diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 16:35:49 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 16:35:49 -0800 |
| commit | 626de8f4ebebb0cf5a2e533871f9ea165baca567 (patch) | |
| tree | de897c4c6ac33028b81fb1c40361e91f603db6be | |
| parent | 05ebd87d67b54150d8c2c6fc0c8bcf0a57214823 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60779-8.txt | 3652 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60779-8.zip | bin | 84041 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3652 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..872117a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60779 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60779) diff --git a/old/60779-8.txt b/old/60779-8.txt deleted file mode 100644 index 08e9ae5..0000000 --- a/old/60779-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3652 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Novelleja, by Kyösti Wilkuna - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Novelleja - - -Author: Kyösti Wilkuna - - - -Release Date: November 25, 2019 [eBook #60779] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLEJA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -NOVELLEJA - -Kirj. - -KYÖSTI WILKUNA - - - - - -Porvoossa, -WSOY, -1907. - - - - -SISÄLLYS: - -Ressu -Matleenan halot -Esirukous -Jängällä -Tuomion täytäntöönpano -Lapsentyttö -Jussi ja Musta -Kesken jäänyt -Kilpakosijat -Haudankaivaja -Lapissa -Ulla - - - - -RESSU - - -Taloon oli vasta tuotu koiranpenikka. Entinen koira alkoikin käydä -jo yli-ikäiseksi, lähennellen pariakymmentä ikävuotta. Sanoivat -sen jo houraavankin, suotta aikojaan tuulia ja taivaita haukkuvan -ja öisin ilman syyn syhelmää ulvoa jollottavan. Ja naisväki moitti -Ressu-vanhusta vielä siitäkin, että se, missä vain vuoteen tapasi, -olipa levällään tai koossa oleva, hypätä loiskautti siihen tyynyjen -keskelle makailemaan, piehtaroitsi siinä ja jätti jälkeensä tukuttain -karvoja. - -Penikkana se oli Ressukin aikoinaan taloon tuotu. Uskollisesti ja -kaikkien tyytyväisyydeksi se sitten kahden vuosikymmenen kuluessa oli -täyttänyt tehtävänsä talonvartiana ja isännän metsästystoverina. Ja -viisas se oli aina ollut, vaikkei sitä niinkään ensi näkemältä osannut -arvata. Ressu oli nimittäin täysiverinen talonpoikaiskoira, peräti -hienostumaton ja kömpelö ja vailla kaikkia herraskoirien tapoja. -Muodoltaan oli hän pitkäsivuinen, paksuruumiinen ja matalajalkainen. - -Pää oli lyhyt, nykeräkuonoinen ja kulmikas. Tuuhea, takkuisuuteen -taipuva karva oli väriltään likaisen harmaata, juurelta melkein -valkoista. Mutta pörhöisten otsakarvain alta katseli kaksi kosteasti -välkkyvää, viisasta ja herkkätuntoista silmää. Lapset, joiden mieluisa -leikkitoveri Ressu oli aina ollut, uskoivat varmasti hänen ymmärtävän -puhetta, sillä Ressu pahastui aina kovin, jos häntä rumaksi sanottiin -tai muutoin loukkaavasti kohdeltiin, veti kuononsa käppyrään ja -näyttäen hyvin katkeroittuneelta kääntyi pois ja juoksi tiehensä. - -Metsästyksessä oli Ressun erikoisalana oravain etsiminen, sillä muuhun -ei hän juuri pystynytkään. Mutta oravain löytämisessä olikin Ressu -voittamaton mestari. Ne olivat hänen miehuutensa päivinä aina riemun -hetkiä, kun hän näki isännän ottavan pyssyn naulasta ja häntä mukaansa -kutsuen metsään kävelevän. Syntyperäinen oravavainu heräsi silloin -koko terävyydessään, silmät jännittyivät ja sieramet laajentuneina -katosi Ressu vilauksessa metsän kohtuun... Isäntä tavoittaa perässä -ja jo eroittaa hänen korvansa yksittäisiä, kimeitä haukahduksia ja -siitä arvaa hän entisen kokemuksensa nojalla, että Ressu on oravan -jälillä. Haukahdukset tihenevät ja muuttuvat keskeytymättömäksi, -kiivaaksi, melkeinpä hermostuneeksi tiuskinnaksi. Siitä päättelee -isäntä, että Ressu on tavoittanut oravan. Hän kiiruhtaa askeliaan ja -löytääkin Ressun tuuhean kuusen juurelta, missä tämä kiertää puolelle -ja toiselle, hyppii kohoksi ja haukkuu, vinkuu ja pureksii kiihkossaan -alimmaisia kuusen oksia, koko huomio johonkin kuusen latvassa olevaan -esineeseen kiinnitettynä. Isäntä kiertelee hetken kuusta ja tähystelee, -tähystelee ja jopas hoksaa pienen tuuheahäntäisen oravan kyyristyneenä -oksan verhoon lähelle runkoa. Hän ottaa kudin, tähtää kauan ja -tarkkaan, jolla aikaa Ressu, haukuntaansa toki keskeyttämättä, vilhuu -vuoroin ojennettua pyssyä, vuoroin oravaa kuusen latvassa. Vihdoin -pamahtaa pyssy, savu haihtuu, kaiku kuoleutuu ja käpysateen saattamana -tulee, kierii pieni heilahäntä ylisniskoin alas sammaleiselle -mättäälle. Kuin raketti kirmaisee Ressu sitä tavoittelemaan, mutta -isäntä estää häntä siitä, ottaa oravan haltuunsa ja leikkaa siltä -kynnet, nuo oravakoirain himoitut taikapalat, ja viskaa Ressulle, joka -palavin silmin hotkii ne suuhunsa... - -Lukemattomia oravia etsi Ressu isännälleen miehuutensa päivinä, mutta -nyt on hän siihenkin jo kykenemätön. Siksipä on taloon otettu penikka, -sillä siitä tuumii isäntä kasvattaa itselleen uuden oravakoiran. - - * * * * * - -Päivällä se on penikka taloon tuotu ja vasta illalla, väen työmailta -pirttiin kokoontuessa, saapuu Ressukin sinne. Rapsavin kynsin juosta -ressuttaa hän pöydän luo, jossa hän on tottunut emännältä ruokaa -saamaan. Mutta penikka, joka leikistä ja reutomisesta väsyneenä on -penkin alla pää käpäläin varassa ojona maannut, vilkkailla penikan -silmillään kumminkin tarkoin seuraten tapauksia avarassa pirtissä, -kohoaa sukuunsa kuuluvan olennon nähdessään vilkkaasti seisoalleen -ja lähenee iloisesti heilakoiden ja haukahdellen Ressua, josta -mielii saada halukkaan leikkikumppanin. Ressu pysähtyy nuo oudot -haukahdukset kuullessaan kuin nuijalla lyötynä keskelle lattiaa ja -hänen takkukarvaisessa olennossaan on huomattavissa selviä ällistyksen -merkkejä. Hän unhoittaa nälkänsä ja istahtaa siihen paikalleen, pää -kallellaan tarkastellen tuota uutta tulokasta, jota kohtaan hän heti -alkaa tuntea vaistomaista vastenmielisyyttä. Mutta penikka, lainkaan -käsittämättä vanhuksen tunteita, asettuu hänen eteensä, tarkastelee -häntä vilkkailla silmillään, heiluttaa lyhyttä häntäänsä ja laskeutuu -käpäläinsä päälle pitkälleen kuin alamaisuuden merkiksi. Siitä -asennosta hetken alta kulmain Ressua tähysteltyään kimmahtaa se taas -kepeästi seisoalleen, haukahtaa muutaman kerran äksysti ja kimakasti -kuin mielipahansa merkiksi, ettei hänen tarkoitustaan ymmärretty. --- Uh, kuinka ne nuo kimeät haukahdukset kuulostavat ilkeiltä ja -huudittomilta Ressun korvissa ja hänen vastenmielisyytensä lisääntyy -tuntuvasti... - -Kun väenkin huomio pirtissä alkaa heihin kiintyä ja äänekkäitä -naurunhohotuksia kuuluu penikan kujeiden johdosta, rupeaa asema -Ressusta tuntumaan kovin kiusalliselta. Hän ei oikein tiedä, mihin -katsoa ja mitä tehdä, kun penikka siinä ympärillä kiehtoilee, -haukahdellen vuoroin matalalla, vuoroin kipeän kimakaksi koroitetulla -äänellä. Se hyppii puoleen ja toiseen ja vuoroin taas sepposen -selälleen heittäytyy, siitä asennosta taakseen päin Ressua tähystellen. -Vanhusta hävettävät ilmeisesti nuo penikan kujeet, hän koettaa katsella -muualle ja kääntää aina päänsä toisaalle, kun penikka vikkelällä -hyppäyksellä eteen kiepsahtaa... - -Kun tuosta penikan huudittomasta mellastuksesta ei näytä loppua -tulevankaan, alkaa Ressu jo kovin kyllästyä, viikset värähtelevät -hermostuneesti ja musta, kostea kuononpää nytkähtelee. Suupielet -vetäytyvät hitaasti irvilleen kuin suonenvedon jännittäminä ja -uhkaavina paljastuvat valkoiset hammasrivit. Mutta se huvittaa -tavattomasti penikkaa, joka vihdoinkin tuloksena väsyttävästä -mellastuksestaan huomaa jotakin elonmerkkiä ynseässä vanhuksessa. -Iloisella haukunnalla tervehtii se aluksi tuota ilmiötä, kiepsahtaa -sitten lähemmäs ja kohoksi hyppien koettaa hampaillaan tavoittaa Ressun -kuononpäätä. Ressu kääntää päätään syrjään ja yhä enemmän paljastuvien -hammasrivien takaa kuuluu peloittavaa murinaa. Mutta ajattelemattomassa -leikinhimossaan tarttuu penikka Ressun korvaan, mielien siitä -ravistamalla saada vanhukseen suurempaa eloisuutta. Pitemmälle ei -Ressun kärsivällisyys voi enää mitenkään riittää. Tuimasti härähtäen -käännähtää hän rakettina penikkaan päin ja seuraa nyt pikainen, karvoja -pöllyttävä kohtaus, joka päättyy ympäri pirttiä kaikuviin huutoihin: -"Huuti, Ressu!" ja penikan korvia vihlovaan ulinaan. Isäntä on -sitäpaitsi antanut potkun Ressun kylkeen. Penikka laahautuu pöydän alle -kamalasti loikuen ja ujeltaen... - --- Vanha koira ja kehtaa penikkaa höyhentää -- häpeä nyt! -- toruu -isäntä. - --- Hyi Ressua, hyi! -- säestää emäntä. Mutta Ressu ei tiedä mitä tehdä -eikä mihin katsoa eikä sekaannuksissaan osaa uloskaan lähteä. Kuin -ankarasti selkäänsä saaneena lyyhäytyy hän matalana ja häntä koipien -välissä penkin alle, jossa laskeutuu pitkälleen käpäliensä varaan. - -Tavaton katkeruus täyttää hänen mielensä ja kurkkuun kohoaa karvas -pala, jota hän turhaan koettaa saada alas niellyksi. Vanhuuttaan -hämärissä aivoissaan käsittää hän, että tässä on tapahtunut suuri -vääryys. Huudittoman rakin, tuntemattoman tulokkaan on sallittu -mekastaa ja hyppiä hänen silmilleen ja kun hän ryhtyy itse sitä -hätistelemään, tulee torumisia satamalla, vieläpä potkunkin saa -- ja -isännältä, metsätoveriltaan! Se on jo enempi kuin mitä sietää saattoi; -hän tuntee huikaisevaa katkeruutta penikkaa, isäntää, koko maailmaa -kohtaan... - -Penikka on tällä välin laannut vinkumasta ja tulee aivastellen ja -turkkiaan nuollen pöydän alta esiin. Emäntä tarjoaa sille kupposessa -maitoa, jonka se suurta loisketta pitäen latkii muutamassa hetkessä -suuhunsa. Se on nyt kokonaan hyvitetty ja unohtanut äskeisen sekä etsii -taasen tilaisuutta leikittelyyn. Jostakin se saa hampaisiinsa vanhan -vaateriekaleen, jota kekkapäänä venyttää keskilattialle, puristaa siinä -käpäläinsä väliin ja hampain sitä repii ja reutoo, vimmatusti päätään -kieputtaen... - -Mutta Ressu makaa yhä penkin alla, pää etukäpäläin päällä ja näkee -kaikki, vaikkei erikoisesti mitään katsokaan, näkee tahtomattaankin. -Hämärästi käsittää hän ajussaan, että tuo penikka on tullut -syrjäyttämään hänet, talon vanhan ja uskollisen vartian ja että hän -itse on käynyt jo tarpeettomaksi ja hylyksi... Hän näkee emännän sitä -hyvittelevän ja maitoa tarjoavan ja oman nälkänsä mieleen muistuessa -jutkahtaa kurkussa tyhjä, karvas nielaus... - --- Siinä on Ressullekin! Emäntä asettaa töykeästi puoli kuppia -keitonjäännöstä lattialle. - -Tuo kylmä ääni ja töykeä käytös olisi milloin hyvänsä muulloinkin -riittänyt Ressun ruokahalun tukehuttamaan, saati sitten nyt. Hän -kaapsahtaa seisoalleen ja lähtee rapsavin kynsin juoksemaan ovea kohti, -jonka hän itse avaa, koko painollaan siihen nojautuen. - -Ulos koleaan syksyiseen yöhön päästyään tuntee Ressu hylkyläisasemansa -koko painavuudessaan. Tuvan alle hän ryömii ja asettuu vanhalle, -tutulle sijalleen sammalläjässä, kääriytyy yhteen käppyrään, nielaisee -tyhjän nielauksen ja sulkee silmänsä. Mutta kauan väsyttävät vielä -hänen vanhoja aivojaan katkerat ajatukset ja mietteet, että hän -jättää iäksi nuo tylyt ja kiittämättömät ihmiset, jättää ne tuota -huuditonta rakkiaan hyväilemään ja kurjana kulkukoirana vanhuutensa -päivät viettää, talojen tunkioilta laihan ravintonsa etsien... Lopulta -nukahtaa hän levottomaan ja painajaisten ahdistamaan uneen, nähden -unissaan yhtä päätä penikan korvuksillaan keikkumassa ja heräten tuon -tuostakin omaan murinaansa tai surkeaan ulaukseen, joka häneltä pääsee, -ollessaan tuntevinaan kylessään potkun isännän kovasta saappaasta... - -Mutta isännällä ja emännällä oli maata pannessaan lyhyt keskustelu, -joka johti siihen yksimieliseen päätökseen, että Ressu joutaa jo -päiviltä pois, vanhuuttaan horiseva ja vastuksellinen kun on. - - * * * * * - -Aurinko paistaa kirkkaasti syksyisen aamupäivän raikkaudella, kun -Ressu isännän ystävällisesti kutsuvan äänen kuullessaan ryömii tuvan -alta esiin. Isännällä on pyssy kädessä ja kaulassa olevasta hihnasta -riippuvat ruutisarvi, nalli- ja luotikotelo sekä ruutimitta, jotka -isännän käydessä aina niin tutunomaisesti ja kehoittavasti toisiaan -vasten kalahtelivat. Ystävällisellä äänellä puhelee isäntä: - --- No Ressu! Lähdetäänpäs metsään, vanhus, oravia hakemaan... tul' -pois, se seh!... - -Ressun koko olennon täyttää rajaton riemu, joka lämminnä aaltona -valahtaa läpi ruumiin, tuntuen korvista aina hännän päähän asti. -- -Isäntä ei ollut siis häntä vielä hyljännyt, häntä tarvittiin, hän pääsi -taas pitkästä ajasta isännän kanssa oravametsään. - --- Hau vau! -- haukahtaa hän iloissaan kuin tahtoen sanoa, että jaa, -jaa, lähdetäänpä vain. - -Ylenkatseellisesti silmäten penikkaa, joka tuvan portaalla seisoo ja -herkkiä sieramiaan nytkien aamuilmaa nuuskii, lähtee Ressu metsää -kohti juoksemaan, häntä keveää mieltä ilmaisevassa kiemurassa selän -päällä. Metsään, tuonne petäjikön sammallattiaiseen pylvässaliin -päästyään ja sen raikasta, pihkan tuoksuista ilmaa täysin keuhkoin -siemaistuaan, tuntee Ressu vuosien tuoman kankeuden jäsenistään vielä -kerran häviävän ja nuoruuden päivien tulisen metsäinnon kaikessa -terävyydessään heräävän. Hän vilkaisee taakseen ja näkee siellä isännän -pyssyineen, ruutisarvineen tuttuun tapaansa perässä tavoittelevan. -Muutamia ilmahyppyjä tehden haukahtaa hän hyvän mielensä osoitteeksi. -Ääni kajahtaa niin kuuluvan keveänä kuulakassa syyskuun ilmassa, että -se väkistenkin viekoittelee pitempään haukuntaan, aivan vain ilman -aikojaan, sulasta sydämen kyllyydestä. Siten kevennettyään itseään -yltäkylläisimmästä riemun pakoituksesta, lähtee hän, korvat pitkin -päätä luimussa, nuolena mennä luihkaisemaan suoraa eteenpäin, niin että -jälessä seuraavaa isäntääkin pakkaa naurattamaan nuo vanhuksen elkeet. - -Pian alkaa petäjistön takaiselta kuusikkokummulta kuulua haukahduksia -tuttuun tahtiin. Ressu on löytänyt oravan, ajanut sitä puu puulta -edellään, kunnes oravan täytyi pysähtyä hiukan muista erillään olevaan -kuuseen. Silmät palavina liekehtien haukkua luksuttaa Ressu kimakasti -ja väsähtämättä, väliin intohimoisesti vinkuen ja rungon nojalle -kohoten sekä alimpain oksain latvoja vimmaisesti pureksien. Tuon -tuostakin silmähtää hän hätäisesti syrjään, eikö siellä jo isäntää -näkyisi. Ja läheneehän jo isäntäkin oksia tieltään taivutellen ja -Ressu, vuoroin häneen, vuoroin puunlatvaan katsahdellen, tahtoo -sanoa, että tuolla se on... Jo näkee hän isännän laittavan pyssyään -ampumakuntoon ja oravaa tarkoin silmällä pitäen jatkaa hän tiuskeaa, -kuumahuokuista haukuntaansa, odottaen pyssyn tuttua pamahdusta ja -oravan alas kierimistä... - -Isäntä ojentaa pyssynsä -- ojentaa sen Ressun avonaista rintaa kohti. -Siihen on hyvä tähdätä, kun Ressu seisoo alallaan ja pää kekkaan -kohotettuna pitää silmällä oravaa kuusessa. Hän ei jouda huomaamaan -tuota outoa pyssyn asentoa, sillä kohta luulee hän oravan lähtevän -alas kierimään ja tahtoo nähdä kerran vielä sen tutun ilmiön, -metsästysnautintojensa huippukohdan... - -Pyssy pamahtaa, Ressun haukunta vaikenee keskellä kiihkeintä vauhtiaan -ja hän tuntee tulisen pistoksen rinnassaan. Korvissa kohahtaa ja -alkaa sitten sihistä ja vinkua kuin olisivat aivot suurella painolla -ulos ruiskuamassa. Silmien päälle laskeutuu verhona kostea pimeys ja -heikosti, puoliääneen ulvahtaen nyykähtää hän värähtämättömin jäsenin -taapäin käpäläinsä varaan... Pamauksen painosta putoaa kuusesta -jokunen käpy, kaiku kiirii ympäri kuulakassa ilmassa ja kummun takaa -kuuluu laukauksen havauttaman naapuritalon koiran kumea haukunta kuin -hyvästijättönä Ressun syksyiseen avaruuteen häipyvälle hengelle... - - - - -MATLEENAN HALOT - - -Keskipaikoilla kylää lähti maantiestä kohtisuoraan metsää kohti -kaitainen kuja, jota kylän karja kesin laitumelle kulki. Nyt talvella -oli kuja aaltomaisten lumikinosten peitossa, että päällimmäisiä -aidaksia vain pisti lumesta näkyviin ja niiden keskivälillä kulki -likaiseksi tallautunut jalkapolku, joka päättyi lähellä metsänreunaa, -muutaman niityn nurkkauksessa olevaan mökkiin. Mökki oli pieni, -neliskulmainen ja harmaa ja sen seinille oli lapioitu lähes räystääseen -saakka ulottuvat lumivallit suojaksi talven viimoja vastaan. Tuon -kinosten keskellä värjöttävän pienen asumuksen seurana oli yhtä pieni, -mutta vielä matalampi navetta, jossa nähtävästikään ei ollut yhtään -asukasta, sillä sen katto oli toiselta puoleltaan rikki ja lumi sen -oven edustalla oli koskematonta. Navetan yhdellä seinustalla oli kasa -risuja ja puolivettyneitä männynkääkkyröitä, joita oli siihen oksineen -päivineen venytetty. - -Tupaan vievän oven eteen oli laitettu suojus seinää vasten nojolleen -asetetuista aidaksista, joiden päälle oli levitetty kuusenoksia. Ainoa -akkuna oli kujalle päin ja ruuduista oli joka toinen päreillä paikattu. -Ehynnä säilyneissä, vaikka paksussa jäässä olevissa ruuduissa väpätti -heiastus jonkunlaisesta kituen palavasta tulesta. - -Mökin asukkaat, kaksi puolivälissä kuuttakymmentä olevaa vanhusta, -olivat jo tunnin ajan olleet yläällä, vaikka koko laajalla kylällä ei -vielä yhdenkään talon tornista savua noussut. Matleena, kumaraharteinen -ja luiseva muori, istui koivunväärästä tehdyllä tuolilla pesän -edessä ja kuhmuisilla käsillään polviin nojaten puhalteli pesässä -vastahakoisesti palavia risuja, joiden joukossa näkyi muutama -vahvempikin puu. Ikäänkuin tulta olisi vielä raukea aamu-uneliaisuus -painostanut, ei se tahtonut ottaa liekkiin hulmahtaakseen, vaikka -Matleena hellittämättä puhalteli, niin että nahkeat huulet olivat -pitkällä torvella ja vetiset, punareunaiset silmät puoli-ummessa. - -Mikko, leveänaamainen ja puisevatekoinen vaari, jonka leukapieliä -ympäröi harvahko parta, istui pölkyllä oven puolella pesää ja vuoli -länkipuuta. Ohuet huulet niin tiivisti kiinni puserrettuina, että -suu näytti luonnollista kokoaan kaksi kertaa leveämmältä, hän siinä -istui ja hiveli visapäisellä ja kaidaksi kuluneella puukollaan ohuita, -käppyrään sykertyviä lastuja, joita oli jo melkoinen kasa hänen -jaloissaan. - -Parisenkymmentä vuotta olivat Mikko ja Matleena jo kahden mökissään -eläneet. Heillä oli ollut yksi poika, joka renkinä palvellessaan oli -tehnyt murhan ja joutunut vankeuteen, josta päästyään hän oli hävinnyt -tietämättömiin. Pojan vankeuteen jouduttua oli Mikko käynyt entistä -harvapuheisemmaksi ja Matleenaltakin oli tuon jörön miehen seurassa -hävinnyt nuoruuden aikainen kielevyys. Moniin vuosiin eivät he enää -olleet suoranaisesti toisiaan puhutelleet, vaan jos jompikumpi tahtoi -jotain saattaa toisen tietoon, puhui hän sen kuin itsekseen ja toinen -vastasi, jos sen tarpeelliseksi katsoi, samoin itsekseen puhuen. -Maata ei heillä ollut koskaan ollut eikä lehmääkään pitkiin aikoihin. -Mikko teki kylän taloihin tilapäisiä töitä, oli kesällä niittymiehenä -ja hakkasi talvella halkoja sekä naperteli kotona länkiä ja luokkia -kaupaksi. Matleena taas kehräsi kylän emännille. - -Kun risut ja seassa olevat liekomaiset puut eivät ottaneet paremmin -palaakseen, työnsi Matleena päätään yhä lähemmäs, että otsa lopulta -koski tulelle käännetyn padan kylkeen, ja puhalsi niin suurella -hartaudella kuin olisi hänen autuutensa ollut kysymyksessä. Mutta -kuin hämäyksestä tuskastuneena hulmautti risujen keskellä kytevä tuli -savua ja karvasta tikuraa vasten Matleenan kasvoja, niin että hänen -täytyi äkkiä kohottaa päänsä ja päästää kirkas aivastus. Silloin -Matleena suuttui ja kohensi pesän ylös alaisin sekä alkoi puhaltaa -niin kiukkuisesti, että valkeita tuhkanhöytyviä pelmahteli ympäri -pesää. Tulikaan ei uskaltanut enää vastaan harata, vaan leimahti isoon -liekkiin, jonka kynsissä risut vääntelehtivät ja räiskyivät ja isommat -liekopuut vihaisesti kihisivät. Matleena oikaisi tyytyväisenä selkänsä, -siirtyi tuolineen vähän ulommas ja veti rukin eteensä. Siinä hamppuja -kuontalosta ulos suoltaessaan puhui hän itsekseen: - --- Kyllä se on surkeata, että saa ikänsä tuollaisia puita polttaa! -Puolta vähemmin olisi työtä, kun saisi oikeita halkoja padan alle panna. - -Melkein joka päivä hän oli vuosien mennen nuo samat sanat toistanut ja -joka kerta oli Mikko sen johdosta ison ajan kuluttua itsekseen lausunut: - --- Mistäpä ne meikäläisille kasahalot... - -Tätä sanoessaan ei Mikko nostanut silmiään työstä, ruiskautti vain -lattialle jalkoihinsa mustan tupakkasylen. Eikä sitten puhuttu -mitään, rukki vain hyrräsi, pesässä risahteli ja kihisi, Mikon puukko -kihnutteli länkipuun selässä ja Matleenan pää nyökytteli rukin tahtiin. - -Kun päivä alkoi valeta ja eine oli syöty, sytytti Mikko tihkeävartisen -piippunsa pesässä kytevällä risunkappaleella, otti kirveen kainaloonsa -ja lähti työhönsä. Saatuaan kuontalon loppuun kehrätyksi, kokosi -Matleenakin koko viikon kehruuksensa ja lähti niitä viemään saman talon -emännälle, jossa Mikko oli halonhakkuussa. Lukittuaan tuvanoven lähti -hän astelemaan kujaa pitkin kylälle päin. Ympäri kylää kohosi talojen -torneista harmaata talvitaivasta kohti suoria ja hallavia savupatsaita. -Matleena ei voinut niitä nähdessään olla ajattelematta, kuten niin -monasti ennenkin, että kaikki nuo savupatsaat kohoavat tulisijoista, -joissa humisten palaa komeita koivuhalkoja. Oikein semmoisia leveitä, -juustomaisia kasahalkoja, joita Matleena ei muistanut juuri koskaan -pistäneensä oman mökkinsä takkaan ja joita kuvitellessa tuntui mielessä -aina sekaisin nautintoa ja katkeruutta, vallankin kun vertasi niihin -omia kihisten ja puhaltelun pakolla palavia puitaan. - -Keskellä kylää olevan talon riihirantteella näki Matleena Mikon, joka -seisoi korkean hakkion laella ja harvakseen pudotteli kirvestään -tukevan, kovapintaisen koivurangan kylkeen. Kuin käymään viritetty -kone hän siinä nyökytteli ja Matleenan korva eroitti lyönnin kumauksen -vasta aikoja senjälkeen kuin kirves näytti rankaan sattuvan. Mutta tuo -Mikon halonhakkuu oli sekin aivan omiaan johtamaan Matleenan ajatukset -samaan asiaan kuin savupatsaatkin. Kaikista enin häntä kuitenkin -kiusasi kulku maantien ja kujan kulmauksessa olevan riihen ohi. -Riihen peräseinällä oli siisti pino kuivia koivuhalkoja ja se pisti -aina Matleenan silmään ja sai ajattelemaan, että kun heilläkin olisi -tuollaisia puita edes puoli syltää. Mutta se tuntui samalla kuitenkin -aivan saavuttamattomalta nautinnolta ja katkeroitti mieltä. - -Siinä riihen peräseinässä oli hiukan pinon yläpuolella pieni aukko, -joka harmajan seinän keskeltä aina mustana tuijotti kylälle tulevaa -Matleenaa vastaan, ikäänkuin se olisi ollut pahansuopa silmä, joka -siinä epäluulolla vartioitsi tuota halkopinoa. Heti kun Matleena astui -tuvasta kujalle, täytyi hänen aina ensiksi silmätä riihtä kohti ja -sieltähän se pinon päältä aina tähysti häntä kohti tuo epäluuloinen -musta silmä. Varsinkin alkutalvesta se oli Matleenaa niin kiusannut, -että hänen oli täytynyt kerran riihen ohi kulkiessaan sylkäisten -äsähtää: "Elä luule, että minä sinun puitasi haluani" Sittemmin hän -oli koettanut olla näkemättä koko riihtä ja katsellut ohikulkiessaan -kokonaan toiselle suunnalle, vaikka mielessä sentään olikin selvänä, -että siinä on lähellä pino oivallisia halkoja ja olennossaan tunsi -hän selvästi, että se musta aukko ivallisesti virnottaa häntä kohti. -Muualle hän koetti nytkin riihen ohi kulkiessaan katsella ja kun hän -näki kaikkien kylän saunojen oviaukoistaan tupruttelevan leveitä -ja löysiä savupilviä kuin tupakkaa vetelevät hampaattomat ämmät ja -kuuli siellä ja täällä jäätyneiden kaivonvinttien narisevan, sai hän -aihetta ruveta miettimään, meneekö hän tänä lauantaina mihinkään taloon -kylpemään. Ja sitä asiaa perusteellisesti harkiten pääsi hän pahemmitta -harmintunteitta riihen ohi. - -Kun Matleena sitten asiansa toimitettuaan ja emännältä salakähmää -saaduilla ylimääräisillä tuomisilla kuormitettuna oli kiusallisen -riihen onnellisesti sivuuttaen palannut kotiinsa, ryhtyi hän panemaan -alkuun uutta kehruusta. Vähän aikaa rukkia hyristettyään siirsi -hän sen nurkkaan pyhäteloilleen ja rupesi puuhaamaan tulta pesään. -Siinä risuja taitellessaan kuuli hän ulkoa jalaksen narinaa ja meni -ihmeissään tirkistelemään vähimmän jäätyneen ruudun nurkkauksesta ulos -kujalle. Ja hänen ällistyksensä oli suuri ja vilpitön, kun hän näki -Mikon juuri kääntävän hevosta kujalta tuvan editse navettaa kohti ja -hevosen perässä seurasi noissa hankalissa äkkikäänteissä romahteleva -halkokuorma. Matleenan hidas verenkierto pääsi vilkkaampaan vauhtiin -ja hän rupesi kiihkeästi arvailemaan tuon ilmestyksen merkitystä. -Mutta selvyyteen hän ei päässyt ja niin ryhtyi hän uudelleen -tulenvirityspuuhiin. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä äkkiä -kävi hänelle pakottavaksi pistäytyä ulos ja eteissuojuksen aukosta -kurkistaa navettaa kohti. Mikko purki siellä kuormaa, ihan totisesti -purkikin, latoi käsivarsilleen aina vankan sylyyksen ja kumartuen -tunkeusi matalasta ovesta navettaan, josta kohta sen jälkeen kuului -romahdus. Matleena palasi pesää virittelemään, mutta unohtuikin risu -kourassa miettimään, miten se oli selitettävä, että Mikko purki -halkokuormaa heidän navettaansa. Mutta ulkoa alkoi taas kuulua jalaksen -kitinää ja hän riensi tirkistelemään ruudun nurkasta ulos ja näki, että -Mikko tyhjän kuorman kanssa ajoi vaikeakulkuista kujaa pitkin takaisin -kylään. - -Kun Mikko hevosineen oli jo hyvän matkan päässä, pistäysi Matleena -navettaan. Toisessa ovinurkassa oli pienoinen pino koivuhalkoja. -Matleena astui lähemmäs pinoa ja kumartui niitä tarkastelemaan. -Leveitä, kasaantuneen näköisiä ja tuohekkaita ne olivat. Hän otti yhden -käteensä, käänteli sitä ja katseli. Miten mainion syttyvältä se näytti, -sen halaistussa puolessa oli sytöiksi erinomaisia sälöjä ja selkäpuolta -ympäröi reunoistaan hasuinen tuohipeite. Matleenan teki oikein mieli -kiskaista siitä muutamia tuohilevyjä ja hengessään näki hän sellaisten -levyjen pesässä tulen kourissa käpristelevän, mustaa savua puiden -välistä purnuttavan ja tunsi sieramissaan tutunomaista tuohenkäryä. -Kyllä hän viime kesän aikana oli metsästä kokoillut syttötuohia, mutta -ne olivat jo loppuneet eivätkä ne noin hyviä olleetkaan. Hän pudotti -pinon päälle halon, joka kuivuuttaan särähti ja palasi tupaan. - -Ilta alkoi jo pimetä, kun Mikko palasi. Illallista puuhatessaan -odotti Matleena kärsimättömästi, että Mikko itsekseen hymisisi jonkun -selityksen tuohon halkojen tuontiin. Mutta kun Mikko ei puhunut mitään, -istui vain pölkyllä pesän edessä ja kihnutteli karisevasta piipustaan -niukkoja savuja, alkoi Matleenaa epäilyttää, että koko halkojen tuonti -olikin ollut näköhäiriötä. Olihan hän kyllä kuullut jalaksen kitinää -ja pari kolahdusta, kun reki ahtaassa käänteessä sivusi tuvannurkkaa, -mutta sittenkin... Mistä se Mikko nyt olisi halkoja hankkinut, kun se -ei ollut sitä vuotten mennen kertaakaan ennen tehnyt? Hänen halutti -lähteä navettaan katsomaan, että oliko siellä sittekin niitä halkoja, -mutta hän ei kehdannut ja vuodetta kohennellessaan hän sitten itsekseen -vihaisesti tuiskahti: - --- Eikö niillä nyt enää halkosuojia ole, kun niitä mökkiläisten -navetoihin ajetaan! - -Mutta heti sen sanottuaan alkoi häntä hävettää ja tuntua siltä, että -Mikko on nostanut tuuheat kulmakarvansa ylös ja pienillä harmailla -silmillään katsoo häneen kuin kysyäkseen, että onko se tuo Matleena -ainoankin järkivähänsä menettänyt. Hän ei uskaltanut kääntyä Mikkoon -päin, vaan kohenteli yhä vuodetta, vaikka se oli jo aikoja valmis. -Mutta pitkän äänettömyyden perästä mutisi Mikko, Matleenan pörhistäessä -korviaan: - --- Hyvällä tuulella se sattui isäntä olemaan... päivä vain olla kesällä -niityllä puolesta syllästä koivuhalkoja... - -Se oli Mikon selitys siitä, että kun hän isännän kanssa -halonhakkuutiliä tehdessään oli maininnut jotakin siitä, kuinka se -Matleena niiden risujensa kanssa aina tuskailee ja halkoja haluaa, -isäntä oli hänelle kesätyötä vastaan luvannut metsässä olevan -pinonjäännöksen, jos Mikko talon hevosella tahtoo sen kotiinsa -noutaa. Matleena ymmärsi nyt asianlaidan ja jotain sellaistahan -hän oli salakähmää aavistellutkin, vaikkei ollut uskaltanut oikein -itselleenkään tunnustaa. Nyt täyteen varmuuteen päästyään läikähti -hänen sisällään riemukas tunne siitä, että navetassa on hänen varalleen -puoli syltää koivuhalkoja. Hänen teki mieli sanoa Mikolle jotakin -ystävällistä, mutta hän ei löytänyt sopivia sanoja ja muutoinkin se -olisi tuntunut kovin oudolta. Ja niin he enempää puhumatta paneusivat -levolle. Matleenan ajatukset työskentelivät vielä kauan noissa -koivuhaloissa ja uneen päästyäänkin näki hän vielä, milloin leveänä -virtana hänen ohitseen romisevan kuivia halkoja, niin että reunoistaan -irtauneet hasuiset tuohet vilisivät ja kahahtelivat, milloin niitä -taas pystyvalkeana humisten pesässä paloi, ratisi ja räiskyi ja hänen -kuontaloonsa singahti sieltä vihainen paukku, että kuontalo hulmahti -liekkeihin... Aamulla oli Matleena kahden vaiheilla, noutaisiko hän -niitä halkoja vai polttaisiko ensin loukossa olevat risut, jotka hän -eilen oli siihen kuivamaan kantanut. Hän päätti polttaa ensin risut ja -sitten iltapäivällä vasta laittaa haloista oikein komean pystyvalkean. -Iltahämärissä hän sitten lähti ulos puita hakemaan. Navetassa -halkokasan vieressä seisoessaan alkoi hänestä kuitenkin tuntua, että -jos hän nyt latoo itselleen sylyyksen, niin tuohon pieneen pinoon -tulee heti tuntuva kolo ja niin ne hupenevat olemattomiin, ennenkuin -talvikaan kerkeää loppua. Tuohta niistä voisi sentään sytöksi kiskoa, -mutta ennenkuin hän kerkesi aiettaan toteuttaa, tuli mieleen, että jos -niistä aina risujen sytöksi tuohta kiskoo, niin paljaiksi nylettyinä -näyttävät ne kovin ikäviltä eivätkä sitten syty niin vehmaasti kuin -tuohellisina. Ja niin meni hän ulos, sulki huolellisesti navetanoven ja -kokosi risuja helmaansa. Niitä palamaan oukatessaan ja puhallellessaan -oli hänellä koko ajan lohdutuksena, että voi hän koivuisia halkojakin -pistää pesään milloin vain tahtoo. - -Mutta Matleena ei tahtonut niitä pistää pesään koko talvena. Hän -ajatteli aina, että kylläpä ne sen vertaiset kerkeää vielä moneenkin -kertaan polttaa ja hyvätpä ovat säästymässä vastaiseksikin. Niin hän -koko lopputalven poltteli syksyllä metsästä kokoiltuja risuja ja -liekoja, tuskaili niiden kanssa ja puhalteli huulet torvella niinkuin -ennenkin vuosien mennessä. Mutta tuo alituinen kohenteleminen ja -puhaltaminen tuntui nyt keveämmältä, kun sitä tehdessään aina saattoi -ajatella, että onhan niitä hyviä halkojakin, jos vain tahtoo polttaa. - -Niin tuli kesä ja silloinhan ei suuresti puita tarvittu ja mitä -keittämiseen tarvitsi, ne kokosi Matleena metsästä. Navetan oven piti -hän lukittuna ja kun hän kerran sateella katsomaan mennessään huomasi, -että katto halkokasan kohdalta vuoti, siirteli hän halot toiseen -nurkkaan, jossa katto näytti ehyeltä. Kerran oikein rankalla sateella -sekin nurkka rupesi vuotamaan ja silloin sijoitti hän halot taas uuteen -kohtaan. - -Kesällä oli Mikko enimmiten poissa kotoa, töissä kylän taloissa. -Matleenan jalkoja oli vanha kolotus alkanut vaivata ja lisäksi tuli -hengenahdistus, ettei hän kyennyt edes niitylle haravaa liikuttelemaan. -Loppukesällä alkoi hengenahdistus yltyä, niin että hänen täytyi lähteä -toiselle kylälle itseään hierottamaan. Hänen sillä retkellä ollessaan -tuli monipäiväinen sade ja Matleenaa alkoi kovin huolettaa, että -navetankatto pitkällisestä vedentulosta on alkanut siltäkin kohtaa -vuotaa, johon hän viimeksi halot siirsi. Vaikka hieroja selitti, että -rinnanalussuonia olisi vielä välttämättä pehmiteltävä, ei Matleena -saanut enää rauhaa, vaan lähti kotiin. Päällimmäinen hame pään yli -suojaksi vedettynä hän kumaraisena astella kytkytteli sohjuista -maantietä ja kun hän lopen väsyneenä viimein ehti kotiin, meni hän -suoraan navettaan ja alkoi kädellään tunnustellen tutkia päällimmäisiä -halkoja, olivatko ne kastuneet. Ja vasta sitten hän rauhoittui, kun -huomasi puut kuiviksi ja ettei katostakaan sillä kohdalla vesinolppuja -tippunut. - -Syksypuoleen paheni Matleenan hengenahdistus yhä ja tuon hierojasta -paluun jälkeen alkoi jalkojakin ankarammin kolottaa. Eräänä aamuna -syyskuun lopussa ei hän enää tuntenut jaksavansa ylös nousta. Hän -ilmoitti sen itsekseen puhumalla Mikolle ja tämä lähti ulos puita -noutamaan, saadakseen tulta pesään ja voidakseen einettä valmistaa. -Mutta Mikon viipyessä ulkona, alkoi Matleenaa yhtäkkiä pelottaa, että -nyt se Mikko kantaa niitä halkoja sieltä tupaan ja niistä virittää -tulen, vaikka hän oli ajatellut vasta paljon syksympänä, siinä kekrin -tienoissa, ruveta niitä polttamaan. Hän oli näkevinään, kuinka Mikko -navetassa latoo niitä pitkälle käsivarrelleen ja miten siitä pieneen -pinoon syntyy kovin suuri kolo. Hänen tuli hyvin paha olla ja hän -olisi mielellään lähtenyt kieltämään, mutta ei tuntunut jaksavan -vuoteesta liikkua. Ja kyllä se Mikko olikin ajattelematon, semmoinen -mistään piittaamaton tohkero ja nyt se siellä pinolla tongosteli kuin -porsas perunamaan kimpussa! Levotonna ja tuskaisena tähysti hän ovea -ja kun se viimeinkin aukeni ja Mikko puusylyyksen kanssa syrjittäin -sisään tunkeusi, helpotti Matleenan mieltä, niin että täytyi oikein -syvään hengähtää, sillä Mikolla olikin sylissään navetan seinustalta -kokoiltuja puita. Kiitollisuutensa osoitukseksi neuvoi Matleena, missä -tulitikkulaatikko oli ja tästä kummastuneena loi Mikko, puut lattialle -romautettuaan, pienet silmänsä Matleenaan, ikäänkuin arvellen, etteivät -Matleenan asiat nähtävästi enää olleet oikealla tolalla. - -Kun Matleena ei seuraavanakaan aamuna jaksanut ylös nousta, sanoi hän, -kun Mikko oli laittanut tulen pesään, ettei hänestä taida enää koskaan -olla ylösnousijaksi. Kun Mikko ei mitään puhunut, katsoi vain pesään ja -välistä korjasi puita padan alla, lisäsi Matleena: -- Eläkä heitä nyt -huoli kovin niitä halkoja haaskata... onhan tässä vielä syksyä... - -Ja ensi kerran pitkistä ajoista vastasi Mikko suoraan Matleenalle ja -ilman pitemmittä vaitioloitta: - --- Mitäpäs minä heistä nyt... - - - - -ESIRUKOUS - - -Vihreiden, leudossa kesätuulessa huojuvain niittyjen ja vehmasta -viljaa työntäväin peltojen keskellä makasivat pienen torpan harmajat -ja harvalukuiset rakennukset. Ne näyttivät kuin omaa mataluuttaan -häveten siihen viljapeltojen siimekseen hiipineen, uskaltaen ainoastaan -vaatimattomat päätynsä kohottaa korkeana lainehtivan ruislaihon -yli. Asuinrakennuksen matala kivijalka oli vajonnut näkymättömiin -pehmeäperäiseen maahan ja alimmat seinähirret olivat pullistuneet -ulospäin, josta syystä samearuutuisten akkunain kynnykset olivat -melkein maan tasalla. Rakennukseen kuului neliskulmainen tupa, josta -melkein neljännen osan otti ovinurkassa oleva uuni, yhtä suuri kamari -tuvan perässä sekä vastakkaisessa päässä porstua ja sen rinnalla toinen -pienempi kamari. - -Isommassa kamarissa, joka oli torpan vanhusten hallussa, oli kaksi -akkunaa, toinen pihalle päin, toinen päätyseinässä. Seinänvierustalla -akkunain takana kasvoi takkiaispensaita, jotka mataloista akkunoista -kurkistelivat kamariin ja niiden laajojen lehtien läpi siilautuen -lankesi päivänvalo vihertävänä leveille ja rosoisille lattialankuille. -Toisessa ovinurkassa oli leveä ja matala sänky, jossa likaisen-harmaan -villapeitteen alla makasi torpan ukkovanhus, keltatautia sairastava -Juho-vaari. Hänen kalju päänsä keltaisen-ruskeine, laihoine ja leveine -kasvoineen, joihin vuosikausien hiljalleen hivuttavat tuskat olivat -kalunneet syvän kärsimysten leiman, lepäsi litteäksi painuneella -tyynyllä, jonka ruutukas päällinen oli hiestä nuhraantunut. Hänen -suuret ja kuhmuiset kätensä, joiden voimalla hän neljänkymmenen -vuoden kuluessa oli torpan maita kurissa pitänyt, lepäsivät raukeina -peitteellä. Silmät, joiden kellertäviä valkuaisia suonet kirjavina -risteilivät, tähtäsivät kohtisuoraa eteensä, savustuneen katon ja -peräakkunan väliseen seinänosaan ja niissä kuvastui syvä nöyryyden ja -kärsimyksiin alistumisen ilme. Mutta kun hänelle tuli yskäkohtaus, -ummisti hän silmänsä ja vetäsi kädet rinnalleen, jossa alkoi särähdellä -ja korista. Silloin riensi saapuville hänen vaimonsa, pieni, laiha ja -kipeäsilmäinen Kaisa-muori, jonka liikkeissä ja koko olennossa oli -hiljainen nöyryyden leima. Hän auttoi sairaan rynkämöisilleen, että -tämä saattoi sylkeä vuoteen vieressä olevaan törppöön, josta katkottuja -kuusenhavuja pisti esiin. Kun ysköksien sylkeminen oli vaivalla loppuun -suoritettu, auttoi Kaisa sairaan taas hellävaroen pitkälleen entiseen -asentoon. Raskaasti huoahtaen laski Juho päänsä tyynyn hikiseen -syvennykseen ja alkoi puoliääneen valittaa, kun liikkumisen takia -kolotus oikeassa kylessä taas rupesi vihlovasti jomottamaan. Kaisa -siveli kädellään tuota kolottavaa kylkeä ja istuutui sitten sängyn -jalkapäähän, josta hän, toinen käsi vielä Juhon kipeällä, kylellä, -säälien katseli kärsivää miestään, aivan niinkuin hän oli tehnyt -lukemattomia kertoja ennenkin noiden pitkien sairausvuosien kuluessa. - -Juho oli jo kahdeksannellakuudetta ikävuodellaan ja vuoteen hyvinä tuli -hän ensi syksynä olleeksi viisi vuotta. Ollessaan talon suopellolla -kylmillä syyssateilla ojaa kaivamassa, oli hän pahasti vilustunut -ja siitä sai hän pitkittyvän vilutaudin, mikä pakoitti yhtä perää -vuoteessa olemaan. Vilutauti kehittyi sitten ajanoloon keltataudiksi, -joka vitkaan hivutti sitkistynyttä ruumista ja kypsytti kärsivää -sairasta kuolemalle, mikä jo vuosikausia oli ollut Juhon ainoana -pelastuksen toivona, sittenkuin hyvien ihmisten neuvomat monet -lääkkeet, hoitotavat ja taiat olivat osoittautuneet tehottomiksi. -Juholla oli Kaisan kanssa ollut yksitoista lasta, niistä kolme kuollut -jo varhain. Vanhin poika, joka oli naimisissa, oli isän kitumaan -ruvettua ottanut torpan haltuunsa, mutta muut lapset olivat niinkuin -tuulen lennättelemät kasvinsiemenet hajonneet kaiken maailman teille ja -niin Juho ja Kaisa olivat jääneet pienen torpan matalaan peräkamariin -kuin kaksi kuivettunutta siemenkoteroa, jotka iltatuulen käydessä -oksallaan murheellisesti keinuvat ja odottavat sitä voimallisempaa -tuulenpuuskausta, joka heidät pudistaisi alas ja päästäisi lepäämään -maaemon helmassa. - -Juhon ja Kaisan miniä, torpan nykyinen emäntä, oli pieni, -mustasilmäinen ja tiuskea vaimo, joka useinkin kouraantuntuvasti -osoitti kyllästymistään appensa pitkälliseen sairauteen ja sai -nöyryydellä osansa kantavan Kaisa-muorin monasti vuodattamaan katkeria -kyyneleitä nuoren polven jumalattomuudesta. Viime kevännä oli Juhon -tauti tehnyt jonkunlaisen käänteen ja alkanut tehdä kiinteämpää työtä -kuoleman jouduttamiseksi, ikäänkuin sairaan siihenastiset kärsimykset -olisivatkin olleet vain alustavia valmisteluja. Ihon väri oli alkanut -keltaisesta muuttua ruskeaksi, kylkiluiden alla alkanut kalvavammin -jomottaa ja ruokahalu loppunut aivan tyyten. Sen johdosta olivat Kaisan -ja miniän välit kiristyneet entistäänkin kiinteämmälle ja melkein joka -päivä sai jälkimmäinen edellisen kipeät silmät kyyneleitä tihkumaan. - -Kun Juho ei koko pitkänä päivänä ollut saattanut mitään suuhunsa -panna, juolahti Kaisan mieleen valmistaa Juholle pieni yllätys: -keittää kaikessa salaisuudessa voipuuroa, sillä sitä Juho oli kaiken -elämänsä ajan pitänyt parhaimpana mahdollisena herkkuna, vaikkei sitä -ollut usein kannattanutkaan keittää. Juhon sairauden aikanakaan sitä -ei oltu keitetty kuin kolmasti, ja viime kerrastakin oli jo kulunut -yli puoli vuotta. Olisihan sitä Kaisa tietysti useamminkin Juholle -keittänyt, vaikka joka päivä, mutta hän ei uskaltanut miniältä pyytää -siihen tarvittavaa voita eikä naapureiltakaan kehdannut anoa, kun ei -ollut koskaan tottunut kerjäämään. Mutta nyt rohkaisi Kaisa itsensä, -meni miniän luo kesantopellolle, jossa tämä sukkaa kutoen vartioksi -piennarnurmea järsivää lehmää ja esitti pyyntönsä. Nöyrästi selitti -hän pyyntönsä vakuudeksi, kuinka sairas ei koko päivänä ole saattanut -mitään syötävää ottaa, joten hänellä tuli mieleen koettaa sille edes -vähän voipuuroa jalkapannussa keittää. Mutta miniä tokasi ylpeästi -vastaan, ettei heillä kannata voita puuroihin haaskata ja jollei -sairas kerran saata tavallista ruokaa syödä, niin ei hän sille mitään -voi. Silloin Kaisa rupesi hiljaisella äänellä nuhtelemaan miniäänsä -sydämettömyydestä appeansa kohtaan, joka jumalansanan mukaisesti oli -hänelle isän sijainen. Miniä närkästyi tästä kovin ja sanoi, että vaari -olisi jo aikoja sitten saanut kuolla pois ihmisten vastuksilta. Nyt -suuttui Kaisakin ja sanoi miniäänsä jumalattomimmaksi sydämiköksi, -mitä hän ikinä oli nähnyt, ratkesi sitten itkuun ja lähti pois. Mutta -miniä, joka kiihdyksissään oli tempaissut yhden sukkapuikoistaan ulos -täyteen kudotusta silmärivistä ja suuttui siitä vielä enemmän, huusi -kiukuissaan Kaisan perään kovin rumia sanoja siitä mokomasta äijän -kyöpelistä, joka iän kaiken aikoo siellä pöksänsä nurkassa mädätä. - -Kiihtyneenä ja yhä itkien tuli Kaisa sairaan kamariin ja käheällä -äänellä, vaivoin sanoja takeltavasta kurkustaan saaden, nuhteli Juho -vaimoaan siitä, että oli taas hänen tähtensä riitoihin antautunut, -sillä eihän hänellä ollut mitään hätää, kyllähän Jumala hänet nyt jo -pian pois korjaa, kun he vain vähän aikaa vielä jaksaisivat odottaa. -Kaisa jäi kyyneleet kuivattuaan pää kallellaan ja mitään Juhon -nuhteisiin vastaamatta katsomaan miestään. Ja kun hän siinä katseli -tuota entisen rotevan Juhonsa haamua, joka taudin kaluamana makasi -siinä samalla tilalla jo viidettä vuotta, nuo suuriksi laajenneet, -kellertävät silmät tuskanilmeineen yhä kiinnitettyinä sinne akkunan -ja katon väliseen seinään, vettyivät Kaisan silmät taasen ja hänen -sydämensä nousi uudelleen kapinaan miniän tylyyttä vastaan. Ja siinä -tuli hänen mieleensä asia, jota hän oli joskus ennenkin miettinyt, -nimittäin pyytää Juhon puolesta toimitettavaksi esirukous kirkossa. -Hän ei ollut hennonut siitä Juholle puhua eikä ollut rohjennut omiin -nimiinsäkään lähteä pappilaan asiaa toimittamaan, sillä hänestä oli -tuntunut se liian suuremmoiselta, että heidän köyhien ja mitättömäin -ihmisten puolesta jumalanpalvelukseen kokoontunut seurakunta -ryhtyisi rukoilemaan. Mutta nyt, kun hän tunsi olevansa hiukan -nousuluonnolla, päätti Kaisa tehdä asiasta toden, sillä parastahan -olisi, että Jumala jo pian kutsuisi Juhon luokseen, pois täältä -tylyjen omaisten vastuksilta. Ei hän sentään hennonut Juholle aiettaan -nytkään ilmoittaa, vaan lähti omalla vastuullaan pappilaan ja pyysi -kirkkoherran ensi sunnuntaina kirkossa rukoilemaan hänen kauan vuoteen -hyvinä kituneen miehensä puolesta. Mutta seuraavana päivänä, kun Kaisa -oli jo täysin ehtinyt tyyntyä, alkoi hän tuntea hiukan kuin katumusta -siitä, että sittenkin oli omin lupinsa käynyt esirukousta pyytämässä. -Ja kuta lähemmäs sunnuntai ehti, sitä levottomammaksi tunsi Kaisa -itsensä. Monta kertaa istui hän Juhon sängynreunalle siinä päätöksessä, -että hän nyt ottaa sen puheeksi ja ilmoittaa Juhollekin, mutta ei -sentään saattanut puhua, vaikka sanat jo valmiina kielellä pyörivät. -Sunnuntaiaamuna oli hän kauan kahden vaiheilla, mennäkö kirkkoon vai ei -ja mennäkö vieläkään Juholle ilmoittamatta, mitä siellä kirkossa tänään -tapahtuu. Lopuksi hän päätti, että hän menee, mutta Juholle hän ei -saanut asiasta puhuneeksi. - -Kirkkoon tultuaan kyykähti Kaisa tyhjään ovipenkkiin, seinää tukevan -jykeän hirsipilarin suojaan ja painoi päänsä hartaaseen rukoukseen. -Kun saarna läheni loppuaan, alkoi hänen sydämensä aivan kuuluvasti -jyskiä, sillä kohta oli saarnatuolin korkeudesta kaikuva juhlallinen -rukous Juhon puolesta ja häntä alkoi taas kummasti peloittaa, että ne -nuo kirkossa istuvat seurakuntalaiset kovin närkästyvät kuullessaan, -että nyt muka Rehulan Juhonkin puolesta kirkossa rukoillaan. Saarna -loppui ja Kaisan levottomuus ja pelko yhä kasvoivat. Kun rukous -esivallan puolesta oli loppunut, tuntui sitä seurannut lyhyt -äänettömyys Kaisasta hirveän pitkältä ja tuskalliselta ja kun se -vihdoin loppui ja saarnatuolista juhlallisesti kaikui: "Sulkekaamme -yhteisiin rukouksiimme pitkällistä tautia sairastava ja kuoleman -kanssa kamppaileva lähimmäisemme, torpan vanhus Juho Rehula!" säpsähti -Kaisa hirveästi ja kyyristyi penkissään vieläkin alemmas. Kädet -ristissä otsan alla koki hän hiljaa supattaen toistaa saarnatuolista -vakavalla hartaudella lausuttuja sanoja: "Laupias Jumala, tee hänen -kärsimisellensä sellainen loppu, joka tulee sinun pyhälle nimelles -kunniaksi ja hänen kuolemattomalle sielullensa iankaikkiseksi -autuudeksi!" - -Vaikka pappi luki jo toisia rukouksia, toisteli Kaisa hätäisesti -mielessään yhä noita sanoja: "Laupias Jumata tee hänen kärsimisellensä -j.n.e." Vasta kun urut alkoivat soida, lakkasi hän siitä ja rauhoittui -jonkun verran, mutta ei rohjennut vielä päätään käsien varasta -nostaa, sillä hänestä tuntui väkisinkin siltä, että kaikki sillä -risteyksellä istujat ovat kääntäneet päänsä ja katsovat häneen. Mutta -urkujen leveä ja juhlallinen sävelvirta johti hänen mielikuvituksensa -vähitellen toisaalle. Hän alkoi kuunnella ja mielessään seurata, -kuinka nuo uruista ulos huokuvat mahtavat sävelaallot laajenivat -ympäri avaran kirkon, kimmahtivat seinistä takaisin ja kokoontuivat -taas yhteen, alkaen valtavana patsaana kohota korkeaa lakea kohti. -Kaisa värisi pyhästä liikutuksesta ja seurasi yhä mukana, kun nuo -valtavat sävelaallot pehmoisesti hymisten kohosivat yhä korkeammalle ja -korkeammalle, ja niiden mukana seurasi tuo seurakunnan esirukous. Sinne -ylös taivaan pyörryttävään korkeuteen se sävelten saattamana kohosi ja -siellä, pyhässä kirkkaudessa istui valtaistuimellaan vanhurskas Jumala -ja siipien havinalla ympäröi hänen istuintaan enkelien lauma. Ja kun -esirukous ehti Jumalan eteen, viittasi hän luokseen yhden enkeleistään -ja sanoi: "Juho Rehula on jo tarpeeksi kärsinyt, mene ja vapauta hänet -vaivoistaan!" - -Siinä samassa asennossa yhä istuessaan ja liikutuksesta nyyhkiessään -tuntui Kaisasta, että näin kaikki oli tapahtunut ja hetkisen päästä hän -oli aivan, varma, että juuri niin oli täytynytkin tapahtua. Silloin -valtasi hänet uusi, vapisuttava pelko ja oman vähäpätöisyytensä tunto: -hän oli rohjennut toimittaa ei ainoastaan seurakunnan miehensä puolesta -rukoilemaan, vaan pyhät taivaan vallatkin saanut saman asian takia -liikkeelle! Ja niin vapisutti suuri pelko hänen sydäntään ja kun urut -virren loppua hymisivät, hiipi hän hiljaa ovelle, raotti varovasti -suuria kaksoisovia ja pujahti ulos. - -Päästyään kirkonkylän ulkopuolelle, niittyjen halki kotiin johtavalle -polulle, riisui hän kengät jaloistaan, kohotti hameenhelmustan ylös ja -alkoi sakeaan astuen rientää kotia kohti. Siinä nurmipeltojen apilaisia -pientaria pitkin luikertelevaa jalkapolkua astellessaan jysähti hänellä -sitten yhtäkkiä mieleen, että tokko hän Juhoa enää elävänä tapaakaan. -Ensi aluksi hän tuon seikan mieleen johtuessa säikähti niin, että oli -aivan raukeaksi käydä. Mutta hän tahtoi vielä nähdä Juhon, muutoinhan -hän itsekin kuolisi pelkästä surusta ja itsesoimausten painosta ja tuo -kiinteä halu ehtiä vielä näkemään Juhoa elävänä, antoi hänelle uutta -voimaa rientää edelleen. Ja niin hän kaksinkertaisessa syyllisyyden -tunnossa, raskaasti hengittäen ja karvaita paloja ehtimiseen alas -nieleskellen, puolijuoksua harppaili eteenpäin ja hänestä tuntui siinä -olevan kysymyksessä jonkunlainen kilpajuoksu hänen ja taivaallisen -sanansaattajan välillä, kumpiko heistä ennen ehtii sairasvuoteellaan -makaavan ja mitään aavistamattoman Juhon luo. - -Ehdittyään kotiin pysähtyi Kaisa hetkiseksi tupaan ja kuunteli -heristetyin korvin, kuuluisiko kamarista mitään, mikä ilmaisisi Juhon -vielä elävän. Mutta kun hän ei kuullut muuta kuin kärpästen surinaa, -omain korvainsa sointia ja sydämensä hätääntynyttä sylkytystä, rohkaisi -hän lopulta itsensä ja astui päättävästi kamariin. Suuri ilon humaus -valahti hänen olemuksensa yli, kun hän näki Juhon makaavan vuoteessa -ennallaan. Ja Juhonkin kuihtuneita kasvoja sivusi vaisu ilon hohde, -kun hän näki Kaisan kamariin astuvan. Sisällä huoneissa ja ulkona -luonnossa hymisi täydellinen sunnuntairauha. Aurinko paistoi täydeltä -terää puolipäivän korkeudestaan ja muodosti puhtaaksi pestylle -kamarinlattialle, johon oli nuoren kuusen pehmoisia ja tuoksuvia -lehviä siroteltu, akkunanmuotoisen valolaikan, jossa himmeinä varjoina -kuvastuivat akkunan-takaiset takkiaisen lehdet. Kärpäset surisivat -iloisesti, napsahtelivat ruutuja vasten ja sekavana sikermänä -tappelivat pöydällä olevista leivänmurenista. Kamarin ja tuvan -ovet olivat selkosen selällään, niistä leyhyi sisään lieto, tuskin -huomattava ilmanleyhkä ja kamariin saattoi helposti kuulla pihalla -kuukkailevan kukon ja kanan vuorotellen päästämän tyytyväisyyden -kumautuksen. Juho makasi uudessa, valkoisessa paidassaan, jonka Kaisa -aamulla oli hänelle muuttanut, suorin, peitteen päälle ojennetuin käsin -vuoteessaan ja näytti kuin tuskatkin olisivat lepopäivän hartaaseen -tunnelmaan hiuenneet ja jättäneet kärsivän potilaan hetkeksi rauhaan. - -Kaisa istui tuolille peräakkunan pieleen ja hän tunsi olonsa kovin -hyväksi. Ja rauhallisin mielin alkoi hän tehdä Juholle selkoa saarnan -sisällyksestä. Mutta kun hän pääsi saarnakuvauksensa loppuun, tuli -se rukouskin mieleen ja siinä katsellessaan tuon paljon kärsineen -miehensä muotoa, josta joka ainoa ryppy ja piirre oli hänelle niin -perin tuttu, tuli hän ajatelleeksi, että tuossa se raukka niin nöyränä, -ja vilpitönnä makaa eikä tiedä tämän taivaallista siitä, että suuret -ja mahtavat vallat ovat hänen tähtensä liikkeelle lähteneet. Kaisan -suupielissä alkoi hänen näin ajatellessaan omituisesti nytkiä ja -yhtäkkiä lähti hän, ettei Juho mitään huomaisi, ulos ja pyörähti tuvan -taakse, jossa hän kyykähti nurmikkoon istumaan ja herahti haikeaan -itkuun... - -Maanantaita vasten yöllä tuli säänmuutos. Ilmat muuttuivat koleiksi ja -sateisiksi ja sitä kesti aina loppuviikolle. Ja säänmuutoksen mukana -palasivat lepopäivää pitäneet tuskatkin Juhon loppuaan kohti riutuvaan -ruumiiseen ja alkoivat kuin levosta vahvistuneina kaksinkertaisella -vimmalla työtään jatkaa. Raatelevat yskäkohtaukset uudistuivat -tiheämpään ja ne panivat loppuun kuluneet voimat niin suurelle -koetukselle, että sairas niiden jälkeen aina oli hetken kuin kuollut. -Kolotus kylessä paheni ja ruokaa ei saattanut enää missään muodossa -ottaa, ainoastaan vettä toisinaan hiukan maistaa. Hellemmin kuin -koskaan ennen ja enää hetkeksikään Juhon vuoteen ääreltä poistumatta -hoiteli häntä Kaisa ja koki kaikkensa tehdä tuskien lievittämiseksi. - -Tiistaina meni Juho kahden yskäkohtauksen lomassa hetkiseksi -unenhorroksiin ja kun hän siitä taas havahtui, alkoi hän vaivaloisin -sanoin jutella Kaisalle, että kyllä hän ei enää ensi sunnuntaita -näe, että nyt on loppu vihdoinkin lähellä ja hänen kuihtuneissa -kasvoissaankin oli Kaisa huomaavinaan riemuitsevan varmuuden -pian saapuvasta kuolemasta. Kaisan tuli kovin paha olla ja kauan -taisteltuaan kysyi hän arasti Juholta, mistä hän niin varmaan tiesi -tällä viikolla kuolevansa. Mutta vaisusti hymyillen ilmoitti Juho, että -se hänestä vain siltä tuntui. - -Perjantaina alkoivat koko viikon kestäneet rankat ja kylmät sateet -heiketä, yksittäisiä sadekuuroja enää vain kiiteli kuin keveitä -ratsuparvia ympäri taivasta. Mutta viimeisissä kipunoissaan hiipui -Juhonkin elämä ja vuosikausia kestäneiden tuskain korventelemaan -ruumiiseen kahlehdittu henki läheni vapautuksensa hetkeä. Kaisa huomasi -lopun olevan käsissä ja saattoi sanan pariin naapurimökkiin. Sieltä -tuli kaksi vanhaa vaimoihmistä sairaan lopulle ja ulkosalta saapuivat -lisäksi poika ja miniä. Juho katsoi Kaisaa silmiin ja hänen huulensa -liikkuivat kuin aikeessa jotain sanoa. Kaisa kumartui lähemmäs ja sai -selville, että Juho pyysi veisattavaksi jonkun virren. Vaimot hakivat -esille virsikirjan ja hetken kuiskailtuaan ja kirjaa selailtuaan -alkoivat he vanhoin, särisevin äänin veisata: "Mä nukun haavoin -Kristuksen". Kaisa istui sängyn reunalla ja rievulla vilvoitteli Juhon -hikoavia ohimoita. Sadekuuro kulki ohi ja pieksi raskailla pisaroillaan -puitteissaan rämiseviä ruutuja. Kun virsi loppui, jäivät vaimot -punertavin nenävarsin, kädet helmalla katsomaan sairasta, joka sammuvin -silmin kamppaili lopulleen lientyvissä tuskissa, kuoleman ratkoessa -poikki viimeisiä elämään sitovia jänteitä... Viime kerran laskeusi -korahteleva rinta, mutta ei noussut enää, sillä siuhahtaen kuin -riemuaan tulkiten pakeni sieltä ulos viimeinen huokaus. Kaisa ummisti -kuolleen silmät ja istui sitten vuoteen viereen jakkaralle, veti huivin -silmilleen ja hyrisi hiljaisessa itkussa. Ja siinä itkiessään oli hän -selvästi näkevinään, kuinka taivaallinen käskynhaltija, joka oli tullut -herransa käskyä täyttämään, viivähti vielä vuoteen päässä ja katsoi -häneen ja sen vakavassa katseessa oli syyttävä ilme... - -Mutta sadekuuro riensi edelleen, pisarat lakkasivat ruutuja -pommittamasta ja lännen maille painuva päivänruhtinas lähetti -poistuessaan kyynelöivälle luomakunnalle siunaavan tervehdyksensä. -Piha-akkunan ruutuihin jääneissä vesipisaroissa taittuen lankesivat -sen säteet rusottavina kamarin tummalle seinälle. Ja kun Kaisa vihdoin -uskalsi päänsä kohottaa ja näki nuo rusottavat säteet, sykähti -hänen sydämessään hiljainen kiitos ja hänestä oli kuin taivaallinen -sanansaattaja olisi Juhon kanssa tuossa valovirrassa juuri poistunut ja -hänelle mennessään kuiskannut: "Rauha sinullekin!" - - - - -JÄNGÄLLÄ - - -Tasaisena ja toivottomana ulottuu lumen peittämä jänkä silmän -kantamattomiin. Ainoana vaihteluna ovat harvassa kasvavat -vaivaismännyt, joista niistäkin ovat toiset kinoksiin melkein -umpeen peittyneet. Kuin viivottimella vedettynä kulkee jängän halki -kapeana suikaleena maantie. Tuuli vinkuu aavikolla vihlovasti -kuin yksinäisyyttään valittaen ja kun se tiellään kohtaa noita -puolikuivuneita männyn kääkkyröitä, puistelee ja reutoo se niitä, -vaikka ne nöyrästi kumartelevat harvaoksaisia latvojaan oikeaan -ja vasempaan. Ja kun se on jättänyt männyt rauhaan, laskeutuu se -maanrajaan ja tonkasee ilmoille sakean lumiryöpyn, jota vinkuen, -vihellellen ja ilkamoiden kiidättää pitkin jänkää. - -Lyhyt talvipäivä alkaa hämärtyä illaksi. Mutta maantiellä, jolla tuisku -on tienuran melkein umpeen syytänyt, näkyy sentään muuan kulkija -liikkuvan. Se on yksinäinen jalkamies, joka siinä kumaraisena ja -puolisääreen lumessa kahlaten ponnistelee kohti jängän toista laitaa. -Miehellä, joka on laiha ja hinterä, on tällaista säätä ja tällaista -taivalta vastaan kovin huonot vaatteet päällään. Housut ovat repaleiset -ja ohkainen takkikulu samoin. Kaulan ympäri on pariin kertaan kietaistu -likainen ja alkuperäisestä värikirjavuudestaan vieraantunut villahuivi -ja sen päälle on takinkaulus kohotettu pystyyn. Päässä on hänellä -syvälle korvien yli vedettynä karvalakki, jonka saumat ovat pahoin -ratkeilleet. Lakinreunan alta näkyy laihat kasvot, joilla parransänki -rehoittaa omassa vapaudessaan ja silmät, jotka viima on vetisiksi ja -tihruisiksi puhaltanut. - -Hän on työtön kulkuri, joita talvisaikana liikkuu lukuisasti pohjan -perillä. Rahatonna ja nälkäisenä ponnistaa hän aution jängän halki -kohti kaukana olevaa kirkonkylää. - -Varsinaista työtä hänellä ei sitten kesätöiden loputtua ole ollut. -Tukinuiton jälkeen on hän ollut maatöissä taloloissa siellä ja täällä, -mutta talven tultua on työnsaanti ollut kovin vähäistä ja sekin vähä -sattuman varassa. Kuin takkuinen kulkukoira sitä on saanut talvenselkää -katkaista, syöden milloin on saanut ja nähden nälkää milloin ei ole -saanut. - -Kovin ahdistaa nytkin nälkä, kylmästä puhumattakaan. Eihän se nälkä -hänelle mikään outo vieras ollut, mutta veti se toisinaan sentään -mielialan kovin karmeaksi. Eikä ollut tiedossa, missä ja miten -saada nytkin nälkänsä sammutetuksi ja mihin saada päänsä lepoon -kallistetuksi. Väkisinkin siinä muistuu mieleen kesäiset tienestit -tukkijoella ja sisimmässään tuntee hän katumuksen tapaista, että -antoi silloin säästöjensä kurkusta alas painua. "On sitä ihmistä, kun -juopas muutamassa päivässä viikkojen ja kuukausien tienestit", alkaa -hän itseään soimata. "Mutta olihan se elämää silloin: päiväkaudet -pörräiltiin läikähtelevällä päällä, reuhattiin iloisessa hummauksessa -huomisesta surematta. Silloin sitä juotiin ja pelattiin ja tapeltiin... -Ihan viimeiset vaaterikamatkin silloin pantiin menemään, vaihdettiin -viinaan tai pelattiin pois... Oli se elämää!" - -Hetkisen niillä voi noilla muistoilla mieltään lämmittää, mutta vain -hetkisen. Hiukavaa näläntunnetta ne eivät riitä karkoittamaan. Sen -masentavammaksi tuntee hän vain tilansa, kun nälkä ja kylmä ja myrskyn -vonkuna hänet todellisuuteen havauttavat. "Olisi taas vyötä kiristää", -päättelee hän, mutta muistaakin samalla, ettei hänellä semmoista -olekaan, sillä eilen möi hän sen viidestäkolmatta pennistä muutaman -talon rengille ja sai siten syödä vatsansa täyteen. Rengiltä oli hän -sitten saanut nuoranpätkän kaupanpäällisiksi ja sillä kiinnittänyt -housunsa. Mutta nuora painoi kovin nivusia, ettei lujemmalle solmimista -voinut ajatellakaan. - -Saman kohtalon alaiseksi kuin vyö olivat jo aikoja ennen joutuneet -vähänkin arvokkaammat esineet. Kesällä hankitut hyvät anturasaappaat -olivat vaihtuneet pieksuihin, jotka nekin vuorostaan olivat vaihtuneet -vanhoihin, paikkaisiin ja rajottuneisiin jalkineihin. Saman -kehitysasteikon läpi olivat kulkeneet kaikki muutkin puvuston osat. -Viimeinen oli tuppivyö ja nyt ei ollut enää mitään, jolla voisi toivoa -penniäkään saavansa. - -Lunta ryöpyttävä tuuli tuntuu vain kiihtyvän. Se saa välistä -kuin raivokohtauksen ja ravistelee kiukkuisesti noita vaivaisia -männynkääkkyröitä sekä pelmauttaa tuolla ja täällä ilmoille sakeita -lumipilviä, ettei tahdo käden pituutta eteensä nähdä. Tiekin käypi -yhä vaikeakulkuisemmaksi, lunta alkaa olla jo polvia myöten kahlata -ja uutta yhä tulee, sitä ryöpyttää ylhäältä, sivuilta ja takaa, aivan -kuin näkymättömät olennot olisivat liittoutuneet lumen alle hautaamaan -häntä, koditonta kulkuria... - -"Kun tulisi taas kevät ja alkaisivat tukkityöt", miettii hän siinä -kumaraisena eteenpäin ponnistellessaan ja viiman puoleista poskea -suojaten risaisen villavanttuun verhoamalla kädellään. "Silloin sitä on -jätkäkin taas omassa elementissään, on herra!" - -Kurkussa jutkahtaa hänellä tyhjä nielaus, kun mieleen muistuvat -tukkijunnarin lihavat päivät, jolloin miehen muonana oli voimaa antava -läski ja nisuleipä ja jolloin kahvia juotiin kuin vettä... - -"Eikä ollut huonoimpia se viimeinenkään työpaikka elonleikkuun aikana", -jatkaa hän ajatusjuoksuaan, "--vankka talo, hyvä ruoka ja palkkakin -parasta lajia... Ja Maija piika sitten niin mukava ihminen, oikein -hönkä tyttö... Olisi siihen sopinut jäädä pitemmäksikin aikaa, vaikkapa -aina yli talven... Mutta parasta sittenkin, että tuli lähdetyksi --- tiesi vaikka olisivat akoittumaan ahdistelleet... Mitenkähän -liekin Maija raiskan asiat? Mutta minkäpäs sille miten olivat... Hyi -saakeli!... ei ole tästäkään kulkurin elämästä", äsähtää hän kuin -havahtuen ja ruiskauttaen suustaan tupakkasylen, joka mustana juovana -jää kinokselle tienposkeen. - -Mutta lisääntyvä pimeys, tuisku ja tuulen vonkuna ikäänkuin ahdistavat -hänet taas kääntymään sisäänpäin, omaan ajatusmaailmaansa. - -... "Parastahan se olisi akoittua ja vakaantua yksissä paikoin elämään. -Mutta mitenkäpä päästä alkuun, kun tienestit menevät aina saman tien -kuin tulevatkin, ettei ole edes kunnollista paitaa miehen päällä!... -Eikä sinne kotipuoleenkaan kehtaa näin palata. Kun tuli sieltä -ollenkaan lähdetyksikään, olisi palvellut siellä renkinä, ottanut -eukon ja mökit laittanut, niin ei nyt tarvitsisi täällä ajelehtia kuin -laihan kulkukoiran!... Ja mitenkähän lie asiat siellä kotimökilläkin, -mahtanevatko elää vanhuksetkaan enää. Ei sieltä ole mitään tietoa -saapunut eikä ole tullut itsekään mitään ilmoitetuksi... eihän sitä -ole viitsinyt eikä ilennyt tyhjiä kirjeitä laittaa... Ei ole turvaa -sinnekään, ei viitsi tällaisena ryysyläisenä näyttäytyä ja rahapäivinä -ei taas tule lähdetyksi, juopotellessa vain aika menee..." - -Kovin tulee hän huonoihin tuloksiin elämäänsä tilittäessään ja -koettaa kääntää ajatuksiaan muualle. Hän saapuu juuri lumettuneen -virstapaalun luo ja jännittää silmiään, nähdäkseen, pitkältäkö vielä on -kirkonkylään. Mutta on sinne vielä taivalta katkaistavana, kokonaista -kahdeksaa kilometriä osoittaa totinen paalu. - -"Äh perhana, kun jaksaisi sinne kirkonkylään, että pääsisi edes -lämpimään levähtämään. Ja ainahan siellä voisi saada jotain suuhun -panemistakin... kovin tässä hiukaseekin ja päätä pyörryttää... Kun -hyvin onnestaa, niin saa siellä jotain työnromuskaakin. Onhan siellä -nimismiestä, metsäherraa ja sen semmoista virkamiestä ja niiltä usein -saa kulkeva jätkä halonsahausta ja sen semmoista pikkutyötä... Eikähän -tässä muuta tarvitsekaan kuin siksi että hengissä pysyisi... Saisi -nyt aluksi vain syödä oikein, oikein... ja sitten lämpimälle uunille -kuorsaamaan..." - -Tällä toivomuksella riutuvaa mieltään lämmitellen ponnistelee hän -entistä kumarampana eteenpäin. Mutta lunta kasaantuu tielle yhä -vahvemmalta ja ympärillä tuuli ulvoo, vonkuu, viheltää ja suhisee -ja kantaa kaukaa jängän takaisista korvenkomeroista nälkäisen suden -haikean ulvonnan, joka karsii yksinäisen kulkijan luita ja ytimiä. - -"On se tämä maailmanrannan koulu!... Piru sentään, kun loppuisi tämä -taival!" - -Eteenpäin, eteenpäin, sillä autiolla jängällä, jolla vihainen myrsky -riehuu, vaanii kuolema koditonta kulkuria. Mutta kulku käy yhä -vaikeammaksi ja häntä alkaa niin kummasti pyörryttää. Tien urasta ei -eroita enää haamuakaan ja huumiossaan poikkeaa hän tuon tuostakin -syrjään ja kupsahtaa kainaloita myöten lumeen. "Kun pääsisi tästä... -Tulikin lähdetyksi tälle taipaleelle?" Hän ponnistautuu ja löytää taas -tien sijan sekä jännittää kaiken huomionsa tien kohdalla pysyäkseen. - -Siinä eteenpäin hoippuessaan rupeaa hän sitten, oikein itsekään -käsittämättä miksi, miettimään kuinka kauan hän oikeastaan on ollut -poissa kotipuolestaan. "Ensin puolitoista vuotta renkinä siinä -paikassa, josta hän kesken karkasi -- sitten sahoissa ja tukkijoella -yhteen menoon yksi -- kaksi -- kolme..." ei jaksa muistaa montako -vuotta. Hän kompastuu taas, nousee ylös ja tuokion eteenpäin -hoiputtuaan saa hän kiinni äskeisestä ajatuksen päästä. "Paljokohan -niistä nyt tuleekaan: yksi -- kaksi -- kolme vuotta ja..." Hän on -taas suistunut tien kohdalta ja vaipuu pitkälleen pehmeään kinokseen. -Suloinen tunne valtaa hänet aluksi eikä hän yritäkään ylös päästä, jos -siihen voimia enää riittäisikään. Ajatukset työskentelevät vielä siinä, -kuinka kauan hän on ollut kotoa poissa. "Yksi -- kaksi -- yksi..." -Hänen aivoissaan alkaa käydä yhä sekavammaksi ja hän jää paikoilleen -makaamaan. Tuuli saa mieleistä työtä ja alkaa innolla hääriä peitteen -hankinnassa... - -Siellä alkaa tuntua niin lämpimältä ja kirjavat unikuvat alkavat -ohitse tanssia. Kun tuuli viheltelee lähellä olevan männyn kuivuneissa -oksissa, kuvittelee hän olevansa kymmenvuotias poikanen ja makaavansa -kotimökin uuninpäällä, jossa kuuntelee, kuinka pikku veli kätkyessä -kirkuu. Hän kurkistaa alas, että mitä se nyt noin huutaa ja näkee, -kuinka äiti koettaa sitä tyynnytellä... Siellä uuninpäällä on niin -lämmin ja rinnassaan turvallisuuden vahva tunne kuuntelee hän, kuinka -myrsky seinän takana voimatonna vonkuu... Sitten häntä rupeaa makeasti -naurattamaan, kun hän ajattelee, että hän on ollut jätkänä pohjan -perillä eikä äiti sitä tiedäkään, pikku veljeä vain hoitelee. Se on -niin hassunkurista, että nauru tahtoo väkisinkin ääneen purskahtaa, -mutta sitä ei sentään uskalla laskea, sillä isä, joka penkillä -päivällisunta nukkuu, heräisi siitä ja alkaisi torua... - -Yhtäkkiä puistattaa jäätävä tunne ja silloin on hän paimenessa ja kylmä -syksyinen sade saa hänet vilusta värisemään... Ja lehmät pakkaavat -väkisinkin toisen talon kaurapeltoon. Hän juoksee, huutaa ja läähättää -eikä saa niitä pois ajetuksi ja viimein tulee toisen talon isäntä -uhkaavana häntä kohti, hirmuisen pitkä ruoska kädessä ja hän ei pääse -paikaltaan liikkeelle, ei vaikka kuin koettaisi ja niin hän rupeaa -huutamaan kurkun täydeltä ja jalkojaan tömistämään... - -Viluiset puistatukset uudistuvat ja nyt hän on pienenä poikasena -joulukirkossa. Ihmisiä istuu turkkeihin kääreytyneinä penkit täynnä -ja kaikilla henki höyryää. Hän istuu äidin sylissä ja kuuntelee, -kuinka urut pauhaavat ja ihmettelee joulukynttilöitä. Niitä on niin -paljo ja uusia syttyy ympäri kirkkoa, niin että koko kirkko välkehtii -yhtenä ainoana kynttilämerenä. Ja urut pauhaavat yhä mahtavammin, -niin että häntä alkaa itkettää ja äitikin nyyhkyttää, että on vähällä -pudottaa hänet sylistään. Sitten astuu pappi alttarille valkoisessa -messupaidassa ja alkaa messuta, koroittaen ääntään kilpaa urkujen -kanssa. Lopuksi pappi huomaa hänet, lähtee alttarilta suoraa häntä -kohti ja koroittaa yhä ääntään, joka vihdoin kaikuu kuin suuren kosken -kohina. Mutta pappi tulee yhä lähemmäs, katsoo yhä häneen ja messuaa -sekä levittää luokse tultuaan messupaitansa, kääräsee hänet sen -villeihin poimuihin ja sitten menee kaikki huimaa vauhtia ympäri ja -alkaa kiitää, kiitää... - - * * * * * - -Seuraavan päivän vaietessa on myrsky jängällä laannut, mutta lunta -sataa sen sijaan taivaan täydeltä. Sitä putoilee suurina, pehmeinä -hahtuvina, jotka eivät synnytä vähintäkään ääntä maahan ja puiden -oksille pudotessaan. Tien sija ja yksinäinen kulkija ovat hävinneet -olemattomiin. Lumihahtuvat vain rajattomassa äänettömyydessä -liipottelevat alas, ikäänkuin siellä ylhäällä jättiläiskäsi seuloisi -maan päälle ijäistä äänettömyyttä, unhoitusta ja lepoa... - - - - -TUOMION TÄYTÄNTÖÖNPANO - - -Kuin viluaan valittaen kitisi ja parkui pakkasen hauraaksi purema -lumi jalaksen alla, kun nimismies poliisin kera ajoi muutamalle -syrjäkylälle, jossa hänellä oli eräs virka-asia valvottavana. -Metsätaipalia, kannistoisia niittyjä ja talojen takapihoja ja -riihensolia koukertelevat talviset ajotiet kestivät ajaa koluutella -koko vaisun aamupäivän. Pakkasen pistelevää tungettelua oli nimismies -paennut avaran turkkinsa poimuihin ja istui siellä liikkumatonna ja -melkein näkymättömissä, poliisin hoitaessa ohjia. - -Nimismies mietti matkansa tarkoitusta, joka oli hyvin omituista laatua -ja hänelle kokonaan uutta. Hänen tuli nimittäin valvoa erään viime -syyskäräjillä tuomitun rangaistuksen toimeenpanoa. Rangaistavana oli -kymmenvuotias poika, jolle isän tuli kruununmiehen läsnäollessa antaa -ruumiillista kuria rangaistukseksi siitä, että poika oli tapaturmassa -ampunut nuoremman sisarensa. Lapset olivat kerran vanhempain ollessa -poissa kotoa ruvenneet leikkimään metsästystä, jolloin yksi pojista -ahdisti seinältä ottamallaan isän pyssyllä jänistä näyttelevää -siskoaan. Pyssy oli täydessä latingissa, se laukesi ja kuula sattui -siskon toisen silmän alle, josta kuolema seurasi tuossa tuokiossa. -Vanhemmat kuvittelivat säikähtyneessä mielessään mitä hirveimpiä -seurauksia esivallan puolelta ja koettivat salata tapahtuman. -Naapureille kerrottiin tytön metsässä langenneen, jolloin kuivettuneen -oksan sakara oli tunkeutunut silmän alle ja aiheuttanut äkkikuoleman. -Mutta naapurit olivat saaneet vihiä asiasta ja kun tyttösen ruumis -oli jo tuotu hautausmaalle ruumishuoneeseen, ehti huhu kruununmiesten -korville. Tutkimus pantiin toimeen ja huhu osoittausi todeksi. -Vanhemmat pantiin lujille ja itkien ja vaikerrellen tunnustivat he -asian oikean laidan. Isä haastettiin sitten käräjiin ja tuomittiin, -"lieventäväin asianhaarain vallitessa", antamaan kruununmiehen -läsnäollessa piiskoja pojalleen "varomattomasta ampuma-aseen -käsittelystä, josta kuolema oli seurauksena", sillä "ihmishenki on -siksi kallis, ettei sen hävittäminen saa tapahtua ilman rangaistusta", -kuten yksi lautamiehistä istunnon väliajalla selitti uteliaalle -käräjäyleisölle. -- - -Taivalta kesti yhä ja turtunein jäsenin istui nimismies reenperässä -sekä mietti miten hän mukavimmin suoriutuisi vastenmielisestä -toimestaan. Jättääkö kaikki pelkkään talossa käyntiin vai vaatiako -todellakin isä hänen läsnäollessaan poikaansa piiskaamaan? Kovin se -tuntui joutavalta ja samalla hiukan hullunkuriselta. - -Hän kurkotti päänsä esille huuroittuneen kauluksen sisältä ja alkoi -jutella asiasta poliisin kanssa. Mutta poliisi piti asiaa hyvin -luonnollisena eikä ollut sen suorituksesta ollenkaan huolissaan. Pojan -oli oikeus tuominnut piiskattavaksi, siis se oli piiskattava. Sehän -oli selvää, Mielelläänkinhän isä sen tekee, kun kerta niin vähällä -koko jutusta pääsee. Sillä aikaa kuin he lämmittelevät ja tupakoivat, -suorittaa isä koko jutun ja niin on tuomio täytetty. - -Kun poliisi otti asian näin luonnollisesti, keventyi nimismies kokonaan -ja muista asioista puhellessa kului lopputaival. - -Poliisi pysäytti hevosen muutaman köyhältä näyttävän talon pihalle ja -kun nimismies kömpi reestä, näki hän jäätyneiden ikkunaruutujen sulana -säilyneistä lomakkeista kurkistelevan ihmetteleviä kasvoja, jotka -kuitenkin heti hävisivät kuin kummitusta säikähtäen. Hän astui tupaan, -jossa oli laiha ja heikkosilmäinen nainen kuuden lapsen kera. Tuskin -kuuluvasti vastasi nainen nimismiehen tervehdykseen ja alkoi kuin -hädissään ja neuvotonna puhallella liekkiin padan alla kituen palavia -risuja. Lapset, jotka kumoon kaadetusta tuolista ja lattialla hujan -hajan olevista haloista päättäen olivat vasta vallattomassa leikissä -puuhailleet, olivat nimismiehen sisään astuessa vaienneet aivan -äänettömiksi ja vetäytyneet yhteen joukkoon peräsoppeen, josta alta -kulmainsa tirkistelivät muhkeaturkkista vierasta. - --- Eikö isäntä ole kotona? -- kysyi nimismies puheen alkuun päästäkseen -ja sijoittausi tulen lähettyville istumaan. - --- Halkometsässä se on, mutta pitäisi kohta tulla. - -Emännän ääni vapisi eikä hän vastatessaan katsonutkaan nimismieheen. -Tuvassa oli taas hiljaista, ettei kuulunut muuta kuin emännän -itsepintaiset puhaltelut ja rikkinäiseen akkunaruutuun paikaksi -pistetyn tuohilevyn pärrytys, kun ulkoa huokuva viima sitä soitteli. -Kun poliisikin puuhasi vielä ulkona hevosen kanssa, alkoi nimismiehestä -tuntua kovin kiusalliselta ja hän yritti uudelleen keskustelua virittää. - --- Omiako ne ovat kaikki nämä lapset? - --- Omiahan ne... - --- Onpa niissä kasvattamista, -- kuusi kappaletta! - --- On se seitsemäskin elossa olevia -- ja emäntä silmäsi perinurkassa -olevaan vuoteeseen. - -Nimismieskin katsoi sinne ja näki likaisen harmaiden vällyjen alla -jonkun kyyröttävän hiljaa ja yhdessä mykkyrässä. Se oli kymmenvuotias -Jussi poika, joka tapaturmassa oli sisarensa ampunut. Aisatiu'un -äänen pihalla kilahtaessa oli hän ensimmäisenä kipaissut penkille -ja akkunaruudun sulasta lovesta ulos kurkistettuaan pökäissyt -hätääntyneenä sänkyyn ja hautaantunut umpipäähän peitteen alle. - --- Ja yksi kuollut, -- jatkoi nimismies keskustelua. - --- Niin. - -Tätä sanoessaan vilkasi emäntä ensi kerran nimismieheen ja hänen -silmissään värähti säikähdys. - -Nimismiehen ja poliisin jonkun aikaa odoteltua saapui isäntäkin -halkometsästä. Parta yhtenä jääharkkona ja silmät pakkasen vesille -pusertamina työntyi hän hevosen hoidettuaan tupaan ja valtasi hänet -kruununmiehet nähdessään samanlainen hätääntynyt neuvottomuus kuin -emännänkin. Ovensuussa tempasi hän jo lakin päästään ja yritti -kääntyä uuninloukkoon päin jääpuikkoja parrasta irroittaakseen, kun -nimismies nousi ja ojensi ystävällisesti kätensä tervehdykseksi. Kuin -hölmistyneenä tästä hänelle odottamattomasta seikasta ojensi isäntäkin -vapisevan kätensä ja kumarsi kömpelösti ja hätäisesti, mikä sai -nimismiehen entistäkin alakuloisemmaksi. - -Isäntä sai kuulla kruununmiesten asian ja kävi yhä neuvottomammaksi. -Hän istahti ensin takkakivelle ja yritti piippuaan sytyttämään, mutta -nousi ylös ennenkuin sai piipun palamaan ja käveli akkunan ääreen ja -silmäsi ruudun nurkkauksesta pihalle. Sitten kääntyi hän nimismieheen -ja kysyi matalalla ja epävarmalla äänellä: - --- Taitaisi olla paras heti piiskata? - --- Niin -- eiköhän, -- vastasi nimismies lattiaan katsoen. - -Isäntä lähti ulos ja palattuaan oli hänellä kädessä jäätynyt -koivunvarpu, jota hän alkoi padan alla sulatella. Emäntä oli istahtanut -jakkaralle karsinaloukkoon ja tuijotti helmassaan lepääviin käsiinsä ja -lapset olivat edelleenkin liikkumattomina yhdessä joukossa. - -Isäntä silmäsi lapsijoukkoa. - --- Missäs se Jussi on? Eihän vain... - --- Tuolla te on tängyttä, -- selitti vanhin sisaruksista, vetäen sormen -suustaan ja viitaten sillä vuodetta kohti. Peite vuoteessa liikahti. - --- No, tulehan tänne, Jussi! -- sanoi isäntä ja hänen äänensä värähti. - -Emäntä tuijotti yhä helmaansa ja lapset kääntyivät katsomaan vuoteeseen. - --- No, etkö sinä kuule! -- ja isän äänessä oli käskevämpi sävy. - -Peite liikahti taas, kääntyi ylälaidastaan syrjään ja Jussin -pellavainen pää kohosi esiin vaikeasti kuin lyijyvuoresta. Kaikki -olivat hiljaa, tuohilevy akkunassa vain pärräsi ikäänkuin kiirehtien -Jussia, joka tavattomalla hitaudella ja kuin suurella voimain -ponnistuksella kapusi sängystä lattialle. Seisoalleen päästyään -silmäsi hän pälyillen ympärilleen, näki takan luona isän, odottava -ilme silmissä, ja lähti, suun vääntyessä surkeaan väärään, hitaasti ja -väännätellen kävelemään tätä kohti. Lähemmäs ehdittyään purskahti hän -suuriääniseen itkuun ja nojausi isänsä polviin. Isä ryhtyi vapisevin -käsin napuloimaan auki Jussin housuja ja saatuaan sen tehdyksi -puristi hän Jussin polviensa väliin, silmäsi hätäisesti nimismiestä -ja tarttui piiskaan. Nimismies tirkisteli lattiaan ja emäntä nykäsi -huivin silmilleen, nojasi kyynärpäät polviin ja päänsä laskien käsien -varaan kohahti hän tyrskivään itkuun. Lapset katsahtivat hätääntyneinä -äitiinsä, katsoivat isän polvien välissä tasaisten piiskan iskujen -alla vääntelehtivää ja täyttä kurkkua parkuvaa Jussia ja tyrskähtivät -hekin toinen toisensa jälkeen äänekkääseen itkuun. Piiskaa tasaisesti -hoitavan isänkin leuka alkoi värähdellä ja yhtäkkiä rupesi hänen -partaansa tippumaan suuria vesiherneitä. Talon koira, mustakarvainen ja -rehellinen pystykorva oli istahtanut lattialle isäntäänsä vastapäätä -ja seurasi viisailla silmillään, pää kallellaan, isännän toimia. -Kun emäntä ja lapset yksi toisensa jälkeen alkoivat itkeä, kävi se -levottomaksi, liikutti vilkkaasti kosteaa kuononpäätään ja kaapsahti -seisoalleen sekä loikkasi ulos pihalle, jossa se puhalsi pakkasilmaan -haikean ulvonnan. - -Nimismiehen oli hyvin ilkeä olla ja vaikka tupa oli kylmä ja viimainen -olivat hänen kätensä käyneet kosteiksi. Hän vilkasi syrjäsilmin -poliisiin, mutta sekin istui tyytymättömän näköisenä ja tuijotti -tarkkaavasti jalkainsa väliin lattialle, johon oli hänen sikaaristaan -kokoontunut kasa tuhkaa ja sen viereen sylkylätäkkö. Kun koiran ulvonta -sekaantui tuvassa kaikuvaan itkunsorinaan, alkoi poliisi äkkiä kuin -vihanvimmassa kengänpohjallaan hangata tuhkakasaa ja sylkylätäkköä -ja teki sitä niin perusteellisesti, että molemmat hävisivät melkein -näkymättömiin. Ja ikäänkuin hän juuri tuota siivousta suunnitellen -olisi niin tarkasti lattiaan tirkistellyt, kohotti hän sen tehtyään -päänsä ja katsahti nimismieheen. Mutta nimismiehen oli yhä vaikeampi -olla. Kärsimättömästi silmäsi hän isäntää, yrittäen sanoa: "heittäkää -tuo jo!" mutta ei saanut sentään mitään sanoneeksi. Isäntä käsitti -hänen yrmin silmäyksensä toisin ja jatkoi hartaasti sekä kaikkea -kiitosta ansaitsevalla uuraudella tahdikasta piiskan rapsutusta, -ikäänkuin ajatellen, että esivallan edustajille ei pitänyt jäämän -tinkimisen varaa. - -Kun piiskan rapsutusta ja itkunsorinaa näytti uhkaavan jatkua -loppumattomiin, nousi nimismies ylös, käveli hermostuneesti pari kertaa -lattian yli ja pysähtyen isännän viereen heilautti kärsimättömästi -kättään ja ärähti: - --- No, antaahan nyt jo olla! - -Isäntä pysäytti piiskan, nosti päätään ja katsahti kummastuneena -nimismieheen. Kuin epäillen kysyi hän: - --- Jokohan tuo sitten piisaa? - --- Piisaa, piisaa toki -- äh! - --- No -- jos se nyt sitten tuli kuitatuksi, niin annetaanpa olla. - -Hän päästi pojan polviensa välistä ja viskasi piiskan loukkoon, -ikäänkuin se olisi yhtäkkiä alkanut polttaa hänen kättään. Jussi -tarttui vapaaksi päästyään molemmin käsin housuihinsa, nosti ne ylös -ja juoksi vuoteeseen. Housuista ulos jäänyt paidanhelmus vain kerran -vilahti, kun hän sukelsi umpipäähän häpeältä suojaavien ystävällisten -vällyjen alle. Äiti vapautui kuin raskaan taakan alta, kuivasi silmänsä -ja huivin entiselle sijalleen työntäen kiirehti padan alla kihiseviä -risuja kohentelemaan. Isäntäkin sai nyt piippunsa palamaan ja aloitti -keskustelun kelin huonoudesta. - -Mutta nimismies tahtoi mitä pikimmin päästä taipaleelle. Hän veti -turkin ylleen, heitti hyvästi ja lähti ulos. Ovella mennessään kuuli -hän vielä perisängystä peitteen alta Jussin nikoitteluksi laantuvan -itkunniiskutuksen. - - - - -LAPSENTYTTÖ - - -Orresta riippuva pienehkö kattolamppu valaisi riittävästi keski- ja -peräosan tupaa, mutta jätti hämäräksi ovipuolen, jossa oli suuri, -neliskulmainen uuni ja sitä vastapäätä, juuri oviloukossa, kaksi -toistensa päälle rakennettua ja seinään kiinnitettyä sänkyä. Ylemmässä -sängyssä loikoili saunaamisen jälkeen puoleksi pukeutunut renki, veteli -savuja karisevasta piipustaan ja väliin laiskasti sylkäsi sängynlaidan -yli alas lattialle. Takan nurkalla istui piika, vantteratekoinen Leena, -ja punaisilla, tölpöillä ja tukevilla käsillään selvitteli saunan -jäleltä vielä kosteita hiuksiaan. Emäntä tyhjensi perällä olevaa pitkää -ruokapöytää astioista, joita siinä illallisen jäleltä vielä ajelehti, -ja rupesi sitten rievulla leivänmurenia lakaisemaan. Juuri kuin hän -oli työnsä lopettanut, alkoi peräseinällä oleva vanha kello, jolla -oli mustunut puutaulu ja painona hiekalla täytetty pussi, korista ja -särähdellä kuin vanha, vapisevapäinen kanttori virttä alkaessaan. -Ja kun tuota alustavaa särinää oli kestänyt muutaman hetken, rupesi -seasta eroittamaan lyöntejä, joita vähitellen karttui aina kuuteen -asti, minkä jälkeen kellovanhus taas kuin yskäkohtauksesta päästyään -tyynenä heilutteli leveätä kupariheiluriaan. Kellon säristessä -viimeistä lyöntiään astui peräkamarista tupaan isäntä, joka oli kookas, -parraton ja ankarapiirteinen mies, toisessa kädessään kynttilä ja -toisessa pari kirjaa. Kynttilän asetti hän pöydän nurkalle ja istui -itse pöydän päähän penkille. Emäntä ja Leenakin siirtyivät lähemmäs ja -kun isäntä merkitsevästi silmäsi ylisänkyyn, sylkäsi renki piippunsa -sammuksiin ja laskeusi vastahakoisesti alas. Saatuaan lapset nukkumaan, -tuli kamarista tupaan lapsentyttökin, viisitoistavuotias Liisu. Hän -oli muutaman samalla kylällä asuvan mökkiläisen tyttö ja oli vasta -ensimäistä viikkoa talossa. Kooltaan oli Liisu ikäisekseen pieni sekä -muutoin laiha ja kalpea. Suuret, pehmeät silmät olivat aina selkosen -selällään ja katselivat kaikkea kuin pelolla ja anteeksi pyytäen. -Hän pysähtyi kamarista tultuaan keskelle lattiaa ja epäröi, menisikö -istumaan lavitsalle emännän ja Leenan rinnalle, mutta ei uskaltanut -sentään mennä, vaan kyyristyi jakkaralle karsinaloukkoon ja nojasi -selkänsä lämpimään uuninkylkeen. - -Järeällä äänellä pani isäntä alkuun virren ja kun hän oli ensimäisen -säkeen yksin veisannut, yhtyivät emäntä ja Leenakin kimeämmillä -äänillään virteen. Raskaan alakuloisina keinuivat virren sävelet -avarassa tuvassa ja tuntuivat hiljalleen kohoavan pimeässä olevaa -kattoa kohti ja toinen toisensa jälkeen vaieten piiloutuvan sinne -orsilla olevain lautain ja kalupuiden taakse. Syvällä hartaudella, -kasvoilla vankka totisuus ja suuria virsikirjoja tukevasti kourassaan -halliten veisasivat nuo päivän raadannasta väsyneet ja kuuman saunan -raukaisemat ihmiset ehtoovirttään: - - "Nyt päivä edeskulun' on, - Sull' kiitoksen mä, Herra, tuon, - Ett's synnist', tuskast', vaarasta - Mun varjelit ain' armosta." - -Liisu kuunteli veisuuta ja katseli karsina-akkunasta näkyvää valjua -neljänneskuuta, joka pakkasen kokoon käpristämänä killui korkeudessaan -ikäänkuin kynsistään riippuen lumisten kenttäin yli sinisen harmaana -värjöttävässä taivaanlaessa. Ja hänet valtasi epämääräinen kaiho ja -surkumieli, niin että suupielet alkoivat herkästi värähdellä. Mutta -silloin katsahti isäntä, veisuutaan silti keskeyttämättä, Liisuun, niin -että tämä säpsähti eikä tiennyt mitä tehdä. Hetken katsottuaan viittasi -isäntä kädellään ja Liisu lähti suurissa aikaihmisen kengissään -kiiruusti kävellä lapsuttamaan pöytää kohti ja asettui arasti, maahan -luoduin silmin, Leenan viereen, joka siirsi kirjansa lähemmäs ja -osoitti virren kulun. - -Kun virsi oli loppunut, alkoi isäntä lukea. Se oli ankarasanainen -kirja, jossa tärisyttävällä tavalla ja peloittavin värein kuvailtiin -helvetin sammumatonta tulta ja niitä tuskia, joita kääntymättöminä -kuolleet sen sinisissä ja alati kalvavissa liekeissä saavat kärsiä. -Läpitunkevalla kiinteydellä tähtäsivät isännän silmät tuohon ankaraan -kirjaan ja hänen karheat poskipäänsä punoittivat, kun hän jyrkällä -äänellä ja välistä huuliaan kosteiksi imaisten luki edelleen. Hartiat -kyyryssä ja kädet vyöliinan alla helmassa istui Liisu ja uskalsi tuskin -henkeään vetää, kun hän rävähtämättömin silmin ja suu puoliavoinna -tuijotti isäntään. Kun isäntä vihdoinkin lopetti lukemisensa ja pani -kirjan kiinni, oli tuvassa hetken syvä hiljaisuus. Liisu tuijotti yhä -isäntään ja kyyristyi odotuksen tuskassa vieläkin pienemmäksi, sillä -hänestä tuntui että tuota jännittävää äänettömyyttä seuraa välttämättä -jotakin käsittämätöntä ja peloittavaa. Sitä samaa näyttivät emäntä, -Leena ja renkikin odottavan, kun he äänettöminä ja rävähtämättä -tähtäsivät eteensä permantoon. Mutta isäntä otti esiin virsikirjan, -käänsi muutamia lehtiä ja pani virren alkuun. Vasta kun Leena -veisattavan virren löydettyään työnsi kirjaa Liisun eteen, irtausi -Liisu säpsähtäen jännityksestään ja koetti yhtyä veisuuseen. - -Virren veisattua poistui isäntä kynttilöineen ja kirjoineen emännän -kanssa kamariin ja renkikin kiipesi takaisin ylisänkyynsä. Liisu -pujahti karsinan puoleisessa peränurkassa olevaan sänkyyn, johon -Leenakin lampun sammutettuaan tuli. Renki ylisängyssä alkoi kuorsata ja -samaan kuoroon yhtyi peränurkassa Leenakin, mutta Liisu valvoi vielä -kauan. Hän ei saanut ajatuksiaan pois isännän lukemista asioista, jotka -uutuudellaan löivät voimakkaasti häntä vastaan. Kotona ollessaan ei -hän koskaan ollut kuullut semmoisista asioista. Ei siellä milloinkaan -luettu eikä veisattu. Pyhäpäivin meni äiti lehmän hoidettuaan kylälle -ja isä eineen syötyään paneusi makailemaan ja nukkui koko päivän, -kylkeään vain välistä käänsi ja raotti vähän unisia, verestäviä -silmiään, ja hän oli saanut viettää päivänsä, miten itse tahtoi eikä -kirjan ääreen koskaan hätistetty. Mutta tänne taloon tultuaan oli -isäntä heti ensi päivinä tutkinut hänen lukutaitoaan ja puhellut -hengellisistä asioista. - -Liisu kyyristyi lähelle Leenaa ja koetti päästä uneen. Vielä hyvän -aikaa silmät ummessa odotettuaan hän viimeinkin nukahti. Mutta -mielikuvitus työskenteli vielä illallisissa asioissa ja yks kaks oli -hän olevinaan viimekesäisessä suuressa metsänpalossa, jota koko kylän -väki oli ollut sammuttamassa. Hän seisoi sammaleisella kivellä toisten -tyttösten kanssa ja katsoi tulen valtavaa leikkiä. Mutta ankarasta -kuumuudesta villiintynyt tuli teki äkkiä käänteen ja alkoi painaa -liekkejä kiveä kohti. Ratisten ja kaiken altaan korventaen hiipivät -liekit matalina pitkin kuivaa sammalistoa ja kun puu tuli eteen, -nostivat ne käärmeelliset päänsä ylös ja riemusta hulmahtaen karkasivat -rymyllä ja pauhinalla pitkin puunrunkoa ylös. Puu värisi kuin kuoleman -tuskissa ja tuuli ajoi tulisia, räiskyviä kipunoita ympäri ja niistä -hulmahti sammalisto tuolla ja täällä ilmiliekkiin. Silloin toiset -tyttöset pyrähtivät juoksuun, huutaen hänelle: "tule pois!" Hän yritti -perään, mutta ei päässytkään paikaltaan. Liekit lähenivät yhä ja -kuumuus yltyi ja hän alkoi riuhtoa itseään irti ja surkeasti huutaa... -kunnes heräsi siitä, että Leena töykki häntä kylkeen ja unisella, -tahmaisella äänellä mökisi: "mitä se siinä, painajainenko sitä... nuku -pois!" - -Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, lähtivät isäntä ja emäntä -isompain lasten kanssa kylään sukulaisiin. Nuorin lapsi jäi kotiin ja -Leenan komensi emäntä olemaan Liisulla apuna sen hoitamisessa. Mutta -kun pitkä sunnuntaipäivä rupesi illaksi riutumaan ja hämärä alkoi -kurkistella akkunoista sisään, lähti Leena rengin kanssa naapuriin -ikävätä iltaa lyhentämään. Liisun valtasi ahdistava pelko, kun piti -yksin jäädä ja itkumielin pyyteli hän Leenaa jäämään kotiin. Mutta -Leena sanoi vain: "höpsis aikaihmistä!" ja pyörähti pihalla jo mennä -vintturoivan rengin jälkeen että hameenhelma vain kerran ovessa -liehahti. - -Lähtiessään oli Leena laittanut takkaan pystyvalkean, joka laajalti -valaisi rosolankkuista lattiaa, pakoittaen sisääntunkeilevan hämärän -nurkkapielissä ja katonrajassa piileksimään. Kuusiset halot räiskyivät -ja räsähtelivät aivankuin olisivat keskenään torailleet ja väliin -vihaisesti sinkosivat lattialle tulisen hiilen. - -Ulkona humisi ontosti pyrynsekainen tuuli, jonka puuskaukset tavantakaa -sivusivat tuvanseiniä kuin jotain haparoiden. Toisinaan taas sellainen -puuska tuiskahti katolle, vihelsi kerran pari uuninpiipussa ja -heittäysi kuperkeikkaa alas pihalle, jossa alkoi auki unohtunutta -tallinovea rämpyttää. Sitte se havaitsi tallin eteen varisseet heinän -korret ja alkoi niitä kiidättää ympäri pihaa. Hätääntyneinä pyyhälsivät -korret tuulen edellä, pyrkien pihasolista ulos, mutta tarttuivat lumeen -yksi sinne, toinen tänne ja jäivät siihen piippasemaan. - -Liisun oli täytynyt tyytyä kohtaloonsa ja niellä itkunsa alas. -Avuttomasti eteensä tuijottaen istui hän nyt vuoteen reunalla ja -keinutteli koneellisesti kätkyttä. - -Lapsi oli levoton eikä tahtonut ottaa nukkuakseen. Se heittelehti -kätkyessä sinne tänne, kätisi ja hieroi silmiään lihavilla pikku -käsillään. Kun Liisu ei hätäillyt sitä syliinsä ottamaan, alkoi se -itkeä tihertää, ensinnä kuin tunnustellen, mutta kun siitä ei apua -ollut, jännitti se pienen ruumiinsa luokaksi ja alkoi punaisena kuin -paise täyttä kurkkua huutaa. Silloin havahtui Liisu, tarttui käsin -kätkyen laitaan ja alkoi keinuttaa niin että lattialankut kolisivat. -Huulet torvella piispitti hän kuin henkensä hädässä ja korjasi väliin -vapaalla kädellä peitettä, jonka lapsi heti aina itsepintaisesti -päältään työnsi. Lopulta täytyi Liisun ottaa se ylös ja tarjota -pullosta maitoa, jota se ahnaasti rupesi imemään, kyynelten poskilla -vielä kimaltaessa ja itkun väkivaltaisten jälkimaininkien ruumista -vavahutellessa. Muutettuaan sitten kuivaa lapsen ympärille, asetti -Liisu sen varovasti kylelleen kätkyeen ja alkoi taas jalallaan -keinuttaa, laulaen puoliääneen tavallista nukutuslauluaan: - - "Pium paum paukkaa, - Annikki metsiä laukkaa..." - -Tuo hänen yksitoikkoinen kehtolaulunsa, jonka kahta säettä hän -yhteen menoon hartaudella toisteli, kaikui avarassa tuvassa melkein -valittavana ja sitä säestivät seinän takana tohiseva tuuli ja -lumihiutaleiden hilke akkunaruuduissa. Ja kuin tahtia lyöden kolkkivat -kätkyen jalakset lattiaan. Puut takassa olivat jo hiiltyneet kekäleiksi -ja luhistuivat kokoon. Ontuen ja epävarmasti tuikahtelivat liekit -kekäleiden välissä, synnyttäen lattialle ja peräseinälle sinne -tänne keijuvia varjoja, ikäänkuin pimeys voitostaan varmana olisi -nurkkapielistä ilkamoiden esiin tanssinut. Liisun mieltä alkoi yhä -enemmän pelko ja autiuden tunne ahdistaa ja rinnassa värisi hänellä jo -kärkäs nyyhkytys. - -Lapsi oli jo nukahtanut ja Liisu lakkasi keinuttamasta, jääden -kädet helmassa hiilokseen katsomaan, ikäänkuin hän sen riutuvista -liekeistä olisi etsinyt turvaa kasvavaa pimeyttä vastaan. Mutta nuo -sinervät liekit, jotka kokoonluhistuneita kekäleitä salakavalasti -nuoleskelivat, johtivat hänen ajatuksensa helvetin sammumattomaan -tuleen. Säikähtyneenä katsoi hän ympärilleen ja pienillä, kalpeilla -kasvoilla kuvastui kiduttava tuska. Muualle hän ei kuitenkaan voinut -kauemmin katsella, sillä tuossa raskaassa pimeydessä, joka kaikista -nurkista esiin painausi, tuntui hiipivän pahansuopia haltioita, jotka -vaanien odottivat sitä hetkeä, jolloin viimeinen liekki takassa -nukahtaisi ja tuvassa olisi täysi pimeä. Vaikka Liisu koetti torjua -mielestään helvetti-ajatuksia, tulivat ne sentään yhä uudelleen -mieleen. Ja kun hän oikein kuvitteli mielessään, kuinka kadotettujen -täytyy iankaikkisesti ja koskaan vähintäkään lepoa saamatta virua -sanomattomassa kuumuudessa ja tuollaisten sinisten, käärmeellisesti -kaluavain liekkien nuoleskelemina, valtasi hänet pöyristävä kauhu, -kylmä hiki kihosi ruumiista ja hengitys kävi vaikeaksi. Nyt täytyessään -olla yksinään autiossa ja yhä enemmän pimenevässä tuvassa, jossa -hiljaisuutta häiritsi vain lapsen tasainen hengitys ja tuulen humina, -tuottivat nämä kuvittelut kaksinkertaista tuskaa. Pimeän pelosta täytyi -hänen herkeämättä tähdätä hiilokseen ja samalla hänen mielikuvituksensa -kuumeentapaisesti työskenteli helvetin liekeissä. - -"Kun sitä olisi yhtä jumalinen ja harras kuin isäntäkin, niin olisi -paljon parempi olla", mietti hän ja näki mielikuvituksessaan isännän, -joka laihoine kasvoineen ja ankarine piirteineen istui pöydän päässä -ja koroitetulla äänellä luki: "Mikä kauhea sija sinulle, o syntinen, -onkaan valmistettu siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, -jollet käänny ja tee parannusta! O itkun iäistä piinaa!" - -Liisulla olivat kaikki aistit niin sairaloisesti jännittyneet, että hän -ei ollut oikein selvillä, ajatteliko hän itse nuo sanat vai istuiko -isäntä todellakin tuolla pimennossa pöydän takana ja luki ne kirjasta. -"O itkun iäistä piinaa!" kertasi hän hiljaa mielessään ja häntä -puistatti kuin horkassa. "Kun sen Leenankin nyt piti mennä pois!" Hän -tunsi itsensä niin kovin avuttomaksi ja hyljätyksi. Hän melkein toivoi, -että lapsikaan edes heräisi ja alkaisi hänelle ratoksi äännellä, mutta -se nukkui niin levollisesti että hengitystä tuskin kuuli. Kääntääkseen -ajatuksiaan ikävistä ja peloittavista asioista, alkoi hän hiljaa -hyräillä virrenvärssyä: - - "Mun silmän', käten' nostan - Ain' ylös mäkihin, - Joist' avun tiedän saavan - Ja valon kaunihin." - -Mutta virren alakuloinen sävel johti uudelleen Liisun mieleen -hartaushetket ja isännän. "Mitähän", jylähti yhtäkkiä hänen mielessään, -"mitähän, jos minä nyt kuolisin, joutuisinkohan minä kadotukseen?" Ja -Liisu päätteli, että hän joutuisi, sillä olihan isäntä sanonut, että -hän oli kerinnyt jo monastikin kasteenliittonsa rikkoa. - -"Kun tulisivat nyt ne kylämiehet", vaikeroitsi hän ja jännitti -korviaan, eikö pihalla jo kuuluisi tulevien askelia. Mutta niitä ei -kuulunut, tuuli siellä vain itsepäisesti tallin ovea rämpytti. Pimeys -oli jo valloittamaisillaan viimeisenkin alan tuvanlattiasta. Yksi -sinervä liekki vain enää nojallaan olevaa kekälettä kalusi ja lepatti -kuin hätäviiri. Liisu katsoi tuon liekin kuolonkamppailua ja tunsi -oman sydämensä samalla tavoin hädän ja tuskan vallassa lepattavan. -Kätensä suonenvetoisesti yhteen liittäen alkoi hän supattaa: "Rakas -herra Jeesus, Jumalan ainokainen poika, varjele minua siltä kavalalta -kiusaajalta, joka aina ympäri käy, etsien kenen hän saisi niellä..." -Hänestä tuntui, että se ihmissieluja vaaniva kiusaaja hurjin hypyin -ja avonaisin, veripunaisin kidoin kierteli pitkin tuvan seinustoita -ja että tuo viimeinen riutuen lekuttava liekki oli ainoa, joka esti -sitä kiljuen ja möräten esiin karkaamasta. Jos liekki sammuu eikä -hän, epäuskossaan ole kyennyt Jeesuksen suojelusta saamaan, niin...! -Läähättäen koki hän supattaa edelleen rukoustaan ja saada itsensä -väkisinkin vakuutetuksi siitä, että Jeesus suojelee häntä kaikilta -yön kauhuilta. Mutta kesken hänen kiihkeintä rukoustaan alkoi liekki -epätoivoisesti lekuttaa ja sammui sitten äkkiä niin että tupa kävi -kokonaan pimeäksi. Liisu painautui suulleen tyynyä vasten ja alkoi -ääneensä itkeä... - -Lapsikin alkoi taas käydä rauhattomaksi. Se kätisi ja valitti unissaan -ja heitteli päätään. Pian se heräsi kokonaan ja alkoi itkeä tihertää. -Mutta Liisu makasi suullaan vuoteessa ja niiskutti rajusti. Eikä Liisu -sittenkään noussut, vaikka lapsi rupesi täyttä kurkkua huutamaan. Ja -niin jatkui hetki hetkeltä väsähtämättä ja toivottomalla tasaisuudella -lapsen huutava itku, aivankuin se tuolla itsepintaisuudellaan olisi -tahtonut ympäröivän pimeyden puhkaista. Vihdoin kun lapsen heikko -ruumis jo väsyi ja itku heikkeni tahdottomaksi tyrskimiseksi, kuului -pihalta jalaksen narinaa ja kohta sen jälkeen askelten töminää -portailta. Emäntä ja Leena, joka naapurista palatessaan oli kannaksille -pyörähtänyt, tulivat tupaan Lapsen itkun kuullessaan sanoi emäntä -nuhtelevalla äänellä: - --- No herranen aika, yksinkö täällä lapsi pimeässä tuvassa huutaa! - -Emäntä heitti kiiruusti enimpiä vaatteita pois ja kumartui Leenan -laittaessa lamppuun valkeaa kätkyen yli ja tarjosi lapselle rintaa. - --- Mihinkä se Liisun älliö on hävinnyt? No on siinä, kun jätäpäs lapsi -ihkasen yksin ja... - --- Tuollahan tuo on sängyssä, -- keskeytti Leena. - -Nyt harmistui emäntä kokonaan. - --- Kyllä on siinäkin ihmisen alkua, kun nukkuu niin siki, ettei herää -vaikka lapsi itsensä kuoliaaksi huutaisi. - -Saatuaan lampun kuntoon meni Leena sängyn luo ja tyrkkäsi Liisua -kylkeen. Mutta kun siitä ei ollut mitään seurausta, käänsi hän Liisun -kylelleen ja samalla huusi hätääntyneenä: - --- Siunatkoon, mikä sillä on, kun silmät ovat nurin ja hammasta puree! - --- Sillähän on suonenveto! Koita avata sen kouria ja hieroa ohimoita, --- neuvoi emäntä ja ehätti itsekin Leenalle avuksi. - -Liikuteltaessa alkoi Liisu hurjasti heittelehtiä vuoteella, että -emännällä ja Leenalla oli täysi työ saada hänet paikallaan pysymään. -Hänen suustaan pursusi vaahtoa ja mielettömästi tuijottaen puhui -hän aluksi käsittämättömiä sanoja, sitten selvemmin ja tuvan pimeää -peräseinää kohti huitoen: - --- Tuolla se on helvetti. Ettekö näe noita mustia miehiä... Voi Herra -Jumala, nyt ne tulevat ottamaan... - -Liisu alkoi kiljua läpitunkevasti ja hurjana heittelehtiä. Leena -purskahti itkemään ja emäntä asetti voivotellen ja vapisevin käsin -kylmää käärettä Liisun otsalle. - --- Voi hyvä Jumala, minkä me sille teemme? Aivanhan se kuolee tuohon -paikkaan. Koitetaan edes veisata, -- ehdotti emäntä ja pani pahasti -väräjävin äänin virren alkuun. - -Kyynelten vuotaessa ja vääristynein kasvoin yhtyi Leenakin virteen. -Emäntä istui vuoteen reunalla, keinutteli jalallaan kätkyttä ja siveli -toisella kädellään Liisun ruumista, samalla kun hän tuskaisin ilmein -johti veisuuta. - -Liisu tyyntyi vähitellen ja lakkasi silmiään vääntelemästä. Näytti kuin -olisi hän vaipunut veisuuta kuuntelemaan. Hetkisen kuluttua alkoi hän -hymyillä, avasi puolittain silmänsä ja virkkoi kirkkaalla äänellä: - --- Nyt minä näen taivaan! Siellä enkelit veisaavat ja sisar Annakin on -niiden joukossa. - -Hän sulki taas silmänsä, mutta hymyili edelleen. Leenalta katkesi -veisuu ja hän purskahti taas itkuun. Emäntäkin vaikeni ja kohotti -vyöliinan silmilleen. - -Isäntä oli sillä välin saanut hevosen korjuuseen ja ruokituksi ja tuli -nyt sisälle. Yhteen ääneen ja toisiaan keskeytellen alkoivat emäntä ja -Leena kertoa, kuinka Liisun laita oli ollut, kuinka se näki helvetin... - --- ... Ja rupesi enkeleitä näkemään, kun me virren alotimme, -- lopetti -emäntä. - -Isäntä riisui turkkinsa naulaan ja kävi pöydän eteen lavitsalle -istumaan. Hän katsoi vakavana ja miettivästi Liisua, joka nähtävästi -oli vaipunut uneen. Itkusta punaisin silmin katsoivat emäntä ja -Leenakin valjuna lepäävää Liisua, jonka rinta kohoili tasaisesta -hengityksestä. Hetkiseen ei kuulunut muuta kuin tuo Liisun hengitys ja -lumen rapina akkunoissa. Mutta sitten lopetti isäntä äänettömyyden ja -puhui harvaan ja painavasti: - --- Herätykseksi se on Liisulle ollut, Sille näytettiin jo armonajassa -kadotus, että osaisi sitä karttaa ja parannuksen tehdä. Niin se on, -tuuli puhaltaa, kusta hän tahtoo ja sinä kuulet hänen humunsa, mutta et -tiedä kusta hän tulee tai kuhunka hän menee. - - - - -JUSSI JA MUSTA - - -Jo viikkoja sitten oli vilja pelloilta korjattu ja kuin omaa -alennustaan nyyhkien levisi niittyjen keskellä syyssateiden liottama -sänkivainio. Taivas, joka kesällä oli sinisenä ja korkeana vainion -yli kaareutunut, ikäänkuin sen vehmautta pyhästi siunaten, oli nyt -viime päivinä laskeutunut yhä alemmas ja alemmas, käyden samalla yhä -sakeammaksi ja harmaammaksi, kunnes puhkesi toivottomiin kyyneliin, -joita itsepintaisen tihkusateen muodossa näytti valuvan loppumattomiin. -Ja jos hetkeksi herkesi valumasta, silloin lähti liikkeelle tuuli, joka -pahimman sateen aikana oli metsäsaarennoissa värjötellyt, ja haikeasti -suhisten kierteli alastomiksi nuoltuja syksyisiä kenttiä, meuroi -sekaisin taivasta kiertelevät vesihöyryt ja sai ne uudestaan vettä -tihkumaan. - -Raskaasti laahaten savettuneita kenkiään asteli kumaraisena sahrojen -perässä Jussi renki, joka kynti nurin laajaa sänkivainiota. Raskasta -työtä on kyntäminen ainakin, saati sitten sateiden liottamilla -sänkipelloilla ja alkoi se Jussista tuntua jo liialta ihmisrääkiltä. -Olisi edes ollut poutakaan, mutta kun sataa vihmoi yhtä päätä, -- -eikä lopusta näyttänyt olevan toivoakaan. Ja sitä tuli hienona -kiusallisena vihmeenä, joka tunkeutui joka paikkaan, vihmoi ilkeän -kutittavasti vasten kasvoja, korvallisia ja kaulaa, kastellen -päivän päälle likomäräksi vaatteet, jotka sitten kylmän-kalseina -ja varattomina pitkin sivuja lotkottivat. Tai kun olisi edes heti -rankemmastikaan satanut, roivannut yhdessä ryöpyssä alas tuon kirotun -ja kaikki liottavan märkyyden, niin olisi edes vahvemmalla syyllä -suojaan päässyt, lämpimään saunaan vaatteitaan kuivaamaan ja maata -köhöttelemään! Mutta eihän sitä nyt kehdannut sateenpitoon heittäytyä, -kun sitä tuli hienosteensa ja taukoamatta. - -Mustakin käveli sahrojen edessä vaisusti ja takaltaen, aivan kuin sekin -olisi siinä pää riipuksissa vakoa pitkin ponnistellessaan punninnut -samoja kiusallisia seikkoja kuin Jussikin. Se oli vanha, paksujalkainen -ja puisevatekoinen aurakopukka, joka oli jo monet hevosmarkkinat -kokenut ja monen omistajan aisoissa hikoillut. Se siirteli jalkaa jalan -edelle suurimmalla varovaisuudella ikäänkuin visusti punniten jokaisen -askeleen tärkeyttä. Toisinaan se taas nähtävästi tuumi kokonaan -pysähtyä, mutta liikkui sentään vielä epävarmasti kuin tunnustellen -ajajansa mielialaa ja kun sahrojen takaa ei kuulunut mitään, seisahtui -se äkkiä kesken vaon. Silloin Jussi aina satutti kupeensa sahrojen -perään, havahtui tylsästä turtumuksestaan, sylkäsi suunsa selväksi -ja päästi sitten suitsiperiin tarttuen rämähtävän kirouksen. Musta -luimautti silloin korviaan, huiskasi kerran pari hännällään ja nojautui -vastahakoisesti eteenpäin, jolloin koko laitos, Musta, sahrat ja -perässä kumarana asteleva Jussi taas lähtivät liikkeelle läheten -hitaasti pellonpäätä. - -Iltapuoleen alkoi Jussi olla jo taas ihoa myöten märkänä ja peräti -uuvuksissa. Hän kiroili mielessään isäntää ja koko talon väkeä, kun ei -tällaisellakaan säällä aikaisemmin työstä pois kutsuttu. Ja kutsumatta -hän ei uhallakaan päättänyt lähteä. Kiroten ja mälliään vihaisesti -purren kouristi hän sahrankurjesta ja ärjyi rämäkästi Mustalle. Mutta -Mustan korvat olivat ärjymisille tottuneet ja suupielet käyneet -vuosikausien riuhtomisista tunnottomiksi. Se siirteli jalkojaan yhä -vaisummin ja pysähtyä töksähteli yhä tiheämpään, joten Jussi yhä -useammin satutti kupeensa sahranperään. Siitä alkoi Jussin kiukku -kääntyä Mustaa kohti, jolle hän alkoi pienimmästäkin aiheesta entistä -rämäkämmin karjua kuin sillä lievittääkseen myrtynyttä mieltään. Ja kun -ärjyminen ja suitsista repiminen ei kyennyt tarpeeksi suurta notkeutta -Mustan kankeissa jäsenissä synnyttämään, haki Jussi pensaikosta vainion -laiteelta notkean koivunvesan, jolla pienimmänkin vastuksen sattuessa -peittosi kuin hullu Mustan kohmettunutta selkänahkaa. Mutta tuosta -määrättömästä ärjymisestä ja ruoskimisesta alkoi Musta lopulta käydä -vauhkoksi. Se hätkähteli Jussin pienimmästäkin liikkeestä, silmistä oli -kadonnut vaisu ilme ja mieletöntä säikkymystä kuvastaen pöllöttivät -ne ympärilleen. Kun Jussi heilautti ruoskaansa, yritti Musta aina -juoksua porhaltamaan. Mutta silloin Jussi raivosta mustana painoi -sahrat peltoon niin syvälle, että Mustan täytyi huohottaen pysähtyä, -jolloin Jussi taas sai aihetta ruoskaansa heiluttaa. Varsinkin päissä -kun kääntyä piti, hätiköitsi Musta vaolle ennenkuin sahratkaan olivat -paikoillaan. Silloin tempasi Jussi aina suitsista, että Mustan -kuolaiset suupielet kauas arvilleen vääntyivät ja koko hevonen -lyyhistyi taapäin, kohta taas vauhkona eteenpäin karatakseen ja sahrat -nurin viedäkseen. Kuin raivon käpristämänä painausi silloin Jussi -kokoon, oikasi heti jälleen itsensä ja käsien nyrkkiin kouristuessa -pakeni hänen piipunperien mustaamasta suustaan kuumalla raivolla ja -koko olemuksen juuria tärisyttäen sana: s-saatana! Ikäänkuin se olisi -ylikuohuvinta raivoa asettanut, tarttui hän sen jälkeen uudelleen -sahroihin, sai ne vihdoin paikoilleen ja niin lähdettiin taas kirousten -ja piiskanläiskeen saattamina pellon toista päätä tavoittamaan... - -Vesimärkänä hiestä ja sateesta, höyryten ja huohottaen ja -voimainponnistuksesta vavisten mekasti Jussi illan lähetessä yhä -sahrojen ja vauhkona reutoilevan Mustan kanssa. Korvat humisten ja näkö -veren päähän pakkautumisesta himmenneenä käsitteli hän viimeisillä -riutuneilla voimillaan sahroja ja kiroili käheäksi painuneella -äänellään. Ja kun iltakellon ääni vihdoinkin vapauttavana kaikui -raskaaseen syyskuun iltaan ja Jussi päästi Mustan valjaista sekä lähti -kotiin taluttamaan, oli hän niin uuvuksissa että tuskin omaa ruumistaan -tunsi. Mutta vieläkin uupuneempi oli Musta, joka laahusti Jussin -jälessä niin että leveät ja saviset kaviot losahtelivat märkään tiehen -kuin juntan iskut ja Jussin suitsista taluttaessa ojentui sen pää -eteenpäin kuin kuristumaisillaan olevan, sillä muu ruumis ei näyttänyt -jaksavan perässä seurata. - -Kun Jussi sai illastaneeksi, siirtyi hän kohta tallinparvelle ja -paneusi nukkumaan. Lammasnahkaiset vällyt loivat mieluisaa lämmintä -ruostuneeseen ruumiiseen ja hetkisen unen ja todellisuuden vaiheilla -riutuen sekä kuunnellen sateen unettavaa ropinaa ja alhaalla apettaan -syövän Mustan yksitoikkoista rouskutusta vaipui hän sikeään uneen... - -Lämpimien vällyjen alla kuorsatessaan uneksi Jussi kesästä. -Tihkusateen ropina tallin pärekattoon johti unikuvat heinäsirkkojen -väsyttävään sipitykseen ja niittyaikaan. Hän kuvitteli istuvansa -niittokoneen pukilla ja eteen valjastettu Musta kahlasi kylkiään myöten -timoteipellossa. Aurinko paahtoi räikeästi pilvettömältä taivaalta, -heinikossa sipittivät sirkat, vaikenivat ja jatkoivat taas tuota -unettavaa sipitystään. Jussi nautti mukavasta työstään ja aurinko -hautoi niin makeasti selkää. Mutta Musta pysähteli tuon tuostakin, että -Jussi oli pukiltaan kuperkeikkaa alas pudota. Se sapetti Jussia ja -sai hänet kiroilemaan ja ohjaksista riuhtomaan. Mutta siitä ei ollut -pitkälle apua, sillä Mustan ympärillä surisi lauma kiukkuisia paarmoja -ja kärpäsiä, joita Mustan täytyi hädistellä milloin vatsan alle -osoitetuilla potkuilla, milloin hännänhuiskeella ja päänpudistuksella -ja välistä kaikilla yhtaikaa. Väliin taas Mustan häntäänsä huiskiessa -joutui toinen ohjaksista sinne häntävihkon alle ja kun Jussi koetti -sitä pois kiskoa, näpisti Musta kuin tahallista kiusaa tehden -ohjaksen sitä lujemmalle, niin että Jussin täytyi laskeutua maahan -ja irroittaa se kätten mahtain. Se sapetti yhä enemmän. Päästyään -takaisin pukille päästi hän sarjan karmeita kirouksia, repi suitsista -ja läiskytti suitsiperillä Mustan lautasia, niin että Musta vauhkoutuen -puolijuoksussa sukeltausi sankkaan timoteihin. - -Saran päähän sillä tavoin päästyään pysäytti Jussi Mustan hengähtämään, -viskasi suitset sivulle ja laskeusi itsekin maahan. Kuin hyvitellen -taputti hän Mustaa kaulalle, irroitti harjan länkien alta ja rupesi -otsaharjaakin kohentamaan. Mutta silloin kääntyi Musta, korvat -vihaisessa niuhossa, äkkiliikkeellä päin ja päästi luita ja ytimiä -karmivan hörähdyksen. Lerppahuulet olivat kääntyneet sykkyrään -ja paljastuneilla, keltaisilla hampaillaan tavoitti se Jussia. -Sydän kauhusta pusertuneena hypähti Jussi syrjään, mutta vauhkosti -pöllöttävin silmin kierrätti Musta perässä ja huimasti ratiseva -koneenterä uhkasi Jussin jalkoja. Säikäyksestä raukein jäsenin lähti -hän juoksemaan poikki peltojen. Mutta matka ei tuntunut edistyvän -ja jaloissa oli kuin lyijypainot. Musta kirmasi korskuen perässä ja -lennätteli ojien yli ryskyvää ja ratisevaa niittokonetta... - -Edessä oli vanha ja ränsistynyt heinälato. Sitä kohti pakeni Jussi, -juoksi kuin henkensä edestä taisteleva mies, jonka sydäntä likistää -kuoleman kauhistus. Ladon taakse päästyään pysähtyi hän henkeään -vetämään, mutta siinä samassa kierrätti Mustakin jo nurkitse perässä -ja kuroitti luimukorvaista päätään Jussia kohti. Jussi kiersi -toiselle puolen latoa, mutta itsepintaisesti kaarsi korskuva Musta -perässä. Silloin iski Jussi kouransa seinänrakoihin että lahoiset -kaarnat pölähtivät ja kauhusta lamautuneet voimansa jännittäen pääsi -hän vilauksessa katolle. Hän heittäysi lahoisen olkikaton harjalle -selälleen ja siniseen korkeuteen tuijottaen huohotti väsymyksestä... - -Musta siellä alhaalla tuntui pysähtyneen. Päristelyä ja puhkuvaa -hengitystä sieltä vain kuului. Mutta sitten kuului kolinaa -sivuseinältä, ikäänkuin kaviot olisivat pyöreihin seinähirsiin -kolhineet. Jussi kohotti päätään. Kauhistus! Mustan luimukorvainen -pää sykkyrään vetäytyneine lerppahuulineen ja vauhkosti pöllöttävine -silmineen ojentausi räystään yli Jussia kohti. Musta oli kohonnut -kahdelle jalalle seinän varaan ja tavoitti Jussia hampaihinsa. Jussi -oli tuokion aikaa aivan kankeana hämmästyksestä eikä kyennyt mitään -ajattelemaan eikä tekemään, tuijotti vain henkeään pidättäen Mustan -punaisena hohtaviin ja kuumaa henkeä huokuviin sieramiin. Mutta sitten -irroittausi hän puistaltaen huumiostaan, tempasi viereltään kattomalan -ja iski sillä voimainsa takaa Mustaa, joka lotkahti alas seinän nojalta -ja päristeli kovin sieramiaan. Sitten se lähti liikkeelle ja alkoi -kiertää latoa, kirmaisi häntä sojona ja pää rintaan painettuna kuin -ainakin hurjasti pillastunut, mieletön hevonen. Huumaavasti ratiseva -kone seurasi kohona keikkuen perässä... - -Musta kirmaisee yhä ladon ympärillä ja pienentää joka kierroksella -piiriä! Pyöreinä pöllöttävin silmin istuu Jussi kuin hyypiö -ladonkatolla ja seuraa tuota kamalaa piiritystä. Kauhusta kutistuvin -sydämin odottaa hän milloin kone hurjassa vauhdissaan viskautuu ladon -nurkkaan. Yhä lähempänä nurkkia heittelehtii kone ja Jussilla salpautuu -hengitys. Nyt... nyt... Samalla kuuluu ankara täräys, jota seuraa -huikea ryske ja sekaannus. Huimaus sydämessään putoaa Jussi hajoavan -katon tunkkaisiin olkiin peittyen alas sikinsokin sattuvien hirsien -keskelle... - -Kiljahtaen heräsi Jussi unestaan ja huomasi makaavansa kylmällä -lattialla, johon hän oli vuoteesta luisunut. Hän oli kylmän hien -vallassa ja vapisi kovin. Harreilevin silmin tuijotti hän ympärilleen, -luullen pimeässä vieläkin näkevänsä Mustan luimukorvaisen pään ja -vauhkot silmät. Vähitellen hän siitä kuitenkin tointui todellisuuteen, -nousi vuoteelle ja kääriytyi vällyihin. Mutta hänen ei ollut hyvä -olla. Hetkisen kyleltä toiselle käänneltyään viskasi hän äkkiä -peiton syrjään, sylkäsi ja kapusi parvelta alas. Hän otti Mustan -edestä apesankon, jossa oli vielä puolet apetta syömättä ja sekoitti -siihen kolme kahmalollista jauhoja, hieroi ne hyväksi ja ripotti -päälle vielä kourallisen "kermaksi". Halukkaasti kävi Musta kalsuine -hampaineen käsiksi tuohon herkulliseen appeesen ja kun Jussi taputti -sitä kaulalle, laski se apetta hatarasta suustaan pelmuttaen päänsä -hetkiseksi Jussin olkapäälle. Tyyntyneenä palasi sitten Jussi -vuoteelleen, kääreysi huolellisesti vällyihin ja syvä turvallisuuden -tunto rinnassaan kuunteli, kuinka alhaalta parven alta kuului anteeksi -antavana ja rauhoittavana apettaan viimeistelevän Mustan vaisu -rouskutus... - - - - -KESKEN JÄÄNYT - - -Yhtä toivottoman tasaisena ja puhtaaksi nuoltuna levisi niitty niin -kauas kuin silmä kantoi. Ainoana vaihteluna olivat heinäladot, joita -riitti joka suunnalle niin pitkälle kuin niittyäkin ja jotka heiniä -täyteen ahdattuina ja ovet tiivisti sulettuina muistuttivat täyteen -syönyttä ja yltäkylläistä ihmistä, joka ynseästi hymyilee muiden -puutteelle. Niiden seinät olivat syyssateissa muuttaneet harmaan -värinsä melkein mustaksi, samoinkuin siellä täällä näkyvät aidatkin. - -Yhdellä puolen rajoitti niittyä kyläntie, joka pitkällisten sateiden -aikana oli muuttunut kauttaaltaan viheliäiseksi savilätäköksi, johon -pyörät upposivat lähes akselia myöten. Heti kyläntien syrjässä oli -pitäjän uusi hautausmaa, jonka punaiseksi maalattu ruumishuone näytti -nyt samanväriseltä kuin niittyladotkin. - -Hautausmaan kohdalta kulki keskiniittyä kohti kaksi riviä -linjaseipäitä, kymmenen syltää aina seiväsparin väliä. Seivästen -välissä oli ojankaivos. Valmista ojaa molemmille reunoille kohonneine -savi- ja murapattereineen ulottui jo pitkälle niitynselkää kohti ja -siinä jossa se päättyi liikkui jotakin harmajaa, samalla kuin patterien -päihin liittyi savilohkare toisensa jälkeen. Ojankaivaja, joka siinä -lakealla niitynselällä murheellisen syystaivaan alla uurasti, tuntui -tieltä katsojasta itsepintaiselta myyrältä. - -Heiskan Kalle, sydänmaan mökkiläinen, oli ottanut urakalla kaivaakseen -ojaa neljäsataa syltää ja maksuksi piti hänen siitä saada lehmä. -Viikko jälkeen Pertunpäivän hän oli alkanut ja tuli nyt tänä iltana -kaivaneeksi umpeensa kaksi viikkoa. Sateista huolimatta hän oli joka -päivä siirtänyt ojanpäätä kaksikymmentä syltää eteenpäin ja tiesi -olevansa jo sivu puolivälin koko määrästä. - -Hän oli pieni, hinterä mies, kasvot laihat ja kuin alkuperäisestä -koostaan pienemmiksi kuihtuneet. Oli ihme, että hän sentään jaksoi -ojan pohjasta viskellä niinkin suuria lohkareita. Vaatteet olivat joka -puolelta savessa ja murassa ja varsinkin olivat kengät, joiden varret -oli sidottu pajuvitsalla, yhtenä savitönkkinä. - -Ojaa kuljetti hän eteenpäin kolmella pistokerroksella. Ensin löi hän -linjaseipäistä suuntaa tähdäten rajaviivat ja nosti ensimäisellä -lapiopistolla varsinaisen maankamaran. Kun hän siten syntynyttä -uraa oli kulettanut jonkun syllän edelleen, palasi hän takaisin ja -ryhtyi savikerrosta puhkaisemaan. Jalallaan lapion olkamukselle -polkaisten painoi hän lapionterän ensin reunaa pitkin alas, sitten -samansuuntaisesti keskikohdalla ojaa ja viimeksi poikittain, jolloin -kuutiomainen möhkäle tuli joka puolelta rajoitetuksi. Alapuolelta se -oli vielä kiinni, mutta kun hän lapiota viime pistoksen jäleltä vähän -aikaa liikutteli edestakaisin, jolloin vesi repeimiin tunkeutuen -synnytti korahtelevia ääniä, irtausi se kokonaan ja jäi lapionterälle. -Silloin hän kyyristäysi, ikäänkuin koko mies olisi pienemmäksi -kutistunut, pinnisti sitkeitä jänteriään ja heitti lohkareen ojan -reunalle, johon se vedestä valuen jäi ennemmin nousseiden päälle -motkottamaan. Mutta ikäänkuin saaliinhimo olisi kiihtynyt ryhtyi hän -heti samoilla tempuilla irroittamaan rinnalta uutta lohkaretta, jonka -vipusi irti saatuaan toiselle reunalle -- ja niin edelleen, kunnes oli -päässyt siihen saakka, mihin oli ensimäisen pistoksen jättänyt. Siihen -päästyään laskeutui hän pohjaan ja puolisäärestä savisessa vedessä -seisoen syyti hän irtaimen muhan ja töryn ojan pohjalta pois. Jälelle -jäi nyt valmis, siistireunainen oja, jonka pohjassa vaisua syystaivasta -heikosti kuvastellen seisoi väreetönnä savinen vesi. - -Saatuaan päällimmäisen pistokerroksen viedyksi muutamaan mättääseen -saakka, jonka hän jo etäämpää oli levähdyspaikkana merkille pannut, -painoi hän lapion maahan, oikaisi ponnistusta kysyvällä liikkeellä -vartalonsa ja silmäsi ympäri taivaan, joka oli täyteen ahdattuna -sinne tänne kiitäviä ja toistensa ympäri; kieriviä harmaita -vesihöyryjä, mitkä tavantakaa tuulen mukana vihmoivat alas vettä kuin -pienisilmäisestä seulasta piristellen. Hän asetti mättäälle kintaansa, -selkäpuolet ylöspäin, ja istui niiden päälle, täytti piipun ja -nähtävällä nautinnolla savuja vedellen syventyi mietteisiinsä. - -Mitäpä hän muuta olisi miettinyt kuin lehmää, jonka hän joka -lapiopistokselta tunsi yhä enemmän omakseen muuttuvan. Siinä samassa -asiassa hänen ajatuksensa olivat työskennelleet alunpitäin, aivan siitä -alkaen kuin hän ojan alkupäässä ensi kerran lapionsa maahan painoi, --- ja siitä oli jo kaksi viikkoa aikaa. Kaikki tällaiset mietteet -ja suunnitelmat päättyivät aina lopuksi siihen, kuinka Maija, hänen -vaimonsa, ojan päättyessä tulee häntä hakemaan ja he yhdessä lähtevät -lehmää kuljettamaan kotiin, hän itse päästä taluttaen ja Maija perässä -piiskalla räpsien. Puolitaipaleella tulee sitten vastaan naapurimökin -mies, pysähtyy hämmästyneenä, pyöräyttää mälliä ja saa sanoiksi: "No --- kenenkäs lehmää te...?" ja hän vastaa lehmää pysähtymättä perässään -kiskoen ja kuin mitään erinomaista ei olisi tekeillä: "Omahan tämä on -lehmä!" Ja se naapuri jää suu auki heidän peräänsä katsomaan... - -Kallea kutkuttivat tällaiset kuvittelut ja tuosta lehmän kotiin -kuljetuksesta hän erikoisesti tunsi kuin rintaa hivelevää esimakua -siitä, että heilläkin on taas oma lehmä. Ainakaan kymmeneen vuoteen -sitä ei ollut heillä ollutkaan, ruokkolehmää oli täytynyt pitää, -mutta sekin kävi kovin rasittavaksi. Viimeisestä eivät olleet saaneet -maksetuksi täyttä ruokkoa, jonka vuoksi se oli otettu heiltä pois. - -Mutta nyt oli irtautumassa oma lehmä... Ja pitäisi olla hyvä lehmä, -lypsävän kuului hyvästi ja poikivan joulun ja kynttilänpäivän -välissä... Eikä mikään vanhakaan, vasta neljästi poikinut. Emäntä sen -oli sanonut ja oli hän itsekin sarvista katsonut: neljä vannetta oli -ollut sarven juuressa... Tarkkaan hän sen tunsi ulkomuodolleen ja kun -silmänsä ummisti, saattoi hän sen nähdä ihka elävänä edessään: valkea, -hatasarvinen, kylillä laajat vaaleanpunaiset lautumat ja jalat samoin -polvista alaspäin punaiset... Senkin muisti, että vasen sarvi oli, -omituista kyllä, hiukan enemmän sisäänpäin kivertynyt kuin oikea... Hän -pani vielä toisenkin piipullisen palamaan ja jatkoi mietteitään, istuen -yhä mättäällä ja katsoen jalkainsa välissä piipottavaan heinänkorteen, -jota kohti hän tavan takaa ruiskautti kuuman syljen. "Mitähän", -ajatteli hän, "jos hän nyt heittäisi ojankaivun siihen, kun puoli -lehmää on tienattuna. Suostuisikohan isäntä panemaan lehmän kahtia..." --- ja hänen piipunöljyn mustaamat huulensa kiertyivät hymyntapaiseen. -"Eipä taitaisi, mutta kun mentäisiin lakiin, niin eiköhän vain -tuomittaisi lehmä kahtia... olihan siinä vieraat-miehet, kun kontrahti -tehtiin... Mutta sitten taitaisi taas tulla riita kumpi kummankin -puolen saisi... hän tahtoisi takapuolen ja isäntä myös... ja niin -tulisi taas lakiin meno... Hm! kaikkia sitä aikamies kuvitteleekin" --- ja naurahtaen sylkäsi hän piipunpesään, kopisteli sen kengänkärkeä -vasten tyhjäksi ja nousi työtään jatkamaan. - -Kun oli lauvantaipäivä, ei hän kaivanutkaan nyt kahtakymmentä -syltää, sillä hän oli päättänyt lähteä pyhän ajaksi kotimökille ja -sinne oli kuljettavana lähes parin peninkulman pituinen taival. -Saatuaan iltapuoleen kahdeksannentoista syllän täyteen, nousi hän -ojasta, virutti lapion ja pyyhki siitä mättään kylessä enintä savea -pois sekä pisti pystyyn kaivoksen päähän. Siinäpähän oli valmiina -maanantai-aamuksi... - - * * * * * - -Mutta maanantaina ei Kalle saapunutkaan työtään jatkamaan. Ei vielä -tiistaina eikä seuraavinakaan päivinä. Loppuviikolla tiesivät sitten -sydänmaalta saapuneet viestit Kallen kuolleen. Heti kotiin tultuaan -oli hän häätynyt vuoteesen, sisältä kun oli alkanut kovin väännellä ja -samalla vihanpuuskat ahdistella. Joutuin hän oli siitä huonontunut, -kunnes loppuviikosta tuli kuolema, ennenkuin pappiakaan kerittiin hakea. - -Sunnuntaina sitten, kahden viikon kuluttua siitä kun Kalle oli -kotimökilleen lähtenyt, läheni hautausmaata savista kyläntietä pitkin -pieni ruumissaattue. Siihen kuului vain yksi hevonen, joka kuljetti -ruumista sekä kymmenkunta jalankulkijaa. Ne olivat Kallen naapureita, -köyhiä metsäkulmalaisia, miehet laihakasvoisia ja järeäleukasia, -korvallisilla harvaa parransänkeä. Velvollisuudentunne ne oli ajanut -tallustelemaan parin peninkulman pituisen taipaleen savista ja vetelää -syrjäkylän tietä, sillä olihan kuollut naapuri hautaan saatettavana. - -Rattailla oleva ruumiskirstu oli peitetty hevosloimella, mikä -aamullisesta sateesta oli vielä märkänä. Pyörät olivat matkalle -lähtiessä unohtuneet voitelematta ja ne kiljuivat nyt surkeasti ja -keskeytymättä. Hevonen oli laiha ja luuskautunut ja pysähtyi joka -kerta kuin pyörä nyrjähti johonkin lyöppeesen. Mutta silloin ajaja, -joka hevosta säästääkseen käveli rinnalla, kiinnitti ohjaksia ja -massautti suullaan. Hevonen pinnisti jalkajänteriään ja sivulle päin -kangertaen sai se pyörän nousemaan ylös. Lopputaipaleella oli toisten -kehoituksesta vainajan vaimo noussut rattaille jalkojaan lepuuttamaan -ja kyyrötti nyt siinä rattaiden keulalla yhdessä käppyrässä. Tylsästi -tuijottivat hänen itkun samentamat silmänsä vaisusti etenevän hevosen -jalkoihin ja savettuneet jalat riippuivat hervottomina alas, heiluen -sinne tänne ajopelin nytkähdyksistä. Niin läheni saattue hautausmaata, -savi litkahteli jalkojen alla ja pyörät kiljuivat itsepintaisesti kuin -pannakseen epätoivoisia vastalauseita elämän kurjuutta vastaan... - -Hautaustoimitus tapahtui pian. Pappi oli tullut suoraa kirkosta -ja hänellä oli kiiru päivälliselle. Ajatteli hän puhua joitakin -lohdutuksen sanoja noille haudanpartaalla seisoville, sillä lesken -katkera itku likisti hänen sydäntään. Mutta tuo harvalukuinen, köyhän -ja tylsän näköinen saattojoukko teki kovin masentavan vaikutuksen, -sai mielen harmajaksi kuin ylhäällä kaareutuva syksyinen taivas ja -niin se jäi häneltä tekemättä. Hän luki vain tavalliset hautausluvut, -joiden päälle lukkari aloitti virren värssyn. Lukkari veisasi kenenkään -auttamatta ja hänen äänensä yhtyi alakuloisesti tuulentohauksiin. - -Kun hauta oli peitetty ja multa lapion lappeella tasoitettu, -hankkiusivat saattajat paluumatkalle. Savi alkoi taas litistä jalkojen -alla ja pyörät surkeasti vinkua. Niityn ohi kuljettaessa viittasi -leski, joka itkun jäleltä vielä niiskahteli ja nenäänsä niisteli, sitä -paikkaa kohti jossa vainaja oli ojaa kaivanut. Miehet katsoivat kesken -jäänyttä ojaa, joka siitä aidan takaa lähtien juoksi kauas niityn -selälle ja lausuivat joitakin alakuloisia, yksikantaisia arveluita, -että "eihän sitä ihminen tiedä..." - -Saattue siirtyi ja hävisi tien mutkaan. Pyöräin kiljunta vain vielä -hetkisen kuului, kunnes sekin kuuluvista hupeni. Kaikki oli taas -äänetöntä ja liikkumatonta niityllä, jonka yllä kaareutui murheellinen -syksytaivas. Ojan päässä näkyi vielä pystyssä Kallen lapio, siinä johon -hän oli sen pistänyt maanantai-aamua odottamaan. Se piipotti siinä kuin -huutomerkki ajatusviivan perässä. - - - - -KILPAKOSIJAT - - -I - -Mäkipellon Santra oli muhkea ja häikäilemätön kaunotar, jonka -tummat silmät heiastivat rohkeutta ja intohimoa ja jonka povi -korkeana kohosi ja kaula tuuhean palmikon edessä valkeana kaartui -ja sai hän kaikki nuoret miehet päästä pyörälle ja kaikki kylän -tytöt kateenkipeiksi. Mutta Santra nauroi poikia ja tyttöjä vasten -silmiä niin että valkoiset hampaat välkähtelivät ja jakoi rukkasia -kosijoille, huonommille heti, paremmille viikon kaksi kanssakäymistä -pidettyään. Lopulta näytti hän vakavammin kiintyneen Ristirovan Aatuun, -kirkonkylän reippaimpaan poikaan ja heitä pidettiin jo toisilleen -kuuluvina. Varmana omistusoikeudestaan retkeili Aatu lauantai-illoin -Mäkipellon porstuakamariin, jossa häntä vartoi Santra valkoliinaisessa -vuoteessaan ja kietoi pyöreät käsivartensa viluisesta yöstä saapuvan -lemmenjanoisen sulhon kaulaan. Mutta sitten pääsiäisen pyhien aikana, -jolloin pieni kirkonkylä kihisi täynnä ripille ja kaupantekoon -saapuneita syrjäkyläläisiä, tuli tälle suhteelle samanlainen loppu -kuin entisillekin. Pääsiäismaanantai-iltana saapui Aatu tavalliselle -öitsintäretkelleen Santran luo, mutta hänen noputuksestaan ei -yöpukuinen Santra kiirehtinytkään ovea avaamaan kuten ennen. Ei -vaikka Aatu kovemminkin noputti ja nimensä ilmoitti. Silloin iski -hänen mieleensä paha aavistus. Syrjäkyläläisten mukana oli kirkolle -pääsiäisen pyhiksi ilmestynyt Juustovaaran nuori-isäntä, varma ja -salskea mies, joka komeassa lappalaislakissaan käyskenteli kuin -kuningas miesjoukossa. Ja hän oli pääsiäisyönä nuorison koolla ollessa -kiinnittänyt huomionsa Santraan ja Santra oli tulisin silmäyksin -vastannut tuon komean syrjäkylän pojan silmäniskuihin. Sapekasta -raivoa herättävänä totuutena jysähti nyt Aatun mieleen, että tuo -Juustovaaralainen on Santran kamarissa ja Santran käsivarret ovat -pehmoisina sen kaulalle kiertyneet... Hän tarttui rautaiseen oven -ripaan ja riuhtasi voimakkaalla tempaisulla ovea että lukko murtui. Ja -siellähän se oli Juustovaaran nuori-isäntä, lepäsi Santran valkoisella -vuoteella ja Santra oli kietonut kätensä hänen kaulaansa... - -Lemmenkateisen suonia pullistavalla ja näköä soentavalla raivolla -karkasi Aatu puolipukeisen kilpailijansa kimppuun ja nousi siinä -yösydännä kuuma ja luita ruhjova tappelu, kun kylän kaunottaresta -ottelivat kaksi voimakasta urosta. Mutta Juustovaaran komea poika -oli vahvempi ja taistelu päättyi siten, että hän kahmasi Aatun -lattiasta kohoksi, kantoi avoimesta ovesta ulos ja viskasi portaalta -päistikkaa kinokseen. Kuin kähisevä raketti kimposi Aatu ylös, tempasi -kuunvalossa välähtävän puukkonsa ja karkasi takaisin kamariin. Mutta -silloin kimmahti Santra valkoisessa yöasussaan vuoteesta, asettui -Aatun eteen valtavana kuin vihastunut jumalatar, poven korkeana -kohoillessa ja irtonaisten suortuvain valkoista kaulaa ja avointa -rintaa tummina kehystäessä, ja vuodatti kipenöitsevän suuttumuksensa -rauhanhäiritsijään. Silloin lamautui Aatu kuin olisi hänen sisällään -löysännyt joku kiinteä vieteri ja sanatonna laahusti hän ulos kuin -teurastajalle myyty härkä. Ja kun ovi hänen jälkeensä kiukkuisesti -kiinni lyötiin, kumahti se hänen sisälläänkin ja silloin heräsivät -hänen povessaan mustat kostonhenget. - -Mutta Juustovaaran Heikki oli siitä alkaen Santran onnellinen omistaja. - - -II - -On lauantai-ilta pari viikkoa pääsiäisestä. Raikas kevättalven pakkanen -on juuri kierrellyt latomassa jääpuikkoja räystäisiin ja täysikuu -kohonnut pakkasen käsialoja hopeoimaan. Silloin valjastaa Juustovaaran -Heikki poronsa ja hankkiutuu toista peninkulmaiselle taipaleelle -odotuksessa värisevän Santran luo. Pian kuluvat öiset tunnit -lemmenkisassa ja siksi täytyy pitää kiirettä, sillä kun seitsentähtisen -sarvet uutta huomenta osoittavat ja kukot kylän navetoissa aamuvirsiään -huutelevat, silloin täytyy jo loitota neidon lämpöiseltä vuoteelta -ja ajatella paluumatkaa. Mutta keveästi kiitää poro raikkaassa -kuutamoyössä ja kuppelehtien seuraa perässä keveä pulkka, jossa -istuva onnellinen sulho lyhentää öistä matkaa kuvittelemalla matkansa -päätepaikkaa, jossa valkoisella vuoteella, kahta henkeä varten -jo valmiiksi levitetyllä, uinuu korkeapovinen impi värisevässä -odotuksessa. Ja kun hän kuvittelee reippaan matkan jälkeen raikkaasta -yöstä pujahtavansa sinne lämpöiseen kamariin, johon kuu valkoisten -akkunauudinten läpi pehmoista valoaan siivilöi ja jossa kaksi pyöreää, -öisessä alastomuudessaan loistavaa käsivartta vavahdellen hänen -ympärilleen kietoutuu, valtaa hänenkin rintansa mieltäjännittävä ja -samalla suloinen väristys. - -Soiden halki ja vaarojen kupeita pitkin kiitää poro, puut tanssivat -ohitse kuin karkeloiden ja latvojen lomitse hymyilee täysikuu leveän -hyväntahtoista ja siunaavaa hymyään tälle suruttomalle kululle. Mutta -keskellä saloa, naavaisen kuusen suojassa vaanii lemmenkateinen ja -synkeämielinen kilpakosija, joka viikkojen vierressä on vannonut -synkeän koston onnelliselle voittajalleen. Hän tietää Heikin taas -saapuvan kullan luo ja on tullut puolitaipaleelle häntä väijymään. -Hehkuvina hiilinä tuikahtelevat kuusen varjosta hänen silmänsä salon -äänettömään yöhön ja heristyneet korvansa tarkkaavat milloin alkaa -kuulua lähenevän poron jalankapsetta... - -Mutta suruttomana ja omiin unelmiinsa vaipuneena istuu Heikki pulkan -perässä ja poro juoksee omasta halustaan. Silmät puoli ummessa -muistelee hän Santraa. Siinä salon häiritsemättömässä äänettömyydessä -muistaa hän niin elävästi, varsinkin kun silmänsä ummistaa, miltä -Santra näytti hänen viime kerralla lähtiessään. Sen tummat silmät -olivat niin antautuvalla hartaudella häneen kiintyneet kun he oven -luona erosivat. Poskille oli kohonnut unen jäleltä pehmoinen puna -ja muuan irtonainen hiuskihara oli kulkeutunut vasemman korvan ohi -poskelle. Tuo poskelle ajelehtinut kihara se juuri antoi Santralle -silloin erikoisen, tavallista miellyttävämmän leiman. Kun Santra sitten -ovella kuiskasi hänelle: "Tulethan taas ensi lauantaina?" siirsi -hän samalla tuon kiharan korvan taa ja sitten sulkeusi ovi hänen -jälkeensä... - -Tie nousee alavasta koivikosta ja sukeltautuu tumman kuusikon kohtuun. -Heikki muistelee yhä tuota irtonaista kiharaa Santran poskella ja -miettii, mahtaneeko hän sitä samanlaisena tällä kertaa nähdä. Kun hän -juuri mielikuvituksissaan sommittelee samanlaista kiharaa Santran -poskelle, kajahtaa muutaman ensimäisinä seisovan kuusen alta laukaus, -jota äänettömyyteen turtunut metsä kammoksuen vavahtaa. Heikki tuntee -rinnassaan tuiman vihlauksen ja laukauksen painosta alkavat hänen -korvansa sadoin äänin soida. Poro kimmahtaa ensin kahdelle jalalle ja -lähtee sitten tulista vauhtia edelleen kiitämään. Kuusen alta karkaa -Aatu esiin karmeasti kiroten, sillä poro ei hänen laskujensa mukaan -pysähtynytkään. Hän tempaa kirveen käteensä ja lähtee suinpäin perässä -syöksymään. - -Heikki keinuu vaappuvan pulkan perässä ja tuntee ruumiissaan tavatonta -riutumusta ja mielessään sekavaa hämminkiä. Hän ei jaksa käsittää, -onko häntä ammuttu vai mitä on tapahtunut ja missä rymäkässä häntä -mukana raahataan. Odottava Santra, pulkan edessä huohottava poro, -korkean totiset kuuset ja heloittava täysikuu tanssivat sekaisin hänen -riutuvassa mielessään. Korvissa yhä rämäkämmin soi ja kohisee, silmissä -risteilee tulisia, hehkuvia viiruja ja raikas elonvoima virtaa ulos -vastustamattomalla voimalla. - -Kuin pillastunut orhi puhaltaa Aatu perässä, kiinnittää yhä juoksuaan -ja huokuu pakkasyöhön kuuman sisunsa hohdetta. Poro on hellittänyt -jo vauhdissaan, sen säikäys on lientynyt eikä ajaja kykene ajohihnaa -kiinnittämään. Mätkivin askelin karkaa Aatu kankaita ylös, toisia alas -ja täysikuu hyppii mukana puunlatvalta toiselle kuin uteliaisuudesta -hullautuneena. Yhä lyhenee matka vainotun ja vainoojan välillä. Aatu on -jo parin sylen päässä porosta. Silloin pysähtyy hän äkkiä, heilauttaa -kirvestä päänsä ympäri ja viskaa sen hartiavoimin poron päätä kohti. -Kirves osuu sarviin niin että toinen sarvihäkkyrän valtahaaroista -putoaa rämähtäen maahan ja poro täräyksestä huumautuneena valahtaa -polvilleen. Samassa on Aatukin paikalla ja tarttuu ajohihnaan. Hän -silmää ajajaan ja näkee lopun olevan käsissä. Heikki kohottaa vain -toista kättään kuin jotakin torjuakseen, mutta käsi putoaa raukeana -turkin helmalle. Suu liikkuu, mutta mitään ääntä ei kuulu, kirkas -verivirta vain pullahtaa ulos ja pää vaipuu hervotonna rintaa vasten. - -Poro on sillävälin noussut seisoalleen ja Aatu panee sen jälleen -liikkeesen, jääden itse ajohihnaa hoitaen perässä kävelemään. -Puolitaipaleella kulkee tie muutaman metsälammen yli, jonka läpi -matala joentapainen kuljettelee hiljaa kuin salakähmää suurien soiden -mustia ja mutaisia vesiä. Lammessa on kappale matkaa tiestä yli talven -sulana säilyvä, pohjaton silmäke, jossa lammen musta vesi hitaasti -ja pahaenteisesti pyörii. Sitä kohti ohjaa Aatu poron, sivaltaen -sen ajohihnan perällä juoksemaan. Poro näkee kammoksuen valkoisesta -ympäristöstä jyrkästi erottautuvan kurimuksen ja yrittää pysähtyä, -mutta jalat eivät kykene tarrautumaan liukkaaseen jäähän ja polvilleen -pudoten huilaa poro kuormineen sulan reunalle. Reunastaan ohueksi -kulunut jää rusahtaa rikki ja molskahtaen putoaa poro veteen kuorman -seuratessa mukana. Jälellä oleva sarvikruunun puolisko kalahtelee -jäänreunaan, kun poro silmäkkeessä molskii ja päästelee salon öiseen -hiljaisuuteen hätääntyneitä mölähdyksiä. Pulkka on kaatunut heti veteen -tultuaan nurin ja ruumis hävinnyt vedenpinnan alle. Poro ja suullaan -kelluva pulkka kiertävät vielä tovin aikaa pyörteen mukana ympäri -silmäkettä. Mutta kauan ei jaksa poro ponnistella jäisessä vedessä, se -painuu yhä syvemmälle ja päästelee yhä hätäisempiä ääniä. Epätoivoisina -pälyilevät sen vihertävät silmät ja sarvihäkkyrän puolisko ojentuu -kuin apua anoen korkean kuulakkaa taivasta kohti, jonka kylmässä -äänettömyydessä keinuu mitään vastaamatta totinen täysikuu. Pian häviää -sarvihäkkyräkin veden pinnalta ja hidasliikkeinen pyörre jatkaa taas -häiriytymättä liikehtimistään... - -Aatu seisoo hetkisen alallaan ja tuijottaa silmäkkeesen, joka valkoisen -jäätikköpinnan keskeltä mustana ja ongelmoisena ammottaa kuutamoista -taivasta kohti. Sitten hän yhtäkkiä kääntyy kuin jotakin säpsähtäen, -lähtee liikkeelle ja häviää lammen rannalla vartiastona seisovan -äänettömän metsikön kohtuun. - - - - -HAUDANKAIVAJA - - -Haudankaivaja oli paha ja ilkeä mies ja se oli sellainen asia, josta -kaikki kyläläiset kerrankin saattoivat olla yksimielisiä. Tämä hänen -ilkeämielisyytensä oli senkin ihmeellisempää, kun hän ansaitsi -jokapäiväisen leipänsä kuolleiden parissa ja asui aivan kuoleman -valtakunnan rajalla. Hänen mökkinsä oli näet ihan hautausmaan laidassa, -niin että hautausmaata ympäröivä aita päättyi yhteen mökin nurkkaan ja -lähti edelleen taas toisesta nurkasta. - -Hän oli pieni, kumaraharteinen ja mustapintainen mies. Nenän oli joku -salainen tauti syönyt muodottomaksi ja toisella silmällään katsoi hän -ilkeästi kieroon. Sitä ei kuitenkaan aina huomannut, sillä se tapahtui -peräti harvoin, että hän katsoi ketään silmiin ja jota hän vain -katsoi, sitä alkoi kohta levottomuus ja pelko vaivata, oikein itsekään -käsittämättä miksi. Mutta se kai johtui siitä, että hän oli niin ilkeä -ja että hän niillä silmillään katseli enemmän kuolleita kuin eläviä, -Ja ilkeyttäänkin osoitti hän enemmän kuolleille kuin eläville. Hautoja -kaivaessaan julkesi hän näet kiroilla ja ruumiskirstuja käsitteli hän -ylimielisesti ja kovakouraisesti. Jos hautaa kaivaessa osui eteen vanha -hauta ja sieltä nousi vainajain luita, viskeli hän ne kiukkuisesti -hujan hajan. - -"Ei sitä miestä hyvä peri", sanoivat kyläläiset ja aikoja olisi hän jo -virkansa menettänyt, jos hän vain olisi uskaltanut varakkaampainkin -vainajia ylimielisesti kohdella. Mutta sitä hän ainakin julkisuudessa -vältti ja säästi ilkeytensä köyhiä kohtaan. - -Vallankin oli hän ilkeä ja ärtyisä silloin kylmänä ja lumisena talvena, -jolloin puute ja kulkutaudit luokona lakaisivat köyhää kansaa hautaan. -Hautoja piti kaivaa aamusta iltaan ja se oli raskasta työtä, sillä maa -oli syvälle jäätynyt. Pahinta hänen mielestään oli kuitenkin se, ettei -hän suurista joukkohaudoista saanut suhteellisesti suurempaa maksua. - -Eräänä sunnuntaina, jolloin purevaa pakkasta lisäsi raudankylmä -tuulenviima ja jolloin uninen aurinko vain sen verran kurkisti -taivaanrannan yli, että pakkanen näki paremmin ihmisiä näpistellä, -oli hautausmaalla kokonaista kaksitoista ruumiskirstua valmiina -laskettaviksi yhteiseen hautaan. Ne olivat vanhoista, puolilahoista -laudoista hatarasti kokoonkyhättyjä, toiset aivan maalaamattomia, -toisia vähän mustaksi tuhrittu, sillä kaikki vainajat olivat köyhäin -syrjäkyläläisten omaisia, kulkutauteihin ja nälkään kuolleita. Riviin -ne asetettiin haudan pohjalle ja kun hauta oli siunattu, poistuivat -niin pappi kuin saattajatkin vilusta väristen. Ainoastaan pari miestä -jäi haudankaivajalle avuksi hautaa peittämään. - -Haudankaivaja seisoi hetkisen alallaan ja tirkisteli alas hautaan. -Ei hän mitään puhunut, mutta ilkeistä silmäyksistä saattoi arvata, -että hän ajatteli sitä suurta työtä, mikä hänellä oli ollut tätäkin -hautaa kaivaessaan ja että hän maksuksi saapi siitä kunnalta -ainoastaan viisi kappaa jyviä. Vaikka hautaa umpeen luotaessa oli -tapana ensiksi lapioida alas viimeksi noussut maa, sillä sehän oli -lähinnä haudanparrasta, kävikin haudankaivaja ensinnä käsiksi niihin -jäätyneisiin teleihin, jotka olivat multakasan äärimmäisellä reunalla. -Hän ei välittänyt ollenkaan toveriensa kielloista, vaan vyörytteli -noita jäätyneitä multaharkkoja hautaan, että kirstut kumeasti -pompahtelivat ja hauraat laudat ruskivat. Kun kaikista suurin lohkare -putosi erään kirstun kannelle, rikkoutui kansilauta ja kuolleen -kasvot tulivat näkyviin. Nähdessään nuo luisevat, jäätyneet kasvot, -puoleksi ummistuneiden silmäin lasimaisen kiillon ja siniset huulet, -joiden välistä kellertävät hampaat pilkistivät, lakkasi haudankaivaja -lohkareita vyöryttämästä ja alkoi lapiolla luoda hienoa hiekkaa. - -Oli jo iltahämärä kun hauta saatiin umpeenluoduksi. Haudankaivaja -meni yksinäiseen mökkiinsä, pani pesään pystyvalkean ja istui -lämmittelemään. Mutta hän ei tuntenut oloaan hyväksi. Silmissä -kummitteli yhä se kuollut, jonka kirstusta kansi oli rikkoutunut. -Hänestä oli näyttänyt, että sen pää liikahti, kun lohkare rikkoi kannen -ja nyt hänestä tuntui melkein varmalta, että se oli nykäissyt päätään -syrjään, ettei lohkare koskisi. Vaikka pystyvalkea lisäsi tuntuvasti -lämmintä pienessä tuvassa, alkoi häntä yhä pahemmin vilu puistella. -Päästäkseen oikein perin juurin lämpenemään, meni hän nurkkakaapille, -jossa hänellä oli puolituoppinen jouluviinaa vielä jälellä ja otti -vahvan ryypyn. Mutta kun viina kihosi päähän, näki hän kuolleen kasvot -vielä selvemmin, ne näyttivät nyt kuin sulavan, keltaiset silmäkannet -kohosivat ylös ja lasimaiset, häneen tuijottavat silmät paljastuivat -kokonaan. Hän otti uusia ryyppyjä, mutta jota enemmän hän joi, sitä -pahempi hänen tuli olla. Kylmä puistatti yhä ja kun tuuli vihelsi uunin -piipussa pitkään ja haikeasti, tuntui hänestä kuin kuolleet seinän -takana olisivat kylmäänsä ja yksinäisyyttänsä valittaneet. Nyt vasta -hän tuli oikein ajatelleeksi, kuinka paljon kuolleita hänen lähellään -asui ja hänestä tuntui, että niillä on kauhean kylmä, varsinkin niillä -köyhillä, suurissa yhteishaudoissa olevilla vainajilla. - -Kun hän oli tyhjentänyt viinapullon tulematta sen lämpimämmäksi, -sulki hän pellin ja hautautui umpipäähän sänkyyn ja odotti, että uni -vapauttaisi hänet kaikista ikävistä kuvitteluista... - - * * * * * - --- Fuiii - fiii! vihelsi tuuli uunin piipussa. Se tohisi nurkissa ja -kierteli pientä tupaa kuin vaanien sisällepääsyä. Hetkiseksi vaikeni se -kuin peräytyen vauhtia ottamaan, mutta heti sen jälkeen se tohisten, -viheltäen ja ulvoen rynkäsi takaisin niin valtavasti, että ovi ryskyen -paiskautui auki, peitto sängystä lennähti pois ja hiiltyneet kekäleet -pesässä hulmahtivat uudelleen palamaan. Ja avonaisesta ovesta töytäsi -vainajia sisälle ja ne jotka eivät sisälle mahtuneet jäivät ovelle -värjöttämään. Kaikki ne värisivät niin että luut kalisivat ja ne -tungeskelivat takan ympärille, työnsivät luiset kätensä hiilokseen ja -tyrkkivät toisiaan syrjään, että luut kolahtelivat ja kilkahtelivat. -Haudankaivaja tuijotti viluisia vieraitaan silmillä, joista näkyi -sanomaton kauhu. Hänen tukkansa nousi pystyyn, kylmä hiki virtasi -pitkin ruumista eikä hän saanut vähääkään ääntä kurkustaan. Hän -tunsi kaikki nuo kuolleet, sillä ne olivat hänen hautaamiaan ja -niiden kalisevasta puheesta ymmärsi hän, että niillä on kauhean -kylmä sen vuoksi, ettei rakkaus ole heidän hautojaan lämmittänyt. -Noiden palelevien ja värisevien vainajien joukossa tunsi hän senkin, -jonka kirstunkannen multalohkare oli päivällä rikkonut. Se kääntyi -sattumalta nurkkaan päin, jossa vuode oli ja jäi häneen tuijottamaan. -Ja kaikki muutkin kääntyivät yksi toisensa jälkeen ja alkoivat tyhjillä -silmäkuopillaan häneen tähystää. Ja kun ne tuijottivat, vaikeni kaikki -valitus ja luiden kalina ja tuulen tohina, niin että hetken aikaa -oli syvä hiljaisuus kuin haudassa. Mutta sitten tuli taas äskeistä -valtavampi tuulenpuuska, heitti haudankaivajan vuoteelta lattialle, -puhalsi hiilet ja tuhkan ympäri tupaa ja nosti kaikki vainajat -kohoksi ja kiidätti ovesta ulos yhtenä kierivänä, valittavana ja -kalisevana pyörteenä, josta vilahteli käsi- ja sääriluita ja onttoja -silmäkuoppia... - - * * * * * - -Haudankaivaja heräsi lattialla, jonne hän oli vuoteelta luisunut. -Hiki valui hänestä virtana, hampaat kalisivat ja silmät tuijottivat -kauhistuneina pimeyteen. Hän rynkäsi ovea sulkemaan, mutta huomasikin -sen olevan kiinni ja haassa, kuten hän illalla oli sen pannut. -Kiiruusti viritti hän valkean ja haki viinapullon, mutta näkikin sen -olevan tyhjän ja muisti illalla juoneensa sen loppuun. Hän istui -vuoteen reunalle ja jäi yhä väristen tuijottamaan savuten ja ritisten -palavaan päreeseen... - - * * * * * - -Tiistaina aamusella toi muuan mies ruumista hautausmaalle. Hän pysäytti -hevosensa ruumishuoneen luo ja lähti kahlaamaan haudankaivajan mökille, -saadakseen kuormansa ruumishuoneesen. Mutta ovi oli sisältä kiinni eikä -sieltä kuulunut mitään, vaikka hän muutaman kerran koputti ovelle. -Hetken epätietoisena seisottuaan kahlasi hän ikkunan alle ja kurkisti -sisään. Kerran vain hän kurkisti ja lähti sitten kuin petojen vainoama -juoksemaan hevosensa luo, tempasi suitset ja kirstun päälle istuen kuin -ratsastaja hevosen selkään lähti hän ajamaan takaisin. Hän kiljui ja -pieksi hevosta, joka laukkasi kuin henkensä edestä. Sillä tavoin ajoi -hän kylän läpi ja naiset, joita jäätyneillä kaivonkansilla oli vettä -nostamassa, juoksivat säikähtyneinä sisään ja kertoivat hullun miehen -ruumiskirstun kannella istuen ajaneen kylän läpi. - -Ja kun tuo hurja ajaja saapui kotiinsa, täytyi hänet panna köysiin, -kun hän riehui kuin raivohullu, pursutti vaahtoa suustaan ja puhui -käsittämättömiä sanoja. Sillä ikkunasta sisään katsoessaan oli hän -nähnyt haudankaivajan riippuvan orressa hirttäytyneenä ja sillä olivat -kierot silmät jääneet auki ja tuijottivat suoraan akkunaan ja niissä -kuvastui sellainen kauhu, jota tuntevat ainoastaan suuret syntiset -kurkistaessaan sisälle kuolemanvaltakuntaan. - - - - -LAPISSA - - -Harvahkon kuusikon kupeessa, puolittain kinoksiin hautautuneena, seisoo -paja matalana ja harmaana. Lähin kuusi on kallellaan pajan yli ja kun -kattoluukusta huokuva lämmin on sulattanut lumen sen etupuolisista -oksista, on kuin se olisi avannut turkkinsa ja siirtänyt löysänä -hartioilla riippumaan ja vartavasten kumartunut siihen lämmittelemään -sekä tirkistelemään kattoluukun läpi alas pajaan. Ja on kuin se ei -voisi kyllikseen ihmetellä seppää, joka siellä alhaalla alasimensa -ääressä seisoo suurena, nokisena ja synkkänä. - -Raskaasti pudottelee seppä hehkuvalle raudalle väkivasaraansa, niin -että paja jymähtelee ja seinille ripustetut esineet hyppivät ikäänkuin -seppä vartavasten juuri heille vasarallaan tahtia löisi. Kuin -kiukkuisia, sähiseviä kyitä sinkoilee raskaiden iskujen alta kiehuvia -kuonansirpaleita suorina säteinä joka suunnalle. Kun rauta jäähtyy -ja käy taipumattomaksi, työntää seppä sen uudelleen ahjoon ja laskee -raskaan, suonikkaan kätensä palkeen vivulle, jolloin ahjosta pelmahtaa -ylös sakea parvi kipunoita, mitkä tanssien ja toistensa ympäri kierien -vaeltavat kattoluukusta ulos, pannen kuusen alimmat oksat hiljaa kuin -mielihyvästä keinumaan. -- - -Pajan ovelta näkee silmän kantamattomiin eteläisiä ilmoja kohti -ulottuvan soisen lakeuden, joka talvisen päivän hämärässä näyttää -iäiseen elottomuuteen jähmettyneeltä ja jonka kuolinliinoja öiset -revontulet ja puoleksi eteläisen taivaanrannan yli kohoava keskipäivän -aurinko vuoroin valaisevat. Lakeuden pohjoisreunassa, josta Ritovaara -kohottaa kohti harmaata talvitaivasta leveän ja lumisen selkänsä -kuin äärimmäisten asutusmaiden suojaksi Lapin tuhoja vastaan, ovat -laajan pitäjän äärimmäiset asukkaat pureutuneet maankamaraan. Mutta -kuin kaikkein viimeisimpänä etuvartiana on seppä asettunut virstojen -päähän kylästä, vaaran keskirinteelle, siihen missä viimeiset kuuset -kasvavat. Vaaran takaa alkavatkin jo lappalaisten alueet, alkaa yön ja -revontulten valta. - -Yksinään kuin erakko on seppä jo vuosikymmeniä asunut Ritovaaran -rinteellä, takoen kyläläisten kirveet ja viikatteet sekä puukkoja -lappalaisille, joiden tie "Lannanmaille" kulkee juuri Ritovaaran -ylitse. Muilta eteläisemmiltä seuduilta hän on tänne muuttanut, mutta -mistä -- sitä ei kukaan tiedä, sillä hän on aina ollut umpimielinen ja -juro. Paikkakunnalle muutettuaan oli hän mennyt naimisiin, mutta jäänyt -muutaman vuoden kuluttua leskeksi -- seikka, josta ihmisillä oli yhtä -ja toista pöyristyttävää puhuttavana, vaikkei noita puheita uskallettu -sepän kuuloon laskea, sillä kaikki häntä pelkäsivät. Vaimonsa kuoltua -oli hän elänyt vaarallaan aivan yksinään, käyden vuosi vuodelta yhä -jurommaksi, ikäänkuin tuo jylhä ympäristö olisi purrut häneen oman -leimansa. -- - -Juuri kuin seppä nostaa taas hehkuvan ja sädehtivän raudan alasimelle, -pimenee matala oviaukko ja sisälle ryömii koreaan peskiin puettu vanha, -tihrusilmäinen lappalainen. Iloisesti tervehtii tulija seppää, joka -syrjäsilmällä häntä vilkaistuaan alkaa takoa, että paja jymähtelee ja -kuona sähähdellen ympäri sinkoilee. Lappalaisäijä, suuren porokarjan -omistaja, on paluumatkalla etelän markkinoilta. Ritovaaralle päästyään -on hän laskenut poronsa metsään jäkälää kaivamaan ja pistäytynyt itse -pajaan juttelemaan sepän kanssa, joka hänelle on kerran puukon tehnyt. - -Lapin äijä on markkinoilla ja pitkin paluumatkaa naukkaillut runsaasti -viinaa, on hyvällä tuulella ja kun seppä lakkaa takomasta, lepertelee -hän avomielisesti markkinakuulumisia, kertoo tehneensä hyviä kauppoja -ja saaneensa poroista niin ja niin suuret rahat. Kumaraisena ja -hinteränä istuu hän ahjon reunalla, räpyttelee pieniä ja paljosta -ryyppäämisestä entistäänkin tihruisemmiksi käyneitä silmiään ja -kehuu rikkauttaan. Seppä murahtaa lappalaisen laverteluihin muutamia -puolinaisia vastauksia ja alkaa lietsoa jäähtynyttä rautaansa jälleen -kuumaksi. Enempää huomiota lappalaiseen kiinnittämättä alkaa hän sitten -takoa ja sähisevää kuonaa ympärilleen singotella, että lappalaisen -täytyy hänen selkänsä taa suojaan kyyristyä. - -Seppä ei katsele ympärilleen eikä puhu mitään, vaan takoo ja ajattelee. -Vasaran tahtiin ovat hänen ajatuksensa tottuneet liikkumaan. Yhtä -varmoina ja raskaina kuin vasaran iskut seuraavat päätelmät toisiaan ja -jokainen uusi isku antaa niille uuden sysäyksen. - -"Vai niin", ajattelee hän, "sillä on siis rahoja tuolla lappalaisella. -Mutta mitä se tuollainen tihrusilmä äijän kääkkyrä rahoilla tekee? -Peskinsä povessa niitä vain kesät talvet hieroo... tai maahan kaivaa -- -ja sinne ne sitten jäävät..." - -Hän takoo yhä, vaikka rauta on taas jäähtynyt ja vasara särähtelee -karmeasti kylmenneelle raudalle. Vihdoin hän havahtuu ja nostaa raudan -ahjoon sekä alkaa lietsoa. Raskaasti painaa hänen kätensä palkeen -vipua, että kipunat hyökkäävät kuin säikähtynyt hevoslauma harjat -tuulessa hulmuten kattoluukun täydeltä ulos harmajaan pakkaseen. -Lappalainen on vaijennut, käynyt hellämieliseksi ja tirkistelee pää -kallellaan ahjoon, josta loppumattomana tulvana karkaa ylös hehkuvia -kipunoita. Palje huokuu raskaasti ja seppä jatkaa ajatusjuoksuaan. - -"On synti, että rahaa sillä tavoin hoidetaan... ja annetaankin -kaikenlaisille". Hän heittää rautaa alasimelle viedessään -syrjäsilmäyksen lappalaiseen, joka havahtuu ja hätkähtää sepän -teräskylmästä katseesta. Mutta vasara putoilee jo hehkuvalle raudalle -ja hänen on taas pakko kyyristyä suojaan kuonansirpaleilta. - -"Miksen minä ottaisi niitä rahoja haltuuni -- niin, miksi en, miksi -en... Kuka tuollaisen lappalaisen ikäkulun äijärahjuksen perään -kuuluttaisi -- kuka vain, kuka vain... Yksi navakka huimaus vasarasta -ja siinä kaikki, siinä kaikki..." - -Klink klank, helisee alasin ja lappalaisen sydäntä kouristaa -vaistomainen pelko. Hämärtyvä talvipäivä, yksinäinen paja aution vaaran -kupeessa ja pajassa suurikokoinen, synkeä ja äänetön seppä, jonka varjo -ahjon liekkuvassa valossa jättiläishaahmona häälyy pajan seinällä... -Hän käy kovin alakuloiseksi ja katuu, että ollenkaan poikkesi koko -pajaan, ja rahoistaan vielä tuli puhuneeksi! Mutta hän ei saa poiskaan -lähteneeksi, sillä tuo äänetön seppä, joka kuin vihan väellä räiskyttää -sähisevää kuonaa, pidättää häntä paikoillaan kuin lumouksen voimalla... - -Seppä on yhä ääneti ja takoo ja kuumentaa taas rautaa ahjossa. -Väsähtämättä hän siten vuoroin takoo, vuoroin lietsoo eikä heitä -silmäystäkään ympärilleen... Huulet ovat lujasti yhteen näpistettyinä -ja nokiselta otsalta valuu hikeä mustina viiruina poskille. Lappalainen -tuijottaa häneen rävähtämättä ja suu puoli avoinna eikä saa paikaltaan -liikahtaneeksi. Hän tuntee vain sydänalassaan raskaan painon ja -kurkussaan omituisia kuristuksia kuin olisi sieltä itku esiin -rynnistämässä. Seppä kasvaa hänen silmissään yhä suuremmaksi ja muuttuu -yhä mustemmaksi, samalla kuin hän itsensä tuntee sitä mitättömämmäksi... - -Klink klank, helisee yhä ja seppä ajattelee: "Niin, mikäpäs estää -kolkkaamasta äijän räässyä... Yksi kolaus vain väkivasarasta ja..." - -Helähtäen pysähtyy vasara alasimelle ja seppä kääntyy lappalaiseen, -joka hätkähtää niin että on ahjon reunalta pudota, sillä nokisen otsan -alta tuikahtavat sepän silmät häntä kohti kuin kaksi hehkuvaa hiiltä. -Lappalaisen tihruiset, selkoisen selälleen auenneet silmät, joissa -kuvastuu tavaton kauhu, ovat kuin imeytyneet seppään. Suu on yhä -puolittain avoinna ja hän rupeaa sopertamaan jotakin, mutta ei kerkeä -päästää kurkustaan muuta kuin epäselvän sorahduksen, sillä samassa -putoaa hänen päähänsä hirveällä painolla sepän väkivasara. Toinen puoli -päätä on musertunut kuin munankuori, verta ja harmaata aivoainetta -purskahtaa ulos ja äänetönnä valahtaa hän ahjon viereen polvilleen, -josta kierähtää kylelleen pajan nokiselle maalattialle, joka ahnaasti -imee veren itseensä. - -Mutta seppä pyyhkii vasaransa lappalaisen peskin liepeeseen, laskee -sen alasimelle ja silmää pajan ohi kulkevalle tielle. Sieltä lähenee -hiihtäen muuan kyläläinen, joka tulee sepän luota kirvestään noutamaan. -Seppä tarttuu ripeästi lappalaisen kaulukseen oikealla kädellä ja -kahmaisee vasemmalla peskin liepeistä sekä nostaa ruumiin ylös että -murskautunut pää jää riipuksiin. Nurkassa palkeen takana on hyvä -piilopaikka ja sinne heittää hän ruumiin. Siellä on jo ennestäänkin -kaikenlaista käytännöstä pois joutunutta romua, ruostuneita lapio- ja -viikatekuluja, jotka sinne ovat paksun nokikerroksen alle unohtuneet. -Kun lappalaisen ruumis sinne putoaa, rämähtävät ne karmeasti kuin -kiukkuisina siitä että niiden lepoa häiritään... - -Kun suksimies astuu pajaan, seisoo seppä jo alasimen ääressä ja takoo -että paja jymähtelee ja esineet seinällä tanssivat. Suksimies huomaa -lattialla kuivuvan verilätäkön ja utelee syytä siihen. Mutta seppä ei -katsokaan siihen, kertoo vain äsken hevosta kengittäneensä, jolloin -kaviota vuoltaessa syntyi hevosen jalkaan haava. Siitä verilätäkkö -permannolle. Eikä vieras sitä ollenkaan ihmettele, sillä useinhan -sellaista sattuu kun hevosia kengitetään. - - * * * * * - -Kun otavan sarvet osoittavat puolta yötä, nousee seppä ylös ja menee -pajaan. Sään vaihdosta ennustaen loimottavat taivaalla revontulet, -luoden kattoluukusta pajaan kaameaa ja levottomasti häälyvää valoaan. -Seppä nostaa kuolleen ja jo kangistuneen lappalaisen palkeen takaa -sekä kantaa pajan eteen. Siinä on pajan seinustalla lappalaisen oma -pulkka, johon hän ryhtyy ruumista sovittamaan, kun on ensin ottanut sen -povelta rahapussin. Mutta ruumis ei sovi pitkälleen pulkan pohjalle. -Seppä kiroaa ja kantaa ruumiin takaisin pajaan ja kun hän jälleen -palaa, sopii ruumis pulkkaan, sillä se on tullut jalkojaan lyhemmäksi. -Peitteeksi heittää hän porontaljan ja käy metsiköstä noutamassa -lappalaisen poron, jonka hän valjastaa pulkan eteen. - -Hän istuu pulkan perään ruumiin päälle ja heittää ajohihnan poron -selän yli, jolloin poro pyyhältää lunta tupruttavaan laukkaan. -Polviaan naksuttaen, huohottaen ja väliin tienohesta lunta kuumalle -kielelleen kaapaisten kirmaisee poro pohjaa kohti, kohti korkean -totisena häämöittävää vaaran lakea, jonka yllä revontulet valtavina -säilehtivät. Kaamean korneina ne nyt loimottavatkin, heitellen sinisen -vihreitä roihujaan ilmanpielestä ilmanpieleen ja pohjan ääriltä hamaan -keskitaivaalle, niin että äänettömällä vaaran laella kuulee korvissaan -suhinaa ja räiskettä. - -Yltäpäätä kuuroittuneena istuu seppä pulkan perässä kuin jääpatsas -ja kiitää kuormineen villillä vauhdilla alas vaaran pohjoista -rinnettä, jonka juurelta leviää puuton, autio jänkä. Talvisessa yössä -revontulten loimutessa on poro omassa elementissään, sen silmäterät -ovat tavattomasti laajentuneet, niissä heiastuvat revontulten kaikki -värit ja väsähtämättä porhaltaa se huohottaen eteenpäin. Seppä -istuu kuormallaan, hoitaa tarmokkain käsin ajohihnaa ja valkeiksi -huurtuneiden kulmakarvain alta hehkuvat hänen silmänsä, tähystellen -ympäri autiota jängän selkää näkyisikö siellä susia, jotka hänen -kuormansa korjaisivat... - -Jängän selälle päästyään pysäyttää hän poron ja nousee pulkasta. -Ajohihnan kiinnittää hän pulkan perään ja lyö poroa selkään. Se nostaa -päänsä ylös, niin että mahtava sarvihäkkyrä painuu selkää vasten, -sen punaiset sieramet laajentuvat ja Lapin ilmaa täysin keuhkoin -siemaisten lähtee se uudelleen kirmaisemaan pohjaa kohti, kohti -kotoisia asuinsijojaan. Seppä seisoo alallaan ja katsoo huikeasti -etenevän poron jälkeen. Revontulten loimo on supistunut, hehkuttaen -sen räikeämmin pohjan äärtä. Sepästä tuntuu kuin Lappi olisi avannut -suunnattoman ja hehkuvan kitansa, johon se vastustamattomalla voimalla -nielee kaiken mitä sen ulottuvilla on irtonaista. Poro, joka kiidättää -pulkassa murskatuin päin ja katkaistuin jaloin makaavaa isäntäänsä, -on painumassa tuohon kitaan -- mustana täplänä kuvastuu se enää tuota -kaameaa loimotusta vasten, ja hänestä alkaa tuntua, että se tuossa -tuokiossa rupeaa jättiläismaneitin voimalla häntäkin puoleensa vetämään -ja kitaansa nielemään. Kauhistus sydämessään kääntyy hän nopeasti -ympäri ja alkaa hätäisin askelin rientää takaisin. Mutta silmissään -näkee hän yhä tuon hehkuvan pohjan kidan, jota vasten kuvastuu -tummana täplänä hurjasti kiitävä poro... Kohta se poro on kotoisilla -asuinsijoillaan ja ilmaisee kamalalla kuormallaan hänen rikoksensa. Ja -silloin kaikki Lapin kauhut karkaavat kostoretkelle... - -Revontulten ennustama myrsky on alkamassa: jängän selällä kohahtaa -tuolla ja ulvahtaa täällä ja sepästä on kuin kostonhenget jo hänen -kantapäillään kirmaisisivat. Ja niin hän, sydämessään kuoleman -ahdistus, pakenee kintereillään seuraavia Lapin kauhuja, teroittaen -epätoivoisen katseensa kohti totisena häämöittävää vaaran lakea... - - - - -ULLA - - -Ulla, sisäkkö, ja Martta, lapsentyttö, olivat juuri päivätyönsä -päätettyään tulleet palveliahuoneeseen, joka oli tasasivuisen kolmion -muotoinen soppi kyökin rinnalla. Pisimmän kulmauksen perässä oli -kaitainen, kolmiruutuinen akkuna ahtaalle, korkeiden kivimuurien -ympäröimälle pihalle päin ja toisessa lyhemmistä seinistä oli ovi -kyökkiin. Huoneen kalustona oli kolme vuodetta, sama määrä tuoleja ja -pöytä, jolla oli muutamia kirjoja, virsikannel ja kaksi niskoistaan -rikkinäistä valokuva-albumia ynnä lautasella paljosta käsittelemisestä -nuhrautuneita maisemakortteja. Pöydän kohdalla seinässä oli peili ja -sen päällä värillinen kuva, joka esitti Lotta Svärdiä miehineen sotaan -lähdössä. Pöydän nurkalla paloi porsliinijalkainen kupulamppu. - -Ulla, näköjään kahdenkymmenen vuotias, korkearintainen, pyöreäkasvoinen -ja vaaleaverinen tyttö, jonka silmissä aina oli hiukan pelokas ilme, -ikäänkuin olisi hän aina ollut jännityksissä siitä, ettei vain ketään -loukkaisi, oli istunut vuoteensa reunalle ja päästellyt auki tuuhean, -hiukan sykeräisen tukkansa, jota hän nyt rupesi kampaamaan. Martta, -nuori, unelmasilmäinen ja syvästi uskonnollinen tyttö, joka oli vasta -vuoden ollut pääkaupungissa ja muisteli alati hartaudella vanhuksiaan -siellä hiljaisen maakylän torpassa ja kävi ahkerasti uskovaisten -hartauskokouksissa, oli ottanut esille nuottikirjan ja harjoitti -virttä kanteleen avulla. Pöydän edessä seisoen kuljetti hän oikealla -kädellä hitaasti jousta, painoi vasemman käden luokaksi taipuneella -etusormella kanteleen ainoaa kieltä nuottikirjan mukaan, jonka merkkejä -hän silmin seurasi. Tuossa teräväsoppisessa huoneessa ei kuulunut muuta -kuin kamman raaputus, nuottikanteleen yksi toikkoinen ja katkonainen -vingunta sekä Martan puoliääninen hyräily, kun hän koetti virrennuottia -saada mieleensä painumaan. - -Kyökistä, johon johtava ovi oli puolittain auki, kuului -porsliiniastiain kalinaa ja väliin hanasta virtaavan veden kohinaa, -kun Mari, keittäjä, lopetteli astiain pesua. Mari oli puolivälissä -neljääkymmentä oleva ihminen, laiha ja teräväpiirteinen ja hänen -kävelynsä oli omituista tupsuttamista, aivankuin jalat olisivat -olleet liian lyhyet. Kun hän oli pahalla tuulella, piti hän päätään -luonnottomasti kenossa ja käänteli kookasta, ohutta nenäänsä kuin -tuuliviiriä ja nakkeli tovereilleen kimakalla äänellä sapekkaita -pistopuheita. Tänään oli herrasväellä ollut vieraita päivällisellä, -Marilla paljon työtä, ja siitä syystä hän oli koko päivän ollut -pisteliäänä ja pahalla tuulella. - -Juuri kun kyökin kello löi puoli kaksitoista, sai Mari viimeisen -lautasen virutetuksi. Hän asetti sen pöydälle ennemmin pestyjen varaan -nojolleen, pyyhki kätensä, nykäisi kaasulampun sammuksiin ja astui -palveliahuoneeseen. Nenäänsä nyrpistäen istuutui hän vuoteensa reunalle -ja ryhtyessään kenkiään riisumaan virkkoi vihaisesti: - --- Koko yönkö se aikoo tuota rakkinettaan vinguttaa? - -Martta lakkasi soittamasta, mutta Ulla sanoi nauraen: - --- Kovinpa nyt vanhus on happamena. Maria suututti aina hirveästi, kun -häntä vanhaksi sanottiin ja hän rupesi miettimään myrkyllistä vastausta -Ullalle. Hetken kuluttua sanoikin hän päänsä kenoon nostaen: - --- Vaikka vanhakin, niin eipä ole vielä tähän elettyyn tarvinnut -karanneita sulhasia murehtia! - -Ulla punastui hiusrajaa myöten eikä puhunut mitään. Marikin pysyi -senjälkeen vaiti, tuiski vain vihaisesti vaatekappaleita päältään ja -laittausi nukkumaan, sammuttaen kuitenkin ensin lampun vaikkeivät -toiset olleet kerinneet riisuutuakaan. Martta pujahti vuoteeseensa -hiljaa kuin peläten häiritsevänsä Maria, joka luonnottoman korkean -päänaluskasansa nojassa lepäsi puolittain istuvassa asennossa, peite -vedettynä korviin saakka. Huoneen pimeästä peräsopesta, jossa Martan -vuode oli, kuului sitten hiljaista kuisketta, kun Martta iltarukoustaan -luki. - -Ullakin lepäsi jo vuoteellaan, vaikka uni pakeni hänen silmiään. Oikea -käsi posken alla hän tuijotti puoliavoimesta ovesta kyökkiin, jonka -seinällä olevia kiiltäviä kupariastioita pihalla palava lyhty himmeästi -valaisi. - -Hän mietti kohtaloaan, samoinkuin hän oli tehnyt edellisenä iltana -ja sen edellisenä ja niin taapäin monen viikon ajalla, koskaan vielä -pääsemättä siinä mihinkään tuloksiin. Mari oli tuolla sydänjuuria -myöten loukkaavalla viittauksellaan johtanut taas hänen ajatuksensa -siihen jo ennenkuin hän itsekään kerkesi niin pitkälle. Hänellä oli -näet ollut sulhanen, muuan nuori viilari, joka toista kuukautta sitten -oli muuttanut pois kaupungista, ilmoittamatta siitä Ullalle mitään. -Aluksi oli Ulla viikkokausia odottanut häneltä tietoja, mutta nyt -hänessä oli jo vakaantunut käsitys, että se kaikki olikin tahallista, -että siis hänen sulhasensa oli muuttanut pois päästäkseen hänestä -eroon. Mutta asiassa ei tämä vielä ollut pahinta. Jo ennen sulhasensa -häviämistä oli Ulla alkanut epäillä olevansa raskaana ja ilmaissut -huolensa tästä kerran sulhaselleenkin. Nyt hän oli jo tullut täysin -vakuutetuksi, että asia oli todellakin niin ja samalla käsitti hän, -että sulhasensa oli juuri sen vuoksi kaikessa hiljaisuudessa muuttanut -tiehensä. Mari oli, tiesi mitä tietä, saanut tietoonsa hänen suhteensa -ja käytti sitä oivallisena välikappaleena pistelyihinsä. Oli vain hyvä, -ettei Mari tiennyt asian jälkimmäistäkin puolta. Ullaa ihan hirvitti -ajatella, että niin olisi ollut laita. - -Kaikkina noina kuluneiden viikkojen unettomina ja tuskallisina öinä, -joina hänen sydäntään oli raskaana likistänyt tietoisuus siitä, että -hän on raskaana ja sulhasensa hyljäämänä, oli hän koettanut kamppailla -edes johonkin selvyyteen tulevaisuudestaan, mutta onnistumatta. -Kiihkeästi, jyskivin ohimoin toimivat aina silloin hänen aivonsa ja -verestävinä harhailivat silmät pimeydessä, mutta sen selvemmälle -ei hän vielä ollut päässyt kuin että asiat ovat niin ja niin. Mitä -se tulevaisuuteen nähden tiesi ja kuinka hänen sen varalta tulisi -asiansa järjestää, sitä hänen ajatuksensa kuin kammoksuen karttoivat, -pyörien vain hedelmättömässä seulomisessa tuon nykyisen asiaintilan -ympärillä. Päivisin, milloin muilta toimilta ajatukset omiin asioihin -joutivat pysähtymään, päätti hän aina illalla vuoteesen päästyään -tekevänsä jonkun päätöksen tulevaisuudestaan ja tuon lykkäyksen varassa -oli sitten vähän huolettomampi elää. Niin hän oli tänäkin päivänä -päättänyt, tuuditellut mielensä sen ystävällisen harhaluulon valtaan, -että illalla hän tekee lopullisen, ratkaisevan päätöksen. Mutta -vaikka hänen mielensä oli kiduttavassa jännityksessä, ei hän saanut -ajatuksiaan pakoitetuksi tuota tulevaisuuden kysymystä selvittelemään. -Lopulta hän, kun aika tasaista, järkähtämätöntä kulkuaan kulkien -retkeili jo kaukana sivu puoliyön, nukahti herkkään unenvienoon. -Vähän väliä hän siitä kuitenkin vavahtaen heräsi, mielessään -epämukava laiminlyömisen tunne, mutta väsyneet aivonsa raukenivat -taasen pian horroksiin, muuttaen hiipuen palavan ajatusten kipinän -kirjaviksi unikuviksi, jotka epäonnistuneiden yritysten ja korkeudesta -putoamisten muodossa saivat hänen unissaan hätkähtelemään ja toisinaan -hiljaa valittamaan. Niin hän resuisen yön jälkeen kipein päin ja -ruumiissa raskas riutumus heräsi aamulla päivän toimiin, tuhansiin -pikku askareihin ja edestakaisin juoksentelemisiin, joita hänen -sisäkön-toimiinsa kuului. - -Mari oli yöllä saanut päänsä kipeäksi ja oli seuraavan päivän -tavallistakin kärtyisempi. Pahaa tuultaan purki hän tavallisesti -Ullaan, jota kohtaan hänellä näytti olevan voittamaton vastenmielisyys. -Ullan palveliataryhdistykseen kuuluminen ja ahkera seurustelu -sulhasensa kanssa tarjosivat hänelle alituista ja katkeraa pistelyn -aihetta ja myöhemmin, kun hän oli saanut tietoonsa urkituksi, että -Ullan sulhanen oli hävinnyt kaupungista, muuttuivat hänen pistelynsä ja -salaviittailunsa katkerista vahingoniloisiksi. Ulla oli tavallisesti -vaiti ja antoi Marin pistellä ja mököttää, vaikka hän monasti -loukkaantuikin aivan kyyneliin asti. Mutta tänä iltana, kun he kaikin -olivat kokoontuneet askareensa päätettyään palveliahuoneesen, kiivastui -Ullakin, kävi kasvoiltaan tulipunaiseksi ja syyti suustaan väräjävin -äänin kiivaita sanoja ja toisen kunniaa leikkaavia nimityksiä. Pää -kenossa kimotti Mari vastaan, itki ja menosi ja huusi maat ja taivaat -kuulemaan, kuinka läpi ilkeä ihminen tuo Ulla oli. Martta katsoi -riiteleviä kalpeana ja suu puoli avoinna sekä toisteli hiljaisella, -tuskin kuuluvalla äänellä: "Elkää nyt toki viitsikö noin riidellä!" -Mutta Ulla sanoi hellittämättä sanottavansa loppuun, purskahti sitten -itkuun ja pujahti kiiruusti vuoteesen, tukahuttaen itkunsa tyynyyn. -Marikin vaikeni vähitellen, laittausi sänkyyn selin huoneesen päin ja -veti peitteen aina korviin asti. Ja kun Martan iltarukouksen kuiske oli -vaiennut, hallitsi ahtaassa palveliahuoneessa taas öinen rauha. - -Ulla oli kiivaalla, uhmailevalla päällä ja päättävästi kävi hän nyt, -kun sai ajatuksensa äskeisestä riidasta pois johdetuksi, käsiksi -tuohon ratkaisematta olevaan kysymykseen. Rohkeasti teki hän itselleen -selväksi, kuinka asiat välttämättä vähitellen kehittyvät, kuinka -hänen raskaudentilansa ennen pitkää tulee huomatuksi ja mitä siitä on -seurauksena. Raskaasti ähkäisten käännähti hän vuoteessaan, kun hän -melkein ruumiillista tuskaa tuottavana totuutena pani merkille sen -rajattoman, sietämättömän vahingonilon, jolla Mari olisi tervehtivä -sitä huomiota, että Ulla on raskaana. Elämä kävisi asian julkiseksi -tultua aivan sietämättömäksi ja hänen täytyisi muuttaa palveluspaikkaa. -Mutta ei sekään parantaisi asiaa ja tuskin hän palveluspaikkaa -saisikaan, kun huomattaisiin, että hänellä on synnytys edessään. Ja -niin ei olisi muuta neuvoa kuin muuttaa kotikylään, köyhäin vanhustensa -turviin, palata pääkaupungista häpeällä ja mieltä murtavaa surua -vanhemmilleen tuottaen. - -Kolkkona ja pimeänä häämöitti tulevaisuus, ajattelipa asiaa miten -päin hyvänsä. Joko jäi pääkaupunkiin tai muutti syntymäkylään, -niin kummassakin tapauksessa tuntui elämä olevan niin täynnä -ylipääsemättömiä vastamäkiä, nöyryytyksiä ja häpeää, että ruumista -kylmäsi niitä ajatellessa ja elämä sitä suuntaa kohti tuntui päättyvän -ulospääsemättömään umpikujaan. - -Mutta entäpä jos salaisi raskautensa, samoin salaa synnyttäisi ja -kätkisi sikiön! Ulla säpsähti jonkunlaisesta hämmästyksestä, johon -puolittain iloakin sekaantui, kun tämä salaamisen ajatus hänen -mieleensä välähti. Jos se onnistuisi, niin voisi hän elää surutonna -kuin ennenkin ja tuo vaivaloinen, mahdottomalta tuntuva taival, jolla -olisi kestettävänä häpeällinen raskaus ja elämä isättömän lapsen -äitinä, olisi silloin kokonaan vältetty. Ja miksei se onnistuisi, kun -kaikkensa tekisi sen onnistumiseksi ja tarkoin edeltäpäin suunnittelisi -kaikki seikat. - -Siinä maatessaan ja mietiskellessään alkoi Ullasta piankin tuntua -aivan luonnolliselta asialta, että hän salaa raskautensa ja hävittää -sikiönsä. Muuhan ei voinut tulla kysymykseenkään. Jos hän kuinka -kuvitteli toista menettelyä, jonka mukaan asiat saisivat kehittyä -luonnollista tietään, löi sieltä aina mahdottomuuden tunto häntä -vastaan ja mielikuvitus pakeni sieltä kuin pimeästä umpikuljusta, -jota vastoin tuolla toisella suunnalla kuvasteli elämä vapaana -ja valoisampana. Ja niin tunsi Ulla tehneensä päätöksen salata -raskautensa. Ei hän vielä ruvennut yksityiskohtaisesti suunnittelemaan, -kuinka hänen eri tapauksissa tulisi menetellä, vaan koetti ajatella -muita kevyempiä asioita, tuntien nautintoa siitä tietoisuudesta, ettei -hänen tarvitsekaan niin välttämättömästi kärsiä häpeää ja nöyryytyksiä, -vaan että löytyy tie, jota kulkien hän kaikesta siitä säästyy. - -Jonkunlainen ilontulvahdus täytti hänen olemuksensa ja unta -odotellessaan antautui hän vapaasti seuraamaan valloilleen -riehahtaneiden ajatusten leikkiä. Mielikuvia tuli ja meni kirjavanaan. -Kuin virmapäiset, hulmuharjaiset varsalaumat ne kirmaisivat esiin ja -taas katosivat eikä ajatus jaksanut niitä järjestykseen taltuttaa. -Milloin hänen sulhasensa yhtäkkiä palasi varakkaana miehenä ja pelasti -hänet häpeästä, milloin hän oli jossakin iltamassa ja rakensi jonkun -näkemänsä sievän pojan kanssa tuttavuutta, josta kehittyi pitempi ja -entistä kestävämpi suhde. Toisinaan mielikuvat sivusivat hänen äskeistä -päätöstään ja yhtäkkiä hän oli halkokellarissa, jossa synnytti kuolleen -lapsen ja kätki kellarin pimeään peräsoppeen... - -Kun mielikuvien virmapäinen leikki oli hänen aivonsa tyyten väsyttänyt, -nukahti hän vihdoin ja näki sekavia unia, ollen synnyttämässä -salaisessa piilopaikassa, johon yhtäkkiä ilmestyi Mari, joka nosti -nenänsä korkealle ja alkoi pirullisesti nauraa, niin että koko talon -asukkaat aina omasta herrasväestä alkaen talonmiehen vääräsääriseen -pikku poikaan saakka juoksivat huutaen ja menoten häntä näkemään ja -noiden töllisteleväin katseiden esineenä oli hänen niin painostavan -tukala olla, että hän heräsi omaan tuskan-voihkinaansa. Päästyään -selvyyteen, että se olikin vain pahaa unta ja muistettuaan mitä illalla -oli päättänyt, rauhoittui hän kiitollisin mielin, ettei tuo kokemansa -sentään totta ollutkaan ja nukkui uudelleen. Seuraavana päivänä -tavallisissa toimissa hääriessään oli Ullalla, jos ajatukset milloin -joutivat hetkeksi pysähtyä hänen omaa tilaansa seulomaan, lohdutuksena -tuo vapauttava tietoisuus, että hän voi sentään kaikesta häpeästä -pelastua. Ja illalla kun tulet oli sammutettu, suuri kivirakennus -monine asukkaineen mykistynyt öiseen hiljaisuuteen ja Ullakin päässyt -vuoteesensa omain ajatustensa ja kuvittelujensa pariin, pakoittausi -hän tekemään suunnitelmia lähintä tulevaisuutta varten. Hän oli -äskettäin lukenut sanomalehdestä, kuinka muuan nainen joka sikiönsä -salaamisesta oli joutunut oikeuteen, oli siteiden avulla salannut -muilta raskautensa ja hän päätti tehdä samoin. Hän meni ajatuksissaan -läpi koko liinavaatevarastonsa ja harkitsi tarkoin, mitkä niistä sopisi -laittaa siihen tarkoitukseen. Ja sitten synnytys? Se oli peloittavin -kohta koko asiassa. Kuumeisesti toimivat Ullan ajatukset, selkosen -selällään olevat silmät tuijottivat pimennossa olevaa kattoa kohti ja -sormet nyplivät hermostuneesti lakanan reunaa. Suunnitelmia virtasi -yhtenään mieleen ja hän valikoitsi niitä, punnitsi, vertaili ja hylkäsi -ja otti taas uusia harkinnan alaisiksi. Mutta lopulliseen päätökseen ei -hän voinut tulla ja väsyneenä nukahti hän lopulta kesken suunnitelmain. -Eikä hän enää ryhtynytkään sitä perin pohjin harkitseman, vaikka se -alituisesti olikin mieltä painostamassa, vaan suuntasi koko huomionsa -raskaudentilan salaamiseen. - -Eräänä yönä muutamien päivien mentyä päätti hän sitten laittaa -ympärilleen siteen. Kauan hän unta vastaan taistellen valvoi ja odotti, -milloin toiset varmasti nukkuivat. Mari alkoi piankin kuorsata, joten -hänestä ei ollut mitään pelkoa, mutta Martta hengitti aina niin -hiljaa ja tasaisesti, ettei tiennyt nukkuiko se vai valvoi. Monta -pitkää hetkeä odotettuaan mainitsi Ulla hiljaa Martan nimen, mainitsi -toisenkin kerran ja vähän isommin ja kun Martta ei mitään vastannut, -uskalsi hän nousta ylös. Varovasti otti hän vaatekoristaan muutamia -jo edeltäpäin päällimmäisiksi asetettuja liinasia ja hiipi kyökkiin, -jonka oven hän oli illalla, vartavasten siitä viimeksi kulkiessaan, -jättänyt puoliavoimeksi. Lamppua sytyttämättä hän sitten suurimmassa -hiljaisuudessa kiinnitti lukkoneulojen avulla ympärilleen kiinteät -siteet. Mutta takaisin vuoteesensa hävittyään alkoi häntä yhtäkkiä -vaivata pelko, että Martta oli sittenkin valveillaan, että se oli -tahallaan ollut vastaamatta hänen kuiskaaviin kysymyksiinsä ja hiipinyt -hiljaa hänen perässään kyökinovelle, nähnyt hänen puuhansa ja päässyt -kaiken perille. Aamulla katsoi hän sen vuoksi pitkään ja tutkivasti -Marttaa, huomatakseen oliko sillä tiedossa hänen salaisuutensa. Mutta -Martta oli yhtä tyyni kuin ennenkin ja hänen suuret silmänsä loistivat -yhtä avomielisen vilpittöminä kuin koskaan ja Ulla rauhoittui kokonaan. - -Niin alkoi sitten kuukausia kestävä, tuskia kysyvä ja ajanoloon yhä -ankarammaksi kärjistyvä taistelu kahden voiman välillä: ikuisella -järkähtämättömyydellä toimivia luonnonlakeja vastaan taisteli -itsepintainen naisen tahto, joka sietämättömien ja päivä päivältä -lisääntyvien tuskienkin uhalla tahtoi tehdä turhaksi häpeätä uhkaavan -hedelmöittymisen. - -Ensi viikkoina sen jälkeen kuin Ulla oli varokeinoihin ryhtynyt, ei hän -tuntenut ruumiissaan mitään epämukavuuden tunnetta, saattoipa toisinaan -perin unhoittaakin, kuinka hänen laitansa oikeastaan oli. Mutta yhtä -rintaa vakaasti ja pysähtelemättä vaeltavan ajan kanssa toimivat -luonnonlaitkin salaisissa työpajoissaan ja viikkojen, kuukausien -mennen ilmaisine kehittyvä raskaudentila, aluksi haitallisuuden -tuntona, sitten suorastaan ruumiillisena kipuna, kun Ullan varokeinot -asettuivat luonnon vapaata toimintaa kuristaen rajoittamaan. Mutta -järkähtämättömänä pysyi Ullakin, kärsi hammasta purren kidutuksen -ja päästi yksinäisen tuskansa ilmoille vain salaisina huokauksina. -Kun raskaudenaikaa Ullan laskujen mukaan oli kestänyt noin nelisen -kuukautta, tunsi hän eräänä iltapäivänä sydänalassaan omituisen -säikähtävän liikahduksen, mikä muistutti kuivalle maalle vedetyn kalan -suonenvetoista pyristelyä. Ulla säikähti ensin tätä odottamatonta -tapausta niin että häntä rupesi hiottamaan ja koko ruumis kävi niin -raukeaksi, että täytyi istahtaa lähimmälle tuolille. Liikahdukset -uudistuivat ja hänelle kävi ensi hämmästyksestä toinnuttuaan selväksi, -että se oli merkki elonkipinän syttymisestä sikiöön hänen sydämensä -alla. Ja silloin hänen silmiensä eteen kuvastui niin elävänä pieni, -avuton olento, joka tuskaisesti potkii kehdossaan ja haikeasti -itkien ojentaa pieniä käsiään ruokkijaansa kohti. Hellä, itkettävä -tunne täytti suloisesti kirvelevänä hänen rintansa ja oli kuin tuo -elonkipinän syttyminen olisi samalla äidinrakkauden henkiin herättänyt. -Ja tuo tunne muistutti sitä mitä hän oli silloin tuntenut, kun hänen -ja karanneen sulhasensa katseet ensi kerran toisiinsa uppousivat: -silloinkin oli hänessä joku voimallisesti sykähtänyt, aivankuin jotakin -olisi hänen sisällään henkiin herännyt. - -Häntä rupesi niin suloisesti ja samalla katkerasti itkettämään, mutta -hänen täytyi väkisinkin voittaa tunteensa, niellä vastahakoisina -paloina alas kaikki, mikä sydämestä pyrki ulos kuohumaan ja kantaa -päivän työtaakka loppuun saakka, ettei vain suinkaan saataisi aihetta -minkäänlaisiin arveluihin. Ponnistautuen nousi hän tuolilta ja ryhtyi -askareitaan jatkamaan. Hän näytti kovin kalpealta ja ollessaan -ruokasalissa teekeittiötä kuntoon laittamassa, herätti se rouvankin -huomiota ja osanottavasti tämä sen vuoksi kysyi: - --- Onko Ulla sairas, kun Ulla näyttää noin kalpealta. - --- Näyttäähän sitä kalpealta, kun on sulhanen karannut ja saa sitä yötä -päivää murehtia! - -Se oli Mari, joka juuri rouvan kysyessä tuli ruokasaliin ja tuolla -ainaisella piikillään teki Ullalle kerrankin suuren palveluksen, päästi -hänet mitään vastaamasta, sillä rouva ei kysellyt enempää, hymyili vain -sovittavasti ja poistui huoneesta. - -Mutta yöllä ne alkoivat taas rajut kamppailut Ullan sydämessä, kun -pimeys hyväilevänä piiloitti hänet urkkivilta katseilta ja hän -saattoi väkivallalla häädetyt tunteensa laskea taas valloilleen. Tuo -tavallisissa oloissa sekaisin iloa ja värisyttävää odotuksen pelkoa -synnyttävä tieto uuden elonkipinän syttymisestä purkautui tässä esiin -haikeana itkuntulvana, ikäänkuin luonnollisesta asemastaan suistetut -naisen tunteet olisivat epätoivoiseen kapinaan nousseet. Painautuen -kiinteästi päänaluseen itki Ulla kauan ja kiihkeästi. Tuntui kuin tuo -hänen kuukausia sitten rakentamansa ja itsepintaisesti noudattamansa -suunnitelma luhistuisi auttamattomasti kokoon ja äitiyden tunne tuntui -valtavana pyrkivän sijaan. Hän rauhoittui jo hiukan itkussaan ja joku -suloisesti lämmittävä mielikuva pienestä lapsesta oli hiipimässä -mieleen, kun jo toisaalta jylähti mieleen pelko katkerasta häpeästä -ja kurjasta tulevaisuudesta. Ja mitä se lapsikaan saisi muuta kuin -häpeää ja kurjuutta osakseen. Eikö silloin ollut parempi, että siinä -syntynyt elonkipinä sammui jo alkuunsa, ennenkuin sen omistajan -tarvitsi jalkaansa astua elon ohdakkeiselle polulle. Mutta juurikuin -nuo ristiriitaiset ja järkyttävät tunteet olisivat saaneet tuon vasta -elonliekkiin syttyneen ihmisalunkin levottomuudella aavistamaan, -että hänen kohtalonsa oli kysymyksen alaisena, alkoi se taas -suonenvetoisesti liikahdella. Ullan täytyi uudelleen painaa päänsä -tyynyyn ja kastella sitä suolaisilla kyynelillä, sillä hänestä tuntui -se noilla liikahduksillaan tahtovan sanoa kantajalleen: "Minä tahdon -elämään!" Ja itkun tyrskinnällä vastasi äiti: "Häpeä ja kärsimyksethän -sinua vain elämässä odottavat." Mutta itsepintaisilla tempauksilla -tuntui se taistelevan: "Minä tahdon elämään, kärsimään ja taistelemaan --- sehän on ihmislasten osa!" Ja hän, joka vasta syttynyttä elonkipinää -sydämensä alla kantoi, ei osannut enää mitään vastata, itki vain kuin -kerrankin tyhjentääkseen kyyneltensä lähteet. Eikä hän saanut tehneeksi -mitään uutta päätöstä, vaan kaikki jäi kohtalon varaan. - -Päivä päivältä ja viikko viikolta jatkui sitten edelleenkin tuota -painostavaa elämää, kun omaan itseensä sulkeutunut nainen ruumiillisen -ja henkisen kidutuksen helteessä riutuen kamppaili päivästä toiseen, -ainoana toivontähtenään se vapahduksen hetki, jolloin hän jonkun -onnellisen mullistuksen kautta tavalla tai toisella pääsisi uusiin, -väljempiin oloihin. Kuinka hän pääsee, onnistuuko salaa synnyttämään -vai jotenkin muutenko, sitä hän ei huolinut harkita eikä siihen -tuntunut voimiakaan olevan, sillä koko tahdonvoima sai olla joka hetki -jännitettynä, että pääsi kunnialla päivästä toiseen siirtymään. - -Raskauden aika oli täten ehtinyt jo seitsemännelle kuukaudelle -eikä mitään muutosta ollut vielä tapahtunut, taival vain oli yhä -vaikeakulkuisemmaksi käynyt. Ulla piti yhä noita kuristavia siteitä -ja kaikki vähänkin laajasuuntaisemmat liikkeet tuottivat hänelle -sietämättömiä tuskia. Eräänä iltapäivänä nosti hän yhdessä Martan -kanssa herran kamarissa raskasta kirjoituspöytää, jonka alle oli matto -saatava. Silloin tunsi hän sisällään terävästi viiltävän vihlaisun ja -vaivoin sai hän pidätetyksi tuskanhuudon. Kaikki musteni hetkeksi hänen -silmissään ja suurella voimainponnistuksella estyi hän pyörtymästä. -Mutta vihlaukset uudistuivat sydänalassa, kipujen salaisista kätköistä -ne vyöryivät esiin ja kärvelivät tuskissa vavahtelevaa ruumista -kuin tuliset käärmeenkielet. Ulla käsitti että tässä on synnytys -kysymyksessä ja hänestä oli kuin kaikki se peloittava häpeä, jonka -torjumiseksi hän oli sanomattomat tuskansa kärsinyt, nyt yhtäkkiä -ovista, akkunoista ja seinänraoista tulvaisi suurena ryöppynä hänen -ylitsensä ja upottaisi hänet tukehuttaviin pyörteisiinsä. Pakoon, -pakoon uhkaavalta turmalta ja hampaansa lujasti yhteen purren ja kaikki -lihaksensa jännittäen pitämään yllä vartalon ryhtiä, yhä kasvavien -kipujen pyrkiessä sitä kokoon kouristamaan, kiiruhti hän kyökkiin, -tempasi puunkantovaatteen ja halkokellarin avaimen sekä syöksyi ulos. -Kuin valonheittäjän pikainen ja häikäisevä valonhuiskaus syysyön -pimeässä välähti hänen jyskiviin aivoihinsa muisto kerrallisesta -mielikuvastaan, kuinka hän salaa puukellarissa synnyttää, ja nopeasti -yhtyi sen kanssa ajatus siitä, että herran kamaria on lämmitettävä. -Eikä lapsellinen Martta kerinnyt mitään kummastella, kun Ulla jo oli -huoneesta pois. - -Hätääntyneenä, horjuen ja käsin sydänalaansa painaen riensi Ulla -alas ahtaita, puolilikaisia kyökinportaita ja laskeusi edelleen -alas kellareihin johtavaa käytävää, josta kostea ja tunkkainen ilma -tuoksahti vastaan. Puolipimeitä käytäviä haarausi eri tahoille, -kulkien pitkälle asfaltilla katetun pihan alle. Kahden puolen -käytäviä, rimoista rakennettujen seinäin takana olivat rinnakkain -eri huoneustojen puukellarit. Päästyään oman kellarinsa ovelle, -haparoitsi Ulla käteensä suuren munalukon, avasi oven ja astui -kellariin, joka melkein pilkko pimeänä ja kaitaisena ulottui pitkälle, -päättyen perällä tiilisen katon viettoisuudesta yhä matalammaksi -ahdistuvaan soppeen. Keskellä kellaria oli kasa pieniksi pilkottuja -puita ja kun Ulla pimeän tähden varovasti eteenpäin hapuillessaan -saapui puukasan luo, kohtasi häntä uusi ja äskeistä vielä ankarampi -polte. Yhteen käppyrään vetäytyen painausi hän puukasalle ja hänen -yhteen puristuneiden hampaidensa välistä kimmahti ulos häädetty mutta -rajatonta tuskaa ilmaiseva huudahdus: "Herra Jumala, Herra Ju-umala!" -Hetkiseksi meni hän tainnuksiin, josta kellarin kylmä ja kostea ilma -hänet taas pian havautti ottamaan vastaan uutta tuskan kohtausta. Hänen -suonenvetoisesti puukasalla vääntelehtiessään uudistuivat siten vuoroon -poltteet ja niitä seuraavat taintumiskohtaukset. Hämmentyneissä, -jyskivissä ja sekavia kuvia loiskuttavissa aivoissaan säilytti hän -vielä itsepintaisesti ajatuksen, että hänen synnytyksensä täytyy -tapahtua salassa, että jos hän vain huudolla tuskansa ilmaisee on -kaikki hukassa ja estääkseen tuskaansa huutona ulos purkautumasta puri -hän hampaitaan yhteen niin että leuat rasahtelivat. - -Kolmannesta taintumuskohtauksesta havahduttuaan kuuli hän ääreltään -heikon, oudosti kirahtavan äänen ja hän tajusi kohta sen merkityksen. -Ja vaikka tuskat olivatkin lientyneet, meni hän mielenliikutuksesta -kohta taas tajuttomaksi ja siitä havahduttuaan ei hän kuullut enää -samaa kirahtelua. Voimattomuudesta vapisevin käsin haparoitsi hän -ympärilleen puukasalla ja satutti kätensä johonkin paljaaseen ja -puolikylmään, jonka kosketuksesta hän vavahti niin että oli uudelleen -pyörtyä. Hän voitti kuitenkin itsensä ja otti tuskiensa esineen -vapiseviin käsiinsä. Hän tunsi sen surkean pieneksi ja elonkipunan oli -siitä tuo kolkko ympäristö kerinnyt jo sammuttaa. Siinä puukasalla -istuessaan, tuskien vihdoinkin hellitettyä, ja pitäessään helmassaan -kuollutta lastaan valtasi Ullan yhtäkkiä villi ilo, että nyt se -odotettu vapahdus vihdoinkin oli tapahtunut ja tapahtunut niin, ettei -hänen tarvinnut itse lastaan surmata. Ja hänelle tuli kiiru päästä -kellarista pois. Hätäisesti irroitti hän vyöliinansa, kääri lapsen -siihen ja kiipesi halkokasan yli kellarin perälle, jonka matalaan ja -tunkkaiseen soppeen hän kätki tuon pienen mytyn. Ja vaikka voimat -tuntuivat olevan aivan lopussa ja ruumista puistatti ankara vilu, latoi -hän kantovaatteesen muutamia halkoja ja lähti vaivalla ylös kiipeämään, -hengittäen ahnaasti yläkäytävän puhtaampaa ilmaa ja varaten kädellään -seinään. - -Onneksi ei päivää ollut enää pitkälti ja Ulla pääsi ajoissa levolle. -Kerran vuoteesen päästyään vaipui hän kuoleman kaltaiseen uneen, -nukkuen hievahtamatta, kalpeana ja tuskin hengittäen aamuun saakka. -Hän heräsi siihen, että Mari tyrkkäsi häntä vihaisesti kylkeen ja -poistuessaan mutisi, että mikä sillä nyt on, kun ei koko päivänä aio -nousta. Ulla tunsi ruumiinsa niin kovin raukeaksi ja voimattomaksi -ja kun hän vähitellen selvisi käsittämään, mitä hänelle eilen oli -tapahtunut, olisi hän mielellään vetänyt peitteen silmilleen ja -nukkunut, nukkunut pois kaikki muistot ja kaiken väsymyksen, voidakseen -sitten nousta uutena ihmisenä uuteen elämään. Mutta täytyi väkisinkin -nousta ylös ja ottaa osaa päivän toimiin, vasta tuonnempana voisi -sitten levähtää kyllikseen. - -Päästyään vuoteesta ylös, tunsi hän itsensä kovin heikoksi, päätä -pyörrytti ja peiliin katsahdettuaan huomasi hän olevansa kovin kalpea. -Kuitenkin alkoi hän puuhailla tavallisissa askareissaan. Mutta -elämä tuntui niin kummalliselta ja hän liikkui aivan kuin uudessa -ympäristössä, joka alkoi häntä ahdistaa ja peloittaa. Hänestä tuntui, -että ne kaikki, Mari, Martta, rouva, katselevat häntä uteliaasti ja kun -hän kääntyy päin, kääntävät päänsä pois. Salin pesää sytytellessään -luuli hän kuulevansa kuisketta ruokasalista, mutta kun hän säikähtyen -ja pamppailevin sydämin herkesi kuuntelemaan, vaikeni kuiske. Kohta -senjälkeen kulki rouva ruokasalista tullen salin läpi ja Ulla oli -siinä pesään puhallellessaan tuntevinaan, että sen katse oli koko -ajan kiinnitettynä häneen ja vaikkei hän nähnytkään, oli hän sentään -vakuutettu, että sen silmissä päilyi omituinen ilme. - -Varsinkin Marin käytös vaivasi Ullaa. Se ei puhunut hänelle paljon -mitään, ei edes tavallisia pistopuheitakaan sinkautellut, salakähmää -vain tuntui häntä katsovan. Laskiessaan kyökissä vettä karahviin ja -seisoessaan selin Mariin, joka hämmensi hellalla kiehuvaa kattilaa, -tuntui Ullasta taas, että Mari rävähtämättä tuijottaa häneen ja hänet -valtasi yhtäkkiä hermostunut kiukku. Tulipunaiseksi sävähtäen kääntyi -hän ympäri ja tiuskasi: - --- Mitä sinä siinä minua töllistelet! Mutta Mari ei katsonutkaan häneen -päin, vaan käänsi nyt vasta päänsä ja niskojaan nakaten kimahti: - --- Hyh kaikkiakin, kun yksinään vihottelee! - -Häpeissään riensi Ulla pois, mutta tunsi olonsa yhä tukalaksi. Kuin -kuumilla hiilillä liikkui hän koko päivän ja herkesi säpsähtäen -kuuntelemaan, jos milloin toisista huoneista puhelua kuuli. Tullessaan -kerran sisähuoneista ruokasaliin, aikeissa mennä kyökkiin, pysähtyi hän -äkkiä kun kuuli Marin ja Martan kyökissä puhelevan. Hän kerkesi kuulla -ainoastaan seuraavat Marin lausumat sanat: - --- ... Ja kyllä niillä, jotka semmoista aikovat tehdä, on aina omat -auttajansa... - --- Sielunvihollinenko? -- kuului Martta hiljaa kysyvän ja Mari siihen -tokaisevan: - --- No eipähän mikä! - -Ulla sävähti aivan kuumaksi eikä uskaltanut mennä kyökkiin, vaan hiipi -takaisin. Vaikka häntä jalat tuskin kannattivat oli hän häärivinään -jossakin puuhassa ja sai vasta myöhemmin voimia mennä kyökkiin. -Jouduttuaan sitten Martan kanssa kahden lastenkamariin, taisteli hän -kauan mielessään, kysyäkseen Martalta mistä he Marin kanssa olivat -kyökissä puhuneet. Mutta hän ei rohjennut sentään kysyä ja hänen -mieleensä jäi hiljaiseksi vakuutukseksi, että ne olivat puheellaan -tarkoittaneet juuri häntä. - -Kun sitten päivän kuluessa kerran herrakin ilmestyi sen huoneen ovelle, -jossa Ulla askarteli ja siinä hetkisen seisottuaan sekä kuten Ulla oli -vakuutettu, häntä pitkistään katsottuaan poistui sanaa puhumatta, oli -Ulla vakuutettu, että niillä on vihiä asiasta, ehkä tietävät hyvinkin -tarkoin, niin, ehkä ovat löytäneet kellarista lapsenkin! Häntä halutti -lähteä kellariin ja saada selko, oliko se vielä siellä, mutta hän -ei uskaltanut, ei vaikka olisi voinut lähteä puitakin noutamaan. Ja -niin kului päivä tuossa kamalassa epätietoisuuden kidutuksessa, kului -kiusallisen verkkaan eikä iltaa tuntunut tulevankaan. Joka kerta -kuin etehisessä ovikello jonkun varman tulijan peukalon töytäyksestä -synnytti tuikean kaksoiskilahduksen, hätkähti Ulla ja alkoi vapista, -aivankuin nuo töykeät kilahdukset olisivat vastanneet suoraa hänen -kipeään sydämeensä. Huutavaan itkuun purskahtamaisillaan liikkui hän -kuin unissakävijä ja rauhoittui hitusen vasta sitten, kun sai tietää -ettei tulija ollutkaan mikään poliisiviranomainen. Kerran oli hän jo, -kun epätietoisuuden tuskat korkeimmillaan kuohuivat, vähällä juosta -Marin eteen ja tiuskata hänelle: "Miksi te kiusaatte minua, miks'ette -heti toimita kiinni!" mutta hän sai hillityksi itsensä ja niin jatkui -tuota kiduttavaa taistelua päivän siirtyessä vitkaan iltaa kohti. - -Vihdoinkin tuli sitten ilta ja illasta sikesi yö. Vaikka päivä olikin -kulunut loppuun mitään erinomaista tapahtumatta ja vaikka Ullan voimat -tuntuivat olevan aivan lopussa, ei hän voinut ummistaa silmiään. -Tavaton ahdistus, pelko ja epätietoisuus vaivasivat häntä yhä ja -ajatukset toimivat kuumeisella raivolla. - -Kun kyökin kello sorahtavalla lyönnillään ilmoitti puoliyön olevan -käsissä ja kun Martta ja Mari jo nukkuivat sikeimmässä iltayön -unessaan, nousi Ulla vuoteeltaan, pukeusi hiljaa, heitti saalin -hartioilleen ja ottaen kengät käteensä hiipi hiljaa kuin varjo kyökin -ovesta ulos. Käytävään päästyään pani hän kengät jalkaansa ja alkoi -käsin seinistä hapuillen laskeutua portaita alas kellariin. Yö oli -rajutuulinen lokakuun yö ja pihan alaisissa pilkkoisen pimeissä -käytävissä vonkui, suhisi ja ulisi kaameasti kuin olisivat kaiken -maailman tuulet olleet sinne vangittuina ja vapauden kaipuutaan -pimeässä ulvoneet. Sekaisin mielin ja pyörryttävin päin hapuili Ulla -askel askeleelta eteenpäin, kunnes löysi oman halkokellarin oven. -Lankeillen ja käsiinsä naarmuja saaden kiipesi hän puukasan yli ja -alkoi hapuilla peräsopessa. Mytty oli siellä vielä paikoillaan ja -ottaen sen mukaansa lähti hän takaisin kiipeämään. Mutta halkoläjälle -päästyään pettivät hänen voimansa, hän raukesi istumaan ja helmaansa -myttyä pusertaen tyrskähti rajuun itkuun. Kauan hän itki ja nyyhkytti -perään vielä kauemmin. Lopuksi lakkasi hän nyyhkimästäkin ja istui -sitten paikallaan kuin siihen jähmettyneenä. Ympärillä oli sakea, -kostea ja liikahtamaton pimeys kuin Manalan uumennoissa ja tuuli -vongahteli haikeasti. Mutta vihdoin hän havahtui turtumuksestaan ja -lähti tavoittelemaan pois kellarista. Ylös päästyään pujahti hän -portista kadulle ja lähti käärön saalinsa sisään piiloittaen kuin varjo -hiipimään katukäytävää pitkin. - -Kaupunki jylhine kivimuurilleen, kalseine katuineen ja suorine, -leikkaavine särmineen uinui öisessä levossa. Väkevä, mereltä käsin -painava tuuli lakaisi autioita katuja, vongutteli suruisasti -telefoonilankoja ja kantoi jostain nurkkien takaa kumahtelun jonkun -kotiinsa kiiruhtavan öisen kulkijan askelista. Sieltä ja täältä -kuului ajurinrattaiden hurinaa ja sitä säestävää kavion lapsutusta, -kun juopuneet mässääjät ajoivat öisiin remuihinsa. Kun yksien -rattaiden synnyttämä hurina ajurin laitakaupungille loitotessa hälveni -kuuluvista, sikesi jo lähempänä uusi hurina ja uusi kavionlapsutus -entistä jatkamaan ja niin hurisi ja lapsutti katkeamatta noiden -totisina ja jylhinä jomottavien kivimuurien takana, ikäänkuin tuo -uinuva kaupunki-jättiläinen olisi puoliääneen horisten uneksinut -päiväisestä humustaan ja kiihoittavista nautinnoistaan. Pitkissä -riveissä seisovat katulyhdyt paloivat niukasti ja lepattaen ja -ikäänkuin maailmassa olisi ollut liiaksi valoa, hiipi lyhtyriviä pitkin -kyttyräselkäinen lyhtyjen hoitaja, harppaili pitkine jalkoineen kuin -hämähäkki ja pysähtyi joka toisen lyhdyn luo, ojensi ylös lyhtyä kohti -pitkän sauvansa ja lyhty tuikahti sammuksiin. Ja sitä tehden hiipi tuo -valoja harventeleva hämähäkki edelleen kunnes hälveni pimeyteen. Mutta -kuin maankamaralla kamppailevien ihmislasten eloa tarkasteleva kohtalon -silmä loimahti väliin linnoituksessa olevasta valonheittäjästä lähtenyt -häikäisevä sädesoihtu valtavan kaaren tehden yli pimeässä lepäävän -kaupungin ja lyhyeksi hetkeksi kirkkaasti valaisi korkeat kivimuurit ja -niiden tummat, yöhön ammottavat akkunat. - -Tiukasti saalia ympärilleen puristaen, sekaisin päin ja väristen vilun -ja kuumeen valeluista hiipi Ulla katua eteenpäin kuin olisi hän ollut -tuon kalseudellaan ruhjovan kivisen kaupungin henki, joka tuskasta -väristen etsii vapautustaan. Pyörryttävässä päässään oli hänellä -enää yksi kiinteä ajatus: saattaa lapsensa varmaan piiloon. Mutta -kotiportista ulos tultuaan oli hänestä alkanut tuntua varmalta, ettei -hän itsekään palaa enää takaisin. Ei hänellä ollut tietoa mitä itseensä -nähden tehdä ja minne mennä, eteenpäin hän vain pieneksi kyyristyneenä -hiipi, siirtyi äänetönnä kuin varjo pitkin kalseita seinustoja. -Pimeät, teräväpiirteiset ja äänettömät kivimuurit seisoivat kohtalon -järkähtämättömyydellä molemmin puolin katua ja niiden likistävässä -läheisyydessä, katukäytävän kylmän tunnottomasti kumahdellessa askelten -alla, valtasi Ullan suuri turvattomuuden ja yksinäisyyden tunto. Hänen -hätääntynyt sydämensä lepatti kuin nuo tuulta vastaan kamppailevat -lyhtyjen liekit ja vapisevin polvin eteenpäin paetessaan supisi hän -hiljaa ja yhteen menoon: "Hyvä Jumala, hyvä Jumala!" Mutta oli kuin -tuuli, joka pimeissä ja ahtaissa solissa kierteli, vinkui ja surkeasti -ulisi, olisi hänen kuiskeisiinsa vihaisesti vastaan vongahtanut: "Ei -täällä ole mitään hyvää Jumalaa!" - -Siten ilman mitään määrättyä päämaalia eteenpäin harhaillessaan joutui -Ulla eräälle kaupungin kylestä ulos pujahtavalle niemelle, joka sekin -oli täyteen ahdattu noita synkeitä kivimuureja kuin jättiläisten -monisärmäisiksi sorvaamia kallionmöhkäleitä. Kuin niiden ahdistavasta -puserruksesta päästäkseen riensi Ulla suoraa eteenpäin ja osui niemen -kärkeen, jossa meri vapaana aukeni eteen. Rajupäisen tuulen paimentamat -aallot kohoilivat korkeina, vihreinä ja lyijynraskaina ja loiskielivat -määrämittaisesti niemen käressä olevan puisen laiturin kylkeen. Jonkun -matkan päässä oli toisen laiturin kylessä pieni jahti, joka rantaan -vyöryvien aaltojen käsissä rauhattomasti keinui, ruski ja natisi -ja jonka köysissä tuuli pitkään ja haikeasti vihelsi. Etummaisessa -mastossa tuikutti pieni lamppu, ollen välistä väkevän tuulenpuuskan yli -pyyhältäessä aivan sammumaisillaan. Hetkiseksi tuohon jahtiin katseensa -kiinnittäessään tuntui Ullasta kuin olisi sekin ollut tuskissaan -riuhtova ja vapautukseen kamppaileva ihmisolento. - -Ulla istuutui laiturin reunalle, veti saalia yhä tiukemmalle värisevän -ruumiinsa ympärille ja katsoi pimeälle merelle, jossa tuuli ja aallot -huumaavasti kohisivat ja josta sankean pimeyden takaa vyöryi esiin yhä -uusia, vaahtoharjaisia ja suolaa huokuvia aaltoja. Hänen takanaan oli -kaupunki jylhine kivijättiläisineen ja niemenkärkeä lähinnä olevan -rakennuksen laajassa ja pimeässä sivustassa oli himmeästi valaistuna -vain kaksi rinnakkaista kolmannen kerroksen akkunaa, jotka arvoituksen -tapaisina katsoivat pimeälle ja kuohuvalle merelle. - -Siinä istuessaan ja katsoessaan aaltojen huokuvaa keinuntaa, joka -oli kuin maaemo olisi huokaillen rintaansa kohotellut, valtasi -Ullan raukea uupumus ja vastustamaton levon kaipuu. Kuin pehmeitä, -pöyheitä polstareita vyöryi yhä uusia aaltoja pimeyden takaa laiturin -juurelle. Ne vetivät Ullaa puoleensa ja hänestä tuntui kuin olisi hän -sulautumaisillaan tuohon samaan, suloisesti tuudittavaan ja iäisesti -jatkuvaan keinuntaan. Vielä hetkisen hän istui ja väsynein, ilmeettömin -silmin tähysti aaltoihin. Sitten hän yhtäkkiä nousi ylös, katsahti -kuin säikähtyneenä ympärilleen, asetti jalkansa laiturin reunalle -ja heittäysi alas. Kuului vain vähäinen loiskaus, Ulla katosi pian -vihreiden aaltojen keskeen ja tuuli ja pimeä meri jatkoivat edelleen -kaameaa kohinaansa, jahti riuhtoili toisen laiturin kylessä ja nuo -öisen valvojan kaksi himmeästi valaistua akkunaa tuijottivat yhä -rävähtämättä ulos huokailevaan yöhön... - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLEJA*** - - -******* This file should be named 60779-8.txt or 60779-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/0/7/7/60779 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/60779-8.zip b/old/60779-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 3ec1122..0000000 --- a/old/60779-8.zip +++ /dev/null |