diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60994-8.txt | 6487 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60994-8.zip | bin | 112140 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6487 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..dc752da --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60994 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60994) diff --git a/old/60994-8.txt b/old/60994-8.txt deleted file mode 100644 index 4ca43e4..0000000 --- a/old/60994-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6487 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Nuorta verta, by Martti Wuori - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Nuorta verta - Romaani - -Author: Martti Wuori - -Release Date: December 22, 2019 [EBook #60994] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NUORTA VERTA *** - - - - -Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -NUORTA VERTA - -Romaani - - -Kirj. - -MARTTI WUORI - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Kirja, -1915. - - - - - - -Ajatelkaa, että olette nuori, -- te, joka vielä olette ja te, joka -kerran olette ollut! Veri kuohuu suonissanne ja povi paisuu. - -Olette nukkunut keväisen yön. Uni on ollut virkistävä ja jäntereissä -tuntuu uusi voima. - -Kiepsahdatte vuoteeltanne viileässä ylishuoneessanne, sen -puolipimennossa, juoksette ikkunan luo ja nykäisystänne pyörähtää -kierrekaihdin ylös. - -Ihastuksen huudahdus pääsee rinnastanne. Silmiänne häikäisee valomeri, -joka leviää yli Jumalan avaran maailman. - -Ikkunapuoliskot lentävät auki. Mikä hurmaava näky! Metsää, järveä, -sinistä taivasta silmänsiintämättömiin! Ja pääskyset kirkuvat ja -kiitävät nuolina. Ja edessänne on tuomi täydessä kukassa, levittäen -voimakasta tuoksuaan. - -Käsivarsianne mielihyvän tunteesta oikoen ajattelette: mitä teen minä -tänään? - -Mitä teen minä tänään?! - -Elämän taipaleelle lähtiessä, kun sielun silmät ovat auenneet, nousee -niiden eteen jokaiselle nuorelle pyrintöjen päämäärä. - -Mikä on minun tehtäväni, -- siinä kysymys. - -Elämän vakavuus antaa vastauksen eri tavoin eri luonteille: -- -lujille, heikoille, vakaville, kevytmielisille, vieläpä eri tavoin eri -aineellisessa ja yhteiskunnallisessa asemassa oleville. Toisille se -antaa vastauksen heti ja varman, toisia se arveluttaa, jopa pelottaa. -Toinen alkaa etsiä elämänsä tarkoitusta, toinen sen löytää, -- -perheessä, yhteiskunnassa, valtiossa, -- toinen ei löydä koskaan ja -joutuu epätoivoon, elää vain elääkseen, -- jos jaksaa, -- ja antautuu -elämän virran vietäväksi. Toiselle on elämän tarkoitus oma itsensä, -toiselle elämä toisten hyväksi, itsensä uhraaminen toisten hyväksi tahi -yhteiseksi hyödyksi. Toinen näkee taipaleen päässä korkeat ihanteet -ja rientää niitä kohti: kuka ne saavuttaa, kuka näkee ne maahan, -todellisuuden katkeraan maahan romahtavan; toinen elää arkipäiväistä -työelämää, päivästä päivään, on tyytyväinen ja ehkäpä saavuttaa -enemmänkin, kuin edellinen j.n.e. - -Mikä on minun tehtäväni, mikä minun elämäni tarkoitus, -- kysyy kerran -varmaankin jokainen nuori. - -Ihanteet ja todellisuus, oppitieto ja käytäntö, ne ovat kaksi eri -asiaa, niinkuin romaani ja -- elämä. - - - - - - -ENSIMÄINEN OSA - - - - -I. - - --- Terttu, oletko siellä? - --- Olen äiti. - --- Mitä sinä teet? - --- Katselen vain sanomalehteä. - --- Entä Hilma? Missä hän on? - --- Hän meni vähän ulos... asialle. - --- Mille asialle? - --- Minun asialleni... Tarvitsetko jotakin, äiti? - --- En. Ihmettelin vain, että kaikki on niin hiljaa talossa. - -Leskirouva Emmi Alanne puheli näin tyttärensä kanssa viereisestä -huoneesta, jossa hän jo viikkokausia vaikean sydäntaudin takia oli -vuoteeseensa kytketty. - --- Miksi puhelet taas turhaan, äiti? -- vastasi Terttu äitinsä -viimeisiin sanoihin, istuen yhä salissa pienen kirjoituspöytänsä -ääressä. -- Tiedäthän, että hiljaisuus on välttämätön sinulle ja sinun -tähtesi meille. - -Terttu kuuli sitte äitinsä huoneesta vain hiljaisen huokauksen ja -siihen heidän vuoropuheensa päättyi. - -Tuskin kuuluva huokaus pääsi Tertunkin rinnasta. Vasen käsi otsalla, -oikea oikealla poskella ja molemmat kyynärpäät pöydällä istui hän ja -alkoi tuijottaa ulos ikkunasta, johon näkyi kuin puitteissa Sörnäisten -puoleinen osa Helsingin pohjoissatamaa kirkkaan, kuulakkaan syyspäivän -valaistuksessa. Puut läheisillä saarilla koreilivat kirjavan kauniissa -syyspuvuissaan, veneitä lipui pitkin tyyntä merenpintaa, moottoripursia -kiiti äänekkäästi potkutellen ankkuriin asettuneiden suurien höyryjen -ja sotalaivojen lomitse mikä mihinkin suuntaan ja sunnuntai-yleisöä -kuljeskeli Siltasaaren ja Sörnäisten rantakaduilla. Taivas oli sininen -ja näytti kohonneen tavallista korkeammalle. Ainoastaan yksi hyvin -vaalea pilvi oli kuin eksynyt tuonne etäälle taivaan rantaan, missä se -yhtyi maahan ja metsään. - -Terttu katsoa tuijotti sinne, mutta hänen ajatuksensa olivat muualla. -Hänen silmänsä kyllä näkivät tuon kuvan, mutta eivät sitä tarkanneet. -Hänen korvansa myöskin kyllä kuulivat rannassa, omien ikkunoiden -kohdalla, kisailevien poikasten huudon, mutta eivät kuitenkaan sanoja -tarkanneet. Kaikki hänen ajatuksensa pyörivät sillä hetkellä vain -niissä kahdessa sanomalehti-ilmoituksessa, jotka olivat hänen edessään -pöydällä. Tuntui kuin hän kyynäspäillään olisi tahtonut painaa -sanomalehteä lujasti pöytään, ettei se pääsisi luisumaan maahan tahi -ettei kukaan saisi temmata sitä pois hänen edestään. - -Kuinka ne olivatkin, ne ilmoitukset, sattuneet samaan numeroon! - -Toinen: "Vuokrattavana kalustettu huone Kruununhaassa Maurinkadun -varrella n:o 18. Rouva E. Alanne." - -Se oli heidän neljäs huoneensa, hänen isävainajansa huone, eteisestä -oikealle. Keskellä oli sali, toisella puolella äidin huone, ja eteisen -toisella puolella ruokasali ja keittiö. Kalustus vaatimatonta, -mutta siistiä. Isän kuoltua, -- oi, se oli ollut niin raskas, tuo -onneton tapaus, kun isä aivan selittämättömästä syystä itse oli -päättänyt päivänsä! -- olivat he jääneet sinne asumaan ja yhden -vuoden ajan jo antaneet vuokralle sen neljännen huoneen, kun äidin -pienestä eläkkeestä muuten ei olisi voinut niin suurta vuokraa -maksaa. Mutta, sittenkin alkoi elämä jo käydä yhä vaikeammaksi, kun -äiti näin sairasteli ja lääkäri ei enää antanut paljon toiveita -hänen parantumisestaan. Oikeammin sanoen tohtori Aulanko kyllä -aina rohkaisi äitiä ja, -- niinkuin lääkärien on tapana ja ehkä -pitääkin, varsinkin sydäntautisille, -- uskotteli, ettei nyt niin -kovin tarvinnut huolissaan olla, mutta Tertulle hän, olletikin viime -aikoina, usein oli huomauttanut, että rouva Alanteen tila oli hyvinkin -vakava ja että saattoi odottaa pahinta millä hetkellä tahansa. Sen -vuoksi hän olikin hankkinut rouva Alanteelle sairaanhoitajattaren ja -sattui niin onnellisesti, että tämä oli Toini Syväri, Tertun entinen -koulutoveri jatko-opistosta. Neiti Syväri oli ensin vain tullut Terttua -tervehtimään kuin entistä ystävätärtään, mutta taitavasti asiaansa -ajaen oli tohtori Aulanko saanut rouva Alanteen suostumaan siihen, että -neiti Syväri jäi Terttua auttamaan määrättyinä tunteina vuorokaudessa, -sillä tohtori oli huomannut Tertun viime viikkoina liiaksi rasittuneen -ja välttämättä tarvitsevan apua ja seuraa. Tämäkin lääkärin toimenpide -oli saanut Tertun vakuutetuksi siitä, että äidin päivät eivät enää -voineet kauan kestää. - -Äiti raukka! Hän oli kuitenkin niin elämänhaluinen. Elää hän olisi -vain tahtonut iloitakseen ja nauttiakseen elämästä. Ja se elämänhalu -hänellä varmaan oli jo perintönä veressään. Hänen äitinsä oli ollut -etelämaalainen, -- Romaniasta kotoisin, -- ja jo aivan nuorena oli -hän joutunut naimisiin suomalaisen sotilaan kanssa. Tätä Tertun äidin -etelämaalaista syntyperää todistivat hänen tummanruskeat silmänsä, -jotka niin vilkkaina paloivat hänen leveiden, kaarevien silmäkulmiensa -alla, ja paksuhko käyrä nenänsä. Mutta varsinkin ilmeni hänen vieras -kansallisuutensa, kun valkoisella päänalasella näki hänen kasvonsa, -hiukset hajallaan, ilman tavallista hiuslaitetta, ja kun tauti oli -karkoittanut punan hänen poskiltaan. Nyt, hänen ollessaan vasta -puolivälissä viidettäkymmentä, näytti kalman säälimätön käsi jo -kolkuttavan hänen elämänsä ovelle, -- nyt, kun hän vielä olisi tahtonut -elää iloitakseen ja nauttiakseen elämästä. - -Tertun elämänkatsomus oli monessa suhteessa melkein päinvastainen -kuin hänen äitinsä. Sen hän varmaan oli perinyt isävainajaltaan, -joka oli ollut hyvin vakavaluontoinen. Äidiltään hän ulkomuodossakin -oli perinyt vain kauniit ruskeat silmänsä ja tumman etelämaalaisen -hipiänsä, mutta muuten oli hän kovin isänsä näköinen: korkeahko, -hieman pyöreä otsa, pitkänlainen suippo nenä ja päättäväinen huulien -ilme, jossa välistä kuvastui ankaruuttakin, vaikka kasvojen piirteet -kokonaisuudessaan kuvastivatkin hyvää, rehtiä, rakastavaa ja luottoisaa -luonnetta. Terttu oli kasvultaan pitempi kuin äitinsä ja kun rouva -Alanteen olennossa pääpiirteenä oli viehkeä sulous, oli Tertun -käytöksessä jotakin komean kaunista, joka enemmän veti puoleensa -vakavalla ylevyydellään. Tuntui kuin Terttua olisi enemmän ollut -ihailtava jonkun matkan päästä, kun taas hänen äitinsä ikäänkuin -lumoten veti lähemmäksi itseään. Senpä tähden monikin mies pikemmin -kallistui äidin kuin tyttären puoleen, edellinen kun luonteeltaan oli -avoimempi, jälkimäinen taas, -- nuoruutensakin takia, -- sulkeutuneempi. - -Niin, Terttu ei aina äidilleenkään ensi hädässä ilmaissut, mitä hänen -povessaan piili. Hänellä oli usein oma tahtonsa ja hän pani sen -täytäntöönkin, milloin niin hyväksi näki. Usein saattoi hän kauan -harkita ennenkuin johonkin ryhtyi, mutta toisinaan teki hän päätöksensä -miltei yht'äkkiä, aivankuin vaistomaisesti. Niin oli nytkin ollut -laita, kun hän siinä istui miettiväisenä kirjoituspöytänsä ääressä. Oli -tullut tehdyksi teko aivan kuin ukkosen iskemänä. Hän oli lähettänyt -heidän palvelijansa Hilman viemään kirjeen postilaatikkoon, -- kirjeen, -jonka hän oli kirjoittanut melkein ajattelematta, kun oli lukenut sen -päivän lehdestä seuraavan ilmoituksen: - - "Kotiopettajatarta - halutaan kahdelle 6 ja 8 vuoden vanhalle lapselle, jotka - äskettäin ovat jääneet äidittömiksi. Vastaus henkilötietoineen - lähetettävä mahdollisimman pian lähempää kirjeenvaihtoa varten - T--ven pappilaan, kirkkoherra A. Vaaraselle." - -Kun Terttu oli lukenut tämän ilmoituksen, oli todellakin salamana -leimahtanut hänen päähänsä ajatus, että hänen äitinsä voi kuolla -minä päivänä tahansa, elämään oli ruvettava tavalla tahi toisella, -ja parasta oli tarttua siihen toimeen, joka tuossa ilmoituksessa -tarjottiin ja johon hänellä entisenä jatko-opistolaisena, vaikka -oppijaksoa ei ollut tullut päätetyksikään, oli tarpeelliset -edellytyksetkin. Terttu melkein tunsi kutsumustakin sydämessään tuohon -toimeen. Koti, hiljainen rauhallinen koti ja tarkoituksenmukainen -perhe-elämä kangasti aina hänen mielessään. Eikä Helsinki häntä liioin -vetänyt puoleensa: siinä juuri oli usein tuommoista tarkoituksetonta -touhua, siinä ei saanut sitä ehjää elämänkuvaa, jonka hän luuli -löytävänsä maaseudulla, ehkäpä juuri sen vuoksi, että hän oli kaupungin -lapsi ja kesällä oli nuoruutensa kauniimmat päivät viettänyt maalla. -Senpä vuoksi hänen sielunsa silmien eteen nyt nousi runollisen -kauniina hiljainen maalaispappila tuolla kaukana Karjalan mailla, -puhtoisten, valkeain luminietosten peitossa, siellä leskeksi jäänyt -sureva kirkkoherra kahden pienen lapsensa kanssa, räiskyvä takkavalkea -pitkinä iltapuhteina, puhtaus ja rauha kodikkaissa, vanhanaikuisilla -huonekaluilla kalustetuissa tilavissa huoneissa, ehkäpä vanhanaikuinen -mahognypianokin salissa, jossa kotikutoiset matot ovat lattialla ovesta -oveen, mutta pääasiallisesti sielun rauha ja tyytyväisyys ja onni... - -Onni! Elämän onni! Mikä se on? Missä se on? Mistä sen löytää? - -Niin usein se kangastaa sielun silmien edessä, niin usein sitä ihminen -tavoittelee, kurottaa kätensä, kun luulee sen löytäneensä, mutta -pettyneenä vaipuu hän sitä ongelmaa ajattelemaan, kun se harhakuvana, -tuulentupana katoaa, haihtuu olemattomaksi. Mutta silti hän tavoittelee -sitä aina ja tavoittaa pitää -- elääksensä. - -Siksi oli Terttukin kirjeensä kirjoittanut tuon ilmoituksen johdosta, --- kirjeen, jonka hän oli lähettänyt Hilman viemään postilaatikkoon. -Juuri sille asialle, jota hän ei tahtonut äsken äidilleen ilmaista, -oli hän Hilman lähettänyt. Ja sitä tekoaan hän siinä nyt mietti, vasen -käsi otsalla, oikea oikealla poskella, tuijottaessaan ulos ikkunasta, -mietti, ei katunut, että oli sen tehnyt, vaan oli varma, että oli -tehnyt oikein, koska se oli tullut tehdyksi niin odottamatta, niin -päättävästi, kuin salliman määräyksestä ikään. - -Eteisen kello helähti ja herätti samalla Tertun hänen ajatuksistaan. - - - - -II. - - --- Eteisessä soitettiin, Terttu, -- kuului rouva Alanteen ääni -viereisestä huoneesta. - --- Minä kuulin, äiti. Varmaankin Toini, -- vastasi Terttu, joka oli -hypännyt paikaltaan kellon soidessa. Ja odotettuaan kotvasen, että -Hilma tulisi avaamaan, mutta huomattuaan, ettei hän vielä ollut -palannutkaan keittiöön asialta, juoksi Terttu itse eteiseen. Samalla -helähti eteisen kello toistamiseen. Kun hän avasi oven, seisoi hänen -edessään nuori mies, jonka ilmestyminen sai hänet säpsähtämään ja -peräytymään pari askelta. - --- Minä luulin... sai Terttu vain sanotuksi, kun hänen lauseensa -katkesi. - --- Taisin tulla liian varhain häiritsemään, sanoi tuo herra, mutta -astui kuitenkin eteiseen, pitäen Tertun peräytymistä merkkinä, että hän -tahtoi antaa tilaa ja äänettömästi pyysi tulemaan sisään. - --- Odotin ystävätärtäni, -- äidin hoitajatarta, ikäänkuin puolustautuen -jatkoi Terttu. - --- Tietysti ette minua odottanut, mutta tunnette kuitenkin, -- sanoi -tulija, ojentaen samalla kättään Tertulle. - --- Kyllä, -- maisteri Honkasalo, -- vastasi Terttu, tarttuen hänen -käteensä. -- Tehkää niin hyvin! -- lisäsi hän samalla melkein -vaistomaisesti ja pienellä eleellä pyytäen herraa saliin. - --- Tulin suoraa päätä rautatieasemalta, -- vastasi tämä siihen. -- -Siksi olenkin vielä näin matkapuvussa ja vähän huonossa siivossa. Ostin -asemalla sanomalehden ja näin, että täällä on huone vuokrattavana. -Siinä asiani. - --- Tahdotteko te...? - --- Kyllä, tietysti. Miksikä en. Mutta ehkä ette... te? - --- Miks'ei, -- tietysti... - -Ne olivat hieman noloja, nuo viime kysymykset ja vastaukset, mutta -niistä kuvastui asianomaisille ajatuksia ja tunteita,: jotka -muistuttivat jostakin entisestä, jota he eivät tahtoneet ilmaista, -mutta joka kuitenkin ehdottomasti pyrki esille. - --- Tarkoitan, että ehk'ei tämä huone teitä miellytä, -- koetti Terttu -selvittää tilannetta ja aukaisi samalla eteisestä isävainajansa -huoneeseen vievän oven. - --- Miks'ei miellyttäisi, -- sanoi maisteri Honkasalo ja astui sisään -huoneeseen. -- Täällähän on kaikki, mitä tarvitsen, päälle päätteeksi -kaunis näköala ja varmaan on hyvinkin rauhallista elämä täällä -Kruununhaassa? - --- Kyllä, -- täällä ei ainakaan mikään liiallinen ajo häiritse ja -lisäksihän asumme kolmannessa kerroksessa... - --- Vallan mainiota. Kaikki, mitä tarvitsen saadakseni rauhassa lopettaa -väitöskirjani painattamistyötä. - --- Se on siis...? - --- Niin, se on jo melkein valmis, -- sanoi maisteri Honkasalo ja katsoi -ensimäisen kerran Terttua oikein silmiin. - -Tertun oli vaikea kestää sitä katsetta ja melkein vaistomaisesti ojensi -hän kätensä ja aukaisi saliin vievän oven. - --- Kuka siellä? -- kuului samassa rouva Alanteen ääni hänen huoneestaan. - --- Huoneen vuokraaja, äiti, -- vastasi Terttu, -- ja arvaa kuka? - -Terttu samassa melkein säpsähti, kun huomasi sanoissaan pienen -ilonvivahduksen. - --- Mistä minä tiedän, -- vastasi rouva Alanne hiukan kärsimättömästi. - --- Onko äitinne sairas? -- kysyi maisteri Honkasalo puolikovasti -Tertulta. - --- On, hyvin, -- ja on ollut jo kauan. Se on sydänvika, --. selitti -Terttu myöskin matalammalla äänellä ja nopeasti. Samalla vastasi hän -äidilleen, astuen hänen huoneensa ovelle: - --- Se on tuttava Hangosta, -- toissa kesänä... - --- Niin, Honkasalo, -- jos täti vielä muistaa...? Saanko ehkä tulla -tervehtimään? -- kysyi tuttavanomaisesti ja ystävällisellä äänellä -nimensä maininnut. - --- Ei, ei, nyt ei ole huone semmoisessa kunnossa, -- vastasi rouva -Alanne huoneestaan. -- Mutta sehän oli hauska, että tulitte, -maisteri... Lauri, piti minun sanoa, että tulit. - --- Niin, ja vuokralaiseksi tulen, jos otetaan vastaan, -- jatkoi -maisteri Honkasalo, edelleenkin puhellen salista hänen kanssaan. - --- Siitä saat sopia Tertun kanssa, -- sanoi rouva Alanne. - --- Kiitos, minä koetan, -- kääntyi Honkasalo Tertun puoleen. -- Minä -toivon, että sovimme tarvitsematta nyt kosketella lähemmin asian -rahallista puolta, vai kuinka, neiti...? Vai saanko sanoa Terttu, -niinkuin silloin? - --- Tehkää... tee niin hyvin! - -Ja taaskin Terttu samalla eleellä pyysi Honkasaloa istumaan. Tällä oli -päällystakkinsa vielä käsivarrellaan ja hän sanoi: - --- Minä lähden siis heti noutamaan tavarani asemalta ja palaan kohta, -jos vain huone sitä myöten on minua varten valmis? - --- Kyllä -- miks'ei, -- tuli hieman epäröivänä vastaus Tertun huulilta. --- Mutta... - --- Mutta -- mitä? -- kysyi toinen. - --- En tiedä. Etteköhän... etköhän löydä parempaa kuin tämä? - --- On siis kuitenkin, näen mä, hieman vastahakoista muuttoni tänne -- -Tertusta? -- kysyi Honkasalo. Tertun nimen lisääminen tähän kysymykseen -tuli hiukan vältellen Honkasalon suusta, kun hän huomasi Tertunkin -välttelevän häntä ristimänimeltä mainitsematta. - --- Ajattelin äidin sairautta -- etupäässä, -- vastasi Terttu. - --- Etupäässä? -- kysyi vihjaten Honkasalo. -- Niin, kun sen johdosta -taloutemme on hiukan rempallaan, -- selitti Terttu. - --- Olen ajatellutkin ruokailla muualla, kaupungilla, tuottaakseni -taloudessanne omasta puolestani niin vähän vaivaa kuin suinkin, -- -vastasi Honkasalo lohdutellen. - --- Niin olin otaksunutkin, -- vastasi Terttu. -- Mutta täältä voi tulla -muutto milloin tahansa. Pelkäämme pahinta äidin tähden, -- lisäsi hän -kuiskaten ja luoden silmäyksen äidin huoneeseen päin. - --- Toivokaamme kuitenkin parasta, -- lohdutteli jälleen Honkasalo. - -Muistettuaan yht'äkkiä ilmoituksen, joka oli aiheuttanut kirjeen -lähettämisen, missä suostui ottamaan vastaan kotiopettajattaren paikan -Karjalassa, jatkoi Terttu: - --- Ja sitte voin minäkin muuttaa pois. - --- Niinkö? -- kysyi Honkasalo ja miettiväisenä loi hän katseen Tertun -silmiin. -- Ja minne? - --- Sen sanon toiste ja -- vasta sitte, kun se tapahtuu, -- vastasi -Terttu, astuen kirjoituspöytänsä luo ja asettuen siihen selin käsiinsä -nojautumaan. Hän ikäänkuin vaistomaisesti peitteli tällä asennollaan -pöydällä olevaa sanomalehteä Honkasalon katseelta. - --- Niinkö? -- uudisti Honkasalo kysymyksensä. -- Kuinka minun siis on -oikein ymmärrettävä asia ja -- meneteltävä? -- kysyi hän epäsuoraan, -puoliksi Tertulta, puoliksi itseltään. - -Oli hetken äänettömyys. Terttu ei vastannut mitään, katseli vain -syrjään. - --- Mahdollisesti on vielä muutakin syytä? -- sanoi vihdoin Honkasalo -harvaan ja tutkivalla katseella silmäillen Terttua. - --- Ei, -- vastasi tämä lyhyesti ja hiljaa, mutta varmasti. - --- Ajattelin, kun sanoit tädin olevan huonona sairaana, -- niin, aivan -itsestään tulin silmänräpäyksessä ajatelleeksi, -- puuttui Honkasalo -vilkkaammin nyt puheeseen, -- että ehkä voisin täällä jollakin lailla -olla avuksi ja lohdutukseksi. - -Terttu loi katseensa ylös Honkasaloon ja sanoi: - --- Todellakin. - -Se oli enemmän hänen omien ajatustensa äkkinäistä ilmaisua, pikemmin -vastausta, kuin epäsuoraa kysymystä Honkasalolle. Vastauksena tämä sen -käsittikin ja kysäsi nopeasti: - --- Ehkä siis Terttu antaa suostumuksensa muuttooni tänne? - --- Kyllä, -- vastasi Terttu ja ojensi Honkasalolle kätensä. - --- Kiitos, -- sanoi tämä ja puristi kättä. -- - -Nyt se on sovittu Tertunkin kanssa, -- lisäsi hän vilkkaasti, -pyörähtäen toisen jalkansa kantapäällä rouva Alanteen huoneeseen päin. - --- No, se on hyvä, -- kuului sieltä hiljainen hyväksyminen. - --- Nyt käyn vain asemalta kampsuni noutamassa ja palaan puolen tunnin -kuluttua. Siis, näkemiin, täti! Toivon päivemmällä saavani audienssin -tädin omassa huoneessa? -- lisäsi hän tyytyväisenä. - --- Kyllä, kyllä, -- kuului jälleen rouva Alanteen ääni. - --- Siis, niinkuin puhuttu, Terttu? -- sanoi Honkasalo eteisen oven -suusta jo ja katse loistavana Terttuun päin. - --- Niin, -- Lauri, -- vastasi Terttu, seisoen yhä selin pöytäänsä -vasten. Hän tunsi, että hänen katseensa oli imeytynyt Laurin kasvoihin. -Ja hänen rintansa alkoi nopeammin kohota, kun hän oli suustaan saanut -sanotuksi: Lauri. Olihan toista vuotta kulunut siitä, kun hän oli hänet -nähnyt, kun hän hänelle oli sanonut: Lauri. - -Sillä välin oli Lauri Honkasalo jo ehtinyt kääntyä ja kadota eteiseen. -Terttu vain seisoi paikallaan ja hänen katseensa oli kiintynyt tuohon -odottamattomaan ilmestykseen hänen aivojensa kuvastimessa. Sehän oli -sama haahmo, kuin mikä oli siihen jäänyt kesältä toista vuotta sitte. -Tuo vasemmalla puolella olevasta jakauksesta rohkeasti kirkkaan otsan -yläpuolelle keikkuva hiustupsu, vaaleanruskeiden silmien lempeä katse, -hiukan kärjestään kohoava, vaan silti kaunis, miehekäs nenä ja hiusten -väriset, hiukkasen punaiseen vivahtavat ruskeat viikset terveiltä -punottavien huulien päällä sekä sopusointuinen, vilkasliikkeinen ryhti, -kaikki oli pysynyt entisellään. Ja Tertun katse oli niin kiintynyt -haahmoon, joka katosi eteiseen, ettei hän kuullut niitä sanoja, jotka -siellä vaihdettiin. Vasta kun salin ovelle ilmestyi toinen haahmo, -heräsi hän taaskin ajatuksistaan. - -Lauri Honkasalon avatessa eteisen ovea oli, näet, häntä vastaan samassa -tullut Toini Syväri, jota Terttu juuri odottikin, kun taannoin oli -mennyt ovea aukaisemaan. - --- Toini! Sinäkö? -- saikin Terttu vain sanotuksi hämmästyneenä, kun -Terttu Laurin haahmon sijassa salin ovella yht'äkkiä huomasi Toinin -vaatimattoman olennon. - - - - -III. - - --- Kuka se herra oli, joka tuli minua vastaan? -- kysyi Toini riisuen -päällystakkinsa eteiseen, Tertun seisoessa salin oven kynnyksellä. - --- Uusi vuokralaisemme, -- maisteri Honkasalo. Muistaakseni olen joskus -sinulle kertonut, että tunnemme hänet jo Hangon ajoilta, -- vastasi -Terttu selitellen. - --- Muistan, muistan, -- vai hän se oli?! -- sanoi Toini, tarttuen -Tertun käteen. Ja käsi kädessä astuivat ystävättäret yhdessä saliin. - --- Nyt tuli Toinikin, -- jatkoi Terttu, kääntyen äitinsä huoneeseen -päin. - --- Kuulin, kuulin, -- kuului sieltä jälleen rouva Alanteen ääni. - --- Päivää, täti! Kuinka täti tänään voi? -- sanoi Toini, jättäen Tertun -käden ja kadoten sisään rouva Alanteen huoneeseen. - -Toini oli keskikokoinen, hieman laiha ja, samoin kuin Terttu, -kahdenkymmenen korvissa oleva neiti. Mitään erikoisemmin huomattavaa -ei hänen ulkomuodossaan ollut; päinvastoin teki kaikki, voisi sanoa, -harmaan vaikutuksen. Hänen silmänsä olivat sinisen harmaat, mutta -niiden katse oli oli niin sanomattoman sukoileva, että tuntui kuin se -olisi levännyt sen henkilön silmissä, jota hän kulloinkin puhutteli, -sillä hän katsoi aina puhuteltavaansa suoraan silmiin. Samoin oli hänen -äänensäkin niin rauhallinen, niin leppeä ja tyynnyttävä, että oli varma -siitä, ettei hän koskaan voinut kiivastua, ei koskaan sanoa mitään -toisen mieltä pahoittavaa. Ja kun hän oli puettu sairaanhoitajattaren -pukuun, joka häntä tavattomasti somisti, niin tuntui kun hän olisi -ollut henkilöittynyt hyvyys; koko hänen olennostaan silloin oikein -uhkui nöyryys ja alttiiksiantavaisuus. Elämän tarkoitus Toinista olikin -tosikristillinen työ kärsivän ihmiskunnan hyväksi ja siksi hän olikin -toimialakseen valinnut sairaiden hoidon, jossa toimessa hän löysikin -sydämelleen täydellisen tyydytyksen. - -Sen oli Terttukin nähnyt, sen oli hänen äitinsä täysin määrin kokenut -siitä saakka kuin Toini oli häntä vaalimassa. Kuinka leppoisan -hyväilevänä helähtelikään Toinin sointuva ääni nytkin äidin huoneesta! -Äiti aina oikein virkistyi, kun Toini istui hänen vuoteensa vieressä ja -auttoi häntä milloin missäkin asiassa. - -Toinin mentyä äidin luo Terttu hengähti hetken ja oivalsi sitte -yht'äkkiä, mitä kaikkia oli tapahtunutkin vasta kuluneen puolen tunnin -aikana. Olikohan Hilma palannut, -- oli ensimäinen ajatus, joka -juolahti hänen mieleensä. Hän meni ja painoi sähkökellon nappulaa, joka -oli salista eteiseen vievän oven pielessä. - -Hilma, verevä, sinisilmäinen, vaaleatukkainen ja korkearintainen tyttö, -joka heillä oli yksinäisenä palvelijana, tuli kiireesti ruokasaliin ja -Terttu riensi häntä vastaan. - --- Hilma siis vei kirjeeni laatikkoon? -- oli Tertun ensimäinen kysymys. - --- Kyllä, neiti, vaikka sen takia täytyi vielä takaisin juosta, kun -niin oli kiire maitomyymälään, etteivät ehtisi sitä sulkea ennen -yhtätoista, ja minä kun siinä hötäkässä olin unhottanut kirjeen -keittiön pöydälle, -- selitteli Hilma avomielisesti. - --- Se oli siis niin sallittu, -- sanoi siihen Terttu melkein -ajatuksissaan. Nyt hän miltei toivoi, että kirje todellakin olisi -jäänyt keittiön pöydälle ja että hän olisi saanut sen takaisin. Mutta -se olikin myöhäistä. Se oli siis niin sallittu. - --- Kaipa se niin oli, -- sanoi Hilma, katsoen Terttuun pitkään ja -ymmärtämättä hänen sanojensa sisällistä merkitystä. - --- Hilman poissa ollessa on saatu vuokralainen, -- sanoi Terttu, -mieltään rohkaisten. Pitää viedä sinne herran huoneeseen pesuvettä. -Hän tulee ehkä jo puolen tunnin kuluttua. Tässä on kaksi pyyhettä, -- -lisäsi Terttu vielä, -- valikoiden liinavaatekaapista ne, jotka piti -parhaimpina. - -Hän jäi siihen kotvaksi mietteisiin. Tuntui todellakin omituiselta -kohtalon määräykseltä tuo kirjeen kirjoittaminen juuri vähää ennen -Lauri Honkasalon saapumista. Sallimus siis varmaankin tahtoi, -että hänen olisi lähdettävä, kun toinen tuli, -- että heidän joka -tapauksessa olisi erottava... - -Terttu survasi laatikon kiinni ja sulki kaapin. Sitte hän suuntasi -taas askeleensa saliin, jonne kuului viereisestä huoneesta Toinin -sointuva puhelu äidin kanssa. Toini kertoili äidille hauskasti päivän -tapahtumia, mitkä tiesi äitiä huvittavan. "Mutta, herranen aika, -eihän se vielä merkitse mitään, että sen kirjeen olen lähettänyt", --- pyörivät ajatukset Tertun päässä, -- "saahan toisella kirjeellä -kaikki peruutetuksi, jos kirkkoherran päätös todellakin lankeaa minun -osalleni, joka myöskin vielä on tietymätöntä. Turhaanhan minä nyt sitä -ajattelen, jos niiksi tulisi." - -Jos niiksi tulisi! - -Hän istuutui sohvan nurkkaan ja ajatukset veivät hänet Hankoon, jossa -hän toissa kesänä oli tutustunut Lauri Honkasaloon. - - - - -IV. - - -Oli sateinen päivä heinäkuun lopulla. Ilma oli paksu ja harmaa. -Merta ei näkynyt paljon ollenkaan. Tie kaupungista "Belle Vue'n" -hotelliin oli märkä ja rapakkoinen. Silloin tällöin ajoi sitä -myöten joku ajuri, joka kuljetti huvila-asukkaita milloin mihinkin -määräpaikkaan. Ja kiireesti, sadekaapuihinsa tahi sateenvarjojensa -alle peittäytyen, harppasivat kulkijat pitkin askelin määrätyillä -tunneillaan kylpyhuonetta kohti kylpyjään saamaan. Toiset taas -viettivät lomahetkensä kasinolla alakuloisina katsellen ikävää ilmaa -tahi odotellen ruoka-aikaa. - -Rouva Alanne ja Terttu, jotka asuivat "Haartmanin huvilassa" -yläkerrassa, jotenkin lähellä kasinoa, jossa he kävivät ruokailemassa, -olivat myöskin tulleet kasinoon. Rouva Alanteella oli kylpytuntinsa -piakkoin ja sitä odotellessa seurasi hän Terttua lukuhuoneeseen, jossa -tämä sillä välin aikoi sanomalehtiä silmäillä. Suureen seurustelusaliin -oli jo kokoontunut osa Hangon kesä- ja kylpy-yleisöä, enimmäkseen -venäläisiä ja Venäjän juutalaisia. Ikkunan luona, pienen pöydän -ääressä, pelasi "syöttiä" kaksi kimnasistia, kolme tyttöletukkaa käveli -käsikynkässä lattiaa pitkin päästä päähän, keskenään rupatellen ja -nauraa kikattaen, erääseen nurkkaan oli pöydän ympärille asettunut -käsitöineen neljä leveänläntää rouvaa, jotka varmaankin latelivat -juorujaan paikallisesta yleisöstä ja päivän tapahtumista, ja soitikon -ääressä istui nuottivihko edessään muuan neiti, joka antoi ääntä hänen -vieressään istuvalle ja selloaan virittävälle juutalaisen näköiselle -nuorukaiselle. Tuskin olivatkaan rouva Alanne ja Terttu astuneet -lattian poikki salin päässä olevaan sanomalehtihuoneeseen, kun salista -alkoi kuulua pianon säestyksellä tuntehikkaasti ja leveästi sellolla -soitettu ihana aaria oopperasta "Jevgeni Onjegin", jonka aarian Lenski -laulaa ennen kaksintaistelua ja joka alkaa sanoilla: "Oi, minne, minne -loittonitte"... - --- Mennään kuuntelemaan, äiti, -- sanoi Terttu ja veti äitiään kädestä -takaisin saliin. -- Se on niin tavattoman kaunis, -- minun lempiaariani! - --- Ja tuo poika soittaakin sen hurmaavasti, -- lisäsi rouva Alanne -hiljakseen, heidän istuutuessaan penkille oven suuhun. - -Kun soitto oli loppunut, räjähti salissa yleinen ihastuksen myrsky: -kova kätten taputusten räiske, johon Terttukin yhtyi. - --- Mutta minulla ei ole enää paljon aikaa, -- sanoi rouva Alanne, nousi -ja meni takaisin lukuhuoneeseen, jonne Terttukin häntä seurasi. - -Siellä istui vain yksi herra. Hän oli heittäytynyt rennosti ainoaan -huoneessa olevaan nojatuoliin ja oli piiloutunut sanomalehtensä taakse -viitsimättä luoda sieltä silmiäänkään, kun rouva Alanne ja Terttu ensi -kerran astuivat huoneeseen. Vasta kun he, soiton päätyttyä, tulivat -toistamiseen ja alkoivat selailla pöydällä ajelehtivia lehtiä, vilkaisi -hän heihin ja melkein hypähti pystyyn nähtyään näiden naisten kasvot -edessään toisella puolen pyöreää pöytää, joka oli keskilattialla. -Toisella, ikkunapöydällä, hänen vieressään oli pieni "Hangon lehti". -Yht'äkkiä sieppasi herra sen käteensä ja ojentaen sen Tertulle yli -pöydän lausui: - --- Tämä on ainoa tänään ilmestynyt, jos suvaitsette, neiti. - -Terttu otti tarjotun lehden vastaan ja kiitti. - -Kun rouva Alanne vähän ajan kuluttua oli poistunut ja Terttu oli -siirtynyt saliin soittoa kuulemaan, huomasi hän, että tuo äskeinen -herra tuon tuostakin katseli häntä lukusalista. Väliin hän siellä -käveli muutaman kerran edestakaisin, otti kerran taskustaan pienen -peiliharjan, suki hiuksiaan, kurkisti peiliin, korjasi kaulahuiviaan, -ja käveli taas muutaman askeleen ja sitte taas seisoi oven ra'ossa, -muka kuunnellen soittoa hänkin, mutta koko ajan katsoen Terttuun. Se -tuntui lopulta Tertusta hiukan ilkeältäkin ja hän kääntyi selin ovea -kohti, nojaten kyynärpäällään ikkunalautaan ja katsoen ulos verannalle. - -Kun sellon soittaja oli lopettanut kappaleensa, palkittiin soitto -taaskin äänekkäällä kätten paukkeella. Joku salissa olijoista nousi -paikaltaan ja meni lukuhuoneeseen, painaen mentyään oven kiinni ja -tehden sillä lopun vieraan herran silmäilystä. - -Jonkun ajan kuluttua tuli saliin eräs hankolainen Tertun tuttava, -rouva Bondén, joka lyöttäytyi Tertun kanssa puheluun. Tätä kesti -siksi, kunnes rouva Alanne palasi. Kun he sitte seisoivat verannalla -ja ottivat sateenvarjonsa mennäkseen vielä ennen päivällistä kotia -käymään, kulki heidän ohitsensa se sama herra, nostaen hankolaiselle -rouvalle lakkia. - --- Se oli maisteri Honkasalo, -- selitti rouva, vaikk'ei häneltä sitä -kysyttykään. -- Hän asuu Wikströmin täyshoitolassa Hangon kylässä ja -käy aina tähän aikaan täältä postiaan noutamassa. - --- Kaikki täti tunteekin, -- tuli siihen Terttu sanoneeksi. - --- Hänhän on lankoni hyvän nuoruudenystävän poika. Hänen isänsä on -kirkkoherrana jossakin ihan siellä Lapin rajoilla. Kuuluu muuten olevan -hyvin etevä nuorukainen, -- aikoo lisentsiaatiksi, -- selitti rouva -edelleen. - --- Ei, mutta nyt meidän täytyy mennä, -- sanoi rouva Alanne. - -Hän ja Terttu hyvästelivät rouvaa ja kiirehtivät kotiaan. - - * * * * * - -Parin päivän kuluttua paistoi aurinko taas täydeltä terältään ja oli -oikein hurmaava "Hangon ilma", niinkuin paikallisilla patriooteilla oli -tapana sanoa. Maa oli kuivunut sateen jälkeen nopeasti, havupuitten -suojassa oli ilma tavattoman puhdasta ja kevyttä, leveä, kaunis -hiekkarannikko "Belle Vue'n" kohdalla heloitti vaalean kellertävänä -auringon paahteessa ja pilvetön, sininen taivas kaareutui korkeana -silmän siintämättömään katoavan, hopealta hohtavan ja katsetta -huikaisevan peilikirkkaan meren pinnan yllä, jonka läike leppoisasti -hiveli loivaa rantaa. Jalat polvien yläpuolelle paljastettuina -molskuttelivat lapset kirkuen vedessä sillä välin kuin vanhemmat ja -hoitajattaret pitivät heitä silmällä istuen päivän säteiltä piilossa -korituoleissaan. Siellä täällä oli semmoisia tuoleja käännetty -vastakkain parikin, joissa nähtävästi jotkut nuoret tahtoivat salassa -yleisön silmiltä kuherrella. Vaaleita pukuja ja kauniita kasvoja tuli -lautakäytävää myöten kulkijaa vastaan, monenkielistä iloista puhetta ja -raikasta naurua kaikui joka taholta. Elämää, elämää joka paikassa! - -Kaunista säätä käyttivät hyväkseen myöskin innokkaat tennispelaajat, -joita varten kenttä oli olemassa männikön keskellä lääkärien ja -voimistelu- ynnä hieronta-rakennuksen lähistöllä. Paitsi pelaajia oli -siellä paljon katselijoitakin, joista toiset mielenkiinnolla seurasivat -pelin kulkua, toiset ihailivat jonkun soman pelaajattaren kauniita -muotoja ja liikkeitä, toiset taas pelistä välittämättä lörpötellen -lisäsivät yleistä puheen sorinaa. Vähän matkan päässä oli vielä -krokettikenttä, josta kuului pallojen pauketta ja nuoremman väen huutoa -ja kiistelyä. - -Mutta olipa niitäkin, jotka olivat siirtyneet etemmäksi kasinosta -ja kylpylästä, mitkä niemellä oleville kallioille, jotka ulottuivat -ulommaksi mereen ja joilta oli laajempi näköala saaristoon ja -kaupunkiin päin, mitkä taas etsimään siimestä jostakin poukamasta, -missä oli vihanta ranta puitten suojassa. Sellaisen hiljaisen, vehreän -sopukan olivat rouva Alanne ja Terttukin löytäneet niemen ja "Belle -Vue'n" rannikon kainalosta ja siellä he usein, tämmöisinä kauniina -päivinä, tuntikausia lepäilivät riippumatoissaan, jotka Terttu sitoi -puitten väliin. Tavallisesti oli Tertulla joku kirja mukanaan, jota hän -sitte luki ääneen äidin kuullen. - -Siellä rouva Alanne ja Terttu nytkin loikoilivat riippumatoissaan, -Terttu lukien ja hänen äitinsä niin vain leväten, kasvot nenäliinan -peitossa, jonka hän oli viskannut silmilleen suojellakseen niitä -kärpäsiltä ja itikoilta. Noin kymmenen askeleen päässä heidän -poukamastaan kulki tie niemelle ja kallioille päin, ja tuon tuostakin -siitä aina joku kävi sivutse. Terttu oli juuri lukenut luvun loppuun, -laskenut kirjan käsistään ja heittänyt käsivartensa päänsä taakse, kun -hän kuuli tieltä hiekan ritinätä ja naisen äänen, joka sanoi: - --- Siellähän he ovat. - -Terttu kohotti päätään ja huomasi heidän tuttavansa Hangon rouvan -kääntyvän tieltä tulemaan heitä kohti sekä hänen jäljessään saman -herran, jonka toissa päivänä olivat lukuhuoneessa nähneet. Herra -seurasi ikäänkuin hieman epäröiden loitompana, kun rouva taas -likemmäksi tullen kysyi: - --- Saako tulla häiritsemään? - --- Kuka siellä on? -- kysyi rouva Alanne, heittäen nenäliinan -silmiltään. - --- Rouva Bondén ja se herra, -- vastasi Terttu puolikovaa äidilleen, -kääntäen samalla jalkansa ulos riippumatosta ja laskeutuen maahan. - --- Tehkää niin hyvin! -- vastasi silloin rouva Alanne. - --- Mutta minä pyydän, rouva Alanne: jääkää vain riippumattoonne! Älkää -antako ollenkaan meidän häiritä itseänne! -- sanoi rouva Bondén, tullen -tervehtimään rouva Alannetta ja Terttua. - --- No, jos sallitte niin en nouse -- sanoi rouva Alanne, kurottaen -kättään rouva Bondénille. - --- Tietysti, tietysti, -- sanoi rouva Bondén. - --- Kävelimme tännepäin maisteri Honkasalon kanssa... Sallitteko, että -esittelen? - --- Tulkaa lähemmäksi, maisteri Honkasalo! sanoi hän ennenkuin ehti -vastaustakaan saada rouva Alanteelta ja viittasi kädellään Honkasaloa -luokseen. -- Kuulin, että olette jo vähän tuttujakin, -- lisäsi hän -vielä esitellessään. - --- Niin, me olemme todellakin vaihtaneet muutaman sanan toistemme -kanssa, -- sanoi rouva Alanne, ojentaen kättään maisteri Honkasalolle, -joka olkihattu kädessään astui rouva Alanteen luo, tarttui hänen -käteensä ja kumarsi. - --- Niin, minä ajattelin, kun sen kuulin, että ehkä neiti Alanteelle -voisi tulla vähän hauskempaa Hangossa, jos... -- vaikka maisteri -Honkasalo, ikävä kyllä, ei asukaan kaupungissa, -- laverteli puhelias -rouva Bondén, niin että molemmat nuoret eivät oikein tietäneet, mitä -sanoa toisilleen; vaihtoivat vain silmäyksiä, hymähtivät ja katsoivat -muuanne. - --- Hangossahan toki ei tarvitse koskaan ikävöidä, rouva Bondén, -- -sanoi jotensakin samaan äänensävyyn Honkasalo. - --- Niin, sen maisteri sanoo vain mielistelläkseen meitä hankolaisia, --- vastasi, suu makeassa hymyssä, rouva Bondén, istuutuessaan leveästi -sammaltuneelle kivelle. - --- Muulloin kuin sateisella ilmalla, on totuuden nimessä lisättävä, -- -sanoi siihen rouva Alanne. - --- Silloinkin voi välistä saada ajan kulumaan hyvää soittoa -kuuntelemalla kasinon salissa, -- puuttui vihdoin Terttu puheeseen. - --- Te näytte, neiti Alanne, kovin ihailevan soittoa, -- sanoi Honkasalo. - --- Kyllä, oikeinpa rakastan sitä, kun kuulen lempisäveltäjiäni hyvin -esitettävän, -- vastasi Terttu melkein intomielisesti ja katsoi -ensi kerran Honkasaloa suoraan silmiin. Silloin hän heti myöskin -huomasi tämän kaikki omituisimmat kasvojen piirteet, katseen, tukan, -viikset ja nenän kärjen, ja kaikki painui selvästi hänen muistiinsa -ainiaaksi. Siitä lähtien alkoi nuorten puhe sitte vapaammin juosta, -varsinkin, kun rouva Bondén veti rouva Alanteen huomion pois heistä -aivan toisellaisella keskustelulla. Honkasalo huomautti sen jälkeen, -että muutaman päivän perästä tuli olemaan konsertti ja kysyi, aikoiko -Terttu mennä sinne. Terttu sanoi sen riippuvan äidistä ja myöskin -isän tulosta Hankoon, mutta piti sen hyvin mahdollisena. Samalla sai -Honkasalo tietää, että Tertun isä, asessori Alanne, joka toinen viikko -kävi Hangossa perhettään tervehtimässä, välistä useamminkin, kun vain -virastaan pääsi, -- Helsingistä. Terttu puolestaan taas sai keskustelun -kuluessa tietää, että Honkasalo oli kandidaattitutkintoaan varten -pääaineina lukenut estetiikkaa ja filosofiaa ja että hän aikoi ryhtyä -kirjoittamaan kauno- ja sielutieteellistä tutkielmaa Goethen romaanista -"Die Wahlverwandtschaften". - --- Hävetäkseni täytyy minun sanoa, etten sitä romaania ole lukenut, -- -sanoi heidän siitä puhuessaan Terttu vilpittömästi. - --- Sitä teidän, neiti, ei tarvitse ollenkaan hävetä tunnustaa, lohdutti -Honkasalo, -- sillä harva nykyajan ihmisistä ja varsinkin meikäläisistä -lienee siihen tutustunut. - -Terttu oli istuutunut riippumattoonsa ja kiikutteli sitä sievästi, -jalat nilkasta ristissä. Honkasalo istui vastapäätä häntä kivellä, -olkihattu yhä kourassaan, ja loi silloin tällöin katseensa Tertun -vaalean ruskeisiin sukkiin ja ruskeisiin avokenkiin, joiden yläpuolella -hänen hameensa helmat kiikkuessa somasti liehuivat, vilahuttaen -toisinaan enemmänkin kaunista pohkiota. - -Tertun kysymyksen johdosta, mitä Goethen mainitussa romaanissa oli -niin mielenkiintoista, että siitä voisi yliopistollisen väitöskirjan -kirjoittaa, selitti Honkasalo, että siihen oli kätketty paljonkin -rakkaus- ja avioliitto-probleemia koskevaa ja kehoitti Terttua sitä -lukemaan. Sen Terttu lupasikin tehdä Helsinkiin palattuaan. - --- Mutta eiköhän meidän, Terttuseni, jo pidä ajatella kotiin lähtöä? -- -sanoi rouva Alanne, kohottautuen riippumatossaan. - --- Eiköpähän. Äläkä unhota, äiti, taaskaan juoda kirnupiimää, jonka -tohtori sinulle eilen määräsi, -- huomautti Terttu. - --- Sitä kirnupiimää vielä! -- nauroi rouva Alanne. -- Ne lääkärit -keksivät jos joitakin tehtäviä meille, jotta vain aikamme täällä -kuluisi. - --- Ja rahamme, -- lisäsi Terttu alkaen päästää riippumattoaan irti -puusta. - --- Se on kaikki hankolaisille vain tervetullutta, -- lausahti siihen -rouva Bondén. -- Milläs me sitte koko talven eläisimme? - --- Ehkä minä saan auttaa, -- sanoi Honkasalo, hypähtäen paikaltaan ja -ojentaen molemmat kätensä rouva Alanteelle, joka ponnisteli päästäkseen -pois mukavasta asennostaan riippumatosta. Hänen avullaan rouva Alanne -nopeammin keikahtikin jaloilleen ja Honkasalo päästi sen jälkeen -hänen mattonsa irti puista, ottaen sekä sen että Tertun riippumaton -kantaakseen. - -He kulkivat männikön laitaa suoraan alas "Belle Vue'hen" vievälle -tielle, -- rouvat edellä, nuoret jäljessä. Tertun ja Honkasalon välillä -jatkui senkin matkan vielä keskustelua ja kun he erosivat, tunsivat -he jo tämän ensimäisen tutustumisensa nojalla saaneensa toisistaan -koko joukon vaikutelmia, jotka jäivät heidän molempien sydänten -salaisuudeksi. - - * * * * * - -Sitä seuraavana päivänä oli kasinolla tavallinen viikko-iltama. Kun -rouva Alanne ja Terttu saapuivat sinne, oli verannalla heitä vastassa -maisteri Honkasalo. Tervehtiessään lausui rouva Alanne pahoittelevansa, -etteivät sattuneet edellisenä päivänä olemaan kotona, kun maisteri -oli ollut niin ystävällinen ja käynyt heidän luonaan, sekä ilmaisi -toivomuksen, että hän tulisi heillä toistekin käymään. Siihen -Honkasalo kiittäen kumarsi ja kun Terttu lausui ihmettelynsä, ettei -ollut pariin päivään Honkasaloa ollenkaan nähnyt kaupungissa, niin -tämä selitti, että oli edellisen illan ja koko sen päivän vajonnut -erään mielenkiintoisen teoksen lukemiseen, joka kosketteli hänen -väitöskirjansa aihetta. Tästä Tertun kysymyksestä Honkasalo koko lailla -mielistyi, sillä hän huomasi siinä piilevän ajatuksen, että häntä -ainakin oli muistettu sillä aikaa. Kysymyksensä tehtyään Terttukin -hoksasi, että toinen voi sen niin käsittää, mutta kun hän vastaukseksi -samalla sai Honkasalolta hyvin lämpimän katseen, niin tuntui kuin joku -lempeä hengetär olisi vetänyt häntä vieläkin lähemmäksi tätä uutta -tuttavaa. - -Yleisöä parveili verannalla ruokapöytien välissä ja muutamia vanhoja -pariskuntia istui hiirenhernepensaiden suojassa juurakkotuoleissaan -alhaalla kasinon edustalla, katsellen ja arvostellen sieltä -ohikulkijoita. Salissa, seinustoilla, istui enimmäkseen nuorta väkeä, -joka odotteli tanssin alkua. Pienellä korokkeella, salin perällä olevan -parven alla, viritteli seitsemänmiehinen orkesteri jouhisoittimiaan -ja kohta alkoikin laihanlaisena soida raukea valssisävelmä, joka -houkutteli muutamia nuorukaisia kiidättämään neitosiaan hiukan -kulunutta lautalattiaa myöten. Verannalta toiset menivät saliin, toiset -katselivat ikkunoista tanssia, johon jo useampiakin pareja liittyi. -Rouva Alanne, Terttu ja Honkasalo menivät myöskin saliin ja Honkasalo -toimitti heille kaikille istuimet vastapäätä soittokuntaa. - --- Tanssittehan, neiti Alanne? -- kysyi Honkasalo, nousten Tertun -eteen. -- Saanko pyytää? -- lisäsi hän kumartaen Tertulle. - --- En ole erikoisemmin tanssinhaluinen enkä tanssintaitoinenkaan, -- -vastasi Terttu, -- mutta voimmehan... - -Ja hän nousi ja laski vasemman käsivartensa Honkasalon oikealle -olkapäälle, joka puolestaan voimakkaasti kiersi käsivartensa Tertun -vyötäisien ympäri, vieden hänet mukanaan muiden parien joukkoon. Terttu -ei tanssinut varsin kevyesti, sen hän tiesi itse. Eikä Honkasalokaan -ollut mikään mestari tällä alalla. Molempien mielipiteet siis yhtyivät -siinä, ettei lattia ollut hyvä. Rouva Alanne, joka koko ajan silmillään -seurasi heitä, sanoi kun Honkasalo pyöräytti Tertun hänen äitinsä -viereen istumaan paikoilleen: - --- Kävihän se sievästi. - --- Minusta on synti tanssia kauniina kesäiltoina tomuisessa salissa, -- -sanoi Terttu. - --- Mutta eihän ylilääkäri sallikaan tanssia kuin kello kymmeneen asti, --- huomautti Honkasalo siihen. - --- Siitä eivät kuitenkaan kaikki nuoret ja terveet, jotka eivät hoitoa -tarvitse, ole hyvillään, -- lausui rouva Alanne. - -Samassa tuli eräs nuori helsinkiläinen liikemies, Tertun tuttava, ja -pyysi hänet tanssimaan. Terttu ei voinut kieltäytyä ja suostui, vaikka -hieman vastahakoisesti. - --- Luulen, että neiti Alanne on kovin vakavamielinen, -- kääntyi sillä -välin Honkasalo rouva Alanteen puoleen. -- Hän ei ainakaan ole tanssiin -ihastunut kuin monet muut nuoret neitoset. - --- Se on totta, maisteri. Terttu katselee elämää mielestäni välistä -melkein liiankin vakavalta kannalta. - --- Niinkö? Oletin, että se oli ehkä tilapäistä... haluttomuutta. - --- Ei. Hänessä todellakin pitäisi olla enemmän elämän halua ja elämän -iloa. Nuorissa varsinkin se on välttämätöntä, eikö niin? - --- Tietysti -- jossakin määrin, -- vastasi Honkasalo hiukan -epämääräisesti, tahtomatta asettua kenenkään puolelle. - -Terttu kiitti jo ensimäisen kierroksen jälkeen kanssatanssijaansa, -syyttäen hengästymistä, ja istuutui paikalleen. - --- Mitä arvelette, neiti Alanne, franseesistä? -- kysyi Honkasalo. -- -Saanen kai lupauksenne siihen? - --- Arvelen, että eiköhän olisi parempi, että menisimme merenpuoleiselle -verannalle istumaan ja viettäisimme tämän kauniin illan siellä, -- -vastasi Terttu katsoen Honkasaloa silmiin. - --- En toivo sen parempaa, -- iloitsi siitä esityksestä Honkasalo. - --- Entä äiti? Ethän sinäkään viitsi täällä sisällä istua, kun -kuitenkaan ei ole mitään erikoisempaa nähtävää eikä kuultavaa? -- -kääntyi Terttu äitinsä puoleen. - --- Kuinka tahdotte. Mennään sitte, -- sanoi rouva Alanne ja kun valssi -samassa loppuikin, niin nousivat he kaikki kolme paikoiltaan ja menivät -Tertun esittämälle paikalle. - -Siellä oli heidän tavallinen ruokapöytänsäkin seinustalla melkein -rakennuksen nurkassa ja rouva Alanne istuutui pöydän ääreen käskien -Tertun tilaamaan heille kolmelle teetä. - --- Toivon, että te, herra maisteri, tänään olette meidän vieraamme -ja syötte illallistakin kanssamme, -- lisäsi rouva Alanne, pyytäen -Honkasaloa istuutumaan pöydän päähän. - -Honkasalo kiitti ja, Tertun puhutellessa tarjoilijatarta, sanoi rouva -Alanteen ehtineen ennen häntä tilata teetä, hän kun itse oli aikeessa -kysyä, millä olisi saanut kiittää olostaan heidän ystävällisessä ja -miellyttävässä seurassaan. - --- Vielä mitä?! -- sanoi rouva Alanne, -- mehän olemme täällä kuin -kotonamme ja tehän olette meidän seuravieraamme. - -Terttu istuutui samalla pöytään ja huo'ahti tyytyväisenä: - --- No, eikö olekin paljon hauskempi täällä? -- kysyi hän, kääntyen sekä -äitinsä että Honkasalon puoleen. - -Äiti nyökäytti vain päätään ja Honkasalo vastasi kysymällä: - --- Te olette nähtävästi luonnon ihailija, neiti? - --- Ja rauhan ja hiljaisuuden, -- lisäsi Terttu. - --- Anteeksi, -- sanoi Honkasalo hypähtäen paikaltaan: päällystakkini -jäi sille puolelle. Saanko käydä sen noutamassa? -- ja vastausta -odottamatta katosi hän ruokasalin kautta toiselle verannalle. - -Ehkä viisi minuuttia olivat rouva Alanne ja Terttu vaihtaneet muutamia -sanoja keskenään, kun Honkasalo palasi päällystakki käsivarrellaan ja -toisessa kädessä kimppu kauniita tumman punaisia ruusuja, jotka hän -ojensi Tertulle. - -Tertun kasvot kirkastuivat ihastuksesta ja ihastuksen huudahdus pääsi -sekä hänen että rouva Alanteen huulilta. Ja kiittäen puristi Terttu sen -lisäksi kovasti Honkasalon kättä, luoden samalla syvän katseen hänen -silmiinsä. - --- Onneksi oli kukkaiskoju vielä auki, -- sai Honkasalo hänelle hiljaa -selitetyksi. - --- Onneksi, todellakin, -- minulle, -- sanoi Terttu, painaen kasvonsa -syvälle tuoksuviin ruusuihin. - --- Todellakin harvinaisen kauniita ruusuja, -- puuttui rouva Alanne -puheeseen, -- mutta ne ovat pantavat heti veteen. - -Honkasalo nousi, kääntyi tarjoilijattaren puoleen ja pyysi hänen -tuomaan ison vesikannun raikasta vettä, johon ruusut sitte -sijoitettiinkin heidän eteensä. Samalla tuotiin teekin. Ja kaikki kolme -tunsivat kuin olisivat olleet jo saman perheen jäseniä ja saattoivat -lausua ajatuksensa ilman mitään väkinäistä tunnetta, joka vaatii -punnitsemaan tarkkaan joka-ikisen sanan. Puheen aihetta tarjosi kaunis -auringon laskukin, joka synnytti nopeasti vaihtelevia värivivahduksia -taivaalle ja hiljaa kuohuvalle viheriäiselle meren aallokolle. - -Merelle katsoessaan sanoi Terttu yht'äkkiä Honkasalolle: - --- Olen ajatellut sitä Goethen romaania, josta minulle siellä rannassa -puhuitte. Mitä se nimi "Die Wahlverwandtschaften" ensiksikin tarkoittaa? - --- Sen selittää Goethe itse romaaninsa ensi osan neljännessä luvussa. -Nimi viittaa, -- selitti Honkasalo, -- oikeastaan erääseen kemialliseen -prosessiin, jonka mukaan luonnossa yhteen joutuneet erilaatuiset -ainesoliot pyrkivät liitostaan eroon toiseen liittoon yhtyäkseen. - --- Niinkö tieteellinen romaani se sitte onkin? -- kysyi Terttu vähän -pettyneenä. - --- Oo! -- huudahti rouva Alanne, tietämättä oikein mitä sanoa. - --- Mutta se nimi on vain vertauskuva, -- jatkoi Honkasalo. -- -Kysymys romaanissa tietysti on samallaisesta henkisestä prosessista -yhteiskunnassa, ihmisten veren ja sielun heimolaisuudesta, sydänten -"vaaliheimolaisuudesta" rakkauteen nähden heidän välillään siinä -liitossa, jota kutsumme avioksi. - --- No, se on aivan toista, -- huudahti nyt rouva Alanne. - -Ja Terttu lisäsi: - --- Sittehän se ei olekaan kuiva tieteellinen, vaan mielenkiintoinen -sielutieteellinen romaani. - --- Juuri niin, neiti Alanne, -- sanoi Honkasalo. -- Hyvin -mielenkiintoinen. Kysymys on siitä, missä määrin ihmiset todellakin -_sopivat_ toisilleen avioliitossa, vastaako heidän vaalinsa veren -ja sielun heimolaisuutta. Ja jos nämä "oliot" näyttäytyvät olevan -erilaatuiset, niin he pyrkivät eroon, etsien yhtymistä toisten -samanluontoisten "olioitten" kanssa kuin he itse ovat. - --- Sehän on sitte aivan nykyaikainen avioeroromaani, -- huomautti rouva -Alanne. -- Se minunkin sitte pitää lukea. - --- Se on omituista, -- sanoi Terttu, ikäänkuin mietteihinsä vajoten. -- -Minä olen tuota kysymystä usein itsekseni ajatellut. - --- Niinkö? -- kysyi Honkasalo. -- Onko teillä, neiti Alanne, ollut -jotakin aihetta...? - --- Ei personallisesti, mutta, -- alkoi Terttu. - --- Sen minä uskon, -- keskeytti Honkasalo. - --- Eikä edes ihmiselämästä havaintoa, -- korjasi Terttu ajatuksensa. - --- Mistä sitte? -- kysyi Honkasalo uteliaana. - --- Kahden pikku linnun elämästä, -- selitti Terttu. - --- Niin, se on totta, -- sanoi rouva Alanne. - --- Kuinka niin? -- kysyi Honkasalo. - --- Olisi hauska kuulla. Olen aina ollut vakuutettu vaaliheimolaisuuden -olemassa olosta muittenkin elävien olentojen rakkaussuhteissa, kuin -ihmisten. - --- Kerrohan maisterille, -- sanoi rouva Alanne Tertulle. -- Se oli -todellakin omituinen tapaus. - --- Se on minun pikku Viivini elämän tarina, -- alkoi Terttu kertoa. --- Viivi oli pienen, ihan puhtaan keltaisen kanarialinnun nimi. Sen -osti isä minulle, kun olin kahdentoista vuoden vanha. Olin aina -halunnut saada pienen kanarialinnun ja kun toivuin ankaran tulirokon -jälkeen, jota olin sairastanut monta viikkoa, niin toi isä minulle -sanomattomaksi ilokseni tuon pikkulinnun sievässä häkissä. Minä ristin -lintuni Viiviksi, sillä se oli "tyttö", -- (kaikki nauroivat, Terttu -itsekin, kun hän sanoi "tyttö",) -- ja kun se aina vastasi minulle: -"vii-vii-vii". Se oli todellakin niin ymmärtäväinen ja viisas, että -minä sen kanssa puhelinkin. Ja sekös osasi laulaa ja välistä kirkui -niin kovasti, että oikein korvia särki! Ja ihmeellistä, kuinka se -minut tunsikin hyvin! Kun vain tulin huoneeseen, niin se aina lopetti -laulunsa ja rupesi hyppimään puikolta puikolle, odottaen, että minä -tulisin sen kanssa juttelemaan. Aamuisin oli kuitenkin kaikkein -hauskinta nähdä sen kujeita. Minun täytyi, tietysti, yöksi aina peittää -sen, häkki tummalla huivilla, ettei se liian aikaisin herättäisi meitä -laulullaan. Mutta sekös sitte piti peliä, kun tulin sitä hoitelemaan! -Tavallisesti se jo oli hypännyt maahan tai siemenkuppinsa laidalle, -syöden ensimäisen murkinansa. Kun minä sitte tulin ja paljastin häkin, -niin sekös alkoi piipattaa ja hypiskellä edestakaisin ylös ja alas ja -puikolta puikolle, ja haukotteli, ihan kuin olisi nauranut, ja pientä -kieltänsä liikutteli niin nopeasti, että oli oikein lysti katsella. Ja -korviaankin se raapi toisen jalan keskimäisellä pitkällä varpaallaan -ja höyheniään laitteli ja pöyhötteli ihankuin me naiset pukujamme, -kaupungille lähtiessämme. Ja kun minä pistin käteni häkin ovesta sisään -hiekkaa puhdistaakseni, niin paikalla se lensi kättäni nokkimaan ihan -kuin suutelemaan ja tuskin ehdin vettä vesikuppiin kaataa, niin se -jo oli siinä juomassa, nostaen aina nokkansa ylös, kun vesipisaran -lainasi, ja aina sitte katsoi minuun ja sanoi: "vii-vii-vii". - --- Kuinka lapsellinen mielikuvitus sinulla onkin, Terttu! -- keskeytti -rouva Alanne. - --- Ei ollenkaan, äiti, niin se oli, -- sanoi Terttu. - --- Tietysti se on niin, kuin neiti Alanne kertoo, -- puolusti -Honkasalo. -- Sehän on niin luonnollista. Minä ymmärrän niin hyvin tuon -kanarialinnun rakkauden jokapäiväistä ruokkijatartaan kohtaan. - --- Te luulette siis, ettei siinä muuta tunnetta ollutkaan, kuin...? - --- Kuin jonkinlainen ilo saada jokapäiväinen leipänsä, -- jatkoi -Honkasalo. - --- Aivan niin, sanon minäkin, -- yhtyi siihen rouva Alanne. - --- Hyi, kuinka te olette proosallisia! -- huudahti Terttu. -- Mutta -minä olen varma, että Viivi ymmärsi ja tunsi paljon enemmän. Minä -tiedän sen. - --- Haluan kuulla todistuksenne, -- sanoi Honkasalo, asettuen odottavaan -asentoon. - --- No, kuulkaa sitte! Kun, -- kahden vuoden perästä, -- tuli aika -naittaa Viivi, -- jatkoi Terttu leikillisesti ja sekä rouva Alanne että -Honkasalo purskahtivat nauruun, -- niin pyysin isän ostamaan sille -miehen. - -Rouva Alanne nauroi taas ja Honkasalo sanoi: - --- Tehän kerrotte oikein hauskasti, neiti Alanne. - --- Mikä on totta, se on totta, -- sanoi Terttu. -- Ajattelin, että -Viivin oli ikävä yksinänsä olla ja isä kai ajatteli samoin, koska hän -täytti pyyntöni. Me laitoimme pesänkin jo valmiiksi pieneen koppiloon, -joka sidottiin häkin ylänurkkaan. Ja olisittepas nähnyt, kuinka Viivi -ihmetteli sitä laitetta! Piipatti, käänteli päätään molemmille puolille -ja hyppeli edestakaisin, kurkistipa koppilon aukosta muutaman kerran -pesäänkin. - --- Oikein olen jo utelias kuulemaan, kuinka sitte kävi, -- kysyi -Honkasalo, ihastuneena katsellen Terttua. - --- Kävi niin, että kun isä toi sen "miehen" ja me laskimme sen häkkiin, -niin Viivi pelästyi niin, että se lentää pyristeli sinne tänne häkin -seinästä seinään ja putosi viimein maahan, jossa makasi kauan aikaa ja -oikein näki, kuinka sen sydän kolkutti. - --- Viivi parka! -- sanoi rouva Alanne. - --- Oliko se niin ruma, se "mies"? -- kysyi Honkasalo naurahtaen. - --- Totta puhuen, ei se minua ainakaan miellyttänyt ja pahoin pelkään, -ettei se ollut aivan puhdasverinen kanarialintu. Se oli vähän vihertävä -ja siipien kärjet olivat hyvinkin tummat, -- selitti Terttu. - --- Varmaankin oli se jotakin kanarialinnun ja jonkin pohjoismaisen -laululinnun sekarotua, jommoisia on hyvinkin paljon myytävinä, -- -arveli Honkasalo. - --- Hyvin mahdollista, vaikka osasihan se laulaa sekin, -- jatkoi -Terttu. Mutta pääasia on, että ihan ensimäisestä silmänräpäyksestä asti -he eivät _sopineet_ toisilleen. He eivät rakastaneet toisiaan. Viivi -ainakaan _ei_ rakastanut miestään, sen näin selvästi. - --- Aivan oikein, neiti Alanne, -- sanoi Honkasalo. -- Heiltä siis -puuttui tuo samainen verenheimolaisuus. - --- Ja ilmeisesti myöskin hengenheimolaisuus, -- lisäsi Terttu, -- -muuten ei voi selittää heidän vastenmielisyyttään toinen toistaan -kohtaan. Näin, että Viivi oikein vihasi "miestään", joka minusta oli -oikea tyranni. - --- Kuinka niin, kuinka niin? -- kysyi Honkasalo uteliaana. - --- Siten, ettei se sallinut Viivin tehdä mitään: ei syödä, ei juoda -rauhassa, ei istua puolallaan eikä laulaa. Aina se tuli ja ajoi Viivin -pois. - --- Se on totta, -- sanoi rouva Alanne. - --- Niin ettäkö oikein tappelivatkin? -- kysyi Honkasalo. - --- Ihan todenperään, -- vakuutti Terttu. -- Oikein oli surkeata ja -sydäntäsärkevää nähdä sitä elämää. - --- Luonnollisesti te erotitte linnut toisistaan? -- uteli edelleen -Honkasalo. - ---- Emme tulleet sitä ajoissa tehneeksi: luulimme heidän tottuvan -toisiinsa, -- selitti Terttu, -- mutta "mies" söi lopulta niin paljon, -että kuoli. - --- No, nyt minä ymmärrän: kysymyksessä oli taaskin se jokapäiväinen -leipä. Se "mies" ehkä oli aikaisemmin saanut kovin vähän ruokaa ja nyt -söi liian ahnaasti. Viivinne taas, neiti Alanne, varmaankin kadehti -"miestään", että se söi hänen ruokansa. - --- Minä luulen todellakin, että siinä oli kateutta Viivin puolelta, -mutta siten ymmärrettynä, että minä suosin ja ruokin sitä sen -"miestäkin". Ja siinä minä luulen, että se meidän, -- Viivin ja minun, --- välinen rakkaus olikin, jota te äsken epäilitte, -- selitti Terttu. - --- Taaskin tuommoinen lapsellinen luulo, -- naurahti rouva Alanne. - --- En ollenkaan epäile, neiti Alanne, -- puolusti häntä taas -Honkasalo, -- että kanarialintunne teitä rakasti, oli teihin tottunut -ja kiintynyt, ja vaikka painostinkin leipäkysymystä lintujenne -onnettomassa avioliitossa, niin tahdon lisätä, että sievä kertomuksenne -minun mielestäni selvästi todentaa vaaliheimolaisuuden olemassa olon -lintujenkin kesken. -- Jos nuo linnut olisivat tunteneet todellista -verenheimolaisuutta välillään, olisi "ruoka" kokonaan unhottunut tahi -ollut sivuasia ja samoin -- ikävä sanoa se, neiti Alanne, -- myöskin -Viivinne rakkaus _teitä_ kohtaan. - --- Niinkö luulette? -- kysyi Terttu alakuloisesti, hänen päänsä painui -alas ja katse tuijotti sameana kauas merelle. - --- Semmoista se on elämä! -- sanoi rouva Alanne. - --- Ja rakkaus, -- lisäsi Honkasalo. -- Mutta kuinka sitte Viivin kävi -hänen "miehensä" kuoltua? -- kysyi hän, koettaen saada Tertun pois -mietteistään. - --- Viivi ei ollut sitte enää sama kuin ennen eikä sen laulukaan, -- -kertoi Terttu harvakseen ja masennetuin mielin. -- Se eli kyllä vielä -muutamia vuosia, mutta alkoi huomattavasti vanheta. Se sai vähitellen -suuria pahkoja varpaisiinsa eikä voinut enää lopulta hyvin istua -puolallakaan, saatikka sitte hypellä niin helposti kuin ennen. Sitte -kerran, kun tulin sille siemeniä antamaan, istui se kyykistyneenä -kuppinsa laidalla, mutta ei syönyt. Puhuttelin sitä, mutta se ei -vastannut mitään. Koetin saada sen puolalle tahi maahan siksi aikaa, -kuin olisin kupin täyttänyt, ja se yrittikin hypätä maahan, mutta jäi -kynnestään häkin rautalankaan riippumaan. Näin, että se oli siihen -pitkästä kynnestään takertunut, irroitin sen siitä, mutta huomasinkin, -että se oli taittanut jalkansa. Täytyi tehdä loppu sen elämästä -niin pian kuin suinkin. Juoksin tohtori Aulangon luo, pyysin hänen -hankkimaan pienen pullon kloroformia, jonka hänen avullaan sainkin -apteekista, ja minä nukutin Viivin ainiaaksi: otin sen käteeni, panin -kloroformiin kastellun pumpulipalasen sen nokan eteen, se käänteli hiukan -päätään, sydän alkoi nopeasti sykkiä, taukosi sitten yht'äkkiä, jalat -ja varpaat kutistuivat ruumista vastaan ja pikku Viivini oli kuollut. - -Terttu otti nenäliinansa, niisti nenänsä ja käänsi päänsä syrjään. - -Rouva Alanne ojensi kätensä pöydän yli ja taputti ääneti Terttua -käsivarrelle. - -Honkasalo oli kotvan aikaa vaiti, mutta sanoi vihdoin: - --- Semmoista se on elämä! - --- Ja tiedättekö, mitä Terttu sitte teki? -- sanoi rouva Alanne, -kääntyen Honkasaloon päin. - --- Neiti tietysti hautasi lintunsa suurilla juhlamenoilla, -- vastasi -tämä. - --- Enkä ollenkaan niin, -- sanoi Terttu. -- Minä käärin Viivin -pumpuliin, panin sen pieneen koteloon, jossa oli ollut hajuvesipullo, -käärin sitte valkoista silkkipaperia kotelon ympäri ja sidoin sen -kiinni sinisellä nauhalla ja menin Pohjoissatamaan, nauhan päähän -sidoin kiven ja halkoveneiden laiturista laskin kotelon meren pohjaan. -Sillä lailla minä aivan yksin pikku lintuni hautasin. - --- Se oli ainakin muista kokonaan poikkeava pikkulintujen hautaus, -- -vakuutti Honkasalo. - --- Niin, no! Sen pituinen se! -- lisäsi Terttu ja koetti rohkaista -mieltään tämän surullisen muistonsa jälkeen. - -Silloin olivat kylpyvieraat alkaneet illastaa ja rouva Alanne sanoi: - --- Emmeköhän mekin jo käy ruokaan käsiksi? Tehkää niin hyvin, maisteri! -Tule Terttu! -- Ja hän nousi ylös ja meni Honkasalon ja Tertun kanssa -ruokasaliin. Oli jo tullut pimeä ja lamput olivat sytytetyt. - -Kauniit ruusunsa pani Terttu, kotia tultuaan, maljakkoon, jonka asetti -yöksi heidän huoneensa oven taakse parvekkeelle viileälle paikalle. - - * * * * * - -Tämän jälkeen kului kahden viikon aikana harva se päivä, ettei -Honkasalo ollut rouva Alanteen ja Tertun parissa. Syrjäiset sanoivat, -että hän seurasi kuin varjo heitä kaikkialla, kantaen heidän -tavaroitaan ja palvellen heitä kaikellaisten asiain toimittamisella. -Kun asessori Alanne tuli Hankoon perhettään tervehtimään, esitti rouva -Alanne Honkasalon miehelleen, joka rouvansa ja tyttärensä puolesta -oli valmis ajamaan Hangon kylään Honkasalon luo vastavieraillullekin, -mutta tuli siitä estetyksi, kun Honkasalo tuli häntä vastaan Hangon -Vuorikadun kulmassa, juuri kun asessori oli astumaisillaan ajurin -rattaihin. Asessori ilmaisi aikeensa ja Honkasalo pyysi, ettei asessori -millään lailla vaivaisi itseään tekemään sitä matkaa, kiittäen -samalla siitä kunniasta, joka asessorin käynti hänen luonaan olisi -ollut. Tulipa Honkasalo niinkin hyväksi ystäväksi perheessä, että -hän, rouva Alanteen esityksestä, sai ruveta kutsumaan häntä tädiksi -ja sinuttelemaan Terttua, -- niinkuin meillä täällä pohjoismaissa -on tapa. Mitään erikoisempaa ei näiden kahden viikon tapahtumissa -kuitenkaan ilmennyt. Kuten kylpypaikoissa ainakin oli heidänkin -elämänsä yhtämittaista samoissa paikoissa oleskelemista ja liikkumista -kylpy- ja ruokatuntien lomissa. Iltapuolet käytettiin tavallisesti -lepäämiseen riippumatoissa heidän poukamassaan tahi kävelyihin milloin -rannikkoa pitkin toisella niemellä olevaan pieneen kahvilaan tahi -kylpyhuoneen takana olevalle niemelle ylös niille jylhille kallioille, -jossa korkeimmalla paikalla sijaitsi pieni katosmaja penkkeineen. Tie -sinne kävi paikottain rotkojen lävitse, paikottain tiheäin pensaikkojen -kautta, paikottain pienen vihannan aukeaman poikki, johon levähdystä -varten oli sijoitettu penkki tahi pelkkä lauta kahden kannon päähän. -Sillä tiellä mieli usein pyrki purkautumaan sydämellisempäänkin -keskusteluun. - -Sattui, että Honkasalo yhtenä päivänä oli jäänyt tulematta kaupunkiin, --- ainakaan hän ei ollut näyttäytynyt rouva Alanteelle ja Tertulle. Se -tuntui niin oudolta, Tertun mieli myrtyi. Hän tunsi oikein kaipaavansa -Lauria. Jokin ikäänkuin kaivoi sydänkuopassa hänellä. Rouva Alannekin, -joka huomasi Tertun mielialan, sanoi puolestaan: - --- Mikähän Laurille nyt on tullut, kun näin on meidät unhottanut? - -Terttu ei vastannut mitään, mutta hänen äidilleen se vaitiolo sanoi -paljon. - -Seuraavana päivänä Lauri tuli ja Tertun silmät säihkyivät ilosta. -Rouva Alanne oli kuitenkin pahoinvoipa eikä sinä päivänä edes käynyt -kasinolla. Lääkäri vaati, että hänen piti koko iltapuolenkin pysyä -vuoteessaan. - --- Kyllä minä täällä yksin toimeen tulen, -- sanoi rouva Alanne -Tertulle. -- Menkää te kävelemään, minne tahdotte. - -Päivä oli kuitenkin kovin tuulinen ja myrsky tuntui yhä yltyvän. Oli -pysyteltävä kasinolla tahi etsittävä hyvin tuulelta turvassa oleva -kävelypaikka. Kun tuuli kävi etelästä, oli suojaakin vain havumetsässä, -joiden takana rantakalliot kohosivat. Kasinolta suuntasivat Terttu -ja Lauri, innokkaasti keskenään puhellen, melkein vaistomaisesti -askeleensa sinnepäin ja joutuivat lopulta rotkotielle sekä sille -pienelle vihannalle aukeamalle, jossa ei tuntunut myrskyä lainkaan. He -istuutuivat penkille kummankaan heistä esittämättä, että siinä kotvan -levähtäisivät. - -Koko matkan olivat he puhuneet hyvin vakavasti. Lauri pääsi selville -siitä, ettei Terttu ollut ollenkaan niiden naisten kannalla, jotka -tahtovat naisasian hyväksi hommata kaikellaisissa yhteiskunnallisissa -tehtävissä tahi, armeliaisuuden nimessä, yhdistyksissä ja iltamien -toimeen panemisessa. Kun he siinä nyt kävivät penkille istumaan, sanoi -Lauri: - --- On oikein hauska kuulla sinun mielipiteesi tässä asiassa, Terttu. - --- Älä luule kuitenkaan, -- vastasi Terttu, -- että minä naisliikettä -halveksin. Päinvastoin se on saanut jo paljon hyvää ja suurtakin aikaan. - --- Niinkuin? -- kysyi Lauri. - --- Niinkuin naisen vapauttamisen miehen orjuudesta tahdon ja tunteiden -puolesta, -- selitti Terttu. -- Me saamme todellakin nyt jo tahtoa ja -tuntea vapaammin kuin ennen. - --- No, mutta niissä sitte sinun mielestäsi on naisen elämän tarkoitus? --- kysyi Lauri. - --- Siinä, että hänen todellakin täytyy olla nainen ja pysyä naisena, -niinkuin Jumala on hänet luonut, -- vastasi Terttu. - --- Se on? -- kysyi taaskin Lauri. - --- Olla äiti ja lastensa kasvattaja, -- jatkoi Terttu. Yhteiskuntahan -perustuu perheeseen ja sen vuoksi minusta naisella on mitä suurin, -kaunein ja pyhin tehtävä kodissaan, perheessään. Mitä nainen siellä -kylvää pienokaisten sydämiin, siitä saa yhteiskunta niittää sadon, ja -jos se kylvö on ollut hyvä, niin on satokin oleva sadankertainen. - --- Entäs koulu? -- kysyi Lauri. - --- Koulu on sittenkin vain kodin kasvatuksen täydentäjä, -- selitti -Terttu edelleen. -- Koti on ydin, koulu kuori. Tahi myöskin: koti on -sielu, koulu -- ruumis. Vaikka onhan se ehkä vähän ontuva sittenkin -tämä vertaus. Toivon kuitenkin, että ymmärrät, mitä tarkoitan? - --- Kyllä, varsin hyvin, -- sanoi Lauri. Ymmärränpä sanoistasi -enemmänkin. Näen selvään, mitä sinun sydämesi kaipaa. - --- Minä puhun niinkuin minun mielestäni ylimalkaan pitäisi olla, -- -selitti Terttu. Kun lisään, että ne naiset, jotka eivät voi tulla -äideiksi ja perheenemänniksi, tekevät kodille ja yhteiskunnalle kauniin -ja suuren palveluksen ottaessaan, missä niin tarvitaan, hoitaakseen -toisten kotia ja kasvattaakseen toisten lapsia heidän kodeissaankin, -niin huomaat, että samalla annan suuren arvon opetuksellekin, -sanottakoon sitä nyt kouluksi tässäkin merkityksessä. - --- Minä kunnioitan sinun mielipiteitäsi, -- sanoi Lauri. -- Mutta kodin -ja perheen täytyy syntyä jostakin ja tuo jokin on rakkaus. Se taas on -hyvin erilaatuinen ja sen tautta ovat perheetkin niin erilaatuiset. -Oikeastaan ei ole mitään niin epämääräistä kuin tuo tunne, johon -perhe-elämä, joka sitte on synnyttävä yhteiskunnan, perustuu. Tuo tunne -on, ja luullakseni, tulee aina olemaan kahden sydämen salaisuus, aina -joku erikoistapaus, johon eivät mitkään säännöt sovellu. - --- Pääsääntö on kai se, että se on oikea silloin, kun se syntyy -kunnioituksesta toista kohtaan, -- sanoi Terttu, mutta säpsähti samalla -muistaessaan, että Lauri vast'ikään oli sanonut kunnioittavansa hänen -mielipiteitään. - --- Minä luulen aivan päinvastoin, -- väitti Lauri vastaan, -- -että kunnioitus voi syntyä rakkaudesta, mutta ani harvoin rakkaus -kunnioituksesta. Rakkaus syntyy tavallisesti jostakin aivan toisesta. - --- Mistä sitte? -- kysyi Terttu uteliaana. -- Onko sielutieteessä -mitään selityksiä tahi määritelmiä? - --- Minun sielutieteeni mukaan se on melkein selittämätön ongelma, -- -jatkoi Lauri. -- Usein rakkaus ilmestyy puuskan tavoin, tulee aivan -kuin äkkiä yllättävä tauti. - --- Ja on silloin nimeltään intohimoa, -- selitti Terttu. - --- Niin sanotaan, -- myönsi Lauri, -- mutta se voi silloin silti -olla sitä todellista, oikeata rakkautta, sillä siinä juuri on sitä -veren- ja hengenheimolaisuutta, joka vetää yhteen kaksi "oliota" -vastustamattomalla voimalla. - --- Ehkä sitte sanot, ettei ilman intohimoa oikeata rakkautta olekaan? --- kysyi Terttu. - --- En uskalla väittää, mutta uskallan luulla niin olevan, -- sanoi -Lauri. -- Uskallanpa luulla, että intohimoa sittenkin on olemassa -siinäkin vastakkaisessa rakkauden lajissa, joka tulee hiipien kuin -vaarallisin tauti, vaikka se silloin ei ole asianomaisten itsensä -huomattavissa. Sanalla sanoen: se on veri, joka siinäkin vetää heidät -toisiaan kohti. - --- Se on siis niin vaarallinen asia? -- kysyi Terttu ja hänen -kysymyksessään piili monenlaisia eri vivahduksia: vakavuutta, leikkiä, -ivaa, ehkäpä pieni salavihjaus Laurin mahdollisiin kokemuksiin sen -asian suhteen. - -Lauri sen huomasi ja vastasi samaan sävyyn: - --- On, -- kun ei tiedä koskaan, minkälaiset siitä voi olla seuraukset. - --- Niinkö? -- sanoi Terttu naurahtaen. Ja Lauri vastasi siihen vain -kuivasti: - --- Niin. - --- Ei, mutta nyt meidän täytyy jo ruveta lähtemään kotiinpäin, -- sanoi -yhteen menoon Terttu, nousten paikaltaan. -- Alkaa jo hämärtää ja äiti -voi olla huolissaan, minne olemme jääneet. - -Lauri nousi myöskin ja lähti astumaan Tertun vieressä. Kun he -suojapaikastaan rotkon kautta nousivat kalliolle, huomasivat he, että -myrsky oli äitynyt täyteen vauhtiin. Meri kuohui viheriän harmaana -vyöryttäen vaahtopäisiä jättiläisaaltoja rantaa kohti, särkien ne -pärskeellä kareja ja kallion kielekkeitä vastaan. Pilvet ajelivat -rajusti toisiaan matalalla taivaalla ja tuuli repeli tempauksin niitä, -koettaen saada niistä sadetta irti. Silloin tällöin putoilikin joku -pisara. Eräs höyry tupruttaen paksua savua, joka painui alas aalloille, -ponnisteli voimiaan Hangon satamaan päin. Ja etäältä ulapalta vilahteli -määräajoin majakan tuli. - --- Katsotaanhan silmänräpäys, Terttu! -- pysäytti Lauri Tertun, -pidellen häntä käsivarresta. -- Tämä on suurenmoista. - --- Se on pelottavaa, -- sanoi Terttu. -- Ihmisraukat, joiden pitää olla -merellä nyt! - -Lauri sanoi: - --- Menkäämme ulos tuonne kielekkeelle! Katsos, kuinka tuolla yhdeksäs -aalto komeasti kohosi ja räiskähti kauas kalliolle! Ja kuinka -voimakkaasti meri taas imaisi vetensä takaisin! - -Terttu seurasi Lauria, käsi hänen käsivarrellaan, ja Lauri tunsi, -kuinka Tertun hermot puistattivat häntä. - --- Se on pelottavaa, -- sanoi Terttu vielä kerran. Hänen hameensa -helmat hulmusivat paukkeella myrskyn ravistamina. - --- Emmehän me ihmiset pelkää elämänkään merellä, -- jatkoi Lauri. -- -Tuommoista on kuitenkin sää usein meidän ihmisraukkojenkin sielussa. - --- Mutta sitä emme silmin näe, -- lausui Terttu. -- Luulen, ettemme -pelkää niin paljon sitä, jota emme näe, vaikka tiedämme ja tunnemmekin -sen olevan. Kuolemaakin pelkäämme oikein vasta silloin, kun se on -silmiemme edessä. - -Samassa räiskäytti taaskin suuri aalto vettä korkealle ilmaan, niin -että Tertun ja Laurin täytyi hiukan peräytyä paikoiltaan. - --- Kas, kuinka veneet tuolla poukamassa keikkuvat ja laitojaan -hankaavat toisiaan vastaan! -- osoitti Lauri pieneen lahden pohjukkaan, -joka on niemien ja kallioiden kainalossa aivan kasinon kentän -edessä. He seisoivat juuri kylpyhuoneen takana olevalla korkeimmalla -kielekkeellä ja toisella puolella poukamaa näkyi kaksi ihmishaahmoa -rannalla. Laiturin kohdalla häämöitti vielä kolmas haahmo, joka näkyi -puuhaavan purjeveneen kiinnittämisessä laituriin. - --- Tuossapa on vene päässyt irti! -- sanoi Terttu. -- Katsos, kuinka se -lyö laitojaan kalliota vastaan, -- tuossa meidän jalkojemme juuressa! - -Lauri jätti Tertun seisomaan ja laskeutui katsoakseen muutaman askeleen -alemmaksi rantaan päin viettävää kalliota myöten. Samassa löi taaskin -suuri aalto ja pärskähytti vettä juuri sille kohtaa, missä Lauri -seisoi. Tämä peräytyi nopeasti taaksepäin, kääntyi, juoksi muutaman -askeleen ylöspäin, mutta yht'äkkiä hänen kenkänsä korko lipesi ja hän -vajota romahti jonnekin vähän matkan päähän Tertusta, niin että Terttu -näki vain hänen päänsä. Terttu kirkasi ja peitti kasvonsa. - --- Lauri, Lauri! -- huudahti hän. -- Mikä sulle tuli? Satutitko itsesi? - --- En vähääkään, -- vastasi Lauri alaalta, päätään kohottaen. -- -Luisuin aivan sievästi istuallani kalliota myöten ja täällä on -hiekkapohja tie. - --- Mennään jo pois! -- sanoi Terttu rukoilevalla ja säälin äänellä, ja -etsi paikkaa, mistä voisi laskeutua alas sinne, missä Lauri oli. - --- Täältä pääsemmekin heti tielle, -- vastasi Lauri. -- Tule! -- lisäsi -hän ja ojensi kätensä Terttua kohti. -- Minä autan sinut alas. - -Terttu astui likemmäksi ja melkein heittäytyi Laurin kaulaan, joka otti -hänet tukevasti käsivarsilleen ja nosti hänet hiekkapohjaan maahan. -Ollessaan Laurin sylissä tunsi hän, kuinka tämän kasvot painautuivat -hänen kaulaansa vasten ja vieno väristys kulki läpi hänen ruumiinsa. - --- Kiitos! --- sanoi Terttu hiljaa, kun Lauri hellävaroin laski hänet -jaloilleen seisomaan. - --- Ethän toki peljästynyt? -- kysyi Lauri suottaillen. - -Terttu ensin ei aikonut vastata mitään, mutta sitte pääsi hänen -huuliltaan melkein pahastuneella äänenpainolla: - --- Vielä sinä kysyt?! - -Ja hän alkoi nopeasti astua kylpyhuoneelle päin Laurin rientäessä hänen -rinnallaan. - --- Mennään jo oikein sukkelaan! -- sanoi hän. Mutta puheesta ei -tahtonut tulla enää mitään. Eikä vaikeneminenkaan liioin rasittanut. -Kumpikin heistä oli ajatuksiinsa vajonnut. - -Kun he olivat tulleet huvilan ovelle ja Lauri ojensi kätensä -hyvästiksi, sanoi hän Tertulle: - --- Muistuu mieleeni eräs lause Goethen romaanista "Die -Wahlverwandtschaften". - --- Mikä se sitte on? -- kysyi Terttu, käsi Laurin kädessä. - --- Tämä, vastasi Lauri: -- "Semmoinen on rakkauden laita, että se -yksinään luulee omaavansa oikeudet ja että sen tieltä kaikki muut -oikeudet saavat väistyä." - -Oliko se anteeksi pyyntöä, itsensä puolustusta vai tunnustusta, -- -siitä ei Terttu silloin ollut selvillä. Eikä taitanut olla Lauri -itsekään. - -He toivottivat toisilleen "hyvää yötä" ja menivät kukin kotiaan. - -Ja tuo lause antoi heille molemmille ajatuksen aihetta vielä kauan, -kauan. - - * * * * * - -Kolme vuorokautta kesti myrskyä, joka toi mukanaan taajoja -sateenkuuroja. Ne olivat kovin ikäviä päiviä. Lauri ei käynyt -kaupungissa ollenkaan. Terttu ja hän eivät tavanneet toisiaan niinä -vuorokausina. - -Vähitellen alkoi taivas seestyä, tuuli tyyntyi ja ihmiset alkoivat olla -enemmän liikkeellä. Kun Terttu neljäntenä päivänä jälkeen puolisen tuli -heidän huvilastaan alas maantielle, ajoi hänen ohitsensa ajuri, joka -vei Belle Vue'hen päin erästä nuorta vaaleaveristä, punaposkista ja -sirosti puettua naista. Tämä kääntyi, kun jo oli ajanut ohi, ja huusi: - --- Terttu, päivää! - -Terttu tunsi silloin entisen koulutoverinsa, Helmi Leinikön ja -huiskautti hänelle päivänsuojallaan. Ajaja pysäytti ajurin, astui alas -rattailta ja juoksi takaisin Terttua tervehtimään. - --- Täälläkö sinä kesää vietät? -- kysyi iloisesti neiti Leinikkö, -ojentaen kätensä Tertulle. - --- Täällä olen äidin kanssa, joka ottaa kylpyjä, -- vastasi Terttu. -- -Entä sinä, etsitkö asuntoa tänne jäädäksesi vai miksi ajelet? - --- Olen matkalla Tukholmaan, -- vastasi toinen. -- Tulin juuri laivalla -ja läksin vähän kaupungille ajelemaan, kun laiva seisoo täällä parin -tunnin ajan. Olenhan matkapuvussakin. - --- Tavattoman viehättävä, -- sanoi Terttu, tietämättä mitä sanaa oikein -käyttäisi ja silmäillen entistä koulutoveriaan kiireestä kantapäähän. --- Mutta etkö tule sisään? -- lisäsi hän. - --- Eihän nyt ole aikaa, -- sanoi toinen. -- Tule sinä ennemmin kanssani -ajelemaan, minne ajuri vie! - --- No, sama se! Äiti onkin lääkärin luona ja minulla ei ole mitään -tekemistä, -- vastasi Terttu ja molemmat kiipesivät ajurin rattaille, -joka hiljakseen lähti ajamaan Belle Vue'hen päin. - -Terttu ei ollut nähnyt Helmiä siitä saakka, kun he tyttökoulun -lopettivat. Helmin koti oli Etelä-Hämeessä, jossa hänen isällään -oli maatila, mutta koulun kävi hän Helsingissä. Lähemmin ei Terttu -entisen luokkatoverinsa kotioloja tuntenut eivätkä he olleet koulussa -olleet kovin läheisiä ystävättäriäkään. Heidän luonteensa olivat -olleet kovin erilaatuiset ja sen tautta ei heitä mitkään yhteiset -harrastukset vetäneet likemmäksi toisiaan. Mutta Terttu muisti Helmin -erittäin hyvin. Mikään lahjakas tyttö ei tämä ollut eikä lukukaan -häntä erikoisesti miellyttänyt. Hänen tavattoman iloinen luonteensa ja -harvinainen ulkomuotonsa herättivät kuitenkin kaikkien huomion. Niin -reipasta ja elämänhaluista tyttöä oli tuskin koko koulussa. Ja nämä -ominaisuudet loistivat nuoren tytön koko olemuksesta. Vaaleat hiukset, -jotka kiemuroina valuivat hänen olkapäilleen, kehystäen hänen terveyttä -uhkuvat verevät kasvonsa, joissa huomattavimpina olivat suuret -mustikkasiniset, kirkkaan loistavat, vaikka hieman teräväkatseiset -silmät ja melkein verta tiukkuvat, pulleat huulet, joiden lomista -kaksi kaunista valkoista ylähammasta pilkisti esille, antoivat hänen -kasvoilleen hiukan nukkemaisen näön. Kaunis vain ei ollut hänellä -ylähuuli, joka oli liiaksi ulkoneva, ja siitä syystä, varsinkin hänen -puhuessaan, ilmekään suupielissä ei ollut kaunis. Mutta sen kuitenkin -melkein unhotti hänen vartalonsa ja veikeän käytöksensä takia, jotka -vastustamattomasti lumosivat miesten mielen, Lisäksi hänellä oli -tavattoman pieni ja siro käsi, jonka hipiä oli lienteä kuin silkki. - -Tässä kuvassa, joka oli jäänyt Tertun muistiin, oli nyt muuttunut -oikeastaan vain Helmin hiuslaite, mutta sekään, vaikka muodinmukainen -oli, ei suuresti rikkonut nukkemaista yleisvaikutusta hänen -kasvoissaan. Veikeästi toisella korvalla oleva hattu, josta riippui -suuri tumma viinirypäleterttu, ja eri värivivahduksissa läikehtivä -matkapäällyskaapu tekivät hänet todellakin viehättäväksi, niinkuin -Terttu hänelle sanoi. - --- Mitä sinä Tukholmaan matkustat? -- kysyi Terttu, kun he olivat -lähteneet ajamaan. - --- Muuten vain -- huvittelemaan, -- vastasi Helmi. - --- Ja ihan yksin? -- uteli Terttu edelleen. - --- Ainahan sitä matkalla tuttavia saa, -- huomautti Helmi, veitikka -silmännurkassa. - --- Hyvänen aika! -- osasi Terttu vain siihen sanoa. -- En minä vain -niin uskaltaisi. - --- Kukas minut söisi?! -- nauroi Helmi siihen. - --- Kuule! Mitä sinä olet tehnyt siitä saakka, kun koulusta pääsimme? -- -kysyi Terttu taas. - --- En mitään. Tahi -- huvitellut vain. Mitäs varten elämme, ell'emme -huvitellaksemme? -- lasketteli Helmi sanojaan nopeasti ja iloisesti. --- Elämmehän vain yhden kerran. Hetkestä on siis otettava vaari, että -kuollessamme voimme sanoa nauttineemme elämästä. - --- Sekö sinun mielestäsi sitte on elämän tarkoitus? -- kysyi Terttu, -katsoen pitkään Helmiin. - --- Se, -- vastasi tämä vilpittömästi, lyöden kuin vasaralla naulaan. - -Terttu loi vain silmänsä syrjään ja oli hetkisen vaiti. Sitte sanoi hän: - --- Sinullahan oli sievä lauluääni ja soittelit pianoakin ennen. Etkö -ole sillä alalla koettanut jotakin tehdä? - --- Olen -- vähän kumpaakin harjoitellut, vaan ei siitä vielä ainakaan -ole mitään kokonaista tullut, -- selitti Helmi ja kysäisi samalla: -- -Kenen huvila tuo? - --- En tiedä. Se on "Elviira" nimeltään ja siinä asuu venäläisiä -kesävieraita, -- vastasi Terttu. - --- Eikös täällä ole hauskoja kesävieraita, -- herroja? -- kysyi Helmi. - --- Miten mistäkin. Minä en ole semmoisia etsinyt, -- vastasi Terttu. - --- Mutta ehkä löytänyt jonkun etsimättä? Kuule! Oletko jo kihloissa -taikka ehkä naimisissakin? -- kysyi Helmi edelleen. - --- En kumpaakaan, -- sanoi Terttu. - --- Se on hyvä. Sen kyllä ehtii vielä, sen naimisjutun, -- laverteli -Helmi. - -Samalla katsoi hän kelloaan. He olivat tulleet Belle-Vue'n lähelle ja -ajuri kysyi, oliko käännyttävä takaisin. - --- Tässäkö kaikki? Eipä täällä ollut paljon nähtävää. Käännytään pois -vain! -- vastasi Helmi. - --- Sinulla kun on noin edullinen ulkomuoto... -- alkoi Terttu, kääntyen -Helmiin päin. - --- Kiitos ystävällisyydestäsi! -- keskeytti tämä. - --- ... Ja osaat soittaa ja laulaa, -- jatkoi Terttu keskeytymisestä -välittämättä, -- sinun pitäisi antautua näyttämötaiteen tahi oikeammin -oopperan palvelukseen. - --- Johan nyt! Niin suuria minä en haaveksi, -- tokaisi Helmi. - --- Sehän olisi ainakin jokin järkevä elämän tehtävä, -- sanoi Terttu. - --- Kun Jumala minulle on niin vähän järkeä antanut, etten kaipaa mitään -elämän tehtävää! -- tuli taaskin vuolaana virtana puhe Helmin huulilta. --- Minä raukka elän vain päivästä päivään, -- hypin kuin heinäsirkka, --- lisäsi hän nauraen. - --- Voi, voi, sinun virsiäsi! -- oli kaikki, mitä Terttu siihen sai -sanotuksi. - --- Minnekä sitä ajetaan? -- kysyi ajuri. - --- Laivalle takaisin, -- vastasi Helmi. -- Minnekäs sinun on mentävä? --- kysyi hän sitte Tertulta. - --- Minä jätän sinut heti paikalla tuossa lääkärin rakennuksen kohdalla -ja menen äitiäni noutamaan, -- vastasi Terttu. - --- Hyvä on, -- vastasi Helmi ja lisäsi: -- En minä viitsisi täällä -tuntiakaan asua. Täällä näyttää niin surmaavan ikävältä. - -Terttu pysäytti ajurin. - --- Hyvästi nyt sitte, Helmi, ja onnea matkallesi! -- sanoi Terttu, -puristaen hänen kättään hyvästiksi. - --- Toivota edes paljon huvia! -- sanoi Helmi. -- Hyvästi! Hyvästi! - --- Voinhan senkin, -- sanoi Terttu. - --- Ai, paljon terveisiä äidillesi! -- huusi Helmi, kääntyen vielä -rattailla. Ja huiskauttaen kättään istuutui hän mukavammin paikalleen, -ajurin napsauttaessa hevostaan piiskalla. - -Terttu tapasi äitinsä, joka jo oli käynyt lääkärin luona, ja kertoi, -kenen oli nähnyt ja minkä vaikutuksen Helmi häneen oli tehnyt. - --- Hän osaa ainakin elää, -- sanoi rouva Alanne tyttärelleen. - -Terttu ei vastannut mitään. Hän muisti Laurin kertomat sanat -verenheimolaisuudesta ja löysi sitä jossakin määrin äidistään ja -Helmistä. Samalla hän taas muisti Laurin itsensä ja kummasteli, ettei -hän vielä ollut ilmestynyt heidän seuraansa. Olihan kulunut kokonaista -kolme vuorokautta heidän viime yhdessä olostaan. Eikähän ilmakaan enää -ollut esteenä hänen tulolleen. Olisikohan hän sairastunut vai missä oli -syy? - -Ja Tertun levottomuus kasvoi, kun Lauria ei vielä iltasellakaan -näkynyt. Rouva Alanne sen huomasi ja illallista syödessä he molemmat -lausuivat arvelujaan Laurin poisjäämisestä, punniten syitä ja -vastasyitä. - --- Eihän teidän välillänne sitte mitään liene tapahtunut? -- kysyi -rouva Alanne vihdoin. - --- Mitäs sitä olisi voinut tapahtua, -- sanoi Terttu, katsellen -miettiväisenä merelle. - --- Tahi eihän hän liene jostakin loukkaantunut? -- lausui äiti edelleen. - --- En minä ainakaan mitään syytä tiedä, -- vastasi Terttu rypistäen -silmäkulmiaan. - --- Hm! -- oli siihen sitte rouva Alanteen ihmettelevä vastaus. - --- Ei puhuta siitä nyt enää! -- sanoi Terttu ja alkoi katsella -ympärilleen. - --- Ei puhuta sitte! - -Melkein ääneti istuivat he huoneensa parvekkeella tunnin ajan ennenkuin -panivat maata. Äiti kuuli, että Terttu ei nukkunut pitkään aikaan. - -Kun palvelijatar seuraavana aamuna tuli sisään, oli tarjottimella -Tertulle kirje, joka oli tullut kaupungin postissa. Hän ei tuntenut -käsialaa, sillä Lauri ei ollut hänelle koskaan vielä kirjoittanut, -mutta hänen sydämensä aavisti, että se oli häneltä ja hän repäsi -yhdellä tempauksella toisen reunan kuoresta pois. - --- Keltä se on? -- kysyi rouva Alanne. - -Terttu ei vastannut mitään, mutta rouva Alanne huomasi hänen -kalpenevan, kun hän aukaisi kirjeen ja itsekseen luki sen niin -nopeasti, että hänen silmänsä näyttivät melkein ahmaisevan sen -sisällyksen. Lauri kirjoitti: - - "Hyvä Terttu! - - Ymmärrät varmaan, miksi en näinä päivinä ole voinut käydä - kaupungissa, ja varmaan et minua ole odottanutkaan, mutta suonet - minulle anteeksi, että näin kirjeessä ilmoitan Sinulle täytyväni - äkkipikaa lähteä pois täältä joksikin aikaa. Syyn lähtööni saanet - tuonnempana tietää. Ehkä tapaan teidät täällä vielä syksymmällä. - Toivon, että tätikin suo minulle anteeksi, etten ennen lähtöäni - voinut käydä luonanne hyvästillä kiittämässä teitä kaikesta - minulle osoittamastanne ystävällisyydestä. - - Parhaimmat terveiseni tädille ja Sinulle. - - Ystävällisin tuntein - - Lauri H." - -Terttu viskasi tämän kirjeen, joka oli nopealla käsialalla kirjoitettu, -äitinsä eteen ja meni väräjävin hermoin ulos parvekkeelle, sanaakaan -sanomatta. Hän oli kuin mykistynyt tuijottaessaan alas tielle, kun äiti -muutaman minuutin perästä tuli. - --- Sehän on todellakin kummallista, -- alkoi rouva Alanne puhua, kun -he istuutuivat pöydän ääreen, hän sohvaan ja Terttu vastapäätä häntä -tuolille. - -Terttu vain oli vaiti, joi ja söi haluttomasti eikä katsonut äitiinsä -lainkaan. - --- Olisikohan häneltä rahat loppuneet täällä kauemmin oleskellakseen -vai mikä ihme...?! -- mietiskeli taas äiti ääneen. - --- Mitä sinä nyt viitsit tuosta puhua?! -- sanoi Terttu vihdoin -pahastuneena. -- Jokainen tekee niinkuin tahtoo. - --- Tietysti, tietysti, -- myönteli äiti. -- Ja kun meni, niin menköön! -Eihän hän meille sen läheisempi ollut. - --- Juo nyt, äiti, niin mennään sitte ulos! -- kiirehti Terttu, sillä -hän tahtoi kuitenkin jollakin lailla mieltään rauhoittaa. - --- Tiedäthän, etten minä niin pian valmistu, -- sanoi rouva Alanne. -- -Mene sinä yksin edeltä, jos tahdot, ja odota minua kasinon edustalla. - -Terttu oli lopettanut ja päätti lähteä ulos, niinkuin äiti kehoitti. -Kun hän katsoi ulos ikkunasta, näki hän rouva Bondénin kulkevan sivu. -Silloin heitti hän nopeasti päällysviittansa hartioilleen, otti -päivänsuojansa ja sanoi äidilleen: - --- Minä odotan sinua sitte siellä. - -Terttu astui nopeasti portaita ja melkein juoksi mäkeä alas, tiellä -riennättäen askeleitaan ehättääkseen rouva Bondénin, joka kulki -kasinolle päin. Hän ajatteli, että ehkäpä tämä tiesi Laurista jotakin -muuta. - -Ja tuskin oli Terttu häntä ehtinyt tervehtiä, kun rouva Bondén tokaisi -hänelle vasten silmiä: - --- No, ja maisteri Honkasalo taisi matkustaa pois?! - --- Tiedättekö tekin sen jo, rouva Bondén? -- kysäsi Terttu koettaen -olla välinpitämätön. - --- En tiedä muuta kuin sen, että näin hänet eilen satamassa, kun "v. -Döbeln" tuli, joka oli matkalla Tukholmaan, -- selitti rouva Bondén. -- -Sitte näin hänen ottavan ajurin ja kiireesti ajavan Hangon kylään päin. -Veljeni sanoi hänet sitte taas nähneensä satamassa, kun "v. Döbeln" -lähti. - -Terttu tunsi jo rouva Bondénin ensimäisistä sanoista punastuvansa -korviaan myöten ja levähytti auki päivän suojansa, jolla koetti -mahdollisimman paljon peittää häneltä kasvojaan. - --- Vai niin! -- sai Terttu vain sanotuksi ja hän tunsi, kuinka hänen -kurkkuaan kouristi. - --- Ettekö te sitte tietäneet hänen lähdöstään mitään? -- kummasteli -rouva Bondén. - --- Kyllä, -- ilmoittihan hän, -- sokelsi Terttu, tietämättä oikein, -kuinka nyt puhuisi. - --- Varmaan tekee hän sitte vain pienen huvimatkan, -- sanoi rouva -Bondén, joka näytti olevan kiireissään, ja kysäsi samalla: -- Entä -rouva Alanne? Kuinka hän jaksaa? - --- Kiitoksia, -- kyllä äiti taas on parempi, -- vastasi Terttu ja oli -iloinen, kun rouva Bondén ojensi hänelle kätensä hyvästiksi. - -Salaman nopeudella kulkivat Tertun aivoissa ajatusyhtymät: Helmi -- -Tukholma -- v. Döbeln -- Lauri -- Tukholma. Ja hän istuutui melkein -herpaantuneena juurakkotuolille kasinon edustalle, sulki päivänsuojansa -ja veteli sillä puoliympyrää edestakaisin tuolinsa eteen, tuijottaen -maahan. Hän ei tahtonut mitenkään saada ajatuksiaan juoksemaan selvää -tolaa. Hän etsi syytä Laurin lähtöön. Oliko hän ehkä sittenkin jollakin -lailla käyttäytynyt niin, että Lauri kaikkosi hänen luotaan? Hän -muisti, mitä tapahtui sinä myrskyisenä iltana kallionkielekkeellä. -Hän muisti, että oli rentonaan heittäytynyt Laurin käsivarsille, kun -Lauri auttoi häntä alas. Luuliko Lauri ehkä --? Ehkä hän sai väärän -käsityksen? Mutta sehän oli niin välitön, niin viaton, niin vilpitön -teko. Hänhän oli peljännyt, kun Lauri putosi, ja antoi sitte vain -Laurin auttaa itseään alas. Ja silloin oli Lauri painanut suudelman -hänen kaulaansa. Hän siis ehkä sittenkin otaksui enemmän, kuin oli -tarkoitus. Sekö siitä sitte oli seuraus heidän kävelystään, jonka -kuluessa he niin paljon olivat puhelleet?! Sekö sitte oli seuraus, kun -he tulivat tuohon läheiseen kosketukseen ja tunteet, vaikka vain senkin -verran, ilmaisivat, mitä sydänten pohjalla piili?! - -Terttu ei ollut huomannutkaan, kun hänen äitinsä astui hänen luokseen. -Ja melkein mahdotonta oli rouva Alanteen saada tytärtänsä puhumaan, kun -he läksivät tavalliselle aamukävelylleen. Terttu olikin ensin aikonut -olla äidilleen mitään sanomatta, että oli puhutellut rouva Bondénia -ja kuullut häneltä Laurin nähtävästi matkustaneen Tukholmaan. Lopulta -hän päätti kertoa kuulemansa äidilleenkin, sillä hän tiesi äitinsä -kuitenkin saavan tietää sen rouva Bondénilta, kun hänet tapaisi. - -Rouva Alannekin hämmästyi kuullessaan Laurin matkasta niin, että löi -kätensä yhteen, pysähtyi ja sanoi: - --- Ei, mutta --! Onkohan se totta? - --- Miks'ei se olisi mahdollista?! -- sanoi Terttu. - --- Mahdollista kyllä, mutta sitä en olisi _häneltä_ odottanut, -- -ihmetteli rouva Alanne edelleen, joka myöskin, Tertun kertomusten -nojalla, sovitti Helmin ja Laurin matkat yhteen. - --- Ehkä he olivat tuttuja ennestään, ehkäpä, -- -- mutta Terttu ei -lopettanut lausettaan arveluineen. - --- Olisihan Lauri edes joskus tullut hänen nimensä maininneeksi, jos -niin olisi ollut, -- jatkoi rouva Alanne. - --- Päinvastoin, äiti, jos heidän välillään jotakin oli, -- lausui -Terttu mielipiteensä. - --- Ai, mutta nyt minä muistan. Puhuihan Lauri kerran, että hänen -pitäisi tutkimuksiaan varten käväistä täältä Tukholman kirjastoissa -lukemassa, -- kääntyi rouva Alanne tyttärensä puoleen. - --- Minä en sitä kuullut häneltä; kyllä sinä erehdyt, äiti, -- sanoi -Terttu. - --- En, en, en, muistan ihan varmaan, -- vakuutti rouva Alanne -aivan kuin rauhoittaakseen Terttua ja saadakseen hänen ajatuksensa -käännetyiksi kalvavasta epäluulosta. - --- Olkoon kuinka tahansa, mutta niin on asianlaita, -- sanoi Terttu. -- -Ja nyt pyydän, äiti, ettei puhuta siitä koskaan enää puolta sanaakaan. -Hän on mennyt ja sillä hyvä. - --- No, no, kuinka vain tahdot, -- vakuutti rouva Alanne, -- ei puhuta -sitte. - - * * * * * - -Pari viikkoa kului sitte tavallista entistä elämää, -- harmaata, -yksitoikkoista. Rouva Alanne oli jo lopettanut määrätyt kylpynsä, mutta -heillä oli ollut ollut aikomus viipyä Hangossa vielä syyskuun alkuun, -jotta äiti saisi levätä ja voimistua täydellisesti. Tuli kuitenkin -muutamia sateisia päiviä ja kun Tertun mieli edelleen oli myrtynyt, -sanoi hänen äitinsä hänelle: - --- Mitä me täällä enää teemme; parasta on palata kotia Helsinkiin. - --- Kuinka tahdot, -- sanoi Terttu. -- Isäkään ei enää tahdo käydä -täällä. - -Muutaman päivän perästä he olivat valmiit lähtemään ja he palasivat -laivalla, niinkuin olivat tulleetkin. Kun "Torneå"-laiva Hangon -satamasta kääntyi Helsinkiin, istui Terttu äitinsä vieressä -peräkannella ja katseli kuinka potkuri muodosti laivan jälkeen pitkän -kuohuvan tien, johon kalalokit iskivät alas sieppaamaan nokkaansa -laivasta mereen viskattuja tähteitä. Ja kun laiva oli tullut ulommaksi -merelle ja oli kasinon ja kylpylän kohdalla, vilkasi Terttu kerran -sinnepäin, mutta käänsi kohta kasvonsa pois ja äiti huomasi, että hänen -silmäripsissään riippui kyynel. Samalla alkoi savutorvesta kohota -paksu musta savu, jonka tuuli painoi alas vettä kohti, ja aivan kuin -suruharso levisi laivan ja mantereen välille. - -Sitte tuli syksy, surullinen, onneton syksy. Isä oli tullut kovin -synkkämieliseksi ja lokakuussa päätti hän ampumalla päivänsä. Syy -oli jäänyt Tertulle salaisuudeksi. Hän aavisti kuitenkin, että -hänen vanhempainsa avioliitto ei ollut koskaan ollut onnellinen, -mutta missä perussyy oli, sitä hän ei tietänyt. Isä, joka oli kovin -vakavaluontoinen ja jonka luonnon Terttu oli saanut periä, oli varmaan -kantanut sydämessään jotakin kalvavaa surua, joka vihdoin kävi -hänelle ylivoimaiseksi. Lääkärit selittivät, tavallisuuden mukaan, -että asessori Alanteen oli vallannut äkillinen mielenhäiriö. Isän -raha-asiat olivat kyllä olleet huonot, mutta hänen henkivakuutuksellaan -selviytyivät he pulasta, äidin saadessa kohtalaisen ylimääräisenkin -eläkkeen. - -Sellaisissa suruissa ja huolissa oli kulunut talvi. Kesän he viettivät -sen jälkeen Ruovedellä. - - - - -V. - - -Näissä muistoissa, jotka toinen toisensa perästä kiitivät Tertun -aivoissa, istui hän salin sohvan nurkassa noin neljännestunnin ajan, -kun Toini tuli äidin huoneesta häntä puhuttelemaan. - --- No, mitä sinä täällä mietit? -- kysyi Toini ja tarttui Terttua -kädestä, joka lepäsi sohvan kädennojalla. - --- Kaikellaista, -- vastasi Terttu ja pyyhkäsi kädellään ylös -yli otsansa aivan kuin huitaisten pois nuo muistot päästään kuin -tungettelevan kärpäsen. - --- Äitisihän näyttää kovin virkeältä tänään ja on niin iloinen, -että olette saaneet vuokralaisen, -- lohdutteli Toini hyväilevällä -äänellään. -- Sinun pitää myöskin olla iloinen ja tyytyväinen, -- -lisäsi hän. - --- Olenhan minä, -- sanoi Terttu, joka oli noussut ja kiertänyt kätensä -Toinin vyötäisille. - -Ja he kävelivät muutaman kerran edestakaisin nurkasta nurkkaan. Silloin -soi eteisen kello ja Hilma tuli ovea aukaisemaan. - --- Se on tohtori varmaankin, ellei jo, -- -- sanoi Terttu, keskeyttäen -lauseensa. - --- Kyllä se on hän. Hän uhkasi tulla tähän aikaan, -- jatkoi Toini. - -Samassa kuului eteisestä, Hilman avatessa ovea, reippaasti lausuttu: - --- Päivää! - --- Enkö sanonut, -- huomautti Toini. - --- Kuulee jo äänestä, että se on meidän herttainen tohtorimme, -- sanoi -Terttu seisoen salin ovella. - -Sisään astui, paiskaten Tertulle ja Toinille voimakkaasti kättä, -kookas, noin kolmenkymmenenviiden vuoden vanha mies, jonka kasvot -näyttivät todellakin niin herttaisen avonaisilta, että luuli niissä -näkevänsä sanat: "Lukekaa tästä, tässä näette kaikki!" Muuten oli -vaikea sanoa, mitkä niissä kasvoissa olivat omituisimpia piirteitä, -sillä ystävällisyyden leima poisti niistä loistollaan kaikki -erikoisilmeet. Etupäässä astui näkyviin kuitenkin suu terveine -hampaineen ja se hyvänluontoinen hymy, joka aina seurasi siitä lähtevää -puhetta. Nenä oli paksu ja voimakas ja sen alla riippuivat tuuheat -vaaleanruskeat viikset, joita tohtori välistä pyyhkäisi ylöspäin -kätensä selkäpuolella. Silmät vivahtivat myöskin ruskeilta, mutta -lähempää katsottuina oli niissä silmäterän ympärillä epämääräinen -sinisen vihertävä väri. Niiden katse oli kuitenkin suora ja avonainen, -mutta kovin tutkiva ja toiseen syventyvä, kun tohtori katsoi potilaansa -silmiin. Otsa oli valoisan kirkas. - --- Täällä tietysti voidaan hyvin? -- sanoi tohtori Aulanko, istuutuen -lähimäiseen nojatuoliin sohvapöydän luo ja luoden katseensa sekä -Terttuun että Toiniin. - --- Niinhän Toini väittää, -- vastasi Terttu. - --- Semmoinen on rouva Alanteen omakin tunne, -- lisäsi Toini. - --- Enkö minä sanonut, -- rohkaisi tohtori Aulanko, -- että parempaan -päin tässä on käännyttävä. - --- Kyllä tohtori saa tulla, -- kuului rouva Alanteen ääni viereisestä -huoneesta. - --- Minä vain kutsua odotinkin, -- sanoi tohtori, ponnahtaen ylös -tuoliltaan. -- No? -- kuului sitte vain hänen astuessaan toiseen -huoneeseen. - -Toini seurasi häntä sinne. - -Sillä välin meni Terttu Laurille vuokrattuun huoneeseen ja loi vielä -kerran silmäyksen ympärilleen, oliko kaikki niinkuin piti olla. -Ajatukset risteilivät hänen päässään niin, ettei hän tietänyt, kuinka -käyttäytyä. Kuinka tulikaan Lauri heille asumaan sen jälkeen kuin he -sillä lailla olivat eronneet Hangossa?! Ja kuinka oli meneteltävä, jos -tulisi puhe hänen pikaisesta lähdöstään sieltä? Ehkä oli parasta olla -lainkaan kajoamatta noihin entisiin muistoihin, olla kuin vieras, olla -kuin aivan toinen, uusi ihminen. Hänhän oli jo niin rauhoittunut ja nyt -alkoivat tunteet kuohua hänessä jälleen. - -Kummallista oli kuitenkin, että Lauri oli tullut huonetta vuokraamaan -aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut heidän välillään sitä ennen. Kuka -tietää, ehkä kaikki sittenkin oli erehdys, ettei mitään semmoista ollut -ollutkaan, jota hän oli kuvitellut rouva Bondénin kertomusten johdosta. -Kuka tietää, ehk'ei Lauri ollenkaan ollut matkustanutkaan Tukholmaan. -Hänhän silloin kirjeessään lupasi toiste selittää syyn poislähtöönsä. -Ehkä hän sen nyt sitte selittääkin, jahka saapuu. Turhahan on näin -edeltäkäsin antaa tunteilleen valtaa. - -Ja Terttu palasi taas saliin. Sinne tuli myöskin kohta tohtori Aulanko, -jolla oli määräys käsissään. Hän istuutui kirjoituspöydän ääreen ja -sanoi samassa Tertulle: - --- Äidiltänne ovat tipat lopussa. Mutta minä uudistan vain tämän -entisen määräykseni. - --- Strofantiako? -- kysyi Terttu. - --- Juuri sitä, -- sanoi tohtori. -- Sehän se tepsii. -- Ja hän huo'ahti -kirjoitettuaan uusimismääräyksen ja pannen kynän pois. - --- Onkos teidän mielestänne, tohtori, äiti parempi? -- kysyi Terttu -puoliääneen. - -Tohtori kääntyi tuolillaan ja hypitteli nopeasti toista polveaan, -sanoessaan: - --- Siihen kysymykseen on helppo vastata. On, -- parempi kuin viime -kerralla täällä käydessäni. - --- Mutta ylimalkaan hänen tilansa? -- uteli Terttu. -- Tahtoisin oikein -tietää. - -Samassa oli tohtori kääntynyt ja huomannut kirjoituspöydän hyllyn alla -nurkassa pienehkön pullon, jonka hän sieppasi käteensä. Nimikelapulla -oli pääkallo ja sen alla kaksi luuta ristissä sekä kirjoitus: -"Kloroformia". - --- Mistä tämä on? Mitä te tällä teette? -- kysyi hän, katsoen -tutkivasti Terttuun. Hän oli samalla tyytyväinen, ettei tarvinnut -vastata Tertun viimeiseen kysymykseen. - --- Sehän on teidän itsenne minulle hankkima, tohtori, -- sanoi Terttu. --- Ettekö muista? Kaksi vuotta sitte, kun pikku kanarialintuni oli -nukutettava. - --- Se on totta. Ja te olette säilyttänyt tämän siitä asti? - --- Olen -- muistona. - --- Enpäs minä ole tätä muistoa pöydällänne ennen nähnyt. - --- Se on ollutkin pöytäni laatikossa. Äsken otin sen esille ihan -ajatuksissani, kun kirjoitin erästä kirjettä. - --- Parasta olisi kaataa sisällys pois. - --- Eihän siitä toki ihminen voine iäksi nukkua? -- kysyi Terttu. -- - --- Eipä tiedä, -- vastasi tohtori leikillisesti; -- joka tapauksessa -- -pankaa muistonne pöytälaatikkoon takaisin! - --- Sen teen teidän nähden, -- sanoi Terttu ja pani pullon -kirjoituspöytänsä laatikkoon, vetäen joitakin papereita sen peitoksi. - -Samassa tuli Toini viereisestä huoneesta ja sanoi Tertulle, että hän -menisi äitinsä puheille. Toini käytti tätä tilaisuutta hyväkseen ja -kysyi tohtorilta: - --- Kuinkas on tänään, Kaarlo? - -Vieraiden läsnä ollessa he eivät sinutelleet toisiaan, mutta näin -kyllä. Toini ei ollut Tertullekaan vielä puhunut mitään, että hän oli -kihloissa tohtori Aulangon kanssa.. He olivat jo pari vuotta tunteneet -toisensa ja heidän luonteensa olivat lähentäneet heitä niin, että -tohtori Aulanko muutama viikko sitte oli pyytänyt Toinia vaimokseen. -Jostakin syystä he vielä pitivät välinsä salassa. - -Toinin kysymykseen Aulanko vastasi nipistämällä kokoon vasenta -silmäänsä ja pyörittämällä päätään. - --- Siis huonosti? -- kysyi Toini. - --- Jalat ovat koko lailla turvoksissa. Sydämellä on kova työ. Jumala -tietää, kuinka kauan se jaksaa jyskyttää, -- vastasi Aulanko hiljakseen. - -Terttu palasi ja kysyi äitinsä puolesta, saisiko keittää kahvia -tohtorille. Tämä kieltäytyi muitten tehtävien tähden ja alkoi -hyvästellä. Hän poikkesi vielä rouva Alanteenkin huoneeseen ja sitte -sieltä palatessaan sekä salin kautta eteiseen mennessään sanoi: - --- Jos tarvitaan, olen valmis millä hetkellä tahansa tulemaan -- yöllä -tahi päivällä. Näkemiin siis! - -Ja tuota pikaa heitti hän päällystakin päälleen ja poistui. - --- Me nyt sitte ainakin juomme kahvia, -- sanoi Terttu ja lähti -ruokasaliin sitä hommaamaan. - --- Minulle se on turha, -- esteli Toini. - --- Tuleehan meille vuokralainen kohta, -- huomautti Terttu -ruokasalista. -- Se on häntäkin varten. - --- No, se on toista, -- vastasi Toini ja meni jälleen rouva Alanteen -luo. - - - - -VI. - - -Oli kulunut tunnin aika, kun Lauri saapui. Kun hän oli peseytynyt ja -pukeutunut toisiin vaatteisiin, pyysi Terttu hänet ruokasaliin kahvia -juomaan Toinin ja hänen seurassaan. - --- Enkös minä saa ensin mennä tätiä tervehtimään? -- kysyi Lauri. - --- Minä kysyn, -- sanoi Terttu. - -Samassa tuli Toini häntä vastaan rouva Alanteen huoneesta. Terttu -tarttui häntä kädestä ja vei Laurin luo, esittäen heidät toisilleen. - --- Odotetaan silmänräpäys, -- sanoi Terttu Toinille. -- Lauri tahtoo -ensin käydä äitiä tervehtimässä. - --- Rouva Alanne käski ensin juomaan kahvia ja pyytää maisteri -Honkasaloa sitte tulemaan hänen luokseen, -- sanoi Toini. - --- Tehkäämme niin sitte, -- sanoivat Terttu ja Lauri melkein yhteen -ääneen ja naurahtivat tämän lystin yhteen sattuman johdosta. - -Terttu vei heidät ruokasaliin ja istutti Toinin ja Laurin vastakkain, -käyden itse toiseen päähän pöytää hoitamaan kahvin kaatoa. Hilma toi -kiiltävän kuparipannun pöytään ja peitti sen kauniilla koruompeluisella -kahvipannun myssyllä. Sill'aikaa kuin Terttu antoi kahvin hiukan -"seistä", kertoi Lauri matkastaan. - -Hän tuli suoraa päätä Oulusta, jonne oli tullut hevoskyydillä kotoaan. -Oli ollut vanhempainsa luona koko heinä- ja elokuun. Ei ollut kotona -käynyt kokonaiseen vuoteen. - --- Missäs viime talven olit? -- kysyi sitte Terttu, ja alkoi kaataa -kahvia kuppeihin, jotka ojensi Toinille ja Laurille. - --- Berlinissä -- väitöskirjaani valmistelemassa, -- vastasi Lauri. -Sieltähän pääainekset olivat koottavat väitöskirjani ensimäistä, -historiallista osaa varten. - --- Mikä sillä on tarkoitus, jos rohkenen näin oppimattomana kysyä? -- -sanoi Terttu hiukan ujosti. - --- Sillä, -- historiallisella osalla, -- on tarkoitus selittää Goethen -"Die Wahlverwandtschaften" romaanin synty, -- sanoakseni yhdellä sanalla -kaikki, -- lausui Lauri. - --- Aa! -- sanoi vain Terttu ja ojensi sokerirasian ja vehnäiskorin -vuoroon Toinille, vuoroon Laurille. - --- Sen osan korrehtuuriarkin voin jo antaa Tertulle luettaviksi, jos -se huvittaa, -- sanoi Lauri. - --- Kyllä, vastasi Terttu. -- Olenhan nyt lukenut itse romaaninkin, -- -lisäsi hän, pannen erikoisen painon "nyt" sanalle. - --- Niinkö?! No, sittehän voimme siitä paljonkin keskustella, -- sanoi -Lauri hilpeästi. - --- Olikos vielä mitään uusia historiallisia aineksia löydettävissä? -- -kysyi Toini vaatimattomasti lempeällä äänellään Laurilta. -- Kerrotaan, -että Goethe on jo niin läpeensä tutkittu, että tunnetaan kaikki hänen -pesulaskunsakin, -- lisäsi hän vielä. - --- Se on totta. Mitään varsinaista uutta sitä osaa varten en -odottanutkaan löytäväni. Mutta kaikki vanhakin oli minulle -välttämätöntä tätä tutkimustani varten ja sen sain parhaiten Saksasta, -tietysti, -- selitti Lauri. - --- Sen sijaan kai tulee olemaan paljon mielenkiintoista väitöskirjan -muissa osissa? -- jatkoi Terttu. - --- Saadaan nähdä, -- sanoi Lauri. -- Olen ainakin parastani koettanut. - --- Se on esteetillinen tutkimus? -- kysyi Toini. - --- Niin, -- vastasi Lauri. -- Toinen osa on omistettu -kaunotieteelliselle ja viimeinen, kolmas osa, sielutieteelliselle -erittelylle. - --- Se mahtaa todellakin olla mielenkiintoinen teos, -- sanoi jälleen -Toini. - --- Minä luulen kyllä, että siveelliseltä kannalta katsottuna voi tuoda -esiin paljonkin uutta Goethen puheena olevan romaanin suhteen, -- sanoi -nyt Terttu, -- ainakin paljon ristiriitaisia mielipiteitä. - --- Minun väitöskirjassani tuleekin olemaan kokonainen luku, jossa -käsitellään taiteen suhdetta moraaliin, -- selitti Lauri. - --- Olen jostain lukenut, että romaania aikoinaan pidettiin monella -taholla aivan epäsiveellisenäkin, -- selitti vuorostaan Terttu. - --- Se on totta sekin, -- innostui Lauri puhumaan. -- Ja juuri sitä -kysymystä pohdin minäkin mainitsemassani luvussa. - --- Mihin suuntaan? -- kysyi Toini. - --- Samaa ai'oin kysyä minäkin, -- sanoi Terttu. - --- Selitän tuon katsantokannan epäoikeutetuksi, -- vastasi Lauri. - --- Minä alan todellakin uskoa, että tuosta väitöskirjasta tulee kovin -mielenkiintoinen teos, -- huomautti Terttu. - --- Siis ei Goethen romaani, sitä lukiessasi, ole antanut aihetta -uskoon, että siitä voisi mitään väitöskirjaa kirjoittaa? -- kysyi Lauri. - --- Sitä puolta en ole pystynyt edes huomioon ottamaan, mutta että se -todellakin antaa paljon ajattelemisen aihetta kelle tahansa, se on -mielestäni varma, -- sanoi Terttu. - --- Se on siis sinua miellyttänyt? - --- Kyllä -- monessa suhteessa, vastasi Terttu. - --- Esimerkiksi? -- uteli Lauri. - --- Ensiksikin sen tyyli on aivan toisellainen, kuin nykyajan -romaaninkirjoittajain, -- selitti Terttu. -- Siinä ei huomaa mitään -hermostuneisuutta, niin sanoakseni. Sen kulku on kuin suuren, leveän, -mahtavan virran, -- niin rauhallinen, mutta samalla kuitenkin niin -mukaansa tempaava syvyydellään, johon kuvastuu koko avara maailma. - -Lauri ihastui. - --- Se oli komea, sattuva vertaus, -- sanoi hän ja oikein pyörähti -tuolillaan. - --- Mutta yksi vika siinä on minun mielestäni, -- sanoi Terttu. - --- Se on hauska kuulla, -- katsoi Lauri uteliaana Terttuun. - --- Vahinko, etten ole sitä lukenut, -- sanoi Toini, joka kuunteli -tarkkaan. - --- Se on se, että jokaisessa henkilössä tahi jokaisen henkilön takana -aina huomaa Goethen itsensä puhumassa, -- selitti Terttu edelleen. - --- Goethen oma suuri personallinen leima! -- huudahti Lauri. -- Se ei -ole vika, vaan ansio. - --- Esimerkiksi, kun se muurari pitää puheensa siinä perustuskiven -laskemistilaisuudessa, niin ihan joka sanasta tuntee Goethen ja aina -vain Goethen, -- jatkoi Terttu. -- Olisihan siinä pitänyt olla edes -jotakin erikoisesti "muurarimaista", -- naurahti hän. - --- Huomautuksesi on suorastaan nerokas, -- sanoi Lauri. -- Mutta tämä -tyyli on juuri se, joka on vastakohta nykyajan realistiselle. - --- Tahdoin vain sanoa, -- huomautti Terttu vaatimattomasti, -- ettei -se ole luonteenomainen, etteivät eri henkilöt puhu _omalla_ tavallaan, -vaan _tekijän_ tavalla. - --- Ymmärrän varsin hyvin tarkoituksesi ja ihastuksella kuuntelen -arvosteluasi, -- sanoi Lauri. - --- Herran tähden! Arvostelemaan minä en pysty. Se on vain vaatimaton -mielipiteeni, -- sanoi Terttu, joutuen hieman hämille. - --- Turha olla vaatimaton, -- ihastui Lauri taaskin. -- Kun nyt olet -lausunut mielipiteesi, kuten tahdot arvostelusi nimitettäväksi, -tuon teoksen muodollisesta puolesta, niin olen sanomattoman utelias -kuulemaan, mitä sinulla vielä on sen sisällyksestä huomauttamista, -- -tiedusteli Lauri. - -Samalla kuului rouva Alanne ääntelevän huoneessaan. Toini hyppäsi -paikaltaan ja juoksi sinne. - --- Se ei ole niin helposti sanottu, -- vastasi Terttu. -- Se romaani on -luettava moneen kertaan ennenkuin sen perille on oikein päässyt. Sitä -paitsi minä en ole kypsynyt siitä mitään sanomaan. - --- Kypsynyt? -- kysäsi Lauri kummastellen. - --- Avioliittokysymyksiä voivat arvostella vain ne, jotka itse ovat tahi -ovat olleet naimisissa. Ja avioliitostahan siinä suuressa määrin on -kysymys, -- selitti Terttu. - --- Rakkaudesta, -- väitti Lauri lievästi vastaan. - --- Rakkaudesta avioliitossa, -- puolustihe Terttu. - --- Myönnän, -- sanoi Lauri. -- Minun siis ei pitäisi siitä väitöskirjaa -kirjoittaakaan, kun en ole enkä ole ollut naimisissa? - --- Ei, -- vastasi Terttu. - --- Sepä oli juttu! -- naurahti Lauri. - -Nyt tuli Toini takaisin ja pyysi maisteri Honkasaloa tulemaan rouva -Alanteen huoneeseen. - -Lauri nousi ja Terttu seurasi häntä saliin. - -Salin ovesta näki Terttu, että Lauri astui vuoteen luo ja painoi suunsa -rouva Alanteen hänelle ojentamalle kädelle. Kun Toinikin tuli saliin, -jäivät molemmat tytöt sinne siksi aikaa, kun Lauri oli rouva Alanteen -huoneessa. Toini istuutui sohvaan ja Terttu lähelle häntä nojatuoliin, -joka oli aivan rouva Alanteen huoneeseen vievän oven kohdalla. Siitä -saattoi Terttu kuullakin, mitä sisällä puhuttiin. - -Hän kuuli ensiksikin, että hänen äitinsä lausui ilonsa siitä, -että Lauri oli tullut heille asumaan, johon Lauri vastasi samalla -kohteliaisuudella, että oli tyytyväinen, kun sattui saamaan asunnon -heidän ystävällisessä kodissaan, lisäten siihen kuitenkin, että olisi -toivonut tapaavansa "tädin" hyvissä voimissa. Tähän äiti huo'ahtaen -vastasi, että oli kaukana siitä, mitä oli ollut Hangossa ja että sen -jälkeen muutenkin asiat paljon olivat muuttuneet. Kun äiti vielä sanoi, -että hyvin muisti heidän tutustumisensa Hangossa ja että Lauri ei ollut -ollenkaan muuttunut, odotti Terttu saavansa kuulla Laurin suusta jonkun -sanasen, joka olisi viitannut hänen äkilliseen katoamiseen sieltä, -mutta Lauri silloin vastasikin vältellen: - --- Välistä, täti hyvä, on parempi olla muistelemattakin entisiä -tapahtumia. Niissä voi olla paljon rumaakin, joka vain masentaa mielen. - --- Niin, niin, -- saattaa olla niinkin, -- huo'ahti siihen jälleen -vastaukseksi äiti, ajatellen nähtävästi enemmän itseään kuin Laurin -sanoja. - -Tuosta Laurin lauseesta, joka kuulosti jonkinlaiselta katumukselta, -anteeksipyynnöltä, vaikka olikin hyvin hämärästi ilmaistu, Terttu -huomasi, että epäilemättä oli paras olla koskettelematta sitä kohtaa -milloinkaan, koskapa se tuntui noin "masentavan" Laurin mieltä. -Puhukoon siitä Lauri itse, jos tahtoo, hän ei ainakaan nyt ai'o -sanallakaan tiedustella Laurin silloista menettelyä. - -Sitte kuului Lauri vielä kertovan olostaan Berlinissä, jossa sanoi, -tutkimustensa ohessa, paljon käyneen teatterissakin, siltä varalta, -että joskus kotimaassa joutuisi teatteriarvostelijaksi. Ja hän lisäsi, -että meidän teatteriarvostelumme oli koko lailla takapajulla, se -kun usein oli aivan taitamattomien ja asiaan perehtymättömienkin -henkilöiden hoidettavana. - --- Miekkoinen sinä, Lauri, joka olet saanut maailmaa nähdä ja -- elää -mukana! -- sanoi sairasvuoteellaankin yhä elämänhaluinen rouva Alanne. - --- Mutta nyt minä väsytän tätiä liiaksi puheillani, -- sanoi Lauri ja -nousi. - --- Saanhan sinua nyt nähdä joka päivä, -- lausui raukeasti rouva -Alanne, ojentaen kätensä Laurille. - --- Joka päivä tulen tätiä tervehtimään, jos täti vain sallii, -- -vakuutti Lauri ja kumarsi. - -Rouva Alanne nyökäytti hänelle ystävällisesti päätään ja Lauri poistui -saliin. - --- Miltä sinusta äiti näyttää? -- kysyi Terttu Laurilta puoliääneen. - --- Paljon, paljon muuttunut, -- vastasi Lauri, myöskin ääntään -hiljentäen. -- Varsinkin kasvojen hipiä näyttää niin mullankarvaiselta, -niinkuin sanotaan, -- lisäsi Lauri. - -Toini ja Terttu nyökäyttivät hänelle vain alakuloisesti päätään. - --- Rouva Alannetta täytyy aina kuitenkin rohkaista, -- sanoi Toini -maisteri Honkasalolle. - --- Tietysti, tietysti, neiti Syväri, -- sanoi tämä. -- Ymmärrän varsin -hyvin, ettei koskaan saa sanoa sairaalle hänen tilansa olevan huonon. - -Toini poistui taas rouva Alanteen huoneeseen ja Terttu ja Lauri jäivät -kahden kesken. Etteivät puheellaan häiritsisi sairasta, menivät he -ruokasaliin. - --- Meidän äskeinen keskustelumme jäi täällä hieman kesken, -- ryhtyi -Lauri puhumaan. -- Ja sinä löit minua vähän kuin puulla päähän, -- -jatkoi hän. Et ainakaan rohkaissut minua väitöskirjani suhteen. - --- Kuinka niin? -- naurahti Terttu. - --- Kun sanoit, ettei minun pitäisi väitöskirjaani julkaista, kun minä -en ole enkä ole ollut naimisissa. - --- Niinhän minä taisin sanoa, -- hymyili Terttu edelleen. - --- Mutta suonet minun huomauttaa, että Goethe jo ennen kuin meni -naimisiin, oli osannut valmistaa tämän syvällisen romaaninsa, -- sanoi -Lauri rohkeasti. - --- Hänellä kuitenkin siis oli paljon kokemusta niissä asioissa, -- -vastasi Terttu. - --- Niin että? -- alkoi Lauri, mutta hätkähti, kun hänen oli tehtävä -johtopäätös Tertun väitteestä. - --- Niin että? -- kysyi Terttu ja katsoi voitokkaasti Lauriin. - -Kumpikin oli selvillä siitä, minkä tuli seurata. "Joko -- tahi". Joko -oli Lauri jo paljon kokenut niissä asioissa tahi oli hän kokematon eikä -siis ollut kykenevä väitöskirjaansa kirjoittamaan. - --- Sinä luulet soimanneesi minut sanoillasi, -- sanoi Lauri eikä -hellittänyt vieläkään. -- Luulit panneesi minut pussiin, mutta -huomautan vielä puolestani, että Goethe kuuluu itse muutamia vuosia -ennen kuolemaansa kertoneen, että tässä hänen romaanissaan ei ole -yhtään riviä, jossa ei olisi hänen omia elämyksiään, vaikka samalla ei -yhtään riviä niinkuin hänen elämyksensä todellisuudessa ovat olleet. -Niin että? -- keskeytti Lauri ja katsoi vuorostaan voitokkaasti -Terttuun. - --- Niin että, -- vastasi Terttu rauhallisesti, -- että se on hyvin -kaksimielisesti sanottu. - --- Huomaan, että olen saanut sinusta ankaran vastaväittäjän, -- -lausui Lauri lopuksi ja hymyili ihastuneena. -- Samalla huomaan, että -voit paljon auttaa minua viimeistelytyössäni -- hyvillä neuvoilla ja -viittauksilla, -- jos tahdot. - --- Hyvin mielelläni, -- vastasi Terttu, -- mikäli kykenen ja ehdin --- tahdon lukea korrehtuuriarkkeja, kun ne olet korjannut. Sitä kai -oikeastaan vain tarkoitatkin? - -Samassa helähti eteisen kello ja Hilma juoksi ovea avaamaan. - - - - -VII. - - --- Onko herrasväki kotona? -- kuuli Terttu tutun äänen kysyvän. Hänen -poskensa kävivät samalla hieman kalpeiksi ja kun hän katsahti Lauriin, -huomasi hän, että Lauri rypisti otsaansa ja jännitti kuuloaan. - --- Kyllä, mutta rouva on sairas-vuoteen omana, -- vastasi Hilma. - --- Kysykää nyt kuitenkin, eikö neiti ota vastaan, -- kuului taaskin -sama ääni eteisestä. -- Sanokaa: neiti Leinikkö! - --- Minä kysyn, -- vastasi Hilma, niiahti ja pyörähti ruokasaliin, jossa -kuiskaten sanoi Tertulle: -- neiti Leinikkö ja hänen kanssaan eräs -herra. Ottaako neiti vastaan? - -Terttu katsahti Lauriin sanaakaan sanomatta. Tämä meni, myöskin -sanaakaan sanomatta, ikkunan luo ja alkoi vakavana katsella ulos -pihalle. - --- No, Hilma pyytää saliin! -- oli ainoa, mitä Terttu osasi sanoa. - -Hilma vei vastauksen tulijoille, jotka riisuutuivat, keskenään jotakin -kuiskaten ja Hilman kehoituksesta astuivat saliin. - -Sillä välin oli Terttu mennyt Laurin luo ja, katsoen häneen, sanonut: - --- Tule sinäkin, niin esittelen sinut! Lauri vastasi vain päätään -pyörittämällä. - --- Se on minun entinen koulutoverini, -- jatkoi Terttu. -- Eihän se -sovi, ettet tule. Hän varmaan jo näki sinun olevan täällä. - --- Voinhan tulla myöhemmin, -- vastasi Lauri kuivakiskoisesti. - -Terttu näki vieraiden seisovan salin ovella ja riensi heitä -tervehtimään. - --- Tulin esittelemään sinulle sulhaseni, -- sanoi Helmi iloisella -ja tyytyväisellä äänellä, Tertun häntä tervehdittyä toivottamalla -tervetulleeksi. -- Insinööri Keidas, neiti Alanne, -- lisäsi Helmi. - --- Toivotan sydämestäni onnea, -- sanoi Terttu tervehtien sulhasta -ja tarttuen sitte uudelleen Helmiä kädestä sekä vetäen häntä sohvaan -istumaan. - -Samalla osoitti hän insinöörille tuolia sanoen: - --- Tehkää niin hyvin! - --- Niin, näin on käynyt sen jälkeen kun viimeksi Hangossa tavattiin, -- -alkoi puhe juosta Helmin suusta. - --- Luulin, että sinä jo aikoja sitte olit naimisissa, kun en mitään ole -sinusta kuullut, -- Ruotsissa, -- lisäsi Terttu vastauksekseen. - --- Pyh, se oli vain pieni huvimatka, -- naurahti Helmi. -- Kas, -siitähän en ole sinulle, Toivo, vielä kertonutkaan, -- kääntyi hän -sulhasensa puoleen. - --- Kaipa sinulla on vielä paljonkin minulle kerrottavaa, -- sanoi -insinööri Keidas, joka koko ajan vain ihastuneena katseli morsiantaan. - --- Tämä on nyt minun toivoni ja keitaani elämäni erämaassa, -- -suottaili Helmi siihen vastaukseksi, sulhasensa hymyillessä. - --- Ja sinä olet aina sama iloinen ja huoleton, -- sanoi Terttu. - --- Heinäsirkka, -- jatkoi naurahtaen Helmi. - --- Ja ulkonaisestikin muuttumattoman kaunis, -- sanoi Terttu. - --- Mitäpä sitä muuta voisikaan meidän i'ällämme, -- sirkutteli Helmi. --- Ajattelen samaa sinustakin, vaikken sitä niin suoraan sano, kuin -sinä, -- lisäsi hän. - --- Ai'oin taannoin juuri huomauttaa, -- puuttui insinööri Keidas -puheeseen, saatuaan vihdoin sananvuoron, -- että on harvinaista kuulla -ystävätärten kesken sellaista lausuntoa, kuin minkä neiti Alanne äsken -sanoi Helmille. - --- Miksen sitä sanoisi, mitä ajattelen, kun asia on niin viaton, -- -lausui Terttu ja nousi ylös vetääkseen äitinsä huoneeseen vievän hieman -raollaan olevan oven kiinni. - --- Toivo, näetsen, ei tunnusta lausuntoasi oikeutetuksi, -- sanoi -siihen Helmi, mutta painoi samalla kätensä suutaan vasten, kun huomasi -Tertun sulkevan oven ja lisäsi: -- Ai, me häiritsemme sairasta -puheellamme! - --- Ehk'ei se niin vaarallista ole, -- lausui Terttu hiljaa. - --- Sitä paitsi luulen, että sinulla oli vieras, -- sanoi Helmi ja -katsoi ruokasaliin päin. - --- Vieras -- ei, mutta vuokralaisemme, joka tänään juuri muutti meille -asumaan, -- selitti Terttu. -- Ehkä saan esitellä, -- lisäsi hän ja -meni kutsumaan Lauria ruokasalista saliin. - -Tertun mentyä tarttui insinööri Keidas Helmiä kädestä ja painoi sitä -suutaan vasten. Kun Terttu Laurin kanssa palasi saliin, näki hän -eteisestä, että Helmi huitaisi sulhastaan kohti kädellään, jota tämä -juuri oli suudellut ja kuiskaten sanoi: - --- Anna jo olla! - -Samalla huomasi Terttu, että kun Lauri, joka hänestä näytti hieman -kalpealta, astui salin ovelle, Helmin poskille lehahti puna. Terttu oli -harvoin nähnyt Helmin punastuvan ja siksi tuo punastuminen jo ilmaisi -hänelle paljon. Helmi kuitenkin pian selvisi hämmingistään ja kun -Terttu esitteli hänelle ja insinööri Keitaalle Laurin, niin hän aivan -reippaasti sanoi: - --- Minä luulen, että olemme joskus ennen tavanneet toisemme? - --- Kyllä, -- neiti, -- parikin kertaa, -- vastasi Lauri -kuivakiskoisesti. -- Ja insinöörin kanssa olen puhellut eräällä -rautatiematkalla Oulun radalla, -- lisäsi hän, kääntyen hyvin nopeasti -puheeseen insinööri Keitaan kanssa. - --- Minä muistan varsin hyvin maisterin, -- vastasi tämä. - --- Kuka ei minun sulhastani tuntisi, -- sanoi Helmi hilpeästi, kuin -ei mikään olisi häntä enää häirinnyt. -- Toivo matkustelee kaikille -radoilla. Nyt on hän saanut määräyksen johtaa rakennustöitä Karjalan -radan jatkolla, mutta minä olen sanonut, että Lieksaan tahi Joensuuhun -minä en muuta asumaan ja ellei muutosta tule, niin hän saa minulta -rukkaset -- putoilivat sanat rakeina Helmin suusta. - -Kaikki nauroivat ja mikä milläkin huomautuksella vastasi Helmin -vakuutukseen. Terttu puolestaan oli sillä välin tehnyt kaikki -havaintonsa Laurin ja Helmin suhteen sekä samalla tarkastanut myöskin -insinööri Keitaan ulkomuotoa. - -Insinööri Keidas oli keskikokoinen, huolellisesti puettu ja -käytökseltään hieman teennäisen siroliikkeinen mies. Hänen tummat -hiuksensa olivat keskellä päätä pitkän matkaa takaraivolle kulkevasta -jakauksesta kiiltävän sileiksi su'itut kahdelle puolen. Silmät -olivat pienet, mutta vilkkaat ja näyttivät jotensakin mustilta hänen -kultasankaisten pincenez-lasiensa takaa. Nenä oli hieno ja suipponeva. -Parta, joka, kuten hiukset, oli tumma, oli lyhyeksi leikattu ja -leu'asta myöskin suipponeva, joten koko hänen kasvojensa muoto -oli pitkähkö ja suippo. Musta, silkkikäänteillä varustettu pitkä -vierailutakki, jonka kauluksesta kohosi puhtoisen valkoinen paidan -kauluri ja sen ympärille taidokkaasti sidottu, jalokiven koristamalla -kultaneulalla kiinnitetty harmaansiniseen vivahtava kaulahuivi, -hihansuista kauas esiinpistävät, myöskin lumivalkoiset ja samoin jonkin -jalokiven koristamilla kultanapeilla liitetyt kalvosimet, mustanharmaan -juovikkaat, vasta silitetyt housut ja puolittain kiiltonahkaset kengät, -kaikki todisti, että insinööri Keidas oli tahi ainakin tahtoi olla -hienostunut herra. Joka tapauksessa huomasi, että hän oli pukeutunut -tehdäkseen morsiamensa kanssa ja ehkäpä tämän kehoituksesta vierailuja -ystävien ja tuttavien luona voidakseen sanoa, että he olivat kihloissa. -He eivät olleet mitään kihlausilmoitusta sanomalehtiin panneet, mutta -toivoivat, että piakkoin kyllä kaikkiin lehtiin oli ilmestyvä pikku -uutinen, jossa sanottaisiin: "Kihloihin ovat menneet neiti Helmi -Leinikkö, maanviljelysneuvos Jalmari Leinikön ja hänen puolisonsa -Lindan, o.s. Siimes, tytär ja insinööri Toivo Keidas". - -Myöskin Helmi oli puettu tämän tapaisia vieraissakäyntejä varten. -Tietysti oli hänen pukunsa viimeisen kuosin mukaan ja, samoin -kuin hattukin, jonka väri oli valittu puvun väriä täydellisesti -vastaavaksi, -- jotakin tummanpuoleista _fraise écrasée._ Hatussa -oli komea, kallisarvoinen kamelikurjen sulka paitsi samanlaista -silkkisamettireunustetta, jota oli liivin ja hameen koristeena. -Entisten korujensa lisäksi oli Helmi sulhaseltaan saanut kauniin -hohto- ja rubiinikivillä varustetun sormuksen, jonka hän usein omien -silmiensäkin iloksi antoi sormessaan kimallella. Kaiken kaikkeaan, -Helmi oli hurmaava tässäkin puvussaan. - --- Kuule! Mutta enkö minä saisi käydä äitiäsi tervehtimässä? -- kysyi -Helmi Tertulta. - --- Täällä kävi juuri lääkäri ja äitiä on tänään jo niin paljon -rasitettu, etten parhaimmallakaan tahdollani uskalla -- pyytää, -- -sanoi Terttu. - -Kun herrat sillä välin myös olivat vaihtaneet muutamia lauseita -keskenään, lausui insinööri Keidas Tertun sanojen johdosta -morsiamelleen: - --- Emmehän muutenkaan voi niin kauan viipyä, Helmiseni! - --- Toivon, että kun toisen kerran tulet, äiti voi... Asuthan -Helsingissä? -- kysyi Terttu, katkaisten ensimäisen alottamansa lauseen. - --- Kyllä, -- ja ai'on toistaiseksi tänne jäädäkin, -- vastasi Helmi -sulhaseensa katsomatta, joka taaskin oli keskustelussa Laurin kanssa, -mutta vähä väliä vilkaisi morsiameensa. - --- Vai niin? -- kysyi Terttu merkitsevästi. - --- Kuule! Tulethan kohta minun luonani käymään, Terttu? -- kysyi Helmi, -painaen molemmat kätensä Tertun syliin ja katsoen häntä kasvoihin. -- -Asun Antinkadun 9:ssä, tiedäthän, aivan vanhan kirkon lähellä, porras -D, alakerrassa. - --- Tietysti tulen -- mielellänikin, -- vastasi Terttu ja huomasi, että -Lauri rypisti otsaansa ja jännitti kuuloaan heihin päin. - --- Minulla on sinulle kaikellaista kerrottavaa, kaikellaista, -- -painosti Helmi sanansa. - --- Kiitos! kiitos! -- sanoi Terttu. -- Sallitte kai, että toimitan -kupin kahvia? -- kysyi hän ja nousi. - --- Emme, emme, -- sanoi Helmi ja nousi hänkin. - --- Kyllä meidän nyt täytyy lähteä, -- sanoi myöskin insinööri Keidas. - --- Kuulethan, että valtani on mennyttä, -- suottaili Helmi, ojentaen -Tertulle kätensä hyvästiksi. -- Muuten olemme jo liiaksi sairastakin -häirinneet, -- lisäsi hän. - -Samassa tuli Toini saliin rouva Alanteen huoneesta. - --- Kas, Toini, -- sanoi Helmi. -- Täälläkö sinä olet? - --- Tulin tervehtimään entistä koulutoveriani, kun tunsin sinut -äänestäsi, -- sanoi Toini. -- Rouva Alanne sitä paitsi käski sanomaan -sinulle terveiset ja pyysi anteeksi, ettei voi sinua tänään pyytää -luokseen huoneeseensa. - --- Kuulin jo, että täti on niin heikko, -- sanoi Helmi. -- Kuule! -Oletko sinä todellakin sairaanhoitajatar -- ammatiltasi, tarkoitan? -- -kysyi hän vielä Toinilta. - --- Olen kyllä, -- vastasi Toini. - --- Minäkin olin päättänyt valita sen uran, ell'en olisi muuten -kihloihin joutunut, -- sanoi Helmi hiukan ilkeämielisesti, niin että -Toinin posket saivat vienon punaisen hohteen. -- Ai, niin, enhän ole -esitellyt sinulle vielä sulhastanikaan, -- lisäsi hän, esitellen -insinööri Keitaan Toinille. - --- Ikävä kyllä olemme juuri poislähdössä, -- sanoi insinööri Keidas, -joka näytti jo hieman kärsimättömältä, -- niin että meidän täytyy sanoa -hyvästi samalla kertaa. - --- Niin, -- sanoi Helmi. -- Paljon, paljon terveisiä tädille! - --- Viimeiseksi ojensi Helmi kätensä Laurille, sanoen kylmästi ja -päätään kohottaen, mutta samalla hymähtäen: - --- Hyvästi, maisteri! - -Helmi ja hänen sulhasensa poistuivat eteiseen, jonne, Tertun soitettua -sähkökelloa, Hilma jo oli tullut vieraiden päälle päällysvaatteita -auttamaan. Terttu ja Toini seisoivat, kädet toistensa vyötäisissä, -salin ovella ja Lauri seisoi hiukan loitommalla heidän takanaan, kunnes -vieraat olivat menneet. - -Samalla kuului rouva Alanteen ääni, joka kutsui Terttua. Hän ja Toini -menivät rouva Alanteen huoneeseen ja Lauri poistui nopeasti omaan -huoneeseensa. - -Kun Terttu noin kymmenen minuutin kuluttua palasi saliin, kuuli hän -Laurin astuskelevan edestakaisin huoneessaan. Itse asettui Terttu -kirjoituspöytänsä viereen seisomaan ja hänen katseensa jäi tuijottamaan -ulos tuohon tavalliseen maisemaan, joka heidän ikkunansa kehykseen -näkyi. Mitään eivät hänen silmänsä kuitenkaan nähneet. - -Mikä ihmeellinen päivä! Mikä joukko tapahtumia muutaman tunnin -kuluessa! Kaikki tuntui niin rauhalliselta, niin onnelliselta tänä -aamuna. Vieläpä senkinjälkeen, kuin hän oli kirjeensä kirkkoherra -Vaaraselle lähettänyt, oli mieli verrattain tyyni. Mutta sitte ilmestyi -yht'äkkiä Lauri ja kaikki vanhat muistot heräsivät mieleen jälleen. -Ja tuskin oli hän hiukan ehtinyt rauhoittua Laurin läsnä olosta, -tuskin ehtinyt unheeseen haudata kaikki ikävät yksityisseikat heidän -ensimäisen tuttavuutensa ajoilta, tuskin ehtinyt tuntea jonkunlaista -varmuutta, että kaikki epäluulot, jotka hänen sydäntään kalvoivat, -olivatkin mahdollisesti kaikkea perustusta vailla, kun yht'äkkiä -ilmestyi juuri se henkilö, joka oli syynä kaikkeen, joka, niinkuin hän -ainakin luuli, oli aiheuttanut hänen ja Laurin silloisen ystävyyden -odottamattoman särkymisen. Nyt se tuntui melkein varmalta, että silloin -Helmi Leinikkö sittenkin oli heidän väliinsä tullut. Se tuntui niin -varmalta kaikista niistä pikku seikoista päättäen, mitkä Terttu ehti -huomata niiden muutamien minuuttien kuluessa, jotka he kaikki olivat -tänä päivänä yhdessä olleet, Epäilystä ei ollut enää mitään. - -Mutta olihan Helmi kihloissa nyt! - -Mitä oli siis hänen ja Laurin välillä tapahtunut? - -Mitä siitä nyt välittäisi? Eikö sittenkin voisi kaikkea unhottaa, jos -jotakin oli tapahtunut? - -Kaikki oli riippuva Laurista, mitä hän oli sanova, mitä tekevä. Eihän -hänellä, Tertulla, ollut mitään tekemistä Helmin kanssa. - -Helmi kyllä pyysi Tertun käymään luonaan, että saisi kertoa hänelle -_kaikellaista,_ mutta eihän ole niin välttämätöntä noudattaa kutsua. -Vasta jos asiat vaatisivat, silloin voisi mennä kuulemaan -- -_kaikellaista._ - -Mikä ihmeellinen päivä! Mikä ääretön joukko tapahtumia! - -Ja Terttu vaipui, pää käsien varaan, kirjoituspöytänsä ääreen istumaan. -Ja hänen korvissaan kaikuivat Laurin askeleet, kun hän astuskeli -edestakaisin huoneessaan. - - - - - - -TOINEN OSA - - - - -I - - -Kauan aikaa sen jälkeen tuntui Tertusta yhä kuin ovi todellakin olisi -taas sulkeutunut hänen ja Laurin välille ja hän vain olisi kuullut -menneen ajan askeleiden kaikua. Toimissaan ollen omalla puolellaan -kuuli hän, että Lauri oli alkanut purkaa tavaroitaan ja järjestää niitä -paikalleen. Sitä tehdessään Lauri toisinaan viheltelikin ja Terttu -teki johtopäätöksensä, että Laurin mielessä mahdollisesti jälleen -oli tapahtunut muutos, että hän oli unohtanut noiden odottamattomien -vieraiden käynnin. - -Mutta että hänen ja Laurin välillä sittenkin oli olemassa jotakin -selittämätöntä, sen hän tunsi sydämessään edelleenkin. Sen asian -suhteen päätti Terttu pysyä aivan toimetonna, olla suorastaan -välittämättä havainnoistaan ja jättää alotteen ottamisen täydellisesti -Laurin tehtäväksi, jos tämä katsoi siihen syytä olevan. Tertun mielestä -oli todellakin hauska nähdä, kuinka Lauri nyt aikoi menetellä. - -Ennenkuin lähti ulos päivälliselle, tuli Lauri saliin, kädessään -muutamia valmiiksi painettuja arkkeja väitöskirjastaan. Terttu oli -ruokasalissa ja oli juuri syönyt päivällistä Toinin kanssa. Huomattuaan -Laurin, meni Terttu saliin ja kysyi, tarvitsiko hän jotakin. - --- En, en, -- vastasi Lauri. -- Toin vain nämä arkit sinulle, jos -joutessasi haluaisit niitä silmäillä. - --- Hyvin mielelläni luen, -- lausui Terttu, -- mutta pian ei minulta -niiden lukeminen käy. - --- Eikä ole kiirettäkään, -- sanoi Lauri. -- Tässä on vasta se -historiallinen johdanto. Tärkeimmät osat ovat vielä lopullista -viimeistelyä vailla. Korjauksia voi tulla vielä paljonkin. - --- Niinkö?! -- kysyi Terttu, katsoen Lauria nyt taas, viimeisten -tapahtumain jälkeen ensi kerran, suoraan silmiin. Hänestä tuntui, että -Laurikin siihen saakka oli aivan kuin väitellyt hänen katsettaan. - --- Niin, -- vastasi Lauri, -- aina voi tulla lisää jotakin uutta, joka -vaatii korjaamaan sen, mitä ennen on tehnyt. - -Tertusta nuo sanat kaikuivat niin omituisilta. Hän antoi niille miltei -vaistomaisesti paljon suuremman kantavuuden, syvensi melkoisesti -niiden sisällyksen. Hänestä ne eivät ainoastaan kohdistuneet Laurin -väitöskirjaan, vaan vertauskuvallisesti tarkoittivat heidän välisiä -suhteitaan. Ja hän kysyi Laurilta luontevasti: - --- Joko nytkin on tullut...? - --- Jo, -- vastasi Lauri. -- Mutta siitä enemmän toiste. - -Tertusta tuntui nyt kuin ovi heidän välillään olisi ollut hieman -ra'ollaan ja kuin ra'osta olisi auringon valon juova paistanut -lattialle hänen eteensä. - --- Näkemiin siis! -- sanoi Lauri. - -Ja kun Terttu, hänen pukiessaan eteisessä päällystakkia ylleen, vielä -seisoi salin ovella, niin kysyi Lauri: - --- Menisimmekö ehkä hiukan kävelemään Eläintarhaan päin, kun palajan? - --- Miks'emme voisi mennä, -- vastasi Terttu hilpeästi. -- Onhan Toini -täällä koko illan äidin luona. - --- Hyvä on, -- sanoi Lauri ja nyökäytti hymyillen Tertulle päätään, -sulkiessaan eteisen oven. - -Ja Terttu kuuli, että hän portaita alas astuessaan iloisesti vihelteli. - -Tunnin kuluttua palasi Lauri ja Terttu oli sillä välin muuttanut -kotipukunsa sijaan toisen. Kun Lauri näki hänet tuossa uudessa asussa, -pysähtyivät hänen silmänsä häneen pitkäksi aikaa ja hän tunsi olevansa -saman lumouksen vallassa kuin silloin, kun hän ensi kerran näki Tertun -Hangon kasinon lukuhuoneessa. Ja kun Terttu sitte oli pannut päähän -hattunsa, joka oli vaatimaton, ilman liiallisia koristeita, mutta silti -somisti erinomaisesti Tertun tumman kauniita kasvoja, ja Lauri oli -auttanut kapan hänen päälleen, niin hän ei malttanut olla sanomatta: - --- Olen ylpeä, kun taas saan käydä sinun rinnallasi, Terttu. - --- H-h! -- oli vain se pieni äännähdys, minkä Lauri kuuli Tertun -suusta, jossa vielä oli hänen toinen hattuneulansa, mutta Laurista -tuntui, että tuossa äännähdyksessä oli jotakin niin rakastettavan -sydämellistä, jotakin vastaavaa ilon ja tyytyväisyyden tunnetta -Tertunkin puolesta, eikä mitään, joka olisi todistanut, että Terttu -olisi pitänyt Laurin sanoja mairitteluna tahi että hän itserakkaana -olisi ylpeillyt kauneudestaan, ei mitään teennäisen pilkallistakaan. -Syy oli se, että nuo sanat Laurin suusta olivat kaikuneet Tertun -korvaan niin vilpittömiltä, että hän tunsi niiden todellakin lausuvan, -mitä sydän tunsi. - -Lauri puolestaan ei voinut olla huomaamatta kaikesta, -- kaikesta, -mitä heidän välillään oli sanottu ja mikä oli jäänyt sanomatta, mikä -tahallaan oli jätetty sanomatta näiden muutamien tuntien kuluessa, -- -että hänellä Tertun sydämessä oli valtava sija -- vieläkin. Oikeammin -hän nyt vasta huomasi, että hän jo ennen oli voittanut Tertun sydämen -siinä määrin, että hänellä siinä oli tuo valtava sija vieläkin -- -kaikesta huolimatta. Nyt vasta hän huomasi, mitä hänen olonsa Hangossa -ja hänen lähtönsä sieltä oli merkinnyt Tertulle. Mutta samalla alkoi -hän myöskin huomata, mitä Terttu oli hänelle, mitä hän hänelle oli -ollut, vaikk'ei silloin ollut osannut hänelle tarpeeksi arvoa antaa, -ja mitä hän hänelle oli _velkaa_ silloisesta menettelystään. Ja hän -muisti nyt, mitä silloin kirjeessään oli Tertulle kirjoittanut, mitä -oli luvannut sanoa _toiste._ Hänen oli siis pidettävä lupauksensa, -pysyttävä sanassaan. Eikä sitä vaatinut vain hänen omatuntonsa, vaan -hänen sydämensäkin. Sitä varten oli Lauri nyt tämän kävelyn Tertulta -pyytänytkin. - --- Taisin käyttäytyä tuhmasti tänään vieraittesi kanssa? -- sanoi hän, -kun he asunnostaan olivat tulleet Siltavuoren rannalle, jota myöten -heillä oli aikomus Pitkänsillan poikki mennä Eläintarhaan päin. - --- Kuinka niin? -- kysyi Terttu vilkaisten syrjäsilmällä Lauriin. - --- Ensiksikin, kun ehkä saattoi näyttää siltä, ett'en _heidän_ tähden -tahtonut tulla saliin, -- lausui Lauri aivan kuin tahtoen aluksi -tunnustella maaperää. - --- _Sitä_ en luule, -- vastasi Terttu haluamatta syyttää Lauria, mutta -pannen painon _sitä_-sanalle, niinkuin hänen mielestään olisi voinut -olla muuta aihetta. - -Sen Lauri hoksasikin ja jatkoi: - --- Toiseksi, kun mahdollisesti en osoittanut tarpeeksi huomaavaisuutta -entistä koulutoveriasi kohtaan, jonka kuulin tuon nuoren morsiamen -olevan. - --- Niin, monta sanaa ette oikeastaan keskenänne vaihtaneet, -- sanoi -Terttu hyvin hellävaroen, vaikka juuri se seikka olikin häntä eniten -kummastuttanut Helmin käydessä heillä sulhasensa kanssa. - --- Huomasitko sinäkin sen? -- kysäsi Lauri. - --- Kyllä, -- vastasi Terttu, -- varsinkin kun _sinä_ sanoit, että -parikin kertaa olitte tavanneet toisenne. - --- Niin, niin, se oli tuhmasti, -- sanoi Lauri ja vaikeni. - -Ja he astuivat pitkän matkan sanomatta toisilleen sanaakaan. Terttu -odotti, sanoisiko Lauri vielä jotakin, alkaisiko hän selityksensä; -Lauri taas mietti, mitä piti tehdä, sanoako nyt jotakin selitykseksi ja -kuinka paljon oikeastaan. - --- Kovin paljon on sunnuntaiyleisöä liikkeellä, -- sanoi Terttu, kun he -silloin tulivat Pitkällesillalle. - --- Niin, -- sanoi Lauri. -- En tullut ajatelleeksi, että on sunnuntai, -kun pyysin sinua kävelylle Eläintarhaan. - -Siitä olisi puhe voinut kääntyä toiselle tolalle. Tuntui kuin Terttu -olisi tahtonut pelastaa sillä Laurin pulasta. Laurille siinä olisi -ollut hyvä tilaisuus jättää koko selitys, joka hänen omaatuntoaan -painosti. Heidän pujotellessaan vastaan tulijoiden lomitse, -lausuivatkin he toisilleen kaikellaista välinpitämätöntä, mutta -ajatukset olivat molemmilla kuitenkin _siinä_ asiassa. - --- Minä en kertaakaan Hangossa kuullut sinulta, että sinä tunsit neiti -Leinikön, jopa olit hänen koulutoverinsakin, -- sanoi Lauri vihdoin. - --- Eihän hänestä tullut puhe, -- vastasi Terttu. -- Tapasin kuitenkin -Helmin siellä Hangossakin. - --- Niinkö?! -- sanoi Lauri kummastellen ja melkein katkaisten Tertun -lauseen. - -Helmi siis ei ollut puhunut Laurille mitään siitä, että oli Tertun -tavannut ja hänen kanssaan ajellut Hangossa, _jos_ he todellakin -yhdessä olivat matkustaneet Tukholmaan. Sen johtopäätöksen Terttu nyt -oli taipuvainen tekemään Laurin lyhyen huomautuksen johdosta. Terttu -odotti mielenkiinnolla, mitä Lauri sen jälkeen sanoisi. - --- Milloinka? -- kysyi Lauri kotvasen kuluttua melkein arastellen. - --- Sen päivän aattona, kun sain sinun kirjeesi, -- vastasi Terttu. -Silloin, kun sinä läksit, -- jatkoi hän vielä, vaikka sanat olivat -takertua hänen kurkkuunsa. - -Nyt teki Lauri johtopäätöksensä. Hänestä tuntui varmalta, että Terttu -aavisti kaikki, ehkäpä tiesikin kaikki, sanalla sanoen, että Terttu -oli täydellisesti selvillä hänen lähdöstään Hangosta, niinkuin se oli -tapahtunut. - --- Niin, se minun lähtöni silloin... -- huo'ahti Lauri ja siinä oli -kaikki, mitä hän sai sanotuksi. - -Tertun korviin se kaikui jonkunlaiselta itsesyytökseltä ja hän oli -jo tyytyväinen siihenkin. Hän ei sanonut mitään, ei kysynyt mitään; -katsahti vain Lauriin lempeästi, aivan kuin jo etukäteen anteeksi -antaen häntä vastaan tehdyn loukkauksen. - -Lauri sen tunsi sielussaan ja hän teki melkein vaistomaisen liikkeen -kädellään Terttua kohti, aivan kuin hän olisi tahtonut tarttua Terttua -kädestä, tämän astuessa hänen vieressään, sanoessaan, milt'ei anteeksi -pyytävällä äänellä: - --- _Sen_ johdosta minulla olisikin kanssasi paljon puhuttavaa, Terttu. - --- Niinkö? -- sanoi Terttu melkein iloisella äänen painolla, jälleen -luoden lempeän katseen Lauriin. - --- Mutta se on niin vaikeata, -- jatkoi Lauri ja hänen sanoistaan -kajahti aivan kuin suuttumusta, aivan kuin hän ankarasti olisi itseään -soimannut. - --- Anna olla sitte! -- lausui Terttu samaan sävyyn ja vienosti hymähti. --- Eihän se ole vält... eihän siihen pakkoa ole, -- korjasi hän -alottamansa lauseen. - --- Etkö todellakaan sitä _vaadi?_ -- sanoi Lauri ja nyt todellakin -tarttui Terttua kädestä, välittämättä ihmisistä, jotka tulivat heitä -vastaan ja kulkivat heidän ohitsensa Eläintarhan tiellä, jonne he jo -olivat saapuneet. - --- Tietysti en, -- vastasi Terttu, joka tunsi Laurin käden puristuksen. --- Eikähän minulla ole siihen mitään oikeuttakaan, -- lisäsi hän ja -irroitti samalla kätensä. - --- Aivan oikein, -- sanoi Lauri. -- Olet aivan oikeassa, -- lisäsi hän -ja loittoni hieman Tertusta. - --- Mutta voinen kai toivoa, että unhotat kaikki? -- kysäsi Lauri vielä. - --- Olen aikoja sitte sen anteeksi antanut, -- vastasi Terttu, muuttaen -tuon sanan voimakkaammaksi käsitteeksi, -- niinkuin sen kyllä ehkä -olet, huomannut, -- lisäsi hän vielä. - --- Kyllä, kyllä, kyllä, -- sanoi Lauri melkein intomielin ja tavoitteli -jälleen Tertun kättä. - -Terttu nyt melkein ojensikin kätensä Laurille, joka voimakkaasti -puristi sitä kädellään. - --- Kas, kuinka Töölön lahti on tyyni ja kirkas, -- lausui silloin -Terttu, kohta taas kätensä irroittaen. Ja Lauri huomasi Tertun -tahtovan, että _se_ keskustelu siihen nyt päättyisi. - -Terttu oli kyllä toivonut saavansa täydellisen tiedon Laurin -silloisesta lähdöstä Hangosta, mutta toiselta puolen hän nyt ikäänkuin -pelkäsikin kuulla kaikkia yksityiskohtia siitä. Kun hän nyt joka, -tapauksessa sai nähdä Laurin katumuksen ja samalla huomasi, kuinka -vaikeata niiden ilmaiseminen oli Laurille, niin hänessä aivan itsestään -raukesi halu syventyä uudelleen noihin ikäviin tapahtumiin. Ja kun hän -huomasi, minkä helpotuksen tuon, niinkuin Lauri sanoi, _vaatimuksen -_ peruutus tuotti Laurille, niin tuntui hänestä itsestäänkin nyt -helpommalta olla tällä lailla. Hänen oli nyt sitäkin keveämpi olla, -kun tämä kaikki selvästi todisti, että Lauri oli häntä ajatellut, -häntä muistellut. Niin, Terttu alkoi todellakin olla aivan vakuutettu, -että Lauri häntä sittenkin rakasti. Tuntui kuin tuo _rakkauden_ tunne, -_Laurin_ rakkaus, nyt vasta ensi kerran olisi hänelle tullut ilmi. -Siihen asti se oli ollut hämärän peitossa, nyt se tuli päivän valoon. - -Tertun huomautuksen johdosta Laurikin loi silmänsä peilikirkkaalle -lahdelle, jossa souteli muutamia veneitä, kuljettaen iloisesti laulavaa -nuorisoa. Kaisaniemen puolella parveili rannalla myöskin yleisöä. -Yksinäinen veturi, kimakasti vihellellen ja tuprutellen höyrynsekaista -harmaata savua, kiiti rataa myöten lahden poikki Alppilaan päin. Vielä -kauempana, Töölön puolella, kohosi tornineen Kansallismuseo ja jonnekin -sinne länsisatamaan, Suomenlahteen, upposi säteillen päivän kultainen -kehä. Ja Lauri lausui: - --- Ihmiseenkin vaikuttaa luonnossa vallitseva rauha. Tuntuu kuin olisi -uudesta syntynyt. - --- Niin, -- sanoi vain leppoisasti Terttu. Hänkin tunsi olevansa kuin -uudistunut ja rauha vallitsi nyt hänenkin rinnassaan. - -He nousivat astimia myöten tielle, joka "Vanhain kodin" kohdalta -laskeutuu lahden rantaan ja sieltä pengertä pitkin vie Kaisaniemeen. -He astuivat aivan verkalleen ja keskustelivat rauhallisesti; ja kun he -saapuivat kotiin, tuntui elämä heistä valoisalta. - - - - -II. - - -Viikon päivät kuluivat sen jälkeen rouva Alanteen asunnossa tasaista -hiljaista kulkuaan. Mitään muutosta sairaan terveyden tilassa ei -tapahtunut, -- ei parempaan eikä huonompaan päin. Tohtori Aulanko kävi -silloin tällöin siellä tavanomaisilla käynneillään ja Toini hoiti -sairasta tahi pikemmin seurusteli hänen kanssaan päiväkaudet, jopa -usein oli yötkin hänen luonaan. Ja Terttu vuorotteli aika ajoin Toinin -kanssa, jotta Toinikin pääsisi kaupungilla käymään ja saisi levätä -yksitoikkoisesta, ikävästä toimestaan. Mitään erikoisempaa tietenkään -ei sairaan hoidossa ollut tehtävää, mutta rouva Alanteen omasta -pyynnöstä ja lääkärin neuvosta oli, -- Tertunkin tähden, ettei hänen -terveytensä vielä kaikesta kärsisi, -- asia järjestetty tällä lailla. - -Lomahetkinään, kun eivät talon ja hänen omat asiansa hänen aikaansa -vaatineet, lueskeli Terttu Laurin hänelle antamia väitöskirjan -arkkeja. Se historiallinen osa, joka hänellä oli käsissään, ei -hänessä varsinaista mielenkiintoa herättänyt. Päinvastoin se tuntui -hänestä hieman kuivakiskoiselta kaikkine perinpohjaisine tietoineen -ja alaviittauksineen, jotka siihen oli koottu ja aineenmukaisesti -järjestetty. Mielenkiinnolla Terttu sen sijaan odotti jatkoa, jota -Lauri niinä päivinä innolla oli alkanut viimeistellä. Näitä töitään -varten Lauri usein kävi yliopiston kirjastossakin, niin että Terttu -häntä välistä näki hyvinkin vähän päivän kuluessa, varsinkin koska -Lauri kävi kaupungilla ruokailemassa. - -Laurin kerran poissa ollessa Terttu meni jotakin asiaa toimittamaan -hänen huoneeseensa. Kirjoituspöydällä oli hajallaan koko joukko -kirjoituspaperin lehtiä, täyteen kirjoitettuja, korjattuja, ristillä -ylipyyhkäistyjä, lisäyksillä täytettyjä, niin että kaikesta näkyi -kiehuvan työn jälkiä. Muutamia kirjoja oli myöskin lehtien joukossa -pöydällä ja vasemmalla puolella oli auki Goethen romaani, josta Lauri -juuri väitöskirjaansa valmisteli. Romaanin reunaan oli erääseen kohtaan -tehty lyijykynällä huomautusmerkki ja kun Terttu katsoi siihen ja -sitte loi silmänsä paperille, niin näki hän, että Lauri oli romaanista -suomentanut seuraavat lauseet: - -"Oikeastaan -- -- -- olemme itse syypäät siihen, jos meitä kohtaa -sellainen yllätys. Voimme kyllä kuvitella mielessämme maalliset asiat -ja olletikin avioliiton siteet hyvinkin kestäviksi, ja mitä viimeiseen -asiaan tulee, niin houkuttelevat meitä huvinäytelmät, jotka aina -näemme uusiintuvan, sellaisiin kuvitteluihin, jotka eivät pidä yhtä -maailman menon kanssa. Komediassa näemme avioliiton monen näytöksen -läpi jatkuvien esteiden pidättämän toivomuksen viimeisenä päämääränä, -ja siinä silmänräpäyksessä, kun se on saavutettu, putoaa esirippu ja -hetkellinen tyydytys kaikuu siitä sielussamme. Elämässä on toisin, -siinä jatkuu näytelmää vielä esiripun takanakin ja jos esirippu -uudelleen nousee, niin ei mielellään enää tahdo siitä mitään nähdä eikä -kuulla." - -Viimeinen lause oli alleviivattu ja sitä seurasi, samoin -alleviivattuna, toisesta paikasta otettu lause, joka kuului: - -"-- -- Valitettavasti on avioliitossa ylimalkaan jotakin noloa; se -pilaa hellimmätkin välit ja oikeastaan riippuu kaikki vain typerästä -varmuuden tunteesta, jota ainakin toinen puoli jossakin määrin -hyväkseen käyttää. Kaikki on siinä jo itsestään selvää ja tuntuu kuin -olisi liitto tehty ainoastaan siksi, että kaikki vain kulkisi edelleen -omaa latuaan." - -Terttu muisti kyllä nämä kohdat omalta lukemaltaan, mutta hän veresti -vielä muistiaan silmäilemällä sitä lukua, josta nuo lauseet olivat -lainatut. Ne olivat kreivin sanoja, joka oli vierailemassa Eduardin -ja Charlotten luona. Siinä luvussa iskettiin kovasti aviokysymykseen. -Se kyllä oli hyvin mielenkiintoinen kohta. Lauri aikoi nähtävästi -ottaa nuo lauseet väitöskirjaansa. Mielenkiintoista tuli olemaan -nähdä, kuinka Lauri aikoi sitä kohtaa käyttää hyväkseen. Varmaankin -nuo lauseet tulisivat väitöskirjan sielutieteelliseen osaan. Missähän -suhteessa ne hänestä näyttävät niin tärkeiltä, että hän ne on -suomentanut? -- liikkui Tertun päässä kysymys. - -Lauri oli kyllä Tertulle monta kertaa puhunut rakkaudesta, mutta -aviosta ei koskaan. Nyt, tuota suomennosta lukiessa, se havainto -pälkähti hänen päähänsä. Silloin tuli hän myöskin itseltään kysyneeksi, -miksi Lauri oli valinnut väitöskirjansa aineeksi juuri romaanin, jossa -käsiteltiin niin omituisia suhteita avioliitossa. Olikohan jotakin -yhteistä hänen tunteittensa ja niiden olojen välillä? Olihan Lauri -niin omituisesti puolustanut itseään viittaamalla Goethen pätevyyteen -kirjoittaa siitä aineesta, vaikk'ei Goethe silloin vielä naimisissa -ollutkaan. Mikähän Laurin mielipide avioliitosta sitte mahtoi olla? -Näkiköhän hän siinä jotakin pelottavaa, jotakin nurinkurista, koska -hän niin oli alleviivannut nuo Goethen romaanista lainaamansa lauseet? -Olikohan hän mahdollisesti sitä mieltä, ettei täysin onnellisia -aviosuhteita koskaan ole eikä voikaan olla? - -Terttu muisti vielä muutamia Laurin lauseita rakkaudesta, intohimosta -ja siitä, että kunnioitus voi syntyä rakkaudesta, vaan ei koskaan -rakkaus kunnioituksesta. Jotakin salaperäistä alkoi todellakin -Tertun mielestä olla Laurin luonteessa -- siinä suhteessa. Se oli -arvoitus, ongelma Tertulle. Sitä suuremmaksi kasvoi näin ollen hänessä -mielenkiinto Laurin suhteen, -- mielenkiinto sen suhteen, mitä hän -aikoi väitöskirjassaan tuosta salaperäisestä kysymyksestä kirjoittaa. -He olivat kyllä tulleet toisiaan hyvinkin lähelle jo, mutta siitä -asiasta Terttu vielä ei ollut selville päässyt. - -Eikö todellakaan rakkaus voisi syntyä kunnioituksesta? Se -riippuu siitä, kuinka rakkauden käsittää. Jos se on intohimoa, -verenheimolaisuutta vain, niin ehkäpä ei. Kunnioitetaanhan oikeastaan -vain sielun, luonteen ominaisuuksia, mutta rakkaus vaatii jotakin -aivan muuta. Onhan esimerkkejä, että mies voi rakastua hyvin -rumaan ja ilkeäluontoiseenkin naiseen ja rakastaa häntä joidenkin -ihmisten silmiltä peitossa olevien ominaisuuksien tähden, kun taas -hyväluontoinen, jopa kauniskin nainen voi jäädä kokonaan syrjäytetyksi. -Se taas, että kaunis nainen rakastuu rumaan mieheen, ei ole ollenkaan -tavatonta. Yhtä usein tapahtuu, että naiset ovat aivan hullaantuneet -kevytmielisiin, jopa tyrannimaisiinkin miehiin. Ellei nämä ole -luonnon oikkuja, niin ovat ne veren, intohimon salaperäisestä, -selittämättömästä voimasta johtuvia seikkoja. Näitä tapauksia on -kuitenkin niin paljon, että ne ovat pikemmin sääntöjä kuin poikkeuksia. - -Jos nyt siis tapahtuu, että kaksi aivan vastakkaista olentoa -jostakin syystä joutuu avioliittoon, mutta näyttäytyy, että he -ovat _laskelmissaan_ erehtyneet, että heidän verensä ei sovikaan -yhteen, niin on niinsanottu rakkaus ja samalla myöskin kunnioitus -mennyt. Avioliitto on silloin onneton; kahden, ehkä useammankin -ihmisen elämä on silloin onneton, kentiesi iäksi pilattu. Ja silloin -ei ole muu kuin liiton purkaminen edessä. Sitä kai oikeastaan -tarkoittaa vaaliheimolaisuus ja Goethe tällä romaanillaan. Se kysymys -varmaankin on ollut niin vakava Laurillekin, koskapa hän sitä oikein -väitöskirjassa on ottanut käsitelläkseen. - -Tämmöisiä kummallisia ajatuksia risteili Tertun päässä sen johdosta, -mitä hän oli Laurin kirjoituspöydällä nähnyt ja lukenut. Hän meni pois -huoneesta ja kun hänellä sattui olemaan asiaa kaupungille, niin hän -pukeutui ja meni ulos. - - - - -III. - - -Tultuaan Esplanaadille ja astuessaan Grönqvistin talon kohdalla huomasi -Terttu jo kaukaa Kämpin hotellin edustalla Helmin tulevan häntä vastaan -komeana kuin ainakin, ilosta ja naurusta säteilevin kasvoin. Ettei -Helmi ollut yksin, sen Terttu arvasi, mutta, väkijoukon tähden,hän -vasta likemmäksi tultuaan näki, ettei Helmi ollutkaan sulhasensa, vaan -erään meriupseerin seurassa. - -Helmi huomasi Tertun ja Terttu kuuli Helmin päätään nyökäyttäen sanovan -upseerille: - --- Ah! voilà une de mes amies à qui je dois parler. Alors il faut que -je vous quitte, monsieur. Au revoir! - -Upseeri nosti kätensä korvalliselleen ja kääntyi Kluuvikadulle. - -Helmi riensi iloisesti Terttua vastaan, kaukaa jo ojentaen hänelle -kättään ja huudahtaen: - --- Päivää, Terttu! Kerranhan sinutkin tapaan. Minne olet menossa? - -Terttu vastasi ja Helmi jatkoi yhtä hilpeästi: - --- Minä seuraan sinua tahi oikeammin täytyy sinun nyt seurata minua! -Kuule! Tule luokseni! Minä vien sinut. - -Terttu esteli, mutta Helmi tarttui häntä käsivarresta ja jatkoi: - --- Joutavia! Ei sinulla mitään kiirettä ole. Minulla on sinulle niin -paljon kerrottavaa. - -Tertun ei auttanut muu kuin seurata mukana ja Helmin laverrellessa he -kääntyivät Esplanaadilta ylös Antinkadulle. - --- Ajatteles, -- kertoi Helmi, -- tuohon upseeriin, jonka näit, -tutustuin muutama päivä sitte "Elävissä kuvissa" -- Maximissa. - --- Niinkö? Kuka hän on? -- kysyi Terttu. - --- Sillä on niin konstikas puolalainen nimi, ettei sitä osaa lausua -muuten kuin aivastamalla. Kyllä minulla on hänen nimikorttinsa, -- -vastasi Helmi naurahtaen. - --- Onko hän sulhasesi tuttava? -- kysyi Terttu viattomasti. - -Helmi purskahti äänekkääseen nauruun ja sanoi: - --- Vielä mitä se mustasukkainen sallisi...! - --- Missäs hän on? -- uteli vielä Terttu. - --- Keidasko? Meni matkoilleen, -- olin vähällä sanoa -- matkoihinsa, --- jatkoi Helmi entiseen tapaansa. -- Sinne Nurmeksen radan -rakennustöihin, -- selitti hän vielä. - -Terttu loi häneen kummastelevan katseen ja kysyi: - --- Kuinkas te sitte tutustuitte? - --- Tuonko upseerin kanssa? Hyvin yksinkertaisesti: istuttiin -vierekkäin, minulta luisui käsilaukkuni lattialle, hän nosti sen ylös -ja minä kiitin kohteliaisuudesta. Kun hän kuuli, että minä mongerran -vähän ranskaa, niin hän puuttui puheisiin. Mitä lienee ensin sanonut, -että on kovin kuuma istua "elävissä kuvissa" päällysvaatteet päällään. -Sitte, kun sali pimeni, pusersi hän "vahingossa" kättäni ja minä taisin -"vahingossa" vastata samallaisella puserruksella, -- valui puhe -vuolaana Helmin suusta. - --- Kylläpä sinä olet! -- sai Terttu vain sanotuksi. - --- Eihän tuossa nyt mitään pahaa ollut, -- puolustihe Helmi viattomasti. - --- Onkos sitte mitään muuta ollut? -- kysyi Terttu varovasti. - --- Pahempaa -- ei, -- vastasi Helmi. -- Vaikka kyllä hän innokkaasti -kovisti minua lähtemään kanssaan Kämppiin illastamaan. Kotia hän minut -saattoi ja sai vain kättäni suudella -- sinä iltana. - --- Sinä iltana? -- kysyi Terttu taas, silmät suurina. - --- Niin, minä en päässyt hänestä ennenkuin lupasin seuraavana päivänä --- se oli eilen -- mennä hänen kanssaan tango-kahville Fenniaan, -- -kertoi edelleen Helmi. -- Ja nyt hän juoksee perässäni niinkuin näit. -Tässä minä asun, -- keskeytti hän sitte kertomuksensa, kun olivat -tulleet portille, josta kääntyivät pihaan. - --- Tule, tule! -- jatkoi Helmi vielä, vetäen Terttua kädestä. -- Sinun -ei tarvitse portaitakaan nousta. Minä asun ihan maan tasalla: tuossa -noin on ikkunani. - -Ja hän meni edellä sisään Tertun häntä seuratessa. - -Kun palvelija aukaisi oven jotensakin pimeään väliköntapaiseen eteiseen -ja sytytti sähkön, kysyi Helmi häneltä: - --- Onko ketään käynyt minua tapaamassa? - --- Ei, neiti, -- vastasi palvelija. - --- No, mutta jos nyt joku tulisi, niin sanokaa, etten ole kotona. Minä -en tahdo ottaa ketään vieraita vastaan, -- sanoi Helmi. - --- Hyvä on, neiti, -- vastasi palvelija, joka auttoi päällystakkia -Tertun päältä. - --- Käy sisään nyt! -- sanoi Helmi ja aukaisi oven Tertulle huoneeseensa. - -Sisään tultuaan astui hän Tertun eteen ja suuteli häntä, sanoen: - --- Olit sinä kiltti, kun tulit. -- Istu nyt siihen, missä mukavimman -paikan löydät! - -Terttu istuutui isoon nojatuoliin, joka seisoi syrjittäin lähellä -ikkunaa. - --- Onpas sinulla iso ja kaunis ja sievästi kalustettu huone, -- -huomautti hän sitte silmäillen ympärilleen. - --- Onhan se, -- sanoi Helmi. Samalla kopeloi hän nurkassa olevan -kirjoituspöytänsä laatikosta esille suuren konvehtilaatikon, jonka -paiskasi Tertun syliin, sanoen: - --- Syö, ole niin hyvä! Kahvia en voi sinulle toimittaa. Ja tuon (hän -osoitti konvehtilaatikkoa) sain eilen uudelta ihailijaltani, joka -sinullakin vast'ikään oli onni nähdä. - --- Kyllä sinä olet! -- oli taaskin ainoa, minkä Terttu sai sanotuksi. - --- Mitäs pahaa siinä on?! -- sanoi Helmi jälleen hyvin viattomasti. - --- Soitatko sinä, -- tarkoitan: otatko musiikkitunteja, koska sinulla -on pianiinokin täällä? -- kysyi Terttu puhuakseen jostakin muusta. - --- Tietysti. Olenhan vähän kuin musiikkiopistossa. Laulutunteja otan, --- selitti Helmi. - --- Sinullahan on sievä ääni, -- sanoi Terttu. - --- Kuka sen tietää! Mutta täytyyhän sitä jotakin tehdä ajan kuluksi. -Eikähän sitä vielä tiedä, mihin kurkkuaan ja sormiaan tarvitsee, -- -puhui Helmi ja istuutui nojatuoliin toiselle puolen ikkunan edessä -olevaa pientä kukkaistelinettä. - --- Ehkäpä jotakin laulaisit minulle, -- sanoi Terttu ja pani -konvehtilaatikon pöydälle. - --- Jahka nyt vähän levätään ja ensin rupatetaan, -- vastasi Helmi, -ottaen laatikosta sokeroidun kirsikkakonvehdin, jota maiskutellen -sulatti suussaan. -- Kuulehan! -- jatkoi hän: -- mitä se teidän -vuokralaisenne tekee? - --- Kirjoittelee väitöskirjaa, vastasi Terttu. - --- Onko hän asunut teillä ennenkin? -- kysyi Helmi edelleen. - --- Ei, -- sanoi Terttu lyhyesti. - --- Mutta sinä tunnet hänet kuitenkin vanhastaan, vai? -- uteli Helmi -vaivattomasti. - --- Kyllä, -- Hangossa tutustuimme toissa vuonna, -- oli Tertun vastaus. - --- Niinkö?! -- huudahti Helmi. -- No, sitte ehkä olette kihloissakin? --- lisäsi hän yhtä luontevasti. - --- Emme -- sinnepäinkään, -- vakuutti Terttu, katsoen suoraan Helmiä -silmiin, joissa huomasi veitikkamaisen ilmeen. - --- Mutta varmasti menette? -- kysyi Helmi yhä samaan sävyyn. - --- Älä viitsi laskea leikkiä! -- koetti Terttu väistellä vastausta. - --- No, jos niin on, niin voin sanoa sinulle, että olen antanut sille -miehelle rukkaset, -- tokaisi Helmi aivan kuin olisi Terttua tikulla -silmään pistänyt. - -Terttu ällistyi noista sanoista niin, ettei hän voinut sanoa mitään, -vaan tunsi poskensa lehahtavan punaisiksi. Samalla tunsi hän, että -hänen sydämensä alkoi sykkiä tavallista nopeammin. Ja kun Helmi pitkään -aikaan ei sanonut mitään, niin tuli Tertun huulilta vihdoin lause: - --- Eihän semmoisista asioista puhuta. - --- Mutta minä puhun, -- vastasi Helmi, -- sillä en välitä noista -sovinnaisuuden enkä soveliaisuuden säännöistä vähääkään. - --- Onkohan siitä edes mitään hyötyä? -- lausui Terttu hiljakseen. - --- Kukapa tietää?! Ehkä siitä voi olla hyötyä sekä sinulle että -minulle, -- jatkoi Helmi. -- Jos tahdot kuulla, niin kerron sinulle -hänen ja minun välisestä tuttavuudesta jotakin -- lisäsi Helmi koettaen -herättää Tertun uteliaisuutta. - -Uteliaisuus oli jo muutenkin alkanut Tertussa herätä, kun hän oli -tointunut ensimäisestä hämmästyksestään. Oikeastaanhan hän aikaisemmin -oli kaivannutkin selitystä tuon hämärän asian suhteen. Ja nyt se -selitys tarjoutui hänelle aivan itsestään. Milt'eipä sitä tyrkytettiin -hänelle. - --- Enhän voi estää sinua kertomasta, jos se sinua huvittaa, -- lausui -Terttu. - --- Niinkuin ei se sinuakin huvittaisi?! -- kujeili Helmi. -- Olen -varma, että sinä varsin hyvin jotakin huomasit vuokralaisenne ja minun -väleissä, käydessäni sulhaseni kanssa teillä. - --- Muistan maisteri Honkasalon sanoneen, että olitte pari kertaa ennen -tavanneet toisenne, -- ryhtyi Terttu vihdoin puheisiin. - --- Nii-in, aivan oikein, kahdesti olemme tavanneet toisemme, -- alkoi -Helmi. - --- Täälläkö Helsingissä? -- kysyi Terttu, vähän kautta rantain, polulle -päästäkseen. - --- Ensimäisen kerran täällä, Kaivopuistossa, kesäkuussa toissa vuonna, -kun olin "Iloista leskeä" katsomassa -- jatkui Helmin kertomus. -- -Olin juuri palannut Parisista, jossa olin kolme ihanaa kuukautta -viettänyt. Helsinki tietysti oli tyhjänlainen siinä Juhannuksen aikana. -Mutta minulla oli kuten aina onni purjeissani. Päivää ennen kuin piti -kotia lähteä tapasin kadulla varatuomari Karppisen, joka oli siellä -meidän tuomarimme luona käräjiä pitänyt ja jonka tietysti tunsin. -Tarjosin Karppiselle käsivarteni ja vein hänet jotensakin vähällä -vaivalla "Iloista leskeä" katsomaan. Sanoin hänelle kuitenkin heti, -että minulle on yksi mies liika vähän ja käskin hänen katselemaan -ympärilleen, eikö hän näkisi katsojien joukossa ketään tuttavaa, -joka olisi hiukan hauskempi seuratoveri kuin hän itse oli. Silloin -äkkäsi hän eräällä syrjäpenkillä istumassa entisen osakuntatoverinsa -maisteri Honkasalon, joka näytti siltä kuin ei hän olisi tietänyt, -kenen hyväksi hän pussinsa tyhjentäisi. "Tuo poikaparka tänne!", sanoin -minä, ja maisteri Honkasalo oli melkein kompastua portaan astimiin, -kun hän Karppisen kanssa juoksi ylös verannalle, jossa minä istuin. -Juhlallinen esittely suoritettiin kaikkien sääntöjen mukaan, mutta -sitte riisuttiin naamiot pois jo paljoa aikaisemmin kuin naamiaisissa -on tapa. Oltiin yhtä iloisia kuin "iloinen leski" ja herrat olivat -olevinaan yhtä rikkaita kuin hän. Operettia katsellessamme joimme -ensin vaatimattomasti, herrat whiskynsä ja minä sherrykobbelini, -sikarien tupruttaessa savua kilpaa sen mairittelun pyhän savun kanssa, -joka suitsusi herrojeni huulilta. Varsinkin olin uuden tuttavani -suosioon päässyt ensi silmänräpäyksestä, sen huomasin selvään. Ja -hänen kaunopuheliaisuutensa kasvoi kasvamistaan, mikäli taivas hänen -mielestään sinä iltana pimeni. Ylimmilleen nousi hänen innostuksensa, -kun illallinen, joka myöskin suoritettiin kaikkien sääntöjen mukaan, -oli edistynyt siihen kohtaan, jolloin kultakaulaiset Moët & Chandon, --- muutoin minun lempi-"merkkini", -- jäähdytysastioissaan kannettiin -seuraamme. Oo, se oli humua, jonka korviaan myöten punastuen näki -meidän varhainen "Auroramme"! Minun oli lähdettävä seuraavana aamuna -kello kahdeksan eikä siis ollut paljon aikaa ruumiin rauhaan. Kun tulin -asemalle, huomasin kaikesta, etteivät herrani, jotka olivat tulleet -minua saattamaan, olleet sinä yönä silmiäänkään ummistaneet, mutta minä -piiloitin katseeni heidän tuomiinsa tuoksuaviin kukkaiskimppuihin, -antaen kiitokseni runsauden sarven vuotaa yli reunojensa mikäli aika -ja paikka salli. Uuden ystäväni kädestä en ollut saada kättänikään -irti ja koko matkan kolotti oikeata olkapäätäni oikein pahasti -hänen sydämellisen pudistuksensa jälkeen. Olin tullut, nähnyt ja -voittanut, mutta myöskin lähtenyt, kuitenkin paljon merkitsevällä -"näkemiin"-sanalla, josta "ikuinen rakkaus" ei ollut kaukana. Se oli -ensimäinen tapaamisemme. - --- Vai semmoinen se oli? -- sanoi Terttu, jonka silmät olivat koko ajan -olleet kuin naulatut Helmin huuliin ja ajatukset jännitettyinä olivat -seuranneet kertomuksen juoksua. Uusia näköaloja avautui hänelle jo -tästä ensimäisestä tapaamisesta Laurin luonteen suhteen. Siltä puolelta -ei hän vielä ollut koskaan Lauria tuntenut, se hänen täytyi jo heti -paikalla itselleen myöntää. - --- Niin, -- vastasi Helmi melkein intomielin, oikein huomattavan -innostuneena kertomuksestaan ja noista muistoistaan. - --- Ja toinen kerta? -- kysyi Terttu arasti. Hänen hermonsa värisivät, -kun hän odotti jatkoa. - --- Toisen kerran olimme pitemmän aikaa yhdessä, -- alkoi Helmi, -- ja -silloin kahden kesken. Muistathan, kun minä toissa kesänä tapasin sinut -Hangossa? -- kysyi hän. - -Terttu ei voinut muuta kuin nyökäyttää päätään vastaukseksi. Ääni ei -lähtenyt hänen suustaan. Asia oli siis niin, kuin hän oli aavistanut. -Nyt se oli tuleva todennetuksi asianomaisen omasta suusta. - --- Olin Hankoon tullessani, -- jatkoi Helmi, -- nähnyt uuden tuttavani -laiturilla. Tahi oikeammin huomasi hän, laiturilla seisoessaan, ensin -minut, kun laiva laski rantaan. Näin sitte, että joku heilutti minulle -hattuaan ja huusi: "tervetullut"! Tuloni oli aivan odottamaton hänelle -enkä minäkään tietänyt hänen niillä seuduin oleskelevan. Pelkkä -sattuma! Matkanikin Tukholmaan oli vain päähänpisto. Vanhempani olivat -lähteneet Mikkeliin muutamaksi päiväksi sukulaisten luo ja minä, joka -olen tämmöinen oman pääni ja tahtoni "immeinen", minä sanoin, että minä -käväisen Tukholmassa. Niin astuin Helsingissä "v. Döbelniin" ja läksin. -Tuttavani huudahdukseen Hangossa vastasin: "tervetullut mukaan! Minä -matkustan eteenpäin". - --- Oletteko yksin? - --- Olen. - --- Minä tulen, -- älkää vain jättäkö! - --- Puhutelkaa kapteenia, ettei hän jätä, minä kyllä odotan! -- sanoin -minä. -- Ja kun kapteeni ilmoitti aikaa tarpeeksi olevan siihen, mihin -tuttavani sitä tarvitsi, niin näin vain pari jalkaa, jotka juoksivat -maihin ja hyppäsivät ensimäisille siellä seisoville ajurin rattaille. --- No, niin! Tuossahan ei ole mitään hauskaa. -- Niinkuin tiedät, -kävin minäkin maissa ja sillä matkalla tapasin sinut. Totta puhuen, en -uskonut maisteri Honkasalosta saavani matkatoveria Tukholmaan, vaikka -muistaakseni silloin kanssasi suottailinkin, että ainahan sitä matkalla -johonkin tutustuu ja saa ajan hauskasti kulumaan. Mutta annappas -olla! Ennenkuin kolmannen kerran soitettiin, niin jo ajaa Honkasalo -kimpsuineen kampsuineen rantaan. Oikein hikipäässä oli mies. Ja hän -ehti kuin ehtikin mukaan. Sen se rakkaus saa aikaan. - -Terttu huo'ahti syvään kuullessaan tuon sanan Helmin suusta. Mitä oli -sitte se, mitä Lauri oli osoittanut häntä kohtaan heidän tuttavuutensa -aikana? Tertun teki mieli väittää vastaan, sanoa, ettei se ollut muuta -kuin hulluutta, mutta vaikeni. Silloin muisti hän sanan: intohimo -- -ja se sana tyydytti häntä. Olkoon niin, että se oli intohimoa, mutta -rakkautta, tuota suurta, pyhää tunnetta, se ei ollut. - --- Ja niin me läksimme, -- jatkoi kotvasen kuluttua Helmi, sulatettuaan -tuota pikaa pienen konvehdin suussaan. Hän ojensi konvehtilaatikon -myöskin Tertulle, mutta tämä sanoi vain lyhyesti: - --- Kiitos, en huoli. - --- Kuule! -- hoksasi Helmi yht'äkkiä: -- koska sinä jo silloin olit -tuttu Honkasalon kanssa, eikö hän todellakaan kertaakaan puhunut -sinulle minusta? - --- Ei, -- eihän siihen mitään aihetta ilmaantunut, -- vastasi Terttu. --- Vastahan sinut näin samana päivänä, kun te läksitte. - --- Niin, mutta muuten. Luulin hänen jollakin lailla muistelevan minua, --- sanoi Helmi. -- No, sama se! Varmaan hän sitte oli kätkenyt minut -niin syvälle sydämeensä, etteivät syrjäiset siitä vihiä saisi, -- -suottaili hän eikä huomannut, kuinka se koski kipeästi Tertun sydämeen. - --- Niinkö luulet? -- kysyi Terttu. - --- Olin vakuutettu siitä silloin, päättäen kaikesta, mitä hän teki, -- -selitti Helmi. - --- Jumala! -- ajatteli Terttu itsekseen. -- Pitääkö minun todellakin -kuulla kaikki vai nousenko ja lähden pois? Ja hän ponnisti kaikki -voimansa, käytti kaiken kylmäverisyytensä kuullakseen loppuun asti, -koska se kerran niin oli sallittu. - --- Mitäs hän sitte teki? -- sai Terttu kysytyksi ja hän tunsi -hermojensa puistattavan häntä. - --- No, yksin jo se, että hän niin päistikkaa seurasi minua, todistaa -jotakin, -- jatkoi Helmi. -- Ja hauska matka siitä tuli, -- sen -vakuutan sinulle. En unhota sitä koskaan. Se on -- tähän saakka -- -elämäni voimakkaimpia muistoja. - --- Kuule! -- keskeytti Terttu melkein väräjävällä äänellä: -- miksi -kerrot minulle kaiken tämän? - --- Siksi, että häntä rakastan, -- niin, minä rakastan häntä vieläkin, --- vastasi Helmi pontevasti. - -Tertulta oli hengitys tyrehtyä kurkkuun, mutta hän sai sittenkin esille -sanat: - --- Mutta sittehän sinun pitäisi... - --- Ollako siitä puhumatta? -- keskeytti Helmi kysymyksellä Tertun -lauseen. - --- Niin, -- tuli tuskin kuuluvasti Tertun huulilta valittava vastaus. - --- Mutta puhun siksi, että se on minulle niin rakas muisto, -- minä -rakastan siitä pelkkää muistoa jo, -- selitti Helmi. - --- Ja sinähän olet kihloissa toisen kanssa, -- sanoi Terttu -rohkaistuneena, ikäänkuin hän nukkuessaan olisi saanut kiinni -oljenkorresta ja vielä toivonut pelastuvansa. - --- Niin olen, mutta sulhastani en rakasta hituistakaan. Näithän itse -kuinka puiseva hän oli kaikessa "korrektisuudessaan". Sen sijaan tuolla -toisella on sydämeni, kunnioitukseni, kaikki puolellaan, -- teki Helmi -vilpittömän tunnustuksensa. - --- Kunnioituskin? -- alkoi Terttu. -- Ja kuitenkin sanoit antaneesi -hänelle rukkaset? - --- Niin -- tavallaan -- annoin, vastasi Helmi. -- Sitä et ymmärrä -ennenkuin olen kertonut matkastamme loppuun. - --- Entäs sulhasesi? -- kysyi Terttu, joka jo oli miltei haluton -kuulemaan lisää tuosta matkasta. -- Miksi hänet sitte otit? - --- Ottaakseni vain, -- sanoi Helmi huolettomasti. -- Ja siksi, että hän -oli niin altis minut ottamaan -- ilman muuta. - --- Ilman muuta? -- kummasteli Terttu. - --- Niin, -- niinkuin ostetaan tavara, joka silmää miellyttää, -kysymättä, tarkemmin tutkimatta, onko se hyvä tahi huono, -- vastasi -Helmi kyynillisesti. - --- Mitä sinä sanotkaan?! -- huudahti Terttu hämmästyneenä. -- Mitä -sinulle sitte on tapahtunut? Olivatko todellakin _hänen_ ja sinun -välisi niin läheiset? - -Helmi purskahti pitkään, äänekkääseen nauruun. - --- Kaikkia sinä uskotkin! Ei sitä toki niin pitkälle menty, -- sanoi -hän vihdoin. -- _Hän_ kyllä tahtoi kaikki... - -Terttu huo'ahti helpoituksesta ja vaipui nojatuolin selkäintä vastaan. - --- Niinkö?! -- oli taaskin ainoa kummasteleva sana, joka pääsi hänen -suustaan. - --- Siinä olivat rukkaset, jotka hänelle annoin, -- selitti Helmi. - --- Hän ei siis tahtonut sinua vaimokseen? -- kysyi Terttu hiukan jo -hilpeämmällä äänellä. - --- Minä tulin lopulta siihen käsitykseen, -- jatkoi Helmi vastaukseksi -Tertun kysymykseen, -- että se mies _pelkää_ avioliittoa. Hänen -rakkautensa on, vaikka kovin intohimoista onkin -- kuinka minä sanoisin --- _tietoperäistä_ laatua. Hän miettii, harkitsee, punnitsee muka sen -seurauksia. Sainpa häneltä lopuksi kuulla sen minulle hyvin vähän -imartelevan lausunnon, että hän tavattomasti kyllä rakastaa minua, -mutta ei tunne kunnioitusta, ei ainakaan tarpeeksi kunnioitusta minua -kohtaan voidakseen naida minut. - --- Niinkö?! -- huudahti Terttu uudelleen ja tuosta huudahduksesta -kaikui melkein vahingon ilo. - --- Minä oikeastaan välitän viis' hänen kunnioituksestaan, vaikka minä -puolestani kunnioitan häntä juuri tuon suoruuden tähden, sillä hän ei -ole niinkään väärässä, -- selitti Helmi avomielisyydellä, joka sai -Tertun ällistymään. -- Mutta minä olen kuin olenkin ylpeä siitä, että -hän niin hurjasti tahtoi omistaa minut. Minä siis olen herättänyt -hänessä tavattomassa määrässä niin sanottua lihallista rakkautta ja -onhan se ansio sekin, jota ei saa halveksia. Kun siis sanon tämän näin -suoraan sinullekin, Terttu, niinkuin sen olen hänellekin sanonut, niin -miksei oikeastaan voisi minuakin kunnioittaa, jopa ihaillakin. Minä -olen melkein varma, että sinä sittekin tällä hetkellä melkein ihailet -minua juuri tästä avustani, ellet -- sääli, -- juoksi puhe virtana -Helmin suusta. -- Vastaa suoraan, -- lisäsi hän, -- kumpiko tunne -sinussa nyt on vallalla? - --- Minä en voi olla antamatta arvoa sinun itsearvostelullesi, -- lausui -Terttu. -- Ja kun siitä samalla tuntuu kaikuvan omituinen omantunnon -särkynyt sävel, niin en voi olla vilpittömästi sinua säälimättäkään. - -Helmi hypähti paikaltaan, juoksi Tertun eteen ja suuteli häntä -poskelle, ottaen hänen päänsä hellästi käsiensä väliin. Terttu ei -ehtinyt saada kiinni hänen kädestään, kun hän jo oli hypähtänyt -takaisin ja heittäytynyt rentonaan nojatuoliinsa, viskaten molemmat -kätensä päänsä taakse ja jääden tuijottamaan kattoon. Tertusta näytti, -kuin Helmin silmät olisivat saaneet omituisen kostean kiillon. - -Kului muutama silmänräpäys molemminpuolisessa vaitiolossa. Terttu oli -vaipua ajatuksiinsa eikä etsinytkään sanoja jatkaakseen puhelua. Seinän -takana löi kello suristen kaksi. - --- No, niin, se matka sitte, -- keskeytti Helmi äänettömyyden, asettuen -jälleen entiseen asentoonsa. -- Minähän en päässyt alkuunkaan, kun -mietteillämme ehdimme siitä niin paljon edelle. - -Terttu ei nyt yrittänytkään estää häntä kertomasta loppuun, kun hän -etukäteen todellakin oli saanut kuulla jo niin paljon ja häntä suuressa -määrin rauhoittavaa. Terttu siis ei tehnyt muuta, kuin katsahti vain -omaankin kelloonsa, kun oli kuullut seinäkellon lyövän. - --- Eihän sinun vielä niin kiire ole? -- kysäsi Helmi sen johdosta. - --- Voinhan vielä vähän aikaa istua, -- vastasi Terttu. - --- Niin no, me sitte läksimme Hangosta, -- jatkoi Helmi. Oli ilta, -- -elokuun ilta, ilman oikeata kuutamoa: vain tuommoinen sirpintapainen -sirpale näkyi silloin tällöin harmaiden pilvien lomista, luoden -kylmän tunnelman yli Suomen loittonevan rannan ja vihreän-ruskeiden -kuohahtelevain aaltojen, joihin laivan tulet välkähtäen kuvastuivat. -Matkustavaisia ei ollut liiaksi, niin että liikkuminen ja oleskeleminen -välikannella kävi hyvin päinsä. Onneksi, -- välistä voi sanoa niinkin, --- ei ollut tuttavia laivalla mukana: enimmäkseen pietarilaisia -virka- tahi kauppamiehiä (kuka heidät tietää), pari englantilaista, -jotka, mikäli sitä kieltä ymmärsin, puhuivat vain lohenonkimisesta, -ja yhtä monta saksalaista kauppamatkustajaa -- päättäen mukana -olleista isoista näytelaatikoista. Väljää oli siis ruokasalissakin, -jonne meidät pian kutsui laivaa kiertävän gonggong'in kumea ääni. -Laiva ei keinunut pahasti, niin että kaikki saivat tyytyväisinä käydä -kukkuraiseen voileipäpöytään käsiksi ja äänekästä, hilpeätä puhelua -kuului kaikkialta. Me aloimme pienellä "pomeranssi"-ryypyllä siltä -varalta muka, että ruoka paremmin pysyisi tallella, jos niiksi tulisi, -että meri vaatisi veronsa. Ja me saimme istua rauhassa kahden kesken -ruokasalin ylänurkassa, minä sohvassa, toverini minua vastapäätä -tuolilla. Mistäkö puhuttiin? Tietysti ensimäisestä tapaamisestamme -Helsingissä ja -- mitä sen jälkeen oli tapahtunut, oikeammin, miltä -sen jälkeen oli tuntunut. Minä sanoin, että minulla oli ollut sen -Kaivohuoneella vietetyn illan jälkeen vain hiukan päänsärkyä, ei muuta, -kun taas _hän_ valitti, ettei ollut lainkaan tottunut juomaan ja että -hänellä oli ollut ankara sekä ruumiin että sielun kohmelo. - --- Niinkö?! -- kysäsi Terttu jälleen viattomasti, ajatustensa ja -tunteittensa mukaisesti. - --- Poikaparka! -- säälittelin minä häntä. -- Ette siis minua paljon -muistellutkaan sen jälkeen? -- kysäsin silloin. - -Hän ajatteli hetken ja vastasi avomielisesti: - --- Totta puhuen -- vähän. - --- Mutta nyt olitte kuitenkin heti valmis lähtemään mukaan? -- utelin -edelleen. - --- Teissä on omituinen, salaperäinen vetovoima, -- vastasi hän. -- Kun -teidät näin, unhotin oitis _kaikki._ - --- Niinkö?! -- melkein kuiskaten lausui taas Terttu. - --- Mikä se sitte minussa semmoinen vetovoima on? -- kyselin leikilläni. - --- En osaa sanoa, mutta jotakin teissä vain on, joka pimentää järkeni, --- jotakin herkullista, jonka osterin tavoin tahtoisi nielaista -huuhtomalla suunsa perästäpäin shampanjalla, -- sanoi hän. - --- Minä voisin melkein pahastua tuosta vertauksesta, ellei se olisi -niin suoraan sanottu minulle vasten naamaa, -- nauroin minä. - --- On paha tapani puhua sillä lailla, -- vastasi hän aivan -rauhallisesti. - -Ja minusta tuntui, että hän oli vakuutettu siitä, etten minä pahastunut -lainkaan, vaan että päinvastoin olin mielissänikin hänen sanoistaan. - --- Niinkö aistillisen vaikutuksen minä siis teihin teenkin? -- kysäsin -minä, alakuloisesti päätäni nyökytellen. - --- Voisitte yhtä hyvin sanoa minulle: niinkö aistillinen mies te -olette? Sillä, totta puhuen, on sanoissani ainakin yhtä paljon -itsesyytöstä, kuin teihin kohdistuvaa epäkohteliasta moitetta, -- -puolustihe hän ja -- minun mielestäni -- erinomaisella tavalla. Tuosta -vastauksesta heräsi minussa kunnioitus häntä kohtaan. Miellyttänyt oli -hän minua jo alunpitäen, mutta rakkaudeksi en sitä silloin ainakaan -voinut nimittää. Rakastaa aloin häntä hiukan myöhemmin, -- selitti -Helmi. - --- Minkä johdosta? -- kysyi Terttu hieman uteliaalla äänen sävyllä. - --- Hänen rohkeutensa, hänen voimansa tähden, hänen miehisen uljuutensa -tähden, -- sanoi Helmi milt'ei intomielin. - --- Kerrohan! -- sanoi Terttu ehdottomasti, aivan kuin innostuen hänkin. - --- Sillä välin olimme lopettaneet illallisen ja poistuimme -peräkannelle, -- jatkoi Helmi. -- Me istuuduimme tupakkakojun suojaan -ja hän pyysi saada tilata kahvia, kysyen tahdoinko sen kanssa jotakin -muutakin. Sanoin mielelläni juovani pienen lasin ruskeata Bolsia. -Pöytä asetettiin eteemme, hän kävi hakemassa pari huopaa, joihin -kääriydyimme, istuutuen vierekkäin, ja niin aloimme, kahviamme -ja likööriämme särpiellen, taas syventyä toisiimme kohteliailla -kysymyksillä ja epäkohteliailla vastauksilla, tahi päinvastoin, miten -sattui, mutta kuitenkin aina mielenkiintoisella tavalla. Hän oli -todellakin hauska matkatoveri ja minäkin koetin parastani -- omalla -tavallani. Tiedäthän, etten ole lahjakas, -- lisäsi siihen Helmi. - --- Älä nyt! -- sanoi vain Terttu. - --- Siinä suhteessa en ole itserakas, jatkoi Helmi. -- Mutta pahasti -mieltäni kirvelee, ellen toisella tavoin miehiä voita, -- miestä, piti -minun sanoa, joka minua miellyttää. -- No, niin! Siinä sitä tutkittiin -sielutieteet, Goethet, -- mikä se romaani lienee ollutkaan, josta -hän puhui! -- ja rakkaus ja aviokysymykset ja jos mitkä! Hän puhui, -mielestäni, enemmän tieteelliseltä kannalta, minä, tietysti, sen -nojalla, mitä elämästä ja omasta kokemuksestani tunsin. - -Terttu aikoi nyt jotakin sanoa, mutta piti omana hyvänään kaikki, -mitä itse Laurista tiesi siinä suhteessa. Ajatteli kuitenkin: vai -käsiteltiin samoja kysymyksiä heidänkin kesken? - --- Ja me istuimme kauan sillä lailla, -- kertoi Helmi edelleen. -- -Juomat, sielutieteelliset kysymykset ja merituuli olivat ajaneet meidät -aivan likelle toisiamme enkä pannut vastaan, että Lauri, -- me joimme -veljenmaljan minun esityksestäni, -- laski käsivartensa minun selkäni -ja olkapäitteni ympäri. - -Tertun oli vaikea kuunnella tätä kertomusta ja hengitys kohotteli -taajemmin hänen rintaansa. - -Helmi jatkoi: - --- Minua todellakin värisytti ja minä tunsin, että hänenkin lihaksensa -hytkähtelivät. - --- Taitaa olla parasta, että kuitenkin jo menen alas kojuuni, kun on jo -näin myöhä, -- sanoin minä. Minulla oli oma, yksinäinen kojuni. - --- Niin, -- menkäämme! -- sanoi hän. Ja hän saattoi minua alas -portaita, pidellen minua käsivarresta ja varoitellen, etten välikössä -kompastuisi matkalaukkuihin, joita oli sinne kasattu. Muut matkustajat -olivat kaikki jo panneet maata. - --- Hyvää yötä nyt sitte! -- sanoin minä ja ojensin hänelle käteni. - --- Ei vielä, -- kuiskasi hän ja saattoi minua edelleen kojuuni. - -Minulla oli ylläni pehmeä matkakaapu ja päässäni pieni lakki, jommoisia -tavallisesti merimatkoilla käytetään. - --- Minä autan kaavun päältäsi, -- sanoi hän, seuraten minua kojuuni. - -Tuskin olin astunut sisään ja alkanut ottaa kaavun nappeja auki, -seisoessani selin häntä vastaan, kun kuulin, että hän tempasi jälkeensä -punaisen oviverhon kiinni, kietoi käsivartensa minun molempien -käsivarteni ympäri niin, etten niitä voinut liikuttaakaan ja kallisti -minua taaksepäin niin paljon, että sai kasvonsa minun kasvojeni eteen, -painaen samalla suunsa minun suutani vastaan. Muistan vain, että -kaikki pimeni silmissäni ja olin tukehtua hänen rajusta, pitkästä -suudelmastaan. Vasta kun keikahdin laivan heilahduksesta sohvalle, sain -sanotuksi: - --- Sinähän tukehdutat minut! - --- Mikä sinun on? -- kysyi Helmi, nähdessään, että Terttu peitti -kasvonsa käsiinsä. - --- Älä viitsi jatkaa! -- lausui Terttu vain hiljaa. - --- Ei sitte enää mitään tapahtunut, -- lohdutteli Helmi mitään -aavistamatta, aivan viattomasti. - --- Minä en nyt mene pois täältä, -- sanoi silloin Lauri ja istuutui -viereeni sohvalle, yrittäen jälleen kiertää käsivartensa ympärilleni. - --- Ei, Lauri, ei, -- sanoin minä. -- Sinä menet, ellet tahdo, että -i'äksi jäämme vihamiehiksi. - --- Vaikka niinkin, kunhan kerran vain saan sinut omistaa, -- vastasi -hän, jälleen syleillen minua ja painaen päänsä rintaani vasten. - --- Silloin menen minä pois, -- sanoin minä ja yhdellä ponnahduksella -pääsin irti hänestä ja ulos kojustani. Hän seurasi jäljessä, minä -pujahdin jälleen kojuuni, vaivoin sain oven kiinni ja lukkoon. - --- Hyvää yötä! -- sanoin hänelle sisältä, mutta en kuullut mitään -vastausta. - -Minä vaivuin alassuin vuoteelleni ja makasin siinä kauan ennenkuin voin -riisuutua. Oi, se oli vaikea hetki, vaikea yö! Minä kärsin kauheasti -ja minä olin vakuutettu, että hänkin vietti yönsä samallaisten tuskien -vallassa. - -Terttu oli sittenkin, pää vasemman käden rystyitä vasten, kyynärpää -tuolin käsinojalla, otsa rypyssä ja katse maahan tuijottaen, kuunnellut -loppuun tämän avomielisen tunnustuksen. - --- Miksi tuon kaiken sitte minulle kerroit? -- sanoi hän hetkisen -kuluttua taaskin hiljaa. - --- Siksi, että sen tietäisit, koska _hän_ nyt asuu teillä, eikä tiedä, -mitä vielä voi tapahtua, -- vastasi Helmi, nousten paikaltaan, ja -astui muutaman askeleen edestakaisin, käsivarsiaan huitoen, ikäänkuin -voimistellen. -- Oo, se oli mies, oikea rohkea, uljas miehinen mies?! -Semmoista minä rakastan, -- lisäsi Helmi vieläkin. - --- Mitä sinä sanotkaan?! -- sanoi Terttu pahastuneella äänellä. - --- Minä en sitä häpeä sanoa, -- vastasi Helmi. - --- Vaikka olet toisen kanssa kihloissa? -- jatkoi Terttu. - --- Sanoinhan sinulle taannoin jo, etten tuota toista rakasta, -- -vakuutti Helmi. - --- Teet siis väärin häntä kohtaan ja olet tehnyt väärin, kun hänen -kanssaan kihloihin menit, -- lausui Terttu. - --- Siinä olet oikeassa, mutta ei sitä vielä tiedä, kuinka käykään, -- -lausui Helmi rohkeasti. - --- Niinkö? -- tuli taas Tertun suusta hiljainen, puoliksi ihmettelevä, -puoliksi epäluuloinen ja pelonaiainen kysymys. Hän kyllä tahtoi tietää, -mitä Helmi oikeastaan sanoillaan tarkoitti, mutta kysyikin: -- Kuinka -sitte hänen kanssaan kihloihin jouduitkaan? - --- Se oli hyvin yksinkertainen, proosallinen juttu, -- vastasi Helmi. --- Ei tee oikein mieli muistellakaan sitä, vielä vähemmin kertoa. - --- Ei, ei, sitä en tarkoittanutkaan. Ihmettelin vain, -- esteli Terttu. - --- Mutta minä sen kerron kuitenkin, -- sanoi Helmi vilkkaasti, -istuutuen nyt rentonaan sohvaan, joka seisoi nurkassa likellä pianinoa. --- Olethan kuullut jo niin paljon _hänestä,_ niin jaksanet kuulla -vähän tästä _toisestakin,_ varsinkin, koska hänet jo ulkonäöltään -tunnetkin. -- Se oli nyt vain sillä lailla, -- jatkoi Helmi, -- että -isäni kuljetti minut mukanaan viime elokuussa läänimme pääkaupunkiin -maanviljelysnäyttelyyn kauroja, auroja, lehmiä ja sikoja katselemaan, -jotka niinkuin hyvin arvata voit, minua tavattomasti huvittavat. -Sinne oli läheisistä rautatietöistään dressiinallaan tullut -syöttöporsaita katsomaan muun muassa insinööri Keidaskin ja niin -hän tuosta miellyttävästä seurasta yht'äkkiä löysi minutkin, tullen -erään tuttavansa kautta esitellyksi isälleni ja, ikävä kyllä, hänen -ainoalle tyttärelleenkin. Koska minä insinöörin mielestä nähtävästi -olin porsaita parempi, niin hän lyöttäytyi meidän seuraamme ja me -olimme pääsemättömässä pulassa sen miehen kanssa. Ja kun erosimme, -niin ilmoitti hän piakkoin käyvänsä meidän luona maalla, koska muka -niilläkin seuduin hänellä sattui olemaan töitä valvottavina. Välistä -täytyy sanoa "tervetullut", vaikka ajatteleekin: "mene hiiteen"! - -Terttu purskahti nauruiln, mutta Helmi jatkoi vakavana: - --- Täytyi olla noin hienotunteinen sen tähden, että isä muka tiesi, -että insinööri Keidas oli piispan sisaren poika ja siis hienoa -syntyperää. Ja eikös sitte "piakkoin" tullutkin, niinkuin oli uhannut! -Ja oikein hienona tulikin. Kosimaan, tietysti! Kävi viikon kuluessa -kolme, neljä kertaa. Ensin minua mielitteli ja kun huomasi, että minun -kanssani jotenkin saattoi tulla toimeen, niin tutki vanhempienikin -mieltä. Mitäpäs vanhuksilla olisi ollut näin herttaista vävypoikaa -vastaan?! Ja sitte, eräänä aamuna isäni kysäisikin minulta, tahdoinko -rakastaa tuota herraa myötä- ja vastoin-käymisissä. Johon minä -vastasin, että jos niin tahdotte saada minut avioliiton rauhan -satamaan, niin sopii koettaa. - -Niinpä sitte, kun herrani itse rohkaisi mielensä ja kääntyi samalla -kysymyksellä minun puoleeni, minä sanoin, että "otan". Sillä lailla -minä nyt jouduin kihloihin. Eikös ollutkin juhlallisen komea -kosimistapa? - -Terttu ei ehtinyt vastata, kun eteisen kello soi ja hän kuuli, että -palvelija juoksi ovea avaamaan. Samalla hän huomasi että Helmi jännitti -kuuloaan, mutta koetti puheellaan saada peitetyksi eteisessä tapahtuvan -sanan vaihdon. - --- Täällä asuu pari rouvan sukulaistakin; varmaan he tulivat kotiin, -- -olivat Helmin sanat, ja hän istui aivan rauhallisesti paikallaan. - -Kohta sen jälkeen, kun eteisen ovi oli paukahtanut kiinni, käänsi -Terttu kasvonsa pihalle päin ja hän tunsi, kuinka hänen poskensa -kalpenivat, veren syöstessä niistä pois. Ikkunain alalasien edessä -oli läpikuultavat harsoverhot, niin että sisältä kyllä saattoi nähdä -ulos, vaan ei ulkoa niin helposti sisälle. Ja kun hän istui syrjittäin -lähellä ikkunaa, niin ei hän parhaimmallakaan tahdollaan voinut erehtyä -siitä, kenen hän näki poistuvan porttikäytävälle päin. Se oli Lauri. -Lauri oli siis käynyt ovella soittamassa ja ketään muuta, kuin Helmiä -hän tietystikään ei ollut voinut käydä siinä asunnossa tapaamassa. -Tertun silmissä pimeni, hänen ajatuksensa hämmentyivät ja hän ei saanut -sanotuksi mitään. - -Helmi varmaan sen huomasi ja teki siitä johtopäätöksensä. Kummallista -kyllä ei palvelijakaan tullut mitään ilmoittamaan, että oli totellut -neidin käskyä ja vastannut, ettei neiti ollut kotona, vaikka olikin. -Kaipa Helmi odotti palvelijan tulevan sitä sanomaan, koska hänkin oli -pitkän aikaa vaiti, katse kääntyen vuoroon ovelle, vuoroon Terttuun. - --- Sinua eivät taida lainkaan huvittaa nämä minun lörpötykseni? -- -kysäsi Helmi vihdoin. - --- Päinvastoin, ne ovat tavattoman mielenkiintoisia. Ja nyt vasta ne -alkavatkin minua huvittaa, -- vastasi Terttu, mutta niin teennäisen -hilpeällä äänen painolla, että Helmi, sen huomattuaan, oikein hymähti. - --- Valitettavasti ei ole paljon enää jäljellä ja sekään ei ole -erikoisemmin mielenkiintoista, -- selitti hän. - --- Kerrohan nyt kuitenkin! -- rohkaisi Terttu mielensä vastaukseksi. - --- No niin! Ymmärrät hyvin, että suostuin "ottamaan" insinööri Keitaan -vain siksi, että kadotin Laurin -- näkyvistäni, en sydämestäni. Se taas -tapahtui seuraavalla tavalla. Sen suuren ehtoon jälkeisenä päivänä oli -hyvänlainen myrsky aavalla merellä ja minä en jaksanut ollenkaan nousta -vuoteestani aamiaista syömään. Vasta kun saavuimme Tukholman ihanaan -saaristoväylään, ryhdyin pukeutumaan ja läksin ylös välikannelle. -Siellä tapasimme taas toisemme, me edellisen illan syntilapset. -Kohtauksemme oli hyvin sovinnainen; koetimme käyttäytyä niin, kuin -ei ollenkaan mitään olisi tapahtunut. Lauri tuntui ensin arastelevan -ikäänkuin olisi peljännyt kohdata jotakin vihamielisyyttä minun -puoleltani, mutta muuttui pian taas nähdessään aivan päinvastaista. -Minä todellakin koetin parastani ollakseni niin herttainen ja -rakastettava kuin suinkin. Päivä teki kuitenkin valoineen vaikutuksensa -ja loppumatkamme kului ilman minkäänlaisia kommelluksia siihen suuntaan -kuin edellisenä päivänä. Ajamatta henkisestikään karille saavuimme -onnellisesti Tukholmaan. Mitähän Lauri nyt aikoo tehdä? -- oli kysymys, -jonka uteliaana tein itselleni. - --- No, ja mitä hän teki? -- kysyi Terttu jotensakin rohkeasti. - --- Kun meidän oli otettava ajuri ja minä, tahallani, hyvin -välinpitämättömästi ojensin hänelle käteni hyvästiksi, kiittäen -hauskasta matkatoveruudesta, -- jatkoi Helmi, -- niin hän kysyi -minulta, mihin hotelliin ai'oin mennä. Vastasin, että menen Hotel -Rydbergiin, koskapa lyhytaikaisen oloni tähden Tukholmassa saatoin -suorittaa hienommankin hotellin suuremmat vaatimukset. Hän taas sanoi -menevänsä erääseen Drottninggatanin varrella olevaan matkailijakotiin, -jota hänelle eräs laivan tarjoilijatar, joka oli tukholmalainen, hyvin -lämpimästi oli suositellut. Astuimme siis eri ajureihin ja Lauri kysyi: - --- Emmekö siis tapaa enää toisiamme? - --- En tiedä, -- sanoin minä. Kuinka kohtalo hyväksi näkee _l_ - --- Jaa tahi ei? -- kysyi hän silloin katsoen hyvin tiukasti minua -silmiin. - --- Saadaan nähdä, -- vastasin minä. - --- Hyvästi sitte! -- sanoi hän ja me erosimme, kättä puristaen hiukan -kylmästi. Minä huomasin, ettei hän semmoisia kujeita rakastanut. Minä -ajoin edellä, mutta tahallanikaan en kertaakaan katsonut taakseni. - --- Kylläpä sinä todellakin osaat kujeilla! -- sanoi siihen Terttu. - --- Semmoinen on välistä sisuni, -- suottaili Helmi. - --- Ettekö sitte todellakaan enää tavanneet toisianne? -- kysyi Terttu -uteliaana. - --- Odotahan! -- jatkoi Helmi. Minä ajoin Rydbergiin ja otin siellä -asemani mukaisen vaatimattoman huoneen. Kun olin yksin siellä ja -olin pukeutunut ulos mennäkseni, tuntui oloni hiukan nololta ja -minä todellakin kaduin "kujettani". Ei tehnyt mieli ryhtyä uusiin -seikkailuihin ja minä tiedustelin puhelimitse, oliko herra Honkasalo -asuntoa Hanssonin matkailijakodissa, jonka minäkin tiesin olevan hyvän -ja juuri Drottninggatanin varrella. Oli, -- vastattiin sieltä, mutta -oli juuri lähtenyt ulos. Ajattelin, että ehkä hän tulee minua noutamaan -sittenkin ja istuin hetkisen seurusteluhuoneessa alhaalla, sanottuani -ovenvartialle, että olin siellä tavattavissa, jos minua kysyttäisiin. -Poikaa vain ei näkynyt: suuttui nähtävästi ja päätti näyttää, että on -sitä luonnonlujuutta hänelläkin. No niin, mitäpäs siitä! Kun ei, niin -ei! Silloin päätin lähteä Skansenille ja ajoin sinne raitiovaunulla. -Saahan siellä nähdä ja kuulla, jos mitä, ja siten aikansakin jotenkuten -kulumaan. Nousin mäkeä ylös enkä ollut kauan ehtinyt vielä astuakaan, -niin jo näin oman matkatoverini katselemassa Taalalaista kotia. Pistin -takaa käteni hänen käsivarteensa ja olin naurusta katketa, kun huomasin -hänen hämmästyksensä ja samalla ihastuksensa. Siten oli sovinto taas -tehty, hän pisti vuorostaan kätensä minun käsivarteeni eikä hellittänyt -koko iltana. Tietysti menimme Hasselbackenille päivällistä syömään, -mutta kun tiesin nyt vähän enemmän Laurin tavoista ja tottumuksista, -niin sanoin, että eläisimme niin vaatimattomasti kuin olosuhteet -sallivat. Tietysti ei niin hienossa paikassa voinut syödä ilman -puolikasta Moët & Chandonia. Jonka jälkeen me sitte, siellä täällä -hiukan harhailtuamme, palasimme hotelliimme. Lauri tietysti saattoi -minua huoneeseeni enkä erehtynyt luuloissani, että edellisen illan -yritys tulisi uusiintumaan. Silloin hänelle suoraan sanoin, että -minä, niinkuin hän luultavasti oli huomannut, rakastin häntä paljon, -niin paljon, että tahdoin omistaa hänet koko elinajakseni ja että hän -todellakin syvästi loukkasi minua kunnioittamalla minua näin vähän -tai oikeammin sillä, ettei ollenkaan minua kunnioittanut, kun saattoi -kohdella minua sillä lailla. - --- Minä en voi sinua naida, -- sanoi hän. - --- Ja miks'et? -- kysyin minä. - --- Siksi, ett'et koskaan avioliitossa tule olemaan onnellinen etkä -ketään tekemään onnelliseksi, -- vastasi hän suoraan. - --- Niinkö hyvin luulet minut tuntevasi? -- kysyin minä melkein -ällistyneenä. - --- Niin, -- sanoi hän varmana. -- Sinulla on sellainen luonne, -että voit suoda miehelle ihanimman autuuden hetken, vaan et muuta. -Pysyväisyyttä sinussa ei ole ja siksi emme koskaan voisi olla -onnellisia sinun kanssasi. Minulla ainakin on toisellainen luonne ja -toisellaiset vaatimukset, vaikka sinua ihailenkin semmoisena kuin olet. - --- Sanoiko hän todellakin niin? -- kysyi Terttu ihastuneena ja hypähti -melkein pystyyn. - --- Sanoi, -- vastasi Helmi. -- Hänellä oli rohkeutta vastata sillä -lailla. Se on suorin totuus, minkä koskaan elämässäni olen kuullut ja -luultavasti tulen kuulemaan. - --- Mitäs sinä silloin sanoit? -- kysyi Terttu, silmät ilosta kiiltävinä. - --- Minä luulen, että te, herra maisteri Honkasalo, olette oikeassa -siinä suhteessa, mutta että te ensimäisenä saisitte minulta sen -ihanimman autuuden hetken, siinä te olette pahasti erehtynyt, -- -vastasin minä väräjävällä äänellä, tuntien kalpenevani. Samalla minä -nousin ja osoitin hänelle sormellani ovea, sanoen: - --- Tuossa! Tehkää niin hyvin! - -Ja hän otti hattunsa ja meni. - --- Ja sitte? -- kysyi Terttu melkein innostuneena tästä kertomuksesta. - --- Minä palasin seuraavana päivänä "v. Döbelnillä" takaisin kotimaahan, --- vastasi Helmi. - --- Tapaamatta toisianne? -- kysyi Terttu vielä. - --- Tietysti, -- sanoi Helmi. -- Hän ei edes pyytänyt anteeksikaan -mennessään. Vasta kauan, kauan perästäpäin kuulin, että hän oli -matkustanut Tukholmasta suoraa päätä Berliniin. - --- Nyt minä todellakin ihailen sinua, -- sanoi Terttu, nousi ja meni -vuorostaan suutelemaan Helmiä. - --- Se on turhaa, -- vastasi toinen, valaen kuin kylmällä vedellä -ystävättärensä. -- Minä olen sittenkin perästäpäin monta kertaa katunut -tekoani. - --- Niinkö?! -- kummasteli Terttu. - --- Niin. Sillä minä rakastin ja rakastan sitä miestä -- kaikesta -huolimatta, -- vakuutti Helmi, jälleen viskaten kätensä päänsä taakse -ja tuijottaen kattoon. Ja jälleen huomasi Terttu hänen silmissään -ikäänkuin kostean kiillon. - --- Se on luonnotonta, se on mahdotonta rakkautta, -- lausui Terttu -aivan kuin lohdutellen. - --- Olkoon mitä tahansa, -- vaikka hulluutta, -- mutta niin se vain -on, -- sanoi Helmi, nousi, meni pianinonsa luo ja löi muutamia rajuja -soinnoksia, joissa kuvastui koko hänen silloinen sielun tilansa. - -Samassa löi kello seinän takana jälleen suristen kolme. - --- Herranen aika! -- säpsähti Terttu. -- Nyt minä olen kauheasti -viipynyt. Hyvästi nyt! Minun täytyy jo mennä. - --- Hyvästi! -- sanoi Helmi ja nousi puristamaan Tertun kättä. Ja hän -saattoi Terttua eteiseen, jossa auttoi päällystakinkin hänen päälleen. - --- Saanko tulla joskus äitiäsi tervehtimään? -- kysyi hän Tertulta. - --- Tee niin hyvin! Ehkä äiti joskus jaksaa puhua kanssasi vähän, -- -vastasi Terttu. -- Mutta kauan ei lääkäri salli häntä vaivata. - --- Hyvä, hyvä! Ymmärränhän minä sen, -- sanoi Helmi, vetäen eteisen -oven kiinni Tertun jälkeen. -- Käy nyt sinä toistekin minun luonani! -- -huusi hän vielä portailla. - --- Kiitos! Näkemiin! -- olivat Tertun sanat, kun hän poistui portaita -alas ja riensi kiireesti kotiaan. - - - - -IV. - - -Terttu kulki kuin unissakävijä. Ajatukset kuhisivat hänen päässään ja -hänen jalkansa veivät häntä hänen itsensä melkein huomaamatta, minne -kulki, ketä tuli vastaan. Aleksanterinkadun kulmassa hän töytäsi yhteen -erään raitiovaunusta alas laskeutuvan vanhan naisen kanssa ja kun hän -silloin sanoi anteeksipyyntönsä, hoksasi hän missä oli ja minne piti -mennä. Hän valitsi matkan Cityn kauppakujan läpi ja riensi asematalon -laitaa pitkin Kaisaniemeen saadakseen sieltä jatkaa kotia niin väljää -ja yksinäistä tietä kuin suinkin. - -Kaisaniemessä tuli kuitenkin häntä vastaan Toini, jonka tähden juuri -hän riensi kotiaan, sillä heillä oli sovittu, että Toini kello kolmelta -pääsisi vapaaksi siksi illaksi toimestaan rouva Alanteen luona ja että -Terttu vuorostaan istuisi kotona, jos äiti jotakin tarvitsisi. - --- Terttu, etkö sinä huomaakaan minua? -- kysyi Toini, kun oli tullut -aivan Terttua vastaan, joka heräsi ajatuksistaan ja pysähtyi kuin -patsas Toinin eteen. - --- Voi, kuinka minä olen myöhästynyt! -- huudahti silloin Terttu. -- -Anna anteeksi, Toini kulta! - --- Mitä sinä nyt joutavia! -- lohdutti Toini. -- Eihän se mitään ole. -Onhan siellä Hilma kotona. Senkö tähden sinä olet noin kummallisen -näköinen? - -Terttu pyyhki nenäliinalla silmiään ja kasvojaan ja sanoi: - --- Minun on niin paha olla, että olen ollut poissa. - --- Onko sinulle jotakin tapahtunut? -- kysyi Toini, joka epäili jotakin -muuta syytä. - --- Ei, ei mitään, -- vakuutti Terttu. -- Kuule! Mene nyt vain! En tahdo -sinua pidättää, --- lisäsi hän ja ojensi Toinille kätensä. - --- No, minä tulen nyt sitte taas, niinkuin oli puhuttu, -- vastasi -Toini ja hyvästeli. - -Ja molemmat lähtivät jatkamaan tietään. Melkein yht'aikaa he vähän -matkan päästä kuitenkin vilkaisivat taakseen ja nyökäyttivät toisilleen -päätä. Tertusta tuntui, että Toini vielä mennessäänkin loi häneen -kysyvän, epäilevän katseen. - --- Onkohan _hän_ kotona jo? -- ajatteli Terttu itsekseen. -- Ja mitähän -_hän_ sanoo, miltä _hän_ näyttää? -- mietti hän vain, ajatellen yhä -Lauria ja hänen käyntiään Helmin asunnon ovella. - -Terttu melkein juoksi portaita ylös heidän asuntoonsa. Hilma aukaisi -oven ja ilmoitti neiti Syvärin jo menneen. Terttu kertoi, että he -olivat kohdanneet toisensa ja kysäsi samalla: - --- Onko äiti minua kaivannut? - --- Ei, -- vastasi Hilma. -- Rouva on hiukan nukahtanut. Äsken oli pieni -ahdistuskohtaus, mutta se meni pian ohi. - --- Hilma saa mennä päivällistä valmistamaan. Minä pidän kyllä nyt -varani, -- lausui Terttu, lähettäen Hilman keittiön puolelle. - -Terttu oli jo eteiseen astuessaan huomannut, että Laurin päällystakki -oli poissa. Hän siis ei ollut kotona. Varmaankaan ei ollut käynytkään -kotona sen jälkeen. - -Terttu kuunteli kuitenkin vielä ovelta, ensin eteisestä, sitte -salista. Laurin huoneesta ei kuulunut kynän rapinaa, ei kirjan eikä -kirjoituslehtien kahinaa, ei hiiskahdustakaan. Ja Terttu laski kätensä -oven rivalle aukaistakseen, mutta jätti sen kuitenkin tekemättä. Lauri -siis ei ole tullut. Ehkäpä hän on käynyt uudelleen Helmiä tapaamassa ja -tavannut, päässyt sisään, oli nyt otettu vastaan, kun ei ollut ketään -häiritsemässä. Oi! Mitähän he siellä nyt puhuvat, nyt tekevät?! - -Terttu astui hiipien äitinsä huoneen ovelle ja katseli ra'osta. Äiti -todellakin nukkui tavallisessa istuvassa asennossaan pielusten varassa. -Kuinka hänen kasvonsa todellakin olivat mullankarvaiset, niinkuin Lauri -silloin oli sanonut, nähdessään äidin ensi kerran täällä. Mullankarva --- kuoleman merkki! Äiti parka! Hänen elämän-ilonsa ja -murheensa -kai ovat kohtakin lopussa. Ehkä pitäisi sanoa: onnellinen äiti?! Ja -Terttu veti kasvonsa takaisin, ettei katseellaan herättäisi äitiään. -Tapahtuuhan usein, että kun kauan hyvin tiukasti katselee toista -ihmistä, se sen tuntee ja kääntää silmänsä katsojaan. Nukkuvakin voi -toisen katseesta herätä. Se kai on sitä hypnotismia, vai? - -Terttu hiipi pois ja istuutui tavalliselle paikalleen, tavalliseen -asentoonsa, pää käsien varaan, kirjoituspöytänsä ääreen. Hänen -katseensa tuijotti pöytään ja aivot kyselivät: -- mitä varten Lauri -sinne Helmin luo tuli, tuliko hän itsestään vai oliko pyydetty -tulemaan, mitä oli Helmillä kaiken tuon jälkeen, mitä heidän välillään -ennen oli tapahtunut, hänelle nyt sanottavaa ja mitä varten oikeastaan -oli Helmi hänetkin, Tertun, vaatinut tulemaan luokseen ja kertonut -hänen ja Laurin välisen rakkausjutun alusta loppuun? Helmi sanoi -vieläkin, vaikka kihloissa oli toisen kanssa, hurjasti rakastavansa -Lauria. Luulikohan hän ehkä sittenkin, että Laurin ja Tertun välillä -"jotakin" saattoi olla tahi heidän välilleen "jotakin" saattoi tulla. -Ehkäpä Helmi kertomuksellaan tahtoi estää tuon "jonkin" syntymästä -Laurin ja Tertun välille ja sen tautta tahtoi kuvata Tertulle, -minkälainen Lauri oikeastaan on. Mutta olihan Lauri ollut aivan -toisellainen Tertun kanssa. Kentiesi Helmi tahallaan vain mustasi -Laurin? Kentiesi koko juttu ei ollut totta lainkaan? Olihan sekin -mahdollista. Kaikkihan on mahdollista. Mustasukkaisuus on kauhea. -Varsinkin voi mustasukkainen nainen, sanotaan, tehdä vaikka mitä. -Onkohan se totta, että nainen on säälimättömämpi kuin mies niissä -asioissa? Jos Lauri todellakin oli ollut tuollainen Helmin kanssa ja -paljon kylmempi Tertun kanssa, niin silloin hän todellakin "tulisesti" -rakasti Helmiä ja ehkä ei Terttua rakastanut ollenkaan. Mutta sen -sijaan oli varmasti kunnioitusta enemmän Terttuun nähden. Niin, -olihan sen Lauri itsekin kerran julki lausunut, että hän suuresti -kunnioitti Terttua. Oliko sitte rakkautta sen sijaan niin vähän? Ehkäpä -todellakaan sitä ei ollut lainkaan. - -Kaikkiin näihin kysymyksiin oli saatava vastaus ja kai oli tulevakin -pian. Mutta mitä varten oikeastaan? Eikö ollut parempi unhottaa kaikki, -koska kaikki elämässä oli näin surkeata? Jos elämässä rupeaa ottamaan -kaikki näin vakavalta kannalta, elin eihän silloin voi elääkään. Ehkäpä -Helmin elämänkatsomus ja elämäntapa olikin paljon parempi. Olkoon -kuinka vakava ja ikävä asia tahansa, niin täytyy aina suhtautua siihen -kylmästi, koettaa olla niin välinpitämätön ja huoleton kuin suinkin. -Kunpa sen vain voisi?! Helppo sanoa, mutta -- --! Jos Lauri siis häntä -ei rakasta, niin minkä sille voi? Mitä sitte oli välitettävä siitä, -minkälainen hän on ja kuinka oli käyttäytynyt toisten kanssa?! Eläköön -kukin omaa elämäänsä! Tämmöiset huolet ovat joutavanpäiväisiä. Ne ovat -saatavat pois päästä -- työllä. - -Terttu muisti taas pitkästä aikaa kirkkoherra Vaaraselle kirjoittamansa -kirjeen. Kummallista, ettei sieltä ollut vielä tullut vastausta! -Olisihan kuitenkin jo hyvinkin ehtinyt. Kaipa hän oli löytänyt -toisen, -- paremman. Siellähän olisi ollut työtä kuitenkin. Mistä -sitä nyt kuitenkaan niin ottaa? Tarjokkaita on nykyään niin paljon ja -kyvykkäämpiäkin, yliopistosivistyksenkin saaneita. Niin, helppo sanoa --- unhottaa -- työllä, mutta --! - -Äidin huoneesta kuului hiljainen rykäisy ja äännähdys. Terttu hyppäsi -paikaltaan ja juoksi sinne. - --- Joko sinä olet kotona? En kuullut mitään, kun tulit, -- sanoi rouva -Alanne. - --- Taisit vähän uinahtaa? -- kysyi Terttu, korjatessaan pieluksia -äitinsä olkapäiden alle. - --- Niin. Oli niin hiljaa... Ajatteles: minä näin unta, että olimme -Hangossa. Sinä olit mennyt Laurin kanssa purjehtimaan;-- niin -kummallista! -- ettehän kertaakaan Hangossa ollessanne käyneet -purjehtimassa. Minä istuin rannalla, korituolissa. Oli ihan tyyni, -mutta purjeet teillä olivat sittenkin levällään. Ja te kiiditte niin -nopeasti peilikirkasta merenpintaa pitkin ja purjeet olivat ihan -häikäisevän valkoiset. Yht'äkkiä minä tunsin vajoavani korineni -päivineni hiekkaan ja sieltä alhaalta näin, kuinka venheenne muuttui -linnuksi, purjeet olivat kaksi valkoista suurta siipeä ja te liitelitte -toisistanne kiinni pidellen ja katositte silmistäni siintävälle -ulapalle. Ja vaikka minä vajosin maahan, niin tuntui niin kevyeltä. En -ole pitkään aikaan näin suloisesti uinahtanut. Niin kummallista! - --- Todellako? Sehän oli hauskaa, -- sanoi Terttu. Ja hänen silmänsä -saivat niin omituisen haaveksivan ilmeen, kun hän tuijottaen kuunteli -äitinsä kertovan unestaan. - --- Eikö Lauri ole kotona? -- kysyi rouva Alanne. - --- Ei, -- vastasi Terttu. Kohtahan on päivällisaika. Hän on varmaan -mennyt syömään. - --- Hän kävi täällä poissa ollessasi minua tervehtimässä, -- sanoi rouva -Alanne. - --- Niinkö? -- ihmetteli Terttu. - --- Mikä kunnon poika! -- sanoi hänen äitinsä. -- Minä rakastan häntä -kuin omaa lastani, kuin sinua. -- Ja hän otti Tertun käden käteensä, -veti Tertun luokseen ja suuteli häntä hellästi. - -Terttu jäi istumaan äitinsä vuoteen laidalle, katse tuijottaen akkunaan. - --- Mitä sinä olet tänään niin kovin miettiväinen? -- kysyi äiti. - --- Enhän minä, -- vastasi Terttu ja koetti hymyillä iloisesti, mutta -nousi samalla paikaltaan, sanoen: -- Luulen, että Hilma jo on kattanut -pöydän minulle. Saanko kohta tuoda sinullekin? - --- Syö nyt sinä ensin! -- sanoi äiti. -- Tulet sitte syötyäsi istumaan -viereeni, kun minä syön. - --- Hyvä on! -- vastasi Terttu ja poistui huoneesta. Ja hänen -ajatuksensa olivat ihastuneina kiintyneet äidin kertomaan uneen. Oi, -jospa todellakin. Mutta mitä joutavia. Haaveita, haaveita! - - * * * * * - -Päivällisensä syötyään vei Terttu ruo'an äidilleen ja istui tunnin ajan -hänen luonaan tarinoiden. - --- Tiedätkö mitä, -- sanoi äiti, -- minä luulen, että Toini ja tohtori -Aulanko rakastavat toisiaan. - --- Kuinka niin? -- kysyi Terttu. - --- Kun he, tohtorin viime kerralla täällä käydessä, seisoivat vuoteeni -vieressä, toinen toisella, toinen toisella puolella, ja katselivat -toisiaan niin hellästi, niin tulin paikalla ajatelleeksi, että noista -kahdesta varmaan tulee pari, -- jutteli Tertun äiti. - --- Kaikkia sinä nyt olet huomaavinasikin, -- naurahti Terttu. - --- Ja minä en malttanut tänään olla viittaamatta vähän sinnepäin -Toinille itselleen, -- jatkoi rouva Alanne. - --- Voi, voi! Kun et vain loukkaisi Toinia, -- lausui Terttu. -- Hänhän -on niin kovin hienotunteinen. - --- Enhän minä mitä! -- puolustihe äiti. -- Sanoin vain Toinille, että -rakastan Aulankoa paljon, ja ihmettelin, miks'ei hän, niin kelpo mies, -mene naimisiin. - --- Mitäs Toini?... -- kysäsi Terttu. - --- Punastui vain, vaan ei sanonut mitään, -- selitti äiti. -- Siitä -minä sen heti ymmärsin ja luulenpa, että he jo ovat kihloissakin. - --- Olisihan se hyvä, -- lausui Terttu. -- Tohtori saisi Toinista kunnon -vaimon ja olisin kovin iloinen, että Toini siten tulisi turvatuksi ja -varmasti onnelliseksikin. - --- Semmoisen miehen minä soisin Toinille, -- sanoin minäkin hänelle -silloin, -- jatkoi rouva Alanne. - --- No? -- kysäsi Terttu taas. - --- Silloin Toini vain hymähti ja sanoi: -- "Jumalall' on onnen ohjat, -Luojalla lykyn avaimet". Mutta hänen hymynsä oli niin onnellinen. Kyllä -he varmasti jo ovat kihloissa, -- vakuutti rouva Alanne. - --- Ehkäpä sen sitte kohta saamme julkisestikin kuulla, -- lausui siihen -Terttu. - --- Milloinkas sitte sinun vuorosi tulee? -- jatkoi hänen äitinsä, -joka pitikin puhelua Toini Syvärin ja tohtori Aulangon väleistä vain -jonkinlaisena alkusoittona tähän kysymykseen. - --- Ei milloinkaan, -- vastasi Terttu siihen ja niin varmasti, että -hänen äitinsä silmät kävivät pyöreiksi. - --- Mitäs sinä sitte ai'ot tehdä? -- kysyi äiti hiukan pelokkaalla -äänellä. - --- Ai'on ruveta kotiopettajattareksi, -- vastasi Terttu. -- Hankin jo -paikkaakin itselleni, -- jatkoi hän, mutta tehden tämän tunnustuksensa -puoleksi leikin sävy äänessä, niin ettei äiti tietänyt, oliko se totta -vai leikkiä. - --- Eihän sinun asiasi toki niin hullusti liene? -- kysäsi äiti. -Tuommoinen tyttö kuin sinä... - --- Niin se vain on, -- vakuutti Terttu. -- Ei siinä merkitse mitään, -minkälainen tyttö sitä on. Köyhä voi joutua naimisiin yhtä hyvin kuin -rikaskin, vaikka jälkimäisellä ehkä on enemmän "etuja" puolellaan. -Mutta minkälainen siitä tulee avioliitto, se on toinen kysymys. Mitä -minuun tulee, niin sekin on vielä kysymys, minkälainen tyttö minä olen. - --- Mitä sinä nyt joutavia rupatat! -- koetti äiti Terttua rohkaista. -- -Niinkuin en minä olisi Laurin omasta suusta kuullut, mitä hän sinusta -ajattelee. - --- Laurin?! -- kysyi Terttu nyt, silmät pyöreinä. -- Mitäs hän?... -Onkos hän sinulle mitään puhunut? - --- Eipä tiedä. Aina vähän, -- sanoi äiti salaperäisesti. - --- Älä viitsi, äiti! -- sanoi Terttu. -- Pahaa minusta hän ei ole -voinut sinulle sanoa, sen kyllä tiedän, mutta mistään muustakaan -hänellä ei ole ollut aihetta keskustella _sinun_ kanssasi _minusta,_ -- -jatkoi Terttu. - -Ja hänen äitinsä ymmärsi siitä hyvin, mitä Terttu tarkoitti. - --- No, no! -- lausui äiti, koettaen haihduttaa Tertun pahastumisen. -- -Enhän minä sillä muuta tahtonut sanoakaan, kuin että hän kehui sinua -niin vakavaluontoiseksi, joka suhteessa niin kunnon tytöksi, että -semmoisia tähän maailman aikaan enää harvoin tapaa ja ettei voi olla -antamatta sinulle mitä suurinta arvoa ja että todellakin täytyy sinua -kunnioittaa ja rakastaa. - --- H-h! -- hymähti Terttu osaksi hieman pilkallisesti, mutta osaksi -myöskin leikillisesti. Jos ne todellakin olivat Laurin sanoja, ajatteli -hän, niin olihan se paljon sanottu. Tuota viimeistä sanaa: "rakastaa" -hän sydämessään kuitenkin kovin epäili, varsinkin kaiken sen jälkeen, -mitä hän sinä päivänä oli kuullut. Eikäpä Lauri koskaan _sitä_ ollut -hänelle itselleen sanonut selvin sanoin, tuskinpa tulisi sanomaan. -Eikäpä tiedä, mitä Terttu nyt _siihen_ Laurille vastaisi, elleivät -asiat olleet toisin, kuin Helmin sanoista saattoi päättää. Jotakin -selvyyttä tähän pulmaan oli varmaankin tuova seuraava kohtaaminen -Laurin kanssa. - -Tertun siellä istuessa äitinsä huoneessa soikin eteisen kello ja Lauri -tuli kotia. Terttu nousi paikaltaan ja meni salin ovelle. Siinä hän -kuuli, että Lauri kysyi Hilmalta, onko "neiti" kotona. Terttu siitä -päätteli, että Lauri ehkä tahtoi tavata häntä. Ehkä hän nyt jollakin -lailla tahtoi tiedustella Helmin ja Tertun välejä, ehkäpä selittääkin -jotakin. Terttu kovin kaipasi tuota selitystä, mutta samalla tunsi -myöskin omituista halua karttaa tuota kohtausta Laurin kanssa aivan -kuin olisi peljännyt edeltäpäin sen seurauksia. Tämän johdosta hänen -sydämensä rauhoittui, kun kuuli, että Lauri meni huoneeseensa tulematta -edes saliin tahi Hilmankaan kautta pyytämättä saada puhutella "neitiä". - -Sinä iltana Terttu todellakin karttoi tapaamasta Lauria. Hän kuuli -Laurin kävelevän edestakaisin huoneessaan, kuulipa hänen pari kertaa -avaavan huoneestaan saliin vievän oven, arvattavasti katsoakseen, oliko -Terttu siellä tavattavissa, mutta Terttu koetti olla niin paljon kuin -suinkin äitinsä luona ja hän tiesi, että Lauri silloin ei tahtonut -tulla sinne heitä häiritsemään. Työ nähtävästi ei Laurilta sujunut. - -Illemmällä palasi Toini ja silloin meni Terttu ruokasaliin. Toinin -ollessa äidin luona pujahti Terttu kuultuaan Laurin astuvan eteiseen, -jopa nähtyään Laurin katsovan ruokasaliinkin, sieltä keittiöön. -Terttu ilmeisesti tahallaan ei sinä päivänä tahtonut puhutella -Lauria ja sen Lauri nyt selvään huomasikin. "Mutta huomatkoon!", -ajatteli Terttu itsekseen. "Minäkin olen nyt jotakin nähnyt ja tiedän -jotakin. Ajatelkoon sitä asiaa nyt pitemmänkin aikaa ennenkuin tulee -selvittämään minulle!" - -Kun sitte teekin ja leikkeleet lähetettiin Laurille hänen omaan -huoneeseensa, mikä tapahtui ani harvoin, niin arvasi Lauri, ettei -kaikki ollut, niinkuin olla piti. Hilmalta hän tiedusteli syytä -tähän ja Hilma vastasi, niinkuin oli neuvottu, että "neiti" ja -sairaanhoitajatar rouvan mieliksi joivat teen siellä, hänen huoneessaan. - -Omituista kyllä Terttu maata pannessaan oli aivan rauhallinen. Hänestä -tuntui, kaikesta huolimatta, että voitto oli hänen puolellaan, -siveellinen voitto, olkoonpa niin, että kaikki muut "edut" olivatkin -toisella puolella. Ja hän melkein tyynellä mielellä ajatteli -rakkautensa menettämistä. "Onpa kummallista", ajatteli hän, "että -tämmöisissäkin asioissa, jotka pitkän ajan ovat olleet sielun aivan -kuin ainoa sisällys, syntyy tämmöisiä välinpitämättömyyden lepokohtia, -rauhallisia laaksoja, joissa tuntee ikäänkuin keveämmin hengittävänsä -yksinäisyydessään, kun on tuosta painajaisesta, hermojen jännityksestä, -ajatusten alituisesta myrskystä päässyt!" Hänestä ei edes tuntunut -pahalta, ettei hän antanut Laurille tilaisuutta tavata häntä sinä -iltana. Hänestä todellakin oli, niinkuin niin olisi ollakin pitänyt. -Ehkäpä Laurikin tunsi samaa ja oli tyytyväinen lopulta, että asia oli -semmoisen käänteen saanut. Näine mietteineen Terttu riisuutui ja pani -maata. Omituinen mielihyväntunne valtasi hänet, kun hän vuoteessaan -oikaisi jäseniään ja uni hiipi hiljaa sulkemaan hänen silmäluomensa. -Muutaman hengenvedon jälkeen hänen ruumiinsa hytkähti, hän kääntyi -kyljelleen ja vaipui sikeään uneen, nukkuen sitte melkein heräämättä -koko yön. - -Laurin huoneessa sen sijaan paloi lamppu vielä kauan. Kirjoituspöydän -ääressä työ todellakaan ei sujunut, mutta hän loikoi vuoteessaan ja -luki. Hän koetti koota ajatuksensa siihen, mitä katse kirjasta ammensi, -mutta aina tuli muita asioita, muita kuvituksia väliin. Eikä unikaan -painostanut pitkään aikaan. Siitä huolimatta hän vihdoin kello yksi -sammutti tulen ja veti peitteen hartioilleen. Yksi ajatus lopulta pyöri -hänen päässään: - --- Huomenna on se asia selvitettävä! - -Ja sitte hänkin nukkui. - -Seuraavana aamuna tuli Tertun suureksi hämmästykseksi ja myöskin iloksi -kirje kirkkoherra Vaaraselta, joka ilmoitti tarjokkaista valinneensa -Tertun. Erityisistä syistä, joista kirkkoherra mainitsi nuoremman -lapsen sairastumisen, ei Tertun kuitenkaan tarvitsisi saapua ennen -seuraavan kuun alkua, -- siis marraskuun 1:stä päivää, koska nyt jo -oli lokakuu alulla, -- mutta joka tapauksessa lupasi kirkkoherra vielä -antaa asiasta lähempiä tietoja. - -Terttu alussa todellakin kovin ilostui tästä kirjeestä. Olihan hän -melkein pilanpäiten ja jotensakin varmana, ettei hän sitä paikkaa -saisi, vastannut tuohon ilmoitukseen. Hän oli sitäpaitsi kirjoittanut -vähän siltäkin varalta, että äiti kohta sattuisi kuolemaan ja hän -silloin saisi menetellä aivan vapaasti. Nyt oli äiti kuitenkin vielä -elossa -- ja paljon muutakin oli sen jälkeen tapahtunut.. Pahin pulma -oli sittenkin siinä, miten hän tämän asian ilmoittaisi äidilleen -vakavalta kannalta. Olihan hän eilen kyllä jo viitannut sinnepäin, -vaan varmaan äiti piti sitä vain leikinlaskuna. Mutta joka tapauksessa -tuntui Tertusta koko lailla turvalliselta, että oli mihin nojautua, jos -niiksi tulisi. Niin, todellakin, jos niiksi tulisi -- joka suhteessa. - -Terttu nyt ihan jo toivoi saavansa tavata Lauria niin pian kuin -suinkin. Hän sitä toivoi siinä mielessä, että saisi neuvotella Laurin -kanssa, kuinka hänen oli parhaiten meneteltävä ilmaistakseen äidilleen -hankkeensa todenperään ottaa vastaan tarjottu kotiopettajattaren -paikka. Muuten oli hauska nähdä, kuinka Lauri suhtautuisi tähän -kysymykseen, joka hänelle oli oleva täydellinen yllätys, sillä siitä -asiasta ei Terttu ollut hiiskunut hänellekään halkaistua sanaa. - -Kun Lauri sitte, käytyään aamiaista syömässä ruokapaikassaan, tuli -kotia ja, astuen ruokasaliin, jossa Terttu silloin sattui olemaan, -kysyi häneltä suoraan, saisiko puhutella Terttua vähän aikaa kahden -kesken, niin vastasi Terttu hilpeästi: - --- Miks'ei?! Tule sisään vain! - -Lauri astui yli ruokasalin kynnyksen ja veti jälkeensä eteiseen vievän -oven kiinni. Tämä ovi pidettiin tavallisesti auki ja nyt arvasi Terttu -heti, että Laurilla oli jotakin varsin tärkeätä hänelle sanottavaa -"kahden kesken", koskapa pelkäsi sen kuuluvan eteisen ja salin kautta -äidin huoneeseen asti, jossa Toini Syväri luki äidille. - --- Saanko minä käydä suoraan asiaan käsiksi? -- kysyi Lauri, kun he -olivat istuutuneet, toinen toiselle, toinen toiselle puolen keskellä -lattiaa seisovaa ruokasalin pöytää, jossa, aterioiden väliajalla, aina -oli kaunis Tertun valmistama koruompeluinen pöytäliina. - --- Tee niin hyvin! Mikä asia se sitte on? -- kysyi Terttu hyvin -rauhallisesti katsoen Lauria silmiin. - --- Minusta tuntuu, Terttu, -- alkoi Lauri, silmät pöytäliinaan luotuina -ja oikean kätensä sormilla soitellen pöytää vasten, -- että sinä -viimeaikoina olet juurikuin vieronut minua. Onko siinä perää? - --- Jos sinusta niin tuntuu, Lauri, -- vastasi Terttu hyvin lempeästi, --- niin kai otaksut siihen myöskin jotakin syytä olevan. - --- Niin otaksunkin, -- oli Laurin vastaus. -- Tahtoisin siis sinulta -tietää, onko se otaksumani syy oikea? - --- Minä en ole tätä kysymystä nostanut, Lauri, -- jatkoi Terttu. -- -Minun mielestäni sinun siis on sanottava, mitä sinä sillä _syyllä_ -tarkoitat? - --- No niin! Minä kysyn sitte edelleen suoraan, -- lausui Lauri -pontevasti: -- oletko sinä ollut neiti Leinikön luona tahi muuten -tavannut häntä sen jälkeen, kuin hän täällä kävi sulhasensa kanssa? - --- Olen -- käynyt hänen luonaan, -- vastasi Terttu. - --- Saanko kysyä, -- jatkoi Lauri: -- itsestäsikö vai hänen pyynnöstään? - --- Hän vei minut luokseen, kun tapasimme toisemme kadulla, -- selitti -Terttu. - --- Olen siis arvannut oikein, -- lausui Lauri. - --- Saanko minä nyt kysyä vuorostani, -- alkoi heti Terttu, -- _miksi_ -on minun tehtävä tämä tili sinulle, Lauri? - --- Tietysti minulla ei ole vähintäkään oikeutta vaatia sinua, Terttu -hyvä, tilille, eikä tietenkään sinulla ollut pienintäkään pakkoa -eikä velvollisuutta vastata kysymykseeni, -- ja minä pyydän sinulta -rohkeuteni sydämestäni anteeksi, -- puhui Lauri. -- Mutta minun -omatuntoni ja sydämeni vaatii tiedustelemaan sitä sinulta ja olen -kiitollinen sinulle, että näin ystävällisesti minulle vastasit ja siten -selvitit minulle sen seikan, josta tahdoin selville päästä. - -Tertun rinnassa helähti jo pieni säälin tunteen kieli Lauria kohtaan ja -hän sanoi leppoisasti. - --- En minä kysymystäsi ollenkaan niin pahakseni pannut. -- Ja minä -toivon siis, ettet sinäkään pane pahaksesi, jos minäkin kysyn sinulta... - -Terttu ei ehtinyt vielä lopettaa, kun Lauri jo vastasi: - --- Olen... Minä olen käynyt häntä tapaamassa, mutta en tavannut kotona -tahi hän ei ottanut minua vastaan, -- jostakin syystä, -- jos oli -kotona. -- Ja minä kävin hänen luonaan omasta tahdostani, sillä halusin -ensin sillä lailla saada tietää, olitko sinä siellä käynyt. - -Terttu hymähti oikein tälle Laurin suoruudelle ja sille nopeudelle, -jolla hän lasketteli yhteen kyytiin koko tunnustuksensa. Se teki -Terttuun oikein hyvän vaikutuksen, sillä hän tunsi, että Lauri -puolestaan piti velvollisuutenaan tunnustaa kaikki. Hymähtäen Terttu -kuitenkin huomautti: - --- Ethän sinä edes tietänyt, mitä minä ai'oin kysyä, kun jo olit valmis -minulle vastaamaan. - --- Mitään muuta sinä et voinut aikoakaan kysyä, -- lausui Lauri -jotensakin varmasti. - --- Kyllä, -- vastasi Terttu. -- Minä saatoin kysyä, esimerkiksi, miksi -sinua niin huvittaa tahi, sanoisinko, huolettaa, kävinkö vai en Helmin -luona. - --- Sitä sinä, Terttu, et saattanut edes ajatella, -- vastasi Lauri. Ja -samalla hän itse milt'ei ällistyi ajatellessaan, mitä kaikkea noiden -sanojen ja hänen vastauksensa alla saattoi piillä. Joka tapauksessa -hän ei vielä vastannut niin, kuin itse ensi silmänräpäyksessä aikoi ja -niin, kuin Terttu nyt saattoi otaksua hänen vastaavan, vaikka ei Lauri -vastannutkaan: "siksi, että sinua rakastan, Terttu". - --- Joka tapauksessa, -- selitti Terttu, -- minun ei suinkaan tarvinnut -kysyä, kävitkö sinä Helmin luona, sillä omin silmin näin, että sinä -hänen ovellansa kävit. - -Lauri katsoi hämmästyneenä Terttuun ja kysyi: - --- Olitko sinä siis silloin siellä? - -Terttu nyökäytti vain päätään vastaukseksi. - --- Nyt minä ymmärrän, -- huudahti Lauri. -- Sen tautta minua siis ei -otettu vastaan. Sinulle siis on kerrottu kaikki, -- sinä siis tiedät -kaikki? -- lisäsi hän vielä, katsoen kyselevin silmin Terttuun. - --- Sitä en tiedä enkä voi edes aavistaa, -- vastasi Terttu, joka -oli keskustelun kuluessa koko lailla ilostunut ja tunsi vastaavansa -Laurille monessa suhteessa tyydyttävästi, ehkä hyvinkin. - --- Mutta minä tiedän, -- jatkoi Lauri, -- että sinulle on kerrottu -ainakin mahdollisimman paljon. - --- Niin, ainakin niin paljon, -- sanoi puolestaan Terttu, -- ettei -sinun suinkaan tarvitse peljätä, että sinua muusta syystä ei olisi -otettu vastaan. - --- Tuosta vihjauksestasi, -- huudahti taas Lauri, -- huomaan varsin -hyvin jo, että sinulle todellakin on kerrottu kaikki. Mutta -- jatkoi -hän, -- hyvä on, että näin on käynyt ja että se kävi sillä lailla. -Raskas kuorma, Terttu, on nyt pudonnut minun sydämeltäni. - --- Todellako? -- sanoi Terttu hieman ivallisesti. - --- Kuinka voit sitä epäilläkään, Terttu? -- kysäsi Lauri melkein -pahastuneena. - --- Miksi en sitä epäilisi? -- kysyi Terttu vuorostaan, -- jos, niinkuin -sanot, olen kuullut Helmiltä kaikki. - --- Tietysti, tietysti! Sinä olet oikeassa: muuhun johtopäätökseen -luonnollisesti et ole voinut tullakaan hänen kertomuksestaan, -- -myönteli Lauri. - --- Tarkoitatko siis, ettei asianlaita olekaan niin, kuin luulet Helmin -sen minulle esittäneen? -- uteli Terttu varovaisesti. - --- Luulisin, Terttu, sinulla olevan paljonkin aihetta ainakin epäillä, -ettei se ole niin, ellet suorastaan jo olisi siitä vakuutettukin -- -muutamista seikoista päättäen, -- vakuutti Lauri edelleen. - --- Vakuutettu voi olla vain siitä, minkä tietää varmaan, ja että -minulla kyllä on ollut aihetta epäilemiseen, sen sinä tiedät hyvin, -- -vastasi Terttu. - --- On ollut, -- niin, se on totta. Mutta ei pitäisi olla enää, ellet -ole ainiaaksi saanut minusta aivan huonoa käsitystä, -- puolustihe -Lauri. - --- Olen aina koettanut luoda itselleni sinusta mitä parhaimman -mielipiteen, siitä pitäisi sinun ainakin olla vakuutettu, -- oli Tertun -hieman juhlallinen vastaus. -- Syy siihen, että mielipiteeni on aika -ajoin horjunut, ei suinkaan liene minun. - --- Myönnän sen, Terttu, myönnän, tunnustaen kaikki inhottavat -menettelyni ja pyytäen sinulta anteeksi, mikäli sinä olet saanut niistä -kärsiä, -- puhui Lauri vilpittömästi. -- Enkähän minä tätä tunnustusta, -tätä anteeksipyyntöä tekisi, ellen tahtoisi olla sinun silmissäsi -toisenlainen. Olisihan minulle yhdentekevä, mitä minusta sinulle -puhuttaisiin ja mitä sinä minusta ajattelisit, jos sinä olisit minulle -yhdentekevä, minun sydämelleni vieras. Että niin kuitenkaan ei ole -asianlaita, sen kai sinä hyvinkin nyt olet tullut huomaamaan. - --- Nyt? -- keskeytti Terttu, pannen painoa tälle sanalle. - --- Niin, -- vastasi Lauri, -- ellet sitä jo ennen ole huomannut. - --- Olen ennen ja nyt ja aina huomannut, että todellakin kunnioituksella -ja arvonannolla olet suhtautunut minuun, -- otti Terttu puheen -vuoron, -- ja luulisin, etten muunlaiseen menettelyyn ole syytäkään -antanut. Mutta luulen myöskin huomanneeni sekä sinun puheistasi -- -meidän välisistä keskusteluistamme -- ja niistä viittauksista, jotka -minulle ennen ainakin annoit ihailemaasi romaaniin että myöskin -kaikesta siitä, mitä sinusta nyt olen kuullut, -- niin, minä luulen -huomanneeni, että, ellen juuri ole sinulle aivan yhdentekevä, niin -puuttuu minusta ainakin paljon sitä, minkätähden joku toinen voi olla -sinun sydämellesi paljonkin läheisempi. Sanalla sanoen: minussa ei -ole sitä, mikä vastaisi sinun katsantokantaasi ja varsinkin sinun -tunteitasi, sinun, sydämesi tahi, ehkä vieläkin oikeammin sanoen, sinun -veresi vaatimuksia. Meidän välillämme nähtävästi ei ole sitä oikeata -vaaliheimolaisuutta, eikö niin? Et voine kieltää, että olen osannut -melkein asian ytimeen? -- kysyi Terttu voitokkaasti. - --- Minun täytyy suorastaan ihailla sinun johdonmukaista ajatuksesi -juoksua, -- sai Lauri sanotuksi pitkänlaisen vaitiolon jälkeen, sillä -hän oli todellakin joutua ymmälle Tertun rohkeasta, mutta sattuvasta -johtopäätöksestä. -- Ihailuni kuitenkaan ei ole aivan täydellinen, -- -jatkoi Lauri, -- koskapa et ole oivaltanut ottaa huomioon, ensiksikin, -että ehkäpä juuri syvästä arvonannosta sinua kohtaan minun on -täytynyt useinkin tukehduttaa tahi ainakin olla ilmaisematta sinulle -kaikkia vereni vaatimuksia ja, toiseksi, että nuo samat vaatimukset -ovat ajan mittaan voineet hiljakseen syntyä ja kasvaa -- mikä ei -ole ollenkaan minun katsantokantani kanssa ristiriidassa, -- jopa -käydä niin voimakkaiksi, että sinä, Terttu, olet saattanut tulla ja -tullutkin sydämelleni paljon lähemmäksi, kuin joku toinen, niin, -- -läheisemmäksi, kuin kukaan muu. Ymmärrätkös minua nyt, Terttu? -- kysyi -Lauri ja näytti kuin hän olisi katsonut voiton olevan hänen puolellaan. - --- H-h! -- oli vain lyhyt vastaus, joka pääsi Tertun huulilta, -- tuo -samainen pieni äännähdys, jolla oli niin äärettömän monta vivahdusta ja -todellakin ilmaisi enemmän kuin pitkä, monisanainen lause. - --- Etkö vastaa minulle sen enempää? -- kysyi Lauri jälleen pitkähkön -äänettömyyden jälkeen. I - --- Ajattelen vain, -- vastasi vihdoin Terttu, joka sillä välin oli -ottanut liiviinsä piiloittamansa, kirkkoherra Vaaraselta saamansa -kirjeen esille, pidellen sitä käsissään, -- että aika ja olosuhteet ja -kaikellaiset tilapäiset seikat voivat usein muuttaa, jopa haihduttaa -ja rikkoa lujimmiksi, pyhimmiksi uskotut tunteet. Ja että niin voi -käydä pitkienkin aikojen kuluttua, avioliiton siteittenkin yhdistämäin -henkilöjen kesken, jonkun odottamatta heidän keskuuteen ilmestyvän -vanhan taikkapa uudenkin tuttavan kautta, sitä et voine sinäkään, -Lauri, kieltää muistamalla juuri sitä teosta, jonka minulle aikoinasi -suosittelit luettavaksi. Jos taas niin käy, niin onhan se kaikille mitä -säälittävin kohtalo. Ja niin voi aina helpommin käydä, jos jommalla -kummalla taholla semmoinen vanha tuttava on olemassa, jonka uudelleen -ilmestymistä on syytä epäillä. - --- Siinä siis se pulma?! -- lausui Lauri alakuloisesti ja hän oli -suorastaan kuin puulla päähän lyötynä, kun nyt hänen omat väitteensä -ja mielipiteensä osoitettiin hänelle itselleen sitovina todisteina. -"Helmikö siis on ainaisiksi ajoiksi joutunut esteeksi Tertun ja minun -välille?" -- ajatteli hän itsekseen ja juuri tämä ajatus sisältyi, -vaikka hämärämmin, hänen Tertulle lausumiinsa sanoihin. Ja Lauri tunsi -selvästi syyllisyytensä ja teoistaan nyt saamansa rangaistuksen? - --- Niin, -- sanoi Terttu, -- mutta niin hiljaa, niin hiljaa, että se -oli kuin vienoin surullinen huokaus. - --- Eikä siitä millään keinoin pääse? -- oli Laurin seuraava, milt'ei -epätoivoinen kysymys. - --- En tiedä, en tiedä, -- toisti Terttu. Ja hänen vastauksestaan kaikui -myöskin epätoivon sävel. - -Samassa heitti Terttu kirkkoherra Vaarasen kirjeen Laurin eteen ja -sanoi: - --- Lue tuo! - --- Mikä se on? Mistä se on? -- huudahti Lauri siepatessaan kirjeen -käteensä. - -Ja Terttu huomasi selvään, mitä Lauri sen kirjeen suhteen epäili. Hän -huomasi myöskin, että Lauri siitä kirjeestä odotti jotakin ratkaisevaa -siinä asiassa, jota he keskenään vastikään olivat käsitelleet. -Siitä saattoi Terttu päättää, kuinka tärkeä tämä asia Laurille -joka tapauksessa oli. Terttu kuitenkaan ei vastannut mitään Laurin -viimeiseen kysymykseen, vaan antoi hänen rauhassa lukea tahi oikeammin, -ahmia kirjeen loppuun. - --- Mitä tämä merkitsee? -- kysyi Lauri, katsellen Terttua kummastellen -silmiin. - --- Juuri sitä, mitä se on: olen suostunut ottamaan vastaan -kotiopettajattaren paikan kaukana Karjalassa, -- vastasi Terttu. - --- Minä en ymmärrä sittenkään. Minkä johdosta? Milloin olet sinne -kirjoittanut? -- kysyi Lauri. - -Terttu selitti kaikki niinkuin asia oli, että hän oli vastauksensa, -Vaarasen ilmoituksen johdosta, lähettänyt juuri samana aamuna, kuin -Lauri saapui ja että tämä kirje nyt oli tullut tänä aamuna. - --- Todellako samana aamuna, jolloin minä tulin?! -- ihmetteli Laurikin -tuota omituista yhteensattumaa. -- Ja sinä ai'ot lähteä? -- kysyi hän -epäillen ja melkein paheksuvalla äänen painolla. - --- En ole äidille vielä puhunut mitään tästä asiasta, -- vastasi -Terttu. -- Hän ei edes tiedä, että olin sinne kirjoittanut. - --- Mikä ihme sinun päähäsi pälkähti? -- huudahti Lauri. -- Sinä et saa -lähteä. Se on mahdotonta. Sinä et voi sinne lähteä! - --- Ja miks'en? -- kummasteli Terttu. -- Äiti voi kuolla hyvinkin pian -ja silloin juuri voin sinne lähteä, täytyy minun lähteä. Silloin ei -ole mitään estettä, vaan päinvastoin. Asiat ovat Jumalan tahdosta -kääntyneet näin minun hyväkseni, -- lisäsi hän vielä. - -Ja Lauri ymmärsi hyvin, mitä tämä viimeinen lisäys sisälsi. - --- Tämäkö sitte on sinun vastauksesi minulle, Terttu? -- kysyi hän, -nousi paikaltaan ja meni ikkunan luo, josta katsoi ulos pihalle. Hän -ikäänkuin tahallaan jätti Tertun miettimään asiaa. - -Terttu nousi myöskin ja jäi seisomaan pöydän ääreen. Lauri oli -heittänyt kirjeen pöydälle. Terttu otti ja pisti sen jälleen piiloon -liiviinsä. - --- H-h! -- oli taaskin vain se pieni äännähdys, joka pääsi Tertun -huulilta. - -Mitä se merkitsi, sitä hän tuskin itsekään voi sillä hetkellä selittää. -Hän ei ollut varma siitä, kuuliko Lauri edes sen. - -Samassa ra'otti Toini ovea ja pyysi Terttua tulemaan äitinsä luo. - --- Minun täytyy mennä, -- sanoi Terttu ja poistui. -- Anteeksi! -- -lisäsi hän vielä mennessään Lauriin päin kääntyen. - -Kun Terttu kulki salin läpi ja astui äitinsä huoneeseen, kuuli hän, -että Laurikin tuli pois ruokasalista, meni omaan huoneeseensa ja sulki -oven. - - - - -V. - - -Sen jälkeen vieri muutama vuorokausi ilman mitään erikoisempia -tapahtumia. Niinkuin luonnossa aurinko nousee ja laskee, päivä ja -yö vuorottelevat, mutta ilma tuntuu aivan kuin pysähtyneen raukeaan -odotukseen, seisovan paikallaan välinpitämättömissä mietteissä, niin -kului elämä ulkonaisesti tämänkin kertomuksen henkilöiden oloissa. -Ulkonaisesti, -- niin. Vaan sisällisesti, toisten huomaamattomissa -kätköissä, sydänten syvimmissä sopukoissa taistelivat tunteet -valtavalla voimalla ja aivojen ahtaimmissakin lokeroissa myllersivät -ajatukset ehkä rajummin kuin koskaan ennen. Niin oli laita ainakin -kahden, kolmen, jopa neljänkin heistä, joiden elämän langat sallima -näin kohtalokkaalla tavalla oli kietonut yhteen. - -Terttu ja Lauri tapasivat kyllä joka päivä toisensa kuin ainakin -tuon ruokasalissa tapahtuneen kohtauksen jälkeen, mutta mitään -lisäselvityksiä ei nyt enää seurannut. Kaikki kävi tavallista, -tutunomaista latuaan. Eivät he olleet toisilleen vieraammat eivätkä -lähemmätkään. - -Olihan Lauri nyt vihdoin kuitenkin tunnustanut Tertulle rakkautensa -selvin sanoin ja tämä seikka tuotti Tertulle suurta sisällistä -tyydytystä. Olipa hän miltei tyytyväinen koko heidän keskustelunsa -kulkuun eikä loppupäätöskään häntä juuri ollenkaan huolettanut, vaikka -hänen vastauksensa oli jäänyt avoimeksi, puolinaiseksi, jopa koko -lailla kieltäväksikin. Ainakin saattoi Lauri sen kieltäväksi käsittää -Tertun arvelujenkin mukaan, ehkäpä todella käsittikin, päättäen siitä, -ettei hän tähän kysymykseen ollenkaan näinä päivinä kajonnut. - -Lauri näkyi kaikin voimin koettavan syventyä työhönsä. Hän kävi -määrätyillä tunneillaan ruokailemassa, mutta palasi pian taas -kotia ja istuutui työpöytänsä ääreen, jopa illatkin kulutti, joko -siinä tahi vuoteessaan lukemalla, myöhään yöhön saakka. Joku uusi -korrehtuuriarkki hänelle tuotiin tarkastettavaksi, mutta niitä ei hän -enää tarjonnutkaan Tertulle luettavaksi sen jälkeen kuin oli häneltä -saanut aikaisemmin hänelle antamansa takaisin, -- kyllä luettuina, -jopa sillä huomautuksellakin että johdanto Tertun mielestä oli -erittäin mielenkiintoinen ja arvokas. Laurista tuntui siltä kuin hän -sydämensä asialle olisi tehnyt huonon palveluksen tutustuttamalla -Terttua Goethen romaanin ja hänen oman sitä käsittelevän väitöskirjansa -ja siten myös omien ajatustensa salaisuuksiin ja sen tauttakin hän -katsoi edullisemmaksi olla enää antamatta jatkoa Tertulle luettavaksi. -Hän ei edes tullut ajatelleeksi sitä, että Terttu saattoi käsittää -tämän asian niin, ettei Lauri enää tahtonut osoittaa minkäänlaista -huomaavaisuutta Tertulle siinä suhteessa, hänen mielipiteilleen, hänen -mielenkiinnolleen työn edistymiseen nähden. - -Tämä seikka ei Tertulta suinkaan jäänyt huomaamatta, sillä hän -tiesi kyllä, milloin Laurille korrehtuuria tuotiin. Sitä paitsi -Lauri puheessaankaan Tertun kanssa tuskin koskaan enää kajosi tähän -lempiaineeseensa niinkuin ennen. Mutta näiden huomioittensa ohessa -teki Terttu vielä senkin havainnon, että Lauri kotona istumisellaan -ikäänkuin tahtoi haihduttaa Tertun mahdolliset epäluulot siitä, että -hän olisi kaupungilla käydessään etsinyt yhtymistä tuon toisen tuttavan -kanssa. Terttu tosin ei ollut varma siitä, että asia Laurin puolelta -todellakin oli niin, ja hän arveli kyllä, että se saattoi olla hänen -omaa luulotteluaankin, pelkkää hänen oman mielikuvituksensa tuotetta, -mutta joka tapauksessa Laurin kotona istuminen teki häneen tämän -vaikutuksen ja sekin häntä koko lailla tyydytti. Tämä tyydytys korvasi -suuressa määrin sen loukkauksen tunteen, jonka hänessä aikaan sai se, -ettei Lauri enää tuonut hänelle väitöskirjansa korrehtuuriarkkeja -luettaviksi. - -Rouva Alanteen luona Lauri kävi nyt harvemmin, mutta tiedusteli -kyllä hänen vointiaan ja lähetti hänelle terveisensä sekä Tertun -että Hilman kautta. Mitään muutosta rouva Alanteen terveyden tilassa -oikeastaan ei ollut huomattavissa, ei parempaan eikä huonompaan päin, -ja ainaisilla strofantti-tipoilla tohtori Aulanko koetti ylläpitää -asiain tilaa niin tunnollisesti ja niin kauan kuin suinkin. Välistä -hän rohkaisi potilaansa mieltä huomauttamalla, että jahka tästä talven -yli päästään, niin tuovat kai kevät ja kesä varmaankin melkoisen -parannuksen, varsinkin jos rouva Alanne voisi päästä jollekin -terveelliselle ylänköseudulle. Tietysti tohtori Aulanko näön vuoksi -mainitsi Nauheiminkin ja Norjan tunturit, vaikka hän hyvin tiesi, -että sinne pääsy aineellisten esteiden takia hänen potilaalleen oli -mahdottomuus ja että ehkä muutenkin, jo pitkän matkan tähden, käynti -noissa terveydenhoitopaikoissa olisi pikemmin voinut jouduttaa, kuin -viivyttää loppua. Rouva Alanne pudisteli kuitenkin hiljakseen päätään -hyvänsuovalle lääkärilleen ja kaikista tuntui, että hän itsekin alkoi -olla vakuutettu, ettei hän enää talven yli jaksaisi elää. Kaikessa -hiljaisuudessa herttainen, uskonnollismielinen Toini puolestaan koetti -varovasti valmistaa rouva Alannetta hänen viimeistä matkaansa varten -ja Toinin mieltä ylentävien puheitten ja hartauslukemisten nojalla -alkoi ennen niin elämänhaluinen sairas siihen ajatukseen tottua ja -rauhallisesti odottaa, mitä tuleman piti. Silloin tällöin hän jostakin -tapahtumasta vielä huomattavasti ilostui ja osoitti olevansa mukana -tämän maailman menossa. Niinpä, kun hän yht'äkkiä huomasi tohtorinsa -ja sairaanhoitajattarensa sormissa kihlasormukset, oikein sydämensä -pohjasta riemuitsi ja onnitteli heitä, vakuuttaen, ettei se ollut -hänelle lainkaan mikään yllätys, että hänen silmänsä jo aikoja sitte -oli heidän välinsä huomannut ja että tiesi niin pitävänkin käydä. -Samalla hän sanoi kadehtivansa niitä, jotka vielä saavat alkaa elämänsä -ja tavoitella onnea. Onni muka useimmiten on petollinen, mutta elää -on silti ihana semmoistakin onnea etsiessä. Ja hän toivotti kihloissa -oleville pitkää, kestävää, pettämätöntä onnea. - -Tämä nyt julkiseksi käynyt kihlaus tietenkin johdatti rouva Alanteen -ajatukset hänen oman tyttärensä kohtaloon ja hänen ja Laurin välisiin -suhteisiin, joita hän sairasvuoteeltaan edelleen hellittämättä seurasi, -mikäli se oli hänelle mahdollista. Luonnollisesti hän ei voinut olla -huomaamatta sitä höltymisenkään tilaa, joka nyt Tertun ja Laurin -välille oli tullut, vaikkei hän sitä asiaa suorastaan puheeksikaan -ottanut. Helmin jutun vaikutuksesta tähän herpaantumiseen hän tietysti -ei ollut saanut vähäistäkään vihiä. Mutta tuo Tertun kerran leikillä -äidilleen ilmaisema aikomus ruveta kotiopettajattareksi antoi sairaalle -kuitenkin silloin tällöin ja varsinkin nyt ajattelemisen aihetta, jopa -hän siitä asiasta muutaman kerran rupesi puhelemaankin tyttärensä -kanssa. Ja kun Terttu siitä huomasi, että se ajatus äitiä vaivasi, -niin täytyi hänen vakuuttaa, ettei siinä jutussa oikeastaan perää -ollut paljon mitään. Näin ollen oli Tertun pakko kokonaan sivuuttaa -aikomuksensa ilmaista äidilleen, että oli kirjoittanut kirkkoherra -Vaaraselle ja että sieltä jo oli saanut tarjouksenkin. Ja kun Terttu -puolestaan aina väisteli äidin viittauksia hänen ja Laurin suhteisiin, -niin ei rouva Alanteenkaan auttanut muu, kuin jättää se asia sikseen. - -Oikeastaan tuo kirkkoherra Vaarasen kutsumuskirje Tertulle oli -jotensakin pulmallinen seikka äidin sairauden tähden. Sitä -puolta oli Terttu kovin vähän ajatellut vastatessaan Vaarasen -sanomalehti-ilmoitukseen, mutta se johtui siitä, että Terttu -oli melkein vakuutettu, ettei sitä paikkaa saisi. Nyt tuo niin -ajattelemattomasti tehty teko kuitenkin sai näin vakavan, jopa -pulmallisen ja kohtalokkaankin käänteen. Pulmallinen oli tämä juttu -juuri äidin sairauden ja kohtalokas -- Laurin tulon tähden. Miten -oli siitä lopullisesti selviydyttävä, sitä oli Tertun kovin vaikea -ratkaista. Mutta hän jätti kaikki Jumalan käsiin. Muutahan ei ollut -tehtäväkään. Äidille siitä ei nyt missään tapauksessa voinut puhua. Ja -mitä oli seuraava siitä, että Lauri sen asian jo tiesi, sen saisi hän -varmaankin kohta nähdä -- lopullisesti. Jonkun vaikutuksen oli se jo -Lauriin tehnyt, siitä oli Terttu, kaikista asioista päättäen, selvillä. - - * * * * * - -Eräänä päivänä, kun Terttu oli mennyt kaupungille asioilleen ja -Hilma juoksi eteisen ovea aukaisemaan, ilmestyi rouva Alanteen -asunnon eteiseen Helmi, joka kuultuaan, ettei Terttu ollut kotona, -käski Hilman tiedustelemaan, voiko rouva Alanne ottaa hänet vastaan. -Tämän kysymyksen johdosta saapui pian Helmin puheille Toini, tuoden -hänelle vastauksen, että rouva Alanne kyllä muutamaksi minuutiksi oli -tavattavissa, koska Helmi oli niin ystävällinen ja muisti häntä, mutta, -niinkuin sanottu, kauan ei ollut hyvä sairasta rasittaa. Helmillä -oli kaunis neilikkakimppu paperiin käärittynä ja hän sanoi, ettei -hänellä ollut aikomustakaan kauan viipyä, tahtoi vain antaa "tädille" -kukkasensa ja kysyä, kuinka hän jaksoi. Niinpä sitte Toini saattoi -Helmin potilaan luo, joka ihastui sekä vieraan tulosta että hänen -tuomistaan kukkasista, jotka oitis saivat paikkansa maljakossa ja -yöpöydällä vuoteen vieressä. - -Helmi noudattikin tarkasti määräystä, ei puhunut paljoa ja minkä -puhui, niin lausui kaikki varovasti ja lopuksi ilmaisi ilonsa, että -sai "tätiä" nähdä ja toivotti hänelle täydellistä parantumista. -Kiittäessään tästä ystävällisyydestä, rouva Alanne ei saattanut olla -lausumatta ihastustaan Helmin kauneuden ja hänen tyylikkään pukunsa -johdosta. - --- Herranen aika! -- hoksasi rouva Alanne. -- Minähän en edes -toivottanut sinulle onnea. Sinähän myöskin olet kihloissa, -- lisäsi -hän ja tarttui vielä Helmin käteen. - --- Pyh! -- vastasi siihen Helmi. Se on jo niin vanha juttu, että olen -sen jo itsekin unhottanut. - --- Mutta nyt ei saa enää liiaksi innostua, -- tuli Toini väliin ja -taputti rouva Alannetta olkapäälle. - --- Minä menen, minä menen, -- vakuutti Helmi, hyvästellen. Ja Toinille -sanoi hän, kun Toini aikoi saattaa häntä eteiseen: -- Minä kyllä yksin -löydän tien poiskin täältä. Istu vain rauhassa tädin luona! -- Ja hän -sulki väkisin oven jälkeensä, jättäen Toinin rouva Alanteen huoneeseen -ja mennen yksin eteiseen. Hilma oli sillä välin poistunut keittiöönsä. - -Eteiseen tultuaan Helmi yht'äkkiä pysähtyi Laurin huoneeseen vievän -oven kohdalle, kallisti päätään ja kuunteli. Lauri oli kotona. -Silmänräpäyksen mietittyään hän hiljaa kolkutti ovelle. - --- Sisään! -- kuului vastaus. - --- Saako todellakin tulla? -- kysyi Helmi kuiskaten, raottaessaan ovea. - --- Minä luulin, että se oli palvelija, -- vastasi Lauri, nousten -kirjoituspöytänsä äärestä, jossa työskenteli paitahihasillaan, ja veti -tuolin selkäimellä olevan takkinsa päälleen. - --- Ihanko todella? -- kysäsi Helmi hilpeästi, vaikka hieman -pilkallisesti ja astui huoneeseen, sulkien, oven. - --- Mikä on käyntinne tarkoitus? -- kysyi Lauri nyt vuorostaan, mutta -hyvin juhlallisesti ja oikaisten vartalonsa. - --- Kuule! Sovitaan pois, Lauri! -- sanoi Helmi ja ojensi kätensä -Laurille. - -Lauri ojensi verkalleen, ikäänkuin epäröiden kätensä, sanoen: - --- En luule itselläni olevan oikeutta evätä, mutta minua kuitenkin -kummastuttaa... - -Helmi puristi Laurin kättä, keskeyttäen hänen lauseensa: - --- Kiitos! -- Minun suhteenihan sinua ei tarvitse kummastuttaa mikään, --- lisäsi hän, katsoen Lauria veitikkamaisesti silmiin: -- Tunnethan -minut hyvin -- vanhastaan. - -Lauri todellakin tunsi kaikesta: puheesta, äänestä, käytöksestä Helmin -samaksi, mikä hän oli ollut -- ennen. - --- Uudistan vielä äskeisen kysymykseni: mikä on tämän käynnin -tarkoitus? -- lausui Lauri, välttäen nyt ilmeisesti teitittelemistä ja -myöskin sinuttelemista, vaikka Helmi alkoi sinuttelemalla häntä. - --- Sen saat ehkä kohtakin tietää, mutta nyt en voi sitä sinulle sanoa, --- vastasi Helmi kiehtovasti ja tarttui molemmin käsin Laurin takin -ryntäisiin, lähentäen kasvonsa aivan likelle Laurin kasvoja, niinkuin -olisi tahtonut sanoa: -- "Ota ja suutele!" - -Samassa helähti eteisen kello ja molemmat hätkähtivät, edeten -toisistaan. - --- Se on Terttu! Mutta tulkoon! Minulla ei ole häneltä mitään -peljättävää, -- kuiskasi Helmi. -- Toivottavasti ei sinullakaan? -- -lisäsi hän vielä, katsoen Lauriin ja ikäänkuin rohkaisten katseellaan -Lauria, jonka hän huomasi rypistävän otsaansa. - -Lauri ei vastannut mitään, vaan kääntyi ja astui muutaman askeleen -pöytäänsä kohti. - -He kuulivat sitte, että Hilma tuli ovea aukaisemaan ja kertoi vieraan -käyneen, -- saman neidin, joka kerran oli käynyt sulhasensa kanssa. -Terttu ällistyi ja, kun Hilma oli poistunut, jäi hän vielä kotvaksi -eteiseen. - -Terttu oli, kaupungilla liikkuessaan, nähnyt Helmin kulkevan vähän -matkan päässä hänestä kadun poikki ja Tertusta oli aivan tuntunut, että -Helmi oli nähnyt hänet, mutta jostakin syystä karttanut häntä. Salaman -nopeudella leimahti nyt Tertun päähän ajatus, että Helmi oli tahtonut -käyttää tätä Tertun poissaoloa hyväkseen, käydäkseen, niinkuin oli -uhannut, Tertun äitiä tervehtimässä ja samalla, jos siihen tilaisuutta -olisi, tavatakseen Lauria. Nyt tämä Tertun otaksuminen näyttäytyikin -oikeaksi. Sen vuoksi Terttu kotvasen viivähtikin mietteissään eteisessä -ja ihmeekseen, joka melkein oli saada hänen sydämensä sykinnän -taukoamaan, kuuli hän Helmin äänen Laurin huoneesta: - --- Minä olen muuttanut Topeliuskadun 19: teen, porras C, neljäs kerros, -ovi vasemmalle. Siitä ei tiedä kukaan. En ole tahtonut kirjoittaa -sinulle ja pyytää sinua luokseni, -- ei koskaan tiedä, kenen käsiin -kirjeet voivat joutua ja herättää epäluuloa. Eikä minulla ole ollut -onni tavata sinua ulkonakaan pyytääkseni sinua tulemaan. Kuule! -Tulethan? Sinun pitää tulla! - --- En tiedä. En luule -- en, -- kuuli Terttu Laurin vastaavan. - --- Ellet tule, ei tiedä kuinka minun käy, -- oli Helmin intomielinen -vastaus. - --- En lupaa mitään, -- esteli Lauri. - --- Mutta tulet kuitenkin, -- siitä olen varma, -- kuiskasi Helmi. Ja -Terttu kuuli, että hän suuteli Lauria. - --- Näkemiin siis! -- kuuli Terttu vielä Helmin kuiskaavan, mutta -pujahti samalla varpaisillaan pois eteisestä ruokasaliin, mennen -piiloon oven taa. Sieltä kuuli hän, että Laurin huoneen ovi nopeasti -avautui ja suljettiin taas, sitte avautui ovi portaille ja painettiin -hiljaa kiinni. Helmi oli poistunut. - -Laurin huoneesta kuului askeleita niinkuin silloin, kun hänen oli -tapana mietteissään kävellä edestakaisin. - - * * * * * - -Kesti kauan ennenkuin Terttu siitä, mitä näin odottamatta sai kuulla, -tointui niin paljon, että saattoi mennä äitinsä huoneeseen ja kuunnella -siellä kertomusta Helmin käynnistä. Sisällä, kaikesta päättäen, ei -tiedetty mitään, että Helmi oli poikennut Laurin huoneeseen, eikä siitä -nähtävästi ollut aavistusta Hilmallakaan, joka luuli Helmin joko olevan -rouvan luona tahi menneen pois. Näin ollen oli tämä merkillinen tapaus, -tältä puolen, luonnollisesti pysyvä Tertun yksinomaisena salaisuutena. -Toiselta puolen, arveli Terttu, eivät Helmi ja Lauri varmaankaan -aavistaneet hänen olleen eteisessä ja kuulleen heidän viimeisiä -sanojaan, sillä jos he olisivat luulleet hänen siellä olevan, niin -epäilemättä eivät olisi hiiskuneet sanaakaan keskenään, vielä vähemmin -olisi Helmi uskaltanut tehdä sitä, minkä teki. Se oli siis salaisuus, -mutta mikä kauhea salaisuus. Ja mikä rohkea teko. Ja päälle päätteeksi -heidän omassa asunnossaan, Laurin huoneessa, äidin ollessa sairaana, -Toinin ollessa äidin luona! Lisäksi vielä niiden muutamien kymmenien -minuuttien aikana, jotka olivat kuluneet siitä, kuin Terttu oli Helmin -kadulla nähnyt. Ja hän, Helmi, oli tullut äitiä tervehtimään, vieläpä -kukkiakin tuonut, vain sillä tekosyyllä, että saisi Lauria tavata! -Niinkuin hän ei olisi voinut Lauria tavata muualla? Olihan hänellä -oikeus, -- niin, olihan Helmillä oikeus tavata Lauria missä vain. -Hänhän sanoi äärettömästi todellakin vieläkin rakastavansa Lauria. -Vieläkin! Sehän on totta! Helmihän on kihloissa ja siitä huolimatta -hän uskalsi! -- Mutta sehän se juuri todistaa, että hän Lauria vielä -rakastaa. Ja senhän hän oli sanonut Tertulle itse ihan selvään. Entä -Lauri sitte?! Helmin sanojen mukaan hänkin puolestaan epäilemättä vielä -Helmiä rakasti ja mahdollisesti yhtä hurjasti kuin ennenkin. Heillähän -siis oli oikeus. Mikäs oikeus sitte hänellä itsellään, Tertulla, -oli heitä arvostella? Tuskin mitään -- varsinkin heidän "suuren -kohtauksensa" jälkeen, pääkysymyksen jäädessä avoimeksi, puolinaiseksi, -jopa milt'ei kielteiseksi Tertun puolelta. Sydämensä oikeus hänellä -kuitenkin oli, sen hän tunsi sydän juuriaan myöten, sillä eihän tämä -tapaus olisi muuten näin syvästi häneen koskenut. Hänhän rakasti -sittenkin Lauria sydämensä pohjasta kaikesta huolimatta, vaikka ei -Laurille silloin varmaa vastausta ollut antanutkaan. Niin, miks'ei -antanut? Ehk'ei silloin tätä olisi tapahtunutkaan? Ehkä Lauri silloin -ihan jyrkästi olisi Helmille vastannut, ehkäpä suorastaan poiskin -ajanut? Hänhän, Terttu, siis itse oli syypää kaikkeen, kaikkeen! Ja -kentiesi hän nyt oli kadottava Laurin ainiaaksi, ainiaaksi?! -- Tästä -tuli Terttu miltei täydellisesti vakuutetuksi, kun Lauri, päivällisen -syötyään, vain vähäksi aikaa käväisi kotona ja sitte oli poissa koko -illan. Sitähän ei ollut tapahtunut pitkään, pitkään aikaan. Ja jos -Lauri jossakin ennen iltaisin kävi, niin mainitsi hän siitä edeltäpäin -Tertulle. Nyt meni eikä sanonut muuta kuin Hilmalle vain ilmoitti, -ettei hänelle tarvinnut huoneeseen mitään syötävää tuoda. Oli siis -varma, minne hän meni. Hän ei voinut mennä muualle, kuin Helmin luo, -joka nyt oli muuttanut toiseen paikkaan, ehkäpä juuri voidakseen siellä -paremmin olla Laurin kanssa kahden kesken. - -Voi, Jumala, Jumala! Eihän uskalla kaikkea edes ajatellakaan! - - * * * * * - -Nämä tapahtumat vaativat Tertulta sinä iltana ääretöntä henkistä -voimain ponnistusta, ettei äidilleen, Toinille eikä edes Hilmalle -tulisi ilmaisseeksi, mitä hänen sielunsa pohjalla liikkui. Syyttäen -väsymystä halusi hän käydä maata niin aikaiseen kuin suinkin. Hän -tahtoi olla yksin, -- yksin ajatustensa kanssa, jotka rajumyrskynä -kohisivat hänen aivoissaan, -- yksin tunteittensa kanssa, jotka -värisyttivät hänen hermojansa ja joka silmänräpäys uhkasivat avata -kyynelten sulut päästääkseen vedet tulvimaan hänen hehkuville -poskilleen. Unhotusta! Unhotusta! Unta! Lepoa! Mutta turhaan hän -rukoili. Sydämen rauha oli poissa. Säälimätön oli yötär. Ei lähettänyt -unetarta kylvämään levon hienoja hahtuvia Tertun itkettyneiden tummien -silmien ripseille. Rauhattomana Terttu vain heittelihe vuoteessaan -kyljeltä kyljelle, kuuli kellon lyövän tunnit ja puolet. Kuuli -- -- -eteisen oven avattavan ja Laurin tulevan kotia. Jumalan kiitos! -Vihdoinkin! Eihän hän siis kuitenkaan koko yötä ollut poissa -- -- -siellä! Olikohan Terttu ehkä sittenkin hieman nukahtanut? Ja oliko -kaikki jonkinlaista houretta? Mutta olihan Helmi käynyt päivällä. Ja -varma oli myöskin, että Lauri oli ollut poissa. Oliko hän --? Olivatko -he --? Jumala! Jospa kaikki sittenkin olisi vain ollut unta, ilkeätä, -kauheata unta vain! - - * * * * * - -Terttu heräsi aamulla jo hyvin varhain. Hän oli sittenkin aamupuoleen -nukahtanut ja nukkunut ehkä pari tuntia. Mutta pää oli niin raskas, -lepoa eivät jäsenet olleet siitä unesta saaneet. Hän nousi, alkoi -hiljakseen pukeutua. Hiuksiaan laittaessaan katsahti hän kuvastimeen. - -Kuinka kalpeat, kärsimysten raatelemat olivatkaan hänen muuten niin -kauniit kasvonsa! - - - - -VI. - - -Mitä se merkitsi, että Lauri, ennenkuin meni ulos aamiaista syömään, -tuli Terttua tervehtimään, tiedusteli häneltä äidin vointia, jopa -tarjosi Tertulle uuden korrehtuuriarkinkin luettavaksi? Ja kaikki kävi -kuin ei mitään olisi tapahtunut, jopa oli Lauri, Tertun mielestä, -iloisemmankin näköinen kuin ennen moneen aikaan. Katsoi vain pitkään -Terttuun ja sanoi: "Sinä näytät niin väsyneeltä tänään, Terttu!" Johon -Tertulta tuli vastaukseksi vain tuo pieni äännähdys: "H-h!" - -Kummallista, ettei Lauri näyttänyt väsyneeltä. Oli varmaankin nukkunut -hyvin. Ja taisi nukkua tavallista kauemminkin aamulla. Niin ainakin -kuvitteli Terttu mielessään. - -Kuvitteli! Mitä kuvittelua se oli? Laurin puolelta oli kaikki -luonnollisesti teeskentelyä, todellisen asianlaidan peittelemistä vain -tuommoisilla ulkonaisilla keinoilla. Olihan Terttu itse eilen omin -korvin kuullut kaikki. Ja varmaan tiesi että Lauri sen jälkeen oli, -vastoin tavallisuutta, ollut niin kauan poissa. Ei se sitte ollut -mitään kuvittelua lainkaan, vaan totinen tosi. - -Äiti ja Toini ihmettelivät myöskin, että Terttu näytti niin -väsyneeltä. Kysyivät, eikö Terttu ollut oikein terve. Itse oli eilen -maata pannessaan valittanut väsymystä ja nyt todellakin näytti noin -väsyneeltä. Mutta ei Terttu osannut, toisin sanoin, ei tahtonut siihen -syytä selittää. Vastasi vain: "en minä tiedä, kai se menee ohi." Eikä -viipynyt kauan äidin huoneessa, vaan meni askareilleen ruokasaliin. - -Silloin soi eteisen kello. Hilma juoksi ovea avaamaan ja tuli kohta -takaisin, tuoden Tertulle -- insinööri Keitaan käymäkortin. - -Terttu loi Hilmaan kummastelevan katseen ja kysyi: - --- Yksinkö? - --- Niin, -- vastasi Hilma. -- Ja herra kysyi, saisiko neitiä vähän -puhutella. - --- Hilma pyytää saliin, -- sanoi Terttu ja alkoi hieman korjata -hiuksiaan ja pukuaan. - -Kotvasen kuluttua Terttu meni saliin vierasta tervehtimään. - -Insinööri Keidas, samassa puvussa kuin ensi käymällään ja käytökseltään -yhtä virheettömänä kuin ainakin, odotti seisten Tertun tuloa ja kysyi -tervehdyksen jälkeen: - --- Pyydän anteeksi, että mahdollisesti häiritsen... Voiko neiti Alanne -myöntää minulle muutaman minuutin puhelua kahden kesken -- kenenkään -kuulematta? - -Terttu katsoi häneen kummastellen ja vastasi, käden eleellä pyytäen -häntä istumaan: - --- Tehkää niin hyvin! - -Samalla Terttu katsoi, että ovi äidin huoneeseen oli hyvin kiinni ja -jatkoi: - --- Vuokralaisemmekin on poissa, niin että... ei mikään estä... - -Ja he istuutuivat molemmat sohvapöydän ääreen. - --- Teitä ehkä kummastuttaa, neiti, -- alkoi insinööri Keidas -hiljaisella äänellä, -- että tulen teiltä kysymään, tiedättekö te ehkä, -missä minun morsiameni nykyään oleskelee? - -Terttu todellakin kummastui kovin kuullessaan tuon kysymyksen ja -samalla saivat hänen aivoissaan heränneet ihmeelliset ajatusyhtymät -hänen sydämensä nopeasti sykkimään. - --- En oikein ymmärrä, -- sai Terttu lausutuksi, -- ettekö siis tiedä, -missä Helmi asuu? - --- En, neiti, -- vastasi insinööri Keidas. -- En ole pitkään -aikaan saanut häneltä mitään vastausta, en kirjeisiini enkä edes -sähkösanomiini. Hänen vanhempiaan en ole tahtonut vielä huolestuttaa -kääntymällä heidän puoleensa, kun varta vasten Helsinkiin riennettyäni -Helmistä selkoa ottaakseni kuulin, että hän muutama päivä sitte oli -muuttanut entisestä asunnostaan -- Oulunkylään, niinkuin oli, tarkemmin -osoitetta ilmaisematta, sanonut. Ymmärrätte hyvin, neiti, etten -mielelläni vielä ole tahtonut kääntyä poliisinkaan puoleen ja sen -tautta olen nyt ensiksi vaivannut teitä, Helmin entistä koulutoveria -ja ystävätärtä, joka minullakin on kunnia tuntea. Pyydän siis vieläkin -saada kysyä teiltä, neiti, tunnetteko te lähemmin Helmin osoitteen? - -Terttu oli tarkkaan kuunnellut insinööri Keitaan harvaan ja hiljaan -lausumaa selvitystä ja ehti jo hyvin saada siitä sen varman käsityksen, -että Helmin ja insinöörin välit olivat rikkoutuneet, oikeammin, että -Helmi tahtoi purkaa kihlauksensa insinöörin kanssa. Ja minkä tähden, -- -siitäkin oli Terttu nyt täydellisesti selvillä Helmin eilisen käynnin -johdosta -- Laurin luona. - --- Kyllä Helmi oli eilen minun poissa ollessani käynyt täällä, -- -vastasi Terttu varovaisesti. - --- Onko käynyt? -- kysyi insinööri Keidas nopeasti ja ilostuen. -- -Sittehän jo saan tietää... - --- Mutta ei kukaan minulle sanonut hänen puhuneen muutostaan mitään, --- jatkoi Terttu, vastaten niin, ettei hänen tarvinnut valehdella eikä -myöskään ilmaista, mitä oli kuullut ja mitä tiesi. - --- Etteköhän, neiti, kuitenkin tahtoisi olla niin hyvä, että kysyisitte -vielä niiltä henkilöiltä, jotka puhuivat Helmin kanssa, olisiko hän -ehkä sittenkin jotakin heille siitä maininnut, -- pyysi insinööri -Keidas melkein rukoilevalla äänellä. - --- Voinhan minä, jos niin tahdotte, -- sanoi Terttu ja nousi mennäkseen -äitinsä huoneeseen. - -Kotvasen kuluttua Terttu palasi, tuoden kieltävän vastauksen insinööri -Keitaalle. Mutta samalla oli Terttu itse saanut lisävarmuuden siitä, -etteivät äiti ja Toini tietäneet Helmin käynnistä Laurin huoneessa -ollenkaan mitään. Äitiä ja Toinia oli myöskin suuresti kummastuttanut -insinööri Keitaan tulo ja varsinkin nyt hänen tiedustelunsa Helmin -asuinpaikasta. - --- Sehän on kovin kummallista, -- sanoi insinööri Keidas synkissä -mietteissään, katse maahan luotuna, kuultuaan Tertun vastauksen. -- -Mutta teidän vuokralaisenne, maisteri Honkasalo? -- lisäsi hän hetkisen -kuluttua varovasti, tarttuen kuin hukkuva oljenkorteen. - -Terttu hämmästyi ja kysäsi: - --- Mitä niin? - --- Minä tiedän, että Helmi ja hän ennen ovat olleet tuttuja. Ehkäpä hän -sattumalta -- tietäisi, -- vastasi insinööri Keidas, vilahdukselta vain -luoden silmäyksen Terttuun. - -Terttu tunsi kalpeiden poskiensa lehahtavan punaisiksi ja vastasi -nopeasti: - --- Maisteri Honkasalo valitettavasti nyt ei ole kotona. - --- Sepä oli kovin ikävä, -- lausui insinööri Keidas suurta mielipahaa -ilmaisevalla suun ilmeellä ja pään eleellä. - -Terttu huomasi tästä selvään, että insinööri alkujaan ehkä oli -toivonutkin Laurilta saavansa Helmistä varmemmat tiedot, kuin häneltä. -Ehkäpä Keidas oikeastaan vain Lauria tavatakseen oli tullutkin. Ehkäpä -hänkin aavisti ja tiesi Helmin ja Laurin väleistä paljoa, paljoa -enemmän kuin ilmaisi, -- paljoa enemmän kuin Terttu itsekään tiesi. - -Seurasi hetkinen vaitioloa, joka ei heistä kumpaisestakaan tuntunut -tukalalta, sillä he olivat molemmat vajonneet mietteisiinsä. Terttu -tietenkään ei uskaltanut ryhtyä minkäänlaisiin kyselyihin, vaikka -olisi halunnutkin, sillä hän pelkäsi sen kautta ilmaisevänsä oman -mielialansa, joka insinööri Keitaan tulon kautta oli käynyt entistään -synkemmäksi. Hän toivoi oikeastaan vain, että vieras poistuisi -mahdollisimman pian. Hän ei ollut, -- sen jälkeen kuin palasi äitinsä -huoneesta, -- muistanut edes pyytää Keidasta istumaan ja ne puhelivat -seisten. Nyt olisi ollut tilaisuus pyytää insinööriä odottamaan, mutta -sekin jäi tekemättä, -- kentiesi aivan vaistomaisesti, ettei juttu -siitäkin vielä pahenisi, jos insinööri todellakin tapaisi Laurin. - --- Minun täytynee siis lähteä, -- sanoi insinööri Keidas vihdoin, -kumartaen Tertulle hyvästiksi. -- Pyydän vielä kerran anteeksi, että -olen vaivannut teitä, neiti Alanne, näin ikävällä asialla. - -Terttu ojensi insinöörille kätensä hyvästiksi ja sanoi: - --- Niin, se on todellakin ikävä asia, mutta toivotaan, ettei se -kuitenkaan ole niin ikävä kuin miltä se näyttää. - -Hän koetti muka vielä lohdutella toista onnetonta, vaikka oma sydän oli -pakahtua. - --- Varmaankaan Helmi ei ole jättänyt vanhempiaan yhtä tietämättömiksi -osoitteestaan, kuin minut, -- sanoi insinööri Keidas, joka eteisessä jo -veti päällystakkia päälleen. -- Onhan minulla ainakin se tie jäljellä, --- lisäsi hän, nyt enää salaamattakaan suruaan Tertulta. - --- Niin, luulisihan toki vanhempien tietävän, -- oli Tertun -jäähyväinen, kun insinööri poistui ja sulki eteisen oven. - -Terttua alkoi vapisuttaa hänen ajatellessaan, että Lauri vielä saattoi -tulla insinööriä vastaan, insinöörihän todeliakin myöskin saattoi -epäillä jos minkälaisten suhteiden syntyneen hänen morsiamensa ja -Laurin välille, ja siitähän saattoi seurata Jumala tiesi mitä. -Terttu meni ruokasaliin, väänteli käsiään ja astuskeli hermostuneena -edestakaisin, tietämättä, mitä oikeastaan tekisi. Ensimäinen toivo oli, -että Lauri nyt palaisi niin pian kuin suinkin. - -Insinöörin mentyä tuli Toini hakemaan Terttua äidin puheelle ja sekä -äiti että Toini eivät voineet kylliksi ihmetellä Helmin menettelyä -sulhasensa kanssa. Terttu, joka tiesi asiasta paljoa enemmän kuin -he, ei juuri ollenkaan julki lausunut ihmettelyään, vaan päinvastoin -seisoi melkein mykkänä heidän puhellessaan, niin että tämä Tertunkin -käytös lopulta alkoi herättää äidin ja Toinin huomiota, jotka kyselevin -katsein silmäilivät toisiaan. - --- Mitäs sinä, Terttu? -- kysyi rouva Alanne vihdoin. -- Eikös tuo -kaikki sinuakin ihmetytä? - --- Minua ei ihmetytä enää paljon mikään, -- vastasi Terttu vain hiljaa -ja poistui saliin peittääkseen mielenliikutustaan. - -Kotvan kuluttua tuli saliin myöskin Toini, joka otaksui, että Terttu -äidin läsnäollessa ei tahtonut ilmaista kaikkea, mitä tiesi, ja toivoi, -kahden kesken ollen, saavansa kuulia jotakin enemmän. Mutta Terttu oli -vain itsepintaisesti vaiti ja Toini oikein kummasteli, että Terttu -aivan kuin lykkäsi häntä luotaan. Jopa tuommoinen tyly käytös tuntui -Toinista koko lailla oudolta. - --- Sinunhan, Toini, piti mennä asioillesi kaupungille, -- sanoi Terttu, -kun ei puhelusta tullut mitään. -- Mene nyt vain! Minä istun kotona. - --- Hyvä on, -- sanoi lempeä Toini ja meni takaisin rouva Alanteen -huoneeseen. - -Terttu ei saanut rauhaa. Hän ei tietänyt, mitä tehdä, missä olla. Häntä -itseään pahastutti käytöksensä Toinia kohtaan, mutta hän ei voinut -käyttäytyä toisin. Ajatukset, tunteet, kaikki oli sekaisin. Jospa -edes saisi olla vähän aikaa yksin ja selvittää ajatuksiaan. Mutta -mitä selvittää? Asiahan oli ihan selvä. Senhän olivat muut hänelle -selvittäneet. Nyt hän tiesi kaikki tarkkaan, että asia -- Helmin ja -Laurin asia -- oli juuri niin, kuin hän oli otaksunutkin. Ja lisäksi -oli insinööri itse vahvistanut sen tiedolla, että Helmi aikoi hänet -jättää ja -- luonnollisesti, sitä ei enää tarvinnut epäilläkään -- -Laurin tähden. - -Toini tuli äidin huoneesta ja salin kautta kulkiessaan sanoi Tertulle: - --- Näkemiin, Terttu! Minä menen nyt sitte, mutta en minä kovin kauan -viivy. - -Terttu meni Toinin perästä eteiseen ja suuteli Toinia sanoen: - --- Anna anteeksi, Toini, jos sinua taannoin loukkasin! Ei se ollut -tarkoitukseni. Olen niin väsynyt ja hermostunut. - --- Minä näen sen, Terttu kulta, -- lohdutteli Toini. -- Saat panna -maata, kun tulen takaisin, -- ja hiukan levätä. En minä kauan viivy, -niinkuin sanoin. Kaarlokin taitaa tulla tänään tätiä katsomaan. - -Toini meni. Terttu pistäytyi puolestaan äidin luo ja kehoitti häntä, -jos mahdollista, hiukan uinahtamaan, pieni päiväuni kun muka aina niin -virkisti äitiä. - --- Hyvä, hyvä! -- sanoi äiti. -- Ole sinä vain huoleti minusta! Mene ja -tee, mitä tahdot! En minä nyt ketään tarvitse. - -Terttu palasi saliin jättäen oven äidin huoneeseen pikkusen ra'olleen. -Vihdoinkin hän sai hieman olla yksin ja -- miettiä. Miettiäkseen hän, -tapansa mukaan, istuutui pienen kirjoituspöytänsä ääreen ja painoi -molemmin käsin ohimojaan, joissa valtasuoni tuntui kovasti jyskyttävän. - -Oi, kuinka elämä sittenkin on kurjaa, viheliäistä! Maksoiko vaivaa edes -elää, kun kaikki, mitä elämästä on luullut löytävänsä kaunista, suurta -ja pyhää, on vain harhakuva? Maksoiko vaivaa elää, kun ihanteet tällä -lailla romahtavat maahan jalustoiltaan, kun ne päämäärät, joita varten -tahtoisi työhön elämänsä uhrata, eivät kuitenkaan ole saavutettavissa -ja kun ihmisen parhaimmatkin pyrinnöt palkitaan vain sietämättömillä -sielun tuskilla ja kärsimyksillä?! Onnellinen se, joka ajoissa pääsee -tästä murheen laaksosta ikuisen unheen hiljaisille onnen ylängöille, -missä ei tunteitten tuuli käy eikä aatosten myrsky mylvi! - - "Oisin kuollut kuusi-öisnä, - Kaonnut kaheksan öisnä, - Oisi en paljoa pitänyt, - Vaaksan palttinapaloa, - Pikkaraisen pientaretta, - Emon itkua vähäisen, - Ison vieläki vähemmän, - Veikon ei väheäkään." - -Kuin itsestään helähti tämä Kalevalan kaunis Ainon valitus Tertun -korviin. - -Mutta eihän valituksesta apua! Elämä on sittenkin todellisuutta eikä -unelma, niinkuin Calderon sanoo. Kun se on eletty, on se unelma kyllä, -mutta kun sitä vielä elää, on se todellisuutta, -- siitä ei pääse -mihinkään. Kunpa pääsisi huomaamatta tästä todellisuudesta unten -maille! Kunpa pääsisi ihmisten inhottavista oloista, petollisista -pyyteistä pois... - -Kuinka saattoikaan mitään semmoista tapahtua, kun tämä Laurin ja Helmin -suhde?! Laurinko? Mutta Laurillehan voi antaa anteeksi. Hänhän on ollut -vapaa, -- ei mikään "sana" Tertunkaan puolelta ole häntä sitonut, vaan -Helmi, hän on aivan toista! Hänhän on kihloissa ja ilkeää sittekin! -Tekisi mieli oikein löylyttää häntä nyt, kun on nähnyt, kuinka -salakavalasti, petollisesti hän on menetellyt. Kirjoittaa pitäisi -hänelle, ilmaista hänelle kaikki, sanoa kaikki suoraan vasten silmiä. - -Ja vaistomaisesti vetää Terttu pöytälaatikon auki. Siinä on kirkkoherra -Vaarasen kirje päällimäisenä. "Siinäkin tuli sitoumus elämää varten, -- -sitoumus, joka olisi täytettävä, jos jaksaisi. Niinkuin ei olisi muita, -jotka sen paikan ottaisivat!" -- Ja Terttu nostelee papereita, valikoi -kirjoitusarkkia, kuorta. Ottaa yhden lehden, yhden kuoren pöydälle -ja aikoo sysätä laatikon kiinni. Mikä siinä pitää? Kas, siellähän on -nurkassa se pikkunen pullo sitä kloroformia, jolla hän nukutti jalkansa -taittaneen, onnettoman kanarialintunsa "Viivin"! "Viivi parka"! Kuinka -sen sydän kovasti sykki, kun se makasi selällään Tertun kourassa -kloroformiin kasteltu pumpulitukko nokan edessä! Mutta pian se nukkui: -muutama sekunti vain, niin oli kaikki lopussa. "Onnellinen Viivi"! - -Tohtori Aulanko sanoi, kun näki tämän pullon, että kloroformi olisi -kaadettava pois. Kun Terttu silloin epäili, olisiko siitä ihmiselle -vaaraa, vastasi tohtori: "eipä tiedä". - -Eipä tiedä! Eipä tiedä! - -Mitäs jos -- --?! Sielu on niin väsynyt, sydän kaipaa lepoa. Olisi niin -ihanata nukahtaa, unhottaa kaikki hetkeksi -- ainiaaksikin. Ainiaaksi? -Äiti on tuolla viereisessä huoneessa yksin -- sairaana. Kukas häntä -auttaa, -- ajattelee häntä, niinkauan kuin hän jaksaa elää? Kirkkoherra -Vaaranen odottaa lapsilleen kotiopettajatarta. Mutta pitääkö ihmisen -aina vain toisia ajatella? Eikö ole luvallista koskaan itseäänkin -muistaa? Lauri? Oi, Lauri, Lauri! Ja Helmi? Kauheata! Mutta olkoot. -Olkoot hekin. Ja olkoot onnelliset, jos niiksi tulee. Onnellisin on -kuitenkin se, joka on päässyt kaikista näistä kärsimyksistä. Jumala! -Anna minulle anteeksi minun tekoni, kaikki syntini, koko elämäni, -onneton, viheliäinen elämäni! Ota minun sieluni! - -Terttu sieppaa pullon, nousee hiljakseen, ottaa nenäliinan taskustaan, -panee sen nelinkerroin, painaa siihen nyrkillään kuopan, katsahtaa -vielä oven ra'osta äidin huoneeseen, -- äiti on todellakin uinahtanut, -loikoo niin levollisesti, pää hiukan kallellaan, pielusten varassa, --- Terttu hiipii nopeasti sohvan luo, istuutuu, aukaisee pullon, -tyhjentää sen nenäliinan kuoppaan, heittäytyy selälleen sohvalle, -painaa nenäliinan suutaan ja nenäänsä vasten, vetää pari, kolme, neljä -syvää hengitystä, -- niin ilkeä tunne! -- sydän alkaa nopeammin sykkiä, --- niin sykki pikku kanarialinnunkin sydän! -- päässä kohisee, silmissä -pimenee, jäsenet herpaantuvat. -- -- Mikä se oli? Soiko eteisen kello? -Juoksiko Hilma ovea avaamaan? Äännähtikö äiti huoneessaan? -- -- -Tajunta sammuu... - - * * * * * - -Eteisen kello oli soinut, Hilma juossut ovea avaamaan, äiti -äännähtänyt. Tohtori Aulanko tuli, astui eteisestä saliin. Mitä? -Nukkuuko neiti? Pöydällä on tyhjä pullo. Tohtori sieppaa sen käteensä, -tuntee pullon. Mitä ihmettä tämä on?! Hän nykäisee nenäliinan Tertun -suun edestä ja puhaltaa häntä voimakkaasti kasvoihin, -- tuskin -huomattava värähdys silmäluomissa! Hän juoksee rouva Aulangon huoneen -ovelle, sanoo: "tulen heti paikalla" ja sulkee oven. Sitte koppaa hän -Tertun voimakkaille käsivarsilleen ja kantaa hänet ruokasaliin, jossa -melkein heittää hänet vuoteelle, juoksee ja tempaisee vielä ikkunan -auki, muistaa, että hänellä on pieni kamferttipullo taskussaan, -ottaa sen ja panee Tertun nenän eteen. Muutamia nykäisyjä Tertun -kasvojen lihaksissa ja sydänalassa ja Terttu antaa ylön. Sitte pientä -nyyhkytystä ja Terttu puhkeaa hysterilliseen itkuun. - --- "Se on oikein! Itke, lapseni, itke!" -- sanoo tohtori tyytyväisenä. - -Hilma on tullut keittiöstään ruokasaliin ja seisoo, silmät suurina, -oven suussa, saamatta sanaakaan huuliltaan. - --- Pankaa eteisen ja salin ovet kiinni! --- sanoo tohtori. - -Kun Hilma on täyttämässä tätä käskyä, tulee Lauri kotia ja saa kuulla, -että neiti on äkkiä sairastunut. Hän rientää ruokasaliin, parilla -sanalla selvittää tohtori hänelle, mitä on tapahtunut, ja jättää Laurin -Tertun vuoteen viereen, kiirehtien itse rouva Alanteen huoneeseen. Ja -Lauri lankee polvilleen Tertun eteen, -- Hilman seistessä oven suussa, --- suutelee Tertun käsiä, silittelee hänen' päätään, rauhoittelee: - --- Terttu, rakas Terttu! - -Ja Terttu tuntee Laurin äänen, kuulee sanan "rakas" ja puhkeaa kovaan -itkuun. - -Hilmakin alkaa itkeä, kääntyy ja katoaa keittiöönsä. - --- Mitä sinä olet tehnyt, Terttu?! -- Rakas, rakas Terttu!! Miksi? -Miksi? -- kyselee Lauri epätoivossaan. - -Terttu vain kääntelee päätään ja itkee, itkee niin, että kuumat -kyyneleet virtana valuvat hänen poskiaan pitkin ja hän kastelee niillä -Laurin käsiä ja itkusta kuuluu kurkkuun takertuva valitus: - --- Minä tahdon kuolla! Minä tahdon kuolla! Ja Lauri pitelee Terttua -molemmista käsistä, vuorotellen niitä suudellen ja painaltaen poskiaan -vasten, ja vakuuttaa: - --- Ei, Terttu! Elää sinun pitää -- minun tähteni! Tiedäthän, kuinka -äärettömästi sinua rakastan, -- sinua, enkä ketään muuta, rakas, oma -Terttu! - -Terttu, joka Laurin vakuutuksen aikana on pyörittänyt päätään, aukaisee -äkkiä kyyneleistä kosteat, kauniit silmänsä ja luo epäilevän katseen -Lauriin ja kuiskaa: - --- Se ei ole totta! - -Ja taas hän puhkeaa itkuun ja koettaa peittää kasvonsa päänalaseen. - --- Se on totta, -- vastaa silloin Lauri niin juhlallisesti ja -voimakkaasti, kuin ei olisi tahtonut enää jättää vähimmällekään -epäilykselle sijaa. - -Kotvasen kuluttua Tertun itku vähitellen kokonaan taukoaa ja hän luo -pitkän, kysyvän, hieman syyttävän katseen Lauriin. Lauri sen ymmärtää -sanoittakin ja lausuu: - --- Jos sinä voit unhottaa syyllisyyteni niin vakuutan sinulle, että -tästä lähin ei sinulla enää tule olemaan minulle mitäkään anteeksi -annettavaa siinä suhteessa. Tunnustan sinulle, että eilen rohkeni tuo -toinen, joka on välillämme esteenä ollut, vielä astua kynnykseni yli, -mutta toista kertaa ei hän sitä tee enkä minäkään häntä koskaan enää -tule tapaamaan. - --- Mutta -- eilen -- kävit hänen luonaan? -- kysyy Terttu tuskin -kuuluvasti kuiskaten. - --- Eilen illalla -- olin yhdessä isäni kanssa, joka odottamatta -tuotiin tänne Eiran sairaalaan leikkausta varten, joka hänelle tänä -aamuna tehtiin. En maininnut siitä teille kellekään mitään vielä -tänäänkään syystä, -- että olen jo kauan ollut huolissani "ukon" -tähden, enkä katsonut olevani oikeutettu lisäämään edes sillä lailla -toisten, minulle rakkaiden henkilöiden huolitaakkaa taikkapa vain -säälintunteiden taakkaa omien huolieni kustannuksella. Toivon, ettet -epäile sanojani, Terttu? -- kysyi Lauri. - --- Anteeksi, anteeksi! -- sanoi Terttu, ojentaen Laurille kätensä ja -puristaen Laurin kättä. -- Ja hän lisäsi anteeksi pyyntöönsä lempeästi, -hiljaa sanat: -- rakas Lauri! - -Lauri nousi seisomaan, kun sisään astui tohtori Aulanko, reippaalla -äänellään kysyen: - --- No, kuinka täällä pikku vallaton nyt jaksaa?! - --- Ei nyt taida enää mitään hengen hätää olla, -- sanoi Lauri iloisesti. - --- Eikä ole ollutkaan, -- vastasi tohtori Aulanko. -- Ei sitä nyt niin -helposti tästä elämästä pääse, kuin kanarialintunen, -- suottaili -tohtori edelleen, -- mutta olisi, näen mä, sittenkin viisaampi ollut, -että olisin sen tilkan ajoissa maahan kaatanut, niin ei olisi äitiä -tällä lailla peljästytetty. Nyt minun on kuitenkin täytynyt rouva -Alanteelle valehdella, -- siihen meillä lääkäreillä on perinnäinen ja -lainmukainen oikeus, -- että neidillä on ollut aivan toisellainen, -äkillinen pahoinvoinnin kohtaus ja että on pysyttävä vähän aikaa -vuoteen omana -- rangaistukseksi huonosta käytöksestä. - -Terttu käänsi päänsä seinään päin, mutta jo rauhallisesti hengittäen. - -Ja tohtori uskalsi silloin vielä lisätä veitikkamaisesti: - --- Minä luulen, että paras lääke tässä taudissa on, että herrasväki saa -olla vähän aikaa kahden kesken. - -Lauri hymähti ja kun hän katsahti Terttuun, käänsi tämä päänsä jälleen -kohdalleen, ja vieno hymy valaisi hänenkin kasvonsa. - --- Niin että: hyvästi nyt sitte! -- sanoi tohtori Aulanko ja kätteli -Terttua ja Lauria. - -Portailla oli Toini tullut Kaarloaan vastaan ja saanut kuulla häneltä -koko tapahtuman. Kun Toini sitte tuli Tertun luo, ei hän ollut asiasta -paljon tietävinäänkään. Tekeytyi niin kuin Kaarlo olisi kertonut -hänelle asian aivan toisin. Sen sijaan ei hän ollut saanut hyviä -tietoja rouva Alanteen sydämestä. Oli oltava kovin varovaisia ja -Toini koetti puolestaan välittää asioita äidin ja tyttären välillä -parhaimpansa mukaan. - - - - -VII. - - -Kun Toini oli tullut, poistui Lauri, hänen neuvostaan, kohta Tertun -luota, joka nyt oli jätettävä joksikin aikaa kokonaan rauhaan. Terttu -nukkuikin pian ja makasi monta tuntia, korvaten virkistävällä unella -edellisen unettoman yön ja kaikki sitä ennen ja varsinkin vielä -tänään olleet kovat ruumiin ja sielun kärsimykset. Hän heräsi vasta -pitkän aikaa heidän tavallisen päivällisaikansa jälkeen ja nousi -sitte jalkeille. Kloroformista, vaikka sitä ei paljonkaan ollut, oli -hänen päänsä vielä hieman raskas ja "sekava" ja kului kotvan aikaa -ennenkuin hänen ajatuksensa jälleen olivat selvillä kaikesta, mitä oli -tapahtunut. Hänellä oli kuitenkin se rauhallinen tunne nyt, että kaikki -oli niinkuin olla piti: huolet, ne raskaat huolet, jotka hänen sieluaan -niin kauan olivat raadelleet, olivat poissa ja kuorman kantamisesta oli -jäljellä vain vähäinen raukeus, mutta vieno, suloinen raukeus. - -Toini oli rouva Alanteen luona koko ajan ja koetti kaikilla tavoin -haihduttaa hänen ajatuksiaan Tertun äkillisestä sairastumisesta, -- -sitä hänelle selitettiin väsymyksestä johtuneeksi hermokohtaukseksi, -- -joka suuressa määrin oli järkyttänyt sairaan mieltä ja luonnollisesti -vaikutti myöskin hänen heikon sydämensä toimintaan. Aika ajoin rouva -Alanteen ajatukset sittenkin palasivat Terttuun ja Toini huomasi, että -hän vuoroin puhui Laurista, Tertusta ja Helmistä ja nähtävästi teki -Helmin, jopa insinööri Keitaankin käynnin johdosta ajatusyhdistelmänsä -ja johtopäätöksensä. Kävi silminnähtäväksi, että rouva Alanne aavisti -tuon "kohtauksen" johtuneen joistakin seikoista, jotka riippuivat -Tertun ja Laurin väleistä, joihin taas nuo toiset jollakin lailla -olivat vaikuttaneet. Lopulta tuntui Toinista potilaan mielentila niin -rauhattomalta, ettei hän voinut enää estää häntä vielä sinäkin iltana -näkemästä tytärtään tullakseen vakuutetuksi, ettei mitään "pahempaa" -ollut tapahtunut. Samassa tarkoituksessa luvattiin hänelle, että -Laurikin saisi tulla häntä tervehtimään, jahka tulisi kotiin. - --- Ei se ollut mitään, ei se ollut mitään, -- lohdutteli Terttu -äitiään, suudeltuaan häntä ja istuessaan käsi kädessä hänen vuoteensa -vieressä. -- Olin vain vähän väsynyt, kun päätäni särki koko viime yön, -ja siitä sitte niin hermostuin. - --- Niin, niin, -- sanoi äiti alakuloisesti, katseessa ilme, joka -todisti, että hän kyllä tiesi oikean syyn, -- sinä et saa, Terttuseni, -liiaksi rasittaa itseäsi -- minun tähteni. Ehkä olet lukenutkin, -liiaksi ja valvonut sen tähden? - --- Mitä joutavia! -- vastasi Terttu. -- Ei nyt puhuta enää minusta! -Se on ollut ja mennyt ja kaikki on hyvin taas. Pääasia on sinun -terveytesi, äiti! Sinun pitää olla ihan rauhallinen! -- Ja hän suuteli -jälleen äitiään hellästi. - --- Mitä minusta! -- puhui puolestaan rouva Alanne. -- Minä kyllä tunnen -tilani, -- ei se siitä enää parane. - -Toini, joka seisoi vuoteen päässä, tahtoi kaikin tavoin saada tämän -tuntehikkaan keskustelun johdetuksi toiselle tolalle, ja sanoi Tertulle: - --- Menepäs, Terttu katsomaan, eikö maisteri Honkasalo tullut kotia? -Minusta ihan kuului, että eteisen ovessa käytiin. Täti äsken kaipasi -häntäkin nähdä. Voit sanoa, että hän saa tulla tätiä tervehtimään. Eikö -niin täti? - --- Kyllä kyllä, -- vastasi rouva Alanne. - -Ja Terttu nousi ja meni Lauria tiedustelemaan. Lauri oli todellakin -tullut. Hän oli päivällisen syötyään jälleen käynyt isäänsä katsomassa -Eiran sairaalassa ja palasi sieltä tiedolla, että kaikki oli siellä -asianhaarain mukaan hyvin. Nyt oli hän kovin iloinen, kun taas näki -Tertunkin jalkeilla ja ilosta säteilevinä astuivat he molemmat rouva -Alanteen luo. - --- Lapset, rakkaat lapset! -- olivat rouva Alanteen sanat, kun hän -näki heidän tulevan huoneeseen. Ja kun he astuivat, Terttu toiselle, -Lauri toiselle puolelle vuodetta, Toinin seisoessa jalkapäässä, tarttui -rouva Alanne heitä molempia käsistä, katseli heitä silmiin kauan, kauan -aikaa, sanaakaan sanomatta, ja alkoi vihdoin hiljaa itkeä. - -Sen nähtyään Toini hätääntyi ja sanoi hiljaa: - --- Voi, taisi olla paha, että päästin teidät molemmat sisään. Ehkä on -parasta, että maisteri poistuu, -- kääntyi hän kehoituksella Laurin -puoleen. - -Lauri nyökäytti päätään ja yritti irroittaa kätensä rouva Alanteen -kädestä, mutta hän ei sitä laskenut. - -Rouva Alanne oli sulkenut silmänsä ja kyyneleet tipahtelivat -silmäluomien lomista hänen poskilleen. - --- Älä itke, äiti! -- sanoi Terttu, -- kaikkihan on hyvin, ihan hyvin. -Ja Terttu loi syvän, rukoilevan katseen Lauriin. - --- Niin, täti rakas, -- sanoi silloin Lauri, kumartuen rouva Alannetta -kohti, -- kaikki on hyvin, täti saa olla ihan rauhassa. - -Rouva Alanne aukaisi silloin silmänsä, katsoi taas Terttuun ja Lauriin -ja sanoi: - --- Niinkö? No, sitte minä olen rauhassa, -- sitte on kaikki hyvin. - -Ja hän sulki jälleen silmänsä, veti molemmat kätensä yhteen ja yhdisti -Tertun ja Laurin kädet, peittäen ne toisella kädellään. - --- Aih! -- kuului sitte syvä huokaus. Rouva Alanne heitti molemmat -kätensä ylöspäin, oikaisi voimakkaasti ruumiinsa, joka kallistui -toiselle kyljelleen, ja viskasi päänsä rentonaan taaksepäin. - -Toini sysäsi Tertun syrjään ja Laurin avulla kohotti sairaan taas -paikalleen, asettaen pieluksia mahdollisimman enemmän hänen selkänsä -taakse, niin että hän oli melkein istuvassa asennossa. Kaulavaltasuoni -sykki kohona rajusti. Lauri kannatti sairaan päätä, jolla ei ollut -voimaa pysyä suorana. Toini tiputti melkein lukematta strofantia -ryyppylasiin ja kaatoi rouva Alanteen suuhun. Terttu seisoi Laurin -takana, kauhun ilme silmissään. - --- Aih! -- kuului pian taas toinen, syvempi huokaus ja ruumis hervahti -kokoon. Kaulavaltasuoni oli tauonnut sykkimästä. - -Toini piteli vielä kotvasen käsirannetta, katsoi Terttua ja Lauria -silmiin ja vastasi heidän surullisiin kysyviin katseihin pään -nyökkäyksellä, joka merkitsi: - --- Se on lopussa nyt! - --- Äiti, äiti! -- huudahti Terttu ja vaipui itkien polvilleen vuoteen -viereen. - -Lauri istahti lähellä olevaan nojatuoliin, peittäen käsiinsä silmänsä, -joissa kiilsi kyyneleet. - --- Minun on joka tapauksessa vielä kutsuttava tohtori tänne, -- -kuiskasi Toini Laurin korvaan ja poistui huoneesta. - -Toini meni soittamaan tohtori Aulangolle, joka kuitenkaan ei ollut -tavattavissa, niinkuin Toini aavistikin. Hän pyysi heti ilmoittamaan -tohtorille, hänen kotiin palattuaan, että hän viipymättä saapuisi rouva -Alanteen asuntoon. - -Toinilta oli Hilma saanut tietää, mitä oli tapahtunut, ja tuli myöskin, -kyyneleet silmissä, kuollutta katsomaan. Kun Toini palasi, pyysi hän -Hilmaa ja Lauria häntä auttamaan asettamaan vainajan suoraan selälleen -vuoteeseen. Pään alle jätettiin vain yksi pielus, kädet pantiin ristiin -rinnan yli ja peite otettiin pois, niin että lakana vain jäi peitteeksi. - --- Kuinka rauhallisilta ja tyytyväisiltä tädin kasvot nyt näyttävät, -- -sanoi Toini ja veti sitte lakanan vainajan kasvojenkin yli. - -Terttu seisoi yhä vuoteen vieressä ja nyyhkytti. - --- Mennään! -- sanoi Lauri ja tarttui Terttua kädestä. - -He poistuivat saliin. Hilma ja Toini seurasivat kohta jäljessä. Toini -veti makuuhuoneen oven kiinni. Verkalleen, viivytellen poistui Hilma -keittiöönsä. Toini taas istuutui Tertun viereen ja otti hänen kätensä -käteensä. Lauri astuskeli melkein hiipien edestakaisin lattialla. Monta -sanaa eivät he vaihtaneet keskenään. Kuolema oli jättänyt kaikki syviin -mietteisiin, jotka aivan kuin vaativat hiljaisuutta. - -Tunnin kuluttua saapui tohtori Aulanko, joka äkillisestä kutsusta jo -arvasi, mitä oli tapahtunut. Toinin kanssa kävi hän sitte vainajaa -katsomassa ja palattuaan kääntyi Tertun puoleen, puristaen vielä hänen -kättään. - --- Ei mikään saa meitä kummastuttaa, hyvä, rakas neiti! Se on maailman -meno. "Tänä pänä sinä, huomenna minä." Minua kuitenkin kummastuttaa, -että rouva Alanne jaksoi näinkin kauan sillä sydämellä elää. - --- Minun on niin raskas olla, -- nyyhkytti Terttu, -- kun ajattelen, -että minä ehkä olen jouduttanut äidin kuolemaa. - --- Se nyt on ihan turha ajatus, -- lohdutteli tohtori Aulanko. Yhtä -vähän te sitä joudutitte, kuin minä enää olisin voinut kauankaan sitä -viivyttää. - --- Joka tapauksessa, -- lohdutteli vielä Toinikin, -- täti kuoli niin -rauhallisesti, niin hyvillä mielin. - -Ja Terttu ja Lauri ymmärsivät parhaiten, mitä Toini sillä tarkoitti. - -Tohtorilla ei ollut siellä nyt enää mitään tekemistä ja hän hyvästeli -poistuakseen. Toini jäi sinne vielä yöksikin, seuraksi Tertulle, -sillä hän tiesi, että siitä Tertulle jälleen tulisi suureksi osaksi -uneton yö. Laurin kanssa he sitte yhdessä neuvottelivat kaikista -toimenpiteistä, jotka rouva Alanteen kuoleman johdosta kävivät -välttämättömiksi. Yöllä tietysti ei voinut mitään varsinaista toimia, -mutta Lauri, joka otti kaikki puuhat suorittaakseen, merkitsi muistiin, -mitä seuraavana aamuna heti oli tehtävä. - -Ollessaan kahden kesken Tertun kanssa Lauri kääntyi hänen puoleensa ja -sanoi: - --- Luonnollisesti sinun matkastasi kirkkoherra Vaarasen luo nyt ei tule -mitään. - --- Niinkö arvelet? -- kysyi Terttu hiljakseen. - --- Tietysti minä en anna sinun sinne mennä, -- vastasi Lauri. - -Ja Terttu arvasi siitä, että Lauri ei kovinkaan pitkäksi aikaa enää -tahtonut lykätä oman kodin perustamista heitä molempia varten. - --- Minun täytyy siis kirjoittaa ja ilmoittaa, etten voikaan ottaa hänen -tarjoamaansa paikkaa vastaan, -- sanoi Terttu. - --- Niin. Ja parasta on tehdä se niin pian kuin suinkin, -- vastasi -Lauri. - -Vielä sinä yönä Terttu kirjoittikin kirjeensä kirkkoherra Vaaraselle, -kiitti hänelle osoitetusta luottamuksesta, mutta valitti, että hän, -äitinsä kuoleman johdosta ja "muista esiintulleista syistä", ei voikaan -saapua hänen perheeseensä kotiopettajattareksi, sekä lausui lopulta -vakaumuksensa, että kirkkoherralla muitten tarjokkaiden joukosta -varmaan vielä oli mahdollisuus saada toinen ja pystyvämpikin, kuin hän -oli. Tämän kirjeen Terttu sitte antoi Laurille ja pyysi hänen aamulla, -kun menee äidille arkkua tilaamaan ja pastorin kansliaan kuolemasta -ilmoittamaan, pudottamaan postilaatikkoon. Ja näiden toimien jälkeen -Terttu, Lauri ja Toini toivottivat toisilleen hyvää yötä ja koettivat -nukkua, mikäli kuluneen päivän järkyttävät tapaukset ja kuolleen -ruumiin koko asuntoon painama juhlallisen synkeä leima sen kullekin -salli. - -Kun Lauri seuraavana aamuna kirjelaatikosta otti ulos sanomalehden, oli -siellä myöskin pikkunen kirje hänelle -- Helmiltä. - -Lauri luki: - - "Rakkahin! - - Olen turhaan istunut kotona koko ajan ja odottanut Sinua sykkivin - sydämin. Tahdon ilmoittaa Sinulle, että olen purkanut kihlaukseni - Keitaan kanssa, joten siltä puolen olen vapaa ottamaan Sinut - vastaan milloin tahansa. Sinullakaan siis ei tarvitse olla mitään - omantunnon esteitä -- siinä suhteessa. Niinmuodoin -- näkemiin! - Ja niin pian kuin suinkin! - - Kokonaan sinun - - Helmi." - -Lauri vei oitis tämän kirjeen Tertulle luettavaksi ja kun Terttu, sitä -hämmästyneenä silmäiltyään, ojensi sen Laurille takaisin ja loi Lauriin -kysyvän katseen, sieppasi Lauri kirjeen, repi sen pieniksi palasiksi ja -viskasi uuniin. - -Nyt oli Terttu täydellisesti vakuutettu kaikesta, mitä Lauri oli -hänelle kertonut, ja myöskin siitä, että hänen omat epäluulonsa, jotka -olivat johtaneet hänet tekemään tuon surkean itsemurhayrityksensä, -olivat kaikkea perää vailla. Hän ei malttanut kuitenkaan olla vielä -kysymättä: - --- Luuletko, että se sittenkään on lopussa, -- että hän vieläkään -jättää sinut rauhaan? - -Lauri mietti hetken ja pyysi Tertun antamaan hänelle yhden -käymäkorteistaan, otti lompakostaan oman nimikorttinsa, pani kortit -vastakkain, puhkaisi niihin, toiseen yläkulmaan, kynäveitsellään reiän, -pyysi vielä Tertulta pikkasen punasta lankaa, pujotti langan reiästä -läpi ja sitoi solmuun. Sitte pani hän ne näin yhteensidotut nimikortit -kuoreen ja kirjoitti Helmin osoitteen siihen. - --- Toivon, että hän tästä ymmärtää meidän olevan kihloissa ja jättää -meidät molemmat ainiaaksi rauhaan, -- vastasi Lauri. - -Terttu heitti käsivartensa Laurin kaulaan, katsoi Lauria syvään silmiin -ja heidän huulensa sulivat yhteen, pitkään, voimakkaaseen suudelmaan. - -Sitte Lauri kiirehti kaupungille, ensin hautajaisasioita toimittamaan, -sen jälkeen Eiran sairaalaan, isäänsä tapaamaan. - - - - -VIII. - - -Ensimäinen viikko rouva Alanteen kuoleman jälkeen kului sekä Tertulta -että Laurilta alituisissa puuhissa. Kun vainaja oli viety hautaan, -jonka Terttu ja Lauri olivat yhdessä käyneet valitsemassa Helsingin -vanhalta hautausmaalta Tertun isän viereen, alkoivat Tertulla -huolet kodin järjestämisestä toiselle kannalle nyt, hänen jäätyään -yksin. Laurilla taas oli sairas isänsä ajateltavana, joten hänen -väitöskirjansa valmistamiseen tuli pitkänlainen pysähdys. - -Luonto kai on tahtonutkin niin, että nämä maalliset menot jossakin -määrin täyttäisivät sen aukon, joka rakkaan henkilön kuoleman kautta -on syntynyt jälkeen jääneiden sydämiin. Lisäksi tuli tunnehaavojen -ainainen varma parantaja -- aika ja johti elämän vähitellen, -huomaamatta, jokapäiväiselle tolalle taas. - -Laurin isä parani nopeasti leikkauksen jälkeen ja, kun Lauri sitte -kertoi olevansa kihloissa ja pyysi saada tuoda morsiamensa sairaalaan -isälle esiteltäväksi, niin Terttu jo viikon, parin kuluttua sai -tutustua tulevaan appeensa. "Ukko" ihastui Terttuun, hänen herttaiseen -olentoonsa ja vaatimattomaan käytökseensä täydellisesti. Kun hän kuuli -Tertun juuri kadottaneen äitinsä ja olevan melkein yksin elämässä, -lupasi hän tehdä puolestaan kaikki, että Lauri ja hän tulisivat -aineellisesti turvatuksi. Se merkitsi, ettei Laurin ollenkaan tarvinnut -odottaa oman paikan saamista voidakseen perustaa oman kotinsa. - -Kun Laurin isä oli parantunut ja Lauri vienyt hänet kotiinsa, -palasi hän muutaman päivän kuluttua Helsinkiin ja ryhtyi hommaamaan -perunkirjoitusta Tertun äidin jälkeen. Neljä huonetta oli heille aluksi -liika paljon ja sen tautta koetti Lauri saada rouva Alanteen huoneuston -vuokratuksi toiselle, mikä onnistuikin joulukuun 1:stä päivästä, niin -että hän ja Terttu saivat valita itselleen pienemmän, kolmenhuoneen -asunnon. Kuukauden kuluessa olivat sitte kuulutukset suoritetut -ja nuoret vihityt Laurin kodissa, jossa Laurin isä itse toimitti -vihkimisen. - -Kun Terttu ja Lauri olivat paluumatkalla Helsinkiin ja Lauri Tampereen -asemalla osti heille sanomalehtiä luettavaksi, pisti hänen silmäänsä -uutinen, jossa kerrottiin seuraava "tapaturma rautatiellä". - --- Kuulehan, Terttu! -- sanoi hän ja luki: "Antrean asemalla tapahtui -eilen surullinen tapaturma, jonka uhriksi joutui insinööri Toivo -Keidas. Insinööri Keidas, joka oli matkalla Nurmekseen rautatieradan -rakennustöihin, oli ollut Antrean aseman ravintolassa syömässä ja -kolmannen soiton jälkeen lähtenyt juoksemaan ehtiäkseen jo liikkeellä -olevaan junaan. Hänen hypätessään vaunun välisillan astimelle -luiskahti kuitenkin hänen jalkansa ja hän putosi vaunujen väliin sillä -surullisella seurauksella, että pyörät kulkivat hänen päänsä yli, -ruhjoen sen kokonaan. Vainaja oli vasta kolmenkymmenen vuoden vanha ja -kuoli naimattomana." - -Terttu ja Lauri katselivat ihmetellen toisiaan ja keskustelivat kauan -tästä kuolemantapauksesta. Tultuaan Riihimäen asemalle kuulivat -he kahden herran mainitsevan Keitaan nimen ja puhelevan samasta -onnettomuudesta. Silloin lennähti Laurin korvaan toisen herran sanat: - --- Minä olen vakuutettu, että hän tahallaan heittäytyi junan alle. -Miesparka oli viime aikoina ollut kovin synkkämielinen. Mahdollista on, -että hän syödessään oli vähän liiaksi juonutkin. - --- Mistä syystä sitte? -- kysyi toinen. - --- Oli alkusyksystä, kuulen ma, saanut rukkaset kauniilta -morsiameltaan, -- neiti Leiniköltä, johon kuuluu olleen rakastunut kuin -hullu. - --- Niinkö?! Vai siltä? -- kysyi sitte taas toinen. -- Missäs se lintu -nyt sitte lystäilee? - --- Kuuluu menevän naimisiin, -- ellei jo olekin, -- erään -soittotaiteilijan kanssa Turun orkesterista. Yhdessä ovat jo -matkustelleet maaseudulla konsertteja antamassakin, mies viuluaan -soitellen, morsian säestäen häntä, -- oli vastaus. - --- Kuinkahan kauan sitäkin reissua kestänee?! -- ihmetteli toinen. - -Kuului kolmas soitto ja matkustajat hyppäsivät vaunuihinsa. - -Terttu ja Lauri olivat näin ollen matkallaan saaneet kuulla paljon -uutta, joka antoi heille vieläkin aihetta mietteihin ja keskusteluihin. - - * * * * * - -Laurin väitöskirjan valmistuminen ja virallinen tarkastus oli -näiden kaikkien odottamattomien tapahtumien tähden lykkäytynyt -kevätlukukauteen, jopa huhtikuuhun asti. Pienessä rauhallisessa -kodissaan, jossa vastanaineiden onni säteili kilpaa kevätauringon -kanssa, työskenteli Lauri ahkerasti Tertun rinnalla, joka -mielenkiinnolla seurasi väitöskirjan valmistumista. Kaikki -tietoperäiset mietteet rakkaudesta ja avioliitosta olivat sulaneet -sopusointuiseksi todellisuudeksi heidän omassa elämässään. Tuntui -kuin elämä sittenkin olisi ollut toista kuin kuviteltu romaani. Ja -he toivoivat hartaasti, että näin aina tulisi jatkumaankin. Ainakin -tahtoivat he molemmat koettaa parastaan sen toivomuksen toteuttamiseksi. - -Terttu ei mennyt kuulemaan Laurin väitöskirjan tarkastusta, joka oli -annettu tohtori Laurilan toimeksi. Kaikki oli käynyt erinomaisesti -ja Laurin työ sanottiin "kaikkea kiitosta ansaitsevalla tavalla" -suoritetuksi. Ylimääräisenä vastaväittäjänä oli esiintynyt tohtori -Lagerborg, joka oli tehnyt muutamia omituisia muistutuksia Laurin -väitöskirjan sielutieteellistä osaa vastaan. - -Viikkoa jälkeen väitöskirjan tarkastuksen suoritti Lauri -lisensiaattitutkinnon ja sitte Terttu ja hän lähtivät kuudeksi viikoksi -ulkomaille -- Schweitziin ja pohjois-Italiaan. - -Pallanzassa tapasivat he aivan odottamatta tohtori Aulangon rouvineen, -jotka maaliskuussa olivat viettäneet häänsä, käyneet Abazziassa ja -nyt olivat paluumatkalla kotimaahan. Terttu ja Toini ihastuivat -äärettömästi nähdessään toisensa ja myöskin Lauri ja Kaarlo tunsivat -olevansa vanhoja hyviä tuttavia. Kaikki neljä soudatti itseään samassa -veneessä Isola Bella'an, nauttien hurmaavasta illasta Lago Maggioren -tyynellä pinnalla. - -Loppu. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Nuorta verta, by Martti Wuori - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NUORTA VERTA *** - -***** This file should be named 60994-8.txt or 60994-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/0/9/9/60994/ - -Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/60994-8.zip b/old/60994-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index c7f43e4..0000000 --- a/old/60994-8.zip +++ /dev/null |