mereen molskahdellen ja vyöryten nostaen -valkoisia vesipatsaita ilmaan. Se oli hänen soittoansa, ja hän jatkoi -jättiläiskeilipeliänsä kunnes ilta oli käsissä. Silloin astui hän -iloisesti merelle viettävää vuorta alas ja hän huusi kautta myrskyn: -"Oi, miten elämä on suuri ja ihana, sen eteen kannattaa kaatua, Inkeri -on minulle uusi elämä ja nyt kamppailen vaikka itse kuoleman kanssa!" - -Kuu nousi, ja sen sarvet olivat kuin tulikekäleitä, suhahtaen lensivät -yölepakot loukoistansa, ja niiden nahkaiset siivet kahahtivat -kamalasti, niiden hää-ilta oli tullut. Korppikotkat huhuilivat -onkaloista, mutta meri oli kuin kiljuva villikissa. Se voihki ja -vongersi rantakallioita vasten, ja sen syvästä rinnasta kuului kuin -hätähuutoja ja mustaa mutinaa ikäänkuin sen pohjalla lepäävät -haaksirikkoiset olisivat nousseet vetisiltä vuoteiltaan itkemään. Ja -kaikki ilman hengettäret pääsivät lukituista luolistansa ja meri heitti -suustaan vaahtoa kuin hirmuinen, hullu äiti. -- Mutta linnan laaksossa -soivat kaikki kirkonkellot, munkit kulkivat ristilippuinensa -juhlamenoissa ympäri kirkon ja monstranssi välkkyi: Ave Maria, sancta -tua... - -Oli sydänyö. Rannalla istui Inkeri kalpeampana kuin kesäinen kuu ja -kuun valaisema lilja, istui kädet ristissä rinnalla ja rukoili: Ave -Maria, sancta tua... Mutta mereltä kuului kuin ukkosen repivä ramina. -Syvää, valkoista vakoa kyntäen tuli lohikäärme, ja sen suomuinen pursto -pieksi vihassa merta. Se oksensi suustansa viheriäistä vaahtoa ja -keltaista limaa, ja sen kiljunta oli kuin tuhansien vesikoirien -kiljunta. Se sukelsi taivaanrannasta esiin kuin ruma ryövärihaaksi, -jonka mastossa punainen lippu liehuu, ja sen kiljuva kita oli isompi -kuin pyhitetty temppelin ovi. Se vyöri raskaasti rannalle, missä Inkeri -istui, ja sen silmissä oli helvetillinen lieska. Se jäi tahmaisille -käpälillensä loikomaan ja katseli Inkeriä kiduttaen katseellaan -suloista saalistansa. Niin se oli kahden prinsessan murha-yönäkin -lojunut valkoisella sannalla, oli silmillänsä ahminut ja vetänyt -luoksensa kuin viekas vesihiisi itsepillaajaa. Siinä se oli odottanut -aamuhetkeen saakka kunnes kuu oli vaeltanut valkeimmille maille ja -tähdet hävystä himmenneet sinisiin avaruuksiinsa. Siinä ne valkoiset -prinsessatkin olivat istuneet vavisten, rukoillen ja vihdoin syöksyneet -viheriäisen saatanansilmän lumouksesta mustaan kitaan. - -Inkeri oli kuin jäästä jähmettynyt, rukous kuoli hänen huulillensa, hän -katsoi kauhun ja epätoivon tuskalla kerran kotiaan, toisen kerran -vuorelle ja jäi tuijottamaan viheriäisiä silmiä, jotka polttivat ja -pistivät hänen sieluansa. Ja hänestä tuntui ikäänkuin taivaalle olisi -noussut musta aurinko, joka pimensi koko maailman. Ja hän tunsi -kallistuvansa ja hän tahtoi huutaa mutta kielensä oli kuin kitalakeen -naulittu. -- Silloin kuuli hän ammottavasta kidasta pelottavan -parahduksen ja päänsä päältä ilmassa lentävän keihään suhahduksen, ja -sen kärjen välke valkaisi mustaa yötä ja häikäisi hänen silmiänsä. Hän -näki, miten vihreät silmät hänen edessänsä pyörivät kuin kehää kiitävät -tulikielet, jotka sammuivat. Musta kita työnsi sankkaa sauhua, sinistä -visvaa, ja katku täytti ilman. - -Aranhellä ja voimasta vapiseva käsi kietoutui Inkerin varrelle, hän -tunsi lepäävänsä jotain suurta ja lämpöistä vasten ja hän leijui kuin -untuvalaivassa läpi avaruuksien, ja tähdet lauloivat hänelle -kehtolaulua. - -Hän heräsi omassa ruusukammiossaan korkealla sinisilkkisellä -vuoteellaan ja lepäili raukeasti. Ja hän kuunteli kirkosta kaikuvaa -kiitoshymniä, kuuli isänsä ilosta itkevän, kuuli varovaisia naisaskelia -kivilattialla ja hän näki ympärillänsä vain hilpeitä kasvoja. Mutta -vakavana seisoi hänen vierellänsä ritari, ja hänen silmissänsä paloi -syvä, sammumaton rakkaus, ikuisten unelmien kaikkivoipa valta ja elämä. -Ja Inkeri nukkui ihanasti hymyillen, ja hänen terve unensa oli kuin -kulkua kukkapoluilla, kun tunturileivot laulavat ensi vuokolle, ja -päivä käy yli siintävien, kimmeltävien vuorien. - -Tämä oli tarina Inkeri neidosta ja kulkijaritarista ylevästä Yrjänästä, -joka tuli lemmenlähteelle, sillä siksi sitä senjälkeen kutsuttiin. -Miksi minä laulaisin siitä, että Yrjänä ylevä sai päähänsä kultaisen -kruunun, jota vanhassa tornissa säilytettiin, sillä kruunut painavat ja -valtikat vaihtuvat? Mutta kummallisinta tässä tarinassa on se, ettei -heidän rakkautensa rauennut vaan kasvoi päivä päivältä kuin lemmen -palava puu autuuden aholla. - - - - -AHASVERUKSEN LEPOPÄIVÄ - - -Ikuinen kulkija, hopeatukkainen, vaeltava juutalainen kulki Saharan -keltaista tietä. Hänen vartensa oli koukistunut kuin haudan yli, ja -tummissa silmissä paloi synkkä, levoton tuli. Ja missä hän kulki, siinä -hänen vapiseva sauvansa teki ristinmuotoisia jälkiä, ja siitä tiesivät -kaikki maailman etsijät ja onnettomat sielut Ahasveruksen käyneen. -Uupuneena, unta saamatta, pilkattuna pakolaisena on hän jo kulkenut -kahdeksantoistasataa vuotta. Hän katselee arasti ympärilleen, ja hänen -repaleinen ryysyviittansa laahustaa yli kalmankukkien ja syyssairaiden -lemmenlehtien. Hän pelkää omien askeliensa kaikua, hän luulee jonkun -kulkevan ihan kintereillään, hän kavahtaa omaa varjoaan, hän tarttuu -taas seedripuiseen sauvaansa ja huokaa niin syvästi kuin ei kukaan ole -huokaillut sitte kuin Vapahtaja pyövelinpuulla huokasi viimeisen -henkäyksensä. - -Ahasverus katsoi eteensä ikäänkuin hän olisi katsonut etäiseen -menneisyyteen ja hän näki aina saman himmenemättömän kuvan edessään, se -oli piirretty syvälle hänen surullisen sydämmensä pohjalle. Ja hän -muisti sen ajan kuin eilen se tapahtunut olisi -- -- Hän istui kerran -kauvan, kauvan sitte kivipenkillä savimajansa edessä neuloen ylhäisille -rabbiineille siroja sandaaleja. Oli helteä päivä, taivas ikäänkuin -painoi kuumalla katseellaan maata, eläimet läähättivät, ja läpi -viinamäkien kävi raskas, raukea huokaus... Silloin kuuli hän -Jerusalemista humua ja melua, joka kasvamistaan kasvoi. Hän näki suuren -kansanjoukon, joka mässäten tuli lähemmäksi. Ja hän näki jalo-otsaisen, -rakkaussilmäisen miehen, jonka päässä oli orjantappurakruunu, ja hän -kantoi raskasta teloituspuuta, jonka ylisyrjään pilkalla oli piirretty: -I.N.R.I. Roomalaiset kentturioonit kulkivat tahdissa hänen sivullaan, -riettaat portot ja katukansa pilkkasivat häntä osoittaen häntä -sormellansa: "Katso juutalaisten kuningas, ei ole hänellä purppuraista -viittaa, ei valtikkaa eikä kultakruunua. Köyhien ja kerjäläisten -kuningas hän on, ei hän loistovaunuissa aja vaan paljain jaloin astuu, -ei hän helyjä, helmiä sirota, vaan käskee rovostakin luopua. -- Hän -pilkkaa meitä! Golgatalle, Golgatalle! Ristiinnaulitkaa sellainen -kuningas!" -- Ja sandaalintekijän valtasi hurja kiukku, hän tahtoi olla -muita rohkeampi, röyhkeämpi. Hän nauroi, kun Mestari kaatui tielle, hän -hyökkäsi hänen eteensä, täytti sandaalinsa sannalla ja heitti sen -vasten Mestarin kirkkaita kasvoja. Ja kansa ulvoi ilosta. Pehmeällä -kädenliikkeellä pyysi ristinkantaja saada levähtää kivipenkillä, mutta -Ahasveruksen sydän oli kovempi kuin kivipenkki. Mutta silloin Mestari -katsoi häneen, ja se katse tunkeutui hänen sielunsa pimeimpään -perukkaan ja naulitsi hänen siihen paikkaan niin, ettei hän voinut -seurata Golgatalle vyöryvää joukkoa. -- Yöllä poltti hän savimajansa ja -hiipi yöhön Jerusalemin portista Heronin vuorelle vievää tietä. Eikä -hän siitä hetkestä asti koskaan rauhaa saanut. Vapahtajan katse seurasi -häntä, hän näki sen unissaan, hän näki sen valveillaan, se poltti, -pakoitti ja käski: mene, mene! Korvessa hän rukoili: "tule kuolema, lyö -pääni kalliota vastaan, etten hulluksi tulisi ja että minä rauhan tuta -saisin!" Mutta kuolema kulki kylmänä hänen ohitsensa. -- - --- Niin sai hän sitte vaeltaa vuosisadasta vuosisataan, kansan luota -toisen luo, ja missä hän haapapuun näki, vapisi hän kuin sen lepattava -lehti, he molemmat olivat tuomitut ikuisesti värisemään, sillä -ristinpuu, jota jalo-otsainen oli kantanut oli haapapuusta. Niin kertoo -pyhä taru. Ja missä hän hiipi ohi korkeiden temppeleiden tai matalien -majojen ja kuuli ylistysvirsiä laulettavan ristinkantajalle, sieltä -poikkesi hän äkkiä ja katosi likaisten kujien hämärään. -- Ainoastaan -vuosisadan viimeisenä päivänä sai hän levähtää. - - * * * * * - -Ahasverus kulki aamuhämärässä kohden Saharan ilosilmäistä keidasta. -Väsyneenä pysähtyi hän tienristeykseen ja huomasi siinä ihmeekseen -solakan haavan, jonka lehdet eivät lepattaneet. Ja ilokseen muisti hän -silloin, että nyt oli taas _hänen_ lepopäivänsä, oli unelmien -uudenvuoden aatto. Hän istahti mättäälle ja hengitti helpoituksesta, -hän puhalsi yhdellä henkäyksellä pois yhden vuosisadan salaiset -huokaukset, ja hänen sydämmensä löi tasaisesti kuin viattoman, vienon -lapsen. Ja vanha, vaappuva Ahasverus hymyili kuin lapsi ja piirteli -sauvallansa kuvioita santaan ikäänkuin hän olisi kuvaillut menneiden -vuosien vaihtuvia kuvia, jotka eivät häntä nyt rasittaneet. Niin istui -hän koko päivän kunnes tuli ilta. -- Erämaa oli mykkä, ja taivaanrantaa -kulki kuu kapeana kuin kuoleman viikate. Silloin suhahti ilmassa, ja -hopeankirkas viserrys kajahti haavan heleänpunaisesta latvasta. -Paratiisilintu lauloi: "Ihanat olivat Edenin maat, suloiset pyhän -virran tuoksuiset suistot, mutta vielä suloisemmat ovat taivaan -autuuden ahot, vielä ihanampi on ijäti kimmeltävä tähtisali, jossa -kulta-istuimellaan istuu kuningasylkä ja antaa katseensa liitää läpi -avaruuksien. Hän on nähnyt sinun kärsimyksesi, hän on kuullut sinun -huokauksesi, levähdä levoton sielu tuskien taipaleella, et ole vielä -matkasi päässä. Kerran olet näkevä ne ihanuudet, kerran olet -autuaallisin aatoksin polvistuva kultaisen istuimen ääreen, mutta vielä -ei ole aikasi tullut!" - --- Niin lauloi paratiisilintu ja Ahasverus hymyili. Hän katsoi ylös ja -näki santa-aavikolta lähestyvän tomupilven. Pilvestä erottautui -dromedaari, ja sen seljässä ratsasti koruvaatteisiin puettu -koreakasvoinen mies, jonka silmissä oli vihreä välke. Ratsastaja -pysähytti dromedaarinsa Ahasveruksen eteen, asetti toisen käden -otsalleen, vei sen sitte sydämmelleen ja tervehti: "ollos tervehditty, -sinä ikuinen vaeltaja!" - -"Ole itse tervehditty, ylhäinen ratsastaja, mutta mistä sinä tunnet -minut? --" - -"Sauvasi jäljistä sinut tunnen, minä olen elämän ruhtinas. Minä tarjoon -sinulle ystävyyteni ja ymmärrykseni, tule!" - -"Minun on tässä niin hyvä olla." - -"Huomenna sinä kiroot tätä päivää ja muistelet sitä kuin uskomatonta -unta. Tule, minä kevennän kivisen taakkasi ja häädän rinnastasi hirveät -tuskat!" - -"Minä tahdon istua tässä ja ikävöidä paratiisin iloja, muuta en tahdo." - -"Mitä ikävöinyt olet, on turhaa. Tyhjyys ajelehtii avaruuksissa, ei ole -maassa rauhaa, ei taivaassa tahtoa. Mitä toivon tähdeksi luulit, oli -mätänevän rimmen viekoitteleva virvatuli." - -"Sinä riistät minulta lepopäiväni päilyvän riemun, sinä turmelet -rakkaan rauhani, joka korviini suhisee haavanlehviltä, sinä sekoitat -paratiisilinnun sydänsointuun haaskalinnun saastaista rääkytystä, sinä -ilkamoit ilolleni, jota sata vuotta tuhansina öinä tuhansien ikuisten -tähtien silmiini tuikkiessa olen ikävöinyt." - -"Hän, joka kirosi sinut kulkemaan, kiusaa sinua autuuden armailla -kuvilla, ihanilla unelmilla, että pettymyksesi olisi sitä suurempi, kun -kerran kuolonväsyneenä maailman loppuun taivallettuasi tielle typerryt -kuin kulkurikoira." - -"Ah, kuule, kuinka paratiisilintu laulaa, korvissa soi taivaan -harppujen helinä ja enkelien puhdas laulu! Kuka olet, joka sieluani -myrkytät?" - -"Minun nimeni oli Valonkantaja. Minä nostin yli avaruuksien suurta -soihtua vahvassa kädessäni, minä singahutin totuuden kipeniä -ympärilleni ja minä uskalsin, mitä ei kukaan ennen minua uskaltanut, -minä uhmasin häntä, joka pilviä pitelee, joka itsetietoisena maailman -luomisesta on kuuro sen kärsimyksille. Minä singahutin häntä vastaan -siivekkäät sanani: 'Sinä itse loit synnin, koska kaiken alku olet, -itsestäsi sen loit, siksi pitää sinun kukistuman'. Mutta silloin syöksi -hän kilpailijansa, valon voimakkaan kantajan läpi avaruuksien maan -uumenten umpisokkeloihin; soihdun ikuiset säkenet valaisivat koko -maailman. Hän kahlehti mun ikuiseen pimeyteen, totuuden hän kahlehti, -sillä minä olen totuus!" - -"Jos nurinpuolinen valhe on totuus, olet sinä totuus. Minun lepopäiväni -on minulle kalliimpi kuin sinun totuutesi. Mene!" - -"Kuule, nouse vierelleni, uuden hengen sinuun puhallan, veresi -nuorennan, silmiisi tulisen säihkyn lietson! Huvivaunujen eteen -valjastan valkovaahtiset ratsut, maailman iloinen humu kuohuu -ympärilläsi, kupurintaiset, ihanat immet kylvävät tiellesi riemun -ruusuja, ja hekumallisesti ojennat sinä käsiäsi... Kulta, kunnia, -maine, maailma, kaunottaret, kaikki on sinun, jos...!" - -"Jos...?" - -"Jos luovutat minulle lepopäiväsi, yhden ainoan päivän joka ainoan -vuosisadan kääntyessä." - -"Lepopäivänikö antaisin, hetken heleän rauhaniko antaisin...?" - -"Mieti ja punnitse, kohta on lepoaikasi lopussa!" - -"Ei, totisesti, totisesti, ei! Etkö luule, että näin sinun lävitsesi. -_Sinä itse_ ikävöit lepoa, sinä itse rakastat rauhaa, sillä sinun -tuskasi on tuhat kertaa suurempi kuin minun tuskani, sinun avuton -huokauksesi on syvempi kuin tulta tulvivan onkalosi pohja, jossa sinä -hampaita kiristäen puit nyrkkiä taivaan pyhille tulille. Mene saatana!" - -"Hähhähhää! Nyt löi kello jo kaksitoista! Vielä tapaamme toisemme sadan -vuoden päästä! Hähhähhää!" - -Ja Kiusaaja ratsasti pois tulisella kiireellä, ja hänen naurunsa -kajahti luonnottomana santaläjästä kohoavan sfinksin harmaista -kivisistä kasvoista. -- - -Ahasverus nousi hitaasti, syvästi hän huokasi, ja hänen kasvoillensa -valahti synkkä varjo. Paratiisilintu oli jo lentänyt pois, ja haavan -lehdet värisivät. Ahasveruksen ruumis vapisi. Hän katsoi taakseen -ikäänkuin ristinkantajan katse olisi seurannut hänen kantapäillänsä. -Hän astui kumarassa yli Saharan toivottoman aavikon, ja sauva teki -santaan ristinmerkkiä. - - - - -KEIRA JA SVAKKO - - -Ison tunturijärven rannalla asui kaksi lappalaista. Karsain silmin -katseli ruma Svakko kotansa kynnykseltä vastapäisellä rannalla asuvan -Keiran kotaa, josta siniutuinen sauhu rihman tavoin nousi räppänästä -ilmaan. Svakko oli rikas, ja sadat poronsarvet kiilsivät sataoksaisen -vaivaismännikön tavoin revontulten häikäisevässä valossa. Mutta Keira -oli köyhä eikä hänellä ollut kuin muutama poro, joista yksi oli -valkoinen. Sillä lempiporollaan hän huumaavassa lennossa ajeli tunturia -ylös, tunturia alas. Eikä kukaan heittänyt suopunkiaan villipetran -sarvien ympäri niin taitavasti kuin Keira. Hilpeäsilmäinen hän oli, -vikkelä kuin tunturinäätä, ja vaikka Svakko taudin turmat lähetti hänen -karjaansa, kalaparvet noitui hänen verkoistaan, ei Keira sentähden -muotoansa muuttanut, pyydysti vain uusia villipetroja ja etsi uusia -salaisia kalahautoja. Sillävälin Svakko kulki aitassansa ja katseli -huuhkajasilmillään aarteitansa. Mutta Keiran iloinen sydän ikävöi -helohempeätä, ruskeapovista naista ja hän huokaili Lapin pitkän yön -hiljaisessa hämärässä kotansa kynnyksellä. - -Mutta kerran toi Keira valkoisella porollaan suloisen, ihanan naisen, -jonka silmissä oli lempeä välähdys ja kasvoilla suvisen yön kajastus. -Kymmenen tunturin ja kymmenen hyllyvän rämeen takaa oli Keira hänet -löytänyt tielle turtuneena, hangelle hukkuneena. Pulkkaansa oli hän -naisensa nostanut, laulaen läiskäyttänyt nauhoilla ja helistimillä -koristellulla hihnallaan valkoista poroa kyljelle, ja iloinen oli -yksinäinen kujerruskulku ikäänkuin tunturit olisivat nyökänneet -hupaisesti päällään, ja räiskyvät pohjanpalot hääsoihtujaan -heilutelleet. Ja hän kantoi kaunoisensa kotaansa, sanoi häntä -valkeaksi, pyhäksi porokseen, revontulilinnan kuningattareksi, päivän -päilyväksi tyttäreksi. - -Ja niin asuivat he armaan ajan kodassa, mutta Svakko kulki kademielin -murmatellen, murjotellen ja päätti pyytää Keiran naista, armasta Anaraa -itselleen. Hän hiipi Keiran kodan kohdalla, ripusti Vienan välkkyvät -ketjut Anaran mustille kiharoille, mutta Anara heitti helyt järveen -niin, että tunturiseinissä kuului hieno helinä. - -"Sata valkoista poroa saat, Keira, jos annat minulle Anaran, sillä minä -himoitsen hänen hurmaavata nuoruuttansa!", puhui Svakko. - -"Vaikka antaisit kaiken kullan, mikä tunturin sisässä kiiltää, en -sinulle Anaraa antaisi, kautta esi-isien ja kaikkien pyhien seitojen, -sillä Anara on minulle suloisempi kuin hangella kiitävän valkean poron -varjo, rakkaampi kuin päivän ensi kultasade jälkeen pitkän, peittävän, -pimeän yön." - -"Etkö sinä tiedä, että Anara on päivän tytär, sinun huoneesi on hatara, -ja kun ensimmäinen päivänsäde pilkistää kotasi seinän raosta, katoaa -hän lumottuna minun luokseni, sillä minun majani sisusta on musta kuin -huuhkaimen pesä!" hähätti Svakko ja ajoi rämisevillä kulkusillaan, -rumalla täplikkäällä porollaan kodalleen, ja tuntui kuin kaikki -tunturit olisivat nauraneet onttoa hohotusta. - -Mutta Keira nauroi Svakkon uhkauksille, porontaljoilla hän täytti kodan -nurkat, tukki ja tivisti kaikki seinänraot, mutta lumotussa -lemmenleikissään ei hän kuitenkaan huomannut pientä luuneulan silmän -kokoista reikää räppänän alla; sillä silloin kaarsi yö kuin suuri, -musta lepakon siipi yli laajan Lapinmaan. Mutta Anaran ja Keiran -sydämmissä paistoi kultainen kevätpäivä. - -Kerran kevätpuolella Anara ja Keira raukeina rinnatusten lepäsivät -tulisijan riutuvassa valossa. Anara heräsi ja tunsi ikäänkuin pimeys -olisi aaltoillut, ja sydän itki kuin noidannuolen satuttamana. Hän -hypähti kiljahtaen pystyyn. Svakko seisoi kynnyksellä ja nosti -karvaisille käsivarsilleen helohempeän Anaran. Ja kun Keira heräsi, oli -Anara poissa, ja auringon hopeainen säde hiipi hyväillen hänen -kasvoillensa. - -Yötä päivää huuteli Keira metsässä, valkoisella porollaan hän kulki -satojen sinisten vaarojen taakse, etsi suot, katsoi kankaat, kyseli -kuulta, pyyteli puilta, vaan ei saanut vastausta ja surullisin sydämmin -hän valitti: "Missä on minun valkea pyhä petrani, kultapilvien -kuningattareni, kirkas päivän tyttäreni!" Tunturikulkijat ravistivat -päätään ja osottivat sormella otsaansa. Hän on noiduttu, arvelivat he. -Mutta hiljaisina suviöinä kuuli Keira järveltä kummallisen kauniin -joutsenlaulun ikäänkuin Anara olisi itkenyt ja ikävöinyt. Mutta kun -Keira kuutollaan souti ääntä kohden, huomasi; hän rannalla valkoisen -kiven tai vaahdon, minkä hän oli joutseneksi luullut. - -"Mitä sinä täältä etsit, Anara, sorea sorsasi on suohon sortunut, -sumuihin sukeltanut!" ilkkui Svakko. - -"Niin, Anara on alimpana suoportaana, kuollut on kaunikkini!" Ja Keira -souti taas suru silmissä raukealle rannallensa. - -Mutta kun pimeä talvi taas oli taittunut, ja päivänsäde pilkisti hänen -kotaansa, muisti hän Svakkon uhkauksen, ja hänen ajatuksensa välähti. -Hän tempasi kodan seinältä suksensa, sauhuvan sompansa hän työnsi -erämaiden pohjattomaan kohtuun ja kiiti heimonsa kuulun tietäjän luo. -Ja kun hän sieltä palasi, oli jo kesä kerinnyt hänen kotinsa -kynnykselle, ja lämmin huuru höyryili kodan katolla. Ja pienessä -paksussa pussissa oli hänellä taikakipenä, taivaantaaton tulukset, -räiskyvän revontulen säihkyvä säkene. Sillä hän tuhoisi Svakkon, -murtaisi mustan majan, jota yön henget vartioivat. Hän hioi kirveensä -Hiiden tulta kirkkaammaksi ja hiipi yöllä Svakkon kodalle, päästi -kipenän pussista ja hiveli sillä kirveensä terää. Taivaalle valahti yli -vetelän vesaikon kamala kajastus, kun Keira kirveellään iski oven -luiseen kamaraan. Hän tunkeutui sauhuvaan, löyhkäävään kotaan ja nosti -taika-unessa, likaisella karvavuoteella nukkuvan Anaran ja syöksyi -veteen. Sormin souteli hän valossa välkkyvälle järvelle. Mutta -takaapäin kuului hirveä järisyttävä murina, kivet paukkuivat ja vanha -tunturi vapisi. Rannalla raivoili Svakko liehuva pitkä parta tulessa, -ja hänen musta varjonsa kuvastui kamalana palavaa kotaa vasten. Mutta -Keira ja Anara kietoivat vapisevat käsivartensa suureen, viimeiseen -syleilyyn, ja sammuvat katseet etsivät raukean iloisina toisiaan. -Ilmassa kuului vasaman terävä, vinkuva suhahdus; noidan nuoli singahti -läpi sydämmien. Svakko heitti jousensa tuleen, syöksyi karjuen palavaan -kotaansa, hiiltyi pitkäksi laihaksi kekäleeksi. - -Mutta siitä, mihin Anara ja Keira aaltoihin vaipuivat, nousi suvinen, -lempeästi suhiseva, lehtoinen saari, ja siinä, missä musta Svakko -hiiltyi, törröttää hämärästä suuri, musta, hirviön näköinen kallio, -jota kaikki tunturikulkijat pelolla pakenevat. - -Se oli tarina Anarasta, Keiran valkeasta, pyhästä peurasta, kirkkaasta -päivän tyttärestä. - - - - -UUDEN VUODEN UNI. - - -Ylhäällä pimeässä ilmassa kumahti kellojen vaskikita, ja alhaalta -valkean, pyöreän temppelin tulet tuikkivat, ja urkujen humina helisi -huurteisessa kirkkopuistossa. Ilmassa oli odotuksen ja kaipauksen -kohina. Tähtitarha kimmelteli kuin äänetön, ääretön jalokiviloimi, ja -tummien talojen yli risteili kuurassa tuhansia teräslankoja. - -Mitä siellä maailmassa tapahtui? Siellä tykit paukkuivat punaisilta -vuorilta, kylät paloivat ja ihmisiä kaatui kuin heinää; tulta ja verta, -verta ja tulta! Siellä rosvokansat kulkivat kuin jättiläiset elämän -punertavassa metsässä ja polkivat jaloillaan muurahaiskansojen pieniä -pesiä. Ja alhaalla oli hirveä ahdistus ja ylhäällä ilkkuva voitonhymy. -Ne pienet kansat olivat taas saaneet oppia ryömimään, sillä he olivat -heikkoja, väkevä oli vain intohimo ja verikosto. Väkevä on myös taivaan -tuuli, joka ei tietänsä kysy, se tulee kuin varas yöllä. Mutta maassa -oli hätä ja ahdistus, ja matelevat madot kysyivät toisiltaan, mutta -eivät saaneet mitään vastausta, ja aika seisoi kuin musta seinä, jonka -sala-ovia ei kukaan tunne. -- - -Ulkoa kuului jalkojen kopinaa ja äänien himmeätä helinää. Kello oli -lyönyt 12 totuuden kertaa, ja se vuosisadan raihnas vainaja oli -kunnialla haudattu kuten tämän maailman kaunis tapa on. Oli hiljaista -ja itse tyhjyys soi, yli huoneen kynnyksen tuli kylmä viima. -Tähtitarhasta lensi yksinäinen tähti, ehkä sen oli ikävä ja etsi -itselleen uusia maailmoja. Siintäen ja vihertäen se katosi huurteiseen -usvaan, ja minä vaivuin unien heleille kentille ja kuulin aaltojen -liplatusta. Ajan aaltojen! - -Mikseivät vuoret siirtyneet ja meri vuotanut uusiin -jättiläiskattiloihin, miksei meri maaksi muuttunut, maa mereksi?! Niin -ne laskivat ja nousivat uusissa ajan hyökylaineissa ainoastaan -himmeissä unimaailmoissani. Minä näin suuren, viekkaan ja villin meren. -Ja suurilla honkalautoilla itkuiset ja oikuttelevat ihmiset ajelehtivat -syntiensä sylissä. Kohosi merestä kallio, kullassa ja jalokivissä se -välkehti uuden aamun veripunaisessa valossa. Ja kalliolla istui lapsi, -uuden ajan lapsi. Se katsoi eteensä hämärää, harmaansinistä -taivaanrantaa kohden, jossa kirkas valoviiva liekehti. Siellä oli se -uusi maa, ihmiskunnan unelmien maa. Keltaiset pasuunat ilmassa -julistivat uuden taivaan tahtoa, ja kirkuvat merikotkat liitelivät -kiiluvin silmin mustia vesiä. - -Ja lapsi kalliolla puhui: "kuole sinä vanha vuosisata, joka syntyessäsi -niin paljon lupasit! Sinä olit vapauden ihmelapsi, ja sinua tervehti -maailma ilolla ja ihanalla odotuksen pelolla. Sinä olit helleenien -heimoa, sinä toit taas rohkeuden ja luonnollisuuden maailman turhuuden -turulle, mutta sinä olitkin vain kaukaista kaikua. Ruma ja synkkä -ristin runous sinut taas sokaisi, ja ne pistivät puhki sinun kirkkaat -silmäsi ja sysäsivät sinut kalliolta soutamaan rannatonta ja toivotonta -ulappaa. Kiero hurskaus loisti valenaamarissaan, ja yksi nousi yli -monen ja monta oli, jotka itkivät sinun kuolematasi, sinun henkesi -kuolemata, sillä ajallinen ruumiisi eli, ja sinä ajelehdit vesiolentona -elämän meressä ja, ja sinun sydämmesi oli kylmä kuin kalan sydän. Ja -raivottaret, ne ikuiset rumat henget pääsivät taas piilopaikoistaan ja -ne huusivat hurjina yli maan ja niiden kynsissä kiilsi ihmisverta. Ja -taaksepäin vieri maailma ja kovettui pintapuolisiin kaavoihin, sinä -olit onnettomuudelle kuuro, etkä voinut syytöntä auttaa, et sorrettua -nostaa. Sinun sydämmesi muuttui kovaksi, kuultavaksi vedeksi, ja -sinussa oli vesitauti eikä iloinen puhdas, suuri, suora, uhmaava elämä -sinussa virrannut, niin sait sinä kuolla. Sinä kuolit kuin sairas -lintu, jota shakaalit repivät. Ja ne suuret tietäjät jotka kummeina -kehtosi ääressä seisoivat, liitelivät levottomina henkinä hautasi -ääressä, joka on ajan meri. Ja tietäjät kääntyivät taas surullisina -hautakammioihinsa, sillä vuorilla seisoivat tyrannijättiläiset ja -heittivät kallionlohkareita laakson rauhallisiin majoihin. -- Mutta -ajan meri liikkuu aina, ei sen loppua näe eikä sen lähteitä tunne. -Siitä merestä minäkin olen tullut, olen arvoituksen lapsi enkä vielä -itseäni ilmaise!" - -Niin puhui lapsi kalliolla ja katseli ajan aaltoja. Ja katso! Päivä -nousi kuin veripallo merestä ja valaisi kaukaisia mantereita, sinisiä -saloja ja kullan vihertäviä rantalehtoja. Ja tasaisilla tanterilla -hääri mustana ihmisiä, jotka juoksivat ja huusivat. Kevätukkonen -vieritti jylisten jyräänsä taivaalla. Ja siellä näkyi sotajoukkoja, -sotavankkureita, keihäänpäitä, tulta oksentavia rautaputkia, ja tykit -kulkivat yli kuninkaiden. -- Maa tärähti ja kalliot halkesivat. Ja -valtaistuimet vapisivat, kansat tunkeutuivat palatseihin ja heillä oli -vihreä seppele päässä, tulinen sainio kädessä. Viinitynnyrit isolla -turulla vuotivat ja kansa joi, joi uuden ajan ja helpoituksen maljan, -heleästi paistoi päivä, ja ilma oli iloa täynnä. Ja kansat pyysivät -anteeksi toisiltaan ja he syleilivät ja itkivät ilosta, sillä kaikki -olivat taas saman elämän lapsia ja oman onnensa luojia. Niillä -kultaisilla kentillä tehtiin toukoja, palatsien ikkunoista raikui -lentävä laulu: - - Oi, katsokaa, näin kulkee vapaus, - sen silmä säihkyy sekä loistaa, - se tuskan turjomia seppelöi - ja niskoilta sen ikeen poistaa. - - Se astuu alas vankityrmähän - ja kahleet kukkavöinä vierii, - se repii valheen vanhan naamarin, - sen eessä sortomiehet kierii. - - Se tukkii herjaajien suuret suut - ja kytkee pahain voimain eljet, - se nostaa orjan olan loasta - ja tasa-arvoon kaikki veljet. - - Oi, kuulkaa kansan ilohuutoja, - vapaus laakereitaan tuhlaa, - kun kulkee vapaus kuin kuningas, - siell' lauletaan ja siell' on juhlaa!! - - 1901. - - - - -PAHOLAISEN SOITTO - - -Oli hämärä, uninen sunnuntai-aamu. Unilukkari avasi juuri kirkonovet, -pyyhki tomut pyhimyksien poskilta, lakaisi luudalla lattian ja -ristikäytävän, puhdisti penkit ja kopahutti lopuksi ovensuussa -seisovan, puisen Simsonin sääriä ja heitti luudan käytävän nurkkaan. -Hän kulkea koikkelehti pitkin ristikäytävää, heitti unisen katseen -numerotaulun alla riippuvaan rahahaaviin ja haukoitteli vasten -ristiinnaulitun kuvaa alttarilla. Eikä unilukkari huomannut, että -urkuri-lukkari öiseltä, viikkoiselta retkeltään hoiperteli natisevia -portaita pitkin urkulehterille, paneutui pitkälleen penkille ja nukahti -siinä samassa. Unilukkari kulki sakastiin, otti kaapista kultaristisen, -kullon kimmeltävän messukasukan, ja juuri silloin hiipi paholainen -kirkkoon. - -Paholainen oli maantienkulkijan näköinen, punainen villahuivi pisti -esille mustan näverinmuotoisen, pienen piikkiparran alta, kulunut, -viheriälle vivahtava huopahattu oli hänellä päässään, ja hän linkutti -vasemmalla jalallaan. Hänen suunsa oli irvistyksessä katsellessaan -katossa leijailevia kerubiimien kuvia, hän loikki pitkin kirkkoa ja -jätti mustat jäljet kaikkialle. Hän seisahtui pappilanpenkin eteen, -jonka yläpuolella oli helvettiä kuvaava taulu. Punaisten lieskojen -keskellä seisoi itse sarvipää ja ruoski pitkällä haarukalla onnettomia -tulessa palavia, alastomia naisia. Paholainen seisahtui sen taulun -eteen, hymyili hetken ja mutisi itsekseen: "Mikähän kyläntaituri -tuonkin on tekaissut! Enhän minä toki noin tuhman näköinen ole, se -osoittaa, että taiteilijalla ei ole vähääkään neron kipenää. On -kuvannut minut piiskuriksi, hahhaa, minut, joka olin mahtava maailman -majesteetti. Mutta olen minä vieläkin sama taika- ja tanssimestari -vaikka olenkin joutunut hiukan rappiolle, sillä usko paholaiseen -niinkuin Jumalaankin on nykyisin hiukan muuttunut. Valepuvussa -kulkurina minä nyt kuljen enkä aina yösijaakaan tahdo saada, papit ja -taulujen tuhertajat minua pilkkaavat, mutta lauluhilpeät lukkarit minua -vielä ilopöytiensä ääressä muistelevat ja maljojani juovat. Minä olen -heidän ystävänsä, mutta papit minua hermostuttavat, tämänkin kirkon -paimen maalaa minut vielä tulikivellä ja kimröökillä. Piru vie, hahhaa, -sanonpa sen itse, tänään minä sekoitan koko saarnan ja teen sellaiset -kelpo kepposet, hahhahhaa, että aikakirjat tietävät siitä pitkät ajat -kertoa." - -Paholainen nauroi ja kääntyi samassa ympäri, sillä tapulista kuului -papinkellojen kumea ääni. Yhdellä loikkauksella seisoi paholainen -pilarin varjossa urkulehterin alla eikä häntä kukaan huomannut. Kansaa -alkoi lappautua kirkkoon, leveästä kaariovesta seinällä riippuvien -vaakunakilpien ohi astuivat paikkakunnan aateliset, tuli vanha majori -ja jahtimestari, leskiruustinna ja Aunolan armo, upeat rustitilallisten -emännät kahisevissa silkeissään, pitkä koulumestari ja kaksileukainen -kirkkomaalari, vanha krenatööri mitali rinnalla. Ylpeät suurtilalliset -istuivat kukin penkkeihinsä, mutta kirkon alipäähän jäivät loiset ja -mäkitupalaiset sileäksi ajettuine leukoineen ja paksuine hiuksineen, -jotka olivat takaa kuin kirveellä tasoitetut; lopuksi mieronrannan -kulkijat, kerjäläiset ja teinit. Siinä koko pitäjän komeus ja kurjuus, -ja paholainen katseli tätä kaikkea suu ivan mareessa ja kuunteli -lukkarin kuorsausta urkulehteriltä. Hän kuuli miten ontuva, -punatukkainen urunpolkija ravisteli lukkaria, sillä seurakunta odotteli -jo kärsimättömänä alkuvirttä. Mutta lukkari ei herännyt, sillä koko yön -oli hän juonut viiniä kirkkoväärtin kanssa. Unissaan soperteli hän -paholaista avukseen. - -Paholainen kuuli lukkarin heikon avunhuudon, häntä säälitti mies, -virkansa menettäisi, mieron tielle joutuisi pappien paha omatunto -ja hiushieno ivaaja. Paholainen seisoi yhdellä hyppäyksellä -urkulehterillä, nyökkäsi päällään urunpolkijalle: "mene sinä polkemaan, -kyllä minä urkuja hoidan!" - -Piru asettui soittamaan alkusoittoa. Urkujen isot hopeoidut putket -nousivat korkeaan, kupuilevaan kattoon. Hän alkoi pitkällä surullisella -soinnulla, ja kuulijat vaipuivat hartautensa uneliaihin maailmoihin. -Urut humisivat juhlallisesti ikäänkuin olisi suhahtunut enkelinsiipien -kahina ja taivaan harppujen helinä, kymbaalien ja huilujen valitus -kaiken katoavaisuudesta, mutta tarkka korva olisi eroittanut pää-aiheen -alla rinnan kulkevan, hiljemmän, ilkkuvan äänen, joka värisi täynnä -tämän maailman hekumaa ja iloa. Kaikki tämä sekaantui siihen äänien -aallokkoon, jonka paholainen liukkailla juoksutuksillaan loihti. -Leveillä loppusoinnuilla päätti paholainen soittonsa. Seurakunta oli -kummastuksissaan, talonpojat töllistelivät suu auki, naisten puolella -kävi vilkas supatus, ja sukupenkistään kallistui vanha rouva, Aunolan -armo, majorin puoleen ja kuiskasi: "mon frère, olenhan aina väittänyt, -että pitäjämme lukkarilla on säveltäjälahjoja, näin hyvin en ole hänen -koskaan kuullut soittavan." - -Surullisesti katseli piru ympärilleen, sillä pirukin saattaa olla -surullinen. Mutta kun hän näki nukkuvan lukkarin punahohtavat kasvot, -sai hän silmiinsä iloisemman ilmeen, hän selaili tahraantuneita -nuottilehtiä ja alkoi hiljaa soittaa alkuvirttä. Mutta pirulla on -levottomat sormet kuin mestarivarkaalla, pian alkoi virsi vilkastua, -niin että akkojen kimakat venytykset kulkivat ja kompastuivat kaukana -soiton jälessä, ja seinät viskasivat kaijun kolminkertaisena vasten -veisaajien kasvoja. Ukot katselivat mielipahoissaan nenälasiensa yli -lehterille, ja eukot kiskoivat ja nielivät sanoja pysyäkseen soiton -mukana, mutta lehterillä oli hämärä, niin ettei saattanut nähdä pirun -ilkkuvaa ilmettä. Olipas se ihmeellinen soitto, virren lopussa kuului -pitkä kiekahdus kuin punaisen kukon huomenlaulu oksaiselta orreltansa. -Toisinaan kuului kuin aisakellon kalina, joka on kiinnitetty tielle -pilastuneen varsan jalkaan. Kellon ja kukon äänen kuullessaan hypähti -seurakunta tuuman verran paikoiltaan. Sillä pitäjässä kulki tarina, -että kirkossa olivat hurjat huovit sota-aikana syöttäneet ratsuillensa -kauroja itse pyhän alttarin edessä, ja neitsyt Marian kämmenellä oli -hyppinyt köyhältä leskeltä varastettu kukko. - -Rahvas vilkuili toinen toisensa silmiin, joista he etsivät selvitystä -näille oudoille kummitusäänille. Majori tarttui armon kuulotorveen ja -sanoi: "Lapsikamarijuttuja, teidän armonne, taika-uskoa, taika-uskoa, -ma chère!" -- Iloisella loppulirityksellä lopetti paholainen alkuvirren -ja kiekahti vielä kerran käheän, murrosäänessään olevan kukonpojan -äänellä, mutta samassa astui pappi alttarille. - -Pitkässä kaapussa astui pappi alttarille, ja kultainen risti hänen -selässään loisti kuin kullattu, timanteille tuikkiva pyövelinpuu -häikäisten koko seurakunnan silmät. Luettuaan uskontunnustuksen ryki ja -selvitteli hän kurkkuansa mutta ei saanut messu-ääntä, kovin hän oli -levoton ja katseli tavantakaa urkulehterille. Piru seurasi papin pulaa -nuottikirjan yläpuolella olevasta peilistä ja nauroi, turhaan odotti -pappi tänään merkkiä lukkarilta. Vihdoin päästi hän epätoivon vimmalla -kummallisen mölinän, sanat sekaantuivat, hän korjaili lipereitään ja -puhkuili tulipunaisena, vihdoin hänen valtasi pyhä viha ja hän kadotti -mielenmalttinsa. Lukkariin ja koko laumaansa oli hän suuttunut, sadat -silmät seurasivat kuin vahingon ilolla hänen hämminkiänsä, hän vihasi -heitä kaikkia. Nyt alkoi kummallisin messu mitä miesmuistiin oli -kuultu. Pappi messusi: "Oi, sinä syntinen, piskuinen lauma, voimaton -kaikkeen hyvään Aadamin synnin kautta! Oi, kuinka kauvan sinä -kiusoittelet ja niskoittelet paimentasi vastaan, huonoimmat jyvät, -pienimmät kalat, laihimmat pyyt sinä hänen pöytäänsä kannat, te -salavuoteilijat ja rikkaat lesket, voi teitänne, laihimmat lehmät te -minun navettaani tuotte, ja teidän voinne ei ole kuin hunaja vaan hapan -ja kauhistus Herralle. Kellarini on oluesta ja silavasta tyhjä, -rahalaatikko on tyhjä, kun kollehtiani kootaan, riihessäni hiiret -puivat, ja madot niittävät minun niittyjäni. Ah, kallis ompi aika, -millä minä maksan velkani, minun kunniavelkani, minun polveni ovat -käyneet heikoiksi paastosta, minä olen köyhä ja raadollinen mutta minä -olen pappi ijankaikkisesti Melchisedeckin säädyn jälkeen, mutta mitä -oletten te, te löyhkäävät vuohet Herran viinitarhassa. Selaa!" - -Seurakunta ei kuullut kaikkia sanoja vaan veisasi: Herra armahda meitä! --- Sitte kohdisti pappi vihansa lukkariin ja messusi: - -"Ja sinä surkea virrenvetäjä, kussas olit viimekin yönä?" - -Paholainen: "Kirkkoväärtin kanssa viiniä join, mutta kussas olit itse?" - -Pappi: "Jätin vuoteeni ja kävin lohduttamassa kristillistä sisartani, -naapurini emäntää." - -Paholainen: "Ja tikapuut kaatuivat, niin ettäs vieläkin onnut." - -Pappi: "Kotiin kuljin, kirkko-isiä tutkin ja näin sitte unta taivaan -tikapuista." - -Paholainen: "Oi, valhe suuri asuu sinussa. Et pyhiä kirjoja tutkinut -vaan istuit siellä, missä pelaajat ja mässääjät istuvat. Majorilta sinä -viime yönä nipistit viekkaasti kymmenen kultarahaa. Korttipöydän -äärestä sinä saarnastuoliin nouset." - -Pappi: "Aut', ett' pysyn pystyssä, hekumas on kuin liukas virran -juoksu, minä valitan sinusta piispalle." - -Paholainen: "Sinä Baalin pappi, rippityttäriäsi sinä katselet kiivaan -sulhaisen silmillä, kerran sinä..." - -Pappi: "Herran nimessä, hiljaa! Saat ankkurin saksalaista viiniä!" - -Paholainen: "Anna sielusi, anna sielusi!" - -Pappi sävähti outoa ääntä ja katsahti lehterille, josta paholainen taas -lauloi kiekuilevalla äänellä. Pappi näki peilissä irvistävät hampaat ja -näverinmuotoisen piikkiparran, hädässään kääntyi hän seurakunnan -puoleen ja messuili vapisevalla äänellä: "Herra olkoon teidän -kanssanne", ja kääntyi taas alttariin päin, kun lehteriltä kuului pitkä -piipattava ääni. - -Nyt alkoivat kummalliset kujeet papin selän takana. Molemmin käsin -tarttui paholainen koskettimiin. Ensin kuului juhlallinen hymni, se -värjyi kuin valtava sävelmyrsky, kiiriskeli pitkin pilaria ja holvia ja -hiljeni vihdoin mietoon mutinaan kohti korkeata kattoa. Äkkiä meni -soitto mollista duuriin, kuului paimensoitto, kun rakkaudesta -morsioonsa juopunut paimen soittaa mättäällä kevätkiimassa hyppeleville -lampaille, ja seurakunta tunsi ikäänkuin se vasta olisi herännyt, veri -alkoi juosta hitaimmissakin jäsenissä, soitto sai yhä keveämmän -luonteen, säveleet juoksivat, kaatuivat päistikkaa, nousivat taas ja -ajoivat toisiansa takaa kuin hehkuvaan syleilyyn tavoitellen, se soitto -oli kuin läikkyvä laskiaiskarnevaali tai vallaton häämelu ikäänkuin -puupuhaltimet olisivat kilpailleet öitä kestävissä kemuissa, joissa -nuori nauru, hehkeä viini, notkuvat lanteet ja iloiset intohimot -soiluivat sopusointujen hekumassa. Se kutitti ja hiveli jalkapohjia, se -pani pään suloiseen keinuntaan, sydämmen ihanasti väräjämään. -Seurakunta oli kuin lumottu, mutta paholainen kiihoitti itseänsä yhä -tulisemmilla lirityksillä ja sävelhypyillä. -- Kirkkorotat tulivat -uteliaina kaikista pesistään ja lokeroistaan, juoksivat pitkin -kattoparrua, ja hännät läiskyivät kivistä seinää vasten, ne nousivat -takajaloilleen ja alkoivat hassunkurisesti hyppiä piiparin pillin -tahdin mukaan. Yölepakot, jotka olivat riippuneet tornin pimeissä -kätköissä hämähäkinseitin takana salaisissa suojissaan, töytäsivät -aukoista kirkkaaseen ilmaan, ja valo häikäisi niiden pienet, mustat -silmät. Vanhat salaperäiset kirkkonaakat alkoivat kirkkomaan -vaahterissa supatella, purstojaan levitellen ne kiertelivät toisiansa -tanssivilla varvasliikkeillä ja ponnahtivat oksilta riemuisaan -karkeloon ylös siintävään korkeuteen. - -Mutta kirkon etupenkeistä kuului hiljainen naurun hyssytys. Ja jo nousi -majori nokkelana ja teki hienoimman hovikumarruksensa Aunolan vanhalle -rouvalle, jonka harmaat puuterijauhoilla ripoitetut hiukset olivat -korvien kohdalta kierretyt putken muotoisiin kiehkuroihin, vastuksista -huolimatta talutti majori hänet lattialle, heitä seurasivat -jahtimestari, leskiruustinna, ritarit ja arvorouvat, ja nyt alkoi vanha -menuetti vanhan-aikuisine kulkueineen ja kumarruksineen. Sillä huumaava -ja vastustamaton oli uruista kimpoileva tanssisävel. Kirkko muuttui -heidän silmissään hovitanssisaliksi, jossa lamput loistivat ja -silkit suhisivat. Keskikäytävällä kajahtivat penkkien ovet, ja -vasikannahkaiset virsikirjat putosivat kivilattialle. Siellä jo johti -koulumestari vakavata purpuria, pönäkät rusthollarit ja leveäliepeiset -ehtoiset emännät heiluvine korvarenkaineen piireilivät toisiansa -vastaan. Mutta yksin penkissä istui ilotonna kirkkomaalari ja katseli -maalaamaansa helvetin kuvaa, sen naurettavat peikot kiusasivat häntä -rumuudellaan, koskaan ei hän enään rauhallista unta saisi ennenkuin oli -repinyt alas koko taulun. Mutta millä hän köyhä taituri maksaisi -vahingon? Hän painoi kätensä ohimolleen ja hän huokasi syvästi. Mutta -soitto yhä paisui, sillä oli kummallinen tenho temmata mukaansa, se -sähköitti tulisuudellaan koko kirkkoväen, joka oli kuin humalasta -hullaantuneena. Kirkon alipäästä kuului hupainen jalkojen töminä, -siellä palvelijat, mäkitupalaiset polskan pyörteissä unohtivat -viikkoiset vaivat, verot, menot ja messut ikäänkuin olisivat tanssineet -luuvalla kuutamoisena kisayönä. Rammat kolkuttivat kainalosauvoillaan, -ja teinit tekivät markkinatemppuja. Ja näytti ihan siltä kuin -pyhimyksien kuvat parvekkeiden seinillä olisivat ottaneet osaa tähän -aamuiseen iloon, pyhä Pietari, pyhä Andreas ja pyhä Henrikki hymyilivät -kehyksistään, ja puinen Simson ikäänkuin kolkutti jalallaan tahtia -niin, että kirkon purjelaiva katon alla heilui pitkässä kaaressa. Kun -pappi kääntyi alttarilla, kohtasi häntä outo näky. Hänen edessään -aaltoili koko hänen paimenkuntansa tanssin mieluisessa mylläkässä, ja -hän jäi sanattomana seisomaan. Nyrkillään osoitti hän lehterille, että -soitto lakkaisi, mutta kun siitä ei ollut apua, kohotti hän kätensä -seurakunnan yli sitä hillitäkseen ja huusi niin, että kaulasuonet -pullistuivat. Äkkiä soitto hiljeni, kuului pitkä, terävä kiekahdus, -kaikki katselivat kummastuneina toisiinsa ikäänkuin olisivat unesta -heränneet ja kiiruhtivat penkkeihinsä. Pappi astui alas alttarilta -pitääkseen ankaran nuhdesaarnan. Silloin kuului urkujen yliäänistä -ikäänkuin kaulahelmien sälinä, kilkuttimien helinä, pikarien kilinä ja -pelimarkkojen kaiku, siitä sukeutui remuava juomalaulu, papin -mielilaulu hänen myrsky- ja teini-ajoiltaan. Hän kuunteli pää kallella, -ja yli pulleiden kasvojen levisi päivänpaisteinen, kevytmielinen hymy. -Korttipakka putosi hänen kasukkansa alta lattialle, lehdet sinkoilivat -piiriin hänen ympärillensä. Hän unohti kasukkansa, saarnansa, kirkkonsa -ja oman arvonsa. Hän nosti kauhtanan polviensa yli ja otti -tanssiaskeleen. Pian oli hän huumaavassa tanssinkiihkossa, hänen -vanhat, syntiset varpaansa naksasivat, ja pohkeet ponnahtivat piirissä -yli korttilehtien, ja messuavalla kurkkuäänellä alkoi hän laulaa vanhaa -hurjaa pöytälaulua. - -Paholainen löi urkulehterillä kätensä vasten polviansa ikäänkuin hän -olisi nauruun läkähtynyt, hän hyppi ja hähätti. Kuin moukareilla alkoi -hän nyt takoa urkuja, jotka ulisivat ja oihkivat ikäänkuin palotorvet -olisivat räikyneet, kuului hirveä ramina ja räminä kuin sata härkää -olisi ammunut, ja urut tärisyttävällä tykin pamauksella olisivat -haljenneet. Pitkällä loikkauksella hyppäsi piru nukkuvan urkurin yli ja -katosi punatukkaisen urunpolkijan ohi rappusten hämärään. Urkuri heräsi -ja hieroi silmiänsä. Oliko hän nähnyt unta vai kiertelikö kirkkoviini -vielä hänen päässänsä? - -Samana aamuna näkivät myöhästyneet kirkkomiehet maantiellä kummallisen -olennon, jolla oli punainen kaulahuivi ja näverinmuotoinen piikkiparta. -Ja vähää sitä ennen oli näyttänyt ihan siltä ikäänkuin kirkontorni -olisi tanssinut katrillia tapulin kanssa, joka oli näyttänyt -jättiläismäiseltä noita-akalta. Mutta seurakunta eli kauvan siinä -uskossa, että hengellinen äkkiherätys oli saanut sen ilosta hyppimään. - - - - -PYHÄSAAREN TARINA - - -Virski vihasilmä, mustamieli, mahtava Karjalan suur'pajari istui -hovissaan karhuntaljoilla pöyhityssä peräpenkissään. Karvainen, -suonikas käsi vasten pitkää leukaa istui Virski vihasilmä tuijotellen -eteensä lattialle, missä mustalaismutshot huumaavasti karkeloivat, -punaisissa nauhoissa heiluivat helyt niiden sinitummilla suortuvilla, -vaskenruskeat, paljaat rinnat hohtivat soihtujen valossa, ja nurkasta -kuului punaisten säkkipillien pehmeästi pelmuileva soitto. Ja Virskin -polvilla lepäsi sorea Sulami, veren viehkeä papitar, kauniina kuin -suloinen, syntinen syysyö, kun lemmenlehtojen varjot kutsuvat hekumaan. -Sorea Sulami, romaneshelkansan päämiehen tytär! - -"Ruoskaa soittajille, ontuvat orjat! Enemmän valoa, iloa, verta tuleen, -tulta vereen!" huusi pajari ja heitti tinasarkkansa vasten soittajien -kasvoja. - -"Katso kuninkaiseni, kuinka minä olen ihana, tule ruusukammiooni, missä -ruusuiset aavistukset, suloinen veren suhina ilmassa kiertävät. Tule, -hurmeen henki on päällesi tullut!" -- Mutta pajari työnsi tylysti -lempinaisensa luotaan, ja Sulamin musta silmä välähti kuin terävä -tikari. -- Äkkiä tuntui ikäänkuin savuavien Sainioiden valo olisi -himmentynyt, ja säkkipillit olisivat pihahtaneet särkyvin sävelin. -Ovipylvään varjoon ilmestyi mustaan kaapuun puettu mies. - -"Veljeni, kustas tulet, kymmenyksiäkö kysyt?" - -"En kysy kymmenyksiä, kysyn viljon veikkojani. Minne kadotit -kaunoiseni, luunsa lepohon veisin, luostarin yrttitarhaan alle -hiljaisen halavan." - -"Erähän eksyivät, katosivat karhun kierroksessa!" - -"Sen sanot sanoaksesi. Olisi edes hivus hangella, veren jälki -jäkälässä!" - -"Kaarsin karhua, en veljiäni; syyni taivaalle sovitin, luovutin sun -luostarille." - -"Pelkäsit pimeää ääntä, omaa lihaa onnetonta." - -"Korea kuopus! Heitä huono lemmon leikki!" - -"Valvattini, vanhin veljyeni! Viisi on veripilkkua silmässäsi." - -"Viinistä veressä silmä!" - -"Viisi on tahraa vaatteessasi." - -"Makasin marjamättähällä." - -"Sen varsin valehtelet, tapoit taattoni siemenen, surmasit sukuni -suuren." - -"Teen tiliä itselleni en muille, en maitosuille!" - -"Kuule siis kirkkoni kirous!" - -"Heitän sen kohden kasvojasi, kerronpa surman sanomat, kerron kaikki -keihäälläni, siinä on vanha vastaukseni, kirkon korppi, musta munkki, -syöksen sen sydänalahan!" - -Virski tempasi seinältä karhunkeihään. - -"Oi, veljyeni, kivikova on sydän sinulla, kova kuin musta timantti!" - -"Ei sitä valkaise taivaan tahko!" karjaisi Virski vihasilmä ja heitti -mustaan kaapuun. Musta veli näytti pilkkua seinässä, missä verinen -keihäänkärki vielä värisi. - -"Viitenä kesänä viisi kertaa pitää sinun pyhään porttiin kolkuttaman -ennenkuin sen saranat narisevat. En rauhaa saa rukouksissani, löydä en -lepoa haudassani ennenkuin löydät sielusi, ota soihtu, käy, etsi -sielusi säveltä!" horjuen kohotti munkki kätensä. Kiljaisten silloin -Sulami juoksi hänen luoksensa ja levitti mustat hiuksensa hänen -ylitsensä. Säkkipillit päästivät kuin hätähuudon, ja sainiot sammuivat, -mustalaiset syöksyivät soittolavalta. Kun soihdut taas roihuivat, oli -Sulami poissa, poissa musta veli. - - * * * * * - -Virski vihasilmä kavahti yöllä kaukaiseen ääneen: "käy, etsi sielusi -säveltä, käy, etsi sielusi säveltä!" Ja hän oli näkevinänsä vuoteen -vieressä hahmon, joka suli läikkyvään pimeyteen. Vai oliko hän herännyt -omaan ääneensä? Hän hiveli käsillään vierusvuodetta, jonka yläpuolella -poimuili kultalangoista kudottu ryijytaivas keltaisine tähtineen ja hän -kuiskasi yöhön: "ah, ihanaiseni, missä olet, mun sydämmeni ikävöi -sinua, katso, vuoteessasi on vielä lämmin notko, missä sinun povesi on -levännyt, ja peili on himmeä sinun hengestäsi. Minun sydämmeni on kuin -peili, jonka sinä olet himmentänyt, tule tulijoutsen, ilorinta, ja -kirkasta sydämmeni, sillä siellä on pimeys!" Hän sytytti sainion ja -kulki vierastupaan ja istui korkeaan, eläinkuvilla leikeltyyn -tuoliinsa. Myrskyn villikissat naukuivat ikkunakomeroissa, ja kaukaa -mereltä kuului karhea murina. Virski katseli veritahraa seinällä ja -kuta kauvemmin hän sitä katseli, sitä punaisemmaksi se muuttui, -veripilkut tanssivat hänen silmissään, hän sulki silmänsä, tahra -seinällä loisti kuin punainen pallo. Sainio putosi lattialle ja sammui. -Ja Virskistä tuntui ikäänkuin hän istuisi korkealla Kaarnan kalliolla -ja katselisi punertavaa ilta-aurinkoa. Äkkijyrkästi kapeni vuori kuin -karjun selkä suin päin synkkään syvyyteen, vaarallinen oli paikka -metsästäjälle, lohkareet irtautuivat siinä jalan alta ja viskasivat -uhmaavan urhon kammottavaan kuiluun. - -Virski nosti torven huulilleen ja päästi ilmoille iloisen, maanivan -toitotuksen. Satakertaisina kantoivat sen kaijun viekkaat tyttäret -pitkin jylhiä vuoren harjanteita, kaukaa metsästä kuului iloinen -vastaus, jo kuului hevosien sieramien pärskynä ja kavioiden kopse, ja -huumaavaa vauhtia kiiti ohitse ratsastaja ja katosi kuiluun. Neljänä -iltana istui Virski kalliolla ja kuihutteli torvellaan, ja joka kerta -kannusti sotisopainen ratsastaja ja suistui syvyyteen. Mutta viidentenä -iltana ratsasti varovasti vainuen viides ratsastaja välkkyvä miekka -kädessä. Hänen hevosensa karkasi pystyyn, etukaviot korkealla ilmassa -romahti se onkaloon, mutta ratsastaja hyppäsi kalliolle. - -"Katala Virski, velivainooja!" - -"Niin, mustat korpit, minä vihaan ja vainoon teitä. Perintöni poljitte, -miehuuteni masensitte." - -"Vastaa elämälläsi, epatto, veljeni olet surmannut!" huusi ratsastaja. - -"Korpit vastatkoon kuilusta. Siellä sinäkin kohta koikut. Minä olin -ruma ja rujo. Minun otsallani oli aina varjo, te myrkytitte minun -mieleni, te syöksitte minut saastaan, hevospaimeneksi kytkitte sankarin -siemenen!" - -"Suden sydän sinulla oli, tapat vielä vienoisemme, korean kuopuksen, -joka vitmissä nukkuu, kuole kavala!" - -Ratsastaja iski häntä säilällä. Mutta Virski väijyi, väistyi ja nauroi: -"hahhaa, katso taaksesi, paasi pakenee!" Veli katsoi taakseen ja Virski -työnsi hänet sauvallaan syvyyteen. Hahhaa! Onkalosta kuului kirous. -Hahhaa! Virski heräsi kylmässä linnasalissa. Hahhaa! nauroivat kaikki -holvit ja lokerot. - -Raivoissaan kulki Virski läpi huoneiden ja herätti hurjat -jousimiehensä. Iso viinitynnöri kannettiin keskelle salia, ja hillitön -mässäys alkoi. Kolme päivää jatkoi hän juominkeja. Kolmantena saapui -sanansaattaja: "Mahtava pajari, suuri sota seisoo kynnyksellä, -vainolaiset polttavat talot, ryöstävät naiset!" - -"Ah, tulta ja verta, verta ja tulta, ne ovat minussa, minä niissä! -Sulami sorea! Musta velikö sinut lumosi, kaikkosit kavala! Hiuksistasi -sinut ratsuni kavioon sidon ja tanssitutan tantereella. Kun maata -poljen, vapisee Viro ja Viena. Ylös linnakunta, tuhat tapparata, tuhat -kalvan kantajata!" - -Linnan portista karahutti Virski vihasilmä ratsullansa, ja tieltä -kuului keihäiden ja kalpojen kalske. - - * * * * * - -Vuorelta vuorelle leimahtivat vainotulet, talosta taloon kulkivat -sotikapulat. Mustalaisjoukon mukana oli rajakyliin tullut outo, sairas -mies, hän lietsoi tulta nurkuviin mieliin, pyhään sotaan nosti hän -miehet miekalliset. Meren rannalle metsälukkoon havumajoihin vietiin -aarteet, ukot ja naiset. Veitset hampaiden välissä, tanassa keihäät -kapuilivat vuorelaiset merestä nousevia vuoria kuin tunturisopulit -kohti Virskin vinkuvia vasamoita. Salamana samosi Karjalan karju, -hurjahammas, rautasuomuisessa sotapaidassa kullankarvaisella orhilla. -Väkevä oli Virski vihasilmä, hän kynti verivakoja miekallansa, mutta -aina kun vuorelaiset väsähtyivät, karahutti viidellä sysimustalla, -kuutamo-otsaisella hevosella viisi mustaa ratsastajaa. Viisi välkkyvää -säilää säkenöi heidän käsissään, haudan kylmyys lehahti heidän -vaipoistansa, ja heidän silmänsä kiilsivät kuin siunattu multa. -"Aaveratsastajat, veljeni varjot, ettekö näe niitä, lyökää päältä, -lyökää alta, lyökää ristiin!" huusi hän harvenneille huoveilleen, jotka -pakenivat pimeään metsään. Mustat miehet ajoivat hänet yhä kauvemmaksi, -kuin näkymättömän käden kautta suistui hän satulasta. Hän seisoi yksin -vuorella ja sen juurella nukkui yössä mahtava, mittaamaton meri tyynenä -kuin lapsi oman äitinsä rinnoilla. Kuun hopeaisen sillan kimmeltävän -kaaren alla välkkyi kultainen risti ilmassa, ja merestä nousi luostarin -valkea muuri kuin valkoinen merenneito kultainen kruunu päässä. - -"Sinä meren mirhamituoksuinen portto! Sinä olet liittoutunut minua -vastaan, kirotut sinun viekkaan valkeat muurisi, kirotut pyhän -malmikidan lörpöttelevät kielikellot ja kirottu sinun musta mahtisi!" -mutisi Virski yössä. Hän katsoi maahan ja näki syvällä vuorenkattilan -allaan, ja sen pohjasta kuului outo laulun hyrinä kuin kaukainen kaiku -merentakaisilta itämailta, kumpuilevilta santa-aavikoilta jostain -kamelinnahkaisesta paimenteltasta, kun santa salaperäisesti helisee -yksinäisen palmun siimeksessä. Hän astui alas vuoripolkua ja hämärässä -tuli häntä vastaan nainen, joka kantoi vesiruukkua. Virski siirsi -hunnun hänen silmiltään, ja veri syöksähti kuin tuli hänen silmiinsä. - -"Ah, Sulami, sinä täällä ihanaiseni, ilosilmäiseni! Miksi karkasit -kyyhkyläinen, pelästyitkö keihästäni, kiihkoani? Tule minun kanssani, -sinä olet ottanut taas minun sydämmeni, yhdellä ainoalla katseella sinä -olet sen ottanut, katso, en minä ole vihainen. Mutta kenelle sinä vettä -kannat? - -"Ah, unissani olen sinulle sylini avannut, mutta pimeys minut piiritti, -valveilla olen sinua kysynyt mutta sinä et suuta antanut. Mutta kelle -sinä vettä kannat? Sinä olet mykkä kuin yö. Ken on havumajassa?" - -"Kuninkaiseni, älä mene, kultaiseni, isäni on sairas, mene pois, kuule, -vasamat vinkuvat vesaikossa, väkesi voima vaipuu." - -"Sulami, minä tahdon tietää, kenelle sinä vettä kannat!" - -Virski syöksyi majaan. Kun hän sieltä palasi, oli hänen huotransa -hurmeessa. Kylmästi sanoi hän: "nyt minä tiedän, kenelle sinä vettä -kannat. Mustaa veljeä ei enää koskaan janota." Mutta Sulami oli -kadonnut, idän ihana loimu punoitti metsäharjan. Yli hiljaisten vesien -vieri luostarikellojen hiutuva ääni. - - * * * * * - -Virski vihasilmä kulki Kaarnan vuorelle, hänen tukkansa ei ollut enään -sysimusta, hirmuisen tuskan talvi oli siihen lumihiuteita kylvänyt. Ja -muistot tulivat, mustiin puettuina ne tulivat ja istuivat hänen -ympärillensä, ja tumma harso oli niiden silmillä. Ne katselivat häntä -niin tunkeilevasti ja nyökkäsivät hänelle päätään. -- "Miksi te -katselette minua?" - -"Me tulimme sinun luoksesi, kun olit yksin, ennen sinä työnsit meidät -aina luotasi, me luulimme, että sinä käskit meitä, herra." - -"En minä ole käskenyt teitä, ratsastitteko vainoojieni selän takana?" - -"Me olimme täällä ennen kuin sinä, kun sodasta palasit." - -"Menkää, minä en tarvitse teitä, minä tahdon katsella, kuinka linnan -raunion hehku taivaalle valuu!" - -"Meidän on kylmä, me tahdomme lämmitellä raunion valossa", nauroivat -muistot, "kun aseet kalskuivat, nuoret naiset, väkevä viina ja irstaat -ilot, sadat veri-aatokset voimasi valtasivat, kaikkosimme linnan -ullakolle, missä suuret yöhämähäkit kehräsivät hämäriä unelmia." - -"Minä himoitsen rakkautta, ah, missä on Sulami, tuokaa hänet luokseni!" - -"Katso, hän istuu vierelläsi, vaipuu suloisena valtaasi!" - -"Minä en näe armastani silmilläni, ilmaa huuleni hapuilee. Te ilkutte -minulle, kuoppasilmät. Nyt minä tiedän, veljeni on teidät lähettänyt -minua vaivaamaan." - -"Sinun veljesi? Veljesikö, jota Sulami salaa suuteli ja yrteillä -haavoja voiteli?" - -"Ihan niin! Ihana petos! Naaraskäärme! Mutta minä kostin, ah, kuinka -suuri kosto kohottaa, kohottaa kuin tunturikotka korkealle yli pienien -sikolampien, yli maanmyyrien pesien." - -"Sinä vihasit kaikkia ja kaikki sinua." - -"Mutta nyt minulla ei ole, ketä vihaisin. Ketä rakastaisin, en edes -itseäni?" - -"Rakasta meitä, herramme, me palvelemme sinua." - -"Hahhaa! Olettepa sukkelia! Minun ympärilläni on niin hiljaista, että -minä melkein sen kuulen, minun sisässäni on tyhjyys, pohjaton kuin -onkalo allani, jonka suulla viisi korppia lentää." - -"Kuule, tyhjyydestä huutavat veljesi! Kutsummeko heitä?" - -"Kutsukaa! Ihanaa! Vihan vaisto elää vielä minussa, vaikka vihan -salamat ovat sammuneet. Minä tahdon miekkailla veljeni varjojen kanssa -ja voittaa, sitte minä katoan kuin kupla elämän mereen niin, ettei -kukaan jälkiäni löydä. Menkää, minä en tarvitse teitä sitte enään -koskaan!" - -Salaperäisesti kohisi metsä, ja kuuset kumartuivat ikäänkuin joku olisi -painanut niitä niskasta. Mutta murroksesta vuoren onkalosta ja laakson -pohjasta kuului rautaketjujen kalina yli kivien ja kantojen ikäänkuin -sadat moukarit olisivat takoneet vuoren korkeaan alasimeen. Sadat, -suuret tulisilmäiset koirat juoksivat vuorenharjanteita, isot halaistut -turvat maata nuuskien syöksyivät ne villissä vauhdissa, ja niiden -hurja haukunta vyöryi harjulta harjulle täyttäen laakson pohjan -helvetillisellä melulla, joka myllersi päistikkaa pitkin laakson -seiniä, etsien ulospääsöä, ulvoen sukelsi se vuorenkattiloihin, kiipesi -ylös jyrkkiä halkeamia, taasen alas ja katosi ahdasta solaa pitkin. -Kaukaa se kiersi ja läheni Kaarnan vuorta ikäänkuin se olisi etsinyt -onnetonta otusta, läheltä kuului jo helvetinkoirien kamala läähätys -vuoren paltaalle, missä Virski seisoi miekka ojennettuna. Ja koirien -jälestä ratsasti viisi varjoa, joiden käsissä säkenöi säilä kuin -auringonsäde. - -Kuilun partaalla seisoi Virski ja otteli viiden varjon kanssa, hän iski -eteen, hän iski taakse, mutta aina varjot hänet ympäröivät, ja hän -läheni yhä reunaa. Myrsky vonkui mustalla pohjalla, ja salamoiden -loisteessa oli hän näkevinänsä mustilla harsoilla naamioittuja miehiä, -vai olivatko ne valehtelevia yön varjoja. Ne väistyivät ja olivat -samassa hänen kimpussaan, ne kävivät toisinaan pitkiksi kuin -vuorenhuiput, toisinaan vaipuivat ne kainaloitaan myöden onkaloon, -toisinaan kaviot iskivät tulta kalliosta. Hän oli haastelevinaan -varjojensa kanssa, mutta mykkinä ne taitavasti väistivät hänen -iskujansa. Vihdoin hän väsyi, näkymättömästä iskusta lensi silloin -hänen miekkansa korkealle ilmaan ja putosi kilahtaen onkalon pohjaan. -Hän vaipui maahan. Taasen rämisivät rautaketjut pitkin vuoren kapeata -selkää, ja koko helvetinkoirien liuta hyökkäsi hänen ylitsensä ja -katosi laaksoon. -- Kun hän heräsi keskiyöllä, näki hän viisi loistavaa -tähteä taivaalla, niiden viereen puhkesi pienempi kirkas tähti. Hän -nousi ja hän tunsi, että hän oli kuin skorppiooneilla piesty. Hän oli -muuttunut tuntemattomaksi. Hän katseli aamutähtiä ja muisti veljensä -salaiset sanat: "ota soihtu, käy ja etsi sielusi säveltä!" -- "Minä -otan soihdun. Hyvää yötä, vuoret!" mumisi hän ja kulki kumarassa -laaksoon. -- Samaan aikaan haudattiin luostarin tarhaan mustan veljen -ruumis, jonka munkit olivat löytäneet meren rannalta. Mutta kansan -kesken kävi huhu, että Virski vihasilmä oli vaeltanut pyhälle maalle. - - * * * * * - -"Maailmalla oli sieluni, siellä se harhailee koditonna", ajatteli -Virski vihasilmä, kulki maailman turhuuden turulle. Mutta siellä olivat -kaikki ilveilijöitä. Ne teeskentelivät sellaista, jota heillä ei ollut -tai peittivät valenaamarin alle sen, mikä oli heidän sisintä omaansa, -hänen mielestänsä oli heidän naurunsa tuskallinen kasvojenväänne, ja -itku muuttui iloiseksi irvistykseksi. Silloin kuuli hän joukon seasta -naurua ja melua. Edellä tanssivat narrit, ja niiden vihreissä -pipolakeissa kilisivät tiuvut, jälessä puolialastomat portot maalatuin -poskin, juopuneet huovit ja löysä kansa, joka uteliaana katseli miestä, -jota talutettiin nuorasta. Joukon mukana astui Virski pyövelinvuorelle. -Kansankiihottaja nousi mestauslavalle ja puhui: "Oi, teitänne, hypyillä -ja lainahelyillä te unohdatte uskon omaan itseenne. Hetkeksi minä -lietsoin teihin sielun, mutta se sammui kuin laiskurin nuotio, minä -nostin teidät valtoja vastaan, mutta te annoitte lihapatojen -sieramianne kutkutella. Te saatte ryömiä, te saatte tuta piiskan -polttavat iskut ja tulirautojen helvetilliset tuskat ennenkuin voitte -nousta. Oi, teitänne!" Virski astui hänen luoksensa, valaisi häntä -soihdullaan ja sanoi: "sinä, joka seisot kalman kasvojen edessä, sano, -aavistatko, missä pajarin sielu on?" "Pajarin? Olet ainoa, joka sitä -kysyt. En ole hänessä koskaan sielua tavannut. Hänen käskynhaltijansa -on minut tuominnut. Kirottu olkoon hänen nimensä!" Löysä kansa vetäytyi -kyyryyn, he katselivat pelokkaina ympärilleen peläten urkkivia korvia. -Muuan portto astui silloin pajarin luo ja ilkkui: "sinä sielujen -kamasaksa, osta minulta sieluni, jollei itselläsi ole, viisi kultarahaa -vaadin vaan!" "Mene pois portto, sinä et ymmärrä minun janoani!" huusi -pajari. "Sinä olet niin verenjanoisen näköinen, ja silmissäsi kasvaa -verikukkia!" huusi portto. Ja löysä kansa hohotti: "hullu mies, joka -etsii sielua", ja he karkoittivat hänet kirsikansydämmillä ja -pähkinänkuorilla. Lavalla välähti mestauskirves. - -"Ei soinut sieluni sävel ilveilijän tiuvussa eikä vangin kahleissa, ei -ilon huumassa, ei voiman huudossa. Mistä minä etsin? Minä tunnen, ettei -minussa ole kateutta eikä toivoa, ei katumusta eikä ilon tulvaa, -minussa soi väritön, kaijuton tyhjyys. Minä tahdon käydä nukkujien ja -väsyneitten majoihin." Ja hän otti soihtunsa ja kulki taittumattomia -taipaleita kynnykseltä kynnykselle ja kyseli. Valtakunnan kaikkien -tupien ovet aukenivat hänelle, sillä niissä ei ollut salpaa. Siellä ei -enään pelätty kuolemaa eikä varkaita, väsymyksen varjo lankesi jokaisen -porttipielen yli. Hän nosti soihtunsa nukkuvien kasvojen yli ja -tarkasti niitä. Niin tuli hän majaan, jossa kuollut lapsi makasi -kukitetussa kehdossa, nuori äiti istui sen vieressä ja lauloi -kehtolaulua. "Sinun surusi on suuri, etkö huomaa, että lapsesi on -kuollut?" sanoi pajari. "Minä liekutan hänen muistoansa!" sanoi äiti. -"Sinä olet surulle antanut sielusi, minä tahdon keventää sen painoa, -anna minulle surusi!" "En anna, suruni on minun ja se on suloinen." -Hiljaa hiipi pajari yöhön ja sammutti sainionsa. - -Hän tuli alhaiseen asuntoon, jonka portailla makasi nuori tyttö hiukset -kasvojen yli hajotettuina. Tuvassa istui mykkänä vanha mies. - -"Olet tyttäresi yölle vihkinyt!" sanoi pajari. - -"Pajarin keihäsmies riisti hänen puhtautensa!" - -"Olet antanut sydämmesi vihalle, anna vihasi minulle tai pajarille, hän -kostaa puolestasi!" - -"En anna, vihani pidän itse, pajari tallasi hänen äitinsä kunnian, -pajarille en voi antaa _omaa_ vihaani, eikä pajari voi kostaa -itsellensä, sillä hän kulkee maita mantereita eikä tiedä, onko hänellä -sielua. Hän tappoi kaikki veljensä, nuorimmankin, jota hän ennen -rakasti, niiden varjot seuraavat nyt häntä, hän vihaa salassa niitä -varjoja." - -"Katso minua! Tunnetko minun, minä olen Virski vihasilmä." - -"Nyt sinun tunnen, nyt sammui minussa vihani, katso, minä en voi antaa -sinulle sielua. Sytytä soihtusi, päivä pakenee, ja varjot pitenevät!" - - * * * * * - -"Ennen iloitsin minä suuresti siitä, että minua vihattiin, nyt on sekin -ilo sammunut", puhui pajari itsensä kanssa. "Viileä välinpitämättömyys -kohtaa minua poluillani. Kuhunka minä kuljen? Sieluni säveltä en -löytänyt surun kehtovirressä enkä epätoivon mykässä mutinassa. Ei -onnea, ei onnettomuutta! Kylmä ijäisyys!" Virski vihasilmä kulki tietä -pitkin, kaikkialla näki hän mustia ristinmerkkiä talojen seinissä. -Hoippuvia ihmisiä tuli häntä vastaan ja kuolevia kulkureita makasi -maantien ojissa. Hän valaisi heidän kasvojansa, hän kuunteli heidän -viimeistä hengitystään ja etsi heidän silmistään viimeistä välkettä. -Mutta kukaan ei välittänyt hänen kerjäävästä katseestaan, kullakin oli -oma säveleensä, minkä he virittivät viimeisen kerran elämän kiitäville -mielikuville. - -"Minä tahdon kuolla, ehkä minä haudassa kuulen sieluni sävelen", -huokasi hän ja tarttui kuolevan käteen, minkä rutto jo oli rumentanut. -Hän vaelsi suurelle kentälle, missä hauturi kasaili ruumiita. "Kuule -sinä kuoleman palvelija, minussa on taudin siemen, kaiva minulle -hauta!" - -"Ei ole minulla aikaa, eläthän vielä eikä sinulla taida olla -ristiinkään ropoa, millä vaivani palkitset. Ihania aikoja! Viime -vuosina olin nälkään kuolla, sillä ihmiset eivät muistaneet kuollakaan, -ei silloin kuollut kirkon rottakaan, ihmiset vaan naivat ja laittoivat -toisia ihmisiä maailmaan, jotka eivät niin äkisti kuole. Minun -kyhmyselkäinen tyttäreni onnistui saamaan suurpajarin pyövelin -yljäkseen, mutta kun minulla ei ollut myötäjäisiä antaa, niin se -karkasi tataarien maalle, jossa sulttaani antaa hänelle enemmän työtä, -nyt kun suurpajarikin on teillä tietämättömillä. Kunnon mies se pajari, -laittoi tänne sodallaan rajantakaisen, tuhatjalkaisen ruton, nyt saan -minä viisi päältä, kun hautaan, ja tyttärelleni hankin minä vielä -neuvosherran." - -"Sinä olet ainoa, joka ylistät pajaria, tee nyt hänelle viimeinen -lepokammio!" - -"Hiisi vie, mitäs sinä kujeilet, tee itse itsellesi hauta ja muista -kuolla myös", sanoi hauturi ja nakkeli sääriluita aidan yli. - -Virski alkoi kaivaa hautaa, ja kun se oli valmis, laskeutui hän sen -pohjalle makaamaan. Kolme yötä kuunteli hän nakerrusta sivukammioissa -ja tuulen vonkunaa hautaristiröykkiöissä. Mutta suuri Viikatemies ei -istunut hänen hautansa partaalle asettaan hiomaan, vaan kulki ohitse -kuutamon kultaista tietä. Kolmannen päivän aamulla tuli hauturi: "en -minä kärsi valekuolleita valtakunnassani, kävisit vielä minua -herättämässä niinkuin teki eräs varas, valevainaja, joka varasti -samalla minun tyttäreni kihlasormuksen. Nouse ja ota soihtusi", sanoi -hupainen hauturi ja heitti pääkallon hänen jälkeensä. - - * * * * * - -Virski vihasilmä kulki valtakunnan päähän ja kohtasi rajamaakuopassa -vanhan, viisaan tietäjän. Sanaseppo seuloi sanojansa: "Sinä etsit -sielusi sointua, Luojan lukkoa olemukseesi. Et sitä kansan kanteleesta -löydä, et rahvaan raosta. Et ole sieluasi kansakunnalle antanut, väärin -vannoen sen valtasit, sortanut olet sotihin, polkenut portaiksi majat, -köyristänyt kylvömiehet, kuristanut naisten naurun. -- Mene -aarniometsään, ehkä löydät armahan ahon, siellä on kukkia kedolla, -kullakin kukalla katse, kyynelhelmi terässänsä, jos oman katseesi -katsot, aukeaa sielusi salat, mutta kavahda hengittämästä heteihin, -korpi kimppuusi kävisi." -- Virski kulki suuren aarniometsän ikuisessa -hämärässä, ei sinne päivä pilkottanut, oksat näyttivät suurilta -ihmiskäsiltä, jotka viittoivat viluisille poluille, ja juuret -kyyryttivät kuin vesikäärmeet, ja latvat humisivat kuin salaperäiset -harput. Kolmantena päivänä tunsi hän ihanan tuoksun, ja kun hän kolme -yötä kulki yli kolmen vaskivuoren, aukeni eteen kultainen kunnas. -Silkkilehtiset, hopeahohteiset pensaat, kultakuoriset puut kaareilivat -vihreinä siltoina sen ylitse. Niitä kultaisia kunnaita aaltoili läpi -väkevätuoksuisen, lumolemuisen metsän, ja tuoksu huumasi harhailijan -niin, että hän vaipui kivelle, jossa kiilsi tuhansia, kultajyväisiä -kiteitä. Ja notkossa uinaili unelmien umpilampi. Keskellä sen kuultavaa -kalvoa solui kymmenen joutsenta, heleän keltaiset nokat yhdessä, -kaarevat kaulat piirissä, valkoisista siivistä väreili rantaan kymmenen -kirjavata juovaa, kymmenen hopeansiintoista sädettä, niin että -joutsenet näyttivät valkoiselta auringolta. Ja sinisessä udussa lammen -takana siniset liepeet ilmassa liehuen, hajahapsin hiukset -kultalankoina päivänsäteisiin sulaen leijui kolme luonnotarta, ja -niiden silmät siintivät kuin vienoimmat vuokot simapillien sinisen -soiton tuutivassa tenhossa. Virski vihasilmä kumartui lymyilevän -lähteen reunalle, se oli kuin sykkivä, poreileva sydän, ja sen -sydänsuonet soiluivat maan kaukosyvistä uumenista, manan mustilta -vesiltä. Hän näki kasvonsa sen kalvolla ja hän kauhistui omaa kuvaansa. -Hänen silmänalustansa oli mustan vihreä kuin käärmeen nahka, ja hänen -hiuksensa valuivat vihreän liman yli kuin harmaa hämähäkinverkko. -Lähteen reunan alla kasvoi kummallisia kukkia, onnenongelma, -kateudenkarva, lemmenlieto, hullunhelmi, viisaudenkaivo, riemunruusu, -verikyynel ja surman sormi, tuhansia tarun kukkia siinä kasvoi. Ja -niiden terät loistivat kuin sisäisestä valosta, ja kun hän niitä kauvan -katseli, oli jokaisen kuvussa kuin katse, hämärästi harhaileva, -välttävä ja välähtelevä. Ja hän etsi omaa katsettansa ja pidätti -hengitystä, ja tuntui kuin koko metsä olisi kumartunut hänen ylitsensä -kuuntelemaan hänen hengitystänsä. Kukasta kukkaan harhaili hänen -katseensa, vihdoin se pysähtyi mustaan kukkaan, jonka ympärillä oli -viisi valkoista liljaa, ja sen pohjalla läikkyi viisi punaista pilkkua. -Veri syöksähti hänen kasvoillensa, kuta enemmän hän kukkaa katseli, -sitä enemmän sai se hänen katseensa hahmon, toisinaan katosi se kuin -kupla unheisiin utuihin. Taikatuoksu nousi hänen päähänsä, ja hänen -huulensa värisivät, ja rinnassa korahti huokaus, joka ei ulos päässyt. -Kyynel puhkesi hänen silmäänsä ja putosi mustalle verholehdelle. -Silloin sumeni lähde, kukat kutistuivat kokoon, ja läpi metsän kohisi -vihainen huokaus. Hän horjui, tapaili sydäntään, ja hänen silmissään -tanssi ilmassa veripilkkuja. Kuin sumusta näki hän veriruskean silmän, -jonka terä syventyi ja synkistyi hänen silmäänsä. Hän huokasi. Hän oli -nähnyt lähteen pimeällä pinnalla oman verisen silmänsä. Lumous lensi -pois, kultainen kunnas katosi, hän seisoi taas synkässä aarniometsässä, -ja korven kohdusta kuului matala mutina, ja vihaiset vihurit hyppivät -hänen kintereillään, metsä ajoi häntä takaa. Piikkiset oksat löivät -häntä kasvoihin, ja isot aarnihongat murahtivat hänen takanaan, ryske -ja pauke rymyili hänen ympärillänsä, hän juoksi, puut ja pensaat -juoksivat hänen takanansa: "Mene pois, mene pois, rauhanrikkoja, -luonnon pyhästä pylvästöstä, ei sen holveissa sydämmesi sävel ole -sykkinyt, et luontoa ole lempinyt, pienintä kukkaista kedolla et -rakastanut ole. Mene, metsä ei ylenny ystäväksesi, ei henkesi heimona -heläjä. Mene rauhanrikkoja, sinä olet rikkonut luontoa vastaan, juokse, -kaadu, nouse, kaadu!" -- Ja Virski vihasilmä juoksi vuorelle ja -kätkeytyi sudenluolaan. Illalla tuli suden emo kotiinsa, Virski tarttui -sen kurkkuun: "minulla on suden sydän, sanotaan, minä tahdon raadella -sen sisuksia, ehkä sieltä sieluni löydän", sanoi hän raivoissaan. Susi -puri häntä otsaan ja ottelussa tarttui sen hammas hänen otsaansa. Yöllä -kokoontuivat sadat sudet vuoren ympärille ja ajoivat hänet yön selkään. -Hän juoksi, juoksi, ja sadat tuliset silmät seurasivat metsässä hänen -sivullaan. Kun hän vihdoin pääsi ihmisten ilmoille, vaipui hän -väsyneenä tien varteen maahan. - - * * * * * - -Virski vihasilmä näki unta, että hän istui korkealla kulta-istuimella, -ja itäisten kansojen ruhtinaat kumarsivat hänen edessään ja laskivat -kruununsa hänen jalkojensa juurelle. Korkealla lavalla katon rajassa -soivat mustalaisten säkkipillit, Sulami tanssi notkuvin lantein -keskellä lattiata, sieppasi kruunut ja heitteli ne ilmaan, ja ne -putosivat lattialle tuhansina, soivina sirpaleina. Mutta Sulami sanoi: -"älä sure, kuninkaiseni, katinkultaisia narrinkoruja, minä annan -sinulle sydämmeni!" Ja hän riisti rinnasta sydämmensä ja kääri sen -mustiin hiuksiinsa kuin pienen punarintaisen linnunpoikasen, hyväili -sitä ja kuiskasi: "lennä lempilintuseni ja istu kuninkaani olkapäälle". -Samassa heräsi Virski ja hän kuuli maantiellä valittavan säkkipillin -sävelen, ryysyiset mustalaiset kulkivat selkä kyyryssä hänen ohitsensa. -"Sanokaa, levottomat lenkarit, missä on Sulami, minun musta, hehkuva -ruusuni, hänellä on minun sieluni!" Ja mustalaiset osoittivat mykkinä -taaksensa. Virski kulki tietä jonkun matkan. Tiepaalun alla, jonka -yläpäässä oli kultahohteinen pyhänkuva, makasi Sulami polvillaan. -"Sulami suloinen, käänny ja katso minuhun, minun sydämmeni etsii -säveltä sinussa, joka sointuisi minuun." -- "Kuninkaiseni, kultaiseni, -sinä puhut suloisia sanoja", sanoi Sulami ilkkuvalla äänellä, "en voi -antaa sinulle kuin kauniin, kiehtovan ruumiini!" "Sielusi on veresi -hurmaavassa hehkussa, tule Sulami, tukahduta rauhaton tuli, joka -aatoksieni pohjia polttelee!" "Minä olin sinun huvituksiesi ilotuli, -moni impi ilohuuli on sinulle tulensa sammuksiin suitsuttanut." "Miksi -käännät pois ihanat kasvosi, sinua rakastin ylitse muiden, sinussa -sieluni palaa. Tule Sulami!" - -Sulami käänsi kasvonsa, mustat pilkut olivat rumentaneet hänen -katsantonsa kalman kauheaksi. "Katso kuninkaiseni, kuinka minä olen -ihana! Minun sydämmestäni lehahtaa musta tuoksu sinua vastaan, tule ja -syleile minua, niin tiedän, että rakastit minua, hahhaa!" -- Virski -väistyi ja katseli häntä kammolla: "mene pois, älä koske minuun, musta -kuolema on jo sinut valiokseen vannonut." "Hahhaa, sinä olet pelkuri, -sinä et ole minua koskaan rakastanut, sydämmeni sinä surmasit, mustan -veljen kun tuhosit, anna minulle nyt suuta!" sanoi Sulami. "Minä tahdon -elää!" huusi Virski ja pakeni hänen luotansa. Tuskallisesti nauraen -vaipui Sulami paalun juurelle. - - * * * * * - -Virski vihasilmä tuli siihen paikkaan, missä hänen linnansa oli ollut. -Korkea kuusikko kasvoi sillä kohdalla, sillä Virski oli jo sadan ja -yhden vuoden vanha. Eikä häntä kukaan tuntenut. Hän kaivoi sammalta, -löysi ruostuneen keihään kärjen, jossa oli veripilkku, silloin ajatteli -hän nuorinta veljeä, koreata kuopusta ja kulki meren rannalle. Ranta -oli täynnä pyhiinvaeltajia, jotka olivat tulleet kaukaa Vienan -luostarista. Heiltä sai hän tietää, että hänen veljensä ruumis lepäsi -valkoisessa arkussa valkoisen luostarin tarhassa meren tuulilta -turvassa. Ja hän nousi pyhiinvaeltajalaivaan, joka kulki sen valkoisen -luostarin rantaan. Mutta matkalla nousi sumu eikä peräsinmies nähnyt -luostarin kultaista ristiä, ja laiva ajelehti kuin tuuliajolla. Silloin -nousi meren sumusta esiin kummallinen sumulaiva, sen purjeet olivat -mustat, ja sen kannella seisoi viisi punapukuista pajaria. Heidän -silmänsä olivat sumuiset, ja he osoittivat sormillaan Virskiä. Hän -nousi, kohotti kätensä ja puristi heille nyrkkiä ja kirosi: "Veljet, -kirotut veljet, koska te jätätte minun rauhaan!" Samassa sekaantui -aavelaiva sumuun, pyhiinvaeltajat nureksivat ja jättivät hänet aution -saaren rantaan. - - * * * * * - -Virski vihasilmä rakensi itsellensä luolan ja hän asui siinä saaressa. -Hän kaivoi juuria, söi marjoja, pyydysti kaloja ja etsi helmiä, ja -usein näkivät kalastajat rannalta soihdun valon. Luostarin kellot -kaikuivat joka ilta yli valkoisten vesien, joka ilta kirosi hän niitä -kelloja. Mutta kun tuli yö, voihki hän vuoteellaan, tuliset tuskan -hirmut raivoilivat hänessä, hän nousi sammaleiselta vuoteeltaan ja -souti tuulen kantamalla kuutolla merenruovolla sauvoen luostarin -rantaan. Hän kolkutti luostarin porttiin: "Veljeni, veljeni, avaa -porttisi, minun sieluni etsii sinua, ja minä tahdon löytää sen -sinussa!" Ja hän oli näkevinänsä miehen, joka nousi luostarinmuurille, -ja suloisen odotuksen huume täytti hänet. Veli katsoi häntä ja sanoi -ontolla, oudolla äänellä: "miksi minut herätit, kuka olet?" -- "Olen -onneton veljesi, minä etsin sinua, tule ja avaja minulle porttisi, -minun elämäni on musta seinä, jossa ei porttia ole!" Haamu muurilta -katosi päätään ravistaen. Ja Virski vihasilmä kääntyi takaisin ja -huokasi. Mutta yksin saaressa sadatteli hän, hän nosti kätensä -korkeuksiin ja lankesi taas kirouksiin. Ja luostarin kellot herättivät -hänet ja soittivat hänet taas uneen. Niin eli hän neljä kesää, joka -viides yö souti hän luostarin portille, joka ei avautunut. Silloin -huomasi hän veden yli kumartuessaan, että neljä pilkkua hänen -silmässänsä oli kadonnut, ja hänen sydämmensä kävi iloiseksi. - -Viidennen talven viimeisenä yönä kulki hän yksin meren jäällä -lumimyrskyssä. Hän oli sairas, ja hänen askeleensa horjuivat ja -eksyivät. Tien varrella näki hän kuolleita pyhiinvaeltajia. Tuuli repi -hänen viittaansa, ja hänen tukkansa, joka hänen hartioillensa hajosi, -oli valkoinen kuin ympärillä tanssivat lumiherneet. Ja tuntui kuin -tuska olisi uupunut ja kohmettunut hänessä ja hänen tuntonsa jäätynyt. -Lumimyrskyssä oli hän näkevinänsä viisi ratsastajaa viiden valkoisen -ratsun selässä, valkeissa vaatteissa, rinnalla punaisista helmistä -pujoteltu risti. Ei hän heitä enään oudoksunut, hänen sydämmensä suli -ihanaan, suloiseen tunnelmaan, joka pani koko hänen olemuksensa -ikuisuuden ilosta väräjämään. Ja hän tunsi ikäänkuin valkoisen kylmän -käden kuumalla otsallaan, tuulen viileän käden ja hän kuuli luostarin -kellojen soivan. Oi, kuinka ihanasti ne soittivat, oi, kuinka ihanasti -ne sulautuivat hänen sydämmensä sykkiviin, surullisiin säveliin! Hänen -veritahrainen elämänsä, musta maailmansa sai uuden muodon, rauhalliset -kasvot, ja hänen silmissään paloi hänen sielunsa, jota hän oli etsinyt. -"Miksi minä etsin sieluani muilta enkä huomannut, että se soi minussa, -nyt minä sen tunnen. Näkymätön, aavistettu, salaisesti tunnettu, suuri -avaruuksien, kaikkien luotujen ja luomattomien maailmojen mahtava -henki, lyö minua, tapa minut, minä tahdon nähdä sinun!" Hän kulki -kellojen ääntä kohden, ne opastivat häntä kuin tenhoava tuoksu -metsässä, joka johti hänet unelmien umpilammelle. Valkoinen luostarin -muuri hohti hänen edessään, hän kolkutti hiljaa mustaan porttiin. Se -avautui hänen eteensä, ja hän näki kuusi tähtikirkasta, lempeätä -katsetta. Hän vaipui portin eteen, ja hän kuuli kulkusten soiton meren -jään helisevällä hangella. Kuolema, sovittaja, sulattaja, viluinen -Viikatemies tuli kaikuvilla kulkusilla, valkoisella hevosella -valkoisessa reessä. Ja Viikatemies nosti hänen rekeensä ja ajoi kohti -Manalan mustaa rantaa. -- -- -- Aamulla palvelevat veljet löysivät -kuolleen Virskin luostarin portin juurella. He hautasivat hänet hänen -luolasaareensa ja sanoivat sitä pyhäksi saareksi. Luostarin pyhäkössä -lasisessa laatikossa säilyi vielä kauvan merenruoko, jolla Virski -vihasilmä souti kuutollaan luostarin portille. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Leipä ja laulu, by Larin-Kyösti - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEIPÄ JA LAULU *** - -***** This file should be named 63425-8.txt or 63425-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/3/4/2/63425/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/63425-8.zip b/old/63425-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index aeccc49..0000000 --- a/old/63425-8.zip +++ /dev/null |