NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5220 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..8dc5a68
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #61099 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61099)
diff --git a/old/61099-8.txt b/old/61099-8.txt
deleted file mode 100644
index cffaa9e..0000000
--- a/old/61099-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5220 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Lumottu maa, by Ilmari Tulimaa
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Lumottu maa
-       Kertomus nuorisolle
-
-Author: Ilmari Tulimaa
-
-Release Date: January 4, 2020 [EBook #61099]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUMOTTU MAA ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-LUMOTTU MAA
-
-Kertomus nuorisolle
-
-
-Kirj.
-
-ILMARI TULIMAA
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Kirja,
-1924.
-
-
-
-
-I
-
-
-Sisarukset Aino ja Reino viettivät vuonna 1918 kesää eräässä
-Keski-Suomen kylässä. Sinä kesänä ei riittänyt monesta talosta
-ruoka-aineita edes vanhoillekaan saatikka sitten muille kesävieraille,
-ja siksi nuoret lähtivät noin peninkulman päässä sijaitsevaan
-metsätorppaan ostamaan leipää ja voita.
-
-Reinon selässä oli melkein tyhjä reppu, sillä ne muutamat pienet
-kirjavihkoset, jotka he aikoivat jättää tulijaisiksi torpan väelle,
-eivät pussia pullistuttaneet.
-
-Reippaasti ja iloisin mielin kulkivat sisarukset, joiden päätä kaunisti
-edellisenä keväänä saatu valkolakki. Kaitainen metsäpolku vei ensin
-läpi petäjikön ja laskeutui sitten koivuja ja haapoja kasvavaan
-laaksoon. Sielläkös räkättirastaat pitivät ilvettään! Laakson pohjassa
-solisi pieni puro, joka uoman äyräistä päättäen kevättulvien aikana oli
-hyvinkin vuolas. Siltana johti puron yli pyöreä, kuorittu haapa, jota
-myöten Reino ensin kulki toiselle puolelle, jääden sitten katsomaan,
-miten sisko suoriutui. Hyvin hän pääsikin, niinkuin voimistelussa
-harjaantuneen tytön tulikin.
-
-Vähitellen maa alkoi kohota. Polku johti leveän Kalliovaaran yli.
-Koivut loppuivat. Kuuset ja solakat petäjät olivat mäenrinteen
-kasvatteja. Ylhäällä kalliolla kasvoi kuitenkin ainoastaan jokunen
-yksinäinen honka, joka mahtavilla juurillaan syleili kalliopaasia
-välttääkseen myrskyn runtelemien sisartensa kovan kohtalon. Moni uljas
-honka oli saanut tuntea tyvellään purevan sahankin ja päässyt
-matkailemaan kauas syntymäsijoiltaan -- luomakunnan herroja
-palvelemaan. Lähellä kallionlaen pohjoista reunaa yhtyi tiehen toinen
-idästäpäin tuleva polku, ja siinä sisarukset pysähtyivät ja loivat
-odottavat katseensa polun suuntaan. Reino vilkaisi kelloaan ja virkkoi:
--- Saavuimme neljännestuntia liian aikaisin. Yhdeksitoistahan Ruthin
-piti täällä meihin yhtyä.
-
--- Pianhan aika kuluu tässä odottaessa, sanoi Aino.
-
-He istuutuivat kivelle ja puhelivat niitä näitä, Reinon luodessa tämän
-tästä silmänsä suunnalle, josta odotetun piti tulla.
-
--- Pidätkö sinä paljon Ruthista? kysyi Aino hymyillen veljeltään.
-
--- Kukapa ei voisi olla hänestä pitämättä, vastasi veli vältellen.
-
--- Mutta pidätkö enemmän kuin muista tytöistä, enemmän kuin -- minusta?
-tutki Aino.
-
--- Soisitko sinä, että minä pitäisin hänestä enemmän kuin omasta
-rakkaasta sisarestani; sanoi Reino katsoen hellästi sisareensa.
-
--- Sinä et halua vastata suoraan, mutta ei ole tarviskaan. Tiedänhän
-minä muutenkin, että Ruth Rautamo on sinusta maailman paras ja kaunein
-tyttö. Ja hänkin pitää -- niin pitää -- pitää --, -- sinä toivot nyt
-kovin hartaasti, että sanoisin: sinusta, mutta jätänpä sanomatta. Saat
-ottaa siitä itse selvän.
-
-Reino loi taas silmänsä itää kohden, mutta kun sieltä ei odotettua
-näkynyt, kohotti hän katseensa taivaalle, jossa mustia pilviä kohosi
-esiin. Näytti tulevan oikein valtava ukkossade. Pian näkyi salamain
-leimahduksia ja kuului etäistä jyrinää.
-
-Vuoren pohjoinen sivu oli jotenkin jyrkkä, mutta siellä kasvoi tiheätä
-kuusikkoa. Sinne kuusikon turviin riensivät nuoret juoksujalkaa.
-Paksut, synkät pilvet olivatkin jo aivan heidän yläpuolellansa, ja
-kohta alkoi putoilla suuria pisaroita.
-
--- Katsos, Aino, tuonne vasemmalle, siellähän vasta mainio sateensuoja
-on!
-
--- Mennäänkin sinne, siellä on oikein topatut sohvatkin! ehdotti sisar.
-
-Muutamalla harppauksella pääsivät nuoret kallioluolaan, jonka katon
-muodosti ulkoneva kallionkieleke. Perällä oli sammaloituneita kiviä.
-Aino istuutui matalalle, pehmeälle istuimelle ja hänen viereensä
-toiselle, sohvantapaiselle, heittäytyi Reino pitkälleen.
-
-Ukkonen jyrähteli nyt aivan Kalliovaaran päällä, ja välistä oli
-jyrähdys niin ankara, että vuori tuntui vapisevan perustuksiaan myöten.
-Mutta ukkospilvet menivät pian ohi, ja kohta kuului ainoastaan heikkoa
-jyrinää kaukaa lännestä.
-
-Aino istui ja katseli sateen valumista. Se muodosti kuin esiripun
-luolan suulle, miljoonista pisaroista kudotun. Mistähän tuo vesi on
-tällä kertaa kotoisin, onkohan se Karjalan ja Aunuksen vesiä? ajatteli
-Aino. -- Vesi ja ilma, kuinka ne kiertelevätkään, lakkaamattomassa
-kulussa. Tuokin vesi on voinut olla Siperian mäntyjen neulasissa ja
-juosta Obissa ja Jeniseissä; se on voinut sitä ennen virrata pyhässä
-Gangesjoessa, ja hurskaat hindut ovat siinä peseytyneet; Niilissä siinä
-ovat uineet krokotiilit; se on ehkä joskus ollut mehuna Ranskan
-viinitarhojen rypäleissä, tai chichajuomana jibaroindiaanien kesteissä.
-Tuo ihmeellinen elämän ylläpitäjä valuu niin kauniina tuossa edessäni,
-ja kenties minäkin saan juoda juuri tätä nestettä pisaran Nevalammin
-Mansikin maidossa, kun teemme tänne seuraavan retken.
-
--- Ikävä, ettei Ruth ennättänyt ajoissa. Nyt hän voi kastua, sanoi
-Reino, katsellen hänkin sateen valumista.
-
--- Tottahan hän on päässyt jonkin ison kuusen suojaan, niin että älä
-turhia sure hänen puolestansa, lohdutteli Aino.
-
-Reino sulki silmänsä ja antoi ajatuksensa askaroida Ruthissa. Ruth
-pikku tyttönä Turussa, jolloin Reino jo oli hänen ritarinsa ja saattoi
-tyttöä kotiin luistinradalta. Ruth yhteiskoulussa samalla luokalla kuin
-hän sisarineen. Koko kouluaika kulki hänen sisäisen silmänsä sivu
-yhtenä vilauksena aina valkolakin saantiin asti. Ruthin loistavat
-silmät katsoivat nytkin häneen, ne valaisivat, ne lämmittivät häntä.
-Ruthin kirkas, helähtävä ääni hiveli hänen korviansa. -- Kun nyt sade
-lakkaisi pian, että saisi hänet nähdä taas oikein ilmielävänä ja saisi
-olla hänen seurassaan koko päivän. -- Oli erinomainen onni, että
-Rautamotkin tulivat tänne sisä-Suomeen täksi kesäksi. -- Ainoastaan
-viisi kilometriä Peltolasta Mäenpäähän, Ruthin luo, Ruthin luo! -- --
-Reino toisti ajatuksissaan nuo sanat useaan kertaan.
-
-Yht'äkkiä hän tunsi vajoavansa makuupaikkoineen alas, mutta siinä
-vaipumisessa oli niin suloista nautintoa, ettei hän tahtonut avata
-silmiänsä.
-
-Sateen sohina lakkasi ja silloin Reino avasi silmänsä.
-
--- Mitä ihmettä! -- Missä ollaan! Ei näy kuusia, ei taivasta, ei muuta
-kuin vuorta hämärässä valossa.
-
-Reino hieroi silmiänsä ja nousi istualleen, mutta ympäristö ei silti
-muuttunut. Aino istui hänen vieressään ja näytti nukkuvan.
-
--- Aino, Aino, herää jo! Nouse ylös!
-
-Aino hypähti pystyyn. -- Mikäs on hätänä? Joko sade on lakannut? Mutta,
--- mutta, missä me olemme! Ainokin hieroi silmiänsä. -- Onko peikko
-vienyt meidät vuoren sisään? kysyi hän naurahtaen, mutta naurussa oli
-hyvinkin pelokas sointi.
-
--- Me olemme vajonneet vuoren sisään, mutta kyllä me täältä pois
-pääsemme, koskei täällä tämän pimeämpää ole. On kai täällä jokin rako,
-josta päästään ihmisten ilmoille, lohdutti Reino.
-
-He lähtivät kävelemään tunnelia pitkin, joka tuntui viettävän alaspäin
-kiertäen ja kaartaen. Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen tuli seinä
-eteen. Siinä ei näyttänyt olevan minkäänlaista aukkoa tai rakoa. He
-pysähtyivät miettimään, mitä nyt oli tehtävä. Reino nojasi vuoren
-rosoista seinää vasten, ja tunsi silloin, että seinä antoi perään. Hän
-työnsi sitä yhä enemmän, ja mahtava paasi siirtyi vähitellen niin
-paljon, että avautui rako, tarpeeksi iso ihmisen siitä kulkea.
-Rohkeasti tunkeutuivat sisarukset aukkoon. Kun he olivat muutaman
-askeleen kulkeneet, loppui ahdas käytävä ja aukko sulkeutui heidän
-takanaan. Valtava paasi siirtyi hiljaa paikoilleen, kuin olisi se ollut
-ilmajarruilla varustettu ovi.
-
-Kulkijain eteen avautui nyt korkea ja avara holvi, joka oli paljon
-valoisampi kuin äskeinen tunneli. Mutta missään ei näkynyt rakoa, josta
-katse olisi voinut taivasta tavoitella.
-
--- Tämähän on kuin kirkko, sanoi Reino katsellen ympärilleen. --
-Katsohan näitä mahtavia pilareita! Kyllä on aikaa kulunut näidenkin
-teossa!
-
-Pilarit olivat valkeata kalkkikiveä, tippukivimuodostuksia.
-
--- Kas, tuolla on varmasti sakasti! sanoi Aino osoittaen sormellaan
-aukkoa "kirkon" vasemmanpuolisessa nurkassa.
-
--- Sieltä sakastista kai päästäänkin ulos, koska pääovi on lukossa,
-arveli Reino.
-
-Sisarukset menivät "sakastin" ovelle ja joutuivat taaskin mutkaiseen,
-puolihämärään käytävään. Mutta rohkein mielin he kulkivat edelleen.
-
-Jo näkyi kirkas valo, yhtä kirkas kuin ainakin kesäisenä päivänä,
-jolloin ainoastaan hienot harsopilvet peittävät auringon.
-
-Nuoret matkailijat päästivät ihastuksen huudon. He olivat ulkona. Niin
-he luulivat.
-
--- Sanoinhan minä, että on täältä jokin tie ulos, virkkoi Reino
-hyvillään.
-
--- Mutta tämähän on kuin satumaailmaa. Katsos, Reino, noita kiviä,
-kuinka ne hohtavat ja välkkyvät! Tuolla on valkoisia marmorikallioita,
-ja tuolla, oi, siellä näkyy olevan mitä ihanin puisto!
-
-Reinokin katsoi ihmetellen eteen avautuvaa ihanuutta.
-
--- Emme, siskoseni, olekaan maanpinnalla, vaan jossain lumotussa maassa
-vuoren sisässä. Voi, rakas sisko, mihin me olemmekaan joutuneet! Mutta
-eihän tämä mikään varsin paha paikka ole. Ilma tuntuu niin puhtaalta ja
-kevyeltä hengittää, ja mikä suloinen tuoksu virtailee tuolta puistosta!
-Onpa täällä lämminkin, kuin ainakin heinäkuun päivänä.
-
--- Veljeni taitaa oikein mieltyä täälläoloon. Et taida kaivata edes
-erästä tyttöäkään?
-
--- Olisihan kyllä somaa, jos Ruth olisi täällä kolmantena ja hänen
-veljensä, viuluniekka, neljäntenä, mutta kaipa me heidät vielä joskus
-tapaamme.
-
-"Viuluniekan" kuultuaan lehahti Aino punaiseksi ja lähtien hämillään
-astelemaan sanoi: -- Lähdetään nyt tutkimaan tätä uutta maailmaamme!
-
-Kävellessään eteenpäin sisarukset näkivät joka askeleella uutta ja
-ihmeellistä. Maa, jota he astuivat, oli jalokiviä täynnä.
-
--- Tuo on varmasti timantti! Katsos, Aino, miten se loistaa ja
-sädehtii! virkkoi Reino ottaen kiven käteensä. -- Tällä voisimme ostaa
-vaikka Keuruun komeimman kartanon.
-
--- Entäs tämä tässä, ihasteli Aino, -- voi kuinka kaunis punainen kivi!
-Miten ihanasti kuultaa sen ihmeellinen puna. Tämä on varmasti kaunein
-rubiini, mikä missään on milloinkaan ollut.
-
--- Tuosta saat vielä safiirinkin, sanoi Reino, ojentaen sisarelleen
-sinisen kiven. -- Täällä näkyykin olevan kaikkia jalokiviä, mitä oli
-Aaronin rintakilvessä ja ilmestyskirjan kaupungissa. Mutta mikä näistä
-on jaspis, mikä oniksi, krysoliitti, hyasintti tai ametisti, en tiedä,
-mutta tuo tuossa on kuitenkin kaikitenkin smaragdi. Kas tässä tämä
-viheriä, ota pois, kun annetaan!
-
-Aino poimi vielä muutamia kauneimpia kiviä. Reino seisoi ja katseli
-sisarensa hommia.
-
--- Aiotko jo heti perustaa jalokivikaupan? kysyi hän.
-
--- Kunhan Turkuun takaisin päästään, vastasi sisar ja jatkoi: --
-Sinähän voitkin lähteä jo tänä iltana vuokraamaan sieltä puodin.
-
--- Kiitos luottamuksesta, mutta saat ottaa minut yhtiökumppaniksesi.
-
--- Luvataan, luvataan, ja myyjättäreksi Ruth! Hänen silmänsä
-täydentävät varastoamme.
-
-Nuoret kulkivat taas eteenpäin. He joutuivat kukkakentälle, jossa oli
-jos jonkin näköisiä ja värisiä kukkia. Siinä oli korkeavartisia
-liljoja, matalia orvokkeja, hyasintteja, narsisseja, tulpaaneja,
-tuttuja ja tuntemattomia kukkia. Toiset olivat haaveellisen näköisiä
-kuin uneksivat neitoset, toiset taas näyttivät kuin ihmettelevän, mitä
-kumman kulkijoita heidän valtakuntaansa oli ilmestynyt.
-
-Aino yritti taittaa yhden kukan, mutta veli varoitti:
-
--- Kuule, älä huoli ottaa, turmelet elämän suotta.
-
--- Ei oteta, ei, olisin vain tuon ihmeellisen sinikukan tuosta rintaani
-siirtänyt.
-
--- Onhan sinulla vielä mesimarjankukka rinnassasi. Etkö muista, että
-ahneus on kaiken pahuuden juuri, lausui Reino opettavaisella äänellä.
-
--- Sinut minä esitänkin tämän kukkatarhan kaitsijaksi, kun tavataan
-tämän valtakunnan kuningas.
-
--- Saat sitten tulla joskus näitä katselemaan, mutta muista: ainoastaan
-katselemaan!
-
--- Hyvä, hyvä, koetan muistaa. Mutta minkäs toimen minä täällä saisin?
-
--- Pyri kanapiiaksi, se on oikein sopiva virka noin nuorelle ja somalle
-ylioppilasneitoselle. Silloin saisin minäkin joskus jonkun kananmunan.
-
--- Katseltavaksi vain, ei maisteltavaksi.
-
-Mutta äkkiä he pysähtyivät ja jäivät kuin lumottuina kuuntelemaan.
-
-Edempää kuului mitä ihaninta musiikkia. Kuoro lauloi neliäänisesti
-urkujen ja harppujen säestyksellä.
-
-Se oli ylistys- ja kiitoslaulua kaiken hyvän antajalle.
-
-Aino ja Reino kuuntelivat ensin melkein hengittämättä. -- Tokko
-enkelten kuorokaan voi ihanammin laulaa! -- Täällä on siis olentoja, ja
-hyviä olentoja. Ihmisiäkö, vai enkeleitä? -- Saakohan niitä oikein
-nähdä ja puhella niiden kanssa? Näin he ajattelivat.
-
-Viimein he lähtivät kulkemaan sinne päin, mistä laulu kuului. He
-kävelivät hiljaa varpaillaan, etteivät häiritsisi kuoron sulosointuja.
-
-He kulkivat läpi puutarhan, jossa oli puita kaikilta maailman ääriltä,
-ohi valkeiden marmoriveistosten, jotka olivat nähtävästi kuulujen
-taiteilijain tekemiä, mutta joita heillä ei nyt ollut aikaa pysähtyä
-katselemaan. He tahtoivat nähdä laulajat ja soittajat.
-
-Viimein pääsivät sisarukset ihmeellisen salin äärelle. Etuseinän
-muodosti kreikkalaistemppelin pääty, jota seitsemän solevaa pilaria
-kannatti. Mitään muuta seinää ei edessä ollutkaan, niin että pilarien
-välitse voi vapaasti nähdä salin perälle saakka. Vaaleanpunertava sileä
-permanto, jota osaksi peittivät pehmeät matot, ulottui vuoren
-peräseinään asti, jossa oli maalauksia ja veistoksia. Katon muodostivat
-elävät kukkaköynnökset, jotka kasvoivat kahdestakymmenestä
-sivuseinämillä olevasta maljakosta. Vasemmalla puolella salia olivat
-urut, ja niiden ääressä laulajat ja soittajat.
-
-Naislaulajia oli kaksi. Toisella, vanhemmalla, oli hyvin lempeät
-harmaansiniset silmät, ja heleäihoisista, puhdaspiirteisistä kasvoista
-loisti hyvyys ja rauha. Ruskea tukka oli kääritty korkealle pään
-päälle, ja siinä oli kuin kruununa sädehtivillä timanteilla koristettu
-kampa.
-
-Hänen vieressään seisoi nuori, noin 20-vuotias, siis Ainon ikäinen,
-tyttö. Reino vavahti. -- Ruth, ilmetty Ruth! Vaaleaverinen,
-kultatukkainen, kasvot kuin vanhan ajan kreikattarilla. -- Ja silmät,
-nuo loistavat, sädehtivät silmät, -- Ruthin silmät! -- Ruth, eikä
-kuitenkaan Ruth. Tämä nuori laulajatar oli paljoa arvokkaamman näköinen
-ja ylhäinen kuin prinsessa.
-
-Molempien naisten kasvoissa oli niin paljon yhtäläisyyttä, että heidät
-heti saattoi otaksua äidiksi ja tyttäreksi. Äiti ei näyttänyt juuri
-kolmeakymmentä vuotta vanhemmalta, niin että hän yhtä hyvin saattoi
-olla vanhempi sisar.
-
-Molemmilla oli korkeat, kultakehyksiset, hopeakieliset harput, joita he
-näppäilivät laulaessaan.
-
-Bassoa lauloi vanhahko, noin viisissäkymmenissä oleva mies, jolla oli
-musta, tuuhea parta; musta, hiukan kähärä tukka peitti hyvin
-muodostunutta päätä, kasvot olivat tyynet ja rauhalliset, silmissä
-harras ilme.
-
-Tumma- ja kiharatukkainen nuorukainen, joka soitti urkuja ja samassa
-lauloi tenoria, näytti Reinon ikäiseltä, siis 21-vuotiaalta. Hänellä
-oli ruskeat, haaveelliset silmät, hienopiirteinen nenä, viikset vasta
-pienellä alulla, suu ja leuka tarmokkaan näköiset. Hän muistutti
-kasvoiltaan Ruthin veljeä, mutta oli hyvin vakavan näköinen, ikäänkuin
-olisi hän ollut jo kauan elämän kovassa koulussa.
-
-Basso ja tenori olivat nähtävästi isä ja poika. Laulajat olivat siis
-saman perheen jäseniä: isä, äiti, tytär ja poika.
-
-Naisten puvut olivat vanhan ajan kreikkalaismallisia. Äidin valkoinen
-puku oli koristettu kultakirjaimilla, tyttären vaaleansininen hopealla
-huoliteltu. Neidon kullankeltainen tukka oli hajallaan, sitä sitoi
-ainoastaan hopeanhohtoinen otsanauha. Kaulassa oli puhtaan valkoinen
-helminauha.
-
-Miesten puvut olivat muinais-suomalaista pukumallia. Hopeakudokset
-koristivat tummansinisen mekon kaula-aukkoa, hihansuita ja helmoja.
-Vyöt olivat naiskäsien mestariteoksia. Rinnustaa piti kiinni huoliteltu
-hopeasolki.
-
-Aino ja Reino pysähtyivät hartaina seisomaan pilarien juurelle, pyhäkön
-kynnykselle. He ristivät vaistomaisesti kätensä ja jäivät kuin
-huumaantuneina katselemaan näkemäänsä ja kuuntelemaan ylistysvirren
-ihanata sointua.
-
-Reinon korvia hiveli kuitenkin ennen kaikkea nuoren neidon helkkyvän
-helähtävä sopraano, ja hän katsoi kuin lumottuna neidon kasvoihin. --
-Hän onkin sisarineen taivaassa ja Ruth tuossa veljineen enkeleinä
-laulelevat, ajatteli hän.
-
-Ainokin tunsi rinnassaan lumoavaa väristystä, erottaessaan kuorosta
-tenorin. Sisarukset siis kumpikin omistivat omakseen sen äänen, joka
-sai heidän sisimpänsä erikoisemmin värähtämään, mutta kuitenkin kaikki
-yhdessä: isän syvä basso, äidin lämminvärinen altto, harppujen
-hopeaäänet ja urkujen vieno säestys sulautuivat niin ihanaksi
-sopusoinnuksi, että nuoret tulokkaat tunsivat taivaallisen onnen
-täyttävän heidän rintansa. Liikutuksen kyyneleet tipahtelivat heidän
-silmistään. Konsertti päättyi, ja silloin keksi vanhemman naisen silmä
-nuoret vieraat salin kynnykseltä. Hän huudahti:
-
--- Voi hyvä ihme, me olemme saaneet vieraita! Tulkaa, tulkaa, lapset,
-tänne peremmälle! Hän laski harpun käsistänsä ja riensi nuoria vastaan,
-jotka heti noudattivat näin sydämellistä kehoitusta.
-
-Toisetkin katsahtivat ovelle, ja talon nuoret olivat hetkisen
-äänettömän hämmästyksen vallassa. -- Heille tuli vieraita, tuli ihmisiä
-maan päältä ja hyviä ihmisiä, sillä heidän kasvonsa olivat
-hyvännäköiset. -- Mutta jospa he ovatkin enkeleitä, jotka yhtä pian
-katoavat kuin ovat ilmestyneetkin? -- Se olisi sekin ihanaa, mutta
-vielä ihanampaa olisi, jos nämä nuoret vieraat olisivat vain tavallisia
-ihmisiä ja jäisivät heidän luoksensa oikein olemaan.
-
-Näitä ennätti talon nuori väki ajatella, kun äiti jo sulki syliinsä
-maanpäälliset tulijat.
-
-Perheen isä ehti siihen myöskin ja sanoi: -- Tervetuloa luoksemme!
-Suuri Luoja on teidät varmaan tänne lähettänyt. Kiitetty olkoon hän!
-
-Sitten tuli nuorten vuoro tervehtiä toisiansa. Aino ja Reino tunsivat
-suurta ujoutta tervehtiessään, sillä nämä laulajat olivat paljon
-korkeammalla heitä, olivat yliluonnollisia olentoja. Talon tytär näytti
-käsittävän vieraiden ujouden ja piti liian kylmänä pelkkää kättelyä.
-Hän kiersi käsivartensa Ainon vyötäisille ja syleili ja suuteli häntä.
-
--- Te olette sittenkin oikeita ihmisiä, ettekö olekin? kysyi hän.
-
--- Olemme kyllä, kuinkas muuten, vastasi Reino. -- Miksikäs neiti meitä
-ensin luuli?
-
--- Arvelin, että olettekin enkeleitä, ja ilmestyitte kadotaksenne taas.
-
--- Meillähän on syytä luulla teitä yliluonnollisiksi olennoiksi. Kun te
-äsken lauloitte niin ihanasti, niin arvelimmekin olevamme taivaassa,
-virkkoi Aino.
-
--- Tulkaa, rakkaat vieraamme, tänne istumaan! Te olette kai nälissänne
-ja janoissanne, sanoi isäntä.
-
--- Niin, Ruth, tuopas vieraille mania! pyysi äiti.
-
-Reino katseli ihmetellen talon tytärtä. -- Ihmeellistä, hänen
-nimensäkin on Ruth! -- Ruthin vartalo, kasvot, silmät, ääni, nimi,
-mutta näyttää kuninkaan tyttäreltä.
-
-Vanhemmat johtivat vieraansa istumaan huoneen peräpuolelle. Siellä oli
-matalia, pehmeitä nojatuolia, joiden päällystään oli kudottu
-kukkakoristeita. Näitä istuimia oli neljä ja sitäpaitsi pari samalla
-tavalla päällystettyä leposohvaa, sekä kaksi kahden hengen keinutuolia,
-jotka olivat leikkauksilla taidokkaasti koristettuja.
-
-Aino ja Reino istuutuivat mukaviin nojatuoleihin. Mutta kun Aino
-vilkaisi kenkiinsä ja vertasi niitä talon asukkaiden siroihin
-sandaaleihin, niin häntä hävetti pitää niitä pehmoisella, kauniilla
-matolla, joka oli tuolin edessä. Hän ei tietänyt, miten oikein jalkansa
-asettaisi. Viimein hän koetti niitä niin paljon kuin mahdollista
-peittää helmoillaan.
-
-Ruth toi pari pientä maljaa tarjottimella, joka oli tehty jostain
-valkometallista ja kaunistettu kukkamaalauksilla.
-
-Aino oli niin hämmästynyt maljojen häikäisevästä kauneudesta, ettei hän
-heti uskaltanut koskea niihin.
-
--- Olkaa toki hyvä! kehoitti tarjoilija.
-
-Aino otti pikarin, joka oli hienoa punertavaa lasia. -- Tämähän on
-pelkkää rubiinia, ajatteli hän. Ja neste siinä näytti myöskin
-punaiselta. -- Onkohan tämä viiniä, ja minä kun en ole eläissäni viiniä
-maistanut. -- Mutta miten voisi kieltäytyä nauttimasta, kun nämä ovat
-niin hyviä ihmisiä! Aino piti pikaria hetkisen aikaa kädessänsä,
-ennenkun uskalsi kostuttaa sen sisällöllä huuliaan. Mutta tuntiessaan,
-ettei siinä ollut mitään väkevyyttä, vaan päinvastoin hyvin suloinen
-maku, hän tyhjensi pian pikarinsa.
-
-Reino punastui, kun noin äärettömän ylhäinen neiti tarjosi hänelle
-juotavaa, mutta nousi reippaasti pystyyn ja otti kiittäen lasinsa. Hän
-ei aristellut juomaa, vaan vei pikarin heti huulilleen.
-
--- Tämähän on vasta ihmeellistä ainetta, oikeata nektaria, jumalten
-juomaa! -- Mitä tämä oikein on? kysyi Reino, kääntyen emännän puoleen.
-
--- Se on mania, meidän ainoata ruokaamme ja juomaamme.
-
--- Sille on annettu nimi Israelin lasten mannan mukaan?
-
--- Niin juuri!
-
--- Mitä neiti siitä aineesta piti? kysyi nuori isäntä Ainolta.
-
--- Oi, tämä on ihanaa juomaa. Siinä ovat kaikki hyvät maut yhdistetyt,
-eikä kuitenkaan voi sanoa, mikä niistä on päämaku.
-
-Kun maljat olivat tyhjät, otti Ruth ne vastaan, huuhtoi altaassa ja vei
-hyllylle, jossa oli riveissä samallaisia, mutta erivärisiä pikareja.
-
--- Haluatteko nyt katsella tarkemmin lähdettä, josta ruumiimme ravinto
-kumpuaa? kysyi emäntä.
-
--- Voi, niin mielellämme! vastasivat vieraat.
-
-Mentiin kaikin salin peräseinämälle. Siellä oli puhtaan valkoinen
-marmoriallas, jonka molempiin päihin valui vuoresta pieni vesipuro.
-Vettä oli altaassa noin neljännesmetrin vahvuudelta, eikä sitä siihen
-enemmän voinut karttuakaan, sillä seinän puoleisen sivun rei'istä
-juoksi liika vesi pois. Altaan kummassakin päässä oli veistokuva
-valkeasta marmorista. Toinen esitti Rebekkaa kaivolla. Rebekka ojentaa
-juuri astiaansa ja sanoo: Juo, minä juotan kamelisikin! Rebekan kuva
-oli muovailtu äärimmäisellä huolella. Kasvoista uhosi nuorekas viehkeys
-ja sulous, ja ne aivan kuin elivät. Avonaiset huulet näyttivät lempeän
-kehoittavasti sanovan: Juo!
-
-Reino katsahti veistoksesta Ruthiin ja huomasi, että tämä oli ollut sen
-mallina. -- Oi, kuinka ihanaa olisi, jos hänkin oppisi veistämään
-marmoria ja kykenisi luomaan Ruthin kuvan!
-
-Altaan toisessa päässä oleva veistos esitti vanhempaa naishenkilöä,
-jolla myöskin oli vesiastia kädessä. -- Ei tuo Rakel ole, tämä on
-vanhempi ja kokeneempi nainen. Mutta naisen kasvoilla näkyi harras
-odotus ja toivo. Äkkiä valkeni Ainolle ja hän virkkoi ääneen: -- Tämä
-on samarialainen vaimo!
-
--- Niin on, vahvisti Reino, ja hän sanoo: Herra, anna minulle sitä
-elävää vettä!
-
-Perheen pää loi silloin lämpimän katseen vieraisiin, katsahti sitten
-puolisoonsa, ja he nyökäyttivät ymmärtämyksellisesti toisilleen.
-
-Altaan yläpuolella oli hopeavanteilla vyötetty sinertävälasinen
-kannellinen maljakko, johon kultaputkea myöten valui vuoren seinästä
-ihmeellistä mania.
-
-Maljakko veti noin neljä litraa. Se oli lähes puolillaan nestettä, jota
-putkesta valui niin hitaasti, ettei nesteen pinta näyttänyt ollenkaan
-kohoavan.
-
-Kun Aino ja Reino päät yhdessä katselivat laitetta, virkkoi emäntä: --
-Tämä tässä on meidän ruoka-aittamme.
-
--- Ettäkö teillä ei muuta ruokaa olekaan? kysyi Reino ihmetellen.
-
-Talonväki hymähteli.
-
--- Oliko teidän nälkä, kun tulitte tänne? kysyi isäntä.
-
--- Oli kyllä, vaikka eihän sitä juuri muistanut, kun saimme nähdä ja
-kuulla niin paljon kaunista. Kuitenkin ennätin ajatella, että nytpä
-saadaan jotakin syödä, kun täällä on niin ylellisen rikasta, selitti
-Reino.
-
--- Tekeekö vielä mielenne ruokaa?
-
--- Ei ollenkaan, ehätti Aino vastaamaan. -- Tuntuu aivan kuin olisin
-syönyt enemmän kuin pitkään aikaan.
-
--- Niin tuntuu minustakin, myönsi Reino.
-
--- Tällä juomalla me olemme eläneet täsmälleen kaksisataa vuotta,
-lausui nuorukainen.
-
--- Kaksisataa vuotta! Vierailta pääsi ihmetyksen huudahdus.
-
-Talonväki ja uudet tulokkaat kävivät sitten jälleen istumaan, isäntä ja
-emäntä nojatuoleihin, molemmat sisarusparit keinutuoleihin. Isäntä
-aloitti:
-
--- Vuonna 1718, kesäkuun 30 päivänä, siis täsmälleen kaksisataa vuotta
-sitten, paetessamme kodistamme venäläisiä, jouduimme ihmeellisellä
-tavalla tänne. Lepäsimme eräässä luolassa ja pidimme sadetta; siinä
-nukahdimme ja kun heräsimme, olimme maanalaisessa käytävässä. Siitä
-asti on tämä ollut meidän maailmamme.
-
--- Aivan samoin mekin äsken tänne jouduimme, eräästä luolasta, jossa
-odotimme sateen lakkaamista, virkkoi Reino ja lisäsi: -- Mutta ettehän
-te ole edes viidenkymmenen ikäinen ja teidän lapsenne eivät ole yhtään
-vanhemmannäköisiä kuin mekään.
-
--- Kuitenkin olemme teitä 200 vuotta vanhempia, sanoi talon tytär
-hymyillen.
-
--- Ihmeellistä! Kuules Reino, me taidammekin nähdä vielä unta. -- Niin,
-tämän täytyy olla unta, sanoi Aino kuiskaten veljelleen.
-
--- Unena minäkin olen tätä pitänyt, mutta minä purasin äsken varmuuden
-vuoksi sormeani, ja se teki kipeätä. Katsos tuossa noita hampaitten
-jälkiä. Sen mukaan tämä olisi totta. Sitten Reino kääntyi vanhempien
-puoleen ja sanoi: -- Te mainitsitte, että tulette tänään olleeksi
-täällä täsmälleen kaksisataa vuotta.
-
--- Niin, aivan niin!
-
--- Mutta nythän on heinäkuun 13 päivä. Te olette ajasta 2 viikkoa
-jälellä.
-
--- Etkö sinä, Reino, huomaa, että he noudattavat vanhaa ajanlaskua,
-huomautti Aino.
-
--- Niin, kuinka te voisittekaan tietää, että Suomessa siirryttiin
-vanhasta, julianisesta ajanlaskusta uuteen, gregorianiseen, vuonna
-1753, selitti Reino.
-
--- Sitten on meidänkin siirryttävä kaksi viikkoa eteenpäin, eikö niin,
-isä?
-
--- Tietysti, David. -- Kuinka maamme kävi vuoden 1718 jälkeen, jäikö se
-kokonaan ryssien haltuun? kysyi isäntä.
-
-Reino kertoi, kuinka Kaarle XII:n kuolema sinä vuonna joudutti
-rauhantekoa, joka kuitenkin vasta v. 1721 tehtiin Uudessakaupungissa,
-jolloin Venäjä luovutti takaisin suurimman osan Suomea.
-
-Nyt päätettiin, että täst'edes Reino seuraavina päivinä luennoisi
-Suomen historiasta niin tarkkaan kuin muisti. Talonväellehän oli niin
-äärettömän mielenkiintoista kuulla maamme vaiheista.
-
--- Meillä on tänäpäivänä kaksisataismuistopäivä, ja nyt siitä tuli
-oikein suuremmoinen juhlahetki, kun saimme teidät, rakkaat lapset,
-luoksemme, virkkoi emäntä lämpimällä äänellään, silmät tulvehtien
-lempeyttä ja rakkautta.
-
-Aino rohkaisi nyt mielensä ja pyysi, että talonväki laulaisi vielä.
-
--- Oi niin mielellämme, meillähän on vielä parikin laulua esittämättä
-virkkoi Ruth. -- Veljeni, kuoronjohtajamme, on kaikki laulumme
-säveltänyt. Nyt saatte kuulla hänen juhlakantaattinsa. Ruth loi
-veljeensä hellyyttä, rakkautta ja ylpeyttä uhkuvan katseen.
-
-Kuoron johtaja asettui taaskin soittamaan urkuja, naiset harppuineen
-kävivät paikoilleen, ja esitys alkoi.
-
-Hartaina ja sydän iloa tulvillaan kuuntelivat sisarukset ihanan ja
-juhlallisen kantaatin esitystä. Se oli pitkä, mutta he toivoivat, että
-sitä jatkuisi yhä. -- Ei taivaassakaan voi kuulla ihanampaa,
-ajattelivat he.
-
-Kun urkujen loppusoiton vieno pianissimo haipui hiljaisuuteen ja
-soittaja laskeutui istuimeltaan, meni Reino puristamaan kädestä
-mestaria ja virkkoi: -- Te olette vallan suuremmoinen! Olen minä
-kuullut paljonkin musiikkia ja nautin musiikista, mutta en ole vielä
-kuullut mitään tämän vertaista.
-
-Nuorukainen sanoi siihen: -- Mitä lahjoja Jumala on meille antanut,
-niitä meidän on kehitettävä, ja minulla on ollut aikaa yllin kyllin.
-Tietysti te molemmat laulatte?
-
--- Olenhan minä yrittänyt hiukan bassoa.
-
-Aino riensi kiitokseksi syleilemään Ruthia, unohtaen ujoutensa.
-Kääntyen sitten äidin puoleen hän kuitenkin kysyi arkaillen: --
-Sallitteko?
-
-Perheen emännän silmiin kohosivat liikutuksen kyyneleet, ja hän
-virkkoi: -- Sinä suloinen lapsi, minä rakastan sinua kuin olisit oma
-tyttäreni. Syleile sinä minua vain niinkuin äitiäsi ainakin.
-
--- Kai Aino neitokin laulaa? kysyi David. -- Sopraanoa, eikö totta?
-
--- Olenhan minä vähin laulellut, mutta kun minä kuuntelen sisarenne
-ääntä, niin minä oikein häpeän omaani.
-
--- Kyllä teistä laulajia tulee! rohkaisi mestari.
-
--- Kunhan satakin vuotta harjoittelemme, naurahti Reino.
-
--- Te vaan teitittelette toisianne, vaikka jo sovittiin, että olette
-keskenänne sisaria ja veljiä.
-
--- Suokoon äiti aikaa tottumiseen, sanoi David.
-
--- Niin, me olemme vasta kolmen tunnin tuttuja, mutta huomenna me
-olemme jo unhottaneet koko te-sanan, lausui Reino.
-
--- Kertokaa nyt meille jotakin itsestänne, pyysi äiti.
-
-Reino aloitti:
-
--- Olemme orpoja. Isä kuoli ollessamme kuuden- ja seitsemänvuotiaita.
-Hän oli pikkuvirkamies, Salomon Borg, Turussa, mutta me muutimme
-sukunimemme Puroksi, kun isoisämme kotitalon nimi oli Purola. Koulussa
-annettiin ukille kuitenkin hienompi nimi, niinkuin siihen aikaan oli
-tapana, josta useinkin oli se seuraus, että rehdin suomalaisen pojasta
-tuli jo nimensä perusteella ruotsalainen. Meidän isämme kuuluu
-kuitenkin olleen ankara suomenmielinen, vaikka häneltä nimi jäi
-muuttamatta. Äitimme kuoli 5 vuotta sitten, ja silloin otti enomme
-meidät kasvateikseen ja jouduimme käymään Tampereen yhteiskoulua
-kuudennelta luokalta alkain. Olimme samalla luokalla, vaikka minä
-olenkin vuoden ja neljänneksen sisartani vanhempi. Toissa keväänä
-saimme kultalyyran lakkineen.
-
--- Turun yliopistossa? kysyi isä.
-
--- Ei, Helsingin, jossa yliopisto on ollut Turun palosta, vuodesta
-3827, aikain. -- Olimme kesää viettämässä eräässä talonpoikaistalossa,
-ja meidän piti tänään hakea voita eräästä peninkulman päässä olevasta
-metsätorpasta, sillä talosta ei luvattu voita näin heinäaikana, kun
-sisällissodan aikana karjakin pieneni.
-
--- Mikä sota se oli? kysyi David.
-
-Reino kuvasi lyhyesti edellisen kevättalven tapahtumat ja siitä sekä
-maailmansodasta johtuneen elintarvepulan.
-
--- Kyllähän meidän nyt kelpasi tänne tulla, sillä me pääsimme asuttuun
-taloon, mutta millainen oli vastaanotto, kun te tänne tulitte? Ei
-suinkaan tämä tällaisessa kunnossa ollut?
-
--- Eipä tietenkään, vastasi isäntä. -- Meillä ei ollut mukanamme muuta
-kuin tuo Raamattumme, ja hän osoitti pöydällä olevaa vahvaa,
-nahkakantista kirjaa. -- Kun näimme ryssien tulevan, sieppasin minä sen
-pöydältä ja sitten riensimme hengen hädässä metsään ja jouduimme tänne.
-Tuo kirja onkin meidän paras aarteemme, ilman sitä olisi elämämme
-täällä äärettömän puutteellista. Luemme siitä luvun joka päivä. Te
-huomaatte piankin, kuinka rikkaaksi se on elämämme tehnyt.
-
-Äiti jatkoi: -- Kun saavuimme tänne, olimme sangen surkeassa tilassa.
-Emme olleet vuorokauteen mitään syöneet. Tuli ilta ja pimeä, ennenkuin
-pääsimme tänne avarampaan osaan, ja yön saimme nukkua käytävässä. Kun
-aamulla heräsimme ja jouduimme tänne, niin näimme, että täällä oli
-aivan autiota ja kuollutta. Olimme jo joutua epätoivoon, kun kuulimme
-iloksemme veden hienoa solinaa. Tulimme ääntä kohden ja löysimme tuon
-vesipuron. Voi, kuinka vesi maistui silloin hyvältä! Rupesimme
-katselemaan elämää jo hieman valoisammin ja mietimme, miten täältä pois
-pääsisimme, sillä emme osanneet epäillä, ettemme löytäisi täältä tietä
-takaisin maanpinnalle.
-
--- Silloin huomasin minä, jatkoi Ruth, -- vesipuron yläpuolelta
-tippuvan vettä, niinkuin ensin luulin; kastoin sormeni pään siinä ja
-vein sen kielelleni.
-
--- Ja silloin Ruth sanoi: Mitä tämä on? selitti David. -- Sentähden
-annoimme tälle elämännesteelle mani-nimen.
-
--- Minä tunsin heti ensi tipasta ihmeellisen voiman ja sulon
-ruumiiseeni virtaavan, jatkoi Ruth. -- Ja tämä ihmeellinen aine on
-meitä ylläpitänyt nämä kaksisataa vuotta.
-
--- Se onkin kuin vanhojen kreikkalaisten jumalten juomaa, vakuutti
-Reino. -- Senpätähden tekin olette aina pysyneet nuorina, kauniina ja
-kuolemattomina kuin Olympon jumalat.
-
--- Kyllä meidänkin aikamme tulee eritä täältä, ainakin sitten, kun
-saamme Jumalan avulla maailmamme valmiiksi, lausui isä ja jatkoi: -- Ja
-nyt, kun te, nuoret lapsemme, olette tulleet avuksemme, niin tokkopa
-ehdimme ensimmäisten ihmisten ikäänkään.
-
-Samassa kello löi 12. Kello oli kiinnitetty marmoriseinään urkujen
-vasemmalle puolelle. Sen ääni oli pehmeän hyväilevä ja kolmisointinen.
-Viimeisen lyönnin kaiku kiiri kauan huoneessa korvia hivelevänä. Kun
-ääniaallot vaimenivat, otti Ruth tarjottimen, asetti sille kuusi
-pikaria ja meni täyttämään ne manilla. Maniastiassa oli kultainen hana,
-ja kallis juoma virtasi pikareihin kuten ainoastaan jumalainen nektari
-voi virrata.
-
-Ruth tarjosi ensin vanhemmilleen, sitten Ainolle, Reinolle ja
-veljelleen. Kun hän itsekin oli ottanut maljasen käteensä, lausui isä:
-
--- Me kiitämme Sinua, taivaan ja maan Jumala, tästä lahjastasi ja
-nautimme mania muistaen sinun hyvyyttäsi!
-
-Sen jälkeen he alkoivat nauttia juomaa pienin siemauksin, hitaasti.
-Reino ja Aino seurasivat tarkasti vanhojen asukkaiden esimerkkiä. He
-huomasivat, että samoin kuin näiden ihmeellisten ihmisten käytös, elämä
-ja työ oli taidetta, samoin heidän ruumiillinenkin nauttimisensa
-tapahtui taiteellisesti.
-
-Mutta vielä enemmän kuin manista nautti Reino Ruthin olemuksesta, hänen
-istumisestaan, hänen liikkeistään, hänen ihmeellisestä kauneudestaan.
-Kaikki oli tytössä prinsessamaisen ylevää, mutta sittenkin hän oli kuin
-Ruth Rautamo. Ja taaskin Reino ajatteli näkevänsä vain unta. -- Mutta
-tämä ei voi olla unta, kun kaikki on niin todellista ja tätä on
-kestänyt jo niin kauan.
-
-Reino katsoi kelloaan Ruthin korjatessa pois maniastioita ja kysyi
-sitten: -- Miten teidän kellonne on kuusi tuntia joko edellä tai
-jäljessä?
-
-Isäntä vastasi: -- Meidän päivämme alkaa, samoinkuin vanhojen
-juutalaistenkin, aamusta, kun valo tulee. Silloin on kello 12, nyt on
-tätä päivää kulunut 12 tuntia.
-
--- Nukutaanko täällä myös? kysyi Aino luoden silmänsä huoneen oikealla
-sivulla oleviin verhoihin, jotka olivat samettimaista sinistä kangasta
-ja peittivät oviaukot, joista päästiin sisempiin suojiin. Ovia erotti
-toisistaan kolmen enkelin Gabrielin, Rafaelin ja Arielin ihanat
-kuvapatsaat.
-
--- Kyllä, myönsi äiti, -- kello kahdelta menemme levolle ja nukumme
-aamuun kello 12:een, jolloin nousemme, laulamme aamuvirren ja juomme
-mania ensi kerran. Sitten teemme työtä kello kuuteen, jolloin on toinen
-manin juonti, kahdeksasta kahteentoista on taas työaika, ja sitten
-kolmannen manin jälkeen menee aika täällä salissa lukiessa ja
-puhellessa, kunnes on aika mennä nukkumaan. Tänään, kun oli suuri
-juhla, emme olleet työssä ollenkaan, ja huomenna on sunnuntai, jota
-mekin luonnollisesti vietämme lepopäivänä.
-
--- Mutta tehän nukutte paljon, aivan kuin lapset meillä enon kotona,
-sanoi Reino.
-
--- Me seuraamme luonnon järjestystä. Täällä tulee pimeä kello kahdelta,
-ja aamulla kahdeltatoista alkaa täysi päivä.
-
--- Talvellako myöskin?
-
--- Ei täällä ole talvea, enempää kuin syksyä tai kevättäkään. Meillä on
-ainainen kesä, niinkuin tuolla ylhäällä suloisimman suven aikana.
-
--- Mistäs johtuu tämä valo, kun ei tänne päivä pääse eikä aurinko
-ylety?
-
--- Kyllä se johtuu auringosta, vastasi David. -- Sen lämpö- ja
-valosäteet tunkeutuvat tänne läpi kallion. Ne imeytyvät vuoreen, josta
-sitten tasaisesti leviävät yli koko valtakuntamme.
-
-Kello yhden lyönnin vielä väreillessä ilmassa David meni pöydän luo,
-avasi Raamatun aivan lopusta ja alkoi lukea Johanneksen ilmestyskirjan
-lähinnä viimeistä lukua.
-
-Kaikki kuuntelivat hartaina kuvausta ihmekaupungista, mutta vieläkin
-enemmän Aino ihaili lukijan sointuvaa ääntä.
-
--- Ja nyt te, rakkaat lapset, saatte laulaa oman virtenne, että saamme
-kuulla, millaisia virsiä nykyään Suomessa lauletaan.
-
-Emännän pyyntö oli niin herttainen, että nuorista tuntui aivan
-mahdottomalta kieltäytyä. He katselivat toisiansa ja loivat sitten
-hämillään silmänsä talonväkeen, mutta kaikkien kasvoilla näkyi harras
-odotus. Äskeinen luku toi nuorille sisaruksille mieleen virren 142,
-jonka he osasivat kokonaisuudessaan ulkoa.
-
-He lauloivat. Mutta kun he aloittivat kolmatta säkeistöä, meni David
-urkujen ääreen ja alkoi säestää. Nyt kävikin veisuu paremmin, he
-lauloivat lämmöllä, sillä nyt oli heillä sydän mukana, ja kun he
-pääsivät loppusäkeistöön, niin he tunsivat, että virrenveisuukin
-tuottaa suurta nautintoa. Reino tunsi sielunsa ikäänkuin jalostuneen ja
-ajatteli: -- Noin jalojen ihmisten seurassa kehityn minäkin varmaan
-paremmaksi.
-
--- Se oli kaunis virsi! kehui äiti.
-
--- Niin, se onkin meidän suurimman runoilijamme Johan Ludvig Runebergin
-tekemä, myönsi Reino.
-
--- Teiltä saamme ehkä montakin uutta virttä virsikirjaamme, lausui
-David.
-
--- Emme osaa monta ulkoa, tuskin kymmentäkään, tunnusti Aino.
-
--- Se on hauska, että te olette laulajia. Nythän tuleekin kuorostamme
-iso, iloitsi Ruth.
-
--- Toivomme, että opimme teidän kanssanne laulamaan, sanoi Aino
-vaatimattomasti.
-
-Päivän lopuksi piti isä hartaan iltarukouksen, jossa hän kiitti Jumalaa
-siitä siunauksesta, jota he olivat saaneet osaksensa näinä
-kahtenasatana vuotena. Viimeksi sulki hän taivaallisen Isän huomaan
-nämä kaksi lasta ja pyysi, että hekin saisivat nauttia samaa armoa ja
-hyvyyttä, jota he itse olivat saaneet osakseen niin runsain määrin.
-Sitte pani hän toisen kätensä Ainon ja toisen Reinon pään päälle ja
-sanoi: -- Sinut, suuri Luoja, me otamme todistajaksi nyt tänä
-juhlapäivänä, jolloin käsittämättömässä viisaudessasi olet lähettänyt
-nämä lapsesi meidän luoksemme, että me otamme, hellimme ja kasvatamme
-heitä omina lapsinamme.
-
-Vahvistukseksi syleilivät vanhemmat, samoin Ruth ja David, maan päältä
-tulleita lapsina, sisarena ja veljenä.
-
-Aino ja Reino tunsivat tällä hetkellä niin syvää liikutusta, etteivät
-he kyenneet sanomaan mitään, mutta heidän silmänsä ja kasvonsa
-ilmaisivat kyllä, kuinka onnellisia ja äärettömän kiitollisia he olivat
-uusille omaisilleen.
-
-Kello läheni kahta tai Reinon kellon mukaan kahdeksaa. Oli siis
-hankkiuduttava levolle.
-
-Ruth ja David luovuttivat vuoteensa uusille sisaruksilleen. Eivätkä
-siinä vastaväitteet auttaneet. Maanantaina oli ensi työksi ruvettava
-valmistamaan uusia sänkyjä ja vuodevaatteita. Siihen asti, kunnes ne
-valmistuivat, saivat vanhemmat lapset nukkua leposohvilla.
-
-Niin kului Ainon ja Reinon ensipäivä maninmaassa, ja talonväellä
-päättyi kahdessadas vuosi.
-
-Ilma alkoi äkisti pimetä. Hiljaisuus ja rauha vallitsi uudessa kodissa.
-Ei kuulunut muuta ääntä kuin kellon hiljainen tikutus ja puron vieno
-solina. Se oli tuutulaulu nuorille tulokkaille, jotka olivat eläneet
-elämänsä merkittävimmän päivän.
-
-
-
-
-II
-
-
-Reino ja Aino heräsivät vienoihin säveliin. He hämmästyivät, eivätkä
-heti muistaneet, missä he olivat. Kesäinen päivänvalo välkkyi
-kultaisessa sängyn päädyssä ja hohti sinisissä verhoissa.
-Vaaleanpunainen vaate, pehmyt kuin silkki, oli makaajan peitteenä. Aino
-siveli sitä sormillaan ja epäili yhä omaa olemistaan, kun verhot
-aukenivat ja Ruthin suuret, loistavat silmät tervehtivät suun
-hymyillessä ja kultakutrien sädehtiessä.
-
--- Joko Aino-sisko jaksaa nousta?
-
-Silloin Aino tuli täyteen tajuunsa ja huudahti riemuiten: -- Oi Ruth!
-Hän nousi vuoteestaan ja sisaret tervehtivät syleillen toisiaan.
-
-Ruth toi nyt uuden valkoisen puvun, joka oli runsaasti koristettu
-kulta- ja hopea-ompeluksilla ja pyysi Ainoa pukeutumaan siihen.
-Kiitollisena otti Aino puvun vastaan, sillä olihan hänen oma pukunsa
-kovin epäsointuinen tässä ympäristössä.
-
-Ruth auttoi Ainoa pukeutumisessa, kiinnitti kultaisen soljen rintaan,
-sitoi otsanauhalla vaalean tukan, antoi sievät, koruommellut tohvelit
-jalkoihin, pyöräytti sitten Ainoa ympäri ja virkkoi: -- Nyt ei veljesi
-tunne sinua eiliseksi sisarekseen!
-
-Aino loi katseensa kuvastimeen, hämmästyi itsekin omaa somuuttaan ja
-sanoi ihastuneena: -- Olenko minäkin näin? -- -- --? Ja jatkoi
-ajatuksissaan: -- Miltähän minä Davidin silmissä näytän?
-
-Reino tuli yht'aikaa tyttöjen kanssa saliin omasta makuusuojastaan
-puettuna Davidin tummansinisestä kankaasta tehtyyn mekkoon. Hän
-tervehti lämpimästi Ruthia ja sisartansa ja meni sitten toivottamaan
-hyvää huomenta vanhemmille.
-
-Tervehtiessään emäntää Aino kysyi suloisesti hymyillen: -- Minä saan
-siis sanoa teitä äidiksi?
-
--- Oi lapseni, minä olen nyt sinun äitisi. Tuntuu niin äärettömän
-hyvältä saada tällaista nuorta tyttöä helliä ja hoivailla.
-
-Aino loi katseensa Ruthiin, joka järjesteli kukkapöytää.
-
-Äiti arvasi Ainon ajatuksen ja sanoi: -- Ruth on minulle pikemminkin
-kuin sisar. Mehän olemme melkein yhtä vanhoja, ainoastaan 20 vuotta
-ikäeroa!
-
--- Eihän Ruth ole hituistakaan vanhemman näköinen kuin Aino, virkkoi
-Reino, mutta joutui samassa hämilleen, kun hän oli uskaltanut mainita
-ristimänimeltä tuota ylhäistä neitoa, jonka hän vasta eilen ensi kerran
-näki.
-
-Silloin Ruth kääntyi Reinoon päin, katseli häntä hurmaavilla silmillään
-ja sanoi:
-
--- Taitaisi sinusta, Reino, olla mielenkiintoisempaa nähdä minut 200
-vuotta vanhemman näköisenä kuin sisaresi, että saisit sanoa minua
-mummoksi?
-
--- Ei, ei, ei, torjui Reino, -- silloin tämä lumottu maa ei olisi
-kovinkaan hauska paikka. -- Enkä minä olisi tänne tullutkaan, jatkoi
-nuorukainen rohkeasti, -- ellei täällä olisi ollut oikeata Ruthia.
-
-David katseli Ainoa kuin uutta ilmestystä. Sisaren puku teki Ainon niin
-ihmeen ihanaksi. Nuoren miehen rinnassa läikähteli lämmin laine ja hän
-tunsi sydämessään sellaisen autuuden tunnon, jollaista hän ei ollut
-koskaan ennen elämässään tuntenut.
-
-Kun oli veisattu aamuvirsi, jolloin isä soitti urkuja, äiti luki 92:sen
-psalmin ja lausui Herran rukouksen.
-
-Sen jälkeen nautittiin aamumani ja mentiin sitten ulos tarkastamaan
-ympäristöä ja tutustumaan tämän ihmemaan salaisuuksiin.
-
-Heti pilarien ulkopuolelta alkoi puisto. Siinä oli ensimmäisinä kaksi
-kookasta koivua keväisessä vehreydessään. Puistossa oli samaa lajia
-puita ainoastaan kaksi kappaletta kutakin. Sen kaikki 400 puuta olivat
-maapallon eri osista. Paitsi koivua, Suomen puita oli vielä kuusi,
-tuomi ja pihlajaparit. Nämä molemmat viimemainitut parit olivat
-täydessä kukassa. Oli puita, joita Aino ja Reino eivät olleet nähneet
-edes kuvissakaan. Muutamissa puissa oli mitä loistavimpia kukkia, ja
-palmuissa suuremmoisen komeita lehtiä. Joka vuosi lisääntyi puisto
-uudella puuparilla, joka kasvoi sinä vuonna täyteen kasvuunsa ja jäi
-sellaiseksi kukkineen, lehtineen.
-
-Kukkapuiden oksilla oli pieniä laululintuja, jotka aamuin illoin
-laulelivat sulosäveleltään. Kukin kukkapuu synnytti oman lintuparinsa.
-Niitä oli nykyään 20 paria, kauniita niinkuin maanpäällisetkin
-livertäjät.
-
-Ihmemaan asukkaat olivat hyviä ystäviä pikkusiivellisten kanssa, jotka
-tulivat heidän olkapäillensä ja ojennetuille käsille, liverrellen
-ihastustaan tästä sunnuntaisesta vierailusta.
-
-Eräs linnuista uskalsi tulla Ainonkin olkapäälle. Aino ojensi kätensä
-ja houkutteli lintusta siihen.
-
--- Tämä on aivan meidän pääskysemme muotoinen, mutta tällä on hopeaa
-siivissä. Miksi te tätä nimitätte? kysyi Aino kääntyen Davidin puoleen.
-
--- Kyllä me sitä pääskyksi nimitämme, vastasi David.
-
-Aino vei lintusen lähelle poskeaan, ja pääsky alkoi nokallaan hyväillä
-neitosen poskea. -- Voi, kuinka sinä pääsky pieni olet kiltti! ihasteli
-Aino, ojensi sitten kätensä ja lintunen lensi pihlajan oksalle.
-
--- Mutta eihän täällä ole hyönteisiä, millä lintuset elävät, huomautti
-Reino.
-
--- Niillä on oma maninsa; kukkien tuoksu riittää niille ravinnoksi,
-vastasi Ruth.
-
-Puiden välissä ja puiston ympärillä kasvoi kukkia. Niitä oli myöskin
-200 lajia, mutta kukkia oli satoja samaa lajia. Kukin laji kasvoi
-myöskin yhtenä vuonna täyteen kukkaansa ja jäi sellaiseksi kuihtumatta,
-kuolematta.
-
-Ruth keksi ensiksi uuden kukan taimen ja huudahti:
-
--- Tämän vuoden kukka! Voi pientä ressua, mikä sinustakin tulee, kun
-aikuiseksi pääset!
-
-Reino katseli kukan tainta lähempää ja tiesi: -- Sehän on mesimarjan
-alku.
-
--- Voi hyvä ihme, minä pudotin kukkani tänne tullessamme, ja nyt tämä
-maailma alkaa niitä kasvattaa, ihasteli Aino.
-
--- Teidän tuloanne siunaten Luoja on ne tänne nyt lähettänyt, sanoi
-isä.
-
-Perhe kulki hiljalleen kierrellen, kaarrellen puistossa. Siellä oli
-niin paljon kaunista nähtävää. Silmä sai yllin kyllin nauttia mitä
-runsaimman kauneuden rikkautta.
-
--- Mennään nyt virralle! esitti David.
-
--- Onko täällä virtakin! huudahti Reino ihastuneena. -- Tämä on
-sittenkin oikea paratiisi eikä maanalainen maailma.
-
-He saapuivat virran rannalle. Se oli kivenheiton levyinen vuo, joka
-alkoi salin puoleisen vuorenseinän juurelta ja päättyi vastaiselle
-puolelle 1200 askeleen pituisena.
-
-Virran ranta oli melkein kauttaaltaan hienoa keltaista hiekkaa;
-ainoastaan keskikohdalla oli vihreätä nurmikkoa mataline kukkineen, ja
-siihen lähelle ulottui puiston kulma.
-
-Vastaisella puolella oli noin 10 m korkea kallio, joka äkkijyrkkänä
-kohosi virrasta. Kallio oli samaa punertavaa marmoria, josta salin
-permanto oli tehty.
-
--- Onko tuossa virrassa kaloja? kysyi Reino. -- Minä olin viime yönä
-saamaisillani uistimella suuren lohen, mutta juuri kun olin nostamassa
-sitä veneeseen, pyörähti se ympäri ja vei koukut mennessään. Oikein
-kyynel kierähti silmääni, se kun olisi ollut ensimäinen loheni, ja
-senkin piti mennä. Oli sentään onni, että se oli vain unta.
-
-Ruth meni aivan veden partaalle ja kutsui: -- Tui, tui!
-
-Silloin siihen ui pieniä, kullan- ja hopeanvälkkyviä kaloja. -- Tässä
-näette toista lajia meidän eläinkuntaamme!
-
-Pikku kalaset uivat aivan heidän silmäinsä alla ja pitivät puhtaan
-kirkkaassa vedessä kaunista kisaansa.
-
--- Kaikki täällä on puhdasta ja kaunista! ihaili Aino. --
-Uskaltaisikohan tuohon mennä uimaan? Hän koetteli vettä sormillaan, --
-Tämähän on lämpimämpää kuin eilen Herajärvessä.
-
--- Joka päivähän me käymme uimassa, myönsi David. -- Mennäänkö nyt?
-Tavallisesti me käymme keskipäivällä, mutta voimmehan nyt tehdä
-poikkeuksen.
-
--- Menkää vain, te nuoret! Me katselemme uintianne. Antakaa
-sunnuntai-uimapukunne Ainolle ja Reinolle.
-
--- Onko teillä oikein eri sunnuntaiuimapuvutkin? kysyi Aino, kun he
-olivat puun suojassa, jonka oksilla riippui kaksi uimapukua, toinen
-niistä hopeanvärinen, silkinhieno.
-
--- Tietysti, vastasi Ruth. -- Tätä pidin minä eilenkin suuren juhlan
-kunniaksi, pue sinä, sisko se nyt yllesi. Minä otan tämän
-sinivalkoisen.
-
--- Voi, kuinka teillä on kaikki niin hienoa ja ruhtinaallisen
-loistavaa. Eivät maan monetkaan jumaliset ihmiset panisi tällaisia
-yllensä.
-
--- Miksi emme käyttäisi sitä, mitä Jumala on meille antanut. Emmehän
-sittenkään kykene pukemaan itseämme niin kauniiksi, kuin Hän pukee
-kukat ja puut.
-
--- Kyllä sinä vain olet kauniimpi kuin yksikään kukka, vaikka sinulla
-ei olisi mitään ylläsi, tunnusti Aino.
-
--- Äläpä teekään minua itserakkaaksi, minäkin voin langeta samaan
-kiusaukseen katsellessani sinua.
-
-Kohta olivat kaikki neljä veden helmoissa. He uivat kuin kalat
-sukeltaen ja molskien. Vaikka Aino ja Reino olivatkin hyviä uimareita,
-niin nyt he saivat nähdä oikeita uimamestareita. -- Mutta noilla olikin
-yli kahdensadan vuoden harjoitusaika takanaan. Eikä Reino yhtään
-ihmetellyt, vaikka David ui nopeasti kuin hauki ja Ruth kevyenä kuin
-Huopanan kiisken mullonen.
-
-Sitten seurasivat hypyt kalliolta. Aino ei uskaltanut ollenkaan
-yrittääkään. Reino hyppäsi alemmalta kohdalta, mutta David ja Ruth
-nousivat kallion ylimmälle reunalle ja liitivät kauniissa kaaressa
-halki ilman kuin lokit. Tätä katsellessaan päätti Reino saavuttaa tuon
-hyppytaituruuden ainakin vuoden kuluttua.
-
-Kun he taas neljin molskivat vedessä, ajaen vettä toistensa päälle kuin
-vallattoman iloiset lapset ainakin, nauroivat Aino ja Reino niin, että
-kukat kedolla sitä ihmetellen kuuntelivat.
-
-Kun nuoret olivat taas tavallisissa pukimissaan, virkkoi Aino
-veljelleen. -- Minua vähän hävettää meidän naurumme. Ruth ja David
-eivät koskaan naura, vaikka he ovat yhtä nuoria kuin mekin, tarkoitan
-yhtä nuoren näköisiä. Pitävätköhän he sitä sopimattomana?
-
-Pian he kuitenkin pääsivät siitä huolesta, sillä äiti virkkoi: -- On
-niin virkistävää kuulla teidän nauruanne. Nämä meidän vanhat lapsemme
-ovat sen taidon jo kokonaan unhottaneet.
-
--- Ettekö todellakaan naura koskaan ääneen? kysyi Reino kääntyen Ruthin
-puoleen.
-
--- Eihän sitä näin vanhana enää osaa.
-
--- Vai vanhoja te, olisittepa itse nähneet itsenne tuossa virrassa
-äsken peuhaavan kuin nuoret lohenpoikaset, niin ette sanoisi itseänne
-vanhoiksi!
-
--- Ehkä teiltä taas opimme nauramisen taidon, kun enemmän yhdessä
-olemme.
-
--- Entä osaatteko te itkeä? kysyi Reino.
-
--- Eihän meillä ole täällä ollut mitään itkettävääkään.
-
-Reino ajatteli: -- Hyvin lähellä jumaluutta ovat nämä ihmiset. Ei ole
-heillä surua, ei sairautta, he eivät tarvitse ruokaa, eivätkä vanhene,
-tokkopa kuolevatkaan koskaan. Tahtoisin kuitenkin nähdä Ruthin edes
-kerran nauravan.
-
-Oltiin kotimatkalla, kun Aino äkkiä pysähtyi ja huudahti iloisena. --
-Hyvänen aika, katsokaas näitä pieniä petäjän taimia!
-
--- Niin, niin, siitä on todellakin 50 vuotta kulunut, kun tuomen
-saimme. Nyt tuli petäjän vuoro. David lisäsi: -- Ensi puu oli koivu,
-viidenkymmenen vuoden kuluttua tuli kuusi ja v. 1818 ilmaantui pihlaja.
-
--- Topeliuksen syntymävuonna, virkkoi Aino.
-
--- Mikähän maamme puista tänne tulee taas viidenkymmenen vuoden päästä?
-virkkoi Reino.
-
--- Oikeinko sinä toivot sen päivän näkeväsi? kysyi Aino.
-
--- Eläisihän täällä vaikka Metusalemin ikäiseksi, naurahti Reino.
-
-Lähellä asuntoa oli useita valkeasta marmorista veistettyjä
-vartalokuvia; ne esittivät kaikki raamatullisia henkilöitä ja olivat
-erittäin suurella huolella ja taidolla tehtyjä.
-
--- Feidias ja Thorvaldsen ovat itse olleet täällä näitä veistämässä,
-sanoi Reino, lausuen arvostelun teoksista.
-
--- Minä sanon heitä isäksi ja veljeksi, sanoi Ruth.
-
-Siinä oli Jakob, joka juuri on herännyt, nähtyään unensa tikapuista
-enkeleineen, ja David harppua soittamassa. Kauan katseli Reino Ruthia,
-joka tähkäpää kädessä puhui Boaksen kanssa; elävä Ruth siinä oli ollut
-mallina.
-
-Hiukan sivulla oli suuri kalliopaasi, johon oli hakattu Jeesuksen
-hauta. Haudassa oli kaksi enkeliä ja Maria Magdaleena kädet ristissä
-kuuntelemassa hartaana ja samalla hämmästyneen iloisena enkelien
-sanoja. Kohtaus oli niin liikuttavan kaunis, että Aino sitä
-katsellessaan sai pyyhkiä kyyneleen silmänurkastaan.
-
--- Miten te olettekaan oppineet noin suuriksi mestareiksi? ihmetteli
-Reino taas.
-
--- Kylläpä siihen vuosia kului ja monta marmorikappaletta turmeltui,
-ennenkuin uskalsimme ruveta esittämään näitä henkilöitä, virkkoi isä.
-
-Kun he olivat vielä hetkisen katselleet monia muitakin veistoksia,
-sanoi perheen vanhin: -- Nyt on aika mennä sisälle kuulemaan Herran
-sanaa.
-
-Ruth asettui Raamatun ääreen ja aukaisi kirjan. Esille osui 103:s
-psalmi. Kun ensin oli veisattu sunnuntaivirsi, luki Ruth kiitospsalmin,
-ja luetun johdosta puhui isä Jumalan ja ihmisten suhteesta toisiinsa.
-
-Reino ajatteli: -- Kun noin välittömästi pappi puhuu, niin kelpaa sitä
-kuunnella.
-
-Jumalanpalvelus päättyi virteen. Kauniita olivat tämän seurakunnan
-virret. Niiden tekemiseen olivat kaikki perheen jäsenet ottaneet osaa.
-
-David näytti nuorille sisaruksille kirjaston. Se oli kirjahyllyllä
-urkujen oikealla puolella. Siinä oli virsikirja, johon oli otettu
-muutamia virsiä 1701 vuoden virsikirjasta, ne, mitä he olivat siitä
-muistaneet ulkoa; suurin osa oli kuitenkin heidän omia sepittämiään.
-Nyt päätettiin siihen lisätä ne virret, joita Aino ja Reino muistivat.
-Kirjastossa oli vielä muutamia satuja ja kertomuksia, joita Ruth ja
-David olivat toisilleen kertoneet. Mutta suurimman osan kirjastoa
-täyttivät Davidin sävellykset. Hän oli säveltänyt useita psalmeja ja
-kiitosvirsiä, mutta vielä enemmän omia tekemiään juhlakantaatteja.
-Musiikki olikin tämän perheen suurinta nautintoa.
-
-Mistä paperi kirjoihin?
-
-Se oli tehty valkeasta metallisekoituksesta. Metalli oli valssattu
-hienoksi kuin hienoin paperi. Kynä oli kullasta ja muste erään mustan
-kiven ja kalliokasvin liuosta.
-
-Urkuja, sen ääntä ja näköä olivat nuoret sisarukset kovin ihailleet.
-Torvet olivat kullasta ja hopeasta. Sivukoristeina oli kaksi kerubia,
-jotka puhalsivat torviinsa. Nämä urut olisi mikä urkutehtailija hyvänsä
-tunnustanut täydelliseksi mestarinäytteeksi. Mutta niinpä se olikin isä
-Johanneksen ja Davidin viides saavutus, valmistunut 40 vuotta sitten.
-
-Olivathan Aino ja Reino kuulleet aikaisemminkin kaunista
-urkujensoittoa, mutta Davidin soittaessa oli näiden urkujen äänessä
-jotain kuvaamattoman ihanaa.
-
-Päivämanin jälkeen mentiin taas ulos katsomaan maalauksia jotka olivat
-vuoren seinässä, alkaen siitä, mistä virta lähti vuoren juuresta, 600
-askeleen päässä salista.
-
-Vuoren kohtisuoraan, sileään tai silitettyyn seinään oli kuvattu Vanhan
-Testamentin tärkeimmät tapaukset, ja kuvasarja ulottui virrasta aina
-saliin saakka.
-
-Virran niskan kohdalle oli kuvattu paratiisi. Puhtaita olivat Adam ja
-Eva, viattomuuden ja hyveen esikuvia alastomassa kauneudessaan. He
-seisoivat paratiisin läpi kulkevan virran rannalla ja katselivat
-aamuauringon ensisäteiden valaistuksessa taivaalle, kasvot pyhää
-hartautta täynnä, aivankuin he näkisivät siellä itse Jumalan.
-
-Toisessa kuvassa esiintyi käärme Eevaa viettelemässä. Käärmeellä oli
-viekkaan näköisen ihmisen kasvot. Erinomaisen herkullisen näköinen
-hedelmä riippui aivan Eevan silmien edessä.
-
-Kolmannessa kuvassa lähtivät paratiisin asukkaat pois enkelin ajamina.
-Surun ja häpeäntunnon vallassa kulkivat nyt Adam ja Eva.
-
-Seurasi näin kuva toisensa jälkeen. Mutta kun he saapuivat kuvaan, joka
-esitti Rebekkaa kaivolla, niin ei Reino tahtonut malttaa lähteä sen
-äärestä lainkaan pois. Siinähän oli taaskin Ruth! Hänen ihanat silmänsä
-oli kuvattu tuohon kallioon. Olihan täällä Ruth elävänäkin lähellä,
-mutta eihän hän uskaltanut neidon silmiä katsella niin syvästi.
-
--- Oletko sinä Rebekkaan niin ihastunut, ettet malta hänestä erotakaan,
-virkkoi jo Aino kiusoitellen.
-
-Reino punastui ja liittyi toisiin, jotka seisoivat katselemassa, kuinka
-Jakob ostaa hernekeitolla Esaulta esikoisoikeuden.
-
-Ihanin kuitenkin kaikista kuvista oli Reinon mielestä Rakel, jolle
-Jakob esittää itsensä Haranin kaivolla. Sillä Rakelissa oli kaikki
-Ruthia, ei ainoastaan silmät, vaan myöskin suu, nenä ja leuka. Tätä
-kuvaa päätti Reino tulla tänne usein ihailemaan; hän halusi sitä
-katsella yksin rauhassa.
-
-Kun päästiin Josefiin asti, niin päätettiin jatkaa katselemista
-toisella kertaa, sillä Ainon ja Reinon sielu alkoi olla jo liiaksi
-täynnä niin paljosta kauneudesta.
-
-Kuvat olivatkin kaikki oikeita taideteoksia, joita tekemässä ei ollut
-ainoastaan käsi ja silmä, vaan myöskin sydän ja sielu.
-
-Näiden kuvien maalaamiseen oli koko perhe ottanut osaa. Kuitenkin oli
-Ruth enimmän tätä työtä tehnyt ja isä vähimmän. Väriä he olivat saaneet
-kasvien mehuista ja muutamista kivilajeista.
-
--- Kohta tänne tultuanneko te aloititte tämän työnne? uteli Reino.
-
--- Ei, vaan yli kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, vaikka kyllä
-harjoittelimme jo ennenkin, vastasi Ruth.
-
--- Vuonna 1741 me aloitimme tämän työn, sanoi David.
-
--- Silloin alkoi Suomessa Pikkuviha, virkkoi Reino.
-
--- Kas niin, nyt menemme kuulemaan Reinon ensimäistä luentoa Suomen
-historiasta, päätti perheen päämies.
-
-Kun historia oli ollut Reinon mieliainetta ja hän oli lukenut kaikkia
-historiallisia teoksia, mitä vain oli käsiinsä saanut, niin osasi hän
-nyt esittää melko laajasti kansamme ja maamme vaiheita tarkkaaville
-kuulijoilleen.
-
-Luennoitsija vei pienen kuulijakunnan maanpäälliselle kamaralle 200
-vuotta ajassa taaksepäin, ja vaikka ihmemaan alkuasukkaat olivat itse
-silloin eläneet, niin nyt vasta he saivat tietää, kuinka hirveästi
-Isoviha oli Suomea hävittänyt. Mutta kun he kuulivat, kuinka maamme
-senkin jälkeen nousi tuhkasta ja verestä, niin ilonkyyneleet
-kostuttivat heidän silmiänsä.
-
--- Kovin Herra on koetellut kansaamme, mutta armoansa ei Hän ole
-ottanut meiltä milloinkaan, virkkoi isä hartaana, kun Reino oli
-lopettanut.
-
-Sen jälkeen keskusteltiin Isonvihan ajoista, jolloin sen ajan eläjät
-kertoilivat omia näkemyksiään ja kokemuksiaan. Niinpä kertoi vanhin,
-että heille tuli kerran paeten eräs vaimo melkein mielipuolisuuden
-tilassa ja särkynein sydämin kuvasi, kuinka heidän taloonsa tuli
-hurjimpia koirankuonolaisia -- kalmukkeja --, joista eräs pisti
-keihäänsä kätkyessä makaavaan lapseen, vaimon nuorimpaan, ja työnsi
-lapsen palavaan uuniin.
-
-Ainoa pöyristytti, hän tunsi oikein pahoinvointia.
-
--- Samallaisia petoja olivat meillä viime kevättalvena riehuneet
-punaryssät, sanoi Reino.
-
--- Eiväthän ne nyt sentään pieniä lapsia -- -- -- virkkoi Aino.
-
--- Jätetään nyt nämä ikävät muistelot ja lauletaan joku Davidin psalmi,
-esitti perheen emäntä.
-
-Kohta olikin ihana musiikki häivyttänyt kaikki kamalat mielikuvat.
-
-Laulun jälkeen sanoi Aino veljelleen: -- Mitenkähän täti ja eno
-mahtavat olla huolissaan, kun emme tänäkään iltana ole vielä saapuneet
-kotiin?
-
--- Niin, huomenna lähettävät varmasti meitä etsimään. Kyllä heillä on
-arvoittelemista, mihin me oikein olemme joutuneet.
-
--- Tätiä ja enoa on sääli, kun he aivan suotta surevat puolestamme.
-
-Tänä iltana luettiin Raamatun viimeinen luku. Sen jälkeen päätettiin,
-että huomisesta aikain, kun raamattu taas aletaan alusta, lukee
-jokainen luvun vuorollaan omana päivänään ikäjärjestyksessä, siis isä
-aina maanantaina ja Aino lauantaina, mutta sunnuntaina saa lukija
-valita mieleisensä kohdan.
-
-Kaunis oli Ainon ja Reinon ensimäinen sunnuntai satumaassa. Niin ihanaa
-sunnuntaita eivät he mielestänsä olleet vielä koskaan viettäneet.
-
-
-
-
-III
-
-
-Maanantaiaamuna, heti kun aamulaulu oli laulettu ja ensi mani juotu,
-mentiin työpaikoille.
-
-Naiset menivät kolmisin kutomapaikalle. Siellä oli kahdet kangaspuut;
-toisessa oli kuteilla hienoa sinistä kangasta, joka hohti kuin silkki,
-toisessa taas pehmeätä, valkoista. Oli siinä kaksi rukkiakin, toisen
-puolassa valkeata lankaa, toisen hopeanhohtoista.
-
--- Mistä on saatu näin hienoja kuituja? kysyi Aino koskettaen
-sormillaan pumpulin kaltaista levettä.
-
-Maria, se oli äidin nimi, otti lähellä olevasta kopasta kasvinvarren ja
-poistettuaan siitä päällimmäisen kuoren alkoi sen puhtaan valkeasta
-varresta vetää hienon hienoja kuituja. -- Tämä on meidän liinakasvimme
-ja tästä saadaan erivärisiä lankoja värjäämällä.
-
-Ruth toi sitten ihmeellisen kukan, josta pursui hienoja, hohtavia
-höytyviä.
-
--- Tästä saadaan hopealangat! Saat sinäkin oman sunnuntai-uimapukusi.
-
-Äiti istuutui kutomaan. -- Tämä sininen pitää kutoa valmiiksi, että
-saadaan peitteenpäälliset. Patjakankaaksi sopivaa onkin jo varastossa.
-
--- Osaat kai sinäkin kutoa? kysyi Ruth.
-
-Aino tunsi punastuvansa ja tunnusti häveten, ettei ollut ikinä vielä
-istunut kangaspuitten enempää kuin rukinkaan ääressä.
-
--- Ei tee mitään, kyllä täällä opit, lohdutti Ruth. Oppitunti alkoi
-heti. Ruth vei Ainon koneen luo, jossa varsista revittiin kuidut
-erilleen. Haettiin uusia varsia, ja iloisessa työn touhussa meni aika
-keskipäivän manihetkeen saakka. Iltapuolella jatkettiin työtä, ja Aino
-sai aloittaa sekä kehräämistä että kutomista. Hyvinpä se kävikin, sillä
-oppilas oli tarkka ja hyppysiltään notkea, sitäpaitsi tämä työ oli
-Ainosta kovin mieluista.
-
-Miesten työpaja oli suuren kalliopaaden kupeella valtakunnan toisella
-sivulla. Siinä oli sorvia ja valssikoneita, viila ja höyläpenkki,
-sahoja, poria ja kaikellaisia työkaluja. Kulta- ja hopeaharkkoja oli
-avonaisissa laatikoissa kymmeniä kiloja. Rauta-, teräs- y.m.
-metallitangot olivat eri kasoissaan. Paaden kyljessä oli musta ympyrä,
-läpimitaltaan 10 cm; sitä näytti Johannes Reinolle ja sanoi:
-
--- Ilman sitä voimaa, joka tuosta täplästä tulee, olisimme aivan
-avuttomia; siitä saamme voimaa, joka käyttää koneitamme, sen avulla
-saamme metallit pehmeiksi kuin vaha. Katsos nyt!
-
-Johannes otti paaden kyljessä riippuvan mustan, parin millimetrin
-vahvuisen langan, pisti sen toisen pään valssikoneeseen ja toisen pään,
-jossa oli 10 pennin suuruinen levy, mustaan pyörylään. Heti alkoi
-kuulua hienoa surinaa, ja teräsvalssit rupesivat pyörimään. Nyt otti
-seppä kultatangon, piti sen päätä vähän aikaa pyörylässä, vei sen
-sitten valssien väliin ja kohta tuli tanko ohuena levynä toiselta
-puolelta ulos. Reino katseli ihmetyksestä sanattomana. Seppä kiristi
-valssia, pani äskeisen kultalevyn uudelleen valssiin, ja silloin se
-tuli paperin ohuisena.
-
-Viimein Reino sanoi: -- Se on kai sähköä, joka tuosta täplästä tulee.
-Sitten hän kertoi, mihin kaikkeen maan päällä sähköä käytettiin.
-
--- Teillä on vain niin kovin yksinkertaista tuo sähkön saaminen, jatkoi
-nuorukainen.
-
--- Isä keksi tuon voiman, niin kuin me sitä nimitämme, oltuamme täällä
-neljättäkymmentä vuotta, selitti David ja jatkoi: -- Sen jälkeen vasta
-täällä kyettiin jotakin saamaan aikaan. Tämä voima on meillä urkujen
-polkijanakin.
-
-Nyt ryhdyttiin sängyn päätyjä valmistamaan. Työn ohella sai Reino
-kuulla, että isä Johannes oli ollut jo maan päällä ollessaan taitava
-seppä. Suurten nälkävuosien aikana oli hän käynyt Tukholmassa, Saksassa
-ja Hollannissa opintojaan jatkamassa. Hän palasi kuitenkin kotimaahan
-jo v. 1698, jolloin meni Turussa naimisiin Mariansa kanssa. Seuraavana
-vuonna syntyi David, ja v. 1700, jolloin sota alkoi, saimme Ruthin.
-
--- Eikö Kaarlo kuningas vaatinut teitä sotilaikseen?
-
--- Ei, minua tarvittiin kotosalla aseseppänä.
-
-Reino oli ensipäivän vain katselijana; opissaoloahan se oli sekin. Ei
-hän kuitenkaan malttanut olla välillä käymättä erään työpöydän luona;
-siinä oli kaikellaisia hienoja työkaluja: vasaroita, talttoja, veitsiä,
-saksia, pihtejä, viiloja y.m. Reino ei kaikkien esineiden nimeä edes
-tietänyt, saatikka ymmärtänyt niiden käyttöä. Pienellä hyllyllä pöydän
-sivulla oli jalokiviä siroissa rasioissa. Kultainen rannerengas oli
-hiukan keskentekoinen; siihen oli kiinnitetty muutamia timantteja,
-mutta pari puuttui vielä. Hopeasolki oli neulaa vailla; se oli muuten
-samallainen kuin Davidin nutun rinnustassa oleva. Pöydällä oli vielä
-piirustus kaulanauhaan, jonka helmistä oli jo muutamia valmiinakin. Kun
-Reino niitä katseli, ymmärsi hän, että se, joka tuollaista työtä kykeni
-tekemään, oli etevä jalokiviseppä.
-
-Minun täytyy oppia tätä ammattia, että voin valmistaa jotain kaunista
-Ruthille -- ja Ainolle, päätti Reino mielessään.
-
--- Kyllä te olette äärettömän rikkaita, virkkoi Reino tullen taas
-toisten luo. Eivät edes Rockefeller ja Carnegie ole näin rikkaita.
-
--- Meillehän nämä kalleudet eivät tuota suurtakaan iloa, kun emme voi
-näillä huojentaa ihmiskunnan kärsimyksiä, emme voi mitään tehdä köyhien
-ja puutteellisten hyväksi, puhui isä.
-
--- Jos te olisitte maan päällä näine rikkauksinenne, niin te varmaan
-voittaisitte itse Carnegienkin lahjoituksillanne.
-
--- Kukas hän on?
-
--- Eräs amerikkalainen miljardööri. Reino alkoi nyt kertoa Amerikan
-noususta, sen rikkauksista ja vallasta, sen teollisuudesta, kaupasta ja
-edistyksestä elämän kaikilla aloilla.
-
-Kuului hopeatriangelin ääni ja miehet lähtivät päivämanille.
-
-Reino katseli taas Ruthia kuin uutta ilmestystä; olihan lähes 6 tuntia
-kulunut siitä, kun he aamulla erosivat. -- Voi kuinka tämän valtakunnan
-prinsessan liikkeet olivat sirot, käynti kevyt ja joustava! Näin ihaili
-nuorukainen ajatuksissaan neitoa tämän liikkuessa päivällispuuhissa.
-
-Juotiin mania ja puheltiin.
-
--- Mehän olemmekin kaikki saman kaupungin lapsia, sanoi Reino.
-
--- Mitä, oletteko tekin syntyneet Turussa? riemastui Aino ja katsahti
-Davidiin.
-
--- Ovat David ja Ruth, vastasi äiti. -- Minä olen Naantalin tyttöjä;
-muutin Turkuun 1696, jolloin olin Ainon ikäinen. Isä on kotoisin
-keski-Suomesta; sen tähden me muutimmekin tänne Keski-Suomeen heti sen
-jälkeen, kun tulipalo hävitti kolmannen osan Turkua, vuonna 1711.
-
--- Millainen kaupunki Turku oli siihen aikaan? kysyi Reino.
-
--- Sen arvaa, että se oli surkeassa tilassa. Edellisenä vuonna vei
-rutto enemmän kuin kolmannen osan kaupungin asukkaista; me siitä
-säilyimme kuin ihmeen kautta. Mutta kun meidänkin talomme sitten
-tulipalossa meni poroksi ja samassa kuulimme venäläisten lähenevän
-pitkin rannikkoa, niin silloin meille tuli lähtö sisämaahan. Niistä
-tavaroista, jotka tulipalossa säilyivät ja jotka veimme mukanamme, on
-tuo kallis aarre ainoana tallella, ja äiti osoitti pöydällä olevaa
-kirjaa.
-
--- Emmekä muita tavaroita ole täällä kaivanneetkaan, sanoi Johannes.
-
-Vaikka olikin kiire päivä, niin oli sentään välillä käytävä uimassakin.
-Uimisen jälkeen tekivät nuoret rekkiliikkeitä rannalla olevassa
-voimistelutangossa. Kovin kömpelö oli Reino Davidin rinnalla, vaikka
-hän mielestänsä oli ennen ollut jommoinenkin voimistelija. Mutta
-Davidilla olikin 200-vuotinen voimistelukurssi takanaan ja niinpä hän
-voimistelikin kuin paras akrobaatti. Näytti kuin ei hänessä lainkaan
-olisi painoa ollut, niin kevyesti kävi häneltä liikkeiden teko.
-
-Iltapuolella kävi Reino katsomassa naisten töitä. Täällä hänet pantiin
-heti riivimään patjan täytettä, mutta sittenkin tuntui olo siellä
-ihanalta, sillä täällä oli Ruth.
-
-Lauantaina olivat uudet sängyt vaatteineen valmiina. Ainolle tuli aivan
-samannäköinen kuin Ruthilla oli, ja Reinolle Davidin vuoteen mallinen.
-Nyt saivat tytöt maata vierekkäisissä vuoteissaan, samoin pojat omassa
-makuukammiossaan.
-
-Kun sängyt oli saatu paikoilleen, sanoi Reino:
-
--- Nyt olisi saunapäivä, mutta mistä sauna saadaan!
-
--- Älähän hätäile, poika! virkkoi isä, -- saat niin kuumaa kylpyä kuin
-vain haluat. -- Niin, naiset saavatkin jo mennä kylpyyn.
-
--- Jättäkää vähän löylyä meillekin! huusi Reino, kun naiset astuivat
-ulos salista.
-
-Tämän valtakunnan sauna oli kuuma lähde, jonka vesi oli yli +500
-Celsiusta, ja se sijaitsi samalla puolella kuin pajakin, 300 askelta
-sivummalla, puiston "kirkon" puoleisessa laidassa, kahden palmupuun
-suojassa. Lähteen vieressä oli kaksi marmoriallasta; niihin laskettiin
-kuuma vesi, joka jäähdytettiin tarpeellisen lämpimäksi virrasta
-johdetulla vedellä. Lähteen vedessä oli liuenneena useita
-mineraaliaineita ja se maistui hyvin kirpeältä. Kun sitä hieroi
-ihoonsa, vaahtosi se kuin bairum neste. Tässä vedessä kylpivät satumaan
-asukkaat joka lauantai, ja joka kerta he kylvystä tulivat kuin
-uudestisyntyneinä.
-
--- Minä luulen, että tämä parantaisi vaikka minkälaisen taudin, virkkoi
-Reino, kun hän oli hetkisen nauttinut kylvyn suloa.
-
--- Silloin vasta mekin pääsimme surustamme, kun ensi kerran tässä
-kylpyä otimme, lausui isä. -- Olimme jo kuukauden täällä olleet,
-ennenkuin tämän lähteen löysimme.
-
-Kun he taas istuivat salissa iltamania juomassa, sanoi Reino: --
-Kummallakohan mahtaa olla suurempi ansio teidän nuoruutenne
-säilyttämisessä, tällä manillako vai kylvyllä?
-
-Siihen vastasi Ruth: -- Kummallakin! Mutta etkö sinä meistä pitäisi,
-jos me olisimme yli kahdensadan vuoden vanhojen näköisiä?
-
-Reinon mielessä vilahti heti hyvin kuivan ja ryppyisen eukon kuva, ja
-hän lausui: -- Toisella tavallahan pitää vanhoista ja toisella
-nuorista.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Reinon mieli teki kiekkoa ja keihästä, joiden heittoa hän oli jo ennen
-vähin harjoitellut. Nyt hän rupesi valmistamaan näitä urheiluvälineitä.
-
-Manin maassa oli metallia, joka oli kevyttä kuin saarni ja sitkeätä
-kuin kulta. Se oli väriltään vaalean ruskeata ja sille oli annettu nimi
-puukivi. Tästä oli tehty urkujen puuosat ja salin huonekalut, ja
-siitäkös kelpasi Reinon valmistaa urheiluesineet. Kun työkalut olivat
-hyvät eikä hänelläkään ollut peukalo keskellä kämmentä, syntyi keihäs
-pian valmiiksi. Hopeata oli keihään kärki ja kädensija sinilangan
-punonnaista. Paino oli Reinon arvion mukaan grammalleen
-normaalikeihään.
-
-Reinon saavutus oikealla kädellä oli 45 m, ja sen hän askelmitoin
-nytkin saavutti.
-
-David yritti myös. Hän heitti ensi kerralla ainoastaan 30 m, mutta
-pääsi jo kuudennella Reinon tasalle.
-
--- Olenpa varma, että viikon päästä voitat parhaimman heittäjämme,
-tunnusti Reino.
-
--- Pitkällekö hän heitti?
-
--- Yli 60, mutta täytyy minunkin tänä kesänä päästä edes
-viiteenkymmeneen.
-
-Kiekko valmistettiin samasta aineesta ja vyötettiin kultaisella
-vanteella. Sen vyöttämisessä pyysi Reino mestarisepän apua.
-
-Kun Reino sai kiekkonsa valmiiksi, katseli hän sitä täysin
-tyytyväisenä, jopa oikein ihailevin silmin. -- Maailman ihanin
-kiekko, ajatteli hän. Tuntui kyllä, kuin se olisi ollut hieman
-normaalipainoista raskaampi, ehkä 50 g yli kahden kilon, mutta ei hän
-enää tahtonut sitä ohentaa mistään kohdasta.
-
-Opettaessaan Davidille heittoasentoa Reino näki iloksensa, että David
-oli kuin synnynnäinen kreikkalainen kiekonheittäjä. Ensi heitoilla
-David jo hipoikin maailmanmestaruuden rajoja.
-
-Tyttöjä vaadittiin myös ottamaan osaa näihin urheiluihin, ja siihen
-tytöt taipuivat mielelläänkin, mutta kun Ainosta kiekko oli liian
-raskas, niin tekivät pojat heille toisen hiukan kevyemmän, samoin
-saivat neitoset oman keihäänsäkin.
-
-Kun nämä urheiluharjoitukset katsottiin tavallaan kuin työnteoksi,
-käytettiin näihin työajasta tunti joka päivä. Nuorilla oli mainio
-urheilukenttä virran toisella puolella, jossa ei vielä ollut mitään
-kasvullisuutta ja jota sentähden sanottiinkin erämaaksi. Täällä parit
-järjestyivät siten, että Ruth ja Reino olivat samalla puolella ja heitä
-vastassa Aino ja David.
-
-Pojat olivat niin kohteliaita, että aina riensivät tytöilleen noutamaan
-keihään tai kiekon, kun ne toiselta puolelta heitettiin. Tytöistä se
-oli kohteliaisuutta, mutta pojat pitivät onnena saadessaan antaa
-toverilleen välineen käteen, siinähän silloin sai katsahtaa silmiinkin
-lähempää.
-
-Näin nuoret kiintyivät yhä enemmän toisiinsa yhteisissä harrastuksissa.
-Lomahetkinä kävelyillä puistossa sattui myöskin usein, että Aino ja
-David, Reino ja Ruth joutuivat rinnakkain. Ja mikä ihme! Silloin
-näyttivät kukat kauneimmilta, lintujen ääni soi ihanimmin ja
-kalliomaalauksiinkin tuli elävämpi väri. Ei Ainokaan enää ujostellut
-Davidia. Nuoresta miehestä oli ikäänkuin kadonnut prinssin ylhäisyys.
-
-Mutta onnellisin oli Aino silloin, kun David soitti viuluaan, soitti
-hänelle. Silloin hän istui, katseli ja näki Davidin sielun, ja se oli
-puhdas, hyvä ja hurskas, valoisa ja kaunis.
-
-Kun Aino tämän jälkeen tapasi Ruthin, niin silloinkos hän tätä syleili
-ja hyväili. Ruthille oli hänen niin helppo tuhlata rakkauden
-osoituksia, ja se oli niin kovin hauskaa. Ei ollut Ainolla koskaan
-ollut Ruthin vertaista toveria. Tähän asti ei hän myöskään ollut vielä
-tuntenut, kuinka ihanaa oli seurustella poikatoverin kanssa. Olihan
-hänellä kyllä aina ollut Reino, mutta hänhän oli veli; nyt sai Aino
-uuden veljen.
-
-Mutta jos Aino piti Ruthista, niin Reino häntä suorastaan jumaloi. Eikä
-Reino mitenkään saattanut käsittää, että Ruth oli tavallinen ihminen.
-Vaikka nuorukainen koetti vapaasti ja toverillisesti seurustella Ruthin
-niinkuin muidenkin kanssa, ei hän uskaltanut ottaa häntä kädestä
-niinkuin sisartansa tai Davidia. Nuori mies tunsi aina niin omituista
-arkuutta tämän prinsessamaisen neitosen edessä, että hän pitkät ajat
-vältti sinuttelemasta Ruthia. Kuitenkin Reino yhtenään etsi tytön
-seuraa, vei Ruthin katselemaan kalliomaalauksia ja erittäinkin Rakelin
-kuvaa.
-
--- Minä olisin myöskin Jakobina mielelläni palvellut Labania.
-
--- Ja olisit saanut Lean palkaksi, ilvehti Ruth.
-
--- Rakelin, ainoastaan Rakelin tähden!
-
--- Minä en vain osaa pitää Jakobista, kun hänellä oli monta vaimoa.
-
--- Minäpä en olisi muista huolinutkaan kuin Rakelista
-
-Oli perjantai-ilta, elokuun 16 päivän ilta. Reino luki lukunsa
-raamatusta, 1 Moos. kirjan 29 luvun, ja lausui kohta sen jälkeen: --
-Saanko minä tämän paikan lukea uudelleen, mutta omasta vihkosestani?
-
--- Luonnollisesti, myönsivät vanhemmat, ja Ruth oli täynnä odotusta.
-
-Reino otti päivällä kirjoittamansa lehdet ja luki:
-
-
-          Jakob ja Rakel.
-
-Jakob lähestyi äitinsä, Rebekan, syntymäseutua. Laaja ruohokenttä
-levisi hänen eteensä kuin viheriäinen meri, josta metsäiset mäet kuin
-saaret kohosivat. Vasemmalla siinsivät Libanonin vuoret pitkänä vyönä,
-mutta oikealla ääretöntä tasankoa rajoitti ainoastaan taivaan sininen
-kupu. Edessä näkyi valkeita taloja. -- Onkohan tuolla jo Haaran?
-Lammaslaumoja kulki kolmelta taholta muutamia tuuheita puita kohti. --
-Siellä oli varmaan kaivo. Ja Jakobille johtui mieleen vanhan Elieserin
-kertomus, kuinka tämä juuri tuolla kaivolla kohtasi hänen äitinsä
-Rebekan.
-
-Laskeva aurinko loi vielä hohtavia säteitään, ja Jakobin oli jano. Hän
-kiirehti askeleitaan, ja pian oli hän kaivolla. Sinne oli jo saapunut
-paimenia laumoineen, ja vielä näkyi lähestyvän neljäs lammaslauma, jota
-ohjaili reipas nuori nainen. Jakob katseli mielihyvin tytön sulavia
-liikkeitä, ja jopa hän erotti neidon ihastuttavan kauniit kasvotkin.
-
--- Se on Labanin tytär Rakel, sanoivat paimenet.
-
-Silloin Jakobin sydän sykähteli ilosta. -- Labanin tytär, siis
-serkkuni!
-
-Kun lauma oli saapunut kaivon lähelle, huusi Jakob: -- Hei, pojat,
-vieritetäänpä kivi pois kaivon suulta!
-
-Innolla ja tottumuksella alkoi Jakob sitten juottaa enonsa lampaita
-Rakelin katsellessa ihmetellen tuota reipasta ja avuliasta muukalaista,
-joka hänelle, tuntemattomalle, niin suuren palveluksen teki.
-
-Kun lampaat oli juotettu, ilmoitti Jakob olevansa Labanin sisaren,
-Rebekan, poika.
-
--- Oi, mehän olemmekin siis sukulaisia! Minä olen Labanin tytär,
-virkkoi neito ihastuksissaan.
-
-Silloin sulki Jakob serkkunsa syliinsä, suuteli häntä ja itki
-liikutuksesta. -- Mikä ilo, mikä onni, että Jumala minut tänne
-johdatti! puhui hän ja katseli yhä ihastuneempana kaunista Rakelia.
-
-Neidolla oli kiire ilmoittamaan uutista isällensä. Hän juoksi kotiin ja
-ilmoitti, että Rebekka-tädin poika oli etelästä tänne saapunut. Ja kun
-tyttö kertoi, kuinka hyvin Jakob oli juottanut heidän lampaitansa, niin
-silloin riensi Laban kaivolle, jonne Jakob oli jäänyt Rakelin laumaa
-vartioimaan.
-
-Samalla kun Jakob mielihyvin katseli lihavia lampaita, hän ajatteli
-Rakelin ihanuutta, ja rukoili, että Jumala tekisi enon suosiolliseksi
-häntä kohtaan.
-
-Laban lausui Rebekan pojan sydämellisesti tervetulleeksi kotiinsa, ja
-kun hän näki, miten nuorukainen katseli nuorinta tytärtä, aavisti hän
-heti, mihin asiat johtaisivat.
-
-Seuraavana päivänä sai Jakob mennä Rakelin kera paimentamaan lampaita.
-Hän sai koko päivän olla kauniin serkkunsa seurassa. Oi kuinka Rakelin
-ääni kaikui ihanalta! Oi, kuinka Jakob juopui tytön naurusta! Oi, mitä
-hurmaavaa huumausta hän tunsi immen silmien säteistä!
-
-Näin kului kuukausi. Silloin sanoi Laban: -- Eihän sinun tarvitse minua
-palkatta palvella, vaikka oletkin sukulaiseni; ilmoita minulle, mitä
-tahdot palkaksesi. Jakob vastasi: -- Oi eno, minä rakastan tytärtäsi
-Rakelia, anna hänet minulle, niin palvelen sinua seitsemän ajastaikaa
-ilman mitään muuta palkkaa.
-
-Laban vastasi: -- Suostun siihen mielelläni. Ennenhän hänet toki
-sinulle annan kuin jollekulle toiselle. Mutta jäätyään yksikseen eno
-hykerteli käsiään ja ajatteli: -- Tuollainen verraton palvelija, ja
-aivan ilmaiseksi seitsemäksi vuodeksi!
-
-Mutta Jakobista oli palkka parempi kuin kulta tai suuret lammaslaumat.
-Saihan hän joka päivä nähdä Rakelin, sai puhella hänen kanssansa, sai
-kuulla hänen ääntänsä, sai uida hänen silmiensä säteissä. Ja seitsemän
-vuotta kului kuin muutama päivä yhtämittaisessa onnen huumauksessa.
-
-Siitä huolimatta teki Jakob työnsä hyvin, karja kasvoi ja Laban
-iloitsi.
-
-Leakin rakastui Jakobiin eikä huolinut miehestä, joka kosi häntä. Mutta
-isänsä kanssa hänellä oli salaisia neuvotteluja.
-
-Kerran istui Lea yksin huoneessa; hänellä oli yllään samallainen puku
-kuin Rakelillakin. Hän istui selin oveen. Huoneessa oli jo hiukan
-hämärää, ja Lea oli pannut työnsä pois. Se oli lahja, kauniisti
-kirjailtu vyö, Jakobille aiottu. Hän piti käsiänsä helmassaan ja
-ajatteli Jakobia, kadehtien sisartansa Rakelia.
-
-Jakob tuli ovesta hiipien. Lea tunsi, kuinka miehen kädet laskeutuivat
-hänen silmillensä ja kuiskaus kuului: -- Arvaa, kuka olen?
-
-Lean sydän alkoi jyskyttää kiihkeämmin, hänen povensa nousi ja laski
-voimakkaasti, mutta hän ei saanut sanaa suustansa.
-
-Silloin miehen kädet painoivat tytön päätä taaksepäin, ja Lea tunsi
-kuuman suutelon huulillansa.
-
-Riemuissaan käännähti Lea ympäri, kiersi käsivartensa Jakobin kaulaan
-ja virkkoi onnellisena: -- Rakastatko sinä hiukan minuakin?
-
--- Leako se onkin, sanoi Jakob nolostuen.
-
-Silloin Lea huomasi, että suutelo olikin tarkoitettu Rakelille. Hänen
-kätensä valahtivat hervottomina alas ja rinnasta pääsi raskas huokaus.
-
--- Rakastanhan minä sinua kuin sisarta ainakin, vastasi Jakob. -- Ethän
-sinä muuta vaatinekaan.
-
-Mutta tämän jälkeen päätti Lea panna toimeen sen suunnitelman, joka jo
-oli isän kanssa tehty.
-
-Viikko puuttui vielä seitsemästä vuodesta, kun isä lähetti Rakelin
-puolen päivämatkan päähän asialle.
-
-Siitä ei Jakobille hiiskuttu mitään. Vasta seuraavana päivänä oli
-Rakelin palattava kotiin.
-
-Illaksi oli Laban kutsunut vieraita, ja näiden kokoonnuttua hän sanoi
-Jakobille:
-
--- Ei suinkaan sinulla ole mitään sitä vastaan, vaikka häänne vietetään
-jo tänä iltana.
-
-Jakobillako sitä vastaan! -- Oi, ei suinkaan! Ja hän oikein halasi
-rakasta enoa.
-
--- Ethän sinä vain ole tänään nähnyt morsianta?
-
--- En, eno hyvä.
-
--- Etkä saakaan nähdä, ennenkuin aamulla.
-
--- Täytyyhän sen verran malttaa, katselenpa huomenna sitä enemmän,
-virkkoi sulhanen hyväntuulisena.
-
-Häät vietettiin kaikin juhlamenoin. Hunnutettu morsian tuotiin Jakobin
-viereen, ja onnellinen sulho oli kuin seitsemännessä taivaassa. Mutta
-voi kuinka mielellään hän olisi kohottanut huntua, että olisi nähnyt
-nuo ihanat silmät, joita hän ei ollut nähnyt koko päivänä.
-
-Leaa ei näkynyt ensinkään häiden aikana, ja Jakob arvasi, että tyttö
-itki yksin majassaan. Olihan Jakobin hiukan sääli Leaa, kun Rakel
-joutui miehelään ennen häntä, mutta syyttäköön itseään, kun ei huolinut
-Abisaria.
-
-Aamulla, kun päivän säde tunki majaan, Jakob heräsi ja huomasi oitis,
-että häntä olikin petetty, petetty surkeasti. Mutta samassa hänen
-mieleensä muistui, kuinka hän itse petti sokean isänsä, eikä hän voinut
-olla niin kiukkuinen enolleen, kuin olisi tahtonut. Ja kun Laban
-lohdutti häntä lupaamalla hänelle toisenkin sisaren, jos hän palvelisi
-vielä toiset seitsemän vuotta, alistui hän nöyränä kohtaloonsa.
-
-Jakob meni Rakelia vastaan. Kun neito näki sulhonsa lähenevän, juoksi
-hän tätä vastaan ja levitti kätensä syleilyyn. Mutta Jakob oli niin
-nolon näköinen, että Rakel purskahti nauruun ja sanoi:
-
--- Mikäs sulholle on tullut, vai onko sisareni sinut saanut
-pauloihinsa?
-
-Jakob sanoi: -- Istu, Rakel, haluan hiukan puhella kanssasi.
-
-Rakel istuutui tuntien levottomuutta sulhonsa vakavuuden johdosta.
-Jakob istuutui neidon viereen, otti hänen kätensä omiinsa ja siveli
-tytön pitkiä, kauniita sormia.
-
--- Oi sano, Jakob, mikä sinulle on oikein tullut? kysyi Rakel
-levottomana.
-
-Silloin painoi Jakob päänsä Rakelin helmaan ja kertoi, mitä oli
-tapahtunut.
-
-Rakel vaaleni ja hänen sydämensä oli lakata sykkimästä. Sitten hänen
-silmänsä välähtelivät suuttumuksesta; hän tunsi vihaavansa sekä Leaa
-että isäänsä.
-
-Koko viikkoon hän ei puhunut isälleen mitään, ja Leaa hän ei tahtonut
-nähdä puoleen kuukauteen.
-
-Mutta sitten tulivat Rakelin häät ja hän unhotti vääryyden. Olihan
-Jakob kuitenkin sieluineen yksin hänen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Reino lopetti ja hetkinen istuttiin äänettöminä. Äiti ajatteli: Siinä
-oli kuvattu enimmäkseen Ruthia ja lukijaa itseään.
-
-Viimein Aino virkkoi: -- Sinustahan on tullut kirjailija!
-
--- Mitäs turhia, olisipa niitä sitten kirjailijoita, vastasi veli.
-
--- Kaunista se vain oli, myönsi äiti. -- Oli niin sääli Rakelia.
-
--- Eikö Leaa ollenkaan? kysyi isä.
-
--- Laban oli oikein aito juutalainen, virkkoi David.
-
--- Kai juutalaiset hänestä ovatkin perineet oveluutensa, tuumaili isä.
-
-Mutta Ruth katseli tästä lähtien Reinoa toisin silmin. -- Tuossa
-hilpeässä nuorukaisessa asuu runoilijan syvä sielu, ajatteli hän.
-
-Seuraavana yönä näki Ruth unta, että hän oli Rakel ja Reino Jakob, joka
-runoili hänestä.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Nuoret olivat uimaretkellä. He olivat uineet, hyppineet ja
-voimistelleet, mutta olivat vielä uimapuvuissaan. Reino oli kerran
-väittänyt voittavansa Ruthin juoksussa; sitä Ruth ei uskonut, ja nyt
-hän tahtoi näyttää, kuinka kauniisti Reino häviäisi. Äkkiä hän lyödä
-sivautti Reinoa hartioille ja sanoi: -- hippa! lähtien samassa juosta
-viilettämään pitkin virran vartta. Reino jälestä. Jo oli Reino
-saavuttamaisillaan tytön, kun tämä hyppäsikin virtaan uiden toiselle
-rannalle. Reino oli vasta puolivälissä, kun Ruth jo nousi virrasta,
-kääntyi ympäri ja vilkutti kädellään.
-
-Kun Reino kapusi ylös rannalle, lähti Ruth taas juosta vilistämään. Hän
-juoksi keveästi kuin antilooppi, mutta Reinokin kiiti ketterästi
-jäljessä. -- Minun täytyy saada tuo tyttö kiinni, vaikka henki menisi,
-päätti nuorukainen ja ponnisti yhä tuimemmin. Hänen silmänsä olivat
-tähdätyt Ruthin ylvääseen päähän, kullalle kimaltelevaan tukkaan, ja
-ruusunpunaisiin korvalehtiin. Reino huomasi iloksensa, että hän läheni
-lähenemistään. Hän ajatteli jo, kuinka hän pian saisi tytön kiinni.
-Reino tunsi sydämensä hakkaavan rajummin ja välimatka piteni taas.
-
-Ruth meni kuin virma varsa hiekkakenttää pitkin. Tuolla kaukana olevan
-kiven hän aikoi kiertää, sieltä pyörtää takaisin kalliolle, hypätä
-virtaan ja uida toisten luo pukeutumispaikalle.
-
-Ruth oli jo ison kiven takana, kun hänen jalkansa lipsahti hiekassa
-piilevien kivien rakoon ja hän kaatui maahan. Hän yritti nousta, mutta
-jalka tuntui nilkasta kipeältä, eikä hän voinut sen varassa edes
-seistä. Masentuneena jäi hän istumaan maahan.
-
--- Noinko pian gasellin voimat loppuivatkin! Tiesinhän minä, ettei
-paraskaan tyttö riitä tavalliselle po--, sana katkesi ja Reino jatkoi
-hätääntyneellä äänellä: -- Mikä sinulle on tullut, voitko pahoin? Ruth
-oli näet aivan kalpea.
-
--- Ei muuta kuin nilkkani nyrjähti tuossa, ja Ruth osoitti kiven
-syrjää, joka hiekasta pisti esiin.
-
-Silloin laskeutui Reino polvilleen, siveli vapisevin käsin neidon
-ihmeen siroa jalkaa ja kysyi: -- Koskeeko siihen?
-
--- En voi ollenkaan sillä kävellä, mutta jos minä saan nojata kädelläni
-olkapäähäsi, niin koetan hyppiä toisella jalalla.
-
--- Enkö minä saa kantaa sinua? Ja myöntymystä odottamatta otti Reino
-neidon syliinsä käsivarsilleen ja alkoi kantaa kallista taakkaansa
-virtaa kohti.
-
-Vaikka Reinoon olikin kovasti koskenut toverinsa onnettomuus, niin
-tunsi hän nyt samalla suunnatonta iloakin. Ruth oli sittenkin kuin
-ihminen ainakin, jonka jäsenet olivat oikeata lihaa ja luuta.
-
--- Minä painan liiaksi, sinä et jaksa kantaa, virkkoi Ruth.
-
--- Oi Ruth, minä kannan sinua vaikka maailman loppuun asti. Et sinä
-paina enempää kuin höyhen kämmenellä.
-
--- No, no poika, sittenhän minä olisin pelkkää ilmaa vain.
-
--- Niin -- jos sinä tahtoisit, niin -- jos sinulle olisi mukavampaa,
-niin pitäisit kiinni kau-- niskastani, soperteli Reino.
-
--- Vai niskasta! sanoi Ruth nauraen. Ensimäinen nauru Ruthilta! Voi,
-kuinka se kuului suloiselta nuorukaisen korvissa. --
-
--- Onko sinun nyt helpompi kantaa? kysyi Ruth, joka oli noudattanut
-Reinon toivomusta.
-
--- On niin äärettömän helppo!
-
-Mutta hyvä oli Ruthistakin. Hänestä oli tässä turvallisempaa kuin
-ennenmuinoin pikkutyttönä äidin sylissä, eikä hän muistanut enää
-loukkautunutta jalkaansa.
-
-Tultiin virralle ja Reino laski aarteensa veteen, ja he uivat rinnan
-toiselle rannalle.
-
-Aino ja David olivat jännitettyinä jääneet katselemaan toveriensa
-kilpailua. David virkkoi: -- Nyt Reino hävisi, sillä en minäkään riitä
-Ruthille juoksussa.
-
-Aino ei oikein tiennyt, kummalle hän olisi voiton suonut. Hänen
-sukupuolensa kunnian vuoksi oli kyllä hauskaa, jos Ruth selviäisi
-voittajana, mutta olisi se Reinolle äärettömän noloa, jos hän nyt ei
-saavuttaisi saalistansa. Kun he sitten näkivät Reinon kantavan Ruthia,
-iloitsi Aino vilpittömästi: -- Voittipas veljeni! Kyllä hän on nyt
-onnellinen!
-
--- Ruth on tahallaan antautunut, päätti David.
-
-Mutta kun kilpailijat saapuivat omalle rannalle, eivätkä tulleetkaan
-pukeutumispaikalle, vaan Reino otti taas Ruthin käsivarsilleen ja alkoi
-kantaa häntä kotiin päin, niin David ja Aino aavistivat jotakin olevan
-hullusti. Silloin he ottivat toveriensa vaatteet ja riensivät
-juoksujalkaa heidän jälkeensä.
-
-Äiti, joka oli menossa kutomispaikalle, pelästyi kovin nähdessään
-tulijat. Hän kuvitteli jo, että oli tapahtunut jokin kauhea
-onnettomuus; vaikka tyttö olisi päänsä puhkaissut kalliolta
-hypätessään.
-
--- Älä hätäile, äitiseni, jalkani vain hiukan nyrjähti! lohdutti Ruth.
-
-Reino asetti Ruthin leposohvalle. Nyt olivat kaikki perheen jäsenet
-saapuneet paikalle. David oli lähtiessään huutanut: -- Isä, pian
-kotiin! Silloin pudotti Johannes loistavan timantin, jota hän oli juuri
-sovittamassa kaulanauhaan. Se putosi maahan, mutta sai jäädä siihen. --
-Mitähän on mahtanut tapahtua? Eihän vain Marialle ole tapahtunut
-mitään! Ja Johannes lähti juoksemaan kuin henkensä edestä.
-
-Saavuttuaan paikalle Johannes päästi helpotuksen huokauksen, hänen
-vaimonsahan seisoi tuossa terveenä, Ruth makasi pitkällään leposohvalla
-iloisen jopa onnellisen näköisenä ja toiset lapset olivat siinä myöskin
-vahingoittumattomina.
-
--- Mitä te peloittelette, eihän täällä mitään hätää ole! hän virkkoi.
-
--- Eikö mitään, vaikka tyttäreltäsi jalka olisi poikki, lausui puoliso.
-
--- Eihän tuo siltä näytä, sanoi isä ja hypisteli kipeätä jalkaa. -- Ei
-ole poikki, on tainnut lapsen jalka peuhatessa vähän nyrjähtää.
-
-Äiti toi mania, kasteli sormensa siihen ja alkoi voidella potilaan
-nilkkaa.
-
-Niinkauan kuin Ruth oli ollut Reinon käsivarsilla, ei hän ollut
-tuntenut mitään vaivaa, mutta heti kun hän joutui sohvalle, alkoi
-nilkassa tuntua viiltävää kipua. Kuitenkaan ei hän valittanut, vaan
-näytti päinvastoin hyvin iloiselta. Kipu muuten lakkasikin heti, kun
-äiti siveli mania jalkaan.
-
--- Huomenna saat tuolla jalallasi yrittää uudelleen, sanoi David.
-
--- Kyllä minä jo uskon ja tunnustan, että Ruth on parempi juoksija. En
-minä vaadi häntä enää kilpasille. Yhtä kuin jos yrittäisin nopean
-gasellin kanssa. Näin sanottuaan laskeutui Reino polvilleen Ruthin
-jalkojen ääreen ja pyysi, että hän saisi myöskin voidella.
-
-Kun äiti näki, minkä suuren ilon hän siten saattoi valmistaa
-nuorukaiselle, luovutti hän pikarin tälle ja virkkoi: -- Tohtoroi nyt,
-ehkä se tehoo sinun sormiesi sivelemänä vieläkin paremmin.
-
-Ruth makasi yhä uimapuvussaan. Tämän huomasi vihdoin Aino ja pyysi: --
-Nostapa, tohtori, potilas tänne, niin saan minäkin häntä hiukan vaalia.
-Ainolla oli vielä käsivarsillaan Ruthin vaatteet, ja nyt hän aukaisi
-heidän makuusuojansa verhot.
-
--- Kyllä minä pääsen jo kävelemälläkin, vakuutti Ruth. Mutta ennenkun
-hän ennätti nousta, oli hän jo Reinon käsivarsilla ja hetkisen kuluttua
-Ainon huostassa.
-
-Kun Reinokin oli pukeutunut, odotti hän hartaana, että sisko viittaisi
-häntä kantamaan Ruthin takaisin saliin.
-
-Koko perhe vietti nyt ylimääräisen vapaan iltapäivän puhelemalla ja
-kuuntelemalla Davidin soittoa.
-
-Jokainen meni aina vähän ajan perästä potilaan luo. Ruth sai nyt niin
-paljon hellyyttä ja huolenpitoa osakseen, että hän tunsi itsensä oikein
-erikoisen onnelliseksi. Olihan hän aina saanut rakkautta osaksensa,
-mutta nyt sitä aivan tuhlailemalla osoitettiin.
-
-Reino istui uskollisena koko illan Ruthin vuoteen ääressä, eikä häntä
-siitä kukaan hennonnut karkoittaakaan. Uudelleen ja uudelleen hän
-siveli sormillaan neidon jalkaa, ja hän teki sitä yhtä hartaana kuin
-Maria voidellessaan kalliilla öljyllä Vapahtajan jalkoja.
-
-Seuraavana päivänä oli Ruthin jalka todellakin aivan terve. Se oli
-manin ansiota. Mani oli balsameista parhainta, voitehista
-verrattominta.
-
-Täällä ihmevaltakunnassa ei tarvinnut sairaana vuoteessa virua, ei
-vaivoja valitella, sillä siellä oli lääkkeenä ja voiteena ihmeellinen
-mani.
-
-
-
-
-VII
-
-
--- Ruth!
-
--- Tässä olen, Reino.
-
--- Kun minä eilen istuin sinun jalkojesi juuressa, selvisi minulle
-silmänräpäyksessä, että me olemmekin äärettömän vanhoja tuttuja; me
-olemme nähneet toisemme jo kaukaisessa muinaisuudessa, ja meidän ensi
-kohtauksemme tapahtui lähes kaksi ja puolituhatta vuotta sitten.
-
--- Olisipa hauska kuulla miten ja missä, virkkoi Ruth.
-
--- Minä kirjoitin sen tänä aamuna. Jos tahdot, niin luen sen sinulle
-tässä öljypuun alla.
-
-He istuutuivat maahan mahtavan puun rungon juurelle. Reino aukaisi
-vihkonsa ja aloitti:
-
-
-          Phoibos ja Amaryllis.
-
-Phoibos, korinttilainen nuorukainen, oli 5 olympiaadin ikäinen, kun hän
-ensikerran saapui Ateenaan. Hän oli kuullut puhuttavan niin paljon
-Feidiaasta ja hänen ihmeluomistaan, ettei hän enää mitenkään voinut
-hillitä haluaan, vaan hänen täytyi päästä näkemään tämän suuren
-mestarin teoksia.
-
-Taivaan kultainen pyörä lähetti alenevalla radallaan vielä viimeisiä
-lämpimiä säteitään, kun nuorukainen saapui kuulun kaupungin torille ja
-janoisin silmin alkoi ihailla valkeaan marmoriin veistettyjä puhtaita
-ja kauniita muotoja. Phoibos oli jo pitkän aikaa seissyt Venus
-jumalattaren ihanuudesta nauttimassa, kun siihen ilmestyi nuori
-ateenatar, joka nuorukaisen huomaamatta katseli häntä.
-
-Viimein Phoibos tunsi naisen silmien tehon. Hän käännähti kohdaten
-samalla neidon suuret, loistavat silmät, joiden säteet heti
-tunkeutuivat nuorukaisen sieluun. Tuollaisia silmiä ei Phoibos ollut
-koskaan ennen nähnyt. Kuinka mielellään hän antautui niiden lumoihin!
-
-Neidolla oli kauniit soikeat kasvot, niinkuin synnynnäisellä
-helleenittärellä ainakin, ja niin kaunista keltaista tukkaa ei Phoibos
-ollut vielä kellään neidolla nähnyt. Silmät olivat kuitenkin kauneinta,
-mitä kauniissa ateenattaressa oli, syvänsiniset ja puhtaan kirkkaat,
-niinkuin jumala olisi kauneimmat jalokivensä niihin upottanut.
-
-Hetkisen katselivat nuoret toisiansa. Se hetki oli lyhyt silmänräpäys
-vain, mutta nuorukainen ennätti kuitenkin sinä aikana rukoilla: Oi
-onnellinen Ateena, joka säilytät niin paljon kauneutta! Sinä olet
-jumalien kaupunki ja sinun tyttäresi ovat jumalien lapsia. Oi Venus,
-kun minulla nyt on ollut onni nähdä sinun ihanin tyttäresi, niin anna
-minun tulla hänen ystäväksensä!
-
-Venus-jumalatar kuuli tämän rukouksen. Hänhän se olikin järjestänyt
-tämän kohtauksen. Hän kosketti sormellaan neidon otsaa ja rintaa, ja
-silloin näytti nuorukainen neidon silmissä Apollon pojalta.
-
-He alkoivat puhella ja tunsivat jo ensi sanoista, kuin olisivat he
-olleet vanhoja tuttuja.
-
-Neidon nimi oli Amaryllis. Hänellä oli ihmeellisen sointuva ääni, siinä
-oli hopean helähtelyä ja kullan kulahtelua. Phoibos oli ensikerran
-elämässään vieraan naisen seuratoverina, ja nyt hän nautti sekä silmin
-että korvin, kun Amaryllis puhui sointuvalla äänellä, rytmillisesti
-kuin itse Runotar.
-
-Puhellessaan he kävelivät ja katselivat toria reunustavia kuvapatsaita.
-Mutta nyt niillä ei enää ollut Phoiboksen silmissä samaa viehätysvoimaa
-kuin äsken, sillä olihan hänen rinnallaan itse jumalien luoma
-taideteos, josta hän ei moneksikaan silmänräpäykseksi voinut katsettaan
-irroittaa.
-
-Kun taivaan kultainen kehrä vaipui lepoon, täytyi heidän erota, mutta
-aamulla heti auringon noustessa oli Amaryllis opastamassa toveriaan
-Akropolille. Kun he nousivat portaita ylös kukkulalle, oli neito
-nuorukaisen mielestä eilistäkin ihanampi, ja kun Amaryllis kantoi
-valkoista, kultakirjauksilla koristettua pukuaan kuin itse jumalatar,
-lausui Phoibos vavahtavalla äänellä:
-
--- Ethän sinä, Amaryllis, vain sittenkin ole jumalatar, oi sano, ettet
-ole!
-
-Amaryllis naurahti: -- Eikö se sinusta olisikaan hauskaa?
-
--- Eihän toki, sillä sinä voisit silloin äkkiä kadota ja mennä takaisin
-Olympoon, ja sinne minä en voisi sinua seurata.
-
--- Pysytään vain täällä maan päällä vielä jonkun aikaa. Eikös täällä
-olekin hyvä olla, etenkin täällä Ateenassamme?
-
--- Siellä hyvä, missä sinä! sanoi nuorukainen hartaana.
-
-Yhdessä nuoret nyt ihailivat Ateene-jumalattarelle pyhitettyä Partenon
-temppeliä ihanine joonilaisine pilareineen ja Erekteionia pyhine
-öljypuineen. He katselivat nautinnolla Ateene-jumalattaren kullasta ja
-norsunluusta muovailtua mahtavan komeata kuvapatsasta, jolloin neitonen
-lausui: -- Emmekö me ole onnellisia, kun jumalat meitä niin rakastavat
-ja ovat siunanneet näiden tekijäin kädet!
-
-Phoibos myönsi, että kaikki Akropolilla oli suuremmoisen kaunista,
-mutta hänen mielestään oli sittenkin hänen rinnallaan oleva neitonen
-tuhatkertaa enemmän katselemisen arvoinen. Hän ajatteli: Jos täällä
-olisi kaikki nämä rakennukset ja veistokset, eikä Amaryllista, niin
-kuinka täällä olisi nyt köyhää. Ja jos täällä olisi ainoastaan
-Amaryllis, eikä mitään muuta, niin tämä vuori olisi maailman rikkain
-paikka. Ja nuorukainen jatkoi ääneen: -- Oi, suuri Zeus, kuinka sinä
-tätä kaupunkia rakastatkaan! Täällä on sinun luomasi ihanuus
-täydellisenä!
-
-Akropoliita he laskeutuivat Odeion soitto- ja lauluhuoneeseen. Siellä
-alkoivat juuri lauluharjoitukset. 150 neitoa ja 150 nuorukaista oli
-kokoontunut laulamaan pasuunain, huilujen ja harppujen säestyksellä.
-Amarylliksenkin oli mentävä mukaan. Läheni Salamin taistelun
-vuosipäivä, ja harjoiteltiin runoilija Aiskylon voittohymniä.
-
-    "Kun päivän valopyörä kohos taivaallen,
-    levittäin laajain vetten yli loistettaan,
-    kas silloin reipas sotalaulu helleenein soi,
-    tuhatäänisnä sen raittiit sävelet
-    takaisin rannan kallioista kaikuivat.
-    Barbaarein mielet valtas pelko, kauhistus,
-    he huomas petoksen, sill eihän hymni tuo
-    pakoa varten juhlivasti raikunut.
-    Koht uljaasti se pieni parvi rynnisti,
-    heit' innostutti sotatorven toitotus,
-    ja heidän hyökätessään huuto kajahti
-    monääninen: Nyt, Hellaan pojat, edespäin!
-    Pelastakaamme vaimot, lapset, isänmaa!
-    Pelastakaamme pyhyys suurten jumalain
-    ja isäin haudat! Kaikest' on nyt ottelu!
-    -- -- -- -- --"
-
-Hartain mielin, pyhän tunnelman vallassa kuunteli Phoibos esitystä.
-Ylpeä riemu täytti nuorukaisen rinnan. Kuuluihan hänkin Hellaan
-poikiin. Olihan hänenkin suonissaan samaa verta kuin Salamiin
-sankareissa, sillä hänen isoisänsä oli ollut mukana samassa
-taistelussa.
-
-Harjoitusten päätyttyä tuli Amaryllis Phoiboksen luo säteilevänä ja
-laulusta palavissaan. Phoibos otti hänet vastaan peittelemättömällä
-ihastuksella, ja he alkoivat puhua suuresta juhlasta, jota katsomaan
-Phoibos lupasi jäädä.
-
-Samana päivänä kävivät nuoret kuuntelemassa erästä Ateenan viisasta
-vanhusta. Tänään puhui tietäjä sielun kuolemattomuudesta, selittäen,
-että ihmisen sielu palautuu toiseen ihmiseen aina uudelleen ja
-uudelleen. Siihen voi mennä satojakin vuosia, ennenkuin sielu löytää
-taas oikean asuntonsa, mutta se löytää sen kuitenkin. Samat sielut,
-jotka täällä hyvin sointuvat yhteen, tapaavat toisensa myös uudessa
-elämässä. Näin voivat samat sielut löytää toisensa täällä maan päällä
-jopa kymmenenkin kertaa. Mutta sitten vanhus sulki silmänsä ja jatkoi
-tuskin kuuluvalla äänellä -- kaukaisessa tulevaisuudessa, tuhansien
-ajast'aikojen kuluttua nämä toisilleen uskolliset sielut tapaavat vielä
-kerran toisensa aivan uudessa maailmassa, joka on paljon ihanampi ja
-täydellisempi kuin tämä meidän Ateenamme.
-
-Vanhus avasi silmänsä ja loi profeetallista näkemystä kuvastavan
-katseensa suoraan Amaryllikseen ja Phoibokseen, katsoi heihin pitkään
-ja ojensi kätensä kuin siunaten heitä.
-
-Nuoret, jotka vanhuksen puhuessa olivat tarttuneet toistensa käsiin,
-täytti suuren onnen tunne ja pyhä aavistus. Salamana välähti heidän
-aivoissaan ajatus, että heidät oli suuri Zeus luonut toisilleen ei
-ainoastaan tätä yhtä elämää varten, vaan tämän jälkeen vielä tulevaakin
-elämää varten ja niin lahjoittanut heille kuolemattomuuden. He
-katsoivat toistensa silmiin ja heidän sielunsa yhtyivät toisiinsa
-lujilla, katkeamattomilla siteillä.
-
-Tämän jälkeen Amaryllis ja Phoibos kävivät joka päivä kuuntelemassa
-tietäjän esityksiä; ja joka kerta he palasivat vanhuksen luota
-rikkaampina ja onnellisempina. He tulivat tietämään, että ihminen
-pääsee yhä lähemmäksi jumaluutta, kehittyy ja kasvaa sitä
-täydellisemmäksi, mitä useampia olomuotoja hänellä on ollut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Reino pani vihkonsa kiinni. Lukija ja kuulija olivat hetkisen ääneti,
-kunnes Ruth loi loistavat silmänsä nuoreen mieheen ja sanoi:
-
--- Me olemme siis olleet Phoibos ja Amaryllis?
-
--- Niin, silloin me tapasimme toisemme ensikerran, tämä on nyt
-kymmenes. Ruth, eikö sinustakin tunnu, että noiden Hellaan lasten sielu
-on meissä?
-
--- Kun luit kertomustasi, niin todellakin tuntui kuin muistot
-menneisyydestä olisivat mieleeni palanneet.
-
--- Niin, sentähden sinussa on vieläkin niin paljon helleenitärtä, kun
-ensi henkäyksesi hengitit Hellaan maassa.
-
--- Sinä myös, mutta olemmeko tulleet niistä ajoista täydellisemmiksi.
-
--- Se oli ainoastaan tietäjävanhuksen usko. Ihminen ei voi maan
-päällä tulla täydelliseksi, ei ruumiin eikä henkensäkään puolesta.
-Ainoastaan -- --
-
--- Mitä tahdot sanoa?
-
--- Se nainen, johon Amarylliksen sielu on ottanut asuntonsa, on aina
-ollut täydellinen ihminen.
-
--- Kovinpa sinä nostat hänet korkealle.
-
--- Oi Ruth, sinä olet viimeinen Amaryllis!
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Seuraavana pyhänä Ruth ja Reino kävelivät taas kahden puistossa. He
-puhelivat Amarylliksestä ja Phoiboksesta. Tultuaan kukkivan oranssipuun
-alle Ruth virkkoi: -- Sinä kai haluat nyt kertoa toisesta
-kohtauksestamme?
-
--- Olin kyllä aikonut senkin kirjoittaa, mutta koska se nyt juuri on
-elävänä silmäini edessä, niin kerron sen tässä sinulle. He asettuivat
-mukavasti istumaan tuuhean, sulotuoksuisen puun juurelle, ja Reino
-aloitti:
-
-
-          Virginia ja Filoletes.
-
-Oi mitä tuskaa Filoletes tunsi, kun hänen rakas isänmaansa joutui
-häviöön. Maailman kaunein maa, ihana Hellas, joutui ahnaiden
-roomalaisten saaliiksi. Filoletes oli 30-vuotias, silloin kun Korinthos
-valloitettiin, ja roomalaiset ottivat väkevämmän oikeudella kaupungin
-parhaimmiston orjiksensa. Filoletes, joka oli saanut hienon
-kreikkalaisen sivistyksen, joutui Roomaan erään rikkaan ylimyksen
-tyttären opettajaksi. Tyttö, 13-vuotias Virginia, voitti miellyttävällä
-käytöksellään ja suurilla loistavilla silmillään heti opettajansa
-sydämen. Oppituntien alkaessa osasi Virginia kreikankieltä ainoastaan
-muutamia sanoja, mutta kun hänellä oli hyvä muisti, oppi hän pian
-opettajansa kielen ja lasketteli hopeanhelähtävällä äänellään ulkoa
-pitkät jaksot Iliadia. Virginian lausuessa tuntui Filoleteesta usein,
-kuin olisi hän tuon äänen kuullut jo aikaisemminkin, ja kun tyttö
-silloin katsoi opettajaansa puhtaan kirkkailla silmillään, niin
-kaukaisten muistojen välähdykset pilkahtelivat Filoleteen takimmaisessa
-tajunnassa. Vielä ei hän kuitenkaan voinut käsittää, mitä muistoja ne
-olivat.
-
-Niin kului vuosi, kului toinenkin. Eräänä päivänä Filoleteen istuessa
-yksin puutarhan sopessa, tuli Virginia hänen luoksensa ja kysyi?
-
--- Miksi opettajani on niin surullinen? Mutta arvaten sitten syyn tyttö
-jatkoi heti: -- Kerro minulle taas Hellaan maasta, omasta maastasi!
-
-Silloin Filoletes alkoi kertoa Ateenasta, Korinthosta ja
-olympialaisista leikeistä.
-
-Virginia istui katsellen koko ajan opettajansa silmiä. Hänen omat
-silmänsä kävivät kertomuksen kestäessä yhä loistavammiksi, ja kun
-opettaja oli lopettanut luentonsa, tarttui hän opettajansa käsiin ja
-virkkoi: -- Minusta tuntuu, aina kun sinä kerrot maastasi ja
-kansastasi, ikäänkuin minäkin kuuluisin sinne. Enköhän minä lienekin
-joskus ollut siellä.
-
--- Oi, kuinka ihanaa olisi taas kerran nähdä synnyinmaatani! Siitä on
-jo kolmatta vuotta, kun minun sieltä täytyi lähteä. Saanenkohan enää
-koskaan katsella isäini maata! Näin sanottuaan Filoletes huokasi
-raskaasti.
-
--- Minä toteutan toiveesi, sillä minäkin haluan nähdä helleenien maan.
-Me menemme sinne yhdessä ensi olympialaisiin! virkkoi Virginia varmalla
-äänellä.
-
--- Kiitos sanoistasi! Jumalattaret ovat sinun sieluusi istuttaneet
-ihanimmat kukkansa.
-
--- Voi kuinka meille silloin tulee hauska matka! Onpa onni, että minä
-täytän kuusitoista vuottani jo sitä ennen, ja silloin hyvä opettajani
-saa sen päivän muistoksi, -- saat jotakin oikein hyvää, mutta enpä sano
-vielä tämän enempää.
-
-Virginian 16-vuotis-syntymäpäivää vietettiin suurin juhlallisuuksin.
-Filoletes oli kyhännyt onnittelurunon, mutta hän tahtoi sen esittää
-oppilaalleen kahden kesken, ja siihen hän ei ollut vielä saanut
-tilaisuutta. Ennenkuin pedagogi ennätti sinä päivänä nähdäkään
-oppilastaan, toi talon vanha palvelija hänelle uuden vaatekerran ja
-käski hänen pukeutua siihen. Hämmästys! Siinähän oli vapaan roomalaisen
-tooga. -- Mitähän tämä oikein merkitsi! Filoletes pukeutui ja meni
-sitten puiston yksinäiseen nurkkaan, jossa hänen tapansa oli joka päivä
-mietiskellä.
-
-Vähän ajan kuluttua kuuli filosofi keveitä askeleita, ja siinä samassa
-oli Virginia kaikessa neitsyellisessä kauneudessaan hänen edessänsä.
-Filoletes oli niin häikäistynyt neidon verrattomasta ihanuudesta, ettei
-hän kyennyt lausumaan mitään. Sepittämänsä onnentoivotusrunon säkeet
-olivat takertuneet hänen kurkkuunsa. Pedagogi oli nyt kuin arka
-koulupoika, ja oppilas oli äkkiä muuttunut täysin kehittyneeksi
-naiseksi.
-
-Virginialla oli pergamentti kädessä ja hän ojensi sen iloisesti
-hymyillen opettajalleen.
-
-Filoletes luki. Siinä oli Virginian isän antama vapauskirja tyttärensä
-uskolliselle opettajalle.
-
-Käsitettyään asian todeksi Filoletes lankesi polvilleen -- ensikerran
-elämässänsä -- ja painoi huulensa neidon hameen liepeisiin. Mutta
-Virginia pyysi häntä nousemaan sanoen: -- Orjat polvillaan olkoot, ei
-mies mielevä, vapaa!
-
-Silloin laukesi Filoleteen kieli kantimistaan ja hän lausui neidolle
-runonsa. Uusia säkeitä syntyi Runottaren suosiosta, ja heksametrisen
-runon soinnut saivat 16-vuotiaan kasvot hehkumaan.
-
-Filoleteen lausuessa he katselivat toisiaan silmiin, ja mitä pitemmälle
-säkeiden vuo virtasi, sitä enemmän heidän sielunsa sulautuivat
-toisiinsa. Kun viimeinen säe oli vaimennut, välähti äkkiä valo
-molempien sisimmässä: he seisoivat silmänräpäyksen ajan Ateenan torilla
-Venuspatsaan juurella, toisen sekunnin Akropolilla ja kolmannen
-tietäjävanhuksen edessä.
-
-Kolme vuosisataa ei ollut voinut heitä eroittaa. He kuuluivat taaskin
-toisilleen. He tiesivät, että se oli jumalien tahto.
-
--- Sanoinhan minä, rakas opettajani, että minä olen ollut joskus ennen
-sinun maassasi ja kuulunut sinun kansaasi, virkkoi Virginia.
-
--- Kun sinä puhut hellaan kieltä, ei kukaan voikaan sinua muuksi luulla
-kuin helleenittäreksi. Sinussa onkin enemmän helleeniä kuin monessa
-syntyperäisessä kansani tyttäressä, vastasi Filoletes, katsellen
-hellästi nuorta morsiantansa.
-
-Päätettiin, että heidän liittonsa pidettäisiin toistaiseksi salassa.
-
-Virginia kertoi, että hänen isänsä oli luvannut hänen lähteä Kreikkaan
-parin kuukauden päästä alkaviin olympialaisiin kisoihin, ja että isä
-toivoi opettajan seuraavan oppaana mukana. Sitten, jos haluat, saat
-jäädä kotimaahasi.
-
--- Entä sinä? kysyi Filoletes värähtävällä äänellä.
-
--- Missä sinä olet, siellä minäkin tahdon täst'edes olla. Sinun kansasi
-on minun kansani, sinun maasi minun maani ja sinun toiveesi myös minun
-toiveitani, virkkoi neitonen lämpimällä äänellä.
-
--- Mutta suostuuko isäsi liittoomme? kysyi Filoletes.
-
--- Älkäämme nyt vaivatko itseämme sellaisilla epäilyksillä. Tyttö
-kiersi käsivartensa nuoren miehen kaulaan ja jatkoi: -- Sinä olet
-edelleenkin minun hyvä opettajani ja minä sinun kiltti oppilaasi.
-
--- Rakas Virginia, sanoi Filoletes, sivellen kädellään tytön
-kultakiharoita, -- minä kyllä soisin, että sinä olisit seurassani koko
-tämän päivän, mutta sinua kaivattaneen jo kotona. Vieraat tahtovat myös
-onnitella päivän lemmikkiä, minä en saa sinua kauemmin pidättää.
-
--- Voi, voi, kun minun piti vain kiireimmiten tuoda tuo pergamentti ja
-nyt minä olen täällä viipynyt niin kauan! Näin sanottuaan painoi neito
-poskensa sulhonsa poskea vasten, antoi vielä huulensa suudeltaviksi ja
-juoksi sitten kiireesti tiehensä.
-
-Filoletes jäi katsomaan tytön jälkeen, ja kun neidon hameen lievekin
-oli kadonnut, luki hän pergamentin uudelleen ja ajatteli: -- Vapaa, oi
-miten ihanaa on olla taas vapaa! Ja kuitenkin otin heti uudet kahleet,
-mutta kuinka suloista onkaan niitä kantaa!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Reino lopetti kertomuksensa, jota esittäessään hän oli katsellut
-yksinomaan erästä pientä, valkeata kukkaa. Nyt hän loi silmänsä Ruthin
-silmiin. Rakkauden lämmittävät säteet virtasivat toisista silmistä
-toisiin. He tunsivat nyt selvästi, että tuhansien vuosien takainen
-vanha rakkaus oli uuden uutukaisena heidät taas tavannut. Ihmeellisten
-teiden takaa he tapasivat toisensa, sillä rakkauden kaikkivallan
-voimalla heidän täytyi tavata. Näin he ajattelivat, kumpikin ääneti
-katsellen vain toinen toistaan. Mutta vähitellen tuli Ruthin silmiin
-pieni surun häive, jolloin Reino heti kysyi:
-
--- Mitä kuulijattareni suree?
-
--- Reino, minulla on sellainen omituinen aavistus sydämessäni, että
-sinua uhkaa jokin vaara, joka siis koskee meitä kaikkia. Uskon
-kuitenkin, että Jumalan avulla sen voimme välttää.
-
--- Vaaraa ei voi olla siellä, missä sinä olet! Ja jos vaaraan joudun,
-niin olethan sinä minun enkelini ja pelastat minut vaikka tuonelan
-tuvilta, sanoi Reino katsoen neidon kasvoihin samalla luottamuksella,
-kunnioituksella ja hartaudella kuin hurskas katolilainen, joka on
-polvistunut pyhän Madonnan kuvan eteen.
-
-
-
-
-IX
-
-
-Keihään- ja kiekonheitto olivat nuorten mieluisinta urheilua. Joka
-päivä uimisen lomassa oli heillä harjoitustunti, ja he harjoittelivat
-sellaisella innolla kuin aikoisivat kilpailemaan olympialaisiin
-kisoihin. Sinne Reino lupasikin lähettää Davidin maanalaista maata
-edustamaan.
-
-Reino oli jo saavuttanut keihäänheitossa viidennenkymmenensä, mutta
-Davidin saavutus oli 63 ja runsas puoli askelta. Reino katseli ihaillen
-Davidin heittoja ja iloitsi paljon enemmän kuin itse asianomainen
-uusista ennätyksistä. Tytöt laskivat leikkiä väittäen, että Reino luki
-itselleen ansioksi runsaan toisen puolen Davidin taidosta.
-
--- Niin, olenhan minä hänen oppi-isänsä! virkkoi Reino mahtipontisesta
-
-Ruth oli myöskin paljon taitavampi Ainoa. Reino arvelikin, ettei
-Ainosta tulisi heittäjää ollenkaan, hän kun aina rupesi heittäessään
-nauramaan.
-
--- Heittäessä pitää olla totinen kuin lantunistuttaja ja silmä kovana.
-Katsopas Davidia! Tuollainen ilme pitää heittäjällä olla..
-
--- Saako hän tulla edes katsomaan sinne olympialaisiin? Minä veisin
-hänet mielelläni mukaan, virkkoi David.
-
--- Luvataan! Mutta muista, Aino, sitten huutaa: -- Hei, hei, hei,
-David, David!
-
-Oli syyskuun ensimäinen perjantai. Ruth ja Reino olivat toisella
-puolella ja toisella David ja Aino. He olivat jo heittäneet kukin
-kymmenen heittoa keihäällä. Aino oli juuri heittänyt ja purskahti
-helakkaan nauruun, kun tämä heitto oli huonompi kuin kaikki hänen
-edellisensä. Reinon piti odottaa, kunnes David heittäisi heittonsa, ja
-mennä sitten noutamaan keihäs ensin Ruthille ja sitten itselleen. Mutta
-hän otaksui, että David heittäisi keihäänsä entistä rataa kauas, ja
-kiiruhti noutamaan Ruthin keihästä. Tällöin sanoi David Ainolle: --
-Osaankohan minä heittää keihääni aivan sinun keihääsi rinnalle? Ja hän
-heitti huomaamatta, että Reino juuri sillä hetkellä juoksi tyttöjen
-keihästä kohden.
-
-Kuului hirveä kirkaisu kahdesta nais-suusta. Keihäs sattui Reinoa
-rintaan vasemman solisluun alapuolelle. Hän kaatui maahan selälleen
-ääntä päästämättä. Terävä kärki oli tunkeutunut keuhkon yläosan läpi ja
-pysähtynyt lapaluuhun.
-
-Ruth oli ensimäisenä paikalla. Hän polvistui nuorukaisen pään puoleen,
-näki tämän kalvenneet kasvot ja elottomat silmät, ja huusi sielunsa
-suuressa tuskassa:
-
--- Oi hyvä Jumala, älä anna hänen kuolla!
-
-David vetäisi keihään ulos, jolloin verisuihku tulvahti hänen ja Ruthin
-kasvoille.
-
--- Oi rakas veljeni, älä kuole! Jumalani, Jumalani, pelasta veljeni!
-rukoili Aino kädet ristissä ja silmät kyyneleissä.
-
-Ruth tukki kädellään haavan, ja verisuihku pysähtyi. Sitten hän pyysi
-Davidia pitämään haavaa kiinni, repäisi kaistaleen uimapuvustaan ja
-sillä veljensä avustamana sitoi haavoittuneen.
-
-Ruth oli muuttunut merkillisen tyyneksi. Hän oli saanut sisällisen
-varmuuden, että Reino saisi pitää henkensä, ja hän lohdutti Ainoa: --
-Älä itke, ei veljesi kuole!
-
-Kun side oli saatu jotenkuten paikoilleen, tuli Reino tuntoihinsa ja
-kysyi: -- Mitä, sattuiko minuun?
-
-Ruth pani sormensa haavoittuneen huulille ja virkkoi:
-
--- Älä nyt, hyvä poika, puhu mitään, niin sinä paranet.
-
-Reino yritti nousta, mutta David nosti hänet käsivarsilleen.
-
-Kun David näki viimeisen heittonsa hirveän seurauksen, sai hän
-sellaisen iskun rintaansa, ikäänkuin keihäs olisi mennyt hänen oman
-rintansa läpi. Hän tunsi samoinkuin tytötkin kamalaa tuskaa, mutta
-hänen tuskansa oli kahta kauheampi tuntea, kun hän piti itseänsä
-syyllisenä tapaturmaan. Palavia rukouksia hän lähetti Kaikkivaltiaan
-luo, että Reino pelastuisi kuolemasta. Kun siis Reino teki ensi
-kysymyksensä, niin lämmin ilon laine läikähti Davidin rinnassa, ja hän
-lähti kantamaan haavoittunutta hellästi kuin armas äiti sairasta
-pienoistansa.
-
--- Voinhan minä kävelläkin, virkkoi Reino.
-
--- Ole nyt kiltisti asemillasi, muuten tuotat surua meille kaikille,
-sanoi Ruth äidillisesti.
-
-Onneksi lautta oli sillä puolella ja tytöt meloivat yli.
-
-Aino juoksi noutamaan vaatteita, saavutti pian toiset ja pisti Ruthin
-puvun tämän ylle heidän kävellessään kotia kohti.
-
-Suuri oli vanhempienkin kauhu, kun he kuulivat onnettomuudesta. Maria
-vallan vapisi, niin ettei hän vähään aikaan kyennyt tekemään mitään.
-
-Kun siteet päästettiin ja haava voideltiin manilla, etsi Aino uusia
-siteitä, mutta Reino sanoi: -- Minä en parane ollenkaan, ellen saa
-pitää näitä alkuperäisiä. Silloin Maria naurahti ensi kerran hänkin ja
-virkkoi: -- Se oli oikein Reinoa se!
-
-Mutta paraneminen ei käynytkään nyt niin helposti kuin tavallisesti
-manivoiteen avulla. Seuraavana päivänä haavoittunut sai kuumeen, posket
-hohtivat punaisina ja kädet olivat kuin tulessa. Mani auttoi kyllä aina
-hetkeksi, mutta noin tunnin kuluttua palasi kuume aina uudelleen,
-kunnes se taas poistettiin manilla, jota potilaalle annettiin sekä
-sisällisesti että ulkonaisesti. Vuorotellen valvottiin öisin sairaan
-vuoteen ääressä. David ja Ruth tarjoutuivat ensin kahden valvomaan
-vuorotellen, mutta Aino ja vanhemmat eivät sitä sallineet, vaan
-tahtoivat heidän kanssansa ottaa osaa sairaan vaalimiseen.
-
-Reino oli usein horroksissa, ja silloin hän houraili maanpäällisistä
-tapahtumista. Milloin hän ajoi polkupyörällä kilpaa, milloin hiihteli
-valkoisilla hangilla yhdessä Ruth Rautamon kanssa. Usein hän eli
-tapahtumia vapaustaistelusta Vilppulan rintamalla ja Tampereen
-valloituksessa.
-
-Ääretön oli tuska silloin kaikilla, mutta erittäinkin Davidilla, hän
-kun pelkäsi tulevansa murhaajaksi. Hän rukoili rukoilemistaan, että
-hyvä Jumala ei sallisi Reinon kuolla. Vapisevin käsin hän, jonka sormet
-tähän asti eivät olleet vielä koskaan vavisseet, voiteli potilaan
-kuumeista otsaa ja tiputteli manipisaroita hourivan huulille.
-
-Levollisin kaikista oli Ruth. Vaikka hän suri ja oli vakava taudin
-johdosta, niin hänellä oli samalla vuoren vankka usko sairaan
-paranemisesta. Ihmeelliset sormet oli neidolla. Kun hän niillä siveli
-hourivan otsaa, poskia ja käsiä, niin heti kuumehoureet hävisivät,
-heleä puna katosi poskista, sairas avasi silmänsä ja hymyili kaunista
-hymyään.
-
-Koko viikon oli Reino näin maannut kuumeessa. Tuli lauantai. Perhe oli
-hiljaisin äänin laulanut aamuvirtensä, ja isä Johannes piti
-aamurukouksen, jolloin hän ääneen, niinkuin joka aamu ja ilta näissä
-yhteisissä rukouksissa tämän viikon aikana, rukoili sairaan
-parantumisen puolesta.
-
-Rukouksen jälkeen Aino sanoi äkkiä: -- Viedään Reino kylpyyn, ehkä hän
-silloin paranee.
-
--- Tuo ajatus on tullut itse Jumalalta. Miksi emme ole sitä ennen
-huomanneet, virkkoi äiti ja jatkoi: -- Tule, Aino, mennään heti ja
-valmistetaan amme. David saa kantaa sitten Reinon kylpyyn.
-
--- Menkää, menkää! hoputti isäkin. -- Varmasti se ajatus on tullut
-taivaasta.
-
-Kylvyllä olikin siunattu vaikutus. Heti kun sairas laskettiin
-ammeeseen, tunsi hän elämän virtaavan suonissaan.
-
-Tauti oli voitettu, kuume ei enää sen koommin palannut, silmät saivat
-taas terveen loisteen ja potilaalla oli puheluun suuri halu. Mutta Ruth
-oli ankara sairaanhoitajatar, hän kielsi puhumisen tänä päivänä. --
-Katsella saat, mutta puhua et. Ehkä huomenna hiukan!
-
-Illemmalla sai sairas vielä uuden kylvyn, samalla kertaa kuin
-toisetkin. Ja illalla pidettiin kiitosrukous Reinon paranemisen
-johdosta.
-
-Kaikki olivat niin sanomattoman iloisia ja onnellisia. Aino sai sinä
-iltana monta syleilyä osaksensa. Ruthin syleilyihin hän oli vallan
-tukehtua. Reinon paraneminen luettiin Ainon ansioksi.
-
-Vakava David oli niin iloinen, että hänen mielensä teki oikein hyppiä.
-Hän otti Ainoa vyötäisistä ja pyöräytti tyttöä monta kertaa ympäri,
-sanoen:
-
--- Sinä olet pelastanut sekä veljesi että minut!
-
--- Jumala sen teki! vastasi Aino.
-
--- Niin, Jumala kyllä, mutta hän käytti sinua välikappaleenaan. -- Voi,
-kuinka minä sinua nyt rakastan!
-
-Seuraavana viikkona tapahtui haavan paraneminen nopeasti. Reino tahtoi
-jo monesti nousta makuulta, mutta se estettiin. Hänen täytyi olla
-vuoteessa vielä seuraavaan lauantaihin asti. Mutta suloista olikin nyt
-maata, sillä kaiket päivät istui Ruth hänen vieressään käsitöitään
-tehden, palvellen ja hoivaillen.
-
-David soitteli sinä viikkona hyvin usein viuluaan ja urkuja; usein
-kaikki viisi lauloivat kiitolliselle kuulijalle, joka puhkesi sanomaan:
-
--- Oi kuinka ihanaa on sairastellakin, kun on niin erinomaisia
-sairaanhoitajia, lääkäreitä ja tällainen sairashuone! Kyllä pätii pojan
-lekotella!
-
-
-
-
-X
-
-
-Pari viikkoa täysin terveenä oltuaan Reino lähti kerran Ruthin kanssa
-matkaamaan kahden "maailman loppua" kohden. He astuivat lautalle ja
-meloivat toiselle rannalle. Satumaan äärimmäisellä rajalla Reino ei
-ollut vielä koskaan käynyt, ja sinne he nyt matkasivat yhdessä. Siellä
-peräkulmassa oli merkillinen tippukiviluola, jossa ei ollut ainoastaan
-valkeita, vaan myöskin keltaisia, sinisiä, vihreitä ja punaisia
-pilareita. Reino katseli ihmetyksissään luonnon suuremmoista käsialaa
-ja virkkoi: -- Tämä on Ainonkin nähtävä. Olemme täällä jo niin kauan
-olleet ja tämä, maailman merkillisin luola, on vielä näkemättä.
-
-Luolan perällä oli valtava paasi, tasainen kuin pöytä. He nousivat
-paadelle, jota koristi iso kuutionmuotoinen kultamöhkäle. Reino koetti
-kohottaa sitä, mutta sai sen vaivoin polvensa korkeudelle. Ruth yritti
-myös Reinon kehoituksesta, mutta luopui pian aikeestaan ja sanoi: -- Ei
-nouse, ei viimeisillä voimillanikaan. Eipä tuota luulisi niin
-painavaksi.
-
--- Istu nyt sille kultatuolille, kehoitti Reino, -- niin olet kuin
-kuningatar ainakin.
-
--- Reino, muuttaisitko tämän kultakimpaleen kanssa maanpinnalle, jos
-saisit vallan valita: Joko siellä tämä kultakappale ja vielä kantamus
-jalokiviä lisäksi, mutta ei mitään muuta täältä, tai täällä niinkuin
-nyt olet?
-
--- Ilman sinua, en missään nimessä!
-
--- Siellä olisi enemmän elämää, siellä olisi aurinko, siellä kaupungit
-huveineen. Saisit siellä vaikka millaisen palatsin asuaksesi ja sinua
-palveltaisiin kuin kuningasta.
-
--- Mitä minä siellä tekisin ilman sinua. Onhan sinun pikkusormesikin
-suuremman arvoinen kuin maailman kaikki rikkaus, silmäisi valo enemmän
-kuin tuhannen aurinkoa, äänesi ihanampaa kuin parhain orkesterimusiikki
-ja seurustelu kanssasi tuhannentuhatta kertaa hauskempaa kuin
-viettelevimmät huvitukset.
-
--- Mutta onhan siellä neiti Rautamo ja hänkin on Ruth.
-
--- Mitä sinä hänestä tiedät? Onko Aino kertonut?
-
--- Puhuit hänestä houraillessasi.
-
--- Neiti Rautamo oli kyllä tyttö, josta paljonkin pidin, hän oli muuten
-näöltään aivan kuin sinä, hänen äänensä sinun äänesi sointuinen ja
-silmänsä loistavan kirkkaat niinkuin sinullakin. Mutta nyt hän on
-minulle kuin uni ja sinä olet todellisuus. Näin sanoessaan katseli
-Reino Ruthia äärettömän hellästi ja yritti polvistua hänen eteensä, kun
-luolan perältä, mustasta aukosta pisti esiin pitkä, ruskea, karvainen
-käsi, pitkät sormet kiertyivät Reinon nilkan ympärille, käsi nykäisi ja
-nuorukainen kaatui suulleen paadelle. Hän tunsi itseänsä vedettävän ja
-hädissään hän tarrautui paaden syrjään koettaen vetää jalkaansa pois.
-Mutta se oli kuin rautaisessa puristimessa, ja vähitellen oikenivat
-Reinon kädet, vaikka hän puristi sormillansa paaden syrjästä niin, että
-veri tihkui kynsien alta.
-
-Ruth katsahti luolan perälle ja näki aukossa kamalan pään, jolla oli
-kasvot kuin gorillalla; pitkä, punainen kieli lipoi suupieliä, joista
-pisti esiin pitkät, valkoiset torahampaat. Punertavista silmistä loisti
-helvetillinen hehku, ja otsassa olevista lyhyistä sarvista säihkyi
-vihertävää valoa.
-
-Ruth jähmettyi kauhusta. Hän näki, kuinka rakasta nuorukaista
-raastettiin siitä aivan vierestä, vedettiin hornan kitaan, ja hän aivan
-voimattomana sai sitä katsella. Jo olivat Reinon kädet aivan suorina,
-vielä silmänräpäys ja pian olisi hän tuon paholaisen saaliina.
-Silloin pääsi Ruth jähmettyneestä tilastaan, hän nousi nopeasti kuin
-olisi vieteri hänet siitä ponnannut, tarttui salamannopeasti
-kultamöhkäleeseen, jonka päällä oli istunut, nosti sen päänsä
-yläpuolelle ja heitti sen suunnattomalla voimalla pedon päähän.
-
-Kuului kamala parkaisu, mylvähdys sellainen, kuin olisi kymmenen
-vihaista sonnia yhtä aikaa mylväissyt. Samassa pääsi Reinon jalka
-vapaaksi. Hirviön pää katosi, samoin käsikin, mutta mylvinän kaiku
-kuului vielä kuin etääntyneen ukkosen jyminä.
-
-Kiiruusti hyppäsivät pelastuneet paadelta, lähtivät käsi kädessä
-juoksemaan, ja vasta kun virta alkoi näkyä, he hellittivät juoksunsa ja
-kävelivät nojaten toinen toiseensa.
-
-Puhumattomina ja hirveästä kohtauksesta järkytettyinä kävelivät he
-virralle ja meloivat lautan yli koneellisin liikkein. Mutta kun he
-saapuivat kotiin, olivat Ruthin voimat tyyten lopussa ja hän vaipui
-tainnuksiin leposohvalle. Reino laskeutui polvilleen siihen eteen,
-liitti kätensä ristiin ja lähetti rukouksen taivaisiin.
-
-Samassa saapuivat toiset perheenjäsenet puistosta. Nähtyään, että
-noille kahdelle oli jotakin kamalaa tapahtunut, rupesivat kaikki
-parhaansa mukaan heitä vaalimaan.
-
-Aino siveli manilla Ruthin ohimoita, otsaa ja huulia kyyneleet
-silmissä. Äiti siveli hellin käsin Reinon ja Ruthin päätä, David kastoi
-liinasen veteen ja pyyhki Reinon sormet verestä. Isä huomasi Ruthinkin
-kämmenessä verta ja pyyhki sen huolellisesti, mutta siinä ei ollutkaan
-haavaa, veri oli tullut siihen Reinon sormista. David koetti sisarensa
-valtimoa, joka alkoi vähitellen kovemmin lyödä, ja sanoi iloisesti: --
-Pian hän siitä herää!
-
-Viimein aukaisi Ruth silmänsä ja katsoi ihmetellen ympärillensä, mutta
-kun hän loi silmänsä Reinon silmiin, muisti hän kaiken, ja silloin
-vuolaat vedet tulvahtivat hänen silmistänsä.
-
-Neljät kädet sivelivät Ruthia ja Reinoa. -- Mitä järkyttävää heille
-olikaan mahtanut tapahtua?
-
-Kun Ruth lakkasi itkemästä, kysyi äiti: -- Mitä teille, rakkaat lapset,
-on oikein tapahtunut? Näyttää siltä, kuin te olisitte pelastuneet
-jostakin hirveästä vaarasta.
-
-Nyt kertoivat Ruth ja Reino kamalan seikkailunsa.
-
--- Se aukko tukitaan huomenna, eikö niin, isä? virkkoi David.
-
--- Niin, emmehän suinkaan tahdo olla minkäänlaisessa yhteydessä pahojen
-henkien kanssa, vahvisti isä. Niillä tietysti ei ole lupaa tulla tänne
-meidän maailmaamme, mutta siellä se ovellansa vahtii, jos joku eksyisi
-sen ulottuville.
-
--- Eihän meillä ole ollut aavistustakaan siitä aukosta, sanoi äiti, --
-vaikka niin kauan olemme täällä eläneet.
-
--- Millä voimalla Ruth jaksoi sen kultamöhkäleen heittää? ihmetteli
-Reino.
-
--- Kun hätä on suurin, on Jumalan antama apukin lähellä, kun Häneen
-turvaudumme. Ainoastaan Jumalalta sai Ruth voimansa sinun
-pelastukseksesi, vakuutti isä.
-
--- Mitä sinä, Reino, ajattelit, kun se vihtahousu alkoi sinua kiskoa?
-kysyi David.
-
--- Enhän minä ennättänyt vielä mitään ajatella. Enhän edes tietänyt,
-mikä minut nykäisi kumoon ja kuka oli jalassani kiinni. Koetin vain
-kaikin voimin pitää kiinni paaden syrjästä. Mutta juuri olivat näppini
-heltiämässä, kun kuulin mäjähdyksen sekä kamalan ulvahduksen ja samassa
-tunsin olevani vapaa. Missähän olisinkaan nyt ilman Ruthia. Ja Reino
-katsoi neitoon rakkaasti.
-
-Katseltiin Reinon vasemman jalan nilkkaa. Siinä oli viisi sinertävää
-juovaa peikon sormista, ja nilkka oli hiukan turvoksissa.
-
-Aino pesi nilkan ensin vedellä ja voiteli sitten manilla, jolloin
-sormien jäljet oitis hävisivät, ja ennen iltaa oli turvotuskin
-tiessään.
-
-Seuraavana päivänä menivät kaikki miehet tukkimaan peikon valtakuntaan
-johtavaa aukkoa. Heillä oli mukana taltta, vasara ja vahvoja
-rautakankia. Kun he nousivat paadelle, oli kultakimpale aivan aukon
-suulla. Siitä työnsi David sen tangollaan alas, ja kauan kuului sen
-synnyttämä kolina vuoren sisästä.
-
-Ensin asetettiin aukon suulle niin suuri kivi, että se täytti koko
-reiän, mutta ei mahtunut läpi. Kiven yli kiinnitettiin sitten
-rautakanget siten, että alapäät upotettiin paateen ja yläpäät
-kiinnitettiin vuoren seinään. Sen jälkeen kantoivat miehet kiviä aukon
-kohdalle, niin että paasi peittyi melkein kokonaan.
-
--- Pistäköönpäs vielä käpälänsä tälle puolelle, sanoi Reino pyyhkien
-hikeä otsaltaan.
-
--- Vaikka vaara nyt onkin poissa, niin on parasta, ettei kukaan
-täst'edes tule tänne! sanoi isä, ja pojat lupasivat pitää sen
-mielessään.
-
-
-
-
-XI
-
-
-Vaikka Aino ja Reino viihtyivätkin hyvin ihmemaassa ja olivat
-onnellisempia kuin koskaan ennen, muistelivat he sentään keskenään
-maanpäällisiä tapahtumia ja puhelivat kaihoten niistä. Kun päästiin
-elokuuhun, niin Reino virkkoi: -- Nyt leikataan Mäkelässä ruista! Ja
-kotvasen kuluttua: -- Ollapa nyt sorsia ampumassa! Elokuun lopulla
-huomautti Aino: -- Nyt ovat puolat punaisina, emme päässeetkään
-"puolaan" Kalliovaaralle. Syyskuussa virkkoi Reino: -- Panepa
-valkolakki päähäsi, nyt on aika lähteä Helsinkiin!
-
--- Ja sinäkö jättäisit Ruthin tänne! virkkoi Aino herttaisesti.
-
--- Otetaan Ruth mukaan.
-
--- Sittenhän sinulla on kaksi Ruthia, jotka ovat kuin kaksois-sisaria.
-Sanopa veljeni, kummastako sinä enemmän pidät?
-
--- Kyllähän sinä sen olet nähnyt. Ruth Rautamo on ollut kuin --
-haavekuva, mutta meidän Ruthimme ihana todellisuus. Entä sinä, mikä ero
-on Taavilla ja Davidilla?
-
--- Aivan sama kuin sinun Rutheillasi, vastasi Aino, ja onnen hohde
-kirkasti hänen kasvonsa.
-
-Reino oli lopettanut historialliset luentonsa. Kun tuli esitelmöidä
-Suomen suurmiehistä, sai Ainokin pitää luentonsa. Hän kertoi
-Lönnrotista, Runebergista ja Topeliuksesta. Vänrikki Stoolin tarinoista
-osasivat nuoret useita ulkoa, jotka he lausuivat, toisten kuunnellessa
-suurella mielenkiinnolla. Aino osasi laulaa Torpantytön ja Reino
-Sotilaspojan ja Hurttiukon, joita David viulullaan säesti.
-
-Kun nuoret kertoivat myöskin suurista keksinnöistä: höyrystä, sähköstä,
-rautatiestä, vedenalaisista veneistä ja lentokoneista, virkkoi isä: --
-Ihmeelliseksi on maailma muuttunut!
-
--- Eiköhän elämä täällä meidän maailmassamme sentään ole onnellisempaa,
-sanoi äiti. -- Vai mitä te, nuoret lapseni, arvelette?
-
--- En minä vain vaihtaisi elämää takaisin maan päälliseen elämään,
-myönsi Aino.
-
--- Hyvä täällä on olla! Reino katsahti Ruthiin ja paransi: -- Parempi
-kuin paratiisissa!
-
-Syyskuusta aloitti Reino suuren työnsä: hän rupesi jäljentämään
-Raamattua, joka oli painettu v. 1685, nykyisen kirjoitustavan mukaan.
-Hän teki tätä työtä 3-4 tuntia joka päivä, ja päivä päivältä tuli tämä
-työ hänelle yhä rakkaammaksi Suurta huolta hän pani ei ainoastaan
-kauniiseen kieleen vaan myöskin kauniiseen ulkoasuun. Etenkin lukujen
-alkukirjaimet hän piirsi entisten munkkien huolellisuudella.
-
-Mutta työnsä välissä meni Reino usein katsomaan Ruthin työtä vuoren
-seinämälle, johon maalari nyt kuvasi Uuden Testamentin aiheita. Reino
-katseli ihaillen kauniin kuvaajan taiteellista työtä, mutta aina hän
-oli täällä hartaana, sillä pyhät tapahtumat tekivät paikan Herran
-huoneen kaltaiseksi. Täällä Reino aloitti myöskin maalailemisensa
-litteille kivilaatoille, ja hänen suurin toiveensa oli saada kerran
-syntymään Ruthin kuva.
-
-Istuttiin taas iltahetkeä salissa ja puheltiin vanhoista muistoista.
-Aino ja David istuivat toisessa keinutuolissa, Reino Ruthin kanssa
-toisessa, ja vanhemmat nuoria vastapäätä nojatuoleissaan.
-
--- Reino veliseni!
-
--- Mitä Aino siskoseni tahtoo?
-
--- Nyt sinun pitää kertoa meille kaikille kertomuksesi, eikä yksin
-Ruthille. Me toisetkin haluamme kuulla, missä ja millaisina te molemmat
-olette olleet muinaisina aikoina.
-
--- No, eihän se liene niin vaarallista, vaikka te kaikkikin kuulette
-kolmannen kohtauksen, ellei Ruthilla ole mitään sitä vastaan.
-
--- Sallin mielelläni, sanoi istuintoveri.
-
-Reino otti Ruthin käden käsiensä väliin ja alkoi kertoa:
-
-
-          Anna ja Markus.
-
-Savenvalaja Septimius tarjoili iloisella äänellään astioitaan
-ohikulkijoille Rooman torilla. Useat naiset pysähtyivät katselemaan
-siroja ruukkuja, vaaseja ja somia lamppuja, joihin oli muovailtu
-eläimiä ja kasvien lehtiä. Septimiuksella oli aina ostajilleen
-sanottavana joku leikkisä sana, ja hän veti ostajia puoleensa iloisella
-äänellään sekä hymyllään yhtä paljon kuin tavaroillaan.
-
-Oli pieni lomahetki, jolloin ei ketään saapunut katselemaan
-savenvalajan tuotteita. Mutta jopa keksi Septimiuksen silmä nuoren
-naisen, joka jo kaukaa tarkkaili hänen astioitaan. Neito tuli
-lähemmäksi, löysi viimein mieluisensa vesiruukun ja kysyi hintaa luoden
-samalla silmänsä myyjään. Septimius tunsi heti omituisen vavahduksen
-rinnassaan. Neidon tummansiniset, loistavat silmät tunkivat miehen
-silmien kautta hänen sielunsa syvimpiin sopukkoihin asti.
-
-Vastaamatta neidon kysymykseen myyjä kysyi vavahtavalla äänellä: --
-Oletko Vestan neitsyt?
-
--- En toki, olen kristitty tyttö, vastasi neito hiljaisesti, mutta
-savenvalaja kuuli kuitenkin hopean helähtelyä neidon sointuvassa
-äänessä. Hän sanoi:
-
--- Suuri Jupiter, onko mahdollista, että kristityllä on noin ihanat
-silmät!
-
-Luoden savenvalajaan tutkivan, mutta samalla lämpimän katseen neito
-kysyi:
-
--- Etkö halua tulla tuntemaan kristittyjen jumalaa?
-
-Olihan Septimius kuullut puhuttavan kristityistä ja joskus tavannutkin
-noita hiljaisia, vaatimattomia ihmisiä, mutta hänellä ei ollut
-aavistustakaan, missä he viettivät jumalanpalveluksiaan.
-
-Siihen aikaan oli kristittyjen jumalanpalvelus salaista vainojen
-tähden, eikä Septimius ollut mitään kuullut katakombien kirkoista.
-
--- Tahtoisin mielelläni tulla tuntemaan sitä jumalaa, jota sinä
-palvelet, vastasi savenvalaja vakavalla äänellä. Samassa huomasi hän
-erään pojan, joka joskus oli häntä auttanut astioiden myymisessä. Hän
-viittasi tämän nyt luoksensa sekä pyysi häntä vähäksi aikaa avuksensa.
-Hän otti sitten neidon valitseman ruukun käteensä ja kysyi, saisiko hän
-kantaa neidon astian tämän kotiin.
-
-Tyttö epäröi hiukan, mutta sitten kuuli hän äänen sisässään: -- Salli
-savenvalajan seurata itseäsi! Silloin uudisti neito kysymyksen
-hinnasta, jonka Septimius nyt ilmoitti puolta pienemmäksi kuin hän
-ennen oli semmoisista saanut. Neito maksoi ruukun, ja sitten he
-lähtivät astelemaan Septimiuksen kantaessa ruukkua. He ilmoittivat
-toisilleen nimensä. Tytön nimi oli Anna ja hänen vanhempansa olivat
-kutojia.
-
-Septimiuksesta tuntui kuin hän olisi kävellyt itse jumalattaren
-rinnalla. Hänen luontainen leikillisyytensä oli tiessään; vakavana,
-mutta ihaillen katseli hän sivulta kaunista toveriaan.
-
-Muutaman askeleen ääneti kuljettuaan Anna sanoi:
-
--- Sinusta tulee kristitty, minä tunnen sen ja minä toivon sitä.
-Samassa hän katsahti lämpimästi savenvalajaan.
-
-Tämä vastasi: -- Enhän minä tiedä mitään teidän jumalistanne, mutta
-kerro sinä minulle jotakin heistä.
-
-Neito virkkoi siihen: -- Tule illalla kirkkoomme, siellä puhuu piispa
-Johannes, hän johtaa sinut elämän tielle.
-
-Niin he erosivat sovittuaan, että Septimius tulisi illalla tapaamaan
-Annaa, ja sitten mentäisiin yhdessä kuulemaan uutta oppia.
-
-Koko päivän oli tytön kuva Septimiuksen mielessä. Hän ei saanut Annaa
-hetkeksikään pois ajatuksistaan. Tytön kasvot, vaaleanruskea tukka,
-vartalo, käynti, ääni, ja ennenkaikkea nuo ihmeelliset syvänsiniset
-silmät olivat lumonneet hänet. Malttamattomana nuori mies odotti iltaa.
-
-Saapuihan viimeinkin odotettu hetki, ja onnesta loistavin silmin
-tervehti Septimius Annaa.
-
-Matkalla katakombeille toverukset eivät monta sanaa keskenään
-vaihtaneet. He kulkivat hartaina kuin kirkkoon menijät ainakin.
-
-Pitkiä, mutkaisia käytäviä, joita valaisi ainoastaan harva soihtu,
-tyttö opasti nuorukaista kädestä häntä taluttaen, ja niin he saapuivat
-viimein avaraan luolaan, jossa oli jo koolla joukko miehiä ja naisia,
-olipa joukossa joitakuita lapsiakin.
-
-Anna johti toverinsa vanhempainsa luo, jotka nuorta miestä
-tarkastettuaan, loivat hyväksyvän katseen tyttäreensä. Jeesushan siinä
-itse heidän Annansa välityksellä talutti kadonnutta lammasta omaan
-lammashuoneeseensa.
-
-Seurakunta oli koolla, ja pienelle korokkeelle astui vanha,
-valkopartainen, kunnianarvoisa piispa Johannes, jonka kasvonpiirteistä
-kohta huomasi juutalaiseksi. Pidettyään ensin lyhyen rukouksen, jossa
-hän toivoi Jumalan siunausta tälle iltahetkelle ja pyysi itse
-Vapahtajaa heidän vieraaksensa, piispa lausui suuren mestarin itsensä
-opettaman rukouksen.
-
-Sitten nuori diakooni luki pergamenttikääröstä apostoli Johanneksen
-ensimäisen kirjan 4:nnen luvun.
-
-Kun diakooni oli pannut käärönsä pois, silmäili Johannes seurakuntaansa
-ensin kirkkain silmin ja alkoi sitten puhua Jumalan suuresta
-rakkaudesta, jonka hän tahtoo myöskin istuttaa meihin ihmisiin, ja tämä
-Jumalan rakkaus voi tulla meissä niin täydelliseksi, etteivät
-kärsimykset eikä kuolema meitä peloita, vaan voimme silloinkin iloita
-ja kiitosvirsiä veisata.
-
-Septimius kuunteli henkeä pidättäen vanhuksen jokaista sanaa. Hänen
-sielunsa silmäin eteen tuli verinen näytäntö Kolosseumissa, jossa
-muutamia vuosia sitten hänkin oli näkemässä, kuinka areenalla joukko
-kristityitä petojen lähestyessä vielä viritti uuden ylistyslaulun
-jumalalleen, ja Septimius ajatteli:
-
--- Jumalan, joka antaa sellaisen voiman palvelijoilleen, täytyy
-todellakin olla voimallinen jumala.
-
-Kun he lähtivät kokouksen loputtua astelemaan Annan kotia kohti, sanoi
-Septimius neidolle: -- Minä tahdon enemmän oppia tuntemaan sinun
-jumalaasi.
-
-Seuraavina päivinä kävi nuori savenvalaja Annan kodissa, jossa Annan
-isä ja eräs siellä asuva vanha kristitty opettivat nuorta kokelasta.
-Anna kertoili toverilleen evankeliumin kertomuksia, ja nämä oppitunnit
-ne olivatkin nuorukaisesta kaikkein suloisimpia hetkiä.
-
-Kolmen viikon päästä oli savenvalaja valmis ottamaan kasteen, jolloin
-hän sai nimekseen Markus, ja heti sen jälkeen vietettiin Annan kodissa
-nuorten kihlajaiset.
-
-Kun Anna ja Markus sinä iltana katselivat toisiaan nuoret sydämet onnea
-tulvillaan, sanoi savenvalaja: -- Annani, armaani, mehän olemme jo
-muinaisina aikoina täällä Roomassa tavanneet toisemme ja rakastaneet
-toisiamme. Jo satoja vuosia sitten ovat sielumme kuuluneet toisilleen.
-
--- En oikein ymmärrä, Markus, onko tuo puheesi kristillistä, virkkoi
-neito. -- Se tuntuu niin kovin egyptiläiseltä.
-
--- Kyllä se on kristillistäkin. Sieluhan on kuolematon, ja onhan
-Jumalamme vallassa, tahtooko hän antaa sielumme uudelleen ottaa uuden
-ruumiin asunnokseen. Minä olen varma, että minun silmäni ovat
-katselleet sinun silmiäsi jo monet kerrat, ennenkuin teimme sen
-ruukkukauppamme.
-
--- Olet kenties oikeassa, koska sinunkin silmäsi heti tuntuivat minusta
-niin tutuilta, vaikka silloin vasta ensikerran kohtasimme, virkkoi Anna
-ja silitteli somilla sormillaan sulhonsa kättä.
-
-Katakombien kirkossa oli Markuksen ja Annan juhlallisin hetki, kun
-piispa Johannes antoi heidän liitolleen Jumalan, oman ja seurakunnan
-siunauksen. Sitten Markus vei Annansa riemuiten kotiinsa. Tästä alkain
-oli työ savenvalajasta monin verroin hauskempaa kuin ennen. Ja kun Anna
-hopeanheleällä äänellään lauloi psalmeja, tuntui taivas olevan
-Markuksen vaatimattomassa kodissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kertomus päättyi ja hetkisen olivat kaikki mietteissään. Viimein Aino
-katkaisi hiljaisuuden ja kysyi:
-
--- Mikä tämä savenvalaja oli edellisessä elämässään?
-
--- Opettaja ja filosoofi, vastasi Ruth.
-
--- Hän siis aleni ammatiltaan, virkkoi Aino.
-
--- Olisiko se sitten ollut ylenemistä, jos savenvalajan sijassa olisi
-ollut keisari, joka olisi antanut piispa Johanneksen petojen ruoaksi?
-sanoi Ruth.
-
--- Olihan niitä hyviäkin keisareita, puolusteli Aino. -- Ei ihmisen
-ylemmyys tai alemmuus, hyvyys tai huonous, onni tai onnettomuus riipu
-hänen arvoasemastaan maailmassa. Köyhä työmies voi olla aatelisempi
-kuin joku kreivi tai herttua, käsityöläinen onnellisempi kuin mahtavin
-majesteetti. Kaikki riippuu ihmisen sydämestä ja mielialasta, lausui
-isä.
-
--- Ei minulla ole mitään savenvalajaa vastaan, koska hän oli hyvä mies,
-virkkoi Aino. -- Suuri kiitos vain kertomuksestasi!
-
-
-
-
-XII
-
-
-Keskiviikkona, lokakuun 9 päivänä, olivat Ruth ja Reino hakemassa
-maalitarpeiden raaka-aineita "kirkolta" päin. Kun he pääsivät tunnelin
-aukolle, huomasivat he hämmästyksekseen miehen siinä makaavan
-tajuttomana. Mies oli puettu aivan moitteettomaan, eurooppalaiseen
-pukuun, kasvot olivat säännölliset, kalpeat, mutta hyvin
-kovapiirteiset, iältään hän näytti olevan siinä kolrnissakymmenissä.
-Reino pudisti miestä käsivarresta ja silloin aukasi tämä silmänsä ja
-virkkoi heikolla äänellä kuin äärimmäisen rasittunut matkalainen: --
-Olen kiitollinen, kun tulitte tänne ja tapasitte minut. Voitteko antaa
-hiukan vettä!
-
--- Nouskaa, niin me koetamme taluttaa teidät kotiimme. Siellä saatte
-virvoitusta, virkkoi Ruth.
-
-Mies nousi ja Reino huomasi, että vieras oli hetkellisestä
-heikkoudestaan huolimatta voimakkaan näköinen. Hänellä oli oikein
-atleetin vartalo. Mutta kun mies nuorten pyynnöstä asetti käsivartensa
-heidän käsivarsillensa, tunsivat he käsittämättömän puistatuksen
-ruumiissaan. He koettivat kuitenkin pysyä tyyninä ja lähtivät
-hiljalleen taluttamaan muukalaista.
-
-Reino katsahti mieheen sivulta ja huomasi tämän silmien olevan luotuina
-Ruthiin. Noissa silmissä oli nälkäisen, ahnaan pedon katse. Reinoa
-rupesi vieras yhä enemmän kammottamaan, ja hänestä alkoi tuntua, että
-miehen avuttomuus oli teeskenneltyä.
-
--- Miten te tänne jouduitte? kysyi Ruth säälivällä äänellä.
-
--- En ymmärrä itsekään, ihana neitini, minä osuin tänne sattumalta.
-
-Tultiin saliin, jossa Ruth aikoi vieraalle antaa mania, mutta tämä esti
-sen torjuvasti ja merkillisen kiihkeästi. -- Vettä, ainoastaan vettä!
-pyysi hän.
-
-Kun vieras oli juonut, saapuivat muutkin perheen jäsenet saliin,
-jolloin mies kumarsi arvokkaasti. Mutta kukaan ei lausunut häntä
-tervetulleeksi, eikä mennyt kättelemään. Kaikesta arvokkuudestaan ja
-hienosta käytöstavastaan huolimatta muukalaisessa oli jotakin
-käsittämättömän karkoittavaa.
-
-Vieras oli jo täysin tointunut ja alkoi puhua matkoistaan maapallon eri
-osissa. Hänellä näytti olevan äärettömät tiedot, ja hänen
-kertomistapansa oli puoleensa vetävää, niin että hetkellinen
-vastenmielisyys alkoi maninmaan asukkaista hälvetä. Mutta siitä Reino
-ei pitänyt, että vieras puhuessaan useimmiten kääntyi Ruthin
-puoleen. Hän alkoi aavistaa miehessä vaarallista kilpailijaa, ja
-mustasukkaisuuden tunteet rupesivat jo jäytämään nuorukaisen rintaa.
-
-Kun Raamatun luku alkoi, pyysi mies anteeksi ja sanoi menevänsä
-puistoon makaamaan yöksi. Ei edes emäntä sitä estellyt, mutta Reino
-toivoi, että mies sen tien häviäisi.
-
-Seuraavana päivänä etsi muukalainen yhä enemmän Ruthin seuraa. Reino
-huomasi, että mies koetti kaunopuheisuudellaan ja suurilla tiedoillaan
-valloittaa Ruthin häneltä. Mustasukkaisuuden henget alkoivat yhä
-enemmän raastaa nuoren miehen mieltä, ja hän meni kiukuissaan virran
-rannalle murjottamaan. Silloin Aino tuli hänen luoksensa ja puhui
-veljelleen Ruthin rakkaudesta yksin häneen. Mokoma Mefistofeles ei
-voisi koskaan sitä häneltä riistää.
-
-Tämä lohdutti Reinoa, Hän meni taas toisten luo, eikä ollut vieraasta
-tietääkseenkään.
-
-Lähdettiin keihästä ja kiekkoa heittämään ja vieras liittyi mukaan. Nyt
-joutui Reino aivan haltioihinsa, sillä muukalainen heitti keihästä
-kolmannella heitolla jo kokonaista 70 askelta.
-
--- Tuo on itse paholainen, sillä kukaan ihminen ei voi päästä 70:een
-metriin, ajatteli Reino ja kysyi sitten ääneen:
-
--- Missä herra on oppinut tuollaiseksi heittäjäksi?
-
--- Kotonani, omalla pihallani, jossa huvikseni olen harjoitellut.
-
-Tästä alkaen Mefistofeles -- näin nuoret keskenään nimittivät vierasta
--- alkoi pyrkiä parempiin väleihin Reinon kanssa. Hän osoitti monella
-tavalla nuorukaiselle huomaavaisuutta, kehui hänen tietojaan ja
-taitojaan sekä ennusti hänelle loistavaa tulevaisuutta. Kun vieras
-näytti myös jättävän Ruthin rauhaan, olikin hänen helppo päästä
-nuorukaisen suosioon.
-
-Jonkun ajan kuluttua mies pyysi Reinoa mukaansa katsomaan erästä
-merkillistä paikkaa tunnelin suulla. Matkalla sinne ilmoitti vieras
-nimensä olevan Saivalt Velinhet.
-
--- Mitä kieltä se on? kysyi Reino.
-
--- Onhan se sanskritin kielen sukua, vastasi herra Velinhet naurahtaen.
-
-Kun he pääsivät tunnelin suun lähelle, piirsi Saivalt Velinhet
-sormellaan kallioseinään ympyrän ja kysyi sitten, haluaisiko Reino
-nähdä auringon.
-
--- Olisiko se mahdollista? kysyi Reino.
-
--- Kyllä, mutta ensin täytyy meidän tunkeutua vuoren läpi. Huomaatteko
-tuossa seinässä mitään?
-
-Reino katseli vuoren seinää, joka oli tavallista kalliota.
-
--- Eihän tuossa mitään katsomista ole, sanoi hän.
-
--- Pistäkääpä kätenne siihen! Reino koetti kädellään, mutta tapasi
-pelkkää ilmaa. Hän työnsi kätensä syvemmälle, jolloin käsi kyllä katosi
-näkyvistä, mutta silti se tuntui olevan vapaana ilmassa. Reino vetäisi
-kätensä pois ja ajatteli tämän olevan tavatonta noituutta.
-
-Velinhet selitti, että tuosta aukosta, sillä aukko siinä oli, vaikka se
-näyttikin olevan kalliota, hän tuli tänne. Vuoren näköistä ainetta
-siinä oli ainoastaan kymmenkunta metriä ja sitten tuli laaja käytävä,
-joka johti maan pinnalle. -- Haluatteko mennä katsomaan, miltä luonto
-nyt näyttää ylhäällä?
-
-Reino ei uskaltanut. Hän pelkäsi voivansa takertua ja hautautua vuoren
-seinään. Silloin meni sinne Velinhet itse. Hän hävisi Reinon silmistä,
-oli poissa muutaman minuutin ja palasi takaisin kertoen, että ylhäällä
-oli syksyiseksi ilmaksi hyvin kaunis sää, aurinko paistoi koivun
-keltaisille lehdille ja pihlajan punaisille marjoille. -- Lähtekää
-mukaan nyt, minä saatan, niin ei tarvitse pelätä.
-
-Reino ajatteli, että eihän hänelle todellakaan voinut mitään vaaraa
-koitua, kun herra Saivalt Velinhet itse oli mukana. Hän virkkoi: --
-Lähdetään sitten yhdessä. Kymmenen askelta täydellisessä pimeydessä
-kuljettuaan pulpahtivat he äkkiä valoisaan käytävään, joka näytti
-johtavan alaspäin.
-
-Reino katseli eteensä tunneliin, joka näytti viettävän hyvin syvälle
-maan sisään. -- Alaspäinhän tämä tie johtaa eikä ylös, sanoi hän ja
-katsahti oppaaseensa, mutta tämä olikin kadonnut. Reino yritti silloin
-kääntyä samaa tietä takaisin, mutta kaikkialla oli kova vuorenseinä
-vastassa. Ei missään äskeistä näkymätöntä aukkoa.
-
-Reinon otsalle kihosi tuskan hiki. Hän oli antanut pettää itsensä.
-Mefistofeles oli viekoittanut hänet pois paratiisista ja jäi sinne itse
-viettelemään Ruthia pauloihinsa. Reino tuskaili ja raivosi, hän tahtoi
-päästää suustaan parkaisuja, mutta ei saanut ääntä. Hän heittäytyi
-maahan, takoi päätään kiviin, löi nyrkillään kallioon ja raivosi kuin
-mieletön, mutta kaikki oli turhaa.
-
-Viimein hän väsyi ja lähti kävelemään. Tie vietti yhä alaspäin, aina
-alemmas ja alemmas maan uumeniin. Lopulta pääsi kulkija äärettömän
-laajaan, silmän siintämättömään luolaan. Näky, joka häntä siellä
-kohtasi, osoitti, että hän oli joutunut Manalan majoille.
-
-Maassa arkkujen ääressä istui joukko ahnaan näköisiä miehiä, jotka
-arkuista ammensivat loppumattomasti kulta- ja hopearahoja pusseihinsa
-Rahat näyttivät polttavan poimijain näppejä, mutta he eivät voineet
-olla niitä ottamatta, ja vaikka he kuinka ahkerasti poimivat, eivät
-pussit niistä sen enempää pullistuneet.
-
-Toisia ahnassilmäisiä miehiä istui pöydän ääressä lukemassa seteleitä.
-He ottivat niitä suurista kasoista pöydältä ja saatuaan satakappaleisen
-nipun luetuksi, pistivät sen povellensa, joka ei kuitenkaan siitä sen
-enempää paisunut, vaikka kuinka paljon sinne pistivätkin. Eivätkä
-setelit pöydältä yhtään vähentyneet.
-
-Reino lähestyi nyt juomarien pöytää. Siinä istui suuri joukko miehiä ja
-naisia, jotka juomahimon silmistä loistaessa joivat lakkaamatta
-suurista pikareista. Juoma tuntui kovasti polttavan heidän suutansa,
-kurkkuansa ja rintaansa, mutta he eivät voineet olla juomatta. Yhtenään
-he kaasivat tyhjentymättömistä pulloista uutta ainetta pikareihinsa ja
-tyhjensivät polttavan juoman kurkkuunsa.
-
--- Hei, nuori mies, tuletko toveriksemme! Emme onnittele, mutta viinan
-maun ei pidä suustasi loppuman, kun tähän pöytään istut, lausui
-Reinolle eräs ryyppymies.
-
-Reino väistyi syrjään. Silloin tuli joukko rumia inhoittavia naisia
-nuorukaisen ympärille ja alkoi tanssia piirissä. Heidän pienet,
-kiiluvat silmänsä vilkuttelivat kutsuvasti nuorukaiselle. -- Ole meidän
-kultamme, sinä makea mansikkainen!
-
-Reino tunsi hiuksensa nousevan pystyyn ja häntä kammotti kamalasti. Hän
-käski heidän poistua, mutta syöjättäret yltyivät yhä enemmän häntä
-lähentelemään.
-
-Silloin Reino huusi sielunsa suuressa tuskassa: -- Oi Jumala, auta
-minua!
-
-Samassa kaikkosivat nämä inhoittavat olennot vingahtaen kuin piiskan
-siimasta saaneet koirat.
-
-Sitten joutui Reino näkemään kaikkia muita paheen harjoittajia
-töissänsä. Varkaat rikkoivat lukkoja ja murtivat ovia hikipäissä, mutta
-juuri kun he olivat saamaisillaan käsiinsä haluamansa esineen, meni ovi
-uudelleen lukkoon, ja kuumeentapaisesti alkoivat he taaskin työnsä.
-
--- Tule, hyvä veli, auttamaan! pyysi eräs murtovaras, -- saat puolet
-saaliistani.
-
--- Enpähän ennenkään ole rosvoja avustanut, virkkoi Reino ja kulki
-edelleen.
-
-Nyt joutui nuorukainen katsomaan hirveätä tappelua. Siinä iskivät
-miehet toisiaan nyrkeillä, puukoilla, seipäillä ja jos jonkinlaisilla
-aseilla. Pari miestä tappeli keskenään paljain käsin, kaasi toinen
-toisensa vuorotellen kumoon, puristeli toisiaan kurkusta, puri ja
-raastoi toisiaan kuin villipedot. Jo sai toinen kaivaneeksi silmän
-toisen päästä, jolloin tappelijat nousivat pystyyn. Silmän kaivaja
-katsoi toverinsa veristä silmäkuoppaa ja sitten kourassaan olevaa
-silmää, sylkäisi siihen ja heitti sen takaisin entiseen paikkaansa
-sanoen: -- Pidä silmäsi, en minä halua silmäpuolen kanssa tapella. Ja
-taas he karkasivat toistensa kimppuun.
-
--- Ettekö osaa lakata ollenkaan? kysyi Reino.
-
--- Emme, meidät on tuomittu tuhanneksi vuodeksi tappelemaan keskenämme,
-virkkoi toinen, kun he hetkiseksi irtautuivat toisistaan.
-
--- Minkätähden?
-
--- Siksi, että me, jotka olemme veljeksiä, olimme riitaisia ja
-tappelimme usein keskenämme maan päällä eläessämme. Mutta jos sinua
-haluttaa ruveta leikkiin, niin kyllä se käy kolmisinkin. Silloin saa
-yksi vuorotellen levätä.
-
--- Ei minua haluta, en minä sitä varten täällä ole.
-
--- No, etsi sitten mieluistasi työtä, kyllä täällä kukin ammattinsa
-löytää.
-
-Reino lähti kulkemaan edelleen. Hän ajatteli, ettei voinut mitenkään
-olla mahdollista, että hän oli elävänä joutunut helvettiin. Kuolemansa
-jälkeenhän toisetkin vasta olivat tänne joutuneet. -- Kyllä minun
-täytyy täältä päästä, samoin kuin Dantekin, ja Jumalan avulla minä
-pääsenkin!
-
-Kolme nuorta miestä lähestyi nyt Reinoa ja pyysi häntä seuraamaan
-mukana. Miehet olivat tavallisten ihmisten näköisiä, mutta kaikkein
-kasvot olivat intohimojen leimaamia.
-
-Hänet saatettiin loistavasti sisustettuun, avaraan telttaan. Reinon
-ihmetellessä, että Manalassa oli jotain kaunistakin, avautuivat teltan
-peräosan verhot ja joukko tanssijattaria syöksähti esille.
-Tanssijattaret olivat kaikki hyvin paheellisen näköisiä. He loivat
-viekoittelevia silmäyksiä uuteen tulokkaaseen koettaen kaikin tavoin
-lumota vieraansa. Mutta Reino ajatteli Ruthia, oli kylmä houkutuksille,
-ja tanssijattaret lähtivät niskojaan nakellen tiehensä.
-
-Silloin tulivat taas nuoret saattajat Reinon luo ja esittivät, että
-Reino vapaaehtoisesti rupeaisi heidän toverikseen. Mutta Reino muisti
-Ruthin ja kieltäytyi.
-
--- Päällikkömme, joka tahtoo parastanne, toivoo kuitenkin, että
-alistuisitte esitykseemme, sanoi eräs nuorista miehistä.
-
--- Kuka teidän päällikkönne on? kysyi Reino.
-
--- Saivalt Velinhet.
-
--- Vai hän. Sanokaa sille herralle terveiseni, etten ikinä tee, mitä
-hän toivoo!
-
-Silloin päästi mies kimakan vihellyksen, samassa avautuivat verhot
-oikealla ja sieltä astui esiin kaksi sarviniekka-olentoa.
-
--- Sitokaa tämä tyhmyri, siksi kunnes hän oppii ymmärtämään etujaan!
-
-Karvaiset kädet tarttuivat Reinoon ja veivät hänet verhojen taa, jossa
-hänet sidottiin ohuilla metalliköysillä mustaan patsaaseen. Sen jälkeen
-peikot asettuivat hänen sivuilleen seisomaan.
-
-Toinen sanoi: -- Tämän pojan morsian se juuri heitti minua aikamoisella
-kultakimpaleella otsaan, kun minä herramme kehoituksesta yritin tätä
-vetää jalasta.
-
--- Sinulla oli silloin huono onni. Mutta jopa oli meidän herramme
-ovela, kun sai tämän tulemaan aivan vapaaehtoisesti tänne. Näin
-sanottuaan nauroi peikko pirullista nauruaan, johon toinenkin yhtyi.
-
--- Nyt se herkuttelee siellä vankimme kauniin morsiamen kanssa, jatkoi
-taas ensimäinen ja nauroi yhä.
-
-Reino oli äärettömässä tuskassa, sillä paitsi sitä, että hänen täytyi
-kuunnella noiden paholaisten pirullisia puheita, tunki peikoista hänen
-sieraimiinsa inhoittava löyhkä. Köydet tuntuivat syöpyvän hänen
-lihaansa ja kurkkua pisteli kuin olisi siellä ollut lasisirpaleita.
-
-Kärsimykset tuntuivat äärettömän pitkällisiltä, kun verhot vihdoin
-avautuivat, ja Reino näki, kuinka teltan keskellä äskeinen seurue,
-miehet ja tanssijattaret, viettivät pitojaan katetun pöydän ääressä.
-
--- Käskekää toki nämä peikot pois! pyysi Reino tuskissaan.
-
--- Heti! vastasi eräs seurueesta ja vihelsi, jolloin peikot lähtivät
-ulos.
-
-Ilkeän inhoittava haju hävisi samassa, ja pöydästä levisi sijaan hyviä
-tuoksuja.
-
-Kun Reino oli saanut hetkisen katsella mässäystä, tuli eräs tenhotar
-komeroon, katseli häntä intohimoisesti ja sanoi: -- Ole minun ja minä
-vien sinut pitopöytään toverikseni. Voi, kuinka ne ovatkaan rääkänneet
-kaunista poikaa! Käskenkö minä irroittaa kahleesi? Velhotar yritti
-sivellä kädellään nuorukaisen poskia, mutta Reino muisti Ruthin ja
-sanoi: -- Pois, pois!
-
--- Kyllä sinä minusta vielä huolitkin, jaksan minä odottaa, virkkoi
-tenhotar ja poistui.
-
-Verhot vedettiin kiinni, peikot asettuivat taas vangin kummallekin
-puolelle, jolloin sama inhoittava haju täytti komeron ja samat
-pirulliset kasvot katselivat uhria.
-
-Tätä kesti Reinon mielestä koko iäisyyden ajan. Silloin huusi hän
-sielunsa ahdistuksessa Jumalaa avuksensa ja apu tulikin.
-
-Äkkiä kuului ankara tärähdys, maa vapisi ja Reinon kahleet katkesivat
-kuin olisivat ne olleet pumpulilankaa. Samassa aukenivat verhot ja
-siihen ilmestyi Ruth ja hänen takanansa herra Velinhet.
-
--- Ruth! huusi Reino riemuiten ja levitti kätensä syleilläkseen
-pelastajaa. Mutta Ruth sanoi: -- Ei täällä, odota!
-
-Sitten he lähtivät Manalasta, Velinhet edellä ja vapautettu Ruthin
-kanssa jäljessä. Kun he saapuivat käytävän päähän, komensi Ruth: --
-Avaa kallio!
-
-Velinhet piirsi ympyrän sormillaan ja kumarsi nöyrästi.
-
-Ruth tarttui nyt toverinsa käteen, ja he astuivat vuoren läpi. Toiselle
-puolelle päästyään teki Ruth sormellaan näkymättömän aukon kohdalle
-ristinmerkin ja virkkoi:
-
--- Nyt on aukko Manalaan suljettu.
-
-Reino koetti kädellään seinää, se oli taas kauttaaltaan samaa vankkaa
-vuorta.
-
--- Miten sinä sait sen Lusiferin niin kokonaan valtaasi? kysyi Reino,
-katsellen suurella kunnioituksella pelastajaansa.
-
-Ruth kertoi silloin, että se oli aivan helppoa sitten, kun he saivat
-selville, kuka se herra oikein oli. Ja sen ilmaisi heille hänen
-nimensä.
-
--- Ilmoittiko hän teillekin nimensä?
-
--- Ei hän, mutta sinä.
-
--- Minäkö?
-
--- Niin sinä, katsos tätä! Ja Ruth otti vuoren seinän juurelta pienen
-valkoisen kivilevyn ja ojensi sen Reinolle.
-
-Reino luki kivestä nimen Saivalt Velinhet, ja virkkoi: -- Niin, kun me
-kuljimme tänne, ilmoitti Mefistofeles minulle nimensä, jonka huvikseni
-kirjoitin tähän, sillä aikaa kun hän itse ensin käväsi vuoren sisässä.
-
--- Tiedätkö, mitä tuo nimi on suomeksi?
-
--- En, sehän on jotain itämaista kieltä.
-
--- Se on Helvetin Valtias!
-
--- Niinkö. Se hän tosiaan on, mutta kuka teistä tämän suomensi.
-
--- Aino sai sen selville Saivalt Velinhetin kirjaimista.
-
--- Ja tuota minä en heti huomannut. Olisi silloin säästynyt koko
-Manalan matka.
-
--- Kun saimme tietää Mefistofelen oikean nimen, niin emme
-luonnollisesti häntä enää ihmisenä kohdelleetkaan. Hän oli silloin
-vallassamme, ja minä pakoitin hänet ilmaisemaan salaisuuden sinun
-katoamisestasi sekä sitten sinut vapauttamaan.
-
--- Ilman ehtojako?
-
--- Ei. Hän asetti mielestäni kovat ehdot.
-
-Reino kuunteli jännittyneenä.
-
--- Mefistofeles siis vaati?
-
--- Että minä seuraisin häntä hänen valtakuntaansa sinua noutamaan.
-
--- Ja sinä rohkenit, -- pelkäämättä mitään?
-
--- Olihan Jumala kanssani! -- Etkös sinäkin olisi antautunut mihin
-vaaraan hyvänsä, jos minä olisin apuasi tarvinnut?
-
--- Minulle ei tule koskaan tilaisuutta pelastaa sinua Helvetin kidasta.
-Onneksesi ei tule. Mutta ilomielin antaisin henkeni puolestasi.
-
--- Toivokaamme, ettei sinun sitä tarvitse tehdä. Mutta Manalassa olisit
-voinut menettää enemmän kuin henkesi, olisit voinut menettää sielusi,
-ellet olisi kestänyt kiusaajain viettelyksiä.
-
--- Olihan sinun kuvasi sielussani, kuinka olisin silloin voinut
-langeta, sanoi nuorukainen ja katseli neidon loistavia silmiä sydän
-onnea tulvillaan.
-
-Samana päivänä maalasi David kultaisen ristin Manalan oven lukoksi.
-
-
-
-
-XIII
-
-
-Joulu läheni, ja nyt oli kaikilla satumaan asukkailla kiire. Reinon ja
-Ainon ensimäistä joulua uudessa maailmassa tahdottiin viettää myöskin
-joululahjain antamisen ilolla.
-
-Johannes oli jo kesällä alkanut valmistaa vaimolleen taidokasta
-jalokivi-kaulanauhaa, jonka piti jouluksi tulla valmiiksi. David rupesi
-tekemään Ainolle kultaista rannerengasta, johon hän upotti loistavia
-jalokiviä. Reino otti oppia ja yritti samallaista Ruthille, ja kun
-etevät mestarit antoivat ohjeita, niin onnistuihan se. Vielä nuoret
-miehet valmistivat tytöille kumpikin sormuksen. David asetti omaansa
-safiirin ja Reino taas rubiinin. Kolmanneksi lahjaksi sävelsi David
-laulun Ainolle, Reino taas sepitti kertomuksen Ruthille ja toisen
-äidille.
-
-Naiset olivat myöskin omalla alueellaan ahkerassa työssä. Maria teki
-miehelleen uuden mekon pehmeästä valkeasta kankaasta, johon hän
-sommitteli ihanat kirjailut. Ruth valmisti Reinolle nutun vöineen. Vyön
-kutoi hän kokonaan käsin ja kutoessa sovitti siihen kukkakuvioita.
-Sitäpaitsi maalasi hän nuorelle toverilleen taulun, joka esitti Annan
-ja savenvalajan ensi kohtausta. Annalla oli Ruthin silmät, mutta
-savenvalajalla oli Reinon kasvot. Aino kutoi liinakaistaleen ja siihen
-hän ompeli laululintusia. Siitä tuli urkujen koskettimien peite.
-Toiseksi lahjaksi hän sepitti laulun Davidille.
-
-Jouluaattona sommittelivat Aino ja Ruth kukista "joulupuun".
-Timanttihelmiä ripustettiin oksille kynttilöitä edustamaan. Ainon
-mielestä siitä tulikin verraton joulukuusi.
-
-Kun oli luettu kertomus Jesuksen syntymisestä ja veisattu jouluvirsi,
-alkoi lahjojen jakelu. Kaikki ihailivat sekä omia, että toistensa
-lahjoja, mutta Reinosta oli Ruthin maalaama taulu parhain kaikista.
-
-Kiittäessään pitivät David ja Reino kauan tyttöjensä käsistä silmäin
-puhuessa suloista kieltä, joka on aina uutta eikä vanhene koskaan.
-
-Aino jakoi nyt manimaljat, ja silloin nousi isä puhumaan:
-
--- Te, nuorimmat lapsemme, vietätte nyt kanssamme ensimäistä joulua, ja
-vaikka joulujuhla on meillä aina ollut ilojuhla, koska vietämme sitä
-suuren Mestarimme syntymäpäivänä, niin nyt on meillä erikoisen suuri
-syy iloita.
-
-Te, lapset, olette Luojan lähettäminä tulleet tänne meidän luoksemme,
-ja me olemmekin ottaneet teidät kuin Hänen kädestänsä. Me, vanhemmat,
-olemme jo kauan nähneet, että te nuoret olette kiintyneet toisiinne
-lämpimämmillä kuin sisarellisilla tunteilla. -- Aino ja David, -- Ruth
-ja Reino, tänä suurena joulujuhlana me annamme teille, rakkaat lapset,
-vieläkin yhden lahjan kullekin. Te saatte toisenne! Ja nyt maistakaamme
-kihlattujen kunniaksi!
-
-Molemmat parit ottivat silloin toisiaan käsistä, laskeutuivat
-polvilleen vanhempien eteen ja ottivat siinä vastaan isän ja äidin
-siunauksen. Sen jälkeen he vaihtoivat keskenään ensimäisen suudelmansa,
-ja nuoret tunsivat ilon ja onnen nousevan aina kattoon asti.
-
--- En minä vain olisi uskaltanut sinua kosia, virkkoi Reino pitäen
-kauniin morsiamensa kättä omassaan.
-
--- Nyt minut sinulle työnnettiin, ja minä voisin olla sinun isoäitisi
-isoäidin isoäiti, sanoi Ruth silmien säteillessä lemmen hurmiota.
-
--- Mutta et kuitenkaan ole, vaan olet minun nuori, äärettömän ihana
-morsioni! Ja onnea tulvillaan vei Reino Ruthin somat sormet huulilleen
-ja suuteli niitä kutakin vuoron perään.
-
--- Tiedätkö, Ruth, milloin sinuun oikein rakastumalla rakastuin?
-
--- Muistan sen hyvinkin!
-
--- Siihen asti pidin sinua yliluonnollisena olentona, mutta kun jalkasi
-satutit ja sinä olit sylissäni, käsitin, että olet ihminen, jota voi
-rakastaa, eikä vain jumaloida.
-
--- Sillä hetkellä minäkin tunsin ensikerran todella rakastavani sinua.
-
-Silloin nousi Reino keinutuolista, jossa he istuivat rinnakkain, otti
-morsiamensa syliinsä ja kantoi häntä ympäri salia. -- Kuule, rakas,
-annatko anteeksi, minä olen joskus toivonut, että olisit uudelleen
-satuttanut jalkasi saadakseni taas sinua kantaa. Nyt en enää sitä
-toivo, kun uskallan sinua kantaa ilman tapaturmaakin.
-
--- Kylläpä sinä olet lapsellinen. Tarpeetontahan on kantaa tervettä
-ihmistä.
-
--- Mutta ei näin suloista tyttöä! Reino asetti Ruthin äidin viereen
-sohvalle, asettui itse eteen seisomaan ja sanoi: -- Katsos nyt,
-äitisemme, voiko kellään pojalla olla ihanampaa morsianta!
-
--- Kysypä sitä Davidilta, virkkoi äiti hymyillen.
-
-David asetti juuri viulua leukansa alle ja alkoi soittaa sävellystänsä
-Ainon sinisilmistä. Soittaja antoi viulunsa puhua ihmeellisiä säveleitä
-silmistä, jotka rakkautta täynnä katselivat viuluniekkaa. David
-vuodatti koko sielunsa viulun säveliin, hän lisäsi luovan
-inspiratsionin täyttämänä uusia aarteita sävellykseensä, ja niin tuli
-silmien laulusta pyhän rakkauden korkea veisu.
-
-Tämän jälkeen laulettiin kuorossa pari joululaulua, ja sinä hetkenä
-tunsivat maninmaan asukkaat, että taivaan enkelit olivat laskeutuneet
-alas heidän vieraiksensa.
-
-
-
-
-XIV
-
-
-Salista "kirkkoon" päin oli vuoren seinä jotenkin tasaista, samoinkuin
-virrasta saliin asti. Sille seinälle jatkettiin Raamatun kuvittamista.
-Muutamia kuvia oli jo valmiina, niinkuin enkelin ilmestyminen Marialle,
-Marian ja Elisabetin kohtaaminen, Josefin ja Marian matka Betlehemiin,
-ja paimenten polvistuminen Jesuslapsen edessä.
-
-Reino oli nyt Ruthin uskollinen oppilas. Kun hän oli kirjoittanut
-Raamattuaan, tuli hän "mestarinsa" luo oppiin. Hän silitteli kallion
-sivuja, valmisteli väriä, teki pensselejä, katseli maalaamista ja
-opetteli itse maalaamaan. Mutta yrittäessään maalata Ruthin kuvaa, ei
-hän vain tahtonut onnistua. Leuka ja suu alkoi kyllä menetellä,
-ylähuuli oli hänestä itsestäänkin "oikein ihastuttava", mutta silmistä
-ei vain tullut Ruthin silmiä, ja silmät, nehän ne vasta Ruthin Ruthiksi
-tekivätkin.
-
--- Vaikka minä muistan silmäsi ulkoa, vaikka ne ovat kuvattuina
-sieluuni, niin en vain saa silmiäsi tähän levyyn, tuskaili
-maalarinoppilas.
-
--- Eikö riitä, että ne ovat sielussasi? virkkoi Ruth.
-
--- Kunpa minä saisin ne niin ilmehikkäiksi kuin Rakelin on! Ei uskoisi,
-että musiikkimies osaa myöskin niin hyvin maalata.
-
--- Älähän hätäile, poikaseni! lohdutti Ruth. -- Aloittelijahan sinä
-vasta olet. Eikä kukaan ole seppä syntyissään. Mutta kun olet satakin
-vuotta ollut opissa, niin ehkä kätesi jo silmää tottelee.
-
--- Tingitään sadasta sentään yhdeksänkymmentä pois, silloin osaan
-varmasti sinut kuvata vaikka silmät ummessa.
-
--- Pane nyt se laattasi pois, niin saat maalata tämän Melchiorin
-viittaa!
-
-Ruth teki juuri taulua tietäjistä, jotka ovat pysähtyneet ja katselevat
-hartaina tähteä, joka loistavana paistaa Jesuksen syntymäpaikan
-yläpuolella.
-
-Reino katseli ensin ihastuneena morsiamensa sirosti liikehtivää
-kaunista kättä, joka loi kallion kylkeen elämää, sielukkaita kasvoja,
-ja kuvasi maailman merkittävimmän aikakauden historiaa.
-
--- Oi, sinä olet taiteilija Jumalan armosta! Onko mahdollista, että
-näin mitätön poika on tuollaisen neron sulhanen.
-
--- Eihän täällä ole varaa valita.
-
--- Se on minun onneni. -- Jos tänne olisi ilmestynyt joku lahjakas
-taiteilija, niin minä olisin saanut katsella syrjästä.
-
--- Reino, Reino, eikös sinussa sitten olekaan Phoiboksen, Filoleteen ja
-Markuksen sielua!
-
--- Suo anteeksi, minä en vain tahdo tottua siihen, että sinä, joka olet
-niin korkealla, voit laskeutua minun rinnalleni.
-
--- Kuules mies, älä halvenna itseäsi, ei se kaunista sinua. Kun sydän
-on puhdas, niin voi katsoa korkeuksiinkin.
-
-Kun Reino oli tuntikauden maalaillut Melchiorin viittaa, pani hän
-pensselin syrjään ja sanoi:
-
--- Nyt kai haluat kuunnella neljännestä tapaamisestamme?
-
--- Ole niin hyvä ja kerro, minä kuuntelen työskennellessäni.
-
-Reino kertoi:
-
-
-          Gunhild ja Klemens.
-
-Rooma, joka ylpeänä oli hallinnut koko maailmaa, sai lopulta kärsiä
-nöyryytyksen ja häpeän päiviä. Germaanit valloittivat sen ja
-hallitsivat koko Italiaa. Mutta sitten vasta sai Rooma kovia kokea, kun
-toteutui Cornelio Scipion ennustus: "Kyllä vielä kerran kaatuvat
-Troijankin muurit". Se tapahtui, kun vanhan Karthagon rannoilta raa'at
-vandaalit tulivat Roomaan, jossa heidän hävitysraivollaan ei ollut
-rajoja.
-
-Vandaalien päällikkö valitsi asunnokseen Palatinus-kukkulalla olevan
-senaattori Fulliuksen upean talon, jossa senaattorin pojan, Klemensin,
-täytyi ottaa valtaajat vastaan, sillä isäntä itse toisten senaattorien
-kanssa oli suljettu kokoushuoneeseen.
-
-Klemens otti arvokkaan tyynesti päällikön vastaan, jolloin päällikkö
-miehiinsä kääntyen virkkoi ankaralla äänellä: -- Tästä talosta ei saa
-ryöstää sandaalin nauhaakaan!
-
-Samassa tuli palatsin eteen valkoisen hevosen selässä ratsastaen ihmeen
-ihana nainen. Hänen kultaiset kutrinsa sädehtivät kuin kultainen kruunu
-auringon valossa, suuret, loistavat silmät olivat ylpeän käskevät,
-kasvot soikeat ja nenä hieno kuin kreikattarella.
-
-Klemens oli häikäistyä ihanasta näystä. Hän ei kyennyt silmiään tytöstä
-siirtämään.
-
-Ratsastajatar lausui silloin puhtaalla latinan kielellä:
-
--- Etkö olekaan iloinen saadessasi minutkin vieraaksesi, kun et edes
-toivota tervetulleeksi, etkä tule auttamaan alas satulasta.
-
--- Oi mikä ihmeellinen ääni, hopeanhelähtävä ja kirkas kuin vuoripuro,
-ajatteli Klemens ja kiiruhti tytön luo, mutta notkeana kuin nuori
-pantteri hypähti nainen omin avuin satulasta. He seisoivat vastakkain
-katsellen toisiansa suoraan silmiin. Nuoren naisen tummansinisten
-silmäin loistavat säteet tunkivat nuorukaisen sydämeen, ja sillä
-hetkellä hän unohti Rooman tuhon ja sen hävittäjät. Hän oli vuosi
-sitten nähnyt näyssä nuo samat silmät, nuo lumoavan loistavat silmät,
-ja hän tunsi, että nuo silmät merkitsivät hänelle enemmän kuin hänen
-oma henkensä ja elämänsä.
-
--- Ethän sinä suinkaan ole päällikön vaimo? kysyi nuori mies ääni
-väristen.
-
--- Olen hänen ainoa -- -- -- Kaunotar viivytti viimeistä sanaa, häntä
-huvitti nuorukaisen odottava katse ja hän muuttikin aikomansa sanan ja
-täydensi nauraen: -- ainoansa.
-
-Päällikkö, joka katseli kohtausta, sanoi nyt mörähtäen:
-
--- Älä katsele, poika, häntä niin ahnaasti, ei hän ole sinua varten!
-
-Päällikön lähellä oleva alipäällikkö loi roomalaiseen äärettömän
-kiukkuisen katseen ja puristi kovasti miekkansa kahvaa. Jos hän olisi
-saanut vapaasti seurata vaistoaan ja haluaan, olisi hän arvelematta
-lävistänyt tuon hävyttömän roomalaisen, joka oli kyllin julkea
-katselemaan sitä neitoa, jota hän oli havitellut itselleen.
-
-Näinä päivinä, jolloin Roomassa vallitsi ryöstö ja murha, tuho,
-hävitys ja kuolema, jolloin kaikkialta kuului itku, parku ja sadatus,
-jolloin vandaalit huvikseen heittelivät ja pirstoivat kauniita
-marmoriveistoksia ja nautinnokseen kantoivat ihmisiä keihäittensä
-nenissä, nautti Klemens lemmen suloja. Hän etsi ihanan immen seuraa,
-palvoi häntä kuin jumalatarta. Hän, joka oli kristitty, olisi ollut
-valmis kieltämään ennen vaikka Herransa ja Mestarinsa, kuin luopumaan
-katselemasta tuota pakananaista.
-
-Neito, jonka nimi oli Gunhild, kuunteli mielellään kaunopuheista
-roomalaista, oli mielellään hänen seurassaan ja kyseli Klemensiltä
-kaikellaisista asioista.
-
-Mutta eräänä iltahetkenä, kun Klemens taas etsi Gunhildia, sai hän
-atriumin varjossa miekanpiston kylkeensä ja kaatui voihkaisten
-lattialle. Mustasukkainen alipäällikkö oli hetkeksi jättänyt
-ryöstöhommat; hänen täytyi raivata tämä vaarallinen roomalainen tieltä
-pois. Huudon kuultuaan juoksi Gunhild paikalle ja tapasi nuorukaisen
-verissään makaamassa. Heti nosti Gunhild hälyytyksen ja parin
-palvelijan avustamana vei haavoittuneen omaan huoneeseensa. Haettiin
-haavojen sitoja, joka tutkittuaan haavan sanoi sen olevan
-hengenvaarallisen. Silloin Gunhild otti kalliit käädyt kaulastaan,
-ojensi ne lääkärille ja sanoi: -- Saat nämä, mutta pelasta hänet!
-
-Tohtori torjui kädellään lahjan ja sanoi: -- Koetan parastani, mutta
-mieluimmin ilman palkintoa. Hän oli roomalainen, joka oli tuntenut
-Klemensin tämän lapsuudesta saakka, eikä hän tahtonut palkintoa, jonka
-tiesi ryöstösaaliiksi.
-
-Tutkittuaan haavan, joka oli hyvin syvä, lääkemies otti pienen
-savipullon, tiputti siitä muutamia pisaroita haavaan, puristi sen
-kiinni ja sitoi sen hyvin huolellisesti.
-
-Haavoitettu oli koko ajan tajutonna, mutta sitten hän heräsi ja tunsi
-hellän käden sivelevän otsaansa.
-
--- Oi sinähän siinä, ihanaiseni, oletkin. Minä olin äsken taivaassa ja
-sinun näköisesi enkeli soitti siellä harppua ja lauloi ihanaa laulua.
-
-Gunhild kielsi hellästi häntä enempää puhumasta, koska se oli hänelle
-vaarallista. Mutta koko yön istui tyttö haavoittuneen luona hoitaen ja
-vaalien häntä kuin hellä äiti sairasta lastansa.
-
-Seuraavana iltana sai Klemens haavakuumeen, jonka vallassa hän sai olla
-kolme vuorokautta, houraillen Karthagosta ja sen kuningattaresta.
-
-Tänä aikana oli Gunhild väsymätön sairaanhoitajatar. Isä koetti saada
-tytärtään luopumaan tuon haavemielisen roomalaisen hoidosta. -- Onhan
-niitä orjiakin, jotka ovat siihen omiaan. Mutta tyttö selitti, että
-heidän täytyi täälläkin pitää pyhänä vieraanvaraisuuden lakia, sillä
-hehän olivat tässä talossa ainoastaan vieraina, ja kun isän sotilas oli
-tehnyt sellaisen häpeällisen teon, että oli yrittänyt surmata
-talon nuoren isännän, joka oli antanut vapaasti kaikki heidän
-käytettäväkseen, niin tämä oli ainoastaan pieni vastapalvelus, jonka
-hän halusta teki.
-
-Tytär puhui niin vakuuttavasti, että ankaran päällikön täytyi antaa
-tytön menetellä mielensä mukaan.
-
-Kun kuume lakkasi, kuuli Klemens, että vandaalit puuhasivat lähtöä
-Roomasta takaisin kotimaahansa. Silloin hän katseli rakkaasti
-hoitajatarta ja virkkoi: -- Jää sinä, Gunhild, tänne! Anna toisten
-mennä.
-
--- Ei, ei isäni minua tänne jättäisi, ennen saisivat jäädä kaikki
-Roomasta ryöstetyt aarteet. Ymmärräthän sinä! sanoi neito katsellen
-loistavilla silmillään nuorukaista. Klemens katseli ihmetellen neidon
-silmiä. Niistä oli kokonaan kadonnut ylpeän käskevä ilme, niistä
-säteili ainoastaan lempeyttä ja rakkautta.
-
--- Gunhild, sanoi hän, sinun pitää tulla kristityksi, sinä olet jo
-rakastettavuudessa kuin kristitty nainen.
-
--- Mikä on taivas? kysyi nyt Gunhild. Hän oli usein ajatellut sitä
-unta, josta nuorukainen mainitsi herätessään tajuttomuuden tilasta.
-
--- Se on meidän kristittyjen uusi tämän elämän jälkeen tuleva maailma,
-jossa kaikki on parempaa ja kauniimpaa kuin täällä. Oi Gunhild, sinun
-täytyy oppia tuntemaan oikea Jumala, joka on sinutkin luonut niin
-kauniiksi!
-
-Gunhild vastasi: -- Isäni kodissa kävi kerran eräs mies, joka puhui
-uudesta opista, mutta kun puhuja selitti, ettei saa käyttää miekkaa,
-ajoi isäni hänet pois koko maasta.
-
--- Tottahan se mies sanoi. Rooma on käyttänyt miekkaa enemmän kuin
-mikään muu kaupunki ja nyt se on hukkunut siihen. Hehkuva puna levisi
-nuoren miehen kasvoille, kun hän ajatteli kaupunkinsa hävitystä.
-
-Silloin hätääntyi neito, hän pelkäsi kuumeen taas tulevan ja pyyhki
-kylmällä veteen kastetulla pyyhkeellä sairaan otsaa ja puhui lempeitä
-sanoja kuin morsian sulholleen.
-
-Kun Klemens vähän ajan kuluttua katseli rauhallisesti Gunhildia, näki
-hän, että tyttö halusi pyytää tai kysyä jotakin erikoista, jota hän ei
-kuitenkaan näyttänyt tahtovan uskaltaa esittää. Äkkiä, aivan kuin tuuma
-olisi vast'ikään syntynyt nuoren miehen päässä, Klemens sanoi
-haluavansa tulla heidän kanssaan Karthagoon.
-
-Voi kuinka Gunhild iloitsi noista sanoista. Hän oli jo aikoja sitten
-halunnut pyytää nuorukaista muuttamaan heidän mukanaan, mutta ei ollut
-rohjennut esittää tällaista pyyntöä. Nyt hän ei oikein tietänyt, miten
-hän olisi osoittanut iloaan. Heti riensi tyttö ilmoittamaan siitä
-isälleen.
-
--- Ethän sinä vain aikone tuota roomalaista mieheksesi? kysyi isä
-epäillen.
-
--- Miksikä en, hänhän on ylhäinen roomalainen, vanhaa patriisisukua.
-Ei kai isällä voi olla mitään syytä hävetä sellaista vävypoikaa. Ja
-onhan eduksi, että sinun perheeseesi ja valtakuntaasi tulee joku
-oppineempikin mies, selitti tytär toimessaan.
-
-Eihän siinä mikään auttanut, päällikön täytyi myöntyä.
-
-Kahden päivän perästä oli vandaalien laivasto valmiina purjehtimaan
-eteläistä kotia kohti. Laivat olivat täynnä kaikellaisia Rooman
-aarteita. Mutta päällikön laivassa oli Gunhildin mielestä kalleimpana
-aarteena roomalainen nuorukainen, joka toipuvana potilaana makasi
-purppurakatoksen alla. Neito oli aina nuorukaisen seurassa, heillä oli
-niin paljon toisilleen puhuttavaa, ja nopeasti kului purjehdusmatka yli
-sinisen Välimeren.
-
-Terveeksi tultuaan alkoi Klemens opettaa Gunhildille kristinoppia, ja
-tyttö oli niin vastaanottavainen, että hänet pian kastettiin, jolloin
-hän sai nimekseen Maria.
-
-Pian Klemens oppi vandaalien kielen, ja silloin hän otti
-elämäntehtäväkseen noiden raakojen ryöstäjien opettamisen. Hänelle se
-onnistuikin paremmin kuin hänen edeltäjilleen, sillä Klemens oli
-kaunopuhuja, joka ymmärsi koskettaa heidän sielunsa oikeita kieliä.
-
-Näin tuli Klemensistä vandaalien apostoli ja piispa, ja hänen
-uskollisena toverinaan oli ihana Maria.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Reinon alottaessa kertomustaan Ruth maalaili ensin, mutta vähitellen
-harvenivat pensselin vedot ja viimein hän lakkasi kokonaan työstään ja
-ainoastaan kuunteli pensseli kädessä. Hän eli kertomuksessa itse
-mukana, hän hoiti haavoittunutta nuorukaista, hän vaali häntä ja valvoi
-rakastettunsa vuoteen vieressä, hän rukoili ja vuodatti kyyneleitä
-Klemensin houraillessa ja iloitsi hänen paranemisensa johdosta.
-
-Kun Reino lopetti, kiersi Ruth kätensä hänen kaulaansa, suuteli häntä,
-ja katsellen lumoavan loistavilla silmillään sulhoaan virkkoi: -- Oi,
-kuinka ihana on elämä, kuinka kaunis on maailma ja miten rakas sinä
-olet minulle!
-
--- Ruth, Ruthini, sano vielä, sano uudelleen, että sinä rakastat minua!
-On niin äärettömän suloista kuulla ne sanat sinun suustasi.
-
--- Epäiletkö sinä sitä, rakas poika?
-
--- En, mutta minä en voi sitä onnea käsittää, että sinä, maailman
-ihanin tyttö, olet minun morsiameni.
-
--- Pitäisihän sinun jo käsittää, että sinä olet minulle enemmän kuin
-oma elämäni.
-
--- Sinä olet liian hyvä minulle, ja kuitenkin suon minä sinut
-ainoastaan itselleni.
-
-
-
-
-XV
-
-
-Vaikka Reino oli niin onnellinen kuin vain voi olla nuori mies, jolla
-on mitä ihastuttavin morsian, kaipasi hän sittenkin jotakin. Vaikka
-hänellä oli mieleistä työtä milloin Ruthin kanssa vuoren seinämällä,
-milloin työpajassa jalokivisepän oppilaana, milloin taas laulu- ja
-soittoharjoituksissa Davidin johdon alaisena, niin tunsi hän jotakin
-itseltään puuttuvan. Hän ui, voimisteli ja urheili, ja hänellä oli niin
-hyvät toverit näissä kisoissa, ettei voinut ajatellakaan parempia,
-mutta täyttä tyydytystä hän ei löytänyt. Olihan hänen käytöksensä yhtä
-reipasta kuin ennenkin, hän oli iloinen kuin ainakin, hänen naurunsa
-oli vilpittömän raitista, ja sittenkin hän ikäänkuin odotteli jotain
-muutosta.
-
-Kun Ruth sellaisena hetkenä tapasi sulhonsa miettivänä ja kaipaavana,
-kysyi hän: -- Tekisikö mielesi takaisin maan päälle?
-
--- Sinun kanssasi kyllä, ja tahtoisinpa, että me vielä kaikin
-pääsisimme täältä yläilmoihin.
-
--- Mitä täältä puuttuu?
-
--- Täältä puuttuu aurinko. Vaikka täällä on valoisaa ja lämmintä, niin
-itse aurinkoa täällä ei ole. Täältä puuttuu tuuli, sade ja myrsky.
-Täällä on niin äärettömän hiljaista ja rauhallista. Minä kaipaan elämän
-hyörinää ja pyörinää. Oi Ruth, minua oikein hävettää, kun minä olen
-niin maailmallinen, kun minun sieluni ei ole niin puhdas kuin teidän
-muiden, Ainonkin. Mutta minä en voi sille mitään, että äskenkin tapasin
-itseni aatoksissani hiihtelemässä metsäisillä mailla. Voi, sinun
-kanssasi, Ruth armaani, olisi suloista liidellä liukkailla suksilla
-valkoisilla hangilla, kun aurinko kultaa petäjän kyljet ja hangen pinta
-sädehtii kuin olisi siinä miljoonia timantteja!
-
-Ruth siveli sormillaan Reinon tummia hiuksia ja sanoi:
-
--- Sinä siis vaihtaisit elämän täällä elämään maan päällä?
-
--- Niin, mutta en ilman sinua.
-
--- Mutta minähän en ainakaan voisi siellä elää, kun olen ollut täällä
-niin kauan.
-
--- Eikö sinun ja teidän muidenkin mieli tehnyt kuitenkin alussa täältä
-pois?
-
--- Me olimme niin äärettömän onnellisia, kun pääsimme tänne semmoisena
-hirveänä aikana.
-
--- Hassuahan oikeastaan on minunkin ajatella, että elämä maan päällä
-olisi parempaa kuin täällä, jossa se on paratiisillista.
-
--- Minä uskonkin, että pian sinä, Reinoseni, tänne tyydyt, etkä kaipaa
-valkoisia hankia enempää kuin myrskyistä elämääkään.
-
-He olivat istuneet näitä puhellessaan virran toisella rannalla
-hyppykallion ja vuoren seinän välillä. Nyt he nousivat ja läksivät
-kävelemään virran vartta alas. Mutta tultuaan noin parinkymmenen
-askeleen päähän vuoresta, jonka sisään virta hävisi, he pysähtyivät, ja
-Reino virkkoi:
-
--- Mikä kumma siinä on, mutta minulla on sellainen tunne, että tästä ei
-saa kulkea eteenpäin. Tunnetko sinä samaa, Ruth?
-
--- Kyllä, sentähdenhän minäkin pysähdyin. Tämä paikka on meille
-kaikille tunnettu jo ensi vuodesta alkain, ja sentähden emme ole
-pitemmällä käyneetkään. Käännytään vain takaisin!
-
-Reino yritti ottaa vielä askeleen, mutta veti pian jalkansa takaisin.
-
--- Ei, ei tuonne tarvitse yrittääkään, koko sielu panee vastaan.
-
--- Se on kai Jumalan ääni, ja sitä on toteltava!
-
-Tultuaan virran yli nuoret istuutuivat rannan nurmikolle ja katselivat
-välkkyvien kalojen somaa kisailua. Sitten Ruth nojautui nuorukaisen
-olkapäähän ja kysyi:
-
--- Onko kirjailijalla jo valmiina viides tapaamisemme?
-
--- On, vastasi Reino, -- minä näin sen juuri tällä hetkellä, ja se on
-ilmi elävänä edessäni.
-
--- Kerro se siis nyt aivan lämpimältään!
-
-Reino otti morsionsa käden käsiensä väliin ja kertoi:
-
-
-          Viides kohtaus.
-
-Olin Kaarle suuren sotilaana ja olimme leiriytyneet Oderwaldin metsän
-laitaan. Päällikkömme tiesivät, että saksilaiset olivat jossakin tuon
-metsän takana, tietämättä kuitenkaan tarkemmin paikkaa.
-
-Illalla ollessani toverieni keralla vartiossa huomasin puiden välitse
-jonkun ihmisen haamun tähyilevän leiriämme. Heti riensin sinnepäin ja
-aioin ottaa vakoojan kiinni. Tämä lähti juoksemaan, ja silloin
-huomasin, että hän olikin vain nainen; siitä huolimatta oli minun
-saatava hänet kiinni, voihan häneltä saada tärkeitäkin tietoja
-saksilaisten asemasta. Nainen juoksi nopeasti kuin metsän nuori peura,
-mutta sitä häpeää en tahtonut itselleni, että tuollainen tyttö olisi
-minut voittanut. Ajelehtivien pilvien raoista pilkisti kuu
-silloin tällöin, ja siinä valossa näin, että nainen oli hyvin
-kaunisvartaloinen, ja tunsin tunnossani, että hänellä oli myöskin
-kauniit kasvot.
-
-Takaa ajaessani ajattelin: Jos en tavoita tuota tyttöä, saan surmani
-ensi taistelussa, mutta jos saavutan, niin silloin en kaadu koko tässä
-sodassa. Nyt lyheni välimatka, vielä viimeinen kova ponnistus ja
-silloin oli tyttö kiinni. Mutta tyttö ei niin vain antautunutkaan
-vangikseni, vaan rupesi vimmatusti vastustamaan. Tytöllä oli jäntevät
-käsivarret ja minulla oli täysi työ, ennenkuin onnistuin saamaan hänen
-vasemman kätensä puristetuksi kuvettani vasten, ja tytön selän taitse
-pitäen hänen oikeaa kättänsä kohotin vapaalla kädelläni tytön päätä
-nähdäkseni, minkä näköinen saaliini oikein oli. Samassa tuli kuu esiin
-ja sen valossa kohtasivat katsettani suuret, tummansiniset, säihkyvät
-silmät. Niissä kuvastui ensin viha, mutta vähitellen ne muuttuivat
-ihmettelevän näköisiksi, ikäänkuin hän olisikin tavannut vanhan,
-kadonneen ystävänsä.
-
--- Mikä nimesi on? kysyin pannen saksien kielestä oppimani vähäisen
-sanavaraston liikkeelle.
-
--- Gunhild, vastasi tyttö.
-
-Silloin tunsin oudon vavahduksen rinnassani. Tuo nimi, tuo hopeinen
-ääni, nuo ihmeelliset silmät olivat minulle jotain käsittämättömän
-tuttua. Mutta nyt ei ollut aikaa ruveta enempää tytön silmistä
-haaveilemaan; sieppasin Gunhildin käsivarsilleni ja kannoin hänet
-leiriin.
-
-Heti ryhtyivät päälliköt kuulustelemaan tyttöä, mutta tämä oli vaiti
-kuin mykkä, eikä antanut mitään tietoja saksilaisista. Eivät lupaukset
-eivätkä uhkauksetkaan auttaneet vähääkään.
-
-Silloin tuli päätös: jos tyttö auringon noustua pysyy yhä yhtä
-itsepintaisena, niin hänet armotta hirtetään.
-
-Lopuksi yötä pantiin minut neitoa vartioimaan. Olin äärettömässä
-tuskassa, sillä tiesin, että tyttö oli järkähtämätön. Hän antaisi
-itsensä ennen kappaleiksi hakata, kuin pettäisi maanmiehensä. Tuskailin
-itsekseni. Miksi toin hänet tänne. Nyt minä saatoin tuon suloisen
-olennon kuoleman käsiin. Näin yhä Gunhildin ihmeellisen lumoavat
-silmät, näin vaikken katsonutkaan neitoa. Yötaivas oli kokonaan
-vetäytynyt pilveen, niin ettei nähnyt juuri käsivarren mittaa edemmäs.
-Istuimme maassa rinnakkain. Köysi, jolla tytön kädet olivat sidotut,
-oli kädessäni, ja tuota köyttä myöten kulki Gunhildin sielu minun
-sieluuni. Emme puhuneet sanaakaan, mutta kuulumattomat äänet tunkivat
-neidon sydämestä rintaani, ja hänen silmänsä, joita en pimeässä voinut
-nähdä, levittivät ihmeellistä valoa koko olentooni. -- Ei, se ei saa
-tapahtua, ajattelin, irroitin siteet vankini käsistä ja sanoin
-kuiskaten: Mene!
-
-Gunhild lähti. Hän hiipi hiljaa kuin aave kuulumattomin askelin, mutta
-hän jätti jotakin minulle, hän jätti silmänsä minun silmiini. Huokasin
-helpotuksesta. Neitoni oli nyt turvassa, hänen ihanaa kaulaansa ei
-mikään köysi tulisi kuristamaan.
-
-Yritin nukkua, mutta uni ei tullut silmiini. Kuinka olisinkaan voinut
-saada unta silmiini, jotka olivat Gunhildin silmien lumoissa.
-
-Kun aamun ensi säteet alkoivat leiriä valaista, kutsuttiin minut
-vankini kanssa päälliköiden eteen. Saavuin luonnollisesti yksin.
-Kysyttiin tyttöä. Olin vaiti, katselin vain alas syyllisen näköisenä.
-
-Silloin kuului tuomio: -- Koska olet päästänyt vangin karkaamaan, niin
-sama hirttonuora olkoon rangaistuksesi, joka häntä olisi kohdannut.
-
-Tuomiota ryhdyttiin heti panemaan täytäntöön. Jo oli silmukka
-kaulassani, kun Gunhild äkkiä juoksi paikalle, kiskaisi nuoran
-kaulastani, kietoi käsivartensa sijaan ja painaen päänsä rintaani
-vasten puhua leperteli lemmen sanoja sydämelleni.
-
-Päälliköt katselivat tapahtumaa ihmetellen, kun siihen samassa ratsasti
-itse Kaarle kuningas kysyen, mitä oli oikein tekeillä?
-
-Kuninkaalle kerrottiin asian kulku, ja sitten odotettiin, että hän itse
-alkaisi kuulustella tyttöä. Mutta Kaarle kuningas sanoi ainoastaan: --
-Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä ei ihmisten sovi eroittaa. Pappi tänne!
-
-Eikä siinä sen enempää siekailtu. Gunhild kastettiin ilman mitään
-kysymyksiä Jumalasta ja Vapahtajasta, ja sitten saman tien meidät
-vihittiin aviopariksi. Kaikki tapahtui semmoisella kiireellä, ettemme
-edes käsittäneet, oliko se kaikki tottakaan.
-
-Mutta kun minä tulin tajuihini, tunsin itseni äärettömän onnelliseksi,
-sillä nyt minä sain sen naisen omakseni, joka jo aikaisemmin oli
-neljästi näyssä ilmestynyt sieluni silmäin eteen.
-
-Gunhild sai sitten seurata mukanamme kuormastossa, jossa useiden
-muidenkin sotamiesten vaimot olivat, seuraten miehiänsä pitkillä
-sotaretkillä paikasta toiseen.
-
-Tämä oli Kaarle Suuren 33:s sotaretkivuosi ja minun 6:s. Muutaman
-päivän perästä saatiin saksilaisista ratkaiseva voitto, ja silloin he
-antautuivat Kaarle kuninkaan valtaan.
-
-Koska minulla ei ollut mitään kotia, asetuin asumaan Gunhildin maahan,
-ja me elimme kolmekymmentä vuotta onnellista avioelämää.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hetkisen ääneti oltuaan Reino sanoi:
-
--- Ruth, eikö se ollut ihanaa? Sinä olit minun omani ja minä sinun
-viidennen kerran.
-
--- Siitä on kuitenkin niin pitkä aika, että minä olen unhottanut sinun
-nimesi, mikä sinulla silloin oli, virkkoi Ruth.
-
--- Oletko todellakin voinut sen unhottaa? Ja niin monta kertaa olet
-kuitenkin sanonut "rakas Kaarle". Sama nimi minulla oli kuin
-kuninkaallakin. Mutta nyt on jo kulunut niin äärettömän pitkä aika
-siitä kun sain viimeksi suukon sinulta, rakas Gunhild, ja tällä
-kertomuksellani luulen sen hyvin ansainneeni.
-
--- Kylläpä sinulla, Reino, on pitkät esipuheet, ennenkuin morsiantasi
-suutelet, lausui Aino nauraen. Hän oli Davidin kanssa tullut istujain
-huomaamatta ja seisoi nyt aivan heidän takanansa.
-
--- Mitä urkkijoita siellä on! huusi Reino ollen olevinaan hyvin
-vihanen, -- jos nyt ette yhtenä viivana lähde tästä paikasta, niin
-heitän teidät tuohon järveen!
-
-Virtaan he sitten menivät kaikki neljä, ja siellä kisaillessaan
-päästivät nuoret semmoisen ilon ja melun valloilleen, että rannan ruoho
-ja kukat nyökäyttelivät päitään toisilleen ja hymyilivät keskenään.
-Ruth ja David olivat myöskin jo oppineet nauramisen taidon, ja se oli
-Ainosta enemmän kuin hauskaa.
-
-
-
-
-XVI
-
-
-Maninmaan asukkaat viettivät pääsiäistä aina huhtikuun ensimäisenä
-sunnuntaina. Tätä suurta juhlaa vietettiin aina syvässä hartaudessa
-lukien ja tutkien Vapahtajan kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemisen
-historiaa. David oli täksi pääsiäiseksi säveltänyt uuden oratoorion,
-jossa esitettiin Maria Magdalenan, Maria, Jakobin tyttären ja Salomon
-haudalle meno. Kun Ruth, Aino ja äiti lauloivat urkujen säestyksellä,
-niin silloin oli Reinokin irti kaikesta maallisesta. Hänen sielunsa
-kohosi aivan kuin taivaisiin. Täydellistä antaumusta häneltä
-vaadittiinkin, sillä hän yhdessä Davidin kera esitti enkelten osan.
-
-Jumalanpalveluksen jälkeen sanoi Aino Reinolle:
-
--- Emmekö ole äärettömän onnellisia, kun saamme olla täällä. Missään
-kirkossa emme saisi tämmöistä hetkeä viettää.
-
-Reino oli täysin yhtämieltä sisarensa kanssa.
-
-Toisena pääsiäispäivänä iltamanin aikana, kun kaikki kolme paria
-istuivat mukavasti tarinoimassa, virkkoi Johannes: -- Muistatko, Maria,
-tätä päivää vuonna 1698?
-
--- Muistanpa hyvinkin, sanoi Maria ja siveli kädellään miehensä kättä,
-lämpimän katseen tullessa vieläkin lämpimämmäksi.
-
--- Oi, kertokaa siitä päivästä! pyysi Aino hartaana.
-
--- Niin, olenhan minä sen kertomuksen teille velkaakin. Lupasin sen
-kerran Reinolle, ja koska nyt on sen tapahtuman vuosipäivä niin
-muistellaan sitä nyt kaikkien kuullen:
-
--- Olin saapunut pääsiäiseksi Tukholmasta Turkuun ja
-pääsiäismaanantaina illalla menin tapaamaan erästä vanhaa toveriani,
-joka asui Pyhän Ruumiin kujan varrella. Juuri kun saavuin tuolle
-kapealle kadulle, näin kuinka pari juopunutta kisälliä ahdisti nuorta
-hyvin sievää tyttöä. Tämä kantoi käsivarrellaan kappaa ja koetti
-parhaansa mukaan torjua ilkiöiden raakoja hyväily-yrityksiä. Mutta
-samassa olin minä paikalla, paiskasin miehet maahan -- niin, taisivat
-siinä saada jonkinlaisia kuhmuja, mutta kyllä sen ansaitsivatkin,
-tartuin tyttöä käsivarresta ja saatoin hänet määränsä päähän. Hän oli
-viemässä ruoka-apua eräälle sairaalle perheelle, ja niinkauan kuin hän
-oli sisällä, odotin minä maltittomana ulkopuolella, että saisin hänet
-saattaa kotiinsa Palmenfeltille, jonka talo sijaitsi Pyhän Kaarinan
-kadun varrella. En ollut vielä koskaan tavannut niin miellyttävää
-naistoveria. Hänen äänessään oli niin ihana sointu ja hänen silmänsä
-olivat niin lämpimät ja hyvät, niissä oli niin kaunis katse, etten
-ennen osannut aavistaakaan sellaista kohtaavani.
-
-Kun seuraavana päivänä menin tyttöäni tapaamaan, kutsuttiin minut
-sisälle, jolloin kreivi ja kreivitär Palmenfelt oikein kädestä pitäen
-tervehtivät ja kiittivät minua Marian pelastamisesta.
-
-Maria oli ollut puolitoista vuotta palveluksessa ja he pitivät hänestä
-niinkuin hän olisi ollut heidän oma tyttärensä. Minä sain kuitenkin
-vapaasti käydä häntä katsomassa, ja olimme etenkin pyhinä yhdessä
-kävelyillä. Helluntaina tapasimme Kupittaan lähteellä toisen niistä
-samoista sälleistä. Härnätäkseen minua hän puhui loukkaavasti Mariasta,
-ja silloin me tappelimme. Hän oli nyt selvä ja oli hyvinkin minun
-vertaiseni voimassa, mutta kun minun piti taistella tyttöni kunnian
-puolesta ja hänen nähtensä, niin kasvoivat voimani kaksinkertaisiksi ja
-minä pehmitin hänet perinpohjin, kunnes Maria rukoili hänen
-puolestansa. Sinä päivänä me menimme kihloihin ja syksyllä vietimme
-häämme.
-
--- Tanssittiinko teidän häissänne? kysyi Reino.
-
--- Täytyihän sitä silloin tanssia.
-
--- Tanssitteko kreivittärenkin kanssa.
-
--- Hänhän se tulikin minua pyytämään.
-
--- Mutta tietysti omanne kanssa se oli hauskinta. Minäkin tanssisin
-mielelläni sinun kanssasi meidän häissämme, Ruth.
-
--- Siitä ei tule mitään, sillä minä en ole iässäni tanssinut, ja nyt on
-kai liian myöhä ruveta opettelemaan, vakuutti Ruth.
-
--- Vietetään sitten hiljaiset häät, ilman tanssia ja ilman viinaa,
-sanoi Reino naurusuin. -- Niin, kolmen kuukauden päästä sinä olet siis
-minun vaimoni.
-
-Nuorten hääpäiväksi oli määrätty heinäkuun 13 päivä, heidän satumaahan
-tulonsa vuosipäivä.
-
-
-
-
-XVII
-
-
-Ensimäisenä sunnuntaina pääsiäisen jälkeen, kun Ruth ja Reino kahden
-taas kävelivät käsi kädessä mahtavien puiden alla, virkkoi Ruth,
-katsellen loistavilla silmillään sulhoaan:
-
--- Onkos poikani nyt niin kiltti ja kertoo taas muinaisesta
-elämästämme, niinkuin viikolla lupasit!
-
--- Kyllä, mutta anna kun minä ensin katselen sinun silmiäsi. Silmäs
-loistaa anna, niiden säihkyä suo, ne onnea, riemua, autuutta luo! Oi
-Ruth, sinun silmäsi kauniit ja kalliit! Kuinka minä sinua rakastan!
-Sinun silmiäs' minä oikein jumaloin. En koskaan voi niitä tarpeekseni
-ihailla. Miten silmät voivatkaan olla noin lumoavat! -- Annas kun
-katselen niitä vielä vähän, vielä hiukan. -- Ja sitten eräs soma
-tehtävä...
-
--- Joko nyt olet kylläinen? kysyi Ruth viehkeästi.
-
--- Eivät minun silmäni koskaan tule kylläisiksi sinun silmistäsi,
-eivätkä huuleni sinun huulistasi, mutta täytyyhän sitä aikuisen miehen
-pitää itsensä kurissa. Ja nyt en katso sinuun ollenkaan koko
-kertomukseni aikana. Anna kuitenkin kätesi käteeni, niin osaan kertoa
-paremmin.
-
-He istuutuivat puun alle, ja Reino kertoi:
-
-
-          Kuudes kohtaus
-
-Kului taas 300 vuotta. Palasin pitkältä sotaretkeltä, Pyhästä maasta,
-kotiini Reinin rannalle, jossa linnani sijaitsi. Reinhold oli nimeni ja
-iältäni olin silloin 40-vuotias. Tuloni johdosta järjestettiin linnaani
-turnajaiset, joihin palkintojen jakaja-kuningattareksi oli tuleva
-naapurilinnan tytär, ihana Ruth.
-
-Ensin en aikonut ollenkaan ottaa osaa turnajaisiin, mutta nähtyäni
-Ruthin muutin mieleni. Minun täytyi saada hänen kädestänsä voittovyö,
-jonka Ruthin omat sormet olivat valmistaneet.
-
-Leikki alkoi. Ruthin väri, sininauha, kypärissäni ja keihääni varressa
-tunsin monissa otteluissa koetellun Donnerini selässä olevani
-vastustamaton. Ja vaikka oli hyvinkin taitavia ja itseni vertaisia
-ritareita vastassani, niin keihääni, jossa itsessään elävä voima piili,
-kaasi kaikki maahan.
-
-Voittajana laskeuduin polvilleni Ruthin eteen. Hän käski minun nousta
-voidakseen kiinnittää kunniavyön vyötäisilleni. Sitä tehdessään tuli
-hän ikäänkuin syleilleeksi minua ja hänen tukkansa kultaiset kutrit
-hivelivät kasvojani. Saatuaan solen kiinni loi leikkien kuningatar
-silmänsä silmiini, ja silloin vasta minä näinkin, että sinä itsehän,
-sinä, Ruth, siinä olitkin, unelmieni tyttö, jota kaksikymmentä vuotta
-olin etsinyt. Ruth olikin silloin juuri kaksikymmentä kevättä nähnyt.
-Nyt, tässä silmänräpäyksellisessä katseessa, avautui taivas eteeni.
-Ruthin syvänsinisten silmäin valo tunki lähtemättömästi sieluuni.
-Olinhan ne kyllä nähnyt ennenkin, mutta en ollut niissä nähnyt sinun
-silmiäsi, Ruth.
-
-Nyt kuulin myöskin kuin ensikerran Ruthin äänen hopeahelähtelyn; se oli
-kuin taivaista musiikkia. Vein kunnioittavasti Ruthin soman käden
-huulilleni ja kiitin vyöstä, joka oli oleva minulle ratsuanikin
-rakkaampi.
-
-Samana iltana oli linnan suuressa salissa kemut. Ohjelmassa oli myös
-trubaduurin laulua. Hän lauloi Pyhän maan taisteluista, mutta myös
-tämän päivän turnajaisista. Kun laulaja laulussaan mainitsi
-voittajaritarin saamasta kuningattaren syleilystä, punastui neito
-kaulaansa asti.
-
-Äkillisen tenhon vallassa astuin laulun loputtua naapuri-ritarin luo ja
-pyysin häneltä kaikkien vieraitten kuullen hänen tyttärensä Ruthin
-kättä.
-
-"Tämä on äkkirynnäkön huippu!" naurahti naapuri ja lisäten: "Jumalakin
-suosii rohkeita miehiä", hän otti pikarin käteensä ja huusi: "Jalon
-ritari Reinholdin ja tyttäreni Ruthin malja!"
-
-Kaikki yhtyivät siihen riemuhuudoin, ja niin me olimme kihlatut
-toisillemme. -- Niin, me, Ruth!
-
--- Kiitos, Reino!
-
--- Kiitä nyt vähän kauniimmin! pyysi Reino katsellen rakkaasti
-morsiantaan.
-
-Silloin Ruth pani kätensä Reinon molemmille poskille ja suuteli häntä.
--- Kiitos, ritarini! Oletko nyt onnellinen?
-
--- Kuule Ruth, minä luulen, että minä olen niin onnellinen kuin
-Phoibos, Filoletes, Markus, Klemens, Kaarle ja Reinhold yhteensä, sillä
-sinä olet yhtä kaunis ja hyvä kuin Amaryllis, Virginia, Anna, molemmat
-Gunhildit ja äskeinen linnantytär yhteensä.
-
-He lähtivät kävelemään ja menivät aina "kirkkoon" saakka. -- Mitä sinä,
-Ruth, nyt ajattelet, sano? kysyi Reino.
-
--- Ajattelen seitsemättä kohtaamistamme. Luulen, että minä tiedän siitä
-enemmän kuin sinä, Reino.
-
--- Minä en siitä osaisikaan paljoa kertoa, olet aivan oikeassa. Oi,
-kuinka hauska, kun saan kuulla sen nyt sinun suustasi! Istutaan tuohon,
-se on aivankuin kirkonpenkki.
-
-He istuutuivat. Hetkisen vaitiolon jälkeen Ruth aloitti:
-
-
-          Seitsemäs kohtaus.
-
-Turkulaisen kauppias Tuubertin neljästä tyttärestä nuorin oli Eliina.
-Hän kävi usein kirkossa, mutta ainoastaan silloin tunsi hän saavansa
-sielullensa virkistystä, kun isä Johannes messusi. Eliina tunsi aina
-pappi Johannesta lähestyessään omituista väristystä rinnassaan, ja kun
-hän täytti 18 vuotta, tunsi hän rakastavansa pappia, joka vielä oli
-verrattain nuori, ainoastaan kolmenkymmenen ikäinen. Johanneksella oli
-hyvin kaunis ääni, etenkin messutessaan, ja hänen silmillänsä oli
-merkillisen tenhoava vaikutus, ne tuntuivat aivankuin irroittavan
-sydämen rinnasta.
-
-Eliina oli kuullut äidiltään, että Johanneksen isä oli aikoinaan
-kosinut häntä, mutta äiti oli mieluimmin ottanut miehekseen saksalaisen
-kauppiaan. Nyt tytär rakastui hylätyn kosijan poikaan, joka oli pappi.
-
-Kun Eliina tunsi rakkautensa, kauhistui hän, sillä eihän pappi saanut
-mennä naimisiin. Viimein vaivasi häntä rakkautensa niin, että hän
-ripitti itsensä, mutta valitsi rippi-isäkseen juuri Johanneksen. Eliina
-kertoi tehneensä syntiä, mutta ei sanonut uskaltavansa sitä ilmoittaa.
-Isä Johannes puhui silloin lempeitä sanoja tytölle ja kehoitti häntä
-tunnustamaan syntinsä laadun luvaten jo edeltäpäin anteeksi antaa.
-
-Silloin Eliina kertoi hiljaisella äänellä rakastavansa miestä, jonka
-kanssa avioliitto ei voinut tulla kysymykseenkään.
-
--- Onko hän naimisissa? kysyi pappi.
-
--- Ei, hän kuuluu hengelliseen säätyyn, kuiskasi Eliina niin hiljaa
-kuin vieno tuulen henkäys.
-
--- Kuka hän on? tiedusteli pappi.
-
--- Oi, älkää kysykö sitä minulta! virkkoi tyttö tuskaisella äänellä. --
-En voi sanoa hänen nimeänsä.
-
-Pappi oli hetken vaiti ja sanoi sitten. -- No, no, lapseni, enhän minä
-tahdokaan hänen nimeänsä tietää. Eikä tätä oikeastaan voi synniksi
-sanoakaan, mutta ikävä asia se on sinulle, lapseni. Kadutko tätä
-rakkauttasi?
-
--- En, en minä millään tahtoisi sitä olemattomaksi, en voi katua!
-Samassa Eliina loi silmänsä papin silmiin ja siinä samassa katsoivat
-tytön silmät isä Johanneksen syvimpään sieluun. Pappi katsoi ja katsoi
-neidon silmiin, hän ei päässyt niistä irti, hänen oli pakko niihin
-uppoutua.
-
-Viimein painoi tyttö päänsä alas ja päästi onnellisen huokauksen. Hän
-näki, että pappi puolestaan rakasti häntä. Eliina tunsi itsensä
-sanomattoman onnelliseksi ja hän kohotti papin vaipan helman
-huulilleen.
-
-Johannes laski kätensä tytön pään päälle ja sanoi: -- Vapahtajan nimeen
-sinä olet saanut syntisi anteeksi, sitä ei sinulle viaksi lueta, mene
-rauhaan!
-
-Reino lisäsi: "Mutta kun Eliina oli poistunut, otti pappi viittansa
-liepeen käteensä ja painoi huulensa siihen kohtaan, jota ihanan Eliinan
-suloiset huulet olivat koskettaneet."
-
-Ruth jatkoi: "Tämän jälkeen tapasivat Johannes-pappi ja Eliina-neito
-usein toisensa. Heidän rakkautensa oli puhdasta, se oli alkanut pyhässä
-paikassa ja se oli kuin pyhitettyä. He eivät edes suudelleet koskaan
-toisiansa, mutta he tunsivat aina uutta onnea toistensa lähellä,
-silloinkin kun heillä ei ollut tilaisuutta sanaakaan vaihtaa.
-
-"Eliina hylkäsi kaikki naimatarjoukset, joita hänelle Turun
-arvokkaimpien porvarien pojat tekivät. Hän kävi ahkerasti kirkossa ja
-auttoi köyhiä ja sairaita. Mutta nunnan pukua Eliina ei huolinut,
-vaikka Naantalin abbedissa monesti kehoitti häntä hurskautensa tähden
-siihen pukeutumaan.
-
-"Kun Eliina kuudenkymmenenkuuden ikäisenä laskeutui kuolinvuoteelle,
-kutsutti hän isä Johanneksen luoksensa antamaan hänelle viimeisen
-kirkollisen voitelun. Vanha valkopartainen pappi otti Eliinan kädet
-käsiinsä ja luki rukoukset, ja voiteli sitten otsan siunatulla
-voiteella. Senjälkeen Eliina loi viimeisen katseen papin silmiin, hän
-tunsi autuuden valon itseänsä ympäröivän ja virkkoi: -- Me eroamme nyt,
-mutta me yhdymme vielä!"
-
-Reino pyyhki kyyneleen silmistään ja sanoi sitten nöyrästi: --
-Johanneksena minä olin niin paljon, paljon parempi kuin nyt. Voitko
-sinä, rakas Ruth, minua rakastaa tällaisena kuin olen? Enhän minä
-ollenkaan ole sinun arvoisesi, enkä minä koskaan voi saavuttaa
-sellaista ylevyyttä kuin isä Johanneksessa oli.
-
-Ruth katsoi loistavilla silmillään sulhoaan ja sanoi:
-
--- Älä sinä halvenna itseäsi, Reino, sinä olet hyvä minulle ja minä
-rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet.
-
-
-
-
-XVIII
-
-
-Oltiin toukokuussa. Vapun jälkeisenä maanantaina meni Reino "erämaasta"
-etsimään jalokiviä. Hänen piti valmistaa morsiamelleen häälahjaksi
-otsanauha, ja siitä piti tulla oikein "este". Reino kiersi kallion,
-löysi monta kaunista rubiinia, safiiria ja smaragdia ja pisti ne
-pieneen pussiin, joka oli vyöhön kiinnitetty; se oli sama vyö, jonka
-Ruth oli hänelle jouluksi valmistanut. Näin kävellessään tuli Reino
-sille kieltoviivalle, jossa hän Ruthin kera oli kerran ennen ollut. Nyt
-hän päätteli mielessään: -- Eihän tässä voi olla mitään vaaraa. Jos
-jossain kielto olisi ollut paikallaan, niin siellä luolanperällä se
-olisi sietänyt olla, jossa hän oli joutua hornan kitaan. Ja sielläkään
-ei ollut eikä ole mitään kieltoa. -- Turhaa luuloa vain!
-
-Reino seisoi siinä hetken näin ajatellen ja lähti sitten äkkiä astumaan
-yli kielletyn rajan. Hän kuuli kuin huutona sisästään: -- Älä mene,
-turmelet onnesi, hukut, kadotat kaikki, pysähdy, käänny, käänny! Mutta
-Reino uskotteli, että se oli vain luulottelua. Ja kun hän pääsi vuoren
-seinämälle ja kosketti sitä kädellään, lakkasi varoittava ääni
-kuulumasta. Reino hymähti uudelleen: -- Lapsellisuuttahan se oli ja
-lorun lorua, pelkkää luulottelua koko kielto, josta aikamiehen ei
-kannata valitella.
-
-Kallio oli hyvin rosoista ja siinä oli kosolti ulkonemia ja lokeroita.
-Reino tunkeutui yhteen sellaiseen lokeroon arvellen sieltä ehkä vielä
-löytävänsä jonkun erikoisen helmen. Mutta kun hän astui edemmäs,
-huomasi hän, että kallionkolo teki äkkimutkan ja jatkui mutkaisena
-käytävänä eli tunnelina vuoren sisään. Nuorukaisen valtasi uteliaisuus
-ja hän tunkeutui yhä syvemmälle. -- Kenties täältä on salainen tie
-maanpinnalle, täytyyhän se toki saada selville. Käytävä teki mutkia ja
-vähitellen se tuntui nousevan ylöspäin. Reino tunsi omituista
-nautintoa, niinkuin ainakin löytöretkeilijä, joka etsii uutta maata ja
-on juuri päämäärään saapumassa. Paikoin oli tunneli niin kapea, että
-siitä juuri ja juuri mahtui kulkemaan, toisin paikoin niin matala, että
-piti kyyrysillään kulkea. Mutta valoa oli tarpeeksi, sitä näytti
-tulevan itse vuoresta, sillä toiset paikat tunnelin seinää olivat
-kirkkaammin valaistut ja niissä paikoin oli vuoriaine toisen väristä ja
-hienompirakeista. Se ei ollut graniittia, ei vuolukiveä, ei marmoria
-eikä muutakaan maanpäällistä kivilajia, se oli hopeanharmaata, ja
-luultavasti se sisälsikin runsaasti hopeaa.
-
-Mutta äkkiä tunneli päättyi; siitä ei jatkunut tie enää pienimpänä
-rakosenakaan. Reino tunsi pettymystä. Kulkiessaan oli hän ajatellut,
-mitä kaikkea hän tulisi tekemään löytäessään tien maan päälle. Kuinka
-hän käyttäisi nämä äärettömät rikkaudet maansa ja kansansa hyväksi. Nyt
-seisoi hän siinä nolona. Eihän hänellä ollut aavistustakaan, kuinka
-kaukana maan pinta oli. Voihan sinne olla vaikka kilometrejä matkaa.
-Mutta nyt muistui mieleen Ruth, ja äkkiä tuli hänen morsiantaan
-äärettömän ikävä, ikäänkuin hän olisi ollut erossa jo monta kuukautta.
-
-Reino päätti palata oitis takaisin, mutta tunsi samassa suurta
-uupumusta ja raukeutta jäsenissään. Siksi hän päätti ainoastaan
-hiukkasen aikaa istua ja levätä tuolla matalalla kivellä, joka oli
-aivan tunnelin peräseinämällä.
-
-Vaeltaja istuutui, mutta yhä suurempi uupumus tuntui hänen jaloissaan
-ja nousi yhä ylemmäksi, kunnes koko ruumis oli täydellisen raukeuden
-vallassa. Hän tunsi huimausta ja äkkiä alkoi kaikki pyöriä hänen
-silmissään. Reino sulki silmänsä, ja silloin hänestä tuntui ikäänkuin
-hän putoaisi hirvittävään syvyyteen. Hän puristi silmänsä yhä tiukemmin
-kiinni ja joutui pian täydellisen tajuttomuuden tilaan.
-
-
-
-
-XIX
-
-
-Reino avasi silmänsä ja oli hetkisen aivan kuin huumeessa. Ei hän ensin
-tietänyt edes, mikä hän itsekään oli. Hän makasi vuoresta vierineessä
-sorakasassa ja oli puolittain siihen hautaantunut. Kevätaurinko paistoi
-häikäisevästi suoraan silmiin, niin että makaajan oli pakko sulkea ne
-hetkiseksi. Vähitellen palasi hän täydelliseen tajuntaansa ja muisti
-kaiken. Mutta tämä muistaminen tuotti hänelle viiltävää tuskaa. Hän oli
-erossa satumaasta, hän oli erossa Ruthista, erossa kaikesta kalliista
-ja rakkaasta. Reino nousi istumaan, painoi pään käsiinsä ja viljavat
-vedet vierivät hänen silmistänsä.
-
--- Oi kunpa tämä olisi edes unta, kunpa nukkuisinkin omassa sängyssäni,
-tuossa lähelläni David ja verhon toisella puolella Ruth ja Aino. -- Oi
-jospa tämä olisi vain unta! -- Mutta tämä ei ole unta, ei. Voi, miksi
-en kuunnellut varoittavaa ääntä, miksi en kuunnellut. Nyt olen
-paratiisista karkoitettu, karkoitettu ainiaaksi!
-
-Hän tarttui tuskissaan tukkaansa, repi sitä ja vaikeroitsi. Sitten hän
-rupesi rukoilemaan, että Jumala armahtaisi häntä. Hän rukoili ja
-rukoili, ja se antoikin hänelle sen verran lohtua, että hän kykeni
-nousemaan ylös ja katselemaan ympärilleen.
-
-Reino seisoi jyrkän mäen juurella, johon oli vierinyt soraa ja
-hiekkaa. Järvi oli aivan lähellä, ja sieltä kuului laineiden liplatus
-rantakiviä vasten. Rannalla kasvoi koivuja, joissa lehdet olivat
-hiirenkorvalla. Valkovuokot nostelivat valkoisia päitään ja
-nyökkäilivät tervehdykseksi. Aurinko paistoi miltei pilvettömältä
-taivaalta, se loi oikein lämpimiä säteitä maahan, nostatti ruohoa
-kosteasta mullasta, aukoili puiden lehtisilmikoita, lähetti perhoja
-lentelemään ja pani laululinnut ilosta visertelemään.
-
-Mutta Reino ei voinut nauttia ihanasta keväästä, ei auringosta, ei
-kukista eikä lintujen laulusta. Hän käveli uneksien, kulki, tietämättä
-mihin matkansa vei, mihin jalkansa johti.
-
-Viimein osui hän erääseen torppaan. Siellä ei ollut sillä hetkellä
-kotona muita kuin pieni poika ja vielä pienempi tyttönen, joka istui
-lattialla. Poika ei ollenkaan ujostellut vieraan astuessa sisään, vaan
-kysyi: -- Mistä kaukaa setä on? Tyttönen lattialla katseli suurine
-silmineen, suukin oli hieman raollaan, niin että kaksi pientä valkoista
-hammasta pilkisti huulten raosta.
-
-Reino istuutui tuvan penkille, ja poika alkoi heti selittää, että isä
-oli päivätöissä talossa ja saapuisi illalla kotiin; äiti oli haassa
-vasikkaa juottamassa. Sitten hän tuli aivan lähelle, nojasi
-tuttavallisesti vieraan polvia vasten ja sormiellen tämän vyötä, kysyi:
--- Mistä setä on saanut noin korean vyön?
-
--- Sain sen hyvältä tädiltä!
-
--- Missä hän on, onko hän kaukana?
-
--- Kaukana, hyvin kaukana, ja raskas huokaus pääsi vieraan rinnasta.
-
-Sitten poika hypisteli vyössä olevaa pussia ja kyseli:
-
--- Mitä siellä on? Kiviäkö, kun ne kalisevat? Mitä varten sedällä on
-kiviä siinä pussissa?
-
-Samassa tuli äiti sisälle, huomasi vieraan ja sanoi:
-
--- Aatto sinä, etkös osaa antaa vieraan olla rauhassa! Hän pyyhki
-sitten kätensä esiliinaansa, tuli vieraan luo ja pisti kättä sanoen: -?
-Terveeksi -- Ja vähän ajan kuluttua: -- Mistä kaukaa vieras on?
-
-Reino soperteli jotakin vastaukseksi. Ja kun vaimo näki, ettei vieras
-halunnut puhella, jätti hän kyselemisen, ja puhui sen sijaan pojastaan:
--- Tuo Aatto se on semmoinen rohkea, ei se ketään häpeile, oli vaikka
-kuinka tuntematon. Kaikkia se tervehtii niinkuin olisivat vanhoja
-tuttuja. Vaikka eihän meille usein vieraat eksy, tämä kun on niin
-syrjässä.
-
-Emäntä rupesi nyt kahvinkeittopuuhiin, mutta vähä väliä katseli hän
-vieraan outoa pukua ja paljaita jalkoja, joissa oli ainoastaan
-sandaalit ja hän ajatteli:
-
--- Missähän maailmassa mahdetaan käyttää tuollaista pukua? -- Muuten
-vieras tuntuu niin hyvännäköiseltä, vaikka joku ikävä suru näyttääkin
-hänet vallanneen.
-
-Pian tuli kahvi valmiiksi ja emäntä tarjosi sitä vieraalleen, mutta
-Reino kiitti vain ja ilmoitti, ettei hän ole juonut kahvia lähes
-vuoteen, eikä voisi nytkään juoda. Emäntä ihmetteli: -- Kai poltatte
-sitten? Isä toi tässä tuonnoin savukkeita kaupungista, ja niitä on
-tuossa vielä muutamia! Reino kiitti ja ilmoitti, ettei hän ole tottunut
-tupakoimaankaan.
-
--- Mutta maitoa te kuitenkin juotte, kaupunkilaisherrat juovat
-mielellään vastalypsettyä maitoa, ja pianhan tässä tuleekin iltalypsyn
-aika.
-
--- Olen teille hyvin kiitollinen, jos sitten tuotte kupillisen lämmintä
-maitoa.
-
-Emännän kasvot oikein säteilivät, kun jokin edes lupasi kelvata.
-
-Reino jäi torppaan asumaan. Huoneita ei kyllä ollut muta kuin tupa ja
-pieni kamari, joka nyt luovutettiin vieraalle. Seuraavana aamuna
-varhain meni Reino vuorenvieremälle, katseli sitä kauan ikäänkuin olisi
-tahtonut tunkea silmänsä läpi soran ja kallion. Tänne hän päätti
-rakennuttaa itselleen pienen mökin, täällä olla ja odottaa -- mitä,
-sitä hän ei edes itsekään tietänyt.
-
-Saatuaan torpan isännältä tämän pyhävaatteet lainaksi Reino meni
-käymäseltään pistäytymään kaupungissa, vaihtoi pari jalokiveään
-rahaksi, jota sai niin paljon, että tiesi sillä voivansa ostaa oman
-mökin. Mutta kaupungin humu, sen hyörinä ja liike teki Reinon aivan
-pahoinvointiseksi. -- Kuinka voi olla niin ajattelematon, että tänne
-haluaisi ja täällä tahtoisi asua? Ei, ei edes Ruthinkaan kanssa hän
-tänne tulisi!
-
-Ostettuaan itselleen vaatteita, kirjoja ja kirjoitustarpeita Reino
-läksi takaisin torppaan. Samana päivänä osti hän talonisännältä
-muutaman aarin maata vuorenvieremän ja järven välistä, sekä vanhan
-riihirakennuksen.
-
-Kauniina sunnuntaina, heinäkuun 13 päivänä, muutti Reino torpasta omaan
-mökkiinsä. Siinä oli, paitsi pientä eteistä, yksi ainoa huone kolmine
-ikkunoineen. Itäinen ikkuna oli vuoren vieremään päin, sen eteen asetti
-Reino kirjoituspöytänsä ja jäi siihen istumaan tuntikausiksi pää
-käsiensä välissä.
-
-Siinä hän ajatteli kulunutta vuotta, ajatteli elämäänsä lumotussa
-maassa, ihanaa elämää Ruthin seurassa. Tämän päivän piti olla heidän
-hääpäivänsä, ja nyt heidät eroitti este suurempi kuin maanosat ja
-valtameret. -- Oi, Ruth, Ruth! Miksi minä sinut jätin! Minä onneton
-tuotin surua sinullekin, sinä ihana ja jalo neito, tuotin häiriötä ja
-häpeätä teidän paratiisillenne. -- -- Voi miksi minä en ollut
-mahdollinen teidän, hurskaitten, seurassa olemaan. -- Miksi turmelin
-onneni, minä kurja, onneton, Jumalan hylkäämä! -- Olin saanut enkelin
-ja hukutin itseni. -- Oi Ruth, Ruth, miksi erosin sinusta!
-
-Näin tuskaili ja huokaili nuorukainen kauniina pyhäpäivänä, mutta
-rupesi viimein rukoilemaan. Hän lankesi polvilleen ja rukoili
-hartaasti, rukoili, että Jumala vielä jollain ihmeellä saattaisi hänet
-tapaamaan ja näkemään Ruthin.
-
-Sen verran hän tyyntyi, että saattoi ruveta kirjoittamaan. Paperille
-purki hän koko sielunsa, eläen Ruthissa ja Ruth hänessä.
-
-Kirjoittaminen tulikin nyt Reinon pääasiallisimmaksi työksi. Kaiket
-aamupäivät hän kirjoitteli. Hän kuvasi lumotun maan ja seurusteli
-kynänsä avulla Ruthin kanssa. Hän kirjoitti, mitä Ruth milloinkin teki,
-mitä puhui, millaiset olivat hänen pukunsa, millainen asentonsa
-missäkin tilaisuudessa. Hän sommitteli kertomuksia Ruthista niin
-satumaassa kuin maan päälläkin, johon hän hänet joskus toi. Ja tämä
-mielikuvaelämä, nämä hetket olivat Reinon parhaita viihdykkeitä. Koetti
-hän myöskin maalata Ruthin kuvaa, mutta silmät taaskin olivat esteenä.
-Hän kokeili ja kokeili, mutta ei vain onnistunut silmiä kuvaamaan.
-
-Iltaisin meni Reino usein torppaan puhelemaan Aaton kanssa.
-
-Isäntä oli harvapuheinen, eikä monta sanaa illassa sanonut, äiti taas
-salli mielellään poikansa hauskuttaa surusilmäistä nuorta miestä. Ei
-hän itse osannutkaan olla naapurin puhetoverina niinkuin pikku Aatto.
-Poika sai kuulla satuja ihmeellisestä maasta, joka oli kuin paratiisi
-ja jossa asui ihmisiä, enkelten veroisia. Sitten Reino opetti Aattoa
-lukemaan, vaikka tämä oli vasta viisivuotias. Mutta poika muisti
-helposti kirjaimet, niin että lukemisen oppiminen sujui kuin leikki.
-Lukemisen yhteydessä sai Aatto myös oppia kirjoittamaankin, jolloin
-äiti sanoi: -- Siitä Aatosta tulee pian oppinut mies!
-
-Joka ilta toi emäntä kannullisen vastalypsettyä maitoa, sillä se oli
-ainoa aine, jota naapuri nautti.
-
-Ensin emäntä kovin ihmetteli, kun nuorukaiselle ei edes kahvi
-kelvannut; samoin oli hänestä vallan ihme, kun Reino ei huolinut
-lämpöisrieskaleivästä, jolle oli levitetty vastakirnuttua voita.
-
--- Minun täytyy vielä olla joku aika ilman noita herkkuja, sanoi Reino
-ja kiitti tarjouksesta. Silloin emäntä ajatteli, että nuorella miehellä
-oli joku salainen tauti, joka esti häntä nauttimasta voimakkaampaa
-ravintoa kuin maitoa, ja hän alkoi siihen tottua, eikä enää
-tarjonnutkaan muuta kuin maitoa.
-
-Ruumiilliseksi työksensä pienensi Reino puita, ja kun syksy tuli,
-laittoi hän pystyvalkean takkaan ja istui siinä lähellä katsellen
-liekkien karkeloa.
-
-Niin meni viikko viikon, kuukausi kuukauden jälkeen. Talvi tuli, mutta
-ei vietellyt järven peilikirkas pinta Reinoa luistelemaan. Tuli lumi,
-ja hohtavan valkoiset hanget levisivät yltympärillä, mutta ei tehnyt
-erakon mieli suksia, eikä hän hiihtämistä himoinnut. Tuli kevät, lumi
-suli ja vuorenvieremän sora ja hiekka paljastui. Sitä katseli Reino
-joka päivä. Hän katseli siihen ikäänkuin olisi nähnyt läpi vuoren ja
-siellä satumaassa rakkaansa. Joka päivä hän katseli vieremää, katseli
-monta kertaa päivässä, katseli ikkunasta, ja tarkasteli sitä ulkona.
-
-Sunnuntaina heinäkuun 13 päivänä pukeutui Reino siihen pukuun, jossa
-hän oli tullessaan satumaasta. Tämä olisi ollut vuosihääpäivä, jos hän
-ei olisi itseänsä karkoituttanut. Hän meni ulos, kun aurinko jo oli
-korkealla taivaan kupulaella lähettäen sieltä keskikesän lämmittävimpiä
-säteitään. Mutta Reino ei mennyt tyynen järven rannalle ihailemaan
-luonnon ihanuutta, hänen tiensä vei hiekkavierun luo. Siihen oli juuri
-vierryt uutta soraa ja vieläkin valui siinä hieno hietavirta. Reino
-katseli vieriviä hiekkajyväsiä ja huomasi äkkiä hiukan valkeata
-kangasta ja siinä hivenen verran kultakirjailun välkettä. Hänen
-sydämensä jyskähti, hän kumartui alas, kosketti sitä kädellään ja
-yritti nostaa. Se oli kiinni, ja esille tuli osa hameen helmaa.
-
--- Ruth! parkaisi Reino ja alkoi kaivaa käsillään. Hän kaivoi kuin
-mieletön, sydämen lyödessä kuin haljetakseen. Tuli käsi esille, Ruthin
-käsi. Se oli vielä lämmin. Yhä kiihkeämmin hän kaivoi ja viimein voi
-hän nostaa Ruthin ylös.
-
-Reino otti tytön syliinsä, pyyhki hiekan huolellisesti armailta
-kasvoilta, suuteli poskia ja huulia kuiskaillen: -- Herää Ruth, avaa
-silmäsi, armas, oi Ruth, Ruth!
-
-Sitten Reino suuteli morsiamensa silmäluomia, ja silloin Ruth aukaisi
-silmänsä. Kun hän näki Reinon, päästi hän ihastuksen huudon, kiersi
-käsivartensa sulhonsa kaulaan ja sopersi hyväilysanoja kuin lapsonen
-äitinsä sylissä.
-
--- Oi, kuinka minä olen sinua ikävöinyt ja odottanut, sanoi Reino, --
-ja sinä tulit vihdoinkin. Tulit hääpäivänämme. Jumala itse nyt yhdistää
-meidät toisiimme. Ja nyt emme erkane koskaan.
-
--- Emme koskaan, vahvisti Ruth. -- Minä tulinkin sinua hakemaan. Oi
-Reino, minä menen kauas ja sinä seuraat minua, minä tiedän, että
-seuraat. Suutele minua vielä kerran! -- Nyt on niin hyvä lähteä. Tule,
-tule -- mukaani! Mennään -- uuteen elämään!
-
-Ruthin pää hervahti Reinon käsivarrelle, vielä kevyt huokaus
-hymyilevistä huulista, silmät sulkeutuivat, ja niin päättyi Ruthin
-elämä maan pinnalla.
-
-Reino ei heti käsittänyt, mitä oli tapahtunut, mutta kun hänen
-morsiamensa ruumis yhä enemmän kangistui ja huulet kylmenivät, silloin
-hän päästi tuskan huudon ja rukoili: -- Ota Jumala minutkin, älä jätä
-minua enää yksin!
-
-Silloin armahtava Luoja kuuli häntä. Nuoren miehen sydän pysähtyi. Ja
-molempain sielut lähtivät yhdessä liitämään uuteen elämään.
-
-
-
-
-XX
-
-
-Ruth ja Reino olivat kukkaniityllä, rannalla sinisen järven, jonka
-pintaa vieno aamutuuli väreilytti. He seisoivat kukkien päällä, mutta
-heidän jalkansa eivät tallanneet ainoatakaan kukkaa. Kukat olivat mitä
-ihmeellisimmän näköisiä, he eivät niitä tunteneet, vaikka jotkut kyllä
-muistuttivat ennen nähtyjä. Niittyä reunusti metsä, jonka puut olivat
-täynnä kukkia. Nuo kukat täyttivät ilman kuvaamattoman suloisella
-tuoksulla. Rannan vastaiset vuoret kuulsivat kullalle ja hohtivat
-hopealle aamuauringon lempeän lämmittävissä säteissä.
-
-Reino ja Ruth katselivat luontoa ja sitten toisiansa. Heidän yllänsä
-olivat uudet, valkeat vaatteet. He katselivat toisiansa, hymyilivät
-onnellisina ja virkkoivat: -- Me olemme uudessa maailmassa! Kuinka
-ihana tämä on! Oi kuinka hyvä täällä on olla!
-
-Sitten he ottivat toisiaan kädestä ja alkoivat liitää eteenpäin. Mutta
-ei aikaakaan, kun heitä vastaan liiti joukko nuorukaisia ja neitoja,
-puettuja kuin hekin valkeaan vaatteeseen. Kaikilla oli käsissä harput
-tai huilut: se oli siis uuden maailman laulukuoro.
-
-Parvi piiritti uudet tulokkaat keskelleen. Laulajat ja soittajat olivat
-kaikki ihania olentoja, joita Ruth ja Reino nyt ihastuksissaan
-katselivat. -- Noin paljon nuoruutta ja kauneutta!
-
-Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen, alkoi kuoro laulaa harppujen
-ja huilujen säestyksellä:
-
-    Terve teille,
-    terve tänne
-    Venuslasten seurahan!
-    Pois nyt huolet,
-    maiset murheet,
-    niitä tääll' ei ollenkaan.
-    Täällä onni,
-    täällä riemu,
-    meillä autuus ainainen!
-
-Piiri alkoi nyt pyöriä rytmillisin liikkein soiton tahdissa.
-
-Sitten tuli jokainen vuorollansa Ruthin ja Reinon eteen, kosketti
-kädellään, kuka rintaan, kuka otsaan, ken hiuksiin, poskiin tai kaulaan
-ja sanoi: -- Sisareni! tai: -- Veljeni!
-
-Kun kaikki olivat näin tervehtineet, ottivat laulajat uudet tulokkaat
-piiriinsä, ja kas äkkiä saivat hekin käsiinsä harput. He olivat
-päässeet Venuslasten laulukuoroon. Kuoro alkoi taas piirinä pyöriä, ja
-laulellen leijailla yli kukkaisen niityn. Kuoro lauloi Luojan
-ihmetöistä, luonnon kauneudesta ja laulajain omasta ihanuudesta ja
-onnesta.
-
-Reinosta oli Ruthin ääni satumaassa ollut niin sointuva, ettei hän
-voinut kuvitellakaan sitä enää kauniimmaksi, ja kuitenkin oli nyt
-Ruthin, niinkuin muidenkin Venuslasten äänessä erikoinen, ihmeellinen,
-korvia hivelevä sointu, josta maan päällä asuvilla ei ollut
-aavistustakaan.
-
-
-
-
-XXI
-
-
-Aino katseli nukkuvaa veljeänsä, jonka kasvot näyttivät onnesta
-loistavan. -- Hänellä on unissaankin Ruth mielessä, ajatteli sisar ja
-alkoi sitten muistella monia hauskoja hetkiä, joita hän veljensä kanssa
-oli viettänyt Rautamon kodissa. -- Koskahan mahtaa Taavi tulla täällä
-käymään. Voi, jospa hän tulisi pian, tulisi jo tänään! -- Mutta mitähän
-nyt velimies mahtaa unissa nähdä, kun tuska tuollainen kasvoja raastaa!
--- Herättäisinköhän hänet? -- Eipä tarvinnutkaan, hän on taas Ruthin
-tavannut!
-
-Sade lakkasi. Ja keiden Aino näkikään tulevan polkua myöten? -- Taavi,
-Ruthin kanssa! -- Mikä onni, mikä ilo!
-
-Aino meni vastaan ja sai molemmilta osakseen lämpimän kädenpuristuksen
-ja Taavilta ihailevan katseen.
-
--- Sinä pääsit jo lomalle? kysyi Aino hymyillen.
-
--- Ainoastaan muutamaksi päiväksi. Mutta missä Reino?
-
--- Hän nukkuu.
-
--. Kuule, Ruth, mies voi nukkua odottaessaan sinua! Etkö jo loukkaannu?
-
--- En, jos hän vain näkee unta minusta. Herätetään hänet laululla!
-
-Nuoret menivät hiljaa luolaan ja alkoivat laulaa:
-
-    "Pium, paum, kehto heilahtaa,
-    kun lapsi viatonna nukahtaa."
-
-Reino avasi silmänsä, mutta hän oli niin unen lumoissa, ettei heti
-käsittänyt todellisuutta. Hän katseli hetkisen kuin hourivan silmillä.
-
--- Etkö tunne meitä. Niinhän sinä olet kuin päästä pyörällä! lausui
-Taavi Rautamo ja ravisteli Reinoa olkapäästä. -- Ylös mies, ei nyt ole
-mikään makuuaika!
-
--- Metsän haltija on hänet lumonnut, virkkoi Ruth.
-
-Reino nousi nyt, katsoi Ruthia silmiin ja sanoi: -- Ruthin ääni, Ruthin
-silmät! Olethan sinä Ruth!
-
--- Olen kyllä, mutta oletko sinä Reino, tämän Ainon veli?
-
--- Sinähän olet täällä, Aino, ja David myöskin!
-
--- Missä sinä olet oppinut ihmisten nimiä vääntämään? Enkö minä Taavina
-enää kelpaa sinun toveriksesi?
-
--- Reino, Reino, sinä et ole vieläkään oikein hereilläsi, vaan
-vaeltelet unimailla. Annas kun sinua vähän nipistän.
-
--- Aijai, jätä jo! Reino katsahti äskeistä makuupaikkaansa, jossa
-sammalpeite oli litistynyt, loi sitten silmänsä Ruthin silmiin, jotka
-olivat loistavat, syvänsiniset kuin satumaan Ruthillakin, hänen
-unimorsiamellaan, jota hän oli niin äärettömästi rakastanut.
-
-Reinolle selvisi nyt täydellisesti, että hän todellakin oli maan
-päällä, eikä Venuksessa eikä lumotussa maassa.
-
-Hän virkkoi:
-
--- Aino siskoni, Ruth ja Taavi, olen nähnyt niin ihmeellisen unen
-meistä kaikista, unen, joka oli kuin ihaninta satua. Salli, Ruth, että
-kiitän unestani erittäin sinua, kiitän siitä enkelimäisestä
-hyvyydestäsi, jota minulle osoitit.
-
--- Kerro unesi! pyysivät toiset.
-
--- Siihen menisi koko tämä ja huominen päivä. Reino vilkaisi kelloaan
-ja jatkoi: -- Ihmeellistä, että 15 minuutissa voi elää kahden vuoden
-tapahtumat, voi nähdä ja kokea niin äärettömän paljon. -- Mutta
-lähdetään nyt Nevalammille, niin voin matkalla aloittaa kertomukseni.
-
-Reino sai kuitenkin kertoa yksin Ruthille, sillä toinen pari nautti
-enemmän kahdenkeskisestä haastelustaan. Ja näinhän matka olikin
-jokaisesta ihaninta.
-
-Uni, jonka Reino kertoi Ruthille tällä elintarvematkalla ja sitten
-myöhemmin pitkin kesää, saattoi heidät yhä läheisemmiksi ja
-rakkaammiksi toisilleen. He oppivat toisensa tuntemaan paremmin kuin
-koko menneenä aikana, minkä he olivat tovereina eläneet, ja kun Reino
-syksyllä lähti Helsinkiin lukujansa jatkamaan, tuntui työ nautinnolta,
-sillä olihan hänelle luvassa palkaksi helmi, joka oli kalliimpi kuin
-kaikki lumotun maan aarteet.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Lumottu maa, by Ilmari Tulimaa
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUMOTTU MAA ***
-
-***** This file should be named 61099-8.txt or 61099-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/6/1/0/9/61099/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/61099-8.zip b/old/61099-8.zip
deleted file mode 100644
index 61a4909..0000000
--- a/old/61099-8.zip
+++ /dev/null