NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 2466 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..6f6f998
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #60953 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60953)
diff --git a/old/60953-8.txt b/old/60953-8.txt
deleted file mode 100644
index f87c029..0000000
--- a/old/60953-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,2466 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Munkki-kammio, by Joel Lehtonen
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Munkki-kammio
-       Runoja
-
-
-Author: Joel Lehtonen
-
-
-
-Release Date: December 18, 2019  [eBook #60953]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MUNKKI-KAMMIO***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-MUNKKI-KAMMIO
-
-Runoja
-
-Kirj.
-
-JOEL LEHTONEN
-
-
-
-
-
-Helsinki,
-Kustannusosakeyhtiö Kirja,
-1914.
-
-
-
-
-SISÄLTÖ:
-
-Alkuruno
-Onnen hetki
-Lili
-Katukuva
-Seelia
-Maaria
-Juhannusyö
-Viola
-Ulla
-Heinäkuu
-Brunetta
-Silkki-Eeva
-El picador
-Jeannette
-"Pyhä Fransiscus"
-Delila
-Angelica
-Isis
-Minne?
-
-
-
-
-ALKURUNO.
-
-
-Eräs mies, joka oli ennen ollut fiool-leikari, oli tullut
-luostariin ja luullen kuolevansa lauloi:
-
-    Myös multa päiwät kohta kai
-    Nyt päättyy, -- ken uscoi tuota,
-    Cuin Riemussa, Woimassa tanssata sai.
-    Nyt poisko Maliain luota?
-    No niin, ken Onnen warhain joi,
-    Se Joucosta warhain mennä woi
-    Näin weisaten: halleluia!
-
-    Olen elänyt. Caiwanut Leiwiskää
-    En maahan sywälle sangen.
-    Työt tehnyt, nautinnut, Tingintää
-    Kyll' ylenkatsonut; langenn'
-    En kumartamaan Päämiehiä maan,
-    Jos heickoja poljinkin toisinaan.
-    Työ Herran on anteexi antaa.
-
-    Mut cuink' Elo falski on lyhwä niin?
-    Mies heico ja Hammas musta
-    Ja harmaata tullut Haiweniin.
-    Wain Crantzeja Taistelusta,
-    Cosk' jotki nähty ja tunnettu on!
-    Nyt siimeessä Munkki-Kammion
-    Näin itzeni walmistaa machdan.
-
-    Wain Muistot Riemua nyt suo.
-    Ja niistä kirckain ja armain
-    On Piiri tuo, joca tygö ja luo
-    Cuin ennenkin käy sulo Parmain,
-    Naiskäsin pyyhkii Kyyneleet
-    Ja kuiskii: Oomme myös naurelleet.
-    Sir Cuolem' ei hirmuta mua.
-
-    Täynn' Rackautta on Mieli mun
-    Quin Suo, joka kytee tulta, --
-    Se ihmekö, caick' Elon liekit kun
-    Nyt tukahdutettu on multa!
-    Oi neitzet ja Frouwat! riemuin lyö
-    Juur' tähtenne Rinta, waick' ympär on Yö,
-    Näin weisaten Valee-wirren.
-
-    Te Siunatut! Ympäri Jocaisen
-    Pään Cunnian Gloorian loisin.
-    Te keskellä Murheen Alhon sen
-    Caick' käätä tahdoitte toisin.
-    Mut aawistin silloin: on käypä näin.
-    Maan Riemut jättäen pystypäin
-    Käyn taiwaasen: halleluia.
-
-
-
-
-ONNEN HETKI.
-
-
-    Taas hetken olen onnellinen ollut.
-    Se oli vieno ilta kesäkuun
-    ja kaupungissa pienoisessa, missä
-    ma ennen lapsukaisna leikitsin.
-    Se oli kaarisillan harjalla,
-    jok' yli salmen pyörretumman vei
-    ja jonne olin tullut, toipuva.
-    Kuukauden yksinäni neljän seinän
-    sisällä, sairas, olin ikävöinyt,
-    väsynein pyytein, niinkuin munkki, vanki,
-    kun haaveet, tunteen hyrskyt valloilleen
-    sit' ennen päästin, juoden maljan, josta
-    voi sakka pian paistaa, mutta myöskin
-    ees hetkeks sielu sulo-unheen saa.
-    Kuukauden yksinäni, vuottain, niinkuin
-    yösiippa, joka seinänrakoon painuu.
-    Vain kuullut tornikellon läppäykset,
-    yks tunti toisen jälkeen, seurannut
-    tuloa kesän koivussa, jok' eessä
-    mun ikkunani puhkes silkkilehteen,
-    ja kaipuun uneen silmät sulkenut.
-    Nyt olin toipunut ja teitä astuin.
-    Ja silloin olen onnellinen ollut, --
-    se oli kaarisillan harjalla,
-    se oli vieno ilta kesäkuun.
-
-    Kun tulin sillalle, niin aurinko
-    juur aleni taa Saimaan ulappain,
-    suruisiin metsiin; tornikello tuttu
-    löi verkallensa, luulen, yhdeksän.
-    Ma seisoin kasvot kaupunkia päin.
-    jonk' iltarusko kuulas kultaeli,
-    punaiset päädyt, katot portahittain.
-    Ol' ilma tyyni, kostea, ja virta
-    se välkkyi vihreää ja valkeaa.
-    Uus lehti, kukat tuoksui syreeneissä. --
-    Ja kaukaa jostain, takaa vetten, ilman
-    soi viulu kirkas Ave-Mariaa.
-
-    Soi viulu kirkas Ave-Mariaa
-    niin vienoa, mut salaa hehkuvaista
-    ja intohimon pauhull' uhkaavaa.
-    Ja tuolla talotöyryn taustalla
-    ol' ilma siniharmaa, ukkospilvet
-    nous sieltä raskaina ja hahmoin tummin.
-    Viel' äänetöntä, tuul' ei huokunut.
-    Vain ylimmäisen töyryn lehvät tuoreet
-    jo enteellisnä liikkui, värähdellen,
-    ja siellä, täällä taivaan liepehillä
-    salamat hienot, pienet välkehti. --
-
-    Sen hetken olen onnellinen ollut.
-    Se oli kaarisillan harjalla,
-    se oli vieno ilta kesäkuun.
-    Niin ohi kulki nainen, outo, mutta
-    on sama, kuka: vertauskuva vain.
-    Kahisi helma silkkinen, näin kuinka
-    välähti vaate, kun hän loittoni,
-    en kasvojansa nähdä kaivannut.
-    Soi viulu kaukaa Ave-Mariaa.
-
-    Mun sielussani oli lepo, rauha,
-    kuin kesäilta, joka kummut kultaa,
-    mut myöskin toipuvaisen heräämys
-    kuin kipu, suloinen yöliljain tuoksu.
-    Se onnena mun silloin valtasi.
-    Kun olin kauan ollut munkki, vanki,
-    mut elo loihti harha-kuviaan
-    hymyileviä, niinkuin tornit tuossa
-    vetehen vihertävään kuvastuin.
-    Ah, sielun tunsin jälleen ruumihista
-    pois nousevan kuin vaippa henkien
-    ois lennättänyt mua yli maan.
-    Mut taustalla jo ukkospilvet nous
-    kuin kuva tulevien, tuttuin tuskain,
-    joit' ilman riemuakaan tokko ois?
-    Mut iltarusko kaiken kultaeli,
-    kun oli luonto äänetöntä, mutta
-    jo enteellisnä lehvät värähteli,
-    salamat hienot, pienet välkehti.
-    Ja hehkuen ja intohimoisesti
-    soi viulu kaukaa Ave-Mariaa.
-
-    Niin silloin olen onnellinen ollut.
-    Se oli vieno ilta kesäkuun,
-    se oli kaarisillan harjalla.
-
-
-
-
-LILI.
-
-
-    Sun kuvasi tuossa, Lili,
-    mun liljani, ruusuni.
-    Siit' on jo aikoja, jolloin unta
-    näit lapsellista, että oisin
-    sun onnesi tarhuri.
-    Nyt yksin ja kylmä oon, -- toisin
-    vei myös sua vuosia kymmenkunta.
-    Kuink' olet vakaa ja kalvas, Lili,
-    mun hohtava ruusuni!
-
-    Sa muistatko, Lili,
-    sen kevään muistatko, kukkani?
-    Sen lehdon, jossa kai aukee yhä
-    nyt metsäruusuja, nuoret tiellä
-    kai laulain, poimien kulkevi.
-    Ens kerran näin sinut, armas, siellä,
-    toit mulle ruusun, ah nuoruus pyhä,
-    ja katsoit kuin lemmikki,
-    mun liljani.
-
-    Ja muistat taattosi talon!
-    Puut vanhat, jotka sun ikkunas varjos.
-    Sa istuit pianon eessä
-    ja laulusi uhkui ja riemuitsi.
-    Ja äitisi, silmät veessä
-    hän hymyili onnellemme ja -- tarjos
-    kuun vaihteeksi lampun valon.
-    Syys näät oli silloin, konsa aukes
-    mun hohtavin ruusuni.
-
-    Syysillan muistatko, Lili,
-    sen kirjeen, jonka piirsit, lapsi, --
-    suo anteeksi armas muistoni:
-    "On rakkaus niinkuin hauta."
-    Ja huoaten, leikkien jatkuvi:
-    "Ja elämä vaappuva viippalauta."
-    Sen sulta sainko, oi kulta-hapsi, --
-    ja poistuit hehkuen, kiireesti,
-    mun puhtahin ruusuni.
-
-    Ja jouluaamun muistatko kerran!
-    Yön tähtisen, kuinka se sarasti.
-    Sa hiivit valkoisna luokseni, suusi
-    mun suudellen herätti.
-    Sa olit niin nuori ja värjyväinen.
-    Sun syliini toiko aamu jäinen.
-    Ja sitten kirkkohon! Kulkusta kuusi
-    soi eessämme luokissa, Lili,
-    mun lumikelloni!
-
-    Ja kirkossa, Lili, --
-    ah, antaa papin saarnata! Poves
-    ol' evankeliumi suloisempi,
-    pään nukkunut siihen kallisti.
-    Ja muistatko, muistatko, Lili...
-    niin, mitä muistaisi!...
-    Ei jäähyväisiä eessä sun oves,
-    kun nukkui lapsoisten lempi,
-    kuu talvinen kimmelsi.
-
-    Siit' on jo vuosia, Lili.
-    Laps olin silloin, mit' ollut lienen:
-    kuin lintu lentohon päässyt, uutta.
-    mun sieluni riemuita himoitsi.
-    Kai sitten onnea, onnettuutta
-    sain tuntea, myös sinä onnes pienen,
-    ja parhaan, viisas, leikkivä Lili,
-    mun siunattu kukkani.
-
-    Me oltiin viisaita, Lili,
-    ei silti liiaksi, Lilini.
-    Nai ihmiset siks, että toistaan ei tunne.
-    Yö ruusuinko haltiaks? Vöinä lasten
-    se haave, jok' armaana leijaili?
-    Oon yö. Ois kukkien armiasten
-    pois kuihtuissa tullut viha ja runne.
-    Nyt kukkii muistosi kauniina aina,
-    kuin keväin ne metsäruusut, siellä,
-    oi ruusuni, liljani!
-
-
-
-
-KATUKUVA.
-
-
-    Pienessä maakaupungissa
-    kadun pääss' on vanha linna.
-    Siell' on muistot ylvään herran,
-    Erik Tottin, joka ennen
-    teräsrinnoin, ritareineen
-    liikkui unissani lasna.
-
-    Kadun kaidan talot kaikki
-    pienet, ruskeat ja tummat,
-    tuvat maassa matalalla.
-    Ahtaill' ikkunoilla kukkii
-    verenpisarat ja ruusut.
-    Mutta kaikkialla kaartuu
-    kadun yli vaahteroiden
-    taikka lehmuspuitten oksat,
-    vanhain, vankka-runkoisien.
-
-    Siellä kesälaitumella
-    mietin, muistelen ja nautin.
-    Hyv' on siellä kadun nurmi
-    lepuutella runo-varsaa,
-    tuvassansa tummaisessa
-    kesä kaunis kellahdella.
-
-    Hyv' on aamull' aikaisehen,
-    aurinko kun hopeaisna
-    huikaisee ja silmät avaa
-    hetkeks armaat' unestansa.
-    Varpuset ja pääskyt räiskää,
-    telefooni-linja soittaa.
-    Koivulehvät välkkelehtii.
-    Viel' ei ihmisääntä kuulu.
-
-    Kunnes ikkunaisen alla
-    portti naukuu, kannut kalkkaa,
-    pieni tyttö maidon kantaa. --
-    Kas, jo kadull' luutinensa
-    askaroipi ukko vanha, --
-    kun jo päivä lämpöisemmin
-    ilakoipi kasteisissa
-    pihan ruusupensastoissa.
-
-    Nytpä ajaa kotiansa
-    hotellista jälkeen juhlain
-    kamreeri, mies vanha, yksin
-    kojuhunsa nukkumahan,
-    niinkuin vanha eräkarhu
-    ajelema, haavoittama
-    erämiehist' ankarimman,
-    oudon, raskaan elämämme.
-
-    Katu herää: metsäsaariin
-    soutaa risunhakuun mummot.
-    Jopa ikkunansa avaa
-    tuolla tyttö itämainen,
-    venäläinen kylpyvieras.
-    Siinä aamuvalkeissansa
-    palmikoi hän pitkät hapset,
-    loimuu suuret, tummat silmät,
-    hymyy ikkunasta aamuun,
-    henkii povet nuoret, raikkaat.
-
-    Mutta pieni piikatyttö
-    venerannasta käy vettä,
-    kepsutellen kallellansa.
-    Ah, kun katson tuota raiskaa,
-    taas mun mieleheni muistuu
-    kaukaisen Toscanan naiset,
-    parhain portoista, Brunetta,
-    käyvä kulho päänsä päällä
-    luota kaivoin marmoristen.
-    Missä lienee nyt Brunetta?
-    Viinikuurnaa tallanneeko,
-    vaiko sini-autereisten
-    nukkuu sypressein jo alla. --
-    Niinpä täällä turhaan huokaan.
-
-    Laiva huusi, kuohut pauhaa.
-    Tuolla salmein sokkeloissa
-    soilottavat lautat, proomut.
-    Päivänpaiste kasvaa, virta
-    kimmeltää kuin kissankulta,
-    kierii ohi niemen, jolla
-    pinot loistaa kalliolla
-    kultaisina heltehessä.
-
-    Ja jo ryssät, kylpyvieraat
-    kaiuttavat melullansa
-    katuamme kylällistä:
-    Miehet laihat, fantastiset,
-    parrat niinkuin jeesuksilla,
-    hetkuvaiset, veltot harteet;
-    naiset rintavat matroonat,
-    oivalliset esikuvat
-    matronaatin, jonka nimi
-    Venäjä on, töppösvalta.
-    Kaikuu huudot, raikuu naisten
-    nauru turtur-kyyhkyn äänin.
-    Punaiset on päivänvarjot,
-    välkähtävät korot kenkäin, --
-    naiset, vetäin ketjuissansa
-    jos ei miehiään, niin muita
-    rähmäsilmä-rakkejansa.
-    Nyt he haipuu, palaa rauha
-    suomalaisille, tuon joukon
-    ahnaille loiseläville,
-    saunoillansa eläville.
-    Idyllinen tyhjyys palaa.
-    Rappusella loikoo koira
-    kärpäsparven pöristessä;
-    pojan-nalli portillansa
-    seisoo liivi-pöksyisillään:
-    äsken keritty pää hohtaa
-    niinkuin punertava pallo.
-
-    Siell' on hyvä lapsen olla,
-    nurmikolla kellahdella
-    kanssa kelpo laiskurien,
-    Strehlenaun, Abel Hermantin.
-    Kunnes juureen suuren heiden
-    nukahdamme kaikin neljin.
-
-    Nousemme, kun aurinkoisen
-    varjo vaihtoi kadun vartta. --
-    No, nyt tulevat nuo tuolta,
-    nuo, mun jokapäivähiset
-    astujani: venäläinen
-    rouva nuoren suomalaisen
-    ylioppilahan kanssa.
-    Nuor on naaras, punahuuli,
-    tähtäilevä lorgnetilla
-    halullisna, silmät kirkkaat.
-    Ruusunpunertava harso
-    hänen ohimoillaan liehuu.
-    Niinkuin mikä itämainen
-    on hän Venus, Vulgivaga,
-    paremminkin kuin Astarte
-    tai Efeson suur Diana.
-    Mutta poika rinnallansa
-    pitkä, roima, korvenvoima.
-    Niin he kiemaellen kulkee,
-    silmäin alla tummat renkaat.
-    Matkan päästä tallustavi
-    amma, mummo, hospotellen
-    rouvan poikasien kanssa.
-    Niin he kiirein loittonevat
-    kaunihille kankahalle,
-    heinäkuuta henkivälle.
-
-    Ah, tuo venäläinen daada
-    ja tuo Suomen kansan toivo,
-    hepä tietää aatteen, joka
-    saattaa kansat lähennellä!
-    Aatteen, jok' ei koskaan härski
-    ole niinkuin kalaöljy
-    muitten suurten aatelasten.
-    Hepä tietää, ett' on hyvä
-    kesä niinkuin elämämme,
-    ei he tuhlaa kesäkuita,
-    armonaikaa väärinkäytä.
-    Moralistiks tulisinkin
-    kateudesta, synkän saarnan
-    pahaa vastaan kirjoittaisin
-    synnin juuren sitkeydestä, --
-    kirjoittaisin, jos ei Luoja
-    minunkin ois maistaa suonut
-    yhtä pikanttia maljaa.
-
-    Mennyt onni! -- Illansuussa
-    koivuin kulta-lehvistöissä
-    hyttyset jo parvin hyrrää.
-    Pientä katuani kulkee
-    Kirjot kilkan-kalkatellen
-    kuin myös Venäjän matroonat
-    uhkuvilla utareilla,
-    miehinensä, rakkeinensa.
-
-    Mummot soutaa saaristosta
-    risukuormin, marjatuutein,
-    neiet hehkuin, silmin raukein,
-    kesän kauniin kukoistusta.
-
-    Yötä lyö jo tornikello.
-    Katu tyhjä, majat nukkuu.
-    Välitse vain puitten tummain
-    heloittaa mun vuoteelleni
-    täyskuu kullan-välkkyväinen.
-
-    Yössä kattotiilet lukee
-    yksinäinen, ylväs kuumme,
-    haaveileva runoniekka, --
-    kissain vongunta sen sielun
-    virittävi kai sonettiin.
-    Mutta sinkkikatto vanhan
-    linnan välkkyy valkeana.
-    Siell' on muistot ylvään herran
-    Erik Tottin, joka ennen
-    teräsrinnoin, ritareineen
-    liikkui unissani lasna.
-
-
-
-
-SEELIA.
-
-
-    Kuin vuosisatain taakse vaipuu
-    jo muisto Seeliasta, haipuu
-    muun usvaan, jota nähnyt niin
-    lien kyllin, silmät uuvuksiin.
-    Ma tuskin enää tumman, vienon
-    nyt näen katseen, hymyn hienon.
-    Mut valtaan lumon haikeaan
-    ma joudun silloin aina vaan,
-    ja sielussani satu silloin
-    soi, syntyy, moisen auvon taru,
-    jot' ei voi täyttää elo karu.
-    Se miksi, miten syntynee?
-    En tiedä. Näin vaan helkkyilee,
-    jos Seeliaa nyt muistan milloin:
-
-    Ol' ennen nuori, nuori mies, --
-    mut missä, milloin? Herra ties, --
-    kai asui jossain autuailla
-    hän muinaisilla kauko-mailla
-    ja keski-ajan helmassa.
-    Ja tämä nuori mies, hän kerran
-    sai nähdä, unessansa yöllä
-    sai nähdä Äidin taivaan Herran!
-    Hän astui taivaan portaita
-    maan päälle tänne, -- todeks työllä
-    vain eroitan nyt unten kuvaa, --
-    ja hymyili: päin laskeutuvaa
-    hän päivää hymys, ripsein alta
-    niin kimalteli ihanalta:
-
-    Kuin kaipuu kaunein, jonka yksin
-    voi taivas lientää lääkityksin.
-    Ja seisten siinä säteiköissä,
-    kuu jalkain alla, tähtivöissä,
-    hän -- hansikkaita käteen veti, --
-    mik' omituisuus kuitenkin!
-    Kas, kävelylle Madonna
-    ol' lähdössä. -- Kuin unessa
-    mies näki sen, ja heräs heti.
-    Mut käden sydämelleen vei
-    hän pyhästi, ja kuunaan ei
-    lie Dante, purppuraisin vaattein,
-    vavissut puhtahammin aattein,
-    kun Beatricen taivaisen
-    ens kertaa joutui etehen.
-
-    Ja sitten? Sitten monten lailla
-    hän eli, -- jossain, kaukomailla.
-    Hän kiersi teininä, ja viitoin
-    punaisin ristisotaan riensi, --
-    ja pirun kanssa eli liitoin.
-    Siks kunnes aika kiihkon liensi.
-
-    Nyt toiviolle karkeassa
-    hän vaelteli kauhtanassa.
-    Ja elon teillä hänkin suita
-    kai suudellut lie joitakuita:
-    yks neito tumma, virvatulta;
-    tuo sini-kukka, kutrein kulta;
-    yks Venus-vuorta huumaavaa,
-    ken mitäkin.
-                 Mut huomatkaa,
-    hän että unessansa kerran
-    sai nähdä Äidin taivaan Herran!
-
-    Siks kaikki kaunein kuihtuvi
-    ja henki muuttuu aineeksi.
-    Nais-armaus puhtain tyhmyydeksi
-    ja side hellin kahleheksi.
-    Niin, kyllä tietää moni muu,
-    kuink' ihmistunteet lakastuu,
-    mut ehkä tietää kahden verran,
-    ken määrätöntä haaveksuu,
-    siks, että unessansa kerran
-    sai nähdä Äidin taivaan Herran.
-
-    Ja niinpä viimein nuori mies, --
-    miss' eli, milloin? Herra ties;
-    se sallii kuvitella kunkin, --
-    hän painui hiljaa majaan munkin.
-    Ja siellä unten unheen jälleen
-    hän saa nyt harha-elämälleen.
-    Mut myöskin kaipuu patoutuu.
-
-    Mik' illan kirkkaus ikkunassa, --
-    hän kirjan eessä uneksuu.
-    On virran kullat kulkemassa!
-    Ja selliin puna-kulta valoin
-    ja kimmeltävin ruuduin, taloin
-    kesäinen kylä hohtavi.
-    Ah, armas jälleen heinäkuu.
-
-    Nyt illankello helähti.
-    Ja ohi munkin ikkunan
-    käy nainen nuori: uhkean
-    mies näkee vartalon, ja puna
-    taas nousee poskiin, lumottuna
-    hän sanat vanhain runoniekkain:
-    "Che bella creatura!" toistaa;
-    Oi mikä armas luojan luoma!
-    Näin elämäkö kutsuu, loistaa?
-
-    Mut sitten virkkaa: Harha viekkain
-    vain kaikki sille, jolla on
-    unelmain pyyde rajaton!
-    Vain virvatuli hiitten tuoma:
-    käyt liki, kauneus kohta haipuu.
-    Ei koskaan täyty siltä kaipuu,
-    ken ihmeen unessansa kerran
-    sai nähdä, runounten yöllä,
-    sai nähdä Äidin taivaan Herran.
-    Se unta vain. Mut uni tää
-    se kauniin vertauskuvaks jää!
-
-
-
-
-MAARIA.
-
-
-    Milloinka Jumala tähdet loi?
-    Muita en mieti; mut Kointähden, luulen,
-    silloin, kun Neitsyt Maaria hälle
-    hellimmät hymyt, katseet soi.
-    Silloinpa Herran nous pyhä Henki,
-    korkeutta, kirkkauttaan hekumoi.
-    Silloin hän, pauhussa kuin kevät-tuulen,
-    mielessä suun sulo, Maarian parmaan
-    uhkeus, johdolla kuin käden armaan,
-    riemussa ratki armon ja anteen
-    piirsi sen tähden taivahan kanteen,
-    Maarian katseen niin ihannoi.
-    Riemuksi kärsiväin ihmisienki
-    rakkauden tähtösen keskelle harmaan
-    arkemme soi. Silloin, silloin hän varmaan
-    puhtaimman tuon pyhän laulunsa loi.
-    Niin, Kointähtensä, mullekin vaivan
-    öiss' ylös viittaaja, lohdutus aivan:
-    myös mua kutsunut lemmen on Koi.
-    Niin Isä armias Kointähden loi.
-
-
-
-
-JUHANNUSYÖN JUMAL-HÄMÄRÄ.
-
-
-    1.
-
-    Keskellä juhannusyön, riemujen, karkelon yön,
-    yön, josta alkaen taas pimenee suvi syksyä kohti,
-    kaipaus mun valtaansa sai, huokaus raskaana nous.
-    Auringonlaskun ja luoteen ruusuisten pilvien alla
-    värjyen helmaan yön himmeni metsät ja puut,
-    luoteen tuon, joka loisteli kirkkaana kuin helo kulta.
-    Mut hymyn lounaassa päin yö sini-kuultavan loi.
-    Himmentyi limokoivut, ja heidet kaikk' kukin valkein.
-    myös kylät kattoineen, ruis-, nisu-vainiot, muut, --
-    uinahti yöks kaurapellonkin pientaren kaunoinen kukka.
-    Salmilla veen virit ui kirkkahat kuin hopeaa.
-    Niin, oli valkeutta kaikki, ah luoteen kultainen holvi,
-    yö pyhä tuoksua täys tuomistoin, apilaan.
-    Ja kisakentiltä nienten ja vuorien huipuilta vielä
-    hulmuvat liekit ne nous, kokkojen sauhuja kiers.
-    Missäpä ois kuva kauniimpi taistosta valkeuden nuoren
-    ja lakastuksen ja yön kuin juhannuksen on yö?
-    Ihmekö siis, että mun, lemutessa niin koivuin ja heitten,
-    kaipaus valtaansa sai, huokaus raskaana nous.
-
-    Kokko ol' loimunnut meiltäkin kultaisin, liehuvin liekein
-    taivaan korkeuteen, kirkkauden istuimen luo.
-    Nyt se jo raukesi pois; alas rahvasta harjulta kutsui
-    sirmakka pirttiin päin: riemuiten kaihoten soi
-    sirmakka, sieluni soitin se parhain; kohtapa poiat
-    neitoja katrilliin kaarevakauloja vei.
-    Pois kisapirttiin kaikki, mut yksin ma jäin pihamaalle:
-    kaipaus kalvoi niin, leikkiin sallinut ei.
-    Seisoin ja katselin luoteisen kultiin, kun vienoinen tuuli
-    muiltakin harjuilta toi sauhuja, hämmensi nuo
-    usvaan valkoiseen, joka lahdista nous, norot verhoi.
-    Sinnepä katselin nyt, pilvehen kaukaiseen,
-    kun se yön otsalta himmynyt ei, punapilveen, mi hohti
-    kuin olis nuoruutein sieltä niin viittoillut,
-    kutsunut luo hymyellen ja kiusaten loitonnut kauas.
-    Katsoin, ja vaivani tuo näin valitukseksi sai:
-    Missä on nyt juhannukseni niin monet multa jo menneet?
-    Miss' ilot muut, joist' ei jälkeä jäänyt, ei jää?
-    Kaikkipa meilt' elo armoton vie, tyly antimist' aivan, --
-    juhlamme pois pakenee: sielläpä viimeksi löin
-    leikkiä, siit' on jo vuosi, ja toisaalla taas sitä ennen, --
-    kunneka lapsuuden haan harjulta ens kokon näin.
-    Minne ne kaikki on kaikonneet, sadon kaipuuta jättäin?
-    Ah, miss' oisiko maa, jossa ei ihmisen ois
-    riemuja parhaitaan iki-menneiksi aatella pakko?
-    Missä ei kuukaudet käy, on iki-juhannusyö.
-
-
-    2.
-
-    Luin tarut lapsena siitä. Se on inehmoisille, onpa
-    kultainen onnela tuo, verhoista pilvistöin
-    puuntava on paratiisi ja kultaisten heelmien tarha, --
-    siell' ylin onnemme on -- haaveissa, pilvissä vain!
-    Luin runot raikkaat, riemukkaat, solinaa sanan kauniin
-    kuuntelin, kummastuin, mahtia hurmauduin
-    laulun, mi asteli ees jaloin notkuvin, joustavin voimaa
-    kuin kypärtöyhtöineen nuorekkaat sotilaat.
-    Ah, näin pilvien palteilla astelevan jumalainki,
-    korkeesta auvostaan loistavan piirihin maan.
-
-    Tuollapa lie nyt se autuuden maa, missä hattarat öiset
-    ruusuina ruskottelee haudalla auringon.
-    Siellä, niin, sielläpä templejä huomaan palteilla pilvein,
-    kirkkaiden patsaiden päät, paistavat, kukkivat maat,
-    virrat ja välkkyvät veet, -- kesä-öisissä pilvissä vainen
-    ihmisen autuuden maat, haavehet lohdukseen.
-
-    Millaista on elo siellä -- kuin ennen, haaveissa lapsen?
-    Ah, iki-autuus vaan kohtalo on jumalain!
-    On iki-autuus heill', ilo, nuoruus, terveys ja mahti,
-    kauneus, riemakkuus, rikkaus, viisaus, muu!
-    Piireissä on pilarlinnain heill' asuntonsa, miss' ilma
-    aina on kuulas ja sees kuin juhannuksena yö.
-    Siell' asunnoissaan, tarhoissa taivaan ja taivasten taivaan
-    kaunoiset aikaelee. Puutu he missään ei!
-
-    Koskaan ei äly himmene, ei hymy huulilta raukee
-    sen jumalan, joka tult' ohjailee salamain.
-    Ah, miks harhaamaan ain ihmistä haaveet johtaa? --
-    Koskaan valvotun yön jälkeen otsallaan
-    raukeuden rautaa tuntenut ei myös tuo sotureiden
-    päämies, miekkojen mies, taistoja tahtoo hän vain!
-    Koskaan ei sydän sammunut, ei syvä haihtunut mahti
-    kuin meri myrskyisin öin tai kuni kyyneleet
-    lapsosen, jotka jo nauruksi muuttuvat, koskaan se siltä
-    urholta haihtunut ei, ken yli aallokkoin
-    aurinkoisien kiidättää, kevät-myrskyssä nauraa,
-    tummana hiuskaa hius, ohjaa valjakkoaan
-    seitsenkärjellä hän, maanpiiriä syleileväinen Poseidon.
-
-    Miks sydän ihmisen niin kerkeesti kylmentyy?
-    Miks tuli armas, hehkunut vain parin vuosia sitten,
-    sammuu: uurnassa nyt on pivo tuhkaa vain!
-    Miks häpeältä se päivien viertyä tuntua saattaa?
-    Toist' elo on jumalain, nuoruutta riemuavain. --
-    Tahtoisin nähdä, ah, soisinpa nauravan vielä myös Eroon,
-    ens punan poskillaan, silmäinsä hurmauksen!
-    Hänpä on laps, jonka hetkeksi vain inehmoiselle lainaa
-    äitinsä armahinen, portilla nuoruuden;
-    kunneka itse hän, tuo tytär vaahtoisen veen, Afrodite,
-    luoksemme mahdissa käy: milloin kuin myrsky ja yö,
-    lyö alas kukkamme, pois rakehillaan heelmämme riistää;
-    harvoin kuin aurinko käy, suo sateen siunaavan.
-    Rintaan tuonpa ei milloinkaan toki rakkaus julmaa
-    haavaa jättänyt lie, puutetta riutuilevaa,
-    jost' iäks saa inehmoinen kyynelien sumun sieluun,
-    kalvautta huulilleen, ei sydän-kylmyyttä myös,
-    ei sulaa inhoa lempeä kohtaan, ei kyllästymistä.
-    Meitäpä piirissä maan onnikin synkentää. --
-    Niin, siellä autuuden kentillä huomaan ma myöskin Apollon,
-    kirkkahan, rientävän ees väikkyen, varjona noin;
-    vain kädenliikkeellä hän alas maan surut hetkiset suistaa,
-    kantelo kimmeltäin soi käsivarrellaan.
-    Milloinkaan hänen rintaansa uupumus yötä ja päivää,
-    riutumus kalvanut ei, lauluton ei ikävyys! --
-    Kauniit siis ovat vallat! Kullassa luotehen kannen,
-    pilvillä, ruusujen maill' auvossaan asustain!
-    Leikkivät pilvien kentillä aamujen yhtyissä iltaan,
-    huipuilla, jonneka maa kaukaa vain sinertää.
-    Piireissä on pilarlinnan onnekkaat majat heillä,
-    temppelit, pylväiköt, -- vieressään rypäleet
-    raskaina tarhoissa nuokkuvat, Koin iki-kasteessa kiiltäin, --
-    niinp' ilopöytiinsä nuo lasnakin istuvan näin.
-    Koskaan ei iho valtojen, kuultava kuin emo helmen,
-    kuihtunut, runsaat ei suortuvat vaalenneet:
-    kuin hyasintit ne vain yli kauniiden olkien kiertyy.
-    Kas, miten luoteessa nyt maljat ne kimmeltää!
-    Siintelevät sini-maat kuin orvokit ylhäälle sinne, --
-    neitsehet nektariaan valkoisin käsin tuo,
-    helskähtää sävel lyyrasta soittajan mahtavan, kauniin,
-    nuoruutta ainaista luo suonihin hehkullaan.
-    Uupuu karkelon-kaipuu rinnassa neitseen nuoren,
-    mut jumalriemu se on autuutta virkoova vain, --
-    ainainen on kevyt leikki ja unhoitus hetkestä hetkeen,
-    piirissä pylväikköin, -- ruskoissa juhannusyön,
-    jok' yli maan sekä metsien tummain kultana hohtaa:
-    luoteen loistokkuus kuin pyhä ikuisuus.
-
-
-    3.
-
-    Niin minä mietin ja katselin kauas luoteisen kultiin,
-    kun kisapirtistä päin sirmakka riemuiten soi, --
-    eik' idän ilmoilta himmennyt ruusuisten pilvien hohde,
-    viittoi vain koko yön kuin olis nuoruutein
-    viittonut luo, hymyellyt, ja pois yhä loitonnut, kauas.
-    Pois, ilot, pois! -- Kunis taas Koi, punasorminen Koi
-    kirkkaana vuoteelta nous, sini-purppura usvissa liehui
-    kultaisin kiharoin, kastetta kiiluvin päin.
-    Ah, ihanuus! Pyhä yö, kuva kaipuusta ihmisen, jonka
-    kaikk' ilo niin lyhyt on kuin juhannuksen on yö!
-    Tahdoin ma rynnätä nyt kisapirttiin, niin, vielä kerran
-    juopua, temmeltää, itkeä niinkuin laps.
-
-
-
-
-VIOLA.
-
-
-    Kuu paistoi, pilvi varjos sen,
-    yön tullen ilakoi he vain, --
-    niin suukon otti poikanen.
-    Pois väistyi neito ponnahtain.
-
-    Mut sanat kautta hämärän
-    kun hälle haave-kauniit soi,
-    niin pojan rintaan nojas hän.
-    Kuu valonsa taas loi.
-
-    Vait katsoi silmäin orvokit, --
-    kuin kummastelleet aivan ois.
-    Niiss' siinti onnen temppelit.
-    Ah, kulkuri hän matkas pois.
-
-    Vie!' orvokin hän rintaan sai,
-    se putos tiellä, tuuli vei, --
-    sen joku outo korjas kai.
-    Ja sitten vuosiin nähneet ei.
-
-    Viola, rouvaks uhkenit.
-    Mut yhä samat vienot ne
-    mua katsoo sini-orvokit
-    teekannuin sivuitse.
-
-    Vait katsoo ne ja syvällä
-    on tuttu kummastus, --
-    kuin onnen templit entisnä.
-    Se liekö hairahdus?
-
-    Mut hyvä hairahdus se lie
-    ja siitä riemuitsen:
-    Vain yks on onni, jot' ei vie
-    meilt' elo arkinen.
-
-    Sit' onnea ei viedä voi,
-    jot' emme ottaneet.
-    Se lempi kauniin muiston soi,
-    jot' oomme haaveilleet.
-
-    Kaks yhtyy toinen toiseensa
-    ja usein toistaan lyö.
-    On lempi parhain suudelma,
-    Viola, kuudanyö!
-
-
-
-
-ULLA.
-
-
-    Ah, majatalon emäntä kuin omenainen!
-    On perä pyöreä
-    ja poski puolan-paistavainen
-    ja silmät viattomat, vienot, luomipeitot.
-    Jok' aamu varhain torille hän pyörii
-    ja piikaparvessansa
-    ja hellan eessä punottain hän hyörii,
-    hän munat paistaa, keittää hienot keitot.
-
-    Oi Ulla-kulta, -- rouvan nimi Ulla on,
-    niin pulskea ja vetreä
-    ja hurskas, moitteeton:
-    Nuor pappi usein istuu sen rouvan eessä
-    ja Herran sanaa haastaa.
-    Ja kirkossa käy Ulla, veisaa virttä
-    ja katsoo sinisilmin kurkihirttä
-    ja ripset kylpee veessä.
-    Syy onkin: kuoli mies
-    kaks vuotta sitten, murhe, vaiva kaivaa, raastaa.
-
-    Se arvon rouva aina ahkeroi.
-    Muut touhut tuskin lepohetken soi,
-    jo neuloo hän ja heiluu kiikkastuoli.
-    Ja siinä laulelee
-    hän "Korkealle kukkulalle"
-    tai "Nuku, rauhaton sydämein"
-    ja heleästi rallattaa.
-    Syy onkin: nuoruuttansa säteilevät
-    viel' Ullan posket, juur saapuu kevät.
-    Niin, kevät jälleen:
-    puutarhassakin alkavi taas työ ja huoli.
-
-    Ah Ulla, armas nainen,
-    omenapuittes parhain omenainen,
-    vain kerran vasta kukkinut oot, Ulla.
-    Se ei lie paljon. Pois siis talven virret.
-    Uus veisu, Ulla; sulaa muutkin kirret.
-    Nyt rallattelet: "Nuku, sydämein".
-    Ai, sepä siitä laulustas vain havaa.
-    Niin, uljas Ullasein,
-    sä majatalon emäntä, nyt avaa
-    sun porttis, oves kuninkaasi tulla!
-
-    Ken on se korkee kunniasi kuningas?
-    Vain köyhä, kiertävä ylioppilas;
-    yön tullen kolkutti,
-    kun aukes anisowkan kukka.
-    On takki nappi-vajaa, ah sen vian
-    kai nähnet, Ulla, muuallakin pian.
-    Mut jos on huono takki,
-    niin sametist' on lakki.
-    Ja ruusunpunaisina liivit paistaa,
-    vaikk' onkin purppurastaan mennyt nukka.
-
-    Mut vakaalta hän näyttää.
-    Miks silmänsä niin ovat suru-mietteiset?
-    niin miettii Ulla.
-    Ai, ällös usko! "Herjee!" Ulla huutaa,
-    kun yönsä jälkeen vieras kyökkiin pouvaa:
-    "ei, ei saa tänne tulla!" --
-    "Mut enpä aio maistaa
-    ma kattiloita, asiaa on mulla.
-    Jos voisitte mua työssä käyttää,
-    niin, vaikka kantelemaan uuninluutaa".
-    Niin vieras virkkaa, piiat nauramahan.
-    Mut puistoon valkeana kukkivahan
-    ylioppilas se katsoo, huokailee.
-    Ja huokaisee
-    ja katsoo nuorta rouvaa:
-
-    "Ai mikä uhkea puutarhamaa!
-    Mantaalin pellot. Tulis muokkauttaa:
-    Niin, aivan totta; syytä, rouva kulta,
-    ei ole kummastella, silmää maahan luoda.
-    Viraton olen, köyhä niinkuin rotta.
-    Kuin ennen laulettiin:
-    Pojasta herraa aiottiin
-    ja herran takki oli yllä...
-    Mut toistaiseksi
-    päin pyttyä on kaikki mennyt multa,
-    en virkaa oikeata keksi.
-    Mut -- kesäiseksi
-    nyt rupean puutarhuriksi, ihan totta!
-    Jään tänne! Työstä voi täyshoidon suoda!"
-
-    "Herjee! Sun siunaa!" omenainen huus.
-    Mut vieras hän on itse totisuus.
-    Ja -- kuinka käykään, Ulla,
-    on kesärenki sulla!
-    Ei ole laiska,
-    se raiska, --
-    kuink' ahkerasti kuokkii marjamaata!
-    Ei sitä nähdä saata,
-    ei siedä,
-    vaan täytyy virkisteeksi viedä
-    jo kahvia ja funtta-pulla. --
-    Mut rouva pojan luo kun käy, niin tääpäs
-    jo kuiskaa: "Sinisilmät, -- näyttäkääpäs."
-    Kuink' Ulla punastui, ei virkkaa saata.
-
-    Ja viikko toinen, --
-    ai, miten vakaalta hän ensin näyttikään,
-    se poika juupeli! nyt heittämään
-    hän kuusen käpysillä tohti
-    jo aivan rouvan rintaa kohti,
-    se tuvan loinen.
-    Päin Ulla kupeen käänsi, uljaan, suuren,
-    ja lehtikuusen juuren
-    taa piiloutui: Voi, hän niin pelkää! --
-    Ja kevät huumaa,
-    omenapuissa kukat lepattaa,
-    on tuuli armasta ja kuumaa,
-    sen veren hehkuun saa.
-    Jo palaa rouva, sydän lämmin läikkyy.
-    Voi virsiniekkaa parkaa,
-    hän ympärilleen vilkkuu, säikkyy,
-    ylioppilaalle kaulaan karkaa
-    ja suutelee: "Nyt suutuitte? Voi, elkää!"
-
-    Se päivän työksi riitti. Sylikkäin
-    he iltaa istui, leski huokas näin:
-    "Voi meitä,
-    voi teitä,
-    voi herjee, mikä liekään tullut mulle,
-    kun teitä suutelin. Mut naisen kuumaa
-    sydäntä nuoruus huumaa.
-    Jos tietäis tämän Niklas-vainaa,
-    kun kehyksistään katsoo tuosta, --
-    mun järveen pitäis juosta!
-    Se oli vasta mies,
-    niin, reilu, pulska mies,
-    saat uskoa. Hyi, naurat! Pilkkaatko kenties?
-    El' uskokaan, sa raiska: pelkkää lainaa
-    on rakkauteni, jota annan sulle!"
-
-    Puutarhuri nyt rikkaa ristiin pane ei.
-    Mut mitäs rikat ristissä? Hehei,
-    on hällä risti rakkaampi, on ristillinen rakkaus.
-    Oi onnekkaat
-    nuo kevät-ajat autuaat!
-    He lempi öin, he lempi päivin, illoin,
-    ja milloin alhaall', ullakolla milloin.
-    Kun kysyi tarhuri:
-    "Mua lemmit, Ullani?"
-    "Juu -- lemmin!" nauroi Ulia,
-    "niin hiidesti!" Ja seuras niskan-nakkaus.
-
-    Te, hyvät maisterit ja tutentit,
-    te elkää olko kuin puutarhurit!
-    Hän on niin laiska
-    nyt raato, raiska:
-    Hän istuskelee vaan nyt kammarissa
-    ja sauhuttelee pitkää vaha-koppaa
-    kuin sultaani, ja fetsi punainen
-    on päässä hällä, ees ja taakse sen
-    noin nyökkää tupsu,
-    kun keinuu tuolissaan hän, senkin kissa.
-    Ja kulta jaloissansa istuu, laulaa
-    ja vuoroin kaulaa.
-    Tai taitaa
-    se hälle ommella nyt taas yöpaitaa,
-    se armas, hupsu.
-    Tai suukoin peittää
-    ja punssit keittää
-    tai kantaa hummereita, väskysoppaa. --
-
-    On kiittämättömyys
-    maailman palkka pahan, --
-    niin myös ylioppilahan.
-    Kas, vaikka Ullalta hän lemmen sai
-    ja ruuan, vaatteet, joka sunnuntai
-    hän alkaa jossain juosta:
-    hän juo ja rallaa
-    ja tuttuin kanssa tanssii keikkarallaa.
-    Se Ullan rinnan hyys,
-    ja pyhin syystä tuosta
-    hän kirkoss' istuu taas ja veisaa melkein itkein:
-    "On pidot meille valmistettu!"... Mutta
-    ei ylkää aatella voi muiskailutta.
-    Se synnin juuri onpi juuri sitkein.
-
-    Kun tulee maanantai,
-    puutarhurinsa Ulla jälleen sai:
-    Ai, ai, ai,
-    kuink' Ulla kolttusillaan heilui, huiski
-    ja kyynelposkin virren tuiman kiekas:
-    "Vai naisten luona, vai?
-    Sit' elä valheeks väitä!
-    Ma juoksen järveen: -- sanopas nyt muuta!"
-    Tuo sulttaani vain ihmetteli näitä, --
-    siks kunnes Ulla itse leppyi, kuiski:
-    "Vai lepytellä tahtoisit? Voi, viekas!
-    No -- anna nyt jo suuta."
-
-    Ah, päivät onnekkaat,
-    nuo nuoret, autuaat,
-    omenapuut kun kukassansa hohti!
-    Mut kesät rientää pois
-    ja syksy saapuu, kurjet kiilaa ilmoja
-    ja kiitää etelätä kohti.
-    "Oi majatalon emäntä kuin omenainen!"
-    nyt huokailee ylioppilas ja rinta
-    se nyyhkii tuskaa katkerinta:
-    "Tään majatalon kesti puolestaan kai riittää.
-    Taas täytyy tieteen oppiin
-    tai viimein hulluin koppiin. --
-    Siis tässä avain, jonka ikkunastas
-    öin usein mulle heitit, kaiku vastas.
-    Nyt täytyy kaikesta vain sua kiittää."
-
-    "Oi sulttaani, miks hylkäät piippusi
-    ja fetsin punaisen ja kiikkastuolin,
-    ja armahas?"
-    niin Ulla lohduttelee hellin huolin.
-    Nyt viime yötä lepäät vuoteellas
-    ja nainen vieressä; yölamppu pieni palaa.
-    Ah, viileet' olkaa sivelee vain piltti:
-    "Kuink' olit, Ulla, mulle sentään kiltti."
-    "Oi, enhän!" huudahtaa
-    nyt Ulla, riemuaa
-    ja kääntyy kohti, suutelee ja halaa.
-
-
-
-
-HEINÄKUU.
-
-
-    Ma läksin heinäkuuta katsomaan.
-    Mun mieleni ol' oudon suruinen.
-    Kyll' armas päivä huikas taivaalta
-    ja vaarat hohti alla autereen,
-    veet, virrat kiersi rantaa kimmaltain.
-    Mut helle-nurmissa jo sirkat soi,
-    ol' ilmassa syyspuolen raskaus.
-    Mun mieleni ol' oudon suruinen,
-    kosk' oli kesä vienoin mennyt pois.
-
-    Tuoll' yläpuolia, päivärinteellä
-    ruis nuokutti jo tähkää kypsyvää,
-    mut notkompana vehmaan niittymaan
-    siniset kiilsi kukat, valkeat.
-    Ah, heilui horsma päällä raunion,
-    mut angervoista tuoksu hekkuman
-    kuin kuolon-kukan nousi: niinpä sen
-    oon usein uupuneena haaveillut.
-    Soi sirkat ruohistossa vieressäin.
-    Mut alhaalla jo ruohon rauta kaas
-    ja luokoin kalman-tuoksu leuhahti.
-    Siell' liikkui välkähdellen viikatteet:
-    mies keski-ikäinen ja vaimonsa
-    kokosi siellä ruokaa karjalleen.
-    Mut lapsi istui pientarella noin
-    ja lauleskeli lapsen-lauluja.
-    Mun mieleni ol' oudon suruinen,
-    kun kummull' uinuin, sydän raskaana,
-    kosk' oli ajat parhaat menneet pois.
-
-    Ja sattui jälleen silloin kulkemaan
-    sen kautta nainen, armas minulle
-    jo niiltä vuosin, joiden jälkeen on
-    keväinen tuuli kertaa seitsemän
-    pois karistanut kukat kirsikkain.
-    Hän tuli luo ruispellon piennarta.
-    Jo kaukaa tunsin tutun vartalon,
-    suloisen ennen, nyt, ah, uupuneen.
-    Ja kasvoilleen sai punan hienon taas;
-    syyn tuntenut kyll' olen ennen tuon:
-    kun nainen kypsä lasta halajaa.
-    Ja vartaloaan, raukka, kallistain
-    ja luomet sulkein, hymy huulillaan
-    hän mulle käden puhtaan ojensi
-    ja kutsui kanssaan maata kulkemaan.
-    Mut mieleni ol' oudon synkeä,
-    vaikk' ilvehtien naurun naamioon
-    sen kätkin, niinkuin kuolon heinäkuu.
-    Ja vastasin: Ei aikaa, aikaa nyt!
-    Ei aikaa. Katso, tuolla helteessä
-    noin kokoovat nuo ruokaa karjalleen.
-    Ei aikaa, arvaathan, teen heinääni!
-    Niin, täytyy tässä runo laatia,
-    vain runo, heinää, heinää karjalle.
-
-    Ja kesän korkeus paahtoi uuvuttain,
-    syys-öitä ennustellen sirkat soi.
-    Mut tuolla kieri virta kimmaltain
-    pois ulapoille, alla autereen.
-
-
-
-
-BRUNETTA.
-
-
-    Nukkukaamme, Brunetta, viinapuun alla,
-    jonka istutimme,
-    josta juovuimme.
-    Aurinko jo vaeltaa ylhäällä taivaalla
-    kantaen sydäntämme
-    kultaisella maljasella
-    tuulien suhinaan, lintujen lentoon,
-    äärille taivaan, jonneka hattarat
-    hopeaiset haihtuvat.
-
-    Brunetta,
-    mikä oli se viinapuu?
-    Oi, naurava tyttö
-    oli se viinapuu.
-    Kuin koiperho tuleen
-    minä karkasin siihen,
-    ja halukkaasti etsin
-    sen rypäleistä unheen.
-
-    Niin tanssimme yön
-    kuin valkeat peikot.
-    En nähnyt muuta
-    kuin sinut, oi viinapuu,
-    kuin sinut, Brunetta,
-    kiharoissasi raskaat tertut.
-
-    Nyt nukkukaamme, Brunetta.
-    On vaikea valveille
-    taas onnesta herätä.
-    Nyt hervotkaamme, Brunetta,
-    kuin kuninkaat patjoille ruusuisille,
-    kuin vainajat multahan maan,
-    ah, ilman tuskaa.
-    Niin raukeana, kultaisna
-    sa yhä mulle kimallat,
-    sinä viinapuu,
-    kiharoissasi rypäleettömät tertut.
-    Aurinko vaeltaa vakaana taivaalla
-    kantaen sydäntämme kultaisella maljasella.
-    Nukkukaamme, Brunetta, viinapuun alla,
-    jonka istutimme,
-    josta juovuimme.
-
-
-
-
-SILKKI-EEVA.
-
-
-    Voi sua, kurja Eeva,
-    kuink' olit kelvoton!
-    Se oli Helsingissä, --
-    ja kevät-ilta Luodoll' on.
-    Soi verannalla viulut
-    ja meri hohdon saa
-    hopeisen, mutta maljat
-    kuin kulta kimmaltaa.
-    Ne sielulleni purjeet antaa,
-    ma kiidän pian kohti haaveen rantaa.
-    Mut -- voi sua sitten, Eeva,
-    niin halpa, tunnoton!
-
-    Ma lähtöä jo viikoin
-    tein maalle: juhla viimeinen!
-    Ah, kuink' on raskas jättää
-    pääkaupunkimme, riemut sen.
-    Siis lähdön kyynel-malja!
-    Ja sähkö-liljat syttyvät
-    ja nauru, riemu raikkuu!
-    Mut tuolta rannat hämärät
-    ne kaupunkimme kuumottaa kuin muuri.
-    Mun kauneus-onneni on suuri.
-    Mut ah sua, Silkki-Eeva,
-    kuink' olit kunnoton!
-
-    Ja hetket viistää, kuistit
-    jo tyhjenee, ei soitot soi.
-    Siis vielä maljaan, veikot:
-    se onnen käyttäköön, ken voi,
-    siks kunnes viime hetken
-    lyö gongongi, on vallalla
-    yö, -- kaikki melkein mennyt
-    muu paitsi kunnia!
-    Ah, onni, että kunniaa ees kantaa!
-    Ja sitten kohti kaupunkimme rantaa
-    taas pursi vie, mut silloin, --
-    voi Eeva kunnoton!
-
-    Löi laine laiturilla
-    ja paistoi kevään suuri kuu.
-    Ja joukko raikaellen
-    se sinne, tänne hajautuu.
-    Käyn haavein kadun vartta, --
-    hän silloin tullut on:
-    on tullut keinuin, notkuin,
-    hymyillen, vallaton!
-    On kahiseva silkkihame yllä
-    ja poskillansa ruusuin hohde kyllä, --
-    mit' aikaan viinin kultaus
-    saa, Eeva, onneton!
-
-    Hän seisahtuu ja katseen
-    luo syrjään, hymyää.
-    Ja kumartaa, ja silmät
-    ne alta harson sinertää.
-    Voi, silmät läpi harson
-    ne siilaa mun, ne huimaa mun,
-    kun povens' aallot liikkuu.
-    Ja kuulen kuiskailun,
-    ja notkeasti puoleeni hän kääntyy
-    ja ruumistani vasten kiertyy, vääntyy.
-    Mut ontuu, häijy, toista jalkaa!
-    Hyi, halpa, arvoton!
-
-    Mut kainalooni silloin
-    hän käden äidillisen vei.
-    "Haa", virkoin, "kuuhut kyyhky!
-    Mut köyhä olen, kultaa ei.
-    Muu kaikki mennyt, paitsi..."
-    Se huokaisemaan hänet sai.
-    "Ja onnuthan sä, -- armas!
-    Sa itse helvetti oot kai,
-    täys turmaa, piinaa, myrkkyä ja tulta?"
-    Ah, pian aseet vei hän multa!
-    Pois tempas käden, -- siitä
-    kuink' olin onneton!
-
-    Pois rinnat käänsi uljaat, --
-    ja huokas hiljaa, loukkautuin.
-    Ja surulliseen silloin
-    ma profiiliinsa hurmauduin.
-    Loi silmät jäykät maahan
-    ja nyyhki: "Kuinka voi
-    niin kurjaa, kurjaa luulla.
-    Mies mua raukkaa rusikoi.
-    Mut onnetonkin rakkautta halaa."
-    Voi, mitä näyttikään hän syötti-palaa
-    se rouva, Silkki-Eeva,
-    se viekas, kelvoton!
-
-    Ma sentimentaaliksi
-    taas muutuin, runo-haikeaks:
-    "Ah, ylväs, kaunis rouva,
-    mik' autuus sille, jolla kaks
-    vain markkaa, moinen hyvyys, alttius suuri.
-    Muu mennyt paitsi kunnia on juuri."
-    Ja siitäpä hän katsantoon
-    sai riemun jälleen: "Kulta,
-    et usko kuinka altis oon!"
-    Niin aukes sulo-suunsa salpa:
-    "Oon altis, altis, halpa
-    ja hehkun rakkauden tulta." --
-    Niin, totta halpa, halpa,
-    ei kallis, mutta halpa,
-    tuo Eeva vallaton!
-
-    Niin mentiin: "Herra taivaan",
-    hän kuiski, "minkäs onnen soi.
-    näin nuoren, hellän kullan!
-    Mua rikkaat vanhat vartioi:
-    ne kuljettaneet kesäksi
-    ois kylpemään mun Riigaan.
-    Mut -- minne pistää mieheni?
-    Ja minä hitsin Riigaan
-    tai muuhun Portoriigaan!
-    Ma tahdon vain sun kammioos,
-    sa poika vallaton!"
-
-    Ja mentiin, mentiin -- huhhei!
-    Hän oven pieleen pysähtyi
-    ja punasteli, armas!
-    Siks kunnes kaulaan köynnöstyi
-    ja syliin kietoi, kuhersi ja väänsi.
-    Ja hameen silkki-välkkyisen
-    hän kiirehesti heitti.
-    Kuin paratiisin käärmehen
-    kiils silmät, kun hän halas käsin sekä jaloin.
-    Kuin lohikäärmeen tulessa ma paloin, --
-    voi kaarikulma, punasuu,
-    voi Eeva vallaton!
-
-    Kun aurinkoinen nousi,
-    hän silloin myöskin naurain nous,
-    ja kureliivit, silkit
-    hän puki jälleen, niinkuin jous
-    taas pinnistyivät lanteet.
-    Ja posket maalas punaisiks
-    ja otsan puuteroitsi
-    ja nosti hapset korkehiks.
-    Ja suuta suikkas: "Näkemiin".
-    Ja lakkarini aarteisiin
-    hän syventyi: "Ah muistoks
-    nää mulle tulkohon", --
-    niin nauroi rouva vallaton.
-    Ma laskin hänet alas -- ikkunasta.
-    Ja sieluni kuin noussut raikkahasta
-    se kylvyst' oli, huhhei, --
-    se rouva verraton!
-
-    Mua meren lokit nauroi,
-    nuo aamun kauniit kirkujat,
-    ja nauroi kalamiehet,
-    jotk' ikkunaani katsoivat.
-    He nauroi, minä nauroin.
-    Ken nauraa viimeks, parhaiten
-    se nauraa. -- Miserere,
-    jos silloin oikein tiesin sen! --
-    Ja sitten? Maalle, aika lähdön-vinhaan.
-    Mut mitä siellä huomasinkaan!
-    Voi, voi sua, rouva, Eeva,
-    voi peto, arvoton!
-
-    Voi arvoton, voi halpa!
-    Nyt kuuta kaks oon istunut
-    kuin vanki, kapusiini
-    ja öljyt, myrkyt maistellut;
-    ja tunnen jalot herrat
-    ja hyper-manganaatit
-    Albergit, protargoolit
-    ja kaikki saakelit!
-    Ne seurassaan ei anna nostaa sarkkaa,
-    ja piimään mennyt mont' on markkaa.
-    Voi kuinka olit halpa,
-    sa tyttö kunnoton,
-    sa rouva, Eeva, nainen!
-    Lyö Luoja häneen salpa
-    kuin masto mahdoton!
-
-
-
-
-EL PICADOR.
-
-
-    Oi pikku picador,
-    mik' ilo suuri sulla
-    on arenalle tulla
-    ja härkää ärsytellä!
-    Sä alat lähennellä
-    niin viatonna, vieroin
-    pahuutta, viheltäin.
-    Mut härkä silmin kieroin
-    sua katsoo, kääntyy päin.
-    Se taitaa epäellä,
-    se uhkaa, kaapii santaa.
-
-    Mut kun et puna-liinaa
-    sa huiski, naudan-piirtaa,
-    niin härkä miettii: Ethän
-    sa lie toreador,
-    kuin lammas käyskelethän.
-    Niin taakseen tulla antaa;
-    mut tuskin arvaakaan,
-    jo istuu niskassaan
-    sun piikkis, kauniit tupsut.
-    Ja kun se suuttuu, tuolla
-    jo seisot syrjäpuolla
-    ja sikarisi savuin
-    kautt' ihailet, kun avuin
-    ne teuhaa toiset hupsut,
-    ah, arvokas toreador
-    ja -- härkä.
-
-    Ai, pikku picador,
-    sä varovammin päly
-    on härkä jalo, suur,
-    ja tiedä, sill' on äly!
-    Kun huomaa se sun juones,
-    se puskee, puhkoo suones.
-    Jo suuremmatkin juur
-    se sama nauta tallas. --
-    Ja kuules: härkä tuo
-    jos runo-arenallas
-    on se kuin luulen, suo
-    mun tietää, mitä sitten
-    jää penkkiin katsojitten?
-
-
-
-
-JEANNETTE.
-
-
-    Pikkuinen Jeannette...
-
-    Sataa, sataa lunta.
-
-    Minne kiirehet,
-    neiti? -- Iloiset
-    silmät tummat kiiltää
-    sateensuojan alta,
-    hymyy veitikalta:
-
-    "Niin, -- ja tahtonet?"
-
-    Jalat pienoiset...
-
-    Sataa, sataa lunta,
-    viimaa huokaa, viiltää:
-    Eikö kummaa unta
-    joskus nähdä sais,
-    että rakastais
-    toistaan ihmisetkin,
-    joinkin hetkin?
-
-    Silmät mietteiset:
-    Päivät neule-töissä
-    piinaa, elon huolta;
-    säästää toista puolta
-    unelmissa öissä. --
-    Miten hymyilet!
-    Nimesi? "Jeannette."
-
-    Köyhän kammiossa
-    juhlavalot loisti:
-    silmät herttaiset, --
-    kun hän kepsin poisti,
-    kengän pienen, jossa
-    välkkyi lumikiteet.
-    Puseroisen siteet
-    päästi, ruusuiset
-    povet paidan alta
-    hohti; kainoksuin,
-    peittäin, punastuvi
-    kääntyi, hymysuin.
-    Silmät iloiset,
-    tummat. Oi Jeannette!
-
-    Levätkäämme näin
-    tässä vierekkäin,
-    sanaa ei, vain suuta.
-    Vaikka jotain muuta
-    lahjaa sitten tois
-    tämä toisillemme,
-    jos niin elo sois,
-    nyt vain vaikenemme.
-    Että nähdä unta
-    kummaa joskus sais,
-    että rakastais
-    toistaan ihmisetkin,
-    joinkin hetkin.
-
-    Sataa, sataa lunta.
-
-
-
-
-"PYHÄ FRANSISCUS".
-
-
-    "Pyhä Fransiscus" loikoo linnan muurilla
-    maass' armaiden muistojen,
-    kun paistaa päivä heinäkuun.
-    Ah, ei ole ympäri Assisi, Umbria,
-    mut silti se on isänmaa.
-    Ei kaapua munkin hällä,
-    ei nuoraa vyöllä,
-    hiuskiehkuran keskeltä päälaki kiillä
-    ei -- aivan vielä.
-    Mut silti hän on Fransiscus,
-    vain sporttihatussa
-    ja nenällä kakkulat, --
-    sen näköinen olla hän voi nykyaikaan!
-    Niin, maata kutsuu hän äidikseen,
-    tuult', aurinkoa, sadett' taatoiksensa;
-    ja siskoksi nurmen-nukkaa,
-    joka nuokkuu vieressään.
-    Ja sääli sielunsa täyttää
-    maan-matosta kohtaan, veikkoa tuota,
-    jok' eessään kuumalla paadella ryömii,
-    kuin säälis hän itseään.
-
-    On takana tornit,
-    nuo vanhan-ruskeat,
-    nuo ontoin tykkiaukoin
-    kuin pääkallon silmin.
-    Myös kappelit, kalkki-valkeat
-    kuin ihmisen sielu.
-    Siell' uinuu linnassa muistoa monta,
-    siell' ennen ritarit ylväät seisoi
-    käsi miekalla, otsalla rauta, --
-    vain leluja, pahvia vain.
-    Nyt loistaa pihoissa paahtuva hieta
-    ja kuuset helteessä huokaa
-    yön-mustina
-    kuin sypressit haaveiden haudalla.
-
-    Mut valleilla tuuli käy!
-    Ja lentää hiudut piilipuun
-    kuin ihmisen elonpäivät pois, --
-    alas aaltoihin, virtahan vievään
-    ja järvelle aavalle, jossa
-    hopeoitaan aurinko seuloilee, --
-    hopeoitaan: vain valon harhaa!
-    Mut kaukaa tummana kuultaa,
-    sini-tummana poutaisten pilvien alta
-    ylt' ympäri armas maa:
-    sen kartanot kaukaa harjuiltaan,
-    nuo korkeine pihakuusineen
-    ja kirsikkatarhoineen.
-
-    Näin muistojen kultalaan
-    ja kaihoon menneen lapsuusmaan
-    ja kirveleväiseen toivottomuuteen
-    on vaipunut tuo Fransiscus,
-    tuo muumio melkein.
-    Mut nainen luonansa istuu:
-    hän sykkii, hän tuntee, hän elää!
-    Hän astellut äsken on rinnallaan
-    ja hän alabasteri-sormin, joita
-    vain ylhäältä tumma kalvosin verhoo,
-    on kättänsä koskenut.
-    Ja pysähtynyt ja silmin suurin
-    on katsonut, kummastuin.
-    Ja kätensä korkeuteen kuroitellut
-    on hän, joten vyötärö kutsuen piirtyi,
-    pyhä Fransiscus hymyili vain.
-    Ja nainen on tepastanut
-    kuin valkehin vinttikoira
-    ja nauranut leikkien, pilkallaan.
-    Ja taas kädet kietovat ojentanut
-    kuin kiertyvät käärmehyiset,
-    mut Fransiscus silmänsä sulki
-    ja puraisi huultaan.
-    Nyt naikkonen jalkansa pienoisen
-    tuo lähellensä, kohdalle astuin,
-    matalaisessa valko-kengässään
-    ja virkkaa:
-    "Kas tuossa päänalainen sulle, --
-    sinä sellainen, --
-    pyhimys!"
-    Ja sitten niinkuin pilari seisoo
-    vait aivan ja tuskallisna.
-    Suu hymyssä. Kunnes viimein hän
-    näin huudahtaa:
-    "Oh, mitä oon, -- kuin madonna!
-    Ja sinä -- pyhä Fransiscus!"
-
-    "Pyhä Fransiscus!" Niin, on herttua
-    hän ollut, ja viittansa purppuraa.
-    On kruunut hälle hohtaneet.
-    Kädet uskolliset ne miekan kahvaan
-    on tarttuneet häntä seuratakseen.
-    Soi soitto, maljat kuohui.
-    Toi kukkasen neitse rintaan.
-    Hän niin rikas ollut on!
-    Ja nyt on pyhä Fransiscus!
-
-    Käy taivaan tuuli kusta hän tahtoo.
-    On mielensä kellastunut.
-    Ei taistoa, ilkkaa, maljaa hän halaa.
-    On sielunsa ahdas selli vain
-    ja kylläisyys ja äitelä "spleen"
-    on sellin seinällä ristinpuu. --
-    Niin miettii "pyhä" Fransiscus.
-
-    Ja alkavaa kuoleman kaipuuta
-    ja kätkettyä sydän-vaivaa vait
-    hän kärsii -- itsekseen,
-    hän vierellä nainen uskollinen:
-    Oi maa, mun äitini,
-    sa huikenteleva, hedelmöivä,
-    joka synnytät miettimättä
-    sekaisin heikkoa, hyvää,
-    ma olenko itseni syy?
-    Siks suo minun mietteet unhoittaa.
-    Sun nurmellas, parmaillas olla vain.
-    Ja aurinko, loistava taatto yks,
-    joka teit valollas minut onnettomaksi,
-    epäilykseni lämpösi surmatkoon!
-    Ett' uneen vaivun,
-    sun valkeutes tyhjyyden sielusta saan.
-    Ja taatto toinen, sa tuuli,
-    mun vilvoita vaivautuneen ohimoita;
-    ja oi, suvi-sateen vihma,
-    sa jäähdytä ilma
-    mun keuhkoini kuumain hengittää.
-    Saat kiitokset, maan-mato, multa:
-    Sa näytät mulle, kuinka kestää
-    myös täytyy ihmistä heikompain. --
-    Kun kaikki mennyt, tunnen, kuolee,
-    nyt ristinpuulla.
-
-
-
-
-DELILA.
-
-
-    Mies makasi maassa pää helmoissa naisen,
-    kun kammioon synkkään kuun sirppi hohti
-    ja sen viri aalloilla kiireesti siirtyi.
-    Hän polvia armaita kietoi ja nyyhki:
-
-
-    1.
-
-    Sa olet kaunis Delila,
-    sinä, joka mun sielulleni kelpaat,
-    jota olen ma ruvennut rakastamaan,
-    ihanaisin vaimojen seassa,
-    joka sydämeni oot ottanut pois!
-    Sun kaulas on valkea välillä pitkäin
-    hiuspalmikoittesi, poimullisten
-    kuin vaippa ja purppura kuninkaan.
-    On kaulasi arvoinen kulta-käätyin,
-    on kätesi hohtava helmiäinen,
-    sun kätesi renkaissa, jotka helkkää
-    kuin naurus, koska sen huilut soi.
-    Miten silmistäs sini-tummista vilkkaa
-    ilonhaluinen, nauttiva pakana, --
-    sinä armain naisista philisterein!
-    Miks kartat näin, jota kuitenkin tahdot,
-    miks kätesi kauniin kurkoitat mulle
-    ja taas vedät pois, minut karkoittain?
-    Miks voitonriemuinen, kylmä oot,
-    sun jalkasi niinkuin marmoripatsaat.
-    Miks uhkeena, nauttien kuuntelet mua,
-    kun rientää yö ja kuun sirppi siirtyy,
-    ja varjot kiireesti kulkevat pois!
-    Oi, anna mulle sun rakkautes!
-    Sinä kaunis, kaulasi valkeena hohtaa,
-    miten sanot sa minua rakastavas,
-    kun sydämes ole kanssani ei, --
-    sinä peljättävä kuin sotajoukko,
-    sinä kiehtova, kieltävä Delila!
-
-
-    2.
-
-    Mun sieluni, jalkaisi astinlauta,
-    minun sieluni nousee kapinaan,
-    minun sieluni huutaa Herran tykö, --
-    sinä ylpeä, viisas Delila!
-    Sinä kuiskit vain: "Olet Herran mies."
-    Niin, olen Jumalan nasiiri äidin
-    ma kohdusta hamaan kuolemaan!
-    On minulla raskahat nasiirihapset,
-    sysi-synkeät, raskaat kuin tämä yö.
-    Jo kohdussa äidin sain vihan, ilkun
-    ylivaltaa vastaan philisterein, --
-    sinä ainoa joukossa philisterein,
-    pahan heimon tuon, joka maan rumentaa,
-    monet Herran valitut orjina lyö
-    se ääreen kehnojen alttariensa
-    ja jumalten ulkokullatuiden,
-    niin rohkea pelkuri-uskoineen!
-    Ah, Herra jos sois minun etsiä syitä,
-    syyt löytää ja laumalta philisterein
-    alas alttarit suistaa ja korkeudet kaataa,
-    kukistaa kuvat kuolleiden jumalain!
-    Ja myös, niin, vainen, myös ketun keinoin
-    nisuvainiot viisaasti heiltä polttaa,
-    ketun keinoilla kykkäät ja kuhilaat, --
-    ketun keinoilla, ah, ketun kolmensadan
-    vihamiehiltä turmella viinamäet
-    ja poimia tarhoistaan rypäleet!
-    Ah, Herra jos sois sitä riemua maistaa,
-    minun riistää tarhoistaan rypäleet!
-    Näet valtavat on vihan hapset mulla.
-    Ja siksi ma toivo oon ystäväin,
-    ja siksi ma oon vihamiesteni pelko,
-    vihatuiden, halpojen philisterein!
-    Vihan leppymättömän raskaat hapset.
-    Mut sinun helmassas heikko oon. --
-    Mut sinä voimani kahleihin lyöt!
-
-
-    3.
-
-    Niin, sinun helmassas heikko ja nöyrä,
-    kuin karitsainen vieno ma oon,
-    sinä, jota mun sieluni rakastaa,
-    sinä ruusuni orjantappuroissa,
-    sinä kiehtova, kieltävä Delila!
-    Sinä, jonka näin minä rotkoissa mäen,
-    kun alas laaksoihin astelin kerran
-    ja viivyin leirissä philisterein.
-    Sinut näin, sinä muotoas kaikkein kaunein,
-    tytär vaimojen seassa philisterein!
-    Oli kevät ja kukkaiset puhjenneet,
-    soi maassa turturikyyhkyn ääni,
-    kun, armahin, lounaalla lepäsit.
-    Sinut näin, kun kiersin ja etsin naista
-    kuin peura, mi lähteelle halajaa.
-    Sinut näin: vapis polveni, sieluni nääntyi,
-    minut yhdellä vain sulokatseellas
-    kuin kaulasi käädyllä kahlitsit,
-    sinä, joka mun silmilleni kelpaat,
-    kuin sinetti painuithan sydämeen!
-    Sinun nimes jo kultainen kaiku mulle
-    oli niinkuin kallehin, vuotava öljy,
-    Minä kullalla tahdoin kylvää sen tien,
-    joka ensinnä minut majaasi toi.
-    Sen muistatko, armas. Siitä on kauan. --
-    Ja nyt yhä makaan sun polveis päällä,
-    kun yö lyhyt, kultainen rientää pois.
-    Oon sairas, kuule, rakkaudesta!
-    Sua vannotan nyt jalopeurain kautta,
-    ja pardein, vuoristoin leopardein,
-    sua vannotan nyt, sua, Delila:
-    Ah, anna minulle rakkautes!
-
-
-    4.
-
-    Miks vedät kätesi armaan pois, --
-    miks kurkoitat kummankin mulle ja taas
-    vedät kalventuin, hymy huulilla pois?
-    Miks huokaat hehkussa kammion,
-    jos sinuun käyn, jalo viinapuu!
-    Mua suutelet suullasi hekkumassa,
-    ja onnekas oot, kun loistaa mulle
-    sun rintasi kuin kaks armasta vohlaa.
-    Miks riemuitset uhkeutta palmikkois?
-    Jos rukoilen, rakkautta vannot mulle.
-    Jos tuskassa huudan luo vihan Herran,
-    sinä värjyt niinkuni kyyhkynen,
-    sinä, peljättävä kuin sotajoukko!
-    Jos syliini väistyvät polvesi kiedon,
-    sinä seisot pystynä, tyynenä vain,
-    sun jalkasi niinkuin marmoripatsaat.
-    Mua vaivaatko hamaan kuolemaan?
-    Minä ilmoitan kaiken nyt sydämein:
-    Ma oonhan kuin erämaan jalopeura,
-    joka vuottaa paahteisen kuoleman tuskaa.
-    Mun annatko näin vihamiesteni käsiin?
-    Sinä kaipaatko riemuiten huutoa mulle:
-    "Vihamiehet sun päälles!" Ah, huutaisit turhaan:
-    ma heikko kuin muutkin helmassas oon.
-    Sinä nasiirihapseni leikkaatko pois?
-
-
-    5.
-
-    Ah, leikannut oot ne jo, Delila! --
-    Miss' on moni kuukaus, jonka ma vietin
-    vain toivoen tähteä kannelta taivaan
-    alas astuvaks; ah, hän astunut ei!
-    Miss' illat raskaat, kun luotani väistyit
-    minut kietoen kalvaihin arvoituksiin
-    kuin kaksilla vaskikahleilla?
-    Myös silmäni puhkaisit kai, oi armas:
-    en aikoihin kaunista maailmaa
-    minä nähnyt: vain sinut eessäni näin,
-    sun huules kuin punanhohtavan rihman,
-    muu varjohon peittyi vaivan yön.
-    Näin rintasi valkeat hohtavin ummuin,
-    mua näännytti vain jano armaiden huultes.
-    Verikyynelin silmäni sokeutui.
-    Ja sokeena kahleihin minut löit,
-    niin olen nyt vankihuoneessa, orja,
-    oi valkea, hehkuva Delila.
-
-
-    6.
-
-    Työmyllyn orjana valkein huulin
-    kiven-salkoa kiertäen köyryssä käyn.
-    Niin kauan oon vääntänyt kumarassa.
-    En laaksoissa voimassa, vapaana riennä!
-    On hyljännyt minut menneisyys.
-    On hyljännyt minut Zebaoth!
-    Mun muotoni raskas ja muuttunut.
-    Vihamieheni katsovat vuottaen, viekkaat,
-    vihatuiden joukkio philisterein!
-    Ei ole totuutta suussa heidän,
-    he liehakoitsevat kielillään,
-    he täynnä on käärmeenmyrkkyä, virkkain:
-    hänet tuokaamme meille soittamahan
-    helistystä Herramme temppeliin!
-    He vääristelevät huuliansa,
-    kita heidän on avoin hauta, oi Herra,
-    oi Herra, sa laumojen Zebaoth, kurkkuun
-    hän hampaat heiltä musertakoon!
-    He haavoitti minua ilkkunsa piiskoin,
-    olen uupunut hamaan kuolemaan.
-    Ah -- koskaan, koskaan en minä saa
-    vihamiehiltä korkeuksia kaataa,
-    en kuvia kuolleiden jumalain!
-    Ja, armas, koskaan en ketunkeinoin
-    nisuvainioitansa, kurjien, polttaa,
-    ketun keinoilla, ah, ketun kolmensadan!
-    Rypäleitä poimia tarhoistaan!
-    Miks, Herra, miks luotani mennyt oot!
-    Miks, Herra, en sitä maistaa saa!
-    Vain soittajaks vihattavain olen tullut,
-    he huutavat: "Tänne hän kutsukaa
-    nyt huiluilla, pilleillä helistämään,"
-    väen vieraan ja halvan temppeliin,
-    niin rohkean pelkuri-uskoineen!
-
-    Ah Delila, armahin Delila,
-    sinä anna mulle sun rakkautes.
-
-
-    7.
-
-    Miks vedät kätesi hiljaa pois,
-    sinä, jota mun sieluni rakastaa?
-    Sinä ruusuni orjantappuroissa.
-    Povi valkea vaippasi purppuroissa,
-    sun huulesi, ah, punan-hehkuva rihma,
-    sinä sydämeni olet ottanut pois.
-    Oi tuoksuva, armas, luomes kuin lumme,
-    mua suutelet suullas hekkumassa,
-    yö äänetön rientää ja kuun sirppi kiiltää
-    ja varjot siimeiset siirtyy pois.
-    Ah, hehkuva, uhkea Delila,
-    sinä anna minulle rakkautes!
-
-
-
-
-ANGELICA.
-
-
-    Angelica! Niin katsoit kalpeana,
-    kun luotani sun syöksi tyly sana,
-    et tiedä, mitä rakkauteni on!
-    Se, jota kutsui runo-taivaan ovi,
-    maan pääll' on tunnoton ja onneton.
-    Et tiedä, mitä tämä sydän on:
-    Raketti singoitettu taivohon!
-    Kuin satu, jot' ei ruumistuttaa sovi.
-    Kuin kupla hento, johon kuvansa
-    luo kaikki, ihailtava kiiruulla.
-    Kuin kulta-malja, joka kohta sakkaan
-    on juotava. Kuin sointu laulun rakkaan.
-    Vain ilta-pilvein puna aaltoihin:
-    se hetken hohtaa. Lieska helvetin!
-
-    Angelica, sa voitko anteeks antaa?
-    Ei mulla taivasta, ei maassa rantaa
-    mun kaipuullani. Lieska helvetin!
-    Vain satu, jossa näkee ritarin
-    suloisen rouvan ynnä knaapin kainon.
-    Suloisen rouvan, jonka murheen painon
-    suun hymy, otsan haaveet ilmaisee, --
-    povella harso hopein värisee.
-    Nyt eteens' armas lapsi polvistuvi.
-    Jos lisää kuulet, katoo kaunein huvi.
-    Äl' lähesty! Äl' liioin katso, haasta.
-    Vain suurin tuntemattomuus voi maasta
-    tään sielun nostaa, taivaan satuna.
-    Vain outous rakkautta, Angelica!
-
-    Angelica, sun täytyy anteeks antaa,
-    ei mulla taivasta, ei maassa rantaa
-    mun kaipuullani! Tuska helvetin!
-    Niin, kulta-malja, juoma taikurin:
-    Isoldelle ja Tristanille keitti
-    sen musta velho, toden heiltä peitti.
-    Isolden muistatko ja herransa?
-    He, hourut, rakastivat sieluina
-    ja kielsivät syyntunnoin sulot ruumiin,
-    mut kaiho sielunhekkuman vei uumiin.
-    He haastoi tähden kautta toisilleen.
-    Ja lähti kahden korven synkeyteen
-    ja lepäs vierekkäin. Mut paljas miekka
-    on välillään, ja mies on panssarniekka.
-    Niin tähteen tuijottaen kuolemaa
-    he vuotti, taivaan ainutt' onnelaa.
-    He hourut! Niin vain satu keski-ajan
-    voi päättyä, tuon lemmen kiduttajan!
-    Jos väliltään ois miekka viety pois,
-    ei kuolleet he, vaan vihanneet he ois!
-    Mut silti: eikö moinen harhalempi
-    lie ollut vihan totta totisempi?
-    Miks toista lähetä, miks tutkia?
-    Vain outous rakkautta, Angelica!
-
-    Angelica! Voit mulle anteeks antaa.
-    Ei mulla taivasta, jos kuinka kantaa
-    mua onni. On vain lieska helvetin.
-    Vain näyttämö -- Francesca Riminin.
-    Asetus: huuruin punailman täyttää,
-    Mefisto katsojille parin näyttää,
-    jok' ohi kiitää myrskyn pyörteissä,
-    suu suulla, kädet, jalat kiihkeinä
-    syleilee toista, hekkumaa he vääntyy.
-    Ei lopu autuus, jossa he näin nääntyy?
-    Ei, -- kunnes esirippu laskeutuu
-    ja tuli sammuu, nauru kajahuu
-    Mefiston; lavalla on paljaat rangat.
-    Mut paloiko myös kiihkon yhdyslangat?
-    Miks lähestyä, luoda katsetta,
-    puhella, tunnustaa ja tutkia?
-    Miks lahja käden, huulten, sielun, lihan?
-    Iäinen hornan liekkikään ei ihan
-    voi olla sille, jota polttavi
-    suur kaipuu, tosin tuska, helvetti!
-    Angelica! Sun syöksi vihan sana!
-    Oot lähellä, siks olet loitoimpana,
-    oi armas, joll' on taivasta täys povi.
-    Miks kurja sydämein ei tyydy, sovi,
-    vaan tahtoo yksin lisää murtua?
-    Vain outous rakkautta, Angelica!
-
-
-
-
-ISIS.
-
-
-    Egyptin maalla oli templi ammoin,
-    luin lasna sadusta, se kammoin
-    ja haavein sydämeni täytti.
-    Siin' asui jumalatar, kerrottiin, niin kumman
-    ihana, säteilevä, että tumman
-    maan päällä oli harva, jok' ei tuota
-    ois nähdä tahtonut, sen temppeliin.
-
-    Mut kuinka valtaansa se käytti,
-    jos pyhätössään verhon takaa kelle
-    se näkyi alastonna poloiselle,
-    ja kuinka palattiin sen luota?
-    Näin varoittivat papit: Onneton
-    sen kauneus, häikäisevä valo on.
-    Se, jolle ilmestyy, hän maahan suistuu
-    ja kuolee sokaistuna niin. --
-    Mut silti moni tahtoi tuolla
-    tavalla kauniin jalkain juureen kuolla.
-
-    Niin satu vanha mieleheni muistuu.
-
-    Ja usein tuntuu nytkin, konsa haikein
-    mun valtaa miete, jonka tähden vaikein
-    elo, heelmätönnä rientää pois, --
-    jumalatar yhä eloss' ois.
-
-    Ja muutkin tuntevat kai: jumalatar
-    se elää. Mutta miss' on valtiatar?
-    Miss' on sen temppeli? Ei tieto yllä!
-
-    Mut usein, konsa tuska maahan asti
-    mun suistaa, voimani lyö raskahasti,
-    sen eessä olleheni huomaan kyllä.
-
-    Ah, miltä näytti siis hän, joka pysyy
-    salassa meiltä? ehkä joku kysyy. --
-    Hän kuinka kuvaella sitä voi,
-    ken kuoloon-sokaistuna vaikeroi?
-    Vain huoata hän jaksaa hevin:
-
-    Ol' ihanaa se kuitenkin! Kuin kulta
-    on auringon, mi syytää tulta
-    ja häikäisee ja sokeudella lyö.
-    On kaikki pimeyttä, mutta yö
-    soi vielä kaiuin raukenevin:
-
-    Se, jok' on päässyt valoon,
-    rakastuu yöhön, kuolee sielun paloon.
-    On onni pyyde: täyttyessään yltyy,
-    ja rakkaus heelmä, kypsyessään kyltyy,
-    ja sitä mukaa kaikki muu.
-    Ken nähdä tahtoo, halussaan on hurma,
-    ken tunsi, sydän kuoloon pakahtuu.
-
-    Siis valtaansa mun otti templin surma.
-
-    Ja silti elän, hengin, mietin, kuljen
-    ja kivut kirkkaat sydämeeni suljen!
-    Haa, parissanne liikkuu kuollut vain,
-    kuin moni muukin, joka odottain
-    ja haaveissansa kulki templiin sinne:
-    hän näköään kyll' elää voi, ja lie
-    viel' eessään pitkä elontie,
-    mut kuollut hän on silti. "Miksi, minne?"
-    hän kysyy, "kaikki sain".
-    Hän elää, mut on ruumis.
-    Ah, en kiitä
-    mä tätä tapaa, jonka jumalatar
-    nyt valinnut on meitä varten: ammoin
-    Egyptin maalla surmasi hän heti
-    sen, jonka loistollansa luokseen veti;
-    nyt tappaa elävältä, verkkaan, vammoin.
-    Niin, toisenlainen on nyt valtiatar
-    kuin ennen, konsa sadun siitä
-    luin lasna, kaipasin sen temppeliin!
-
-
-
-
-MINNE?
-
-
-    Nyt minne pyrkii
-    mun aatoksein,
-    se uutta tahtova teitten lapsi,
-    kun päivä päättyy
-    taas rusko-iltaan?
-    Ei lepoon tyydy
-    ees uupunein
-    se mielin, yösilmä, kulta-hapsi,
-    maanteiltä vuosin
-    jo kulkemiltaan.
-
-    Se maahan tahtooko matkata,
-    miss' ilma kirkas
-    on yllä palmuin
-    ja keitaan valkeiden kartanoiden?
-    kun papit torneista illalla
-    "Il Allah!" huutaa, niin tuoksuun valmuin
-    ma nukun keskellä aavikoiden.
-
-    Ah, onnen sielläkö saada vois!
-    Sen veisi sieltä
-    uus tie, uus kaipuu.
-    Sen koti taivaan on ruskoin mailla.
-    Siks aina matkaan
-    sen täytyy pois, --
-    se kunnes kanssani lepoon vaipuu,
-    maan hiekkaan, määräänsä yhä vailla.
-
-    Se sinne pyrkiikö, aatoksein?
-    Mit' uutta tahtoo se, toivoo, lapsi?
-    Ei lepoon tyydy
-    ees uupunein
-    se mielin, yö-silmä, kulta-hapsi,
-    maanteillä vuosin
-    jo kulkemiltaan!
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MUNKKI-KAMMIO***
-
-
-******* This file should be named 60953-8.txt or 60953-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/0/9/5/60953
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/60953-8.zip b/old/60953-8.zip
deleted file mode 100644
index 4a7c0e4..0000000
--- a/old/60953-8.zip
+++ /dev/null