NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3649 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..635ed18
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #62331 (https://www.gutenberg.org/ebooks/62331)
diff --git a/old/62331-8.txt b/old/62331-8.txt
deleted file mode 100644
index a242bd0..0000000
--- a/old/62331-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3649 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Aallotar, by Friedrich Heinrich Karl,
-Freiherr de La Motte-Fouqué, Translated by Väinö Hämeen-Anttila
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Aallotar
-       Kertomus
-
-
-Author: Friedrich Heinrich Karl, Freiherr de La Motte-Fouqué
-
-
-
-Release Date: June 6, 2020  [eBook #62331]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AALLOTAR***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-AALLOTAR
-
-Kertomus
-
-Kirj.
-
-FRIEDRICH DE LA MOTTE FOUQUÉ
-
-Suomentanut V. Hämeen-Anttila
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1911.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-    Esipuhe..
- 1. Ritari tulee kalastajan luo.
- 2. Undinen joutuminen kalastajalle.
- 3. Undinen löytyminen.
- 4. Ritarin seikkailut metsässä.
- 5. Ritarin oleskelu niemekkeellä.
- 6. Vihkiminen.
- 7. Mitä hääiltana edelleen tapahtui.
- 8. Häiden jälkeinen päivä.
- 9. Ritari viepi nuoren vaimonsa mukanaan.
-10. Kaupunkiin asettuminen.
-11. Bertaldan nimipäivä.
-12. Lähtö vapaakaupungista.
-13. Elämää Ringstettenin linnassa.
-14. Bertaldan paluu ritarin kanssa.
-15. Matka Wieniin.
-16. Huldbrandin toinen rakkaus.
-17. Ritarin uni.
-18. Ritari Huldbrandin häät.
-19. Ritari Huldbrandin hautaus.
-
-
-
-
-Esipuhe.
-
-
-Saksalaisten nuorromantikkojen piiristä, joiden loistokausi sattui
-sata vuotta takaperin, saavutti kait enimmin kansansuosiota parooni
-_de la Motte Fouqué_ (1777-1843). Monen aatetoverinsa tavoin
-koettaessaan jälleen herättää henkiin ritarillis-haaveellista
-taikamaailmaa hän kätevästi käsitteli useitakin kirjallisuuden
-muotoja. Hänen pohjoismaiset sankaridraamansa sisältävät paljon
-kaunista, lyyrillisiä runoja ja sotalauluja sepitti hän oivallisia,
-ritariromaani "Taikasormus" on onnistunut ajankuvaus. Walter Scott,
-historiallis-romanttisen romaanin luoja, oli hänen ihailijoitansa.
-Aika on Fouquén teoksista säästänyt vain sen parhaan helmen;
-satunovelli "Aallotar" (Undine) yhäti viehättää lukijaa näytteenä
-yleisesti tutun tarinan taiteellisesta kertomisesta.
-
-
-
-
-1. LUKU.
-
-Ritari tulee kalastajan luo.
-
-
-Siitä saattaa nyt olla jo useita satoja vuosia, kun eräänä kauniina
-iltana kerran istui ovensa edustalla vanha kelpo kalastaja verkkojansa
-paikkaillen. Asuipa hän kerrassaan viehättävällä seudulla. Vehmas
-nurmikko, jolle hänen majansa oli rakennettu, ulottui kauvas ulos isoon
-järveen. Näytti siltä, kuin olisi niemeke ollut rakastunut
-siniselkeään, ihmeen kirkkaaseen vedenkalvoon ja siksi siihen
-tunkeutunut; mutta olisi voinut niinkin sanoa, että vesi se oli
-lempivään syliinsä sulkenut kauniin kedon korkealla nyökkyilevine
-ruohoineen ja kukkasineen sekä viileäkatveisine puineen. Toinen kävi
-toisen vieraaksi, ja siksipä juuri oli kaikki niin kaunista.
-
-Ihmisiä tosin oli tällä sievällä seudulla vähän tai ei ollenkaan
-tavattavissa, kalastajaa ja hänen huonekuntaansa lukuun ottamatta.
-Niemekkeen takana nimittäin kohosi hyvin sankka metsä, jonka synkkyys
-ja vaikeakulkuisuus, samaten kuin ne eriskummalliset otukset ja
-aaveet, joita siellä kerrottiin liikuskelevan, kammottivat useimpia
-ihmisiä siksi paljon, ett'eivät sinne pistäytyneet muutoin kuin
-välttämättömyyden pakosta. Vanha hurskas kalastaja kuitenkin kulki
-häiritsemättömänä sen halki monet kerrat, ollessaan viemässä kauniin
-niemekkeensä äärillä pyytämiänsä maukkaita kaloja isoon kaupunkiin,
-joka ei ollut kovinkaan kaukana metsän tuolla puolen.
-
-Metsän läpi taivaltaminen kävi hänelle helpoksi kait etupäässä siitä
-syystä, että hänen mielessään liikkui tuskin mitään muuta kuin
-hurskaita ajatuksia. Sitä paitsi hän joka kerta, kun tunkeusi
-peljättyihin pimentopaikkoihin, tapasi soinnukkaasta kurkusta ja
-vilpittömästä sydämestä kajahutella hengellisiä lauluja.
-
-Nyt tänä iltana verkkojensa ääressä istuessaan hän kuitenkin tunsi
-aavistamatonta pöyristystä, kun kuuli metsän hämystä ratsun töminää ja
-tämä kohu vetäysi yhä lähemmäksi niemekettä. Mitä hän monina
-myrskyisinä öinä oli metsän salaisuuksista uneksinut, se nyt yhdellä
-kertaa sävähti hänen mieleensä; ennen kaikkea kuvastui hänen edessään
-taas jättiläismäisen pitkä, lumivalkea mies, joka herkeämättä
-nyökytteli kummallisesti päätänsä. Niin, nostaessaan katseensa metsää
-kohti oli hän toden totta lehväristikon lomasta näkevinänsä
-nyökkyilevän miehen astuvan esille.
-
-Mutta väleen malttoi hän mielensä ja muisti, ett'eihän hänelle
-ollut milloinkaan itse metsässä mitään pahaa sattunut, joten paha
-henki kaiketi vielä vähemmin saattoi häneen tehota avoimella
-niemekkeellä. Samalla hän lujasti lausui ääneensä ulkomuistista erään
-raamatunlauseen, saaden siitä reippaan mielialansakin takaisin, ja
-melkein nauraakseen hän silloin näki, kuinka suuresti oli erehtynyt.
-
-Valkea, nyökkyilevä mies nimittäin yht'äkkiä muuttui hänelle ammoin
-tutuksi puroksi, joka vaahdoten pursusi metsästä ja purkausi järveen.
-Töminän taasen oli aiheuttanut upeasti koristeltu ritari, joka oli
-ratsain tulossa puiden siimeksestä majaa kohti. Tulipunainen kauhtana
-hulmusi orvokinsinisen, kullalla kirjaillun nutun yli; kullanvärisessä
-litteässä lakissa liehui punaisia ja orvokinsinisiä höyheniä;
-kultaisessa miekkavyössä välkkyi harvinaisen kaunis ja ylellisesti
-koristeltu säilä. Ritarin valkea orhi oli solakampaa rakennetta kuin on
-muulloin totuttu sotaratsuilla näkemään ja asteli niin kepeästi yli
-nurmikon, ett'ei tämä vihreän kirjava permanto näkynyt siitä kärsivän
-vähintäkään vauriota.
-
-Vanha kalastaja ei sentään vieläkään ollut aivan levollinen mieleltään,
-vaikka arvelikin oivaltavansa, ett'ei noin sievästä tulijasta ollut
-mitään pahaa peljättävissä; sävyisästi otti hän hatun päästään
-lähenevän vieraan edessä ja jäi tyynesti istumaan verkkojensa ääreen.
-Ritari pysähdytti silloin ratsunsa ja kysyi, voisiko hän hevosineen
-saada yösijaa ja hoitoa lähettyviltä.
-
-"Mitä hevoseenne tulee, hyvä herra", vastasi kalastaja, "enpä tiedä
-sille parempaa tallia neuvoa kuin tämän vilpoisen niityn, enkä parempaa
-rehua kuin nurmikon ruohon. Teille itsellenne taasen annan mielelläni
-pikku talosessani sellaisen iltasen ja yösijan kuin meikäläinen voipi
-suoda."
-
-Siihen oli ritari aivan tyytyväinen. Hän laskeusi alas ratsultaan,
-jonka he molemmat yhdessä vapauttivat mahavyöstä ja ohjaksista, ja
-jätti sen sitte hypähtelemään kukkaisella kedolla, isännälleen sanoen:
-
-"Jos olisinkin havainnut teidät vähemmän vieraanvaraiseksi ja auliiksi,
-kelpo kalastaja-vanhukseni, niin tuskinpa silti olisitte minusta enää
-tänään erillenne päässyt. Näenhän edessämme ison järven, ja Isä
-taivahinen minua varjelkoon illan suussa ratsastamasta takaisin tuohon
-ihmeelliseen metsään!"
-
-"Mitäpä tuosta liiemmälti puhuu", arveli kalastaja ja vei vieraansa
-majaan.
-
-Liedeltä valaisi niukka takkatuli hämärtävää, puhdasta pirttiä. Lieden
-vierellä istui isolla tuolilla kalastajan ijäkäs vaimo. Hienon vieraan
-astuessa sisälle hän nousi ystävällisesti tervehtien, mutta istuutui
-takaisin kunniapaikalleen, tarjoamatta sitä muukalaiselle. Hymyillen
-virkkoi silloin kalastaja:
-
-"Älkää siitä hänelle nyreissänne olko, nuori herra, ett'ei hän luovuta
-käytettäväksenne talon mukavinta istuinta. Tapa on köyhässä kansassa
-sellainen, että se kuuluu ihan yksinomaan ikä-ihmisille."
-
-"Mutta, ukkoseni", huomautti vaimo levollisesti myhäillen, "mitä
-ajatteletkaan? Lieneehän vieraamme toki kristitty ihminen, ja kuinka
-voisi silloin juolahtaa nuoren miekkosen mieleenkään häätää vanhoja
-ihmisiä istuimiltansa? -- Istuutukaa, nuori herra", jatkoi hän ritariin
-kääntyen, "joutuin; tuolla on vielä kylläkin mukava istuin, kunhan ette
-liian rajusti sitä nytkähdyttele, sillä toinen jalas ei ole enää
-kovinkaan tukeva."
-
-Ritari nouti varovasti lepotuolin ja istahti hyvillä mielin: hänestä
-tuntui kuin olisi hän sukua tälle pikku huonekunnalle ja juuri palannut
-kaukomailta tänne kotiinsa.
-
-Nämä kolme kelpo kumppanusta alkoivat mitä ystävällisimmin ja perin
-tuttavallisesti haastella keskenään. Metsästä kyseli ritari moniaan
-kerran yhtä ja toista, mutta siitä kyllä ei ukko tahtonut ottaa juuri
-tietääksensäkään; kaikkein vähimmin arveli hän soveltuvan siitä puhella
-näin yön tullen. Taloudestaan ja askartelustaan aviopuolisot sitä
-vastoin juttelivat sitä enemmän ja kuuntelivat myös halukkaasti ritarin
-kertomuksia matkoistansa. Hän ilmotti omistavansa Tonavan lähteillä
-linnan ja olevansa nimeltään Ringstettenin Huldbrand.
-
-Kesken puhelun oli vieras jo toisinaan kuullut matalan pikku ikkunan
-taholta läiskettä, kuin roiskuttaisi joku niihin vettä. Ukko tuolle
-ropseelle aina tyytymättömäsi rypisti otsaansa; mutta kun ruutuihin
-vihdoin hulahti kerrassaan suihke ja pirahteli lahonneista puitteista
-sisälle pirttiin, nousi hän nyreästi seisaalleen ja huusi uhkaavasti
-ikkunaan päin:
-
-"Undine! Etkö jo viimein herkeä lapsenkureistasi? Ja onkin vielä päälle
-päätteeksi vieras herra täällä luonamme."
-
-Ulkona tulikin hiljaista; kuului enää vain hillittyä tirskunaa.
-Kalastaja selitteli istumaan palaten:
-
-"Teidän on se nyt pidettävä hyvänänne, arvoisa vieraani, ja kukaties
-vielä monta kurittomuutta lisäksikin; mutta ei hän tarkota pahaa.
-Kasvattityttäremme Undine se, nähkääs, ei mitenkään ota
-vieroittuaksensa lapsellisesta käyttäytymisestään, vaikka jo piankin
-lienee kahdeksannellatoista vuodellaan. Mutta, kuten sanottu,
-pohjaltaan on hän kuitenkin kaikesta sydämestään hyvä."
-
-"Kelpaapa sinun sanoa!" väitti vastaan vaimo päätänsä pudistaen. "Noin
-kalanpyynnistä tai matkalta palatessasi saattaa hänen ilkamoimisensa
-olla hyvinkin veikeätä. Mutta kokonaan toista on pitää häntä päivän
-pitkän kimpussaan ainoatakaan viisasta sanaa kuulematta; itse pyhä
-kärsivällisyyskin lopulta kyllääntyisi siihen, että lisääntyvässä
-ijässä talouteen tarvittavan avun asemesta täytyy alituiseen vain
-torjua hänen hullutuksiansa kerrassaan tuhoa meille tuottamasta."
-
-"No, no", myhäili isäntä, "sinun puuhiisi kuuluu Undine, ja järvi
-minun. Repiihän sekin minulta useasti tokeeni ja verkkoni, mutta
-pidänpä siitä silti paljon, kuten sinäkin kaikkine ristinesi ja
-vastuksinesi pidät näpeästä lapsosesta. Eikö totta?"
-
-"Eipähän hänelle ihan suuttua osaa", vastasi hänen puolisonsa
-myöntävästi hymyillen.
-
-Silloin lennähti ovi auki; ihmeen kaunis vaaleaverinen tyttönen
-luikahti nauraen sisään ja huudahti:
-
-"Olette minulle vain pilojanne puhunut, isä; missä nyt muka on
-vieraanne?"
-
-Mutta siinä silmänräpäyksessä huomasikin hän ritarin ja jäi
-hämmästellen seisomaan kauniin nuorukaisen eteen. Huldbrand viehättyi
-suloiseen olentoon ja tahtoi oikein tarkoin painaa mieleensä
-rakastettavat kasvonpiirteet, koska arveli ainoastaan tytön
-hämmästyksen suovan hänelle aikaa siihen, kunnes tämä piankin kääntyisi
-hänen katseiltansa syrjään kaksin verroin ujostuneempana. Mutta kävikin
-aivan toisin. Sillä pitkän tovin häntä silmäiltyänsä astui tyttö
-luottavaisesti lähemmäksi, polvistui hänen eteensä ja sanoi hypistellen
-kultaista reikäkolikkoa, jota hän kantoi kallisarvoisissa ketjuissa
-rinnallaan:
-
-"Oi sinua kaunista, sinua ystävällistä vierasta, miten oletkaan
-vihdoinkin tullut meidän matalaan majaamme? Täytyikö sinun siis
-vuosikausia matkata maailmaa, ennen kuin kerran meidänkin luoksemme
-osasit? Tuletko autiosta metsästä, kaunis ystävä?"
-
-Toruva vaimo ei jättänyt ritarille vastaamisen vuoroa. Hän käski neidon
-siivosti heti nousta ja siirtyä työhönsä. Mutta vastaamatta veti Undine
-pienen jakkaran Huldbrandin tuolin viereen, istuutui sille kudelminensa
-ja sanoi leppeästi:
-
-"Minä teen työtäni tässä."
-
-Kalastaja menetteli kuten hemmoteltujen lasten vanhemmilla tapana on.
-Hän ei ollut huomaavinansakaan Undinen käyttäytymistä ja tahtoi kääntää
-puheen toisaanne. Mutta tyttönenpä ei päästänytkään häntä perille. Hän
-tivasi:
-
-"Olen herttaiselta vieraaltamme kysynyt, mistä hän tulee, eikä hän ole
-vielä vastannut minulle."
-
-"Metsästä minä tulen, kaunis kuvaseni", selitti Huldbrand; ja tyttö
-jatkoi:
-
-"Silloinpa täytyy sinun kertoa minulle, miten sinne jouduit, sillä
-ihmiset yleisesti kammoavat sitä, ja mitä ihmeellisiä seikkailuja olet
-siellä kokenut, sieltä kun ei kuulu sellaisitta suoriuduttavan."
-
-Huldbrandia tämä muistiin johdatus hieman värähdytti ja hän vilkaisi
-tahtomattansakin ikkunaan, sillä hänestä tuntui kuin olisi sieltä
-ehdottomasti irvistelemässä sisälle joku hänen metsässä kohtaamistansa
-kummallisista olennoista. Hän ei nähnyt mitään muuta kuin pilkkosen
-pimeän yön, joka nyt oli ikkunaruutujen taakse levittäytynyt. Silloin
-hän rohkaisihe ja oli juuri tarinansa alottamaisillaan, kun ukko
-keskeytti hänet tokaisten:
-
-"Ei sitä, herra ritari! Sellaisiin ei tämä hetki ole ollenkaan
-otollinen."
-
-Silloinpa Undine vihoissaan hypähti jakkaraltaan, pani kauniit
-käsivartensa puuskaan ja huusi ihan kalastajan eteen asettuen:
-
-"Hänkö ei saa kertoa, isä? eikö saa? Mutta minä tahdon; hänen pitää,
-pitääpä vainkin!"
-
-Ja sievä pikku jalka polkaisi kiivaasti lattiaa. Kaikki sentään
-tapahtui niin hullunkurisen viehättävällä suloudella, että
-Huldbrand nyt hänen suutuksissaan ollessaan kykeni melkein
-vielä vähemmin kääntämään katsettansa hänestä kuin äsken hänen
-innostuneen ystävällisyytensä aikana. Ukossa sitä vastoin leimahti
-pidätetty närkästys ilmi liekkiin. Hän nuhteli kiivaasti Undinen
-tottelemattomuutta ja sopimatonta esiintymistä vierasta kohtaan, ja
-kelpo vanha emäntä yhtyi mukaan. Silloin sanoi Undine:
-
-"Kun tahdotte torata ettekä tee mitä minä tahdon, niin nukkukaa
-yksinänne vanhassa, savuisessa hökkelissänne!"
-
-Ja nuolena viuhahti hän ulos ovesta, nopsasti kapaisten synkkään yöhön.
-
-
-
-
-2. LUKU.
-
-Undinen joutuminen kalastajalle.
-
-
-Huldbrand ja kalastaja hypähtivät istuimiltaan ja aikoivat rientää
-vihastuneen tytön perästä. Mutta ennen kuin he ehtivät majan ovelle oli
-Undine jo kadonnut pilviseen pimentoon, eivätkä hänen kepeät jalkansa
-pienimmälläkään kapseella ilmaisseet, mille suunnalle hän oli saattanut
-lähteä juoksemaan.
-
-Huldbrand katsoi kysyvästi isäntäänsä. Hänestä milt'ei tuntui kuin
-olisi noin nopeasti takaisin yöhön sukeltanut herttainen ilmiö ollut
-pelkkää jatkoa niille ihmeellisille olennoille, jotka olivat
-aikaisemmin metsässä hänelle ailakoineet. Mutta vanhus murisi
-partaansa:
-
-"Ensi kertaa ei hän meille sitä temppua tee. Nyt saapi kaiken yötä
-tuntea tuskaa sydämessään ja pitää unen silmistänsä loitolla; sillä
-kuka tietää, eikö hän sentään kerran joudu vahinkoon, kun on tuolla
-tavoin yksinään ulkona pimeässä aamunkoittoon asti."
-
-"Siispä lähtekäämme toki etsimään, isäseni, Jumalan tähden!" huudahti
-Huldbrand huolissaan.
-
-Vanhus vastasi:
-
-"Mitäpä siitä olisi hyötyä? Synti olisi antaa teidän ihan yksinänne
-lähteä yön selkään hupakkoa tyttöä tavottelemaan, ja minun vanhat
-sääreni eivät sitä virmapäätä saavuta, vaikka tietäisinkin, minne hän
-on livistänyt."
-
-"Täytyy meidän ainakin huudella häntä ja pyytää palaamaan", arveli
-Huldbrand ja alkoi mitä suostuttelevimmin kehotella: "Undine, oi
-Undine! tulehan toki takaisin!"
-
-Vanhus huojutteli päätänsä, vakuutellen kaiken huhuilun lopultakin
-turhaksi; ritari ei muka vielä tiennyt pienoisen uppiniskaisuutta.
-Samalla ei hän kuitenkaan voinut olla useaan kertaan huutelematta
-kaameaan yöhön:
-
-"Undine, Undine rakas! Minä pyydän sinua, tulehan vain tämän kerran
-takaisin!"
-
-Siten sentään kävi kuin kalastaja oli sanonut. Undinesta ei mitään
-kuulunut eikä näkynyt, ja koska vanhus ei millään muotoa tahtonut
-sallia, että Huldbrand etsiskelisi pakolaista, niin täytyi molempien
-lopulta palata majaan. Siellä he huomasivat liesivalkean olevan
-hiipumassa; talon emäntä ei ottanut Undinen pakoa ja vaaraa läheskään
-niin raskaaksi huoleksi kuin hänen miehensä, vaan oli jo mennyt
-levolle. Vanhus hohutteli hiilet jälleen hehkumaan, asetti kuivia puita
-päälle ja etsi taas loimuavan roihun valossa esille viiniruukun, jonka
-laski vieraansa eteen.
-
-"Tekin olette tyhmästä tytöstä huolissanne, herra ritari", puheli hän,
-"ja me mieluummin osan yöstä rupattelemme viiniä maistellen kuin
-heittelehdimme kaislapatjoilla turhaan unta tavotellen. Eikö totta?"
-
-Huldbrand oli ehdotukseen varsin tyytyväinen. Kalastaja pakotti hänet
-makuulle menneen emännän vapaalle kunniasijalle, ja molemmat joivat ja
-haastelivat keskenään, kuten kaksi tuttavallista kelpo miestä ainakin.
-Tosin aina kun ikkunan ulkopuolella vähänkin kahahti, tai myös joskus
-silloinkin kun ei hivauskaan heitä häirinnyt, kavahti toinen noista
-kahdesta ylös ja sanoi: "Hän tulee!" Sitten he tuokioksi vaikenivat,
-jälkeenpäin kaiken entiselleen jäädessä jatkaakseen jutteluansa
-huoahtaen ja päätänsä pudistellen.
-
-Mutta koska nyt kumpainenkaan ei kyennyt juuri muuta ajattelemaan kuin
-Undinea, niin eivät he sen parempaa tienneet kuin ritari kuulla, millä
-tavoin Undine oli vanhalle kalastajalle joutunut, ja kalastaja kertoa
-sen samaisen tarinan. Hän alotti seuraavasti:
-
-"Siitä on kait jo viisitoista vuotta vierryt, kun kuljin kerran tuon
-sankan metsän kautta kaupunkiin saalistani kaupalle. Vaimoni oli jäänyt
-kotiin, kuten tavallista, vieläpä siihen aikaan hyvin sievästä
-syystäkin, sillä Jumala oli silloisessa jo jokseenkin korkeassa
-ijässämme suonut meille ihmeen kauniin lapsosen. Se oli tyttölapsi, ja
-me jo puhelimme keskenämme, emmekö uuden tulokkaan hyväksi muuttaisi
-kauniilta niemekkeeltämme, voidaksemme vast'edes paremmin kasvattaa
-asutulla seudulla tämän rakkaan taivaanlahjamme. Tosin ei köyhillä
-ihmisillä ole kovinkaan väliä, kuten saatatte arvella, herra ritari;
-mutta, hyvä Jumala, jokaisenhan sentään täytyy tehdä mitä voipi. -- No
-niin, se asia kovasti pyöri mielessäni taipaleella. Tämä niemeke oli
-minulle niin sydämeni pohjasta rakas, ja ihan minua hätkähdytteli, kun
-minun piti kaupungin melussa ja hälyssä itsekseni ajatella: Tällaisessa
-tohinassa nyt piakkoisin sinäkin saat asuinsijasi tahi et paljoakaan
-hiljaisemmassa! -- Mutta en siinä nurkunut rakasta Isäämme vastaan;
-päin vastoin kiitin Häntä hiljaisesti vastasyntyneestä. Valehtelisin
-myös, jos sanoisin, että minulle mennen tullen sattui metsässä mitään
-ajatteluttavampaa kuin muulloinkaan, kuten en olekaan koskaan nähnyt
-siellä mitään kammoksuttavaa. Aina oli noissa kummallisissa
-varjopaikoissa mukanani Herra."
-
-Vanhus paljasti kaljun päänsä ja jäi pitkäksi aikaa ajatuksissansa
-rukoilemaan. Sitte hän painoi jälleen hatun päähänsä ja pitkitti
-kertomustaan.
-
-"Tällä puolla metsän, oi, tällä puolla tuli surkeus vastaani. Vaimoni
-kohtasi minut, silmät puroina tulvillaan; hän oli pukeutunut
-surupukuun.
-
-"'Voi armias Jumala', voihkasin minä, 'missä on rakas lapsemme? Sano!'
-
-"'Sen luona, jota huudat, mieheni rakas', vastasi hän ja me kävelimme
-nyt hiljaisesti itkien yhdessä majaan. -- Hain pienoista ruumista;
-silloin sain vasta kuulla, mitä oli tapahtunut. Järven rannassa oli
-vaimoni istunut lapsi sylissään, ja siinä hänen huolettomasti ja
-onnellisena leikkiessään pienokaisen kanssa kumartuu tämä yht'äkkiä
-eteenpäin kuin nähden jotakin ihan ihmeellistä vedessä. Vaimoni näkee
-vielä tuon suloisen enkelin nauravan ja kätösillään tapailevan; mutta
-siinä silmänräpäyksessä hän rivakan liikkeen johdosta luikahtaa äitinsä
-käsivarsilta alas kosteaan kuvastimeen. Paljon olen pikku vainajaa
-etsinyt, mutta turhaan; ei ollut hänestä jälkeäkään nähtävissä.
-
-"Istuimme sitte me poloiset vanhemmat saman päivän iltana hiljaisesti
-kahden kesken majassamme; puhumiseen ei kumpaisellakaan ollut halua,
-jos siihen olisi kyyneliltänsä kyennytkään. Tuijottelimme
-liesivalkeaan. Silloin rasahtelee ulkona ovella; se ponnahtaa auki; ja
-ihmeen kaunis kolmen, neljän vuoden vanha tyttönen seisoo ylellisesti
-somisteltuna kynnyksellä meille myhäillen. Me jäimme kerrassaan mykiksi
-hämmästyksestä, enkä ensimältä tiennyt, oliko siinä säällinen pikku
-inehmo vaiko pelkkä ilkamoiva kuva. Mutta silloin näin vettä tippuvan
-kultaisista hiuksista ja kalleista vaatteista, ja nyt oivalsin, että
-kaunis lapsonen oli ollut vedessä ja tarvitsi apua.
-
-"'Vaimoseni', sanoin minä, 'meille ei kukaan ole kyennyt pelastamaan
-rakasta lastamme. Me tahdomme ainakin tehdä muille ihmisille sen, mikä
-meidät maan päällä autuaiksi saattaisi, jos sen joku voisi meille
-tehdä.'
-
-"Me riisuimme pienokaisen, panimme hänet vuoteeseen ja annoimme hänelle
-lämmittävää juotavaa. Hän ei hiiskunut sanaakaan, tähystelihän
-hymyillen vain meitä yhäti merensinisillä taivaansilmillään.
-
-"Aamulla saattoi havaita, ett'ei hän ollut sen enempää vahinkoa saanut,
-ja minä tiedustin nyt hänen vanhempiaan ja tänne joutumistansa. Mutta
-siitä syntyi sekava, ihmeellinen juttu. Kaukaa täytynee hänen olla
-syntyisin, sillä enhän ole näinä viitenätoista vuonna saanut mitään
-hänen suvustansa selville, jota paitsi hän puheli ja vieläkin toisinaan
-puhelee niin eriskummallisia asioita, ett'ei meikäläinen tiedä, eikö
-hän ole voinut kerrassaan kuusta tipahtaa. Siinä on puhetta
-kultalinnoista, kristallikatoista ja Jumala tiesi mistä kaikesta.
-Selvimmin kertoi hän äitinsä keralla lähteneensä isolle järvelle
-huviretkelle, pudonneensa aluksesta veteen ja tulleensa tajullensa
-vasta täällä puiden alla, hauskan rannan ilahuttaessa hänen mieltänsä.
-
-"Nyt oli meillä vielä vaikea pulma ja huoli sydämellämme. Oli tosin
-varsin väleen selvää, että me rakkaan hukkuneen sijaan tahdoimme pitää
-ja kasvattaa löydökin; mutta kuka saattoikaan tietää, oliko lapsi
-kastettu vai eikö? Itse ei hän siitä tiennyt mitään sanoa. Että hän oli
-Jumalan kiitokseksi ja iloksi luotu olento, sen hän kyllä tiesi,
-vastaili hän meille enimmäkseen, ja mikä Jumalan kiitokseen ja iloon
-kuului, siihen oli hänkin valmis antautumaan.
-
-"Vaimoni ja minä päättelimme: Jos hän ei ole kastettu, niin ei asiassa
-ole siekailemista; jos hän onkin, niin voipi hyvissä asioissa liian
-vähä pikemmin vahingoittaa kuin liian paljo. Ja sen mukaan
-aprikoitsimme hyvää nimeä lapselle, jota emme muutenkaan vielä osanneet
-oikein huudella. Lopuksi arvelimme Dorotean hänelle paraiten
-soveltuvan, koska olin kerran kuullut sen merkitsevän Herranlahjaa ja
-hän oli Jumalan meille lahjaksi lähettämä lohduttamaan meitä
-surkeudessamme. Hän sitä vastoin ei ottanut sitä kuullakseenkaan, vaan
-sanoi vanhempiensa nimittäneen häntä Undineksi [_unda_ = aalto] ja
-tahtovansa Undinena pysyäkin.
-
-"Minusta se kuulosti pakanalliselta nimeltä, jota ei ollut missään
-kalenterissa, ja sen vuoksi kysyin neuvoa eräältä papilta kaupungissa.
-Hänkään ei Undinea nimeksi hyväksynyt ja tuli minun monien pyytelyjeni
-taivuttamana mukanani tuon ihmeellisen metsän halki tänne majaani
-kastetoimitusta suorittamaan. Pienokainen seisoi niin sievästi
-somistettuna ja viehkeänä edessämme, että papin sydän piankin
-kerrassaan suli hänelle, ja typykkä osasi niin näpsästi mielistellä ja
-toisin ajoin niin hullunkurisesti uhmata häntä, ett'ei hän lopulta
-kyennyt enää muistamaan ainoatakaan niistä perusteista, joita hänellä
-oli ollut Undine-nimeä vastaan.
-
-"Undineksi hänet siis kastettiin, ja hän käyttäysi pyhän toimituksen
-aikana erinomaisen säveästi ja herttaisesti, niin raju ja epävakainen
-kuin hän muulloin aina olikin. Sillä vaimoni on ihan oikeassa: aika
-lailla olemme hänen kauttansa saaneet kiusaa sietää. Jos minun pitäisi
-teille kertoa --"
-
-Ritari keskeytti kalastajan, kohdistaakseen hänen huomionsa
-hillittömästi pauhaavaa tulvaa muistuttavaan kohinaan. Hän oli jo
-aikaisemmin kuullut sitä vanhuksen puhelun lomissa, mutta nyt se tohisi
-majan edustalla yhä yltyvällä voimalla. Molemmat ryntäsivät ovelle.
-Silloin he ulkona näkivät nyt ilmestyneellä kuutamolla metsästä
-juoksevan puron paisuneeksi raivokkaasti yli äyräittensä ja tempailevan
-mukanaan vihaisissa pyörteissä kiviä ja puunrunkoja.
-
-Myrsky puhkesi kuin pauhun herättämällä riehumaan mahtavista
-pilvikasautumista, ajellen näitä nuolen nopeudella kuun editse. Järvi
-meurusi tuulen siipien ruoskimana, niemekkeen puut ohkuivat tyvestä
-latvaan asti ja huojuilivat kuin taintumaisillansa vaahtoavien
-pyörteiden yli.
-
-"Undine! Jumalan tähden, Undine!" huusivat hätääntyneet miehet. Mitään
-vastausta ei kuulunut, ja mistään harkinnasta piittaamatta juoksivat he
-etsien ja huhuillen toinen yhtäälle, toinen toisaalle päin majasta.
-
-
-
-
-3. LUKU.
-
-Undinen löytyminen.
-
-
-Huldbrandin mieli kävi yhä tuskaisemmaksi ja sekavammaksi, mitä
-kauvemmin hän turhaan etsi öisistä varjoista. Ajatus, että Undine oli
-ollut pelkkä metsänilmestys, sai hänessä uudestaan valtaa. Niin,
-olisipa hän aaltojen ja tuulen tohinassa, puiden räiskeessä, vast'ikään
-vielä niin viehättävän seudun täydellisessä muutostilassa milt'ei
-pitänyt petollisena harhakuvana koko niemekettä ja majaa asukkainensa;
-mutta etäältä kuuli hän sentään aina vielä kohun läpi kalastajan
-surullisen huhuilun, vanhan emännän äänekkään rukoilun ja veisuun.
-
-Vihdoin hän saapui tulvivan puron partaalle ja näki kuunvalossa, että
-tämä oli hillittömässä pursuamisessaan oikaissut tiensä metsästä
-suoraksi, joten niemeke nyt oli saarena. Voi hyvä Jumala, ajatteli hän
-itsekseen, jos Undine on uskaltanut sipsuttaa pari askelta tuohon
-pelottavaan metsään, kenties juuri viehättävässä itsepintaisuudessaan,
-koska minä en saanut siitä hänelle kertoa, -- ja nyt on virta paisunut
-välille, sulkien hänet tuonne aaveitten sekaan yksikseen itkemään!
-
-Häneltä pääsi kauhun huudahdus; hän kömpi muutamien kivien ja
-suistuneiden petäjänrunkojen ylitse, astuakseen vuolaaseen virtaan ja
-kahlaamalla tahi uimalla pyrkiäkseen etsimään eksynyttä metsästä. Hänen
-mieleensä johtui kyllä kaikki kammottava ja ihmeellinen, mitä hänelle
-jo päivällä oli sattunut nyt kohajavien ja ritkahtelevien oksien alla.
-Etenkin tuntui hänestä, kuin seisoisi pitkä, valkea mies, jonka hän
-liiankin hyvin tunsi, irvistellen ja nyökkyillen vastapäisellä
-rannalla. Mutta juuri nuo kaameat kuvat vetivät häntä voimakkaasti,
-koska hän ajatteli Undinen olevan niiden keskellä kuolettavassa pelossa
-ja yksinänsä.
-
-Jo oli hän tarttunut tukevaan petäjän oksaan ja seisoi tähän nojautuen
-vilisevässä vuolteessa, jota vastaan hän tuskin kykeni pystyssä
-pysymään; mutta rohkein mielin astui hän syvemmälle. Silloin huusi
-suloinen ääni hänen vieressään:
-
-"Älä luota, älä luota! Hän on luihu, se vanhus, virta!"
-
-Hän tunsi tuon herttaisen kai'un; hän seisoi kuin lumottuna varjossa,
-joka oli juuri siirtynyt sankkana kuun eteen, ja hänen päätänsä huimasi
-aaltojen vilske, joiden hän näki nuolen nopeudella kiitävän kupeittensa
-kohdalla. Kuitenkaan ei hän tahtonut yrityksestään luopua.
-
-"Jos et toden teolla ole siinä, jos vain henkenä ympärilläni
-ilkamoitset, niin en voi minäkään elää ja tahdon tulla varjoksi kuten
-sinä, rakas, rakas Undine!"
-
-Tämän hän huusi äänekkäästi ja astui taas syvemmä vuolteeseen.
-
-"Katsohan toki lähellesi, hei, katsohan lähellesi, kaunis huimapää
-nuorukainen!" helähti taaskin ihan likeltä, ja syrjään vilkaistessaan
-näki hän juuri palaavassa kuunvalossa latvoistaan yhtyneiden puiden
-oksien alla pienellä tulvan muodostamalla saarelmalla Undinen
-hymyilevänä ja rakastettavana pujottautuneeksi kukkanurmikkoon.
-
-Kuinka paljoa riemukkaammin käyttikään männynkarahkaansa sauvanaan
-nuori mies nyt kuin äsken! Moniaalla askeleella suoriusi hän
-vuolteesta, joka kohisi hänen ja tyttösen välillä, ja nousi hänen
-viereensä pienoiselle iki vanhojen puiden humuunsa kätkemälle ja
-turvallisesti suojaamalle parvekkeelle. Undine oli hiukan kohottautunut
-ja kietaisi nyt vihreässä lehväkatoksessa käsivartensa hänen kaulaansa,
-siten vetäen hänet alas viereensä pehmeälle istuimelleen.
-
-"Täällä pitää sinun minulle kertoa, soma ystäväiseni", sanoi hän
-kuiskien, "täällä eivät meitä yrmeät vanhukset kuule. Ja sen arvoinen
-kuin heidän kehno majansa on toki täällä aina meidän lehvistömme."
-
-"Se on taivas!" virkkoi Huldbrand ja syleili kiihkeästi suudellen
-mielistelevää kaunokaista.
-
-Sillävälin oli vanha kalastaja saapunut virran rantaan ja huusi yli
-aaltojen molemmille nuorille:
-
-"Hoi, herra ritari, minä olen teidät ottanut vastaan kuten kunnon
-miehen tulee toista kohdella, ja nyt te noin salassa supisette
-kasvattini kanssa, jättäen päälle päätteeksi minut hädissäni yön
-selkään juoksentelemaan hänen perässään."
-
-"Juur'ikään minäkin vasta löysin hänet, isäseni", huusi ritari vastaan.
-
-"Sen parempi", sanoi kalastaja, "mutta tuokaakin hänet nyt
-siekailematta tänne kuivalle maalle."
-
-Mutta siitä ei Undine tahtonut kuulla puhuttavankaan. Hän arveli
-mieluummin lähtevänsä kauniin vieraan kanssa kerrassaan metsään kuin
-takaisin majaan, missä hänelle ei osotettu mielisuosiota ja mistä sievä
-ritari kumminkin ennemmin tahi myöhemmin siirtyisi muuanne.
-Sanomattoman viehkeästi lauloi hän Huldbrandia kaulaten:
-
-    Alhosta aalto juoksi
-    ja etsi onneaan;
-    se saapui meren luoksi
-    ja jääpyi ainiaan.
-
-Vanha kalastaja itki haikeasti hänen laululleen, mutta se ei häntä
-näyttänyt suurestikaan liikuttavan. Hän suuteli ja silitteli
-lemmittyänsä, joka vihdoin sanoi hänelle:
-
-"Undine, jos ei vanhan miehen murhe viillä sydäntäsi, niin viiltää se
-minun. Lähtekäämme takaisin hänen luokseen!"
-
-Kummeksien avasi tyttö isot, siniset silmänsä suuriksi ja puheli
-viimein verkalleen ja empien:
-
-"Jos totta tarkotat, -- hyvä; minusta on oikeata kaikki, mitä sinä
-tahdot. Mutta ensin on vanhan miehen tuolta luvattava minulle, että hän
-vastaan inttämättä antaa sinun kertoa, mitä olet metsässä nähnyt, ja --
-no, muusta kyllä selviämme."
-
-
-"Tulehan vain, tule!" huusi hänelle kalastaja, sen enempää sanoiksi
-saamatta. Samalla ojensi hän käsivartensa kauvas virralle tyttöä kohden
-ja nyökytti päätänsä taatakseen tälle hänen vaatimuksensa täyttymisen,
-jolloin hänen valkeat hapsensa omituisesti valahtivat kasvoille ja
-Huldbrandin täytyi ajatella metsän nyökkyilevää valkeata miestä.
-
-Antamatta kuitenkaan minkään itseänsä hämäännyttää sieppasi nuori
-ritari kauniin neitosen käsivarsillensa ja kantoi hänet kapean salmen
-yli, josta virta kuohui hänen saarelmansa ja mantereen välitse.
-Vanhus kiepahti Undinen kaulaan eikä voinut ollenkaan kyllikseen
-riemuita ja suudella; vanha emäntäkin kiirehti paikalle ja hyväili
-jälleenlöytynyttä mitä sydämellisimmin. Nuhteista ei enää ollut
-puhettakaan, sitäkin vähemmin, kun Undinekin uhmansa unohtaen ihan
-ylenmäärin jakeli molemmille kasvatusvanhemmilleen helliä sanoja ja
-rakkauden osotuksia.
-
-Vihdoinkin toinnuttaessa jälleenyhtymisen riemastuksesta pilkisteli jo
-kajasteleva aamurusko järven takaa. Myrsky oli tauonnut; linnut
-visertelivät virkeinä märillä oksillansa. Kun nyt Undine tivasi ritarin
-luvatun tarinan kertomista, myöntyivät vanhukset myhäillen ja alttiisti
-hänen toivomukseensa. Puiden alle majan taakse järven puolelle tuotiin
-aamiainen ja istuuduttiin peräti tyytyväisin mielin sen ääreen, --
-Undine ritarin jalkoihin ruohikolle, kun hän ei millään muotoa
-suostunut asettumaan toisin. Sitten alkoi Huldbrand jutella seuraavaan
-tapaan.
-
-
-
-
-4. LUKU.
-
-Ritarin seikkailut metsässä.
-
-
-"Kahdeksan päivää takaperin ratsastin siihen valtakunnan
-vapaakaupunkiin, joka sijaitsee tuolla metsän takana. Pian jälkeenpäin
-pantiin siellä toimeen uljaat keihäskisat ja kilparatsastukset, enkä
-minä säästellyt ratsuani ja peistäni. Kerran pysähtyessäni
-voittelutantereen aidan vierelle hengähtämään rivakoista
-ponnisteluistani ja ojentaessani kypärin asepojalleni, osuipa silmiini
-ihmeen kaunis naikkonen, joka mitä uhkeimmissa koruissa seisoi eräällä
-ulokkeella katselemassa. Naapuriltani kysymällä sain tietää, että
-tenhotar oli nimeltään Bertalda ja erään täkäläisen mahtavan herttuan
-kasvatti. Huomasin hänenkin tähystelevän minua, ja kävi kuten meidän
-nuorten ritarien tapana on: jos olin uljaastikin ratsastanut, niin nyt
-sitä vasta mentiin ihan eri tavalla. Illan tanssiaisissa olin Bertaldan
-kumppanina, ja sitä oloa sitte jatkui koko juhlan aikana."
-
-Hänen vasempaa, alas riippuvaa kättään vihlova kipu keskeytti tässä
-Huldbrandin puheen ja sai hänet katsahtamaan kirvelevään kohtaan.
-Undine oli terävästi iskenyt helmihampaansa hänen sormeensa ja näytti
-samalla hyvinkin synkältä ja yrmeältä. Mutta äkkiä katsoi hän ritaria
-leppeän kaihoksivasti silmiin ja kuiskasi ihan hiljaa:
-
-"Sikäli tekin teette."
-
-Sitte hän peitti kasvonsa, ja ritari jatkoi kertomustansa oudosti
-hämmennyksissään ja miettiväisenä.
-
-"Ylpeä, kummallinen neitonen on tämä Bertalda. Hän ei miellyttänytkään
-minua toisena päivänä enää läheskään niin paljon kuin edellisenä, ja
-kolmantena vielä vähemmän. Mutta minä pysyin hänen seurassaan, koska
-hän oli minulle ystävällisempi kuin muille ritareille, ja sitenpä
-sattui, että minä leikillä pyysin hänen hansikastaan. 'Jos tuotte
-minulle tiedon ja ihan yksinänne', sanoi hän, 'miltä tuossa kammotussa
-metsässä näyttää'. En hänen hansikkaastansa suuriakaan välittänyt,
-mutta sanottu oli sanottu, eikä kunniaa rakastava ritarismies anna
-kahdesti kehottaa itseänsä moiseen koetukseen."
-
-"Te olitte kai hänelle rakas?" keskeytti hänet Undine.
-
-"Siltä näytti", myönsi Huldbrand.
-
-"No, täytyypä hänen olla aika tyhmä", huudahti tyttö nauraen. "Ajaa
-pois luotansa sen, joka on hänelle rakas, vieläpä kammottuun metsään
-kerrassaan! Olisivat siinä metsä ja sen salaisuus minun puolestani
-saaneet odotella!"
-
-"Niinpä läksin taipaleelle eilis-aamuna", pitkitti ritari,
-ystävällisesti hymyillen Undinelle. "Puunrungot välkkyivät niin
-punaisina ja soleina aamun kirkkaudessa, joka levisi vihreälle
-ruohikolle, lehdet kuiskailivat niin hauskasti keskenään, että minun
-täytyi sydämessäni nauraa niitä ihmisiä, jotka saattoivat tuolla
-herttaisella seudulla uumoilla mitään kaameata. Metsä on piankin
-kuljettu toiseen laitaan ja takaisin, sanoin mielissäni itsekseni, ja
-ennen kuin ajattelinkaan olin syvällä vihertävässä siimeksessä enkä
-enää nähnyt vilahdustakaan taakseni jääneestä tasangosta.
-
-"Silloin juohtui vasta mieleeni painostavasti, että saatoin laajassa
-metsässä helposti eksyäkin, ja että tämä kenties oli ainoa vaara, joka
-täällä kaikkialla uhkasi metsänkävijää. Seisahduin sen vuoksi
-tarkkaamaan auringon asemaa, sen ehdittyä sill'aikaa hiukan
-korkeammalle. Siinä ylöspäin tähyillessäni näen korkean tammen
-oksikossa jotakin mustaa. Ajattelen sitä jo karhuksi ja tapailen
-säilääni; silloin ärähtää puusta ihmisen äänellä, mutta hyvin käreällä
-ja rumalla: 'Ellen täällä ylhäällä järsisi oksia poikki, niin mihin
-paistinvartaaseen sinut keski-yöllä pistettäisiin, herra nenittelijä?'
-Ja oksissa virnahtaa ja rapisee niin että heponi hullaantuu ja
-pillastuen kiidättää minut mukanaan ennen kuin sain aikaa nähdä, mikä
-lemmon otus siellä oikein olikaan."
-
-"Sitä nimeä ette saa mainita", huomautti vanha kalastaja tehden
-ristinmerkin. Emäntä vaiteliaana menetteli samaten. Undine katseli
-lemmittyänsä kirkkain silmin ja sanoi:
-
-"Parasta jutussa on sentään se, ett'eivät sittekään ole häntä todella
-paistaneet. Jatka, sievä nuorukainen!"
-
-Ritari pitkitti kertomustansa:
-
-"Olin vauhkolla ratsullani tölmätä puunrunkoihin ja oksiin; se tippui
-hikeä peloissaan ja kuumissaan eikä yhä vain antanut pysähdyttää
-itseänsä. Viimein kävi kulku suoraan kohti kivistä kuilua. Silloin
-minusta äkkiä näytti siltä kuin olisi pitkä, valkea mies paiskautunut
-puolittain sen tielle. Hevonen seisahtui kammostuneena; minä sain sen
-jälleen valtoihini ja näin vasta, ett'ei pelastajani ollut mikään
-valkea mies, vaan hopeankirkas puro, joka vieressäni syöksähti eräältä
-kunnaalta alas, hillittömänä salvaten ratsuni juoksun."
-
-"Kiitoksia, rakas puro!" huudahti Undine käsiään taputtaen. Mutta vanha
-kalastaja tuijotteli alas eteensä päätään pudistaen ja syvissä
-mietteissä.
-
-"Olin tuskin suoristaunut jälleen satulassa ja tarttunut taas
-kunnollisesti ohjaksiin", jatkoi Huldbrand, "kun jo seisoi sivullani
-kummallinen pikku mies, suunnattoman vinkurainen ja ruma, ihan
-ruskeankeltainen ja nenä tuskin paljoakaan pienempi kuin miekkonen
-itse. Hän veti leveän suunsa typerän kohteliaaseen viuruun ja
-kunnioitti minua senkin seitsemällä jalanraapaisulla ja kumarruksella.
-
-"Minulle oli mokoma ilveily hyvin vastenmielinen, joten kiitin häntä
-ihan lyhyeen, käänsin vielä vapisevan hevoseni ja ajattelin etsiä
-itselleni toista seikkailua tahi sen puutteessa kotitietä, sillä
-aurinko oli hurjan kiidätykseni aikana jo painunut puolipäivän
-korkeudelta länteen päin. Mutta silloinpa pikku mies salamannopealla
-käänteellä pyörähti ympäri ja seisoi taaskin orhini edessä.
-
-"'Sijaa siinä!' sanoin närkästyen; 'eläin on vauhko ja sinkauttaa sinut
-helposti nurin.'
-
-"'Ai', hölpötti miekkonen ja nauroi vielä kamalamman tyhmästi,
-'antakaahan minulle toki ensin kolikko juomarahaksi, sillä minähän otin
-hevosenne kiinni. Minuttahan makaisitte hevosinenne tuolla alhaalla
-kivirotkossa! huu!'
-
-"'Älä vain enää virnistele', virkoin minä, 'ja ota rahasi, vaikka
-valehteletkin; sillä katsohan, tuo hyvä puro minut pelasti, etkä sinä,
-poloinen vätys!'.
-
-"Ja minä pudotin kultarahan hänen kummalliseen lakkiinsa, jonka hän oli
-kerjäten sipaissut päästänsä. Sitten ajoin ravia eteenpäin; mutta hän
-ärähteli takanani ja oli äkkiä käsittämättömän vikkelästi rinnallani.
-
-"Minä joudutin ratsuni täyteen neliseen; hän nelisti mukana, niin
-tukalaksi kuin se näyttikin hänelle käyvän ja niin kummallisiin
-puolittain naurettaviin, puolittain kammottaviin väänteisiin kuin hänen
-ruumiinsa kiertyikin. Hän piti kultakolikkoa yhä korkealla kädessään ja
-koikkui joka hypähtelyllä: 'Väärä raha, väärä lantti! Väärä lantti,
-väärä raha!' Ja sitä hän vaakkui niin ontosti kajahtelevasta rinnasta,
-että olisi luullut hänen joka hönkäisyllään syöksyvän kuolleena maahan.
-Ruma punainen kieli roikkui pitkälle kidasta.
-
-"Pysähdytin säikkyneenä ratsuni; kysyin: 'Mitä tahdot huutelullasi? Ota
-vieläkin kultakolikko, ota kaksi, mutta heitäkin sitten ärhentelemästä
-kintereilläni!'
-
-"Silloin hän taaskin äityi ruman kohteliaaseen tervehtelyynsä ja
-höpisi:
-
-"'Kultaa vain ei, kultaa se vain ei saa olla, nuori herraseni! Sitä
-ryönää on minulla itselläni ylenmäärin, sen teille näytän.'
-
-"Silloin olin yht'äkkiä näkevinäni vihreän kamaran läpi, kuin olisi se
-ollut vihreätä lasia ja tasainen maa pallonpyöreä. Sen sisustassa
-kirmaili joukko pikku äijiä hopealla ja kullalla. Nurin narin
-kieppuilivat ne, paiskelivat toisiansa leikillään jaloilla metalleilla
-ja ilkkuen huohottelivat kultahietaa toistensa kasvoihin. Ruma
-kumppanini seisoi puolittain sisällä, puolittain ulkona; hän antoi
-noiden toisten ojentaa itselleen paljon, hyvin paljon kultaa ja
-osotteli sitä minulle nauraen, sitten aina taas heittäen sen kilisten
-poukkoilemaan alas mittaamattomiin kuiluihin. Sitte hän taas näytti
-minulta saamaansa kultakolikkoa alhaalla oleville pikku äijille, ja
-nämä nauroivat sille pakahtuaksensa ja sähisivät minulle pilkallisesti.
-Viimein he kaikki harittivat terävät, metallipölyiset sormensa minuun
-päin, ja hurjempana ja hurjempana, ja sankempana ja sankempana ja
-vauhkompana ja vauhkompana kieri vilinä ylös minua kohti. Silloin
-valtasi minut kauhistus, kuten äsken hevoseni; iskin molemmat
-kannukseni sen kylkiin enkä tiedä, kuinka kauvas toistamiseen karautin
-metsän uumeniin.
-
-"Lopultakin taas pysähtyessäni oli illan viileys ympärilläni. Oksien
-lomitse näin valkean polun loistavan edessäni ja arvelin sen varmaankin
-johtavan metsästä takaisin kaupunkiin. Tahdoin tunkeutua polulle, mutta
-lumivalkeat, epäselvät kasvot, joiden piirteet alituiseen vaihtuivat,
-vilkkuivat minua kohden lehtien raosta. Yritin väistää niitä, mutta
-minne käännyinkin, ne olivat vain vastassa. Vimmastuneena aijoin
-viimein lennättää ratsuni suoraan kohti, mutta silloin suihkusi minua
-ja ratsuani vastaan valkeata vaahtoa, niin että meidän molempien täytyi
-soaistuneina kääntyä.
-
-"Siten ajoivat kasvot meitä askel askeleelta alaspäin polulta ja
-jättivätkin meille kaikestaan vain yhdelle ainoalle suunnalle tien
-vielä vapaaksi. Jos tätä kuljimme, niin ne olivat kyllä kintereillämme,
-mutta eivät meitä pienimmälläkään tavalla häirinneet. Kun sitte joskus
-käännähdin katsomaan, huomasin kyllä, että valkeihin, suihkuaviin
-kasvoihin liittyi yhtä valkea, kerrassaan jättiläismäinen ruumis, mutta
-monasti näytti myös siltä, kuin olisi ajajani ollut vaeltava
-suihkukaivo; en voinut siitä kertaakaan päästä oikeaan varmuuteen.
-Uupuneina alistuivat ratsu ja mies valkean miehen ohjaukseen; hän
-nyökytteli meille alituiseen päätänsä, kuin tahtoen sanoa: 'Oikein
-menee, oikein menee!' -- Ja niin me lopuksi pistäysimme metsän reunasta
-tänne, missä näin viheriöitsevän kedon, järven ja teidän pikku majanne.
-Pitkä valkea mies katosi samassa."
-
-"Hyvä, että hän on poissa", sanoi vanha kalastaja, ja nyt hän alkoi
-puhella siitä, millä tavoin hänen vieraansa voisi parhaiten päästä
-seurueensa luokse takaisin kaupunkiin. Siitä Undine yltyi ihan hiljaa
-itsekseen nauraa kihertämään. Huldbrand huomasi sen ja kysyi:
-
-"Ajattelin sinun pitävän täällä olostani; mistä siis nyt iloitset, kun
-on lähdöstäni puhe?"
-
-"Koska et voi lähteä", vastasi Undine. "Koetahan vain pinnistää
-paisuneen metsäpuron yli ruuhella, ratsain tahi jalan, miten mielesi
-tekee. Tahi jätä mieluummin yrittämättä, sillä salaman nopeudella
-ajelehtivat puunrungot ja järkäleet rusentaisivat sinut. Ja mitä
-järveen tulee, ei isä ruuhellaan uskalla pyrkiä kyllin kauvas
-ulapalle." Huldbrand nousi hymyillen, nähdäkseen oliko asema sellainen,
-kuin Undine oli kuvannut. Vanhus seurasi häntä, ja tyttö ailakoitsi
-leikkiä laskien miesten vierellä. He huomasivat Undinen olevan
-oikeassa, ja ritarin täytyi taipua jäämään saareksi joutuneelle
-niemekkeelle, kunnes tulva laskisi.
-
-Heidän kolmisin palatessaan kävelyltään majaa kohti virkahti ritari
-pienoisen korvaan:
-
-"No, miten on asian laita, pikku Undine? Oletko vihoissasi
-jäämisestäni?"
-
-"Myh", vastasi tämä nyrpeästi, "antakaa minun olla. Ellen olisi teitä
-purrut, niin mitähän kaikkea kertomuksessanne vielä olisi Bertaldasta
-esiintynytkään!"
-
-
-
-
-5. LUKU
-
-Ritarin oleskelu niemekkeellä.
-
-
-Olet kenties, rakas lukijani, jo jossakin maailmaa monissa vaiheissa
-ristiin ja rastiin kierreltyäsi saapunut seudulle, missä sinun oli hyvä
-olla. Jokaiselle synnynnäinen oman lieden ja hiljaisen rauhan
-rakkaus puhkesi sinussa jälleen; sinusta näytti koti kaikkine
-lapsuudenkukkasineen, kaikkein puhtainta, hartainta rakkautta uhkuvana,
-jälleen kohoavan kaiholla muistelluista haudoistansa, ja tuossa
-paikassa tuntui sinusta olevan hyvä asua ja rakentaa maja. Oletko siinä
-erehtynyt ja jälkeenpäin tuskalla maksanut erehdyksesi, se ei ollenkaan
-kuulu tähän asiaan, etkä kaiketi itsekään vapaaehtoisesti tahdo
-mieltäsi karvastuttaa kitkerällä jälkimaulla. Mutta herätä mieleesi
-jälleen tuo sanomattoman suloinen aavistus, tuo enkelillinen rauhan
-tervehdys, niin voit suunnilleen käsittää, millaisessa mielentilassa
-ritari Huldbrand järven niemekkeellä eleli.
-
-Hän näki usein sydämellisellä mielihyvällä, miten metsävirta päivä
-päivältä vyöryi vuolaampana, repien uomaansa yhä leveämmäksi ja
-leveämmäksi ja siten venyttäen saarekkeen erillään oloa yhä
-pitkällisemmäksi. Osan päivää kuljeskeli hän kainalossaan vanha
-varsijoutsi, jonka oli löytänyt eräästä majan sopesta ja korjaillut
-kuntoon, vaanimassa ohi lenteleviä lintuja, luovuttaen hyviksi
-paisteiksi talouteen kaikki mihin sai satutetuksi. Hänen tuodessaan
-saaliinsa oli Undine tuskin koskaan häntä torumatta siitä, että hän
-niin tunnottomasti riisti ylhäällä sinisessä ilmameressä liiteleviltä
-herttaisilta ja hauskoilta siivekkäiltä niiden iloisen elämän; vieläpä
-itkikin hän usein haikeasti, kuollutta lintu-rukkaa katsellessaan.
-Mutta jos hän toisella kerralla palasi kotiin tyhjin käsin, niin
-moitti Undine häntä yhtä tiukasti siitä, että nyt saatiin hänen
-taitamattomuutensa ja huolimattomuutensa takia tyytyä kaloihin ja
-äyriäisiin. Ritaria ilahutti joka kerta sydämen pohjasta hänen viehkeä
-vihottelunsa, sitäkin enemmän, kun tyttö jälkeenpäin tavallisesti
-koetti jälleen korvata huonoa tuultansa mitä herttaisimmilla
-hyväilyillä.
-
-Vanhukset olivat tottuneet molempien nuorten tuttavallisuuteen; he
-tuntuivat heistä kuin kihlautuneilta, jopa aviopariltakin, joka asui
-mantereelta repeytyneellä saarella heidän vanhuutensa apuna. Juuri tämä
-eristettynä olo sai nuoren Huldbrandinkin siihen lujaan uskoon, että
-hän jo oli Undinen sulhanen. Hänestä tuntui kuin ei ympäröivien
-aaltojen tuolla puolen enää olisikaan mitään maailmaa tahi kuin ei
-ainakaan enää koskaan ilmestyisi pääsyä niiden ylitse muiden ihmisten
-yhteyteen. Toisinaanpa kyllä hirnahti hänelle laitumelta ratsunsa kuin
-ritaritekoja tiedustaen ja niihin kehottaen; vakavasti väliin välkähti
-hänen vastaansa vaakunakilpi satulapeitteen ja hevosloimen
-kultakirjailusta, tai putosi aavistamattomasti majan seinältä vaarnasta
-hänen kaunis säilänsä, luistaen ulos huotrasta. Mutta silloin hän
-tyynnytti epäilevää mieltänsä sillä ajatuksella, että Undine ei ollut
-mikään kalastajan tytär, vaan kaiken todennäköisyyden mukaan syntyisin
-jostakin ylhäisestä ja kunniakkaasta vieraan maan suvusta.
-
-Vain se tympäisi hänen mieltänsä, että vanha emäntä usein torui Undinea
-hänen kuultensa. Oikukas tyttö tosin enimmäkseen vähääkään salailematta
-ihan hilpeästi nauroi sitä; mutta ritarista tuntui kuin kunniaansa
-kajottavan, eikä hän kuitenkaan voinut katsoa kalastajanvaimon olevan
-väärässä, sillä Undine ansaitsi aina vähintään kymmenkertaisesti ne
-nuhteet mitä sai. Siksi jäikin ritari sydämessään suosiolliseksi
-emäntää kohtaan ja elämä kävi hiljaista, hupaista latuansa edelleen.
-
-Mutta tulipa viimein häiriökin. Kalastajalla ja ritarilla nimittäin oli
-ollut tapana päivällispöydässä ja myös iltasin, tuulen ulvoessa ulkona
-kuten yön tullen melkein aina, pitää keskinäistä hupaa viiniruukun
-ääressä. Mutta nyt oli ehtynyt koko varasto, minkä kalastaja oli
-aijemmin vähin erin tuonut kaupungista, ja miehetpä siitä olivat kelpo
-lailla nyreissään.
-
-Undine naureskeli heitä raikkaasti koko päivän, miesten yhtymättä hänen
-leikkisyyteensä yhtä vireästi kuin ennen. Illemmalla oli hän lähtenyt
-majasta, muka karttaaksensa kahta pitkää ja ikävystyttävää naamaa. Kun
-hämyssä näytti taas myrsky uhkaavan, ja vesi jo meurusi ja kohisi,
-hypähtivät ritari ja kalastaja peljästyneinä ovelle, noutaakseen tytön
-kotiin; kumpainenkin muisteli sen yön tuskaa, jona Huldbrand oli ensi
-kertaa ollut majassa. Mutta Undine astui heitä vastaan, iloisesti
-taputtaen käsiänsä.
-
-"Mitä annatte minulle, jos hankin teille viiniä? Tahi oikeastaan ei
-teidän tarvitse mitään antaa", jatkoi hän, "sillä minä olen jo
-tyytyväinen, jos olette iloisempia ja puheliaampia kuin olette tämän
-pitkän, ikävystyttävän päivän läpeensä olleet. Tulkaahan mukaan;
-metsävirta on ajanut rantaan tynnörin, ja tulkoon minulle kiroukseksi
-kokonaisen viikon nukkuminen, ellei se ole viiniastia."
-
-Miehet seurasivat häntä ja löysivät tosiaankin pensaitten piirittämästä
-rannan poukamasta tynnörin, joka heissä herätti kaipaamansa jalon
-juoman toiveita. Kiireimmän kautta vierittivät he sen majaan, sillä
-rajuilma levittäysi illan taivaalle ja hämyssä jo näki järven aaltojen
-vaahdoten kohottelevan lakkapäitä harjojansa kuin tähystelläkseen
-sadetta, joka piankin holvahtaisi alas. Undine autteli molempia
-voimiensa takaa ja sanoi, sadesään äkkiä liiankin nopeasti alkaessa
-kohahdella, hupaisesti uhkaillen raskaille pilville:
-
-"Sinä, kuules! Varo kastelemasta meitä; emme ole vielä läheskään
-pääsemässä katon alle!"
-
-Vanhus moitti sellaista menettelyä syntiseksi röyhkeydeksi; mutta tyttö
-tirskui hiljaa itsekseen, eikä kenellekään koitunut siitä mitään pahaa.
-Päin vastoin pääsivät kaikki kolme odottamattansakin kuivina
-saaliinensa mieluisan lieden ääreen, ja vasta kun tynnöri oli avattu ja
-sen ihmeellisen oivallista viiniä maistettu, purkautui synkistä
-pilviröykkiöistä sade, ja myrsky pauhasi puiden latvoissa ja ärjyvillä
-aalloilla.
-
-Pian oli täytetty muutamia pulloja isosta astiasta, joka näkyi
-riittävän monien päivien varastoksi. Istuttiin maistellen ja leikkiä
-laskien yhdessä, kodikkaan turvallisina riehuvalta rajusäältä lieden
-lämpimässä loimussa. Silloin virkkoi vanha kalastaja äkkiä hyvin
-totiseksi tullen:
-
-"Voi hyvä Jumala! tässä me riemuitsemme jalosta lahjasta, ja sen, jolle
-se ensin kuului ja jolta sen virta riisti, on kai täytynyt henkensä
-heittää sen tähden."
-
-"Eihän nyt sentään ihan niinkään!" arveli Undine ja kaatoi ritarin
-lasiin hymyhuulin. Mutta tämä sanoi:
-
-"Kautta kaiken kunniani, isäseni, jos osaisin hänet löytää ja pelastaa,
-niin eipä minua arveluttaisi mikään yön selkään lähteminen eikä
-pahinkaan vaara. Mutta sen voin teille taata, että jos konsanaan
-jälleen joudun asutummille seuduille, niin etsinpä käsiini hänet tai
-hänen perillisensä ja korvaan tämän viinin kaksin ja kolmin verroin."
-
-Se ilahutti ukkoa; hän nyökäytti ritarille hyväksyvästi päätänsä ja joi
-nyt pikarinsa paremmalla omallatunnolla ja mielihyvällä pohjaan. Mutta
-Undine huomautti Huldbrandille:
-
-"Korvaamiseen ja kultaasi nähden menettele miten mielit. Mutta tuo
-perästä juokseminen ja haeskelu oli tyhmää puhetta. Minä itkisin
-silmäni sokeiksi, jos sinä siinä puuhassa hukkaantuisit, ja
-tahtoisithan kai sinäkin mieluummin pysyä minun ja hyvän viinin luona?"
-
-"Totta kai", vastasi Huldbrand hymyillen.
-
-"Siispä olet puhunut tyhmästi", sanoi Undine. "Sillä kukin on itseänsä
-lähinnä, ja mitä kuuluvat kehenkään muut ihmiset?"
-
-Emäntä kääntyi huoaten ja päätänsä pudistellen hänestä poispäin,
-kalastaja unohti ainaisen suopeutensa siroa tyttöä kohtaan ja torui.
-
-"Kuulostaahan tuommoinen siltä, kuin olisit pakanain ja turkkilaisten
-kasvattama!" lopetti hän saarnansa; "Jumala sen anteeksi antakoon
-minulle ja sinulle, kaltoin kasvatettu lapsi!"
-
-"Niin, mutta siltä minusta vain tuntuu", intti Undine, "olkoon minut
-kasvattanut kuka tahansa, ja mitä siinä voivat mitkään sananne auttaa!"
-
-"Vaikene!" koveni hänelle kalastaja, ja yltiöpäisyydessäänkin peräti
-pelokas tyttö lyyhistyi kokoon, painui vapisevana Huldbrandia vasten ja
-kysyi häneltä ihan hiljaa:
-
-"Oletko sinäkin suutuksissasi, kaunis ystävä?"
-
-Ritari puristi hänen hentoa kättään ja silitti hänen kiharoitansa.
-Sanomaan hän ei kyennyt mitään, sillä suuttumus vanhuksen kovuudesta
-Undinea kohtaan sulki hänen suunsa. Niinpä istuivat molemmat parit
-nyreissään ja kiusaantuneen vaiteliaina vastatusten.
-
-
-
-
-6. LUKU.
-
-Vihkiminen.
-
-
-Tässä hiljaisuudessa kajahti keveä koputus ovelle ja säikähdytti
-kaikkia majassa istujoita, kuten toisinaan tapahtuukin, että
-odottamaton mitätönkin seikka voipi kamalasti järkähdyttää ihmisen
-mieltä. Mutta tässähän oli lisäksi syynä pahassa huudossa olevan metsän
-läheisyys ja niemekkeen nykyisin näköjään mahdoton asema inhimillisille
-tulijoille. Katseltiin empien toisiansa; kolkutus toistui, ja sitä
-seurasi syvä ähkäys; ritari astahti tavottamaan säiläänsä. Mutta
-silloin virkkoi vanha kalastaja hiljaa:
-
-"Jos siellä on se minkä pelkään olevan, niin ei meitä mikään ase auta."
-
-Undine sillävälin lähestyi ovea ja huusi suorastaan närkästyneesti ja
-rohkeasti:
-
-"Jos tahdotte vallattomuutta harjottaa, te maanhenget, niin kylläpä
-Vilpo teille opettaa parempaa."
-
-Toisten kauhistusta lisäsivät nuo kummalliset sanat; arkaillen
-katselivat he tyttöä, ja Huldhrand oli juuri rohkaisemaisillaan
-mielensä tehdäkseen hänelle kysymyksen, kun ääni sanoi ulkoa:
-
-"En ole mikään maanhenki, mutta henki kylläkin, joka vielä asustaa
-maallisessa ruumiissa. Jos tahdotte minua auttaa ja pelkäätte Jumalaa,
-te majan asukkaat, niin avatkaa minulle!"
-
-Samassa Undine jo avasikin oven ja valaisi riippulampulla myrskyistä
-yötä, niin että ulkona tuli näkyviin vanha pappi, joka aavistamattaan
-nähdessään ihmeen kauniin tytön hätkähti peljästyneenä taaksepäin. Hän
-kait ajatteli kummituksia ja taikuutta olevan liikkeellä, kun noin
-ihana kuva ilmestyi matalaisen majan ovelle; sen vuoksi alkoi hän
-rukoilla:
-
-"Kaikki hyvät henget ylistävät Herraansa Jumalaa!"
-
-"Minä en ole mikään aave", sanoi Undine myhäillen; "näytänkö niin
-rumalta? Voisittepa myös ottaa huomataksenne, ett'ei minua mikään
-hurskas lauselma säikytä. Tiedän minäkin Jumalasta ja osaan Häntä
-myöskin ylistää; kumpainenkin tosin omalla tavallaan, ja siihen on hän
-meidät luonut. Astukaa sisälle kunnianarvoisa isä; tulette hyvien
-ihmisten seuraan."
-
-Hengenmies tuli kumarrellen ja ympärilleen katsellen majaan ja näytti
-varsin suopealta ja kunnioitettavalta. Mutta vettä tiukkui hänen tumman
-kauhtanansa kaikista poimuista, pitkästä valkeasta parrasta ja tukan
-valkeista suortuvista. Kalastaja ja ritari veivät hänet tupakamariin ja
-antoivat hänelle kuivat vaatteet, ojentaen märät vaimoväen
-kuivaeltaviksi pirttiin. Vieras vanhus kiitteli mitä nöyrimmin ja
-sydämellisimmin, mutta ritarin tarjoamaa loistavaa viittaa ei hän
-millään muotoa suostunut ottamaan, vaan valitsi kalastajan vanhan,
-harmaan päällystakin.
-
-He palasivat sitte pirttiin; emäntä oitis luovutti papille leveän
-istuimensa eikä ennen saanut rauhaa kuin tämä oli sille istuutunut,
-"sillä", sanoi hän, "te olette vanha ja uuvuksissanne sekä päälle
-päätteeksi hengenmies".
-
-Undine työnsi vieraan jalkojen alle pikku jakkaransa, jolla hänen oli
-muulloin tapana istua Huldbrandin vieressä, ja osottausi yleensäkin
-vanhuksen kohtelussa peräti säveäksi ja herttaiseksi. Huldbrand
-kuiskasi hänelle siitä korvaan jonkin pistopuheen, mutta tyttö vastasi
-hyvin totisesti:
-
-"Hänhän palvelee Sitä, joka on meidät kaikki luonut, ja siitä ei ole
-leikin asiaksi."
-
-Ritari ja kalastaja kestitsivät sitte pappia ruualla ja viinillä, ja
-tämä alkoi hieman virkistyttyänsä kertoa, että hänen oli eilen pitänyt
-lähteä kaukana ison järven takana sijaitsevasta luostaristaan
-piispankaupunkiin ilmottamaan kirkkoruhtinaalle, millaiseen hätään
-nykyiset isot tulvat olivat saattaneet luostarin ja sen verokylät.
-Samaisen tulvimisen takia pitkiä kaarroksia tehtyään oli hänen ollut
-kuitenkin pakko tänään ehtoopäivällä lähteä kahden kelpo lautturin
-avulla erään tulvineen järvenpoukaman yli.
-
-"Mutta tuskin oli pikku aluksemme kajonnut laineisiin", jatkoi hän,
-"kun puhkesi valloilleen se kamala myrsky, joka vieläkin riehuu
-ympärillämme. Aallot tuntuivat vain odotelleen meitä, alottaakseen mitä
-hurjimmat, vilisevimmät karkelot kanssamme. Airot tempautuivat piankin
-kuljettajieni käsistä ja ajautuivat pirstoutuneina aalloilla yhä
-ulohtaammalle meistä. Me itse kiidimme avuttomina ja kuuron
-luonnonvoiman armoilla teidän etäisiä rantojanne kohti, joiden jo
-näimme usman ja hyrskeen hämyssä kohoavan. Silloin alus lopulta kieppui
-yhä rajummin ja vaaruvammin; en tiedä syöksyikö se kumolleen, vai
-minäkö suistuin aaltoihin. Läheisen, kammottavan kuoleman hämärässä
-tuskassa ajauduin edelleen, kunnes muuan aalto heitti minut puiden
-suojaan saarellenne."
-
-"Niin, saarelle!" sanoi kalastaja. "Vielä äskettäin oli tämä
-niemekkeenä, mutta nyt näyttää täällä ihan toiselta, sitte kun
-metsävirta ja järvi ovat kerrassaan hulluiksi yltyneet."
-
-"Jotakin sellaista huomasin", jatkoi pappi, "kun hämyssä hiiviskelin
-pitkin vesirajaa ja ylt'ympärillä vain huumaavaa pauhinaa kohdatessani
-näin lopulta kovaksi tallatun polun katoavan suoraan kuohuihin. Nyt
-havaitsin valon pilkottavan majastanne ja uskalsin tulla tänne, enkä
-voi kylliksi kiittää taivaallista isääni siitä, että Hän veden vallasta
-pelastumiseni jälkeen vielä on johdattanut minut niin hurskaitten
-ihmisten hoitoon kuin te olette, ja sitäkin enemmän, kun en voi tietää,
-tokko teitä neljää paitsi enää tässä elämässä saan muita ihmisiä
-nähdäkseni."
-
-"Mitenkä niin?" kysyi kalastaja.
-
-"Tiedättekö siis, kuinka kauvan tätä luonnonvoimien riehuntaa kestää?"
-vastasi hengenmies. "Ja minä olen ijällinen. Varsin helposti voipi
-minun elonvirtani ennemmin nuurua maan alle kuin metsävirran tulva
-tuolla ulkona. Eikähän ylimalkaan olisi mahdotonta, että teidän ja
-metsän välille tunkeutuisi yhä enemmän ja enemmän vedenpyörteitä,
-kunnes joutuisitte niin etäälle mantereesta, ett'ei pikku
-kalastusruuhenne enää kelpaisi kulkemaan ylitse ja muun maailman
-asukkaat touhuissaan kokonaan unohtaisivat teidät kaikki."
-
-Vanha emäntä säikähti, teki ristinmerkin ja huokasi:
-
-"Siitä Jumala varjelkoon!"
-
-Mutta kalastaja silmäili häntä hymyillen ja haastoi:
-
-"Ihmeellinen on ihminen! Eihän se olisi toisenlaista, ainakaan sinulle,
-vaimoseni, kuin nykyäänkään. Oletko vuosikausiin edennyt kauvemmas kuin
-metsän rajaan? Ja oletko nähnyt muita ihmisiä kuin Undinen ja minun?
-Vast'ikään ovat nyt vielä ritari ja pappi tulleet luoksemme. Ne
-jäisivät meille, jos joutuisimme unohdetuksi saareksi; sinäpä siitä
-siis mitä parhaiten voittaisit."
-
-"Enpä tiedä", väitti emäntä; "kaamealta vain sentään tuntuu kuvitella
-olevansa auttamattomasti erotettu muista ihmisistä, vaikkakaan heitä ei
-muuten tunne eikä näe."
-
-"Sinä jäisit silloin luoksemme, sinä jäisit silloin luoksemme!" kuiski
-Undine ihan hiljaa, puolittain laulavasti, ja painui tiukemmin
-Huldbrandiin kiinni. Mutta tämä oli vaipunut syviin ja ihaloihin
-mielikuviin. Metsävirran tuolla puolla sijaitseva seutu loittoni nyt
-papin viime sanojen jälkeen yhä etäisemmäksi ja häämyisemmäksi hänen
-luotansa; kukoistava saari, jolla hän oleskeli, viheriöitsi ja nauroi
-yhä rattoisammin hänen sydämelleen. Morsian hohti kuin tämän pikku
-maakaistaleen ja koko maailmankin kaunein ruusu; pappi oli saapuvilla.
-Lisänä vaikutti se, että emännän suuttunut katse singahti kauniiseen
-neitoon, koska tämä hengellisen miehen läsnäollessa nojausi niin
-tiukasti lemmittyynsä, ja näytti siltä, että sitä seuraisi karvaitten
-sanojen ryöppy. Silloin kirposi nuoren miehen huulilta seuraavat sanat,
-hänen kääntyessään pappiin:
-
-"Näette tässä edessänne morsiusparin, kunnianarvoisa herra, ja jos
-tällä immellä ja kelpo kalastajapariskunnalla ei ole mitään vastaan,
-niin liittäkääkin meidät toinen toiseemme vielä tänä iltana."
-
-Molemmat vanhat puolisot olivat kovin ihmeissään. He olivat jo kyllä
-useinkin jotain semmoista ajatelleet, mutta milloinkaan eivät he olleet
-asiasta sanaakaan hiiskuneet, ja kun nyt ritari sen sai sanoiksi,
-tuntui se heistä kuin ihan uudelta ja ennen kuulumattomalta. Undine oli
-äkkiä käynyt vakavaksi ja katseli syvämietteisesti lattiaan, papin
-tiedustaessa lähempiä asianhaaroja ja kysyessä vanhuksien suostumusta.
-
-Asiasta puheltiin pitkin ja poikin, ja selville päästiin. Emäntä
-läksi järjestämään nuorelle parille morsiuskamaria ja etsimään
-vihkiäisjuhlaan esille kahta siunattua vahakynttilää, jotka hänellä oli
-jo ammoin talteen pantuina. Ritari sill'aikaa kopeloitsi kultaisia
-vitjojansa, vääntääkseen irti kaksi rengasta hänen ja morsiamen välillä
-vaihdettaviksi sormuksiksi. Tämäpä sen huomatessaan heräsi syvästä
-mietiskelystään ja virkkoi:
-
-"Ei niin! Ihan rutiköyhänä eivät minua ole vanhempani maailmalle
-lähettäneet; päin vastoin ovat he jo aikaisin ottaneet lukuun, että
-tällainenkin ilta minulle koituu."
-
-Hän vilahti nopeasti ulos ovesta ja palasi hetimiten, kädessään kaksi
-kallista sormusta, joista toisen antoi sulhaselleen ja toisen piti
-itse. Vanha kalastaja joutui ihan ällistyksiinsä siitä, ja vielä
-enemmän juuri huoneeseen palaava emäntä, kun kumpaistakaan
-arvokapinetta ei oltu lapsella koskaan nähty.
-
-"Vanhempani", selitti Undine, "ommelluttivat nämä kapineet siihen
-kauniiseen nuttuun, joka minulla oli ylläni juuri silloin kun jouduin
-luoksenne. He myöskin kielsivät minua millään muotoa ilmaisemasta sitä
-kenellekään ennen hääiltaani. Siksi olen ne kaikessa hiljaisuudessa
-ottanut irti ja kätkenyt tähän päivään asti."
-
-Pappi keskeytti enemmän kyselyn ja ihmettelyn, sytyttäen vihityt
-vahakynttilät, asettaen ne pöydälle ja käskien morsiusparin eteensä.
-Hän antoi heidät sitte lyhyin, juhlallisin sanoin toisillensa, vanha
-aviopari siunasi nuorta, ja morsian nojautui hiljaa vapisevana ja
-mietteissään ritariin. Silloin pappi yht'äkkiä sanoi:
-
-"Olettepa te sentään omituisia ihmisiä! Miksi sanoitte olevanne ainoat
-asukkaat saarellanne? Ja koko vihkimistoimituksen aikana katseli
-vastapäisestä ikkunasta kookas, pitkä valkoviittainen mies tänne
-sisälle. Hän varmaan seisoo vieläkin oven edustalla, jos tahdotte
-hänetkin suostuttaa kutsuvieraaksenne."
-
-"Jumala varjelkoon!" huudahti emäntä säikähtäen. Vanha kalastaja
-pudisti vaiti ollen päätänsä ja Huldbrand hypähti ikkunaan. Hän oli
-itsekin vielä näkevinään valkean juovan, joka kuitenkin pian kokonaan
-hupeni hämyyn. Hän sai papin siihen käsitykseen, että tämän oli
-täytynyt kerrassaan erehtyä, ja hyvillä mielin istuuduttiin yhdessä
-lieden ympärille.
-
-
-
-
-7. LUKU.
-
-Mitä hääiltana edelleen tapahtui.
-
-
-Peräti säveäksi ja hiljaiseksi oli Undine osottautunut vihkimisen
-edellä ja aikana; mutta nyt tuntui siltä, kuin kaikki hänessä asustavat
-ihmeelliset päähänpistot olisivat sitä riuskemmin ja vallattomammin
-kuohuneet pinnalle. Hän kiusotteli sulhasta ja kasvatusvanhempia sekä
-tuskin enää niin korkeasti kunnioittamaansa pappia kaikenlaisilla
-lapsellisilla kujeilla, ja kun emäntä yritti paheksua hänen
-käyttäytymistänsä, niin hänet vaiensi ritarin pari vakavaa sanaa,
-joilla hän hyvin merkitsevästi nimitti Undinea puolisoksensa. Silti
-ritaria itseänsäkin miellytti Undinen lapsellinen vehkeily yhtä vähän;
-mutta siinä ei auttanut mikään silmän iskentä, hymähdys tai moittiva
-huomautus. Aina kun morsian huomasi lemmittynsä tyytymättömyyden, -- ja
-se tapahtui moniaan kerran, -- kävi hän tosin hiljaisemmaksi, istuutui
-hänen viereensä, silitteli häntä, supatti hänelle hymyillen jotakin
-korvaan ja tasotteli siten hänen otsalleen pyrkineet rypyt. Mutta heti
-jälkeenpäin tempasi hänet jokin hupsu oikku taaskin ilkamoivaan
-leikkiin ja kujeilu yltyi entistä vallattomammaksi. Sanoipa lopulta
-pappi hyvin totisesti ja ystävällisesti:
-
-"Viehättävä nuori neitoseni, teitä ei tosin voi ihastumatta katsella;
-mutta muistakaakin ajoissa soinnuttaa sielunne sellaiseen vireeseen,
-että se aina kaijuttelisi vihityn sulhonne sielulle sopusointua."
-
-"Sielulle!" naureli hänelle Undine. "Tuo kuulostaa varsin sievältä ja
-saattaa useimmille ihmisille ollakin varsin ylentävä ja hyödyllinen
-sääntö. Mutta jos nyt on kerrassaan sielua vailla, niin mitä silloin
-soinnutetaan vireeseen? Ja siten on minun laitani."
-
-Syvästi loukkaantuneena jäi pappi vaiti hurskaassa suuttumuksessaan ja
-käänsi surumielin kasvonsa pois tytöstä. Mutta tämä astui suostutellen
-hänen luokseen ja sanoi:
-
-"Ei, kuunnelkaahan minua ensin kunnolleen, ennen kuin näytätte
-vihastuneelta, sillä teidän vihainen katsantonne tuottaa minulle tuskaa
-ja eihän teidän toki sovi suuttua ainoallekaan olennolle, joka ei
-puolestaan ole teille mitään pahaa tehnyt. Osottakaa vain
-kärsivällisyyttä minua kohtaan, niin selitän teille säntilleen, mitä
-tarkotan."
-
-Hänen huomattiin valmistautuvan kertomaan jotakin juurtajaksain, mutta
-äkkiä hän takelsi kuin sisäisen väristyksen valtaamana ja puhkesi
-vuolaasti pulppuaviin haikeisiin kyyneliin. Kuulijat eivät enää
-tienneet mitä hänestä ajatella, tuijotellen häneen vaiti ollen ja
-erilaisin huolin. Vihdoin sanoi hän kyyneleensä kuivaten ja pappia
-vakavasti katsellen:
-
-"Sieluun täytyy liittyä jotakin rakasta, mutta myöskin jotakin ylen
-pelottavaa. Kautta taivaan, hurskas mies, eikö olisi parempi jäädä
-siitä ainiaan osattomaksi?"
-
-Hän vaikeni taas, kuin vastausta odottaen; hänen kyyneleensä olivat
-ehtyneet. Kaikki olivat nousseet istuimiltansa ja peräytyivät
-pöyristyen hänestä. Mutta hän näytti näkevän vain hengenmiehen; hänen
-kasvonpiirteissään kuvastui pelkäävä uteliaisuus, joka juuri siksi
-tuntui toisista kovin kauhistavalta.
-
-"Raskaasti täytyy sielun painaa", pitkitti hän, kun ei kukaan hänelle
-vastannut, "hyvin raskaasti! Sillä jo sen lähenevä kuvakin varjostaa
-minua tuskalla ja murheella. Ja voi, minä olin ennen niin kepeä, niin
-rattoisa!"
-
-Ja hän puhkesi uuteen kyyneltulvaan, kasvonsa peittäen. Silloin pappi
-astui hänen luokseen totisena katsannoltaan, puhutteli häntä ja
-vannotti pyhimpien nimien kautta häntä heittämään pois valoisan asunsa,
-jos hänessä oli mitään pahaa. Mutta hän vaipui papin eteen polvilleen,
-kerraten kaikki hänen hurskaat sanansa, ylistäen Jumalaa ja vakuuttaen
-tahtovansa hyvää kaikelle maailmalle. Lopulta sanoi hengenmies
-ritarille:
-
-"Herra sulhanen, minä jätän teidät yksiksenne sen kanssa, jonka olen
-teihin vihkinyt. Mikäli minä voin harkita, ei hänessä ole mitään pahaa,
-mutta ihmeellistä paljonkin. Neuvon teille huolenpitoa, rakkautta ja
-uskollisuutta."
-
-Hän poistui huoneesta ja kalastajaväki seurasi häntä, tehden
-ristinmerkin.
-
-Polvilleen vaipuneena paljasti Undine kasvonsa ja sanoi arasti
-katsahtaen Huldbrandiin:
-
-"Oi, nyt sinä et varmaankaan tahdo pitää minua; enkä ole kuitenkaan
-tehnyt mitään pahaa, minä poloinen, poloinen lapsi!"
-
-Hän näytti siinä niin sanomattoman viehkeältä ja liikuttavalta, että
-hänen sulhasensa unohti kaiken kammon ja arvotuksellisuuden, rientäen
-hänen luokseen ja nostaen hänet syleiltäväkseen. Silloin Undine hymyili
-kyyneltensä läpi; oli kuin olisi aamurusko leikkinyt pikku puroilla.
-
-"Sinä et voi minusta luopua!" kuiskasi hän luottavana ja varmana, ja
-silitti hennoilla kätösillään ritarin poskia. Tämä sen johdosta
-karkotti ne pelottavat ajatukset, jotka vielä väijyivät hänen sielunsa
-pohjukassa ja koettivat hänelle uskotella, että hänet oli vihitty
-haltijattareen tahi johonkuhun muuhun häijynkiusottelevaan
-henkimaailman olentoon. Yksi ainoa kysymys vain vielä kirposi hänen
-huuliltansa melkein tahtomatta:
-
-"Rakas pikku Undineni, sano minulle kuitenkin yksi seikka: mitä sinä
-puhuitkaan maanhengistä silloin kun pappi koputti ovelle, ja miksi
-mainitsit Vilpo-nimeä?"
-
-"Satuja, lastensatuja!" sanoi Undine nauraen ja taas kokonaan entiseen
-rattoisuuteensa palautuneena. "Ensin olen minä saanut teidät
-ahdistuneeseen mielentilaan, lopuksi te minut. Siinä on laulun loppu ja
-koko hääillan."
-
-"Ei, eipä olekaan", sanoi lemmen päihdyttämä ritari, sammutti
-vahakynttilät ja kantoi kauniin rakastettunsa tuhansin suudelmin
-kuutamosta, joka kirkkaana katseli ikkunasta sisälle, morsiuskamariin.
-
-
-
-
-8. LUKU.
-
-Häiden jälkeinen päivä.
-
-
-Aamun raikas valo herätti nuoren avioparin. Undine kätkeysi häveliäästi
-peitteittensä alle, ja Huldbrand makaili hiljaa mietiskellen itsekseen.
-Joka kerta kun hän oli yöllä vaipunut uneen, olivat häntä ahdistaneet
-kummallisen kaameat unet kummituksista, jotka salavihkaa irvistellen
-yrittelivät pukeutua kauneiksi naisiksi, -- kauneista naisista, jotka
-yht'äkkiä saivat Syöjättären kasvonpiirteet. Ja kun hän kammottavista
-nä'yistänsä kavahti istualleen, kumotti kuutamo valjuna ja kylmänä
-ikkunan edustalla; kauhistuneena katsahti hän Undineen, jonka povelle
-oli uinahtanut ja joka muuttumattoman kauniina ja viehkeänä lepäsi
-hänen vierellään. Sitte hän painoi keveän suudelman ruusuisille
-huulille ja nukahti jälleen, herätäkseen uuden kauhun hätkähdyttämänä.
-
-Kaikkea tätä nyt täysin valpastuneena oikein mietittyänsä soimasi hän
-itseään jokaisesta epäilyksestään, joka oli saattanut harhaannuttaa
-hänet kauniista puolisostansa. Hän pyysikin tältä vääryyttänsä selvin
-sanoin anteeksi, mutta tämä vain ojensi hänelle kauniin kätensä,
-huokasi sydämensä pohjasta ja jäi vaiti. Mutta hänen silmiensä
-sanomattoman sydämellinen katse, jollaista Huldbrand ei ollut vielä
-ennen nähnyt, varmistutti tämän siitä, ett'ei Undine tuntenut mitään
-nyreyttä häntä kohtaan.
-
-Hän nousi silloin hilpeänä ja meni talonväen luokse pirttiin. Nuo kolme
-istuivat huolestuneen näköisinä pankon korvalla, ainoankaan
-rohkenematta päästää ajatuksiansa sanoiksi. Pappi näkyi itsekseen
-rukoilevan kaiken pahan torjumista. Mutta kun nuoren aviomiehen nyt
-nähtiin ilmestyvän noin tyytyväisenä, silisivät rypyt muidenkin
-kasvoilla; alkoipa vanha kalastaja laskea ritarista leikkiä varsin
-sävyisään, kunnialliseen tapaan, niin että vanha emäntäkin leppeästi
-hymähteli.
-
-Valmiiksi pääsi lopulta Undinekin ja astui nyt ovelle; kaikki tahtoivat
-astua häntä vastaan ja kaikki jäivät ihmetyksissään seisomaan: niin
-vieraalta tuntui heistä nuori puoliso, ja samalla kuitenkin tutulta.
-Pappi ensimäisenä astui hänen luokseen, kirkastuneet katseet isällistä
-rakkautta säteillen, ja hänen nostaessaan kätensä siunaukseen vaipui
-kaunis vaimo hartaasti värähdellen hänen eteensä polvilleen. Hän anoi
-papilta sitte muutamin ystävällisen nöyrin sanoin anteeksi hullutuksia,
-joita oli edellisenä iltana saattanut puhella, ja pyysi hyvin
-liikutetulla äänellä häntä rukoilemaan hänen sielunsa onneksi. Sitte
-hän nousi, suuteli kasvatusvanhempiaan ja sanoi kaikesta osakseen
-tulleesta hyvyydestä kiittäen:
-
-"Oi, nyt tunnen sydämeni sisimmässä, kuinka paljon, kuinka äärettömän
-paljon te olette minun hyväkseni tehneet, rakkaat, rakkaat vanhempani!"
-
-Hän ei ensimältä ollenkaan kyennyt taukoamaan hellyydenosotuksistansa,
-mutta tuskin huomasi hän emännän vilkaisevan aamiaishommiinsa, kun jo
-hänkin seisoi lieden ääressä, keitteli ja askarteli sallimatta vanhan
-kelpo muorin vähääkään vaivaantua.
-
-Hän pysyi sellaisena päivän pitkän: hiljaisena, leppeänä ja
-huolekkaana, ollen yhtähaavaa pikku emäntäinen ja hento, ujoileva,
-neitseellinen olento. Ne kolme, jotka olivat jo pitemmän aikaa
-tunteneet hänet, odottivat joka hetki näkevänsä hänen oikullisesta
-luonteestansa jonkin kummallisen vaihdos-ilmaisun. Mutta se luulo
-petti: Undine pysyi enkelimäisen lempeänä ja säveänä. Pappi ei
-laisinkaan voinut kääntää silmiään hänestä ja sanoi useaan kertaan
-sulhaselle:
-
-"Hyvä herra, aarteen on teille eilen taivaallinen armo minun arvottoman
-välitykselläni uskonut; varjelkaa sitä kuten tulee, niin se edistää
-ijäistä ja ajallista menestystänne."
-
-Illemmalla Undine nöyrän hellästi ripustausi ritarin käsivarteen ja
-veti hänet lempeästi ulkosalle, missä laskeva aurinko herttaisesti
-kultasi raikasta ruohikkoa ja korkeita, soleita puunrunkoja. Nuoren
-vaimon silmissä päilyi kuin kaihon ja lemmen kastetta, hänen huulillaan
-väikkyi kuin hellitty, huolettava salaisuus, joka kuitenkin ilmausi
-vain tuskin kuuluvina huokauksina.
-
-Vaiteliaana vei hän lemmittyänsä yhä kauvemmas mukanaan. Sulhasensa
-sanoihin hän vastasi vain katseilla, joissa ei tosin ilmennyt mitään
-suoranaisia selvityksiä hänen kysymyksiinsä, mutta kokonainen rakkauden
-ja aran alttiuden taivas kylläkin. Niin saapuivat he tulvineen
-metsävirran partaalle, ja ritari hämmästyi nähdessään sen lirisevän
-hiljaisina aaltosina, ilman jälkeäkään äskeisestä rajuudestansa ja
-paisumuksestansa.
-
-"Huomiseksi se kokonaan ehtyy", sanoi nuori vaimo itkusilmin, "ja sinä
-voit silloin esteettä matkustaa minne tahdot."
-
-"En ilman sinua, Undineni", vastasi ritari naurusuin. "Ajattelehan: jos
-minulla olisi haluakin karata tieheni, niin täytyisihän kirkon ja
-hengellisen vallan, keisarin ja viranomaisten ryhtyä asiaan ja tuoda
-pakolainen sinulle takaisin."
-
-"Sinusta kaikki riippuu, sinusta kaikki riippuu", supisi pienoinen
-puolittain itkien, puolittain myhäillen. "Luulenpa sentään, että pidät
-minut kylläkin; olenhan sinulle niin peräti sydämestäni harras. Kanna
-minut nyt tuolle edessämme olevalle pikku saarelle. Siellä tapahtukoon
-ratkaisu. Voisinhan kai helposti itsekin puikahtaa läpi aaltojen, mutta
-sinun sylissäsi on niin hyvä levätä, ja jos sinä hylkäisit minut, niin
-olen kuitenkin vielä viimeisen kerran suloisesti levännyt siinä."
-
-Huldbrand tunsi outoa ankeutta ja liikutusta eikä osannut hänelle
-mitään vastata. Hän otti Undinen käsivarsilleen ja kantoi hänet ylitse,
-nyt vasta muistaen saarelman samaiseksi, jolta hän ensimäisenä yönä oli
-tytön kantanut takaisin vanhan kalastajan luokse. Perille päästyään hän
-laski kantamuksensa pehmeälle ruohikolle ja aikoi hellien istuutua
-kauniin taakkansa viereen; mutta Undine pyysi:
-
-"Ei, tuohon, minua vastapäätä! Tahdon lukea silmistäsi jo ennen kuin
-huulesi puhuvat. Kuuntele nyt tarkkaan, mitä käyn sinulle kertomaan."
-
-Ja hän alotti:
-
-"Tietäös, lemmitty ystäväiseni, että alkuaineissa asustaa olentoja,
-jotka ovat melkein teidän näköisiänne, mutta kuitenkin vain harvoin
-esiintyvät nähtäväksenne. Liekeissä lekuttelee ja leikkii
-salamandereita, maan uumenissa asustaa kalpeita, kiukkuisia maahisia,
-metsissä liikehtii ilmaan kuuluva Metsolan väki, järvissä, virroissa ja
-puroissa taasen elää vetehisten laaja suku. Kaunis on asua väilyvien
-kristalliholvausten alla, joiden läpi taivas aurinkoineen ja tähtineen
-katselee; korkeat korallipuut sinisine ja punaisine hedelmineen
-loistelevat puutarhoissa. Kuljetaan puhtailla hiekkatasangoilla yli
-kauniiden, kirjavien näkinkenkien, ja mitä vanhalla maailmalla oli niin
-kaunista, ett'ei nykyinen enää ansaitse siitä iloitsemista, sen
-verhosivat aallot salaperäisillä hopeahunnuillaan. Syvyyksissä nyt
-upeilevat nuo ylväät muistomerkit, korkeina ja vakavina, hellivien
-vesien leppeästi kostuttelemina, näiden loihtiessa niistä kauniita
-sammalkukkia ja seppelöitseviä kaislakimppuja esille. Siellä asujat
-ovat varsin suloisia ja rakastettavia katsella, enimmäkseen kauniimpia
-kuin ihmiset. Monenpa kalastajan mieltä on tenhonnut viehkeän
-vedenneidon kuunteleminen, tämän noustessa esiin aalloista laulelemaan.
-Hän on sitte kertonut kaunokaisestansa muille, ja sellaisia ihmeellisiä
-neitoja nimittävät ihmiset undineiksi eli aallottariksi. Mutta sinä
-näet nyt todellakin aallottaren, rakas ystävä."
-
-Ritari yritti uskoa, että hänen kauniissa vaimossaan oli herännyt jokin
-hänen kummallisia oikkujansa ja että häntä huvitti kiusotella miestänsä
-värikkäin mielikuvin. Mutta niin lujasti kuin hän tätä itselleen
-vakuuttelikin, ei hän kuitenkaan voinut hetkeksikään päästä siihen
-vakaumukseen; ihana väristys tuntui hänen sydämessään; kykenemättä
-sanaakaan virkkamaan tuijotti hän väistymättömin katsein kauniiseen
-kertojattareensa. Tämä pudisti murhemielin päätänsä, huoahti sydämensä
-pohjasta ja jatkoi sitte seuraavaan tapaan:
-
-"Me olisimme paljoa paremmassa asemassa kuin te muut ihmiset, -- sillä
-ihmisiksi mekin itseämme nimitämme, kuten rakenteeltamme ja
-ruumiiltamme olemmekin, -- mutta siinä on perin paha epäkohtakin. Me ja
-meidän laisemme muiden alkuaineiden asukkaat hajoamme ja tuhoudumme
-henkinemme ja ruumiinemme rahtusenkaan jäämättä meistä jäljelle, ja kun
-te toiset aikoinanne heräätte puhtaampaan elämään, olemme me jääneet
-minne hieta ja kipinä ja tuuli ja aalto jäivät. Siksi ei meillä
-myöskään ole sielua; alkuaine liikutteluttaa meitä, tottelee meitä
-usein, niin kauvan kuin elämme, -- hajottaa meidät aina tomuksi heti
-kun kuolemme, ja me olemme rattoisia, rahtuakaan sureksimatta, samaten
-kuin ovat satakielet ja kultakalat sekä muut sievät luonnon lapset.
-Mutta kaikki pyrkii kannaltansa korkeammalle. Niinpä tahtoi isäni,
-mahtava vesiruhtinas Välimeressä, saattaa ainoan tyttärensä omistamaan
-sielun, vaikkapa hänen sen johdosta olikin otettava kestääkseen myöskin
-monia sielullisten olentojen kärsimyksiä. Mutta meikäläiset voivat
-saada sielun ainoastaan mitä täydellisimmin yhtymällä rakkaudessa
-johonkuhun teidän sukupuoleenne kuuluvaan ihmiseen. Nyt olen minä
-sielullinen, ja siitä kiitän sinua, sinä sanomattomasti rakastamani, ja
-kiitän sinua ainiaan, jos et minua tee onnettomaksi koko elinijäkseni.
-Sillä mihin joudunkaan minä, jos sinä minua kammoat ja syrjit? Mutta
-petoksella en voinut sinua pitää. Ja jos tahdot minut hyljätä, niin tee
-se nyt, palaja rannalle yksinäsi. Minä sukellan tähän puroon, joka on
-setäni, viettämässä kummallista erakkoelämäänsä täällä metsässä kaukana
-muista ystävistä. Mutta hän on mahtava, monien isojen virtojen veroinen
-ja rakas; ja kuten hän tänne kalastajaväen luokse toikin minut
-silloisen kepeän ja nauravan lapsen, viepi hän jälleen kotiinkin
-vanhempieni luokse minut sielullisen, rakastavan, kärsivän vaimon."
-
-Hän aikoi vielä jatkaa, mutta Huldbrand syleili häntä sydämensä
-pohjasta liikutettuna ja hellänä, ja kantoi hänet rannalle takaisin.
-Siellä vasta hän kyynelin ja suudelmin vannoi, ett'ei ikipäivänä jätä
-suloista vaimoansa, ja ylisti itseänsä onnellisemmaksi kuin oli
-kreikkalainen kuvanveistäjä Pygmalion, jolle Venus jumalatar oli hänen
-kauniin veistoksensa muuttanut lemmityksi. Onnellisessa luottamuksessa
-käveli Undine hänen käsivartensa varassa takaisin majaan ja tunsi nyt
-vasta kaikesta sydämestään, kuinka vähän hänen tarvitsi kaihota
-ylhäisen isänsä jääneitä kristallipalatseja.
-
-
-
-
-9. LUKU.
-
-Ritari viepi nuoren vaimonsa mukanaan.
-
-
-Kun Huldbrand seuraavana aamuna heräsi unestaan, puuttui kaunis puoliso
-hänen viereltään, ja hänen mielessään alkoi jo taas saada sijaa ne
-oudot kuvitelmat, että hänen avioliittonsa ja viehättävä Undine itse
-olivat häipyviä harhanäkyjä ja virvakuvia. Mutta samassapa tämä
-astahtikin huoneeseen, suuteli häntä, istuutui hänen viereensä vuoteen
-laidalle ja puheli:
-
-"Olen ollut jokseenkin aikaisin ulkosalla katsomassa, pitääkö setä
-sanansa. Hän on jo ohjannut kaiken tulvan takaisin hiljaiseen uomaansa
-ja soluu nyt entiseen mietiskelevään erakkotapaansa halki metsän. Hänen
-ystävänsä vedessä ja ilmassa ovat myöskin asettuneet lepäämään; kaikki
-alkaa taas käydä järjestyksessä ja rauhallisesti näillä seuduin, ja
-sinä voit kuivin jaloin matkata kotiin milloin haluat."
-
-Huldbrandista tuntui kuin olisi hän valveillaan nähnyt unta, niin
-vaikea oli hänen tottua vaimonsa ihmetyttävään syntyperään. Kuitenkin
-salasi hän oudostelunsa, ja ihanan vaimon tavaton viehkeys häivyttikin
-väleen jokaisen ankean aavistelun. Tovin kuluttua seisoessaan tämän
-kanssa oven edustalla, katsellen viheriöitsevää maankärkeä kirkkaine
-vesirajoinensa, tunsi hän olonsa tässä rakkautensa kehdossa niin
-viihdyttäväksi, että virkahti:
-
-"Miksi matkustaisimmekaan jo tänään? Emmehän kai saavuta mitään
-tyytyväisempiä päiviä tuolla maailman humussa, kuin olemme tässä
-kätketyssä turvapaikassa viettäneet. Katselkaamme edes paria, kolmeakin
-auringonlaskua vielä täällä."
-
-"Kuten herrani suvaitsee", vastasi Undine leppeän nöyränä.
-"Ajattelinhan vain, että vanhukset jo muutenkin eroavat minusta ankein
-mielin, ja jos he lisäksi nyt saavat tuntea minussa heränneen oikean
-sielun vaikutusta, nähdessään kuinka hartaasti nyt voin heitä
-kunnioittaa ja rakastaa, niin ihan he itkevät heikot silmänsä pilalle.
-Vielä pitävät he hiljaisuuttani ja mielenhartauttani samana kuin
-sellainen ennenkin on ollut, järven tyvenyytenä tuulen ollessa levolla,
-ja he oppivat nyt yhtä hyvin hellimään pikku puuta tahi kukkaa kuin
-minua. Älä anna minun ilmaista heille tätä vastasaatua, rakkautta
-uhkuvaa sydäntäni hetkinä, jolloin heidän täytyy menettää se tämän
-maallisen olon ajaksi, -- ja kuinka kykenisin sitä salaamaan, jos
-jäisimme kauvemmaksi aikaa heidän seuraansa?"
-
-Huldbrand myönsi hänen olevan oikeassa; hän meni vanhuksien luo ja
-puhui heille matkasta, jolle lähdettäisiin piammiten. Pappi tarjousi
-saattajaksi nuorelle avioparille, hän ja ritari nostivat kauniin vaimon
-ratsun selkään lyhyitten hyvästelyjen jälkeen ja astelivat hänen
-vierellään metsävirran kuivuneen tulvauoman yli kiireisesti metsää
-kohti. Undine itki hiljaa, mutta haikeasti; vanhukset valittivat
-ääneensä hänen menoansa. Näytti siltä kuin olisi näitä alkanut
-aavistuttaa, mitä he nyt menettivät suloisen kasvattityttärensä mukana.
-
-Matkustajat olivat kolmisin vaiti ollen saapuneet metsän sankimpaan
-siimekseen. Olipa siinä vihreässä lehväsuojamassa sievä näky, kun
-kaunis nais-olento istui jalorotuisella, somasti koristellulla
-ratsulla, toisella puolellaan huolitellen astelemassa kunnianarvoisa
-pappi munkkikuntansa valkeassa asussa, toisella puolellaan verevä nuori
-ritari väririkkaissa, helottavissa vaatteissaan ja upea säilä vyöllään.
-Huldbrand ei muuta nähnytkään kuin viehkeän vaimonsa, Undine niinikään
-vain puolisoansa tähysteli, hellät kyyneleensä kuivattuaan, ja he
-joutuivat pian hiljaiseen, äänettömään keskusteluun katsein ja elein,
-vasta melkoisen tovin kuluttua siitä heräten hiljaiseen puheluun, johon
-pappi oli joutunut sill'aikaa heidän huomaamattansa joukkoon yhtyneen
-neljännen matkakumppanuksen kanssa.
-
-Hänellä oli valkea, papin säätykauhtanaa muistuttava viitta, mutta sen
-päähinejatko riippui syvälle kasvoihin, ja koko vaate liehui niin
-laajoina poimuina hänen ympärillään, että hänellä oli siinä joka hetki
-koolle sieppaamista, käsivarrelle heittämistä ja muuta sellaista
-järjestelypuuhaa, sen näköjään silti vähääkään haittaamatta hänen
-kävelyänsä. Nuoren avioparin hänet havaitessa puheli hän parhaillaan:
-
-"Ja niinpä siis olen jo vuosikausia asustanut täällä metsässä,
-kunnianarvoisa herra, vaikk'ei minua kuitenkaan voisi teidän
-käsityksenne mukaan nimittää hartautta harjottavaksi erakoksi. Sillä,
-kuten sanottu, katumuksen teosta minä en tiedä mitään enkä usko sitä
-erityisesti tarvitsevanikaan. Minä vain siksi rakastan metsää niin
-suuresti, kun sillä on niin erikoinen oma viehätyksensä ja kun minua
-huvittaa liehuvassa valkeassa vaatetuksessani käyskennellä hämyisissä
-siimespaikoissa ja lehviköissä, saadakseni sitte silloin tällöin
-aavistamattomasti tervehdyksen yläilmojen suloiselta auringonsäteeltä."
-
-"Te olette perin merkillinen mies", huomautti pappi, "ja mielelläni
-perehtyisin teihin lähemmin."
-
-"Ja kuka sitte te olette, mennäksemme asiasta toiseen?" kysäisi vieras.
-
-"Minua nimitetään Isä Heilmanniksi", vastasi hengenmies, "ja tulen
-Mariantervehdyksen luostarista järven takaa".
-
-"Vai niin", puheli vieras. "Minun nimeni on Vilpo, ja jos kohteliaita
-tahdotaan olla, niin sopisipa sanoa ritari Vilpo tahi vapaaherra Vilpo,
-sillä vapaa minä olen kuin metsän lintu ja kai hiukkasen siitä ylikin.
-Niinpä on minulla nyt hiukan kerrottavaa nuorelle rouvalle tuossa."
-
-Ja siinä silmänräpäyksessä oli hän livahtanut papin toiselle puolelle
-ihan Undinen viereen ja kurottausi korkealle, kuiskatakseen hänelle
-jotakin korvaan. Mutta tämä kääntyi säikähtyneenä pois, sanoen:
-
-"Minulla ei ole enää mitään tekemistä teidän kanssanne."
-
-"Hohoo", nauroi vieras, "kuinka ylen ylhäisiin naimisiin sitte olette
-päässytkään, kun ette enää sukulaisianne tunne? Eikö siis ole
-muistissanne Vilpo-setä, joka seljässään niin uskollisesti kantoi
-teidät näille seuduille?"
-
-"Mutta minä pyydän teitä", vastasi Undine, "ett'ette enää ilmesty
-näkyviini. Nyt pelkään teitä; ja pitääkö mieheni oppia minua
-kammoamaan, kun näkee minut näin omituisissa sukulaissuhteissa?"
-
-"Veljentyttöseni", sanoi Vilpo, "et saa unohtaa, että minä olen täällä
-saattajanasi; kummittelevat maanhenget voisivat muutoin tehdä teistä
-typerää pilaansa. Antakaa minun siis vain rauhassa kulkea matkassanne;
-vanha pappi tuossa muuten osasi muistaa minut paremmin kuin te näytte
-muistavan, sillä hän vakuutti minun tuntuvan hyvin tutulta, arvellen
-minun kait olleen mukana aluksessa, josta hän veteen suistui. Olinhan
-todellakin, minä kun olin samainen vesisuihke, joka hänet tempasi
-aluksesta, ja sitte kellutin hänet ihan maihin asti häitänne varten."
-
-Undine ja ritari katsahtivat Isä Heilmanniin, mutta tämä näytti
-vaipuneen unelmiin ja olevan kuuro kaikelle puhelulle. Sitten Undine
-huomautti:
-
-"Näen tuolla jo metsän reunan. Emme enää tarvitse apuanne, ja
-ainoastaan te herätätte kammoamme. Kaiken rakkauden ja hyvyyden nimessä
-sen vuoksi pyydän teitä katoamaan, jättäen meidät rauhassa jatkamaan
-matkaamme!"
-
-Siitä näkyi Vilpo ähmistyvän; hän väänsi suutansa happamesti ja irvisti
-Undinelle, joka kirahti äänekkäästi ja huusi ystäväänsä avukseen.
-Salaman nopeudella syöksähti ritari hevosen toiselle puolelle ja
-heilautti terävää säiläänsä Vilpoa kohti. Mutta hän sivalsikin
-vesiputoukseen, joka vaahdoten syöksyi alas korkealta kalliolta heidän
-vieressään ja äkkiä kasteli heidät ihoa myöten loiskahduksella, joka
-milt'ei kuulosti naurulta. Pappi virkkoi äkkiä heräten:
-
-"Sitä olen jo kauvan ajatellut, kun puro kulki niin lähellä viereisemme
-ylängön reunaa. Alussa minusta ihan tuntui kuin olisi se ollut ihminen
-ja osannut puhua."
-
-Huldbrandin korviin pauhasi vesiputous ihan selvästi sanat:
-
-             Ritar' reima,
-             ritar' raisu,
-             enpä suutu,
-             enkä soimaa,
-    vain varjelloskin kaunovaimoas
-    ain' yhtä tarkoin, urho nuorekas!
-
-Pikku taipaleen kuljettuansa he saapuivat aukealle. Vapaakaupunki
-levittäysi loistavana heidän eteensä, ja sen torneja kultaava
-ilta-aurinko kuivasi ystävällisesti vaeltajien lionneet vaatteet.
-
-
-
-
-10. LUKU.
-
-Kaupunkiin asettuminen.
-
-
-Ringstettenin nuoren ritari Huldbrandin äkillinen katoaminen oli
-herättänyt vapaakaupungissa suurta huomiota, aiheuttaen vakavaa huolta
-asukkaissa, jotka kaikki olivat mieltyneet häneen nähdessään hänen
-taitavuuttansa asekisoissa ja karkeloissa sekä tutustuessaan hänen
-ystävälliseen säyseyteensä. Hänen palvelijansa eivät tahtoneet poistua
-paikkakunnalta ilman isäntäänsä, kenenkään silti rohkenematta ratsastaa
-hänen perästään sankkaan saloon. He jäivät siten majataloon,
-toimettomina toivoillen, kuten ihmisten on tapana, ja valituksillaan
-pitäen kadonneen muistoa vereksenä. Kun pian jälkeenpäin ankarat
-rajusäät ja tulvat kävivät huomattavammiksi, epäiltiin sitäkin vähemmän
-kauniin muukalaisen varmaa perikatoa.
-
-Bertaldakin ihan avoimesti murehti häntä ja soimasi itseään
-armottomasti siitä, että oli hänet houkutellut lähtemään onnettomalle
-ratsastusmatkalle metsään. Hänen herttualliset kasvattivanhempansa
-olivat saapuneet noutamaan häntä pois, mutta Bertalda taivutti heidät
-jäämään kaupunkiin, kunnes saataisiin varma sanoma Huldbrandin
-kohtalosta. Hän koetti suostuttaa häntä kilvan kosiskelevia nuoria
-ritareita lähtemään uljaan seikkailijan jäljille metsään. Mutta
-kättänsä ei hän raskinnut luvata uhkatempun hinnaksi, ehkä yhä vieläkin
-toivoen voivansa joutua palaavan harhailijan omaksi, ja hansikkaan tahi
-nauhan, tai vaikkapa suutelonkaan vuoksi ei kukaan tahtonut vaarantaa
-henkeänsä noin peräti vaarallisen kilpailijan takaisin noutamiseksi.
-
-Nyt Huldbrandin odottamattomasti ilmestyessä elävien ilmoille
-riemuitsivat palvelijat ja melkeinpä kaupungin kaikki asukkaat, juuri
-Bertaldapa itse vain ei. Sillä jos muille olikin varsin hauskaa, että
-hän toi mukanaan noin ihmeteltävän vaimon ja vihkimisen todistajaksi
-Isä Heilmannin, niin ei Bertalda voinut olla sitä sureksimatta. Hän oli
-ensinnäkin todella kaikesta sielustaan rakastunut nuoreen ritariin, ja
-toisekseen oli hänen murheensa ritarin katoamisesta saattanut hänen
-tunteensa ihmisten tiedoksi paljoa laajemmin kuin nyt saattoi
-siedettävänä pitää.
-
-Siitä huolimatta hän sentään kaikin puolin menetteli viisaan naisen
-tavoin, mukautui olosuhteisiin ja seurusteli mitä ystävällisimmin
-Undinen kanssa, jota koko kaupunki piti Huldbrandin jostakin pahasta
-metsän lumosta kirvottamana prinsessana. Jos asiata kysyttiin häneltä
-itseltään tai hänen aviomieheltään, osasivat he pysyä vaiti tahi taiten
-kierrellä. Isä Heilmannin huulet olivat kaikelta joutavalta
-lavertelulta lukitut, ja sitä paitsi oli hän heti kaupunkiin tultuaan
-palannut luostariinsa. Siten oli yleisön jättäytyminen omien
-luulottelujensa varaan, eikä Bertaldakaan saanut asian oikeasta
-laidasta tietää muita enemmän.
-
-Undine muutoin mieltyi viehättävään tyttöön päivä päivältä yhä enemmän.
-
-60
-
-"Meidän täytyy jo entuudestaan tuntea toinen toisemme", tapasi hän
-sanoa, "tahi on välillämme jokin ihmeellinen suhde, sillä ihan ilman
-syytä, ymmärtäkää, ilman syvällistä, salaista syytä ei ihminen niin
-kiinny toiseen kuin minä teihin heti ensi hetkestä kiinnyin."
-
-Eikä Bertaldakaan voinut kieltää itsekseen, että hän tunsi luottavaista
-ja lemmekästä vetäymystä Undineen, niin suuresti kuin hän muutoin
-arvelikin saaneensa mitä katkerimman valituksen aihetta onnellista
-kilpailijatartansa vastaan. Tämän molemminpuolisen mieltymyksen tähden
-osasi toinen suostuttaa kasvattivanhempansa, toinen puolisonsa
-lykkäämään lähtöpäivää yhä edemmäs ja edemmäs; niin, olipa jo ollut
-puhetta siitäkin, että Bertaldan piti joksikin aikaa tulla mukaan
-Undinen kumppaniksi Ringstettenin linnaan Tonavan lähteille.
-
-Siitä he taaskin puhelivat eräänä kauniina iltana kierrellessään
-tähtivalolla vapaakaupungin korkeiden puiden ympäröimällä
-kauppatorilla. Nuori aviopari oli vielä iltamyöhällä noutanut Bertaldan
-kävelylle, ja kolmisin astelivat he taivaan kirjokannen alla
-tuttavallisesti edes takaisin, useasti väkisinkin keskeyttäen puhelunsa
-ilmaistakseen ihailuansa, jota heissä herätti aukion keskuksessa
-ihmeellisesti kohiseva ja loiskiva kallistöinen suihkukaivo. Heistä
-tuntui perin viihdyttävältä ja salaperäiseltä. Puiden varjojen lomitse
-pilkahteli läheisten talojen ikkunain kimmellys. Heidän ympärillään
-humisi kirmaavien lasten ja muiden huvikävelijäin hiljainen kohu.
-Oltiin aivan yksinään ja kuitenkin ylen ystävällisissä suhteissa joka
-suunnalla vireänä hyörivään maailmaan. Mikä oli päivällä esiintynyt
-hankaluutena, se nyt silisi kuin itsestään, eivätkä kolme ystävystämme
-voineet enää ollenkaan käsittää, miten oli saatettukaan tuntea
-vähintäkään arvelua Bertaldan mukaanlähtöä pohdittaessa.
-
-Heidän piti juuri sopia yhteisestä lähtöpäivästään, kun keskeltä toria
-astui heitä kohti pitkä mies, kumarsi kunnioittavasti seurueelle ja
-sanoi nuoren vaimon korvaan jotakin. Tämä astahti häiriöstä ja
-häiritsijälle nyrpistyneenä muutamia askeleita sivummalle tuntemattoman
-kanssa, ja he alkoivat keskenään kuiskailla, mikäli kuulosti vieraalla
-kielellä. Huldbrand luuli omituisen tulokkaan tuntevansa ja tuijotteli
-häneen päin niin tiukasti, ett'ei kuullut Bertaldan hämmästyneitä
-kysymyksiä eikä niihin vastaillut. Yht'äkkiä Undine riemastuneena
-taputti käsiään ja nauraen jätti vieraan, joka tuokion päätänsä
-pudisteltuaan poistui kiireisin, tyytymättömin askelin ja laskeusi
-suihkukaivoon. Nyt uskoi Huldbrand olevansa varma asiastaan, Bertalda
-taasen kysyi:
-
-"Mitä sinusta kaivomestari tahtoikaan, Undine rakas?"
-
-Nuori vaimo nauroi salamyhkäisenä itsekseen ja vastasi:
-
-"Ylihuomenna, nimipäivänäsi, saat sen tietää, armas lapsonen."
-
-Sen enempää ei häneltä saatu ilmi. Hän vain kutsui Bertaldan ja tämän
-välityksellä hänen kasvatusvanhempansa tuoksi päiväksi päivälliselle,
-ja pian jälkeenpäin erottiin.
-
-"Vilpo?" kysyi Huldbrand salaa värähtäen kauniilta puolisoltansa,
-heidän toivotettuaan hyvää yötä Bertaldalle ja nyt kaksin kävellessään
-hämyisemmiksi tummentuvia katuja myöten kotiin päin.
-
-"Niin, hän se oli", vastasi Undine, "ja hän tahtoi ladellakin minulle
-kaikenmoisia tyhmyyksiä. Mutta lorujensa lomassa hän ihan aikomattaan
-ilahutti minua mitä mieluisimmalla viestillä. Jos sen tahdot nyt heti
-tietää, armas herrani ja puolisoni, niin sinun tarvitsee vain käskeä,
-jotta avaan sinulle sydämeni. Mutta jos haluaisit Undinellesi suoda
-suuren suuren ilon, niin jättäisit asian ylihuomiseen ja saisit silloin
-sinäkin yllätyksestä osasi."
-
-Ritari myönsi puolisolleen auliisti, mitä tämä niin viehkeästi pyysi,
-ja vielä uneen vaipuessaan sopersi Undine itsekseen myhäillen:
-
-"Kylläpä hän joutuu riemastuksiinsa ja ihmettelee kaivomestarin
-sanomaa, rakas, rakas Bertalda!"
-
-
-
-
-11. LUKU.
-
-Bertaldan nimipäivä.
-
-
-Seurue istui pöydässä, yläpäässä Undinen ja Huldbrandin välissä
-Bertalda somisteltuna kuin kevään jumalatar koruilla ja kukkasilla,
-kasvatusvanhempain ja ystävien moninaisilla lahjoilla. Ylellisen
-aterian lopulla hedelmiä tuotaessa jäivät ovet auki vanhan saksalaisten
-maitten hyvän tavan mukaan, jotta kansakin saisi nähdä ja ottaa osaa
-vallassäädyn rattoon. Palvelijat kanniskelivat viiniä ja leivoksia
-katselijoille.
-
-Huldbrand ja Bertalda odottivat salaisella kärsimättömyydellä Undinen
-lupaamaa selvitystä ja tähystelivät häntä niin herkeämättömästi kuin
-päinsä kävi. Mutta kaunis valtijatar pysyi yhä hiljaisena, myhäillen
-vain salaperäisenä ja sydämellisen onnekkaana itsekseen. Ken hänen
-suunnitelmansa tiesi, saattoi nähdä, että hän oli joka hetki
-ilmaisemaisillansa elvyttävän salaisuutensa ja kuitenkin aina vielä
-siirsi sitä halukkaassa kieltäymyksessään tuonnemmaksi, kuten väliin
-lapset parhaita herkkupalojansa kitsastelevat. Bertalda ja Huldbrand
-yhtyivät tähän riemuisaan tunteeseen, toivorikkaasti jännittyneinä
-odottaen uutta onnea, joka heitä kohtaisi hänen huultensa julistamana.
-
-Silloin seurueesta jotkut pyysivät Undinea laulamaan. Toivomus tuntui
-osuvan hänelle sopivasti, hän haetutti oitis luuttunsa ja lauloi:
-
-    Auerta aamu,
-    loistoa luhta,
-    ruohikko tuoksua rauhan
-    vierellä väilyvän veen!
-    Mikä heleä hohtaa
-    nurmella noin?
-    Keijuiko valkea kukkanen
-    pilvistä niityn povehen?
-    Oi, laps' on hento! --
-    Leikkii, lieto kukkasilla,
-    päivän sätehiä poimii. --
-    Mistä, mistä, oi, sa kauno? --.
-    Kaukorannan mailta kantoi
-    sinilaine tänne sen. --
-    Ei, ällös, armas, herkeemättä
-    hapuile pikku kädelläs;
-    ei vastaas kurkoteta kättä,
-    vait' on kaikk' kukka-ystäväs.
-    Osaavat kauniiks kattaa maata
-    ja tuoksuella tuhansin,
-    syleillä vain ei ykskään saata,
-    pois äidin povi joutuikin.
-    Voi, pikku parka, noin jo varhain,
-    viel' autuus taivaan kasvoillas,
-    kadonnut sult' on kaikkein parhain,
-    vaikk' et voi tietää murhettas. --
-    Ylhäinen urho katsojaksi
-    nyt ratsain sattuu saapumaan;
-    jaloksi, tietorikkahaksi
-    hän kasvattaa sun linnassaan.
-    Mut voitit vaikka minkä verran
-    ja vaikka etsit vertojas,
-    voi, kaikkein parhaat riemut kerran
-    sä heitit kaukorantahas.
-
-Kaihomielisesti hymyillen laski Undine luutun helmaansa. Bertaldan
-herttuallisten kasvatusvanhempain silmiin kumpusivat kyyneleet.
-
-"Sellainen oli aamu, jolloin sinut löysin, armas orpo poloinen", sanoi
-herttua syvästi liikutettuna. "Kaunis laulajatar ollee oikeassa:
-parasta emme ole sinulle kuitenkaan kyenneet antamaan."
-
-"Mutta meidän tulee myöskin kuulla, miten poloisille vanhemmille on
-käynyt", virkkoi Undine, näppäili jänteitä ja lauloi:
-
-    Äiti hiipii huoneissansa,
-    säilyjänsä katsastain,
-    niinkuin etsis murheissansa,
-    vaikk' on koti tyhjä vain.
-
-    Tyhjä koti! Kolkko tieto,
-    kelle päivin riemuaan
-    siellä helkkyi lapsi lieto,
-    öisin hymys' uniaan.
-
-    Vihannoipi jälleen metsä,
-    jälleen päivä palajaa;
-    ällös etsi, äiti, et sä
-    armahintas jälleen saa!
-
-    Illan leyhkän huokuessa
-    käypi kotiin taattokin,
-    milt'ei hymy katsehessa,
-    mut se peittyy kyynelin.
-
-    Taatto tietää kamareissaan
-    kuolon rauhan vuottavan,
-    vaimo voihkii askareissaan,
-    laps' ei naura vastahan.
-
-"Voi, Jumalan tähden, Undine! missä ovat vanhempani?" huusi Bertalda
-itkien. "Sinä tiedät sen varmasti, sinä olet saanut sen kuulla, sinä
-ihmeellinen olento, sillä muutoin et olisi sydäntäni näin repeloinut.
-Ovatko he kenties jo täällä? Olisiko mahdollista?"
-
-Hänen katseensa kiersi koko seurueen ja viivähti erääseen hallitsevaan
-vaitijattareen, joka istui hänen kasvatus-isäänsä lähinnä. Silloin
-Undine kumartui ovelle päin, silmät onnekkaan liikutuksen kyyneliä
-tulvillaan.
-
-"Missä ovatkaan ikävällä odottelevat poloiset vanhemmat?" kysyi hän, ja
-vanha kalastaja hoippui vaimonsa kanssa katselijajoukosta esille.
-Heidän kysyvät katseensa kohdistuivat milloin Undineen, milloin
-kauniiseen neitoseen, jonka piti olla heidän tyttärensä.
-
-"Hän se on!" sopersi ilon hurmaama antajatar, ja ääneensä itkien ja
-Jumalaa ylistäen heittäysivät molemmat vanhukset jälleenlöydetyn
-kaulaan.
-
-Mutta kauhistuneena ja vimmoissaan tempausi Bertalda heidän
-syleilystään irti. Sietämätön oli tuolle ylpeälle mielelle moinen
-jälleennäkeminen hetkenä, jona hän oli vakaasti luullut tähänastisen
-loistonsa yhä ylenevän, toiveen välkytellessä valtaistuinten
-silkkitaivaita ja kruunuja hänen päänsä yllä. Hänestä tuntui kuin olisi
-hänen kilpailijattarensa keksinyt kaiken tämän, oikein nerokkaasti
-nöyryyttääksensä häntä Huldbrandin ja koko maailman nähden. Hän soimasi
-Undinea, soimasi vanhuksia, rumat sanat: "petturi" ja "lahjottuja
-kätyreitä!" purkausivat hänen huuliltaan. Silloin sanoi vanha
-kalastajanvaimo vain ihan hiljaisesti itsekseen:
-
-"Voi, Jumalani, hänestä on tullut häijy naikkonen; ja kuitenkin tunnen
-sydämessäni, että hän on minun synnyttämäni."
-
-Vanha kalastaja taasen oli liittänyt kätensä ristiin ja rukoili hiljaa,
-ett'ei tämä tässä olisi hänen tyttärensä.
-
-Undine huojui kalman kalpeana vanhempien luota Bertaldan luokse, ja
-Bertaldan luota vanhempien luokse, äkkiä kaikista unelmoimistansa
-taivaista syöstynä tuskaan ja kauhuun, jollaista siihen asti ei ollut
-unessakaan kokenut.
-
-"Onko sinulla siis sielua? Onko sinulla siis todella sielua, Bertalda?"
-huusi hän moniaan kerran kiukustuneelle ystävättärelleen, kuin tahtoen
-väkisinkin toinnuttaa tajullensa hänet äkillisestä mielipuolisuudesta
-tahi järjen salpaavasta aavenä'ystä. Mutta kun Bertalda raivosi yhä
-hillittömämmin, kun vanhemmat alkoivat ääneensä vaikertaa ja seurue
-kiistellen ja kiihtyen jakausi eri puolueiksi, pyysi hän joutuin niin
-arvokkaasti ja vakavasti vapautta puhua miehensä huoneissa, että kaikki
-hiljeni hänen ympärillään kuin viittauksesta. Hän astui sitte pöydän
-yläpäähän, missä Bertalda oli istunut, nöyränä ja ylpeänä, ja puhui
-seuraavaan tapaan, kaikkien kiinteästi katsellessa häntä:
-
-"Te ihmiset, jotka näytätte niin vihamielisiltä ja järkkyneiltä, niin
-säälittömästi tärvellen rakkaan juhlani -- oi Jumalani, minä en teidän
-järjettömistä tavoistanne ja kovasta mielenlaadustanne mitään tiennyt
-enkä kaiketi ikänäni niihin totu. Että minä olen kaiken alottanut
-nurinkurisesti, se ei minusta johdu; uskokaa pois, se johtuu yksinomaan
-teistä, niin vähän kuin mielestänne siltä näyttäneekin. Sen vuoksi
-onkin minulla teille vain vähän sanottavaa, mutta yksi seikka on
-sanottava: minä en ole valehdellut. Todistuksia ei voi enkä tahdo
-teille antaa vakuutukseni vahvikkeeksi, mutta vannon sen kyllä. Minulle
-sen on sanonut sama, joka Bertaldan houkutteli vanhemmiltansa veteen ja
-jälkeenpäin asetti viheriälle niitylle herttuan polun varteen."
-
-"Hän on loitsijatar", huusi Bertalda, "velho, joka on tekemisissä
-pahojen henkien kanssa. Hänhän tunnustaa sen itse."
-
-"Enkä tunnusta", vastasi Undine, katseittensa säihkyessä pelkkää
-viattomuutta ja varmuutta. "En ole mikään noita; katselkaahan vain,
-olenko!"
-
-"Siispä hän valehtelee ja kerskuu", tokaisi Bertalda, "eikä voi pysyä
-vakuutuksessaan, että minä olen näiden alhaisten ihmisten lapsi.
-Herttualliset vanhempani, pyydän teitä, viekää minut pois tästä
-seurasta ja tästä kaupungista, missä minua koetetaan vain herjata."
-
-Mutta vanha kunnioitettava herttua jäi seisomaan vakaasti ja hänen
-puolisonsa sanoi:
-
-"Meidän täytyy kaikin mokomin tietää, miten on asian laita. Jumala
-varjelkoon, että ennen astun askeltakaan tästä salista!"
-
-Silloin lähestyi vanha kalastajanvaimo, kumarsi syvään herttuattarelle
-ja sanoi:
-
-"Te avaatte sydämeni, korkea, Jumalaa pelkäävä rouva! Minun täytyy
-teille sanoa, että jos tuo häijy neiti on minun tyttäreni, niin hänellä
-on orvokin muotoinen luomi hartiain välissä ja samanlainen vasemman
-jalan rinnassa. Kunhan hän vain suostuisi minun kanssani poistumaan
-salista!"
-
-"Minä en itseäni talonpoikaismuijalle paljasta!" tokaisi Bertalda,
-ylpeästi kääntäen hänelle selkänsä.
-
-"Mutta minulle kaiketikin sentään", huomautti herttuatar hyvin
-vakavasti. "Te seuraatte minua tuonne kamariin, neito, ja kelpo vanhus
-tulee mukana."
-
-He katosivat kolmisin, ja kaikki muut jäivät jännittyneinä vaiti ollen
-odottamaan. Tovin kuluttua naiset palasivat, Bertalda kalman kalpeana,
-ja herttuatar sanoi:
-
-"Oikean täytyy pysyä oikeana; sen vuoksi julistan, että arvoisa
-emäntämme on puhunut täyttä totta. Bertalda on kalastajan tytär, sen
-enempää ei tässä ole tarvis tietää."
-
-Herttuallinen pariskunta läksi pois kasvattityttärensä kanssa; herttuan
-viittauksesta seurasi heitä kalastaja vaimoineen. Muut vieraat
-hajausivat vaiteliaina tai salavihkaa supattaen, ja Undine vaipui
-haikeasti itkien Huldbrandin syliin.
-
-
-
-
-12. LUKU.
-
-Lähtö vapaakaupungista.
-
-
-Ringstettenin ritarille olisi tosin ollut mieluisempaa, jos kaikki
-olisi tänä päivänä käynyt toisin; mutta näinkin ollen täytyi hänen
-iloita ihastuttavan vaimonsa hurskaudesta, hyvänsuopaisuudesta ja
-sydämellisyydestä. "Jos minä olen hänelle sielun antanut", täytyi hänen
-sanoa itsekseen, "niin annoin hänelle kait omaani paremman"; ja nyt oli
-hänen ainoana huolenansa viihdytellä itkevää ja heti seuraavana päivänä
-poistua hänen kanssaan paikkakunnalta, joka tietenkin oli Undinelle
-tuon kohtauksen jälkeen vastenmielinen. Totta kyllä on, ett'ei Undinea
-kukaan arvostellut hankalasti. Kun häneltä jo ennestään odotettiin
-jotakin ihmeellistä, ei Bertaldan syntyperän merkillinen ilmitulo
-herättänyt kovinkaan suurta huomiota, ja ainoastaan jälkimäiselle oli
-suutuksissaan jokainen, joka sai kuulla jutun ja hänen rajun
-esiintymisensä siinä. Tästä eivät kuitenkaan ritari ja hänen vaimonsa
-mitään tienneet; sitä paitsi olisi toinen mielipide ollut Undinelle
-yhtä surettava kuin toinenkin. Eipä siis muuta kuin mahdollisimman pian
-jättää vanhan kaupungin muurit taaksensa. Aamun sirotellessa ensimäisiä
-säteitään pysähtyivät sirot vaunut majatalon portille noutamaan
-Undinea; Huldbrandin ja hänen asepoikansa oriit kuopivat niiden
-vieressä katukivitystä. Ritari saatteli kaunista vaimoansa ulos ovesta;
-silloin astui heidän eteensä kalastajatyttönen.
-
-"Emme tarvitse tavaraasi", sanoi hänelle Huldbrand; "olemme juuri
-matkalle lähdössä."
-
-Kalastajatyttö puhkesi katkeraan itkuun, ja nyt vasta näkivät
-aviopuolisot, että hän oli Bertalda. He palasivat heti hänen kanssaan
-huoneeseensa ja kuulivat häneltä herttuallisen parin olevan niin
-pahastuksissaan hänen eilisestä kovuudestaan ja kiivaudestaan, että
-olivat kokonaan kieltäneet häneltä hoivansa, kuitenkin lahjottaen
-hänelle runsaat myötäjäiset. Kalastaja oli niinikään saanut runsaita
-lahjoja ja vielä saman päivän iltana lähtenyt kotimatkalle vaimoineen.
-
-"Minä olisin tahtonut mennä heidän muassaan", jatkoi hän, "mutta vanha
-kalastaja, joka muka on isäni."
-
-"Hänhän todellakin on se, Bertalda", keskeytti Undine. "Katsos, se
-mies, jota sinä arvelit kaivomestariksi, kertoi asian minulle
-juurtajaksain. Hän tahtoi suostuttaa minua siihen, ett'en ottaisi sinua
-mukaani Ringstettenin linnaan, ja silloin kirposi tämäkin salaisuus
-hänen huuliltaan."
-
-"No niin", sanoi Bertalda, "isäni -- jos hän muka se on -- isäni sanoi:
-'En ota sinua mukaani, ennen kuin olet tullut toisenlaiseksi.
-Uskaltaudu yksinäsi pahassa huudossa olevan metsän halki meidän
-luoksemme; se olkoon koetuksena siitä, olemmeko me sinulle mitään.
-Mutta älä tule neitinä; kalastajatyttösenä tule!' Tahdonpa siis tehdä
-hänen sanojensa mukaan, sillä koko maailma on minut hyljännyt; aijon
-elää ja kuolla köyhänä kalastajan lapsena yksinäisyydessä vanhempieni
-niukoissa oloissa. Metsä minua kylläkin kovin kammostuttaa. Siellä
-kuuluu asustavan kamalia aaveita, ja minä olen arkamainen luonteeltani.
-Mutta mikäpä siinä auttaa! -- Tänne tulin enää vain rukoilemaan jalolta
-Ringstettenin rouvalta anteeksi eilistä sopimatonta käyttäytymistäni.
-Tunnen nyt kyllä, että te tarkotitte hyvää, rakas rouva, mutta te ette
-tiennyt, kuinka syvästi loukkaisitte minua. Tuskassani ja
-hämmästyksissäni sitte tulvi monia järjettömän julkeita sanoja
-huuliltani. Oi, anteeksi, anteeksi! Olen jo peräti onneton.
-Ajatelkaahan itsekin, mitä minä olin vielä eilen-aamulla, vielä
-juhlanne alussa, ja mitä nyt tänään!"
-
-Sanat tukahtuivat tuskaiseen kyyneltulvaan, ja yhtä haikeasti itkien
-kietoutui Undine hänen kaulaansa. Kesti kauvan, ennen kuin nuori vaimo
-syvältä liikutukseltaan sai sanaakaan virketyksi; mutta sitte lausui
-hän:
-
-"Sinunhan pitää tulla mukanamme Ringstetteniin; kaikenhan pitää jäädä
-ennalleen; sinuttelehan minua vain jälleen äläkä arvonimillä puhuttele!
-Näetkös, me jouduimme lapsina vaihdoksiin; silloin jo sattuivat eri
-kohtalomme ristiin, ja me yhdistämme ne edelleen niin likeisiksi,
-ett'ei niitä mikään inhimillinen mahti kykene erottamaan. Ensin vain
-meidän matkassamme Ringstetteniin! Miten me sisaruksien tavoin ja'amme
-keskenämme, siitä puhelemme siellä."
-
-Bertalda katsahti arasti Huldbrandiin. Ritarin kävi sääliksi kaunista,
-ahdinkoon joutunutta tyttöä; hän tarjosi tälle kätensä ja kehotti häntä
-sydämellisesti uskomaan itsensä hänen ja hänen puolisonsa haltuun.
-"Vanhemmillenne", sanoi hän, "lähetämme sanoman, miksi ette ole
-saapunut"; -- ja yhtä ja toista aikoi hän kelpo kalastajaväen tähden
-lisätä, mutta hän huomasi Bertaldan tuskallisesti säpsähtävän heitä
-mainittaessa ja jätti sen vuoksi mieluummin enemmät puheet siitä
-sikseen. Mutta kainaloista hän tytön kohotti, nosti edellä hänet
-vaunuihin, perässä Undinen, ja ratsasti vireänä vieressä, hoputtaen
-ajuriakin niin reippaasti, että he tuota pikaa olivat jättäneet
-taakseen vapaakaupungin alueen ja samalla kaikki ikävät muistot.
-Hilpeämmin mielin matkasivat nyt naiset kauniita seutuja, joita myöten
-heitä vei tiensä.
-
-Muutamien päivämatkojen jälkeen he eräänä kauniina iltana tulivat
-Ringstettenin linnaan. Nuorelle ritarille oli hänen voudeillaan ja
-miehillään paljon kerrottavaa, joten Undine jäi Bertaldan kanssa
-kahden. Ystävättäret kävelivät varustuksen korkeilla valleilla ja
-ihailivat viehättävää maisemaa, joka levittäysi heidän ympärillään
-kautta koko siunatun Schwabenin.
-
-Silloin astui heidän luokseen pitkä mies kohteliaasti tervehtien.
-Bertaldasta hän milt'ei näytti vapaakaupungin kaivomestarilta, ja vielä
-ilmeisemmäksi kävi yhdennäköisyys, kun Undine torjui hänet nyrpeällä,
-jopa uhkaavallakin kädenliikkeellä, jolloin vieras kiireisin askelin ja
-päätään ravistellen riensi tiehensä kuten tuonnoinkin, kadoten
-läheiseen pensaikkoon. Mutta Undine sanoi:
-
-"Älä pelkää, Bertalda rakas; tällä kertaa ei kelvoton kaivomestari saa
-sinulle tuottaa mitään pahaa."
-
-Ja samassa hän kertoi ystävättärelleen perinpohjaisesti koko asian,
-ilmaisten oman syntyperänsäkin ja selittäen, millä tavoin Bertalda oli
-joutunut pois kalastajakodista, Undinen tullessa hänen sijaansa.
-
-Neitonen aluksi kauhistui näitä puheita, luullen ystävättärensä saaneen
-äkillisen mielenhäiriön. Mutta vähin erin hänessä kaiken todellisuus
-varmistui Undinen yhtäjaksoisista sanoista, jotka täydellisesti
-soveltuivat tähänastisiin tapahtumiin, ja vielä enemmän siitä
-sisällisestä tunteesta, jolla totuus aina ilmaiseikse meille. Hänestä
-tuntui ihmeelliseltä elää keskellä sellaista satupiiriä, jollaisista
-oli muulloin kuullut vain tarinoittavan. Hän tuijotteli Undinea
-kunnioituksella, mutta ei enää voinut torjua väristystä, joka ilmeni
-hänen ja ystävättären välille. Illallispöydässä hän pakostakin
-oudoksui, miten ritari saattoi niin rakastuneesti ja herttaisesti
-kohdella olentoa, joka kerrotun jälkeen tuntui hänestä enemmän
-aaveelliselta kuin inhimilliseltä.
-
-
-
-
-13. LUKU.
-
-Elämää Ringstettenin linnassa.
-
-
-Tämän kertomuksen kirjottaja tekee työtänsä syystä että tarina
-liikuttaa hänen sydäntänsä, saaden hänet suomaan samaa muillekin. Nyt
-hän pyytää, rakas lukija, sinun suosiollisuuttasi eräässä seikassa. Suo
-hänen sivuuttaa lyhyin sanoin jokseenkin pitkä ajanjakso ja lausua
-sinulle vain yleispiirtein, mitä sill'aikaa on tapahtunut. Hän tietää
-kyllä, että voitaisiin varsin taiteenmukaisesti ja askel askeleelta
-kehitellä Huldbrandin mielen alkavaa kääntymystä pois Undinesta ja
-Bertaldaan, tämän nuorta miestä kohtaan tunteman hehkuvan rakkauden yhä
-selvempää ilmenemistä, näiden kahden näköjään enemmän pelkäilevää kuin
-säälivää tunnetta vaimopoloisen vierasta olemusta kohtaan, Undinen
-itkemistä ja hänen kyyneleittensä ritarin sydämessä herättämiä
-omantunnon soimauksia, jotka eivät kuitenkaan elvyttäneet vanhaa
-rakkautta, joten hän kyllä toisinaan osotti vaimolleen ystävällisyyttä,
-mutta kylmiä väreitä taas tuntien ajautui hänestä loittonemaan ja
-ihmislapsi Bertaldaa lähenemään.
-
-Kirjottaja tietää, että tämä kaikki voitaisiin kunnollisesti selitellä,
-kenties pitäisikin se tehdä. Mutta siinä koskee hänen sydämeensä liian
-kipeästi, sillä hän on kokenut samanlaista ja muistissaankin vielä
-kammoaa sen varjoa. Sinä tunnet varmaankin samanlaatuisen tunteen,
-rakas lukija, sillä sellainenpa on kuolevaisten ihmisten kohtalo.
-Onneksesi on, jos olet siinä saanut enemmän ottaa vastaan kuin antanut,
-sillä tässä kohden on autuaallisempi ottaa kuin antaa. Silloin
-hiipailee tuollaisia seikkoja mainittaessa sieluusi vain rakas tuska,
-ja kukaties vierähtää leppeä kyynel alas poskeasi, muistaessasi
-kuihtuneet kukkalavasi, joista olit sydämesi pohjasta iloinnut. Mutta
-tämä riittäköönkin; emme tahdo tuhatkertaisilla yksittäisillä
-pistoksilla sydäntämme lävistää, vaan toteamme vain lyhyesti, että
-siten on käynyt, kuin ylempänä sanoin.
-
-Undine parka oli kovin murheissaan, eivätkä molemmat toisetkaan juuri
-tyytyväisiä olleet; varsinkin vainusi Bertalda pienimmässäkin
-poikkeuksessa toivomuksistansa loukatun perheenemännän mustasukkaista
-painostusta. Hän oli sen vuoksi totuttautunut määräilevään sävyyn,
-johon Undine taipui kaihomielisessä kieltäymyksessä, ja sitä
-sokaistunut Huldbrand tavallisesti tuki mitä pontevimmin.
-
-Vielä enemmän häiritsivät linnaseuruetta kaikenlaiset merkilliset
-kummittelut, joita Huldbrand ja Bertalda kohtasivat linnan
-holvikäytävissä; sellaisista ei oltu kuultu miesmuistiin. Pitkä valkea
-mies, jonka Huldbrand liiankin hyvin tunsi Vilpo-sedäksi ja Bertalda
-aaveelliseksi kaivomestariksi, astui usein uhkaavasti heidän eteensä ja
-etenkin Bertaldan, niin että tämä jo oli jonkun kerran säikähdyksestä
-sairastunut ja monasti ajatellut lähteä linnasta. Mutta osaksi oli
-hänelle Huldbrand liian rakas, -- ja siinä hän vetosi viattomuuteensa,
-koska heidän välillään ei ollut koskaan mitään suoranaista tunnustusta
-tapahtunut, -- osaksi ei hän tiennyt minne muuannekaan suunnata
-askeleensa. Vanha kalastaja oli Ringstettenin ritarin sanomaan
-Bertaldan uudesta olopaikasta vastannut muutamin vaikeasti luettavin
-piirroin, sikäli kuin oli ijältään ja pitkälliseltä vierautumiseltaan
-voinut yrittää: "Minusta on nyt tullut vanha leskimies parka, sillä
-rakas uskollinen vaimoni on kuollut. Mutta niin yksinäni kuin majassani
-istunkin, on mielestäni parempi Bertaldan olla siellä kuin täällä.
-Kunhan hän vain ei tee rakkaalle Undinelleni mitään vahinkoa, sillä
-silloin kohtaisi häntä kiroukseni!"
-
-Viime sanat antoi Bertalda tuulen viedä, mutta piti vereksessä
-muistissa, mitä kotiintulosta sanottiin, -- kuten meillä ihmisillä aina
-on samanlaatuisissa tapauksissa tapana.
-
-Eräänä päivänä oli Huldbrand juuri lähtenyt ratsastusretkelle, kun
-Undine kokosi talon palvelijat, vedätti paikalle ison paaden ja käski
-sillä huolellisesti peittää linnanpihan keskessä olevan komean kaivon.
-Miehet huomauttivat vastaan, että heidän olisi sitte noudettava kaukaa
-alhaalta laaksosta vesi linnamäelle. Undine hymyili surumielin.
-
-"Mieltäni pahottaa työnne lisääntyminen, hyvä väki", vastasi hän;
-"mieluummin itse kantaisin vesiruukun ylös, mutta tämä kaivo on kerta
-kaikkiaan tukittava. Uskokaa minua, muu ei käy päinsä, ja ainoastaan
-siten voimme karttaa suurempaa vauriota."
-
-Koko palvelijakuntaa ilahutti leppeän emäntänsä mieliksi tekeminen; ei
-enempää kyselty, vaan käytiin käsiksi suunnattoman raskaaseen paateen.
-Tämä kohosi heidän ponnistuksistaan ja huojui jo kaivon kohdalla, kun
-Bertalda juoksi paikalle ja huusi pysähtymään. Tästä kaivosta hän muka
-kannatti pesuvetensä, joka oli hänen hipiälleen peräti terveellistä,
-eikä hän voinut mitenkään myöntyä sen sulkemiseen. Mutta vaikka Undine
-tälläkin kertaa oli tapansa mukaan säyseä, pysyi hän kuitenkin vastoin
-tapaansa lujana. Hänelle emäntänä kuului kaikkien taloustoimien
-järjestely parhaan taitonsa mukaan, eikä hänen ollut tehtävä niistä
-tiliä kenellekään muulle kuin aviopuolisollensa ja herrallensa.
-
-"Katsokaa, katsokaahan toki", huusi Bertalda suuttuneesti ja
-tuskaantuneesti, "kaunis vetonen jo vääntelehtii ja karehtii, kun se
-aijotaan kätkeä kirkkaalta auringolta ja ihmiskasvojen virkistävältä
-näkemiseltä, joiden kuvastimeksi se on luotu!"
-
-Vesisuoni tosiaankin sihisi ja poreili kaivossa kovin kummallisesti;
-näytti siltä kuin olisi jotakin pyrkinyt siitä nousemaan. Mutta Undine
-vain sitä vakavammin vaati käskynsä täyttämistä. Tätä vakavuutta tuskin
-tarvittiin. Linnaväki yhtä mielellään totteli emäntäänsä kuin lannisti
-Bertaldan uhmaa, ja kiukkuilipa ja uhkailipa tämä miten rajusti
-tahansa, pian oli paasi tukevasti paikoillaan kaivon suulla. Undine
-nojausi mietteissään sen yli ja kirjotteli kauniilla sormillaan paaden
-pintaan. Mutta hänellä lienee ollut kädessään jotakin hyvin terävää ja
-syövyttävää, sillä hänen kääntyessään pois näkivät muut lähemmäksi
-tultuansa paadessa kaikenlaisia omituisia merkkejä, joita ei kukaan
-luullut siinä ennen havainneensa.
-
-Kotiin palaavan ritarin otti Bertalda illalla vastaan kyynelin ja
-valituksin, Undinen menettelystä kertoen. Ritari loi vaimoonsa totisia
-katseita, ja poloinen katseli apeana lattiaan. Kuitenkin sanoi hän
-maltillisesti:
-
-"Herranihan ja puolisoni ei kuulustamatta soimaa orjaakaan, saatikka
-vihittyä vaimoansa."
-
-"Sano, mikä sai sinut noin outoon tekoon", vastasi ritari synkkänä
-katsannoltaan.
-
-"Ihan kahden kesken haluaisin sen sinulle sanoa!" huokasi Undine.
-
-"Yhtä hyvin sen voit sanoa Bertaldankin kuullen", arveli ritari.
-
-"Kyllä, jos niin käsket", myönsi Undine; "mutta älä käske sitä! Voi,
-minä pyytämällä pyydän, älä käske!"
-
-Hän näytti niin nöyrältä, suloiselta ja kuuliaiselta, että ritarin
-sydän avautui auringon pilkahdukselle paremmilta ajoilta. Hän tarttui
-vaimoansa ystävällisesti käsivarteen ja vei hänet huoneeseensa, missä
-Undine alkoi kertoa:
-
-"Tunnethan häijyn Vilpo-setäni, rakas herrani, ja olet usein vihastuen
-kohdannut hänet tämän linnan käytävissä. Bertaldan hän on joskus ihan
-sairaaksikin säikytellyt. Se johtuu siitä, että hän on sieluton, pelkkä
-ulkoisen maailman alkeellinen kuvastin, joka ei kykene mitään sisäistä
-heijastamaan. Näkeepä hän sitte joskus sinun olevan tyytymätön minuun,
-minun lapsellisuudessani sitä itkevän ja Bertaldan ehkä samalla
-hetkellä sattumalta nauravan. Silloin hän kuvittelee kaikenlaista
-hankaluutta ja sekautuu kutsumattomana piiriimme monin tavoin. Mitä
-auttaa se, että häntä mitä katkerimmin torun, että epäystävällisesti
-häädän hänet luotani? Hän ei usko ainoatakaan sanaa vakuutuksistani.
-Hänen poloisella elämällään ei ole aavistustakaan siitä, että lemmen
-surut ja ilot ovat niin viehättävän yhdennäköisiä ja likekkäisiä
-sisaruksia, ett'ei niitä voi mikään mahti toisistaan erottaa. Kyyneleen
-alta pilkistää hymy, hymy kyyneleen kätköstänsä houkuttelee."
-
-Hän kohotti hymyävänä ja itkevänä katseensa Huldbrandiin, joka jälleen
-tunsi sydämessään vanhan rakkauden kaiken lumon. Undine käsitti sen,
-painautui häneen kiinteämmin ja jatkoi ilon kyynelin:
-
-"Kun rauhan häiritsijä ei ottanut sanoista oppiaksensa, niin minunhan
-täytyi teljetä häneltä ovi. Ja ainoa ovi, josta hän meille pääsee, on
-tuo kaivo. Muiden tämän seudun lähdehenkien kanssa on hän riidassa,
-lähimmistä laaksoista alkaen; ja vasta etäämpänä Tonavalla, kun
-muutamia hänen hyviä ystäviänsä on virrannut mukaan, alkaa taas hänen
-valtakuntansa. Siksi annoin vierittää kaivon suulle paaden ja piirsin
-siihen merkkejä, jotka herpaavat touhuilevalta sedältäni kaiken voiman,
-niin ett'ei hän nyt pääse sinun eikä minun tahi Bertaldankaan tielle.
-Ihmiset tosin voivat merkeistä huolimatta aivan tavallisin ponnistuksin
-nostaa paaden paikoiltaan; heitä eivät ne estä. Jos siis tahdot, niin
-noudata Bertaldan halua, mutta totisesti! hän ei tiedä, mitä hän
-pyytää. Häntä on karkealuontoinen Vilpo erityisesti tavotellut, ja jos
-yhtä ja toista hänen minulle ennustamaansa tapahtuisi, kuten kylläkin
-voisi tapahtua, sinun sillä pahaa tarkottamattasi, niin voi, rakkahin,
-silloin et sinäkään välttäisi vaaraa!"
-
-Huldbrand tunsi syvästi sydämessään suloisen vaimonsa jalomielisyyden,
-tämän niin uutterasti sulkiessa pois pelottavan suojelijansa ja vielä
-lisäksi saaden Bertaldan soimaukset siitä palkakseen. Hän puristi
-vaimonsa mitä hellimmin rintaansa vasten ja sanoi liikutettuna:
-
-"Paasi jääpi paikoilleen, ja kaikki jääpi sellaisekseen ja ainiaaksi,
-kuten sinä tahdot, armas Undineni!"
-
-Tämä hyväili häntä nöyrän iloisena kauvan kaivatuista rakkauden
-sanoista ja lausui lopulta:
-
-"Rakkahin ystäväni, kun olet tänään niin peräti lempeä ja suopea, niin
-uskaltanenkohan esittää sinulle erään pyynnön? Katsos, sinun on laitasi
-sama kuin kesän. Parhaassa ihanuudessaan asettaa se päähänsä kauniiden
-rajusäiden leimuavia ja jyriseviä kruunuja, joiden ilmaantuessa se on
-katsottava oikeaksi kuninkaaksi ja maanjumalaksi. Samoin torut sinäkin
-toisinaan ja jyriset ja leimuat rajusäänä, ja se sopii sinulle varsin
-hyvin, joskin minä väliin hupsuudessani hyrähdän siitä itkuun. Mutta
-älä siten milloinkaan esiinny minua kohtaan veden päällä ollessamme
-tahi vesipaikan lähistölläkään. Silloin, näetkös, saisivat sukulaiseni
-oikeuden minuun. Leppymättömästi riistäisivät he minut sinulta
-vihassaan, katsoen sukunsa jäsentä loukatuksi, ja minun täytyisi ikäni
-asua alhaalla kristallipalatseissa, enää koskaan pääsemättä ylös
-luoksesi, -- oi Jumalani, se olisi vielä äärettömän paljoa pahempi. Ei,
-ei, armas ystävä, siten älä anna käydä, niin suuresti kuin sinua Undine
-rukka rakastaa!"
-
-Ritari juhlallisesti lupasi täyttää vaimonsa toivomuksen, ja
-aviopuolisot astuivat ulos kamarista rajattomasti riemuissaan ja
-keskenänsä rakkaina. Silloin saapui Bertalda muutamien työläisten
-kanssa, jotka hän jo sillävälin oli kutsuttanut, ja sanoi nyttemmin
-omaksumaansa yrmeään tapaan:
-
-"Nyt on kai salainen keskustelu lopussa ja paasi voidaan vierittää
-alas. Lähtekäähän, miehet, toimittamaan asia!"
-
-Mutta hänen ynseydestään kuohahtaen sanoi ritari lyhyesti ja karskisti:
-"Paasi jää paikoilleen." Myöskin nuhteli hän Bertaldan hänen vaimoansa
-kohtaan osottamaa kiivautta, ja työläiset poistuivat salavihkaa
-tyytyväisinä hymyillen, Bertaldan kalvenneena kiiruhtaessa
-huoneisiinsa.
-
-Tuli illallisen aika, ja Bertaldaa odotettiin turhaan. Lähetettiin
-hänelle kutsu; silloin kamaripalvelija näki hänen huoneustonsa olevan
-tyhjillään ja toi vain mukanaan ritarille osotetun sinetityn kirjeen.
-Tämä avasi sen hätkähtäen ja luki:
-
-    "Häveten tunnen olevani vain köyhä kalastajatyttö. Että sen
-    toisin hetkin unohdin, siitä saan vanhempieni matalassa majassa
-    kärsiä rangaistukseni. Hyvästi jääkää kauniin puolisonne kanssa."
-
-Undine oli sydämensä pohjasta suruissaan. Hän pyyteli Huldbrandia
-kiihkeästi rientämään paenneen ystävättären perässä ja noutamaan hänet
-takaisin. Oi, hänen ei olisi tarvinnut kannustaa! Ritarin mieltymys
-Bertaldaan virisi jälleen ilmi liekkiin. Hän juoksenteli kaikkialla
-linnassa kysellen, eikö kukaan ollut nähnyt, mitä tietä kaunis
-pakolainen oli lähtenyt. Hän ei saanut mitään vihiä ja istui jo
-ratsunsa seljässä linnan pihalla valmiina ratsastamaan umpimähkään sitä
-tietä, jota kautta oli Bertaldan tuonut linnaan.
-
-Silloin osui paikalle muuan kilpipoika ja vakuutti kohdanneensa neidin
-Mustaanlaaksoon johtavalla polulla. Kuin nuolena karautti ritari
-portista ulos mainitulle suunnalle, kuulematta Undinen tuskaista ääntä,
-tämän huutaessa ikkunasta hänen jälkeensä:
-
-"Mustaanlaaksoon? Oi, sinne ei, Huldbrand, sinne ei! Tahi ota Jumalan
-tähden minut mukaasi!"
-
-Nähdessään kaiken huhuilunsa hyödyttömäksi käski hän kiireesti
-satuloida valkean käymähevosensa ja läksi ritaria seuraamaan,
-suostumatta ottamaan mitään palvelijaa mukaansa.
-
-
-
-
-14. LUKU.
-
-Bertaldan paluu ritarin kanssa.
-
-
-Mustalaakso oli syvällä vuoristossa. Sen nykyistä nimeä ei tiedetä.
-Siihen aikaan nimitti sitä kansa siten sen synkän hämäryyden vuoksi,
-minkä korkeat puut, etupäässä kuuset, loivat alas notkoon. Kallioiden
-lomitse soriseva purokin näytti siitä syystä mustalta eikä ollenkaan
-niin miellyttävältä, kuin taivaan sineä avoimesti kuvastelevat vedet.
-
-Nyt alkavassa iltahämyssä oli ylänköjen välissä maisema käynyt
-kerrassaan jylhäksi ja kaameaksi. Ritari ratsasti tuskaisin mielin
-puron parrasta pitkin; milloin pelkäsi hän viivyttelemällä päästävänsä
-pakolaisen liian kauvas edelleen, milloin taasen kiireissään
-rientävänsä ohitse, jos tavoteltu jossakin kohden tahtoisi pistäytyä
-tien sivuun häneltä piiloon. Hän oli jo saapunut jokseenkin syvälle
-laaksoon ja saattoi nyt arvella piankin tavottavansa tytön, jos oli
-oikeilla jäljillä. Tolansa epäileminenkin sai hänen sydämensä yhä
-tuskastuneemmasti sykähtelemään. Miten kävisikään Bertaldan, ellei hän
-tyttöä tavottaisi uhkaavalla öisellä raju-ilmalla, joka yhä
-pelottavampana kaartui laakson yli?
-
-Silloin hän viimenkin näki oksien lomasta jotakin valkeata pilkottavan
-vuoren kupeelta. Hän oli tuntevinaan Bertaldan vaatetuksen ja kääntyi
-päin. Mutta ratsu ei tahtonut edetä; se kavahteli niin hillittömästi
-takajaloilleen ja hän oli niin kärsimätön pääsemään perille ilman
-ajanhukkaa, että hän laskeusi maahan, olisihan kai sitä paitsi
-pensaikko käynyt ratsain liian vaivaloiseksikin samota --, ja sitoi
-korskuvan oriinsa puuhun, alkaen varovasti kavuta pensastoon. Oksat
-vihmoivat epäystävällisesti iltakasteen kylmää ripsettä hänen otsalleen
-ja poskilleen; etäinen ukkonen jyrähteli vuorten takana; kaikki näytti
-niin inhalta, että hän alkoi tuntea kammoa valkeata haamua kohtaan,
-joka makasi maassa jo jokseenkin lähellä häntä. Kuitenkin erotti hän
-ihan selvästi, että siinä virui nukkuva tahi pyörtynyt nainen pitkässä,
-valkeassa vaatetuksessa, jollainen Bertaldallakin oli sinä päivänä
-ollut yllään. Hän astui ihan makaavan luo, kahisteli oksia, helisytti
-säiläänsä: toinen ei hievahtanut.
-
-"Bertalda!" hoki hän, ensin hiljaa, sitten yhä kovemmin: toinen ei
-kuullut. Hänen vihdoin huudettuansa tämän nimen voimakkaalla
-ponnistuksella, poukkoili vuorten onkaloista kumea kaiku lallattaen
-vastaan: Bertalda! -- mutta nukkuja ei herännyt. Hän kumartui alas,
-mutta laakson ja alkavan yön tummuus ei päästänyt kasvonpiirteitä
-näkyviin.
-
-Kun hän nyt juuri oli jonkun verran tuskastunein epäilyksin painautunut
-ihan lähelle häntä maahan, välähti salama yli laakson. Sen
-leimahduksessa hän näki inhottavasti vääntyneet kasvot edessään, ja
-tämä ilmestys huusi kolealla äänellä:
-
-"Anna minulle muisku, senkin rakastunut paimentollo!"
-
-Kauhusta kirkaisten hypähti Huldbrand koholle, kamala aave perässään.
-
-"Kotiisi!" örähteli se; "häijyläiset ovat valveilla. Kotiisi, muutoin
-olet minun!" ja se tavotteli häntä pitkillä, valkeilla käsivarsillaan.
-
-"Vilpo-vintiö", huudahti ritari mielensä rohkaisten, "sinähän se
-tietenkin oletkin, mokomakin mörkö! Tuosta saat muiskun!"
-
-Ja raivokkaasti huitaisi hän haamua säilällään. Mutta se hajausi, ja
-ihoa myöten kastava vesisuihke ei jättänyt ritarille vähintäkään
-epäilystä siitä, mitä vihollista vastaan oli taistellut.
-
-"Hän tahtoo säikytellä minut Bertaldan luota", sanoi hän ääneensä
-itsekseen; "hän luulee minun pelkäävän hänen typeriä kummittelujansa ja
-luovuttavan hänen armoilleen säikytellyn tyttö paran, jotta saisi antaa
-tämän tuntea kostoansa. Mutta sitäpä ei hän sentään saa, mokoma heikko
-vedenhenki! Mihin ihmisrinta kykenee silloin kun se oikein tahtoo,
-oikein kaiken parhaansa takaa tahtoo, sitä ei voimaton ilvehtijä
-käsitä."
-
-Hän tunsi sanojensa totuuden ja niiden hänen omassa sydämessään
-elvyttäneen uuden miehuuden. Myöskin näytti onni liittoutuvan hänen
-puolelleen, sillä vielä ei hän ollut ratsunsa luokse ehtinyt, kun kuuli
-jo ihan selvästi Bertaldan valittavan äänen itkemässä lähellään, yhä
-voimakkaammin tohisevan ukkosen ja myrskytuulen jymyn läpi. Nopsin
-askelin riensi hän ääntä kohti ja tapasi vapisevan neitosen yrittämässä
-kiivetä ylängölle, kaikin mokomin pelastautuaksensa laakson kaameasta
-pimennosta. Mutta ritari astui rakkaasti haastellen hänen tielleen, ja
-niin rohkea ja ylpeä kuin tytön päätös kait aikaisemmin olikin, tunsi
-hän kuitenkin nyt ylen elähyttävää riemastusta siitä, että hänen
-sydämessään rakastamansa ystävä vapahti hänet kamalasta yksinäisyydestä
-ja tutun linnan mieluisa elämä jälleen avautui hänelle. Hän seurasi
-melkein sanallakaan vastustelematta, mutta niin näännyksissään, että
-ritari oli iloissaan, kun sai hänet saatelluksi ratsullensa asti, jonka
-nyt kiireesti irrotti siteestänsä, kohottaakseen sen selkään kauniin
-vaeltajattaren ja sitte suitsista varovasti taluttaakseen sen pois
-laaksoseudun epämääräisistä varjoista.
-
-Mutta Vilpo oli hurjalla esiintymisellään säikytellyt hevosen ihan
-virmapääksi. Ritarinkin olisi ollut työläs hypätä ponnahtelevan,
-rajusti korskuvan elukan selkään; sula mahdottomuus oli nostaa
-vapisevaa Bertaldaa satulaan. Päätettiin sen vuoksi palata kotiin
-jalkasin. Tempoillen hevosta suitsista perässään tuki ritari hoippuvaa
-tyttöä toisella kädellään. Bertalda ponnistausi niin voimakkaaksi kuin
-kykeni, päästäkseen joutuin pois pelottavasta laaksosta, mutta väsymys
-lyyhistytti häntä lyijynä, ja samalla notkahtelivat hänen kaikki
-jäsenensä lysyyn, osaksi vielä monista äsken kestetyistä
-säikyttelyistä, joilla Vilpo oli ajellut häntä eteenpäin, osaksi
-myöskin myrskyn ja pitkäisen jyrinän vuorimetsikössä yhä tuottamasta
-ankeudesta. Viimein hän solui saattajansa käsivarren varasta, vaipui
-sammalistolle ja sanoi:
-
-"Jättäkää minut vain tähän makaamaan, jalo ritari! Sovitan hulluuttani
-ja nyt minun täytyy joka tapauksessa menehtyä tässä väsymykseen ja
-tuskaan."
-
-"En ikinä, rakas ystävätär, jätä teitä!" huudahti Huldbrand turhaan
-koettaen kädellään hillitä vauhkoa ratsuaan, joka alkoi korskua ja
-vaahdota kahta hullummin. Ritarin oli lopultakin tyytyminen vain
-pitelemään elukkaa kyllin etäällä hervahtaneesta neidosta, jottei tämä
-hevosta peljäten olisi säikkynyt vielä enemmän. Mutta kun hän
-hurjistuneen ratsunsa kanssa laahautui vain muutamiakin askelia
-loitommalle, alkoi Bertalda heti mitä surkeimmin huudella häntä,
-luullen ritarin todellakin hylkäävän hänet tänne kauhistavaan metsän
-pimentoon. Ritari ei enää ollenkaan tiennyt, mihin ryhtyä. Mielellään
-olisi hän laskenut riehaantuneen ratsun valtoimena pillastumaan yöhön
-ja riehumaan itsensä tyyntyneemmäksi, ellei hänen olisi ollut
-peljättävä, että se voisi ahtaassa solassa tömistellä raudotetuilla
-kavioillaan juuri senkin paikan yli, missä Bertalda makasi.
-
-Tässä suuressa hädässään ja pulassaan oli hänelle sanomattoman
-lohdullista kuulla takanaan vankkurien verkalleen kolisevan alas
-kivistä polkua. Hän huusi apua; miehen ääni vastasi, kehotti häntä
-olemaan kärsivällinen, mutta lupasi auttaa. Pian häämöttikin
-pensaikosta kaksi hiirakkoa, vierellään niiden ajomiehen valkoinen
-mekko, ja heti jälkeenpäin pistäysi myöskin näkyviin iso valkea
-purjekangas, jolla hänen arvatenkin kuljettamansa tavarat oli katettu.
-Kuuliaiset hiirakot seisahdutti niiden isännän äänekäs: "ptruu!" Hän
-astui ritaria kohti ja auttoi häntä vaahtoavan ratsun hillitsemisessä.
-
-"Huomaan kyllä", puheli hän, "mikä elukkaa riivaa. Kun ensin
-kuljeskelin näillä main, ei minunkaan hevosteni käynyt paremmin.
-Täällä, nähkääs, asustaa ilkeä vedenhaltija, joka on moisiin
-konnankujeisiin hedas. Mutta olenpa oppinut erään lauselman; jos
-sallitte minun sanoa hevoselle korvaan sen, niin seisahtuupa se oitis
-yhtä rauhallisesti kuin minun kaksi hiirakkoani tuossa."
-
-"Koettakaahan keinoanne ja auttakaa vain pian!" huusi kärsimätön
-ritari.
-
-Ajomies taivutti hyppelehtivän hevosen pään alas luoksensa ja lausui
-sen korvaan joitakuita sanoja. Siinä silmänräpäyksessä asettui orhi
-kesynä ja rauhallisena seisomaan, ja vain kuumeinen köhä ja höyryäminen
-oli vielä merkkinä äskeisestä hurjistumisesta. Huldbrandilla ei ollut
-paljoakaan aikaa kysellä, miten tämä oli saatu aikaan. Hän sopi
-ajomiehen kanssa siitä, että tämä ottaa Bertaldan vankkureihinsa,
-joihin hänen sanojensa mukaan oli pantu mitä pehmeintä puuvillaa
-kääryinä kuormaksi, ja viepi neidon Ringstettenin linnaan asti. Ritari
-alkoi seurata kuormaa ratsain. Mutta ratsu näytti äskeisestä
-riehunnastaan liiaksi uupuneen, voidakseen enää kantaa isäntäänsä niin
-kauas; siksipä ajomies kehotti häntä nousemaan Bertaldan viereen
-vankkureihin. Hevonenhan voitiin sitoa taakse.
-
-"Matka käypi alamäkeen", sanoi hän, "joten vetäminen on hiirakoilleni
-keveätä".
-
-Ritari suostui tarjoukseen, nousi Bertaldan keralla vankkureihin, orit
-seurasi säyseänä perässä, ja valppaana ja varovaisena asteli ajomies
-vierellä.
-
-Sumeammaksi pimenevän yön hiljaisuudessa, ukkosen jymytessä yhä
-etäämpänä ja heikentyneempänä, turvallisuuden ja mukavan kulun
-elähyttäminä joutuivat Huldbrand ja Bertalda tuttavalliseen
-keskusteluun. Hellivin sanoin moitiskeli ritari toisen uhmailevaa
-pakoa; nöyränä ja liikutettuna pahotteli tämä menettelyänsä, ja
-kaikista hänen sanoistansa hohteli salainen sanoma kuin lamppuna, joka
-yössä vaivihkaa antaa rakastajalle tiedoksi, että rakastettu odottaa
-häntä yhä. Ritari tunsi näiden puheiden merkityksen paljoa selvemmin
-kuin yksityisiä sanoja tarkkasikaan, ja vastailikin yksinomaan sikäli.
-Silloin ajomies äkkiä karjaisi käreällä äänellä:
-
-"Korkealle, hiirakot! Korkealle jalka! Yhteisin voimin, hiirakot,
-ajatelkaahan kuntoanne!"
-
-Ritari kumartui vankkureista ja näki hevosten astelevan keskellä
-vaahtoavaa vettä tahi melkein jo uivan; vankkurien pyörät välkkyivät ja
-kohisivat kuin myllynrattaat, ja ajomies oli paisuvan tulvan takia
-noussut vankkurien etulaudalle.
-
-"Mikä tie tämä on olevinaan? Sehän käypi keskeltä virtaa!" huusi
-Huldbrand ajomiehelleen.
-
-"Ei, hyvä herra", nauroi tämä takaisin, "asia on ihan päin toisin.
-Virta käypi keskeltä tietämme. Katsokaahan vain ympärillenne, miten
-kaikkialla vesi virtailee!"
-
-Tosiaankin lainehti ja kohisi koko laakson pohja äkkiä tyrskähtäneinä,
-silmin nähden nousevina aaltoina.
-
-"Siinä rehkii Vilpo, samainen häijy vedenhaltija, tahtoen meidät
-hukuttaa!" huusi ritari. "Etkö tiedä mitään loitsua häntä vastaan, hyvä
-mies?"
-
-"Yhdenpä tietäisin", vastasi ajomies, "mutta minä en voi enkä viitsi
-sitä käyttää ennen kuin tiedätte kuka minä olen".
-
-"Onko tässä aikaa arvotuksiin?" kivahti ritari. "Tulva nousee yhä
-korkeammalle, ja mitä minuun kuuluu, kuka sinä olet?"
-
-"Kuuluupa sentään hiukan", sanoi ajomies, "sillä minä olen Vilpo."
-
-Samassa hän vääristynein kasvoin nauroi vankkureihin päin, mutta
-vankkurit eivät enää jääneetkään vankkureiksi, hiirakot eivät
-harakoiksi: kaikki pärskähti vaahdoksi, kohahti pois pauhaavina
-laineina, ja ajomieskin loiskahti jättiläismäisenä aaltona koholle,
-tempasi turhaan ponnistelevan oriin kurimuksiin ja kasvoi sitte yhä
-valtaisemmaksi, uivan parin päiden yli kohoavaksi korkeaksi torniksi,
-ollen juuri auttamattomasti hautaamaisillaan heidät. -- -- --
-
-Silloin kajahti Undinen suloinen ääni pauhinan läpi; kuu pistäikse
-pilvistä ja sen mukana tuli Undine ylängön harjalla näkyviin. Hän
-torui, hän uhkaili alas vesipaljouksiin. Uhkaava torniaalto katosi
-meuruten ja kohisten; hiljaa soluivat vedet kuutamolla pois, ja kuten
-valkea kyyhkynen sukelsi Undine alas laaksoon, tarttui ritariin ja
-Bertaldaan ja kohotti heidät mukanaan herttaiselle, ylävälle
-nurmenpälvekkeelle, missä oivallisin virkistyksin elähytti heidät
-toinnuksistaan ja kauhustaan. Sitte hän auttoi Bertaldaa valkean
-käymähevosen selkään, jolla oli itse saapunut, ja niin palasivat kaikki
-kolme Ringstettenin linnaan.
-
-
-
-
-15. LUKU.
-
-Matka Wieniin.
-
-
-Viime tapauksen jälkeen elettiin linnassa hiljaisesti ja rauhallisesti.
-Ritari tajusi yhä paremmin ja paremmin vaimonsa enkelillisen hyvyyden,
-joka oli peräti kauniisti ilmaantunut siinä, että hän oli ratsastanut
-pelastajaksi Mustaanlaaksoon, missä Vilpo-sedän valta jälleen alkoi.
-Undine itse tunsi sitä rauhaa ja turvallisuutta, jota vailla ei ole
-milloinkaan mieli harkitusti havaitessaan olevansa oikealla tolalla, ja
-lisäksi herätti hänessä miehensä uudestaan elpyvä rakkaus ja kunnioitus
-monenlaista toivon ja ilon kajastusta. Bertalda taasen osottausi
-kiitolliseksi, nöyräksi ja araksi, yrittämättä esittää näitä mielen
-ilmaisuja jollakin tavoin ansiokkaiksi. Milloin jompikumpi aviopuoliso
-tahtoi sanoa hänelle jotakin selittävää kaivon sulkemisesta tahi
-Mustanlaakson seikkailusta, pyysi hän hartaasti, että häntä
-säästettäisiin niiden mainitsemiselta, koska hän liiaksi häpesi
-esiintymistänsä edellisessä kohtauksessa ja liiaksi säikkyi
-jälkimäistä. Siksi ei hän saanutkaan kumpaisestakaan kuulla sen
-enempää; ja mitä tarvista näyttikään siihen olevan? Olivathan rauha ja
-riemu ilmeisesti asettuneet Ringstettenin linnaan. Siitä varmistuttiin
-aivan epäilemättömiksi ja arveltiin, ett'ei elämä nyt enää voisi kantaa
-muuta kuin viehättäviä kukkia ja hedelmiä.
-
-Noin virkistävissä oloissa oli talvi tullut ja mennyt, ja kevät
-pilkisteli iloisille ihmisille helakanvihreine silmuinensa ja
-vaaleansinisine taivainensa. Sen oli mieli kuten heidän, ja heidän
-kuten sen. Ihmekö siis, että sen haikarat ja pääskyset heissäkin
-matkahalun herättivät! Heidän kerran ollessaan huvikävelyllä alas
-Tonavan lähteitä kohti kuvaili Huldbrand tuon jalon virran ihanuutta,
-sen paisuvaa juoksua halki siunattujen seutujen, upean Wienin loistavaa
-kohoamista sen rannoilla, ja sen askel askeleelta joka suhteessa
-nousevaa majesteetillisuutta ja viehätystä.
-
-"Olisi varmaan ihanaa kerran kulkea sitä myöten Wieniin asti!" puhkesi
-Bertalda huudahtamaan, mutta vaipui taas heti nykyiseen nöyryyteensä ja
-vaatimattomuuteensa, vaieten punehtuneena. Juuri tämä liikutti Undinen
-mieltä syvästi, ja elävästi haluten tuottaa rakkaalle ystävättärellensä
-huvia sanoi hän:
-
-"Kuka sitten estää meitä tekemästä sitä matkaa?"
-
-Bertalda riemastuneena hypähti ilmaan, ja molemmat naiset alkoivat heti
-mitä kirkkaimmin värein kuvitella viehättävää Tonavanmatkaa.
-Huldbrandkin yhtyi suunnitelmaan hilpeästi; kerran hän vain
-huolestuneesti kuiskasi Undinelle:
-
-"Mutta etäämpänä on Vilpo jälleen vallassa!"
-
-"Tulkoonpahan vain", vastasi toinen nauraen; "olenhan minä saapuvilla,
-ja minun edessäni hän ei uskalla pahaa tehdä."
-
-Siten oli viimeinenkin este poissa tieltä, varustauduttiin lähtöön, ja
-pian oltiin matkalla reippain mielin ja iloisin toivein.
-
-Mutta älkäähän ihmetelkö, ihmiset, jos silloin aina käypi toisin kuin
-on ajatellut. Meidän tuhoamme väijyvä ilkeä voima tuudittelee
-mielellään uhrinsa uneen viehättävin lauluin ja kultaisin saduin. Sitä
-vastoin kolkuttaa pelastava taivaanlähetti usein järeästi ja
-säikäyttävästi ovellemme.
-
-He olivat olleet ensimäisinä päivinä matkallansa Tonavaa alas
-erinomaisen tyytyväisiä. Yhä parempaa ja kauniimpaa esiintyikin mikäli
-he lipuivat edemmäksi tuolla ylpeästi vierivällä virralla. Mutta
-eräällä muuten mitä viehättävimmällä seudulla, jonka näkemisestä he
-olivat suurinta riemuansa toivoneet, alkoi hillitön Vilpo ihan
-julkisesti osottaa täällä tuntuvaa voimaansa.
-
-Kujeet pysyivät tosin vain ilvehtimisenä, kun Undine usein torui
-kohahteleviin aaltoihin tahi vastakkaisiin tuuliin, jolloin
-vihamielinen toiminta oitis nöyränä taukosi; mutta hyökkäykset
-uudistuivat alinomaa, ja yhtämittaa tarvittiin Undinen kehotteluja,
-joten pikku matkaseurueen hupaisuus kerrassaan häiriintyi. Miehistökin
-epäröiden supatteli keskenään ja vilkuili epäluuloisesti kolmeen
-vallassäätyiseen, joiden palvelijatkin alkoivat yhä enemmän ja enemmän
-uumoilla jotakin luonnotonta, omituisin katsein tähystellen
-isäntäväkeänsä. Huldbrand monastikin huomautti itsekseen: "Sen siitä
-saapi, kun samanlaiset eivät yhdy, kun ihminen ja vedenneito solmivat
-eriskummallisen liiton."
-
-Itseänsä puhdistellen, kuten ylimalkaan mieluummin teemme, ajatteli hän
-tosin useasti samalla: "Minähän en tiennyt häntä vedenneidoksi. Minun
-onnettomuuteni on, että luonnottoman sukulaisuuden oikut kiroavat ja
-tärvelevät jokaisen askeleeni, mutta minun ei ole syy."
-
-Moisista ajatuksista tunsi hän itsensä jonkin verran vahvistuneeksi,
-mutta sen sijaan kävi hän yhä ärtyisemmäksi, vieläpä vihamielisemmäksi
-mielialaltaan Undinea kohtaan. Hän silmäili tätä jo nurjin katsein, ja
-vaimo poloinen ymmärsi hyvin niiden merkityksen. Siitä ja alituisesta
-ponnistelusta setänsä juonia vastaan uupuneena vaipui hän illemmalla
-sikeään uneen, hiljaisesti lipuvan aluksen miellyttävästi
-liekuttelemana.
-
-Tuskinpa oli hän silmänsä ummistanut, kun jo jokainen laivassa olija
-luuli sillä suunnalla, jolle sattui katsomaan, näkevänsä kerrassaan
-inhottavan ihmispään, joka ei kohonnut aalloista kuin uijan pää, vaan
-ihan kohtisuoraan, kuin vedenpintaan paalutettuna, mutta lipuen mukana
-samalla vauhdilla kuin aluskin. Jokainen tahtoi toiselle näyttää, mikä
-häntä kauhistutti, ja jokainen kyllä havaitsi toisen kasvoilla saman
-kauhun, mutta näki käden ja silmän osottavan toiselle suunnalle kuin
-missä hänelle itsellensä näkyi puolittain naurava, puolittain uhkaava
-kuvatus. Mutta kun he nyt tahtoivat selvitellä asian toisillensa ja
-kukin huusi: "katsokaa tuonne; ei tuonnepa!" -- silloin näkyivät
-kaikkien kauhukuvat jokaiselle, ja koko laivan ympäristö vilisi mitä
-hirmustuttavimpia olentoja.
-
-Tästä johtuneeseen kirkunaan heräsi Undine. Hänen avautuvien
-katseittensa tieltä katosi epäsikiöiden villi parvi. Mutta Huldbrand
-oli kuohuksissaan noin loppumattomista rumista ilveistä. Hän olisi
-puhjennut hurjiin sadatteluihin, ellei Undine olisi nöyrin katsein ja
-ihan hiljaa pyydellen sanonut:
-
-"Jumalan tähden, rakas mieheni, me olemme aalloilla; älä ilmaise nyt
-suuttumusta minua kohtaan!"
-
-Ritari vaikeni, istuutui ja syventyi mietiskelyyn. Undine sanoi hänelle
-korvaan:
-
-"Eikö olisi parempi, rakkaani, luopua hupsusta matkastamme ja rauhassa
-kääntyä takaisin Ringstettenin linnaan?"
-
-Mutta Huldbrand jupisi äkäisenä:
-
-"Vankiko minun pitää olla omassa linnassani, kyeten hengittämäänkin
-vain niin kauvan kuin kaivoni on tukossa? Siispä soisinkin, että tätä
-luonnotonta sukulaisuutta --"
-
-Silloin Undine hyväillen painoi kauniin kätensä hänen huulilleen. Hän
-vaikenikin ja pysyi äänettömänä, punniten monia Undinen hänelle tekemiä
-huomautuksia. Sillävälin oli Bertalda antautunut kaikenlaisiin
-omituisesti haihatteleviin ajatuksiin. Hän tiesi Undinen sukuperästä
-paljon, mutta ei kuitenkaan kaikkea, ja etenkin oli pelottava Vilpo
-jäänyt hänelle kauhistavaksi, mutta yhä vieläkin aivan hämäräksi
-arvotukseksi, niin ett'ei hän kertaakaan ollut tuon nimeäkään kuullut.
-Kaikkia näitä kummallisia seikkoja mietiskellen irrotti hän puolittain
-vaistomaisesti kultaisen kaulaketjun, jonka Huldbrand vastikään oli
-hänelle ostanut eräältä kiertelevältä kauppiaalta, ja välkytteli sitä
-ihan vedenkalvon yläpuolella, haavemielisesti ihastellen heleätä
-kimmellystä, minkä se loi iltakuulakkaan veteen. Silloin Tonavasta
-äkkiä pistäytyi iso käsi, sieppasi kaulaketjun ja katosi sen keralla
-syvyyteen. Bertalda kirkaisi kovasti, ja pilkallinen hahatus kajahti
-virrasta vastaan. Nyt ei ritarin suuttumus enää tiennyt rajoja.
-Seisaalleen hypähtäen sadatteli hän virtaan, kirosi kaikkia, jotka
-tahtoivat tunkeutua hänen sukulaisuuteensa ja elämäänsä, ja haastoi
-heidät, olivatpa vetehisiä tahi tenhottaria, asettumaan hänen kirkkaan
-säilänsä eteen. Bertalda sillävälin itki menetettyä, kovin rakasta
-koruansa ja valoi kyynelillään öljyä ritarin vihaan. Undine taasen
-piteli käsiään aluksen reunan yli veteen ojennettuina ja supisi
-herkeämättä hiljaa itseksensä, moniaan kerran keskeyttäen ihalan
-salaperäisen kuiskeensa ainoastaan rukoilevasti huomautellakseen
-aviomiehelleen:
-
-"Armaani, täällä älä minua toru; toru kaikkea, mitä tahdot, mutta
-täällä älä minua! Tiedäthän."
-
-Ja tosiaankin pidättyi ritarin vihasta änkkäilevä kieli vielä
-jokaisesta suoranaisesti hänen vaimoonsa kohdistetusta sanasta. Silloin
-tämä aaltojen alla pitämällään kostealla kädellä kohotti esille ihmeen
-kauniin korallikaulanauhan, niin ihanasti hohtelevan, että se huikaisi
-kaikkien silmiä loistollaan.
-
-"Ota tämä", sanoi hän, ystävällisesti tarjoten sitä Bertaldalle, "sen
-olen antanut tuoda sinulle korvaukseksi, äläkä enää ole suruissasi,
-lapsi parka".
-
-Mutta ritari ryntäsi väliin. Hän tempasi kauniin korun Undinen kädestä,
-sinkautti sen takaisin virtaan ja kiljui vimmoissaan:
-
-"Sinulla siis on aina välejä noihin. Jää niiden luokse kaikkien noitien
-nimessä kaikkine lahjoinesi ja jätä meidät ihmiset rauhaan,
-ilvehtijätär!"
-
-Jäykin, mutta kyyneliä tulvivin katsein silmäili häntä Undine poloinen,
-yhä pitäen ojossa kättään, jolla oli tahtonut niin ystävällisesti antaa
-Bertaldalle siron lahjansa. Sitte hän alkoi yhä haikeammin itkeä, kuten
-ihan syytön ja kovin katkerasti loukattu herkkämielinen lapsi. Vihdoin
-hän sanoi heikosti:
-
-"Oi, armas ystäväni, oi, jääös hyvästi. Ne eivät saa sinulle mitään
-tehdä; pysy vain uskollisena, jotta voin ne torjua sinusta. Voi, mutta
-lähteä minun täytyy, lähteä pois koko nuoreksi elin-ajakseni. Oi, voi
-mitä oletkaan tehnyt! Oi, voi!"
-
-Ja hän katosi aluksen laidan yli. Astuiko hän virtaan, sulausiko hän
-siihen, sitä ei tiedetty; tuntui molemmilta eikä kumpaiseltakaan. Mutta
-pian oli hän kokonaan huvennut Tonavaan; pikku kareet vain vielä
-nyyhkien kuiskivat aluksen äärellä, ja ne kuulostivat milt'ei
-haastavan: "Oi, voi! Oi, pysy uskollisena! Oi, voi!"
-
-Mutta Huldbrand kostutti laivan etukantta kuumin kyynelin, ja syvä
-tainnos verhosi onnettoman piankin lieventävään huntuunsa.
-
-
-
-
-16. LUKU.
-
-Huldbrandin toinen rakkaus.
-
-
-Pitäisikö sanoa, että kaihollamme valitettavasti, vai onneksi, ei ole
-mitään oikeata pysyväisyyttä? Tarkotan oikein syvällistä ja elämämme
-lähteestä ammentavaa kaihoa, joka niin ykseytyy menetetyn rakkaamme
-kanssa, ett'ei hän enää olekaan siltä kadoksissa ja että se muodostuu
-vihityksi pyhäköksi hänen kuvansa ympärille koko elämän ajaksi, kunnes
-verho jälleen kohoaa sen ja meidän väliltämme. Tosin säilyykin hyvillä
-ihmisillä sellainen pyhäkkö, mutta se ei kuitenkaan enää ole ensimäistä
-oikeata kaihoa. Muita, vieraita kuvia on tunkeutunut välille; saamme
-lopulta kokea kaiken maallisen katoavaisuutta murheeseemmekin nähden,
-ja niinpä täytyy minun sanoa: Valitettavasti ei kaihollamme ole mitään
-oikeata pysyväisyyttä!
-
-Sitä koki Ringstetteninkin ritari; menestyksekseenkö, sen kuulemme
-tämän kertomuksen jatkuessa. Alussa ei hän voinut muuta kuin katkerasti
-itkeä, kuten hyväsydäminen Undine rukka oli itkenyt hänen riistäessään
-tältä kädestä välkkyvän koristeen, jolla tämä oli tahtonut niin
-kauniisti sovittaa kaiken. Ja silloin ritari ojensi kättänsä kuten
-hänkin, ja hyrähti aina taas itkemään kuten hän. Hänellä oli salaisena
-toiveena lopulta sulautua kyyneliinsä hänkin; ja eikö meille
-toisillekin usealle ole suuressa surussa samanlainen ajatus tuonut
-tuskallista viihdykettä? Bertalda itki mukana, ja he elelivät kauvan
-ihan hiljaisesti keskenään Ringstettenin linnassa, hellien Undinen
-muistoa ja entisen kahdenkeskisen mieltymyksensä melkein tyyten
-unohtaneina. Sen sijaan siihen aikaan useasti saapuikin lempeä Undine
-Huldbrandin luokse unessa; hän silitteli ritaria lempeästi ja hellästi
-ja poistui sitten yhäti itkien, niin että toinen herätessään ei
-useinkaan oikein tiennyt, mistä hänen poskensa olivat niin kosteat:
-Undinenko vaiko vain hänen omista kyynelistään.
-
-Unikuvat kävivät kuitenkin ajan mittaan harvinaisemmiksi, ritarin apeus
-heikkeni. Silti ei hän kenties olisi eläissään muuta toivoillut kuin
-tuolla tavoin edelleenkin hiljaisesti muistella Undinea ja hänestä
-puhella, ellei vanha kalastaja olisi odottamattomasti ilmestynyt
-linnaan ja nyt täydellä todella vaatinut Bertaldaa lapsenansa takaisin.
-Undinen katoaminen oli tullut hänen tiedokseen, eikä hän tahtonut enää
-sallia Bertaldan oleskelevan linnassa yksinäisen ritarin luona.
-
-"Sillä minä en nyt ollenkaan välitä siitä, rakastaako minua tyttäreni
-vai eikö", puheli hän, "mutta kunniallisuus on kysymyksessä, ja missä
-se puhuu, siellä ei millään muulla ole sanomista."
-
-Tämä vanhan kalastajan mieliala ja se yksinäisyys, joka Bertaldan
-lähdettyä autioksi jäävän linnan kaikista suojamista ja käytävistä
-uhkasi kaameasti ahdistella ritaria, saivat puhkeamaan esille sen, mikä
-oli aikaisemmin uinunut ja Undinea surressa unohtunut: Huldbrandin
-mieltymyksen kauniiseen Bertaldaan.
-
-Kalastajalla oli paljon väitettävänä ehdotettua avioliittoa vastaan.
-Undine oli ollut vanhukselle kovin rakas, ja hän arveli, että tuskinhan
-vielä tiedettiinkään, oliko kadoksiin joutunut tosiaankin kuollut.
-Mutta jos hänen ruumiinsa todella makasikin kylmänä ja jäykkänä Tonavan
-pohjassa tai ajelehti aaltojen mukana merelle, niin oli Bertaldalla
-syytä hänen kuolemaansa, eikä hänen soveltunut asettua häädetyn
-lemmikin sijalle. Mutta ritaristakin kalastaja piti hyvin paljon;
-lisäksi vaikuttivat paljoa leppoisemmaksi ja alttiimmaksi kehittyneen
-tyttären pyytelyt ja Undinen kohtaloa säälittelevät kyyneleet. Kai hän
-lopultakin antoi suostumuksensa, sillä hän jäi vastustelematta linnaan,
-ja pikalähetti toimitettiin noutamaan ritarin toisiin vihkiäisiin Isä
-Heilmannia, joka oli onnekkaina entispäivinä siunannut Huldbrandin ja
-Undinen liiton.
-
-Mutta tuskin oli hurskas mies lukenut Ringstettenin ritarin kirjeen,
-kun hän jo läksi matkalle linnaan vielä kiireisemmin kuin sanansaattaja
-oli sieltä tullutkaan. Nopeasta kävelystä hengästyessään tai vanhoja
-raajoja väsymyksen kolottaessa tapasi hän puhella itsekseen:
-
-"Kenties on vääryys vielä ehkäistävissä; älä lyyhisty ennen kuin matkan
-perillä, raihnainen ruumis!"
-
-Ja uudistunein voimin tempausi hän silloin liikkeelle, vaeltaen ja
-vaeltaen pysähtymättä, levähtämättä, kunnes kerran iltamyöhällä astui
-linnan lehvistön siimestämälle pihalle. Morsiuspari istui käsikkäin
-puiden katveessa, vanha kalastaja mietiskelevänä heidän vieressään.
-Heti Isä Heilmannin tuntiessaan hypähtivät he seisaalleen ja
-tunkeusivat hänen ympärilleen tervetuloa toivottelemaan.
-
-Mutta hänpä lyhyin sanoin pyysi sulhasta vetäytymään hänen kanssaan
-linnaan. Kun tämä kummasteli ja vitkasteli, sanoi hurskas hengenmies:
-
-"Miksi kauvemmin vaatisinkaan saada puhutella teitä kahden kesken,
-herra ritari? Sanottavani koskee yhtä hyvin Bertaldaakin ja kalastajaa,
-ja mitä ihmisen kuitenkin joskus täytyy kuulla, sen hän mieluummin
-kuulkoon hetikin. Oletteko ihan varma siitä, ritari Huldbrand, että
-ensimäinen puolisonne on tosiaankin kuollut? Minusta tuskin tuntuu
-siltä. En kylläkään tahdo puhua mitään siitä, miten ihmeellinen hän
-lienee ollut olemukseltaan, enkä siitä mitään varmaa tiedäkään. Mutta
-hurskas, paljossa uskollinen vaimo hän oli, siitä ei ole
-epäilemistäkään. Ja neljänätoista yönä hän on nyt unessani seissyt
-vuoteeni vierellä, tuskallisesti väännellen hentoja kätösiänsä, ja
-ehtimiseen voihkien: 'Oi, ehkäiskää hänet, rakas isä! Minä elän vielä!
-Oi, pelastakaa hänen ruumiinsa! Oi, pelastakaa hänen sielunsa!' Minä en
-ymmärtänyt, mitä näky tahtoi; silloin sain viestinne ja nyt riensin
-tänne, en yhdistämään, vaan erottamaan, mikä ei saa kuulua yhteen.
-Luopukaa neidistä, Huldbrand! Luopukaa ritarista, Bertalda! Hän kuuluu
-vielä toiselle, ja ettekö näe kadonneen puolison kaihoa hänen valjuilla
-poskillansa? Tuollaiselta ei mikään sulhanen näytä, ja henki sanoo
-minulle, että jos ette hänestä luopuisikaan, niin ette kuitenkaan
-konsanaan ole iloissanne."
-
-Kaikki kolme tunsivat sisimmässään, että Isä Heilmann sanoi totuuden,
-mutta eivät vain tahtoneet sitä uskoa. Vanha kalastajakin oli nyt jo
-niin soaistunut, että arveli mahdottomaksi menetellä toisin kuin olivat
-näinä päivinä alituiseen puhelleet keskenään. Siksi he rajun ja
-tuskaisen hätäisesti kiistelivät kaikin hengenmiehen varotuksia
-vastaan, kunnes tämä viimein päätänsä pudistellen ja apeilla mielin
-poistui linnasta, ottamatta tarjottua yösijaa vastaan seuraavaan
-aamuunkaan asti tahi maistamatta mitään esille kannettuja virvokkeita.
-Mutta Huldbrand uskotteli itselleen, että vanhus oli joutunut
-päähänpistojen valtaan, ja lähetti aamun koitteessa kutsun lähimpään
-luostariin eräälle toiselle hengenmiehelle, joka empimättä lupasikin
-vihkimisen toimittaa lähipäivinä.
-
-
-
-
-17. Luku.
-
-Ritarin uni.
-
-
-Yön ja aamusarastuksen vaiheilla makasi ritari vuoteellaan puoleksi
-valveillaan, puoleksi nukkuen. Jos hän tahtoi kerrassaan vaipua uneen,
-niin tuntui kuin olisi häntä vastassa ollut jokin kauhukuva
-pelottelemassa hänet takaisin, koska unessa oli kummituksia. Mutta jos
-hän taasen ajatteli täydellä todella valveutua, niin hänen ympärillään
-leyhyili ikäänkuin joutsenensiivin ja hyväilevin aallonsiukumisin, joka
-kerta herpaannuttaen hänet mieluisesti huumaantuneena takaisin
-epämääräiseen tilaansa.
-
-Mutta vihdoin lienee hän sentään kokonaan nukahtanut, sillä hänestä
-tuntui joutsenenhyminä kohottavan hänet oikeille siiville ja
-kuljettavan häntä kauvas yli maitten ja vesien, mitä ihanimman joikunan
-säestyksellä.
-
-"Joutsenen joiku, joutsenlaulu", täytyi hänen tuon tuostakin hokea
-itsekseen, "sehän merkinnee kuolemaa."
-
-Mutta sillä oli luultavasti vielä toinenkin merkitys. Hän oli nimittäin
-äkkiä leijailevinaan Välimeren yllä. Joutsen laulahti ihan
-törähdyttämällä hänen korvaansa, että tämä oli Välimeri. Ja alas vesiin
-katsellessaan ne muuntuivat silkaksi kristalliksi, niin että hän kykeni
-tähystelemään ihan pohjaa myöten. Hän riemastui siitä kovin, sillä nyt
-hän näki Undinen istumassa kuulakan kristalliholvauksen alla. Tosin hän
-itki vuolaasti ja näytti paljoa surullisemmalta kuin niinä onnellisina
-aikoina, jotka he olivat yksissä viettäneet Ringstettenin linnassa,
-etenkin alussa, ja jälkeenpäinkin vähää ennen onnettomalle
-Tonavanmatkalle lähtöä.
-
-Ritari ei voinut olla tuota kaikkea hyvin seikkaperäisesti ja hartaasti
-ajattelematta, mutta Undine ei näyttänyt häntä huomaavan. Hänen
-luokseen astui sillävälin Vilpo ja tahtoi soimata hänen
-kyynelehtimistänsä. Silloin hän hillitsi itsensä ja katseli setäänsä
-ylväästi ja käskevästi, niin että tämä melkein säikkyi.
-
-"Joskin asun täällä vetten alla", sanoi hän, "niin olen toki tuonut
-sielun muassani. Ja siksi saan itkeäkin, vaikk'et ollenkaan kykenekään
-tajuamaan, mitä sellaiset kyyneleet ovat. Nekin ovat autuaat, kuten
-kaikki on autuasta sille, jossa elää uskollinen sielu."
-
-Vilpo pudisti uskomattomana päätänsä ja virkkoi kotvan mietittyänsä:
-
-"Ja kuitenkin, veljentyttöseni, olet sinä alkuainelakiemme alainen,
-joten sinun täytyy tuomarina saattaa hänet hengiltä, jos hän menee
-uusiin naimisiin ja käypi sinulle uskottomaksi."
-
-"Hän on vielä tänä hetkenä leski", vastasi Undine, "ja rakastaa minua
-murheellisessa sydämessään."
-
-"Mutta samalla hän on sulhanenkin", naureskeli Vilpo pilkallisesti, "ja
-kunhan kuluu parikaan päivää, niin on papillinen siunaus saatu, ja
-silloin täytyy sinun nousta maan päälle kaksivaimoisen tuhon
-tuottajaksi."
-
-"Minähän en voi", myhäili Undine vastaan. "Olenhan sinetinnyt kaivon
-itseltäni ja itseni kaltaisilta lujasti umpeen."
-
-"Mutta kun hän loittonee linnastansa", huomautti Vilpo, "tahi joskus
-uudestaan avauttaa kaivon! Sillä varmaankin hän ani vähäisen ajattelee
-kaikkia tuollaisia seikkoja."
-
-"Siksipä juuri", puheli Undine yhäti myhäillen kyyneltensä lomassa,
-"siksipä juuri leijaileekin hän nyt hengessään Välimeren yllä ja
-uneksii varotuksekseen tämän keskustelumme. Olen huolekkaasti
-järjestänyt siten."
-
-Silloin Vilpo vimmaisena katsoi ylös ritariin, uhkaili, polki jalkaa ja
-ammahti sitte nuolen nopeudella aaltojen alle. Näytti siltä kuin
-paisuisi hän suuttumuksesta valaskalaksi. Joutsenet alkoivat taas
-joikua, leyhytellä, lentää, ritarista tuntui alppivuoria ja virtoja
-lipuvan hänen allaan, hän oli leijuvinaan viimein Ringstettenin linnaan
-ja heräävinään vuoteellaan.
-
-Heräsikin hän tosiaan vuoteellaan, ja samassa astui huoneeseen hänen
-asepoikansa, kertoen Isä Heilmannin vielä viipyvän seudulla.
-Nuorukainen oli edellisenä yönä tavannut hänet metsämajassa, jonka tämä
-oli taivutellut kokoon puiden oksista sekä kattanut sammalilla ja
-risuilla. Kysymykseen, mitä hän täällä teki, kun ei kerran tahtonut
-siunausta toimittaa, oli ollut vastauksena:
-
-"Siunauksia on muitakin kuin vihkialttarilta annettavia, ja jollen
-ole häiksi tullut, niin kukaties olen valmistautunut muuhun
-juhlatilaisuuteen. Täytyy odottaa asiain menoa. Eiväthän sitäpaitsi ilo
-ja itku ole kovinkaan kaukana toisistaan, ja ken ei ehdoin tahdoin
-ummista silmiänsä, hän sen kyllä oivaltaa."
-
-Ritari sai kaikenlaisia ihmeellisiä ajatuksia näiden sanojen ja unensa
-johdosta. Mutta ylen on vaikea peruuttaa asiata, joka ihmiselle on
-kerran varmana lyöttynyt mieleen, ja niinpä jäikin kaikki ennalleen.
-
-
-
-
-18. LUKU.
-
-Ritari Huldbrandin häät.
-
-
-Jos teille kertoilisin, millä tavoin Ringstettenin linnassa hääjuhlaa
-vietettiin, niin tuntuisi teistä siltä, kuin näkisitte ko'on
-välkkyileviä ja riemastuttavia koruja, mutta sen ylitse mustan
-suruharson levitetyksi, jonka häämyisestä verhosta koko ihanuus
-vähemmin muistuttaisi hupia kuin ivaa kaikkien maallisten ilojen
-katoavaisuudesta. Mikään aaveellisen häiriön tapainen ei juhlintaa
-tärvellyt, sillä tiedämmehän, että linna oli uhkaavien vetehisten
-kummitteluista puhdistettu paikka. Mutta ritarista, kalastajasta ja
-kaikista vieraista tuntui siltä, kuin olisi vielä päähenkilö puuttunut
-juhlasta ja kuin olisi tänä päähenkilönä tullut olla kaikkien
-rakastaman, leppoisen Undinen.
-
-Milloin vain ovi avautui, tuijottivat kaikkien silmät väkisinkin sille
-suunnalle, ja kun tulija ei sitten ollut muu kuin pöydänkattaja uusia
-ruokalajeja kantamassa tahi edeskäypä yhä jalompaa viiniä tuomassa,
-katselivat kaikki taas apeina eteensä, ja siellä täällä ehkä
-singahtaneet leikin ja raton kipinät sammuivat kaihoksi van muistelun
-kasteeseen. Morsian oli kaikista kevytmielisin ja siksi tyytyväisinkin;
-mutta yksinpä hänestäkin tuntui toisinaan kummalliselta, että hän istui
-vihreä seppele päässään ja kullalla kirjailtu puku yllään pöydän
-yläsijalla, Undinen maatessa kylmänä ruumiina Tonavan pohjassa tai
-ajelehtiessa edelleen aalloilla merta kohti. Sillä siitä asti kuin
-hänen isänsä oli tuohon tapaan lausunut, kaikuivat sanat alati hänen
-korvissaan eivätkä etenkään tänään ottaneet hetkeksikään tauotakseen.
-
-Seurue poistui tuskin yönkään ollessa alulla, ei sulhasen toivovan
-kärsimättömyyden hajaannuttamana, kuten häätilaisuuksissa muulloin,
-vaan ainoastaan ilottoman alakuloisuuden ja turmaa ennustavien
-aavistusten erilleen painostuttamina. Bertalda läksi riisuutumaan
-naissaattueensa, ritari palvelijainsa kanssa; leikkisän iloisesta
-neitosien ja nuortenmiesten morsian- ja sulhassaatosta ei tässä
-sumeassa juhlassa ollut puhetta.
-
-Bertalda tahtoi elvyttäytyä; hän levitytti eteensä Huldbrandin
-lahjottaman upean koristeen sekä ylellisiä vaatteita ja huntuja, niistä
-määrätäkseen huomispäiväisen pukeutumisensa mitä kauneimmaksi ja
-herttaisimmaksi. Hänen palvelijattarensa iloitsivat saadessaan aiheen
-haastella nuorelle emännällensä kaikenlaista riemukasta ja ylistellä
-vastavihityn kauneutta mitä innostuneimmin. Näihin puheluihin
-syvennyttiin syventymistään, kunnes viimein Bertalda kuvastimeen
-katsoen huokasi:
-
-"Voi, mutta näettekö kesakkojen alkua tässä kaulani sivulla?"
-
-Toiset katsoivat ja huomasivat valtijattarensa puhuvan totta, mutta
-viehättäväksi luomeksi he sitä sanoivat, pikku täpläseksi, joka vain
-paransi hienon hipiän valkeutta. Bertalda pudisti päätänsä ja arveli
-sen kuitenkin aina jäävän virheeksi.
-
-"Ja minä pääsisin siitä eroon", pahotteli hän viimein. "Mutta linnan
-kaivo on suljettu; siitä minä ennen ammennutin oivallista, ihoani
-puhdistavaa vettä. Olisipa minulla vain tänään sitä pullollinen!"
-
-"Sekö vain pulana?" nauroi nokkela palvelijatar ja livahti kamarista.
-
-"Eihän hän niin hupakko liene", kysyi Bertalda mieluisasti
-hämmästellen, "että vielä tänä iltana vierityttää kaivon paaden
-sijoiltaan?"
-
-Silloinpa kuultiinkin jo miesten tömisyttävän pihamaata ja ikkunasta
-nähtiin puuhakkaan palvelijattaren ohjaavan heidät suoraa päätä
-kaivolle; heillä oli vipusimia ja muita työkaluja olallaan.
-
-"Se on kyllä tahtoni mukaista", myhäili Bertalda; "kunhan ei vain
-kestäisi kauvan."
-
-Ja ilahtuneena tunteesta, että hänen vihjauksensa nyt sai aikaan sen,
-mikä häneltä kerran tuskallisesti evättiin, katseli hän työskentelyä
-kuutamoisella linnan pihalla.
-
-Miehet punnersivat isoa paatta koholle; toisinaan kai siinä joku
-huokasikin muistaessaan rakastetun emäntävainajan työtä tässä
-tuhottavan. Mutta työ kävi muuten paljoa keveämmin kuin oli luultukaan.
-Oli kuin olisi jokin voima kaivosta päin autellut kiven kohoamista.
-
-"Ihanpa tuntuu siltä", puhelivat miehet kummissaan keskenään, "kuin
-olisi kaivosta tullut suihkulähde."
-
-Korkeammalle ja korkeammalle nousi paasi, ja melkein miesten avuttakin
-vieri se verkalleen kumeasti jymähtäen pihakivitykselle. Mutta kaivon
-aukosta kohosi valkean vesipatsaan näköinen juhlallisesti esille;
-ensimältä he ajattelivat suihkulähteestä totta tulevan, kunnes
-havaitsivat ilmiön valjuksi, valkeaan harsoon hunnutetuksi
-nais-olennoksi. Se itki katkerasti, kohotti kätensä päänsä yli
-tuskaisesti niitä väännellen ja asteli hitain, vakavin askelin
-linnarakennusta kohti. Hajalleen säntäsi linnanväki kaivolta; valjuna,
-kauhun kangistamana, seisoi morsian palvelijattarinensa ikkunassa.
-Edetessään sen alitse katsoi olento vaikertaen ylös häneen, ja Bertalda
-oli hunnun alta tuntevinaan Undinen kalpeat kasvonpiirteet. Mutta
-ohitse kulki vaikertaja raskaasti, väkinäisesti, viivytellen, kuin
-telotukseen. Bertalda kirkui, että piti huutaa ritaria saapuville;
-kamarineidoista ei yksikään uskaltanut hievahtaa paikaltaan, ja
-morsiankin mykistyi jälleen, kuin omaa ääntänsä säikkyen.
-
-Naisten jäädessä ikkunan ääreen liikahtamattomiksi kuin kuvapatsaat,
-oli inha kulkijatar ehtinyt linnarakennukseen, noussut ylös tuttuja
-portaita, astunut läpi tuttujen suojamien, yhä kyynelehtien. Oi, kuinka
-toisin olikaan hän aikoinaan täällä käyskennellyt!
-
-Ritari oli päästänyt palvelijat luotansa. Puoleksi riisuutuneena seisoi
-hän apein mielin ison kuvastimen edessä; vahakynttilä paloi himmeästi
-hänen vieressään. Silloin naputettiin ovelle hiljaisen hiljaisin
-sormin. Undine oli ennen sillä tavoin naputtanut, tahtoessaan tehdä
-hänelle herttaista kiusaa.
-
-"Pelkkää kuvittelua kaikki!" virkahti ritari itsekseen. "Minun on
-mentävä häävuoteeseen."
-
-"Niin onkin, mutta kylmään!" kuuli hän oven takaa itkevän äänen
-sanovan, ja sitte hän kuvastimesta näki oven avautuvan, vitkaan,
-vitkaan, ja valkean kulkijattaren astuvan huoneeseen, säveästi vetäen
-oven perässään kiinni.
-
-"Ovat avanneet kaivon", hän sanoi hiljaa; "nyt olen täällä, ja nyt
-sinun täytyy kuolla."
-
-Ritari tunsi salpautuvassa sydämessään, ett'ei mitenkään voisi toisin
-ollakaan, mutta peitti käsin silmänsä ja pyysi:
-
-"Älä saata minua kuoleman hetkellä järjiltäni hirmusta. Jos kannat
-kauhistavia kasvoja huntusi alla, niin älä sitä kohota, ja tee minusta
-loppu minun sinua näkemättäni."
-
-"Oi" vastasi haamu, "etkö siis tahdo nähdä minua vielä yhden ainoan
-kerran? Olen kaunis kuten silloinkin, kun minua järven niemekkeellä
-kosit."
-
-"Voi, jospa niin olisi", huokasi Huldbrand, "ja jospa saisin kuolla
-sinun suudelmaasi!"
-
-"Varsin hyvin, lemmittyni", vastasi toinen. Ja huntunsa hän heitti
-taaksepäin, ja taivaallisen kauneina säteilivät hänen suloiset
-kasvonsa. Rakkautta ja kuolon läheisyyttä vapisten kumartui ritari
-häntä kohti; tämä soi hänelle taivaallisen suudelman, mutta ei
-päästänyt häntä enää irti, vaan puristi häntä kiihkeämmin rintaansa
-vasten ja itki kuin tahtoen sielunsa sulaannuttaa itkuna. Kyyneleet
-pulppuilivat ritarin silmiin ja aaltoilivat armaana tuskana hänen
-rinnassaan, kunnes hän veti viimeisen hengähdyksensä ja vaipui
-kauneilta käsivarsilta hiljalleen lepovuoteensa pieluksille.
-
-"Olen itkenyt hänet kuoliaaksi", sanoi haamu muutamille palvelijoille,
-jotka kohtasivat hänet eteishuoneessa, ja asteli peljästyneiden
-keskitse hitaasti ulos kaivoa kohti.
-
-
-
-
-19. LUKU.
-
-Ritari Huldbrandin hautaus.
-
-
-Isä Heilmann oli saapunut linnaan heti kun Ringstettenin ritarin
-kuolema oli tullut seudulla tiedoksi, ja ihan samalla hetkellä saapui
-hän, kun onnettoman parin vihkinyt munkki kauhun ja kammon valtaamana
-pakeni linnasta.
-
-"Ei ole sillä väliä", vastasi Heilmann, kun hänelle tästä mainittiin;
-"nyt alkaa minun virantoimitukseni, enkä minä tarvitse kumppania."
-
-Hän alkoi lohdutella leskeksi joutunutta morsianta, niin vähän hedelmiä
-kuin kehottelut kantoivatkin hänen maailmallisessa sydämessään. Vanha
-kalastaja sitä vastoin mukautui, joskin sydämensä pohjasta suruissaan,
-paljoa paremmin tyttärensä ja vävynsä saamaan kohtaloon, ja Bertaldan
-herkeämättä soimatessa Undinea murhaajattareksi ja velhoksi, sanoi
-vanha mies nöyrästi:
-
-"Ei varmaankaan voinut käydä toisin. En siinä näe muuta kuin Jumalan
-tuomion, eikä tietenkään ole Huldbrandin kuolema kenenkään sydämeen
-koskenut kipeämmin kuin sen, jonka täytyi saattaa hänet päiviltä,
-hyljätyn Undine-poloisen!"
-
-Hän autteli hautajaisten järjestämistä vainajan arvon mukaisiksi. Tämä
-oli haudattava erääseen kirkkokylään, jonka kalmistossa kaikkien hänen
-esi-isiensä haudat olivat ja joita he, kuten hän itsekin, olivat
-suosineet runsailla vapautuksilla ja lahjoilla. Kilpi ja kypäri olivat
-jo arkun kannella, joutuaksensa mukana hautaan, sillä Ringstettenin
-Huldbrand oli kuollut sukunsa viimeisenä. Surusaatto lähti kolkkoon
-kulkuunsa, veisaten herttaisen hiljaiselle sinitaivaalle valitusvirsiä;
-Heilmann asteli korkeata ristiinnaulitunkuvaa kantaen edellä, ja häntä
-seurasi vanhan isänsä tukemana lohduton Bertalda.
-
-Silloin nähtiin äkkiä mustapukuisten itkijänaisten keskessä
-leskisaattueessa lumivalkea olento tiheään hunnutettuna; kiihkeästi
-voihkaillen väänteli tämä käsiänsä. Hänen naapurinsa alkoivat tuntea
-salaista kammoa; he väistyivät taamma tahi sivumma, liikehtimisellään
-vielä enemmän säikyttäen toisia, joiden rinnalle valkea vieras nyt
-joutui, niin että pelkästään sen takia alkoi surusaatossa syntyä
-epäjärjestystä. Muutamat soturit olivat siksi rohkeita, että tahtoivat
-olentoa puhutella ja häätää hänet saatosta, mutta heiltä hän ikäänkuin
-sormien välitse väistyi ja näkyi taas kuitenkin verkkaisen juhlallisin
-askelin etenemässä ruumissaaton mukana. Viimein hän palvelijattarien
-alituiseen väistellessä tuli ihan Bertaldan taakse. Nyt hän pysytti
-käyntinsä hyvin vitkallisena, joten leski ei häntä huomannut, hänen
-hyvin nöyrästi ja säveästi kulkiessaan takana kenenkään häiritsemättä.
-
-Kirkkomaalla ruumissaatto asettui piiriin avoimen haudan ympäri.
-Silloin havaitsi Bertalda kutsumattoman seuraajattarensa, ja puolittain
-vihasta, puolittain kauhusta hätkähtäen käski hän tätä poistumaan
-ritarin lepopaikalta. Mutta hunnutettu pudisti päätänsä hiljaisesti
-kieltäen ja kohotti kätensä kuin nöyrästi pyytäen Bertaldaa kohti. Tämä
-tunsi suurta liikutusta ja oli pakotettu kyynelin muistelemaan, kuinka
-ystävällisesti Undine oli Tonavalla tahtonut hänelle korallikaulanauhan
-lahjottaa. Lisäksi viittasi Isä Heilmann hiljaisuutta vaatien, kun
-tahdottiin hiljaisessa hartaudessa rukoilla vainajan puolesta, jonka
-kumpu alkoi kasautua. Bertalda vaikeni ja vaipui polvilleen; kaikki
-polvistuivat, haudankaivajatkin, valmiiksi lapioittuansa.
-
-Mutta kun jälleen noustiin seisaalleen, oli valkea vieras kadonnut.
-Hänen polvistumapaikallaan kumpusi hopeankirkas lähde nurmikosta. Se
-Urisi ja lirisi edelleen, kunnes oli melkein kokonaan kiertänyt ritarin
-hautakummun; sitte se kulkuansa jatkaen valui kalmiston sivulla olevaan
-hiljaiseen lampeen. Vielä myöhäisinä aikoina kuuluvat kylän asukkaat
-osotelleen lähdettä ja olleen siinä varmassa käsityksessä, että tämä
-oli hyljätty Undine-poloinen tuolla tavoin yhäti lemmittyänsä
-syleilemässä leppein käsivarsin.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AALLOTAR***
-
-
-******* This file should be named 62331-8.txt or 62331-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/2/3/3/62331
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/62331-8.zip b/old/62331-8.zip
deleted file mode 100644
index d121448..0000000
--- a/old/62331-8.zip
+++ /dev/null