NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3357 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..463cb62
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #60988 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60988)
diff --git a/old/60988-8.txt b/old/60988-8.txt
deleted file mode 100644
index bf19719..0000000
--- a/old/60988-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3357 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Eri isää, by Väinö Kataja
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Eri isää
-       Kuvaus maalaistytön elämästä
-
-
-Author: Väinö Kataja
-
-
-
-Release Date: December 21, 2019  [eBook #60988]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ERI ISÄÄ***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-ERI ISÄÄ
-
-Kuvaus maalaistytön elämästä
-
-Kirj.
-
-VÄINÖ KATAJA
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A Karisto,
-1910.
-
-
-
-
-I
-
-
-Isä oli itse tullut Hilmaa kansanopistolta noutamaan. Päästötodistukset
-oli annettu ja he olivat nyt palaamassa kotia.
-
-Toukokuu oli kulumassa, kylmänkolea harmaataivainen toukokuu. Isä istui
-pitkissä ajatuksissa eikä ollut monta sanaa virkkanut sitten kun
-opiston pihalta lähdettiin ja käännyttiin tänne pohjoista kohden. Isä
-oli nostanut lyhyen takkiturkkinsa kauluksen pystyyn, suojatakseen
-korviaan, kun pureva pohjatuuli puhalteli. Vanha musta nulkutteli
-hidasta nulkkaansa ja kärryt liitteissään narahtelivat.
-
-Isä oli Hilman mielestä vanhentunut nyt kuluneen talven aikana.
-Korvanjuurelta olivat hiukset muuttuneet harmaammiksi ja silmien
-ympärillä olivat rypyt syvenneet.
-
-He olivat jo loitonneet opistolta kymmenkunnan kilometriä, omissa
-mietteissään kumpikin istuen. Ilma tuntui niin kovin epärunolliselta,
-kylmältä ja pystyvältä. Isä olikin peittänyt Hilman polvet ja jalat
-paksulla villahuivilla, ettei tuuli pääsisi niin rupeamaan. Mutta silti
-tunsi Hilma kylmän povessa nytkähtävän ja sydänalassa väräjävän.
-
-"Kevään pohjoinen tuntuu aina kylmältä ja pystyy ihmiseen pikemmin kuin
-talvella", sanoi isä.
-
-Ainahan ne olivat olleet keväiset tuulet kylmiä, siitä asti kun Hilma
-muisti. Silloin oli aina lämmin, kun lumet sulivat, etelätuulet
-puhalsivat ja päivä paistoi... kun joki jäistä vapautui ja kevättulva
-nousi melkein rakennuksen taakse, niin että joenrantapellotkin jäivät
-tulvaveden alle. Mutta kun tulva laskeusi, kääntyi tuuli pohjoiseen ja
-päivä saattoi olla harmaan pilven peitossa viikkomääriä.
-
-"Ne ovat niitä tunturien tuulia", oli isän tapana sanoa. "Lappi laskee
-loppuja kylmiään pois."
-
-Siitä johtuivat Hilman ajatukset kotia.
-
-Isältä oli jo kuullut kuinka äiti ja pikku siskot ja veljet kotona
-jaksoivat. Oli isä kertonut, että kaipuu oli ollut koko talossa. Äiti
-auttajaansa kaipasi ja pikku veljet ja siskot kilttiä vanhinta
-sisartaan. Oli ollut itselläänkin, isällä, ikävä...
-
-Isä oli aina ollut hyvä ja hellä Hilmalle. Ei hän muistanut isän
-hänelle pahaa sanaa koskaan sanoneen. Kun sattui, että äiti joskus
-pauhaili ja torasi, koetti isä välit sovinnolla selittää...
-
-Huolet kai olivat isää noin vanhentaneet -- mietti Hilma, kun sivulta
-isää tarkasteli. Huolet varmaan ja velat, joista oli kuullut isän ja
-äidin keskenään puhuvan... Nyt syksyllä viimeksi...
-
-Taisi olla väärin, että hänkin rupesi tahtomaan kansanopistoon, kun
-niin vähäiset varat oli vanhemmilla ja iso lapsijoukko oli
-hoidettavana! Mutta mielellään oli isä suostunut, vaikka äiti olikin
-pannut vastaan ja velkakuormaa niin kovin suureksi maininnut. Mutta
-koko elinaikansa hän siitä isälle olisi kiitollinen, niin isälle kuin
-äidillekin. Olihan äiti keskellä köyhyyttä hänkin koettanut minkä
-mitäkin tyttärelleen lähettää, joskus kulkijain matkassa, joskus
-postissakin...
-
-Hän oli niin paljon oppinut ja kehittynyt kuluneena talvena... Kuinka
-maailma tuntuikaan erilaiselta, ja toisin tuntein nyt elämää
-ajatteli...
-
-Hevonen oli ruvennut kävelemään, isä näytti olevan syvissä mietteissä
-ja Hilmakin vaipui omiin ajatuksiinsa.
-
-Hän palautti mieleensä kuluneen hupaisan talven, joka oli ollut hänen
-lyhyen elämänsä hauskin. Hyviä olivat olleet häntä kohtaan
-opettajatkin, ja kaikkien toveriensa suosima oli hän ollut...
-
-Nyt viime päivänä ennenkuin erottiin oli johtaja sanonut Hilmalle, kun
-hyvästiä jätti:
-
-"Hilmalla olisi hyvä oppi, soisin, että jatkaisit lukujasi
-seminaarissa..."
-
-Hän oli ilosta punastunut ja johtaja oli vielä isällekin asiasta
-puhunut. Hilmasta tuntui niinkuin johtaja olisi nähnyt hänen
-sisimpäänsä, sillä sitä oli hän haaveksinut, uneksinut ennen jo kuin
-kansanopistoon lähtikään...
-
-Se oli ollut kaunis ja ihana unelma hänellä silloin, kun hän
-kansakoulusta päästyään istui yksin kotirannassa ja mietiskeli... Hän
-pyrkii seminaariin... ahkeruudella menee hän nopeasti eteenpäin... on
-pian kansakoulunopettajattarena... ehkä omassa pitäjässä, kirkonkylän
-uljaassa, uudessa rakennuksessa... Siskot ja veljet hän ottaa luoksensa
-ja koulussa käyttää... ja isän ja äidin...
-
-Niin oli hän tulevaisuuttaan unelmoinut, kun yksin keväisenä iltana
-vuolaan virran varrella istui...
-
-Mutta se unelma oli särkynyt, ja raskas työ kesällä uuvutti niin, ettei
-syksyllä enää ikävöinytkään opinteille. Tyytyi kotona työtä tekemään,
-äitiä lehmäin hoidossa ja taloudessa auttamaan ja vaalimaan
-pikkusiskoja, joita oli kahdeksan Hilmaa nuorempaa.
-
-Silloin oli hän vasta alkanut ymmärtää että he olivatkin hyvin köyhiä,
-jotka velkamiehet voisivat ajaa maantielle milloin hyvänsä. Äiti siitä
-puhui ja itki, mutta isän ei hän ollut kuullut koskaan veloista
-puhuvan. Isä työskenteli aamusta iltaan, oli usein kalpean ja
-alakuloisen näköinen eikä koskaan pannut äidille vastaan, vaikka äiti
-usein valitteli milloin minkin puutteen vuoksi...
-
-Mutta kun hän isälle kerran peltoa leikatessa puhui, että hänen teki
-mieli kansanopistoon, niin ei isä sanallakaan pannut vastaan.
-
-"Kuinka äiti tullee toimeen, kun sinä pois lähdet!" oli isä
-vain sanonut, mutta ei ollut Hilmalle puolta sanaa puhunut
-varattomuudestaan.
-
-Oliko sitten ollut väärin, että omaa haluaan noudatti eikä jäänyt
-kotiin äitiä auttamaan? Sääli oli äitiäkin, joka pienten lasten kanssa
-yksin emännyyttä hoiti ja lehmät ruokki, sillä heillä ei ollut koskaan
-ollut varaa palvelijaa pitää! Mutta kerran hän kaikki palkitsee, kerran
-kai hänkin pystyy ansaitsemaan!
-
-Hilma tunsi nyt sydämensä ilosta sykähtelevän, kun ajatteli, että hän
-nyt kesän aikana kykenee äitiä ja isää auttamaan... Ja sitten
-syksyllä...!
-
-Johtaja oli neuvonut pyytämään rovastilta lainaa seminaarin lukuja
-varten...!
-
-Jos kuitenkin sinne pääsisi... muutaman vuoden kuluttua voisi jo isää
-ja äitiä auttaa ja pikkusiskoja...
-
-Hilma unohti kylmän pohjoistuulen ja antausi hetkeksi ihaniin
-tulevaisuuden unelmiin...
-
-Mutta sitten sukelsi sydämen pohjalta kuva reippaasta nuoresta miehestä
-Pentti Luhtaniemestä, johon kansanopistossa tutustui ja josta oli
-jäänyt lämmin laine loiskimaan sydämen syvyyteen. He kaksi, Pentti ja
-hän, olivat olleet opiston etevimpiä. Pentti oli puhuja ja runoilija,
-jalo ja ihanteellinen nuori mies, joka tähtäsi kauas ja korkealle...
-
-"Kirjoitathan minulle!" oli hyvästiä jättäessä sanonut ja pitänyt kättä
-pitkän aikaa omien käsiensä välissä... "Kerran sinut haen korkean
-vaarasi alta... Pohjolan puhdas impi... omakseni haen..."
-
-Niin oli Pentti puhunut, suuret siniset silmät sädehtien...
-
-Hilma muisti joka sanan, jonka Pentti hyvästiä jättäessä oli sanonut.
-
-"Elämä on suurta ja ihanaa... se on meillä molemmilla edessämme... ja
-isänmaamme odottaa meitä...!"
-
-Tovereille oli hyvästijättöpuheessaan innostunut, puhunut niin, että
-johtajakin oli ihmetellyt... Isänmaa... köyhä, ahdistettu Suomi...
-karu, kylmä Pohjola ja leivätön Lappi...
-
-Kaikki oli hän saanut puheellaan innostumaan. Jokainen oli luvannut
-parhaansa yrittää rakkaan isänmaansa puolesta...
-
-Millä voisi hän, Hilma, isänmaatansa palvella, millä tehdä jotakin
-poloisen Pohjolan hyväksi...!
-
-"Täällä kulkee kansa vielä talviyön pimeydessä... isänmaa on vain
-epämääräinen sana... Mutta kansa on talutettava talviyön pimeydestä
-kesäyön kirkkaaseen valoon ja isänmaan laulu on kaikuva kautta laajan
-Perä-Pohjolan, Ruijan rannoilta alkaen, eikä saa olla yhtään Suomen
-miestä eikä naista, joka ei kuule Suomen laulun sulosäveliä... Me
-olemme valoisan Pohjolan lapsia... Talvinen yö on taaskin loppunut...
-Näettekö kuinka valot virtaavat Pohjolaamme... tunnetteko kuinka sydän
-paisuu ihanan illan suussa ja kuuletteko kuinka muuttolinnut raukkoja
-rajojamme rakastavat..."
-
-Ja paljon muutakin oli Pentti puhunut. Suuret siniset silmät olivat
-sädehtineet ja notkea, pitkä vartalo värissyt sisällisestä
-innostuksesta...
-
-Hilma tunsi yhä lämpenevänsä Pentin puheita muistellessaan, ja
-tahtomattaan käänsi hän päänsä taakse päin, sinne, johon komea opinahjo
-oli jäänyt mahtavan virran rannalle, jäänyt uljaana, pystypäisenä
-valonheittäjänä vartomaan uusia tulokkaita lämmittäviin suojiinsa...
-
-Kaipaus ja ikävä vihloivat sydäntä... ja jonkunlainen pelko raskaasta
-työstä ja ahertamisesta kotona vaivasi... Todellinen elämä tuntui nyt
-kivenkovalta ja raskaalta... kun runouden maailmasta laski alas kylmän
-maan päälle...
-
-He olivat jo sivuuttaneet ensimmäiset kylät. Aurinko oli harmaat pilvet
-hajoittanut ja paistoi nyt lämpöisesti kevään kuloluontoa herätellen.
-
-Hilmasta tuntui, että hänen pitäisi jotakin isälle sanoa, mutta hän ei
-oikein tiennyt mistä alkaisi. Isä näytti niin raskasmieliseltä eikä hän
-kuitenkaan käsittäisi, vaikka koettaisikin selittää, sitä, mitä Hilma
-tunsi ja tiesi nyt, kun kansanopiston oli käynyt.
-
-Mutta isäkin näytti saavan hauskempia mietteitä, kaiketi sen vuoksi,
-että aurinko oli alkanut paistaa ja pohjoistuuli oli ruvennut
-tyyntymään.
-
-"No laskemaan ja kirjoittamaan siellä tietenkin olet oppinut", sanoi
-hän, käänsi takkiturkkinsa kaulusta alas ja kääntyi Hilmaan päin.
-
-"No jopa varmaan ja paljon, paljon muuta... voi, jos kaikki kertoa
-osaisin mitä olen oppinut!" sanoi Hilma ja hellitti hänkin vähäisen
-villaista huivia ympärillään.
-
-"Lasku ja kirjoitus kuitenkin ovat maamiehen elämässä tärkeitä", sanoi
-isä, Haukkavaaran vähäpuheinen, siivoluontoinen isäntä Aaro.
-
-"Niin onkin", myönsi tytär. "Mutta on paljon muutakin -- ja paljon
-tärkeämpää, -- mikä jokaisen Suomen kansalaisen tulisi tietää..."
-
-Siihen jäi taas keskustelu. Haukkavaaran Aaro ei tuntunut oikein
-ymmärtävän, mitä tytär tarkoitti.
-
-Mutta hetken kuluttua hän kuitenkin sanoi:
-
-"Jos minäkin olisin laskea osannut ja kirjoituksen tuntenut, ei
-minullekaan olisi kyetty väärin tekemään... niinkuin on tehty..."
-
-Siihen ei Hilma vastannut mitään.
-
-He olivat jo saapuneet kolmanteen kylään ja heidän oli aikomus käydä
-hevosta syöttämässä Korterannan talossa, jossa oli sukulaisemäntä.
-Mennessään tytärtään noutamaan oli Aaro taloon poikennut, vaan ei ollut
-sattunut isäntä kotona olemaan.
-
-Kun talo tien mutkan takaa tuli näkyviin, alkoi Aaro tyttärelleen
-puhua:
-
-"En minä monta kertaa ole Korterannan Aaroa puhutellut, enkä
-talossakaan käynyt kuin pari kertaa. Mutta kuulopuheita olen kuullut
-hänestä. Vireä ja toimellinen mies kuuluu olevan ja hyötyneen kuuluu,
-että taitaa olla kylänsä rikkaimpia talollisia nykyään... Vaan hyvä
-kuuluu olevan talokin... kolmattakymmentä kytkysessä."
-
-Hilma ei ollut Korterannassa koskaan käynyt, mutta äidin muisteli
-puhuneen, että hänellä oli serkku siinä emäntänä.
-
-Korterannan isäntä osuikin olemaan nyt kotosalla. Kun pihaan ajoivat,
-tuli isäntä tallista päin, kävi kättelemään, Aaroa ensin, Hilmaa
-sitten.
-
-"Vai on tämä vanhin tyttäresi... äitinsä näköinen onkin... Vai
-kansanopistosta..."
-
-Hän toimitti hevosen talliin, liikkui liukkaasti kuin nuori mies ja
-puuhatessaan puheli.
-
-"Menkääpä vieraat sisälle, niin minä tässä hevoselle teen appeen...
-kyllä siellä vaimoväki on kotosalla."
-
-Aaro katseli, kuinka toinen toimitteli, ja virkahti, että ei olisi
-tarvinnut nyt apetta...
-
-Hän jäi siihen Korterannan kanssa vielä puhumaan ja kävi talliin
-hevosia katsomaan. Hilma astui sisälle.
-
-"Kovinpa tuo tyttäresi on hienon näköinen talonpoikaiseksi ihmiseksi",
-alkoi Korteranta, kun kahdenkesken jäivät, ja katsahti apetta tehdessä
-tutkivasti Aaroon.
-
-Aaro imeskeli sammunutta piippuaan eikä virkkanut mitään.
-
-"Sen ne siellä oppivat kansanopistossa ja vieraantuvat työstä pois...
-niinkuin tämänkin kylän nuoret, jotka siellä ovat käyneet", jatkoi
-Korteranta. "Kummapa, että sinäkin, vähävarainen ja velkainen mies,
-tyttäresi sinne kustansit!"
-
-"Oli niin kovassa halussa sinne, niin ajattelin..." sanoi Aaro.
-
-"Niinpä tietenkin. Ovat ne meidänkin tyttäret vauhdissa olleet ja
-itkuja puserrelleet ja pyytäneet, että hekin... Vaan minä sanoin heti,
-että tässä talossa ei tarvita yhtään fröökynää... tässä on paljo
-työtä... ja jos menette, niin sille tielle jääkää... En minä rupea
-joutilasta väkeä elättämään..."
-
-"Mitenhän lienee", sanoi Aaro. "Hyvänhän luulisi opinkin olevan."
-
-"Mitäs sillä opilla tekee... eihän sillä kuitenkaan elä, jollei työtä
-tee... Työttömäksi siellä nuori väki oppii, sen olen nähnyt..."
-
-"Saattaa niinkin olla", myönteli Aaro.
-
-Korteranta nosti appeen hevoselle, kylkeä koetteli ja virkahti:
-
-"Laihanlainenpa on sinunkin hevosesi... ja kevättyöt alkavat heti..."
-
-"Eipä tahdo liietä suurusta hevoselle vähävaraisessa talossa", sanoi
-Aaro.
-
-Kun pihalle tallista tulivat, sanoi Korteranta:
-
-"Taitaa sitä olla velkaa sinullakin melko paljon..."
-
-Alakuloisesti Aaro vastasi:
-
-"On sitä, veli kulta, minun osalleni, ja kun on pieniä lapsia vielä..."
-
-"Puulaaki se taitaa sinut hävittää... olen kuullut..."
-
-"Olisi sitä vielä metsää myydä, jos sattuisi hyvä ostaja", sanoi Aaro.
-
-"Pidä sinä sitten, mies, silmäsi auki, etteivät saa sinua pettää",
-sanoi Korteranta ja he nousivat korkeita kuistin portaita talon
-tilavaan pirttiin.
-
-
-
-
-II
-
-
-Iltapuolella päivää joutuivat he jatkamaan matkaansa Korterannasta.
-Ilma oli lauhtunut ja tuuli tyyntynyt kokonaan.
-
-"Ehkäpä kääntyykin nyt etelään tuuli ja alkaa toden teolla kesän
-tekoon", sanoi Aaro, kun tielle ehtivät ja lähtivät ajamaan pohjoista
-kohden, josta jo taivaanrannan rajalta alkoi siintää korkeiden
-kukkuloiden huippuja.
-
-Hilma istui omissa mietteissään eikä kuullut mitä isä puhui.
-
-Kun pääsivät myötämaahan, niin Aaro ropsautti ohjasperillä hevostaan ja
-komenteli:
-
-"Juoksepas joukkoon, että ehditään tästä kylvön tekoon!"
-
-Aaro tuntuikin olevan puheliaammalla tuulella kuin aamupäivällä.
-
-Mutta Hilma oli alakuloinen eikä isänsä puheisiin monta sanaa
-vastannut.
-
-Oli kuin olisivat kaikki poispyyhkäistyt, kaikki kuluneen talven
-unelmat ja ihanat tulevaisuuden kuvat. Hilma oli joutunut miettimään
-erästä asiaa, jonka jo uskoi unohtuneen ja jonka jo mielestään oli
-karkoittanut. Mutta nyt oli asia verestynyt, kun olivat Korterannassa
-käyneet. Korterannan tyttäret siitä olivat Hilmalta kysyneet... Ja
-Hilma kun oli uskonut, ettei se asia ollut kuulunut kotikylää
-pitemmälle! Ja nyt siitä jo tiedettiin täällä vieraassa kylässäkin!
-
-Kuinka lieneekin niin levinnyt se huhu, että Kaupin leski oli häntä
-kosinut, vaikka hän silloin vielä ei ollut täyttänyt kahdeksaatoista
-vuotta! Kaupin leski! Salomon Kauppi! Hän oli kirkonkylän rikkain
-isäntä, vielä komea mies ja kulki kuin nuoret miehet, välkkyvissä
-valjaissa ja maalatuissa reissä. Mutta kymmenen vuoden avioliiton
-perästä, jonka Hilma oli kuullut olleen hyvin onnettoman, oli häneltä
-kuollut vaimo, jättäen perinnöksi neljä tyttöä, joista vanhin nyt oli
-Hilman ikäinen...
-
-Usein oli Kaupin leski Haukkavaarassa käynyt, puhellut ystävällisesti
-Hilmalle ja isän kanssa jaaritellut. Mutta ei ollut Hilma hänen
-aikeistaan ymmärtänyt ennenkuin äiti oli sanonut.
-
-Ja sen jälkeen oli siitä Hilmalle puhuttu kirkonkylälläkin...
-
-Hilma palautti mieleensä sen talvi-illan, jona Kaupin leski oli
-kosinut... ja josta nyt oli toista vuotta aikaa. Oli päiväpaisteinen
-maaliskuun päivä, kun Kaupin leski ajoi komealla orhilla Haukkavaaran
-pihaan, kulkusten ja tiukujen helistessä. Itse oli hän puettu kuin
-parhaat herrat, ja posket ja leuka sileäksi ajeltu...
-
-Hilma ei ollut huomaavinaan, että äiti olisi mielellään suonut
-tyttärensä Kaupin leskelle menevän... oli sen selvään sanonutkin...
-mutta isä ei ollut koskaan sanaakaan maininnut... Mutta kylällä toiset
-kielsivät, toiset käskivät... "Olisi kai sillä Kaupin leskellä
-rikkaamman talon tyttäriäkin... vaan kun olet kaunis, niin sinut
-mieluummin ottaisi, vaikka köyhä olet", niin olivat kylällä sanoneet.
-
-Eihän hänellä, Hilmalla, silloin ollut juuri erinomaista vastaankaan
-sanomista. Kaupin leski oli vielä pulska mies ja hänellä oli komea ja
-vankka talo, mutta Hilma ei ollut silloin vielä tiennyt lemmestä
-mitään. Eikä hän muuta silloin ajatellut kuin lesken uljasta taloa ja
-komeaa karjaa... Sulavasti ja hauskasti oli Kaupin leski puhellut, oli
-sanonut senkin, ettei hän ollut entistä vaimoaan koskaan rakastanut...
-Ei ollut Hilma sillä kerralla jyrkästi kieltänytkään, mutta oli
-tahtonut miettimisen aikaa... Ja siinä välissä, ennenkuin Kauppi toisen
-kerran kävi Haukkavaarassa, ehti Hilma nähdä ja kokea paljon. Hän oli
-kirkolla tavannut Kaupin vanhimman tyttären Mimmin, joka oli käynyt
-puhuttelemaan Hilmaa...
-
-Vieläkin tuntuivat kylmät väreet vihlovan Hilman sydämessä, kun
-muisteli, kuinka raa'alla tavalla Mimmi häntä oli kohdellut... Ja
-kuinka hävyttömästi sekä isän että äidinkin haukkunut... Siitä
-kohtauksesta ei hän ollut kotona mitään sanonut, mutta itkenyt oli sen
-päivän ja toisenkin... Niinä päivinä hän alkoi miettiä kansanopistoon
-pääsemistä...
-
-Oli hän kohdannut Kaupin lesken pari kertaa syyskesällä. Leski oli
-silloin tarjonnut apuaan ja kehoittanut vain menemään kansanopistoon.
-Hän kyllä vartoisi Hilmaa vaikka kuinka kauan... Sillä ei hän koskaan
-lakkaisi Hilmaa rakastamasta...
-
-He olivat nyt saapuneet korkean mäen harjulle, jonka laen yli tie
-mutkikkaana kulki. Siitä näki jo kirkonkylän ja tapulin ristin korkean
-vaaran vierestä. Ja etempää tapulin ristin takaa kohosi harmajana
-Haukkavaaran kalju laki muita korkeampana kymmenien muiden lakien
-joukosta.
-
-Isä oli puhellut minkä mitäkin Hilmalle, mutta Hilma ei ollut häntä
-kuunnellut. Hänellä oli nyt niin paljon omia miettimisiään, oli
-toiveita tulevaisuudesta, joka kangasteli ihanana ja toivorikkaana...
-nyt kun oli tuntenut puhtaan, taivaankirkkaan lemmen sydäntä
-lämmittävän.
-
-Juuri kun hevonen laskeusi myötämäkeä, sanoi Aaro, ohjia lujemmalle
-ottaen:
-
-"Et ole tainnut koko talvena puhutella Kaupin leskeä?"
-
-Hilma säpsähti, heräsi todellisuuteen ja katseli kysyvästi isää. Isä ei
-koskaan ennen ollut Kaupin leskestä puhunut ja nyt aloitti keskustelun
-aivan niinkuin olisi ennenkin asiasta puhetta ollut.
-
-"Aikoi käydä markkinain aikana opistolla, niin ajattelin..." ehti isä
-vielä sanomaan.
-
-"Ei ole näkynyt opistolla käymässä", vastasi Hilma.
-
-Hetken päästä kysyi isä taas:
-
-"Ei ole... vai onko kirjoittanutkaan?"
-
-"Minulleko?"
-
-"Niinpä tietenkin. Sinua se vieläkin meinaa."
-
-Hilma ei vastannut. Isän äänestä hän kuuli, että isäkin sitä olisi
-tahtonut. Mutta hän ei siihen mitään vastannut.
-
-"Olisi siinä sinulla hyvä olla emäntänä ja puolet saisit periä
-Salomonin jälkeen... Eikähän Salomoni ole vielä iältäkään pilattu, ja
-siivo on mies... Me oikein äidin kanssa toivoisimme, että Salomonin
-ottaisit..."
-
-Isäkin siis oli sitä mieltä!
-
-Hilma tunsi kylmien väreiden kulkevan ympäri ruumistansa, mutta ei hän
-vieläkään isälle mitään sanonut. Hän muisti kohtauksensa Mimmin kanssa,
-ja hänestä tuntui kuin olisi Mimmin vihainen silmä häntä vieläkin
-vaaninut...
-
-Hänkö asumaan samaan taloon, saman katon alle semmoisen sydämettömän
-raakalaisen kanssa! Hänkö äitipuoleksi neljälle ylpeälle, rahoistaan
-kerskailevalle samanikäiselle ihmiselle!
-
-Ei ikinä!
-
-Ennen vaikka...
-
-Mutta silloin muistui Luhtaniemen Pentti mieleen... Ja hän sai voimaa
-isälleen sanoakseen:
-
-"En minä ikinä Kaupin lesken vaimoksi rupea."
-
-Hän sanoi sen melkein kiivaalla, suuttuneella äänellä ja suurissa
-sinisessä silmissä leimahti kuin nouseva liekki.
-
-Aaro ei ollut odottanut semmoista vastausta, päinvastoin oli toivonut
-Hilman heti myöntyvän. Hän silmäsi tyttäreensä ja ihmetteli itsekseen,
-että Hilma hänestä nyt näytti niin kauniilta. Äitinsä näköinen oli,
-melkein kauniimpi vielä kuin Priita silloin kun heidät vihittiin. Kauan
-katseli Aaro tytärtään, vihdoin virkkaen:
-
-"No saammehan asiasta vielä tuumailla. Mitä nyt äitikin arvelee!"
-
-He ajelivat eteenpäin. Kirkonkylä alkoi lähestyä. Molemmin puolin tietä
-näkyi jo mökkejä ja jo joku isompi talokin metsän takaa.
-
-"Jos kävisimme Kaupissa hevosta syöttämässä. Salomoni kutsui palatessa
-talossa käymään", esitteli Aaro.
-
-"Menkää te, isä... Minulla onkin asiaa pappilaan... En minä tule
-Kaupille!"
-
-"Tee tahtosi, vaan minä kyllä käyn... asiaini vuoksi täytyy käydä..."
-
-Hilma arvasi kyllä, mitä asiaa isällä Kaupille olisi. Semmoisia oli
-ollut ennenkin, ja Kauppi oli rahaa lainannut.
-
-Pappilan tienhaarassa hyppäsi Hilma kärryistä, mutta Aaro jatkoi
-matkaansa Kaupille päin, joka ei ollut kaukana pappilasta. Hilma päätti
-nyt koettaa. Hänestä tuntui, että hän oli joutunut kovaan leikkiin,
-josta täytyi selviytyä. Kulunut talvi oli innostuksen ja lemmen talvi,
-jokapäiväisiä asioita ei ollut muistanutkaan... ja nyt yhtäkkiä oli
-elämä mustine huolineen häntä vartomassa... Näinkö olikin
-ihmiselämä...! Kun onnellisena on, niin samassa surut tulevat.
-
-Rovasti oli vanha hiljainen ihmisystävä, joka oli monta köyhää
-opintielle auttanut ja monta hyvää neuvoa rippikouluaikanakin antanut.
-Hilma menikin pappilaan rohkeana... niin oli johtajakin neuvonut...
-
-Ystävällisesti rovasti Hilmaa kätteli ja oli kuin hänen vakaville
-kasvoilleen olisi levinnyt ilon hymy, kun nuorta, punaveristä ja
-kaunista tyttöä katseli. Itse lapseton oli, mutta nuoruutta ja nuoria
-rakasti.
-
-"Oletpa sinä kasvanut ja kaunistunut sitten rippikouluajan", sanoi hän,
-ja hänen katseensa tunki syvälle Hilman kauniisiin sinisiin silmiin.
-
-Hilma kertoi olostaan kansanopistossa, kertoi innostuen ja kehumalla.
-Rovasti kuunteli häntä hymy huulilla, -- tuntui kuin Hilman kertomus
-olisi hänenkin vanhat, jäykistyneet verensä lämmittänyt.
-
-Vihdoin uskalsi Hilma sanoa ajatuksensa, asiansa, jonka vuoksi oli
-pappilaan poikennut. Mutta rovasti oli jo kuullut huhun Kaupin lesken
-naimahommista, ja hän vastasi kuin leikillään:
-
-"Mutta sinustahan tulee pian Kaupille emäntä..."
-
-Hilma lensi tulipunaiseksi.
-
-"Et sinä sitten seminaariin jouda."
-
-Hilman katse sai kylmemmän ilmeen, kun hän vastasi:
-
-"Ei tule minusta Kaupille emäntää... ei koskaan!"
-
-Rovasti loi häneen tutkivan katseen ja kun näki, että täyttä totta
-tyttö tarkoitti, niin lupaavalla äänellä sanoi:
-
-"No saamme tässä tuumailla, -- ehkä voisin jotakin hyväksesi tehdä."
-
-Hilman teki mieli ruveta rovastille selittämään kaikki: ensiksi sen,
-että Mimmi oli ollut kovin loukkaava häntä kohtaan ja toiseksi, että
-hänellä jo oli ystävä... vaikka ei hän mitään pahaa osannut Kaupin
-leskestäkään sanoa. Mutta ei hän kuitenkaan siitä puhunut, virkkoi vain
-hyvillään:
-
-"Ainakin uskon, että päästyäni opettajanvirkaan voin enemmän vaikuttaa
-isänmaani hyväksi ja ehkäpä olla avuksi vanhemmillenikin..."
-
-"Sinulla on siis kova halu oppia?" kysyi rovasti, mutta hän näytti
-miettivän aivan muuta.
-
-"Niin minusta tuntuu... ja johtajakin kehoitti jatkamaan lukujani."
-
-Rovasti sytytti piippunsa, hyräili jotakin ja sanoi sitten:
-
-"Mutta oletko ajatellut, että Kaupin Salomoni on kunnon mies, joka
-rakastaa sinua totisesti... sen tiedän!"
-
-"Mutta hänellähän on täysiä lapsia... minä tulisin taloon kuin
-viidenneksi rattaaksi vaunun alle... Enkä minä muutenkaan halua vielä
-naimisiin..."
-
-Hilman äänessä helähti kylmä väre ja silmät leimahtivat.
-
-"Minä tarkoitan että ehkä siten voisit auttaa vanhempiasi ja
-pikkusiskojasi paremmin", sanoi rovasti hetken kuluttua.
-
-"Niin, sitenkö että menisin vastenmielisesti naimisiin?" sanoi Hilma
-melkein tikaisemalla, niin että rovasti säpsähti.
-
-"Tultuasi kerran niin kunnon miehen vaimoksi kuin Kaupin Salomoni on,
-olet hyvässä turvassa... ja Mimmihän joutuu pian naimisiin hänkin",
-puhui rovasti nyt totisena, ja kun ei Hilma siihen mitään virkkanut
-jatkoi hän, äänen yhä enemmän ja enemmän muuttuessa saarnaääneksi:
-
-"Sinä kuvittelet tulevaisuuttasi onnekkaaksi ja elämääsi
-päiväpaisteiseksi, niinkuin kaikki nuoret kuvittelevat, mutta harvoin
-täällä ihminen onnea saavuttaa ja vielä harvemmin toteutuvat nuoruuden
-ihanteet... Ei naisen voimalla maailmaa mullisteta eikä ole sanottu,
-että se tie, jota on aikomuksesi kulkea, on onnellisempi sinulle kuin
-sekään, jota vanhempasi soisivat sinun kulkevan ja josta olisi heille
-ja itsellesi hyötyä..."
-
-Hilman äskeinen hyvämieli katosi, vaikkei hän oikein ymmärtänytkään
-mitä rovasti tarkoitti. Sen hän kuitenkin käsitti, että Kaupin leskelle
-rovastikin olisi suonut hänen menevän...
-
-Sitenkö hän sitten pelastaisi sekä vanhempansa että pienet siskonsa
-köyhyydestä?
-
-... Kun kauppatavaraksi alkaisi...
-
-Sanomaton inho täytti hänen sydämensä, ja vaikka hän koetti pysytellä
-tyynenä, ratkesi hän itkuun. Rovasti alkoi lohdutella, hakien joutavia
-vertauksia Raamatusta.
-
-Mutta Hilmaa alkoi rovastikin inhoittaa. Hän kuivasi kyyneleensä, sanoi
-kylmänlaisen hyvästin ja poistui.
-
-"Herran rauhaan!" hyvästeli rovasti ovella.
-
-Mutta sekavissa mietteissä käveli Hilma pitkin kirkonkylän raittia.
-Tiellä hän puhutteli muutamia tuttavia ja kertoi olostaan
-kansanopistossa. Sitä kertoessaan unhoitti hän hetkeksi suuren tuskansa
-ja huolensa ja kehoitti kaikkia tuttaviaan kansanopistoon menemään.
-
-Kun hän lähestyi Kaupin taloa, jossa tiesi isän olevan, karsi kylmä
-pitkin selkäpiitä, ja aivan vieraita ajatuksia rynnisti hänen
-mieleensä...
-
-Jos olisi johon menisi... jossa saisi oppia... niin ei enää palaisikaan
-kotia, vaan lähtisi avaraan maailmaan.
-
-"Suuri, ihana elämä on edessämme..." oli Pentti sanonut.
-
-Jospa hän tietäisi mitä minä täällä tunnen ja tiedän...
-
-"Kerran otan sinut... noudan korkean vaarasi alta...!"
-
-Jospa hän tulisi ja minut noutaisi ja yhdessä sitten...
-
-"Karu ja kylmä on Pohjolamme, mutta meidän tulee siitä voimallamme
-tehdä viljava ja lämmin valon maa...!"
-
-Niin... niin! Ne olivat Pentin ihanteita, joihin luotti. Pentti kyllä
-kykenisi jotakin tekemään, mutta hän...!
-
-Hänestä tuntui nyt vastenmieliseltä palata kotia. Taas alkaisi se
-jokapäiväinen työ... aamusta iltaan... Ei joutaisi kirjaa aukaisemaan
-kaikkena kesänä... uuvuttavaa, raskasta työtä... Nyt ensiksi
-kevätkylvöjen teko, sitten se raskas ja vaivaloinen heinänteon aika,
-joka uuvutti niin, että tahtoi nääntyä...
-
-Hän kulki ohi Kaupin tiehaaran ja päätti vartoa isäänsä kirkon luona.
-Hän istahti tienposkeen kivelle ja jäi pitkäksi aikaa siihen
-mietteisiinsä istumaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli jo myöhäinen ilta, kun Haukkavaaran Aaro tyttärineen ajoi läpi
-kirkonkylän Haukkavaaraa kohden. Mutta valoisa oli kuin päivällä.
-Haukkavaaran harmaja laki näkyi jo selvästi ja polveilevan joen leveä
-uoma, joka Haukkavaaran kohdalla teki lahdelman.
-
-Hilma istui taaskin vähäpuheisena, eikä näyttänyt Aarollakaan olevan
-tyttärellensä sanomista. Piippuaan poltellen huokaili hän raskaasti ja
-hopitteli hevostaan.
-
-Kun olivat jättäneet taakseen kirkonkylän, alkoi metsäinen taival,
-josta tie kulki kierrellen Haukkavaaraa kohden, mutta valtaväylä puski
-suoraan vaarain välistä. Talo näkyi jo vaaran juurelta ja virran
-rannalta, vaikka sinne maanteitse oli puolta pitempi matka. Öiset valot
-jo virran vesillä välkkyivät, öiset valot, jotka tähän vuoden aikaan
-eivät öisinkään Pohjolassa sammu, vaarojen alastomia lakia kultailivat
-ja silkinhienoja varjoja laaksoihin loivat.
-
-Hilma oli aina rakastanut kesäöitä. Saattoi valvoa aamuun asti
-jokirannassa, kuunnella käkien kukuntaa ja lintujen laulua. Öisin oli
-hauska työtä tehdä...
-
-Mutta vaikka hän oli mielikuvituksessaan talvella monta kertaa
-ajatellut kotiin saapumisen hetkeä juhlalliseksi ja ihanaksi, näytti
-hänestä nyt korkean vaaran alla kyyröttävä talo navettoineen ja muine
-ulkohuoneineen niin kummasti köyhältä ja alastomalta... Miksi niin
-tuntuikin!
-
-Olihan se lapsuuden koti, jossa oli syntynyt ja kasvanut...
-
-"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto", johtui hänelle
-mieleen, mutta ei hän jaksanut sitä sen pitemmälle ajatella.
-
-Mikä lieneekin tullut, mutta ei hänestä koti enää siltä tuntunut kuin
-ennen! Oliko ehkä sen vuoksi, ettei enää ollut lapsi, vaan täysi
-nainen, joka aikoi katsella elämää suoraan silmiin...
-
-Tuntui melkein vastenmieliseltä kotia meno. Isäkin istui puhumattomana
-eikä näyttänyt kertaakaan kääntävän päätään Haukkavaaraan päin. Hänen
-kasvonsa olivat niin kovin kalpeat ja kuluneen näköiset...
-
-Mies parka! Koko elinaikansa oli raskasta työtä tehnyt ja isoa
-lapsilaumaa elättänyt... Saisiko vanhan päivän turvaa mistään. Hilman
-tuli siinä isää katsellessa sanomaton sääli häntä kohtaan.
-
-"Te näytätte kuin olisitte sairas", sanoi Hilma, kun isä painoi
-rintaansa rattaiden töksähtäessä leikkauksen kuoppaan.
-
-"En minä enää ole oikein terveeltä tuntunut moneen vuoteen", vastasi
-Aaro alakuloisen äänellä. "Ei ole ollut entistä miestä sitten kun
-tukkimetsässä loukkaannuin..."
-
-"Olisi pitänyt nyt käydä lääkärissä tällä samalla matkalla", sanoi
-Hilma.
-
-Isä rykäisi.
-
-"Niinpä ne olivat vähinä rahat... monet ovat tarpeet kotona, en
-puoliakaan ostoksia kyennyt saamaan, ja verotkin ovat vielä
-maksamatta..."
-
-Hilma istui hetken ääneti miettien, sitten virkkoi kuin anteeksi
-pyytäen:
-
-"On mennyt minunkin kouluuni niin paljon, vaan ehkä minä joskus kykenen
-maksamaan..."
-
-Isäkin tuntui elostuvan.
-
-"Eihän niin paljoa ole kulunut, vaan ihmiset huutavat sen suuremmaksi
-ja syyttävät minua, kun minä, velkainen mies, rupean kouluttamaan...
-Mutta kun itselläsi oli niin halu... Oliko sitten onneksesi vai
-onnettomuudeksesi, että laskin... Aikapa senkin näyttänee..."
-
-"Aika sen juuri näyttääkin", innostui Hilma. "Minä vakuutan teille,
-isä, että kun seminaarin olen käynyt..."
-
-"Silloin minä jo taidan olla haudassa... eikö liene jäänyt perinnöksi
-minullekin keuhkotauti... Siihen kuoli isävainajakin, vaikka vanhaksi
-elikin... Viime talvena on alkanut ry'ittää..."
-
-Kun Hilma ei mitään puhunut, jatkoi isä:
-
-"Hyvähän olisi, että jollakin keinoin helpompaan työhön pääsisit, sillä
-raskasta raatamista on maamiehen työ, köyhän nimittäin... Kyllä me jo
-kotona toimeen tulisimmekin... Akseli onkin renkinä jo, ja Aukusti ja
-Selli jo kykenevät niitylle kumpikin, ja luokoilemaan pystyy jo
-Anttikin, niin että kyllä me jo..."
-
-Aaro kääntyi tyttäreensä päin, katsoi suoraan silmiin ja kysyi:
-"Oikeinko sinä totta puhuit, ettet Kaupin leskestä huolisi...?"
-
-Mutta silloin he juuri ajoivat kodin pihalle ja pirtistä pullahti iso
-lapsilauma pienempää suurempaa portaille tulijoita katsomaan.
-
-Äiti käveli jälkimmäisenä, nuorin rintalapsi sylissään.
-
-Hilma näki likaisia lastenkasvoja ja reikäisiä vaatteita eikä hoksannut
-terveisiäkään koulumatkaltaan sanoa.
-
-
-
-
-III
-
-
-Kylmät kevättuulet muuttuivat lauhoiksi etelätuuliksi. Hienoa
-utusadetta antoi lämpenemistään lämpenevä taivas. Urpu puhkesi puuhun
-silloin, kun maamies ensimmäisiä kevätkylvöjä teki. Haukkavaaran
-etelänpuolinen rinne jo viheriältä paistoi ja nurmi vaaran alla
-vihannoi. Pääskyset palasivat pesiinsä ja ihana kesä tuoksui ilmassa.
-
-Mutta raskaissa ajatuksissa kulkee ja toimittelee Haukkavaaran Hilma.
-Hän, joka aina ennen oli iloinnut kevään tulosta, laulellut ilokseen
-virran vesillä ja kulkiessaan lepikoissa vaaran rinteitä pitkin, hän
-nyt ei laula eikä iloita jaksa...
-
-Tuskaa on sydän täynnä, epätoivoa ja yksinäisyyttä.
-
-Pari viikkoa on hän vasta ollut kotona. Mutta aika on tuntunut pitkältä
-kuin kuukausi. Ei hän ole innostunut mihinkään työhön. Kuin sokko
-liikkui hän pellolla, ja kun äiti lypsämään pyysi, niin unohtui kiulu
-kädessä miettimään. Ei näyttänyt pitävän enää niin suurta huolta
-siskoistakaan kuin ennen. Ennen pesi ja kampasi pikkupoikain hiukset,
-paikkasi housut, paidat pesi. Nyt vain välinpitämättömästi katseli,
-kuinka ne liassa rypivät ja laskettelivat tulemaan kaikenlaisia
-rivouksia, joita lauttamiehiltä olivat oppineet.
-
-Ja öisin luki ja itki.
-
-Isä ei puhunut Hilmalle sinne ei tänne, mutta äiti pauhasi tuon
-tuostakin. Isääkin tuntui äiti syyttävän.
-
-"Lupasitkin sen sinne kansanopistoon... siellä se työttömäksi oppi ja
-koreilemaan, ettei pysty enää mihinkään työhön!"
-
-Niin oli kuullut äidin isälle sanovan, mutta isän ei ollut kuullut
-siihen mitään vastaavan.
-
-Hän kärsi siitä ja tunsi itsensä joka päivä enemmän ja enemmän
-turvattomaksi. Eihän äiti ymmärtänyt häntä. Jos äidille jonkun kerran
-alkoi selittää ja lukea jotakin, niin äiti ei ollut kuulevinaankaan
-eikä käsittänyt vähääkään, mitä Hilma tarkoitti.
-
-Kaupin leski oli Haukkavaarassa käynyt ja Hilma oli saanut kuulla
-kaikki. Vaikka hän olikin tiennyt, että talo oli velassa, ei hän ollut
-uskonut asiain niin huonosti olevan. Mutta nyt olivat asiat niin
-pitkälle menneet, että koko talo, niin irtaimisto kuin kiinteäkin
-omaisuus, tulisi syksyllä velkojien hyväksi myytäväksi.
-
-Siitä oli juuri puhe ollut, kun Kaupin leski oli käynyt.
-
-Äiti oli Hilmalle selittänyt, että Kauppi oli luvannut isälle rahat
-lainaan, jotta talo ei tulekaan myytäväksi, mutta siihen oli äiti
-myöskin lisännyt, ettei Salomoni rahaa antaisi ennenkuin Hilma
-suostuisi...
-
-Hilma oli sen jälkeen elänyt kuin poltteessa. Isäkin oli hänet monet
-kerrat tavannut itkemästä, mutta ei koskaan ollut sanaakaan puhunut.
-Isä kyllä tiesi Hilman huolet, mutta ei hänkään kyennyt lohduttamaan.
-
-Tätä kummallista asemaansa Hilma nytkin miettii, kun rantatörmää pitkin
-kävelee kirkonkylään. Törmää pitkin on matka kirkolle lyhempi kuin
-mutkittelevaa maantietä, joka kiertelee jänkkiä, vaarojen kupeita ja
-kovia maita noudattaen. Ja taival on hauskempi kulkea mahtavan virran
-viertä. Virta kulkee ja lauttoja kuljettaa...
-
-Ajatuksissaan nuori tyttö katselee virran kirkasta vettä, joka kiitää
-pyörteissä eteenpäin, syvänä, mahtavana ja lepäämättä. Suuri ja ihana
-on kesäinen luonto hänen ympärillään, välkkyvät valot, heräävät
-heinikot ja totiset, alastomat vaarojen laet. Hetkeksi Hilmakin
-murheensa unohtaa ja nauttii ympäristöstään...
-
-Vasta nyt olivatkin hänen silmänsä auenneet rakastamaan tätä pohjoista
-maata -- vasta nyt, kun kansanopistossa pääsi käsittämään, mitä
-isänmaanrakkaus oikeastaan onkaan...
-
-Mutta parhaillaan kun hän kesän yön suloa tunsi nauttivansa, silloin
-taas ikävät huolet mieleen johtuivat ja repivät rintaa kuin puukolla...
-
-Mihinkä hän lähtisi? Mihin pakenisi näitä kiusoja ja suruja?
-
-Mutta ei hän niihin kysymyksiinsä vastausta saanut. Tulevaisuus, jota
-hän opistosta lähtiessä oli kuvitellut hauskaksi ja rikkaaksi, näytti
-nyt pimeältä ja köyhältä. Ei ollut mitään varmuutta pääsisikö
-seminaariin... eikä ollut ketään muita kuin rovasti, jonka puoleen
-voisi raha-asioissa kääntyä...
-
-Jos nyt koti vielä myytäisiin...? Silloin ei auttaisi muu kun ruveta
-palvelijaksi...
-
-Mutta kuitenkin tunsi hän syvällä sydämessään, että hänellä oli vielä
-toivoa, että vielä joku ihme tapahtuu...
-
-Kuka tiesi mitä Pentti...? Niin, Pentti!
-
-Hän oli saanut Pentiltä kirjeen ja siihen jo vastauksenkin lähettänyt.
-Hän oli avomielisesti kertonut Pentille kaikki kotoiset huolet, oli
-selittänyt talon velat, kertonut Kaupin lesken kosinnasta... nyt hän
-toivoi jo Pentiltä vastausta...
-
-Mutta yhtäkkiä, kun muisti Penttiä ja mitä oli hänelle kirjoittanut,
-tuli kuin hätä, että oli ehkä tyhmästi tehnyt. Mitä välittäisi Pentti
-hänen pikkumaisista huolistaan...! Pentti, joka ei koskaan alentunut
-ajattelemaan pikkuasioita... Mutta tässähän olikin kysymys melkein
-elämästä ja kuolemasta... Pentti ei voisi häntä väärin ymmärtää... Hän
-istahti rantatörmälle ja katseli joelle... Tukkilauttoja kulki monta
-yhdellä näkösällä. Siinä, joka kulki aivan läheltä rantaa, näyttivät
-lauttamiehet olevan nuoria miehiä, mutta Hilma ei heitä tuntenut.
-
-He huusivat hänelle jotakin, mutta Hilma tiesi jo ennestään, etteivät
-lauttamiehet malttaneet olla rivouksia laskettelematta, ja sen vuoksi
-istui hän ääneti.
-
-Silloin alkoi eräs heistä laulaa. Hänellä tuntui olevan kaunis, kantava
-ääni, joka kuului kauas etäisiin vaaroihin ja kaikuna kiiri takaisin...
-
-    Kulkurin tiellä on tuulta ja tyventä,
-    on myötä- ja vastamaata,
-    mut ootella tuulella tyventä
-    ei kulkuripoika saata.
-
-    Enkä se ole minä, joka hymyilen,
-    se on minussa toinen luonto --
-    hymykin, jota hymyilen
-    on teeskennelty muoto.
-
-    Suru se on syämmessä syvemmällä,
-    vaikka iloiselta mä näytän.
-    Mut mailman tähden ja tyttöjen nähden
-    näin reilusti itseni käytän.
-
-    Kuuntelepa kulkurin säveleitä,
-    kuinka katkerilta ne kaikuu:
-    Ne on syämmeni mustia murehia,
-    jotka laulustani raikuu...
-
-Hilma kuunteli laulua sykkivin sydämin. Hän ei ollut koskaan ennen
-noita sanoja kuullut, ja sävelkin oli outo. Mutta laulu tuntui lähtevän
-sydämen pohjasta ja soi kummasti Hilman korvissa. Kerran, pari vuotta
-sitten, oli hän kuullut noin hyvän laulajan... se oli muuan
-etelänpuolen tukkilainen, joka lauloi, kun tuulta makasivat
-Haukkavaarassa ja lautat olivat lahdelman rannassa kiinni...
-
-Hilma muisti hänet selvään... Nuori kaunis mies, musta hattu ja pitkät
-pieksunvarret... Kun vain ei olisikin sama mies... Halminen nimeltä...
-
-Hän ei malttanut olla lautalle päin silmäämättä, ja hänestä näytti että
-se, joka lauloi, oli sen Halmisen kokoinen mies...
-
-Laulaja piti vähän väliä, mutta kun Hilma nousi ja lähti nopein askelin
-törmää pitkin kävelemään, kuuli hän vielä:
-
-    Kulkuripoika näki vieressä tien
-    tuon aukeavan lemmen kukan --
-    katsella, vaan ei omistaa,
-    on kulkuripojalla lupa...
-
-Hilma oli nyt aivan varma, että se oli Halminen... ehkä oli laulanutkin
-juuri hänen vuokseen... ehkä tuntenut hänet tänne törmälle lautalta...
-Silloin jo oli näyttänyt olevan erilaisempi muita tukkilaisia... Ei
-rivouksia puhunut eikä kiroillut... Viikon olivat talossa tuulta
-maanneet...
-
-Hilma kiirehti yhä kulkuaan, niin että lautta jäi jälkeen.
-
-"Haukkavaaran Hilma se sittenkin on, vaikka on noin herraskäynti",
-kuuli hän lautalta sanottavan.
-
-Mutta taaksensa katsomatta hän käveli eikä ollut huutoa kuulevinaan. Ja
-pian hän loittonikin rantatörmältä, kun polku alkoi vetää poikki niityn
-kirkonkylän taloja kohden.
-
-Oliko illan sulo, vai oliko laulu ja nuoret lauttamiehet, jotka nuoren
-tytön mieleen vaikuttivat, mutta hänelle selkeni se, että nuoruus
-sittenkin oli elämää... ettei hän millään ehdolla sitoisi elämäänsä
-vanhaan mieheen, joka kelpaisi hänelle isäksi...
-
-Mutta kun hän ehti siihen, jossa polku nousi maantiehen, muisti taas
-häviön partaalla olevaa kotiaan, kivuloista vanhaa isää ja äitiä, joka
-melkein yötä päivää sai raataa lastensa vuoksi... ja turvattomia pikku
-siskojaan... pientä lemmikkiään Lailaa, jota enimmin rakasti...
-
-Laila parka! Pieni kirkassilmäinen pallero, Hilman lemmikki...
-
-Kun hän ehti kylälle, näki hän Aholan Annan kävelevän vastaansa. Anna
-ja hän olivat yhdessä käyneet kansakoulun ja yhtä aikaa olleet
-ripilläkin. Hilma oli kuullut, että Anna oli kuluneena talvena
-synnyttänyt aviottoman lapsen...
-
-Hän uskoi, ettei Anna käy häntä puhuttelemaan ja koetti olla
-vastaantulijaa huomaamatta, mutta Anna kävelikin suoraan kohti ja tuli
-lapsuudenystäväänsä tervehtimään.
-
-Laihtuneen ja kärsineen näköinen Anna parka oli, mutta Hilma tunsi
-inhoa häntä kohtaan. Ja kyllä Anna sen Hilman katseesta huomasikin.
-
-Anna pillahti itkuun.
-
-"Sinä halveksit minua, kun minulle on näin käynyt... Mutta sinä et
-tiedä, mitä on rakastaminen... ja pettymys", nyyhki hän.
-
-Hilman katse ei lämmennyt.
-
-"Olen kärsinyt ja kärsin koko elämäni ajan... soisin, ettei kenenkään
-tarvitsisi niin paljon kärsiä... Mutta minä en ole ensimmäinen, joka on
-petetty, enkä viimeinenkään..."
-
-"Se on huono lohdutus", sanoi Hilma melkein kylmästi.
-
-Anna katseli hetken kyyneltensä läpi Hilmaa, sitten virkkoi:
-
-"Sinä olet nyt varma itsestäsi... ja ylpeä siitä, että Kaupin leski
-sinua on kosinut, vaan tuskin olisit ihmistä kummempi, kun oikein
-ahtaalle tulisit... niinkuin minäkin... Heti häiden jälkeenhän olet
-itsekin syntynyt tähän maailmaan... Kysy papilta, jos et usko..."
-
-Hilma sävähti tulipunaiseksi kasvoiltaan.
-
-"Häpeä vähän!" kykeni hän sanomaan.
-
-"Varo vaan, ettei käy itsellesi pahoin... ylpeys käy lankeemuksen
-edellä... Oletpa ylpistynyt oppimatkallasi..."
-
-Anna läksi hyvästiä jättämättä kävellä vihmomaan raittia ylöspäin,
-mutta Hilma jatkoi matkaansa kirkolle päin. Ristiriitaisina mellastivat
-ajatukset hänen sydämessään. Tuli kuin hätä, että pois piti päästä koko
-syntymäkylästä... Täällä olivat ihmiset raakoja ja sivistymättömiä...
-jotka eivät parempia ihmistunteita tunteneet, eivätkä niistä
-välittäneet...
-
-Polttavana liekkinä riehui se, mitä Anna oli sanonut, hänen
-mielessään... Olisiko se totta?
-
-Ei siitä kukaan ollut hänelle ennen maininnut eikä hän itse koskaan
-ollut sitä tullut ajatelleeksi... Kysyäkö rovastilta! Ei vaikka sydän
-verta vuotaisi...
-
-Mutta sen hän tunsi, että hänen äskeinen säälinsä ja rakkautensa
-vanhempiaan kohtaan oli isosti laimentunut.
-
-Koko maailma taisi sen tietää, kaikki muut paitsi hän itse...?
-
-Tietämättään käveli hän niin nopeaan kuin suinkin voi eikä hankkinut
-muistaa hyvään päivään vastata vastaantuleville tuttaville.
-
-Kaupille päin hän ei katsonutkaan, vaan käveli rennosti sivu, pappilaan
-päin.
-
-Pappilaan ja postitoimistoon hänellä oli asiaa.
-
-Rovasti oli ystävällinen niinkuin ennenkin.
-
-Hilma ei ehtinyt mitään asiastaan mainita, sillä rovasti alkoi heti
-puhua:
-
-"Sitten viime käyntisi olen asiaasi miettinyt puolelta jos toiseltakin.
-Kun sinulla on harras halu opintielle eikä sinua Kaupin leski
-miellytä, niin... niin väärin on, että vanhempasi sinua Salomonille
-toimittavat... jouduthan siihen kuin pantiksi, kun Salomoni ottaa talon
-velat maksaakseen. Minä olen kuullut, että Salomoni ei ennen ole
-luvannut rahaa velkoihin ennenkun on vihitty kanssasi... Olleeko tosi?"
-
-"Tosi se on. Äidille oli niin sanonut", sanoi Hilma kalpeana istuen ja
-vavisten, kun rovastin puhetta kuunteli.
-
-"No niin", jatkoi rovasti. "Minä ymmärrän asemasi..."
-
-Rovasti oli hetken hiljaa, pani piippuunsa ja jatkoi sitten:
-
-"Mutta kuten ymmärrät on asialla toinenkin, valitettavasti vankka
-puolensa... Kotisi ehkä tulee myytäväksi, ja surkeaa on, jos isäsi ja
-äitisi joutuvat mierolle niin suuren lapsilauman kanssa... Isäsikin,
-joka on kivuloinen mies... Olet kai itsekin asiaa ajatellut?"
-
-Hilman ylpeä luonto jo nousi ja kiivas vastaus pyöri kielellä:
-
-"En minä rupea itseäni myymään vanhempain ja siskojen vuoksi..."
-
-Mutta ei hän kuitenkaan sitä sanonut, istui vain kalvakkana, katse alas
-luotuna. Hetken vaiti oltuaan sanoi rovasti:
-
-"Sinua ei taida miellyttää talonpojan työ?"
-
-"En minä enää pääse siihen innostumaan", vastasi Hilma.
-
-"Mutta se on terveellistä ja voimia tuottavaa työtä... toista on
-työskennellä pellolla ja niityllä kuin istua seminaarin salissa...
-Terve sinä vissimmästi olet?"
-
-"Terve olen."
-
-Taas oli rovasti vaiti. Hetken päästä jatkoi:
-
-"Yleensä ei kansakoulunopettajan toimi ole helppoa -- uupuu siihen
-moni..."
-
-"Mutta siten voi kasvavan kansan hyväksi parhaiten vaikuttaa", sanoi
-Hilma.
-
-"Onhan se niinkin, vaan esimerkki vaikuttaa enimmin... Olisi kai
-sinullakin vaikutusalaa kotipitäjässäsikin, omien siskojesikin
-parissa..."
-
-"Ei ole kukaan profeetta omalla maallaan."
-
-Siihen suuntaan rovasti ja Hilma keskustelivat. Ja lopuksi rovasti
-lupasi Hilmalle lainata rahat seminaarin lukuja varten.
-
-Kevein askelin ja ylpeä hymy huulilla Hilma läksi Haukkavaaraan päin
-kävelemään.
-
-Mutta rovasti jäi kamariinsa pitkäksi aikaa mietteisiinsä istumaan. Hän
-oli paljon auttanut opiskelevaa nuorisoa. Ollen rikas mies ja lapseton
-hän rakasti nuoria ja mielellään auttoi. Monta köyhää tyttöä oli
-avustanut seminaariin, monta nuorta miestä yliopistoon. Eikä hänen
-tähän asti ollut tarvinnut katua avustustaan. Kunnon opettajattaria oli
-tytöistä tullut ja nuorista miehistä virkamiehiä...
-
-Mutta kuitenkin tuntui hänestä nyt, että Hilman suhteen ei tiennyt,
-tekikö oikein vai väärin. Mielessään syytti hän kansanopistoakin. Siinä
-saattoi olla joku vika. Kansanopiston tarkoitus oli kasvattaa kelpo
-kansalaisia, jotka saadun oppinsa valossa työtä tekisivät ja
-esimerkillään ympäristöönsä vaikuttaisivat...
-
-Mutta Hilman käytös opistosta palattua oli ollut loukkaava ja hänen
-toimensa kotonaan kokonaan esimerkiksi kelpaamatonta.
-
-"Koreutta ja työttömiksi ne siellä oppivat", oli hänellekin moni isäntä
-sanonut, kun oli puhe Hilmastakin tullut.
-
-Ja hänelle oli kerrottu, ettei Hilma enää rikkaa ristiin kotonaan
-pannut eikä yleensä muuta tehnyt kuin luki ja kampaili hiuksiaan...
-
-Ja vanha rovasti jäi pitkäksi aikaa mietteisiinsä istumaan, sammunut
-piippu toisessa kädessään.
-
-
-
-IV
-
-
-Tuli Juhannus ja ohi meni.
-
-Marjat metsissä kypsyivät, heinä kasvoi ja ohra hiusta näytti.
-
-Hilma oli joka viikko käynyt kirkonkylässä kirjettä kysymässä ja
-noutamassa. Jotkut koulutoverit kirjoittivat kuulumisiaan, keveitä,
-kömpelöitä kirjeitä, jotka eivät Hilman mielestä sisältäneet mitään --
-ei ystävyyttä eikä sitä henkeä, joka opistossa ollessa oli kaikkia
-elähyttänyt. Mutta Pentiltä ei vieläkään kuulunut kirjettä, vaikka
-Hilma oli jälkeenkinpäin kirjoittanut.
-
-Vihdoin, eräänä lauantai-iltana, kun Hilma kirkonkylältä palasi, oli
-hänellä Pentin kirje taskussaan. Sykkivin sydämin käveli hän
-Haukkavaaraa kohden, oikaisi polkua rantatörmälle ja päätti siellä
-vasta, virran vieressä istuen, Pentin kirjeen lukea.
-
-Rantatörmälle, tulvan leikkelemän hiekkalohmun partaalle hän istui,
-edessään virtava joki, takanaan laaja, kukkiva niitty ja taempana
-korkeita vaaroja ja harmaita huippuja, aukaisi vapisevin sormin kirjeen
-ja alkoi lukea:
-
-    "Hyvä Hilma ja opistotoveri!
-
-    Saan kiittää kirjeestäsi ja ilmoitan että olen täällä Tulisahalla
-    työssä ja voin tavallisen hyvin. Koetin pitää muutamia puheita
-    työväelle, mutta huononlaisella menestyksellä. Ei kansa ymmärrä
-    aatteita. Vastenmielistä on tämä toimi, mutta minulla ei ole kotia,
-    jossa olisin. Mahtaisiko teidän rovastinne, joka on niin monta
-    muuta auttanut, minullekin lainata rahaa. Otapa ja kysy.
-
-    Mitä sitten kirjoitat Kaupin leskestä, niin olisipa sinun hyvä
-    emäntänäkin olla ja kun vielä on rikas, että kykenisit auttamaan
-    siskojasi, joista kirjoitat. Muuta en tiedä.
-
-    Olisin mennyt kihloihin, täällä on oikein mieleiseni tyttö, vaan
-    kun ei ole kotia.
-
-    Olihan sitä meilläkin vähän puhetta, mutta koskapa sinne asti
-    pääsisin tulemaan. Menetkö seminaariin? Oletko saanut muilta
-    kirjeitä? Eipä muuta. Ja hyvin voi!"
-
-Luettuaan kirjeen tuijotti Hilma kauhistunein katsein tyynelle joen
-pinnalle. Oliko hän tullut hulluksi? Kirjoittiko Pentti todellakin
-noin? Noin lyhyesti, kylmästi, kömpelösti? Pentti, tuo hehkuva
-nuorukainen!
-
-Eikä sanaakaan lemmestä, jota oli luvannut!
-
-Hilma tunsi hirveää pettymystä, surua ja tuskaa...
-
-Ja hän, joka oli Pentille lempensä lujana sanonut pysyvän, kertonut
-kaikki ja tämmöisen vastauksen sai!
-
-Maailma tuntui nurin menevän ja se porras, jolla Hilma oli uskonut
-seisovansa ja jonka oli kuvitellut lujaksi ja kestäväksi, se olikin
-heiluva jänkkä, joka ei astua kestänyt...
-
-Mitä ajattelisi hän Pentistä, tuosta, joka puhui ja pauhasi ja uskoi
-vaikka mitä voivansa! Ei merkkiäkään entistä miestä! Miten oli kaikki
-tämä käsitettävä?
-
-Kuinka osasi hän puhua isänmaanrakkaudesta, valoisasta Pohjolasta niin
-kauniisti ja hurmaavasti, -- kun kelpo kirjettä ei kyennyt
-kirjoittamaan?
-
-Teeskentelyäkö vai mitä olivat olleet hänen puheensa Hilmallekin, kun
-kuutamoiltoina kävivät kaksin kävelemässä?
-
--- "Kerran sinut noudan korkean vaarasi alta."
-
-Katkera hymy ilmausi Hilman huulille, ja hän tunsi kuin jäinen kanki
-olisi uponnut sydämeen.
-
-Eikö ollutkaan olemassa ihanteiden ja lemmen maailmaa?
-
-Sanomaton viha ryöpähti hänessä Penttiä kohtaan -- viha koko maailmaa
-ja ihmisiä vastaan...
-
-Toivovana oli hän elänyt, kun pappilassa hyvin asiat olivat
-menestyneet, -- nyt raateleva tuska ja pettymys sydämen täyttivät!
-Kuinka hän jo oli kuvitellut, että he Pentin kanssa... toinen
-opettajana, toinen opettajattarena samassa koulussa...
-
--- "Muuta en tiedä --!"
-
--- Et todellakaan tiedä muuta, kelvoton heittiö, -- puhkesi Hilma
-sanomaan itsekseen, rutisti Pentin kirjeen palloksi ja heitti niin
-kauas kuin jaksoi joelle päin. -- Sinne menet... ja olkoon muistosikin
-kuollut,-- hän huudahti.
-
-Hän nousi ylös, mutta kummallinen voimattomuus tapasi hänet, niin ettei
-hän tahtonut jaksaa kävellä. Hän oli kuin taivaan pilvistä romahtanut
-alas maan pinnalle eikä tietä tiennyt, kuta kulkea.
-
-Mutta vähitellen alkoivat hänen ajatuksensa selvitä ja hänestä tuntui,
-että hänen oma halunsakin ja intonsa olivat laimenneet. Ja se joustava
-jänne, joka oli voimallaan hänen henkeään sitonut, tuntui
-katkenneelta...
-
-Taisi olla ainakin totta mitä äiti oli sanonut, ettei
-semmoista rakkautta, jota nuorena kuvittelee, ole olemassakaan.
-Siltä näytti. Ja utukuvia ja haaveita taisivat olla hänen
-tulevaisuudenkuvittelunsakin...
-
-Ja kun hän Penttiä muisti, niin tuntui hänestä, ettei hänellä ollut
-halua seminaariinkaan...
-
-Sekavin tuntein ja pääsemättä selvyyteen mitä hänen olisi tehtävä hän
-käveli Haukkavaaraan päin. Pitkä, kullankeltainen palmikko riippui
-rentona ja hänen hienot kasvonsa värahtelivät. Silmien sini oli kuin
-tummunut, mutta niiden ilmeessä heijasti uhmaa. Huulet olivat tiiviisti
-yhteen puserrettuina ja povi kohoili levottomasti. Polku, joka
-rantatörmää oli kulkenut, alkoi kaarena kääntyä taloon päin, matalaa
-koivikkoa kiertäen. Joen selällä näkyi tukkilauttoja soluvan, ja sieltä
-kuului puhelua ja hakkaamista.
-
-Jo ehti Hilma talon rantaan, jossa ensimmäiset pellot olivat ja nyt
-hiusta näyttivät. Peltojen päässä kivikon päällä oli vanha, kaltto
-sauna, vaarainpensasten ympäröimänä ja nyt paraikaa lämpiämässä.
-
-Kun hän käveli saunan ohi, juoksi sieltä hänen lempisiskonsa Laila
-häntä vastaan, sievät, punakat lapsenkasvot noessa ja kullankeltaiset,
-silkinhienot hiukset hajallaan. Kirkkain silmin ja naurussa suin Laila
-vastaan juoksi, paita vain ja lyhyt, rikkinäinen hamesiippa yllään.
-
-Tunteet, joita ei pitkiin aikoihin ollut tuntenut, yhtäkkiä Hilman
-povessa alkoivat aaltoilla. Sanomaton sääli ja rakkaus pientä,
-kirkassilmäistä siskoa kohtaan täytti hänen mielensä ja hän sulki
-lapsen syliinsä, rinnalleen pusersi ikäänkuin siten tahtoen kaiken
-murheen ja tuskan sydämestään karkoittaa.
-
-"Isä panee viikatteita varsiin ja pojat... maanantaina aletaan
-heinäntekoon", kertoi Laila.
-
-Hilmalla oli taskussa vähän namusia. Niitä Lailalle suuhun pisti ja
-kysyi:
-
-"Lailako saunaa lämmittää?"
-
-"Selli ja minä olemme lämmittäneet ja isä on tehnyt Lailallekin
-haravan... Lähteekö Hilma heinäntekoon... Äiti sanoi, että Hilma menee
-Kaupille emännäksi..." puheli lapsi iloisena. Laila parka ei ollutkaan
-saanut olla Hilman sylissä koko kesänä.
-
-Kun he tulivat pihaan, puuhaili Aaro poikainsa kanssa viikatteita
-varsiin ja äiti näkyi tulevan lehmäin kanssa metsäveräjältä päin.
-
-Isä kertoi, että Kaupin leski oli juuri vasta lähtenyt talosta, mutta
-kun maantietä hevosella ajoi ja Hilma rantatörmää oli tullut, niin
-eivät sattuneet vastakkain.
-
-"Aikoi tulla huomenna uudestaan", lisäsi Aaro. "Tärkeää asiaa sanoi
-olevan."
-
-"Mitäpä hänellä minulle niin erinomaisen tärkeää olisi", sanoi Hilma
-välinpitämättömällä äänellä.
-
-"Kyllä hän on sinulle jo paljon hyvää tehnytkin", sanoi isä.
-
-Samassa tuli äitikin, kävellen lehmäinsä edessä hameenhelmat korkealle
-nostettuina; hän näytti väsyneeltä ja tuskaantuneelta.
-
-"Jopa mampsellikin on raitilta palannut", sanoi hän melkein
-itkunsekaisella äänellä. "Tulisit nyt auttamaan lypsyä, kun minulla on
-niin sormi kipeä ja Selli päätaudissa makaa..."
-
-"Jahka nyt vaihdan huonomman puvun", lupasi Hilma.
-
-Mutta samassa näkivät he naapuritalon tyttären, Ylitalon Kaisun,
-tulevan kujasta polkua pitkin pihaan.
-
-Kaisu oli ollut Haukkavaarassa melkein jokapäiväinen vieras sittenkun
-Hilma opistosta palasi. Hän oli opinhaluinen ja lainaili Hilmalta
-kirjoja. Aikoi ensi syksynä hänkin kansanopistoon, vaan sanoi
-vanhempain olevan vastaan. Monta valoisaa yötä olivat valvoen Hilman
-kamarissa viettäneet ja salaisuuksiaan toisilleen uskoneet. Hilma oli
-kertonut Kaisulle Pentistäkin... kuinka he toisiaan rakastivat ja Kaisu
-vuorostaan uskonut Hilmalle, että hänen mieleisensä oli Mäntymäen Kalle
-kirkonkylästä. Tytöt menivät nytkin heti Hilman kamariin. Kaisulla oli
-paljon kerrottavaa.
-
-Mutta raskaalla mielellä oli Hilma. Eikä saattanut kertoa Kaisulle
-siitä, mitä Pentti oli kirjoittanut.
-
-"Sinä siis ainakin aiot lähteä seminaariin?" kysyi Kaisu.
-
-Hilma ei vastannut heti.
-
-"Niin minä vielä olen ajatellut", vastasi hän hetken perästä, mutta
-hänen äänensä soi epävarmalta.
-
-Kaisu ei sitä pannut merkille, vaan kertoi, että koko kylän nuoret
-huomenna kokoontuvat Haukkavaaran laelle huvittelemaan.
-
-"Sinne tulee soittajakin, ja siellä tanssitaan. Kirkonkylänkin nuorisoa
-tulee. Totta kai sinäkin lähdet?"
-
-Hilma mietti hetkisen.
-
-"Se on semmoista raakaa elämää... onko siellä mitään hengen ravintoa,
-puheita tai muuta...? Ennenhän siellä on juotu ja välistä tapeltukin",
-sanoi hän.
-
-"Pojat, jotka retkeä hommaavat, ovat sanoneet että jos joku esiintyy
-hutikassa, niin ajetaan paikalla pois... Ja jos tukkilaisia tulee, niin
-pidetään kuri niillekin... Leikitään vaan ja pojat hommaavat
-kahvivehkeet mukaan..."
-
-Hilma mietti.
-
-"Siellä sinä voisit pitää puheenkin, jos tahdot", keksi Kaisu.
-
-Hilma innostui.
-
-Nythän hänelle sattui tilaisuus, jossa saisi näyttää, mitä oli
-oppinut... tilaisuus, jossa voisi puhua Suomen kansasta, sen
-taisteluista ja kärsimyksistä, sen voitoista ja sen nykyisestä
-kulttuurista...
-
-Se olisi aivan uutta puhetta näillä raukoilla rajoilla... ja siten
-hänenkin oppinsa ja tietonsa tulisivat kuulluiks laajemmaltakin.
-
-"Mutta minäpä lähdenkin ja pidän puheen... isänmaasta ja
-kansansivistyksestä", sanoi hän innokkaana Kaisulle.
-
-"Niin tee! Vanhat luulevatkin, ettet ole oppinut mitään muuta kuin...
-että olet alkanut työtä halveksia..."
-
-Hilma innostui niin, että oli jo olevinaan puhetta pitämässä.
-
-"Niin, työtä", sanoi hän ja asettui seisomaan pöydän eteen, Kaisun
-kuunnellessa, "työtä, raskasta ja uhraantuvaa vaaditaan vielä paljon
-ennenkun Suomemme -- niin, ennenkun Pohjolamme pimeihin korpiin tiedon
-aurinko paistaa. (Kuuntele sinä nyt, Kaisu, minä vähän valmistelen
-puhettani.) Sillä tämä maa, jota köyhäksi sanotaan, ei ole köyhä eikä
-sen luonto karua. Suuri isänmaan ystävä, runoilija ja kirjailija Sakari
-Topelius sanoo, että tässä maassa voi elää kaksitoista miljoonaa
-ihmistä... Mutta työtä on meidän jokaisen tehtävä, työtä kansamme
-kohottamiseksi tietämättömyyden unesta. Sillä pimeä korpi on vielä
-kirkon vieressäkin, jossa nuoriso aikaansa turhissa, irstaissa menoissa
-viettää... (Miltäs alkaa kuulua?)"
-
-Hilma katsoi Kaisuun ylpeänä silmät loistaen ja pää pystyssä. Kaisu
-vuorostaan tuijotti, suu auki, Hilmaa ikäänkuin tämä olisi ottanut
-hyvät ryypyt tai muuten ollut suunniltaan.
-
-"Niin... ja minä aion vielä puheeni lopussa koskettaa hyvinkin arkaa
-kohtaa... aion puhua nuorison yöjuoksusta ja epäsiveellisyydestä
-yleensä... Täällähän syntyy aina ensimmäinen lapsi heti häiden jälkeen,
-välistä ennenkin... ja sitäpaitsi on äpärälapsia... se on juuri seuraus
-yöjuoksusta..."
-
-"Etkö sinä sitten koskaan ole päästänyt poikia illalla kamariisi?"
-kysyi Kaisu ikäänkuin se tässä olisi pääasia.
-
-"En ole, ja nyt jos koettaisivat, niin häpäisisin niin että..."
-
-"Eikös Kaupin leski ole koettanut?"
-
-"Vielä mitä!" sanoi Hilma halveksien. "Minä halveksin nyt kaikkia
-miehiä..."
-
-"Mutta mihinkäs sinulta sitten se Pentti jääpi?"
-
-"Hän on samanlainen kuin muutkin..."
-
-Tahtomattaan Hilma pillahti itkuun ja vaikeroitsi:
-
-"Voi, voi, tämä elämä on ikävää..."
-
-"Jopa sinä olet kummalla luonnolla tänäpäivänä", sanoi Kaisu.
-
-Muuta hän ei osannut Hilman oudon käytöksen suhteen sanoa.
-
-Kun Hilma hetken oli vesitellyt, muistutti Kaisu:
-
-"Mutta eikö sinun pitänyt mennä lypsämään, kun äidilläsi on sormi
-kipeä?"
-
-Hilma nyyhki vielä.
-
-"Mitä minä huolin lypsyistä ja lehmistä", nyyhki hän ja yritti alkaa
-uudelleen itkeä.
-
-Kaisu ei ymmärtänyt sanoa sitä eikä tätä.
-
-"Kun ei ole yhtään oikeaa ystävää koko maailmassa", huokaili Hilma.
-
-Kaisu käsitti laillaan "ystävä"-sanan ja virkkoi:
-
-"Ottaisit sen Kaupin lesken, niin saisit samalla kertaa ystävän ja
-tavaraa..."
-
-Hilma loi Kaisuun halveksivan katseen.
-
-"Sitäkö sinä kutsut ystävyydeksi?" sanoi hän.
-
-"Ottaisin minä ja ottaisi hänet moni muukin, jos tarjona olisi", sanoi
-Kaisu. "Kappalaisen Eedlakin varmaan ottaisi, jos saisi... Vaan ei
-kuulu huolivan Kaupin leski hänestä..."
-
-"Elä, hyvä Kaisu, puhu minulle enää puolta sanaa Kaupin leskestä..."
-
-"Mutta jo sinä olet kummanluontoinen ihminen!" kummaili Kaisu eikä
-vähääkään ymmärtänyt Hilmaa.
-
-"Niin minä olen."
-
-"Mistä sinä sitten Kaupin leskelle olet suuttunut? Kaikki tytöt vaan
-sanovat, että jo he ottaisivat... eikä ole vielä vanhakaan... Eikä
-töihin karttaisi se mies..."
-
-"En minä huoli!... Minulla on suuri ihanne, jonka aion toteuttaa...
-muualla..." Kaisa ei taaskaan ymmärtänyt, mitä Hilma tarkoitti.
-
-"Taidat sinä vielä muistella sitä laulaja Halmista, tukkipoikaa...?"
-kysyi hän. "Olen minä hänet tänä kesänä nähnyt... ja sinua
-tiedusteli... Elä nyt taas rupea itkemään... No, tulet sinä sitten
-huomenillalla Haukkavaaran laelle?"
-
-Hilma mietti hetkisen.
-
-"Tulen minä", vastasi hän, pyyhkien kyyneliä silmistään.
-
-
-
-
-V
-
-
-Marianpäivänä, elokuun 4 päivänä, vietettiin pappilassa aina ruustinnan
-nimipäivää, ja sinä päivänä piti kaikkien pitäjän nuorten kokoontua
-pappilaan, iloksi vanhuksille. Silloin siellä saatiin leikkiä ja pitää
-hauskaa.
-
-Hilma oli myöskin saanut kutsun.
-
-Hän päätti lähteä, vaikka ei ollutkaan pitäjän herrasväen kanssa
-tuttava. Kirkonkylässä oli paljon opiskelevaa nuorisoa, oli
-sekä nais- että miesylioppilaita, nuori metsäherra ja kaksi
-kansakoulunopettajaa.
-
-Ne olivat Hilman mielestä aina näyttäneet ylpeiltä, metsäherra
-varsinkin. Ja ruotsinkieltä oli hän kuullut ylioppilaidenkin puhuvan,
-vaikka suomenkielisen koulun olivat käyneet. Herraslähtöä muka olivat.
-Hilma oli päässyt siihen uskoon, että ne halveksivat kansaa, ne eivät,
-vaikka kykenisivät, pane rikkaa ristiin kansan hyväksi, eivät kohdista
-rakkauttaan kansan syviin riviin eivätkä välitä sen huolista...
-
-Niille pitäisi kerran saada sanotuksi...
-
-Hän jo kyllä tiesi paljon -- siitä oli ollut kansanopistossakin puhe --
-hänen oli tehnyt jo aikaa mieli kappalaisen neideillekin sanoa
-suomalaista totuutta. Nekin ne olivat niin olevinaan, etteivät puheille
-alentuneet, vaan syrjäsilmällä katselivat, keskenään supattivat ja
-naureskelivat. Nyt viime juhannuksena oli Hilma sen viimeiseksi
-nähnyt...
-
-Kun hän kirkon luona puheli opettajan kanssa ja kertoi olostaan
-kansanopistossa, niin kappalaisen neidit ja pari ylioppilasta nauraa
-virnistelivät -- heille. Mistä syystä ja millä oikeudella? Opettaja oli
-kyllä vakuuttanut, etteivät nuo heille naura, mutta Hilma oli
-mielestään siitä varma ja halveksi heitä koko sydämestään.
-
-Mutta nyt hän päätti heille sanoa, minkälaisia isänmaanystäviä he
-olivat...
-
-Hän ihan paloi innosta. Hän ei antaisi väittelyssä perään -- sen verran
-hänkin jo asioita tiesi. Hänelle oli kerrottu, että varatuomari
-Karinkanta, joka koko kouluaikansa oli ollut pappilassa ja jonka
-rovasti sukulaisuuden vuoksi oli kouluttanut, varsinkin oli ylpeä kuin
-kuningas ja itserakas herra. Hänen mielestään ei kansa ollut muuta kuin
-raskasta työtä varten -- herrat ne olivat, jotka kansaa johtivat ja
-sitä opastivat...
-
-Olikohan semmoinen vintiö lukenut koskaan Snellmanin aatteita?
-
-Tuskin oli. Ja tuskin oli koskaan kansansa ja isänmaansa hyväksi
-aikonutkaan mitään tehdä!
-
-Mitä vielä. Eivät ne muuta ajatelleet kuin omaa hyväänsä, ja omaksi
-hyödykseen ne kaikki tekivät.
-
-Näitä Hilma jutteli naapuritalon Kaisulle, kun pukeusi pappilaan
-lähteäkseen. Kaisu katseli hänen toimiaan ja kuunteli hänen puheitaan.
-
-"Paljonpa on puhuttu kirkonkylässä siitä puheestasi, jonka Haukkavaaran
-laella pidit... Olisivat saaneet olla sitä kuulemassa herratkin..."
-
-"Niinkö? Kenen olet kuullut puhuvan?"
-
-Hilman silmät loistivat.
-
-"Kauppiaan puodissa puhuttiin. Kanttori, joka oli laella, kuten
-muistat, sanoi, ettei semmoista puhetta pysty moni mieskään
-pitämään..."
-
-"Entäs muut? Puhuivatko muutkin?"
-
-"Sanoivat kaikki, että se tyttö on tullut äijävaariinsa, joka oli
-mainio puhuja ja teki laulujakin..."
-
-Hilmasta tuntui sanomattoman hyvältä.
-
-"Kyllä he vielä saavat minusta kuulla muutakin... odottakootpa..."
-
-Hän seisoi kuvastimen edessä ja kampaili pitkiä kullankeltaisia
-hiuksiaan.
-
-"Jopa sinä... kylläpä sinä vasite kampaat..."
-
-"Täytyy olla aistikkaasti puettu, ilman joutavia koristuksia", sanoi
-Hilma ja silmäili päätään kuvastimessa joka kulmalta.
-
-"Hyvä on nyt", vakuutti Kaisu. "Jo sinä nyt kelpaisit vaikka vihille."
-
-Ja sitten oli Hilma valmis lähtemään ruustinnan nimipäiville.
-
-Kaisulla oli myös asiaa kirkonkylään, niin että heidän nyt sopi yhtä
-matkaa mennä. He kävelivät talon rantatietä törmälle ja lähtivät
-rantatörmän polkua pitkin kirkolle päin.
-
-Niitty, jonka yli polku kirkonkylään vei, oli jo osaksi tehty. Latojen
-ikkunoista pullisteli kauniin vihreitä maaheiniä ja pieleksistä latojen
-vieriltä tuoksui kuivuneiden kukkien miellyttävä lemu. Luhdikoita,
-jotka olivat notkoissa ja alangoissa alempana, oli vielä niittämättä,
-mutta jo törrötti sielläkin korkeita, piikkipäisiä suovia kuin suuren
-suuria jättiläisnokkosia.
-
-Tytöt kävelivät pitkän matkaa puhelematta, mutta kun kirkonkylä alkoi
-näkyä, sanoi Hilma:
-
-"Hullusti se kävi Aholan Annallekin... Riihitansseissa kulkikin ja
-kaikilla markkinoilla... Tiedätkö sinä, Kaisu, kuka hänen lapsensa isä
-on?"
-
-"On siitä puhuttu paljonkin, vaan lienevätkö oikeaan osanneet... on
-sitä puhuttu Kaupin leskeäkin..."
-
-Hilma jäi suu auki Kaisua töllistämään.
-
-"Eihän sekään mikään mahdoton asia olisi", arveli Kaisu. Kun palasen
-matkaa vielä kävelivät, sanoi Hilma:
-
-"Se on sikamainen asia."
-
-Kun Hilma saapui pappilaan, olivat sinne jo muut vieraat tulleet.
-
-Siellä olivat pitäjän kaikki sekä vanhat että nuoret herrat, rouvat ja
-neidit.
-
-Hilma tunsi menevänsä hämilleen, kun joutui joukkoon, jossa hänellä ei
-ollut muita persoonallisia tuttavia kuin molemmat kansakoulun
-opettajattaret. Vaikka hän oli aikonut esiintyä rohkeasti, tunsi hän
-kuitenkin painoa hartioillaan ja oli huomaavinaan että kappalaisen
-neidit, varsinkin vanhempi, Eedla, tarkastelivat häntä kiireestä
-kantapäähän. Herrat eivät juuri erityisesti tarkastaneet. Nuori
-metsäherra kuitenkin näkyi silloin tällöin silmäilevän...
-
-Rovasti ja ruustinna olivat hänelle ystävällisiä niinkuin ennenkin,
-mutta Hilma oli varatuomari Karinkannan pöyhistyneissä, ilkeän
-lihavissa kasvoissa huomaavinaan pilkkahymyä.
-
-Nuoret koettivat aloittaa jotakin leikkiä, mutta se ei tahtonut käydä
-enää niinkuin ennen, jolloin kaikki olivat nuorempia. Nyt olivat jo
-nuoret ylioppilaatkin velttoja, venytteleviä maailmanmiehiä ja
-arvelivat, etteivät leikit olleet kuin lapsia varten.
-
-"Hyvä olisi, että säilyttäisitte lapsen sydämen niin kauan kuin
-mahdollista", sanoi ruustinna, joka koetti saada nuoret innostumaan.
-
-Hilma esitteli, että alettaisiin leikkiä "Pekan viulua".
-
-Varatuomari alkoi nauraa hohottaa.
-
-"Nuorisoseurako tässä perustetaan", sanoi hän. "Eihän nyt neiti mahtane
-vaatia meiltä... kukaties lopuksi kansallistanssia..."
-
-Hän nauraa hohotteli ja katseli suurilla pullosilmillään Hilmaa.
-
-Hilma punastui ja puri huultaan.
-
-"Se on loukkaava tuommoinen", sanoi vanhempi opettajattarista ja nousi
-mennäkseen.
-
-"Tässä nyt vielä ruveta hulluttelemaan", lisäsi varatuomari.
-
-Nähtävästi hän ikävöi totipöytää, jota ei pappilassa koskaan laitettu.
-
-Kanttori koetti olla kohtelias ja huomaavainen Hilmalle. Kun leikistä
-ei näyttänyt mitään tulevan, istahti hän, piintynyt vanhapoika, Hilman
-viereen puhelemaan.
-
-"Neiti aikoo seminaariin?" sanoi hän.
-
-"Niin olen aikonut... olen jo hakenut ja saanut kutsunkin Jyväskylään",
-vastasi Hilma.
-
-Varatuomari ja metsäherra istuivat heitä lähellä, paperossiaan
-poltellen ja jutellen kappalaisen neitien kanssa. Muut nuoret olivat
-menneet puutarhaan marjoja syömään.
-
-Kanttori ja Hilma olivat pian vilkkaassa keskustelussa. Hilma kertoi
-olostaan kansanopistossa ja siitä isänmaallisesta hengestä, joka siellä
-jokaista oppilasta elähdytti.
-
-Karikanta kuunteli toisella korvalla heidän haasteluaan.
-
-Hilma innostui puhuessaan ja alkoi puhua siitä, ettei isänmaallisuus
-ollut monellekaan muuta kuin paljas sana -- ilman merkitystä.
-
-"Poloisessa Pohjolassamme varsinkin näyttää kansallishenki kokonaan
-kuolleen", sanoi Hilma. "Täällä ei ole ainoaakaan aatteen miestä eikä
-aatteen naista..."
-
-"Eipä taida olla", myönsi kanttori.
-
-"Ei ole. Ja kansa elää vailla hengen valoa... herrojen
-talutusnuorassa..."
-
-Nyt ei Karikanta malttanut olla sekaantumatta keskusteluun.
-
-"Sallikaa minunkin ottaa osaa intresanttiin keskusteluunne", sanoi hän
-kohteliaalla äänellä. "Tuo vanha ja kulunut sananparsi, että kansa elää
-herrojen talutusnuorassa..." alkoi hän sitten. "Ellen väärin muista
-aikoo neitikin seminaariin?"
-
-"Niin olen aikonut!" vastasi Hilma niin kylmällä äänellä kun voi.
-
-"Te pyritte siis herruuteen päin tekin ja ehkä juuri sen vuoksi, että
-uskottelette siten helpommalla toimeentulon ansaitsevanne..."
-
-"Mitä se tähän asiaan kuuluu!" tokaisi Hilma väliin.
-
-"... Ja siten juuri tahallanne pyritte kansan 'syvistä riveistä' --
-niinkuin tuo mahtava fraasi kuuluu -- pois. Kun te puhutte
-kansallishengen kuolemasta..."
-
-Silloin juuri saapuivat molemmat opettajattaretkin seuraan ja
-istahtivat lähelle Hilmaa ja kanttoria.
-
-Karinkanta jätti lauseensa kesken ja sytytti paperossinsa.
-
-"Suokaa anteeksi, mutta oletteko lukenut Snellmania?" kysyi Hilma, ja
-hänen verensä kiehui.
-
-Varatuomari hymähti ja loi merkitsevän katseen metsäherraan.
-
-"Hyvä olisi, jos tekin lukisitte Snellmania", vastasi hän. "Mutta minä
-puolestani neuvoisin teitä, neiti Hilma, että jättäisitte seminaariin
-menon sikseen..."
-
-"Ja minkätähden?" tikasi Hilma tulipunaisena.
-
-"Sen vuoksi, ettei kansanopisto suinkaan ole mikään pohjakoulu tai
-valmistava luokka seminaariin, vaan juuri se oppilaitos, jossa oikeita,
-kunnon kansalaisia, varsinaista maalaisväestöä kasvatetaan...
-Sitäpaitsihan kansakoulunopettajan toimi on kovin raskasta ja
-väsyttävää."
-
-Hän veti pitkän savun paperossistaan ja sanoi sitten ikäänkuin
-yhteisesti kaikille:
-
-"Harva kansakoulunopettaja pysyy täydessä järjessäänkään ja vielä
-harvempi terveenä... ohoi..."
-
-Toinen opettajattarista, laiha ja hermostunut, sai semmoisen
-kohtauksen, että alkoi huutaen itkeä ja riensi pois sisähuoneisiin,
-toinen meni ulos, mutta Hilma jäi paikoilleen kanttorin viereen, joka
-nyki partaansa eikä tiennyt mitään sanoa...
-
-"Siinä nyt näette minkälaista väkeä he ovat... miespuoliset ovat vielä
-hullumpia... Minä en ainakaan ole nähnyt monta kansakoulunopettajaa,
-joka olisi säilyttänyt alkuperäisen, terveen järkensä..."
-
-"Te olette hirmuinen ihminen, herra Karinkanta", sai Hilma sanotuksi.
-
-Karinkanta vain hymyili pirullista hymyään ja vastasi:
-
-"Minä puhun totuutta, ja totuus on aina raskasta kuulla. Jos tekin,
-neiti Hilma, oikein tekisitte, niin te jättäisitte seminaarihommanne
-sikseen ja alkaisitte toden teolla kansallishenkeä herättää... Eikö
-niin?"
-
-Mutta silloin juuri ilmestyi vanha rovasti ovelle ja sanoi,
-Karinkantaan kääntyen:
-
-"Mitä sinä, hyvä Akseli, täällä juttuilet, kun opettajatar Neula...
-sairas ihminen muutenkin..."
-
-Hilma ei kuullut enempää, sillä samassa hänkin poistui.
-
-Mutta rovasti jäi Karinkannan ja metsäherran kanssa puhelemaan.
-
-"Ei tässä niin vaarallista keskustelua ollut", puolustit Karinkanta.
-"Halusin vain tälle nuorelle talontyttärelle sanoa _minun_ ajatukseni
-seminaareista yleensä ja kansakoulunopettajista erittäin... Mutta
-tällekin neitoselle on suuruudenhulluus noussut päähän nyt jo... mitä
-sitten tekee, kun seminaariin vielä menee..."
-
-"Ne ovat sinun ajatuksiasi", sanoi rovasti. "Sopimatonta on, että menet
-ärsyttelemään muutenkin vaivaantuneita raukkoja..."
-
-"Sepä se. Sitähän minä tässä juuri koetinkin teroittaa, että
-opettajantoimi on liian raskasta naiselle, koska miehetkään eivät näy
-pysyvän järjessään... Tässäkään pitäjässä ei ole ainoatakaan opettajaa,
-joka olisi -- kuinka sanoisin -- luonnollisella tavalla kuollut... Mikä
-on tullut sairaaksi -- keuhkotautiin ja siihen kuollut, -- mikä taas on
-tullut keskellä kirkasta päivää hulluksi ja siihen kuollut..."
-
-"Se nyt on sattunut täällä, mutta..." sanoi rovasti.
-
-"Setä ei tee oikein lainatessaan rahoja Haukkavaaran Hilmalle... Hänen
-terveytensä ei kestä raskasta opettajantointa... Keuhkotautista sukua
-on jo valmiiksi..."
-
-"Niin", sanoi rovasti.
-
-Mutta silloin juuri tultiin käskemään illalliselle.
-
-Eikä varatuomari Karinkanta sen paremmin perustellut omituisia
-ajatuksiaan kansakoulunopettajista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Puolenyön aikana lähti Hilma kotimatkalle.
-
-Öisin on jo elokuun alussa Pohjolankin taivas hienon hämypilven
-peitossa ja korkeiden vaarojen kupeilla pohottavat metsät mustilta.
-Mutta vedet välkkyvät tyynenä yönä ja ilmassa tuoksuu kuivuneiden
-heinien mehevä lemu.
-
-Yksin Hilma oikaisi polulle ja rantatörmälle. Lauttoja kulki nytkin
-monta yhdellä näkemällä, ja jokaisella lautalla loimusi iloinen
-tervastuli.
-
-Hilman ajatukset paloivat kuin tulessa, yksi meni, toinen tuli, ja
-oudosti sykki hänen sydämensä. Elämä tuntui niin kummalliselta,
-kylmältä ja kolkolta kuin hauta...
-
-Tämmöistäkö se olikin oleva!
-
-Pentti, jota oli rakastanut ja jonka oli uskonut ihanteelliseksi
-nuoreksi mieheksi, olikin ollut kömpelö ja kylmä, tunteeton raukka,
-jonka puheet eivät olleet mistään kotoisin...
-
-Hilma tunsi kylmiä väreitä käyvän sydämessään, muistellessaan Pentin
-kirjeen sisältöä...
-
-Pettynyt oli hän nytkin, ruustinnan nimipäivillä. Hän oli salaa
-toivonut, että joku... ehkä kaikkikin... sanovat jotakin hyvää siitä
-hänen puheestaan, jonka hän oli Haukkavaaralla pitänyt. Mutta ei
-sanaakaan puhunut kukaan...
-
-Ja sitten tuo pirullinen varatuomari, jonka sanat sattuivat luihin ja
-ytimiin!
-
-Hän ei koskaan ollut tuntenut olevansa niin kahdella päällä kuin nyt.
-Sillä nyt nousi sydämeen vieras ajatus, joka ei ennen ollut siellä
-sijaa saanut, vaikka ohimennen joskus mielikuvituksessa vilahtikin...
-
-Jos sittenkin suostuisi menemään Kaupin leskelle... Mimmihän joutuu
-pian naimisiin Pajukylään Ylimännikön rikkaalle pojalle... ja nuoremmat
-tyttäret olivatkin olleet hyviä Hilmalle...
-
-Salomoni oli hyväsydäminen mies, jonka kanssa kyllä toimeen tulisi...
-Hän ottaisi Lailan omaksi tyttärekseen uuteen kotiinsa, kasvattaisi,
-kouluttaisi pikkusiskon vaikka yliopistoon asti...
-
-Ja isä ja äiti ja muut saisivat rauhassa kotitalossa työskennellä.
-Niinpäin oli rovastikin puhunut, eikä saattanut Hilma uskoa, ettei
-rovasti hänen parastaan tarkoittanut...
-
-Hän käveli kiivaasti, ajatusten ja tunteiden mellastaessa sydämessä...
-
-Oliko olemassakaan enää ihanaa, puhdasta, himotonta rakkautta,
-sellaista, jota hän oli tuntenut Penttiä kohtaan? Ei ollut äiti
-semmoista sanonut olevan ja Ylitalon Kaisu oli vakuuttanut, ettei ollut
-yhtään tyttöä koko kirkonkylässä, joka ei Kaupin leskeä miehekseen
-ottaisi, -- aina kappalaisen neidistä alkaen...
-
-Näyttäisikö niille, että hän sen ottaa kuin hyllyltä Kaupin lesken...
-
-Salomoni oli jo hänelle kihloja tarjonnut, mutta ei ollut Hilma
-huolinut... Mutta jos vielä tarjoaa, niin hän...
-
-Hilma oli jo ehtinyt siihen kohti, jossa Haukkavaaran rantatie nousi
-taloon.
-
-Kaikki nukkuivat. Tikapuissa, jotka olivat asetetut rakennuksen
-räystästä vasten, riippui varsiinsa köytetyitä viikatteita ja haravia.
-Pienoinen, uusi ja vastatervattu harava oli kolmannella piillä... Se
-oli pikku Lailan harava, josta tämä paljon piti ja jolla toisten
-joukossa haravoi...
-
-Hilman haravaa ei näkynyt missään. Ennen oli hänelläkin oma haravansa,
-ja ennen hänkin... Mutta nyt ei ollut käynyt niityllä koko kesänä kuin
-yhden ainoan kerran eikä silloinkaan isosti apuna ollut...
-
-Porstuan ovi oli jätetty auki, ja Hilma käveli kevein askelin tuvan
-läpi omaan huoneeseensa, joka oli rakennuksen pohjoispäässä. Huoneessa
-oli hämärä, ja Hilma sytytti kynttilän.
-
-Ei hän oikeastaan kyennyt mitään asiaa ajattelemaan. Ristiriitaisina
-ajelehtivat ajatukset sinne tänne. Ei hän tuntenut itseään
-onnettomaksikaan, mutta tyhjältä sydän tuntui ja tuleva elämä
-kangasteli hämäränä.
-
-Hän otti pöytälaatikostaan käsikirjoituksen, johon ei moneen viikkoon
-ollut kyennyt mitään lisäämään ja alkoi sitä katsella...
-
-Siihen oli kirjoittanut oman sydämensä tunteita, omia onnekkaita
-mielialojaan kuvaillut...
-
-Mihin suuntaan hän jatkaisi? Kerran hän vielä jatkaakin...
-
-Mutta siitä mitä ja miten hän kertomuksensa juonta alkaa kehittää, ei
-hän selville päässyt.
-
-Hän vaipui levottomaan uneen ja näki unta, että häntä joku puristi
-kurkusta.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Oli jo eletty syksyyn.
-
-Riihiä jo puitiin Haukkavaarassakin paraikaa. Aaro isäntä oli saanut
-vielä velkamiehensä vartomaan ja talonmyynti-kuulutus oli peruutettu.
-Vuoden sato oli tänä vuonna ollut runsas kaikin puolin, ja Aaro oli
-sitäpaitsi onnistunut saamaan paperipuumetsälleen ostajan.
-Metsärahoilla saikin kiivaimmat velkamiehensä asettumaan. Ja Hilma oli
-mennyt seminaariin. Hämärtyvänä iltana, kun riihestä oli palattu ja jo
-oli kylvetty, istuivat Haukkavaaran isäntä ja emäntä keskenään
-jutellen.
-
-Hilman menon jälkeen oli Kaupin leski vielä käynyt Haukkavaarassa
-ikäänkuin Hilman jälkiä nuuskimassa. Pahalla päällä ja raskasmielisenä
-oli ollut, mutta ei ollut kuitenkaan uhannut hakea velkaansa Aarolta,
-vaikka hänellä olikin suuri saatava.
-
-Ja kun Kaupin leski oli suoraan Aarolta ja emännältä kysynyt, mikä
-saattoi olla syynä, ettei Hilma, köyhä ja turvaton tyttö, suostunut
-tulemaan pitäjän parhaaseen taloon emännäksi, niin oli emäntä silloin
-sanonut, että huhu kertoi Salomonin olevan Aholan Annan lapsen isän --
-ja sitä oli Hilma pahana pitänyt.
-
-Silloin oli Kaupin leski kironnut ja sen pitempiä puheita pitämättä
-lähtenyt pois.
-
-"Vaan lieneekö sitä oikeastaan moittinut", arveli emäntä. "Eihän Hilma
-minusta ollut entisen lainen missään suhteessa sitten kun sieltä
-kansanopistosta palasi... Yökaudet luki ja kirjoitteli kesälläkin ja
-usein itkikin. Ja ennen kun oli semmoinen hyvä karjanhoitaja ja
-verraton lypsäjä ja muuhunkin työhön aina ruttosa rupeamaan, niin ei
-ole koko kesänä kun kerran pyytämättä lypsämään tullut ja kerranko lie
-käynyt niityn laidassa... Ei siellä vaan siinä opistossa työhön
-kehoteta... lukemaan ja lukemaan vaan ikäänkuin sillä henkensä
-elättäisi... Vai eikö ole totta?"
-
-Emäntä puhui kuin moittien Aaroa kaikesta.
-
-"Niinpä näytti", myönteli Aaro alakuloisesti. "Vaan minkäpä minä sille
-tein. Semmoinen haluhan sillä oli sinne, että lakkaamatta kärtti..."
-
-"Mikset komentanut työhön, vaan annoit joutilaana keimailla ja
-kirjojansa lueskella?" ärähti emäntä taas.
-
-"Olisipa siinä ollut tilaisuus sinullakin Hilmalle sanoa... ja ehkäpä
-hän itsensä silläkin tiellä elättää, niin rovasti ainakin vakuutti",
-sanoi Aaro.
-
-Siihen ei emännällä ollut vastaan sanomista. Mutta sen sijaan alkoi hän
-taas syytellä isäntää:
-
-"Jos hän ei olisi kansanopistoon päässyt ja siellä niitä 'aatteita'
-saanut päähänsä, niin epäilemättä olisi Kaupin leskelle vaimoksi mennyt
--- siihen monen kylän tyttäret toivoivat. Vaan kun et sinäkään kovaa
-sanaa sanonut, vaan annoit aina perään... Eihän Hilma yksin minun
-porinastani ja puheistani huolinut..."
-
-"Mitäpä pakottamaan naimisiin, kun ei itsellä halua ollut... ja
-luulenpa Hilman kuuluvan sinulle sen verran kuin minullekin..."
-
-Aaron äänessä soi katkera sävel, jota emäntä tuskin koskaan ennen oli
-kuullut. Ei pahimpina kiusausten hetkinäkään ollut Aaro, aina siivo ja
-sydämellinen, viitannut siihen, ettei Hilma ollut hänen lapsensa.
-
-Mutta sen tunsi emäntä nyt, ettei asia Aaron mielestä ollut häipynyt
-eikä koskaan tietenkään unohtuisi, vaikka Hilmasta näytti pitävän niin
-paljon kuin muistakin lapsista.
-
-Sanaakaan enää virkkaamatta nousi hän ja läksi navetan puoleen.
-
-Mutta Aaro jäi yhä hämärämmäksi käyvään pirttiin istumaan omiin
-mietteisiinsä vaipuneena, eivätkä hänen surumielisiä ajatuksiaan
-tuntuneet häiritsevän pienemmät lapsetkaan, jotka lattialla
-mellastivat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Myöhään syksyllä, kun joki jo oli jäässä, jänkät miehen kantavina
-mutakenttinä ja talven valkoinen käsi ilmassa viipotti, saapui Hilmalta
-ensimmäinen kirje kotiaan. Isän osoite oli kirjeessä, sillä Hilma
-tiesi, ettei äiti osannut kirjoitusta lukea.
-
-Kun Aaro sunnuntaina palasi kirkolta, ilmoitti hän, että Hilmalta oli
-kirje.
-
-Mutta vasta sitten, kun emäntäkin oli navettatyöt tehnyt ja takkaan oli
-sytytetty pystytuli, kokoontuivat kaikki lapset ja emäntä isän
-ympärille kuuntelemaan Hilman kirjettä.
-
-Mutta merkillisen lyhyt oli Hilman kirje. Ei selittänyt olostaankaan
-muuta kuin että hän "voi hyvin". Ei ollut terveisiäkään nimenomaan
-kenellekään muulle lähettänyt kuin pikku Lailalle. Ei tiedustellut
-kotikylän kuulumisia eikä naapureista mitään. Ei ollut Kaupin
-leskestäkään sanaakaan.
-
-Aaro näytti pettyneeltä ja emäntä istui puhumattomana ikäänkuin lisää
-odotellen.
-
-"Eikö muuta mitään kirjota?" kysyi hän vihdoin.
-
-"Eipä näy muuta olevan... puhdasta paperia tämä loppu", vastasi Aaro ja
-kääri kirjeen kokoon.
-
-"Eikös Hilma Lailalle mitään lähettänytkään?" kysyi pikku Laila, joka
-isää vasten nojaantuneena oli kirjettä kuunnellut.
-
-"Olihan siinä terveiset sinulle", sanoi emäntä, ja noustessaan ylös
-lisäsi hän tuikealla äänellä:
-
-"Muille ei ole liiennyt sitäkään."
-
-Mutta Aaro nousi ja pani Hilman kirjeen virsikirjan väliin
-loukkokaappiin.
-
-Kun he illalla asettuivat levolle, ei Aaroa tuntunut nukuttavan.
-
-"Mitä sinä valvot?" kysyi häneltä emäntä.
-
-"Ajattelin minä kysyä sinulta yhtä asiaa... vaikka olisi sen saanut jo
-ennenkin kysyä, mutta en ole saanut sanotuksi..."
-
-Emäntä kuunteli ääneti. Hän alkoi aavistaa, mitä Aaro aikoi kysyä.
-
-"Oletko sinä koskaan sanonut Hilmalle, kuka hänen isänsä on?" sai Aaro
-nyt sanotuksi.
-
-"Mistä sinulle nyt semmoinen johtui mieleen?" tiedusteli emäntä.
-
-"Ajattelin tuosta kirjeestä... Kun aina minulle oli niin rakkaan
-luontoinen, niin nyt vaan muutaman rivin kirjoittaa..."
-
-"En minä koskaan ole puhunut, eikä minun kauttani koskaan tietoa saa...
-Eikähän sitä asiaa kukaan muu tiedäkään kuin me kahden ja se kolmas,
-joka jo on kuollut..."
-
-Emäntä puhui kiihkeämmällä äänellä kuin tavallisesti.
-
-"Hyvä olisi, ettei saisi tietää", sanoi Aaro huoaten. "Omanani olen
-pitänyt Hilmaa niinkuin näitä toisiakin."
-
-"Kyllä vaan sinä olet puolestasi hyvä ollut. Vaan olisin minä suonut,
-että Kaupin Salomonin olisi ottanut miehekseen..."
-
-"Vaan vastenmielinen kai oli ja pelkäsi, luulen, niitä entisen emännän
-lapsia... Hyvältä tuntuu mielestäni, etten enempää pakottanut..."
-
-"Olisit saanut pakottaa..."
-
-"Hyvä on, etten pakottanut... Minusta tuntuu, että Hilma on nyt meiltä
-iäksi mennyt..."
-
-"Pyh! Miten niin uskot ja ajattelet...?"
-
-"En minä osaa niin selittää sitä, vaan niin minusta tuntuu."
-
-"Ne ovat taas niitä sinun omia pehmeitä ajatuksiasi! Lupasihan hän
-muistaa ja ottaa Lailankin kouluttaakseen..."
-
-"Niin minusta vaan tuntuu, ettei tule enää. Oli surkeaa, kun koko välin
-itki ihan asemalle asti..."
-
-Ei emäntäkään siihen mitään virkkanut. Mutta kun kumpikin vielä
-valvoivat, sanoi Aaro:
-
-"Kun ei tulisi isänsä luontoinen, hurja ja huikentelevainen..."
-
-"Minuun se on tullut... kova on luonto, sen olen nähnyt, ja ylpeä
-lisäksi kuin mikähän..."
-
-Emäntä nukkui pian, mutta Aaro valvoi aamupuoleen yötä ja mietiskeli
-syytä, miksi Hilma niin lyhyen kirjeen oli kirjoittanut.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Hilma oli jo opettajattarena omassa koulussaan.
-
-Vuodet olivat kuluneet, ja loistavasti oli Hilma koulunsa suorittanut
-ja parhaimpana pois päässyt. Nyt oli hän aloittamassa ensimmäistä
-lukukautta.
-
-Hän on vähän laihtunut näinä neljänä raskaana vuotena ja jonkunlainen
-hermostuminen häntä vaivaa. Varsinkin iltaisin ja öin.
-
-Pari päivää on koulu vasta ollut avoinna, ja hänellä on ollut paljon
-työtä. Hän tuntee väsymystä.
-
-Mutta kun hän, kun syysilta alkaa pimetä, koettaa levähtää, lentävät
-ajatukset lapsuuden kotiin kauas Pohjolaan... ja jostakin julmasta
-teosta tuntuu tunto häntä soimaavan.
-
-Nyt hän vasta oikein joutaa ajattelemaan. Sillä hän on tähän asti
-tehnyt työtä ja ahkeroinut eikä ole tahtonutkaan muistaa muuta. Mutta
-nyt on tullut raskas kivi sydämeen... Tunto soimaa siitä, että ylpeys
-esti hänet enää palaamasta entiseen köyhään kotiin, korkean
-Haukkavaaran alle. Sillä ei ole Hilma, sittenkun sinä koreana elokuun
-iltana seminaariin läksi, kotipitäjässään käynyt. Kesät on viettänyt
-milloin minkin luokkatoverin luona ja siten loma-aikansa kuluttanut.
-
-Oli kulunut vuosia, ettei ollut sanaakaan kirjoittanut eikä vuorostaan
-minkäänlaisia tietoja kotipuolestaan saanut...
-
-Ja tahallansa oli hän tänne näin kauas etelään tahtonutkin...
-
-Mutta nyt juuri kun hän oli aloittamassa kouluaan, oli hän saanut
-tiedon, että isä, Haukkavaaran Aaro, oli kuollut...
-
-Haukkavaara!
-
-Hilma oli lyhentänyt nimensä Vaaraksi.
-
-Näinä vuosina oli hänellä ollut kuin unehtuneena kaikki, koko entisyys,
-lapsuus ja koti siihen asti, kun seminaariin läksi. Mutta nyt
-virtasivat kaikki muistot yhdellä kertaa hänen mieleensä...
-
-Suuret unelmansa ja haaveensa hän muisti ja kuvan siitä
-tulevaisuudesta, jonka valoisina kesäöinä oli mieleensä loihtinut.
-Muisti hän senkin, kuinka oli aikonut itsensä uhrata vanhempainsa ja
-pienten siskojensa hyväksi...
-
-Nyt ne raukat eivät edes olleet saaneet kirjettäkään häneltä kahteen
-pitkään vuoteen...
-
-Pikku Laila parka!
-
-Hänelle tuli yhtäkkiä niin ikävä, että hän purskahti äänekkääseen
-itkuun., ja ensi kerran elämässään tunsi hän, että hän olikin yksin,
-aivan yksin...
-
-Hän koetti tyyntyä, mutta sitä suurempina tuntuivat nyt tunnon tuskat
-raatelevan... Eikä tämä hänen elämänsä, jonka oli kuvitellut ihanaksi,
-tuntunut minkäänarvoiselta... Pettymyksiä pitkin matkaa... ystäviä,
-joiden ystävyys ei kestänyt kuin hetken...
-
-Isänmaa!
-
-Sen entinen kaiku oli kadonnut ja hänen oma voimansa vähentynyt. Mitä
-hän voisi tahi mihin kykenisi hän täällä, kaukana Pohjolasta...!
-
-Sivumennen vilahti Pentti Luhtaniemikin hänen mieleensä ja ne muutkin
-toverit kansanopistoajalta. Pentti oli hukkaan joutunut... Hän oli
-seminaarissa ollessa lukenut sanomalehdistä, että Pentti oli vangittu
-murhasta, jonka juovuksissa oli tehnyt...
-
-Mutta sitten taas vilahti valoa hänen mieleensä. Hän pyyhki
-kyyneleensä, silmäin loisto palasi ja suun ympärille ilmestyi käskevä
-piirre...
-
--- Jos muut sortuvatkin... niin en sorru minä... minä taistelen kaikkea
-pahaa vastaan maailmassa... minä opetan koululapsille siveellisyyttä ja
-kehoitan heitä... minä vihaan kaikkia miehiä... sillä heissä ei ole
-yhtään ainoaa kelpomiestä, jonka entisyys ei olisi tahraantunut...
-
-Hyi heitä! Ja hyi kaikkea!
-
-Hän nousi ja alkoi järjestellä huoneessaan.
-
-Pitäjä, johon Hilma oli päässyt opettajattareksi oli Etelä-Suomen
-suurimpia, ja hänen koulunsa oli kaikin puolin mallikelpoinen. Se oli
-keskellä vankkaa kylää, josta rautatieasemalle ei ollut kuin muutamia
-kilometrejä.
-
-Hänen edeltäjänsä oli viime keväänä kuollut -- keuhkotautiin, oli
-hänelle sanottu. Vanha ja vaivainen oli jo ollutkin, hermostunut
-vanhapiika, joka ei sallinut mitään leikkiä.
-
-Kylä ja kouluhuoneet miellyttivät Hilmaa, mutta vaikka hän koulun
-puutarhassa, akkunansa alla, näki omenapuita, suurten kauniiden
-hedelmien peitossa, lensi ajatus kuitenkin Pohjolaan, Haukkavaaran
-alle... Siellä oli ollut pihlaja, joka juhannuksena oli valkoisessa
-kukassa ja syysmyöhällä punoitti marjoistaan...
-
-Kun hän sitä alkoi ajatella, nousi itku taas kurkkuun ja hän heittäysi
-keinutuoliin.
-
--- Kun kuluu talvi ja tulee kesä, niin lähden Pohjolaan, -- mietti hän
-itkunsa välissä. -- Missä lienevätkin? Maailmalle kai kaikki joutuneet,
-pikku Laila parkakin! Kuinka sydämetön olen ollutkaan!
-
-Hän itki niin -- koko elämänsä tänä yhtenä ainoana iltana.
-
-Mutta taas tyynnyttyään muisti hän Kaupin leskeä... ja tunsi, ettei hän
-jaksanut ajatella sitä loppuun, -- kun ajatteli mahdollisuutta että hän
-nyt olisi Kaupilla emäntänä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta vähitellen, kun hän alkoi tutustua pitäjään ja pitäjäläisiin,
-alkoivat päivätkin tuntua lyhemmiltä, ja välisti voi hän jo laskea
-leikkiä lastenkin kanssa tunnilla.
-
-Hän oli alussa välttänyt seuraa ja kulki enimmäkseen yksin. Harvoin hän
-hymähti, ja oli vähäpuheinen varsinkin isommassa joukossa.
-
-Mutta pitäjän nuorilta miehiltä ei jäänyt huomaamatta, että uusi
-opettajatar, Hilma Vaara, oli kaunis tyttö, joka pukeusi aistikkaasti
-ja käveli komeasti, että hänen hymynsä oli suloista ja olentonsa
-viehkeää.
-
-Ja kun Hilma joulun aikana nuorisoseuran iltamassa piti puheen,
-myönsivät kaikki, että heidän oli onnistunut saada lahjakas
-opettajatar.
-
-"Mutta hän on vähän omituinen..."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Öisin valvoo ja itkee, ja kun nuoria miehiä näkee, niin melkein
-pelkää..."
-
-"Kyllä hän siitä tasaantuu... ehkä liiaksi rasittunut ja
-hermostunut..."
-
-"Niin kaiketi..."
-
-Mutta kukaan ei onnistunut pääsemään Hilman tuttavuuteen, ja yhä
-harvemmin kävi hän missään seurassa; varsinkin hän silminnähtävästi
-vältti miesten seuraa.
-
-Talven tullen muuttui hän yhä raskasmielisemmäksi, valvoi öisin ja
-päivin, oli heikko ja hajamielinen. Oppilaatkin näkivät hänen usein
-rientävän huoneeseensa itkemään.
-
-Usein iltasin yksin istuessaan mietti hän tilaansa ja huomasi, että
-hänen terveytensä huononi huononemistaan. Ei hän oikeastaan itsekään
-tiennyt, mikä häntä vaivasi.
-
-Miksi oli hän katkera ja epäluuloinen ihmisiä kohtaan? Eivät kai nämä
-ihmiset olleet syypäät siihen, että hän suri ja murehti... niin, hän ei
-tiennyt itsekään mitä oikeastaan suri. Miksi epäili hän kaikkia ihmisiä
-ja luuli pienimmänkin hymyn toisen huulilla olevan pilkkahymyä hänelle?
-
-Oli häntä kehoitettu liittymään nuorisoseuraan, käymään naapureissa ja
-olemaan iloinen. Mutta kehoitukset olivat kuin kieltoa hänelle. Yhä
-enemmän hän epäili joka ainoaa ihmistä...
-
-Kerran talvella oli hän saanut kotipitäjän rovastilta kirjeen, jossa
-rovasti m.m. oli kirjoittanut: "Kuinka sinua muuten nyt tuntuu
-opettajatoimesi miellyttävän? Minä olen niin lapsellisessa uskossa
-vieläkin, että paremmin olisit sopinut maalaistalon emännäksi kuin
-kansakoulunopettajattareksi..."
-
-Mutta sanaakaan ei ollut rovasti maininnut haukkavaaralaisista, --
-aivan kuin aavistaen, ettei Hilma tahtonutkaan tietää...
-
-Isä oli kuollut... totta kai oli talo joutunut vieraan käteen!
-
-Äitiä muisteli Hilma tylsin, kylmin tuntein. Äiti ei ollut koskaan
-häntä ymmärtänyt. Aina oli moittinut ja työtä, työtä vain komentanut
-tekemään... Isääkin oli äiti Hilman mielestä usein pahoin kohdellut ja
-raa'asti puhunut silloin kun Hilma aatteitaan selitti...
-
-Mutta nuorempia siskoja hän ikävöi ja varsinkin Lailaa, jonka
-kasvattaaksensa oli aikonut ottaa...
-
-Mutta se toivo häntä vielä virkisti, että kun tulee kevät ja kesä,
-matkustaa hän taas Pohjolaan, on siellä kesän, vankan vaaran alla ja
-virtavan virran rannalla... Hän sovittaa sen mitä on rikkonut... ja
-tulee tervein tuntein ja sydämin takaisin...
-
-Usein joutui hän miettimään sitäkin, oliko hän sittenkään osannut
-oikeaan, kun pyrki seminaariin. Kaikki se, mitä hän oli kuvitellut ja
-toivonut tulevaisuudelta, olikin aivan erilaista...
-
-Ja haaveet ja toiveet siitä, että hän kerran kulkisi valoa näyttäen
-Pohjolan kansalle, olivat kuin tietämättä loppuneet... tuli oli
-sammunut eikä ollut ketään, joka sen uudestaan sytyttäisi...
-
-Semmoisina hetkinä saattoi Hilma istua huoneessaan tuntikausia
-käsikirjoituksiaan ja muistiinpanoja selaillen. Ne olivat rohkeita
-tuumia, ihania unelmia, jotka noista papereista tuulahtivat. Hän oli
-yrittänyt paljon ja paljon toivonut, mutta ne olivat nyt kuin
-kuolleita...
-
-Hän löysi pieniä lastuja, joita kansanopistossa ollessaan oli
-kynäillyt. Niissä oli kuvattu Pohjolan revontulisia iltoja ja talvisten
-öitten aavistelevaa pimeyttä; niissä hehkui lempeä isänmaahan ja
-polo-Pohjolaan, ja niissä oli aina lopussa hän, jonka kättä sai
-pusertaa, että sydän lämpesi ja mieli ilostui...
-
-Ne olivat niitä muistoja ja sitä aikaa kuvasivat, jona Pentti
-Luhtaniemi oli sankari...
-
-Mutta oli siellä sievä lastu kodin ympäristöltä, luonnon kuvaus, jota
-lukiessa Hilmalle kyyneleet nousivat silmiin...
-
-Sitä lukiessa veivät ajatukset hänet väkisten virran rannalle, korkean
-vaaran alle. Elokuun ilta oli olevinaan, niinkuin olikin se ilta, jota
-nyt vasten tahtoaan joutui muistelemaan. Hän leikkasi peltoa
-jokitörmällä. Väylä oli tyyni ja ilma lämmin. Lauttoja kulki siitä ohi,
-mutta eräs laski talon rantaan...
-
-Ne nousivat maihin talon rantaan, kaksi tukkilaista, toinen vanhempi,
-toinen nuorempi. Kysyivät talosta karjanantia ja puhuttelivat
-ystävällisesti... Vanhempi mies nousi taloon, mutta nuorempi istahti
-pientareelle (se oli samana syksynä, jona kansanopistoon läksi) ja
-alkoi jutella.
-
-"Onpa kaunista ja tuleentunutta ohraa", sanoi hän.
-
-"On tämä melkoista... eikä ole hallakaan tänä syksynä hätyytellyt",
-vastasi Hilma.
-
-Siitä pääsivät he keskustelun alkuun. Hän katsahti tukkilaiseen
-tarkemmin. Hän oli nuori, ja hänellä oli ruskea kihara tukka ja hyvin
-lempeät tummansiniset silmät... Eikä hänen kasvoissaan näkynyt sitä
-raakaa leimaa, jota tukkilaisten kasvoissa oli tottunut näkemään.
-
-Hänellä oli uudet pitkävartiset pieksut ja kaulassa puhdas huivi.
-
-"Tämän talon tytär neiti taitaa olla?"
-
-Silloin hän säpsähti. Häntä ei ollut kukaan vielä sitä ennen "neidiksi"
-puhutellut.
-
-Hän sanoi nimensäkin, ja kysyi vuorostaan tukkilaisen nimeä.
-
-"Halminen minun nimeni on..."
-
-"Oletteko te se laulaja Halminen, josta olen kuullut puhuttavan...?"
-
-"Se minä olen... Vai on neiti kuullut laulaja Halmista mainittavan."
-
-"Olen minä kuullut sen tekemiä laulujakin..."
-
-Hänen kasvojensa ilme oli enemmän surullinen kuin iloinen eikä hän
-puhuessaan hymähtänyt kuin joskus.
-
-"Täällä on hauskaa minusta olla täällä Pohjan puolessa; en minä täältä
-pyri pois milloinkaan..."
-
-He puhelivat siinä pitkän aikaa, ja kun ei vanhempaa miestä alkanut
-talosta takaisin kuulua, läksivät he yhdessä pihaan. He eivät panneet
-sinä iltana lauttaansa kulkemaan, vaan viipyivät aamuun asti.
-
-Aamuvarhaisella hän puheli Halmisen kanssa pitkän aikaa kaivon kannella
-istuen... siksi kunnes äiti tuli hopittamaan navetalle. Mutta hyvästiä
-sanoessaan Halminen painoi lämpimästi kättä ja hyvää vointia
-toivotti... Silmissä oli omituinen, lempeä kaiho ikäänkuin anteeksi
-olisi tahtonut pyytää...
-
-Omituinen surumielisyys Hilman sydämessä nyt tuntui, kun tuota iltaa
-muisteli, sitä unelmaa, jonka mieli kuvitteli seuraavina päivinä...
-
-He menisivät naimisiin. Laittaisivat siistin ja sievän tuvan johonkin
-korkealle jokitörmälle... Heillä olisi navetta ja kaksi lehmää...
-Halminen kulkisi talvisin tukinajossa ja kesäisin kuljettaisi lauttoja
-meren suulle; heidän elämänsä olisi hauskaa ja...
-
-Eikä se haave ollut jättänyt häntä pitkään aikaan
-kansanopistossakaan... ennenkun sitten vasta kun Pentti Luhtaniemeen
-tutustui...
-
-Kuinka olisikaan nyt, jos se unelma olisi toteentunut?
-
-Ehkä hän olisi nyt onnellinen, terve ja elämänhaluinen... ehkä heillä
-olisi pieni, sinisilmäinen tyttö, joka äitiä seuraisi joen rantaan ja
-katselisi välkkyville virran vesille, jossa isä suuren tukkilautan
-päällä kulki alas meren suulle...
-
-"Hyvästi rakkaani... molemmat!" huutaisi isä.
-
-Hilma unehtui niin muistoihinsa, ettei hän huomannut taas yön
-tulleen... eikä muistanut sitäkään, että hänellä huomenna oli raskas
-työpäivä...
-
-Uupuneena ja itkusilmin hän vihdoin nukahti levottomaan uneen.
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Hilma on matkalla entiseen kotiinsa.
-
-On valoisa kesäyö, Pohjolan kaikkein kirkkain ja ihanin. Valot vaarojen
-la'illa hyppelevät ja virran vesillä ilakoivat. Suuren erämaan sydän on
-sulanut, ja kyyneliin käypi kovan kiveliönkin silmä ihanimpana vuoden
-yönä.
-
-Mutta raskas on Hilman mieli; kun hän katselee tuttuja vaarain
-huippuja, jotka pohjoista taivaanrantaa vastaan ikäänkuin valomeren
-keskeltä pohottavat, värähtää sydän.
-
-Se on kaunista, tuttua ja verratonta -- niinkuin oli ennenkin. Kukahtaa
-käki samoin, kaiku kukkulan huipulta toiselle kiertää, mutta Hilman
-mieli vain on raskas.... raskas ja pimeä...
-
-Kirkonkylässä vielä liikkuu ihmisiä, vaikka on sydänyö. Monta tuttavaa
-on häntä vastaan tullut, mutta ei yksikään ole häntä tuntenut, sillä
-hän ei ole tahtonut ketään silmiin katsoa... Mutta paljon on
-muutoksiakin näinä vuosina tapahtunut...
-
-Kaukaa näkyy jo Haukkavaarankin harmaja laki ja välkkyy saarien välistä
-kirkkaita joen vuopioita. Suuri rauha ja kirkkaus vallitsee tänä
-ihanana yönä, jona taivaan ja maan valot toisensa kohtaavat.
-
-Hilma on jo ajanut kirkonkylän sivu.
-
-Kun hän ehtii siihen paikkaan, jossa maantie kiertäen lähtee
-Haukkavaaraan, mutta polku suoraan oikaisee poikki niittyjen
-rantatörmää pitkin, pysäyttää hän hevosen ja sanoo jalan jatkavansa
-matkaa.
-
-Siitä palaa kyytipoika ja Hilma jatkaa matkaansa, tuttua polkua pitkin
-yksin kävellen.
-
-Ei ole Hilma keneltäkään kysynyt Haukkavaaran väestä, ei tiedä elääkö
-äitikään. Ja siskot, asuvatko vielä entisessä kodissaan vai joko ovat
-hajaantuneet maailmalle. Koko tutun taipaleen on hän tahtonut
-tuntemattomana kulkea eikä hän ole kenellekään sanonut kenenkä tytär
-oli... ja että oli täältä pohjoisesta. Ei hän tiedä itsekään syytä
-kummalliseen käytökseensä, mutta niin hänestä kuitenkin tuntuu, ettei
-hän tahtoisi nyt, tänä yönä ainakaan, ketään tuttavaa tavata...
-
-Nyt onkin viimeinen taival Haukkavaaraan kulumassa. Kun nyt ei vain
-rantatörmällä tulisi ketään tuttavaa vastaan.
-
-Mutta ketään ei näy, vaikka hän katselee pitkin rantatörmää, joka
-vihannoi ja kukkii pitkänä, kauniina harjuna ohi Haukkavaaran.
-
-Ja Hilma kiirehtii askeleitaan. Joku tukkilautta kulkee ylhäältä
-vuopioiden välistä ja jolloinkin kuuluu paukaus ja pitkien airojen
-natiseva ääni, kun lauttamiehet raskasta alustaan ohjaavat oikeille
-vesille.
-
-Aurinko alkaa jo näkyä Haukkavaaran takaa, kun Hilma ehtii rantatiehen,
-joka taloon nousee. Helpotuksen huokaus pääsee Hilman rinnasta. Hän on
-päässyt taloon kenenkään tietämättä. Vanhan saunan sivu hän kävelee.
-Siinä on pitkää heinää kimaltelevan aamukasteen peitossa ja saunan
-seinää likellä, kivirauniossa, versovat vaarainpensaat rehevinä.
-
-Entisensä näköinen on vielä talo. Pellot ovat jo pitkällä oraalla ja
-luhdikko peltojen alla polvenkahlomana heinikkona. Pian on hän pihassa!
-
-Silloin sattuu silmään pihlaja, joka valkoisena seisoo hänen entisen
-akkunansa alla ikäänkuin morsian vihillä. Kuinka se on tuuheutunut ja
-kasvanut! -- Muistojen, ilojen ja surujen puu! -- ajattelee Hilma. Hän
-tulee pihaan. Ei näy mitään liikettä, mutta talo näyttää kuitenkin
-olevan asuttu, vaikka pitempi nurmi kuin ennen peittää pihamaata.
-Portaat ovat lahonneet, ja alimmainen kynnys on kokonaan poissa. Mutta
-porstuan ovet ovat auki...
-
-Auki ne ennenkin olivat tähän aikaan kesää... Ei kukaan käynyt yörauhaa
-häiritsemässä... Menisikö hän sisälle?
-
-Hilma seisahtuu porrasten eteen, ja hänen sydämensä sykkii niin että
-lyönnit kuuluvat...
-
-Ehkä talossa jo olivatkin uudet asukkaat...
-
-Hilmalle tulee melkein pelko ja hätä ja kerran jo juolahtaa mieleen,
-että kääntyy takaisin siitä... ei menekään sen edemmäksi...
-
-Aurinko kohoaa yhä korkeammalle ja kultaa kastehelmisen pihamaan...
-
-Lintujen laulua kuuluu lepiköstä vaaran alta, ja jossakin kaukana
-vaaran takana kilahtaa laitumella olevain hevosten kelloja...
-
-Silloin alkaa kuulua pirtistä äänekästä pienen lapsen itkua ja
-liikettä...
-
-Henkeään pidättäen kuuntelee Hilma oven takana, mutta ääni, joka
-itkevää lasta koettaa tyydyttää, tuntuu tutulta, vaikkei hän muista
-kenenkä ääni se on...
-
-Silloin rohkaisee Hilma luontonsa, avaa oven ja astuu pirttiin...
-
-Ensi silmäyksellä tuntee hän nuoren naisen, joka lasta hoitaa. Se on
-hänen sisarensa Selli, joitakuita vuosia nuorempi kuin hän. Sellin
-katse kohtaa Hilman katseen, ja Hilma ymmärtää, että Selli on hänet
-tuntenut...
-
-Ei ketään muuta ihmistä ole koko avarassa pirtissä kuin Selli ja lapsi;
-köyhyys ja siivottomuus näkyy kaikkialla.
-
-"Sinunko lapsesi tämä on?"
-
-Hilma upottaa tuiman, kylmän ja jäisen katseen Selliin, joka ei
-kuitenkaan näytä siitä välittävän.
-
-"Kuka on isä?"
-
-Hilman ääni on jäinen ja kova; näyttää kuin tahtoisi hän silmäinsä
-salamoilla tappaa sisarensa.
-
-Selli ei siihen vastaa, mutta hetken kuluttua sanoo hänkin niin
-kolkolla äänellä kuin voi:
-
-"Tällälaillako sinä monen vuoden perästä tulet tervehtimään!"
-
-Hilman äskeinen mielenkovuus herpoaa, ja hän purskahtaa hermostuneeseen
-itkuun.
-
-"Voi sinua ja voi minua ja voi meitä kaikkia!" vaikeroi hän.
-
-Selli ei virka mitään, mutta sisaren itkiessä heltyy hänenkin mielensä
-ja hän sanoo kuin anteeksi pyytäen:
-
-"Pettynyt olen minä elämässäni... kuinka lienet onnellinen sinä... kun
-et pitkiin vuosiin ole itsestäsi mitään tietoa antanut..."
-
-Hilma itkee yhä.
-
-"Kun isä kuoli, jäimme orvoiksi ja köyhiksi... Kaupin leski on talon
-velastaan ottanut, mutta sallii meidän tässä vielä asua..."
-
-"Elääkö äiti...?"
-
-"Vielä elää, mutta sairas on, ja sinua on ikävöinyt. Tuolla se asuu
-sinun entisessä kamarissasi, ja Heikki, nuorin lapsi, on vielä hänen
-kanssaan..."
-
-Hilma kyllä kuulee mitä Selli puhuu, mutta ei saata itkultaan mitään
-puhua.
-
-"Muut ovatkin jo maailmalla kaikki... Missä lienevätkin... en tiedä..."
-
-"Lailakin...?"
-
-Hilman ääni väräjää ja hän katsoo tuskallisena Selliä silmiin ikäänkuin
-apua pyytäen.
-
-"Laila on mennyt uuden metsäherran perheen palvelukseen... Mihinkä
-lienevät siirtyneet Etelä-Suomeen; ei ole hänestäkään kuulunut..."
-
-"Laila parkakin... avarassa maailmassa!"
-
-"Pojat lienevät tukkitöissä, vaan en ole heistäkään kuullut... Olen
-elättänyt itseäni käsitöillä, vaan nyt olen aikonut kesätöihin, jos
-tämä lapsi paranee..."
-
-He olivat ääneti pitkän aikaa, kumpikin omissa surullisissa
-muistoissaan. Hilman tuntoa soimaa ja hän tuntee, että se entinen
-tuska, joka ei vielä ollut kuin aavistusta, nyt oli muuttunut ja
-kasvanut puolta raskaammaksi. Elämä tuntui hukkaan kuluneelta, ja
-raskas murhe siitä, ettei ollut tehnyt mitä olisi voinut, uhkasi
-sydämen halaista...
-
-"Kaupin leski on ollut hyvä sekä äidille että minulle... hänettä olisi
-äidilläkin monesti hätä ollut... Sinua kai vieläkin muistelee..."
-
-Kun Hilma ei siihen osaa mitään sanoa, jatkaa Selli:
-
-"Kumma sinä olit, kun et Kaupin leskeä ottanut... nyt olisit emäntänä,
-sillä kaikki entiset lapset ovat jo naimisissa... Eikä näy Kaupin
-leskelle kukaan muu kelpaavan, vaikka ottajia kyllä olisi..."
-
-"Kuka sinut petti?" kysyy Hilma sitten äkkiä.
-
-Sellin katse laskeutuu, puna poskille kohoaa ja väräjävin äänin hän
-selittää:
-
-"Rakas oli minulle ja olisi vieläkin... takaisin lupasi tulla, kun
-tiesi kuinka asiani ovat... Vaan ei ole kuulunut... Olisiko koskiin
-hukkunut tai tukkimetsään kuollut..."
-
-"Tukkilainenko oli...?"
-
-"Tukkilainen oli, ja roima oli mies ja hyvä silmistään ja
-sydämestään... En usko minua pettäneen, vaan vielä takaisin tulee, jos
-hengissä on... lapsensa ja minut omaksensa tunnustaa..."
-
-"Selli parka..."
-
-Lapsi on lakannut itkemästä ja nukahtanut äitinsä syliin.
-
-Suuressa, avarassa pirtissä istuvat sisarukset vierekkäin itkeytynein
-kasvoin ja näkevät, kuinka aurinko kultaa koko lattian ja kuinka
-pääskyset lentävät pitkin pihaa...
-
-"Ihana aamu", sanoo Hilma. "Mutta karjankelloja ei kuulu..."
-
-"On äidillä yksi lehmä, Kaupin lesken antama, naapuritalon
-navetassa..."
-
-"Menkäämme äidin luokse!"
-
-"Menkäämme!"
-
-Molempien ääni oli nyt ystävällisempi, ja sisarellisemmasti he toisiaan
-puhuttelivat.
-
-He menivät poikki porstuan äidin asumaan kamariin, joka oli Hilman
-entinen makuuhuone, Selli edellä, Hilma hänen jälessään.
-
-
-
-
-IX
-
-
-Isännän, Aaron, kuoltua on Haukkavaara myyty ja Kaupin leski on sen
-ostanut, viljellen nyt sitä syrjämaana. Lapset ovat joutuneet
-maailmalle mikä minnekin, ainoastaan nuorin on enää äitinsä hoidossa.
-
-Aaron kuoltua on emännänkin jo ennestään heikko terveys huononemistaan
-huononnut, ja nyt ei enää jaksa paljoa jalkeilla olla. Mutta Kaupin
-leski on kuitenkin sen verran pitänyt huolta hänen toimeentulostaan,
-ettei hänen ole tarvinnut köyhäinhoitoon turvaantua. Mutta ikävää ja
-raskasta on hänen elämänsä näinä viimeisinä vuosina ollut, varsinkin
-lastensa vuoksi.
-
-Hilmaa oli hän enimmän surrut.
-
-Kalpeana ja laihtuneena istui emäntä sänkynsä laidalla Hilman kanssa
-puhellen. Selli oli poistunut lapsensa luo ja Hilma jäänyt kahden
-kesken äitinsä kanssa.
-
-"Laihtunut olet ja punaiset poskesi kadottanut", sanoi äiti. "Lienetkö
-terve?"
-
-"En minä vielä ole sairaalta tuntunut", vastasi Hilma.
-
-Emäntää yskitti hirveästi. Hilma avasi akkunan, josta kultaista
-aamuilmaa ja pihlajankukkien lemua tulvasi huone täyteen.
-
-"Kohta kai ne ovat minunkin päiväni päässä", puheli emäntä yskänsä
-välissä. "Ja nytpä jo alan joutaakin. Olen sinua ikävöinyt ja kerran
-tahtonut puhutella ennenkun kuolen, ettei jää tunnolleni painoa...
-Sinua se asia koskeekin... Olihan Aaro vainaja aina hyvä sinulle?"
-
-Emäntä kysyi sen omituisella äänellä ja katsoi Hilmaa tutkivasti
-silmiin.
-
-"Hyvä oli hän aina minulle... Vanha isäraukka!"
-
-Emäntä oli hetken hiljaa, mutta kun Sellin askeleet kuuluivat
-porstuassa, kiirehti hän sanomaan:
-
-"Ei Aaro vainaja ollut sinun oikea isäsi... Sinun isäsi oli kulkeva
-tukkilainen, joka hukkui jo ennen kun sinä synnyit..."
-
-Emäntä alkoi sen sanottuaan yskiä ja kaatui voimatonna vuoteelleen.
-Hilma tuijotti häneen kauhistunein, kalpein kasvoin ja sanoi vihdoin:
-
-"Äiti hourii..."
-
-"En minä houri, mutta minä en ole ennen sanonut sitä sinulle, kun Aaro
-vainaja kielsi, ettei sanoa. Vaan ei saanut tuntoni rauhaa ennenkun
-sain sanotuksi... tosi se on... kysy rovastilta, hän tietää..."
-
-Yhä tuijotti Hilma kauhistunein katsein äitiinsä eikä oikein näyttänyt
-ymmärtävän mitä äiti sanoi.
-
-"Aaro vainaja tiesi kaikki eikä koskaan minua siitä muistuttanut... ja
-sinua rakasti niinkuin omia lapsiaankin... niinkuin itsekin
-muistanet..."
-
-"Eihän ole sinun syysi, että minä olen rikkonut... etkä sinä ole isäsi
-luontoa perinyt... kovaluontoinen olet... isäsi oli huikenteleva ja
-hurja mies... maailman veijari ja lurjus..."
-
-Sanaa sanomatta nousi Hilma horjuen ylös vuoteen vierestä ja kävi
-porstuaan...
-
-Piha oli täynnä päiväpaistetta ja pääskyset viillättivät poikki pihan
-joen rantaan asti ja sieltä nuolena takaisin.
-
-Melkein kuin tietämättään käveli Hilma rantaan päin, käsittämättä
-mitään...
-
-Vasta kun hän pääsi vanhan saunan luo, selvisi hän ja tunsi kylmiä
-väreitä kulkevan pitkin ruumistaan... Kauhea tuska raateli rintaa, ja
-hänestä tuntui niinkuin hänen tarvitsisi paeta pois... paeta jotakin
-kauheaa, saastaista, likaista...
-
-Hän lähti nopein askelin kävelemään rantatietä pitkin...
-
-Luonto, suuri ja puhdas, oli hänen ympärillään puhtaimmillaan ja
-ihanimmillaan kukassaan...
-
-Hänenkö omassa veressään oli saastaa ja syntiä...
-
-Semmoinen hirveä epätoivo ja hurjuus jyskyttivät sydämessä, että
-ajatukset himmenivät. Hän käveli joen rantaan ja katseli kauan
-kirkkaaseen veteen, josta kellertävä hiekka pohotti päiväpaisteiselle
-vedenpinnalle. Tuli kuin jostakin ulkoapäin se ajatus, että hyppää
-jokeen, mutta syvällä sydämessä tuntui olevan kielto... Vanha, harmaja
-ja ystävällinen mies, Aaro, ei ollutkaan hänen isänsä!
-
-Ja hän oli aina, aina pienestä lapsesta asti rakastanut Aaroa enemmän
-kuin äitiään... Kuinka lieneekään tuo vanha siivo mies kärsinyt
-elämässään...
-
-Ja kun hän selvisi oikein asiaa miettimään, suuntausi hänen vihansa
-äitiä kohtaan... -- Tukkilainen... hurja ja maailman veijari... Mutta
-parhaillaan kun hän äitiä syytti, muisti hän Halmista, laulajaa...
-Tuossahan se oli lähellä saunaa, jossa ensi kerran sitä puhutteli...
-
-Olisiko käynyt hänelle itselleenkin niinkuin oli käynyt äidille
-aikoinaan ja nyt Sellille...
-
-Kun hän sitä joutui ajattelemaan, repsahtivat kädet helmaan ja hän
-istahti voimattomana rantatörmälle... Jos olisi laulaja Halminen
-silloin syksyllä tullut, niin... Hän ei uskaltanut ajatella loppuun,
-mutta ei myöskään saanut kiinni mistään selvästä ajatuksesta... Kaikki
-kulki kirjavana sekamelskana hänen mielessään... lapsuus...
-kansanopistoaika, jona suuret tuumat mieleen painuivat ja jolloin
-isänmaa, Pohjola, kotiseutu, koti ja siskot... niin... joiden hyväksi
-oli kaiken kuntonsa päättänyt uhrata... Mitä oli jälellä nyt? Mitä oli
-tehnyt?
-
-Yhtäkkiä lensi hänen mieleensä Laila, joka oli maailmalla -- pahassa,
-kavalassa maailmassa yksin... Miksi oli niin unohtanut kaikki,
-Lailankin?
-
-Oliko hänen veressään sen onnettoman kulkurin verta niin paljon, että
-mieli teki pois kotoa...
-
--- Sinä voisit siten tehdä sekä vanhemmillesi että siskoillesi hyvän
-työn, -- muisteli hän rovastin sanoneen silloin kun oli kysymys hänen
-naimisestaan Kaupin lesken kanssa...
-
-Niin, ehkäpä rovasti sittenkin oli hyvää tarkoittanut!
-
-Mutta tiesikö rovasti silloin että hän oli eri isää, ettei Aaro
-ollutkaan hänen isänsä...
-
-_Hänen veressään oli siis auttamattomasti aviottomuuden ja kulkurin
-verta!_
-
-Se ajatus ja tieto tunki niin syvälle sydämeen, että hän melkein
-pyörtyi, makasi siinä kasteisella törmällä, kun sisar talosta juoksi
-hänen luokseen.
-
-"Elä toki tee itsellesi pahaa... äiti pelkää!" rukoili Selli.
-
-Hilma kohosi istumaan. Hänestä tuntui, että hänessä oli jotakin iäksi
-päiväksi särkynyt.
-
-"Mene pois, portto sinäkin", sanoi hän tylysti Sellille ja työnsi häntä
-luotaan.
-
-Toisenkin veri kuohahti.
-
-"Elä kehu siveydelläsi", sanoi hän nyt vimmassa. "Kuinkahan olisi
-sinulle käynyt, jos se laulaja Halminen olisi saanut talossa käydä
-niinkuin aikoi... Vaan isävainaja sen esti... ja toimitti
-kansanopistoon..."
-
-Hilma nousi seisomaan kuoleman kalpeana, mutta ei saattanut mitään
-sanoa.
-
-"Sinun veressäsi on porttoutta kyllä... sillä sinä olet eri isää kuin
-minä... minun isäni oli kunniallinen mies, mutta sinun oli linnassa
-istunut roisto..."
-
-Hilman huulet liikkuivat, mutta Sellin vimmastunut katse tunki hänen
-ytimiinsä asti.
-
-Hän kokosi viimeiset voimansa ja lähti kuin takaa-ajettuna kävelemään
-rantatörmää pitkin. Sisar yritti häntä seuraamaan, katui kiivauttaan ja
-pyyteli anteeksi.
-
-Mutta kun hän Hilman rinnalla kävellen oli seurannut tätä pitkän
-matkaa, pyörsi hän takaisin ja huusi hyvästiä.
-
-Mutta ei kääntynyt Hilma häntä katsomaan eikä vastannut hyvästiin.
-
-Vasta kun Hilma nousi polulta maantiehen, muisti hän, että oli jo päivä
-ja että kirkonkylässä olivat jo ihmiset hereillä.
-
-Hän ei olisi millään ehdolla tahtonut nyt kävellä kirkonkylän läpi.
-Tuttavia voisi tulla vastaan...
-
-Häntä uuvutti niin, että maailma musteni hänen silmissään... Ei ollut
-yhtään semmoista tuttavaa, jonka luokse olisi voinut poiketa hetkeksi
-levähtämään...
-
-Mutta ei hän voinut siinäkään keskellä tietä seisoa. Hitaasti lähti hän
-kirkolle päin kävelemään. Onneksi ei tiellä ketään näkynyt liikkeellä,
-vaikka pihasalla näkyi ihmisiä.
-
-Hän oli jo ehtinyt sivu Kaupin ja kirkon kohtaamatta ketään
-vastaantulijaa, mutta kun hän ehti pappilan kohdalle, näki hän edempänä
-hevosen tulevan vastaansa, kaksi miestä kärryissä istuen.
-
-Hän säpsähti, mutta päätti kulkea allapäin ohi.
-
-Hevonen tuli lähemmäksi, mutta Hilma tuijotti vain tien someroon ja
-koetti kävellä joutuin ohi...
-
-Mutta juuri kun hän oli kohdalla, nosti hän katseensa maasta ja tapasi
-suoraan laulaja Halmisen katseen... Se ei ollut kuin silmänräpäys,
-mutta Hilma näki, että Halminen oli tuntenut hänet, samoin kuin hänkin
-Halmisen... ja että Halmisen kädet olivat rihmalla selän taakse
-köytetyt.
-
-Muuta ei Hilma nähnyt, mutta hän sai kuin uusia voimia, jotta jaksoi
-kävellä majataloon asti.
-
-Kun hän saapui majatalon pihaan, seisoi siinä muutamia miehiä keskenään
-jutellen.
-
-"Huonolle tielle joutui tuokin laulaja Halminen", kuuli Hilma erään
-miehen sanovan.
-
-"Niin joutui. Ei olisi uskonut. Murtovarkaudesta kiinni", kuului toinen
-sanovan.
-
-Hilma koetti kävellä miesjoukon läpi, mutta kun hän ehti majatalon
-saliin, kaatui hän pyörtyneenä sohvalle.
-
-
-
-
-X
-
-
-Hilma on saapunut koululleen. Vasta sitten kun hän on vähän
-rauhoittunut, voipi hän ajatella, mitä hänen elämässään näinä viikkoina
-on tapahtunut...
-
-Hänestä tuntuu niinkuin hän heräisi pitkästä, ilkeästä unesta, jolla ei
-todellisuuden kanssa ollut mitään tekemistä. Mutta sitä mukaa kuin hän
-voimistuu, sitä selvemmin hän käsittää, että kaikki onkin totta...
-armotonta, kivenkovaa todellisuutta... Totta on kodin häviö, totta on
-Sellin kohtalo ja totta on sekin, että hänen isänsä oli ollut kulkuri,
-lurjus... Mutta hirvein totuus on se, ettei hän mitään yrittänyt heidän
-hyväkseen, joita rakasti...
-
-Hän alkaa syyttää itseään kaiken onnettomuuden alkusyyksi ja kuta
-enemmän hän uskossaan vahvistuu, sitä polttavammat tuskat vihlovat
-rintaa...
-
-Miksei hän jäänyt seminaariin menemättä ja ruvennut Kaupille emännäksi?
-Koti olisi pelastunut... hän olisi voinut kouluun auttaa pienempiä
-veljiään ja kotipitäjässään hyvää vaikuttaa... sivistystä ja
-siveyttä... perustaa emäntäyhdistyksen ja olla kaikessa esimerkkinä
-nousevalle polvelle. Se olisi ollut jaloa elämää... kun toisten ja
-isänmaansa hyväksi... kotiseutunsa parhaaksi olisi elämänsä saanut
-uhrata...
-
-Mutta näin...?
-
-Ei mitään ollut saanut tehdyksi, joka tuntoa olisi viihdyttänyt... ei
-kerrassaan mitään...
-
-Yhtäkkiä muistaa hän taas sisarensa, keltakutrisen Lailan, jonka
-kirkkaat silmät aina hymyillen häneen katsoivat...
-
-Laila rukka! Yksin kavalassa, petollisessa maailmassa!
-
-Ja niinkuin hukkuva oljenkorteen tarttuu, niin nyt Hilman sydämessä
-herää uusi ajatus pelastuksena ja lohdutuksena...
-
-Hän lähtee hakemaan Lailaa... hän on saanut tietää mihin Laila
-metsäherran väen kera on muuttanut... hän hakee... etsii niin kauan,
-että kohtaa kultasiskonsa... tuopi hänet tänne kumppanikseen, ilokseen,
-lohdutuksekseen ja ystäväkseen elinajakseen...!
-
-Se ajatus antaa hänelle voimaa ja toivo, että vielä voipi hyvittää ja
-parantaa sitä, jonka tiesi rikkoneensa, vahvistaa hänen uupunutta ja
-lannistunutta mieltään... Se toivo välähtää niin voimakkaana, että hän
-tuntee kuin uusi elämä pulppuaisi sydämessä...
-
-Mutta sitä iloa ei kestä kuin hetkinen.
-
-Sillä sijaan tulee yhtä arvaamatta hirveä, pelottava ja raateleva pelko
-Lailan kohtalosta. Hänen sairaassa, pelokkaassa mielessään syntyy
-kamala kuva siitä kurjuudesta, johon Laila on suurkaupungin vilinässä
-voinut hukkua...
-
-Hän on näkevinään Lailan, sorean ja kauniin immen, herraspetojen
-ympäröimänä... Ne katselevat nälkäisin, nielevin silmäyksin kukoistavaa
-tyttöä ja viettelevät ja houkuttelevat... kullalla ja hopealla...
-Heidän hirveät himonsa kuohuvat eikä mikään rikos estä heitä niitä
-tyydyttämästä...
-
-Orpo raukka, isätön ja äiditön, raiskataan ja jääpi yksin häpeään...
-
-Kun Hilma kaikkea tuota kuvittelee, tulee hänelle semmoinen hirveä
-hätä, että sydän tuntuu rinnasta hyppäävän pois... Ei hetkeäkään enää
-saa menettää, ei silmänräpäystä kallista aikaa...!
-
-Miksei ole ennen tämä ajatus hänelle tullut? Miksei ole ennen
-muistanut?
-
-Ehkä on liian myöhää jo, -- kaikki ehkä menetettyä...
-
-Kuin kuumilla kivillä hän liikkuu ja sairaalloinen puna palaa hänen
-poskillaan...
-
-Ollapa nyt ystävä, joka lohduttaisi!
-
-Mutta ei yhtään ystävää ollut!
-
-Ei ollut koko maailmassa yhtään ainoaa ihmistä, jolle sydämensä
-sisimmän saattaisi kertoa ja tuskansa tulkita...
-
-Yksin... yksin oli hän maailmassa!
-
-Jospa hän Lailan kumppanikseen saisi, jospa hän vielä ehtisi ennenkun
-oli myöhäistä!
-
-Hän voisi vielä sovittaa sen, jonka oli laiminlyönyt -- ja Lailasta
-tulisi hyvä ja jalo ihminen -- hänhän olikin eri isää, jonka suonissa
-ei ollut kulkuriverta, vaan siivon ja hyväsydämisen isän...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kesälomaa on vielä pitkälti, ja Hilma lähtee Lailaa hakemaan. Kalpeana,
-silmissä levoton tuli palaen hän matkustaa ja osuu vihdoin sen
-metsäherran perheeseen, jonka matkassa Laila palvelijana on seurannut.
-
-Mutta ei ole lohduttava se vastaus, joka hänelle annetaan, eikä hän ole
-sen likemmäksi päämaaliaan päässyt.
-
-Laila on kyllä herrasväessä palvellut, mutta vuosi sitten
-mennyt erään toisen perheen palvelukseen. Se perhe asui jossakin
-maaseutukaupungissa...
-
-Hilma sai tiedon perheestä ja asuntopaikasta ja matkusti sinne.
-
-Aivan oikein. Hän tapasi perheen ja ajoi asiansa.
-
-Perheen emäntä, suuri ja lihava rouva, jolle hän asiansa selvittää,
-kuuntelee hänen puhettaan, ja kun Hilma lopettaa, sanoo hän melkein
-moittivalla äänellä:
-
-"Miksette ennen lähtenyt hakemaan Lailaa? Onko hän sisarenne?"
-
-"On. Hän on sisareni..."
-
-Hilma on lisäämäisillään, että hän on eri isää kuin Laila, mutta ei
-kuitenkaan sano.
-
-"Olettekin vähän yhteen näköön..."
-
-Ja hetken perästä, kun Hilma näyttää odottavan paksun rouvan tietoja,
-puhuu tämä:
-
-"Minä en tiedä missä lienee nyt, vaan en minä usko hyvillä jäljillä
-olevan... Rupesi viipymään illoin kaupungilla, niin että meidän oli
-saatava toinen palvelija..."
-
-"Ette tiedä, onko tässä kaupungissa vai ei?" kysyy Hilma julmassa
-tuskassa.
-
-"Tuskin vaan... semmoinen lintu kuin Laila on ei pysy kauan yhdessä
-kohden..."
-
-Paksun rouvan ääni on kylmä ja tyly eikä hän näytä aavistavankaan sitä
-tuskaa, joka Hilman sydäntä raataa hänen joka sanaa sanoessaan. Itku
-silmässä, tuska sydämessä jatkaa Hilma etsiskelyään.
-
-Pahinta peläten on Hilma saapunut pääkaupunkiin ja kaikki kurjuuden ja
-saastan paikat nähnyt, mutta jälkeäkään ei kuulu siskosta.
-
-Hän saapi tietoonsa, että siellä ja siellä on tavattu taasen nuori
-tyttö huonoilta jäljiltä. Hän rientää sinne, mutta se ei ole Laila.
-
-"Siskoni on sinisilmäinen ja keltakutrinen ja nyt seitsemäntoista
-vanha... hän on minun näköiseni, vaikka hän on eri isää kuin minä",
-selittää Hilma viranomaisille.
-
-Mutta he eivät osaa häntä mihinkään neuvoa.
-
-Ja hän kulkee vieläkin, hakee ja kyselee.
-
-Mutta ei hän pääse niille jäljille, jotka Lailan ovat vieneet kuin
-elämästä pois.
-
-
-
-
-XI
-
-
-Kun syyslukukausi alkaa, saapuu Hilmakin koululleen.
-
-Mutta hän on murtunut ja sairas ja kummallinen, kiiltävä tuli palaa
-hänen silmissään.
-
-Ei jälkeäkään ole hän löytänyt kultasisarestaan. Laila on kuin
-elävitten joukosta kadonnut.
-
-Tuska, väsymys ja epätoivo rasittavat häntä niin, ettei hän tahdo
-jaksaa pystyssä pysyä. Hän pelkää keskellä päivääkin ja hourii öisin.
-Nyt hän karttaa kaikkia ihmisiä eikä antaudu mihinkään keskusteluun
-heidän kanssaan.
-
-Ei kukaan osaa selittää, mikä ennen toimeliaalle opettajattarelle on
-tullut, eikä hän kenellekään tuskiaan huuda. Yksin istuu, itkee ja
-miettii.
-
-Syysöisin palaa tuli hänen lampussaan, ja usein on hänen nähty
-kävelevän edestakaisin huoneessaan.
-
-Mutta merkillistä on, että hän siitä huolimatta jaksaa hoitaa
-opettajatointaan. Hän on lempeä ja hyvä lapsille ja puhuu usein
-Jumalasta, kodista ja vanhemmista. On sattunut jokunen kerta, että hän
-keskellä tuntia on unhoittunut katsomaan yhteen paikkaan, tuijottaen ja
-kuin vavisten... Ja kun siitä on herännyt, niin on sanonut olevansa
-kipeä ja päästänyt lapset pois.
-
-Se on huomattu, että hän hermostuu, kun nuoria miehiä saapuu hänen
-läheisyyteensä, ja ettei hän yleensä miesten kanssa halua puhua mitään.
-
-Ja hän alkaa kuihtua tavattoman nopeasti. Kasvot kalpenevat ja silmät
-putoavat kuoppiinsa.
-
-Mutta yhä hän lapsia opettaa, tunti tunnilta; yhä öisin valvoo ja yhä
-harvasanaisemmaksi käy.
-
-Mutta eräänä päivänä kevättalvella, kun hän saapuu luokalle, hymyilee
-hän, ja hänen silmänsä palavat omituisesti.
-
-"Tunnetteko sisartani Lailaa, hyvät lapset?" kysyy hän.
-
-Lapset tuijottavat häneen suurin kysyvin silmin eivätkä vastaa mitään.
-
-"Ettekö tunne! Hän on minun näköiseni, vaikka minä olen eri isää..."
-
-Lapset eivät ymmärrä häntä eikä hän vastausta odotakaan.
-
-"Laila sisareni tulee tänne minun luokseni... ja hän on hyvin kaunis ja
-hyvä..."
-
-Sama uudistuu vielä seuraavinakin päivinä, ja lapset kertovat siitä
-kotonaan...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Suuressa kartanossa, jossa unohdetut pimenneet sielut viettävät elonsa
-päiviä, on hoidokkina nuorenpuoleinen nainen, joka on menettänyt
-järkensä valon.
-
-Ei hän raivoa eikä mellasta, mutta hän kulkee ja hakee, puhelee
-itselleen ja nauraa... nauraa tuota kauheata mielipuolen naurua...
-Mutta kun hän tapaa hoitajiaan, kysyy hän joka kerta:
-
-"Tunnetteko sisartani Lailaa? Hän on minun näköiseni, vaikka hän onkin
-eri isää..."
-
-Kun ei hän saa kysymykseensä vastausta, jatkaa hän hakemistaan ja
-uudistaa saman kysymyksen seuraavalle vastaantulijalle. Hän on
-hoidokeista hiljaisin, ja hän saa hoitaa puutarhaa ja liikkua
-pihasalla...
-
-Mutta joskus sattuu, että hän alkaa puhua kodistaan, joka on kaukana
-valoisassa Pohjolassa, ja silloin tuntuu kuin puhuisi hän järkevän
-ihmisen tavalla. Mutta kesken kaiken kotiseutunsa kuvauksen mainitsee
-hän Lailan nimen ja silloin parahtaa hän kamalasti ja ulvahtaa, että
-ilma tuntuu särkyvän hänen ympärillään. Ja kun hän lakkaa itkemästä,
-hymyilee hän taas ja tekee tavallisen kysymyksensä:
-
-"Ettekö tunne sisartani Lailaa? Hän on minun näköiseni, vaikka hän
-onkin eri isää..."
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ERI ISÄÄ***
-
-
-******* This file should be named 60988-8.txt or 60988-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/0/9/8/60988
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/60988-8.zip b/old/60988-8.zip
deleted file mode 100644
index 6041fac..0000000
--- a/old/60988-8.zip
+++ /dev/null