summaryrefslogtreecommitdiff
diff options
context:
space:
mode:
authornfenwick <nfenwick@pglaf.org>2025-01-27 12:09:04 -0800
committernfenwick <nfenwick@pglaf.org>2025-01-27 12:09:04 -0800
commit37cd993f0b2c8e0d60ec05fd7ef6e530ffb74372 (patch)
tree8c18f0aae96fef01eeeb4b7bcf48c2f46a409c03
parent5730259cce0ec3d1ac890b96c3315a2a296b364a (diff)
NormalizeHEADmain
-rw-r--r--.gitattributes4
-rw-r--r--LICENSE.txt11
-rw-r--r--README.md2
-rw-r--r--old/60439-8.txt6745
-rw-r--r--old/60439-8.zipbin111336 -> 0 bytes
5 files changed, 17 insertions, 6745 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..384020b
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #60439 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60439)
diff --git a/old/60439-8.txt b/old/60439-8.txt
deleted file mode 100644
index 3d44926..0000000
--- a/old/60439-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6745 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kotkat, by Hilja Haahti
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Kotkat
-
-Author: Hilja Haahti
-
-Release Date: October 6, 2019 [EBook #60439]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTKAT ***
-
-
-
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-KOTKAT
-
-Kirj.
-
-Hilja Haahti
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1907.
-
-
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- I. Odotuksen säveliä
- II. Muistojen tarina
- III. Kotka ja Helmi
- IV. Helmin ystävät
- V. Työmailla
- VI. Taistelu
- VII. Ratkaisu
- VIII. Suolle
- IX. Kuorman kantajia
- X. Aimo
- XI. Liljan päiväkirja
- XII. Syväin vetten pauhinassa
- XIII. Vapauteen
- XIV. Levitetyin siivin
-
-
-
-
-I.
-
-Odotuksen säveliä.
-
-
-Nuori tyttö istui flyygelin luona ja soitti. Hän ei voinut nähdä
-koskettimia, sillä pimentyvä hämärä kietoi hänet huntuunsa. Sävelkin
-oli hunnutettu, niinkuin kieli, joka syvällä soi ja helähtelee, vaan on
-liian pyhä kaikuaksensa vierasten korvain kuultavaksi.
-
-Mitä hän soitti? Sellaista, jota ei yksikään voi oppia toiselta.
-Sellaista, jota ei kukaan kirjoita nuotteihin. Se ei ole taiteellista
--- ja kuitenkin se on tosinta taidetta, sillä se tulkitsee elävän
-sydämen värähdyksiä paremmin kuin ehjäpiirteisin ja väririkkain
-loistosävellys.
-
-Yksinäinen vaeltaja louhisella erämaan tiellä. Hieta polttaa, kivet
-leikkaavat, kalliot kohoavat kolkkoina ja paljaina. Mustat linnut
-vaakuvat ympärillä. Ilta pimenee...
-
-Kerran, kauvan sitte hän on nähnyt kaksi tähteä, joiden valo oli lempeä
-ja suloinen. Toinen osasi laulaa -- se oli ihmeellistä. Mutta se sammui
-yön salamoihin. Sitte pian sammui toinenkin. Kerrotaan että aurinko sen
-otti.
-
-Ah, jospa louhet alenisivat ja hieta puhkeisi kukkimaan! Jospa ne
-tähdet eivät koskaan olisi sammuneet!
-
-Laulava tähti ei palaja... Se tuikkii nyt uudessa, ihanammassa maassa.
-
-Mutta mikä hohtaa lännen taivaalla? Mikä lähenee ja kirkastuu?
-
-Tähti, toinen tähti!
-
-Aurinko antaa tähtensä takaisin. Vaeltaja kurkottaa molemmat kätensä
-ylös sen puoleen. Suuri ikävöiminen ja valtava riemu täyttää hänen
-olentonsa. Ja yhtäkkiä hän kohoaa polttavalta hiekalta, yli louhikon ja
-kallioiden, vapaaseen ilmaan kuni kotkan siivillä. Hän ei olekaan enää
-sama kuin ennen. Kotka hän onkin, ja tähtikaarros on hänen lentonsa
-loppumaton piiri. Yhtäkkiä toinen kotka on hänen rinnallansa. Nyt hän
-sen tietää. Tämä on se, jota hän ikävöitsi. Tähti ja kotka yhdellä
-kertaa. Siivekäs tähti...
-
-Ylös, levitetyin siivin kohti korkeutta ja kirkkautta!
-
--- -- --
-
--- Helmi, pidätkö sinä kellosta huolta?
-
-Leveä valojuova hulmahti sisälle, leikaten huoneen pehmoista tummuutta.
-Vanhan naisen hyväntahtoiset kasvot kurkistivat ovesta, ja hänen
-äänensä pysähdytti sävelvirran, joka oli tulvinut kasvavalla vauhdilla,
-yhä voimakkaammin aalloin.
-
-Nuori tyttö käänsi päätänsä, jotta valo lankesi hienopiirteisille
-kasvoille. Silmät olivat suuret, harmaat, tukka tumma, poskilla hetken
-puna, joka innostuksesta oli kohonnut.
-
-Hän huoahti syvään, ja kädet painoivat säräjävän soinnun, kun hän antoi
-niiden lipua helmaansa. Väkivaltainen havauttaminen sävelmaailmoista ei
-ollut hänelle mieleen. Kasvoihin tuli tuskainen ilme.
-
--- Täti, mihin minua tarvittaisiin?
-
--- Eihän nyt mitään erityistä, mutta aika kuluu. Sinä olet harjoitellut
-soittoläksyäsi koko iltapäivän, ja minä ajattelin, että kun ainoa enosi
-on tulossa --
-
--- Harjoitellut läksyä?
-
-Tyttö oli noussut seisomaan. Hän oli pikemmin lyhyt kuin pitkä, hyvin
-hentovartaloinen. Musta puku teki hänet vielä hennomman näköiseksi.
-Riitta neiti, isävainajan sisar, näytti tavattoman pyylevältä hänen
-rinnallaan.
-
--- Mutta täti, ettekö siis _ensinkään_ ymmärrä...?
-
--- Mitä minun tulisi ymmärtää? Minä arvelen, että katsoisimme vielä
-kerran, onko enosi huoneessa kaikki kunnossa. Ja sytytä lamppu
-tännekin, mitä sinä pimeässä oleksit?
-
--- Täti kulta, enkö minä nyt saisi olla rauhassa? -- Se purkausi
-huulilta vastustamatta, mutta Helmi sitä jo samassa katui, kun täti
-pahastuneena kääntyi menemään:
-
--- Oikullinen tyttö, kuka sinua ymmärtää? Vanha tätisi ei mihinkään
-kelpaa. Jos tulen, olen tiellä, ja jos jotakin pyydän, niin sinä
-tuskastut. Hyvä, että joudut enosi käsiin. Paavali Kotka on kumminkin
-mies, olkoon sitte mimmoinen ihmeellinen ihminen tahansa.
-
-Helmi oli jo heittäytymäisillänsä tädin kaulaan pyytääksensä anteeksi,
-mutta viimeiset sanat pidättivät hänen. Hän antoi oven laueta kiinni ja
-jäi pilkkopimeään, joka nyt tuntui läpitunkemattomalta. Ristiriitaiset
-tunteet kuohuivat hänen rinnassansa. Hän löi pianoa umpimähkään,
-rauhatonna, rajusti, silmät täynnä pusertuneita kyyneleitä.
-
-Miksi täti ei voinut ymmärtää, että hän ei suinkaan ollut
-välinpitämätön sen suuren asian suhteen, joka tänä iltana oli
-tapahtuva? Läksyä! Hänkö harjoittaisi läksyä? Pois musiikkiopistosta
-hän aikoi huomenna jäädä, ihaillun opettajansa nuhteidenkin uhalla.
-Kuinka ei täti tietänyt, kuinka ei joka ihminen tietänyt, että hän
-juuri Kotka-enostansa oli soittanut, ja äiti vainajasta, ja kaikesta
-siitä vaikeasta ja haikeasta, joka hänen sydämensä kaipuuta oli
-lietsonut pitkinä vuosina...
-
-Kyllä enon huone oli kunnossa, oli pienintä yksityiskohtaa myöten. Se
-oli tosin isän entinen huone jykevine huonekaluineen, mutta tuskin
-sitä samaksi tunsi. Varta vasten hän oli antanut uudestaan päällystää
-sohvan ja tuolit kauniilla sammalvihreällä villakankaalla, vaikka täti
-piti sitä suurimpana hulluutena ja tuhlauksena, kun kerran entiset
-koreakukkaiset plyysipäälliset olivat aivan eheät. Mutta tänä vuonna
-Helmi oli tullut täysi-ikäiseksi, ja tänä vuonna myöskin, isän kuoltua,
-ottanut haltuunsa koko omaisuuden. Itse hän hoiti varojansa ja vastasi
-niistä. Enon täytyi saada asua huoneessa, jossa oli pelkkää kaunista
-hänen ympärillänsä, päällisistä ikkunaverhoihin, jopa kirjoitusmattoon
-ja kynänpyyhkimeen asti, jotka Helmi omin käsin oli ommellut.
-
-Oi eno, eno, kuinka Helmi oli häntä ikävöinnyt! Mutta junalle hän
-ei voinut eikä tahtonut mennä. Sen hän oli jo kirjoittanut, ei eno
-odottanutkaan. Tavata hänet ihmisjoukon hälinässä... Ehkä he eivät
-tuntisikaan toisiansa kymmenen vuoden eron jälkeen. Pitäisikö hänen
-katsoa silmiin jokaista herraa ja kysyä sykkivin sydämin ehkä ihan
-ventovieraalta: -- Oletteko hän, jota odotan, minun Kotka-enoni? --
-Kuka? -- sanoo vieras kummastellen ja kääntyy pois. -- Ei, täällä
-kotona Helmi tahtoi pohjaan asti tyhjentää kaihonsa maljan ja sitte
-heittäytyä avoimeen lämpimään syliin!
-
-Ihmeellinen ihminen, sanoi täti enosta. Se oli se sana, joka Helmin
-pidätti heltymästä. Hän ei _voi_ sietää, että enosta käytetään
-semmoisia sanoja. Nimittäin siinä merkityksessä. Sillä ihmeellinen
-hän kyllä onkin, vaikka toisella tavalla: jalo ja ylevä yli kaiken,
-uhrautuvaisempi kuin kukaan muu, itsekieltävämpi, voimakkaampi ja
-kuitenkin hellempi. Hän on Kotka -- mutta koska tavallinen maalintu on
-Kotkaa ymmärtänyt?
-
-Taas Helmi soitti, soitti rumia ja räikeitä epäsointuja, melkein
-toivoen, että joku tulisi torumaan. Mutta kukaan ei tullut.
-
-Kello löi kerran. Puoli -- puoli mitä? Säpsähtäen soittaja hypähti
-paikaltansa. Hän juoksi pöydän luo, raapaisi tulta, nosti pois
-sinipunervan iiriskukan muotoisen lampunkuvun ja sytytti valon.
-
-Puoli yhdeksän. Siis ei kumminkaan puoli kymmenen. Viisi minuuttia
-vailla tunti, sitte Hangon juna tulee.
-
-Helmistä se oli melkein helpotus. Kuinka tuntuikin kummalliselta,
-että hän olisi ajatellut äskeisiä ajatuksiansa ja soittanut katkeria
-säveleitänsä juuri sinä hetkenä, jolloin enon juna saapui.
-
-Hyvää ja kaunista hän tahtoi soittaa ja ajatella. Mutta miksi on sydän
-niin ristiriitainen ja paha? Juuri hänen sydämensä? Eikö oloilla ole
-siinä osaa? Voivatko ruusut puhjeta erämaan hiekasta?
-
-Helmi nojasi pään käteensä. Sinipunerva valo ympäröi häntä. Se oli
-hänen huoneensa väri, vieno ja pehmoinen.
-
-Pienen sohvan yläpuolella oli pitkä ja kapea seinähylly. Siinä seisoi
-kokonainen sarja kehyksiin pantuja valokuvia. Keskimmäinen oli suurin,
-kaunis nuoren naisen kuva. Helmin vanhempi sisko, olisi vieras sanonut.
-Samannäköinen, silmät vaan tummemmat ja lempeämmät ja huulilla
-rakkaampi, surunvoittoinen hymy. Ei hän ollut sisko, äiti hän oli.
-Eikä hän kuvassa paljon vanhempi ollut kuin Helmi nyt, ehkä kaksi tai
-kolme vuotta. Silloin oli Helmi kuuden vuoden vanha. Samana vuonna nuo
-lempeät silmät sammuivat ainiaaksi.
-
-Eikö hänkin aikanansa ollut vaeltaja kivikkopolulla ja
-hiekka-aavikolla? Mutta missä hän kulki, siellä ruusuja puhkesi, vaikka
-hän lopuksi astuikin hennot jalkansa uuvuksiin ja sortui karulle tielle.
-
-Kapean hyllyn yläpuolella, juuri keskimmäisen kuvan kohdalla oli
-vahva ulkoneva seinäjalusta ja sen päällä Thorvaldsenin Kristuskuva.
-Se näytti ojentavan siunaavat kätensä yli valokuvaryhmän, mutta
-erityisesti yli äidin suloisten kasvojen.
-
-Helmi muisti kerran kuulleensa legendan. Kristus istui opetuslastensa
-joukossa, ja kaikki toiset puhelivat, mutta Johannes oli vaiti.
-"Miksi olet vaiti?" kysyi Jeesus. "Herra, minä ajattelen, koskahan
-sinun valtakuntasi tulee." "Katso ulos", sanoi Jeesus. "Mitä näet?"
-"Yötä ja pimeyttä", kuului vastaus. "Tule kanssani", sanoi Jeesus. He
-nousivat ja vaelsivat ulos yöhön. Ihmisiä tuli vastaan, ne näyttivät
-kaikki pimeiltä. Ja polku oli epätasainen, eikä voinut määrää nähdä.
-Silloin Jeesus pysähtyi. "Katso nyt taaksesi", kehoitti hän Johannesta.
-Johannes katsoi ja huudahti hämmästyksestä. Kaikki ihmiset, joita
-Jeesus pimeydessä oli puhutellut, olivat saaneet auringon hohteen
-kasvoihinsa. Koko seutu hohti, ja kivikko oli muuttunut ruusutarhaksi.
-Nyt Johannes ymmärsi kaikki. Missä Jeesus kulkee, siellä yökin on
-valkeus.
-
-Äiti oli kulkenut Jeesuksen kanssa; siksi hänen kasvonsa hohtivat ja
-hän oli oppinut taidon luoda hohdetta ympärillensä. Eno myöskin kulki
-Jeesuksen kanssa. Helmi luuli varmaan, että hän omisti saman lahjan
-kuin äitikin.
-
-Mutta hän, Helmi?
-
-Rakastihan hän Jeesusta. Haaveilevalla ihailulla hän rakasti,
-samankaltaisella kuin äiti vainajaa ja enoa kaukaisessa maassa, mutta
-vielä paljon enemmän.
-
-Ei sillä tavalla kuin Riitta täti, joka ennen aina kuljetti häntä
-kuumiin kokoushuoneisiin ja asetti hänet tuntikausiksi kuuntelemaan
-pitkää postillaa, ja pani nurkkaan, jos hän oli tarkkaamaton.
-
-Mutta ei niinkään kuin äiti ja eno. Tai äidistä hänellä oikeastaan vaan
-oli se _tunne_, sillä hän ei voinut muistaa. Enosta hän sen tiesi. Eno
-ei haaveillut Jeesuksesta, hän eli hänen elämäänsä.
-
-Sitä Helmi ei vielä ollut oppinut. Mutta hän tahtoi oppia, hän
-ikävöitsi koko sielustansa.
-
--- Tule, Kotka-eno, tule pian ja opeta minua! Helmi kohotti katseensa,
-ja tuntui kuin Kristuskuva olisi juuri hänetkin tahtonut sulkea
-syliinsä, hänet, yksin jääneen orpotytön. Kyyneleet puhkesivat hänen
-silmiinsä, ja nyyhkyttäen hän painoi päänsä sohvaan.
-
--- -- --
-
--- Lapsi, mutta mikä sinun oikeastaan on?
-
-Riitta täti kumartui hänen puoleensa. Helmi nousi ja kiersi kiihkeästi
-käsivartensa tädin kaulan ympärille.
-
--- Anteeksi, täti, antakaa minulle anteeksi!
-
--- No hyvänen aika, kyllähän minä... Älä nyt tuolla tavalla...
-
-Sitte täti silitti hänen tukkaansa, katsoi häntä silmiin ja sanoi: --
-Kotkan poikanen!
-
-Lämmin tunne valahti läpi Helmin sydämen. Hämmästyneenä hän loi
-silmänsä ylös.
-
-Ymmärsikö täti häntä siis kuitenkin? Ehkä kuitenkin?
-
--- Mennään nyt teepöydän luo, -- sanoi hän äkkiä iloisesti, tarttuen
-tädin käteen. -- Ja mennään sitte enon huoneeseen. Mennään kaikkialle,
-mihin te vaan tahdotte!
-
-
-
-
-II.
-
-Muistojen tarina.
-
-
-Tänä iltana minuutit ovat pitkät kuin tunti. Kellon näyttäjät eivät
-kulje ollenkaan, ei ollenkaan.
-
-Helmi seisoo jälleen omassa huoneessansa valokuvahyllyn luona. Juna
-saapuu aivan heti. Sitte eno ottaa kantajan ja ajurin -- ei, hän
-sanoo kantajalle, että on suuri joukko tavaroita, Ameriikasta asti...
-Se kestää kovin kauvan. Junassa on ollut paljo matkustajia, paljo
-siirtolaisia, jotka palaavat yhtaikaa kuin heidän pappinsa. Sillä
-tietysti he kaikki ovat enoa ihailleet. Niin, mutta vihdoin eno
-kuitenkin saa tavaransa. Hän huutaa ajurin ja sanoo talon ja numeron.
-Hartikan kivimuurille on pitkä matka, se on Helsingin laitapuolella.
-Ajokin kestää kauvan...
-
-Helmi katuu, että hän ei lähtenyt junalle. Tietysti hän kumminkin olisi
-löytänyt enon. Ne Ameriikasta tulleet tavarat olisivat hänet ilmaisseet.
-
-Helmi ei saa mitään lepoa. Hänen täytyy katsella melkein kuluneiksi
-katseltuja valokuviansa.
-
-Nyt juna tulee! Puolen tunnin päästä eno voi olla täällä. Tai ehkä ei
-niinkään pian.
-
-Valokuvat, teidän seuranne on ainoa, joka nyt soveltuu. Kertokaa
-vanhoja tarinoita. Kun te kerrotte, viihtyy sykkivä sydän ja hetket
-rientävät.
-
--- -- --
-
-Siitä on pitkä, pitkä aika. Kuolema oli käynyt talossa, ja taas tuntui
-sen kylmien siipien havina.
-
-Kaarina Kotka oli silloin hyvin nuori, melkein lapsi vielä. Hänen
-veljensä Paavali oli aivan lapsi, ensimmäistä vuotta sen kaukaisen
-pikkukaupungin lyseossa, missä perhe niihin aikoihin asui.
-
-Helmin hyllyllä on kuva, jossa sisar istuu tuolilla ja veli seisoo
-vieressä. Kuva on vanha ja vaalahtunut, mutta tytön lempeät ja pojan
-säihkyvät silmät ovat hyvin näköisensä. Sen tietää, kun vertaa isoihin
-kuviin.
-
-He rakastivat toisiaan hellästi, senkin näkee kuvasta.
-
-Isä oli kuollut, äiti kuolinvuoteellansa. Onnellinen, sopusointuinen
-koti oli hajoamassa. Kuka silloin olisi jaksanut ajatella
-käytännöllisiä puuhia, rahojen hoitoa, perinnönjakoa ja muuta sellaista
-vaikeata?
-
-Asioitsija Hartikka oli erittäin järkevä ja erittäin ystävällinen.
-Hän tarjoutui ilmaiseksi kaikkeen, sulasta myötätunnosta ja
-ihmisystävyydestä.
-
-Helmi ottaa käteensä kuvan, joka on keskimmäisestä vasemmalla. Nuoren
-tytön ja pienen koulupojan yhteiskuva oli oikealla puolella.
-
-Tämä on Ville Hartikka. Se on isän kuva siltä ajalta, jolloin hän ensi
-kerran tuli äidin lähempään tuttavuuteen. Laiha, parraton, suuri leuka
-ja terävät silmät.
-
-Nuori Kaarina katsoi häneen kuin taitavaan setään, joka osaa auttaa,
-kun joudutaan ymmälle. Olihan hän viisitoista vuotta vanhempi. Hän
-nosti sairaan lesken korkoja, hän suoritteli välit vuokralaisten
-kanssa, hän tiesi että nyt oli paras myydä tehtaan osakkeet, koska
-siellä oli vararikko pelättävissä, ja talletukset hän sijoitti
-toisiin edullisempiin osakkeihin. Kaikki hän ymmärsi, kaikesta hän
-piti huolta. Silloin hän perehtyi perheen asioihin, kun hän toimitti
-pesänkirjoitusta isännän kuoleman jälkeen.
-
-Jos hänen apunsa oli tarpeen lesken vielä eläessä, sitä
-välttämättömämpi se oli, kun lapset aivan orvoiksi jäivät.
-
-Kaarina oli menehtyä suruunsa. Hän oli aivan neuvoton. Pieni Paavali,
-"Paavo veikko", toimi ripeämmin ja neuvokkaammin kuin hän. Mutta
-hautajaisia ei varmaankaan olisi saatu toimeen, ellei asioitsija
-Hartikka olisi tuonut vanhempaa sisartansa, Riitta neitiä, Kaarinan
-avuksi kaikkea johtamaan. Itse Ville Hartikka juoksi pastorinkansliat,
-arkkukaupat, ilmoituskonttoorit ja muut. Ja Kaarina itkien ompeli
-suruharsoja, sulki aina välimmiten Paavo veikon syliinsä, eikä voinut
-kuvitella tulevaisuutta ensinkään.
-
-Herra Hartikalle hän oli äärettömän kiitollinen. Tämä olikin nyt
-entistä huomaavaisempi, joskus niinkin hellä ja suojeleva, että se
-Kaarinasta tuntui vähän pahalta.
-
-Eräänä päivänä hän pyysi Kaarinaa vaimoksensa.
-
-Kaarina pelästyi ja rupesi itkemään. Hän veti tytön syliinsä, suuteli
-häntä ja kutsui kauniiksi morsiameksensa.
-
--- Älä ota sitä miestä! -- sanoi pieni Paavo sisarellensa, silmät
-mustina säihkyen.
-
-Mutta Hartikka puhui kauniisti Kaarinalle, kuinka he pitävät Paavalia
-omana poikanansa. Kaarina ja Paavali eivät sitte enää ole orpoja ja
-yksinäisiä, heillä on koti taas ja hyvä olla. Kahden kuukauden kuluttua
-häät vietettiin.
-
-Seitsentoistavuotias kyyhky parka! Ei hän rakkaudesta mitään tietänyt,
-ei nuoruudestakaan. Lastenkammarista hän astui avioliittoonsa,
-antaaksensa elämän pikku tyttöselle.
-
-Mutta vaikka hän lapsensa syntyessä ei vielä ollut kahdeksaatoista
-täyttänyt, varttui hän naiseksi silloin. Hänen sydämessänsä puhkesi
-uusi helottava kukkasmaailma, ja kaikki sen monihohteiset ruusut lapsi
-sai omaksensa.
-
-Eivät ne tukahuttaneet niitä kukkasia, jotka Paavo veikkoa varten
-entuudesta kasvoivat. Ei Paavali koskaan kadehtinut Kaste Helmen osaa.
-
-Kaste Helmi! -- --
-
-Helmi ottaa hyllyn oikealta puolelta kuvan, jossa suloiset äidin kasvot
-kumartuvat yli pienen pitsikäärön, joka kehdossa lepää.
-
-Mitähän nuori äiti on uneksinut, antaessansa hänelle tämän nimen?
-
-Että hän olisi kallis taivaan kastepisara erämaan hiekassa. Että hän
-virvoittaisi äidin nääntyvää sydäntä ilolla ja rakkaudella.
-
-Äiti sai paremman virvoittajan. Itse Herra, Jeesus löysi hänet ja sanoi
-hänelle: "Vaimo, mitä itket?" "Itken sitä, että mieheni ei ymmärrä
-minua eikä rakasta minun sydäntäni. Hän rakastaa kasvojeni kauneutta,
-varteni nuortevuutta, rahojeni helinää ja osakkeitteni voittoa."
-"Rakastatko sinä häntä?" "En, Herra. Kuinka minä voisin häntä rakastaa?
-Minä pelkään, että alan inhota häntä."
-
-Silloin Jeesus katsoi nuorta vaimoa rakkaasti ja surullisesti suoraan
-sydämeen.
-
-"Lapsi parka, _minä_ ymmärrän sinua ja _minä_ rakastan sinun sydäntäsi.
-Rakastan, jotta se liekki sinutkin sytyttäisi. Ja _hänen_ sydäntänsä
-minä rakastan myöskin, sillä minä annoin henkeni syntisten ja
-puuttuvaisten ihmislasten tähden. Nouse ja seuraa minua!"
-
-Siitä ajasta asti Kaarinan kasvot saivat kauniin, lempeän hohteensa,
-ja siitä asti hän sitä runsaammin kylvi ruusuja muille, mitä enemmän
-piikit pistivät hänen sydäntänsä.
-
-Mistä Helmi sen tietää? Kuvat kertovat, mitä ne voivat, mutta eivät ne
-kaikkea kerro.
-
-Helmillä on toinenkin muistojen lähde, toinen aarre. Se on kirjekäärö
-pienen peilikaapin lukitussa laatikossa.
-
-Niitä kirjeitä ei ole koskaan postissa lähetetty. Ne ovat menneitten
-vuosien kuluessa osotetut hänelle. Paavo eno on ne kirjoittanut
-irtonaisille lehdille. Hän sai ne kaikki yhtaikaa yhdentoista
-vuotiaana, kun eno kävi hyvästi jättämässä ennen lähtöänsä Ameriikkaan.
-
-Helmi unohtaa ajan, avaa peilikaapin, purkaa siteen ja levittää kirjeet
-helmaansa.
-
-Tässä on muutamia:
-
- Kaarinan Kaste Helmi!
-
- Katsele usein äitisi kuvaa! Tule sellaiseksi kuin hän oli!
- Ainoastaan vahvemmaksi ja uljaammaksi. _Sinua_ elämä ei saa
- musertaa. Muista, että olet Kotkan sukua, vaikka oletkin Hartikan
- tyttö. Äitisi oli kyllä kyyhkyn kaltainen, mutta sisimmässään hän
- kotkana lensi. Hänen henkeänsä ei kukaan voinut panna pakkovöihin.
-
- Minä olin nuori kiihkomieli, oikea kotkanpoikanen. Isäsi ja minä
- -- me emme sopineet yhteen. Tunsin, että hän ei voinut kärsiä
- minua, ja minä häntä uhmailin lakkaamatta. Kerran hän määräsi
- minut laskemaan yhteen tilikirjan sarekkeita. Minä vedin paksut
- ristit yli sivujen ja lähdin hiihtämään. Kun tulin kotiin,
- sieppasi hän nahkavyönsä ja rupesi lyömään. Kaarina oli kauheassa
- tuskassa, itki ja vaikeroitsi, peläten minun puolestani. --
- Ville, -- kuiskasin minä. -- Lakkaa hänen tähtensä! Kun hän
- jonakin päivänä lähtee ulos, iske silloin kaksi vertaa niin
- kovasti! -- Hän katsoi minua pitkään, pani vyön uumillensa eikä
- sen koommin lyönyt minua enää koskaan.
-
- Hän rakasti äitiäsi omalla tavallaan, vaikka hän oli karkea
- mies. Ei hän kelvoton ollut; kyllä sinä voit häntä kunnioittaa,
- niinkuin isää kunnioitetaan. Minunkin olisi pitänyt monessa
- suhteessa olla hänelle kiitollinen.
-
- Ehkä elämä ei olisi minua niin ankarasti pidellyt, jos
- helpommalla olisin oppinut Jumalan läksyn...
-
- -- -- --
-
- "Jeesus on turva myrskyssä", lauloi äitisi. Se kaikui niin
- syvälle sydämeeni, etten sitä sittemmin milloinkaan voinut
- unohtaa.
-
- Oikeastaan kaikki luulivat, että minä olin jumalaton poika, kun
- olin niin uhmapäinen ja uppiniskainen. Se on tottakin. Kellä
- ei ole Jumalan Henkeä, ei se ole hänen omansa. Mutta tiedätkö,
- Helmi, että minä nyt en aikoisi papiksi, ellen olisi niitä äitisi
- säveleitä jo silloin kuunnellut...
-
- -- -- --
-
- Helmi tyttönen!
-
- Jos sydämesi on lämmin ja herkkä, älä koskaan mene naimisiin
- miehen kanssa, joka on intohimoinen metsästäjä.
-
- Saat nähdä verisiä sisuksia, raadeltuja rintoja, koiria kielet
- lerpallaan...
-
- Kaarina käänsi päänsä pois ja olisi paennut sisimpiin huoneisiin,
- mutta hänen täytyi omin käsin tulla jäniksiä nylkemään, kun
- palvelustyttö ei osannut.
-
- Sitte aterioilla hän kumminkin aina sai kuulla, että hän ei
- kyennyt laittamaan kunnollista jäniksen paistia. Milloin se oli
- sitkeätä, milloin kitkerän makuista. -- Suolaista se ainakin oli,
- sillä Kaarina suolasi sen kyyneleillänsä. Ehkä se sentähden ei
- maistunut sille, joka jäniksen ampui.
-
- -- -- --
-
- Pidäthän, Helmi, kukkasista? Äitisi rakasti niitä ja vaali
- hellästi kuin hentoja lapsosia. Mutta sinulle hän taittoi niin
- monta kuin tahdoit. Kesäisin hän sitoi seppeleitä hiuksillesi,
- milloin lemmikeistä, milloin unikukista, milloin niityn
- kirjavasta suvirunsaudesta. Sinä olit kuin kukkakuningatar. Usein
- olit puettu valkoiseen pukuun, usein myöskin sinipunervaan,
- koska äitisi huonekalut olivat sinipunervalla päällystetyt.
- Sitte te käsi kädessä leijailitte lehtoihin ja metsiin, missä
- linnut kirkkaita säveliänsä visertelivät. Äitisi lauloi silloin.
- Muistatko vielä hänen suloista ääntänsä? Hän sanoi toivovansa,
- että saisit sydämeesi kaikki lintujen liverrykset ja hänen oman
- sydämensä syvimmät sävelet.
-
- Olit hyvin pieni, kun sinäkin jo lauloit. Se oli äitisi suuri
- riemu, se varsinkin, että sinä et koskaan tahtonut pysähtyä
- opittuihin säveliin. Hän kysyi sinulta joskus, vaikka hyvin
- tiesi: -- Mikä laulu se on? -- Äidin Helmen oma laulu, --
- vastasit varmasti. -- Äänesi ei ollut voimakas ja ihana, kuten
- Kaarinan. Sinä sirkuttelit niinkuin pieni linnunpoika. --
- Ei hänestä tule laulajatarta, -- sanoi äitisi. -- Hän oppii
- soittamaan ja säveltämään.
-
- Olen iloinen, että isäsi antaa sinun ottaa soittotunteja. Kuulin
- Riitta tädin valittavan, ettet opi sukkaa kutomaan etkä perunoita
- keittämään ja tahdot unohtaa koululäksysikin, kun aina vaan
- soitat.
-
- Soita, soita, äitisi sävellintunen! Kyllä on toisia, jotka
- pitävät huolen sukista ja perunoista ja luvunlaskusta.
-
- -- -- --
-
- Oi Helmi, Helmi! Se oli haikea päivä, jota en voi koskaan unohtaa.
-
- Äitisi lepäsi lumivalkoisena kuin kuihtunut ruusunkukka. Me kaksi
- orpoa jäimme isäsi ja Riitta tädin huostaan.
-
- Silloin minä viimeisen kerran ja rajummin kuin koskaan ennen
- päästin hillittömän tuskani ja kuohuvan katkeruuteni puhkeamaan.
-
- -- Ville Hartikka, sinä olet hänen tappanut! -- minä huusin. --
- Hän on kärsinyt ja rasittunut, sinä olet ollut hänelle tyly ja
- kova. Sydänvikaa hänellä ei ennen ollut. Sinä sen hänelle tuotit.
- Millä sinä vastaat hänen kuolemastaan?
-
- Kun isäsi nosti silmänsä minuun, näin että ne olivat itkusta
- turvonneet. Mutta sanani saivat niihin kamalan ilmeen,
- pohjattoman epätoivoisen ja samalla vihasta raivoisan.
-
- Hän ajoi minut talosta pois. Minä menin anteeksi pyytämättä.
- Äitisi haudalla en katsonutkaan häneen, vaikka sydämeni kovin
- tykytti ja kyyneleitä taukoamatta tulvi silmistäni. En itkenyt
- yksin äitiäsi, itkin itseäni myöskin. Sinut minä kiihkoisesti
- pusersin syliini. Kuolinvuoteellansa Kaarina oli pannut sinun
- kätesi minun käteeni. -- Paavo veikko, rakasta Kaste Helmeä! --
- se oli hänen viimeinen sanansa minulle.
-
- Helmi, tiedä, että minä sinua aina rakastan!
-
- Sain omaisuuteni vuosikoron ja pääomasta mitä opintoihin
- tarvitsin. Helsingissä voi kyllä hyvinkin halvalla elää,
- ja luultavasti olisin asettunut jonnekin syrjäkaupungin
- ruokamatamien vuokraloihin, ellei kohtalo olisi toisin
- johdattanut. Vanhemmillani ja Kaarinalla oli entisiä rakkaita
- ystäviä, eräs hyvä ja hieno perhe. Se avasi minulle kotinsa ovet.
-
- Miksikä tieni piti johtua sillä tavalla? En _minä_ sitä tahtonut.
-
- -- -- --
-
- "Jeesuksen rakkaus, se on niin syvä,
- ettei hän kurjimman kuolevan sois,
- Jeesuksen turviss' on olla niin hyvä,
- ei luotansa heitä hän ketäkään pois.
- Rajattomassa rakkaudessaan
- kuinka hän omansa hyljätä vois?"
-
- Olen joutunut tuliahjoon. Kunpa se polttaisikin! Sitä minä
- tarvitsen. Kaarinan säveleet ovat soineet minulle siitä asti kuin
- niitä lapsena kuuntelin, mutta ne ovat soineet kuin omantunnon
- syytös. Nyt täytyy ratkaisun vihdoinkin tapahtua.
-
- Vapahtaja, minä tahdon kuulua sinulle. Etkö voisi armosta antaa
- minulle jotakin tehtävää, jotain erityistä ja vaikeata liitoksi
- välillemme? Tahdon olla sinun palvelijasi sieluineni, ruumiineni.
- Tahdon olla ehjästi ja kokonaan, nyt ja ijäksi.
-
- Eihän tämä ole sanottu sinulle, Helmi. Ja kuitenkin se on sinulle.
-
- Meidän on molemmin käytävä sitä tietä. Sinun ja minun. Äitisi
- muisto velvoittaa. Äitisi viimeinen pyyntö liittää meidät yhteen.
-
- Herra Jeesus odottaa sinua myöskin. Tule, Kaarinan Kaste Helmi!
-
- -- -- --
-
- Helmi, rakas lapsi!
-
- Tiedätkö, miten lennetään kotkan siivillä?
-
- Ja tiedätkö, mitä on kevät, elämän riemuisa kevät? Oletko nähnyt
- koko luonnon puhkeavan niinkuin taikaiskusta yhtenä yönä?
-
- Minä olen nähnyt, minä olen tuntenut, minä tiedän!
-
--- -- --
-
-Äkkiä Helmi säpsähtäen heittää kirjeet käsistänsä, hypäten pystyyn.
-Mikä aika nyt on? Ovi käy. Onko eno tullut?
-
-Ei, Riitta täti se on.
-
-Kiireesti Helmi keräilee kirjeet ja työntää ne laatikkoon.
-
--- Missä hän viipyy? -- kuuluu tädin huolestunut ääni, -- aikaa sitte
-hänen olisi pitänyt ehtiä. Kello käy yhtätoista.
-
-Helmi juoksee eteisen ovelle ja alas portaita. Ei mitään ajuria näy
-hiljaisella kadulla.
-
-Helmi tähystelee joka puolelle. Yksinäinen kävelijä pieni reppu
-kädessänsä ilmestyy juuri kulman takaa.
-
-Tummat silmät katsovat syvälle hänen silmiinsä ja käsi laskeutuu hänen
-olallensa.
-
--- Sinä olet Kaarinan Kaste Helmi? Olethan?
-
--- Eno, Kotka-eno!
-
-Hän sulkee Helmin syliinsä ja suutelee häntä otsalle. Helmi on ihan
-vaiti ja sydän väräjää.
-
-Muistojen tarina on loppunut. Nyt alkaa toinen: tulevaisuuden unelmoitu
-tarina, jonka rikkaus on oleva hänen omansa.
-
-
-
-
-III.
-
-Kotka ja Helmi.
-
-
-Teekeittiö porisi iloisesti, tuoreet leivät tuoksuivat, munat, makkarat
-ja kukkakaalit odottivat vadeillansa. Riitta täti tarjosi lakkaamatta.
-
--- No kun tulet niin pitkältä matkalta.
-
--- Arveletteko, ettei laivassa syödäkään? -- Paavali Kotkan ääni oli
-miehevän reipas, mutta nauru helähti niinkuin sen, joka liian usein ei
-ole tottunut nauramaan.
-
-Helmi katseli häntä. Musta tukka, mustat silmät, voimakkaat kasvojen
-piirteet, ne hän muisti ja tunsi. Täysparta vaan teki hänet oudon,
-melkeinpä vierasmaalaisen näköiseksi. Sekin oli aivan musta, ja
-valkoiset hampaat hohtivat kun hän puhui.
-
--- Se nyt oli hyvä, että jätit tavarasi huomiseen. Ehkä siellä näin
-illalla ei ollutkaan kuorma-ajureita. Kyllä täältä meidän talostakin
-saa, mutta pitäisikö olla kaksi?
-
--- Hyvä täti, en minä tarvitse kuorma-ajuria. Minulla on yksi ainoa
-arkku. Siinä ovat vaatteeni ja kirjani.
-
-Tädin ja Helmin silmät levenivät.
-
--- Minkätähden sinä tulit jalan?
-
-Kotkan kasvoille varjostui vakava ilme.
-
--- Ensi askeleeni minä kuljin muistojen teitä. Sydän on täysi, kun
-kymmenen vuoden perästä palajaa rakkaille paikoille. Tahdoin nähdä
-talon, jossa ennen asuin.
-
-Täti vaikeni, eikä Helmikään rohjennut kysyä enempää.
-
--- Mennään nyt katsomaan sinun nykyistä asuntoasi.
-
-Huone oli suuri ja kaunis, hienosti ja aistikkaasti sisustettu.
-Erityisellä hiljaisella mielihyvällä Helmi näytti sammalvihreitä
-päällisiä.
-
-Eno sanoi:
-
--- Ei sinun olisi pitänyt minua varten laittaa näitä.
-
-Kotka eno on hyvin vaatimaton. Helmi iloitsi, kun hän nähtävästi ei
-ollut osannut toivoakaan näin kaunista ja mukavaa. Onhan parempi antaa
-liian paljon kuin liian vähän.
-
-Katsottiin sali ja Riitta tädin kammari, vieläpä keittiökin kirkkaine
-pannuineen ja kattiloineen. Täti osaa kyllä pitää järjestystä.
-
-Vasta viimeiseksi Helmi vei enon omaan huoneeseensa. Sinipunerva vieno
-valo tervehti kaukaisten muistojen heijastuksena. Helmi näki, että
-kyynel kyyneleen perästä vieri ruskettuneille miehekkäille kasvoille.
-
--- Eno, tahtoisitko olla yksin? -- kuiskasi Helmi.
-
--- Jää sinä luokseni.
-
-Riitta täti oli poistunut, he istuivat kahden kesken Kaarinan
-sinipunervassa sohvassa.
-
--- Kuinka hyvin kaikki on säilynyt, Helmi!
-
--- Olen pidellyt niitä kuin silmäterääni. Juhlatiloissa vaan otan
-päällisverhot pois.
-
--- Tässä siis hänen suurennettu kuvansa. Niin näköinen ja kaunis.
-Voitko muistaa hänet tällaisena, Helmi?
-
--- En tiedä muististako vai kirjeistä. Mutta selvästi hän elää
-sydämessäni. Kiitos, eno, niistä kirjeistä, jotka silloin sain!
-Tiedätkö, luin niitä juuri...
-
-Taas varjo kulki Kotkan kasvojen yli.
-
--- Helmi, en tehnyt oikein, kun annoin ne sinulle. Minä soisin, että ne
-poltettaisiin.
-
--- Miksi? -- kysyi Helmi hämmästyneenä.
-
--- Monesta syystä. Sinunkin tähtesi.
-
--- Minä olen niistä äärettömän onnellinen! Ne ovat antaneet minulle
-äitini muiston. Ne ovat solmineet hänelle marttyyriseppeleen, melkein
-pyhimysseppeleen...
-
--- Niinpä niin, lapseni. Pyhimysseppeleet eivät sovellu ihmisille.
-Niitä emme saa kietoa rakkahimmankaan pään ympärille. Herramme Jeesus
-yksin on mahdollinen saamaan kunnian, ja hän antaa armosta kruunun,
-kenelle hän tahtoo.
-
--- Olihan äiti kumminkin marttyyri, -- sanoi Helmi arasti, ikäänkuin
-ihmetellen, eikö hän saisikaan vastakaikua sille, mikä pyhänä tulena,
-juuri enon vaalimana tulena hehkui hänen sydämessänsä, -- tarkoitan,
-kärsihän hän viattomasti, kuolihan hän niinkuin karitsa, toisten
-syystä...
-
--- Isäsi syystä, tahdoit sanoa?
-
-Helmi painoi päänsä alas.
-
--- Lapsi, minun tulee sinulta pyytää anteeksi, pyytää hartaasta
-sydämestä. Sanoit, että olen antanut sinulle äitisi muiston. Ainakin
-olen isäsi muiston turmellut sinulta. Se oli suuri synti ja korvaamaton
-tappio.
-
--- Nyt minä sinut ymmärrän, Kotka-eno! Sinä olet hyvin jalo. Oi, älä
-pelkää, että olisit vahingoittanut minua. Totuus ei koskaan vahingoita.
-
--- Totuus voi olla yksipuolinen ja tyly. Rakkaus peittää kaikki,
-ja kuitenkin se näkee syvimmälle. Minä olin hyvin vähän käynyt
-taivaallisen Mestarin koulua.
-
--- Eno, sinä vaan syytät itseäsi. Olenhan minäkin kokenut jotakin.
-Ei minun tarvinnut kirjeistä lukea, millainen isäni oli. Joka päivä
-minä sen tunsin, että olin kuin erämaan vaeltaja, niinkuin kukkanen
-vieraassa maaperässä...
-
--- Helmi, lapsi, vaikene! Jumala tietää, mihin hän kukkasensa istuttaa.
-Ne olosuhteet, joihin meidät on pantu, ovat meille parhaat mahdolliset.
-
--- Sinä et tiedä, eno, millaista minun elämäni on ollut. Jo aivan
-varhain. Minä rakastin kaikkea kaunista, eikä kukaan minua ymmärtänyt.
-Kerrankin isä oli ostanut minulle viheriäisen esiliinan. Voitko
-ajatella ruohonviheriäistä esiliinaa? Ja ennestään minulla oli räikeän
-sininen hame. Täti tahtoi panna yht'aikaa ne minun ylleni, kun menin
-vieraisille. Minä en ottanut, ja minulle annettiin vitsaa. Kun se oli
-lopussa, muistan, että sanoin iloisesti: "Kiitos, saanko minä nyt mennä
-ilman esiliinaa?" He joutuivat aivan ymmälle. Minä sain mennä.
-
--- Juuri niinkuin minä, -- sanoi eno puoliksi itsekseen. -- Kotkan
-poikanen.
-
--- Minun piti oppia taloustoimia, käsitöitä ja muuta kaikenlaista,
-mikä ei minun luonteelleni sopinut. Eno, tiedäthän miltä tuntuu, kun
-lintunen pannaan kuormaa vetämään? Hän nääntyy, ellei Jumala lähetä
-pelastusta. Juuri niin kävi äidinkin.
-
--- Tai hänestä tulee väkevä kotka. Siivet kasvavat ja vahvistuvat, ne
-nostavat kuorman kevyesti, ja lintu liitää korkealle. Jumala ei aina
-pelasta kuormasta, hän kasvattaa kantamaan sitä. Minä toivon, Helmi,
-että pienet vastuksesi ovat sinua karaisseet.
-
-_Pienet_ vastukset? Mitä eno tarkoitti? Hänen katseensa oli
-sanomattoman hellä, mutta sanat kovat kuin kivi.
-
--- Mutta itsehän sinä, eno, kirjoitit minulle! -- huudahti Helmi. --
-Kirjoitit, että äidin "sävellintunen" soittaisi huoletonna, sillä Luoja
-antoi sille sävelten lahjan.
-
--- Olen pyytänyt sinulta anteeksi kirjeitäni. Paljon pahaa olen niillä
-saanut aikaan.
-
--- Eno, minä en ymmärrä sinua! Odotin sinua niinkuin tähden valoa
-pimeälle tielle. Luulin tuntevani sinut. Muistanhan, kuinka sinä tulit
-taivaan enkelinä silloin kun minä olin kasvava tyttö. Sinä osotit
-minulle muutamana päivänä enemmän hellyyttä kuin olin saanut osakseni
-kuuteen vuoteen, sitte äitini kuoleman. Lähtiessä sinä itkit, heitit
-syliini nämä kirjeet ja vielä kerran palasit suutelemaan minua. Etkö
-sinä enää ole hellä minulle?
-
-Eno kumartui ja suuteli hänen otsaansa jälleen.
-
--- Helmi, Helmi, etkö käsitä, että sanani soivat ankarilta juuri siksi,
-että sinua rakastan? Elämä on kuitenkin suuri hautausmaa. Meidän on
-pakko yhtenään astua yli toiveittemme multakumpujen. Kristitylle se
-on hautausmaa kaksin verroin. Hänen täytyy antaa oma itsensä ristin
-kuolemaan, eikä se ole helppoa. Kiitä Jumalaa, että hän näkee vaivaa
-sinusta! Kiitä kärsimyksistä!
-
-Helmi vaikeni. Tuli niin ihmeellinen oltava. Hän tunsi enosta
-pettyneensä, ja kumminkin hänen sydämessänsä versoi väräjävän odotuksen
-oraita, ikäänkuin kevät olisi lähestynyt.
-
-Hänen mieleensä muistui se päivä, jona hän uudisti kasteensa liiton.
-Opetus oli ollut elävää ja vakavaa, se oli jättänyt jäljet jokaiseen.
-Silloin Helmikin oli sanonut Jeesukselle: "Ota minut omaksesi! Jumalan
-Karitsa, sinua tahdon seurata, jos minne viet!"
-
-Sinä päivänä hän oli saanut enolta Ameriikasta kirjeen ja sormuksen.
-Sormus oli yhä vieläkin hänen sormessansa. Siihen oli merkitty juuri
-se lause: "He seuraavat Karitsaa, mihin ikänä hän menee." Kirje ei
-kuulunut sarjaan, jota hän tänään oli katsellut. Se oli todellinen
-lähetetty kirje, täynnä palavan rakkauden ja kehoituksen sanoja.
-"Helmi, anna itsesi Jeesukselle! Se on elämän ainoa onni. Äläkä
-sitte onnu puolelle ja toiselle. Maksakoon mitä tahansa, ole ehjä
-ja kokonainen! Ole kotkatyttönen, joka ei pelkää avaraa taivasta ja
-huimaavia korkeuksia. Älä milloinkaan anna katkaista siipiäsi. Tule
-siksi, miksi Jumala on sinut aikonut: hänen Poikansa kuvan kaltaiseksi.
-Hän oli kotka ja karitsa samalla kertaa. Helmi, seuraa häntä, vaikka se
-särkisi sydämesi! Se on onni kuitenkin."
-
-Eikö siitä soinut sama sävel kuin enon äskeisistä sanoista? Eikö tämä
-ollutkin se Kotka-eno, jossa hän näki ihanteensa?
-
-Oli, juuri hän. Ja Helmi ojensi hänelle molemmat kätensä. -- Sinä olet
-oikeassa, eno. Kiitos, että olet tullut ohjaamaan minua. Onko aivan
-totta, että tulit minun tähteni? Kuinka on mahdollista, että olen
-sinulle niin rakas?
-
-Eno siveli hänen pehmeitä hiuksiansa. Hänen silmissään oli miettivä,
-melkein uneksiva kaukokatse. Sitte hän kääntyi tytön puoleen.
-
--- Minä kerron sinulle jotakin. Sinä tiedät, että lähdin
-siirtolaispapiksi Ameriikkaan. Ei heillä silloin ollut sielunpaimenia,
-niinkuin nyt. Kun olin herätykseen tullut, paloi tuli sydämessäni.
-Tahdoin laskea itseni Jumalan alttarille uhriksi. Ei ollut helppo
-lähteä, mutta minä lähdin kuitenkin. Minä kiitän Jumalaa kovimmastakin,
-mitä sitä ennen olin kärsinyt, sillä muuten en olisi voinut
-kaivaa syvää hautaa, johon onneni itse multasin. Oi Helmi, kun on
-vapaaehtoisesti tarjonnut kaikkensa, silloin on kiitollinen, jos Jumala
-jonkun murusen antaa takaisin sydän raukan viihdykkeeksi. Minä sain
-enemmän kuin murusen, sain sinut. Etkö ymmärrä, että olet minulle
-kallis?
-
--- Eno, uskallanko kysyä?
-
--- Mitä, Helmi?
-
--- Sinä et ole mennyt naimisiin. Oletko rakastanut kerran?
-
-Helmi kuiskasi sen sykkivin sydämin. Hän pelkäsi olleensa liian rohkea.
-
--- Älä kysy. Itsekäs sydän pyytää paljon, mitä Jumala ei ole antanut.
-
--- Tarkoitatko siis, että rakkaus on synti? -- huudahti Helmi
-levottomana.
-
-Kotka liikahti äkkiä, luoden tyttöön läpitunkevan silmäyksen.
-
--- _Sinä_, Helmi, olet siis rakastunut? -- Sanoista soi kuin syvä
-pettymys.
-
-Helmin poskille kohosi polttava puna ja hän joutui hämillensä.
-
--- En, eno... minä vaan tarkoitin... mitenkä minä olisin rakastunut?
-Tietysti minulla on ystäviä, mutta...
-
-Eno oli hetken vaiti. Sisäinen mielenliikutus lainehti hänen
-rinnassansa. Sitte hänen äänensä oli hyvin lempeä, kun hän jälleen
-puhui.
-
--- Ehkä Jumala sinulle antaa kirkkaan tien. Hyvää yötä nyt, lapseni.
-Olen matkasta väsynyt.
-
-Riitta täti oli juuri tulossa muistuttamaan, että oli keskiyö.
-
--- Jatkakaa huomenna, kyllähän puhumista riittää.
-
--- -- --
-
-Paavali Kotka sulki oven, etsi kukkarostansa pienen avaimen ja avasi
-käsilaukkunsa. Hän otti esille yötarpeet ja raamatun, sitte jotain joka
-helähti. Se oli valokuvakehys laseinensa. Siitä katseli nuoren tytön
-kuva. Hyvin hento, hyvin vaalea.
-
-Kiihkeästi hän peitti sen monilla suudelmilla ja monilla kyynelillä.
-
-Mitä auttaa, jos luulee lemmen haudanneensa? Mitä auttaa multa, joka
-arkulle kumajaa? Lempi elää kuitenkin...
-
-Nopeasti hän pisti kuvan takaisin laukkuun ja kiersi lukon kiinni. Hän
-jäi istumaan pöydän ääreen pää käden varassa. Tunteet ja ajatukset
-ajelivat toisiansa.
-
-Miksi hän oli jättänyt siirtolaiset, ne joiden tähden hän kerran uhrasi
-kalleimpansa?
-
-Eiväthän he häntä nyt enää tarvinneet. Oli tullut toisia työntekijöitä,
-yhtä hyviä, ehkä parempia kuin hän. Helsingissä oli papin virka
-avoinna. Hän oli hakenut ja päässyt ehdolle. Täälläkin oli tehtävää
-yllin kyllin, enemmän jokaisella paikalla kuin yhden miehen voimia
-riittikään. Sanotaan, että voimat ovat pääoma, josta ei koskaan pidä
-käyttää muuta kuin korot. Hän ei tahtonut olla niin säästäväinen. Jos
-Herra tarvitsi, oli pääomakin kaikki tarjona. Se oli ainoa, mitä hän
-nyt enää voi antaa.
-
-Ville Hartikka oli Kaarinan rahoilla ostanut suuren kivimuurin ja
-muuttanut Helsinkiin sitä hoitamaan. Paavali Kotka oli lahjoittanut
-koko omaisuutensa köyhille ja kurjille. Sadat häntä kaivaten
-siunasivat, kun hän palasi kotimaahan.
-
-Sadat siunasivat -- sadat kirosivat.
-
-Ei hän siitä välittänyt. Niin tapahtuu aina, kun Jumala ja perkele
-käyvät sotaa.
-
-Mutta ellei hän saakaan virkaa, johon hän on vaalissa? No niin,
-onhan muita paikkoja. Suomessa ei ole pappeja liiaksi, juuri äsken
-sanomalehdissä valitettiin niiden puutetta.
-
-Miksi kumminkin sydänalaa omituisesti kaiveli tämä ajatus, se että joku
-toinen voisi saada Helsingin viran? Miksi melkein tuntui kuin hän siinä
-tapauksessa olisi turhaan tullut Ameriikasta kotiin?
-
-Siksi, että on olemassa hienon hienoinen hopealanka, joka hänet
-yhdistää pikku tyttöseen. "Rakasta Kaste Helmeä!"
-
-Siksi, että Helsingissä on kivimuurien keskellä keltainen puutalo,
-jonka ikkunoilla ennen ruusut kukkivat ja kanarialintunen lauloi.
-Verhojen välistä katseli vaaleakutrinen pää, nyökäten tervetultua,
-kun nuori ylioppilas palasi heprean ja jumaluusopin luennoilta. Ja
-Helsingissä on myöskin katu, joka siltä talolta johtaa pois ja ulos,
-suurelle portille, meren rannalle ja kuusen alle. Ei hän ole vielä
-käynyt sitä tietä, mutta hän tietää, että sinne on viety keltaisen
-talon kaikki ruusut, valkeat ja punaiset. Eivätkä entiset asukkaat sen
-jälkeen enää viihtyneet talossansa. He myivät sen ja muuttivat muuanne.
-
-Siksi vielä, että sydän parka myöskin pyytäisi osaansa. Hän kuvitteli,
-että tyttö, joka oli orvoksi jäänyt, antaisi koko hellyytensä
-yksinäiselle enolle.
-
-Mitä jos eno onkin tarpeeton? Jos löytyy jo toinen, joka tyhjän
-sijan on täyttänyt paremmin kuin eno koskaan olisi voinut? Houkkio,
-sinä unohdat, että lapsi on kasvanut neitoseksi. Nuori nuorelle,
-sykkivä sydän toiselle elämän keväässä sykkivälle. Mitä on viileä
-sukulaisrakkaus tämän tunteen rinnalla, tämän suuren ja suloisimman?
-
-Kotka pyyhkäisi otsaansa, joka tuntui kuumalta. Lientyneet piirteet
-lujistuivat jälleen.
-
-Niin, se oli tie -- hänen tiensä. Kuinka monta kertaa Herran täytyi
-opettaa, ennenkuin hän oppi sen?
-
- Ota, jos sydäntä kirveltääkin,
- lähemmä ristiäs saata vain...
-
-Hänen katseensa kohosi ylös, ja sielun silmillä hän näki
-ristiinnaulitun, orjantappurakruunu otsallansa. Eikö se riittänyt
-hänelle? Hänen sydämensä suuri, pyhä lempi, tämä yksi ja ainokainen!
-
-Helmi oli ojentanut kätensä, sanoen: "Kiitos, eno, että olet tullut
-ohjaamaan minua." Olkoonpa niinkin, että Helmin sydän oli maallisen
-ystävän valinnut. Hänen sielunsa tarvitsi taivaallista. Helmin sielun
-ohjaamiseen eno oli kutsuttu.
-
-Nyt hän tiesi, että heidän kuitenkin tuli kulkea käsitysten. Hänen oli
-oikeus jäädä Helsinkiin, hänen täytyi jäädä. Ellei hän vakinaista papin
-paikkaa saisi, pyytäisi hän jäädä apulaiseksi, vaikkapa ilman palkkaa.
-Kyllä Jumala kotkanpojat ruokkii.
-
-Silmä selvänä, mieli varmana hän riisuutui, sammutti lampun ja painui
-rukoukseen.
-
-
-
-
-IV.
-
-Helmin ystävät.
-
-
-Seuraavan päivän iltapuolella Helmi pujahti omasta asunnostansa talon
-pihalle ja siitä ylös toisia portaita, neljänteen kerrokseen asti.
-
--- Terve, Helmi!
-
--- No siinäpä sinä olet!
-
-Nuori valkotukkainen mies ja ilosilmäinen, punaposkinen rouva
-ottivat hänet eteisessä vastaan. Maisteri Arvi Toivio, viransijainen
-luonnontieteen opettaja, ja hänen pikku vaimonsa Hertta.
-
--- Me olemme juuri paistaneet lättyjä, kuuleppas! Tulit parahiksi.
-Nyt puuttuu vain Aimo. Hänet kutsuttiin jo kolmanteen umpisuolen
-leikkaukseen tänäpäivänä.
-
--- Älä tuki korviasi, älä hirmustu, Helmi! Mitä jos sinun joskus
-pitäisi olla semmoisessa mukana? -- Arvi Toivion ääni oli
-veitikkamainen, leikillä kiusoitteleva. -- Joutuisit sairaanhoitajaksi,
-kuinkas sitte?
-
--- En ikinä! -- Helmi heitti huivin hartioiltansa ja astui Hertan
-kanssa käsikkäin kodikkaaseen ruokasaliin, joka samalla oli
-vastaanottohuoneena. -- Minä en tiedä mitään niin kauheata. Toivon,
-että kelpaan edes epäsoitannollisten lasten harjoitusmestariksi, ellen
-muuhun.
-
--- Älähän pahastu, lupa leikkiä laskea. Kyllä me tiedämme, että sinä
-et ole tavallisia kuolevaisia. Vai harjoitusmestariksi? Ensi luokan
-taiteilija sinä olet, yläilmojen yli-ihminen --
-
--- Arvi, jätä hänet jo rauhaan, -- torui Hertta yhtä uhkuvan iloisena
-kuin miehensäkin. -- Olkoon hän vaan ilmojen lintu, hän on kumminkin
-meidän herttainen, kultainen ystävämme. No Helmi, älä nyt suotta
-ole noin totinen. Aikanaan sinä opit leikkauksista kuulemaan, jos
-tarvitaan. Tulithan sinä talouskoulussakin toimeen, et vallan usein
-kaakkuja polttanut, vaikka sinulla onkin soittosormet. Mutta kuule,
-kerroppa nyt jotakin. Me olemme hyvin uteliaat. Enosi tuli siis eilen?
-
--- Kyllä hän tuli.
-
--- Sanot sen juuri kuin et olisikaan erityisen ihastunut.
-
--- Semmoisiahan ne tytöt ovat, tuulihattuja, aina arvaamattomia, --
-alkoi Toivio jälleen vallattomana, silmää vilkuttaen.
-
-Ovikello helähti, Hertta pyörähti avaamaan.
-
--- Nyt Aimo tulee. Arvi, huudappas kyökkiin. Ai, mutta Leena onkin
-ulkona. -- Johan sinä pääsit, Aimo -- katso kuka täällä on! -- Niin,
-Leenan minä lähetin asioille, tulkaa itse noutamaan lättyjä! Aimo,
-sinäkin saat lättyjä.
-
--- Kiitos, kiitos, -- vastasi reipas ääni. Eteisestä astui ruokasaliin
-sorja, harteva nuorukainen. Ei hän ollut kaunis eikä hän ollut ruma.
-Hänellä oli avonainen katse ja puhdas otsa.
-
-Helmi tervehti häntä keveästi punastuen. Ei hän koskaan ennen ollut
-punastunut tervehtiessään Aimo Lehtistä, Hertan veljeä. Näkiväthän he
-toisensa melkein joka päivä. Mitä siinä oli punastumista?
-
-Helmi ei tietänyt minkätähden hänen mieleensä johtui enon eilinen
-kysymys, joka soi vääjäämättömältä vakuutukselta: "Sinä, Helmi, olet
-siis rakastunut?"
-
-Kehen muuhun hän olisi voinut olla rakastunut, ellei Aimoon?
-
-Helmi oli ollut Hertan parina talouskoulussa, tuli hyväksi ystäväksi
-ja pääsi morsiusneitoseksi häihin, jotka vietettiin maalla Hertan
-vanhempain kodissa. Aimo oli hänen sulhaspoikansa. Helmi ei koskaan
-ollut osannut ajatella, että häät voisivat olla niin hauskat. Hän oli
-aina kuvitellut vakavaa, melkeinpä pelottavaa juhlallisuutta, joka saa
-morsiamen itkemään ja vierittää häävieraiden sydämiin kylmiä väreitä.
-
-Nuori pari muutti asumaan Helmin kivimuuriin, neljänteen kerrokseen,
-jossa oli halvinta. Hertan vanhemmat olivat kyllä varakkaat, mutta
-tytär arveli, että oli hupaista elää niukemmallakin, kunhan se vaan
-tapahtui kuluilla oman kullan kukkarosta. Helmi puolestaan pyysi
-vuokraa kaksisataa markkaa vähemmän kuin entiseltä asukkaalta ja
-toimitti kaikkiin kolmeen huoneeseen oikein sievät uudet seinäpaperit.
-"Hertalle herttaista". Yhdessä mallissa oli mansikanoksia ja heinän
-helpeitä. Sen huoneen sai Aimo, lääketieteen kandidaatti, joka
-opintojensa tähden oleskeli Helsingissä, asuen siskonsa nuoressa
-kodissa.
-
-Ei Helmi koskaan ennen ollut ajatellut, että hän olisi rakastunut
-Aimoon. Eikä suinkaan hän ollutkaan...
-
--- -- --
-
-Hertta otti hellan syrjältä kukkuraisen lättyvadin, Arvi etsi kaapista
-sokurin, Aimo sai tuoda lautaset ja Helmi lusikat.
-
--- Kas näin, nyt pidämme pitoja. Vähänhän nämä ovat jäähtyneet, olisi
-pitänyt panna uuniin tai syödä heti. Mutta seurassa on hauskempi syödä
-jäähtyneitäkin, eikös ole?
-
-Kaikki vakuuttivat, että Hertta oli oikeassa. Ja niin syötiin ja
-pakinoittiin.
-
--- Onnistuiko leikkaus hyvin? -- kysäisi Toivio Aimolta. -- Kuinka
-mädän lisäkkeen sinä tällä kertaa --
-
--- Mutta Arvi, onko tämä nyt lättykeskustelua! Etkö näe, että Helmiltä
-jää pala kurkkuun?
-
-Hertta nauroi sitä sanoessaan, mutta Aimo ei viitsinyt nauraa.
-
--- Antakaa minun täällä olla vapaa niistä asioista. Lääkäritkin ovat
-ihmisiä.
-
--- No ihmisiä tietenkin --
-
--- Pitkin päivää täytyy kovettaa sydämensä ja olla kylmäverinen kuin
-teurastaja, muuten kaikki on hukassa. Suokaa minullekin vähän lepoa,
-kodikkaisuutta ja elämän runoutta.
-
--- Elämäsi runous, se on viulu, -- sanoi Helmi sydämellisesti.
-
--- Mutta viulua en voi soittaa, ellet sinä säestä.
-
--- Kodikkaisuus, se on sitte sama kuin Hertan paistokset, -- tokaisi
-Arvi, pyörittäen suuhunsa kokonaisen lätyn yhdellä siemauksella.
-
--- Jospa nyt soisitte Helmillekin sananvuoroa, -- kehoitti Hertta. --
-Me emme vielä saaneet kuulla hänen enostansa mitään.
-
--- Meidän piti soittaa, -- keskeytti Aimo. Hän ei näyttänyt olevan yhtä
-utelias kuin Hertta.
-
--- Soitetaan vaan, niin minä tulen iloiseksi taas. On aivan kuin paino
-sydämelläni. En tiedä mistä se johtuu.
-
--- Minä arvaan, -- sanoi Aimo lyhyesti. -- Sävellintunen tarvitsee
-päivänpaistetta. Tummat pilvet eivät ole häntä varten. -- Tule, Helmi.
-Tässä on muutamia viulusovituksia Wagnerin oopperoista. Tämä on
-Mestarilaulajista. Säkenöivä, riemuisa, raikas -- tule koettamaan!
-
-He soittivat yhdessä erinomaisesti. Helmeilevä sävel leikki laulavan
-ympärillä kuin kevätaamun auringonsäde; laulava lepäsi ja soljui
-helmeilevässä, niinkuin puro kukkaisella niityllä.
-
-Mutta yhtäkkiä Helmi eksyi tolalta pois. Säde peittyi pilveen, pilvi
-alkoi nyyhkyttää.
-
-Aimo lakkasi soittamasta.
-
--- Mikä sinua vaivaa, Helmi? Etkö tahtoisi olla avomielinen. Voit
-luottavasti kertoa meille, ole varma siitä.
-
--- Ei se mitään ole, -- kuului nyyhkytysten seasta. -- Hyvin joutava
-asia.
-
--- Eikö eno tuonut lapselle tuliaisia? -- yritti Arvi lyödä leikiksi.
-Mutta Herttakin huomasi, ettei pila ollut paikallansa, ja loi mieheensä
-pidättävän katseen. Aimon silmät säihkyivät; hän ei kuitenkaan ehtinyt
-mitään sanoa, ennenkuin Arvi hyväntahtoisena, mielipahoillaan laski
-kätensä yhä rajummin nyyhkyttävän Helmin olalle.
-
--- Anna anteeksi, en minä pahaa tarkoittanut. Tiedäthän, että minä
-olen parantumaton veitikka, mutta on minulla sydänkin. Kerro nyt. Vai
-menenkö _minä_ pois?
-
--- Ei, älkää välittäkö. Tuhma minä olen, -- sai Helmi sanotuksi. --
-Soitto vaan oli niin kaunista ja iloista, että... että minä muistin
-turhia surujani.
-
--- Puhummeko nyt mieluummin muista asioista? -- kysyi Aimo.
-
-Helmi pudisti päätänsä.
-
--- Voinhan minä kertoakin. Ettehän naura minulle? Tai naurakaa jos
-tahdotte. Muistatko, Hertta, niitä sammalvihreitä päällisiä, jotka minä
-suurella vaivalla sain hankituksi enon kammariin? Ei hän huoli niistä,
-ei hän huoli koko huonekaluista.
-
--- Mitä?
-
--- Miksi hän ei huoli?
-
--- Ne ovat liian hienot hänen mielestänsä. Kaikki on viety
-varastohuoneeseen ja vinnille.
-
--- Tyhjät seinätkö hänelle jäivät? -- kysyi Arvi, taas hyvällä tuulella.
-
--- Ette voi arvata, kuinka rautaisen jäntevä ja kuinka toimekas eno
-on. Jo ennen aamiaista hän puheloitsi sinne ja tänne. Syötyä hän lähti
-ulos, tuli kotiin, kutsui talonmiehen ja toisen miehen, ja sitte he
-nostivat kaikki pois, jotta tosiaankaan ei ollut muuta jäljellä kuin
-tyhjät seinät.
-
--- Ja sinä kun puuhasit niin paljon ja järjestit kaikki parhaasi
-mukaan! -- huudahti Hertta surkutellen.
-
-Helmi nielaisi kyyneleen ja kertoi edelleen.
-
--- Vankilan varastosta hän sai pari pöytää, kaappeja ja tuoleja.
-Ne olivat puiset, osittain valkoisiksi maalattuja, osittain
-maalaamattomia. Puuseppätehtaasta tuotiin pölkkyjä ja pitkiä lautoja
-penkeiksi. Vuoteeksi hän valitsi harmonikkasängyn. Suuri maalipönttö
-ja iso pensseli hänellä myöskin oli uusien tavaroittensa joukossa. Hän
-aikoo itse maalata.
-
--- Kyllä hän sentään on intresantti, -- virkkoi Hertta vilkkaasti.
--- Luulen, että huoneesta tulee omituisen kaunis. Mutta minä säälin
-sydämeni pohjasta sinun hukkaan menneitä vaivojasi, ja joka tapauksessa
-semmoinen menettely --
-
--- Semmoinen menettely on tylyä ja kiittämätöntä, -- sanoi Arvi, tällä
-kertaa täydellä vakavuudella.
-
--- Aivan Paavo Kotkan tapaista, -- mutisi Aimo, kääntyen toisaanne.
-
-Viimemainittuja sanoja Helmi ei kuullut, edelliset hän kuuli.
-
--- Älä moiti enoa, Arvi, -- sanoi hän värähtävin huulin.
-
--- Itsehän annoit meille moitteemme aiheen, ja sinulla on siihen täysi
-syy. Mutta kuules, pikkuinen Helmi, tavallaan minä onnittelen sinua.
-Viime viikkoina olen usein ajatellut, että sinun pääsi on vähällä
-mennä viiroon. Anna puolijumalasi romahtaa kokoon, niin olet paljon
-onnellisempi.
-
-Helmiä kovin loukkasi Arvin puhe. Se oli puoleksi leikkiä, mutta
-pohjaltaan täyttä totta. Sitä oli vaikea kuulla.
-
-Yhtä vaikeata oli eilen ollut, kun eno sanoi äidistä: "Pyhimysseppeleet
-eivät sovellu ihmisille."
-
-On katkeraa, on mahdotonta elää, ellei saa rajattomasti ihailla
-ketään koko maailmassa! Edes kuollutta, tai jotakuta, joka on kaukana
-merten takana. Ehkä ihannekuva ei kestä likeistä kosketusta, ehkä se
-todellakin romahtaa... Silloin, silloin olisi onnellisempaa kulkea
-yksin ja hyvässä uskossa kaukaa ihailla sitä mikä ei olekaan mitään...
-
--- Minä en yleensä harrasta pappeja, -- kuului Hertta sanovan. -- Ne
-ovat olevinansa.
-
-Helmi ponnahti katkerista ajatuksistansa. Mihin hän oli joutunut?
-
-Hyvä Jumala, anna minulle anteeksi!
-
-Eikö tapaus tosiaankin ollut turha ja mitätön? Eikö hän tehnyt tikusta
-asiaa? Enolla oli omat syynsä, oma makunsa. Olisiko Helmi itse pitänyt
-siitä, että hänelle olisi työnnetty huoneen kalustus, joka syystä tai
-toisesta oli hänelle vastenmielinen?
-
-Ainakaan Helmi ei nyt ollut kauniisti tehnyt. Hän oli ystävilleen
-mustannut enoansa, vieläpä saanut Hertan puhumaan pahaa papeista moisen
-vähäpätöisyyden tähden.
-
-Helmi häpesi. Kesken soittoa hän lisäksi oli itkenyt, Aimon nähden.
-
--- Nyt minä olen pilannut lättykemunne, -- sanoi hän, nousten istualta.
-Lujatahtoisella ponnistuksella hän karisti pois herkkyyden jätteet.
--- Älkää olko millännekään, jatkakaa, minä lähden. Uskon, että eno
-kaikesta huolimatta on oikeassa. Luotan pappeihin ylimalkaan ja häneen
-erittäin. Ei se niin vähästä järky.
-
--- Helmi! -- sanoi Aimo pyytävästi, astuen lähemmäksi askeleen.
-
-Silloin Helmiltä lujuus laukesi.
-
--- Tunnettehan te lintunne, hän sanoi. -- Milloin pääsky, milloin
-kotka, milloin -- hyttynen, joka turhia hyräjää. Nyt minä soitan.
-
-Hän istui pianon ääreen. Sävelet pyysivät anteeksi, sävelet liensivät
-tyhjiin mielipahan ja pettymyksen, ne nostivat lämmön laineita, ne
-helähtivät laulamaan keväästä, nuoruudesta ja jostakin hellästä,
-sanomattomasta...
-
-Lopetettuaan hän nousi, ojensi kätensä ystävilleen ja lähti, huulilla
-onnen hymy.
-
--- -- --
-
--- Minun olisi tullut häntä varoittaa, -- sanoi Aimo miettiväisenä.
-
--- Ne ovat vanhoja asioita, siitä on pitkä aika.
-
--- Siksipä sinä Hertta et voi niitä arvostella, ja Arvi tietää ne
-pelkältä kuulemalta.
-
--- Emme voi niihin koskea. Helmillä ei ole aavistustakaan. Sanoinhan
-minä jo hyvin paljon ja Arvi vielä enemmän...
-
--- Tiedän sen, sanoitte turhiakin. Mutta pitäkää varanne, minä pidän
-myöskin. Se ainoa piirre riitti, jonka Helmi kertoi. Paavali Kotkan
-kovuus ja yksipuolisuus on entisellään, tai oikeammin sanoen, se
-tietysti on kasvanut. Niin käy aina sellaisten ulkokullattujen.
-Rakkaudesta he puhuvat, mutta heidän erikoisalansa on sydänten
-särkeminen. Helmin sydäntä hän ei saa särkeä, siitä on edesvastuu
-meidän.
-
-Sinä iltana tehtiin Hartikan kivimuurin neljännessä kerroksessa, Hertan
-tyhjentyneen lättyvadin ympärillä, luja kolmiliitto Paavali Kotkaa
-vastaan. Yhdelle liittolaiselle se ei ollut leikkiä, se oli kirvelevä
-totuus.
-
-Helmi ei todellakaan aavistanut mitään, itse asianomainen tietysti
-vielä vähemmän. Hän pyyhki juuri viimeisiä pensselinvetoja
-penkkeinänsä, ja Helmi seisoi vieressä, ihmetellen kuinka huone oli
-puhtoinen, tyylikäs ja todella ihastuttava. Hänen sydämensä suli vallan
-vahaksi, kun hän valkoiselta pöydältä löysi ompelemansa kirjoitusmaton
-ja kynänpyyhkimen.
-
--- Eno kulta, sinä olet todellinen esteetikko!
-
--- Mitä lienenkin, uskaltavathan ainakin rantajätkät ja kerjäläiset
-istua näille penkeille.
-
-Helmi katseli enoa hohtavin silmin. Hän oli kuitenkin ihanteen kuva.
-Hän oli oikea mies. Hän oli sen Mestarin seuraaja, joka tuli köyhäksi
-köyhien tähden.
-
-Jumala häntä siunatkoon!
-
-
-
-
-V.
-
-Työmailla.
-
-
-Paavali Kotka saarnasi vaalia täysille kirkoille. Moni
-ruotsalais-suomalainen eukko, joka oli käynyt aamusaarnassa, meni vielä
-päiväsaarnaakin kuulemaan. Kotkalla oli kaunis messuääni, eikä hän
-tietysti paperista saarnannut. Se nyt tosin ei ollut mitään tavatonta,
-siihen oli Helsingissä kyllä osittain totuttukin. Tavatonta oli se,
-että kun hän kiinnitti mustat silmänsä kuulijaan, tuntuivat ne katsovan
-aivan sisimpään asti, ja kun hän kantavalla, soinnukkaalla äänellä
-sanoi sanan, kävi se läpi luiden ja ytimien, milloin tuomion torven
-pauhulla, milloin laupeuden lempeänä tuulenhyminänä.
-
-Hän piteli koko seurakuntaa käsissänsä. Monelle se tuntui
-tuskalliseltakin, mutta samalla se viehätti. Se, joka oli ensimmäisellä
-vaalisijalla, veti kaiken aikaa nukuttavasti yhtä nuottia, ja se, joka
-oli kolmannella, katsoi tuon tuostakin kirjansa väliin. Sitäpaitsi hän
-kerran ennen oli esiintynyt puoluekokouksessa ja joskus kirjoittanut
-valtiollisiin sanomalehtiin. Kotka oli tullut Ameriikasta, se oli hänen
-paras suosituksensa. Ei kukaan oikein tietänyt hänen valtiollista
-kantaansa. Muuan itsevalittu lähetystö oli ennen vaalipäivää käynyt
-kysymässä, mutta oli saanut vastaukseksi: -- Minä olen Jumalan
-palvelija. -- Siis jokaisella puolueella oli vielä tilaisuus tavoitella
-häntä.
-
-Oliko hän evankeelinen? Oliko herännäinen? Ei, hän on täysverinen
-sosialisti, sanoivat toiset. Riitta neidin palvelustyttö oli puhunut
-maisteri Toivion Leenalle ja Leena oli kertonut ajuri Vilkreenille ja
-Vilkreenin vaimo oli kuullut talonmieheltä melkein samaa, että pastori
-piti vanhaa ja nuorta neiti Hartikkaa jumalattomina yläluokkalaisina ja
-oli puhdistanut huoneensa niinkuin Jeesus puhdisti ruoskalla temppelin,
-ja itse hän makasi kovalla puualusella, koska kerjäläistenkin niin
-täytyy maata, ja köyhiä varten hän olikin tullut Ameriikasta asti. --
-Toiset eivät tahtoneet kuulla semmoista. He sanoivat, että Vilkreenin
-vaimo juoruaa. Mutta he olivat päättäneet äänestää Kotkaa, koska hän
-oli raittiusmies. -- Hiljaisten uskovaisten piirissä ei tahdottu vielä
-langettaa arvostelua. Oliko Paavali Kotka heidän miehiänsä? Ken tietää?
-He olivat kumminkin tunteneet Jumalan hengen väkevän tuulahduksen,
-ja silloin he eivät empineet vaalin suhteen. Jumala oli kyllä pitävä
-huolen omasta asiastansa. Hän oli herättävä palvelijan mielensä
-jälkeen. Tässä oli ainesta; esirukouksilla he tahtoivat sen kantaa
-Jumalan istuimen eteen, parhaan Mestarin valmistettavaksi.
-
-Niinpä tapahtui, että ensimmäinen, "nukuttava", sai
-kolmenkymmenenseitsemän markan ja viidentoista pennin äänet. Kolmas,
-"puoluemies", sai muutamia satoja omilta hengenheimolaisiltansa. Kaikki
-muut äänet Kotka kokosi mitä erilaisimmista piireistä.
-
-Silloin oli maaliskuu. Toukokuun ensimmäisenä päivänä hänen tuli astua
-virkaan.
-
--- Niinhän se olisi, -- sanoi Martta, Hartikan nuori palvelustyttö.
--- Mutta oikeastaan pastori hoitaa virkaa jo nyt. En minä ole ennen
-semmoista ihmistä nähnyt, joka raataa ja tekee työtä nääntyäkseen,
-vaikkei kukaan pane pakkoa.
-
-Martta oli oikeassa, mitä pastorin viranhoitoon tulee. Kun hänellä
-ei vielä ollut saarnavuoroja kirkossa, saarnasi hän etukaupunkien
-huviloissa kenenkään kutsumatta. Yhdistykset ja seurat huomasivat
-pian sen tavattoman ilmiön, että Helsingissä löytyi työkykyinen
-ja työnhaluinen puhuja, jolla oli aikaa. Ne iskivät häneen joka
-puolelta, eikä hän antanut kieltoa kellekään. Sunnuntaisin hän saattoi
-puhua neljässäkin paikassa. Viikolla hän tutustui sairashuoneisiin,
-vankiloihin, pimeyden pesiin ja rauhan koteihin. Arvaamatta saattoi
-avautua matala ovi jossakin Hermannin perukassa. Sisälle astui
-mustatukkainen ja mustapartainen mies, joka ensin säikähytti lapset
-itkemään ja aiheutti aran ja oudoksuvan katseen vaimonkin silmistä.
-Kuka olisi uskonut, että hän hetken perästä istui hyvänä tuttuna
-kaikkien keskellä? Nuorin ryysymekko keikkui hänen polvellansa,
-riemusta nauraen, kun kello naksui korvan juuressa; toiset nielaisivat
-viimeisiä vehnäpullan palasia hänen tuomisistansa, ja vaimo kuunteli
-kyynelsilmin, kuinka lempeästi hän puhui Jeesuksen rakkaudesta.
-
-Ensin hän vaan etsi muiden majoja, mutta pian alkoivat kädet kolkuttaa
-hänen omaakin oveansa. Riitta neiti huokaili, että Martan aamu kuluu
-kohta pelkkään pastorin huoneen siivoamiseen kaikenlaisten likaisten
-ihmisten jäljiltä. Silloin Helmi keksi keinon: -- Täti, minä puhdistan
-enon valkoiset penkit joka päivä, minä siistin hänen huoneensa
-kokonaan! -- Täti ei voinut olla huomauttamatta, että eihän Helmi
-koskaan ollut edes omaa lattiaansa pyyhkinyt. -- Vaikka vaan! Martta
-tehköön sen vastakin. Mutta saatte nähdä, että eno on tyytyväinen
-siivoojatyttöönsä.
-
-Aamuhetkistä tulikin Kotkan ja Helmin herttaisimmat. Muuten he olivat
-yhdessä surullisen vähän, arveli Helmi. Siihen ei mitään voinut. Helmi
-oli paljon musiikkiopistolla, luki läksyjä kotona ja harjoitteli
-soittoa vähintäin kolme tuntia päivässä. Kotka kulki omia teitänsä,
-joiden pituutta kello ei määrännyt, ei edes aina ruoka-ajatkaan.
-Iltasin hän melkein säännöllisesti oli poissa kokouksissa ja
-yhdistyksissä.
-
-Aamulla kello seitsemältä Kotkalle vietiin maitolasillinen ja pari
-korppua. Silloin Helmikin tuli kahvikuppinensa ja istuutui hänen
-viereensä.
-
--- Kauvanko olet jo ollut ylhäällä, eno?
-
--- Hiljaisen aamuvartion ajan.
-
-Helmi arvasi, että aamuvartio voi olla hyvinkin pitkä. Sattui joskus,
-että Kotka oli kalpea, niinkuin sellainen, joka on liian vähän nukkunut.
-
--- Eno rakas, sinä väsytät itseäsi.
-
--- Jeesus rukoili usein koko yön. Onko liikaa, että hänen palvelijansa
-edes aamulla rukoilee?
-
--- Mutta nousisit myöhemmin ja tekisit vähemmän työtä.
-
--- Sinä olet ahkera omassa työssäsi, enkö minä olisi Mestarin työssä?
-
-Helmin sydämeen koskivat sanat "omassa työssäsi". Hänellä oli salainen
-tunne, että niihin kätkeytyi nuhde.
-
--- Saanko tänään tulla kanssasi jonnekin?
-
-Kotkan silmät välähtivät ilosta.
-
--- Onko sinulla aikaa?
-
--- Ehkä... minä koetan. Jos soittaisin hiukan vähemmän... ja voinhan
-ehdottaa Hertalle, että käymme vasta huomenna keväthattuja ostamassa.
-
-Helmi siirsi kahvikupin ja maitolasin tarjottimelle.
-
-Samalla Kotka otti kaapista valkoisen pitkän mekon. Helmi huudahti
-hämmästyen ja punastui korvia myöten.
-
--- Eno -- lääkärin mekko?
-
--- Tai siivoojan. Minkätähden sinä sen tekisit puolestani? Jos haluat
-auttaa -- niin, se on eri asia. No, alammeko nyt?
-
-Helmi yritti estellä, mutta hän oli samalla äärettömän ihastunut ja
-iloinen. Eno ei ollenkaan ollut kömpelö ja saamaton. Ameriikassa
-totutaan kaikenlaiseen, varsinkin poikamiehinä ollen. Kilvan he
-häärivät harjoineen ja riepuineen, ja kymmenessä minuutissa kaikki oli
-tehty.
-
--- Tule nyt tänne, -- sanoi eno hellästi. -- Siihenkö jakkaralle tahdot
-istua? Nojaa sitte polveeni hetkinen. Olethan voittanut minuutteja, nyt
-on oikeus olla jouten.
-
--- Kertoisit jotakin elämästäsi, eno. Ameriikan oloista, suurista
-rakennuksista, suomalaisista ja kaikesta muusta.
-
-Kotka henkäsi syvään. -- Ah, lapsi, mieluummin en enää muistele niitä.
-Ne ovat takanani kuin pitkä, raskas uni. Etehen elävän mieli.
-
-Helmi ei sitä ymmärtänyt. Miksi eno ei mielellään kertonut siitä,
-mikä oli rakkainta hänen sydämellensä? Tiesihän Helmi, että lähtö oli
-aikoinaan ollut vaikea uhri, mutta enon rakkaus Jumalaan ja avuttomiin
-Suomen siirtolaisiin oli ollut niin suuri, että hän kaikki siteet
-ilolla katkaisi.
-
--- "Jokainen laulaa rakkahimmastansa --" lausui Helmi puoliääneen tutun
-laulun säkeitä.
-
--- Mitä sanoit? -- Kotka näytti säpsähtävän.
-
--- Puhuin ajatuksissani.
-
--- Emmekö rukoilisi yhdessä? Pyysit tänään tulla kanssani, ja minun on
-aikomus käydä kirurgisessa sairashuoneessa. Ehkä et ennen ole ollut
-siellä?
-
--- En, -- sanoi Helmi. Hänen sydämensä rupesi kovasti sykkimään. Ilo,
-pelko ja odotus siinä risteilivät. Sairashuone oli kauhun valtakunta,
-mutta se oli myöskin Aimon jokapäiväisen elämän alue ja kallis sarka
-enon työmaalla.
-
--- Niin, rukoillaan, -- jatkoi hän. -- Eno, hae minulle myöskin pari
-rauhoittavaa sanaa!
-
-Vastausta odottamatta hän lennähti pöydän luo ja otti raamatun. Se oli
-silmänräpäyksen teko. Kirjan välistä putosi jotakin. Nuoren neidon
-valokuva.
-
--- Helmi! -- huudahti Kotka, mutta hillitsi itsensä samassa hetkessä.
-
-He katsoivat toisiinsa vaieten. Helmi ymmärsi nähneensä sellaista, mitä
-ei olisi pitänyt. Kymmenet kysymykset nousivat hänen huulillensa, mutta
-hän pidätti ne kaikki, kuiskaten ainoastaan: -- Anteeksi, eno.
-
-Kotka sanoi: -- Sitä kuvaa ei ole kenenkään silmä nähnyt sen jälkeen
-kuin minä sen sain.
-
--- Hän on suloinen, -- sanoi Helmi.
-
--- _Oli_ suloinen.
-
--- Vaan nyt...?
-
--- Suloisempi entistään, lilja Jumalan tarhoissa.
-
--- Oi eno...
-
-Lämpiminä laineina Helmin tunteet tulvehtivat enoa kohden. Äkkiä hän
-kietoi kätensä enon kaulan ympäri ja suuteli häntä.
-
-He olivat molemmat syvästi liikutetut. Värähtävin äänin Kotka luki:
-"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu". Sitte he
-lankesivat polvillensa.
-
--- Herra, ota minut kokonaan! Ota Helmi kokonaan, ehjemmin päivä
-päivältä! Anna voimaa luopuaksemme _kaikesta_ sinun nimesi tähden!
-
--- -- --
-
-Helmi oli ensiksi vähän hajamielinen soittotunnille tullessansa, mutta
-vähitellen hän pääsi vauhtiin, unohtaen koko muun maailman. Hänellä oli
-läksynä Beethovenin sonate pathétique. Kun hän lopetti, oli opettaja
-haltioissaan.
-
--- Minulla ei vielä koskaan ole ollut oppilasta, joka käsittäisi
-Beethovenia niin hienosti ja syvästi kuin te. Teidän soitossanne on
-hehkua ja lentoa ylenmäärin, mutta siihen yhtyy herkkä runollisuus,
-niinkuin juuri äsken, siirtyessänne ensimmäisestä osasta adagioon. Voin
-todellakin onnitella teitä.
-
-Helmi ei sanonut mitään, hän punehtui ilosta. Ei ollut tapana, että
-ijäkäs opettaja-taiteilija täten tuhlasi kiitoslauseita.
-
--- Näytettä varten me valitsemme jonkun näistä sonaateista, niin
-vanhoja tuttuja kuin ne ovatkin. Niin, ei ole ensinkään helppo
-soittaa vanhaa ja tavallansa kulunutta. Esimerkiksi kuutamosonaatti
-on oikeastaan loppuun asti kilkutettu, mutta se on aina uusi ja
-kuolematon, jos osaa valaa siihen yksilöllisen elävän hengen. Mitä
-sanoisitte, jos ottaisimme sen?
-
--- Minä olen kuullut Reisenauerin sitä soittavan, -- sanoi Helmi
-hämillään.
-
--- Ja pelkäätte minun ja yleisön vertailevan.
-
--- Niin.
-
--- Onhan teillä sitte ainakin ihanne mielikuvituksessanne mallina.
-
--- Mutta... mutta minä en _voi_ seurata malleja. Jos koetan, en osaa
-edes sen vertaa kuin muuten. Olen varma, että minun monessa kohdassa
-_täytyisi_ soittaa toisin, vaikka tietäisin ja muistaisin kuinka hän --
-
--- Juuri niin! -- huudahti opettaja, lyöden innostuksesta kätensä
-tuolin selkäpuuhun. -- Siinä on juuri se, mitä minä toivoisin kaikilta
-oppilailtani. Oma itsensä ennen kaikkea, mutta semmoinen oma itse,
-jonka säveltäjämestarin henki on läpitunkenut. Nähkääs, Reisenauer on
-lasisärmiö, ja minä olen, ja te myöskin. Kun aurinko paistaa särmiön
-läpi, täytyy lasin heijastaa valoa omilla värivivahteillansa. Muutamat
-ihmiset ovat särmiöitä, mutta eivät ole lasista, ja toiset ovat
-lasista, mutta ovat pelkkiä litteitä levyjä eikä mitään värisärmiöitä.
-Te kuulutte niihin oikeisiin. Siis te myöskin saatte soittaa
-kuutamosonaatin ja näyttää mihin kykenette.
-
-Koko tunti oli tavallisuudesta poikkeava. Se oli Helmille kuin
-voittojuhla. Riemusta ja innostuksesta hehkuvana hän nuottilaukkuinensa
-juoksi portaita alas.
-
--- -- --
-
-Mikä suuri vastakohta! Jykevä ovi, sen äärellä vartija kojussaan.
-Suuri, kajahteleva eteinen, pitkät käytävät ja omituinen löyhkä,
-haavain ja lysoolin sekainen. Isot salit suorine vuoderiveineen,
-tyynyineen, lakanoineen, peittoineen, jotka kaikki olivat niin
-säännöllisesti asetetut, että melkein teki mieli epäillä, makasiko
-niissä eläviä ihmisiä.
-
-Paavali Kotka istui syrjimmäisen vuoteen viereen. Vahankeltaiset kasvot
-kääntyivät häneen päin. Puolittain sammuneet silmät katselivat syvistä
-kuopista.
-
--- Miltä nyt tuntuu?
-
--- Pian... minä... pääsen...
-
--- Jumalan rauha teille! Hyvä on nukkua Jeesuksen haavojen turviin. Te
-olette kilvoitellut hyvän kilvoituksen.
-
-Lekottava katse selveni ja kirkastui.
-
--- Kiitos...
-
-Huoneen läpi astui kiireisin askelin nuori mies. Hän tuli
-vastakkaiselta puolelta, eikä hänellä ollut valkoista mekkoa yllänsä.
-Ei nyt ollutkaan lääkäreitten käyntiaika. Sentähden Helmi aivan
-säpsähti, nähdessään että se oli Aimo. Hän tuli suoraan sen vuoteen
-luo, jonka ääressä Kotka ja Helmi olivat.
-
-Tuntui ihmeelliseltä tavata täällä. Aimokin näytti hämmästyvän.
-Sairasasioista he eivät yleensä olleet edes keskustelleet. Aimo tiesi,
-kuinka vaikeata kaikki sellainen oli Helmille.
-
--- Sinä, Helmi...
-
-Kättä ojentaessaan hän huomasi Paavali Kotkan sairaan pääpuolessa.
-Aimon kasvoihin tuli jäykkä ilme, hän teki nopean kumarruksen, viittasi
-kädellään hiukan poispäin, käännähti ympäri ja kumartui sairaan puoleen.
-
-Helmi olisi tahtonut esitellä enonsa, mutta ymmärsi, että sairaan tila
-vaati lääkärin koko huomion.
-
--- Lapseni... näkisin...
-
-Aimo kohotti päänsä. -- Pursimiehenkatu. Matka ei ole pitkä, ehkä on
-vielä mahdollista ehtiä. Helmi, saisinko sinua pyytää? Tässä sairaalan
-edessä on ajureita, ota, aja hänen kotiinsa. Tuo lapset. Näethän, minä
-en voi päästä. Sinulle se on helpompaa kuin tänne jääminen.
-
-Viimeiset sanat lausuttiin hellällä äänellä, ja katse kohtasi Helmin
-katsetta. Se oli vaan silmänräpäys, sillä kohta Aimo taas ei nähnyt
-muita kuin sairaan. Helmi oli jo käytävässä ja riensi nuolena pois.
-
-Silloin Aimo tuokioksi kääntyi Paavali Kotkaan päin. -- Aimo Lehtinen,
--- sanoi hän nimensä, kiinnittäen silmänsä läpitunkevasti toisen
-mustiin silmiin. Kotka peräytyi, hillitsi kohta itsensä ja tervehti,
-puristaen Aimon kättä sanoja vailla. Sitte he jäivät keskenään
-äänettöminä sairasta tarkkaamaan. Kotka lausui silloin tällöin muutaman
-sanan: --Jeesus vapahtaa. -- Hän on luvannut: en minä jätä sinua. --
-Hän antaa sinulle ijankaikkisen rauhan.
-
-Helmi ennätti takaisin. Hän toi kolme pientä tyttöä, jotka olivat
-kyynelissä ja säikähdyksissään ja samalla ylen onnelliset, kun ensi
-kerran elämässään pääsivät issikalla ajamaan.
-
-Kymmenen minuuttia sen jälkeen kaikki oli lopussa.
-
--- Minä saatan lapset kotiin, -- sanoi Aimo, silittäen säälivästi
-nuorimman päätä. -- Mikähän näiden osaksi tulee?
-
-Jäykkyys oli nyt sulanut hänen kasvoistaan. Ääni oli tavallistakin
-pehmoisempi.
-
-Mutta pienokainen piteli Helmin kättä kuin puristimessa. Toisella
-kädellään Helmi kuivasi kyyneleitänsä.
-
--- Katsokaa, hän etsii minulta turvaa. Minäkin tulen.
-
-Samassa hän muisti ajan kulun. -- Ei, en voikaan. Minut on kutsuttu
-säestämään erästä toveria. Voi, mitä minä nyt teen?
-
-Kotkan silmäys tuntui vastaavan syvällä nuhteella, mutta hän ei
-kieltänyt eikä käskenyt.
-
--- Mene, Helmi, -- sanoi Aimo. -- Jos toivot, käymme yhdessä heitä
-katsomassa ennen hautajaisia. Minä teen nyt, mitä voidaan tehdä.
-
--- Minä lähden kanssasi Helmin sijasta, -- sanoi Kotka.
-
-"Kanssasi"? Helmi ihmetteli. Epäilemättä hän oli kuullut väärin.
-
-Hänestä oli kaunista katsella, kun pappi ja lääkäri yhdessä astuivat
-katua pitkin kolmen likaisen pienen orvon kanssa.
-
-Se oli vielä kauniimpaa kuin Beethovenin sonate pathétique.
-
-Helmi ymmärsi sinä hetkenä, ettei hän rakastanut ainoastaan toista
-heistä, ei yksin sitä, johon hän sukulaissiteillä ja lapsuuden
-ihastelevilla muistoilla oli yhdistetty. Hän rakasti toistakin, sitä
-joka lähetti hänet soittamaan, koska se oli Helmin oma kukkasarka,
-mutta itse meni alttiina sinne, missä tosi elämän kovaa peltotyötä
-tehtiin.
-
-Tarvitaan tarhureita, tarvitaan peltomiehiä, korven raivaajia, suon
-ojittajia!
-
-Niin, Helmi rakasti niitä molempia, jotka nyt juuri kääntyivät hänen
-näkyvistänsä. Helmi tiesi senkin, kumpaisen rinnalla hän olisi tahtonut
-käydä, jos olisi pitänyt valita.
-
-Mutta hyvä, että he kulkivat yhdessä!
-
-Ei Helmi aavistanut, että he yli pienten päiden katsoivat toisiansa
-vakavin katsein.
-
--- Aimo, väärin kannat katkeruutta minua vastaan! Sydämeni on ollut
-murheesta pakahtumaisillansa. En voinut kumminkaan tehdä toisin. Minun
-täytyi.
-
--- _Täytyi_ surmata hänet, joka rakasti sinua!
-
--- Älä puhu sanoja, joiden kärki käy omaan sydämeesi. Sinä et tunne
-Kristuksen rakkautta, joka vaatii --
-
--- Vaiti! -- huudahti Aimo. Hän taisteli hillitäkseen kiivastumisensa.
--- _Sitä_ Kristusta en tunne enkä tahdokaan tuntea.
-
-Lapset kulkivat nyt edellä, mutta yksi kääntyi katsomaan taaksensa.
-
--- Paras on, ettemme puhu tästä enempää, jatkoi Aimo. -- Olkaamme
-yhdessä, koska kohtalo on johtanut meidät yhteen. Lilja sisko nukkuu
-levossa, eikä hän kertaakaan syyttänyt sinua. Kyllä minäkin vaikenen.
-
-Vähäistä myöhemmin he puuhailivat pienessä huoneessa, kuin ei mitään
-olisi tapahtunut heidän välillänsä. Kotka teki tulta ja Aimo riisui
-pienintä lasta levolle.
-
-
-
-
-VI.
-
-Taistelu.
-
-
-Paavali Kotka, hän oli suon perkaaja.
-
-Pääkaupungissa on suota monenlaista. Etukaupungeista ja laitakaduilta
-usvat kohoavat, mutta hienoissa puistoissa ja komeissa kivimuureissakin
-hallan henki väijyy.
-
-Oli kylmä ilta. Vielä tuonaan oli satanut lunta, vaikka oltiin jo
-kevään kynnyksellä. Maa tuntui kylmältä jalkojen alla, ja tuuli vinkui
-paljaissa puissa.
-
-Kotka oli viipynyt myöhään Kallion alueella ja oikaisi Eläintarhan
-teitä pitkin Töölönlahden yli vievälle rautatiekannakselle. Hän oli
-väsynyt päivän monenmoisesta työstä. Oikeinpa hän oli iloinen siitä,
-että tänään sai viettää iltansa kodin rauhassa. Ei se ollut tapahtunut
-moniin aikoihin, mutta hänestä tuntui, että se jo Helmin tähden alkoi
-käydä välttämättömäksi.
-
-Hänen silmänsä olivat sairashuoneella auenneet tytön suhteen. Hän oli
-varma siitä, että herkkä sielu oli vaarassa.
-
-Vaara tuli taiteen sireenisävelinä. Oi niitä säveliä, miten ne maailman
-ihanuuden tenholla sydämen kietovat!
-
- Revi rikki ne paulat, kukkaispaulat,
- et ennen kotkana lentää voi!
-
-Toisaaltakin vaara tuli. Se läheni nuoren, miellyttävän,
-maailmallismielisen miehen muodossa. Ihmeellistä, että tämä nuorukainen
-oli juuri Aimo Lehtinen. Mitä se Jumalan johdatus merkitsi? Mitä
-tarkoitti se, että Kotka itsekin jälleen joutui näiden ihmisten pariin?
-
-Paavali Kotkan ajatukset kulkivat kauvas, kymmenen vuoden taa. Ne
-löysivät sen keltaisen talon, jonka ikkunalla ruusut kukoistivat
-ja vaaleakutrinen pää nyökkäsi hänelle. _Hän_ oli ihanin
-kukka, yhdeksäntoistavuotias Lilja. Siellä oli Aimokin, lyseon
-yläluokkalainen, ja pieni Hertta, joka kumminkin oli niin suuri, että
-suuttui, jos jumaluusopin ylioppilas leikillä tahtoi ottaa hänet
-polvellensa keinumaan.
-
-Siitä kodista oli Kotkalle puhjennut lemmen kevät ja nuoruuden onni.
-Sieltä oli myöskin hänen elämänsä haikeus kotoisin. Kaikki oli nyt
-taistelujen takana, ja hän, joka ne kerran aiheutti, nukkui syvällä
-nietoksen alla. Paljasoksaiset ruusupensaat vaan kertoivat siellä,
-että maailma on suuri, suuri kalmisto, täynnä kalleimpien toiveitten
-hautakumpuja, täynnä oksia, joista lehdet ja kukat ovat karisseet.
-
-Juuri sen hän oli Helmille sanonut jo tulonsa iltana. Helmi ei
-ymmärtänyt. Mutta _hän_ oli kokenut, hän oli kärsinyt. Hänen tuli
-varjella Kaarinan Kaste Helmeä. Ennen kaikkea varjella hänet Jumalalle.
-
-Melkein hän tunsi ja aavisti, että toiset tahtoivat varjella samaa
-Helmeä _häneltä_.
-
-Pieni Helmi -- oliko hän kotkalintu? Olisiko hänellä voimaa irtautua
-kaikesta, irtautua omasta itsestänsäkin, voidaksensa vapain siivin
-liidellä taivaan kirkkautta kohti?
-
-Kotka astui eteenpäin syvissä mietteissä, äkkiä havahtuen, kun
-kannaksen korvalla vilahti jotakin mustaa hänen edessään. Hän erotti
-pian, että se oli horjuva olento, mies raukka.
-
-Näky oli valitettavasti laitakaupungin tavallisia. Mitä siihen voi
-tehdä? Ymmärtääkö juopunut, jos hänelle sanoo vakavan sanan?
-
-Kotka oli vähällä käydä ohitse, kun mies alkoi häntä puhutella.
-
--- Kuulkaas herra...
-
-Kotka astui lähemmäksi.
-
--- Pitäkääs tätä pulloa!
-
-Mies kannatti toisella kädellään tuppivyötänsä, joka yritti pudota,
-mutta ei saanut sitä kiinnitetyksi, kun pullo oli toisessa kädessä.
-
--- Pankaa se maahan, -- sanoi Kotka. Mutta mies tuijotti häneen
-tylsästi, niinkuin sellainen nerokas keksintö ei olisi hänen päähänsä
-mahtunut.
-
-Kotkan täytyi omalle itsellensä hymyillä, ottaessaan käteensä miehen
-pullon. Mies sai vyönsä kuntoon, koetti astua jonkun askeleen, mutta
-hoipertui aitaa vasten.
-
--- Minne tahtoisitte mennä? -- kysyi Kotka yhä pulloa pidellen. Hänestä
-tuntui arveluttavalta jättää mies siihen yksinään, illan pimeyteen
-meren partaalle. Ranta oli aivan sulana.
-
--- Akkani tykö minä --
-
--- Missä te asutte?
-
--- Tuota noin, eikö herra tiedä? Vilanterilla.
-
--- Millä kadulla?
-
--- Enhän minä kadulla... Mitäs me kaduista! Akka minulla on ja --
-
-Kotka rupesi taluttamaan miestä. He astuivat yhdessä kannasta pitkin.
-
--- Minä olen vähän mukava mies!
-
-Kotka kulki aivan ääneti.
-
--- Te olette sentään oikein hyvä. Kuulkaas herra...
-
-Mies horjui yhä enemmän. Puolivälissä Kaisanientä hän alkoi tuntea
-puistatuksia, jotta hampaat kalisivat.
-
--- Ettekö te veisi minua johonkin, missä on lämmin?
-
-Kotka aprikoi, mitä hänen tuli tehdä omituisessa asemassansa. Hän ei
-voinut saada selkoa miehen asunnosta, poliisin putkaan hän ei tahtonut
-häntä saattaa, eikä majapaikkaan voinut tarjota juopunutta.
-
-Hän teki reippaan päätöksen.
-
--- Odottakaa tässä, -- sanoi hän, asettaen miehen penkille. -- Minä
-huudan ajurin.
-
-Hän sanoi oman kotinsa katunumeron. Sähkövaloisen kaupungin läpi,
-hienojen kävelijäparvien ohi heitä vietiin, pastoria, juopunutta
-miesrähjää ja pulloa, joka yhä oli Kotkan kädessä.
-
--- Mutta mihinkäs te minua kuljetatte? -- toisteli mies tuon tuostakin.
-
--- En minä tässä asu, -- sanoi hän säikähtyneenä, kun pysähdyttiin
-suuren kivimuurin eteen.
-
--- Minä asun, -- sanoi Kotka.
-
--- En minä tänne...
-
-Suurella vaivalla Kotka sai hänet talutetuksi portaita ylös. Hän soitti
-kelloa. Martta avasi oven, ja Riitta neiti kurkisti ruokasalista.
-
--- Varjelkoon! -- huudahti vanha neiti, vetäytyen takaisin. -- Mitä
-sinä nyt tuot?
-
-Martan silmät olivat selällään, mutta suuressa kunnioituksessansa
-pastoria kohtaan hän ei rohjennut sanoa mitään.
-
--- En minä tänne, -- toisti mies entistä pontevammin. -- Täällä on
-herraskaisia.
-
--- Sytytänkö pastorin lampun? -- kysyi Martta.
-
--- Pastorin? Onko täällä pappikin? Jumal' auta, pois minä --
-
-Mies puhkesi kiroilemaan julmasti ja karkeasti. Martta peräytyi
-pelästyneenä, ja Riitta neiti huusi ruokasalista, että Paavali kohta
-ajaisi mokoman rahjuksen ulos. Mutta Kotka tarttui väkevästi miehen
-käsivarteen, pakotti hänet sisälle oman huoneensa ovesta ja lukitsi sen.
-
--- Minä käsken teitä vaikenemaan! Te olette Herran palvelijan kodissa,
-ei tänne ole lupa kutsua pahoja henkiä.
-
-Juopuneen järki sekaantui yhä himmeämmäksi ja hän kiroili yhä kovemmin.
-Kotkan mieleen johtui äkillinen ajatus. -- Missä on Helmi?
-
-Helmi tuli juuri kotiin Hertan luota. He olivat keskustelleet
-keväthatuista ja tulleet siihen päätökseen, että vanhat kelpasivat
-vielä tämän vuoden. Orvot pikku lapset Pursimiehenkadun varrella
-tarvitsivat paremmin sekä ruokaa että vaatteita. Muuan täti oli
-ottanut heidät huostaansa, mutta hän oli köyhä vaimo, jolla oli kyllin
-raatamista omain lastensa elatukseksi.
-
--- Soita, Helmi! Saulista paha henki väistyi, kun Daavid soitti
-harppuansa. Soita pyhiä säveleitä!
-
-Helmi seisoi pianon luona, tuntien ihanan velvoituksen, onnellisena
-tehtävästä, joka tarjottiin. Enon ja hänen huoneensa olivat vastakkain,
-eteisen kummallakin puolella. Kotka oli avannut lukitun ovensa, ja
-Helmin ovi myös oli auki.
-
-Hän ei voinut valita kirkkovirttä eikä hengellistä laulua. Vastakohta
-tuntui liian kamalalta, kun kiroukset yhä kuuluivat. Mitä hänen piti
-soittaa?
-
-Sormet kulkivat koskettimilla, kunnes ne tapasivat Tannhäuserin
-pyhiinvaeltajakuoron säveleet. Ne kaikuivat mahtavina ja juhlallisina,
-täynnä syvää, ylentävää vakavuutta. Nyt Veenuslaulu kietoutuu mukaan.
-Synti tulee, kiusaus kutsuu. Se on vaarallista, se kestää liian kauan,
-se viehättää ja kietoo kukkapaulojen tenholla. Helmin täytyy hypätä yli
-kuin kauhistusta paeten. Jo alkavat vaeltajakuoron sävelet taas soida.
-Ne paisuvat, ne voittavat, ne riemuitsevat! Kiusaus on väistynyt,
-kirkkaus koittaa, taivaan rauha laskeutuu taistelun jälkeen, kuni
-kilvoituksen seppele, armosta saatu.
-
-Kun Helmi lopetti, oli Kotkan huoneessa kaikki hiljaa. Mies makasi
-nukkuneena lattialla. Silloin Helmi uudestaan hiipi soittokoneen luo,
-virittäen laulun yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä lampaasta ja yhdestä,
-joka katosi.
-
- "-- Sull' on yhdeksänkymmentä yhdeksän,
- eikö siinä kyllin ois?
- -- Ei! -- kuultiin paimenen ääntävän,
- ja hän kiirehti korpeen pois..."
-
-Kotka oli nostanut oman tyynynsä miehen pään alle ja peittänyt hänet
-omalla vaipallansa. Nyt hän tuli Helmin luo ja laski kätensä hänen
-olalleen, laulun jatkuessa:
-
- "-- Miksi vuorelle tie on verinen,
- rakas, kallis Herrani?
- -- Kas, siihen vuos' veri paimenen,
- kun hän lammasta etseili..."
-
--- Helmi, lapseni!
-
--- Mitä, eno?
-
--- _Oletko_ sinä hänen lampaansa?
-
--- Hän tietää, että minä tahtoisin olla, -- sanoi Helmi, hämmästyen
-odottamatonta kysymystä.
-
--- Hänen lampaansa seuraavat häntä.
-
--- Minne minun tulisi seurata?
-
--- Vuorelle, jonka tie on verinen. Eksyneitä etsimään.
-
--- Enkö ole saanut auttaa sinua tänä iltana? Olin hyvin onnellinen
-siitä, että pyysit minua.
-
--- Pyhiä säveleitä minä pyysin.
-
--- Rakas eno, eivätkö ne tulleet pyhitetyiksi? Ne vastasivat
-tunteitani, en voinut toisin.
-
--- Wagner oli tämän maailman ihminen, jonka jumala oli taide. Luuletko
-sinä, että taide voi käännyttää syntisen ja pelastaa sielun helvetin
-pauloista?
-
--- En... Mutta kiroukset hiljenivät, mies on saanut levon, -- yritti
-Helmi puolustaa.
-
--- Niin, Helmi, uneen voit tuudittaa sillä soitolla, mutta
-sielua et kykene auttamaan. Ei se kurja mies parka mitään saanut
-omalletunnollensa.
-
--- Eihän hän olisi mitään ymmärtänytkään! Päihtynyt hän oli.
-
-Kotka oli vaiti hetken.
-
--- Ehkä olet oikeassa miehen suhteen. Jumala on antava minulle
-tilaisuuden puhua hänen kanssansa, kun hän herää. Mutta sinulle, Helmi,
-minun myöskin täytyy sanoa sana. Kaikki tai ei mitään! Jos tahdot olla
-Herrasi oma, on hänellä kokonainen oikeus sinuun.
-
--- Mitä tarkoitat, eno?
-
--- Hän on sentähden puolestasi kuollut, että et eläisi itsellesi, vaan
-hänelle. Onko sinulla rohkeutta siihen?
-
--- Millä minä olen hänet kieltänyt?
-
--- "Sinä päivänä hän sanoo niille, jotka hänen vasemmalla puolellansa
-ovat: minä isosin, ettekä minua ruokkineet, minä janosin, ettekä minua
-juottaneet, olin sairas ja vankina, ettekä --"
-
--- Minä ymmärrän, että tarkoitat eilistä tapausta. Enhän voinut
-velvollisuuttani laiminlyödä! Mieleni teki tulla kanssanne, minä
-vakuutan, olisin tullut paljon mieluummin kuin jäänyt pois. Ei se
-itsekkäisyyttä ollut, minähän olin sidottu.
-
--- Katkaise siteet!
-
--- Soittoniko? Tarkoitatko, että soitto on paula -- että säveleet ovat
-syntiä?
-
--- Ei sellaisenaan. Tarkoitan vaan, että Herralla on laajat työmaat, ja
-sinä seisot joutilaana torilla, vaikka kutsumus käy.
-
--- Enhän voi repiä itselleni enempää aikaa! -- huudahti Helmi melkein
-epätoivoisena.
-
--- Uhraa vähempi suuremman tähden! Etkö jo soita kyllin hyvin? Etkö jo
-ole tarpeeksi paljon saanut itsellesi? _Tahdosta_ on tässä kysymys.
-
--- Minä _en_ tahdo! -- huudahti Helmi kiihkeästi. -- En tahdo enkä voi
-lopettaa soittoani!
-
--- Hyvä että sanot sen selvästi. Sano nyt sekin, miksi eilen olisit
-mieluummin orpoja vaalinut kuin mennyt lauluja säestämään. Siksi, että
-Aimo Lehtinen meni orpojen kanssa!
-
--- Eno!
-
--- En saa lahjoa totuutta. Tee nyt ratkaisusi.
-
--- Jätä minut, eno! Sinä olet tyly ja julma, sinä särjet minun
-sydämeni, sinä --
-
--- Hyvää yötä, Helmi. Jumala olkoon sinulle armollinen!
-
--- -- --
-
-Helmi seisoi soittokoneen luona kuin huumaantuneena.
-
-Tämäkö oli se Kotka-eno, jota hän oli ikävöinnyt ja odottanut? Hänkö se
-oli, joka Helmin mielikuvituksessa oli elänyt täydellisintä Jeesuksen
-elämää, jonka kasvot hohtivat ja olento säteili, koska hän oli ollut
-Jeesuksen kanssa? Oliko hän sama, joka kertoi Kaarinan Kaste Helmelle
-äidin suloisesta muistosta? "Soita, soita, sävellintunen!" Sitähän äiti
-oli toivonut, että lapsi saisi sydämeensä kaikki lintujen liverrykset
-ja hänen tunteittensa syvimmät sävelet. Ja nyt eno pyysi, jopa vaati
-häntä luopumaan Jumalan lahjasta, joka hänelle oli annettu ehkä
-vastauksena äidin rukouksiin!
-
-Rakkaus syntiä, soitto syntiä, syntiä kaikki, mikä elämässä on
-ihaninta! Siksi se tuli, vaikka eno ei sitä selvin sanoin myöntänytkään.
-
-Helmi istahti soittokoneensa ääreen. Illan tähti tuikahti ikkunasta.
-Sydän suli haikeaan kaihomielisyyteen ja helliin, kaukaisiin muistojen
-unelmiin.
-
- Unta kaunista kerran näin
- tähtösestä laulavasta,
- kuinka se kutsui viihdyttäin
- itkeväistä orpolasta.
-
- "Lapseni", lauloi tähtönen,
- "kuuletko ihmekieltä?
- Monilta salattu, harvoille avattu,
- etsivä herkkää mieltä.
-
- Käännä kaihosi maasta pois,
- suo mun tietä näyttää!
- Luojan lahja, aiottu sulle,
- sävelin henkesi kaipuun täyttää..."
-
--- Kauniisti sinä soitat, -- sanoi joku.
-
-Riitta täti!
-
--- Täti, saanhan minä soittaa? -- huudahti Helmi, syleillen vanhaa
-neitiä. -- Sanokaa, täti, kieltääkö Herra Jeesus minua soittamasta?
-
--- Mitä ihmeitä sinä nyt puhut? Kuka sinua kieltäisi?
-
--- Eno tahtoisi, että minä rupeaisin... niin, en oikein tiedä
-miksi. Enhän minä papiksi pääsisi. Ehkä sairaanhoitajaksi, ehkä
-lähetyssaarnaajaksi -- en tiedä...
-
--- Kuules tyttö, -- sanoi Riitta neiti, nyökyttäen harmaata päätänsä,
--- minä sanon sinulle yksinkertaisen ajatukseni. En minä ole teitä
-Kotkia koskaan ymmärtänyt, äidistäsi alkaen. Te olette toisenlaisia
-ihmisiä, hyviä ja ylenintoisia. _Hän_ oli semmoinen -- eikä Ville
-raukka, sinun isäsi, voinut häntä koskaan unohtaa, vaikka heillä olikin
-välistä ollut vaikeata keskenänsä. Minä sanoin Villelle jo ennen hänen
-naimistaan: älä sinä nokkonen kukkasta ota! Hän otti kuitenkin, enkä
-minä ihmettele, että kävi niinkuin kävi. Mutta sitä minä ihmettelen,
-että te Kotkat ette keskenännekään tule toimeen.
-
--- Ehkä Kotkien täytyy lentää kunkin yksinänsä, -- sanoi Helmi
-miettiväisenä. -- Ehkä heitä ei ymmärrä kukaan muu kuin Jeesus ystävä.
-
--- Älä semmoista puhu, se on ylpeyttä. Ihmiset on pantu toisillensa
-avuksi. Ja nyt minä sanon, mitä äsken oli mielessäni. Kun vaan katsot,
-että sinäkin olet muille avuksi etkä vastukseksi, niin soita sitte niin
-paljon kuin tahdot.
-
--- Entä sukankudin ja puuronkeitto? -- sanoi Helmi hymyillen kesken
-kaikkea. Hän muisti Riitta tädin ponnistuksia hänen lapsuusaikanansa.
-
--- Niin, kyllä niitä tarvitaan, et sinä ilman elä. Minä olen vähällä
-ymmärrykselläni koettanut opettaa sinulle jokapäiväisiä asioita. Pidä
-sitte itse huolta siitä, ettet rupea miehellesi ristiksi, kun menet
-naimisiin. Ja jollet menekään, niin koeta ajatella muita enemmän kuin
-itseäsi. Silloin teet Herran Jeesuksen työtä, jos keität tai soitat,
-niin minä ajattelen.
-
--- Kiitos, -- sanoi Helmi liikutettuna. Kyllä hän usein oli
-väärin arvostellut vanhaa täti rukkaa, pitänyt halpana ja liian
-jokapäiväisenä. Nyt tuli niin hyvä ja lämmin olla, että täytyi painua
-tädin povelle.
-
--- Tule nyt illallista syömään, ettei kaikki jäähdy, -- kehoitti
-Riitta neiti, kyyneleet silmissä ja hämillään Helmin odottamattomasta
-luottamuksesta ja hellyydestä. -- Paavali sanoi, että hänen ei ole
-nälkä. Vein minä kumminkin sinne sisälle maitoa ja voileipää. Ei hän
-riisuutunutkaan ole eikä luvannut riisua koko yönä. Minä en saa häntä
-järkiinsä.
-
--- Varmaan hän hoitelee vierastansa, -- sanoi Helmi. Hänen tuli
-yhtäkkiä kovin sääli enoa.
-
--- Kyllä juopunut aamuun asti nukkuu, -- sanoi Riitta täti vähän
-tuikeasti.
-
--- -- --
-
-Päivän sarastaessa mies heräsi. Kotka oli vain keveästi uinahtanut
-väkevässä viinan ja lian löyhkässä, joka miehestä levisi. Kohta hän oli
-jalkeilla, valmiina mihin tarvittiin.
-
--- Missä... missä minä olen? -- sopersi mies hämmästyneenä.
-
-Kotka selvitti sen lyhyesti. Miehen ilme osotti häpeätä, ja hänen
-päänsä oli riipuksissa kuin piiskatun koiran.
-
--- Sanokaa nyt nimenne. En soisi, että tuttavuutemme tähän päättyisi.
-
--- Kalle Rahkanen. -- Hyvin väkinäisesti se läksi huulilta.
-
-Kotka kirjoitti muistiin hänen nimensä ja osotteensa. Sitte hän otti
-pullon, joka oli pöydällä, ja näytti sitä omistajalle.
-
--- Tämä on vielä puolillansa. Minä pyydän sen palkakseni yösijasta. Se
-ei ole paljon -- vai kuinka?
-
-Mies katsoi häneen kysyväisesti, ikäänkuin epäillen, tarkoittiko
-pastori täyttä totta.
-
-Kotka astui ikkunan luo, avasi sen ja heitti pullon katuun yhdellä
-käden käänteellä.
-
--- Kas näin. Jumala teitä auttakoon, että toiste tekisitte itse samalla
-tavalla, kun perkeleen kiusaus kohtaa teitä tässä haamussa. Hyvästi
-nyt. Me näemme vielä toisemme.
-
-Mies ojensi kätensä, katsoi pastorin silmien ohitse, kääntyi syrjäkaria
-menemään ja livisti ovesta ulos, portaita alas, katse luihuna ja
-epäselvänä.
-
-Silloin Kotka huokasi syvään, vaipuen penkillensä istumaan. Suo on
-petollinen ja työ on kovaa. Jospa olisi edes pieni pehmoinen käsi, joka
-silittäisi työmiehen otsaa, kun uupumus yllättää.
-
-Helmi, Helmi, vedätkö sinä kätesi pois?
-
-
-
-
-VII.
-
-Ratkaisu.
-
-
-Muuan parvi ylioppilaslaulajia, joka oli tehnyt kesäisen kiertomatkan
-maaseudulle, tuumitteli uutta samankaltaista seuraavaksi kesäksi.
-Päätettiin panna toimeen muisto- ja neuvottelukokous. Ei tuollaista
-kuivaa tavallista, joka kiireiden kesken vaivalla haalitaan kokoon
-jonnekin ylioppilastalon joutilaaseen nurkkaan, vaan iloinen ja
-runollinen juhlahetki kevätkauteensa valmistautuvassa Alppilassa.
-Ohjelmaa siellä piti olla, laulua ja muuta, ja herttaisia vieraita
-myöskin, varsinkin neitoja niiltä seuduilta, joilla viime kesänä
-käytiin. Niitä oli kumminkin liian harvoja Helsingissä. Sentähden
-täytyi kutsua myöskin sellaisia, jotka kesää viettivät uuden aiotun
-matkan alueella. Kun ei matkasuunnitelma vielä ollut määrätty, mahtui
-tähän laajennukseen jokaisen laulajan mielitietty.
-
-Arvi Toivio ja Aimo Lehtinen olivat laulajia kumpainenkin. Aimon
-ja Hertan kotihuvila oli ollut laulajapoikien suloisin lepopaikka
-edellisen kesän retkellä. Siellä oli uitu ja poltettu kokkoa, siellä
-nautittu viilipiimää ja mansikoita, siellä leikitty ja tanssittu
-ympäristön nuorten kera nurmikolla riippukoivujen alla.
-
-Tietysti Arvin ja Hertan ja Aimon piti ottaa juhlaan osaa, vaikka
-nuoret miehet eivät tällä kertaa aikoneetkaan laulumatkalle mukaan.
-Aimo oli kesän ajaksi määrätty virkaatekeväksi kunnanlääkäriksi siihen
-pitäjään, jossa hänen vanhempansa nykyään suvet talvet asuivat, ja Arvi
-sanoi, ettei akallista miestä enää saa laulumahdillakaan kesäpesästä
-liikkeelle.
-
-Aimo oli kutsunut Helmin. He olivat sitäpaitsi luvanneet yhdessä
-esiintyäkin, Aimo soittaen viuluansa, Helmi säestäen.
-
-Helmi oli pannut pois surupukunsa, jota hän koko talven oli käyttänyt
-isän kuoleman jälkeen. Hän seisoi valmiina valkoisessa, ilmavassa
-harsopuvussa, joka hänellä oli ollut yllään morsiusneitosena Hertan
-häissä. Tukkaansa ja rintaansa hän oli kiinnittänyt tummanpunaisia
-neilikoita.
-
-Hän oli hyvin onnellinen. Sydän sykki riemusta ja odotuksesta. Kohta
-Aimo hänet noutaa!
-
-Se joka ensin astui sisälle, ei kumminkaan ollut Aimo, vaan Paavali
-Kotka. Hän oli päällysvaatteissaan, juuri menemässä ulos. Oven suuhun
-hän pysähtyi, luoden pitkän silmäyksen Helmiin.
-
--- Kaarinan kukkatyttö, -- sanoi hän sitte hellyydestä väräjävällä
-äänellä. -- Kuinka sinä muistutat häntä!
-
-Helmi oli odottanut aivan toisenlaisia sanoja. Sydän täynnä
-kiitollisuutta hän juoksi suoraan enon syliin.
-
--- Olenko todellakin äidin näköinen nyt? Ja sinä iloitset siitä,
-eno, iloitset minun kukkasistanikin! Ota tämä, -- hän irroitti yhden
-neilikoista, -- se tuoksuu sinulle minun iloani!
-
-Kotka katseli punaista kukkaa, silmissään yhä äskeinen hellä ilme,
-johon nyt sekottui syvää surumielisyyttä.
-
--- Kukat kuihtuvat, Helmi lapseni, kaikki maailman kukat --
-punaneilikat ja valkoiset liljat. Minulle on olemassa yksi ainoa ruusu,
-Golgatan veripunainen. Ei se petä sydämen ikävöimistä, ei se kuihdu
-milloinkaan.
-
--- Eno, -- huudahti Helmi, mieli palavana säälistä ja rakkaudesta, --
-elämä ei ole kalmisto eikä erämaa! Miksi en saisi poimia kukkasia?
-Miksi et sinä poimi? Eivät ne vaalenna sitä yhtä, joka on sinulle
-ihanin -- ja minullekin. Niin, eno, minullekin... sillä _ilman_ sitä
-ne toiset eivät merkitsisi mitään... Hän puhui yhdessä henkäyksessä,
-silmät säihkyvinä, täysin käsittämättä sanojensa kantavuutta.
-
--- Ilman sitä toiset eivät merkitsisi mitään, -- toisti Kotka
-puolittain itsekseen. -- Mutta ilman _toisia_, Helmi, jos ne
-kadottaisit riittäisikö sinulle tämä ainokainen?
-
-Helmi ei vastannut, kello soi.
-
--- Nyt tulee Aimo!
-
-Hän astui sisälle juhlapuvussansa ja nouti hymyilevän, säihkysilmäisen
-tytön, jonka tukassa ja rinnalla punaiset neilikat yhä hehkuivat ja
-tuoksuivat kevään ihanuutta. Mutta syvällä sydämessä tuntui nyt piikki;
-Kotka oli sen työntänyt, se pisti hellittämättä.
-
--- Minun morsiusneitoseni, -- sanoi Aimo hiljaisella ihastuksella.
-
-Helmi loi häneen kauniin katseen, mutta ääni soi vähän väsyneeltä: --
-Niin, Aimo, ne olivat elämäni onnellisimmat päivät. Toivoinhan minä
-tänäänkin juhlailtaa...
-
-Paavali Kotka sanoi nyt hyvästi. Hän kertoi menevänsä työmies Rahkasta
-etsimään, sitä silloista päihtynyttä, joka oli viettänyt yön hänen
-huoneessansa, niinkuin Aimokin oli Helmin ja Hertan kautta kuullut.
-
-Helmi ja Aimo olivat myös valmiit. Riitta täti tuli toivottamaan heille
-paljon hauskuutta. Aimo auttoi Helmin ylle päällystakin, ja he menivät
-ulos. Kahdet ajoneuvot odottivat, toisissa Arvi ja Hertta. Molemmat
-ajoivat Kotkan ohi; nuoret iloiset silmät katsoivat häneen ja kädet
-viittasivat tervehdyksen. Niin hän jäi yksinäistä tietänsä astumaan.
-
--- -- --
-
-Pihalla leikki joukko meluisia lapsia, monesta eri työläisperheestä.
-Kotkan kysyessä Rahkasen asuntoa joku huolettomasti näytti sormellaan
-muuatta ovea, toisten lasten töllistellessä, toisten tuskin kääntäessä
-päätänsä.
-
-Huone oli perin niukasti ja huonosti kalustettu, puhdistamaton ja
-epäjärjestyksessä. Kahdenmaattavan sängyn peitto riippui lattiaa
-viistäen. Himmeällä ikkunalla verenpisara ja myrtti kituivat pölyä ja
-kuivuutta.
-
-Nuori nainen kääntyi lieden luota, kun koputus kuului ovelle.
-Hämmästyneenä hän peräytyi, nähdessään pastori Kotkan. Hän tunsi
-vieraan, sillä viime pyhänä hän oli käynyt rukoushuoneella. Nopeaan hän
-pyyhki kätensä esiliinaan, sipaisi hihansuulla kasvojansa ja niiasi.
-
--- Oletteko Rahkasen vaimo? -- kysyi pastori tervehtien.
-
--- Olen, Elli Rahkanen.
-
--- Miehenne ei ole kotona?
-
--- Ei ole. -- Vaimon pää painui alas. Käyttäen taas esiliinaansa
-pyyhkeenä hän siivosi tuolin ja tarjosi sitä. -- Pastori on hyvä ja käy
-istumaan.
-
-Kotka ihmetteli, että vaimo tiesi, kuka hän oli. -- Onko miehenne
-kertonut minusta?
-
--- Miehenikö? Ei hän käy kirkossa...
-
--- Hän oli yhden yön vieraanani, viikko takaperin.
-
--- Pastorin vieraana!
-
-Parilla sanalla Kotka kertoi, mitenkä se tapahtui. -- Ettekö häntä
-kaivannut? -- kysyi hän tutkivasti.
-
-Vaimo purskahti itkemään.
-
--- Hän on hyvin usein poissa. Ja kun hän ei ole kotona, on minun
-helpompi olla.
-
--- Onko teillä lapsia?
-
--- Me olemme vasta kolmatta vuotta naimisissa. Kaksi on ollut, ne ovat
-kuolleet molemmat.
-
--- Siis on teillä nyt runsaasti aikaa, vai kuinka?
-
-Vaimo huomasi silmäyksen, joka kiersi huonetta. Hämillään hän tarttui
-esiliinaansa vielä kolmannenkin kerran, pyyhkäisten pöydän kulmaa, kun
-ei sopinut muuta tehdä.
-
--- Pastori kai ajattelee, kun täällä on tämmöistä... Minä käyn
-tehtaassa. Kalle on hyvä kivimies, mutta hän juo palkkansa, niin
-että minun on pakko. Kuka vuokran maksaisi ja millä minä eläisin?
-Sitte iltasin ei tahdo olla enää kykyä mihinkään. Se niin väsyttää,
-alinomainen jyske ja seisominen...
-
-Paavali Kotkan sydäntä pusersi omituisesti. Hän oli tottunut kurjuuden
-näkemiseen ja kuulemiseen Ameriikan suurkaupungeissa, mutta se ei
-koskaan muuttunut hänelle niin tavalliseksi, ettei olisi järkyttänyt
-sydäntä.
-
-Vaimo oli nuori, ehkä vasta Helmin ikäinen, vaikka niin kelmeä ja
-kasvot kuihtuneet. Nuorempi hän oli kuin Kaarina kuollessansa.
-
-Paavali rupesi puhumaan hänelle lempeästi ja ystävällisesti. Hän
-kysyi, ja toinen vastasi. Pian oli nuoren vaimon elämäntarina hänen
-tiedossansa.
-
-Elli oli pienestä tytöstä palvellut herrasväissä, oikein hyvissä
-paikoissa. Mikä sitte tulikaan, kun teki mieli enemmän vapautta.
-Toiset tytöt kehuivat, että tehtaalaisilla on joka ilta vapaa, ja hän
-päätti myöskin pyrkiä tehtaaseen. Kyllä hän pian huomasi olleensa
-ymmärtämätön, mutta ei kehdannut heti taas erotakaan. Entinen emäntä
-kysyi, oliko hänen hyvä olla, ja hän vastasi "on", vaikka itku
-tuppausi kurkkuun. Työ oli aina vaan yhtä ja samaa, kuumakin oli
-tehdassalissa, niin että pyrki saamaan yskän, kun tuli ulos pakkaseen,
-eikä sitte ollut kotia missään, yösija vaan erään työmiesperheen
-huoneen nurkassa. Hänen oli ikävä ihan nääntyäksensä. Sentähden hän
-rupesi ottamaan korvausta vapaista illoistaan, käveli paljon ulkona ja
-kävi tanssipaikoissa, tutustui Kalleen ja oli iloinen kun naimisella
-pääsi pois tehdastytön elämästä. -- Niinhän minä luulin, enkä tietänyt
-meneväni ojasta allikkoon. Kalle joi, siitähän koko surkeus tuli. Nyt
-minä olen tehtaassa taas, ja vielä kaikki muu kurjuus kuormanani. Vasta
-minä nyt olen ruvennut käymään kirkossakin ja rukoushuoneessa, eihän se
-ennen maistunut... Viime pyhästä minä pastorin tunnen.
-
--- Niin se on. Työtä tekeväiset ja raskautetut tarvitsevat Jeesusta, ja
-hän ottaa ne vastaan.
-
-Kotka puhui helliä sanoja, lohduttavia ja rohkaisevia. Nuori vaimo
-kuunteli, nyyhkien aina välillä. Kun pastori nousi lähteäkseen,
-kiitteli hän kerta kerralta, ikäänkuin olisi ollut vaikea erota ja
-irtautua.
-
--- Nyt minä koetan hakea miehenne. Luulitte hänen poikenneen
-anniskeluun tuolla kulmassa, niinkö? Minä kyllä pidän huolen, ettei
-hän rahojansa lopeta tänä iltana. Asettakaa te jotain keittoa pöytään
-ja koettakaa vähän järjestellä huonetta hauskemmaksi, vaikka olettekin
-väsyksissä, sen neuvon minä antaisin teille. Nyt Jumalan haltuun! Jos
-luulen tarpeelliseksi, palajan vielä tänne takaisin miehenne kanssa.
-
-Kotka käveli katua pitkin, ajatellen tehtävää, jonka hän oli ottanut.
-Herra Jeesus tuli maan päälle syntisiä pelastamaan; oliko liiaksi
-vaadittua, että hänen palvelijansa astuisi kapakan seinien sisälle?
-
-"He seuraavat Karitsaa, mihin ikänä hän menee."
-
-Päättäväisesti Kotka tempasi oven auki ja tuli anniskelun kauppaan.
-Kalle Rahkanen ei ollut siellä. Kotka kulki katua eteenpäin; siinä oli
-varsinainen kapakka, jossa miehiä näkyi istuskelevan. Jo ikkunasta
-Kotka tunsi etsimänsä kasvot.
-
-Kun pastori ilmestyi oven aukkoon, kääntyivät kaikki silmät sinnepäin.
-Hän oli niin kookas, että päänsä ulottui kamanaan asti, ja tummat
-silmät sulkivat läpitunkevaan katseeseensa koko kurjuuden kuvan siinä
-ympärillä.
-
--- Minä haen kirvesmies Kalle Rahkasta, -- sanoi Kotka kuuluvalla
-äänellä.
-
--- Tuoss' on, -- vastasi yksi mies, osottaen toveria sormellansa.
-
-Rahkanen näytti ensin hämiintyvän, mutta kokosi sitte rohkeutensa,
-tokaisten terhakasta: -- Mitäs pastori minusta?
-
--- Ai pappi... Vie sun s--
-
-Miehet olivat jo puolihumalassa ja rähisivät häikäilemättä, kun ensi
-yllätys oli mennyt ohi. Se vihollinen, jota he palvelivat, yllytti
-vastarintaan.
-
-Mutta rohkea hyökkääjä ei säikähtänyt. Varmoin askelin hän astui
-Rahkasen luo, laski painavasti kätensä hänen olalleen, katsoi häntä
-niin, että mies rauhatonna vilkui sivulle ja toiselle, ja sanoi sitte
-äänellä, jota täytyi totella: -- Me menemme nyt.
-
-Rahkanen nousi, pää riipuksissa kuten Kotkan asunnossa silloisena
-aamuna. Silmissä kiilui salaviha, mutta estelemättä hän seurasi yli
-lattian. Kompasanat ja kiroukset satelivat ympärillä. Vasta ovella mies
-yritti tehdä tenän.
-
--- En saa--... en lähdekään! En, sanon minä!
-
--- Se on oikein! -- kuului takaa.
-
-Mutta Kotka oli väkevä. Ennenkuin mies tajusikaan, oli hän ulkona
-kadulla. Silloin Kotka muutti menettelytapansa, alkaen puhua
-ystävällisesti ja lempeästi.
-
--- Teillä on nuori vaimo kotona, teidän Ellinne. Hän siistii huonetta
-teitä varten. Muistatteko, että olette Jumalan edessä luvannut häntä
-rakastaa ja olla hänelle hyvä ja uskollinen? Menkää nyt kotiin hänen
-luoksensa, antakaa hänelle rahoista loput, mitä vielä on, syökää sitte
-ja ruvetkaa nukkumaan.
-
-Mies tuntui vähän heltyneeltä, ainakin vapautuneelta, kun kiusauksen
-paikka oli jäänyt selän taakse. Ei hän äksyillyt, ei juuri
-kironnutkaan, mutta silmissä säilyi epäselvä katse.
-
--- Nähkääs, parastanne minä tarkoitan. Mitä hyötyä minulla olisi
-itselläni siitä, että etsin ja autan teitä?
-
--- Nauroivat, ne vietävät, -- puhui mies itsekseen, nyrkkiänsä
-puistellen housuntaskussa.
-
--- Miksi menittekään sinne? Ellin täytyy käydä tehtaassa, rasittua ja
-heikontua, kun te juotte rahat. Pullossa on paholainen, ettekö sitä
-tiedä? Kun hän saa pikkusormen, vie hän koko käden.
-
--- Vie, kyllä se vie, oikein pastori puhuu, että kyllä se vie...
-
-Kotka oli saattanut miestä ohi anniskelun. Nyt oltiin jo Rahkasen
-asunnon portilla. Hän aprikoi, mitä tehdä, mutta päätti sitte kääntyä
-kotiin. Ehkä mies ja vaimo parhaiten suorittivat asiansa kahden kesken.
-
--- Hyvästi nyt, Rahkanen, muistakaa olla hyvä Elliä kohtaan! Ja
-muistakaa, mitä minä opetin teitä tekemään pullolle, kun kiusaaja panee
-sen käteenne. Mitä _minä_ tein? Sanokaa, muistatteko sen vielä?
-
--- Rikki paiskasitte, -- huusi Rahkanen äänellä, joka yhtäkkiä muuttui
-julmaksi.
-
-Kotka hämmästyi, mutta sanoi rauhallisesti: -- Olkoon nyt Jumala
-kanssanne. Pankaa mieleenne, että te ette jaksa itse auttaa itseänne.
-Hän auttaa, kun rukoilette.
-
-Hän keskeytti puheensa, sillä miehen silmät samertuivat ja käsitys
-näytti sekaantuvan. Syvästi huoaten hän kääntyi menemään.
-
-Muutaman askeleen hän oli astunut, kun kivi suhahti läpi ilman.
--- Rikki paiskasitte pullon! -- kuului käheä, raivostunut ääni.
-Toistamiseen suhaus kuului. Paavali Kotka tapasi takaraivoansa, sai
-kätensä täyteen pursuavaa verta, tunsi kaiken mustenevan ympärillänsä
-ja kaatui pyörtyneenä katuun.
-
--- -- --
-
-Alppilassa telefooni soi. Pyydettiin tavata neiti Helmi Hartikkaa.
-
--- Ei juuri nyt voi tavata. Hän soittaa paraikaa. Neljännestunnin
-perästä.
-
-Nuori herra sanoi sen viinurille, joka tuli ilmoittamaan.
-
-Aimo ja Helmi olivat äsken lopettaneet yhteiskappaleensa. Oli
-kiihkeästi pyydetty, että Helmi yksinkin soittaisi jotain.
-
-Hän oli nyt taas ihan sekoittumattoman onnellinen. Enon työntämä
-piikki ei pistänyt enää. Hän oli tanssinut rintansa vapaaksi, poskensa
-hehkuviksi tummien neilikkain tuoksussa. Yksi niistä koristi nyt
-Aimonkin rintaa -- hän oli pyytänyt sen ja saanut. Helmin sydän sykki
-rajattomasta riemusta. Kaikkialla hohti punaisia neilikoita, koko
-maailma oli hänen ympärillänsä keväinen kenttä täynnä kukoistusta,
-toivoa, lemmen aavistusta ja onnen runsautta. Hän oli soittanut kuin
-unessa, mutta Aimo oli kuiskannut, että se ei koskaan vielä ollut niin
-täydesti sopeutunut hänen säveliinsä.
-
-Mitä hän nyt soittaisi näissä tunteissaan? Yksi, yksi laulu vain
-vastasi sykkivän sydämen sointuja. Riemuisa morsiuslaulu:
-
-"Kaunis, kaunis vihreä seppele..."
-
-Itse hän sille sommitteli muunnelmia, helkytteli, värähytteli,
-välkytti auringonsäteitä, viserrytti lintujen kuoroja, taikoi kukkaset
-puhkeamaan ja koko juhlanuorison ihastuksesta riemuitsemaan.
-
-Hänet ympäröittiin joka taholta.
-
--- Soittakaa vielä! Soittakaa sama uudestaan!
-
-Ei, _se_ oli mahdotonta. Samat kukkaset eivät puhkea kahta kertaa,
-sydämen sävelet helkähtävät eivätkä enää palaja. Mutta ilma-aalto kantaa
-ne rajattomiin avaruuksiin, ja ne soivat ijäisyyteen asti.
-
--- Neiti Hartikkaa pyydetään telefooniin.
-
--- Pyydettiin jo äskenkin, -- sanoi sama ylioppilas, joka oli ottanut
-tiedon vastaan.
-
-Helmistä se oli outoa -- mikä saattoi olla syynä? Riitta tätikö oli
-levoton, vai pelkäsikö eno hänen tanssivan liian kauvan?
-
-Telefooniin mennessänsä hän näki ajatuksissaan enon, joka jäi kadulle
-yksin kulkemaan, kun he viittasivat hyvästiksi. Omituinen levottomuus
-valtasi hänen mielensä, melkein peläten hän tarttui kuulotorveen.
-
-Hetken perästä hän tuli Aimon luo. Hän oli aivan kalpea ja sai tuskin
-sanoja suustansa.
-
--- Eno on tuotu kadulta kotiin... tajutonna, ehkä kuolleena, vaikka he
-eivät sanoneet. Joku on heittänyt häntä kivellä päähän.
-
--- Lähdetään heti, -- sanoi Aimo.
-
-Tieto Helmiä kohdanneesta onnettomuussanomasta levisi nopeasti. Aimo
-ymmärsi, että asiasta puhuminen ja toimetonna odottaminen oli Helmille
-sietämätöntä. Siksi hän hevosta telefoneerattuaan heti vei hänet ulos,
-vastaan kävelemään. Hertta ja Arvi olisivat tulleet mukaan, mutta Aimo
-pyysi heitä jäämään.
-
-Hänen täytyi edes saada olla Helmin kanssa kahden. Tänään hän oli
-aikonut sanoa, että hän Helmiä rakasti enemmän kuin ketään muuta
-maailmassa. Hän oli aikonut pyytää sitä sydäntä, jonka panttina
-punainen neilikka tuoksui hänen rinnallansa, ja sitä kättä, joka
-soitti "kauniista, kauniista vihreästä seppeleestä", niin armaasti
-kuin se yksin, joka aavistaa, että seppele kohta hänenkin hiuksillensa
-lasketaan...
-
-Nyt oli tilaisuus häneltä riistetty, mutta sitä ei saanut ajatella.
-Ihmishenki saattoi olla vaarassa, Helmille rakkaan ihmisen henki.
-Mitä siitä, että Paavali Kotka Aimolle itselleen oli vastenmielinen?
-Hän oli lääkäri; jo siltä kannaltakin oli luonnollista, että kaikki
-persoonalliset näkökohdat jäivät unhoon.
-
--- Rakas Helmi, ole vahva!
-
-Ensi kerran hän sanoi Helmiä "rakkaaksi". Helmi ei edes huomannut, että
-hän sanoi jotakin erikoisempaa.
-
-Ajuri tuli. Ah, kuinka lyhyt oli menomatka ollut, ja kuinka nyt hetket
-tuntuivat loppumattomilta! He eivät vaihtaneet monta sanaa. Kotioven
-edessä Aimo pysähtyi maksamaan ajuria, Helmi sanoi "kiitos" ja syöksyi
-jo samassa ylös portaita.
-
-Aimo oli aikonut mennä mukaan, mutta jäi empimään. Ehkä hän olikin
-tarpeeton. Arvattavasti oli lääkäri jo kutsuttu -- hänhän sitäpaitsi
-olikin vaan kandidaatti. Oli tuntunut niin luonnolliselta seisoa Helmin
-vieressä nyt koettelemuksen hetkenä, niinkuin äsken ilossa. Mitä hän
-ajattelikaan! Itse sairas ei häntä tarvinnut, Helmin tädille hän oli
-jotenkin vieras, ja Helmi itse -- niin, Helmiin hänellä ei ollut
-oikeutta, ja tokko Helmi edes kaipasikaan häntä?
-
-Aimo odotti hetken. Ei kukaan tullut kutsumaan. Silloin hän hitaasti ja
-hiljaa meni ylös yksinäiseen huoneeseensa.
-
-Oli pimeä. Hän näki valon alempaa vastapäätä, toisen kerroksen
-ikkunoista. Mitä sisällä liikkui, sitä hän ei nähnyt, vain joskus
-varjon, joka kuvastui vaaleita uutimia vastaan.
-
-Aimo ei luottanut pappeihin eikä uskonut kaikkeen raamatun sanaankaan,
-mutta hän uskoi rukoukseen ja oli omalla tavallaan rukoillut
-lapsuudesta asti. Sentähden hän tälläkin hetkellä huokasi: -- Jumala,
-siunaa ja suojele Helmiä!
-
--- -- --
-
-Helmi makasi polvillaan maassa, pää painautuneena Kotkan peittoon. Hän
-nyyhkytti, jotta sydän oli haljeta. Siinä lepäsi eno, tosin elävänä,
-mutta sen näköisenä, ikäänkuin tuonen sanansaattaja ei enää olisi
-viipynyt kaukana. Kasvot olivat kalpeat kuin palttina, veri paennut
-huuliltakin, ja silmät olivat ummessa, samalla kuin hän lakkaamatta
-puhui sekavia, katkonaisia sanoja.
-
--- Jeesus ja kaksi _muuta_ pahantekijää... He ottivat kiviä ja
-tahtoivat sinua heittää... Herra, minä en voinut sinua suojella. He
-osuivat sinuun ja osuivat minuun myöskin. Kiitos, että minäkin sain
-osani...
-
--- Eno, eno kulta, -- kuiskasi Helmi.
-
--- En minä tahtonut hänen sydäntänsä satuttaa, sinä sen tiedät. Hän oli
-hyvin hento... Hento sydän särkyy, jos siihen koskee...
-
--- Missä hän on? Herra, saanko minä nähdä hänet? Saanko nyt nähdä
-ja jäädä hänen luoksensa? Herra, älä lähetä minua Ameriikkaan! On
-kauheata, julmaa mennä Ameriikkaan!
-
--- Eno, täällä sinä olet. Et sinä enää lähde Ameriikkaan, -- lohdutti
-Helmi. Hän ei tietänyt mitä tehdä, hän vaan silitti houraavan otsaa ja
-suuteli hänen käsiänsä kyynelten virratessa.
-
-Kotka avasi silmänsä, katsoen terävästi Helmiä.
-
--- Et sinä ole hän. Hän oli Lilja. Kuka sinä olet?
-
--- Oi eno rakas, Helmihän minä olen, Kaarinan Kaste Helmi!
-
--- Niin, Helmi. Minä kävin suolla ja tarvitsin apua. Hän jätti minut
-yksin. Hänellä oli paljo punaisia kukkia. Tuossahan ne ovat, -- hän
-kohotti sormensa. -- Ne veivät Helmin.
-
--- Eno, eno! -- huudahti Helmi suuressa tuskassa. Sanat olivat kuin
-puukonpistoja hänen sydämeensä.
-
--- Herra Jeesus, minkätähden Helmillä on kukkia päässä? Sinulla ja
-minulla on orjantappuroita ja verta!
-
-Silloin Helmi nousi, riisti neilikat hiuksistansa ja rinnaltansa,
-heitti ne kaikki ympäri vuodetta ja huudahti syvän mielenliikutuksen
-vallassa:
-
--- Ei ole enää Helmillä kukkasia. Eno, nyt Helmi tulee suolle sinun
-kanssasi! Jos sinä elät tai kuolet, niin Helmi tulee!
-
-Sairaan katse näytti kummastuneelta, ja siinä välähti taju, kuten
-unesta heräävän.
-
--- Kuinka sinä sanoit, Helmi?
-
-Helmi tarttui molemmin käsin Kotkan käteen.
-
--- Sanoin, että minä kuljen sinun kanssasi. Eno, Jumalan kiitos, sinä
-elät! Minäkin tahdon elää -- en itselleni, vaan hänelle, joka on sinun
-elämäsi voima.
-
-Kotka ei jaksanut vastata. Pää painui patjalle, silmät sulkeutuivat,
-mutta kalpeille huulille levisi kirkas hymy. Hän oli ymmärtänyt Helmin
-lupauksen ja ottanut sen vastaan.
-
-
-
-
-VIII.
-
-Suolle.
-
-
-Paavali Kotka toipui nopeasti. Lääkäri sanoi, että hänen
-ruumiinrakenteensa oli tavattoman vahva ja sen vastustuskyky
-harvinaisen joustava. Sen lisäksi hoito oli taitavaa ja huolellista
--- siinä Helmi sai hyväksyvän katseen. -- Neiti on aivan kuin luotu
-sairaanhoitajattareksi. --
-
--- Se kaikista kauhein toimi, -- ajatteli Helmi itseksensä hymyillen.
-Ei se silloin vastenmieliseltä tuntunut, ei edes vaikealta, kun rakkaan
-omaisen pelastus oli kysymyksessä.
-
-Helmin oli täytynyt paljon laiminlyödä musiikkiopistoa. Flyygeli oli
-väliaikaisesti siirretty ruokasaliin, jotta sairas ei häiriintyisi,
-mutta sittekin soittoharjoitukset jäivät puolta vähemmälle. Opettaja ei
-ollut tyytyväinen. -- Onko tämä todellakin välttämätöntä? Muistakaa,
-että lukukausi lähenee loppuansa. Minä odotan ja vaadin, että te
-loistatte tutkinnossa ja näytteessä! Jos _teiltä_ käy huonosti, saa
-koko laitos häpeän, minä ennen muita. Teidän pitäisi pikemmin lisätä
-kuin vähentää tavallista harjoitusmääräänne. -- Helmi oli alakuloinen,
-kulkiessaan sinä päivänä opistolta kotiin. Jos milloinkaan, hän tunsi
-sen sanan totuuden: "Ei kenkään voi palvella kahta herraa."
-
-Hän tiesi tahtovansa palvella yhtä ainoata. Hän tiesi myöskin, mitä se
-hänelle merkitsi. Joko hänen tuli alistua huonontuneeseen todistukseen,
-opettajiensa epäsuosioon ja sanomalehtien ankaraan arvosteluun, tai
-hänen tuli jättää enon hoito toisiin käsiin, Kotkan suosarka ainiaaksi,
-itse käydäkseen kukkatietä, omaan onneen, ihmisten kiitokseen,
-taiteilijan kunniaseppeleitä kohti.
-
-"Herra Jeesus, miksi Helmi hakee kukkaseppeleitä? Sinulla ja minulla on
-orjantappuroita ja verta!"
-
-Se kaikui ja soi hänen sydämessänsä. Se ahdisti kuin ankarain aaltojen
-pauhina. Hän tunsi tulleensa siihen hetkeen, jolloin toden takaa oli
-pantava kyseeseen suuren lupauksen täyttäminen.
-
-"Helmillä ei ole enää kukkasia. Nyt Helmi tulee suolle sinun kanssasi,
-Kotka-eno. Jos elät tai kuolet, niin Helmi tulee!" Sen hän oli luvannut.
-
-Ja kehoituksena kaikuivat rippikoulukirjeen sanat enon kynästä:
-"Maksakoon mitä tahansa, ole ehjä ja kokonainen! Ole kotkatyttö, joka
-ei pelkää!"
-
--- Minä eroan musiikkiopistosta! -- Se ajatus tuli rohkeana kuin kotkan
-siipien suhahdus. Se hämmästytti häntä itseänsäkin, mutta samalla
-hän tunsi koko olentonsa terästyvän uljasta päätöstä toteuttamaan.
-Niin, se oli ainoa keino. Hän oli tarjoutuva Herran viinimäen
-työntekijättäreksi, ja Kotka-eno oli ratkaiseva, millä paikalla häntä
-parhaiten tarvittiin. Siinä oli hänen uhrinsa, ehjän elämän hinta.
-
-Kotiin tultuansa hän meni suoraan enon huoneeseen. Kotka makasi
-tyynyjen nojassa, raamattu käsissään, "opetellen jälleen lukemaan",
-kuten hän leikillisesti sanoi. Hän näytti hyvin iloiselta. Tyytyväisyys
-hohti hänen katseestansa, ja rakkaus enti Helmiä vastaan.
-
--- Tule tänne, Helmi tyttöseni. Sydämeni on taas täynnä kiitosta.
-Tiedätkö, sairaus on usein suloinen asia. Tämä on ollut minulle oikea
-Jumalan lahja.
-
--- Onko? -- sanoi Helmi hajamielisesti. Hänen ajatuksensa oli kokonaan
-kiintynyt siihen tärkeään kysymykseen, josta hän oli tullut puhumaan.
-
--- Niin, etkö ymmärrä? Tiedäthän, että lepo on työmiehelle tarpeen, ja
-hiljaisuus Jumalan kasvojen edessä. Emme itse uskalla _ottaa_ lepoa,
-meidän täytyy tehdä työtä niin kauvan kuin päivä on, mutta rakas Isä
-antaa lahjansa oikealla hetkellä.
-
--- Niin, -- sanoi Helmi, yhä omissa ajatuksissaan.
-
--- Olen juuri lukenut Nehemian kirjaa. Se on hyvin ihmeellinen. Rukous
-ja työ, aina vaan ne kaksi voimaa. Niillä Herran temppeli rakennetaan.
-
-Helmi tuli tarkkaavaisemmaksi. Hän kysyi:
-
--- Eikö Nehemian kirjassa myöskin ole tämä lause: "Puolet minun
-nuorista miehistäni tekivät työtä, ja toinen puoli piti keihäitä ja
-kilpiä?"
-
--- On, se on juuri tässä neljännessä luvussa. Olipa niitäkin, jotka
-toisella kädellä tekivät työtä, toisessa pitivät aseen. Sellainen oli
-asema vihollisen uhatessa. Se sopii hyvin meidän aikaamme.
-
--- Joka sotii, saa haavoja, -- sanoi Helmi miettiväisesti. -- Sinä,
-eno, olet Herran sotilas, minä olen pieni työmuurahainen.
-
--- Voi olla sotilas, saamatta kiveä päähänsä, -- virkkoi Kotka samaan
-iloiseen tapaan kuin pitkin aikaa. -- Kysymys on pelottomuudesta ja
-kokonaisesta uhrautumisesta.
-
--- Eikö sitä tarvitse sekin, joka tekee hiljaista työtä? -- Helmi
-katsoi häntä silmiin. Ei eno aavista, mitä hän on tullut ilmoittamaan!
-
--- Kyllä, Helmi, tavallaan. Mutta hän tarvitsee vielä runsaammin
-kärsivällistä rakkautta. "Ei enkelien siipiä ja kultakruunuja, vaan
-enkelien palvelevaista mieltä." Olen hyvin iloinen siitä, että sinä
-olet sellainen enkeli.
-
--- Eno, sehän on liikaa, -- arveli Helmi hämillänsä.
-
--- Ei se ole liikaa. Äsken kerroin, miksi sairauteni on ollut minulle
-suloinen. Aioin muutakin lisätä, mutta johduimme aineesta pois. Nyt
-minä sen sanon sinulle: sairaana oppii tuntemaan kultaisia sydämiä!
-Tässä on yksi, kaikkein kultaisin.
-
-Helmi oli kiitollinen enon antamasta tunnustuksesta. Kuitenkaan ei
-eno käsittänyt hänen uhrinsa suuruutta, siitä hän oli varma. Ei hän
-itsekään ollut käsittänyt, ennenkuin tänään.
-
--- Riitta täti on toinen, -- jatkoi Kotka. -- Hän on keittänyt
-marjamehuteetänsä, paistanut munakkaitansa ja ostanut vasikanpaisteja,
-niin että minä kohta tulen perin pilatuksi. Nämä pehmeät patjat
-täytyy jo pian karkoittaa, muuten minä opin niihin. Muistatko,
-kuinka Hudson Taylor teki? Hän makasi paljailla sängynpohjilla,
-ennenkuin lähti Kiinaan, ja seuraus oli, että hän makeasti voi nukkua
-epäjumalantemppeleitten kivirappusillakin.
-
--- Mutta sinä, eno kulta, et lähde Kiinaan etkä enää edes Ameriikkaan,
--- sanoi Helmi. Hänen sydämensä heltyi, hän muisti sitä tuskaa, millä
-eno houreissaan oli puhunut Ameriikkaan lähdöstä. -- No niin, entäs
-muita kultasydämiä?
-
--- Et ole vielä huomannut, mitä minun kirjoituspöydälläni on.
-
--- Ruusuja! Keltä, eno?
-
-Helmi katseli ihastellen. Niitä oli kapeassa lasissa kolme:
-tummanpunainen, vaaleanpunainen ja valkoinen.
-
--- Sinun ystävältäsi Hertta Toiviolta. Kyllä hän on herttainen,
-oikein nimensä mukaan. Minä tunsin Lehtisen perheen, kun Helsingissä
-opiskelin, ja nyt olen saanut uudistaa tuttavuuden. En olisi luullut,
-että pieni Hertta sellaisella rakkaudella muisti minua.
-
-Helmi näki kyyneleitä Kotkan silmissä. Itse hän äkkiä tuli niin
-iloiseksi, ettei tietänyt miten sen selittäisi.
-
--- Vai tunsitko sinä heidät? Siitähän minusta näytti, kun olit
-Aimon seurassa. Miksi et ennen kertonut minulle? Niin, eno, he ovat
-todellakin parhaat ihmiset, mitä voi ajatella. Ihan tekisi mieleni heti
-juosta sinun puolestasi kiittämään. En olekaan käynyt siellä pitkään
-aikaan, kerran vaan sitte kuin sairastuit. En ole ehtinyt. Saanko
-mennä, ethän tarvitse minua nyt?
-
--- Hertta oli täällä, minä jo kiitin häntä.
-
-Se oli melkein pettymys Helmille; mutta kun hän kerran oli ystäviänsä
-muistanut, ei hän voinut niin pian kääntää heistä ajatuksiansa.
-
--- Menen hetkeksi kuitenkin, -- sanoi hän. -- Olipa ikävä, etten ollut
-kotona, kun Hertta taas kerran tuli tervehtimään.
-
-Helmi tuli omaan huoneeseensa. Se oli jäänyt sanomatta, mitä hän aikoi.
-Hän oli tahtonut sanoa Kotkalle: -- Nyt, eno, valitse minun kulmani
-suurella suolla! Kauvan olen _haaveillut_ Jeesuksesta; nyt tahdon
-seurata Karitsaa, mihin ikänä hän menee. Tässä minä olen, valmiina
-minne lähetetään. -- Miksi hän taas empi, miksi sanat kielelle kuolivat?
-
-Ei, päätös kyllä oli peruuttamaton. Hän vaan tahtoi nähdä rakkaat
-ystävänsä, hän tahtoi sen saman sanoa heillekin -- _ennen_ kuin
-Kotka-enolle...
-
-Pöytänsä ääreen hän pysähtyi hämmästyneenä. Siinäkin oli maljakko
-kukkineen, ei ruusuja, vaan tummanpunaisia neilikoita. Pieni kortti
-kuoressaan ilmaisi antajan.
-
-Aimo kirjoitti:
-
- Helmi!
-
- En ole nähnyt sinua sitte kuin lahjoitit minulle sydämeltäsi
- punaneilikan, jota pyysin. Ota vastatervehdykseni! Uskollinen
- sairaanhoitaja, älä kokonaan unohda lääkäri-ystävääsi
-
- Aimoa.
-
-Kaikki himmeni Helmille sinä hetkenä, himmeni ja valkeni. Huone
-tulvahti kuin päivänpaistetta täyteen. Hänen sydämessään soi
-kevätlintujen säveleitä tuhatkielin, niin, hän itse oli lintunen, povi
-lauluja tulvillaan.
-
-Helmi oli lapsikin. Helmi hyppeli, riemuitsi, painoi korttia vasten
-rintaansa, tunnusteli kukkain tuoksua, suuteli niitä, ja lopuksi ihan
-pyörällä päin istui sinipunervaan sohvaan, kukkamaljakko edessään.
-
-Aimo rakasti häntä! Varmaan, varmaan, varmaan!
-
-Mitä silloin merkitsi musiikkiopiston jättäminen? Kerran hän kumminkin
-oli sen jättävä. Mitä merkitsi koko maailma tämän onnen rinnalla?
-
-"Uskollinen sairaanhoitaja". Ne sanat yhtäkkiä iskivät häneen. Enon
-lääkäri oli sanonut, että hän oli kuin sairaanhoitajaksi luotu. Sitä
-apua eno parhaiten tarvitsi köyhiensä kurjissa kodeissa -- sitä
-Aimokin tulevalta puolisoltansa, jos he kerran yhdessä kulkisivat
-Pursimiehenkadun mataliin majoihin ja Hermannin kaukaisiin hökkeleihin.
-
-Tarvitsiko hänen epäillä? Tarvitsiko laskea ratkaisua enon käsiin? Ei,
-hän menee suorana ja uljaana Kotkan luo ja lausuu: -- Eno, päätökseni
-on tehty. Huomenna ilmoitan eroavani musiikkiopistosta. Toukokuun
-ensi päivänä, samana päivänä, jona sinäkin virkaasi astut, alkaa
-kirurgisessa sairashuoneessa hoitajattarien kurssi. Siihen minä menen
--- ja sitte käytä minua! Näetkö, sinun kotkatyttösi ei pelkää!
-
-Ja hän astui varmoin askelin enonsa eteen, ja hän sanoi ne sanat silmää
-räpäyttämättä.
-
-Oliko Paavali Kotka iloinen? Hänen olisi pitänyt olla. Miksi kumminkin
-tuntui, ikäänkuin sille, joka onnellisesti on pyydystänyt laululinnun
-ja saanut sen suljetuksi häkkiin? Samassa silmänräpäyksessä Helmin
-sielussa välähti rinnakkaiskuva: ilmojen kotka, suljettu eläintarhaan,
-taivaana rautalankaverkko, uljaat siivet katkottuina, jotta ihmislapset
-saisivat kuivan hyötynsä sen kärsimyksistä ja ikävöimisestä!
-
-Kauhun väre kävi läpi Helmin olennon, ja Kotka tunsi kiitollisen riemun
-sijaan omituista lamautumista. Heidän täytyi rukoilla, heti, palavasti!
-Vihollinen kiusaa, ja voiton ratkaisuhetkellä hän on vaarallisin.
-
-Paavali Kotka pani kätensä Helmin pään päälle, ja Helmi polvistui.
-
--- "Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua..."
-
-Noustuaan Helmi oli tyyni, mutta kalpea. Ei -- unta se ei ollut, se oli
-totta nyt. Jumalan kasvojen edessä se oli vahvistettu.
-
--- Tässä minä olen. Jumala minua auttakoon!
-
--- -- --
-
-Kaikki panivat vastaan, mutta Helmi pysyi lujana. Riitta täti puhui
-oikein vakavasti: -- Kun nyt olet soittanut vuosikaudet, niin ei kesken
-jättäminen kelpaa. Semmoinen vaihemielisyys on pelkäksi vahingoksi.
-Kyllä se on totta, että isäsi ja minä panimme sinut talouskouluun,
-mutta silloinhan sinä otit yksityistunteja ja soitit kaiken aikaa
-kumminkin. Emme me sinusta tahtoneet emännöitsijää emmekä karjakkoa
-vasten luontoasi, ymmärräthän sen! Ei kukasta kapustaksi. Sairaanhoito
-nyt on vihoviimeistä sinulle.
-
--- Niin minäkin aina ajattelin, -- vastasi Helmi. -- Nyt minä ajattelen
-toisin.
-
--- Paavali Kotkan konsteja kaikki, -- mutisi täti pahalla mielellä. --
-Kyllä saatte nähdä, mikä siitä tulee.
-
-Musiikkiopistossa pianonsoiton opettaja suuttui ja sydäntyi. -- Minä
-en salli teidän erota! -- hän suorastaan ilmoitti. Helmi käyttäytyi
-nöyrästi, mutta täydellisellä varmuudella: -- Minulla on oikeus,
-ei kukaan voi minua pidättää. Olen hyvin pahoillani, että tuotan
-teille vaikeutta. Oi, uskokaa, se ei ole helppoa minullekaan...
-Silloin opettaja koetti houkutella ja taivuttaa, maalaili taiteen
-ihanata uraa, loistavaa tulevaisuutta ja Helmin lupaavia lahjoja.
--- Teette väärin, syntiä te teette, kun heitätte menemään sen
-kaiken, mikä teillä jo vallan on käsissänne. Mieletön te olette! Ei
-meillä kasva taiteilijoita, niinkuin sieniä sateen jälkeen -- niin,
-tusinataiteilijoita kyllä kasvaa, mutta niistä taivas varjelkoon! -- ja
-siis ei ole meillä varaa heittää hukkaan yhtään ainoata todellista. En
-minä suostu antamaan todistustakaan, jos juoksette pois ennen näytettä.
-
-Sitä ei voinut auttaa. Helmi jätti jäähyväiset, ja opettaja kääntyi
-jyrkästi pois. Helmi sai sen vaikutuksen, että hän oli hyvin
-vihastunut. Tuntui niin haikealta, että sydän oli pakahtua. Vaan kun
-Helmi oli ovessa lähtemässä, tuli opettaja vielä hänen perässään.
-Suuret kyyneleet olivat pusertuneet vanhan miehen silmiin, hän ojensi
-tytölle molemmat kätensä ja sanoi syvässä mielenliikutuksessa: --
-Teidän kuutamosonaattinne!
-
-Niissä kahdessa sanassa väreili vanhan taiteilijasydämen koko rakkaus
-nuoreen taimeen, jota hän oli ihmisten iloksi kasvattanut. Niihin
-sisältyi hänen pettymyksensä ja valituksensa, hellä nuhde ja harras,
-tunteisiin vetoava pyyntö.
-
-Helmi ei voinut sitä kestää. Hän purskahti ääneen itkemään ja riensi
-alas portaita, kuin omaa sisintänsä paeten.
-
-Kaikkein vaikeinta kumminkin oli ystävien luona yläkerroksessa. Helmi
-ei uskaltanut heille mitään kertoa, ennenkuin ero musiikkiopistosta
-oli tapahtunut ja kurssi-ilmoitus tehty. Toisin hän oli aikonut, mutta
-sitte hän vaistomaisesti oli alkanut pelätä Aimoa. Entä jos hänkään ei
-ihastu, vaan on pahoillaan kuten kaikki muut?
-
-Toiviot joutuivat suuresti hämmästyksiinsä; Aimo ei mielentilaansa
-näyttänyt.
-
-Hertta torui ja hymyili vuorotellen. Hän ei oikein ollut selvillä,
-tahtoiko Helmi sairaanhoitajaksi Kotkan vai Aimon tähden. Arvi
-kiusotteli Helmiä tapansa mukaan. -- Kuuleppas, sehän oli semmoinen
-asia, josta tälle neitoselle ei ennen saanut puhuakaan. Nyt sinä saat
-itse nähdä, kuinka ihmisiä leikellään. Minä olin kerran erään tohtorin
-luona -- ei se tämä Aimo ollut sentään -- kun telefooni siellä soi.
-Joku kuului sairashuoneelta kysyvän, mitä piti tehdä potilaalle. "No
-ottakaa pois pari kylkiluuta ja nyrkinkokoinen kappale lihaa", käski
-tohtori. Semmoista sairashuoneessa tehdään.
-
--- Hyi! -- sanoi Hertta. -- Ole nyt sinäkin Arvi vaiti, älä kaikkea
-kerro. Ei se kumminkaan taida olla edes totta. Helmi jo pyörtyy
-vähemmästäkin.
-
--- Anna hänen puhua, -- sanoi Helmi hyvin kalpeana.
-
--- Entäs kun ihmisiä nukutetaan, -- jatkoi Arvi. -- Siinä ne makaavat,
-silmät muljollaan; suu auki ja kieli velttona. Kieli putoo usein
-kurkkuun, eikö niin, Aimo? Silloin otetaan pitkät pihdit ja kiskaistaan
-se ulos, jotta ruskahtaa. Hoitaja niillä pihdeillä vetelee, tai jollei
-vetele, niin pitää leuvoista kiinni. Onko lystiä, Helmi?
-
--- Arvi, mitä sinä ajattelet! -- huudahti Aimo, joka näki Helmin yhäti
-kalpenevan, vaikka hänen käytöksensä muuten oli tavattoman hillitty ja
-tyyni. -- Antakaa Helmin olla rauhassa!
-
--- Annetaan, annetaan, -- sanoi Arvi, vaihtaen Hertan kanssa
-merkitsevän katseen. -- Minä lähdenkin nyt "Vanamon" kokoukseen.
-
--- Ja minä keitän teille teetä, -- sanoi Hertta. -- Kas, se on niin
-että Leena on ulkona...
-
--- Meidän Leena on aina ulkona, -- nauroi Arvi. -- Lieneekö se tapa
-muillakin nuorten rouvien palvelustytöillä? Siitä on se seuraus, että
-ellei Hertta keitä, joutuu se huvi minun osakseni. Hyvästi nyt! Älä
-kanna kaunaa, Helmi, ollaan hyviä ystäviä, eikös niin?
-
-Helmi ei estänyt Herttaa teenkeitosta. Hän jäi mielellään Aimon kanssa
-kahden. Sitä juuri hän hartaimmin oli toivonutkin.
-
--- Aimo, -- sanoi hän hiljaa, -- ymmärrätkö minua?
-
--- En ymmärrä, -- oli vakava vastaus.
-
--- Minä en tahtoisi elää itselleni... en tahtoisi elää turhaan...
-katso, enon vuoteen ääressä olen oppinut --
-
-Hän takertui. Ei syntynyt selvää ajatuksen muotoa. Hän ei saanut
-uskottavaksi, mitä halusi sanoa, sillä hän itse tunsi epäröivänsä.
-
--- Siis kurssin käytyäsi -- mitä sinä aiot?
-
--- Aion... aion hoitaa köyhiä sairaita, joita eno löytää... Aion
-palvella Herraa...
-
--- Helmi! -- huudahti Aimo, päästäen nyt valloilleen kaikki pidätetyt
-sanat ja tunteet, -- sinä olet harhaan johdettu etkä tiedä mitä
-teet! Minä sanon sinulle, että löytyy henkisiä murhaajia ja henkisiä
-itsemurhaajia. Sinä olet toisten taluttamana menossa henkistä
-itsemurhaa tekemään!
-
-Helmi sai rohkeutensa takaisin ja alkoi puolustautua.
-
--- Olethan sinä lääkäri, työskentelethän itsekin sairashuoneessa. Minä
-olen silmissäsi käyttäytynyt niinkuin tyhmä lapsi, joka pelkää pienintä
-naarmuakin. Ehkä olen vahvempi kuin luuletkaan. Ehkä saat nähdä, että
-minä voin tehdä sen, mistä tähän asti en ole kestänyt edes kuulla
-puhuttavan.
-
--- Mutta taiteesi, suuri lahjasi, jonka Jumala on antanut!
-
--- Sinä myös olet taiteilija, vaikka olet lääkäri.
-
--- En ole. Huvikseni minä soitan, tai ehkä oikeammin siksi, että näen
-lakkaamatta ympärilläni rumaa, raakaa, ikävää ja sydäntä särkevää...
-Henkeni kaipaa vastapainoa, minä löydän sen sävelissä -- sinun
-sävelissäsi vielä paljon täydemmin kuin omissani. Mutta taitelijaksi
-minä en koskaan olisi kelvannut. Taidelahja on jumalainen kipinä,
-jota ikävöimisellänsä ei voi ottaa, vielä vähemmin ostaa rahalla ja
-soittoharjoituksilla. Ken sen on saanut ilmaiseksi, hän sille eläköön!
-
--- Eikö siis taiteilijan tulisikaan elää _tosi_ elämää? -- sanoi Helmi
-hiljaa.
-
--- Me nyt kerran elämme tosi elämää, siitä ei pääse mihinkään, jos
-tahtoisikin. Ethän sinä ole varjo, enkä minä. Kenen tulisi iloita,
-ellei minun, lääkärin, siitä että harrastuksesi on kääntynyt sairaihin
-ja kärsiviin? Sinä tarvitset tosi elämää, josta taiteesi ammentaa, ja
-elämää, jolle annat, mitä sävelissä olet unelmoinut. Mutta sinä _et
-saa_ vajota tänne alas!
-
--- Vajoanko alas, jos seuraan Jeesusta ylös vuorille -- "minne tie on
-verinen", niinkuin eno kerran sanoi...?
-
--- Sinä tunnet Jeesusta enemmän kuin minä, -- sanoi Aimo hillitymmin
-ja syvällä vakavuudella. -- Minä en ole niitä, joita nimitetään
-uskovaisiksi. Sen minä kumminkin voin sinulle vakuuttaa, että en mitään
-niin halaja kuin kohdata totuutta. Jos se tulivoimalla kerran minun
-sydämeni kohtaa, en ole empivä. Mutta sano rehellisesti, niinkö sinä
-olet huomannut, että hän, jota palvelet, tahtoo katkaista kotkien
-siivet? Sinun täytyy tunnustaa, että se ei ole _sinun_ kokemuksesi --
-vai onko?
-
--- En ole aikonut katkaista siipiäni! Juuri nyt, jos koskaan, olen
-tarvinnut niiden lentovoimaa. Luuletko, että tämä on ollut helppoa
-minulle? Luuletko, että on helppoa juuri nyt, kun sinäkään et ymmärrä
-minua etkä hyväksy mitä olen tehnyt? Minun täytyy seisoa Kotka-enoni
-kanssa ihan kahden...
-
-Helmin ääni tukahtui. Hänen suuri, syvä murheensa liikutti Aimoa ihan
-sydänjuuria myöten. Hänen _täytyi_ pelastaa tämä lapsukainen!
-
--- Helmi, -- sanoi hän hellästi, -- tahdon näyttää sinulle kuvan, jota
-aivan tahallamme emme ole ennen näyttäneet.
-
-Hän meni omaan huoneeseensa ja nouti sieltä albumin. Ensi lehdellä oli
-yksinkertaisen puurakennuksen kuva. -- Tämä on vanhempaini entinen
-talo, -- kertoi Aimo, kääntäen lehden. -- Tässä ovat isä ja äiti, --
-taas lehti kääntyi, -- ja tässä, katso, meidän vanhin sisaremme Lilja,
-joka nuorena kuoli...
-
-Helmi huudahti nähdessään kuvan.
-
--- Mitä, Helmi? Tunnetko sen?
-
--- Minä luulen sen nähneeni... en tiedä...
-
--- _Hän_ oli uskovainen, -- jatkoi Aimo, ikäänkuin Helmi katseillaan ei
-olisi mitään kysynyt. -- Usko teki hänet onnelliseksi ja hyväksi, minä
-näin sen, eikä sellaista unohdeta. Hänen elämänsä tähden uskovainen
-tyttö on minun ihanteeni. Sinussa, Helmi, minä olen etsinyt ihanteeni
-kuvaa.
-
--- Voi Aimo, minun uskoni ja elämäni on ollut hyvin puolinaista!
-
-Aimo katsoi häntä tutkivasti ja syvästi silmiin.
-
--- Se on mahdollista, -- sanoi hän sitte. -- Muuten et olisi antanut
-toisen ihmisen taluttaa itseäsi, luulotellen että Kristus sinua talutti.
-
--- Kuinka? -- huudahti Helmi.
-
--- Älä pelkää! Minähän olen lääkäri, tottunut veistä käyttämään.
-Sydämeni ei ole niin kova kuin miltä kuuluu, minä ajattelen nyt sinua
-yksin. Sitäpaitsi puhun kanssasi ehkä viimeisen kerran pitkään aikaan.
-Pianhan minä lähden maalle, viransijaisuuteni alkaa.
-
--- Se on totta, -- sanoi Helmi. -- En ymmärrä -- en ole sitä ensinkään
-muistanut... Nytkö jo? Eikö sinun pitänyt vasta kesällä lähteä?
-
--- Toukokuun ensi päivästä, -- vastasi Aimo.
-
-Se oli säälimätön totuus, joka vaikutti Helmiin aivan musertavasta.
-Eikö hän siis päivääkään saanut Aimon kanssa työskennellä? Ainakin
-yhden kuukauden -- niin hän oli ajatellut. Aimo olisi helpottanut
-hänen ensi askeleensa uudella kivikkotiellä. Aimon katse olisi
-auringonsäteenä hänen mielensä kirkastanut keskellä suon sumuja.
-
-Hertta toi kuppeja pöytään, liikkui edes takaisin, jutteli pajatteli
-ja esti toisia pääsemästä kiinni keskeytettyyn keskusteluun. Omituinen
-masentunut tunnelma painosti heitä, kunnes Helmi nousi, sanoakseen
-hyvästi.
-
-Silloin Aimo, Hertasta huolimatta, solmi entisen keskustelun langat.
-
--- Helmi, tiedätkö miksi puhuin sisarestamme, ja näytin hänen kuvansa?
-Sinulle varoitukseksi. Hän, rakas, suloinen Lilja, murtui toisen
-tähden, siksi että hän oli liian heikko kulkemaan yksin, kun ei saanut
-toisen kanssa kulkea. Se toinen rakasti häntä -- jos julmuus on
-rakkautta -- ja seurasi Kristusta -- jos rakkauden irvikuva on Kristus.
-Helmi, _rakas_ Helmi -- muista, että nyt olen sinua varoittanut!
-
--- -- --
-
-Helmi itki paljon sinä iltana. Kaikki hänen sisimmässään oli kääntynyt
-sekasortoon. Hän aavisti, mitä Aimo oli tahtonut sanoa, mutta hänellä
-ei ollut salaisuuden avainta. Hän uskoi Aimon rakkauteen, mutta ei
-voinut heittäytyä sen varaan. Eno oli taas tänään väsyneempi ja
-heikompi, varmaankin mielenliikutuksen tähden; Helmi ei nyt hänen
-kanssaan uskaltanut puhua sydämensä tuskasta ja rauhattomuudesta. Niin
-hän seisahtui äitinsä kuvan ja Kristuksen siunaavien käsivarsien eteen.
-Palavasta, avuttomasta sydämestä kohosi rukous: -- Herra, johdata minua
-oikeata polkua! Herra, sinä olet minun ainoa, ainoa apuni!
-
-Äidin kaunis kuva seinällä katseli lempeästi lasta, joka kyyneliinsä
-nukkui, ja Kristuksen siunaavat käsivarret olivat ylhäältä ojennetut
-hänen puoleensa.
-
-Silloin Helmi näki unta:
-
-Suuri, lohduton, harmaja suo, mutainen rannasta rantaan. Kaunis,
-kirjava, kukkainen niitty, loistava kasteen pisaroissa. Paljo lintuja,
-äärettömän paljo. Oli joku, jonka kasvoja Helmi ei nähnyt, mutta hän
-kuuli äänen, joka soi kuin pyhäkellojen kutsumus: "Lennä, lennä,
-lennä!" Toiset linnut lensivät suolle, toiset niitylle. Koko maa oli
-täynnä viserrystä.
-
-Kuka on tuo tumma, joka kulkee paula käsissä? Hän pyydystää suon
-lintuja niitylle ja niityn lintuja suolle. Viserrys muuttuu haikeaksi
-valitukseksi. Linnut räpyttävät siipiänsä. Muta vangitsee, kukat
-vangitsevat. Tuhannet äänet huutavat apua, Helmikin huutaa ja herää.
-
-Hän vaan ennätti vielä kuin utupilvessä nähdä sen, jonka ääni niin
-taivaisesti soi. Hänet valtasi lohdullinen tunne: Tämä tulee särkemään
-kaikki paulat!
-
-Oli pilkko pimeä, kun Helmi heräsi. Ihmeellinen rauha täytti hänen
-sydämensä, ja hän nukkui uudestaan levolliseen ja virkistävään uneen.
-
-
-
-
-IX.
-
-Kuorman kantajia.
-
-
-Rautalankaverkko oli lauennut nuoren kotkan pään yli. Helmi
-oli vangittu suuriin, kolkkoihin sairassaleihin. Pitkät
-vuoderivit tauluilla merkittyine ihmisolentoineen olivat hänen
-sävelkoskettiminansa, kaikenlaisten lääkeaineiden tuoksu ja monien
-huokausten haikeus hänen henkensä ilmapiirinä. Helmi muisti sen
-pahoinvointisen ja kouristavan vastenmielisyyden, joka hänet oli
-vallannut, kun hän ensi kerran astui enonsa kanssa näiden ovien
-sisäpuolelle. Silloin hän tosiaan ei olisi voinut aavistaa, että tämä
-tuskien talo piankin tulisi hänen pysyväiseksi olinsijaksensa.
-
-Ei ilmaa, ei iloa, ei vapautta!
-
-Hienot, taipuisat soittosormet hankasivat lukkoja kiiltäviksi, seiniä
-puhtaiksi, lääkärien teräaseita kirkkaiksi kirpelissä liuvoksissa.
-Pienet, valkoiset kädet rohtuivat ja turposivat, hento varsi väsyi
-ihan poikki katketaksensa. Hän huokasi syvään, pysähtyi jonkun vuoteen
-ääreen, yritti lausua hellän, osaaottavan sanan ja kohentaa tyynyä
-vähän mukavammaksi. Kohta kuului virallinen ääni: -- Neiti Hartikka on
-hyvä ja pitää työstänsä huolen! Tyynyn pitää olla suorassa, ei sitä
-noin saa vääntää. Katsokaa, että siivous on toimitettu, kunnes lääkärit
-tulevat!
-
-Helmi ei pyörtynyt, kun hän ensi kerran oli leikkaushuoneessa mukana,
-eikä hän väistynyt yksin yöllä valvoessaan, kun kuoleman enkeli
-kolkutti suuren, kumajavan salin ovelle. Hän alistui kohtaloonsa.
-
-Turhaan Riitta täti nuoren Martan kanssa pani keittiössä parastansa.
-Työn on tapana ruokahalua höystää, mutta Helmi ei syönyt. Eikä hän
-voinut nukkuakaan, vaikka juuri oli valvonut koko yön ja aivan
-uuvuksissa saapui kotiin. -- Soita vähän, Helmi! -- pyysi täti
-parhaimmassa tarkoituksessa. Silloin Helmi melkein säikähtyi ja
-vakuutti aivan aiheettoman kiihkeästi, ettei hän sitä tee. Tädin
-poistuttua hän kiersi flyygelin lukkoon ja hautasi avaimen syvälle
-laatikkoonsa.
-
-Hertta toi hänelle usein pari kukkaa tai kauniin hedelmän, kun hän
-aamulla työhön lähti tai illalla työstä palasi. -- Torituliaisia! --
-sanoi hän heleästi hymyillen. Sitte hän kertoi uutisia: -- Aimo on
-kirjoittanut sitä ja sitä. Aimo kysyy, kuinka Helmi voi. -- Ilokseen
-hän huomasi väsyneen katseen elostuvan, mutta toisena päivänä se oli
-yhtä väsynyt jälleen. Entisen Helmin oli sairashuone haudannut.
-
-Paavali Kotka oli jo täysin terve ja virassa, puuhasi jälleen, kuten
-ennen sairastumistansa, ja lisäksi seisoi kansliassa neljä tuntia joka
-päivä. Sitäpaitsi hänellä oli tuskallinen jälkinäytös vaivanansa:
-oikeudenkäynti tapaturman johdosta. Rahkanen oli heti joutunut poliisin
-talteen ja oli nyt syytteessä juopumuksesta ja pahoinpitelystä. Hän oli
-jo oikeudessakin seisonut, mutta päätös odotti sairaan parantumista ja
-lääkärin loppulausuntoa. Parin päivän perästä raastuvanoikeuden taas
-piti istua.
-
-Elli, Rahkasen vaimo, oli käynyt Kotkan luona itkemässä miehensä häpeää
-ja pastorin onnettomuutta, johon he olivat syypäät. Kotkasta tuntui
-hyvältä, että Elli sanoi "me". Hän oli lohduttanut minkä voi. -- En
-minä syytä teidän miestänne, kaupunginviskaali on syyttänyt, ja hänen
-on siihen pakko. Minä en aio käyttää asiamiestä, saavun itse oikeuteen,
-niin saatte omasta suustani kuulla, että nyt puhun teille totta. Olen
-antanut anteeksi; sehän on kristityn luonnollinen velvollisuus.
-
-Kerran hän oli mennyt Rahkasta tapaamaan, mutta tämä ei ollut kotona.
-Toisella kertaa hän oli, mutta tahtoi puikkia tiehensä. Kotka sai hänet
-pidätetyksi, mutta asema oli kovin tuskallinen eikä puhe tahtonut
-sujua. Uhkaava oikeudenistunto ja katkera häpeä olivat kuorena miehen
-sydämellä. Kotka mietti ja rukoili, vaan ei vielä löytänyt neuvoa. Hän
-ajatteli näitä ihmisiä paljon, sillä hän oli varma siitä, että nyt oli
-heidän etsikkoaikansa ja Jumala oli juuri hänet aseeksensa tarkoittanut.
-
-Kaikki tämä, viran uuden edesvastuun ohella, täytti niin suuressa
-määrin Kotkan mielen, että Helmin muuttunut olento pitkäksi aikaa jäi
-häneltä huomaamatta. Usein heillä oli eri atria-ajat, usein myöskin
-tapasivat toisensa ihan kiireimmiten. Kotka katsoi Helmiä rakkaudesta
-ja hyväksymisestä loistavin silmin, kysyi jotakin, sai vastauksen ja
-oli tyytyväinen. Silloin Riitta täti ei kauvempaa malttanut, vaan
-ryhtyi asiaan: -- Paavali, -- sanoi hän, -- eikö sinulla ole silmiä
-päässä? Tyttö laihtuu ja kalpenee päivä päivältä, kohta hänestä on vaan
-varjo jäljellä. Sinä hänet tähän saatoit. Pidä sitte myöskin huolta
-hänestä! Veisit edes joskus kävelemään tai toimittaisit hänelle vähän
-rauhaa päästä Jumalan huoneeseen sanaa kuulemaan. Ei hän tällä tavalla
-kauvan kestä.
-
-Kotkan muoto muuttui vakavaksi. Päivällisellä hän tarkasteli Helmiä
-toden takaa, ja seuraus oli, että hän tänään päätti omistaa iltansa
-hänelle yksin.
-
-Toukokuu oli loppumassa, kesä odotti vuoroansa. Meri välkkyi suurena ja
-siintävänä, nuori vihannuus oli heleän hentoinen, ja tuomet puistoissa
-puhkeilivat. Ilta oli lempeä, leuto ja tyyni.
-
-Kotkan mielessä heräsi ajatus, joka siinä jo kauvan oli valmistunut.
-Helmi oli hänen sydänlapsensa -- hän tahtoi vetää hänet kokonaan
-sydämellensä. Luottamus herättää luottamusta, rakkaus rakkautta. Tähän
-aikaan Helmi ehkä parhaiten juuri sitä kaipasi ja tarvitsi.
-
-Kun Helmi sairashuoneelta palasi, odotti ajuri portaitten edessä.
-Paavali Kotka otti tyttönsä aivan erityisellä herttaisuudella vastaan.
--- Mene nyt pian muuttamaan pukua! Minä olen suunnitellut pienen
-suloisen iltaretken, joka on meitä molempia vahvistava ja virkistävä.
-
-Mielihyväkseen hän huomasi, kuinka se Helmiä ilahutti. Tuota pikaa hän
-oli pukeissa, ja he ajoivat rinnatusten ulos kevätillan ihanuuteen.
-
-Helmi hengitti syvästi, taas kerran rinnan täydeltä raikasta ilmaa,
-ihaili puistojen puita, joiden uusia lehtiä hän tuskin vielä oli
-ehtinyt huomata, loi pilkottavalle merelle kaihoavan katseen ja
-ihmetteli sitte, mihin eno häntä oikeastaan vei.
-
--- Ensin vähän kiertelemme kaartelemme, että sinä virkenet. Nyt
-käännymme tästä -- ajuri, uudelle hautausmaalle! -- niin, Helmi, sinne
-on matkamme määrä.
-
-Helmi ensin katsoi enoa pitkään, mutta ajatuslangat yhdistyivät, ja
-äkkiä hän rohkaisi mielensä, kysyen:
-
--- Eno -- _hänenkö_ haudallensa?
-
--- Niin. Toivon, että ymmärrät minua, ymmärrät _kuinka paljon_ sinua
-rakastan!
-
--- Kiitos, oma rakas eno!
-
-Lapinlahdenkatua pitkin, ohi hautakiviveistämöiden ja työväenasuntojen,
-he saapuivat uuden hautausmaan portille. Aurinko juuri laski meren ja
-metsän taakse, kullaten ja purppuroiden taivaan rannan. Joku yksinäinen
-lintu vielä visersi, sitte kaikki oli hiljaa. Suuren käytävän viileässä
-pimennossa lehdet vienosti lepattelivat, ja vanhat puut kuiskaten
-kertoivat menneitä muistoja ja monien kyynelten tarinoita.
-
-Kotka pysähdytti ajurin. He astuivat alas, ja Helmi huomasi hänen
-kätensä vapisevan, kun hän ojensi rahan. Helmin kysyvään katseeseen hän
-vastasi:
-
--- Luulen että viivymme. On rauhallisempaa, kun kukaan ei odota.
-
-Kapea polku vei monien kumpujen lomitse, kierrellen ja mutkitellen
-Se päättyi aivan meren rannalle. Siinä kasvoi kuusi, jonka juurella
-oli valkoinen risti. Kumpua ympäröi ruusupensasten seppel, ja ristin
-eteen oli asetettu vaaleanpunainen hyasintti ruukussaan. Marmorissa
-kiilsi kultakirjaimin: _Lilja_. Sitte syntymä- ja kuolinvuosi. Alle oli
-kaiverrettu:
-
- "Rauhan kaikki sielut saivat,
- jotka kärsi tuskat, vaivat --"
-
-Paavali Kotka laskeutui polvilleen paljaalle maalle, vaipuen
-äänettömään rukoukseen. Helmin sielussa soivat ne säveleet, jotka
-Schubert kerran oli sepittänyt ristirunon sanoihin. Hän oli ne monasti
-kirkkolaulajaisissa kuullut. Tällä hetkellä ne hänelle muuttuivat
-eläviksi.
-
-He istuutuivat vihreälle penkille kuusen varjoon. Aurinko oli laskenut,
-hehku himmentynyt. Kaitaisia punapäärmeitä ja irtonaisia rusopiirtoja
-vielä soilehti taivaalla. Meri kohisi kuin kaukaisena kaikuna päivän
-taisteloista. Se tummeni tummenemistaan, ja aalto aallon jälkeen
-uinahti rannan lepoon.
-
-Silloin Paavali Kotka kertoi Helmille haudatun lempensä tarinan:
-
--- Sinä näit hänen kuvansa. Hän oli nuori ja ihana. Minun sieluni
-taisteli Jaakobintaisteluansa; olin yksinäinen, työssä, kaipauksessa ja
-suuressa murheessa. Kun hän hymyili, unohdin huolet. Kun hänen päänsä
-nyökkäsi kukkien takaa ikkunasta, ei työn kuorma enää tuntunut, kutsui
-vaan lepo ja koti, missä hän odotti. Hän kirjoitti runoja. Joskus hän
-arastellen luki muutamia säkeitä, ja ne soivat koko päivän korvissani
-kuin hopean helinä. Hän oli valo ja riemu, mutta hän oli minulle
-myöskin synti ja kiusaus. Kuinka monta kertaa silmäni kulki raamatun
-riveillä, ja rivien välistä hohti hänen katseensa! Minä rukoilin, mutta
-yhtäkkiä huomasin, että puhuinkin hänen kanssansa enkä Jumalan. Silloin
-minä riistäysin irti koko tarmoni voimalla. Oli aika, jona tuskin
-katsoin häneen, koska en _tahtonut_. Tuli sitte toinen aika, jona en
-_voinut_. Seisoin kasvoista kasvoihin Vapahtajani kanssa -- se oli
-minun suuri effata-hetkeni. _Hän_ ei ollut mukana, ainoastaan Herrani
-ja minä -- sanomattomassa, pyhässä yksinäisyydessä. Silloin minä sanoin
-Herralle, joka täynnä pohjatonta rakkautta laski lävistetyt kätensä
-pääni päälle: "Ole minun elämäni kuningas! Sinä tulit tulta sytyttämään
-tänne maailmaan, ja mitä sinä toivot, kuin että se jo palaisi? Polta
-minutkin alttarillasi! Ristiinnaulitse minut! Anna minun kärsiä, lähetä
-minut sinne, missä työ on vaikein ja uhri raskain! Menen riemulla
-sinun tähtesi!" -- Siihen aikaan kuulin kertomuksen nuoresta tytöstä,
-joka oli ennen kodissamme palvellut. Hän oli lähtenyt Ameriikkaan,
-joutunut viettelijän uhriksi, langennut syntiin ja kuollut -- eikä
-kukaan tietänyt, minne ja miten hän oli edes haudattukaan. Hänen
-vanha äitinsä sanoi minulle Helsingissä, katkerasti itkien: "Eikö nyt
-ole ketään pappia, joka hakisi lapsi paran ja toimittaisi siunattuun
-multaan?" -- Ei tosiaankaan ole paljon pyydetty, minä ajattelin. Itse
-olisin kysynyt ja vaatinut: Eikö ole pappia, joka ottaisi lapsen jo
-ajoissa suojaansa ja varjelisi susien kynsistä? Ja eikö ole pappia,
-joka etsisi eksyneitä? -- Se oli ensimmäinen tulikipinä minulle. Pian
-seurasi toisia. Tulisi pitkäksi kertoa niistä nyt. Minä vaan tunsin,
-että kohtaloni oli ratkaistu. Herrani ääni julisti: "Olen rukouksesi
-kuullut. Sinä saat juoda sen kalkin, jota anoit, ja sillä kasteella,
-jota halasit, minä sallin sinun tulla kastetuksi. Sinä olet se paimen,
-jonka olen valinnut lampailleni kaukana suurten merten äärissä. Mene,
-minä lähetän sinut!" --
-
-Helmi oli kuunnellut henkeänsä pidättäen, keskeyttämättä ainoallakaan
-sanalla. Nyt hän välittömästi huudahti huolestuneena: -- Mutta eno --
-_miksi_ sinä sellaista rukoilit?
-
--- Etkö ymmärrä? Rakkaus tahtoisi tarjota suurimman mahdollisen
-vastalahjan sille jolta kaiken on omaksi saanut...
-
--- Eikö se ole suurin vastalahja, että mitään pyytämättä annamme hänen
-ratkaista kaikki?
-
-Kotka istui vaiti, miettiväisenä. Sitte hän kysyi: -- Etkö sinä koskaan
-pyydä mitään? Eikö lapsikin tee ehdotuksia isällensä? _Hän_ ratkaisee
-silloinkin, sillä valta ei ole meidän käsissämme.
-
-Helmin korvissa kaikui joku lause siitä, että _Jumala antoi heidän
-vaeltaa mielensä jälkeen_, koska he olivat häntä kiusanneet.
-Laulettiinhan virressäkin:
-
- "Mä kyll' en saa, en tahdokaan
- armolles määrää panna..."
-
-Hän tunsi itsensä kumminkin epävarmaksi ja kokemattomaksi, eikä
-uskaltanut enää mitään sanoa.
-
--- Jumala tietää, ettei se ollut helppoa, -- jatkoi Kotka. -- Mikä ensi
-innostuksessa nosti minut yli kaiken maallisen, se tuntui yhtäkkiä
-kuormalta, jota oli mahdoton kantaa. Se tapahtui eräänä päivänä, kun
-odottamatta vahingossa näin Liljan polvistuneena rukoukseen. _Hän_ --
-kukkanen, lintunen, sulotar ja maailman lapsi!
-
-Oliko hänkin tietämättäni ollut mukana? Oliko meitä ollut kaksi sokeata
-Jeesuksen huoneessa samalla kertaa?
-
-Minä kysyin häneltä, ja hän sanoi, että _minä_ hänet olin johdattanut
-Jeesuksen luo. Kuinka? Milloin? Se oli ihme, jota minun oli vaikea
-käsittää, vaikka kuulin sen hänen omilta huuliltansa. Mutta siitä
-hetkestä asti me ilman sanoja ja ilman lupauksia tietoisesti kuuluimme
-yhteen. Kahden me istuimme Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän sanoi,
-että minä häntä opetin, mutta minä tiedän, että Jeesus opetti meitä
-molempia. Hän oli varmaan minua pitemmällä... Hänen kasvonsa hohtivat
-taivaallista valoa, hän säteili hyvyyttä, puhtautta, rakkautta. Jos
-sinä, Helmi, olisit ollut vanhempi, kun äitisi kuoli, muistaisit hänen
-olentonsa taivaallisen sulouden. En ole ketään nähnyt niin Kaarinan
-kaltaista kuin hän oli siihen aikaan. Anna anteeksi, Helmi, äitisi
-muiston tähden, jos rohkenen sanoa, että hän oli vieläkin suloisempi!
-
-Silloin minulle selveni, että hänestä täytyi tulla omani, koska häntä
-rakastin, rakastin niin pohjattomasti, niin tulisesti, kuin nuorukainen
-koskaan voi neitosta rakastaa...
-
-Niin, Helmi tiesi, kuinka voi rakastaa!
-
--- Hän ja elämäni kutsumus, -- jatkoi eno, -- siinä se oli, koetuksen
-kivi ja ratkaisun tienhaara. Luulin järkeni menevän, kun se astui
-eteeni. Kuinka minä hänet veisin Ameriikkaan? Minä vaeltaisin ympäri
-siirtolaisia etsimässä, eläisin köyhänä, kulkisin kurjuuden paikat,
-pelastaisin, palvelisin, antaisin vaikka henkeni. Mutta hän? Hento,
-ylellisesti kasvatettu, hemmoteltu ja hellitelty tyttö! Hän ei koskaan
-suostuisi minua sinne seuraamaan!
-
--- Rakkaus seuraa vaikka minne! -- huudahti Helmi kiihkeästi. Kotkan
-katse kohtasi Helmiä. Tyttö painoi päänsä alas. Kyllä eno oli
-ymmärtänyt.
-
--- Oikein sanoit, rakkaus _luulee voivansa_ seurata vaikka minne,
--- hän vastasi kuin unelmissaan. -- Tuli hetki, jona en enää voinut
-hillitä hehkuvaa, kuohuvaa, taistelevaa sydäntäni. Sanoin hänelle
-kaikki, tunnustin rakkauteni, panin valinnan hänen eteensä ja odotin
-tuomiotani. Odotin ja pelkäsin, ja kuitenkin aavistin, että ehkä ei
-uhria vaadittaisikaan, ehkä minun kukkaseni olisi enemmän kun rohkenin
-toivoa: uljas, ehjä lemmessään, altis hänkin kanssani kärsimään ja
-taistelemaan...
-
--- Hän oli! -- Helmi tiesi sen varmaan, ei toisin voinut ollakaan.
-
--- Niin, _hän oli_ -- oi Helmi -- en voi sinulle kertoa siitä hetkestä,
-se oli sellainen, että vieläkin tunnen muistosta huumaantuvani. En sitä
-antaisi pois sen tuskankaan hinnalla, joka pian vuorenpainoisena oli
-sydämeni musertava... Runoilija sanoo, että suloisempaa on lempiä ja
-kadottaa, kuin ainiaaksi jäädä lemmen onnesta osattomaksi...
-
-Kotka vaikeni. Helmikin oli vaiti. Tyttö ei rohjennut häiritä muiston
-kellojen pyhää sointia, eikä kyennyt sanoilla jatkamaan hän, jolle ne
-soittivat elämän heleimpiä ja tummimpia säveleitä, ijäti unohtumattomia.
-
-Ilta oli pimennyt, meren kohina vaimennut vaimenemistaan. Kuu kulki
-esille pilven takaa, luoden välkkyvän, hopeisen juovan hiljaa
-värähtelevälle veden pinnalle. Haaveelliset, salaperäiset varjot
-laskeutuivat kivistä, risteistä ja puiden ojennetuista oksista.
-Kalmisto valmistui yöhön uinumaan.
-
--- Eno... ja sitte? -- kuiskasi Helmi vihdoin.
-
--- Oli toukokuun ilta, -- jatkoi Kotka, yhä katseessa unelmien
-etäisyys, -- sellainen kuin tämä nyt, yhtä kuutamoinen ja ihana, vain
-viileämpi ja myöhäisempi. Me istuimme Kaivopuiston kallioilla. Emme
-muistaneet aikaa; silmänräpäys ja elämä sulivat meille yhteen. Vihdoin
-huomasin Liljan värisevän. "Ei, ei minun ole kylmä", hän vaan vakuutti.
-Hän ei tahtonut lähteä, hän piteli kiinni hetkistä, ikäänkuin olisi
-aavistanut niiden lyhyyden. Vielä kotipihalla me kauvan seisoimme
-tuomien alla. Helmi, olen nähnyt ne tuomet vielä nytkin kukassansa.
-Pelkäsin, että talon uusi omistaja olisi hakkauttanut ne pois,
-hävittänyt keltaisen talonkin ja rakennuttanut kivimuurin sen sijalle,
-mutta Jumalan kiitos, hän ei ole sitä tehnyt...
-
-Kotka hengähti syvään.
-
--- Toisena päivänä Lilja makasi kuumeessa. Lääkäri sanoi, että kohtaus
-oli pian ohimenevää laatua, nähtävästi pienestä kylmettymisestä
-aiheutunut. Huolestuttavampi oli Liljan yleinen heikkous. "Hän ei saa
-tehdä paljon työtä, ei millään tavalla rasittua eikä vaivata itseänsä.
-Jos hän olisi köyhän lapsi, en uskaltaisi ennustaa hänelle pitkää
-elämää. Hyvät olot ovat hänen pelastuksensa. Lääkkeet eivät paljon
-auta. Parasta ravintoa, täyttä lepoa, säästämistä ja vaalimista!"
-
-Ymmärrätkö, Helmi, mikä kuolintuomio se oli minulle?
-
-Taistelu alkoi uudestaan, entistä kauheampana. Minä en ollut köyhä,
-perintöni oli kylläkin suuri, mutta minä olin luvannut itseni ja rahani
-Herralle. Saisinko antaa Liljalle sen, mikä oli Herran?
-
--- Tietysti! -- tahtoi Helmi huudahtaa. -- Niinhän fariseuksetkin
-arvelivat, että isä ja äiti voivat nähdä nälkää, koska heidän lahjansa
-oli "korban", uhrattu... Etkö muista, eno, mitä Jeesus siitä sanoi?
-
-Se oli Helmin mielessä ja kielellä, mutta hän ei saanut sanoja
-huuliltansa. Eno oli niin ylevän kaukaisen ja niin murheellisen
-näköinen, että hänen täytyi vaieta.
-
--- Sinä tiedät taisteluni tuloksen. Minä näin sen kauhistavan selvästi:
-ken on niin heikko, että kylmettyy toukokuun iltailman henkäyksestä,
-hänelle ei voi rahallakaan elämätä ostaa se, joka aikoo Ameriikkaan
-siirtolaisten kulkupapiksi. Siis: joko Lilja, kotimaa, onni, lempi ja
-rikkaus -- tai tuska ja yksinäisyys _hänen_ jäljissään, jolla ei ollut,
-kuhun päänsä kallistaisi...
-
--- Eno -- kuinka sinä voit! Kuinka sinä voit!
-
-Helmistä tuntui, että uhri oli yli-inhimillinen, mahdoton. Oliko se
-siis oikeakaan?
-
--- Ihminen voi paljon, kun on toinen voimanantaja. Luulen myöskin, että
-uhrimieli on hehkuvin ja välittömin heti suuren ratkaisun jälkeen,
-kun elävä Jeesus koko ihanuudessaan on ilmestynyt meille, kun ensi
-rakkauden tuli palaa... En tiedä kumminkaan, mitä olisin voinut, jos
-olisin saanut hänen silmänsä nähdä. Mutta hän makasi sairaana, eivätkä
-hänen omaisensa tietäneet, mitä välillämme oli tapahtunut. Jumala sen
-niin johdatti...
-
-Minä muistan sen yön, unettoman yön, jona kamppailin kuin kuoleman
-tuskassa. Helmi, sellainen on Getseemane! Ei minulta kalkkia otettu
-pois, mutta enkeli vahvisti minuakin...
-
-Lähdin ilmoittamatta mitään, suin päin sinun kotiisi, Helmi.
-Ensimmäiseltä pysähdysasemalta kirjoitin Liljan isälle, kerroin kaikki,
-tunnustin kaikki, pyysin ainoastaan, että _hänelle_ ei lähtöäni
-ilmoitettaisi, ennenkuin hän oli vahvempi, -- ei ennenkuin minäkin
-uskalsin kirjoittaa ja avata hänelle koko sydämeni epätoivoisine
-taisteluineen. Silloin hän oli ymmärtävä rakkauteni, etten itseäni
-ajatellut, vaan hänen tähtensä sen tein -- hänen ja Mestarin tähden...
-
-Silloin, Helmi, minä ne kirjeet toin sinulle, heitin helmaasi,
-tietämättä muuta, kuin että nyt jäi kaikki taakseni, nyt en voinut
-jatkaa niin kuin siihen asti. Yksinäisinä hetkinä olin ne kirjoittanut,
-en oikeastaan sinua varten, vaan omalle itselleni. Minulla ei ollut
-uskottua ketään, sinut siksi valitsin haaveissani. Olen jo pyytänyt
-anteeksi sitä pahaa, minkä niiden kautta tein. Epätoivoiselle voinet
-anteeksi antaa...
-
-Omatuntoni minua myöskin syytti tylyydestäni isääsi vastaan.
-Anteeksipyytämättömät synnit eivät anna rauhaa; olin tuntenut niiden
-tutkaimen, olin tuntenut ja taas väistänyt. Joka menee Herransa kanssa
-ristiinnaulittavaksi, hän ei voi mennä sovittamattomin sydämin.
-Jo tuloni isäsi kotiin oli sovitus. Syvemmällekin minä nöyrryin,
-sanoihin ja tunnustukseen. Vaan se tapahtui vasta, kun isäsi ensin oli
-puristanut kättäni, heltyneenä, hänkin pyytäen anteeksi minulta...
-
--- Onko se totta? -- puhkesi Helmin huulilta. -- Eno, _isä_ pyysi
-anteeksi sinulta?
-
--- Niin, Helmi, nyt sen kuulet. Emmekö ole häntä väärin tuominneet?
-Jumala olkoon meille armollinen! Sovitettuina me kumminkin erosimme, se
-on lohdutukseni.
-
--- Eno, minua värisyttää...
-
--- Tule, Helmi, lähdetään. Minä unohdan ajan taas uudestaan, kuten sinä
-iltana Kaivopuiston kallioilla... Nyt on hyvin lämmin, et ole voinut
-kylmettyä.
-
--- En, en.
-
--- Minun tulee pitää sinusta huolta. Helmi, ei rakkauteni sinuun
-kuitenkaan ole ollut mikään haave, vaan täysi todellisuus, Kaarinan
-muiston ja viimeisen pyynnön vahvistama. Minulla oli sydän, joka janosi
-rakkautta -- oi Helmi, kuinka se oli janonnut pitkinä vuosina! Liljalle
-olisin lahjoittanut sen kaikki pyhät kätköt ja ennen pakosta pidätetyt
-tunteet... mutta minä en saanut häntä täysin ja rajattomasti rakastaa
-kuin yhden ainoan illan elämässäni! Niinä päivinä, jotka kodissasi
-silloin vietin, minä annoin sulkujen laueta, ja se sanomaton, jota
-sydämessäni kätkin, se tulvi tuskansuloisena sinun ylitsesi...
-
--- Niin, eno, minä muistan ne ihmeelliset päivät!
-
--- Helmi, lähtekäämme nyt. Minä huomaan takertuvani, en osaa kertoa
-järjestyksessä enää mitään. Sanokaamme jäähyväiset. -- Sitte äänellä,
-joka oli hellä ja pehmoinen, haihtuva kuin kuiskaus: -- Lilja!...
-
-Oli pimeämpi jälleen. Kuu oli kulkenut pilven taa. Helmi ei tietänyt,
-mitä eno puhui itsekseen. Ehkä hän rukoili.
-
-Kun he vierekkäin, hitaasti kävelivät takaisin tummaa käytävää pitkin,
-silloin Kotka vasta alkoi taas puhua Helmille.
-
--- Minun täytyy lopettaa, mitä olen alottanut. Vielä on muutama lause
-lisättävää.
-
--- Sinä lähdit Ameriikkaan.
-
--- Niin, suoraa päätä, omilla rahoillani, ilman tuen ja paikan tietoa,
-osaamatta englanninkieltä... Sinä voit sanoitta arvata, mitä sain
-kestää. Ensimmäinen vuosi teki minut kymmenen vuotta vanhemmaksi. Sitte
-sain viran, olin jo oloihinkin tutustunut, Jumala auttoi helpommalle...
-
--- Ja Lilja? -- Kysymys oli arka ja pelokas.
-
--- Ennen lähtöäni kirjoitin. Vastauksen ja valokuvan sain Ameriikassa.
-Se oli kuin enkelin kirje... Silloin hän jo olikin Jumalan enkelien
-luona, ijankaikkisessa ihanuudessa...
-
-He astuivat ääneti eteenpäin, syvässä mielenliikutuksessa kumpikin.
-Lapinlahdenkadun päässä he istuutuivat raitiovaunuun. Ei sanaakaan
-vaihdettu, kunnes he oman ovensa takana seisoivat.
-
-Silloin Helmi kysyi:
-
--- Eno, oliko Lilja Aimon ja Hertan sisar?
-
--- Oli, -- vastasi Kotka.
-
--- -- --
-
-Helmi tiesi, että hänen täytyi aamulla varhain olla kovassa työssä
-sairashuoneella. Kotka tiesi, että häntä odotti tuskallinen
-oikeudenistunto, jota varten hän kyllä olisi voimansa tarvinnut. Siitä
-huolimatta he kumpikin valvoivat. Uni pakeni ajatuksia, jotka aaltoina
-ajelivat, ja muistoja, jotka hiljaa utusiivin olivat nousseet kummun
-alta.
-
-Ei kertaakaan Helmi ollut soittokonettansa avannut sen jälkeen kuin
-hän sairaanhoitajaksi antautui. Tänä yönä hänet yhtäkkiä valtasi
-ikävöiminen, niin voittamaton ja ylivoimainen, että hän ei kyennyt
-vastustamaan.
-
-Hopeankirkkaita säveliä helisi hänen ympärillänsä, niinkuin aaltojen
-leikkiä auringon kimmellyksessä, ja syvien, tummien vetten vyöryt
-toisaalla kohisivat, kasvaen, paisuen, tulvien ylitse, yhdistyen
-valoisiin sointuihin, valmistuen kuin suureen, ihmeelliseen
-symfoniaan...
-
-Hän nousi vuoteellensa istumaan. Sydän sykki kovasti, otsaa kuumotti ja
-suonet tykkivät ohimoilla.
-
-Häntä veti voima, niinkuin kosken kinahmi. Yöpuvussaan hän hyppäsi
-vuoteeltansa, hiipi eteisen ja salin läpi ja tuli ruokasaliin, jossa
-flyygeli seisoi yhä vielä lukittuna. Taas hän palasi takaisin, nouti
-avaimen, nosti kannen, painoi paljaan jalkansa metallipolkuselle. Sormi
-hiipaisi kosketinta. Helähdys... niin aavemaisena nukkuvassa talossa.
-Säikähtyen Helmi hypähti istuimelta, unohti kannen auki ja juoksi pois
-vuoteeseensa, niinkuin pahantekijä, rikoksesta tavattu.
-
-Hän värisi, jotta hampaat kalisivat. Tuska ja ahdistus piiritti häntä.
-Hän luuli nääntyvänsä epätoivoon.
-
--- Minä en jaksa! Minä en jaksa! Se soi minun sisässäni, se särkee
-minut. Minä tulen mielettömäksi, ellen saa sitä laskea tulvehtimaan!
-
-Miksi siis en soita? Vain yhden kohdan minä soittaisin: sen, missä he
-seisoivat tuomien alla, valkokukkien tuoksussa... Ei, minä soittaisin
-enon Getseemane-yöstä, ne tummat, tummat ja kuohuvat sävelet... Ei,
-mieluummin sen, että Lilja jäi yksin itkemään ja ikävöimään...
-
-En minä voi mitään soittaa, muuten minä soitan kaikki. En voi soittaa
-tuntia, en minuuttiakaan, sillä muuten en lakkaa, ennenkuin he
-taintuneena kantavat minut pianon äärestä. Enkä sitte enää koskaan
-jaksa avata sairashuoneen ovia! --
-
--- -- --
-
-Helmin taistellessa Riitta täti haki ruokasalista rottaa. Mikä muuten
-olisi pimeässä säikähyttänyt hänet hereille?
-
-Paavali Kotka ei sitä vienoista helähdystä kuullut. Hänen oman
-sydämensä sävelet helähtelivät voimakkaammin.
-
--- -- --
-
-Helmi ei sairastunut, vaikka hän itse oli luullut. Hän vaan meni
-aamulla työhönsä vielä tavallistakin kalpeampana ja hiljaisempana.
-
-Kotkan olennossa sitävastoin ei voinut huomata mitään jälkiä illan ja
-yön liikutuksesta. Tyynenä, vakavaryhtisenä hän astui oikeussaliin,
-kumarsi herroille, tervehti katellen syytettyä ja hänen itkusilmäistä
-vaimoansa sekä asettui paikalleen. Luettiin edellisen istunnon
-pöytäkirja, josta huomattiin rikos täysin todistetuksi, sekä lääkärin
-lausunto, jossa monilla tieteellisillä sanoilla selitettiin, että
-pastori Paavali Kotka oli pahoinpitelystä saanut vaikean vamman ja
-kauvan maannut sairaana -- minkä kaiken johdosta yleinen syyttäjä
-julisti loppuvaatimuksensa syytetyn rankaisemiseksi.
-
-Se kuului välinpitämättömästi ja virallisesti: Maksakoon Rikoslain
-43 luvun 6 §:n 1 kohdan mukaan sakkoa juopumuksesta 30 markkaa, sekä
-pahoinpitelystä saman lain 21 luvun 11 §:n 1 kohdan mukaan pidettäköön
-vankeudessa 4 kuukautta, eli rangaistukset lain mukaan yhdistämällä
-pidettäköön vankeudessa 4 kuukautta 3 päivää...
-
-Kipurahavaatimuksen sijasta Kotka lausui: -- Kalle Rahkanen, minä en
-sinulta mitään pyydä. Jumala sinua siunatkoon ja armahtakoon!
-
-Kun tuomio julistettiin, puhkesi Elli äänekkääseen itkuun. Rahkanen
-painoi päänsä syvälle alas, ilmoittaen tyytyvänsä päätökseen.
-Kotka saattoi häntä vankivaunuille, ystävällisenä kuin omainen,
-ja murheellista Elliä hän lähti hellällä osanotolla viemään hänen
-yksinäiseen kotiinsa.
-
-Kansa katseli ja kohotti Kotkan marttyyriksi ja pyhimykseksi. --
-Katsokaa, katsokaa! Pastori on kuin itse Jumalan enkeli!
-
-Hän tunsi itsekin voimaa, varmuutta ja tyydytystä. Viimeisetkin jätteet
-illan herkkämielisyydestä ja yön kaihoista olivat kadonneet.
-
-
-
-
-X.
-
-Aimo.
-
-
-Kauniin Lehtolan peilikirkkaat ikkunat katselivat Syväjärven sinisiin
-laineisiin. Avoimelta kuistilta voi melkein pudottaa kiven veteen
-jyrkän kallion seinämitse. Yltympäri koivut nuokkuivat ja humisivat.
-Kaikki oli koskematonta luontoa, paitsi lähinnä huvilaa muutamat
-käytävät ja krokettikenttä, vihreä kylvönurmi, kukkapenkeret sekä
-rehtorinrouvan runsas kyökkikasvitarha.
-
-Täysinpalvellut rehtori Löf, jonka lapset olivat suomalaisia Lehtisiä,
-istui jo varhaisesta aamusta kiikkutuolissansa järvikuistilla. Ensin
-hän vaan istui järveä katsellen, puhalteli savuja sikaristansa ja
-hyräili välillä vanhoja ylioppilaslauluja. Sitte tulivat edellisen
-päivän sanomalehti, kahvitarjotin ja rehtorinrouva sukankutimineen.
-Vanhukset istuivat vastapäätä toisiansa. Rouva kaatoi kahvia, hienot
-kasvot kääntyneinä järveltä pois, miehensä puoleen, ja huolehti, oliko
-"isä" ottanut tarpeeksi sokeria ja saanut hiukan tummaksi paistuneen
-piparkakun, joka hänestä oli maukkain. Rehtori nyökäytti tyytyväisenä
-päätänsä. -- Kyllä, kyllä hän oli saanut. -- Entä oliko kaulahuivi
-paikallaan, niskanapin varassa? -- "Äiti" oli hyörinyt kasvitarhassaan,
-kun "isä" vielä pukeutui. -- Oli se hyvin, Hertta kiinnitti sen
--- mutta kas, "äidin" pitsimyssy on luiskahtanut vähän vinoon. --
-Noin, nyt se on korjattu. Juodaan nyt kahvia ja katsotaan sitte mitä
-maailmalle kuuluu. --
-
-Vajassa Arvi Toivio hakkasi puita, jotta kalske kajahteli, ja
-laiturilla Hertta huuhteli valkoista puseroa.
-
--- Reippaita lapsia, -- sanoi rehtori mielihyvillänsä, laskien
-sanomalehden syrjään. -- Katsos, äiti, Herttaa!
-
--- Yhtä punaisina posket kuin ennenkin. En luule, että hän on
-rasittunut. Arvi on hyvä hänelle.
-
--- On, hyvä poika. Eikö nyt mistään löytyisi hyvää tyttöä tuolle meidän
-Aimollemme? Huomaatko, äiti, hän on vähän ohutnenäiseksi käynyt. Ja
-otsa rypyssä niinkuin minkäkin filosoofin!
-
-Aimo tuli metsän puolelta, keveässä urheilupuvussa, heilutellen
-muutamia pitkiä heiniä kädessänsä. Vajan ohi kulkiessaan hän heitti ne
-Arvin puukasalle. -- Löysinpä jotain samoillessani, -- sanoi hän. --
-Onko sinulla tuota?
-
--- Calamagrostis, harvinainen laji! -- Arvi löi kirveen tukkiin ja
-pudisteli paidanhihojansa lastuista. -- Kiitos, veli hopea!
-
-Samassa hän jo pitkine jalkoineen harppasi "Melaansa" hakemaan.
-
-Aimo kulki eteenpäin venerantaan, juuri kuistin sivulle, missä kallio
-katkesi, antaen tilaa valkealle, aaltojen uurtelemalle hiekalle. Hän
-vihelteli ajatuksissaan, tähyili tiukasti epämääräiseen etäisyyteen ja
-alkoi sitte liikutella venettä teloilta.
-
-Silloin hän kuuli isänsä kutsuvan kuistilta.
-
--- Mitä, isä?
-
-Hän huomasi samassa, ettei ollut vielä hyvää huomentakaan toivottanut.
-Vanhukset nukkuivat, kun hän metsään lähti. Ripeästi hän vetäisi veneen
-takaisin, juoksi portaita ylös ja tervehti vanhempiansa huomaavaisella
-hellyydellä.
-
--- Aioitko ongelle? -- kysyi isä.
-
--- Ei kala juuri näin myöhään syö.
-
--- Minä luulen, että olet laihtunut, -- sanoi äiti, tarkastellen
-tutkivasti poikansa kasvoja. -- Kuule Aimo, kuinka sinun laitasi oikein
-on? Ethän vaan ole kipeä?
-
-Siitä asti kuin Lilja nuorena maan multaan peitettiin, ei äitiä
-jättänyt huoli lasten terveydestä.
-
--- En, en, -- Aimo hymyili. -- Tervehän minä olen ja koetan muitakin
-parantaa. Lääkärin ei ole lupa sairastella. -- Äiti, saanko laittaa
-pari voileipää? Lähden aamupäivällä kirkonkylään vastaanottotunnilleni.
-
--- Kyllä minä ne laitan. Hyvä että sinulla edes on ruokahalua. Katso
-nyt, isä, hänellä on ihan mustat juovat silmien alla.
-
--- Niin, niin, Aimo poika, pidä vaari vaan, että pysyt reippaana!
--- Isä löi sorjaa poikaansa olalle. -- En minäkään ole tyytyväinen
-sinun muotoosi enkä oikein mielialaasikaan. Onko sinulla sydänsuruja,
-sanoppas?
-
-Kysymys oli leikillisen tutkiva, mutta Aimon se sai totiseksi.
-
--- Minun kai olisi pitänyt puhua jo varhemmin. Ei ole helppo tulla
-kertomaan edes isälle ja äidille, että on rakastunut... Nythän minä sen
-sanoin.
-
-Isän silmät selkenivät. -- No, onko se surun asia? Istu nyt oikein
-tuohon tuoliin ja kerro juurta jaksain. Tietysti tyttökin sinua
-rakastaa, vai kuinka?
-
--- Luulen...
-
--- Kuka hän on? -- kysyi äiti levottomana. Ken ei hämmästyisi niin
-suuresta uutisesta, ja kuka äiti ei sydämen vapistuksella kuulostaisi
-kultapoikansa valitun nimeä?
-
--- Äiti, hän josta pidit niin paljon, minun viimekesäinen
-morsiustyttöni!
-
-Vanhan rouvan hienot piirteet kirkastuivat huomattavasti. Kyllä,
-kyllä hän oli pitänyt siitä tytöstä, tullut heti hänen tädikseenkin,
-koska hän oli Hertan rakas ystävä. Vai niin, vai niin, hänestä siis
-oli tuleva tytär taloon. -- Jumala siunatkoon sinua, Aimo poikani,
-ota hänet vaan ja ole onnellinen!... Niin, minä ymmärrän, sinä olet
-epäröinyt meidän tähtemme, koska hän on Paavo Kotkan sisarentytär.
-Ihmeellinenhän se johdatus on... mutta kun tyttö on hyvä, niin emme me
-sentähden sinun onneasi estä -- eikö niin? -- vai mitä sinä sanot, isä?
-
--- Paavon minä kyllä läksyttäisin, jos hän astuisi eteeni, -- isän
-lempeät kasvot rypistyivät kaikkein ankarampaan rehtorinilmeeseensä, --
-mutta sisarentytär... Suoraan sanoen, Aimo, olisit sinä voinut toisesta
-suvusta vaimosi hakea, mutta kun hän nyt kerran on jo haettuna, niin
-mitä siitä sitte enempää on puhumista. No, pää pystyyn vaan! Tässä saat
-isän käden ja siunauksen!
-
-Aimo oli liikutettu ja kiitollinen. Hän vakuutti, että isä ja äiti
-eivät voisi saada suloisempaa, lahjakkaampaa, armaampaa tytärtä. --
-Teitä hän rakastaisi, olisi meidän kotimme kukkanen, soittaisi niin
-ihanasti, että unohtaisimme päivän työt ja illan unen --
-
--- No, no, kyllä jo vähempikin riittää. -- Rehtoria nauratti. Sellaisia
-hupsuja nuo nuoret rakastuneet. Aimokin!
-
--- Et ole vielä puhunut hänelle? -- kysyi äiti.
-
--- En selvään... Mutta hänen pitäisi tietää, mitä minä ajattelen.
-
--- Sinun pitää kai sitte myöskin tietää, mitä _hän_ ajattelee, --
-hymyili isä.
-
--- Niin -- niin luulenkin tietäväni... pohjimmalta...
-
--- Mitä sitte muuta kuin menet ja sanot suoraan ja kuulet itsekin
-selvin sanoin, että hän tulee vaimoksesi. Sittehän kaikki on hyvin.
-Missä hän nyt on?
-
--- Helsingissä, sairaanhoitajattarena...
-
--- Sairaanhoitajattarena! -- huudahti äiti. -- Se hento, hieno tyttö?
-Eikö hän käynyt musiikkiopistoa?
-
--- Kävi, mutta erosi huhtikuussa. Muistatte kai sanomalehdistä, että
-juopunut mies heitti Paavo Kotkaa kivellä päähän. Helmi ensin hoiti
-häntä ja senjälkeen päätti ruveta sairaanhoitajattareksi kokonaan.
-
-Aimon ääni oli mahdollisimman levollinen, ikäänkuin kaikki olisi ollut
-aivan luonnollista hänen mielestänsä.
-
--- Kuule, -- sanoi isä, luoden häneen terävän katseen, -- minkälainen
-se tyttö oikeastaan on? Ei suinkaan hänkin vaan liene jumalinen
-haaveilija, niinkuin enonsa?
-
-Aimon silmät leimahtivat.
-
--- Uskovainen tyttö hän on, juuri sellainen, jota minä halajan!
-
-Äiti ei sanonut mitään, hän kumartui poikansa puoleen ja suuteli häntä.
-Aimo tunsi äkkiä silmäinsä kostuvan, hillitsi itsensä, nousi ja kääntyi
-nopeasti sisälle, samalla kuin Hertta laulellen hyppeli rannalta ylös
-kuistin portaita.
-
--- -- --
-
-Aimo oli paluumatkalla kirkonkylästä. Hän souti yksin. Vene keinui
-hiljakseen päivänpaisteisilla laineilla. Kultakipinät säkenöivät
-silmiin, kun katsoi veden kalvoon, ja yllä taivas avartui heleän
-sinisenä ja hohtavana.
-
-Aimo veti airot sisään ja antoi veneen kiikutella. Mikä lämmön ja valon
-kyllyys, mikä uhkuva runsaus kesäistä ihanuutta!
-
-Eikö siitä olisi riittänyt murunen hänellekin, joka oli jäänyt kuumaan
-kaupunkiin raskaan kuorman kantajaksi? Helmi pieni, eikö hän saanut
-tästä mitään, ei mitään? Oli kuin rikos nauttia yksinänsä.
-
-Aimo itse oli viettänyt pari kesää Helsingin sairaaloissa. Ainahan
-siellä tarvittiin sekä lääkäreitä että hoitajattaria. Tietysti ei
-toisin voinut ollakaan. Tänäkin kesänä Aimo nurkumatta olisi jäänyt,
-jos ei olisi tarjoutunut tämä sopiva viransijaisuus. Lääkärit ovat
-kärsivän ihmiskunnan palvelijoita, hoitajat samoin, eivätkä he saa
-itseänsä ajatella. Sehän on selvä ja luonnollinen asia.
-
-Mutta Helmi, Helmi -- hän ei ollut sairassaleja varten! Sen Aimo kyllä
-jo kohta oli tietänyt. Ja nyt tulevat Arvi ja Hertta ja kertovat, että
-hän siellä kärsii ja kuihtuu, ei soita enää, ei hymyile enää, nääntyy
-kuten kukkanen päivän puutteessa.
-
-Siitä ajatuksesta voi joutua ihan suunniltansa.
-
-Ihmiskunnan hyväksi Helmikin on luotu, iloksi ja ihastukseksi kuten
-lintunen, joka tuolla saaren puussa visertää. Minä soudan ohi --
-sydämeni sykähtää, minä puhkean laulamaan, jos ilo rinnassani kajahtaa
-vastaan. Jos olen murheellinen niinkuin nyt, silloin sinun laulusi,
-pikku lintu, lohduttaa ja lientää huoleni painoa, ja taas minä jaksan
-ponnistella eteenpäin.
-
-Mitä olisi metsä ilman lintuja, mitä kodit ilman säveliä, mitä kärsivä,
-taisteleva ihmiskunta ilman pienoista Kaste Helmeä ja hänen siskojansa,
-niitä jotka heijastavat kaikkia taivaan värejä kuultavassa, kirkkaassa
-sielussaan ja lahjallansa virvoittavat huokaavan, janoavan, kuivuuteen
-turtuvan maanpiirin?
-
-Ei _murusia_ hänelle, vaan _koko_ tämä kauneus, rikkaana, runsaana,
-ylivuotavaisena! Helmi, minä haen sinut pois, suljen syliini, tuon
-tänne ja sirotan ylitsesi kesän kaikki kukkaset ja päivän kullan! --
-
-Aimo tarttui airoihin, vetäisi muutaman kerran reippaasti, ikäänkuin
-soutaaksensa samaa vauhtia Helsinkiin asti, mutta pysähtyi taas äkkiä
-jääden miettimään. Silmien väliin ilmestyi syvä, huolekas ryppy.
-
-Ellei hän tahtoisi tulla? Jos Kotka olisikin jo ratkaisevasti
-voittanut? Silloin hän jo tavallaan voitti, kun Helmi pyynnöistä ja
-varoituksista huolimatta meni sairaanhoitajakurssiin; mutta Aimo ei
-vielä siitä huolehtinut, sillä usein näennäinen voitto koituu sitä
-varmemmaksi tappioksi. Entä jos tappiota ei tullutkaan? Kotka iskee
-kyntensä kiinni, ei päästä saalistansa, nujertaa sen eikä tyydy
-ennenkuin on hengen vienyt...
-
-Taas Aimo tarttui airoihin, alkaen raivon voimalla soutaa.
-
--- Minä matkustan Helsinkiin, matkustan huomispäivänä!
-
-Vene törmäsi laituriin ja Aimo lähti astelemaan käytävää pitkin. Koivun
-alla pöydän ääressä hän näki äitinsä, joka lajitteli siemenjäännöksiä.
-
--- Aimo!
-
--- Tässä olen.
-
--- Minun mielestäni meillä olisi paljo puhumista. Sydämeni on niin
-täynnä... sinä siunattu poikani, olen niin iloinen ja onnellinen...
-
--- Äiti kulta!
-
--- On ollut niinkuin taakkana omallatunnollani se Paavo Kotkan asia.
-Hän oli niin yksinäinen ja orpo raukka, eihän hänellä ollut mitään
-turvaa maailmassa. Aivan hän oli kuin oma poikani. Me sitte hänet
-kokonaan hylkäsimme Liljan tähden, emme enää edes kirjoittaneet
-hänelle, emme olisi tietäneet, vaikka hän olisi menehtynyt matkallensa.
-Kun kuulimme, että hän oli kotiin tullut, silloin minun oikein veti
-sydäntäni Helsinkiin. En sitte kuitenkaan saanut lähdetyksi -- tuntui
-niin kummalliselta...
-
--- Oi sinua, rakas hyvä äiti...
-
--- Sinä ja Hertta tunnette hänet, olette nähneet, millainen hän nyt
-on. Tottahan olette käyttäytyneet hyvin häntä kohtaan? Tai mitä minä
-semmoista kysynkään, nyt kun tiedän että --
-
--- Äiti, älä huolehdi. Me muistamme kyllä kenen lapsia olemme; ei
-Paavolla pitäisi olla valittamista.
-
-Äiti katsoi poikaansa vähän oudoksuen. Ääni kalskahti kovalta, aivan
-kuin jään helske sulamattomasta sydämestä. Ihmeellistä. Aimo oli
-kumminkin hyvin nuori, kun Liljan kohtalo ratkaistiin.
-
--- Minä ajattelin, että _hän_ sovittaisi välin ja ehjentäisi entisyyden
--- sinun morsiamesi, pieni suloinen Helmi...
-
-Silloin se puhkesi Aimon sisimmästä:
-
--- Mutta ei hän vielä olekaan morsiameni! En tiedä, tuleeko hän
-omakseni milloinkaan! Juuri Paavo Kotka on syynä siihen. Ellei hän
-olisi tullut sotkemaan, olisi Helmi nyt täällä ja kaikki hyvin!
-
--- Kerro, Aimo, -- sanoi äiti. Hänen äänensä vavahti, mutta se oli
-vastustamattoman hellä ja kutsuva.
-
-Kuinka onkaan suloista sen, jolle vielä äidin sydän sykkii! Se syke
-voi avata lapsen sydämen, vahvimmallakin sinetillä suljetun. Aimo oli
-maailmalla oppinut itseänsä hillitsemään ja salaisuudessa taistelemaan
-taistelunsa. Nyt tuntui aivan kuin päivä olisi paistanut yli kaiken
-jäisen ja kätketyn ja lämmin tulva huuhtonut pois talven kirren. Sitä
-myöten kuin hän kertoi, suli katkeruus, ja toivo orasti kevätvihantana
-jälleen.
-
--- Mitä sinä nyt neuvot, äiti?
-
--- En ole heti selvillä. Sallitko minun keskustella isän kanssa?
-
--- Isän? Etkö mieluummin puhuisi Hertalle, hän jo melkein tietääkin
-kaikki, ja Arvi myös...
-
--- Isänkö yksin sulkisit ulkopuolelle?
-
--- Niinkuin tahdot, äiti...
-
-Se oli Aimon viimeinen vaikea voitto.
-
-Mutta sitte tuntuikin, niinkuin vapautetun purosen, joka pääsee
-hyppimään yli kivien ja kantojen, meri kirkkaana edessään.
-
-Mistä tulikaan tämä sydämen kevennys?
-
--- -- --
-
-Aimo lähtee Helsinkiin ja pyytää Helmiä omaksensa. Se oli
-perheneuvottelun päätös.
-
-Hän lähtee aamujunalla, viipyy perillä sen päivän ja yöjunalla palaa
-takaisin. Yhden vuorokauden poissaolosta ei kukaan voine moittia. Onhan
-naapuripitäjässä lääkäri.
-
--- Mutta ellei Helmi tahdo?
-
--- Poika parka, ole sitte mies ja kanna kohtalosi!
-
--- Ei, sillä minä tiedän, että hän kuitenkin rakastaa minua!
-
--- Kun tiedät, niin ole viisas valloittaja! Hätä keinon keksii,
-sanotaan. Tottahan rakkaus on yhtä kekseliäs.
-
-Äiti oli istunut aivan vaiti. Hänellä oli oma ajatuksensa.
-
--- Vieläkö sinä, Aimo, osaat rukoilla? -- kysyi hän hiljaa, kun he
-yhdessä jäivät huoneeseen, toisten mentyä pois.
-
-Aimo säpsähti. Äiti näytti syvästi murheelliselta.
-
--- Osaan, -- vastasi Aimo silloin. -- Huonosti osaan, mutta äiti --
-auta sinä minua!
-
--- Jumalan kiitos, lapseni!
-
--- -- --
-
-Kohta on lähdettävä aamujunalle. Aimo seisoo äitinsä oven takana,
-sykkivin sydämin.
-
--- Äiti!
-
-Ovi avataan.
-
--- Voitko tehdä suurensuuren uhrauksen?
-
--- Kaikki mitä Jumala suo, sinun tähtesi.
-
--- Viime yönä se ajatus ei jättänyt minua. Jos Helmi tuntisi Liljan
-kohtalon, näkisi hän vaaransa ja olisi pelastettu!
-
--- Jos luulet parhaaksi, niin kerro. Ei se ole mikään uhraus minulle.
-Tee se vaan hienotunteisesti äläkä aseta Paavoa liian synkkään valoon.
-Kuka tietää, mitä hän on kärsinyt. Aimo poikani, meidän tulee oppia
-antamaan anteeksi.
-
-Aimon pää oli painunut alas äidin puhuessa.
-
--- En sitä tarkoittanut... minä todella pyydän jotakin kallista.
-Ajattelin, että Lilja itse puhuisi parhaiten...
-
--- Hänen runonsa ja päiväkirjansa! Nekö veisit Helmille?
-
--- Äiti, voisitko niitä käyttää arvokkaampaan tarkoitukseen?
-
-Vanha rouva ei hetkeen vastannut. Sitte hän hitaasti kääntyi pois,
-meni huoneeseensa, avasi vanhan kaapin ja otti sen sisimmästä kätköstä
-sinikantisen vihkosen. Hän katseli sitä, ja kyynelet sumensivat hänen
-silmänsä.
-
--- Aimo! -- hän kutsui. -- Tule. Ota siis, mitä pyysit. Minä rukoilin
-illalla ja pitkin yötäkin. Ehkä sinun ajatuksesi oli Jumalan vastaus.
-
--- Niin minäkin olen ajatellut, -- sanoi Aimo hiljaa.
-
--- Tiedän, että isällä ei ole mitään tätä vastaan. Jumala olkoon
-kanssasi!
-
-Aimo syleili äitiänsä ääneti, liikutetuin mielin.
-
-Kun hän oli astunut pari askelta poispäin, kutsui äiti hänet
-takaisin. Ankara sisällinen taistelu ja mielenliikutus kuvastui hänen
-olennostansa.
-
--- Jos tapaat Paavo Kotkan, anna hänenkin lukea ne runot!
-
--- Äiti!
-
--- Niin -- Jumalan ääni käskee minun sydämessäni. Meidän Liljamme toivo
-varmaankin toteutuisi, jos teemme sen.
-
--- Miksi Lilja siis ei näyttänyt hänelle runojansa jo silloin?
-
--- Heillä oli vaan yksi ainoa ilta; sekin yllätti hänet ja loppui liian
-lyhyeen. Eihän hän sitä ennen meillekään mitään näyttänyt, hän oli niin
-arka ja kaino.
-
--- Enimmät hän kirjoittikin vasta sairasvuoteella, -- sanoi Aimo
-miettiväisenä.
-
--- Nyt vasta tunnen, että olen maksanut velkamme Paavolle, -- sanoi
-vanha rouva syvään huoahtaen. -- Kaikki, kaikki Jumala johtaa...
-
--- -- --
-
-Tuntia myöhemmin juna jyrytteli lähiasemalta Helsinkiä kohden,
-Aimo mukana. Sinikantinen vihko oli hänen seuralaisenansa. Kuinka
-rauhattomia ajatukset ovat, kuinka väkeviä kaukaisetkin muistot ja oman
-rinnan nuoret, tulvivat tunteet!
-
-Se minkä hän hetken hehkussa ilman levottomuutta ja taistelua olisi
-Helmille sanonut keväisellä kävelyllä Alppilasta kotiin, se tuntui nyt
-vaikealta, ikäänkuin vastukset vuorenkorkuisina olisivat kohonneet.
-
-Tuli sellainenkin kysymys: olenko minä kelvollinen Helmille? Minä voin
-kyllä astua hänen eteensä ja sanoa, jos vaaditaan: elämän kirjavassa
-vilinässä olen pysynyt raittiina ja puhtaana, vaikka se nuorelle
-lääkärikokelaalle monasti on vaikeampaa kun toiselle. Olen aina ollut
-vanhempieni kunnon poika, hyvä veli, toveri ja ystävä, hiukan suljettu
-tosin, mutta sydämessäni sitä lämmintunteisempi. Mikä antaisi paremmat
-takeet sille, jota lemmin koko rakkauteni voimalla? Miksei hän minusta
-saisi puolisoa, joka hänet on tekevä onnelliseksi?
-
-Mitä, mitä minulta puuttuu? On aivan kuin minulla ei olisikaan mitään
-antamista, niinkuin odottaisin kaiken häneltä, olisin tyhjistä tyhjin
-ja kaipaavista kaipaavaisin!
-
-_Sitäkö_ minä kaipaan, mitä tiedän hänen omistavan?
-
-Minäkin uskon jotain, menen vanhempaini kanssa joskus kirkkoonkin,
-rukoilen sydämessäni ja mietin paljon. Mutta ei se riitä. Minun
-henkeni elää omalla tavallaan, mutta minä olen nähnyt, että on
-olemassa toinenkin elämä, salaperäinen ja selittämätön. Lilja sen
-ensimmäisenä näytti minulle, ja nämä rivit, joita kädessäni kannan. Se
-on ihmeellistä. Hän astui läpi kuoleman porttien niin nuorena, toisen
-uhrina, jäi ilman kaikkea elämän kauneutta ja rikkautta, joka olisi
-odottanut -- eikä hän sortunut, vaan voitti, ei tuominnut, vaan antoi
-anteeksi. Niin kerrotaan _hänen_ tehneen, joka muinoin kuoli Golgatan
-ristillä. Lilja luki itsensä hänen opetuslapsiinsa, ja totisesti hän
-niihin kuului, jos joku. Mutta se ei ollut hänelle muinaisuutta ja
-oppia, se oli elävää todellisuutta. Hän ojensi kätensä sille samalle
-Jeesukselle ja sai voimaa, aivan kuin ystävän kosketuksesta... Nyt kun
-nämä rivit uudestaan luen, minä ymmärrän sen paremmin kuin silloin.
-Äitini on sittemmin täydentänyt, mitä Liljan tarina alotti, ja nyt
-viimeiseksi on sen eteeni tuonut hän, jota rakastan, Helmi, minun
-Helmini...
-
-Ellei vaan olisi Paavali Kotkaa! Kun häntä ajattelen, purkaantuu aina,
-mitä ne toiset ovat rakentaneet...
-
-Niin, minä en ole uskovainen, mutta Helmi on. Hän sanoi uskoansa ja
-elämäänsä heikoksi. Heikko tai vahva -- se _on_ kuitenkin todellisuus,
-jonka ulkopuolella minä olen. Kuinka minä siis löydän hänen sydämensä?
-Kuinka hän minun sydämeni löytää?
-
-Jumala, sinä joka _olet_, sinua minä huudan! Enkö minäkin voisi saada
-sitä uutta, salattua elämää, enkö voisi kohdata Helmin sydäntä sinussa?
-
--- -- --
-
-Juna saapui Helsinkiin. Aimo ajoi Hartikan kivimuurille. Ei hänellä
-ollut juuri mitään kantamista, mutta hän ei voinut kävellä, hänen
-täytyi päästä nopeammin.
-
-Hartikan ikkunat valkeine, liehuvine uutimineen näyttivät niin
-asutuilta ja ystävällisiltä kaiken kaupunkilaisen kesäalastomuuden
-rinnalla. Vieressä, yllä ja alla osittain peitetyitä, osittain
-liidutuita tai aivan paljaina ammottavia ikkunoita. Sellaisia
-Toivionkin ikkunat olivat, ja kolkko, autio koko heidän asuntonsa.
-
-Aimo soitti puhelimella kirurgiselle sairashuoneelle, kysyen neiti
-Hartikkaa. -- Kyllä -- odottakaa -- hän tulee kohta.
-
--- Helmi!
-
--- Kuka --?
-
--- Etkö tunne, minä olen Aimo. Tulin äsken kaupunkiin, lähden illalla
-taas. Milloin saisin sinua tavata?
-
--- Oi miten vahinko -- juuri tänään! Meillä on tavallista kiireempi,
-tiedäthän -- kesällä on monella vakinaisella virkalomaa. Minä sain
-kotona nukkua koko viime yön ja juuri vasta tulin tänne takaisin. En
-minä tänään enää voi päästä vapaaksi...
-
-Aimo oli kuin lamaan lyöty. Siis koko matkako turha? -- Minä jään
-huomiseksi! -- välähti hänen mielessään. -- Ehkä ei kukaan sairas
-odota. Ja jos odottaakin, olkoot, jääkööt... Eikö lääkärin onni ja
-elämä mitään merkitse?
-
-En minä kuitenkaan kelvoton ole. Koska Aimo Lehtinen ennen tahallaan
-on pettänyt paikkansa? Ei, ei, sitte en minä milloinkaan Helmille
-kelpaisi, en olisi hänen arvoisensa...
-
--- Saanko tulla sairashuoneelle sinua tapaamaan pikimältään? Minulla
-olisi vähän tuomisia sinulle...
-
--- Tule, tervetultua! -- Ääni oli iloinen, oikein säkenöivä.
-
-Aimo soitti telefoonin kiinni hiukan keveämmällä ja toivokkaammalla
-mielellä. Ehkä matka kuitenkaan ei ollut aivan turha.
-
-Suuressa käytävässä he tapasivat toisensa kiireen ja touhun lomassa.
-
-Aimo sulki koko Helmin katseeseensa, kalpeat kasvot tummine silmineen,
-siniruutuisen puvun, valkoisen esiliinan ja päähineen -- silmäyksen
-täyden suloutta ja armautta täällä surun ja kärsimyksien keskellä.
-
--- Olethan sinä vähän laihtunut -- mutta ihmeellistä, et ole
-sennäköinen kuin pelkäsin, olet eloisa ja kukoistava kuitenkin! Mistä
-se tulee?
-
--- Jumala auttaa, -- sanoi Helmi yksinkertaisesti.
-
--- Tiedätkö, minkätähden olen täällä? Yksin ja ainoastaan sinun
-tähtesi. Hertta ja Arvi säikähyttivät minut niin, etten enää voinut
-kestää --
-
--- Oi teitä hyviä, rakkaita ystäviä! Kuinka se on mahdollista? Ja nuoko
-ovat minulle myöskin, nuo kauniit, sinipunervat iiriskukat? Sinä Aimo,
-sinä tiedät, että äitini piti niistä...
-
--- Minun äitini lähetti nämä, -- sanoi Aimo.
-
--- Nyt minun täytyy mennä -- voitko odottaa? Tahtoisin kuulla niin
-paljon Hertasta ja kaikista... Oi sano äidillesi paljon, paljon
-kiitoksia ja kaikille terveisiä... Kiitos, Aimo, että tulit! En
-ymmärrä... sehän oli aivan, aivan liikaa ystävyyttä...
-
-Poissa hän oli. Aimo seisoi siinä, sinikantinen vihko vielä
-povitaskussansa. Kaikki oli käynyt toisin kuin hän ajatteli.
-
-Mikä ihmeellinen muutos oli Helmissä tapahtunut? Vai oliko se
-hetkellistä -- oliko mahdollista, rohkeniko hän uskoa, että
-jälleennäkemisen ilo noin kirkasti hänet?
-
-Ei Aimo voinut tässä seisoa huomiota herättämättä. Hän kulki ympäri
-sairashuonetta ja tervehti tuttujansa, mainiten lyhyeen, niinkuin
-sivumennen, että hän oli asioilla kaupungissa ja pistäytyi nyt
-tännekin. Puolen tunnin kierroksen jälkeen hän uudestaan pääsi Helmin
-läheisyyteen.
-
--- Sano, viihdytkö täällä?
-
-Helmin katse muuttui surunvoittoiseksi.
-
--- Olen oppinut vähitellen. Ensin luulin nääntyväni, se oli äärettömän
-vaikeata.
-
--- Sinä näytät iloiselta nyt.
-
--- Tahdotko että kerron? Täällä käy nuoria naisia kesäisin jakamassa
-sairaille kukkia ja pieniä lehtisiä. Heti ensimmäisenä sunnuntaina
-eräs ohikulkiessaan katsoi minua ystävällisesti ja kysyi, tahtoisinko
-minäkin kukkasen. Samalla hän antoi kortin, johon oli painettu
-ainoastaan: "Jumala auttaa".
-
-Aimo näytti kummastuneelta.
-
--- Niin, näetkö, tiesinhän minä sen kyllä ennenkin. Ei sitä voi
-järjellä selittää, miksi joku sana joskus sattuu ihmeellisesti, aivan
-kuin saisi sen suoraan taivaasta. Nyt minä tiedän, että se on totta,
-Jumala _on_ auttanut.
-
-Aimosta tuntui siinä heidän puhuessaan, niinkuin Helmi olisi liidellyt
-hänestä kauvas, kauvas pois. Nuoren kotkan siivet olivat kasvaneet, hän
-oli nyt lentovalmis, Aimo tunsi sen -- ja peräytyi.
-
-Hän ei voinut tarjota vihkosta, joka oli hänen povellaan. Vielä
-vähemmin hän nyt voi pyytää Helmiä omaksensa. Juopaa hän oli
-aavistanut, sen laajuutta ei. Hän ei löytäisi Helmin sydäntä eikä Helmi
-hänen.
-
-Niin se oli. Yhdessä ainoassa paikassa he voivat toisensa kohdata.
-Hänen jalkainsa juuressa, "joka auttaa".
-
--- Hyvästi nyt, Helmi, -- sanoi Aimo ojentaen kätensä. -- Syksyllä
-kohtaamme. En enää pelkää sinun puolestasi.
-
-Miksi Aimo oli niin syvän vakava, kun hän sen sanoi? Kokonaan muuttunut
-oli hänen olentonsa. Helmi loi häneen kaikkein kirkkaimman katseensa ja
-sanoi herttaisesti ja lämpimästi:
-
--- Kiitos, Aimo, vielä kerran. Niin, ei sinun tarvitsekaan pelätä --
-mutta kyllä minä syksyä odotan!
-
--- Odotatko? -- sanoi Aimo. Hän tunsi uuden toivon ja rohkeuden
-virtailevan sydämeensä. -- Minä myös! Helmi, valmista meille iloinen
-kohtaaminen ja minulle kevät syksyn keskellä!
-
-Hän kääntyi menemään, mutta palasi takaisin.
-
--- Helmi, tahdotko rukoilla puolestani? -- sanoi hän hiljaa, katsoen
-syvälle hänen silmiinsä.
-
-Vastausta hän ei odottanut. Hän lähti kiireisin askelin ja taakseen
-katsomatta.
-
-
-
-
-XI.
-
-Liljan päiväkirja.
-
-
-Syksy oli tullut.
-
-Maalla siitä kertoivat punapuolukat metsissä, kellastuneet puut,
-sänkipellot ja savuavat riihet. Pääkaupungissa harvat ehtivät
-tarkkaamaan, että meri kohisi raskaammin tai että lentäviä lehtiä
-lakaistiin kokoon. Siellä syksy merkitsi vilkastunutta liikettä,
-koulujen avaamista ja kotiinpalanneita kesämuuttolaisia.
-
-Helmillä oli ollut pieni loma heinäkuussa, ja Paavali Kotka oli
-asettanut omansa samaan aikaan. Silloin he yhdessä Riitta tädin kanssa
-olivat vuokranneet pari kalastajanhuonetta saaristosta. Aava, mahtava
-meri soitti ajanaikaisia säveliänsä siinä ympärillä. Suurenmoinen
-luonto puhui valtavasti sydämelle, joka oli väsynyt. Joka aamu ja
-ilta Paavali Kotka ammensi Helmille toista virvoitusta, johtaen häntä
-Jumalan sanan syvyyksiin. He istuivat kimaltelevalla rannalla tai
-kiipesivät rosokalliolle, horsmain ja katajien keskelle. Helmi ei
-sittemmin koskaan voinut unohtaa näitä ihmeellisiä jumalanpalveluksia
-kahdenkeskisessä hiljaisuudessa, meren ja tuulen suurten urkujen
-säestäessä. Ne antoivat hänelle uusia voimia ja uutta mielen
-kirkkautta. Paavali Kotkaan hänen sydämensä niinä hetkinä liittyi
-lujemmin kuin ennen milloinkaan.
-
-Mutta sitte taas tuli entinen työ, valvonta ja uupumus. Henki lentää,
-ruumis vaipuu. Nuori kotka ei tietänyt, että salainen kaihon poltto
-uuvutti kovimmin. Silmä loisti rauhaa, mutta pää painui patjoille.
-
-Juuri siihen aikaan "yläkerran" ystävät palasivat.
-
-Nyt, kun Aimo näki Helmin, hän todellakin oli kalpea ja laiha.
-Kalvennut oli Aimokin. Hänen olentonsa kertoi syvistä sisäisistä
-taisteluista, ja hänen katseessaan asui ennen tuntematon vakavuus.
-Kumpikaan ei näyttänyt olevan sen "iloisen kohtaamisen" tunnelmassa,
-josta Aimo kesällä oli hyvästiksi puhunut.
-
-Sinikantinen vihko oli Aimolla nytkin maalta mukanansa.
-
-Eräänä iltana Hertta tuli Aimon huoneeseen, silmät kyynelissä.
-
--- Kuinka kauvan sinä aiot tätä jatkaa? Mitä sinä oikein odotat?
-
--- Hertta sisko, en minä sitä voi selittää.
-
--- Olin äsken Helmin kanssa kävelemässä. Tiedätkö mitä hän sanoi? Näin:
-"Olen liian väsynyt. Kaikkein suloisinta olisi päästä äitini luo."
-
-Aimo säpsähtäen nosti päänsä käden varasta.
-
--- Niin hän sanoi. Minä torumaan: "Olet nuori ja elämä on edessäsi.
-Kuinka sinä tuolla tavalla puhut?" Hän vastasi: "Ennen minä pelkäsin
-kuolemaa, mutta tänä kesänä taivas on tullut minua lähemmäksi. Nyt minä
-enemmän pelkään elämää".
-
-Silloin Aimo nousi.
-
--- Olet oikeassa, Hertta, tämä ei kelpaa!
-
--- Ja tiedätkö: ensi yönä hän valvoo taas. Minä en ymmärrä, mitä ne
-kurssi-ihmiset ajattelevat, eikö heillä ole silmiä vai eikö ole sydäntä?
-
--- Tietysti he ajattelevat: joka leikkiin on ruvennut, se leikin
-kestäköön. Jääköön joka jaksaa ja erotkoon ken ei jaksa; mutta täysi
-työ on tehtävä sen, joka työssä on.
-
--- Kuinka sydämetöntä! Minä heille sanoisin sinun sijassasi --
-
--- Enpä tiedä. Luulen että he ovat oikeassa.
-
--- Mitä? -- Hertta aivan hämmästyi.
-
--- Jos minä toisia johtaisin, en minäkään sallisi tehtävistä
-tingittävän. Mitä hoitajia sellaisista tulisi?
-
--- Mutta pitääkö Helmin siis nääntyä? -- huudahti Hertta.
-
--- Ei, hänen pitää erota!
-
-Päättäväisesti hän veti laatikon auki, otti Liljan päiväkirjan, tempasi
-hattunsa ja sanoi:
-
--- Hertta, nyt minä menen!
-
-Ei hän mennyt tunnustamaan Helmille rakkauttansa. Ei hän myöskään
-tullut Kotkan syyttäjänä. Hän tuli varmana ja vakavana, mutta hänen
-olentonsa oli nöyrä ja hillitty, huolimatta sydämen levottomasta
-tuskasta.
-
--- Helmi, varmaankin sinulla yövalvontasi aikana on joku vapaa hetki.
-Tulin tuomaan sinulle lukemista -- vihkosen, jonka jo kauvan olen
-aikonut antaa. Nämä ovat Liljan, minun sisarvainajani runoja ja
-ajatuksia.
-
--- Liljan!
-
--- Niin, hänen, josta kerran sanoin sinulle muutaman sanan. Luulit
-silloin tuntevasi hänen valokuvansa --
-
--- Se on enolla. Aimo, minä tiedän kaikki. Hän oli enon morsian.
-
--- Paavo on kertonut --?
-
--- On. Se oli haikea tarina. Minun on syvästi sääli heitä molempia...
-
-Aimo tunsi tukilautojen vajoavan jalkojensa alta. Helmi tietää! Mitä
-siis nämä rivit enää hyödyttävät?
-
-Niiden täytyy hyödyttää! Lilja itse puhuu toisin kielin kuin Paavali
-Kotka. Jumala on paneva voiman näihin sanoihin. Ah Jumala, pane se
-voima! Auta, auta -- pelasta ristiverkosta nuori kotka, joka nääntyy!
-
--- Niin, tahdotko lukea nämä lehdet?
-
--- Oi kiitos, Aimo... Se on niin suuri rakkauden osotus -- suuri
-luottamus, tarkoitan -- minua aivan värisyttää...
-
--- Hyvää yötä, Helmi. Ole nyt vahva! Sinähän tiedät... sinä sanoit
-itse, että _Jumala auttaa_...
-
--- -- --
-
-Yön hiljaisuudessa, monien palvelusten lomassa, kutsujen ja käskyjen
-keskeyttämänä Helmi luki. Hän kulki kuin unessa, ympärillä toinen
-maailma, sisäisessä näkemyksessä toinen.
-
-Soi -- soi -- taas lakkaamattomia säveleitä... Ken voisi kertoa, mitä
-ne soivat?
-
--- -- --
-
-"_Sydämeni kirja_."
-
-Mitä minä nyt tähän kirjoittaisin? Sydämeni on levoton, oikkuisa,
-surullinen ja onnellinen. Yhtaikaa paistaa päivä, sataa ja tuulee.
-Minun _täytyy_ kirjoittaa! Tämä vihkonen ei kielittele, -- eihän?
-
-Oikeastaan arvelen, että minun tulisi kirjoittaa _siitä_, siitä
-uudesta, suuresta ja ihmeellisestä, joka nyt täyttää koko olentoni.
-Mutta Herrani, sinähän tiedät sen, ja minäkin tiedän. Eikä _se_ tuota
-minulle rauhattomuutta, sehän juuri on minun rauhani. Se on syvää ja
-kirkasta niinkuin ihana meri. En tiedä kuinka se tapahtui. Melkein kuin
-lapsi illalla pimeässä pelkää, ristii kätensä ja nukkuu rukoukseen --
-ja kas, yö kuluu niin äkkiä, että jo samassa, kun silmänsä avaa, onkin
-aamu ja kirkas auringonpaiste...
-
-En osaa siitä kertoa enkä uskalla. Tuntuu kuin pistäisin käteni
-kirkkaaseen veteen, sekottaisin pohjan ja samentaisin sen
-taitamattomuudellani. En ole siitä kenenkään kanssa puhunut, en
-hänenkään, jolta vielä elävämmin kuin omalta, rakkaalta äidiltäni opin
-pimeätä pelkäämään ja panemaan käteni ristiin... Kaikkein vähimmän
-hänen kanssansa! Oi kuinka minun on ihmeellinen olla. Luulen kuulleeni
-joskus, että merenkin vesi voi syvyyksissä olla ihan tyyni, vaikka
-pinta kuohuu ja kuplailee. Minullakin on sydämeni syvyydessä taivas,
-mutta pinnalla kaikki ne levottomat tunteet, joiden nostajana on hän,
-hän, _hän_!
-
- Mä toivon enkä toivo,
- en tiedä mitä tahtoisin,
- mä vuoroin häntä pelkään,
- ja lemmin kuitenkin.
- Mä kuljen häntä kartellen
- ja vuotan häntä kaihoten...
- Oi sydän, sydän nuori,
- sua käsittäisi ken?
-
-Olin lapsi vielä, ehkä kahdentoista tai neljäntoista vuotias, kun luin
-sadun paimentytöstä ja kultakutri ritarista, joka tuli kuten keväinen
-säde kukkasen luo ja nouti hänet armaaksensa. Silloin minä Lehtolan
-kalliolla istuin ja haaveilin...
-
- Mä istuin rannan paadella
- armaasta unelmoiden,
- näin sinisilmät kaunihit
- ja kiillon kiharoiden...
-
-Niin, se oli silloin!
-
- Ne haihtuivat, ja edessäin
- nyt vain on muoto vakaa,
- on katse varma, vilpitön,
- mi jalon miehen takaa.
-
- Mä kukkasesta haaveilin
- ja kevätsätehistään;
- nyt tuntehille sydämein
- en kuvaa löydä mistään.
-
- Uneksin päivät täyttyvän
- vain lemmen nautinnoilla;
- nyt pyydän työtä uutteraa
- Jumalan vainioilla.
-
- Eloni mietin antaaksein
- mä armahalle yksin;
- nyt kaikki, kaikki Herralle
- kanssansa käsityksin!
-
-Isä sanoo häntä jöröksi ja äiti haaveilijaksi ja Aimo ja Hertta eivät
-pidä hänestä ollenkaan. Toiset tytötkään eivät pidä, kun hän ei tanssi
-ja puhuu aina vakavia asioita. Jospa he tietäisivät!
-
- Muut kun mustaavat sinua,
- mulle muotos valkeneepi,
- muut kun puutteistas puhuvat,
- ehommaksi elvyt mulle.
- Kaunihina, kirkkahana,
- ylväsnä ylitse kaiken
- näen nousevan kuvasi,
- tahi väistyvän välehen,
- katehilta kaikkoavan
- helmenä heleimpänä
- syvälle sydämeheni.
-
-Juuri siitä minä pidän, mitä he halveksivat, juuri sillä hän on
-voittanut sydämeni! Sillä siinä me yhdistymme. Kukaan ei näe, kukaan
-ei tiedä. Se on kätketty ala, mutta se on pyhä ja suloinen. Oi, kuinka
-rakas hän on minulle _juuri sellaisena_ kuin hän on!
-
-Rakastaako hän minua? Vai eikö rakasta? Hyvä Jumala -- enhän minä ennen
-ole sitä näin oikein ajatellut...
-
-Hän on ollut hyvin kummallinen minua kohtaan. Minä olen itkenyt koko
-pitkän illan. En tiedä millään häntä loukanneeni, mutta aamulla hän
-ei katsonut ikkunaan, ja nyt, kun menimme kirkkoon, hän ei tullut
-kanssani, vaan lähti yksin toista tietä, ihan turhaan. Ei, kyllä se on
-varma, että hän ei rakasta minua.
-
- Mä tunnen sen suuren tuntehen,
- se rintani valtaa ja täyttää,
- sen liekki nousevi leimuten,
- ja uudelta maailma näyttää.
-
- Mun riemuni, onneni, kaikkeni
- vain yksi on ainokainen.
- Ah, miks hänen täytyvi olla myös
- mun tuskani polttavainen?
-
- *
-
- Mä antaisin sulle kaikki,
- mitä talletin aarteenain,
- ne kainot, kätketyt tunteet,
- jotka nähnyt on taivas vain,
-
- Mä antaisin sulle lemmen
- niin suuren ja hehkuvan,
- sua seuraisin minne tahdot,
- vaikk' äärihin maailman!
-
- Kun ulkona pilviä nousis,
- kotilietemme kirkas ois,
- ja myrsky jos ylläsi riehuis,
- sen lempeni loihtisi pois.
-
- Minä jakaisin riemusi, murhees,
- sun työsi ja toimintas,
- ja taistelut, uhraukset,
- kaikk' kestäisin rinnallas.
-
- Sano, etkö sä tiedä, armas,
- etkö ymmärrä tunteitain?
- Vai etkö sä lahjasta huoli,
- min saisit sä ainoa vain?
-
- *
-
- Mä vastausta pyyntöihin
- en saanut muuta kuin:
- sä tyydy Herran tahtohon,
- hän kuninkaasi, isäs on!
- Ja hän ei sitä tahtonut,
- ja siksi --
-
-Ei, en voi kirjoittaa sitä sanaa, sillä se ei ole totta. En ole
-alistunut. Enkä sitäkään voi lopullisesti uskoa, että se olisi Jumalan
-tahto!
-
- Mä tahdoin hänet unhottaa,
- mut en mä voinutkaan,
- pois pyyhin kuvan kallihin,
- ja kirkastui se vaan.
-
- Niin oli minun lempeni
- kuin liljan kukkanen:
- mä varren poikki katkaisin,
- se nousi jällehen.
-
- Ja kevätpäivä paistaa nyt,
- ja oksat silmikoi,
- ja liljan kukka kehkiää --
- en estää voi, en voi!
-
- *
-
- Jos tietäisit, jos tietäisit
- sua kuinka kaihoan,
- et silloin hetkeä viipyä vois,
- sinut illan tuuli mun luokseni tois,
- jos tietäisit
- sua kuinka kaihoan!
-
-Tämä on ihmeellinen aika. Se on kuitenkin tapahtunut, se sanomaton, se
-odottamaton! Ei hän ole huuliansa avannut, mutta minä näen sen hänen
-silmistänsä. Olen onnellinen -- oi en löydä sanoja, kaikki on niin
-suloista ja ihmeellistä...
-
-Kuinka voi yhtäkkiä pimein yö vaihtua kirkkaimmaksi valoksi?
-
-Jeesuksen jalkain juuressa se on tapahtunut. Oi minun siunattu,
-armollinen Vapahtajani, sinä jota saan suurimmasta ja kalleimmasta
-kiittää, sinä vielä tämänkin olet minulle lahjoittanut!
-
--- -- --
-
-Hän puhuu sellaista, joka pelottaa minua. Kieltäytymisestä ja
-uhrautumisesta, lähdöstä Ameriikkaan, kotimaan ja kaikkien rakkaitten
-jättämisestä Jeesuksen tähden. Tarkoittaako hän täyttä totta -- en
-ymmärrä...
-
-Kerran minä kirjoitin sellaiset sanat:
-
- Sua seuraisin minne tahdot,
- vaikk' äärihin maailman...
-
-En minä silloin ajatellut juuri mitään. Mutta olisiko se ollut
-aavistus? Jos hän ja minä kuulumme yhteen, silloinhan minäkin --
-
-Ei, mahdotonta se on!
-
- "Vilukukkanen, pohjolan lapsi,
- voitko lähteä lännempään?
- Mä hellästi juuresi nostan,
- vien laaksohon lämpimään."
-
- Vilukukkanen valkea pelkää
- ja kuiskivi kuitenkin:
- "Vie minnekkä tahdot, armain,
- sua kuolohon seuraisin!"
-
- Oi kuinka se koskee, riistää...
- Vilukukkanen loistaa vaan.
- Niin kuuma on paahde päivän...
- Hän on autuas tuskassaan.
-
- Ei juurtunut pohjolan kukka,
- pään kallisti, kuihtui pois,
- vaan kohtaloaan ei koskaan
- elon auvohon vaihtanut ois...
-
-Sekö olisi minunkin osani? Oi, silloin minä riemuitsisin kuten
-vilukukkanen, minun valkea lempikukkani!
-
--- -- --
-
-Ei katkeria kaihon ajatuksia. Jumalan nimessä iloista rohkeutta!
-
- Tule, antaos kätesi, armahain,
- niin lähdemme matkalle rinnakkain,
- ja kolmaskin kanssamme kulkee.
- Tule, seurassa ystävän taivaisen
- on retkemme varma ja turvainen,
- hän meidät suojaansa sulkee.
-
- Tule taistohon, työhön ja toimintaan,
- tule lemmenkukkien poimintaan,
- tule oudoille, pitkille teille!
- En kanssasi pelkää -- tullos vain!
- Me lähdemme rinnoin riemukkain,
- valo taivahan loistaa meille.
-
-Istun ikkunan ääressä. Kuun hohde paistaa pöydälleni. En näe rivejä,
-mutta kynä kulkee. Poskeni polttavat.
-
- Mun sydämeni, hiljaa...
- mitähän sykintäsi outoja kertoo?
- Sen tiedänpä, tiedän!
-
-Paperi on valkoinen, kylmä ja mykkä. Minun täytyy kertoa jollekin, joka
-elää, muuten rintani riemu pakahduttaa minut!
-
-Nukkuvatko linnut kaikki? Niin herätkää, herätkää ja kuulkaa!
-
- On juhla, on riemu, on onni!
- Nyt taivas loistaa
- ja välkkyvi vuoret,
- hääkukkihin puhkee
- jo niityt nuoret,
- ja valkeina tuomet ne viittaa,
- ne viittaa --
- kuin morsiansiskoset mulle
- ne häihin viittaa.
-
- On juhla, on riemu, on onni!
- Sen kuiskasi äsken
- hän lehdossa juuri,
- ja silloin se puhkes,
- mun suveni suuri!
- Nyt se omanani on
- mitä vuotin -- -- mihin luotin -- --
- Oi linnut, mä laulan, nyt kuulkaa:
- Mua lempivi armain!
- Mua lempii!
-
-Luulen, että olen riemusta sairas. Isä ja äiti ja lääkäri luulevat
-minun kylmettyneen, mutta en minä ole kylmettynyt. Lääkäri sanoo minua
-hyvin heikoksi, mutta hän ei tiedä, että minä juuri nyt alan vahvistua.
-Eivät he kukaan aavista, että tällaisen nuoren tyttösen sydämessä
-tunteiden aallot voivat käydä niin korkeina, niin korkeina... että ne
-aivan yrittävät murskata, kuten pienen lastulaivan.
-
-Oi hän, hän, minun armaani, ainoani! Kuinka voin elää näkemättä häntä
-koko tämän päivän? Ja ehkä vielä huomennakin ja ylihuomenna! Lääkäri,
-se vanhapoika, joka ei mitään tiedä rakkaudesta, hän määrää minut
-vuoteessa makaamaan.
-
-Menköötpä sitte nämä muutamat päivät. Vanhapoika raukka, kuinka minun
-on häntä sääli! Päivä päivältä hän menee tyhjään kotiinsa, äreän
-talousmamsellin luo... ja minä, kun nousen, löydän oman armaani sylin,
-toivon, riemun, kevään niin kirkkaan, että silmä huikenee ja sydän
-sylkähtää ylivuotavasta onnesta...
-
- Olen nukkunut... Oisiko kaikki
- siis unten houretta vain?
- Kenties ei kenkään multa
- ole ryöstänyt armastain?
-
- -- -- Oi ihaninta iltaa,
- ja väikettä uinuvan veen,
- ja kirkasta kuudansiltaa,
- kevät-yötäni muistoineen!
-
- Hän, hän oli luonani silloin,
- sydänlempensä kuiskasi hän...
- Ja nyt -- oi kohta hän saapuu
- luo vuottavan ystävän! -- --
-
- Olen nukkunut... liian kauvan!
- Mikä polttavi poskellain?
- Mitä tahdot, katkera kyynel?
- Sano, missä on armahain?
-
- Ei... vaiti... sen kyllä tiedän...
- mä valvon... se totta on:
- Hän on poissa -- ja mulle on jäänyt
- vain kaipaus pohjaton!
-
-Onko nyt kesä? Ei ole. Syksy, pimeä, toivoton, iloton. Suljen silmäni.
-Näen sisäisiä näkyjä, sellaisia joita näkee kuumehoureissa murtunut,
-epätoivoinen sielu.
-
- On ilta synkkä,
- tulet taivahan sammui,
- rajuna myrsky
- syyspuiden oksia tempoo.
- Jo hiillos hiipui,
- sysimusta yö mun ympäröi.
-
- Liekki vain
- rinnassain
- sammua ei se voi.
- Kerran heitti hän sen sakenen,
- leimuhun hän lietsoi tuntehen,
- lähti pois ja jätti
- vaalimatta tulen tummaisen...
-
- Säikyn säkeneitä,
- itken kyyneleitä
- katkeraan...
- ei lienny liekki kuitenkaan:
- virkoaa,
- leimahtaa,
- vallan saa --
- ja muistot mennehet nousee uudestaan.
-
- Silloin kevät armas kukki,
- silloin lehdon linnut lauloi,
- silloin syttyi nuori lempi...
- Ruusut kaikki kuihtui pois,
- linnut vaikeni -- lempi jäi --
- Pilvet loi
- varjojaan,
- myrskyt sai
- riehumaan,
- ja kesän onni sammui syksyn kyyneliin.
-
- Lempi vain
- rinnassain
- sammua ei se voi.
- Kerran heitti hän sen sakenen,
- leimuhun hän lietsoi tuntehen,
- lähti pois ja jätti
- säälimättä tuskan tummaisen...
-
- Tutkin pilven teitä,
- viihdän kyyneleitä
- kuivumaan...
- ei lienny kaiho kuitenkaan:
- virkoaa,
- leimahtaa,
- vallan saa,
- ja muistot menneet nousevat uudestaan.
- Ainiaan
- uudestaan
- syys itkee päivänpaistettaan.
-
- *
-
- Oi salli mun sulkea silmäni
- ja uinua hetkinen vain,
- niin hetken sen armahan ainoan
- kevätmorsian olla sain.
-
- Kevät ei tule konsaan, konsaan ei
- mulle auvoa antamaan.
- Kun halla sen toivehet kerran vei,
- se nyt kukkivi haaveissa vaan.
-
-Hänen kirjeensä! Olen itkenyt sydämeni sulaksi, itkenyt hänen
-kanssansa. En voi selittää tunteitani -- ne ovat taas kuin meren
-aallot, ihmeellisessä liikkeessä. Hän on minua lähellä, niin lähellä
-kuin oman sydämeni sykähdys...
-
- Kuin valonsädevyö
- siltana kantaa,
- kuin veden läikky lyö
- kaukaista rantaa,
- kuni pääskynen lentää
- kotilehtoon,
- tuulonen entää
- yli merten ja maiden,
- sanat saattaen yhteen
- idän ja lännen, aamun ja ehtoon --
-
- niinpä sillat ne käy,
- estehet vaipuu,
- siivet kantaa
- pois kauvas määrähän varmaan:
- sydänten sillat, viestit kaihotun armaan,
- siipyet lemmen kaipuun!
-
- *
-
- Mun ainoani!
- Hetken, hetken lyhyen vain
- vasten rintaasi levätä sain,
- pyhä suudelma, muisto hellä,
- käen kukahdus keväimellä --
- oi ainoani!
-
- Sä armahin,
- tulit ja lähdit, erkani tiet,
- lempeä pyysit, lempeni viet;
- tunnen polttavat kyynelesi,
- omakin särkyi sydämesi --
- ja kuitenkin --
-
-Mutta kyynelten alta minä alan nähdä Jumalan lempeät silmät, hänen
-isänrakkautensa. Olen saanut äidiltäni suurta lohdutusta. Hän ymmärtää
-minua syvemmin ja paremmin kuin olisin voinut koskaan aavistaa. Ja
-kuitenkin on niin kuin _hän_ sanoo kirjeessänsä: Jumala yksin voi
-auttaa!
-
- Oi kallis, kallis sä ystäväin,
- hohtava tähti mun retkelläin,
- oi tähti mun retkelläin!
- Sä sammuit helmahan auringon --
- taivahan tahto se raskas on...
- taivahan tahto näinkö raskas,
- näin raskas on?
-
- Sua menneistä kiitän
- ja muistosi liitän
- nyt unteni aarteihin armaimpiin.
- Hetkisen vain
- sen valohon luoda silmäni sain,
- silloin jo pois
- tähteni multa riistettiin.
-
- Vaan ethän sammunut kuitenkaan,
- sydämeeni jäit sä yhä loistamaan,
- jäit viitaksi kirkkausmaan.
- Sä kutsut helmahan auringon --
- taivahan tahto -- näinkö mulle
- se parhain on?
- Taivahan tahto parhain,
- _aina_ se parhain on.
-
- *
-
- Hän oli niin kallis mun syämmellein,
- hän oli mun armaani, ainoisein,
- vaan Herra otti hänet multa.
-
- Mä oisin kanssansa kulkenut,
- elon taistot uljasna taistellut,
- vaan Herra otti hänet multa.
-
- Mä oisin vaipunut rinnoilleen
- ja laulanut huolensa unheeseen,
- vaan Herra otti hänet multa.
-
- Nyt hiljaa, hiljaa sydämeni oi...
- Oma viihdytyslauluni sulle nyt soi,
- kun Herra otti hänet multa.
-
- Sydän kärsivä, kiittäös Jumalaa,
- hän taivasta varten kasvattaa,
- siks otti hän armaani multa.
-
- *
-
- Oi, kerran nämä kyynelet
- mun kruunussani
- kun helmet suuret, loistoiset
- säteillen salamoi.
- Mä tiedän sen,
- siks kyynelsilmin hymyilen.
-
- Ja kerran huokaukset nää
- mun harpussani
- niin ihanasti väräjää,
- kun uusi virsi soi.
- Siks huoaten
- jo hiljaa kuiskaan kiitoksen.
-
-Muistan näinä aikoina usein pientä runoa, jonka olen lukenut. Se
-ilahduttaa minua ihmeellisesti. Ehkä tämä ei olekaan _lopullista_, ehkä
-kaikki, kaikki vielä kääntyy...
-
- "Äl' usko, että tottumaton käsi
- syvyydet synkät voisi pohjata!
- Jos toivot tuskan liekin lientäväsi,
- sun itse täytyy tulta tuntea.
- Muita pystyt auttamaan
- kärsimyksen hinnoin vaan;
- perämiesnä purtta viet,
- jos sä itse tiedät tiet;
- oppahaksi toisien
- kypsyt kautta kyynelten."
-
- *
-
- Miksikä pilvet
- taivaalla kulkee?
- miksikä sulkee
- murheet ja kyynelet
- tomun lapsien tien?
-
- Pilvet ne kaartaa,
- pilvet ne kulkee,
- kastetta itkevät
- yli harmajan maan.
- Murheet ne saartaa,
- tuskat tien sulkee --
- oi tunnen miksi,
- ja levon, lohdun saan.
-
- Pilvi kun itkee,
- vertyvi maa,
- niin kyynel murheen
- myös viljan kalliin
- voi kasvattaa.
- Se viljan kalliin
- voi kasvattaa!
-
- Sua Herra kiitän
- kyynelten tiellä,
- en sorru siellä,
- se uuden voiman
- ja valon sieluuni loi.
- Sain lahjan siellä
- kyynelten tiellä:
- ken itse kärsi,
- myös muita auttaa hän voi.
-
- Sua Herra kiitän,
- sua Herra kiitän,
- ja kerran luonas
- se kiitos kirkkaammin soi!
-
-Olen väsynyt taisteluista ja murheista, mutta sielussani on rauha.
-Nyt minä sen ymmärrän. _Ei se ollut Jumalan tahto, se oli hänen
-oma tahtonsa!_ Sillä kuinka Jumala olisi tahtonut murtaa hänen
-sydämensä ja surmata minut? Minä olen kuoleva, minä tiedän sen nyt.
-En saanutkaan sitä kärsimyksen hedelmää, joka viime aikoina valoi
-toivoa ja lohdutusta mieleeni. En saanut olla avuksi enkä hyödyksi
-kellekään. Mutta minä lepään Jumalan isänsydämellä, ja siinä on hyvä
-olla. _Niille, jotka Jumalaa rakastavat, käännetään kaikki parhaaksi_,
-erehdyksetkin, omat ja muiden. Hän lähti pyhässä haaveinnostuksessa.
-Miksi Jumala ei olisi voinut häntä _täällä_ käyttää? Tai _jos_ se oli
-Jumalan kutsumus, eikö hän olisi voinut vahvistaa _minua?_ Sitä minä
-yhä uneksin, että olisin tullut terveeksi ja vahvistunut, ja sitte hän
-jonakin odottamattomana, ihanana hetkenä olisi seisonut vieressäni ja
-tullut minua noutamaan... Ah ei, ei se ollut suotu! Mutta Jumala oli
-_alusta_ toisin tarkoittanut. Me kuuluimme yhteen, ei muu kuin kuolema
-olisi saanut meitä erottaa. Oi, mielelläni olisin kuollut Jumalan asian
-tähden hänen rinnallansa! Nyt minä kuitenkin kuolen, eikä siitä ole
-mitään hyötyä. Hän on yksin, minä olen yksin, suru on vienyt voimani
--- oi armaani, mitä, mitä sinä teit minulle? Miksi omin käsin onnemme
-surmasit?
-
- Välähdys
- tummaan ilmahan
- kerran piirtyy,
- väräjävi, hohtaa,
- sammuvi, siirtyy --
-
- Tuulonen vain:
- hetken humajavi
- lehdikoissa;
- mistä? minne?
- tullut -- poissa --
-
- Elämämme, oi --
- Murhetta paljon,
- riemuja hetki,
- sitte kauvas
- kiitävä retki --
- Lyhyt, suloinen, hyvästi!
-
- -- -- Sammunut tuike
- syttyvi päivänä uudestaan,
- nukkunut tuuli
- herää voiman myrskynä laulamaan.
-
- Pääsky uupunut
- oksalle painoi pienosen pään,
- kotka mahtava
- siipensä nostaa riemulla liitämään -- --
-
-Oi minun Kotkani, tiedätkö, minustakin tulee kotka! Nyt jo kuulen
-siipien suhinan. En sinua syytä, en tuomitse, oi armas, älä pelkää.
-Jeesuksen jalkain juureen minä vaivun, pyydän että hän ottaisi armossa
-vastaan minun henkeni ja sinun uhrisi oman kuolemansa tähden...
-
-Sinä kadut kerran ja vuodatat haikeita kyyneliä. Älä armas -- älä anna
-sen painaa itseäsi epätoivoon! En minäkään sure nyt enää. Katso, ehkä
-en olekaan elänyt turhaan. Ehkä nämä rivitkin voivat palvella. Nehän
-ovat sydänverelläni kirjoitetut...
-
-Ja sitte paras ja viimeinen lohdutus: _Hän_ on hyvä, hän joka on
-mahdollinen saamaan kunnian ja kiitoksen ja ylistyksen! Minä uskon,
-minä tiedän: _Kaikki, mitä heikkoudessa ja erehdyksissäkin tehdään
-rakkaudesta häneen, se on helminä hohtava kruunuissamme kautta
-ijankaikkisuuden!_ Oi kuinka olen onnellinen, että minun tähteni ei
-yhtään helmeä ole puuttuva sinun kruunustasi! -- -- --
-
-
-
-
-XII.
-
-Syväin vetten pauhinassa.
-
-
-Oli puoliyö, kun Helmi oli lukenut loppuun. Silloin taistelu alkoi
-täydellä todella.
-
-"Sinun virtasi pauhaavat kovin; yksi syvyys pauhaa siellä, toinen
-täällä. Kaikki sinun vesilaineesi ja aaltosi käyvät minun ylitseni..."
-
-Ensin Helmi ajatteli ainoastaan enoa ja Liljaa. Heidän kohtalonsa
-valtasi kokonaan hänen sydämensä. Se esiintyi hänelle nyt uutena ja
-selvänä, kuin kirkkaitten salamain valossa. Nyt hän ymmärsi kaikki:
-enon sanat elämän erämaasta ja toiveitten hautakummuista, hänen
-kuumekauhunsa Ameriikkaa vastaan, hänen totisen katseensa ja sydämensä
-kätketyn murheen, hänen yksinäisen uskollisuutensa ensimmäiselle ja
-ainoalle lemmelleen. Senkin Helmi ymmärsi, mikä hänelle oli haikeinta
-ollut, -- hän saattoi käsittää Aimon ankarat sanat miehestä, "joka
-rakasti Liljaa, jos rakkaus on julmuutta, ja seurasi Kristusta, jos
-rakkauden irvikuva on Kristus." Ja Hertta sanoi, että papit ovat
-olevinansa... Kotka-enon tähden hän oli väärän ja ankaran tuomion
-langettanut. -- Helmi oli yhtäkkiä siirretty ikäänkuin uuteen kohtaan,
-mistä hän asioita katseli. Se merkitsi täyttä mullistusta ja kumousta,
-kaiken käsittämistä toiselta kannalta, hämärien tunteitten ja
-epämääräisten aavistusten selkenemistä ennen odottamattomaan muotoon
--- aivan kuin joku saisi avaimen, joka avaa monta ovea yhtaikaa,
-kaikkien rakkaitten sydänten ovet. Tuli muistoja, tuli pikku piirteitä,
-tuli yksityistapauksia, jotka löysivät oman luonnollisen paikkansa,
-kuten helmet nauhassa. Helmi oli yhdellä heitolla joutunut ympyrän
-ulkopuolelta sisäpuolelle, kehän yli, jopa keskipisteeseen. Hän näki ja
-tiesi, mitä eno ei vielä tietänyt, ja toisaalta senkin, mistä Aimolla
-ja Hertalla ei ollut aavistusta. Hän tunsi pitelevänsä käsissään paljon
-lankoja, kultalankoja, hopealankoja, mustia ja harmaita lankoja... ja
-hänestä tuntui kuin tarjottaisiin hänelle korkeata kutsumusta: niiden
-kaikkien suorimista ja yhdistämistä, särkyneen ehjentämistä, siltojen
-rakentamista sydänten välille. Hänen päätään huimasi. Aallot tulvivat
-niin, että hän tuskin jaksoi pystyssä seisoa, silmällä tähdäten, minne
-oli määrä. Hänen oli vaan sääli, äärettömän sääli enoa ja Liljaa, enoa
-melkein vielä enemmän...
-
-Eno, eno raukka! Kuinka hän ei ymmärtänyt Jumalan suurta laupeutta,
-Jumalan päivänpaistetta elämässänsä? Rakas isä tarjoaa kaunista,
-kirkasta tietä, ja lapsi vaan rukoilee vaikeata, sitä parempi, mitä
-vaikeampaa! Vihdoin isä suostuu, sydän hellänä ja murheisena. "Mene
-siis, ymmärtämätön lapseni! Mutta en minä sinua _yksin_ lähetä, tulen
-kanssasi, seuraan sinua silmilläni, muuten sorrut. Ja lopulta minä
-kaikki parhaaksi käännän." Lapsi lähtee, kestää ja kärsii, kasvaen
-sankariksi, suureksi ja ihanaksi. Mutta hän on kuin ne sotasankarit,
-joiden vaununpyöriin ruhjoutuu, ken tielle sattuu. Nuori Lilja oli
-uhreista ensimmäinen. Ja kuitenkin -- onnellinen hän! Hän ei kironnut
-kuolemansa tuottajaa, hän näki syvemmälle sankarinsa sydämeen, hän oli
-suuri ja ihana hänkin, suuri rakkaudessa ja uskossa, taistelussa ja
-voitossa!
-
-_Uhreista ensimmäinen_... Kuka siis on oleva toinen? Minäkö? Minä,
-Helmi?
-
-Se ajatus sysäsi syrjään kaikki muut. Se tuli uutena, yllättävänä.
-Helmi pysähtyi, Helmi hämmästyi, mutta kun se kerran oli tullut, ei hän
-enää päässyt siitä irti. Johdonmukaisuuden voimalla se ahdisti häntä.
-
--- Sitäkö Aimo tarkoitti varoituksellansa? Senkötähden hän nämä lehdet
-käsiini toi?
-
-Aimo ei ole uskovainen, Aimo ei ymmärrä Kotkaa, hän on puhunut kovia ja
-vääriä sanoja. Hertta ymmärtää häntä vieläkin vähemmän, hän näkee vain
-pinnan ja tuomitsee arvostelematta. Tosin Aimo on ollut hyvä enolle...
-ehkä minun tähteni... ja Hertta toi hänelle kolme kaunista rauhan
-ruusua, Aimon tumman ruusun, oman heleänsä ja Liljan lumivalkoisen...
-Nyt minä senkin ymmärrän! Minun ystävä rakkaani, molemmat rakkaat
-ystävät, te tarkoitatte parasta. Mutta minähän en _tässä_ voi teitä
-seurata, minähän seuraan Karitsaa, mihin hän menee, -- minähän --
-
-"-- -- olen antanut ihmisen taluttaa itseäni, kuvitellen että Kristus
-minua talutti -- --"
-
-Niin sanoi Aimo!
-
-Voi meitä, jotka olemme rajan yli astuneet -- kuinka sokeita mekin
-usein olemme -- ja kuinka varmoja! Ehkä he sieltä toiselta puolelta
-näkevät joskus selvemmin... esimerkiksi meidän erehdyksiämme... ja kuka
-tietää, minä hetkenä hekin astuvat yli rajan...
-
-Mitä on merkinnyt näinä aikoina Aimon katse, niin syvä ja vakava? Ja
-sanat, jotka hän kuiskasi: "Helmi, tahdotko rukoilla puolestani?"
-
-Helmi kätki kasvonsa käsiinsä. Aaltojen pauhina kuului yhä kovemmin.
-"Yksi syvyys siellä, toinen täällä." Herra, mitä on tästä tuleva?
-
-Eikö Isä ollut hänellekin osottanut päivänpaisteista armon tietä,
-ihanaa kuin niityn kukkainen polku? Eikö "laulava tähti" viitannut
-hänen askeleitansa? Eikö siellä odottanut sävelten suloinen maailma,
-Luojan lahja, onnen rikkaus?
-
--- Eihän se muille olisi ehdoton onni. Nämä tytöt täällä ympärilläni,
-tuo Liisi, joka juuri kulkee oven ohi, tuo Laina, joka tänäkin yönä
-varmaan on joka vapaan hetkensä lukenut lääkärikirjoja -- he eivät
-vaihtaisi tätä osaansa mihinkään toiseen, he kiusaantuisivat pianon
-ääressä niinkuin minä täällä olen kärsinyt ja kiusaantunut. Miksi
-niin? Koska he ovat sulotuoksuisia suon kukkia, mutta minä olen niityn
-kukka... tai lintu, kotka, niinkuin minä kerran olen uneksinut. Jumala
-on antanut kullekin määrätyn paikan. Saammeko rankaisematta tehdä
-Luojan suunnitelmalle väkivaltaa? Emmekö tule onnettomiksi silloin?
-Omassa oikeassa osassamme me olemme onnelliset, olkoon se ulkonaisesti
-katsoen valoa tai pimeyttä; sillä mitä Isä on meille valmistanut, se
-_on_ valoa, aina, aina... yönkin varjojen keskellä, itse kuolemassakin!
-
-Mutta minähän tulin tänne, ollakseni Herran työssä kokonaan, antaakseni
-koko elämäni hänelle. Enhän kevytmielisesti tullut. Jos se on totta,
-mikä nyt sydämessäni liikkuu, jos kaikki ponnistukseni ja uhraukseni
-ovat olleet pelkkää suurta erehdystä... ovatko ne sitte menneet
-kokonaan hukkaan? Oi Herra, sehän olisi liian haikeata! Julmaa se
-olisi! Annatko todellakin lastesi erehtyä, kun he rehellisesti
-_tahtoisivat_ sinun oikeata tietäsi kulkea?
-
-"Niille, jotka Jumalaa rakastavat, käännetään kaikki parhaaksi." Ja
-kuinka Lilja kirjoitti? "Kaikki, mitä heikkoudessa ja erehdyksissäkin
-tehdään rakkaudesta häneen, se on helminä hohtava kruunuissamme kautta
-ijankaikkisuuden!"
-
-Oi Jumala, en minä mitään helmiä pyydä, minä pyydän vaan armoa,
-selvyyttä, lohdutusta...
-
-Pieni kello soi. Helmi tempautui ajatuksistansa, rientäen
-yksityishuoneeseen, missä muuan vanha rouva makasi. Ystävällisesti
-palvellen Helmi auttoi häntä, ojensi juomaa ja korjasi käärettä. Vanhus
-oli maannut sairaalassa koko kesän. Hän oli keväällä kaatunut ja
-loukkaantunut, eikä vanha ruumis jaksanut niin pian toipua entiselleen.
-
--- Kiitos, neiti, -- sanoi hän herttaisesti, kärsivällinen hymy
-huulillansa. -- Te olette minun pikku päivänsäteeni täällä.
-
--- Minäkö? Oi, enhän minä mitään --
-
--- Kyllä minä ymmärrän. Te tarkoitatte, ettette ole mitään erityistä
-puhunut ettekä tehnyt. Katsokaa, ei se siitä riipu. Muutamien kasvot
-loistavat -- se tulee taivaasta. Kiitos, rakas pikku neiti -- kas noin,
-nyt minä taas koetan nukkua.
-
-Niin -- se taru ihmisistä, joiden kasvot hohtivat, koska Jeesus
-pimeydessä oli puhutellut heitä! Oliko mahdollista -- oliko totta, että
-sama hohde, joka äidin kasvot oli kirkastanut -- ja nuoren Liljan hänen
-elämänsä viime aikoina -- että se nyt säteili Helmistä myös?
-
--- Kiitos, minun Herrani! Nyt minä tiedän, että en ole turhaan
-kärsinyt. Sinä sallit minun käydä tätä tietä, jotta saisin osakseni
-"pimeän syvyyden aarteet ja kätketyt kalleudet." Oi Herra, minä
-ymmärrän laupeutesi suuruuden ja hyvän, ihmeellisen johdatuksesi!
-"Sydämeni riemuitsee, kun niin mielelläsi autat." Minun Herrani, kiitos
-ja ylistys, ijankaikkinen ylistys sinulle!
-
-Minä saan siis lähteä täältä. Nyt kun valo heijastuu, yli öisen
-taipaleeni, kun näen, että se on ollut vaan siunattu välitie -- nyt
-minä saan lähteä! --
-
-Helmin se valtasi ensi hetkessä välittömänä riemun huumauksena. Väsymys
-oli kuin pyyhkäisty pois. Kuinka, kuinka hän vielä äskettäin oli
-kuolemankaihoisena kulkenut?
-
-Tuntui kuin rautalankoja olisi katkeillut, taivas avartunut ja
-elämä auennut kutsuvampana, täyteläisempänä, rikkaampana kuin ennen
-milloinkaan. Sama elämä se oli -- mutta sen valaistus oli toinen, tuhat
-vertaa ihanampi entistänsä.
-
- -- -- Nyt uusi on sillä kirkkaus,
- mun suuren päiväni heijastus -- --!
-
--- Säveleet, soikaa, soikaa! Oi kulu ja riennä, yö! Missä on
-soittimeni? Kun pääsen kotiin, en tahdo nukkua. Minä soitan, soitan
-pelkäämättä ja selvällä päivällä, soitan, että jokainen kuulee, miltä
-kotkalle tuntuu avara ilma ja vapaus!
-
-Vapaa, vapaa! Oi Jumalani -- se miltei tukahduttaa... Ei -- mutta se on
-riemua niin suurta, että se ei rintaani mahdu, sen täytyy kajahtaa, sen
-täytyy päästä ilmoille...
-
-Sinä Aimo, sinulle tahtoisin soittaa, sinä joka tulit kuin pelastaja,
-Jumalan lähettiläs, minun vankilani ristikot särkemään! Sinä minun
-rakastettuni -- nyt olet taistellut täyden oikeuden minuun. Minä olen
-sinun, minä hetkenä tuletkin!
-
-Viritä kaunis viulusi -- säestäjä on valmis. Kuinka me soitamme --
-suurten vetten pauhinasta, myrskystä joka kohisi ja tyyntyi, aaltojen
-kimmellyksestä rauhaisella rannalla...
-
-Mutta minä unohdin, Aimo... Sinulla ehkä onkin vielä omat taistelusi
-jäljellä. Sinun on vielä käytävä läpi syväin vetten pauhinan.
-Ihmeellistä -- minusta tuntuu kuin aallot jo kuohuisivat likelläsi. Se
-lähenee lähenemistään, olen nähnyt sen silmistäsi. Niinpä tule, tule
-vetten halki minun luokseni! Minä odotan, kunnes tulet; ja odottaessa
-minä täytän pyyntösi, olen jo täyttänyt: joka päivä, lakkaamatta
-rukoilen puolestasi.
-
-Silloin olet ymmärtävä Kotka-enonikin, olet ymmärtävä täydesti, ja
-täydesti antava hänelle anteeksi, niinkuin suloinen Lilja siskosi
-anteeksi antoi. Jospa olisin saanut nähdä Liljan! Hän oli oikein
-_sinun_ siskosi, vielä enemmän kuin Hertta. Olenhan minä Herttaankin
-erityisesti kiintynyt -- en tiedä miksi, vaikka hän on hyvin erilainen
-kuin sekä sinä että minä. Siksi kai, että hän on reipas ja iloinen,
-minun haaveilijasydämeni täydennys ja vastapaino. Mutta Liljaa olisin
-vielä ihan toisin rakastanut ja ihaillut. Niinkuin sinua? -- en, en
-sillä tavalla, ymmärräthän, sinä minun ainokaiseni -- mutta ehkä niin
-kuin äitini muistoa, tai niinkuin Kotka-enoani...
-
-Rakas Kotka-eno, hän on minua auttanut taivaan tiellä. Hän on
-taluttanut minua -- oikein sanoit, Aimo. Näetkö, minä olinkin lapsi ja
-tarvitsin taluttajaa. Olin emoton lintu, ja hän opetti minua lentämään.
-Mutta nyt, nyt on tullut kohta, joka ratkaisee. Minun täytyy valita oma
-tieni. Hyväksyykö hän sen? Tuomitseeko hän minut? Saanko jatkaa matkaa
-hänen kanssansa, vaikka vapain siivin -- vai yksinkö minä nyt jään?
-
-Yksin -- niinkö kysyn, kun sinä, Aimo, olet kanssani kulkeva!
-
-Mutta sinä et kulje vielä. Olen kuitenkin sisäisesti yksin, vaikka
-sinua lemmin, kunnes syvät vedet ovat _kumpaisenkin_ lastun heittäneet
-ristin juurelle. Käsitätkö sinäkin sen? Oi Aimo -- juuri sekö sinua
-viivyttää? Kiitos, armaani -- siitä minä rakastan sinua vieläkin
-enemmän! Sillä silloin tiedän, että se on sinulle täyttä totta, että
-tahdot tulla ja tuletkin varmaan -- --
-
-Mitä sanoo Kotka-eno, jos minä nyt lähden täältä sairashuoneelta
-suoraan musiikkiopistolle ja ilmoittaudun oppilaaksi uudestaan? Tai
-ylihoitajattaren luo, ja ilmoitan eroavani täältä?
-
-Jos hän suuttuisi, jos hän käskisi minut pois silmäänsä edestä -- sen
-voisin kestää. Mutta jos hän tulee murheelliseksi, hän, joka jo on niin
-paljon kärsinyt... jos hänen mustista silmistänsä pusertuu pisaroita...
-sitä en jaksa, sitä en kestä!
-
-Minun _täytyy_. Jumalani, Vapahtajani, anna minulle voimaa!
-
-Vai olenko väärässä? Hourinko, haaveilenko jälleen? Herra, etkö sinä
-antanut häntä oppaaksi ja seuralaiseksi orvontielleni? Mutta annoit
-sinä muutakin... annoit kotkan siivet, joiden piti kasvaa...
-
-Herra, auta minua päätökseen ja selvyyteen!
-
--- -- --
-
-Säveleet soivat... sydän on niin täynnä... aallot, aallot, kuinka te
-kohisette...
-
- Isä, ellei hän mun kanssani käy,
- miten saatan luoksesi tulla?
- Mitä vastaan juurella istuimen,
- jos hän ei myötäni mulla?
-
- Mä tiedän -- hänkin saapuva on,
- vaan yksinkö, tietä toista?
- Sama kutsuhan meille annettiin
- kodin kirkkahan kartanoista!
-
- Kaksinpa liitävät kotkatkin,
- sinitaivas lentonsa määrä,
- ja jos mun nuoreksi kotkaksi loit,
- se oisiko luonto väärä?
-
- Ei -- konsaan ei! -- Mun sydämein
- sua aatelislahjasta kiittää,
- ja vaikka se taiston tuskihin vie,
- se armosi mulle riittää.
-
- Isä, ellei hän mun kanssani käy,
- syyn kerron nyyhkytyksin:
- ei kotkasi katkonut siipiään,
- siksi täytyi sen saapua yksin!
-
--- -- --
-
-Kun aamu valkeni, astui Helmi ulos sairaalasta tyynenä ja varmana.
-Aallot olivat vaipuneet, päivä kimalteli vaahtokuplasilla, ja hiljaa,
-hiljaa maininkisäveleet soivat, vienoina ja ihanina.
-
-Hän meni kotiin, avasi lukitun flyygelin ja alkoi soittaa. Riitta täti
-ja Kotka-eno nukkuivat vielä. He heräsivät säveliin ja hämmästykseen.
-Mutta Helmi vaan soitti hymyillen, kunnes puhkesi kyyneliin...
-
-Koko aamupäivän hän nukkui rauhallisesti. Iltapäivällä hän pukeutui
-parhaisiin pukimiinsa ja lähti ulos mitään sanomatta.
-
--- -- --
-
-Ylihoitajatar puhuu, selittelee, kehoittaa, mutta arvelee toisaalta,
-että voihan se olla parasta. Neiti Hartikka on kyllä oppinut yhtä
-ja toista, sairaat näkyvät pitävän neiti Hartikasta, mutta itsehän
-jokainen tietää --
-
-Musiikkiopiston johtaja kirjoittaa Helmin uudestaan oppilasluetteloon,
-nähtävästi mielihyvillään, ilman ainoaakaan vastaväitettä.
-
-Mutta vanha soitonopettaja toruu: -- Oikullinen tyttö! Kerran olette
-juossut pois; mistä minä tiedän, ettekö taas mene? Nyt te olette
-laihduttanut itsenne ja pilannut sormenne. Voinko minä puhaltaa niihin
-voimaa ja notkeutta? Tekisin oikeimmin, jos en enää ottaisi teitä
-vastaan!
-
-Silloin Helmi katsoo häntä sydämellisesti, hiukan veitikkamaisestikin,
-ikäänkuin hän kyllä tietäisi:
-
--- Minun kuutamosonaattini!
-
-Opettaja kääntyy pois, koettaen turhaan peittää mielenliikutusta.
-
--- Te olette pikkuinen... pikkuinen... niin, mikä juuri? Ei teidän
-kanssanne voi tulla toimeen. Milloin te nyt sitte tahtoisitte
-ensimmäisen tunnin? -- --
-
--- -- --
-
-Palattuansa Helmi ei tavannut Kotkaa kotoa. Hän oli mennyt Rahkaselle,
-valmistamaan vaimon mieltä huomiseksi. Silloin piti Kallen päästä
-vankilasta. Sitte illemmalla Kotkan oli määrä saarnata rukoushuoneella.
--- Niin, ehkäpä oli hyväkin Helmille, että vaikein säästyi
-viimeiseksi... Mitä Riitta tätiin tulee, sai Helmi jotenkin viileän
-hyväksymislauselman. Täti torui melkein kuin vanha soitonopettaja
--- ei siitä, että Helmi jätti sairashuoneen, sillä se toki oli
-ainoa mahdollinen järkiteko -- mutta siitä, että se tapahtui noin
-päätäpahkaa, äkillisestä mielenjohtumasta, kysymättä keltään ja
-neuvottelematta kenenkään kanssa. -- Pyrytuulena sinä menit ja samalla
-tavalla tulet takaisin. Semmoinen lepakko tyttö! Tuleeko sinusta
-koskaan tavallista ihmistä?
-
--- En luule, täti kulta, -- sanoi Helmi herttaisesti hymyillen. Mutta
-minusta nyt ainakin tulee onnellinen ihminen. Etkö iloitse siitä
-vieläkin enemmän?
-
--- -- --
-
-Sitte yläkertaan, kevein askelin ja sykkivin sydämin.
-
-Leena avasi oven. Helmi pysähtyi salin kynnykselle. Hertta istui pöydän
-ääressä käsitöineen, Arvi keri lankaa, vyyhti kierrettynä kahden tuolin
-seluksille, ja Aimolla oli kädessä kirja; josta hän juuri oli lukenut
-ääneen.
-
--- Kas, Helmi!
-
--- Ja niin hienona...
-
-Ihmetellen Hertta katsoi hänen silmiinsä, kun hän tervehti. -- Mikä
-loiste niissä? Nyt minä tiedän: sinä olet soittanut!
-
--- Ihan kuin olisi nielaissut elohopeata, -- sanoi Arvi. -- Oletteko
-kuulleet entisestä tytöstä, joka tahtoi kirkkaita silmiä, ja
-apteekkiherrat narrasivat hänelle, että --
-
-Aimo käänsi selkänsä, astuen suoraan Helmin luo. Katse oli ensin
-tutkiva, sitte voitonriemuisa.
-
--- Helmi, sinä jätät sairaalan!
-
--- Olen jo jättänyt!
-
-He jäivät seisomaan vastatusten, silmä silmässä. Molempien sydämessä
-ilo ja liikutus tulvehti yli ääriensä.
-
--- Mitä?! -- huudahtivat Hertta ja Arvi. Aimo kysyi ainoastaan: -- Mitä
-sanoo enosi?
-
--- Hän ei vielä tiedä -- eno raukka...
-
--- Nyt kolmiliitto on voittanut! -- riemuitsi Hertta.
-
-Sitä Helmi tietysti ei ymmärtänyt.
-
--- Niin, näetkös Helmi, -- Arvi alkoi selittää, -- meillä on täällä
-ollut salaliitto pappistyrannia vastaan... Jaha, jaha, keino on siis
-tepsinyt! Minä onnittelen, Aimo, sinä olet hyvä keksimään.
-
--- Liljako sai sinua auttaa? -- kysyi hellästi Hertta, jolle asiain
-tila nyt myöskin selvisi. -- Muistatteko, sitähän hän toivoi
-hartaimmin, ettei hän olisi elänyt turhaan, että hänen kärsimyksensä
-tulisi hyväksi muille.
-
-Aimo ei voinut sanoa mitään. Niin, varmaan se oli totta. Jos Lilja
-tämän tiesi ja näki autuaiden asunnoista, varmaan hän iloitsi
-enkeli-iloa. Vai vähänkö _he_ merkitsivät hänelle sen yhden rinnalla,
-jolle he parhaillaan mielihaikeutta tuottivat? Kestääkö rakkaus vielä
-tuolle puolelle kuolemankin?
-
-Silloin Helmi sanoi: -- Te annoitte minulle Liljan tarinan. Mutta nyt
-minä tunnen velkani -- teille ja enolle --
-
-Hänen aikansa oli tullut. Hän tahtoi kertoa kaikki.
-
--- Ehkä te tuomitsette enoa väärin, niinkuin minäkin usein olen tehnyt,
-teidän edessänne varsinkin. Ei hän ole julma, hän on vaan kärsinyt
-yli-inhimillisen paljon...
-
-Tällä hetkellä, onnensa yltäkylläisyydessä, Aimokaan ei sitä pitänyt
-mahdottomana.
-
--- Saanko kertoa teille _hänen_ tarinansa?
-
--- Tule, Helmi, istu tähän keskellemme.
-
--- Kerro, kerro, jos tiedät...
-
-Ja Helmi alkoi. Kaukaisesta menneisyydestä hän lähti, siitä ajasta
-asti, jona orpo sisko ja veli itkivät yhdessä, heitettyinä vennon
-maailman jalkoihin. Sisko sai turvan, mutta hänen sydämensä murtui
--- niinkuin Liljankin. Oi niitä nuoria, herkkiä sydämiä! Henki voi
-liidellä kotkan teitä, mutta hento ruumis ei kestä. Paavo kesti,
-sillä hän oli vahvempi. Ruumis ja henki kestivät, ja sydänkin --
-karaistumisen hinnalla -- kovettumisen, niin oli Helmi joskus ajatellut
--- mutta ei ole se sydän kova, ah, ette tiedäkään, kuinka herkkä ja
-hellä se vieläkin on pohjimmalta! Sitte tuli Lilja, kevät ja rakkaus...
-
--- Tahdotteko kuulla? Me istuimme hänen haudallansa, kun ilta pimeni.
-Näin eno itse on minulle kertonut: -- --
-
-"Hänen tähtensä ja Mestarin tähden minä sen tein."
-
--- Vielä tänä päivänä hän ei aavista, että suru surmasi Liljan. Hän
-luulee, että sen teki sama heikkous, josta lääkäri puhui. Hän on
-kaihossaan kiitollinen, ettei ainakaan _hänen_ tarvitse itseänsä
-syyttää, että Liljalla oli viimeiseen asti kaikki mitä voitiin pyytää,
-lepo, hoito ja mukavuus -- ja kuitenkin täytyi niin käydä... Eno
-raukka, ymmärrättekö -- hänen sydämensä pakahtuisi, jos hän saisi
-lukea --
-
-Kuulijat istuivat sanattomina hämmästyksestä. _Tällainen_ Paavali Kotka
-oli vieras ja uusi heille.
-
--- Tässä on teille takaisin Liljan "sydämen kirja", -- sanoi Helmi,
-ojentaen sen Aimolle. -- Kiitos, että sen toit. Ja nyt tekin tiedätte...
-
--- Minä olen äidilleni luvannut, että veisin sen Kotkalle myös, --
-sanoi Aimo silloin, äänessä empiminen ja epävarmuus.
-
--- Sehän on mahdotonta!
-
--- Niin, Aimo, pannaan se laatikkoon, -- ehätti Herttakin väliin. Hänen
-hyvä sydämensä oli aivan heltynyt ja hätäännyksissä.
-
--- Minusta sentään voisi tehdä semmoiselle herralle hyvää... mutisi
-Arvi. Loppu ei yrittänytkään kuuluville. Hän kyllä tiesi, että joku
-hänet keskeyttäisi tavallisuuden mukaan.
-
--- En tiedä, -- sanoi Aimo miettiväisenä. -- En tiedä, saammeko häntä
-säästää. Sinunkin tähtesi, Helmi!
-
--- Ei, ennen kärsin vaikka mitä, kuin näen enon tuskasta nääntyvän!
-Minähän olen nyt selvillä omasta puolestani, en minä enää järky.
-
--- Kuulehan, Helmi. Sinä puhut usein kotkista, kuinka niiden pitää
-saada liidellä, muuten ne kärsivät. Ne _tahtovatkin_ liidellä, vaikka
-hengen uhalla. Minä alan kunnioittaa sinun enoasi. Hän ansaitsee sen,
-että hänkin pääsee pauloistansa. Anna minun repiä ne rikki! Minua
-aavistuttaa, että se ei ole mahdotonta.
-
-Niin, _sitä_ kieltä Helmi käsitti. Hänellä itsellään oli pyhyyden jano,
-vapaan, ylhäisen ilmapiirin kaipaus niin polttava, että hän tiesi
-siihen halajavansa hinnasta mistä tahansa. Ja jos _hän_ sitä halasi,
-pieni Helmi, tottahan paljon enemmän hänen Kotka-enonsa.
-
-Kuinka hän tunsi sydämensä värisevän...
-
--- Olet oikeassa, Aimo, nyt niinkuin ennenkin. Anna se hänelle -- tai
-jos tahdot, _minä_ annan!
-
--- Uljas tyttö, -- sanoi Aimo ihastuksesta loistavin silmin. -- Oi sinä
-Helmi --
-
--- Minun täytyy nyt mennä -- suokaa anteeksi, ystävät... Tai eihän
-minun täydy, mutta tuntuu niin kummalliselta, aivan kuin tahtoisin olla
-oikein lähellä enoa, niinkuin pitäisi hyvittää hänelle jotakin...
-
--- Onko hän kotona nyt?
-
--- Ei, hän saarnaa rukoushuoneella. -- Helmi katsoi kelloansa. -- Vielä
-minä ehtisin.
-
-Aimo auttoi takin hänen yllensä ja otti samalla oman hattunsa.
-
--- Tuletko saattamaan?
-
--- Saanko tulla kanssasi sinne?
-
-Helmi tuli hyvin iloiseksi. Hän ei itsekään tietänyt, miksi sydän alkoi
-tykyttää aivan kuin jonkin ihmeellisen ja ihanan odotuksesta. Aimo ja
-hän yhdessä Paavo enon puhetta kuulemaan! Yhdessä Herran huoneeseen
--- kaikkien nähden yhdessä! Niin, mutta mitä siitä... eihän se ollut
-pääasia. Se on pääasia, että Aimo tulee, että he molemmat tarvitsevat
-Herraa Jeesusta. Läpi syväin vetten pauhinan he saavat kuulla hänen
-äänensä. Oi Jeesus, näetkö sinä, että Aimokin tulee? Niin älä nyt
-päästä häntä, ennenkuin olet siunannut...
-
-Heidän astuessaan sisälle alettiin juuri virttä.
-
- -- -- "Sinua Jeesus odotan,
- Sydämeheni halajan" -- --
-
-Helmistä tuntui, niinkuin Aimo olisi säpsähtänyt. Eikä hän laulanut
-ensinkään, hän vaan katsoi koko ajan naapurin ojennettuun virsikirjaan.
-
-Paavali Kotka nousi puhujapaikalle. Silmissä oli syvä ilme, tumma ja
-liekehtivä. Kun hän rukoili, oli se alusta alkaen korkeata nousua.
-Sitte hän puhui kuin unessa, unohtaen ympäristönsä, huutaen sitä, jonka
-hän näki sielunsa palavan uskon silmillä.
-
-"Väkevät repivät alas taivasten valtakunnan"...
-
-Tänä iltana sen voimat virtailivat. Helmin omassa sydämessä oli autuas
-ilo ja rauha, mutta hän taisteli sen rakkaan mukana, joka istui hänen
-rinnallansa. "Jeesus tulee", oli Kotkan teksti. -- Olen ikävöinnyt
-nähdä häntä -- niitä silmiä, jotka itkivät Jerusalemin tähden ja minun
-tähteni... käsiä, jotka hän siunaten laski lasten pään päälle ja
-minunkin päälleni, kun olin pieni... Oletko sinä häntä ikävöinnyt? Ja
-onko hän tullut luoksesi?
-
-Hän on minun, ja kuitenkin minä häntä yhä huudan. Tule Herra Jeesus!
-Huudatko sinäkin? Vuoret pitää alennettaman ja laaksot korotettaman.
-Sano hänelle, että olet siihen valmis! Hän tulee. Mikä estää sinua ja
-minua? Hän kolkuttaa ovea, salpa on sisäpuolella. Emmekö me näe, missä
-se on?
-
-"Joka avaa, sen luokse minä tulen ja pidän ehtoollista hänen kanssansa
-ja hän minun kanssani."
-
--- Tule, tule pian, tule nyt, sinä siunattu Vapahtaja, kahleitten
-katkaisija, rauhan antaja!
-
--- -- --
-
-Aimo ja Helmi kulkivat kotiin, pitkän matkaa äänettöminä.
-
--- Helmi, -- alotti Aimo viimeisessä kulmauksessa.
-
-Helmi odotti, ikäänkuin se ihmeellinen puhkeaisi nyt.
-
--- Minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua. Helmi, tiedämmehän me
-molemmat sen.
-
-Josko Helmi tiesi? Ah, löytyy sellaista, jota tiedetään, ja kuitenkin
-se tullessansa on ihme ja ilmestys, niinkuin ensi pääskynen puistossa
-pitkän talven jälkeen...
-
-Katu oli hiljainen ja pimeä. Aimo pysähtyi, ottaen Helmin käden omaansa.
-
--- Minä olen odottanut sinua ja sinä minua. Tahdotko odottaa vielä
-huomiseen? Ja saanko silloin tulla?
-
--- Tule, -- kuiskasi Helmi.
-
--- On parempi, että sinä nyt ensin puhut enosi kanssa, -- jatkoi Aimo.
-He kulkivat taas edelleen. Hänen olentonsa oli rauhallinen, mutta ääni
-värähteli. -- Ja minulle on parempi olla yksin. Ymmärrätkö, minun
-täytyy kohdata... minun täytyy...
-
--- Niin, sinä otat pyhän vieraasi vastaan. Kyllä, kyllä minä ymmärrän!
-
--- Minun Helmini, minun omani! -- He seisoivat jo porraskäytävässä.
-Äkkiä, tunteiden tulvehtiessa, Aimo kumartui Helmin puoleen ja suuteli
-häntä.
-
--- Hyvää yötä, sinä rakas, rakas! Kuinka hän on hyvä, joka antoi minun
-löytää sinun sydämesi...
-
-Sitte Aimo lähti. Hänen oli kiire valmistamaan huonetta sille, jonka
-äänen hän tänä iltana oli kuullut. "Minä tahdon pitää ehtoollista sinun
-kanssasi ja sinä minun kanssani".
-
-Ylivuotavassa onnessa ja riemussa hän vaipui polvillensa, eikä huulilta
-tullut muuta kuin: -- Kiitos, kiitos, kiitos...
-
-
-
-
-XIII.
-
-Vapauteen.
-
-
-Varhaisena aamuhetkenä, kun he tavan mukaan yhdessä istuivat Kotkan
-pöydän ääressä, silloin Helmi oli sen sanonut.
-
-Eno ei ensin tahtonut uskoa; mutta kun hän käsitti, että se oli täyttä
-totta -- oi mikä murtumus kuvastui hänen kasvoillansa!
-
--- Taas yksi toiveitten hautakumpu lisää... Helmi, Helmi, minun lapsi
-raukkani!
-
--- Sinä tiedät, eno, kuinka rakas olet minulle -- mutta minä en voi
-tehdä toisin. Minun täytyy kuulla Jumalan ääntä enemmän kuin ihmisen.
-
--- Jumalan?
-
--- Jumala on lahjoittanut minulle elämän, minä en saa antaa sen mennä
-hukkaan. Sinä et tiedä minun tuskaani, eno... kuinka minä nousin
-keskellä yötäkin, kun säveleet soivat... enkä saanut niitä ilmoille...
-
--- Mutta lapsi, miksi et soittanut, ja keskellä päivää? Minä viimeisenä
-olisin kieltänyt sinua.
-
--- Ei -- sillä silloin en olisi jaksanut kauvempaa!
-
--- Ja nyt _et_ jaksa kauvempaa. Älä syytä Jumalaa, Helmi. Paina pääsi
-ja sano, että olet liian heikko. Jumala on heikoille armollinen --
-Helmi rakkaani, en minä sinua tuomitse. Mutta haikeata on nähdä kaiken
-tyhjäksi raukeavan, mitä kauneinta on uneksinut...
-
--- Eno, eno, miksi sinä sellaisia uneksit?
-
--- En ole muuta pyytänyt kuin ehjää elämää Jumalalle. Siitä on tullut
-ristin tie -- luonnollistahan se on. Kunhan vaan Jumalan valtakunta
-edistyisi ja Kristus saisi kunnian! Mutta kaikki raukeaa tyhjiin.
-Rahkasetkin ovat olleet pettymyksenä minulle -- en ole huomannut mitään
-tosi muutosta heissä. Ei edes minun sairauteni kantanut hedelmää. Ja
-nyt sinä, sinä, minun viimeinen ja kallein toivoni...
-
-Itkien Helmi heittäytyi hänen kaulaansa.
-
--- Minä en koskaan ole nähnyt sinua tällaisena, eno. Epätoivoinen puhuu
-noin. En minä voi muuta, en voi. Itketkö sinäkin? Oi eno, älä minun
-tähteni! Onhan sinulla Jeesus, hän auttaa.
-
--- "Hän on minun, ja kuitenkin minä yhä häntä huudan", -- toisti Kotka
-kuin kaikua, joka korvissa soi. -- "Tule, auta Herra Jeesus!" -- kohosi
-jatko hänen huuliltansa syvyyden huokauksena.
-
--- Niin sinä sanoit eilen. Ja sitte lisäsit jotain laaksoista ja
-kukkuloista.
-
--- "Vuoret pitää alennettaman ja laaksot korotettaman." -- Taas hän
-puhui kuin mietteissänsä. -- Hän ei pääse tulemaan, ennenkuin olemme
-kaikki siihen valmiit. Sinäkin olit siellä ja kuulit sen...
-
--- Niin oletko valmis, eno? -- kuiskasi Helmi.
-
--- Tähän suruun ja pettymykseen, tarkoitat? Miksi en omasta puolestani
--- sinua minä säälin, sinun tähtesi minä murehdin.
-
--- Entä jos tämä vaan on alkuna siihen, mitä on tuleva...
-
-Eno katsoi äkkiä ylös, tutkivasti kuten kerran ennen, ensi iltana
-tulonsa jälkeen.
-
--- Onko Aimo Lehtinen tähän syypää?
-
-Helmi punehtui, mutta säilytti rauhansa ja mielenmalttinsa.
-
--- Jumala on sen tehnyt -- usko minua, eno, ei minun päätökseni ole
-heikkoutta, vaan suurta armoa. Ei se myöskään ole tapahtunut Aimon
-tähden. Aimo kyllä rakastaa minua ja minä rakastan häntä. Tänään hän
-tulee luokseni ja sanoo sen teillekin. Mutta se mitä nyt olen tehnyt,
-se on eri asia, se ei riipu --
-
--- Helmi!
-
-Enon ääni oli kerrassaan muuttunut; keskeyttävä sana kajahti kirkkaana,
-vaativana ja ankarana. Helmin täytyi vaieta, mutta samalla hänen
-mielensä terästyi ja rohkeutensa kasvoi. _Tämä_ ei ollut vaikeinta,
-vaikein oli jo ohi.
-
-Silloin se puhkesi -- kuin tuomion jyrähdys mustista ukkospilvistä.
-
--- Petä sitte itseäsi, kulje sitte omia teitäsi ja syytä Herraa
-Jumalaa, jolla on yksinoikeus sinuun! Valitse vaan sydämesi omatekoinen
-rakkaus ja maailman kunnia! Mutta tiedä kenen hylkäät: sen Mestarin,
-joka on sinun tähtesi kärsinyt ja kuollut ja kutsunut sinuakin
-seuraamaan jälkiänsä, mihin ikänä hän menee...
-
-Kotkan silmät leimahtelivat, hän seisoi suorana, pelottavana, puhuen
-yhä kiihtyvällä kiihkolla. Mutta Helmi ei säikähtynyt, hän tunsi vaan
-varmistuvansa.
-
-Kotkapari kallion kaidalla huipulla -- silmä vasten silmää, yllä
-viimeinen jännitetty verkko -- sen takana avara ilma, korkea taivas ja
-vapaus...
-
-Helmi sanoi selvällä, heleällä äänellä:
-
--- Tietoisesti minä valitsen Herran Jeesuksen, ollakseni ijät kaiket
-hänen omansa. En pyydä muuta tietä kuin sitä, jonka hän minulle
-osottaa. Minä valitsen säveleet, jotka hän itse minulle antoi, että
-minä häntä palvelisin. Ja sen, jota rakastan, otan vastaan hänen
-kädestänsä. Eno, se on täyttä totta... oi älä katso minuun niin
-musertavasti! Enhän _minä_ mihinkään kykene, hän itse sen tekee...
-
--- Millä sinä, Helmi, sanoistasi vastaat? -- Kotkan ääni oli
-hillitympi, mutta silmäys yhtä vakava kuin ennen.
-
--- Ellet usko minua, en millään voi vastata, -- sanoi Helmi
-surumielisesti. -- Mutta ehkäpä tämä voi selittää jotakin. -- Hän purki
-paperikäärön ja ojensi Liljan vihkosen. -- Nyt, eno, tarvitaan sitä,
-että olet valmis ja vahva... Eno, eno rakas... olenko tehnyt pahaa
-sinulle?
-
-Kotka oli kalvennut, nähdessänsä käsialan vihkosen kannella. Vahva mies
-horjahti, Helmi yritti avuksi, mutta samassa eno oli jo taas voimansa
-koonnut.
-
--- Mistä... mistä sinä tämän sait? -- Kotkan käsi oli kiinteästi
-tarttunut vihkoon, hän avasi sen ja sulki jälleen, jännityksestä
-vapisten.
-
--- Liljan äiti lähettää sen luettavaksesi. Rakkauden tervehdyksin hän
-lähettää sen. Oi minun Kotka-enoni... älä nyt murru! Minun täytyi se
-tuoda -- sinun tähtesi...
-
--- Mene... mene, Helmi...
-
-Tyttö oli jo ovella. Nyt se sulkeutui, ja Paavali Kotka oli yksin.
-
--- -- --
-
--- Pyhäkkö, kuinka minä uskallan sinun verhosi taakse? Herra Jumala,
-ole minun väkevyyteni!
-
-Minun Liljani hentonen käsi on nämä rivit piirtänyt, minun kevätkukkani
-henkäys on kulkenut näiden lehtien ylitse...
-
-Oi armahin, minustako sinä näin haaveilit? Että minä olisin sinun
-päivänsäteesi... ja kaiken tahdoit antaa minulle -- ja Herralle
-"kanssani käsityksin"... jo silloin!
-
-Kuinka sinä liikutat sydäntäni, sinä hellä, sinä suloinen, joka
-et nähnyt virheitäni, tahdoit vaan sydämessäsi suojata "muiden
-mustatessa"! Ja minä -- minä en aavistanut. Sinä itkit minun tähteni,
-kun kartoin sinua. Olinko tyly? En, en tahallani, mutta minä en
-ymmärtänyt... Anna anteeksi, että sait kauvan odottaa. Mutta tulihan se
-lopuksi, löysimmehän toisemme "Herran jalkain juuressa." Sinä sanot sen
-niin kauniisti, sinä koetat kaiken parhaaksi kääntää.
-
-Valmis olit painumaan povelleni -- valkea vilukukkanen -- vaikkapa
-kuihtumisen uhalla! Jalo ja uljas sinä olit -- ja sinut, sinut minä
-kadotin! Herra, eikö se ollut kovaa -- liian kovaa? Ei -- sinä sen
-tiedät... Herra, ole armollinen minulle, etteivät muistot käy yli
-voimien...
-
-Oi sitä toukokuun iltaa!
-
- "On juhla, on riemu, on onni!
- Nyt taivas loistaa
- ja välkkyvi vuoret,
- hääkukkihin puhkee
- ja niityt nuoret..."
-
-Liljani, omani, onneni!
-
--- -- --
-
-Mitä, mitä on tämä?
-
-Minunko tähteni heikko ja sairas? Sen jännitetyn odotuksen ja taistelun
-tähden?
-
-"Lääkäri ei tiedä, että minä juuri nyt alan vahvistua"...
-
-Herra Jumala, armahda... Onko se totta?
-
-"Minä, kun nousen, löydän oman armaani sylin, toivon, riemun, kevään
-niin kirkkaan --"
-
-Herra Jumala, armahda...
-
-Nämä runot ovat kauheita, ne vievät järkeni... Lilja, Lilja, minä en
-jaksa, minä en kestä!
-
-Älä syytä minua, älä muserra sydäntäni!
-
-Yhäkö sinä odotit minua?
-
-Kuinka? Eikö _Jumalan_ tahto, vaan _minun?_ Erehdystä? Haaveinnostusta?
-
-"Mielelläni minä olisin kuollut Jumalan asian tähden hänen rinnallansa.
-Nyt minä kumminkin kuolen, eikä siitä ole mitään hyötyä. Suru on vienyt
-voimani. Armas, mitä, mitä teit sinä minulle? Miksi omin käsin onnemme
-surmasit?"
-
-Herra Jumala, armahda, armahda!
-
-Joka kirjain syöpyy kuin tuli minun sydämeeni...
-
-"Sinä kadut kerran ja vuodatat haikeita kyyneliä. Älä, armas, älä --"
-
-Lilja, Lilja, minä menetän järkeni... Herra Jumala, armahda minua!
-
--- -- --
-
-Hän kiemurteli tuskissa, hän väänteli käsiänsä, hän makasi maassa,
-huutaen apua, niinkuin hukkuva äärimmäisessä hädässä.
-
--- _Minä, minä_ murhaaja!
-
-Ja taas yhä uudestaan: -- Herra, armahda, armahda...
-
-Hän makasi siinä ja hetket vierivät. Kuinka kauvan, hän ei itsekään
-tietänyt.
-
-Silloin ovea naputettiin.
-
-Se oli vaan Martta, joka ilmoitti, että Rahkanen oli siellä, se juoppo
-ja vanki, ja vaimo oli myös mukana.
-
-Kotkasta oli ensi hetkessä mahdotonta selvittää ajatuksiansa. Rahkanen,
-niin, hänen piti päästä vankilasta tänään...
-
-Äkkiä hänet valtasi välitön tunne. Hän riensi eteiseen. Synkkä mies
-seisoi silmät alas painuneina, vaimo arkana vierellään. He eivät
-uskaltaneet oven suusta eteenpäin. Mutta Kotka otti Ellin molemmat
-kädet omiinsa ja sulki sitte Rahkasen syliinsä aivan tavattomassa
-mielenliikutuksessa. Mies tuijotti pastoria kuin ihmettä. Hän ei
-tietänyt, oliko tervehdys pilkkaa vai totta.
-
--- Tule, Kalle, ja te myöskin, Elli. -- Hän veti heidät huoneeseensa.
--- Ei, ei sinne ovipenkille. Istukaa tähän viereeni.
-
-Elli katsoi kummastellen hänen itkettyneitä silmiänsä ja pörröistä
-tukkaansa. Huonekin oli siivoomatta vielä.
-
--- Anteeksi, jos me häiritsemme herra pastoria. Mutta Kallea
-niin hävettää tulla kotiin, kaikki ihmiset katsovat ja osottavat
-sormellansa. Niin että jos pastori vielä meitä armahtaisi ja lähtisi
-mukaan... Emme me sitä ansaitse, mutta kun pastori aina on ollut hyvä
-meille... Sitte eivät toiset niin halventaisi, kun näkisivät, ettei
-pastorikaan vallan katso ylön...
-
--- Ihmiset osottavat sormellaan sinua, Kalle? Eikä kukaan osota
-minua... Minäkö ylenkatsoisin teitä? Voi sinua raukkaa, sinä heitit
-vaan kiven, ja tiedätkö mikä minä olen, jonka pitäisi turvata sinun
-mainettasi ihmisiä vastaan?
-
--- Mitä pastori nyt noin puhuu -- pilkaksi...
-
-Elli sen sanoi melkein pahastuneena. Ja Rahkanen yhä vaan tuijotti.
-
--- Ette te tiedä, ihmisparat... Murhaaja minä olen, syvyyteen sysätty,
-minä teidän pastorinne...
-
--- Onko pastori tullut hulluksi? -- huudahti Elli säikähtyneenä,
-hypäten tuolilta pystyyn. Silmä samalla mittasi välimatkaa pöydästä
-oveen.
-
--- En tiedä... ehkä olenkin. Älkää pelätkö, Elli, en minä teitä
-vahingoita. Menkää te Herran rauhaan. Minä en ole kelvollinen tulemaan
-kanssanne...
-
--- Eikö pastori nyt selittäisi, mitä tämä merkitsee? -- sai Rahkanen
-vihdoin suustansa.
-
-Kotka sipaisi otsaansa. Päätä huimasi, tuntui kuin kaikki sekaantuisi
-aivoissa.
-
--- Minä olen hyvin väsynyt ja sairas. En jaksa nyt... Menkää kotiin.
-Herra minua armahtakoon...
-
--- -- --
-
-Kotka nukkui, sikeään ja raskaasti. Monta kertaa Helmi hiipi
-huoneeseen, mutta hän ei herännyt.
-
-Vihdoin hän avasi silmänsä.
-
--- Eno rakas!
-
--- Kuinka se olikaan, Helmi... Sinä erosit sairaalasta. Koska et
-jaksanut...
-
--- Koska _me_ olimme valinneet sen tien, eikä Jumala. -- Helmi istui
-sängyn laidalle, hellänä kuin sairaan lapsen vaalija. -- Näetkö eno,
-Jumala on niin hyvä. Ei hän ketään kiduta, hän rakastaa ja armahtaa.
-Hänellä on paljo päivänpaistetta meille, jos me vaan ymmärrämme ottaa
-vastaan.
-
--- Päivänpaistetta? Niin, niin, lapseni, päivänpaistetta sinulle. Sinä
-olet ollut minun auringonsäteeni. Kyllä Jumala tekee sinut onnelliseksi.
-
--- Eno, oletko valveilla? Sinun äänesi on niinkuin sen joka näkee unta.
-
--- Olenko minä nähnyt unta? Se oli kauhea uni... että minä murhasin
-Liljan, oman morsiameni...
-
--- Kauheahan se oli -- voi rakas eno... Mutta minä sanon sinulle
-jotakin, joka ei ole unta: "Kaikki, mitä heikkoudessa ja
-erehdyksissäkin tehdään rakkaudesta Herraan, se on helminä hohtava
-kruunuissamme kautta ijankaikkisuuden." Muistatko, kuka niin sanoi?
-
--- En... en muista...
-
--- Lilja niin sanoi -- sinulle juuri.
-
--- Minulle?
-
--- "Niille, jotka Jumalaa rakastavat, käännetään kaikki parhaaksi."
-Eikä Jeesus tule, ennenkuin "vuoret alennetaan." Sen sanoit sinä itse.
-
--- Jeesus ja kaksi _muuta_ pahantekijää... He sanoivat häntäkin
-pahantekijäksi...
-
-Helmi ymmärsi enon hourailevan. Samat kuvat palasivat kuin hänen
-viimekeväisen kuumeensa aikana.
-
--- Mutta ei hän mitään pahaa tehnyt. Minä olin se toinen, murhaaja joka
-naulittiin ristiin... Helmi, minut naulittiin ristiin, sillä minä olin
-murhaaja!
-
--- Sinä olit Herran sotasankari. Joka taistelee, se saa ja lyö haavoja.
-Etkö sitä muista: "Puolet minun nuorista miehistäni tekivät työtä, ja
-toinen puoli piti keihäitä ja kilpiä." Ilman taistelua ei tule rauhaa.
-
--- Rauhaa... rauhaa... Ääni oli haikean valittava.
-
--- Jeesus antaa rauhan, -- kuiskasi Helmi. Kuinka hänen sydäntänsä
-kivisti... ja kuitenkin -- tämä varmaan oli ainoa tie...
-
---"Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta
-synnistä." _Kaikesta_, eno!
-
-Kotka ei puhunut enää mitään. Hän makasi kotvan ihan liikkumattomana.
-
-Äkkiä hän syöksähti istumaan.
-
--- Helmi, en minä sinua murhannut! Joku pelasti sinun.
-
--- Jumala pelasti minut ja pelastaa sinut myös, -- sanoi Helmi syvästi
-liikutettuna. Hän silitteli hiljaa enon otsaa, kostutti pyyhkeellä ja
-sai hänet viihtymään.
-
-Sitte hän meni keskustelemaan Riitta tädin kanssa. Tarvittiin lääkäriä,
-se oli selvää.
-
--- Täti, lääkäri tulee kutsumattamme. Aimo Lehtinen on kohta täällä.
-
--- Aimo Lehtinen? Mitä ne nuoret kokelaat ymmärtävät, nouda oikea
-tohtori. Mitä Lehtinen täältä hakee?
-
-Helmi syleili vanhaa tätiä.
-
--- Kiitos hoidosta ja hoivasta monina pitkinä vuosina! Nyt tulee se,
-joka vie omaksensa teidän tyttönne... se joka saa kaikki ne kaakut
-ja sukat, joita minä teiltä opin valmistamaan. Kyllä teillä vaivaa
-oli, mutta Aimo siitä teitä kiittää, ja minä myös, täti, oikein koko
-sydämestäni...
-
--- Mitä, mitä sinä puhut? Oletko sinä morsian? No kaikkia pitää kuulla!
--- Täti päivitteli päivittelemistään. -- Vai lääkärille sinä! Sitäkö se
-äkkinäinen sairashuoneeseen meno merkitsi? Ja nyt taas pois tuleminen.
-No vihdoinkin minä ymmärrän --
-
-Helmin oli turha selittää, täti pysyi uskossansa. Mutta hän alkoi
-jo tulla hyvälle mielelle, taputti ja hyväili Helmiä, ja kyyneleet
-tippuivat yhtämittaa, ja sitte hän taas alkoi ihmetellä ja päivitellä.
-
-Helmi pyysi tätiä menemään enon luo. Hänen täytyi nyt vihdoin päästä
-yksinäisyyteen. Omatkin tunteet vaativat osansa.
-
--- -- --
-
-Sykkivin sydämin Helmi odotti. Hän seisoi omassa huoneessansa
-seinähyllyn ääressä. Kristuskuva ojensi käsivarsiansa juuri hänelle.
-Äidin silmät katsoivat häneen -- oi miten elävästi ja rakkaasti!
-
-Tiedätkö sinä äiti, kuka kohta tulee? Sinun pienen Kaste Helmesi oma
-armas. Hän, jonka rinnalla elämä on oleva rikkahin ja suloisin. Jumala
-antoi hänet sinun Helmellesi.
-
-Nyt eivät säveleet enää sammu, nyt ne laulavat ja soivat sydämessä, nyt
-koko elämä muuttuu pelkiksi säveliksi. Sitähän sinä toivoit, äiti. Oi,
-kuinka lapsesi on onnellinen! --
-
-Kellon helähdys, sydämen sykähdys -- siinä hän on!
-
--- Aimo!
-
--- Minun tyttöni, minun Helmini!
-
-Sinipunervaan sohvaan he istuutuivat, juuri siihen, mihin Kaarinan
-silmät katsoivat sanomattomalla hellyydellä, ja Kristuksen käsivarret
-ojentuivat siunaten heidän ylitsensä.
-
--- -- --
-
-Tuli vaikeita päiviä Paavali Kotkan vuoteen ääressä. Aimo ja Helmi
-yhdessä vaalivat häntä, mutta lisäksi oli kutsuttu "oikea tohtori",
-sama joka häntä keväällä oli hoitanut. Tauti oli silloisen vamman
-uusiintumista kovan mielenliikutuksen johdosta. -- Heikko pää vielä
-toistaiseksi, vaikka muuten vankka mies, -- sanoi lääkäri. Ensimmäisenä
-ja toisena päivänä hän käydessään rypisti otsaansa, kolmantena
-rauhoittui. -- Kyllä tulee hyvä; vähän kärsivällisyyttä vaan. Mutta
-sitte ei pastori saakaan pitkiin aikoihin liiaksi penkoa jumaluusoppia.
-Mikä helpotus Helmille, että oli toivoa!
-
--- Eno houreissansa muisti minua. "Helmi, en minä sinua surmannut",
-niin hän sanoi. _Minähän_ olin vähällä surmata Kotka-enoni -- minä ja
-sinä, Aimo. Se olisi ollut kauheata. Sitte omatunto olisi syyttänyt
-meitä koko elämämme ajan.
-
--- Kaikki kuitenkin käännetään parhaaksi -- se on hyvä lause, -- sanoi
-Aimo miettiväisenä. -- Minä melkein vihasin häntä. Nyt hän on muuttunut
-rakkaaksi minullekin, ja menneet velat kuitataan.
-
--- Molemmin puolin, -- sanoi Helmi.
-
--- Niin, molemmin puolin. Näetkö, minä arvelen, että tämä on ollut
-minun "salpani", se josta hän puhui silloin illalla. Mutta luulenpa,
-että hänen omakin salpansa on auennut...
-
-Silloin Kotka liikahti vuoteellansa. -- Niin, niin -- elämä ei
-ole erämaa eikä hautausmaa, hän tiesi oikein. Minä näen sen uuden
-paisteen... Lilja, Lilja, niinkö Herra tahtoo? Kyllä minä vaellan,
-vaikka tie on pitkä. Minne minut lähetetään?
-
-He luulivat hänen vielä hourailevan, mutta hän avasi silmänsä suuriksi
-ja kirkkaiksi.
-
--- Sinäkö siinä olet -- Aimo? Ja Helmi, Kaste Helmi?
-
--- Jumalan kiitos, eno...
-
-Hän koetti hiukan nyökyttää päätänsä.
-
--- Pikku linnut, rakentakaa pesänne...
-
--- Että laulaisimme Jumalan kunniaa, -- sanoi Helmi kyynelsilmin.
-
-Aimo kumartui alas, painaen huulensa Kotkan kättä vasten. Hänestä
-tuntui kuin hän olisi ottanut vastaan Helmin vanhempien siunauksen.
-
-
-
-
-XIV.
-
-Levitetyin siivin.
-
-
-Riitta tädin ruokasalissa oli hyvin hauskaa ja kodikasta. Pesässä tuli
-leimusi, levittäen punervaa hohdetta leppoiseen hämärään. Oli pidetty
-suklaatipitoja, sillä tänään oli kaksinkertainen ilojuhla: Aimo ja
-Helmi olivat vaihtaneet sormuksia, ja lääkäri oli julistanut Paavali
-Kotkan täydellisesti terveeksi.
-
--- Nyt on ohitse Riitta tädin osa ohjelmasta, -- sanoi Hertta niiaten
-kiitoksia. -- Eikö Helmi jatka?
-
--- Yhdessä, yhdessä, -- oikaisi Arvi. -- Aimo, noudappas viulusi.
-
-Aimo katsoi Helmiin ja Helmi Aimoon.
-
--- Älkää nyt pahastuko -- mutta tämänpäiväisen soiton me tahtoisimme
-säästää ihan vaan toisillemme...
-
--- Sitte Helmin huoneessa illalla, -- sanoi Aimo.
-
--- Silloin Helmi pakkaa.
-
--- Eipähän. Minä olen aikoja valmis. Pieni laukku vaan mukaan.
-Katsokaas, setä ja täti siellä Lehtolassa eivät odota uusia pukuja,
-vaan uutta pikku tyttöänsä... Emme me saa viipyä kauvan maalla,
-tiedättehän sen. Muuten opettaja toruu.
-
--- Niin, niin, pidä huolta vaan, ettei sinua ajeta tiehesi opistosta...
-
-Paavali Kotka oli vaitelias ja kalpea vielä. Vilkas puhelu näytti häntä
-väsyttävän.
-
--- Emmekö nyt laulaisi jotain? "Kiitos sulle, Jumalani, armostasi
-kaikesta..."
-
--- Minä olen käheä kuin varis, -- sanoi Arvi. -- Eilen jalkani
-kastuivat.
-
--- Eihän se estä, -- arveli Hertta vähän hämillään. Hän tiesi, ettei
-Arvi ollut tottunut hengellisiin lauluihin.
-
--- Jätämmekö illaksi senkin? Mitä, Hertta? Ei -- Hertta kyllä
-mielellään lauloi mukana.
-
-Mutta saatuaan kirjan käteensä hän ajatteli, että siinä oli aivan liian
-paljon ohdakkeista, rististä, pimeydestä ja muusta semmoisesta. Nythän
-oli iloinen kihlajaispäivä. Ehkä laulu valittiinkin vaan Paavali Kotkan
-tähden, joka juuri oli ollut sairaana.
-
- "Kiitos sulle kirkkahista
- keväisistä päivistä,
- kiitos myöskin raskahista
- syksyn synkän hetkistä..."
-
-Varma kyllä oli, että Kotka sen lauloi syvimmästä kokemuksesta. Mutta
-ei se kieli nuorille kihlatuillekaan outoa ollut. Tulen ja veden kautta
-heidätkin oli kuljetettu.
-
--- Kuinka me nyt sitte jatkamme juhlaa? -- kysyi Helmi.
-
--- Lauletaanko vielä toinen laulu?
-
--- Minä luulen, että poikain herbaariot odottavat, -- sanoi Arvi
-nousten paikaltansa. -- Ne ovat viruneet minun kostean konttoorini
-hyllyllä jo toista viikkoa. Niihin voi tulla eurotium herbariorum.
-Helmi, mikä se on? Osaatko sinä latinaa?
-
--- En osaa. Mutta ehkä minä kumminkin tiedän, että se on koi. Mistä se
-juuri tänä iltapäivänä tulisi?
-
--- Vai koi? Eipähän, sieni...
-
--- Arvi lörpöttelee, -- arveli Hertta. -- En minä hänen sienistänsä
-enkä koistansa välitä, mutta meidän täytyy käydä kaupoissa, ennenkuin
-ne suljetaan. Äiti pyysi, että minä teidän mukananne lähettäisin
-talvikankaan malleja, ja Arvin pitää valita isälle huopahattu. Ei sitä
-ainakaan Aimo tee tänään.
-
-Arvin naama kävi nolon ja onnettoman näköiseksi.
-
--- Isälle huopahattu? Miksi et sitä ennen sanonut? Kuinka minä sen
-osaan ostaa, kun ei ole päätä, mihin koettaa? Ja se on ihan _totta_,
-että kasvit pahenevat -- on se.
-
--- Sanotaan nyt sitte pian hyvästi, oikein pian. Mene sinä
-herbaarioittesi luo, kyllä minä ostan vaikka hatunkin. Kiitoksia täti,
-kiitos Helmi. Ja sinä, Aimo -- tietysti et tule illalliselle. Hyvästi,
-Paavo. Tule nyt pian terveeksi ja iloiseksi.
-
--- Rauha on kalliimpi kuin ilo, -- ajatteli Paavali Kotka.
-
-Arvin ja Hertan mentyä hänkin nousi.
-
--- Minä kyllä tiedän, kuinka juhlaa jatkan. Nyt siitä vihdoinkin täytyy
-tulla tosi, kun voimani sen sallivat. Minä menen Rahkaselle.
-
--- Mikä kiire sinun sinne on? -- pahoitteli Riitta täti. -- Taas
-paikalla rupeat itseäsi rasittamaan, tuskin sängystä nousseena. Minua
-oikein äköittää se Rahkasen vaimo, juoksee täällä yhtenään ja itkee
-vetistelee --
-
--- Heidän on hyvin vaikea olla kurjuudessa ja naapurien silmätikkuna.
-Olen ajatellut, että heidät pitäisi toimittaa pois, jonnekin maalle.
-Mutta en minä nyt siitä tällä kertaa, toisen asian tähden minä menen.
-
--- Menemmekö mekin, Aimo?
-
--- Minne? Rahkaselle?
-
--- Ei -- mutta jos mekin vähän "jatkaisimme juhlaa" -- entisillä
-muistoilla... Arvaappas, koska minulle selveni, että sinua rakastin?
-
--- Mistäpä minä sen tiedän? Kerro, Helmi -- sehän on hauskaa!
-
--- Silloin kun sinä saatoit enon kanssa kolmea pikku orpoa
-Pursimiehenkadulle, mutta minusta et huolinut mukaan.
-
-Helmi sai suudelman palkaksi siitä ilmoituksesta.
-
--- Niinpä tule, tule siis.
-
--- Odota. -- Helmi keräsi pöydältä leipiä tötteröön. -- Heidän pitää
-saada kihlajaisnamusia myöskin.
-
--- Ja enon me noudamme Rahkaselta. Sitte hän ei viivy liian kauvan.
-
--- -- --
-
-Elli Rahkanen oli levittänyt sellaista tietoa, että pastori Kotka oli
-saanut hulluuden puuskan.
-
--- Niin hurskas ja hyvä mies... Kuinka Jumalakin sallii?
-
-Huhu kulki jo ympäri Helsinkiä. Talossa, missä Rahkaset asuivat,
-jokainen uskoi siihen. Tosin Elli äskettäin oli käväissyt Hartikan
-kyökissä ja kuullut Martalta, että pastori olikin vaan houraillut ja
-kohta rupesi paranemaan; mutta eihän sitä voinut tietää -- ehkä se äreä
-vanha neiti oli käskenyt puhua niin päin...
-
-Sentähden päitä ilmestyi joka ikkunaan, kun Kotka astui sisään
-Vilanterin talon portista. Lapset pihalla säikähtivät ja juoksivat
-nurkkiin. Heidänkin korviinsa oli osunut jännittävä uutinen pastorista.
-
-Kalle Rahkanen vaan ei ollut sekaantunut siihen kysymykseen. Hänellä
-ei ollut työtä. Kaduilla ja pihalla hän näyttäytyi ainoastaan
-pakosta; enimmäksensä hän istua murjotteli huoneessa synkkänä ja
-välinpitämättömänä.
-
--- Ellei tässä muu tule neuvoksi, lähden minä juomaan, -- oli hän
-Ellille sanonut juuri ennen kuin Kotka koputti ovea.
-
-Elli kirkasi, ja Kallekin virkosi tylsyydestänsä. Pastori oli niin
-oudon näköinen, kalpea ja mustat silmät syvällä päässä. Varjelkoon --
-mitä hän nyt tulee tekemään?
-
-Kotkaa hymyilytti, kun hän huomasi Ellin kauhun.
-
--- Älkää ensinkään hämmästykö, kyllä minä olen täydessä järjessä ja
-terve kuumeesta myöskin, enkä minä teille mitään pahaa tee. Taisin
-viime kerralla kokonaan säikyttää teidät.
-
--- Eikö... eikö se sitte ollutkaan totta? -- pääsi Elliltä.
-
--- Sekö, että minä olen murhaaja? Rakkaat ystävät, siitä minä juuri
-tulinkin teille puhumaan...
-
-He istuivat pöydän ääreen, joka nyt oli siisti ja pyyhitty. Sekä miehen
-että vaimon katse oli jännityksellä kiinnitetty häneen.
-
--- Minä en tietänyt mitä puhuin, ja kuitenkin se oli totta. Olen
-pitänyt itseäni jonakin, enkä mitään ole. En ole murhaajaa parempi,
-sillä kerran oli minulla nuori morsian, ja hän kuoli surusta minun
-tähteni, kun lähdin papiksi Ameriikkaan. Sitä minä vaan tahdoin sanoa,
-Kalle, että me olemme kaikki yhtäläisiä syntisiä, minä niinkuin
-sinäkin. Älä anna rohkeutesi vaipua, Herra nostaa sinut, niinkuin minä
-totisesti uskon, että hän minuakin vaivaista armahtaa...
-
-Elli, joka aina itki, kun "rakas pastori" puhui, ei tänä iltana
-itkenyt. Hän oli vaiti, mutta ainoatakaan sanaa hän ei voinut unohtaa.
-_Toinen_ itki nyt, mies joka vuosiin ei ollut kyyneltä vuodattanut. Ja
-Kotka tunsi kiitollisella ihmetyksellä, että "kun minä heikko olin,
-silloin minä väkeväkin olin." Talven valta oli taittunut, ja routa suli
-kevään siunatuiksi pisaroiksi.
-
-Vielä kevään raikas tuulahdus -- Aimo ja Helmi.
-
--- Joko tulet, eno? Meillä on ollut kovin hauskaa. Olemme laulaneet
-lasten kanssa jäniksestä ja myllystä ja viimeiseksi Herran Jeesuksen
-pienistä lampaista. Makeiset herättivät riemun -- tietysti...
-
--- Sitte me olemme ajatelleet näitä sinun ystäviäsi, Paavo. Kuinka sen
-maalle muuton laita on? Oletteko päässeet päätökseen?
-
-Ei, ei siitä ollut edes puhuttukaan vielä. Vaan kun ehdotus nyt tuli,
-oli se kuin taivaan sanoma Rahkasille.
-
--- Jos pääsisikin täältä...
-
--- Mutta kuka meistä huolisi, kun ei ole puhtaat paperit...
-
--- Minä lähden huomenna morsiameni kanssa isäni huvilaan maalle.
-Olen siellä kaikkialla tuttu ja voin vaikuttaa hyviin ihmisiin.
-Tahtoisitteko muuttaa sinne?
-
-Siitä syntyi ilo ja innostus. Mutta lujimman ja lämpöisimmän
-kädenpuristuksen Aimo sai Paavali Kotkalta.
-
--- Aimo veljeni -- kiitos!
-
- * * * * *
-
--- -- Soikaa, soikaa, säveleet, soikaa! Nuori sydän sykkii riemusta, ja
-rakkaitten sydämet väräjävät vastakaikuna.
-
-Sali on kirkkaasti valaistu. Se on täynnä tuolirivejä ja tuolirivit
-täynnä ihmisiä. Siellä myöskin Aimo ja Kotka istuvat vieretysten.
-
-Helmi astuu korokkeelle ja asettuu flyygelin ääreen. Aimon sormus
-kiiltää hänen sormessansa. Hänellä on yllään muistojen valkea puku,
-mutta ei punaisia neilikoita, ainoastaan vihkonen kainoja narsisseja,
-vilukukkasen siskoja.
-
-Kaikki silmät katsovat häneen. Hän ei katso kehenkään. Hän uneksii.
-Hänen sielunsa on täynnä säveleitä, pyhiä ja suloisia.
-
-Beethoven, Sonate Ciss-moll, on merkitty ohjelmaan. Tavallinen yleisö
-tuntee sen nimellä kuutamosonaatti. Se on viimeisenä musiikki-illan
-ohjelmassa, sillä Helmi on oppilaista etevin. --
-
-Vanha opettaja on ylpeä ja onnellinen jo ennakolta. Ellei tämä ole
-yksilöllistä taidetta, silloin ei mikään. Se on hänen kunniansa, että
-hän ei ole kaavoihin pakottanut oppilastansa. Kunhan tyttö nyt vaan ei
-pelkäisi. Naiset ovat semmoisia -- eivät uskalla olla rohkeita, eivät
-antaudu, vaan pidättävät kaikkein parhaat sävelensä -- itselleenkö?
-niin, itselleen tai lemmitylleen -- kuka ne tietää? Ja tämäkin on
-kihloissa. Saa nähdä, tekeekö hän poikkeuksen, uskaltaako hän kaikkien
-kuullen olla oma itsensä, niinkuin hän on ollut vanhan, jörön ukon
-oppitunneilla. Hän on kai ajatellut, ettei siellä ole väliä, voi kyllä
-kaiken sanoa välittömällä vapaudella, sillä vanha ukko ei ymmärrä
-mitään tunteista ja lemmestä ja askeleista kuutamossa...
-
-Nyt, nyt hän alkaa. Ensimmäiset säveleet helähtävät ilman pelkoa, ilman
-pidättymistä.
-
--- -- --
-
-Adagio sostenuto.
-
-Minä näen hänet, joka käsivartensa ojentaa yli äitini kuvan. Hän
-ojentaa ne minulle ja koko kärsivälle, huokaavalle ihmiskunnalle.
-"Tulkaa minun tyköni kaikki." On haavoja, jotka värisevät hellästäkin
-kosketuksesta, mutta sydän ei pelkää, on turvallista hänen luonansa.
-Kun hänen silmiinsä katson, on viihdytys ja lepo täydellinen.
-
-Allegretto.
-
-Minä kiitän, minä kiitän sinua, uuden elämän antajaa! "Kun sinä minulla
-olet, en taivaasta enkä maasta tottele." Elämän pauhina ympärilläni
-ei ulotu sielun syvyyksiin. Siellä soi se suuri, pyhä, sanomattoman
-ihana, jonka hiljainen kuiskekin on kaikkea ympäröivää todellisuutta
-todellisempi...
-
-Presto agitato.
-
-Ah, mistä olenkaan pelastunut! Kuilun äärellä minä seisoin, vaipunut
-minä olisin, mutta hän valmisti taatun turvapaikan. Kuohu, ylistys,
-hohda, riemu, menneen kauhun tummaa taustaa vasten! Minun pelastajani,
-sinun käteesi minä tartun ja sinun kanssasi tahdon kulkea. "Sieluni
-on päässyt kuin lintu pyytäjän paulasta. Paula on särjetty, lintu on
-vapaa!"
-
-Kotkan lennossa, levitetyin siivin kohti kirkasta korkeutta!
-
--- -- --
-
-Vanha opettaja melkein sulkee hänet syliinsä kuulijoiden ihastusmyrskyn
-pauhatessa.
-
--- Kuinka vienosti ja runollisesti hän kuvasi kuutamoa!
-
--- Onpa sillä tyttösellä tunteitten tulta. Lemmenkohtaus oli aivan
-verraton.
-
-Mutta Helmi hymyilee Aimolle ja Kotkalle. He tietävät, mitä hän on
-tarkoittanut.
-
--- Mistä, mistä sinä Helmi olet saanut sellaisia säveleitä?
-
--- Häneltä, joka loi kotkan siivet ja antoi "laulavan tähden"...
-
--- Moni on saanut paljon, mutta ei ole oppinut sitä käyttämään Jumalan
-kunniaksi ja muiden iloksi.
-
--- Eno rakas, moni ei näe tähteä, ja monelta siivet katkotaan. Minä
-tiedän, kuka minulle tähdet näytti... ja kuka toinen suojeli siipiäni!
-
--- Me pyrimme ja erehdymme, -- sanoi Paavali Kotka. -- Me hapuilemme
-hämärissä, pilvet päämme päällä. Valkeus kuuluu hänelle, joka on
-korkein.
-
-Hiljaa he kulkivat juhlaillasta kotiin. Tähtitaivas kaartui ylhäällä
-suurena ja ihanana. Kolmen sydämen syvyyksissä soi eri värähdyksin sama
-sävel: -- Soli Deo gloria -- Jumalalle ainoalle kunnia.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kotkat, by Hilja Haahti
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTKAT ***
-
-***** This file should be named 60439-8.txt or 60439-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
- http://www.gutenberg.org/6/0/4/3/60439/
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties. Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research. They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States. If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed. Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change. If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges. If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
- the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
- you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
- owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
- has agreed to donate royalties under this paragraph to the
- Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
- must be paid within 60 days following each date on which you
- prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
- returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
- sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
- address specified in Section 4, "Information about donations to
- the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
- you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
- does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
- License. You must require such a user to return or
- destroy all copies of the works possessed in a physical medium
- and discontinue all use of and all access to other copies of
- Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
- money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
- electronic work is discovered and reported to you within 90 days
- of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
- distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation. The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund. If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations. Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
- Dr. Gregory B. Newby
- Chief Executive and Director
- gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
- http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/60439-8.zip b/old/60439-8.zip
deleted file mode 100644
index 3b76717..0000000
--- a/old/60439-8.zip
+++ /dev/null
Binary files differ