NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3260 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..53c6d80
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #63239 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63239)
diff --git a/old/63239-8.txt b/old/63239-8.txt
deleted file mode 100644
index 611cde0..0000000
--- a/old/63239-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3260 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Siperialaisten maanpakolaisten elämästä:
-"Metsä humisee", by Vladimir Korolenko
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Siperialaisten maanpakolaisten elämästä: "Metsä humisee"
-       Metsälegenda
-
-Author: Vladimir Korolenko
-
-Translator: Hanna Pakkala
-
-Release Date: September 19, 2020 [EBook #63239]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SIPERIALAISTEN ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-SIPERIALAISTEN MAANPAKOLAISTEN ELÄMÄSTÄ; "METSÄ HUMISEE"
-
-Kirj.
-
-Vladimir Korolenko
-
-
-Suomentanut
-
-Hanna Pakkala
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-G. W. Edlund,
-1898.
-
-
-
-
-
-
-SIPERIALAISTEN MAANPAKOLAISTEN ELÄMÄSTÄ
-
-
-
-
-I.
-
-
--- -- -- Toverini oli matkustanut pois. Minun oli pakko yksin viettää
-yö jurtassani. [Venäläinen novellisti _Wladimir Korolenko_ eleli näet
-maanpaossa Siperiassa.]
-
-Työ ei sujunut. En virittänyt tultakaan ja lyhyen, pohjoisen päivän
-ulkona sammuessa usvaiseen pakkaseen, vaivuin huomaamatta ympäröivän
-hiljaisuuden ja pimeyden vaikuttamaan synkkään mielentilaan. Päivän
-viimeiset, himmeät säteet kimposivat pienen jurtan jäisestä ikkunasta:
-joka sopesta hiipi esiin sankka pimeys, se veti mukanaan kaltot seinät,
-jotka pääni yläpuolella näyttivät toisiaan lähenemistään lähenevän.
-Hetken aikaa häämötti silmissäni vielä jurtan keskellä olevan ison
-takan rajapiirteet. Tämä jakuuttilaisen majan ruma kotijumala näytti
-ojentavan käsivarsiaan äänettömässä taistelussa pimeyttä vastaan
--- -- -- nyt haihtuivat hämärät rajapiirteetkin -- -- -- pimeys!
--- -- -- kolmessa kohti näkyi vain enää himmeitä, haihtuvia,
-fosforimaisesti kimaltelevia pilkkuja. Se oli jakuuttilainen jähmeä
-pakkanen, joka ulkoa ikkunan jääkynttilöiden läpi surullisena jurttaan
-pilkisti.
-
-Minuutit, tunnit kulkivat ohitseni äänettömässä jonossa, ja ennenkuin
-huomasinkaan oli luokseni hiipinyt se onneton hetki, jolloin ikävä
-valtaa sydämen, jolloin "vieras maa" henkii sieluun kylmyyttään
-ja pimeyttään. Kiihoittunut mielikuvitus näkee uhkaavana ja
-välttämättömänä tuon mahdottoman kaukaisuuden, kaikki vuoret ja metsät
-ja arot, jotka ovat asettuneet sinun ja kaiken sen välille, joka siellä
-kaukana on sinulle kallista ja sinulta ijäksi kadoksissa, joka sinua
-niin valtavasti luokseen vetää, ja joka tällä hetkellä melkein
-silmistäsi hupenee, ja vain himmeässä kaukaisuudessa vielä kimmeltää
-kuin sammuneen toivon hiljaa läpättävä liekki -- -- -- Mutta se
-tukahdutettu ja kumminkin poistumaton tuska, joka syvän syvällä sydämen
-syvyydessä salaa elää, nostaa nyt tässä kuoleman hiljaisessa
-hämäryydessä rohkeasti kavalan päänsä, ja kuiskaa kuuluvasti nuo
-kauheat sanat: "Ijäksi tänne haudattuna -- -- -- ijäksi!" -- -- --
-
-Jurtan tasaiselta katolta uuninpiipun läpi kuuluva hiljainen,
-mairitteleva vinkuminen herätti minut jähmetyksestäni. Se oli älykäs
-ystäväni, uskollinen Serberus koirani, jota vahtipaikallaan paleli ja
-kysyi mikä minun oli, kun en näin kauhealla pakkasella tulta tehnyt.
-
-Minä toinnuin ja tunsin, että minä taistelussa pimeyttä ja hiljaisuutta
-vastaan olin heikompi puoli ja päätin ryhtyä käsillä olevaan
-pelastavaan keinoon. Tämä keino oli jurtan jumala -- mahtava tuli.
-
-Jakuuteilla palaa tuli aina talvisin. Heillä sen takia ei olekkaan
-minkäänlaisia savutorven sulkemiskeinoja. Me olimme laatineet torveen
-pellin tapaisen, joka ulkoa päin työnnettiin kiinni; silloin oli aina
-kapuaminen jurtan tasakatolle.
-
-Astuin portaita ylös; jurtan seinivierelle oli näet katon tasalle
-kasattu lunta, ja siihen sitten tehty portaat. Asuntomme oli kylän
-lopulla jonkun matkan päässä toisista jurtista. Tavallisesti näkyi
-katollemme koko vuorten kiertämä laakso ja tulet jurttakylästä, jossa
-aikoja sitten jakuuteiksi muuttuneet venäläiset siirtolaiset ja
-maanpaossa olevat tataarit asuivat. Mutta nyt hupeni kaikki kylmään,
-harmaaseen, läpinäkymättömään usvaan. Neljänkymmenen asteen pakkanen
-oli sen ilmasta pusertanut, jäykkänä ja raskaana se peitti äänettömän
-maan. Kaikkialla kohtasi katse tuota muodotonta, elotonta, harmaata
-ainetta; ylhäältä vain tuikki kaukaisesta korkeudesta yhden ainoan
-tähden valo läpi tuon kylmän kääreliinan.
-
-Ympärillä oli kaikki kuollutta -- -- -- Virran kalliorannat,
-uudisasutusten kurjat jurtat, pieni kirkko, sileä lumilakeus, tumma
-metsäkaistale -- kaikki oli uponnut rannattomaan usvamereen. Jurtan
-katto jykeine savupiippuineen, jossa jalkoihini turvautuvan koirani
-kanssa seisoin, oli kuin äärettömään mereen hukkunut laatta.
-
-Ei äännähdystä -- -- -- ahdistavaa kylmyyttä vain -- -- -- Kauhussaan
-lumottu yö näyttää salaperäisesti kuuntelevan.
-
-Serberus vinkui hiljaa ja valittaen. Nähtävästi eläinparkaakin
-kuolettava pakkanen kauhistutti: se tunkeutui lähelleni, nosti
-miettivästi terävän kuononsa ylöspäin, kuunteli korvat pystyssä ja
-koetti tunkea läpi valottoman usvan.
-
-Äkkiä alkoi Serberus murista ja liikutella korviaan. Kuuntelin. Aluksi
-ei mitään erottanut. Sitten kirposi jännitetystä hiljaisuudesta
-yksityisiä ääniä -- -- -- kuulin selvästi kaukaa nelistävän hevosen
-kavion kalketta.
-
-Ajatellen yksinäistä ratsastajaa, joka heikosti kuuluvasta kavion
-kalkkeesta päättäen vielä oli muutamien virstojen päässä
-uutisasutuksesta, juoksin viistoa seinää pitkin katolta alas jurttaan.
-Muutamat minuutit oltuani peittämättömin kasvoin pakkasessa olivat nenä
-ja kasvot jo paleltumaisillaan. Serberus tuli jälessä ensin kiivaasti
-haukuttuaan lähestyvää ratsastajaa.
-
-Pian loimusi huoneen keskessä olevassa avoimessa takassa iloinen tuli,
-jonka männyn päreillä sytytin. Panin palamaan pihkaisia lehtikuusen
-halkoja, ja hetkessä oli asuntoni aivan tuntemattomaksi muuttunut.
-Rätinä ja pakina täytti hiljaisen jurtan. Kielevänä hyppi tuli halkojen
-välissä, tarttui niihin, leikki niiden kanssa, leijaili, kihisi ja
-paukkui. Jotakin eloisaa, valoisaa, vikkelää, levotonta oli jurttaan
-tullut, ja se pilkisti salaisimpaankin soppeen. Välimmiten hiljeni
-kirkas, räiskyvä liekki. Silloin kuulin kuinka tuliset säkenet
-sinkoilivat lyhyestä, suorasta savutorvesta, ne kihisivät ja
-räsähtelivät pakkasessa. Mutta sitten leijaili liekki kahta rajummin ja
-puiden halkeileminen kajahti jurtassa kuin pistoolinlaukaukset.
-
-Nyt ei enää tuntunut niin yksinäiseltä kuin äsken. Kaikki ympärilläni
-näytti toimekkaasti liikkuvan, tanssivan ja puhelevan. Ikkunan takaiset
-jääkynttelitkin, joista läpi vähää ennen vain pakkasyö pilkisteli,
-välkkyivät ja kimaltelivat nyt tulen valossa kuin jalokivet. Tunsin
-omituista iloa ajatellessani, että yksinäinen jurttani, välkkyvine
-jääkynttilöineen, ja pienen tulivuoren tavoin säkeniä syydellen oli
-ainoa valopaikka usvaisessa, kylmässä yössä.
-
-Serberus istuutui takajaloilleen takan eteen, katsoi tuleen ja istui
-liikkumatonna kuin valkoinen kuvapatsas; väliin vain se päänsä minuun
-käänsi, älykkäässä katseessa uskollisuutta ja kiitollisuutta. Raskaita
-askeleita narahteli lumella pihanpuoleisen ulkoseinän takana; mutta
-Serberus räpäyttelee rauhallisesti silmiään ja ynisee ystävällisesti.
-Se näet tietää että hevosemme, jotka luimussa korvin ja vilusta
-väristen seisoivat palmikoidun katoksen alla, nyt tulen vaikutuksesta
-tunkeutuivat seinivierelle, katselivat iloisesti räiskyviä säkeniä ja
-ilostuivat leveästä, valkoisesta, kuumasta savupilvestä.
-
-Mutta nyt kääntyy Serberus harmistuneena tulesta ja ryntää ovelle.
-Sillä välin kun se tavallisella vahtipaikallaan katolla rajusti
-haukkui, katsoin minä ulos. Iloinen tuleni oli nähtävästi luokseen
-houkutellut tuota yksinäistä matkustajaa, jonka lähestymistä äsken yön
-hiljaisuudessa olin kuunnellut. Hän avasi juuri porttia tuodakseen
-satuloidun ja kuormitetun hevosensa pihaan.
-
-En odottanut ketään tuttavistani. Jakuutti olisi tuskin näin myöhällä
-kylään tullut, ja olisi kyllä tässä tapauksessa tiennyt missä ystävämme
-asuivat eikä olisi ensimmäistä tulta kohti ratsastanut. Päättelin siis,
-ettei tulokas voinut olla kukaan muu kuin joku uutisasukas. Moiset
-vieraat eivät meitä tavallisesti miellyttäneet, mutta elävän olennon
-tulo sattui nyt minulle varsin soveliaaseen aikaan. Tiesinhän iloisen
-tulen pian vaikenevan, liekin kohta hitaasti ja synkästi nuoleksivan
-hehkuvia kekäleitä ja lopulta olisi siinä vain jälellä hiilikasa, josta
-tulikiemuroita yhä harvemmin ja hiljaisemmin nousisi -- -- -- Silloin
-vallitseisi jurtassa taas äänetön pimeys ja ikävä valtaisi sielun.
-Tiesin hiiloksen tuhkan alta katselevan puoleksi ummistetun silmän
-tavoin -- ja minä olisin taas yksin -- -- -- yksin pitkässä,
-surullisessa, loppumattomassa yössä..
-
-Mieleeni ei ensinkään juontunut, että ehkä saisin yöni viettää ihmisen
-seurassa, jonka entisyys oli verellä tahrattu. Siperiassa oppii
-murhaajassakin näkemään ihmisen; ja vaikkei lähempi tuttavuus
-sallisikkaan liian ihannella "onnetonta", joka on lukkoja murtanut,
-hevosia varastanut ja jonakuna pimeänä yönä lähimäiseltänsä pään
-murskannut -- sallii tämä tuttavuus kumminkin järjellisesti perehtyä
-inhimillisten tekojen sekaviin vaikuttimiin. Silloin saa kokea mitä
-ihmiseltä voi vaatia. Ei murhaaja aina murhaa, hänkin elää vielä ja
-tuntee mitä muutkin ihmiset, muun muassa kiitollisuuttakin niitä
-kohtaan, jotka rajuilmalla ja pakkasessa ovat hänelle suojaa
-antaneet. Mutta kun tästä ihmisluokasta saan uuden tuttavan,
-ja kun tällä tuttavalla on satuloittu hevonen, jonka selkään on
-sälytetty satulalaukkuja, niin syntyy minussa epäilyksiä hänen
-omistusoikeudestaan hevoseen ja satulalaukkujen sisällyksestä.
-
-Raskas, hevosen nahkalla päällystetty, jurtan kaltossa seinässä oleva
-ovi aukeni ja höyryaallon tavoin vierähti pihalta sisään kylmää ilmaa.
-Vieras astui takan eteen. Hän oli leveäharteinen, kookas, komea mies.
-Ensi silmäys häneen jo ilmaisi, ettei hän jakuutti ollut, vaikka hän
-oli jakuuttilaisessa puvussa. Jalkineensa olivat valkoisesta
-hevosennahkasta. Jakuuttilaisen sonan (kauhtanan) leveät hihat olivat
-poimuissa hartioilta saakka. Pää ja kaula oli kääritty isoon saaliin,
-joka nurkistaan oli sidottu vartalon ympäri. Saali sekä siitä
-esiinpistävän jakuuttilaislakin kärki olivat kovaksi jäätyneen härmän
-peittämät.
-
-Muukalainen lähestyi takkaa ja alkoi kohmettuneilla käsillään
-kömpelösti avata saalia ja lakin hihnoja. Heitettyään kolmikolkkaisen
-lakkinsa hartioille, näin edessäni noin kolmissakymmenissä olevan
-miehen nuorekkaat, pakkasesta punottavat kasvot. Lujissa, ilmehikkäissä
-kasvoissa oli tuo omituinen ilme, jonka usein tapaa vanhoilla
-artelivangeilla [arteli: seura-työmiehet, jotka yhdessä tekevät työtä,
-syövät j.n.e.] tai ihmisillä, jotka ovat tottuneet vaikutusvaltansa
-tunnustamiseen, ja jotka aina outoa tarkkaavat. Mustat ilmehikkäät
-silmänsä vilkuivat ympärilleen. Kasvojen alapuoli oli hiukan ulkoneva,
-ilmaisten kiivasta, intohimoista luonnetta, mutta kulkuri (muutamista
-luonnetta osottavista tuntomerkeistä olin vieraani heti siksi tuntenut)
-oli jo kauan tottunut sitä hillitsemään. Ainoastaan alahuulen
-vavahteleminen ja lihasten hermostunut elehtiminen ilmaisivat
-välimmiten sisällistä levottomuutta.
-
-Pakkotyö, väsymys ja ehkäpä ikäväkin, minkä matkustaja välttämättömästi
-tuntee läpitunkemattomassa usvassa kulkiessaan olivat hänen teräviä
-kasvonpiirteitään pehmittäneet ja silmäin ja kulmakarvain yläpuolelle
-levittäneet kärsimyksen ilmeen, joka hyvin sointui sen iltaiseen omaan
-mielentilaani ja heti herätti minussa ehdotonta myötätuntoisuutta
-tuntematonta vierastani kohtaan.
-
-Sen enempää riisuutumatta nojasi hän takkaan ja otti taskustaan piipun.
-
-"Hyvää iltaa, herra", sanoi hän kopistaen piipun kopan tyhjäksi takan
-nurkkaan ja tutkien minua tarkkaavalla syrjäsilmäyksellä.
-
-"Hyvää iltaa", vastasin minä puolestani myöskin tutkivin silmin
-vierastani katsellen.
-
-"Suokaa minulle anteeksi, että vain noin tuostaan luoksenne tulin.
-Haluan vaan hiukan lämmitellä ja polttaa piipullisen -- sitten
-ratsastan tieheni; minulla on näet parin virstan päässä tästä tuttavia,
-jotka joka aika ottavat minut vastaan."
-
-Äänensä ilmaisi senlaisen ihmisen varovaisuutta, joka ei ilmeisesti
-tahdo tunkeilevalta näyttää. Puhuessaan katsoi hän tarkkaavasti minuun,
-kuin odotellen mitä vastaisin, sen mukaan sitten puhettaan jatkaakseni.
-"Niinkuin sinä minua kohtelet -- niin minäkin sinua" -- tuntui luja.
-kylmä katseensa sanovan. Kaikessa tapauksessa oli vieraani käytös
-miellyttävänä vastakohtana jakuuttilaisten uutisasukkaitten
-tavalliselle tungettelevaisuudelle, vaikka minun itselleni täytyikin
-myöntää, ettei hän olisi hevostaan pihaan taluttanut vaan ainoastaan
-ulkopuolelle sitonut, ellei hän olisi arvellut luonani yötä olla.
-
-"Kuka olette?" kysyin. "Mikä nimenne on?"
-
-"Minäkö? Täällä minua sanotaan Bagilaiksi, mutta oikea venäläinen
-nimeni on Wassili -- -- -- oletteko minusta ehkä kuullut?
-Bajagantailaisesta paimentolaiskylästä?"
-
-"Uralistako syntyisin? Kulkuri?"
-
-Tuntemattoman suu vetäytyy mieluisaan hymyyn.
-
-"Niin aivan! Hän se juuri on. Olette siis minusta jotakin kuullut?"
-
-"Olen N. N:ltä. Oletteko hänen läheisyydessään asunut?"
-
-"Olen kyllä. Herra N. N. tuntee minun vallan hyvin."
-
-"Sepä hauskaa, Olkaa tervetullut! Jääkää luokseni yöksi, olen aivan
-yksin. Otetaan samovaari käsille."
-
-Kulkuri suostui mielellään.
-
-"Kiitos herra! Jään luoksenne koska pyydätte. Satulalaukut täytyy minun
-käydä sisään. Onhan hevonen tosin pihassa sidottu, mutta se on
-kumminkin varminta. Kylämme asukkaat ovat käteviä, tataarit vallankin."
-
-Hän meni ja palasi kahden satulalaukun kanssa. Niistä hän irroitti
-hihnat ja poimiskeli laukuista jäistä voita, maitoa ja munia y.m. Osan
-eväistään pani hän seinälaudalleni, ja vei tähteet eteiseen jotteivät
-sulaisi. Sitten heitti hän yltään saalin, turkin ja kauhtanan ja
-istuutui punaisesta puuvillakankaasta tehdyssä paidassaan ja
-plyyssihousuissaan tuolille tulen eteen.
-
-"Tahdon sanoa teille totuuden, herra", sanoi hän hymyillen minuun
-katsoen: "kun portillenne ratsastin, kysyin itseltäni, pidättäisittekö
-minut luoksenne yöksi. Ymmärränhän minä näet vallan hyvin, ettei
-kaikkia meikäläisiä mielellään sisään laske. Minä en niihin kuulu --
-omantuntoni kautta! -- -- Sanoitte kuulleenne minusta?"
-
-"Kuulin kyllä."
-
-"No hyvä! Minä elän -- kerskaamatta voin sen sanoa -- rehellisesti ja
-siivosti. Minulla on lehmä, kolmivuotinen härkä, hevonen -- -- hoidan
-peltoani, kyökkikasvitarhaani -- -- --"
-
-Kulkuri kertoi tämän kummallisella miettivällä äänellä ja viimeisiä
-sanoja sanoessaan liikutteli hän käsiään kuin ihmetellen: "se on toden
-totta!"
-
-"Niin", jatkoi hän samalla äänellä, "minä teen työtä, niinkuin Jumalan
-sana käskee. Ymmärränpä sen varastamista ja ryöväämistä paremmaksikin.
-Esimerkiksi: ratsastan läpi yön, näen tulenvaloa ja astun huoneeseenne
--- -- -- te kohtelette minua ystävällisesti, otatte esille samovaarin
--- -- -- Tämä täytyy minun tunnustaa oikeaksi. Eikö niin?"
-
-"Varmaan", vakuutin minä, vaikka kulkuri näyttikin vain itsekseen
-puhuvan, hän näytti tahtovan itseään vakuuttaa nykyisen elämäntapansa
-eduista.
-
-Toverini puheista tunsinkin todella Wassilin. Hän oli uutispaikalle
-asettunut kulkuri, joka jo parisen vuotta oli asunut pienessä talossaan
-metsässä järven rannalla, isossa jakuuttilaisessa kylässä. Työtä
-inhoovista, rappiolle joutuneista, henkensä uhalla varkautta ja
-ryöväämistä harjoittavista uutisasukkaista oli hän niitä harvoja, jotka
-ahkerasti työtä tehden hyvin menestyivät.
-
-Ylipäänsä ovat jakuutit hyväluontoista kansaa, ja useissa kylissä on
-tavanmukaista mikäli mahdollista auttaa vasta tulleita uutisasukkaita.
-Semmoista apua paitsi täytyisikin vieraaseen, kolkkoon, raakaan maahan
-äkkiä joutuneiden ihmisten kohta kuolla nälkään eli viluun. Tosin tätä
-apua mieluummin annetaan matkarahan muodossa, jolla kyläkunta niin pian
-kuin mahdollista koettaa saada uudet tulokkaat lähtemään jollekkin
-kullanhuuhdontapaikalle, josta useimmat näistä hankaloista
-kansalaisista ei koskaan palaa. Mutta ihmistä, joka toden teolla rupeaa
-työn tekoon, auttavat jakuutit useimmiten jaloilleen.
-
-Kyläkunta lahjoitti Wassilille majan, härän ja ensi vuosina kylvettiin
-hänen peltoonsa kyläkunnan kustannuksella kuusi pirataa ruista. Sato
-tuli hyvä. Sovittua palkkaa vastaan teki hän jakuuteille heinää, piti
-pientä tupakankauppaa ja kahden vuoden kuluttua oli talous perustettu.
-Jakuutit kohtelivat häntä kunnioituksella, uutisasukkaat sanoivat häntä
-Wassili Ivanowitschiksi ja ainoastaan selkänsä takana Wasskaksi. Kun
-papit ajelustivat saataviaan, poikkesivat he mielellään hänen luokseen
-ja milloin hän tuli heidän luokseen, valmistettiin hänelle tilaa
-pöydässä. Olipa hän kanssakäymisessä muutaman meikäläisenkin
-intelligentin miehen kanssa, yhden niistä, jotka sallimus viekkaasti
-oli näihin kaukaisiin maihin heittänyt.
-
-Häneltä ei puuttunut mitään muuta kuin vaimoa, Mutta siinä suhteessa
-oli hänen tiellään pieni este, kun kulkureita näet tavallisesti ei
-vihitä. Mutta täällä voittaa vähäisellä rahasummalla, vasikalla tai
-hyvällä varsalla semmoisenkin esteen.
-
-Kuta enemmän nuoren kulkurin tarmokkaita kasvoja katselin, sitä
-selvemmin huomasin niissä jotakin eriskummaista. Kasvonsa eivät minua
-enään niin viehättäneet kuin ensi hetkellä; mutta eivät ne
-vastenmielisetkään olleet. Tummiin silmiin tuli väliin miettivä, älykäs
-ilme, kaikissa piirteissä oli tarmoa: liikkeet olivat vapaat ja
-puheensa ilmaisi ylpeän luonteen tyydytettyä itserakkautta. Mutta
-välimmiten himmeni silmäin loiste surulliseksi ja kasvojen alapuoli
-vavahteli. Bagilain oli nähtävästi vaikea puhua levollisella äänellä,
-siinä pyrki kuuluville jotakin katkeraa, jota hänen tahtonsa voima vaan
-sai hillityksi.
-
-Tästä en aluksi voinut päästä selville. Nyt sen tiedän. Tottunut
-maankuleksia pettyi uskotellessaan itseään onnelliseksi rauhallisen
-elämänsä, pienen majansa, lehmänsä, kolmivuotiaan härkänsä ja
-nauttimansa kunnioituksen ohessa. Sielunsa syvyydessä myönsi hän --
-vaikka hän tätä tunnustamista pidätti -- ettei tämän kolkon maan
-väritön, yksitoikkoinen elämä ollut hänestä minkäänarvoista. Tämä
-tyytymättömyys kohtaloonsa se kai hänet ajoi yksitoikkoisesta
-jokapäiväisyydestä tuntemattomaan, houkuttelevaan ja petolliseen
-kaukaisuuteen. Tällä tavoin selitin vasta tuon ilmeen hänen
-kasvoissaan; mutta silloin näin ainoastaan, että jotakin
-kulkurintapaista kalvoi ulkonaista rauhallisuuttaan ja pyrki pinnalle
-tunkeumaan.
-
-Samovaarin ääressä puuhaillessani, istui Wassili takan ääressä
-miettivästi tuleen katsellen. Kun kaikki oli valmista kutsuin häntä.
-
-"Kiitos, herra", sanoi hän nousten. "Kiitos myöskin ystävällisestä
-sanasta!" jatkoi hän melkein intohimoisesti puoleeni kääntyen. "Usko
-minua, että kun tulesi näin, sykähti sydämeni; minä en valhettele.
-Tiesin sen tulen venäläisen majassa palavan -- -- -- ja ratsastin
-lumikentän poikki -- -- -- läpi pimeän -- -- pakkasen -- -- -- missä
-vaan tiepuolessa jurtta savusi, sinne yritti hevoseni poiketa;
-luonnollisesti -- -- -- sehän on jakuuttilainen eläin; mutta sydämeni
-ei vetänyt minua sinne. Mitäpä jurtasta hakisin? Voisinhan siellä tosin
-lämmitellä, ehkäpä viinaryypynkin saisin -- -- -- mutta en sittenkään!
-Kun tulesi näin -- tuonne minun pitää, sanoin itselleni -- jos hän
-minut vastaanottaa. Kiitos siitä ettet minua pois ajanut! Kenties
-joskus kyläämme tulet -- ole silloin luokseni tervetullut. Varmaan
-löydän jotakin, millä sinua kestitsen. Sinut vastaanotetaan arvosi
-mukaisella kunnioituksella!"
-
-
-
-
-II.
-
-
-Teetä juotuaan, istuutui Wassili taas tulen ääreen. Hän ei vielä voinut
-ruveta levolle, hänen kun täytyi odottaa kunnes hevonen jäähtyisi
-antaakseen sille sitten heiniä. Jakuuttein hevoset eivät ole erittäin
-voimakkaita, mutta hyvin tyytyväiset. Jakuutit kaukaisissa
-kullanhuuhdontapaikoissa ja tunguusit metsissä Utschurin [Aldanin,
-Lenan sivujoen haarajoki] varrella syöttävät hevosilleen voita ja muita
-ruoka-aineita. He kun matkustavat satoja peninkulmia seuduissa, joissa
-ei ole heinää saatavissa. Kun he synkkään metsään yöpyvät, kaivetaan
-lumeen kuoppa, sytytetään rovio ja kahleilla yhdistetty hevosparvi
-lasketaan metsään. Hevoset kuopivat lumen alta viimevuotista kuivaa
-ruohoa ja ovat aamulla taas pirteät matkaa jatkamaan. Mutta
-jakuuttilaisella hevosella on yksi omituisuus: sitä ei saa kohta
-ratsastettua tai ajettua ruokkia; ja hyvässä lihassa olevaa hevosta
-pidetään usein ennen matkalle lähtöä neljäkolmatta tuntia ja enemmänkin
-ruuatta.
-
-Noin kolmisen tuntia täytyi Wassilin odottaa. Minäkin valvoin; molemmat
-istuimme tulen ääressä ja tuolloin tällöin vaihdettiin joku sana.
-Wassili tai Bagilai, jota nimeä hän mieluummin kuuli, pani tuon
-tuostakin halon tuleen; se oli paikallinen tapa, jonka hänkin pitkinä
-jakuuttilaisina talvi-iltoina oli oppinut.
-
-"Pitkän matkan päässä!" virkahti hän äkkiä kotvasen vaiti oltuaan kuin
-vastaukseksi omille ajatuksilleen.
-
-"Mikä niin?" kysyin.
-
-"Kotimaamme -- Venäjä -- --. Täällä on kaikki, mikä ikään silmää
-kohdanneekin, niin vallan erilaista. Katsotaanpa esimerkiksi hevosta.
-Meidän hevosemme tahtoo kohta matkalta tultua ruokaa; mutta jos tätä
-heti ruokkii niin se kuolee. Kun se liiaksi lämpiää, muodostuu sen
-sydämeen heti jäätä ja -- se kuolee. Ja kansa? Se elelee metsissä, syö
-hevosen lihaa, raakaa lihaa -- jopa kaatuneidenkin hevosten lihaa --
-sekin heille kelpaa. Hyi! Eikä tällä kansalla ole häpeäntuntoa.
-Niinpian kun jurtassa vetää esiin tupakkakukkaron ojentuvat kaikki
-kädet ja huudetaan: 'Anna!'"
-
-"Se on heidän tapansa", sanoin. "Antavathan he itsekkin. Ovathan he
-teitäkin auttaneet taloutta perustamaan -- --."
-
-"Ovat kyllä."
-
-"Oletteko elämäänne tyytyväinen?" kysyin häntä tarkkaavasti katsellen.
-
-Hän hymyili salaperäisesti.
-
-"Elämä -- --" alkoi hän hetken vaiti oltuaan ja heittäen halon tuleen.
-Lieskahtava liekki valaisi hänen kasvojaan: katse oli surullinen.
-
-"Oi, herra! Jospa kertoisin teille -- -- --. Elämässäni en ole mitään
-hyvää löytänyt enkä nytkään löydä. Kahdeksanteentoista ikävuoteeni
-saakka ainoastaan oli elämäni ihanaa. Kaikki kävi hyvin niinkauan kuin
-vanhempiani tottelin, mutta kun herkesin heitä tottelemasta -- loppui
-hyvä elämäni. Useasti tuntuu ikäänkuin maan päällä eläisikkään.
-Taistelen turhanpäiten."
-
-Varjo synkistytti kulkurin kasvot ja alahuulensa vavahteli kuin
-lapsella. Näytti kuin olisi hän vielä kerran palautunut siihen ikään,
-jolloin vielä "vanhempiaan totteli"; mutta ainoastaan tämä lapsi voi
-hukatun elämme takia itkuun puheta.
-
-Kulkuri huomasi minun häntä tarkastavan: hän tointui ja pudisti
-päätään.
-
-"Mitäpä siitä -- -- --. Ettekö ennemmin tahtoisi kuulla kuinka
-Sachalinin saarelta karkasimme?"
-
-Tietysti minä tahdoin. Kaiken yötä aamuun asti kuuntelin kun kulkuri
-kertoi.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Eräänä kesäisenä yönä vuonna 187- kulki "Nishnii-Novgorod" höyrylaiva
-Japanin Meren vesillä, ja jätti jälkeensä kirkkaaseen ilmaan pitkän
-hännän mustaa savua. Vasemmalta häämöttivät sinertävän, hopeanhohtavan
-usvan läpi mannermaan rannikkovuoret; oikealla laajenivat Lapeyrousen
-salmen aallot äärettömiin. Laiva ohjasi Sachalinia kohti: mutta jylhän
-saaren kallioista rantaa ei vielä näkynyt.
-
-Laivalla oli kaikki hiljaa ja rauhaista. Kuu valaisi merimiestä ja
-vahdissa olevaa upseeria keulakannella. Valtameren tummalla pinnalla
-väikkyi valonheijastus ikkuna-aukoista.
-
-"Nischnii-Novgorod" kuletti vankeja, jotka oli määrätty Sachalinille
-vietäviksi. Merellä ovat asetukset yleensä hyvin ankarat: moista lastia
-kulettavalla laivalla ovat ne yhä ankarammat. Päivillä kävelivät vangit
-vuorotellen vahtiketjun ympäröimänä keulakannella. Muun ajan viettivät
-he keulakannen alaisessa ruumassa.
-
-Se on iso, matalakattoinen huone. Päivin tulee siihen valoa pienistä
-aukoista, jotka tummasta taustasta pistävät esiin kuin kaksi kiiltävää
-nappiriviä, jotka pienenemistään pienenivät ja vihdoin vallan
-hälvenivät pyöristetystä laivankylestä. Laivaruuman keskessä on
-käytävä, jonka valurautaiset pylväät ja rautaristikko erottaa siitä
-ruuman osasta, jossa vankien makuulavat ovat. Tässä käytävässä
-seisovat, pyssyihinsä nojaten, vankien vartijat. Illoin palaa siellä
-pitkissä riveissä himmeitä lyhtyjä. Tuon ristikon takana kuluu suurin
-osa näiden harmaapukuisten matkustajain ajasta laivalla. Joko
-troopillinen, kirkas aurinko valaisee merta, joko tuuli taakelissa
-vinkuu, joko kauhea myrsky nousee, jotta laiva hyökyaalloissa ohkii, --
-nuo ruumaan suletut ihmiset eivät kuuntele myrskyn ulvontaa; heille on
-yhdentekevää mitä ylhäällä tapahtuu, ja mihin uiva vankilansa heidät
-vie.
-
-Laivassa on paljon useampia vankeja kuin vartioita. Mutta tuon harmaan
-joukon jokainen askel, jokainen liike on ennakolta ankarasti määrätty,
-jotta laivaväki on turvattu kaikilta kapinan mahdollisuuksilta.
-
-Täällä on mahdottomuudetkin huomioon otettu; jos joukosta joku
-paatunut, raivostunut eläin pääsisi valloilleen ja epätoivossaan
-syöksyisi silminnähtävään vaaraan, jos ristikon läpi ammutut
-laukauksetkaan eivät auttaisi, vaan hurjistunut eläin uhkaisi rautaisen
-häkkinsä särkeä -- silloinkin olisi päällikön vallassa tehokas keino.
-
-Hänen tarvitsee vain huutaa muutamia sanoja alas koneruomaan:
-
-"Asettakaa vipu niin ja niin -- -- irti! -- --."
-
-"Reilassa!" -- ja heti tämän vastauksen jälkeen virtaisi vankien
-ruumaan kuuma höyryvirta, vallan kuin syöpäläisten täyttämään
-halkeamaan. Tämä omituinen, tehokas keino estää laivaruuman harmaitten
-asukkaitten kaikki yhteiset kapinayritykset.
-
-Kumminkin eleli harmaa joukko elämistään ristikon takana huolimatta
-ankaran rasittavasta järjestyksestä. Samana yönä, kun laiva halkasi
-Tyynen meren pintaa, ja kun sen välkkyvät valot synkän syvyyden
-pinnalle heijastuivat; kun vahdit pyssyihinsä nojaten käytävässä
-torkkuivat, ja lyhdyt koneen jyskytyksestä hiljaa heiluen himmeästi
-valaisivat nukkuvien vankien harmaita liikkumattomia haamuja --
-toimitettiin rautaristikon takana äänetön verinäytelmä. Kahlehdittu
-vankijoukko rankaisi näet silloin kuolemalla toveruudesta luopuneet.
-
-Seuraavana aamuna nimiä huudettaissa jäi kolme vankia makuulavoilleen.
-He eivät hievahtaneet eivätkä välittäneet päälliköiden uhkauksista. Kun
-mentiin ristikon taakse ja kohotettiin vankien peittoina olevia
-yönuttuja, vakaantuivat päälliköt siitä, etteivät nuo kolme vankia
-koskaan enää nimeänsä huudettaissa vastaisi.
-
-Jokainen vanki-arteli ratkaisee ja sovittaa kaikki tärkeämmät asiansa
-lyhimmittäin. Muulle vankijoukolle ovat moisia päätöksiä seuraavat
-tapaukset väliin vallan hämmästyttäviä.
-
-Salaperäisen yöllisen tapauksen valtaamina menivät laivaruuman asukkaat
-äänettömiksi. Alhaisen katon alla vallitsi tuskallinen hiljaisuus, ei
-kuulunut mitään muuta kuin aaltojen loisketta ja koneen jyskytystä.
-
-Mutta kohta rupesivat vangit puhelemaan "tapauksen" seurauksista.
-Päälliköt eivät nähtävästi aikoneet syyttää äkillistä, kovaa
-taudinkohtausta noiden kolmen kuolemasta eikä siis siten asiaa salata.
-Väkivaltaisen kuoleman merkit olivat liiaksi selvät. Toimitettiin
-tutkinto. Vangit vastasivat yhtäpitävästi. Muulloin päälliköiden ehkä
-ei olisi ollut vaikea pelotuksilla tai lupauksilla taivuttaa joitakuita
-vangeista toisia syyttämään, mutta nyt hervaisi sekä "toveruuden" tunne
-että kauhistus kaikki kielet. Kuinka pelottavia viranomaiset ja heidän
-uhkauksensa olivatkin -- niin oli arteli sitäkin pelottavampi; olihan
-se tuossa makuulavoilla, vahtien silmäin edessä viime yönä kauheaa
-valtaansa osottanut! Epäilemättä olivat useat heistä yöllä valvoneet ja
-kuunnelleet "katon" alaisen taistelun tukahdettuja ääniä, olivat
-kuulleet huokaukset ja korinan, jotka eivät olleet nukkuvan huokauksia,
-mutta kukaan ei sanallakaan tuomion täyttäjiä ilmaissut.
-
-["Katon tekemiseksi" sanovat vangit sitä, kun joku laivassa murhataan;
-silloin heitetään tavallisesti yönuttu uhrin yli huutojaan
-tukehduttamaan. Tätä he sanovat "katoksi".]
-
-Päälliköillä ei ollut muuta neuvoa, kuin pitäytyä virallisesti
-vastuunalaisiin, vankivanhukseen ja tämän apulaiseen. Molemmat
-pantiinkin pian rautoihin.
-
-Apulainen oli Wassili, jolla silloin oli toinen nimi. Kului pari
-päivää, joiden kuluessa arteli tarkoin asiaa tutki. Ensiksikin
-tutkinnossa ei tullut mitään ilmi. Näytti mahdottomalta keksiä
-syylliset ja artelin rautoihin pantua edustajaa uhkasi ainoastaan
-helppo kurinpidollinen rangaistus. Kaikkiin kysymyksiin annettiin vain
-tuo selvän selvä vastaus: "Me nukuimme!"
-
-Mutta asiaa tarkemmin tutkiessa ilmestyi kumminkin epäilyksiä varsinkin
-Wassilin suhteen. Tämmöisissä tilaisuuksissa menettelee arteli tosin
-aina siten, että vastuunalaisten henkilöiden viattomuus on päivän
-selvä, ja tässä suhteessa voi Wassili helposti todistaa ettei hänellä
-ollut suoranaista osaa yölliseen tapahtumaan. Mutta kumminkin
-pudistivat kokeneet vangit päätään hänen asemaansa tutkistellessa.
-
-"Kuules poika!" sanoi hänelle kerran muuan kulkuri, "kun päästään
-Sachalinille, niin pötki tiehesi. Asiasi on huonosti, veli -- se ei ole
-tupakkahyppysenkään veroinen."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Ajatteles! -- -- Oletko ensi kertaa tutkittavana?"
-
-"Toisen kerran."
-
-"Siis. Muistatko vielä ketä kuollut Fedka syytti? Sinua hän syytti.
-Hänen tähtensä sait kahdeksan päivää olla käsi- ja jalkaraudoissa. Eikö
-niin?"
-
-"Niin se oli."
-
-"No, mutta mitä silloin sanoit hänelle? Sotamiehet kuulivat sen.
-Muistatko? Sinähän uhkasit!"
-
-Sekä Wassili että ne toiset ymmärsivät että semmoisesta asiasta voi
-päänsä menettää.
-
-"No, yhdistä nyt kaikki ja valmistaudu ammuttavaksi."
-
-Kaikki vangit nurisivat.
-
-"Älä turhia haasta, Buran", sanoivat he harmistuneina.
-
-"Hän hourii silmät selällään!"
-
-"Hän on vanha -- -- on tullut lapseksi uudestaan! Leikilläsikö sanot:
-sinut ammutaan?"
-
-"En ole ensinkään lapsellinen", vastasi vanhus ja sylkäsi vihastuneena.
--- "Ette lainkaan asiaa ymmärrä. Te päättelette venäläisen eikä
-täkäläisen tavan mukaan. Minä tunnen täkäläisen järjestyksen. Minä
-sanon sinulle totuuden Wassili. Asiasi lähetetään Amur-alueen
-kenraalikuvernöörille, ja sinut ammutaan. Ja jos sinut suuresta
-armosta tuomitaan 'tammalle' ['tammaksi' sanotaan erästä
-eriskummallisen muotoista penkkiä, johon ne sidotaan, jotka tuomitaan
-raipparangaistukseen], niin se on sitäkin pahempi, sillä 'tammalta' et
-koskaan nouse. Sillä, ymmärrätkös, veli, tämä on laiva, ja laivalla
-ovat lait paljoa ankarammat kuin maalla. Muutoin", lopetti vanhus
-kolkosti ja hengästyneenä pitkän puheensa, "on se minulle yhdentekevä
--- vaikka kaikkikin hukkuisitte."
-
-Vanhan, onnettoman elämän murtaman kulkurin sammunut katse
-oli jo aikoja tottunut katsomaan elämää tylsällä, jurolla
-välinpitämättömyydellä. Hän teki liikkeen kädellään ja astui syrjään.
-
-Vankien joukossa on usein juristejakin, ja kun he tarkan harkinnan
-perästä lausuvat arvelunsa jostakin tapauksesta, on sitten todenteolla
-langetettu tuomio useimmiten samanlainen. Puheena olevassa asiassa
-olivat kaikki juristit yhtä mieltä Buranin kanssa, ja päätettiin siis,
-että Wassilin piti paeta. Kun hänen arvattavasti artelin asian tähden
-täytyi kärsiä, niin arteli piti itsensä velvoitettuna häntä auttamaan.
-"Talouden" korppu- ja muut herkkuvarastot asetettiin hänen
-käytettäväkseen. Wassili koetti hankkia seuralaisia, jotka kanssaan
-pakenisivat.
-
-Vanha Buran oli jo kerran ennen Sachalinilta paennut, sentähden
-käännyttiin ensin hänen puoleensa. Alussa vanhus ei ensinkään tahtonut
-suostua.
-
-"Syntyessäni on kyllä jo päätetty että minun on metsään kuoleminen ja
-se onkin kulkurille parasta. Mutta -- minä olen liian vanha, en jaksa
-lähteä." Hän tirkisteli sameilla silmillään. "No, perustakaa sitten
-arteli. Kaksin eli kolmin emme voi lähteä. Tie on vaivaloinen. Mutta
-jos kymmenen lyöttäytyy yhteen, niin on hyvä. Menen mukana niin kauas
-kuin vanhat jalkani kantavat. Kuolisin mieluummin jossakin muualla kuin
-tällä saarella."
-
-Buran räpäytteli silmiään ja vanhoista silmistään alkoi vuotaa
-vesikarpaloita kasvoille.
-
-"Vanhus on käynyt heikoksi", ajatteli Wassili ja läksi hankkimaan
-tovereita ja artelia muodostamaan.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kaartaen korkeitten rantakallioiden ympäri laski laiva lahteen. Vangit
-tunkeutuivat ikkuna-aukoille kiihtyneellä uteliaisuudella katselemaan
-rantavuoria, jotka iltahämärässä näyttivät kasvavan.
-
-Yö oli jo pimennyt kun laiva saapui satamaan. Nyt se pysähtyi: miehistö
-asettui järjestykseen, vangit vietiin kannelle.
-
-Rannalta vilkkui tuolta täältä pimeyden läpi tulia: meren aallot
-vyöryivät rannalle, taivas oli pilvessä ja kaikkein silmät valtasi
-syvä, synkkä suru.
-
-"Tämän sataman nimi on Dui", virkkoi hiljaa Buran, "ensi ajat saamme
-olla täkäläisissä kasarmeissa."
-
-Kun vangit paikkakunnan hallitusmiesten läsnäollessa oli laskettu,
-vietiin heidät maalle. Monet kuukaudet merellä oltuaan, tunsivat he nyt
-ensi kerran maata jalkainsa alla. Laiva, jossa niin kauvan olivat
-asuneet, kiikkui pimeässä ja siitä nousi yöhön valkoisia höyrypilviä.
-
-Kuului ääniä. Edessäpäin liikkui valoja.
-
-"Vankejako?"
-
-"Vankeja."
-
-"Tänne, seitsemänteen kasarmiin."
-
-Vangit läksivät liikkeelle valoja kohti. He kulkivat hajallaan,
-epäjärjestyksessä, ja kaikki ihmettelivät sitä, ettei heitä pyssynperät
-kylkiin kolhineet.
-
-"Veljet!" kuului kysyvä ääni, "luulenpa ettei vahdit meitä seuraakkaan?"
-
-"Hiljaa!" mutisi synkkänä Buran. "Mitäpä vahdilla täällä? Ei täältä
-vahdeittakaan karata voi. Tämä saari on iso ja jylhä. Täällä kuolee
-nälkään... Ja saaren ympärillä -- meri. Etkö kuule?"
-
-Ja tottaansa. Tuuli kiihtyi; lyhtyjen liekki leimahti ja meren kumea
-kohina soi kuin heräävän villieläimen ääni.
-
-"Kuuletko kuinka se ärjyy?" kääntyi Buran Wassiliin. "Siis: ympärillä
-vesi, keskellä kurjuus. -- -- -- Sinun täytyy kaikessa tapauksessa
-meren yli ja kunnes ylipääsypaikalle saavut -- kuinka pitkälti sinun
-onkaan kulkeminen! -- -- -- Aroja, metsiä, vahtipaikkoja! -- --
-Sydämeni on raskas; meri ei hyvää ennusta! En jaksa kävellä tämän
-saaren läpi, en jaksa -- -- olen ikäloppu! Kahdesti olen karannut; ensi
-kerran jouduin Blagoweschtschenskin luona uudestaan vankeuteen toisen
-kerran Venäjällä -- -- ja nyt olen taas täällä. -- -- -- Minut lienee
-määrätty tänne kuolemaan!"
-
-"Toivottavasti ei!" rohkaisi vanhusta Wassili. "Sinä olet nuori, mutta
-minä olen liian vanha. Kuules kuinka meri valittaa ja vihastuneena
-ärjyy."
-
-Seitsemännestä kasarmista toimitettiin kaikki kaleriorjat pois: uudet
-tulokkaat asetettiin sinne ja niille vahdit. Vankilan pakkoon ja lukon
-takana olemiseen tottuneina olisivat he ilman sitä varmaan hajaantuneet
-saarelle kuin lammaskatras, jolle karsinan ovi avataan. Niitä, jotka jo
-kauvan olivat täällä olleet, ei lukon takana pidetty. Maanpakolaisten
-kotiuduttua ja oloihin perehdyttyä, varmistuivat he siitä, että
-pakeneminen tältä saarelta olisi hyvin uskalias teko, melkeinpä varma
-kuolemakin. Ainoastaan erinomaiset luonteet uskalsivat siis täältä
-pakoyritystä koettaa, ja hekin vasta huolellisten valmistusten perästä.
-Mutta semmoisia luonteita ei voinutkaan mikään pidättää.
-
-"Neuvoppas meitä nyt, Buran", sanoi Wassili noin kolmisen päivää heidän
-saarelle tulostaan, "sinä olet meistä vanhin, sinun täytyy johtaa ja
-ryhtyä valmistuksiin. Täytyykö meidän mitään matkalle varustaa?"
-
-"Mitäpä minä neuvoa osaisin?" vastasi Buran raukeasti. "Se on vaikea
-yritys ja minä olen liian vanha. Katsos: muutamien päivien kuluttua
-lähetetään vahdit pois ja meidät viedään parvittain eri paikkoihin
-työhön. On lupa vankilankin ulkopuolelle mennä; mutta säkin kanssa ei
-kasarmista ulos lasketa -- saa siinä sitten neuvoa!"
-
-"Ajattele asiaa Buranuschka! Sinun täytyy parhaiten ymmärtää asia."
-
-Mutta Buran käveli vain synkkänä ja alakuloisena. Hän ei ketään
-puhutellut ja mutisi itsekseen ymmärtämättömiä sanoja. Vanha kulkuri,
-joka kolmannen kerran, oli saarelle joutunut, näytti päivä päivältään
-heikkonevan. Sillä välin oli Wassili koonnut kymmenen vapautta
-ikävöivää toveria -- kaikki yritteliästä väkeä. Hän ei herennyt Burania
-houkuttelemasta ja toimintakykyään herättämästä. Joskus se hänelle
-onnistuikin, mutta vanhus peräytyi aina uudelleen puhumaan vaikeuksista
-ja pahoista enteistä.
-
-"En jaksa saaren ympäri kulkea." Näillä sanoilla ilmaisi hän aina
-toivottoman varmuutensa pakoyrityksen epäonnistumisesta. Valosampina
-hetkinä virkistyttivät häntä aikaisempien pakoyrityksien muisto. Tämä
-tapahtui vallankin illoin, kun hän makasi lavalla Wassilin vieressä;
-silloin hän aina kertoili saaresta ja tiestä, jota pitkin pakolaisten
-tulisi mennä.
-
-Duin satama on saaren länsirannikolla. Salmi oli sillä kohdalla noin
-kolmensadan virstan levyinen; ei ollut ajattelemistakaan pienellä
-veneellä siitä yli kulkea, jotta pakolaisten täytyisi kulkea saaren
-toiselle puolelle. Saarella itsellään ei muka mitään vaikeuksia ollut.
-"Täällä voit mennä mihin ikään tahdot, jos kuolla haluat", sanoi Buran.
-"Saari on iso, pelkkiä nummia ja metsiä. Maassa syntyneet giliaakit
-tuntevat hyvin saaren; mutta hekään eivät voi kaikin paikoin puoltaan
-pitää. Jos menet itään päin eksyt vuorten keskeen ja menetät henkesi,
-ja nälkäiset linnut noukkivat lihan ruumiistasi, tahi palaat talvella
-tänne takaisin. Jos menet etelään päin ja pääset saaren rantaan, niin
-siellä on vastassasi valtameri. Sen poikki et pääse muutoin kuin
-laivalla. Meille jää vain yksi ainoa tie: pohjoiseen päin rannikkoa
-pitkin. Merihän juuri osottaakin meille tien. Kolme sataa virstaa
-kulettuamme saavumme salmen kapeimmalle kohdalle; siitä kulemme
-veneillä poikki Amur-alueelle."
-
-"Mutta minä sanon sinulle, poikani", alkoi Buran taas entistä
-valitusvirttään, "sekin on vaarallinen tie, sillä siellä täytyy kulkea
-vahtiketjujen läpi ja ketjuissa on sotamiehiä. Ensimäisen ketjun nimi
-on Warki, toisen Pangi ja kolmannen Pogiba (perikato). Miksi perikato?
-Kun pakolaiset siellä ovat suurimman vaaran alaiset. Ja nämä ketjut
-ovat hyvin ovelasti asetettu! Missä kapea vuorenselänne tekee jyrkän
-käänteen -- siinä on vahtipaikka. Kulkee, kulkee ja tapaa sen yhtäkkiä!
-Jumala meitä auttakoon!"
-
-"No, mutta olethan kahdesti niistä ohitse päässyt, sinä tiedät missä ne
-ovat."
-
-"Olen ollut siellä, poika, olen ollut siellä!" -- ja vanhuksen sammunut
-katse välähti. "No, kuulkaa siis ja tehkää niinkuin sanon. Kohta meitä
-huudon mukaan lähetetään muutamalle myllyn rakenteelle. Asettukaa te
-kaikki niiden joukkoon. Sinne lähetetään ruokavaroja, pankaa tekin
-silloin telegaan (nelipyöräiset vankkurit) matkaeväänne. Myllyllä asuu
-kaleeriorja Petruscha, hänen luotaan s.o. myllyltä voitte lähteä
-matkalle. Kolmeen päivään teitä ei täällä kaivata, niin on tapa.
-Kolmena päivänä voi huudettaissa olla poissa -- se ei tee mitään!
-Lääkäri vapauttaa rangaistuksesta -- 'sairashuone on huono', sanoo hän
-ja moni rasittuu työssä ja sairastuu ja menee ennemmin pensaikkoon
-makaamaan kuin sairashuoneelle. Mutta ellei sinua neljäntenäkään
-päivänä näy, otaksutaan sinun karanneen. Jos sitten itsestäsi
-tulisitkin -- ykskaikki: saat kumminkin muitta mutkitta suorastaan
-'tammalle' ruveta."
-
-"Miksi tammalle?" Wassili kysyi. "Jos Jumala tahtoo, niin emme enää
-palaja, kun kerran lähdemme!"
-
-"Ja ellet palaja", jatkoi Buran synkkänä ja äreänä, "ellet palaja, niin
-kaarneet noukkivat lihaasi jonkun vahtipaikan luona. Ketjun sotamiehet
-eivät aikaansa meidän kanssamme tuhlaa, eivätkä ne sinua sadan virstan
-päähän takaisin lähetä. Missä ikään sinut näkevätkin ammutaan sinut
-kuoliaaksi -- ja asia loppuu siihen."
-
-"Älä vaaku, vanha varis. -- -- -- Huomenna lähdetään. Sano Bobroffille
-mitä matkalle tarvitaan, arteli antaa meille matkatarpeet."
-
-Vanhus mutisi jotakin vastaukseksi ja meni tiehensä. Mutta Wassili meni
-tovereineen sanomaan, että olisivat valmiit. Apulaisvirasta oli hän jo
-aikoja ennen vapautunut, ja toinen oli hänen sijalleen valittu.
-Pakolaiset valmistivat matkalaukkunsa, muuttivat ylleen parhaat
-vaatteet ja kengät, ja kun seuraavana päivänä todella huudettiinkin
-työmiehiä myllylle, läksivät he. Samana päivänä pakenivat muut paitsi
-Buran rakenteelta pensaikkoon.
-
-Osasto oli mukavasti kokoonpantu. Wassilin kera kulki ystävänsä
-Makaroff, jota kulkurit keskenään Wolodkaksi sanoivat, hän oli
-voimakas, uskalias mies, joka jo kahdesti oli Karalta paennut, kaksi
-Tscherkessiä, rohkeita miehiä, joiden paras avu oli uskollisuus
-tovereita kohtaan, eräs viekas, sukkela tataari, joka sen lisäksi vielä
-oli neuvokas ja tavattoman notkea. Toisetkin vangit olivat matkoillaan
-Siperiassa tottuneet kulkemaan.
-
-Päivän ja yön oli arteli jo viidakossa maannut: toinenkin päivä kului,
-eikä Burania näkynyt. Tataari lähetettiin kasarmille. Hän hiipi salaa
-sinne ja kutsutti ulos Bobroffin, erään Wassilin ystävän, jolla oli
-vankeihin vaikutusvaltaa. Seuraavana aamuna tuli Bobroff pakolaisten
-lymypaikkaan.
-
-"No, veljet, kuinka voin auttaa teitä?"
-
-"Lähetä meille Buran. Hänettä emme voi lähteä. Ja jos hän joitakin
-matkavarustuksia tarvitsee, niin antakaa hänelle. Buran on meille
-välttämätön."
-
-Bobroff palasi kasarmiin. Buran ei lähtöä ajatellut. Hän hiiviskeli
-kammarissaan, heilutteli käsiään ja puheli itsekseen.
-
-"Mitä arvelet, Buran?" kysyi Bobroff.
-
-"Mitä se sinuun koskee?"
-
-"Mitä? Miksi et mennyt?"
-
-"Hautaan menen, siinä se!"
-
-Bobroff kiivastui.
-
-"Mitä tämä tietää? Toiset ovat jo neljä päivää viidakossa odottaneet.
-Täytyyhän niiden nyt joutua kiinni! Sinä mokoma, vanha kulkuri!"
-
-Kyyneleet vuotivat vanhuksen silmistä.
-
-"Ikäni on kaikki -- -- --. En pääse saarelta -- -- olen ikäloppu -- --"
-
-"Se on sinun asiasi oletko ikäloppu tai et. Ellet perille pääse, jos
-tielle kuolet, niin kukaan ei sinua syytä: mutta jos yksitoista miestä
-piiskan alle saatat, niin se on pahempi. Minun tarvitsee vain sanoa
-yksi ainoa sana artelille -- minkähän he sinulle tehnevät?"
-
-"Tiedän sen", virkkoi synkkänä Buran, "ne tekevät 'katon' -- -- ja minä
-olen sen ansainnut -- -- --. Vanhalle kulkurille moinen kuolema ei ole
-kunniakas. No, tottahan tästä siis täytyy lähdöksi panna, mutta minulla
-ei ole minkäänlaisia varustuksia."
-
-"Minä toimitan ne pian. Mitä tarvitset?"
-
-"Tuo minulle ensiksi kaksitoista uutta yönuttua."
-
-"Mutta mitähän miehillä jo on."
-
-"Kuuntele mitä sanon", vastasi vihaisena Buran. "Minä tiedän, että
-jokaisella heistä on nuttu, mutta tarvitaan kaksi mieheen. Giliaakkein
-täytyy veneestään saada yönuttu joka mieheltä. Sitten tarvitsen vielä
-kaksitoista hyvää veistä, kaksi kirvestä ja kolme kattilaa."
-
-Bobroff kutsui kokoon artelin ja selitti mistä oli kysymys. Kellä oli
-yönuttu liikaa, hän antoi sen pakolaisille. Jokainen vanki säälii
-vaistomaisesti niitä rohkeita tovereita, jotka vapauden ikävä panee
-vankilan kolkot muurit murtamaan. Kattiloita ja veitsiä saatiin
-osittain ilmaiseksi osittain rahalla saarella eläviltä vanhoilta
-maanpakolaisilta. Kahden päivän kuluttua oli kaikki valmiina.
-
-Oli kulunut kolmetoista päivää siitä, kun vangit laskettiin maalle
-saareen.
-
-Seuraavana aamuna vei Bobroff sekä Buranin että matkavarustukset
-lymypaikkaan. Pakolaiset pitivät rukouksen ja kiitosjumalanpalveluksen,
-jättivät Bobroffille jäähyväiset ja läksivät matkalle.
-
-
-
-
-V.
-
-
-"Olitte kai iloiset matkalle päästessänne?" kysyin kuunnellen kertojan
-yhä lujenevaa ääntä ja hänen vilkastuvia kasvojaan katsellen.
-
-"Emmekö olisi iloinneet! Kun viidakosta läksimme ja kuulimme metsän
-huminaa ympärillämme, olimme kuin uudestasyntyneet, niin iloisia
-olimme. Ainoastaan Buran kulki edellä allapäin ja itsekseen puhellen.
-Vanhus ei ollut iloinen. Buran lienee aavistanut, ettei hän kauas
-jaksaisi."
-
-Huomasimme kohta, ettei oppaamme ollut varsin luotettava. Vaikka hän
-olikin kokenut kulkuri, joka jo kahdesti oli Sachalinilta karannut,
-niin Wolodka ja minä kumminkin epäilimme: hän astui horjuvin askelin
-ympärilleen katsomatta kuin koira, joka seuraa metsäotuksen jälkiä.
-
-"Kunhan Buran ei meitä vain onnettomuuteen saattaisi", sanoi Wolodka
-minulle, "näyttää siltä kuin vanhus ei olisi täydellä järjellään."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Hänhän puhuu itsekseen, pää heiluu sinne tänne, eikä hän mistään
-välitä. Aikoja sitten meidän olisi pitänyt hiukan levätä, mutta hän
-menee menemistään eteenpäin. Hän ei varmaankaan ole oikein järjillään!"
-
-Minäkin rupesin arvelemaan samaa, astuin Buranin luo ja huusin hänelle:
-
-"Setä! Kuule, setä! Miksi sinä niin eteenpäin riennät? Eikö ole aikaa
-levähtää, hetkeksi pitkäkseen heittäytyä?"
-
-Hän kääntyi, katsahti meihin ja jatkoi kulkuaan.
-
-"Odottakaahan, mikä kiire teillä on makaamaan? Warkassa tai Pagibassa
-kuulat kyllä teidät pitkälleen panevat; silloin saatte kylliksenne
-maata!"
-
-Emme tahtoneet kanssaan riidellä, olihan hän vanha kulkuri. Huomasimme
-itsekkin että olimme sopimattomia pyytäneet: pitihän ensi päivänä
-pyrkiä niin kauas kuin suinkin; silloin ei ollut lepoa ajatteleminen.
-
-Kulimme kotvasen, silloin Wolodka taas minulle sanoi:
-
-"Ei hänen laitansa ole oikein, Wassili."
-
-"Mitä nyt taas?"
-
-"Warkaan kuuluu olevan kaksikymmentä virstaa: olemme nyt jo kulkeneet
-vähintään kahdeksantoista. Kunhan emme vain arvaamatta vartiopaikkaan
-saapuisi!"
-
-"Buran, Buran! Setä!" huusimme taas.
-
-"Mitä tahdotte?"
-
-"Olemme kai nyt jo Warkan läheisyydessä?"
-
-"Sinne on vielä matkaa", murahti hän ja kulki eteenpäin.
-
-Nyt olisimme onnettomuuteen syösseet, ellemme huomanneet virralla
-kulkevaa venettä.
-
-Silmänräpäyksessä pysähdyimme kaikki. Makaroff pidätti väkisin Buranin.
-Missä vene on, siinä on ihmisiäkin lähellä, arvelimme.
-
-"Seis! -- -- viidakkoon!"
-
-Pakenimme metsään ja kulimme notkossa pitkin virran rantaa. Molemmin
-puolin notkoa kohosi sankkaa lehtimetsää kasvavia vuoria. Keväimestä
-saakka on ilma saarella lämmintä ja usvaista, ja tänäkin päivänä oli
-aamusta usvaa. Noustuamme vuorelle ja jonkun matkaa pitkin harjannetta
-kulettuamme, pyyhkäsi laaksosta nouseva tuuli usvan mereen. Katsoimme
-alas ja veri hyytyi suonissamme -- -- -- allamme oli vahtipaikka kuin
-kämmenellä edessämme. Sotamiehet kulkivat edestakaisin pihalla ja
-koirat haukkuivat. Olimme melkein päistikkaa juosseet suden kitaan.
-
-"Mitä? Setä Buran! Eikös tuo ole vahtipaikka?"
-
-"On se -- se on Warka."
-
-"No", sanoimme, "älä pane pahaksesi! Vaikka oletkin meistä vanhin, niin
-meidän nähtävästi täytyy pitää huolta itsestämme. Sinun kanssasi
-joudumme pian onnettomuuteen."
-
-Vanhus puhkesi itkuun.
-
-"Veljet", virkkoi hän, "minä olen vanha. Antakaa anteeksi minulle,
-Jumalan tähden. Neljäkymmentä vuotta olen jo kulkenut, olen uuvuksissa.
-Älkää suuttuko minuun. Tästä täytyy meidän kiireesti pois. Jumala
-varjelkoon! Voisihan joku sotamiehistä tulla metsään marjoja etsimään,
-tahi tuuli viedä koirain nenään kulkurien vainua -- se olisi hullusti!"
-
-Menimme eteenpäin. Kulkiessamme neuvoteltua päätettiin Burania silmällä
-pitää. Minut valittiin johtajaksi. Minun tuli määrätä lepoajat ja olla
-järjestäjänä; mutta Buran kulkisi edellä, hän kun ei tieltä eksynyt.
-Kulkurin jalat ovat kulkemiseen tottuneet. Vaikka hän olisikkin
-puolikuollut -- niin jalkansa elävät, hän laapostaa eteenpäin totuttuun
-tapaansa. Ja vanhuskin kulki näin kuolemaansa saakka eteenpäin. Kulimme
-vuoria pitkin vaikka se olikin vaivaloisempaa, mutta siellä oltiin
-turvallisemmat. Vuoristossa humajaa vain metsä ja purot lirisevät
-kivien välitse. Alkuasukkaat, giliaakit, elävät laaksoissa, virtain
-ja meren rannoilla, he kun elävät merestä virtoihin tulevilla,
-kita-nimisillä kaloilla. Me saimme näitä kaloja käsin.
-
-Kulimme eteenpäin vaaraa ilmasta vainuten. Missä vaaraa ei tarvinnut
-pelätä, lähestyimme merta tahi jotakin virtaa: mutta niin pian kuin
-vähänkin epäilimme palasimme vuorille. Vahtipaikat kiersimme suurella
-varovaisuudella. Kahden väliä oli milloin kaksi-, milloin viisikymmentä
-virstaa. Jumala oli meille armollinen, vältimme onnellisesti kaikki
-vahtipaikat kunnes viimeinen tuli -- -- --.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Kertoja pudisti päätään ja herkesi äänettömäksi. Hetken kuluttua hän
-nousi.
-
-"No, entäs sitten'?" kysyin.
-
-"Hevoseni lienee kai jo kuiva. On aika laskea se irti."
-
-Menimme molemmat pihalle. Pakkanen oli lauhtunut; sumu oli
-haihtumaisillaan. Kulkuri katsahti taivasta: "Sydänyö on kulunut."
-
-Usvan haihduttua näkyivät kylän jurtat selvästi. Kylä nukkui. Valkeita
-savujuovia kulki hiljaa ja unisesti ilmassa; väliin ryöpsähti jostakin
-savutorvesta säkeniäkin, jotka pakkasen huurussa rajusti tanssivat.
-Jakuutit lämmittävät näet lakkaamatta kaiken yötä. Lyhyistä,
-avonaisista savupiipuista haihtuu lämmin pian; ensimäinen, jonka kylmä
-jurtassa herättää, panee tuleen puuta.
-
-Hetkisen katseli kulkuri äänetönnä kylää, sitten hän huoahti.
-
-"Tuo tuossa on kumminkin kylä! Siitä on aikaa kun olen kylän nähnyt.
-Jakuutit elävät uutisasutuksillaan kuin metsäeläimet -- jokainen
-itsekseen -- --. Jospa edes tänne tyytyisin."
-
-"Ettekö sitten uudistalollanne toimeen tulisi? Onhan teillä talous.
-Sanoittehan olevanne asemaanne tyytyväinen?"
-
-Hän ei heti vastannut.
-
-"En voi tyytyä -- -- en voi! Tämä maa inhottaa minua."
-
-Hän meni hevosensa luo, koetteli sen kaulaa harjan alta ja taputti
-sitä. Viisas eläin käänsi päänsä häneen ja hirnahti.
-
-"Hyvä, hyvä!" virkkoi Wassili ystävällisesti, "pääset heti vapaaksi.
-Mutta muista vain, harmoni, huomenna palata! -- -- Se saa huomenna
-juosta kilpaa tataarien kanssa. Se on hyvä hevonen; minä olen sen
-ratsuksi opettanut -- nyt se pitää puolensa vaikka kelle. Lentää tuulen
-tavalla!"
-
-Hän otti pois päitset ja hevonen juosta tömisteli iloisena heinää
-etsimään. Menimme takaisin jurttaan.
-
-Wassilin kasvoissa oli yhä sama synkkä ilme. Tuntui kuin olisi hän
-kertomuksensa unohtanut tai ei tahtoisi jatkaa. Muistutin häntä, että
-odotin jatkoa.
-
-"Mitäpä kerrottavaa minulla enää olisi?" sanoi hän harmistuneena, "en
-todellakaan tiedä -- -- -- se loppui huonosti! Tahi -- kun kerran olen
-alkanut, niin tahdot lopettaakkin -- -- --."
-
-Kaksitoista päivää olimme jo kävelleet, ja yhä vain olimme saarella:
-kahdeksantena päivänä olisi meidän jo oikeastaan pitänyt soutaa yli
-Amur-alueelle. Ja viivytyksen vaikutti vain se, että aina olimme pelon
-alaiset, emmekä uskaltaneet oppaaseemme luottaa. Sen sijaan että
-olisimme kulkeneet tasaista tietä rannikkoa pitkin missä uskalsimme,
-kapusimme vuorille, metsien ja rotkoen läpi -- -- sillä tavoin ei
-pitkälle päästä. Eväämmekin loppuivat. Olimme varustautuneet vain
-kahdeksitoista päiväksi. Aluksi vähensimme annoksia -- sitten oli
-jokaisen itseään elättäminen: olihan metsässä marjoja kyllin.
-
-Silloin saavuimme pienelle. Liman-nimiselle lahdelle. Vesi siinä oli
-suolaista. Mutta ulompana, missä oli enemmältä Amurin laskemaa vettä,
-niin se oli suolatonta. Tässä oli se paikka, josta vene oli hankittava
-ja josta meidän piti koettaa päästä Amuriin.
-
-Tuumittiin mistä saada vene. Sanoimme Buranille: "Neuvo sinä!" -- Mutta
-Buran oli mennyt vallan voimattomaksi, katseensa oli sammunut, ruumis
-kokoon luuhistunut ja hän oli aivan neuvoton.
-
-"Giliaakeilta pitää meidän vene saada", hän sanoi, mutta missä
-giliaakit olivat ja kuinka veneen saisimme, siitä hän ei mitään
-virkkanut.
-
-Wolodka ja minä sanoimme niille toisille: "Odottakaa te täällä, me
-menemme rannalle, kenties tapaamme giliaakkeja ja saamme heiltä
-tingityksi veneen tai kaksi. Mutta olkaa te täällä varuillanne,
-vahtipaikka lienee tässä läheisyydessä."
-
-He jäivät sinne ja me läksimme merenrannikolle. Saavuimme vihdoin
-jyrkälle äyräälle. Alhaalla virran rannalla seisoi muuan giliaakki
-köysistöä korjaamassa. Jumala on varmaan meille tuon Orkunin
-lähettänyt!
-
-"Onko Orkun nimi?" kysyin.
-
-"Jumala ties! Ehkä se on nimi, mutta todennäköisesti on se heidän
-kielellään vanhimman nimitys. Emme sitä tiedä. Kun aivan hitaasti
-lähestyimme häntä (jottei hän tiehensä juoksisi) ja piiritimme hänet,
-alkoi hän sormellaan rintaansa osottaa ja huutaa Orkun, Orkun. Mutta me
-emme ymmärtäneet mitä hän sillä tarkoitti. Rupesimme kumminkin hänen
-kanssaan keskusteluun. Wolodka piirusteli risulla hiekkaan veneen, ja
-koetti selvittää mitä häneltä tahdoimme. Giliaakki ymmärsi meidät heti,
-pudisti päätään ja alkoi meille sormiaan osottaa -- ensin kaksi, sitten
-viisi ja vihdoin kaikki kymmenen. Emme yrittäneet ymmärtää mitä hän
-tarkoitti; vihdoin Makaroff sen arvasi."
-
-"Hänen täytyy saada tietää montako meitä on, ja kuinka ison veneen
-pitää olla", sanoi hän.
-
-Osotimme hänelle, että meitä oli kaksitoista. Hän nyökkäsi.
-
-Giliaakki tahtoi päästä seuralaistemme luo. Se pani meidät ymmälle.
-Mutta emmehän jalan meren yli pääsisi. Veimme hänet siis tovereittemme
-luo.
-
-"Mitä varten giliaakin tänne toitte? Meitä ilmaisemaanko?"
-
-Mitäs tehdä?
-
-"Hiljaa!" vastasimme. "Me asioimme hänen kanssaan." Pelkäämättä käveli
-giliaakki keskessämme ja tutki yönuttuja.
-
-Annoimme hänelle varalla olevat nutut. Hän sitoi ne hihnalla yhteen,
-heitti olalleen ja läksi astumaan laaksoon. Me tietysti seurasimme
-häntä. Laaksossa näimme giliaakkein jurttakylän.
-
-"Mitenkähän nyt käynee?" sanoivat toverit pelästyneinä.
-
-Hän meni kylään ihmisiä kokoomaan.
-
-"No entä sitten?" vastasimme. "Eihän niitä ole kuin neljä jurttaa; ei
-niistä paljonkaan ihmisiä kokoonnu. Mutta meitä on kaksitoista, ja
-hyvät veitsemme ovat pitkiä. Ja kuinka giliaakki uskaltaisi voimiaan
-venäläisen kanssa mitellä? Venäläinen on syönyt leipää, mutta giliaakki
-kaloja. Mitäpä voimaa niistä lähtisi?"
-
-Totta puhuakseni niin minäkin hiukan pelkäsin tästä tuhoa tulevan.
-
-Siinä seisoimme nyt saaren toisessa päässä, mutta auttaisikko Jumala
-meitä yli pääsemään? Amur-alueen sinertävät vuoret näyttivät tuossa
-niin lähellä olevan, jotta teki mieli linnun tavoin levittää siivet ja
-lentää sinne. Mutta -- onhan kyynäspääkin meitä niin lähellä, mutta
-emme voi sitä puraista!
-
-Odotimme hetken ja näimme sitten joukon giliaakkeja tulevan vastaamme:
-heillä oli peitset käsissä ja eillimäisenä astui Orkun.
-
-"Katsokaahan", sanoivat toverit, "giliaakit tulevat otteluun."
-
-"Mitä ikinä he aikonevatkin, pitäkää puukot varalla! Kuulkaa! Kukaan ei
-saa elävänä antautua heidän käsiinsä. Jos joku tapetaan, niin se on
-hänen kohtalonsa; mitäs sille taitaa? Mutta eloon jääneen puolesta me
-seisomme! Joko kaikki kuolemme tahi kaikki jäämme eloon. Veljet,
-pitäkäämme lujasti yhtä!"
-
-Mutta epäilyksemme giliaakkein suhteen oli turha. Orkun huomasi
-epäilyksemme, keräsi kaikki peitset, asetti ne yhden pideltäviksi, ja
-lähestyi sitten toisten kanssa aseetonna meitä. Giliaakeilla oli siis
-kunniantuntoa ja me seurasimme heitä sille paikalle, jossa he veneitään
-säilyttivät. He valitsivat meille kaksi venettä, suuremman ja
-pienemmän. Orkun osotti meille että kahdeksan henkeä sopisi suurempaan
-ja neljä pienempään.
-
-Nyt oli meillä siis veneetkin, mutta emme kumminkaan heti päässeet
-vesille. Tuuli kävi näet Amurista päin ja meri aaltoili kovasti.
-Pienillä veneillämme emme uskaltaneet matkalle lähteä.
-
-Tuuli pakotti meitä vielä kaksi päivää rannalla vartomaan. Eväät olivat
-tyystin loppuneet. Elätimme itseämme; ainoastaan marjoilla ja Orkunin
-antamilla kaloilla. Tuo giliaakki oli rehellinen, kunnon ihminen;
-Jumala häntä palkitkoon! En ole koskaan häntä unohtanut..
-
-Päivä kului, ja yhä me vain rannalla näännyimme. Mahdotonta on kertoa
-kuinka harmillista se oli. Yö kului. Seuraavana päivänä -- taas
-vastainen! Ikävä kalvoi mieltämme -- -- meidän oli melkein mahdoton
-sitä enää kestää. Ja myrskyllä, kun tuuli oli usvan mereen ajanut,
-näytti Amur-alue olevan yhä lähempänä. Buran oli istuutunut äyräälle,
-katseensa oli vastakkaiseen rantaan kiintynyt, mutta hän ei
-liikahtanut. Eikä hän puhunut eikä marjoja etsinyt. Kun joku vanhusta
-säälien toi marjoja hänen lakkiinsa, söi hän ne, mutta itse hän ei
-paikaltaan liikahtanut. Vanhuksen kulkurisydän oli heltynyt! -- --
-Kenties hän kuolemataankin odotti.
-
-Vihdoin loppui kärsivällisyytemme ja sanoimme, että tulkoon mitä tulee,
-yöllä lähdemme matkaan. Päivällä se oli mahdotonta, silloin
-vahtisotamiehet voivat nähdä meidät, mutta yöllä oli kulku ihmisiin
-nähden vaaraton. Ehkäpä Jumala meitä armahtaisi ja suojelisi
-hukkumasta. Tuuli ulvoi, ja valkoiset vaahtopäät kuohuivat. Vesilinnut
-lentelivät huutaen ja kivinen ranta huokaili aaltojen hyökyissä.
-
-"Ruvetaan maata, toverit. Sydänyön aikana nousee kuu -- silloin, jos
-Jumala suo -- lähdemme matkalle. Sitten ei nukkumisesta enää paljon
-puhetta ole. Meidän tulee nyt koota voimia matkaa varten." He
-tottelivat.
-
-Valitsimme leposijaksi muutaman paikan korkealla rantaäyräällä. Olimme
-puiden peitossa, niin ettei mereltä päin voinut meitä nähdä. Buran
-yksin jäi istumaan. Hän katseli lakkaamatta länttä kohti. Rupesimme
-nukkumaan ennen auringonlaskua: yöhön oli vielä aikaa kotvasen. Ristin
-itseni, kuuntelin maan huokailemista, tuulen huminaa metsässä ja
-nukuin.
-
-En tiedä kuinka kauan lienen nukkunut. Äkkiä kuulin Buranin huutavan
-minua. Heräsin ja näin, ettei aurinko vielä ollut laskenut ja että meri
-oli käynyt tyynemmäksi. Buran seisoi vieressäni rajusti mulkoilevin
-silmin.
-
-"Nouskaa!" virkahti hän. "Ne ovat tulleet, tulleet!" hän osotti
-viidakkoa.
-
-Hyppäsin jaloilleni. Viidakossa seisoi sotamiehiä. Etumainen oli pyssyä
-laukasemaisillaan, tuonnempana oli toinen ja sitten vielä juoksi kolme
-sotilasta kohotetuin pyssyin vuorta alas.
-
-Silmänräpäyksessä olin hereilläni. Huusin korkealla äänellä
-tovereitani; yhtenä miehenä he nousivat. Ensimäinen sotamies ehti
-tuskin lauasta, kun jo syöksyimme heidän päälleen. -- -- --
-
-Kertojan äänen tukahdutti mielenliikutus, ja pää vaipui rinnalle.
-Jurtta oli pimennyt, kulkuri kun unohti panna puita tuleen.
-
-"En voi jatkaa", hän katkerasti sanoi.
-
-"Lopettakaa toki! Kuinka sitten kävi?"
-
-"Kuinkako sitten kävi? -- -- Voittehan sen arvata: heitä kun oli vain
-viisi ja meitä kaksitoista. He olivat toivoneet unessa meidät
-yllättävänsä kuin teirit, mutta me emme antaneet heille aikaa
-tähtäämään ja järjestäymään -- -- -- veitsemme olivat pitkät. -- -- --
-He laukasivat pyssynsä ja ryntäsivät vuorelta alas ja alhaalla olimme
-me vastassa."
-
-"Uskokaa minua", sanoi kertoja säälien kohottaen surullisen katseensa
-minuun, "he eivät edes ymmärtäneet puolustautua. Iskivät meitä vain
-paineteillaan kuin koiria, ja me tappelimme kuin hurjat sudet."
-
-Muuan sotilas haavoitti peitsellä jalkani. Raapasi vain, mutta
-kompastui ja kaatui -- päälleni. Meidän molempain päälle kaatui
-Makaroff. Tunsin verta ylleni juoksevan. -- -- -- Makaroff ja minä
-nousimme ylös -- mutta sotamies jäi makaamaan.
-
-Noustuani huomasin kahden viimeisen sotamiehen juosseen ylös mäelle.
-Etumaisena seisoi Saltanoff, vartijaston päällikkö, rohkea mies, josta
-ylt'ympäri puhuttiin. Giliaakitkin pelkäsivät häntä kuin paholaista.
-Monta veljistämme on hän hengiltä saattanut. Tällä kertaa kävi toisin
--- hän menetti itse henkensä.
-
-Joukossamme oli kaksi tscherkessiä, rohkeita miehiä ja notkeat kuin
-kissat. Toinen heistä ryntäsi Saltanoffia kohti; vuorella he yhtyivät.
-Saltanoff laukasi häntä vastaan revolverin. Tscherkessi kumartui ja
-molemmat kaatuivat. Toinen tscherkessi luuli toverinsa voitetuksi ja
-riensi hänen luokseen -- -- -- ja ennenkuin ehdimme sitä huomatakkaan
-oli hän veitsellään leikannut Saltanoffilta pään. Hän ponnahti
-jaloilleen, kirskutti hampaitaan ja piteli kädessään päätä. Jähmetyimme
-kauhusta. Tscherkessi huusi jotakin omalla kielellään, heilutti päätä
-ja heitti sen ilmaan; se lensi puiden yli rinnettä alas. Kaikki
-seisoimme hiljaa -- olimme enemmän kuolleet kuin elävät -- ja kuulimme
-jotakin veteen putoavan -- -- -- Saltanoffin pää oli pudonnut mereen.
-
-Harjanteella seisoi viimeinen sotilas liikkumatonna. Sitten heitti hän
-pyssyn kädestään, peitti käsillään kasvot ja juoksi tiehensä. Emme
-häntä ajaneet takaa. Juoskoon Jumalan nimessä! Yksi jäi siis kuudesta
-eloon, toiset kolmetoista olivat menneet Amur-alueelle ruokavaroja
-hakemaan, eivätkä olleet myrskyn takia vielä päässeet palaamaan.
-
-Kaikki oli lopussa. Kauhistuneina katsoimme toisiimme. Oliko tämä unta
-vai todellisuutta? -- Äkkiä kuulimme Buranin takanamme puun alla
-ohkivan.
-
-Ensimäisen sotamiehen kuula oli sattunut vanhaan Buraniimme. Hän ei
-vielä ollut aivan kuollut. Hetken aikaa vanhus vielä kitui: ennen
-auringonlaskua oli hän jo kuollut. Kovasti hän meitä säälitti.
-
-Menimme hänen luokseen. Siinä istui vanhus kyynelsilmin seeteripuun
-alla, käsiä rintaansa painaen. Hän viittasi minut luokseen ja sanoi:
-
-"Käske miesten kaivaa minulle hauta. Teillä on kyllä aikaa -- --
-ettehän kuitenkaan heti pääse lähtemään, teidän täytyy odottaa yötä,
-muutoin voitte merellä tavata toiset sotamiehet. Haudatkaa minut ennen
-lähtöänne Jumalan ja Kristuksen tähden!"
-
-"Mikä sinun on, Euran setä", vastasin. "Pitääkö meidän kaivaa hauta
-elävälle ihmiselle? Viemme sinut Amur-alueelle, siitä eteenpäin
-kannamme sinut käsillämme -- -- Jumala kanssasi!"
-
-"Ei, veljeni!" vanhus vastasi, "kohtaloaan ei kierrä -- -- -- Minut on
-nähtävästi määrätty tälle saarelle kuolemaan. Olkoon niin. Sydämeni
-aavisti sitä. -- -- Kaiken ikäni veti se minua Siperiasta Venäjälle, ja
-nyt -- -- jospa Siperiassakaan olisin kuolla saanut -- -- eikä tällä
-kirotulla saarella!"
-
-Ihmettelin Burania. Hän oli kuin vallan toinen ihminen. Hän puhui
-järjellisesti, muistinsa oli selvä, silmät kirkkaat -- -- ääni vain oli
-heikko. Hän kokosi meidät kaikki ympärilleen ja neuvoi meitä.
-
-"Kuulkaa, lapset, mitä nyt aion sanoa teille ja pankaa se mieleenne.
-Ilman minua saatte nyt läpi Siperian vaeltaa. Minun täytyy tänne jäädä.
-Saltanoffin tapettuanne olette suurimman vaaran alaiset. Siitä leviää
-tietoja ei ainoastaan Irkutskiin vaan Venäjällekkin. Nikolajewskissa
-teitä varmaan väijytään. Kuulkaa, lapset, olkaa varovaiset, kärsikää
-ennemmin nälkää ja vilua, mutta kiertäkää kyliä ja kaupunkeja mikäli
-mahdollista. Älkää pelätkö giliaakkeja eikä kullankaivajia, eivät ne
-teille mitään pahaa tee. Kuunnelkaa nyt tarkoin kun neuvon teille
-tietä. Nikolajewskin edustalla saavutte maatalolle, jossa
-hyväntekijämme, kauppias Tarchanoffin kauppa-apulainen asuu.
-Aikaisemmin piti hän kauppaa giliaakkein kanssa ja kuletti tavaroita
-vuoristoon. Kerran hän matkoillaan eksyä tieltä. Hän riitaantui
-giliaakkein kanssa. Ja tavattuaan hänet yksinäisellä paikalla,
-heittivät he hänet muutamaan rotkoon. Sinne hän epäilemättä olisi
-kuollut. Mutta onneksi satuimme Sachalinilta paetessamme saman rotkon
-kautta kulkemaan -- -- se oli ensimäisellä karkumatkallani. Kuulimme
-venäläisen metsässä huutavan, juoksimme sinne ja pelastimme
-kauppa-apulaisen giliaakkein käsistä! Siitä saakka hän meitä
-kiitollisuudella muistelee. 'Kaiken ikäni pidän huolta Sachalinin
-miehistä', hän sanoi, ja todella hän siitä saakka onkin meikäläisille
-paljon hyvää tehnyt. Jos hänet tapaatte, niin hän on teitä kaikella
-tavalla avustava."
-
-Lopuksi vanhus sanoi:
-
-"Älkää nyt enää viivytelkö. Wassili, käske heidän kaivaa hautani tähän,
-tässä on hyvä paikka. Puhaltakoon edes Amurista tuleva tuuli
-haudallani, ja huuhdelkoot rantoja sieltä kulkevat laineet. Älkää
-viivytelkö, lapset, ruvetkaa joutuvin kaivamaan."
-
-Me tottelimme.
-
-Vanhus istui seeteripuun alla -- ja siihen viereen kaivoimme hänelle
-haudan. Kaivoimme veitsillämme ja rukoilimme. Vanhus oli äänetönnä --
-pää huojui sinne tänne ja hän itki. Auringon laskeutuessa kuoli vanhus,
-ja pimeän tultua olimme haudan peittäneet.
-
-Salmen keskelle jouduttuamme nousi kuu seutua valaisemaan. Käännyimme
--- -- päät paljastuivat -- -- takanamme kohosivat Sachalinin vuoret ja
-rantajyrkänteen juurella seisoi Buranin seeteri.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Soudimme Amurin puolelle. Siellä jo giliaakit sanoivat: "Saltanoff
--- -- pää -- -- vesi!" -- -- Harakat kai lienevät alkuasukkaille nämä
-viestit vieneet! Mitä ikinä tapahtuukin -- hetkessä he sen tietävät.
-Tapasimme joitakuita heistä meren rannalla kaloja ottamassa. He
-pudistivat päätänsä ja nauroivat; me näimme, että he iloitsivat. Me
-ajattelimme: hyvä teidän on nauraa; mutta entäs meidän! Tuon pään
-takia me ehkä kaikki päämme menetämme. He antoivat meille kaloja,
-tiedustelimme heiltä kaikki tiet ja läksimme tiehemme. Astuimme kuin
-kuumilla kivillä. Pieninkin risaus pelästytti meitä, vältimme jokaista
-inhimillistä asuntoa, jokaiselta venäläiseltä kätkeysimme metsään. Se
-oli kauheaa!
-
-Päivät lepäsimme enimmäkseen metsissä, ja öisin kulimme eteenpäin.
-Aamuhämärässä saavuimme Tarchanoffin maatilalle. Uusi talo oli metsän
-keskellä ja aitauksen ympäröimä: portti oli lujasti sulettu. Kaikesta
-päättäen se oli juuri se talo, josta Buran oli puhunut. Menimme lähemmä
-ja kolkutimme porttia. Talossa sytytettiin tulta.
-
-"Kuka siellä? Mitä ihmisiä?"
-
-"Kulkureita", vastasimme. "Tuomme terveisiä Buranilta."
-
-Stachei Dmitritsch, Tarchanoffin isännöitsijä ei sattunut kotiin,
-apulaisensa toimitti hänen virkaansa. Tälle hän oli käskenyt, että jos
-sachalinilaisia kulkureita sattuisi tulemaan, tulisi heidän saada
-saappaita, turkkia ja viisi ruplaa mieheen, sekä puhtaita vaatteita ja
-evästä niin paljon kuin tahtoivat. "Kuinka monta heitä tulleekin --
-tyydytä heidät kaikki. Kokoa työmiehet, anna niiden hankkia mitä
-tarvitaan ja varustaa matkalaiset", näin hän oli käskenyt.
-
-Sinnekkin oli tieto Saltanoffin murhasta saapunut. Apulainen pelästyi
-meidät nähdessään.
-
-"Veljet!" hän sanoi, "ettehän te vain liene Saltanoffin murhaajia?"
-
-"Mitäpä siitä jos ollaan tai ei! Ettekö tahtoisi meitä hiukan auttaa?
-Tuomme terveisiä Buranilta."
-
-"Missäs Buran itse on? Eihän liene Sachalinille takaisin joutunut?"
-
-"On kyllä! Ja hän antaa toivottaa teille pitkää elämää."
-
-"Jumala suokoon hänelle autuaallisen kuoleman -- --. Hän oli
-rehellinen, hyväsydäminen kulkuri -- -- mutta onneton. Stachei
-Dmitritsch pitää häntä aina rakkaassa muistossa. Nyt hän saanee hänet
-kuolleitten luetteloon merkitä. Mutta mikä hänen oikea nimensä oli?
-Tiedättekö?"
-
-"Emme tiedä. Häntä sanottiin vain aina Buraniksi. Kenties hän on
-itsekkin nimensä unohtanut -- eihän sitä kulkuri tarvitse."
-
-"Niin se on. Oi, veljet, teidän viheliäistä elämäänne! Jos pappikin
-tahtoisi puolestanne Jumalaa rukoilla, niin hän ei voi, kun ei nimeänne
-tiedä. -- -- Oli kai vanhuksella kotiseudussaan sukulaisia, veljiä,
-sisaria, ehkäpä lapsiakin?"
-
-"Luultavasti. Sillä vaikka kulkuri olisikin nimensä unohtanut, niin on
-kumminkin vaimo hänet niinkuin muutkin ihmiset synnyttänyt."
-
-"Katkeraa on elämänne -- katkeraa!"
-
-"Kuinkas se ei olisi? Me kun syömme kerjäämiämme, kannamme vaatekuluja,
-ja kun kuolemme, emme maahan pääse. Niin, varmaan moni kulkuri jää
-hautaamatta. Jos kuolemme erämaahan, niin linnut nokkivat lihamme ja
-villieläimet raatelevat -- -- luutkin kulettavat harmaat sudet. Voiko
-sen katkerampaa enää olla?"
-
-Mielemme meni surulliseksi. Vaikka olimmekin elämämme synkäksi
-maalailleet -- kuta enemmän näet Siperiassa valittaa, sen enempi saa --
-niin tiesimme valituksemme todeksi.
-
-Hän tuossa panee maata unisena, ravittuna, lämpöseen huoneeseensa ja
-ketään pelkäämättä. Mutta meidän täytyy pimeässä yössä samota sankassa
-metsässä, ja jokainen kastettu kristitty pakenee meitä kuin paholaista
--- näin me ajattelimme.
-
-"Nyt, lapset, on minun aika levolle mennä", sanoi apulainen. "Te saatte
-mitä minun on käsketty antaa, sitä paitsi annan jokaiselle teistä
-omasta kukkarosta kaksikymmentä kopeikkaa ja menkää sitten Jumalan
-nimessä. Työmiehiämme en herätä -- minulla on kolme luotettavaa miestä,
-jotka toimittavat teille saamisenne. Pelkään ikävyyksiä tähtenne. Olkaa
-varovaiset, älkääkä menkö Nikolajewskiin. Kävin vasta siellä. Nykyinen
-piirikunnan päämies on ankara mies. Hän on käskenyt ottaa kiinni kaikki
-ohitse kulkijat, missä heitä nähtäneekin. 'Harakkakaan ei ole pääni yli
-lentävä', hän sanoi, 'ei jänis ohitseni juokseva eikä mikään muukaan
-eläin -- kyllä minä ne urhoolliset karkurit satimeen saatan!' Olette
-onnelliset jos siitä ohi pääsette; älkää missään tapauksessa menkö
-kaupunkiin."
-
-Hän antoi mitä meille oli määrätty annettavaksi, ja sen lisäksi vielä
-muutamia kaloja ja kaksikymmentä kopeikkaa jokaiselle. Sitten hän risti
-itsensä, katsahti taivaalle, meni huoneelle ja sulki oven. Sibiriaakit
-sammuttivat tulen ja rupesivat levolle. Mekin menimme tiehemme. Sinä
-yönä olimme hyvin surullisella mielellä.
-
-Armotonta on kulkurin elämä! Yö on pimeä, metsä sankka -- sade hänet
-kastelee, tuuli kuivaa, ja koko laajan laajassa maailmassa hän ei
-omista pienintäkään kodikasta nurkkaa, ei suojaa. Ikävä ajaa häntä
-alinomaa kotiseutuun, ja jos hän sinne joskus saapuu, tuntee hänet
-jokainen siellä kulkuriksi -- ja viranomaiset ovat ankarat -- hän ei
-saa kauankaan vapaana kotiseuduilla samota ennenkuin taas vankilaan
-joutuu! -- -- --
-
-Vankilakin on hänestä usein paratiisi. -- -- Sinä yönä sanoi Wolodka
-minulle:
-
-"Mitähän veljemme nyt tehnevät?"
-
-"Kenestä puhut?"
-
-"Meikäläisistä seitsemännessä kasarmissa Sachalinin saarella. Nyt he
-huoletonna nukkuvat! -- -- -- Ja me täällä -- oi -- meidän ei olisi
-pitänytkään paeta! -- --"
-
-"Valittaminen on naisten työtä!" huudahdin. "Mitäs läksit, kun
-rohkeutesi niin vähiin loppui; sitä paitsi vaikeroimisesi tekee
-toisetkin levottomaksi."
-
-Mutta totta puhuen, olin itsekkin miettiväinen. Olimme väsyneet,
-torkuimme astuissamme. Kulkurit oppivat näet astuissaan nukkumaan.
-Hiukankin torkkuissani näin unta kasarmista. Näin kuun seiniä
-valaisevan, näin ristikkoisen ikkunan ja sen takana makuulavat ja
-niillä makaavat vangit. Luulin itsekkin siellä olevani -- oikasin
-ruumistani -- ja havahduin...
-
-Hirmuista on nähdä unta isästä ja äidistä. Silloin tuntuu kuin
-vankilaa, saarta ja vartioita ei olisi ollut olemassakaan. -- Olen
-vanhempaini huoneessa ja äitini silittää hyväillen päätäni. Pöydällä on
-kyntteli ja pöydän ääressä istuu isäni: hänellä on silmälasit nenällä
-ja hän lukee vanhaa kirjaa. Hän oli lukkari -- -- ja äitini laulaa
-muuatta laulua...
-
-Tuosta unesta herätessäni viilsi kuin veitsellä sydäntäni. Vanhempaini
-huoneen sijasta näin metsäpolun. Makaroff kulki edellä, me muut
-yksitellen jälissä. Tuuli heilutti puiden oksia, etäältä puiden lomasta
-näkyi meri, ja sen yli kohosi juovainen taivas, joka ennusti päivän
-valkenemista. Silloin täytyisi meidän taas johonkin rotkoon piiloutua.
-Meri -- kenties olette sen kuullut -- meri ei koskaan vaikene... Se
-milloin puhelee, milloin laulaa, milloin valittaa. Sentakia uneksin
-aina laulusta. Meikäläisissä herättää vallankin meri koti-ikävää, me
-kun emu ole siihen tottuneet.
-
-Saavuimme Nikolajewskin tienoille. Yhä tiheämmässä oli maataloja ja
-matkamme kävi yhä vaarallisemmaksi. Hitaasti edistyi kulkumme yön
-aikana, aamusta alkaen piilouduimme tiheään viidakkoon, -- josta läpi
-ei kukaan ihminen, ei eläin eikä lintu pääse.
-
-Olisimme voineet tehdä suuremman kierroksen NikoIajewskin ympäri,
-mutta olimme väsyneet erämaassa kulkemiseen, ja eväämmekin olivat
-loppumaisillaan. Iltapuoleen saavuimme muutaman virran rannalle, jossa
-seisoi ihmisiä. Tarkemmin katseltuamme tunsimme heidät "vapaiksi
-komentokuntalaisiksi"; he olivat rannalla kalastelemassa. [Vapaaseen
-komentokuntaan kuuluu senlaiset kaleeriorjat, joiden rangaistusaika on
-loppunut. He eivät elä vankilassa vaan vapaina asunnoissaan, vaikka he
-ja työntekonsa kumminkin on jonkinlaisen tarkastuksen alaista.]
-Lähestyimme pelkäämättä.
-
-"Hyvää päivää, veljet."
-
-"Hyvää päivää!" vastattiin. "Tuletteko kaukaakin?"
-
-Sana antoi toisen. Ruvettiin keskusteluun. Vanhin katsoi minuun
-tutkivasti, kutsui minut syrjään ja kysyi:
-
-"Tuletteko Sachalinilta? Oletteko Saltanoffin murhaajia?"
-
-Viivyttelin hänelle täyttä totta puhumasta. Vaikka hän olikin
-meikäläisiä, niin häneen ei kuitenkaan noin tuostaan voinut luottaa. Ja
-"vapaa komentokunta" on kumminkin jotakin toista kuin meidän
-vanki-arteli.. Hän huomasi neuvottomuuteni ja virkkoi:
-
-"Teidän ei ole tarvis minua pelätä. Veljeä en koskaan petä, enkä minä
-siitäkään välitä oletteko te tahi muut aseenne nostaneet Saltanoffia
-vastaan. Kerrottiin näet että vanki-arteli oli karannut Sachalinilta,
-ja kun näin teitä olevan yksitoista arvasin asian. Onnetonta,
-veljeni, onnetonta! Te olette iso arteli ja piirikunnan päämies on
-häijyluontoinen. Kyllä sitten menettelee kun vain tästä ohi pääsette.
-Meillä on liikenemään asti ruokavaroja; meiltä saatte leipää ja kalaa
-evääksi. Ettekö kattilaa tarvitse?"
-
-"Tarvitseisimme kyllä yhden."
-
-"Sen saatte. Yön aikana käyn teille kaupungista jotakin keräämässä.
-Täytyyhän veljiään auttaa!"
-
-Sydämemme keveni. Otin lakin päästäni ja kumarsin tuolle hyvälle
-ihmiselle: toverini tekivät samoin. Lupaamansa apu oli meille kyllä
-arvokasta, mutta ystävällinen puheensa oli meille sitäkin rakkaampaa.
-Näihin saakka olimme matkoillamme aina ihmisiä paenneet, me aina
-tiesimme, ettei meillä heiltä ollut muuta odotettavana kuin kuolema.
-Mutta nämä olivat meitä säälineet.
-
-Ilossamme olimme vähällä turmioon syöstä.
-
-"Vapaan komentokunnan" lähdettyä pääsi ilomme valloilleen. Wolodka
-alkoi tanssia ja me unohdimme kaiken pelkomme.
-
-Menimme muutamaan notkoon rantamalla, teimme sinne tulen ja asetimme
-tulelle kaksi kattilaa, toisessa keitimme teetä, toisessa kalaa. Tämä
-oli iltapuhteella: hämärä alkoi vuotaa maahan ja sade lakkasi.
-
-Juttelimme tulen ympärillä istuissamme ja aika kului kuin Abrahamin
-helmassa. Päähämme ei pälkähtänyt että tulemme näkyi kaupunkiin yhtä
-hyvin kuin tulet kaupungista meille. Kuinka ajattelematonta! Siihen
-saakka olimme vuoria ja metsiä samonneet, vähintäkin risahdusta
-säikähtäneet -- ja nyt sytytimme tulen juuri kaupungin edustalle ja
-istuimme sen ääressä rauhallisesti jutellen, kuin ei olisi enää mitään
-vaaraa ollut.
-
-Onneksi asui siihen aikaan kaupungissa muuan vanha virkamies, joka
-aikaisemmin oli ollut N:en vankilan hoitajana. N:en vankila on iso.
-Moni mies on siinä istunut, ja kaikilla on vanhus hyvässä muistossa.
-Koko Siperia tuntee Samaroffin, ja kun nykyään kuulin hänen kuolleen
-menin varsin sen takia papin luo ja annoin hänelle puoli ruplaa, jotta
-hän pitäisi sielumessun. Vanhuksella oli parhain sydän -- suokoon
-Jumala hänelle taivaallisen ilonsa! -- mutta riitelemään hän oli
-mestari. Hän kiljui ja huusi, polki jalkaa ja pui nyrkkiä -- mutta
-kukaan ei häntä pelännyt. Oikeudentuntonsa takia häntä kaikki
-kunnioittivat. Hän ei koskaan vangeille vääryyttä tehnyt, ei koskaan
-heitä sortanut eikä koskaan vankirahoista itse hyötynyt paitsi minkä
-vanki-artelit hyvyytensä palkkioksi antoivat, Eivätkä vangit häntä
-unohtaneet, sillä hänellä oli iso perhe, mutta kumminkin hyvä
-toimeentulo. Nyt vanhus ei enää ollut virassa ja asui omassa talossaan
-Nikolajewskissa. Entistä uulaa oli hän vielä ystävyydessä meikäläisten
-kanssa "vapaassa komentokunnassa."
-
-Sinä iltana istui vanhus portaallaan rauhallisesti piippuaan poltellen
-ja huomasi tulen notkossa rannalla. "Kukahan tuonne tulen sytytti?"
-arveli hän itsekseen.
-
-Kaksi "vapaan komentokunnan" miestä sattui siitä ohi kulkemaan. Hän
-kutsui heidät luokseen ja kysyi; "Missä paikoin komentokuntanne tänään
-kalastelee? Ei suinkaan notkossa tuolla?"
-
-"Ei. Tänään he ovat ylempänä. Mutta 'vapaa komentokunta' palaa tänään
-kaupunkiin."
-
-"Niin minäkin luulin -- -- mutta katsokaas, tuolla toisella rannalla
-palaa tuli."
-
-"Niin näkyy."
-
-"Ken siellä tulta pitänee? Mitä luulette?"
-
-"Emmehän sitä tietää voi. Stepan Sawelitsch. Kai ne ovat virran poikki
-kulkijoita."
-
-"Ettekö te veijarit voi niitä veljiksenne arvata? Aina minun täytyy
-puolestanne ajatella... Oletteko kuulleet, mitä piirikunnan päällikkö
-toissa päivänä Sachalinilaisista pakolaisista sanoi? -- -- että heidät
-on nähty näillä seuduin. Eivätköhän nuo tollot, jotka ovat tulen
-sytyttäneet, juuri ole niitä?"
-
-"Kenties, Stepan Sawelitsch. Voivat olla niitä."
-
-"Heidän on huonosti asiat! Ja mitä nuo konnat tekevät? Ellei
-piirikunnan päällikkö vielä ole tullut, niin hän pian tulee. Ja kun hän
-tuon tulen näkee, lähettää hän kohta sinne komppaniian sotamiehiä.
-Mitäs tehdä? Nuo ilkeät ihmiset säälittävät minua. Saltanoffin takia on
-heidän päänsä vaarassa. Työntäkää vene vesille miehet"...
-
-Istuimme rauhassa tulen ympärillä kalakeittoamme odotellen, moneen
-aikaan emme näet olleet lämmintä ruokaa saaneet. Yö oli pimeä, mereltä
-nousi pilviä, oli uudestaan alkanut sataa, metsä humisti -- mutta me
-olimme tyytyväiset. Kuta pimeämpi taivas sitä rauhallisempi on kulkurin
-sydän.
-
-Äkkiä tataari korviaan pörhisti -- tataareilla on tarkka kuulo kuin
-kissalla. Minäkin höröstelin ja olin kuulevinani airojen loiskinaa.
-Menin alemma rannalle; olin oikein kuullut. Jyrkkäin kallioiden vierite
-livahteli hiljaa vene, jossa oli useita soutajia, ja oi kauhistus!
-peräsimen luona olevan miehen vierustoverin lakissa kiilsi kokardi.
-
-"Veljet!" sanoin toisille, "olemme hukassa! Piirikunnan päällikkö
-tulee!" Kaikki ponnahtivat pystyyn, kattilat kaadettiin nurin ja sitten
-suin päin metsään. Huusin heille, etteivät eroaisi ja eksyisi
-toisistaan, tulisihan toki vartoa mitä tulossa oli. Kun heitä ei sen
-useampia ollut, niin ehkä koossa ollen paremmin pelastuisimme.
-Piilouduimme puiden taakse odottamaan.
-
-Vene laski maalle. Siitä nousi viisi henkeä. Eräs heistä nauroi:
-
-"Houkkiot ovat tiehensä juosseet. Mutta kyllä ne pian ilmestyvät, jakha
-yhden sanan sanon. Katsokaas noita rohkeita poikia -- juoksevat kuin
-jänikset!"
-
-Vierelläni seeterin takana istui Darjan.
-
-"Kuules Wassili", hän kuiskasi, "piirikunnan päällikön ääni tuntuu
-minusta kumman tutulta."
-
-"Hiljaa! Odotetaan! Heitä ei ole monta."
-
-Yksi soutajista astui esiin ja sanoi:
-
-"Te siellä metsässä, älkää pelätkö. Kenen te täkäläisessä vankilassa
-tunnette?"
-
-Pidätimme henkeämme emmekä vastanneet,
-
-"No, puhukaa nyt, mokomat metsäpirut!" huusi hän. "Sanokaa kenen te
-täällä vankilassa tunnette? Ehkäpä meidätkin tunnette?"
-
-Minä vastasin:
-
-"Oltanee tuttavia tai ei -- niin olisi ehkä parasta, ettei tavattaisi.
-Elävinä emme antaudu."
-
-Samalla annoin seuralaiselleni merkin olla valmiina. Heitä oli vain
-viisi. Meillä oli siis ylivalta. Olisi paha jos alkaisivat ampua, Se
-voisi kuulua kaupunkiin. Sama se muutoin miten kuolemme, mutta
-taistelutta emme antau.
-
-Nyt puhui vanhus itse.
-
-"Lapset, eikö kukaan teistä Samaroffia tunne?"
-
-Darjan kuiskasi taas:
-
-"Se on varmaan N:en vankilan hoitaja!" -- Ja kysyi kovalla äänellä:
-"Jalosukuinen! Oletteko koskaan Darjania tuntenut?"
-
-"Tunsin kyllä. Oliko hänen nimensä Fedot?"
-
-"Minähän se olen, jalosukuinen! Tulkaa kaikki esiin. Tämä on isämme."
-
-Läksimme piilopaikastamme.
-
-"Jalosukuinen, ettehän liene kaupungista tullut meitä vangitsemaan?
-Emme voi sitä uskoa."
-
-"Pöllöpäitä olette! Säälinhän minä teitä. Missä viisautenne nyt on, kun
-juuri kaupungin edustalle tulen sytytätte?"
-
-"Olimme vallan läpimärät, jalosukuinen! Satoi näet."
-
-"Satoi! Ja sanotte itseänne kulkureiksi? Olisikohan tuo sade teidät
-sulattanut! Jumalan armosta ehdin piirikunnan päämiestä ennen huomata
-teidät portaalla tupakoidessani. Jos piirikunnan päämies olisi tulenne
-nähnyt, olisi hän kyllä teille kuivan paikan hankkinut. Lapset lapset,
-kuinka typerät olette, vaikka olettekin Saltanoffin tappaneet, konnat!
-Sammuttakaa joutuvin tuli ja poistukaa rannalta kauas tuonne laaksoon,
-tehkää siellä sitten vaikka kymmenen tulta, riiviöt!"
-
-Nauraen kuuntelimme vanhuksen torumista,
-
-"Kuulkaas!" hän jatkoi. "Toin teille veneessäni leipää ja teetä.
-Muistakaa ystävyydellä vanhaa Samaroffia! Ja kun tästä onnellisesti ohi
-päästyä saavutte Tobolskiin, niin asettakaa sikäläiseen kirkkoon
-kyntteli pyhimykselleni. Minä kai kuolen tähän maahan, kun olen jo
-vanha; ja sitäpaitsi olen täällä jo talonkin hankkinut. Kotipuoltani
-muistelen kumminkin. Ja jääkää hyvästi nyt! Mutta lopuksi neuvon teitä
-jakautumaan. Montako teitä on?"
-
-"Yksitoista miestä."
-
-"Te tolvanat! Irkutskissa asti teistä puhutaan -- ja kumminkin te vain
-kaikki yksissä kulette."
-
-Vanhus istuutui veneeseen ja läksi tiehensä. Me astuimme laaksoon,
-keitimme teetä ja kaloja, jaoimme eväät ja hyvästelimme vanhuksen
-neuvoa seuraten.
-
-Minä läksin kulkemaan Darjanin kanssa. Makaroff molempien tscherkessien
-kera, tataari läksi kahden muun kulkurin matkaan, ja kolme jälelle
-jäänyttä taas yksissä. Emme ole sittemmin tavanneet. En tiedä
-lienevätkö kuolleet vaan vieläkö elävät. Tataarista vain olen kuullut
-että hänkin olisi tänne lähetetty -- en tiedä lieneekö totta.
-
-Vielä samana yönä hiivimme Darjanin kanssa Nikolajewskin ohi. Muuan
-koira vain haukkui lähimmässä talossa.
-
-Auringon noustessa olimme jo kymmenen virstan päässä maantiellä. Äkkiä
-kuulimme tiukujen helinää. Heti paneuduimme maahan muutaman pensaan
-taakse ja näimme kolmivaljakon ajavan ohitse. Telegassa istui
-piirikuntapäämies nukkuen kaapuunsa kääriytyneenä.
-
-Ristimme itsemme ja ajattelimme: Jumalan kiitos, ettei hän illalla
-kaupunkiin sattunut. Hän on varmaan lähtenyt meitä kiinni ottamaan.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Tuli takassa oli sammunut. Jurtta oli lämmin kuin uuni. Ikkunan
-jääkynttelit alkoivat sulaa, josta voi päätellä pakkasen rupeavan
-lauhtumaan, ne kun kovalla pakkasella eivät sisäpuolellakaan sula,
-vaikka jurtta olisi kuinkakin lämmin. Herkesimme lämmittämästä ja minä
-menin ulos peltiä sulkemaan.
-
-Usva oli hajonnut, ilma oli kuultavampi ja lämpimämpi. Pohjoisessa,
-synkkäin pilvien peittämän tunturijonon takaa kohosi valkoisia,
-kiireesti kulkevia pilviä. Tuntui kuin joku olisi huokaillut kylmässä,
-synkässä yössä ja jättiläisen rinnasta nousevat höyryhattarat kulkivat
-taivaan toisesta rannasta toiseen ja hajosivat hiljaa sinitaustaan.
-Revontuliakin leimahteli.
-
-Oudon lumouksen valtaamana seisoin katolla miettivästi katsellen
-taivaankannen vaihtelevia ilmiöitä. Siinä edessäni oli täydellisesti
-kehkeytyneenä yöllinen kylmä, synkkä ihanuus. Ylhäällä välkkyivät
-tähdet, alhaalla ääretön, mustien metsien ja sinertävien vuorten
-rajoittama tasanko. Ja koko tästä äärettömästä, pakkasen
-jähmetyttämästä kuvasta huokuu surua sieluun: -- ilmassa ikäänkuin
-väräjää surumielinen sävel: "Kaukana! Kaukana!"
-
-Palatessani jurttaan nukkui jo kulkuri, ei kuulunut mitään muuta kuin
-hänen levollinen hengityksensä.
-
-Minäkin rupesin maata, mutta äsken kuulemani kertomuksen kiihottamana
-en voinut nukkua. Joka kerran kun uni yritti vuoteelleni laskeutua,
-liikahti kulkuri ja puhui hiljaa unissaan. Äänensä karkoitti uneni ja
-herätti aivoissani jälleen harhailuretkensä kuvat. Väliin olin
-kuulevinani seeterien ja saksankuusten huminaa pääni yläpuolella, olin
-katselevinani alas korkealta äyräältä vartiosotilasten valkoisia
-asuntoja alhossa ja siipiään hiljaa lehautteleva vuorikotka oli
-lentelevinään minun ja valkoisten seinien välillä. Ja ajatukseni kantoi
-minut kantamistaan kauas pois jurtan toivottomasta pimeydestä.
-Ympärilläni tuntui vapauden tuulahdusta, valtameren kohina kuului
-korvissani, aurinko oli laskemaisillaan ja veneeni keinui salmen
-laineilla.
-
-Kulkurin kertomus oli vertani kovasti kiihottanut. Minkähän vaikutuksen
-nuo kulkurikertomukset tekisivätkään rangaistusvankien ummehtuneessa
-vankilassa. Ja kysyin itseltäni, miksi ne olivat mielikuvitukseeni niin
-syvästi painuneet. Ei sitä vaikuttaneet matkan vaikeudet, ei kärsimänsä
-puutteet eikä kulkuria kotipuoleen vetävä haikea kaipaus, vaan
-yksistään vapaan tahdon runollisuus. Miksi siitä vain vastaani henki
-vapauden, metsän ja aron intoista ikävöimistä? Ja kun tuo tuntematon
-kaukaisuus minuakin niin mahtavasti houkuttelee ja luokseen vetää --
-kuinka taukoamatta se sitten kulkuria houkutelleekaan, häntä, joka jo
-on tyhjentänyt tämän tyydyttämättömän, myrkyllisen ikävän maljan?
-
-Kulkuri nukkui. Mutta ajatukseni eivät minulle rauhaa suoneet. Unohdin
-mikä hänet oli vankilaan ja maanpakolaisuuteen saattanut, mitä hän oli
-kokenut, mitä siihen aikaan tehnyt, jolloin hän "herkesi vanhempiaan
-tottelemasta". Näin hänessä ainoastaan nuoren, voimaa ja henkistä
-tarmoa uhkuvan elämän, joka intohimoisesti vapautta himosi...
-
-"Niin! mihin?"...
-
-Kulkuri huokasi ja mutisi epäselviä sanoja. Miksi hän huokasi? Tätä
-vastaamatonta kysymystä miettiessäni nukuin ja ympärilläni liekkui
-hämäriä unia. Aurinko laski. Siinä oli iso, ääretön maailma surullisiin
-synkkiin unelmiin vaipuneena. Sitä varjoo äänetön, synkkä pilvi...
-Sammuvat säteet valaisevat vain vähäistä pilvetöntä taivaankaistaletta,
-ja jossakin sinertävien vuorten välissä palaa tuli.
-
-Mitä se tiennee? Nouseeko se hyljätyltä liedeltä vai onko se haudalla
-liekkuva liekkinen?
-
-Vasta myöhällä nukuin.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Herätessäni oli kello jo yksitoista. Jurtan lattialla liekkui vinoja,
-jääkynttelien läpi tunkevia auringonsäteitä. Kulkuria ei enää näkynyt.
-
-Minun oli asioitten takia kylään ajaminen, valjastin hevosen pienen
-reen eteen ja läksin ajamaan kylää kohti. Päivä oli kirkas ja ilma
-suhteellisesti lämmin. Kahdenkymmenen asteen pakkasta me täällä näet jo
-tervehdimme lähestyvän kevään oireena.
-
-Kaikista kylän jurtista nousi savua. Eivätkä savupatsaat seisoneet
-suorina ja liikkumattomina kuin kovalla pakkasella. Ne taipuivat länttä
-kohti, sillä Tyynestä merestä kävi kova tuulenhenki.
-
-Kylän asukkaat olivat puoliksi maanpaossa eläviä tataareja. Näillä oli
-nyt juhlapäivä ja kylän kujalla oli liikettä ja hälinää. Kaikkialla
-narahteli portteja ja pihoista läksi ajajia tai ratsastajia, jotka
-juopuneina satulassa horjuivat. Muuan vauhko hevonen karkasi niin äkkiä
-syrjään, jotta reki kaatui. Hevonen läksi pitkin tietä potaltamaan,
-vetäen perässään ohjaksissa riippuvaa isäntäänsä, jonka ruumis pani
-lumen ryöppynä tieltä kohoamaan. Jokaiselle voi tapahtua, ettei jaksa
-hevosta hallita ja että reestä kaatuu, mutta tataarit pitävät
-häpeällisenä tämmöisessäkään tilaisuudessa ohjaksia kädestään heittää.
-
-Nyt syntyi tiellä tavatonta liikettä. Ratsastajat ohjasivat
-hevosensa aidan luo, jalkamiehet astuivat tienviereen, koreapukuiset
-tataarinaiset ajoivat lapsensa pihoihin, jurtista juoksi ulos uteliaita
-katsojia ja kaikki katseet suunnattiin tielle päin.
-
-Tietä pitkin tulla tömisti joukko ratsastajia; huomasin sen
-kilparatsastukseksi, joka sekä jakuutteja että tataareja suuresti
-huvittaa. Ratsastajia oli viisi. He karkasivat eteenpäin tuulen
-nopeudella. Joukon lähestyessä näin siinä ensimäisenä saman harmon,
-jolla Bagilai edellisenä iltana oli ratsastanut.
-
-Jokainen askel vei sen etemmäksi jälellä tulevista hevosista. Hetken
-kuluttua olivat he kaikki tuuliaispään tavoin ohitseni kiidättäneet.
-
-Tataarin silmät välähtelivät suuttumuksesta ja kiihkosta, Kaikki he
-ratsastaissaan käsiä ja jalkoja heiluttivat, kiljuivat ja heittäytyivät
-melkein pitkäkseen hevosten selkään. Wassili yksin ratsasti kuin
-"venäläinen" kumartuen eteenpäin hevosen kaulalle. Tavan takaa vihelsi
-hän kimakasti ja hevonen lensi suorana eteenpäin.
-
-Voittaja sai osakseen tiellä katsojain myötätuntoisuuden, kuten
-tavallista moisissa tilaisuuksissa.
-
-"Uljaat ratsastajat!" huusivat katsojat innostuneina, ja vanhat
-hevosvarkaat, tämän rajun urheilun kiihkeät harjoittajat, kyykistyivät
-ja takoivat kämmenillä polviaan hevosten kavioiden kalkkeen tahdissa.
-
-Kylän keskellä tapasi Wassili minut palatessaan vaahtoisen hevosen
-selässä. Voitetut vastustajat hiipivät tulla vähän jälempänä.
-
-Kulkurin kasvot olivat kalpeat. Silmät hehkuivat. Näin hänen olevan
-juovuksissa.
-
-"Olen juonut!" huusi hän kumartuen alas ja kiskaisten lakin päästään.
-
-"Se on oma asianne", vastasin.
-
-"Ei haittaa! Älä ole vihainen. Minä osaan juoda, mutta järkeäni en
-koskaan juo. -- Älä millään ehdolla kellekkään satulalaukkujani anna!
-Ja jos itse niitä pyytäisin -- niin älä anna niitä sittenkään. Älä
-anna! Kuuletko?"
-
-"Kuulen", vastasin kylmästi. "Mutta pyydän ettette juopuneena luokseni
-tulisi."
-
-"En tulekkaan", virkahti kulkuri ohjaksilla hevostaan lyöden.
-
-Hevonen korskui, karkasi pystyyn ja yritti lähteä juoksemaan, mutta
-Wassili pidätti sitä lujalla kädellä ja kumartui uudestaan puoleeni.
-
-"Se on mainio hevonen! Olen pannut vedon. Nyt tataarit maksavat siitä
-mitä ikään pyydän. Vallan varmaan! Tataari näet jumaloipi hyvää
-hevosta!"
-
-"Miksi sen möisitte? Kuinka sitten saatte työnne tehdyiksi?"
-
-"Minä myön sen. Vuoroni on tullut."
-
-Ja taas hän löi hevosta, ja pidätti sitä sitten.
-
-"Olen näet tavannut täällä toverin. Katsos tataaria tuolla tuon
-harmopapurin varsan selässä. Kuules!" huusi hän tataarille, "Achinetka!
-Tules tänne!"
-
-Varsa lähestyi rekeäni päätään keikutellen ja harilla jaloin. Tataari
-otti lakin päästään ja tervehti iloisesti.
-
-Uteliaana katselin häntä.
-
-Achinetkan veijarimaiset kasvot hymyilivät. Pienet silmät tirkistelivät
-veitikkamaisesti toveriin katsoessa. "Me ymmärrämme toisemme, veli!"
-tuntui jokainen silmäys sanovan. Ja toverikin puhkesi nauruun,
-katsellessaan tataarin ulkonevia poskipäitä, hymyileviä silmiä ja
-ulkonevia, isoja korvia, jotka lystikkäästi kurkistelivat maailmalle.
-Silloin Achinetka vakaantui siitä että häntä oli ymmärretty ja nyökkäsi
-tyytyväisenä mielipiteittensä yhtäpitäväisyyden merkiksi.
-
-"Olemme toverit", Wassili virkkoi, "olimme yhdessä kulkureina."
-
-"Missäs nyt elelet? En ole sinua kylällä ennen tavannut."
-
-"Olen tullut tänne 'papereita' hakemaan. Kannan
-kullanhuuhdontapaikoille paloviinaa."
-
-[Viinankauppa on kullanhuuhdontapaikoissa ankarasti kielletty, mutta
-Lena-virran ympäristöillä on syntynyt keinottelijaluokka --
-"viinankantajat", jotka viinaa kultaan vaihtavat. Tämä on hyvin
-vaarallista tointa, kun näet kuritushuonerangaistus sen harjoittajia
-uhkaa. Maan luontokin tuottaa isoja vaikeuksia. Monet viinankulettajat
-saavat kuolemansa metsissä milloin puutteista, kasakanluodeista, jopa
-toisinaan toisten toverien puukoistakin. Mutta tämä toimi on kumminkin
-hyödyttävämpää kuin itse kullanhuuhtominen.]
-
-Katsahdin Wassiliin. Hän loi katseensa maahan ja tarttui hevosensa
-ohjaksiin, mutta kohotti taas samassa päänsä ja katsoi minua
-uhkamielisesti silmiin. Huulensa olivat kiinnipuserretut, mutta
-alahuuli vavahteli.
-
-"Minäkin lähden metsään. Mitä minuun noin katsot? -- Olen kulkuri -- --
-kulkuri!"
-
-Viimeiset sanat huusi hän tiehensä ratsastaissa. Hetkisen nousi vielä
-tieltä ravia juoksevan hevosen kavioiden kohottama lumipilvi.
-
-Vuotta myöhemmin tuli Achinetka taas kylälle "papereita hakemaan."
-Mutta Wassili ei koskaan palannut.
-
-
-
-
-
-
-"METSÄ HUMISEE."
-
-
-
-
-I.
-
-
-Metsä humisee...
-
-Se metsä humisi aina, lakkaamatta yhtäläistä, pitkäveteistä hummataan,
-se oli kuin kellon soiton kajahdusta, tyyntä ja hiljaista kuni sanaton
-laulu, kuni hämärä menneisyyden muisto. Se metsä humisi aina; se kun
-oli ikivanhaa, sankkaa hongikkoa, johon puukauppiaan kirves ja saha
-eivät vielä olleet kajonneet. Korkeat, satavuotiset hongat punaisine
-runkoineen seisoivat vakavina kuin sotarivissä ja ylhäällä vetreät
-latvat toisiaan tavoittelivat. Alhaalla oli vallan hiljaista ja ilman
-täytti pihkan lemu. Maata peittävästä männynneulakerroksesta yleni
-vaalean vehreitä sanajalkoja, levitteleivät reheviä, eriskummaisia
-lehtihetaleitaan ja seisoivat aivan liikkumattomina. Kosteilla
-paikoilla kasvoi pitkäkorsista, vehreää heinää, ja raskaskupuinen
-valkoapilas nyökytteli väsynyttä päätään. Mutta vanhan hongikon
-latvapuoli humisi herkeämättä, huokaili sekavaa huokailemistaan.
-
-Mutta nyt se humina kasvamistaan kasvoi, kävi yhäti valtavammaksi.
-Kulin näet sen metsän läpi vievää tietä ja vaikken voinut taivasta
-nähdä, ilmaisi metsän pimentyminen, että synkkä pilvi hitaasti kulki
-ylitsemme. Ilta oli jo käsissä. Puiden runkojen välitse tungeikse
-tuolloin tällöin laskevan auringon säde, mutta tiheiköstä hiipi jo
-harmaa hämärä. Illemmalla oli ukkosenilma odotettavissa.
-
-Tälle päivälle oli kaikista metsästysajatuksista luopuminen; hädin
-tuskin kerkiäisi rajuilmalta yöksi suojaan päästä. Hevoseni kaviot
-kalkattelivat paljaita puunrunkoja, se hörösteli ja kuunteli metsän
-kumeaa kohinaa ja kiirehti itsestään kulkuaan metsävahdin asunnolle.
-
-Kuului koiran haukuntaa. Metsän aukeamasta tuli näkyviin savimaja.
-Sininen savupilvi kiemurteli lehväholvia kohti. Kaltot seinät
-pörröisine olkikattoineen nojasivat punertaviin puunrunkoihin; maja
-näytti olevan maahan vaipumaisillaan ja korkealla sen yläpuolella
-huojuivat upeat, solakat honkapuut. Keskellä aukeamaa seisoi tiheä
-ryhmä nuoria tammipuita.
-
-Majassa asustivat metsästystoverini, metsänvartijat Sachar ja Maksim.
-Nähtävästi kumpikaan ei nyt ollut kotosalla, koskei ison lammaskoiran
-haukunta ketään ulos kutsunut. Vanha, paljaspäinen, harmaaviiksinen
-iso-isä vain istui muutamalla multapenkereellä niinikenkää tekemässä.
-Harmaat viiksensä ylettyivät melkein vyötäisille ja silmät tuijottivat
-surullisina eteensä, kuin etsisi hän mielestään jotain unohdettua.
-
-"Hyvää iltaa, iso-isä! Onko ketään kotisalla?"
-
-"Eipä, eipä ole", vanhus pui päätään. "Ei Sachar eikä Maksimkaan ole
-kotona, ja Motrjakin on metsään mennyt lehmää hakemaan... lehmä karkasi
-tiehensä... kunhan karhut eivät olisi sitä syöneet?... Niin se on asian
-laita; siellä ei ole ketään!"
-
-"Ei haittaa. Istun tähän luoksesi odottamaan."
-
-"Odota niitä, niin, odota!" nyökkäsi iso-isä katsoen minuun heikoilla,
-sameilla silmillään kun hevoseni tammenoksaan sidoin. Huonosti on
-vanhan iso-isän laita: silmät ovat heikot ja kädet vapisevat.
-
-"Kukas sinä oikein oletkaan?" hän kysäsi istuutuessani viereensä
-multapenkereelle.
-
-Joka kerran käydessäni hän teki saman kysymyksen.
-
-"Älähän, nyt sen tiedän, tiedän", vanhus sanoi uudestaan työhönsä
-ryhtyen. "Vanha pää on kuin seula, siinä ei pysy mitään. Jotka aikoja
-sitten ovat kuolleet, ne minä muistan, hyvinpä muistankin. Mutta uudet
-ihmiset minä aina unhotan. Olen jo ikäloppu."
-
-"Kuinka kauan olet tässä metsässä asunut, iso-isä?"
-
-"Kauan, kauan! Asuin täällä jo, kun ranskalaiset keisarin maahan
-tulivat."
-
-"Siispä lienet elämäsi varrella paljon nähnyt. Kerroppas jotain!"
-
-Ihmeissään iso-isä minuun katsahti.
-
-"Mitäpä muuta olisin nähnyt kuin henkiorjia? Metsän olen nähnyt...
-metsä humisee päivin ja se humisee öisin, se humisee talvella ja se
-humisee kesällä... ja minä olen elämäni elänyt kuin puu metsässä
-huomaamatta että elinkään... Nyt on jo aika hautaan astua, ja kun
-joskus mietin olenko maailmassa elänyt tai en, niin en oikein sitä
-itsekkään tiedä... Niinpä niin! Ehkäpä en liene ensinkään
-elänytkään..."
-
-Musta pilvenreuna tuli näkyviin taajan metsän takaa; honkain oksat
-aukeaman reunassa hetkuivat tuulessa ja metsä huminoi syvimpiä,
-täyteläisimpiä sointujaan.
-
-Iso-isä kohotti päätään ja kuunteli.
-
-"Myrsky on tulossa!" virkkoi hetken perästä. "Minä tiedän sen. Oi, oi!
-kuinka myrsky ensi yönä ulvoo, se katkoo honkia, se heittää ne
-juurineen kumoon... Metsän isäntä se taas alkaa leikkiään", hän
-hiljemmin jatkoi.
-
-"Mistäs sen tiedät, iso-isä?"
-
-"Minä tiedän sen. Minä kun sen puiden puheesta hyvin ymmärrän... Puukin
-pelkää, näetsen... Se kirottu haapapuu se pieksää kieltään yhtenään,
-vaikkei tuulekkaan niin se vapisee. Honka tuolla metsässä humisee
-leikkisästi hyvällä säällä; mutta kun myrsky on tulossa, silloin se
-puhaltelee ja puhkuu... Vaikka näenkin huonosti, niin on kuuloni
-tarkka... tammi humisee, aukeamankin tammet liikkuvat ja... se tietää
-myrskyä."
-
-Ja todella liikkuivatkin aukeaman mataloiden, metsän korkean seinän
-suojaamien tammien vankat oksat, niiden kumean huminan erotti selvästi
-hongan äänestä.
-
-"No, kuuletko nyt?" sanoi vanhus lapsellisen viekkaalla hymyllä. "Minä
-sen tunnen: kun tammet noin liikkuvat, silloin on haltija yöllä
-liikkeellä ja katkasee... ei toki, eihän se mitään riko! Tammi on
-tanakkaa puuta, se on haltijallekkin liian voimakas... Niin se on!"
-
-"Mikä haltija, iso-isä? Sanoithan itse, että myrsky katkasee."
-
-Vanhus nyökkäsi salaperäisesti.
-
-"Minä sen tiedän... Sanotaan nykyään löytyvän ihmisiä, jotka eivät
-mitään usko. Niin se on! Mutta minä olen nähnyt hänet, niinkuin sinut
-nyt näen ja paremminkin, silmäni kun nyt ovat vanhat, mutta silloin
-olivat nuoret. Oi, oi, kuinka tarkkanäköinen nuorena olinkin"...
-
-"Kerroppas, iso-isä, kuinka hänet silloin näkemään satuit?"
-
-"Oli juuri niinkuin nytkin:, honka puhkui metsässä... vuoroin soi ja
-vuoroin puhkui: o--sch--cho--o!... s--ch--o--o! Ja sitten se hiljeni...
-Taas ja taas se sitä virttään lauloi, yhä useammin uudisteli ja yhä
-valittavammin. Haltija kun sinä yönä kaataisi monta. Sitten alkoi tammi
-puhua -- illan oloon se kiihtyi mutta yöllä siitä vasta meteli nousi!
-Silloin haltija juoksentelee metsässä, nauraa ja itkee, pyörii ja
-tanssii ja karkaa yhä tammien kimppuun, sen kun tekisi mieli niitä
-kaataa... Kerran sitten, se oli näet syksyllä, katsoin ikkunasta, se ei
-ollut sille mieleen: syöksähti ikkunaan ja -- räiskis! särki sen
-säpäleiksi honganoksalla; melkein se minulta kaikki kasvot repi --
-periköön sen perkele! Mutta enhän minä mikään narri ole -- juoksin
-tieheni ikkunasta. Niin vihainen se voi olla."
-
-"Mutta minkä näköinen se on?"
-
-"Minkä näköinenkö? Aivan kuin vanha paju nevassa. Aivan semmoinen!...
-Tukka kuin kuiva misteli puissa... onhan sillä partakin... nenä kuin
-tuores oksa ja suu kuin sammaltanut... hyi, kuinka kamala! Varjelkoon
-Jumala jokaista kristittyä ihmistä hänen näköisekseen tulemasta. Totta
-Jumalan! Toiste näin hänet suolla tuossa lähellä. Jos tahdot nähdä
-hänet, niin tule talvella tänne. Silloin hänet usein näkee. Nouse
-vuorelle tuolla ja kiipee korkeimman puun latvaan. Valkeana patsaana se
-silloin metsän yli kulkee, pyörii ja laskeutuu vuorelta laaksoon...
-siellä se juoksee, juoksee ja hupenee äkkiä metsään. Ja missä kulkee,
-sinne se jälkeensä valkoiset lumijäljet jättää... Ellet vanhaa miestä
-usko, niin tule kerran omin silmin näkemään."
-
-Vanhus oli päässyt puheen alkuun. Metsän vilkas, levoton haastelo ja
-lähestyvä ukkosilma näyttivät vanhaa vertaan kuohuttavan. Iso-isä
-nyökkäsi, hymyili ja vilkutti himmeillä silmillään.
-
-Mutta äkisti pimensi varjo korkean, kurttuisen otsan. Työkkäsi minua
-kyynäspäällä ja sanoi salaperäisen näköisenä:
-
-"Kuulehan! Metsänhaltija on totisesti kamala olento. Kristityn ihmisen
-ei sovi mokomaa ilkeää rumennusta nähdä... mutta, totta puhuen, pahaa
-se ei kellekkään tee... Leikkiään se ihmisellekkin tekee, mutta pahoja
-kujeita sillä ei ole. Sitä ei ole koskaan kuultu."
-
-"Mutta sanoithan iso-isä, että se yritti sinua oksalla kasvoihin
-lyömään?"
-
-"Yrittihän se kyllä. Se näet suuttui kun ikkunasta häntä katsoin. Mutta
-ellei nenäänsä hänen asioihinsa pistä, niin ei se kellekkään mitään
-pahaa tee. Semmoinen se on, se metsäihminen! Mutta kyllähän ihmiset
-ovat metsässä kauheampia töitä tehneet... kautta Jumalan!"
-
-Iso-isän pää vaipui rinnalle ja hän vaikeni hetken aikaa. Kun sitten
-minuun katsahti välähti hämärässä katseessa elpynyt muisto.
-
-"Minäpä kerron sinulle tämän metsän salaisuuden... Tässä se tapahtui,
-juuri tällä paikalla... mutta siitä on kauan, kovin kauvan. Muistan
-sen... kuin unessa... ja kun metsä kovasti humisee, niin koko tapaus
-muistossani elpyy. Tahdotko, niin kerron... hä?"
-
-"Kerro, kerro, iso-isä!"
-
-"No, niin kuule!"
-
-
-
-
-II.
-
-
-Isäni ja äitini ovat aikoja kuolleet: olin vain pieni poikanen,
-kun ne minut yksin maailmaan jättivät. Se oli minun kohtaloni.
-Kunnallishallitus mietti, että mikähän nyt sen pienen henkiorjan kanssa
-neuvoksi, ja sitä Pankin ajatteli. Ja metsänvartija Roman sattui juuri
-silloin metsästä kylälle tulemaan ja sanoi: 'Antakaas poika minulle
-metsänvartijamajaani, minä elätän sen. Pojasta on hupaisuutta
-yksinäisyydessäni... ja saahan hän ruokansa.' Niin hän puheli ja
-kuntahallitus vastasi: 'ota hänet!' Hän otti minut mukaansa. Ja siitä
-pitäen olen metsässä ollut. Täällä Roman minut kasvatti. Se oli
-hirveä ihminen! Jumala varjele!... Isokasvuinen, mustasilmäinen,
-mustatukkainen ja silmissä synkkä katse, hän kun kaiken elämänsä oli
-metsässä ypö-yksin elänyt. Karhu oli hänelle kuin veli, sanoivat
-ihmiset ja susi kuin serkku. Tunsi jokaisen eläimen eikä pelännyt
-niitä. Mutta ihmisten parista hän vetäytyi pois, ei heihin edes
-katsonutkaan... semmoinen ihminen hän oli. Kautta Jumalan, se on totta!
-Kun hän joskus minuun katsoi, tuntui vallan kuin olisi kissa hännällään
-selkäpiitäni hivellyt... Mutta hyvä ihminen hän kumminkin oli ja
-hyvästi hän minua elätti. Tattaripuuroon pantiin aina rasvaa ja milloin
-Roman sorsan ampui, niin oli sorsanpaistiakin. Mikä on totta, se totena
-pysyy!
-
-Näin elelimme kahden. Milloin Roman metsään meni, salpasi hän minut
-majaan, etteivät pedot kimppuuni pääsisi. Myöhemmin annettiin hänelle
-Oksana niminen vaimokin.
-
-Pan se sen vaimon hänelle antoi. Käsketti luokseen ja haastoi: "Kuules,
-Roman, sinun pitää naida!"
-
-Ensin vastasi Roman:
-
-"Mitä, hornassa, minä vaimolla? Mitä minä metsässä vaimolla, kun
-minulla siellä ennestään jo orjakin on. En tahdo naimisiin!"
-
-Hän näet ei ollut tottunut tyttöin seuraan. Siinä se oli asia. Mutta
-Pan oli viekas. Kun tuota Pania ajattelen, niin minusta tuntuu ettei
-semmoisia Pania enää ole: ne ovat sukupuuttoon kuolleet. Otetaanpa
-sinut esimerkiksi. Sinunhan pitäisi Panin sukulaisia olla... Ehkäpä
-oletkin, mutta ei sinussa mitään semmoista mahtavuutta ole... sitä
-oikeaa... olet vain tavallinen orja etkä muu mikään.
-
-Mutta se toinen, se oli oikea... niitä muinaisia... Minä sanon sinulle,
-että maailmassa tapahtuu semmoisia asioita, että sadat ihmiset yhtä
-ainoaa ihmistä pelkäävät... Katsohan esimerkiksi haukkaa ja
-kukonpoikaa: molemmat ne ovat munasta tulleet, mutta haukka pyrkii jo
-alun pitäen ilmaan nousemaan ja kananpojat ja kukot piipertävät maassa.
-Haukka on Pan, ja kukonpoika -- on yksinkertainen talonpoikaisnainen!
-
-Olin pieni poikanen, mutta muistan sen kumminkin aivan selvästi: noin
-kolmisenkymmentä talonpoikaa oli hirsiä metsästä vetämässä. Pan tulla
-karauttaa ratsunsa selässä ja punoo viiksiään. Hevonen tanssii alla ja
-mies vilkuilee ympärilleen. Oi, oi! Kun talonpojat Panin huomaavat,
-ajetaan hevoset syvään kinokseen ja lakit, päästä kiskaistaan. Oli
-sitten vastusta saada hirret tielle takaisin, mutta Pan nelisti
-tiehensä -- hän oli yksin ja tie oli hänelle liian kaita! Kun Pan
-otsaansa rypistää, ollaan peloissaan -- kun hän nauraa, iloitaan -- ja
-kun on vakavana, murehditaan. Olisinpa tahtonut nähdä sen, joka olisi
-uskaltanut vastustella.
-
-No niin: Roman oli kasvanut metsässä, eikä ymmärtänyt käyttäytyä, mutta
-Pan antoikin sen hänelle siitä syystä anteeksi.
-
-"Minä tahdon että naimisiin menet", puhuu Pan, "miksi? Sen pidän
-tietonani. Ota Oksana vaimoksesi."
-
-"En tahdo", vastaa Roman, "en minä Oksanaa tarvitse!... Ottakoon hänet
-hiisi, mutta minä en ota!" -- puheli Roman.
-
-Pan tuotti pampun. Roman pantiin pitkälleen ja Pan kysyi kerran vielä:
-
-"Tahdotko naimisiin, Roman?"
-
-"En, en tahdo!"
-
-"Antakaa hänelle siis housuun, niin paljon kuin sopii!" käskee Pan.
-
-Hän saikin aika selkäsaunan. Roman oli vankka mies, mutta kyllänsä hän
-siitä kumminkin sai.
-
-"Heretkää", hän sanoi, "jo nyt riittää! Periköön hänet piru, ennenkuin
-moista tuskaa naisen takia kärsinen. Antakaa tänne minä nain hänet!"
-
-Panin kartanossa eleli muuan Schwidzky niminen ratsupalvelija. Tämä
-tuli juuri saapuville kun Romanissa koetettiin naimahalua herättää.
-Kuultuaan miksi Romania pieksettiin heittäytyi hän Panin jalkoihin ja
-suuteli niitä. "Älä toki, armollinen Pan, ihmistä tapa, ennemminhän
-minä Oksanan nain... en sanallakaan vastusta."
-
-Hän tahtoi naida hänet. Moinen ihminen se oli. Totta jumaliste!
-
-Romankin jo ilostui.
-
-Nousi seisalleen, sitoi kiinni housunsa ja sanoi:
-
-"Hyvä. Mutta, ihminen, mikset ennemmin tullut? Ja sinä sitten, Pan --
-miksei mies tiedustele kuka hyvällä naimisiin menisi, ottaa ja
-pieksättää tuota pikaa vain! Onko se kristillisesti tehty? Hyi!"
-
-Roman se näet ei Paniakaan pelännyt. Ja pahalla päällä ollessaan ei
-Pankaan häntä liioin lähennellä tohtinut. Mutta Pan oli viekas, hänellä
-oli muu mielessä. Uudestaan Romanin nurmelle pitkälleen panetti.
-
-"Mokomaa lampaanpäätä", sanoi, "minähän onneasi tahdon, ja sinä vaan
-nenääsi kurpistat. Nythän sinä elät kuin karhu pesässään; luoksesi ei
-tee mieli poiketa... lyökää sitä hölmöä kunnes huutaa kylliksi
-saaneensa! Mene sinä helvettiin, Opanas. Sinua ei ole kestiin kutsuttu,
-älä siis siihen tunkeu, muutoin... Etkö näe kuinka Romania kestitetään?
-Sinullekkin voisi samoin käydä!"
-
-Nyt vasta Roman julmistui. Kelpo lailla häntä lyötiin. Sen aikuiset
-ihmiset osasivat pampulla miehen selästä nahan nylkeä. Mutta Roman se
-vain makasi rauhallisena eikä huutanut kylliksi saaneensa. Pitkään
-kärsi, mutta lopulta sylkäsi ja sanoi:
-
-"Ei ole kristillistä naisen tautta näin ruoskia minua -- ja vielä
-lukematta. Heretkää! Kuivettukoot kätenne, saakelin roistot! En minä
-mikään parkittava nahka ole, että minua niin lyödä tarvitsee. Kun en
-vähemmällä päässe -- niin menemmehän sitten naimisiin!"
-
-Pan nauroi.
-
-"Niin oikein! Ellet nyt häissäsi saatakkaan istua, niin saat sitä
-enemmän tanssia."
-
-Pan oli iloinen, jumaliste, kuinka iloinen olikin! Mutta myöhemmin
-hänen kävi huonosti -- Jumala jokaista kristittyä moisesta suojelkoon!
-Semmoista en kellekkään soisi. Ei juutalaisellekkaan pidä sitä
-toivotella, mielestäni...
-
-Roman meni siis naimisiin ja vei nuoren vaimonsa metsänvartijamajaan.
-Aluksi se häntä lakkaamatta sätti ja soimasi saamastaan löylytyksestä.
-
-"Et sinä ole sen arvoinen, jotta ihmistä sinun tauttasi kiusattiin",
-sanoi.
-
-Aina metsästä tultuaan se heti vaimon ulos ajoi. "Mene tiehesi! Ei
-täällä naisia tarvita! En voi kärsiä naista huoneessa nukkumassa. Ilma
-pilautuu siitä." Mutta ajan oloon hän Oksanaan tottui. Oksana puhdisti
-ja valkasi tuvan, järjesteli puhdistetut astiat ja huonekalut; kaikki
-tuvassa kiilsi, jotta sitä oli ilo katsella. Eikä Roman ainoastaan
-Oksanaa kärsinyt, vaan alkoipa häntä rakastaakkin; jumaliste, en minä
-valehtele! Niin Romanin kävi. Kun naiseensa mieltyi, sanoi aina:
-
-"Kiitos Panille! Hän se minulle parempaa opetti. Olinpa typerä mies,
-kun semmoisen selkäsaunan otin! Nyt näen, ettei se niinkään tuhmaa ole;
-onpa se tottaansa hauskaakin!"
-
-Kuinka paljon lienee aikaa kulunut, kun Oksana eräänä päivänä valittaen
-rupesi penkille maata. Illalla hän sairastui ja kun aamulla heräsin
-kuulin hienon äänen vikisevän. Ahaa, ajattelin itsekseni -- varmaan
-tänne on lapsi syntynyt -- -- ja niin olikin.
-
-Mutta se ei pitkään tässä maailmassa elänyt, aamusta iltaan vain.
-Illalla se ei enää vikissyt. Oksana itki, mutta Roman sanoi:
-
-"Siis meillä ei enää lasta olekkaan, ja kun ei lasta ole, niin ei ole
-tarvis pappiakaan hakea. Haudataan se hongan juurelle."
-
-Ja niin hän teki. Kaivoi pienen haudan ja peitti lapsen siihen. Katsos
-tuolla tuota salaman polttamaa puunrunkoa... se on sama puu, jonka alle
-lapsi haudattiin. Kuules, kun kerron: heti auringon laskettua ja
-iltatähden metsään vilkuttaissa, lentelee täällä lintunen ja huutelee,
-huutelee niin surkeasti! -- Se on lapsen kastamaton sielu, joka ristin
-merkkiä pyytää. Sanotaan että joku oppinut ihminen, joka on kirjoja
-lukenut, osaisi sille ristin merkin antaa, jottei sitten enää
-lenteleisi... mutta me täällä metsässä emme mitään tiedä. Se lentelee
-ja rukoilee, emmekä me voi muuta kuin sanoa: sielu parka! emme sinulle
-mitään taida. Sitten se itkee, lentää tiehensä, tulee takaisin... oi,
-kun sitä sieluraukkaa on sääli!
-
-Kun Oksana parani, meni hän aina haudalle istumaan ja itki niin
-kovasti, että kuului ympäriinsä metsään. Niin suri Oksana lastaan.
-Mutta Roman sääli Oksanaa eikä lasta. Metsästä tultuaan meni aina
-haudalle Oksanan luo seisomaan ja sanoi:
-
-"Herkeä jo, typerä vaimo! Mitä sinä itket? Kuolleen lapsen sijaan tulee
-kenties toinen ja parempi. Niin, kukapa ties ei tämä ollutkaan minun
-lapseni, mutta se toinen, se on minun omani."
-
-Oksana ei mielellään semmoista puhetta kuunnellut. Herkesi itkemästä ja
-alkoi pahoilla sanoilla sättiä. Mutta ei Romankaan suuttunut.
-
-"Miksi minua sätit?" kysyi. "Enhän ole mitään muuta sanonut, kun etten
-tiedä. Enkähän minä tiedäkkään, kun et sitä ennen ollut minun etkä
-metsässä asunut, vaan ihmisten keskessä. Kuinkapa sen tietäisinkään?
-Nyt elät metsässä ja se on hyvä. Kun vanhaa Feodossiaa kylästä hain,
-niin sanoi: 'Kuinka sinulla, Roman, nyt jo lapsi on?' Sanoin hänelle:
-'Mistäpä minä tiedän onko se pian tai ei?'... Herkeähän sinä itkemästä,
-muutoin suutun ja saattaa sattua että sinua lyömään yllyn."
-
-Oksana torui torumistaan ja sitten herkesi, lyödä läimäyttipä Romania
-selkäänkin! Mutta kun Roman suuttui niin Oksana vaikeni... pelkäsi,
-alkoi hyväillä ja syleillä, suudella ja silmiin katsoa... se Romania
-tyynnytti. Sillä katsos, sinä et sitä tienne, mutta minä, vanha mies.
-vaikken koskaan olekkaan naimisissa ollut niin olen monta ja
-monenlaista elämässäni nähnyt: nuori nainen suutelee niin suloisesti,
-jotta se äkäisimmänkin miehen kesyttää. Oi, oi!... minä tunnen naiset.
-Ja Oksana oli liukas olento... moista ei nyt enää näekkään. Minä sanon
-sinulle, etteivät naisetkaan nyt enää ole semmoisin kuin ennen! Eräänä
-päivänä kajahti äkkiä torvi metsässä: trataa, tara-tara-ta-ta-taa!...
-Iloisesti metsänkaiku vastaeli. Olin siihen aikaan pieni poikanen, enkä
-ymmärtänyt mitä se tiesi. Näin lintuin pesästään lehahtavan, huutavan
-ja siivillään räpättävän; muuan jänis vilisti ohi minkä käpälistä pääsi
-korvat selkää myöten kumussa. Luulin että outo eläin se niin kauniisti
-huutaa. Mutta se ei ollutkaan eläin, se oli Pan, joka tuli ratsastaen
-metsän läpi torvella toitottaen. Jälestä toivat ratsaspalvelijat
-kahlekoiria. Kaunein kaikista palvelijoista oli Opanas Schwidzky
-sinisessä takissaan. Hän ratsasti Panin takana. Päässään oli kullalla
-kirjailtu lakki, hevonen tanssi allaan, pyssynsä kiilsi ja pandora
-riippui hihnassa vasemmalla olallaan. Pan rakasti Opanasta, se kun
-osasi pandoraa kauniisti soittaa ja sen lisäksi vielä laulaa. Kyllä se
-Opanas oli kaunis, voi kuinka kaunis olikin! Kauneuden suhteen Pan ei
-Opanakselle vertoja vetänyt: hän kun oli kaljupäinen ja punanenäinen
-eivätkä silmätkään, milloin niissä ystävällinenkin katse oli, olleet
-Opanaksen silmäin verrat. Kun Opanas minuun katsoi, täytyi minun
-hymyillä vaikken tyttökään ollut. Vanhempainsa sanottiin polveutuvan
-eräästä saporalaisesta kasakkaperheestä ja asuneen viljelysmaiksi
-peratuissa metsissä. Se oli liukasta, kaunista, sukkelaa kansaa.
-
-Ajatteles: hevosen selässä vainioita viiletellä on ihan toista kuin
-kirveellä puita kaataa...
-
-Juoksin majasta ulos ja näin Panin siinä hevostaan pidättävän ja
-ratsaspalvelijat. Romankin tuli ulos ja piti Panille jalustinta. Pan
-laskeutui maahan. Roman kumarsi syvään.
-
-"Kuinkas käy?" kysyy Pan.
-
-"Kiitos kysymästä", Roman vastasi. "Olen terve, mikäs minun olisi?
-Entäs te?"
-
-Katsos, Roman ei ymmärtänyt Panille vastata. Koko seura räjähti
-nauramaan, Pan kanssa.
-
-"Jumalan kiitos, että terve olet", Pan sanoi, "mutta missä vaimosi on?"
-
-"Missä vaimoni olisi? Vaimoni on tietysti kotona."
-
-"No, mennäänpä mekin huoneelle", sanoi Pan, "levittäkää te sillä aikaa
-nurmelle matto, vastanaineille onnea toivottaaksemme ensi kerran
-talossa vieraillessa."
-
-Siitä menivät huoneelle; Opanas ja Roman tulivat jälestä paljain päin
-ja Bogdan, Panin uskollinen ja vanhin ratsaspalvelija. Semmoisia
-palvelioitakaan ei enää maailmassa tapaa. Vanha hän oli ja ankara
-hevosille, mutta Panin edessä kuin koira. Bogdanilla ei koko laajassa
-maailmassa ollut ketään muita kuin Pan. Sanottiin, että kun Bogdanin
-isä ja äiti kuolivat, oli tämä vanhalta Fanilta pyytänyt
-talonpoikaisnaisen kanssa naimisiin mennäkseen. Mutta vanha Pan ei
-antanut. Asetti hänet pienen poikansa hoitajaksi ja sanoi: "Tämä on
-isäsi ja äitisi ja vaimosi." Siinä sitten Bogdan pikku Panitschan hoiti
-ja holhoi, opetti ratsastamaan ja ampumaan. Pikku Panitschan suureksi
-kasvettua ja talouden perustettua, seurasi Bogdan häntä yhä kuin koira.
-Oi, minä tahdon sanoa totuuden, monet kirosivat Bogdania. Monta
-kyyneltä on hänen sielulleen pudonnut sen samasen Panin takia. Panin
-tarvitsi vain sanoa yksi ainoa sana, niin Bogdan olisi vaikka oman
-isänsä palasiksi repinyt.
-
-Pienenä poikana juoksin toisten jälessä huoneeseen: olinhan tietysti
-utelias. Mihin ikään Pan kääntyi, olin minä aina takana.
-
-Pan seisoi keskellä lattiaa, väänteli viiksiään ja nauroi; Roman seisoi
-edessä, nosteli jalkojaan ja hypisteli lakkia käsissään; Opanas parka
-seisoi olallaan seinään nojaten, seisoi siinä kuin nuori tammipuu
-myrskyssä, synkkänä ja surullisena.
-
-Vanha Bogdan vain ripusti takkinsa naulaan, istuutui penkille nurkkaan
-ja odotti isäntänsä käskyjä. --
-
-Nyt kaikki kolme Oksanaan kääntyivät. Tämä seisoi uunin kolkassa katse
-maahan luotuna ja kasvot punaset kuin unikko ohrapellolla. Kai hän
-aavisti että hänen tauttaan pahaa tapahtuisi. Sanon sinulle yhden
-asian: kun kolme miestä luovat silmänsä yhteen naiseen, niin siitä ei
-hyvää synny. Siitä tulee tukkanuotta tai jotain vieläkin pahempaa. Olen
-sen omin silmin nähnyt.
-
-"No, Roman", nauraa Pan, "olenko sinulle hyvän vaimon hankkinut?"
-
-"Vaimo kun vaimo", vastaa Roman, "mukiin se menee."
-
-Opanas kohotteli olkapäitään, vilkasi Oksanaan ja sanoi itsekseen:
-
-"Niinpä vaimo! Jospa se vain ei olisi mokoman tolvanan käsiin
-sattunut!"
-
-Roman kuuli tuon ja kääntyi Opanakseen: "Sanokaas minulle, Opanas,
-miksi minua tolvanana pidätte?"
-
-"Siksi", Opanas vastaa, "kun et osaa vaimoasi varjella."
-
-Niin Opanas puhui. Pan polki jalkaa, Bogdan pui päätään; Roman arveli
-tuokion, kohotti sitten päänsä ja katsoi Pania kasvoihin.
-
-"Miksi häntä varjelisin?" hän vastasi Paniin katsoen. "Täällä
-metsässähän ei ole muuta kuin eläimiä -- armollinen Pan vain tänne
-jonkun kerran hairahtuu tulemaan. Keneltä häntä sitten varjelisin? Pidä
-sinä, mokoma kasakka vain varasi ettet minua härnää, saattaisi muutoin
-sattua että tukkaasi tartun."
-
-Siitä olisi pian aikaan käyty käsikahakkaan, ellei Pan olisi väliin
-astunut: poikasi jalkaa ja heti toiset vaikenivat.
-
-"Hiljaa, saatanan sikiöt! Emme ole tänne tappelemaan tulleet.
-Toivotetaan nuorelle pariskunnalle onnea ja illalla mennään suolle
-metsästämään. Hei, nyt lähdetään!"
-
-Pan kääntyi ja läksi majasta. Ratsaspalvelijat olivat puiden alle
-eineen valmistaneet. Bogdan seurasi Pania, mutta Opanas pidätti Romania
-eteisessä.
-
-"Älä ole vihainen, veljeni", kasakka sanoi. "Kuules mitä sanon. Näitkö
-kuinka Panin jalkoihin heittäydyin ja hänen saappaitaan suutelin
-Oksanan saadakseni? No, Jumala kanssasi mies... teidät on pappi
-yhdistänyt... se lienee kohtaloni ollut! Mutta sydämeni ei salli, että
-paha vihollinen taas teidät yllättää. Haa, haa! Kukaan ei tiedä, mitä
-minulla on sydämellä... Ennemmin pyssyni lähettää heidät kylmään
-hautaan."
-
-Ihmeissään Roman kasakkaa katseli.
-
-"Sanos, kasakka, etkö ole järjiltäsi?"
-
-En kuullut, mitä Opanas sen jälkeen eteisessä hiljaa Romanille puhui,
-näin vain Romanin Opanasta olalle lyövän.
-
-"Opanas, Opanas! Kuinka ilkeitä, petollisia ihmisiä maailmassa on! Ja
-minä elelin täällä metsässä mitään tietämättä. Pan, Pan! Olet syössyt
-itsesi onnettomuuteen."
-
-"No, mene nyt", Opanas sanoi. "Mutta varo ettet varsinkaan Bogdanille
-itseäsi ilmaise. Sinä olet yksinkertainen ihminen, mutta hän on viekas
-koira. Varo Panin viinaa liiaksi juomasta. -- Ja kun hän sinut
-ratsaspalvelijain kanssa suolle laittaa, ja itse tänne jää, niin vie ne
-sen vanhan tammen luo, näytä pitempi tie, sano itse tulevasi oikotietä
-metsän läpi ja palaa heti tänne takaisin."
-
-"Hyvä", Roman vastaa, "menen metsästämään, mutta pyssyyni en pane
-linnun haulia vaan karhun kuulan."
-
-Menivät sitten ulos. Pan istui jo matolla, käski antaa pullon, kaateli
-laseihin viinaa ja tarjosi Romanille. Panin lasi ja pullo olivat
-ihanat, mutta paloviina sitäkin ihanampaa, sitä kun lasin joi --
-ilostui sydän; kun toisen joi -- alkoi sydän rinnassa sykkiä; mutta kun
-siihen tottumaton kolmannen joi niin makasi jo penkin alla, ellei vaimo
-penkille kohentanut.
-
-Panilla oli viekkaus mielessä. Tahtoi Romanin viinalla humalluttaa;
-mutta semmoista viinaa ei löytynyt, joka olisi Romanin humalluttanut.
-Otti lasin Panin kädestä ja joi; joi toisen ja kolmannenkin -- silmät
-paloivat päässä kuin sudella ja väänteli viiksiään. Sekös Pania
-suututti.
-
-"Katsokaas, kuinka tuo peeveli paloviinaa juo eikä silmääkään räpäytä.
-Toinen jo aikaa itkisi; mutta hän, katsokaas hyvät ihmiset -- hän vain
-nauraa!"
-
-Ilkeä Pan tiesi vallan hyvin, että kun viinaa juotua itkettää, silloin
-pää pian pöydälle vaipuu. Mutta tällä kertaa hän ei ollut oikeaan
-osannut.
-
-"Miksipä minä itkisin!" Roman vastasi. "Sittenhän huonosti olisi!
-Ulvoisinko kuin akka, kun armollinen Pan tulee minulle onnea
-toivottamaan? Jumalan kiitos! Ei minulla vielä ole itkemisen syytä.
-Itkekööt toki ennemmin viholliseni!"
-
-"Olet siis tyytyväinen?" Pan kysyy.
-
-"Miksikäs tyytymätön olisin?"
-
-"Tiedätkös, että pamppu oli puhemiehenäsi?"
-
-"Kuinka en sitä muistaisi? Siksipä sanonkin, että olin oikea pöllöpää,
-en tiennyt mikä on karvasta mikä suloista. Pamppu maistaa karvaalle,
-mutta pidin sen naista parempana. Armollista Pania minun on
-kiittäminen, kun opetti minun pöllöpään hunajaa syömään."
-
-"Hyvä, hyvä", Pan sanoo, "no niin, mutta teeppäs sinäkin nyt minulle
-palvelus: mene ratsaspalvelijain kanssa murtoon minulle lintuja
-ampumaan. Tuokaa minulle muuan metsokin."
-
-"Miksi Pan meidät murtoon lähettää?" Roman kysyy.
-
-"Juodaan vielä ja Opanas laulaa meille ja sitten -- Jumalan haltuun!"
-
-Roman katsahti taivasta ja virkahti Panille:
-
-"Se tuskin käy päinsä; on jo myöhäkin, murto on laaja ja tuuli ulvoo
-metsässä, se tietää myrskyä yöksi. Kuinkas nyt niin valppaan linnun
-ammutuksi saisi?"
-
-Pan oli jo humalassa ja kovin ärtyinen. Kuullessaan miesten keskenään
-kuiskaavan, että Roman oli oikeassa ja että kohta myrsky puhkeaisi --
-hän suuttui. Löi lasin pöytään ja vyörytti silmiään, silloin kaikki
-vaikenivat, Opanas yksin ei pelännyt. Panin käskystä hän astui esiin
-pandoran säestyksellä laulamaan. Viritteli soittoaan, vilkasi Paniin ja
-sanoi:
-
-"Malta mielesi, armollinen Pan! Milloin sitä lienee kuultu, että miehet
-yöksi myrskyllä mustaan metsään metsästämään laitetaan?"
-
-Olipa se aika uskalikko! Ne toiset olivat tietysti henkiorjia ja
-pelkäsivät, mutta hän oli vapaa mies, kasakkain sukua. Pienenä poikana
-oli pandoraa soittava kasakka hänet Ukrainesta tuonut. Umanin kaupunki
-oli näet kapinaan noussut. Vanhalta kasakalta puhaistiin silmät,
-leikattiin korvat ja lähetettiin niin maailmaa kiertämään.
-
-Hän käveli kaupungit ja kylät ja tuli kulettajansa Opanaksen kanssa
-meidänkin seuduille. Vanha Pan rakasti kaunista laulua ja otti hänet
-luokseen. Vanhus kuoli, ja Opanas kasvoi hovissa. Nuori Pankin häntä
-rakasti ja antoi hänelle monasti anteeksi sanoja, joista toinen olisi
-nahkansa menettänyt.
-
-Niin nytkin. Aluksi Pan suuttui, luultiin hänen Opanasta lyövän, mutta
-sanoikin vain:
-
-"Oi Opanas, Opanas, sinä olet viisas veitikka, mutta et kumminkaan
-tiedä, ettei pidä nenää oven väliin pistää, jottei litistyisi."
-
-Semmoisen arvoituksen kasakalle antoi! Mutta tämäpä heti sen arvasi ja
-vastasi laululla. Oi, jospa Pan olisi laulun ymmärtänyt, niin ehkei
-vaimonsa olisi hänen tauttaan itkeä tarvinnut.
-
-"Kiitos neuvostasi, Pan", virkkoi Opanas, "sen edestä laulan sinulle
-laulun. Kuuntele!"
-
-Kosketteli pandoran kieliä, kohotti päänsä, katseli taivasta, jossa
-kotka ilmoja viilsi, ja tuuli mustia pilviä ajeli: hän kuunteli korkean
-hongiston huminaa. -- -- Ja kosketti taas kieliä.
-
-Et ole kuullut kuinka Opanas Schwidzky soitti, etkä ole moista koskaan
-kuuleva! Pandora on tosin yksinkertainen soittokone, mutta kuinka
-sydäntä liikuttavasti se oppineen ihmisen käsissä puhuu. Kun Opanas sen
-kieliä liikutteli, kuului siitä kuin pimeän metsän huminaa myrskyllä,
-kuin tuulen suhinaa aution aron heinikossa, kuin kuivien korsien
-kuisketta korkeilla kasakkahaudoilla.
-
-Moista soittoa et sinä koskaan kuulla saa. Sanotaan pandoran soittajain
-hävinneen, ettei niitä enää markkinoillakaan kuule. Minulla on vielä
-tuolla seinällä vanha pandora; Opanas opetti minun sitä soittamaan,
-mutta minulta sitä kukaan ei ole oppinut. Kun kuolen -- ja se
-tapahtunee piankin -- niin ehkei koko maailmassa enää kuulla pandoran
-soittoa. Niinpä niin!
-
-Ja Opanas lauloi vienolla äänellä. Äänensä ei ollut kova, mutta se oli
-surumielinen ja sydämeen tunkeva. Sen laulunsa se kasakka varmaan oli
-Panille tehnyt. En ole sitä muulloin milloinkaan kuullut ja kun sitten
-pyysin Opanaksen sitä laulamaan, niin se aina kieltäytyi.
-
-"Sitä, jolle laulu laulettiin, ei enää ole maailmassa", sanoi. Siinä
-laulussa sanoi kasakka Panille täyden totuuden, kaikki kuinka hänen oli
-käyvä. Pan itki, kyyneleitä riippui viiksissään, eikä hän kuitenkaan
-nähtävästi sanaakaan laulusta tajunnut.
-
-Olen laulun unohtanut, en paljoa siitä muista. Mutta siinä oli niin
-hirvittävä ja samalla surumielinen sointu.
-
-Tuntui kuin kaikuisi se laulu vielä korvissani ja kun näkisin ne
-ihmiset silmäini edessä: tuossa seisoo kasakka pandoransa kanssa, Pan
-istuu matolla alla päin itkien, miehet tunkeilevat ympärillä ja
-survivat toisiaan kyynäspäillä, vanha Bogdan pui päätään... ja metsä
-humisee aivan kuin nyt; pandora soi hiljaa ja surumielisesti ja kasakka
-laulaa kuinka Panna Pania itkee. -- -- --
-
-Mutta Pan ei laulua ymmärrä, pyyhkii silmänsä ja sanoo:
-
-"No, pane lähdöksi, Roman! Ylös hevosten selkään! Ja ratsasta sinäkin
-Opanas mukaan, olen kyliäni lauluistasi saanut! -- -- Laulu oli hyvä
--- -- mutta sitä, josta se kertoo, ei vain koskaan tapahdu"...
-
-Mutta kasakkaa oli laulu pehmittänyt ja katseensa oli surullinen.
-
-"Oi Pan, Pan", Opanas puhui, "meillä sanovat vanhat, että sadut puhuvat
-totta ja laulutkin. Mutta satujen totuus on kuin rauta, että kun se
-kauan kädestä käteen kulkee, niin se ruostuu. Mutta laulun totuus on
-kuin kulta, joka ei koskaan ruostu... niin vanhat sanovat!"
-
-Pan liikautti kärsimättömästi kättään.
-
-"Olkoon niin teidän maassa, mutta meillä ei ole niin. Mene Opanas,
-mene, en viitsi sinua enää kuunnella."
-
-Hetken seisoi kasakka äänetönnä, heittäytyi sitten Panin jalkoihin.
-
-"Pan, kuule minua! Nouse hevosesi selkään ja ratsasta takaisin Pannasi
-luo: sydämeni aavistaa pahaa."
-
-Mutta nyt suuttui Pan ja työnsi kasakan luotaan kuin koiran.
-
-"Mene tiehesi! Vanha akka sinä olet, etkä kasakka. Mene tiehesi,
-muutoin käy sinun huonosti. Ja te saakelit siellä! Mitä te
-seisoskelette? Enkö enään olekkaan isäntänne? Minä näytän teille, mitä
-esi-isänne eivät esi-isillenne ole näyttäneet!"
-
-Silloin Opanas nousi synkkänä kuin musta pilvi ja vaihtoi silmäyksen
-Romanin kanssa. Mutta tämä seisoi pyssyynsä nojaten, kuin ei olisi
-mitään tapahtunut.
-
-Opanas heitti pandoransa puuhun -- se särkyi kappaleiksi. Siitä nousi
-vain metsään hupeneva huokaus.
-
-"Opettakoon sitten piru toisessa maailmassa mokomia ihmisiä, jotka
-eivät järjellisestä neuvosta välitä! Sinä, Pan, et enää uskollista
-palvelijaa tarvinne!"
-
-Ennenkuin Pan vastaamaan ehti, hyppäsi Opanas satulaan ja ratsasti
-tiehensä, toiset ratsaspalvelijat jälestä.
-
-Roman heitti pyssyn olalle ja asteli myös tiehensä. Vahtituvan ohi
-kulkiessaan huusi Oksanalle: "Pane poika nukkumaan, nyt on jo aika, ja
-valmista Panille vuode."
-
-Pian kaikki metsään katosivat. Pan meni majaan. Hevosensa vaan seisoi
-yksin ulkona puuhun sidottuna. Hämärä alkoi maahan vuotaa, metsä humisi
-ja sadepisaroita putoili, aivan kuin nyt. Oksana pani minut
-heinävuoteelleni nukkumaan ja teki ylitseni ristin merkin... kuulin
-sitten Oksanan itkevän.
-
-Mitäpä minä, poika parka, ymmärsin siitä, mitä silloin ympärilläni
-tapahtui! Kääriydyin heiniin, kuuntelin tuulen laulua metsässä ja
-nukuin.
-
-Äkkiä havahduin ja kuulin jonkun tuvan ympäri kulkevan puulle, johon
-hevonen oli sidottu ja laskevan sen irti. Hevonen korskui ja löi
-kavioitaan maahan, juoksi sitten metsään ja pian kavioiden kalke
-kuuluvilta hälveni... ja taas tuli joku tietä ratsastaen, mutta tällä
-kertaa tupaa kohti. Aivan lähelle se tuli, hyppäsi hevosen selästä,
-juoksi ikkunaan ja huusi:
-
-"Pan, Pan! -- Oi, Pan! Lähde joutuun tiehesi. Kasakkakonnalla on pahaa
-mielessä. Hevosesikin on metsään ajanut!" Se oli Bogdanin ääni.
-
-Tuskin ehti vanhus loppuun puhua, kun joku häneen takaa päin tarttui.
-Pelästyin ja kuulin jotakin maahan kaatuvan...
-
-Pan avasi oven ja ryntäsi ulos pyssyineen... eteisessä tarttui Roman
-häntä kaulaan ja heitti maahan...
-
-Nyt huomasi Pan asiansa olevan huonosti ja rukoili!
-
-"Oi, Roman, laske irti! Näinkö hyvät työni palkitset?"
-
-Roman vastasi: "Kyllä hyvät työsi muistan, ne jotka minulle ja
-vaimolleni teit, ja nyt minä ne sinulle maksan."
-
-Pan: "Puolusta sinä minua, Opanas, uskollinen palvelijani! Olen sinua
-rakastanut kuin omaa poikaani!"
-
-Mutta Opanas vastaa:
-
-"Työnsit uskollisen palvelijasi luotasi kuin koiran. Rakastit minua
-kuin sauva selkää rakastaa ja nyt sinä rakastat kuin selkä sauvaa...
-pyysin ja rukoilin... sinä et minua kuullut."
-
-Sitten Pan Oksanaa pyysi:
-
-"Puhu puolestani, Oksana! Sinulla on hyvä sydän!"
-
-Oksana syöksyi ulos kämmentä lyöden.
-
-"Heittäydyin jalkoihisi, Pan, ja pyysin: armahda neitseellistä
-ihanuuttani... älä toisen vaimoa häväise... sinä et minua säälinyt ja
-nyt sinä minua rukoilet. Oi! kunniattomaksihan minut teit! Minä
-onneton!"
-
-"Laskekaa irti minut!" huutaa Pan. "Siperiaan pääsette minun tauttani
-nääntymään."
-
-"Älä meitä sure, Pan!" sanoo Opanas. "Roman joutuu murtoon ennenkuin
-ratsupalvelijas palaavat, sinun tauttasi minä olen yksin maailmassa,
-enkä päätäni paljon sure. Menen metsään, pyssy olallani ja kerään
-ketteriä miehiä luokseni sinne. Öisin kuljeksimme teillä ja kun kylään
-tulemme, menemme suorastaan Panin taloon!... Roman, tartu häneen!
-Kannetaan hänen armonsa sateeseen!"
-
-Pan huusi ja puolustautui; mutta Roman vain mutisi itsekseen ja Opanas
-nauroi ivallisesti. Menivät ulos. Olin kovasti pelästynyt ja riensin
-tupaan, suoraa päätä Oksanan luo. Hän istui penkillä, kasvot valkeina
-kuin lumi...
-
-Ja metsässä pauhasi myrsky; puut puhuivat eri äänillä, tuuli ulvoi ja
-ukkonen jyrähteli.
-
-Istuin Oksanan kera uunin penkillä. Äkkiä kuulin jonkun metsässä
-voihkivan, ja se ääni oli niin surkea, jotta sydäntäni vielä nytkin
-karvastelee sitä muistellessa, vaikka siitä on niin monta vuotta
-kulunut...
-
-"Oksana", sanoin, "kuka noin metsässä voihkii?"
-
-Hän otti minut syliinsä ja tuuditteli.
-
-"Nuku, poikaseni, nuku; ei se mitään ole... metsä se vain humisee
-niin..."
-
-Metsä humisikin, ja kuinka se humisi!
-
-Istuimme niin vielä yhdessä hetkisen, silloin kajahti metsässä pyssyn
-laukaus.
-
-"Oksana, kultaseni", kysyin, "kuka nyt metsässä ampuu?"
-
-Ja hän, raukka, minua yhä tuudittelee ja sanoo:
-
-"Hiljaa, hiljaa, poikaseni... se on hyvä Jumala -- se on ukkonen."
-
-Alkoi itkeä, painoi minut rintaansa ja lauloi nukuksiin.
-
-"Metsä humisee, metsä humisee, metsä humisee..."
-
-Ja minä makasin hänen sylissään ja nukuin...
-
-Kun seuraavana aamuna heräsin, paistoi päivä ja Oksana makasi
-vaatteissaan tuvassa. Muistin edellisen illan ja luulin uneksineeni.
-
-Mutta oi, ei se unta ollutkaan! Ei unta, kun täyttä totta! Juoksin ulos
-tuvasta metsään. Siellä visertelivät linnut ja kaste kiilsi lehdillä,
-Juoksin eteenpäin... pensaikossa makasivat Pan ja ratsupalvelijansa
-Bogdan rinnakkain ja rinnat verissä... Pan tyynenä ja kalpeana, harmaa
-Bogdan äreän näköisenä, juuri kuin eläissäänkin. -- -- --
-
-"No, kuinkas niiden toisten kävi?" kysyin nähdessäni vanhuksen
-äänetönnä päätään rinnalle taivuttavan.
-
-"Se kävi aivan niin, kuin Opanas oli sanonut. Kauan hän metsässä eleli,
-rosvoili tovereineen teillä ja kylissä. Kai hänelle se kohtalo jo
-syntymästä oli määrätty. Esi-isänsä olivat nummen roistoja ja hän oli
-maantierosvo. Usein hän luonamme kävi, tässä samassa tuvassa, useimmin
-kun Roman ei kotosalla ollut. Aina käydessään istui kotvasen, lauloi ja
-soitteli pandoraa. Ja milloin tovereineenkin tuli, aina Roman ja Oksana
-hänet vastaanottivat. Totta puhuakseni, niin eivät asiat aivan
-oikeallaan olleet. Maksim ja Sachar tulevat pian kotiin metsästä --
-tarkastappas kumpaistakin. En ole heille mitään virkkanut, mutta kuka
-Romanin ja Opanaksen tunsi, näkee kohta kumpi heistä toisen ja toisen
-näköinen on, vaikkeivät heidän lapsiaankaan ole kun lasten lapsia..."
-
-"Semmoista olen nähnyt metsässä tapahtuvan. Mutta metsä humisee
-kovasti... myrsky on tulossa!..."
-
-
-
-
-III.
-
-
-Viimeiset sanat kertoi vanhus vaikeasti. Kiihtymys oli nähtävästi ohi,
-ja nyt seurasi väsymys. Kieli kangistui, pää tutisi, silmät
-kyynelöivät.
-
-Ilta oli maahan laskeunut, metsä oli hämärä, puut vahtituvan ympärillä
-liikkuivat aaltoilevan meren tavoin, puiden hämärät latvat lainehtivat
-kuin meren pinta myrskyllä.
-
-Iloinen koiranhaukunta ilmoitti isäntien tuloa. Molemmat metsävahdit
-astuivat kiireesti tupaan. Motrja ajoi jälestä löydettyä lehmää.
-Seuramme oli täysilukuinen.
-
-Yhdessä istuttiin räiskyvän tulen ympärillä ja Motrja puuhaili
-illallista.
-
-Vaikka usein sitä ennen olin nähnyt Sacharin ja Maksimin, katselin
-heitä nyt kumminkin erityisellä uteliaisuudella. Sacharin kasvot olivat
-tummaveriset, kulmakarvat yhteenkasvaneet matalan otsan alle ja
-silmissä synkkä katse, vaikka kasvojen piirteissä oli voimaa ja
-hyvänsävyisyyttä. Maksimin harmaissa silmissä oli ystävällinen,
-avomielinen katse. Väliin hän kähärätukkaista päätään pudisti ja
-naurunsa oli kovin tarttuvaista.
-
-"Onko vanhus kertonut teille vanhoja tarinoita isoisästämme?" Maksim
-kysyi.
-
-"Kertoi."
-
-"No, se on hänen tapansa! Kun metsä kovasti kohisee, elpyvät vanhat
-muistot. Nyt hän ei koko ensi yönä unta silmään saa."
-
-"Aivan kuin pieni lapsi", tarttui puheeseen Motrja vanhukselle velliä
-ammentaen.
-
-Vanhus ei näyttänyt tajuavan, että hänestä puhuttiin. Oli vallan
-heikoksi mennyt, hymyili mielettömästi itsekseen ja nyökytti päätään;
-mutta kun metsässä raivoava myrsky tupaa järisytti, kävi hän
-levottomaksi ja kuunteli pelästyneen näköisenä.
-
-Pian huoneessa kaikki hiljeni. Läpättävä rasvalamppu levitti himmeää
-valoa, ja sirkka siritteli kimeää, yksitoikkoista sirinätään... mutta
-pimeästä metsästä kuului valittavaa, kumeaa, kovaa ääntä. Tuntui kuin
-olisi joku uhkaava valta pimeässä pitänyt metelistä neuvottelua ja
-valmistautunut joka suunnalta yhtä aikaa karkaamaan metsän peitossa
-olevaa tupaa vastaan. Toisinaan vihainen jyminä ärtyi ja kasvoi, ja
-silloin ovi tärähti kuin äkäisen hyökkäyksen voimasta, ja savupiipussa
-ulvoi yöllinen tuuli valitellen ja uhkaillen sydäntäsärkevällä äänellä.
-Toisin ajoin taukosivat tuulen puuskat hetkeksi ja hätäilevän sydämen
-täytti ehdoton tuska, sitten alkoi meteli uudestaan, kuin olisivat
-vanhat hongat mielineet paikoiltaan nousta yöllisen myrskyn mukana
-lähteäkseen outoon kaukaisuuteen.
-
-Nukahdin muutamiksi minuuteiksi. Tuuli ulvoi metsässä eri äänin ja
-kielin. Tuolloin tällöin lampun liekki roihahti tupaa valaisemaan.
-
-Ukko istui penkillään ja hapuili kädellä sivultaan kuin olisi toivonut
-jonkun viereltään tapaavan. Vanhus raukan kasvot ilmaisivat kauhistusta
-ja melkein lapsellista avuttomuutta.
-
-"Oksana, kultaseni!" kuulin hänen mutisevan, "kuka siellä metsässä
-ohkii?"
-
-Hapuili kädellä levottomasti ilmassa ja kuunteli. "Eihän siellä kukaan
-ohkikkaan", jatkoi sitten, "tuulihan se vain metsässä humisee... ei
-mitään muuta... metsä humisee... humisee..."
-
-Kului taas hetki. Sinertäviä salamoita välähteli pienestä ikkunasta,
-korkeat puut leiskahtelivat eriskummaisissa muodoissa ja upposivat
-takaisin yölliseen pimeyteen vihaisesti pauhaavaan myrskyyn.
-Silmänräpäykseksi häikäisevä välähdys rasvalampun valjun valon himmensi
-ja läheinen ukkosen lyömä jysähti metsän halki.
-
-Vanhus kävi taas levottomaksi penkillään.
-
-"Oksana, kultaseni, kuka siellä metsässä ampuu?"
-
-"Nuku, vanhus, nuku!" huusi Motrjan levollinen ääni uuninpenkiltä. "Se
-on hänen tapansa. Kun yöllä myrskyää, huutaa se aina Oksanaa. Unohtaa,
-ettei Oksanaa aikoihin enää ole maailmassa ollut. Au--au!"
-
-Motrja haukotteli, mutisi rukouksen ja kohta häiritsi hiljaisuutta vain
-metsän humina ja levottoman vanhuksen mutina:
-
-"Metsä humisee... metsä humisee... Oksana, kultaseni!"...
-
-Pian alkoi taivaan täydeltä sataa, ja virtaavan veden kohinaan hukkui
-tuulen ulvonta ja metsän humina...
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Siperialaisten maanpakolaisten
-elämästä: "Metsä humisee", by Vladimir Korolenko
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SIPERIALAISTEN ***
-
-***** This file should be named 63239-8.txt or 63239-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/6/3/2/3/63239/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/63239-8.zip b/old/63239-8.zip
deleted file mode 100644
index 12c9423..0000000
--- a/old/63239-8.zip
+++ /dev/null