diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61933-8.txt | 4942 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61933-8.zip | bin | 90848 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4942 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..77a65be --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #61933 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61933) diff --git a/old/61933-8.txt b/old/61933-8.txt deleted file mode 100644 index 597b021..0000000 --- a/old/61933-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4942 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kotipoluilta III, by Emil Lassinen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Kotipoluilta III - Pieniä kertoelmia - -Author: Emil Lassinen - -Release Date: April 25, 2020 [EBook #61933] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPOLUILTA III *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KOTIPOLUILTA III - -Kirj. - -Emil Lassinen - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1897. - - - - -SISÄLLYS: - -Kun Kirsti todisti väärin. -Lampiniemen Kristian. -Pikku Jaakon muistoksi. -Naimapuuhia. -Perhevirkistyksiä. -Helmilän Hilma. -Leenan Kasperi. - - - - -Kun Kirsti todisti väärin. - - -I. - -Ei Kirsti lainkaan erehtynyt, vaikka ensin luuli. Jäykkälän isäntä se -itse oli, joka asteli polkua myöten ylös, suoraan porraslautaa kohden. - --- Tuokohan sillä lie asiana? Voi herra sentään, kun piti joutua -näkemään sinne. Jos siitä vielä viedään... - -Kirsti ryhtyi hätimmiten siivoomaan mökkiä. Siirti luudan kynnyksen -alta syrjään, pyyhki lavitsaa ja peitti sängyn. - --- Varhain isäntä on liikkeellä. Istukaa, vaikka täällä on kaikki niin -huonossa siivossa. - --- Ei koreus syödä kelpaa. - -Jäykkälän isäntä istui lavitsalle, ryki siinä ja yritti puhella kylän -kuulumisia, mutta niin laimeasti ja väkinäisesti, että puhe pian -sammui. Kirstinkin kurkkuun tarttuivat sanat kiinni. Tuntui niin -tukalalta ja rauhattomalta mielessä. - --- Kirsti, sinulla on huono mies. - --- On... huonohan tuo on. - --- Oikein heittiö. Milloin se on viimeksi käynyt - --- Kevätpuolella, ennen helluntaita. - --- Antoiko edes viittä markkaa? - --- Mitä vielä?... vai se nyt olisi antanut. Kellon otti seinältä, möi -ja joi rahat. - --- Ja sinä kärsit tuommoista. - --- Kärsin... minkä sille voi? - -Puhe taas sammui. Kirsti pyyhkieli iltasia perunanhituja pöydältä -ja katseli arasti ympärilleen. Häntä niin pelotti ja tuskitti. -Olemattomaksi olisi tahtonut tehdä itsensä. - --- Siitä Painajan varsasta tulee käräjäjuttu... - -Rykiminen katkaisi Jäykkälän isännän sanat. Hän katsoi Kirstiä -hätäisesti ja toisti sanansa varmalla äänenpainolla. - --- Eihän nyt vain, Kirsti epätoivoisesti vastasi. - --- Tulee siitä. Minulle on sanottu, että Tuhkasen Maija näki sinut... -kuului tulleen vastaasi. - --- Tulihan se ja kysyi mistä olin löytänyt niin hyviä luudaksia. - --- Muita todistajia, kuin sinä, ei löydy. - --- Eihän noita kuulu löytyvän. Voi sentään, kun minun piti joutuman -silloin luudaksia hakemaan. - --- Ei sitä enää voi muuttaa. - --- Mutta teidän uhkauksenne päälle kuuluu löytyvän vieraita jos kuinka -paljo. - --- Jääviä kaikki... ovat kaikki sukua Painajan ja minun kanssa, paitse -Tuhkasen Maijan veli. Mutta hän saa haaston varkaudesta... ja saa -sakon. Varas ei pääse valalle... - --- Ei pääse. - --- Sinä olet ainoa vaarallinen todistaja. - --- ... Onneton jouduin sinne pellonmäelle. - --- Mutta sinä voit sanoa, ett'et nähnyt muuta kuin varsan. - -Kirsti oli ääneti. - --- Oikeuden edessä, tarkoitan minä. - -Ehdotus ei ollut odottamaton. Kirsti oli sitä aavistanut jo samassa -silmänräpäyksessä, kun näki isännän astuvan polkua ylös. Aavistus oli -peloittanut, ahdistanut mieltä. Nyt oli aavistus toteutunut. Ehdotus -viskattiin ilmielävänä, todellisena hänen eteensä. - --- Se on niin hirmuista, niin kamalaa. - --- Jokohan tuo niin kamalaa on? Sanot vaan ett'et nähnyt muuta kuin -varsan. Se tuli meidän kylvöheinään Painajan omalta pellolta ja meni -sinne jälleen takaisin. Eikö totta? - --- Kyllä... niin se juuri teki. - --- Saat hyväntekijäisiksi kaksi karpiota rukiita ja ikäsi asua -hyyryttä. Eikö riitä? - --- Kyllä... mutta se on niin hirmuista, niin kamalaa. - --- Eihän tuo nyt niin ole. Asialla on muukin puoli, kuin tuo kamala. -Tiedät että Painajan Kustaa on leppymätön vihamieheni. - --- Tietävät sen kaikki. Jäykkälän Kustaa ja Painajan Kustaa ovat ikänsä -riidelleet... kaikista turhistakin. - --- Nyt hän toivoo saavansa minut linnaan. - --- Jumal' armahtakoon! Onko yhden varsan henki niin kallis? - --- Hm, muuta mitään ei ole kysymyksessä, sillä, noita uhkauksia ei hän -saa toteen... Kuule Kirsti, sinulle on tehty paljo vääryyttä. Sisaresi -mies veijasi sinulta perintöosuuden, maailma laahasi kunniasi, miehesi -on lyönyt ja rääkännyt sinua. Mitä varten sinun aina tarvitsee tehdä -oikein, kun kaikki muut tekevät sinulle väärin. Mittaa kerrankin -samalla mitalla takaisin. Kosta maailmalle. Saat kaksi karpiota rukiita -ja ikäsi asua hyyryttä. - -Rykiminen ei enää haitannut puhetta. Sanat tulivat sopivina, kuten -kokeneen miehen suusta ainakin. Osuivat kaikki kohdalleen ja lujittivat -Kirstin uskoa, ett'ei tuo kovinkaan kamala asia ole, vaikka kieltääkin, -ett'ei nähnyt muuta kuin varsan. - -Sehän vaan olisi omiaan maailmalle. Ovatkin ryöstäneet häneltä -perintöosuuden, kunnian, perheonnen eli toisin sanoen kaikki mitä -hänellä oli. Sopisi kerran kostaa ja mitata samalla mitalla takaisin. - -Tästälähin ajatteli Kirsti yöt päivät omaa elämäänsä ja niitä -vääryyksiä, joita häntä kohtaan oli tehty. Eihän niissä juuri -suurennuslasia tarvittu, näkyivät ne muutenkin silmään. Puumerkki -erääsen myönnytyspaperiin, jota käly sanoi välttämättömästi -tarvitsevansa ennenkun rohkeni ruveta selvittämään pesän suuria -velkoja, ja Kirstillä ei enää ollut sanan sanomista kotitaloonsa. Kaksi -vuotta maailmalla, niin kunnia oli mennyttä. Lasta ei ehditty saada -hätäkasteesenkaan, sillä raukka kuoli heti. Ketjun viimeisenä renkaana -oli mies, joka joi, puri tupakkaa ja löi häntä. - -Siinä lyhyesti Kirstin entisen elämän historia. - -Nykyisyys oli pelkkä menneisyyden seuraus. Niukka elanto ja -ruumiillinen vapaus, siinä kaikki mitä Luojan suomiksi voi sanoa. -Alituinen alta armojen eläminen tukahutti itsetunnon ja synnytti -halveksimista, luulottelemista. Kirsti toisinaan uskoi, että hän oli -erilaista, huonompaa ainesta kuin muut ihmiset. Niukoissa oloissa -sattui arvaamattoman paljo kohtia, jotka pätevästi tuon erilaisuuden -todistivat. Eikä aikaakaan, kun se jo meni ajatuksissa siihen tapaan, -että "Kirsti raukka" se kirkkoon meni ja "Kirsti raukka" sieltä kotiin -tuli. - -Tottumus takoi mielen pehmeäksi. Ensi aikoina oli elämä tuntunut -kuumalta ahjolta, jota köyhyys, juoppo mies ja rääkkäykset lietsoivat, -mutta kului neljä viisi vuotta, niin jo tuli kyllin kypsää. Ei tuntunut -enää varilta eikä mielikään enää murtunut. Elämä oli ehtinyt tasoittua -ja päivät hiipivät hiljalleen iltaan. - -Mutta nyt sattui tuo varsajuttu, joka viskasi Kirstin kahden tulen -väliin. Toisinaan tuntui niin hirmuiselta, niin kamalalta, toisinaan -taas hurja ilo, hurja nautinto syöksi suoniin. Isännän houkutus -kostamaan kerrankin maailmalle, kaikui alati korvissa. Oli kovin -houkuttelevaa ajatella tuota jyrkkää kieltämistä, ett'ei nähnyt muuta -kuin varsan... Ei ketään muuta! - -Unhotus oli tähän asti ympäröinyt Kirstin nykyistä elämää, mutta -varsajuttu poisti senkin. Hänestä puheltiin jokaisessa kodissa ja -häneltä kyseltiin kymmeniä kertoja, miten asian laita oikeastaan oli -ja mitä hän tiesi todistaa. Ei puhunut varmasti sinne eikä tänne, ei -sanaa kummankaan puoleen. Mutta hurjaa iloa toisinaan tunsi, kun sai -kädessään kantaa vapauden ja vankihuoneen avaimia. - -Jäykkäläiset eivät mitään kyselleet, mutta isännän käyntiä seurasi -emännän vierailu. Sukkavillat, voita ja paahdettua kahvia toi Kirstille -tulijaisiksi ja istui varmaankin kaksi tuntia pienessä, savuttuneessa -mökissä. Niin oli ystävyyttä täynnä, että Kirsti ihan tunsi nuoruuden -iloa. Tuommoinen väri, tuommoinen rohkea ilo oli hänessäkin -kahdenkymmenen vaiheilla uhkunut. Silloin oli iloja ja suruja, ystäviä -ja kadehtijoita. Nyt ei ollut mitään. Maailma oli kaikki vienyt, mutta -ei mitään sijaan antanut. Muut ihmiset saivat nuoruuden oraista täysiä -tähkiä, hän ei saanut mitään. Sentähden ei hänellä ollutkaan mitään. - -Oli sentään tuo Jäykkälän emäntä. Tuntui melkein siltä, kuin joku -ystävä noilta menneiltä ajoilta istuisi mökissä, elon kipenöitä -sytyttämässä Kirstin sieluun. Sydäntä ihan nuorenti jokainen sana, -mieltä lämmitti huulien hymy. Elämä melkein maistui ihka uudelta. Joku, -joka oli ollut kauvan kadoksissa, ilmaantui aivan äkkiä jälleen.. - --- ... Jos kysyy minulta missä silmäni oli, virkkoi Kirsti -aristelematta, kun saattoi emäntää pihan porraslaudalle. Jos kysyy, -mitä vastaan? - --- Sanot että istuit selin kylvöheinään päin ja sitte vasta näit -varsan, kun se juoksi yli aidan Painajan omalle pellolle. - --- Auttaakohan tuommoinen mutka? - --- Auttaa varmaan. - --- Mutta jos eivät usko. Jos sanovat että valhettelen? - --- Sitä eivät sano. Ja millä näyttäisivät toteen, että valehtelit. -Kukaan ei nähnyt. - --- Ei kukaan. - --- Ole siis huoleti. - -Kirstin elämä oli käräjiin asti pelkkää nautintoa. Hänestä oli tullut -äkkiä tärkeä henkilö, ylen tärkeä. Sekin jo tavallaan oli pieni kosto -maailmalle. Olivatkin unhottaneet hänet kokonaan. Mutta nyt täytyi -muistaa, että hänkin vielä eli ja oli olemassa. - -Jäykkäläiset varsinkin muistivat. Emäntä tuon tuostakin lähetti tytön -tuomaan pieniä anteja, joiksi sopi vanhat liinavaatteetkin. Omistaanhan -tuo antoi, ja hyvin näytti älyävän, mitä Kirsti kipeimmin tarvitsi. - -Ei ihme, että asiain ollessa tällä kannalla tuo hirvittävä ja kamala -tykkönään unhottui. Kasvoi niin paljo muuta ajateltavaa, ettei kaikkia -kerinnyt muistaakaan. Jäykkäläiset ensi sijassa pyörivät mielessä, -sitte maailma vääryyksineen, pahoine tekoineen. - -Ja milloin tuo kamala ja hirvittävä salaa sukelsikin aatoksiin, niin -eipä siellä kauan viipynyt, kun jo luisti tiehensä väkevämpäin tieltä. -Ne eivät sallineet häiritä itseänsä, ei vähääkään. Tuo Kirstiäkin -miellytti. Mitä varten hänen piti aina tehdä hiuskarvan päälle oikein, -kun hänelle itselle oli tehty pelkkää vääryyttä, pelkkää pahuutta. -Miksi...? - -Ja aatosten tuolla tavalla elellessä vierivät päivät nopeasti iltaan, -niin nopeasti, että perin tuntuivat hukkuvan. - - -II. - -Hetki, jolloin piti lähteä käräjiin, oli tullut. Aamu oli kylmä, teillä -oli kova routa ja tuuli tuntui kuivalta talventapaiselta. Kirsti heräsi -varhain, rupesi heti valmistautumaan. Pesi silmänsä, suki hiuksensa, -katsoen sillä ajalla useasti peiliin. Kuva, jonka näki, ei suinkaan -silmää ihastuttanut. Otsassa oli rumia ryppyjä, kasvoissa keltainen, -kuultava väri. Suuret silmäluomet näyttivät likaisilta, lähes mustilta, -silmistä oli kirkkaus pois. Hymyillessäkin näyttivät niin ilkeän -kosteilta ja väsyneiltä. - --- Tämmöiseksi on maailma minut laahannut, nuo veltot huulet hiljaa -mutisivat. - -Musta hame oli vanha. Etukaista harmahti, helmasta oli päärme rikki -monesta kohden. Lisäksi oli vielä niin lyhyt, ett'ei ulottunut -kunnollisesti edes nilkkaan asti. Ruskea kengänruoju ja kulunut, harmaa -sukka näyttivät ilkkuvan Kirstille, että nyt lie maailma nurin, kun -pitää lähteä parhaalla hameella ihmisten joukkoon. - -Kaulaan vielä mustahko liina, jota kultanuppinen neula piti kiinni -rinnan kohdalta, niin Kirsti oli valmis lähtemään. Ruoka ei maittanut, -mutta kahvi meni herkästi alas. Omituisen raskaalta ja ahdistavalta -tuntui mielessä. Miks'eivät antaneet hänen olla omissa rauhoissaan? -Miksi kiskoivat käräjiin todistamaan, valaa vannomaan? Häntä raukkaa, -josta olivat hylkypuun tehneet ja sitte vesiajolle, oman onnensa nojaan -työntäneet. Miksi häntä vielä piinasivat, riitoihinsa raastoivat? Häntä -raukkaa, joka kuului ulkopuolelle maailmaa, ihmisten joukkoa. - -Kun ristiriitaiset tunteet olivat kyllikseen kuohuneet, sulki Kirsti -oven ja läksi astumaan polkua alas. Kovin oli ilma jo kuivaa ja -talventapaista. Tuulikin hääri, kuten raju varsa; hameen lävitse -puhalsi rintaan, polviin. Vaikea oli roudassa kävellä, varsinkin kun -pimeä esti näkemästä kaikkia pykälmiä ja kuopaleita. Kengän kärki -iski usein routaan, usein jalkakin kompastui, mutta kiirehtiä piti. -Kun ehtii kylän lävitse, ehkä rupee vähän valkenemaan, joten keventää -käyntiä. Sitte kun pääsee kylän ohi, sitte sopii harventaa askeleita. -Mutta kylän kohdalla täytyy jouduttaa, ett'eivät näe ja juokse -ikkunoihin kurkistamaan. Käräjätalossa ei ole lukua, sillä siellä eivät -tunne. Joku voi tuntea, mutta niitä ei lie kovin monta. - -Perässä kuului joku ajavan hevosella ja rattailla. Lieköhän Jäykkälä -itse? Olkoon, jos on. Voi se olla muitakin käräjämiehiä. - -Riihen kohdalla saavutti perässätulija Kirstin. - --- Tpruu, kuuluu miehen ääni, ja hevonen pysäytettiin. Kirsti, tule -rattaille. - -Jäykkälän renki tuo olikin. Olipa hyvä... - --- Minne sinä menet? - --- Kaupunkiin, tpruu. Täällä on heinäsäkkien välissä sopiva sija istua. -Tpruu, astu raudalle. - --- Kyllä astun. Kun jouduitkin heti perään. - --- Joutuuhan sitä... - -Mukava ja pehmyt oli istua Jäykkälän linjaalirattailla, vaikka olikin -huono keli ja kuivanpuoleinen ilma. Mutta eipä ollut kuormaakaan kuin -muuan kauratynnyri, voita ja kolme lampaan ruumista. Metsä suojeli -tuulelta, joten ei tullut kylmäkään, ennenkun vasta liki käräjätaloa. -Mutta silloin olikin toista peninkulmaa pitkä matka päästy päähän, -mukavasti ja ilman vaivatta. - -Käräjätalon pihalla hääri jo ihmisiä. Piiat kulkivat lautamiesten -kamarin ja kyökin väliä, miehiä seisoskeli pihalla, hevosia -kiinnitettiin, riisuttiin, ja uutta väkeä tuli yhä lisää. Hetkisen -kuluttua oli pihalla sakea väkijoukko, joka vietti aikaansa -töllistelemällä äskentulleita ja lausumalla sukkeluuksia, joita ei -suinkaan liiallinen hienotunteisuus vaivannut. - --- Haetko sinäkin sulhaseltasi elatusrahoja? Olisit pannut paksumpia ja -pitempiä vaatteita yllesi... Hyi, kuinka ruma olet. - -Tuontapaisia sukkeluuksia sateli Kirstin silmille, kun astui pihaan -ja asettui rappusien viereen. Siinä hän seisoi pilkkatauluna siksi -kunnes ilvehtijäin huomio kääntyi myöhemmin saapuneisiin. Niitä tulikin -ehtimiseen. Tuli Painajan isäntäkin, mutta käräjätalon emäntä sattui -juuri silloin kulkemaan Kirstin läheltä... Ja kas ihmettä, kun tunsi -oitis. - --- Hyvää päivää, Kirsti, virkkoi emäntä ja tuli antamaan kättä. Käy -sisään, muutenhan jäädyt, jos et jo ole jäässä. - --- Rattailla tuli pieni vilu. - -Kirstikin tunsi käräjätalon emännän... Olihan se Jäykkälän isännän -sisar. Ennen nuorena oltiin monet tanssit yhdessä notkuttu, monet ilot -nautittu. Yhtä tuore ja terve oli kuin silloinkin... - --- Emäntä vielä tunsi minut. - --- Tottahan nyt lapsuuden tuttavan tuntee. - --- Monta vuotta siitä, kun yhdessä on oltu. - --- Onhan siitä vuosia... - --- Uh, miten kylmä tulikin. Huoneessa vasta rupesi tuntumaan. - --- Täällä saat istua rauhassa, etkä tarvitse paikaltasi liikahtaa, -ennenkun huudetaan. Kyllä minä pidän huolen, että tulevat sanomaan. - -Ja Kirsti istui käräjät aion emännän omassa kamarissa, joi siellä -kahvia, söi nisuleipää ja jutteli emännän kanssa milloin tämä vaan -toimiltaan jouti. - -Vasta iltapäivällä huudettiin Painajan asia esille. Syyttäjää avusti -pitäjän nimismies. Jäykkälä oli yksin omasta puolestaan. Ensimmäinen -osa eli uhkausjuttu meni helposti päin männikköä. Jäykkälä jääväsi -jokaisen todistajan ja haki Tuhkasta edesvastaukseen ilkivarkaudesta. -Oikeus julisti syytöksen rauenneeksi, kulungit pantiin tasan. - -Sitte seurasi varsajuttu, oikeastaan yhteydessä edellisen kanssa. - -Painaja syytti Jäykkälän isäntää siitä, että tämä Juhannuksen -edellisenä päivänä oli jollakin terävällä aseella vetänyt hänen -varsansa vatsaan kolme korttelia pitkän haavan, josta haavasta varsa -vielä samana päivänä heitti henkensä. Vaati ankarinta edesvastausta -kauheasta rikoksesta ja näytti vierailla miehillä toteen varsan -kuoleman ja haavan pituuden. - -Jäykkälä kielsi jyrkästi. - --- Onko todistajia? kysyi tuomari. - --- On yksi. - --- Käskekää sisään. - -Siltavouti huusi Kristiina Johanneksen tytärtä saapumaan oikeuden eteen. - --- Nyt sinua huudetaan, virkkoi käräjätalon emäntä Kirstille. Ole -rohkea, älä mitään pelkää, mutta pane mieleesi jokainen sana, jonka -puhut. - -Kirsti käveli kuin unissa oikeussalin ovea kohden. Emäntä saattoi häntä -etehiseen asti ja siinä vielä muistutti, ett'ei pitänyt mitään pelätä. - -Kirsti meni suoraan tuomarin eteen. - -Oikeussalissa hänen kurjuutensa pisti kahta jyrkemmin silmiin. -Siellähän oli verkatakkeja, punakoita naamoja, tuoreita vatsoja --- pelkkää hyvinvoipuutta. Lautakunnan katse osui ensin vanhoihin -kenkiin, siirtyi niistä kulunutta sukkaa ja harmahtavaa kaistaa -myöten ylös velttoihin huuliin, keltaisen kuultavaan ihoon ja mustiin -silmäluomiin... Moista kurjaa olentoa eivät olleet usein nähneet -oikeuden edessä. - -Jäykkälä ei yrittänytkään jäävätä Kirstiä. - --- ... Niin totta kuin Jumala minua auttakoon sielun ja ruumiin -puolesta... - -Särkynyt, kirmeä ääni kaikui ilkeästi salissa. Lautakunta -hyristelihe... Tuntui kuin jokainen sana olisi ollut pieni, siivellinen -peikko... - --- Puhu mitä tiedät, käski tuomari jokseenkin kärtyisesti. - -Kirstin huulet liikkuivat, mutta yhtään sanaa ei tullut kuuluville. - --- Puhu, käski tuomari uudestaan. Tiedätkö sinä mitään tähän asiaan? - -Yhä kiinteämmin katsoi lautakunta Kirstiin; odotettiin melkein henkeä -vetämättä. - --- Puhu, tiedätkö mitään. - --- Tiedän... - -Kirstin omakin katse vieri harmaata kaistaa myöten alas paikattuihin, -karjan näköisiin kenkiin. Kotimökissä eivät sentään noin kurjilta -näyttäneet. Mutta täällä... Uh, kun piti joutua tänne... - --- Sinä siis tiedät. Puhu valasi päälle. - --- Tiedän. - -Kirstin huulet taas liikkuivat, mutta enempiä sanoja ei kuulunut. -Hän hätimmiten katsoi Jäykkälää, jonka huulet olivat tuhkaharmaaksi -käyneet. Ja Painaja oli niin uhkaavan näköinen. - -Kun tuskallista äänettömyyttä oli kestänyt pari silmänräpäystä, rupesi -nimismies puhumaan ruotsia tuomarin kanssa. Kääntyi sitte Kirstin -puoleen ja kysyi: - --- Olitko sinä lähellä silloin? - --- Olin... minä olin pellonmäellä luudaksia ottamassa. - -Kirsti jo uskalsi luoda katseensa lautakuntaan. Verkaan puettuina, -lihavina, ylpeinä istuivat pitäjän mahtavat tuomarin vasemmalla -puolella. Ja Jäykkälä ja Painaja! Yhtäläisesti verassa, yhtä ylpeitä -ja hyvinvoipia hekin. Samaa kalua olivat kaikki, syytetty, syyttäjä -ja oikeus! Tällä kertaa sattui vääryys olemaan Jäykkälän puolella, -mutta se oli pelkkä sattumus. Ensi kerralla on ehkä Painajan sydän -yhtä harmaa kuin Jäykkälän huulet tällä erällä. Tuo lautakuntako ei -tekisi vääryyttä? Niin, eikö tekisi? Yhtä pöyhkeinä, yhtäläisesti -verkaan puettuina istuivat silloinkin, kun hän riiteli kälyltään -perintöosuutta. Jok'ainoan suu oli pilkallisessa hymyssä, kun hän -tuomarin kysymykseen: Mitä sinä tahdot? vastasi samoilla sanoilla: Mitä -sinä tahdot? Nenäliinoillaan tukkivat suutaan eivätkä puhuneet niin -Jumalan luotua sanaa. Viimeksi virkkoi tuomari: Tuo on hullu, viekää -ulos. Ja hän lausui tuomarin jälessä: Tuo on hullu, viekää ulos. Tuo -lautakuntako harrastaisi oikeutta...? - --- Ja näit varsan, niinkö? ryhtyi tuomari taas kyselemään. Puhu valasi -päälle. - --- Minä näin varsan. - --- Entä sitte? ärjäsi tuomari. Puhu selvästi ja muista valasi. Sinä -näit varsan... Mitä sitte? - --- ... Ei mitään. - -Sali ja esineet rupesivat tanssimaan Kirstin silmissä. Tuomarin tuikea -katse tunkeutui sydämmen sisimpään soppeen... ja korviin kuului -lautakunnan käheä nauru. Kaikki näkyivät varsin selvästi tietävän, että -hänelle oli luvattu väärän todistuksen palkaksi kaksi karpiota rukiita -ja elinaikainen hyyryvapaus. Hirmuisen kamalaa tuo kaikki oli! - --- Missä silmäsi oli, kun et muuta nähnyt, jylisi tuomarin ääni. - --- Minä istuin selin kylvöheinään päin ja... Tuohon jo täytyi seisahtua -levähtämään, niin koetti voimia. Hietakuorman paino oli sanoissa, ja -ilmivalhe kuulti sitäpaitse jokaisen läpi. - --- Mitä sitte? - --- Enkä nähnyt muuta kuin varsan. Se juoksi Painajan omalle pellolle. - -Kirsti hengitti rajusti ja tumma veri syöksi keltaisen kuultaviin -kasvoihin. Hän oli kuin joku manalan raivotar. - -Tuomari ryhtyi vielä uudestaan tutkimaan. Kerrotutti asiaan -kuulumattomia ja kysyi sitte äkkiä, miten Jäykkälä pääsi niin lähelle -varsaa, että ulottui vetämään vatsan auki. Mutta siihen ei Kirsti -vastannut lainkaan. Häneltä oli mahdoton saada muuta tietoa kuin että -hän istui selin kylvöheinään päin ja näki vasta sitte varsan, kun se -juoksi Painajan omalle pellolle. - --- Tiedätkö mikä merkitys valalla oli, sinun sielusi suhteen? jylisi -taas tuomarin ankara ääni. - --- Tiedän. - --- Puhu siis totuus, älä jätä mitään pois, älä mitään lisää, muuten -vannoit sielusi helvettiin. Mistä varsa tuli Jäykkälän pellolle? - --- En tiedä. Minä istuin selin kylvöheinään päin ja... - -Kirstin täytyi taas levähtää ja koota voimia. Puhuminen oli kamalan -raskasta. - --- Mitä sitte? - --- ... Ei mitään. Varsa juoksi Painajan omalle pellolle. - -Kirstin katse oli kiintynyt lautakuntaan päin. Kosto riehui hänen -sielussaan. Teki mieli huutaa lautamiehille päin silmiä, että olivat -hiuskarvan päälle saman arvoisia kuin Jäykkälä ja Painajakin. Ei -hituistakaan parempia. Nauroivat, tukkivat nenäliinoilla suutaan... ja -tuomitsivat hänet perinnöttömäksi, siitä syystä, ettei osannut eikä -ymmärtänyt kaikkia koukkuja, kaikkia pykäliä. Tuo tuommoinen lautakunta -ja maailma, siinä kaksi, jotka sopivat mainiosti yhteen. - --- Astu ulos. - -Kirsti poistui pää pystyssä oikeuden edestä. - -Lyhyen neuvottelun jälestä luki tuomari päätöksen. Todistusten -puutteessa raukesi syytös toistaiseksi, kulungit pantiin tasan. - -Ja päättynyt oli tuo kuuluisaksi tullut varsajuttu. - - -III. - -Ei niinkauan ollut tuskaa kun mieli pysyi kiihtyneenä. Kun viha kiehui -sydämmessä, kun koko maailma näytti suurelta vääryydenpesältä, jossa -väkevämpi polkee jalkoihin heikomman oikeuden, ei tietysti yhden varsan -henki paljo merkinnyt. Jos tuo kuoli miten tahansa. - -Mutta kun kiihtymys laimeni, kun sydän kyllääntyi vihaan, sai asia -kokonaan toisen valon. Sammuksissa ollut ihmisyyden kipinä rupesi -näyttämään elonmerkkejä, moni itsestään turha tapaus lietsoi kipinän -hehkua, eikä aikaakaan, kun poltto jo rupesi tuntumaan tulikuumalta. - --- Voi Jumala! Tuskissaan ei Kirsti voinut muuta sanoa. - -Jos meni ulos tai pysyi mökissä, aina vuoti sydän verta. Jos oli yksin -tai muiden parissa, aina tuntui että rikos oli kirjoitettu otsaan -mustilla kirjaimilla. Väärä todistaja, väärän valan tekijä! Uh kuinka -hirmuista, kuinka kamalaa! - -Ja mikä ääretön eroitus tällä rikoksella ja tuolla nuoruuden -hairahduksella, johon herkkä luottavainen sydän saattoi. Silloin oli -kyyneleitä, joilla voi huuhtoa surun ja häpeän, ja silloin sydän -tunsi rauhaa, anteeksi saamista. Mutta nyt ei tullut huojennusta ei -kyyneleitä. Kun kuu ja tähdet loistivat taivaalla, kun pyhäaamuina -omituinen juhlallisuus verhosi maata, maailmaa, poltti sielua yhä -kovemmin. Ei suonut hetkeksikään rauhaa. Nukkuissakin hirmuiset unet -piinasivat ja kiusasivat. Milloin oli olevinaan viimeisellä tuomiolla, -milloin taas pahat henget ajoivat takaa ja tavoittelivat tulisilla -raudoillaan... - -Kuoleman pelko pyöri aina mielessä. Astua tuomiolle, Jumalan eteen, -vääränä todistajana, väärän valan tekijänä, pöyristytti hiuksia. -Kuoleman rinnalla ammotti kadotuksen kita... - -Miten mieletöntä oli tuo kostamisen halu, jonka Jäykkälä osasi virittää -ja eloon herättää. Yhtä mieletöntä kuin jos olisi ruvennut ammentamaan -merta kuivaksi tai särkemään kiveä puupalasella. Maailma on yhtä kova -kuin kivi, vääryys yhtä avara ja syvä kuin meri. - -Miten mieletöntä ruveta kostamaan maailmalle... ja kostamaan pahaa -pahalla, vääryyttä vääryydellä. Kosto oli singahtanut takaisin, aivan -kuten puupalikka kiven kyljestä. Nyt oli elämä tuhat kertaa kurjempi -entistä. - --- ... Niitäkö rukiita? virkkoi Kirsti ja tuskan puna peitti hänen -keltaiset kasvonsa. Älkää, Jumalan tähden, niitä lähettäkö. - --- Sinäpä vasta houkka olet, virkkoi Jäykkälä. Vai tahdotko niiden -sijaan rahaa? No saat sitäkin lajia. - --- Rahaa... oi, älkää tehkö pilaa. - --- Mitä turhia visertelet? Tuossa on. - -Jäykkälä pani kourallisen hopearahoja pöydälle, kohautti olkapäitään ja -lähti, Kirstin tuskia enempää kuulematta, ulos. - --- Älkää rahoja jättäkö, älkää... - -Mutta isäntä ei enää ollut kuulemassa tuskanpurkauksia. Hän niistä -viisi piittasi, kun oli pelastanut nahkansa. Vaikertelipa mitä tahansa -tuommoinen olento, tuommoinen Kirsti. - --- Viekää rahanne. - -Kirsti viskasihe selälleen vuoteelle, peitti käsin kasvonsa ja -vaikerteli kurjuuttaan. Ei kyynelpisaraakaan saanut tulemaan, vaikka -nyyhkytti, voivotti pitkän hetken. Rahat olivat pöydällä läjässä, -kiilsivät ja välkkyivät siinä. Moista summaa ei mökissä moneen vuoteen -ollut, mutta eipä ollut moista tuskaakaan. Oli kyllä ollut montakin -kertaa puutetta, kurjuutta, mutta höyhenen painoisia olivat nykyiseen -verrattuina. - --- Nuo rahat, nuo rahat... tekevät minut hulluksi. - -Kirsti nousi äkkiä ylös, sieppasi rahat pöydältä ja heitti ne pesään, -jossa heikko tuli paloi. Viskausi sitte jälleen vuoteelle ja vaikerteli -siinä siksi että nukkui. - -Kun heräsi, oli mökissä kylmä. Hiilos oli jäähtynyt mustaksi, ovi -seisoi raollaan, ja kynnyksen alle oli tuiskunut lunta pieni nietos. - --- Uh, kun täällä on kylmä. - -Kirsti hieroi silmiään, nousi ylös ja rupesi muistuttelemaan aamupäivän -tapahtumaa. Pian se selvisi mieleen. Rahat, jotka Jäykkälä pani -pöydälle, muisti heittäneensä tuleen. Arvatenkin olivat siellä vielä. - --- Pitää ottaa pois ja toimittaa parempaan talteen. Hiiloksesta löytyi -kourallinen hopearahoja, mustia ja rumia. Kirsti kääri ne ruskean -rievun sisään ja lähti sitte, käärö kädessä, ulos. Astui polkua ja -saapui niin kylän alkupäähän. Siellä pysähtyi erään mökin portaille ja -kolisti oveen. - --- Sinäkö siellä oletkin? virkkoi Tuhkasen Maija, kun oli avannut oven. -Enpä tuota olisi eilen uskonut. Mitä sinulla käärössä on? - --- Rahoja, hopearahoja. - --- Oikeinko on? - -Maija avasi rievun ja helisti rahat pöydälle. Ei tahtonut uskoa -silmiään. - --- Noin paljo... mutta tulessa ovat olleet. - --- Niin ovat. Pyytäisin sinua viemään niitä Jäykkälään. - -Lassinen. Kotipoluilta. III. 2 - --- Vai niin, vai niin. Kyllä minä vien. Tarvitseeko mitään puhua? - --- Ei, paitse että ne tulevat minulta. - --- Eikö mitään muuta? - --- Ei. - --- Hyvä, kyllä minä vien rahat Jäykkälän isännälle. - - -IV. - -Oli kesä, heinäkuun alkupuoli. - -Seurakunnan nuori pastori istui virkahuoneessaan, lukien Viktor -Rydbergin mainiota teosta, jossa ihmisjärjen avulla tutkittiin mitkä -taivaankappaleet mahdollisesti olisivat asutuita. Ikkuna oli auki -ja siitä mailleen menevä aurinko tervehti konttorialmanakkaa ja -sievätekoista jahtilaukkua, jotka olivat vieretysten seinällä. - -Täydellinen paratiisin rauha vallitsi. Metsässä yksinäinen lahorastas -vielä viserteli lemmitylleen, siellä täällä joku nuori, kylläinen rinta -kajahutti laulunpätkän, johon etäinen kaiku haikeasti vastasi. - -Pastorin huomaamatta astui rouva virkahuoneesen. - --- Kyökkiin tuli eräs kurjan näköinen vaimo, joka tahtoisi puhutella -sinua, virkkoi hän hiljaa... Kovin kurjan näköinen. - --- Käske tänne. - -Pastori yhä silmäili kirjaa, sillä aine miellytti häntä. Ihmisnero kun -koetti tutkia noita kaikkivaltiaan käsialoja, joiden edessä vanhan -testamentin runoilijat nöyrtyivät tomuun ja tuhkaan. - -Vihdoin sitte sulki kirjan ja antoi katseensa, ajatuksensa levähtää. -Kuunteli lahorastaan iltaviserrystä ja etäisen kaiun haikenevaa ääntä. - --- Hyvää iltaa, kuului ovenpielestä särkynyt, epäsoinnukas ääni. - -Ja nuori pastori näki kurjan naisolennon seisovan ovenpielessä. Kasvot -olivat kovin laihat ja keltaisenkuultavat, silmät raukeat, luomet -ilkeät ja mustat. Kaulaa verhosi mustanko liina, jota kultanuppinen -neula piti rinnan kohdalta kiinni, hame oli lyhyt ja vanha, kengät -rikki kuluneet. - --- Kuka te olette? - -Pastorin ääni oli hämmästynyt, kylmä ja melkein inhoa ilmaiseva. -Ajatukset olivat juuri äsken asustelleet kaikkivaltiaan käsialoissa, -sielu oli vilahdukselta silmäillyt äärettömyyteen -- ja nyt tuo kaikki -äkkiä vaihtui kurjaan naisolentoon, joka melkein näytti tuonelan -asukkaalta. - --- Langennut, kurja ihminen. - --- No... - -Jo tuossa oli tarpeeksi vastausta. Pastori kiirehti sovittamaan -sydämmetöntä menettelyänsä; meni ja antoi kättä Kirstille ja virkkoi -lempeästi: - --- Minä olen kaikkien kurjien ja langenneitten ystävä, puhukaa minulle -tuskanne. Kuinka vanha olette? - --- Neljäkymmentä kesää olen elänyt. Niistä on ollut toinen puoli mustaa -yötä, kurjuutta, tuskaa. Minä olen syvälle langennut. - --- Langenneita varten armo onkin. - --- Kahdenkymmenen vanhaan asti olin onnellinen. Minulla oli iloja, -huolia. Mutta sitte tuli syyshallat, talvi... - -Ja Kirsti rupesi kertomaan elämänsä tarinaa. Puhui -teeskentelemättömästi eikä koristellut nuoruuden hairahdustakaan, johon -kyllä lieventäviä asianhaaroja olisi voinut sitoa. Kaikki katkeruus, -ylpeys oli kadonnut äänestä, sanoista. Jälellä oli vaan langennut, -tuskan ja katumuksen pehmittämä Kirsti. - -Hänen kurja olentonsa todisti jokaisen sanan todeksi. Näkyi, etteivät -nuo veltot huulet puhuneet sanaakaan valhetta, ettei tuo katuva katse -ollut ulkoa opeteltua, eivätkä nuo tapaukset sepiteltyjä. - --- Ja sitte te menitti naimisiin, virkkoi pastori, jota ei enää -inhottanut Kirstin kurja olento. Olitte silloin neljänkolmatta vanha. - --- Aivan niin, minä menin naimisiin, minussa heräsi elämän halu. -Mieheni vannoi pyhästi, ettei entisyyteni tulisi häiritsemään -perheonneamme. - --- Ja sitte. - --- Sitte... hän pieksi minua jo hääiltana. - --- Oih, nuori pastori niin tuskahisesti virkkoi. - --- Elettiin sitä kuitenkin. Minä tein työtä ja minulla oli kotoolta -saatua irtainta omaisuutta niin paljo kuin tupaamme mahtui. Mutta -ne vaihdettiin viinaan vähä vähältä, kahden kolmen vuoden kuluttua -emme enää olleet kerjäläistä rikkaampia. Riitaisen elämän lisäksi -tuli puute, köyhyys, Ensimmäinen lapseni kuoli tuhkarokkoon, toisen -murhasi mieheni jo ennen syntymistä. Kyyneleeni olivat jo aikoja sitte -kuivuneet, minä toivoin kuolemaa. Mutta se ei tullut. - -Kirsti pysähtyi hetkeksi levähtämään; veti henkeä syvään ja keräsi -nähtävästi voimia tarinan jatkamiseen. - -Pastori käveli ääneti lattialla. Hän aavisti, ettei vielä oltu lopussa. -Tuosta kurjuudesta puuttui jotakin ratkaisevampaa, johon Kirsti yksin -oli syypää ja joka nyt poltti hänen omaatuntoansa. - --- Ja kun miehesi jätti sinut, elit yksin. - --- Minä elin yksin ja ansaitsin niukan leipäni rehellisellä työllä. -Mutta sitte... - --- Lankesit syntiin. - --- Lankesin syntiin syvälle... - -Ja ennenkuin pastori ehti mitään virkkaa, heittäytyi Kirsti polvilleen -lattialle, vaikerteli siinä ja väänteli tuskissaan käsiään. - --- Minä olen väärä todistaja. - -Vaikerrellen, käsiään puserrellen kertoi Kirsti kauhean rikoksensa. -Koston halu hänet siihen vietteli. Tahtoi kostaa maailmalle ja tehdä -hänkin väärin. Vastoin parempaa tietoansa, vastoin valaa, jonka oli -tehnyt sielunsa autuuden kautta, todisti väärin ja salasi totuuden. -Siitä asti on tulikuuma poltto jäätänyt sielua. Siitä asti on kadotus -väikkynyt silmäin edessä. Jokaisen kauhean päivän sijaan tulee toinen -yhä kauheampi. - --- Löytyykö minulle enää pelastusta? - --- Löytyy. - -Nuori, kokematon pastori mietti. Toivoi voivansa puhua enkelin -tavalla, jotta tuo kurja vaimo tulisi käsittämään armon ja rakkauden -äärettömyyttä. - --- Rikoksesi on suuri, hän vihdoin lempeän vakavana virkkoi, mutta jota -suurempi rikos on, sitä suurempi on armo, sitä suurempi on rakkaus. -Elämän ja kuoleman, pelastuksen ja kadotuksen välillä on useinkin vaan -hiuskarva. Kun ihminen itse ei enää näe mitään pelastusta, kun kuolema -joka puolella ympäröi häntä, on elämä jo lähellä, se on hiuskarvan -toisella puolella... - -Ja pastori rupesi puhumaan pahantekijästä, joka hirsipuussa siirtyi -kuolemasta elämään. Jota kauemmin hän puhui, sitä vuotavimmiksi -muuttuivat sanat. Liikutettu ääni värähteli, armo ja rakkaus huokui -elävänä henkenä huulilta ulos. - -Kirsti oli polvillaan lattialla. Nieli sydämmeensä jokaisen sanan, -kuten poudan polttama maa nielee sateen pisarat. - -Ja kun pastori rupesi puhumaan miten enkelit iloitsevat, kun syntinen -palajaa pahoilta teiltänsä, rupesi tuo kuihtunut ruumis värähtelemään. -Kyynellähteiden kovat sulut murtuivat, suuret vesiherneet vierivät -lyhyen hameen harmahtavalle kaistalle. - -Jota virtavammin kyyneleet juoksivat, sitä keveämmältä tuntui sielussa. -Kaikki tuska, kaikki kuona ja jää sulivat ja juoksivat pehmeinä -vesiherneinä hameen kaistalle. - --- Älä enää syntiä tee. - -Pastori kädestä nosti Kirstin seisomaan. - -Aleneva aurinko oli siirtynyt toiseen ikkunaan. Säteet loivat Kirstin -keltaisenkuultaville kasvoille kirkkaan hopeavalon. Otsan rumissa -rypyissä kuvautui sanomaton rauha, silmäin katse loisti kirkkaasti kuin -lähteen vesi ja veltot huulet virkkoivat hiljaa: - --- Pelastettu. - -Ja täydellinen paratiisin rauha vallitsi. Metsässä vielä yksinäinen -lahorastas viserteli lemmitylleen, ja siellä täällä joku nuori, -kylläinen rinta kajahutteli laulunpätkän, johon etäinen kaiku haikeasti -vastasi. - - - - -Lampiniemen Kristian. - - -I. - -Lampiniemen leskiemäntä oli kuollut tuossa vähää ennen Kynttelinpäivää. -Jälkeen jäi kolme perillistä, kaksi poikaa, jotka jo kumpikin -olivat ehtineet lailliseen ikään, ja tytär Anna Sohvi, joka oli -joutunut naimisiin puoli vuotta ennen kuolontapausta. Talo oli -neljännesmanttaalin suuruinen ja velaton. Sen asema oli seudun -sievimpiä. Pellot olivat kauttaaltaan järven rintamata, ja itse -rakennukset sijaitsivat töyräällä, josta oli kaunis näköala maisemien -ja vesien ylitse. - -Nyt tuli ratkaistavaksi kysymys, kumpi veli ottaisi isännyyden. -Holhoja, muuan koukkuniskainen kirkkoväärti, joka oli äidin puolelta -sukua perillisille, oli saapunut Lampiniemeen. Tytär Anna Sohvi -oli hänkin itse paikalla miehensä kanssa, joka oli vankkatekoinen, -hyvinvoipa talonpoika. - -Veljekset Severi ja Kristian istuivat kamarin keskipaikoilla, aivan -toistensa kohdalla. Loivat joskus toisiinsa arastelevan ja epäröivän -katseen. Käsittivät selvään, että nyt kumpaisenkin edut törmäävät -ankarasti vastakkain. - --- No, sanokaapa nyt, kumpi teistä isännäksi, virkkoi holhoja, -sytyttäen paloon pitkävartisen piippunsa... se, on nyt päätettävä. - -Veljekset loivat toisiinsa tutkivan katseen, mutta eivät virkanneet -sanaakaan. Tytär Anna Sohvi hypisteli röijynsä poimuja, käsittäen -hyvin, että hänestä tulee toisen veljen liittolainen, -- sen, joka jää -talotta, sen kanssa painavat he yhtä ja samaa poljinta. - --- Sinäkö Kristian? kysyi kirkkoväärti, luoden katseensa nuorempaan -veljeen. - --- Minä en ole tuuminut huolia talosta, vastasi Kristian. Minä otan -rahaa. - --- Siis pannaan Severi isännyyteen... se on päätetty. - -Tuli Lampiniemen hinta kysymykseen. Hyvä talo, rakennukset ja viljamaat -tavallisessa kunnossa, ei velkaa eikä eläkkeitä. - --- Severi, sano tarjomuksesi. Paljoko maksat osuutta noille toisille? - --- Maksan Kristianille kolmetuhatta, Anna Sohville puolentoista... ja -irtain on erittäin, vastasi Severi, Lampiniemen vanhempi, lyhyempi ja -tanakkahartiaisempi poika. - -Oltiin kotvanen vaiti. Holhoja pani uutta tupakkaa pesään ja silmäili -navetanharjalle, jossa harakat kätisivät ja hääräilivät. Vihdoin sitte -kysyi: - --- No, mitä sanotte Severin tarjomukseen? - --- On liian vähä, vastasi Kristian vakuuttavasti. - --- On liian vähä, toisti Anna Sohvi, katsellen vuoroin mieheensä, -vuoroin Kristianiin. - -Sitte ruvettiin kiertämään Lampiniemen hintaa korkeammalle. Severi -nytki vastaan, mutta nousi kuitenkin, kuten vipusimessa, hitaasti -talon mukana ylös, nousi niin korkealle, että lupasi Kristianille -neljätuhatta ja Anna Sohville kaksituhatta. - --- Enempää en maksa, ei sitä taloonkaan tule taivaantuulesta kultaa ja -hopeata. - --- Ei tulekaan, myönsi holhoja, katsellen yhä navetan harjalla -räkättäviä harakoita. Se isännän virka on semmoista, tiedetäänhän se... -kun on kello kaulassa, on pää painossa. - -Sanoja seurasi lyhyt aselepo. Sitte taas alkoi kalikan veto... - --- No, mitä sanotte? Onko tarjomus nyt paikallaan? - --- Ei ole, vastasi Kristian. On vielä liian alhainen. - --- ... Vielä liian alhainen, toisti Anna Sohvi. - --- Mutta minä en maksa enempää. - --- Ei ole pakotusta. - --- Ei lainkaan pakotusta. Kun et maksa, et maksa. - --- Mutta miten sitte menetellään? kysyi holhoja, kun ette te, jotka -vaaditte suurempaa hintaa, itse taivu rupeemaan suorittajan asemaan. -Miten menetellään? - --- Myydään talo vieraalle, lausui Kristian rohkeasti, jollei... - -Severi hypähti tuolilta ylös. Katse oli niin terävä, että se melkein -mieli keihästää lävitse nuo kaksi olentoa, tuon veljen ja tuon sisaren, -jotka niin lujilla kynsillä pitivät kiinni saaliistaan. Aivan kuten -nälkäiset sudet... - --- Kelle se myötäisi? ärjäsi Severi, voimatta salata suuttumustaan. - --- Vaikka Kulon isännälle. Maksaa sekin Lampiniemen talosta viisitoista -tuhatta. - --- Vale, väitti Severi vapisevin huulin. - --- Ei ole kuin ihkanen totuus. - --- Noh, vai niin... vai olette te olleet tarjolla Lampiniemeä. - -Severi istahti jälleen. Tunsi olevansa tappion kummipoika eikä siis -enää nytkinyt vastaan, kun vipua painettiin ylös. Maksoi sovinnolla -Kristianille viisituhatta ja Anna Sohville puolikolmatta tuhatta -Lampiniemen talon hinnaksi. - -Irtain jaettiin erittäin. Kristian ja Anna Sohvi haravoivat päivittäin -Lampiniemen loukkoja, saaden saaliiksi arvotonta ja arvokasta, vanhaa -ja uutta. Jokainen esine kulki arvion alitse, muuttui numeroksi ja -viimein heliseväksi hopeaksi. Puolen vuoden kuluttua oli pesäjako -selvitetty. Severi haali rahoja lainaksi, maksoi siskon ja veljen -osuudet sekä kiinteimistön että irtaimen suhteen, ja kun se kaikki oli -tehty, oli hän Lampiniemen isäntä. Hänen ne olivat tilukset ja nurkat, -mutta hänen niskoillaan oli velkataakka, kruununverot ja monet muut -huolet, joista kertyi jokseenkin paksu kerä. Naituaan köyhänpuoleisen -talontytön, joka oli oppinut työtä tekemään, rupesi Severi kovin kourin -talontöihin käsiksi. Huikentelemiset ja muut kuuseen kurkottamiset -jäivät siten kauniisti syrjään. - -Kristian vihasi nuhjertelemista eikä hän ollut ikinä mielinyt -pellonkyntäjäksi. Talonpojan elämä, ainakin köyhän ja velkaisen, oli -hänen mielestään pelkkää kituuttelemista, joka tuiki harvoin johti -onneen, rikkauteen. Siinä oli aina miehen molemmilla sivuilla kymmenen -puutetta. - -Saatuaan perintösummat käteensä, kääntyi Kristian ripeästi sille -uralle, jonka kohdalla onnentähti jo vuosikausia oli vilkuttanut -kullanväristä valoaan hänen vilkkaisiin silmiinsä. Hän rupesi ostamaan -ja myömään raavaita, voita ja hevosia, hän kävi markkinoilla, -ryöstö-huutokaupoissa ja kaikissa muissa tilaisuuksissa, joissa voi -edullisia kauppoja tekaista. Alussa tuommoinen juoksukoiran tapainen -elämä vaivasi häntä, mutta aikojen kelluessa hän tottui siihen, ja -pianpa kaikki tuo reuhtominen tuli hänen, toiseksi luonnokseen. -Monenlaisia viehätyksiä pulppusi hänen nuoreen vereensä ja niiden -takaa ajaminen kiihdytti sielun ja ruumiin voimia yhä levottomampaan -toimintaan. Terve ymmärrys toisin hetkin kapinoitsi tuota levotonta -toimintaa vastaan, kaivellen esiin surkeita havaintoja. Semmoisina -hetkinä tuntui Kristianista noin pimeänpuoleiselta. Aivan kuten -istuisi hän hurjistuneen hevosen selässä ja kiidättäisi jyrkkää -kallionrinnettä alas... alas perikatoon! Silloin tarvittiin lääkkeeksi -yhä levottomampaa toimintaa ja uudempia viehätyksiä. Rikastua, tulla -tunnetuksi, saada suurta mainetta ja kunniaa... olihan niitä takaa -ajettavia monta lajia. - -Tuttavia kasvoi ylt'ympäri maailmaa. Varakkaammat talonpojat, kaupungin -pikkuporvarit ja hevoismiehet, kaikki he tunsivat Lampiniemen -Kristianin, ja kaikki he tekivät mielellään hänen kanssaan kauppoja, -voittaakseen satamarkkasen tai enemmänkin. Tietysti käyttivät edukseen -kauppoja tehdessä Kristianin kokemattomuutta. Rahalaukku, jota tämä -matkoilla kantoi vasemman kainalon alla, sai kutistumisellaan maksaa -kantajan typeryyden. - -Ensimmäisenä vuonna veti Kristianin tie usein kotikylän kautta. -Asiat olivat nimittäin sillä kannalla, että Haukkamäen Aleksandra ja -Lampiniemen nuorempi poika kuuluivat toisilleen, ja siitä piti tulla -kihlajaiset ja häät. Tyttö oli sievä ja keikaileva eli juuri sellainen, -jommoista Kristian vaatikin. Asetettuna sopiviin oloihin -- ja niitähän -Kristian tavoitti saavuttaa -- kehittyisi hänestä täysiverinen -herrasnainen. Tuo mahdollisuus oli ehkä hurmaavin viehätys, joka -pulppuili Kristianin nuoressa veressä, kun ajeli markkinoille, -vieraisiin pitäjiin, huutokauppoihin... - -Toisena vuonna ei tie enää niin usein vetänyt kotikylään. Vaikka joutui -lähellekin, niin ohi ajoi kiireiden asiain vuoksi. Joulun lopulla sitte -tuli käymään Kulon isännän parissa ja siitä ajoi Haukkamäkeen tapaamaan -Aleksandraa. Tämä oli tullut entistä kauniimmaksi, mutta myöskin -ylpeämmäksi ja kylmemmäksi. Moitti Kristiania välinpitämättömäksi, jopa -syytti petoksen tuumistakin. - --- On yli puoli vuotta siitä kun kirjotit viimeksi... Jos sillä tavalla -pitkität... - --- Älä nyt tikusta asiaa tee, virkkoi Kristian väristen, ja hänen -tulinen sydämmensä löi rajusti. Aleksandran rinnalla kaikki muut naiset -olivat romua ja markkinatavaraa... ei ole ollut mitään erityistä asiaa. - --- Mitään erityistä! Onko muistisi perin hukkunut? Milloin oli määrä -viettää häitämme? - -Kristian vaikeni. - --- Ennen tämän vuoden loppua... ja sinulla ei ole ollut mitään -erityistä syytä kirjoittaa. Luuletko että minä istun ja odotan nöyrästi -sinua koko ikäni? - -Kristianista tuntui kuin keinuisi hän korkean aallon harjalla, josta -jokaisena silmänräpäyksenä voi syöstä suin päin syvyyteen. Omatuntokin -soimasi häntä ja myönsi, että tyttö puhui puhdasta totta. - --- Menettelet tuolla tavoin, vaikka hyvin tiedät kuinka monta kosijaa -olen sinun tähtesi hylännyt. - --- Sassa kulta, älä nyt... - -Kristian meni Aleksandran eteen, laski kätensä hänen kaulalleen ja -pyysi kauniisti anteeksi. Ääni värähteli ja koko vartalo melkein -vapisi. Ensimmäinen rakkaus oli niin voimakasta. - -Aleksandran mieli suli sovintoon, ja hän alkoi puhella -häävalmistuksista, morsipukineista ja muista semmoisista. Kristian -nyökäytteli päätään ja hymyili, mutta hän ei kuullut Aleksandran -puheista ainoatakaan sanaa. Hänen sisimmässä olennossaan vallitsi hurja -epäjärjestys... ajatukset mylleröivät ja riehuivat kuin hornan henget -ja sydäntä syleilivät vuoroin intohimot, vuoroin häviölle joutumisen -pelko, kaiken menettäminen, köyhyys, häpeä. - --- ... Ja ennen ensi vuoden loppua ovat sitte häämme. Lupaatko varmaan? - --- Lupaan, vastasi Kristian melkein tietämättä mistä oli kysymyskään. - --- Hankit siksi asunnon ja talouskapineita. Mutta miten onnistut -kaupoissasi? Toiset väittävät, että olet köyhtymään päin, toiset -kehuvat että rikastut suunnattomasti. Kumpiako on uskominen? - -Kristian tunsi ohimonsa kuumenevan. Välähti mieleen, että sopisi -heittäytyä Aleksandran rinnoille ja ilmaista kaikki. Ilmaista että hän -tähän päivään saakka on aina vaan hävinnyt, ja että hän äsken enää töin -tuskin sai Kulon isännältä tuhattakaan markkaa lainaksi kymmentä korkoa -vastaan! Mutta jos sen tekisi, niin ehkä... - --- Molemmat jutut ovat valetta. Ei ole vielä tietoa voitosta, jos ei -ole häviöstäkään. - -Ja Kristian laski kätensä Aleksandran kaulan ympäri ja kysyi -värähtelevin äänin: - --- Ethän petä minua, Sassa. - --- En, vastasi Aleksandra, katsoen säikähtyneesti Kristianin silmiin. - -Ne melkein iskivät tulta... - - -II. - -Varas veitikka osasi käyttää hyväkseen markkinatungosta ja kähmätä -Kristianin päällystakin lakkarista lompakon, joka sisälsi useampia -satoja. Kristianin silmissä pimeni maailma, kun huomasi ettei lompakkoa -enää ollutkaan. Hän kopeloi ja kaiveli sitä kaikista mahdottomistakin -paikoista, mutta sormet eivät löytäneet tuota mustunutta ja sileäksi -kulunutta esinettä, jonka välikkeissä hänen viimeiset ja ainoat -toiveensa kätkeytyivät. Eivät löytäneet surmikseenkaan. - -Ne tuhat markkaa, jotka hän korkeata korkoa vastaan oli töin tuskin -saanut puristetuksi Kulon isännältä lainaksi, olivat menneet -edeltäjiensä polkuja melkein kuin avantoon, mutta viimeinen -satamarkkanen oli onnen raha, ja se käänsi Kristianin toiminnat voiton -väylälle. Hän osti sillä rahalla raavaseläimen, jonka möi teurastajalle -viidenkymmenen prosentin voitolla. Sitte seurasi voitto voiton jälkeen, -ja parin kuukauden kuluessa kasvoi pääoma seitsenkertaisesti. Tuon -pääoman kanssa saapui hän markkinoille, mieli täynnä rohkeutta ja -viehätystä, mutta varas vei saaliikseen rahat, ja rahojen mukana -luisti tiehensä Kristianin rohkeus, into ja luottamus. Rahattomana -kävellessään katuja pitkin, tuntui hänestä kuin olisi äskettäin saanut -raippavitsat. - -Markkinain jälkeisenä päivänä möi hän kellonsa, meni kievariin, otti -sieltä kyytihevosen -- omansa oli hän myönyt vähää ennen kuin lähti -viimeisen erän Kulon isännältä rahoja lainaamaan -- ja lähti ajamaan -kotipitäjää kohden. Jo edellisenä päivänä oli hän ollut syömättä, kun -ei raskaan mielensä tähden saanut kurkustaan ruoanpaloja menemään alas, -ja kun kahdentoista penikulman pituinen matka oli kuljettu päähän, -tunsi hän itsensä kovin uupuneeksi. Pää oli kuuma ja sekainen, ruumis -rento ja veltto. Hän saapui Lampiniemen pihaan iltamyöhällä, työnsi -kyytimiehelle rahat ja lähti kiertämään rakennuksen ympäri. Ovet olivat -suletut, ja muualla huoneissa oli pimeä, mutta Severin kamarissa tuikki -vielä tuli. Kristian napahutti lasiin. Hetkisen kuluttua ilmaantui -Severi taka-ovelle. - --- Kuka siellä? - --- Kristian... avaa. - -Severi työnsi salvan pois ja avasi oven. Siinä pimeän hämyssä loivat he -toisiinsa tirkistelevän ja terävän katseen. Sitte Kristian virkkoi: - --- Tässä näet tuhlaajapojan... avaatko huoneesi oven? - -Severin huulet vaalenivat... ja silmät välähtivät terävästi. - --- Tule, virkkoi hän ja kävi edellä kamariin. Vaimo, joka oli juuri -päässyt uneen kiinni, heräsi ja hänen silmänsä suurenivat, kun näki -Lampiniemen nuoremman pojan kalpeana ja onnettoman näköisenä. Mutta -hän vaistomaisesti aavisti asianlaidan, nousi ylös ja teki makuusijan -viereiseen kamariin. Kuten puolihumalainen hoiperteli Kristian sänkyä -kohti, heittäytyi vaatteissaan vuoteelle ja nukkui suureen päivään -saakka. Kun veljen vaimo aamupäivällä puuhasi ruokaa pöydälle, teki -Kristianin mieli ruveta sananvaihtoon, mutta hän ei rohjennut. -Hän pelkäsi kuulla omaa ääntään, ja hänen kurkkunsa oli ikäänkuin -turvoksissa. Toisena päivänä hän jo oli tasaisempi, kuumat ainekset -olivat vähitellen kylmettyneet, ja hän rohkeni alottaa keskustelun. Kun -veljen vaimo tuli ruokia korjaamaan, kysyi Kristian: - --- Miten se voi Haukkamäen Aleksandra? - --- Eiköhän tuo hyvin voine. - --- Käykö sillä vielä yhtä ahkeraan kosijamiehiä? - --- Kuuluu noita käyvän. - --- Onkohan jo sattunut ominaista? - --- Ei sitä varmaan tiedetä, mutta kyllä hoetaan, että on sillä Petron -kihlat. - --- No tuhat... ja Kristian puri huultaan niin kovasti, että kipu näkyi -kasvoissa. - -Petro oli aunukselainen kauppias, pitkäpartainen nylkyri. Mutta hän -oli rikas. Hänellä oli kaksi puotia ja puolen tusinaa laukunkantajia, -jotka kiertelivät sivukyliä ja erämaita, muuttaen rahaksi rihkamia ja -tullaamattomia tavaroita. - -Jo pelkkä otaksuminen, että Petro saisi Aleksandran, pani kuumat -ainekset kiehumaan Kristianin olennossa. Hän kiroili maailmaa, omaa -kohtaloaan, ja toivoi tulevansa mielipuoleksi ennen Aleksandran häitä. - -Kevät läheni, taivas rupesi näyttämään sinisemmältä. Lumi suli, ja -pelloilla alettiin tekemään toukoja. Ja Aleksandra ja pitkäpartainen -Petro viettivät häitään! - -Kristian kärsi kovia tuskia. Joskus välähti hänen mieleensä ajatus, -että hänen piti joutua pois, kauas pois, mutta kun ei ollut rahoja, ei -ollut rohkeuttakaan. Mieli ja jäsenet olivat melkein kuin halvautuneet. -Lompakon katoaminen oli jättänyt Kristianin olentoon tyhjän sijan, jota -ei mikään voinut täyttää. - -Nieltyään toisen karvaan pippurin toisen jälestä, rupesi hän vähitellen -näyttäytymään kylän puolella. Eräänä iltana nähtiin hänen menevän Kulon -isännän luo, ja jonkun ajan kuluttua kävi hän vierastelemassa siskonsa -talossa. Sitte hänet joskus nähtiin muuallakin kylissä, varakkaimpain -ja paraimpain tuttujensa luona. - -Pian levisi huhu, että Kristian, aikoen uudelleen alottaa kaupantekoja, -yrittelee saada raha-asioitaan kuntoon. Kerjäilee käteisiä ja -takauksia, luvaten korkeat korot ja hyvät palkkiot... mutta ei kukaan -mene mertaan, ei oma sisarenmieskään. - -Eräänä iltana tuli Kristian semmoiselta matkalta kotiin. Hän heittäytyi -seljälleen sänkyyn, kirosi maailmaa ja omaa kohtaloaan. Ei kukaan -tahtonut auttaa häntä! Maatamenon ajoissa kuuli hän Severin kamarista -omituisen varovaa supatusta, joka kiihdytti hänen uteliaisuuttaan. Hän -asteli hiljaa oven kohdalle ja kuunteli. Veljen vaimo se oli, joka -supatti... - --- Tuo kun tuli herrastelemaan tähän... alkaa kesän kiireet... ja tässä -on muutenkin työtä käsien täydeltä... sille pitää kantaa ruokia ja... - --- Pistättää muakin tuo herraus. Kun menisi edes työhön... - --- Maailman markkinoille tuhlasi suuret perinnöt ja... - --- Kun ensin oli nylkenyt omaa veljeänsä. - --- Se kuuluu hakevan rahoja lainaksi ja takauksia, muista vaan ettet -sin... - -Kristian oli kuullut tarpeekseen. Hän heittäysi jälleen vaatteissaan -vuoteelle. Viha ja kostonhimo alkoi kiehua hänen sielussaan. Kirottu -maailma ja sen ihmiset. Häntä olivat pettäneet kaupoissa oudot ja -ystävät ja hänen kokemattomuuttaan olivat kaikki käyttäneet hyväkseen. -Olivat poimineet häneltä rahat ja nyt irvistelivät iloissaan. Nyt kun -hänellä jo oli kokemusta ja tarkkuutta kaupan teossa, nyt jokainen -ilvehtien käänsi hänelle selkänsä. - -Mutta -- Kristianin kädet puristuivat nyrkkiin -- vielä hän näyttää -heille. Vielä hän kulkee rikkaana miehenä, vielä he seisovat hänen -edessään lakki kourassa, kaikki nuo ilvehtijät ja tuhmeliinit, jotka -ovat mustuneet ja hapanneet kotoisen pirtin sauhussa. He kaikki kerran -saavat maistaa hänen kostoansa... - -Kun nupatus lakkasi ja kaikki hiljeni, riisui Kristian jaloistaan -saappaat, avasi hiljaa kamarin oven ja hiipi ulos. Veti sitte saappaat -jalkaansa ja lähti navakasti astelemaan... - -Mitään varmaa matkan suuntaa ei ollut, mutta tarkoitusperä hohti -selvänä silmiin. Hän joko voittaa sadoin kerroin menettämänsä rahat ja -joutuu siten taas arvoon ja kunniaan tai... - -Kristianin kädet puristuivat tietämättä nyrkkiin. Toista ehtoa oli -hirveä ajatella tarkemmin, varsinkin kun käsien jäntereissä oli vielä -niin paljon voimaa, väkevyyttä. - - -III. - -Sahan isännöitsijä lähetti heti aamulla tiedon "isoon konttooriin", -joka oli kaupungissa, että yöllä raivonnut myrsky oli repinyt irti -useita pyräitä sahan läheltä, särkenyt puomit ja hajoitellut pölkyt -tuulien ajeltavaksi. Lastaustöiden vuoksi ei sahalta riittänyt miehiä -pyydystelemään vesiajolle joutuneita hirsiä ja kuitenkin oli kiireinen -apu tarpeen. Kasööri meni heti neuvottelemaan patruunin kanssa... - --- Mitä tehdä? Sieltä ei riitä miehiä, ja apua pyydetään kiireisesti. - --- Koetetaan saada kaupungista. - -Konttoorin ovi samassa aukeni. Pitkä, ruskeasilmäinen ja hiukan -kalpeanlainen mies astui sisälle. Kasvot olivat lujan näköiset, -vaatteet siistit... - --- Mitä asiaa? - --- ... Jos täältä saisi työtä. - --- Kyllähän, vastasi kasööri, jota miehen ulkomuoto miellytti... saatte -vaikka oitis. - -Kasööri ehdotteli että työnhakija rupeisi urakassa pyydystelemään -vesiajolle joutuneita pölkkyjä, käskien hakemaan kaupungista apuvoimia -niin paljon kuin halutti. Mitä joutuimmin työ sujui, sitä parempi. - --- Suostutteko urakkaan? Sahalta saatte veneitä ja muita tarpeita. - --- Suostun. - --- Mikä nimenne? - --- Kristian Lampiniemi. Voisiko saada vähän käsirahoja? - --- Miks'ei. Kasööri pisti kätensä rahalaatikkoon ja otti hyppysiinsä -pieniarvoisen setelin. Katsoi Kristiaaniin ja otti sitte kaksi seteliä -lisää. Mies vaikutti häneen edullisesti. - --- Ka tuossa... joutukaa vain työhön. - -Kristian otti rahat ja lähti etsimään työvoimia. Houkuttelemalla ja -lupailemalla aimo päiväpalkkoja sai lähtemään mukaansa viisi uneliasta -veitikkaa. Höyrysaha siaitsi meren rannalla, puolen peninkulman -päässä kaupungista, ja sieltä saatiin veneitä, köysiä ja väkähakoja. -Ryhdyttiin työhön. Soudeltiin toista viikkoa rantamia ja uiteltiin -karkuteille lähteneitä tukkeja sahan luo. Jo kolmantena päivänä hupeni -miehistö... kaksi jätkää lähti kiroillen tiehensä, ja Kristianin, jolta -saadut käsirahat loppuivat, täytyi käydä konttoorissa vaitelemassa -uusia. Työn loputtua ei ollut enää muuta kuin kaksi miestä ja niillekin -oli päiväpalkkaa korotettu lähes toisen verran, muuten nekin olisivat -luistaneet tiehensä ja jättäneet tuokseen koko kalastuksen, joksi he -työtä nimittivät. Kun pyydystettyjen pölkkyjen lukumäärä oli tarkoin -saatu selville, lähti Kristian miehineen kaupungin konttooriin, -varustettuna sahan isännöitsijän antamalla kirjelipulla. Maksettuaan -kalliit päiväpalkat tovereilleen, ei hänelle jäänyt muuta kuin yksi -ainoa viisimarkkanen. Miehet sen johdosta pois mennessään laskettelivat -paksuja komppasanoja. - --- Niinkö huonosti urakka kävikin? kysyi kasööri... pitihän siitä -paremmin lyödä rahoiksi. - --- Olisihan siitä lyönytkin, mutta nuo tuommoiset tulimmaiset, joiden -kanssa siellä soutelin. Pitihän sen jo ennen ryhtymistäkin arvata. - -Kasööri naurahti... hän tunsi vetoa Kristianin puoleen. Miehessä oli -jotakin, jota ei muissa tavallisissa työnhakijoissa ollut. Hänen -olennossaan ilmausi jonkinmoista lujuutta. Ruskeat, vilkkaat silmät, -kasvojen nuorteat piirteet ja värikäs iho todistivat ettei mies ollut -siveellisessä rappiotilassa, kuten moni muu siistipukuinen työnhakija. - --- Paikataan sitä urakkaa hiukan. Kasööri otti laatikosta -kahdenkymmenen markan setelin ja antoi sen Kristianille. - --- Mitenkä olisi vastaisien töiden kanssa? - --- Tulkaa aamulla kuulemaan. - -Käsky olisi lausuttu Kristianille ilman hänen tiedusteluaankin, sillä -sahan isännöitsijä oli kirjelippuun kirjoittanut myöskin paitse -pölkkyjen lukumäärää, että urakan toimittaja oli harvinaisen tarmokas -henkilö ja siis semmoisena kiinnitettävä tukkiliikkeeseen tavalla tai -toisella. - -Aamulla meni Kristian konttooriin. Kasööri kysäsi häneltä? - --- Osaatteko kirjoittaa? - --- Osaan auttavasti. - --- Entä laskutaitonne? - --- Osaan kokonaiset luvut ja murtoluvut. - --- Hyvä, saatte jäädä vakinaiseksi mieheksi, jos haluatte. Palkkaa -maksetaan ansion mukaan. Kun tulee syyspuoli, pääsette koettelemaan -metsäkauppoja. Tunnette toivottavasti kotiseutunne metsät ja -talokkaiden rahalliset olot. - --- Luulisin tuntevani. - --- Nyt aluksi saatte pienempiä töitä haltuunne. - -Kristiania ruvettiin käyttämään kaikkien vaikeanlaatuisten töiden -etumiehenä ja oitis huomattiin, että työt tulivat hänen johdollaan -tehdyiksi vähillä rahoilla ja huolellisesti. Tuossa ruskeasilmäisessä -miehessä löytyi terästä joka lajiin, ja ihmeteltävän nopeasti pääsi hän -oudonpuoleistenkin asiain perille. - -Ensimmäiseltä kuulta maksettiin hänelle palkkaa kuusikymmentä markkaa, -mutta jo seuraavassa kuussa korkeni se täyteen sataan. - -Syksymmällä pantiin Kristian kokeilemaan metsäkauppoja, ja siinä -toimessa hän joutui varsinaiselle alalleen. Kaikki vanhat unelmat -onnesta, kunniasta, rikkaudesta ja kaikki vanhat viehätykset -pulpahtivat eloon. Ajatukset ikäänkuin vainusivat, että nyt oli onnetar -apuna. Sen kosketus ja ohjaus ihan tuntui Kristianin olennossa. Ei -ollut lainkaan tuskallisia aprikoimisia, mieli ei häilynyt sinne eikä -tänne, mutta järki ja viisaus otti käyttääkseen paraimmat keinot. -Myyjän persoona, velat ja muut vaikuttavat asianhaarat piti olla -selvillä, ennenkuin Kristian lyöttäytyi kaupanhierontaan. - -Kuusi kontrahtia hän teki ensimmäisellä matkallaan, joka tavallaan -ratkaisi koko hänen tulevaisuutensa. Ja niin viisaasti hän menetteli, -ett'eivät myyjät aavistaneetkaan, miten surkeasti tuo vilkassilmäinen, -kauniinnäköinen mies heidät petti. Älykkäimmälle, joka oli varakas -ja tunnoton isäntä, maksoi Kristian täyden hinnan metsästä, sillä -ehdolla että kauppasumman suuruus julkisuudessa sanottaisi viittä -vertaa pienemmäksi. Sen kaupan teki hän ensin. Sitte hän iski kiinni -varsinaisiin otuksiinsa, jotka vastustelematta antoivat kyniä itsensä -mielin määrin. - -Vilkas veri täynnä viehätystä palasi Kristian ensimmäiseltä matkaltaan -kaupunkiin, merkitsi lyijykynällä jokaiseen kontrahtiin puiden -lukumäärän, asetti kontrahdit kasöörin eteen ja kysyi, hyväksytäänkö -niitä. - -Kasööri silmäili kontrahteja. - --- Tuo ensimmäinen on kalliinpuoleinen, mutta se oli syöttinä noille -toisille. - --- Ne hyväksytään. Olette alottaneet mainiosti. Jos vaan näin -jatkatte... - --- Aikomus on vielä hiukkasen edistyäkin, keskeytti Kristian. - -Samalla kertaa hän nosti kuukauspalkkansa. Sitä oli taaskin korotettu -viidelläkymmenellä markalla. - -Pian hänet lähetettiin uudestaan matkalle ja luonnollista oli, että -hänen toimintoihinsa kiinnitettiin paraimpia toiveita. Tuo aloittelija -oli ensimmäisellä matkalla huipannut kokeneimpainkin tukkijunkkarien -ohi. Ei milloinkaan ennen oltu levitetty niin edullisia kontrahteja -konttoorin pöydälle. - -Kristian risteili maita ja metsiä ja teki hyviä kauppoja. Hänen -olennossaan oli jotakin lumoavaa, joka vaikutti että myyjän -täytyi puoli pakolla piirtää puumerkkinsä hänen papereihinsa. -Lahjoomisjärjestelmä ja muut sopivat koukut oli Kristianilla aina -käytännössä. Kaikki tuo peijaus oli ikäänkuin hyvitystä vanhoille -haavoille, joista vielä joskus tiuhkui verta. Juuri yhtä surkeasti -häntä itseäkin oli veijattu ja vedetty nenästä, silloin kun hän -kokemattomana lähti perintörahoineen maailmalle. Nyt oli tilaisuus -mitata samalla mitalla takaisin... - -Päästämättä milloinkaan luontoaan imeltymään, poimi Kristian paraimmat -metsät, teki sukkelimmat kaupat. Sitte kolmen vuoden kuluttua tapahtui -pieni seikka, joka heitti Kristianin suorastaan päämääränsä perille. -Jo ensimmäisellä matkallaan heräsi hänessä ajatus, että hänen pitäisi -saada haltuunsa kaikki metsänostot, saada kaikki johto ja päätösvalta -omiin käsiinsä ja saada oma miehistö ja rajaton valta niiden yli. -Vähäpätöinen ja aivan satunnainen tapaus viskasi Kristianin päämääränsä -perille. Matkoillaan joutui hän erään metsätalon isännän pariin. -Sillä oli mainio hongikko, kymmenien tuhansien arvoinen. Puut olivat -niin hurjan pitkiä, ettei miehen päässä pysynyt lakki, kun piti -latvoihin kurkistella. Kristian luki puut ja meni kaupoille. Tilasi -päivällisen ja kun oli syönyt ja maksanut ruoan, niin turkkeja rupesi -vetämään ylleen... metsäkaupasta ei ollut tietävinäänkään. Isäntä, -yksinkertainen mies, hätääntyi. - --- Eikö insinööri ostakaan minulta metsää? kysyi hän. - --- Kyllä ostan, virkkoi Kristian hiljaa, kuten asia olisi ollut -salainen ja kauhea rikos. Mitä aiotte hinnaksi näreiköllenne? - -Isäntä mietti kotvasen ja virkkoi sitte pelokkaasti: - --- Eiköhän tuosta saisi puolta tuhatta? - --- Veikkonen; ei siitä niin paljon makseta. Kolmesataa on paikallaan. -Nyt on rahasta tiukka. - --- No, jos niin on... - -Isäntä suostui kauppaan, haettiin todistajat ja kirjoitettiin -kontrahti. Kun hän jonkun kuukauden kuluttua meni kaupungin -konttoorista rahoja noutamaan, työnnettiin hänelle käteen viisi sadan -markan seteliä. - --- Tässä on liikaa nämä kaksi rahaa. - --- Ei suinkaan, vastasi kasööri, silmäten kontrahtiin uudelleen... ei -siinä liikaa ole. - --- On ainakin, kolmesataa vaan määrä oli. Syntyi kinailu, johon -patruunikin sekaantui. Kun ei isäntä antanut perään, haettiin -konttooriin Kristian, joka silloin sattui olemaan kaupungissa. - --- Muistaahan insinööri että... - --- Kyllä muistan, vastasi Kristian, mennen suoraa päätä patruunin -komeroon ja viitaten kasööriä seuraamaan mukaan. - -Siellä Kristian selitti omantunnon pakosta kirjoittaneensa kontrahtiin -vaaditun summan. Piloillaan vaan oli tinkinyt isännän kanssa. Tämä -siis sai kun saikin metsästään puoli tuhatta ja iloissaan kiitteli hän -leikkisää insinööriä, joka oli kujeillut hänen kanssaan. - -Isännän mentyä neuvotteli patruuni kasöörin ja Kristianin kanssa. - --- Ne metsäkaupat ovat tykkönään järjestettävät uudelle kannalle, -virkkoi hän... eli oikeammin siirretään niiden johto uusiin käsiin. Te, -Lampiniemi, olette oikea mies johtamaan niitä. Suostutteko? - --- Kyllähän, mutta minulla on kaksi vaatimusta. Tahdon hyvän palkan ja -rajattoman vallan. - --- Saatte molemmat. - -Suostuttiin että Kristian, paitsi rajatonta valtaa, saa vuosipalkkaa -neljätuhatta markkaa ja määrätyn prosentin vuotuisesta ostosummasta. - -Nyt hänestä oli tullut mies, jolla oli mahtava asema. Valtaansa hän -käytti heti siten, että erotti toimettomat henkilöt, jopa semmoisetkin, -joita kohtaan tunsi vastenmielisyyttä. Sijaan otti vereksiä -maalaisvoimia, semmoisia, joita oli käyttänyt kätyreinään ja koukkujen -asettelijoina kauppoja tehdessään. - -Johdon ja hyväksymisvallan pidätti hän omissa käsissään, määräili -metsien hinnat, sekä suuntaili alat ja seudut, joihin kunkin yksityisen -piti ohjata tiensä. Hänelle laitettiin pulpetti konttoorin ovipuoleen. -Sen takana istuen puhutteli hän talonpoikia, joita kävi tuhkatiheään -konttoorissa, hyväksyi ja hylkäsi kontrahteja ja hoiti summittaista -kirjanpitoa pölkkymäärästä. Hän oli liikkeen paras ja vahvin pylväs. - -Nyt heräsi halu näyttäytyä kotiseudulla. Ei ollut käynyt siellä sen -koommin kuin lähti veljensä luota -- halveksittuna, pilkattuna ja -mieli täynnä epätoivon rohkeutta. Nyt oli lehti kääntynyt, nyt sopi -näyttäytyä. - -Kristian lähetti kolme miestä kotiseutunsa metsiä tarkastelemaan, ja -kun ne olivat työnsä suorittaneet tarkkojen ohjeiden mukaan, lähti -hän itse patruunin täplikkäällä hevosella matkalle. Sydämmessä tuntui -omituisen suloinen hivellys, kun ajoi veljensä talon ohi kylää kohden. -Se oli kerrassaan riemukulkua. Uteliaita naamoja ilmestyi ikkunoihin, -hämmennyksen tapainen ihastus näkyi vastaantulijoitten kasvoilla. -Semmoinen oli vaikutus, kun Lampiniemen tuhlaajapoika ilmaantui kylään -kaikessa mahdissaan. - -Ihmiset saivat omin silmin nähdä, että kaikki huhut, joita vuosikausia -oli ollut liikkeellä, olivat ihka tosia eikä likimainkaan liioiteltuja. -Kristianin oli käynyt kuten Joosepin. Häntä oli alennettu ja ylennetty -ja nyt häntä kumartelivat sadat, ehkäpä satojen sadat. - -Kulon taloon otti Kristian asuntonsa ja sinne tulivat isännät kauppoja -hieromaan. Severi, jota velkataakka painoi, oli isäntien joukossa. -Suuria hintoja ei voitu maksaa, selitti Kristian, sillä puutavara -oli polkuhinnassa ulkomailla, uittomatka pitkä, raha ahtaalla j.n.e. -Kun tarjoukset kuitenkin olivat myyjäin mielestä liian alhaisia, -ei ensimmäisenä päivänä kukaan piirtänyt puumerkkiään Kristianin -papereihin. Toivottiin yksimielisyydellä voitavan vaikuttaa hintojen -kohoamista. Mutta seuraavana päivänä levisi kylään tieto, että viisas -ja varovainen Kulon isäntä oli tekaissut metsäkaupan, saamatta -penniäkään enempää kuin edellisenä päivänä oli tarjottu. Hänestä -tarttui kaupanhimo toisiin isäntiin ja sitte tultiin järjestään -piirtämään puumerkkejä kontrahteihin ja saamaan käsirahoja. Ei kukaan -enää ottanut huulilleenkaan korkeampia hintoja. Severi antautui -viimeiseksi. Hänen metsänsä oli vankin ja hän tinkaili hetkisen, mutta -kun veli ei taipunut, piirti hän kontrahtiin nimensä hänkin. Kristian -petti hänet yhtä surkeasti kuin toisetkin. - -Kauppojen valmistuttua hankki Kristian paluumatkalle. Tien varrella oli -useita poikettavia. Sinä iltana odotettiin häntä vielä kirkonkyläänkin -päättämään muuatta keskentekoista kauppaa. Siellä hän sitte aikoi -yöpyäkin, seuraavaan iltaan ehtisi kaupunkiin. - -Kun hevosta jo pantiin puihin ja Kristian juuri veti päällysvaatetta -ylleen, tuli kamariin pieni tyttö ja lausui hiljaa: - --- Minulla on kirje insinöörille. - --- Näytä tänne. - -Kristian otti kirjeen, meni kynttelin luo ja katsoi päällekirjoitusta. -Hän punastui ja hänen kätensä, rupesi vapisemaan. Tunsi käsialasta että -kirje tuli Sassalta. - --- Tuossa on sinulle makeisrahaa... - -Kristian työnsi tytölle hopearahan, avasi kirjeen ja silmäili -lyijykynällä kirjoitettuja rivejä, jotka olivat kovin epäselvät ja -sotkuiset. Kirjoittajalla lie kova kiire, tai oli käsi vapissut liiaksi. - - "Rakas Kristian! Olet kai kuullut, että minä viime vuonna jouduin - leskeksi. Unhoita menneet ja poikkee luokseni, ennenkuin menet - pois. - - Sassa" - -Kristian luki uudelleen ja yhä uudelleen nuo rivit Hänen kätensä vapisi -ja hänen ohimonsa rupesivat tuntumaan polttavan kuumilta. Kaikki -kylmäverisyys ja tyyneys, johon hän harjoittelemalla oli totuttanut -itsensä, rapisi tiehensä. Hänen mahtava asemansa, ennen kärsityt tuskat -ja katkeruudet, koko menneisyys ja nykyisyys sulasi Sassan olentoon. -Hän näki edessään otsan kauniin hipiän, olkapäät, vartalon ja hän jo -tunsi miten rakkaat kädet kietoutuivat hänen kaulansa ympäri... - --- Hevonen on valjaissa, kuului Kulon isännän soinnuton ääni... kun et -jäänyt vielä yöksi. - --- Ei, minun täytyy mennä pian... Säikähtäen omaa ääntänsä astui -Kristian ulos ja nousi rattaille. Halju kuutamo valaisi kylää ja Petron -puodista loisti suuri tuli. Kristian sivalsi piiskalla täplikköä, mutta -kiinnitti samassa ohjaksia lujasti. Hevonen juoksi telmien. - -Puodin kohdalla Kristian taas uudisti saman tempun, mutta kiinnitti -sitte ohjia niin voimakkaasti, että hevonen kokonaan pysähtyi. - -Pienien oviruutujen läpi näkyi jonkun naisolennon varjo liikkuvan -tiskin takana. Näkyi solakka vartalo, olkapäät, käsien liikunta... - -Kristian nousi seisomaan. Hän hengitti raivokkaasti ja kädet, joissa -oli ohjakset ja piiska, vapisivat kovin. Mutta äkkiä ikäänkuin -näkymätön voima rusenti häntä hartioihin, oikea käsi hellitti ohjat -ja vasen käsi kohosi ylös. Piiskan siima vingahti ja täplikäs hevonen -läksi juoksemaan hurjaa vauhtia eteenpäin. Ja rattailla istuessa, sitte -kun kylmäverisyys taas oli saanut vanhan valtansa, Kristanin sydän -tunsi makeata tyydytystä. Petron ja Aleksandran häiden aikuiset tuskat -ja katkeruudet olivat nyt nekin kostetut! - -Pari vuotta myöhemmin meni hän kihloihin erään hyvämaineisen -ompelijattaren kanssa. Sillä oli ollut sulhasena muuan koneenkäyttäjä, -ja lujalle veti ennenkun Kristian voi syrjäyttää tieltään tuon vanhan -lemmityn. Mutta hänellä oli vallassaan mahtava keino, hän kylvi kultaa -ympärilleen ja hurmautti ensin puoleensa tytön äidin ja veljen ja alkoi -sitte varsinaisen piirityksensä. Lähetteli tytölle kalliita nimi- ja -syntymäpäivälahjoja, vei häntä huvituksiin ja käytti edukseen kaikki -asianhaarat, joita mahtava asema ja rikkaus tuottivat. - -Vihdoin tyttökin hurmautui ja vietettiin komeat häät. Patruuni itse -piti puheen nuorelle parille, ylisteli Kristianin ansioita, hänen -intoaan, uutteruuttaan ja huomautti erittäin, miten hän itse oli ollut -oman onnensa seppä. - -Kylmäverisesti saneli Kristian vihkimävalan sanat, mutta kelmeä hän -oli ja äänen ryhti tahtoi murtua ehtimiseen. Erään toisen naisen kuva -väikkyi hänen silmissään koko vihkimäkohtauksen ajan. - - -IV. - -On kulunut vuosia lähes parikymmentä. Patruuni on rikastunut -äärettömästi ja hän on saanut kunniamerkin rintaansa ja neuvoksen -arvonimen, kun on lahjotellut suuria summia isänmaallisiin ja muihin -jaloihin tarkoituksiin. - -Mutta maaseuduilla ovat ajat ahtaat. Maanviljelijät tekevät -kuperikeikkoja, vasara paukkuu, pienten talojen omistajat vaihtuvat, -ja moni, jota ennen pidettiin pohattana, häärii nyt lapion varressa -päiväläisenä uudella isännällä. Yleinen ahtaus, yleinen rahanpuute -kaikkialla. Tuhannet ovat köyhtyneet, jotta joku, jolla oli tautimainen -liikehimo, sai tyydyttää rahan-ahneuttaan ja toimintahaluaan. -Rikastuneiden ja häviölle joutuneiden suhde toisiinsa on 1: 100. - -Kristianin kotikylässä joutui neljä isäntää maattomaksi, -mannuttomaksi. Kun metsän hinnat loppuivat, kiinnitettiin talo -hypoteekkiyhdistykselle, sillä ei voitu noin kerrassaan luopua -ylellisistä elämäntavoista. Rahat meni edellisien tietä pieniin -velkoihin ja nautintoihin. Korkojen maksuksi sitte lainailtiin -rahoja Kulon isännältä, kunnes velkasumma kasvoi niin suureksi, -että nurkkakivet rupesivat häilymään. Kulon isäntä kiristi -rahamassinsa suunauhat kiinni ja lähetti Kristianille tiedon, että -nyt oli paras aika. Tämä ilmaantui kylään ja teki häviön partaalle -joutuneille isännille jokseenkin edulliset tarjomukset, jos olisivat -myöneet hänelle talonsa irtaimineen, mutta siihenpä eivät isännät -typeryydessään osanneet suostua. Takanapäin he kiristelivät hampaitaan -Kulon isännälle ja Kristianille -- peijaus, jonka nämä yksissä tuumin -olivat tehneet, oli tavalla tai toisella tullut ilmi, mutta edessä -olivat nöyriä ja pehmeitä koin haudotut vitsat. - -Talot möi sitte hypoteekkiyhdistys ja Kristian, jolla oli käteisiä, sai -ne paljo halvemmalla, kuin mitä isännille olisi maksanut. - -Sitte Kulon isäntä iski saataviinsa ja irtain pantiin vasaran alle. -Huutokauppa julistettiin kirkossa, mutta Kristianille meni erityinen -tieto postissa. - - * * * * * - -Vasaramies ja kirjuri ovat jo valmiina paikoillaan ja yleisöä -tungeksii pihalla, mutta toimitusta ei aloteta. Kulon isäntä käy -ehtimiseen supattamassa toimitsijamiesten kanssa ja vakuuttaa heille, -että se varmaan tulee. Odotetaan tunti, toinenkin ja rahvas käy jo -tyytymättömäksi. Miksi ei aloteta? Miksi viivytellään? - -Silloin näkyy kaukana maantiellä pölypilvi, joka lähenemistään -lähenee. Ja pölypilven keskeltä kääntyy pihalle, jossa neljän talon -irtain paukutetaan vasaran alitse, Lampiniemen Kristian. Kansanjoukko -väistyy hänen tieltään, lakit kohouvat ilmaan ja ihmetyksen suhina käy -ihmisjoukossa. - -Hän on tavattoman lihava ja komea. Kaula on punainen ja paksu kuin -hongan kanto, leuan alla kelluu möhkäle valkoista lihaa, rinta on -rehevä, vatsa turpea. Hän istuu tuolille Kulon isännän viereen ja -hän silmäilee kansanjoukkoa, mutta hän ei näe ketään erittäin eikä -tunne ketään erittäin, hän katsoo sitä noin yleiseen, kuten katsotaan -sääskiparvea. - -Huutokauppa alkaa ja joukko hevosia talutetaan pihalle. Kristian -katselee muuanne ja lausuu tarjomuksensa. Kukaan ei lisää huutoon. -Vasara paukahtaa ja kirjuri kumartuu paperinsa ylitse. - -Tuota jatkuu tunnin aikaa. Sitte Kulon isäntä, joka on keskustellut -koko ajan isäntäparkojen kanssa, astuu Kristianin lähelle ja kuiskaa -hänelle jotakin korvaan. - --- Hyvä, vastaa Kristian ja nousee seisoalle... huutokauppa on loppunut. - -Hän istuu jälleen tuolille ja silmäilee pelloille, jossa ruis -heilimöi. Pellon taakse, tuonne mäen töyräälle rakennuttaa hän uhka -komean rakennuksen, repii aidat alas, ottaa inspehtoorin hoitamaan -maanviljelystä ja... - -Maantiellä astelee eräs vaimo-ihminen, johon Kristianin silmät -kiintyvät lujaan. Se käy hiljaa ja katselee väkijoukkoa, mutta kun -huomaa Kristianin, niin kääntää äkkiä päänsä toisaanne. Pukine on -huono, iho kellastunut, otsassa rumia ryppyjä. - -Kristian sävähtää, sillä hän tuntee entisen morsiamensa, Haukkamäen -Aleksandran, joka hylkäsi hänet vastoinkäymisien aikana ja meni -naimisiin rikkaan aunukselaisen kanssa. Jäi leskeksi ja meni uusiin -naimisiin. Toinen mies hävittänyt kaikki, mennyt tiehensä ja jättänyt -vaimonsa kurjuuteen. - -Kristian katsoo hänen jälkeensä silmää räpäyttämättä. Kuihtunut vartalo -muuttuu, otsan hipiä on kaunis, silmät... suuret ja kaula ja olkapäät... - -Kristian taas sävähtää ja tuntuu kuin olisi häntä purtu kipeästi -sydänjuuriin. Mutta pian kivuntunne on ohitse, kylmäverisyys ottaa -jälleen vallan ja hän luo uudelleen katseensa peltoihin, jotka -parhaillaan kukkivat, ja mäen töyräälle, jonne hän rakentaa uhka komean -talon. - -Kansanjoukko, tuo sääskiparvi on kadonnut pihalta. Ei ole muita jälellä -kuin toimitusmiehet, Kulon isäntä ja nuo neljä raukkaa. - --- Teille on siitä pelkkää hyötyä, virkkoo Kulon isäntä raukoille. -Saatte nähdä että velka menee umpeen ja teille jääkin vielä omaisuutta. - -Kristian herää aatelmistaan, nousee seisoalle ja virkkoo: - --- Kulon isäntä saa arvioida irtaimistonne. Tyydyttekö hänen -määräämäänsä hintaan? - --- Tyydymme, vastaavat norjaksi haudotut vitsat. - --- Sitte ei muuta kuin hyvästi... minulla ei ole aikaa viivytellä. - -Tunnin kuluttua on Kristian jälleen paluumatkalla. Sakea pölypilvi käy -maantiellä hänen jälkeensä ja hevonen pärskyy juoksuhalussaan. - -Ajajan katsanto on sumea, ryhti murtunut. Tuo kellahtavan värinen -naisolento on ryöstänyt hänellä rauhan ja se väikkyy kaikkialla hänen -silmäinsä edessä. Jos on mäki tai metsä, kylä tai kuja, aina se astelee -hiljaisin askelin kappaleen matkaa hänen edellään. - -Vasta kun on kulunut päiviä ja viikkoja, vaimentuu vaiva. Vasta sitte -ottaa kylmäverisyys vanhan valtansa ja mieli takertuu umpenaan työhön. -Ja jos väliin tuleekin joku muu ajatus mieleen, niin liittyy siihen -avarat pellot, joissa ruis tekee kukkaa, ja kaunis mäen töyränne johon -piakkoin kohoutuu uhka komea rakennus. - -Aina kun tuommoinen ajatus tulee mieleen, leviää Kristianin kasvoille -hymy ja hänen veressään tuntuu omituisen suloinen viehätys. - - - - -Pikku Jaakon muistoksi. - - -Harvinainen tapaus tuo Jaakon syntyminen, sillä äiti oli jo -viidenkymmenen lähimailla eikä isääkään, vanhaa Jaakkoa, enää -nuoruus vaivannut. Askel askeleelta oli se siirrättänyt itseään yhä -loitommaksi, tehden tilaa vanhuudelle, joka hiipien ja pehmein askelin -läheni yhä lähemmäksi. Olipa sillä vanhuudella ominaiset kujeensa, -vehkeensä. Se koukisti niskan, harmaannutti hiukset, loi syviä ryppyjä -kasvoihin ja teki käsivarsien ja vartalon liikkeet lienteimmiksi, -konttaisemmiksi. - -Oli sitä touhuttu ennen, kun oltiin nuorempia, korskeampia. Oli -perattu notkon takana olevaa kivimäkeä, oli siihen kyhätty pieni, -tuvantapainen laitos, ojia, perunasarkoja, ja oli istutettu pihlajia -ja tuomiakin aitaveräjän kahden puolen, jotta laitos kokonaisuudessaan -näytti oikein sievän sievältä. Ne olivat niitä aikoja ne. Silloin oli -käsivarsissa murtumatonta voimaa, oli intokin lujaa kuin tammi. Nyt -ei ollut enää niin. Nyt se vanhuus tapasi antaa kättä joka kohdassa. -Tuntuipa siltä kuin olisi elämä hankaannuttanut henkeä ja ruumista -hiukan liiemmaksikin. Innon kipenä ei enää usein iskenyt tulta ja, -milloin iskikin, ei vaikuttanut vilkasta kiihtymystä, vaan tuollaista -tasaista hyvinvoinnin tunnetta, aivan kuten vaikuttaa lauhkean -lämpöinen syysilta, jolloin kuu valaisee taivaanrantaa, ja jolloin -usvahöyryjä nousee lämmön mukana ylös ilmaan. Lapset, viisi luvultaan, -olivat jo hajaantuneet maailmalle, mikä rengiksi, mikä piiaksi, -mikä torpanpitäjäksi. Kaksi vanhempaa oli jo naimiseenkin joutunut. -Kunniallisia polkuja astelivat kaikki, elättäen itseään rehellisellä -työllä, johon isä, vanha Jaakko, oli ollut paraana esimerkkinä. - -Sitte vanhuuden puolella syntyi pikku Jaakko, vastoin kaikkea -inhimillistä viisautta, melkeinpä vastoin luonnonlakejakin. Se tapahtui -siinä keväimen ja kesän rajalla. Päivä oli juonikas, oikullinen. Toisin -hetkin sateli lumensekaista vettä, toisin hetkin oli tyyntä, kirkasta. -Milloin aurinko vetäytyi pilven alle, tuntui sää melkein talviselta, -mutta tyynen ollessa lämmitti päivänterä hyvinkin tehoisasti. - --- Se on poika... ja riskinpuoleinen. Kuuletko, Jaakko? - --- Kuulla täytyy... ei auta muu, vastasi Jaakko, joka pilkkoi puita -mökin takana. - -Hän oli liiaksi kylmä ja kuontunut, tunteakseen minkäänmoista -valtavampaa ilonpuuskausta tapauksen johdosta. Suoranaista -vastenmielisyyttä ei tosin tuntenut, mutta jonkinlainen maltillinen -viileys vallitsi ajatuksia, tunteita ja mieltä, estäen tasapainon -katoamista minnekkään päin. - --- Voiko äiti hyvin? kysyi hän vitkalleen. - --- Kyllä... kyllä, vastattiin rapulta. - --- No sepä hyvä. - -Ja Jaakko iski kirveellä oksaisen pölkyn päähän, joka oli kova, kiero -ja hankala halkeamaan. Siinä komahutellessa pujahti muistoon avioliiton -aikuisemmat päivät ja erittäinkin se päivä, jolloin hänelle tultiin -ensimmäisen kerran tuommoista kuulumista kertomaan. Se oli kevättä -silloinkin. Oli jo västäräkkejäkin lentelemässä, ja päivä paistoi -kirkkaana ja purot lirisivät, aivan kuten nytkin. Toisemman vaikutuksen -kuuluminen silloin teki. Se loihti silmiin tynnyrin-alottain -vehnävainioita, joissa pitkiä tähkiä huojui. Pelkkiä onnentähkiä niin -kauas kuin silmä kantoi. - -Mutta se oli silloin se. Nyt arkitunteet pitivät yksinomaisen vallan. -Käänsivät itsepintaisesti ajatukset kuivan järjen poluille ja -synnyttivät tasaisen mielen, joka ei ollut liian helevä, mutt'ei liian -sameakaan. Olipahan vaan kohtalainen, kuten sopi odottaakin mieheltä, -jonka ruumis ja henki oli parkittunut lävitsensä, ja joka katsoi -kaikkia asioita päiväpalkkojen ja ruistynnyrin hinnan yhteydessä. - -Siitä ne sitte kuluivat päivät ja viikot. Tuntui omituiselta, kun kehto -pitkän loma-ajan kuluttua taaskin ilmaantui lattialle ja vanhat, ylen -tutut tuutilaulut kaikuivat mökissä. Sama oli sävel kuin ennenkin ja -samat olivat sanatkin, mutta väre oli vienompi, mielehisempi ja ehkä -unettavampikin. Ainakin vanhasta Jaakosta siltä tuntui. Hänen tuli -heti pehmyt olla, kun äiti viritti vanhan sävelmän ja alkoi liekuttaa -kehtoa, jossa pikku Jaakko makasi. Työmailla hänen korvansa ihan -kaipasivat noita vienovärisiä sävelmiä, ja kiintein mielin hän odotti -illan tuloa, jolloin taas pääsisi kotimökkiin niitä kuulemaan. - -Ei ollut pikku Jaakko paha itkemään eikä muutenkaan vaativainen -olennossaan. Kun sai ruokaa ja välttämätöntä hoitoa, niin tyytyväisenä -loikotteli permannolla, kehdossa ja minne vain hänet pistettiin. -Tähysteli harmailla silmillään ympäri mökkiä, ja mistä päin kuuli -kolahdusta tai muuta ääntä, sinne päin aina käänsi päätään. - -Ne silmät, ne juuri vaikuttivat vanhaan Jaakkoon kumman voimakkaasti. -Niihin saattoi kyllääntymättä katsella miten kauan ja miten usein -tahansa. Ja mitä syvemmälle niihin silmitteli, sitä tenhoisimmilta -näyttivät. Oli aivan kuin niiden takana olisi piillyt salainen, -ihmeellinen maailma, jonne katsoja sai vain vilahdukselta tirkistää -iki pienen reiän kautta. Kun Jaakko ehtoisin astui mökin kynnyksen -yli, unhottui oven taakse kaikki se, mikä ennen oli ollut tärkeintä, -painavinta, nimittäin ruistynnyrin hinta ja päiväpalkkojen suuruus. -Arkiolot siten ikäänkuin silottuivat ja saivat ydintä itseensä. Pojan -olemassa olosta riitti vuotamaan mehua kaikkiin rakoihin, jotka ennen -olivat tyhjyyttään kuivuneet. Ei tuntunut ikävyyttä millään puolella. -Väliin saattoi mieli ja tunteet oikein vilpastua elämän vuoksi, johon -oli tullut odottamaton jakso. Kerran sentään satunnainen pälkähdys -loihti harmaan, surullisen pilven kotoisen onnen eteen. Päivin öin -mietti vanha Jaakko yksikseen, mutta vihdoin sitte eräänä pakkasyönä, -jolloin kuu paistoi mökin ikkunaan, hän ilmaisi surunsa vaimolleen. -Huoahti ja virkkoi hitaasti: - --- Jos meistä kuolee jompi kumpi ennen kuin tuo ehtii isoksi. Tai jos -kuolemme kumpainenkin. - --- Miksi tuommoisia mietiskelet? kysyi vaimo... ollaanhan tässä -terveitä. - --- Mutta kipu voi tulla milloin tahansa. Tänään, huomenna, -ylihuomenna... - --- Voi se tulla, mutta voi se olla tulemattakin. Heitä pois tuommoiset -pelottimet. - --- Eivät ne ole niin heitettäviä. Mielittelemättä, mairittelematta nuo -tulevat ajatuksiin. - --- Luojan kädessähän se on elämän pituus... miten Hän hyväksi näkee. - --- Hm, kai niin... taidat olla oikeassa. - -Jaakko ei huomannutkaan, miten vaimon katsantokanta muutamassa -silmänräpäyksessä suli hänen omaansa ja miten harmaa pilvikin samassa -katosi kotoisen onnen tieltä. Uusia pälkähdyksiä ei sittemmin versonut -ajatuksiin. Elämä vieri tasaisesti eteenpäin, päivät tulivat ja -menivät. Ei ollut ehtoisampata kuin ennenkään, mutta ei ollut sen -kireämpääkään. Oli selvä leipä ravintona ja oli särvintäkin leivän -ohessa. Terveyskin oli samaa lujaa kalliota, jonkamoista se oli ollut -kuun päiviin. Ei pienintäkään yritystä sairastelemiseen, ei edes -hetkellistä viluttamista tai luunsärkyä, joka sen ikäisille raatajille -on niin tavallista. - -Ja pikku Jaakko vaurastui ja höystyi. Sen harmaat silmät suurenivat, -mutta vuosien kuluessa ilmaantui niihin jonkinlaista syvämielisyyttä, -joka toisin hetkin vivahti sairasmoiselta. Se saattoi miettiväisenä -tuijottaa mökin ikkunasta ulos tuntikauden ja saattoipa väliin -kesken vilkkainta iloa muuttua äänettömäksi. Katse silloin näytti -syvämieliseltä ja siinä oli jotakin terävää, mutta samalla myös jotakin -pehmeää ja surullista, joka herätti vieraankin myötätuntoisuuden. -Suuri, muodoton pää oli silloin painuksissa, niinkuin olisi syvä suru -ja elämän huolet jo rasittamassa. - -Mutta saattoi se olla vilkas ja vallatonkin. Se saattoi keksiä kujeita -ja vehkeitä semmoisiakin, että isä ja äiti joutuivat kummiinsa ja -ihmettelivät mikä moisia päähän takoi. - -Ja niin tavaton muisti sillä oli. Kun minkä asian ja nimen kerran -kuuli, niin kyllä se säilyi mielessä ja tarpeen sattuessa sitte tuli -ilmoille. Vanhalla Jaakolla olikin tapana sanoa, että pojan pää oli -kuin suuri rautakirstu, jonne sopi sulloa esineitä kuin paljo tahansa, -tarvitsematta pelätä niiden hukkaantumista. - -Vahva taipumus kysymyksillä ahdistella isää ja äitiä heräsi hänessä -aikaisin. Kysymykset olivat monta laatua eikä niihin aina voitu antaa -tyydyttävää vastausta. Aiheena oli milloin salama, milloin kuu, -milloin joku muu läheisempi ja yksinkertaisempi esine, johon huomio -sattui kiintymään. Tavallisissa oloissa olivat pojan ajatukset aina -vilppaasti eleillä, joten ei hänen huomaamattaan ja kuulemattaan -juuri mitään mökissä tapahtunut. Hän se tiesi tarkalleen, miten monta -hämähäkin verkkoa oli katossa ja ikkunan kulmissa ja tunsi hän hiirien -kulkureijät ja kaiken muunkin, mikä ansaitsi huomaitsemista. - -Lukemisen into tuli jo kuudennella ikävuodella. Äiti neuvoi aakkoset -ja sen enempää opetusta ei tarvittu. Vanha, savuttunut aapiskirja, -josta viisi alottelijaa sitä ennen oli saanut kristillisyyden alkeet, -luettiin kannesta kanteen muutamassa viikossa ja opittiin saman tien -ulkoakin, sillä Jaakolla oli erinomainen muisti. Ohjaamista ei hän -suvainnut ja itsensä suhteen oli hän kovin vaativainen. Jos sana tai -tavu useammin kuin yhden kerran sattui menemään väärin, nousi puna -poskille ja vesihelmi tuli silmään. - -Tärkein, mieltä jännittävin käsite, joka lukuaikana kasvoi ajatuksiin, -oli Jumala. Kaikki, mitä tähän käsitteeseen kuului, oli tarkimpaan -yksityiskohtaan saakka ilmi nähtävänä. Se istui taivaassa kultaisella -istuimella. Kädellään käänsi pilvet ja tuulet kulkemaan minne tahtoi... -Kultaisen seulan lävitse kaatoi vettä maan päälle, mutta lunta -pudisteli suurista turkeistaan, joita talvisin piti yllään. - -Ajattelevaisuuden ja vilkkaan mielikuvituksen ohessa oli hento, -melkeinpä sairasmoinen tunteellisuus yhdistettynä pojan olentoon. Sitä -ei saattanut koskaan rajusti torua eikä ärjäisemällä puhutella. Siinä -tapauksessa sen katse heti muuttui miettiväiseksi ja siinä ilmausi -terävyyden ohessa jotakin niin sanomattoman pehmeää ja syvällistä, että -toruja heti katui sanojaan. - -Vanha Jaakko kiintyi nuorimpaan lapseensa monta vertaa lujemmin kuin -ensimmäisiin. Nuorempana, jolloin oli paljo puuhaa ja pyörimistä, ei -ajatuksilla ollut niin hyvää rauhaa kuin nyt vanhuuden päivinä. Nyt ei -ollut mieli enää niin levoton eikä liikanaisia toiveitakaan kangastanut -silmiin, kuten silloin. Pää-asia kun vaan saisi elää ja pysyä terveenä -niin kauan, että poika ehtisi edes jotakuinkin ehostua, ettei joutuisi -liian nuorena vieraiden koville kynnyksille, joista niin herkästi voi -luisahtaa huonoille poluille. Sepä se oli pää-asia. - --- Tiedätkö, äiti, virkkoi Jaakko vaimolleen eräänä talvi-aamuna, -jolloin poika vielä nukkui, minulla on omallatunnollani jotakin -syyntapaista, jonka nyt ilmaisen. - --- No mitähän tuo onkaan? kysyi vaimo. - --- No näetkös, tuo pojan syntyminen ei minua erittäin ilahuttanut. - --- Ukkoseni, sen minäkin huomasin. Olit koko ajan niin happamen -muotoinen. - --- No, eihän siinä ihmettä. Leivänpala on kovan työn takaista -meidänlaisillemme... mutta nyt en minä sitä enää antaisi -tapahtumattomaksi. - --- En minäkään, vaikka saisin talon ja talon tavarat. - -Elettiin siitä kevääsen ja pieni Jaakko kävi jo seitsemättä. Silloin -tuli kiertokoulu läheiseen taloon. Tieto sen tulosta löysi tien -Metsälän mökkiinkin. Ja Jaakko rupesi tillastamaan kouluun pääsöä -itselleen. Häntä halutti niin kovasti näkemään ja kuulemaan koulun -oloja. Tuo halu oli osalta oppimisen intoa, osalta uteliaisuutta. Ja -olipa joku jyvänen tyytymättömyyttäkin joukossa, sillä päivät eivät -oikein liukkaasti luistaneet iltaan, varsinkin jos äiti oli kylällä -töissä. Kirjavarat olivat kovin pienet, Arkkiveisuilta ja muilta -kirjoilta, mitä löytyi mökissä, puuttui uutuuden viehätys, joten -ei lukeminen voinut aina sitoa mieltä ja ajatuksia. Mutta koulussa -ainakin olisi uusia kirjoja ja siellä tietystikin olisi iloisempata -mellakkaa kuin kodin yksinäisyydessä. Sinnehän keräytyy suurempi joukko -saman-ikäisiä... - -Isä suostui Jaakon tuumiin oitis, mutta äiti yritteli vetää -vastakynttä, arvellen että poika osasi lukea enemmän kuin mitä hänen -ikäiseltään vaaditaankaan. Pelkäsi lisäksi ettei koulussa kostu muuta -kuin vallattomammaksi. Oppii siellä uusia vehkeitä... ja vanhojakin oli -jo liiemmäksi. Toisetkin lapset, vaikka olivat kovapäisempiä, olivat -koulutta oppineet katekismuksensa, ja sai siis Jaakkokin oppia. - --- Kyllähän taitojen puolesta voisi olla menemättä, myönsi isä, mutta -ei kai lisä tee pahaa niissäkään. Ja kuten sanottu, onhan pojan hupempi -olla. - --- Jos vielä sattuu mikä vahinko, kun tulee monta vallatonta yhteen. - --- Elä joutavia, siellä on rikkaimpien ja parempienkin lapsia. Se on -sanottu, että poika pääsee kouluun. - -Vanha Jaakko ajoi innolla asiansa perille, osti kivitaulun ja -lyijyskynän pojalle ja meni sitä itse alkajaispäivänä viemään -kouluun. Pelottavalta ja oudolta ensin tuntui pikku Jaakosta olot, -mutta perehdyttyään hiukan järjestyksen ja koulun erikoistapoihin, -koteutui hän vähä vähältä. Ensimmäisinä päivinä ei hän mitään -erityisempää huomiota herättänyt eikä näyttänyt opettajattaren silmissä -erilaisemmalta kuin muutkaan. Mutta kun tuli ensimmäinen laulutunti -ja harjoiteltiin suruvirttä, kuului nurkasta, jossa Jaakon poika oli, -pehmeä, taipuisa ääni. Se oli omituisen kaunis ja syvävaikutuksinen. -Siinä kuului pehmeyden ohessa vienosti valittava väre, joka ei -kuitenkaan häirinnyt äänen miellyttäväisyyttä. Tosin silmänräpäyksin -valittava väre täydellisesti sulasi pehmeyteen niin että ainoastaan -tarkoin kuuntelemalla voi sen erottaa. Laulun ajalla asteli opettajatar -nurkkaa kohden ja pääsi pian selville, kenen ääni se oli niin pehmeä ja -taipuisa. Seuraavalla tunnilla sijoitti hän Metsälän Jaakon istumaan -eturiviin, ja siitä saakka oli poika tarkan huomion alaisena. Tuo -ruma, muodoton pää ja nuo suuret harmaat silmät, joiden katse väliin -oli syvällinen ja terävä, väliin hentoisen lapsellinen, vetivät -vetämällä huomion puoleensa. Niissä oli jonkinlainen vahva henkisyyden -leima, joka herätti ihmettelyä -- mutta samalla niissä myöskin toisia -silmäyksin näkyi sairasmoinen ilme, joka liikutti katsojan sydäntä ja -teki surumielisen vaikutuksen. - -Kun tuli kysymykseen luetun kappaleen käsittäminen, silloin oli Jaakko -omalla alallaan. Hän sen sattuvan sanan helpoimmin löysi luetusta -kappaleesta ja hän sen osasi sovittaa kysymykseen osavasti kuin naulan -kantaan. Hänen äänensä oli pitkäveteinen, mutta syvävaikutuksinen ja -mehukas. Joku toinen oppilas saattoi solahuttaa saman vastauksen, eikä -se kuulunut juuri miltään, mutta kun Metsälän Jaakko sen lausui, oli se -kuin kypsä hedelmä. - -Äiti, joka oli koulunkäyntiä vastustanut, muutti pian mielipidettään. -Jo toisena iltana, kun Jaakko tuli koulusta kotiin ja alotti läksyään -lukemaan, tempautuivat äidin ajatukset mukaan. Jokainen sana ja ajatus, -jonka poika luki, löysi vastakaiun hänen rinnassaan. - --- Mikä kirja se semmoinen on? kysyi hän. - --- Hä luonnonkirja, vastasi poika... ettekö tuon vertaa tiedä? - --- Luepa läksysi vielä uudestaan, isä ja minä kuuntelemme. - --- Lue niin, kehotti vanha Jaakkokin, joka sinä päivänä teki -paikkasuutarin työtä, minullakin on vielä pari pitkää saumaa saatavana -umpeen... ja sitte lopetamme yksissä. - -Ja isän vetäessä kiinni saumojaan ja äidin kuunnellessa, luki Jaakko -kirjastaan: _Jumala on suuri. Jumala on hyvä. Hän on luonut taivaan. -Hän on luonut..._ - -Sanat lausuttuna pitkäveteisellä, sydämmellisellä äänellä, vaikuttivat -kumman voimakkaasti. Tunkeutuivat sydämen sisimpään... ja aivan -tuntui siltä kuin olisi jokainen sana, jokainen ajatus löytänyt -paksun sammaleen alta oman jänteensä, jonka pani ihanasti väräjämään, -heläjämään. - -Jaakon käydessä koulua sulivat lumet, ahojen alastomilla kyljillä -alkoi päivä leikkimään ja muuttolinnut palasivat pesilleen. Tuli -kurki suonrantaan, tuli leivonen pelloille ja luonto viherti ja -puki pukuaan yhä kauniimmaksi. Oltiin taas siinä keväimen ja kesän -rajamailla. Koulunkin piti jo kohdakkoin päättymän, ei ollut päiviä -enää jälellä kuin pari kolme. Silloin, äidin karttaillessa villoja -eräänä iltapäivänä, tuli Jaakko kirjoineen, tauluineen kesken aikojaan -koulusta kotiin. Silmät olivat itkusta kosteat, posket punoittivat kuin -pohjan palo. - --- No herra auttakoon, mikä sinun nyt on? - --- Pääni on kipeä... niin kovin kipeä, vastasi poika vaikeroivin -äänin... se on niin kipeä. - --- Panet maata, niin paranee huomiseksi... on aamulla jo terve. - -Ja äiti riisui Jaakon yltä ja asetti hänet maata. Sen otsa oli kovin -kuuma. - --- Tuntuuko kipeältä muuallakin? - --- Tuntuu joka paikasta... on niin kuuma ja janottaa niin kovin. - --- Äiti tuo vettä. - -Märkä riepu sidottiin pojan otsan ympäri... ja sitoessa käski poika -vetämään hyvin lujaan. - --- No nyt se on, tuntuuko nyt helpommalta? - --- Tuntuu vähän, vastasi Jaakko, jonka tuskat näyttivät hieman -vaimentuneen. - -Mutta muutaman silmänräpäyksen kuluttua hän taas rupesi vaikeroimaan, -että oli niin kuuma ja että janotti niin hirveästi. Äiti nouti -lähteestä kylmää vettä, kostutteli pojan otsaa ja raivoa ja veti -riepua lujempaan. Mutta se ei vaikuttanut kuin silmänräpäyksellisen -huojistuksen. Tuskat karkasivat pian kiinni, voihkailemiset yltyivät -kovemmiksi, tuskallisemmiksi. - -Illalla tuli vanha Jaakko työstä kotiin. Hän säikähti ihan -sanattomaksi, kun näki pojan hohtavat posket ja kuuli vihlovat -vaikeroimiset. - --- ... Tuossa se kolmen tienoilla tuli kotiin parkuen. Sen ruumis on -kuuma kuin tulen kipuna ja se tahtoo juoda ehtimiseen. Sanoo että -janottaa niin kovin. - --- Hm, noin äkkiä ja noin ankarasti. - -Isä istahti vuoteen jalkapuoleen ja hänen teki mieli lausua pojalle -jotakin hellää, lohduttavaa, mutta hän oli vielä kuin ukonlyömä. Näki -heti ettei tuo ollut tavallista, helposti ohimenevää kivunpuuskausta. -Poskien punerrus, taaja hengitys ja vihlova katse kyllin ilmaisivat -taudin ankaruuden. Vihdoin hän sai kankeasti lausutuksi: - --- Kyllä sinä Jaakko paranet... ja tulet jälleen terveeksi. - --- Päätäni polttaa, vastasi poika... polttaa niin kovasti. - -Ei nukuttu Metsälän mökissä sinä yönä einettäkään. Jota myöhemmälle -ilta kului, sitä ankarammin tauti rupesi runtelemaan pientä potilasta -sängyssä. Se reuhtoi, vierittelihe laidalta toiselle ja paiskeli -kättään tuskissaan. Ja huusi vettä ehtimiseen ja käski vetämään -käärettä lujemmalle otsan ympäri. Aamulla vasta vähäsen rauhottui. -Vaipui ikäänkuin unentapaiseen tilaan, jolla ajalla voihkaukset -tuntuvasti laimentuivat. Eikä ruumiskaan enää niin voimakkaasti -reuhtonut. Tuskat muuttuivat tyynemmiksi, hiljaisemmiksi. Mutta -ruusunväri liekehti poskille yhä punaisempana ja ruumiin kuumuus yhä -kiihtyi. Apua ei kyetty keksimään. Se ei huolinut minkäänlaisista -lääkkeistä eikä myöntynyt saunaankaan tulemaan, jota keinoa isä ja äiti -hädissään ehdottelivat. Kylmä vesi oli ainoa lääke, jota tahtoi. Sitä -piti olla puuttumatta saatavissa. - -Seuraavana yönä se jo puheli ristiin. Kysyi isältä ja äidiltä, josko he -näkivät taivaan kulta-istuinta. Kysellessä olivat huulet hymyilyssä, -silmien loiste oli syvällinen, kädet ikäänkuin kurkoontuivat ylös -kulta-istuinta kohden. - -Sairautta kesti ainoastaan muutaman päivän. Sitte tuli niittomies. -Eräänä aamuna hiljenivät voihkaukset, hengitys tasaantui ja ruusun -värisen hohteen sijaan levisi poskille kuolon kalpeus. Ja katse muuttui -tuikean teräväksi. - --- Ai, ai, kuinka kaunis. Tulkaa katsomaan, isä ja äiti. - --- Mikä se on niin kaunis? - --- Tuo kulta-istuin. - -Terävä katse oli luotu ylös, ruumis ei liikahtanut, silmä ei värähtänyt. - - Luon silmäni mä Herran valohon, - Mä näen iltatähden taivahalla, - Ne Luojan töit' on, - Tekons' hyvät on. - -Ruumis vetäysi pari kertaa koukkuun ja ojentihe jälleen suoraksi. -Kuului särähtävä hengähdys ja Metsälän Jaakko ei enään ollut elävitten -joukossa. - - * * * * * - -Illan varjo laskihe ja levittelihe rotkoihin, metsikköihin ja -takarinteille, mutta lakeilla ja ylävämmillä seuduilla vielä leikki -kullanruskea päivänsäde niin leppoisana ja hyväilevänä luonnoltaan, -että siitä ikäänkuin valahti tyyntymystä ja rauhaa kaikkialle. - -Metsälän mökissä oli niin hiljaista. Vanha Jaakko istui takan lähellä, -silmäillen ikkunaan, johon rusottavat auringonsäteet liekehtien -paistoivat, peremmällä vaimo huojutteli itseään vitkalleen. Ruumiin -asento oli kyyryinen, kasvoilla loisti hiljainen tyytyväisyys. - -Illan suussa olivat he palanneet kotiin kirkkomatkalta, hautaamasta -pikku Jaakkoa. Vanhin poika ja vanhin tyttö -- molemmat jo naimisissa --- olivat myöskin varta vasten tulleet kirkolle pikku veikkoa hautaan -saattamaan, mutta aika ei myöntänyt pitempää yhdessä oloa. Elämän -aineellinen puoli oli siksi kuuma kysymys. Kirkonmäellä heitettiin -hyvästi ja erottiin omille teille. - --- Ruis on ihmeesti venähtänyt muutamassa päivässä, virkkoi Jaakko, on -oikein hypähtänyt ylös ilmaan. - --- On ollut niin suotuisia ilmoja, vastasi vaimo. - --- Taitaa leipä edeskin käsin pysytellä kohtuushinnoissa, jollei vaan -mitään turmaa tule. - --- Luojan vallassa on. - --- Hm... olikohan se pojankin kuolema Luojan sallima? - --- No kuinkas muuten? Epäilyttääkö sinua? - --- Ei juuri suorastaan... mutta kyllä se vähän viskoo ajatuksia sinne -ja tänne. Olisihan joutanut elää ja kasvaa, kun kerran sai syntyneeksi. -Tuossa nyt on seinällä sen vaatteet, pöydällä kirjat, taulut... -alituisena muistuttajana. Kun se eli, oli tämä mökki niin iloinen. - --- Kyllähän se niin on. On suuri ero tämän nykyisen ja sen ajan välillä. - --- Minä en tällaista käännöstä osannut ajatellakaan. Omaa -sairastumistani usein pelkäsin ja pelkäsinpä hänen tähtensä -kuolemaakin... mutta toisin kävi. Jaakko muutti pois ja me vanhat -jäimme eloon. - --- Herra sen siksi näki. - --- Kai niin. Se oli erinomainen lapsi. - --- Oli se, niin viisas ja älykäs. Mutta Luoja on viisaampi. Ja hänen -tekons' hyvät on. - --- Kyllä sen myönnän. Mutta minä en ymmärrä mikä tarkoitus Luojalla -oli, kun ensin antoi ja sitte otti. - --- En minäkään tarkoitusta määrälleen tiedä, mutta että hän tarkoitti -hyvää, siitä olen varma. - --- Hm, en minäkään sitä epäile, mutta kovin karvastelee mieltäni. -Olisin antanut mitä muuta tahansa. - --- Olisin minäkin antanut Jaakon sijaan. Mutta kyllä moni ihminen saa -suurempiakin suruja lapsistaan. Jos ajattelee asian niinpäin, haihtuu -karvaus. Jaakko on hyvässä tallessa. - --- On, on... hyvä että muistit huomauttaa tuosta. Tosiaankin, kun -ajattelen, ei ole syytä olla karvaalla mielellä. Luojan hyvyys ja -viisaus on suuri. - -Tuon sunnuntaipäivän jälestä elämä taasen otti vanhat tapansa. -Aineellinen puoli oli siksi kuuma ja tärkeä; ei se sietänyt rinnallaan -muita kysymyksiä. Vanha Jaakko tottui päiviinsä, vaikka ei poikaa enää -ollutkaan. - -Mutta täydellisesti unhottaa ei hän milloinkaan sitä voinut. Usein -talvisina pakkaisöinä, jolloin tähdet kimaltelivat taivaalla ja -kuu paistoi mökin ikkunaan, juolahti mieleen pojan aikuiset ajat. -Ensin se oikullinen kevätpäivä, jolloin oli vuoroin kylmä, vuoroin -lämmin ja sitte ne muut päivät, jotka jälessä seurasivat. Ja kaikki -erityisyyskohdat, jotka päiviin yhdistyivät. Tuo puolinainen -vastenmielisyys uutta tulokasta kohtaan ja sitte vähittäinen -mieltyminen. Pojan kasvaminen ja kehittyminen. Sen harmaat, -syvälliset silmät, kujeilut, lukuhalu ja erinomainen muistin lahja. -Ja sitte lyhyt, ankara tauti ja ruumiskirstu. Ja syvä suru, kaiho -ja unhottumattomuus. Oli talvi tai kesä, pakkaisilma tai lämmin -päiväpaiste, aina joku lämmin muisto lehahti mieleen. Ja kaipaus -muiston kera. Kun se olisi saanut kasvaa ja varttua isän ja äidin -silmän alla tuonne nuorukaisikään saakka, niin... - -No olisipa siitä koitunut ahkera työntekijä ja taito mies lukemaan. -Sillä kun oli hyvä muisti ja muutkin tarvittavat lahjat. Ne syvälliset -silmätkin olivat ihan kuin luodut kirjoja varten. - -Olihan se hyvässä tallessa, oli epäilemättä, ja siinäpä tiedossa -oli suloinen lievitys. Yhtä usein kuin kaihokkaita muistelmia -heräsi eleille, yhtä usein tuo tyynnyttäväinen vakavuuskin siveli -voidettaan ajatuksiin. Hiljainen kaiho ja tyynnyttäväinen vakaumus -vaihtelivat vuoron perään. Toinen tuli toisen kera, ja kumpainenkin oli -säännöllinen tavoissaan. Ei kumpikaan tullut liian usein, että elämä -siitä olisi häiriytynyt eikä liian harvaan, että pojan muisto olisi -unhoon joutunut. - -Haudalle ei pystytetty muistokiveä eipä edes puuristiäkään. Mutta kun -minullakin on se mielipide, että pikku Jaakosta, jos olisi saanut -varttua ja kasvaa, olisi koitunut ahkera työntekijä ja taitomies -lukemaan, niin kyhäsin nämä rivit hänen muistoksensa. - - - - -Naimapuuhia. - - -Huomasin selvään että Klaaran päässä pyöri uusia, tavallista tärkeämpiä -ja erinomaisempia tuumia, jotka tuntuvasti häiritsivät hänen -rauhallista ja tasaista luonnettaan, samalla kun synnyttivät minussa -outoja, pelokkaita aavistuksia. Tuumat saattoivat minä silmänräpäyksenä -tahansa muodostua toiminnaksi, tapahtumiksi, ja silloin, herra ties... - -Pitkään aikaan en päässyt selville, mitä oli kysymyksessä, sillä -Klaara oli varovainen, oikein piukan varovainen. Näin hänen jolloinkin -hartaasti tutkivan "Neuvoja naima-asioissa", toisinaan taas Luteeruksen -häälahja anasti hänen terävän huomionsa, mutta sanaakaan ei päässyt -hänen huuliltaan, joka olisi luonut valoa siihen, mitä aivokulissien -takana salaa tapahtui. Toisinaan, kun salaa tarkastelin häntä, huomasin -hilpeän ilmeen hänen kasvoillaan, erinomaisen hilpeän ja iloisen, mutta -ilmeen yli saattoi yhtäkkiä ilmaantua varjopilvi, kaksi, kolmekin. - -Minä tuumailin, tuumailin tarkkaan ja olin varuillani. Valveilla -ollessani oli minulla joka hetki käytännössä viisi silmää, kuusi -korvaa. Vihdoin pääsin ongelman perille, sillä kuulin sattumalta -tärkeän sanasen Klaaran suusta. Hän virkkoi itsekseen varjopilven, -ilmaannuttua poskikuoppiin: - --- Sen täytyy käydä päinsä, kun minä kerran olen niin päättänyt. Ei se -tonttu ole kovempaa eikä lujempaa ainesta kuin muutkaan miehet. Sen -täytyy käydä päinsä. - -Hämmästyin, sillä kirkas totuus paistoi äkkiä silmiini. Suutuksissaan -tapasi Klaara aina nimittää Jussia tontuksi. Siis, nyt olikin -kysymyksessä Jussi, ja mikä vielä onnettomampaa, oli kysymyksessä -Jussin naittaminen. - -Meillä oli muuan Martta niminen piika, Klaaran pestaama ja -luonnonlaadultaan paljo etevämpi kuuluisata kaimaansa Kiven -Nummisuutareissa. Ääni ja liikkeet pelkkää salamaa ja salaman -leimausta. Martan edessä vapisi koko talon väki, paitsi Klaara. Kun -Jussi, minä, nuorempi renki ja nuorempi piika vapisten pakenimme -kukin eri haaroille, silloin Klaara astui tupaan hymyilevänä, -tyynenä, onnellisena. Hän asettui suorastaan ukkosen johdattimeksi. -Omituinen oli heidän keskinäinen välinsä. Minä huomasin että Klaara -kovimmankin salamoimisen aikana oikein nauttimalla nautti Martan -henkisistä ja ruumiillisista ominaisuuksista. Silmäterät oikein -laajenivat suuremmiksi, hilpeä ilme leikki kasvoilla kirkkaasti kuin -sydänkesän nouseva aurinko. Klaara oli kuin mikäkin eläinkesyttäjä, -joka levollisesti astuu tiikerihäkkiin, tietäen hyvin valtansa -suuruuden, ja minä luulen, että juuri tuo erinomainen kesytysvoima -huvitti häntä tavallista enemmän. Martan koko olento taasen tuntui -ikäänkuin äänekkäästi vakuuttavan: tunnustan ainoastaan yhden ylivoiman -maailmassa, nimittäin emäntäni. - -Minä esitin heti ensimmäisen viikon kuluttua, ettei Marttaa millään -ehdolla pestattaisi toiseksi vuodeksi, mutta silloin ilmaantui -Klaaran alihuuleen kurttu, joka merkitsi, ettei asiasta kannattanut -puhellakaan. Martta oli muka tuiki tarpeellinen kapine meillä, -sisällisen järjestyksen vuoksi, ja hänen ominaisuutensa olivat muka -hauskoja, oivallisia. - --- Hän on oikein kelpo palvelija, sanoi Klaara, semmoinen ettei ole -ennen ollut eikä tule jälkeen. - -Koetin vielä toisen ja kolmannenkin kerran, toivoen että kurttu -muuttuisi ylähuuleen, jolloin asia kovilla ponnistuksilla ja -takomisella voisi muodostua toisenlaiseksi, mutta kurttu ilmaantuikin -jälleen alahuuleen ja rinnalle vielä toinenkin merkki, ja se merkitsi -että oli helpompi muuttaa auringon kulku etelästä pohjoiseen, kuin -muuttaa päätös, jonka Klaara kerran oli tehnyt. - -Ja Martta jäi meille toiseksi vuotta ja Klaara ryhtyi salaisiin -vehkeihinsä. Onneton Jussi ei aavistanut mitään. Hän teki kaikenlaisia -sivukomentoja Martan käskyn mukaan ja nukkui yönsä siinä autuaassa -luulossa, ettei vaaraa ole mitään. - -Kerran yhätin molemmat naisliittolaiset Jussin kanssa juomassa salaa -vehnäis-kahvia pesutuvassa. Jussin katse painui lattiaan, mutta Klaara -ja Martta näyttivät luonnollisilta, viattomilta. Sanoivat että kun -pesutuvassa sattui olemaan valmis tuli, niin pistivät iltapuoliskahvit -siellä toimeen. Olivat muka juuri aikeessa lähettää noutamaan nuorempaa -renkiä ja piikaa ja minua. Valetta kaikki tyyni. Minä olin ruvennut -käsittämään heidän vehkeensä, vaikka en ollut mitään käsittävinäni. - -Odotin hartaasti sitä hetkeä, jolloin Jussin silmät aukenisivat ja -jolloin hän, kauhistuen vaarallista asemaansa, tekisi kerrassaan lopun -liittolaisten jumalattomista aikeista, mutta sitäpä hetkeä ei tullut. -Paksu home näytti kasvaneen Jussin älyn ympäri, hän ei nähnyt mitään, -hän ei ymmärtänyt mitään. - -Ja Klaara kutoi verkkoaan yhä hartaammin, yhä taitavammin. Eräänä -sunnuntaina sanoi hän mielivänsä kirkkoon. Minä olin juuri yöllä tullut -kotiin kaupungin matkalta ja olin siis väsynyt ja haluton. - --- Jätä tulevaan sunnuntaihin, pyysin minä... minä olen niin veltto, -väsynyt. - --- Ei ollutkaan aikomus, että sinä tulisit mukaan, vastasi Klaara -viekkaasti ja hellittelevästi. Me menemme kolmisin, Martta, Jussi ja -minä. Sinä jäät kotiin hoitelemaan Lauria. - -Ja Jussi pani tosiaankin harmaansa valjaisiin ja he lähtivät. Epäilin -heti että sekin homma kuului Klaaran salavehkeisiin, ja epäilykseni -vain varmistuivat, kun näin heidän paluumatkansa. Sattumalta jouduin -ikkunan lähelle, kun he tulivat. Harmaa juoksi kuin kilparadalla -konsanaankin. Ensin en ollut käsittää koko asiaa, sillä tiesin ettei -Jussilla ollut milloinkaan tapana ajaa kovin, mutta tuli mutkapaikka -ja minä näin ettei se ollutkaan mieshenkilö, joka istui sevillä ja -piti ohjaksia. Se olikin Klaara. Tietysti harmaa silloin juoksi, sillä -Klaara oli kova, hirmuisen kova ajamaan. - -Ja he tulivat pihaan. Klaara istui sevillä, ja reen perässä, Martan -rinnalla, istui onneton, mitään vaaraa aavistamaton Jussi, tyytyväinen -hymy leveän leuan ympärillä. - -Kun näin että vehkeet onnistuivat noin hyvin, kun näin miten hulluun -suuntaan asiat päivä päivältä kallistuivat, tulin levottomaksi ja -rupesin pelkäämään pahinta. Silloin virkoin Klaaralle: - --- Aiotko sinä todellakin vetää Jussia nenästä tuolla tavalla? - --- Aion, vastasi Klaara, kirkas voiton riemu kasvoilla... kyllä minä -todellakin aion. - --- Mutta ajattele, sellainen hiljainen luonne kuin Jussilla on, ei se -sovi ensinkään. - --- Sellainen luonne se juuri sopiikin avioliittoon. - --- Ja sellainen tuittupää ja katajapensas, sellainen hirviö kuin... - --- Sellainen se juuri tarvitseekin hiljaisen, pehmeän miehen. Jussi on -ihan luotu Marttaa varten. - --- Siitä tulee itkua ja onnettomuutta. - --- Eipähän, siitä tulee iloa ja onnea. Martta komentaa ja Jussi -tottelee. - --- Mutta jos lopultakin lyötte kiveen, jos Jussi näyttääkin teille -molemmille... - --- Ho-ho-hoooi... ja Klaara nauramaan voitokkaasti. Samassa hän -pyöritti oikean käden etusormea vasemman etusormen ympäri. -- Martta ja -minä kierrämme Jussin noin, noin, noin. - --- Mutta ajattele, että minun on vaikea, melkein mahdoton luopua -Jussista. Hän on niin perinpohjin perehtynyt oloihimme, hänen väsymätön -silmänsä, hänen ahkerat askeleensa ovat joka paikassa. - --- Ei Jussin menettäminen tule kysymykseenkään, ei. Martta on minun -oikea käteni, molemmat jäävät meille. Pesutupaa voi jatkaa, sopii tehdä -asunto voutirengille ja hänen perheelleen. - --- Sinä olet kaikki tuuminut valmiiksi... sinulla on vanhaa koiruohon -juurta hampaassasi Jussia kohtaan, nyt ryhdyt kostamaan. - --- Ei, ei, vakuutan sinulle että kaikki tapahtuu pelkästä... - --- Olet sentään yhden numeron jättänyt pois laskustasi. Ajattele että -minä astun onnettoman puolelle, että minä nyt heti lähden... - --- Mutta sinä et saa tehdä sitä... ja Klaara tarttui minua käsivarteen -lujasti... jos vaan teet, niin minä tulen sairaaksi, minä kuolen -nyt oitis, heti paikalla... Kaksi kurttua ilmaantui Klaaran sievään -alihuuleen, hengitys kävi katkonaiseksi, epäsäännölliseksi... Oi, tämä -on hirmuista, että sinä kohtelet nuorta vaimoasi tällä tavalla. Oih, -minä olen sairas, minä... - -Ja Klaara heittäysi sohvalle, voivotteli, nyyhkytti, vapisi. - -Minun täytyi heltyä. Hän oli niin kaunis ja suloinen. Tuo itsepäisyys -teki hänet verrattomaksi, itsepäisenä hän juuri oli kauniin, suloisin. - --- Kultaseni, oma Klaaraseni, puhelin minä hänelle, älä sentään huoli -tulla sairaaksi, älä sentään huoli kuolla. Etkö? - --- No, kun sinä olet tuollainen kova ja hirmuinen, kun sinä aina pyrit -sekaantumaan minun toimialaani. - --- Näethän, kun minä pidän niin paljo Jussista. - --- Niinhän minäkin pidän Martasta, yhtä vaikeata se minullekin on. - --- Sovitaan pois, Klaaraseni, elä huoli tulla sairaaksi, elä huoli -kuolla, se on niin ikävätä. - --- Sovitaan vaan, lupaatko sitte ettet sekaannu pikkusormellasikaan -Martan ja Jussin asioihin. Lupaatko? - --- No... jos lupaan. Mutta väkivoimaa, pakkokeinoja ette saa käyttää. - --- Ole huoleti, kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti, suurimmassa -rakkaudessa. - -Klaara nauroi kavalasti... tuota naurua minä sokeasti ihailin. - --- Oletko jo terve? - --- Olen. - -Vehkeilyä jatkettiin, piirittäjät lähenivät varmoin askelin -päämaaliaan, voittoa kohden. Luulin huomanneeni että Jussi jo aavisti -asemansa, joka olikin luonnollista sillä saarrostila alkoi käydä yhä -silminnähtävämmäksi. Höperökin jo olisi käsittänyt, mitä oli tekeillä, -saati sitte Jussi, jolla oli kypsynyt miehen mieli. Odotin joka päivä -käännettä, odotin että piirittäjät jonakuna hetkenä saisivat, Jussin -takaa ajamina, lähteä käpälämäkeen lukemattomista juoksuhaudoistaan, -mutta turhaan. Päivät vierivät, viikot vierivät ja ainoa, mitä näin -Jussin erityisesti tekevän, oli hymyileminen. Hän hymyili illalla ja -aamulla, yöllä ja päivällä, ja luulenpa että hän hymyili härällekin, -kun se iltasilla sattui tulemaan häntä vastaan tanhualla. - -Minua rupesi hän karttamaan, ensin tosin sievästi ja sukkelasti, mutta -sittemmin yhä huomattavammin. Joku erinomainen sattumus hänet aina -veti Martan lähelle. Jos Martan piti ammentaa vettä tai tehdä muuta -voimantakaista työtä, aina sattumus viskasi Jussin leveät hartiat -saapuville. Martan ei tarvinnut muuta kuin katsella, miten työ tuli -suoritetuksi. - -Kerran yhätin Jussin yksinään vajan edessä, hän ei päässyt väistämään -oikealle eikä vasemmalle. Istahdin lantarattaiden aisalle, tähystelin -Jussia tarkasti kasvoihin. Pieni levottomuuden ilme alkoi näkyä niissä. - --- Mitä sulle nyt oikein kuuluu?... koetin muuttaa ääneni -mahdollisimman viattomaksi. - --- No, mitäpä tuota nyt kuuluisi näin kesän tullessa muuta kuin -hyvää... Luulen että sitä Alimurron uutta pelto-osaa voisi vielä -ojittaa. Nyt kun on satanut, on se pehmeätä. - --- Ehkä niin... ja minä yritin vielä pari kertaa pusertamaan Jussilta -jotakin lausuntoa hänen nykyisestä voinnistaan, mutta hän piti -Alimurron uuden pelto-osan ojittamista niin tärkeänä kysymyksenä, ettei -muusta keskustelusta syntynyt mitään. - --- Paksu-Kalle lupasi mennä kaivamaan, jos... - --- Menköön sitte, vastasin minä, jo se on työttömänä vetelehtinytkin. - -Paksu-Kalle oli muuan laiskuri mökkiläinen, joka toisin ajoin teki -nälässä työtä, toisin ajoin taas vietti ruhtinaallisia päiviä siten, -että makasi laiskana ja nautitsi nälissään ansaitsemiaan varoja. - --- Luvataanko vanha hinta syleltä? - --- Luvataan... minä katsoin samassa Jussia tutkivasti silmiin. En enää -epäillyt hänen kohtaloaan, se oli hänellä kädessä joko ennemmin tai -myöhemmin. - -Juhanin jälkeisenä lauvantaina se sitte tapahtui. - -Jussi katosi illanpuolella näkymättömiin ja minä hain häntä, -saadakseni puhella hänen kanssaan eräästä aidanpanosta, johon vielä -ennen heinänteon alkamista olisi ollut tarpeen ryhtyä. Mutta Jussia -ei löytynyt mistään. Hain pesutuvat, tallit, vajat ja kaikki muut -mahdolliset paikat, mutta turhaan. Vihdoin menin kysymään Klaaralta. - --- Tiedätkö missä Jussi on? - --- Tiedän, vastasi Klaara salaperäisen mahdikkaasti, mutta hän ei ole -nyt saatavissa. - --- No miksi ei ole? - --- Siksi ettei ole. Luullen, että oli jotakin vehkeitä taasen -tekeillä, istahdin tuvan rahille, perä-ikkunan viereen. Istuin -siinä puolituntisen ja olisin istunut kauemminkin, sillä Klaara oli -erinomaisen hilpeällä ja vilkkaalla mielellä, mutta samassa näinkin -nuoremman rengin ajavan tallinpuolelta ylös rapun eteen. Harmaa oli -valjastettu kirkkorattaiden eteen. - --- No, mitä nyt, mitä? - -Klaara ei ehtinyt virkkaa mitään, sillä naispalveljain kamarin -ovi aukeni samassa. Ja Jussi ja Martta astuivat tupaan, molemmat -juhlapukineissa. Jussilla oli yllä isävainajan musta lievetakki, -Martalla haalistunut, pitkähelmainen, musta hame, joka teki hänet -entistä tiukemman ja kunnioittavamman näköiseksi. - --- No, mitä nyt, mitä? kysyin minä uudestaan, teeskennellen itseni -täysin tietämättömäksi. - --- Hm... Jussi yskähti epäröivästi kerran kaksi, mutta rupesi -samassa hymyilemään. Ja hän hymyili erikseen Klaaralle ja minulle ja -nuoremmalle rengille ja nuoremmalle piialle. - --- Jussi, miten sun asiasi nyt oikeastaan ovat? kysyin minä taasen. - --- Hm... ne ovat sillä lailla kuin kirjassa seisoo, että miehen pitää -luopuman isästänsä ja... - -Jussi keskeytti lauseensa ja hymyili taasen meille kullekkin erikseen, -ensin Klaaralle, sitte minulle, sitte nuoremmalle piialle. Sitte hän -hymyili Martalle ja luulenpa että hän kaikkein viimeisemmäksi hymyili -omalle itselleen. - -Me menimme kaikki rappusille, Jussi nousi Martan kanssa rattaille. - --- Onneksi olkoon, huusin hänelle ja heilutin lakkiani. - --- Onneksi olkoon, huusivat toisetkin. - -Jäin Klaaran kanssa istumaan rappusille. Harmaa lähti juoksemaan, jotta -Jussin pitkä tukka löyhkyi kesäisen tuulen kourailemana. - -Siinä istuissamme virkkoi Klaara, säkenöiden voiton ilosta: - --- Nyt Jussia viedään pappiloihin. - --- Niin viedään... ja minulta pääsi raskas huokaus. Näetsä, minun tuli -sääli poikaparkaa. - - - - -Perhevirkistyksiä. - - -Jussi näytti kovin vakavalta ja huolestuneelta. Pää painuksissa -silmäili hän jalkojensa väliin, kun istuimme riihen räystään alla ja -keskustelimme tupakkiraittiudesta, johon Klaara ja Martta väkisin -aikoivat meitä molempia pakottaa. - --- Tässä olisi sentään elää tihrustettu hiljaisessa perhe-onnessa, -virkkoi hän liikuttavan kaunopuheliaasti... olisi tyytyväisesti -otettu illat hämärien jatkoksi, aamut päivien aluksi, mutta nytpä -tuo tupakkikysymys nostaa irvikkään naamansa eteemme aivan kuin -vetehinen soutajan veneen vieressä. Minä tunnen Martan luonnonlaadun? -tunnen sen yhtä hyvin kuin tuon katajamäen takanamme. Martta ei ole -mikään lapsellinen huitukka; mitä hän tahtoo tapahtuvaksi, sen täytyy -tapahtua. Jos hän saisi älliinsä toimittaa kuun pimennyksen tällä -silmänräpäyksellä, olen minä varma, että sen täytyisi käydä päinsä, -huolimatta siitä, että aurinko paistaa lämpimästi ja päivä on vasta -ikään kääntynyt illanpuolelle. - --- Klaara on hiukkasen samaa sorttia, virkoin minä ihailevan -ylpeästi... Ei sitäkään ensimmäinen vastatuuli säikäytä, eipä vielä -toinen eikä kolmaskaan. - --- Eipä maarkaan. Ja sepä juuri hankalinta, että niitä on kaksi; ne -lyövät aina tuumansa yhteen ja... - --- Mutta onhan meitäkin kaksi ja voimmehan mekin lyödä tuumamme yhteen. - -Jussi vaikeni lyhyen silmänräpäyksen, katsoi sitte minuun vasemmalla -silmällään, kuten nulikkana kujeillessamme, ja kysyi: - --- Mitä oikeastaan tarkoitat? Mitä se merkitsee, vaikka meitä olisi -viisi Klaaraa ja Marttaa vastaan. - --- Minä tuumaan, että teemme lujan vastaponnistuksen ja näytämme -miten... - --- Vastaponnistuksen, matki Jussi ylenkatseellisella äänellä... -Mitä vastaponnistus auttaa? Ei tuhkaakaan siitä synny. Martta ei -siedä vastaansanomista läheisyydessäänkään ja oma päänsä sillä on -Klaarallakin. - --- On kyllä, mutta vastaponnistuksen minä sittekin koetan tehdä. - --- Koeta vaan, minun puolestani saa olla koettamatta. Se ei kuitenkaan -maksa vaivaa. - --- Oletko tosiaankin jo niin pehmennyt koko mies? - --- No, olen ja en ole. Se riippuu siitä mistä päästä asiaa katsotaan. -Näethän, etkö myönnä tunnossasi, että Klaara on sinusta herttaisin -vaimo? - --- Hän on enemmän, hän on suloinen... on kerrassaan naisihanteen ehyt -täydellisyys. - --- No niin, minun mielestäni on Martta myöskin sellainen naisten -esikuva ja malli, josta viisaat miehet ovat niin paljon puhuneet. -Sellainen, joka ymmärtää kaikki paikalleen, jonka silmä näkee seinän -lävitse, joka huomaa jo savusta, mitä lajia puita pesässä palaa. Hänen -erinomaista tarkkuuttaan ja huomiokykyään minä etupäässä kunnioitan ja -jumaloitsen. Sitte hänen reippautensa ja kursailemattomuutensa. Oh, -se on Martta herttaisin vaimo, kuin on milloinkaan renkimiehen osaksi -tullut. Hän on juuri sellainen viisasten kivi, josta oppineet miehet -ovat niin paljon puhuneet ja kirjoittaneet. Naimapuuhien ajalla minua -toisinaan karmi kylmä pelko, mutta se oli lyhytnokkaisuutta. Naisväen -kanssa tarvitsee joutua arki-oloihin, tarvitsee niin sanoakseni joutua -nauriita paistamaan yhdessä. Sitte mies vähitellen alkaa ymmärtää, -mitä tarkka ja toimellinen vaimo maksaa. Olisiko nyt viisasta ryhtyä -taisteluun Martan kanssa tupakinpoltosta? Ei, sanon minä kolme kertaa. -Minkä vuoksi? Sen vuoksi, että on tappio tarjolla. Tarvitsee keksiä -jotakin sellaista, että voitto tulee taistelematta, varsin lausehen -lausumatta; se on minun mielipiteeni. - -Jussi nousi ylös ja lähti astelemaan aidanpanolle. En voinut oikein -hyväksyä hänen pehmeyttään, vaikka kylläkin myönsin, että hän oli -epäilemättä oikeassa. Martta oli sitä heikkoa lajia, joka otti voiton -väkevistä. Sisään tultuani tapasin Klaaran ompelukoneen ääressä. -Suuntasin oitis askeleeni piippuhyllyä kohden, sytytin savut ja otin -syliini kahden vuoden vanhan Tuomo poikani. Klaara ei ollut ensin -mitään huomaavinaan, mutta sitte hän lakkasi polkemasta ja virkkoi -haikealla, pahoittelevalla äänellä: - --- Hyi, tuopa nyt vasta ilkeätä. - --- Katkesiko neula? kysyin minä viattomasti, ollen muka tietämätön, -mitä hän tarkoitti. - --- Etkö voi lakata tupakinpoltosta? Olenhan minä sanonut että... - --- Eihän minua huvita luopua siitä. Näetkös, pikku ystäväni... - --- Mutta minua se huvittaa niin sanomattomasti. - --- Ja Marttaa myöskin. - --- Häntä myöskin. Jussin täytyy luopua hänenkin tupakista, se on -päätetty asia. - --- Emme ole Jussin kanssa mitään päättäneet. Paitaressusta saakka -olemme tupakoineet ja... - --- Se ei mitään merkitse, vaikka olette ennen naimistanne polttaneet. -Naisen vaikutus avioliitossa on puhdistavaa ja jalostavaa laatua. -Naisen pitää kasvattaa miestä paremmaksi. Tuo tupakinsavu on -sietämätöntä; sitä paitse haaskaat terveytesi. - --- Tervehän minä olen kuin karhu, ja mitä tupakin hajuun tulee, niin -olethan sietänyt sitä tähänkin saakka vallan kiltisti. Miksi et -sietäisi vastakin? - --- Minä en tahdo sietää. - --- Siinäpä se, niinäkään en tahdo luopua. - --- Aiotko sitte tehdä minut onnettomaksi tupakkihimosi tähden? - --- En, en suinkaan. Sinä olet onnellinen, Jussi, minä ja Martta, me -olemme kaikki onnellisia. - -Aioin mennä hyväilemään häntä, mutta hän työnsi minut armottomasti -luotaan. - --- Minä en ymmärrä, miten hennot olla täyttämättä noin pientä ja -vähäpätöistä vaatimusta. Jos olisi sinussa jälellä pienikin kipinä -entisestä rakkaudesta, mutta sinä et välitä enää vähääkään minusta. -Rakkaus on ollutta ja mennyttä... Oih, tämä on hirveätä. - -Hän huoahti raskaasti, asetti käden varaan otsansa ja näytti niin -onnettomalta, että minä syöksähdin ulos, hain kirveen käteeni ja -riensin Jussin luo aidanpanolle. - -Aamulla valitti hän pahoinvoipuutta, mutta ei huolinut hyväilystä eikä -osanotosta minun puoleltani. - --- Eihän se kuitenkaan ole todellista, virkkoi hän surullisesti. Miksi -tuollaista teeskentelyä? Rakkautesi on ollutta ja mennyttä. - -Olin alottanut vastaanponnistuksen urheasti. Mutta minullapa ei -ollutkaan soturin kestävää luonnetta, ja senpä vuoksi taistelukuntoni -vaihtui vähitellen kykenemättömyydeksi. Sodankäynti rupesi tuntumaan -liian raskaalta, varsinkin kun tunsin olevani ypösen yksin, sillä -Jussilta ei lainkaan riittänyt apuvoimia. Hänellä oli täysi työ -torjuessaan Martan hyökkäyksiä. Koko hänen puolustuskykynsä käsittyi -siihen, että hän lupasi lakata sitte kuin isäntäkin. Siten minun -pehmittämiseni tuli koko taistelun keskipisteeksi. - -Klaaran sodankäynti muuttui yhä uhkaavammaksi. Huoneita tuulotettiin -ehtimiseen haikuttelemisieni jälkeen Klaara valitti joka ilta -pahoinvoipuutta, päänkivistystä, rakkauden puutetta j.n.e. Tuo kaikki -vaikutti, että rupesin pitämään itseäni pahantekijänä ja rikollisena -hirviönä, joka onnettomalla tupakkihimollani tein suloisen vaimoni -onnettomaksi, kotini parkulaksi ja kyyneleiden pesäksi. Uljuuteni -jäännös sai lopullisen kuolin-iskun, kun Tuomo poikani eräänä taistelun -hetkenä parahti itkemään äitinsä kanssa. - --- Voi, kuinka me olemme onnettomia, tyynnytteli Klaara itkevää -poikaa... kun ei isä meistä enää yhtään välitä, vaan antaa aina -kärsiä... - -Silloin viskasin piipun suustani pesän juureen ja riensin Jussin luo. - --- Lakataan tupakinpoltosta, virkoin innoissani. Näetsä, olen isä ja -aviomies... menköön vaikka järveen kaikki elämänilo, mutta lakata -meidän täytyy. - --- Sitähän minä olen aina sanonut, tuumaili Jussi maltillisesti... -siinä ei auta pahan peukalokaan, meidän täytyy. - --- Täytyy, täytyy, toistin minä. Asiat ovat nyt sillä kannalla, ettei -enempi niskoitteleminen käy laatuun. - -Jussi naurahti. Hän oli jo ennalta arvannut, miten taistelu päättyy.. - --- Mutta minä en ole vielä keksinyt mitään... - -Seuraavana päivänä ja ihan viimeisessä tingassa teki hän keksintönsä. - --- Tuleppa tänne, huusi hän minulle tallin vajasta. Menin hänen -luokseen kallella kypärin. Salavihkaa olin onnistunut aamulla, oitis -herättyäni, vetämään haikut Klaaran huomaamatta, ja haikuja vedellessä -tuntui edellisen päivän innostukseni narrimaiselta. - --- Me olemme pelastetut, virkkoi Jussi, hymyillen makeasti ja kavalasti. - --- Elä vietäviä, huudahdin minä... Mitä oletkaan keksinyt? - --- Pian saat kuulla. Eikö ne ole Klaara ja Martta tuolla tuvassa? - --- Ovat, niillä on leipominen tänään. - --- Käydäänpä sinne -- ja me lähdimme yhdessä. Istuttuamme rahille, -yskähteli Jussi ja hymyili ensin Klaaralle ja Martalle, sitte minulle -ja vihdoin hymyili hän omalle itselleen. - --- Tulimme puhumaan siitä tupakkiraittiudesta, virkkoi hän sitte -viekkaasti... On tuumattu suostua siihen. - --- Kyllä onkin parasta suostua koreasti, iski Martta sanoihin kiinni... -Sellainen ilkeä tapa ja rahan tuhlaus ei sovi siistille miehille. - --- Ja siinä haaskaantuu terveyskin, huomautti Klaara... Kyllä onkin -parasta suostua. - --- Mutta samalla pannaan myöskin kahviraittius voimaan, jatkoi Jussi, -hymyillen kavalasti. - -Sitä ilmettä, joka levisi Klaaran ja Martan kasvoille! Siinä -kuvastui hämmästys, pettymys ja häpeä. Kuin kuvapatsaat seisoivat he -leivin-uunin ääressä, kykenemättä liikuttaa edes huuliaan. - --- Kahvinjuonti on sellaista rahan haaskaamista, eikä siitä kostu sielu -eikä ruumis, jatkoi Jussi. - --- Ja se surmaa puitakin ja aikaa niin vietävästi, lausuin minä, joka -töin tuskin kykenin olemaan remahtamatta rajuun iloon... Kahvipannu -turisee ja purisee myötänään hellassa. Se ei sovi siisteille ja -herttaisille vaimoille. - --- Ja se jäytää maitotalouttakin niin peijakkaasti... Lyödään kermaksi -suuret vadilliset lämmintä maitoa... Ei, se konsti ei kelpaa enää. -Se kahviraittius on pantava voimaan yht'aikaa... Lakaistaan kynnys -järkiään molemmilta puolilta. - --- Niin tehdään, vakuutin minä. Tästä lähin ei enää käytetä tupakkia, -mutta ei käytetä kahviakaan. Se on päätetty asia. - -Klaara tointui ensimmäisenä. Hänen kauniit huulensa liikkuivat ensin -äänettä, sitten kuului haudan kolkosti: - --- Entä rengit ja piiat, niiden kanssa ei ole sopimasta ja ne vaativat. - --- Maksetaan pieni palkan lisäys korvaukseksi. Eivät ne sitte natise. -Kun isäntä ja emäntäkin ovat ilman, ei palvelijoidenkaan sovi vaatia. - --- Eikähän palkollisasetuksessa ole mitään kahvipykälää, huomautti -Jussi. - --- Mutta mitä tarjoomme vieraille, kun semmoisia tulee? - --- Teetä luonnollisesti, vastasin minä hymyillen. - -Klaara yskähti säihkyvän suuttuneesti. Hän vihasi teetä eikä sitä -juonut milloinkaan huuliaan nyrpistämättä. Hänen äitinsä oli kuuluisa -hyvän kahvin keittäjä ja Klaara oli jo tytön tylleröisenä oppinut -äidiltään saman taidon. Naimisiin jouduttuani minustakin tuli pian oiva -kahvintuntija ja teinpä minä alituiseen hauskoja huomioita kahvinkeiton -alalla, liikkuessani kylillä ja matkoilla. - --- Osan säästöistä lahjoitamme sitte vuotuisapuna paikkakuntamme -kansanopistolle, virkoin minä vakavalla äänellä... Ja siten tupakki- ja -kahviraittiutemme tulee olemaan isänmaallinen työ. Ei liene haitaksi, -vaikka vihjaamme jotakin kirjeenvaihtajaa, että kyhää sanomalehteen -uutisen päätöksestämme. Esimerkki voi vaikuttaa muihinkin talollisiin. - --- Se ei saa tapahtua, virkkoi Klaara tulisesti. Ei milloinkaan mitään -uutista sanomalehtiin. - --- Minä panen säästöt pankkiin pikku Jussin varalle, tuumaili Jussi... -Olen laskenut, että säästyy vuosittain ainakin puolisataa, ja semmoinen -summa merkitsee meikäläisten oloissa paljo. - -Martta ei ollut tähän saakka virkannut niin viheriätä sanaakaan. Huulet -tiivisti yhteen puristettuina, harmaa suuttumuksen ilme kasvoilla -ja vasen käsi lanteella seisoi hän uunin edessä Klaaran vastapäätä. -Vihdoin hän virkkoi tulisesti: - --- Kiesus auttakoon, leivät palaa. Ja samassa hän otti teljelaudan -uunin suulta pois ja rupesi lapioimaan mustaksi palaneita leipiä -uunista ulos. - --- Hirtehiset, kun ette pysy työssänne, virkkoi hän sitte säihkyvästä, -vaan kieputte täällä akkaväen kiusoina, senkin turvelot. - --- Asiathan ne vaativat, huomautti Jussi... Eihän me muutoin... - -Samassa hän luisti luunsa tuvasta ulos, ja minä seurasin jälessä. - -Nauroimme kumpikin makeasti, ja päästyämme käsiksi kaurankylvöön, -virkkoi Jussi: - --- Kyllä minä otan suosittaakseni rengit ja piiat. Tehdään asiasta tosi -peijoonien kiusallakin. - --- Tehdään, lisäsin minä... Mutta olkoon rehellinen peli kahdenpuolen. - --- Rehellinen tietysti. Eihän tuosta toki hirteen joudu, jos on mies -viikon tai kaksi tupakatta. - --- Sitä minäkin. Enempää ne eivät kestä kahviraittiutta Klaara ja -Martta; yksi ainut päivä jo vetää lujalle. - --- Vetää niinkin. Olen varma että niillä jo tänä silmänräpäyksenä on -katumus. - -Seuraavana päivänä tuli meille muuan tuttu isäntä varsaa ostamaan. -Tuvassa kauppoja tehdessä tarjosi hän minulle tupakkia piippuun. -Klaaran kasvoille levisi ilon välähdys, mutta se katosi, kun minä tein -epäävän liikkeen kädelläni ja virkoin etten voinut polttaa tupakkaa -satunnaisen rinnankivun vuoksi. Sitte käskin Klaaran keittämään teetä -kaupan harjallisiksi. - --- Eihän sitä ole teetä hyppysellistäkään koko talossa, vastasi Klaara. - --- On maarkin. Ja minä lähdin etsimään piirongin laatikosta teepaketin -puolikasta, joka oli ollut unholassa hääajoiltani saakka. - -Klaara pani vettä kiehumaan ja me päätimme varsakaupan. - -Kovin omituiselta tuntui elämä meillä, tupakka- ja kahviraittiuden -ollessa vallalla. Tuntui kuin joku ankara perhesuru olisi vaivannut -meitä kaikkia. Naurussamme ei enää ollut entistä makua, kaikki ilomme -oli maahanpanijaisiloa. Elämämme oli sellaista sumukasta kuin ennen -Väinölän asukkailla, Louhen vangittua auringon vaskivuoren sisään. -Joka askeleessa tuntui, että jotakin puuttui meiltä, että jotakin oli -nurinkurin. Muistamattomuudessa astelin usein piippuhyllyä kohden. -Sitte sävähdin takaisin kuin varas, jonka korviin äkkiä kuuluu -ihmisaskeleiden kolina. - -Entä Klaara ja Martta? Niiden tila ei ollut tuumaakaan valkeampi. -Omakutoiseen verkkoon takertuneina, koettivat he pitää hyvää hymyä -huulillaan, mutta hymyn takana piili katumuksen ja häpeän sakea, miekan -halaistava usma. Verkon kudonnassa olivat he osottaneet sellaista -intoa, pontevuutta ja tahdon lujuutta, ettei peräytyminen voinut -tulla kysymykseenkään ensi päivinä. Huomasin aamusilla Klaaran salaa -huokailevan ja ymmärsin, että ne olivat pelkkiä kahvikaihon synnyttämiä -huokailuja. Kuppinen sellaista kahvia, kuin hän äidiltään oli oppinut -keittämään, olisi ollut taivahinen nautinto hänelle, vaikkei hän sitä -kehdannut ilmoittaa. - -Toisen päivän illalla jo varastihe kahvikaiho hienosti kuuluville. Hän -tuli hyväilemään minua ja kysyi sellaisella sulolla ja armaudella, joka -ainoastaan hänelle oli mahdollista: - --- Onko sinun kylläkin vaikea? - --- Ei sentään erittäin, vastasin minä... ei kummempaakaan hätää ole. - --- Ajattelin että ehkä kärsit hirmuisesti. - --- Kultaseni, kyllä minä taidan tottua. Tapahtuuhan kaikki sinun onnesi -tähden. - -Nauroin makeasti sydämessäni, vaikka kieleeni tuli vesi. Muistin -entisiä iltoja, jolloin makuulla ollen sytytin makeat unisavut. Ne -nukuttivat minut niin helposti ja siristivät silmäni kiinni melkein -tietämättäni... Mutta olin päättänyt olla mies, lujatahtoinen mies, -ja senpä vuoksi puhelin puita heiniä Klaaralle. Älysin kyllä että -olisin valmistanut hänelle isot ilot, jos olisin hyökännyt piippuhyllyä -kohden. Mutta semmoinen menettely ei sopinut ohjelmaani, sillä olin -päättänyt voittaa sekä samalla rangaista Klaaraa ja Marttaa. Rangaistus -tosin maksoi itselleni monta vaikeata hetkeä, mutta mitäpä niistä. -Salainen nautinto korvasi kärsimykseni monenkertaisesti. - -Jussi oli aivan samanlaisessa asemassa. Hänkin tahtoi kerran vuorostaan -pehmittää Marttaa oikein perinpohjaisesti. Jussin vakuutuksien mukaan -oli Martalla ehkä kaikkien kovimmat pintehet. Ei saanut tilojaan ulkona -eikä huoneessa. Jo ensimmäisenä iltana oli udellut, tekikö Jussin -kovastikin mieli haikuihin, ja Jussi oli vastannut ettei ollenkaan; ei -muka piitannut, vaikkei löytyisi maailmassa tupakan tomuakaan. - -Viikonpäivät kestettyäni esitin Jussille, että tehtäisiin loppu -koiranpelistä. Olin herännyt yöllä useampia kertoja tupakin nälkään, ja -tunsin olevani melkein kuumeentapaisessa tilassa. - --- Samoin on minunkin laitani, tuumaili Jussi... Mutta koetetaan kestää -vielä jokunen päivä. Jousi on jo niin kireällä, että se voi katketa -minä silmänräpäyksenä tahansa. - --- Onko maarkin? - --- On, luota vain sanoihini; pian se paukahtaa poikki. - -Seuraavana päivänä teimme etäisimmällä pellolla lopputoukoja. -Viskeltyäni viimeiset jyväkouralliset multaan, menin Jussin luo, joka -sekoitti siementä renkien ja muonamiesten kera. Kello lie ollut kolmen -tai neljän vaiheilla. Istuimme piennarkivelle, ja minun tuli vesi -kieleeni, sillä rengit pöllyttelivät sinerviä savupilviä ilmaan. - --- Hiivatti tätä tämmöistä peliä, sanoin minä... hiivatti sentäänkin. - -Jussi ei puhunut mitään, vaan tähysteli kotiin päin. Äkkiä levisi -mehuisa hymy hänen kasvoilleen. - --- Nyt on jousi katkennut, kuiskasi hän... Etkö huomaa mitään -erinomaista? - --- En, en minä huomaa mitään. - --- Meidän uuninpiipusta nousee sievä savu. Eikö silmäsi erota? - --- Kyllä tosiaankin erottaa. Tihruu sieltä savu ihan huomattavasti. - --- Nyt ei ole mikään tulen aika, kello on puoli neljä. - --- Sillä vaiheilla se lie. Olisiko ne peijakkaat...? Epäluulo heräsi -aivoissani. - --- Pian se nähdään... Jussi päästi hevosensa irti ja vei sen kuusien -juurelle, jossa rehuvarat olivat. - --- Otamme nyt sukkelat askeleet, virkkoi hän, sidottuaan hevosen kiinni. - -Me lähdimme kiertämään metsän rantaan ja sieltä aitovartta pitkin -riihien taakse. Monia mutkateitä pujottelimme sitte Jussin tupaa -kohden, joka oli tanhuan laidassa, kotipellon niskalla. Minä jäin -rapun eteen seisomaan, mutta Jussi harppasi kahdella askeleella oven -riipaisimeen kiinni ja astui sisään, jättäen oven sepo seljälleen -auki. Sieluni oli sellaisessa jännitystilassa, että vapisin ja pidätin -henkeäni. Katsoin sitte avoimesta ovesta huoneesen. Keskellä lattiata -oli pöytä, Martta istui selin oveen päin. Vastapäätä häntä istui -Klaara, höyryävä kahvikuppi huulien edessä ja kasvoilla seitsemän -auringon loiste. - --- Etkö käy sisään? huusi hän minulle onnensointuisella ja ihanalla -äänellään. - --- Saisihan tuota käydä, vastasin minä ja astuin tupaan. - --- Jäikö vielä kylvöä kesken? - --- Ei jäänyt, sekoittamatta jää vielä osa huomisen varalle. - --- No, pysynee ilma kai poutana. - --- Eiköhän tuo pysyne. - -Jussi oli sillä välin kaivanut kirstustaan esille jouluksi saamiaan -sikaaria ja tarjosi niistä minulle yhden. Istuin lavitsalle Klaaran -viereen ja sytytin huikeat savut; Jussi teki samoin ja kysyi: - --- Onko pannu jo kalisevan tyhjä? - --- Ei se aivan vielä, vastasi Martta ja heristi molemmat kupit -täyteen... Juopiko isäntä? - --- Sopiihan tuota juoda... - -Huomasin että Klaaran kielellä alkoi nauru kutista. Pian kutiseminen -kasvoi yhä voimakkaammaksi, kunnes se silmänräpäyksen kuluttua -helinällään täytti koko mökin... Vähitellen yhdyimme jokainen -nauramaan. Jussikin jysähytteli harvakseen ja niin rotevasti, että -seinät kumisivat. - --- Hietalan Matti on jo vienyt pyydyksiä ulos, hi-hi, -hi-hi, -hii... -Koettakaa tekin viedä pari rysää tuonne Solmusalmeen, hi-hi, -hi-hi, --hi-hi, -hii... Ehkä saataisiin aamuksi tuoretta haukea, hi-hi, -hi-hi, --hi-hi, -hii... - -Klaaran ruumis hytkähteli ja hän nujertui syliini. Me yhdyimme taasen -jokainen nauramaan. - -Jussikin jysähytteli harvakseen ja niin rotevasti, että mökin seinät -kumisivat. - - - - -Helmilän Hilma. - - -Helmilän Hilman kehitys kallistui pääasiallisesti siihen suuntaan, että -hän oli parempi ja arvokkaampi kaikkia muita ja ettei hänen arvoistaan -talontyttöä löytynyt viidessä pitäjässä, vaikka olisi silmäneulalla -etsitty. Kasvatus oli sen mukaista sekin. Helmilässä ei ollut muita -lapsia, kuin kaksi tyttöä, leveänaamainen Lotta, jota, tiesi mistä -syystä, ruvettiin pitämään hupelona, ja Hilma kaunotar, äidin ilo ja -ylpeys, eli "Helmilän prinssessa", joksi häntä pian ruvettiin nuorison -keskuudessa nimittämään. Lottaan ei pantu vanhempain puolelta mitään -huomiota, mutta Hilmaa kasvatettiin tosiaankin kuin prinssessaa, hänen -silmäystään täytyi piikojen ja renkienkin vapista. - -Kuudentoista vuotiaana oli hän kaunis kasvoiltaan ja vartaloltaan. -Ja hän oli täysin itsetietoinen kauneudestaan ja senvuoksi sekoitti -hän hymyilyynsä jotakin jääkylmää, jotakin sietämätöntä, joka herätti -neitosissa suuttumusta, mutta joka saattoi nuoret miehet ajattelemaan -omaa turhuuttaan ja vähäpätöisyyttään Helmilän tyttären edessä. - -Salaisia kadehtijoita hänelle tietysti ilmaantui heti, kun hän -ehti neito-ikään. Hilman käytös ynnä ankara suku-ylpeys oli omiaan -hankkimaan hänelle itselleen pieniä vihollisia melkein kaikissa -tilaisuuksissa. Neitosten kesken kuiskailtiin, että Hilma oli haleta -ylpeyteensä, että hän lentäisi siivillä muiden yli, ja ettei hän -pitänyt ihmisen arvossakaan muita kuin omaa itseään. Kadehtiminen -huvitti Hilmaa, hän kohenteli sitä tahallaan yhä viereämpään paloon. -Mitäpä hänelle kateudellaan kukaan voisi, mitäpä kenenkään viha häneen -koskisi? Olihan hän sentään toisempi kuin kaikki muut, erilaisempi -silmäyshän häneen aina luotiin. Huvitilaisuuksissakin aina syntyi -silmänräpäyksellinen hiljaisuus, kun hän ilmaantui paikalle... Ja -sellainen vankka talo, kuin Helmilä oli, ja sellaiset vanhemmat kuin -hänellä oli. Isä kerrassaan kuningasmainen vartaloltaan, äiti pitäjän -ehkä rikkainta ja mahtavinta sukua... niin, katsoipa hän itseään minkä -sormen sivutse tahansa, aina jäi tulokseksi, että hän oli parempi, -ylevämpi muita, ettei meikäläisten tavallinen mitta ylettynyt häneen. - -Ja niin eli Hilma, Helmilän prinssessa, nuoruutensa kukoistusvuodet, -ajattelematta muuta kuin omaa suuruuttaan ja vähääkään huomaamatta, -että uusi aika alkoi jo pilkistää esiin siellä täällä, että -vanhettuneet katsantotavat rahan ja varakkuuden jumaluudesta alkoivat -perustuksiltaan horjua. - -Noina kukoistusvuosina tietysti kävi Helmilässä kosijoita tiheään. Ei -juuri sitä lauantai-iltaa talvis-aikana, jolloin ei lähenevä kulkusten -helinä olisi pannut Hilmaa varpaisillaan pyörimään ja juoksemaan -kamariinsa, pukeutuakseen uuden pyytäjän nähtäväksi. Niitä tuli joka -ilman suunnalta, tuli lähimailta ja kaukaisistakin pitäjistä, joukossa -varakkaita ja köyhiä, miellyttäviä ja epämiellyttäviä. Kolmattakymmentä -kävi eräänäkin talvena Hilman kättä ja sydäntä tavoittamassa, mutta -koko joukossa ei, Helmilän emännän vakuutusten mukaan, löytynyt -ainoatakaan kelvollista. Ketä haittasi kömpelö käytös, kenellä oli -maineessa moitteita, kenellä ulkomuodossa, ken oli liiaksi köyhä ja -arvoton saamaan Helmilän tytärtä vaimokseen j.n.e. loppumattomiin. - -Poikkeuksen teki kuitenkin muuan ulkoseurakunnan nuori mies, joka -Hilman ollessa kahdenkymmenen rajoilla ajoi Helmilään eräänä leutona -iltana joulun edellä. Hilma ei aikonut näyttäytyäkään kosijalle, -mutta uteliaisuuden kiihoittamana sattui hän, seisoen pimeässä -salissa, vilkaisemaan äidin jälestä kamariin. Vaaleahiuksinen, hieman -suruvoittoinen mies istui sohvalla. Vartalo oli pitkä, muhkea ja -ehkä hiukan köyristynyt, hiukset huolettomasti pyhkäisty ylös... ja -kasvoissa puhdas ilme... - -Hilma pukeutui kiireesti, mutta huolellisemmin kuin ehkä koskaan ennen -ja astui kamariin. - -Kosijalta jäi kihlat Helmilään, käynti uudistui muutaman viikon -jälestä. Ja Hilma joutui ankaraan taisteluun itsensä kanssa. -Naisellinen vaisto ja kaikki, mitä hänessä oli hyvää ja jalompaa, -veti häntä vastustamattomasti kosijan puoleen, mutta toisaalta taasen -ankara sukuylpeys, juorupuheet, jotka pantiin kosijasta liikkeelle, -kuten tavallista sellaisissa tilaisuuksissa, ja hänen vähemmin -kehuttava varakkuutensa ne vetivät toisaanne. Suoramielisesti oli -kosija ilmoittanut heti ensi käynnillä, että talo oli rappeutunut, -mutta muuten maittensa puolesta hyvä. Vaati vain pääomaa, jotta -voitaisi suorittaa toisille lapsille perintö-osuudet ja jotta -saataisi rakennukset ja viljelykset kuntoon. Sitte se kyllä elättäisi -omistajansa. - -Hilma mietti tuota kaikkea kiihkeästi. Hän teki päätöksiä suuntaan ja -toiseen, mutta rikkoi ne saman tien. Iltasin, kun tuli sieluun suloiset -unelmat rakkaudesta ja todellisesta onnesta, päätti hän kerrassaan -luopua loistavasta valhe-onnestaan ja mennä köyhän talonpojan vaimoksi, -mutta seuraavana päivänä hän jo purki iltaisen päätöksensä. Mennä -emännäksi rappeutuneesen taloon, jossa on kehnot ja mädäntyneet -asuinhuoneetkin, eläkevanhukset, velkoja, köyhän maine jo vanhaltaan, -jossa leivän puute tulee kenties aina jatkumaan... ei, sitä ei hän -tekisi, vaikka olisi kosija viisin kerroin miellyttävämpi kuin olikaan. -Eihän hänellä ollut vielä mitään hoppua miehelään, vielä oli aikaa -katsoa ja valita. - -Marianpäivän tienoissa tuli kosija kolmannen kerran Helmilään. Hilman -teki mieli laskea kätensä hänen kaulansa ympäri, sinutella häntä ja -huudahtaa: "Oi, miten paljo pidän sinusta, surumielinen poika"... mutta -hänen tottumuksensa näyttää ylpeältä ja hänen onnettomat taipumuksensa, -joita hemmoitteleva ja väärä kasvatus oli kehittänyt ylimpään -huippuunsa, ne saattoivat hänet menettelemään ihan päinvastaisesta -Hän istui kylmänä paikallaan, lausumatta ainoatakaan lämpöistä, -myötätunteellista sanaa, vaikka sydän riehui lemmentuskissa, vaikka -silmäys ja äänen väreily oli joka silmänräpäys vähällä ilmaista kaikki. -Tyhjät sanat, joita hän puhui kosijalle, tuo jääkylmä ja sietämätön, -jota hän sekoitti hymyilyynsä tavallista enenemän, kaikki kiusasi ja -piinasi häntä, mutta sittenkään ei ankara suku-ylpeys antanut perään. - -Hyvää yötä toivottaessa olivat voimat vähällä katketa. Hän syöksyi -kamariinsa, ajatukset sekavina, viskausi riisumatta sänkyynsä, -tukahutti rajusti kuohuvat tunteensa väkisin, tukahutti kyyneleensä... - -Aamulla, ennen lähtöään, tahtoi kosija varmempaa tietoa. Emäntä vetosi -Hilmaan, sanoen että tytöllä itsellään oli kokonaan päättämisvalta; sai -tehdä mitä ikinä tahtoi; minkäänmoinen pakko tai houkutteleminen ei -tullut kysymykseenkään. - -Tuon ilmoitettuaan lähti emäntä kamarista, jättäen nuoret kaksikseen. - -Kosija silloin toisti kysymyksensä, lisäten samalla, ettei hänen -kosintansa tosin ollut nyky-ajan tapaista, mutta vakuutti samalla, -ettei se ollut pelkkä rahakysymys ja rikkauden pyydystäminenkään, -vaan oli siinä sydämmelläkin osansa, ainakin hänen puoleltaan. Muussa -tapauksessa ei hän olisi kihloja jättänyt eikä käyntiään uudistanut. - -Hilma tunsi, miten hänessä rupesi kuohumaan, miten nuo kosijan -suosittelemat, lämpöiset tunteet äkkiä taasen pääsivät valloilleen. Hän -tunsi olevansa voitettu, perinpohjin voitettu. - -Mutta voittaja, ken oli hän? Ventovieras, onnenonkija, varaton -talonpoika, jolle kosinnan onnistuminen oli koko elämän kysymys. -Antautua noin helposti voittajan saaliiksi... ei, sitä ei hän voinut. -Päätös täytyi vielä jäädä tekemättä, että kosija oppisi käsittämään -pyydettävän saaliin arvon. Hän voi vielä tulla kerran, kahdesti, hän -voi olla epätiedossa vielä jonkun aikaa, epätieto kiusaa ja piinaa -häntä. Kun ei ole voitosta varmuutta, ei mitään varmuutta... - --- Eikö siellä päin sitte ole rikkaita tyttöjä?... ja Hilma hymyili -tuon jääkylmän, sietämättömän hymyilynsä. - --- Miksi niitä ei olisi? Sekalaista se on seurakunta joka puolella. - -Kosijan kasvot muuttuivat tulipunaisiksi. Katse lattiaan painuneena -jätti hän Hilman hyvästi, astui ulos kamarista ja istui hevosensa -rekeen, joka odotti rapun edessä. Sanoi kiitokset rengille, joka oli -valjastanut ja lähti ajamaan Helmilän tanhualta kohden maantietä. - -Sen koommin ei häntä kuulunut. Turhaan odotettuaan puolisen vuotta, -lähetti Hilma kihlat pois enonsa mukana, kun tämä kävi markkinoilla. -Kihlain viejä toi tiedon, että kosija vielä oli naimatonna, lisäsipä -vielä senkin lausunnon, että Hilma oli tehnyt huonon kaupan, -hylätessään sellaisen kosijan. Markkinamatkallaan oli eno kuulustellut -ja onkinut hänestä kaikki mahdolliset tiedot; pelkkää kiitosta ja hyvää -oli kuullut. Talokin oli aivan sellainen, kuin kosija oli vakuuttanut. -Kelpo laajat tilukset, oikein herraskartanon veroinen suuruudeltaan, -mutta velkaa löytyi, ja rappion puolella oli rakennukset, kuten -viljelyksetkin. Hilman ylpeä, jäykkyyteen ja kylmyyteen tottunut luonne -esti näyttämästä katumista tai pahoittelemista tapahtuneen johdosta. -Joskus, kun kuvitelmat tekivät mielen helläksi, kun onnen puute jäyti -rintaa, päätti hän kirjoittaa hylätylle kosijalleen ja kehoittaa -käynnin uudistamista, mutta aina hän muutti päätöksensä. Nöyrtyä noin -juuria myöten, ruveta ikäänkuin kerjuulle... ei, sitä ei hän voinut, -hänen arvonsa ja asemansa Helmilän tyttärenä vaati näyttämään kylmää -hymyilyä, oli asia mikä tahansa. Uudet kosinnat sitä paitse aina -väliin hetkiseksi haihduttivat mielestä suruvoittoisen nuorukaisen -kuvan... mutta sitte taasen kuva tuli mieleen loistokkaampana ja -ihanteellisempana kuin milloinkaan ennen. - -Tuo kaikki vaikutti, että Hilma ylpeytensä ohessa rupesi osoittamaan -tavatonta mielenkatkeruutta koko maailmaa kohtaan. Suututtaminen ja -loukkaaminen tuli hänen mielihalukseen vielä suuremmassa määrässä -kuin ennen. Hän esiintyi aina pisteliäänä ja katkerana, kuten kaikki -ihmiset olisivat tehneet hänelle suurta vääryyttä, sydämmettömyyttä. -Yksinäisinä hetkinä hän sitte pahoitteli käytöstapaansa, mutta kun -ilmaantui uusi tilaisuus, menetteli hän ihka samalla tavalla... oli -entistä kiusallisempi ja sietämättömämpi. - -Sitte olojen kehitys ja odottamattomat tapaukset vaikuttivat, että -Hilman loistokas tähti alkoi himmetä ja kadottaa entistä kiiltoaan. -Alun teki sisko, leveänaamainen Lotta, joka oli kokonaan työnnetty -syrjään laskuista Helmilän isännän äkillisen kuoleman jälestä rupesi -Lotta, vanhin tytär, pyrkimään miehelään. Ollen kaikissa siskonsa -vastakohta -- omituisuus etupäässä ehkä tuottikin hänelle höperön nimen --- valitsi hän tuiki köyhän pojan armaakseen, osottaen heti alussa -sellaista mielenlujuutta ja tyyneyttä, että Helmilän leski-emäntä ja -Hilma joutuivat kokonaan ymmälle. Ensimmäisen säikähdyksen mentyä -ohi, ruvettiin Lottaa vetämään lujalle, tulisia näytelmiä syntyi -Helmilässä. Emäntä ja Hilma olivat saaneet päähänsä, että Lotta älyn -ja ymmärryksen suhteen oli täydellisesti holhuunalainen, jonka etua -ja parasta he olivat velvolliset valvomaan enemmällä älyllään ja joka -valvominen tietysti vaati etupäässä naimisen estämistä. Mutta Lotalla -oli asiasta kokonaan toiset mielipiteet. Hän seurusteli palvelijatarten -kanssa eikä useimmiten vastannut siskon ja äidin ryntäyksiin muulla -kuin hiljaisella, mutta ryntääjiä vimmastuttavalla naurulla. Paitse -ensimmäisiin hyökkäyksiin, niihin hänellä oli luodit varottuina. Sanoi -äidilleen, että kaiketi hänellä Helmilän tyttärenä oli ihmisoikeudet, -olihan sellaiset köyhimmillä mökin asujamillakin, ja mitä taasen -Hilmaan tuli, niin oli parasta, että se katsoisi omaan eteensä ja -olisi sekautumatta hänen asioihinsa. Minkä hän tekee, sen hän tekee, -huolimatta kenestäkään kuolevaisesta. - -Tuhmuudessaan ajoi Helmilän emäntä pappilaan, aikeessa estää -naimakuulutus sillä perusteella, ettei Lotta muka ollut täysijärkinen. -Kirkkoherra vaati päteviä todisteita kylän luotettavimmilta isänniltä, -jopa vaati lääkärintodistustakin; sillä hyvällä sai emäntä palata -takaisin. - -Sitte koetettiin toisia keinoja. Ruvettiin ystävyydellä ja makeilla -sanoilla taivuttamaan Lottaa peräytymiseen. Kuvailtiin miten herttaiset -päivät hänellä tulisi olemaan äidin kanssa koko elämän ajan, kun vaan -luopuisi naimahommistaan ja tekisi heidän tahtonsa mukaan. Hän saisi -asua Helmilän paraimmassa kamarissa ikänsä, saisi hienoja vaatteita -ylleen ja sänkyynsä, ei tarvitsisi raataa eikä huolehtia mistään. -Ja sulhanen töhrättiin kehnoa kehnommaksi, kaikki mahdolliset ja -mahdottomat virheet sälytettiin hänen selkäänsä. - --- Heitä nuo hullutukset pois, sanoi emäntä... ja ole viisas. Tottahan -ymmärrät ottaa itsellesi herraspäivät, jotka kestävät elinaikasi. - --- Minä otan kernaimmin miehen, vastasi Lotta sävyisesti. - -Häntä oli mahdoton voittaa, taivuttaa. Hän ei intoillut milloinkaan -eikä tehnyt mitään, jota olisi tarvinnut jälestäpäin katua. Omituisella -luonteellaan, jonka hän oli perinyt isältään ja jonka ulkopiirteinä -oli melkein liiallinen lauheus ja pehmeys, torjui hän helposti kaikki -hyökkäykset, niinkuin ne olisivat olleet sulaa leikkiä. - -Ja eräänä sumuisena syksypäivänä meni hän sulhasensa kanssa -pappiloihin, viimeisenä kuulutuspyhänä meni hän vihille. Sitte meni -hän kotoa pois pienen metsätalon emännäksi, pyytämättä mukaansa -muuta kuin omat pito- ja liinavaatteensa. Kun kamala asia näin oli -toteutunut, alkoi keväisempi tuuli piankin puhaltaa, kuten tavallista -on sellaisissa tapauksissa. Äidin sydän rupesi heltymään ja ensimmäisen -rekikelin joutuessa ajoi Helmilän emäntä metsätaloon ja, huolimatta -hänen ankarasta suku-ylpeydestään, ilmaantui silmäkulmiin jotakin -kosteata, joka täytyi pyyhkiä kädellä pois, kun katseli tytärtään -emännyystoimissa puuhailemassa, hiljaisena ja hätäilemättömänä, kuten -ennenkin kotona. - -Mutta käynnin seuraus toisaalta oli, että äidin ja Hilman väli -rikkoontui. Viimemainittu oli muuttunut yhä katkerammaksi mieleltään, -yhä terävämmäksi muodostui kulma hänen ja ympäristönsä välillä. Lotan -naimisiin meno oli tehnyt eroituksen hänen ja muiden neitosten välillä -puolta matalammaksi, häntä ei enää voitu asettaa pitäjän ensimmäisten -edelle. Ja syynä tuohon oli Lotta, vähämielinen Lotta. Väärin oli -ruveta sitä hellittelemään, sen etuja huolehtimaan. - -Kun ensimmäinen viljakuorma vietiin Helmilästä metsätaloon, syntyi -emännän ja Hilman välillä tuima sananvaihto. Viimemainittu, alakynteen -jouduttuaan, sulkihe omaan kamariinsa eikä näyttäytynyt äidilleen -viikkokauteen. - -Siskon naimisen kautta oli Hilman mahti mennyttä, hänen loisto-aikansa -loppunut. Ja mennyttä ne olivat myöskin nuoruuden kukoistusvuodet, -jolloin ei vanhettumisen pelko tapaturmassakaan juohtunut mieleen. -Kosijat alkoivat käydä yhä harvinaisimmaksi ilmiöiksi, ja jos joku -ilmaantuikin, oli se noita tavallisia, joita ei Hilma sietänyt ja -joiden esiintymistä kosijana hän joku vuosi taaksepäin olisi pitänyt -suurena loukkauksena Helmiläisten arvoa kohtaan. - -Muutoksia oli myöskin tapahtunut kylässä. Uusi aika, innon ja -valistuksen aamukoite rupesi säteilemään, loihtien salassa olleita, -uinuvia voimia esiin. Kylään perustettiin kansakoulu, opettajaksi -tuli muuan oman kylän tyttö, muuan Laurisen Anna, jota tiedon halu -oli ajanut opinteille ja jonka hehkuvaa intoa eivät mitkään vastukset -voineet murtaa. Koulu herätti eloon luku-yhdistyksen ja ompeluseuran. -Nuorison elämä sai uutta virkistystä, uudenlaiset katsantotavat, -uudenlaiset harrastukset ja ihanteet alkoivat innostuttaa nuorisoa. -Hilma yritti jonkun kerran liittyä toisten joukkoon, mutta hänen -itserakkautensa ja katkeruutensa myrkytti häneltä kaiken ilon, -jota muut niin runsaasti nauttivat. Hänen oli mahdoton alentua -muiden tasalle, vaatimatta itselleen erityisempää kunnioitusta. Ja -sitä ei hänelle kukaan osoittanut. Helmilän prinssessasta ei oltu -tietääkseenkään sen enempää kuin muistakaan, olipa hän seurassa -tai ei, olipa hänen hymyilynsä entinen jääkylmä tai sellainen kuin -muidenkin neitosten hymyily. Hilman katkera mieli-ala keksi alituiseen -loukkauksia. Jos iskettiin muiden kesken silmää, otaksui hän heti, että -tarkoitettiin häntä, jos naurettiin salaa, luuli Hilma oitis häntä -naurettavan. Hän ei tuntenut myötätunteellisuutta ketään kohtaan, vaan -päinvastoin vastenmielisyyttä sen oletuksen johdosta, että kaikki muka -riemuitsivat Lotan naimisiin menosta, tuosta onnettomasta tapahtumasta, -joka lohkasi toisen puolen hänen rikkaudestaan, ehkäpä enemmänkin. - -Ja Hilma vetäytyi erilleen noista uusista suuruuksista, jotka lukivat -runoja, pitivät esitelmiä, puhelivat isänmaanrakkaudesta, yhteisistä -harrastuksista ja, Luoja ties, mistä kaikesta. - -Eräänä sunnuntaina toivat Helmilän piiat kylästä sellaisen tiedon, -että Niemen Alli oli aikeessa mennä kansanopistoon. Hilmasta tuntui -kuin olisi häntä pistetty neulalla, hän ei voinut olla virkkaamatta -halveksivaisesti: - --- Niemen Alli! Luuleeko sekin jotain olevansa? - -Alli oli köyhän talon tyttö, mutta kaunis ja lahjakas. Erittäin juuri -Allia ei Hilma voinut sietää, se kuin nuoruudessa ja kauneudessa jätti -hänet kauas jälkeensä. - --- Sekö vikana, ettei ole rikas? nauroivat piiat. Eikö köyhäkin saa -mielihaluaan noudattaa? - -Hilma huomasi tuhmuutensa eikä jatkanut sanaakaan pitemmälle. Mutta -tieto Allin menosta kansanopistoon saattoi hänet pahalle tuulelle -moneksi päivää. Tiesi minkä vuoksi hän ei lainkaan voinut sietää Allia, -tuota vilkasta tyttöä, joka väliin runoa lausuessa kipenöitsi kuin -raketti. Liekö aavistuksen tapainen tunne ilmoittanut hänelle, että -he kerran törmäävät ankarasti toisiaan vastaan, Alli ja hän, Niemen -raketti ja Helmilän prinssessa. - -Emännän mahtavien sukulaisten välityksellä ja toimenpiteillä saatiin -vihdoin Hilmalle sopiva ja kylliksi arvokas kosija. Se oli tykkänään -uuden ajan miehiä, ei varsin upporikas, mutta kuitenkin pitäjän -ensimmäinen toimeliaisuuden puolesta. Oli myöskin johtava henkilö -kunnan hallinnossa ja siten pitäjän vaikuttavimpia isäntiä. Asemansa -oli hankkinut hänelle paljo vihamiehiä, mutta myöskin suuren joukon -ihailijoita. Varsinkin vanhoillisten puolelta katsottiin Vilhoa, -Ruusulan nuorta isäntää, karsain silmin, se kun aina esiintyi -edistyksen puolustajana, uuden ihailijana. - -Ja Vilho ohjattiin kosioretkelle Helmilään. Hän ihastui alussa hyvinkin -Hilmaan... tyttö oli virkeä, kaunis ja kohtalaisen rikaskin... Vilhon -puolelta ei ollut mitään haittaa. Ja Hilma, hän saattoi kerrassaan -ylpeillä kosijastaan. Se oli pitäjän parhaita poikia, kaikkien -kunnioittama, kaikkien moitteiden ylipuolella. Tosin ei Vilho -vaikuttanut häneen ensinkään samalla lailla, kuin surullinen nuorimies -vieraasta seurakunnasta, jonka kuvaa ei pitkät vuodetkaan voineet -täysin haihduttaa. Vilhossa oli jotakin etevämmyyttä, jotakin, jota -Hilmalta kokonaan puuttui ja joka vaikutti hänessä ehdotonta alemmuuden -tunnetta. Keskusteluissa täytyi Hilman olla tarkasti varovainen, ettei -lausuisi mitään tuhmaa, naurettavaa, jopa hänen vaistonsa joskus vaati -häntä puhumaan innokkaasti sellaisistakin asioista, joita hän piti -arvottomina, tai joista ei hän käsittänyt rahtuakaan. Mutta toisaalta -kosijan olento tyydytti kaiken kunnianhimon, kaiken itserakkauden ja -suku-ylpeyden, joten Hilmasta tosiaan tuntui, kuin olisi Vilhon ihailu -tuottanut monikertaisesti takaisin kaiken sen, mitä viime vuosina oli -menetetty useammalla taholla. Niinpä niinkin. Tähän saakka olivat -kadehtijat nimittäneet häntä prinssessaksi, mutta Ruusulan emäntänä -olisi heillä aihetta kutsua häntä kuningattareksi. - -Naisellisen vaistonsa ohjaamana rupesi Hilma jälleen käymään -ompelu-yhdistyksen iltamissa, jopa tilasi sanomalehdenkin Helmilään ja -toi kirjoja yhdistyksen lainastosta. Kulma hänen ja ympäristön välillä -kadotti terävyytensä, hän ei enää osoittanut entistä katkeruutta -tuttaviaan kohtaan, saattoipa hän joskus esiintyä iloisenakin heidän -joukossaan. - -Mutta Niemen Alli, se herätti hänessä entistä vastenmielisyyttä, sen -kanssa ei Hilman luonne taipunut sovintoon. Heidän välillään oli jotaki -niin jyrkkää ja syvää, ettei kummankaan käsi ylettynyt yli. Asia, joka -huvitti Allia, oli sietämätön Hilmalle, pelkältään päinvastaisuuden -vuoksi. Runon lausunnotkin, miten ne kiusasivat Hilmaa, miten Allin -vilkkaus pisti oikein vihaksi hänelle, ja hänen nuoruutensa ja -kauneutensa, miten mielettömiä katkeruuden ja kateuden tunteita ne -herättivät Hilman sydämmessä. - -Aavistettu yhteentörmäys ei jäänyt tulematta. Hilman vuoksi ajeli Vilho -usein kylässä, joskus sovitettiin tapaaminen nuorten seuravietoissa. -Ensi kerrasta saakka valtasi Hilman mieletön luulevaisuus. Kun Alli -ja Vilho vaan lähenivät toisiaan, kun he vaan vaihtoivat sanankin, -tuli Hilma heti suunniltaan pois. Entinen katkeruus täytti mielen, -käytös kävi kiusalliseksi, sietämättömäksi. Pisteliäät puheet, ylpeys, -halveksiva käytöstapa, kaikki virkenivät entiselleen. Toisin kerroin -Vilho oikein hämmästyi Hilman karkeutta, hämmästystä seurasi aina -monenmoiset mietteet, jotka eivät suinkaan olleet eduksi Hilmalle. - -Kerran, kun Alli oli lopettanut erään hauskan sadun, virkkoi Vilho -innossaan: - --- Tuo Alli on toisinaan mainio. Siinä on aineksia siinä tytössä... - --- Ja jotakin, joka muistuttaa mustalaisnaisesta... Hilma itsekin -säikähti omia sanojaan, ne olivat siksi karkeat, ääni, jolla ne -lausuttiin, kuohui vihaa ja katkeruutta. Vilhokin nolostui, kasvoissa -kuvastui sellainen varjo, joka odottamattoman vaikutuksen kautta tapaa -syntyä... Sinä pidät tuota Allia niin erinomaisena. - --- Niin tekevät kaikki muutkin. - --- Mutta hän ei ole yhtään mitään. Tuollainen, joka aina sähisee ja -riehuu... - --- Niin kaikki raketit tekevät. Sinä olet toisinaan hyvin sydämmetön ja -puolueellinen. - -Alkoi jo syntyä usein väitteitä heidän välillään. Usein ne alkoivat -Allista, johtuivat hänestä monellaisiin, ja silloin aina Vilho sai -vilaukselta nähdä Hilman ankaran ylpeyden ja itserakkauden ja hänen -tavattoman ahtaan näköpiirinsä. Vilho alkoi jo kummastella itseään, -miten ihmeissä hän oli lainkaan saattanut ihastua Hilmaan, tuohon -sietämättömään ja pisteliääseen Hilmaan, joka mukanaan ihan toi pahaa -ilmaa kaikkialle. - -Ja Vilho rupesi häilymään kahden vaiheilla. Toisaalla Helmilän tytär -kelpo myötäjäisineen, toisaalla Niemen köyhä, tulinen tyttö, jonka -vilkas nauru ja onnistuneet sukkeluudet virkistivät mielen iloiseksi, -jonka kanssa saattoi puuttua puheluun muistakin, kuin kaikkein -jokapäiväisimmistä asioista. Helmilän tytär alkoi tuntua tyhjältä, -ontelolta, sen viehättäväisyys alkoi laskeumaan. - -Hilman luulokas silmä huomasi vaaran. Hän näki selvästi, miten Vilho -päivä päivältä läheni Niemen rakettia ja miten vihattu kilpailija -astui vasta-askeleita, käyttäen kaikkea viehätysvoimaansa, lumotakseen -lähenijän täydellisesti. - -Kaikella katkeruudellaan ryntäsi Hilma heidän väliinsä, taistelu -tuli ihan julkiseksi. Kukaan ei voinut edeltäkäsin määrätä sen -päättymistä, tuskin Vilho itsekään. Hänkin toisin hetkin pani Hilman -myötäjäiset etusijaan, mutta toisin hetkin Niemen kaunis tyttö tuntui -kalliimmalta kaikkia maailman rikkauksia. Ties miten taistelu olisi -lopulta päättynyt, jollei Hilma tuhmuudellaan olisi jouduttanut omaa -tappiotaan. Kylässä pidettiin arpajaiset köyhien kansakoulun-oppilaiden -vaatetus-avuksi. Niemen Alli oli voittoja myymässä kolmen muun neitosen -kera. Vilho hääri liian ahkeraan sen uurnan lähellä, jonka takana -Alli seisoi, ja kun alkoi yleinen tanssi, hääri hän myötänään Allin -kimpussa. Hilma koetti estää tuota, vaan ei voinut. Jollakin tavoin -tyydyttääkseen katkeruuttaan ja loukattua ylpeyttään, hiipi hän jo -ensimmäisien tanssien aikana etehiseen, etsi vaatteensa ja lähti -jalkaisin astelemaan kotiin. Perille saavuttuaan katui hän oitis -tuloaan, tehden siten mielensä entistä katkerammaksi. Hän vietti -kokonaan unettoman yön. Näki alituiseen Vilhon ja Allin pyörivän -lattialla, näki heidän nauravan hänen salaperäistä katoomistaan, näki -heidän silmäyksensä yhä heltyvän... - -Seuraavana päivänä kuuli hän juttua, että Vilho ja Alli -kirjoittelivatkin toisilleen. Silloin loppui häneltä kaikki -mielenmaltti. Hän kirjoitti pitkän kirjeen Vilholle. Ollen yön -valvonnasta ja mielenkatkeruudesta tuskin täysin ajussaankaan, syyti -hän Allin silmille törkeitä haukkumisia. Ylpeässä mielettömyydessään -odotti hän sitte vielä että Vilho, kirjeen saatuaan, heti lähtisi -hyvittelemään ja lepyttelemään häntä. Kokonaan mieletön toive, sillä -Vilhoa ei kuulunutkaan, mutta pitkän odottamisen jälestä tuli kirje. - -Vapisevin käsin repäsi Hilma sen auki ja luki: -- -- -- ja syyttä -Sinä siis puhdasta Allia töhräät likaan. Me emme ole sanaakaan tähän -saakka kirjoittaneet toisillemme. Köyhyys ei ole mikään virhe, ja yhtä -vähän ansiota kuin Sinulle ja minulle on varakkuuteemme, yhtä syytön -on Alli köyhyyteensä. Se on sitäpaitse asia, jonka ei pitäisi koskea -kehenkään sivulliseen. Rikkauden suhteen olen minä yhtä heikko, kuin -kaikki muutkin kuolevaiset, mutta kuitenkin olen tullut perinpohjaisen -miettimisen kautta siihen vakuutukseen, että meille kummallekin on -parasta pyörtää, vielä ajan ollen, takaisin ja peräyttää aikeemme. Kun -olet hyljännyt suurellisempiakin kosijoita, niin toivon että... - -Pitemmälle ei Hilma kyennyt lukea. Yksi ainoa katkera ajatus valtasi -hänet, ja se täytti hänen sielunsa, ajatuksensa, se poltti hänen -otsansa hipiää, se tahtoi raivostuttaa hänet mielipuoleksi... - -Ajatus oli se, että köyhä Niemen tyttö oli voittanut! - - * * * * * - -Kolme vuotta oli kulunut siitä, kuin Vilholta tuli erokirja... - -Lyhyt, talvinen päivä on painautumaisillaan hämäräksi, neljänneskuu -kuultaa avaruuden, tähtien tuiketta alkaa näkyä vähin siellä, vähin -täällä. - -Hilma istuu ikkunanpielessä ajatuksiin vaipuneena. Onnen puute -jäytää hänen rintaansa, elämä tuntuu niin tyhjältä, arvottomalta. Ja -menneisyyden muistot ikäänkuin ilvehtivät ja ähittelivät hänelle. - -Silloin näkyy kaukana pellolla jotakin tummaa, joka lähenee -lähenemistään. Hilma kavahtaa ylös. Muistot nuoruuden -kukoistusvuosilta, jolloin niin moni nuorimies ajoi Helmilään vievää -tietä, juohtuvat hänelle äkkiä mieleen, virkeä tunne käy kuin -sähkövirta läpi hänen olentonsa. - --- Tuleeko sieltä ketään? kysyy emäntä, joka näki Hilman kavahtavan -äkkiä ja tirkistävän ulos. - --- Tulee... nyt juuri kääntyy tänne ylös. - -Hilma lähti omaan kamariinsa, pukeutui kiireesti. Istui sitte ja odotti -hetkisen, kunnes emäntä tuli. - --- Kuka se on?... kysymys oli hätähinen, malttamaton. - --- Kalmanen, kirkonkylästä. - --- Sekö uusi kauppias, joka vie itselleen kaikki ostajat. - --- Se juuri... emännän otsalla näkyi varjo. Kalmanen oli mies, jolla -oli kirjavat elämänvaiheet ja vielä kirjavampi maine... Ethän toki aio -sille mitään lupauksia tehdä? - --- Ja entäs jos tekisin? Kehtaa Kalmasta siinä omistaa vävykseen kuin -metsälaistakin tuolla... - --- Ei sitä tiedä, mikä se on ollut ennen. Sanotaan että... - --- En minä huoli siitä mitä sanotaan. Hän on kauppias nyt... vetää -ihmiset puotiinsa... ajaa piankin ohi toisten... menkää panemaan -teevettä kuumenemaan. - -Päästäkseen kuulemasta enempiä vastaväitteitä, lähti Hilma emännän -edellä porstuaan. Virkeä tunne virtasi läpi hänen olentonsa, kun veti -oven auki ja astui kamariin, jossa Kalmanen, kirjavamaineinen mies, -veteli sikaarin savuja. - -Kun Helmilän emäntä tuumaili asiata viikon, toisenkin, niin jopas -alkoi mieli muuttua. Ei tekeillä oleva naimiskauppa ollutkaan -hulluimpia, vaikka se siltä ensin alussa tuntui. Kalmasesta saattoi -tosiaankin, jollei kaikki ihmiset olleet liittoutuneet valehtelemaan, -tulla pohattakin ajan mukana. Eihän se rutiköyhä lie ollut pitäjään -tullessaankaan, koskapa jo yritteli ostaa taloa, jonka maalla -puoti sijaitsi. Ei maarkaan se ollut tyhjä mies, oli entisyys ja -entiset keinot millaisia tahansa. Kauppiaan rouvana joutuu Hilma -herrasluokkaan, ja jos Kalmanen ostaa talon, voi hän ottaa kevarin -toimen, käräjät... ei ollut ollenkaan hullumpaa. - -Koko naimishanke rupesi näyttäytymään uudessa valossa. - -Kalmasen käytyä toisen kerran Helmilässä, virkkoi emäntä Hilmalle: - --- Ei minun puoleltani estettä ole. Tosin sinulla olisi ollut -tilaisuuksia saada maineellisempiakin, mutta... - --- Raha kyllä tuo maineellisuutta... olisin hullu, jos en huolisi -Kalmasesta. - --- Onkohan se vain niin rikas kuin sanotaan? - --- Ei se köyhä ainakaan ole, ei köyhä rakentaisi niin upeasti. - -Kosinta-aikanaan oli Kalmanen ryhtynyt rakennuspuuhiin, entisten -mitättömien huoneiden sijaan rupesi kohoutumaan komea puoti- ja -asuinpytinki, jolle sai vertaista etsiä kirkonkylässä. - --- Ja kauppa siellä kuuluu käyvän, jatkoi Hilma.. että toiset ovat -haleta kateudesta. - --- Niin, ei minulla mitään vastaan ole, kyllä minä myönnyn. Onko ollut -jo häistä puhetta? - --- On... se tahtoo ensi Juhanin aikoina... pytinkikin valmistuu osalta -siksi... - --- Pidetään suuret häät, sellaiset ettei ole kylässä ennen nähty... -että vielä harmaapäisinäkin muistavat häitä tanssineensa Helmilässä. - --- Niin, niin, suuret, hyvin suuret ja komeat... käsketään puhtaaksi -koko kylä. - --- Ja pyydetään pastoria pitämään sellainen puhe, jonka hän Ruusulan -Wilhon ja Niemen Allin häissäkin piti. Sulhanen jalo mies, iki -totuuksia kohti pyrkivä, morsian puhdas, innokas, täynnä hehkua, ja -heidän avioliittonsa taivaan valtakunnan etehinen... oh, tuollaiselle -puheelle pannaan nykyään paljo arvoa. - --- Ei mitään puhetta, ei mitään Allin tapaista... en voi kärsiä -sellaisia. - -Hilma muuttui äkkiä niin katkeraksi että emäntä hämmästyi. Oltuaan -hetkisen vaiti, puuttui hän jälleen puhelemaan häiden vietosta. Ja -sitä tehdessä valtasi hänet tyydyttävä tunne. Hilman naiminen, joka -kymmenisen vuotta oli ollut alituisena miettimisen aiheena, joka -viimeaikoina oli raskaana taakkana painanut mieltä, karkoittanut -monena yönä unenkin silmästä, se oli nyt ratkaistu tyydyttävästi. -Hilmasta tulee Kalmasen rouva, rikkaan Kalmasen rouva, kievarin ja -käräjätalon emäntä ja siten toinen oksa Helmilän sukuhaarasta kohoaa -ylös, ylläpitäen suvun mainetta entisessä kunnossa, ehkä nostattaa sitä -vieläkin ylemmäksi. - -Oikein helpoittavalta tuntui ajatella tuota. - -Ja Hilmasta tuntui, että hänen aurinkonsa alkoi jälleen nousta, että -hän jälleen ui pinnalle. Selkkaus Ruusulan Vilhon kanssa oli musertanut -lujasti häntä, saattaen hänet muun ohessa tekemään päätöksen, ettei -enää milloinkaan astu kylän kynnyksille, mutta Kalmasen kosinta -oli oiva lääke vanhoille kärsimyksille, nöyryytyksille. Entiset -käsitteet -- sanomalehtien lukeminen ja kirjallisuuden viljeleminen -oli jäänyt kauniisti sikseen -- elpyivät jälleen, vakuutus oman itsen -etevämmyydestä tai oikeammin synnynnäisestä arvosta, nosti päätään -pystyyn. Hän halveksi jälleen yhtä vankasti noita satujen lukijoita, -näyttelijöitä, kanteleen soittajia, hän halveksi koko tuota joukkoa, -joka piti itseään uuden suunnan lumi-aurana, ja hän ei häpeisi sanoa -halveksimistaan heille vasten silmiä, kun milloin vaan ensimmäinen -tilaisuus sattuu. Nuo ne nauroivat selän takana hänelle, nauroivat -siskon naimisiin menoa, Vilhon menettämistä, mutta nauroivatpa liian -aikaisin. Kalmasen rouvana ei hänen suku-arvonsa kadota entisestä -maineestaan hituistakaan. Hän muuttaa vain linnasta palatsiin, -lähteissään Helmilästä Kalmasen uuteen rakennukseen. - --- Onko se hyvinkin mieleisesi? kysyi emäntä kerran Hilmalta, kun -Kalmanen taas äskettäin oli ajanut Helmilässä. - --- Mieleiseni! Miten ihmeissä te sellaista kysytte? - -Hilma koetti muuttaa äänensä ja katseensa niin leikilliseksi kuin -suinkin, mutta yksin jäätyään muuttui hän äkkiä vakavaksi. Hetkisen -aikaa tuntui rinnassa ahdistava, polttava ajatus. Se viilteli -tunne-elämän hennoimpia taimia, joita kasvoi ohdakkeiden ja muun -rikkaruohon välissä siellä täällä, se katkoi niitä osalta poikki, -osalta se kitkesi niitä juurineen ylös... - -Tuon tehtyään ahdistava, polttava ajatus asettausi vähitellen -tuntumattomiin. - - - - -Leenan Kasperi. - - -I. - -Kasperi taas parkui niin surkeasti. Kimakka ääni ihan vihloi Leenan -korvia, kun liekutti kehtoa ja rämisteli avaimella läkkikannun laitaan. -Löi niin tiheään ja rajusti, kuin jos olisi tahtonut tehdä murskaa sekä -läkkikannusta että avaimesta. Lyödessään aina väliin katsoi kehtoon, -jossa Kasperi parkui -- ja silloin kasvoilleen ilmaantui katkera hymy -ja ruumis ikäänkuin vavahti sisällisen tuskan ahdistamana. - --- Tuu, tuu, Kasperi... tuu, tuu.. - -Porsas, joka tähän saakka oli pahnoilla nukkunut siivosti, heräsi -meluun ja alkoi sekin vinkua, tönkiä ja röhistä. Kaatoi kumoon ruuhensa -ja tavoitteli särkeä puolapuita kanallakin puoleiselta sivulta. Häkissä -jo kukko seuralaisineen veti makeinta ilta-unta, vähääkään huolimatta -surkeasta hälinästä, jota huoneessa pidettiin. - --- Tuu, tuu, Kasperi... tuu, tuu. - -Avaimen lyönnit läkkikannun laitaan rupesivat harvenemaan ja käymään -ponnettomaksi. Käsi ikäänkuin tenhottomuudesta vähensi vauhtia ja -voimaa, vähensi sitä yhä enemmän ja enemmän, kunnes Leena seisoi -liikkumatonna paikallaan, silmät tuijottivat kehtoon, mutta kasvoille. -ei enää ilmaantunut katkeraa hymyä eikä korviinkaan enään kuulunut -Kasperin kimakka parku. Oma elämä rupesi vierimään silmäin ohitse -pieninä pikakuvina ja aatokset niin takertuivat noihin kuviin, että -hetkeksi unhottui Kasperi, porsas ja koko nykyinen olo. Ensimmäinen -kuva hänet näytti nuorena, kevytjalkaisena palvelustyttönä. Kartanon -komeat olot häntä silloin ympäröivät; ei ollut huolta, ei surua, -ei puutetta. Kun suuriin kuvastimiin heitti pikaisen silmäyksen, -niin hymyilevä, eloa uhkuva neito siellä silmään näkyi. Posket -punoittivat, hipiä oli hienoa, vartalon paino ei milloinkaan tuntunut -liian raskaalta... Toinen kuva oli jo tummempi. Hän hairahtui ja -häpeän tila alkoi varmoin askelin tulla näkyviin. Siitä seurasi -kyyneliä, kalpeutta, palveluskumppanien ivaa ja lopuksi seurasi -siitä palveluspaikan menettäminen... Kolmannessa kuvassa esiintyi -toissilmäinen Mikko. Kartanon entinen hieno sisäpiika otti Mikolta -nikkelisormuksen kihloiksi, meni hänen kanssaan kuulutuksiin ja vihille. - -Ja sitte syntyi Kasperi! - -Neljäs kuva esitti pieni-ikkunaista huonetta, jossa asui muonarenki -Mikko, hänen vaimonsa Leena, Kasperi, porsas, kukko ja kuusi kanaa. - -Perheonnea ei ollut rahtuakaan: Kasperin vuoksi oli Leenan koti -tavallaan helvetin esikartano. Se myrkytti koko elämän, sillä Mikko -vihasi Kasperia eikä sitä päivää valjennut, jolloin ei Leenan hairahdus -ja onneton lapsirukka olleet miehen hampaissa. Leena kärsi aikansa, -kunnes luonto lopulta ikäänkuin kivettyi eikä enää tuntenut kipua -myrkkyhisimmistäkään sanoista, joita ilkeäluontoinen Mikko alituiseen -viskeli. Toisinaan toki tunteet olivat hellemmät; silloin veri kuumeni -vasten tahtoa ja silloin teki mieli työntää veitsi tai joku muu terävä -ase Mikon leukojen lävitse, jotta olisivat ainiaaksi tauonneet -- - --- Tuu, tuu, Kasperi.. tuu, tuu, mun onneton lapseni. - -Kartanon ruokakello samassa rupesi soimaan ja kylmä väre souti Leenan -ruumiin lävitse. Hän jälleen ryhtyi lyömään avaimella läkkikannun -laitaan, siten tyynnyttääkseen parkuvaa Kasperia. Äskeiset kuvat vielä -pyörivät mielessä. Sydän oli kumman herkkä, kyynel pyrki silmään ja -ruumis vavahteli ehtimiseen. - --- Jos hyvä Jumala olisi niin armollinen ja ottaisi luokseen Kasperin... - -Ovi aukeni ja Mikko astui sisään. Hän potkasi kehtoa ja ärähti: - --- Ei pentua tarvitse niin ahkeraan vaalia. - --- No kun itkee, niin surkeasti... eikä tyynny millään. - --- Anna itkeä... ei se ole kuin terveellistä. - --- Et sinä ennen naimistamme noin puhunut. Lupasit pitää kuin oman -lapsesi.. - --- Lupasit, hm, kylläpä sinulla olisi herkkä mieli, kun moisia -lupauksia uskoit. Penikka, etkö tuki suutasi? - -Mikko toisen kerran potkasi kehtoa, jotta se oli vähällä kumoon -pyllähtää. Kasperi säikähti ja lakkasi itkemästä kuin naulattu. Mutta -Leena seisoi yhä kehdon vieressä, kädessään läkkikannu ja suuri, -ruostunut avain. - --- Seisot siinä penikkasi vieressä kuin pataässä... toisit edes -illallista pöytään. - -Moiseen kohteluun oli Leena jo tottunut, ja sanaakaan sanomatta rupesi -hän nostelemaan ruokia pöydälle. Toi siihen perunia, silakkaa, puuroa -ja kuorittua maitoa. Meni sitte antamaan rintaa Kasperille, joka jo -vallan oli tyyntynyt. - --- Nassu on nälässä... nuoleskelet sitä kakaraasi niin ahkeraan, ettet -jouda edes elukoita ruokkimaan... - -Mikko muljautti silmäänsä niin äkäisesti, että Leenan täytyi -ehdottomasti nousta ylös laittamaan porsaalle ruokaa ja heittää -Kasperin vaaliminen tuokseen. Itkemäänhän se taas rupesi, mutta Mikon -tähden ei siitä auttanut huolia tällä erällä enempää kuin muulloinkaan. -Olisi pian saanut potkuja ja lyöntejä, kuten usein ennenkin, kun oli -Mikon nähden yrittänyt hoivaamaan Kasperia, onnetonta raukkaa. - --- Jos luoja olisi niin hyvä ja armollinen, että ottaisi luokseen -lapsiraukan. - -Mutta hyvä luoja ei ottanut Kasperia luokseen, vaikka Leena sitä -toivomalla toivoi. Kasarmissa muiden lapset usein sairastelivat, ja -kävipä siellä tuonikin silloin tällöin vieraana, mutta Kasperi oli aina -yhtä terve, yhtä sisukas parkumaan. Ei nälässä kituminen eikä hoidon -puutekaan voineet nykertää häntä sairaaksi. Hän oli kuin sitkeähenkinen -mato, joka elää miten kovissa pihdeissä tahansa. - - * * * * * - -Uuden asukkaan ilmaannuttua kehtoon, sai Kasperi maata pärekopassa, -kanahäkin lähellä. Hän jo silloin yritteli kävelemään, vaikka työlästä -se oli, sillä sääret olivat kovin väärät ja kaikkeen liikkeeseen -epämukavat. Aikaa voittaen ne kuitenkin suoriutuivat, mutta silmäin -laita oli surkeampi. Ne olivat rumasti kierot ja pysyivät semmoisina -ijän päivän. Mikko oli potkuillaan ne semmoisiksi tehnyt. Oli kerran -survaissut kehdon kumoon ja siitä päivästä asti oli Leena huomannut -pojan silmissä jotakin vikaa, joka vika ajan vieriessä rupesi näkymään -yhä rumemmin. Raukka oli säikähtänyt silmänsä kieroksi. - -Kasperi kasvoi suuremmaksi, älykkäämmäksi, mutta eivätpä päivät siltä -parantuneet, päinvastoin kurjuus eneni ijän mukana. Ravintokin oli -sitä ja tätä, enimmäkseen pilaantuneita tähteitä, jotka eivät muille -kelvanneet. Mikolla olikin tapana tuumia ruoan loppujen suhteen, "että -jollei sika syö, kyllähän Kasperi syö". - -Kehtoon ilmaantui aina uusia asukkaita, joiden kanssa oli täysi peli. -Jos niistä joku itki tai loukkasi itsensä, sai Kasperi syyn ja lyönnit. -Jos niiltä mikä astia särkyi, tai jos tekivät minkä vahingon tahansa, -aina tuli Kasperi raukan selkänahka kysymykseen. Armoa ei käytetty -milloinkaan. Leenakin oli vähitellen tottunut Kasperissa näkemään -kaiken sen, mitä hänen älynsä mukaan pahuudella ymmärrettiin, ja lyödä -ja suomia Kasperia; oli siis luonnollisin asia maailmassa. - -Tuommoisen kasvatuksen kautta kertyi poikaan äärettömän kova sisu. -Ankarinkaan suomiminen ei enää ottanut kyyneleitä hänen silmistään. -Mikon lyödessä hän vaan puri hammastaan, ja kun onnistui pääsemään -käsistä karkuun, niin kirouksia ja haukkumasanoja lasketteli suun -täydeltä. Äidin lyönnit ne sentään kipeämmin koskivat mieleen, mutta -kyyneleitä eivät nekään enää voineet heristää, ei ainakaan muiden -nähden. Milloin Kasperi ei voinut itkuaan tukkia, meni hän nurkan -taakse tai jonnekin munalle, jossa ei kukaan häntä nähnyt. Siellä -hän sitte alaa itki katkeria kyyneleitä ja siellä hän kostoa vannoi -Mikolle, äidille ja kaikille vihamiehilleen. - -Erinomainen himo kaikkien väkevien ja karvaiden perään heräsi hänessä -ihmeteltävän aikaisin. Tärpätille; hokmannille ja kaikille muille -sentapaisille aineille oli hän oikein ahvattu. Jos kaappi milloin -unhotettiin lukita, saatiin olla varmat että Kasperi oli niellyt -rohtopullot tyhjiksi. Kovinkaan kuritus ei siinä suhteessa voinut -vaikuttaa häneen. Yhtä ankara oli himo tupakin perään. Kasperi puri, -poltti ja piti huulessaankin, jos vaan keitä sai tupakoita. Eräs -mällijuttu tuli varsin kuuluisaksi ja sille naurettiin kartanossakin. -Mikko loikoi nimittäin eräänä pyhäpäivänä sängyssään ja siinä -loikoessaan näki, miten Kasperi varkain pisti ikkunalta poskeensa -tuoreen mällin. Mikko karkasi sängystä suoraa päätä pojan korvahiuksiin -ja rupesi kaivamaan mälliä suusta ulos. Mutta sitäpä ei siellä -löytynytkään, jos vaikka miten tyystin tarkasti suun -- poika oli -hädissään niellyt mällin, koettaakseen siten välttää selkäsaunaa. - -Kuluivat ne vuodet kurjuudessakin, ja Kasperi oli jo tullut -neljäntoista vuoden vanhaksi. Hän oli päättänyt ruveta suutarin -ammattilaiseksi, ja oppipaikka oli hänelle jo hankittu kirkonkylään, -jonne oli matkaa kasarmista runsas puoli penikulmaa. Pyhäinpäivän -maanantaina tuli lähteä. Erojaishetki hiukan värähytteli Kasperin -sisukasta luontoa. Kun piti lähteä vieraasen maailmaan kasarmista, -jossa jokaisen seinähirren oksakin oli tuttu, poluista, kannoista -ja kivistä puhumattakaan. Vaikka tosin siellä selkäänsäkin oli -saanut liiemmäksi, mutta kärsittyhän ne olivat, ei niitä kannattanut -enää muistella. Eivätkä ne, kumma kyllä luontoa yhtään kirvelleet. -Päinvastoin teki mieli pyytää isältä ja äidiltä anteeksi... mutta -kun yritti semmoisia sanoja lausumaan, niin aivan siltä tuntui, kuin -jos olisi äkkiä laskettu sulkupuu kurkkutorven eteen. Ja niin ne -anteeksipyynnöt jäivät tekemättä. - -Uudet sukat ja puhtaan paidan antoi äiti lähteissä, antoipa kätensäkin -ja käski käyttäytymään siivosti ja tottelevaisesti sekä heittämään -kaikki pahat elkeet pois. Silloin Kasperin kova sydän suli ja viljavat -kyyneleet syöksivät silmistä poskille. Hän kätteli ja halaili nuoria -siskoja ja veljiään, lausui äidille änköttäen hyvästi ja astui sitte -ovesta porstuaan. Kasarmissa asui monta perhettä ja kaikkien luona kävi -Kasperi hyvästi heittämässä. Ystävällisen sanan ja hyvän kehoituksen -hän kaikilta sai... vanhat synnit näkyivät unhottuneen joka taholla. - -Viimeksi meni hän siihen tupaan, jossa Sohvi asui. Tyttö oli Kasperin -ikäinen, hänen ainoa leikkitoverinsa ja siis semmoisena myöskin hänen -paras ystävänsä. Sohvin vanhemmat olivat myöskin Kasperin ystäviä ja -monta selkäsaunaa oli heidän välityksellään joko kokonaan vältetty tai -ainakin lievennetty puolta pehmeämmäksi. - --- Joko sinä nyt lähdet? kysyi Sohvi, hereten perkaamasta kaunaisia -ryyniä, joita oli pöydällä vadissa. - --- Jo, että ehdin ennen pimeän tuloa perille. - --- Onko ikävä lähteä? - --- On vähän, vastasi Kasperi, takin hihalla pyyhkien kosteita silmiään. - --- Tiedätkö, minäkin kohta menen kotoa pois. - --- Minne? - --- Kartanoon lapsenpiiaksi. - --- Vai niin... no hyvästi nyt, Sohvi. - --- Hyvästi, tulethan usein tänne katsomaan. - --- ... Jos sieltä vain pääsee. - -Kasperi pyörähti ympäri ja lähti tökertynein askelin ovesta ulos. -Polkua astellessaan kuuli hän Sohvin äänen huutavan: - --- Kasperi, odota - --- No, mitä nyt? - -Kasperi pysähtyi ja pian seisoi Sohvi hengästyneenä hänen edessään. - --- Katsos, minulla on tässä markka rahaa, jonka olen pitsin kutomisella -ansainnut. Minä säästin sen sinua varten... kas tuossa -- ja Sohvi -pudotti valkoisen markan Kasperin kouraan, -- jos mikä tarvis sattuu -näetsä, niin onhan hyvä, että on rahaa itsellä. - --- Onhan se hyvä. - --- Voi nyt hyvin. Eihän sinulla enää mitään hätää ole, kun olet jo -neljäntoista vanha. - --- Ja lukeakin osaan ensimmäiseen pääkappaleesen asti. Eihän pitäisi -oleman hätää. - -Ja vallan uudeksi ihmiseksi tunsi Kasperi itsensä tietä astellessaan. -Jota kauemmaksi kasarmi jäi, sitä rohkeammaksi muuttui mieli. Hänestä -tulee suutari, oikein kunnon suutari, joka tekee lujaa työtä helppoon -hintaan. Ensimmäisen kenkäparin, jonka hän ominpäin tekee, lahjoittaa -Sohville -- ja niihin kenkiin tehdään sievät korot ja pannaan -kiiltonahkaa kärkiin! - -Onnea lisäsi vielä valkoinen hopeamarkka, jonka äsken Sohvilta sai. Nyt -hänellä oli rahaakin, oli omaa rahaa kokonainen markka. -- Mutta minne -sen panisi, jottei pääsisi putoamaan. Kukkaroa ei ollut, ja liivin -taskuihin ei ollut luottamista, voisi sieltä hypähtää ja tipahtaa -tiehensä, ja sehän olisi surkea onnettomuus. Parasta lie jo ajoissa -tehdä sille varma säilytyspaikka. - -Ja ensimmäiselle sopivalle kivelle, jonka silmät keksivät maantien -vieressä, istuutui Kasperi, heitti takin ja liivin pois yltään, -otti lakkinsa sisästä parsineulan ja lankaa, repi veitsellä liivin -selkämystän auki ja neuloi sinne hopeamarkkansa niin lujaan, ettei -ollut pelkoakaan sen hukkaantumisesta. Jatkoi sitten matkaansa rohkein -mielin ja saapui ennen hämärää perille, kuten oli kotoa lähteissä -aikonutkin. - -Ei hänelle montaa sanaa puhuttu tervehtijäisiksi. -- Matami -laittoi syödä ja käski sitte menemään verstaasen, jotta tutustuisi -esimiehiinsä. Verstaassa kisälli ja kaksi oppipoikaa työskentelivät. -Mestari itse kikkaili suurta vuotaa pieniksi kappaleiksi. Hetkisen -kuluttua hän poistui, mutta poistuessaan loi Kasperiin silmälasiensa -takaa tarkan katseen ja virkkoi samalla: - --- Kaksi asiaa sinun etupäässä tulee huomata tässä uudessa ammatissa... -että olet ahkera ja aina tottelet ensimmäistä sanaa. - --- Kyllä minä... - --- Tuolla on tuoli sinua varten, käy sinne. - -Mestarin poistuttua pani kisälli hänet pesemään ja ratkomaan muuatta -vanhaa saapasparia, ja kun työ oli tehty, sai hän lähteä noutamaan -olutta panimon myymälästä. Kisälli oli nimittäin kohmelossa ja riskaili -itseään oluella, kun ei tahtonut kiireitten töitten vuoksi vasituisesti -juomapäiviä viettää. - -Helposti Kasperi oppi suutarin ammatin alkeet. Hän teki pikilankoja, -nauloja ja paikkaili vanhoja kenkiä semmoisella huolella ja -tarkkuudella, että pian sai mestarilta julkisen kiitoksen. Sitäpaitse -huomasi kisälli ja oppipojat että Kasperin silmät, vaikka olivatkin -kierot ja rumat, erinomaisen tarkkaan seurasivat kaikkia töitä, joita -verstaassa tehtiin, vaikka eivät vielä hänen alaansa kuuluneetkaan. - -Tupakinpoltto ja kaikki muut elkeet jäivät pois, Kasperista tuli oikein -siisti miehen-alku. Hän luki ahkeraan katekismustaan ja opetteli -kirjoittamaan vanhemman oppipojan johdannolla. Kylänkäynti rajoittui -sekin mahdollisimman pieneen määrään, sillä outona ja kierosilmäisenä -sai hän usein seuroissa kuulla ivasanoja, jotka loukkasivat luontoa ja -veivät kaiken kyläilemisen halun pois. - -Noin talvi kului työn nuherruksissa ja tuli kesä. Kasperin oli -määrä päästä juhannusaattona käymään kotona, ja mestari oli hänelle -ahkeruuden ja tarkkuuden palkinnoksi teettänyt uudet vaatteet uusien -saappaiden kera. Vaatteet riippuivat tuvan seinässä ja niiden kohdalla -lattialla oli sievät saappaat. Aika tuntui Kasperista loppumattoman -pitkältä, kun piti odotella kello yhteen saakka. Silloin vasta -annettaisiin hänelle vapaus kahdeksi päiväksi... ja annettaisi uudet -vaatteet ja saappaat! Toiset oppipojat olivat jo aamupäivällä päässeet -lähtemään, mutta Kasperi kun oli nuorin, oli hänellä joka kohdassa -ohuempi osa. - -Kisälli oli juonut koko viikon ja kuorsaili nyt verstaan lattialla, -Kasperin työskennellessä paikkauksien kanssa. Vihdoin ehti kellon -viisari kahdentoista numeron kohdalle. Kasarmi, Sohvi ja kymmenet muut -seikat häiritsivät ajatusten rauhaa... mutta tuossa häiriössä oli niin -paljo suloisinta onnea, että hymy ilmaantui tuon tuostaki huulille. - -Jo löi kello puolen tunnin lyönnin -- mutta samassa pöhnäinen -kisällikin heräsi. Hän kopeloi taskujaan ja käski Kasperin oluen -noutoon. - --- Kyllä menen. - --- No mihin hitoille se raha on joutunut? - -Kisälli yhä kopeloi taskujaan, mutta ei löytänyt sieltä rahaa. Vihdoin -hän herkesi etsimässä ja rupesi tuikeasti katselemaan Kasperia. Virkkoi -sitte äkkiä: - --- Sinä olet varastanut minulta markan. Täällä ei ole ollut ketään -muita ja raha on pois... ja sinä näytätkin varkaalta jo kauas. - -Kasperi tuli veripunaiseksi kasvoiltaan, joka seikka vaan vahvisti -kisällin epäluuloa. - --- Anna tänne se hyvällä, muuten... - --- Ei minulla ole kenenkään markkaa, sai Kasperi vihdoin änköttäen -vastanneeksi. - --- Valehtelit poika, ei syytön noin veripunaiseksi muutu... kyllä minä -pian panen sinut totta puhumaan. Annatko rahan vai...? - -Kisälli irroitti vyöltään solkisen hihnan ja rupesi sillä huitelemaan -Kasperia. Tämä huutamaan, ja pian tuli mestari ja matami verstaasen. -Kisälli lakkasi lyömästä, mutta vakuutti röyhkeästi Kasperin -varastaneen häneltä markan. - --- Se ei ole totta, intti Kasperi... minä en... - --- On se totta. Tulit äsken punaiseksi kuin veri, vaikka nyt olet jo -ehtinyt talttaa. - -Ja kisälli rupesi syynäämään Kasperin lakkareja, joista ei kuitenkaan -mitään löytynyt. Siinä syynätessä osuivat kisällin kädet koskemaan -Kasperin liivin selkämystään, ja silloin ilon kiljahdus kuului -verstaassa. - --- Mikä kova tämä täällä on, häh? - --- Se on minun oma rahani...! - -Kisälli repäsi liivin selkämystän halki, aikoen noin vaan pitemmittä -mutkitta anastaa rahan, mutta silloin Kasperin kova sisu kuohahti -reunojensa yli. - --- Kuuletko roisto, että se on minun oma rahani, jonka... - -Ja samassa pöhnäinen kisälli makasi pitkänään verstaan lattialla. -Petoeläimen notkeudella oli Kasperi syöksynyt hänen kimppuunsa ja -osaksi ruumiin väkevyydellä paiskannut hänet allensa. Kuuma ottelu -siinä syntyi. Mestari meni kisällin puolelle, mutta kaksinkaan eivät he -Kasperia voittaneet. - -Tämä luikerteli kuin mato irti heidän käsistään, kynsi ja puri heitä -kasvoihin ja käsiin, ja lopuksi sieppasi pitkän naskalin työpöydältä, -uhaten pistää silmät puhki jokaiselta, joka uskalti tulla häntä -lähelle. Kun mestari näki ettei kovuus auttanut, virkkoi hän: - --- Jo riittää... minä otan vahingokseni sen markan ja sinä Kasperi -lähdet minun huoneestani ihan tällä silmänräpäyksellä. So, pian... - --- Kyllä mennään. - -Kasperi haki takkinsa ja lakkinsa ja syöksyi suin päin ovesta ulos. -Ajatukset niin hurjasti kuohuivat, maailma pyöri viitenä silmissä. -Ikäänkuin tenhottomuudesta askeleet ohjaantuivat kasarmia kohden, -vaikka ajatukset eivät mitenkään olleet tolkullaan. Ne kuohuivat ja -riehuivat niin hurjasti, niin kiivaasti... - -Vähitellen sitten surkea todellisuus rupesi paljastumaan silmäin eteen. -Joka askeleella, jonka astui kasarmia kohden, tuo surkeus yhä suureni, -kunnes sillä ei enää ollut lainkaan rajoja. Se rusenti mieltä ja painoi -askeleita niin kovasti, että täytyi hetkiseksi keskeyttää käynti. -Maantien vieressä oli vielä sama kivi, jonka päällä oli syksyllä -istunut ja istuessaan liivin selkämystään hopeamarkan neulonut. Samalla -kivellä istui Kasperi nytkin, otti liivin käteensä, neuloi kahtia -revityn selkämystän jälleen kiinni, antoipa neulan kiertää pariin -kertaan markankin ympäri, ettei ainoa rikkaus pääsisi hukkaantumaan. - -Katseli siinä kivellä sitte Juhanin aikuista sinistä taivasta, ja -yhtäkkiä rinta täyttyi sanomattoman katkeralla surulla. Sydän rupesi -hytkähtelemään, ruumis värähtelemään ja kuuma kyynelvirta syöksähti -silmistä poskille. Tuntui ettei niin kovaa surua vielä milloinkaan -ennen ollut tarvinnut maistaa. Ne muinaiset murheet olivat tämän -rinnalla kuin lasten leikkiä konsanaankin. - - -II. - -Vierähti vuosia kolme, ja sitte tuli uusi tuuma Kasperin päähän. Monien -vaikeuksien perästä sai hän juhannusaattona tavata Sohvin, joka palveli -kartanossa sisäpiikana. Sohville tuo uusi tuuma ensin piti uskoa ja -hänen lausunnostaan sen toteuttaminenkin sitten tuli riippumaan, -Lehtokujan mutka, johon ei kartanon ikkunoista sopinut nähdä, oli -määrätty yhtymäpaikaksi ja aika niin varhaiseksi, että herrasväki vielä -veti aamu-unia. Määrätyllä hetkellä tuli Sohvi kiirein askelin ja -tapasi Kasperin nojaamassa paksuun vaahteraan. - --- Mitä tärkeätä sinulla on nyt ilmaistavaa? - --- No, näetsä, kun en minä menesty täällä millään alalla. Kuten tiedät, -olen koettanut torpan renkinä, päiväläisenä ja jos jonakin, mutta -mikään ei tunnu sopivan luonteelleni. Ihmisetkin aina karvauttavat -mieltäni enkä minä uskalla rohkeasti astua kenenkään sivutse enkä -ketään vastaan. - --- Kyllä tuon hyvin tiedän. Ketä kerran ruvetaan polkemaan, niinkuin -sinuakin... vaikka et sinä huonompi ole kuin muutkaan. - -Ilon väläys näkyi Kasperin silmissä, hänen surullinen muotonsa muuttui -rohkeaksi. - --- Näetkö, minä olen tuuminut mennä kaupunkiin muurarinoppiin. Se on -rahallista ammattia, kovin rahallista. Moni, jolla ei ole ollut muuta -alkua kuin kaksi kättä, on näinä aikoina muurarin alalla rikastunut -piloille. - --- No, no, elä nyt... - --- Jos sinä hyväksyisit tuon tuumani. - --- Täytyyhän minun hyväksyä, täällä ei kuitenkaan sinulle onni koita. - --- Ei koita, siihen päätökseen olen itsekin tullut. - --- Mutta siellä kaupungissa sinun tarvitsisi olla vakavan, hyvin -vakavan, muuten... - --- Epäiletkö minua? - --- No, enhän minä erittäin epäile, mutta vain sanoin, kun se mieltäni -painoi. Milloin aiot lähteä? - --- Heti juhlan jälestä... jos ennättäisin vielä tänä kesänä saada -oppipaikan. - -Vielä hetkisen juttelivat he ja erosivat sitte. Kasperin rinta oli -täynnä suloisia toiveita tulevaisuuden suhteen. Juhlan jälestä hän -heti lähti kaupunkia kohden kulkemaan, lakkarissa isäpuolen lupakirja, -nimismiehen passi ja toista sataa markkaa säästettyjä rahoja. - -Oppipaikan saannissa kohtasi häntä vaikeuksia ja hän aikoi jo lähteä -toiseen kaupunkiin, kun sattuma viskasi hänelle asuintoveriksi erään -muurarin ammattilaisen. Markkanen oli tämän nimi ja kaupunkeja hän -oli kierrellyt. Sulavilla jutuillaan hän osasi saavuttaa kokemattoman -Kasperin luottamuksen siihen määrään, että tämä hänelle lainaili -rahojakin joitakuita markkoja. Yhdessä sitten rupesivat etsimään -muurarintyötä. Kasperin oli määrä ruveta oppilaaksi ja saada palkkaa -edistymisen mukaan. Eräältä leskirouvalta sitte onnistuivat saamaan -työtä. Sillä oli laitakaupungissa uusi talo, johon piti muurattaman -puoli tusinaa tulisijoja. Markkanen teki urakkakaupan, otti -käsirahat ja niin ryhdyttiin töihin. Joka lauvantaina saatiin rahoja -etukäteen, kunnes rouva vihdoin kielsi enempiä antavansa. Työ edistyi -hitaanpuoleisesti, sillä Markkanen vietti säännöllisesti kapakassa -vapaamaanantaita -- vietti väliin puoli viikkoa. Kasperi kyllä -harmitteli, mutta hän ei voinut yksin työtä jouduttaa, opettelevainen -vasta kun oli koko toimessa. Vasta syyskuun lopussa valmistuivat -muurit, yksi toisensa jälestä, sillä Markkanen oli jättänyt jokaisen -tulisijan hieman keskeneräiseksi. Yhtenä päivänä ne kaikki sitte -lopullisesti valmisti. Koetustulet tehtiin -- ja savu ei mennyt -rahtuakaan ulos. Muurit olivat kerrassaan raiskatut. Rouva vaati -rahoja takaisin, uhkasipa antaa käräjiin haastonkin, mutta hankittuaan -tarkempia tietoja Markkasen olennosta, heitti hän kaikki vaatimukset ja -uhkaukset tuokseen. - -Kasperi oli kaiken tuon johdosta varsin onneton. Hän kovasti katui, -kun ei tullut lähteneeksi kesällä muihin kaupunkeihin, kuten jo -oli aikonut. Nyt se oli vuodenajankin suhteen sopimatonta, sillä -Mikonpäivä oli kynnyksellä ja muuraustyöt siis arvatenkin jo kaikkialla -loppupuolella. Täytyi jäädä talveksi kaupunkiin ja varustautua tekemään -töitä mitä tahansa. - -Kävi Kasperi kuitenkin monen mestarin puheilla, mutta minkäänlaatuista -oppipaikkaa ei onnistunut saamaan. Milloin oli ikää liian -paljon, milloin kasvojen muoto herätti mestareissa epäilystä ja -vastenmielisyyttä, milloin taas oli joku muu syy. - -Noina vastuksien aikoina sitte heräsi eleille vanha himo väkeväin -aineiden perään, ja eräänä pyrypäivänä löysi Kasperi itsensä kapakasta. -Hän istui ja joi Markkasen kanssa, joka yhäti vielä oli hänen -asuintoverinsa. - -Himo teki pian Kasperin orjakseen -- hän ei enää voinut päiväksikään -irtaantua juomisesta. Ansiot, vanhat säästöt, kaikki hupenivat -viinapikariin, ja rahojen loputtua tuli vaatteiden vuoro. Nekin -vaihdettiin rääsyiksi, ja pian oli Kasperi muuttunut täydelliseksi -katujätkäksi, joka teki päivän nälässä työtä, voidakseen istua illalla -jonkun hetken kapakassa. - -Joulun välipäivinä oli kaikki keinot loppuneet, oli työnintokin -loppunut, sillä kurja elämä oli lyhyessä ajassa veltostuttanut -jäntereet ja poistanut kaiken työhalun. - -Erään kerran tuli Markkanen vasta aamulla kotiin. Sillä oli povessa -hyvä hopeakello ja trikootakki. Viimemainitun heitti hän Kasperin -syliin ja virkkoi: - --- Joudu torille muuttamaan rahaksi tuo... tässä alkaa herrain elämä. - -_Leenan Kasperi._ - --- Mitä, helkkarissa? Mistä sinä...? - --- Kysy mutkalta, kyllä väärä vastaa... joudu vaan torille, kyllä -maalaiset sen ostavat. Minä lähden tätä kelloa sulattamaan. - -Kohmeloinen Kasperi puki rääsyt ylleen, kiiruhtihe torille ja alkoi -hieromaan takin kauppaa maalaisien kanssa. Olisi päässyt pian -kaupattavastaan eroon, mutta vaati korkeita hintoja ja kulki siten -torilla toisen luo. Sillä välin jo päivä alkoi sarastamaan. Vihdoin -oli kaupat syntymäisillään erään hyvinvoivan näköisen isännän kanssa. -Mutta rahoja lukeissa sekaantui eräs kaupungin matami kaupantekijäin -asioihin, virkkoen: - --- Tuo on varmaan varastettu takki... on niin varkaan näköinen tuo -kaupitsija. Poliisi, hoi! - -Muutaman sylen päässä asteleva poliisi ohjasi pian askeleensa ääntä -kohden, ja päästyään huomioon kysyi hän Kasperilta tuikeasti: - --- Onko se omasi? - --- Ei... ei ole. - --- Kenen se on? - --- En tiedä... minä sain sen... - --- Keneltä? - -Kasperi tunsi jo, miten luja käsi tarttui häntä kaulukseen. - --- Markkaselta. - --- Ahaa, veitikka... kyllä se Markkanen tunnetaan. Käyppä minun mukaani -nyt heti. - -Kuljettiin suoraa päätä tyrmään, ja siellä oli Kasperilla aikaa selitä -kohmelosta, miettiä takin alkuperää, sekä tehdä muitakin havainnoita -elämän suhteen, joka oli kiertynyt surkean kurjaksi. - -Takista pidettiin sitte jupakkaa oikeuden edessäkin, jonne -poliisin saattamana tyrmästä astuttiin. Kun kaikki seikat olivat -tutkitut ja pohditut moneen kertaan, luettiin tuomio. Markkanen, -joka kovissa raudoissa käytettiin oikeuden edessä, tuomittiin -toiskertaisesta murtovarkaudesta vesikoppiin ja sitte kahdeksi -vuodeksi kuritushuoneesen. Kasperi, joka puolustautui kehnosti, -kastui hänkin jutussa koko lailla. Varkauteen osallisena tuomittiin -hän rahasakkoihin, jotka sakot varojen puutteessa voitiin vaihtaa -kahdeksanpäiväiseen oleskeluun vesikopissa. - -Eihän se kipeä, mutta se häpeä! Nuo kahdeksan päivää eivät mitään -merkinneet ruumiin kärsimysten suhteen, sillä Kasperilla oli luonto -ja lihakset, jotka olivat kovempiinkin tottuneet, mutta se häpeä, se -tuntui olevan poltinraudalla otsaan merkitty. Kun vesikopista tuli -kaupungin kadulle, niin omituisen arka oli mieli ja omituisen vauhka -tunne risteili sydämmessä. Silmät pelkäsivät katsoa ihmisiä, sydän -pamppaili kiivaasti, kun vaan vilahdukseltakin näki poliisin virkatakin. -Kosketus takinkaulukseen tuntui niskaluissa vieläkin tuoreena. - -Nälän pakoittamana oli Kasperin jälleen ryhtyminen työhön, uusi -kortteeri oli myöskin etsittävä, sillä oikeusjutun johdosta ei -entinen emäntä enää myöntänyt huoneessaan yösijaa. Kapakassa käyntien -suhteen teki Kasperi lujan päätöksen, ja näyttikin hänellä olevan -voimaa pitää päätöksensä, koskapahan jo monet illat istui kotona, -miettien tapahtuneita asioita, jopa tapahtumattomiakin. Erään kerran -illallista syödessä kiintyi hänen huomionsa käärepaperiin, joka oli -voin ympärillä. Paperi oli vanha sanomalehti. Kasperin silmät osuivat -erääsen kohtaan, jossa seisoi: - --- Rohkea varas. Yöllä t. k:n 28 p:ää vastaan murtautui varas -posteljooni X:n makuukamarin viereiseen huoneesen, vieden saaliikseen -useampia vaatekappaleita ja hopeakellon. Valpas poliisimme pääsi -varkaan perille heti seuraavana päivänä. Eräs Markkanen niminen -mies, joka on lyhyemmän ajan oleskellut kaupungissa, muurarintyötä -harjoittaen elinkeinonaan, joutui satimeen varastettuja tavaroita -kaupistellessaan. Samoin vangittiin kauppatorilla eräs "Leenan -Kasperi", joka niinikään yritti rahaksi muuttaa varastettua -vaatekappaletta. Luullaan että mainittu Leenan Kasperi, joka näyttää -olevan oikein ehoisa rosvonalku, on ollut Markkasen apulaisena ja -kätyrinä. Molemmat istuvat nyt tyrmässä, odottamassa tekojensa -seurauksia. - - * * * * * - -Veitsi putosi Kasperin kädestä ja suupala työntyi kurkusta ylös, kun -oli lukenut uutisen loppuun. Tuolta kannalta ei hän tullut koskaan -ajatelleeksi asiaa; ei vahingossakaan muistanut, että viranomaisten on -tapana sanomalehtiin painattaa pahantekijäin nimet ja siten tehdä ne -kuuluisiksi kautta maan. - -Sanomalehti oli hänen onnensa kuolinisku. Siinä seisoi hänen nimensä -varkausjuttuun kietoutuneena... ja häntä mainittiin rosvonaluksi. Tuota -sanomalehteä luetaan joka päivä kartanon kyökissä. Sohvi ja ne kaikki -muut ovat jo aikoja sitte tuon pätkän lukeneet, ovat aikoja sitte -tienneet, että hän on ollut varkaan apulaisena, että hänet on torilla -vangittu ja viety tyrmään. - -Voi suuri Jumala sentään! Hänen papinkirjansa oli pilattu, hän ei ikinä -enää voi saada mitään oppipaikkaa. Hän oli mennyttä, kokonaan mennyttä -miestä. - -Ja kenen syy tuohon kaikkeen? Hänen itsensä. Kun rupesi kapakassa -käymään ja viinapikareja kallistelemaan. Joi rahansa viimeiseen -penniin, joi vaatteetkin yltään ja sitten nälissään ja viluissaan meni -varastettua takkia torille kauppaamaan. Kun olisi pysynyt raittiina ja -siivona, ei moista olisi tapahtunut, ei ikinä. Mutta roistolle hankkii -piru kumppaniksi toisen roiston. Viina veti hänet Markkasen ystäväksi -ja ystävyys johti tyrmään. - -Eihän niistä muista maailman ihmisistä niin suurta lukua olisi ollut, -mutta Sohvi, sen silmät olisivat saaneet säästyä moista uutista -lukemasta. Hän oli luvannut tytölle, että eläisi vakavasti ja nyt -Herran nimessä... - -Kun Kasperi tarkemmin ajatteli millaisilla tunteilla Sohvi uutista -luki, niin ihan ohimoja poltti ja korvissa alkoi kummallinen surina -kuulumaan. Koko yönä ei tullut unta silmään; kaikenlaisia kamalia -kuvia pyöri aatoksissa. Seuraavana päivänä ja seuraava yö ei ollut -hituistakaan parempi eikä rauhallisempi. Sydän riehui katkeruutta ja -katumusta, jonkinlainen mielen häiriö rupesi anastamaan valtaa koko -henkisen olennon yli. Kesken syvintä unta tuli äkkinäisiä, ankaria -säikähdyksiä, usein sydänpäivälläkin ruumis äkkiä sätkähti, niinkuin -olisi joku näkymätön voima antanut sille ankaran iskun. Työhalu katosi, -kasvot muuttuivat laihoiksi, koko olento rupesi kuihtumaan. - -Tuommoista surkeata tilaa kesti kesään saakka. Sitte Kasperi äkkiä -teki rohkean päätöksen... hän päätti mennä tapaamaan Sohvia! Tunsi hän -tiellä astellessaan selvästi, että veri kierti suonissa tavallista -nopeammin pelkästä pelosta, miten uskaltaa katsoa Sohvia silmiin, tunsi -hän jo hyvin, miten leveä juopa oli heidän välillään, mutta sitteki hän -astui ja riensi. Häiriötilassa oli lemmentunne Sohvia kohtaan muuttunut -rajuksi intohimoksi, ja kaikki terve järki oli väistynyt aivoista. -Lankeemuksen tila kyllä raateli ja piinasi mieltä, mutta ajatuksiin ei -tullut huomiota, että ensin olisi tarvinnut kohota kurjasta tilastaan -ylös, ennenkun sopi näyttäytyä tytön edessä. - -Kasperi astui ja riensi. Hän sovitti matkansa siten, että saapui -lehtokujalle sydänyön tienoissa. Vapisten koko ruumiissaan asteli -hän kulmakamaria kohden, jossa tiesi Sohvin makaavan. Löi hiljaa -ikkunanlasiin, odotti pari silmänräpäystä, ja löi sitten toisen kerran -hieman kovemmin. Kului minuutti tai pari, niin jo uudinta työnnettiin -syrjään ja Sohvin kukoistavat kasvot ilmaantuivat ikkunaan. Kasperi -viittasi kädellään... ja häntä ymmärrettiin. Uudin työnnettiin jälleen -paikalleen, hetkisen kuluttua avautui kyökin ovi ja Sohvi seisoi -rappusilla. - --- Jumala nimessä! Sinäkö se olet, Kasperi? - -Sohvi oli kovin hämmästynyt eikä hän astunut askeltakaan edemmäksi. -Kasperilla ei myöskään ollut rohkeutta mennä antamaan kättä, hän jäi -seisomaan parin sylen päähän rappusista. - --- Minä se olen, älä suutu, hyvä Sohvi, vaikka... - --- En minä suutu, mutta en minä ymmärrä, mitä varten enää tänne tulit. - --- Näetkö, hyvä Sohvi, minä ajattelin, että jos sinä vielä antaisit -minulle anteeksi. Minä olen kuullut, että jossakin kaukana merien -takana on maa, jonne paljo kovan onnen sortamia ihmisiä muuttaa. -Alottavat siellä uutta elämää ja... minäkin ajattelin, jos sinä... - --- Poika raukka, minä säälin sinua, mutta minkäänlaisissa tekemisissä -en enää tahdo olla kanssasi. Et aavistakaan, miten paljo minä sain -kärsiä, kun sanomalehdissä tuli niin kauniita viestejä sinusta. - --- Hyvä Sohvi, sen asian laita oli vähän näin ja noin. - -Ja Kasperi kertoi lyhyesti koko varkausjutun. Kysyi sitte: - --- Epäiletkö että valehtelen? - --- En suinkaan epäile, mutta kun mies elää siististi, ei hän -milloinkaan sekaannu semmoisiin juttuihin. Rupesit juomaan ja -rentustelemaan. Tuo pukusikin jo puhuu kyllin selvää kieltä. Olet nuori -mies ja kehtaatkin käydä tuommoisissa rääsyissä. - -Kasperin laihat kasvot muuttuivat tulipunaisiksi. Kurjaa vaatetustaan -ei hän tullut lainkaan ajatelleeksi matkalle lähteissä, ja nyt hän -häpesi että oli vaipua maahan. - --- Unhoita minut ja... - --- Sekö viimeinen sanasi? - --- Ja paranna elämäsi. - -Sohvin sievä vartalo katosi kyökin rappusilta. Kasperi seisoi kuin -kivettynyt pari silmänräpäystä paikallaan. Lähti sitten hiljaisin -askelin käymään lehtokujaa alas. Kasarmin polun haarassa hän seisahti -ja mietti josko mennä äitiä ja Mikkoa katsomaan. - --- Mitäpä niissä katsomista... pysyvät ne selkäsaunat muutenkin -tuoreessa muistissa. - -Ja Kasperi astui takaisin samaa tietä, jota oli tullutkin. Kaupunkiin -saavuttuaan luki hän pienet rahavaransa, ja rahojen kanssa astui hän -joutuin kapakkaan, lievittämään sydänkipujaan. - - -III. - -Kartanon herra oli myynyt metsää useamman tuhannen markan edestä ja -lukinnut rahat kirjoituspöytänsä laatikkoon. Metsänostajille sitten -pidettiin pienet kekkerit, joten vasa puoliyön tienoissa käytiin -nukkumaan. Syysyö oli pilkkopimeä. Tuuli ärjyi voimakkaasti, metsä -kohisi, järven laineet löivät korkeina kuohupäinä rantakallioita -vastaan. - -Lehtokujan mutkassa kuiskaili kaksi miestä, odotellen tulien sammumista -kartanossa. Toinen mies oli Markkanen, toinen oli Leenan Kasperi. - --- Jo nyt on aika, virkkoi viimemainittu, kiristäen vyöhihnaansa -lujemmalle... tulet ovat jo pari tuntia olleet sammuksissa. - --- No mennään sitte. - -Miehet menivät suoraan lasikuistia kohden, pujottautuivat pensaiden -läpi konttoorihuoneen ikkunan taakse. Kuului vaan heikkoja risahduksia, -kun kaksi vahvaa lasia painettiin tervatulla kankaalla rikki. Sitte -tuiki pieni saha katkasi pystysuorassa olevan välipuun poikki kahdesta -kohden. - --- Nyt tämä kohta on hyvässä reilassa. - -Kasperi ryömi ensin itse konttoorihuoneesen ja auttoi sitten -Markkasenkin sinne. Tällä oli useammanlaatuisia tiirikoita, joilla -koetettiin avata kirjoituspöydän laatikkoa. Kasperi veti vähä väliin -tikulla tulta, vaikka hän muutenkin oli perin tuttu huoneessa. Oli -ollut kartanossa päiväläisenä ja saanut useat kerrat laatikosta rahoja. - -Viimein eräs tiirikka sopi ja laatikon lukko napsahti auki. Kasperi -veti tulitikulla valkiata. - --- Hyi piru, miten paljo kruunun mynttiä. - --- Ihan kokonainen aarre. Minä olin oikeassa, kun arvelin, että -metsänhinta vielä on kotona. - -Kasperi tyhjensi taskuistaan mitättömät paperinlaput lattialle ja -sulloi laatikosta setelejä sijaan. Kun kaikki oli tyhjennetty, -ryömittiin jälleen ikkunasta pois ja hyvää hyppyä sitte mentiin -lehtokujaa alas. Kasperi, joka tunsi tarkoin seudut, johti kulkua -poikki niittyjen, metsien ja peltojen. Hiki virtasi kovasti kasvoilla -ja väliin oltiin puolittain tukehtua, mutta jalat olivat ponnekkaat, -vahvat. Eikä mielikään ollut pelokas tai alakuloinen. Koko temppu oli -käynyt niin hiton sievästi ja sukkelasti. Ei mitään vaikeuksia eikä -odottamattomuuksia, vaan kaikki oli mennyt laskujen mukaan. - -Oli vielä pimeä, kun Kasperi ja Markkanen saapuivat rautatien asemalle. -He ostivat piletit ja astuivat yöjunaan, joka tulla huristi lyhyen -hetken päästä asemalle. Ajoivat sitte eräälle suurelle keskusasemalle -ja odottivat siinä, kunnes tuli juna, jolla pääsivät laukkaamaan -muuatta sisämaan kaupunkia kohden. - -Alkoi sitte herraselämä. Päivät myötänään asusteltiin kapakoissa, -kaikki himot tyydytettiin, kaikki hyvät nautittiin. Kyllähän Kasperilla -oli vahva aie seilata Amerikaan, mutta nautinnoiltaan ei joutunut -aietta toteuttamaan. Markkanen sitä paitse lupasi yhtyä matkaan, mutta -se tahtoi vielä viimeisen kerran pitää oikein kuohuvaa iloa Suomen -niemellä, ja siten jäi lähtö aina tuota tuonnemmaksi. - -Sanomalehtiin ehti jo tieto varkaudesta. Kun Kasperi ja Markkanen istui -eräänä aamuna kapakassa, rupesi joku vieras lukemaan seuraavaa uutista -kaupungin sanomalehdestä: - --- _Suuri varkaus_. Viime viikolla varastettiin -- -- -- kartanosta -toistakymmentä tuhatta markkaa. Varas on eräs "Leenan Kasperi", kuten -varkauspaikalle pudonnut vanha nimismiehen passi osoittaa. Apulaisena -hänellä luultavasti on ollut eräs entinen kuritushuonelainen, Markkanen -nimeltä, sillä pihan hietikossa näkyi kahden mieshenkilön jäljet, -ja mainitut varkaat ovat ainakin jo kerran ennen olleet yhdessä -komplotissa. Leenan Kasperi on lyhytkasvuinen ja kierosilmäinen, -Markkanen taasen pitkä, käytökseltään ja olennoltaan oikein -herrasmiehen tapainen. Poliisi on ryhtynyt ponteviin toimiin -- - -Kasperille ja Markkaselle tuli kovin vilu olla kapakassa. He joivat -lasinsa tyhjiksi ja korjasivat luunsa salavihkaa ulos. Juutalaisen -luo sitten menivät ja Kasperille valittiin vaatteet, jotka venyttivät -häntä pitemmän näköiseksi. Siniset silmälasit vielä hankittiin, jotta -pahin tuntomerkki peittyi näkymättömiin. Markkanen ei ollut moneen -aikaan ajellut partaansa, joten hän oli ulkomuodoltaan muuttunut niin -perin pohjin, ettei tuttavat työmiehetkään, joita hänellä oli joka -maanlaidalla, vastaan tullessa osanneet häntä tuntea. Komea puku vielä -lisäksi eksytti täydellisesti katsojan silmät. - -Junassa sitte ajettiin erääsen maamme suurimpaan rantakaupunkiin, ja -siellä taas alkoi entinen herrakas elämä. Amerikan matka sai siirtyä -yhä tuonnemmaksi, sillä Kasperiakin alkoi moinen komea elämä lumota -siihen määrään, ettei enää muuta ajatellutkaan kuin nautintoja ja -himojen tyydyttämistä. Usein hänen täytyi purra hammasta, pidättääkseen -naurun, joka väkisinkin pyrki tulemaan, kun ihmiset häntä nimittelivät -herraksi ja kohtelivat arvokkaasti kuin mitäkin kunnian kukkoa. - -Rantakaupunkin syrjässä oli kapakka, johon Kasperi ja Markkanen -erittäin mieltyivät. Siellä he vakituisesti viettivät päivänsä -umpeen. Joskus ikäänkuin huvikkeeksi ja muutteelliseksi kävivät -tosissa kapakoissa ja palasivat taas syrjäkadun kapakkaan niinkuin -oinaan kotiinsa. Eräs puolivillainen herrasmies kävi myöskin ahkeraan -samassa kapakassa ja joko sattumalta tai muuten, sovitti hän aina -itsensä Kasperin ja Markkasen lähelle. Lueskeli sanomalehteä ja nautti -viiniä, mutta niin niukasti, että lasillinen kesti tuntikauden. Muissa -kapakoissakin kyläillessä ilmaantui herrasmies aina samaan huoneesen, -lukemaan sanomalehteä ja pisaroittain nauttimaan viiniä. Kerran, -Markkasen ollessa puhvetin puolella juomatilauksia toimimassa, läheni -herrasmies Kasperia ja kysyi: - --- Mistä kaukaa ollaan? - --- Oulust... Oulust... Oulust ollaan kotoisin ja Turkin maalle mennään, -vastasi Kasperi, joka jo oli kunnon humalassa. - -Enempiä ei herrasmies sillä kertaa kysellyt, mutta seuraavana iltana -puuttui hän syrjäkadun kapakassa pitempiin puheisin Kasperin kanssa. -Markkanen sattui taasen olemaan muissa huoneissa. - --- Näettekö silmälaseillanne hyvin? kysyi herrasmies. - --- Näen, vastasi Kasperi, mitään hoksaamatta. - --- Minulla on myöskin heikot silmät... näytättekö lasejanne, jos sen -lajiset sopisivat minullekin. - --- Kyllä. - -Kasperi antoi silmälasinsa herralle, tämä asetti ne nenälleen ja -tarkasti niiden takaa tyystin Kasperia. - --- Hyvät on, minäkin näen niillä erinomaisen tarkasti. Juotteko lasin -viiniä? - --- Kyllä. - -Herra pistäysi puhvetin puolelle, mutta viinilaseja tilatessa kuiskutti -hän jotakin ravintolan isännän korvaan. Palasi sitte lasien kera -Kasperin tykö ja kilahutteli hänen kanssaan. Markkanen tuli hänkin -samaan huoneesen. - --- Tämä herra koetteli minun lasejani... hänellä on huonot silmät. -Kasperi loruili kuten humalainen ainakin. - -Noin neljännestunnin lienevät siinä istuneet, kun jo ilmaantui kolme -poliisia ovelle. Herrasmies nousi äkkiä ylös ja tarttui Kasperia -kaulukseen, ja kolme poliisia ryntäsi Markkasen kimppuun. Mutta tämäpä -ei antanutkaan itseään kiinni. Revolverin veti käsille, laukasi -kahdeksan laukausta ja ruudin savun seassa syöksi ikkunasta ulos -pimeälle kadulle -- ja sinne katosi. - -Kasperi ei yrittänytkään tekemään vastarintaa, Hän sovinnolla seurasi -poliisia vankilaan ja siellä hän lyötiin koviin rautoihin. Sitte häntä -kuletettiin käräjiin vartiain saattamana. Oikeuden edessä tunnusti hän -kaikki, mutta ei osoittanut pienintäkään katumusta. Ilkkuva hymy oli -vain huulilla, niska suorana, ryhti ylpeänä. - -Leena tuli käräjätaloon, saadakseen tavata onnetonta lastaan. -Etehisessä kohtasivat äiti ja poika toisensa. - --- Kasperi... poikani -- kova itkun tyrskinä kuului sanojen välissä, - --- Kas, Leenahan se onkin. Vie Mikolle terveisiä ja sano hänelle, että -minä vapaaksi päästyäni tulen ja hirtän hänet pajuvitsalla.. sen käyrän -männyn oksaan siellä kasarmin lähellä. - --- Kasperi, poikani... - --- Ämmä, mene kotiisi parkumaan. - -Paluumatkalla löi Kasperi, vaikka oli niin kovissa raudoissa, -vartijansa pyörryksiin, helisti raudat rattaille ja pötki karkuteille. -Sitte hänen elämänsä oli pitkä sarja rikoksia. Kautta maan levisi maine -hänestä, ja suuri palkinto oli luvattu sille, joka hänet saisi kiinni. - -Hänestä tuli uhkarohkea varas, ja paljon hänellä oli erinomaisia -seikkailuja. Rohkeuteen yhdistyi tavaton kavaluus; kerrassaan -hämmästyttäviä olivat hänen retkensä ja työnsä. Juuri kuin luultiin -hänen olevan vallan toisella maanlaidalla, teki hän tekojaan luulijain -keskellä. Monta kertaa tuli hän oikeudenpalvelijain nenän eteen, -saadakseen yhä suurempaa mainetta. Ja kasvoihan se maine. "Leenan -Kasperi" oli nimi, jolla oli surkean suuri kaiku koko Suomenmaassa. - -Köyhän omaa ei hän milloinkaan koskenut eikä hän mielisti verellä -tahrannut käsiään, mutta rahoja hän vei pankeista, kauppahuoneista ja -rikkaiden pöytälaatikoista. - -Pienet summat eivät hänelle kelvanneet, piti olla tuhansia ja -kymmentuhansia, ennenkuin Kasperi kehtasi itseään vaivata. - -Markkinoilla hänet sitte vihdoinkin saatiin kiinni. Ankara kahakka -syntyi. Kasperi laukoili revolverilla ja peräytyi erääsen pihaan, -jota ympäröi korkea lankkuaitaus. Hän jo onnellisesti pääsi aitauksen -päälle, ja siellä hän jo heilutteli hattuaan oikeudenpalvelijoille -hyvästeiksi, mutta alas kadulle hypätessä taittui hänen toinen jalkansa -poikki... ja sitte hänen oli pakko antautua. - -Varkausjutut kestivät käsitellä kokonaisia vuosia, niitä kuin oli -kymmenittäin ja eri maanpaikoilla. Kasperia kuljetettiin käräjistä -käräjiin ja surkean komeata oli hänen kulkunsa. Siinä oli liikkeellä -monet vartijat, asianomaiset nimismiehet ja siltavoudit ja kaikilla -niillä oli kovat aseet mukana. - -Niin sitä kuljettiin, kunnes oli jokaisesta varkaudesta saatu tuomio. -Elinkautinen vankeus tuli kulkujen päätökseksi. - -Viimeinen matka, jonka Leenan Kasperi synnyinmaansa mantereilla teki, -johti kohden Siperiata. Markkanen ja useita muita pahantekijöitä oli -seurueessa, mutta kellään heistä ei ollut niin suurta mainetta kuin -Leenan Kasperilla. Kun hän, huvittaakseen seuruetta ja hauskuuttaakseen -matkan ikävyyttä, otti sanan vuoron ja kertoili entisistä -seikkailuistaan, kuuntelivat toiset hiljaa ja äänettöminä. Tuo -lyhytkasvuinen, kierosilmäinen kumppani oli heidän mielestään suuri, -melkeinpä yliluonnollinen olento, jonka rinnalla he kaikki olivat -pahaisia poikanulikoita... Kasperi nautti tuosta kunnioituksesta. -Hän oikein iloitsi siitä ettei ollut noita mitättömiä, tavallisia -pahantekijöitä. - -Niiden työt olivat kuin hiiren nakerrusta hänen töihinsä verraten. Ei -ketään heistä voitu verrata häneen, Leenan Kasperiin. Hänellä oli oma -suuri historiansa, oma suuri loistonsa. - -Ja hän oli siitä ylpeä! - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kotipoluilta III, by Emil Lassinen - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPOLUILTA III *** - -***** This file should be named 61933-8.txt or 61933-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/1/9/3/61933/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/61933-8.zip b/old/61933-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index fba7eb4..0000000 --- a/old/61933-8.zip +++ /dev/null |