diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60679-8.txt | 3478 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60679-8.zip | bin | 78068 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3478 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e7d2e55 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60679 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60679) diff --git a/old/60679-8.txt b/old/60679-8.txt deleted file mode 100644 index 97de835..0000000 --- a/old/60679-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3478 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Tuhlaajapoika, by Paul Heyse, Translated by -Helmi Krohn - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Tuhlaajapoika - - -Author: Paul Heyse - - - -Release Date: November 13, 2019 [eBook #60679] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TUHLAAJAPOIKA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -TUHLAAJAPOIKA - -Kirj. - -PAUL HEYSE - - -Suomentanut - -Helmi Krohn - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1914. - - - - -Tuhlaajapoika. - - -Bernissä eli seitsemännentoista vuosisadan keskivaiheilla eräs -kunnioitettava rouva, Helena Amthor, erään rikkaan ja arvossapidetyn -porvarin ja raatimiehen leski, joka parhaassa iässään ja -kukoistuksessaan kaksitoistavuotisen avioliiton jälkeen oli jäänyt -yksin maailmaan kahden lapsensa kanssa. Siitä huolimatta hän oli -vastannut kieltävästi kaikkiin naimatarjouksiin, vieläpä kaikkein -edullisimpiin ja kunniakkaimpiinkin ja selittänyt, ettei hänellä -elämässä ollut enää muuta tehtävää kuin kasvattaa lapsistaan rehellisiä -ihmisiä. Mutta niinkuin usein sattuu, että liian suuri kiihko vaikuttaa -aivan päinvastoin kuin mitä on tarkoitettu, kävi tässäkin. Vanhin -lapsi, joka isän kuollessa oli yhdentoista-vuotias ja erittäin sukkela, -mutta itsepäinen poika, olisi pikemmin tarvinnut miehistä kuritusta -kuin hellän, liian myöntyvän äidin hoitoa, joka jumaloi tätä poikaansa -liian varhain kadottamansa miehen kuvana, hennomatta vähimmälläkään -tavalla vastustaa hänen useinkin yltiöpäisiä toiveitansa. Seurauksena -oli se, että nuori Andreas käyttäytyi sitä huonommin mitä vanhemmaksi -hän kasvoi ja palkitsi äitinsä mielettömän rakkauden tuottamalla -hänelle raskasta sydänsurua. Kun äiti huomasi erehdyksensä, oli jo -liian myöhäistä. Ei siinä pojan setien pyynnöt eikä nuhteet, eipä edes -kaupungin viranomaisten vakavat varoitukset eikä sakkorahat, joita hän -hurjan elämänsä vuoksi sai maksaa, voineet hillitä hänen villiintynyttä -luonnettansa, yhtä vähän kuin huolestuneen äidin kyyneleetkään. Ja -niinpä Helena rouva vihdoin suostui siihen, mikä hänen miehensä -kuoleman jälkeen tuotti hänelle kaikkein katkerinta surua, nimittäin -eroamaan pojastansa, sillä eräs Lausannessa asuva serkku, varakas -kauppias tarjoutui ottamaan hänet taloonsa toivoen, että toinen ilma -ja säännöllinen työ voisi vaikuttaa edullisesti isättömään poikaan. -Andreas, joka silloin juuri oli täyttänyt kaksikymmentä vuotta, läksi -kernaasti vanhasta syntymäkaupungistaan Lausanneen, toivoen serkkunsa -valvonnasta huolimatta saavansa viettää vapaampaa ja iloisempaa elämää. -Tuntematta sen suurempaa liikutusta hän jätti jäähyväiset äidilleen ja -kaksitoistavuotiaalle sisarelleen, Lisabethille ja tallensi melkoisen -matkakassansa huolellisemmin laukkuunsa kuin äidilliset varoitukset -sydämeensä. Tuskin oli puoli vuotta kulunut, kun Lausannesta tuli -tieto, että Andreas oli salaa karannut kaupungista jättäen jälkeensä -pelisaleihin ja kapakkoihin velkoja sekä vieden mukanaan suuremman -summan, joka hänen haltuunsa oli uskottu. - -Tämän velan sekä kaikki muutkin rouva Helena Amthor maksoi epäröimättä -sekä puhumatta siitä kellekään ainoatakaan sanaa; mutta joka kerta, -kun häneltä tiedusteltiin hänen poikansa vointia, hän vastasi, -että hänen kävi hyvin ja että hän kirjoitti hänelle aika ajoittain -matkojensa varrelta. Tuo viimeinen tiedonanto ei ollutkaan väärä, -sillä joka kerta, eikä se tapahtunut niinkään harvoin, kun pojalta -rahat loppuivat, kääntyi hän äitinsä puoleen, eikä tämä koskaan -antanut hänen turhaan pyytää. Mitä heidän kirjeensä muuten sisälsivät, -sitä ei kukaan ihminen saanut tietää. Äiti ei enää koskaan maininnut -poikaansa nimeltä eikä ruvennut itse hänestä puhumaan, jotta lopulta -muutkaan eivät tahtoneet enää kosketella tätä hänen sydänsuruansa, ja -Andreas ikäänkuin kuoli tai katosi koko kaupunginkin mielestä. Hänelle -itselleen se näyttikin olevan mieleen; hän ei sanallakaan ilmaissut -haluavansa käydä kotikaupungissaan. Kun hän oli tullut täysi-ikäiseksi, -ilmoitti hän vain lyhyesti holhoojallensa, että hän määräpäivänä oli -tavattavana "Rebstockin" ravintolassa Strassburgissa ottaakseen vastaan -isänsä perinnön. Holhooja, vanhemmanpuolinen mies, ei tahtonut eikä -voinut matkustaa niin kauaksi tapaamaan nuorta holhokkiansa. Siksipä -Helena rouva päätti itse lähteä tälle haikealle retkelle salaisesti -vielä toivoen, että jälleennäkeminen voisi pehmittää pojan kovaa -mieltä. Mutta kun hän kymmenen päivän kuluttua palasi takaisin, oli -hänen kasvojensa alakuloinen ilme tullut vieläkin synkemmäksi kuin -ennen, eikä kukaan sen jälkeen nähnyt hänen enää nauravan. - -Ja kuitenkin oli kohtalo, joka oli sälyttänyt niin paljon raskasta -hänen hartioilleen, antanut hänelle myös lohdutuksen, joka olisi voinut -täysin parantaa vähemmän sairaan äidin sydämen. Hänen toinen lapsensa, -Lisabeth nimittäin, joka oli kahdeksan vuotta nuorempi veljeänsä, -oli yhtä hyvätapainen, taipuisa ja helläsydäminen ja yhtä suuressa -määrässä kaikkien ihmisten lempilapsi kuin hänen veljensä kaiken tämän -vastakohta. Ja näitä hänen hyviä ja kauniita ominaisuuksiansa, joskohta -ne olivatkin hänellä veressä, ei vähimmälläkään tavalla oltu hoidettu -eikä kasvatettu, sillä varsinkin ensi vuosina, jolloin Andreas oli -vielä kotona, oli äiti kohdellut nuorempaa lastaan yhtä liioitellun -ankarasti kuin lemmikkiään leväperäisesti. Lisabeth oli vain pieni -koulutyttö, kun hän jo salaa vuodatti kyyneleitä huomatessaan äidin -puolueellisuuden ja suri katkerasti, ettei hänelle annettu vähintäkään -osaa niistä ystävällisistä sanoista ja hyväilyistä, joita äiti tuhlasi -vallattomalle pojalleen. Sen sijaan kaikki ne nuhteet, joita poika -pahoista teoistaan olisi tarvinnut, tulivat suloisen pienokaisen -osalle, josta veli ei vähääkään välittänyt. Ja sittenkin lapsi pysyi -lempeänä ja iloisena, ikäänkuin hän jo näin varhaisella iällä olisi -käsittänyt koko sen onnettomuuden, joka järkytti äidin tasapainoa, -ja päättänyt kärsivällisesti kestää ikäänkuin sairaan oikkuja sitä -vääryyttä, jota hänelle tehtiin. - -Myöhemmin, kun nuorukainen oli karannut Lausannesta ja yhä enemmän -katosi maailman silmistä, parani äidin ja tyttären väli, sillä äidiltä -ei jäänyt huomaamatta lapsensa jalo luonnonlaatu, joskin demooninen -voima oli kahlehtinut häntä ja ollut syynä hänen onnettomuuteensa. -Hänen haavoitettu äidinylpeytensä esti häntä tosin edes -huokauksellakaan ilmaisemasta tyttärelleen, miten katkerasti hän suri -poikaansa. Mutta kaikessa muussa hän soi hänelle nyt ensimäisen sijan -sydämessään, ja usein tuntui siltä kuin hän olisi yrittänyt hyvittää -kaikkea sitä, mitä tytär varhaisimmassa lapsuudessaan oli saanut -kärsiä. Tosin hän vieläkin tuhlasi hänelle vain niukalti hyväilyjä. -Mutta kun hän iltasin ennen maatapanoa siveli hennolla, läpikuultavalla -kädellään tytön ruskeaa päälakea tai jonkun kerran suuteli häntä ja -sanoi häntä "lapsi kullaksi!", punastui Lisabeth ilosta ja hänen -sydämensä sykki niin kiihkeästi, ettei hän kokonaiseen tuntiin voinut -nukkua. Myöskin piti äiti huolta siitä, siinä määrin kuin hänen vakava -mielialansa sitä salli, että tytär sai nauttia nuoruuden iloja; niinpä -hän sunnuntaisin kutsui hänen tovereitaan yksinäiseen leskentaloonsa ja -sitä ympäröivään kauniiseen puutarhaan ja antoi tyttären kesäisin ottaa -osaa huviretkiin ja pieniin maalaisjuhliin, joita seudun nuoriso pani -toimeen; vain tanssitilaisuuksiin hän ei päästänyt häntä, niin siivosti -kuin niissä käyttäydyttiinkin ja niin tarkasti kuin niissä vanhoja -kunniallisia tapoja seurattiinkin. Tuntuipa siltä kuin hänen olisi -ollut mahdoton sulattaa sitä ajatusta, että sisar tanssisi samalla -hetkellä kuin ehkä veli, kodittomana ja ilottomana epätoivoissaan -lopettaisi onnettoman elämänsä. Sillä tuo ajatus seurasi kuin kummitus -häntä yöt päivät laskien synkän varjon hänen sielunsa ylitse. - -Talo, jonka Amthorit jo useammassa sukupolvessa olivat omistaneet, -sijaitsi kaupungin yläosassa. Se oli kapea, kolmikerroksinen, -ikivanha rakennus; seinät ja katot olivat sisältä laudoitetut ja -vanhat silkkitapetit ja raskaat verhot antoivat sille kodikkaan -leiman. Alakerroksessa oli keittiö sekä talon vanhan miespalvelijan -ja taloudenhoitajattaren huoneet; toisessa kerroksessa äidin ja -tyttären suojat, joista ovi johti puutarhaan; ylimpänä vihdoin -raatimies-vainajan kirjasto- ja työhuone, joita myöhemmin Andreas -oli käyttänyt. Pojan makuuhuoneessa ei siitä saakka kuin hän läksi -kotoa ollut kukaan muu kuin vanha taloudenhoitajatar käynyt. Äiti ei -koskaan astunut jalallaan sinne, ja sisarkin, kun hänen oli pakko mennä -yläkerrokseen hakemaan jotakin kirjaa, hiipi henkeään pidätellen oven -ohi, ikäänkuin huoneessa olisi kummitellut. - -Olipa nyt syyskuun ilta, juuri se päivä, jolloin Lisabeth oli täyttänyt -yhdeksäntoista vuotta. Päivän kunniaksi oli äiti kutsunut muutamia -tyttären ystäviä taloon ja laulaen ja kaikenlaista iloa pitäen -oli nuorilta aika huomaamatta kulunut aina lähemmäksi kymmeneen. -Kävellen käsi kädessä ja keskenään kuiskaellen pimeässä puutarhassa, -joka helteisen päivän jälkeen oli virkistävän vilpoinen, olisivat -tytöt varmaan odottaneet vaikka keskiyön tuloa, jollei ukkosilma, -joka nousi joen toiselta puolelta, olisi karkoittanut heitä kotiin. -Palvelijattaret lyhtyineen olivat myös saapuneet heitä noutamaan, ja -kun ystävättäret suudelmia vaihdellen olivat lausuneet jäähyväiset -toisilleen, vallitsi puutarhanpuoleisessa suuressa arkihuoneessa -tavanmukainen hiljaisuus ukkosen ensi jyrinän kajahdellessa yöhön. - -Helena rouva, joka oli jättänyt nuoret yksin huvittelemaan, astui -nyt tyttärensä luokse, joka seisoi avonaisessa balkongi-ovessa ja -katseli puutarhan pimeitten pengerten yli alas joelle sen enempää -ajattelematta, niinkuin usein käy juhlapäivän humun vaiettua, kun -sielu jälleen tuntee olevansa yksin. Äiti laski lempeästi kätensä -tyttären päälaelle, ja tytär nojautui mitään sanomatta äidin olkapäähän -ikäänkuin etsien suojaa leimahtavalta salamalta, joka samassa halkaisi -mustan pilviseinämän. Tule sisään, lapsi, sanoi äiti; pian alkaa sataa. - -Tytär pudisti ääneti päätään. Hän katseli liikkumatta ihmeellistä -näkyä, kirkasta valojuovaa taivaanrannassa, missä ukkospilvien -toiselta puolen kohosivat Ylimaan lumen peittämät huiput kuun -rauhallisessa valossa. Äiti, sanoi hän, miten suuri maailma on sentään. -Tuolla kaukana ei rajuilmasta ole vähintäkään tietoa. Ja vieläkin -kauempana, tuolla, missä tähti juuri syttyy Rothhornin yläpuolella, ei -aavistettaisi mitään, vaikka koko maa menisi murskaksi. - -Äiti ei vastannut mitään. Hänen ajatuksensa kulkivat -- hän ei itsekään -tiennyt missä, vaikka kylläkin kenen luona, sillä joka kerta pahalla -ilmalla hän ajatteli poikaansa aivankuin vuosiakin sitten, kun tämä oli -vielä pieni eikä iltaisin ollut palannut kotiin. - -Kun tuuli karehteli joen pinnalla, alkoi tyttö jälleen puhua. Näyttääpä -siltä kuin aallot värähtelisivät salaman iskiessä maahan. Sittenkin -soitetaan ja tanssitaan tuolla alhaalla kapakassa. Kylläpä ihmiset ovat -jumalattomia. - -He lopettavat juuri; varmaan rajuilma säikähyttää heitäkin, arveli -äiti. Ei kukaan ole niin kovaluontoinen, ettei jumalan varottava ääni -joskus puhuisi hänen sielussaan. Mutta tulehan nyt sisään. Pähkinän -suuruisia sadepisaria alkaa jo tippua. - -Katsokaahan, äiti, sanoi tytär ja pidätti äitiä käsipuolesta, tuolla -alhaalla ei ole kaikki niinkuin pitäisi olla. Kapakan ovi lentää auki, -ihmiset kiiruhtavat ulos, nuori tyttö on joukon keskellä, tikari -välkähtää -- kuulkaahan! He riitelevät keskenänsä. Oi, miten hurjaa -joukkoa! - -Ukkosen jyrinä piti juuri hiukan lomaa, jotta joen rannalta, -puutarhapenkereitten yli saattoi selvästi kuulla kiivasta sananvaihtoa -sekä aseitten ja lasien kilinää; kaikesta tästä melusta ja hälinästä -välittämättä yksinäinen klarinetti lasketteli hurjia juoksutuksiaan ja -lirityksiään. - -Antaisin sata kruunua, sanoi Helena rouva rypistäen otsaansa, jos tuo -kaupungin paheenpesä suljettaisiin. Voisivatpa melkein saada minut -vanhoilla päivilläni muuttamaan toiseen taloon, jotta minun ei enää -tarvitsisi nähdä ja kuulla tuota elämää. - -Ja juuri kaikkein hempeimpinä hetkinä, lisäsi tyttö, kun kaikkialla -muualla on hiljaista ja voisi rauhassa ajatella ja uneksia. -Katsokaahan, nyt he siirtyvät talon edustalta joen yli vievälle -portaalle. Jumalan tähden, he hyökkäävät aseineen toistensa kimppuun. -He työntävät erään miehen vasten kaidepuuta -- nainen heittäytyy heidän -väliinsä -- mies on saanut jälleen kätensä vapaaksi -- kunpa he eivät -heittäisi häntä jokeen -- - -Nyt jo riittää, sanoi äiti käskevällä äänellä; nyt sinä tulet pois -oven luota. Kristillisiä ihmisiä varten ei ole tuollainen näytäntö, -kun toiset, pahemmin kuin villipedot, käyvät toistensa kimppuun. Lue -minulle iltarukous ja menkäämme sitten levolle. - -Räikeä salama valaisi äkkiä rannalla seisovat talot, kapakan, joka -sijaitsi saarella sekä joen vyöryvät aallot. Silmänräpäyksen aikaa -saattoi selvästi eroittaa ihmisjoukon, joka temmelsi kapealla sillalla -sekä punaisen hattutöyhdön kookkaan nuorukaisen päässä, joka koetti -puolustautua suurta ylivoimaa vastaan, ainoana apunaan nainen, jonka -päässä liehui valkea huivi; aseet välkähtivät ja naisen avunhuudot -kajahtivat hiljaisen rantakadun yli -- sitten pilvistä paukahti kova -jyrähdys, ikäänkuin taivaankorkuinen talo olisi syössyt kumoon, -rankkasade räiskyi maahan ja pimeä yö nielaisi kitaansa hurjan -tappelevan joukon sillalla, jotta ei muuta silmä enää voinut eroittaa -kuin punaisen valonhohteen kapakan ikkunasta. - -Naiset olivat kauhuissaan vetäytyneet sisään, ja sillä välin kuin -äiti hitain askelin kulki edes-takaisin mattojen peittämällä -lattialla, istui Lisabeth pöydän ääressä, kädet ristissä kirjalla, -joka oli avattuna hänen edessänsä ja katse kiintyneenä kauniiseen -venetsialaiseen kukkamaljakkoon, jonka hän oli kummiltaan saanut -syntymäpäivälahjaksi. Lukemista oli mahdoton ajatellakaan, sillä -rajuilma olisi vaimentanut hänen äänensä; vielä mahdottomampaa olisi -nukkuminen ollut; sillä hirmukuvat saattoivat hänen mielensä yhä -tuskaiseksi. Lakkaamatta hän kuunteli ulkoa tulevaa ääntä. Hyvä jumala, -rukoili hän miltei tietämättään, saata kaikki onnelliseen päätökseen! --- Taaskin salama välkähti ikkunasta ja ovesta, joka oli vain puoleksi -kiinni päästäen ukkosilman hengen tunkeutumaan sisällekin, ja silloin -tyttö oli näkevinään ulkona puutarhapenkereellä varjon, joka hetkeksi -pysähtyi ikkunan eteen heti kadotakseen jälleen. Äiti, huudahti tyttö -kuiskaavalla äänellä, suljetaan ovi; joku on noussut muurin yli ja -tullut -- - -Hän ei ennättänyt lopettaa lausettaan, kun ovi työntäytyi auki ja mies -syöksyi huoneeseen. Jumalan tähden, huusi hän ja vaipui polvilleen -puoleksi väsymyksestä, puoleksi rukoillakseen Helena rouvan jalkojen -juureen, keitä lienettekin, jalot naiset, pelastakaa minut, jota -aivan syyttä ajetaan takaa! He ovat kintereilläni; minne -- huusi -hän, kohoten jälleen pystyyn ja pyyhkäisten verentahraamat hiukset -otsaltaan, -- minne voin piiloutua, miten voin teidän sydäntänne -liikuttaa? Jospa tietäisitte, miten kaikki on käynyt, miten aivan -syyttömästi olen joutunut hirveään tilaan, jotta minua syytetään -murhasta -- oi, jalo neito, -- hän kääntyi kalmankalpean tytön puoleen, -joka kauhulla oli huomannut punaisen töyhdön vieraan hatussa, -- jos -teillä on veli, jota te rakastatte ja jonka ehkä, samoinkuin minunkin -nyt, täytyy turvautua toisten vieraanvaraisuuteen vieraalla maalla, -niin rukoilkaa ankaraa äitiänne, jotta hän ei ajaisi minua ulos pimeään -yöhön, jossa taivas tiesi mikä häpeä minua odottaa. Teidän omien -poikienne nimessä, jalo rouva -- - -Vaietkaa, keskeytti hänet Helena rouva kaamealla, vapisevalla äänellä, -joka onnettoman korvissa kajahti vieläkin kauheammalta kuin ukkosen -jyrinä. Ja luodessaan silmäyksen vieraaseen hänen kasvonsa kalpenivat -siinä määrin, että tytär kiiruhti äitinsä luo tukeaksensa häntä, jos -hän menisi tainnoksiin. Mutta hän tointui jälleen. - -Sulje verannan ovi, sanoi Helena rouva hätäisellä äänellä nojautuen -tuolin selkää vasten; ja kutsu Valentin tänne. Älä sano hänelle mitään. -Mutta kiiruhda! Olen kuulevinani ääniä alhaalta penkereeltä. - -Tyttö lukitsi silmänräpäyksessä raskaan verannanoven ja kiiruhti toista -tietä ulos. Vieras jäi hetkeksi yksin äidin kanssa. - -Te pelastatte kunniani ja vapauteni, sanoi vieras änkyttäen, ehkäpä -henkenikin. Mutta uskokaa minua, jalo rouva, sen minkä teette, ette -tee arvottomalle eikä kunniattomalle, ja äitini, joka uhraisi koko -omaisuutensa lunastaakseen poikansa hengen, siinä tapauksessa että -hän olisi joutunut rosvojen käsiin, on teidän jaloa tekoanne -- Älkää -sanoko enää sanaakaan, puuttui äiti nyt puheeseen. Sen minkä teen, en -tee teidän tähtenne. Te olette veressä -- katkaisi hän puheensa, kun -hänen silmänsä osui vieraan olkapäähän, josta mustan silkkitakin läpi -vuosi suuria veripisaria. - -Ei se tee mitään, vastasi vieras nopeasti painaen kätensä kipeälle -paikalle. Tuskinpa tunnen sitä. Suokoon jumala, että olisin itse yhtä -vähäisiä naarmuja iskenyt. Mutta pelkäänpä -- - -Lisabeth astui sisään ja hänen jäljessään talon vanha palvelija. -Valentin, sanoi rouva, saattakaa vieras yläkertaan ja valmistakaa -hänelle vuode, -- siihen huoneeseen -- kyllähän te tiedätte. Ei kukaan -saa tietää, että hän on talossa; Donatelle minä itse sen sanon. Tehän -osaatte hoitaa haavoja. Tarkastakaapa vieraan olkapäätä, kaapissa -ylhäällä on liinakangasta -- piirongin laatikossa on myöskin paitoja -- -häntä on kohdeltava _ikäänkuin hän olisi minun oma poikani_. Menkää! -Minä kuulen askeleita! - -He kuuntelivat kaikki sykkivin sydämin. Sateen rapinan läpi kuuluikin -kovaäänistä puhetta puutarhasta. Samassa vanha palvelija oli jo -työntänyt vieraan ovesta ulos, ja äiti ja tytär jäivät yksin. - -Lapseni, sanoi äiti vapisevalla äänellä, mene Donaten luo. Minun täytyy -valehdella enkä tahtoisi, että sinä sitä kuulisit. - -Äiti, sanoi tytär, antakaa minun jäädä teidän luoksenne. Minä -menehtyisin tuskaan tuolla alhaalla. Älkää luulko, että varsinkaan -minun silmissäni voisi tuntua väärältä mikään, mitä te teette -pelastaaksenne ihmishengen. - -Nyt kolkutettiin kolmasti ovelle. Lain nimessä! kuului ääni ulkoa, -avatkaa! - -Ken kolkuttaa näin myöhään? vastasi Helena rouva, ja hänen äänensä -kuulosti rauhalliselta ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. - -Vääpeli ja vahtisotamiehet! kuului vastaus. Avatkaa, tai me murramme -oven auki. - -Mene, Lisabeth, sanoi äiti niin kovalla äänellä, että ulos saattoi -kuulua joka ainoa sana. Totta tosiaan, onpa meidän vanhaan Bernin -kaupunkiimme tullut uusia tapoja, kun vahtisotilaat voivat keskellä -yötä ja sumua murtautua rauhalliseen taloon. Toivottavasti te voitte -antaa tyydyttävän selityksen tähän käyntiinne, vääpeli, sanoi hän -tulokkaille. Te tiedätte kuka minä olen ja etten anna talossani suojaa -roskaväelle, joita poliisien tarvitsisi ajaa takaa. - -Vääpeli, joka nopeasti oli silmännyt joka soppeen, pysähtyi hämillään -Helena rouvan kookkaan olennon eteen ja laski silmänsä maahan -kohdatessaan hänen lujan katseensa. Suokaa anteeksi, rouva Amthor, -mutisi hän, viitaten kahdelle apulaiselleen ja käskien heidän jäämään -ulos sekä vääntäen nolona tikarinsa kahvaa, me ajamme erästä hurjaa -miekkosta takaa, joka alhaalla saarella on nostanut riitaa ja tehnyt -itsensä syypääksi murhaan. Kun saavuin paikalle, sanottiin hänen -paenneen tänne päin ja nopein askelin kiivenneen muurien, aitojen ja -kukkapenkkien yli, ja teidän puutarhastanne me löysimmekin jälkiä sekä -hansikkaan ikkunan luota. Siksi pidin velvollisuutenani -- - -Murtautua minun talooni, ikäänkuin kotini olisi murhamiesten -pakopaikka! keskeytti Helena rouva vääpelin puheen ja silmäsi niin -lujasti häneen, että parrakas mies katsoi lattiaan kuin rikoksesta -kiinni saatu syyllinen häveten märkiä jälkiä, jotka hän mattoon oli -jättänyt. Lähtekää pois ja pitäkää ensi kerralla paremmin varanne kenen -ovelle te kolkutatte. Huomenna minä teen valituksen pormestarille -ja raatimiehille sen johdosta, että kaupunki sietää tuollaista -vallattomuutta ja huonoa elämää saarella, jotta poliisit voivat -häiritä keskellä yötä rauhallisten naapurien rauhaa ja epäillä heitä -rikoksentekijäin salaamisesta. - -Mies aikoi vielä pyytää anteeksi, mutta Helena rouvan käskevä -kädenliike, kun tämä osoitti hänet ovelle, esti häntä sen enempää -sanomasta. Pää alaspäin painuneena hän poistui. Tuskin hän oli päässyt -kynnyksen yli, niin Lisabeth työnsi jälleen salvan eteen, mutta vaipui -sitten tuolille ja huokasi syvään, siinä määrin oli pelko ja tuska tänä -lyhyenä hetkenä järkyttänyt hänen mieltään. - -Jää sinä tänne, sanoi äiti hetken kuluttua. Sytytä kynttilä, minä menen -ylös. - -Äiti, uskalsi lapsi inttää vastaan, ettekö tahtoisi mielemmin -- te -olette ilmankin jo niin kalpea, se kysyy liiaksi teidän voimianne. - -Helena rouva ei vastannut mitään, otti vain kynttilän tyttärensä -kädestä ja poistui huoneesta jäykkä ilme kasvoillaan, ikäänkuin ei -mitään pahempaa enää olisi voinut hänelle tapahtua. Hän oli ankara ja -ylpeä nainen, joka aina oli pitänyt itseään liian hyvänä alentuakseen -valehtelemaan. Nyt hän oli kuitenkin sen tehnyt, alentanut itseään -sekä omissa että lapsensa silmissä ventovieraan tähden, jolla ei ollut -minkäänlaista oikeutta vaatia häneltä tällaista uhrausta, vaan oli -ainoastaan vedonnut hänen sydänsuruunsa. - -Ovi, jonka kautta hän poistui, jäi puoleksi auki; Lisabeth kuuli, miten -raskain askelin äiti nousi portaita ylös, miten hän useampaan kertaan -levähti, ikäänkuin henkeä vetäen ja voimia keräten voidakseen astua -kadotetun poikansa huoneeseen, missä hän ei vuosikausiin ollut käynyt. - -Hän makaa tiedottomana, sanoi vanha Valentin, joka astui emäntäänsä -kynnyksellä vastaan. Olen sitonut hänen haavansa, mutta kun yritin -pukea hänen ylleen puhtaan paidan, kaatui hän kuin kuollut käsiini. -Minä lähden kylmää vettä hakemaan; muuta hätää ei hänellä ole, -verenhukka on siihen vain syynä, sillä verta hänestä pursui kuin vettä -kaivosta. - -Palvelija kiiruhti portaita alas, ja Helena rouva astui huoneeseen. - -Vieras makasi siellä vuoteella, silmät ummessa, suu ikäänkuin tuskasta -puoleksi avoinna, jotta hampaat kiiluivat esille. Kalpealta otsalta -olivat vaaleat hiukset pois pyyhkäissyt ja verta ja vesipisaria -tihkui esille. Maahan oli pudonnut hattu, silkkitakki sekä aivan -verinen paita, jonka palvelija oli vaihtanut puhtaaseen. Helena rouva -vapisi polvia myöten nähdessään tämän vieraan yllä hienon liinaisen -vaatekappaleen, jonka hän itse oli poikaansa varten kehrännyt ja -kutonut ja nimimerkillä varustanut. Jotta hän ei tarvitsisi nähdä -huonetta, kiinnitti hän katseensa nuorukaiseen, jonka kasvojen -ilme, niiden kalpeudesta huolimatta, oli huoleton ja poikamaisen -hyväntahtoinen. Että hän varmaan oli kelvollisten ihmisten lapsi, sen -Helena rouva heti hänen puvustaan oli päättänyt, ja hänen äänensä -liikuttava sävy, kun hän rukoili häneltä apua, kaikui yhä vielä hänen -korvissaan. Äidillinen tunne valtasi hänet, ja suuret kyyneleet -vierivät hänen kuihtuneita kasvojansa pitkin. -- Sitten vanha palvelija -palasi uudelleen huoneeseen tuoden mukanaan ruukullisen raikasta vettä -aikoen ruveta valelemaan tainnoksissa olevan ohimoita. -- Antakaa minun -se tehdä! sanoi emäntä ja otti sienen hänen kädestään. Hakekaa etikkaa -kaapista sekä myös pullollinen vanhaa viiniä. Toinnuttuaan hän kaipaa -vahvistusta. -- Sitten hän pesi veren hänen hiuksistansa ja kostutti -kostealla sienellä hänen huuliaan. Nuorukainen tointui, avasi silmänsä -ja nähdessään pelastajansa, jalon rouvan vuoteensa ääressä, aikoi hän -kohota istualleen ja ruveta puhumaan. Mutta Helena rouva vaati häntä -lempeällä äänellä pysymään alallansa ja alistumaan hänen hoitoonsa. -Minä voin jo paremmin, huokasi nuorukainen puoli-ääneen, tavoitellen -Helena rouvan kättä painaaksensa sen huuliansa vasten. Oi, miten paljon -te teette minulle! Jospa äitini näkisi teidät! Ettekä te edes tunne -minua, vaan voisitte uskoa minusta vaikka mitä. Antakaahan kun ensin -kerron teille kaikki. - -Ei enää tänään, keskeytti Helena rouva häntä ja laski kätensä hänen -huulilleen. Te olette kadottanut liiaksi verta, ensin teidän täytyy -taas toipua. Minä jätän teidät nyt vanhan palvelijani huostaan, hän -valvoo yön teidän luonanne. Toivottavasti te nukutte hyvin ja olette jo -miltei terve huomen-aamulla. Hyvää yötä! - -Hän poistui huoneesta silmäilemättäkään kaikkia niitä kaluja, jotka -herättivät hänen mielessään vain katkeria muistoja. Mutta tultuaan -pimeään porraskäytävään, nojasi hän hetkeksi päätään seinää vasten ja -nyyhkytti salaa. Sitä ei kestänyt kuin silmänräpäyksen aikaa, sitten -hän kohotti taas päänsä pystyyn ja palasi tyttärensä luo. Valentin -arvelee, ettei ole mitään vaaraa, sanoi hän. Menkäämme levolle. - -Äiti, sanoi tytär, luuletteko, että hän on murhaaja? Koko hänen -olennossaan on jotain, joka sanoo, ettei hän voisi tehdä edes eläimelle -pahaa, saatikka ihmiselle. - -Mutta toisaalta, miten hän on voinut joutua tuohon kapakkaan? sanoi -äiti ikäänkuin itsekseen. - -Siksi että hän on vieras paikkakunnalla, sanoi tytär innokkaasti. Hän -ei puhunut Sveitsin saksaa, sen kai tekin kuulitte, äiti kulta? - -Turhaa on tätä asiaa sen enempää ajatella, katkaisi äiti äkkiä puheen. -Tule nukkumaan, lapseni. Rajuilmakin on nyt lakannut. - -He panivat nyt maata tyttären ensiksi luettua iltarukouksen. Mutta -puoliyö oli jo aikoja sitten mennyt ohitse, eikä kumpainenkaan ollut -vielä saanut unta. Lisabeth näki koko ajan edessään vieraan rehelliset, -pelokkaat silmät, kun tämä rukoili hänen apuaan saadakseen äidin -taipumaan, hänen veren tahraaman otsansa sekä punaisen töyhdön, ja -kuuli taas sillä välin naisen äänen, kun tämä heittäytyi tappelevien -väliin sillalla. Mutta Helena rouva kuunteli ääntä ylhäältä. Sillä -hänen makuusuojansa yläpuolella oli juuri se huone, missä haavoittunut -makasi, ja hän tuumi, miten usein hän oli valvonut aina aamuun -saakka odottaessaan Andreasta kotiin juomingeista, ja miten hän, kun -hoipertelevat askeleet vihdoin olivat kuuluneet, oli unen asemesta -saanut kyyneleitä silmiinsä. Nyt oli ylhäällä kylläkin hiljaista. Aika -ajoittain kuului vain vanhan Valentinin yskiminen. Rouva Helena istui -tyynyjen varassa ja koetti rukoilla. Herra Jumala, rukoili hän, anna -hänen ulkona maailmassa löytää äiti, joka auttaa häntä hädässä, ja kun -ei kukaan enää häntä armahda, niin anna hänen löytää tie oikean äitinsä -luo, jotta en kuolisi ennenkuin olen saanut pidellä hänen kättänsä -omassani! - - * * * * * - -Päivä häämöitti vasta kalpeana ja sumuisena pienten pyöreiden -ikkunaruutujen läpi huoneeseen, kun Helena rouva jo nousi vuoteeltaan -ja pukeutui nopeasti. - -Nuku vielä tunnin aikaa, lapsi, sanoi hän Lisabethille, joka myös alkoi -liikkua. Minä menen yläkertaan katsomaan vierastamme. - -Mutta tyttökään ei malttanut enää levätä. Salaa hän nousi, pani -vaatteet ylleen ja hiipi varpaillaan äidin jäljessä. Portaissa hän -tapasi Donaten, joka kantoi vatia. - -Ei hän syönyt juuri nimeksikään soppaa, sanoi vanha uskollinen -palvelijatar. Kovasti heikko hän yhä vielä on, ja käsi ihan vapisi, -kun hän lusikkaa piteli. Mutta muuten hän on oikein hieno nuori herra, -neiti, enkä minä anna häntä kellekään ilmi, pikemmin puren kieleni -poikki. - -Tyttö ei vastannut mitään, vaan hiipi ylös asti. Ja koska ovi oli -hiukan raollaan, saattoi hän nähdä vieraan vuoteessa makaavan, pää -hiukan kohossa, sillä hän tervehti juuri Helena rouvaa, joka seisoi -hänen edessään ja tiedusteli, miten hän oli yönsä nukkunut. - -En tiedä, jalo rouva, sanoi nuorukainen. Uskollinen hoitajani tiennee -paremmin, olenko pysytellyt levollisena vai puhunut järjettömiä -ja huitonut käsiäni ja jalkojani. Koko ajan näin ainakin unta -kaikkein suloisimmista asioista, en lainkaan verestä ja haavoista. -Ja kun aamulla tulin tajuntaani, niin tuntui jälleen niin pahalta -muistaessani, että eilen pelästytin teitä ja etten vieläkään ollut -ilmoittanut teille, kelle te olitte osoittanut niin sanomattoman paljon -hyvää. Ei, jatkoi hän kiihkeästi tarttuen rouvan käteen, kun hän -huomasi, että tämä jälleen aikoi estää häntä puhumasta, nyt en päästä -teitä luotani, vaikka kuumeelleni olisikin edullisempaa, etten puhuisi -sanaakaan kokonaiseen vuorokauteen. Tulen aivan hulluksi maatessani -tässä ja antaessani armeliaan samarialaiseni ja ennen kaikkea teidän -luulla, että tuhlaatte vaivaanne ja hoitoanne ihmiselle, jonka oikea -paikka olisi sellaisten roistojen ja tappelijoiden parissa, jotka -poliisi puolikuolleina korjaa kadulta. Että minun näin on käynyt, siitä -saan kiittää liiallista tiedonhaluani ja sitä mielipidettäni, että -reipas mieli ja hyvä omatunto ei koskaan vie ihmistä hunningolle. Isäni -on usein tosin pudistanut päätään minulle ja varoittanut minua: älä -tartu likaan, jos tahdot pitää sormesi puhtaina, ja jollet halua ulvoa -susien mukana, niin pysyttele heistä erilläsi. Ja äitini, miten hän -minun lähtiessäni Ausburgista, varoittikaan etten suinkaan poikkeaisi -muihin kuin hyviin majapaikkoihin ja kaikella tavalla kehoitti minua -välttämään huonoja tovereita. Muna oli kerrankin taas kanaa viisaampi. -Sillä nähkääs, jalo rouva, minä olen luonteeltani iloinen veijari, -ja vaikka kotikaupunkini onkin kaunis ja ajoittain varsinkin täynnä -iloista elämää, jota minä en suinkaan ole vieronnut, niin tuntui se -minusta sittenkin ahtaalta ja minä tahdoin nähdä maailmaa, varsinkin -paloi mieleni Sveitsiin, josta isäni niin usein oli kertonut minulle. -Hän opiskeli aikoinaan täällä Bernissä rikkaan verkatehtailija -Aufdembühelin talossa, joka varmaan on teille tuttu. Sitten hän asettui -kotikaupunkiinsa asumaan ja nai äitini ja alkoi harjoittaa siellä -suurta liikettä, mutta sittenkin hän ajatteli niin suurella rakkaudella -tätä paikkakuntaa, ettei hän lainkaan pannut vastaan, kun minä esitin -hänelle toiveeni. Luulenpa hänen tuumineen, että joku nuori tyttö voisi -täällä kietoa minut pauloihinsa, koska Ausburgissa olen ennättänyt -jo viidenkolmatta vanhaksi ainoankaan sini- tai mustasilmäisen -tytön voimatta häiritä mielenrauhaani. Siksipä kaksi viikkoa sitten -ratsastin kotoa iloisella mielellä etelää kohti ja kuljettuani laivalla -Bodenjärven yli, saavuin eilen illalla hämärissä terveenä ja reippaana -tänne; mutta koska en tahtonut pää edellä hyökätä herra Aufdembühelin -taloon, niin jätin hevoseni majataloon ja läksin kuljeskelemaan -pitkin kaupunkia, niinkuin tapani on joka kerta, kun saavun vieraalle -paikkakunnalle, voidakseni kaikessa rauhassa siihen tutustua ja tehdä -huomioitani. Mutta eilen sain katkerasti maksaa sen, että hiivin noin -vaan majatalosta syömättä edes mitään. Sillä väsyttävän ratsastusmatkan -jälkeen kovassa helteessä tunsin äkkiä hirveää janoa, ja arvelin -että syttyisin kuin taula palamaan, jollen saisi lasillista viiniä, -millä huuliani kostutella. Minä siis tiedustelen eräältä siististi -puetulta porvarilta astuessani juuri ikään saaren ohi ja kuullessani -tanssimusiikkia ravintolasta, olisiko siellä hyvää viiniä saatavana. -Viiniä ei sovi moittia, vastasi tämä, mutta seura on siellä sitä -huonompi. Vaatteistani päättäen hän ei luullut minun siellä löytävän -vertaistani seuraa. Minä olen valmis astumaan vaikka navettaan, joka -on täynnä lehmiä ja vuohia, vastasin hänelle, jos siellä vain jossakin -kiulussa on saatavana punaista viiniä. Ja siten jätin kelpo miehen -tielle seisomaan ja hänen epäilevien katseittensa seuraamana astuin -siltaa myöten kapakkaa kohti. - -Mutta heti avattuani oven huomasin, ettei minua turhaan oltu -varoitettu, ja että navetassa järjettömien elukoiden parissa olisin -tavannut siivompaa käytöstä kuin täällä. Liekö se varkaitten tyyssija -vai mikä, sitä en tiedä, mutta useimmat siellä näyttivät siltä, kuin -he olisivat juosseet hirsipuuta pakoon tai kaikella voimalla pyrkineet -siihen. Kaikki, sekä miehet että naiset, katsoivat minuun kierosti -ja työnsivät toisiaan kyynärpäähän astuessani sisään, ikäänkuin he -olisivat tahtoneet sanoa: Mikäs kukko tuo on, joka uskaltaa tunkeutua -varisten pariin? Mutta minä, joka en kehdannut lähteä käpälämäkeen ja -sitä paitsi arvelin, että vieras voisi huoleti uskaltaa sellaista, -mikä ei paikkakuntalaiselle sopisi, kävin rohkeasti istumaan erääseen -nurkkaan, missä oli paikka tyhjänä, ja tilasin itselleni tuopin -punaviiniä. Ja koska minä pysyttelin ääneti, näyttivät muut piankin -tyytyneen läsnäolooni, varsinkin kun useimmat olivat jo ennättäneet -juoda itsensä puolihumalaan ja syventyä soperteleviin keskusteluihinsa -tai mielistelivät tyttöjänsä. Näiden joukossa oli eräs, siivoin -kaikista, ainakin puhtain puvultansa ja sileästi kammatuin, joskin -hänkin oli samanlainen letukka kuin kaikki muutkin. Hän ei tanssinut -eikä liioin laulanut, eikä viinikään näyttänyt hänelle maistuvan. -Hän istui rotevan ja voimakkaan miehen sylissä, jonka vaatteet -olivat aikoinaan olleet kylläkin hienot, mutta kokonaan sateen -ja viinipilkkujen tahrassa. Hänen kasvonsakin olivat varmaankin -olleet kaikkea muuta kuin rumat, silloin kun hänellä ei vielä ollut -punaista arpea, joka kulki nyt otsasta aina nenänjuureen saakka, ja -kun silmät eivät olleet veriset eikä parta takkuinen. Minun täytyi -lakkaamatta tarkastaa tuota paria; äreän näköisenä, ikäänkuin vähääkään -välittämättä pelionnestaan, mies heitti nappulat pöytään ja työnsi -päällään tyttöä olkapäähän, milloin hän sattui voittamaan, kehoittaen -häntä siten keräämään rahat talteen. Tyttö ottikin käteensä pitkän -puukon, joka oli heidän edessään pöydällä, ja työnsi kiiltävällä -terällä rahat syrjään, aivan kuin hän olisi lakaissut roskia -maasta. He eivät vaihtaneet ainoatakaan sanaa, jota vastoin heidän -pelitoverinsa, kaksi nuorta, hurjaa, punanaamaista ja kiilusilmäistä -miestä, kiroili lakkaamatta ranskaksi ja espanjaksi ja pui nyrkkiään -pöytään. Lopulta tyttö näytti kuitenkin ikävystyvän ja katsellessaan -haukotellen ympärilleen hänen silmänsä osuivat minuun, jota hän -siihen saakka ei ollut huomannut. Sillä minun astuessani huoneeseen -oli hän juuri hiukan torkkunut kavaljeerinsa olkapäähän nojautuneena. -Varmaankin minun pukuni herätti nyt hänen, huomiotansa, tai sormus, -joka minulla oli sormessa, tai ehkäpä minä muuten vain miellytin -häntä; joka tapauksessa hän alkoi rivosti iskeä silmää minulle ja -antoi minulle rakastajansa selän takana kaikenlaisia merkkejä, joista -en tullut hullua viisaammaksi; ja kun en millään tavalla yllyttänyt -häntä, pikemmin vain kiiruhdin juomistani päästäkseni sieltä pois, -hyppäsi hän vihdoin, ikäänkuin hänen olisi ollut epämukava istua, alas -syvämietteisen pelaajan polvelta ja istahti pelotta minun viereeni -penkille, nojaten päätään seinään, niinkuin hän olisi tahtonut -nukkua; mutta salaa hän iski minulle silmää ja painoi jalkansa minun -lähelleni. Arpiniekka mies alkoi vainuta pahaa, puhutteli tyttöä -ankarasti ranskaksi ja käski hänen heti nousta ylös, mutta kun tyttö -oli edelleen nukkuvinaan, hyökkäsi mies vimmoissaan ylös ja käski -minun heti korjata luuni; hän oli muka nähnyt, miten minä olin salaa -antanut tytölle merkkejä ja viekoitellut hänet pois hänen polveltaan. -Vaikka vereni kiehuikin kuullessani tuon hurjan miehen puhuvan, pysyin -kuitenkin aivan rauhallisena ja sanoin, ettei kukaan voinut ajaa minua -täältä pois, koska en ollut kenenkään tiellä ja rehellisesti maksoin -viinini aivan kuin kaikki muutkin. Tämän johdosta hän vimmastui, -raastoi tytön väkivallalla pois penkiltä ja kysyi kapakanisännältä, -miksi hän päästi taloonsa epäilyttäviä henkilöitä, jotka tulivat vain -vakoilemaan ja urkkimaan ja haukkui minua vakoilijaksi, joka aioin -saattaa heidät hirsipuuhun; ja lopuksi, kun tyttö alkoi puolustaa -minua ja sättiä häntä, hän tarttui takin rintamukseeni kiinni ja -repi rikki röyhelykseni. Nyt ymmärsin, mihin pulaan olin joutunut, -varsinkin kun miehen juoma- ja pelitoveritkin asettuivat minua vastaan, -ja isäntä, joka elää noiden lurjusten kustannuksella eikä tarvitse -kursailla rauhallisia porvareita, sanoi minulle ynseästi, ettei -minulla ollut mitään tekemistä hänen talossaan, jonne otettiin vain -hyvätapaisia vieraita vastaan. Hyvä, sanoin minä, sitten en tahdo sen -kauemmin enää häiritä toisten hauskuutta, viskasin rahat pöydälle ja -aioin vetäytyä pois koko jutusta, josta ei missään tapauksessa olisi -kunniaa koitunut. Mutta tartuttuani jo oven ripaan heittäytyy tyttö -äkkiä kaulaani ja pyytää minua ottamaan hänet mukanani, hän oli jo -saanut kyllikseen tästä seurasta ja halusi tulla kanssani kävelemään. -_Allez-vous en_, sanoin minä, _je ne veux pas de vous_ [Menkää pois, -en minä teistä välitä.], ja mitä muuta lienen suustani saanut. Samassa -alkoi ulkona ukkosilma raivota, ja sisällä melske myös yhä kasvoi, -kun tytön rakastaja hyökkäsi hänen jälkeensä ja koetti riistää hänet -minun rinnaltani, ja toisetkin huusivat ja melusivat kilpaa ukkosen -kanssa; tyttö riippui yhä minussa kiinni kuin villikissa, joka -kynsin on takertunut puuhun kiinni, jotta kesken vihaa ja harmia -minua alkoi peloittaa ja ajatus nousi mieleeni: Mitäpä, jos äitisi -näkisi sinut täällä! Samassa välähti niin voimakas salama, että tuo -hurja joukkokin hetkeksi hiljeni, soittajat lakkasivat soittamasta -ja kapakan emäntä alkoi ääneensä rukoilla. Minä käytin tätä hetkeä -hyväkseni, työnsin tunkeilevan tytön luotani ja kiiruhdin ulos. Mutta -päästyäni jälleen sillalle ja kiitettyäni jumalaa siitä, etten ollut -saanut muuta vahinkoa kuin mustelman silmääni, kiiruhtaa äkkiä koko -villi parvi jälkeeni terävin asein, he piirittävät minut keskellä -porrasta, ja jolleivät he olisi olleet hiukan epävakavia jaloiltaan, -niin olisi tosiaankin viimeinen hetkeni koittanut. Tässä tappelussa -auttoi tyttö minua voimainsa mukaan ja kun hän näki, että hänen vanha -heilansa, tuo, jonka kasvoissa oli syvä arpi, pisti minua puukolla -olkapäähän, kirkaisi hän kuin hullu, työnsi minut sillan kaidepuuta -vasten ja viskautui ylitseni. Koska henkeni oli kysymyksessä, vedin -minä pistomiekkani tupesta ja aloin hutkia sillä ympärilleni, jotta -kaikki muut väistyivät tieltä paitsi pääviholliseni, jota humala ja -rakkaus villitsivät. Hän hyökkäsi suoraan miekkaani vasten, mylvähti -vain kerran kuin haavoittunut sonni ja kaatui sitten äänettömänä -kasvoilleen. Haudanhiljaisuus vallitsi nyt kaikkialla, ukkonen yksin -vain jyrähteli ja sillan alla kohisi virta. Mutta kun salama jälleen -välkähti taivaalta, saattoi sen valossa nähdä sotilaspatrullin, joka -marssi saarta kohti. Heittäkää hänet veneeseen, huusi yksi joukosta. -Hän on jo kuollut! sanoi toinen; parasta olisi heittää hänet suin -päin virtaan. -- Sillä välin oli tyttö jo ryhtynyt toimeen ja -pudisteli hiljalleen valittavaa miestä hartioista. _Allons_, huusi -hän, _dépêchez-vous. Voilà les gens-d'armes! On nous attrappera -tous_. [Kiiruhtakaa, santarmit tulevat. Me joudumme kaikki kiinni.] -Ääretön hälinä syntyi kapealla sillalla, kun koetettiin nostaa -syrjään haavoittunutta, eikä kukaan pannut minuun enää huomiota, vaan -saatoin pimeässä ja rankkasateessa esteettömästi paeta paikalta. -Loput te tiedätte, jalo rouva. Ja ajatelkaa nyt itse, miten minun -olisi käynyt, jollei taivas olisi pehmittänyt teidän sydäntänne ja -te ette olisi suonut minulle apuanne. Ääretön häpeä olisi kohdannut -minua, minut olisi otettu kiinni tappelijana, ehkäpä murhaajana -huonomaineisessa paikassa, ei ainoakaan rehellinen mies olisi voinut -todistaa viattomuuttani, ja herra Aufdembühel, sen sijaan että hän -olisi ilmoittanut isälleni ilolla ottaneensa minut vastaan taloonsa, -korkeintaan olisi käynyt minua vankilassa tervehtimässä ja epäillen -pudistanut päätään minun puolustukselleni, sen sijaan että teidän -silmistänne nyt näen, ettette pidä minua ovelana valehtelijana, vaan -säälitte ajattelemattomuuttani ja nuoruuttani ja suotte minulle apuanne. - -Tämän pitkän kertomuksen jälkeen, joka silminnähtävästi sairasta -kiihoitti hänen ajatellessansa miten huonosti asia olisi voinut -päättyä, vaipui nuorukainen jälleen alas tyynylleen ja syvään huoaten -sulki silmänsä. -- Olkaa huoleti, sanoi Helena rouva, ja hänen tummat -silmänsä kiilsivät kosteina. Minun talossani teiltä ei tule mitään -puuttumaan, ja kun kerran olen ottanut teidät tänne, niin kohtelen -teitä kuin omaa poikaani, vaikka en kaikesta huomaisikaan, että voin -täysin luottaa teidän sanoihinne. Valentin arvelee, että viikossa -voitte jälleen nousta sairasvuoteelta. Siihen saakka vaadin teiltä vain -yhtä, että sallitte meidän toimia niinkuin parhaaksi katsomme, ettekä -anna kärsimättömyyden eikä synkkien ajatusten pahentaa tilaanne. Jos -haluatte, koska ette itse voi käyttää käsivarttanne, niin kirjoitan -äidillenne ja ilmoitan hänelle missä te olette sekä ettei ole -vähintäkään levottomuuden syytä. - -Oi, rakas emäntäni, huudahti nuorukainen ja tarttui Helena rouvan -hihaan painaakseen huulensa sitä vasten, te kohtelette minua tosiaankin -kuin poikaanne, kun vapaasta tahdosta tarjoudutte tekemään vielä -sen palveluksen, jota tuskin olisin uskaltanut teiltä pyytää. Ja -kuitenkin tiedän, minkä hyvän työn te sillä teette äidilleni. Sillä -nuo molemmat vanhukset istuvat kotona nyt kuin kaksi lintua pesässään, -joiden poikanen on ensi kertaa lähtenyt lentoon, ja minä olin luvannut -heti perille tultuani lähettää heille tietoja itsestäni. Mutta kun -te nyt minusta kirjoitatte -- rouva Martina Bruckerille, Ausburgiin, -Verkakadun varrelle -- niin ilmoittakaa asia varovaisesti ja salatkaa -kernaammin onnettomuuden syy, kunnes itse totuudenmukaisesti voin -kaikki hänelle ilmaista. Sillä hän on arka luonteeltaan, ja koska -olen hänen ainoa lapsensa, on hän kaitsenut minua huolellisemmin kuin -tytärtä, jonka vuoksi olenkin aina koettanut olla varuillani ja tuottaa -hänelle niin vähän huolta kuin suinkin. Jos hän nyt saa kuulla, mitä -hänen Kurtinsa jo ensi iltanaan Bernissä on saanut kokea, niin ei -hänellä ole enää ainoatakaan rauhallista hetkeä -- kunnes hän tietää, -että olen päässyt tästä vaarallisesta paikasta jälleen eroon. Mutta -kyllä te itse parhaiten ymmärrätte, mitä tässä on tehtävä. Te tiedätte, -miten äidille on paras kirjoittaa, jotta lohdutus olisi pelkoa suurempi. - -Sairas kalpeni lopetettuaan puheensa, ja Valentin kiiruhti paikalle -virvoitellakseen häntä sekä huomauttaakseen suoraan valtiattarelleen, -että tämä jo liian kauan oli viipynyt sairaan luona. Helena rouva antoi -kuiskaten vielä viimeiset määräykset Valentinille ja hiipi sitten -varpaillaan huoneesta. Eteisessä hän tapasi Lisabethin. - -Oletko sinä kuunnellut? kysyi hän ankaralla äänellä. - -Suokaa anteeksi, äiti, vastasi lapsi. En voinut olla kuuntelematta, -minun täytyi saada tietää, miten kaikki oli käynyt. Jumalan kiitos, -minä olin oikeassa, hän on viaton. - -Tule alas, lapsi, sanoi äiti. Sinulla ei ole täällä mitään tekemistä. -Jos joku tulisi, niin en ole tavattavissa. Minun täytyy mennä -kirjoittamaan hänen äidilleen. - - * * * * * - -Tulipa sittenkin vieras, jota vanha Donate ei voinut käskeä pois eikä -Lisabeth ottaa yksin vastaan: yksi kaupungin raatimiehistä ja eninten -arvossapidetty henkilö pormestarin jälkeen, Helena rouvan sukulainen. -Hän tuli raadin, puolesta pyytämään anteeksi yöllistä häiriötä ja -samalla sanomaan, että huono elämä saarella piakkoin lakkaisi, sillä -kapakka, joka jo kauan oli ollut kaupungin isien silmätikkuna, tulisi -nyt suljetuksi. Mitä viime yön verisiin tapahtumiin tuli, niin olivat -ne vielä selvittämättä. Molemmat tappelijat olivat vajonneet ikäänkuin -maan alle, ukkossade oli pyyhkäissyt pois heidän veriset jälkensä, ja -mahdotonta oli saada selkoa heidän nimistään tai kotipaikoistaan. Ei -mitään muuta oltu löydetty kuin virran mukana ajelehtiva tyhjä vene, -joka eilen oli ollut kiinnitettynä sillan korvaan, sekä hevonen, joka -edellisenä iltana oli jätetty majataloon ja jonka omistaja oli kadonnut -teille tietymättömille. - -Tämän puheen aikana vaihtui väri useampaan kertaan Helena rouvan -poskilta, mutta hän ei päästänyt huuliensa yli ainoatakaan sanaa, joka -olisi voinut ilmaista hänen olevan asiasta perillä, joskin hän yhtä -visusti vältti myös sanomasta sanaakaan, mikä suorastaan olisi ollut -valhetta. Jäätyään jälleen yksin hän kirjoitti kirjeen rouva Martina -Bruckerille Ausburgiin, ilmaisematta kuitenkaan mitään, mikä olisi -voinut herättää epäilyksiä pojan käytöksen johdosta, ja sydämellisin -sanoin lopuksi luvaten hoitaa häntä yhtä hellästi kuin oma äiti, koska -taivas ei ollut suonut, niinkuin hän huokaisten lisäsi, hänen tarjota -suojaa talossaan omalle pojallensa. - -Tämän kirjeen hän iltapuolella kantoi itse postiin yhdessä tyttärensä -kanssa, sillä ani harvoin hän ilman häntä liikkui ulkona. Ei kumpikaan -puhunut sanaakaan salaisesta vieraasta, ja sittenkin molemmat -ajattelivat vain häntä. Samoin myös illalla, kun he ääneti istuivat -rukkiensa ääressä. Vasta myöhään, kun Donate tuli kertomaan, että kuume -oli noussut ja ettei sairas saanut unta, vaan puhui lakkaamatta sekavia -asioita, mainiten kerta toisensa jälkeen äitiään nimeltä ja pyytäen -päästä ylös voidakseen satuloida hevosensa ja ratsastaa kotiin -- vasta -silloin he neuvottelivat, pitäisiköhän heidän uskoa salaisuutensa -jollekin oppineelle haavurille, vai voisivatko he vain luottaa vanhan -Valentinin kokemuksiin ja taitoon, hän, joka neljäkymmentä vuotta -sitten oli hiukan oppinut haavojen hoitoa ennenkuin hän joutui -herra Amthorin palvelukseen. Helena rouva läksi vihdoin yläkertaan -ja tarkasteli itse haavaa. Siinä ei ollut mitään huolen syytä, ja -uskollinen hoitaja vakuutti myöskin, että sekavat puheet, jotka olivat -pelästyttäneet vanhaa palvelijatarta, johtuivat vain nuorukaisen -verevyydestä, ja että varmaan, viimeistään vuorokauden kuluttua -kaikki vaara oli voitettu. Helena rouva tiesi, että vanhus punnitsi -aina sanansa, ennenkuin hän avasi suunsa ja päästi ne kuuluville. Hän -seisoi hetken aikaa vuoteen ääressä, jossa kuumesairas, tuntematta -häntä, makasi; kerran vain hän sattumalta tarttui häntä käteen kiinni, -nimitti häntä äidiksi ja alkoi iloisesti ja tuttavallisesti puhua hänen -kanssaan, vakuuttaen, ettei hän ollut rakastunut herra Aufdembühelin -tyttäreen, sillä tiesihän äiti, ettei hän koskaan menisi naimisiin, -jollei hän löytäisi jotakuta, joka olisi hänen kaltaisensa; ja sitten -nuorukainen alkoi jälleen ranskaksi kiivaasti haukkua kapakassa -tapaamaansa tyttöä, käski hänen heittää hänet rauhaan eikä kaataa -viiniä hänen takilleen, sillä sormusta hän ei missään tapauksessa -häneltä saisi, ja mitä kaikkea muuta hän lie houraillutkaan. Kaikista -näistä puheista huomasi viisas rouva, joka tunsi hyvin ihmiset, että -sairas oli hyvä ja turmeltumaton mieleltänsä; ja hänen äidillinen -myötätuntonsa nuorukaista kohtaan, jonka taivas niin merkillisellä -tavalla oli lähettänyt hänen hoivaansa, kasvoi siinä määrin, että hän -tunsi melkein harmia huomatessaan, että tämä vieras nuorukainen yritti -tunkeutua sille sijalle hänen sydämessään, joka tähän asti oli yksin -kuulunut hänen kadotetulle pojalleen. - -Tämä yö kului rauhattomana ja samoin vielä seuraavakin päivä. Mutta -aivan kuten Valentin oli ennustanut, rauhoittui potilas kolmantena -yönä, ja kun Helena rouva seuraavana aamuna tuli nuorukaista -tervehtimään, loi hän häneen kirkkaan katseen ja ojensi hänelle -haavoitetun kätensä, joka tosin vielä oli avuton, mutta silti hyvällä -parantumisen tiellä. Rouva nyökkäsi hänelle ystävällisesti päätään -ja kielsi häntä mitään tyhmyyksiä tekemästä, ja nuorukainen, joskin -elämänilo jälleen hymyili hänen huulillaan, lupasi kiltisti totella -häntä kuin alaikäinen lapsi. Mutta illalla, kun äiti ja tytär istuivat -kynttilän valossa ja Lisabeth harjoitteli soittokoneen ääressä -erästä muotiin tullutta tanssikappaletta, kuului ovelta hiljaista -kolkutusta. Naiset, jotka eivät olleet tottuneet näin myöhäisiin -käynteihin, vastasivat hiukan hätääntyneinä: "Sisään!" ja samassa -astui heidän nuori vieraansa huoneeseen nojautuneena Valentinin, -käsivarteen, joka olkapäitään kohauttaen koetti selittää, että hänen -oli ollut mahdotonta sen kauemmin hillitä tottelematonta nuorukaista -ja että hän pesi kätensä, jos tästä koituisi pahoja seurauksia. Mutta -Kurt, jonka kalpeille poskille kohosi ilonpuna päästessään vapaaksi -sairasvuoteeltaan, laski hoitajansa käden irti, polvistui leikillään -ankaran emännän eteen ja rukoili armoa, koska hän omin luvin oli -uskaltanut nousta ylös. Hänen tarkoituksensa oli vain toivottaa -hyvää yötä pelastajilleen, ja kiittää talon neitiä, jota hän ei -tuon kauhun-illan jälkeen ollut nähnyt, siitä että hän omin käsin -oli nyhtänyt hänen haavaansa varten palttinan nukkaa sekä leikannut -siteitä. -- Mahdotonta oli vastustaa hänen iloista ja samalla niin -sydämellistä käytöstapaansa, ja yksinpä Lisabethkin, joka tänään, -nuorukaisen astuessa sisään, oli pelästynyt miltei vieläkin enemmän -kuin tuona ukkosyönä, saavutti pian tasapainonsa ja vastasi viisaasti -ja leikillisesti hänen tuttavallisiin puheihinsa. Äidin kehoituksesta -Lisabeth haki hedelmiä ja leivoksia pöytään, ja vieras, joka kaiken -päivää oli paastonnut, alkoi, saatuaan Valentinin suostumuksen, -pureskella valkeilla hampaillaan näitä herkkuja. - -Jalo rouva, sanoi hän, minun on mahdoton sanoin selittää, miten -suloiselta minusta tuntuu tämän pöydän ääressä. Nähdessäni silloin -tulen loistavan täältä penkereelle ja ohjatessani askeleeni tulta -kohti, en voinut uneksiakaan, että saisin näin hyvässä rauhassa -ja iloisella mielellä istua täällä. Tietäkää, minä olen varsin -hemmoiteltu kotikissa, ja matkalla tänne, joskin täydellinen -vapauteni ja kaikki uusi minua suuresti viehätti, kaipasin kurjissa -majataloissa, parhaankin ruuan ja tulisimman viinin ääressä istuessani -puhdasta pöytäliinaa, jolle palvelijattaremme kantoi yksinkertaiset -kotiruokamme. En kertaakaan matkan varrella ole voinut käydä -vuoteeseen levittämättä alleni matkaviittaani. Täällä teillä on -kaikki melkein kuin kotonakin rakkaan äitini luona, ainoastaan paljoa -kallisarvoisempaa, ja ainoa eroitus on vain siinä, että minä siellä -saan olla sekä poikana että tyttärenä, jota vastoin täällä minua -siedetään vain siksi, että teidän poikanne, niinkuin vanha ystäväni on -kertonut, paraikaa on matkoilla, ja te omistatte tyttären, jota minun -äitini kauan turhaan on itselleen toivonut. - -Nämät sanat kuullessaan ja poissaolevaa poikaa mainittaessa vanha -palvelija hiipi hämillään pois huoneesta, mutta Lisabeth tuli äitinsä -avuksi sanoen veitikkamaisesti, että ihmiset usein itse hankkivat -ristin kannettavakseen, ja jos äiti olisi täysin rehellinen, niin hänen -täytyisi myöntää haluavansa muutakin seuraa kuin vain tällaisen tyhmän -tyttösen, jonka pää on täynnä kaikenlaista typeryyttä, ja joka kuluttaa -puolet päiväänsä turhaan pianon rämpyttämiseen, antaa paistin liiaksi -ruskettua ja jättää liemiruuan liian vaaleaksi ja joka liinojaan ja -nauhojaan varten tarvitsee rahaa loppumattomasti. -- Siihen äiti -puoleksi nauraen huomautti, että Lisabethin kuvaus oli jokseenkin -oikea, joskin hiukan liian musta, ja sitä paitsi oli jokaisen pakko -tyytyä siihen kohtaloon, jonka taivas hänelle oli määrännyt hänen -syntiensä rangaistukseksi. Ja sanoessaan sen hän näytti jälleen kovin -murheelliselta, sillä hän ajatteli, miten nuo hänen sanansa sopivat -häneen itseensä. Mutta nuoret sitä tuskin huomasivatkaan, he jatkoivat -vain iloista keskusteluaan tutustuaksensa toisiinsa lähemmin, joskin -heistä tuntui ikäänkuin he jo vuosia olisivat toisensa tunteneet, ja -kun Lisabeth vihdoin nousi soittokoneen äärestä soitettuaan nuorelle -miehelle äskeiset tanssikappaleet, löi kello kirkontornissa kaksitoista -kummankaan ymmärtämättä, että he olisivat viettäneet muuta kuin -vähäisen hetken toistensa seurassa. - -Samoin kävi seuraavina päivinä ja iltoinakin, sillä eroituksella vain, -että aika molempien nuorten ja ehkäpä myös äidin mielestä tuntui yhä -pitemmältä, ennenkuin ulko-ovi suljettiin ja he, pelkäämättä enää -vieraiden tuloa saattoivat istua yhdessä arkihuoneessa ja jutella -puoleen yöhön asti. Kaikkien mielestä tuntui siltä, kuin he aina -olisivat täten yhdessä olleet ja aina edelleenkin tulisivat olemaan, ja -kun heidän samalla oli pakko tehdä se salassa, jotta he eivät antaisi -vierasta ilmi, oli näillä yhdessäolo-hetkillä vielä lisäksi kielletyn -hedelmän viehätys, joka tarttui yksin ankaraan äitiinkin. Hän oli -kyllin viisas huomataksensa, että tässä piili toinenkin vaara kuin -vain se, että joku naapureista voisi päästä heidän salaisen vieraansa -perille ja että hän itse joutuisi kiinni siitä valheesta, joka oli -pelastanut nuorukaisen. Lisabeth, joka aniharvoin ja silloinkin vain -lyhyen hetken oli seurustellut nuorten miesten kanssa, oli nyt jo -yksitoista päivää elänyt saman katon alla vieraan kanssa, ja koska -äiti, päästyään hänen rehellisen ja hienon luonteensa perille, oli -kiintynyt häneen hellästi, niin olisihan ollut liiaksi vaadittua, ellei -tytärkin olisi huomannut kaikkia hänen hyviä ja kauniita puoliansa. -Vieras näytti kuitenkin säilyttäneen täydellisesti sydämensä rauhan, -niin tuttavallisesti kuin hän heidän seurassaan käyttäytyikin, ja -kaikkina noina pitkinä iltoina, jolloin mitä hilpein mieliala vallitsi -heidän keskuudessaan, ei hän lausunut nuorelle tytölle ainoatakaan -sanaa, jolla ei olisi ollut täysin veljellinen sävy. Mutta jos -asianlaita todellakin oli sellainen, ja jollei tuo muuttolintu lainkaan -ajatellut pesän rakentamista, niin sitä pahempi lapselle, ja silloin -äidin velvollisuus oli myös mitä pikimmin tehdä ystävyydestä loppu. -Hän moitti itseään, kun hän ei hennonut kehoittaa jo toipunutta -vierastaan ajattelemaan poislähtöä, koska hän ei itse näyttänyt sitä -ajattelevan. Hän tunsi, miten paljosta hänen täytyisi kieltäytyä, -kun hänellä ei enää olisi poikaa, jonka puolesta huolehtia, kun hän -ei enää saisi kuulla vieraan tuttavallisesti nimittävän häntä "äiti -rouvaksi", tai vieläpä tyttären kanssa kilpaa vain "äiti kullaksi". -Keksipä hän sen tekosyynkin, ettei muka sopinut vierasta kehoittaa -lähtemään talosta. Ja niinpä hän oli sekä hyvillään että pahoillaan, -kun Ausburgista vihdoin saapui vanhemmilta kirje, jossa lopuksi pojan -mieleen teroitettiin, ettei hänen pitäisi väärinkäyttää sen jalon -naisen vieraanvaraisuutta, jota hän sai kiittää hengestään, vaan -niin pian kuin haava salli lähteä kotimatkalle todistaakseen samalla -huolestuneelle äidille, ettei todellista vaaran syytä ollut ja ettei -hän ollut saanut kovin ankaraa rangaistusta ajattelemattomuutensa -palkaksi. - -Kun nuori Kurt oli lukenut tämän kirjeen molemmille hoitajilleen, ei -kukaan hyvään aikaan lausunut sanaakaan, ja sittenkin he keskustelivat -vain vakavista tai vähäpätöisistä asioista, kunnes he keskiyön aikana -erosivat toisistaan. Jokainen tiesi, että he olivat nyt viimeistä iltaa -yhdessä, eivätkä kuitenkaan tahtoneet sitä itselleen myöntää. Äiti -ja tytär istuivat vielä kauan jälkeenkinpäin yhdessä koettaen keksiä -kaikenlaista tointa, sillä ei kumpainenkaan halunnut vielä panna maata. -Lisabeth läksi vielä kerran ulos ilmoittamaan jotakin asiaa Donatelle. -Palatessaan takaisin hänellä oli paperiliuska kädessä ja hänen kasvonsa -olivat väriltään yhtä valkeat kuin tuo paperi. - -Äiti kulta, sanoi hän änkyttäen, tämän Donate juuri äsken antoi -minulle. Se on _häneltä_. Tahdotteko te sen ensin lukea? - -Lue sinä vaan, sanoi äiti. Siinä ei voi olla mitään väärää. - -Oi äiti, kuiskasi tyttö, minä en voi sitä lukea, kaikki mustenee -silmissäni. Minä tiedän, että se on hyvästijättö. - -Annahan sitten tänne, sanoi Helena rouva ja avasi kirjeen. -- Hän kysyy -sinulta, sanoi hän hetken kuluttua, onko sinulla mitään sitä vastaan, -jos hän pyytäisi minulta sinun kättäsi. Hän tekee sinulle tämän -kysymyksen kirjeellisesti, sillä jos vastaat kieltävästi, niinkuin -hänellä on täysi syy olettaa, koska aina olet vain laskenut leikkiä -hänen kanssaan, niin hän ei halua enää nähdä sinua, vaan matkustaa -kernaammin sanomatta sinulle jäähyväisiä ja pakenee niin kauas kuin -mahdollista täältä. - -Tyttö ei vastannut mitään, ja äitikin oli hetken aikaa vaiti. Äkkiä -Helena rouva tunsi lapsensa kietovan kätensä hänen kaulaansa, painavan -kosteat silmänsä hänen poskeaan vasten ja kuuli pehmeitten huulien -kuiskaavan hänen korvaansa: Minä olisin menehtynyt, äiti, jollei hän -olisi pitänyt minusta! -- Silloin äiti veti hänet polvelleen, niinkuin -hän ei vuosikausiin enää ollut tehnyt, painoi hänet lujasti rintaansa -vasten ja sanoi vapisevin huulin: Jumala siunatkoon teitä, rakkaat -lapseni. Te voitte nyt paljon minulle hyvittää! - -Tänä yönä ei kukaan ummistanut silmäänsä; vasta aamuyöstä he nukahtivat -pari tuntia, ja töintuskin tyttö, joka jälleen oli iloisella mielellä -eikä suinkaan olisi tahtonut häiritä äidin lepoa ja rauhaa, saattoi -malttaa kunnes tämä nousisi vuoteeltaan ja veisi vastauksen hänen -armaalleen. Kun Helena rouva vihdoin astui yläkertaan, oli vieras -syvässä unessa, sillä hänkin oli vasta myöhään, tai oikeammin hyvin -varhain saanut unen päästä kiinni, ja hän istahti hetkeksi vuoteen -laidalle tarkastellen nuoren miehen miellyttäviä kasvoja, joilla -unessakin kuvastui toivoa ja rohkeutta. Mutta kun hän nukkui yhä -edelleen, mainitsi Helena rouva häntä nimeltä. Silloin nuorukainen -hypähti pelästyneenä pystyyn eikä ensi hämmästyksessään tiennyt mitä -sanoa, varsinkin kun hänen mieleensä heti iski kysymys, tokko äidillä -oli tietoa hänen kirjeestään ja mitähän hän siihen aikoi sanoa. Mutta -vaikka Helena rouvan kasvot olivatkin vakavat, niin rauhoittivat ja -tyynnyttivät jo hänen ensi sanansa nuorukaista. Rakas poikani, sanoi -hän, teidän ei sovi täällä enää kauemmin viipyä. Sen jälkeen mitä te -olette lapselleni kirjoittanut en voi kehoittaa teitä enää kauemmin -vastaanottamaan meidän vähäistä vieraanvaraisuuttamme. Niin pian kuin -olette kerännyt tavaranne, täytyy meidän erota, Valentin saattaa teidät -puutarhanportille ja te saatte poiketa majataloon noutamaan hevostanne -ja selittää siellä pitkää viipymistänne miten parhaiten osaatte. Minä -toivon myöskin, että te ette ennen lähtöänne puhuttele lastani muulla -tavalla kuin jos te edelleenkin olisitte aivan vieraita toisillenne. -Hän on kiintynyt teihin koko sydämestänsä, enkä minäkään, suoraan -sanoen, voi toivoa mitään hartaammin, kuin että saisin näin herttaisen -pojan, koska -- Helena rouva huokasi syvään -- olen kadottanut oman -poikani, josta teille joskus myöhemmin tahdon kertoa. Mutta minä en -halua, että teidän vanhempanne epäilisivät meidän hoitaneen teitä -ja kietoneen teidän kiitollisen sydämenne pauloihin saadaksemme -tyttäremme naitetuksi; sitäpaitsi voisitte te itsekin vielä sitä katua -ja jouduttuanne jälleen maailmalle ihmetellä, miten te paremman seuran -puutteessa olitte voinut huomata jotain erikoista minun vaatimattomassa -lapsessani. Lähtekää siis meidän luotamme vaihtamatta sitovia -lupauksia, siten lapsellanikin on tilaisuus punnita nuoren sydämensä -tunteita ja päästä selville siitä, ettei hän vain säälin tunteen ja -seikkailun viehätyksen vallassa ole kuvitellut mielessään teitä siksi -mieheksi, jonka taivas hänelle on sulhaseksi määrännyt. - -Keskusteltuanne vanhempienne kanssa ja saatuanne heidän suostumuksensa -voitte ilmoittaa meille kirjeellisesti tai suullisesti, jos yhä -edelleen pysytte päätöksessänne, ja silloin jumalakin on antava teille -siunauksensa, jos tämä liitto todellakin on taivaissa säädetty. Ja -nyt minä jätän teidät, rakas poikani, ja odotan teitä aamiaiselle, -sillä te ette saa lähteä nälkäisenä talostani, joskin minun on pakko -toistaiseksi vielä tuomita ikävöivä sydämenne paastoamaan. - -Hän nousi istualtaan suudeltuaan äidillisesti otsalle nuorukaista, -joka onnesta sanattomana oli kuunnellut hänen sanojansa. Mutta -jos nuorukainen tämän rakkauden osoituksen johdosta toivoi, ettei -rouva pitäisi kiinni ankarasta vaatimuksestaan, vaan sallisi -hänen ennen lähtöä sulkea rakastettu tyttö syliinsä, niin hän ei -tuntenut äidin yksivakaisuutta, jonka sydämessä ankaruus ja hellyys -oli niin ihmeellisellä tavalla sulautunut yhteen. Aivan niinkuin -Helena rouva edeltäpäin oli vaatinut kävi kaikki hyvästijättäessä, -ja jollei Lisabeth, ojentaessaan nuorukaiselle kätensä, olisi -samalla luonut häneen katsetta, joka vastasi täysin perinpohjaista -rakkaudentunnustusta ja uskollisuuden valaa, niin olisi hän varmaan -lähtenyt talosta pikemmin epätoivon kuin iloisten toiveiden vallassa -ja epäillyt tokko hän täällä sittenkään oli löytänyt sitä sydäntä, -joka pysyisi hänen omanaan elämässä ja kuolemassa. Ylös huoneeseensa -hän jätti pöydälle sormuksen paperiin käärittynä, johon hän oli -kirjoittanut pari riviä äidille pyytäen häntä -- "säilyttämään tämän -muiston, kunnes hän sallisi hänen tarjota sen hänen lapselleen". -Valentinille ja Donatelle oli hän niin runsaasti korvannut heidän -vaivansa ja huolenpitonsa, että nuo kelpo ihmiset jäljestäpäin -hyökkäsivät emäntänsä luo arvellen, että vieras herra varmaan oli -erehtynyt. Mutta kun he huomasivat, että Lisabethin silmät olivat -itkettyneet, poistuivat he ääneti ja alkoivat keskenään tehdä -johtopäätöksiään. - -Oli parhaillaan sydänpäivän aika, jolloin useimmat ihmiset pysyttelivät -kotonaan, ja Kurt kenenkään huomaamatta saattoi Helena rouvan -puutarhasta pujahtaa ulos. Pari tuntia kului äidin ja tyttären -vaihtamatta keskenään ainoatakaan sanaa. He koettivat vain kaikella -tavalla osoittaa toisilleen rakkautta, uskaltamatta kuitenkaan katsoa -toisiaan silmiin, ikäänkuin he olisivat tahtoneet salata toisiltaan -jotakin. -- Kun päivä hiukan viileni, aikoi äiti juuri kehoittaa -tytärtään, joka yksin käveli puutarhassa, ottamaan hattunsa ja huivinsa -ja seuraamaan hänen mukanaan alas kaupungille, kun Valentin äkkiä -astui levottomana sisään ja ilmoitti, että raatimies, joka toista -viikkoa sitten oli käynyt talossa, pyrki jälleen rouvan puheille. -Hänellä oli jotain hyvin tärkeää ja kiireellistä asiaa. Helena -rouva, joka ensi hädässä pelkäsi Kurtin tehneen itsensä syypääksi -johonkin varomattomuuteen, ennätti vain kieltää vanhaa palvelijaa -ilmaisemasta mitään Lisabethille, kun komea herra astui jo sisälle ja -paljoa virallisemmalla äänellä kuin edellisellä kerralla pyysi saada -keskustella Helena rouvan kanssa kahdenkesken. Astuttuaan pieneen -työhuoneeseen ja käytyään tuolille istumaan sekä karaistuaan useampaan -kertaan kurkkuansa ja siloiteltuaan pukunsa laskoksia alkoi hän hiukan -nolona puhua: - -Minun on turha sanoa, arvoisa kälyni, miten jokainen meidän -kaupungissamme, niin hyvin virkamies kuin yksityinenkin, pitää -arvossa sekä teidän sukuanne ja taloanne että teidän persoonaanne ja -erinomaisia ominaisuuksianne, samoinkuin teidän miesvainajanne nimi ja -muisto on säilynyt kaiken hyvän ja jalon esikuvana jokaiselle. Siksipä -kaikki, jotka tuntevat teidät, tahtoisivat pitää teistä loitolla kaikki -huolet ja surut ja parhaansa mukaan tarjota teille lohdutustansa. -Teiltä ei varmaankaan ole jäänyt huomaamatta, miten kaikki ikäänkuin -yhteisestä sopimuksesta ovat päättäneet olla koskettelematta sitä -haavaa, jonka teidän poikanne huonolla käytöksellänsä on teille -tuottanut, ja minä, joka olen sekä ystävyyden että sukulaisuuden -siteillä teihin sidottu, en mistään hinnasta olisi tahtonut mainita -teille poikanne nimeä, jollei virkani nyt sitä vaatisi. Älkää siis -tehkö tätä raskasta tehtävääni vieläkin vaikeammaksi kieltäytymällä -ilmoittamasta minulle suoraan ja rehellisesti, mitä tietoja teillä -viime aikoina on ollut hänestä ja missä hän teidän oletuksenne mukaan -nykyään oleskelee. - -Teidän kysymykseenne, vastasi äiti ilmaisematta ainoallakaan kasvojen -eleellä tai äänen sävyllä, miten ankarasti hänen sydämensä sykki, -täytyy minun vastata, että Pyhäinmiestenpäivänä on kulunut täsmälleen -neljä vuotta siitä, kun viimeksi näin poikani, ja etten koko tänä -aikana ole saanut häneltä lohdutuksekseni ainoatakaan suullista tai -kirjallista tietoa. Sallikaa minun nyt vuorossani kysyä, mikä antaa -teille aihetta tiedustelemaan onnettoman poikani kohtaloa, sillä, -olkoon hänen rikoksensa mikä hyvänsä, niin ei hän ainakaan yhdeksään -vuoteen ole enää antanut kotikaupungilleen valituksen syytä. - -Raatimies rykäisi uudestaan ja sanoi hetken vaitiolon jälkeen, jona -aikana hän näytti hämillään etsivän sopivia sanoja: Kuunnelkaa minua -rauhallisesti, arvoisa ystävä ja käly, älkääkä pelästykö, jos puheeni -tuntuu teistä ihmeelliseltä ja mahdottomalta. Toistaiseksi on vain -oletus, kysymyksessä, joka, jos jumala niin suo, raukeaa tyhjiin. -Te muistatte varmaan tuon yön, jolloin vahtisotamiehet tunkeutuivat -luoksenne ja saarella hurjasti tapeltiin, kävinhän seuraavana päivänä -luonanne pyytämässä anteeksi häiriötä. Kapakka, joka tuotti teille niin -paljon ikävyyttä, on nyt suljettu ja kaiken yöllisen rauhattomuuden -pesä hävitetty. Tuon yön jälkeen ei ole myöskään jälkeäkään nähty -noista rauhanhäiritsijöistä, ja siksi alettiinkin jo epäillä, -että vartijat, viinin kiihoittamina, olisivat ehkä nähneet vain -kummituksia. Mutta eilen illalla, juuri kun neuvoskunnan kokous oli -päättymäisillään, tuotiin eteemme eräs nuori nainen, joka oli pyytänyt -haudankaivajaa kaikessa hiljaisuudessa hautaamaan erään ruumiin, jota -hän säilytti huoneessansa; hän pelkäsi näet, että hän, joka oli vieras -paikkakunnalla, voisi joutua edesvastuuseen jos kävisi selville, että -mainittu mies oli kahakassa saanut kuolettavan iskun. Sen vähän, -minkä tuo nainen omisti -- kaikesta päättäen hän ei ollut muuta kuin -ranskalainen ilotyttö, joka osasi töin tuskin kymmenen saksalaista -sanaa -- hän oli tarjonnut haudankaivajalle palkaksi, jos hän pitäisi -asian salassa, mutta kun tämä piti velvollisuutenaan ilmaista asiasta -asianomaisille ja toi hänet oikeuden eteen, oli tyttö myös siihen -muitta mutkitta alistunut, ja meidän kuulustellessamme häntä hän -vakuutti pyhästi olevansa aivan syytön. Vainaja, joka oli ollut hänen -rakastajansa ja joka Lyonista asti oli kuljettanut häntä mukanaan -matkoillaan, oli tuona yönä joutunut riitaan erään muukalaisen kanssa, -joka sillalla oli pistänyt häntä tikarilla. Vahtisotamiesten rientäessä -paikalle oli tyttö kaikessa kiireessä kahden toverin avustamana -saanut miehen veneeseen ja kuljettanut hänet erääseen huonomaineiseen -majataloon, jonne he edellisenä iltana olivat saapuneet. Kun toverit -olivat huomanneet, ettei miehestä enää ollut paljonkaan toivoa, -livahtivat he tiehensä, mutta tyttö jäi uskollisesti haavoittuneen luo -ja hoiti häntä yöt päivät, vieläpä oli majatalon isännälle vakuuttanut -hänen parantuvan ja luvannut runsaasti palkita hänen vaivansa, jos -hän malttaisi vain pitää suunsa kiinni. Vasta sitten kun mies oli -vetänyt viimeisen hengenvetonsa, oli tyttö alkanut huolehtia omasta -kohtalostansa; sillä viimeiset varat, kapakassa voitetut pelirahat, -olivat sairauden aikana loppuneet, ja vähäiset koristeensa hän oli -myönyt eräälle juutalaiselle, voidakseen saada miehen hautaan. Omasta -toimeentulostaan, lisäsi hän välinpitämättömästi, hän ei suuresti -huolehtinut, sillä olihan hän nuori ja kaikeksi onneksi kauniskin, -kunhan hän vain pääsisi täältä vapaaksi ja saisi matkustaa maahan, -jossa hänen puhettansa ymmärrettäisiin. Vainaja oli tosin kohdellut -häntä hyvin, antanut hänelle vaatteita, ruokaa ja lahjoja, mutta paljon -iloa ei hänellä silti ollut hänestä ollut, sillä hän oli ollut äreä -luonteeltaan, eikä aito-ranskalainenkaan nimestään huolimatta, vaan -luultavasti elsassilainen. Hän oli nimeltään Laporte, paljon hän oli -maailmaa kiertänyt ja hankkinut itselleen upseerinarvon Hollannissa, -mutta yleensä välttänyt puhumasta menneisyydestään. Hänen päähänsä oli -juolahtanut lähteä Sveitsiin vasta sitten, kun hän ei tiennyt enää -mistä hankkia itselleen varoja. Tyttö ei ollut kuitenkaan päässyt -selville siitä, oliko hänellä täällä ehkä salattu aarre, vai muuten -hyviä ystäviä, jotka olivat hänelle jotain velkaa ja joiden luo hän -milloin hyvänsä saattoi mennä ja saada sen verran, että hän jonkun -aikaa jälleen saattaisi huolettomasti elää. Kaikki tämä oli täyttä -totta, enempää ei tyttö itsekään sanonut tietävänsä eikä voivansa -ilmaista, vaikka häntä kuinka tyystin tahansa tutkittaisiin. - -Tämän ilmoituksen johdosta, jonka Fleurette, niinkuin naisen -nimi kuului, oli antanut, haetti pormestari vielä eilen illalla -vainajan ruumiin majatalosta, jossa ei kellään ollut tietoa miehen -kuolemasta, ja kuljetutti sen sairaalaan, jossa se laskettiin -paareille ruumishuoneeseen, kunnes asiasta pöytäkirja laadittaisiin -ja vainaja, joka ei kuulunut täkäläiseen seurakuntaan, voitaisiin -haudata hautausmaan muurin viereen. Siksi aikaa kysymyksessä oleva -neitonen suljettiin vankilaan. Kun me tänä aamuna läksimme katsomaan -kuollutta ja ruumiintarkastaja oli todennut, että vainajaa oli -isketty leveällä, saksalaisella miekalla neljännen ja viidennen -kylkiluun väliin ja että täytyi suuresti ihmetellä, miten haavoittunut -niinkin kauan oli voinut pysyä hengissä, tutkimme me niinikään hänen -vaatteitansa ja vähäistä omaisuuttansa, jotka todistivatkin naisen -ilmoitukset aivan oikeiksi. Upseerinvaltakirjaan oli nimi Laporte -merkitty; muita papereita ei hänen hallussaan ollutkaan. Kirjuri -aikoikin jo lopettaa pöytäkirjan, kun haavuri huomautti meille, että -vainajalla oli sinettisormus vasemmassa kädessään. Sormus, joka oli -paksua kultaa ja hyvin omituinen muodoltaan -- keskeltä sitä koristi -veripunainen karneoli -- ei irtaantunut millään voimalla sormesta. -Mutta kun sattumalta kumarruin kynttilä kädessä lähemmin tarkastaakseni -sormusta, sillä olen innokas muinaisesineiden kerääjä, niin suureksi -ihmeekseni ja kauhukseni huomasin, että kiveen oli piirretty vaakuna, -joka täsmälleen -- älkää kauhistuko; voihan se, niinkuin sanottu, olla -vain sattuma -- täsmälleen oli samanlainen kuin Amthorien sukuvaakuna: -kaksi korureunusta kannattavaa hirttä, niiden välissä avonainen ovi ja -reunuksen yläpuolella tähti. Kynttilä heilui kädessäni, varsinkin kun -samalla olin huomaavinani noissa kalpeissa, parrakkaissa kasvoissa, -jotka ensi hetkessä olivat näyttäneet aivan vierailta, jotain, joka -muistutti suuressa määrin -- antakaa minulle anteeksi, arvoisa käly, -jos tuotan teille tuskaa -- mutta ne muistuttivat suuressa määrin jalon -ystäväni, teidän mies vainajanne kasvoja, sellaisina kuin näin ne -viimeisen kerran hänen hautajaispäivänään, hänen maatessaan elottomana -avonaisessa arkussa. - -Kunnianarvoisa mies, päästyään näin pitkälle kertomuksessaan, vaikeni -hetkeksi, uskaltamatta kohottaa katsettaan vastassa olevaan naiseen; -eikä hän sittenkään voinut aavistaa sen onnettomuuden täyttä mittaa, -joka nyt uhkasi rouva raukkaa. Sillä eihän hänellä ollut aavistustakaan -siitä, että Helena rouvan _molempien_ lasten kohtalo riippui siitä, -oliko tuo vieras hänen poikansa vai ei. - -Olkaa huoleti, rakas ystävä, lausui raatimies vihdoin ja pyyhkäisi -kädellään kylmää hikeä otsaltaan; en ole puhunut tästä huomiostani -kellekään muulle kuin pormestarille, jonka te tunnette rehelliseksi ja -teidän perhettänne suosivaksi mieheksi. Minä kysyin häneltä, emmekö -olisi voineet kätkeä tätä surullista oletusta vain omiin sydämiimme. -Olisihan mahdollista, että joku Amthorin suvun haara aikoja sitten -olisi muuttanut pois maasta, vaihtanut siellä nimensä toiseksi, mutta -silti säilyttänyt vaakunansa. Sitä vastoin en maininnut sanallakaan -sitä seikkaa, että mielestäni olin huomannut jotain tuttua noissa -kasvoissa, joita syvä arpi vääristi, koska hän itse, kun me myöhemmin -vielä uudestaan tarkastelimme vainajan kasvoja, ei huomannut niissä -mitään, mikä olisi muistuttanut Andreasta, vaikka hän kuitenkin sanoi -useasti nähneensä hänet yhdeksän, kymmenen vuotta sitten. Hän oli -kuitenkin sitä mieltä, ettei meillä ollut oikeutta salata teiltä -tätä omituista tapausta. Jos kaikista oletuksista huolimatta vainaja -sittenkin olisi teidän poikanne, jonka päivät siten olisivat näin -surkeasti päättyneet, niin äidille olisi suotava se katkera lohdutus, -että hän, joka on kantanut häntä sydämensä alla, saisi myös antaa -hänelle viimeisen siunauksensa. Muodollisesti olisi myöskin väärin -tyytyä vain maailmaa kiertävän tytön ilmoitukseen, koska kuitenkin niin -helpolla on saatavissa pätevä todistus, varsinkin kun myöhemminkin, -kuolemantapausten, perintöjen ja sen kaltaisten varalta olisi hyvä -päästä varmuuteen ja siten välttää kaikkea riitaa ja ikävyyttä. Siksipä -hän kehoitti minua menemään teidän luoksenne, esittämään asian teille -ja pyytämään teitä käymään sairaalassa, vaikkapa aivan salassakin, -jotta ei turhaan melua ja ikävyyttä nostettaisi. - -Raatimies nousi nyt tuoliltaan ja astui ikkunan ääreen, jotta rouvalla -olisi aikaa koota ajatuksensa ja tehdä päätöksensä. Neljännes tunti -kului hyvinkin, jona aikana huoneessa ei kuulunut muuta ääntä kuin -kellon nakutusta, jonka Lisabethin iso-isä aikoinaan oli lahjoittanut -miniälleen ja antanut kaivertaa sen numerotauluun Amthorien -sukuvaakunan; aika ajoittain kaikui myös ulkoa korppien ääntä, jotka -liitelivät penkereen yläpuolella, tai vähäistä kumahdusta, kun -täysinkypsä omena putosi puusta alas maahan. - -Vihdoin rouva nousi paikaltaan ja lähestyi vanhaa ystäväänsä, joka -huolissaan kohtasi hänen silmiensä jäykistyneen katseen. Minä kiitän -teitä, sanoi Helena rouva, että tulitte luokseni ja hellävaroen -täytitte raskaan velvollisuutenne. Sanokaa kunnianarvoiselle herra -pormestarille, että saavun kello yhdeksältä paikalle ja pyydän, -että sairaalan sivuovella silloin olisi jokin luotettava mies minua -vastassa, jotta ei kukaan saisi tietoa tästä vaikeasta käynnistäni eikä -tilaisuutta levittää siitä tietoa kaupungilla. Kaiken muun minä heitän -jumalan käteen; hän ohjaa kaikki parhaiten. - -Minä itse odotan teitä sairaalan portilla, sanoi raatimies. Jumala -antakoon teille voimaa ja täyttäköön meidän toiveemme, että tässä -sattuma vain olisi kysymyksessä. - -Amen! sanoi Helena rouva käheällä äänellä, joka kuului aivan -toivottomalta. - -Sitten vieras lähti. Niin pian kuin Helena rouva jäi yksin, vaipui -hän seisoaltaan polvilleen maahan, ja hänen äidin sydämensä täyttyi -katkeralla surulla ja tuskalla. - - * * * * * - -Ulkona oli jo pimeä, kun Lisabeth, joka puutarhassa keskusteli vanhan -Donaten kanssa, herätti puheellaan Helena rouvan tainnoksista. Heti -sen jälkeen astui tyttö sisään ja näki äidin istuvan kirjoituspöydän -ääressä, ikäänkuin hänen tehdessään tilejä tai kirjoittaessaan kirjeitä -pimeys olisi yllättänyt hänet. - -Äiti kulta, sanoi Lisabeth, hän on lähettänyt minulle uuden kirjeen, -eräs poika jätti sen Donatelle, hän kirjoitti sen vasta sitten, kun hän -jo oli ratsastanut kaupungin portista ulos, koska te olitte luvannut, -että hän _kaukaa_ saisi minulle kirjoittaa. Tahdotteko lukea sen? Hän -sanoo, että voin luottaa hänen uskollisuuteensa yhtä lujasti kuin -teidän rakkauteenne, ja ettei mikään muu kuin kuolema voi eroittaa -meitä toisistamme. - -Tyttö ojensi äidille kirjeen, mutta tämä ei ottanut sitä käteensä. Jätä -minut hetkeksi yksin, vastasi hän; minulla on hiukan mietittävää. - -Tyttö poistui iloiten siitä, että sai pitää aarteensa yksin. Mutta -rouva istui vielä ainakin tunnin aikaa yksin pimeässä huoneessa, -synkkien ajatusten vallassa, joita ei ainoakaan taivaallinen säde -valaissut. Hän ei epäillyt hetkeäkään, ettei vainajan sormus ollut -sama, jonka hän oli painanut Andreaksen sormeen ensi kertaa mennessään -ehtoolliselle hänen kanssansa. Hänen oli aivan mahdoton uskoa, että -sormus sattumalta olisi joutunut jonkun toisen sormeen. Vainaja, joka -makasi sairaalan ruumishuoneessa, miekanisku rinnassa, ei voinut olla -kukaan muu kuin hänen hellästi rakastettu ja katkerasti kaivattu -poikansa. Ja mies, joka oli ottanut hänen poikansa hengiltä, joskin -puolustaessaan omaa henkeään, oli sama nuorukainen, jolle hän oli -luvannut tyttärensä, ja joka muutaman viikon perästä ehkä sulhasena -astuisi hänen kotiinsa ja iloa säteilevin kasvoin riistäisi häneltä -hänen toisenkin lapsensa, niin että hän kadottaisi hänen kätensä -kautta kumpaisetkin. Hän vihasi tänä hetkenä tuota nuorta miestä, -hän kirosi sitä hetkeä, jolloin hän oli astunut hänen taloonsa, hän -kirosi omaa kieltään, joka oli luvannut hänelle suojaa, vieläpä -valheella vahvistanut suostumuksensa, kun hän oli kätkenyt hänet -takaa-ajajiltansa. Ja samalla hän kuitenkin sydämessään pyöräytti -kirouksensa; sillä hengessä hän näki edessään viattomasti syytetyn -rehelliset kasvot, kuuli hänen kirkkaan äänensä, ja hänen mieleensä -nousivat hänen omat sanansa, kun hän oli luvannut hoitaa häntä kuin oma -äiti konsanaan; samalla hän kuuli myös jälleen tyttärensä äänen, kun -tämä edellisenä iltana oli astunut hänen luokseen nuorukaisen kirje -kädessään ja sanonut: Minä olisin menehtynyt, äiti kulta, jollei hän -olisi rakastanut minua. Hän tunsi lapsensa ja tiesi, ettei tämä tyhjiä -loruillut. Hän tiesi myöskin, mitä hän oli velkaa tälle lapselle, joka -vuosikausiin tuskin oli saanut sen verran rakkautta häneltä, kuin -äidin velvollisuus vaati. Eikö hän tuntisi katkeraa vihaa veljeään -kohtaan, joka hurjisteltuaan vuosikausia maailmalla palasi kotiin -tuottaakseen vain äidilleen uutta surua ja hävittääkseen sisarensa -elämän onnen? Ei, tuumi voimakas nainen itseksensä, se ei saa tapahtua. -Ei kukaan muu kuin minä itse ole syyllinen; minä olen syypää tähän -surulliseen loppuun, minun mieletön heikkouteni ja myöntyväisyyteni, -minun sokea rakkauteni. Minä yksin saan myös kärsiä rangaistuksen. -Minä en saa iloita pojasta, jonka jumala kadotetun poikani sijaan on -minulle antanut, vaan minun on vielä toisestakin lapsestani luovuttava -ja jäätävä yksin murheeseen, jonka kaksinkertaisella valheella olen -saavuttanut! - -Hän vaipui jälleen synkkiin mietteihinsä, kunnes tuomiokirkon kello -löi yhdeksän. Silloin hän säpsähti, kokosi kaikki voimansa ja pyysi -Lisabethin tuomaan hänelle päähineensä, sillä hänen oli pakko vielä -lähteä ulos. Lapsi, joka ihmetteli näin myöhäistä ulosmenoa, ei -uskaltanut kuitenkaan mitään kysyä, sitä paitsi oli hän viime aikoina -itse kokenut niin paljon, ettei hän malttanut kauan ihmetellä, vaan -vaipui omiin unelmiinsa. Vanha Valentin ei voinut kuitenkaan olla -kysymättä, pitäisikö hänen sytyttää lyhty ja näyttää tietä rouvalle. -Mutta tämä pudisti vain ääneti päätään, veti paksun harson silmilleen -ja läksi ulos. - -Sairaalaan ei ollut pitkältä, mutta sittenkään hän ei ollut päästä -perille saakka. Herra jumala, rukoili hän, vapauta minut tästä -elämästä! Liian kovasti sinä palvelijatartasi koettelet! -- Ja -kuitenkin hänen mielensä paloi eteenpäin, sille paikalle, missä hän -viimeisen kerran saisi nähdä kadotetun poikansa kaivatut kasvot. - -Lähestyessään sitä paikkaa, missä vanha sairaala ja sen rappeutunut -kappeli seisoivat, astui mustaviittainen mies häntä kohti ja mainitsi -hiljaa häntä nimeltä. Hän tunsi heti vanhan ystävänsä, raatimiehen, -mutta ei vaihtanut hänen kanssaan ainoatakaan sanaa, ja tämä opasti -hänet taloon, avattuaan sivuportin avaimellaan. He astuivat saliin, -jossa kynttilän himmeässä valossa sairaalan vahti torkkui penkillä. -Askelten ääni herätti hänet, mutta raatimiehen annettua hänelle merkin, -hän pysyi alallaan ja seurasi vain unisin katsein, miten raatimies -sytytti toisen kynttilän ja astui sitten rouvan edellä edemmäksi. He -laskeutuivat muutamia portaita alemmaksi ja saapuivat pitkän käytävän -kautta jonkinmoisen kellarin ovelle, joka oli hiukan raollaan. Jos -tahdotte kernaammin mennä yksin sisään, sanoi mies, niin ottakaa -kynttilä. Minä odotan sen aikaa käytävässä. - -Helena rouva nyökkäsi päätään vastaamatta sanaakaan, otti tinaisen -kynttiläjalan käteensä ja astui ruumishuoneeseen. - -Matalassa, holvikattoisessa huoneessa, jonka seinät olivat paljaat ja -savun ja vanhuuden mustaamat, ei ollut minkäänlaista kalustoa. Keskellä -lattiaa seisoivat vain karkeatekoiset paarit, joille oli levitetty -puoleksi mädänneitä olkia. Siinä ruumis lepäsi, täysissä pukimissaan, -harmaan paarivaatteen alla, joka töin tuskin ylettyi peittämään -kuolleen pitkää ruumista. Kun rouva kynttilöineen astui sisään, kiiti -olkien keskeltä pari rottaa, jotka olivat nakerrelleet saappaita, -pelästyneinä loukkoonsa. Rouva ei sitä huomannut. Hänen katseensa kulki -vain ruumiin pääpuolta kohti, missä valkea otsa pisti esiin vaatteen -alta ja jonka yli tumma arpi kulki alas kulmakarvoille. Hän laski -kynttilän muurikomeroon ja kooten viimeiset voimansa astui lähemmäksi -kohottaakseen vaatetta. Yhden ainoan silmäyksen hän loi vainajan -kasvoihin, joihin kuolinkamppailu oli uurtanut syvät vakonsa; sitten -hän lyyhistyi paarien viereen maahan. - -Hän ei mennyt kuitenkaan tainnoksiin, jalat vain eivät kannattaneet -häntä kauemmin; henkisesti hän oli valveillaan ja hänen sydämessään -avautuivat kaikki vanhat haavat ja alkoivat vuotaa verta. Hän makasi -polvillaan maassa, kädet ristissä helmassaan, silmät kiintyneinä -kuolleen pojan kasvoihin, jotka ilmeeltään melkein vihamielisinä olivat -kääntyneet synkkää seinää vasten. Koko elämänsä hän olisi uhrannut, -jos nuo silmät vielä kerran olisivat auenneet ja luoneet häneen -jäähyväiskatseen, jos nuo kalpeat huulet vielä yhden ainoan kerran -olisivat nimittäneet häntä äidiksi! -- - -Mies, joka seisoi ulkona käytävässä, oli kuulevinaan voihkinaa -ruumishuoneesta. Mitä se oikeastaan tarkoitti, siitä hän ei päässyt -selville. Jos Helena rouva oli tuntenut vainajan pojaksensa, niin hänen -ei ollut lupa häiritä äidin valitusta. Äkkiä hän kuuli hänen askeliensa -jälleen lähenevän ovea ja näki hänen astuvan ulos kynttilä kädessä, -näki hänen kulkevan suorana ja pää pystyssä, ikäänkuin ei mikään isku -olisi hänen selkäänsä käyristänyt, ja silmät ilmeettöminä, täysin -avoinna. Hän ei uskaltanut tiedustella mitään. - -Olen antanut teidän odottaa, sanoi Helena rouva; se oli aivan turhaa. -Yksi ainoakin katse riittää paljastamaan äidille totuuden. Mutta tämä -käynti rasitti kovin voimiani. Minun täytyi hiukan levähtää. - -Siis se ei ole hän? huudahti uskollinen ystävä. Jumalan kiitos! - -Iankaikkisesta iankaikkiseen! sanoi Helena rouva. Lähtekäämme pois. -Täällä on niin kaameaa. - -Hän astui nopeasti edeltä valaisten tietä kynttilällä ja nousi vakavin -askelin portaita ylös. Hallissa, jossa vartija istui, hän asetti -kynttilän taas pöydälle eikä hänen kätensä edes enää vapissut. - -Pitäkää huolta siitä, sanoi raatimies uniselle vartijalle, että -huomenna aamulla kello viideltä haudankaivaja toimittaa ruumiin -viimeiseen lepoonsa. - -Hauta on jo kaivettu, herra, sanoi vartija, me asetamme hänet erään -murhamiehen viereen, joka vuosia sitten haudattiin tänne. - -Ei toki, vastasi raatimies, ei hänen paikkansa ole epärehellisten -parissa, joskin hän muukalaisena on haudattava lähimmäksi muuria. Hänen -tyttönsä on myöskin luvannut maksaa haudankaivajan kulut. Sen mukaan on -toimittava. - -Pyytäisin vielä kysyä, sanoi mies, saako ranskalaiselle neidelle antaa -viiniä ja paistettua kyyhkyspaistia, jota hän haluaa saada? Hän lupaa -maksaa, väittää hän; hän on muuten hyvissä voimissa, pari tuntematonta -maankiertäjää kävi häntä vankilassa tervehtimässä ja he juttelivat -kolme tuntia hänen kanssaan. Vartijan piti ajaa heidät pois, kun -ilta tuli; neiti ei ollut siihen kuitenkaan lainkaan tyytyväinen, ja -vastikään hän lähetti vahdin kutsumaan minut hänen luokseen, koska aika -tuntuu hänestä pitkältä. - -Järjestystä on tyystin seurattava, murahteli raatimies. Huomenna -hän pääsee vapaaksi, jolloin hän voi mielin määrin jatkaa jälleen -jumalatonta elämäänsä, kunhan hän vain joutuu pois meidän silmistämme. -Hyvää yötä. - -Raatimies kääntyi Helena rouvan puoleen, joka oli jo vetäytynyt ovelle -ja seisoi siellä seinää vasten nojautuneena. Saattaessaan häntä -kotiin raatimies sätti tyttöä, jonka omallatunnolla varmaan myöskin -vainajan kuolema oli ja joka koetti pauloihinsa kietoa jo uusia uhreja, -ennenkuin edellinenkään oli multaan peitetty. Hänen sydämeltään oli -raskas paino hellinnyt, nyt kun hän tiesi, ettei tuo Laporte ollut -mikään Amthor, ja hän toivoi, että oikea Andreas oli vielä palkitseva -äidilleen kaiken sen surun, jonka hän hänelle oli tuottanut. Ja -sydämestään hän lausui hänelle kiitoksensa siitä vaivannäöstä, jonka -tämä myöhäinen käynti hänelle oli tuottanut. - -Siten hän jätti hyvästit vaiteliaalle rouvalle, toivottaen hänelle -hyvää yötä. - -Tämä toive ei kuitenkaan täyttynyt. Myrsky nousi, joka raivosi kaiken -yötä niin kovalla voimalla, että olisi voinut luulla maapallon -radaltaan suistuvan. Ylhäällä Andreaksen entisessä huoneessa tuuli -riisti ikkunan auki, ja se rämisi ja kilahteli seinää vasten. Lisabeth -kohosi pelästyneenä pystyyn, sillä hän oli juuri sitä ennen vaipunut -uneen. Hän näki äidin pimeässä astuvan ulos ovesta ja kuuli hänen -nousevan portaita ylös ja irroittavan ikkunan, jotta pahin melu -lakkasi. Hetken aikaa tyttö odotti häntä takaisin tulemaan, mutta -nukkuikin kesken kaikkea, ja turhaa hänen olisikin ollut odottaa. -Sillä Helena rouva jäi yläkerran pimeään huoneeseen, ikäänkuin hänen -olisi ollut mieluisempaa kuunnella myrskyn pauhinaa kuin rauhallisesti -hengittävää lastansa, joka unissaan puheli Kurtistaan ja nimitti häntä -hellin nimin. - -Varhain aamulla myrsky asettui; sitten alkoi sataa ja koko maa -kietoutui harmaaseen vaippaan. Haudankaivaja, joka kello viideltä oli -kahden apulaisensa kera kaivanut haudan kirkkomaan muurin laitaan ja -laskenut sinne karheatekoisen arkun, oli pitänyt tavallista suurempaa -kiirettä, jotta arkku oli joutunut kallelleen kurjaan kuoppaansa. -Koska pappi, jonka oli määrä siunata ruumis, pahan ilman vuoksi oli -unohtanut toimensa, lausui haudankaivaja itse isämeidän rukouksen -sielu paralle ja heitti muutaman lapiollisen multaa arkulle, jättäen -haudan umpeenluomisen apulaisillensa. Hän aikoi juuri palata kotiinsa -saadakseen vielä vetää hiukan aamu-unta lämpimässä tuvassaan, kun -hän huomasi naisen polvillaan erään ristin juurella, joka ei ollut -monenkaan askeleen päässä vasta luodusta haudasta, ja painautuneena -lujasti jalustaa vasten. Tuo hauta oli aikoja sitten jätetty hoidotta, -sillä vainajan suku oli muuttanut muille maille. Mitähän asiaa -tuolla naisella saattoi olla? Mutta koska hän pysytteli aivan hiljaa -ja sateesta huolimatta näytti vaipuneen rukoukseensa, niin ei hän -uskaltanut häntä karkoittaa poiskaan. Hetkeksi hänen mieleensä juolahti -se ajatus, että tuo nainen olisi ehkä sama ranskatar, joka oli luvannut -maksaa haudan, mutta myöhemmin raatihuoneella hän kuuli, että tämä -oli nukkunut puoleen päivään saakka ja herännyt vasta sitten, kun -vanginvartija tuli päästämään hänet vapaaksi ja opastamaan hänet pois -koko kaupungista. - -Muutamia päiviä myöhemmin hän sai vastaanottaa koko suuren summan -rahaa, luultavasti unohtuneen hautapalkkion suoritukseksi. Hän ei -vaivannut päätään tämän johdosta sen enempää, vaan pisti talteen -odottamattoman lisätulon, ikäänkuin se olisi taivaasta hänelle -tipahtanut. - - * * * * * - -Mitä tämän jälkeen tapahtui, on parilla sanalla kerrottu. Seuraavana -keväänä vietettiin morsiamen kodissa Kurt Bruckerin ja Elisabeth -Amthorin häät, ja ausburgilaiset sukulaiset saapuivat kaikin paikalle -osoittamaan morsiamen äidille ja Amthorin suvulle kaikkea kunniaa. Ei -mitään puuttunut, mitä tällaisissa tapauksissa kuuluu asiaan, eikä -Lisabethilla liioin ollut syytä valittaa, että kapiot olisivat olleet -kehnot tai hääviini menneenvuotista. Yksi vain puuttui: iloinen hymyily -morsiamen äidin kasvoilta. Hän oli kaikille ystävällinen ja kohtelias, -sekä vieraille että omalle suvulleen, ja nyökkäsi myös myöntyvästi -päätään, kun vieraat sanoivat, että nuori pari näytti olevan kuin -luotu toisilleen ja että molemmat perheet olivat onniteltavat. Mutta -kesken hääiloa hän istui kaikessa prameudessaan ääneti ja jäykkänä -kuin haamu, ja joskin sulhasen sukulaiset, jotka eivät ennen olleet -häntä tunteneet, eivät panneet siihen kovinkaan suurta huomiota, -vaan arvelivat keskenään, että hän juuri tänään kadonneen poikansa -vuoksi tunsi kahta katkerampaa surua, niin oli Kurt kuitenkin -tottunut näkemään anoppinsa toisellaisena, ja hänestä tuntui kovin -omituiselta, ettei hän kaikkina näinä päivinä ollut antanut hänelle -kättä eikä syleillyt häntä, niinkuin hän kuitenkin ventovieraalle -oli tehnyt, hänen ollessaan hänen kodissaan ja pyytäessään hänen -tytärtään omakseen. Lopulta hän uskalsi kysyä tähän syytä; jos hän -oli muuttanut mielensä hänen suhteensa, niin ilmaiskoon hänelle syyn -tähän, ja hän lupasi tehdä kaikki voitavansa, jotta hänen rakas -anoppinsa olisi hänelle jälleen ystävällinen. Mutta äiti pudisti vain -harmaata päätään ja sanoi: hänen surunsa ei johtunut hänestä, vaan -hänen omasta kohtalostaan, jota ihmisvoima ei voinut toiseksi muuttaa; -sittenkin hän oli näinä hääpäivinä vakava ja harvasanainen, joskaan ei -epäystävällinen. Vain silloin, kun vastanaineet tekivät lähtöä omaan -kotiinsa, valuivat äidin kyyneleet, hänen suudellessaan tytärtään, -niin viljanaan, ikäänkuin hänen sydämensä sulautuneena olisi hänen -silmistään vuotanut, ja painaen kostean kätensä otsalleen hän mutisi -sanoja, joita ei kukaan käsittänyt. Sitten hän kääntyi nopeasti pois -ja sulkeutui huoneeseensa, ennenkuin pitkämatkaiset olivat ehtineet -talosta lähteäkään. - -Viimeiset vuotensa hän vietti kodissaan, välttäen kaikkia seuroja -ja lukien ahkerasti uskonnollista kirjallisuutta, eikä hän avannut -enää oveansa muille kuin köyhille ja hätääkärsiville. Kun vuoden -kuluttua Ausburgista saapui hänelle kirjeitä, joissa häntä hartaasti -kehoitettiin saapumaan lapsenlapsensa ristiäisiin, syytti hän huonoa -terveyttään, joka esti häntä lähtemästä niin pitkälle matkalle. -Kuitenkin hän teki joskus pitkiä kävelymatkoja kaupungin ympäri, -jolloin vanha Valentin seurasi parin askeleen päässä häntä. Mutta -hän ei puhunut koskaan hänelle sanaakaan, ja näytti yleensä miltei -unohtaneen puhumisen taitonsa. Vain kuolinvuoteella, tuntiessaan -loppunsa lähestyvän, lähetti hän hakemaan kaupungin kirkkoherraa -luoksensa ja puhui pari tuntia kahden kesken hänen kanssansa. Mitä hän -hänelle tunnusti, uskoi kirkkoherra myöhemmin eräälle Helena rouvan -tyttären pojalle, kun tämä tuli hänen hautaansa katsomaan. Hänen -hautansa oli aivan hautausmaan muurin luona, sen aikoja sitten maan -tasalle vajonneen kummun vieressä, joka kätki tuhlaajapojan maalliset -jäännökset. - - - - -Äiti ja lapsi. - - -Erään nuoren metsänvartijan vaimo Badenissa, lähellä Kehlin kaupunkia -oli kuollut lapsivuoteeseen ja pian sen jälkeen oli lapsi seurannut -hänen mukanaan. Leski eli nyt yksin palvelijoittensa kanssa kauniissa, -nuorta avioparia varten rakennetussa metsänvartijamökissään, ja -elämä tuntui hänestä varsin tukalalta. Hän oli kookas ja komea, -kolmenkymmenen-vuotias mies, kihara, ruskea tukka ympäröitsi hänen -korkeaa otsaansa ja täysiparta ahavoituneita poskia, ja helppo hänen -olisi ollut kolkuttaa kenen ovelle hyvänsä. Mutta huolimatta ystäviensä -ja hyväätarkoittavien ystävättäriensä kehoituksesta hän eleli jo -kolmatta vuotta yksinään ja torjui kiivaasti luotaan kaikki salaiset -sekä suorat naittamisyritykset, sillä vaikka hän yleensä luonteeltaan -olikin iloinen ja rauhallinen, ei häneltä kiivauttakaan puuttunut. - -Sattuipa nyt eräänä lämpimänä lokakuun päivänä, jollaiset -viininkorjaajille ovat kovin tervetulleita, että herra Hubert, -niinkuin metsänvartijamme oli nimeltänsä, sai asiansa Kehlissä -paljoa varhemmin toimitetuksi kuin mitä hän oli olettanut. Koska oli -sunnuntai-päivä, kehoittivat hänen tuttavansa häntä jäämään heidän -luokseen hedelmäviiniä maistamaan. Mutta hän kieltäytyi jyrkästi, -sillä ilma tässä kaupungissa, jossa hän kerran oli viettänyt häitään, -painosti häntä, ja siksi hän raskain mielin alkoi kulkea Rein-virran -yli johtavaa siltaa pitkin Strassburgiin päin, jota hän kerran vielä -halusi nähdä. - -Kaikki siellä oli jokseenkin entisellään, ja sunnuntai-ilo siisteillä -kaduilla tuotti hänelle hupia, hänelle, joka niin kauan aikaa oli -elänyt eristyneenä koko maailmasta vain eläintensä ja puittensa -parissa. Hänen mieleensä muistui nuoruudenaika, jolloin hän ensi -kertaa oli nähnyt tämän kaupungin, ja suuri lintukoira, joka seurasi -aina isäntänsä kintereillä, ihmetteli suuresti kuullessaan hänen äkkiä -viheltelevän laulua. Niinpä hän astuskeli kauneimmassa syysauringon -valossa kaupungin portista ulos suureen puistikkoon, joka oli täynnänsä -ihmisiä, ja tarkasteltuansa kylliksensä ranskalaisia upseereja ja -heidän naisiansa, sekä kaikkia muita, jotka ajaen, ratsastaen tai -jalkasin kulkivat hänen ohitsensa, ja ihmeteltyään miten paljon -erilaisia ihmisiä maailmassa oli olemassa, hän poikkesi erään syrjäisen -kahvilan puutarhaan, josta kajahti soitonsäveleitä ja jonka portista -kulki lakkaamaton ihmisvirta, varsinkin yksinkertaista kansaa, edes ja -takaisin. - -Kahvilassa oli kuitenkin niin ahdasta, että vieras hetken aikaa -kierreltyään pöytien välissä löytämättä paikkaa, läheni jälleen -porttia, etsiäkseen itselleen istumasijaa jossain hienommassa -julkisessa puutarhassa. Samassa hän huomasi tyhjän paikan erään -pyöreän pöydän ääressä, joka oli sijoitettu akaasiapuun rungon -ympärille, ja koska siinä ei ollut muita kuin eräs vanhemman puolinen, -vaatimattomasti puettu nainen ja pieni poika, jotka kumpikin näyttivät -kokonaan syventyneen kahvin juomiseen, arveli hän muitta mutkitta -voivansa käydä siihen istumaan. -- Anteeksi, herra, sanoi nainen, tuoli -ei ole vapaa. Mutta jos voitte hankkia yhden lisään, -- niin pöydän -ääressä on kyllä tilaa. - -Heti Hubert viittasi viinurin luokseen, joka hankki hänelle tuolin -ja lasillisen viiniä, ja ilomielin hän pitkän kävelynsä jälkeen kävi -istumaan. - -Onpas teillä soma poikanen, hyvä rouva, sanoi hän ystävällisesti -sytyttäen pienen piippunsa. Vanhako pikku herra on? - -Viisi vuotta, herra, vastasi nainen huonolla saksankielellä, sekoittaen -vähän väliä puheeseensa ranskalaisia sananparsia. Pyyhi suusi, Fritz, -kun olet valmis, mutta katsohan, miten olet tahrannut vaatteesi. -- -Poika ei ole minun, jatkoi hän kääntyen Hubertin puoleen ja pyyhkien -pojan takkia. Mutta minä pidän hänestä aivan kuin hän olisi omani, -varsinkin silloin kun hän on kiltti. Kuulehan Fritz? Kun äiti rankaisee -sinua, niin antaa täti aina sinulle jotain hyvää, jotta et koskaan itke. - -Poika nyökkäsi päätään, mutta hän oli niin kokonaan vajonnut koiran -katselemiseen, ettei hän pannut paljoakaan huomiota siihen, mitä hänen -suojelijansa puhui. - -Kenen poika hän on? kysyi Hubert, jota kiharapäinen ja valpas, -ruskeasilmäinen poika miellytti. - -Hänen äitinsä on täällä mukana; hän meni vain hiukan tanssia -katselemaan. Missä hänen isänsä on, lisäsi nainen säälivästi kohottaen -olkapäitään, sen yksin jumala tietää! - -Minulla ei ole isää, sanoi poika äkisti. Äiti sanoo, etten minä isää -tarvitsekaan. Äiti antaa minulle kyllä kaikki mitä minä haluan. Eikö -niin, täti? - -Nainen iski merkitsevästi vieraalle silmää, ikäänkuin hän olisi -tahtonut sanoa: pieni viaton raukka ei ymmärrä sen enempää! -- ja -sitten hän sanoi: Äiti on oikeassa, Fritz. Ja kun hänellä ei ole enää -mitään annettavaa, niin tulet täti Barbaran luo, hän antaa sinulle osan -viimeisestä suupalastaankin. - -Lapsen huomio oli jälleen kiintynyt koiraan, joka oli laskenut viisaan -päänsä kevyesti pienokaisen polvelle sallien pikku kätösten sitä -silitellä. - -Kyllähän te ymmärrätte, herra, jatkoi vanha nainen puhettaan, isä -on nyt kerta tuollainen lurjus, jommoisia jumala paratkoon on yllin -kyllin. Mutta eivät kaikki satu yhteen tuollaisen kelpo tytön kanssa -kuin Marianne on. Me olemme näet samalta paikkakunnalta, kumpikin -Pfalzista ja minä tunsin hänet jo viisitoista vuotta sitten, jolloin -muutin Strassburgiin asumaan mies vainajani kanssa, joka oli suutari. -Silloin Marianne oli vielä pikku tyttö. Kukaan ei olisi uskonut, -että hänestä voisi tulla niin komeaa tyttöä, hän olikin silloin vain -kymmenen vuoden vanha, ja hänen vanhempansa, jotka olivat kelpo -porvareita, vaativat häntä ahkerasti työtä tekemään ja istumaan -paikoillansa, jotta hän oli kalpea ja laiha kuin aidan seiväs. -Minä olen häntä parikymmentä vuotta vanhempi, mutta hänen äitinsä -sukulaisena kävin usein talossa ja hän kiintyi niin minuun, että minun -täytyi joka kerta ihmetellä, miten paljon kerrottavaa lapsella oli -minulle kahdenkesken ollessamme. Kun mies vainajani sitten kosi minua --- kaikki ihmettelivät, että hän huoli minusta, vaikka olin häntä paria -vuotta vanhempi enkä juuri kaikkein kauneimpiakaan, mutta hän oli nyt -kerran hullaantunut minuun -- niin muistan vieläkin, miten kernaasti -Marianne olisi tullut häihini; mutta isä, joka oli hyvin ankara mies -ja aina saarnasi lasten kasvatuksesta, ei sallinut sitä, ja siksi -minä lausuessani jäähyväiset hänelle kotona sanoin: Marianne, sanoin -minä, koska sinä et pääse minun häihini, niin minä tulen varmaan sinun -häihisi, vaikkapa minun pitäisi matkustaa sadan peninkulman päähän. -- -Silloin tyttö punastui, jotta minua oikein ihmetytti, sillä olihan hän -vielä niin nuori, ja minä sanoin: No, no, kyllä siihen vielä on aikaa! -Ja sitten me jouduimme erilleen toisistamme enkä minä pariin vuoteen -kuullut puusepän joukosta mitään, joskus vain sain terveiset heiltä -jonkun mukana; sillä kirjeitten kirjoittamiseen ei ollut paljon aikaa, -minä kun autoin miestäni hänen työssään. Mutta kun joku kotiseudultani -joskus käväisi meillä, niin kylläpä silloin kehuttiin, miten kauniiksi, -suureksi ja voimakkaaksi Marianne oli kasvanut, jottei häntä samaksi -tytöksi enää olisi uskonutkaan, jota vastoin hänen veljensä, joka -aluksi oli ollut hyvin nopeakasvuinen, jäi hänestä jäljelle. Ja -iloiseksi häntä myös sanottiin, hän osasi nauraa ja laulaa ikäänkuin -hän alituisesti olisi viiniä juonut. Kylläpä sitä saa monenlaista -maailmassa nähdä, tuumin minä. No niin, eipä kestänytkään kauan, -ennenkuin Marianne muistutti minua siitä, että olin luvannut tanssia -hänen häissänsä. Voi hyvä jumala, siitä on jo pitkä aika! - -Vanha rouva huokasi hiukan, otti käteensä kutimensa ja alkoi innolla -työskennellä, ja poika kävi maahan istumaan syöttäen koiralle eväitään. - -Kauanko te olette ollut leskenä, hyvä rouva? kysyi Hubert, jota hänen -uuden tuttavansa puheliaisuus huvitti. - -Jouluna tulee täsmälleen kuusi vuotta, sanoi nainen; mies raukkani oli -valmistanut parin kauniita kenkiä, ne olivat punaiset ja ompeluilla -koristetut aivankuin jollekin kreivinnalle, salassa hän ne oli -minulle tehnyt ja hänen oli määrä antaa ne minulle joululahjaksi; -mutta sen sijaan hän kävi pitkäkseen ja kuoli muitta mutkitta aivan -käsiini; lääkäri arveli, ettei hänen ruumiinsa sietänyt ranskalaista -viiniä ja olipa hän usein hänelle sanonutkin, että hän voisi saada -halvauksen aivan äkkiä, ja niin kävikin. Ensin aioin palata takaisin -kotiseudulleni, ja odottaessani kevättä tein suutarintyötä vieraille -mestareille. Mutta pääsiäisenä, kuka siinä eräänä iltana ilmestyi minun -ovelleni? Kookas, kaunis, tuntematon nainen pysähtyy kynnykselle, -ikäänkuin hän ei uskaltaisi astua sisään, ja minä kysyin: Mitä te -etsitte, rouva? -- sillä minä huomasin heti, missä tilassa hän oli, ja -sanoin: käykää istumaan, olkaa niin hyvä! ja mitä muuta sellaisessa -tapauksessa tavallisesti sanotaan. Vastaamatta mitään hän äkkiä -purskahti itkuun ja kiepsahtaen kaulaani hän sanoi: Oi, etkö tunne -minua, täti? Minähän olen Marianne! -- Vai niin, sanoin minä, ja nyt -tunsin hänet jo hänen mustista silmistänsä, sillä sellaisia silmiä -ei ole kellään muulla naisella kuin hänellä, ja kun hiukan toinnuin -hämmästyksestäni, kertoi hän minulle kaikki. Sinä yönä emme me -kumpainenkaan ummistaneet silmiämme; mutta emme me myöskään itkeneet. -Sillä jo silloin hän oli tarmokas ja ylpeä ja hän tuumi: Sille mikä on -tapahtunut, ei voi enää mitään! Niin, sellainen hän on vielä tänäkin -päivänä, ja siksi hänen kanssaan on hyvä elää. Kuulehan, Fritz, älä -pistä koko kättäsi koiran suuhun; kukapa tietää, vaikka se puraisisi. - -Älkää pelätkö, sanoi Hubert. Poika on hyväntahtoinen, sen voin huomata, -eikä hän pitele pahoin koiraa; silloin se sallii tehdä itselleen mitä -hyvänsä. - -Hyväntahtoinenko? No, sitä pikku Fritz onkin, ja sen minä aina olen -sanonut, hänessä on yhtä hyvää ainesta kuin hänen äidissänsäkin. Mutta -vallaton hän myöskin on, tuo pikku veitikka, ja silloin voi helposti -vahinko sattua. Jos Marianne ei olisi ollut niin ajattelematon -- vaan -ei, silloin ei poikastakaan olisi maailmassa, ja se olisi toki sääli, -Mariannea olisi minun kaikkein enimmin sääli, vaikka hän on saanutkin -niin paljon kärsiä. Kuulehan, pikku veitikka, jollei meillä olisi -sinua, niin mitäpä me tekisimme pyhäpäivinämme, me kaksi yksinäistä -naisihmistä? Sillä tietäkää, herra, viikon varrella poika ei ole -meidän luonamme, sillä hänen äitinsä käy silloin ulkona ompelemassa -ja minä teen työtä mestarilleni. Siksi me olemme antaneet hänet erään -vanhan vaimon hoidettavaksi, jonka omat lapset ovat kuolleet, ja -joka nyt hemmoittelee pikku Fritziä niin paljon kuin ennättää. Mutta -sunnuntaiaamuisin varhain hakee Marianne hänet kotiin ja sitten me koko -päivän pidämme iloa tuon tyhjäntoimittajan kanssa, ja minä olen aina -väittänyt: Tuo poika on meidän paistimme ja viinimme ja leivoksemme, ja -siihen Marianne sanoo nauraen: Jos sinä syöt minulta tuon pojan, niin -avaan minä sinun vatsasi, jotta saan poikani elävänä takaisin niinkuin -Punahilkan. -- Siten me keskenämme laskemme leikkiä. - -Vaimo antoi kutimensa hetken aikaa levätä ja katsoi lempeästi poikaan, -joka juuri yritti nousta kärsivällisen leikkitoverinsa selkään. Mutta -tämä liukui aina sukkelasti pois hänen pienten jalkojensa lomasta. - -Kuulehan, pikku mies, sanoi Hubert. Selkäänsä se ei sinua päästä. Mutta -minäpä tiedän toisen paremman ratsun, joka ei heitä sinua maahan. - -Näin sanoen hän nosti syliinsä pojan, joka ei ujostellut häntä -lainkaan, ja antoi hänen ratsastaa polvellaan, aluksi hiljalleen, mutta -sitten yhä hurjemmin ja kovemmin, jotta poika, joka piteli itseään -jaloillaan kiinni, loisti ilosta ja lopulta ääneensä riemuiten tarttui -vierasta miestä parrasta kiinni, aivankuin vasta-alkaja ratsun harjaan. -Lähinnä olevat kääntyivät katsomaan lapsen iloa osoitellen toisilleen -iloista poikaa, joka vihdoin tuli niin rohkeaksi, että hän riisti -suurelta leikkitoveriltaan sammuneen piipun suusta ja pisti sen omaan -pieneen suuhunsa, kiitäessään hurjaa vauhtia ylös ja alas. - -Seis! sanoi Hubert äkkiä pysäyttäen yksijalkaisen ratsunsa. Nyt -ratsumies on saapunut majatalon edustalle ja tahtoo juoda. Saako hän -juoda viiniä? kysyi Hubert tädiltä, joka ylpeänä oli seurannut leikkiä. - -Tuoko! vastasi vaimo. Hän juo kuin mies. Sen puolesta hän voisi olla -mies vainajani poika, niin hyvältä hänestä viini maistuu. - -Terveeksi, Fritz! sanoi Hubert ja ojensi hänelle lasinsa, jota poika -varhemmin oli ahnain silmin tarkastellut. Nyt hän joi hiestyneenä -hurjasta ajosta ja pudisteli ruskeita kihariansa, joista vanha vaimo -näytti olevan hiukan ylpeä, sillä hän silitteli niitä vähä väliä. -Mutta juodessaan poika katseli lasin läpi taloon, mistä soittoa -kuului, ja äkkiä hän laski puoleksi tyhjennetyn lasin pöydälle ja -liukui alas polvelta. Äiti, huusi hän kirkkaalla äänellä, katsoppas -äiti, kuka täällä on! -- Ja sitten hän juoksi keskelle ihmisvilinää, -jonka läpi juuri kookas ranskalainen korpraali tunkeutui, saattaakseen -nais-toverinsa omalle paikalleen. - -Nainen, jota vastaan poika iloisena riensi, oli komea ja kookas ja -tummaverinen, hänen silmiään ei vanha vaimo turhaan ollut kehunut. -Ne loistivat niin ihmeellisesti pitkien, mustien silmäripsien alta, -puoleksi vaatien, puoleksi ylenkatsoen, että jokainen, johon ne -sattumalta osuivat, tunsi pistoksen sydämessään. Mutta kun poika -oli kiivennyt hänen syliinsä, niin tuntui siltä, kuin kaikki liekit -ja tulikipinät niissä olisivat sammuneet ja vain äidinrakkauden -syvä tuli syttynyt palamaan. Hän oli hyvin vaatimattomasti, miltei -köyhästi puettu, päätä ja paksuja palmikkoja peitti vain kevyt, -vanha pitsihuntu, ja kellastunut huivi riippui höllästi hänen -voimakkailla hartioillaan. Sen sijaan pojalla oli yllään erittäin -soma, kiiltonappinen puku, jotta ensi hetkessä olisi voinut luulla -tuota nuorta naista hänen hoitajakseen eikä äidikseen. Hän pysähtyi -nyt keskelle ihmistungosta pitäen poikaa sylissään ja painaen korvansa -aivan lähelle hänen suutansa silitellen samalla hänen kihariaan. -Hän naurahti ja näytti kokonaan unohtaneen komean seuralaisensa, -joka pyyhkäisten viiksiään seisoskeli hänen vieressään. Ainakin hän -loi häneen aivan vieraan katseen, kun tämä jälleen puhutteli häntä, -ja sitten hän kumarsi hänelle kohteliaasti ja kiiruhti nopeasti -poika käsivarrellaan pöydän ääreen. Korpraali, joka sai näin äkkiä -matkapassit, katsoi hämillään hänen jälkeensä. Mutta huomatessaan -Hubertin, hän näytti arvelevan, että toisella oli suuremmat oikeudet -tuohon kauniiseen naiseen ja vetäytyi harmissaan takaisin tanssisaliin. - -Kuka se oli? kysyi täti, kun äiti ja lapsi istuivat jälleen pöydän -ääressä. - -Mistä minä tietäisin? sanoi tyttö. Hän asettui viereeni seisomaan, kun -katselin tanssia, ja pyysi minua valssiin. Kun vastasin hänelle, etten -tanssinut, alkoi hän puhua minulle kaikenlaista kaunista. Minä en puhu -ranskaa, sanoin minä, mutta hän ei vaiennut sittenkään. Vihdoin hän -riisti minut mukanansa. Mutta miltä Fritz näyttää? Aivan pörröinen -päästään ja viiniä hän myöskin on juonut, sen minä huomasin heti, kun -hän suuteli minua. Teitä kahta ei voi jättää neljännestunniksikaan -yksin, heti te olette valmiit tyhmyyksiä tekemään. - -No kuulehan, sanoi täti, siitä tämä herra tässä saa vastata, ja -tuskinpa se hänen suurin syntinsä lienee. - -Herra on kiltti, sanoi Fritz vakavana; sinä et saa torua häntä, äiti. - -Varjelkoon, naureskeli tyttö. Mutta sinua minun pitäisi torua, sinä -tyhmä poika, joka lähestyt jokaista vierasta. Hän on niin harvoin -ihmisten parissa, lisäsi Marianne kääntyen Hubertin puoleen. Hän -ei opi minkäänlaisia tapoja, ja tuollaiselle villikissalle kelpaa -kuka hyvänsä leikkitoveriksi. Ajatelkaapa, herra! Viime sunnuntaina, -juuri kun kuljin hänen kanssaan kirkkotorin poikki, tulee meitä -vastaan pataljoona sotamiehiä, ja etunenässä marssi rumpumajuuri -karvalakissaan, suuri keppi kädessä. Mitä tuo pikku veitikka nyt tekee? -Hän karkaa käsistäni ennenkuin tiedän asiaakaan ja juoksee partasuisen -miehen luo, jota toinen lapsi varmaan olisi pelännyt, ja marssii -hänen rinnallaan, niin että kaikki nauravat, kunnes rumpumajuuri -itsekin alkaa nauraa, nostaa hänet syliinsä ja antaa hänen tarttua -kiinni keppiinsä. Vaikka olisin huutanut ja viitannut hänelle kuinka -paljon tahansa, hän ei vain tullut pois ennenkuin sotilaat pysähtyivät -komendantin asunnon edustalle, jolloin rumpumajuuri laski hänet maahan -ja napahutti häntä hiukan kepillään, ja koska kaikki vain nauroivat -hänelle, niin en minäkään voinut rangaista häntä niinkuin hän olisi -ansainnut, tuo velikulta! Tuskinpa kuluu ainoatakaan päivää, jolloin -hän ei tekisi vallattomuuksia, ja kun hän kasvaa suureksi, niin -hän varmaan saa aikaan niin paljon tyhmyyksiä, että kaikki ihmiset -väistyvät kauaksi hänen tieltään. Vai mitä, Fritz? - -Minusta tulee sotamies, sanoi pienokainen, sitten voin ampua kuoliaaksi -kenen vain tahdon, sitä varten itse keisari antaa minulle pyssyn. - -No kuulkaapas tuota yltiöpäätä! naureskeli hänen äitinsä, ja mitä -kiihkeämmin hän torui, sitä lempeämmin hänen silmänsä loistivat. Ehkäpä -hän hyväksi lopuksi ampuu vielä äitinsäkin, jollei hän heti tee mitä -hän tahtoo. - -Sinua minä en ammu, äiti, sanoi lapsi. Mutta jos joku tahtoo tehdä -sinulle pahaa, ja jos tuo paha mies tulee vielä takaisin, se, josta -sinä kerroit täti Barbaralle ja jonka me kerran tapasimme kadulla, niin -silloin minä en ammu harhaan. - -Ole vaiti, Fritz, sanoi äiti äkkiä kalveten, ja hän katsoi -merkitsevästi vanhaan ystäväänsä. Onko pienilläkin padoilla korvat? -Pane lakki päähäsi. Alkaa jo hämärtää, eikä meillä täällä ole enää -mitään tehtävää. Mennään mielemmin kävelemään. - -Näiden puheiden aikana oli Hubert pysytellyt ääneti ja kaiken -aikaa katsellut mielihyvällä kauniita kasvoja vastassansa. Noissa -piirteissä oli jotain kovaa, melkein karkeaakin, ja joskus, kun tyttö -nauraen avasi suunsa, niin että hänen kiiltävät hampaansa näkyivät, -muuttui ilme miltei hurjaksi. Mutta se miellytti sittenkin häntä, -ja koska siinä ei ilmennyt mitään alhaista, ainoastaan sisällisestä -voimasta johtuvaa uhmaa, niin olisi hän kernaasti vaikka tuntikausia -tarkastellut äitiä ja lasta. Mutta kun naiset nousivat nyt ylös, kohosi -hänkin paikaltansa ja kysyi saisiko hän, joka oli vieras paikkakunnalla -yhtyä heidän seuraansa. -- Miksikä ei? sanoi Marianne, jollei meidän -seuramme ole teille liian huono; meille te kyllä kelpaatte, sillä -minusta näyttää, kuin te kykenisitte sanomaan muutakin kuin vain tyhjiä -imarteluja; tulkaa siis mukaan! Tähän aikaan päivästä on ihmeen ihanaa -kävellä valleilla. - -Kun he olivat astuneet ulos puistikosta, kysyi Marianne äkkiä: Oletteko -te nainut mies, vai naimaton? - -Leski, vastasi Hubert ja kertoi lyhyesti, miten kova kohtalo oli häntä -kovasti koetellut, mistä hän oli kotoisin ja miten hän asusti nyt yksin -metsässänsä. - -Naiset kuuntelivat hänen puhettansa osaanotolla kumpikin omalla -tavallansa, täti vilkkaasti huudahtaen, Marianne käyden yhä -hiljaisemmaksi ja huokaistenkin kerran. Mutta pian ilmestyi jälleen -naurun aihetta, kun poika, joka koiran kera oli juossut edeltä, yritti -sovittaa kärsivällisen elukan päähän pientä lakkiaan ja sitoa sitä -kaulaan kiinni. He olivat astuneet kaupungin portista ulos ja saapuneet -valleille, mistä laaja Reinin tasanko levisi silmien eteen syysauringon -kultaisessa ja purppuraisessa hohteessa. Kun he hetken kuluttua -saapuivat erään penkin luo ja tädin ehdoituksesta kävivät siihen -lepäämään, istahti tyttö siten, että hän joutui selin ilta-aurinkoa -vasten. Hubert kysyi sen johdosta, olivatko hänen silmänsä ehkä kipeät. -Eivät, vastasi tyttö. Mutta minä en katsele mielelläni noin avaraa -näköalaa. Se saattaa minut haikealle mielelle. Sen sijaan nähdessäni -edessäni kaupungin, kaikki nuo talot ja katot ja valtavan tornin -niiden yläpuolella ja harakat, jotka lentävät korkealle pesiinsä, on -minun hyvä olla, sillä tiedän, että kaikilla, olkootpa köyhiä tai -rikkaita, on katto päänsä päällä, ja että siellä, missä savu nousee, on -myös keitto tulella, ja missä pieni lapsi itkee äidin ollessa poissa -kotosalta, naapuri ainakin sen äänen kuulee. - -Näin puhuessansa hän heitti silmäyksen poikaan, joka juostuaan itsensä -väsyksiin oli heittäytynyt pitkäkseen penkille ja siihen nukahtanut. -Ehkä olisi aika lähteä kotiin, sanoi pojan äiti. Katsokaahan, poika -nukkuu. Ja hän nosti nukkuvan lapsen käsivarrelleen. - -Antakaa lapsi minulle, sanoi metsänvartija, kun Marianne nousi ylös -aikoen kantaa häntä sylissään aina kotiin saakka. Minun käsivarrellani -hän ei paljon paina. - -Kiitos paljon, vastasi äiti; ei minunkaan. Jokaisen tulee kantaa oma -taakkansa. Sen sijaan poika kerran on pitävä minusta huolen, kun tulen -vanhaksi ja köyryselkäiseksi enkä enää voi jäsentäkään liikuttaa. Eikö -totta, pikku Fritz? -- ja hän kosketteli hiljaa nenän päällään lapsen -poskea suutelematta sitä kuitenkaan. -- Koko viikkoon en saa pitää -häntä luonani. Siksipä tahdon sunnuntaisin saada hänestä kaiken ilon ja -vaivan. - -Hubert vaikeni ja pysytteli hiukan hänen takanaan voidakseen koko -ajan seurata häntä katseillaan. Hän ei itsekään vielä ollut selvillä -siitä, missä määrin tuo nainen häntä miellytti; mutta kun ohikulkijat -pysähtyivät katselemaan tuota kookasta, voimakasta tyttöä, joka kantoi -niin rauhallisesti käsivarrellaan kaunista lasta, tunsi hän tyydytystä -sen johdosta, että hänkin kuului yhteen joukkoon. Täti jutteli koko -ajan, mutta Hubert kuunteli vain hajamielisesti hänen puhettaan, ja kun -Marianne silloin tällöin lyhyesti naurahtaen vastasi hänelle, sanoi -Hubertkin jotain vähäpätöistä ja silitteli pienen pojan kättä, joka -riippui alas äidin olkapäältä. - -Kun he sitten tehtyään pitkän kierroksen valleja myöten saapuivat -kaupunginportille, heräsi lapsi vaunujen ratinaan. -- Tahdotko -taaskin ratsastaa, Fritz? kysyi Hubert. Ja kun pienokainen suurin -silmin nyökkäsi hänelle päätä, nosti hän muitta mutkitta hänet äidin -käsivarrelta ja asetti hänet olkapäälleen istumaan, jotta lapsi ilosta -huutaen tarttui kiinni hänen kiharatukkaansa ja pienillä säärillään -paukutti häntä rintaan. - -Näettekös? sanoi äiti. Noin hän pääsee aina tahtonsa perille. Mutta -laskekaa hänet nyt maahan. Kyllä hän jo jaksaa juosta, eikä teistä -suinkaan ole hauska kuljettaa häntä tuolla tavalla kaupungin läpi. - -Päin vastoin, vastasi Hubert, vaikka juoksisimme täyttä laukkaa. Ei -kukaan täällä Strassburgissa tunne minua, ja jos ihmiset luulisivat -minua hänen isäksensä, niin olisin siitä vain hyvilläni. Vai onko -_sinulla_ mitään sitä vastaan, Fritz? - -Minä en tarvitse isää, toisti poika sananparttaan. Isät ovat pahoja. -Minä tarvitsen vain äitiä. - -Se on oikein, Fritz, sanoi äiti. Kun meillä on vain toisemme, niin -emme kaipaa ketään. Varsinkin kun meillä sen lisäksi on vielä -Barbara täti ja hyvä jumala ja terveet jäsenemme. Mutta kiitähän nyt -kauniisti herraa ja tule alas, ratsumies. Sillä tässä asuu kummisetä -ja kummitäti, joiden luona poikani asuu, selitti Marianne vieraalle. -Katsos, miten olet liannut hyvän herran takin. Sallitteko! -- ja hän -pyyhkäisi liinalla pois pienten kenkien jäljet Hubertin siististä -takista. Kas niin, anna nyt kättä ja sano: hyvää yötä! -- Minun pitää -näet itse viedä hänet nukkumaan, muuten hän ei ole tyytyväinen enkä -minäkään. Menkää vain edeltä, täti. Minä tulen pian jäljestä. - -Täten hän erosi toisista ja vei lapsen vaatimattoman talon ovesta -sisään, ja aina kadulle saakka kuului, millä ilolla lapsi otettiin -vastaan. - -He pitävät lasta kovin hyvänä, sanoi vanha vaimo Hubertille. He ovat -kelpo väkeä; mies, minulle mieliksi, suostui silloin lapsen kummiksi, -ja koska hän ei enää ole työssä -- hän oli nahkuri ja ansaitsi oikein -hyvin -- niin on hänestä ikävä istua aina vain kädet ristissä. Siksipä -hänellä pojasta on nyt hyvää ajanvietettä. Minun mieheni on aivan -hullaantunut Fritziin, sanoo hänen vaimonsa. Ikäänkuin hän ei itsekin -sitä olisi! Tuletteko te vielä yhtä matkaa, herra? No niin, hyvää yötä -sitten, herra! Minun täytyy kiirehtiä kotiin illallisruokaa keittämään. - -Hän erosi Hubertista ihmetellen, miksikähän hän aluksi oli ollut niin -puhelias ja nyt niin harvasanainen. Mutta Hubert astui ravintolaan, -joka sijaitsi vastakkaisessa talossa, nousi yläkerrokseen ja istahti -ikkunan luona vapaana olevan pöydän ääreen tilaten itselleen ensimäisen -parhaan ruokalajin, mikä ruokalistalla hänen silmäänsä osui. Hän ei -koskenut siihen kuitenkaan, kun se kannettiin hänen eteensä. Sillä -hänen metsämiehen juonensa, asettuessaan tänne väijyksiin, onnistui -täydellisesti. Hän saattoi ikkunasta nähdä suoraan vastapäätä olevaan -huoneeseen ja tarkata miten pienokaiselle ensin annettiin hiukan maitoa -ja leipää ja miten äiti sitten riisui hänet, jolloin vanhemmanpuoleinen -pariskuntakin oli läsnä, saamatta kuitenkaan vähimmälläkään tavalla -olla apuna. Sitten tyttö kantoi lapsensa vuoteeseen ja näytti -rukoilevan hänen kanssaan; sen jälkeen lapsi ojensi jokaiselle kätensä -ja äidille suunsa, ja sitten kynttilä vietiin toiseen huoneeseen ja -näköala katosi. - -Niinkuin viisas metsämies ainakin, joka seuraa takaa-ajamansa -riistan jälkiä, ei Hubertkaan viipynyt sen kauemmin koskemattoman -ateriansa ääressä, vaan kiiruhti jälleen kadulle. Siellä oli jo -sillä välin pimeys laskeutunut maahan; viimeiset kävelijät kulkivat -ohi viittoihinsa kääriytyneinä, sillä auringon mailleen mentyä oli -ilma äkkiä käynyt kalseaksi. Hubert ei ajatellutkaan napittaa kiinni -väljää verkatakkiansa. Hänen oli niin tavattoman lämmin ja hyvä olla -tuulisella kadulla. - -Mutta vasta runsaan puolen tunnin kuluttua hän näki tytön jälleen -astuvan kadulle innokkaasti keskustellen kummin kanssa. Hän odotti -kärsivällisesti, kunnes tämä vihdoin sanoi jäähyväiset, ja sitten hän -astui Mariannen jäljissä, joka veti huivinsa päänsä yli suojellakseen -itseään tuulelta. Niinpä hän ei liioin kuullut hänen ääntänsä, kun hän -puhutteli häntä, ennenkuin hän huusi häntä nimeltä. - -Mitä? Oletteko te vielä täällä, sanoi tyttö jääden ihmeissään -seisomaan. Minä luulin teidän jo aikoja sitten olevan matkalla Kehliin. - -Ei minulla ole kiirettä, vastasi Hubert mahdollisimman huolettomasti. -Arvatkaapa, missä minä tällä välin olen ollut? - -Herra sen tiesi, vastasi tyttö, minua se ei lainkaan liikuta. - -Mutta kylläpä hän hämmästyi, kun Hubert tunnusti, miten hän oli -väijynyt häntä. - -Olettepa te aika veijari, sanoi Marianne sormellaan uhaten. Te näytätte -niin rehelliseltä, ettei luulisi teillä olevan ainoatakaan viekasta -ajatusta, ja kun siksi tulee, niin ei teidän parissanne ole varma -hengestäänkään. No, sen minkä te näitte, saattaisi koko maailmakin -nähdä. Ja koska te pidätte pojasta, niin suon teille anteeksi, vaikka -te noin salaa kurkistelittekin vierasten ihmisten ikkunoista sisään. - -Minun on niin sääli lasta ja teitä, sanoi Hubert, kun te ette voi pitää -häntä kokonaan luonanne. - -Niin minunkin, herra, vastasi tyttö huoaten. Mutta minkä sille mahtaa? -Näin hänen on kuitenkin parempi olla. Kotona ei kukaan voisi pitää -häntä silmällä, sillä usein en viikkokausiin pääse työstä ennenkuin -myöhään yöllä, kun sattuu olemaan kovin paljon työtä, esimerkiksi -jotkut kapiot ommeltavina, niinkuin parasta aikaakin. -- Ja Marianne -mainitsi morsiamen nimen. -- Ihminen ei voi muodostaa onneaan ikäänkuin -mieliruokaansa sekoittamalla siihen juuri niitä mausteita, jotka ovat -hänelle enimmin mieleen. Hyvä jos yleensä saavuttaa onnen. - -Niinhän se on. Mutta miksikä ei elämä voisi parantua. Jos te -esimerkiksi menisitte naimisiin ja saattaisitte pitää pojan luonanne. - -Marianne pudisti päätään. Siitä ei tule mitään, nyt kerta kaikkiaan. -Sellaista ei satu usein, että joku huolisi köyhästä tytöstä, joka -toisi mukanaan taloon kapioiden asemesta kyynärän pituisen pojan. -Ja jos joku löytyisikin -- ja täytyyhän minun myöntää, että onhan -minulle tarjouksiakin tehty, eikä niinkään huonoja -- niin tiedän -itse parhaiten, mitä olen lapselle velkaa; sillä onpa minulla hiukan -kokemusta siitäkin, millaisia isäpuolet ovat. - -Onhan se totta, vastasi Hubert suoraan. Onhan sellaisia, jotka -kernaimmin ottaisivat tuollaisen lapsi paran hengiltä. Mutta onhan myös -aviomiehiä, jotka pitelevät pahoin omaa vaimoaankin, ja jos sen mukaan -toimisi, niin silloinhan ei mikään tyttö voisi enää mennä miehelle. - -Niin kyllä, mutta on siinä sittenkin eroa. Sen minkä minä vapaana -ihmisenä teen, on kokonaan minun omalla edesvastuullani, ja jos hän -löisi minua, niin ei siitä kukaan muu kärsisi kuin minä itse. Sen -sijaan, jos joku tekisi pahaa pojalle -- kun vain sitä mahdollisuutta -ajattelenkin, tulen melkein hulluksi, käteni puristautuvat nyrkkiin, -minä voisin karata hänen kimppuunsa ja riistää hänen käsistään lapseni. -Olen kerran nähnyt sellaista eräässä ompelupaikassani. Siinäkin talossa -oli rouva tuonut taloon tuollaisen lehtolapsen, myöhemmin hänelle -syntyi toinen avioliitossakin, ja minä voin vannoa, että hän kohteli -kumpaakin lastansa yhtä hyvin ja oikeudenmukaisesti, niinkuin äiti -ainakin. Mutta kun ensimäinen lapsi sairastaa ja hän surkuttelee sitä, -niin heti isä ärjäsee hänelle: Sinä nyt aina valitat ja itket tuon -pahuuksen vuoksi -- ja muuta sen kaltaista, jotta sydämeeni oikein -koskee. Ei, Fritz, sellaista minä en sinulle halua, pikemmin me pidämme -ovemme lukossa. - -Mutta juuri Fritzin tähden, jotta hän saisi holhoojan ja kasvattajan, -joka ohjaisi häntä oikealle tielle niin vilkas kuin hän on -- - -Tiedättekö, sanoi Marianne ja pysähtyi jälleen kulussaan, sitäkin -minä olen ajatellut. En kuitenkaan toimeentulon vuoksi. Olenhan minä -nuori ja voimakas enkä koskaan ole ollut sairas, muutakuin silloin kun -poika tuli maailmaan, ja minä ansaitsen puolitoista frangia päivässä, -joskus enemmänkin, ja äitini on väliin pyytänyt saada auttaa minua, -aivan salassa tietenkin, sillä isä ei ole antanut minulle vieläkään -anteeksi. Mutta minä en ota mitään apua vastaan. He ovat ajaneet minut -luotaan, siksi en huoli armopaloista. Ja jos minulta jotain puuttuu, -niin onhan täällä täti Barbara, hän kyllä auttaa ja jättää pienen -perintönsä Fritzille. Mutta se minkä te kasvatuksesta sanoitte, ei ole -niinkään typerää. Vanha kummisetä on tullut miltei lapseksi jälleen; me -naiset emme aina ymmärrä, mikä pojalle olisi välttämätöntä, eikä meillä -ole sitä valtaakaan hänen ylitsensä, me kun olemme häneen niin kovin -ihastuneet; ja siksi minä tuumin usein, että jos kaikki olisi niinkuin -pitäisi olla ja jos tuo kelvoton mies, hänen isänsä, olisi tehnyt sen, -mitä hän jumalan ja ihmisten edessä olisi ollut velkapää -- vaan ei, -häneltä Fritz ei myöskään olisi oppinut mitään hyvää, ja ehkäpä on -parempikin, että hän aivan yksin saa tulla toimeen maailmassa ja pitää -vain varansa, ettei hän tuota häpeää äidilleen. Ja nyt minä toivotan -teille hyvää yötä, sillä tässä minä asun ja täti varmaan jo odottaa -minua. Kiitos teille kaikesta vaivastanne lapsen puolesta. Hyvää yötä! - -Marianne pujahti sisään ennenkuin Hubert ennätti vastata hänen -tervehdykseensä. Siinä hän nyt seisoi tarkastellen ovea ja laskien -ikkunoita ja koneellisesti hän luki talon numeron pienestä kyltistä -ymmärtämättä itsekään mikä hänen oikeastaan oli. Vastapäätä paha -kyllä ei ollut ravintolaa, jonne hän jälleen olisi voinut mennä -väijymään. Hänen täytyi siis vihdoin lähteä matkaan, ja hän kutsui -koiran luokseen, sytytti pienen piippunsa ja vaelsi kaupungin portista -ulos syyssumuun, joka sakeni yhä enemmän mitä lähemmäksi hän tuli -Rein-virtaa. Mutta se ei rasittanut häntä. Päinvastoin hän oli -mielissään voidessaan näin näkymättömänä kulkea eteenpäin näkemättä -edessään muuta kuin komeavartaloisen tytön kuvan keskellä valkoista -sumuvaippaa, tuon tytön, joka vuoroin uhmaillen, vuoroin iloiten -heitteli niskaansa, avasi suutaan ikäänkuin purraksensa, naurahti, -iski tulta silmistään ja vuoroin taas päästi koko äidinrakkautensa -valloilleen painaessaan pojan rintaansa vasten. - -Mikä onni, että tie oli hänelle ennestään niin tuttu, sillä tuskinpa -hän muuten olisi löytänyt kotiin. Ja sittenkin tuli varsin myöhä. -Palvelijat olivat suuresti ihmeissään, sillä ensi kertaa hän vaimonsa -kuoleman jälkeen ei vielä sydänyön aikana ollut kotona. Emännöitsijä -oli jättänyt illallisruoan esille; ja niinpä Hubert kävi pöytään -istumaan, sillä pitkän kävelyn jälkeen hän tunsi nälkää. Palvelijat -hän lähetti kuitenkin maata ja jäi yksin koiransa kanssa pöydän -ääreen istumaan, heittäen sille parhaat palat. Ennen makuulle menoaan -hän otti vielä kynttilän käteensä ja astui arkihuoneeseen vaimonsa -öljymaalauksen eteen, jossa hän oli morsiamena kuvattu. Kaikki se -hyvyys ja lempeys, joka Hubertille oli tuottanut niin paljon onnea, -säteili hänen nuorekkaista silmistään häntä vastaan. Mutta tänään ensi -kertaa silmät näyttivät hänestä himmeiltä, ja tuuhea, vaalea tukka -miltei harmaalta, ja kun hän kääntyi mennäkseen makuuhuoneeseensa, -tunsi hän syvää alakuloisuutta, josta hän ei seuraavinakaan päivinä -voinut irtaantua. Hän oli äreä väelleen, rankaisi koiria ankarammin -kuin mitä olisi ollut tarpeen, antoipa vielä kaataa pari vanhaa -puutakin, joita hän vanhojen muistojen vuoksi oli säästänyt, joskin -ne olivat jo yli-ikäiset. Kun hän kaiken tämän lisäksi seuraavana -lauvantaina puki parhaan virkatakin yllensä ja sanaakaan sanomatta -läksi matkaan, oli emännöitsijä, metsäapulainen ja molemmat rengit -selvillä siitä, että herra Kehlissä oli takertunut paulaan ja -että talossa piankin nuori emäntä ottaisi johdon käsiinsä. Toinen -rengeistä läksi hänen jälkeensä ottaakseen asiasta lähemmin selkoa, -mutta palasi päätään ravistaen takaisin: ehkäpä he sittenkin olivat -väärillä jäljillä, sillä herra oli heti kääntynyt Reinin yli johtavalle -sillalle, eikä mistään strassburgilaisesta voinut olla kysymystäkään, -sillä ranskalaisia hän ei katsonut suopein silmin. - -Sillä välin astui Hubert nopeasti eteenpäin, ikäänkuin kilpajuoksu -olisi ollut kysymyksessä. Oli vielä aivan valoisaa kadulla, kun hän -saapui sen talon edustalle, missä molemmat naiset asuivat. Taaskin hän -luki talon numeron ja seisoi hetken aikaa kooten ajatuksiaan. Sitten -hän astui kapeaan eteiseen ja kolkutti ovelle, jossa seisoi täti -Barbaran nimi. Odottaessaan hän kuuli sisältä laulua. Ääni ei ollut -vahva, mutta kirkas ja kaunis. - -Samassa ovi avautui, täti kysyi ken siellä oli, ja kun hän tunsi -Hubertin, ei hän näyttänyt suurestikaan hämmästyvän. Tekö se olette, -herra? sanoi hän. Olkaa hyvä ja käykää sisään. Mitä uutta kuuluu? -Mariannekin on juuri, kotona, voitte kuulla hänen laulavan; tänään hän -on koko päivän ommellut lapselle vaatteita, koska eilen kapiot tulivat -valmiiksi. Katsohan, Marianne, kuka täällä on! - -Mitä ihmettä, sanoi tyttö katsahtaen iloisesti työstään ylös. Onko -joku metsäkauris karannut Strassburgiin, koska herra metsänhoitaja -kunnioittaa meitä käynnillään? - -Hubert vastasi leikkiä laskien, niin hyvin kuin hän taisi, ja sanoi, -että hän tuonnoin pitkän kävelyretken vuoksi oli vain puolittain saanut -asiansa toimitetuksi ja sen vuoksi oli pakoitettu tänään uudelleen -tulemaan kaupunkiin -- ja koska hän juuri oli kulkenut tästä ohitse --- ja niin edespäin. Puhuessaan hän tarkasteli autiota, valkoiseksi -silattua huonetta, johon oli varsin ahtaalle sullottuna kaksi vuodetta, -pari tuolia, pöytä ja kaappi, mutta kaikki oli erinomaisen siistiä ja -puhdasta. Tyttö oli samassa puvussa kuin edelliselläkin kerralla, jota -hän siis käytti sekä pyhäisin että arkena. Helmassaan hänellä oli pieni -samettitakki, jota hän puhuessaan ahkerasti ompeli. - -Katsokaahan, sanoi hän, sillä välin kuin täti hommasi jotain -viereisessä keittiössä, tämän kauniin samettipalasen pyysin -paronittarelta, jonka luona olen työssä. Huomenna, kun me menemme -kävelemään, saa Fritz sen ylleen. Hän tosin vähät välittää siitä, -miten hän on puettu, ja vaikka hänellä olisi kultaiset housut jalassa, -niin hän sittenkin kiipeisi kaikkien aitojen yli. Mutta minä olen -mielissäni, kun ihmiset sanovat: Katsohan tuota sievää poikaa, miten -somasti hän on puettu! Hänen vanhempansa ovat varmaan ylhäistä väkeä. --- Silloin naurattaa minua aina niin kovasti, sillä vaikka hän on vain -minun lapseni, niin ei häneltä sittenkään puutu mitään. Mutta minä -väsytän teitä jälleen tyhmillä jutuillani. - -Päin vastoin, sanoi Hubert, minäkin aioin juuri puhua pikku -ystävästäni. Minun metsäapulaiseni on näet saanut kiinni pienen ramman -oravan; ehkäpä villikissa on purrut sitä jalkaan. Nyt se on aivan kesy -ja juoksentelee vapaasti ympäri huonetta, aivankuin jokin kotieläin. -Niinpä juolahti mieleeni tuoda se Fritzille, jotta hänelläkin olisi -leikkitoveri. Mutta en tahtonut sitä tehdä teiltä lupaa kysymättä. -Sillä ehkäpä se ei olisi vanhalle parille mieleen. - -Marianne mietti hetken aikaa. Kiitos, sanoi hän sitten. Vaikka se -tuottaisikin Fritzille aivan ääretöntä iloa, niin ehkäpä sittenkin -on parasta, että te ette tuo sitä. Ei kummien vuoksi. He ottaisivat -vaikka norsun elätettäväkseen, jos Fritz sitä haluaisi. Mutta poika -on ilmankin villi ja vallaton, ja jos hänellä olisi toverina oikea -mestarikiipeilijä, niin ei mikään häntä enää pitäisi aisoissa. Pelkään -pahoin, että hän voisi kiivetä vaikka tuomiokirkon torniin jos tuo -pieni punatakki näyttäisi hänelle tietä. Antakaa sen siis jäädä -metsään, missä sen oikea paikka onkin. - -Voisihan sille rakentaa talon ja laittaa siihen pyörän, jotta ei mitään -vahinkoa tapahtuisi, sanoi Hubert. - -Ei mitenkään! Siten hän vielä vähemmän saa sitä pitää. Hänen ei pidä -tottua mihinkään niin hirveään, eikä katsella eläin paran mieletöntä -hyppimistä ristikon takana. Hän on vielä hyvin sääliväinen eikä tee -edes hyttysellekään pahaa. Aikaa myöten hänen sydämensä kyllä kovettuu, -siitä maailma pitää kyllä huolen, ja ihme olisikin, jollei hän olisi -mitään isältänsä perinyt. Mutta minä en tahdo tehdä itseäni sellaiseen -syypääksi. Varjelkoon! - -He vaikenivat nyt molemmat, ja tyttö ompeli melkein äkäisen innokkaasti. - -Marianne, sanoi Hubert äkkiä, -- saanhan siten nimittää teitä? - -Miksikäs ei? Onhan se nimeni, vastasi hän levollisesti. - -No niin, Marianne, tahdotteko aivan rehellisesti sanoa minulle -- - -Mitä sitten? Valehtelemaan en oppinut edes koulussa. - -Minä tahtoisin vain tietää, vaikkei se minuun lainkaan kuulu: jos nyt -Fritzin isä äkkiä katuisi ja tahtoisi kaikki sovittaa, niin tokkopa te -voisitte olla myöntymättä hänelle? - -Marianne antoi työnsä vaipua syliin ja katsoi ihmeissään häneen. -Sovittaako? sanoi hän. Se ei ole mahdollista. On olemassa asioita, -joita on yhtä mahdoton sovittaa kuin saada neekeriä muuttumaan -valkeaksi. - -Mutta jos hän naisi teidät ja tunnustaisi pojan omakseen -- - -Naimiseen tarvitaan kaksi, vastasi Marianne nopeasti. Mielemmin -ottaisin lapseni käsivarrelleni ja hyppäisin hänen kanssaan -Rein-virtaan, kuin antautuisin sellaiseen vaaraan. Sillä sehän olisi -vain ilveilyä kaikki ja jäljestäpäin seuraisi sitä suurempi kurjuus. -Jos te tuntisitte hänet, niinkuin minä -- vaikka, ei kukaan paitsi hyvä -jumala tunne häntä niin hyvin kuin minä -- niin ette tekään kehoittaisi -minua siihen. Ei sen vuoksi, että hän petti minut, miksikä minä olin -sellainen narri, että annoin pettää itseäni? Vaikka olisinhan minä -ansainnut parempaa kohtelua hänen puoleltaan, kun olin vielä niin -nuori ja olisin ollut valmis menemään vaikka tuleen hänen tähtensä; --- mutta että hän saattoi sillä tavalla kohdella poikaa, jonka moni -ventovieraskin kernaasti ottaisi omakseen, hän -- oma isä -- ei, se -on niin jumalatonta, ettei sitä tahraa mikään helvetillinen tuli voi -valkeaksi polttaa! - -Onko hän nähnyt lapsen? - -On kyllä, eikä siitä ole niinkään pitkä aika, hän oli jo silloin yhtä -herttainen ja sukkela kuin nytkin. Ajatelkaahan, sen jälkeen kuin hän -oli jättänyt kaikki minun kirjeeni vastaamatta, ja kuitenkin olin -viimeiseen kirjeeseen, ohjaamalla Fritzin pikku kätöstä, antanut -hänen itsensä lähettää terveiset isälle, sillä minä ajattelin, että -kun hän vain kerran näkisi pojan, tuon kullannupun, niin kaikki -olisi vielä voinut tulla hyväksi ja minä olisin kernaasti antanut -hänelle anteeksi kaiken sen, minkä hän minua vastaan oli rikkonut, -niin ajatelkaahan, minä astuin kerran viime keväänä Fritzin kanssa -teatteriaukion yli ja näin erään vieraan miehen lähestyvän meitä -- -ensi hetkessä en tosiaankaan tuntenut häntä, hän kun oli siviilipuvussa -ja minä ennen aina olin nähnyt hänet vain univormussa. Mutta kun hän -kääntyi puoleeni tiedustellen tietä hotelliin -- jo ennenkuin hän -avasi suunsakaan, tunsin minä hänet ja vastasin saksaksi, vaikka -hän oli puhutellut minua ranskankielellä: Minä saatan herraa vähän -matkaa, muuten herran on vaikea löytää perille. -- Mitä? sanoi hän -tuntematta minua sittenkään. Oletteko te kotoisin Pfalzista, kaunis -tyttöseni? Mistä sieltä? -- Minä sanoin sen hänelle, ja hän kysyi -edelleen: Tunnettekohan te erästä Marianne nimistä tyttöä ja tiedättekö -miten hän jaksaa? -- Hänkö? sanoin minä ja vedin salaa pienokaiseni -päähineen enemmän kasvoille, jotta korvat peittyisivät eikä hän kuulisi -keskusteluamme -- mitenkä hän voisi jaksaa? Hänellähän on lapsi. -- -Todellako? sanoi hän, ikäänkuin hän olisi kuullut jonkun uutisen aina -Turkinmaalta saakka, tiedetäänkö kuka isä on? -- Kyllä, vastasin minä -ja mainittuani nimen, lisäsin: ihmiset sanovat, että hän on kohdellut -tyttöä kavalasti ja ettei hän tahdo tietää mitään lapsesta -- --. -Sanottuani sen avautuivat äkkiä hänen silmänsä. Hyvä jumala! sanoi hän -pysähtyen kadulle, ikäänkuin hän olisi nähnyt kummituksen edessään, -sinäkö se olet! Sinua en tosiaankaan olisi tuntenut enää. -- Kummako -se, sanoin minä, kaiken sen jälkeen, mitä minä olen saanut kokea. -Kuudessa vuodessa ihminen voi vanhentua, kun huolet painavat ja on -hyljätty ja yksin. -- Sillä välin hän huomasi Fritzinkin ja pelästyi -vielä entistä pahemmin. Onko tuo -- sen pitemmälle hän ei päässyt. -- -On kyllä, sanoin minä, se on Fritz. Eikö hän ole suuri ja kaunis? Ei -hänellä mitään hätää olekaan. Hyvä jumala on pitänyt huolta siitä, että -lapsilla ainakin on äiti, silloin kun heidän isänsä katoavat teille -tietämättömille. Kuuleppas, poikaseni, sanoin minä, anna kättä herralle -ja katso häntä silmiin. Lapsi totteli ja ojensi hänelle kätensä. Mutta -hän tarttui hyvin varovaisesti pojan käteen, ikäänkuin hän olisi -ollut likainen kerjäläiskakara, ja katsellen häntä ylhäältä alaspäin -sanoi: Lapsi näyttää terveeltä. Se on oikein se, Marianne, että hoidat -häntä niin hyvin. Usko minua, minä auttaisin sinua mielelläni, mutta -minulla itselläni on varsin kireät ajat. Kun isäni kuolee ja minä saan -perintöni, niin muistan kyllä sinua ja lasta, siihen voit luottaa. -Minun täytyy nyt mennä tänne; olen luvannut tulla tapaamaan erästä -toveriani. Jumalan haltuun, Marianne; ja ole kiltti poika, Fritz! -Niinkuin sanottu, tänään minun on kiire, sillä aamulla varhain minun -täytyy palata rykmenttiini. -- Sitten hän nyökkäsi päätään ja jätti -meidät kadulle. Äiti, sanoi Fritz, kuka tuo mies oli? -- En minä -tiedä, sanoin minä. Hyvä jumala hänet kyllä tuntee. Ja sitten vein -lapsen kotiin, eikä hän jumalan kiitos ollut mitään huomannut. Mutta -kun olin saanut hänet nukkumaan, en malttanut olla menemättä hotellin -ulkopuolelle, jossa hän asui. Silloin näin ikkunasta hänen istuvan -ravintolasalissa parin upseerin seurassa shampanjaa juoden ja hän -kertoi varmaan jotain huvittavaa juttua, sillä he nauroivat kaikki -niin äänekkäästi, että kuulin sen kadulle saakka. Ja siinä seisoessani -huomasin, että jokin tunne sydämessäni äkkiä ikäänkuin jäätyi, jokin -tunne, joka siihen asti siellä oli elänyt; varmaankin se oli rakkauteni -häneen, sillä siitä hetkestä alkaen saatoin ajatella häntä yhtä -kylmästi kuin Kiinan keisaria. En edes vihannut häntä. Jos hän ei -välittänyt pojasta, niin oli se hänen oma vahinkonsa, ajattelin minä, -ja minun oli vain häntä sääli, ja siitä saakka on lapsi yksin minun ja -minä saan rakastaa häntä kahden edestä. - -Oliko se viimeinen kerta? kysyi Hubert leikitellen samettitakin -hihalla, ikäänkuin pieni käsivarsi olisi siinä piillyt. - -Oli, sanoi Marianne. Neljä viikkoa myöhemmin hän kirjoitti minulle -vielä kirjeen, se oli täynnä tyhjiä sanoja, niin ikävä ja kohtelias -kuin asiakirje jollekin räätälille, jolle suorittaa vanhan velkansa. -Kirjeessä oli kymmenen guldenia. Ne minä panin heti kuoreen ja vastasin -hänelle, että Fritz kiittää kauniisti, mutta hän ei tarvitse mitään, -herra kapteeni voi ne kernaasti käyttää shampanjan juomiseen. -- -Sen jälkeen olen päässyt kirjeistä rauhaan. Hän tuumi kai: olkoon -menneeksi, koska hänelle ei kelpaa, niin voin kernaasti säästää -mustetta ja vieläpä rahani kaupan päällisiksi! -- Ja niinhän se onkin, -en minä kaipaa häneltä mitään, ja vaikka hän kaataisi kultarahoja -ylitseni, niin lastani en sittenkään möisi. Ken ei häntä rakasta, ei -saa ainoatakaan kiharaa hänen päästään, ja mielemmin Fritz voi olla -ilman isää kuin tyytyä sellaiseen! - -Marianne oli puhunut niin kiihkeästi, että hänen kasvonsa punoittivat. -Nyt hän tarttui jälleen työhönsä, vaikka oli jo melkein pimeä. Täti -sytytti tulen keittiöön ja kalisteli pannujaan ja lautasiaan, ja ulkona -tuomiokirkon kello julisti pyhäpäivän alkaneen. Vasta kun kellon ääni -oli vaiennut, sanoi Hubert: - -Ei suinkaan hän ennen ollut niin paha, tai kai hän ainakin osasi -tekeytyä paremmaksi, koska te saatoitte hänelle sydämenne antaa. - -En tiedä, vastasi Marianne. Hän oli kaunis, ja minä typerä -seitsentoista-vuotias tyttö. Siihen aikaan hän oli vain luutnantti -ja oli vuoden päivät palvellut meidän kaupunkimme rykmentissä ja -kaikki toverini olivat ihastuneet häneen. Mutta minua ei päästetty -koskaan ulos, ei tansseihin eikä kävelemään, sillä isäni, joka oli -puuseppä, piti minua lukon takana kuin kiiltävää rahaa. Vain kirkkoon -sain mennä, koska siellä kodittomat linnut eivät pesi. Minä olin -kohdannut hänet kuitenkin pari kertaa kadulla ja huomasin kyllä, -että hän katseli minua. Eräänä sunnuntaina hän tuli meille lautoja -ostamaan isän poissaollessa, ja istui sisällä keskustellen äidin kanssa -eräästä kaapista, jota hän halusi saada, eikä tuosta puheesta tahtonut -loppua tulla, sillä alituisesti hän keksi jotain erikoista hänelle -sanottavaa; minua hän tuskin kuitenkaan näki, ikäänkuin olisin ollut -vain puupalanen. Jäljestäpäin äiti ei tiennyt miten häntä kiittää, hän -oli niin kaunis ja hieno ja rehellinen ja jumala ties mitä kaikkea. -Ja sitten hän tuli yhä useammin aina kun hän tiesi mestarin olevan -poissa, eikä äiti kertonut isälle mitään hänen käynneistänsä, ei -edes sittenkään, kun hän oli tullut jo paljoa tuttavallisemmaksi ja -tuhlasi minullekin kauniita sanoja. Sillä äiti ylpeili tyttärestään, -joka miellytti tuollaista herraa. Mutta kerran, kun hän jälleen oli -meillä ja istui aivan kuin kotonaan sohvassa, astui isä äkkiä sisään, -varmaankin joku naapuri oli antanut hänet ilmi, ja hän ajoi aivan -yksinkertaisesti herra luutnantin ulos ovesta; ja kun tämä kiivastui, -sillä eihän hän ollut tottunut noin raakaan kohteluun, niin tarttui -isä muitta mutkitta häntä rinnuksista kiinni ja huusi: Ulos naisten -viettelijä! -- ja kun herra luutnantti aikoi puolustautua, iski isä -häntä kasvoihin ja lennätti hänet ovesta ulos, ennenkuin meistä -kumpainenkaan ennätti väliin. Sitten isä purki vihaansa meille; -minuun se kuitenkin vähimmin koski, sillä minä näin edessäni vain -rakastettuni, miten hän kasvoiltaan kalpeana tarttui tikariinsa ja -loi minuun katseen, joka oli kokonaan murskata sydämeni säälistä. Sen -päivän meidän täytyi olla alallamme. Mutta seuraavana hyvin myöhään -hiivin minä ulos ja tapasin hänet aivan kuin tilauksesta; hän vannoi -silloin kostavansa verellä tuon häpeän, joka häntä oli kohdannut, -ja minä lapsellisen tuskani vallassa koetin kaikella tavalla häntä -lepytellä -- ja siten onnettomuus tuli ylitseni. - -Lapsi parka! sanoi Hubert; kuinka hirveästi sinä mahdoit saada kärsiä -isäsi päästyä asian perille! - -Hän oli kauan aikaa aivan kuin sokea, vaikka muut sen tiesivätkin. -Äidin täytyi vihdoin sanoa se hänelle, jotta hän ei naapureilta -saisi sitä kuulla. Kerran yöllä, kun äiti oli rohkaissut mielensä -ja ilmaissut sen hänelle, tuli isä huoneeseeni, hänen kasvonsa -olivat aivan muuttuneet, ikäänkuin hän olisi ollut juovuksissa, ja -silmät aivan lasiset; kauheinta oli kuitenkin se, ettei hän raivonnut -lainkaan, vaan sanoi vain hiljaa: Nouse heti paikalla ylös ja mene -minne ikänä haluat. Minun lapseni et ole enää. -- Sitten hän poistui -luotani, ja äiti tuli sisään itkien aivan haljetaksensa, ja koska me -tunsimme isän, niin ei ollut muuta neuvona kuin lähteä suoraan kylmään -yöhön; isä itse sälytti matkalaukkuun minulle vaatteita ja työnsi sen -jälkeeni kadulle, ja sitten kuulin, miten hän sulki oven perässäni -kiinni. Luulin tuskasta ja pelosta siihen paikkaan menehtyväni, vain -ajattelemalla viatonta lasta saatoin pysyä pystyssä, ja eräs hyvä -tuttava otti minut yöksi luokseen. Rakastettuni luo en voinut mennä. -Hän oli heti siirtynyt toiseen rykmenttiin huomatessaan, etteivät asiat -olleet oikealla tolalla. Sitten muistui täti täällä Strassburgissa -mieleeni, enkä siitä saakka ole nähnyt isääni enkä saanut häneltä -ainoatakaan riviä. - -Marianne, sanoi Hubert, joka oli noussut pystyyn ja astuen tytön eteen -tarttui hänen käsiinsä, antaisiko isä sinulle anteeksi ja tunnustaisiko -sinut jälleen tyttärekseen, jos ilmoittaisit hänelle, että olet -löytänyt rehellisen miehen, joka tahtoo myös olla pikku Fritzille -hyväisä? - -Marianne katsoi Hubertiin osoittamatta hämmästystä tai liikutusta, -sitten hän veti hiljaa kätensä pois ja sanoi: Voisihan se olla; en -ole sitä koskaan tullut ajatelleeksi. Sillä minä en aio koskaan mennä -naimisiin, senhän teille jo sanoin. - -Ihminen päättää ja jumala säätää, sanoi Hubert laskien arasti kätensä -tytön olkapäälle. Jos minä nyt tuntisin tuollaisen miehen, josta voisin -mennä takuuseen, niin ettei sinun tarvitsisi katua mitään, sellaisen, -joka myös rakastaisi lasta ja arvelematta ottaisi hänetkin luokseen ja -kohtelisi teitä molempia ikäänkuin olisitte suoraan puusta pudonneet, -ajattelematta lainkaan entisyyttä -- - -Hänen äänensä tukehtui kurkkuun, sillä liikutus valtasi hänen mielensä. -Mutta tyttö ei aprikoinut kauan. - -Ehkäpä te olette itse tuo hyvä ystävä, sanoi hän, ja minun täytyy -rehellisesti tunnustaa, että sellaista jo olen aavistanutkin. Mutta -sittenkin minä kiitän kunniasta. Sillä ettehän te itsekään voi tietää, -voisitteko te pitää lupaustanne. Ehkäpä te nyt olette rakastunut -minuun, mikä minua ihmetyttäisi, jollei sellaista usein olisi minulle -tapahtunut. Mutta se menee ohitse, ja sitten me olemme vain teidän -taakkananne, ja Fritz saa siitä kaikkein ensiksi kärsiä. Te tiedätte, -mitä siinä suhteessa ajattelen; ja koska minä toivoisin meidän pysyvän -hyvinä ystävinä, niin heittäkää nuo ajatukset mielestänne. Minä huomaan -kyllä, että te olette hyväsydäminen mies, ja teidän käy sääliksi, -että minulta, tyttö raukalta, noin kehnolla tavalla on riistetty -kunnia ja maine. Mutta niin huono minun asemani ei sittenkään ole -kuin te luulette. Minulla on poikani, ja kun hän tulee suureksi ja -saa tietää, mikä on aiheuttanut hänen olemassaolonsa maailmassa, niin -ei hän senvuoksi halveksi vanhaa äitiään; ja kun hän vain pitää minua -kunniassa, niin mitäpä minä välittäisin kaiken maailman puheista? - -Mariannekin oli noussut pystyyn ja katseli Hubertia iloisesti ja -ystävällisesti kasvoihin, jotta hän aivan voitti hänen sydämensä. -Kylläpä me nyt olemme jutelleet! sanoi tyttö. Täti luulee varmaankin, -että aion opiskella metsänhoitoa. No, koska se nyt on ensimäistä ja -viimeistä kertaa, niin olkoon menneeksi. Sillä minun täytyy sanoa -teille, minä en ole tottunut ottamaan vastaan herrakäyntejä, naapurit -voivat sen teille todistaa. Ja koska minä en vastaisuudessakaan -sitä halua, niin täytyy minun pyytää, herra Hubert, ettette uudista -käyntiänne, sillä en missään tapauksessa päästäisi teitä sisään. Älkää -panko sitä pahaksenne; minä tiedän, mitä minä olen Fritzilleni velkaa. - -Marianne, sanoi Hubert ja tarttui hänen käteensä. - -Älkää huoliko, sanoi tyttö, niin se on kuin minä sanon, turhaa on -koettaa minua taivuttaa. Ja jääkää nyt hyvästi! Illallisemme on jo -valmis. Eikö totta, Barbara? huusi hän keittiöön päin. - -Etkö pyydä herraa syömään iltasta meidän kanssamme? huusi täti vastaan -näyttäytymättä kuitenkaan. - -Emme me voi tarjota illallisia, naureskeli tyttö, eikä herra -metsänhoitaja ottaisi kutsuamme vastaankaan. Lähtekää nyt, älkääkä -kantako minulle vihaa. Jokaisen täytyy tietää, mitä hän tekee, ja -jokainen on edesvastuussa omasta teostansa. Minä olen kyllä kiitollinen -teille kaikesta hyvyydestänne, mutta ei se sittenkään käy päinsä. - -Marianne oli näin puhuessansa lempeästi työntänyt hänet ovea kohti -ja laskenut kätensä kahvalle. Kun Hubert näki hänet nyt siinä -edessään, tuon kauniin, kookkaan vartalon, kaunismuotoisen pään ja -voimakkaat hartiat, niin tuntui hänestä mahdottomalta erota hänestä -ikiajoiksi. Hän joutui niin tunteittensa valtaan, että hän kietoi -äkkiä käsivartensa hänen vyötäisilleen ja suuteli häntä suulle. -Marianne vetäytyi heti pois, mutta hän ei tehnyt sitä tylysti. -Olkoon se jäähyväisiksi teille, sanoi hän. Mutta enkö ole oikeassa -karkoittaessani teidät talosta? Kun hyvä ystävä jo näin pian käy -ylen rohkeaksi, niin mitäpä hän voisi yrittää viikon kuluttua? Ei, -herra metsänhoitaja, pysykää kauniisti omalla jahtialueellanne; sen -ulkopuolella teillä ei ole lupa metsästää. - -Hubert epäröi vieläkin hetken aikaa seisoessaan ovella. Sinä mietit -vielä asiaa, sanoi hän kiireesti, ja kun muutat mielesi, niin kirjoita -heti minulle. Minun puoleltani tämä on täyttä totta. - -Minunkin puoleltani, sanoi tyttö. Siitä ei pääse mihinkään, tietäkää -se, ja nyt hyvää yötä! - -Hän sulki oven, ja Hubert läksi hoiperrellen pois, puoleksi -alakuloisena tytön vastarinnasta, puoleksi huumautuneena hänen -suudelmastaan. Kaikesta huolimatta hän ei sittenkään voinut uskoa -olevansa hänelle vastenmielinen. Ja jos hän siinä suhteessa ei -erehtynyt, niin miksei hän saisi toivoa, että Marianne aikaa voittaen -muuttaisi mielensä, kun hän huomaisi hänen rehellisen tarkoituksensa? -Sillä että hänen tarkoituksensa oli täysin vakava, sitä hän ei enää -hetkeäkään epäillyt, niin nopeasti kuin kaikki olikin käynyt. - -Hän jäi yöksi Kehliin ja vielä sunnuntai-päiväksikin, ja hänen -tuttavansa, jotka kauan olivat häntä kaivanneet, iloitsivat suuresti -nähdessään hänet niin hyvällä ja iloisella mielellä ja tekivät -hänelle kaikenlaisia viittauksia, joihin hän peitellen ja leikkiä -laskien vastasi. Mutta kun hänen oli jälleen pakko palata metsäänsä -ja tuomiokirkon torni katosi hänen näkyvistänsä, haihtui myös hänen -iloisuutensa ja hän toimitti työnsä viikon varrella ääneti ja -hajamielisesti. Mitä enemmän hän asiaa aprikoi, sitä vaikeammalta -hänestä tuntui keksiä jokin keino, jonka välityksellä hän voisi jatkaa -tuota tuttavuutta, joka niin äkkiä oli katkennut. Mariannen ääni ja -katse, kun hän lausui hänelle jäähyväiset, oli ollut sellainen, että -se herätti hänessä kunnioitusta, ikäänkuin tyttö todellakin olisi -tarkoittanut täyttä totta kiellollansa ja tuskinpa hän muuttaisi -mielensä, jollei jotakin erikoista tapahtuisi. - -Jo kerran hän oli varustanut Mariannen osoitteella jäniksen, jonka -hän itse oli ampunut ja aikonut salaa lähettää sen hänelle. Mutta -sitten hänen mieleensä johtui, että ehkäpä hän, joka oli niin ylpeä -luonteeltansa, loukkaantuisi tästä lahjasta, jonka antajan hän heti -voisi arvata, ja sen jälkeen pysyisi vieläkin ankarammin päätöksessään. -Niinpä hän repi jälleen osoitelipun rikki ja poltti palaset uunissa, -jotta ei kukaan talossa saisi tietää hänen nimeänsä. - -Vihdoin hän luuli keksineensä hyvän keinon. Metsäapulainen oli -lauvantaina ampunut peltopyitä. Niistä Hubert valitsi parhaimman parin, -pisti ne metsästyslaukkuunsa ja astui sunnuntaina varhain aamulla taas -rajan toiselle puolelle. Hänestä tuntui koko iankaikkisuus siitä, kun -hän viimeksi oli nähnyt Rein-virran. - -Oli harmaa marraskuun päivä, tiet olivat tyhjinä, sillä tuima tuuli -puhalsi lakeudella ja tuprutti hienoa lunta maahan. Mutta Hubert -kulki niin iloisena tietään, ikäänkuin ihanin kevät olisi hänelle -hymyillyt, sivuuttipa vielä talonpoikien pienet ajoneuvotkin, jotka -olivat matkalla Strassburgiin. Hänen mielensä oli yhtä hilpeä kuin ensi -nuoruuden päivinä, jolloin hän ensi kertaa kauniin silmäparin vuoksi -oli vaeltanut pyhäpäivinä metsäopistosta vuorien ja laaksojen poikki. - -Kun hän vihdoin saapui talon edustalle, kuuli hän oven takaa -pojan olevan äitinsä luona eikä hän malttanut hetken aikaa olla -kuuntelematta. Marianne opetti pienokaiselle kirjaimia ja vastasi hänen -kysymyksiinsä kuvien johdosta, joita aapisessa oli kirjainten vieressä. -Hubert olisi voinut kuunnella miten kauan hyvänsä, mutta vihdoin hän -kolkutti, jotta häntä ei tavattaisi oven takana. - -Kuka siellä? kysyi Marianne avaamatta ovea, ikäänkuin hän olisi -aavistanut mistä oli kysymys. - -Minä se olen, Hubert, ja pyytäisin vain kysyä, saisinko hetkeksi nähdä -Fritziä. - -Fritzillä ei ole aikaa, hänen täytyy lukea, kuului heti vastaus. - -Sunnuntainako? - -Niin juuri! hänen opettajallaan ei ole arkena aikaa. - -Mitä teillä on hänelle sanottavaa? - -Ei mitään erikoista. Olen vain äsken ampunut pari peltopyytä ja -arvelin, että sellainen paisti voisi kelvata pikku ystävälleni, jos -täti ne hänelle kynisi ja paistaisi. Eikö hän saa tulla sen verran -ulos, että annan ne hänelle? - -Hetken aikaa oli nyt hiljaista. Lapsi näytti aikovan sanoa jotain, -mutta äiti esti häntä puhumasta ja lähetti hänet keittiöön. Vasta kun -ovi oli sulkeutunut, kuului vastaus: - -Fritz kiittää kauniisti, mutta hän ei ole sellaisiin paisteihin -tottunut; sellaisten herkkujen jälkeen ei hänelle tavallinen ruoka enää -maistuisi. - -Pitääkö minun sitten kantaa linnut taas kotiin, koko tuon pitkän -matkan, sanoi Hubert katkerasti. - -Koettakaa päästä niistä miten parhaiten voitte. Eiköhän kaupungissa ole -kylliksi herkkusuita, joille ne eivät ole liian hienoa ruokaa. - -Marianne, sanoi Hubert hiljaa, karkoitatteko te todellakin minut -ovelta? Minulla olisi teille niin paljon sanottavana! - -Mutta minulla ei ole teille mitään sanottavaa, koska ette tahdo uskoa -minua. Se on viimeinen sanani ja jumalan haltuun. Minun täytyy mennä -lapsen luo. - -Uskokaa minua, huusi Hubert, ja hänen äänensä vapisi liikutuksesta, -kerran te vielä kadutte, että täten karkoitatte minut pois; lapsen -vuoksi te vielä kerran kadutte, ja ajatellessanne sitten tätä hetkeä te -ehkä toivotte, että olisitte toisin kohdellut minua. Mutta olettehan te -isäntä talossa, ja voitte tehdä mitä haluatte. Jos tämä todellakin on -viimeinen kerta, jolloin me puhumme yhdessä, niin -- - -Hubert vaikeni ja odotti, mitä Marianne siihen vastaisi. Mutta kun -tyttö oli vaiti, niin huudahti hän kiivaasti: Jääkää hyvästi! Saatte -nähdä, että olen liian ylpeä tunkeutuakseni vielä kerran luoksenne. -Mutta te teette väärin, sen jumala tietää, Marianne, te teette väärin -minua ja lasta kohtaan; jääkää hyvästi ikiajoiksi. - -Hubert riistäytyi pois ovelta ja läksi kiihkoissaan talosta. Hänen -verensä kiehui, viha ja suuttumus ja hyljätty rakkaus kuohuttivat -kilpaa hänen mieltään; ei hän toki ollut odottanut sitä, ettei hän edes -saisi nähdä häntä, ja Mariannen äänettömyys loukkasi häntä lopulta -kipeämmin kuin pahimmatkaan sanat. Ensimäiselle kerjäläislapselle, -joka lähestyi häntä kadulla, hän heitti peltopyyt niin äkäisesti, että -pienokainen luuli hyväntekijäänsä mielettömäksi ja juoksi kiireesti ja -kiittämättä pakoon. Ihmiset kadulla pysähtyivät ja pudistivat päätään -tuolle merkilliselle miehelle, joka vuoroin uhmaillen naureskeli -itsekseen, vuoroin seisahtui ja katsoi synkkänä maahan, ikäänkuin -hän olisi jotakin kadottanut. Vihdoin hän astui erääseen kapakkaan -ja tyhjensi nopeasti pullollisen viiniä; hän toivoi voivansa huuhtoa -kurkustaan alas surunsa, mutta se ei tahtonut onnistua. Sitten hän -poistui kaupungista. Kaupungin portille hän pysähtyi vielä kerran; -hänen oli aivan mahdoton käsittää, että hänen piti nyt luopua kaikista -toiveistaan. Vihdoin hän puri huultaan ja päättävästi alkoi astua -tasankoa kohti. Jos kaikki on lopussa, mutisi hän itsekseen, niin -minäkin tahdon tukahduttaa tunteeni. Mikä häpeä, jos tuo ylpeä olento -voisi pilata elämäni. Jos huolimatta kolmestakymmenestä ikävuodestani -todellakin olisin niin hullu, niin tapahtuisi minulle vain oikeus ja -kohtuus! - -Tuollaisilla puheilla hän pääsi hiukan järkiinsä, aivankuin uninen -ihminen koettaa pitää itseään hereillä nipistämällä itseään käsivarteen -tai iskemällä kylkeensä. Saavuttuaan kotiin hän alkoi heti suorittaa -muutamia laiminlyötyjä toimiansa, ja kun hän kauhukseen huomasi, miten -kahden viime viikon kuluessa jo yksi ja toinen asia oli joutunut -epäjärjestykseen, niin hän ryhtyi nyt tarmokkaasti näihin töihin. Koska -ulkonakin oli paljon työtä suoritettavana, pääsi hän jollakin tavalla, -joskin ruumiillisesti väsähtyneenä, marraskuun ja joulukuun alkupuolen -läpi. Mutta nähdessään almanakasta, että joulu lähestyi, yllätti kuume -kaksinkertaisella voimalla hänet jälleen. Hän ajatteli sitä ainoata -joulua, jonka hän oli viettänyt nuoren vaimonsa kanssa keskellä -lumista yksinäisyyttä, jolloin heidän mielissään oli päilynyt se -iloinen toive, että seuraavana vuonna joulukuusen tulet heijastuisivat -pienen lapsosenkin kirkkaissa silmissä. Sen jälkeen oli seurannut -kaksi murheellista joulua, jolloin hänen muistonsa olivat kummitusten -tavoin häirinneet juhlan viettoa. Tällä kertaa olisi jälleen voinut -olla joulu; mutta sekin ilo oli nyt kadonnut. Vaan ei! tuumi hän -mielessään, minä vietän sittenkin joulua, vaikka minun täytyisi -taivasta vastaan uhmailla. -- Niinpä hän meni metsään, kaatoi itse -solakan kuusen ja asetti sen suurimpaan huoneeseensa seisomaan, jossa -kesy orava heti alkoi hyppiä sen oksilla. Vanha emännöitsijä seurasi -hämmästyneenä isäntänsä toimia. Hän ei enää ollut epäillyt herransa -naimahankkeita, koska hän jälleen hoiti toimiaan entiseen tapaansa. -Mutta nyt epäilykset heräsivät jälleen, kun hän käski hänen hankkia -kynttilöitä ja kullattuja omenia ja pähkinöitä. Ja samalla hän ensi -kertaa pitkien, alakuloisten viikkojen jälkeen näytti iloiselta, läksi -seuraavana päivänä taas Kehliin ja toi sieltä mukanaan suuren joukon -leikkikaluja. -- Vanha vaimo uskalsi arasti tiedustella, ketä varten ne -olivat aiotut? -- Pienelle ystävälleni, vastasi Hubert iloisesti. Hänen -nimensä on Fritz, ja kun hän tulee tänne, niin pitäkää huolta, Katrina, -ettei häneltä mitään puutu; valmistakaa hänelle hyvä vuode, ehkäpä hän -jää tänne pariksikin päivää. - -Muuta ei Hubert nähnyt hyväksi ilmaista emännöitsijälle. Sitten hän -läksi jälleen matkaan, vuokrasi Kehlissä itselleen ajoneuvot ja ajoi -eräänä kauniina talvipäivänä -- vain paria päivää ennen joulua -- -taaskin rajan yli. - -Kun hän saapui sen kadun varrelle, jossa vanha pariskunta, pojan -kasvatusvanhemmat, asuivat, näki hän jo kaukaa pojan itsensä laskevan -liukua ojassa toveriparven etunenässä, jotta kiharat liehuivat ja hänen -pyöreät kasvonsa kuumottivat. Hänellä oli yllään samettitakki, jonka -Hubert ennestään tunsi, ja vaikkei siitä voinut huomata, että se kuusi -viikkoa sitten oli ollut aivan uusi, niin näytti poika siinä sittenkin -ikäänkuin pieneltä prinssiltä. - -Hubertin huutaessa häntä katsahti poika ihmeissään ylös, mutta tunsi -hänet heti ja juoksi tuttavallisesti ajoneuvojen ääreen ojentaen -hänelle kätösensä. Tahtoisitko tulla ajelemaan, Fritz? kysyi hän. -Minä näytän sinulle metsän ja hirvensarvia ja opetan sinua ampumaan -pyssyllä. Ja oravalla saat leikkiä ja syöttää sille pähkinöitä. - -Lapsi nyökkäsi ihmeissään hänelle päätään, ikäänkuin hänelle olisi -kerrottu satua. Mutta en minä pääse, sanoi hän sitten. Äiti ei tiedä -mitään. - -Odotahan, sanoi Hubert laskeutuen alas kärryiltä, minä menen -puhuttelemaan kummiasi, ehkeipä hänellä ole mitään sitä vastaan. - -Ei kukaan ole kotona, sanoi poika. Setä ja täti ovat menneet ulos enkä -minä tiedä, milloin he palaavat. Minä en saa poistua portilta. Pahat -ihmiset voisivat tulla ja varastaa koko talon. - -Hubert seisoi hetken aikaa kuin puusta pudonneena. - -Koko hänen hauska aikeensa oli mennä myttyyn. Hän oli luullut -helposti voivansa esittää itsensä vanhalle pariskunnalle Mariannen -hyvänä tuttavana, jolle he pelotta olisivat uskoneet pojan päiväksi. -Mahdotonta hänen oli täällä ruveta odottamaankaan. Hän tiesi liiankin -hyvin, että jos Marianne itse tulisi paikalle, niin kaikki olisi turhaa. - -Tule, Fritz, sanoi hän vihdoin, vie minut sisään, niin järjestämme -asiat niin, ettei äiti suutu eivätkä kummit ole sinusta huolissaan. --- Hän jätti hevosen erään pojan huostaan ja astui pihalle. Eräs -vaimo tuli uteliaana portaita alas nähdäkseen kuka Fritzin kanssa -jutteli. Tälle Hubert ojensi paperiliuskan muistikirjastaan, jolle -hän seisoviltaan nopeasti kirjoitti olevansa perheen tuttava ja -tulleensa hakemaan poikaa pariksi päivää maalle, voidakseen valmistaa -hänelle hiukan jouluiloa. Päivää ennen joulu-aattoa hän lupasi tuoda -hänet takaisin ja vakuutti pitävänsä hänestä hyvää huolta. Alle -hän kirjoitti nimensä ja osoitteensa ja pyysi vaimoa heti antamaan -kasvatusvanhemmille tämän kirjeen sekä säilyttämään asunnon avainta -kunnes he palasivat kotiin. Sitten hän nosti pienen ystävänsä -kärryille, kietoi palttoon lujasti hänen ympärilleen, antoi hänelle -piiskan ja ohjastenpäät käteen, jotta pojan silmät ylpeydestä loistivat -ja käännettyään kevyet ajopelinsä hän läksi kuin tuulen ajamana samaa -tietä kuin oli tullutkin. -- - -Myöhään illalla vielä samana päivänä, niin kuin tavallisestikin, läksi -Marianne lastansa katsomaan. Hän oli väsyksiin asti tehnyt työtä -saadakseen hiukan lisätuloja, sillä kaiket päivät hän mielessään -hautoi, miten hän voisi saada kokoon pojalle joululahjoja. Pyssyä poika -oli kovin hartaasti itselleen toivonut, sellaista, jossa olisi oikea -hana ja jota saattoi nalleilla ampua. Nyt hän mietti riittäisivätkö -hänen juoksevat tulonsa siihen, vai pitäisikö hänen myödä joku -vähäisistä korukaluistansa. Tällaisissa mietteissä hän astui vanhan -parin luo ja hänen ensi katseensa kääntyi tyhjään vuoteeseen. Mitä? -sanoi hän, onko poika vielä ylhäällä? Ja missä hän on? -- Vanha -ukko istui suuressa tuolissaan uunin nurkassa ja katseli hymyillen -eteensä! Mutta hänen vaimonsa tuli nopeasti viereisestä huoneesta ja -kertoi miten kaikki oli käynyt, vakuuttaen omaa syyttömyyttään. Hänen -oli ollut pakko mennä miehensä kanssa notarion puheille testamentin -vuoksi, koska ukko usein ei ollut oikein selvä, tuskin puolta -tuntiakaan he olivat olleet poissa ja kauheasti he olivat pelästyneet, -kun he takaisin tullessaan olivat Fritzin asemesta löytäneet vain -paperiliuskan. Hän oli heti kiiruhtanut täti Barbaran luo saadakseen -tietoja Mariannelta itseltään, mutta täti oli rauhoittanut heitä: jos -poika oli metsänhoitajan luona, niin ei ollut vähintäkään hätää, ja -sitten hän oli alkanut kehua, miten kelpo ja hyvä ja hieno mies hän oli -ja miten mainiosti hän tuli Fritzin kanssa toimeen. - -Näiden selitysten aikana seisoi äiti liikkumatta ja kalmankalpeana -pöydän ääressä tuijottaen jäykkänä paperiliuskaan, jonka kummi oli -hänelle ojentanut. Tämä ihmetteli Mariannen omituista käytöstä ja -kysyi tunsiko hän pahoinvointia vai paniko hän pahakseen, että hän -oli jättänyt pojan puoleksi tunniksi yksin kotiin. Mutta tyttö ei -näyttänyt edes huomaavan, että hänelle jotain sanottiin. Hän kysyi -vaan vihdoin, mitä kello oli, ja kun hän kuuli, että se oli kahdeksan, -mutisi hän itseksensä: Tältä päivältä se on siis myöhäistä! Käärittyään -paperin kokoon ja pistettyään sen taskuunsa hän läksi pois toivottaen -välinpitämättömästi hyvää yötä. - -Niin mykkänä ja jäykistyneenä hän palasi asuntoonsakin, että Barbara, -joka oli valmistunut myrskyiseen kohtaukseen, ei tiennyt mitä ajatella. -Itse hän ei ruvennut siitä puhumaan. Metsänhoitajan nimeäkään hän ei -halunnut enää mainita, sillä hän oli aivan toista mieltä kuin tyttö, -ja hän oli kovin pahoillaan siitä tavasta, jolla tälle oli annettu -matkapassit. Tiesikö äiti nyt missä Fritz oli vai eikö hän tiennyt? -Siitä Barbaran oli aivan mahdoton illan kuluessa päästä selville. Sillä -tyttö oli yleensä kovin vaitelias, kun jokin asia tuotti hänelle surua -tai tuskaa, ja kukapa saattoi tietää, vaikka hänelle päivemmällä olisi -jotain muutakin ikävää tapahtunut. - -Yöllä Barbara tosin huomasi, ettei Marianne paljonkaan nukkunut, ja kun -hän aamulla nousi tavallistakin aikaisemmin ja aamiaista odottamatta -pisti taskuunsa vain leipäpalan, ei hän enää epäillyt, että tyttö oli -menossa lastaan hakemaan. Pue hyvin päällesi, sanoi Barbara, ja kuule, -älä pilaa hänen iloansa. Sinä tiedät kyllä, että eräästä asiasta en -puhu enää mitään, mutta liiallinen ankaruus on turmioksi, sillä se -minkä pitää tapahtua, tapahtuu sittenkin, vaikka yrittäisi käsin ja -jaloin tapella vastaan. -- Siihen tyttö vastasi tietävänsä, mikä hänen -velvollisuutensa oli ja sen enempää sanomatta hän läksi matkaan. - -Päivä, joka vasta sarasti Mariannen astuessa kaupungin portista -ulos, nousi hitaasti sumun keskeltä, ja parin tunnin kuluttua oli -taivas kirkkaansininen. Lumisessa metsässä kimaltelivat kaikki oksat -ihanassa joulukuun auringossa. Tuulen henkäystäkään ei tuntunut, mutta -pakkanen oli siksi kova, että lumi narisi joka askeleella. Mutta -metsänvartijan mökillä, jossa ei tarvittu puita säästää, oli sitä -lämpimämpi ja kodikkaampi. Rengit ja metsäapulainen olivat metsässä -työssä, emännöitsijä askaroitsi keittiössä paistaen omenakakkuja, -joiden makea tuoksu levisi koko taloon; suuressa tuvassa, missä -edellisenä iltana joulukuusi oli palanut, oli pöytä ja tuolit täynnä -lahjoja; pieni linnoitus seisoi lattialla sotamiehineen ja kanuunineen, -näyttipä siltä kuin siellä vastikään olisi herneillä pommitettu, mutta -parasta aikaa vallitsi rauha, sillä päällikkö itse harjoitteli juuri -ampumista. Hubert oli avannut viereisen huoneen oven ja kiinnittänyt -seinään pienen maalitaulun, jotta oli tilaisuutta ampua varsin -pitkän välimatkan päästä. Nyt hän opetti pojalle, miten jousta oli -jännitettävä, terävä nuoli asetettava kouruunsa ja tähdättävä. Hän -oli asettunut puoleksi polvilleen pojan viereen ja nojaten kasvojaan -oppilaansa kiharapäätä vasten hän seurasi nuolen suuntaa. Kummallekin -tämä koe oli niin tärkeä, etteivät he puhuneet sanaakaan, ja sillä -välin kesy orava istui kaikessa rauhassa pöydällä kuusen juurella -nakerrellen kullattuja pähkinöitä. - -Äkkiä pikku elukka hypähti pelästyksissään pystyyn, heitti -pähkinänkuoren vasten ikkunaa, jotta lasi kilahti ja kiipesi kiireesti -joulukuusen ylimpään latvaan, koettaen piiloutua kultaisen joulutähden -taakse. Poika oli juuri saanut ammutuksi ja jännitti joustaan -uudelleen. Katsoppa, miten orava kiipee. Hän hyppäsi äkkiä puun -latvaan. Mikähän hänen on? - -Varmaankin jotkut vieraat kasvot tirkistivät ikkunasta sisään, sanoi -Hubert. Meidän seurassamme hän on aivan kesy, mutta jos joku outo tulee -huoneeseen, tekee hänen heti mielensä karata ulos. - -Minut hän heti tunsi, sanoi poika viekoitellen elukkaa luokseen, mutta -tämä pysyi piilossaan. Sillä samassa kolkutettiin ovelle, ja ennenkuin -Hubert ennätti käskeä sisään, astui Marianne huoneeseen. - -Ilosta huudahtaen heittäytyi Fritz hänen kaulaansa. Äiti tuli! huusi -hän. Häntä ei oravan tarvitse pelätä. Äiti ei tee hänelle pahaa. -Katsoppas, äiti, miten pikku veitikka istuu tuolla ylhäällä ja vapisee, -ikäänkuin sinä aikoisit sen tappaa. Tule tänne, kultaseni, sehän on -vain äiti, ja katsohan, mitä kaikkea minulla on! - -Näin sanoen poika juoksi aarteittensa luo ja toi toisen tavaran -toisensa jälkeen äidille, joka sanattomana katseli vain maahan. -Hubertkin oli vaiti. Hän oli tätä odottanutkin, ja kuitenkin, kun -hän näki hänen astuvan sisään, ja ensi kertaa niin pitkästä aikaa -tarkasteli hänen kauniita, raittiista talvi-ilmasta punoittavia -kasvojaan, joiden ilmettä synkensi silmien välissä oleva syvä ryppy, -tunsi hän niin kovaa ahdistusta rinnassaan, että hänen oli pakko -nojautua kaappiin ja olla laittavinaan jousipyssyä kuntoon, jotta hän -voittaisi jälleen tasapainonsa. Mutta Marianne ennätti ennen häntä. - -Fritz, sanoi hän, minun on paha mieli, mutta sinun täytyy heti panna -palttoo päällesi ja seurata minun mukanani. Minulla ei ole aikaa -viipyä, sillä minun täytyy ennen iltaa päästä kotiin, ja päivät eivät -nykyään ole pitkät, niinkuin tiedät. Ole siis kiltti ja anna herralle -kättä ja kiitä häntä, niin voimme heti lähteä matkaan. - -Poika katsoi häneen suurin silmin. En minä tahdo lähteä pois, -äiti, sanoi hän. Täällä setä Hubertin luona on hauskempi olla kuin -kaupungissa, oravaa en voi ottaa mukaan eikä kukaan opeta minua siellä -ampumaan. En minä tahdo tulla kaupunkiin. Jää sinäkin tänne. Metsässä -on paljoa hauskempi olla. - -Tottele nyt minua, sanoi tyttö ja hänen poskensa kävivät kalpeiksi -pakkasen punotuksesta huolimatta. Nyt sinä et vielä sitä ymmärrä, mutta -tiedäthän sinä, etten minä vaadi sinulta muuta kuin mikä on sinulle -itsellesi parasta. - -Pojan pää painui surullisena kallelleen. Mutta saanhan ottaa nuo -kauniit tavarat mukaan? sanoi hän hiljaa. - -Ei, Fritz, ne eivät ole sinun. Äiti antaa sinulle mitä tarvitset, ja -vaikka hän onkin köyhä ja pakoitettu ansaitsemaan leipänsä, niin sen -verran hänellä on kuitenkin, että hän voi antaa pojalleen joululahjoja, -eikä kenenkään vieraan tarvitse sinua sääliä; kukapa tietää, vaikka hän -enemmän olisikin ajatellut itseään kuin sinua, lisäsi hän hiljaisella -ja vapisevalla äänellä. Tule, laita itsesi valmiiksi. Päivä kuluu -turhaan. - -Sillä välin astui huoneeseen emännöitsijä, joka kesken tulen rätinää -oli kuullut vieraan äänen sisältä, katseli ihmeissään Mariannea ja -huomatessaan että pojan kasvot vetäytyivät itkuun, kiiruhti hän hänen -luokseen, otti hänet syliinsä ja kantoi hänet keittiöön luvaten hänelle -omenakakkuja maistiaisiksi. - -Molemmat toiset jäivät yksin huoneeseen ja katselematta toisiaan -he seisoivat jonkun aikaa niin ääneti, että saattoi kuulla kuusen -neulasien rapisevan oravan hyppiessä oksilla. - -Marianne, sanoi vihdoin nuori mies, nyt te, herra nähköön, teette -sellaista, josta te ette voi vastata. Mitä minä olen teitä vastaan -rikkonut, jota te arvelette voivanne lapsellekin kostaa? Minä olisin -lupaukseni mukaisesti jo huomenna tuonut hänet takaisin, ja jos -minullakin on ollut hiukan iloa siitä, että sain panna toimeen hänelle -pienen juhlan, niin tokko se on niin suuri rikos? Te tiedätte kyllä, -etten aio sitä toistamiseen tehdä, ja jollette tahdo uskoa minua -- - -Mitä minä en uskoisi? keskeytti Marianne hänet varsin tyynesti. -Sitäkö että te pidätte minusta ja tahdotte naida minut? Miksikä sitä -epäilisin? Ja että te ette vieläkään ole kokonaan luopunut tuosta -toiveesta, vaikka te tunnette minun syyni, näen myöskin selvästi. Mutta -että te tahdotte piiloutua lapsen selän taakse ja vieroittaa hänet -minusta ja että te luulette, saatuanne pojan puolellenne, minunkin -vihdoin myöntyvän ja suostuvan teidän viekoitteluihinne, se -- se -- - -Hän vaikeni, ikäänkuin hän ei olisi löytänyt sopivia sanoja millä -ilmaista suuttumustaan. Mutta Hubert heitti vihoissaan jousipyssyn -maahan ja sanoi nyt koettamattakaan salata vihaansa: Marianne -- vaan -ei, mitäpä minä turhaan hukkaan sanojani! Vaikkapa sanoisin sata -kertaa, että olen kiintynyt lapseen ja että tahdoin viettää joulua -hänen kanssaan yksinäisessä kodissani välittämättä siitä, mitä hänen -äitinsä uhkamielisyydessään ja ylpeydessään minusta ajattelisi -- ei, -onhan se sittenkin turhaa, hulluhan minä olin ollessani niin rohkea, -ja siksi pyydän tuhannesti anteeksi, -- viekää vain lapsi mukananne ja -antakoon jumala teille tekonne anteeksi, Marianne! - -Sen hän tekeekin, sanoi Marianne rauhallisesti ja loi Hubertiin -miltei vihamielisen katseen. Minä olen köyhä vaimo enkä omista mitään -muuta kuin tämän lapsen, ja ken yrittää salaa, kaunein puheinparsin -ja leikkikaluin anastaa minulta minun lapseni sydämen, hän älköön -väittäkö rakastavansa minua, sillä hän tavoittelee vain nuoruuttani -ja kauneuttani ja sen vuoksi on valmis uhraamaan sekä rahaa että -vaivaa; mutta kun hän myöhemmin päivän valossa tarkastelee kauppaansa, -ihmettelee hän itseänsä, ja äiti ja lapsi tuntuvat hänestä sitä -raskaammalta taakalta mitä kiihkeämmin hän alussa toivoi heitä -itselleen. Ei, kerta minut on viekoiteltu paulaan, toista kertaa se -ei enää tapahdu. Silläkin kertaa tuntui siltä kuin koko elämä olisi -hukkaan mennyttä, jollei Mariannea saisi omakseen. Entäs jälkeenpäin? -Älkäämme siitä sen enempää puhuko, ja olkoon tämä yleensä viimeinen -sana, jonka me keskenämme vaihdamme ja kiitoksia vain kaikesta hyvästä -tahdosta ja kauniista lahjoista! - -Marianne loi Hubertiin vielä viimeisen silmäyksen, joka kiivaista -sanoista huolimatta ei ollut epäystävällinen ja sitten hän kääntyi -mennäksensä ja astui ovesta ulos. Hubert kuuli, miten hän haki -keittiöstä pojan, joka jälleen oli iloisella mielellä, laski juomarahan -penkille emännöitsijää varten, kun tämä ei mitenkään suostunut ottamaan -sitä vastaan, ja läksi sitten Fritzin kanssa pois talosta. Silloin -Hubert hyökkäsi ikkunaan katsoen heidän jälkeensä. Marianne kantoi -poikaa käsivarrellaan, ikäänkuin rosvo olisi ajanut heitä takaa, ja -hän kulki niin pitkin askelin, että hän jo muutaman minuutin kuluttua -katosi näkyvistä. Silloin nuori mies joutui kokonaan tuskan valtaan. -Hän itki, ensi kertaa vaimonsa kuoleman jälkeen. Mutta ei yksin -surusta. Viha ja harmi kuohui hänessä, eikä intohimo laskeutunut -ennenkuin se oli täyteen valtaansa purkautunut. Kyyneltynein silmin -hän katseli vielä ympärilleen, nosti joulukuusen pöydältä alas ja -taitettuaan siitä kaikki oksat hän työnsi ne räiskyvään tuleen. Sitten -saivat linnoituspulikat seurata jäljessä, ja kun viimeinen leimahti -tuleen, katsahti hän siihen, ikäänkuin kaikki olisi nyt lopussa ja -hänen elämänsä aivan tyhjä. Jousipyssyä vain hänen oli mahdoton -hävittää. Hän jännitti sen kerran vielä, ikäänkuin yhä pojan raitis -poski olisi tuntunut sitä vasten. Sitten hän lukitsi sen eteisen -kaappiin, ripusti pyssyn olkapäälleen ja läksi metsään. - - * * * * * - -Lumi oli aikoja sitten sulanut ja ankara talvi loppunut, jona aikana -tuskin ainoatakaan vierasta oli metsänvartijamökissä näkynyt. Vieläkin -harvemmin oli Hubert ollut Kehlissä tai muualla lähiseuduilla, hän oli -vain nopeasti aina toimittanut asiansa ja välttänyt kaikkia vanhempia -tuttaviaan. Kerrottiin, että hän oli onnettomasti rakastunut erääseen -leskeen, joka oli antanut hänelle rukkaset. Sellaiseen johtopäätökseen -oli emännöitsijä tullut. Kuka tämä oli ja miksi hän oli hyljännyt niin -komean kosijan, siitä ei kukaan voinut päästä selville. - -Kun metsätiet alkoivat jälleen tulla käymäkuntoon, tuli joku tuttava -silloin tällöin metsänvartijan mökille toivoen pääsevänsä salaisuuden -perille, mutta sai aina palata tyhjin toimin takaisin. Nuori -metsänvartija otti vieraansa ystävällisesti vastaan, mutta syytti -töitään, kun häntä kutsuttiin käymään eikä ottanut korviinsa yhtä vähän -salaisia kuin suoriakaan viittauksia. - -Millä mielellä hän oikeastaan oli, sitä ei kukaan aavistanut. Hän ei -näyttänyt iloiselta, mutta ei myöskään surulliselta. Katkera, puoleksi -uhkamielinen ryppy pujahti vain hänen suupieliinsä, milloin hän istui -mietteisiinsä vaipuneena. Eikä se ilmaissut kovinkaan paljon. - -Kun sitten toukokuu kallistui loppuaan kohti ja metsä pukeutui -ensimäiseen vihreyteensä, sai Hubert kirjeen, jossa hänen ainoa -sisarensa kutsui hänet luokseen lapsensa ristiäisiin. Ensi hetkessä hän -aikoi vastata kieltävästi. Mutta sitten ääni hänen rinnassaan kehoitti -häntä lähtemään matkaan ja koittamaan, eikö yhdessäolo omaisten kanssa -vaikuttaisi häneen parantavasti. Niinpä hän kävi pöytänsä ääreen -istumaan ilmoittaakseen sisarelleen, että hän aikoi määräpäivänä saapua -hänen luokseen. - -Aurinko paistoi lämpimästi ja keväisesti huoneeseen, vanha seinäkello -naksutti ja orava istui kaapilla nakerrellen kirjojen kulmia. - -Samassa syöksyi Katrina sisään ja hänen kasvonsa ilmaisivat mitä -suurinta hämmästystä. He tulevat, herra metsänhoitaja, huusi hän, -ajatelkaahan, he tulevat todellakin, aivan heti he ovat täällä! - -Ketkä? kysyi Hubert ja katsoi levollisesti ylös. - -Pikku Fritz ja hänen äitinsä, katsokaahan ulos ikkunasta! Hyvä jumala, -kuinka hyvä mieli minulla on, että kerrankin taas saan nähdä hänet. - -Hubert oli hypännyt ylös tuoliltaan ja kiiruhtanut ikkunan ääreen. -Tietä pitkin vierivät ajopelit, ja niissä istuivat nuo molemmat, joita -hän ei koskaan enää luullut näkevänsä. - -Hetken aikaa hän töin tuskin saattoi hengittää. Sitten hän sanoi: -Menkää ulos ja ottakaa lapsi huostaanne, Katrina. Minä lopetan vain -tämän kirjeen. - -Uskollinen palvelija aavisti hämärästi, miten hänen isäntänsä laita -oli. Hyvänen aika, sanoi hän, miltä Fritz rukka näyttää, niin laihalta -ja huonolta, hän, joka vielä jouluna oli niin pyöreäposkinen! -Varmaankin hän on sairas. Minä kiiruhdan hänen luokseen. - -Hän läksi huoneesta ja avasi ulko-oven. Ajopelit pysähtyivätkin -samassa, Marianne nousi niistä ja nosti pojan maahan. Onko herra -metsänhoitaja kotona? kysyi hän. Annappas kättä, poikaseni, Katrinalle, -ja mennään sitten heti sisään, hevonen saa sen aikaa odottaa. Vieläkö -orava on hengissä? kysyi hän sitten. Mutta odottamatta, vastausta hän -tarttui lasta käteen kiinni ja talutti hänet sisään. - -Kun he astuivat yhtenä huoneeseen, istui Hubert pöydän ääressä ja -katsoi heihin ikäänkuin johonkin hänelle aivan välinpitämättömään -vieraaseen. Mutta hän oli yhtä kalpea kasvoiltaan kuin Marianne -punakka, ja noustessaan ylös ja lausuessaan liikutuksensa vallassa -muutamia kohteliaita sanoja, ei hän voinut olla ihmettelemättä äidin -hilpeää käytöstä, varsinkin kun poika näytti kalpealta ja huonolta. - -Suokaa anteeksi, sanoi Marianne, ja hänen poskensa alkoivat vieläkin -enemmän punoittaa, että me jälleen uskallamme näyttäytyä täällä, vaikka -me viimeksi niin epäkohteliaalla tavalla täältä poistuimme. Emme me -teitä vaivaisiltaan, jollei hätä meitä siihen pakoittaisi. Katsokaa, -miltä poika parka näyttää. Joulun jälkeen hän sairastui tuhkarokkoon, -ja tauti oli niin kova, ettei hän kaikesta hoidosta huolimatta ottanut -voimistuakseen. Nyt on lääkäri määrännyt hänet maalle, raittiiseen -ilmaan, sillä kaupungissa hän ei pitkiin aikoihin voi parantua. Ja -koska hän sairautensa aikana alituisesti puhui metsästä ja oravasta -ja hyvästä Katrinasta -- ja myöskin teistä, niin päätin kysyä teiltä, -olisiko hän teille kovin suureksi vaivaksi, jos hän olisi täällä pari -viikkoa, vain sen verran, että hän tulisi jälleen punaposkiseksi. Sillä -en koko maailmassa tiedä ketään muuta, jolle voisin pojan uskoa. Mutta -jos me tulemme sopimattomaan aikaan ja olemme teille vaivaksi -- - -Poika oli tällä välin irtaantunut äidin kädestä ja keksinyt rakkaan -oravansa, joka heti hyppäsi hänen olkapäälleen. - -Katsokaa, sanoi Hubert, hän on täällä aivan kuin kotonaan. Te teitte -oikein tuodessanne hänet tänne. Kyllä me koetamme hoitaa häntä. Eikö -totta, Katrina? - -Voi tuota rakasta lasta, sanoi vanha vaimo, me kannamme häntä -käsillämme! Minä lähden heti paikalla keittämään hänelle soppaa. -- -Hän kiiruhti kuitenkin ensin pojan luo, silitti hänen poskeaan, riisui -palttoon hänen yltään ja puhutteli häntä hellin sanoin. Saanko minä -ampuakin? kysyi poika. Antakaa hänelle jousipyssy, Katrina, sanoi -Hubert. Tiedättehän minne olen sen pannut talteen. Niin, poikaseni, ei -sinulta täällä mitään puutu. Sepä hyvä, ettet kokonaan ole unohtanut -setä Hubertia. - -Vanha nainen vei pojan eteiseen ja antoi hänelle siellä jousipyssyn. -Silloin sanoi äiti: - -Tahtoisin vielä kysyä, miten maksun laita on, riittääkö teille se, -minkä hänestä kummeille olen maksanut? - -Hubert oli hetken vaiti. Sitten hän sanoi: Se ei voi tulla -kysymykseenkään. Ken minun luonani asuu, on myös minun vieraani. Te -voitte luottaa minuun kun sanon, ettei Fritz tuota minulle vaivaa eikä -kustannuksia, ainoastaan iloa. - -Hyvä on, sanoi Marianne; sitten kiitän teitä jo edeltäkäsin. Mutta -siinä on vielä toinenkin asia. En tiedä, onko se teille mieleen, jos -silloin tällöin tulisin häntä katsomaan, noin kerran viikossa. Sillä -koska hän on ollut sairas, niin en malttaisi olla sitä tekemättä. - -Taaskin Hubert oli vaiti. Tietysti! sanoi hän sitten. Sen asian me -voimme aivan helposti järjestää. Sunnuntaina viikon kuluttua olen -poissa, ja yleensäkin voin asettaa siten, etten sunnuntaisin ole -kotona. Silloin voitte olla täällä niinkuin haluatte. - -Mutta se ei käy päinsä, sanoi Marianne epäröiden. Silloinhan -karkoittaisin teidät kotoanne. Enkö voisi käydä täällä, vaikka te -- - -Äkkiä hän muutti äänensävyään ja astui Hubertia askeleen lähemmäksi -katsoen häntä lämpimästi tummilla silmillään. Ei, sanoi hän, tällä -tavalla me emme pitkälle pääse. Minun täytyy puhua suuni puhtaaksi; jos -sen johdosta saan kärsiä, niin olen sen ansainnutkin; miksi silloin -käyttäydyin niin pahasti. En ole tullut tänne yksin Fritzin tähden, -vaan myöskin itseni; sillä tuhannesti olen katunut ylpeyttäni enkä saa -rauhaa ennenkuin tiedän, että te ette ole enää minuun suuttunut. - -Jollei muusta ole kysymys, vastasi Hubert välinpitämättömästi, niin -voin rehellisesti vakuuttaa teille, etten ole enää pahoillani. - -Niin, mutta hiukan ystävällinenkin mieleltänne, sanoi Marianne ja -ojensi suloisella liikkeellä, hiukan arasti, mutta samalla luottavasti -kätensä Hubertille. Olisin kovin pahoillani, jatkoi hän panematta -huomiota siihen, ettei Hubert tarttunut hänen käteensä, jos te -karttaisitte minua joka kerta, kun tulen Fritziä tervehtimään. Sillä -minun täytyy tunnustaa, että minulta puuttui paljon enemmän kuin mitä -olin aavistanutkaan, kun te että enää tullut luokseni. Vasta myöhemmin -huomasin, miten hyvää te tarkoititte ja ettei teissä ollut vähintäkään -vilppiä. - -Minä kiitän teitä hyvästä ajatuksestanne, sanoi Hubert synkkänä. Mutta -asia on nyt kerta sellainen kuin se on. - -Mutta pitääkö sen tälleen jäädä? sanoi Marianne ja loi silmänsä maahan. -Minun pitäisi hävetä, kun puhun tällä tavalla, mutta sama asiahan se -sittenkin on. Jos te olette vielä samaa mieltä kuin silloinkin -- -tiedättehän -- kun minä ompelin samettitakkia ja te kysyitte minulta ja -minä olin niin valmis vastaamaan kieltävästi -- - -Hän vaikeni eikä uskaltanut katsoa Hubertiin; mutta Marianne kuuli, -miten nuoren miehen rinta aaltoili. - -Parasta, että me keskeytämme tämän keskustelun, sanoi Hubert vihdoin. -Nyt se on kuitenkin liian myöhäistä; minä näen sen selvästi. Silloin -minut hyljättiin pojan vuoksi. Siihen minun täytyi alistua. Mutta minun -ylpeyteni ei salli sitä, että minut nyt otettaisiin taaskin pojan -vuoksi. Minä ymmärrän kyllä, että teistä juuri nyt on vaikea olla -erossa Fritzistä ja sen tähden olisitte taipuvainen tulemaan minun -vaimoksenikin. Mutta niinkuin jo sanoin, sellaiseen olen minä sentään -liian hyvä. Minä olen kerran ollut onnellinen avioliitossani, ja minun -vaimoni rakasti minua minun itseni vuoksi. En tahdo tehdä itseäni -huonommaksi kuin olen; siksi hänen muistonsa on minulle liian pyhä. Ja -sen vuoksi on parasta, että jätämme asian sillensä, ja täksi päiväksi -sanon teille nyt hyvästi. Minulla on työtä metsässä, ja te pidätte -huolta siitä, että Fritz saa kaikki mitä hän tarvitsee. - -Hän tarttui lakkiinsa, joka oli pöydällä, ja kääntyi ovelle. Marianne -seisoi liikkumatta. - -Pitääkö minun todellakin paljastaa itseni kokonaan, ettekö te tahdo -säästää minulta lainkaan rangaistustani? sanoi hän. Tiedättekö te -siis, miksi minä pidin niin kovaa kiirettä antaessani teille kieltävän -vastauksen ja miksikä en päästänyt teitä enää luokseni? Siksi että -pelkäsin, että lopulta joutuisin sittenkin tunteitteni valtaan ja -ajattelisin enemmän omaa onneani kuin lastani. Luuletteko, että olisin -sallinut kenenkään muun suudella minua? Joskin olen yhtä kuumaverinen -kuin kuka muu hyvänsä, niin en sittenkään ole muulloin ollut niin -antelias, sen täti voi todistaa. Mutta että teihin en suuttunut, se -todisti vain, miten kiintynyt jo silloin olin teihin, ja siksi minä -tuumin mielessäni: jollet nyt heti tule järkiisi, niin on kaikki -mennyttä, etkä sitten enää kysy, onko se Fritzille hyväksi vai ei. Ja -siksi -- miksi te katselette minua tuolla tavalla? Eikö sekään vielä -riitä? Pitääkö minun sanoa se teille vieläkin selvemmin, että olin -rakastunut teihin kuin hullu -- -- - -Kaksi minuuttia myöhemmin avasi emännöitsijä, joka talutti poikaa -kädestä, oven auki, mutta vetäisi sen heti taas kiinni. - -Miksi me emme mene sisään? sanoi Fritz. Ei nyt, lapsi, vastasi vanha -vaimo hämillään. Mutta ole huoleti; minun luullakseni ei kestä enää -kauan, ennenkuin saat isän. Tulehan, niin lähetämme hevosen pois. -Tänään sinun äitisi ei varmaankaan lähde täältä. -- - -Ja kuitenkin tuo uskollinen sielu erehtyi. Kun kuu kurkotti metsään, -astuivat nuo kaksi ihmistä, jotka olivat löytäneet toisensa, hitaasti -käsi kädessä Kehliin johtavaa tietä myöten. Heillä oli niin paljon -sanottavaa toisilleen, että heidän täytyi usein pysähtyä henkeään -vetämään. Hubert katsoi silloin joka kerta ikäänkuin loihdittuna -Mariannea kasvoihin, jotka hymyilivät kuutamossa. Tämä ainoa keväinen -yö korvasi monin kerroin koko pitkän, ankaran talven. - -Kun he saapuivat kaupungin ensimäisten talojen kohdalle, sanoi -Marianne: Anna minun nyt mennä yksin. Minä jään majataloon yöksi, ja -jos sinulla on aikaa, niin tule luokseni jo varhain Strassburgiin. -Mutta katoa nyt jo silmistäni. Sillä muuten minä käännyn takaisin sinun -kanssasi, etkä sinä pääse koskaan minusta eroon, ja kaiken täytyy -kuitenkin käydä säädyllisesti, jotta sinun väkesi ei saisi sanoa, että -taloosi on tullut joku kunniaton maankiertäjä. Vie tämä suudelma -lapselleni ja vielä toinenkin -- ja kolmaskin, ja sitten sitä jo saa -riittää! - -Vielä yksi, sanoi Hubert, sulkien suloisen olennon lujasti syliinsä, -_vielä_ yksi suudelma, Marianne, _meidän_ lapsellemme. Vai enkö minä -saa Fritziä kaupanpäällisiksi ottaessani sinut? - -Tietysti, sanoi Marianne punastuen ja painautui häneen; siinä onkin -ainoa omaisuuteni, jonka tuon taloon! - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TUHLAAJAPOIKA*** - - -******* This file should be named 60679-8.txt or 60679-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/0/6/7/60679 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/60679-8.zip b/old/60679-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 65a73da..0000000 --- a/old/60679-8.zip +++ /dev/null |