diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61117-8.txt | 6419 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61117-8.zip | bin | 130012 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6419 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..ab84a9f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #61117 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61117) diff --git a/old/61117-8.txt b/old/61117-8.txt deleted file mode 100644 index 2ad0d05..0000000 --- a/old/61117-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6419 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Mansikoita ja Mustikoita I, by Various - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Mansikoita ja Mustikoita I - - -Author: Various - - - -Release Date: January 6, 2020 [eBook #61117] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MANSIKOITA JA MUSTIKOITA I*** - - -E-text prepared by Jari Koivisto - - - -Note: Project Gutenberg has other volumes of this work. - Volume II: see http://www.gutenberg.org/ebooks/61655 - Volume III: see http://www.gutenberg.org/ebooks/61749 - Volume IV: see http://www.gutenberg.org/ebooks/61941 - - - - - -MANSIKOITA JA MUSTIKOITA I - - - Soisin Suomeni hyväksi, - Maani marjan kasvavaksi. - - - - - -Helsingissä, -Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, -1859. - - - - - Paino-luvan antanut: _L. Heimbürger_. - - - - -Aineisto. - - -Sananen Anni orpanalle. -Kosken-kuvia. -Tuttuni, tui! jopa kevättä koittaa. -Totta puhuen. -Pohjan-piltti. Kirjoitt. Y. K. -Kettu Repolainen. --kk-- K. -Sukeltaja (Srhiller'in mukaan). Kirjoitt. J. K. -Runebergin Puutarhahoitajan kirjeet. A--n. -Suomennoksia Runebergin Runoelmista. Kirjoin. O. B. - - - - -Sananen Anni orpanalle. - -Jaakon päivästä Sorsansaarella. - - -En ole hetkiin unohtava tuota kaunista kesäpäivää, kun Sorsansaarella -vietimme Jaakko enon nimipäivää. Ensinnä ei kukaan ollut muistamanansa -koko asiaa. Aamukahvi juotiin, kuin muullostikin, puistossa -ruusu-pensasten välissä, ja eno istui äänetönnä, sanomalehti edessänsä, -eikä sanaakaan virkkanut. Äijä oli nähtävästi vähän nyrkkipyhissänsä, -kun ei kukaan hänen vuosijuhlaansa muistanut. Mutta ei sitäkään -ollut kukaan näkevänään. Eeva täti kutoi valkoista villasukkaa niin -ahkerasti, että olisi luultu hänen odottavan talven tuloa elokuussa, -ja sinä tepastelit tuhansissa pienissä askareissa, joissa ei toinen -maailmassa sinulle vertoja vetäne. Viimein käännyit yht'äkkiä minun -puoleeni, kysyen, eikö "nuori herra" tiennyt Jumalan kaunista ilmaa sen -verran arvossa pitää, että tahtoisi edes ongelle tulla. - -Minä vastasin, että "nuoren neitsyen" kattila luultavasti paljoa -enemmän kostuisi, jos, pyssy olalla, minä liikkeelle lähtisin. Mutta -koska olit ottanut kaikki seudun lintuset, jopa itse kryytimaan -varpusetkin, korkean suojeluksesi alle, et siihen ehdotukseeni millään -muotoa myöntynyt, vaikka ko'in todeksi näyttää, että kalalla on henki -ja tunto yhtä hyvin kuin linnullakin. - -Olisimme siitä tieteellisestä seikasta ehkä kauankin sanoja -vaihettanut, ellei täti olisi keskeyttänyt: - -"Hsss! lapsikullat; rauha maassa! Jättäkää rauhaan sekä suorsat että -ahvenet, ja tulkaa Sorsansaarelle, jos ei muuksi, niin marjaan. Minun -täytyy käydä heinäväkeä katsomassa. Ettekö näe tuota pientä pilven -nuohaa, joka kokoontuu päivän alla. Jos en minä toimeen tartu, ei tule -kuivia heiniä ikipäivinä". - -Jokainen oli kääntynyt eteläpuoleen, ja jokainen oli näkevänänsä -jotakin pientä pilveä, vaikka tosi oli, että kaikki taivaanrannat -olivat yhtä puhtaat, kuin sinun hohtava kahvipannusi. Täti oli -kutimensa kokoon pannut ja kaikki menoa. Sen muoto oli sulaa -kärsivällisyyttä, ikäänkuin uhriksi menijällä yhteisen asian, nimittäin -heinäsaaliin tähden. Eno ei puhunut paljo mitään, mutta seurasi hänkin, -kun kaikki lähdimme rantaa kohden. - -Kyllä tuo kummalla näytti. Rannassa oli vene ihan valmisna, ikäänkuin -odottelemassa. Tuhdot ja airot olivat paikallansa, purje ja lipunvarsi -asemillaan. Pursi parka oli kaiketi pelännyt lastuillensa lahoamista, -mutta ei tytynyt paljaisiin valituksiin, niinkuin Wäinämöisen -muinainen, vaan itse lähtenyt vesille. No, pian oli purje levitetty, ja -tuo sininen lippu, jonka selvää puhdasta siniä ma aina olen ihastellut, -oli myöskin nostettu. Minä istuin airoille; sillä tuulesta ei paljon -apua ollut. - -Tultuamme Sorsansaarta lähemmäksi, huomasi perämiehemme, s.t.s. Jaakko -eno itse, jättäneensä tupakat ja piipun kotia unohduksiin. Kysyimme -kaikin, eikö sopisi palata noutamaan, johon hän lyhyesti vastasi: "ei". -Samassa loi silmänsä saarta kohden, ja näki kaiken työväen seisovan -joutilaana rannan puolella. - -"Sen vietävät!" hän tiuskasi, hyvillään kun sai närkästyksensä johonkin -panna, -- "eikö ne, Jumala nähköön, seiso kädet ristissä jo aamusta -alkaen". - -Täti leppeästi muistutti, että työväelläkin oli suurusaikansa, ja eno -siihen jotain jupisteli, josta en muuta kuullut, kuin -- "ikänsä syödä!" - -Mutta nyt tultiin rannalle, ja kymmenen vahvaa kättä veti veneen -valkamoille semmoisella vauhdilla, että sinä, joka kokassa olit -seisonut, epäilemättä olisit mennyt pitkällesi, ellet jo sitä ennen -olisi kiville hypännyt kuin kärppä. - -"Vanha laki: vedä perämies maalle", sanoi yksi miehistä, ja kaikki -nostivat lakkinsa. - -Mutta olisit nähnyt, kuinka enon silmät menivät avolle, kun -koivikosta astui kuusi nuorta tyttöä valkoisissa paitahioissa ja -pitkät kukkaseppeleet väännettyinä haravien varsia ja lapoja myöten, -jotta suuri pitkä J, kukkaisista kudottu, oli kunkin kädessä kuin -juhlalippu. Ja kun tytöt rupesivat laskemaan pienen laulun, niin luulen -melkein nähneeni, että kyynele tirkisti Jaakko enon silmänurkassa. --- Tuota kaikkea sinä et voinut nähdä; olithan kumminkin itse jo -näkyvistä kadonnut. Mutta laulun tunnet, sen ihanan nuotin, jonka -itse olit muutamia päiviä ennen kokoon pannut ja sitten opettanut -"Saaren impilöille". Sanoista en puhu mitään; ne oli joku ystävistäsi -kyhännyt. Ja koska ne varmaankin jo olet unohtanut, panen nekin tänne -nuotin kanssa. Mutta nuotti kuitenkin oli juhlamme loisto. - - Tyttöjen laulu Sorsansaarella. - - Juhlallisesti. - - Terve, Jaakko, juhlihimme! - Riemun tuotkin tullessasi. - Terve! suovat Saaren immet, - Iloitsevat onnellasi. - Ijän pitkän ihanaisen - Jumalalta - Antajalta - Toivotamme tulevaisen. - - Kaste kaunis kylvöllesi, - Pouta heinän-aikanasi, - Täysi terä elollesi, - Sieluhusi rauhan kasi! - Ijän pitkän ihanaisen - Jumalalta - Antajalta - Toivotamme tulevaisen. - -Sitä minä oikein ihmettelen, kuinka hyvin olet saanut heitä laululle -taipumaan. Somasti se nytkin heiltä kävi, ja somia heitä itsiäkin -joukossa oli, -- vaikka jo melkein kadun sen sulle sanoneeni. - -Matta Jaakko eno hämmästyksessänsä oli unohtanut veneestä lähteä. Eikä -hän enää tarvinnut lähteäkkään. Pajuvesoista tehty tuoli, koristettu -tuoreilla heinillä ja kukkasilla, tuli jollakulla taikauksella hänen -allensa, ja nyt hän kannettiin, ennenkuin itse aavistikaan, keskelle -koivikkoa, missä suuruspöytä oli valmistettu työväelle -- ja meille. -Enolta oli kaikki pienet närkästykset hävinneet kuin sumu. Sillä sitä -en miksikään lue, että hän vielä pöydän äärelle tultuansa kysyi kyllä -julmistuneella äänellä: "Mikä hullutus teillä mielessä on? tämäkö -heinäntekonne onkin, sen vietävät? Ja ennen puolipäivää tulee sadetta -kaatamalla". - -Vanha Köhkörön Junni, joka kaikki ilman muutteet tietää, vakuutti -siihen iloisesti, ett'ei tänä päivänä muka kastaisi muu kuin kurkku. Ja -nyt vasta enokin huomasi, ett'ei pilven-nuohia ollut nimeksikään. - -Mutta nyt sinäkin ilmestyit, ja kädessäsi oli suuri karsittu -katajanoksa, joka tarkemmin katseltuna havaittiin piipunvarreksi -piippunensa. Toisessa kädessä oli tuokkonen tupakkia, ja nämä aseet -tarjosit hymysuin enolle, mainiten, että saaren Haltia, kun kuuli -Jaakon unohtaneen tupakkansa kotia, lähetti omat aseensa ja omat -omakasvosensa rakkaan vieraan maistettaviksi. Eno ei saattanut olla -nauramatta; mainitsi vain, että Haltia kasvatti erinomaisen hienoa -tupakkaa, ja käski miestenkin tuota maistella, jos kellä sattuisi -piippukynä muassa olla. - -Muutoin siinä syötiin, ja enokin, joka ei milloinkaan suurusta syö, -otti oikein vahvan aterian. Mekin muut söimme ja juttelimme väen -kanssa. Ja niinkuin tietäjämme oli ennustanut, tuli myöskin kurkku -kastetuksi. Olutta minä en milloinkaan juo -- muuta kuin sinun -tekemääsi, ja sentähden nytkin join jotensakin. Mutta tuota sinä -muistat yhtä hyvin kuin minäkin. Mitä mä siis juttelenkaan, kuinka -työväki ja vanhat menivät heinäntekoonsa ja me marjaan. Olisit sinä -mielellämmin mennyt haravoimaan, mutta minä, joka en osaa vikatetta -käyttää ja huonosti haravaakin, pidin vastapintaa. -- Sitä mun nyt -pitää joskus oppimani, nimittäin heinäntekoa. - -Nyt en pitänyt ajanluvusta sinä päivänä mitään, enkä siis tiedä kuinka -kauan marjassa viivyimme. Oli ainakin jo ehtoopuoli, kun palasimme, -molempien suut yltympäri marjassa, joka todisti, että kumminkin -jompikumpi meistä oli enemmän syönyt kuin poiminut. - -Luulen melkein, että väki jo työltäkin palasi; eno kumminkin jo -istui koivikossa oluthaarikan ääressä. Mutta kuka vieras istui hänen -vieressänsä? Oikein! se ei ollut mikään muu kuin tuo Hemppulan -"herasyöninki", jonka monenmutkaista nimeä en ole koskaan huolinut -muistooni panna ja jonka pitäjäläiset tavallisesti kutsuvat -paljaastansa Hempuksi. - -Sinä pysähdyit vähän matkan päässä ja sanoit jotenkin tylysti -- sitä -en sano, että se minun korvissani tylyltä soi --: "Mikä on senkin -lähettänyt!" Minun olisi tehnyt mieli lisätä enon tavalla: "Sen -vietävä!" - -Ja kun tervehtimiset tapahtuivat, näytit vielä vähän happamalta, jonka -asian Hemppu -- "herasyöninki" piti sanomani --- selitti sillä tavoin, -että sulla oli muka ikävä marjakumppali ollut. - -"Minullapa on ollut paljon ja hyviä kumppalia, kaikki Sorsansaaren -laululinnut", vastasit ja muotosi oli jo muuttunut iloiseksi. - -"Sanokootte mitä hyvänsä", jatkoi eno herrojen keskustelemusta, -"välikirjoja minä pidän aluslalaisteni kanssa ja ajan pitkään minä -sillä tavoin voitan paljoa enemmän kuin te, joka alinomaa ajatte -väkenne mäelle, Silläpä ette saakkaan enää kelvollista väkeä". - -"Kireämpiä palkollisasetuksia! parempia asetuksia la'illisesta -suojeluksesta! Minä olen siitä antanut jo mietteeni -Huoneenhallitus-seuralle". - -"La'ista tulee synti, sanoo pyhä Paavali", -- lopetti eno lähtiessään -pois työväkensä puheille, joka jo istui vähiin taempana oluen ääressä. - -Niinkuin tiedät minä en ole mustasukkaisia; lähdin siis nuorten -laulutyttöjen luoksi, joitten parissa pidin iloa hetken aikaa. -Kuulin kuitenkin hyvin selvästi mitäs sinäkin "herasyöningin" kanssa -juttelit, -- ja muistaakseni Köhkörön Anni, sinun kaimasi, minulle -kerran muistuttikin, ett'en muka hänen puolisella korvalla oikein hyvin -kuullut. - -Sitä nyt en oikein voi vakuuttaa, alkoiko keskustelemuksenne -niin halvasta asiasta kuin palkollisista. Sen vain muistan, että -puhe-kumppalisi sanoi mietteesi kovin runollisiksi ja suloisiksi, -niinkuin muka itsekin olit, mutta kuitenkin ne olivat hänestä liian -pilventakaisia, että sopisivat tän maailman menoihin. Lisäksi puhui -kohteliaan sanan sinun runollisuudestasi ja muuta semmoista, jota en -muistoon pannut. - -Sinäpä vastasit -- ne sanat ma tarkasti muistan --: - -"Minussako runollisuutta! oikein naurattaa. Teillä totta-tosiaan -lienee runolliset silmälasit yllänne. Mutta se ei ole mitään runollista -eikä mitään pilventakaista, että - - "soisin Suomeni hyväksi, - maani marjan kasvavaksi, - -"kuten Suomen kansa laulaa Kantelettaren runoissa. -- Oletteko -Kanteletarta lukeneet", lisäsit, luultavasti päästäksesi toiseen -puheen-johtoon. - -"En, en ole tullut semmoista kirjaa nähneeksi. Nykyaikoina pannaan niin -eriskummaisia nimiä kirjoihin, ett'ei nimestä ollenkaan voi arvata -mitään. 'Chemie' ja 'Hiavatha', onko nekin nimiä? Mutta mitä lajia tuo --- -- mainitsemanne on?" - -"Kanteletar, se on kokous suomenkielisiä muinoisrunoja, niinkuin -Kalevalakin. Tottahan niitä tunnette". - -"Muistan minä joskus nähneeni Helsingin Sanomissa --" - -"Mutta suomeksi, tottahan niitä olette suomeksi lukeneet". - -"Minä en osaa lukea suomenkieltä". - -"Oho! nyt olette viisastelevananne. Olenpa kuullut teidän selvää suomea -puhuvanne, eikä tällä maalla käykkään juuri mykkänä olla". - -"Puhutte leikkiä nyt", arveli herasyöninki, joka jo mielellään olisi -muihin asioihin poikennut eikä tahtonut juuri mainittavaksi, että -suomea taisi puhua; -- "Puhutte leikkiä nyt; minä sanoin, ett'en osaa -lukea". - -"Ette lukea osaa?" kysyit niin isolla äänellä, että tätikin, joka oli -jonkun ehtoollisen toimissa, kummastellen kääntyi sinne puoleen; -- -"No, sitte ette myöskään ole ripille päässyt; se onkin totta, ett'en -ole teitä koskaan kirkossa nähnyt", lisäsit. - -Se la'in-opillinen herra tunsi nähtävästi maan tapoja paremmin kuin -sinä, ja nosti säälivällä naurulla olkapäätään. "Tahtoisiko mamseli, -että minä lukisin kaikkea mitä mökkiläiset hökkelissänsä lukevat. -Olkoon se suotu, että heitä vasten on suomenkielisiäkin kirjoja. Mutta -sen kyllä tiedätte, että suomenkieliset kirjat ovat talonpoikaista -kirjallisuutta; se teiltä kaiketi on leikkipuhetta, kun sanotte niitä -lukevanne". - -Sinäkin saatat toisinaan tulistua, ja luullakseni se juuri oli nyt, kun -kaimasi sai tilaisuuden puhua toisen korvani kuuroudesta. Sinä vastasit: - -"Minä en ole tätä nykyä aivan leikillisellä mielellä, ja saatatte -siis -- jos suotte -- todeksi uskoa, mitä mä sanon. Minä luen usein -ja paljon suomea, ja äskettäin lu'in yhden, nimeltä _Taito ja Toimi_, -jonka eräs Suomen talonpoika on tehnyt _hökkelissään_. -- Siitä olisi -teillekkin, hyvä herra, kaksi hyvää opetusta saatavana, ensiksi kuinka -palkollisia pitää kohdeltaman ja toiseksi -- mitä se _eriskummainen -kirjannimi Chemie_ merkitsee" -- -- -- - -Kuinka puheenne sitten jatkettiin, en saanut oikein kuulluksi, koska -ennen mainitusta syystä minun täytyi vaihettaa kuuroa korvaa. Pian -tulikin ehtoolliskäsky. Hemppulan herra sanoi täytyvänsä jonkun tärkeän -asian tähden lähteä ja teki jäähyväiset. Minä itsekseni ajattelin, -miksei hän saman tärkeän asian tähden saattanut kokonansa tulemattakin -olla. - -Sillä sinä et koko iltaan tahtonut hyvää mieltäsi takasin saada. Ja -kuitenkin oli muutoin vielä kyllä iloa ja ilon syytä. Vanha Junni piti -kaikkien puolelta suoran ja lämpimän kiitospuheen isännälleen, vieläpä -muistaakseni laulettiinkin kotimatkalla kesäisen kuutaman valossa. -Lauloit kyllä sinäkin muiden tyttöjen kanssa; mutta et enää ollut -entiselläsi. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna istuttiin taas kahvin ääressä ruusupensasten välissä, -ja jokainen muisti mielihyvällä eilistä päivää. Jaakko eno oli varsin -toisella tuulella kuin eilisaamuna ja jutteli ulkomaan oloista, -joita hän nuorempana oli matkoillaan nähnyt. Sitä sinä aina niin -mielelläsi kuuntelet, ja sinäpä vielä ymmärrät sen, mitä ei eno juuri -ymmärräkkään, nimittäin sovittaa kaikki oman maan verroille. - -"Onko missään", kysyit vihdoin, "semmoista laitaa kuin täällä, -että herrasmies tuskin kehtaa puhua saati lukea samaa kieltä, kuin -talonpoika?" - -Eno vähän ajatteli; sanoi viimein: "Se on totta, semmoista onnetonta -tilaa on harvassa; minä en ole tullut sitä nähneeksi. Mutta, niinkuin -itsekin tiedät", hän lisäsi lepyttääksensä, "koetaan sitä täälläkin -muuttaa". - -"Kuka sitä kokee?" vastasit lempeästi, melkein sulavasti, "millä se -tehdään? Suomen kirjallisuus on talonpoikia varten, herrasväkemme -on liika-viisas sille; niin minulle eilen selitettiin; ehkä totta -lieneekin? Minä en siis oikein ymmärrä, että täällä siinä kohdassa on -mitään tekeillä. Minä kyllä ymmärrän yhden puutteen, jonka itse olen -usein tuntenut, mutta neuvoa siihen en tiedä. Meillä ei ole suomeksi -mitään kirjallisuutta, joka olisi nimenomaan herrasväkeä varten -- -taikka jos ma sen ikävän nimen heitän, sivistyneempiä, opissa paremmin -perusteluita varten. Se on tarpeellista, välttämättömän tarpeellista. --- Siihen tämän nuoren herran pitää neuvo tietämän", lisäsit kääntyen -äkkiä minun puoleeni. - -Silloin näytit hyvin veitikalta. - -Minä ko'in todeksi näyttää, ett'et juuri ampunut lintua kohden, kun -moitit kielieroituksen ja kuitenkin tahdoit kaksi eri kirjallisuutta -vaikka samallakin kielellä. Mutta sanoit vaatineesi ainoastaan sen, -että Suomenkin kirjallisuudessa löytyisi semmoista ylevää nykyajan -runollisuutta ja muuta kaunokirjallista, jota sivistyneet muissa maisia -lukevat omalla kielellään. - -No kyllä; mutta minä, sinun nöyrin palvelijasi, olin ja olen vielä -semmoiseen jättiläistekoon liian kykenemätön. Sitä tekevät kansojen -suuret henget, kun aika täytetään. Ystävissäni on kyllä monta -paremmilla voimilla varustettua. "Mutta mitä me kaikki", arvelin, -"voisimme kirjoittaa semmoiselle nuorelle neidolle, joka lukee -Shakespeare'n ja Dickens'in alkukielellä. Ylevää ei olisi meillä -toivomistakaan. Hyvä, jos puolikuntoistakaan kyniemme alta syntyisi" -- - -Silloin sinä vakuutit, -- ja vakuutukseesi minä luotan --, -että mielellämmin lukisit omankielistä jos huonompaakin, kuin -vieras-kielistä jos parempaakin; muistutit, että - - oma maa mansikka, - muu maa mustikka. - -"Mutta jollette paljaita mansikoita saakkaan, pankaatte mustikoita -sekaan". -- sanoit; "tydyn suomennoksiinkin". - -Viimein lupasit itse ruveta jotakin kirjallista yrittelemään, jos -minä vain olisin mies panemaan ensinnä alkuun. - - * * * * * - -Tätä kaikkea olen tahtonut muistoosi juohduttaa, ett'et tätä pientä -kirjaa, jonka nyt sinulle lähetän, aivan oudoksuisi. Nimi on niitä -"eriskummaisia", joita tuskin muu, kuin sinä, ymmärtänee. Muistin -marjat Sorsansaarella, muistin toivoneesi "Suomen hyväksi, maasi marjan -kasvavaksi", ja muistin viimein kauniin sananparren, jonka kauniisti -sovitit Suomen kirjallisuuteen. Ystävieni suostumuksella panin siis -nimen, minkä näet. Nämä ystävät, -- jotka, niinkuin kyllä arvaat, ovat -enimmän työn tehneetkin --, sanovat vain pelkäävänsä, että mansikatkin -tässä maistunevat kovin paljon mustikalta. Muutoin toivovatkin, että -sinulta kohdakkoon kypsyneempiä marjoja valmistuu, ja lupaavat sinun -avullasi lisätä _Mansikoita ja Mustikoita_ lisäämistään. Muista siis -sinäkin lupaustasi! -- -- -- - -Mutta Sorsansaarta ja Jaakonpäivää en voi unohtaa. Enkä saata olla -sinulle juttelematta, mitä viimeinen joutsen lähtömatkallansa toi mulle -uutisiksi. Se oli pieni juttu, jos kuulla jaksat. - -Muutamana aamuna oli, näet, tapahtunut, että eräs henttu ja hieno -herra, "herasyöninki" arvoltaan, ja kolmen manttaalin isäntä, tuli -kaikella komeudella muutamaan paikkaan, jonka nimen olen tyyni -unohtanut, mutta jossa kumminkin asui nuori, sievä neito. Sen neidon -hän pyysi kolmen manttaalin emännäksi ja "herasyöninki"-arvon -apulaiseksi. Mutta neito oli vastannut, että hänen, nimittäin -"herasyöningin", ei pitänyt naimista ajatteleman, ennenkuin oli oppinut -sisältä lukemaan. - - - - -Kosken-kuvia. - - - Ma seisoin kosken kuohun partahalla, - Katsoen vaahtoharjain ottelusta, - Kun nälin heitä nieli pyörre musta, - Mi määrätönnä mylvi huurun alla. - - Kuin oris karhun kourien alaisna, - Vapisi kalliokin tuskillansa; - Ja hädänhiki hänen kupeiltansa - Yleni vihmana viluttavaisna. - - Vaan sumun suitsevaisen harma'ille - Kirjoitti aurinkoinen taivon kaarta. - Kuvaillen kuohun päälle sulon saarta - Asuttavaksi Päivän tyttärille. - - Niin ihmissydänkin on tuima koski: - Syvyydessään on pyörre pauhaamassa - Ja vaahto, vapistus on vaivoissansa; - - Mut päältä paistaa päivän ruusuposki. - Luvaten rauhan runsaan kuolemassa, - Kun taistelus on viimein alallansa. - - - - -Tuttuni, tui! jopa kevättä koittaa. - - - Tuttuni, tui! jopa kevättä koittaa; - Hellästi hyväilee aurinko maata. - Taistelee talvi, mut kevät jo voittaa. - Voittaa ja härmäiset urohot kaataa. - Leivonen pilvissä riemuissaan, - Lentelee, liitelee, laulelee vaan. - - Tuttuni, tui! anna, minäkin laulan - Keväisen kultaisen kunnianvirttä. -- - En toki, en! mitä kevättä laulan? - Kevääss' on kylmä ja kevääss' on kirttä; - Suven on sulo, on lämmin, oi! - Suvenpa toivoa lauluni soi. - - Tuttuni, tui! jahka urpuset puhkee, - Tapion tytärten morsius-puku. - Jahkapa tuomi ja pihlaja muhkee - Häitänsä pitää ja kukkien suku - Aukaisee silmänsä juhliksi, oo! -- - Lemunsa lähettää uhriksi, oo! --; - - Silloin, oh Tuttuni, silloin ma lennän - Luoksesi vetten ja vuorten takaa, - Silloin on riemu, mik' ei ole ennen, - Sylissäs' silloin mun pääni jo makaa. -- - Tuttuni, tui! jop' on kevättä, jo; - Suviko viipynee, kauanko? - - - - -Totta puhuen. - - - Min'en totuutta peittele koskaan. - Puhu päätöntä mielittelystä; -- - Sumu silmissäs' soimaukseksi - Olis' viekkauden pidetystä. - - Sanon siis, että oon minä nähnyt - Mukavampia muodolta muita. - Sekä varrelta sorjemmat naiset, - Sini-silmiä myös, sima-suita. - - Mutta en, mutta en ole nähnyt - Sinun mointasi suloudessa: - Sinun muotos' on henkesi peili, - Jossa näyttäit jaloudessa. - - Kuten tuntosi puhdas ja pyhä, - Siten silmäs' on kirkas ja kaino: - Kuten sydämmes' lämmin ja harras. - Siten suudelmas' iloni ainoo. - - - - -Pohjan-piltti. - -Kuvaus lopulta 13:tta vuosisataa. - - -Jos otamme vanhat Klintin merikartat katsellaksemme ja haemme sen -lehden, missä Merenkurkku lukemattomine luotoinensa kuvataan, keksimme -pian keskellä meriä, toista peninkulmaa Mikkelinsaarista luodetta -kohden, pienen karimerkin, jonka viereen on pantu nimi: "Pohjanpiltti". -Olen useilta saaristolaisilta ja merimiehiltä kysellyt, minkä-näköinen -tämä Pohjanpiltti on. Mutta tän aian ihmisistä ei ainoakaan voi -sanoa sitä nähneensä, vaikka se ennen muinoin mainitaan terävänä -kärkenä ylöttyneen muutaman kyynärän korkeudelle veden pinnasta. -Vanhat tietävät jutella, kuinka tämä pieni kari heidän vanhempiensa -nuorella iällä oli ollut kaikkien merenkulkijain pelko ja kauhistus, -kun syys-yön pimeydessä näitä vesiä sattuivat kyntämään. Se oli aina -ikäänkuin joku lumous olisi vietellyt heidän haahtensa sinne käsin -kulkemaan. Lukemattomat laivat ja alukset olivat yht'äkkiä törmänneet -tätä julmaa nirkkoa vastaan, ja silloin oli aina kaikki pelastus -mahdoton. Näköisenä aikana oli helppo karttaa tätä kovaa onnea, sillä -Pohjan piltin sivut ja hamara hohti päivänvalossa erinomaisella -loisteella, jonka silakan-pyytäjät Mikkelin-saaristosta näkivät -kaukaisena tähtenä näkö-alan luoteisessa ääressä. Mutta harvat lienevät -kuitenkin päivänvalossakaan uskaltaneet lähestyä tätä kamaloittavaa -paikkaa, jossa niin monelle miehelle oli surma tullut. Yleinen luulo -oli, että Pohjanpiltti oli henki jonkin-lainen, ja kun aiottaisin -tapahtui että tuo päiväs-aikainen loiste moneksi vuodeksi hävisi ja -haaksi-rikkoja silloin aina eneni, sanoivat saaristolaiset keskenänsä: -"nyt on Pohjanpiltti äkeissänsä". Mutta mistä sen suuttumus ja -äreä mieli näin aiottain oli syttynyt, sitä eivät oikein tienneet. -Saaristolaiset tällä puolen ovat Ruotsalaisia ja Pohjanpiltti oli -heille muukalainen. - -Mutta nyt on Pohjanpiltti hävinnyt, eikä kukaan ole kuullut isoon -aikaan sitä mainittavankaan. Samalla aikaa kuin kaikki muut karit ja -luodot näillä vesillä ylenevät ylenemistänsä, satamat mataloituvat -ja koko Merenkurkku jo rupeaa kuivalta tuntumaan Pohjan kaupunkien -suurille laivoille, on tämä kari nähtävästi vaipunut syvemmälle ja -kätkenyt terävän kärkensä syvälle aaltojen alle. Vai olisiko sen nirkko -taittunut, sen voima ja viha särkynyt? -- -- - - * * * * * - -Syyskuussa 1595 kulki iso, mutta kanneton vene hyvällä purje-tuulella -Pietarsaaren rannikolta Merenkurkkua kohden. Ilta alkoi pimetä, ja -muutamat miehistä jo olivat levittäneet avarat sarka-kauhtanansa -aluksen pohjalle, missä venyivät, jos ei juuri nukuksissa, kuitenkin -hyvässä levossaan, sill'aikaa kuin muut istuivat purjeita kaitsemassa. -Aluksessa olikin kelpo lailla väkeä, eikä tavaraa nähtävästi mitään, -jotta helppo oli havaita, ett'ei tavallista kauppa-matkaa kuljettu. -Tosin oli pitkin alusta ladottu iso joukko kirjavia vakkoja, mutta -näitä tuskin lienee isompi luku ollut kuin miehiäkään, ja koska -jokaisen kannessa oli punalla tai keltamaalilla kirjoitettu nimi ja -vuosiluku, ei ollut epäilemistäkään, että niissä ei muuta tavaraa -säilynyt kuin matka-eväs jokaiselle miehelle ja muut pitkän matkan -tarve-kalut. Perimmäinen vakka oli muita suurempi ja kantoi kannessansa -nimen: "Pentti Pouttu", mutta rinnatusten seisoi toinen vähäisempi, -jossa ei nähty muuta kirjoitettuna, kuin: "H.H.F.", ja tätä vastaan -nojausi hylkeen-nahkainen kesseli eli kapsekki, joka oli pystyyn pantu. -Vahvamainen hylkeen-pyssy eli niinkuin silloin sanottiin tuli-putki -seisoi vakan ja kesselin nojassa, josta arvaisit kaikella kolmella -olevan yksi omistaja, ja vahva nahka-kinnas, sisustettu nuorella näädän -nahalla, oli peitteeksi asetettu pyssyn suuhun. Toinen samanlaatuinen -kinnas makasi miehen polvilla, joka par'aikaa perä-melaa hallitsi ja -veneen purjeettomalta puolelta tarkasti silmäili keulan edustaa kauas -siintyvää selkää myöten. Puvusta arvaten näytti tämä mies ikäänkuin -aluksen päällysmieheltä. Hänellä tosin oli lammasnahkainen alus-takki -niinkuin muillakin ja avara sarkakauhtana hartioille heitetty. Mutta -lakkinsa ei ollut koirannahkaisella reunuksella niinkuin useimpien -muitten, vaan kokonansa näädän-nahasta tehty, semmoinen kuin aatelisten -siihen aikaan oli tapa kantaa. Ja kuitenkin ei tämä ollutkaan -aatelinen, vaan pikemmin talonpoikainen mies. Se oli tuo rikas ja -mahtava nimismies Hannu Hannunpoika Fordeel, joka itse, samatekkuin -isä vainajansa ennen, oli Ruotsin kuninkaille rahoja lainannut, ja -tässä aatelittomassa Pohjanmaassa tosin oli mainiompi mies kuin moni -aatelinen muualla. Mutta mikään päällysmies hän ei kuitenkaan tässä -ollut; senpä jo olisi nähnyt siitä rohkeasta silmästä, jolla häntä -tarkasteli toinen mies, istuen kädet ristissä lähisen vakan ääressä. -Tämä mies oli jotenkin lyhyt ja vahva, erinomaisen palavat silmät -päässä ja suu vähäisen ilveissä päin. Leveä naama todisti Hämäläistä -suku-perää. Se oli tuo mainio talollinen Pentti Pouttu Kyröstä. - --- "Minä olen sielunne halki katsonut, Hannu", sanoi Pouttu, yhä luoden -terävät silmänsä perämieheen. "Noihin Pietarsaarelaisiin en paljon -luota, mutta teihin luotan. Kuitenkin tahdon toden puhua. Te kyllä -pidätte kaikella rehellisyydellä meidän puoltamme, te kyllä rakastatte -Pohjanmaan vapautta -- siihen teillä hyvät syyt on, -- mutta teiltä -puuttuu rohkeutta. Jos ei teidän varomisenne olisi aina esteenä ollut, -me talonpojat jo olisimme sonta-ryyttäreitämme päähän kolahuttaneet". - --- "Ja saaneet koetella oman niskanne vahvuutta", lisäsi Hannu -Hannunpoika, katsomatta toisen puoleen; "minä taidan vakuuttaa, -Klaus herralla on terävät kirveet ja koko mestarit mestaus-miehiksi. -Rautalammessa ovat nämä jo oppineet, millainen niskan-rakennus -Hämäläisillä on". - --- "Klaus herra! no, minä tahtoisin sen pirun nokista nenää vähän -pestä", sanoi Pouttu tuimistuneena, mutta malttoi mieltään ja lisäsi: -"Puhutte oikein, Hannu; täytyy odottaamme, mitä apua Kaarlo herttua -meille tietää. Eipähän säädyt suotta lie Söderköpingiin kutsuttu". - --- "Minä en luule", vastasi Fordeel, "että Hänen ruhtinaallisen armonsa -asiat niin äkkiä valmistuvat. Jonkun vuoden ainakin saamme malttaa, ja -minä aion siksi aikaa jäädä Ruotsiin valvomaan tämän maakunnan asioita. -Mutta katsokaatte vaan, ett'ette ennen aikoja mihinkään rupea". - --- "Vai Ruotsiin jäädä!" kertoi pilkallisella äänellä Pouttu; "no, no, -kukin ihoansa arostaa". - --- "Pentti!" vastasi toinen, katsoen kumppalinsa silmiin, "olen -jättänyt vaimoni kotia; sinä tiedät, että häntä arostelen enemmin kuin -omaa ihoani". - -Pentti ei vastannut mitään ja hetken päästä puhe kääntyi toisaalle. - --- "Jos tuuli näin pysyy, olemme ennen päivää päässeet Kurkun läpi". - -Pouttu nousi pystyyn ja katseli merta ympärillensä. -- "Jos tätä -suuntaa pidätte, tulemme ennen yösydäntä asumaan Pohjanpiltin linnassa. -Olen minäkin näitä vesiä ennen kulkenut". - -"Olkaa vai!" vastasi Hannu vakavasti. Mutta yht'äkkiä molemmat -säikähtivät. Yö oli näköinen ja täysi kuu tuolloin tällöin paistoi -pilvi-hattarojen lomasta. Nyt juuri kuu uudestaan näytti kirkkaat -kasvonsa ja samassa toinen loiste leimahti veden pinnassa, noin puolen -penikulmaa keulan edestä. Kaikki valveilla olijat sen kohta havaitsivat -ja muutamat tekivät vanhasta katolilaisesta tavasta ristinmerkin. -"Kääntää!" huusi Hannu Hannunpoika perästä ja kohta purjeet olivat -löyhässä. Vähäisen ajan päästä taas pursi lenteli laineilla, mutta nyt -etelämpää suuntaa, Maksamon saariston puoleen. - --- "Pohjanpiltti on armollinen tänä vuonna", arveli taas Hannu -Hannunpoika, kun kaikki oli suorassa. "Muutoin sen ei ole tapa -lähettää loistettansa kuin päivällä, ja lapsuudessani Kustaa kuninkaan -loppu-aioilla muistan kuulleeni, kuinka alukset päivä-sydännäkin jäivät -sen nokkaan kököttämään, kuten lahnan-lisut onkeen". - --- "Niin kyllä", vastasi Pouttu, -- "vanha isäntä ei ollut Pohjanpiltin -ystäviä, sen taidan kyllä uskoa. Mutta jos tällä kertaa olemme -pelastuneet, niin minua tosin siitä saatte kiittää. Minä tahdon teille -asian sanoa. Pohjanpiltti ei tahdo mielellään upottaa omaa sukuaan. -Mutta jos toisten näillä vesillä kuljette, ett'en minä muassa ole, -katsokaatte silloin eteenne. Ette taida tietää, mikä tämä Pohjanpiltti -onkaan?" - --- "Sitä ei juuri paljo kukaan tietäne", arveli nimismies. - --- "Minä tiedän", sanoi vakavasti Kyröläinen ja vähän ajateltuansa hän -alkoi jutella. - --- "Taidatte tietää, että Kyrön kirkko ja Viipurin linna ovat -yhtaikaiset. Toisen on rakentanut koko Ruotsin-valta, toisen Kyrön -seurakunta. Siitä on nyt kolmen vuosisadan paikka. Nepä kyllä -rauhattomat ajat oli, jos nämätkin". -- -- - --- "Vai rauhattomat!" keskeytti nimismies; "sitä ette sanoisi, jos -olisitte lukeneet riimi-kronikaa. Herra Liungo Kalajoessa, jonka -hyvin tunnette, on siitä tehnyt suomennoksen, josta kohta kuulette, -olivatko Torkel Knuutinpojan ajat rauhattomat. Kuulkaappas nyt, mitä -riimi-kronika lausuu: - - "Silloin hallitsi Torkel Knuutinpoika, - Taitava mies ja varsin oikea. - Talonpojat, papit, ritarit ja herrat - Hänehen suostuivat kaiket kerrat. - Riemu ja tanssi ja ritari-painit - Hoviloissa nähtiin, myöskin kaikki mainit. - Viljaa ei puuttunut talonpojilta, - Pöydäss' oli kalaa ja lihaa joka ilta. - Eip' ollut hätää kellään koko maassa, - Rauha oli rikkomaton valtakunnassa, - Eikä kukaan tohtinut vääryyttä tehdä, - Sitä ei marski kärsinyt nähdä. - -"Sentapainen mies oli Torkel Knuutinpoika. Kuinka semmoisen miehen ajat -sanotte rauhattomiksi?" - --- "Sanon kun sanonkin", vastasi Pouttu; "minulla on toinen kronika -omassa ja esi-isieni hyvässä muistissa, ja sen mä taidan teille -vakuuttaa, että minun muisti-kronikassani on paljoa sujuvampi -runon-puku, kuin teidän riimi-kronikassanne. Mutta siitä ei tarvitse -meille riitaa tulla, sillä tahdon teille jutella asian paljailla -puvuttomilla sanoilla. Satuin sanomaan, että Kyrön kirkko ja Viipurin -linna ovat yht'-ikäiset. Olisi pitänyt sanoani, että Kyrön kirkko -on vanhempi, ennemmin aloitettu. Mutta valmiiksi se saatiin vasta -kymmenen vuotta myöhemmin. Tämä ei tullut siitä, että Ruotsin-valta -on suuri ja Kyrön pitäjä vähäinen. Ei vain! Kyrön pitäjä silloin -oli kuin valtakunta. Koko eteläinen Pohjanmaa, rannat, saaristot -ja sydänmaat, olivat silloin tämän pitäjän alla, ja sen asukkaat -olivat kuin ruhtinaita, vallitsivat koko Lapinkansan yli ja kokosivat -veron-saaliiksensa oravan- ja näädän-nahkoja summattomat määrät. -Silloin tulivat nämä Ruotsin Hurrit rantoihimme ja juuri se sama -Torkel Knuutinpoika ne tänne lähetti. Luuletteko tämän asian rauhaksi -kääntyneen. Hän, joka ei kärsinyt muka nähdä vääryyttä kellenkään -tehtävän, -- eikö hän tässä tehnyt meille vääryyttä? Saatpas nähdä; jos -sonta-ryyttärit kerran voiton saavat, he varmaankin tekevät yhtäläisen -kiitos-puheen Klaus Flemingistä". -- -- - -Näin kulki Pouttulaisen puhe eteenpäin, samalla lailla kuin -pilven-hattarat taivaalla, jotka milloin yhtyvät milloin taas hajoovat, -mutta kaikki kuitenkin vihdoin kulkevat yhtä suuntaa. Nykyisen -ajan seikat sekaantuivat Kyröläisen ajatuksiin ja vetivät hänen -kertomuksensa oikealta tieltä, vaikka hän tavan takaa koki palata -poikkeemisistansa. Koko yökauden lienee juttunsa kestänyt, jolla aikaa -vene hyvällä vauhdilla kulki Riitakarin ohitse ja siitä lounaista -suuntaa Kurkun läpi Ruotsinpuoliselle Raumanmerelle. - -Sille tielle tahdomme jättää Pentti Poutun; mutta hänen juttunsa tahdon -säilyyn ottaa. Jos lukija joskus on lehdessä ollut, lieneepä nähnyt, -kuinka toinen kassaralla leikkaa lehtevät oksat maahan, toinen ne -kokoilee ja sitoo kerpoihin. Jälkimäinen virka annetaan vaimoväelle -ja lapsille. Niin minäkin tahdon Poutun kertomuksesta ko'ota nuo -hajalliset aineet vihkoloihin, enkä vähäksyä tätä alhaista virkaani -niin mainion miehen alla. - - - -Käräjät. - - -Eräänä aamuna päivän noustessa kokoontui suuri joukko miehiä, Joutsi -kunkin olalla, sille tasaiselle kunnaalle Kyröjoen varrella, missä -nykyänsä Vähän-kyrön kirkko seisoo. Ne olivat Pirkkalaiset Lapinkävijät -Suupohjassa [Tässä arvaisin Pentti Poutun olevan erehdyksissä. -Ne olivat arvatakseni kaikki Lapinkävijät sekä Suupohjasta että -Peräpohjastakin, vaikka enin osa vielä edellisessä lienee asunut.], -jotka suvi-sydännä pitivät käräjiä ja keskustelemuksia yhteisistä -asioistaan. Keskellä kunnasta oli kaksitoista istuma-kiveä piirissä, -ja kullekkin istuutui yksi niistä Pirkkalais-seuran vanhemmista, -joitten neuvot ja päätökset enimmästi asettivat sekä seuran yhteiset -asiat että yksityisten keskinäiset riidat. Tulipunaiset lakit leveällä -näädän-nahkaisella reunuksella olivat vanhinten tunnus-merkki, -vaikka muuten kyllä olivat eri-pukuiset. Yhden puku oli varsinkin -eri-näköinen. Muun vaatteensa ylle oli heitetty rauta-paita, kudottu -hienoista renkaista, ja jaloissa oli rauta-saappaat semmoiset, joitten -varret ylöttyivät polvien yli, rauta-paidan liepeitten alle. Itse mies, -joka tämän raskaan rauta-kuorman yllänsä kantoi, ei ollut enää paraassa -iässään; mutta joka kerran hänen muotoansa katseli, olisi luullut, että -iho kasvoissansa oli samaa ainetta kuin paita ja saappaat, ja että pää -ja kasvot ainoastaan siitä syystä olivat jääneet rauta-pukua vaille, -koska jo itsestänsä olivat niin lujat, ett'ei minkään aseen terä niihin -pystynyt. Hänen jalkojensa juuressa makasi suuri halleva koira, silmät -ummessa, ikäänkuin nukuksissa. Pitkät selkä-karvat, jotka vähän väliä -pystyyn nousivat, osoittivat kuitenkin selvästi, että niitten omistaja -oli valppovalveillansa taikka ainakin levottomia unia näki. - -Vasta-päätä tätä rautaista vanhusta istui vanhinten joukossa toinen -mies, jonka puvussa ei mitään erinomaista ollut, mutta jonka vahvat -jäsenet ja pitkä varsi todistivat tavattomia ruumiin voimia. Hänen -päänsä istuessakin ylettyi puolta kyynärää korkeammaksi kuin muitten -istujien. Hänen muotonsa näytti iloiselta ja vapaalta, ja vapaasti -hänen silmänsäkin kulkivat kokoontuneen käräjä-joukon ympäri. -Tämä joukko oli ikäänkuin siirtynyt enemmin sille puolelle, missä -viime-mainittu mies istui ja levoton häly kuului heidän keskeltänsä, -sill'aikaa kuin vanhimmat tuosta tästä keskustelivat. Se oli niinkuin -ensimäiset suhinat puitten latvoissa, raju-ilman lähestyessä. - -Keskustelemus-aineet olivat nyt loppumaisillansa, kun yhtä äkkiä tuo -pitkä mies vanhinten luvusta nousi pystyyn ja nyt vasta nähtiin, ett'ei -koko joukossa sen mittaista ollut. Kaikki häly oieti vaikeni, kun tämä -otti puhuaksensa: - --- "Matti Kurki!" lausui hän, ja halleva koira kohta jaloillansa oli, -kun kuuli isäntänsä nimeä mainittavan, -- "Kurki! minä tahdon tässä -kaikkien Pirkkalaisten läsnä ollessa sulta asian kysyä. Miksikä olet -poikasi lähettänyt Ruotsin kuninkaan kartanoihin? Miksikä hänen olet -lähettänyt Ruotsin marskin seuraan, omia veljiämme vastaan Karjalassa -sotaa käymään? Outoja puheita jo käymässä on. Mutta tiedä se, että -vaikka tulisit kuningasten kummiksi ja ylimysten apiksi, vaikka poikasi -koko Karjalan valloittaisi ja vihdoin tänne palajaisi kultaisiin -kannuksiin puetettuna, ei tule sinusta eikä sinun suvustasi ikinä -meille herroja. Me olemme tähän asti pitäneet sinua päämiehenämme. -Mutta tämä on ollut ja on vieläkin meillä ehdon asia. Me emme ole sen -vuoksi muuttaneet Hämeen suloisista maista näihin Pohjan rämeisin, -että pitäisi joutumamme rauta-höyhenisten kurkien tallattaviksi. Tänä -päivänä, jos mielemme tekee, valitsemme toisen päämiehen". - -Se oli Kurjen vanha sota-toveri, Viljakka Pouttu, joka näin lausui, ja -muusta joukosta kuului iso hälinä, joka kyllä todisti, että Viljakan -puhetta oli hyväksytty. Kurjen ukon silmissä näkyi vihan leimaus, joka -levitti kalpean loisteen hänen rautakarvaisiin poskipäihinsä. Mutta hän -ei noussut eikä virkkanut mitään. - --- "Se on totta, minkä Pouttu puhuu", lausui toinen vanhimmista; "siitä -Kurjen suvusta paisuu meille ankara esivalta. Hän istuu keskellämme -niinkuin kuningas, tuskin on kuulevanansa mitä keskustellaan; mutta kun -vihdoin sanansa sanoo, se sana ei ole neuvon sana, se on käskyn. Jos -annamme ylpeyden paisua, tulee meistä pian Lappalaisia ja hän meidän -vero-herraksemme. Ottakaamme toinen päämies, joka meidän-mukainen on ja -meidän-mukaisia poikia kasvattaa, -- ottakaamme Pouttu". - -"Pouttu päämieheksi", huusi koko käräjä-joukko. Mutta Kurki nousi -seisaalle, jotta rautarenkaat paidassansa helisivät. Kaikki joukon -meteli tyyntyi, kun hänen terävät silmänsä synkästi tarkastivat heitä. -Sitten nämä silmät palauttivat teränsä ja vaipuivat maata kohden. -Ikäänkuin itseksensä hän puhui: - --- "Ihmisellä on lyhyt ikä, mutta sitäkin lyhyempi muisti. Siitä ei -ole täyteensä kahta kymmentä vuotta, kuin minä ja Viljakka Pouttu -te'imme naimis-matkan, veimme miekka kädessä kaksi kaunista sisarta -Karjalasta. Siihen aikaan nähtiin meissä kaksi luopumatonta toveria. -Mutta ystävyys on haihtunut kuin oluen vaahto ja vanha toveri jo -yrittää, millä saisi veikkonsa re'en syrjältä kinokseen. Hän on uusia -veljiä saanut Karjalassa, missä emme ennen muuta nähneet kuin yhteisiä -vihollisia. -- No, onko viisitoistakaan vuotta kulunut siitä, kun kävin -Maunu kuninkaan puheilla toimittamassa koko tälle Pirkkalais-väelle -herruuden Lappalaisten yli, jota ei yksikään teistä olisi voinut. Nyt -olen mielestänne jo tarpeeton, mitätön mies. Kiitollisuus on riutunut, -niinkuin keväinen jää, se on umpeen mennyt, niinkuin re'en jälki -lumituiskussa". -- Hän nosti silmänsä taas; kaikki oli ääneti ja hän -jatkoi: "Minua soimataan siitä, kun poikani olen lähettänyt kuninkaan -ja marskin hoviin! Millä lailla luulette voivanne pitää sen oikeuden -ja herruuden, jonka teille toimittanut olen, jos en minä teille pidätä -Ruotsin hallitusmiesten suosiota. Minun poikani palvelus vieraassa -maassa on teille suojelusta, hänen retkensä Karjalan pakanoita vastaan -ostaa teidän syntinne Jumalalta anteeksi. Mutta te ette ymmärrä -taivaallisia eikä maallisia etujanne. No", hän lisäsi uhka-äänellä, -"minä pyydän teistä eron. Maksakaa vain, minkä olen hyväksenne -kuluttanut!" -- Koira kerran haukahti puheen päätteeksi, ikäänkuin -sanoaksensa: "Niin maksakaatte, taikka!" -- - -Äänetön odottamus vallitsi koko joukossa. Mutta Viljakka Pouttu kohta -uudestaan nousi. - --- "Jos tahdot meistä eron", sanoi hän, "niin kulutuksesi ja -vaivan-näkösi ovat helposti maksetut, -- ne, mitkä meidän edestämme -olet tehnyt ja nähnyt. Sinun syntiesi tähden olemme jo ruvenneet -kirkkoa rakentelemaan ja joutuneet Turun pispan vallan alle. Sinun -omaatuntoasi painaa kahden naisen murha, ja sinulle helpoitukseksi -painaa meitä nyt Turun paavin paimen-sauva. Sinun muistosi on höltynyt, -kun et enää oikein muista sotaretkeämme Karjalaan. Minä olin naimaton, -ja kun kaksi kaunista sisarta tapasin, niin sodan oikeudella otin -toisen, -- te'in hänen naisekseni. Mutta sulla oli nainen kotosella. -Mitä vasten silloin otit toisen Karjalais-neidon mukaasi. Ja minne -entinen emäntäsi katosi? minne sen lapset? Ja kuinka uuden naisen -kävi? Se vihasi sinua, se on totta. Häntä miellyttääksesi, sinä tapoit -entisen emännän ja entiset lapset; mutta hän vihasi sinua vielä -enemmin. Kaksi lasta, pojan ja tyttären, hän oli sinulle synnyttänyt, -niin löyttiin hän muutamana päivänä hirtettynä metsästä. Sinä olet -julma mies, Kurki, mutta sinä olet jumalinen. Sinun poikasi nyt käypi -risti-sotaa oman äitinsä sukua vastaan, mutta Lappalais-raukkoja sinä -raatelet, niinkuin olisivat metsän-riistaa. Ne pakenevat meitä, ne -häviävät, ja meiltä häviää verot ja saaliit. -- No, mekin tahdomme -sinusta eron. Jos tahdot, niin ostamme sinulle sijan Turun luostariin, -missä oikein voit vielä pyhäksi käydä. Mutta jos olet tottumaton avoin -jaloin käymään, meillä on avarat tilukset Hämeessä. Ota ne, muuta -sinne; siellä olet Ruotsin ylimyksiä ja Turun pappeja likempänä". - -Koko joukko huusi suostumusta tähän ehdotukseen, ja Matti Kurki -oli hämmästyksissä, että hänen uhkauksensa oli semmoisen päätöksen -saanut. Viha sydämmessä, täytyi hänen mieltyä. Pouttu päämieheksi eli -Lapinvoudiksi valittiin, viideksi vuodeksi. Käräjät vihdoin hajosivat. - - - -Pohjan Neito. - - -Meidän ei ole helppo arvata, mitä kaikkia tuumia ja hankkeita oli -Kurjen ukon päässä asunut. Pohjanmaan Lapinkävijät, joitten päämiehenä -hän alusta saakka oli ollut, olivat viime aikoina ruvenneet pahaa -aavistelemaan ja olivat nyt mieli-hyvillään, kun asia semmoisen lopun -sai. Tosin muutamat, niinkuin Viljakka Pouttu, joka vanhastaan tunsi -häntä, tiesivät, että hän ei tämmöistä loukkausta kostamatta jättäisi. -Mutta salaiset juonet heitä enemmin pelottivat kuin täysi vihollisuus, -ja samassa senkin arvasivat, että Kurjen mahtavuuden aurinko oli -laskeumassa, niin pian kuin päämiehyytensä Pohjan miesten seassa oli -lakannut. Jos häntä tähän asti oli Ruotsin hovissakin jotenkin suuressa -arvossa pidetty, se isommaksi osaksi oli lähtenyt siitä syystä, että -häntä oli katsottu ikäänkuin Pohjanperien ja Lappien kuninkaaksi, -jota ei käynyt aivan halpana alamaisena pitää. Jos nyt Pouttu taikka -joku muu kävisi Ruotsissa tarjoomassa yhtäläistä alamaisuutta ilman -Kurjetta, niin arvattavasti Ruotsin hallitus ei ottaisi entisen -päämiehen koston-tuumia suojellaksensa, ja silloin ei olisi hätää hänen -yksityisistä yrityksistänsä. Näin vanhat viisaat arvostelivat tämän -tapauksen valtiollisia kohtia. - -Mutta Pohjan Pirkkalaisissa ei ollut paljaastansa vanhoja viisaita, -vaan myöskin nuoria veitikoita, ja nämä eivät paljon suinkaan -ajatelleet valtiollisia seikkoja. Että Kurjen ukko itse muutti -muuanne, he kyllä mielellään näkivät; hänen kolkko katsantonsa ja -ylpeä käytöksensä ei voinut olla heillekkään mieluinen. Mutta tämänpä -melkein olivat unohtaa, muistaessaan hänen ainoata tytärtään, joka oli -Pohjan kuuluna, Pohjan kunniana. - - _Lyyli_, lylyn lykyttäjä, - Kautokengän kuluttaja. - Hirven ahkion ajaja, - Pohjan neito pulskeainen, - Veikko viidan impilöille, - Suloisille, suike'ille, - Sisar Vellamon väelle, - Veen emännän tyttärille. -- - -Pitikö hänenkin lähtemän pois, hänen joka oli Pohjan poikien ihastus ja -kerskaus, "maan kuulu, veden valio?" -- Vanhat viisaat vastasivat, -vaikka vastoin mieltänsä: "totta kaiketi; hän seuraa isäänsä, niinkuin -tytär ainakin" -- --. Mutta nuoret yhdellä äänellä arvelivat: "ei -suinkaan; hän on meidän, hän on Pohjanmaan!" -- ja totta puhuen, eivät -vanhat viisaatkaan voineet tätä kieltää. Lyyli oli ikäänkuin juurtunut -Pohjanmaahan. - -Kaikki tiesivät, että Lyyli itse ei tahtonut pois syntymä-paikoiltansa, -ja he tiesivät sen ohessa, että Lyyli oli itsevaltainen lapsi, Matti -Kurjen omaa jäykkää luonnetta, eikä milloinkaan tottunut muitten tahdon -alle taipumaan. Koska Luoja ei nä'y tehneen ainoata ihmistä niin -kiven-kovaksi, ett'ei mitään hellää paikkaa hänen sydämmessään löydy, -oli Kurjen ukollakin, varsinkin vanhalla iällänsä, muutama heikompi -puoli, ikäänkuin reikä ruosteen syömässä rauta-asussa. Tämä heikkous -oli rakkautensa lapsiinsa, varsinkin tyttäreen. Ei sitä tarvinne -muistuttaakkaan, että tämäkin rakkaus oli itsekäs, niinkuin koko -mieskin. Mutta osaksi taisivat oman-tunnonkin soimaukset siitä mitä -hän äitiä vastaan oli rikkonut, tehdä hänen hellemmäksi, jopa liiankin -myöntyväiseksi tytärtä kohtaan, ja Lyyli oli tästä syystä saanut olla -ja elää varsin omilla valloillansa. Isä enimmältään oli kotoa poissa, -milloin Lapinmaissa käydessään, milloin muissa tärkeissä toimissa, ja -suuressa talossa, suuren perheen keskellä oli Lyyli jo lapsuudesta -asti enimmästi ainoana haltiana. Tämä asia oli jo aikaisin kasvattanut -hänen neronsa ja älynsä, mutta samassa totuttanut häntä ohjattomaan -vapauteen, johon vihdoin vanhan Kurjenkin, kotona ollessansa, täytyi -suostua. Vapauttansa ja elämän täyttä nuoruuden-riemua rakasti Lyyli -enemmän kuin mitään muuta maailmassa, ja tämä miehen luonne ilmaantui -kaikissa hänen huvitus-töissäänkin. Taitavammin kuin hän ei kukaan -osannut purttansa ohjata Merenkurkun kuohuvissa tyrskyissä, ja -tarkemmin kuin hän ei kukaan lähettänyt nuoltansa vikkelän kärpän -silmiä kohden. Talvisaikana oli suurin huvituksensa asettaa isänsä -lahjoittama aljo-hirvi ahkion eteen, ja sitten niinkuin tuulen -siivillä liidellä Pohjanmaan äärettömillä nevoilla. -- "Pohjan neiti -käy", oli ihmisten tapa sanoa, kun hänestä vilahduksen näkivät, ja -Lappalais-raukat luulivat hänen Pirkkalaisten haltiattareksi, joka -näille heidän herroillensa antoi niin suurta onnea ja menestystä. Itse -Pohjan Pirkkalaisten seassa oli monella melkein sama luulo. - -Näin oli Kurjen ukko antanut tyttärensä yletä ja kasvaa oma-valtaisessa -vapaudessa. Hän uljaili sydämmessään Lyylin puhkeavasta ihanuudesta -ja mietteili mielessään suurta tulevaisuutta rakkaalle tyttärellensä. -Suurta, komeata naimista hän sille toivoi. Hän oli sitä varten jo -muutama vuosi sitten Hämeen puolisissa tiluksissaan rakennuttanut -upean kartanon Vesilahdella, josta piti tulemaan Lyylille perintö ja -morsius-myötäjäiset, koska taas Pohjanpuoliset tilukset ja päämiehyys -Pirkkalais-seurassa oli annettava Lyylin veljelle osaksi. Sillä -tavoin muka molempien onneksi oli tehty, mitä hellä isä suinkin tehdä -saattoi: pojalle perintö määrätty siinä maakunnassa, missä hän saattoi -etevimmän sian pitää isänsä jälkeisenä hallitsijana, tyttärelle taas -asunto määrätty Hämeen suloisilla niemekkeillä, missä hänelle korkeat, -ritarilliset naimiset olivat tarjona. - -Niinkuin jo olemme nähneet, oli kuitenkin Pohjanmiehillä toinen mieli, --- ja niin oli Lyylilläkin. Ei ole mikään niin inhoittava nuoren tytön -kuulla, kuin toisen sille rakentamat naimis-tuumat, ja kun Kurjen -ukko toisinaan kuvaili tulevaista onnea ja kunniaa tyttärellensä, -kuinka sen piti korkean miehen puolisona istuman Laukon kartanossa -Vesilahdella ja tuleman suuren suvun kanta-emäksi, oli tuo Lyylille -niinkuin kalman kylmyyttä, eikä hän ollenkaan voinut ymmärtää, miksikä -hänen pitäisi milloinkaan naimisiin ruveta ja miks'ei hänen käynyt -elin-aikaansa tyttönä liidellä revon-tulten valaisemilla Pohjan -aukeilla taikka puna-purjeillansa lasketella Merenkurkun aaltojen -yli. Koko Laukon kartano, koko Hämeenmaa oli käynyt hänelle kiusaksi -ajatella, siitä ainoasta syystä että se oli hänelle naimis-asunnoksi -aiottu, ja kun Kurjen ukko otti tätä ainetta puheeksi, oli Lyylin -tapa sanoa, päättäneensä vaihe-kauppaa tehdä veljensä kanssa, jonka -sopisi muka isoisena ritarina Laukossa asua, jättäen Pohjan päämiehyys -sisarellensa. "Neidon mieli on kuin keväinen ilma, milloin tuulta, -milloin tyyntä", arveli siihen vanha Kurki, ja siksensä olivat asiat -muutaman aikaa jääneet. Hän oli vakuutettu, että tyttö pian oli omaa -parastansa ymmärtävä. - -Mutta nyt olivat asiat yht'äkkiä saaneet vakaisemman muodon. Ei -ainoastaan Lyylin, mutta itse Kurjenkin koko perheinensä piti Hämeesen -muuttaman. Se oli auttamaton asia. Vaivoin hillitty vihan liekki riehui -vanhan päämiehen sydämmessä, eikä hän enää kärsinyt leikki-puhetta -tyttäreltänsäkään, joka tosin olikin iloisen mielensä peräti -kadottanut. Yhteinen tympeys vallitsi Kurjen ukon koko huonekunnassa. -Itse hän valmisti muuttoansa tulisella innolla, ikäänkuin maa olisi -hänen jalkojansa polttanut; mutta koko hänen perheensä vitkasteli, -vaikka juurtunut kuuliaisuus kuitenkin saatti heidät isännän käskyjä -noudattamaan. Totki, tuo vanha uskollinen koira, jonka ikää ei kukaan -oikein tiennyt, veti yöt päivät surullista virttä, ikäänkuin olisi -pahoja aaveita nähnyt. Lähtö-aika läheni, ja joku osa palkollisista -oli jo edeltä lähtenyt Laukkoon; toiset ottivat eronsa, kosk'ei tehnyt -mielensä Pohjan seutuja jättää. Ainoastaan viimeiset toimet olivat enää -tehtävinä, niin Matti Kurki saisi pudistaa tomun jaloistansa ja lähteä -pois entisestä vaikutus-alastaan, jota hän nyt sadatteli, -- lähteä -takaisin syntymä-maahansa, joka oli nähnyt hänen ensimäiset askeleensa -vallanhimon tiellä. - -Mutta Lyylin piti syntymä-maastaan lähteä, vieraasen maahan, -tietymättömän tulevaisuuden maahan tulla. Jo tämä ajatuskin tahtoi -hyydyttää hänen lämpimän verensä; mutta asia oli auttamaton. Jos -olisivat kaikki muut seikat olleet vanhallaan ja vanha Kurki olisi -tahtonut ainoastaan vanhat tuumansa toteen saattaa, hänen tyttärensä -epäilemättä ei olisi taipunut, -- ja vaikea on sanoa, mikä neuvo -vihdoin olisi vanhukselle jäänyt; hän oli enemmin tottunut tyttärensä -mukaan taipumaan, kuin tytär hänen mukaansa. Mutta nyt oli itse Lyylin -tila toivoton, neuvoton. Hän tiesi, että Pohjalaiset ajoivat Kurjen -suvun pois maan-ääriltänsä. Hänelle ei voinut tulla mieleenkään, että -yleinen viha ei koskisi tytärtä samassa kuin isääkin. Tämä luultu -viha tuntui hänelle tukehuttavalta, niinkuin raskas ukkosen pilvi, ja -tukaluudessaan hän melkein ikävöitsi päästä Hämeen ilmaa hengittämään. -Ja kuitenkin tämä Häme oli hänelle kamottavainen. - - - -Vitjakka. - - -Niihin viikkoihin, jotka käräjistä olivat kuluneet, ei Lyyli rohjennut -Pouttulassa käydä, vaikka tuo oli hänelle tähän asti ollut niinkuin -toinen koti ja Pouttulan täti emottomalle niinkuin äidin siassa. -Tosin Lyyli ainoastaan vaillinaisesti tiesi, mitä käräjissä oli -tapahtunut, mutta senpä ainakin kuuli isänsä katkonaisista puheista, -että Pouttulaiset sen etevimpiä vihamiehiä olivat. Monta kertaa -oli tyttö näinä ahdistuksen päivinä hankkinut lähteä tätilään, -mistä hän aina ennen oli tottunut neuvoja hakemaan. Mutta häntä -oli kamoittanut se ajatus, että muka kylmyydellä, ehkäpä vihalla -häntä kohdeltaisiin, missä hänen aina oli ollut niin erinomaisen -lämmin ja hyvä olla. Enemmän kuin hän itse oikein ymmärsikään, tämä -ajatus häntä kauhistutti, ja enemmän kuin kaikki kauhu vaikutti -kuitenkin käsittämätön ja hillitsemätön halu, joka kehoitti häntä -sanomaan viimeiset jää-hyväiset toiselle kodilleen ja sen rakkaille -asujaimille. Varhain eräänä aamuna hän istui satuloitun hevosen -selässä. Matkansa kulki lounaista joenvartta ylöspäin, kunnes hän -muutamassa uitto-paikassa meni virran poikki. Jota edemmäksi hän kulki, -sitä enemmin hänen mielensä virkistyi; sillä kesäinen aamu on verraton -lääke haihduttamaan kaikkia mielialoja. Melkein tavallinen ilonsa hohti -Lyylin kauniista kasvoista, hänen astuessaan Pouttulan pirttiin. - --- "Käyn hirveäni hakemassa, missä lieneekään, kun ei ole moneen aikaan -nähty, ei kuultu. Täytyy pitää se tästä lähin kytkyessä, muutoin karkaa -takaisin Pohjanmaahan. -- Etkö tahtoisi toki minua auttaa, Vitjakka? -Muutoin en tiedä, mitä sinusta luulla. Ehkä kadehdit sen minulta". - -Pouttulan pirtissä istui koko perhekunta eineellä, isäntä, tuo uusi -päämies Viljakka Pouttu, ja emäntänsä poikineen. Vanhin poika, -Vitjakka, oli pitkä pulskea nuorukainen, jolla jo oli suuri maine -Lapinkävijäin seassa hänen rohkeudestaan ja miehuudestaan kaikissa -vaarallisissa tiloissa sekä talvi-matkoilla autioissa erämaissa että -kesä-retkillä, Pohjanlahden ja Raumanmeren aavoilla laineilla. Hän oli -syntyessä saanut nimen "Vitjakka" ja äitinsä oli jo silloin ripustanut -vahvat hopea-vitjat hänen kaulaansa ikäänkuin miehuuden merkiksi. -Mutta kun lapsi yleni, varttui ja valmistui, syntyi hänelle toinen -nimi yht'ikäisten keskellä, joitten etevin ja voimakkain hän oli, ja -tätä nimeä ruvettiin pian hänelle yleisesti antamaan. Tämä liika-nimi: -"Pohjanpiltti", on yhtä vaikea selittää kuin moni muukin nimitys -maailmassa, mutta jos sen omistaja tällä tavoin ikäänkuin verroille -asetettiin sen "piltin" kanssa, joka Betlehemissä syntyi, se tosin -todistaisi, kuinka vähän kristin-uskoa vielä oli tunkeunut Pohjan -seuduille. Ja niin se kuitenkin näyttää olleen. Se oli kunnia-nimeksi -otettu, jonka Vitjakan äitikin juhlallisessa puheessa mielellään -käytti. Mutta ihmiset ympäristöillä ja pian koko Pohjassa laskivat -mielellänsä nimet: "Pohjanpiltti" ja "Pohjan neito" yhteen. Se oli niin -luonnollista; molemmat olivat Pohjan kuuluina ja Pohjan tulevaisuuden -toivoja. - -Mieli-hyvän loiste, joka oli tytön tullessa leimahtanut Vitjakan -silmissä, katosi kohta, kun tervehdys-sanat kuuli. Hän oli jo luullut -Lyylin lähtevän, hyvästi jättämättä. Siitäpä ilo sitä nähdä. Mutta nyt? --- Näinkö jää-hyväiset sanottiin Pohjanmaalle ja -- tuttaville? - --- "Älä huoli kytkyttä laittaa?" sanoi vihdoin Vitjakka, -- "hirven -emäntä tulee ritarilliseksi rouvaksi ja hirvi itse ritarilliseksi -hirveksi. Mikä sen sitten ollessa on! Pohjan laitumilla ei kasva -kelvollista ruohoa niin korkea-arvoiselle itikalle". - -Tyttö oli istuutunut lavitsalle. Kauhea täristys uhkasi musertaa hänen -jäseniänsä, ja Pouttulan emäntä nousi levottomana pöydältä. Mutta Lyyli -tointui jo liikutuksestaan, jonka mielensä voimalla tukehdutti, ja -lausui levollisella, vaikka hiljaisella äänellä: - --- "Te'et hirvelleni väärin, -- ja ehkä hirven emännällekkin. Molemmat -pannaan kytkyeen ja molemmille on kytkyt yhtä tottumaton. Mutta toista -ei vihata missään; sillä on maailma vihanta joka maassa ja syystä on -varomista sen rikkovan kytkyensä palatakseen syntymäpaikoillensa. -Toista taas ajetaan maan-pakolaisuuteen syntymä-kedoiltansa". - --- "Sinuako maan-pakolaisuuteen, Lyyli!" huusi Vitjakka riehahtaen. -"Kukapa sinusta on eron pyytänyt? Etkös olisi voinut tänne jäädä, -antaen isäsi lähteä? -- tämä julma isä, joka tappoi tyttärensä äidin, -tappoi sinun äitisi, Lyyli! -- Etkös olisi tänne voinut jäädä, tänne -syntymä-taloosi, jota olet tähän saakka lapsuudestasi hallinnut? -Etkös olisi voinut, kun tahtonut olisit? sillä et olekkaan muitten -tyttöjen tapainen; sinä olet syntynyt käskemään ja itse Kurjen ukko -on pääsemättömissä, kun sinä jotakin tahdot. Mutta et varmaankaan -tahtonut. Voi kaikkien meidän riemua, jos tahtonut olisit!" - -Kauheat tunnot tuimistelivat Lyylin sydämmessä. Vaaleana, -kalman-näköisenä hän istui kuin jäätynyt, ja sydämmensä oli pakahtua -ahdistuksesta. Hän oli nyt ensi kerran suorilla sanoilla kuullut -äitinsä surmallista loppua mainittavan, ja muistaessaan himmeitä -huhuja, joita ei tähän asti ollut ymmärtänyt, hän ei enää voinut -epäillä, että tässä joku hirveä perä oli salattuna. _Äiteä, äiteä_ -- -kuinka paljon hän oli sitä nimeä näinä viimeisinä aikoina kaivannut -mainitaksensa! Nyt vasta, kun syntymämaasta oli lähteminen, hän oikein -oli tuntenut äidillistä hellyyttä, äidillistä neuvoa tarvitsevansa. -Ja nyt hän kuuli kauhulla, mitenkä tämä hänen kaivattavansa oli -päivänsä lopettanut. Kaipaus oli muuttunut polttavaksi tuleksi. -Maailma oli käynyt autiommaksi kuin Lapin lumiset aukeat. Tyttö oli -vieraantunut ainoastakin turvastansa, mikä hänellä jälillä oli ollut, --- vieraantunut omasta isästänsä, -- murhaajasta. - -Mutta kuka se oli, joka neidon kylmän-hikistä otsaa lämpimällä kädellä -pyhkeili? -- jonka rintaa vasten neito vaipui, sulaen kyynele-virtoihin? --- Se oli Vitjakka Pouttu, "Pohjan-piltti". -- -- Sydämmen polttaviin -haavoihin vuoti lievittäväinen voide vuotamistaan. Se oli lemmen sulo, -joka toi ruusut takaisin poskipäihin. - -Lyyli taas nousi; mutta kuinka muuttuneena! Hänen uljas uskalluksensa, -joka ei tarvinnut muihin turvata, oli nyt taittunut, notkistunut. Hän -oli sortuneena kovan onnen alle, mutta samassa löytänyt ketä vastaan -nojata. Hän oli vaimo nyt, toisen turviin pakeneva, heikko, nöyrä ja -taipuvainen. - --- "Mitä mun pitää tekemän?" oli hänen ensimäinen kysymyksensä. - --- "Jää minulle", vastasi Vitjakka; "tämä käsi sinua holhoo ja -puolustaa". -- Nuorukaisen silmät välkkyivät miehuuden voimasta. Hän -tunsi käsivartensa väkevämmiksi kuin milloinkaan ennen. - -Mutta vanha Pouttu pudisteli päätänsä. -- "Saammehan mennä -kuulustamaan, mitä Matti Kurjella on siihen sanomista. Minä en hyvää -vastausta odota. Ja jos niin on, niin tytär seuraa isäänsä. Ota se -sitten, Pohjan-piltti, millä keinoin voit. Mutta varkain emme sitä -täällä pidä". - -Se oli sana, johon ei kenenkään käynyt vastaan sanoa. Illan tullessa -oli Lyyli taas kodissansa, ja seuraavana aamuna kävi vanha Pouttu -poikansa kanssa Kurjen talossa, pyytämässä neitoa miehelään. Vanha -päämies vastasi pilkalla ja ylenkatseella. Hänen ei sopinut muka -naittaa tytärtänsä alamaistensa pariin, mutta lupasi kuitenkin -heidän mieliinsä toimittaa niin, että Lyyli vasta, jonkun mahtavan -ritarin rouvana, palaisi Pohjanmaalle, hallitsemaan ja vallitsemaan -perintö-oikeutensa nojassa. - -Vanha Pouttu levollisesti muistutti, että vanhuus oli tehnyt entisen -toverin pään heikoksi, jott'ei enää osannut eroittaa mennyttä -tulevaisesta, eikä mieli-kuviansa olevaisista oloista. Ritarillisen -herruuden olisi muka huono menestys Pohjanmaalla, jos kohta Lyylinkin -kädellä se valta käytettäisiin. Mutta Pohjan miehet eivät olleet muka -unohtaneet, millä lailla heidän isänsä olivat naisia kosineet. Ja mitä -silloin tapahtuisi Kurjen ukolle ja hänen ritareillensa, sen hän saisi -lukea omaksi syykseen. - --- "Kaitse tyystin tytärtäsi!" huusi Vitjakka, ratsunsa selkään -hypätessään; "jos rauta-paitasikin alle sen kätkisit, minä sen -sieltäkin löydän. Pysy valveilla vuoden pisimpänä yönä". - -Sininen silkki-vyö viittasi luhdin akkunasta jää-hyväiset -pois-menijälle. Hän ajoi ratsunsa siitä alitse, ja vyö laskeutui alas -hänen olkapäilleen. Sanaa virkkamatta ajoivat Pouttulaiset kotiansa. - - - -Vuoden pisin yö. - - -Joulun lähetessä astuskeli Matti Kurki levottomilla askeleilla -juhla-salinsa permannoilla Laukon kartanossa. Hänen silmänsä olivat -vähän kadottaneet entistä terävyyttänsä ja askeleissa oli vähäinen, -tuskin havaittava horjaus; mutta kasvot olivat melkein kamalamman -karvan saaneet. Mieli-karva, ikävyys ja koston-himo kalvoivat entisen -Pirkkalais-päämiehen sydäntä. Hän katseli väliin ympäri huonetta, -joka oli pitoja varten koristettu, pöydät peitettyinä hienoilla -Englannin veroilla, lavitsat ja penkit varustettuina pehmeillä -tyynyillä ja villa-vaipoilla. Mutta tätä katseltuansa hän taas vaipui -omiin ajatuksiinsa ja ärjähti toisinaan itseksensä, johon Totki, joka -uskollisesti seurasi hänen jälkiänsä, vastasi lyhyellä haukahduksella. - -Lavan-alustan puolella istui Lyyli työllään. Palvelija näytti valkeata -leimuavalla soihdulla, ja lisäksi paloi vierisellä pöydällä kynttiläkin -semmoinen, jonka käyttämistä uuden uskon kirkolliset menot olivat -Suomenmaahan tuoneet. Lyyli oli kalpeampi kuin ennen, sen iloinen -lapsellisuus oli kasvoista hävinnyt; suru ja kaipaus asui sen silmissä. - --- "Mitäs te'et", kysyi Kurki pysähtyen. Hänen äänessään ei enää ollut -havaittavana entinen lempeys tytärtänsä kohtaan. - --- "Hää-ohjaksia sulholleni", vastasi tytär vakavasti. - --- "Se on oikein", jatkoi isä leppeämmin; "tänä ehtoona jo tulee -Harald ritarinensa Birger Jaarlin linnasta. Huomis-päivän pidämme iloa -täällä ja aikaisin ylihuomen-aamuna ajamme juhlallisessa hää-menossa -Sastamalan [tämä oli Karkun pitäjän sen-aikuinen nimi] kirkolle -vihkiäisiin. Sitten odottavat komeat tuliaiset nuorta linnan-rouvaa -Hämeenlinnassa. Et taida tietää, että koko Pohja on laskettu Haraldin -läänin alle. Harald on mahtavin ritari koko Suomenmaassa, Ruotsin -marskin omaa sukua" -- -- - --- "Minä en tunne ritari Haraldia, enkä tahdo häntä tuntea", lausui -neitto punastuen mieli-pahasta. "Olen sen jo usein Teille sanonut, olen -toisen oma, -- Pohjan-piltin". - -Kurjen ukko löi jalkansa permantoihin, että rautarenkaat helisivät -ja salin laet kajahtivat. Palvelija hämmästyksissänsä päästi soiton -maahan, johon se sammuneena jäi karrestansa suitsemaan. - --- "Jos et käskyäni noudata, lähetän sun vetten ja vuorten ta'a Saksan -synkimpään nais-luostariin, -- taikka ma asetan tänne Laukkoon sinua -varten rauta-telkeisen luostarin, missä saat muotosi kukkaset syöttää -riutuvaisen iän matoloille. Olet jo liian kauan kärsivällisyyttäni -koetellut. Sinä olet äitisi kaltainen, mutta minäkin olen se sama -Matti Kurki kuin ennen. Tiedä se, että äitisi on verellänsä maksanut -ynseytensä". - --- "Minä tiedän sen, enkä pelkää", vastasi Lyyli jäisellä äänellä, -lähtien ulos salista. Täristys sanomattomasta vihasta valtasi vanhuksen -sisuja. Hän istuutui lavitsalle uupuneena. Hämmästyksellä hän tunsi, -että entinen jäntevyys oli jäsenistä poikennut, että ikä oli kuluttanut -hänen voimiansa. - -Mutta nyt kuului ulkoa hevosten astumista. Ritari Harald seuranensa -oli tullut. Kurjen ukko virkosi uupumuksestaan ja vieraat johdatettiin -sisälle juhla-saliin pitkän perä-pöydän ääreen. Se oli vahva, roteva -mies tämä Kurjen aiottu vävy, ei enää aivan nuorella iällä, täydessä -ritarillisessa pukuimessa, kopea käytökseltään ja katsannoltaan. -Hänen seurassansa oli useita ritareita ja asemiehiä, jotka erotettiin -toisistaan kultaisilla ja hopeisilla kannuksillaan. Muutamat näistä -seuraajista olivat Suomen sukua ja näitä Harald varsinkin kielen vuoksi -tarvitsi; sillä itse hän oli äskettäin tullut Ruotsista eikä osannut -meidän maan puhetta. - -Knaapit ulkona riisuivat herrojensa hevosia ja saivat sitten nekin -sijansa juhla-salissa, vaikka oven puolella. Riemu oli pian ylinnä -vierasten seassa; sillä olut suurissa hopea-jalkaisissa sarvissa kulki -ahkerasti kädestä käteen ja väkevää kryydittyä saksan-viinaa hopeisessa -maljassa oli jokaiselle tarjona, jos oluehen ruvettiin kyllästymään. -Vähin erin vaikeni riemu vaikenemistaan. Miehet matkasta väsyneinä ja -juomilla voitettuina olivat oienneet mikä missäkin torkuksissa, ja -vahvoja hornauksia nousi miesten rotevista rinnoista. - -Sydän-yön aikana syntyi äkkiä meteli makaajien joukossa. Knaapeista -oli yksi ollut vahtina ja toi nyt hätäisen sanoman, että suuri joukko -kummallisia eläimiä, joitten päät olivat pensailla koristetut, -lähenivät järven jäästä kartanoa, ja että kunkin vedettävänä oli reki -täynnänsä miehiä, jotka eivät suinkaan rauhallisessa aikomuksessa näin -tulleet. Ritarit olivat pian pystyssä ja pihalla, missä hämmästyksellä -katselivat tulijoita, joitten re'et kulkivat kukin ainoalla jalaksella -ja joitten hevoset ajettiin kukin ainoalla ohjaksella. Kohtapa -havaittiin, että ensimäisen sanan tuoja oli liikoja nähnyt: sillä -rekiä oli ainoastaan kymmenkunta, eikä kussakaan kuin yksi henki. -Mutta kamoittihan kuitenkin tämä outo näky, -- nämä hennot ja kepeät, -pensas-päiset itikat kummallisine ajokaluinensa, -- ja moni ritareista -teki ristinmerkin, luullen tässä tulevan menninkäisten kanssa -taistelemista. - -Ainoastaan Matti Kurki tunsi tulijat Lappalaisiksi, vaikka hänkin -kummasteli, mitä asiata nämä Laukon kartanossa kävivät. Hän meni siis -heitä vastaan ja kyseli tylyllä äänellä, ketä hakivat, näin yö-sydännä -tullessansa. Kohta nousi ensimäisestä ahkiosta lyhyt-läntä vanhus ja -laski syvästi kumartaen kihtelyksen näädän-nahkoja kysyjän jalkain -juureen. Tämä lahja lepytti vanhaa Lapinkävijäin päämiestä, joka nyt -ystävällisemmin käski tulijain johdattaa peuransa pihaan ja itse -astua katon alle. Mutta vanha Lappalainen sanoi itsensä mahdottomaksi -oleksimaan katon alla siinä talossa, missä kuninkaat ja ylimykset -ilojansa viettivät, vaan pyysi kuitenkin saadaksensa alhaisilla -lahjoillansa kunnioittaa sitä suurta linnanhaltiaa, joka nyt oli hänen -ja koko Lapinkansan herraksi asetettu. Ritari Harald, jolle tämä lause -selitettiin veti suutansa sääliväiseen nauruun, mutta muutti muotonsa -nähdessään niitä kalliita nahka-kaluja, jotka hänen eteensä ladottiin; --- ja kuullessansa, että tämän joukon matka ei muuta tarkoittanut -kuin hänelle kunnian-osoitusta, hän jalosti suvaitsi luvata näille -raukoille olennoille korkeata suojelustaan. Sitten ritarit taas -palasivat oluen-juontiinsa. Ainoastaan Kurjen ukko jäi hetken aikaa -vanhan Lappalaisen puheille, onkiaksensa häneltä kuulumisia Pohjan -Pirkkalaisista. Niistä ei kuitenkaan Lappalainen sanonut paljon -tietävänsä; hänen kotonsa muka seisoi kankaan harjulla Pohjanmaan -etelä-syrjällä. Ainoastaan kaukaisena huhuna oli hän kuullut, että -riita ja eripuraisuus oli ylinnä Lapinkävijäin seassa, ja että tältä -riidaltansa eivät tänä talvena malta käydä veroansa kokoilemassa -Lappalaisilta. Tämä sanoma ilahutti Kurkea enemmän kuin Lappalaisten -tuomat lahjat ja hän käski matkalaisille tuoda vahtoavaista olutta, -ennen kuin taas lähtisivät salomaihinsa palaamaan. Se oli Lyyli, joka -suurissa haarikoissa tarjosi vieraille virvoittavaista mallasmehua, -ja Lapin vanhus teki tarjoojalle ja tarjoomalle kaiken kunnian, minkä -jaksoi, juoden haarikon tyhjäksi pohjaan asti. - -Mutta mikä tuo kiiltävä kalu oli, jonka hän kenenkään huomaamatta -päästi haarikon pohjaan, antaessaan astian tyhjänä takaisin -tarjoojalle? Ja mikä leimaus loisti Lyylin surun-alaisissa silmissä? --- Se oli lahja, jota ei olisi Lappalaisen kädestä odotettu, lahja -luultavasti neidon hää-pukuun aiottu, -- vahvat hopeiset ritari-vitjat. - --- "Jos joskus tarvitsette hevostanne syöttää Kauraharjun kukkulalla, -niin minä Teidän hyvyyttänne tahdon palkita, korkea neito!" -lausui Lappalainen jää-hyväisiksi, -- ja pian oli taas koko seura -paluu-matkalla. - -Mutta juhla-salissa oli ilo taas alkanut ja kesti koko päivän. Ritarit, -asemiehet, knaapit ja muut palvelijat tyhjentelivät kilvoitellen Laukon -olut-tynnyreitä, ja itse isäntäkin oli paremmalla mielellä kuin moneen -aikaan. Hän oli jo kohta toivonsa perille ehtinyt tyttärensä naimisen -asiassa; hänen koston-himonsa hehkui hekumallisesti ajatellessaan -Pohjanmiesten nykyistä eripuraisuutta, josta vanha Lappalainen oli -tiennyt jutella, ja vieläpä enemmän lupasi lähin tulevaisuus tydyttää -hänen mielensä tuimuutta. Vanhan päämiehen synkät kasvot selkenivät, -kun Lyyli täydessä juhla-puvussa astui vähäksi aikaa vierasten -joukkoon, täyttäen kohteliaasti emännän velvollisuudet. - --- "Minä juon Teidän terveeksenne, korkea neito", lausui Harald ritari, -tyhjentäen yhdellä hengehdyksellä sarvellisen olutta. -- "Se on oikein, -että olette pukeuneet ritarillisiin vitjoihin; sillä mahtavan ritarin -morsiamen sopii ritarillisessa pukuimessa käydä. Mutta koska Teillä on -vitjat ennaltaan, annan minä Teille toisen kannukseni". -- Näin sanoen -hän riisui kannuksen jalastansa. - -Lyylin poskipäihin olivat kaikki ruusut palanneet. - --- "Se on totta", hän lausui ylevästi, "vitjain omistaja ansaitsee -kyllä kantaa ritarillisen kannuksenkin. Tämän omistajan puolesta minä -Teille, korkea ritari, lahjoitan kiista-kintaan". -- Näin sanoessaan -neito päästi rauta-kiskoilla päällystetyn kintaan ritarin jalkain -juureen. - -Sumu hetkeksi lensi Kurjen kasvojen yli, äkätessään hopea-vitjat -tyttärensä kaulassa. Joku hämärä muisto oli riehoittanut hänen -mieltänsä. Mutta kaikki selkeni, kun Harald nauru-suin nosti kintaan, -lausuen: - --- "Siinä kiistassa toivon molempien tulevan voitetuiksi. Minä jo olen -voitettu kauneuden voimalla". - -Ritarin seuraajat, joissa mallas-mehu jo oli tehnyt vaikutuksensa, -lisäsivät näihin sanoihin leikillisiä selityksiänsä, jotka pian ajoivat -Lyylin pakoon juhla-salista. - -Illan tullessa nousi naittajan ja ylkämiehen välillä puhe myötäjäisistä -ja huomen-lahjoista. Kurjen ukosta se ensimältään kovin outoa -oli, että Harald ensiksi aikoi viedä tyttären ilman hinnatta ja -vielä päälliseksi vaati tavaroita morsiamen myötä. Päin-vastoin -oli hänen nuoruudessansa ollut Suomen miehillä tavallista, että -kosija maksoi morsiamen sukulaisille kalliin hinnan vietävästään, -ellei nähnyt soveliaammaksi ottaa naistansa väkisin ja sitten pitää -miekalla puoltansa morsiamen sukua vastaan. Että nyt kosija tahtoi -myötäjäisiä, oli ikäänkuin halveksimista, ja vähältä piti, ett'ei koko -kauppa olisi rikkunut. Kuitenkin kun vanhukselle seliteltiin, että -myötäjäiset olivat morsiamelle omaksi annettavat eikä ylkämiehelle, -ja että jälkimäisen piti samate antaman puolisolleen saman-arvoinen -huomenlahja maa-tiluksissa tai muussa omaisuudessa, niin Kurki myöntyi -ja lupasi semmoiset aarteet tuoda, kuin harva Ruotsin ritari vielä oli -morsiamensa kanssa saanut myötäjäisiksi. Nämä aarteet hän tahtoi nyt -kaikkien ritarien läsnä-ollessa jättää vävymiehen käsiin ja häneltä -taas ottaa juhlallisen vakuutuksen huomen-lahjasta. Hän käski vierasten -viljellä olut-varoja ahkeruudella ja lähti itse valitsemaan soveliaita -kalleuksia niistä aarteista, jotka Laukon kellarissa säilytettiin. - -Vuoden pisin yö oli jo ruvennut hämärtämään, ja aikaisin aamu-puolella -yötä piti hää-seuran lähtemän Laukosta Sastamalaan. Knaapit ja -palvelijat valmistelivat herrojensa hevosia juhla-matkan komeutta -vasten. - --- "Kuka tuo pitkä ritari on, joka sivutsemme kävi; se ei ole -meikäläisiä", puhui yksi knaapeista toiselle, heidän askaroitessaan -pihalla hevosten toimissa. - --- "Ritari, eikä meikäläisiä!" vastasi toinen, "puhutpa toisia! -Luuletkos Saksassa käyväsi, vai missä? eihän Suomen miehissä ole -ritareita, ei sukuakaan, ellet ritariksi sano semmoista tervaskantoa, -kuin tuo vanha Kurki on. Mutta sinäpä aina loruja latelet". - --- "Sanon kun sanonkin, että se ritari oli, koska näin -kulta-kannuksenkin hänen kantapäässään. Ja eikö hän nyt tuolla toisella -puolella pihaa, sininen vyö hartioillaan, valjasta re'en eteen -yhtäläistä kummallista itikkaa, kuin viime yönä nä'imme, silloin kun -nuo linnunkotolaiset, tai mitä lienevät olleet, kävivät -- --?" - --- "Ja kun sinä pelossasi luulit koko sotajoukon menninkäisiä -karkaavan päällemme, ja vähissä hengin tulit turmelemaan hyvää -yö-untamme. Sopisihan nytkin sinun juosta tärkeän tietosi kanssa -ritarien kuuluville. Ha, ha, ha! tekisi mieleni nähdä, kuinka palaisit -uudestakastettuna oluella". - -Toinen knaappi, jolle nämä pilkalliset sanat lausuttiin, oli vetää -miekkansa tupesta vastaukseksi, kun samassa juhla-salin ukset ulvoivat -ja talon-isäntä, soihtu kädessä, astui ulos, käyden pihan poikki vahvan -rautaoven luoksi, joka vei Laukon kellariin. Totki, joka seurasi hänen -jälkiään, ärähti pahasti pihalle tullessa, mutta vaikeni kohta isännän -käskystä. Totutetun tapansa mukaan se jäi ulkopuolelle ovea vartiaksi, -kun Kurki itse kellariin astui. - -Tämä Laukon kellari oli alkuansa luonnollinen vuoren-luola, joka -pienestä suustaan ulottui syvälle maan uumeniin. Jo siihen aikaan, -kuin ensimäinen siirteleväinen Lappalainen oli tälle paikalle -laukkunsa laskenut, lausuen, kuten tarina mainitsee: "Tähän lasken -laukkuni; tämä Laukko olkoon", oli tämä avara rotko ruvettu kellarina -käyttämään, johon Lappalaiset kesän aikana laskivat kalan-saaliinsa -säilytettäväksi. Mutta kalliimpia tavaroita oli Matti Kurki tiennyt -siihen ko'ota ja vahva rautainen ovi telkeinensä lukkoinensa oli -nyt luolan suuhun sovitettu. Jyrkät portaat veivät kohta ovelta -alas avaraan kehään, jonka perässä pimeä aukko johdatti teihin -tietymättömiin. Mutta sivu-puolella tästä yleni toinen yhtä avara -kellari, johon alisesta kehästä päästiin portaita myöten ikäänkuin -lavalle. Siinä Kurjen ukko säilytti kaikki ne kalliit kalut, mitkä hän -koko ikänsä kuluessa oli kokoillut, milloin sotaretkillänsä, milloin -veron ja kaupan käynnillä Pirkkalais-aikanansa. Kaikki muistonhaahmot -astuskelivat tässä vanhuksen silmien eteen, mitkä hymy-huulin hänelle -muistuttaen entisiä iloja ja maineita, mitkä taas irvi-hampain soimaten -häntä monesta julmasta ja tunnottomasta teosta. Kullat ja hopeat, -jotka läjittään olivat maassa ladottuina, vaatteet ja kalliit nahat, -aseet ja sota-koristukset, mitkä seinissä rippuivat, -- kaikilla oli -jotakin juttelemista vanhalle uroolle lohdutukseksi tai kiusaksi, hänen -kuluneen elämänsä kerrasta. - -Soihdun liekki valaisi vaimollista vaate-partta, joka riippui -perimmäisessä sopessa, ikäänkuin kätkettynä. Hunnussa vielä näkyi -ruskeita veren-tahroja ja hame oli revitty ja rikki leikattu. Äläppäs -vielä! toinenkin huntu riippui siinä vieressä, melkein yhtäläinen, -ja sekin verellä soaistu! -- Kurjen synkimmät muistot astuivat tässä -hänen eteensä ja vanhaa syyllistä sydäntänsä tuimasti pöyristytti. Se -oli hänestä ikäänkuin molemmat hänen naisensa olisivat siinä seisoneet -surma-puvussansa, odotellen sitä aikaa, milloin täydellinen kosto -antaisi heille rauhaa Tuonen tyynissä tuvissa. - --- "Olenko koskaan vaimoja pelännyt?" hän jupisteli, vihaisesti -kääntäen selkänsä vainajien luultuja haahmoja kohden. Mutta kuinka -yrittikin karaista sydäntänsä ylenkatsomaan vainajien vihaa, täytyi -hänen kuitenkin taas palauttaa silmänsä heidän puoleensa. Hän oli -selvästi kuullut kahinan jonkun-moisen, ja riehaantuneessa mielessään -hän oli tuntevanansa, ikäänkuin haahmot olisivat lähteneet häntä -takaa ajamaan. Kuitenkin veriset hunnut yhä olivat asemillaan. Mutta -luultavasti Totkikin yhtäläisiä kummia kuuli tai näki, koska häneltä -outo ärinä kuului, missä oven edessä vartiana oli. - -Tuskin oli Kurki ennettänyt ruveta tätä uutta kummaa kuuntelemaan, kun -Totki viskattiin voimakkaasti kellarin portaita alas, ovi paiskattiin -kiinni ja telkeet lukkoinensa eteen pantiin. Kurki riensi, soihtu -kädessä, aliseen kellariin ja siitä portaita ylös ovea vastaan, jota -tömistytti, kunnes havaitsi sen olevan täysissä telkeissä. Raosta oven -ja pielen välissä loisti palo. Se oli juhlasali, joka oli sytytetty. -Kauhea viha vimmasi Kurjen päätä. Olivatko hänen Ruotsalaiset vieraansa -häntä pettäneet, ryöstäneet hänen tyttärensä, niinkuin Kurjen omassa -nuoruudessa oli ollut tavallista, ja teljenneet hänen itsensä vuoren -luolaan? Tämä ajatus pani hänen verensä kuohumaan. Oven tukevuuden -hän kyllä tunsi ja tiesi siis pääsönsä mahdottomaksi. Raivonsa yltyi -yltymistään. Silloin silmänsä äkkäsivät Totkin, joka ikäänkuin -hävyn-alaisena oli pysynyt portaitten alisilla asteilla. Viha, joka ei -päässyt muuanne puhkeamaan, kääntyi koiraa vastaan, jonka olisi pitänyt -muka paremmin tehdä virkansa, ja nytpä Kurki, miekkansa siepaten, -hyökkäsi silmättömästi portaita alas. -- Ainoa isku olisi epäilemättä -lopettanut uskollisen toverin viran ja elämän, ellei tämä ulvoen -olisi paennut luolan perään ja tästä aukon kautta vuoren sisuksiin. -Ikäänkuin kaikkia muuta unohtaen ryntäsi ukko aukkoa vastaan, väänsi -rautaisella kädellänsä paaden irti kalliosta ja seurasi Totkin jälkiä -yhä syvemmälle. Polku oli mutkainen ja haarainen, kuitenkin jokseenkin -tasainen ja niin korkea, että mies helposti mahtui kävelemään. Kun -Kurki vihdoin oli sen verran malttanut mieltänsä, että ymmärsi turhaa -ajoa tekevänsä, hän ei enää osannut takaisin palata, vaan katsoi -viisaammaksi seurata Totkin johdatusta, joka ulvoen kulki edellä pimeän -käytävän läpitse. Soitto toisessa kädessä ja miekka toisessa, hän -siis astui yökauden Hiisien muinaisia käytäviä myöten. Jyminä hänen -askeleistaan kuulu yö-sydännä peninkulman matkoja ylt'-ympäri, ja vielä -kuudetta sataa vuotta tämän tapauksen jälkeen muistaa kansantarina, -kuinka - - "Kurjen ukko rauta-kenkä - Astuupi kivistä vuorta, - Kivi-vuorta vangottaapi". - -[Ks: Suomen kans. arvoit.] - -Mutta Laukon pihassa oli knaappien tora vielä jatkettu, kunnes molemmat -tulivat siihen vakuutukseen, että se outo mies, jonka olivat nähneet -hämärässä askaroivan, ei ollut kuin joku Matti Kurjen palvelijoita. -Pimeys oli jo niin karttunut, ett'eivät mitään voineet silmillänsä -eroittaa. Yht'äkkiä kuului kauhea ärinä, ikäänkuin koiralta, joka olisi -kuristumallaan. Samassa rauta-ovi kuului paiskattavan kiinni ja -lukittavan. Molemmat knaapit juoksivat lentämällä herrojensa luoksi -näitä kummia ilmoittamaan, ja saliin tultuansa näkivät tulta jo -syttyneen useassa paikassa. Tuokio ei kulunut ennenkuin ritarit olivat -jättäneet juominkinsa ja kiiruhtaneet paloa pakoon pihalle. Haettiin -Laukon isäntää; -- hän oli poissa. Poissa oli Lyylikin, morsian, jonka -tähden vieraat olivat tulleet. Ritarit eivät tienneet mitä luulla näin -kummallisesta seikasta. Oliko Kurjen ukko ollut naimis-ehtoihin -tytymätön ja lähtenyt tyttärensä kanssa pakoon? -- ja mihinkä pakoon? --- Näillä arvoituksilla päätänsä vaivaten, seisoi Harald miehinensä -palon loisteessa Laukon pihalla. - -Mutta jäätä myöden pohjaseen kulki tuulen viuhkana hirven vetämä reki, -kaksi henkeä nahka-peittojen välissä. Se oli Pohjan-piltti, joka -"vuoden pisimpänä yönä" vei morsiamensa appelasta Pohjan aukeille -rämeille takaisin. Se oli Lyylin hirvi, joka ilosta päristen palasi -syntymämailleen. - - - -Lyylin matka. - - - Juokseppas, hirvi, joudu ja riennä! - Muista, kun kirmasit ennenkin piennä - Pohjaisten laidunten aukeita pitkin; - Sinneppä rientäös kirmailla nytkin. - - Sinnehän minäkin, iioa lyöden, - Kiidähdän talvista tannerta myöden; - Lennän, kuin lintunen, loukosta lähtein, - Siipensä kohotti tienoille tähtein. - - Tuolla on tulena taattoni talo, - Takaani loistaa sen ruskea palo; - Edestä viittaa Pohjasen tähti. -- -- -- - Voi sitä, voi! joka isältä lähti, - Ikäisen, horjuvan vanhemman heitti, - Pakonsa öisehen pimeään peitti. - - Isä, oi isäni! -- -- Isäkös lietkään? - Lapseksi minun vai orvoksi teitkään? - Surmasit äitini lempeän, jalon, - Multahan minulta hautasit valon, - Heitit mun portaille emottomille, - Oloille viskasit armottomille. - - Oisit jo antanut alttiiksi munkin - Kauppojes' väliksi, valtoihin kunkin. -- - Muistaos kuitenkin, muista ja tiedä: - Pohjolan neittä ei kaupalla viedä, - Lyylin ei sydäntä vallitse kenkään; - Väkisin-pyytäjä pilalle menkään. - - Silläpä pakenen sulhoni suojaan, - Taivahan turvissa, luottaen Luojaan, - Lähden kuin lähdenkin omille teille, - Rakkahan syntymämaan alanteille. - - Juokseppas, hirvi, joudu ja riennä! - Muista kuin kirmailit ennenkin piennä - Pohjaisten laidunten aukeita pitkin; - Sinneppäs rientäös kirmailla nytkin. - - - -Hämärä ja hämmennykset. - - -Nihkeä, tympistynyt ilma maan-alaisessa käytävässä pöyristytti -Kurjen ukon jäseniä, hänen astuessaan yhä eteenpäin Totki toverinsa -jäljissä. Pihka-köytinen soihtu hänen kädessänsä oli tuolloin tällöin -tukehtumaisillaan tässä paksussa, kosteassa kaasussa, ja itse vanhuksen -rinta kohosi raskailla hengen-vedoilla. Hän oli tuntikauden ravakkaasti -kulkenut, kun vihdoin pysähtyi miettimään erinomaista tilaansa. Soihtu -virisi kirkkaammaksi ja muutamat hellän-kirjavat sisiliskot, jotka -hämmästyivät tätä outoa valoa, pakenivat kiireesti vuoren rakoihin. -Käytävä oli yhä yhtäläinen kuin alustakin, milloin jokseenkin kaita, -ett'ei kaksi henkeä olisi hyvin mahtunut rinnatusten käymään milloin -taas ankeampi, tehden ikäänkuin pihoja ja avarampia tarhoja, jotka -nähtävästi lähettivät syrjäteitänsä tietämättömiin. Olisi ollut -mahdotonta Kurjen ukon osata näitten harha-teitten lävitse, ellei -tarkka tottunut silmänsä olisi tuolla täällä keksinyt Totkin jälkiä -pehmoisessa sammaleessa, joka paikottain peitti maan. Muutoin oli -havaittava, että ura oli tähän saakka ollut viettoinen ja vieläkin -näytti vajoovan yhä syvempään. Mihinkä tämä matka vihdoinkin veisi, -oli ajatus, joka pakoittamalla tunkeusi maan-alaisen kulkijan mieleen. -Tuonelan talo, missä Tuoni itse tylynä isäntänä hallitsi vainajien yli, -ja missä Manalatar, vanha vaimo, tarjosi vieraillensa sammakkaisen -oluen -- tämä kamala muinais-uskon kuva nousi hänen sielunsa silmille, -ja tuskin hän enää epäilikään, että matkansa sinne kulki. Hänen olisi -melkein tehnyt mielensä kääntyä palaamaan, mutta vanha jähmittynyt -yksipintaisuutensa esti hänen peräytymästä mistäkään aloittamastansa -yrityksestä, jos kohta tämä olisikin Tuonen tietä astuminen. Hän siis -uudestaan jatkoi kolkon matkansa, Totkin jälkiä seuraten. Aika kului, -hetki vieri. Yhä syvemmälle saattoi maan-alainen polku. Nääntymys jo -alkoi livahtaa vanhan miehen jäseniin. Silloin alkoi kuulua kosken -kohina. Kurki joudutti askeleensa, ja pian hän seisoi avaramman -luolan suussa, josta putoovan veden loiske ennätti hänen korviinsa. -Himmeä päivänvalo pääsi jostakin tietymättömästä, keksimättömästä -aukosta selittämään luolan perää, missä pieni vaahtoava puronen, -pimeästä rotkosta tullen, vilahti silmien ohitse ja taas katosi vuoren -sisuksiin. Puron ääressä seisoi Totki latkimassa vuoren raikasta -vettä, mutta lähti kohta taas vinkuen pakoon eteenpäin, kun isännän -julmistuneet silmät hänen saavuttivat. Kurki meni veden reunalle ja -seuraten Totkin esimerkkiä hän särpi vuoren nestettä kuumettuneen -verensä virvoitukseksi. Ilma oli tässä paikassa raittiimpi, soihtu -paloi kirkkaammin, ja vanhus istuutui levähtämään eräälle istuimen -tapaiselle kivelle, joka oli veden partaalla. Ajatuksensa kiertyivät -takaperin viime illan tapauksiin. Kuka oli kellarin oven salvannut? -oli arvoitus, jonka selitystä ei Kurki ollut mies löytämään. Hänen -mietteensä lensivät sinne tänne eikä asia tahtonut selitä. Kerran -ajatus vivahti Pohjanmaahan ja Pouttulaisiin, ja koura likisti lujemmin -miekan kahvaa. Mutta viimein hän päätyi ensimäiseen päätökseen, että -Harald miehinensä oli tehnyt tämän rikoksen vieraan-varaisuuden lakeja -vastaan. Se oli muka kyllä uskottavaa, että Hämeenlinnan isäntä ei -toivonut saavansa täyttä valtaa Pohjanmaitten yli, ennenkuin vanha -Pirkkalais-päällikkö oli tieltä tullut, ja että hän sen vuoksi oli -salaiseen kuolemaan teljennyt vanhuksen, jota hän ei uskaltanut -julkisesti tappaa. Mutta näyttihän tämäkin kummalliselta. Olihan juuri -se ollutkin Kurjen omaa tointa ja tarkoitusta, että Harald pääsisi -Lyylin miehenä perimään Pirkkalais-päällikön oikeuksia ja valtaa. Ja -voisiko hän Matti Kurjen avutta ollenkaan näille perille päästä? -- -- -Vai oliko Ruotsin hallitus pitänyt Kurjen pilkkanansa? -- Hän pudisti -päätänsä epä-arvioissaan. - -Silmänsä suihkaisivat kuohuvaa veden pintaa, jota soihdun valo -kummallisesti kirkasti. Tästä kääntyivät katsastamaan luolan seinuksia. -Äkisti ukko hämmästyneenä hyppäsi seisoalle. Vähän ylhäällä maasta -oli muutamassa kohden vuoteen tapainen kolo, josta kirkkaat valkoiset -hampaat loistivat vastaan. Kurki meni vakavilla askeleilla sinne ja -näki luu-rangon pitkällään. Suuret tukevat raajat sekä kiviset kirveet -ja muut aseet vieressä, -- kaikki todisti, että tämä vainaja oli ollut -sitä muinois-kansaa, joka tarinoissa nimitetään Hiiden kansaksi, -Jättiläisiksi ja Piruiksi. Kun ensimäiset kirkot Suomessa rakennettiin, -oli pyhien kellojen sointu vaivannut tämän vuori-väen korvia, ja -vihoissansa olivat viskanneet hirmuisen suuria kallionlohkareita -musertaaksensa uuden uskon komeat rakennukset. Mutta kun kaikki -semmoiset yritykset olivat turhaa, oli Pirun-väki tuskillansa paennut -syvimpiin vuorenloukkoihin, pyytäen kuollaksensa pois maailman uusista -menoista. -- Se tuntui Kurjen ukolle, ikäänkuin hänkin olisi jo -saman onnen oma kuin tuo vaipunut Jättiläinen. Hänen mieleen nousi -ajatus, eikö hänenkin olisi ollut parempi tehdä uudelle uskolle ja -uudelle vieraalle vallalle vastarintaa, kuin antauda sen sovintoon ja -palvelijaksi, milt'ei välikappaleeksi! -- Mutta jos hairahtunutkin -lienee, hänpä ei suinkaan mielinyt lannistua onnensa alaiseksi. Hän -tahtoi vielä ulos maailmaan, elämään, kostamaan. - -Soihtunsa pitkä karsi ja kulunut runko muistutti hänelle, että oli -rientäminen. Kiireellä siis jätti Jättiläisen asumuksen hyvästi ja -seurasi taas Totkin jälkiä. Käytävä jo oli muuttunut tasaisemmaksi, -mutta kulki yhä alaspäin kunnes yht'äkkiä muuttui kivisiksi portaiksi, -joiden avarat asteet veivät yhtä-mittaa ylös korkealle. Soihdun -liekki jo alkoi lämmittää Kurjen rauta-kinnasta, eikä vielä näkynyt -matkan loppua. Vai joko vähäinen valon loiste vilahti? Ukko joudutti -askeleensa -- ja nytpä jo soihtunsa viimeinen pätkä kähisi sammuen -lumessa. Kurjen ukko oli ilmoihin päässyt. - -Oli kirkas ja kaunis joulu-aamun puhde, ja Matti Kurki seisoi -Pirunvuoren kukkulalla, keskellä kapeata Kulovettä, jonka laineet -tuolla täällä mustina virtailivat jäisten, lumisten reunojen välissä. -Vähän matkan päässä, järven toisella puolella loisti Sastamalan kirkko -juhlakomeudessaan, ja Pyhän Maarian kello soi harvaan, mutta heleästi. -Vanhuksen sydäntä täristytti; silmänsä tapasivat paljaan miekan, -joka vielä kädessään heilui. Miksikä tämä näin tällä Jumalan-rauhan -hetkellä? -- Hän pisti sen takaisin tuppeensa, ja alkoi kävellä vuoren -rinnettä alas kirkkoa kohden. Totkin jäljet olivat jo hävinneet, eikä -Kurki tätä seikkaa enää huomannutkaan; hän ainoastaan seurasi sitä -valoa, mikä temppelin ikkunoista häntä vastaan loisti. Jota lähemmäksi -tuli, sitä vilkkaampi liike havaittiin joka haaralta. Himmeitä varjoja -nähtiin liikkuilevan valkoisen lumi-hangen yli ja solina kuului -hevosilta ja ihmisiltä. Se oli kirkkoväkeä, joka koko Ylisatakunnasta -tulvaili kirkon-menollensa Sastamalaan. - -Tässä sumeassa väki-joukossa ei voinut Kurki ketään eroitella, vaan -kulki äänetönnä matkaansa eteenpäin. Hän tuli kirkon ovelle, missä -jokaisen jos mahtavimmankin oli velvollisuus riisua sotaiset aseet -yltänsä, ennenkuin astuisi Herran, sen Korkeimman, huoneesen. Niin -Kurkikin oli tehdä, kun läheltä kuului tuttava ääni ruotsiksi: - --- "No, Hintsa Suurpää, sinä joka tätä kirottua kieltä osaat, laitas, -että pääsemme johonkin selkoon". - --- "Kirous palatkoon päänne päälle", vastasi toinen ääni, joka ei -myöskään ollut vallan vieras; -- "se on minun äitini kieli, ja joka -sitä kiroo, pääsee minun miekkani terää maistamaan, olkoonpa hän vaikka -ritari Harald". - --- "No, no", kuului Haraldin sanat, "ei riitaa nyt. Nyt -kuulustelkaatte tältä kokoontuneelta kansalta, ovatko kirkkotiellään -missään tavanneet pakenijamme". - -Puhujat lähenivät ovea. Kurjen ukko oli vetänyt miekan tupesta ja otti -askeleen Haraldia vastaan. Ritari hämmästyi ja veti miekkansa hänkin. - --- "Missä on tyttäreni?" -- "Missä on morsiameni?" -- nämät kysymykset -lensivät vastatusten niinkuin kaksi miekan-lapetta. - -Häly syntyi kansassa ja useat äänet huusivat: "Pois, miehet, -miekkoinenne; tässä on jumalan rauha". Samassa kirkon ovet avattiin, -latinainen kuori-virsi Kristuksen syntymisestä oli alkanut ja pappi -loistavassa kasukassa tuli ovesta ulos, huutaen korkealla äänellä. -"Kristus on syntynyt Betlehemissä; tulkaatte lahjoja kantamaan äsken -syntyneelle Juutaan kuninkaalle, tulkaatte häntä kumartamaan, tulkaatte -tuomaan kultaa, suitsutusta ja mirhamia". - -Kansa kumartui nöyryydessä; ainoastaan Matti Kurki ja Harald ritari -miehineen seisoivat jänkeinä toisiansa vastassa. - --- "Keitä te olette?" huusi innossaan pappi, heitä havaitessansa; --- "keitä te olette, jotka täällä miekkoja paljastatte taivaallisen -kuninkaan läsnä ollessa? Oletteko jumalattoman Herodeksen palvelijoita, -jotka tulette tappamaan poika-lapset Betlehemissä? Pimeyden ruhtinas -on kahleisin sidottu ja hänen palvelijansa hukkukoot helvetissä". - --- "Minä olen ritari", lausui Harald juhlallisesti, mutta kopeastikin, -"miekkani on vihitty pyhän kirkon palvelukseen. Mutta tämä kurja on -petollisesti minulta morsiamen varastanut; tyttärensä, jonka hän ensin -lupasi minun viedä tänä pyhänä aamuna tälle pyhälle alttarille, on -hän viime yönä vienyt pakoon mukahansa ja tahtonut paloon hukuttaa -häävieraansa. Ritarin tavalla tahdon antaa asiani Jumalan tuomion alle -ja sen tähden, pyhä isä, olen miekkani paljastanut". Näin sanoen Harald -käänsi kalpansa kärjen maata kohden. - --- "Sinä rietas valehtelija!" huusi Kurki vihan vimmassa: "sinäpä -juuri olet tyttäreni varastanut, taloni polttanut ja ryöstänyt, -vieläpä minun itseni salvannut kellariluolaan, koska pelkäsit vanhan -Kurjen siiven-kyniä. Mutta näetkös, minä olen maan povesta sukeltanut -ylös sinulle kostajaksi, ja nyt olen riisuva sulta ritariutesi -vale-vaatteet. Etpä tainnut arvata, että kosto niin likeltä seuraisi -ilkeätä tekoa; sinä hämmästyit ja hädissäsi sepitit tämän kehnon -valeen, joka sopisi liehakoitsevan orjan tekemäksi". - --- "Tuomitkoon Jumala", sanoi pappi. "Hän puuduttaa valehtelijalta -voiman ja jäntevyyden; Hän vaivuttaa miekan ilkiön kädestä ja peittää -sen silmät pimeydellä". - -Katsojat, jotka seisoivat ihmettelemässä näitä kummallisia tapauksia, -alkoivat ymmärtää, mitä oli tekeillä. "Se on Matti Kurki Laukon ukko, -ja toinen Ruotsin ritari Harald, Hämeenlinnan haltia", levisi humina -väki-joukossa. "Mistä on riita? -- Kurjen tyttärestä, Pohjan neidestä". -Väkeä yhä enemmin kokoontui ja asettui vahvaksi kehäksi riita-veljesten -ympäri, jotka valmistuivat käymään Jumalan-oikeutta miekalla. Se oli -la'in-käytöksen tapa, jonka kristin-usko ja pappeus oli mukaansa tuonut -ja sen perustuksena oli vahva luottamus, että Jumala itse tahtoisi -väkevällä kädellään saattaa ylpeilevän vääryyden häpeään. Kirkon ovet -olivat taas suljetut ja jumalanpalvelus hetkeksi pidätetty. Olihan -Jumalan-tuomio muka yhtä juhlallinen asia kuin kirkonmeno. -- Ensinnä -Harald korkealla äänellä sanoi nimensä ja asiansa, syyttäen Kurjen -ukkoa petollisuudesta ja itsellensä rukoellen taivaan kirousta, jos oli -valetta puhunut. Nyt Kurjen piti samaten asiansa sanoman. - --- -- "Minä olen Matti Kurki, Pohjan Pirkkalaisten päämies" -- -- -- - -Tätä edemmäksi ei ukko ennättänyt puhua, kun roteva ääni joukosta soi: - --- "Sen valehtelit, Matti Kurki; sinä et ole Pohjan Pirkkalaisten -päämies". - -Kaikkien silmät kääntyivät puhujaa kohden. Se oli äsken tullut vieras, -oudossa puvussa, ja seurassansa näkyi olevan useita samannäköisiä. -Näädän-nahkaiset reunukset lakeissa ja turkeissa ilmoittivat mahtavia -miehiä olevan, ja koko heidän varustuksensa todisti, että olivat -matkalaisia. Mutta puhujan ko'okas varsi ja jalo katsanto osoitti -hänelle ensimäisen sijan heidän joukossansa. Helposti kansa hänelle -sijaa antoi, kun hän tukevilla askeleilla astui kirkon-ovelle saakka, -lausuen papille: - --- "Tämä mies jo valehtelee ensi sanoissa, ja tahdon estää häntä -kutsumasta Jumalaa kostajaksi. Hän on Matti Kurki, mutta Matti Kurki -ei ole enää Pirkkalaisseuran päämies. Minä, Viljakka Pouttu, olen -Pohjan Pirkkalaisten päämies, itse Lapinkävijäin valitsema ja Ruotsin -hallituksen vahvistama". - -Näin sanoen hän otti povestansa nahkaisen kirjoituksen, josta killui -iso vahainen sinetti. Kirkonpalvelija näytti kynttilällä valkean ja -pappi levitettyänsä kirjoituksen alkoi lukea latinaksi: "Universis -praesentes literas inspecturis Tyrgillus Knuzs sun, marscalkus, salutem -in Domino sempiternam". -- -- Tästä hän rupesi suomeksi selittämään, -mitä kirjoitus tarkoitti. Torkel Knuutinpoika, Ruotsin marski, oli -muka palkinnoksi Pohjan Pirkkalaisten uskollisesta palveluksesta -heidän saattaessansa tuon siirteleväisen Lapin kansan Ruotsin kruunun -alamaiseksi, tahtonut heille vahvistaa ja myöntää heidän vaalinsa, -jolla päämieheksi oli otettu tuo rohkea mies "Viljakka de Pouttu". -Kuitenkin piti heidän kaikissa muissa asioissa, jotka eivät suorastaan -kuuluneet heidän Lapinkäyntiinsä, totteleman Hämeen hallitus-miehen, -ritari Haraldin, käskyjä. - -Kirja pantiin kokoon ja annettiin takaisin Poutulle, joka virkkoi: - --- "Muutoin en tiedä, mitä näillä miehillä on riitana, eikä tuo asia -minuun koskekkaan. Poikkesin vain Turusta tullessani tänne rukousta -pitämään ja satuin kuulemaan Matti Kurjen hourailevan. Toivon nyt hänen -päänsä selvenneen ja kiirehdin taas eteenpäin matkalleni. Rukoilen -Teiltä, pyhä isä, aneita, kun täytyy minun näin suurena juhlana -matkustella. Minun nöyryyteni merkiksi tarjoon minä tälle P. Maarian -kirkolle Sastamalassa tämän hopeisen suitsutus-astian ja kun lisäksi -ilmoitan kiireeni syyt, ette suinkaan minulta pidätä siunaustanne: -lähden rakkahimman poikani Vitjakan häihin; sillä toivoni on, että hän -tänä kuluneena yönä on tuonut morsiamensa Laukosta". - --- "Korkeimman siunaus sinua seuratkoon, poikani! Herra varjelkoon -sinua ja koko sinun huonettasi!" lausui pappi nostetuilla käsillä. - --- "Viljakka!" huusi Kurjen ukko, joka vihdoin oli toipunut -ällistyksestään, "onko Pohjan-piltti käynyt tyttäreni viemässä". - --- "Senhän itse paraiten tietänet", vastasi Pouttu; "minä Turusta -palaan, enkä tiedä mistään. Mutta sen muistan, että hän käski Kurjen -ukon olla varoillansa vuoden pisimpänä yönä, ja senkin tiedän, että -Pohjan-piltti pitää lupauksensa. Onko tässä kansassa ketään, joka on -nähnyt Vitjakka Poutun tänä yönä vievän morsiamensa pohjaseen", lisäsi -kääntyen kirkkoväen puheille. - -Mies kansan keskeltä vastasi: "minä tulin ilta-yön puolella ajaen -Kyrösselän jäitä myöden. Yht'äkkiä oriini pelästyi ja sivutseni -suihkaisi reki niinkuin noidan nuoli. Minä siunasin ja tein -ristinmerkin. Mutta sen ennätin nähdä, että re'essä istui nuori mies ja -sini-huntuinen neiti. Miehen kaulasta riippui hopeiset vitjat". - --- "Se oli Pohjan-piltti", puhkesivat yhteen ääneen Pouttu ja Kurki. - --- "Surma ja kuolema!" tuimisti vihoissansa Kurki, ja kääntyen papin -puolelle hän sanoi: "Sinä kuulit, kuka on juhlan rauhaa rikkonut; -julistappas kirkon suurin kirous tämän ilkiön yli". - --- "Pyhä kirkko", vastasi pappi, joka vielä piti Poutulta saadun -suitsutus-astian kädessään, -- "pyhä kirkko ei yhtenä aamu-hetkenä -siunaa ja kiroo. Minä olen Viljakka Poutun huonetta siunannut, enkä -kiroo hänen poikaansa". - --- "Mutta minä", huusi Harald, joka nyt vihdoin oli saanut nämä kummat -itsellensä selitetyiksi ja astui Pouttua lähemmäksi, "minä olen ritari -Harald, Hämeenlinnan isäntä ja Pohjan Pirkkalaisten maaherra. Te olette -minun alamaiseni ja minä otan tämän talonpojan talteeni, kunnes hänen -poikansa on rikoksensa sovittanut". Hän pani kätensä Poutun olkapäähän, -ikäänkuin omistaaksensa hänen. - -Vanha Pouttu katseli häntä kummastellen. Hän oli Turussa, marskin -puheilla käydessään, turhaan pyytänyt saada pois valtuus-kirjastansa -sen lisäyksen, jolla Pohjanmaan ylimmäinen hallitus laskettiin -Hämeenlinnan isännän käsiin. Mutta viimein hän oli pitänyt tämän -lauseen vähäpätöisenä ja oli päättänyt työssä estää kaikki vierasten -ryhtymiset Pohjan asioihin. Nyt oli äkki-arvaamatta Harald itse -sattunut hänen tielleen. - --- "Sinäkös Harald ritari?" lausui jäykästi: "mutta tämä niska ei kanna -i'estäsi". Näin sanoen hän kädellänsä sysäsi ritarin takaperin. - -Harald tuimasti nosti miekkansa, mutta vihainen myrinä syntyi -väki-joukossa, samassa tuokiossa olivat Poutun kumppanitkin nostaneet -aseensa ja seisoivat jo päämiehensä ympäri. Yhdessä joukossa lähtivät -kaikki Pohjan miehet hevostensa luo ja ajoivat tiehensä. Haraldin -seura ei ollut kyllä väkevä heidän lähtöänsä estämään, olletikkin -koska kokoontunut kansa nähtävästi aikoi pitää Pohjalaisten puolta. -Hämeenlinnalaiset ja Kurki jäivät siis keskenänsä neuvottelemaan. -Kirkon-ovet avattiin ja kansa seurasi pappia kirkkoon. - -Mutta Kurjen ukko ja Harald miehineen keskustelivat vielä vähän aikaa -ystävyydessä kirkon-oven edessä. Sitten lähtivät kiireesti päivänvalon -koittaessa hajalle, Harald seuralaisineen Hämeenlinnaan, Matti Kurki -lainatulla hevosella kotiansa. - -Auringon säteet löysivät kynttilät vielä palamassa Sastamalan kirkossa. -Suitsutus nousi kivistä kattoa kohden, ja kokoontui siinä pilven -näköiseksi, pyhän veden kasi pirskui runsaasti, ja pappi messueli -latinaksi, selittäen väliin muutamalla suomalaisella sanalla juhlan -merkitystä ja kehoittaen uskovaisia uhrailemaan alttarille. Sanalla -sanoen, katholilainen kirkonmeno, niin loistava kuin Suomen sydänmaissa -oli mahdollinen, pidettiin jouluaamuna Sastamalassa. - - - -Totkijärvi ja Lapinkaivo. - - -Harald ritarin ja Matti Kurjen sovinto oli pian ollut rakennettu, kun -molempien erehdys oli ilmi tullut. Nyt oli heillä yhteinen vihollinen. -Heidän keskustelemuksensa Sastamalassa oli saattanut heidät siihen -päätökseen, että molemmat yhdessä vielä talvi-kelillä tekisivät -kosto-retken Pohjanmaalle. Tällä aikomuksella riensi Harald -Hämeenlinnaan tekemään tarpeellisia valmistuksia ja väkeä kokoilemaan. -Mutta Matti Kurki jo koti-matkallansa rupesi muuttamaan päätöstänsä. -Ennenkuin Harald olisi valmiina, saattaisi jo pian kuukausi kulua. Tämä -oli Kurjen mielestä aian-tuhlausta. Lapinkävijät jo muka ennättäisivät -lähteä talvi-matkoillensa Lappiin, ja koska arvattavasti sekä vanha -Pouttu että Pohjan-piltti ja Lyylikin sinne seuraisi, ei olisi Kurjen -ukolla koko retkestänsä suurta hyötyä. Tätä miettiessään oli Kurki jo -ennen kotiin-tultuansa päättänyt lähteä omin neuvoin matkalle, jollei -Harald ritari viikon perästä olisi valmiiksi tullut. - -Juhlasalin rauniot vielä suitsivat, kun Kurki lähestyi kartanoansa. -Synkkä-mielisenä hän ajoi pihaan. Laukon palvelijat hääräsivät vielä -sammuneen palon ympäri, jonka he olivat leviämästä estäneet. Heidän -ilonsa oli silminnähtävä, kun isäntä, joka niin kummallisesti oli -hävinnyt, taas tuli näkyviin. Mutta kauhu tuli ilon sijaan, kun eivät -Lyyliä muassa nähneet. Kuitenkaan ei uskaltanut kukaan kysymyksiä tehdä. - -Kellarin oven edessä makasi Totki, ikäänkuin jatkamassa -eilis-illallista virkaansa. Totkin isäntä ei kuitenkaan tuosta -leppynyt. Sanaakaan virkkamatta hän sitoi koiransa kahleilla kiinni -kellarin-oveen, ja ryhtyi sitten kohta matka-toimiin. - -Ja nyt Kurjen ukko ei levännyt yötä, ei päivää. Joulupyhät läpitsensä -valmistettiin aseita, muonaa ja muita retken tarpeita. Muistakin -Kurjen tiluksista ko'ottiin miehiä ja sana lähetettiin Hämeenlinnaan -jouduttamaan Harald ritarin lähtöä. Kurki itse oli väsymätön taikka, -oikeammin sanoen, levoton ja rauhaton. Yön-aikana hän käveli palaneen -juhlasalinsa ympäri taikka istuskeli uuvuksissa sen raunioilla. Mutta -jos sattui lähestymään kellarinsa ovea, hän äkisti säikähtyen tuosta -takaisin kääntyi. Oliko se Totkin hiljainen ulvona, joka ajoi hänen -pakoon, vai oliko naistensa haahmot häntä peloittaneet? Sitä ei kukaan -voinut sanoa. Mutta Laukon palvelijat pudistivat päätänsä, ja vanhat -kamalat jutut Kurjen entisistä hirmutöistä kulkivat taas kuiskumalla -suusta suuhun. - -Uuden-vuoden aattona olivat kaikki valmistukset suoritettuina. Hevoset -päristivät valjaissansa, ja miehet kokoilivat kaikki tarve-kalut -rekiinsä: joutset, keihäät ja miekat, muonat ja appeet, sukset ja -sommat. Lähes sataluku miehiä, joista isompi osa jo vanhastaan oli -tottunut seuraamaan Matti Kurkea palvelijoina hänen kaukaisilla -retkillänsä, seisoi nytkin valmiina hänen käskyjänsä tottelemaan. -Retken tarkoitus jo tiettiin; sillä vaikk'ei kukaan uskaltanut ukolta -kysyä, oli kuitenkin hänen katkonaisista lauseistansa huomattu, että -Lyyli oli varkain viety Pohjanmaalle ja että isän oli aikomus mennä -ottamaan tyttärensä takaisin. Tämä tieto oli Kurjen miehissä sytyttänyt -suuremman innon, kuin minkä yksistään isännän käsky olisi voinut. Se -oli heille kunnian asia, että Pohjamniehet eivät saisi saalistansa -pitää, ja melkein yhtä paljon sekin heidän kunniaansa koski, ett'ei -Harald ritari miehinensä ennättäisi jakailemaan tämän retken mainetta. -Siitäpä Laukkolaisten uutteruus valmistus-toimissa, siitäpä heidän -raikas riemunsa nyt, kun kaikki oli valmisna lähtöön. - -Mutta vanhan Kurjen silmissä ei näkynyt muuta valoa, kuin synkän keston -kamalaa loistoa. Tukevalla kouralla hän nosti Totkin kahleinensa rekeen -ja istui ajamaan. Muut seurasivat. Ensimäisen selän jäitä ajettuansa -kulkijat tulivat metsä-taipaleelle, josta pian keskellä jylhää saloa -aukeni vähäisempi järvi. Se oli pohjaton Hiisijärvi, johon Lappalaiset, -asuessaan näillä mailla, olivat uhranneet Manalan hirmu-valtiaille -lepyttäjäisiä. Kurjen ukko pysähtyi keskelle tätä kolkkoa selkää ja -käski tehdä avennon jäähän. Pöyristys hyydytti miesten verta; kukaan ei -tiennyt mitä oli odotettavana, ainoastaan Totki ilmoitti hiljaisella -ulinalla pahoja aaveitansa. Ja oikein se aavisteli. Raskaat painot -sitoi isäntä vanhan toverinsa kaulaan ja päästi hänen aventoon. - --- "Kaitse Kalman kartanoa!" oli ukon viimeinen hyvästi-jättö, -rientäissään kuin vimmattu pois surma-paikalta. Mutta Totkin surkea -ulina seurasi häntä. Hän katsoi taaksensa ja näki, että kaikki -palvelijat seurasivat häntä, -- että Totki yksinänsä taisteli avennossa -kuolemaa vastaan. Vielä silmänräpäys ja Totki raukka oli vaipunut, -vajonnut Hiisijärven pohjattomiin vesiin. Hiisijärvi oli muuttunut -_Totkijärveksi_, joka nimi on tullut melkein yhtä kuuluisaksi kuin -nimet: Kurki ja Laukko. - -Mutta Matti Kurjen korvissa soi lakkaamatta uskollisen Totkin surkea -ulina, milloin kaukaa, milloin ikäänkuin likemmältä häntä ahdistaen. -Tuskin uskalsi vanhus enää kääntää silmänsä ta'appäin. - -Matka kulki maitten ja jäitten yli Kyrösselälle, jonka toisella -puolella alkoi 12-penikulmainen autio taipale, tunnettu Kyrön-metsän -eli Kyrön-kankaan nimellä, täynnänsä sora-harjuja, rämeitä ja keitaita. -Matka-joukko tätä korpi-maata myöden läheni Kauraharjua, kun yhtäkkiä -sen kukkulalla leimahteli palo. Pari kolme Lappalais-kotaa oli syttynyt -tuleen ja samassa liekissä paloi kasanen tervaksia kirkkaalla valolla. -Kummastellen Kurjen ukko sinne ajoi ja näki keitaan aukealla useita -ahkioita lentävän pohjaseen päin. Hänen silmänsä kohta tunsi ajajat -samaksi Lappalais-perheeksi, joka joulu-yönä oli Laukossa käynyt. -Arvellessaan, mitä tämä Lappalaisten pako tiesi, hän antoi silmänsä -heitä seurata pitkin lumista aukeata. Sitten tarkasteli taivaan -ranteita. Tuolla luotehessa oli Lauhan kukkula, niinkuin mahtava -pieli Kyrön-kankaan kannasten raja-pylvääksi. Mutta mitä kummia? Jo -senkin huipussa kirkas valo leimahtelee. Ja kauempanakin kaukaisella -Pyhävuorella kohta yhtäläinen loiste syttyy. Tuokiossa jo tämä kumma -selveni Kurjelle. Se oli Pohjalaisten sanoma-tulet, jotka tällä tavoin -kukkulasta kukkulaan lennättivät sanan vihollisten tulosta. - -Kohta Kurjen ukko lähetti kolme suksi-miestä ottamaan Lappalaiset -kiinni. Itse hän muun seuransa kanssa kulki hiljakseen Karvianjoen -rannalle, jossa levähdettiin. - -Tähän aikaan pitivät Pohjan Pirkkalaiset suuren kokouksen Pouttulassa. -Viljakka, joka aavisti Kurjen ukon kosto-tuumia, oli jo koti-matkallaan -järjestänyt sananlennätyksen Kauraharjulla, Lauhassa ja Pyhävuorella -ja tahtoi nyt Pohjan miesten kanssa neuvotella puolustuksesta sekä -heille ilmoittaa, mitenkä asiat olivat etelässä ja kuinka matka oli -menestynyt. Sitten piti juotaman Vitjakan ja Lyylin häitä, ja Pouttulan -emäntä askaroitsi Lyylin avulla valmistamassa näitten juhlien tarpeita. -Raikas talvi-ilma matkalla ja virvoittavainen pohja-tuuli oli tuonut -kaikki ruususet takasin Lyylin poskipäille ja jalompana entistänsä -hän liikkui tätinsä, tulevan anoppinsa, käskyillä uuden kotinsa -askareissa. Mutta kun Pohjan-piltti vei kokous-kapulan ympäri, levisi -samalla tieto, että Pohjan neiti oli Pohjanmaahan takaisin tullut. Ja -erittäinkin nuorissa tämä sanoma riemun sytytti. Miehissä he Pouttulaan -kokoontuivat viettämään ikäänkuin voitonjuhlaa. - -Kuinka suloinen olisi minun kuvailla iloisia juhlakemuja, vanhojen -riemuja ja nuorten leikin-laskuja. Mutta minun täytyy seurata Pentti -Poutun sanoja, niinkuin hän asiat selitteli ystävällensä Hannu -Fordeel'ille, veneen perässä Kurkun laineilla. - -Vanha Pouttu, joka täydellisesti ymmärsi mitä Pohjanmiesten nykyinen -tila vaati, oli katsonut tarpeelliseksi, että häät tapahtuisivat uuden -opin mukaan, jotta ei ainakaan kirkko ja pappeus, jonka valta nyt oli -maassa mahtavin, menisi muitten vihollisten puolelle, Pohjalaisten -perikadoksi. - -Mutta tässä kohden oli äkki-arvaamaton este syntynyt. Pappi, joka -Kyrössä toimitti uskon-levittäjän virkaa näillä pohjanmailla, kielsi -antavansa kirkon siunausta avioliitolle, joka niin törkeästi rikkoisi -kanonisen la'in. Jos olisi kaukaisempaa sukua ollut, hän ehkä olisi -voinut muka saastaisuuden poistaa kirkon pyhyyden voimalla. Mutta -orpanusten väliseen avioon ei hänen mielestään muu voisi lupaa antaa -kuin itse pyhä isä Romassa. - -Miehet Pouttulan käräjissä ottivat tämänkin asian keskusteltavaksi. -Nuori Vitjakka ja hänen kanssansa useat muut väittivät, että isät -ja isän-isät olivat kirkon luvatta naineet ja että ei nytkään ollut -papin pyhityksestä väliä. Toiset taas väittivät vastaan, mitkä peläten -kirkon maallista valtaa, mitkä sen hengellistä mahtia varoen. Monelta -pääsi ilmi hänen salaiset vihansa uuden opin valtaa vastaan ja moni -nuoremmista oli valmis nostamaan uskonsotaa koko maan vapahtamiseksi. -Mutta viisaammat, jotka tunsivat aian merkkejä, jähdyttivät heidän -intoansa. - -Riita, joka tästä asiasta syttyi, tyyntyi kohta kun Lyyli astui heidän -keskeensä. - --- "Minä en ole riidan sytyttäjäksi tänne tullut, en myöskään naimista -varten. Minä seuraan Pohjan-pilttiä, minä elän täällä keskellänne; -- -mutta minä olen ja tahdon vasta olla 'Pohjan neiti'." Huulensa hymyili -ihmeellisellä tavalla, joka pani miesten sydämmet vavahtamaan. Hän -lisäsi korkeammalla äänellä ja ikäänkuin käskemällä: "Pyhävuorella, -Kyrön kankaan puolella, palaa jo sanomatuli. Viholliset ovat tulossa. -Sinne, miehet, kankahalle, torjumaan heidät Pohjan rajoilta!" - -Hän läksi itse pukeumaan sotaiseen pukuun, ja miehet yhdellä mielellä -päättivät kiirehtiä Kankaalle. - -Mutta Kyrönkankaalla syntyi tällä hetkellä myrsky. Kinokset kohosivat -niinkuin meren aallot pitkin keitaitten avaruutta, ja sakea lumi-tuisku -täytti ilman. Tämä rajuilma nousi Lappalaisten ahkioitten jäljistä -ja tukehdutti pian palon liekit Kauraharjulla. Vanha Lappalainen oli -vielä kerrankin tahtonut näyttää, että hänen vanha liittonsa luonnon -voimain kanssa oli eheänä. Hänen suvullensa olivat Pohjan päämiehet -luvanneet Kyrönkankaan keitaat ja metsät verottomaksi omaisuudeksi, -jos hän sanoma-tulella Kauraharjulta heille ilmoittaisi vaaran tuloa. -Hän oli tehtävänsä tehnyt, mutta nyt surma läheni häntä ja koko hänen -sukuaan; sillä Kurjen suksimiehet ajoivat kuin tuuliaispäät häntä -takaa. Hän puhutteli myrskyn henkiä, mutta nämä vaativat uhrin. Silloin -Lappalais-vanhus oli päättänyt pelastaa sikiönsä, mutta itse astua -Tuonelan tupiin, Manalan majoihin. Hän oli käskenyt seuransa lähteä -edelleen ja oli itse poikennut kankaan harjulle. - -Keskellä harjua istuu ukko ahkiossaan, pitäen vasemmalla kädellä peuran -sarvet, sill'aikaa kuin oikea käsi ilmaa haparoitsee etelää kohden. -Hänen silmänsä palavat ja suusta soipi voimalliset sanat, joita tuulet, -vihurit ja viuhut tottelevat. Se on vanhan Lappalaisen kuolemavirttä, -ja tuulispäät tanssivat ilosta hänen ympärinsä. Hän viittailee etelään -ja kirmaten myrskyn-henget lähtevät lentämällä päivän alle. Mutta -loihtija on väsymätön; yhä uusia myrskyn henkiä hänen loihto-laulunsa -käskee kokoon ja uusia pyry-pilviä hän lähettää etelän-maille. -Karvianjoen autiot varret ovat vajonneet lumi-tuoksun sekaan, Hämeen -metsissä hongat taittuvat, ja Hansalaisten kauppahaahdet Itämerellä -ajetaan haaksirikkoon Liivin ja Preussin matalia rantoja vastaan. - -Kaksi vuorokautta soivat loihto-runot Kyrönkankaalla ja kaksi -vuorokautta viivytti lumi-tuisku Matti Kurjen ja hänen seuransa -matkaa. Mutta vanhan Lappalaisen voimat riutuivat ja myrsky vähitellen -helpoitti. Matkalaiset lähtivät liikkeelle Karvianjoen rannoilta ja -löysivät pian vanhuksen, missä vielä istui, peuran sarvet kämmenissään. -Hänen päänsä oli hervotonna vaipunut rintaa vastaan, silmien tuli -oli sammunut ja ainoastaan tuskalliset vavahdukset ilmoittivat, että -vanhus oli hengissä. Kaikki Kurjen seuraajat pysähtyivät kauhistuksella -eivätkä uskaltaneet lähestyä tätä Kalman kuvaa. Mutta Matti Kurki meni -ahkion luoksi ja nosti väkevällä kädellään vanhuksen ilmaan. - --- "Matti Kurki!" lausui Lappalainen riutuvalla äänellä, "anna peurani -seurata Kalman maille. Jos sen te'et, tahdon sielläkin sinulle vuotisen -veron maksaa, jahka itsekin olet maan alle muuttanut. Usko minua, -Kurki, jo tämän päivän paistaessa lähdet sinäkin näiltä ilmoilta -Tuonelaan". - -Kurki päästi uhrattavansa takasin ahkioon ja vaipui ajatuksiinsa. - --- "Oikein sinä puhut, oikein", hän vihdoin hiljaa puhui ikäänkuin -itseksensä, "niin pitää Lappalaisen lähtemän Kalman maille, peuransa -seurassa, ahkiossa ajain". Hän tarttui peuran ohjakseen ja alkoi sitä -talutella. - -Harjun syrjässä oli avara syvennys, jonka penkereet äkki-jyrkkinä -kaatuivat mustaan pohjattomaan kitaan. Se oli tuttu paikka Kurjelle ja -vakaisilla askeleilla hän astui sitä kohden. Äyräälle tultua, peura -pysähtyi hämmästyneenä; mutta Kurki päästi ohjaksen ja viskasi, sarviin -tarttuen, helpolla lykkäyksellä uhrit syvyyteen. Tuokion päästä nousi -hiljainen loiske niinkuin huokaus ylös maanalaisesta kidasta, ja Kurjen -ukko palasi _Lapinkaivon_ reunalta. - -Hän palasi matka-kumppaniensa ty'ö; mutta kummallinen ulina hänen -korvissansa soi. Oliko tuo Totkin ääntä Totkijärvestä? Vai oliko -Tuonen hallit haukkumassa tuota äsken tullutta vierasta? Kauhu oli -käsittänyt kaikkia ja ukon askeleet horjuivat. Kuitenkin hän tointui -lujan tahtonsa voimalla. Jopa olikin tointuminen: metsän reunalta -läheni Pohjanmiesten joukko, suksilla lentäen valkoisen lumi-hangen -yli. Heidän sompansa välkkyivät, kuin virran laineet päivän-paisteessa. -Niinkuin väkevä virta he lähenivät Kurkea. Heidän etupäässä hiihti -kaksi miestä, joitten punaset lakit kohosivat muiden yli. Se oli vanha -Viljakka Pouttu ja Pohjanpiltti. - --- "Matti Kurki", lausui päämies kaikuvalla äänellä, -- "Pohjan -Pirkkalaisten nimessä minä sinulta kysyn, mitä asioita sinä uskallat -heidän rajoillansa käydä. Jos häävieraaksi tulet Pohjanpiltin häihin, -niin miksikä ei? Mutta soveliaampi se minusta olisi, että Lyylin isä -pitäisi tyttärensä häät Laukossa. Me olemme kaikki valmiit sinua sinne -seuraamaan. Ja Lyylikin, Pohjan neiti, on kohta täällä; hän ainoastaan -poikkesi Lauhan kukkulalle, katsomaan hää-valkeitansa". - --- "Sen hää-valkeat viritetään toisella puolen Tuonen jokea", ärjähti -Matti Kurki vastaan. "Sinne tekin kurjat, pääsette häitä juomaan. -Minä olen sanansaattajanne sinne lähettänyt tuloanne ilmoittamaan". --- Hän veti rajusti miekkansa ja jatkoi: "Niinkuin veltot varkaat -olette ryöstäneet tyttäreni. Sinua, Vitjakka, pitäisi minun kurittaman, -niinkuin lapsia kuritetaan. Mutta vitsani on teräksinen, ja viimeisen -kerran sinä hyppäsit naisten teillä. -- -- Sitten sinun tulee vuorosi, -Viljakka Pouttu". - -Pohjanpiltti oli siepannut miekkansa vyöltä, mutta vanha Pouttu astui -hänen eteensä. - --- "Sinä olet nuoruuden voimissa ja Matti Kurki on haudan reunalla. -Jos hänen kaadat, kuinka tahdot hänen tyttärensä naida. Mutta minä -olen Kurjen ikäinen, minä olen Pohjan päämies ja minä tahdon hänen -askeleensa pidättää Pohjan rajoilta". - -Hän kääntyi Kurjen kumppanien puoleen, lausuen: - --- "Näette, Hämeen veljet, että Pohjalaiset ovat varoillansa. Meidän -joukkomme on paljoa suurempi kuin teidän ja turha oli toivonne päästä -äkki-luulematta päällemme. Mutta teidän ei tämä riita olekkaan, ja jos -minä tasapäässä tappelussa Kurjen kaadan, saatte palata, kenenkään -hätyyttämättä. Se mies on kaksi naistansa murhannut, se mies on -tahtonut tyttärensä onnen murhata; hän murhaisi vielä tyttärenkin, -jos se hänen valtoihinsa joutuisi. Mutta nyt on hänelle koston hetki -tullut". - -Vanhat toverit astuivat miekka kädessä toisiansa vastaan ja heidän -seuraajansa asettuivat äänettöminä heidän ympärinsä. Matti Kurjen -suu oli vihan vaahdossa. Hänen korviinsa soi uudesta Totkin ulina ja -kauhulla hän katsoi taaksensa. - --- "Hornan haukkuja, enkö saa suutasi tukituksi", hän jupisteli, -"malta, malta!" -- -- -- - -Miekan terät leimahtelivat ja rauta-renkaat sotapaidoissa helisivät. -Taistelu oli alkanut. - -Mutta Lauhan kukkulassa syttyi äkkiä kirkas tuli joka paistoi Kurjen -ukon silmiin. Ja liekin loisteessa seisoi vaimoinen haahmo, miekka -kädessä. Matti Kurjen silmät kiintyivät tähän kummalliseen näkyyn. -Haahmo jakaantui hänen mielestänsä kahtia ja muuttui hänen kahden -surmatun naisensa muotoiseksi. Hänen käsivartensa puutuivat ja -heikommin hän alkoi vivuttaa miekkaansa. - --- "Surma ja kuolema!" hän ärjähti. "Kaikki Tuonen vallat minua -kiusaavat". - --- "Niinpä kuole, sinä murhamies", huusi Pouttu ja tapasi vihamiestänsä -vasempaan olkapäähän, jotta punainen veren-soilu parskui miekan -jäljestä. - -Haavan tuska tuntui Kurjen sydämmeen. Hän kokosi vimmattuna viimeiset -voimansa ja haavoitti vihamiehen päätä. Mutta itse hän jo horjahti ja -kaatui hervottomana. Hän käänsi silmät Lauhaa kohden; tulen liekki -siinä vielä leimahti, mutta haahmo oli hävinnyt. Pian alkoivat kaikki -Tuonen kauhut liikkua hänen himmentyneitten silmäin edessä. Murhatut -naiset astuivat likemmäksi ja pudistivat verisiä huntujansa. Hän luuli -olevansa Laukon kellarissa näitten vainajien seurassa, kahleissa -ja vaivattuna. Eikä aikaakaan, niin tunsi vajoovansa Lapinkaivon -äärettömään syvyyteen. Katkonaiset sanat tunkeutuivat huulien raosta, -ilmoittaen hänen tuskiaan. Hänen seurastansa muutamat kokivat tukkia -veren-juoksun; mutta elämän hetteet heruivat taukoomatta. - -Eikä kaukana tuosta istui Viljakka Pouttu tainiossaan lumi-hangen -päällä ja Pohjanmiehet seisoivat hänen ympärillänsä. Hänen haavojansa -korjattiin ja päämies kannettiin ystäväinsä toimesta paikalta. - -Yö on tullut, tähdet tuikkivat ja pohjaisella taivaan rannalla -revon-tulet välkkyvät, soilehtivat. Lauhan tulet ovat sammuneet, mutta -pohjonen palaa ja valkoisella lumella hohtaa taivaan loiste. - -Mikä varjo tuolla lentää aukealla keitaalla? Se lähenee. -- Se on -Lyyli, Pohjan neiti, hirveä ajamassa. Hän tulee lennossa Lauhasta -tappotanterelle; ja juoksijan sorkat tuskin koskevat maata. Kankaan -harjulle päästyänsä hirvi kompastuu ja kaatuu; se on viimeisen -juoksunsa juossut. - -Pohjanpiltti menee morsiantansa kohtaan: - --- "Matti Kurki on kaatunut, Viljakka Pouttu pahoin haavoitettu". - -Hiiskumatta tyttö riensi kaatuneen luoksi. Hän lankesi polvilleen ja -pani kätensä Kurjen otsalle, josta kylmä kuoleman-hiki vuoti. Lämpimät -kyyneleet neiden silmistä valuivat sijaan ja ukko vielä kerran aukaisi -silmiänsä. - --- "Anteeksi, isä", kuiskutti rukoilevalla äänellä tytär. - -Ukkoa pöyristytti; hän ei oikein tiennyt, oliko tuo joku vainajista. - --- "Minä olen Lyyli", jatkoi tytär, "minä olen onneton tyttärenne". - -Kurjen silmät tarkastivat puhujaa, hänen katsantonsa muuttui julman -julmaksi ja ainoa sana soi tuskallisesti hänen suustaan: - --- "Kirottu!" - -Lyyli lankesi selällensä pyörryksiin ja kannettiin pois sulhonsa -käsivarsilla. -- -- - -Kun aamu valkeni, oli taistelu-paikka tyhjä; ainoastaan veriset merkit -lumessa osoittivat, että surma oli tässä töitänsä tehnyt. Pohjalaiset -olivat palanneet kotihinsa, missä haavoitettu päämies pian henkensä -heitti, -- ja Kurjen ruumis kuljetettiin Laukkoon. Ennenkuin Hämeen -miehet perille pääsivät, tuli Harald ritari seuranensa vastaan. Hänen -matkansa oli jo liian myöhäinen; ja kuultuansa, että Pohjanmiehet -olivat varusteilla rajojansa varjelemaan, hän päätti palata matkaltaan. -Uusia keinoja oli hänen yrittäminen, joilla kosto muka vihdoinkin oli -saatava. Koko Pirkkalais-vallan tahtoi Harald ritari kerrallaan särkeä. - - - -Salaisia juonia. - - -Muutamana kauniina kevät-yönä v. 1295 nähtiin kuutamon valossa pienempi -haaksi kulkevan Hirviluodon ja mannermaan välisessä salmessa Turusta -tullen. Lauhkea luoteis-tuuli täytti purjeet, ja laineet kimaltelivat -hopean karvalla. Purjehtijain matka kulki Kakskerran pohjoisia niemiä -kohden, jotka tumman-viheriöinä uiskentelivat veden-kalvossa. - -Haahden kannella oli kaikki hiljaista oloa. Perämies ja muu väki istui -äänetönnä paikoillaan torkuksissa; ainoastaan etukannella keulan -partaalla seisoi kaksi miestä puhumassa vilkkaalla, vaikka alhaisella -äänellä. Toinen näistä, joka avaran kappansa alla kantoi ritarillisen -puvun ja puhuessansa innollisesti kouristeli miekkansa tuppea, on -meille vanha tuttava, Hämeenlinnan isäntä, ritari Harald. Hänen -kumppaniansa emme ole ennen nähneet; mutta pitkä hiallinen kauhtanansa, -jonka päähine oli vedetty otsan yli, osoitti, että kauhtanan kantaja -oli hengellinen mies, joka päinensä päivinensä pyrki piiloon tämän -maailman metelistä ja turhista menoista. Kuitenkin hänen silmänsä, -jotka levottomina päässä paloivat, näyttivät todistavan toista, kuin -kirkollinen takki. Hänen avarat sieramensa ja ryppyyn vedetyt huulensa -puhuivat kopeutta ja vallan-himoa. Hän oli nähtävästi niitä miehiä, -jotka harniskan ja kypärin sijasta olivat pukeuneet pyhän kirkon -sota-asuun, koska toivoivat paremmin hengen miekalla hallitsevansa -maailmaa kuin maallisilla aseilla. Hänen nimensä oli Ragvald, kanonikus -eli kaniikki Turun tuomiokirkossa ja syntyänsä Ruotsalainen Ahvenan -saaristosta. - --- "Minä en epäilekkään, että tuumamme vihdoin menestyvät; mutta sen -saatte lukeakkin minun ansiokseni", -- lausui vähän pistävällä äänellä -pappi ritarille. - --- "Saattaa se niin olla, vaikk'ette sillä ansiolla vielä kauas lennä", -vastasi ritari närkästyneenä. "Sillä totta puhuen saapi se panna-kirous -olla hyvin tulinen, joka ei jähtyisi, ennenkuin Kyrönkankaan yli on -päässyt Pohjan nevoille. Mutta jos koko Pohjanmaa palaisikin helvetin -liekeissä, ettepä te kuitenkaan ole tulleet Turun hiippaa lähemmäksi, -ellen minä ole mies täyttämään lupaustani". -- -- - --- "Se on totta", Ragvald heti virkkoi, "me tarvitsemme toisiamme. Minä -en muuta tahtonut kuin muistuttaa, millä väsymättömällä uutteruudella -olen tehtäväni tehnyt. Mutta jos luulette, että työni on helppo -ollut, niin kuulkaatte itse. Niinkuin tiedätte, lähdin viime vuonna -tätä aikaa Gotlantilaisessa laivassa matkalle. Mutta tuskin olin -Visbyyhyn tullut, ennenkuin sana levisi noista hirmuteoista, jotka -Tanskan kuningas Eerikki oli Lundissa harjoitellut, ja jotka ovat -kauhulla täyttäneet koko kristikunnan. Pohjoisten valtakuntain pyhä -'primas' ja arkkipispa, Johannes Grand, sekä hänen tuomioprovastinsa -olivat vangiksi otetut omassa hiippa-kaupungissaan ja Lundin kirkon -tavarat ja kalliit kirjoitukset olivat ryöstetyt ja hajoitetut. Minä en -säikähtänyt tästä, vaan lähdin Lundiin. Mutta siellä ei kukaan vielä -tiennyt, mihinkä arkkipispa oli vietykään. Teidän täytyy rohkeuttani -tunnustaa, koska nyt uskalsin lähteä häntä hakemaan keskellä kirottua -maata, jota Jumala pian on etsiskelevä tuon jumalattoman kuninkaan -rikosten tähden. Mutta minä tapasin hänen vihdoinkin. Söeporin linnassa -luoteisella Seelannilla se marttiira istui kovassa vankeudessa, -mutta hyvässä luottamuksessa Pyhän Romalaisen isän apuun. Hän oli -kohta taipuvainen pyyntööni, ja nyt on minulla muassa hänen vakainen -manaus-kirjeensä Maunu pispalle, joka käsketään estämään kaikkia -pakanallisia menoja ja tapoja Suomessa, eikä sallimaan mitään naimista, -joka rikkoisi kanonisen la'in, vaan säästämättä rankaisemaan niitä, -jotka semmoisiin synteihin ovat langenneet. Eikä siinä kyllä; kirje -nimen-omaan käskee pannaan laskea Pohjanmaan asukkaat, jotka semmoisia -syntiä harjoittavat ja suosittelevat". - -Ritari katseli ihmetellen toveriaan. - --- "Se on hyvä, se on enemmän kuin olen voinut toivoa. Mutta luvallanne -sanottu, minä pelkään, että tuo pyhä marttiira, tuo arvoisa arkkipispa -ja primas on oikea hirtehinen". - --- "Jumala armahtakoon! mitä uskallatte sanoa"! katkaisi pappi. - --- "No, no", jatkoi Harald, "se on yleinen luulo hänestä Ruotsissa; -eikä tuo olekkaan paljas luulo. Onpa hän ollut niiden joukossa, jotka -murhasivat Eerikki Glippingin, tän-edellisen kuninkaan Tanskanmaalla, -eikäpä suotta siis häntä kurittele murhatun poika, tämä nykyinen -kuningas. Mutta tämäpä olisi yhtä-kaikki, jos ei siitä vain syntyisi -esteitä tuumillemme. Tiedätte itse, että nuoren kuninkaamme nuori -sisar, Ingeborg, on kihlattu Tanskan kuninkaalle, ja samate Tanskan -prinsessa Marketa meidän kuninkaalle. Tämän aiotun sukulaisuuden tähden -ovat molemmat kuninkaalliset huoneet jo niinkuin yhtä perhekuntaa, -ja Ruotsin hovissa on viha arkkipispa Grandia vastaan melkein yhtä -suuri kuin Tanskassa. Minä siis kovasti epäilen, että hänen kirjeensä -kelpaavat mihinkään tässä valtakunnassa. Mutta jos saammekin Maunu -pispamme tottelemaan arkkipispan käskyjä ja lausumaan omassa nimessään -panna-kirouksen Pohjanmiesten yli, ei ole sillä paljo voitettu. Torkel -Knuutinpoika ei ole papiston ystävä, vaan pelkää ja varoo kirkon -liikaa valtaa, ja tuskinpa hän siis taipunee käyttämään kirkon miekkaa -saati tämmöisessä asiassa. Hän on itse rakennellut naimis-kauppoja, -jotka ovat vastoin kanonista lakia; sillä molemmat kuninkaat ovat -morsiamillensa sukua neljännessä polvessa". - --- "Minun ajatukseni", sanoi Ragvald, "on päinvastoin se, että hän -juuri tästä syystä mieluisemmin palvelee kirkkoa. Kuningas Birgerin -naimisiin on jo aikaa pyydetty ja saatu lupa Romasta. Mutta Ingeborgin -naiminen on vielä paavin vallassa, ja marski on liian viisas, että hän -tahtoisi tehdä asian vaikeaksi, niinkuin se epäilemättä tulisi, jos -sanoma leviäisi Romaan saakka, että Ruotsin valtakunnassa orpanukset -omin luvin naivat ja yhdessä elävät. -- Mutta mitenkä omat asianne -muuten ovat Ruotsissa luonnistuneet?" - --- "Minä en saata kehua enkä myös moittiakkaan", vastasi Harald; -"marski ei ollut taipuvainen kovuutta käyttämään Pohjanmiehiä -vastaan, eikä hän sitä juuri minään pitänyt, että olivat tappaneet -vanhan Kurjen. Kun ehdottelin, että tarvitsisi Ruotsalaisilla -uutis-asutuksilla tukea Ruotsin valta näillä Pohjanperillä, hän -vakuutti, että kaikki valtakunnan voima vaadittiin Karjalan puolelle ja -että Pohjan Pirkkalaisille piti sallittaman heidän oma valtansa; heistä -muka ei koskaan saattaisi vahinko tulla valtakunnalle. Kuitenkin hän -käski minun tehdä mitä taitaisin, mutta rauhallisesti ja sovinnolla. -Ja minäpä jo olen pannut asian alkuun, jotta ennen syksyä toivon -Ruotsin miehiä asuskelevan meren partaalla Kokemäenjoesta ylöspäin -pohjaseen". -- - --- "Mutta muut toimenne?" kysäili Ragvald levottomasti. - --- "Niihin", vastasi Harald, äänensä alentaen, "niihin tarvitaan -aikaa ja kärsimystä. Se on totta, niitä on monta, jotka odottelevat -marskin kaatumista. Mutta niin kauan kuin hän pystyssä on ja kuningas -veljinensä ovat lapsia, täytyy jokaisen pysyä alallansa. Mutta annappas -kuninkaan ja herttuain tulla lailliseen ikään, silloin on aika käydä -toimiin. Nuori kuningas on yksinkertainen, mutta Eerikki herttua -vilkas, järkevä ja levoton. Usko minua, se poika ei tydy alamaisena -elämään. Pahasti vain, että nuorin veljes, Valdemar, jolle isä vainaja -on tämän Suomen määrännyt, näyttää kaikin puolin mitättömältä, jos -ei marski olisi pappeudelle mieltymätön, tulisi varmaankin tästä -kalpeasta lapsesta kuori-pappi taikka arkki-teini, niinkuin hänen setä -vainajansa, pispa Pentti Linköpingissä, oli ja Suomi saisi vieläkin -kerran kirkollisen herran herttuaksensa. -- -- Mutta eipä tiedä, -miksi tämäkin vielä miehistyy. Niinkuin sanoin, meidän täytyy malttaa -mieltämme". - -Molemmat keskustelijat vaipuivat ajatuksiinsa. Avarat tuumat ja -tulevaisuuden hankkeet, joita vallan-himo ohjasi, tuimistelivat heidän -mielissänsä. Kummallakin oli erityinen tarkoitus-peränsä, mutta -keskinäisellä avulla toivoivat pikemmin siihen pääsevänsä. Jos Ragvald -kerran olisi Suomen pispa ja Harald tämän maan mahtavin maallinen -mies, olkoonpa millä virka-nimellä hyvänsä, niin heidän yhdistetty -valtansa ei olisi muka halpa pohjoisen maailman asioissa. Haraldin -silmä jo tarkasteli Vironmaata, jonka veron-saaliit nyt menivät Tanskan -kuninkaan veljelle, tuolle kavala-mieliselle Kristopherille. Kuitenkin -hänen ajatuksensa purjehtelivat mahdollisuutten aavalla merellä, jossa -lukemattomat sattumukset saattaisi ajaa hänen tuumansa haaksi-rikkoon, -ellei äly ja tarkka varovaisuus perää pitäisi. Sen hän tiesi, ja päätti -siis olla varoillansa. - -Hänen kumppaninsa taas nosti puheen: - --- "Tiedättekö viimeiset uutiset Karjalan puolelta?" - -Ritari nosti silmänsä, mutta ei puhunut mitään. Kaniikki jatkoi: -"Lyybekiläinen laiva palasi eilen Viipurin uuden linnan paikoilta. Sen -tuomat tiedot ovat luotettavat, jos mitkään. Taidatte jo entiseltä -tietää, että Nougorodilaiset, nyt vuosi sitten, tiistaina viidennellä -viikolla paastossa karkasivat uutta linnaa vastaan, mutta lyötiin -takaisin. Suvella lähtivät linnan soturit syvemmälle Karjalaan ja -valloittivat siellä Karjalaisilta linnoituksen, joka on suuren joen -suussa ja kutsuttiin Käkisalmeksi. Mutta Karjalan miehet ovat pyytäneet -Venäjästä apua vanhoilta ystäviltänsä Nougorodissa, ja aikaisin -tänä keväänä ovat Nougorodilaiset tulleet. Sigge Lake, urhokas mies, -on ollut Ruotsalaisten päämies, mutta nälkä ja puute ovat sotineet -Venäläisten apuna. Käkisalmi on valloitettu, ja -- kaikki Ruotsalaiset -ovat kaatuneet". - --- "Ne uutiset", ritari puhkesi, "eivät kenenkään mieltä ilahuta, saati -minun. Karjala tarvitsee siis Ruotsin kaikki voimat. Marski ehkä tekee -uuden retken sinne puolen ja -- Pohjan asiat jäävät syrjälle". -- -- - --- "En ole vielä", katkaisi Ragvald, "kaikkia maininnut. Sigge Laken -seurassa oli nuori Kurki. Hänkin siis on kaatunut. Ja kaikki Kurjen -suvun tilukset -- mihinkä ne joutuvat? Jos Kurjen ainoa tytär lankee -pannakirouksen alle, niin ainoa perillinen -- la'illinen tai laiton -- -on Kurjen ukon aiottu vävy, se joka nykyäänkin jo nämä tilukset pitää -hoidossansa, -- Harald ritari, Hämeenlinnan haltia. Tämä Harald on -tällä perinnöllä noussut maan rikkahimmaksi mieheksi. Hänen onnensa -aurinko on ylenemässä. Kohtapa jo on hänessä miehenvastus itse Ruotsin -valtakunnan valtikkaille. -- Mutta yksi ehto on tässä asiassa tärkeä; -panna on julistettava Pohjanmiesten yli, ennenkuin sana leviää nuoren -Kurjen kaatumisesta. Muutoin vanhan Kurjen tytär sulhonensa tulee -oikeudella Laukossa hallitsemaan". - -Haraldin silmät iskivät tulta. Nostetulla nyrkällä hän puhui äkisti ja -jyrkästi: - --- "Jos ei Maunu pispa suosiolla taivu pyyntöömme, niin tämä käsi häntä -neuvoo". - --- "Hiljaa, hiljaa!" muistutti pappi, "jos ette mieltänne malta, niin -pilaatte pian koko asian. Ette oikein tunne Maunu pispaa. Hän on -hyvän-sävyinen ja suopea, hän on helppo taivuttaa suosiolla; mutta -jos väkinäisyyttä hänelle osoitetaan, silloin hänen suomen-sukuinen -kiinteytensä herää, ja pelkoa se mies ei tunne laisinkaan, niin -hiljainen kuin hän muutoin onkin. Ja erittäisin on tämä asia hänelle -arka. Hänen koko huolensa ja rakkautensa on kääntynyt näiden -Suomalaisten puolelle. Niitä hän suosittelee, niitä hän hyväilee, -eikä siinä pidä suurta lukua Ruotsin vallasta, eikä pyhän kirkon -eduista. Antoipa pari vuotta sitten Hämäläisillenkin anteeksi neljännen -nahan omista pispansaatavistansa, siitäpä ainoasta syystä että nämä -puoli-pakanat olivat jotain kärsineet Venäläisten hävityksestä. Hänen -alinomainen lauseensa on, että tämä kansa tarvitsee leppeydellä ja -hellyydellä johdattaa kristillisyyteen, ja että tässä maassa ei vielä -sovi vaatia täydellistä katholista vanhurskautta. Mutta erinomattain -hän pelkää ja kammoo Ruotsin-väen muuttamista tähän maahan; siitä hän -pelkää tämän kansan muka sortuvan. Hän on salaisesti Ruotsin vallan -vihollinen, mutta paavillisen istuimen läheisyydessä on hänellä -puollustajia, jotka ajavat hänen asiaansa. Hän on Romassa tehnyt -muistutuksia Liivin papiston ja ritariston menetyksestä sen maan -asukkaita kohtaan, ja Liivin herrat eivät kiitä hänen tointansa, vaikka -hän ei vielä viittä vuotta ole Turun hiippaa kantanut. Jos hänelle -näyttäisimme oikeat tarkoituksemme, hän tuosta vain tulisi entistänsä -vaikeammaksi taivuttaa. Uskokaa minua, ritari Harald, minä ymmärrän -nämä seikat parahiten, ja lupaan teille kuin mies, että ajan asiat -perille". - -Hetken aikaa molemmat olivat ääneti sitten Harald virkkoi: - --- "Entä jos nuori Kurki ei olekkaan kaatunut? Jos vielä elävänä palaa?" - --- "Tilukset", vastasi pappi, "ovat kerran hallussanne". Naurahtaen hän -lisäsi: "harvoin härkä linnasta palaa". - -Näissä keskustelemuksissa matkustajat kulkivat Nummen ja Piikkiön -rannikkoa myöden Kuus'luodolle, missä pispa Maunu oli alkanut -rakennuttaa Kuusiston linnan. Päivä oli nousemaisillaan, kun haaksi -pysähtyi syvään salmi-paikkaan. Ritari ja kaniikki kahden palvelijan -kanssa nousivat maalle ja menivät Kuusiston kartanon luoksi, missä -pispa Maunu, ensimäinen suomensukuinen pispa, tavallisesti loma-aikoina -nautitsi lepoansa maanviljelyksen askareissa ja tieteellisissä -harjoituksissa. - - - -Kuusisto. - - -Vähän matkaa satama-paikasta sorjan kuusimetsän takana oli kunnaan -rinteelle rakennettu Kuusiston hovi, jonka Maunu pispa oli omilla -varoillansa ostanut, mutta lahjaksi antanut Pyhälle Henrikille, s.t.s. -Turun uudelle tuomiokirkolle ja Suomen pispan-istuimelle. Tämän hovin -asuinhuoneet eivät tähän aikaan vielä olleet mitään loistavia, vaikka -monessa kohden tarpeen mukaisia. Avara sali eli pirtti, joka pidettiin -palvelijain olopaikkana sekä kokoussalina juhla-tiloissa, oli vahvoista -honka-hirsistä salvattu eri kehänä, josta ovi vei korkeaan esikkoon -eli porstuaan. Toisella puolella porstuata oli jotenkin yhtäläinen -kehä, mutta sisu-seinillä jaettu neljään kammioon, joissa arvollisemmat -vieraat saivat yö-siansa. Pispan omat huoneet olivat eri kehässä, -jonka etu-seinä pisti vähän matkaa sisään muiden kehien väliseen -porstuaan, jotta tämä salvos käänsi päätynsä porstuan perään ja siitä -ulkoni rannan puolelle. Kaikki kolme kehää teki yhteensä ikäänkuin -linnun muotoa, jonka vartalo olisi ollut tuo keskellä oleva porstua, -johon pispan huoneet liittyivät nokkana ja muut salvokset siipinä. -Porstuan-peräinen rakennus oli oikeastaan tehty kahteen kertaan, josta -alinen ja matalampi oli hovin kellari, missä oluet ja viinivarat -talletettiin maan-alaisessa kalvessa. Ainoastaan ylinen kerta oli -asuttavana ja muutamat porras-asteet veivät porstuasta pirtin-seinusta -myöten ylös tämän ylisen kerran tasalle; missä vähäinen käsipuilla -varustettu sola oli oven edustana. Ovesta sisään mentyä tultiin ensinnä -isompaan huoneesen, jonka perässä soukka kammio löytyi salvoksen -ulommaisessa päädyssä. Nämä huoneet olivat varustetut pienillä -lyijyn-liitteisillä lasi-ikkunoilla. Mutta muissa asuin-huoneissa oli -ainoastaan tavalliset akkunat, jotka laudalla tai ohuella nahalla -peitettiin. - -Tämmöisessä asunnossa Maunu-pispa piti tyyssijansa, kun ei -virka-toimet vaatineet häntä Rantamäellä tai Turussa olemaan; mutta -jälki-pispoillensa hän oli alkanut rakennuttaa komeamman ja vahvemman -kivisen asumuksen, jonka perustukset ja aliset kivikerrokset jo nähtiin -vähän matkan päässä, itse mäen kukkulassa. Tämän nousevan linnan -perusteilla nähtiin vanha pispa usein istuvan yksin ajatuksissansa, -hengissänsä arvellen isänmaansa ja kansansa tulevaisuutta ja -sivistyksen voiton-toiveita tässä syrjäisessä maassa. Silloin hän -tavallisesti äkkiä nousi pystyyn korkeimman muuri-kiven päälle, -ikäänkuin avarampaa näkö-alaa etsien tulevaisuuden aavalla merellä, ja -antoi silmänsä kulkea niemien nenitse salmien ja selkien yli. Mutta -tulevaisuus makaa sumujen ja hämärien peitossa, joissa ainoastaan -ihmisen omat toiveet kangastavat, ja pispa Maunu taas istuutui levolle, -jättäen isänmaansa asiat Kaikkivaltiaan huomaan. - -Tänä aamuna varhain näemme taaskin vanhan pispan kävelevän linnan -asemilla, ei kuitenkaan yksinänsä, vaan nuoren nepaimensa, Lauri -nimisen koululaisen eli "Scholarin" seurassa. Pispa itse oli vanhahko -harmaapäinen mies, jonka pienet siniset silmät leppeästi pilkistelivät -siniharmaan pata-lakin alta. Musta kauhtana, jonka rintaan valkoinen -risti oli ommeltu, löyhyeli hartioista alas hänen vartensa ympäri ja -hänen kädessään oli pitkä valkoiseksi maalattu sauva, jota hän piteli -melkein keskeltä, nojaten sillä askeleitansa, jotka kuitenkin olivat -jokseenkin vilkkaat ja voimalliset. Hänen nepaimensa oli 18-vuotinen -nuorukainen, jonka keskeltä jaetut keltaiset hapset käherinä vierivät -olkapäillen. Hänen pukunsa muutoin oli melkein yhtäläinen kuin -sedälläkin ja ilmoitti kylläksi, että hengellinen sääty oli hänelle -elämän-toimeksi aiottu. - --- "Omatuntoni minua vaivaa", lausui pispa alakuloisesti, "kun olen -tähän linnan-rakennukseen ruvennut, ennenkuin Pyhän Henrikin temppeli -Unikankaalla valmiina on. Antakoon Jumala ja Pyhä Henrikki laupiaasti, -ett'ei tätä tekoani luettaisi minulle kuoleman-synniksi". - --- "Isä", arveli nuorukainen nöyrästi, "eikö Jumala ja kaikki Pyhät -tunne sydämmenne puhdasta tarkoitusta?" - --- "Siitäpä tarkoituksesta", vastasi pispa, päätänsä pudistaen, "olen -juuri itsekin väliin epäilyksissä. Tämän linnan olen tosin Pyhälle -Henrikille aikonut, hänen seuraajoillensa ja maalliselle tavaralleen -turva-paikaksi. Mutta tällä lahjallani on toinenkin salainen tarkoitus, -jota sieluni vapisee ajatellakkaan. Minä tahtoisin lepyttää P. Henrikin -vihaa murhaajaansa kohtaan, -- minä tahtoisin P. Henrikkimme omilla -esirukouksilla lunastaa Lallin sielun helvetistä. Minä olen aikonut --- Jumalan minua armahtakoon -- asettaa tässä syrjäisessä paikassa -jokapäiväiset messut Lallin sielua varten". -- -- - --- "Lallia varten sielun-messuja?" virkkoi säikähtyen nuorukainen; -"Lalli oli murhamies, marttiiran surmaaja!" - --- "Hän oli syntinen, niinkuin me kaikki", vastasi leppeällä -vakavaisuudella vanhus. "Kaikki olemme synnillämme Kristuksen -surmanneet ristin hirsipuussa. -- -- Eikä Lallikaan ollut muuta kuin -ihminen: hän oli omaa vertasi, -- -- minun ja sinun sukua. -- -- Hänen -sydämmensä tosin oli sokea, mutta juuri siitä syystä lienee syntinsä -vähempi, ja mekin kaikki olisimme hänenä saattaneet saman tehdä. Vieras -valta ja vieras usko oli kaksi asiaa, jota eivät esi-isämme silloin -vielä eduksensa ymmärtäneet". - -Pispan puhuessa, olivat molemmat kääntäneet silmänsä rannalle päin, -missä nyt äkkiä havaitsivat haahden makaavan päästetyillä purjeilla. -Eivätkä kauan aikaa vielä tuota katselleet, niin kaksi miestä -viidakosta heitä lähestyi. Maunu pispan silmät kohta erotti, keitä -tulijat olivat, toinen kaniikki Ragvald, toinen Hämeenlinnan isäntä, -ritari Harald. Joku mielipahan sumu ensin varjosteli vanhuksen otsaa, -johon kuitenkin pian taas entinen suopea valo palasi. - --- "Se on oikein, arvoisa isä", lausui Ragvald tervehdykseksi, -- -"se on oikein, että rakennatte teille turvapaikan. Aiat ovat pahat; -minä olen omin silmin nähnyt, kuinka pohjoisten valtakuntain Primasta -rääkätään. Häneltä minä tuon teille hellimmät terveiset iankaikkisesti -Jumalan kanssa. Ja itse puolestani toivotan, että Herran siunaus aina -kanssanne olkoon". - --- "Suustanne Jumalan korviin!" vastasi ystävällisesti pispa. "Mutta -Jumala varjelkoon, että mun tarvitsisi maallisissa linnoissa hakea -suojaani omaa esivaltaani vastaan, taikka että mun käteni sekaantuisi -semmoisiin asioihin kuin arkkipispa Grandin. Kun kirkon omat miehet -vastoin Jumalan lakia ylentävät kätensä Herran voideltua vastaan, -silloin ei ihmettä ole, jos koko maailma muuttuu ryövärien luolaksi, -missä ainoastaan väkevämpi nyrkkä vallitsee". - --- "Sitä ei kukaan ole vielä voinut todistaa, että Lundin arkkipispa -on kuningas Glippingin murhaajia", lausui kiivaasti kaniikki. -Mieltänsä malttaen hän lisäsi: "Jättäkäämme se siksensä, kutka ne -olivat, jotka Vilkuttaja kuninkaan tappoivat. [Tanskan kuningas -Eerikki, jonka muutamat liittäytyneet Tanskalaiset v. 1286 murhasivat -Finnerupin maja-ladossa, oli saanut 'Glipping' nimen siitä, että -hänellä oli omituinen tapa silmiänsä vilkuttaa.] Hän on kuitenkin -primas, vaikka vankeudessakin istuu, ja Pyhä isä Bonifacio VIII hänelle -kyllä oikeutta toimittaa. Hellät silmänsä vielä Söeporin linnastakin -huolen-pidolla tarkastavat pohjaisten hiippakuntain hengellistä oloa, -ja minun hän käski viedä tämän kirjeen teille sydämmellisten terveisten -kanssa". Näin sanoen Ragvald otti kirjeen kauhtanansa alta ja jätti sen -pispalle. Mutta Maunu pispa viittasi kädellänsä: - --- "Käykäämme sisälle edes levähtämään, niin siellä saamme rauhassa -tutkia arvosan arkkipispan mietteet ja niistä keskustella". - -Kaikki neljä nyt astuivat kartanoa kohden ja pispa vei vieraansa -porstuan-peräisiin huoneisinsa, mutta nuori koululainen lähti setänsä -käskystä toimittamaan vieraille "suun-avausta". Myös pidettiin -huolta, että haahden väen ei tarvinnut nälkää eikä janoa nähdä, ja -muutamat heistä tulivatkin ylös kartanolle, jossa heitä eri huoneissa -hyväiltiin. Näiden joukossa näemme myöskin Hintsa Suurpään, jonka -ennen tapasimme Haraldin seurassa Sastamalassa. Hänen ja koululaisen -välillä näytti olevan entisellä tuttavuus ja pian he olivat joutuneet -ystävällisiin juttuihin keskenänsä. - --- "Tuo pappi, jonka olemme seuraamme saaneet, kantaa ketun-nahkaa -kauhtanansa alla", puhkesi Hintsa, kun kahden istui Laurin kanssa -oluen ääressä. "Tuli mieleeni, että oli itse ilmetty piru, nähdessäni -silmäinsä hiilinä palavan päässä. Mutta älä vielä, että se manaustani -totteli, vaikka te'in ristinmerkit ja lu'in 'ave-marjat' ja muut -rukoukset, mitä muistin". - --- "Ohho!" sanoi naurahtaen Lauri, joka sillä välin oli ihmetellen -katsellut ystävänsä avarata kurkun-laskua, "sepä nyt oli turha vaiva, -jollet oman sielusi hyödyksi tahdo rukoilla: ave Maria. Pappi ei ole -mikään muu, kun Turun kaniiki Ragvald, kuuluisa pyhyydestä ja uskon -innosta". - --- "Olkoon mikä hyvänsä", vastasi Suurpää, "mutta lempo hänessä asuu ja -sen minä sanon, pitäköön nyt pispa ja joka mies silmänsä auki; sillä -täällä on joku koirankuri tekeillä. Minä olen jo hetken aikaa jotain -haistellut, enkä ymmärrä, mitä tuo Harald herra liehuilee Ruotsin -puolella. Mutta sitten kuin tuo pappi seuraamme yhtyi, voin vaikka -vannoa, ett'ei oikeita asioita käydä". - -Näin Hintsa purkasi rehellisen sydämmensä. Mutta Lauri viittasi hänelle -vaikenemaan ja puikahti pispan etuhuoneesen, joka olikin hänen oma -olo-siansa, missä hän aina oli setänsä käsillä, kun kirjoittamista -varten tai muussa toimessa tarvittiin. Sisämäisen kammion ovi oli -jäänyt raolle ja puhujain äänet selvästi kuuluivat. - --- "Jumala sen nähköön", lausui pispa Maunu juhlallisella äänellä, -syvästi huoahtain, -- "Jumala sen nähköön, kuinka näitä Suomalaisia -kansoja on käännytetty rakkauden uskoon. Liiviläiset ovat tässä -kaupassa kaiken maallisen onnensa kadottaneet, Virolaisten on -melkein samoin käynyt ja täällä Suomessa ajettiin Hämeen miehet -meren-syrjästä takamaihinsa. Onko tämä rakkauden töitä? tahdotaanko -sillä tavoin perustaa rakkauden oppi sydämmiin? Tämä kansa on harras -ja sydämmellinen, siveä, vakava ja uskollinen; mutta hellästi sitä on -kohteleminen, muutoin se muuttuu julmaksi ja taipumattomaksi. Tätä -pitäisi valtikasten muistaman. Mutta -- -- oi, milloinka on heikon -hätähuuto päässyt mahtavan sydämmelle!" - --- "Oikein puhutte, arvoisa isä", keskeytti Ragvald, "tämä kansa on -vääryyttä kärsinyt; minä olen ensimäinen ja valmiin sitä tunnustamaan. -Ja parhain minä senkin tiedän, että heikkoa vanhurskasta poljetaan -tässä maailmassa; sillä uskokaa minua, meidän hurskas isämme Lundin -arkkipispa, jolta kirjeen teillen toin, on totinen marttiira -jumalattoman pöyhkeän Ahabin tähden. Mutta jos ette pahaksi ota nöyrää -neuvoani, on se juuri teidän vallassanne, mikä onni ja olo tälle -kansalle osaksi tulee. Jos annatte törkeiden syntien päästä vallalle -tässä maassa, niin olette samalla antaneet aseet käteen niille, jotka -eivät tälle kansalle hyvää suo. Mutta jos isällisellä kädellä itse -kuritatte, niin tämä kansanne pian voi kasvaa Jumalan pelossa ja -kaikessa siunauksessa". - --- "Mutta", arveli pispa, jonka taipuvainen mieli jo oli huomaamattansa -ruvennut myöntymään, "eipä olekkaan tässä vielä syntiä tapahtunut; -Pohjalainen Vitjakka ja hänen orpanansa Lyyli eivät olekkaan naimisiin -menneet ja jos heissä olisikin syytä, ei käy heidän tähtensä kaikkia -Pohjanmiehiä rankaista". - --- "Suokaatte anteeksi", vastasi Ragvald, "tämä asia on kaikkien -Pohjalaisten; sillä Vitjakka Pouttu on valittu heidän päämiehekseen -ja hän, samatekkuin isänsä, joka Matti Kurjen tappoi ja itse kuoli -saamista haavoistansa, ovat kaikkien Pohjalaisten avulla ruvenneet -näihin turmiotöihin, jotka kyllä tunnette. Mutta mitä siihen tulee, -ett'ei syntiä ole tapahtunut, että naiminen on siksensä jäänyt, niin se -on totta, että kirkollinen siunaus ei ole tätä luonnotonta yhdistystä -pyhittänyt, mutta -- -- minä sanon: sen pahempi! Koko kristin-usko -tässä onnettomassa maassa on kallistumaisillaan, jos jätätte asiat -sillensä". - --- "Minun pelkoni", sanoi Maunu pispa, "on suuri tässä asiassa. Ruotsin -hallitus pian sekaantuu näihin toimiin ja asian viimeiset tulee -pahemmiksi kuin ensimäiset". - --- "Ruotsin hallituksella", virkkoi tähän ritari Harald, "on tätä -aikaa kylläksi tekemistä Karjalan puolella. Ette taida tietää, että -Venäläiset siellä ovat suuren turmio-työn tehneet. Paljon Ruotsalaisia -ritareita on kaatunut, niiden joukossa myöskin nuori Kurki. Minä suren -hänen kuolemaansa niinkuin veljen, ja Laukon maalla tahdon hänen -sielunsa pelastukseksi rakennuttaa kappelin". - -Pispa oli vaipunut ajatuksiinsa ja puhui niinkuin itsekseen: "Vai -onko Nougorodin valta taas paisumassa; se on toinen vaara, joka tätä -onnetonta maata uhkailee". - -Pispa Maunu ei ollut se mies, joka olisi osannut viekkauden virittämiä -pauloja karttaa. Hänen älynsä tosin oli tarkka ja terävä ja hän näki -asiat selvästi niinkuin olivat. Mutta jos alusta olikin epäluuloinen -niinkuin kaikki Suomalaiset, hänen suopea sydämmensä pian vietteli -häntä uskomaan hyvää kaikista ihmisistä, ja lopuksi hän aina lohdutteli -epäileväistä mieltänsä sillä, että muka kuitenkin oli jumalassa onnen -ohjat. Niinkuin Ragvald oli toivonut, päätyi siis tämäkin keskustelemus -hänen ja Haraldin mieliin, jotta Maunu pispa, jos vastahakoisestikin, -myöntyi langettamaan panna-tuomion Pohjanmiesten yli. Ragvald tarjousi -tekemään tätä ikävää tointa, josta pispa sillä tavoin pääsi vapaaksi, -ja nyt päätettiin, että juhlallinen pannaan-paneminen oli tapahtuva -Pyhän Henrikin juhlana, joka vuosittain Kesäkuun 18 p. vietettiin Turun -kirkossa, kristin-uskon ensimäisen saarnaamisen muistoksi. Ainoastaan -sen varoituksen Maunu lisäsi, että kirous oli leppeässä muodossa -lausuttava. Sillä tavoin heikkous koki viihdyttää omantunnon soimauksia. - -Vieraat olivat valmiit lähtemään ja jättivät Maunu pispan hyvästi. -Myöskin Ragvald ja ritari Harald erosivat toisistaan, sillä kaniikin -piti lähtemän maa-matkaa Turkuun, mutta ritari astui haahteensa. Kun -jättivät toisensa hyvästi, eivät sanaakaan vaihettaneet hankkeistansa, -mutta heidän silmän-luontinsa puhui niin paljon kuin: "hyvin käy". - -Sill'aikaa seisoivat Hintsa Suurpää ja hänen nuori ystävänsä -sivultapäin keskustelemassa. Kun ritari jo oli rannalle tullut, -saavutti hänet asemies ja kysyi jyrkästi: - --- "Onko lupa kysyä, mihinkä nyt matka pitää?" - --- "Ruotsin puolelle, Hintsaseni", vastasi Harald ystävällisesti. - --- "Vai Ruotsin puolelle!" arveli Suurpää irveillään. "Mutta minun on -täällä Suomen puolella vähän asioimista ja jätän siis teidät hyvästi". - -Ennenkuin Harald ennätti vastaamaan, oli Hintsa hänelle selkänsä -kääntänyt ja meni levollisilla askeleilla tiehensä polkua myöden. -Ritarin silmät häntä seurasivat kummastellen. Viimein hän jupisteli -itseksensä: "Ykspäinen kuin koko tämä kansa!" -- ja lähti haahteensa, -joka pian paisuvilla purjeilla kulki merelle päin. - - - -Sampanlinnan-vuori. - - -Turun kaupunki! -- kuinka syvälle tämä nimi on piirretty Suomen -historiaan! Niinkuin "ikuinen Roma" on tuhannen vuotta ja enemmän -ollut koko sivistyneen maailman keskus, josta lähtien maallinen ja -hengellinen järjestys on levittänyt siunaustaan raaoille kansakunnille, -samate vanha Turku on ollut Suomen Roma, -- se paikka, jossa Suomenmaan -historia on alkanut ja kasvanut, se paikka, jossa Suomen heimokunnat -ensinnä ovat oppineet tuntemaan itsensä yhdeksi kansaksi, se paikka, -mistä sivistyksen valo on monessa muodossa levinnyt Suomen saloille. - -Mutta siihen aikaan johon kertomuksemme kuuluu, oli Turun kaupunki -vielä vasta tekeillänsä. Tuomiokirkko Unikankahalla oli tosin jo aikaa -aloitettu ja sen verran saatu valmiiksikin, että juhlamenoja siinä -vuosittain vietettiin, varsinkin Pyhän Maarian ja muina juhlina. -Mutta Suomen kirkon varat olivat vielä vähäiset ja vaikka useat -paavit olivat luvanneet milloin 40-päiväisen synti-aneen milloin -samat edut kokonaiseksi vuodeksi ja 40:ksi päiväksi kaikille niille, -jotka neitsyt Maarian juhlina kävisivät Turussa ja silloin hurskailla -lahjoillansa muistaisivat kirkon varoja lisätä, ei ollut vielä tämä -uusi komea rakennus saatu semmoiseen kuntoon, että Pyhän Henrikin luut -olisi voitu tänne muuttaa Nousiaisista. Itse kaupunki taas oli vielä -hajallansa tuolla täällä pitkin Aurajoen rannikoita Rantamäen ja linnan -välillä. Kuitenkin oli isoin osa asumuksista vielä yli-puolella uutta -tuomiokirkkoa. Ainoastaan saarnaaja-munkkien huoneet, joita oli ruvettu -rakentamaan Vartiavuoren ja joen välillä, sekä muutamien Hansalaisten -kauppiasten asumukset ja tavara-aitat nähtiin nykyisen kaupungin -asemilla. Vahvaa alku-peräistä hirsikköä kasvoi sekä Kerttulimäellä -että Vartiavuoren eteläisellä rinteellä, ja ulottui siitä pitkin joen -itäistä vartta merelle saakka. Samate läntinenkin joen-varsi oli -paikottain melkein jylhää metsää; ainoastaan huono raitti kulki sillä -puolella jokea meren-partaalle päin, missä Turunlinna Aniniemellä -vartioitsi joensuuta. - -Monta sataa vuotta on siitä aiasta kulunut ja Turun kaupungin muoto on -sillä välin useita kertoja muuttunut. Mutta vielä meidänkin aikoina on -nykyisen kaupungin rajapiirissä paikkoja, jotka muistuttavat entistä -jylhyyttä. Niinpä sen paikan kohdalla, missä höyrylaivat nykyänsä -maalle laskevat, nousee Aurajoen itä-rannalla Sampanlinnan-vuori, jonka -eriskummainen nimi ikäänkuin viittailee syvään muinaisuuteen. Salainen -kammo on vuosisadat läpitsensä saanut yksinänsä tässä hallita, ja -vaikka metsä on hävinnyt, ei ole mikään asutus eikä viljelys täyttänyt -honkaen jättämää siaa. - -Pispa Maunun aikana seisoi Sampanlinnan kukkulalla metsän keskellä -yksinäinen pirtti, jonka ikivanha asujain oli ikäänkuin pakanuuden -viimeisiä jäännöksiä näillä paikoin. Häntä nimitettiin Sampanlinnan -tietäjäksi, ja hänen apuansa yleensä haettiin sekä taudeissa että -muissa puutteissa; sillä kristillisyyden ohuen peiton alla asui vielä -yltä-ylitse vankka pakanuus sydänmaissa. Tämä yleinen taika-usko -elättikin vanhaa tietäjää; muuhun elatus-keinoon hänen ikänsä ei enää -kyennytkään ja nuori 18-vuotinen tyttären-tytär, joka oli vanhuksen -ainoa asuinkumppali, ei olisi voinut kahta henkeä elättää, jos -asuinseutu olisikin ollut höystöisempi, kuin Sampanlinnan kalliot -olivat. - -Eräänä iltana kesäkuussa istui tietäjän tyttären-tytär vuoren -läntisellä äyräällä katselemassa sitä vilkasta liikettä, joka hyöri -jokea pitkin. Se oli kristillisyyden perustusjuhlan aatto ja väkeä oli -joukottaisin kokoontunut osaksi juhlan tähden, osaksi niitä markkinoita -varten, jotka jo aikaisin olivat liittyneet isompiin kirkollisiin -kokouksiin. Hansalaisia laivoja ja Suomalaisten veneitä makasi sekaisin -pitkin rannikoita ja humina niiden keskinäisestä kaupanteosta nousi -korkealle, vuoressa istujan tytön korviin saakka. Hänen silmänsä -eivät saattaneet luopua tästä viehättävästä näköalasta; uteliaisuus -houkutteli häntä astumaan alas markkinaväen joukkoon, ja pari kertaa -hän jo huomaamattansa oli sijaltansa noussut kulkien kepeillä -askeleilla rantaa kohden. Mutta ujous ajoi hänen takaisin, ja hän -palasi vuohiensa ty'ö, jotka kivien kolosta hakivat syömistänsä. Pitkät -keltaiset hapset olivat, tytön näin kirmatessa, päässeet valloilleen -ja varjostivat kaksi lapsellista sinisilmää, jotka vilkkuivat kuin -lähteen-hetteitä ahon reunalla. Mutta niiden kantaja oli pian taas -istunut alallensa ja päätänsä häilyttäen hän siirsi hiukset takaisin -sijoillensa. - -Tytön tässä istuessa, kuului astunta rannan puolelta. Tuovi -- se oli -neidon nimi -- nousi kuuntelemaan, eikä aikaakaan, niin tunsi askeleet -ja riensi edellensä, hypäten notkeasti kivien ja kantojen yli ja siitä -suoraa menoa tulijan kaulaan. Tämä tulija ei ollut mikään muu kuin -tuttavamme Hintsa Suurpää, joka tukevilla käsivarsilla nosti otuksen -korkealle ilmaan, missä sen pienet jalat vallattomasti ponnistivat, -kunnes vihdoin mokoma käsi pääsi ottamaan Hintsan parrasta kiinni ja -pakoitti häntä päästämään saaliinsa maahan. - --- "Puoleton", torua leikitteli tyttö, "tahdotkos myydä minun Saksalle, -koska näin nostelet mun kaikkien nähtäväksi. -- -- Ja sitten, kuka -lupasi sun tulla niin pian takaisin. Etkös sanonut viipyväsi vähintäkin -kolmen kuukauden päivät poissa. Kuules, Hintsa, sinä söit sanasi". - -Hintsa Suurpään ahvettuneet posket kävivät tuli-punaisiksi ja -partakarvatkin nousivat pystyyn mielipahasta. - --- "Älä piloillasi semmoista puhu. Nyt minä taas lähden -- ehkä -iäksi-päiväksi". - --- "Hui, kuinka näytät julmalta, suuttuessasi", lausui Tuovi -levottomana ja silitteli ystävänsä partaa. "Mutta totta puhuen, mihin -olet sitten lähdössäkään". - --- "Se on pian sanottu", vastasi Hintsa; "näetkös tuota punaista -laivaa, jonka kokka hohtaa tuolla honkien välissä. Se on Gotlannista -kotoisin ja lähtee huomenaamuna Nougorodiin. Minä seuraan Karjalaan". - --- "Kauppaako tekemään?" kysyi tyttö, joka ei voinut heittää -leikki-puheitansa. - --- "Niin kauppaa kyllä, miks'ei! kauppoja on monta lajia: -naimis-kauppaa, -- Tuonen kauppaa --". - --- "No mutta, ethän toki sotaan lähde?" kysyi tyttö vielä -levottomampana. - --- "Sitä en itsekään vielä tiedä", arveli Suurpää. "Miks'en sotaan -lähtisi? Sehän juuri virkani on, sotia pakanoita ja uskottomia vastaan. -Muutoin on nyt matkani totinen tarkoitus oikeastansa toinen; mutta -tuota et sinä ymmärrä, Tuoviseni". - --- "Vai en ymmärrä?" matki tyttö närkästyneenä: "entä jos tietäisin -kertoa sinun viimeistä retkeäsi alusta loppuun. Ensiksi olet käynyt -Kuusluodolla pappien parissa, sitten olet Ruotsissa ollut, tiesi millä -asialla. -- -- Mutta kuules, mitä vasten sinä tuota Pohjanpilttiä -väijyt. Älä vielä! minä annan hänelle sanan, niin hän vielä tänä -yönä puikahtaa hyppysistäsi ja sinun hyvä Harald ritari saapi jäädä -korvan-taustaansa kynsimään. -- Mutta, mitä olette noita Ruotsalaisia -tänne tuonut?" - -Hintsa seisoi hämmästyksissänsä. - --- "Mitä kaikkia tämä nyt oli", hän puhkesi, "mistä näitä juttuja olet -kuullut?" - --- "En ma huoli huudella", häikisteli tyttö: "tuota et sinä, -Hintsaseni, kuitenkaan ymmärrä". - -Hintsa kokosi ajatuksiaan ja kysyi viimein: - --- "Tunnetkos Pohjanpiltin?" - --- "Mikä tuntiessani! En ole niin sorjaa, pulskeata miestä ikinäni -nähnyt". -- -- -- - --- "No, no", katkaisi Suurpää, joka huomasi, että tyttö tahtoi häntä -ärsyttää; "onko siis Pohjanpiltti täällä, näillä seuduin?" - --- "On kyllä; sen haaksi on tuolla rannassa, ja itse hän on pari -kertaa käynyt tulevaisuuden tietoja isältäni. Minä olen häneen vallan -ihastunut". - --- "Ja sinä tiedät, että Harald ritari on Ruotsinmiesten kanssa -väijyksissä?" Hintsa kysyä jatkoi. - --- "Tiedän niinkin; enhän suotta ole tietäjän tyttären-tytär". - --- "Hyvästi jää, Tuoviseni; minun täytyy rientää. Enhän kuitenkaan saa -sinusta oikeutta, ja aika on kallis". Näin sanoen hän riensi ahdetta -alas, katsomatta taaksensa. - -Puoli-tiehensä hän kuitenkin pysähtyi, arvellen mikä nyt oli tekemistä. -Ylhäältä, mihin hän oli morsiamensa jättänyt, kuului melua ja äkkiä hän -eroitti Tuovin ääntä: "Hintsa hoi! apu hoi!" -- Niinkuin ilves Hintsa -samassa tuokiossa kapusi ahdetta ylös. Tuovista hän ei nähnyt kuin -vilahduksen, kun tämä paeten katosi pimeään luolaan kallioiden väliin. -Mutta luolan suussa seisoi vähän ällistyneenä mies, joka kohta, vaikka -muuksi puettuna, oli helppo tuntea kaniiki Ragvaldiksi. - --- "Tekisi mieleni koettaa", virkki vihoissansa asemies, miekkaansa -tarttuen, -- "tekis' mieleni koettaa, eikö perkele käy ajaa ulos -kylmällä raudalla". - -Kaniiki ei juuri näyttänyt pelästyneeltä, mutta hyvinkin kummastuneelta. - --- "Kuka olette? Ettekö ole Ritari Haraldin miehiä? Mikä teillä -mielessä on?" -- Nämä kysymykset pääsivät perätysten hänen suustaan. - --- "Minun on mielessäni", vastasi Hintsa jyrkästi, "pitää tutkinto -teidän kanssanne, millä asialla te näillä seuduilla ja tuommoisessa -pukuimessa kiertelette. -- -- Tuo tyttö parka, joka oli langeta pyhiin -käsiinne, on minun morsiameni; se muistakaatte, jos useammin tulette -tässä käymään". - --- "Nonoh", arveli hymyellen pappi, joka nyt oli vallan entisellensä -tullut, "kyllä muistan, eikä ollutkaan asiani juuri muu, kuin -kuulustella tuolta tyttö hattaralta, onko Sampanlinnan ukolla -tieto-lakki päässä. Tosin hän jo kerran minulle lupasi, että toverit -Ruotsin puolelta ehtisivät paikalle, ennen kuin nuo Pohjan veitikat -ennettävät täältä luunsa korjata. Mutta ukon laulussa on monta säveltä, -enkä ole saattanut olla oikein levollani asiasta. Olen lähettänyt -teille sanan toisensa perästä jouduttamaan tuloanne, ja olin jo taas -menossa tietoja onkimaan. Mutta nytpä teissä paras tietäjä on. -- -- -Terve tuloanne! Onko Harald ritari valmis ja varusteilla?" - -Kaniikin ääni, käytös ja puheen-parsi, tätä puhuessansa, oli niin -mukaantunut asemiehen omaan luonteesen, että tämä ihmetellen ei tienyt -mitä miehestä uskoa. Jos oli paha henki, olisi sen muka pitänyt -paremmin tietämän, että Hintsan korvat eivät olleet ystävän korvat. -Vai olisiko piru niin typerä. Sepä kummalta näytti Hintsan mielestä. -Kuitenkin hän tahtoi vielä, miten mahdollista, "pettää perkelettä". - --- "Jos Harald ritari on valmis ja varusteillaan, -- mitä sitten?" -- -- - -Asemiehen suora-sukuiset kasvot, jotka eivät osanneet teeskennellä, -osoittivat aivan selvästi, että jotakin sukkeluutta mielessä oli. Mutta -kaniiki, pahaksi onnekseen, ymmärsi väärin tämän viekastelemisen -oikeata laatua. Hänen oma muotonsa muuttui saman-näköiseksi ja -alhaisella varovalla äänellä hän lausui: - --- "Sitten pitää pysymänne hiljassa, ett'ette karkoita otustamme. -Meidän ei auta käydä häneen käsiksi, ennenkuin panna-kirous on -julistettu; se olisi Ruotsin la'in rikkomista. Mutta kun tämä on -tapahtunut, -- kun hänen nimensä on pyhitty pois elämän kirjasta, --- kun soihdut maassa makaavat suitsemassa, silloin hän on rauhaton -taivaissa ja maan päällä, ja jos tehtävänne oikein te'ette, hän ei -kauas pääse Aurajoen vesiä edemmäksi. Sitten purjehditte yhtä suoraan -Pohjanmaan rannoille. Kuinka Harald siellä toimittaa asiansa, hän -itse paraiten ymmärtää. Mutta aluksi tarvitaan varovaisuutta. Jokos -ymmärrätte?" - --- "Jo ymmärrän!" vastasi Hintsa Suurpää lujasti ja käänsi papille -selkänsä, lähtien tiehensä alas vuoren kuvetta. - -Kaniiki jäi vähän aikaa tätä äkki menoa kummastelemaan. Hän ei -kuitenkaan tullut käsittäneeksi, että Hintsa oli ruvennut omia teitänsä -astumaan, vaan piti hänen eriskummaisena jörönä, joka ei ollut muka -ihmisten tapoja oppinut. Jotenkin levollisena hän siis alkoi astua -tiehensä kaupunkiin päin. Vähän matkaa tultuansa käänsi silmänsä -takaisin. Siinä istui entisellä paikallaan Tuovi laulamassa, ja Ragvald -selvästi eroitti sanat: - - "Susi suotta kiertelevi, - Missä karhu kaartelevi". - -Se oli kaniikille häikistystä ja tämä kiirehti poies näkyviltä. - -Mutta Hintsa oli suoraa tietä rientänyt rannalle, jossa hänen oli -helppo löytää ketä haki. Kaikki tunsivat Pirkkalais-haahden, josta -äskettäin niin paljon kalliita nahkoja oli myyty laiva-saksoille. -Itse haaksi olikin helppo muista eroittaa punaisilla purjeillansa -ja vasken-karvaisella keulallaan, joka ilta-auringon säteissä -kimalteli. Asemiehen täytyi ihmetellä, ett'ei tuo jo ennen astunut -hänen silmiinsä. Mutta markkina-tohinassa oli Hintsa ainoastaan omia -asioitansa ajatellut. Nyt olivat markkinat melkein lopulla, kirkon -ainoa kello alkoi pyhää soida ja väkijoukko vähitellen hajosi, -valmistumaan huomenista juhlaa varten. Pirkkalais-haahden kannella -näkyi ainoa mies, joka ajatuksiinsa vaipuneena katseli päivän laskua. -Hänen uljaasta varresta ja muodostaan Hintsa kohta hänen arvasi Pohjan -Pirkkalaisten päämieheksi ja kiirehti hänen puheillensa. Mitä Pohjan -mies lienee mielessänsä miettinyt, mennyttäkö aikaa, jolloin ei vielä -päämiehyyden mureet häntä painaneet, vaiko kultaista tulevaisuutta, -milloin nykyiset myrsky-pilvet olisivat ohitse menneet ja Lyyli olisi -hänellä vakaana omaisuutena rauhallisessa kodissa? -- -- hän ei -mietteistänsä havahtanut, ennenkuin roteva ääni hänen takanansa soi: - --- "Olette Pohjanpiltti?" - -Pohjalainen kääntyi kummastuneena puhujan puoleen ja näki vieraan -soturin lähellänsä haahden kannella. - --- "Olen Vitjakka Pouttu, Pohjan Pirkkalaisten päämies. Mitä minusta?" - --- "Aiotteko tänne jäädä juhlan yli?" jatkoi asemies, joka ei ollenkaan -hämmästynyt Pohjalaisen tylymäistä vastausta. - --- "Aion kun aionkin", vastasi Pohjanpiltti. - --- "Minun neuvoni on, että vielä tänä iltana lähdette koti-matkalle". - -Pohjanmies ei tuohon muuta vastanut, kuin: "Ei neuvo väärään vie, oppi -ei kaada kankahalle". Se pilkallinen levollisuus, jolla nämä sanat -lausuttiin, suututti Hintsa Suurpäätä, joka äkeissänsä "murti suuta, -väänti päätä". Mutta mieltänsä malttaen, hän päätti puhua suunsa -puhtaaksi. - --- "Teidän päällenne ja koko Pohjanmaan yli lasketaan huomis-päivänä -julkinen panna-kirous. Jos tahdotte tuon herkku-palan oikein kuumana -suuhunne, niin jääkäätte tänne". - --- "Panna-kirous?" matki Vitjakka; "se ei ole mahdollista. -- Ja -mistä syystä?" hän jatkoi, ikäänkuin tutkiaksensa tämän sanoman oikeata -perää. - --- "Syynne itse tiedätte", vastasi Hintsa: "luulen minä, että olette -jollakin naimisellanne rikkoneet kirkon sääntöjä; ja muutoin taidatte -tietää, että susi kyllä syitä saa." - -Pohjanpiltti seisoi äänetönnä, arvellen asiata. Viimein lausui -rauhallisesti: - --- "Luotan pispa Maunun vilpittömään, suopeaan mielen-laatuun, jään -tänne ja menen vielä tänä iltana häntä hakemaan. Hänelle minun onkin -asia. Hänen avullansa toivon kaikkien seikkain selvenevän. -- -- Mutta -kiitos kuitenkin neuvostanne". - --- "Ei kestäisi kiittää", vastasi toinen, "jos antaisin teidän pysyä -noissa tuumissanne. Pispaa ette täällä tapaa tänä eikä huomis-päivänä. -Hän on kunnon mies, mutta nyt hän päästi ohjakset käsistä. Jos lähdette -Kuusluodolle, taidatte tosin pispan tavata. Mutta tärkeämpi teidän on -päästä kotia; sillä ritari Harald haaksinensa on täällä saaristossa -valmiina ja aikoo Ruotsin miesten kanssa tulla Pohjaan. Hän ainoastaan -odottelee huomis-päivää saadaksensa teidät onkeensa". - -Joka suoni Pohjalaisen kasvoissa oli paisunut ja silmät iskivät tulta. -Hän antoi kätensä Hintsalle, lausuen: - --- "Nyt tahdon seurata neuvoanne. Kuka olette". - -Asemies lyhyesti mainitsi nimensä ja olonsa sekä mitä hän tiesi -Haraldin hankkeista, ja ilmoitti myöskin lähtevänsä Karjalan maille -hakemaan nuorta Kurkea, jos tämä enää elävissä olisi. Sitten miehet -kohta ystävyydellä erisivät ja Pohjanpiltti kokoili toverinsa -valmistamaan lähtöä kotiin päin. Ennen kuin ilta-rusko vielä oli -kokonansa himmentynyt, nähtiin heidän punaiset purjeensa Aurajoen -suussa ja auringon noustessa heidän haahtensa kynti Raumanmerta. -Ritari Harald, joka ei tiennyt olla varoillansa, vaan oli levollisesti -pysynyt Rymättylän selällä, sai liian myöhään tiedon Pohjanmiesten -lähdöstä. Vasta joku päivä myöhemmin nähtiin koko hänen laivastonsa -purjehtivan Rauman merta myöten Pohjan Kurkkua kohden. - -Mutta Turun kirkossa oli juhla vietetty tavallisilla menoilla ja suuren -väkijoukon läsnä-ollessa. Kesken juhlaa oli ylä-alttarille astunut -kaniiki Ragvald ja muut papit, palava soihtu kunkin kädessä. Kun -panna-kirous oli lausuttu Pohjanmaan yli, viskattiin soihdut maahan -sammumaan ja kunkin papin suusta soivat sanat: "Niin heidän sielunsa -hukkukoot helvetissä". - - - -Pohjan vesillä. - - -Se oli äkki-arvaamatonta Pohjan miehille tämä kahdenkertainen -isku, jolla nyt hengellinen ja maallinen valta yhdistettynä heitä -tavoitteli. Jos olisi ritari Harald suoraa tietä vienyt laivastonsa -Pohjanmaalle, hän arvattavasti olisi tullut niinkuin äkillinen -raju-ilma Pohjanmiesten päälle, joista iso joukko tätä nykyä asui -kalastus-paikoillaan Merenkurkun saarilla ja luodoilla. Mutta nyt -oli Pohjanpiltti tovereinensa päässyt häntä pakoon Turusta ja ryhtyi -kohta suurella innolla puollustus-keinoihin. Kiireisellä sanalla -käskettiin kaikki Pohjalaisten kala-veneet kokoon Mikkelin saaristoon, -eikä monta päivää kulunut, ennenkuin tieto oli levinnyt mannermaalle -ja isommat haahdet Kyrönsuun satamoista riensivät kokous-paikalle. -Näitten joukossa oli Lyylin pursi, joka niinkuin pääskynen kiiti meren -pintaa myöden. Tuuli oli kääntynyt koilliseen, josta Ruotsalaisten -tulijain matka vähän vitkastui. Kun vihdoin tuuli oli siirtynyt -luoteiselle ja Haraldin haahdet Valassaarten niemiltä käänsivät -kokkansa Mikkelin-saaristoa ja Suomen-puolista mannermaata kohden, niin -Pohjalaistenkin laivasto oli valmis heitä kohtaamaan Mikkelinsaarten -edustalla. Etupäässä hohti Pohjanpiltin oma haaksi, jonka vaskinen -rinta uhkasi painaa allensa ja musertaa jokaisen, joka sen tielle -sattuisi. Sen kokassa seisoi Lyyli, joutsi kädessä, ja perää pitämässä -oli Vitjakka Pouttu itse tukevilla käsivarsilla. Kun Harald ritari -näki Pohjanmiehet näin varusteilla, hän epäili ruveta heidän kanssansa -kähäkkään ja lähetti ainoastaan kaksi haahta lähemmäksi tiedustelemaan. -Niinkuin haukka syöksyy saaliinsa päälle, lasketteli Pohjanpiltti -haahtensa näitä tulijoita vastaan. Äkkinäisellä käännöksellä hän -ryntäsi toisen vihollisensa kylkeä kohden, jotta alus väkinensä -päivinensä meni upoksiin. Toinen alus, joka varosi samaa kohtaloa, -kääntyi kohta pakomatkaansa Haraldin laivaston luoksi. - -Tämä ensimäinen onnettomuus katsottiin Ruotsinmiehillä pahaksi aaveeksi -ja hämmästys oli sitä suurempi, koska olivat toivoneet pääsevänsä ilman -vaivatta voitolle. Nyt kun tämä toivo petti, luultiin Pohjalaisten -olevan oikein ankarilla varusteilla, ja Haraldin laivasto, joka -enemmin oli varusteltu uutis-asutusta varten kuin sotaan, ei luultu -kelpaavan tätä väkivoimaa vastaan rinnustelemaan. Näistäpä syistä -se kumma tapahtui, että Pohjanmiehet, jotka Mikkelin-saarten -edustalla yhä vartosivat vihollistensa tuloa, pian näkivät näiden -katoavan täysillä purjeilla etelää kohden. Varovaisuus pidätti heidät -lähtemästä niitä takaa ajamaan, ja Harald siis sai, vähäistä etelämpänä -Merenkurkusta, täyttää rauhassa retkensä varsinaista aikomusta, -asettaen uutis-asujaimia pitkin rannikkoa Närpiön ja Ulvilan välille. -Nämä rantamaat olivat silloin enimmältään autiota erämaata; ainoastaan -muutamat kalastuskodat ja kesä-pirtit seisoivat tuolla täällä lahtien -perissä ja näiden omistajat ajettiin väki-voimalla pakoon ylimaahan. -Se on vanha pakina nykyisten Suomalaisten seassa Pohjanmaalla, että -valloittajat Ruotsalaiset hurraa-huudoilla viettivät voittoansa ja -että Hurrin-nimi, jolla Suomalaiset meidänkin aikana näitä Pohjan -Ruotsalaisia mainitsevat, on siitä alkunsa saanut. Kuinka lieneekään, -niin ensimäiset Ruotsin-miehet nyt olivat Pohjan rannoille asettuneet -Kokemäen-joen suusta pohjaseen päin Närpiön ja Maanlahden paikoille -saakka. Heitä oli miehiä ja vaimoja, enimmältään nuorta urheata väkeä, -eikä aikaakaan, niin olivat jo kodistuneet tässä uudessa maassa, jonka -olivat väkevämmän oikeudella tehneet omaksensa. - -Mutta Suomalaiset taas eivät mielineet antaa näiden käskemättömäin -vierasten tässä rauhallisesti sijaantua. Tuskin oli talvi tullut, niin -Suomalaisia parvikuntia tuli Teuvan takamaiden yli ranta-seudulle, -missä hätyyttivät uutis-asukkaita, polttivat heiltä talot ja monesta -paikasta tappoivat asujaimet suku-puuttoon. Eikä tämä kuitenkaan -ollut kuin yksityisten kostoa. Itse Pirkkalais-seura oli käräjissään -päättänyt rajoittaa puolustuksensa Merenkurkun saaristoon ja Kyröjoen -laskupaikoille eikä olla lukevanansa noita etelämpää rannikoita Pohjan -piirikuntaan. - -Sitä innokkaammin Pohjan Pirkkalaiset varustelivat tulevan kesän -puolustusta ja Harald ritari puolestansa ei myöskään levännyt. Uuden -väkevämmän voiman kanssa hän seuraavana keväänä ilmaantui Pohjan -vesille, mutta veristen taistelujen perästä hän ei muuta voittanut, -kuin että eteläinen Kurkku ja lähin rannikko asutettiin Ruotsalaisilla. -Missä ikinä nämä pyrkivät pohjoisemmaksi päästä, lyötiin heitä -voitollisesti takaisin ja nimet: Riitakari ja Riita-luoto y.m., -muistuttelevat vielä näistä taisteluista. Mutta Suomalaiset rupesivat -väsymään näihin pitkällisiin sotiin ja eripuraisuus alkoi syttyä heidän -keskenänsä. Kuitenkin vielä seuraavaksikin kesäksi tekivät vahvoja -valmistuksia ja toiselta puolen ritari Harald oli päättänyt silloin -käyttää isomman voiman kuin milloinkaan ennen. Siinä toimessa häntä -vihdoinkin autteli itse marski Torkel Knuutinpoika, jonka mielestä -tämä Pohjalaisten kiinteä uppiniskaisuus Ruotsin hallitusmiestä -vastaan alkoi näyttää vaaralliselta. Eikä kaniiki Ragvald myöskään -ollut joutilaana. Useissa Ruotsin maakunnissa hän saarnasi ristiretkeä -näitä Pohjan pakanoita vastaan, luvaten maalliset ja iankaikkiset -edut kaikille, jotka lähtisivät hätääntyneen kristin-uskon avuksi -Pohjanmaalle. - -Näin nyt molemmilla puolin oli valmistettu ratkaiseva taistelu. - -Pyhän Pietarin aattona kulkea risteili Pohjalaisten laivasto aavalla -merellä peninkulman päässä koillis-suuntaan Mikkelin saaristosta. -Muiden aluksien seasta eroitettiin helposti Pohjanpiltin suikea haaksi, -jonka vaskikiskoinen keula hohti ilta-päivän valossa. Etu-kannella -seisoi täydessä sota-asussa Pohjan Pirkkalaisten nuori päämies ja hänen -käsivartensa nojassa Lyyli, Pohjan neiti, sekin sotaisessa puvussa, -kädessään teräksinen joutsi ja selässä viini täynnänsä nuolia. Raitis -meren-tuuli oli poskille jälleen virittänyt punan ja silmissä paloi -innon hohde; mutta tämä valo ei ollut enää kirkas kuin päivän paiste, -vaan synkkä kuin talviset revon-tulet. Samate synkkä hänen mielensäkin -oli ja synkät ne sanatkin olivat, joilla hän sulhoansa puhutteli. - --- "Meitä painaa taivaan viha, Vitjakka. Perikatomme on lähellä, -- -sen minä tunnen enkä säikähdä. Mutta voi minuani, joka olen tuottanut -perikadon tälle rakkaalle syntymä-seudulleni! -- -- Yksi ajatus minua -lohduttelee: kun meitä ei enää ole, silloin toivon rauhan uudesta -koittavan näille Pohjanmaille." - -Hetken aikaa jäi Pohjan päämies näitä surun-alaisia sanoja miettimään. -Haikeat ajatukset taistelivat hänen sydämmessään, mutta miehuullisesti -hän hillitsi mielensä kuohuvia aaltoja. - --- "Te'et vääryyttä itsellesi, Lyyli", hän hellästi lausui; "sinunko -tähtesi tämä sota on syttynyt? -- ei vainen, se on ainoastaan -ulkonainen asian muoto. Pohjanmaan vapaus, Pirkkalaisten oikeudet, se -näiden taistelujen synty ja perustus on. -- Sinä ennustat perikatoamme, -ja totta tuo saattaa olla. Mutta usko minua, jos hukummekin, ei ole -tämä taistelemisemme turha ollut; sillä olemme Pohjanmaalle pelastaneet -mitä pelastettavissa oli. -- Ja miks'en sitten ilolla hukkuisi, -- -sinun kanssasi ikuisesti yhdistettynä." - --- "Minä ennustan", vastasi Pohjan neiti juhlallisesti, -- "minä -tiedän, että on perikatomme lähellä. Vanhan Kurjen haahmo meitä -takaa ajaa. Mutta riemulla tahdon mennä Tuonelaan sinun seurassasi, -Pohjanpiltti. -- Kerran meidän vielä tulee taistella ja voittaa. -Katsos, Ruotsin laivasto lähenee." - -Ja niinpä lähenivät Haraldin haahdet Mikkelin saariston kohdalta. -Etupäässä ritari itse purjehti laskien suoraa matkaa Pohjanpiltin -alusta kohden. Hänen silmänsä, missä hän seisoi haahtensa kokassa, -näyttivät ampuvan vihan nuolia kypärin alta. Kesäinen päivä oli -laskeumaisillansa. Se ikäänkuin peitti kasvojansa näiltä vihan nä'yiltä. - -Mutta Pohjanpiltti likisti morsiamensa rintaansa ja alkoi valmistella -yöllistä tappelua. Lyylin asema oli nyt niinkuin aina kokassa ja hänen -ympärinsä seisoivat Pohjan etevimmät urohot. Perää taas hallitsi -Vitjakka itse ja kaikki laivan-väki noudatti hänen käskyjänsä. - -Kirkas kesä-yö oli levittänyt hiilakan huntunsa Pohjan vesille. Saaret -nukkuivat ja Vellamon väki nosti ujostellen paitansa aalloista, jotta -ruohonpäiset hapset liehuivat leudossa länsi-tuulessa. Koko luonto -vietti juhlaa; -- mutta ihmisten täytyi vihan töitä toimitella. Jo -olivat laivastot lähellä toisiansa. Viuhuen nuolet lensivät jäntehiltä. -Keulojen edessä kohisi valkea vaahto ja haahdet törmäsivät yhteen -jytinällä. Mutta Lyylin silmät salamoitsivat. Hän jännitti joutsensa; -ensimäinen nuoli lähti sirkuen Haraldin haahta kohden ja ritari itse -putosi hermottomana partaan yli mereen. - -Molempien päämiesten haahdet makasivat jo vieretysten ja ankara -taistelu alkoi, jonka loppu oli Suomalaisten voitto ja Ruotsin haahden -valloitus. Muiden alusten välillä kesti tappelu vaihtelevaisella -onnella. Jalona ja vapaana Pohjanpiltti morsiamensa kanssa yksin -laineilla kiikkui. Heidän miehensä olivat menneet valloitettuun -haahteen. Ainoastaan kahden seisoivat Lyyli ja Vitjakka laivansa -perässä, katsellen muiden veristä leikkiä, joka jo kaikin paikoin alkoi -kallistua Suomen miesten eduksi. - -Mutta mikä haahmo tuolla etelässä liikkuu veden kalvolla? -- -- -- Se -on alus, joka täysillä purjeilla kiidähtää Pohjaa kohden. Se tulee -lähemmäksi, aamu alkaa koillisessa ruskottaa ja tulevan haahden kokassa -eroitetaan rautapukuinen mies. Pohjanpiltti ja Pohjan neiti häntä -kammolla tarkastavat; nousevan auringon valossa tuntevat -- Kurjen ukon -muotoa. - -Ei ole raskaampaa maailmassa mitään kuin oman vanhemman kirous. Se -saattaa aiaksi haihtua ja raukeavanansa olla, mutta vihdoinkin se -kokoilee musertavia ukon-pilviä syyllisen ja syyttömän pään yli. - -Ikäänkuin suuri kallion kappale olisi laskeunut Pohjanpiltin -laivanperään, niin tämä perä painui veteen, ja keula nousi pystyyn, -välkkyen auringon säteissä. Vielä hetki, niin aallot löivät yhteen -vajonneen haahden yli ja Pohjanpiltti morsiameneen oli kadonnut. - -Mutta Ruotsin haahdet, jotka nyt yli-ympäri olivat pakosalla, riensivät -vasta-tulleen aluksen luo, jonka johdolla toivoivat voivansa uudistaa -taistelua, Suomalaiset taas, kun havaitsivat päämiehensä hukkumista, -tulivat alamielisiksi, eivätkä tienneet, mitenkä asiansa asetella. -Tappelu oli hetkeksi seisahtunut. - -Silloin kuului äsken tulleesta aluksesta rauhan sanoma. Se oli -marskin, Torkel Knuutinpoian käsky, että sota lakkaisi ja kukin eläisi -sovinnossa, pitäen mitä hänellä oli, unohtaen vihansa ja kärsimänsä -vääryydet. Ruotsalaisten niinkuin Suomalaistenkin piti muka yhdistämän -voimansa Venäjätä vastaan; sillä marski oli päättänyt ensi tilassa -tehdä suuren risti-retken Inkeriin. - -Tämän rauha-sanoman tuoja oli -- nuori Kurki Laukon herra, joka -päästyänsä Venäjän vankeudesta oli rientänyt Ruotsiin hakemaan oikeutta -Harald ritaria vastaan sekä marskin armoa sisarellensa. Hänen muassaan -seurasi ystävänsä Hintsa Suurpää, joka monien vaivojen ja vastusten -perästä oli löytänyt haettavansa vihollisten maasta ja Hansalaisten -kauppiasten avulla saanut hänen lunastetuksi. Molemmat olivat Ruotsista -rientäneet Pohjaan, missä Kurki toivoi tapaavansa sekä ritari Haraldin -että Lyylin, Pohjan neiden, -- toisen mieli-haikeaksi, toisen sydämmen -suosioksi. Mutta edellinen oli kaatunut ja jälkimäinen sulhonensa oli -Ahtolaan vajonnut meren syvyyteen paeten isän haahmoa, joka tulijassa -veljessä häntä kauhistutti. - -Siis ei muuta jälillä ollut kuin sovittaa rauha eläväisten välillä. -Tästä sovinnosta päätettiin lähteä Mikkelin-saarille keskustelemaan -ja paikalle tultua valittiin kahden puolen uskotuita miehiä, jotka -ehdoista sopisivat. Ruotsalaiset vaativat itsellensä asunto-paikkoja -pitkin rannikkoa Merenkurkusta pohjaseen, mutta Suomalaiset eivät -tahtoneet luopua meren-partaasta ja saaristosta. Vihdoin taipuivat -Suurpään ja Kurjen kehoituksiin ja varoituksiin, antaen siirtolaisille -muutamia määrätyitä rantaseutuja, joista Vöyrin ja Pietarsaaren -pitäjät syntyivät. Myöskin niille Ruotsalaisille, jotka etelämpänä -olivat edellisinä vuosina asettuneet, vakuutettiin rauha. Sitä -vastoin Suomalaiset pysyttivät itsellensä Kyröjoen lasku-paikat -sekä kalastus-oikeuden muutamissa Merenkurkun saarissa. Mitä olivat -kadottaneet, toivoivat runsaassa mitassa takaisinsaavansa Perä-pohjassa, -johon nyt iso joukko päätti siirtyä ja jossa Pirkkalais-seura sittemmin -virkeni uuteen eloon. Tälle seuralle nuori Kurki vakuutti marskin -nimessä vanhat oikeudet, joihin lisäksi nyt tuli selvä oikeus asettaa -seuran sisällinen hallitus oman edun ja mielen mukaan. - -Tämä oli Pietarin päivän sovinnot. Muutamat Pohjan Pirkkalaisista -lähtivät Kurjen kanssa Ruotsiin, saamaan täyttä vahvistusta näihin -ehtoihin. Muut hajosivat omille toimilleen, ja rauha oli taas Pohjan -vesillä ja Pohjan mailla. Mutta koston-halu vielä salaisesti paloi -monen sydämmessä. Sovinnon ehdot usein rikottiin kahden puolen ja monta -kähäkkää syntyi, jotka ensi aikoina vetivät hallituksenkin silmät -puoleensa. Vuosisatoja piti tämän rauhattomuuden jälkiä kestämän. -- -- - -Yksi oli, joka ei alustakaan suostunut Pietarin päivän sovintoihin. Se -oli Pohjanpiltti. -- Kun osa Ruotsinväestä seuraavana päivänä purjehti -Pietarsaarta kohden, asettaaksensa siellä asumuksiaan, niin paikalla, -missä äskettäin tappelu oli seisonut, iso joukko heidän aluksiaan -törmäsi veden-alaista karia vastaan ja hukkui. Se oli Pohjanpiltti, -joka yksinään pitkitti sodan, ja vaskisella keulallaan halkaisi -vihollistensa haaksia. - - - -Kuudennen-toista sata-luvun alku. - - -Pentti Pouttu, Kyröläinen, ei ollut se mies, joka paljaaksi huviksensa -olisi muinaisia tapauksia muistossaan säilyttänyt. Päin-vastoin hän -ne sovitteli oman aikansa oloihin ja tapauksiin. Tiedämme kaikki mitä -suuria melskeitä näinä seuraavina vuosina jälkeen Söderköpingin -valtiopäiväin tapahtui, yleensä Suomessa, mutta erittäisin -Pohjanmaalla. Tiedämme myöskin kuinka Pentti Poutun kävi, kuinka hän -jouluna 1594 seurasi sitä nuijajoukkoa, joka ranta-tietä myöden kulki -Ulvilaan päin, kuinka Aksel Kurki tämän joukon hajoitti, ja kuinka -Pouttu vankeudessa kuoli. Se on tuttu asia, että nuijamiehet toivoivat -saavansa Aksel Kurjesta hyvää toveria kapina-tuumiinsa, ja Pentti -Pouttu oli tämän luulon levittäjä. Eiköhän tämä Aksel Kurki muka ollut -sukua kaikille Pohjanmiehille ja erittäisin Pouttulaisille? Eikö hän -muutoinkin ollut kunnon mies ja saattaisiko semmoisena sotia omaa -sukuansa vastaan? -- Aksel Kurki oli kunnon mies, mutta Pentti Pouttu -oli tehnyt väärät päätökset muinaisten muistojensa johdosta. Tämä ei -ollut näiden muistojen vika. -- -- -- - -Keväällä 1600 olivat asiat monien vaihetten perästä asettuneet. -Linköpingin valtiopäivät olivat langettaneet verisen tuomion -"herrojen" yli, joiden joukossa nyt Aksel Kurkikin oli seisonut, -- -ja tuomiokunnassa oli istunut kaksi miestä Pohjanmaaltakin, toinen -Hannu Hannunpoika Fordeel, nuijamiesten uskollinen ystävä ja kostaja, --- toinen Pekka Pietarinpoika, jalkaväen päällikkö, joka milloin -oli avullinen ollut Pohjan Suomalaisia mestaamassa, milloin oli -ollut vainottu, Pohjan Suomalaisten muka ystävänä ja suosittelijana. -Muutamana keväisenä yönä, kohta jäiden lähdettyä, kulkivat nämä -molemmat, kukin eri haahdessaan, Merenkurkun vesiä kotia päin. Hannu -Hannunpoika istui äänetönnä perässä, ajatellen viime kuluneiden vuosien -kummallisia tapauksia. Hänen mieleensä selvästi muistui, mitä Pentti -Pouttu kerran näillä vesillä oli jutellut, ja kamoksuen hän katsoi -ympärinsä pitkin veden pintaa. Äkisti välkkyi outo valo keulan edestä, -ja Fordeel kohta käänsi aluksensa toiselle suunnalle. Seuraavana -aamuna, kun taas uskalsi entiselle urallensa palata, hän tapasi -jäännökset Pekka Pietarinpoian hajonneesta haahdesta aaltojen ajona. -- -Pohjanpiltti oli aloittanut kuudennen-toista sata-luvun. - - - - -Kettu Repolainen. - - -Arvataksemme tuntee moni lukijoistamme ennaltaan ainakin nimeksi -vanhan saksalaisen sadun: Reineke Fuchs, jolle olemme tässä antaneet -suomalaisen nimen: Kettu Repolainen. Emme voi tässä laveammin selittää -tämän sadun syntyä, kun tämmöinen asia on kirjallisuushistorian oma. -Tässä tahdomme vaan jutella sen, samalla tavalla kuin sen Göthe -kertoelee, sillä erotuksella kuitenkin, että seuraten englantilaista -mukailemista, teemme pitkän saksalaisen runoelman lyhykäiseksi -suorakieliseksi jutuksi, ottaen kertomukseemme ainoastaan sadun -pää-asialliset tapaukset. - - - -Ensimäinen Luku. - - -Oli Helluntai, tuo ihana kevätjuhla. Vuoret, metsät ja niitut olivat -kukkien ja viheriäisten lehtien peitossa; linnut pitivät iloa puitten -latvoissa ja aurinkoinen vietti juhlaa maan päällä. - -Kuningas Jalo kutsutti läänitysmiehensä kokoon ja nämät nyt tulla -heijahtelivat joka haaralta. Sinne tuli Kurki Kurerikko ja Ruisrääkkä -Tapinvääntäjä ja kaikki mitä isoista ja suurisukuisia löytyi. Sillä -Kuninkaan oli aikomus, läänitysmiestensä kanssa pitää juhlallinen -hovikokous, ja sinne nyt oli kaikkien tuleminen, suurten sekä pienten. -Mutta kuitenkin oli yksi, joka ei tullut, se oli tuo petturi Kettu -Repolainen. Ketulla oli, näet, paha omatunto ja sentähden vältti hän -kokoontuneita ylimyksiä. Kaikilla oli kanteita häntä vastaan, kaikki -olivat häneltä vääryyttä kärsineet. Ei hän ollut säästänyt muita, kuin -veljensä poikaa, Mäyrä Metsäsikaa. - -Susi Jolkka aloitti kanteet. Heimolaisensa ja ystävänsä ympärillään hän -astuskeli kuninkaan eteen ja piti pitkän paheen, jonka lopetti näin: -"Hyvä kuninkaani, jospa kaikki liinakangas, joka Gentin kaupungissa -valmistetaan, tehtäisiin paperiksi, niin tulisi kuitenkin paperista -paha puute, jos tekisin luettelon niistä konnantöistä, joita tämä -riiviö on minulle tehnyt". - -Ta'empana seisoi pieni koira, nimeltä Silkki, joka ranskaksi selitti -kuninkaalle, kuinka oli köyhä ja vähävarainen, ollen hänellä ainoastaan -palanen lihamakkaraa omaisuutenansa. Tämän vähän omansa oli nyt Kettu -häneltä ryöstänyt. -- Mutta kissa Mirri nyt astua hiivutteli eteen. -"Joutavia", kiljusi hän, "Silkillä ei ole mitään valiteltavaa. Asia on -jo kolmen vuoden vanha jo oikeastaan olikin tuo makkara minun, sillä -minä sen varastin eräältä mylläriltä". - -Pantteri sitä vastoin lausui: "me menetämme aikaa turhiin valituksiin; -kuninkaallinen valta on antava meille kostoa. Annappas minä juttelen, -kuinka tuo hävitön junkkari eilen kohteli Jänes Wääräsäärtä, tuota -hyvänsuopeata miestä, jota ei kukaan meistä tahtoisi loukata. Kettu -oli olevanansa pyhä ja rupesi Wääräsäärelle papiksi. He istuivat nyt -yhdessä levolla ruvetaksensa uskontunnustusta lukemaan; mutta kettu -ei voinut hillitä pahaa luonnettansa, vaan karkasi jäneksen niskaan -ja rupesi häntä kynsillänsä repimään. Minä tulin paikalle ja tunsin -kohta ketun ja myöskin Wääräsääri paran, jota hän piti kurkusta -kiinni. Tuloni pelasti hurskaan miehen; katsokaa! haavojansa, kuinka -niistä on vuotanut syytön veri. Ohoh, Jänes parkaa, jota ei kukaan -raskitsisi sormella koskea. Sallivatko kuningas ja hänen korkeasukuiset -ylimyksensä semmoisen konnan pilkata lakia ja oikeutta." "Oh, jos olisi -tuo ilkeä jo Manalan majoissa", arveli susi vihoissaan. - -Mutta Ketun veljenpoika, Mäyrä Metsäsika, rupesi poissaolevan ystävänsä -asiaa ajamaan. "Harvoin", sanoi hän, "toivovat viholliset toisillensa -hyvää; ja niin on teidänkin laita, Susi Jolkkaseni, Me tiedämme kyllä, -mitä arvelette sedästäni. Ah, jos olisi setäni täällä itse asiansa -ajamassa, kylläpä myrkyllinen kielenne vähän kangistuisi suussanne. -Mitä taas tuohon Jänestä koskevaan juoru-juttuun tulee, ettekö voi -ymmärtää, että opettajan välistä täytyy rangaista oppilaistaan, -kun hän kangertaa lukemisessa? Mitä tulisi nuorisosta nousevasta, -jos jäisi erhetyksensä rankaisematta? Ja entäs tuo Silkki sitten, -joka aidan takana kadotti lihamakkaransa. Mitä helposti saadaan, se -helposti menetetään. Olisi senkin ollut paras hillitä liehakoitseva -kielensä! Kuka voi moittia setääni siitä että hän ottaa varkailta -heidän varastamiansa? Korkeasukuisten miesten pitää ainakin kohteleman -varkaita kovuudella. Mutta vähänpä näkyy sedälleni vilpittömyydestä ja -hurskaudesta kiitoksia tulevan. Sitten kuin kuninkaan yleinen rauha on -julistettu, ei ole kukaan itseänsä käyttänyt niin siivosti kuin hän. -Hän on ruvennut vallan toiseen elämänlaatuun; syö ainoastaan kerran -päiväänsä, elää niinkuin erokas, käy röttikankaisissa vaatteissa ja -on kokonaan luopunut liharuuasta, niinkuin eilen sain kuulla eräältä -tykönänsä käyneeltä. Hän on jättänyt Veitikkälä nimisen linnansa ja -ottanut luostarikammion asumasiaksi. Kuinka hän on käynyt ohueksi ja -vaaleaksi paastoomisesta ja ruumiin kurituksista, joita hän kärsii -lihansa kuolettamiseksi, sen voitte itsekin havaita, jos menette -häntä katsomaan. Jos olisi täällä vaan, niin kylläpä hän saattaisi -päällekantajansa häpeään." - -Kun Mäyrä Metsäsika, oli lopettanut puheensa, tulla pöyhisteli Kukko -Kotkottaja ynnä koko hänen sukunsa. Mustalla murhepaarilla kannettiin -kananen, nimeltä Kuoppukenkä, etevin munivien sisarten joukossa. -Tämä nyt makasi kuoliaana, pää ja niska poiskatkaistuna. Oh, verensä -juoksi vielä juoksemistaan ja Kettu Repolainen oli sen vuodattanut! -Kaikki pitää kuninkaalle kerrottaman. Kukko isännän seurassa kävi -kaksi muuta kukkoa, nimeltä, Kukkuluurus ja Kekkalaarus, jotka nyt -murheesen vaipuneina painuivat silmänsä maata kohden. Molemmat olivat -murhatun naisen veljekset, ja huusivat yhtä ääntä kostoa murhaajalle. -Kumpikin kantoi kynttilää. Kaksi nuorempaa kukkoa kantoi paaria; -haikeat valituksensa kuuluivat yli ympärin. Sitten kukko isäntä otti -näin puhuaksensa: "Armollisin Herra ja kuningas, ole laupias minulle -ja lapsilleni. -- Katso Repolaisen tekoa! Kun kevät kukoisti, niin -minäkin raukka iloitsin, nähdessäni onnellista ja rakasta perhettäni, -kymmenen nuorta poikaa ja neljätoista tytärtä. Emäntäni, joka on -kanoista paras, oli synnyttänyt ne minulle yhtenä kesänä. Me olla -oleskelimme rauhassa ja rakkaudessa; kartanomme oli rikasten munkkien -hallussa, vahva muuri suojeli meidät vaaroista ja kuusi rotevaa -koiraa vartioitsi lasteni turvaa. Repolainen kadehti hyvää rauhaamme, -oli ehtimiseen väijyksissä ovemme takana, jossa koirat hänen kerran -tavoittivat ja ryöpyttivät niin että luut kolisi. Nyt jätti hän -meidät rauhaan vähäksi aikaa. Vaan mitäs tästä, hän palasi jälleen --- kuulkaa semmoista ilkeyttä -- erokkaan vaatteissa kantaen kirjeen -sinettinensä, jonka tunsin teidän omaksenne. Tässä lu'in kirjoitettuna, -että olitte julistaneet rauhaa kaikkien petojen ja lintuin välille. -Hän ilmoitti minulle ruvenneensa munkiksi ja tehneensä tarkat -lupaukset hyvillä töillä palkitsemaan muinaisia syntiänsä. No, siis -ei ollut minulla mitään hänestä pelättävää. Hän oli muka iki päiviksi -hyljännyt liharuuan. Päälliseksi näytti hän minulle papillisen pukunsa -ynnä luostarin esimieheltä saamansa todistuksen uudesta arvostaan, -jopa repi vaatteensakin auki, näyttääksensä jouhipaidan, jonka piti -vasten ihoa. Tähän oli hän pukeutunut, kurittaaksensa muka kaikki -maalliset ja lihalliset himot. Sitten jätti hän minun, lausuen muutamia -hurskaita sanoja; hänen oli muka vielä sinä päivänä monta rukousta ja -esirukousta pitäminen jopa kiitosvirsiäkin veisaaminen. Mennessänsäkin -hän rukousta lukea jupisiteli. Minä läksin ilomielin lapsilleni -ilmoittamaan Repolaisen hyvät sanomat ja heidän kanssa iloitsemaan -tästä merkillisestä mielen muutoksesta. Nyt kun oli Kettu munkki, -ei ollut meillä maailmassa enään mitään pelättävää. Me hääräsimme -suruttomina muurien toisella puolella. Mutta eipä aikaakaan, niin -seurasi pahinta pahempi. Kettu, kavaluutta täynnänsä, oli asettainnut -pensasten alle piiloon. Täältä hän nyt yht'äkkiä ryöpsähti ylös ja -saavutti meitä portin suussa. Nyt seurasi surman töitä. Kauniimman -pojistani ryösti hän minulta ja kun kerran oli maistanut vertamme, niin -tästäpä hänessä pysyväinen himo siihen. Varasti, näet, kunakin päiväni -pojistani jonkun, jotta kahdesta kolmatta ei ole jäljellä muuta kuin -viisi. Nämätkin joutuvat kohdakkoon surman suuhun. Oh, Kuninkaiseni, -ole armollinen meille! Eilen tuo julma löi tyttäreni, mutta koirat -pelastivat kuolleen ruumiinsa. Täällä se nyt makaa! Repolainen on -ilkeän työn tekijä". - -Sitten Kuningas lausui: -- "Tule tänne Mäyrä Metsäsika; katseleppas, -miten tuo erokas paastoo ja ruumistansa kurittaa. Mutta sen minä sanon, -jos vielä elän tulevana vuonna, pitää hänen oikein todenteolla katuman -syntiänsä. Luota minuun, armas Kukkoseni, sinulle on oikeus tapahtuva. -Haudata nyt vaan tyttäresi juhlallisesti, niin kuin korkeasukuinen -ainakin. Anua soittaa sanoma-kellot ja kätke kaikella kunnioituksella -kuollut maan povehen, Minä tahdon sen jälkeen neuvoitella näitten -ylimysteni kanssa, kuinka kuninkaallinen oikeutemme on pahantekijätä -rankaiseva." - -Näin Kuningas määräsi juhlallista hautausta pidettäväksi, Kansa alkoi -veisata juhlallisella nuotilla hautaus-virttä: Domine placebo, kaikki -värsyt järjestänsä. Voisin mainita kuka piti ruumissaarnanki, mutta -vähäpä tuosta. Ruumis laskettiin hautaan ja haudan suulle pantiin paksu -kiillotettu marmorikivi johon hakattiin seuraavat sanat: - -Tässä lepää Kuoppukenkä, Kukko Kolkottajan tytär. Se oli eläessään -kanoista kaikista etevin, koko suuren sukunsa kunnia; munimisessa ei -sille kukaan vertoja vetänyt eikä ollut sitä kanaa, joka olisi voinut -niin tarkasti kuin tämä vaipunut vainajamme jyviä maasta kuoputella. -Ehkä Luoja oli hyvillä avuilla hänen kaunistanut, ei ollut sille -pitkä ikä sallittu. Kettu Repolainen hurja, pahantekijöistä pahin, -kaunokaisen kauheest tappoi, piian pikkaraisen surmas. - -Tämmöinen päällekirjoitus oli kiveen hakattu. -- Nyt kuningas kutsui -viisaimmat neuvottelijat kokoon, jotta keskusteltaisiin tästä lakien ja -asetusten julkisesta häväistyksestä. Nämät esittelivät, että kuninkaan -piti lähettämän sanansaattaja käskemään Repolaisen hengen uhalla tulla -kuninkaan eteen. Karhu Mesikämmen valittiin lähettilääksi. Kuningas -puhutellen Mesikämmentä, muistutti häntä olemaan tarkka ja varova. -"Kettu", lausui hän, "on viekas ja täynnänsä kavaluutta; hän varmaankin -koettaa silmäsi lumoa valheilla ja liehakoitsemisilla ja viettelee -sinun pauloihinsa, jos vaan suinkin voipi." -- "Älkää millännekään -olko, hyvä kuningas", vastasi Mesikämmen; "onpa minussa mies häntä -kurissa pitämään". - - - -Toinen Luku. - - -Nyt Karhu lähti matkoille. Ensin hän käydä katkutteli kankaisen -korven läpitse, josta tuli vuoriloille, joissa Ketun oli tapa -metsästää ja muutakin vilpitöntä elatuskeinoa viljellä, kuten vaan -sopi. Tänne matkamiehemme ei pysähtynyt, vaan pyrki uutterasti Ketun -linnaan, Veitikkälään. Tämä oli linnoistansa paras ja vahvin, jonka -tähden siellä myöskin oleskeli, kun pelkäsi jonkun vaaran uhkaavan. -Mesikämmen, matkansa perille tultuaan, tapasi linnan portit tarkasti -suljettuna, vieläpä erinomaisen hyvissä lukuissakin. Nyt kun ei voinut -kuinkaan omin neuvoin sisälle päästä, rupesi huutamaan ulkopuolella: -"Kettu orpanani, oletko kotona? Minä, Karhu Mesikämmen, tulen kuninkaan -lähettiläänä tänne. Kuningas on valalla vannonut, että sinun on -tuleminen oikeuteen ja on nyt lähettänyt minun tuomaan sinun sinne. Jos -et tule, on sinulla hirsipuu ja kiristyspenkki edessä. Valitse nyt -parempi puoli ja seuraa minua." - -Repolainen, kun kuuli vieraan äänen puhuvan, oli ensin juosta linnansa -piilopaikkoihin. Oli, näet, asumuksensa täynnä luolia, rotkoja ja -käytäviä, sekä auastavia että suljettavia sen mukaan, kuten kulloinkin -tarvittaisiin. Moni elävä raiska oli tietämittänsä tullut näihin -sokkeloihin, joista ei enään voinut ulos päästä, vaan oli jäänyt -ketulle saaliiksi. Näihin turvapaikkoihin ei hän kuitenkaan nähnyt -tarpeelliseksi paeta, kun huomasi Karhun olevan yksin, vaan läksi -ulos sanoen: "tervetultuanne, arvoisa setäni; suokaa anteeksi, jos -olen antanut teidän odottaa ylimäärin, mutta olin par'aikaa lukemassa -ehtoorukoustani. Kiitoksia tulemastanne tänne; minun on oikein hauska -nähdä teitä hyvässä terveydessä. Huomenna tahdon lähteä kanssanne -kaninkaan hoviin, jossa toivon teidän parhaasta päästä auttavanne -asiatani. Tahtoisin vielä tänäänkin matkaan ruveta, päästäksemme -pikemmin perille, vaan olen ruumiiltani kovin raskas. Olen syönyt -liiaksi yhtä ruokaa, joka ei ole minulle oikein terveellinen." - --- "Mitä ruokaa se oli?" keskeytti Mesikämmen. - -Repolainen vastasi: "mitä mä aikaanne kulutan juttelemalla semmoisia -turhanpäiväisiä. Niinkuin kyllä tiedätte, hyvä setäni, on elämäni aivan -vaivaloinen ja hankala. Semmoisen köyhän raukan, kuin minä, täytyy -usein syödä mitä vaan sattuu olemaan, olkoon sitten terveellistä tai -terveydelle vahingollista. En milloinkaan syö mettä, paitsi kun ei -minulla ole muuta syötäviä. Köyhyyteni nytkin pakoitti minun tuohon -ruokaan." - --- "Hoi mitä ma kuulen, ystäväni?" huusi Mesikämmen kummastellen. "Vai -sinä halveksit mettä! Sepä nyt oikein on mieliruokani. Jos minusta -tahdot hyvän ystävän, niin tuo minulle vähän sitä lajia." - --- "Oh, laskette leikkiä, armas setäni", sanoi Repolainen. - -"En totisesti", vastasi Mesikämmen. - -"No, sitten voin toimittaa teille hyvän atrian. Tuolla vuoren juurella -on Simalan talo; siellä on mettä koossa enemmin, kuin milloinkaan ennen -olette nähneet". - -Mesikämmenen tuli nyt suu veden valtaan; "saata minua sinne", huusi -hän, "jos olisi vaikka kuinka vähän, niin tahdon ruveta sinulle -ikuiseksi ystäväksi, kun vaan toimitat minun siihen herkkupaikkaan". - --- "Tulkaa sitten", sanoi Repolainen, "ehkä olen kovin kipeä ja -raskas, en tahdo kuitenkaan voimiani sääliä, kun on minulla tilaisuutta -palvella teitä, kunnianarvoisa setäni". Kettu veitikällä ei ollut muuta -mielessä, kuin toimittaa vieraallensa hyvä selkäsauna. - -Repolainen juoksi edellä ja Mesikämmen tulla lotkotteli perässä, kunnes -päästiin Simalan puutarhaan. Oli jo ilta lähestynyt. Repolainen tiesi -hyvin että isäntä tähän aikaan otti unta kammiossaan. -- Oli pihalla -vahva tammi, jonka isäntä oli ottanut halaistaksensa. Tähän oli hakattu -kaksi paksua vaajaa, jotka tekivät puussa leveän aukon. - -"Tuossa puussa", sanoi Repolainen, "on enemmän mettä, kuin voitte -aavistaakkaan. Pistäkää kuononne tuosta aukosta sisälle, mutta älkää -olko aivan perso, sillä tiedätte hyvin, kuinka vaikeasti mesi sulaa -vatsassa". - -"Oh, en minä mikään ahmaja ole", vastasi Karhu, tungeten päänsä -ja etujalkansa puun-aukkoon. Mutta Repolainen repi vaajat pois -ja Mesikämmen oli vangittu. Siinä hän nyt parkua möyrysi potkien -takajaloillansa, kunnes talon-isäntä juoksi ulos nuija kädessä -katsomaan, mikä nyt olisi. - -"Miltä maistuu mesi, hyvä setäni?" huusi nyt Repolainen. "Syökää -kohtuullisesti, ettei tulisi kalliille terveydellenne mikään vamma. -Katsokaa isäntä hyväkin tulee teille seuraa pitämään. Hän ehkä antaa -teille vähän jälkiruokaa atrianne päätteeksi". -- Ja näin sanottua, -kettu juosta ketkutteli kotia linnaansa. Mutta isäntä, kun huomasi, -miten oli asiain laita, pani koko naapurikunnan liikkeelle. "Tulkaa", -huusi hän, "totta-tosiaan on puutarhassani karhu, se on puussa kiinni, -se ei pääse sieltä mihinkään." Pappi, kokki, haudankaivaja ja muut -kaikki tunkeusivat ulos tätä ihmettä katsomaan. Yhdellä oli heinähanko, -toisella lapio ja kaikki rupesivat aseillansa, mikä kullakin sattui -olemaan, karhu raukkaa ahdistamaan. Tämä nyt joutui huutavaan hätään. -Tuskassansa repi hän verestävän päänsä puusta, jotta nahka ja molemmat -korvat reväistiin pois; mutta vieläkin oli hän jaloistansa kiinni. -Päästäksensä niistä irti, menetti hän molemmat kyntensä. Nyt hän juosta -nilkutti vainoojiansa pakoon. Seppä koetti saavuttaa häntä suurella -vasarallansa, toiset taas lapioilla; Jusu renkimies ahdisti häntä -pitkällä varstallansa; Jusu ja Kyösti olivatkin vainoojista ilkeimmät. -Leena emäntä juoksi hiilihanko kädessä vaimoväen päällikkönä. Naiset -olivat tässä takaa-ajossa erinomaisen innolliset. He riensivät hapset -hajalla huutaen ja purkaen ojien ja aitojen yli, itsiänsä vähintäkään -säästämättä. Leena emäntä oli aina etunenässä. Mutta yht'äkkiä kääntyi -Mesikämmen ja syöksi viisi naista jokeen. Niitten joukossa oli myöskin -urhea emäntämme. Tästäpä melske ja huuhu vielä pahempi. "Katsokaa", -huusi kylän pappi, "Siellä uppoo Leena emäntä veden alle, hyvä palkinto -sille, joka hänen pelastaa" No, miehet oieti karkasivat veteen, josta -Karhulle vähän heugen-vuoroa. - -Vilvoitellaksensa saamia haavojansa, karkasi myös Mesikämmen raukka -jokeen. Nyt kulki hän virran viemänä jokea alaspäin, voivotellen korvia -ja jalkoja, ja kiroten Repolaista. - -Repolainen, joka tällä aikaa oli ollut kanain pyynnössä, tuli nyt -jokeen saalistansa viruttamaan. Täällä hän näki Karhun hervotonna -kulkevan virtaa alaspäin. Repolainen ensin vähän hämmästyi nähdessänsä -karhun vielä olevan hengissä. Mutta kun näki hänen olevan korvia -paitsi, tuli hän tästä hyville mielin, jotta huusi: "hoi, Setäseni, -minkä tähden olette jättäneet korvanne Simalaan?" Karhu, päästäksensä -Ketun irvistelemisistä, sukelsi veden alle. Nyt ajoi virta hänen -rantaan, jossa makasi odottaen kuoleman lähestymistä. Vihdoin, kun ei -kuolemaa kuulunut, rupesi hän jälleen matkalle ja pääsi, vaellettuansa -neljä päivää suuressa tuskassa, vihdoin viimeinkin kuninkaan hoviin. - -Kuningas kun näki, mimmoisena Mesikämmen palasi matkastaan, huusi: -"Jumala nähköön, Karhuseni, kuka on sinun tuohon kurjuuteen saattanut?" - -"Repolainen heittiö", vastata murisi Karhu, Sitten Kuningas vannoi -juhlallisen valan, että semmoinen kuonon mies kuin Karhu ei olisi -suotta semmoista solvausta kärsinyt. Kunniansa ja vieläpä kruununsakin -pani hän pantiksi siitä, että olisi Repolainen ilkeyttänsä katuva; -muutoin hän ei tahtoisi muka ikinä miekkaa kantaa. Tämmöisen valan teki -kuningas. - -Kuningas kutsutti sitten neuvoskuntaa kokoon. He päättivät taasen -kutsuttaa Repolaista töistänsä tiliä tekemään. Kissa Mirri piti -lähettilääksi rupeemaan. "Sano sille roistolle", lausui kuningas, "että -hänen on kuolema edessä, jos hän jää kolmannen kerran kutsuttavaksi". - -"Mitä minä vaivainen voin tehdä", arveli Kissa alla päin, pahoilla -mielin. "Minä olen ainoastaan pieni kissa. Kuinka voin minä siinä -toimeen tulla, mihin ei karhukaan kyennyt? Älkää pahaksi panko, ett'en -voi ottaa tuota tehtäväkseni". - -"No, vähänpä tuosta", vastasi kuningas; "moni pikkuinen mies on -käytöksistänsä sukkela, ymmärryksestänsä terävä. Sinä, Kissaseni, et -ole suuren suuri, etkä myöskään pienen pieni, vaan sinä olet tarkka ja -varova". - -"Minä noudatan Teidän korkeata tahtoanne", sanoi Mirri aivan hyvillänsä -kuninkaan ylistyssanoista. "Jos matkallani näen jonkun aaveen tien -oikealla puolella, siitä tiedän onnistuvani." - - - -Kolmas Luku. - - -No, Kissa oli astuskellut vähän matkaa, niin näki pääskyisen lentävän. -"Tule, kultalintuni", huuti hän, "tule, istu oikealle puolelleni". Vaan -lintu lensi vasemmalla puolella olevaan puuhun ja rupesi laulamaan. -Tästä joutui Kissa pahoille mielin, kun nyt tiesi yrityksensä menevän -mitättömäksi. Mutta mitäs tästä? Hän astui vaan yhä eteenpäin, kunnes -pääsi Veitikkälään, jossa tapasi Ketun istuvan linnansa edustalla. -Kissa nyt sanoi asiansa, miten oli tullut kuninkaan lähettiläänä. - -"Terve-tultuanne, armas orpanani!" vastasi Repolainen. "Toivon teille -Jumalan siunausta". -- Minkä siunauksen Repolainen mielessänsä -toivoi, sen lukija helposti arvaa. "Orpanani, mitä tahdotte ruuaksi? -Uni tuntuu aina makeammalta, kun vatsa on hyvin täynnä. Täksi yöksi -olette vieraani; huomenna tahdomme yhdessä lähteä matkoille. Minun -on erinomaisen hauska, kun saan teitä kumppanikseni. Sillä kaikista -sukulaisistani ei ole ketään, johonka semmoisella uskalluksella -luottaisin kuin teihin. Tuo Karhu on kovasti siistitön ja ahnas. Hän -kohteli minua törkeästi ja säädyttömästi. Minä en kuinkaan uskaltanut -lähteä maikoille kanssansa. Mutta teidän kanssanne on minun oikein -hupainen matkustella. Huomenna tahdomme oieti auringon nousulla lähteä -liikkeelle". - -Mirri vastasi: "Mikäpä on kohta lähtiessämme? Nummella matkustaessamme -tulee meille kaunis kuunvalo". - -"Äläs vielä", arveli Repolainen, "yö-matkustamiset ovat kovin -vaaralliset ja vaivaloiset. On, näethän, niitä, jotka päivänpaisteessa -ovat hyvinkin kohteliaat, vaan kuunvalossa pahimmat viholliset". - -"Jos niin on", vastasi Mirri, "tahtoisin kernaasti tietää, mitä voin -saada ruuaksi, jos yöksi jään". - -"Minulla on hyvää mettä", sanoi Repolainen. - -"En syö semmoista", ärjäsi Kissa melkein sylkäisten. "Mutta eikö teillä -olisi hiiriä syötäväksi tarjota?" - -"Mitä ma kuulen! syöttekö mieluisasti hiiriä?" sanoi Kettu, "Onko se -vaan todella sanottu? Oh, jos niin on, onpa naapuri-papilla aitta, -jossa on hiiriä niin että kihisee. Pappi on hyvin halukas pääsemään -niistä vapaaksi. Minä saan joka päivä kuulla hänen marittavan niistä". - -"Viekää minä sinne", huusi varomaton Kissa. - -"No, kyllä minä teille sitten toimitan oivaa ruokaa". - -Mirri otti uskoaksensa Ketun sanoja ja seurasi jälkiänsä. Näin tulivat -papin aittaan. Repolainen oli entispäivänä kaaputtanut rei'än seinän -alle, josta sitten yön pimeydessä oli varastanut kanan. Martti, papin -vanhin poika, kohosi kanan kostajaksi. Hän asetti paulan Ketun tekemän -reiän eteen, jotta kanan-varas siihen puuttuisi. -- Tätä Repolainen -hyvin tiesi. - -"Pistäytykää nyt tuosta lävestä sisälle, armas orpanani", sanoi -pahan-ilkeä Kettu. "Minä tahdon tässä vartioida, niin kauan kuin te -atrioitsette. Kuulkaa vaan kuinka hiiret vinkuvat siellä sisäpuolella. -Palatkaa sitten kun olette syöneet tarpeenne". - -"Eihän täällä vaan mitään vaaraa lie?" kyseli Kissa tirkistellen -Repolaista. "Nuot papit ovat usein hyvin liukkaat, jos lihavatkin". - -"Oh, jos olette pelkuri", vastasi Repolainen, "niin menkäämme kotio, -kyllä minä sielläkin voin tarjota teille jommoisenkin atrian, ehk'ei -hiiriä siellä ole saatavana". - -Mutta Mirri riensi reikään ja tarttui paulaan. Tämmöisen -kohteliaisuuden osoitti Kettu Repolainen vieraallensa. - -Mirri, kun tuskissansa pyrki irti päästä, joutui yhä ahtaampaan kiinni. -Repolainen kysyi: "Mirriseni, mimmoiset ovat hiiret syödä? hyvät, -luullakseni. Jos pikku Martti tietäisi sinun atrioitsevan täällä, niin -kylläpä hän tulisi tuomaan sinulle sinappia; hän on hyvin kohtelias -nuorukainen. Oh, onko hovissa otettu tavaksi veisata noin pitkiä -ruokavirsiä, kuin sinä, veli pyhä, vetelet?" Näin sanottua, Repolainen -läksi tiehensä, miettien jotakin toista konnantyötä. - -Mutta Mirri vaikeroitsi surkeasti, niinkuin hädän-alainen kissa -ainakin, kunnes Martti heräsi unestansa ja hyppäsi ilomielin -vuoteeltansa. Hän herätti isänsä ja äitinsä ynnä koko perheen, -huutaen: "me olemme saaneet Ketun kiinni". Pappikin hät'hätää -pistäytyi pieneen yönuttuun. Kaikki juoksivat nuijia ja soittoja -käsissä, tappaaksensa varkaan. Mirri, joka luuli kuoleman lähestyvän, -rupesi nyt leiskumaan entistä pahemmin. Toisen silmän kadotti hän -nuijan-lyönnistä. Nyt kun oli melkein pääsemättömissä, kävi hän papin -reiteen kiinni ja rupesi hirmuisesti kostamaan. Pappi kävi pyörryksiin -ja tästä kaikki niin hämmästyivät, että Kissasta huolimatta menivät -viemään pappia vuoteelle. Kissa raukka jäi vielä elämään. - -Haavoitettuna ja melkein puoli-kuolleena rupesi Mirri vielä henkensä -edestä taistelemaan, kunnes hänen viimein onnistui hampaillansa leikata -paksu köysi poikki. Nyt riensi riihistä ulos ja läksi aika vauhtia -hoviin juoksemaan. Koko matkan valitti hän itseksensä kadotettua -silmäänsä ja haavojansa sekä Ketun häpeällistä petosta. - -Mutta nyt kuninkaan viha virisi ilmi-tuleen. Hän uhkasi surmaa ja -kuolemaa petturille. Taas kutsutti neuvoskunnan kokoon ja kysyi -kokoontuneilta ylimyksillä, mitä oli tehtävää. - -Mäyrä Metsäsika vastasi: "Kutsuta häntä kolmas kerta, jos hän -silloinkaan ei tule, anna hänen mennä kuolemaan". - -"Kuka tahtoo mennä kutsumaan häntä?" kysyi kuningas. "Kenellä on -semmoinen into minua palvelemaan?" - -"Armollisin Kuningas", vastasi Mäyrä, "kyllä minä mieluisesti lähden -tälle kutsumustoimelle, jos niin hyväksi näette". - -"Mene ystäväni", lausui kuningas, "mutta ole varoillasi, ett'et tule -tuhoon". - -No, Mäyrä läksi astumaan tietä, joka vei Veitikkälään. Perille -päästyänsä tapasi hän Repolaisen kotona vaimonsa ja lastensa seurassa. - -"Hyvää päivää, Kettu setä", huusi Mäyrä. "Kuinka te, jonka aina olen -luullut ymmärtäväksi mieheksi, olette voineet noin pahoin pilkata -kuninkaan lähettiläitä? Ettekö jo ole malttaneet mieltänne ja -päättäneet tulla kuninkaan oikeuteen? Kanteita teitä vastaan karttuu -päivä päivältä. Jos ette nyt tule hoviin, ankara tuomio lankee teidän -päällenne. Kuningas miehinensä voiminensa on varmaankin piirittävä -linnaanne. Silloin ette voi hävitystä paeta. Te olette perheenenne -päivinenne joutuva surman suuhun. Tulkaa siis minun kanssani hoviin. -Sukkeluutenne on ennenkin pelastanut teidät hädistä". - -"Kiitoksia neuvoistasi, hyvä nepaseni", lausui Repolainen. "Minun -on aina ollut sinusta iloa. Tahdon lähteä kanssasi matkoille. -Kuninkaan toivon osoittavan minulle hyvää suosiota. Hän tietää minun -tarpeelliseksi itsellensä. Minutta ei hän voi toimeen tulla, vaikka -olisin tehnyt vielä kymmenen vertaa enemmän pahaa. Ylimykset katsovat -karsain silmin älyäni ja toimellisuuttani ja ovat sentähden salaisissa -hankkeissa minua vastaan. Meidän täytyy ottaa tarkasteltavaksi mitä on -tehtävää". - -Sitten lausui Repolainen rakastetulle rouvallensa, Revottarelle, -näin: "pidä, herttaseni, tarkka huoli lapsistamme, erittäinkin Mikko -pojasta. Hänellä on terävät hampaat, niinkuin isälläkin. Minä toivon -siitä pojasta paljon. Vie myöskin Ruso poika pieniin harjoitusretkiin, -jotta luonnonlahjansa paremmin eteyisivät. -- Älä myöskään tuhlaa talon -varoja". - -Näin sanottua, meni Repolainen tiehensä, jättäen perheensä, erittäinkin -Revottaren suureen kaipaukseen. - -Eipä kauaksi päästykään, ennenkuin Repolainen lausui: "armas nepaseni, -pelkään pahoin kuolevani tällä matkallani; syntini kauhistavat minua -kovasti. Ei ole pappia toista saatavana. Anna minä tunnustan sinulle -rikokseni". - -"Katuvaisuutenne ilahuttaa minua; tehkää tunnustuksenne ilman pelotta -ja varoisuutta". - -Repolainen sitten kertoeli muutamia petoksia, joita oli tehnyt Susi -Jolkalle. Sen jälkeen lausui hän katuvaisella katsannolla: "semmoinen -on tunnustukseni, määrää mitä minun on tehtävää, saadakseni syntini -anteeksi. Sen vaan rukoilen nöyrimmästi, määrää nämät tehtäväni mitä -suuremmiksi, jotta tulisi sydämmelleni lepoa". - -Mäyrä Metsäsika, kun oli tämmöisiin hyvin tottunut, otti vitsan ja -sanoi Ketulle: "lyökää tällä kolme kertaa selkäänne, laskekaa se sitten -maahan ja juoskaa kolmasti sen ylitse; kun tämän olette tehneet, -suudelkaa sitä siivosti, näyttääksenne katuvaista mieltänne. Tehkää -mitä olen käskenyt ja minä julistan teidän kaikista synnistänne -vapaaksi". - -Kun oli Kettu tehtävänsä tehnyt, sanoi Mäyrä: "nyt pitää teidän myöskin -elämässä osoittaman, että teidän on aikomus vastapäin astua parempaa -polkua. Teidän pitää veisaaman virsiä, käymän kirkossa, antaman -almuja ja olletikkin ikäpäiviksi luopuman kaikesta ryöstämisestä ja -petollisuudesta". - -Kettu nyt lausui juhlallisesti: "minä vannon täyttääkseni kaikkia, mitä -minulta vaatinut olet". - -Mentiin siitä sitten eteenpäin. Kun tultiin hovin likelle, meni tie -erään luostarin sivutse, jonka ympäristöllä oli paljon kanoja, hyvin -puhlakat ja lihavat kaikki. Kettu, kun näki näin paljon herkkua, huusi -kiiltävin silmin: "suorin tie menee juuri muurin sivutse, kulkekaamme -sitä!" -- Kun tulivat kanoja likelle, Kettu veitikka rupesi salaa -niitä tirkistelemään. Mutta yksi kana, joka näytti hyvin tuoreelta ja -nuorenmaiselta, astui hänelle erittäinkin silmiin. Muistamatta valansa -riensi hän nyt takaa ja oli kohta höyhenissä kynsin kiinni. - -Mutta Mäyrä tästä kovin pelästyen, huusi: "niinkö käytätte itseänne, -saatuanne synnit anteeksi?" - -Repolainen luopui yrityksestänsä ja sanoi hyvin siivosti: "minä olen -niin kovasti hajamielinen, Jumala armahtakoon, jos minä välistä -epähuomiosta harhailen!" - -Sitten kuljettiin kaidan sillan ylitse. Mutta Kettu parka käänsi aina -silmänsä ta'appäin kanain puoleen. Sitä ei hän kuinkaan voinut olla -tekemättä. Vaikka olisi päänsä leikattu vartalosta pois, olisi se -kuitenkin juossut kananpoikien perässä. Näin vallaton oli hänessä tuo -paha halu. - -Mäyrä Metsäsika, kun tätä huomasi, lausui varoittaen, kuin rippi-isä -ainakin: "setäni, minkätähden kiertää silmänne aina ta'appäin? -Minä pelkään teissä pahoja himoja syntyneen. Katsokaa vaan, ettei -ahmustamisen halu vie teitä kadotukseen". - -Repolainen vastasi: "ole minusta huoleton; varoituksillasi häiritset -minua rukouksissani. Minä luen nyt juuri muutamia Pater-nosteria -niitten kanain hyväksi, jotka tapoin tuolta kanan-perheeltä". - -Tästä Mäyrä vaikeni ja Repolainen katseli ta'appäin kanoja, niin kauan -kuin silmä sinne kannatti. - - - -Neljäs Luku. - - -Kun hovissa kuultiin, että Repolainen nyt vihdoin viimeinkin oli -tulossa, kokoontuivat kaikki häntä katselemaan. Kaikki odottivat -ilomielin Ketun tutkistelemusta. Repolainen tästä huolimatta tuli -hyvin reippaasti hoviin. Niin astui hän vakailla askeleilla kuninkaan -eteen ja otti näin puhuaksensa: "Armolisin, Armollisin ja kuuluisin -kuningas! Ottakaatte kuullaksenne mitä minä teille esittelen. Te -tunnette uskollisuuteni -- hovilaisenne tuntevat sen myös ja sentähden -he vainoovat minua." - -"Suus' kiinni!" ärjähti kuningas, "se on vallan turhaa, että sinä nyt -koetat lorutella ja liehakoitella. Katsele tuota kukkoa, -- ehk'et -tunnekkaan sitä? -- mihinkä sinä olet hävittänyt hänen lapsiansa? -selitä minulle se. -- Katsele Kissaa ja Karhua. Kysynet ehkä, mitä -vasten minä sinua soimaan. Katsele ympärillesi. Koko maakunta on -täynnänsä valituksia sinua vastaan. Nyt et ole täältä niin pian -pääsevä." - -"Armollisin herra", vastasi Kettu, "jos tuo Mesikämmen hurja on -joutunut korvattomaksi siitä että kävi ryöstämässä mettä toisen -puutarhasta, olenko minä siitä edesvastaukseen vedettävä. Ja olenko -minä rangaistuksen alainen sitä vasten että Kissa, jonka minä otin -kaikella kunnioituksella vastaan, ei voinut hillitä kynsiänsä vaan meni -huolimatta varoituksistani pappilaan varkaisiin? Tehkäätte kuitenkin, -mitä tahdotte. Polttakaa minua, korventakaa taikka hirttäkää, jos -mielenne laatii. Minä olen Teidän valloissanne. Te olette väkevä ja -mahtava, minä olen heikko ja vähäpätöinen. Mutta tapahtukoon, mitä -tahansa, minä vaan pysyn oikeuden tiellä." - -Sitten lausui Oinas Ollikka: "ah, nyt on meidän aikamme tullut; -esitelkäämme nyt kanteemme." - -Nyt astuikin sitten Susi Jolkka kanteinensa eteen, vieläpä Kissa Mirri -ja Karhu Mesikämmenkin, kaikki tulivat nyt oikein miehissä kuninkaan -eteen. Ei kaikkia niitä voi mainitakkaan, jotka nyt tulivat Kettu -riiviöstä valittamaan. Kanne seurasi kannetta. Kertomukset heittiön -ilkitöistä olivat lukemattomat. Vaan Kettu tästä ei ollut millänsäkään, -hän seisoi siellä niinkuin totuuden marttira. Kun vaan sopi, pisti -hän jonkun sanan väliin ja välistä tulvasi puolustus-puheensa -niinkuin kirkas virtavesi. Kaikki kuulijat ihmettelivät. Sillä hän -ei ainoastaan väittänyt itsensä syyttömäksi, vaan ajoi asiansa -niin hartaasti, että usein näytti siltä, kuin olisi hän ollut -päälle-kantaja eikä kanteen-alainen. Mutta todistuksia häntä vastaan -karttui yhä uusia vaan. Kanteetkin jo rupesivat käydä yhä selvemmiksi. -Yksimielisesti julistettiin Repolainen syynalaiseksi ja päätettiin -kuoleman-rangaistukseen velkapääksi. Hän olisi muka kahleisin pantava ja -hirsipuuhun nostettava. - -Repolainen itsekin luuli nyt tuhon tulevan. Hänen sukkela puheensa -oli rauennut tyhjään. Kuningas itse julisti tuomion. Nyt pahantekijä -pantiin kahleisin ja kuolema kauhistavaisessa muodossansa kuvastui -silmäinsä edessä. - -Kettu Repolaisen ystävät nyt tulivat kovin murheellisiksi. Erittäinkin -oli Martti Apinja ja Mäyrä Metsäsika suruissansa. He surivat enemmin -kuin olisi voitu uskoakkaan, sillä Repolainen oli mahtava ylimys, -jonka kamala onnettomuus kovin pelästytti kumppaniansa. Niin pyysivät -kuninkaalta lupaa lähteäksensä hovista ja menivät tiehensä. - -Mutta Susi, Karhu ja Kissa olivat hyvin mielistyneet näihin -mestaus-askareisin. - -"Muistatteko, Susi orpana", lausui Kissa, irvistellen ilosta, "kuinka -Kettu oli apumiehenä veljeänne hirtettäessä. Ja te, Mesikämmen, -helposti muistatte käymistänne Simalan puutarhassa. Jos tuon heittiön -kavaluus taas vapahtaa hänen, ei tule meille enään ikinä koston aika". - -"Älä semmoisia puhukkaan, että hän täältä pääsisi" jyrisi Susi. "Anna -tänne köysi vaan". - -Ja nyt tuli kuningas koko hovinensa katselemaan, miten tuomion -täyttäminen olisi tapahtuva. Myöskin tuli kuninkaan puoliso kaikkine -hovi-naisinensa. Vieläpä tuli suuri joukko katsojaisväkeä, sekä -köyhiä että rikkaita, kaikki toivoen Repolaisen kuolemaa ja halukkaat -omin silmin näkemään sitä. Susi varoitti ystävänsä erittäinkin -vaimonsa pitämään Repolaisesta tarkkaa vaaria. Karhua käski hän -muistamaan kärsimisiänsä. Koetteli, näet, saada tuon vakaa-luonteisen -miehen hyvään intoon. - -"Mirri on sukkela kiipeemään", sanoi hän, "hänen pitää kiinnittämän -köysi hirsipuuhun. Pidä sinä Kettu kiinni niin kauan kuin minä asetan -tikapuut". - -"Oh, pane vaan tikapuut paikallensa", vastasi Karhu, "kyllä minä pidän -tästä heittiöstä huolta." - -"Oh, kuinka nyt olette toimeliaat", lausui Kettu alakuloisena. -"Mikä into teissä on murhata minua, vaikka minä aina olen ollut -teille hyvän-suopea!" Mutta itseksensä arveli hän vaan, millä olisi -tästä pahasta pakeneminen. "Jos nyt vaan saisin kuninkaan armon, -kyllä minä näille kolmelle toverille toimistansa hyvän palkkarahan -toimittaisin. Olisin valmis myöntymään kaikkiin, päästäkseni eheänä -täältä". Näin miettien täytyi Kettu raukan astua tikapuita ylöspäin -ja tässä viimeisessä tuskassansa rupesi hän päätänsä vääntämään yli -ympärin ja surkealla äänellä huutamaan: "kuolema jo vilajaa silmäini -edessä. Suokaa, että minä ensin te'en tunnustukseni, jotten kuolemani -jälkeen tulisi vielä pahemman rangaistuksen alaiseksi jostakin salassa -pidetystä synnistä". - -Säälien häntä, sanoivat muutamat: "tämä on aivan kohtuullinen pyyntö". -Kuningaskin, kuultuansa Ketun sielun-ahdistusta, myöntyi hänen -anomukseensa. Nyt Repolainen tunsi mielensä keveämmäksi ja alkoi -kohta hartaalla äänellä: "Spiritus Domine, auta minua! Ei ole koko -tämän avaruuden alla olentoa semmoista, jolle en olisi minä poloinen -vääryyttä tehnyt. Olen ollut viattomain lammasten murhaaja. Olen -ilomielin soaissut kynteni rauhallisten vuohten vereen. En ole minä -murha-vimmassani säästänyt lintuja, en kanoja, en ankkoja enkä hanhia -ensinkään. Missä vaan tapasin surmasin niitä, ja monta, jota en voinut -syödä, kaivoin santaan. Eräänä talvena ollessani Reinin tienoilla -pääsin suden tuttavuuteen. Me rupesimme osamiehiksi. Kaikki saalis, -mitä saisimme, olisi keskenämme jaettava. Mutta aina varasti hän -petoksella minulta osani. Jos yhdessä olimme tavoittaneet härän taikka -lehmän, toi hän vaimonsa ja seitsemän lapsensa atriaan, jotta minulle -jäi ainoastaan luut nuuskittaviksi. Kuitenkaan en Jumalan kiitos! -kuollut nälkään. Sillä minä elin salaisesta aarteestani, joka oli -tarpeitani paljoa suurempi. Ei ole semmoisia vaunuja, joilla voisi tätä -seitsemään päivään pois-vedettää". - -Kuningas, kun kuuli aarteesta puhuttavan, astui Kettua likemmäksi ja -kysyi uutterasti: "millä olet sinä aarteen käsiisi saanut?" - -Repolainen vastasi: "en tahdo nyt kuoleman hetkellä mitään salana -pitää; tahdon kaikki Teille tunnustaa. Tämä aarre, josta puhuin -- -sydäntäni puree sitä sanoa -- on varastettua omaisuutta. Oli, näette, -suuri joukko yhtynyt liittoon tappaaksensa Teitä. Tähän olivat he -valalla sitouneet ja olisivatkin ilkeän aikomuksensa täyttäneet, ell'en -olisi minä heiltä kaikki rahansa varastanut. Voimakas kuningas! kallis -henkenne rippui tästä aarteesta ja vaikka tiesin tällä varkaudella -saattavani isäni hautaan, en voinut Teidän tähtenne olla sitä -tekemättä". - -Kuninkaan puoliso kuuli hämmästyksellä näitä salaisuuksia. "Minä käsken -sinun, Repolainen", huusi hän, "johdata kaikki tämän asian kohdat -mieleesi. Tunnusta nyt kuoleman hetkellä uskollisesti kaikki seikat". - -Kuningas lausui: "kukin pitäköön suunsa kiinni. Tämä asia on tärkeä. -Selitä sinä Repolainen se minulle perin pohjin. Astu likemmäksi ja puhu -suusi puhtaaksi". - -No Repolainen, näistä kuninkaan sanoista hyvin virkistynyt, astui -tikapuita alaspäin vihollisillensa suureksi suuttumukseksi ja lähestyi -kuningasta ja kuninkaan puolisoa, jotka rupesivat häntä tarkasti -tutkistelemaan. Kettu nyt valmistaikse oikein ankariin valheisin. "Jos -nyt voin uudestaan voittaa kaninkaan mielisuosion, olen jo voitolla", -arveli hän. "Mutta minun täytyy nyt voimieni mukaan valheita laskea". - -Kuninkaan puoliso, kun oli kovin hädillänsä, viskasi kysymyksiä -yhden toisensa perästä. Repolainen vaan vastasi: "minä tahdon teille -kaikki jutella. Kuolema on edessäni; minä en tahdo sieluani kärsimään -tunnustuksen laimin-lyömisestä. Parempi on tunnustaa, vaikka tämä -tunnustus on esiin tuova hirmuisia kanteita rakastetuita ystäviä ja -sukulaisia vastaan, kuin heittää sielunsa ijankaikkiseen kadotukseen". - -Kuningas, kun kuuli nämät Ketun sanat, kävi oikein yksitotiseksi ja -lausui: "puhutkos totta, Repolaiseni?" Kettu vastasi tirkistellen -maata: "ah! armollisin kuningas, vaikka olen köyhä syntinen raukka, -on totuus kuitenkin aina ollut minulle kallis, ja mitä minä nyt enään -valheista hyötyisinkään? Te tiedätte itse, että minun pitää -kuoleman". -- - -"Oh poloinen raukka", sanoi kuninkaan puoliso, "minä surkuttelen -tuskitustansa". - -Kuninkaan käskystä vaikeni nyt koko kokous. "Armollisin kuningas!" -sanoi Repolainen, "Teidän luvallanne tahdon minä puhua. Jos puhunkin -pikaisesti enkä joudu sanojani oikein sovittaa, olen kuitenkin oleva -kokonaan todenperäinen. Koko sala-liiton tahdon juuriltansa Teille -selitellä". - - - -Viides Luku. - - -Repolainen nyt alkoi puhua näin: "minun isä vainajani sattui löytämään -erään muinaisen kuninkaan kätkemää aarretta. Tästä tuli hän kovin -ylpeäksi, rupesi ylenkatseella kohtelemaan kumppaniansa ja koki -päästäksensä ylhäisempiin yhteyksiin ja seuroihin. Hän lähetti Kissa -Mirrin Ardenni-vuorten jylhiin metsiin hakemaan Karhu Mesikämmenen. -Oli, näet, isäni aikomus tehdä Karhu kuninkaaksi ja vannoa hänelle -uskollisuuden-vala. Kun Karhu sai tämän sanoman, lähti hän kohdakkoon -isäni luoksi. Isäni tuli tästä varsin iloiseksi. Hän lähetti noutamaan -Susi Jolkan ja viisaan Mäyrä Metsäsian. Nämät neljä nyt aprikoitsivat -asiaa, vieläpä Kissakin viidentenä miehenä. He päättivät kuninkaan -tapettavaksi ja tekivät keskenänsä ikuisiksi päiviksi kestävän liiton, -jonka vahvistivat vahvalla valalla. -- Mutta eräänä aamuna tapahtui -että Mäyrä suurusta syödessänsä vähän juopui oluesta, jotta tuli -tavallista puheliaammaksi. Nyt tuo tyhmä ei enään voinut suutansa -tukkia, vaan jutella lörpötteli vaimollensa koko salaisuuden. Vaimonsa -kyllä sitoutui rikkomattomaan äänettömyyteen, vaan mitäs vielä! Ei -aikaakaan niin tapasi vaimoani, jonka käski juhlallisesti vannoa, -sielunsa, kunniansa ja kalliin autuutensa uhalla, ett'ei tahtoisi -hiiskua sanaakaan siitä, mitä nyt muka tahtoi sille jutella. Tämä oli, -niinkuin kyllä arvaatte, tähän valaan kohta valmis. Nyt kertoeli hän -sille koko asian. Vaimoni taas, kielevä niinkuin naiset ainakin, ei -voinut olla tätä kummaa minulle juttelematta. Näin sain minä asiasta -tiedon. Jopa nyt peräti! arvelin minä itsekseni, mikä hurjaus on -nyt päihinsä puuttunut! Kuninkaamme on korkeasukuinen, mahtava ja -armollinen, se olisi meille aivan huono muutos, jos ylentäisimme -kuninkaan-istuimelle semmoisen tyhmän hölmön, kuin tuo Karhu on. Näin -ajattelin minä monta viikkoa tuota salaliittoa, miettien mielessäni, -millä voisin sitä estää. - -"Minä sen hyvin ymmärsin, että niinkauan kuin isäni hallussa oli tuo -aarre, olisi hänen helppo milloinka hyvänsä kokoilla sotajoukkoa. -Sentähden oli ensiksi tarkka huoleni löytää se paikka, johon oli aarre -kätketty, ja salaa viedä tämä pois. Jos joskus isäni lähti kotoa pois, -seurasin minä kohta jälkiänsä, nähdäkseni, menisikö aarre-paikalle. - -"Kerran havaitsin hänen pistäytyvän erääsen rotkoon. Täällä hän luuli -olevansa yksin. Ensin katseli tarkasti ympärillensä, mutta kun ei -nähnyt mitään ei likellä eikä kaukana, tukki hän rotkon läven sannalla -ja poisti hännällänsä jalkainsa tekemät jäljet. Sitten meni hän muille -toimille, mutta minä heti aarretta katsomaan. Kohta jälkeenpäin -läksin vaimoni kanssa sitä noutamaan. Monet yöt päivät läpitsensä -kanniskelimme ja laahasimme tuota, ollen meillä suuri vastus siitä, -kun ei ollut meillä rattaita eikä vankkuria, millä olisimme voineet -saaliimme pois vetää. Sillä aikaa piti isäni joka päivä kokouksia -salaliittolaisten kanssa. Mesikämmen ja Susi Jolkka lähettivät avoimen -kirjeen pitkin maakuntaa, houkutellaksensa itselleen lahkolaisia. -Tämmöisiä olisi muka joukottain karttuminen. Karhu lupasi maksaa hyvän -palkan kaikille, joitten oli halu mennä hänelle sotapalvelukseen. -Luottaen aarteesensa, jonka luuli olevan vallankin hyvässä säilyssä, -matkusti isäni maakunnan läpitse, näyttäen tätä kirjettä. - -"Uudestaan oli kesä tulossa. Nyt palasi isäni kumppaniensa luoksi. -Ilomielin näytteli hän heille pitkän luettelon niistä, jotka rahan -viettelyksestä olivat sitouneet valtakumouksen tekemiseen. Kävipä -Mesikämmen tästä kovin iloiseksi. Nuot viisi toveria lukivat nyt -yhdessä tuota ilahuttavaa luetteloa. Ei paremmista lupauksista -apuakaan, kuin mitkä siinä oli; kaksitoista sataa Suden sukulaista -olisi tuleva pitkillä kynsillään ja terävillä hampaillansa; myöskin -olivat kaikki kissat ja karhut ilmoittaneet itsensä Mesikämmenen -liittolaisiksi; kukin metsäsika oli valmis kohta marssimaan sotaan. -Mutta yksi ehto oli tässä kuitenkin; oli, näet, kuukauden palkkaraha -edeltäkäsin maksettava kullekkin soturille. Jumalan kiitosi olen minä -saattanut pahat aikomuksensa häpeään. - -"No, isäni lähti nyt aarrettansa katsomaan. Mutta tässä oli kummaa -kummempaa. Hän haki kaikki paikat, kaappi kaikki luolan seinukset ja -haiskeli joka nurkassa, vaan aarteesta ei voinut löytää äyriäkään. -Sitten riensi hän tuskan ja häpeän alaisena luolasta ulos ja -- oh, -kuinka tuo muisto kauhistuttaa minua, -- hirtti itsensä. - -"Tämä hirmuinen tapaus oli vaikuttamani. Minun täytyykin kärsiä siitä, -matta en kuitenkaan kadu tekoani. Susi Jolkka ja Mesikämmen, ehkä ovat -valtion petturia, istuvat neuvoskunnassa kuningasta likinnä. Mutta -Kettu poloinen, mitä kiitollisuutta hänelle osoitetaan? Hän on antanut -oman isänsä hengen alttiiksi kuninkaansa edestä". - -Nyt tuli kuninkaalle ja puolisollensa suuri halu saada tuo aarre -käsiinsä. No, kutsuivat Repolaisen erillensä, jotta saisivat muitten -kuulematta asiasta keskustella. Kun muista erille oli päästy, sanoivat -kohdakkoon: "kertoele meille missä tuo aarre on, sillä meidän tekisi -mieli tietää se". - -Repolainen vastasi: "miksi minä antaisin tuon rikkauden kuninkaalle, -joka on minun kuolemaan tuominnut? Te olette luottaneet vihollisteni -puheisin, vaikka he ovat murhaajia ja varkaita". - -"Älä ole milläskään", sanoi kuninkaan puoliso armollisesti, "puolisoni -tahtoo heittää kaikki entiset unohduksiin. Hän on leppynyt sinua -kohtaan ja lupaa sinulle armonsa. Mutta käytä itsesi siivommin toisten, -muista se". - -Kettu nyt lausui: "Armollisin kuninkaatar! jos kuningas Teidän läsnä -ollessa tahtoo luvata minulle armonsa, olen minä tekevä hänen niin -rikkaaksi, jottei maalla mointa". - -"Älä usko häntä", ärjäsi kuningas vieläkin vihoissansa. "Häneen ei -ole luottamista. Hänestä ei ole lähtenyt muuta, kuin valheita ja -konnankoukkuja". - -Kuninkaatar vastasi: "se on kyllä totta, että elämänsä tähän saakka -ei ole voinut antaa hänelle meidän luottamustamme, mutta minä luulen -nämät rikoksensa paremmin vallattomuuden kuin minkään pahan luonteen -vaikuttamiksi. Arvele vaan, kuinka jalosti hän on parastamme valvonut ja -kuinka hän nyt meidän parhaaksi kantaa snkulaisiensa päälle. Luultava -on myöskin että huikenteleva mielensä on kuoleman likeisyydestä -muuttunut jäykemmäksi". - -"No, jos sinä uskot häntä", sanoi kuningas, "tahdon minä antaa hänelle -rikoksensa anteeksi. Mutta tämä on viimeinen armon aika. Olkoon tästä -lähin käytöksessänsä varova". - -Repolainen sitten lausui: "nyt tahdon teille jutella, missä tuo aarre -on, enkä tahdo teiltä salata mitään". - -"Flanderin itäpuolessa on, näette, autio erämaa, jossa on pieni -metsikkö nimeltä Hysterlo, -- pankaa nimi muistoonne. Siellä on -Krekelborn niminen lähde, jossa ei oleskele muita eläviä kuin pöllöjä. -Sinne minä kätkin aarteen. Menkää sinne itse puolisonne kanssa ja älkää -millekkään lähettiläälle uskoko semmoisen suuren saaliin tuomista. -Kyllä minä tien neuvon. Kun tulette Krekelborniin, näette kaksi nuorta -koivua; yksi niistä on juuri lähteen reunalla. Menkää suorastaan koivun -juurelle, sinne koivuin alle kätkin minä aarteen". - -Mutta kuningas vastasi: "sinun täytyy tulla kanssamme. Kuinka minä -yksin neuvoin sinne löytäisin? Olen eläessäni kuullut puhuttavan -Lybeckistä ja Kölnistä jopa Pariisistakin, mutta Hyslerlosta en ole -sinä ilmoisna ikänä kuullut hiiskuttavankaan. Yhtä outo, ystäväni, on -mulle tuo Krekelborn". - -Repolainen vastasi tähän: "jos epäilette sanomiani, kysykää keltä -hyvänsä. -- Hysterlo ja Krekelborn ovat mainittuin paikkain oikeat -nimet". - -Sitten hän kutsutti Jänes Wääräsäären ja sanoi hänelle: "selitä -kuninkaalle, niin hyvin kuin tiedät, missä ovat Hysterlo ja Krekelborn. -Pane juttusi alkuun". - -"Siitä voin tarkat tiedot antaa", vastasi Wääräsääri. "Hysterlo on tuo -metsikkö, jonka likellä Simo kyttyräselkä toverinensa oleskeli, kun -tekivät väärää rahaa. Tämän paikan likitienoilla olen usein kärsinyt -paljon vainoa Musti koirastansa". - -Kuningas nyt sanoi Repolaiselle: "anna anteeksi että minä ensin vähän -epäilin sanojesi totuutta. Katso nyt vaan, miten paraiten voisit viedä -minun tuohon aarrepaikkaan". - -Kettu nyt lausui kiiltävin silmin: "minä katsosin itseni oikein -onnelliseksi, kun pääsisin kuninkaan seuralaisena kulkemaan Flanderiin. -Minä olisin tuosta kunniasta vähän ylpeäkin. Mutta nyt on asian laita -semmoinen, -- en tahdo Teiltä mitään salata -- Te tekisitte syntiä, -jos ottaisitte minun mukaanne. Vaikka olen tästä asiasta kovin -häpeilläni, tahdon sen Teille tunnustaa. Susi Jolkka, näette, rupesi -muutamia viikkoja sitten munkiksi, jotta pääsisi vapaasti kulkemaan -luostarin viinikellarissa, sillä hän ei mennyt Herraa palvelemaan, -vaan omaa vatsaansa. Täällä hän nyt syödä ahmi yksin yhtä paljon kun -kuusi muuta ja kuitenkin valitti minulle kuolevansa nälkään. Tästä -minun tuli häntä sääli. Viimein autoin häntä pakoon, erittäinkin kun -oli minulle läheinen sukulainen. Mutta kun tuli asia ilmi, Paavi pani -minun pannaan. Teidän luvallanne täytyy minun sieluni hyväksi kiiruhtaa -huomenna auringon nousulla hakemaan synnistäni päästön. Minun täytyy -tehdä pyhissä-vaellus Romaan ja sittemmin pyhään hautaan, ennenkuin -kunnialla voin olla seurassanne. Ja muutoinkin, jos nyt lähtisin Teidän -kanssanne, ruvettaisiin kohta sanomaan: 'oh! kuinka ystävällinen -kuningas nyt on tuolle Kettu veitikalle, jonka nykyään oli tuominnut -kuolemaan ja joka muutoinkin on pannaan pantu kulkuri'. Itse sen -näette, herraseni, että tuo olisi kovin sopimatonta". - -"Oikein puhuttu", vastasi kuningas. "Kun olet pannaan panta, en -voi ottaa sinua mukaani. Wääräsääri tahi joku muu tulkoon minulle -seuralaiseksi. Mutta sinä, Repolainen et saa viivyttää menemistäsi -päästöä pyytämään. Sinun on jo huomenna lähteminen. Mene, ystäväni, -Jumalan nimeen!" - - - -Kuudes Luku. - - -Näin Kettu Repolainen uudestaan sai kuninkaan suosion. Toisena päivänä -lähti hän matkalle, ottaen päällensä hurskaan muodon. Käytöksensä -olivat vakaat ja koko olonsa näytti harrasmieliseltä, niinkuin -pyhissä-matkustajan ainakin. Kuningas ja ko'ossa olevat eläimet -palasivat hoviin. Moni helläsydämmellinen eläin oli säälinyt Ketun -tekomurheita. Mutta Jänes Wääräsääri surkutteli häntä enimmiten. - -"Armas Wääräsääreni", sanoi Kettu, "täytyykö meidän nyt toisistamme -eritä? Jos sinä ja Oinas Ollikka, te jotka molemmat olette hyvänsuopeat -ja hurskaat, tahtoisitte saattaa minua vähän matkaa, olisi se aivan -otollista särjetylle mielelleni". - -No, nämät, kun juuri jäähyväisissä oltiin, eivät raskinneet tuota -ystävyyden osoitusta häneltä kieltää. Kun aikaa vähäisen oli kuljettu, -näkivät Veitikkälä linnaansa. Kun sinne oli päästy, sanoi Repolainen -Ollikalle: "jää tänne ulkopuolelle vähäksi aikaa odottamaan. Maista -sillä aikaa näitä tuoreita ruohoja. Minä otan Jänes ystävämme mukaani -sisälle. Pyydän hänen lohdutella vaimoani matkastani". Näin meni hän -sisälle Wääräsäären kanssa. Täällä hän näki Revotar rouvan makaavan -murheellisena lastensa vieressä. Sillä hän epäili jo miehensä palaavan -kuninkaan hovista. Nyt kun näki Repolaisen astuvan sisälle, laukku -selässä ja sauva kynnessä, hyppäsi hän ylös ja huusi ilomielin: "Kettu, -omenani ainoiseni, missä olet sinä näin kauan viipynyt? kuinka sinun -nyt on laita?" - -Kettu sanoi: "minä olin juuri Manalan majoihin menemäisilläni, mutta -kuningas osoitti minulle laupeutta ja minä jätin hänen, lähteäkseni -pyhissä-vaellukseen. Susi Jolkka ja Karhu Mesikämmen jäivät hoviin -takausmiehikseni. Kuningas antoi minulle tuon Jäneksen sovintojaisiksi. -Me saamme tehdä sen kanssa mitä tahdomme. Sillä kuningas sanoi -eritessämme: 'se oli Jänes, joka petti sinun, Repolaiseni'". - -Nämät sanat kuultuansa, pelästyi Jänes kovin ja koetti paeta. Mutta -Repolainen astui oven eteen ja tarttui häntä niskaan kiinni, jotta hän -rupesi kauheasti kiljumaan: "ystäväni, tule auttamaan! minua surmataan! -pyhissä-vaeltaja murhaa minun!" -- Mutta Jänes raukka ei ennättänyt -pitkälle parkua, ennenkuin Kettu puri kurkkunsa poikki. Näin kohteli -Kettu Repolainen vieraitansa. "Tule nyt ruualle", sanoi hän vaimollensa. -"Harvoin näin lihavaa paistia saadaan. Ensi kerran maailmaan tultuansa, -on tuo Jänes huono johonkin kelpaava." Repolainen istui nyt ruualle -vaimonsa ja lastensa kanssa. Nahan nyljettyänsä, rupesivat he kaikki -hyvillä mielin syömään. - -Nyt sanoi rouva Revotar: "kuinka pääsit tuosta pulasta vapaaksi?" - -"Oh, se on pitkä juttu", lausui Kettu irvistellen. "Mutta minun täytyy -myöntää, että minun ja Hänen Majesteettinsa välisellä ystävyydellä ei -ole juuri monta päivää varttuaksensa. Kun hän saa totuuden tietää, ei -ole minulla armoa toivottavanakaan". - -Oinas, jolle kävi pitkäksi näin kauan kumppaniansa odottaa, huusi -levottomasti ovensuussa; "Wääräsääri hoi! etkö tule jo? Meidän on jo -aika lähteä". - -Repolainen, kun tämän kuuli, meni ulos ja lausui hyvin kohteliaasti: -"armas ystäväni, Wääräsääri pyytää sinulta anteeksi, että on -viivyttänyt sinun näin kauan. Mutta katso, asia on semmoinen, että on -joutunut puheisin vaimoni kanssa, joka on hyvin suulas. Ja arvaathan -itse, miten paljon sukulaisilla on puhumisia, toistansa tavatessa. Hän -pyytää siis sinun yksin mennä hiljalleen kotiapäin." - -Sitten sanoi Oinas: "minä kuulin pahan parkumisen. Korviini kuului -melkein siltä, kuin olisi Wääräsääri huutanut apua. Teittekö vaan sille -mitään pahaa"? - -Kettu vastasi: "Minä puhuin pyhissä-vaelluksestani, josta vaimoni tuli -semmoiseen pelästykseen ja tuskaan että pyörtyi. Se vaivanen on, näet, -murheista poissa-olostani käynyt kovin heikoksi." Wääräsääri, kun näki -tämän, joutui kovaan hätään, jotta huusi: "Ollikka, Ollikka! tule pian -auttamaan, taikka hyvä tätini kuolee". - -"Minä pelkään vaan", jupisi Ollikka, "että sille on jotakin pahaa -tapahtunut". - -Kettu nyt vannoi oikein juhlallisesti, ett'ei Jänekseen ollut kukaan -sormellakaan koskenut. "Kuule mitä minä sanon", lausui hän. "Kuningas -on käskenyt minun kirjallisesti selittää muutamia tärkeitä asioita. -Tämä nyt on valmiiksi kirjoitettu. Ehkä sinä, hyvä orpanani, tahtoisit -ottaa paperit mukaasi. Niissä on kuninkaalle hyviä neuvoja". - -"Ystäväni", sanoi Ollikka, "teidän pitää paneman ne hyvään kääreesen, -sillä minulla ei ole lakkaria. Jos sinetti rikkoisi, tulisi minulle -siitä ehkä harmia". - -"Oh", vastasi Repolainen, "kyllä minä käärimisestä muretta pidän. -Täällä on karhunnahkainen laukku, joka on hyvin paksu ja mukava. Sinne -sopii pistää tuo paperitukku. Kuningas on varmaankin antava sinulle -hyvän palkinnon ja sinä olet kolme kertaa enemmin tervetultu". - -Tämän kaiken uskoi Oinas Ollikka. - -Mutta Kettu Repolainen juoksi sisälle huoneesen ja pisti Jäneksen pään -laukkuun. Kun tuli ulos, sanoi Ollikalle: "ripusta nyt, orpanaseni, -laukku kaulaan, mutta älä vaan millään muotoa tirkistele paperiin. -Älä aukaise edes laukkua, sillä minä olen sen sisäpuolelta sitonut -semmoisella solmulla, jota kuningas ja minä käytämme, kun lähetämme -tärkeitä kaluja toisillemme. -- Mutta jos sinä tahdot voittaa kuninkaan -erinomaista suosiota, niin sano ilosella katsannolla, kun tulet hänen -saapuvillensa, että tuot hänelle suuri-arvoiset paperit ja että sinä -olet auttanut minua kirjoittamaan niitä. Siitä olet saava suuren -kunnian". - -No, Ollikka tästä kävi varsin ilomieliseksi, jotta kiireesti lähti -matkalle ja pääsi puolipäivän-aikana hoviin. - -Kuningas, kun näki hänen laukkunensa astuvan sisälle, huusi: "mitä -tuo on merkitsevänänsä? missä on Repolainen?" -- Oinas Ollikka vastasi -simasuin ja varsin ilosella katsannolla: "armollisin kuningas! hän -käski minun tuoda teille tämän laukun, jossa tulee teille arvoisia -kirjoituksia. Niistä olette löytävä hyvin tärkeitä asioita erinomaisen -älykkäästi selitettynä. Minäkin olen ollut Repolaiselle avullinen -näitten kirjoittamisessa. Tässä laukussa ovat. Repolainen itse sitoi -solmun". - -No, mitäs tästä? Kuningas kävi hyvin uuteliaaksi tietää, mitä nuot -tärkeät paperit sisältäisivät. Laukku avattiin ja solmu revittiin -poikki. Mutta kun murhatun Jäneksen pää otettiin ulos laukusta, -julmistui hän ja huusi: "oh sinä Repolainen konna, jos vielä olisit -käsissäni!" - -Mutta sitten kävi kuningas puolisonensa hyvin alakuloiseksi ja -sanoi: "se vala-patturi on pettänyt minun. Oh, jos en olisi uskonut -valheitansa!" Kuningas muuttui melkein riivatuksi ja kaikki eläimet -hänen kanssansa joutuivat vihan vimmoihin. - -Mutta Leoparti, kuninkaan likeinen sukulainen, lausui: "mitä varten -tuosta otatte näin kovin suuttuaksenne? Ettekö ole herra? Eikö kaikkien -ole teitä totteleminen?" - -"Se on juuri se seikka", vastasi kuningas, "joka minussa murheen -vaikuttaa. Minä olen väärin käyttänyt valtaani. Olen, näet, tuon -heittiön tähden heittänyt suosiottomuuteen Susi Jolkan ja Karhu -Mesikämmenen, hovini parhaat ylimykset. Minä seurasin aivan pikaisesti -puolisoni neuvoja. Katumus tulee nyt liian myöhään". - -Leoparti sanoi: "Älä ota tuota surraksesi, vaan uhraa tuo Oinas Ollikka -synti-uhrina Sudelle ja Karhulle lepyttäjäisiksi. Sillä hän julkisesti -tunnusti kehoittaneensa Repolaista Wääräsäären tappamiseen. Rankaise -häntä tästä. Sitten tahdomme kaikki miehissä marssia Repolaista vastaan -ottamaan hänen kiinni ja sitten kohta paikalla hirttää hänen. Sillä jos -hän taas pääsee puhetta pitämään, sekoittaa hän niin kaikkien päät, -että pääsee taas vapaaksi". - -Kuningas vastasi Leopardille: "minä hyväksyn neuvojasi. Tuo takasin -nuot suosiottomuuteen heitetyt ylimykset. Heidän on jällensä -asettaminen istuimensa minun viereeni. Kutsu kaikki eläimet hoviin. -Kaikkien pitää osoittaman kunnioitusta Jolkalle ja Mesikämmenelle. -Näille herroille sovintojaisiksi tahdon antaa valtaansa Oinas Ollikan -ja kaikki hänen jälkeisensä ikuisiksi aioiksi." - -Näin nyt tapahtuikin. Oinas Ollikka rangaistiin kuolemalla ja kaikki -hänen sukulaisensa ja jälkeisensä tulevissa polvissa laskettiin -ikuisiksi päiviksi suden vainon alaisiksi. Mutta Suden ja Karhun -kunniaksi kuningas pitkitti hovinsa istunnot kaksitoista päivää yli -määrättyä aikaa, että muka koko maailma näkisi, mikä täydellinen oikeus -heille tehtiin. - - - -Seitsemäs Luku. - - -Nyt seurasi loistavia pitoja toinen toisensa perästä. Näihin -kokoontuivat kaikki eläimet, mutta Kettn Repolainen yksin ei tullut -tätä loistoa katsomaan; hän vaan pysyi linnassansa. Jo oli syöty ja -juotu, laulettu ja tanssittu kahdeksan päivää yhtä päätä eikä vielä -hetkeen aiottu tästä ilosta loppua tehdä, kun taas tuli Repolaisesta -pahoja sanomia. - -Oli, näet, puolipäivän aika. Kuningas istui puolisoinensa hovinensa -ruualla, kun tuli Kaniini eteensä kokonansa veren ja tuskan omana. - -"Armollisin Majesteetti ja kaikki te arvoiset herrat"! huusi hän, -"armahtakaa minua! Harvoin olette kuulleet semmoisesta ilkeydestä -puhuttavan, kuin minä Kettu Repolaiselta olen kärsinyt. Eilen aamulla -kävin minä, matkustellessani tänne hoviin, linnansa sivutse. Siellä -istui hän pyhissä-matkustajan puvussa, näyttäen minulle ikäänkuin -hartaisin rukouksiin uupuneelta. Hän, kun näki minun, nousi hyvin -kohteliaasti ylös ja lähestyi minua tervehtimään. Mutta yhtäkkiä -kävi hän kynsillänsä minuun kiinni ja rupesi repimään minua korvien -ta'a niin pahoin, että pelkäsin pääni katkeevan. Jumalan kiitos! -pääsin kuitenkin kynsistänsä irti ja lähdin nyt kaikin voimin pakoon -pötkimään. Mutta tässä kamalassa taisteluksessa oli minulta toinen -korva katkennut. Katsokaa kuinka pääni on veressä. Katsokaa näitä -neljää läpeä kaulassani. Tästä voitte itsekin päättää kuinka likellä -olin kuolemaa. Kuka nyt enään uskaltaa matkustaa hoviinnekaan, kun -rosvot näin saavat väijyä alamaisianne?" - -Ennenkuin vielä oli joutunut oikein puhua kaikki sanottavansa, Wares -Waakkujainen tulla rapisteli ja otti näin puhuaksensa: "Mahtava -kuningas! Minun on teille kamala tapaus kerrottava, jos paljaasta -kauhistuksesta ja tuskistuksesta voin sen Teille selitellä. En voi -minä lavealta puhua, sillä sydämmeni on murtunut. Kohtalo kovinta -kovempi on tapahtunut minulle tänään. -- Minä ja vaimoni Teränokka -lähdimme aamulla varhain yhdessä ulos. Vähän matkaa käveltyämme -tapasimme Repolaisen makaavan ikäänkuin kuolleena kedolla. Silmät -olivat ummella ja kieli roikkui suusta. Tätä outoa näköä kamoksuen, -rupesin hämmästyksestä huutamaan. Mutta hän ei tuosta tointunut, vaan -makasi yhä hengetönnä vaan. Säälien häntä rupesin parkumaan: 'Jumala -armahtakoon häntä! Mikä häneen on tullut! Hän on oikein todestakin -kuollut! Kuinka minä olen suruissani! Ei tiedä kukaan milloinka se -kuoleman hetki tulee!' -- Tämmöisiä lauseita vieri suustani toinen -toisensa perästä. Myöskin vaimoni suri Kettu katalan kohtaloa; molemmat -surkuttelimme häntä haikealla äänellä. Minä koettelin vatsaa ja -päätä ja vaimoni lähestyi suutansa tutkistellaksensa, eikö kuuluisi -enään vähintäkään hengitystä. Mutta ei mitään kuulunut. Me olisimme -molemmat voineet vannoa, että hän oli hengen-pisaraton. Mutta nyt -seurasi onnettomuus. Teränokka, kun seisoi siellä suruissansa, -sattui huomaamatta nokallansa koskea Repolaisen suuta. Tämä hirviö, -tunnettuansa vaimoni koskemasta, aukasi kohta suunsa ja sieppasi -kultaiseni pään poikki. En tarvitse mainitakkaan, miten tästä jouduin -kauhistuksiin. Kieli kangistui suussani, en voinut huutaa muuta kuin: -'Teränokkaseni! Teränokkaseni!' -- Mutta tuo julma ei pysähtynyt -tähän, vaan koetti myöskin saavuttaa minua hirvittävillä hampaillansa. -Mutta pääsin kuitenkin likellä olevaiseen puuhun häntä pakoon. Ah, mitä -vasten lähdin minä surman suusta? -- Minä näin rakkaan vaimoni tuon -heittiön julmissa kynsissä. Pian oli hän syönyt sen kokonaan suuhunsa. -Hän näytti sitten katselevan enempää vaan, eikä jättänyt kultasestani -ainoata luutakaan minulle korjattavaksi. -- Kun tuo syöpäläinen, -ilkityön tehtyään, oli mennyt pois, lensin minä surmapaikalle, mutta -sieltä en löytänyt muuta kuin verta ja muutamia höyheniä, jotka tuon -Teille todistukseksi sanomastani. -- Oh, Suuri Kuningas! osoita minulle -laupeutta! Jos päästät murhaajan rankaisematta, niin sanottaisiin: 'ei -ole enään lakia, kun ei ole rikoksista rangaistusta'". - -Tämän kuultua, kuningas Jalo kiivastui ja sanoi: "Vaimoni houkutteli -minua sääliväisyyteen, mutta en ole minä ensimäisiä enkä viimeisiä, -joka on katunut seuranneensa naisten neuvoja. Päättäkää te nyt, -korkea-sukuiset Paroonit, miten tuo konna on rangaistettava". - -Tämä kuninkaan puhe oli varsinkin Suden ja Karhun mieliin, mutta he -eivät uskaltaneet mitään sanoa, kun näkivät kuninkaan olevan kovin -kiivastuneena. Mutta viimein kuninkaan puoliso lausui: "Älkää, -ystäväni, näin vallattomasti antauko vihan vimmoihin, jos tahdotte -sanojani tärkeinä pidettäviksi. Älkää ruvetko näin pikaisiin -kostohuutoihin. Eipä ole Repolaista itseäkään vielä kuultu. Minä tiedän -sen varmaan, että moni päällekantaja vaikenisi, jos Repolainen olisi -itse täällä asiatansa ajamassa. Minä luulen hänen ymmärtäväiseksi ja -nerokkaaksi, mutta hän vaikuttaa pahennusta elatuskeinollansa. Minä -olen ollut väärässä luulossa hänestä, -- minä tunnustan sen julkisesti, -mutta kuitenkaan en voi olla muistuttamatta, että hän on viisas -neuvonantaja ja että hänellä on paljon tärkeitä tuttavuuksia. Asiat -eivät kiirehtien parane. Te olette valtikas. Miettikää tarkasti asiata, -ennenkuin te'ette päätöksen. Sillä Teidän pitää vakaasti tekemän, mitä -kerran olette päättäneet tehtäväksi". - -Kuningas sitten lausui: "pitäisikö minun istua täällä häntä -odottamassa? Minä käsken teidät kaikki, korkeasukuiset Paroonit, -valmistamaan teitänne sotaan, jotta kuuden päivän perästä voitte -minua seurata. Minä tahdon jo tästä leikistä loppua. Se on miekan -ratkaistava. Tuokaa kaikki mukaanne harniskoja, joutsia ja keihäitä -ynnä muita aseita. Meidän täytyy piirittää tuota Veitikkälä linnaa ja -hävittää se juuriltansa". - -Tähän huusivat kaikki yksimielisesti: "me olemme valmiit noudattamaan -käskyjäsi, Suuri Kuningas!" - -Mutta Mäyrä Metsäsika, kun kuuli tämän, riensi heti Repolaiselle tästä -sanaa viemään. "Se on kyllä totta", arveli hän, "että tuo heittiö -panetteli minua kuninkaan edessä. Mutta hän on kuitenkin sukumme -päämies ja vielä päälliseksi hyvin älykäs, jotta on pelättävä että koko -sukumme vaipuu vähäpätöiseksi, jos se jää tätä tukeansa vaille". - -Näissä mietteissänsä joutui hän Veitikkälään, missä tapasi Repolaisen -istuvan linnan edustalla. Tämä oli juuri äsken saavuttanut kaksi -kyyhkyisen-poikaa, jotka puolihöyhenissä olivat ottaneet lentääksensä -ulos pesästä, mutta pudonneet maahan, missä olivat joutuneet Repolaisen -saaliiksi. Tästä olikin tämä nyt erinomaisen hyvällä tuulella ja otti -hyvin leppeästi Mäyrää vastaan, sanoen: "no, tervetultuasi! veli hopea, -ei olisi voinut minulle tulla sinua rakkaampi vieras. Mutta mitä vasten -sinä olet näin juossut? Sinä olet vallan hengestynyt! Mitä uutta nyt -tiedät?" - -Mäyrä vastasi: "hyvin pahoja uutisia nyt tiedän sinulle jutella. -Kuningas on vannonut tappaaksensa teidän. Minä kuulin itse omin korvin -kuinka hänen julma vihansa puhkesi kostosanoihin. Kuuden päivän päästä -on hän tuleva koko sotavoimansa kanssa piirittämään tätä linnaa. Susi -Jolkka ja Karhu Mesikämmen ovat tähän aikaan parhaat mielitehtoisensa. -Jolkka on nyt tehty sotamarsalkiksi. Kaniini ja Wares Waakkujainen -kävivät syyttämässä teitä petollisista juoneistanne. Jos kuningas taas -saa teidän vangiksensa, kyllä sitten on teiltä armon aika ohitse". - -"Siihenkö nyt juteltavat loppui?" kysyi Kettu. "En tuosta huoli -hituistakaan. Jos kuninkaan parlamentti olisi vaikka kolme tuntia yhtä -mittaa vannonut kuolettaaksensa minua, en ottaisi tuosta ollenkaan -kamoksuakseni, sillä pääsisinhän kuitenkin vastoin kaikkia uhkauksia -kuolemaa pakoon pujahtamaan. He keskustelevat ja keskustelevat ja -vieläkin keskustelevat, -- eikä siitä tule sen enempää. Älä siis, -nepaseni, noista tuhmista toimista enään huoli, vaan käy sisälle vähän -suun-avauksia saamaan. Minä satuin juuri ennen tuloasi saamaan kaksi -aivan nuorta ja lihavaa kyyhkyistä. Ne ovat oikein mieliruokaani. -Sulaavat, näet, vatsassa hyvin helposti eikä niihin tarvitse -puremisella hampaitansa tärvennellä; ja nuot pienokaiset luut sitten! -he ovat niin herttasen makeat, että jo suussa sulavat; ovat puoleksi -verta, puoleksi maitoa. Herkät ruokalajit ovat minulle sopivat ja -vaimonikin on semmoisiin mieltynyt. Käy nyt sisälle vaan. Se on sinua -ystävyydellä vastaanottava. Mutta älä juttele sille, minkä tähden tulit -tänne. Se on aina vähäpätöisistäkin hyvin levoton. Vähätkin asiat -käyvät hänen niin sydämmelle. Huomenna minä lähden hoviin kanssasi; -ja sitten toivon, nepaseni, sinun parhaasta päästä auttavan minua, -niinkuin sukulaisen sopiikin". - -"Tavarani ja henkeni panen teidän avuksenne", vastasi Mäyrä. - -"Jos Jumala suo minulle ikää, olen varmaankin uskollisuuttasi -palkitseva", lausui hartaasti Kettu. - -Näin menivät molemmat sisälle linnaan, missä heitä rouva Revotar -hyvin ystävällisesti kohteli. Se pani heille syötäväksi mitä vaan oli -parahinta talossa. Kyyhkyisistä ottivat kumpikin osansa. Näihin he -hyvin mielistyivät ja olisivat syöneet enemmänkin, jos vaan olisi ollut -saatavana. - -Ruokailtuansa sanoi Kettu Mäyrälle: "etkö oikein ihastu lapsiani? Mitäs -arvelet Rusosta ja pikku Mikosta? He tekevät minulle iloa auringon -noususta aina laskuun saakka. Niin sukkelat kanojen perässä! ja jos -näkisit niitten ajavan nuoria ankkoja takaa! se on jotakin katseltavaa. -Minä lähettäisin niitä useimminkin semmoisiin pieniin yritysretkiin, -mutta en saa laiminlyödä heidän kasvatustansa perheessä. He ovat -taivutettavat älyyn ja varovaisuuteen ja erittäinkin opetettavat, -miten paraiten pääsisivät pauloista, metsästäjistä ja koirista. Kun -kasvatuksensa on lopetettu, heidän on lähteminen ulos maailmaan omin -neuvoin työskentelemään ja tuomaan kotiin jotakin vanhemmillensa -eläkkeeksi. Heidän hampaansa ovat jo varsin hyvissä voimissa ja -karkauksensa on erinomaisen tarkka." - -"Se on suurin ilo vanhemmille", sanoi Mäyrä, "kun heille kasvaa -kelvollisia lapsia ja erittäinkin semmoisia, jotka oppivat -elatuskeinon, jolla voivat heitä auttaa toimissansa. Minä olen iloinen -siitä, että nämät kuuluvat minun sukuuni, jolle toivon heistä kunniaa". - -"Ehkä nyt menemme levolle", sanoi Repolainen, "koska kaikki näkyvät -olevan väsyksissä ja sinä erittäinkin, veikkoseni, näin pitkän matkan -kuljettuasi." - -Kaikki panivat maata linnan salin lattialle, joka oli peitetty heinillä -ja lehdillä. - -Mutta Repolainen ei saanut unta silmiinsä, kun oli kovin murheissansa. -Asiansa olikin semmoinen, ett'ei ollut hyvä neuvo liikana. Kun aamu -valkeni, oli hän vielä syvissä mietteissä, miten pääsisi tästä pulasta. -Nyt nousi hän vuoteeltansa ja sanoi vaimollensa: "Älä nyt ole levoton, -mutta asia on semmoinen, että minun on Mäyrän kanssa meneminen hoviin. -Pysy sinä täällä kotona vaan alallasi. Jos joku hakee minua, sano -olevani jossakin muualla. Pidä nyt huolta talon toimista, niinkauan -kuin olen poissa". - -Mutta rouva Revotar sanoi: "oudolta se kuuluu, että sinä taas lähdet -siihen hoviin, missä vähä aikaa sitten olit hengen vaarassa. Onko sinun -välttämätön pakko lähteä sinne? Muista entistä käymistäsi siellä." -- - -"Se ei ole todestakaan mikään hauska muisto", sanoi Repolainen. "En -muista milloinkaan olleeni semmoisessa tuskassa, sillä mulla oli -vihollisia koolta eikä ystäviä ensinkään. Mutta paljon tapahtuu -tässä maailmassa; ei ole mitään uutta auringon alla. Näinpä tulivat -viholliseni häpeään, vaikka luulivat minun jo joutuneen auttamattomiin. --- Älä nyt siis, muijaseni, koeta estää minua menemästä. Kyllä minä -katson eteeni, missä varovaisuus on tarpeella. Ole siis levollasi vaan; -ei ole nyt mikään syy tuskitellaksesi. Jos suinkin mahdollista on, -tulen jo viiden tahi kuuden päivän päästä luoksesi. Siksi, kultaseni, -jää Jumalan haltuun!" - -Näin sanottua, lähti Kettu Mäyrä Metsäsian kanssa hoviin matkaamaan. - - - -Kahdeksas Luku. - - -Mäyrä ja Repolainen kulkivat suorinta tietä kuninkaalliseen hoviin. -Matkalla lausui Repolainen: "Tulkoon nyt mikä hyvänsä, sen minä vaan -tunnen, että menen hyvällä onnella. -- Mutta minun täytyy tunnustaa -sinulle, koska kerran olet ruvennut rippi-isäkseni, että olen viimeisen -tunnustukseni jälkeen tehnyt vielä muutamia syntiä lisäksi. Kuule -tunnustukseni." - -Nyt kertoeli hän ilolla katsannolla, miten taas oli tehnyt Sudelle uutta -koiruutta. - --- "Armas rippi-isäni, minä olen taas tehnyt sinulle tunnustuksen; -neuvo nyt, millä saisin tästä synnistäni päästön." - -Mäyrä lausui vakaalla äänellä: "haikealla mielellä näen teidän taas -uudestaan syntien vallassa. Te ette näy ymmärtävän mitä rauhaanne -tulee. Mutta kun pelkään teidän nyt olevan likellä kuolemaa, tahdon -teitä synnistänne päästää, jottette niihin hukkuisi. -- Mutta pelkään -pahoin, että olette saattaneet kuninkaan lepyttömyyteen. Sillä hän ei -varmaankaan anna teille anteeksi, mitä olette tehneet Wääräsäärelle -ja Waakkujaiselle. Minua ihmettää, kuinka käytitte itsenne niin -varottomasti ja hurjamielisesti." - -"Mitä joutavia!" huusi Kettu, "kunkin pitää raivaaman tiensä tässä -maailmassa. Emme täällä taida elää niinkuin luostarissa. Se joka -simaa myy, nuolee silloin tällöin sormiansa. Mielenkuvittelukseni -kiihtyi tuon Jäneksen kauniista vartalosta. Yöt päivät näen minä hänen -mielessäni juosta harppaavan silmäini edessä. Pieni lihava ruumiinsa -kutkutti ruokahaluani. Ja tuo Oinas sitten, kuinka usein olen ollut -suutuksissa tyhmyydestänsä! No, kuollut on kuollut, ei sitä enään voi -mikään auttaa. Ottakaamme jotakin toista puheeksi". - -Repolainen sitten rupesi laveasti osoittamaan, kuinka oli kuningas -itse rosvo, vieläpä ylimyksensäkin rosvoja. "No, olenko minä näitä -valtikkaita pahempi", lausui hän. "En suinkaan, mutta katso, ystäväni, -minä olen ryöstämisen etu-oikeutta vailla, ja sitä varten saan minä -vainoa kärsiä. -- Ja nuot papit sitten, kyllä he yöt päivät saarnaavat -meille korvat täyteen tämän maailman turhuudesta, mutta ovat kuitenkin -valinneet lihavimman osan sen hyvyydestä." - -Tästä närkästyi Mäyrä ja sanoi: "minusta se on hyvin sopimatonta, -setäseni, että otatte jaaritellaksenne muitten syntiä, kun teillä on -kylläksi omia ajateltavia." - -Kun pääsivät hovin likitienoille, tuli heitä vastaan Martti Apinja, -joka kulki pyhissä-matkustajana. He seisahtuivat tervehtimään häntä -ja Repolainen rupesi kanssansa juttelemaan. Kertoeli, näet, kuinka -oli joutunut vihollistensa vainon alaiseksi ja vielä lisäksi pannaan -pannuksi. Hän olisi muka tahtonut lähteä Roomaan päästöä hakemaan, -mutta ei tohtinut jättää perhettänsä, peläten sen joutuvan Mesikämmenen -mielivaltaan. - -Martti Apinja selitti nyt hänelle kaikenlaisen Rooman Kirkon asioita -ja kun oli muka paljon voiva Paavin tykönä, lupasi toimittaa hänelle -pannasta päästön, jopa niinkin ajaa asiansa, että Paavi julistaisi -kirkon-kirouksen kuninkaan ja koko kansansa päälle, elleivät nämät -lakkaisi muka syyttömästi vainoomasta Kettu ystäväänsä. Ketut ja -Apinjat olivat muka aina olleet hyvät ystävät, jonka tähden olisi -hänelle mieluinen velvollisuus auttaa vanhaa veikkoansa, semminkin -kun oli syntien anteeksiantamus ja semmoiset asiat paremmin ajettavat -luotettavan välimiehen avulla. - -Kettu Repolainen kiitti Martti ystäväänsä hänen lupaamasta avustansa ja -lähti Mäyrän kanssa hoviin astumaan, missä par'aikaa sotaa tuumailtiin -häntä vastaan. - - - -Yhdeksäs Luku. - - -Perille päästyänsä, lankesi Repolainen polvillensa valtaistuimen -edessä, tervehtien kuningasta tavallisella kunnioituksella ja -liehakoiten parhaasta päästä kuninkaattaren edessä. Kaikki hovilaiset, -jotka tunkeusivat katsomaan valtiokiroukseen heitettyä, ihmettelivät -surutonta käytöstänsä. Mutta kuninkaassa paloi ankara viha eikä ollut -hän niin helposti lepytettävä. - -"Orpanasi, Martti Apinja", lausui Kettu, "otti toimittaaksensa -Paavilta minulle pannasta-päästön, jott'en itse tarvinnut lähteä sille -pitkälle matkalle". -- Sitten koki hän sukkelilla valheilla kumota -Kaniinin ja Vareksen kanteita. Viimein lupasi hän heittää oikean -asiansa Jumalan-tuomion ratkaistavaksi, vaatien päällekantajansa -kahden-taistelukseen. Kaniini ja Wares Waakkujainen, kun tämän -kuulivat, lähtivät heti matkoihinsa. Mutta kuningas huusi: "missä -ovat päällekantajat?" Vaan kaikki pelkäsivät kovin suu-taistelusta -Repolaisen kanssa ja tästäpä oli Kettu hyvillä mielin. Kuningas nyt -nousi kovin vihoissansa valtaistuimelta ja puhui ankaria sanoja Jänes -Wääräsäären murhasta ja Oinas Ollikan kuolemanrangaistuksesta. - -Repolainen sitten huusi: "mitä mä kuulen? onko Jänes jo kuollut ja tuo -Ollikka kadonnut näiltä ilmoilta? No, sitten on minulta suuri aarre -hukkunut; kaikki nuot kalliit tavarat, jotka heidän oli määrä viedä -kuninkaalle ja puolisollensa, ovat kaiketi menneet palaamattomiin. Kuka -olisi voinut uskoa että tuo Ollikka olisi tahtonut murhata Wääräsäärtä, -ryöstääksensä kuninkaalle aiottua omaisuutta. Oh, tämä maailma on -täynnänsä ilkeyttä ja petollisuutta!" - -Mutta Kuningas ei ottanut kuullaksensa Repolaisen valituksia maailman -pahuudesta, vaan lähti vihastuneena kammioonsa, missä puolisonsa -piti keskustelemuksen Apinjan vaimon, rouva Ryppynaaman kanssa. -Rouva Ryppynaama puolusteli kaikin voimin Repolaista, muistuttaen -Heidän Majesteettiansa hänen ky'ystänsä monenmoisiin toimiin, mainiten -esimerkiksi, kuinka hän eräässä taisteluksessa käärmeen ja talonpoian -välillä oli näyttänyt erinomaista viisauttansa. Kuningas tästä vähän -leppynyt palasi oikeushuoneesen, vieläkin uhaten Ketulle kuolemaa. -Mutta tämä valitti haikeasti aarteen hukuttamista, ollen muka vakaa -päätöksensä, elää ainoastaan sen löytämiseksi, jos pääsisi vapaaksi. - - - -Kymmenes Luku. - - -Repolainen rupesi nyt semmoisella tarkkuudella, jotta sanansa kuuluivat -hyvinkin todenmukaisilta, luettelemaan kaikkia, mitä tuo kuninkaalle -lähetettävä aarre sisälti. Siellä oli muka sormus, johon oli -kirjoitettu taikakirjaimia, joita ei voinut kukaan muu kuin Juutalainen -Abryon Trevesistä selitellä. Joka tämän sormuksen kantoi, se ei muka -ikinä voinut nälkää eikä janoa nähdä; ei missään taisteluksessa -joutua ahdinkoon, ei koskaan joutua sen vihoihin, jonka näkyvillä -oli, eikä milloinkaan vahingoittua vedestä tahi tulesta. Vielä monta -muuta taikallista ansiota oli tällä sormuksella. -- Siellä oli -myöskin kuninkaan puolisolle yksi erinomainen kampa ynnä merkillinen -pitkä-silmä. Nämät olivat Repolaisen kertomuksen mukaan vielä -kummallisemmat kuin tuo sormus. Vielä lisäksi oli kummankin päälle -kuvia piirrelty, joista Repolainen jutteli aivan merkillisiä satuja. -Näin puheensa venyi kovin pitkäksi. -- Viimein muistutti hän kuningasta -isä vainajansa tekemistä ansiotöistä, kotilääkärinä ollessaan. -- - -"Mitä isä vainajasi ansiotöihin tulee", vastasi Hänen Majesteettinsa, -"ovat he jo muistostani kadonneet. Mutta mitä hyötyä on minulla ollut -sinusta?" - -Repolaisella oli kohta vastaus valmiina. Hän jutteli toisen -kertomuksen, missä parhaasta päästä koetti sortaa Susi Jolkan kunniaa. -Tässä puheessansa keskeytti häntä kuningas, sanoen: "Oikeuden-tutkinto -on aljettava; päällekantajat astukoot eteen." - -Mutta nämät eivät uskaltaneet kanteitansa esitellä, kun tiesivät -selvän totuuden ei voivan paljon Repolaisen kavaluutta vastaan. Jo -olisi Repolainen päästetty vapaaksi, aarretta muka hakemaan, ellei -samassa Susi olisi tulla astunut esiin Ketun taistelus-vaatimusta -vastaanottamaan. - - - -Yhdestoista Luku. - - -Susi Jolkka antoi nyt lavean ja surkean kertomuksen siitä, mitä hän -ja rakas vaimonsa Hukatar oli kärsinyt Repolaiselta. Ketun vastaukset -olivat heti valmiit; hän väänsi taas kaikki Suden kertomat ilkityönsä -omaksi ansioksensa. -- Hukatar jutteli vielä toisen kertomuksen; -Repolainen teki tästä vallan toisenmoisen selityksen. - -Nyt huusi Susi Jolkka: "emme täällä voita sanoilla mitään. Oikeus on -aina oikeus ja on aina vakaana pysyvä. Sinä, Kettu, olet valhettelija, -sinä olet murhaaja, petturi ja varas. Minä vaadin sinua mies miestä -vastaan taistelemaan. Heitän asiani Jumalan ratkaistavaksi." - -Kuningas otti nyt takaus-miehet molempain saapumisesta -oikeus-taistelukseen, joka oli tulevana päivänä pidettävä, ja määräsi -laipioita asetettavaksi tappelupaikalle. - -Yöllä kokoontuivat kaikki Repolaisen ystävät hänen ympärillensä ja -rouva Ryppynaama puhui lohduttavaisia sanoja ja antoi hyviä neuvoja. -Sitten ajeli hän Ketulta kaikki karvat pois ja voiteli ruumistansa -öljyllä ja rasvalla. Aamulla tuli Saukko ja Mäyrä kiihoittamaan -sukulaistansa, tuoden hänelle kyyhkyisen-poikaa eine-ruuaksi. -Repolainen suurusti suruttomasti ja lähti sitten laipioille, -sukulaisensa ja ystävänsä ympärillään. - - - -Kahdestoista Luku. - - -Kuningas nauroi ylimäärin, kun näki Repolaisen voideltua ruumista. Nyt -tuli Susi Jolkka ystävinensä, jotka uhkauksilla ja herjaus-sanoilla -toivottivat Ketulle kuolemaa. Sitten lähestyi pappi ottamaan valan -taistelusmiehiltä. Kukin vannoi että hänellä oli oikeus kaikissa ja -että vastustajansa oli väärässä. Sitten jätettiin molemmat laipioin -sisäpuolelle, johonka nyt kaikkien silmät kääntyivät. - -Susi ahdisti ankarasti. Repolainen asetti itsensä niin, että oli -hänellä myötä-tuuli, ja rupesi maasta kaaputtamaan santaa Suden -silmiin. Kaikin neuvoin koetti hän vimmata vastustajaansa. Niinpä -hätyytti hän sitä pahimmasti, kun sen silmät olivat täynnänsä santaa -ja tomua. Viimein onnistui Repolaiselle kuokaista Suden toinen silmä -pois. Mutta nyt kallistui taas onni Suden puolelle. Repolainen -rupesi sitten huutamaan ja vanhan-aikaisten urosten tavan mukaan -herjaamaan vihollistansa, jotta tämä vihan vimmoissa heittäisi kaiken -varovaisuuden. Mutta Susi pani hurjistuneena kaiken voimansa liikkeelle -ja sai viimein Ketun toisen etu-jalan hampainsa väliin. -- "Tunnusta, -Tunnusta itsesi voitetuksi, konna!" kiljui nyt Jolkka. -- - -No, Repolainen, kun ei tiennyt, miten tästä pulasta olisi pääseminen, -lupasi hiljaa tunnustaa Suden voittajaksi, ruveta orjaksensa ja tuoda -perheensä Sudelle kunnioitusta osoittamaan, jos vaan tästä pääsisi. -Kaikki kyyhkyset, hanhet ja kalat, mitä tästä lähin saisi valtoihinsa, -tahtoisi muka tuoda Sudelle. Paljon muuta vielä lupasi; mutta ei -tahtonut Susi enään ruveta hänen pilkattavaksi, vaan olisi tehnyt koko -taisteluksesta lopun, ellei Repolainen juuri samassa silmän-räpäyksessä -olisi kiinnittänyt toisen kyntensä arkaan paikkaan Suden nahassa. -Tästä Susi kauheasti huutamaan, jotta Kettu sai jalkansa vastustajansa -suusta. Kettu, joka nyt oli saanut toisen jalkansa irti, rupesi -molemmin kynsin repimään sitä Suden arkaa paikkaa. Molemmat vierivät -maahan ja veri purskahti Suden päästä. Nyt nostivat Jolkan ystävät -valitushuudon ja pyysivät kuningasta lopettamaan taisteluksen. Näin -loppui kahden-taistelus ja Kettu jäi voittajaksi. - -Kaikki Repolaisen ystävät riensivät nyt tykönsä onnen toivotuksia -sanomaan ja eiliset päällekantajatkin soittivat nyt huiluilla ja -torveilla hänen kunniaksensa. Kuningas julisti, että Repolainen oli -kaikkiin syytöksiin viaton ja teki hänen paikalla Korkea-kansleriksensa. - -Suuressa kunniassa palasi Repolainen nyt Veitikkälään ja suuri joukko -suosion-hakijoita tuli mukaansa Rouva Revottarelle kunnioitustaan -osoittamaan. Mutta pimeään huoneesen jäi Hukatar voitelemaan -unohduksiin joutuneen Suden haavoja. - -Näin pääsi Kettu Repolainen suureen kunniaan. Ja ompi moni hänen -vertaisensa samaa tietä kulkenut kunnian kukkuloille. - - - - -Sukeltaja. - -(Schiller'in mukaan.) - - - "Ken tohtisi knaappinen tai ritari - Sukeltaa tähän pyörteesen? - Kädestäin putos kultainen pikari -- - Kita musta jo niellyt on sen. -- - Pikarin ken mulle sen saattavi jälleen - Pitäköön omanaan, mä sen lahjotan hällen!" - - Kuningas näin lausuen vuorelta, - Joka jyrkkänä longottaa - Meren uhkaten aaltoja valkeita. - Pikarinsa Karybdihin langettaa. - Ja virkkavi taas: "ken tohtivi teistä - Mullen pikarin tämän noutoa veistä?" - - Ritarit sen kuulevat knaappinehen. - Sen ääneti kuuntelevat, - Ja katsovat hurjahan pyörteesen - Ja päätään kaikki he puistelevat; - Kuningaspa nyt mielessänsä jo suuttuu: - "Vai niinkös miehiä joukkoni puuttuu?" - - He ääneti kuuntelit moitetta. - Vaan poikapa miehuinen - Edes astuvi pelkurijoukosta; - Vyön päästää, riisuvi nuttuisen -- - Ja miehet kaikki ja neitoset poikaa - Nyt ihmehin katsovat nuorta ja hoikkaa. - - Hän kallion reunahan astuvi - Ja katsovi pyörteesen: - Karybdi nyt kaikki min nielaisi - Ulos syöksevi jällehen mylväillen -- - Kuni ukkonen paukkoava etähällä - Veet vaahdoten kumpuavat jyrinällä. - - Kas kuohuen nyt kohisee kihisee. -- - Tuli kuin sekauu vetehen -- - Yhä aaltonen aaltoa toist' ajelee - Ja höyrynä roiskuvi taivahasen. - Vesist' ei näy yhtään loppua noista, - Kuni siittää pitäis meren mertä nyt toista. - - Vaan hyöky jo viihtyvi vihdoinkin -- - Ja mustana vaahdoistaan - Kita haukkoo pohjaton hirmuisin. - Manalaan kuni viepä ois suorastaan. - Ja lainehet kuohuen vyöryvät taasen - Nyt pyörtehen kurkkuhun vaahdokkaasen. - - Nyt ennen kuin vesi taas palajaa - Alas poika jo syöstäiksee -- - Väki säikähtäin kovin parkahtaa -- - Hänen pyörre jo nielaisee; - Kita salpaus: hänt' ei enää näe silmin, - Ei tulle hän kuuna, ei päivänä ilmi. - - Jopa viihtyvi pyörre nyt päältäpäin. - Se pohjass' ulvovi vaan. - Vavisten väki miettivi mielessään: - "Jalon poijan pyörre nyt vei Manalaan." - Yhä pohjass' ulvovan kuuluvi vielä -- - Vaan kansapa raskaall' oottavi miellä. - - "Jospa kruununki heittäisit rakohon. - Luvaten: ken tuosta sen saa, - Kuningasna sen päässähän kantakohon! -- - En palkkoas sittenkään halaja, - Mitä tuo sisältää pahast' ulvova nielu, - Ei kertoa voi eläväinen sielu." - - Moni laiva mi virtahan erhettyi. - Katos pohjaan sen sujahtain; - Ulos pirstoja jällehen ilmestyi - Suust' aaltojen kaikkea lainoavain. -- - Jopa pauhaten taas kuni ankara myrsky - Nyt pyörtehen suust' ylös nousevi hyrsky. - - Ja kuohuen taas kohisee kihisee, - Tuli kuin sekauu vetehen; - Yhä aaltonen aaltoa toist' ajelee - Ja höyrynä roiskuvi taivahasen, - Kuni ukkonen paukkaava etähällä - Veet vaahdoten kumpuavat jyrinällä. - - Kah -- jossa on mustana pyörtehen suu, - Mikä välkkyvi valkoinen? - Käsi tuossa ja niskaki paljastuu, - Joka pyrkisi rantahan soudellen. - Se on hän! Se on hän! Kädellään kohotellen - Pikarin hän näyttävi riemuitellen. - - Hän huokasi kauvan ja riemuiten - Kun taas näki auringon; - Ja toinen huusi sen toisellen: - "Hän elää, hän on tullu, hän säilynyt on! - Hän vallasta vihasen vesinielun - Ylös ilmahan taas elävän toi sielun." - - Väki saattavi hänt' ilohuudoillaan - Hän tulee kuninkaan etehen, - Pikarin hänell' antavi polvillaan -- - Kuningasp' oman tyttären kaunoisen - Pikarilla nyt käskevi viinoa kantaa; - Vaan poikapa juotua tietonsa antaa: - - "Eläköön kuningas ja se riemuitkoon, - Ihaella ken päiveä saa! - Sillä kauheita minä nähnyt oon! - Ei ihmisen koittaa piä Jumalaa! - Ijäkseen pitäis syntinen pois halu heittää - Se nähdä min Luoja syvyyksihin peittää!" - - "Minä nuolena pohjahan vierähdin; - Vaan kallion luolasta - Tuli vastahan virta nyt toinenkin -- - Niin tempasi pyörre mun kahtaalta - Ja kuin kiekkoa alkoi pyörrähytellä; - Mä vierin, en taitanut vastustella." - - "Jumala, jota aukseni huuvahdin - Tähän hirveähän hätähäin, - Mun saattoi korkeahan karihin; - Siihen tartuin henkeni säilyttäin, -- - Tähän virta se myös pikarin oli tuonut; - Se muuten pohjattomiin olis puonnut." - - "Alahallani purpurankarvaista - Syvyytt' oli vuorittain, - Siell' ääntä ei milloinkaan kajaha. - Vaan hirmuksein sen nähdä sain; - Lohikäärmeillä sisiliskojen kanssa - Se helvetin kattila ol' majanansa." - - "Ja vilskuvan siellä ma näin, sekasin - Mytyss' yhdess' uiksellen, - Monipiikkisen rohkan ja tursaankin - Sekä moukkuripään ison venkalehen. - Mull' irvisti hirveät hampahat siellä - Meren kauhistus haj, mua pyytäen niellä." - - "Siinä riipuin miettien hirmuksein - Apu kuin oli kaukaisna; - Minä ihminen vaan ypöyksiksein - Meren mittaamattoman pohjassa, - Johon ei voi kuulua ihmisen kieli, -- - Petojoukoss' ainoa järkevä mieli!" - - "Sitä miettiessäin -- yhtäkkiä, hyi, - Satajalkanen luokse mataa, - Mua haukkaisee -- minä peljästyin. - Karist' irti kätein jopa luikahtaa; -- - Heti tempasi virta mun pois etähälle; - Se ol' onneksein, se mun vei ylähälle." - - Tätä kuulevi kummastuin kuningas - Sekä lausuu: "Palkka on sun! - Tämän sormuksen pidän myös varallas - Kivin kallihin kirjavin kaunistetun. - Jos uudestaan menet tuomahan tiedot, - Mitä siin asunee meren pohjaset hiedat". - - Kuningattaren sääli jo poikoa ois; - Sulosilmin hän anelee: - "Isä heitä jo leikkisi hirveä pois! - Hän on tehny min toinen ei tee. - Vaan jospa et mieltäsi hillitä voine. - Elä häntä enää, jo nyt käskeös toinen". - - Kuningaspa jo kaappaa taas pikarin - Ja sen nakkaa pyörteesen. - "Sinust' arvoisan heti teen ritarin - Pikarin tään mulle kun tuot kätehen. - Hänen myös saat morsiameksesi vielä, - Joka hempeell' armoa pyytävi miellä". - - Sydän poijan toivoen innostui! - Tuli säikkysi silmistään. -- - Sulo neitonen poskiltaan punastui, - Vaan vaipuen vaaleni äkkiään. - Pojan tempaa toivo sen saalihin voittaa. - Hän kuollaksein eleäksehen koittaa. - - Taas kuohuvi hyrsky, se taas palauu, - Ylös nousten nyt kohajaa -- - Sulo neitinen katsoen kallistuu -- - Vedet vaahdoten kaikki nyt taas kohoaa. - Alas pyörre ne vie, ylös taas kohouttaa -- - Vaan poikoa sieltä ei tuo kadonnutta. - - - - -Runebergin Puutarhahoitajan kirjeet. - -(Suomennos.) - - - -Ensimäinen kirje. - - - 20 p. kesäkuuta -36. - -Vanhan palvelijani kastellessa kukkasarkoja ja harjatessa matoja -hedelmäpuista, minä kauniilla iltasella tartun kynään ja piirustan -tahtonne ja vuotisen tapani makaan sanan pari terveisiksi meiltä -ja puutarhalta. Vielä kerran sanon, mitä ennen olen sanonut, etten -ymmärrä, miksi te, herraseni, usein kirjotatte minulle ja pyydätte -vastausta, kun kaikki, mitä minulla on kerrottavaa, koskee ainoastansa -pientä maatilkkaa, jota hiellä ja lemmellä olen raatanut, ja kolmea -neljää ihmistä, joidenka päivät sen keskellä kuluvat, suuritta -vaiheitta ja muutoksitta, joita saattaisi olla hupaisa kuulla. -Kuitenki minä teihin luotan aina siitä asti kun sen vähän ajan olitte -luonani, jolloin usein silmistänne näin teidän lempivän kukkaisiani, -ja varmaanki mielestäni joku side meitä yhdistää toisiimme. Niin -taas alan ujostelematta ja pyydän vaan teitä olemaan paheksimatta, -jos ihastukseni pienimmistäki asioista täällä omassa maailmassani -houkuttelee minun pitkiin puheisin ja kyllästyttämään. - -Kiitos Jumalan, kahteen kymmeneen vuoteen, tahi vuodesta ennen omakseni -päästyäni, en ole nähnyt kevättä nykyistä kauniimpaa. Huhtikuu tosin -oli sateinen ja myrskyinen ja toukokuu alkoi kylmillä, että täytyi -taimilavatki peittää sydänpäivällä; mutta sitte muuttui ilma lopulla -kuuta, ja ihmetellen katselee, miten kaikki nyt menestyy ja joutuu. - -Nyt olisi aika meillä käydäksenne, te joka rakastatte kevättä ja -kaikkea kasvussa olevaa. Nyt viherjöitsevät puistoni täällä ja kaikki -saaret ja rannat järven ympärillä. Tulpanit ja narsissat ovat jo kauvan -kukkineet. Omena- ja pääronapnut vaahtasevat kukista ja kaikkia näitä -kiertelevät syrenihäkit sinivöinä. -- Miksi en suosittelisi syreniä? -Ne vievät paljon tilaa, sanotte te, eivätkä kanna hedelmiä! Näkyypä, -että kesä oli enemmän joutunut teidän täällä käydessänne. Tulkaa nyt, -toistapa puhutte. Minä puolestani rakastan syreniä lapsuudestani -asti. Niiden pireys ilahuttaa minua, niiden ihanuus, kukoistusaikana, -viehättää sieluani. Vaan heittäkäämme eri mielemme arvoonsa. Lausun -ennemmin pari sanaa niistä laitoksista, joita, täällä käymisenne -jälkeen, olen kyhäillyt, osaksi omain neuvoinne ja suunnitelmienne -mukaan. Halua minulla tosin ei paljon ole muutoksiin, mutta osaksi -olen tahtonut tehdä mieliksenne, osaksi ovat eräät seikat, jotka -tuonnemmalla osoitan, pakoittaneet minua tavoistani poikkeemaan. - -Tietkää kun se pienen lystihuoneen suunnitus, jonka teitte -kirsikkasaarella, näyttää juuri somalta valmistettaissa, varsinki Rosan -ikkunasta, josta, pitkin vaahteritanhuaa, sen näkee kohoavan niinkuin -ison ulpukan järvestä. Pidin teistä pitämistäni, kuta enemmän työ -joutui. Kaunis alku on tehty tilan laajentamiseen kyökkikasvuille, niin -että hedelmäpuitten istuttamiseen olen saattanut ottaa koko alan aina -vanhasta kirsikkametsästä järveen saakka. Oksastuksista on hyvä toivo, -kun vaan voin pidätellä madot. Vanha Antti on näinä päivinä saanut -tätä toimitella. Vielä pilkahtelee siellä täällä turmeltuja lehtiä -taikka kääriyntyneitä lehtikerppuja, mutta kauhistuksella muistan ne -vuodet, jolloin ihan kukoistuksen ja lihavuuden ajalla hävitys tuli ja -tuhoi vihannuuden ja loisteen, peitti vaaleaan kuolopukuun paljastuneet -oksat. Hukkaan makasivat puut ihanimmat päivänsä ja säikähyttivät -jähmittyneiden aaveitten tavoin pois koko kesäisen riemun. Vasten -mieltäni muistelen tätä, sillä kaikesta luonnossa ei minusta mikään ole -niin kauheata, kuin nähdä elollisten, viattomain olentojen vähitellen -riutuvan ja ennen aikaansa kuolevan sen madon kalvamisesta, jota he -itse tietämättänsä suojelevat ja elättävät. Oi, mitäpä olisi elo -rakkaudetta tomuunsa, mitä on kasvu, jos ei se iloisesti ja hilpeästi -kanna katoovaisia kukkiaan ja lehtiään? - -Sitä soreaa leppäistä lehtimajaa, jonka laitoitte rannalle, johon -asti nyt hedelmäpuita olen istutellut -- unohdin siitä sanoa teille --- en ole hentonut liikuttaa. Se seisoo vielä keskellä omena- ja -pääronapuita, rakkaana muistona teistä. Rosa ompelee joskus siellä ja -kiittelee korkean kunnaksen ja kirkon näkyä toiselta puolen järveä. -Minäpä tästä paikasta vähemmän pidän sen pahan kivikarin vuoksi -ulkopuolella, ja kalalokkien alinomaisen porun tähden, jotka ovat -tottuneet siellä aina oleskelemaan. Oikein ihmettää, kuinka pieninki -melu minua vaivaa. Tullee tämä kärsimättömyyteni ehkä siitä, kun asun -koko ikäni näitten hiljaisten ja säveäin olennoitten joukossa, joiden -kovin melu on hiljainen kuiskutus, tuulen tuuvitellessa heidän notkuvia -oksiansa ja lehtiänsä. - -Tietkääs, herraseni, harmiseikoista, joista emme edes mekään täällä -saa olla rauhassa, tapahtui joku päivä takaperin muuan erinomaisen -merkillinen. Koko aamun oli selkeää ja jää oli kaunis, vaan ilma -erinomaisen palava ja hikinen. Puolipäivän rinnassa alkoi pilviä -kokountua ja ukkoinen kuulua. Pian musteni taivas yli kaiken, vettä -satoi rajusti ja salamoita välkkyi tiheään, oikein erinomaisen -tiheään. Istuimme juuri ja söimme aamiaistamme, minä ja Rosa, kun -vanha palvelijani astui huoneesen. En milloinkaan unohda hänen -kamalaa muotoansa. Oli muka, niinkuin sittemmin sain kuolla, kauvan -jäykkämielisesti peitellyt taimilavoja ja, kun sade kävi rajummaksi, -hakenut suojaa muutaman ison pihlajan alla niemellä. Mutta mitä -suojaa siitä oli semmoista rajuilmaa vastaan? Vanha olkihattu roikkui -kostean rievun tavoin kädessä, sisään tullessansa, suvitakki niinkuin -kaalinlehti pitkin raajoja, hapset hajalla ja vettä vuotaen pitkin -naamaa, ja tervehdykseksi ei muuta kuin vohkasi. Ensi tuokiossa en -voinut naurua pidättää, vaan tämä häntä niin vihaksi pisti että -kielensä heltisi. - -"Niin, niin", sanoi hän, "helppo on nauraa, vaan nyt on loput kädessä!" - -"Ohoh, miekkoseni", arvelin minä ja pidäiten yksitotisena, "ota vaan -yllesi kuivat vaatteet, niin tuletpa taas toimeen." - -"Ken minusta huolii", lausui hän enemmän närkästyen; "nyt on loppu -Rosa mamselin, sanon minä, Jumala minua auttakoon ukko raiskaa! Niin, -niin, tuossa hän nyt istuu nuorena ja punottaa, mutta lieneepä toista -tulevana vuonna." - -"Mitä ennustusta se on, Antti", sanoin minä ja nousin seisaalleni, "mikä -sinun on?" - -Ja nyt puhui hän viimeinki asian. Ukkoinen oli iskenyt Rosan jalavaan, -siihen kauniisen puuhun, jonka kai muistatte seisoneen juuri -asuin-rakennuksen nurkalla vasemmalla kädellä mannerpuolelta tultaessa, -oli pirstonut oksat ja murtanut rungon juurelta. Arvannettehan, miten -se minulle kävi harmiksi. Siinä oliki jotain erinomaista siinä puussa. -Niin nuori vielä, ja kuitenki niin tuuhea! Runko niin suora ja pitkä, -ja latva sitte -- muistatteko juuri sanoneemme, kuinka luonnikas -se oli? Anttia olen kokenut lohduttaa minkä olen voinut. Näyttääki -totisesti Rosa häntä enemmän huolestuttavan kuin puu. Rosa itse laskee -usein leikkiä hänen kanssansa tästä lystillisestä säikäyksestä; mutta -ukko pudistaa vielä aina arvelevaisesti päätänsä, kun tästä puheeksi -tulee. Paha vaan että on pannut ennustuksellensa niin pitkän ajan, -sillä nyt hän pysyy kai aina tulevaan kesään saakka erhetyksessänsä. - -Mutta vielä yksi paha kohta. Heti en tiedä muuta neuvoa kun muuttaa -aidan, joka eroittaa pienen saarekkeeni muusta maailmasta, tuonnemmaksi -saaren puolelle kannasta, kun valtamaantie, joka nyt kulkee ihan sen -vieritse mannerpuolella, vaivaa ja häiritsee minua pölyllänsä ja -alituisella melullansa. En tiedä, vaan minusta tuntuu kun matkustavien -luku enenisi vuosi vuodelta. Joka aamu täytyy minun tomuttaa ja ruokota -aidan läheiset kasvut, ja pitää viipymän tällä paikkaa kauvemmin -kuin missään muualla puutarhassa. Usein sattuu silloin, että joku -tuntematoin seisattaa hevosensa, nähdessään minut, ja pyytää sisään -päästäksensä katselemaan laitelmiani; ja vaikka minä kernaasti suon -jokaiselle sen pienen huvin, joka niistä lienee, sattuvat toki nämät -vieraiset ei harvoinkaan sopimattomalla ajalla. Tämä ei kuitenkaan -ole, mikä minulle enin on vaivaksi. Paljon enemmän on minulla -tuskaa nähdessäni joitakuita naapureistani, jotka päivittäin juuri -huomeneksella kävelevät tästä ohitse. Olisin luulla saman madon, -joka viime vuosina on hedelmäpuita säästänyt, muuttaneen ihmisiin. -Herraseni, täällä elelee lahko jumalisia, äänettömiä, kolkkoja -olennoita, jotka lukevat voitoksensa maallisten riemujen hylkäämisen ja -ovat poskiensa kastehiviällä ja silmänsä tulella maksaneet sen, minkä -pitävät ylevämpänä omaisuutenansa. Mikä eroitus luoda silmäni pireistä, -ilosista kukistani näihin kalveoihin! Tämmöisistä kohdannoista tulen -aina alla päin, raskaalla tunnolla, joka pitää minua koko päivän, ja -vastentahtoisesti lepää ajatuksissani se huoli, jonka minä tuntisin, -jos olisin yksi näiden ihmiskukkain ylempi veikko ja ne minun hoitoni -alla, niinkuin tässä tomukukat ovat puutarhassani. - -Ja nyt lopetan pitkän kirjeeni lämpimimmillä tervehdyksillä Rosalta. -Hän käskee kysymään, kuinka kynsilaukat, jotka viimein lähetti -tyttärellenne, menestyvät ja kasvavat. Syksyksi hän lupaa joukon toisia -laukkoja. Ehkä silloin itse seuraa niitä, jos sen suvaitsette. Hänen -on tarve vähän nähdä maailmaa; hän on jo kuudentoista vuotias. Ah, -herraseni, teidän täällä käydessänne oli hän ainoastansa lapsi; nyt on -täysikasvuinen, ja miksikä peljännen ilolla sanoa, kuinka kaunis hän -on? Mitä olen kuitenki itse tainnut tehdä hänen sivistykseksensä, minä -täällä pölyisissä helmoissani, kädet tomusta mustana ja pää täynnä -huolta kukistani ja puistani! Äitinsä on aikaa haudassa levännyt, minä -olen vaan osannut nähdä hänen kostumistansa ja iloita siitä. Itse on -hän kasvanut, mittäkään ihmiskäden johdotta, taivas sininen isänä, -äitinä kodin tyyven kukkamaailma. En tiedä, miksi ajatukseni nyt -semmoisella hartaudella viipyvät hänessä. Ehkä ikävyys enentää lempeäni -häntä kohtaan, sillä nykyjään on hän muutama päivä sitte kodista -poissa. Hän tulee nyt olemaan yhtä mittaa erään sukulaisen luona, -kunnes valmistuu ensimäiseen ehtoolliselle käymiseensä. Kolmen viikon -perästä häntä odotan takaisin. - -En saata häpeemättä lukea päästä päähän pitkää kirjettäni, jossa on -niin vähän sisältöä. Anteeksi antakaa herraseni vanhalle ystävällenne, -hän antaa, mitä on, ja puolustelekse sillä, että täyttää teidän oman -pyyntönne. Olen aina j.n.e. - - - -Toinen kirje. - - - Elokuun 16 p. -36. - -Nähnyt olen heidät, nähnyt tuskalla, ehkä kolkolla aavistuksellaki. -Olen nähnyt heidät, ne pimeät hahmut kalpein poskin, puoleksi -sammunein silmin. Oi, herraseni, ukonpilviä on kauvan hiljakseen -kulkenut säilysuojani vieritse; nyt on heistä heittäynyt ukkoisen -nuoli, elämäni parhain onnellisuus on lyöty ja murrettu. Kentiesi -ikuisesti? -- Minä -- toivon vielä. - -Oli aamu. Rosa tuli kotia päivää ennen. Aamu on minun iloni. Päivän -kanssa nousin ylös, työ kävi ripeästi, ja mielessäni, samate kuin -kukissaki, oli vielä aamukaste. Oletteko havainnut, mitä silloin -mielessä on, kun sydän mehiläisen tavoin imee mettä joka paikasta? - -Muutamat panin-oksat siivottuani, kävin rantaan leppämajalle, siellä -istui Rosa. - -"Rosa, kah Rosa!" -- Hän nousi seisaalleen ja teki hyvän huomenen. -Aivoin häntä jollaki työllä huvittaa. "Tule, Rosa", sanoin minä, "mennään -ja kastellaan kukkasarat; näyttää tulevan lämmin päivä." Olin samassa -mennä, vaan huomasin Rosan viivyttelevän. Kääntyessäni kohtasi silmäni -hänen silmänsä. Sanomatoin lempi kuvailihe katsannossansa, joka oli -synkeä, säikähyttävä, vaivaava, sillä ilo ei sitä nyt sulostanut. Mutta -silmämme pysyivät kauvan toisissansa, minä katsoin, kauhistuin ja olin -ääneti. Niin alkoivat hänen silmänsä itkua vastustella, ja kyyneleet -voittivat ja murtivat sulkunsa, ja hän kävi kaulaani ja huokaavan -kuulin hänen: "Oi, isäni, isäni, kun toki pitää olemanne niin hukassa!" - -Minussa vavahteli aavistus, pidätin kumminki itseni ja koin olla -tyyven. "Oletpa kipeä, lapsi hyvä", sanoin hänelle, "tule, saatan sinua -levolle!" - -Mutta Rosa otti askeleen taaksepäin. "Kipeä?" lausui hän jalolla vaan -suruisella äänellä, "kipeä olen ollut, terve olen jälleen. Olen samate -kuin teki painanut paremman eloni tomuun, joka tänäpänä välkkyy, -huomenna katoaa; elämään olen nyt oppinut sitä eloa, joka ei vaiheista -tiedä. Isäni, oletteko milloinkaan ajatellut Jumalata?" - -Nyt näin, minkä olin kadottanut, mieleni musteni, minä vihastuin. -"Lymyite päivältä, madon panema kukkainen", sanoin minä, "ruttoa sä -hengit viattomiin lapsiini ja peloitat aamun enkelit puistosta." -Leppyä en ehtinyt, kun Rosa totteli ja meni. Mutta sivutse mennessänsä -näin hänen silmin tarttuvan minuun, kuin olisi mielinyt temmata minua -sydämeensä. Astui harvaan pitkää käytävää myöten alas ja katosi -vaahteriston taakse. Minä notkistin polveni, anoin lastani Jumalalta -jälleen ja itkin. Herraseni, rauha tuli takaisin ja tyyven mieli, -ja minä noudatin Rosan jälkiä. Päästyäni kammionsa ovelle kuulin -äänensä. Se oli rukoilijan ääni, vaan hiljainen, ja tuulen henki -suhahteli jalavan latvassa huoneen seinuksella. Kului hetkinen, tuuli -herkeni hengittämästä, kuulin sanoja; "Hänessä, hänessä on sinulle -välikappale; minä olen ainoastansa nainen heikko. Ota häntä ylös -valkeuteesi, jospa vaikka heittäisitki minun takaisin yöhöni." - -Sydämeni oli sulaa lemmestä ja huolesta. Avasin oven hiljaa, aivan -hiljaa, ja astuin kynnyksestä. Sen havaitsi Rosa, ja tuli vastaani, -naurusuin kuin enkeli. "Olen rukoillut edestäsi, isäni", kuuluivat -sanansa, "ja rukoukseni on kuultu, kun tulet tänne tyköni ja olet -leppeä." Minä suljin hänen syliini ja suutelin otsaansa. Mutta en -tahtonut meitä sanoilla häiritä, olin vaiti vaan ja kävin työhöni -etsimään lohdutusta. - -Puolisen aikaan tapasimme toisemme tavallisuuden mukaan. Pöydässä ei -hiiskuttu sanaakaan aamun seikasta. Karttaa tahdoin ja unhottaa. Rosa -haasteli paljon sakulaisestansa ja olostansa siellä: millä helleydellä -hän häntä oli kohdellut, kuinka paljon oli oppinut häneltä ja niiltä -hyviltä ihmisiltä, jotka hänen luonansa oli nähnyt ja tullut tuntemaan, -miten tähdellistä olisi minunki -- tässä vaikeni hän ja keskeytti -lauseensa. Voi, voi, herraseni, että niin vähän olen silmäillyt -ulos kukkatarhastani ja niin vähän oppinut ihmisiä ja maailmaa! -Ymmärrättehän kaikki. Pois lähetin kukkaiseni valossa vaalittavaksi, -ja tuleen hän istutettiin. Ei kuitenkaan kovuutta; maltoin mieleni, ja -Rosan sanat jäivät selittämättä. Koko muun ajan oli hän tyyvenneempi -ja naurahti joskus, joka muistutti entistä. Mutta kasvojensa helevien -vivahduksien seassa näin nyt kuvan, joka vaan harvoin haihtui, kadonnut -ei koskaan, vaivan ja kuihtumisen kuvan, sen varjon tapaisen, joka ensi -kerran pimentää valkean lemmenkukan lehdellä, eikä edes päivänkään -kimeltäessä ole ilmaisematta kukkimisen loppuansa lähenevän. - -Jälkeen puolipäivän en Rosaa nähnyt, mutta iltapuoleen hänen käsketin -alas puutarhaan. Tulikin, otin kätensä käteeni, ja yhdessä kävelimme -lehtokujia, parhaastaan ääneti. Olipa aikomukseni puhua, mutta ilta -oli ylen ihana ja sydämeni ylen täysi. Viimein tulimme rantaan. Vuosi -takaperin olin yhdenlaisena iltana seisonut Rosan kanssa samalla -paikalla. Kaikki oli yhtä kuin silloinki; hän vaan -- -- mutta näinpä -nytki silmästänsä ilon vilahtavan, tullessaan pimennoiselta käytävältä, -kun laaja kirkas järvi rantoineen, saarineen ja aleneva aurinko, ja -kullastava taivaan kansi aukenivat hänen silmäinsä eteen. "Tässäpä", -sanoin Rosalle, "kerran minulle teit kysymyksen, joka vieläki minua -iloittaa, vaikka paljon sitte on muuttunut." - -"Mitä silloin kysyin?" sanoi hän ja silmäili minua kummastellen. - -"Vähän, aivan vähän; tuskin olikaan se kysymys, oli vaan huokaus, -oli lyhyt rukous. Sinä levähdit tässä, työskenneltyäsi kaiken -päivää kukkien keralla puutarhassa. Itse istuin lähellä ja katsoin -milloin seutua milloin sinuun, sillä silloin olitte yhdennäköisemmät -nykyistänne, ja se yhdenkaltaisuus teki minun onnelliseksi. Kun joka -tuulen vilakka oli levolla, ja järvessä kuvasti maa ja taivas, ja -taivas kuvastimen tavalla heijasti maan monenkarvaiset kukkaiset, ja -aurinko valosyliinsä sulki kaiken tämän, niin naurusuin kysyit minulta, -kumpi oli kauniimpi, maako vai taivas? Se oli sinun taivaallinen ja -viatoin kysymyksesi, lapseni, ja sen vielä muistan." -- Mieleni heltyi, -luulin jo kohdanneeni Rosan sydämen; mutta hän kävi käteeni ja sanoi -vakaasti: "ne olivat sanani unessa, isä hyvä, unohda ne herättyäni." - -Vielä kerran ratkesin puhumaan ja sanoin: - -"Eipähän sanoja unenpäissä, Rosa; ylistysvirsihän se oli, enkelein -laulaman tapainen, sillä enkelein jumalanpalvelus on riemu jostaki -ihanasta ja totisesta. Silloin taisi tuntosi käsittää ihanuuden vielä, -ja totuus oli selvä silmissäsi, sillä se paistoi sinulle Luojan koko -maailmasta, ja maa oli sinusta silloin suloinen kuin taivas. Mitä on -sinulla nyt sen sijassa, jonkas kadotit ja hylkäsit?" -- - -Mutta minun lapseni vastasi minua tällä haikealla kysymyksellä: -"Langenneen maanko ihanuuden sijassa, ja katoovan tomun totuuden?" -- - -"Sielusi rauhan", lisäsin kiivaudetta, "sydämesi viattomuuden, ja -rakkauden lempeätä luontoa kohtaan?" - -"Murhe", sanoi hän, "siitä mikä silloin olin, ja toivo ett'en kuitenkaan -tule kadotukseen." - -"Sano", lausuin minä tulistuen, "valhekuvitus oman mielesi siittämästä -epäjumalasta, joka on sortanut nuoruutesi kukoistuksen ja kummituksena -osoittaa tulevaisuuttasi haudan hahmussa, epäjumalasta, joka -sormellansa osoittaa ijankaikkisen kirkasta maailmaa, hänen viheriöivää -maatansa, hänen leppeätä taivastansa, kaikkea pyhää ja armasta, omia -kukkajäseniäsi, sydämesi rauhaa ja isäsi harmaita hapenia, ja sanoo -uhaten ja kolkosti: katso, tuo on mitätöntä kaikki, kiellä, hylkää, -kiroo se, jos tahdot omani olla, minun, jolle kaikki, mikä hehkuu, -rakastaa, henkii, elää, on kauhistus, ja jonka valtakuntana on se -ikuinen tyhjyys, kussa ei ainoakaan olento elähytä tomuansa, yksikään -voima riemuitse voitosta, heikkous itke rakkauden armossa." - -Puheeni oli tulla, sillä totuus syttyi liekiksi sielussani, ja lapseni -harhaili yön synkeydessä ja oli valkealla saatettava takaisin. - -Oi, armaani, mitä piti minun tehdä? Rosa itki ja pyysi laupeuden herraa -olemaan kuulematta sanojani. -- - -Ei ole koskaan minun niin vaikea ollut saada voittoa itsestäni, kuin -silloin oli. Rakkaus oli apunani ja voitto oli minun. Masensin vihani --- en vihaani -- tuskani, ja totuuden kirkkaus tuli rauhallisesti -sieluhuni jälleen. - -Sen puun juurella, jonka siimeksessä seisoimme, kasvoi viatonna ihana, -heikko, valkea lemmenkukka, hiljan kasvinhuoneesta ulos tuotu, raittiin -kesälämpimen vaalittavaksi, ja elinkauden vapaasti kukoistaaksensa. -Yhden päivän oli kukka kaunoinen vasta katsellut kuorestansa, -ja muodollansa kantoi vielä sitä hohdetta, joka näyttää olevan -epätiedossa, kuuluneeko maahan vai taivaasen, ja joka tekee, että -silmän on mahdotoin eroittaa, missä lehti loppuu, ja missä väri, koste, -ilma, päivä alkaa. Sen uhrasin lapseni tähden, tempasin ylös mullasta -ja siimeksestä, puhalsin tomun sen juuresta ja panin puun oksalle, -hennon kupunsa vasten auringon seisahtumattomia säteitä. Otin Rosaa -kädestä, kävelimme ääneti puistoa ja palasimme entiselle sijallemme. - -Kukka oli jo alkanut kellastua; poissa oli ihana loiste iholtansa, ja -lehdet olivat kuolleina päivän valossa. "Katso", sanoin Rosalle, "äsken -kasvoi tuo kukka matalana, ja juurensa oli maassa, ja varjo peitti -hänen elämänsä, ja tomunsa oli tomussa. Mutta eikö hänen olentonsa -silloin ollut enemmän taivahinen kuin nyt, ja eikö hän silloin -ollut iloni, murheeni nyt? Oisiko nyt omin valloin temmainnut siitä -paikasta, mihin lempeni hänen sai, ja oisiko, heti puhdistuaksensa -sulaksi kirkkaudeksi, erkaunut tomusta ja kohoinnut auringon tuleen, -rakastaisinko häntä siitä? Enköpä sanoisi: kuole, kukkainen typerä, -sillä siten et elää voi!" - -"Kuolla", sanoi Rosa naurahtaen, "onkos kuolemisessa pahuutta?" - -"Kuolema", sanoin hänelle, "on syntyminen elämään, kuolema on myös -syntyminen hävitykseen. Ah, Rosaseni, kuolla niinkuin tämä kukka eilen -kuoli kuori-elon kuoleman, tänään avataksensa hopeanvalkeata kehäänsä, -se on kuolla eloksi runsaammassa ihanuudessa ja iloksi valoisemmassa -maailmassa. Senlaisen kuolon kuoli lemmenkukka, murtaessaan kätkönsä, -ja hän ei sitä sen vuoksi kuollut, kun olisi ollut lakastunut -kuoressaan, vaan sen tähden, että oli pimeässä kodissansa terveenä -ja uskollisena hoitanut lehtiänsä, kunnes luonto ne näki valmiiksi -kohtaamaan päivää. Niin se kuolee, joka kuolee elääksensä. Hän ei -hätäile ulos kuorestansa, vaan täyttää sen kauneudella ja elolla, ja -sitte ei hän varista lehtiänsä, vaan levittää ne iloon ja valkeuteen." - -Näin puhuin. Hetki kului äänettä. Kaikki oli hiljaa, juhlallisena, -odottavana. Minulla oli toivo. -- On hirmuista, herraseni, ja minua -kauhistuttaa sitä sanoa. Lapseni rukoili ja manasi minun isänsydäntäni -viettelemästä hänen heikkoa, turvatonta sieluansa. - -Päiviä, viikkoja on kulunut siitä kun tämä tapahtui. Rosa kuihtuu. -Selvenemistänsä selvenee minusta se oppi; jonka myrkkyä hän on imenyt, -tämä helläin sydänten murhaava harhaus, hyljätä hiljaisuuden rauha -ja sydelle polttaa itsensä, ollaksensa kykenemättömät tykyttämään -heikkoudessa. Eiköstä kaikki kauneus kirkastu ja elä heikkoudessa ja -tomussa, niinkuin aurinkoki elää tuhansin hohtein kasvujen katoovassa -suvussa? Miksi siis hävittää asuntoa, kussa ihanuus saattaa elää -loistossa ja rauhassa? Kuolemattomuudenpa elämää he etsivätki, ja -maallista elämäänsä he sanovat kuolemaksi. Ah, herraseni, koska olette -odotellut sen kasvun kukkimista, joka siemenessänsä lakastui? Te -uskotte kuolemattomuuden! Senkö vuoksi, että maa on niin synkeä ja elo -täällä mitätöin? Ei, ei, sen vuoksi odotan minä taivaallista maailmaa, -ylevämpää eloa, kun tämä maa on niin ihana, tämä elämä, kaikkine -huolineen, niin pyhä ja niin suloinen. - -Lopetan nyt. Mitä saatan toivoa lapselleni? Onko teillä neuvoa antaa, -niin älkää viipykö. Syksyn tulevan, ja hedelmäin kypsyvän, olen -sivumennen havainnut. Lähettäkää minulle jokin kirja, jossa rauhalla on -mietitty hiukkainenki elämän ihmeellisyydestä. Hyvästi. - - - -Kolmas kirje. - - - Kesäk. 20 p. -37. - -Herraseni, tässä lähetän teille päiväkirjan, jota olen kirjottanut -Rosan sairastaessa. Näistä muutamista muistoonpanoistani tainnette -arvata ne seikat, jotka ovat tapahtuneet, ja joita en uudelleen saata -kertoa. - --- -- Tammikuun l päivänä -37. Oi väärää, sokeata oppia, hyljätä -viattomuuden maallista iloa! Mitäpä on tämä ilo muuta kuin sen -taivaallisuuden nautintoa, joka kaikessa vallitsee? Myrkkyä! Milloin -imeepi mehiläinen myrkkyä! -- - -Anna silmääni valoa, taitaakseni katsella ihmiskuntaa, niinkuin -silmäilen jonkun kasvoja, ja näytä minulle niissä yksiki paikka, jota -ei viattomuuden mahti voita ja joka ei enennä sen eläväistä suloa. Oi, -te jalouden puhuvat kuvat, valonenne ja pimentonenne, oi ylenkatsotut -kukkani, teistä toki olen oppinut, elämän luovan ihanuuttansa -pimeydestä ja valkeudesta. -- - -Täydellisyys. Turhaanpa sanotaan: täydellisyys on pysyvä. -Täydellisyyttä on ajan jokaisessa hetkessä, ja tähän täydellisyyteen -kuuluu itse se puuttuvainen silmäki, joka sitä ei näe. - -Helmik. 7 p. -- Sydänyö. Rosa valvoo. Valkealla hangella näen -valon paistavan akkunastansa. Olen itseki sytyttänyt lamppuni unen -puutteessa. Ah te säteet hangella, jotka todistatte siitä valon -lähteestä, josta on syntynne, teissä olen yöllä mielinyt nähdä -kuvaelmia ihmiskunnasta, Jumalan pyhästä valovirrasta. Rosa, eksynyt -lapseni, elä soimaa sadetta siitä, ett'on mennyt niin kauvas valosta; -mitä kirkkaampi se on, sitä edemmä se ehtii, sitä kirkkaampaa syntyä -se osoittaa. Paistakaamme täällä rakkaudesta ja uskosta, niin yö -ympärillämme on päiväksi muuttuva, elkäämme vavisten heittäykö takaisin -lähteesemme, se on sen säteiden kieltoa, se on sen valon kieltämistä. - -Helmik. 17 p. -- Ensimäinen kevätpäivä. Aurinko anastaa valtansa -jälleen. Ilma huokuu sulaa elävyyttä, se on herännyt pimeästä -talvi-unestansa ja maaki herääpi heti. Rosa on lähtenyt huoneestansa -ensi kerran isoon aikaan. On istunut hetkisen portahilla, kuullut -varpusen visertävän ja nähnyt kimeltäväin pisarten herahtelevan -katolta. Silmänsä näin loistavan, kuulin hänen syvältä janoten -henkeänsä vetävän, luulenpa hänen tuokion etsineen Jumalaa -huomenriemuisessaki maailmassansa. Ah itse riemu, joka nostattaa muiden -mielen pilviä kohti, on hänestä ylen raskas, pienin ryyppäys luonnon -terveysmaljasta sulattaa hänen olentonsa. Väsyneenä, miltei vaipuneena -saatettiin hän jälleen huoneesensa. Millainen loppu kaikesta tästä? - -Huhtik. 17 p. -- Kukkia jo! Kirsikukkia on lasissa Rosan pöydällä. -Ihmeellistä, mitä enemmän itse kuihtuu, sitä paremmin näyttää hän taas -rupeevan rakastamaan pireyttä ja eloisuutta. Eron aikako lähestynee ja -tehnee hyljätyt armaiksi jälleen? - -Huhtik. 25 p. -- Selkä on auvennut, jää on poissa. Päivän laskussa -näkyi kurkiparvi välkkyvän järvellä. He ovat jo kohottaneet lentimensä -ja muuttaneet. Mikä ihaninta on, se ei ole jokapäiväinen vieraamme, se -on matkamies, joka vaan käypi katsomassa. - -Toukok. l p. -- Hän tahtoo täältä, tahtoo eritä. Mitäpä etsii? Mihinpä -pakenee? Maan alla, pilvien takana, ylempänä maailmain maailmoja, -mitä siellä löytää muuta, kuin minkä täällä on hyljännyt: luoman ja -Jumalan? Olisiko minulla keinollinen mahti, istusin tautivuoteen -ääressä ja kuvaisin kuolevalle suloisia muistoja. Näyttäisin hänelle -maan juhlaloistossaan, panisin vuoden vaihtelevat ajat kiertelemään -kauniina silmäinsä ohi, johdattaisin mielensä kuviteltaviksi -lapsuutensa, nuoruutensa, miehuus-ikänsä riemut, kaikki kohtaamansa -lemmen silmäilykset, kaikki ne voitot, jotka on nähnyt hyvän voittavan, -ja tekisin niin ympärinsä kesämaailman sanoista. Siinä hän nukkuisi, -niinkuin pilvettömänä kesäiltana nukutaan, iloisena olleesta päivästä -ja odottaen auringon ja ilon koittoa aamulla. - -Toukok. 28 p. -- Tulla tänne, pyrkiä hänen vuoteensa ääreen, -lohduttamaan! Pois, pois, mustat aaveet, lohdutuksenne tunnen! -- Mikä -on jalointa, tosinta, pyhintä, sepä välikappaleena viettelijän kädessä. -Ei pahalla, vaan parhaalla kahleitaan sydän. Kuvaan yhden niistä -teistä; tuhansia ovat. Majassa pyörii vanhempain ja siskosten seassa -viatoin tyttö, ja muistaa iloisissa vaivoissaan ainoastansa heidät. -Siitä välttyy sitte päivä ja ilta tulee, ja hiljaiselle tienoolle -nousee tähtiä loistavia. Uusi maailma, täynnänsä hartautta ja rauhaa, -kypsyypi ulkona. Tuossa lähenee viettelijä. -- Tule viatoin, sanelee -hän, ett'et hautauisi pienten huoltesi tomuun, vaan oppisit elämään -ylevämpää eloa. -- Ja hän menee myötä, ja majasta ulos tullessansa -kuu kohoaa vuorten takaa ja kaunistaa hänen seutunsa kaksi vertaa. -Tuntonsa taipuvat, sydämensä riemastuu. -- Katso, sanoo taluttaja, -eikö tämä ansaitse silmäystä? -- Hän näkee hänen puhuvan totta. Tuopa -sitte teroittaa äänensä ja nuhtelee entisestä tylyydestä, että on -maannut hartautensa, ett'ei ole useasti etsinyt hetkeä, jaloa kuin -nykyinen. Tyttö säikähtyy, sillä sydän on täynnä ihastusta, ja hän -näkee, minkä on hyljännyt. -- Ja elo, jotas elät, kuiskaa viettelijä, -ja ne tunnot, jotka sinussa liikkuvat, keilläpä osaa semmoisista? -Ylennä silmääsi ja katso, josko tuhansista olennoista ympärillämme -ainoakaan nostattaa itsensä jokapäiväisestä elämästään, elääksensä -kuin me. Näetkö ainoatakaan rinnallamme? -- Ja hän katselee, ketään ei -näe. Silloin häneltä mustenee maa, ja ihmiskunta on hänestä aaltoileva -meri sielutoin, ja hän nojaakse viettelijän rinnoille ja sanoo: me -seisomme kalliolla merellisellä, elä luovu minusta, sinutta olen yksin! --- -- Mieletöin! miksi et sanonut: niin, pyhä on ja ihana minulle avaamasi -maailma, mutta onpa majanäki pyhä maailma, siskosteni silmät ovat myös -kirkkaat, suloiset tähdet, ja vanhempaini sylissä elän runsaudessa kuin -täälläki; opeta minua rakastamaan, eläkä hylkimään! - -Kesäk. 1 p. -- Koko päivän vaan äidistänsä! Hehkuvin silmin, kuulaana, -melkeen kirkastuneena ainoastaan äidistänsä! Olipa vaan lapsi, -vakahainen lapsi, kadottaessansa äiti armaansa, ja muistaa kuitenki -kaikki. Eikö hän ollut semmoinen? Eikös rauhallisena ja vakaana -kävellyt kukkaistesi keskellä, hoitanut niitä, hoitanut sinua ja -minua? Kysymys kysymyksen perään! Ah, rakkaudella muistelee äitiänsä, -ja iloitsee elettyänsä, niinkuin eli. Onpa pelastettu! Voinko uskoa -hänen -- -- Minua käsketään luoksensa. -- -- - -Kärsiväisyyttä, malttavuutta, toivoa! Kohtaammehan jälleen toisemme! - - * * * * * - -Täkäläisen tilan näette tästä ilmoituksesta, jota pyydän teitä -hyväntahtoisesti panettamaan johonki sanomalehteen. - -Hän lepää nyt järven toisella puolella. Kirkas selkä, joka ennen oli -ihastukseni, on nyt musta, kolkko hauta, jonka yli harvoin hirviän -luoda silmäystäkään. - -Päivät ovat hitaita ja muuttelehtamattomia. Hämärää saan odotella -melkeen sydänyöstä sydänyöhön, se on vuoden ajan syy, ja hämärän ei aina -ole uni mukana. - -Vuoden päivät olen yhä enemmän havainnut vanhenevani, ja vuosien kanssa -vähenevät voimat, herraseni, voimain kanssa mielilaatu, niin on luonnon -tapa. - -Vanha palvelijani ijästyy niinkuin minäki. Joku päivä takaperin menin -puutarhaan. Hän kasteli kukkasarkaa, mutta huolimattomasti, äkäisesti, -että loukkailiki kukat vesikannulla. Nuhtelin siitä. "He niin", sanoi -hän, "kelle niitä hoidamme?" Ukko kääntyi katkeraan itkuun, minä jätin -hänen ja läksin pois. - -Tunnetteko ketään hyvää, turvatointa tyttöä seitsentoista vuotiasta, -joka mielisi isää saada? Yhtäläisyys! Nuoruudessa ovat ihmiset toinen -toisensa kaltaisia, toisella tytöllä on aina jotakin toisen sielusta. - -Antakaa anteeksi, herraseni, ett' on niin lyhyt kirjeeni. Minun -on kovin vaikea pitää ajatuksiani koossa. -- Vielä kerran: hellän -sydämenne tähden lähetän päiväkirjani, johon olen pannut yhtä ja toista -viime ajoin. Sen takaisin saapuessa odotan mielellistä kirjettä. -Hyvästi! - - - - -Suomennoksia Runebergin Runoelmista. - - - -Kuoleva Sotilas. - - - Jo veri-päivä päätynyt - Oil Lemun rannalla, - Ja lyötyin huoku viihtynyt - Jo kuolo-kentalla; - Merellä, maalla pimeni. - Yö haudan tyyneen hiljeni. - - Reunalla aallon pimiän. - Mi näki metelin. - Suursaaren aioilt äkiän - Havaitsi soturin; - Hän istu, käsi otsallaan, - Oil juossut veri povestaan. - - Hyvästiäns ei lausua - Hän tainnut tutulle, - Isäins' ei ollut seutua. - Min vuoti verelle; - Kotins' oil Wolgan rannalla. - Hän täällä vihan alalla. - - Silmänsä, vaikka sammuvan, - Loi välist' ylös hän. - Sannalla saman lakean, - Lähellä uron tän, - Mies nuori makas kuoltunut, - Hänt' ukko katsel' uupunut. - - Kun kuula viuhui, sota soi, - Kun vert' oil povissaan, - Vihansa vastakkain he toi - Kalpaansa koittamaan; - Nyt vanh' ei riitaa hakenut, - Nuorenki miel' oil masennut. - - Mut yö se yhä etenee. - Ja soutu kuullahaan. - Kuu pilven raost' antelee - Seudulle kuumettaan; - Jo saapuu venhe rannallen, - Siin' impi yksin soudellen. - - Hän kuolon käypi jälkiä - Kuin haamu rauhatoin. - Käy vaiti ruumis-riviä. - Vaan itku-karpaloin; - On kulku kumma ukosta, - Hän havahtavi horrosta. - - Vaan heltyin hetki helkettään, - Mink' impi eteni, - Ja miettivämpi entistään - Näkönsä lieveni; - Kai aave iski mielehen, - Hän ties', kut' etsi neitonen. - - Se ootti; impi läheni - Kun sanan saanna ois. - Niin vakaan, vait, niin ääneti. - Kun häntä henki tois; - Hän tuil ja näki edessään - Jo ruotsalaisen pitkänään. - - Jo näki, huusi nimenkin, -- - Vastett' ei kuulunut -- - Jo varsin vaipui sylihin -- - Se hänt' ei sulkenut; - Kylm' oli rinta rikkunut. - Ja kaikk' oil vaiti, riutunut. - - Nyt kyynel -- sanoo runotar -- - Juoks' ukon poskelle; - Hän sanan sanoi -- Ilmatar - Sen korjas tuulelle; - Nyt nousi hän, käv' askelen - Ja näänty neidon etehen. - - Mi miel' oil suru-näkönsä, - Sanainsa salaisten? - Tuo kyynel hellän silmänsä -- - Ken selittävi sen? - Hän kun käv' immen etehen - Ja kuoli -- mi tuil mielehen? - - Tunnollenkohan lepoa - Viel' ano äänensä? - Rukoillakohan rauhoa - Viel' oli mielensä? - Vain osoako ihmisen - Hän itki ilkeen, vaivaisen? - - Hän vihan maalt' oil lähteinyt, - Sen kalpaa kantaen; - Vaan, veikko, vihas heitä nyt. - Käy käteen leppyen. - Ah! eloon kosto katsovi. - Sen himot kuolo katkovi. - - - -Poika ja Lähde. - - - Lähtehelle vihoin virkki poika! - Lähde, niityn silmä, lemmen lähde! - Tuhannesti muotoons' armahani - Sini-povessas on silmäillynnä. - Vaan sa sen et sulo-kuvaa vaali, - Säilytä et muotoo impyeni. - Hän kun poistuu, pois on kuvansakin. - Ja ma etsin suotta sitä sitten, - Rankaisenko sua, lemmon lähde, - Sekoanko, kaivanko sun kuiviin, - Talloanko kauniit kukka-reunas? - - Lähde taasen rukoili ja lausui: - Poika, miksi rankaisisit mua, - Aaltoin sekaisit ja loisit kuiviin. - Tallaisit mun kauniit kukka-reunain? - Minä veen on vieno tytär vainen, - Lämmint' ei oo veri-suonta mulla, - Lempee mull' ei muille, muill' ei mulle; - Pahempipa kun ei sun povessas, - Oman poves lämpö-lähtehessä - Kultas kuva viikompahan viivy, - Kuin hän kukkan' ompi silmäis eessä. - - - -Yhtyminen. - - - Impi kesä-illan' istui - Kuvaans' ihaellen veessä: - "Kaspa, ah! kuin oon ma kaunis! - Vaan mit' onpi siitä mulle: - Nuorukainen, lemmittyni - Nää ei mua eikä kuule! - Ruusu, vieressäin ku kukit, - Puna ota huulillani! - Ilman purpurainen pilvi, - Purpur' ota poskiltani! - Tähti kalpee pilven päällä, - Kirkkaus sa silmäin ota! - Loput ota sa, o hauta!" - - Tänp' on kuullut kulta kiltti - Lähimmästä lehdiköstä. - Ja hän tytön tykö rientää, - Hän tuo etsitty, tuo löytty. - Vaan hän suuta sille suikkas: - "Ruusu vei nyt huulen punan!" - Ja hän posken liitti poskeen: - "Posken purpuran vei pilvi!" - Ja hän tytön katso silmään: - "Silmän kirkkaun vei tähti!" - Ja hän syliin tytön sulki: - "Loput hauta vei nyt viimen, - Sill', o! tyttö, tää on hauta, - Kust' ei kukaan poies pääse." - - - -Lähtehellä. - - - Ma katson, lähde, reunallais, - Kuin pilvet kulkevat; - Kun taika jokin johdattais, - Ne veessäs vaihtuvat. - - Tuil tuossa pilvi puna-suu - Kuin ruusu tupessaan; - Hyvästi, ah! se poiestuu; - Ei pyörrä polvenaan. - - Kas, tuossa toinen selkeemmin - Jo eessäin loistelee; - Ah! rientäin vielä vireemmin - Pois sekin pakenee. - - Jo toinen taas; se jämiä. - Ei käy se joutuhun; - Vaan, lähde, tää on pimiä. - Se pimentävi sun. - - Mä mietin, kun sun näin mä nään, - Mun mieltäin muuttuvaa; - Kuin monta kulta-pilveään - Silt' yhä katoaa; - - Kuin moni pilvi pimiä - Loi yön sen poveheen. - Ja tulless', ah! oil' viriä. - Vaan meni verkalleen. - - Mut mennessään kun tullessani - Nuo tyynni tunsin mä; - Ne pelkät pilvet olit vain - Mun mielein peilissä. - - Ja peilin varjo, valoisuus - Niin niist' on rippuva! -- - O! lähde, kosk' on lepoisuus - Aalloissas asuva?! - - - -Soturi-vanhus. - - - Nousi vanhus vankka loukostansa, - Miss' oil maannut pimennossa pirtin. - Ikä, ennen raskas hartioilla. - Kevenneeksi näytti nyt. Hän seisoi - Mittavana, paljon muuttununna. - Varsi suora kuni sotamiehen. -- - Ruoti-vaivaiseksi vanhoillansa - Utaunut oli uljas ukko. - Muiston' oli hällä muinosista - Tappeluista -- arvet ainoasti. - Koditoinna kauan käveltyä, - Matkattua viikon, pääty viimen - Tiensä Röikön tölliin Alavuuteen. - - Niinkuin horroksista herännynnä - Pystyälle hän nyt pyrähtihen, - Ryhtyi arkipuvun riisuntahan - Kulunehen, mutta päälleen puki - Pyhä-vaattehensa ukko vanhat, - Hopee-hapset korjas korvain taakse. - Valmis lähtöön pirtist' oli tuossa - Soturimme, arvosana asuin - Keltasinisessä puvussansa, - Hattu vaski-päärmehinen päässä, - Laen koskeen, pyöreen partahalla. - Kuolon vaka tyyni katsannossa, - Kädessänsä sauva käypäläisen. - - Ulkon' armas paistoi aurinkoinen, - Kauan pilviin piiltyänsä, taasen; - Elokuun oil päivä seitsentoistas - Selvä, sulo, kesä-heltehinen; - Kentän, järven pintaa puhalteli - Kevein löyhäyksin vieno tuuli. - Mihin piti vanhan sotamiehen? - Mihin säällä sulosella tällä? - Minne ohjas ukko askeleitaan? - Minne meni tällä kertaa tiensä? - Tokko kolkoks' oli käynyt kolo, - Ahtahaksi loukoss' asuntonsa? - Ja nuo pyhävaattehensa vanhat - Miks' oil päällens' ukko pukenunna? - Kirkkohonko käkes hän nyt käydä, - Templihinkö Herran piti matka? - Kuulunut ei soitantoa sieltä, - Kaikumist' ei kimeen kirkonkellon; - Kiinni oli kivimuurin portti, - Kiinni kirkko, väestäkin tyhjä. - Ja mit' oiskaan tänäpänä ollut - Huonehessa tekemistä Herran; - Seitsentoistas päivä elokuuta - Sunnuntai ei tänä vuonna ollut. - - Vaanpa niinkin vanhan mielest' oli - Parhaillansa kiihkun kirkonmeno, - Kirkon sisäss' ei se tosin ollut, - Lähistöllä toki likimmällä; - Sillä siinä seuduin kunnahalla, - Kankaalt' asti järven partahalle - Soti juuri Suomen sotajoukko - Edest' isänmaan ja kuninkaansa. - - Elokuun oil päivä seitsentoistas - Selvä, sulo, kesäheltehinen, - Ja se sotur, vanhukselle oli - Juhlapäivä, jalo, kaunis, suuri. - Hänpä suoraan kävi kukkulalle, - Minn oil pystytetty Suomen sotalippu. - Tahtoi tänään Adlercreuts'in nähdä - Jumalata julki palvelevan. - Miekkain kitinätä teki mieli - Ukon vanhan vielä kerran kuulla. - Kuulla kanuunien laulantaa. - Säveleitä tuiki tunnetuita, - Juohutella muistiin muinosia, - Noita nuoruutensa urotöitä. - Katsastella, kuin tuo nuori suku - Kiistat kesti veritantereella. - - Näin on ukon mieltä selitetty, - Ehkäp' oikeahan osattukin; - Tuumiansa tok' ei nähnyt kukaan. - Kävelynsä, sen vaan nähdä saatti. - Vakavia astuin askeleita - Hänen näki yhä etenevän. - Kunnes kirkon kunnahalle pääsi. - Missä sodan rajuin liekki riehui. - Varteen tien hän siinä sioittihen. - Oppimahan istaht' ottelua, - Silmäns' iski siitä Suomalaisiin, - Venäläisiin samon, vuorotellen. - Missä vainen raivos vastatusten - Joukkoin viha, vanhan silmä viipyi, - Kuultip' usein kuni kirkastettu - Muoto ukon ani mieltynehen. - - Vihaisina vihisivät kuulat - Sokeoina yhä ympärillään, - Viljoin kaatui kuolon jalo touko - Likell' uron utelevan siinä. - Hänpä tok' ei tuosta liikahtanna. - Mielens' yht' oil iloinen ja tyyni; - Ja nuo kuulat kaikki ohi kuljit. - Ukkoon yksikään ei kajonnunna. - Vaihetellen yhtä yhtenänsä, - Mukaan onnen oikullisen aina, - Saarti häntä parvi sotilaita, - Päalle-käypä tahi pakeneva. - Vaan kuin kävivätkin sodan vaiheet. - Rikkonut ei ukon rauhaa kukaan, - Kunnioittain kulki ohitsensa, - Suomalainen, samoin Venäläinen. - - Mutta ehtoo ehti; aurinkoinen - Lännen veräjillä väjyin seisoi. - Silloin miehuus Suomen sotilasten - Heille voiton tuotti vihdoin viimen. - Silloin sorretuksi näkyi vastus, - Vihollinen poies pakenevan. - Ja tuon urheen ukon ympärillä - Kaikki taas oil tyyntä turvallista, - Koska sitten joukko jälkimäinen - Kunnaan kukkulalta töytäis alas, - Ja se sotilasta sivuutteli. - Kookas kohos tämä seisaallensa, - Vakaisella virkkoi lausehella: - - "Nuoret, urheet, somat Suomen poiat. - Onko joukossanne, kuka kuulis - Harmaahapsen sanaa sotilahan? - Kiitos suuri -- se on lausehensa -- - Teille päivän kunniasta tämän? - Ilmoiss' ikänäns' ei oo hän nähnyt - Tappelua tätä loistavampaa. - Jumalalle kiitos, kunnioitus! - Vielä viepi voitot Suomen kansa, - Isäin henki viel' on hereillänsä, - Vielä miehi' ompi maalla meidän." - - - -Kirkko. - - - Vaikeet vaiheet, koetukset kovat - Oiva tilalt' olit Onnelaisen - Syvään sysännehet köyhyytehen. - Min kov' onni säästi, sen vei aika. - Talvee viisi kahdeksatt' oil tuonut. - Päähän lumen, jot' ei sulaa suvi. - Yks vaan hätiä kaikest' oil, mi muinen - llons' oli, yks vaan, luja luotto - Jumalaan, ku onnens' ohjann' oli; - Ja hän oven loukossa nyt asui - Toisen taloss' ylenkatsottuna, - Armo-leipää syöden pitäjäänsä. - - Mutta Juhannuksen juhla koitti. - Väki heräsi ja vanhat, nuoret - Juhla-pukuun pakenivat, kaikki - Herran huoneesen nyt rientelivät. - Sama halu heräs ukollenkin - Ja hän haluns' isännällen haasti: - "Veli armas, suoppa seuraan sua - Templiin tänään, koko kevät-kauden - Kivun tuskiss' oon ma taistellunna - Sopessani; vuotta puoli sitten, - Jumalan kun sanaa kuullut olen." - - Järveen viittas isäntä. Se vielä - Vahvan sumu-vaipan vallass' oli. - Saart' ei näkyviss', ei vett', ei rantaa. - "Ootko itse osoava, lähde", - Sanoi hän, "muut venein eivät mene; - Vaan on matka pitkä maata myöten, - Eik' oo varsoja sun varaksesi." - - Kovan kuultuansa lauseen läksi - Vaiti vanhus rantaan, veneen työnsi - Vesille ja soudun sumuss' alko. - "Joka kalain retket veessä johtaa, - Lintuin ilmass', että ennättävät - Kunne kutsuu lakinsa, Hän suopi - Minun myöskin templinsä nyt löytää." - - Aika kului, vettä vaan ja usmaa - Näki ukko, uralt' eksynynnä. - Voima oil jo vaipumassa, soutu - Työläämpi ja hervotoin jo käsi. - Aamu-tyynessä kun selän yli - Korviins' ensi kerran soitto kaikui, - Hiljaist' oil se huminaa ja vienoo. - Ja hän kaukan' oivals' olevansa - Kirkosta, jo kotoo kauempana. - Kaikui toiste, kaikui kolmannesti - Soitto, vaanpa kaukaa sekin. - Ja hän silmäns' iski taivahalle, - Katsoi ylös pilvihin, kuin kysyin, - Voimaa vailla, neuvoa ja toivoo. - - Vaan samassa vene, verkan kulkein, - Päätyi paadellen, ja himiästi - Paaden yli sumun suusta siinti - Silmiin tanner, lepoo tarjoava. - Rannall' astui ukko, uteleva. - Tunsi paikan, tunsi tyynni saaren. - Miss' oil nuorna monet kerrat käynyt. - Ja hän kalliollen istui, syvään - Miettien, ja kolkkoo oil nyt kaikki, - Pimee mieli, pimee maa ja taivas. - - Mutta yhteen-soitto kaiku. -- Oilko - Korkeimman turvissa nyt vanhus? -- - Hän kun taivolle loi toivotoinna - Silmät, sini-juova selvä näkyi - Pilvein rakoloista, valon aave. - Kirkossa nyt veisuu al'ettaman - Piti; saarell' autiolla saman - Ensi-kerran tuuli henkee veti - Lehtein lomissa, ja kiuru kiiti, - Valon herättämä, ylös ilmaan. - Luonnon horto pian haihtui. Sävel - Säveltä nyt seuras, ääntä lisäs - Mäkein, laaksoin linnut. Riemu raikui - Sumuiss' ilman, raikui rannan puissa - Ukon ympärillä, ja hän laulun - Viehäyksessä huolet poies heitti - Ja sai sanat säveleille. Kesän - Virsi ihana "Jo joutuu armas - Aika" hiljasena hyrinänä - Huulilt' ukon hartahasti sointui. - - Ja jo joutunn' oli armas aika. - Suvee, josta lauloi, muuri mikään - Häneltä ei sulkenunna. Sulo - Kukka-kenttä eessä oil ja lintuin - Liverrykset kuuli hän; ja Kristus, - Kuta Saaronin kukaksi kutsui, - Laakson lemmityksi viherjäisen, - Tuli kukkana ja lempen', aivan - Niinkuin rukoillut hän oli, mieltään - Joka löyhäyksessä lämmittäen. - - Kun hän virren päätti, sekehessä - Oil jo taivas, alhalla vain asui - Sumu vielä. Silloin päivyt nousi - Idän pilvi-vuotehelta, valain - Sädet-virran usmiin maan ja veden. - Vaikeni nyt ilma, ja sen parvet - Lepoo etsit, jok' olento näytti - Katsella vain tahtovan, ei laulaa; - Myöskin vanhus silmillänsä seuras - Hartaulla, vaiti valon teitä. -- - Sumeaa mi äsken oil, se seestyi - Tuossa tuokiossa. Niemi niemen - Perään usmast' ui nyt ylös, saari - Saaren viereen syntyi; mailma täynnä - Kauneutta kasvoi hiljallehen - Varjon tyhjyydestä, rajautui. - Värin sai ja kirkkauden. - - Mennyt - Aikoja jo aamu-hetki oli, - Kuinpa vanhus, kirkas katsannolta, - Otsa pilvetöinnä, liikutettu - Mielessään ja kiitollinen nousi - Paikaltaan ja palas venehelle. - Mutta hyvästiksi loi hän vielä - Silmäyksen rannalle. "Nyt Herran - Rauha teille", lausuvan hän kuului. - - "Linnut kaikki, veikot, siskot nuoret. - Herran seurakunta, jotka kanssain - Kirkoss' yhdess' tänä-pän' olette - Hänen kunniaansa veisannehet. - Ja nyt kiitos sulle, kirkas päivyt, - Tulkki opin taivahisen, joka - Saarnan meille pidit, sydämmemme - Taivuttelit Hänen hyvyyttänsä - Tuntemaan ja silmin näkemähän." - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MANSIKOITA JA MUSTIKOITA I*** - - -******* This file should be named 61117-8.txt or 61117-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/1/1/1/61117 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/61117-8.zip b/old/61117-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index e2c1160..0000000 --- a/old/61117-8.zip +++ /dev/null |