diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 12:09:04 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 12:09:04 -0800 |
| commit | 37cd993f0b2c8e0d60ec05fd7ef6e530ffb74372 (patch) | |
| tree | 8c18f0aae96fef01eeeb4b7bcf48c2f46a409c03 | |
| parent | 5730259cce0ec3d1ac890b96c3315a2a296b364a (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60439-8.txt | 6745 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60439-8.zip | bin | 111336 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6745 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..384020b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60439 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60439) diff --git a/old/60439-8.txt b/old/60439-8.txt deleted file mode 100644 index 3d44926..0000000 --- a/old/60439-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6745 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kotkat, by Hilja Haahti - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Kotkat - -Author: Hilja Haahti - -Release Date: October 6, 2019 [EBook #60439] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTKAT *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KOTKAT - -Kirj. - -Hilja Haahti - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1907. - - - - - - -SISÄLLYS: - - I. Odotuksen säveliä - II. Muistojen tarina - III. Kotka ja Helmi - IV. Helmin ystävät - V. Työmailla - VI. Taistelu - VII. Ratkaisu - VIII. Suolle - IX. Kuorman kantajia - X. Aimo - XI. Liljan päiväkirja - XII. Syväin vetten pauhinassa - XIII. Vapauteen - XIV. Levitetyin siivin - - - - -I. - -Odotuksen säveliä. - - -Nuori tyttö istui flyygelin luona ja soitti. Hän ei voinut nähdä -koskettimia, sillä pimentyvä hämärä kietoi hänet huntuunsa. Sävelkin -oli hunnutettu, niinkuin kieli, joka syvällä soi ja helähtelee, vaan on -liian pyhä kaikuaksensa vierasten korvain kuultavaksi. - -Mitä hän soitti? Sellaista, jota ei yksikään voi oppia toiselta. -Sellaista, jota ei kukaan kirjoita nuotteihin. Se ei ole taiteellista --- ja kuitenkin se on tosinta taidetta, sillä se tulkitsee elävän -sydämen värähdyksiä paremmin kuin ehjäpiirteisin ja väririkkain -loistosävellys. - -Yksinäinen vaeltaja louhisella erämaan tiellä. Hieta polttaa, kivet -leikkaavat, kalliot kohoavat kolkkoina ja paljaina. Mustat linnut -vaakuvat ympärillä. Ilta pimenee... - -Kerran, kauvan sitte hän on nähnyt kaksi tähteä, joiden valo oli lempeä -ja suloinen. Toinen osasi laulaa -- se oli ihmeellistä. Mutta se sammui -yön salamoihin. Sitte pian sammui toinenkin. Kerrotaan että aurinko sen -otti. - -Ah, jospa louhet alenisivat ja hieta puhkeisi kukkimaan! Jospa ne -tähdet eivät koskaan olisi sammuneet! - -Laulava tähti ei palaja... Se tuikkii nyt uudessa, ihanammassa maassa. - -Mutta mikä hohtaa lännen taivaalla? Mikä lähenee ja kirkastuu? - -Tähti, toinen tähti! - -Aurinko antaa tähtensä takaisin. Vaeltaja kurkottaa molemmat kätensä -ylös sen puoleen. Suuri ikävöiminen ja valtava riemu täyttää hänen -olentonsa. Ja yhtäkkiä hän kohoaa polttavalta hiekalta, yli louhikon ja -kallioiden, vapaaseen ilmaan kuni kotkan siivillä. Hän ei olekaan enää -sama kuin ennen. Kotka hän onkin, ja tähtikaarros on hänen lentonsa -loppumaton piiri. Yhtäkkiä toinen kotka on hänen rinnallansa. Nyt hän -sen tietää. Tämä on se, jota hän ikävöitsi. Tähti ja kotka yhdellä -kertaa. Siivekäs tähti... - -Ylös, levitetyin siivin kohti korkeutta ja kirkkautta! - --- -- -- - --- Helmi, pidätkö sinä kellosta huolta? - -Leveä valojuova hulmahti sisälle, leikaten huoneen pehmoista tummuutta. -Vanhan naisen hyväntahtoiset kasvot kurkistivat ovesta, ja hänen -äänensä pysähdytti sävelvirran, joka oli tulvinut kasvavalla vauhdilla, -yhä voimakkaammin aalloin. - -Nuori tyttö käänsi päätänsä, jotta valo lankesi hienopiirteisille -kasvoille. Silmät olivat suuret, harmaat, tukka tumma, poskilla hetken -puna, joka innostuksesta oli kohonnut. - -Hän huoahti syvään, ja kädet painoivat säräjävän soinnun, kun hän antoi -niiden lipua helmaansa. Väkivaltainen havauttaminen sävelmaailmoista ei -ollut hänelle mieleen. Kasvoihin tuli tuskainen ilme. - --- Täti, mihin minua tarvittaisiin? - --- Eihän nyt mitään erityistä, mutta aika kuluu. Sinä olet harjoitellut -soittoläksyäsi koko iltapäivän, ja minä ajattelin, että kun ainoa enosi -on tulossa -- - --- Harjoitellut läksyä? - -Tyttö oli noussut seisomaan. Hän oli pikemmin lyhyt kuin pitkä, hyvin -hentovartaloinen. Musta puku teki hänet vielä hennomman näköiseksi. -Riitta neiti, isävainajan sisar, näytti tavattoman pyylevältä hänen -rinnallaan. - --- Mutta täti, ettekö siis _ensinkään_ ymmärrä...? - --- Mitä minun tulisi ymmärtää? Minä arvelen, että katsoisimme vielä -kerran, onko enosi huoneessa kaikki kunnossa. Ja sytytä lamppu -tännekin, mitä sinä pimeässä oleksit? - --- Täti kulta, enkö minä nyt saisi olla rauhassa? -- Se purkausi -huulilta vastustamatta, mutta Helmi sitä jo samassa katui, kun täti -pahastuneena kääntyi menemään: - --- Oikullinen tyttö, kuka sinua ymmärtää? Vanha tätisi ei mihinkään -kelpaa. Jos tulen, olen tiellä, ja jos jotakin pyydän, niin sinä -tuskastut. Hyvä, että joudut enosi käsiin. Paavali Kotka on kumminkin -mies, olkoon sitte mimmoinen ihmeellinen ihminen tahansa. - -Helmi oli jo heittäytymäisillänsä tädin kaulaan pyytääksensä anteeksi, -mutta viimeiset sanat pidättivät hänen. Hän antoi oven laueta kiinni ja -jäi pilkkopimeään, joka nyt tuntui läpitunkemattomalta. Ristiriitaiset -tunteet kuohuivat hänen rinnassansa. Hän löi pianoa umpimähkään, -rauhatonna, rajusti, silmät täynnä pusertuneita kyyneleitä. - -Miksi täti ei voinut ymmärtää, että hän ei suinkaan ollut -välinpitämätön sen suuren asian suhteen, joka tänä iltana oli -tapahtuva? Läksyä! Hänkö harjoittaisi läksyä? Pois musiikkiopistosta -hän aikoi huomenna jäädä, ihaillun opettajansa nuhteidenkin uhalla. -Kuinka ei täti tietänyt, kuinka ei joka ihminen tietänyt, että hän -juuri Kotka-enostansa oli soittanut, ja äiti vainajasta, ja kaikesta -siitä vaikeasta ja haikeasta, joka hänen sydämensä kaipuuta oli -lietsonut pitkinä vuosina... - -Kyllä enon huone oli kunnossa, oli pienintä yksityiskohtaa myöten. Se -oli tosin isän entinen huone jykevine huonekaluineen, mutta tuskin -sitä samaksi tunsi. Varta vasten hän oli antanut uudestaan päällystää -sohvan ja tuolit kauniilla sammalvihreällä villakankaalla, vaikka täti -piti sitä suurimpana hulluutena ja tuhlauksena, kun kerran entiset -koreakukkaiset plyysipäälliset olivat aivan eheät. Mutta tänä vuonna -Helmi oli tullut täysi-ikäiseksi, ja tänä vuonna myöskin, isän kuoltua, -ottanut haltuunsa koko omaisuuden. Itse hän hoiti varojansa ja vastasi -niistä. Enon täytyi saada asua huoneessa, jossa oli pelkkää kaunista -hänen ympärillänsä, päällisistä ikkunaverhoihin, jopa kirjoitusmattoon -ja kynänpyyhkimeen asti, jotka Helmi omin käsin oli ommellut. - -Oi eno, eno, kuinka Helmi oli häntä ikävöinnyt! Mutta junalle hän -ei voinut eikä tahtonut mennä. Sen hän oli jo kirjoittanut, ei eno -odottanutkaan. Tavata hänet ihmisjoukon hälinässä... Ehkä he eivät -tuntisikaan toisiansa kymmenen vuoden eron jälkeen. Pitäisikö hänen -katsoa silmiin jokaista herraa ja kysyä sykkivin sydämin ehkä ihan -ventovieraalta: -- Oletteko hän, jota odotan, minun Kotka-enoni? -- -Kuka? -- sanoo vieras kummastellen ja kääntyy pois. -- Ei, täällä -kotona Helmi tahtoi pohjaan asti tyhjentää kaihonsa maljan ja sitte -heittäytyä avoimeen lämpimään syliin! - -Ihmeellinen ihminen, sanoi täti enosta. Se oli se sana, joka Helmin -pidätti heltymästä. Hän ei _voi_ sietää, että enosta käytetään -semmoisia sanoja. Nimittäin siinä merkityksessä. Sillä ihmeellinen -hän kyllä onkin, vaikka toisella tavalla: jalo ja ylevä yli kaiken, -uhrautuvaisempi kuin kukaan muu, itsekieltävämpi, voimakkaampi ja -kuitenkin hellempi. Hän on Kotka -- mutta koska tavallinen maalintu on -Kotkaa ymmärtänyt? - -Taas Helmi soitti, soitti rumia ja räikeitä epäsointuja, melkein -toivoen, että joku tulisi torumaan. Mutta kukaan ei tullut. - -Kello löi kerran. Puoli -- puoli mitä? Säpsähtäen soittaja hypähti -paikaltansa. Hän juoksi pöydän luo, raapaisi tulta, nosti pois -sinipunervan iiriskukan muotoisen lampunkuvun ja sytytti valon. - -Puoli yhdeksän. Siis ei kumminkaan puoli kymmenen. Viisi minuuttia -vailla tunti, sitte Hangon juna tulee. - -Helmistä se oli melkein helpotus. Kuinka tuntuikin kummalliselta, -että hän olisi ajatellut äskeisiä ajatuksiansa ja soittanut katkeria -säveleitänsä juuri sinä hetkenä, jolloin enon juna saapui. - -Hyvää ja kaunista hän tahtoi soittaa ja ajatella. Mutta miksi on sydän -niin ristiriitainen ja paha? Juuri hänen sydämensä? Eikö oloilla ole -siinä osaa? Voivatko ruusut puhjeta erämaan hiekasta? - -Helmi nojasi pään käteensä. Sinipunerva valo ympäröi häntä. Se oli -hänen huoneensa väri, vieno ja pehmoinen. - -Pienen sohvan yläpuolella oli pitkä ja kapea seinähylly. Siinä seisoi -kokonainen sarja kehyksiin pantuja valokuvia. Keskimmäinen oli suurin, -kaunis nuoren naisen kuva. Helmin vanhempi sisko, olisi vieras sanonut. -Samannäköinen, silmät vaan tummemmat ja lempeämmät ja huulilla -rakkaampi, surunvoittoinen hymy. Ei hän ollut sisko, äiti hän oli. -Eikä hän kuvassa paljon vanhempi ollut kuin Helmi nyt, ehkä kaksi tai -kolme vuotta. Silloin oli Helmi kuuden vuoden vanha. Samana vuonna nuo -lempeät silmät sammuivat ainiaaksi. - -Eikö hänkin aikanansa ollut vaeltaja kivikkopolulla ja -hiekka-aavikolla? Mutta missä hän kulki, siellä ruusuja puhkesi, vaikka -hän lopuksi astuikin hennot jalkansa uuvuksiin ja sortui karulle tielle. - -Kapean hyllyn yläpuolella, juuri keskimmäisen kuvan kohdalla oli -vahva ulkoneva seinäjalusta ja sen päällä Thorvaldsenin Kristuskuva. -Se näytti ojentavan siunaavat kätensä yli valokuvaryhmän, mutta -erityisesti yli äidin suloisten kasvojen. - -Helmi muisti kerran kuulleensa legendan. Kristus istui opetuslastensa -joukossa, ja kaikki toiset puhelivat, mutta Johannes oli vaiti. -"Miksi olet vaiti?" kysyi Jeesus. "Herra, minä ajattelen, koskahan -sinun valtakuntasi tulee." "Katso ulos", sanoi Jeesus. "Mitä näet?" -"Yötä ja pimeyttä", kuului vastaus. "Tule kanssani", sanoi Jeesus. He -nousivat ja vaelsivat ulos yöhön. Ihmisiä tuli vastaan, ne näyttivät -kaikki pimeiltä. Ja polku oli epätasainen, eikä voinut määrää nähdä. -Silloin Jeesus pysähtyi. "Katso nyt taaksesi", kehoitti hän Johannesta. -Johannes katsoi ja huudahti hämmästyksestä. Kaikki ihmiset, joita -Jeesus pimeydessä oli puhutellut, olivat saaneet auringon hohteen -kasvoihinsa. Koko seutu hohti, ja kivikko oli muuttunut ruusutarhaksi. -Nyt Johannes ymmärsi kaikki. Missä Jeesus kulkee, siellä yökin on -valkeus. - -Äiti oli kulkenut Jeesuksen kanssa; siksi hänen kasvonsa hohtivat ja -hän oli oppinut taidon luoda hohdetta ympärillensä. Eno myöskin kulki -Jeesuksen kanssa. Helmi luuli varmaan, että hän omisti saman lahjan -kuin äitikin. - -Mutta hän, Helmi? - -Rakastihan hän Jeesusta. Haaveilevalla ihailulla hän rakasti, -samankaltaisella kuin äiti vainajaa ja enoa kaukaisessa maassa, mutta -vielä paljon enemmän. - -Ei sillä tavalla kuin Riitta täti, joka ennen aina kuljetti häntä -kuumiin kokoushuoneisiin ja asetti hänet tuntikausiksi kuuntelemaan -pitkää postillaa, ja pani nurkkaan, jos hän oli tarkkaamaton. - -Mutta ei niinkään kuin äiti ja eno. Tai äidistä hänellä oikeastaan vaan -oli se _tunne_, sillä hän ei voinut muistaa. Enosta hän sen tiesi. Eno -ei haaveillut Jeesuksesta, hän eli hänen elämäänsä. - -Sitä Helmi ei vielä ollut oppinut. Mutta hän tahtoi oppia, hän -ikävöitsi koko sielustansa. - --- Tule, Kotka-eno, tule pian ja opeta minua! Helmi kohotti katseensa, -ja tuntui kuin Kristuskuva olisi juuri hänetkin tahtonut sulkea -syliinsä, hänet, yksin jääneen orpotytön. Kyyneleet puhkesivat hänen -silmiinsä, ja nyyhkyttäen hän painoi päänsä sohvaan. - --- -- -- - --- Lapsi, mutta mikä sinun oikeastaan on? - -Riitta täti kumartui hänen puoleensa. Helmi nousi ja kiersi kiihkeästi -käsivartensa tädin kaulan ympärille. - --- Anteeksi, täti, antakaa minulle anteeksi! - --- No hyvänen aika, kyllähän minä... Älä nyt tuolla tavalla... - -Sitte täti silitti hänen tukkaansa, katsoi häntä silmiin ja sanoi: -- -Kotkan poikanen! - -Lämmin tunne valahti läpi Helmin sydämen. Hämmästyneenä hän loi -silmänsä ylös. - -Ymmärsikö täti häntä siis kuitenkin? Ehkä kuitenkin? - --- Mennään nyt teepöydän luo, -- sanoi hän äkkiä iloisesti, tarttuen -tädin käteen. -- Ja mennään sitte enon huoneeseen. Mennään kaikkialle, -mihin te vaan tahdotte! - - - - -II. - -Muistojen tarina. - - -Tänä iltana minuutit ovat pitkät kuin tunti. Kellon näyttäjät eivät -kulje ollenkaan, ei ollenkaan. - -Helmi seisoo jälleen omassa huoneessansa valokuvahyllyn luona. Juna -saapuu aivan heti. Sitte eno ottaa kantajan ja ajurin -- ei, hän -sanoo kantajalle, että on suuri joukko tavaroita, Ameriikasta asti... -Se kestää kovin kauvan. Junassa on ollut paljo matkustajia, paljo -siirtolaisia, jotka palaavat yhtaikaa kuin heidän pappinsa. Sillä -tietysti he kaikki ovat enoa ihailleet. Niin, mutta vihdoin eno -kuitenkin saa tavaransa. Hän huutaa ajurin ja sanoo talon ja numeron. -Hartikan kivimuurille on pitkä matka, se on Helsingin laitapuolella. -Ajokin kestää kauvan... - -Helmi katuu, että hän ei lähtenyt junalle. Tietysti hän kumminkin olisi -löytänyt enon. Ne Ameriikasta tulleet tavarat olisivat hänet ilmaisseet. - -Helmi ei saa mitään lepoa. Hänen täytyy katsella melkein kuluneiksi -katseltuja valokuviansa. - -Nyt juna tulee! Puolen tunnin päästä eno voi olla täällä. Tai ehkä ei -niinkään pian. - -Valokuvat, teidän seuranne on ainoa, joka nyt soveltuu. Kertokaa -vanhoja tarinoita. Kun te kerrotte, viihtyy sykkivä sydän ja hetket -rientävät. - --- -- -- - -Siitä on pitkä, pitkä aika. Kuolema oli käynyt talossa, ja taas tuntui -sen kylmien siipien havina. - -Kaarina Kotka oli silloin hyvin nuori, melkein lapsi vielä. Hänen -veljensä Paavali oli aivan lapsi, ensimmäistä vuotta sen kaukaisen -pikkukaupungin lyseossa, missä perhe niihin aikoihin asui. - -Helmin hyllyllä on kuva, jossa sisar istuu tuolilla ja veli seisoo -vieressä. Kuva on vanha ja vaalahtunut, mutta tytön lempeät ja pojan -säihkyvät silmät ovat hyvin näköisensä. Sen tietää, kun vertaa isoihin -kuviin. - -He rakastivat toisiaan hellästi, senkin näkee kuvasta. - -Isä oli kuollut, äiti kuolinvuoteellansa. Onnellinen, sopusointuinen -koti oli hajoamassa. Kuka silloin olisi jaksanut ajatella -käytännöllisiä puuhia, rahojen hoitoa, perinnönjakoa ja muuta sellaista -vaikeata? - -Asioitsija Hartikka oli erittäin järkevä ja erittäin ystävällinen. -Hän tarjoutui ilmaiseksi kaikkeen, sulasta myötätunnosta ja -ihmisystävyydestä. - -Helmi ottaa käteensä kuvan, joka on keskimmäisestä vasemmalla. Nuoren -tytön ja pienen koulupojan yhteiskuva oli oikealla puolella. - -Tämä on Ville Hartikka. Se on isän kuva siltä ajalta, jolloin hän ensi -kerran tuli äidin lähempään tuttavuuteen. Laiha, parraton, suuri leuka -ja terävät silmät. - -Nuori Kaarina katsoi häneen kuin taitavaan setään, joka osaa auttaa, -kun joudutaan ymmälle. Olihan hän viisitoista vuotta vanhempi. Hän -nosti sairaan lesken korkoja, hän suoritteli välit vuokralaisten -kanssa, hän tiesi että nyt oli paras myydä tehtaan osakkeet, koska -siellä oli vararikko pelättävissä, ja talletukset hän sijoitti -toisiin edullisempiin osakkeihin. Kaikki hän ymmärsi, kaikesta hän -piti huolta. Silloin hän perehtyi perheen asioihin, kun hän toimitti -pesänkirjoitusta isännän kuoleman jälkeen. - -Jos hänen apunsa oli tarpeen lesken vielä eläessä, sitä -välttämättömämpi se oli, kun lapset aivan orvoiksi jäivät. - -Kaarina oli menehtyä suruunsa. Hän oli aivan neuvoton. Pieni Paavali, -"Paavo veikko", toimi ripeämmin ja neuvokkaammin kuin hän. Mutta -hautajaisia ei varmaankaan olisi saatu toimeen, ellei asioitsija -Hartikka olisi tuonut vanhempaa sisartansa, Riitta neitiä, Kaarinan -avuksi kaikkea johtamaan. Itse Ville Hartikka juoksi pastorinkansliat, -arkkukaupat, ilmoituskonttoorit ja muut. Ja Kaarina itkien ompeli -suruharsoja, sulki aina välimmiten Paavo veikon syliinsä, eikä voinut -kuvitella tulevaisuutta ensinkään. - -Herra Hartikalle hän oli äärettömän kiitollinen. Tämä olikin nyt -entistä huomaavaisempi, joskus niinkin hellä ja suojeleva, että se -Kaarinasta tuntui vähän pahalta. - -Eräänä päivänä hän pyysi Kaarinaa vaimoksensa. - -Kaarina pelästyi ja rupesi itkemään. Hän veti tytön syliinsä, suuteli -häntä ja kutsui kauniiksi morsiameksensa. - --- Älä ota sitä miestä! -- sanoi pieni Paavo sisarellensa, silmät -mustina säihkyen. - -Mutta Hartikka puhui kauniisti Kaarinalle, kuinka he pitävät Paavalia -omana poikanansa. Kaarina ja Paavali eivät sitte enää ole orpoja ja -yksinäisiä, heillä on koti taas ja hyvä olla. Kahden kuukauden kuluttua -häät vietettiin. - -Seitsentoistavuotias kyyhky parka! Ei hän rakkaudesta mitään tietänyt, -ei nuoruudestakaan. Lastenkammarista hän astui avioliittoonsa, -antaaksensa elämän pikku tyttöselle. - -Mutta vaikka hän lapsensa syntyessä ei vielä ollut kahdeksaatoista -täyttänyt, varttui hän naiseksi silloin. Hänen sydämessänsä puhkesi -uusi helottava kukkasmaailma, ja kaikki sen monihohteiset ruusut lapsi -sai omaksensa. - -Eivät ne tukahuttaneet niitä kukkasia, jotka Paavo veikkoa varten -entuudesta kasvoivat. Ei Paavali koskaan kadehtinut Kaste Helmen osaa. - -Kaste Helmi! -- -- - -Helmi ottaa hyllyn oikealta puolelta kuvan, jossa suloiset äidin kasvot -kumartuvat yli pienen pitsikäärön, joka kehdossa lepää. - -Mitähän nuori äiti on uneksinut, antaessansa hänelle tämän nimen? - -Että hän olisi kallis taivaan kastepisara erämaan hiekassa. Että hän -virvoittaisi äidin nääntyvää sydäntä ilolla ja rakkaudella. - -Äiti sai paremman virvoittajan. Itse Herra, Jeesus löysi hänet ja sanoi -hänelle: "Vaimo, mitä itket?" "Itken sitä, että mieheni ei ymmärrä -minua eikä rakasta minun sydäntäni. Hän rakastaa kasvojeni kauneutta, -varteni nuortevuutta, rahojeni helinää ja osakkeitteni voittoa." -"Rakastatko sinä häntä?" "En, Herra. Kuinka minä voisin häntä rakastaa? -Minä pelkään, että alan inhota häntä." - -Silloin Jeesus katsoi nuorta vaimoa rakkaasti ja surullisesti suoraan -sydämeen. - -"Lapsi parka, _minä_ ymmärrän sinua ja _minä_ rakastan sinun sydäntäsi. -Rakastan, jotta se liekki sinutkin sytyttäisi. Ja _hänen_ sydäntänsä -minä rakastan myöskin, sillä minä annoin henkeni syntisten ja -puuttuvaisten ihmislasten tähden. Nouse ja seuraa minua!" - -Siitä ajasta asti Kaarinan kasvot saivat kauniin, lempeän hohteensa, -ja siitä asti hän sitä runsaammin kylvi ruusuja muille, mitä enemmän -piikit pistivät hänen sydäntänsä. - -Mistä Helmi sen tietää? Kuvat kertovat, mitä ne voivat, mutta eivät ne -kaikkea kerro. - -Helmillä on toinenkin muistojen lähde, toinen aarre. Se on kirjekäärö -pienen peilikaapin lukitussa laatikossa. - -Niitä kirjeitä ei ole koskaan postissa lähetetty. Ne ovat menneitten -vuosien kuluessa osotetut hänelle. Paavo eno on ne kirjoittanut -irtonaisille lehdille. Hän sai ne kaikki yhtaikaa yhdentoista -vuotiaana, kun eno kävi hyvästi jättämässä ennen lähtöänsä Ameriikkaan. - -Helmi unohtaa ajan, avaa peilikaapin, purkaa siteen ja levittää kirjeet -helmaansa. - -Tässä on muutamia: - - Kaarinan Kaste Helmi! - - Katsele usein äitisi kuvaa! Tule sellaiseksi kuin hän oli! - Ainoastaan vahvemmaksi ja uljaammaksi. _Sinua_ elämä ei saa - musertaa. Muista, että olet Kotkan sukua, vaikka oletkin Hartikan - tyttö. Äitisi oli kyllä kyyhkyn kaltainen, mutta sisimmässään hän - kotkana lensi. Hänen henkeänsä ei kukaan voinut panna pakkovöihin. - - Minä olin nuori kiihkomieli, oikea kotkanpoikanen. Isäsi ja minä - -- me emme sopineet yhteen. Tunsin, että hän ei voinut kärsiä - minua, ja minä häntä uhmailin lakkaamatta. Kerran hän määräsi - minut laskemaan yhteen tilikirjan sarekkeita. Minä vedin paksut - ristit yli sivujen ja lähdin hiihtämään. Kun tulin kotiin, - sieppasi hän nahkavyönsä ja rupesi lyömään. Kaarina oli kauheassa - tuskassa, itki ja vaikeroitsi, peläten minun puolestani. -- - Ville, -- kuiskasin minä. -- Lakkaa hänen tähtensä! Kun hän - jonakin päivänä lähtee ulos, iske silloin kaksi vertaa niin - kovasti! -- Hän katsoi minua pitkään, pani vyön uumillensa eikä - sen koommin lyönyt minua enää koskaan. - - Hän rakasti äitiäsi omalla tavallaan, vaikka hän oli karkea - mies. Ei hän kelvoton ollut; kyllä sinä voit häntä kunnioittaa, - niinkuin isää kunnioitetaan. Minunkin olisi pitänyt monessa - suhteessa olla hänelle kiitollinen. - - Ehkä elämä ei olisi minua niin ankarasti pidellyt, jos - helpommalla olisin oppinut Jumalan läksyn... - - -- -- -- - - "Jeesus on turva myrskyssä", lauloi äitisi. Se kaikui niin - syvälle sydämeeni, etten sitä sittemmin milloinkaan voinut - unohtaa. - - Oikeastaan kaikki luulivat, että minä olin jumalaton poika, kun - olin niin uhmapäinen ja uppiniskainen. Se on tottakin. Kellä - ei ole Jumalan Henkeä, ei se ole hänen omansa. Mutta tiedätkö, - Helmi, että minä nyt en aikoisi papiksi, ellen olisi niitä äitisi - säveleitä jo silloin kuunnellut... - - -- -- -- - - Helmi tyttönen! - - Jos sydämesi on lämmin ja herkkä, älä koskaan mene naimisiin - miehen kanssa, joka on intohimoinen metsästäjä. - - Saat nähdä verisiä sisuksia, raadeltuja rintoja, koiria kielet - lerpallaan... - - Kaarina käänsi päänsä pois ja olisi paennut sisimpiin huoneisiin, - mutta hänen täytyi omin käsin tulla jäniksiä nylkemään, kun - palvelustyttö ei osannut. - - Sitte aterioilla hän kumminkin aina sai kuulla, että hän ei - kyennyt laittamaan kunnollista jäniksen paistia. Milloin se oli - sitkeätä, milloin kitkerän makuista. -- Suolaista se ainakin oli, - sillä Kaarina suolasi sen kyyneleillänsä. Ehkä se sentähden ei - maistunut sille, joka jäniksen ampui. - - -- -- -- - - Pidäthän, Helmi, kukkasista? Äitisi rakasti niitä ja vaali - hellästi kuin hentoja lapsosia. Mutta sinulle hän taittoi niin - monta kuin tahdoit. Kesäisin hän sitoi seppeleitä hiuksillesi, - milloin lemmikeistä, milloin unikukista, milloin niityn - kirjavasta suvirunsaudesta. Sinä olit kuin kukkakuningatar. Usein - olit puettu valkoiseen pukuun, usein myöskin sinipunervaan, - koska äitisi huonekalut olivat sinipunervalla päällystetyt. - Sitte te käsi kädessä leijailitte lehtoihin ja metsiin, missä - linnut kirkkaita säveliänsä visertelivät. Äitisi lauloi silloin. - Muistatko vielä hänen suloista ääntänsä? Hän sanoi toivovansa, - että saisit sydämeesi kaikki lintujen liverrykset ja hänen oman - sydämensä syvimmät sävelet. - - Olit hyvin pieni, kun sinäkin jo lauloit. Se oli äitisi suuri - riemu, se varsinkin, että sinä et koskaan tahtonut pysähtyä - opittuihin säveliin. Hän kysyi sinulta joskus, vaikka hyvin - tiesi: -- Mikä laulu se on? -- Äidin Helmen oma laulu, -- - vastasit varmasti. -- Äänesi ei ollut voimakas ja ihana, kuten - Kaarinan. Sinä sirkuttelit niinkuin pieni linnunpoika. -- - Ei hänestä tule laulajatarta, -- sanoi äitisi. -- Hän oppii - soittamaan ja säveltämään. - - Olen iloinen, että isäsi antaa sinun ottaa soittotunteja. Kuulin - Riitta tädin valittavan, ettet opi sukkaa kutomaan etkä perunoita - keittämään ja tahdot unohtaa koululäksysikin, kun aina vaan - soitat. - - Soita, soita, äitisi sävellintunen! Kyllä on toisia, jotka - pitävät huolen sukista ja perunoista ja luvunlaskusta. - - -- -- -- - - Oi Helmi, Helmi! Se oli haikea päivä, jota en voi koskaan unohtaa. - - Äitisi lepäsi lumivalkoisena kuin kuihtunut ruusunkukka. Me kaksi - orpoa jäimme isäsi ja Riitta tädin huostaan. - - Silloin minä viimeisen kerran ja rajummin kuin koskaan ennen - päästin hillittömän tuskani ja kuohuvan katkeruuteni puhkeamaan. - - -- Ville Hartikka, sinä olet hänen tappanut! -- minä huusin. -- - Hän on kärsinyt ja rasittunut, sinä olet ollut hänelle tyly ja - kova. Sydänvikaa hänellä ei ennen ollut. Sinä sen hänelle tuotit. - Millä sinä vastaat hänen kuolemastaan? - - Kun isäsi nosti silmänsä minuun, näin että ne olivat itkusta - turvonneet. Mutta sanani saivat niihin kamalan ilmeen, - pohjattoman epätoivoisen ja samalla vihasta raivoisan. - - Hän ajoi minut talosta pois. Minä menin anteeksi pyytämättä. - Äitisi haudalla en katsonutkaan häneen, vaikka sydämeni kovin - tykytti ja kyyneleitä taukoamatta tulvi silmistäni. En itkenyt - yksin äitiäsi, itkin itseäni myöskin. Sinut minä kiihkoisesti - pusersin syliini. Kuolinvuoteellansa Kaarina oli pannut sinun - kätesi minun käteeni. -- Paavo veikko, rakasta Kaste Helmeä! -- - se oli hänen viimeinen sanansa minulle. - - Helmi, tiedä, että minä sinua aina rakastan! - - Sain omaisuuteni vuosikoron ja pääomasta mitä opintoihin - tarvitsin. Helsingissä voi kyllä hyvinkin halvalla elää, - ja luultavasti olisin asettunut jonnekin syrjäkaupungin - ruokamatamien vuokraloihin, ellei kohtalo olisi toisin - johdattanut. Vanhemmillani ja Kaarinalla oli entisiä rakkaita - ystäviä, eräs hyvä ja hieno perhe. Se avasi minulle kotinsa ovet. - - Miksikä tieni piti johtua sillä tavalla? En _minä_ sitä tahtonut. - - -- -- -- - - "Jeesuksen rakkaus, se on niin syvä, - ettei hän kurjimman kuolevan sois, - Jeesuksen turviss' on olla niin hyvä, - ei luotansa heitä hän ketäkään pois. - Rajattomassa rakkaudessaan - kuinka hän omansa hyljätä vois?" - - Olen joutunut tuliahjoon. Kunpa se polttaisikin! Sitä minä - tarvitsen. Kaarinan säveleet ovat soineet minulle siitä asti kuin - niitä lapsena kuuntelin, mutta ne ovat soineet kuin omantunnon - syytös. Nyt täytyy ratkaisun vihdoinkin tapahtua. - - Vapahtaja, minä tahdon kuulua sinulle. Etkö voisi armosta antaa - minulle jotakin tehtävää, jotain erityistä ja vaikeata liitoksi - välillemme? Tahdon olla sinun palvelijasi sieluineni, ruumiineni. - Tahdon olla ehjästi ja kokonaan, nyt ja ijäksi. - - Eihän tämä ole sanottu sinulle, Helmi. Ja kuitenkin se on sinulle. - - Meidän on molemmin käytävä sitä tietä. Sinun ja minun. Äitisi - muisto velvoittaa. Äitisi viimeinen pyyntö liittää meidät yhteen. - - Herra Jeesus odottaa sinua myöskin. Tule, Kaarinan Kaste Helmi! - - -- -- -- - - Helmi, rakas lapsi! - - Tiedätkö, miten lennetään kotkan siivillä? - - Ja tiedätkö, mitä on kevät, elämän riemuisa kevät? Oletko nähnyt - koko luonnon puhkeavan niinkuin taikaiskusta yhtenä yönä? - - Minä olen nähnyt, minä olen tuntenut, minä tiedän! - --- -- -- - -Äkkiä Helmi säpsähtäen heittää kirjeet käsistänsä, hypäten pystyyn. -Mikä aika nyt on? Ovi käy. Onko eno tullut? - -Ei, Riitta täti se on. - -Kiireesti Helmi keräilee kirjeet ja työntää ne laatikkoon. - --- Missä hän viipyy? -- kuuluu tädin huolestunut ääni, -- aikaa sitte -hänen olisi pitänyt ehtiä. Kello käy yhtätoista. - -Helmi juoksee eteisen ovelle ja alas portaita. Ei mitään ajuria näy -hiljaisella kadulla. - -Helmi tähystelee joka puolelle. Yksinäinen kävelijä pieni reppu -kädessänsä ilmestyy juuri kulman takaa. - -Tummat silmät katsovat syvälle hänen silmiinsä ja käsi laskeutuu hänen -olallensa. - --- Sinä olet Kaarinan Kaste Helmi? Olethan? - --- Eno, Kotka-eno! - -Hän sulkee Helmin syliinsä ja suutelee häntä otsalle. Helmi on ihan -vaiti ja sydän väräjää. - -Muistojen tarina on loppunut. Nyt alkaa toinen: tulevaisuuden unelmoitu -tarina, jonka rikkaus on oleva hänen omansa. - - - - -III. - -Kotka ja Helmi. - - -Teekeittiö porisi iloisesti, tuoreet leivät tuoksuivat, munat, makkarat -ja kukkakaalit odottivat vadeillansa. Riitta täti tarjosi lakkaamatta. - --- No kun tulet niin pitkältä matkalta. - --- Arveletteko, ettei laivassa syödäkään? -- Paavali Kotkan ääni oli -miehevän reipas, mutta nauru helähti niinkuin sen, joka liian usein ei -ole tottunut nauramaan. - -Helmi katseli häntä. Musta tukka, mustat silmät, voimakkaat kasvojen -piirteet, ne hän muisti ja tunsi. Täysparta vaan teki hänet oudon, -melkeinpä vierasmaalaisen näköiseksi. Sekin oli aivan musta, ja -valkoiset hampaat hohtivat kun hän puhui. - --- Se nyt oli hyvä, että jätit tavarasi huomiseen. Ehkä siellä näin -illalla ei ollutkaan kuorma-ajureita. Kyllä täältä meidän talostakin -saa, mutta pitäisikö olla kaksi? - --- Hyvä täti, en minä tarvitse kuorma-ajuria. Minulla on yksi ainoa -arkku. Siinä ovat vaatteeni ja kirjani. - -Tädin ja Helmin silmät levenivät. - --- Minkätähden sinä tulit jalan? - -Kotkan kasvoille varjostui vakava ilme. - --- Ensi askeleeni minä kuljin muistojen teitä. Sydän on täysi, kun -kymmenen vuoden perästä palajaa rakkaille paikoille. Tahdoin nähdä -talon, jossa ennen asuin. - -Täti vaikeni, eikä Helmikään rohjennut kysyä enempää. - --- Mennään nyt katsomaan sinun nykyistä asuntoasi. - -Huone oli suuri ja kaunis, hienosti ja aistikkaasti sisustettu. -Erityisellä hiljaisella mielihyvällä Helmi näytti sammalvihreitä -päällisiä. - -Eno sanoi: - --- Ei sinun olisi pitänyt minua varten laittaa näitä. - -Kotka eno on hyvin vaatimaton. Helmi iloitsi, kun hän nähtävästi ei -ollut osannut toivoakaan näin kaunista ja mukavaa. Onhan parempi antaa -liian paljon kuin liian vähän. - -Katsottiin sali ja Riitta tädin kammari, vieläpä keittiökin kirkkaine -pannuineen ja kattiloineen. Täti osaa kyllä pitää järjestystä. - -Vasta viimeiseksi Helmi vei enon omaan huoneeseensa. Sinipunerva vieno -valo tervehti kaukaisten muistojen heijastuksena. Helmi näki, että -kyynel kyyneleen perästä vieri ruskettuneille miehekkäille kasvoille. - --- Eno, tahtoisitko olla yksin? -- kuiskasi Helmi. - --- Jää sinä luokseni. - -Riitta täti oli poistunut, he istuivat kahden kesken Kaarinan -sinipunervassa sohvassa. - --- Kuinka hyvin kaikki on säilynyt, Helmi! - --- Olen pidellyt niitä kuin silmäterääni. Juhlatiloissa vaan otan -päällisverhot pois. - --- Tässä siis hänen suurennettu kuvansa. Niin näköinen ja kaunis. -Voitko muistaa hänet tällaisena, Helmi? - --- En tiedä muististako vai kirjeistä. Mutta selvästi hän elää -sydämessäni. Kiitos, eno, niistä kirjeistä, jotka silloin sain! -Tiedätkö, luin niitä juuri... - -Taas varjo kulki Kotkan kasvojen yli. - --- Helmi, en tehnyt oikein, kun annoin ne sinulle. Minä soisin, että ne -poltettaisiin. - --- Miksi? -- kysyi Helmi hämmästyneenä. - --- Monesta syystä. Sinunkin tähtesi. - --- Minä olen niistä äärettömän onnellinen! Ne ovat antaneet minulle -äitini muiston. Ne ovat solmineet hänelle marttyyriseppeleen, melkein -pyhimysseppeleen... - --- Niinpä niin, lapseni. Pyhimysseppeleet eivät sovellu ihmisille. -Niitä emme saa kietoa rakkahimmankaan pään ympärille. Herramme Jeesus -yksin on mahdollinen saamaan kunnian, ja hän antaa armosta kruunun, -kenelle hän tahtoo. - --- Olihan äiti kumminkin marttyyri, -- sanoi Helmi arasti, ikäänkuin -ihmetellen, eikö hän saisikaan vastakaikua sille, mikä pyhänä tulena, -juuri enon vaalimana tulena hehkui hänen sydämessänsä, -- tarkoitan, -kärsihän hän viattomasti, kuolihan hän niinkuin karitsa, toisten -syystä... - --- Isäsi syystä, tahdoit sanoa? - -Helmi painoi päänsä alas. - --- Lapsi, minun tulee sinulta pyytää anteeksi, pyytää hartaasta -sydämestä. Sanoit, että olen antanut sinulle äitisi muiston. Ainakin -olen isäsi muiston turmellut sinulta. Se oli suuri synti ja korvaamaton -tappio. - --- Nyt minä sinut ymmärrän, Kotka-eno! Sinä olet hyvin jalo. Oi, älä -pelkää, että olisit vahingoittanut minua. Totuus ei koskaan vahingoita. - --- Totuus voi olla yksipuolinen ja tyly. Rakkaus peittää kaikki, -ja kuitenkin se näkee syvimmälle. Minä olin hyvin vähän käynyt -taivaallisen Mestarin koulua. - --- Eno, sinä vaan syytät itseäsi. Olenhan minäkin kokenut jotakin. -Ei minun tarvinnut kirjeistä lukea, millainen isäni oli. Joka päivä -minä sen tunsin, että olin kuin erämaan vaeltaja, niinkuin kukkanen -vieraassa maaperässä... - --- Helmi, lapsi, vaikene! Jumala tietää, mihin hän kukkasensa istuttaa. -Ne olosuhteet, joihin meidät on pantu, ovat meille parhaat mahdolliset. - --- Sinä et tiedä, eno, millaista minun elämäni on ollut. Jo aivan -varhain. Minä rakastin kaikkea kaunista, eikä kukaan minua ymmärtänyt. -Kerrankin isä oli ostanut minulle viheriäisen esiliinan. Voitko -ajatella ruohonviheriäistä esiliinaa? Ja ennestään minulla oli räikeän -sininen hame. Täti tahtoi panna yht'aikaa ne minun ylleni, kun menin -vieraisille. Minä en ottanut, ja minulle annettiin vitsaa. Kun se oli -lopussa, muistan, että sanoin iloisesti: "Kiitos, saanko minä nyt mennä -ilman esiliinaa?" He joutuivat aivan ymmälle. Minä sain mennä. - --- Juuri niinkuin minä, -- sanoi eno puoliksi itsekseen. -- Kotkan -poikanen. - --- Minun piti oppia taloustoimia, käsitöitä ja muuta kaikenlaista, -mikä ei minun luonteelleni sopinut. Eno, tiedäthän miltä tuntuu, kun -lintunen pannaan kuormaa vetämään? Hän nääntyy, ellei Jumala lähetä -pelastusta. Juuri niin kävi äidinkin. - --- Tai hänestä tulee väkevä kotka. Siivet kasvavat ja vahvistuvat, ne -nostavat kuorman kevyesti, ja lintu liitää korkealle. Jumala ei aina -pelasta kuormasta, hän kasvattaa kantamaan sitä. Minä toivon, Helmi, -että pienet vastuksesi ovat sinua karaisseet. - -_Pienet_ vastukset? Mitä eno tarkoitti? Hänen katseensa oli -sanomattoman hellä, mutta sanat kovat kuin kivi. - --- Mutta itsehän sinä, eno, kirjoitit minulle! -- huudahti Helmi. -- -Kirjoitit, että äidin "sävellintunen" soittaisi huoletonna, sillä Luoja -antoi sille sävelten lahjan. - --- Olen pyytänyt sinulta anteeksi kirjeitäni. Paljon pahaa olen niillä -saanut aikaan. - --- Eno, minä en ymmärrä sinua! Odotin sinua niinkuin tähden valoa -pimeälle tielle. Luulin tuntevani sinut. Muistanhan, kuinka sinä tulit -taivaan enkelinä silloin kun minä olin kasvava tyttö. Sinä osotit -minulle muutamana päivänä enemmän hellyyttä kuin olin saanut osakseni -kuuteen vuoteen, sitte äitini kuoleman. Lähtiessä sinä itkit, heitit -syliini nämä kirjeet ja vielä kerran palasit suutelemaan minua. Etkö -sinä enää ole hellä minulle? - -Eno kumartui ja suuteli hänen otsaansa jälleen. - --- Helmi, Helmi, etkö käsitä, että sanani soivat ankarilta juuri siksi, -että sinua rakastan? Elämä on kuitenkin suuri hautausmaa. Meidän on -pakko yhtenään astua yli toiveittemme multakumpujen. Kristitylle se -on hautausmaa kaksin verroin. Hänen täytyy antaa oma itsensä ristin -kuolemaan, eikä se ole helppoa. Kiitä Jumalaa, että hän näkee vaivaa -sinusta! Kiitä kärsimyksistä! - -Helmi vaikeni. Tuli niin ihmeellinen oltava. Hän tunsi enosta -pettyneensä, ja kumminkin hänen sydämessänsä versoi väräjävän odotuksen -oraita, ikäänkuin kevät olisi lähestynyt. - -Hänen mieleensä muistui se päivä, jona hän uudisti kasteensa liiton. -Opetus oli ollut elävää ja vakavaa, se oli jättänyt jäljet jokaiseen. -Silloin Helmikin oli sanonut Jeesukselle: "Ota minut omaksesi! Jumalan -Karitsa, sinua tahdon seurata, jos minne viet!" - -Sinä päivänä hän oli saanut enolta Ameriikasta kirjeen ja sormuksen. -Sormus oli yhä vieläkin hänen sormessansa. Siihen oli merkitty juuri -se lause: "He seuraavat Karitsaa, mihin ikänä hän menee." Kirje ei -kuulunut sarjaan, jota hän tänään oli katsellut. Se oli todellinen -lähetetty kirje, täynnä palavan rakkauden ja kehoituksen sanoja. -"Helmi, anna itsesi Jeesukselle! Se on elämän ainoa onni. Äläkä -sitte onnu puolelle ja toiselle. Maksakoon mitä tahansa, ole ehjä -ja kokonainen! Ole kotkatyttönen, joka ei pelkää avaraa taivasta ja -huimaavia korkeuksia. Älä milloinkaan anna katkaista siipiäsi. Tule -siksi, miksi Jumala on sinut aikonut: hänen Poikansa kuvan kaltaiseksi. -Hän oli kotka ja karitsa samalla kertaa. Helmi, seuraa häntä, vaikka se -särkisi sydämesi! Se on onni kuitenkin." - -Eikö siitä soinut sama sävel kuin enon äskeisistä sanoista? Eikö tämä -ollutkin se Kotka-eno, jossa hän näki ihanteensa? - -Oli, juuri hän. Ja Helmi ojensi hänelle molemmat kätensä. -- Sinä olet -oikeassa, eno. Kiitos, että olet tullut ohjaamaan minua. Onko aivan -totta, että tulit minun tähteni? Kuinka on mahdollista, että olen -sinulle niin rakas? - -Eno siveli hänen pehmeitä hiuksiansa. Hänen silmissään oli miettivä, -melkein uneksiva kaukokatse. Sitte hän kääntyi tytön puoleen. - --- Minä kerron sinulle jotakin. Sinä tiedät, että lähdin -siirtolaispapiksi Ameriikkaan. Ei heillä silloin ollut sielunpaimenia, -niinkuin nyt. Kun olin herätykseen tullut, paloi tuli sydämessäni. -Tahdoin laskea itseni Jumalan alttarille uhriksi. Ei ollut helppo -lähteä, mutta minä lähdin kuitenkin. Minä kiitän Jumalaa kovimmastakin, -mitä sitä ennen olin kärsinyt, sillä muuten en olisi voinut -kaivaa syvää hautaa, johon onneni itse multasin. Oi Helmi, kun on -vapaaehtoisesti tarjonnut kaikkensa, silloin on kiitollinen, jos Jumala -jonkun murusen antaa takaisin sydän raukan viihdykkeeksi. Minä sain -enemmän kuin murusen, sain sinut. Etkö ymmärrä, että olet minulle -kallis? - --- Eno, uskallanko kysyä? - --- Mitä, Helmi? - --- Sinä et ole mennyt naimisiin. Oletko rakastanut kerran? - -Helmi kuiskasi sen sykkivin sydämin. Hän pelkäsi olleensa liian rohkea. - --- Älä kysy. Itsekäs sydän pyytää paljon, mitä Jumala ei ole antanut. - --- Tarkoitatko siis, että rakkaus on synti? -- huudahti Helmi -levottomana. - -Kotka liikahti äkkiä, luoden tyttöön läpitunkevan silmäyksen. - --- _Sinä_, Helmi, olet siis rakastunut? -- Sanoista soi kuin syvä -pettymys. - -Helmin poskille kohosi polttava puna ja hän joutui hämillensä. - --- En, eno... minä vaan tarkoitin... mitenkä minä olisin rakastunut? -Tietysti minulla on ystäviä, mutta... - -Eno oli hetken vaiti. Sisäinen mielenliikutus lainehti hänen -rinnassansa. Sitte hänen äänensä oli hyvin lempeä, kun hän jälleen -puhui. - --- Ehkä Jumala sinulle antaa kirkkaan tien. Hyvää yötä nyt, lapseni. -Olen matkasta väsynyt. - -Riitta täti oli juuri tulossa muistuttamaan, että oli keskiyö. - --- Jatkakaa huomenna, kyllähän puhumista riittää. - --- -- -- - -Paavali Kotka sulki oven, etsi kukkarostansa pienen avaimen ja avasi -käsilaukkunsa. Hän otti esille yötarpeet ja raamatun, sitte jotain joka -helähti. Se oli valokuvakehys laseinensa. Siitä katseli nuoren tytön -kuva. Hyvin hento, hyvin vaalea. - -Kiihkeästi hän peitti sen monilla suudelmilla ja monilla kyynelillä. - -Mitä auttaa, jos luulee lemmen haudanneensa? Mitä auttaa multa, joka -arkulle kumajaa? Lempi elää kuitenkin... - -Nopeasti hän pisti kuvan takaisin laukkuun ja kiersi lukon kiinni. Hän -jäi istumaan pöydän ääreen pää käden varassa. Tunteet ja ajatukset -ajelivat toisiansa. - -Miksi hän oli jättänyt siirtolaiset, ne joiden tähden hän kerran uhrasi -kalleimpansa? - -Eiväthän he häntä nyt enää tarvinneet. Oli tullut toisia työntekijöitä, -yhtä hyviä, ehkä parempia kuin hän. Helsingissä oli papin virka -avoinna. Hän oli hakenut ja päässyt ehdolle. Täälläkin oli tehtävää -yllin kyllin, enemmän jokaisella paikalla kuin yhden miehen voimia -riittikään. Sanotaan, että voimat ovat pääoma, josta ei koskaan pidä -käyttää muuta kuin korot. Hän ei tahtonut olla niin säästäväinen. Jos -Herra tarvitsi, oli pääomakin kaikki tarjona. Se oli ainoa, mitä hän -nyt enää voi antaa. - -Ville Hartikka oli Kaarinan rahoilla ostanut suuren kivimuurin ja -muuttanut Helsinkiin sitä hoitamaan. Paavali Kotka oli lahjoittanut -koko omaisuutensa köyhille ja kurjille. Sadat häntä kaivaten -siunasivat, kun hän palasi kotimaahan. - -Sadat siunasivat -- sadat kirosivat. - -Ei hän siitä välittänyt. Niin tapahtuu aina, kun Jumala ja perkele -käyvät sotaa. - -Mutta ellei hän saakaan virkaa, johon hän on vaalissa? No niin, -onhan muita paikkoja. Suomessa ei ole pappeja liiaksi, juuri äsken -sanomalehdissä valitettiin niiden puutetta. - -Miksi kumminkin sydänalaa omituisesti kaiveli tämä ajatus, se että joku -toinen voisi saada Helsingin viran? Miksi melkein tuntui kuin hän siinä -tapauksessa olisi turhaan tullut Ameriikasta kotiin? - -Siksi, että on olemassa hienon hienoinen hopealanka, joka hänet -yhdistää pikku tyttöseen. "Rakasta Kaste Helmeä!" - -Siksi, että Helsingissä on kivimuurien keskellä keltainen puutalo, -jonka ikkunoilla ennen ruusut kukkivat ja kanarialintunen lauloi. -Verhojen välistä katseli vaaleakutrinen pää, nyökäten tervetultua, -kun nuori ylioppilas palasi heprean ja jumaluusopin luennoilta. Ja -Helsingissä on myöskin katu, joka siltä talolta johtaa pois ja ulos, -suurelle portille, meren rannalle ja kuusen alle. Ei hän ole vielä -käynyt sitä tietä, mutta hän tietää, että sinne on viety keltaisen -talon kaikki ruusut, valkeat ja punaiset. Eivätkä entiset asukkaat sen -jälkeen enää viihtyneet talossansa. He myivät sen ja muuttivat muuanne. - -Siksi vielä, että sydän parka myöskin pyytäisi osaansa. Hän kuvitteli, -että tyttö, joka oli orvoksi jäänyt, antaisi koko hellyytensä -yksinäiselle enolle. - -Mitä jos eno onkin tarpeeton? Jos löytyy jo toinen, joka tyhjän -sijan on täyttänyt paremmin kuin eno koskaan olisi voinut? Houkkio, -sinä unohdat, että lapsi on kasvanut neitoseksi. Nuori nuorelle, -sykkivä sydän toiselle elämän keväässä sykkivälle. Mitä on viileä -sukulaisrakkaus tämän tunteen rinnalla, tämän suuren ja suloisimman? - -Kotka pyyhkäisi otsaansa, joka tuntui kuumalta. Lientyneet piirteet -lujistuivat jälleen. - -Niin, se oli tie -- hänen tiensä. Kuinka monta kertaa Herran täytyi -opettaa, ennenkuin hän oppi sen? - - Ota, jos sydäntä kirveltääkin, - lähemmä ristiäs saata vain... - -Hänen katseensa kohosi ylös, ja sielun silmillä hän näki -ristiinnaulitun, orjantappurakruunu otsallansa. Eikö se riittänyt -hänelle? Hänen sydämensä suuri, pyhä lempi, tämä yksi ja ainokainen! - -Helmi oli ojentanut kätensä, sanoen: "Kiitos, eno, että olet tullut -ohjaamaan minua." Olkoonpa niinkin, että Helmin sydän oli maallisen -ystävän valinnut. Hänen sielunsa tarvitsi taivaallista. Helmin sielun -ohjaamiseen eno oli kutsuttu. - -Nyt hän tiesi, että heidän kuitenkin tuli kulkea käsitysten. Hänen oli -oikeus jäädä Helsinkiin, hänen täytyi jäädä. Ellei hän vakinaista papin -paikkaa saisi, pyytäisi hän jäädä apulaiseksi, vaikkapa ilman palkkaa. -Kyllä Jumala kotkanpojat ruokkii. - -Silmä selvänä, mieli varmana hän riisuutui, sammutti lampun ja painui -rukoukseen. - - - - -IV. - -Helmin ystävät. - - -Seuraavan päivän iltapuolella Helmi pujahti omasta asunnostansa talon -pihalle ja siitä ylös toisia portaita, neljänteen kerrokseen asti. - --- Terve, Helmi! - --- No siinäpä sinä olet! - -Nuori valkotukkainen mies ja ilosilmäinen, punaposkinen rouva -ottivat hänet eteisessä vastaan. Maisteri Arvi Toivio, viransijainen -luonnontieteen opettaja, ja hänen pikku vaimonsa Hertta. - --- Me olemme juuri paistaneet lättyjä, kuuleppas! Tulit parahiksi. -Nyt puuttuu vain Aimo. Hänet kutsuttiin jo kolmanteen umpisuolen -leikkaukseen tänäpäivänä. - --- Älä tuki korviasi, älä hirmustu, Helmi! Mitä jos sinun joskus -pitäisi olla semmoisessa mukana? -- Arvi Toivion ääni oli -veitikkamainen, leikillä kiusoitteleva. -- Joutuisit sairaanhoitajaksi, -kuinkas sitte? - --- En ikinä! -- Helmi heitti huivin hartioiltansa ja astui Hertan -kanssa käsikkäin kodikkaaseen ruokasaliin, joka samalla oli -vastaanottohuoneena. -- Minä en tiedä mitään niin kauheata. Toivon, -että kelpaan edes epäsoitannollisten lasten harjoitusmestariksi, ellen -muuhun. - --- Älähän pahastu, lupa leikkiä laskea. Kyllä me tiedämme, että sinä -et ole tavallisia kuolevaisia. Vai harjoitusmestariksi? Ensi luokan -taiteilija sinä olet, yläilmojen yli-ihminen -- - --- Arvi, jätä hänet jo rauhaan, -- torui Hertta yhtä uhkuvan iloisena -kuin miehensäkin. -- Olkoon hän vaan ilmojen lintu, hän on kumminkin -meidän herttainen, kultainen ystävämme. No Helmi, älä nyt suotta -ole noin totinen. Aikanaan sinä opit leikkauksista kuulemaan, jos -tarvitaan. Tulithan sinä talouskoulussakin toimeen, et vallan usein -kaakkuja polttanut, vaikka sinulla onkin soittosormet. Mutta kuule, -kerroppa nyt jotakin. Me olemme hyvin uteliaat. Enosi tuli siis eilen? - --- Kyllä hän tuli. - --- Sanot sen juuri kuin et olisikaan erityisen ihastunut. - --- Semmoisiahan ne tytöt ovat, tuulihattuja, aina arvaamattomia, -- -alkoi Toivio jälleen vallattomana, silmää vilkuttaen. - -Ovikello helähti, Hertta pyörähti avaamaan. - --- Nyt Aimo tulee. Arvi, huudappas kyökkiin. Ai, mutta Leena onkin -ulkona. -- Johan sinä pääsit, Aimo -- katso kuka täällä on! -- Niin, -Leenan minä lähetin asioille, tulkaa itse noutamaan lättyjä! Aimo, -sinäkin saat lättyjä. - --- Kiitos, kiitos, -- vastasi reipas ääni. Eteisestä astui ruokasaliin -sorja, harteva nuorukainen. Ei hän ollut kaunis eikä hän ollut ruma. -Hänellä oli avonainen katse ja puhdas otsa. - -Helmi tervehti häntä keveästi punastuen. Ei hän koskaan ennen ollut -punastunut tervehtiessään Aimo Lehtistä, Hertan veljeä. Näkiväthän he -toisensa melkein joka päivä. Mitä siinä oli punastumista? - -Helmi ei tietänyt minkätähden hänen mieleensä johtui enon eilinen -kysymys, joka soi vääjäämättömältä vakuutukselta: "Sinä, Helmi, olet -siis rakastunut?" - -Kehen muuhun hän olisi voinut olla rakastunut, ellei Aimoon? - -Helmi oli ollut Hertan parina talouskoulussa, tuli hyväksi ystäväksi -ja pääsi morsiusneitoseksi häihin, jotka vietettiin maalla Hertan -vanhempain kodissa. Aimo oli hänen sulhaspoikansa. Helmi ei koskaan -ollut osannut ajatella, että häät voisivat olla niin hauskat. Hän oli -aina kuvitellut vakavaa, melkeinpä pelottavaa juhlallisuutta, joka saa -morsiamen itkemään ja vierittää häävieraiden sydämiin kylmiä väreitä. - -Nuori pari muutti asumaan Helmin kivimuuriin, neljänteen kerrokseen, -jossa oli halvinta. Hertan vanhemmat olivat kyllä varakkaat, mutta -tytär arveli, että oli hupaista elää niukemmallakin, kunhan se vaan -tapahtui kuluilla oman kullan kukkarosta. Helmi puolestaan pyysi -vuokraa kaksisataa markkaa vähemmän kuin entiseltä asukkaalta ja -toimitti kaikkiin kolmeen huoneeseen oikein sievät uudet seinäpaperit. -"Hertalle herttaista". Yhdessä mallissa oli mansikanoksia ja heinän -helpeitä. Sen huoneen sai Aimo, lääketieteen kandidaatti, joka -opintojensa tähden oleskeli Helsingissä, asuen siskonsa nuoressa -kodissa. - -Ei Helmi koskaan ennen ollut ajatellut, että hän olisi rakastunut -Aimoon. Eikä suinkaan hän ollutkaan... - --- -- -- - -Hertta otti hellan syrjältä kukkuraisen lättyvadin, Arvi etsi kaapista -sokurin, Aimo sai tuoda lautaset ja Helmi lusikat. - --- Kas näin, nyt pidämme pitoja. Vähänhän nämä ovat jäähtyneet, olisi -pitänyt panna uuniin tai syödä heti. Mutta seurassa on hauskempi syödä -jäähtyneitäkin, eikös ole? - -Kaikki vakuuttivat, että Hertta oli oikeassa. Ja niin syötiin ja -pakinoittiin. - --- Onnistuiko leikkaus hyvin? -- kysäisi Toivio Aimolta. -- Kuinka -mädän lisäkkeen sinä tällä kertaa -- - --- Mutta Arvi, onko tämä nyt lättykeskustelua! Etkö näe, että Helmiltä -jää pala kurkkuun? - -Hertta nauroi sitä sanoessaan, mutta Aimo ei viitsinyt nauraa. - --- Antakaa minun täällä olla vapaa niistä asioista. Lääkäritkin ovat -ihmisiä. - --- No ihmisiä tietenkin -- - --- Pitkin päivää täytyy kovettaa sydämensä ja olla kylmäverinen kuin -teurastaja, muuten kaikki on hukassa. Suokaa minullekin vähän lepoa, -kodikkaisuutta ja elämän runoutta. - --- Elämäsi runous, se on viulu, -- sanoi Helmi sydämellisesti. - --- Mutta viulua en voi soittaa, ellet sinä säestä. - --- Kodikkaisuus, se on sitte sama kuin Hertan paistokset, -- tokaisi -Arvi, pyörittäen suuhunsa kokonaisen lätyn yhdellä siemauksella. - --- Jospa nyt soisitte Helmillekin sananvuoroa, -- kehoitti Hertta. -- -Me emme vielä saaneet kuulla hänen enostansa mitään. - --- Meidän piti soittaa, -- keskeytti Aimo. Hän ei näyttänyt olevan yhtä -utelias kuin Hertta. - --- Soitetaan vaan, niin minä tulen iloiseksi taas. On aivan kuin paino -sydämelläni. En tiedä mistä se johtuu. - --- Minä arvaan, -- sanoi Aimo lyhyesti. -- Sävellintunen tarvitsee -päivänpaistetta. Tummat pilvet eivät ole häntä varten. -- Tule, Helmi. -Tässä on muutamia viulusovituksia Wagnerin oopperoista. Tämä on -Mestarilaulajista. Säkenöivä, riemuisa, raikas -- tule koettamaan! - -He soittivat yhdessä erinomaisesti. Helmeilevä sävel leikki laulavan -ympärillä kuin kevätaamun auringonsäde; laulava lepäsi ja soljui -helmeilevässä, niinkuin puro kukkaisella niityllä. - -Mutta yhtäkkiä Helmi eksyi tolalta pois. Säde peittyi pilveen, pilvi -alkoi nyyhkyttää. - -Aimo lakkasi soittamasta. - --- Mikä sinua vaivaa, Helmi? Etkö tahtoisi olla avomielinen. Voit -luottavasti kertoa meille, ole varma siitä. - --- Ei se mitään ole, -- kuului nyyhkytysten seasta. -- Hyvin joutava -asia. - --- Eikö eno tuonut lapselle tuliaisia? -- yritti Arvi lyödä leikiksi. -Mutta Herttakin huomasi, ettei pila ollut paikallansa, ja loi mieheensä -pidättävän katseen. Aimon silmät säihkyivät; hän ei kuitenkaan ehtinyt -mitään sanoa, ennenkuin Arvi hyväntahtoisena, mielipahoillaan laski -kätensä yhä rajummin nyyhkyttävän Helmin olalle. - --- Anna anteeksi, en minä pahaa tarkoittanut. Tiedäthän, että minä -olen parantumaton veitikka, mutta on minulla sydänkin. Kerro nyt. Vai -menenkö _minä_ pois? - --- Ei, älkää välittäkö. Tuhma minä olen, -- sai Helmi sanotuksi. -- -Soitto vaan oli niin kaunista ja iloista, että... että minä muistin -turhia surujani. - --- Puhummeko nyt mieluummin muista asioista? -- kysyi Aimo. - -Helmi pudisti päätänsä. - --- Voinhan minä kertoakin. Ettehän naura minulle? Tai naurakaa jos -tahdotte. Muistatko, Hertta, niitä sammalvihreitä päällisiä, jotka minä -suurella vaivalla sain hankituksi enon kammariin? Ei hän huoli niistä, -ei hän huoli koko huonekaluista. - --- Mitä? - --- Miksi hän ei huoli? - --- Ne ovat liian hienot hänen mielestänsä. Kaikki on viety -varastohuoneeseen ja vinnille. - --- Tyhjät seinätkö hänelle jäivät? -- kysyi Arvi, taas hyvällä tuulella. - --- Ette voi arvata, kuinka rautaisen jäntevä ja kuinka toimekas eno -on. Jo ennen aamiaista hän puheloitsi sinne ja tänne. Syötyä hän lähti -ulos, tuli kotiin, kutsui talonmiehen ja toisen miehen, ja sitte he -nostivat kaikki pois, jotta tosiaankaan ei ollut muuta jäljellä kuin -tyhjät seinät. - --- Ja sinä kun puuhasit niin paljon ja järjestit kaikki parhaasi -mukaan! -- huudahti Hertta surkutellen. - -Helmi nielaisi kyyneleen ja kertoi edelleen. - --- Vankilan varastosta hän sai pari pöytää, kaappeja ja tuoleja. -Ne olivat puiset, osittain valkoisiksi maalattuja, osittain -maalaamattomia. Puuseppätehtaasta tuotiin pölkkyjä ja pitkiä lautoja -penkeiksi. Vuoteeksi hän valitsi harmonikkasängyn. Suuri maalipönttö -ja iso pensseli hänellä myöskin oli uusien tavaroittensa joukossa. Hän -aikoo itse maalata. - --- Kyllä hän sentään on intresantti, -- virkkoi Hertta vilkkaasti. --- Luulen, että huoneesta tulee omituisen kaunis. Mutta minä säälin -sydämeni pohjasta sinun hukkaan menneitä vaivojasi, ja joka tapauksessa -semmoinen menettely -- - --- Semmoinen menettely on tylyä ja kiittämätöntä, -- sanoi Arvi, tällä -kertaa täydellä vakavuudella. - --- Aivan Paavo Kotkan tapaista, -- mutisi Aimo, kääntyen toisaanne. - -Viimemainittuja sanoja Helmi ei kuullut, edelliset hän kuuli. - --- Älä moiti enoa, Arvi, -- sanoi hän värähtävin huulin. - --- Itsehän annoit meille moitteemme aiheen, ja sinulla on siihen täysi -syy. Mutta kuules, pikkuinen Helmi, tavallaan minä onnittelen sinua. -Viime viikkoina olen usein ajatellut, että sinun pääsi on vähällä -mennä viiroon. Anna puolijumalasi romahtaa kokoon, niin olet paljon -onnellisempi. - -Helmiä kovin loukkasi Arvin puhe. Se oli puoleksi leikkiä, mutta -pohjaltaan täyttä totta. Sitä oli vaikea kuulla. - -Yhtä vaikeata oli eilen ollut, kun eno sanoi äidistä: "Pyhimysseppeleet -eivät sovellu ihmisille." - -On katkeraa, on mahdotonta elää, ellei saa rajattomasti ihailla -ketään koko maailmassa! Edes kuollutta, tai jotakuta, joka on kaukana -merten takana. Ehkä ihannekuva ei kestä likeistä kosketusta, ehkä se -todellakin romahtaa... Silloin, silloin olisi onnellisempaa kulkea -yksin ja hyvässä uskossa kaukaa ihailla sitä mikä ei olekaan mitään... - --- Minä en yleensä harrasta pappeja, -- kuului Hertta sanovan. -- Ne -ovat olevinansa. - -Helmi ponnahti katkerista ajatuksistansa. Mihin hän oli joutunut? - -Hyvä Jumala, anna minulle anteeksi! - -Eikö tapaus tosiaankin ollut turha ja mitätön? Eikö hän tehnyt tikusta -asiaa? Enolla oli omat syynsä, oma makunsa. Olisiko Helmi itse pitänyt -siitä, että hänelle olisi työnnetty huoneen kalustus, joka syystä tai -toisesta oli hänelle vastenmielinen? - -Ainakaan Helmi ei nyt ollut kauniisti tehnyt. Hän oli ystävilleen -mustannut enoansa, vieläpä saanut Hertan puhumaan pahaa papeista moisen -vähäpätöisyyden tähden. - -Helmi häpesi. Kesken soittoa hän lisäksi oli itkenyt, Aimon nähden. - --- Nyt minä olen pilannut lättykemunne, -- sanoi hän, nousten istualta. -Lujatahtoisella ponnistuksella hän karisti pois herkkyyden jätteet. --- Älkää olko millännekään, jatkakaa, minä lähden. Uskon, että eno -kaikesta huolimatta on oikeassa. Luotan pappeihin ylimalkaan ja häneen -erittäin. Ei se niin vähästä järky. - --- Helmi! -- sanoi Aimo pyytävästi, astuen lähemmäksi askeleen. - -Silloin Helmiltä lujuus laukesi. - --- Tunnettehan te lintunne, hän sanoi. -- Milloin pääsky, milloin -kotka, milloin -- hyttynen, joka turhia hyräjää. Nyt minä soitan. - -Hän istui pianon ääreen. Sävelet pyysivät anteeksi, sävelet liensivät -tyhjiin mielipahan ja pettymyksen, ne nostivat lämmön laineita, ne -helähtivät laulamaan keväästä, nuoruudesta ja jostakin hellästä, -sanomattomasta... - -Lopetettuaan hän nousi, ojensi kätensä ystävilleen ja lähti, huulilla -onnen hymy. - --- -- -- - --- Minun olisi tullut häntä varoittaa, -- sanoi Aimo miettiväisenä. - --- Ne ovat vanhoja asioita, siitä on pitkä aika. - --- Siksipä sinä Hertta et voi niitä arvostella, ja Arvi tietää ne -pelkältä kuulemalta. - --- Emme voi niihin koskea. Helmillä ei ole aavistustakaan. Sanoinhan -minä jo hyvin paljon ja Arvi vielä enemmän... - --- Tiedän sen, sanoitte turhiakin. Mutta pitäkää varanne, minä pidän -myöskin. Se ainoa piirre riitti, jonka Helmi kertoi. Paavali Kotkan -kovuus ja yksipuolisuus on entisellään, tai oikeammin sanoen, se -tietysti on kasvanut. Niin käy aina sellaisten ulkokullattujen. -Rakkaudesta he puhuvat, mutta heidän erikoisalansa on sydänten -särkeminen. Helmin sydäntä hän ei saa särkeä, siitä on edesvastuu -meidän. - -Sinä iltana tehtiin Hartikan kivimuurin neljännessä kerroksessa, Hertan -tyhjentyneen lättyvadin ympärillä, luja kolmiliitto Paavali Kotkaa -vastaan. Yhdelle liittolaiselle se ei ollut leikkiä, se oli kirvelevä -totuus. - -Helmi ei todellakaan aavistanut mitään, itse asianomainen tietysti -vielä vähemmän. Hän pyyhki juuri viimeisiä pensselinvetoja -penkkeinänsä, ja Helmi seisoi vieressä, ihmetellen kuinka huone oli -puhtoinen, tyylikäs ja todella ihastuttava. Hänen sydämensä suli vallan -vahaksi, kun hän valkoiselta pöydältä löysi ompelemansa kirjoitusmaton -ja kynänpyyhkimen. - --- Eno kulta, sinä olet todellinen esteetikko! - --- Mitä lienenkin, uskaltavathan ainakin rantajätkät ja kerjäläiset -istua näille penkeille. - -Helmi katseli enoa hohtavin silmin. Hän oli kuitenkin ihanteen kuva. -Hän oli oikea mies. Hän oli sen Mestarin seuraaja, joka tuli köyhäksi -köyhien tähden. - -Jumala häntä siunatkoon! - - - - -V. - -Työmailla. - - -Paavali Kotka saarnasi vaalia täysille kirkoille. Moni -ruotsalais-suomalainen eukko, joka oli käynyt aamusaarnassa, meni vielä -päiväsaarnaakin kuulemaan. Kotkalla oli kaunis messuääni, eikä hän -tietysti paperista saarnannut. Se nyt tosin ei ollut mitään tavatonta, -siihen oli Helsingissä kyllä osittain totuttukin. Tavatonta oli se, -että kun hän kiinnitti mustat silmänsä kuulijaan, tuntuivat ne katsovan -aivan sisimpään asti, ja kun hän kantavalla, soinnukkaalla äänellä -sanoi sanan, kävi se läpi luiden ja ytimien, milloin tuomion torven -pauhulla, milloin laupeuden lempeänä tuulenhyminänä. - -Hän piteli koko seurakuntaa käsissänsä. Monelle se tuntui -tuskalliseltakin, mutta samalla se viehätti. Se, joka oli ensimmäisellä -vaalisijalla, veti kaiken aikaa nukuttavasti yhtä nuottia, ja se, joka -oli kolmannella, katsoi tuon tuostakin kirjansa väliin. Sitäpaitsi hän -kerran ennen oli esiintynyt puoluekokouksessa ja joskus kirjoittanut -valtiollisiin sanomalehtiin. Kotka oli tullut Ameriikasta, se oli hänen -paras suosituksensa. Ei kukaan oikein tietänyt hänen valtiollista -kantaansa. Muuan itsevalittu lähetystö oli ennen vaalipäivää käynyt -kysymässä, mutta oli saanut vastaukseksi: -- Minä olen Jumalan -palvelija. -- Siis jokaisella puolueella oli vielä tilaisuus tavoitella -häntä. - -Oliko hän evankeelinen? Oliko herännäinen? Ei, hän on täysverinen -sosialisti, sanoivat toiset. Riitta neidin palvelustyttö oli puhunut -maisteri Toivion Leenalle ja Leena oli kertonut ajuri Vilkreenille ja -Vilkreenin vaimo oli kuullut talonmieheltä melkein samaa, että pastori -piti vanhaa ja nuorta neiti Hartikkaa jumalattomina yläluokkalaisina ja -oli puhdistanut huoneensa niinkuin Jeesus puhdisti ruoskalla temppelin, -ja itse hän makasi kovalla puualusella, koska kerjäläistenkin niin -täytyy maata, ja köyhiä varten hän olikin tullut Ameriikasta asti. -- -Toiset eivät tahtoneet kuulla semmoista. He sanoivat, että Vilkreenin -vaimo juoruaa. Mutta he olivat päättäneet äänestää Kotkaa, koska hän -oli raittiusmies. -- Hiljaisten uskovaisten piirissä ei tahdottu vielä -langettaa arvostelua. Oliko Paavali Kotka heidän miehiänsä? Ken tietää? -He olivat kumminkin tunteneet Jumalan hengen väkevän tuulahduksen, -ja silloin he eivät empineet vaalin suhteen. Jumala oli kyllä pitävä -huolen omasta asiastansa. Hän oli herättävä palvelijan mielensä -jälkeen. Tässä oli ainesta; esirukouksilla he tahtoivat sen kantaa -Jumalan istuimen eteen, parhaan Mestarin valmistettavaksi. - -Niinpä tapahtui, että ensimmäinen, "nukuttava", sai -kolmenkymmenenseitsemän markan ja viidentoista pennin äänet. Kolmas, -"puoluemies", sai muutamia satoja omilta hengenheimolaisiltansa. Kaikki -muut äänet Kotka kokosi mitä erilaisimmista piireistä. - -Silloin oli maaliskuu. Toukokuun ensimmäisenä päivänä hänen tuli astua -virkaan. - --- Niinhän se olisi, -- sanoi Martta, Hartikan nuori palvelustyttö. --- Mutta oikeastaan pastori hoitaa virkaa jo nyt. En minä ole ennen -semmoista ihmistä nähnyt, joka raataa ja tekee työtä nääntyäkseen, -vaikkei kukaan pane pakkoa. - -Martta oli oikeassa, mitä pastorin viranhoitoon tulee. Kun hänellä -ei vielä ollut saarnavuoroja kirkossa, saarnasi hän etukaupunkien -huviloissa kenenkään kutsumatta. Yhdistykset ja seurat huomasivat -pian sen tavattoman ilmiön, että Helsingissä löytyi työkykyinen -ja työnhaluinen puhuja, jolla oli aikaa. Ne iskivät häneen joka -puolelta, eikä hän antanut kieltoa kellekään. Sunnuntaisin hän saattoi -puhua neljässäkin paikassa. Viikolla hän tutustui sairashuoneisiin, -vankiloihin, pimeyden pesiin ja rauhan koteihin. Arvaamatta saattoi -avautua matala ovi jossakin Hermannin perukassa. Sisälle astui -mustatukkainen ja mustapartainen mies, joka ensin säikähytti lapset -itkemään ja aiheutti aran ja oudoksuvan katseen vaimonkin silmistä. -Kuka olisi uskonut, että hän hetken perästä istui hyvänä tuttuna -kaikkien keskellä? Nuorin ryysymekko keikkui hänen polvellansa, -riemusta nauraen, kun kello naksui korvan juuressa; toiset nielaisivat -viimeisiä vehnäpullan palasia hänen tuomisistansa, ja vaimo kuunteli -kyynelsilmin, kuinka lempeästi hän puhui Jeesuksen rakkaudesta. - -Ensin hän vaan etsi muiden majoja, mutta pian alkoivat kädet kolkuttaa -hänen omaakin oveansa. Riitta neiti huokaili, että Martan aamu kuluu -kohta pelkkään pastorin huoneen siivoamiseen kaikenlaisten likaisten -ihmisten jäljiltä. Silloin Helmi keksi keinon: -- Täti, minä puhdistan -enon valkoiset penkit joka päivä, minä siistin hänen huoneensa -kokonaan! -- Täti ei voinut olla huomauttamatta, että eihän Helmi -koskaan ollut edes omaa lattiaansa pyyhkinyt. -- Vaikka vaan! Martta -tehköön sen vastakin. Mutta saatte nähdä, että eno on tyytyväinen -siivoojatyttöönsä. - -Aamuhetkistä tulikin Kotkan ja Helmin herttaisimmat. Muuten he olivat -yhdessä surullisen vähän, arveli Helmi. Siihen ei mitään voinut. Helmi -oli paljon musiikkiopistolla, luki läksyjä kotona ja harjoitteli -soittoa vähintäin kolme tuntia päivässä. Kotka kulki omia teitänsä, -joiden pituutta kello ei määrännyt, ei edes aina ruoka-ajatkaan. -Iltasin hän melkein säännöllisesti oli poissa kokouksissa ja -yhdistyksissä. - -Aamulla kello seitsemältä Kotkalle vietiin maitolasillinen ja pari -korppua. Silloin Helmikin tuli kahvikuppinensa ja istuutui hänen -viereensä. - --- Kauvanko olet jo ollut ylhäällä, eno? - --- Hiljaisen aamuvartion ajan. - -Helmi arvasi, että aamuvartio voi olla hyvinkin pitkä. Sattui joskus, -että Kotka oli kalpea, niinkuin sellainen, joka on liian vähän nukkunut. - --- Eno rakas, sinä väsytät itseäsi. - --- Jeesus rukoili usein koko yön. Onko liikaa, että hänen palvelijansa -edes aamulla rukoilee? - --- Mutta nousisit myöhemmin ja tekisit vähemmän työtä. - --- Sinä olet ahkera omassa työssäsi, enkö minä olisi Mestarin työssä? - -Helmin sydämeen koskivat sanat "omassa työssäsi". Hänellä oli salainen -tunne, että niihin kätkeytyi nuhde. - --- Saanko tänään tulla kanssasi jonnekin? - -Kotkan silmät välähtivät ilosta. - --- Onko sinulla aikaa? - --- Ehkä... minä koetan. Jos soittaisin hiukan vähemmän... ja voinhan -ehdottaa Hertalle, että käymme vasta huomenna keväthattuja ostamassa. - -Helmi siirsi kahvikupin ja maitolasin tarjottimelle. - -Samalla Kotka otti kaapista valkoisen pitkän mekon. Helmi huudahti -hämmästyen ja punastui korvia myöten. - --- Eno -- lääkärin mekko? - --- Tai siivoojan. Minkätähden sinä sen tekisit puolestani? Jos haluat -auttaa -- niin, se on eri asia. No, alammeko nyt? - -Helmi yritti estellä, mutta hän oli samalla äärettömän ihastunut ja -iloinen. Eno ei ollenkaan ollut kömpelö ja saamaton. Ameriikassa -totutaan kaikenlaiseen, varsinkin poikamiehinä ollen. Kilvan he -häärivät harjoineen ja riepuineen, ja kymmenessä minuutissa kaikki oli -tehty. - --- Tule nyt tänne, -- sanoi eno hellästi. -- Siihenkö jakkaralle tahdot -istua? Nojaa sitte polveeni hetkinen. Olethan voittanut minuutteja, nyt -on oikeus olla jouten. - --- Kertoisit jotakin elämästäsi, eno. Ameriikan oloista, suurista -rakennuksista, suomalaisista ja kaikesta muusta. - -Kotka henkäsi syvään. -- Ah, lapsi, mieluummin en enää muistele niitä. -Ne ovat takanani kuin pitkä, raskas uni. Etehen elävän mieli. - -Helmi ei sitä ymmärtänyt. Miksi eno ei mielellään kertonut siitä, -mikä oli rakkainta hänen sydämellensä? Tiesihän Helmi, että lähtö oli -aikoinaan ollut vaikea uhri, mutta enon rakkaus Jumalaan ja avuttomiin -Suomen siirtolaisiin oli ollut niin suuri, että hän kaikki siteet -ilolla katkaisi. - --- "Jokainen laulaa rakkahimmastansa --" lausui Helmi puoliääneen tutun -laulun säkeitä. - --- Mitä sanoit? -- Kotka näytti säpsähtävän. - --- Puhuin ajatuksissani. - --- Emmekö rukoilisi yhdessä? Pyysit tänään tulla kanssani, ja minun on -aikomus käydä kirurgisessa sairashuoneessa. Ehkä et ennen ole ollut -siellä? - --- En, -- sanoi Helmi. Hänen sydämensä rupesi kovasti sykkimään. Ilo, -pelko ja odotus siinä risteilivät. Sairashuone oli kauhun valtakunta, -mutta se oli myöskin Aimon jokapäiväisen elämän alue ja kallis sarka -enon työmaalla. - --- Niin, rukoillaan, -- jatkoi hän. -- Eno, hae minulle myöskin pari -rauhoittavaa sanaa! - -Vastausta odottamatta hän lennähti pöydän luo ja otti raamatun. Se oli -silmänräpäyksen teko. Kirjan välistä putosi jotakin. Nuoren neidon -valokuva. - --- Helmi! -- huudahti Kotka, mutta hillitsi itsensä samassa hetkessä. - -He katsoivat toisiinsa vaieten. Helmi ymmärsi nähneensä sellaista, mitä -ei olisi pitänyt. Kymmenet kysymykset nousivat hänen huulillensa, mutta -hän pidätti ne kaikki, kuiskaten ainoastaan: -- Anteeksi, eno. - -Kotka sanoi: -- Sitä kuvaa ei ole kenenkään silmä nähnyt sen jälkeen -kuin minä sen sain. - --- Hän on suloinen, -- sanoi Helmi. - --- _Oli_ suloinen. - --- Vaan nyt...? - --- Suloisempi entistään, lilja Jumalan tarhoissa. - --- Oi eno... - -Lämpiminä laineina Helmin tunteet tulvehtivat enoa kohden. Äkkiä hän -kietoi kätensä enon kaulan ympäri ja suuteli häntä. - -He olivat molemmat syvästi liikutetut. Värähtävin äänin Kotka luki: -"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu". Sitte he -lankesivat polvillensa. - --- Herra, ota minut kokonaan! Ota Helmi kokonaan, ehjemmin päivä -päivältä! Anna voimaa luopuaksemme _kaikesta_ sinun nimesi tähden! - --- -- -- - -Helmi oli ensiksi vähän hajamielinen soittotunnille tullessansa, mutta -vähitellen hän pääsi vauhtiin, unohtaen koko muun maailman. Hänellä oli -läksynä Beethovenin sonate pathétique. Kun hän lopetti, oli opettaja -haltioissaan. - --- Minulla ei vielä koskaan ole ollut oppilasta, joka käsittäisi -Beethovenia niin hienosti ja syvästi kuin te. Teidän soitossanne on -hehkua ja lentoa ylenmäärin, mutta siihen yhtyy herkkä runollisuus, -niinkuin juuri äsken, siirtyessänne ensimmäisestä osasta adagioon. Voin -todellakin onnitella teitä. - -Helmi ei sanonut mitään, hän punehtui ilosta. Ei ollut tapana, että -ijäkäs opettaja-taiteilija täten tuhlasi kiitoslauseita. - --- Näytettä varten me valitsemme jonkun näistä sonaateista, niin -vanhoja tuttuja kuin ne ovatkin. Niin, ei ole ensinkään helppo -soittaa vanhaa ja tavallansa kulunutta. Esimerkiksi kuutamosonaatti -on oikeastaan loppuun asti kilkutettu, mutta se on aina uusi ja -kuolematon, jos osaa valaa siihen yksilöllisen elävän hengen. Mitä -sanoisitte, jos ottaisimme sen? - --- Minä olen kuullut Reisenauerin sitä soittavan, -- sanoi Helmi -hämillään. - --- Ja pelkäätte minun ja yleisön vertailevan. - --- Niin. - --- Onhan teillä sitte ainakin ihanne mielikuvituksessanne mallina. - --- Mutta... mutta minä en _voi_ seurata malleja. Jos koetan, en osaa -edes sen vertaa kuin muuten. Olen varma, että minun monessa kohdassa -_täytyisi_ soittaa toisin, vaikka tietäisin ja muistaisin kuinka hän -- - --- Juuri niin! -- huudahti opettaja, lyöden innostuksesta kätensä -tuolin selkäpuuhun. -- Siinä on juuri se, mitä minä toivoisin kaikilta -oppilailtani. Oma itsensä ennen kaikkea, mutta semmoinen oma itse, -jonka säveltäjämestarin henki on läpitunkenut. Nähkääs, Reisenauer on -lasisärmiö, ja minä olen, ja te myöskin. Kun aurinko paistaa särmiön -läpi, täytyy lasin heijastaa valoa omilla värivivahteillansa. Muutamat -ihmiset ovat särmiöitä, mutta eivät ole lasista, ja toiset ovat -lasista, mutta ovat pelkkiä litteitä levyjä eikä mitään värisärmiöitä. -Te kuulutte niihin oikeisiin. Siis te myöskin saatte soittaa -kuutamosonaatin ja näyttää mihin kykenette. - -Koko tunti oli tavallisuudesta poikkeava. Se oli Helmille kuin -voittojuhla. Riemusta ja innostuksesta hehkuvana hän nuottilaukkuinensa -juoksi portaita alas. - --- -- -- - -Mikä suuri vastakohta! Jykevä ovi, sen äärellä vartija kojussaan. -Suuri, kajahteleva eteinen, pitkät käytävät ja omituinen löyhkä, -haavain ja lysoolin sekainen. Isot salit suorine vuoderiveineen, -tyynyineen, lakanoineen, peittoineen, jotka kaikki olivat niin -säännöllisesti asetetut, että melkein teki mieli epäillä, makasiko -niissä eläviä ihmisiä. - -Paavali Kotka istui syrjimmäisen vuoteen viereen. Vahankeltaiset kasvot -kääntyivät häneen päin. Puolittain sammuneet silmät katselivat syvistä -kuopista. - --- Miltä nyt tuntuu? - --- Pian... minä... pääsen... - --- Jumalan rauha teille! Hyvä on nukkua Jeesuksen haavojen turviin. Te -olette kilvoitellut hyvän kilvoituksen. - -Lekottava katse selveni ja kirkastui. - --- Kiitos... - -Huoneen läpi astui kiireisin askelin nuori mies. Hän tuli -vastakkaiselta puolelta, eikä hänellä ollut valkoista mekkoa yllänsä. -Ei nyt ollutkaan lääkäreitten käyntiaika. Sentähden Helmi aivan -säpsähti, nähdessään että se oli Aimo. Hän tuli suoraan sen vuoteen -luo, jonka ääressä Kotka ja Helmi olivat. - -Tuntui ihmeelliseltä tavata täällä. Aimokin näytti hämmästyvän. -Sairasasioista he eivät yleensä olleet edes keskustelleet. Aimo tiesi, -kuinka vaikeata kaikki sellainen oli Helmille. - --- Sinä, Helmi... - -Kättä ojentaessaan hän huomasi Paavali Kotkan sairaan pääpuolessa. -Aimon kasvoihin tuli jäykkä ilme, hän teki nopean kumarruksen, viittasi -kädellään hiukan poispäin, käännähti ympäri ja kumartui sairaan puoleen. - -Helmi olisi tahtonut esitellä enonsa, mutta ymmärsi, että sairaan tila -vaati lääkärin koko huomion. - --- Lapseni... näkisin... - -Aimo kohotti päänsä. -- Pursimiehenkatu. Matka ei ole pitkä, ehkä on -vielä mahdollista ehtiä. Helmi, saisinko sinua pyytää? Tässä sairaalan -edessä on ajureita, ota, aja hänen kotiinsa. Tuo lapset. Näethän, minä -en voi päästä. Sinulle se on helpompaa kuin tänne jääminen. - -Viimeiset sanat lausuttiin hellällä äänellä, ja katse kohtasi Helmin -katsetta. Se oli vaan silmänräpäys, sillä kohta Aimo taas ei nähnyt -muita kuin sairaan. Helmi oli jo käytävässä ja riensi nuolena pois. - -Silloin Aimo tuokioksi kääntyi Paavali Kotkaan päin. -- Aimo Lehtinen, --- sanoi hän nimensä, kiinnittäen silmänsä läpitunkevasti toisen -mustiin silmiin. Kotka peräytyi, hillitsi kohta itsensä ja tervehti, -puristaen Aimon kättä sanoja vailla. Sitte he jäivät keskenään -äänettöminä sairasta tarkkaamaan. Kotka lausui silloin tällöin muutaman -sanan: --Jeesus vapahtaa. -- Hän on luvannut: en minä jätä sinua. -- -Hän antaa sinulle ijankaikkisen rauhan. - -Helmi ennätti takaisin. Hän toi kolme pientä tyttöä, jotka olivat -kyynelissä ja säikähdyksissään ja samalla ylen onnelliset, kun ensi -kerran elämässään pääsivät issikalla ajamaan. - -Kymmenen minuuttia sen jälkeen kaikki oli lopussa. - --- Minä saatan lapset kotiin, -- sanoi Aimo, silittäen säälivästi -nuorimman päätä. -- Mikähän näiden osaksi tulee? - -Jäykkyys oli nyt sulanut hänen kasvoistaan. Ääni oli tavallistakin -pehmoisempi. - -Mutta pienokainen piteli Helmin kättä kuin puristimessa. Toisella -kädellään Helmi kuivasi kyyneleitänsä. - --- Katsokaa, hän etsii minulta turvaa. Minäkin tulen. - -Samassa hän muisti ajan kulun. -- Ei, en voikaan. Minut on kutsuttu -säestämään erästä toveria. Voi, mitä minä nyt teen? - -Kotkan silmäys tuntui vastaavan syvällä nuhteella, mutta hän ei -kieltänyt eikä käskenyt. - --- Mene, Helmi, -- sanoi Aimo. -- Jos toivot, käymme yhdessä heitä -katsomassa ennen hautajaisia. Minä teen nyt, mitä voidaan tehdä. - --- Minä lähden kanssasi Helmin sijasta, -- sanoi Kotka. - -"Kanssasi"? Helmi ihmetteli. Epäilemättä hän oli kuullut väärin. - -Hänestä oli kaunista katsella, kun pappi ja lääkäri yhdessä astuivat -katua pitkin kolmen likaisen pienen orvon kanssa. - -Se oli vielä kauniimpaa kuin Beethovenin sonate pathétique. - -Helmi ymmärsi sinä hetkenä, ettei hän rakastanut ainoastaan toista -heistä, ei yksin sitä, johon hän sukulaissiteillä ja lapsuuden -ihastelevilla muistoilla oli yhdistetty. Hän rakasti toistakin, sitä -joka lähetti hänet soittamaan, koska se oli Helmin oma kukkasarka, -mutta itse meni alttiina sinne, missä tosi elämän kovaa peltotyötä -tehtiin. - -Tarvitaan tarhureita, tarvitaan peltomiehiä, korven raivaajia, suon -ojittajia! - -Niin, Helmi rakasti niitä molempia, jotka nyt juuri kääntyivät hänen -näkyvistänsä. Helmi tiesi senkin, kumpaisen rinnalla hän olisi tahtonut -käydä, jos olisi pitänyt valita. - -Mutta hyvä, että he kulkivat yhdessä! - -Ei Helmi aavistanut, että he yli pienten päiden katsoivat toisiansa -vakavin katsein. - --- Aimo, väärin kannat katkeruutta minua vastaan! Sydämeni on ollut -murheesta pakahtumaisillansa. En voinut kumminkaan tehdä toisin. Minun -täytyi. - --- _Täytyi_ surmata hänet, joka rakasti sinua! - --- Älä puhu sanoja, joiden kärki käy omaan sydämeesi. Sinä et tunne -Kristuksen rakkautta, joka vaatii -- - --- Vaiti! -- huudahti Aimo. Hän taisteli hillitäkseen kiivastumisensa. --- _Sitä_ Kristusta en tunne enkä tahdokaan tuntea. - -Lapset kulkivat nyt edellä, mutta yksi kääntyi katsomaan taaksensa. - --- Paras on, ettemme puhu tästä enempää, jatkoi Aimo. -- Olkaamme -yhdessä, koska kohtalo on johtanut meidät yhteen. Lilja sisko nukkuu -levossa, eikä hän kertaakaan syyttänyt sinua. Kyllä minäkin vaikenen. - -Vähäistä myöhemmin he puuhailivat pienessä huoneessa, kuin ei mitään -olisi tapahtunut heidän välillänsä. Kotka teki tulta ja Aimo riisui -pienintä lasta levolle. - - - - -VI. - -Taistelu. - - -Paavali Kotka, hän oli suon perkaaja. - -Pääkaupungissa on suota monenlaista. Etukaupungeista ja laitakaduilta -usvat kohoavat, mutta hienoissa puistoissa ja komeissa kivimuureissakin -hallan henki väijyy. - -Oli kylmä ilta. Vielä tuonaan oli satanut lunta, vaikka oltiin jo -kevään kynnyksellä. Maa tuntui kylmältä jalkojen alla, ja tuuli vinkui -paljaissa puissa. - -Kotka oli viipynyt myöhään Kallion alueella ja oikaisi Eläintarhan -teitä pitkin Töölönlahden yli vievälle rautatiekannakselle. Hän oli -väsynyt päivän monenmoisesta työstä. Oikeinpa hän oli iloinen siitä, -että tänään sai viettää iltansa kodin rauhassa. Ei se ollut tapahtunut -moniin aikoihin, mutta hänestä tuntui, että se jo Helmin tähden alkoi -käydä välttämättömäksi. - -Hänen silmänsä olivat sairashuoneella auenneet tytön suhteen. Hän oli -varma siitä, että herkkä sielu oli vaarassa. - -Vaara tuli taiteen sireenisävelinä. Oi niitä säveliä, miten ne maailman -ihanuuden tenholla sydämen kietovat! - - Revi rikki ne paulat, kukkaispaulat, - et ennen kotkana lentää voi! - -Toisaaltakin vaara tuli. Se läheni nuoren, miellyttävän, -maailmallismielisen miehen muodossa. Ihmeellistä, että tämä nuorukainen -oli juuri Aimo Lehtinen. Mitä se Jumalan johdatus merkitsi? Mitä -tarkoitti se, että Kotka itsekin jälleen joutui näiden ihmisten pariin? - -Paavali Kotkan ajatukset kulkivat kauvas, kymmenen vuoden taa. Ne -löysivät sen keltaisen talon, jonka ikkunalla ruusut kukoistivat -ja vaaleakutrinen pää nyökkäsi hänelle. _Hän_ oli ihanin -kukka, yhdeksäntoistavuotias Lilja. Siellä oli Aimokin, lyseon -yläluokkalainen, ja pieni Hertta, joka kumminkin oli niin suuri, että -suuttui, jos jumaluusopin ylioppilas leikillä tahtoi ottaa hänet -polvellensa keinumaan. - -Siitä kodista oli Kotkalle puhjennut lemmen kevät ja nuoruuden onni. -Sieltä oli myöskin hänen elämänsä haikeus kotoisin. Kaikki oli nyt -taistelujen takana, ja hän, joka ne kerran aiheutti, nukkui syvällä -nietoksen alla. Paljasoksaiset ruusupensaat vaan kertoivat siellä, -että maailma on suuri, suuri kalmisto, täynnä kalleimpien toiveitten -hautakumpuja, täynnä oksia, joista lehdet ja kukat ovat karisseet. - -Juuri sen hän oli Helmille sanonut jo tulonsa iltana. Helmi ei -ymmärtänyt. Mutta _hän_ oli kokenut, hän oli kärsinyt. Hänen tuli -varjella Kaarinan Kaste Helmeä. Ennen kaikkea varjella hänet Jumalalle. - -Melkein hän tunsi ja aavisti, että toiset tahtoivat varjella samaa -Helmeä _häneltä_. - -Pieni Helmi -- oliko hän kotkalintu? Olisiko hänellä voimaa irtautua -kaikesta, irtautua omasta itsestänsäkin, voidaksensa vapain siivin -liidellä taivaan kirkkautta kohti? - -Kotka astui eteenpäin syvissä mietteissä, äkkiä havahtuen, kun -kannaksen korvalla vilahti jotakin mustaa hänen edessään. Hän erotti -pian, että se oli horjuva olento, mies raukka. - -Näky oli valitettavasti laitakaupungin tavallisia. Mitä siihen voi -tehdä? Ymmärtääkö juopunut, jos hänelle sanoo vakavan sanan? - -Kotka oli vähällä käydä ohitse, kun mies alkoi häntä puhutella. - --- Kuulkaas herra... - -Kotka astui lähemmäksi. - --- Pitäkääs tätä pulloa! - -Mies kannatti toisella kädellään tuppivyötänsä, joka yritti pudota, -mutta ei saanut sitä kiinnitetyksi, kun pullo oli toisessa kädessä. - --- Pankaa se maahan, -- sanoi Kotka. Mutta mies tuijotti häneen -tylsästi, niinkuin sellainen nerokas keksintö ei olisi hänen päähänsä -mahtunut. - -Kotkan täytyi omalle itsellensä hymyillä, ottaessaan käteensä miehen -pullon. Mies sai vyönsä kuntoon, koetti astua jonkun askeleen, mutta -hoipertui aitaa vasten. - --- Minne tahtoisitte mennä? -- kysyi Kotka yhä pulloa pidellen. Hänestä -tuntui arveluttavalta jättää mies siihen yksinään, illan pimeyteen -meren partaalle. Ranta oli aivan sulana. - --- Akkani tykö minä -- - --- Missä te asutte? - --- Tuota noin, eikö herra tiedä? Vilanterilla. - --- Millä kadulla? - --- Enhän minä kadulla... Mitäs me kaduista! Akka minulla on ja -- - -Kotka rupesi taluttamaan miestä. He astuivat yhdessä kannasta pitkin. - --- Minä olen vähän mukava mies! - -Kotka kulki aivan ääneti. - --- Te olette sentään oikein hyvä. Kuulkaas herra... - -Mies horjui yhä enemmän. Puolivälissä Kaisanientä hän alkoi tuntea -puistatuksia, jotta hampaat kalisivat. - --- Ettekö te veisi minua johonkin, missä on lämmin? - -Kotka aprikoi, mitä hänen tuli tehdä omituisessa asemassansa. Hän ei -voinut saada selkoa miehen asunnosta, poliisin putkaan hän ei tahtonut -häntä saattaa, eikä majapaikkaan voinut tarjota juopunutta. - -Hän teki reippaan päätöksen. - --- Odottakaa tässä, -- sanoi hän, asettaen miehen penkille. -- Minä -huudan ajurin. - -Hän sanoi oman kotinsa katunumeron. Sähkövaloisen kaupungin läpi, -hienojen kävelijäparvien ohi heitä vietiin, pastoria, juopunutta -miesrähjää ja pulloa, joka yhä oli Kotkan kädessä. - --- Mutta mihinkäs te minua kuljetatte? -- toisteli mies tuon tuostakin. - --- En minä tässä asu, -- sanoi hän säikähtyneenä, kun pysähdyttiin -suuren kivimuurin eteen. - --- Minä asun, -- sanoi Kotka. - --- En minä tänne... - -Suurella vaivalla Kotka sai hänet talutetuksi portaita ylös. Hän soitti -kelloa. Martta avasi oven, ja Riitta neiti kurkisti ruokasalista. - --- Varjelkoon! -- huudahti vanha neiti, vetäytyen takaisin. -- Mitä -sinä nyt tuot? - -Martan silmät olivat selällään, mutta suuressa kunnioituksessansa -pastoria kohtaan hän ei rohjennut sanoa mitään. - --- En minä tänne, -- toisti mies entistä pontevammin. -- Täällä on -herraskaisia. - --- Sytytänkö pastorin lampun? -- kysyi Martta. - --- Pastorin? Onko täällä pappikin? Jumal' auta, pois minä -- - -Mies puhkesi kiroilemaan julmasti ja karkeasti. Martta peräytyi -pelästyneenä, ja Riitta neiti huusi ruokasalista, että Paavali kohta -ajaisi mokoman rahjuksen ulos. Mutta Kotka tarttui väkevästi miehen -käsivarteen, pakotti hänet sisälle oman huoneensa ovesta ja lukitsi sen. - --- Minä käsken teitä vaikenemaan! Te olette Herran palvelijan kodissa, -ei tänne ole lupa kutsua pahoja henkiä. - -Juopuneen järki sekaantui yhä himmeämmäksi ja hän kiroili yhä kovemmin. -Kotkan mieleen johtui äkillinen ajatus. -- Missä on Helmi? - -Helmi tuli juuri kotiin Hertan luota. He olivat keskustelleet -keväthatuista ja tulleet siihen päätökseen, että vanhat kelpasivat -vielä tämän vuoden. Orvot pikku lapset Pursimiehenkadun varrella -tarvitsivat paremmin sekä ruokaa että vaatteita. Muuan täti oli -ottanut heidät huostaansa, mutta hän oli köyhä vaimo, jolla oli kyllin -raatamista omain lastensa elatukseksi. - --- Soita, Helmi! Saulista paha henki väistyi, kun Daavid soitti -harppuansa. Soita pyhiä säveleitä! - -Helmi seisoi pianon luona, tuntien ihanan velvoituksen, onnellisena -tehtävästä, joka tarjottiin. Enon ja hänen huoneensa olivat vastakkain, -eteisen kummallakin puolella. Kotka oli avannut lukitun ovensa, ja -Helmin ovi myös oli auki. - -Hän ei voinut valita kirkkovirttä eikä hengellistä laulua. Vastakohta -tuntui liian kamalalta, kun kiroukset yhä kuuluivat. Mitä hänen piti -soittaa? - -Sormet kulkivat koskettimilla, kunnes ne tapasivat Tannhäuserin -pyhiinvaeltajakuoron säveleet. Ne kaikuivat mahtavina ja juhlallisina, -täynnä syvää, ylentävää vakavuutta. Nyt Veenuslaulu kietoutuu mukaan. -Synti tulee, kiusaus kutsuu. Se on vaarallista, se kestää liian kauan, -se viehättää ja kietoo kukkapaulojen tenholla. Helmin täytyy hypätä yli -kuin kauhistusta paeten. Jo alkavat vaeltajakuoron sävelet taas soida. -Ne paisuvat, ne voittavat, ne riemuitsevat! Kiusaus on väistynyt, -kirkkaus koittaa, taivaan rauha laskeutuu taistelun jälkeen, kuni -kilvoituksen seppele, armosta saatu. - -Kun Helmi lopetti, oli Kotkan huoneessa kaikki hiljaa. Mies makasi -nukkuneena lattialla. Silloin Helmi uudestaan hiipi soittokoneen luo, -virittäen laulun yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä lampaasta ja yhdestä, -joka katosi. - - "-- Sull' on yhdeksänkymmentä yhdeksän, - eikö siinä kyllin ois? - -- Ei! -- kuultiin paimenen ääntävän, - ja hän kiirehti korpeen pois..." - -Kotka oli nostanut oman tyynynsä miehen pään alle ja peittänyt hänet -omalla vaipallansa. Nyt hän tuli Helmin luo ja laski kätensä hänen -olalleen, laulun jatkuessa: - - "-- Miksi vuorelle tie on verinen, - rakas, kallis Herrani? - -- Kas, siihen vuos' veri paimenen, - kun hän lammasta etseili..." - --- Helmi, lapseni! - --- Mitä, eno? - --- _Oletko_ sinä hänen lampaansa? - --- Hän tietää, että minä tahtoisin olla, -- sanoi Helmi, hämmästyen -odottamatonta kysymystä. - --- Hänen lampaansa seuraavat häntä. - --- Minne minun tulisi seurata? - --- Vuorelle, jonka tie on verinen. Eksyneitä etsimään. - --- Enkö ole saanut auttaa sinua tänä iltana? Olin hyvin onnellinen -siitä, että pyysit minua. - --- Pyhiä säveleitä minä pyysin. - --- Rakas eno, eivätkö ne tulleet pyhitetyiksi? Ne vastasivat -tunteitani, en voinut toisin. - --- Wagner oli tämän maailman ihminen, jonka jumala oli taide. Luuletko -sinä, että taide voi käännyttää syntisen ja pelastaa sielun helvetin -pauloista? - --- En... Mutta kiroukset hiljenivät, mies on saanut levon, -- yritti -Helmi puolustaa. - --- Niin, Helmi, uneen voit tuudittaa sillä soitolla, mutta -sielua et kykene auttamaan. Ei se kurja mies parka mitään saanut -omalletunnollensa. - --- Eihän hän olisi mitään ymmärtänytkään! Päihtynyt hän oli. - -Kotka oli vaiti hetken. - --- Ehkä olet oikeassa miehen suhteen. Jumala on antava minulle -tilaisuuden puhua hänen kanssansa, kun hän herää. Mutta sinulle, Helmi, -minun myöskin täytyy sanoa sana. Kaikki tai ei mitään! Jos tahdot olla -Herrasi oma, on hänellä kokonainen oikeus sinuun. - --- Mitä tarkoitat, eno? - --- Hän on sentähden puolestasi kuollut, että et eläisi itsellesi, vaan -hänelle. Onko sinulla rohkeutta siihen? - --- Millä minä olen hänet kieltänyt? - --- "Sinä päivänä hän sanoo niille, jotka hänen vasemmalla puolellansa -ovat: minä isosin, ettekä minua ruokkineet, minä janosin, ettekä minua -juottaneet, olin sairas ja vankina, ettekä --" - --- Minä ymmärrän, että tarkoitat eilistä tapausta. Enhän voinut -velvollisuuttani laiminlyödä! Mieleni teki tulla kanssanne, minä -vakuutan, olisin tullut paljon mieluummin kuin jäänyt pois. Ei se -itsekkäisyyttä ollut, minähän olin sidottu. - --- Katkaise siteet! - --- Soittoniko? Tarkoitatko, että soitto on paula -- että säveleet ovat -syntiä? - --- Ei sellaisenaan. Tarkoitan vaan, että Herralla on laajat työmaat, ja -sinä seisot joutilaana torilla, vaikka kutsumus käy. - --- Enhän voi repiä itselleni enempää aikaa! -- huudahti Helmi melkein -epätoivoisena. - --- Uhraa vähempi suuremman tähden! Etkö jo soita kyllin hyvin? Etkö jo -ole tarpeeksi paljon saanut itsellesi? _Tahdosta_ on tässä kysymys. - --- Minä _en_ tahdo! -- huudahti Helmi kiihkeästi. -- En tahdo enkä voi -lopettaa soittoani! - --- Hyvä että sanot sen selvästi. Sano nyt sekin, miksi eilen olisit -mieluummin orpoja vaalinut kuin mennyt lauluja säestämään. Siksi, että -Aimo Lehtinen meni orpojen kanssa! - --- Eno! - --- En saa lahjoa totuutta. Tee nyt ratkaisusi. - --- Jätä minut, eno! Sinä olet tyly ja julma, sinä särjet minun -sydämeni, sinä -- - --- Hyvää yötä, Helmi. Jumala olkoon sinulle armollinen! - --- -- -- - -Helmi seisoi soittokoneen luona kuin huumaantuneena. - -Tämäkö oli se Kotka-eno, jota hän oli ikävöinnyt ja odottanut? Hänkö se -oli, joka Helmin mielikuvituksessa oli elänyt täydellisintä Jeesuksen -elämää, jonka kasvot hohtivat ja olento säteili, koska hän oli ollut -Jeesuksen kanssa? Oliko hän sama, joka kertoi Kaarinan Kaste Helmelle -äidin suloisesta muistosta? "Soita, soita, sävellintunen!" Sitähän äiti -oli toivonut, että lapsi saisi sydämeensä kaikki lintujen liverrykset -ja hänen tunteittensa syvimmät sävelet. Ja nyt eno pyysi, jopa vaati -häntä luopumaan Jumalan lahjasta, joka hänelle oli annettu ehkä -vastauksena äidin rukouksiin! - -Rakkaus syntiä, soitto syntiä, syntiä kaikki, mikä elämässä on -ihaninta! Siksi se tuli, vaikka eno ei sitä selvin sanoin myöntänytkään. - -Helmi istahti soittokoneensa ääreen. Illan tähti tuikahti ikkunasta. -Sydän suli haikeaan kaihomielisyyteen ja helliin, kaukaisiin muistojen -unelmiin. - - Unta kaunista kerran näin - tähtösestä laulavasta, - kuinka se kutsui viihdyttäin - itkeväistä orpolasta. - - "Lapseni", lauloi tähtönen, - "kuuletko ihmekieltä? - Monilta salattu, harvoille avattu, - etsivä herkkää mieltä. - - Käännä kaihosi maasta pois, - suo mun tietä näyttää! - Luojan lahja, aiottu sulle, - sävelin henkesi kaipuun täyttää..." - --- Kauniisti sinä soitat, -- sanoi joku. - -Riitta täti! - --- Täti, saanhan minä soittaa? -- huudahti Helmi, syleillen vanhaa -neitiä. -- Sanokaa, täti, kieltääkö Herra Jeesus minua soittamasta? - --- Mitä ihmeitä sinä nyt puhut? Kuka sinua kieltäisi? - --- Eno tahtoisi, että minä rupeaisin... niin, en oikein tiedä -miksi. Enhän minä papiksi pääsisi. Ehkä sairaanhoitajaksi, ehkä -lähetyssaarnaajaksi -- en tiedä... - --- Kuules tyttö, -- sanoi Riitta neiti, nyökyttäen harmaata päätänsä, --- minä sanon sinulle yksinkertaisen ajatukseni. En minä ole teitä -Kotkia koskaan ymmärtänyt, äidistäsi alkaen. Te olette toisenlaisia -ihmisiä, hyviä ja ylenintoisia. _Hän_ oli semmoinen -- eikä Ville -raukka, sinun isäsi, voinut häntä koskaan unohtaa, vaikka heillä olikin -välistä ollut vaikeata keskenänsä. Minä sanoin Villelle jo ennen hänen -naimistaan: älä sinä nokkonen kukkasta ota! Hän otti kuitenkin, enkä -minä ihmettele, että kävi niinkuin kävi. Mutta sitä minä ihmettelen, -että te Kotkat ette keskenännekään tule toimeen. - --- Ehkä Kotkien täytyy lentää kunkin yksinänsä, -- sanoi Helmi -miettiväisenä. -- Ehkä heitä ei ymmärrä kukaan muu kuin Jeesus ystävä. - --- Älä semmoista puhu, se on ylpeyttä. Ihmiset on pantu toisillensa -avuksi. Ja nyt minä sanon, mitä äsken oli mielessäni. Kun vaan katsot, -että sinäkin olet muille avuksi etkä vastukseksi, niin soita sitte niin -paljon kuin tahdot. - --- Entä sukankudin ja puuronkeitto? -- sanoi Helmi hymyillen kesken -kaikkea. Hän muisti Riitta tädin ponnistuksia hänen lapsuusaikanansa. - --- Niin, kyllä niitä tarvitaan, et sinä ilman elä. Minä olen vähällä -ymmärrykselläni koettanut opettaa sinulle jokapäiväisiä asioita. Pidä -sitte itse huolta siitä, ettet rupea miehellesi ristiksi, kun menet -naimisiin. Ja jollet menekään, niin koeta ajatella muita enemmän kuin -itseäsi. Silloin teet Herran Jeesuksen työtä, jos keität tai soitat, -niin minä ajattelen. - --- Kiitos, -- sanoi Helmi liikutettuna. Kyllä hän usein oli -väärin arvostellut vanhaa täti rukkaa, pitänyt halpana ja liian -jokapäiväisenä. Nyt tuli niin hyvä ja lämmin olla, että täytyi painua -tädin povelle. - --- Tule nyt illallista syömään, ettei kaikki jäähdy, -- kehoitti -Riitta neiti, kyyneleet silmissä ja hämillään Helmin odottamattomasta -luottamuksesta ja hellyydestä. -- Paavali sanoi, että hänen ei ole -nälkä. Vein minä kumminkin sinne sisälle maitoa ja voileipää. Ei hän -riisuutunutkaan ole eikä luvannut riisua koko yönä. Minä en saa häntä -järkiinsä. - --- Varmaan hän hoitelee vierastansa, -- sanoi Helmi. Hänen tuli -yhtäkkiä kovin sääli enoa. - --- Kyllä juopunut aamuun asti nukkuu, -- sanoi Riitta täti vähän -tuikeasti. - --- -- -- - -Päivän sarastaessa mies heräsi. Kotka oli vain keveästi uinahtanut -väkevässä viinan ja lian löyhkässä, joka miehestä levisi. Kohta hän oli -jalkeilla, valmiina mihin tarvittiin. - --- Missä... missä minä olen? -- sopersi mies hämmästyneenä. - -Kotka selvitti sen lyhyesti. Miehen ilme osotti häpeätä, ja hänen -päänsä oli riipuksissa kuin piiskatun koiran. - --- Sanokaa nyt nimenne. En soisi, että tuttavuutemme tähän päättyisi. - --- Kalle Rahkanen. -- Hyvin väkinäisesti se läksi huulilta. - -Kotka kirjoitti muistiin hänen nimensä ja osotteensa. Sitte hän otti -pullon, joka oli pöydällä, ja näytti sitä omistajalle. - --- Tämä on vielä puolillansa. Minä pyydän sen palkakseni yösijasta. Se -ei ole paljon -- vai kuinka? - -Mies katsoi häneen kysyväisesti, ikäänkuin epäillen, tarkoittiko -pastori täyttä totta. - -Kotka astui ikkunan luo, avasi sen ja heitti pullon katuun yhdellä -käden käänteellä. - --- Kas näin. Jumala teitä auttakoon, että toiste tekisitte itse samalla -tavalla, kun perkeleen kiusaus kohtaa teitä tässä haamussa. Hyvästi -nyt. Me näemme vielä toisemme. - -Mies ojensi kätensä, katsoi pastorin silmien ohitse, kääntyi syrjäkaria -menemään ja livisti ovesta ulos, portaita alas, katse luihuna ja -epäselvänä. - -Silloin Kotka huokasi syvään, vaipuen penkillensä istumaan. Suo on -petollinen ja työ on kovaa. Jospa olisi edes pieni pehmoinen käsi, joka -silittäisi työmiehen otsaa, kun uupumus yllättää. - -Helmi, Helmi, vedätkö sinä kätesi pois? - - - - -VII. - -Ratkaisu. - - -Muuan parvi ylioppilaslaulajia, joka oli tehnyt kesäisen kiertomatkan -maaseudulle, tuumitteli uutta samankaltaista seuraavaksi kesäksi. -Päätettiin panna toimeen muisto- ja neuvottelukokous. Ei tuollaista -kuivaa tavallista, joka kiireiden kesken vaivalla haalitaan kokoon -jonnekin ylioppilastalon joutilaaseen nurkkaan, vaan iloinen ja -runollinen juhlahetki kevätkauteensa valmistautuvassa Alppilassa. -Ohjelmaa siellä piti olla, laulua ja muuta, ja herttaisia vieraita -myöskin, varsinkin neitoja niiltä seuduilta, joilla viime kesänä -käytiin. Niitä oli kumminkin liian harvoja Helsingissä. Sentähden -täytyi kutsua myöskin sellaisia, jotka kesää viettivät uuden aiotun -matkan alueella. Kun ei matkasuunnitelma vielä ollut määrätty, mahtui -tähän laajennukseen jokaisen laulajan mielitietty. - -Arvi Toivio ja Aimo Lehtinen olivat laulajia kumpainenkin. Aimon -ja Hertan kotihuvila oli ollut laulajapoikien suloisin lepopaikka -edellisen kesän retkellä. Siellä oli uitu ja poltettu kokkoa, siellä -nautittu viilipiimää ja mansikoita, siellä leikitty ja tanssittu -ympäristön nuorten kera nurmikolla riippukoivujen alla. - -Tietysti Arvin ja Hertan ja Aimon piti ottaa juhlaan osaa, vaikka -nuoret miehet eivät tällä kertaa aikoneetkaan laulumatkalle mukaan. -Aimo oli kesän ajaksi määrätty virkaatekeväksi kunnanlääkäriksi siihen -pitäjään, jossa hänen vanhempansa nykyään suvet talvet asuivat, ja Arvi -sanoi, ettei akallista miestä enää saa laulumahdillakaan kesäpesästä -liikkeelle. - -Aimo oli kutsunut Helmin. He olivat sitäpaitsi luvanneet yhdessä -esiintyäkin, Aimo soittaen viuluansa, Helmi säestäen. - -Helmi oli pannut pois surupukunsa, jota hän koko talven oli käyttänyt -isän kuoleman jälkeen. Hän seisoi valmiina valkoisessa, ilmavassa -harsopuvussa, joka hänellä oli ollut yllään morsiusneitosena Hertan -häissä. Tukkaansa ja rintaansa hän oli kiinnittänyt tummanpunaisia -neilikoita. - -Hän oli hyvin onnellinen. Sydän sykki riemusta ja odotuksesta. Kohta -Aimo hänet noutaa! - -Se joka ensin astui sisälle, ei kumminkaan ollut Aimo, vaan Paavali -Kotka. Hän oli päällysvaatteissaan, juuri menemässä ulos. Oven suuhun -hän pysähtyi, luoden pitkän silmäyksen Helmiin. - --- Kaarinan kukkatyttö, -- sanoi hän sitte hellyydestä väräjävällä -äänellä. -- Kuinka sinä muistutat häntä! - -Helmi oli odottanut aivan toisenlaisia sanoja. Sydän täynnä -kiitollisuutta hän juoksi suoraan enon syliin. - --- Olenko todellakin äidin näköinen nyt? Ja sinä iloitset siitä, -eno, iloitset minun kukkasistanikin! Ota tämä, -- hän irroitti yhden -neilikoista, -- se tuoksuu sinulle minun iloani! - -Kotka katseli punaista kukkaa, silmissään yhä äskeinen hellä ilme, -johon nyt sekottui syvää surumielisyyttä. - --- Kukat kuihtuvat, Helmi lapseni, kaikki maailman kukat -- -punaneilikat ja valkoiset liljat. Minulle on olemassa yksi ainoa ruusu, -Golgatan veripunainen. Ei se petä sydämen ikävöimistä, ei se kuihdu -milloinkaan. - --- Eno, -- huudahti Helmi, mieli palavana säälistä ja rakkaudesta, -- -elämä ei ole kalmisto eikä erämaa! Miksi en saisi poimia kukkasia? -Miksi et sinä poimi? Eivät ne vaalenna sitä yhtä, joka on sinulle -ihanin -- ja minullekin. Niin, eno, minullekin... sillä _ilman_ sitä -ne toiset eivät merkitsisi mitään... Hän puhui yhdessä henkäyksessä, -silmät säihkyvinä, täysin käsittämättä sanojensa kantavuutta. - --- Ilman sitä toiset eivät merkitsisi mitään, -- toisti Kotka -puolittain itsekseen. -- Mutta ilman _toisia_, Helmi, jos ne -kadottaisit riittäisikö sinulle tämä ainokainen? - -Helmi ei vastannut, kello soi. - --- Nyt tulee Aimo! - -Hän astui sisälle juhlapuvussansa ja nouti hymyilevän, säihkysilmäisen -tytön, jonka tukassa ja rinnalla punaiset neilikat yhä hehkuivat ja -tuoksuivat kevään ihanuutta. Mutta syvällä sydämessä tuntui nyt piikki; -Kotka oli sen työntänyt, se pisti hellittämättä. - --- Minun morsiusneitoseni, -- sanoi Aimo hiljaisella ihastuksella. - -Helmi loi häneen kauniin katseen, mutta ääni soi vähän väsyneeltä: -- -Niin, Aimo, ne olivat elämäni onnellisimmat päivät. Toivoinhan minä -tänäänkin juhlailtaa... - -Paavali Kotka sanoi nyt hyvästi. Hän kertoi menevänsä työmies Rahkasta -etsimään, sitä silloista päihtynyttä, joka oli viettänyt yön hänen -huoneessansa, niinkuin Aimokin oli Helmin ja Hertan kautta kuullut. - -Helmi ja Aimo olivat myös valmiit. Riitta täti tuli toivottamaan heille -paljon hauskuutta. Aimo auttoi Helmin ylle päällystakin, ja he menivät -ulos. Kahdet ajoneuvot odottivat, toisissa Arvi ja Hertta. Molemmat -ajoivat Kotkan ohi; nuoret iloiset silmät katsoivat häneen ja kädet -viittasivat tervehdyksen. Niin hän jäi yksinäistä tietänsä astumaan. - --- -- -- - -Pihalla leikki joukko meluisia lapsia, monesta eri työläisperheestä. -Kotkan kysyessä Rahkasen asuntoa joku huolettomasti näytti sormellaan -muuatta ovea, toisten lasten töllistellessä, toisten tuskin kääntäessä -päätänsä. - -Huone oli perin niukasti ja huonosti kalustettu, puhdistamaton ja -epäjärjestyksessä. Kahdenmaattavan sängyn peitto riippui lattiaa -viistäen. Himmeällä ikkunalla verenpisara ja myrtti kituivat pölyä ja -kuivuutta. - -Nuori nainen kääntyi lieden luota, kun koputus kuului ovelle. -Hämmästyneenä hän peräytyi, nähdessään pastori Kotkan. Hän tunsi -vieraan, sillä viime pyhänä hän oli käynyt rukoushuoneella. Nopeaan hän -pyyhki kätensä esiliinaan, sipaisi hihansuulla kasvojansa ja niiasi. - --- Oletteko Rahkasen vaimo? -- kysyi pastori tervehtien. - --- Olen, Elli Rahkanen. - --- Miehenne ei ole kotona? - --- Ei ole. -- Vaimon pää painui alas. Käyttäen taas esiliinaansa -pyyhkeenä hän siivosi tuolin ja tarjosi sitä. -- Pastori on hyvä ja käy -istumaan. - -Kotka ihmetteli, että vaimo tiesi, kuka hän oli. -- Onko miehenne -kertonut minusta? - --- Miehenikö? Ei hän käy kirkossa... - --- Hän oli yhden yön vieraanani, viikko takaperin. - --- Pastorin vieraana! - -Parilla sanalla Kotka kertoi, mitenkä se tapahtui. -- Ettekö häntä -kaivannut? -- kysyi hän tutkivasti. - -Vaimo purskahti itkemään. - --- Hän on hyvin usein poissa. Ja kun hän ei ole kotona, on minun -helpompi olla. - --- Onko teillä lapsia? - --- Me olemme vasta kolmatta vuotta naimisissa. Kaksi on ollut, ne ovat -kuolleet molemmat. - --- Siis on teillä nyt runsaasti aikaa, vai kuinka? - -Vaimo huomasi silmäyksen, joka kiersi huonetta. Hämillään hän tarttui -esiliinaansa vielä kolmannenkin kerran, pyyhkäisten pöydän kulmaa, kun -ei sopinut muuta tehdä. - --- Pastori kai ajattelee, kun täällä on tämmöistä... Minä käyn -tehtaassa. Kalle on hyvä kivimies, mutta hän juo palkkansa, niin -että minun on pakko. Kuka vuokran maksaisi ja millä minä eläisin? -Sitte iltasin ei tahdo olla enää kykyä mihinkään. Se niin väsyttää, -alinomainen jyske ja seisominen... - -Paavali Kotkan sydäntä pusersi omituisesti. Hän oli tottunut kurjuuden -näkemiseen ja kuulemiseen Ameriikan suurkaupungeissa, mutta se ei -koskaan muuttunut hänelle niin tavalliseksi, ettei olisi järkyttänyt -sydäntä. - -Vaimo oli nuori, ehkä vasta Helmin ikäinen, vaikka niin kelmeä ja -kasvot kuihtuneet. Nuorempi hän oli kuin Kaarina kuollessansa. - -Paavali rupesi puhumaan hänelle lempeästi ja ystävällisesti. Hän -kysyi, ja toinen vastasi. Pian oli nuoren vaimon elämäntarina hänen -tiedossansa. - -Elli oli pienestä tytöstä palvellut herrasväissä, oikein hyvissä -paikoissa. Mikä sitte tulikaan, kun teki mieli enemmän vapautta. -Toiset tytöt kehuivat, että tehtaalaisilla on joka ilta vapaa, ja hän -päätti myöskin pyrkiä tehtaaseen. Kyllä hän pian huomasi olleensa -ymmärtämätön, mutta ei kehdannut heti taas erotakaan. Entinen emäntä -kysyi, oliko hänen hyvä olla, ja hän vastasi "on", vaikka itku -tuppausi kurkkuun. Työ oli aina vaan yhtä ja samaa, kuumakin oli -tehdassalissa, niin että pyrki saamaan yskän, kun tuli ulos pakkaseen, -eikä sitte ollut kotia missään, yösija vaan erään työmiesperheen -huoneen nurkassa. Hänen oli ikävä ihan nääntyäksensä. Sentähden hän -rupesi ottamaan korvausta vapaista illoistaan, käveli paljon ulkona ja -kävi tanssipaikoissa, tutustui Kalleen ja oli iloinen kun naimisella -pääsi pois tehdastytön elämästä. -- Niinhän minä luulin, enkä tietänyt -meneväni ojasta allikkoon. Kalle joi, siitähän koko surkeus tuli. Nyt -minä olen tehtaassa taas, ja vielä kaikki muu kurjuus kuormanani. Vasta -minä nyt olen ruvennut käymään kirkossakin ja rukoushuoneessa, eihän se -ennen maistunut... Viime pyhästä minä pastorin tunnen. - --- Niin se on. Työtä tekeväiset ja raskautetut tarvitsevat Jeesusta, ja -hän ottaa ne vastaan. - -Kotka puhui helliä sanoja, lohduttavia ja rohkaisevia. Nuori vaimo -kuunteli, nyyhkien aina välillä. Kun pastori nousi lähteäkseen, -kiitteli hän kerta kerralta, ikäänkuin olisi ollut vaikea erota ja -irtautua. - --- Nyt minä koetan hakea miehenne. Luulitte hänen poikenneen -anniskeluun tuolla kulmassa, niinkö? Minä kyllä pidän huolen, ettei -hän rahojansa lopeta tänä iltana. Asettakaa te jotain keittoa pöytään -ja koettakaa vähän järjestellä huonetta hauskemmaksi, vaikka olettekin -väsyksissä, sen neuvon minä antaisin teille. Nyt Jumalan haltuun! Jos -luulen tarpeelliseksi, palajan vielä tänne takaisin miehenne kanssa. - -Kotka käveli katua pitkin, ajatellen tehtävää, jonka hän oli ottanut. -Herra Jeesus tuli maan päälle syntisiä pelastamaan; oliko liiaksi -vaadittua, että hänen palvelijansa astuisi kapakan seinien sisälle? - -"He seuraavat Karitsaa, mihin ikänä hän menee." - -Päättäväisesti Kotka tempasi oven auki ja tuli anniskelun kauppaan. -Kalle Rahkanen ei ollut siellä. Kotka kulki katua eteenpäin; siinä oli -varsinainen kapakka, jossa miehiä näkyi istuskelevan. Jo ikkunasta -Kotka tunsi etsimänsä kasvot. - -Kun pastori ilmestyi oven aukkoon, kääntyivät kaikki silmät sinnepäin. -Hän oli niin kookas, että päänsä ulottui kamanaan asti, ja tummat -silmät sulkivat läpitunkevaan katseeseensa koko kurjuuden kuvan siinä -ympärillä. - --- Minä haen kirvesmies Kalle Rahkasta, -- sanoi Kotka kuuluvalla -äänellä. - --- Tuoss' on, -- vastasi yksi mies, osottaen toveria sormellansa. - -Rahkanen näytti ensin hämiintyvän, mutta kokosi sitte rohkeutensa, -tokaisten terhakasta: -- Mitäs pastori minusta? - --- Ai pappi... Vie sun s-- - -Miehet olivat jo puolihumalassa ja rähisivät häikäilemättä, kun ensi -yllätys oli mennyt ohi. Se vihollinen, jota he palvelivat, yllytti -vastarintaan. - -Mutta rohkea hyökkääjä ei säikähtänyt. Varmoin askelin hän astui -Rahkasen luo, laski painavasti kätensä hänen olalleen, katsoi häntä -niin, että mies rauhatonna vilkui sivulle ja toiselle, ja sanoi sitte -äänellä, jota täytyi totella: -- Me menemme nyt. - -Rahkanen nousi, pää riipuksissa kuten Kotkan asunnossa silloisena -aamuna. Silmissä kiilui salaviha, mutta estelemättä hän seurasi yli -lattian. Kompasanat ja kiroukset satelivat ympärillä. Vasta ovella mies -yritti tehdä tenän. - --- En saa--... en lähdekään! En, sanon minä! - --- Se on oikein! -- kuului takaa. - -Mutta Kotka oli väkevä. Ennenkuin mies tajusikaan, oli hän ulkona -kadulla. Silloin Kotka muutti menettelytapansa, alkaen puhua -ystävällisesti ja lempeästi. - --- Teillä on nuori vaimo kotona, teidän Ellinne. Hän siistii huonetta -teitä varten. Muistatteko, että olette Jumalan edessä luvannut häntä -rakastaa ja olla hänelle hyvä ja uskollinen? Menkää nyt kotiin hänen -luoksensa, antakaa hänelle rahoista loput, mitä vielä on, syökää sitte -ja ruvetkaa nukkumaan. - -Mies tuntui vähän heltyneeltä, ainakin vapautuneelta, kun kiusauksen -paikka oli jäänyt selän taakse. Ei hän äksyillyt, ei juuri -kironnutkaan, mutta silmissä säilyi epäselvä katse. - --- Nähkääs, parastanne minä tarkoitan. Mitä hyötyä minulla olisi -itselläni siitä, että etsin ja autan teitä? - --- Nauroivat, ne vietävät, -- puhui mies itsekseen, nyrkkiänsä -puistellen housuntaskussa. - --- Miksi menittekään sinne? Ellin täytyy käydä tehtaassa, rasittua ja -heikontua, kun te juotte rahat. Pullossa on paholainen, ettekö sitä -tiedä? Kun hän saa pikkusormen, vie hän koko käden. - --- Vie, kyllä se vie, oikein pastori puhuu, että kyllä se vie... - -Kotka oli saattanut miestä ohi anniskelun. Nyt oltiin jo Rahkasen -asunnon portilla. Hän aprikoi, mitä tehdä, mutta päätti sitte kääntyä -kotiin. Ehkä mies ja vaimo parhaiten suorittivat asiansa kahden kesken. - --- Hyvästi nyt, Rahkanen, muistakaa olla hyvä Elliä kohtaan! Ja -muistakaa, mitä minä opetin teitä tekemään pullolle, kun kiusaaja panee -sen käteenne. Mitä _minä_ tein? Sanokaa, muistatteko sen vielä? - --- Rikki paiskasitte, -- huusi Rahkanen äänellä, joka yhtäkkiä muuttui -julmaksi. - -Kotka hämmästyi, mutta sanoi rauhallisesti: -- Olkoon nyt Jumala -kanssanne. Pankaa mieleenne, että te ette jaksa itse auttaa itseänne. -Hän auttaa, kun rukoilette. - -Hän keskeytti puheensa, sillä miehen silmät samertuivat ja käsitys -näytti sekaantuvan. Syvästi huoaten hän kääntyi menemään. - -Muutaman askeleen hän oli astunut, kun kivi suhahti läpi ilman. --- Rikki paiskasitte pullon! -- kuului käheä, raivostunut ääni. -Toistamiseen suhaus kuului. Paavali Kotka tapasi takaraivoansa, sai -kätensä täyteen pursuavaa verta, tunsi kaiken mustenevan ympärillänsä -ja kaatui pyörtyneenä katuun. - --- -- -- - -Alppilassa telefooni soi. Pyydettiin tavata neiti Helmi Hartikkaa. - --- Ei juuri nyt voi tavata. Hän soittaa paraikaa. Neljännestunnin -perästä. - -Nuori herra sanoi sen viinurille, joka tuli ilmoittamaan. - -Aimo ja Helmi olivat äsken lopettaneet yhteiskappaleensa. Oli -kiihkeästi pyydetty, että Helmi yksinkin soittaisi jotain. - -Hän oli nyt taas ihan sekoittumattoman onnellinen. Enon työntämä -piikki ei pistänyt enää. Hän oli tanssinut rintansa vapaaksi, poskensa -hehkuviksi tummien neilikkain tuoksussa. Yksi niistä koristi nyt -Aimonkin rintaa -- hän oli pyytänyt sen ja saanut. Helmin sydän sykki -rajattomasta riemusta. Kaikkialla hohti punaisia neilikoita, koko -maailma oli hänen ympärillänsä keväinen kenttä täynnä kukoistusta, -toivoa, lemmen aavistusta ja onnen runsautta. Hän oli soittanut kuin -unessa, mutta Aimo oli kuiskannut, että se ei koskaan vielä ollut niin -täydesti sopeutunut hänen säveliinsä. - -Mitä hän nyt soittaisi näissä tunteissaan? Yksi, yksi laulu vain -vastasi sykkivän sydämen sointuja. Riemuisa morsiuslaulu: - -"Kaunis, kaunis vihreä seppele..." - -Itse hän sille sommitteli muunnelmia, helkytteli, värähytteli, -välkytti auringonsäteitä, viserrytti lintujen kuoroja, taikoi kukkaset -puhkeamaan ja koko juhlanuorison ihastuksesta riemuitsemaan. - -Hänet ympäröittiin joka taholta. - --- Soittakaa vielä! Soittakaa sama uudestaan! - -Ei, _se_ oli mahdotonta. Samat kukkaset eivät puhkea kahta kertaa, -sydämen sävelet helkähtävät eivätkä enää palaja. Mutta ilma-aalto kantaa -ne rajattomiin avaruuksiin, ja ne soivat ijäisyyteen asti. - --- Neiti Hartikkaa pyydetään telefooniin. - --- Pyydettiin jo äskenkin, -- sanoi sama ylioppilas, joka oli ottanut -tiedon vastaan. - -Helmistä se oli outoa -- mikä saattoi olla syynä? Riitta tätikö oli -levoton, vai pelkäsikö eno hänen tanssivan liian kauvan? - -Telefooniin mennessänsä hän näki ajatuksissaan enon, joka jäi kadulle -yksin kulkemaan, kun he viittasivat hyvästiksi. Omituinen levottomuus -valtasi hänen mielensä, melkein peläten hän tarttui kuulotorveen. - -Hetken perästä hän tuli Aimon luo. Hän oli aivan kalpea ja sai tuskin -sanoja suustansa. - --- Eno on tuotu kadulta kotiin... tajutonna, ehkä kuolleena, vaikka he -eivät sanoneet. Joku on heittänyt häntä kivellä päähän. - --- Lähdetään heti, -- sanoi Aimo. - -Tieto Helmiä kohdanneesta onnettomuussanomasta levisi nopeasti. Aimo -ymmärsi, että asiasta puhuminen ja toimetonna odottaminen oli Helmille -sietämätöntä. Siksi hän hevosta telefoneerattuaan heti vei hänet ulos, -vastaan kävelemään. Hertta ja Arvi olisivat tulleet mukaan, mutta Aimo -pyysi heitä jäämään. - -Hänen täytyi edes saada olla Helmin kanssa kahden. Tänään hän oli -aikonut sanoa, että hän Helmiä rakasti enemmän kuin ketään muuta -maailmassa. Hän oli aikonut pyytää sitä sydäntä, jonka panttina -punainen neilikka tuoksui hänen rinnallansa, ja sitä kättä, joka -soitti "kauniista, kauniista vihreästä seppeleestä", niin armaasti -kuin se yksin, joka aavistaa, että seppele kohta hänenkin hiuksillensa -lasketaan... - -Nyt oli tilaisuus häneltä riistetty, mutta sitä ei saanut ajatella. -Ihmishenki saattoi olla vaarassa, Helmille rakkaan ihmisen henki. -Mitä siitä, että Paavali Kotka Aimolle itselleen oli vastenmielinen? -Hän oli lääkäri; jo siltä kannaltakin oli luonnollista, että kaikki -persoonalliset näkökohdat jäivät unhoon. - --- Rakas Helmi, ole vahva! - -Ensi kerran hän sanoi Helmiä "rakkaaksi". Helmi ei edes huomannut, että -hän sanoi jotakin erikoisempaa. - -Ajuri tuli. Ah, kuinka lyhyt oli menomatka ollut, ja kuinka nyt hetket -tuntuivat loppumattomilta! He eivät vaihtaneet monta sanaa. Kotioven -edessä Aimo pysähtyi maksamaan ajuria, Helmi sanoi "kiitos" ja syöksyi -jo samassa ylös portaita. - -Aimo oli aikonut mennä mukaan, mutta jäi empimään. Ehkä hän olikin -tarpeeton. Arvattavasti oli lääkäri jo kutsuttu -- hänhän sitäpaitsi -olikin vaan kandidaatti. Oli tuntunut niin luonnolliselta seisoa Helmin -vieressä nyt koettelemuksen hetkenä, niinkuin äsken ilossa. Mitä hän -ajattelikaan! Itse sairas ei häntä tarvinnut, Helmin tädille hän oli -jotenkin vieras, ja Helmi itse -- niin, Helmiin hänellä ei ollut -oikeutta, ja tokko Helmi edes kaipasikaan häntä? - -Aimo odotti hetken. Ei kukaan tullut kutsumaan. Silloin hän hitaasti ja -hiljaa meni ylös yksinäiseen huoneeseensa. - -Oli pimeä. Hän näki valon alempaa vastapäätä, toisen kerroksen -ikkunoista. Mitä sisällä liikkui, sitä hän ei nähnyt, vain joskus -varjon, joka kuvastui vaaleita uutimia vastaan. - -Aimo ei luottanut pappeihin eikä uskonut kaikkeen raamatun sanaankaan, -mutta hän uskoi rukoukseen ja oli omalla tavallaan rukoillut -lapsuudesta asti. Sentähden hän tälläkin hetkellä huokasi: -- Jumala, -siunaa ja suojele Helmiä! - --- -- -- - -Helmi makasi polvillaan maassa, pää painautuneena Kotkan peittoon. Hän -nyyhkytti, jotta sydän oli haljeta. Siinä lepäsi eno, tosin elävänä, -mutta sen näköisenä, ikäänkuin tuonen sanansaattaja ei enää olisi -viipynyt kaukana. Kasvot olivat kalpeat kuin palttina, veri paennut -huuliltakin, ja silmät olivat ummessa, samalla kuin hän lakkaamatta -puhui sekavia, katkonaisia sanoja. - --- Jeesus ja kaksi _muuta_ pahantekijää... He ottivat kiviä ja -tahtoivat sinua heittää... Herra, minä en voinut sinua suojella. He -osuivat sinuun ja osuivat minuun myöskin. Kiitos, että minäkin sain -osani... - --- Eno, eno kulta, -- kuiskasi Helmi. - --- En minä tahtonut hänen sydäntänsä satuttaa, sinä sen tiedät. Hän oli -hyvin hento... Hento sydän särkyy, jos siihen koskee... - --- Missä hän on? Herra, saanko minä nähdä hänet? Saanko nyt nähdä -ja jäädä hänen luoksensa? Herra, älä lähetä minua Ameriikkaan! On -kauheata, julmaa mennä Ameriikkaan! - --- Eno, täällä sinä olet. Et sinä enää lähde Ameriikkaan, -- lohdutti -Helmi. Hän ei tietänyt mitä tehdä, hän vaan silitti houraavan otsaa ja -suuteli hänen käsiänsä kyynelten virratessa. - -Kotka avasi silmänsä, katsoen terävästi Helmiä. - --- Et sinä ole hän. Hän oli Lilja. Kuka sinä olet? - --- Oi eno rakas, Helmihän minä olen, Kaarinan Kaste Helmi! - --- Niin, Helmi. Minä kävin suolla ja tarvitsin apua. Hän jätti minut -yksin. Hänellä oli paljo punaisia kukkia. Tuossahan ne ovat, -- hän -kohotti sormensa. -- Ne veivät Helmin. - --- Eno, eno! -- huudahti Helmi suuressa tuskassa. Sanat olivat kuin -puukonpistoja hänen sydämeensä. - --- Herra Jeesus, minkätähden Helmillä on kukkia päässä? Sinulla ja -minulla on orjantappuroita ja verta! - -Silloin Helmi nousi, riisti neilikat hiuksistansa ja rinnaltansa, -heitti ne kaikki ympäri vuodetta ja huudahti syvän mielenliikutuksen -vallassa: - --- Ei ole enää Helmillä kukkasia. Eno, nyt Helmi tulee suolle sinun -kanssasi! Jos sinä elät tai kuolet, niin Helmi tulee! - -Sairaan katse näytti kummastuneelta, ja siinä välähti taju, kuten -unesta heräävän. - --- Kuinka sinä sanoit, Helmi? - -Helmi tarttui molemmin käsin Kotkan käteen. - --- Sanoin, että minä kuljen sinun kanssasi. Eno, Jumalan kiitos, sinä -elät! Minäkin tahdon elää -- en itselleni, vaan hänelle, joka on sinun -elämäsi voima. - -Kotka ei jaksanut vastata. Pää painui patjalle, silmät sulkeutuivat, -mutta kalpeille huulille levisi kirkas hymy. Hän oli ymmärtänyt Helmin -lupauksen ja ottanut sen vastaan. - - - - -VIII. - -Suolle. - - -Paavali Kotka toipui nopeasti. Lääkäri sanoi, että hänen -ruumiinrakenteensa oli tavattoman vahva ja sen vastustuskyky -harvinaisen joustava. Sen lisäksi hoito oli taitavaa ja huolellista --- siinä Helmi sai hyväksyvän katseen. -- Neiti on aivan kuin luotu -sairaanhoitajattareksi. -- - --- Se kaikista kauhein toimi, -- ajatteli Helmi itseksensä hymyillen. -Ei se silloin vastenmieliseltä tuntunut, ei edes vaikealta, kun rakkaan -omaisen pelastus oli kysymyksessä. - -Helmin oli täytynyt paljon laiminlyödä musiikkiopistoa. Flyygeli oli -väliaikaisesti siirretty ruokasaliin, jotta sairas ei häiriintyisi, -mutta sittekin soittoharjoitukset jäivät puolta vähemmälle. Opettaja ei -ollut tyytyväinen. -- Onko tämä todellakin välttämätöntä? Muistakaa, -että lukukausi lähenee loppuansa. Minä odotan ja vaadin, että te -loistatte tutkinnossa ja näytteessä! Jos _teiltä_ käy huonosti, saa -koko laitos häpeän, minä ennen muita. Teidän pitäisi pikemmin lisätä -kuin vähentää tavallista harjoitusmääräänne. -- Helmi oli alakuloinen, -kulkiessaan sinä päivänä opistolta kotiin. Jos milloinkaan, hän tunsi -sen sanan totuuden: "Ei kenkään voi palvella kahta herraa." - -Hän tiesi tahtovansa palvella yhtä ainoata. Hän tiesi myöskin, mitä se -hänelle merkitsi. Joko hänen tuli alistua huonontuneeseen todistukseen, -opettajiensa epäsuosioon ja sanomalehtien ankaraan arvosteluun, tai -hänen tuli jättää enon hoito toisiin käsiin, Kotkan suosarka ainiaaksi, -itse käydäkseen kukkatietä, omaan onneen, ihmisten kiitokseen, -taiteilijan kunniaseppeleitä kohti. - -"Herra Jeesus, miksi Helmi hakee kukkaseppeleitä? Sinulla ja minulla on -orjantappuroita ja verta!" - -Se kaikui ja soi hänen sydämessänsä. Se ahdisti kuin ankarain aaltojen -pauhina. Hän tunsi tulleensa siihen hetkeen, jolloin toden takaa oli -pantava kyseeseen suuren lupauksen täyttäminen. - -"Helmillä ei ole enää kukkasia. Nyt Helmi tulee suolle sinun kanssasi, -Kotka-eno. Jos elät tai kuolet, niin Helmi tulee!" Sen hän oli luvannut. - -Ja kehoituksena kaikuivat rippikoulukirjeen sanat enon kynästä: -"Maksakoon mitä tahansa, ole ehjä ja kokonainen! Ole kotkatyttö, joka -ei pelkää!" - --- Minä eroan musiikkiopistosta! -- Se ajatus tuli rohkeana kuin kotkan -siipien suhahdus. Se hämmästytti häntä itseänsäkin, mutta samalla -hän tunsi koko olentonsa terästyvän uljasta päätöstä toteuttamaan. -Niin, se oli ainoa keino. Hän oli tarjoutuva Herran viinimäen -työntekijättäreksi, ja Kotka-eno oli ratkaiseva, millä paikalla häntä -parhaiten tarvittiin. Siinä oli hänen uhrinsa, ehjän elämän hinta. - -Kotiin tultuansa hän meni suoraan enon huoneeseen. Kotka makasi -tyynyjen nojassa, raamattu käsissään, "opetellen jälleen lukemaan", -kuten hän leikillisesti sanoi. Hän näytti hyvin iloiselta. Tyytyväisyys -hohti hänen katseestansa, ja rakkaus enti Helmiä vastaan. - --- Tule tänne, Helmi tyttöseni. Sydämeni on taas täynnä kiitosta. -Tiedätkö, sairaus on usein suloinen asia. Tämä on ollut minulle oikea -Jumalan lahja. - --- Onko? -- sanoi Helmi hajamielisesti. Hänen ajatuksensa oli kokonaan -kiintynyt siihen tärkeään kysymykseen, josta hän oli tullut puhumaan. - --- Niin, etkö ymmärrä? Tiedäthän, että lepo on työmiehelle tarpeen, ja -hiljaisuus Jumalan kasvojen edessä. Emme itse uskalla _ottaa_ lepoa, -meidän täytyy tehdä työtä niin kauvan kuin päivä on, mutta rakas Isä -antaa lahjansa oikealla hetkellä. - --- Niin, -- sanoi Helmi, yhä omissa ajatuksissaan. - --- Olen juuri lukenut Nehemian kirjaa. Se on hyvin ihmeellinen. Rukous -ja työ, aina vaan ne kaksi voimaa. Niillä Herran temppeli rakennetaan. - -Helmi tuli tarkkaavaisemmaksi. Hän kysyi: - --- Eikö Nehemian kirjassa myöskin ole tämä lause: "Puolet minun -nuorista miehistäni tekivät työtä, ja toinen puoli piti keihäitä ja -kilpiä?" - --- On, se on juuri tässä neljännessä luvussa. Olipa niitäkin, jotka -toisella kädellä tekivät työtä, toisessa pitivät aseen. Sellainen oli -asema vihollisen uhatessa. Se sopii hyvin meidän aikaamme. - --- Joka sotii, saa haavoja, -- sanoi Helmi miettiväisesti. -- Sinä, -eno, olet Herran sotilas, minä olen pieni työmuurahainen. - --- Voi olla sotilas, saamatta kiveä päähänsä, -- virkkoi Kotka samaan -iloiseen tapaan kuin pitkin aikaa. -- Kysymys on pelottomuudesta ja -kokonaisesta uhrautumisesta. - --- Eikö sitä tarvitse sekin, joka tekee hiljaista työtä? -- Helmi -katsoi häntä silmiin. Ei eno aavista, mitä hän on tullut ilmoittamaan! - --- Kyllä, Helmi, tavallaan. Mutta hän tarvitsee vielä runsaammin -kärsivällistä rakkautta. "Ei enkelien siipiä ja kultakruunuja, vaan -enkelien palvelevaista mieltä." Olen hyvin iloinen siitä, että sinä -olet sellainen enkeli. - --- Eno, sehän on liikaa, -- arveli Helmi hämillänsä. - --- Ei se ole liikaa. Äsken kerroin, miksi sairauteni on ollut minulle -suloinen. Aioin muutakin lisätä, mutta johduimme aineesta pois. Nyt -minä sen sanon sinulle: sairaana oppii tuntemaan kultaisia sydämiä! -Tässä on yksi, kaikkein kultaisin. - -Helmi oli kiitollinen enon antamasta tunnustuksesta. Kuitenkaan ei -eno käsittänyt hänen uhrinsa suuruutta, siitä hän oli varma. Ei hän -itsekään ollut käsittänyt, ennenkuin tänään. - --- Riitta täti on toinen, -- jatkoi Kotka. -- Hän on keittänyt -marjamehuteetänsä, paistanut munakkaitansa ja ostanut vasikanpaisteja, -niin että minä kohta tulen perin pilatuksi. Nämä pehmeät patjat -täytyy jo pian karkoittaa, muuten minä opin niihin. Muistatko, -kuinka Hudson Taylor teki? Hän makasi paljailla sängynpohjilla, -ennenkuin lähti Kiinaan, ja seuraus oli, että hän makeasti voi nukkua -epäjumalantemppeleitten kivirappusillakin. - --- Mutta sinä, eno kulta, et lähde Kiinaan etkä enää edes Ameriikkaan, --- sanoi Helmi. Hänen sydämensä heltyi, hän muisti sitä tuskaa, millä -eno houreissaan oli puhunut Ameriikkaan lähdöstä. -- No niin, entäs -muita kultasydämiä? - --- Et ole vielä huomannut, mitä minun kirjoituspöydälläni on. - --- Ruusuja! Keltä, eno? - -Helmi katseli ihastellen. Niitä oli kapeassa lasissa kolme: -tummanpunainen, vaaleanpunainen ja valkoinen. - --- Sinun ystävältäsi Hertta Toiviolta. Kyllä hän on herttainen, -oikein nimensä mukaan. Minä tunsin Lehtisen perheen, kun Helsingissä -opiskelin, ja nyt olen saanut uudistaa tuttavuuden. En olisi luullut, -että pieni Hertta sellaisella rakkaudella muisti minua. - -Helmi näki kyyneleitä Kotkan silmissä. Itse hän äkkiä tuli niin -iloiseksi, ettei tietänyt miten sen selittäisi. - --- Vai tunsitko sinä heidät? Siitähän minusta näytti, kun olit -Aimon seurassa. Miksi et ennen kertonut minulle? Niin, eno, he ovat -todellakin parhaat ihmiset, mitä voi ajatella. Ihan tekisi mieleni heti -juosta sinun puolestasi kiittämään. En olekaan käynyt siellä pitkään -aikaan, kerran vaan sitte kuin sairastuit. En ole ehtinyt. Saanko -mennä, ethän tarvitse minua nyt? - --- Hertta oli täällä, minä jo kiitin häntä. - -Se oli melkein pettymys Helmille; mutta kun hän kerran oli ystäviänsä -muistanut, ei hän voinut niin pian kääntää heistä ajatuksiansa. - --- Menen hetkeksi kuitenkin, -- sanoi hän. -- Olipa ikävä, etten ollut -kotona, kun Hertta taas kerran tuli tervehtimään. - -Helmi tuli omaan huoneeseensa. Se oli jäänyt sanomatta, mitä hän aikoi. -Hän oli tahtonut sanoa Kotkalle: -- Nyt, eno, valitse minun kulmani -suurella suolla! Kauvan olen _haaveillut_ Jeesuksesta; nyt tahdon -seurata Karitsaa, mihin ikänä hän menee. Tässä minä olen, valmiina -minne lähetetään. -- Miksi hän taas empi, miksi sanat kielelle kuolivat? - -Ei, päätös kyllä oli peruuttamaton. Hän vaan tahtoi nähdä rakkaat -ystävänsä, hän tahtoi sen saman sanoa heillekin -- _ennen_ kuin -Kotka-enolle... - -Pöytänsä ääreen hän pysähtyi hämmästyneenä. Siinäkin oli maljakko -kukkineen, ei ruusuja, vaan tummanpunaisia neilikoita. Pieni kortti -kuoressaan ilmaisi antajan. - -Aimo kirjoitti: - - Helmi! - - En ole nähnyt sinua sitte kuin lahjoitit minulle sydämeltäsi - punaneilikan, jota pyysin. Ota vastatervehdykseni! Uskollinen - sairaanhoitaja, älä kokonaan unohda lääkäri-ystävääsi - - Aimoa. - -Kaikki himmeni Helmille sinä hetkenä, himmeni ja valkeni. Huone -tulvahti kuin päivänpaistetta täyteen. Hänen sydämessään soi -kevätlintujen säveleitä tuhatkielin, niin, hän itse oli lintunen, povi -lauluja tulvillaan. - -Helmi oli lapsikin. Helmi hyppeli, riemuitsi, painoi korttia vasten -rintaansa, tunnusteli kukkain tuoksua, suuteli niitä, ja lopuksi ihan -pyörällä päin istui sinipunervaan sohvaan, kukkamaljakko edessään. - -Aimo rakasti häntä! Varmaan, varmaan, varmaan! - -Mitä silloin merkitsi musiikkiopiston jättäminen? Kerran hän kumminkin -oli sen jättävä. Mitä merkitsi koko maailma tämän onnen rinnalla? - -"Uskollinen sairaanhoitaja". Ne sanat yhtäkkiä iskivät häneen. Enon -lääkäri oli sanonut, että hän oli kuin sairaanhoitajaksi luotu. Sitä -apua eno parhaiten tarvitsi köyhiensä kurjissa kodeissa -- sitä -Aimokin tulevalta puolisoltansa, jos he kerran yhdessä kulkisivat -Pursimiehenkadun mataliin majoihin ja Hermannin kaukaisiin hökkeleihin. - -Tarvitsiko hänen epäillä? Tarvitsiko laskea ratkaisua enon käsiin? Ei, -hän menee suorana ja uljaana Kotkan luo ja lausuu: -- Eno, päätökseni -on tehty. Huomenna ilmoitan eroavani musiikkiopistosta. Toukokuun -ensi päivänä, samana päivänä, jona sinäkin virkaasi astut, alkaa -kirurgisessa sairashuoneessa hoitajattarien kurssi. Siihen minä menen --- ja sitte käytä minua! Näetkö, sinun kotkatyttösi ei pelkää! - -Ja hän astui varmoin askelin enonsa eteen, ja hän sanoi ne sanat silmää -räpäyttämättä. - -Oliko Paavali Kotka iloinen? Hänen olisi pitänyt olla. Miksi kumminkin -tuntui, ikäänkuin sille, joka onnellisesti on pyydystänyt laululinnun -ja saanut sen suljetuksi häkkiin? Samassa silmänräpäyksessä Helmin -sielussa välähti rinnakkaiskuva: ilmojen kotka, suljettu eläintarhaan, -taivaana rautalankaverkko, uljaat siivet katkottuina, jotta ihmislapset -saisivat kuivan hyötynsä sen kärsimyksistä ja ikävöimisestä! - -Kauhun väre kävi läpi Helmin olennon, ja Kotka tunsi kiitollisen riemun -sijaan omituista lamautumista. Heidän täytyi rukoilla, heti, palavasti! -Vihollinen kiusaa, ja voiton ratkaisuhetkellä hän on vaarallisin. - -Paavali Kotka pani kätensä Helmin pään päälle, ja Helmi polvistui. - --- "Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua..." - -Noustuaan Helmi oli tyyni, mutta kalpea. Ei -- unta se ei ollut, se oli -totta nyt. Jumalan kasvojen edessä se oli vahvistettu. - --- Tässä minä olen. Jumala minua auttakoon! - --- -- -- - -Kaikki panivat vastaan, mutta Helmi pysyi lujana. Riitta täti puhui -oikein vakavasti: -- Kun nyt olet soittanut vuosikaudet, niin ei kesken -jättäminen kelpaa. Semmoinen vaihemielisyys on pelkäksi vahingoksi. -Kyllä se on totta, että isäsi ja minä panimme sinut talouskouluun, -mutta silloinhan sinä otit yksityistunteja ja soitit kaiken aikaa -kumminkin. Emme me sinusta tahtoneet emännöitsijää emmekä karjakkoa -vasten luontoasi, ymmärräthän sen! Ei kukasta kapustaksi. Sairaanhoito -nyt on vihoviimeistä sinulle. - --- Niin minäkin aina ajattelin, -- vastasi Helmi. -- Nyt minä ajattelen -toisin. - --- Paavali Kotkan konsteja kaikki, -- mutisi täti pahalla mielellä. -- -Kyllä saatte nähdä, mikä siitä tulee. - -Musiikkiopistossa pianonsoiton opettaja suuttui ja sydäntyi. -- Minä -en salli teidän erota! -- hän suorastaan ilmoitti. Helmi käyttäytyi -nöyrästi, mutta täydellisellä varmuudella: -- Minulla on oikeus, -ei kukaan voi minua pidättää. Olen hyvin pahoillani, että tuotan -teille vaikeutta. Oi, uskokaa, se ei ole helppoa minullekaan... -Silloin opettaja koetti houkutella ja taivuttaa, maalaili taiteen -ihanata uraa, loistavaa tulevaisuutta ja Helmin lupaavia lahjoja. --- Teette väärin, syntiä te teette, kun heitätte menemään sen -kaiken, mikä teillä jo vallan on käsissänne. Mieletön te olette! Ei -meillä kasva taiteilijoita, niinkuin sieniä sateen jälkeen -- niin, -tusinataiteilijoita kyllä kasvaa, mutta niistä taivas varjelkoon! -- ja -siis ei ole meillä varaa heittää hukkaan yhtään ainoata todellista. En -minä suostu antamaan todistustakaan, jos juoksette pois ennen näytettä. - -Sitä ei voinut auttaa. Helmi jätti jäähyväiset, ja opettaja kääntyi -jyrkästi pois. Helmi sai sen vaikutuksen, että hän oli hyvin -vihastunut. Tuntui niin haikealta, että sydän oli pakahtua. Vaan kun -Helmi oli ovessa lähtemässä, tuli opettaja vielä hänen perässään. -Suuret kyyneleet olivat pusertuneet vanhan miehen silmiin, hän ojensi -tytölle molemmat kätensä ja sanoi syvässä mielenliikutuksessa: -- -Teidän kuutamosonaattinne! - -Niissä kahdessa sanassa väreili vanhan taiteilijasydämen koko rakkaus -nuoreen taimeen, jota hän oli ihmisten iloksi kasvattanut. Niihin -sisältyi hänen pettymyksensä ja valituksensa, hellä nuhde ja harras, -tunteisiin vetoava pyyntö. - -Helmi ei voinut sitä kestää. Hän purskahti ääneen itkemään ja riensi -alas portaita, kuin omaa sisintänsä paeten. - -Kaikkein vaikeinta kumminkin oli ystävien luona yläkerroksessa. Helmi -ei uskaltanut heille mitään kertoa, ennenkuin ero musiikkiopistosta -oli tapahtunut ja kurssi-ilmoitus tehty. Toisin hän oli aikonut, mutta -sitte hän vaistomaisesti oli alkanut pelätä Aimoa. Entä jos hänkään ei -ihastu, vaan on pahoillaan kuten kaikki muut? - -Toiviot joutuivat suuresti hämmästyksiinsä; Aimo ei mielentilaansa -näyttänyt. - -Hertta torui ja hymyili vuorotellen. Hän ei oikein ollut selvillä, -tahtoiko Helmi sairaanhoitajaksi Kotkan vai Aimon tähden. Arvi -kiusotteli Helmiä tapansa mukaan. -- Kuuleppas, sehän oli semmoinen -asia, josta tälle neitoselle ei ennen saanut puhuakaan. Nyt sinä saat -itse nähdä, kuinka ihmisiä leikellään. Minä olin kerran erään tohtorin -luona -- ei se tämä Aimo ollut sentään -- kun telefooni siellä soi. -Joku kuului sairashuoneelta kysyvän, mitä piti tehdä potilaalle. "No -ottakaa pois pari kylkiluuta ja nyrkinkokoinen kappale lihaa", käski -tohtori. Semmoista sairashuoneessa tehdään. - --- Hyi! -- sanoi Hertta. -- Ole nyt sinäkin Arvi vaiti, älä kaikkea -kerro. Ei se kumminkaan taida olla edes totta. Helmi jo pyörtyy -vähemmästäkin. - --- Anna hänen puhua, -- sanoi Helmi hyvin kalpeana. - --- Entäs kun ihmisiä nukutetaan, -- jatkoi Arvi. -- Siinä ne makaavat, -silmät muljollaan; suu auki ja kieli velttona. Kieli putoo usein -kurkkuun, eikö niin, Aimo? Silloin otetaan pitkät pihdit ja kiskaistaan -se ulos, jotta ruskahtaa. Hoitaja niillä pihdeillä vetelee, tai jollei -vetele, niin pitää leuvoista kiinni. Onko lystiä, Helmi? - --- Arvi, mitä sinä ajattelet! -- huudahti Aimo, joka näki Helmin yhäti -kalpenevan, vaikka hänen käytöksensä muuten oli tavattoman hillitty ja -tyyni. -- Antakaa Helmin olla rauhassa! - --- Annetaan, annetaan, -- sanoi Arvi, vaihtaen Hertan kanssa -merkitsevän katseen. -- Minä lähdenkin nyt "Vanamon" kokoukseen. - --- Ja minä keitän teille teetä, -- sanoi Hertta. -- Kas, se on niin -että Leena on ulkona... - --- Meidän Leena on aina ulkona, -- nauroi Arvi. -- Lieneekö se tapa -muillakin nuorten rouvien palvelustytöillä? Siitä on se seuraus, että -ellei Hertta keitä, joutuu se huvi minun osakseni. Hyvästi nyt! Älä -kanna kaunaa, Helmi, ollaan hyviä ystäviä, eikös niin? - -Helmi ei estänyt Herttaa teenkeitosta. Hän jäi mielellään Aimon kanssa -kahden. Sitä juuri hän hartaimmin oli toivonutkin. - --- Aimo, -- sanoi hän hiljaa, -- ymmärrätkö minua? - --- En ymmärrä, -- oli vakava vastaus. - --- Minä en tahtoisi elää itselleni... en tahtoisi elää turhaan... -katso, enon vuoteen ääressä olen oppinut -- - -Hän takertui. Ei syntynyt selvää ajatuksen muotoa. Hän ei saanut -uskottavaksi, mitä halusi sanoa, sillä hän itse tunsi epäröivänsä. - --- Siis kurssin käytyäsi -- mitä sinä aiot? - --- Aion... aion hoitaa köyhiä sairaita, joita eno löytää... Aion -palvella Herraa... - --- Helmi! -- huudahti Aimo, päästäen nyt valloilleen kaikki pidätetyt -sanat ja tunteet, -- sinä olet harhaan johdettu etkä tiedä mitä -teet! Minä sanon sinulle, että löytyy henkisiä murhaajia ja henkisiä -itsemurhaajia. Sinä olet toisten taluttamana menossa henkistä -itsemurhaa tekemään! - -Helmi sai rohkeutensa takaisin ja alkoi puolustautua. - --- Olethan sinä lääkäri, työskentelethän itsekin sairashuoneessa. Minä -olen silmissäsi käyttäytynyt niinkuin tyhmä lapsi, joka pelkää pienintä -naarmuakin. Ehkä olen vahvempi kuin luuletkaan. Ehkä saat nähdä, että -minä voin tehdä sen, mistä tähän asti en ole kestänyt edes kuulla -puhuttavan. - --- Mutta taiteesi, suuri lahjasi, jonka Jumala on antanut! - --- Sinä myös olet taiteilija, vaikka olet lääkäri. - --- En ole. Huvikseni minä soitan, tai ehkä oikeammin siksi, että näen -lakkaamatta ympärilläni rumaa, raakaa, ikävää ja sydäntä särkevää... -Henkeni kaipaa vastapainoa, minä löydän sen sävelissä -- sinun -sävelissäsi vielä paljon täydemmin kuin omissani. Mutta taitelijaksi -minä en koskaan olisi kelvannut. Taidelahja on jumalainen kipinä, -jota ikävöimisellänsä ei voi ottaa, vielä vähemmin ostaa rahalla ja -soittoharjoituksilla. Ken sen on saanut ilmaiseksi, hän sille eläköön! - --- Eikö siis taiteilijan tulisikaan elää _tosi_ elämää? -- sanoi Helmi -hiljaa. - --- Me nyt kerran elämme tosi elämää, siitä ei pääse mihinkään, jos -tahtoisikin. Ethän sinä ole varjo, enkä minä. Kenen tulisi iloita, -ellei minun, lääkärin, siitä että harrastuksesi on kääntynyt sairaihin -ja kärsiviin? Sinä tarvitset tosi elämää, josta taiteesi ammentaa, ja -elämää, jolle annat, mitä sävelissä olet unelmoinut. Mutta sinä _et -saa_ vajota tänne alas! - --- Vajoanko alas, jos seuraan Jeesusta ylös vuorille -- "minne tie on -verinen", niinkuin eno kerran sanoi...? - --- Sinä tunnet Jeesusta enemmän kuin minä, -- sanoi Aimo hillitymmin -ja syvällä vakavuudella. -- Minä en ole niitä, joita nimitetään -uskovaisiksi. Sen minä kumminkin voin sinulle vakuuttaa, että en mitään -niin halaja kuin kohdata totuutta. Jos se tulivoimalla kerran minun -sydämeni kohtaa, en ole empivä. Mutta sano rehellisesti, niinkö sinä -olet huomannut, että hän, jota palvelet, tahtoo katkaista kotkien -siivet? Sinun täytyy tunnustaa, että se ei ole _sinun_ kokemuksesi -- -vai onko? - --- En ole aikonut katkaista siipiäni! Juuri nyt, jos koskaan, olen -tarvinnut niiden lentovoimaa. Luuletko, että tämä on ollut helppoa -minulle? Luuletko, että on helppoa juuri nyt, kun sinäkään et ymmärrä -minua etkä hyväksy mitä olen tehnyt? Minun täytyy seisoa Kotka-enoni -kanssa ihan kahden... - -Helmin ääni tukahtui. Hänen suuri, syvä murheensa liikutti Aimoa ihan -sydänjuuria myöten. Hänen _täytyi_ pelastaa tämä lapsukainen! - --- Helmi, -- sanoi hän hellästi, -- tahdon näyttää sinulle kuvan, jota -aivan tahallamme emme ole ennen näyttäneet. - -Hän meni omaan huoneeseensa ja nouti sieltä albumin. Ensi lehdellä oli -yksinkertaisen puurakennuksen kuva. -- Tämä on vanhempaini entinen -talo, -- kertoi Aimo, kääntäen lehden. -- Tässä ovat isä ja äiti, -- -taas lehti kääntyi, -- ja tässä, katso, meidän vanhin sisaremme Lilja, -joka nuorena kuoli... - -Helmi huudahti nähdessään kuvan. - --- Mitä, Helmi? Tunnetko sen? - --- Minä luulen sen nähneeni... en tiedä... - --- _Hän_ oli uskovainen, -- jatkoi Aimo, ikäänkuin Helmi katseillaan ei -olisi mitään kysynyt. -- Usko teki hänet onnelliseksi ja hyväksi, minä -näin sen, eikä sellaista unohdeta. Hänen elämänsä tähden uskovainen -tyttö on minun ihanteeni. Sinussa, Helmi, minä olen etsinyt ihanteeni -kuvaa. - --- Voi Aimo, minun uskoni ja elämäni on ollut hyvin puolinaista! - -Aimo katsoi häntä tutkivasti ja syvästi silmiin. - --- Se on mahdollista, -- sanoi hän sitte. -- Muuten et olisi antanut -toisen ihmisen taluttaa itseäsi, luulotellen että Kristus sinua talutti. - --- Kuinka? -- huudahti Helmi. - --- Älä pelkää! Minähän olen lääkäri, tottunut veistä käyttämään. -Sydämeni ei ole niin kova kuin miltä kuuluu, minä ajattelen nyt sinua -yksin. Sitäpaitsi puhun kanssasi ehkä viimeisen kerran pitkään aikaan. -Pianhan minä lähden maalle, viransijaisuuteni alkaa. - --- Se on totta, -- sanoi Helmi. -- En ymmärrä -- en ole sitä ensinkään -muistanut... Nytkö jo? Eikö sinun pitänyt vasta kesällä lähteä? - --- Toukokuun ensi päivästä, -- vastasi Aimo. - -Se oli säälimätön totuus, joka vaikutti Helmiin aivan musertavasta. -Eikö hän siis päivääkään saanut Aimon kanssa työskennellä? Ainakin -yhden kuukauden -- niin hän oli ajatellut. Aimo olisi helpottanut -hänen ensi askeleensa uudella kivikkotiellä. Aimon katse olisi -auringonsäteenä hänen mielensä kirkastanut keskellä suon sumuja. - -Hertta toi kuppeja pöytään, liikkui edes takaisin, jutteli pajatteli -ja esti toisia pääsemästä kiinni keskeytettyyn keskusteluun. Omituinen -masentunut tunnelma painosti heitä, kunnes Helmi nousi, sanoakseen -hyvästi. - -Silloin Aimo, Hertasta huolimatta, solmi entisen keskustelun langat. - --- Helmi, tiedätkö miksi puhuin sisarestamme, ja näytin hänen kuvansa? -Sinulle varoitukseksi. Hän, rakas, suloinen Lilja, murtui toisen -tähden, siksi että hän oli liian heikko kulkemaan yksin, kun ei saanut -toisen kanssa kulkea. Se toinen rakasti häntä -- jos julmuus on -rakkautta -- ja seurasi Kristusta -- jos rakkauden irvikuva on Kristus. -Helmi, _rakas_ Helmi -- muista, että nyt olen sinua varoittanut! - --- -- -- - -Helmi itki paljon sinä iltana. Kaikki hänen sisimmässään oli kääntynyt -sekasortoon. Hän aavisti, mitä Aimo oli tahtonut sanoa, mutta hänellä -ei ollut salaisuuden avainta. Hän uskoi Aimon rakkauteen, mutta ei -voinut heittäytyä sen varaan. Eno oli taas tänään väsyneempi ja -heikompi, varmaankin mielenliikutuksen tähden; Helmi ei nyt hänen -kanssaan uskaltanut puhua sydämensä tuskasta ja rauhattomuudesta. Niin -hän seisahtui äitinsä kuvan ja Kristuksen siunaavien käsivarsien eteen. -Palavasta, avuttomasta sydämestä kohosi rukous: -- Herra, johdata minua -oikeata polkua! Herra, sinä olet minun ainoa, ainoa apuni! - -Äidin kaunis kuva seinällä katseli lempeästi lasta, joka kyyneliinsä -nukkui, ja Kristuksen siunaavat käsivarret olivat ylhäältä ojennetut -hänen puoleensa. - -Silloin Helmi näki unta: - -Suuri, lohduton, harmaja suo, mutainen rannasta rantaan. Kaunis, -kirjava, kukkainen niitty, loistava kasteen pisaroissa. Paljo lintuja, -äärettömän paljo. Oli joku, jonka kasvoja Helmi ei nähnyt, mutta hän -kuuli äänen, joka soi kuin pyhäkellojen kutsumus: "Lennä, lennä, -lennä!" Toiset linnut lensivät suolle, toiset niitylle. Koko maa oli -täynnä viserrystä. - -Kuka on tuo tumma, joka kulkee paula käsissä? Hän pyydystää suon -lintuja niitylle ja niityn lintuja suolle. Viserrys muuttuu haikeaksi -valitukseksi. Linnut räpyttävät siipiänsä. Muta vangitsee, kukat -vangitsevat. Tuhannet äänet huutavat apua, Helmikin huutaa ja herää. - -Hän vaan ennätti vielä kuin utupilvessä nähdä sen, jonka ääni niin -taivaisesti soi. Hänet valtasi lohdullinen tunne: Tämä tulee särkemään -kaikki paulat! - -Oli pilkko pimeä, kun Helmi heräsi. Ihmeellinen rauha täytti hänen -sydämensä, ja hän nukkui uudestaan levolliseen ja virkistävään uneen. - - - - -IX. - -Kuorman kantajia. - - -Rautalankaverkko oli lauennut nuoren kotkan pään yli. Helmi -oli vangittu suuriin, kolkkoihin sairassaleihin. Pitkät -vuoderivit tauluilla merkittyine ihmisolentoineen olivat hänen -sävelkoskettiminansa, kaikenlaisten lääkeaineiden tuoksu ja monien -huokausten haikeus hänen henkensä ilmapiirinä. Helmi muisti sen -pahoinvointisen ja kouristavan vastenmielisyyden, joka hänet oli -vallannut, kun hän ensi kerran astui enonsa kanssa näiden ovien -sisäpuolelle. Silloin hän tosiaan ei olisi voinut aavistaa, että tämä -tuskien talo piankin tulisi hänen pysyväiseksi olinsijaksensa. - -Ei ilmaa, ei iloa, ei vapautta! - -Hienot, taipuisat soittosormet hankasivat lukkoja kiiltäviksi, seiniä -puhtaiksi, lääkärien teräaseita kirkkaiksi kirpelissä liuvoksissa. -Pienet, valkoiset kädet rohtuivat ja turposivat, hento varsi väsyi -ihan poikki katketaksensa. Hän huokasi syvään, pysähtyi jonkun vuoteen -ääreen, yritti lausua hellän, osaaottavan sanan ja kohentaa tyynyä -vähän mukavammaksi. Kohta kuului virallinen ääni: -- Neiti Hartikka on -hyvä ja pitää työstänsä huolen! Tyynyn pitää olla suorassa, ei sitä -noin saa vääntää. Katsokaa, että siivous on toimitettu, kunnes lääkärit -tulevat! - -Helmi ei pyörtynyt, kun hän ensi kerran oli leikkaushuoneessa mukana, -eikä hän väistynyt yksin yöllä valvoessaan, kun kuoleman enkeli -kolkutti suuren, kumajavan salin ovelle. Hän alistui kohtaloonsa. - -Turhaan Riitta täti nuoren Martan kanssa pani keittiössä parastansa. -Työn on tapana ruokahalua höystää, mutta Helmi ei syönyt. Eikä hän -voinut nukkuakaan, vaikka juuri oli valvonut koko yön ja aivan -uuvuksissa saapui kotiin. -- Soita vähän, Helmi! -- pyysi täti -parhaimmassa tarkoituksessa. Silloin Helmi melkein säikähtyi ja -vakuutti aivan aiheettoman kiihkeästi, ettei hän sitä tee. Tädin -poistuttua hän kiersi flyygelin lukkoon ja hautasi avaimen syvälle -laatikkoonsa. - -Hertta toi hänelle usein pari kukkaa tai kauniin hedelmän, kun hän -aamulla työhön lähti tai illalla työstä palasi. -- Torituliaisia! -- -sanoi hän heleästi hymyillen. Sitte hän kertoi uutisia: -- Aimo on -kirjoittanut sitä ja sitä. Aimo kysyy, kuinka Helmi voi. -- Ilokseen -hän huomasi väsyneen katseen elostuvan, mutta toisena päivänä se oli -yhtä väsynyt jälleen. Entisen Helmin oli sairashuone haudannut. - -Paavali Kotka oli jo täysin terve ja virassa, puuhasi jälleen, kuten -ennen sairastumistansa, ja lisäksi seisoi kansliassa neljä tuntia joka -päivä. Sitäpaitsi hänellä oli tuskallinen jälkinäytös vaivanansa: -oikeudenkäynti tapaturman johdosta. Rahkanen oli heti joutunut poliisin -talteen ja oli nyt syytteessä juopumuksesta ja pahoinpitelystä. Hän oli -jo oikeudessakin seisonut, mutta päätös odotti sairaan parantumista ja -lääkärin loppulausuntoa. Parin päivän perästä raastuvanoikeuden taas -piti istua. - -Elli, Rahkasen vaimo, oli käynyt Kotkan luona itkemässä miehensä häpeää -ja pastorin onnettomuutta, johon he olivat syypäät. Kotkasta tuntui -hyvältä, että Elli sanoi "me". Hän oli lohduttanut minkä voi. -- En -minä syytä teidän miestänne, kaupunginviskaali on syyttänyt, ja hänen -on siihen pakko. Minä en aio käyttää asiamiestä, saavun itse oikeuteen, -niin saatte omasta suustani kuulla, että nyt puhun teille totta. Olen -antanut anteeksi; sehän on kristityn luonnollinen velvollisuus. - -Kerran hän oli mennyt Rahkasta tapaamaan, mutta tämä ei ollut kotona. -Toisella kertaa hän oli, mutta tahtoi puikkia tiehensä. Kotka sai hänet -pidätetyksi, mutta asema oli kovin tuskallinen eikä puhe tahtonut -sujua. Uhkaava oikeudenistunto ja katkera häpeä olivat kuorena miehen -sydämellä. Kotka mietti ja rukoili, vaan ei vielä löytänyt neuvoa. Hän -ajatteli näitä ihmisiä paljon, sillä hän oli varma siitä, että nyt oli -heidän etsikkoaikansa ja Jumala oli juuri hänet aseeksensa tarkoittanut. - -Kaikki tämä, viran uuden edesvastuun ohella, täytti niin suuressa -määrin Kotkan mielen, että Helmin muuttunut olento pitkäksi aikaa jäi -häneltä huomaamatta. Usein heillä oli eri atria-ajat, usein myöskin -tapasivat toisensa ihan kiireimmiten. Kotka katsoi Helmiä rakkaudesta -ja hyväksymisestä loistavin silmin, kysyi jotakin, sai vastauksen ja -oli tyytyväinen. Silloin Riitta täti ei kauvempaa malttanut, vaan -ryhtyi asiaan: -- Paavali, -- sanoi hän, -- eikö sinulla ole silmiä -päässä? Tyttö laihtuu ja kalpenee päivä päivältä, kohta hänestä on vaan -varjo jäljellä. Sinä hänet tähän saatoit. Pidä sitte myöskin huolta -hänestä! Veisit edes joskus kävelemään tai toimittaisit hänelle vähän -rauhaa päästä Jumalan huoneeseen sanaa kuulemaan. Ei hän tällä tavalla -kauvan kestä. - -Kotkan muoto muuttui vakavaksi. Päivällisellä hän tarkasteli Helmiä -toden takaa, ja seuraus oli, että hän tänään päätti omistaa iltansa -hänelle yksin. - -Toukokuu oli loppumassa, kesä odotti vuoroansa. Meri välkkyi suurena ja -siintävänä, nuori vihannuus oli heleän hentoinen, ja tuomet puistoissa -puhkeilivat. Ilta oli lempeä, leuto ja tyyni. - -Kotkan mielessä heräsi ajatus, joka siinä jo kauvan oli valmistunut. -Helmi oli hänen sydänlapsensa -- hän tahtoi vetää hänet kokonaan -sydämellensä. Luottamus herättää luottamusta, rakkaus rakkautta. Tähän -aikaan Helmi ehkä parhaiten juuri sitä kaipasi ja tarvitsi. - -Kun Helmi sairashuoneelta palasi, odotti ajuri portaitten edessä. -Paavali Kotka otti tyttönsä aivan erityisellä herttaisuudella vastaan. --- Mene nyt pian muuttamaan pukua! Minä olen suunnitellut pienen -suloisen iltaretken, joka on meitä molempia vahvistava ja virkistävä. - -Mielihyväkseen hän huomasi, kuinka se Helmiä ilahutti. Tuota pikaa hän -oli pukeissa, ja he ajoivat rinnatusten ulos kevätillan ihanuuteen. - -Helmi hengitti syvästi, taas kerran rinnan täydeltä raikasta ilmaa, -ihaili puistojen puita, joiden uusia lehtiä hän tuskin vielä oli -ehtinyt huomata, loi pilkottavalle merelle kaihoavan katseen ja -ihmetteli sitte, mihin eno häntä oikeastaan vei. - --- Ensin vähän kiertelemme kaartelemme, että sinä virkenet. Nyt -käännymme tästä -- ajuri, uudelle hautausmaalle! -- niin, Helmi, sinne -on matkamme määrä. - -Helmi ensin katsoi enoa pitkään, mutta ajatuslangat yhdistyivät, ja -äkkiä hän rohkaisi mielensä, kysyen: - --- Eno -- _hänenkö_ haudallensa? - --- Niin. Toivon, että ymmärrät minua, ymmärrät _kuinka paljon_ sinua -rakastan! - --- Kiitos, oma rakas eno! - -Lapinlahdenkatua pitkin, ohi hautakiviveistämöiden ja työväenasuntojen, -he saapuivat uuden hautausmaan portille. Aurinko juuri laski meren ja -metsän taakse, kullaten ja purppuroiden taivaan rannan. Joku yksinäinen -lintu vielä visersi, sitte kaikki oli hiljaa. Suuren käytävän viileässä -pimennossa lehdet vienosti lepattelivat, ja vanhat puut kuiskaten -kertoivat menneitä muistoja ja monien kyynelten tarinoita. - -Kotka pysähdytti ajurin. He astuivat alas, ja Helmi huomasi hänen -kätensä vapisevan, kun hän ojensi rahan. Helmin kysyvään katseeseen hän -vastasi: - --- Luulen että viivymme. On rauhallisempaa, kun kukaan ei odota. - -Kapea polku vei monien kumpujen lomitse, kierrellen ja mutkitellen -Se päättyi aivan meren rannalle. Siinä kasvoi kuusi, jonka juurella -oli valkoinen risti. Kumpua ympäröi ruusupensasten seppel, ja ristin -eteen oli asetettu vaaleanpunainen hyasintti ruukussaan. Marmorissa -kiilsi kultakirjaimin: _Lilja_. Sitte syntymä- ja kuolinvuosi. Alle oli -kaiverrettu: - - "Rauhan kaikki sielut saivat, - jotka kärsi tuskat, vaivat --" - -Paavali Kotka laskeutui polvilleen paljaalle maalle, vaipuen -äänettömään rukoukseen. Helmin sielussa soivat ne säveleet, jotka -Schubert kerran oli sepittänyt ristirunon sanoihin. Hän oli ne monasti -kirkkolaulajaisissa kuullut. Tällä hetkellä ne hänelle muuttuivat -eläviksi. - -He istuutuivat vihreälle penkille kuusen varjoon. Aurinko oli laskenut, -hehku himmentynyt. Kaitaisia punapäärmeitä ja irtonaisia rusopiirtoja -vielä soilehti taivaalla. Meri kohisi kuin kaukaisena kaikuna päivän -taisteloista. Se tummeni tummenemistaan, ja aalto aallon jälkeen -uinahti rannan lepoon. - -Silloin Paavali Kotka kertoi Helmille haudatun lempensä tarinan: - --- Sinä näit hänen kuvansa. Hän oli nuori ja ihana. Minun sieluni -taisteli Jaakobintaisteluansa; olin yksinäinen, työssä, kaipauksessa ja -suuressa murheessa. Kun hän hymyili, unohdin huolet. Kun hänen päänsä -nyökkäsi kukkien takaa ikkunasta, ei työn kuorma enää tuntunut, kutsui -vaan lepo ja koti, missä hän odotti. Hän kirjoitti runoja. Joskus hän -arastellen luki muutamia säkeitä, ja ne soivat koko päivän korvissani -kuin hopean helinä. Hän oli valo ja riemu, mutta hän oli minulle -myöskin synti ja kiusaus. Kuinka monta kertaa silmäni kulki raamatun -riveillä, ja rivien välistä hohti hänen katseensa! Minä rukoilin, mutta -yhtäkkiä huomasin, että puhuinkin hänen kanssansa enkä Jumalan. Silloin -minä riistäysin irti koko tarmoni voimalla. Oli aika, jona tuskin -katsoin häneen, koska en _tahtonut_. Tuli sitte toinen aika, jona en -_voinut_. Seisoin kasvoista kasvoihin Vapahtajani kanssa -- se oli -minun suuri effata-hetkeni. _Hän_ ei ollut mukana, ainoastaan Herrani -ja minä -- sanomattomassa, pyhässä yksinäisyydessä. Silloin minä sanoin -Herralle, joka täynnä pohjatonta rakkautta laski lävistetyt kätensä -pääni päälle: "Ole minun elämäni kuningas! Sinä tulit tulta sytyttämään -tänne maailmaan, ja mitä sinä toivot, kuin että se jo palaisi? Polta -minutkin alttarillasi! Ristiinnaulitse minut! Anna minun kärsiä, lähetä -minut sinne, missä työ on vaikein ja uhri raskain! Menen riemulla -sinun tähtesi!" -- Siihen aikaan kuulin kertomuksen nuoresta tytöstä, -joka oli ennen kodissamme palvellut. Hän oli lähtenyt Ameriikkaan, -joutunut viettelijän uhriksi, langennut syntiin ja kuollut -- eikä -kukaan tietänyt, minne ja miten hän oli edes haudattukaan. Hänen -vanha äitinsä sanoi minulle Helsingissä, katkerasti itkien: "Eikö nyt -ole ketään pappia, joka hakisi lapsi paran ja toimittaisi siunattuun -multaan?" -- Ei tosiaankaan ole paljon pyydetty, minä ajattelin. Itse -olisin kysynyt ja vaatinut: Eikö ole pappia, joka ottaisi lapsen jo -ajoissa suojaansa ja varjelisi susien kynsistä? Ja eikö ole pappia, -joka etsisi eksyneitä? -- Se oli ensimmäinen tulikipinä minulle. Pian -seurasi toisia. Tulisi pitkäksi kertoa niistä nyt. Minä vaan tunsin, -että kohtaloni oli ratkaistu. Herrani ääni julisti: "Olen rukouksesi -kuullut. Sinä saat juoda sen kalkin, jota anoit, ja sillä kasteella, -jota halasit, minä sallin sinun tulla kastetuksi. Sinä olet se paimen, -jonka olen valinnut lampailleni kaukana suurten merten äärissä. Mene, -minä lähetän sinut!" -- - -Helmi oli kuunnellut henkeänsä pidättäen, keskeyttämättä ainoallakaan -sanalla. Nyt hän välittömästi huudahti huolestuneena: -- Mutta eno -- -_miksi_ sinä sellaista rukoilit? - --- Etkö ymmärrä? Rakkaus tahtoisi tarjota suurimman mahdollisen -vastalahjan sille jolta kaiken on omaksi saanut... - --- Eikö se ole suurin vastalahja, että mitään pyytämättä annamme hänen -ratkaista kaikki? - -Kotka istui vaiti, miettiväisenä. Sitte hän kysyi: -- Etkö sinä koskaan -pyydä mitään? Eikö lapsikin tee ehdotuksia isällensä? _Hän_ ratkaisee -silloinkin, sillä valta ei ole meidän käsissämme. - -Helmin korvissa kaikui joku lause siitä, että _Jumala antoi heidän -vaeltaa mielensä jälkeen_, koska he olivat häntä kiusanneet. -Laulettiinhan virressäkin: - - "Mä kyll' en saa, en tahdokaan - armolles määrää panna..." - -Hän tunsi itsensä kumminkin epävarmaksi ja kokemattomaksi, eikä -uskaltanut enää mitään sanoa. - --- Jumala tietää, ettei se ollut helppoa, -- jatkoi Kotka. -- Mikä ensi -innostuksessa nosti minut yli kaiken maallisen, se tuntui yhtäkkiä -kuormalta, jota oli mahdoton kantaa. Se tapahtui eräänä päivänä, kun -odottamatta vahingossa näin Liljan polvistuneena rukoukseen. _Hän_ -- -kukkanen, lintunen, sulotar ja maailman lapsi! - -Oliko hänkin tietämättäni ollut mukana? Oliko meitä ollut kaksi sokeata -Jeesuksen huoneessa samalla kertaa? - -Minä kysyin häneltä, ja hän sanoi, että _minä_ hänet olin johdattanut -Jeesuksen luo. Kuinka? Milloin? Se oli ihme, jota minun oli vaikea -käsittää, vaikka kuulin sen hänen omilta huuliltansa. Mutta siitä -hetkestä asti me ilman sanoja ja ilman lupauksia tietoisesti kuuluimme -yhteen. Kahden me istuimme Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän sanoi, -että minä häntä opetin, mutta minä tiedän, että Jeesus opetti meitä -molempia. Hän oli varmaan minua pitemmällä... Hänen kasvonsa hohtivat -taivaallista valoa, hän säteili hyvyyttä, puhtautta, rakkautta. Jos -sinä, Helmi, olisit ollut vanhempi, kun äitisi kuoli, muistaisit hänen -olentonsa taivaallisen sulouden. En ole ketään nähnyt niin Kaarinan -kaltaista kuin hän oli siihen aikaan. Anna anteeksi, Helmi, äitisi -muiston tähden, jos rohkenen sanoa, että hän oli vieläkin suloisempi! - -Silloin minulle selveni, että hänestä täytyi tulla omani, koska häntä -rakastin, rakastin niin pohjattomasti, niin tulisesti, kuin nuorukainen -koskaan voi neitosta rakastaa... - -Niin, Helmi tiesi, kuinka voi rakastaa! - --- Hän ja elämäni kutsumus, -- jatkoi eno, -- siinä se oli, koetuksen -kivi ja ratkaisun tienhaara. Luulin järkeni menevän, kun se astui -eteeni. Kuinka minä hänet veisin Ameriikkaan? Minä vaeltaisin ympäri -siirtolaisia etsimässä, eläisin köyhänä, kulkisin kurjuuden paikat, -pelastaisin, palvelisin, antaisin vaikka henkeni. Mutta hän? Hento, -ylellisesti kasvatettu, hemmoteltu ja hellitelty tyttö! Hän ei koskaan -suostuisi minua sinne seuraamaan! - --- Rakkaus seuraa vaikka minne! -- huudahti Helmi kiihkeästi. Kotkan -katse kohtasi Helmiä. Tyttö painoi päänsä alas. Kyllä eno oli -ymmärtänyt. - --- Oikein sanoit, rakkaus _luulee voivansa_ seurata vaikka minne, --- hän vastasi kuin unelmissaan. -- Tuli hetki, jona en enää voinut -hillitä hehkuvaa, kuohuvaa, taistelevaa sydäntäni. Sanoin hänelle -kaikki, tunnustin rakkauteni, panin valinnan hänen eteensä ja odotin -tuomiotani. Odotin ja pelkäsin, ja kuitenkin aavistin, että ehkä ei -uhria vaadittaisikaan, ehkä minun kukkaseni olisi enemmän kun rohkenin -toivoa: uljas, ehjä lemmessään, altis hänkin kanssani kärsimään ja -taistelemaan... - --- Hän oli! -- Helmi tiesi sen varmaan, ei toisin voinut ollakaan. - --- Niin, _hän oli_ -- oi Helmi -- en voi sinulle kertoa siitä hetkestä, -se oli sellainen, että vieläkin tunnen muistosta huumaantuvani. En sitä -antaisi pois sen tuskankaan hinnalla, joka pian vuorenpainoisena oli -sydämeni musertava... Runoilija sanoo, että suloisempaa on lempiä ja -kadottaa, kuin ainiaaksi jäädä lemmen onnesta osattomaksi... - -Kotka vaikeni. Helmikin oli vaiti. Tyttö ei rohjennut häiritä muiston -kellojen pyhää sointia, eikä kyennyt sanoilla jatkamaan hän, jolle ne -soittivat elämän heleimpiä ja tummimpia säveleitä, ijäti unohtumattomia. - -Ilta oli pimennyt, meren kohina vaimennut vaimenemistaan. Kuu kulki -esille pilven takaa, luoden välkkyvän, hopeisen juovan hiljaa -värähtelevälle veden pinnalle. Haaveelliset, salaperäiset varjot -laskeutuivat kivistä, risteistä ja puiden ojennetuista oksista. -Kalmisto valmistui yöhön uinumaan. - --- Eno... ja sitte? -- kuiskasi Helmi vihdoin. - --- Oli toukokuun ilta, -- jatkoi Kotka, yhä katseessa unelmien -etäisyys, -- sellainen kuin tämä nyt, yhtä kuutamoinen ja ihana, vain -viileämpi ja myöhäisempi. Me istuimme Kaivopuiston kallioilla. Emme -muistaneet aikaa; silmänräpäys ja elämä sulivat meille yhteen. Vihdoin -huomasin Liljan värisevän. "Ei, ei minun ole kylmä", hän vaan vakuutti. -Hän ei tahtonut lähteä, hän piteli kiinni hetkistä, ikäänkuin olisi -aavistanut niiden lyhyyden. Vielä kotipihalla me kauvan seisoimme -tuomien alla. Helmi, olen nähnyt ne tuomet vielä nytkin kukassansa. -Pelkäsin, että talon uusi omistaja olisi hakkauttanut ne pois, -hävittänyt keltaisen talonkin ja rakennuttanut kivimuurin sen sijalle, -mutta Jumalan kiitos, hän ei ole sitä tehnyt... - -Kotka hengähti syvään. - --- Toisena päivänä Lilja makasi kuumeessa. Lääkäri sanoi, että kohtaus -oli pian ohimenevää laatua, nähtävästi pienestä kylmettymisestä -aiheutunut. Huolestuttavampi oli Liljan yleinen heikkous. "Hän ei saa -tehdä paljon työtä, ei millään tavalla rasittua eikä vaivata itseänsä. -Jos hän olisi köyhän lapsi, en uskaltaisi ennustaa hänelle pitkää -elämää. Hyvät olot ovat hänen pelastuksensa. Lääkkeet eivät paljon -auta. Parasta ravintoa, täyttä lepoa, säästämistä ja vaalimista!" - -Ymmärrätkö, Helmi, mikä kuolintuomio se oli minulle? - -Taistelu alkoi uudestaan, entistä kauheampana. Minä en ollut köyhä, -perintöni oli kylläkin suuri, mutta minä olin luvannut itseni ja rahani -Herralle. Saisinko antaa Liljalle sen, mikä oli Herran? - --- Tietysti! -- tahtoi Helmi huudahtaa. -- Niinhän fariseuksetkin -arvelivat, että isä ja äiti voivat nähdä nälkää, koska heidän lahjansa -oli "korban", uhrattu... Etkö muista, eno, mitä Jeesus siitä sanoi? - -Se oli Helmin mielessä ja kielellä, mutta hän ei saanut sanoja -huuliltansa. Eno oli niin ylevän kaukaisen ja niin murheellisen -näköinen, että hänen täytyi vaieta. - --- Sinä tiedät taisteluni tuloksen. Minä näin sen kauhistavan selvästi: -ken on niin heikko, että kylmettyy toukokuun iltailman henkäyksestä, -hänelle ei voi rahallakaan elämätä ostaa se, joka aikoo Ameriikkaan -siirtolaisten kulkupapiksi. Siis: joko Lilja, kotimaa, onni, lempi ja -rikkaus -- tai tuska ja yksinäisyys _hänen_ jäljissään, jolla ei ollut, -kuhun päänsä kallistaisi... - --- Eno -- kuinka sinä voit! Kuinka sinä voit! - -Helmistä tuntui, että uhri oli yli-inhimillinen, mahdoton. Oliko se -siis oikeakaan? - --- Ihminen voi paljon, kun on toinen voimanantaja. Luulen myöskin, että -uhrimieli on hehkuvin ja välittömin heti suuren ratkaisun jälkeen, -kun elävä Jeesus koko ihanuudessaan on ilmestynyt meille, kun ensi -rakkauden tuli palaa... En tiedä kumminkaan, mitä olisin voinut, jos -olisin saanut hänen silmänsä nähdä. Mutta hän makasi sairaana, eivätkä -hänen omaisensa tietäneet, mitä välillämme oli tapahtunut. Jumala sen -niin johdatti... - -Minä muistan sen yön, unettoman yön, jona kamppailin kuin kuoleman -tuskassa. Helmi, sellainen on Getseemane! Ei minulta kalkkia otettu -pois, mutta enkeli vahvisti minuakin... - -Lähdin ilmoittamatta mitään, suin päin sinun kotiisi, Helmi. -Ensimmäiseltä pysähdysasemalta kirjoitin Liljan isälle, kerroin kaikki, -tunnustin kaikki, pyysin ainoastaan, että _hänelle_ ei lähtöäni -ilmoitettaisi, ennenkuin hän oli vahvempi, -- ei ennenkuin minäkin -uskalsin kirjoittaa ja avata hänelle koko sydämeni epätoivoisine -taisteluineen. Silloin hän oli ymmärtävä rakkauteni, etten itseäni -ajatellut, vaan hänen tähtensä sen tein -- hänen ja Mestarin tähden... - -Silloin, Helmi, minä ne kirjeet toin sinulle, heitin helmaasi, -tietämättä muuta, kuin että nyt jäi kaikki taakseni, nyt en voinut -jatkaa niin kuin siihen asti. Yksinäisinä hetkinä olin ne kirjoittanut, -en oikeastaan sinua varten, vaan omalle itselleni. Minulla ei ollut -uskottua ketään, sinut siksi valitsin haaveissani. Olen jo pyytänyt -anteeksi sitä pahaa, minkä niiden kautta tein. Epätoivoiselle voinet -anteeksi antaa... - -Omatuntoni minua myöskin syytti tylyydestäni isääsi vastaan. -Anteeksipyytämättömät synnit eivät anna rauhaa; olin tuntenut niiden -tutkaimen, olin tuntenut ja taas väistänyt. Joka menee Herransa kanssa -ristiinnaulittavaksi, hän ei voi mennä sovittamattomin sydämin. -Jo tuloni isäsi kotiin oli sovitus. Syvemmällekin minä nöyrryin, -sanoihin ja tunnustukseen. Vaan se tapahtui vasta, kun isäsi ensin oli -puristanut kättäni, heltyneenä, hänkin pyytäen anteeksi minulta... - --- Onko se totta? -- puhkesi Helmin huulilta. -- Eno, _isä_ pyysi -anteeksi sinulta? - --- Niin, Helmi, nyt sen kuulet. Emmekö ole häntä väärin tuominneet? -Jumala olkoon meille armollinen! Sovitettuina me kumminkin erosimme, se -on lohdutukseni. - --- Eno, minua värisyttää... - --- Tule, Helmi, lähdetään. Minä unohdan ajan taas uudestaan, kuten sinä -iltana Kaivopuiston kallioilla... Nyt on hyvin lämmin, et ole voinut -kylmettyä. - --- En, en. - --- Minun tulee pitää sinusta huolta. Helmi, ei rakkauteni sinuun -kuitenkaan ole ollut mikään haave, vaan täysi todellisuus, Kaarinan -muiston ja viimeisen pyynnön vahvistama. Minulla oli sydän, joka janosi -rakkautta -- oi Helmi, kuinka se oli janonnut pitkinä vuosina! Liljalle -olisin lahjoittanut sen kaikki pyhät kätköt ja ennen pakosta pidätetyt -tunteet... mutta minä en saanut häntä täysin ja rajattomasti rakastaa -kuin yhden ainoan illan elämässäni! Niinä päivinä, jotka kodissasi -silloin vietin, minä annoin sulkujen laueta, ja se sanomaton, jota -sydämessäni kätkin, se tulvi tuskansuloisena sinun ylitsesi... - --- Niin, eno, minä muistan ne ihmeelliset päivät! - --- Helmi, lähtekäämme nyt. Minä huomaan takertuvani, en osaa kertoa -järjestyksessä enää mitään. Sanokaamme jäähyväiset. -- Sitte äänellä, -joka oli hellä ja pehmoinen, haihtuva kuin kuiskaus: -- Lilja!... - -Oli pimeämpi jälleen. Kuu oli kulkenut pilven taa. Helmi ei tietänyt, -mitä eno puhui itsekseen. Ehkä hän rukoili. - -Kun he vierekkäin, hitaasti kävelivät takaisin tummaa käytävää pitkin, -silloin Kotka vasta alkoi taas puhua Helmille. - --- Minun täytyy lopettaa, mitä olen alottanut. Vielä on muutama lause -lisättävää. - --- Sinä lähdit Ameriikkaan. - --- Niin, suoraa päätä, omilla rahoillani, ilman tuen ja paikan tietoa, -osaamatta englanninkieltä... Sinä voit sanoitta arvata, mitä sain -kestää. Ensimmäinen vuosi teki minut kymmenen vuotta vanhemmaksi. Sitte -sain viran, olin jo oloihinkin tutustunut, Jumala auttoi helpommalle... - --- Ja Lilja? -- Kysymys oli arka ja pelokas. - --- Ennen lähtöäni kirjoitin. Vastauksen ja valokuvan sain Ameriikassa. -Se oli kuin enkelin kirje... Silloin hän jo olikin Jumalan enkelien -luona, ijankaikkisessa ihanuudessa... - -He astuivat ääneti eteenpäin, syvässä mielenliikutuksessa kumpikin. -Lapinlahdenkadun päässä he istuutuivat raitiovaunuun. Ei sanaakaan -vaihdettu, kunnes he oman ovensa takana seisoivat. - -Silloin Helmi kysyi: - --- Eno, oliko Lilja Aimon ja Hertan sisar? - --- Oli, -- vastasi Kotka. - --- -- -- - -Helmi tiesi, että hänen täytyi aamulla varhain olla kovassa työssä -sairashuoneella. Kotka tiesi, että häntä odotti tuskallinen -oikeudenistunto, jota varten hän kyllä olisi voimansa tarvinnut. Siitä -huolimatta he kumpikin valvoivat. Uni pakeni ajatuksia, jotka aaltoina -ajelivat, ja muistoja, jotka hiljaa utusiivin olivat nousseet kummun -alta. - -Ei kertaakaan Helmi ollut soittokonettansa avannut sen jälkeen kuin -hän sairaanhoitajaksi antautui. Tänä yönä hänet yhtäkkiä valtasi -ikävöiminen, niin voittamaton ja ylivoimainen, että hän ei kyennyt -vastustamaan. - -Hopeankirkkaita säveliä helisi hänen ympärillänsä, niinkuin aaltojen -leikkiä auringon kimmellyksessä, ja syvien, tummien vetten vyöryt -toisaalla kohisivat, kasvaen, paisuen, tulvien ylitse, yhdistyen -valoisiin sointuihin, valmistuen kuin suureen, ihmeelliseen -symfoniaan... - -Hän nousi vuoteellensa istumaan. Sydän sykki kovasti, otsaa kuumotti ja -suonet tykkivät ohimoilla. - -Häntä veti voima, niinkuin kosken kinahmi. Yöpuvussaan hän hyppäsi -vuoteeltansa, hiipi eteisen ja salin läpi ja tuli ruokasaliin, jossa -flyygeli seisoi yhä vielä lukittuna. Taas hän palasi takaisin, nouti -avaimen, nosti kannen, painoi paljaan jalkansa metallipolkuselle. Sormi -hiipaisi kosketinta. Helähdys... niin aavemaisena nukkuvassa talossa. -Säikähtyen Helmi hypähti istuimelta, unohti kannen auki ja juoksi pois -vuoteeseensa, niinkuin pahantekijä, rikoksesta tavattu. - -Hän värisi, jotta hampaat kalisivat. Tuska ja ahdistus piiritti häntä. -Hän luuli nääntyvänsä epätoivoon. - --- Minä en jaksa! Minä en jaksa! Se soi minun sisässäni, se särkee -minut. Minä tulen mielettömäksi, ellen saa sitä laskea tulvehtimaan! - -Miksi siis en soita? Vain yhden kohdan minä soittaisin: sen, missä he -seisoivat tuomien alla, valkokukkien tuoksussa... Ei, minä soittaisin -enon Getseemane-yöstä, ne tummat, tummat ja kuohuvat sävelet... Ei, -mieluummin sen, että Lilja jäi yksin itkemään ja ikävöimään... - -En minä voi mitään soittaa, muuten minä soitan kaikki. En voi soittaa -tuntia, en minuuttiakaan, sillä muuten en lakkaa, ennenkuin he -taintuneena kantavat minut pianon äärestä. Enkä sitte enää koskaan -jaksa avata sairashuoneen ovia! -- - --- -- -- - -Helmin taistellessa Riitta täti haki ruokasalista rottaa. Mikä muuten -olisi pimeässä säikähyttänyt hänet hereille? - -Paavali Kotka ei sitä vienoista helähdystä kuullut. Hänen oman -sydämensä sävelet helähtelivät voimakkaammin. - --- -- -- - -Helmi ei sairastunut, vaikka hän itse oli luullut. Hän vaan meni -aamulla työhönsä vielä tavallistakin kalpeampana ja hiljaisempana. - -Kotkan olennossa sitävastoin ei voinut huomata mitään jälkiä illan ja -yön liikutuksesta. Tyynenä, vakavaryhtisenä hän astui oikeussaliin, -kumarsi herroille, tervehti katellen syytettyä ja hänen itkusilmäistä -vaimoansa sekä asettui paikalleen. Luettiin edellisen istunnon -pöytäkirja, josta huomattiin rikos täysin todistetuksi, sekä lääkärin -lausunto, jossa monilla tieteellisillä sanoilla selitettiin, että -pastori Paavali Kotka oli pahoinpitelystä saanut vaikean vamman ja -kauvan maannut sairaana -- minkä kaiken johdosta yleinen syyttäjä -julisti loppuvaatimuksensa syytetyn rankaisemiseksi. - -Se kuului välinpitämättömästi ja virallisesti: Maksakoon Rikoslain -43 luvun 6 §:n 1 kohdan mukaan sakkoa juopumuksesta 30 markkaa, sekä -pahoinpitelystä saman lain 21 luvun 11 §:n 1 kohdan mukaan pidettäköön -vankeudessa 4 kuukautta, eli rangaistukset lain mukaan yhdistämällä -pidettäköön vankeudessa 4 kuukautta 3 päivää... - -Kipurahavaatimuksen sijasta Kotka lausui: -- Kalle Rahkanen, minä en -sinulta mitään pyydä. Jumala sinua siunatkoon ja armahtakoon! - -Kun tuomio julistettiin, puhkesi Elli äänekkääseen itkuun. Rahkanen -painoi päänsä syvälle alas, ilmoittaen tyytyvänsä päätökseen. -Kotka saattoi häntä vankivaunuille, ystävällisenä kuin omainen, -ja murheellista Elliä hän lähti hellällä osanotolla viemään hänen -yksinäiseen kotiinsa. - -Kansa katseli ja kohotti Kotkan marttyyriksi ja pyhimykseksi. -- -Katsokaa, katsokaa! Pastori on kuin itse Jumalan enkeli! - -Hän tunsi itsekin voimaa, varmuutta ja tyydytystä. Viimeisetkin jätteet -illan herkkämielisyydestä ja yön kaihoista olivat kadonneet. - - - - -X. - -Aimo. - - -Kauniin Lehtolan peilikirkkaat ikkunat katselivat Syväjärven sinisiin -laineisiin. Avoimelta kuistilta voi melkein pudottaa kiven veteen -jyrkän kallion seinämitse. Yltympäri koivut nuokkuivat ja humisivat. -Kaikki oli koskematonta luontoa, paitsi lähinnä huvilaa muutamat -käytävät ja krokettikenttä, vihreä kylvönurmi, kukkapenkeret sekä -rehtorinrouvan runsas kyökkikasvitarha. - -Täysinpalvellut rehtori Löf, jonka lapset olivat suomalaisia Lehtisiä, -istui jo varhaisesta aamusta kiikkutuolissansa järvikuistilla. Ensin -hän vaan istui järveä katsellen, puhalteli savuja sikaristansa ja -hyräili välillä vanhoja ylioppilaslauluja. Sitte tulivat edellisen -päivän sanomalehti, kahvitarjotin ja rehtorinrouva sukankutimineen. -Vanhukset istuivat vastapäätä toisiansa. Rouva kaatoi kahvia, hienot -kasvot kääntyneinä järveltä pois, miehensä puoleen, ja huolehti, oliko -"isä" ottanut tarpeeksi sokeria ja saanut hiukan tummaksi paistuneen -piparkakun, joka hänestä oli maukkain. Rehtori nyökäytti tyytyväisenä -päätänsä. -- Kyllä, kyllä hän oli saanut. -- Entä oliko kaulahuivi -paikallaan, niskanapin varassa? -- "Äiti" oli hyörinyt kasvitarhassaan, -kun "isä" vielä pukeutui. -- Oli se hyvin, Hertta kiinnitti sen --- mutta kas, "äidin" pitsimyssy on luiskahtanut vähän vinoon. -- -Noin, nyt se on korjattu. Juodaan nyt kahvia ja katsotaan sitte mitä -maailmalle kuuluu. -- - -Vajassa Arvi Toivio hakkasi puita, jotta kalske kajahteli, ja -laiturilla Hertta huuhteli valkoista puseroa. - --- Reippaita lapsia, -- sanoi rehtori mielihyvillänsä, laskien -sanomalehden syrjään. -- Katsos, äiti, Herttaa! - --- Yhtä punaisina posket kuin ennenkin. En luule, että hän on -rasittunut. Arvi on hyvä hänelle. - --- On, hyvä poika. Eikö nyt mistään löytyisi hyvää tyttöä tuolle meidän -Aimollemme? Huomaatko, äiti, hän on vähän ohutnenäiseksi käynyt. Ja -otsa rypyssä niinkuin minkäkin filosoofin! - -Aimo tuli metsän puolelta, keveässä urheilupuvussa, heilutellen -muutamia pitkiä heiniä kädessänsä. Vajan ohi kulkiessaan hän heitti ne -Arvin puukasalle. -- Löysinpä jotain samoillessani, -- sanoi hän. -- -Onko sinulla tuota? - --- Calamagrostis, harvinainen laji! -- Arvi löi kirveen tukkiin ja -pudisteli paidanhihojansa lastuista. -- Kiitos, veli hopea! - -Samassa hän jo pitkine jalkoineen harppasi "Melaansa" hakemaan. - -Aimo kulki eteenpäin venerantaan, juuri kuistin sivulle, missä kallio -katkesi, antaen tilaa valkealle, aaltojen uurtelemalle hiekalle. Hän -vihelteli ajatuksissaan, tähyili tiukasti epämääräiseen etäisyyteen ja -alkoi sitte liikutella venettä teloilta. - -Silloin hän kuuli isänsä kutsuvan kuistilta. - --- Mitä, isä? - -Hän huomasi samassa, ettei ollut vielä hyvää huomentakaan toivottanut. -Vanhukset nukkuivat, kun hän metsään lähti. Ripeästi hän vetäisi veneen -takaisin, juoksi portaita ylös ja tervehti vanhempiansa huomaavaisella -hellyydellä. - --- Aioitko ongelle? -- kysyi isä. - --- Ei kala juuri näin myöhään syö. - --- Minä luulen, että olet laihtunut, -- sanoi äiti, tarkastellen -tutkivasti poikansa kasvoja. -- Kuule Aimo, kuinka sinun laitasi oikein -on? Ethän vaan ole kipeä? - -Siitä asti kuin Lilja nuorena maan multaan peitettiin, ei äitiä -jättänyt huoli lasten terveydestä. - --- En, en, -- Aimo hymyili. -- Tervehän minä olen ja koetan muitakin -parantaa. Lääkärin ei ole lupa sairastella. -- Äiti, saanko laittaa -pari voileipää? Lähden aamupäivällä kirkonkylään vastaanottotunnilleni. - --- Kyllä minä ne laitan. Hyvä että sinulla edes on ruokahalua. Katso -nyt, isä, hänellä on ihan mustat juovat silmien alla. - --- Niin, niin, Aimo poika, pidä vaari vaan, että pysyt reippaana! --- Isä löi sorjaa poikaansa olalle. -- En minäkään ole tyytyväinen -sinun muotoosi enkä oikein mielialaasikaan. Onko sinulla sydänsuruja, -sanoppas? - -Kysymys oli leikillisen tutkiva, mutta Aimon se sai totiseksi. - --- Minun kai olisi pitänyt puhua jo varhemmin. Ei ole helppo tulla -kertomaan edes isälle ja äidille, että on rakastunut... Nythän minä sen -sanoin. - -Isän silmät selkenivät. -- No, onko se surun asia? Istu nyt oikein -tuohon tuoliin ja kerro juurta jaksain. Tietysti tyttökin sinua -rakastaa, vai kuinka? - --- Luulen... - --- Kuka hän on? -- kysyi äiti levottomana. Ken ei hämmästyisi niin -suuresta uutisesta, ja kuka äiti ei sydämen vapistuksella kuulostaisi -kultapoikansa valitun nimeä? - --- Äiti, hän josta pidit niin paljon, minun viimekesäinen -morsiustyttöni! - -Vanhan rouvan hienot piirteet kirkastuivat huomattavasti. Kyllä, -kyllä hän oli pitänyt siitä tytöstä, tullut heti hänen tädikseenkin, -koska hän oli Hertan rakas ystävä. Vai niin, vai niin, hänestä siis -oli tuleva tytär taloon. -- Jumala siunatkoon sinua, Aimo poikani, -ota hänet vaan ja ole onnellinen!... Niin, minä ymmärrän, sinä olet -epäröinyt meidän tähtemme, koska hän on Paavo Kotkan sisarentytär. -Ihmeellinenhän se johdatus on... mutta kun tyttö on hyvä, niin emme me -sentähden sinun onneasi estä -- eikö niin? -- vai mitä sinä sanot, isä? - --- Paavon minä kyllä läksyttäisin, jos hän astuisi eteeni, -- isän -lempeät kasvot rypistyivät kaikkein ankarampaan rehtorinilmeeseensä, -- -mutta sisarentytär... Suoraan sanoen, Aimo, olisit sinä voinut toisesta -suvusta vaimosi hakea, mutta kun hän nyt kerran on jo haettuna, niin -mitä siitä sitte enempää on puhumista. No, pää pystyyn vaan! Tässä saat -isän käden ja siunauksen! - -Aimo oli liikutettu ja kiitollinen. Hän vakuutti, että isä ja äiti -eivät voisi saada suloisempaa, lahjakkaampaa, armaampaa tytärtä. -- -Teitä hän rakastaisi, olisi meidän kotimme kukkanen, soittaisi niin -ihanasti, että unohtaisimme päivän työt ja illan unen -- - --- No, no, kyllä jo vähempikin riittää. -- Rehtoria nauratti. Sellaisia -hupsuja nuo nuoret rakastuneet. Aimokin! - --- Et ole vielä puhunut hänelle? -- kysyi äiti. - --- En selvään... Mutta hänen pitäisi tietää, mitä minä ajattelen. - --- Sinun pitää kai sitte myöskin tietää, mitä _hän_ ajattelee, -- -hymyili isä. - --- Niin -- niin luulenkin tietäväni... pohjimmalta... - --- Mitä sitte muuta kuin menet ja sanot suoraan ja kuulet itsekin -selvin sanoin, että hän tulee vaimoksesi. Sittehän kaikki on hyvin. -Missä hän nyt on? - --- Helsingissä, sairaanhoitajattarena... - --- Sairaanhoitajattarena! -- huudahti äiti. -- Se hento, hieno tyttö? -Eikö hän käynyt musiikkiopistoa? - --- Kävi, mutta erosi huhtikuussa. Muistatte kai sanomalehdistä, että -juopunut mies heitti Paavo Kotkaa kivellä päähän. Helmi ensin hoiti -häntä ja senjälkeen päätti ruveta sairaanhoitajattareksi kokonaan. - -Aimon ääni oli mahdollisimman levollinen, ikäänkuin kaikki olisi ollut -aivan luonnollista hänen mielestänsä. - --- Kuule, -- sanoi isä, luoden häneen terävän katseen, -- minkälainen -se tyttö oikeastaan on? Ei suinkaan hänkin vaan liene jumalinen -haaveilija, niinkuin enonsa? - -Aimon silmät leimahtivat. - --- Uskovainen tyttö hän on, juuri sellainen, jota minä halajan! - -Äiti ei sanonut mitään, hän kumartui poikansa puoleen ja suuteli häntä. -Aimo tunsi äkkiä silmäinsä kostuvan, hillitsi itsensä, nousi ja kääntyi -nopeasti sisälle, samalla kuin Hertta laulellen hyppeli rannalta ylös -kuistin portaita. - --- -- -- - -Aimo oli paluumatkalla kirkonkylästä. Hän souti yksin. Vene keinui -hiljakseen päivänpaisteisilla laineilla. Kultakipinät säkenöivät -silmiin, kun katsoi veden kalvoon, ja yllä taivas avartui heleän -sinisenä ja hohtavana. - -Aimo veti airot sisään ja antoi veneen kiikutella. Mikä lämmön ja valon -kyllyys, mikä uhkuva runsaus kesäistä ihanuutta! - -Eikö siitä olisi riittänyt murunen hänellekin, joka oli jäänyt kuumaan -kaupunkiin raskaan kuorman kantajaksi? Helmi pieni, eikö hän saanut -tästä mitään, ei mitään? Oli kuin rikos nauttia yksinänsä. - -Aimo itse oli viettänyt pari kesää Helsingin sairaaloissa. Ainahan -siellä tarvittiin sekä lääkäreitä että hoitajattaria. Tietysti ei -toisin voinut ollakaan. Tänäkin kesänä Aimo nurkumatta olisi jäänyt, -jos ei olisi tarjoutunut tämä sopiva viransijaisuus. Lääkärit ovat -kärsivän ihmiskunnan palvelijoita, hoitajat samoin, eivätkä he saa -itseänsä ajatella. Sehän on selvä ja luonnollinen asia. - -Mutta Helmi, Helmi -- hän ei ollut sairassaleja varten! Sen Aimo kyllä -jo kohta oli tietänyt. Ja nyt tulevat Arvi ja Hertta ja kertovat, että -hän siellä kärsii ja kuihtuu, ei soita enää, ei hymyile enää, nääntyy -kuten kukkanen päivän puutteessa. - -Siitä ajatuksesta voi joutua ihan suunniltansa. - -Ihmiskunnan hyväksi Helmikin on luotu, iloksi ja ihastukseksi kuten -lintunen, joka tuolla saaren puussa visertää. Minä soudan ohi -- -sydämeni sykähtää, minä puhkean laulamaan, jos ilo rinnassani kajahtaa -vastaan. Jos olen murheellinen niinkuin nyt, silloin sinun laulusi, -pikku lintu, lohduttaa ja lientää huoleni painoa, ja taas minä jaksan -ponnistella eteenpäin. - -Mitä olisi metsä ilman lintuja, mitä kodit ilman säveliä, mitä kärsivä, -taisteleva ihmiskunta ilman pienoista Kaste Helmeä ja hänen siskojansa, -niitä jotka heijastavat kaikkia taivaan värejä kuultavassa, kirkkaassa -sielussaan ja lahjallansa virvoittavat huokaavan, janoavan, kuivuuteen -turtuvan maanpiirin? - -Ei _murusia_ hänelle, vaan _koko_ tämä kauneus, rikkaana, runsaana, -ylivuotavaisena! Helmi, minä haen sinut pois, suljen syliini, tuon -tänne ja sirotan ylitsesi kesän kaikki kukkaset ja päivän kullan! -- - -Aimo tarttui airoihin, vetäisi muutaman kerran reippaasti, ikäänkuin -soutaaksensa samaa vauhtia Helsinkiin asti, mutta pysähtyi taas äkkiä -jääden miettimään. Silmien väliin ilmestyi syvä, huolekas ryppy. - -Ellei hän tahtoisi tulla? Jos Kotka olisikin jo ratkaisevasti -voittanut? Silloin hän jo tavallaan voitti, kun Helmi pyynnöistä ja -varoituksista huolimatta meni sairaanhoitajakurssiin; mutta Aimo ei -vielä siitä huolehtinut, sillä usein näennäinen voitto koituu sitä -varmemmaksi tappioksi. Entä jos tappiota ei tullutkaan? Kotka iskee -kyntensä kiinni, ei päästä saalistansa, nujertaa sen eikä tyydy -ennenkuin on hengen vienyt... - -Taas Aimo tarttui airoihin, alkaen raivon voimalla soutaa. - --- Minä matkustan Helsinkiin, matkustan huomispäivänä! - -Vene törmäsi laituriin ja Aimo lähti astelemaan käytävää pitkin. Koivun -alla pöydän ääressä hän näki äitinsä, joka lajitteli siemenjäännöksiä. - --- Aimo! - --- Tässä olen. - --- Minun mielestäni meillä olisi paljo puhumista. Sydämeni on niin -täynnä... sinä siunattu poikani, olen niin iloinen ja onnellinen... - --- Äiti kulta! - --- On ollut niinkuin taakkana omallatunnollani se Paavo Kotkan asia. -Hän oli niin yksinäinen ja orpo raukka, eihän hänellä ollut mitään -turvaa maailmassa. Aivan hän oli kuin oma poikani. Me sitte hänet -kokonaan hylkäsimme Liljan tähden, emme enää edes kirjoittaneet -hänelle, emme olisi tietäneet, vaikka hän olisi menehtynyt matkallensa. -Kun kuulimme, että hän oli kotiin tullut, silloin minun oikein veti -sydäntäni Helsinkiin. En sitte kuitenkaan saanut lähdetyksi -- tuntui -niin kummalliselta... - --- Oi sinua, rakas hyvä äiti... - --- Sinä ja Hertta tunnette hänet, olette nähneet, millainen hän nyt -on. Tottahan olette käyttäytyneet hyvin häntä kohtaan? Tai mitä minä -semmoista kysynkään, nyt kun tiedän että -- - --- Äiti, älä huolehdi. Me muistamme kyllä kenen lapsia olemme; ei -Paavolla pitäisi olla valittamista. - -Äiti katsoi poikaansa vähän oudoksuen. Ääni kalskahti kovalta, aivan -kuin jään helske sulamattomasta sydämestä. Ihmeellistä. Aimo oli -kumminkin hyvin nuori, kun Liljan kohtalo ratkaistiin. - --- Minä ajattelin, että _hän_ sovittaisi välin ja ehjentäisi entisyyden --- sinun morsiamesi, pieni suloinen Helmi... - -Silloin se puhkesi Aimon sisimmästä: - --- Mutta ei hän vielä olekaan morsiameni! En tiedä, tuleeko hän -omakseni milloinkaan! Juuri Paavo Kotka on syynä siihen. Ellei hän -olisi tullut sotkemaan, olisi Helmi nyt täällä ja kaikki hyvin! - --- Kerro, Aimo, -- sanoi äiti. Hänen äänensä vavahti, mutta se oli -vastustamattoman hellä ja kutsuva. - -Kuinka onkaan suloista sen, jolle vielä äidin sydän sykkii! Se syke -voi avata lapsen sydämen, vahvimmallakin sinetillä suljetun. Aimo oli -maailmalla oppinut itseänsä hillitsemään ja salaisuudessa taistelemaan -taistelunsa. Nyt tuntui aivan kuin päivä olisi paistanut yli kaiken -jäisen ja kätketyn ja lämmin tulva huuhtonut pois talven kirren. Sitä -myöten kuin hän kertoi, suli katkeruus, ja toivo orasti kevätvihantana -jälleen. - --- Mitä sinä nyt neuvot, äiti? - --- En ole heti selvillä. Sallitko minun keskustella isän kanssa? - --- Isän? Etkö mieluummin puhuisi Hertalle, hän jo melkein tietääkin -kaikki, ja Arvi myös... - --- Isänkö yksin sulkisit ulkopuolelle? - --- Niinkuin tahdot, äiti... - -Se oli Aimon viimeinen vaikea voitto. - -Mutta sitte tuntuikin, niinkuin vapautetun purosen, joka pääsee -hyppimään yli kivien ja kantojen, meri kirkkaana edessään. - -Mistä tulikaan tämä sydämen kevennys? - --- -- -- - -Aimo lähtee Helsinkiin ja pyytää Helmiä omaksensa. Se oli -perheneuvottelun päätös. - -Hän lähtee aamujunalla, viipyy perillä sen päivän ja yöjunalla palaa -takaisin. Yhden vuorokauden poissaolosta ei kukaan voine moittia. Onhan -naapuripitäjässä lääkäri. - --- Mutta ellei Helmi tahdo? - --- Poika parka, ole sitte mies ja kanna kohtalosi! - --- Ei, sillä minä tiedän, että hän kuitenkin rakastaa minua! - --- Kun tiedät, niin ole viisas valloittaja! Hätä keinon keksii, -sanotaan. Tottahan rakkaus on yhtä kekseliäs. - -Äiti oli istunut aivan vaiti. Hänellä oli oma ajatuksensa. - --- Vieläkö sinä, Aimo, osaat rukoilla? -- kysyi hän hiljaa, kun he -yhdessä jäivät huoneeseen, toisten mentyä pois. - -Aimo säpsähti. Äiti näytti syvästi murheelliselta. - --- Osaan, -- vastasi Aimo silloin. -- Huonosti osaan, mutta äiti -- -auta sinä minua! - --- Jumalan kiitos, lapseni! - --- -- -- - -Kohta on lähdettävä aamujunalle. Aimo seisoo äitinsä oven takana, -sykkivin sydämin. - --- Äiti! - -Ovi avataan. - --- Voitko tehdä suurensuuren uhrauksen? - --- Kaikki mitä Jumala suo, sinun tähtesi. - --- Viime yönä se ajatus ei jättänyt minua. Jos Helmi tuntisi Liljan -kohtalon, näkisi hän vaaransa ja olisi pelastettu! - --- Jos luulet parhaaksi, niin kerro. Ei se ole mikään uhraus minulle. -Tee se vaan hienotunteisesti äläkä aseta Paavoa liian synkkään valoon. -Kuka tietää, mitä hän on kärsinyt. Aimo poikani, meidän tulee oppia -antamaan anteeksi. - -Aimon pää oli painunut alas äidin puhuessa. - --- En sitä tarkoittanut... minä todella pyydän jotakin kallista. -Ajattelin, että Lilja itse puhuisi parhaiten... - --- Hänen runonsa ja päiväkirjansa! Nekö veisit Helmille? - --- Äiti, voisitko niitä käyttää arvokkaampaan tarkoitukseen? - -Vanha rouva ei hetkeen vastannut. Sitte hän hitaasti kääntyi pois, -meni huoneeseensa, avasi vanhan kaapin ja otti sen sisimmästä kätköstä -sinikantisen vihkosen. Hän katseli sitä, ja kyynelet sumensivat hänen -silmänsä. - --- Aimo! -- hän kutsui. -- Tule. Ota siis, mitä pyysit. Minä rukoilin -illalla ja pitkin yötäkin. Ehkä sinun ajatuksesi oli Jumalan vastaus. - --- Niin minäkin olen ajatellut, -- sanoi Aimo hiljaa. - --- Tiedän, että isällä ei ole mitään tätä vastaan. Jumala olkoon -kanssasi! - -Aimo syleili äitiänsä ääneti, liikutetuin mielin. - -Kun hän oli astunut pari askelta poispäin, kutsui äiti hänet -takaisin. Ankara sisällinen taistelu ja mielenliikutus kuvastui hänen -olennostansa. - --- Jos tapaat Paavo Kotkan, anna hänenkin lukea ne runot! - --- Äiti! - --- Niin -- Jumalan ääni käskee minun sydämessäni. Meidän Liljamme toivo -varmaankin toteutuisi, jos teemme sen. - --- Miksi Lilja siis ei näyttänyt hänelle runojansa jo silloin? - --- Heillä oli vaan yksi ainoa ilta; sekin yllätti hänet ja loppui liian -lyhyeen. Eihän hän sitä ennen meillekään mitään näyttänyt, hän oli niin -arka ja kaino. - --- Enimmät hän kirjoittikin vasta sairasvuoteella, -- sanoi Aimo -miettiväisenä. - --- Nyt vasta tunnen, että olen maksanut velkamme Paavolle, -- sanoi -vanha rouva syvään huoahtaen. -- Kaikki, kaikki Jumala johtaa... - --- -- -- - -Tuntia myöhemmin juna jyrytteli lähiasemalta Helsinkiä kohden, -Aimo mukana. Sinikantinen vihko oli hänen seuralaisenansa. Kuinka -rauhattomia ajatukset ovat, kuinka väkeviä kaukaisetkin muistot ja oman -rinnan nuoret, tulvivat tunteet! - -Se minkä hän hetken hehkussa ilman levottomuutta ja taistelua olisi -Helmille sanonut keväisellä kävelyllä Alppilasta kotiin, se tuntui nyt -vaikealta, ikäänkuin vastukset vuorenkorkuisina olisivat kohonneet. - -Tuli sellainenkin kysymys: olenko minä kelvollinen Helmille? Minä voin -kyllä astua hänen eteensä ja sanoa, jos vaaditaan: elämän kirjavassa -vilinässä olen pysynyt raittiina ja puhtaana, vaikka se nuorelle -lääkärikokelaalle monasti on vaikeampaa kun toiselle. Olen aina ollut -vanhempieni kunnon poika, hyvä veli, toveri ja ystävä, hiukan suljettu -tosin, mutta sydämessäni sitä lämmintunteisempi. Mikä antaisi paremmat -takeet sille, jota lemmin koko rakkauteni voimalla? Miksei hän minusta -saisi puolisoa, joka hänet on tekevä onnelliseksi? - -Mitä, mitä minulta puuttuu? On aivan kuin minulla ei olisikaan mitään -antamista, niinkuin odottaisin kaiken häneltä, olisin tyhjistä tyhjin -ja kaipaavista kaipaavaisin! - -_Sitäkö_ minä kaipaan, mitä tiedän hänen omistavan? - -Minäkin uskon jotain, menen vanhempaini kanssa joskus kirkkoonkin, -rukoilen sydämessäni ja mietin paljon. Mutta ei se riitä. Minun -henkeni elää omalla tavallaan, mutta minä olen nähnyt, että on -olemassa toinenkin elämä, salaperäinen ja selittämätön. Lilja sen -ensimmäisenä näytti minulle, ja nämä rivit, joita kädessäni kannan. Se -on ihmeellistä. Hän astui läpi kuoleman porttien niin nuorena, toisen -uhrina, jäi ilman kaikkea elämän kauneutta ja rikkautta, joka olisi -odottanut -- eikä hän sortunut, vaan voitti, ei tuominnut, vaan antoi -anteeksi. Niin kerrotaan _hänen_ tehneen, joka muinoin kuoli Golgatan -ristillä. Lilja luki itsensä hänen opetuslapsiinsa, ja totisesti hän -niihin kuului, jos joku. Mutta se ei ollut hänelle muinaisuutta ja -oppia, se oli elävää todellisuutta. Hän ojensi kätensä sille samalle -Jeesukselle ja sai voimaa, aivan kuin ystävän kosketuksesta... Nyt kun -nämä rivit uudestaan luen, minä ymmärrän sen paremmin kuin silloin. -Äitini on sittemmin täydentänyt, mitä Liljan tarina alotti, ja nyt -viimeiseksi on sen eteeni tuonut hän, jota rakastan, Helmi, minun -Helmini... - -Ellei vaan olisi Paavali Kotkaa! Kun häntä ajattelen, purkaantuu aina, -mitä ne toiset ovat rakentaneet... - -Niin, minä en ole uskovainen, mutta Helmi on. Hän sanoi uskoansa ja -elämäänsä heikoksi. Heikko tai vahva -- se _on_ kuitenkin todellisuus, -jonka ulkopuolella minä olen. Kuinka minä siis löydän hänen sydämensä? -Kuinka hän minun sydämeni löytää? - -Jumala, sinä joka _olet_, sinua minä huudan! Enkö minäkin voisi saada -sitä uutta, salattua elämää, enkö voisi kohdata Helmin sydäntä sinussa? - --- -- -- - -Juna saapui Helsinkiin. Aimo ajoi Hartikan kivimuurille. Ei hänellä -ollut juuri mitään kantamista, mutta hän ei voinut kävellä, hänen -täytyi päästä nopeammin. - -Hartikan ikkunat valkeine, liehuvine uutimineen näyttivät niin -asutuilta ja ystävällisiltä kaiken kaupunkilaisen kesäalastomuuden -rinnalla. Vieressä, yllä ja alla osittain peitetyitä, osittain -liidutuita tai aivan paljaina ammottavia ikkunoita. Sellaisia -Toivionkin ikkunat olivat, ja kolkko, autio koko heidän asuntonsa. - -Aimo soitti puhelimella kirurgiselle sairashuoneelle, kysyen neiti -Hartikkaa. -- Kyllä -- odottakaa -- hän tulee kohta. - --- Helmi! - --- Kuka --? - --- Etkö tunne, minä olen Aimo. Tulin äsken kaupunkiin, lähden illalla -taas. Milloin saisin sinua tavata? - --- Oi miten vahinko -- juuri tänään! Meillä on tavallista kiireempi, -tiedäthän -- kesällä on monella vakinaisella virkalomaa. Minä sain -kotona nukkua koko viime yön ja juuri vasta tulin tänne takaisin. En -minä tänään enää voi päästä vapaaksi... - -Aimo oli kuin lamaan lyöty. Siis koko matkako turha? -- Minä jään -huomiseksi! -- välähti hänen mielessään. -- Ehkä ei kukaan sairas -odota. Ja jos odottaakin, olkoot, jääkööt... Eikö lääkärin onni ja -elämä mitään merkitse? - -En minä kuitenkaan kelvoton ole. Koska Aimo Lehtinen ennen tahallaan -on pettänyt paikkansa? Ei, ei, sitte en minä milloinkaan Helmille -kelpaisi, en olisi hänen arvoisensa... - --- Saanko tulla sairashuoneelle sinua tapaamaan pikimältään? Minulla -olisi vähän tuomisia sinulle... - --- Tule, tervetultua! -- Ääni oli iloinen, oikein säkenöivä. - -Aimo soitti telefoonin kiinni hiukan keveämmällä ja toivokkaammalla -mielellä. Ehkä matka kuitenkaan ei ollut aivan turha. - -Suuressa käytävässä he tapasivat toisensa kiireen ja touhun lomassa. - -Aimo sulki koko Helmin katseeseensa, kalpeat kasvot tummine silmineen, -siniruutuisen puvun, valkoisen esiliinan ja päähineen -- silmäyksen -täyden suloutta ja armautta täällä surun ja kärsimyksien keskellä. - --- Olethan sinä vähän laihtunut -- mutta ihmeellistä, et ole -sennäköinen kuin pelkäsin, olet eloisa ja kukoistava kuitenkin! Mistä -se tulee? - --- Jumala auttaa, -- sanoi Helmi yksinkertaisesti. - --- Tiedätkö, minkätähden olen täällä? Yksin ja ainoastaan sinun -tähtesi. Hertta ja Arvi säikähyttivät minut niin, etten enää voinut -kestää -- - --- Oi teitä hyviä, rakkaita ystäviä! Kuinka se on mahdollista? Ja nuoko -ovat minulle myöskin, nuo kauniit, sinipunervat iiriskukat? Sinä Aimo, -sinä tiedät, että äitini piti niistä... - --- Minun äitini lähetti nämä, -- sanoi Aimo. - --- Nyt minun täytyy mennä -- voitko odottaa? Tahtoisin kuulla niin -paljon Hertasta ja kaikista... Oi sano äidillesi paljon, paljon -kiitoksia ja kaikille terveisiä... Kiitos, Aimo, että tulit! En -ymmärrä... sehän oli aivan, aivan liikaa ystävyyttä... - -Poissa hän oli. Aimo seisoi siinä, sinikantinen vihko vielä -povitaskussansa. Kaikki oli käynyt toisin kuin hän ajatteli. - -Mikä ihmeellinen muutos oli Helmissä tapahtunut? Vai oliko se -hetkellistä -- oliko mahdollista, rohkeniko hän uskoa, että -jälleennäkemisen ilo noin kirkasti hänet? - -Ei Aimo voinut tässä seisoa huomiota herättämättä. Hän kulki ympäri -sairashuonetta ja tervehti tuttujansa, mainiten lyhyeen, niinkuin -sivumennen, että hän oli asioilla kaupungissa ja pistäytyi nyt -tännekin. Puolen tunnin kierroksen jälkeen hän uudestaan pääsi Helmin -läheisyyteen. - --- Sano, viihdytkö täällä? - -Helmin katse muuttui surunvoittoiseksi. - --- Olen oppinut vähitellen. Ensin luulin nääntyväni, se oli äärettömän -vaikeata. - --- Sinä näytät iloiselta nyt. - --- Tahdotko että kerron? Täällä käy nuoria naisia kesäisin jakamassa -sairaille kukkia ja pieniä lehtisiä. Heti ensimmäisenä sunnuntaina -eräs ohikulkiessaan katsoi minua ystävällisesti ja kysyi, tahtoisinko -minäkin kukkasen. Samalla hän antoi kortin, johon oli painettu -ainoastaan: "Jumala auttaa". - -Aimo näytti kummastuneelta. - --- Niin, näetkö, tiesinhän minä sen kyllä ennenkin. Ei sitä voi -järjellä selittää, miksi joku sana joskus sattuu ihmeellisesti, aivan -kuin saisi sen suoraan taivaasta. Nyt minä tiedän, että se on totta, -Jumala _on_ auttanut. - -Aimosta tuntui siinä heidän puhuessaan, niinkuin Helmi olisi liidellyt -hänestä kauvas, kauvas pois. Nuoren kotkan siivet olivat kasvaneet, hän -oli nyt lentovalmis, Aimo tunsi sen -- ja peräytyi. - -Hän ei voinut tarjota vihkosta, joka oli hänen povellaan. Vielä -vähemmin hän nyt voi pyytää Helmiä omaksensa. Juopaa hän oli -aavistanut, sen laajuutta ei. Hän ei löytäisi Helmin sydäntä eikä Helmi -hänen. - -Niin se oli. Yhdessä ainoassa paikassa he voivat toisensa kohdata. -Hänen jalkainsa juuressa, "joka auttaa". - --- Hyvästi nyt, Helmi, -- sanoi Aimo ojentaen kätensä. -- Syksyllä -kohtaamme. En enää pelkää sinun puolestasi. - -Miksi Aimo oli niin syvän vakava, kun hän sen sanoi? Kokonaan muuttunut -oli hänen olentonsa. Helmi loi häneen kaikkein kirkkaimman katseensa ja -sanoi herttaisesti ja lämpimästi: - --- Kiitos, Aimo, vielä kerran. Niin, ei sinun tarvitsekaan pelätä -- -mutta kyllä minä syksyä odotan! - --- Odotatko? -- sanoi Aimo. Hän tunsi uuden toivon ja rohkeuden -virtailevan sydämeensä. -- Minä myös! Helmi, valmista meille iloinen -kohtaaminen ja minulle kevät syksyn keskellä! - -Hän kääntyi menemään, mutta palasi takaisin. - --- Helmi, tahdotko rukoilla puolestani? -- sanoi hän hiljaa, katsoen -syvälle hänen silmiinsä. - -Vastausta hän ei odottanut. Hän lähti kiireisin askelin ja taakseen -katsomatta. - - - - -XI. - -Liljan päiväkirja. - - -Syksy oli tullut. - -Maalla siitä kertoivat punapuolukat metsissä, kellastuneet puut, -sänkipellot ja savuavat riihet. Pääkaupungissa harvat ehtivät -tarkkaamaan, että meri kohisi raskaammin tai että lentäviä lehtiä -lakaistiin kokoon. Siellä syksy merkitsi vilkastunutta liikettä, -koulujen avaamista ja kotiinpalanneita kesämuuttolaisia. - -Helmillä oli ollut pieni loma heinäkuussa, ja Paavali Kotka oli -asettanut omansa samaan aikaan. Silloin he yhdessä Riitta tädin kanssa -olivat vuokranneet pari kalastajanhuonetta saaristosta. Aava, mahtava -meri soitti ajanaikaisia säveliänsä siinä ympärillä. Suurenmoinen -luonto puhui valtavasti sydämelle, joka oli väsynyt. Joka aamu ja -ilta Paavali Kotka ammensi Helmille toista virvoitusta, johtaen häntä -Jumalan sanan syvyyksiin. He istuivat kimaltelevalla rannalla tai -kiipesivät rosokalliolle, horsmain ja katajien keskelle. Helmi ei -sittemmin koskaan voinut unohtaa näitä ihmeellisiä jumalanpalveluksia -kahdenkeskisessä hiljaisuudessa, meren ja tuulen suurten urkujen -säestäessä. Ne antoivat hänelle uusia voimia ja uutta mielen -kirkkautta. Paavali Kotkaan hänen sydämensä niinä hetkinä liittyi -lujemmin kuin ennen milloinkaan. - -Mutta sitte taas tuli entinen työ, valvonta ja uupumus. Henki lentää, -ruumis vaipuu. Nuori kotka ei tietänyt, että salainen kaihon poltto -uuvutti kovimmin. Silmä loisti rauhaa, mutta pää painui patjoille. - -Juuri siihen aikaan "yläkerran" ystävät palasivat. - -Nyt, kun Aimo näki Helmin, hän todellakin oli kalpea ja laiha. -Kalvennut oli Aimokin. Hänen olentonsa kertoi syvistä sisäisistä -taisteluista, ja hänen katseessaan asui ennen tuntematon vakavuus. -Kumpikaan ei näyttänyt olevan sen "iloisen kohtaamisen" tunnelmassa, -josta Aimo kesällä oli hyvästiksi puhunut. - -Sinikantinen vihko oli Aimolla nytkin maalta mukanansa. - -Eräänä iltana Hertta tuli Aimon huoneeseen, silmät kyynelissä. - --- Kuinka kauvan sinä aiot tätä jatkaa? Mitä sinä oikein odotat? - --- Hertta sisko, en minä sitä voi selittää. - --- Olin äsken Helmin kanssa kävelemässä. Tiedätkö mitä hän sanoi? Näin: -"Olen liian väsynyt. Kaikkein suloisinta olisi päästä äitini luo." - -Aimo säpsähtäen nosti päänsä käden varasta. - --- Niin hän sanoi. Minä torumaan: "Olet nuori ja elämä on edessäsi. -Kuinka sinä tuolla tavalla puhut?" Hän vastasi: "Ennen minä pelkäsin -kuolemaa, mutta tänä kesänä taivas on tullut minua lähemmäksi. Nyt minä -enemmän pelkään elämää". - -Silloin Aimo nousi. - --- Olet oikeassa, Hertta, tämä ei kelpaa! - --- Ja tiedätkö: ensi yönä hän valvoo taas. Minä en ymmärrä, mitä ne -kurssi-ihmiset ajattelevat, eikö heillä ole silmiä vai eikö ole sydäntä? - --- Tietysti he ajattelevat: joka leikkiin on ruvennut, se leikin -kestäköön. Jääköön joka jaksaa ja erotkoon ken ei jaksa; mutta täysi -työ on tehtävä sen, joka työssä on. - --- Kuinka sydämetöntä! Minä heille sanoisin sinun sijassasi -- - --- Enpä tiedä. Luulen että he ovat oikeassa. - --- Mitä? -- Hertta aivan hämmästyi. - --- Jos minä toisia johtaisin, en minäkään sallisi tehtävistä -tingittävän. Mitä hoitajia sellaisista tulisi? - --- Mutta pitääkö Helmin siis nääntyä? -- huudahti Hertta. - --- Ei, hänen pitää erota! - -Päättäväisesti hän veti laatikon auki, otti Liljan päiväkirjan, tempasi -hattunsa ja sanoi: - --- Hertta, nyt minä menen! - -Ei hän mennyt tunnustamaan Helmille rakkauttansa. Ei hän myöskään -tullut Kotkan syyttäjänä. Hän tuli varmana ja vakavana, mutta hänen -olentonsa oli nöyrä ja hillitty, huolimatta sydämen levottomasta -tuskasta. - --- Helmi, varmaankin sinulla yövalvontasi aikana on joku vapaa hetki. -Tulin tuomaan sinulle lukemista -- vihkosen, jonka jo kauvan olen -aikonut antaa. Nämä ovat Liljan, minun sisarvainajani runoja ja -ajatuksia. - --- Liljan! - --- Niin, hänen, josta kerran sanoin sinulle muutaman sanan. Luulit -silloin tuntevasi hänen valokuvansa -- - --- Se on enolla. Aimo, minä tiedän kaikki. Hän oli enon morsian. - --- Paavo on kertonut --? - --- On. Se oli haikea tarina. Minun on syvästi sääli heitä molempia... - -Aimo tunsi tukilautojen vajoavan jalkojensa alta. Helmi tietää! Mitä -siis nämä rivit enää hyödyttävät? - -Niiden täytyy hyödyttää! Lilja itse puhuu toisin kielin kuin Paavali -Kotka. Jumala on paneva voiman näihin sanoihin. Ah Jumala, pane se -voima! Auta, auta -- pelasta ristiverkosta nuori kotka, joka nääntyy! - --- Niin, tahdotko lukea nämä lehdet? - --- Oi kiitos, Aimo... Se on niin suuri rakkauden osotus -- suuri -luottamus, tarkoitan -- minua aivan värisyttää... - --- Hyvää yötä, Helmi. Ole nyt vahva! Sinähän tiedät... sinä sanoit -itse, että _Jumala auttaa_... - --- -- -- - -Yön hiljaisuudessa, monien palvelusten lomassa, kutsujen ja käskyjen -keskeyttämänä Helmi luki. Hän kulki kuin unessa, ympärillä toinen -maailma, sisäisessä näkemyksessä toinen. - -Soi -- soi -- taas lakkaamattomia säveleitä... Ken voisi kertoa, mitä -ne soivat? - --- -- -- - -"_Sydämeni kirja_." - -Mitä minä nyt tähän kirjoittaisin? Sydämeni on levoton, oikkuisa, -surullinen ja onnellinen. Yhtaikaa paistaa päivä, sataa ja tuulee. -Minun _täytyy_ kirjoittaa! Tämä vihkonen ei kielittele, -- eihän? - -Oikeastaan arvelen, että minun tulisi kirjoittaa _siitä_, siitä -uudesta, suuresta ja ihmeellisestä, joka nyt täyttää koko olentoni. -Mutta Herrani, sinähän tiedät sen, ja minäkin tiedän. Eikä _se_ tuota -minulle rauhattomuutta, sehän juuri on minun rauhani. Se on syvää ja -kirkasta niinkuin ihana meri. En tiedä kuinka se tapahtui. Melkein kuin -lapsi illalla pimeässä pelkää, ristii kätensä ja nukkuu rukoukseen -- -ja kas, yö kuluu niin äkkiä, että jo samassa, kun silmänsä avaa, onkin -aamu ja kirkas auringonpaiste... - -En osaa siitä kertoa enkä uskalla. Tuntuu kuin pistäisin käteni -kirkkaaseen veteen, sekottaisin pohjan ja samentaisin sen -taitamattomuudellani. En ole siitä kenenkään kanssa puhunut, en -hänenkään, jolta vielä elävämmin kuin omalta, rakkaalta äidiltäni opin -pimeätä pelkäämään ja panemaan käteni ristiin... Kaikkein vähimmän -hänen kanssansa! Oi kuinka minun on ihmeellinen olla. Luulen kuulleeni -joskus, että merenkin vesi voi syvyyksissä olla ihan tyyni, vaikka -pinta kuohuu ja kuplailee. Minullakin on sydämeni syvyydessä taivas, -mutta pinnalla kaikki ne levottomat tunteet, joiden nostajana on hän, -hän, _hän_! - - Mä toivon enkä toivo, - en tiedä mitä tahtoisin, - mä vuoroin häntä pelkään, - ja lemmin kuitenkin. - Mä kuljen häntä kartellen - ja vuotan häntä kaihoten... - Oi sydän, sydän nuori, - sua käsittäisi ken? - -Olin lapsi vielä, ehkä kahdentoista tai neljäntoista vuotias, kun luin -sadun paimentytöstä ja kultakutri ritarista, joka tuli kuten keväinen -säde kukkasen luo ja nouti hänet armaaksensa. Silloin minä Lehtolan -kalliolla istuin ja haaveilin... - - Mä istuin rannan paadella - armaasta unelmoiden, - näin sinisilmät kaunihit - ja kiillon kiharoiden... - -Niin, se oli silloin! - - Ne haihtuivat, ja edessäin - nyt vain on muoto vakaa, - on katse varma, vilpitön, - mi jalon miehen takaa. - - Mä kukkasesta haaveilin - ja kevätsätehistään; - nyt tuntehille sydämein - en kuvaa löydä mistään. - - Uneksin päivät täyttyvän - vain lemmen nautinnoilla; - nyt pyydän työtä uutteraa - Jumalan vainioilla. - - Eloni mietin antaaksein - mä armahalle yksin; - nyt kaikki, kaikki Herralle - kanssansa käsityksin! - -Isä sanoo häntä jöröksi ja äiti haaveilijaksi ja Aimo ja Hertta eivät -pidä hänestä ollenkaan. Toiset tytötkään eivät pidä, kun hän ei tanssi -ja puhuu aina vakavia asioita. Jospa he tietäisivät! - - Muut kun mustaavat sinua, - mulle muotos valkeneepi, - muut kun puutteistas puhuvat, - ehommaksi elvyt mulle. - Kaunihina, kirkkahana, - ylväsnä ylitse kaiken - näen nousevan kuvasi, - tahi väistyvän välehen, - katehilta kaikkoavan - helmenä heleimpänä - syvälle sydämeheni. - -Juuri siitä minä pidän, mitä he halveksivat, juuri sillä hän on -voittanut sydämeni! Sillä siinä me yhdistymme. Kukaan ei näe, kukaan -ei tiedä. Se on kätketty ala, mutta se on pyhä ja suloinen. Oi, kuinka -rakas hän on minulle _juuri sellaisena_ kuin hän on! - -Rakastaako hän minua? Vai eikö rakasta? Hyvä Jumala -- enhän minä ennen -ole sitä näin oikein ajatellut... - -Hän on ollut hyvin kummallinen minua kohtaan. Minä olen itkenyt koko -pitkän illan. En tiedä millään häntä loukanneeni, mutta aamulla hän -ei katsonut ikkunaan, ja nyt, kun menimme kirkkoon, hän ei tullut -kanssani, vaan lähti yksin toista tietä, ihan turhaan. Ei, kyllä se on -varma, että hän ei rakasta minua. - - Mä tunnen sen suuren tuntehen, - se rintani valtaa ja täyttää, - sen liekki nousevi leimuten, - ja uudelta maailma näyttää. - - Mun riemuni, onneni, kaikkeni - vain yksi on ainokainen. - Ah, miks hänen täytyvi olla myös - mun tuskani polttavainen? - - * - - Mä antaisin sulle kaikki, - mitä talletin aarteenain, - ne kainot, kätketyt tunteet, - jotka nähnyt on taivas vain, - - Mä antaisin sulle lemmen - niin suuren ja hehkuvan, - sua seuraisin minne tahdot, - vaikk' äärihin maailman! - - Kun ulkona pilviä nousis, - kotilietemme kirkas ois, - ja myrsky jos ylläsi riehuis, - sen lempeni loihtisi pois. - - Minä jakaisin riemusi, murhees, - sun työsi ja toimintas, - ja taistelut, uhraukset, - kaikk' kestäisin rinnallas. - - Sano, etkö sä tiedä, armas, - etkö ymmärrä tunteitain? - Vai etkö sä lahjasta huoli, - min saisit sä ainoa vain? - - * - - Mä vastausta pyyntöihin - en saanut muuta kuin: - sä tyydy Herran tahtohon, - hän kuninkaasi, isäs on! - Ja hän ei sitä tahtonut, - ja siksi -- - -Ei, en voi kirjoittaa sitä sanaa, sillä se ei ole totta. En ole -alistunut. Enkä sitäkään voi lopullisesti uskoa, että se olisi Jumalan -tahto! - - Mä tahdoin hänet unhottaa, - mut en mä voinutkaan, - pois pyyhin kuvan kallihin, - ja kirkastui se vaan. - - Niin oli minun lempeni - kuin liljan kukkanen: - mä varren poikki katkaisin, - se nousi jällehen. - - Ja kevätpäivä paistaa nyt, - ja oksat silmikoi, - ja liljan kukka kehkiää -- - en estää voi, en voi! - - * - - Jos tietäisit, jos tietäisit - sua kuinka kaihoan, - et silloin hetkeä viipyä vois, - sinut illan tuuli mun luokseni tois, - jos tietäisit - sua kuinka kaihoan! - -Tämä on ihmeellinen aika. Se on kuitenkin tapahtunut, se sanomaton, se -odottamaton! Ei hän ole huuliansa avannut, mutta minä näen sen hänen -silmistänsä. Olen onnellinen -- oi en löydä sanoja, kaikki on niin -suloista ja ihmeellistä... - -Kuinka voi yhtäkkiä pimein yö vaihtua kirkkaimmaksi valoksi? - -Jeesuksen jalkain juuressa se on tapahtunut. Oi minun siunattu, -armollinen Vapahtajani, sinä jota saan suurimmasta ja kalleimmasta -kiittää, sinä vielä tämänkin olet minulle lahjoittanut! - --- -- -- - -Hän puhuu sellaista, joka pelottaa minua. Kieltäytymisestä ja -uhrautumisesta, lähdöstä Ameriikkaan, kotimaan ja kaikkien rakkaitten -jättämisestä Jeesuksen tähden. Tarkoittaako hän täyttä totta -- en -ymmärrä... - -Kerran minä kirjoitin sellaiset sanat: - - Sua seuraisin minne tahdot, - vaikk' äärihin maailman... - -En minä silloin ajatellut juuri mitään. Mutta olisiko se ollut -aavistus? Jos hän ja minä kuulumme yhteen, silloinhan minäkin -- - -Ei, mahdotonta se on! - - "Vilukukkanen, pohjolan lapsi, - voitko lähteä lännempään? - Mä hellästi juuresi nostan, - vien laaksohon lämpimään." - - Vilukukkanen valkea pelkää - ja kuiskivi kuitenkin: - "Vie minnekkä tahdot, armain, - sua kuolohon seuraisin!" - - Oi kuinka se koskee, riistää... - Vilukukkanen loistaa vaan. - Niin kuuma on paahde päivän... - Hän on autuas tuskassaan. - - Ei juurtunut pohjolan kukka, - pään kallisti, kuihtui pois, - vaan kohtaloaan ei koskaan - elon auvohon vaihtanut ois... - -Sekö olisi minunkin osani? Oi, silloin minä riemuitsisin kuten -vilukukkanen, minun valkea lempikukkani! - --- -- -- - -Ei katkeria kaihon ajatuksia. Jumalan nimessä iloista rohkeutta! - - Tule, antaos kätesi, armahain, - niin lähdemme matkalle rinnakkain, - ja kolmaskin kanssamme kulkee. - Tule, seurassa ystävän taivaisen - on retkemme varma ja turvainen, - hän meidät suojaansa sulkee. - - Tule taistohon, työhön ja toimintaan, - tule lemmenkukkien poimintaan, - tule oudoille, pitkille teille! - En kanssasi pelkää -- tullos vain! - Me lähdemme rinnoin riemukkain, - valo taivahan loistaa meille. - -Istun ikkunan ääressä. Kuun hohde paistaa pöydälleni. En näe rivejä, -mutta kynä kulkee. Poskeni polttavat. - - Mun sydämeni, hiljaa... - mitähän sykintäsi outoja kertoo? - Sen tiedänpä, tiedän! - -Paperi on valkoinen, kylmä ja mykkä. Minun täytyy kertoa jollekin, joka -elää, muuten rintani riemu pakahduttaa minut! - -Nukkuvatko linnut kaikki? Niin herätkää, herätkää ja kuulkaa! - - On juhla, on riemu, on onni! - Nyt taivas loistaa - ja välkkyvi vuoret, - hääkukkihin puhkee - jo niityt nuoret, - ja valkeina tuomet ne viittaa, - ne viittaa -- - kuin morsiansiskoset mulle - ne häihin viittaa. - - On juhla, on riemu, on onni! - Sen kuiskasi äsken - hän lehdossa juuri, - ja silloin se puhkes, - mun suveni suuri! - Nyt se omanani on - mitä vuotin -- -- mihin luotin -- -- - Oi linnut, mä laulan, nyt kuulkaa: - Mua lempivi armain! - Mua lempii! - -Luulen, että olen riemusta sairas. Isä ja äiti ja lääkäri luulevat -minun kylmettyneen, mutta en minä ole kylmettynyt. Lääkäri sanoo minua -hyvin heikoksi, mutta hän ei tiedä, että minä juuri nyt alan vahvistua. -Eivät he kukaan aavista, että tällaisen nuoren tyttösen sydämessä -tunteiden aallot voivat käydä niin korkeina, niin korkeina... että ne -aivan yrittävät murskata, kuten pienen lastulaivan. - -Oi hän, hän, minun armaani, ainoani! Kuinka voin elää näkemättä häntä -koko tämän päivän? Ja ehkä vielä huomennakin ja ylihuomenna! Lääkäri, -se vanhapoika, joka ei mitään tiedä rakkaudesta, hän määrää minut -vuoteessa makaamaan. - -Menköötpä sitte nämä muutamat päivät. Vanhapoika raukka, kuinka minun -on häntä sääli! Päivä päivältä hän menee tyhjään kotiinsa, äreän -talousmamsellin luo... ja minä, kun nousen, löydän oman armaani sylin, -toivon, riemun, kevään niin kirkkaan, että silmä huikenee ja sydän -sylkähtää ylivuotavasta onnesta... - - Olen nukkunut... Oisiko kaikki - siis unten houretta vain? - Kenties ei kenkään multa - ole ryöstänyt armastain? - - -- -- Oi ihaninta iltaa, - ja väikettä uinuvan veen, - ja kirkasta kuudansiltaa, - kevät-yötäni muistoineen! - - Hän, hän oli luonani silloin, - sydänlempensä kuiskasi hän... - Ja nyt -- oi kohta hän saapuu - luo vuottavan ystävän! -- -- - - Olen nukkunut... liian kauvan! - Mikä polttavi poskellain? - Mitä tahdot, katkera kyynel? - Sano, missä on armahain? - - Ei... vaiti... sen kyllä tiedän... - mä valvon... se totta on: - Hän on poissa -- ja mulle on jäänyt - vain kaipaus pohjaton! - -Onko nyt kesä? Ei ole. Syksy, pimeä, toivoton, iloton. Suljen silmäni. -Näen sisäisiä näkyjä, sellaisia joita näkee kuumehoureissa murtunut, -epätoivoinen sielu. - - On ilta synkkä, - tulet taivahan sammui, - rajuna myrsky - syyspuiden oksia tempoo. - Jo hiillos hiipui, - sysimusta yö mun ympäröi. - - Liekki vain - rinnassain - sammua ei se voi. - Kerran heitti hän sen sakenen, - leimuhun hän lietsoi tuntehen, - lähti pois ja jätti - vaalimatta tulen tummaisen... - - Säikyn säkeneitä, - itken kyyneleitä - katkeraan... - ei lienny liekki kuitenkaan: - virkoaa, - leimahtaa, - vallan saa -- - ja muistot mennehet nousee uudestaan. - - Silloin kevät armas kukki, - silloin lehdon linnut lauloi, - silloin syttyi nuori lempi... - Ruusut kaikki kuihtui pois, - linnut vaikeni -- lempi jäi -- - Pilvet loi - varjojaan, - myrskyt sai - riehumaan, - ja kesän onni sammui syksyn kyyneliin. - - Lempi vain - rinnassain - sammua ei se voi. - Kerran heitti hän sen sakenen, - leimuhun hän lietsoi tuntehen, - lähti pois ja jätti - säälimättä tuskan tummaisen... - - Tutkin pilven teitä, - viihdän kyyneleitä - kuivumaan... - ei lienny kaiho kuitenkaan: - virkoaa, - leimahtaa, - vallan saa, - ja muistot menneet nousevat uudestaan. - Ainiaan - uudestaan - syys itkee päivänpaistettaan. - - * - - Oi salli mun sulkea silmäni - ja uinua hetkinen vain, - niin hetken sen armahan ainoan - kevätmorsian olla sain. - - Kevät ei tule konsaan, konsaan ei - mulle auvoa antamaan. - Kun halla sen toivehet kerran vei, - se nyt kukkivi haaveissa vaan. - -Hänen kirjeensä! Olen itkenyt sydämeni sulaksi, itkenyt hänen -kanssansa. En voi selittää tunteitani -- ne ovat taas kuin meren -aallot, ihmeellisessä liikkeessä. Hän on minua lähellä, niin lähellä -kuin oman sydämeni sykähdys... - - Kuin valonsädevyö - siltana kantaa, - kuin veden läikky lyö - kaukaista rantaa, - kuni pääskynen lentää - kotilehtoon, - tuulonen entää - yli merten ja maiden, - sanat saattaen yhteen - idän ja lännen, aamun ja ehtoon -- - - niinpä sillat ne käy, - estehet vaipuu, - siivet kantaa - pois kauvas määrähän varmaan: - sydänten sillat, viestit kaihotun armaan, - siipyet lemmen kaipuun! - - * - - Mun ainoani! - Hetken, hetken lyhyen vain - vasten rintaasi levätä sain, - pyhä suudelma, muisto hellä, - käen kukahdus keväimellä -- - oi ainoani! - - Sä armahin, - tulit ja lähdit, erkani tiet, - lempeä pyysit, lempeni viet; - tunnen polttavat kyynelesi, - omakin särkyi sydämesi -- - ja kuitenkin -- - -Mutta kyynelten alta minä alan nähdä Jumalan lempeät silmät, hänen -isänrakkautensa. Olen saanut äidiltäni suurta lohdutusta. Hän ymmärtää -minua syvemmin ja paremmin kuin olisin voinut koskaan aavistaa. Ja -kuitenkin on niin kuin _hän_ sanoo kirjeessänsä: Jumala yksin voi -auttaa! - - Oi kallis, kallis sä ystäväin, - hohtava tähti mun retkelläin, - oi tähti mun retkelläin! - Sä sammuit helmahan auringon -- - taivahan tahto se raskas on... - taivahan tahto näinkö raskas, - näin raskas on? - - Sua menneistä kiitän - ja muistosi liitän - nyt unteni aarteihin armaimpiin. - Hetkisen vain - sen valohon luoda silmäni sain, - silloin jo pois - tähteni multa riistettiin. - - Vaan ethän sammunut kuitenkaan, - sydämeeni jäit sä yhä loistamaan, - jäit viitaksi kirkkausmaan. - Sä kutsut helmahan auringon -- - taivahan tahto -- näinkö mulle - se parhain on? - Taivahan tahto parhain, - _aina_ se parhain on. - - * - - Hän oli niin kallis mun syämmellein, - hän oli mun armaani, ainoisein, - vaan Herra otti hänet multa. - - Mä oisin kanssansa kulkenut, - elon taistot uljasna taistellut, - vaan Herra otti hänet multa. - - Mä oisin vaipunut rinnoilleen - ja laulanut huolensa unheeseen, - vaan Herra otti hänet multa. - - Nyt hiljaa, hiljaa sydämeni oi... - Oma viihdytyslauluni sulle nyt soi, - kun Herra otti hänet multa. - - Sydän kärsivä, kiittäös Jumalaa, - hän taivasta varten kasvattaa, - siks otti hän armaani multa. - - * - - Oi, kerran nämä kyynelet - mun kruunussani - kun helmet suuret, loistoiset - säteillen salamoi. - Mä tiedän sen, - siks kyynelsilmin hymyilen. - - Ja kerran huokaukset nää - mun harpussani - niin ihanasti väräjää, - kun uusi virsi soi. - Siks huoaten - jo hiljaa kuiskaan kiitoksen. - -Muistan näinä aikoina usein pientä runoa, jonka olen lukenut. Se -ilahduttaa minua ihmeellisesti. Ehkä tämä ei olekaan _lopullista_, ehkä -kaikki, kaikki vielä kääntyy... - - "Äl' usko, että tottumaton käsi - syvyydet synkät voisi pohjata! - Jos toivot tuskan liekin lientäväsi, - sun itse täytyy tulta tuntea. - Muita pystyt auttamaan - kärsimyksen hinnoin vaan; - perämiesnä purtta viet, - jos sä itse tiedät tiet; - oppahaksi toisien - kypsyt kautta kyynelten." - - * - - Miksikä pilvet - taivaalla kulkee? - miksikä sulkee - murheet ja kyynelet - tomun lapsien tien? - - Pilvet ne kaartaa, - pilvet ne kulkee, - kastetta itkevät - yli harmajan maan. - Murheet ne saartaa, - tuskat tien sulkee -- - oi tunnen miksi, - ja levon, lohdun saan. - - Pilvi kun itkee, - vertyvi maa, - niin kyynel murheen - myös viljan kalliin - voi kasvattaa. - Se viljan kalliin - voi kasvattaa! - - Sua Herra kiitän - kyynelten tiellä, - en sorru siellä, - se uuden voiman - ja valon sieluuni loi. - Sain lahjan siellä - kyynelten tiellä: - ken itse kärsi, - myös muita auttaa hän voi. - - Sua Herra kiitän, - sua Herra kiitän, - ja kerran luonas - se kiitos kirkkaammin soi! - -Olen väsynyt taisteluista ja murheista, mutta sielussani on rauha. -Nyt minä sen ymmärrän. _Ei se ollut Jumalan tahto, se oli hänen -oma tahtonsa!_ Sillä kuinka Jumala olisi tahtonut murtaa hänen -sydämensä ja surmata minut? Minä olen kuoleva, minä tiedän sen nyt. -En saanutkaan sitä kärsimyksen hedelmää, joka viime aikoina valoi -toivoa ja lohdutusta mieleeni. En saanut olla avuksi enkä hyödyksi -kellekään. Mutta minä lepään Jumalan isänsydämellä, ja siinä on hyvä -olla. _Niille, jotka Jumalaa rakastavat, käännetään kaikki parhaaksi_, -erehdyksetkin, omat ja muiden. Hän lähti pyhässä haaveinnostuksessa. -Miksi Jumala ei olisi voinut häntä _täällä_ käyttää? Tai _jos_ se oli -Jumalan kutsumus, eikö hän olisi voinut vahvistaa _minua?_ Sitä minä -yhä uneksin, että olisin tullut terveeksi ja vahvistunut, ja sitte hän -jonakin odottamattomana, ihanana hetkenä olisi seisonut vieressäni ja -tullut minua noutamaan... Ah ei, ei se ollut suotu! Mutta Jumala oli -_alusta_ toisin tarkoittanut. Me kuuluimme yhteen, ei muu kuin kuolema -olisi saanut meitä erottaa. Oi, mielelläni olisin kuollut Jumalan asian -tähden hänen rinnallansa! Nyt minä kuitenkin kuolen, eikä siitä ole -mitään hyötyä. Hän on yksin, minä olen yksin, suru on vienyt voimani --- oi armaani, mitä, mitä sinä teit minulle? Miksi omin käsin onnemme -surmasit? - - Välähdys - tummaan ilmahan - kerran piirtyy, - väräjävi, hohtaa, - sammuvi, siirtyy -- - - Tuulonen vain: - hetken humajavi - lehdikoissa; - mistä? minne? - tullut -- poissa -- - - Elämämme, oi -- - Murhetta paljon, - riemuja hetki, - sitte kauvas - kiitävä retki -- - Lyhyt, suloinen, hyvästi! - - -- -- Sammunut tuike - syttyvi päivänä uudestaan, - nukkunut tuuli - herää voiman myrskynä laulamaan. - - Pääsky uupunut - oksalle painoi pienosen pään, - kotka mahtava - siipensä nostaa riemulla liitämään -- -- - -Oi minun Kotkani, tiedätkö, minustakin tulee kotka! Nyt jo kuulen -siipien suhinan. En sinua syytä, en tuomitse, oi armas, älä pelkää. -Jeesuksen jalkain juureen minä vaivun, pyydän että hän ottaisi armossa -vastaan minun henkeni ja sinun uhrisi oman kuolemansa tähden... - -Sinä kadut kerran ja vuodatat haikeita kyyneliä. Älä armas -- älä anna -sen painaa itseäsi epätoivoon! En minäkään sure nyt enää. Katso, ehkä -en olekaan elänyt turhaan. Ehkä nämä rivitkin voivat palvella. Nehän -ovat sydänverelläni kirjoitetut... - -Ja sitte paras ja viimeinen lohdutus: _Hän_ on hyvä, hän joka on -mahdollinen saamaan kunnian ja kiitoksen ja ylistyksen! Minä uskon, -minä tiedän: _Kaikki, mitä heikkoudessa ja erehdyksissäkin tehdään -rakkaudesta häneen, se on helminä hohtava kruunuissamme kautta -ijankaikkisuuden!_ Oi kuinka olen onnellinen, että minun tähteni ei -yhtään helmeä ole puuttuva sinun kruunustasi! -- -- -- - - - - -XII. - -Syväin vetten pauhinassa. - - -Oli puoliyö, kun Helmi oli lukenut loppuun. Silloin taistelu alkoi -täydellä todella. - -"Sinun virtasi pauhaavat kovin; yksi syvyys pauhaa siellä, toinen -täällä. Kaikki sinun vesilaineesi ja aaltosi käyvät minun ylitseni..." - -Ensin Helmi ajatteli ainoastaan enoa ja Liljaa. Heidän kohtalonsa -valtasi kokonaan hänen sydämensä. Se esiintyi hänelle nyt uutena ja -selvänä, kuin kirkkaitten salamain valossa. Nyt hän ymmärsi kaikki: -enon sanat elämän erämaasta ja toiveitten hautakummuista, hänen -kuumekauhunsa Ameriikkaa vastaan, hänen totisen katseensa ja sydämensä -kätketyn murheen, hänen yksinäisen uskollisuutensa ensimmäiselle ja -ainoalle lemmelleen. Senkin Helmi ymmärsi, mikä hänelle oli haikeinta -ollut, -- hän saattoi käsittää Aimon ankarat sanat miehestä, "joka -rakasti Liljaa, jos rakkaus on julmuutta, ja seurasi Kristusta, jos -rakkauden irvikuva on Kristus." Ja Hertta sanoi, että papit ovat -olevinansa... Kotka-enon tähden hän oli väärän ja ankaran tuomion -langettanut. -- Helmi oli yhtäkkiä siirretty ikäänkuin uuteen kohtaan, -mistä hän asioita katseli. Se merkitsi täyttä mullistusta ja kumousta, -kaiken käsittämistä toiselta kannalta, hämärien tunteitten ja -epämääräisten aavistusten selkenemistä ennen odottamattomaan muotoon --- aivan kuin joku saisi avaimen, joka avaa monta ovea yhtaikaa, -kaikkien rakkaitten sydänten ovet. Tuli muistoja, tuli pikku piirteitä, -tuli yksityistapauksia, jotka löysivät oman luonnollisen paikkansa, -kuten helmet nauhassa. Helmi oli yhdellä heitolla joutunut ympyrän -ulkopuolelta sisäpuolelle, kehän yli, jopa keskipisteeseen. Hän näki ja -tiesi, mitä eno ei vielä tietänyt, ja toisaalta senkin, mistä Aimolla -ja Hertalla ei ollut aavistusta. Hän tunsi pitelevänsä käsissään paljon -lankoja, kultalankoja, hopealankoja, mustia ja harmaita lankoja... ja -hänestä tuntui kuin tarjottaisiin hänelle korkeata kutsumusta: niiden -kaikkien suorimista ja yhdistämistä, särkyneen ehjentämistä, siltojen -rakentamista sydänten välille. Hänen päätään huimasi. Aallot tulvivat -niin, että hän tuskin jaksoi pystyssä seisoa, silmällä tähdäten, minne -oli määrä. Hänen oli vaan sääli, äärettömän sääli enoa ja Liljaa, enoa -melkein vielä enemmän... - -Eno, eno raukka! Kuinka hän ei ymmärtänyt Jumalan suurta laupeutta, -Jumalan päivänpaistetta elämässänsä? Rakas isä tarjoaa kaunista, -kirkasta tietä, ja lapsi vaan rukoilee vaikeata, sitä parempi, mitä -vaikeampaa! Vihdoin isä suostuu, sydän hellänä ja murheisena. "Mene -siis, ymmärtämätön lapseni! Mutta en minä sinua _yksin_ lähetä, tulen -kanssasi, seuraan sinua silmilläni, muuten sorrut. Ja lopulta minä -kaikki parhaaksi käännän." Lapsi lähtee, kestää ja kärsii, kasvaen -sankariksi, suureksi ja ihanaksi. Mutta hän on kuin ne sotasankarit, -joiden vaununpyöriin ruhjoutuu, ken tielle sattuu. Nuori Lilja oli -uhreista ensimmäinen. Ja kuitenkin -- onnellinen hän! Hän ei kironnut -kuolemansa tuottajaa, hän näki syvemmälle sankarinsa sydämeen, hän oli -suuri ja ihana hänkin, suuri rakkaudessa ja uskossa, taistelussa ja -voitossa! - -_Uhreista ensimmäinen_... Kuka siis on oleva toinen? Minäkö? Minä, -Helmi? - -Se ajatus sysäsi syrjään kaikki muut. Se tuli uutena, yllättävänä. -Helmi pysähtyi, Helmi hämmästyi, mutta kun se kerran oli tullut, ei hän -enää päässyt siitä irti. Johdonmukaisuuden voimalla se ahdisti häntä. - --- Sitäkö Aimo tarkoitti varoituksellansa? Senkötähden hän nämä lehdet -käsiini toi? - -Aimo ei ole uskovainen, Aimo ei ymmärrä Kotkaa, hän on puhunut kovia ja -vääriä sanoja. Hertta ymmärtää häntä vieläkin vähemmän, hän näkee vain -pinnan ja tuomitsee arvostelematta. Tosin Aimo on ollut hyvä enolle... -ehkä minun tähteni... ja Hertta toi hänelle kolme kaunista rauhan -ruusua, Aimon tumman ruusun, oman heleänsä ja Liljan lumivalkoisen... -Nyt minä senkin ymmärrän! Minun ystävä rakkaani, molemmat rakkaat -ystävät, te tarkoitatte parasta. Mutta minähän en _tässä_ voi teitä -seurata, minähän seuraan Karitsaa, mihin hän menee, -- minähän -- - -"-- -- olen antanut ihmisen taluttaa itseäni, kuvitellen että Kristus -minua talutti -- --" - -Niin sanoi Aimo! - -Voi meitä, jotka olemme rajan yli astuneet -- kuinka sokeita mekin -usein olemme -- ja kuinka varmoja! Ehkä he sieltä toiselta puolelta -näkevät joskus selvemmin... esimerkiksi meidän erehdyksiämme... ja kuka -tietää, minä hetkenä hekin astuvat yli rajan... - -Mitä on merkinnyt näinä aikoina Aimon katse, niin syvä ja vakava? Ja -sanat, jotka hän kuiskasi: "Helmi, tahdotko rukoilla puolestani?" - -Helmi kätki kasvonsa käsiinsä. Aaltojen pauhina kuului yhä kovemmin. -"Yksi syvyys siellä, toinen täällä." Herra, mitä on tästä tuleva? - -Eikö Isä ollut hänellekin osottanut päivänpaisteista armon tietä, -ihanaa kuin niityn kukkainen polku? Eikö "laulava tähti" viitannut -hänen askeleitansa? Eikö siellä odottanut sävelten suloinen maailma, -Luojan lahja, onnen rikkaus? - --- Eihän se muille olisi ehdoton onni. Nämä tytöt täällä ympärilläni, -tuo Liisi, joka juuri kulkee oven ohi, tuo Laina, joka tänäkin yönä -varmaan on joka vapaan hetkensä lukenut lääkärikirjoja -- he eivät -vaihtaisi tätä osaansa mihinkään toiseen, he kiusaantuisivat pianon -ääressä niinkuin minä täällä olen kärsinyt ja kiusaantunut. Miksi -niin? Koska he ovat sulotuoksuisia suon kukkia, mutta minä olen niityn -kukka... tai lintu, kotka, niinkuin minä kerran olen uneksinut. Jumala -on antanut kullekin määrätyn paikan. Saammeko rankaisematta tehdä -Luojan suunnitelmalle väkivaltaa? Emmekö tule onnettomiksi silloin? -Omassa oikeassa osassamme me olemme onnelliset, olkoon se ulkonaisesti -katsoen valoa tai pimeyttä; sillä mitä Isä on meille valmistanut, se -_on_ valoa, aina, aina... yönkin varjojen keskellä, itse kuolemassakin! - -Mutta minähän tulin tänne, ollakseni Herran työssä kokonaan, antaakseni -koko elämäni hänelle. Enhän kevytmielisesti tullut. Jos se on totta, -mikä nyt sydämessäni liikkuu, jos kaikki ponnistukseni ja uhraukseni -ovat olleet pelkkää suurta erehdystä... ovatko ne sitte menneet -kokonaan hukkaan? Oi Herra, sehän olisi liian haikeata! Julmaa se -olisi! Annatko todellakin lastesi erehtyä, kun he rehellisesti -_tahtoisivat_ sinun oikeata tietäsi kulkea? - -"Niille, jotka Jumalaa rakastavat, käännetään kaikki parhaaksi." Ja -kuinka Lilja kirjoitti? "Kaikki, mitä heikkoudessa ja erehdyksissäkin -tehdään rakkaudesta häneen, se on helminä hohtava kruunuissamme kautta -ijankaikkisuuden!" - -Oi Jumala, en minä mitään helmiä pyydä, minä pyydän vaan armoa, -selvyyttä, lohdutusta... - -Pieni kello soi. Helmi tempautui ajatuksistansa, rientäen -yksityishuoneeseen, missä muuan vanha rouva makasi. Ystävällisesti -palvellen Helmi auttoi häntä, ojensi juomaa ja korjasi käärettä. Vanhus -oli maannut sairaalassa koko kesän. Hän oli keväällä kaatunut ja -loukkaantunut, eikä vanha ruumis jaksanut niin pian toipua entiselleen. - --- Kiitos, neiti, -- sanoi hän herttaisesti, kärsivällinen hymy -huulillansa. -- Te olette minun pikku päivänsäteeni täällä. - --- Minäkö? Oi, enhän minä mitään -- - --- Kyllä minä ymmärrän. Te tarkoitatte, ettette ole mitään erityistä -puhunut ettekä tehnyt. Katsokaa, ei se siitä riipu. Muutamien kasvot -loistavat -- se tulee taivaasta. Kiitos, rakas pikku neiti -- kas noin, -nyt minä taas koetan nukkua. - -Niin -- se taru ihmisistä, joiden kasvot hohtivat, koska Jeesus -pimeydessä oli puhutellut heitä! Oliko mahdollista -- oliko totta, että -sama hohde, joka äidin kasvot oli kirkastanut -- ja nuoren Liljan hänen -elämänsä viime aikoina -- että se nyt säteili Helmistä myös? - --- Kiitos, minun Herrani! Nyt minä tiedän, että en ole turhaan -kärsinyt. Sinä sallit minun käydä tätä tietä, jotta saisin osakseni -"pimeän syvyyden aarteet ja kätketyt kalleudet." Oi Herra, minä -ymmärrän laupeutesi suuruuden ja hyvän, ihmeellisen johdatuksesi! -"Sydämeni riemuitsee, kun niin mielelläsi autat." Minun Herrani, kiitos -ja ylistys, ijankaikkinen ylistys sinulle! - -Minä saan siis lähteä täältä. Nyt kun valo heijastuu, yli öisen -taipaleeni, kun näen, että se on ollut vaan siunattu välitie -- nyt -minä saan lähteä! -- - -Helmin se valtasi ensi hetkessä välittömänä riemun huumauksena. Väsymys -oli kuin pyyhkäisty pois. Kuinka, kuinka hän vielä äskettäin oli -kuolemankaihoisena kulkenut? - -Tuntui kuin rautalankoja olisi katkeillut, taivas avartunut ja -elämä auennut kutsuvampana, täyteläisempänä, rikkaampana kuin ennen -milloinkaan. Sama elämä se oli -- mutta sen valaistus oli toinen, tuhat -vertaa ihanampi entistänsä. - - -- -- Nyt uusi on sillä kirkkaus, - mun suuren päiväni heijastus -- --! - --- Säveleet, soikaa, soikaa! Oi kulu ja riennä, yö! Missä on -soittimeni? Kun pääsen kotiin, en tahdo nukkua. Minä soitan, soitan -pelkäämättä ja selvällä päivällä, soitan, että jokainen kuulee, miltä -kotkalle tuntuu avara ilma ja vapaus! - -Vapaa, vapaa! Oi Jumalani -- se miltei tukahduttaa... Ei -- mutta se on -riemua niin suurta, että se ei rintaani mahdu, sen täytyy kajahtaa, sen -täytyy päästä ilmoille... - -Sinä Aimo, sinulle tahtoisin soittaa, sinä joka tulit kuin pelastaja, -Jumalan lähettiläs, minun vankilani ristikot särkemään! Sinä minun -rakastettuni -- nyt olet taistellut täyden oikeuden minuun. Minä olen -sinun, minä hetkenä tuletkin! - -Viritä kaunis viulusi -- säestäjä on valmis. Kuinka me soitamme -- -suurten vetten pauhinasta, myrskystä joka kohisi ja tyyntyi, aaltojen -kimmellyksestä rauhaisella rannalla... - -Mutta minä unohdin, Aimo... Sinulla ehkä onkin vielä omat taistelusi -jäljellä. Sinun on vielä käytävä läpi syväin vetten pauhinan. -Ihmeellistä -- minusta tuntuu kuin aallot jo kuohuisivat likelläsi. Se -lähenee lähenemistään, olen nähnyt sen silmistäsi. Niinpä tule, tule -vetten halki minun luokseni! Minä odotan, kunnes tulet; ja odottaessa -minä täytän pyyntösi, olen jo täyttänyt: joka päivä, lakkaamatta -rukoilen puolestasi. - -Silloin olet ymmärtävä Kotka-enonikin, olet ymmärtävä täydesti, ja -täydesti antava hänelle anteeksi, niinkuin suloinen Lilja siskosi -anteeksi antoi. Jospa olisin saanut nähdä Liljan! Hän oli oikein -_sinun_ siskosi, vielä enemmän kuin Hertta. Olenhan minä Herttaankin -erityisesti kiintynyt -- en tiedä miksi, vaikka hän on hyvin erilainen -kuin sekä sinä että minä. Siksi kai, että hän on reipas ja iloinen, -minun haaveilijasydämeni täydennys ja vastapaino. Mutta Liljaa olisin -vielä ihan toisin rakastanut ja ihaillut. Niinkuin sinua? -- en, en -sillä tavalla, ymmärräthän, sinä minun ainokaiseni -- mutta ehkä niin -kuin äitini muistoa, tai niinkuin Kotka-enoani... - -Rakas Kotka-eno, hän on minua auttanut taivaan tiellä. Hän on -taluttanut minua -- oikein sanoit, Aimo. Näetkö, minä olinkin lapsi ja -tarvitsin taluttajaa. Olin emoton lintu, ja hän opetti minua lentämään. -Mutta nyt, nyt on tullut kohta, joka ratkaisee. Minun täytyy valita oma -tieni. Hyväksyykö hän sen? Tuomitseeko hän minut? Saanko jatkaa matkaa -hänen kanssansa, vaikka vapain siivin -- vai yksinkö minä nyt jään? - -Yksin -- niinkö kysyn, kun sinä, Aimo, olet kanssani kulkeva! - -Mutta sinä et kulje vielä. Olen kuitenkin sisäisesti yksin, vaikka -sinua lemmin, kunnes syvät vedet ovat _kumpaisenkin_ lastun heittäneet -ristin juurelle. Käsitätkö sinäkin sen? Oi Aimo -- juuri sekö sinua -viivyttää? Kiitos, armaani -- siitä minä rakastan sinua vieläkin -enemmän! Sillä silloin tiedän, että se on sinulle täyttä totta, että -tahdot tulla ja tuletkin varmaan -- -- - -Mitä sanoo Kotka-eno, jos minä nyt lähden täältä sairashuoneelta -suoraan musiikkiopistolle ja ilmoittaudun oppilaaksi uudestaan? Tai -ylihoitajattaren luo, ja ilmoitan eroavani täältä? - -Jos hän suuttuisi, jos hän käskisi minut pois silmäänsä edestä -- sen -voisin kestää. Mutta jos hän tulee murheelliseksi, hän, joka jo on niin -paljon kärsinyt... jos hänen mustista silmistänsä pusertuu pisaroita... -sitä en jaksa, sitä en kestä! - -Minun _täytyy_. Jumalani, Vapahtajani, anna minulle voimaa! - -Vai olenko väärässä? Hourinko, haaveilenko jälleen? Herra, etkö sinä -antanut häntä oppaaksi ja seuralaiseksi orvontielleni? Mutta annoit -sinä muutakin... annoit kotkan siivet, joiden piti kasvaa... - -Herra, auta minua päätökseen ja selvyyteen! - --- -- -- - -Säveleet soivat... sydän on niin täynnä... aallot, aallot, kuinka te -kohisette... - - Isä, ellei hän mun kanssani käy, - miten saatan luoksesi tulla? - Mitä vastaan juurella istuimen, - jos hän ei myötäni mulla? - - Mä tiedän -- hänkin saapuva on, - vaan yksinkö, tietä toista? - Sama kutsuhan meille annettiin - kodin kirkkahan kartanoista! - - Kaksinpa liitävät kotkatkin, - sinitaivas lentonsa määrä, - ja jos mun nuoreksi kotkaksi loit, - se oisiko luonto väärä? - - Ei -- konsaan ei! -- Mun sydämein - sua aatelislahjasta kiittää, - ja vaikka se taiston tuskihin vie, - se armosi mulle riittää. - - Isä, ellei hän mun kanssani käy, - syyn kerron nyyhkytyksin: - ei kotkasi katkonut siipiään, - siksi täytyi sen saapua yksin! - --- -- -- - -Kun aamu valkeni, astui Helmi ulos sairaalasta tyynenä ja varmana. -Aallot olivat vaipuneet, päivä kimalteli vaahtokuplasilla, ja hiljaa, -hiljaa maininkisäveleet soivat, vienoina ja ihanina. - -Hän meni kotiin, avasi lukitun flyygelin ja alkoi soittaa. Riitta täti -ja Kotka-eno nukkuivat vielä. He heräsivät säveliin ja hämmästykseen. -Mutta Helmi vaan soitti hymyillen, kunnes puhkesi kyyneliin... - -Koko aamupäivän hän nukkui rauhallisesti. Iltapäivällä hän pukeutui -parhaisiin pukimiinsa ja lähti ulos mitään sanomatta. - --- -- -- - -Ylihoitajatar puhuu, selittelee, kehoittaa, mutta arvelee toisaalta, -että voihan se olla parasta. Neiti Hartikka on kyllä oppinut yhtä -ja toista, sairaat näkyvät pitävän neiti Hartikasta, mutta itsehän -jokainen tietää -- - -Musiikkiopiston johtaja kirjoittaa Helmin uudestaan oppilasluetteloon, -nähtävästi mielihyvillään, ilman ainoaakaan vastaväitettä. - -Mutta vanha soitonopettaja toruu: -- Oikullinen tyttö! Kerran olette -juossut pois; mistä minä tiedän, ettekö taas mene? Nyt te olette -laihduttanut itsenne ja pilannut sormenne. Voinko minä puhaltaa niihin -voimaa ja notkeutta? Tekisin oikeimmin, jos en enää ottaisi teitä -vastaan! - -Silloin Helmi katsoo häntä sydämellisesti, hiukan veitikkamaisestikin, -ikäänkuin hän kyllä tietäisi: - --- Minun kuutamosonaattini! - -Opettaja kääntyy pois, koettaen turhaan peittää mielenliikutusta. - --- Te olette pikkuinen... pikkuinen... niin, mikä juuri? Ei teidän -kanssanne voi tulla toimeen. Milloin te nyt sitte tahtoisitte -ensimmäisen tunnin? -- -- - --- -- -- - -Palattuansa Helmi ei tavannut Kotkaa kotoa. Hän oli mennyt Rahkaselle, -valmistamaan vaimon mieltä huomiseksi. Silloin piti Kallen päästä -vankilasta. Sitte illemmalla Kotkan oli määrä saarnata rukoushuoneella. --- Niin, ehkäpä oli hyväkin Helmille, että vaikein säästyi -viimeiseksi... Mitä Riitta tätiin tulee, sai Helmi jotenkin viileän -hyväksymislauselman. Täti torui melkein kuin vanha soitonopettaja --- ei siitä, että Helmi jätti sairashuoneen, sillä se toki oli -ainoa mahdollinen järkiteko -- mutta siitä, että se tapahtui noin -päätäpahkaa, äkillisestä mielenjohtumasta, kysymättä keltään ja -neuvottelematta kenenkään kanssa. -- Pyrytuulena sinä menit ja samalla -tavalla tulet takaisin. Semmoinen lepakko tyttö! Tuleeko sinusta -koskaan tavallista ihmistä? - --- En luule, täti kulta, -- sanoi Helmi herttaisesti hymyillen. Mutta -minusta nyt ainakin tulee onnellinen ihminen. Etkö iloitse siitä -vieläkin enemmän? - --- -- -- - -Sitte yläkertaan, kevein askelin ja sykkivin sydämin. - -Leena avasi oven. Helmi pysähtyi salin kynnykselle. Hertta istui pöydän -ääressä käsitöineen, Arvi keri lankaa, vyyhti kierrettynä kahden tuolin -seluksille, ja Aimolla oli kädessä kirja; josta hän juuri oli lukenut -ääneen. - --- Kas, Helmi! - --- Ja niin hienona... - -Ihmetellen Hertta katsoi hänen silmiinsä, kun hän tervehti. -- Mikä -loiste niissä? Nyt minä tiedän: sinä olet soittanut! - --- Ihan kuin olisi nielaissut elohopeata, -- sanoi Arvi. -- Oletteko -kuulleet entisestä tytöstä, joka tahtoi kirkkaita silmiä, ja -apteekkiherrat narrasivat hänelle, että -- - -Aimo käänsi selkänsä, astuen suoraan Helmin luo. Katse oli ensin -tutkiva, sitte voitonriemuisa. - --- Helmi, sinä jätät sairaalan! - --- Olen jo jättänyt! - -He jäivät seisomaan vastatusten, silmä silmässä. Molempien sydämessä -ilo ja liikutus tulvehti yli ääriensä. - --- Mitä?! -- huudahtivat Hertta ja Arvi. Aimo kysyi ainoastaan: -- Mitä -sanoo enosi? - --- Hän ei vielä tiedä -- eno raukka... - --- Nyt kolmiliitto on voittanut! -- riemuitsi Hertta. - -Sitä Helmi tietysti ei ymmärtänyt. - --- Niin, näetkös Helmi, -- Arvi alkoi selittää, -- meillä on täällä -ollut salaliitto pappistyrannia vastaan... Jaha, jaha, keino on siis -tepsinyt! Minä onnittelen, Aimo, sinä olet hyvä keksimään. - --- Liljako sai sinua auttaa? -- kysyi hellästi Hertta, jolle asiain -tila nyt myöskin selvisi. -- Muistatteko, sitähän hän toivoi -hartaimmin, ettei hän olisi elänyt turhaan, että hänen kärsimyksensä -tulisi hyväksi muille. - -Aimo ei voinut sanoa mitään. Niin, varmaan se oli totta. Jos Lilja -tämän tiesi ja näki autuaiden asunnoista, varmaan hän iloitsi -enkeli-iloa. Vai vähänkö _he_ merkitsivät hänelle sen yhden rinnalla, -jolle he parhaillaan mielihaikeutta tuottivat? Kestääkö rakkaus vielä -tuolle puolelle kuolemankin? - -Silloin Helmi sanoi: -- Te annoitte minulle Liljan tarinan. Mutta nyt -minä tunnen velkani -- teille ja enolle -- - -Hänen aikansa oli tullut. Hän tahtoi kertoa kaikki. - --- Ehkä te tuomitsette enoa väärin, niinkuin minäkin usein olen tehnyt, -teidän edessänne varsinkin. Ei hän ole julma, hän on vaan kärsinyt -yli-inhimillisen paljon... - -Tällä hetkellä, onnensa yltäkylläisyydessä, Aimokaan ei sitä pitänyt -mahdottomana. - --- Saanko kertoa teille _hänen_ tarinansa? - --- Tule, Helmi, istu tähän keskellemme. - --- Kerro, kerro, jos tiedät... - -Ja Helmi alkoi. Kaukaisesta menneisyydestä hän lähti, siitä ajasta -asti, jona orpo sisko ja veli itkivät yhdessä, heitettyinä vennon -maailman jalkoihin. Sisko sai turvan, mutta hänen sydämensä murtui --- niinkuin Liljankin. Oi niitä nuoria, herkkiä sydämiä! Henki voi -liidellä kotkan teitä, mutta hento ruumis ei kestä. Paavo kesti, -sillä hän oli vahvempi. Ruumis ja henki kestivät, ja sydänkin -- -karaistumisen hinnalla -- kovettumisen, niin oli Helmi joskus ajatellut --- mutta ei ole se sydän kova, ah, ette tiedäkään, kuinka herkkä ja -hellä se vieläkin on pohjimmalta! Sitte tuli Lilja, kevät ja rakkaus... - --- Tahdotteko kuulla? Me istuimme hänen haudallansa, kun ilta pimeni. -Näin eno itse on minulle kertonut: -- -- - -"Hänen tähtensä ja Mestarin tähden minä sen tein." - --- Vielä tänä päivänä hän ei aavista, että suru surmasi Liljan. Hän -luulee, että sen teki sama heikkous, josta lääkäri puhui. Hän on -kaihossaan kiitollinen, ettei ainakaan _hänen_ tarvitse itseänsä -syyttää, että Liljalla oli viimeiseen asti kaikki mitä voitiin pyytää, -lepo, hoito ja mukavuus -- ja kuitenkin täytyi niin käydä... Eno -raukka, ymmärrättekö -- hänen sydämensä pakahtuisi, jos hän saisi -lukea -- - -Kuulijat istuivat sanattomina hämmästyksestä. _Tällainen_ Paavali Kotka -oli vieras ja uusi heille. - --- Tässä on teille takaisin Liljan "sydämen kirja", -- sanoi Helmi, -ojentaen sen Aimolle. -- Kiitos, että sen toit. Ja nyt tekin tiedätte... - --- Minä olen äidilleni luvannut, että veisin sen Kotkalle myös, -- -sanoi Aimo silloin, äänessä empiminen ja epävarmuus. - --- Sehän on mahdotonta! - --- Niin, Aimo, pannaan se laatikkoon, -- ehätti Herttakin väliin. Hänen -hyvä sydämensä oli aivan heltynyt ja hätäännyksissä. - --- Minusta sentään voisi tehdä semmoiselle herralle hyvää... mutisi -Arvi. Loppu ei yrittänytkään kuuluville. Hän kyllä tiesi, että joku -hänet keskeyttäisi tavallisuuden mukaan. - --- En tiedä, -- sanoi Aimo miettiväisenä. -- En tiedä, saammeko häntä -säästää. Sinunkin tähtesi, Helmi! - --- Ei, ennen kärsin vaikka mitä, kuin näen enon tuskasta nääntyvän! -Minähän olen nyt selvillä omasta puolestani, en minä enää järky. - --- Kuulehan, Helmi. Sinä puhut usein kotkista, kuinka niiden pitää -saada liidellä, muuten ne kärsivät. Ne _tahtovatkin_ liidellä, vaikka -hengen uhalla. Minä alan kunnioittaa sinun enoasi. Hän ansaitsee sen, -että hänkin pääsee pauloistansa. Anna minun repiä ne rikki! Minua -aavistuttaa, että se ei ole mahdotonta. - -Niin, _sitä_ kieltä Helmi käsitti. Hänellä itsellään oli pyhyyden jano, -vapaan, ylhäisen ilmapiirin kaipaus niin polttava, että hän tiesi -siihen halajavansa hinnasta mistä tahansa. Ja jos _hän_ sitä halasi, -pieni Helmi, tottahan paljon enemmän hänen Kotka-enonsa. - -Kuinka hän tunsi sydämensä värisevän... - --- Olet oikeassa, Aimo, nyt niinkuin ennenkin. Anna se hänelle -- tai -jos tahdot, _minä_ annan! - --- Uljas tyttö, -- sanoi Aimo ihastuksesta loistavin silmin. -- Oi sinä -Helmi -- - --- Minun täytyy nyt mennä -- suokaa anteeksi, ystävät... Tai eihän -minun täydy, mutta tuntuu niin kummalliselta, aivan kuin tahtoisin olla -oikein lähellä enoa, niinkuin pitäisi hyvittää hänelle jotakin... - --- Onko hän kotona nyt? - --- Ei, hän saarnaa rukoushuoneella. -- Helmi katsoi kelloansa. -- Vielä -minä ehtisin. - -Aimo auttoi takin hänen yllensä ja otti samalla oman hattunsa. - --- Tuletko saattamaan? - --- Saanko tulla kanssasi sinne? - -Helmi tuli hyvin iloiseksi. Hän ei itsekään tietänyt, miksi sydän alkoi -tykyttää aivan kuin jonkin ihmeellisen ja ihanan odotuksesta. Aimo ja -hän yhdessä Paavo enon puhetta kuulemaan! Yhdessä Herran huoneeseen --- kaikkien nähden yhdessä! Niin, mutta mitä siitä... eihän se ollut -pääasia. Se on pääasia, että Aimo tulee, että he molemmat tarvitsevat -Herraa Jeesusta. Läpi syväin vetten pauhinan he saavat kuulla hänen -äänensä. Oi Jeesus, näetkö sinä, että Aimokin tulee? Niin älä nyt -päästä häntä, ennenkuin olet siunannut... - -Heidän astuessaan sisälle alettiin juuri virttä. - - -- -- "Sinua Jeesus odotan, - Sydämeheni halajan" -- -- - -Helmistä tuntui, niinkuin Aimo olisi säpsähtänyt. Eikä hän laulanut -ensinkään, hän vaan katsoi koko ajan naapurin ojennettuun virsikirjaan. - -Paavali Kotka nousi puhujapaikalle. Silmissä oli syvä ilme, tumma ja -liekehtivä. Kun hän rukoili, oli se alusta alkaen korkeata nousua. -Sitte hän puhui kuin unessa, unohtaen ympäristönsä, huutaen sitä, jonka -hän näki sielunsa palavan uskon silmillä. - -"Väkevät repivät alas taivasten valtakunnan"... - -Tänä iltana sen voimat virtailivat. Helmin omassa sydämessä oli autuas -ilo ja rauha, mutta hän taisteli sen rakkaan mukana, joka istui hänen -rinnallansa. "Jeesus tulee", oli Kotkan teksti. -- Olen ikävöinnyt -nähdä häntä -- niitä silmiä, jotka itkivät Jerusalemin tähden ja minun -tähteni... käsiä, jotka hän siunaten laski lasten pään päälle ja -minunkin päälleni, kun olin pieni... Oletko sinä häntä ikävöinnyt? Ja -onko hän tullut luoksesi? - -Hän on minun, ja kuitenkin minä häntä yhä huudan. Tule Herra Jeesus! -Huudatko sinäkin? Vuoret pitää alennettaman ja laaksot korotettaman. -Sano hänelle, että olet siihen valmis! Hän tulee. Mikä estää sinua ja -minua? Hän kolkuttaa ovea, salpa on sisäpuolella. Emmekö me näe, missä -se on? - -"Joka avaa, sen luokse minä tulen ja pidän ehtoollista hänen kanssansa -ja hän minun kanssani." - --- Tule, tule pian, tule nyt, sinä siunattu Vapahtaja, kahleitten -katkaisija, rauhan antaja! - --- -- -- - -Aimo ja Helmi kulkivat kotiin, pitkän matkaa äänettöminä. - --- Helmi, -- alotti Aimo viimeisessä kulmauksessa. - -Helmi odotti, ikäänkuin se ihmeellinen puhkeaisi nyt. - --- Minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua. Helmi, tiedämmehän me -molemmat sen. - -Josko Helmi tiesi? Ah, löytyy sellaista, jota tiedetään, ja kuitenkin -se tullessansa on ihme ja ilmestys, niinkuin ensi pääskynen puistossa -pitkän talven jälkeen... - -Katu oli hiljainen ja pimeä. Aimo pysähtyi, ottaen Helmin käden omaansa. - --- Minä olen odottanut sinua ja sinä minua. Tahdotko odottaa vielä -huomiseen? Ja saanko silloin tulla? - --- Tule, -- kuiskasi Helmi. - --- On parempi, että sinä nyt ensin puhut enosi kanssa, -- jatkoi Aimo. -He kulkivat taas edelleen. Hänen olentonsa oli rauhallinen, mutta ääni -värähteli. -- Ja minulle on parempi olla yksin. Ymmärrätkö, minun -täytyy kohdata... minun täytyy... - --- Niin, sinä otat pyhän vieraasi vastaan. Kyllä, kyllä minä ymmärrän! - --- Minun Helmini, minun omani! -- He seisoivat jo porraskäytävässä. -Äkkiä, tunteiden tulvehtiessa, Aimo kumartui Helmin puoleen ja suuteli -häntä. - --- Hyvää yötä, sinä rakas, rakas! Kuinka hän on hyvä, joka antoi minun -löytää sinun sydämesi... - -Sitte Aimo lähti. Hänen oli kiire valmistamaan huonetta sille, jonka -äänen hän tänä iltana oli kuullut. "Minä tahdon pitää ehtoollista sinun -kanssasi ja sinä minun kanssani". - -Ylivuotavassa onnessa ja riemussa hän vaipui polvillensa, eikä huulilta -tullut muuta kuin: -- Kiitos, kiitos, kiitos... - - - - -XIII. - -Vapauteen. - - -Varhaisena aamuhetkenä, kun he tavan mukaan yhdessä istuivat Kotkan -pöydän ääressä, silloin Helmi oli sen sanonut. - -Eno ei ensin tahtonut uskoa; mutta kun hän käsitti, että se oli täyttä -totta -- oi mikä murtumus kuvastui hänen kasvoillansa! - --- Taas yksi toiveitten hautakumpu lisää... Helmi, Helmi, minun lapsi -raukkani! - --- Sinä tiedät, eno, kuinka rakas olet minulle -- mutta minä en voi -tehdä toisin. Minun täytyy kuulla Jumalan ääntä enemmän kuin ihmisen. - --- Jumalan? - --- Jumala on lahjoittanut minulle elämän, minä en saa antaa sen mennä -hukkaan. Sinä et tiedä minun tuskaani, eno... kuinka minä nousin -keskellä yötäkin, kun säveleet soivat... enkä saanut niitä ilmoille... - --- Mutta lapsi, miksi et soittanut, ja keskellä päivää? Minä viimeisenä -olisin kieltänyt sinua. - --- Ei -- sillä silloin en olisi jaksanut kauvempaa! - --- Ja nyt _et_ jaksa kauvempaa. Älä syytä Jumalaa, Helmi. Paina pääsi -ja sano, että olet liian heikko. Jumala on heikoille armollinen -- -Helmi rakkaani, en minä sinua tuomitse. Mutta haikeata on nähdä kaiken -tyhjäksi raukeavan, mitä kauneinta on uneksinut... - --- Eno, eno, miksi sinä sellaisia uneksit? - --- En ole muuta pyytänyt kuin ehjää elämää Jumalalle. Siitä on tullut -ristin tie -- luonnollistahan se on. Kunhan vaan Jumalan valtakunta -edistyisi ja Kristus saisi kunnian! Mutta kaikki raukeaa tyhjiin. -Rahkasetkin ovat olleet pettymyksenä minulle -- en ole huomannut mitään -tosi muutosta heissä. Ei edes minun sairauteni kantanut hedelmää. Ja -nyt sinä, sinä, minun viimeinen ja kallein toivoni... - -Itkien Helmi heittäytyi hänen kaulaansa. - --- Minä en koskaan ole nähnyt sinua tällaisena, eno. Epätoivoinen puhuu -noin. En minä voi muuta, en voi. Itketkö sinäkin? Oi eno, älä minun -tähteni! Onhan sinulla Jeesus, hän auttaa. - --- "Hän on minun, ja kuitenkin minä yhä häntä huudan", -- toisti Kotka -kuin kaikua, joka korvissa soi. -- "Tule, auta Herra Jeesus!" -- kohosi -jatko hänen huuliltansa syvyyden huokauksena. - --- Niin sinä sanoit eilen. Ja sitte lisäsit jotain laaksoista ja -kukkuloista. - --- "Vuoret pitää alennettaman ja laaksot korotettaman." -- Taas hän -puhui kuin mietteissänsä. -- Hän ei pääse tulemaan, ennenkuin olemme -kaikki siihen valmiit. Sinäkin olit siellä ja kuulit sen... - --- Niin oletko valmis, eno? -- kuiskasi Helmi. - --- Tähän suruun ja pettymykseen, tarkoitat? Miksi en omasta puolestani --- sinua minä säälin, sinun tähtesi minä murehdin. - --- Entä jos tämä vaan on alkuna siihen, mitä on tuleva... - -Eno katsoi äkkiä ylös, tutkivasti kuten kerran ennen, ensi iltana -tulonsa jälkeen. - --- Onko Aimo Lehtinen tähän syypää? - -Helmi punehtui, mutta säilytti rauhansa ja mielenmalttinsa. - --- Jumala on sen tehnyt -- usko minua, eno, ei minun päätökseni ole -heikkoutta, vaan suurta armoa. Ei se myöskään ole tapahtunut Aimon -tähden. Aimo kyllä rakastaa minua ja minä rakastan häntä. Tänään hän -tulee luokseni ja sanoo sen teillekin. Mutta se mitä nyt olen tehnyt, -se on eri asia, se ei riipu -- - --- Helmi! - -Enon ääni oli kerrassaan muuttunut; keskeyttävä sana kajahti kirkkaana, -vaativana ja ankarana. Helmin täytyi vaieta, mutta samalla hänen -mielensä terästyi ja rohkeutensa kasvoi. _Tämä_ ei ollut vaikeinta, -vaikein oli jo ohi. - -Silloin se puhkesi -- kuin tuomion jyrähdys mustista ukkospilvistä. - --- Petä sitte itseäsi, kulje sitte omia teitäsi ja syytä Herraa -Jumalaa, jolla on yksinoikeus sinuun! Valitse vaan sydämesi omatekoinen -rakkaus ja maailman kunnia! Mutta tiedä kenen hylkäät: sen Mestarin, -joka on sinun tähtesi kärsinyt ja kuollut ja kutsunut sinuakin -seuraamaan jälkiänsä, mihin ikänä hän menee... - -Kotkan silmät leimahtelivat, hän seisoi suorana, pelottavana, puhuen -yhä kiihtyvällä kiihkolla. Mutta Helmi ei säikähtynyt, hän tunsi vaan -varmistuvansa. - -Kotkapari kallion kaidalla huipulla -- silmä vasten silmää, yllä -viimeinen jännitetty verkko -- sen takana avara ilma, korkea taivas ja -vapaus... - -Helmi sanoi selvällä, heleällä äänellä: - --- Tietoisesti minä valitsen Herran Jeesuksen, ollakseni ijät kaiket -hänen omansa. En pyydä muuta tietä kuin sitä, jonka hän minulle -osottaa. Minä valitsen säveleet, jotka hän itse minulle antoi, että -minä häntä palvelisin. Ja sen, jota rakastan, otan vastaan hänen -kädestänsä. Eno, se on täyttä totta... oi älä katso minuun niin -musertavasti! Enhän _minä_ mihinkään kykene, hän itse sen tekee... - --- Millä sinä, Helmi, sanoistasi vastaat? -- Kotkan ääni oli -hillitympi, mutta silmäys yhtä vakava kuin ennen. - --- Ellet usko minua, en millään voi vastata, -- sanoi Helmi -surumielisesti. -- Mutta ehkäpä tämä voi selittää jotakin. -- Hän purki -paperikäärön ja ojensi Liljan vihkosen. -- Nyt, eno, tarvitaan sitä, -että olet valmis ja vahva... Eno, eno rakas... olenko tehnyt pahaa -sinulle? - -Kotka oli kalvennut, nähdessänsä käsialan vihkosen kannella. Vahva mies -horjahti, Helmi yritti avuksi, mutta samassa eno oli jo taas voimansa -koonnut. - --- Mistä... mistä sinä tämän sait? -- Kotkan käsi oli kiinteästi -tarttunut vihkoon, hän avasi sen ja sulki jälleen, jännityksestä -vapisten. - --- Liljan äiti lähettää sen luettavaksesi. Rakkauden tervehdyksin hän -lähettää sen. Oi minun Kotka-enoni... älä nyt murru! Minun täytyi se -tuoda -- sinun tähtesi... - --- Mene... mene, Helmi... - -Tyttö oli jo ovella. Nyt se sulkeutui, ja Paavali Kotka oli yksin. - --- -- -- - --- Pyhäkkö, kuinka minä uskallan sinun verhosi taakse? Herra Jumala, -ole minun väkevyyteni! - -Minun Liljani hentonen käsi on nämä rivit piirtänyt, minun kevätkukkani -henkäys on kulkenut näiden lehtien ylitse... - -Oi armahin, minustako sinä näin haaveilit? Että minä olisin sinun -päivänsäteesi... ja kaiken tahdoit antaa minulle -- ja Herralle -"kanssani käsityksin"... jo silloin! - -Kuinka sinä liikutat sydäntäni, sinä hellä, sinä suloinen, joka -et nähnyt virheitäni, tahdoit vaan sydämessäsi suojata "muiden -mustatessa"! Ja minä -- minä en aavistanut. Sinä itkit minun tähteni, -kun kartoin sinua. Olinko tyly? En, en tahallani, mutta minä en -ymmärtänyt... Anna anteeksi, että sait kauvan odottaa. Mutta tulihan se -lopuksi, löysimmehän toisemme "Herran jalkain juuressa." Sinä sanot sen -niin kauniisti, sinä koetat kaiken parhaaksi kääntää. - -Valmis olit painumaan povelleni -- valkea vilukukkanen -- vaikkapa -kuihtumisen uhalla! Jalo ja uljas sinä olit -- ja sinut, sinut minä -kadotin! Herra, eikö se ollut kovaa -- liian kovaa? Ei -- sinä sen -tiedät... Herra, ole armollinen minulle, etteivät muistot käy yli -voimien... - -Oi sitä toukokuun iltaa! - - "On juhla, on riemu, on onni! - Nyt taivas loistaa - ja välkkyvi vuoret, - hääkukkihin puhkee - ja niityt nuoret..." - -Liljani, omani, onneni! - --- -- -- - -Mitä, mitä on tämä? - -Minunko tähteni heikko ja sairas? Sen jännitetyn odotuksen ja taistelun -tähden? - -"Lääkäri ei tiedä, että minä juuri nyt alan vahvistua"... - -Herra Jumala, armahda... Onko se totta? - -"Minä, kun nousen, löydän oman armaani sylin, toivon, riemun, kevään -niin kirkkaan --" - -Herra Jumala, armahda... - -Nämä runot ovat kauheita, ne vievät järkeni... Lilja, Lilja, minä en -jaksa, minä en kestä! - -Älä syytä minua, älä muserra sydäntäni! - -Yhäkö sinä odotit minua? - -Kuinka? Eikö _Jumalan_ tahto, vaan _minun?_ Erehdystä? Haaveinnostusta? - -"Mielelläni minä olisin kuollut Jumalan asian tähden hänen rinnallansa. -Nyt minä kumminkin kuolen, eikä siitä ole mitään hyötyä. Suru on vienyt -voimani. Armas, mitä, mitä teit sinä minulle? Miksi omin käsin onnemme -surmasit?" - -Herra Jumala, armahda, armahda! - -Joka kirjain syöpyy kuin tuli minun sydämeeni... - -"Sinä kadut kerran ja vuodatat haikeita kyyneliä. Älä, armas, älä --" - -Lilja, Lilja, minä menetän järkeni... Herra Jumala, armahda minua! - --- -- -- - -Hän kiemurteli tuskissa, hän väänteli käsiänsä, hän makasi maassa, -huutaen apua, niinkuin hukkuva äärimmäisessä hädässä. - --- _Minä, minä_ murhaaja! - -Ja taas yhä uudestaan: -- Herra, armahda, armahda... - -Hän makasi siinä ja hetket vierivät. Kuinka kauvan, hän ei itsekään -tietänyt. - -Silloin ovea naputettiin. - -Se oli vaan Martta, joka ilmoitti, että Rahkanen oli siellä, se juoppo -ja vanki, ja vaimo oli myös mukana. - -Kotkasta oli ensi hetkessä mahdotonta selvittää ajatuksiansa. Rahkanen, -niin, hänen piti päästä vankilasta tänään... - -Äkkiä hänet valtasi välitön tunne. Hän riensi eteiseen. Synkkä mies -seisoi silmät alas painuneina, vaimo arkana vierellään. He eivät -uskaltaneet oven suusta eteenpäin. Mutta Kotka otti Ellin molemmat -kädet omiinsa ja sulki sitte Rahkasen syliinsä aivan tavattomassa -mielenliikutuksessa. Mies tuijotti pastoria kuin ihmettä. Hän ei -tietänyt, oliko tervehdys pilkkaa vai totta. - --- Tule, Kalle, ja te myöskin, Elli. -- Hän veti heidät huoneeseensa. --- Ei, ei sinne ovipenkille. Istukaa tähän viereeni. - -Elli katsoi kummastellen hänen itkettyneitä silmiänsä ja pörröistä -tukkaansa. Huonekin oli siivoomatta vielä. - --- Anteeksi, jos me häiritsemme herra pastoria. Mutta Kallea -niin hävettää tulla kotiin, kaikki ihmiset katsovat ja osottavat -sormellansa. Niin että jos pastori vielä meitä armahtaisi ja lähtisi -mukaan... Emme me sitä ansaitse, mutta kun pastori aina on ollut hyvä -meille... Sitte eivät toiset niin halventaisi, kun näkisivät, ettei -pastorikaan vallan katso ylön... - --- Ihmiset osottavat sormellaan sinua, Kalle? Eikä kukaan osota -minua... Minäkö ylenkatsoisin teitä? Voi sinua raukkaa, sinä heitit -vaan kiven, ja tiedätkö mikä minä olen, jonka pitäisi turvata sinun -mainettasi ihmisiä vastaan? - --- Mitä pastori nyt noin puhuu -- pilkaksi... - -Elli sen sanoi melkein pahastuneena. Ja Rahkanen yhä vaan tuijotti. - --- Ette te tiedä, ihmisparat... Murhaaja minä olen, syvyyteen sysätty, -minä teidän pastorinne... - --- Onko pastori tullut hulluksi? -- huudahti Elli säikähtyneenä, -hypäten tuolilta pystyyn. Silmä samalla mittasi välimatkaa pöydästä -oveen. - --- En tiedä... ehkä olenkin. Älkää pelätkö, Elli, en minä teitä -vahingoita. Menkää te Herran rauhaan. Minä en ole kelvollinen tulemaan -kanssanne... - --- Eikö pastori nyt selittäisi, mitä tämä merkitsee? -- sai Rahkanen -vihdoin suustansa. - -Kotka sipaisi otsaansa. Päätä huimasi, tuntui kuin kaikki sekaantuisi -aivoissa. - --- Minä olen hyvin väsynyt ja sairas. En jaksa nyt... Menkää kotiin. -Herra minua armahtakoon... - --- -- -- - -Kotka nukkui, sikeään ja raskaasti. Monta kertaa Helmi hiipi -huoneeseen, mutta hän ei herännyt. - -Vihdoin hän avasi silmänsä. - --- Eno rakas! - --- Kuinka se olikaan, Helmi... Sinä erosit sairaalasta. Koska et -jaksanut... - --- Koska _me_ olimme valinneet sen tien, eikä Jumala. -- Helmi istui -sängyn laidalle, hellänä kuin sairaan lapsen vaalija. -- Näetkö eno, -Jumala on niin hyvä. Ei hän ketään kiduta, hän rakastaa ja armahtaa. -Hänellä on paljo päivänpaistetta meille, jos me vaan ymmärrämme ottaa -vastaan. - --- Päivänpaistetta? Niin, niin, lapseni, päivänpaistetta sinulle. Sinä -olet ollut minun auringonsäteeni. Kyllä Jumala tekee sinut onnelliseksi. - --- Eno, oletko valveilla? Sinun äänesi on niinkuin sen joka näkee unta. - --- Olenko minä nähnyt unta? Se oli kauhea uni... että minä murhasin -Liljan, oman morsiameni... - --- Kauheahan se oli -- voi rakas eno... Mutta minä sanon sinulle -jotakin, joka ei ole unta: "Kaikki, mitä heikkoudessa ja -erehdyksissäkin tehdään rakkaudesta Herraan, se on helminä hohtava -kruunuissamme kautta ijankaikkisuuden." Muistatko, kuka niin sanoi? - --- En... en muista... - --- Lilja niin sanoi -- sinulle juuri. - --- Minulle? - --- "Niille, jotka Jumalaa rakastavat, käännetään kaikki parhaaksi." -Eikä Jeesus tule, ennenkuin "vuoret alennetaan." Sen sanoit sinä itse. - --- Jeesus ja kaksi _muuta_ pahantekijää... He sanoivat häntäkin -pahantekijäksi... - -Helmi ymmärsi enon hourailevan. Samat kuvat palasivat kuin hänen -viimekeväisen kuumeensa aikana. - --- Mutta ei hän mitään pahaa tehnyt. Minä olin se toinen, murhaaja joka -naulittiin ristiin... Helmi, minut naulittiin ristiin, sillä minä olin -murhaaja! - --- Sinä olit Herran sotasankari. Joka taistelee, se saa ja lyö haavoja. -Etkö sitä muista: "Puolet minun nuorista miehistäni tekivät työtä, ja -toinen puoli piti keihäitä ja kilpiä." Ilman taistelua ei tule rauhaa. - --- Rauhaa... rauhaa... Ääni oli haikean valittava. - --- Jeesus antaa rauhan, -- kuiskasi Helmi. Kuinka hänen sydäntänsä -kivisti... ja kuitenkin -- tämä varmaan oli ainoa tie... - ---"Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta -synnistä." _Kaikesta_, eno! - -Kotka ei puhunut enää mitään. Hän makasi kotvan ihan liikkumattomana. - -Äkkiä hän syöksähti istumaan. - --- Helmi, en minä sinua murhannut! Joku pelasti sinun. - --- Jumala pelasti minut ja pelastaa sinut myös, -- sanoi Helmi syvästi -liikutettuna. Hän silitteli hiljaa enon otsaa, kostutti pyyhkeellä ja -sai hänet viihtymään. - -Sitte hän meni keskustelemaan Riitta tädin kanssa. Tarvittiin lääkäriä, -se oli selvää. - --- Täti, lääkäri tulee kutsumattamme. Aimo Lehtinen on kohta täällä. - --- Aimo Lehtinen? Mitä ne nuoret kokelaat ymmärtävät, nouda oikea -tohtori. Mitä Lehtinen täältä hakee? - -Helmi syleili vanhaa tätiä. - --- Kiitos hoidosta ja hoivasta monina pitkinä vuosina! Nyt tulee se, -joka vie omaksensa teidän tyttönne... se joka saa kaikki ne kaakut -ja sukat, joita minä teiltä opin valmistamaan. Kyllä teillä vaivaa -oli, mutta Aimo siitä teitä kiittää, ja minä myös, täti, oikein koko -sydämestäni... - --- Mitä, mitä sinä puhut? Oletko sinä morsian? No kaikkia pitää kuulla! --- Täti päivitteli päivittelemistään. -- Vai lääkärille sinä! Sitäkö se -äkkinäinen sairashuoneeseen meno merkitsi? Ja nyt taas pois tuleminen. -No vihdoinkin minä ymmärrän -- - -Helmin oli turha selittää, täti pysyi uskossansa. Mutta hän alkoi -jo tulla hyvälle mielelle, taputti ja hyväili Helmiä, ja kyyneleet -tippuivat yhtämittaa, ja sitte hän taas alkoi ihmetellä ja päivitellä. - -Helmi pyysi tätiä menemään enon luo. Hänen täytyi nyt vihdoin päästä -yksinäisyyteen. Omatkin tunteet vaativat osansa. - --- -- -- - -Sykkivin sydämin Helmi odotti. Hän seisoi omassa huoneessansa -seinähyllyn ääressä. Kristuskuva ojensi käsivarsiansa juuri hänelle. -Äidin silmät katsoivat häneen -- oi miten elävästi ja rakkaasti! - -Tiedätkö sinä äiti, kuka kohta tulee? Sinun pienen Kaste Helmesi oma -armas. Hän, jonka rinnalla elämä on oleva rikkahin ja suloisin. Jumala -antoi hänet sinun Helmellesi. - -Nyt eivät säveleet enää sammu, nyt ne laulavat ja soivat sydämessä, nyt -koko elämä muuttuu pelkiksi säveliksi. Sitähän sinä toivoit, äiti. Oi, -kuinka lapsesi on onnellinen! -- - -Kellon helähdys, sydämen sykähdys -- siinä hän on! - --- Aimo! - --- Minun tyttöni, minun Helmini! - -Sinipunervaan sohvaan he istuutuivat, juuri siihen, mihin Kaarinan -silmät katsoivat sanomattomalla hellyydellä, ja Kristuksen käsivarret -ojentuivat siunaten heidän ylitsensä. - --- -- -- - -Tuli vaikeita päiviä Paavali Kotkan vuoteen ääressä. Aimo ja Helmi -yhdessä vaalivat häntä, mutta lisäksi oli kutsuttu "oikea tohtori", -sama joka häntä keväällä oli hoitanut. Tauti oli silloisen vamman -uusiintumista kovan mielenliikutuksen johdosta. -- Heikko pää vielä -toistaiseksi, vaikka muuten vankka mies, -- sanoi lääkäri. Ensimmäisenä -ja toisena päivänä hän käydessään rypisti otsaansa, kolmantena -rauhoittui. -- Kyllä tulee hyvä; vähän kärsivällisyyttä vaan. Mutta -sitte ei pastori saakaan pitkiin aikoihin liiaksi penkoa jumaluusoppia. -Mikä helpotus Helmille, että oli toivoa! - --- Eno houreissansa muisti minua. "Helmi, en minä sinua surmannut", -niin hän sanoi. _Minähän_ olin vähällä surmata Kotka-enoni -- minä ja -sinä, Aimo. Se olisi ollut kauheata. Sitte omatunto olisi syyttänyt -meitä koko elämämme ajan. - --- Kaikki kuitenkin käännetään parhaaksi -- se on hyvä lause, -- sanoi -Aimo miettiväisenä. -- Minä melkein vihasin häntä. Nyt hän on muuttunut -rakkaaksi minullekin, ja menneet velat kuitataan. - --- Molemmin puolin, -- sanoi Helmi. - --- Niin, molemmin puolin. Näetkö, minä arvelen, että tämä on ollut -minun "salpani", se josta hän puhui silloin illalla. Mutta luulenpa, -että hänen omakin salpansa on auennut... - -Silloin Kotka liikahti vuoteellansa. -- Niin, niin -- elämä ei -ole erämaa eikä hautausmaa, hän tiesi oikein. Minä näen sen uuden -paisteen... Lilja, Lilja, niinkö Herra tahtoo? Kyllä minä vaellan, -vaikka tie on pitkä. Minne minut lähetetään? - -He luulivat hänen vielä hourailevan, mutta hän avasi silmänsä suuriksi -ja kirkkaiksi. - --- Sinäkö siinä olet -- Aimo? Ja Helmi, Kaste Helmi? - --- Jumalan kiitos, eno... - -Hän koetti hiukan nyökyttää päätänsä. - --- Pikku linnut, rakentakaa pesänne... - --- Että laulaisimme Jumalan kunniaa, -- sanoi Helmi kyynelsilmin. - -Aimo kumartui alas, painaen huulensa Kotkan kättä vasten. Hänestä -tuntui kuin hän olisi ottanut vastaan Helmin vanhempien siunauksen. - - - - -XIV. - -Levitetyin siivin. - - -Riitta tädin ruokasalissa oli hyvin hauskaa ja kodikasta. Pesässä tuli -leimusi, levittäen punervaa hohdetta leppoiseen hämärään. Oli pidetty -suklaatipitoja, sillä tänään oli kaksinkertainen ilojuhla: Aimo ja -Helmi olivat vaihtaneet sormuksia, ja lääkäri oli julistanut Paavali -Kotkan täydellisesti terveeksi. - --- Nyt on ohitse Riitta tädin osa ohjelmasta, -- sanoi Hertta niiaten -kiitoksia. -- Eikö Helmi jatka? - --- Yhdessä, yhdessä, -- oikaisi Arvi. -- Aimo, noudappas viulusi. - -Aimo katsoi Helmiin ja Helmi Aimoon. - --- Älkää nyt pahastuko -- mutta tämänpäiväisen soiton me tahtoisimme -säästää ihan vaan toisillemme... - --- Sitte Helmin huoneessa illalla, -- sanoi Aimo. - --- Silloin Helmi pakkaa. - --- Eipähän. Minä olen aikoja valmis. Pieni laukku vaan mukaan. -Katsokaas, setä ja täti siellä Lehtolassa eivät odota uusia pukuja, -vaan uutta pikku tyttöänsä... Emme me saa viipyä kauvan maalla, -tiedättehän sen. Muuten opettaja toruu. - --- Niin, niin, pidä huolta vaan, ettei sinua ajeta tiehesi opistosta... - -Paavali Kotka oli vaitelias ja kalpea vielä. Vilkas puhelu näytti häntä -väsyttävän. - --- Emmekö nyt laulaisi jotain? "Kiitos sulle, Jumalani, armostasi -kaikesta..." - --- Minä olen käheä kuin varis, -- sanoi Arvi. -- Eilen jalkani -kastuivat. - --- Eihän se estä, -- arveli Hertta vähän hämillään. Hän tiesi, ettei -Arvi ollut tottunut hengellisiin lauluihin. - --- Jätämmekö illaksi senkin? Mitä, Hertta? Ei -- Hertta kyllä -mielellään lauloi mukana. - -Mutta saatuaan kirjan käteensä hän ajatteli, että siinä oli aivan liian -paljon ohdakkeista, rististä, pimeydestä ja muusta semmoisesta. Nythän -oli iloinen kihlajaispäivä. Ehkä laulu valittiinkin vaan Paavali Kotkan -tähden, joka juuri oli ollut sairaana. - - "Kiitos sulle kirkkahista - keväisistä päivistä, - kiitos myöskin raskahista - syksyn synkän hetkistä..." - -Varma kyllä oli, että Kotka sen lauloi syvimmästä kokemuksesta. Mutta -ei se kieli nuorille kihlatuillekaan outoa ollut. Tulen ja veden kautta -heidätkin oli kuljetettu. - --- Kuinka me nyt sitte jatkamme juhlaa? -- kysyi Helmi. - --- Lauletaanko vielä toinen laulu? - --- Minä luulen, että poikain herbaariot odottavat, -- sanoi Arvi -nousten paikaltansa. -- Ne ovat viruneet minun kostean konttoorini -hyllyllä jo toista viikkoa. Niihin voi tulla eurotium herbariorum. -Helmi, mikä se on? Osaatko sinä latinaa? - --- En osaa. Mutta ehkä minä kumminkin tiedän, että se on koi. Mistä se -juuri tänä iltapäivänä tulisi? - --- Vai koi? Eipähän, sieni... - --- Arvi lörpöttelee, -- arveli Hertta. -- En minä hänen sienistänsä -enkä koistansa välitä, mutta meidän täytyy käydä kaupoissa, ennenkuin -ne suljetaan. Äiti pyysi, että minä teidän mukananne lähettäisin -talvikankaan malleja, ja Arvin pitää valita isälle huopahattu. Ei sitä -ainakaan Aimo tee tänään. - -Arvin naama kävi nolon ja onnettoman näköiseksi. - --- Isälle huopahattu? Miksi et sitä ennen sanonut? Kuinka minä sen -osaan ostaa, kun ei ole päätä, mihin koettaa? Ja se on ihan _totta_, -että kasvit pahenevat -- on se. - --- Sanotaan nyt sitte pian hyvästi, oikein pian. Mene sinä -herbaarioittesi luo, kyllä minä ostan vaikka hatunkin. Kiitoksia täti, -kiitos Helmi. Ja sinä, Aimo -- tietysti et tule illalliselle. Hyvästi, -Paavo. Tule nyt pian terveeksi ja iloiseksi. - --- Rauha on kalliimpi kuin ilo, -- ajatteli Paavali Kotka. - -Arvin ja Hertan mentyä hänkin nousi. - --- Minä kyllä tiedän, kuinka juhlaa jatkan. Nyt siitä vihdoinkin täytyy -tulla tosi, kun voimani sen sallivat. Minä menen Rahkaselle. - --- Mikä kiire sinun sinne on? -- pahoitteli Riitta täti. -- Taas -paikalla rupeat itseäsi rasittamaan, tuskin sängystä nousseena. Minua -oikein äköittää se Rahkasen vaimo, juoksee täällä yhtenään ja itkee -vetistelee -- - --- Heidän on hyvin vaikea olla kurjuudessa ja naapurien silmätikkuna. -Olen ajatellut, että heidät pitäisi toimittaa pois, jonnekin maalle. -Mutta en minä nyt siitä tällä kertaa, toisen asian tähden minä menen. - --- Menemmekö mekin, Aimo? - --- Minne? Rahkaselle? - --- Ei -- mutta jos mekin vähän "jatkaisimme juhlaa" -- entisillä -muistoilla... Arvaappas, koska minulle selveni, että sinua rakastin? - --- Mistäpä minä sen tiedän? Kerro, Helmi -- sehän on hauskaa! - --- Silloin kun sinä saatoit enon kanssa kolmea pikku orpoa -Pursimiehenkadulle, mutta minusta et huolinut mukaan. - -Helmi sai suudelman palkaksi siitä ilmoituksesta. - --- Niinpä tule, tule siis. - --- Odota. -- Helmi keräsi pöydältä leipiä tötteröön. -- Heidän pitää -saada kihlajaisnamusia myöskin. - --- Ja enon me noudamme Rahkaselta. Sitte hän ei viivy liian kauvan. - --- -- -- - -Elli Rahkanen oli levittänyt sellaista tietoa, että pastori Kotka oli -saanut hulluuden puuskan. - --- Niin hurskas ja hyvä mies... Kuinka Jumalakin sallii? - -Huhu kulki jo ympäri Helsinkiä. Talossa, missä Rahkaset asuivat, -jokainen uskoi siihen. Tosin Elli äskettäin oli käväissyt Hartikan -kyökissä ja kuullut Martalta, että pastori olikin vaan houraillut ja -kohta rupesi paranemaan; mutta eihän sitä voinut tietää -- ehkä se äreä -vanha neiti oli käskenyt puhua niin päin... - -Sentähden päitä ilmestyi joka ikkunaan, kun Kotka astui sisään -Vilanterin talon portista. Lapset pihalla säikähtivät ja juoksivat -nurkkiin. Heidänkin korviinsa oli osunut jännittävä uutinen pastorista. - -Kalle Rahkanen vaan ei ollut sekaantunut siihen kysymykseen. Hänellä -ei ollut työtä. Kaduilla ja pihalla hän näyttäytyi ainoastaan -pakosta; enimmäksensä hän istua murjotteli huoneessa synkkänä ja -välinpitämättömänä. - --- Ellei tässä muu tule neuvoksi, lähden minä juomaan, -- oli hän -Ellille sanonut juuri ennen kuin Kotka koputti ovea. - -Elli kirkasi, ja Kallekin virkosi tylsyydestänsä. Pastori oli niin -oudon näköinen, kalpea ja mustat silmät syvällä päässä. Varjelkoon -- -mitä hän nyt tulee tekemään? - -Kotkaa hymyilytti, kun hän huomasi Ellin kauhun. - --- Älkää ensinkään hämmästykö, kyllä minä olen täydessä järjessä ja -terve kuumeesta myöskin, enkä minä teille mitään pahaa tee. Taisin -viime kerralla kokonaan säikyttää teidät. - --- Eikö... eikö se sitte ollutkaan totta? -- pääsi Elliltä. - --- Sekö, että minä olen murhaaja? Rakkaat ystävät, siitä minä juuri -tulinkin teille puhumaan... - -He istuivat pöydän ääreen, joka nyt oli siisti ja pyyhitty. Sekä miehen -että vaimon katse oli jännityksellä kiinnitetty häneen. - --- Minä en tietänyt mitä puhuin, ja kuitenkin se oli totta. Olen -pitänyt itseäni jonakin, enkä mitään ole. En ole murhaajaa parempi, -sillä kerran oli minulla nuori morsian, ja hän kuoli surusta minun -tähteni, kun lähdin papiksi Ameriikkaan. Sitä minä vaan tahdoin sanoa, -Kalle, että me olemme kaikki yhtäläisiä syntisiä, minä niinkuin -sinäkin. Älä anna rohkeutesi vaipua, Herra nostaa sinut, niinkuin minä -totisesti uskon, että hän minuakin vaivaista armahtaa... - -Elli, joka aina itki, kun "rakas pastori" puhui, ei tänä iltana -itkenyt. Hän oli vaiti, mutta ainoatakaan sanaa hän ei voinut unohtaa. -_Toinen_ itki nyt, mies joka vuosiin ei ollut kyyneltä vuodattanut. Ja -Kotka tunsi kiitollisella ihmetyksellä, että "kun minä heikko olin, -silloin minä väkeväkin olin." Talven valta oli taittunut, ja routa suli -kevään siunatuiksi pisaroiksi. - -Vielä kevään raikas tuulahdus -- Aimo ja Helmi. - --- Joko tulet, eno? Meillä on ollut kovin hauskaa. Olemme laulaneet -lasten kanssa jäniksestä ja myllystä ja viimeiseksi Herran Jeesuksen -pienistä lampaista. Makeiset herättivät riemun -- tietysti... - --- Sitte me olemme ajatelleet näitä sinun ystäviäsi, Paavo. Kuinka sen -maalle muuton laita on? Oletteko päässeet päätökseen? - -Ei, ei siitä ollut edes puhuttukaan vielä. Vaan kun ehdotus nyt tuli, -oli se kuin taivaan sanoma Rahkasille. - --- Jos pääsisikin täältä... - --- Mutta kuka meistä huolisi, kun ei ole puhtaat paperit... - --- Minä lähden huomenna morsiameni kanssa isäni huvilaan maalle. -Olen siellä kaikkialla tuttu ja voin vaikuttaa hyviin ihmisiin. -Tahtoisitteko muuttaa sinne? - -Siitä syntyi ilo ja innostus. Mutta lujimman ja lämpöisimmän -kädenpuristuksen Aimo sai Paavali Kotkalta. - --- Aimo veljeni -- kiitos! - - * * * * * - --- -- Soikaa, soikaa, säveleet, soikaa! Nuori sydän sykkii riemusta, ja -rakkaitten sydämet väräjävät vastakaikuna. - -Sali on kirkkaasti valaistu. Se on täynnä tuolirivejä ja tuolirivit -täynnä ihmisiä. Siellä myöskin Aimo ja Kotka istuvat vieretysten. - -Helmi astuu korokkeelle ja asettuu flyygelin ääreen. Aimon sormus -kiiltää hänen sormessansa. Hänellä on yllään muistojen valkea puku, -mutta ei punaisia neilikoita, ainoastaan vihkonen kainoja narsisseja, -vilukukkasen siskoja. - -Kaikki silmät katsovat häneen. Hän ei katso kehenkään. Hän uneksii. -Hänen sielunsa on täynnä säveleitä, pyhiä ja suloisia. - -Beethoven, Sonate Ciss-moll, on merkitty ohjelmaan. Tavallinen yleisö -tuntee sen nimellä kuutamosonaatti. Se on viimeisenä musiikki-illan -ohjelmassa, sillä Helmi on oppilaista etevin. -- - -Vanha opettaja on ylpeä ja onnellinen jo ennakolta. Ellei tämä ole -yksilöllistä taidetta, silloin ei mikään. Se on hänen kunniansa, että -hän ei ole kaavoihin pakottanut oppilastansa. Kunhan tyttö nyt vaan ei -pelkäisi. Naiset ovat semmoisia -- eivät uskalla olla rohkeita, eivät -antaudu, vaan pidättävät kaikkein parhaat sävelensä -- itselleenkö? -niin, itselleen tai lemmitylleen -- kuka ne tietää? Ja tämäkin on -kihloissa. Saa nähdä, tekeekö hän poikkeuksen, uskaltaako hän kaikkien -kuullen olla oma itsensä, niinkuin hän on ollut vanhan, jörön ukon -oppitunneilla. Hän on kai ajatellut, ettei siellä ole väliä, voi kyllä -kaiken sanoa välittömällä vapaudella, sillä vanha ukko ei ymmärrä -mitään tunteista ja lemmestä ja askeleista kuutamossa... - -Nyt, nyt hän alkaa. Ensimmäiset säveleet helähtävät ilman pelkoa, ilman -pidättymistä. - --- -- -- - -Adagio sostenuto. - -Minä näen hänet, joka käsivartensa ojentaa yli äitini kuvan. Hän -ojentaa ne minulle ja koko kärsivälle, huokaavalle ihmiskunnalle. -"Tulkaa minun tyköni kaikki." On haavoja, jotka värisevät hellästäkin -kosketuksesta, mutta sydän ei pelkää, on turvallista hänen luonansa. -Kun hänen silmiinsä katson, on viihdytys ja lepo täydellinen. - -Allegretto. - -Minä kiitän, minä kiitän sinua, uuden elämän antajaa! "Kun sinä minulla -olet, en taivaasta enkä maasta tottele." Elämän pauhina ympärilläni -ei ulotu sielun syvyyksiin. Siellä soi se suuri, pyhä, sanomattoman -ihana, jonka hiljainen kuiskekin on kaikkea ympäröivää todellisuutta -todellisempi... - -Presto agitato. - -Ah, mistä olenkaan pelastunut! Kuilun äärellä minä seisoin, vaipunut -minä olisin, mutta hän valmisti taatun turvapaikan. Kuohu, ylistys, -hohda, riemu, menneen kauhun tummaa taustaa vasten! Minun pelastajani, -sinun käteesi minä tartun ja sinun kanssasi tahdon kulkea. "Sieluni -on päässyt kuin lintu pyytäjän paulasta. Paula on särjetty, lintu on -vapaa!" - -Kotkan lennossa, levitetyin siivin kohti kirkasta korkeutta! - --- -- -- - -Vanha opettaja melkein sulkee hänet syliinsä kuulijoiden ihastusmyrskyn -pauhatessa. - --- Kuinka vienosti ja runollisesti hän kuvasi kuutamoa! - --- Onpa sillä tyttösellä tunteitten tulta. Lemmenkohtaus oli aivan -verraton. - -Mutta Helmi hymyilee Aimolle ja Kotkalle. He tietävät, mitä hän on -tarkoittanut. - --- Mistä, mistä sinä Helmi olet saanut sellaisia säveleitä? - --- Häneltä, joka loi kotkan siivet ja antoi "laulavan tähden"... - --- Moni on saanut paljon, mutta ei ole oppinut sitä käyttämään Jumalan -kunniaksi ja muiden iloksi. - --- Eno rakas, moni ei näe tähteä, ja monelta siivet katkotaan. Minä -tiedän, kuka minulle tähdet näytti... ja kuka toinen suojeli siipiäni! - --- Me pyrimme ja erehdymme, -- sanoi Paavali Kotka. -- Me hapuilemme -hämärissä, pilvet päämme päällä. Valkeus kuuluu hänelle, joka on -korkein. - -Hiljaa he kulkivat juhlaillasta kotiin. Tähtitaivas kaartui ylhäällä -suurena ja ihanana. Kolmen sydämen syvyyksissä soi eri värähdyksin sama -sävel: -- Soli Deo gloria -- Jumalalle ainoalle kunnia. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kotkat, by Hilja Haahti - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTKAT *** - -***** This file should be named 60439-8.txt or 60439-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/0/4/3/60439/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/60439-8.zip b/old/60439-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 3b76717..0000000 --- a/old/60439-8.zip +++ /dev/null |