diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60221-8.txt | 11915 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60221-8.zip | bin | 226617 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 11915 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5e18acc --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60221 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60221) diff --git a/old/60221-8.txt b/old/60221-8.txt deleted file mode 100644 index dce5638..0000000 --- a/old/60221-8.txt +++ /dev/null @@ -1,11915 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Kertoelmia, by Cornelia Lewetzow, Translated -by Em. Tamminen - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Kertoelmia - - -Author: Cornelia Lewetzow - - - -Release Date: September 2, 2019 [eBook #60221] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOELMIA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -KERTOELMIA - -Kirj. - -Cornelia Lewetzow - -Suomensi Em. Tamminen - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1885. - - - - -SISÄLLYS: - -Jouluvierailu. -Knut Nielsen. -Sokea sattuma. -Biina neitsyt. -Anna. -Serkku. -Elisabet. - - - - -Jouluvierailu. - - -"Oh, sillä lapsella ei ole hätää mitään", sanoi muudan ruumiikas herra -välinpitämättömällä äänellä, osoittaen pientä mustapukuista poikaa, -joka seisoi nojautuneena suurta peiliä vasten ravintolan suuressa -salissa ja näytti niin eriskummaisen pieneltä sekä hyljätyltä; -"siellähän on varoja." - -"Varoja tosin vähän on, vaan kuitenkin -- ainoastaan viisivuotinen -ja ihan yksin maailmassa! niin, tiedättehän, että minä olen hänen -holhojansa." - -Viimeinen puhuja oli varteva, tummanpuhuva mies, jolla oli -korkeapiirteinen muoto sekä viisaat, läpitunkevat silmät; hän ei -näyttänyt järin hellältä, mutta tuo voimakas ääni kuului kuitenkin -lauhkealta, kun hän, lapseen kääntyneenä, lausui: - -"Juo tuo pöydällä oleva lasillinen maitoa, poikani, ja seuraa sitte -minua. Sinun tulee nyt pysyä minussa, Erkki, ja totella minua, -ymmärrätkö?" - -Poika tyhjensi äänettömänä lasin, meni sitte ujostelematta holhojan -luo, katsoi häntä tuntehikkailla silmillään ja kurotti suunsa suuteloa -varten. - -"Mitä nyt? -- ei, pikku räivä, se ei käy kontoon." -- -- Tuo ylöspäin -kääntynyt suu, jota äiti niin mielellään oli suudellut, sai kieltävän, -vaikka toki ystävällisen, lyönnin: "Anna minulle kätesi. Ethän sinä, -toivoakseni, ole niitä, jotka itkuvirsiä vetelevät?" - -Mikä halveksimista ilmaiseva sointu oli tuossa sanassa: niitä! - -"En!" pienoinen pakotti takaisin kyynelet, ne eivät saaneet tulla -esiin, "niitä" hän ei tahtonut olla. Suuri voimakas käsi piti kiinni -pienosista lapsensormista; Erkki seurasi sanaa sanomatta. - -Kun he saapuivat holhojan huoneesen, suureen kulmarakennukseen vallin -vieressä, niin he pysähtyivät. - -"Kas, tässä saat kodin, ainakin aluksi. Kiidäppä nyt portaita ylös, -pikku ressukka, ja soita kaikin voimisi. Etkö tohdi, pieni hupakko? -Minä saan kaiketi oikein kunnon lailla ravistella sinua, jotta molemmat -yhdessä viihtyisimme." - -Salissa istui tukkukauppiaan nuori, kaunis rouva ja neuloi silkkiin. -Kun hänen miehensä ja Erkki sisälle tulivat, niin hän kysyi -innokkaasti, oikeimpa kiivaasti: - -"Onko se todellakin totta? Sinä tiedät, Tuomo, kuinka äärettömästi -sinä mieltäni vastaan teet. Toimita hänet asumaan jonnekin muualle, -tietysti säädyllisten ihmisten luo, niin olethan sillä velvollisuutesi -täyttänyt." - -"Hän pysyy täällä meillä, minä tahdon itse häntä silmällä pitää. Sinä -tiedät tahtoni, Elfrida, hänellä pitää olla samat oikeudet kuin meidän -omilla tapsillamme." - -Se oli hallitsija, joka puhui ankarasti ja mahtavasti, hänen käskyänsä -täytyi totella, ainakin mitä ulkonaisiin oloihin, ruokaan, juomaan ja -hoitoon kuului. - -Erkki ei käsittänyt, mitä sanottiin; hän tarkasteli kauan nuoren -rouvan ihania kasvoja, hiipi sitte lähemmä, nykäisi hiukkasen hänen -leninkiään, vetääkseen puoleensa, hänen huomionsa, kosketti käärmeen -päällä koristettua rannerengasta ja kurotti vihdoin suunsa suuteloon. -Tuo ei tapahtunut yhtä suurella luottamuksella kuin ensi kerralla, tuo -pienonen suu tuli esiin epätietoisena ja empivänä, ikäänkuin anoen. - -"Sinä olet liian suuri suudeltavaksi" -- rouva työnsi hänet kylmästi -luotaan, -- "jätä minut rauhaan! -- kas, tuossa on minun suloinen, -suloinen Elsani, ja Herman tulee hänen perässään koulusta. Sopiihan -tuokin poika lähettää kouluun, Johnson, niin saa hänestä edes sen ajan -rauhassa olla. Hän ei muuten erinomaisen vilkkaalta näytä." - -"Sitä sinä, Elfrida, et käsitä! hänestä tulee kyllä kelpo poika, jos -minä väkeni oikein tunnen." - -Pikku Erkki tunsi voimakkaan käden päälaellaan, hän ymmärsi sen ystävän -kädeksi, ja vetäytyi sen suojaan. Mutta suuta ei hän milloinkaan enää -kurottanut suuteloon, ja lapsen sielussa oli jotakin, joka itki, halasi -ja lopuksi kuihtui. - -Herman oli vaaleatukkainen, kerskaileva, seitsemänvuotinen poika, ja -Elsa pieni, näivettynyt, kelmeä, pyntätty, nelivuotinen tyttövunukka. -Erkki silmäili heitä ja he Erkkiä. - -"Vai niin, tuletko sinä olemaan täällä?" sanoi Herman ja mittasi häntä -kiireestä kantapäähän asti, "minäpä kyllä voisin kääntää sinut kokonaan -ylösalaisin, jos vaan tahtoisin, usko se." - -"Koetappa!" Erkin posket hehkuivat, "koeta!" - -Tuo suuri poika juoksi, yrittäen nostaa hänet ylös, mutta Erkki seisoi -kuin naulattuna permantoon ja iski ympärilleen melkein hurjana vihasta. -Se oli hänen ensimmäinen tappelunsa. - -"Oikein!" virkkoi isä, "nuiji kunnon lailla häntä, Erkki! -- Sinä -suuri könsikkä siellä, häpeäisimpä sinun sijassasi! -- antakaa sen nyt -riittää, ja pysykää täst'edes aisoissa, te molemmat pennut, sen minä -vaadin. Ei, Elfrida, sinä et saa hyväillä poikaasi, se oli hän, joka -alkoi." - -"Oikein!" -- mikä merkitys tuli tuolla sanalla Erkin elämässä -olemaan, se ei kuulunut harvoin, ja se kiihotti häntä yhä eteenpäin, -lisäsi hänen voimiaan ja vahvisti hänen tahtoansa. Hän sai tuossa -perheessä vähitellen vakavan sijan, jota ei kukaan vastaan pannut. -Koulussa oli hän ahkera ja uljas, valmis puoltamaan itseään kielellä -ja kädellä, jos joku häntä liian lähelle tuli. Hänessä oli mahdoton -tuntea tuota entistä vienoa, ujoa poikasta. Mutta toisinaan hän toki -heräsi väkevästi ja hartaasti halajamaan kotoa sekä rakkautta. Tällöin -hän saattoi heittäytyä pitkäkseen johonkin yksinäiseen huoneesen ja -nyyhkyttää sydämmen pohjasta. - -Sellaisia mielenilmauksia sattui ijäkkäämpänä yhä harvemmin, vaan ne -olivat sitte myöskin voimakkaampia ja katkerampia, kun ne tulivat. -Moisen puuskan jälkeen -- hän itse piti sitä puuskana -- astui Erkki -toista vertaa urheampana ja iloisempana seuraan, hän ei tahtonut olla -niitä, jotka itkuvirsiä vetelevät. - -Tuo halaus, vienous, joka hänen sielunsa pohjalla uinaili, täytyi mihin -hintaan hyvänsä tulla kätketyksi, kernaimmin muserretuksi. - -Se rukous, jonka hänen äitinsä oli hänelle opettanut, oli jo aikoja -unohtunut, pienet aamu- ja ehtoovirret niinikään. Tuossa perheessä ei -milloinkaan mitään virsiä veisattu, vaan hän oppi monta muuta iloista -ja kaunista laulua. Rouva Johnson, joka asetti seurustelemisen taidon -yli kaiken muun, alkoi hänelle yhä enemmän arvoa antaa. Kateuden ja -ihmettelyn sekaisilla tunteilla hän näki tuon kauniin ja viisaan -pojan yhä päivä päivältä varttuvan ja kehittyvän. Herman oli ja pysyi -tomppelimaisena nulikkana; hän saattoi kyllä tavallaan sukkelakin olla, -vaan seuraelämässä komeilemaan hänestä ei ollut. Kumpaisenkin pojan tie -koulussa kävi pian eri suunnalle. Herman halusi kauppaan, Erkki tahtoi -opiskella, tulla joksikin suureksi, mainioksi. - -Ja holhoja saarnasi omalla tavallaan hänelle siveysoppia; hän saarnasi -tahrattomasta elämästä; sellaista hän itse oli elänyt, ilman sitä ei -ollut kaikesta muusta mihinkään. - -"Onneton se mies, jonka entisyys saattaa nousta aaveena häntä -uhkaamaan!" sanoi hän. - -Eräs vanha sukulainen kävi joskus tervehtimässä; se oli nuoruudessaan -ollut opettajattarena ja eli nyt tukkukauppijaan hyväntahtoisuudesta. -Tämä kyllä antoi ani harvoin jotakin pois, vaan kun hän antoi niin hän -teki sen antelijaalla kädellä, minkäänlaista kiitollisuutta vaatimatta. -Mainitulla vanhalla neidolla oli yltäkylläisesti toimeentuloansa varten. - -"Mutta, lapseni", rohkeni tuo neito eräänä päivänä sanoa, pyyhkiessään -silmälasiaan ja vähän väliä yskähdellen, "ettekö milloinkaan käy -kirkossa? -- mitenkähän pahoina päivinä on käyvä?" - -Rouva Johnson katsoi häneen harmistuneena: - -"Ethän sinä, toivon ma, meille pahoja päiviä soisi?" - -Tukkukauppijas hymyili; hänen äänensä oli puolittain, pilkallinen, -puolittain etevämmyyttä ilmaiseva, kun hän vastasi: - -"Kirkossa käymällä tuskin viisaammaksi tullaan, Greta täti, tuskimpa -paremmaksikaan, niin paljon kuin minä tiedän." - -Tuo yksinkertainen olento raukka pudisti päätänsä; hän sai niin -paljon hyvää häneltä, kumpa hänkin puolestaan olisi saattanut antaa -palkinnoksi jotakin omasta hyvyydestään, jota tukkukauppiaalta puuttui! -Murheisin mielin hän hoippui kotiin, mutta tukkukauppijas nousi -seisomaan ja sanoi: - -"Minä olen aina epäillyt, että hän on yksi noita pyhimyksiä. No, hän, -raukka, ei ollut muassa, kun ruuti keksittiin!" - -Äiti oli vihainen, pitikö tuollaisen vallanalaisen olennon nuhde hyvänä -pidettämän? Hänen paha tuulensa toki kääntyi, kun Herman matki tuon -vanhuksen puhetta ja Elsa osoitteli hänen horjuvaa käyntiään. - -Kaikki he osasivat muita naurunalaisiksi tehdä, isä kuivalla tavallaan, -äiti kylmästi ja terävästi, Elsa hupakkomaisesti ja Herman törkeästi. -Erkki tuli pian mestariksi taidossa, ja se antoi hänelle jonkunlaisen -paremmuuden. Hänen mielenlaatunsa ja koko ajatusjuoksunsa saivat, -ainakin pintapuolisesti, maailmanmielisen, käytännöllisen suunnan. -Tukkukauppijas Johnson oli ylpeä kasvatistaan. - -"Oikein!" miten mahdikkaasti ja täysiäänisesti se kuului; holhojan käsi -oli suosion merkkinä tuon nuoren lakitieteen kandidaatin olkapäällä, -"oikein poikani, ja onneksi olkoon! -- mitä nyt tuumailet?" - -"Ensiksikin levähtää ja katsahtaa ympärilleni, lyhyesti sanoen, elää." - -"Olkoon niin, lyhyen ajan, vaan sitte?" - -"Minulla on jo kaksi tarjousta kesäksi", Erkki nauroi iloisesti, -"asianajaja Storm, vanha johtajani sillä alalla, on kysynyt, enkö -haluaisi ottaa paikkaa hänen konttoorissaan, ja asioitsija Busch on -kutsunut minua ulkomaan matkalle -- Schweiziin ja Italiaan, luullakseni --- yhdessä hänen ja hänen nuorten tyttäriensä kanssa." - -"Vai niin, vai on hän tehnyt sen! -- sanonpa sinulle toki vaan yhden -seikan: sen miehen käy pian ohraisesti, ja muista, että helpompi -on tehdä solmu kuin purkaa se. Ensimmäinen tarjous näyttää minusta -paremmin hyväksyttävältä; Stormilla on jo hyvä maine, ja hänellä on -tehtäviä yllin kyllin. Tee kuinka tahdot, Erkki, vaan harkitse ensin." - -"Ei kiirettä ollenkaan; uudenvuoden tällä puolen tahdon vain levähtää." - -Erkki meni huoneesensa ja istui kirjoituspöydän ääreen. Hänen leponansa -oli oikeastaan toinen tutkiminen, eräs lempiaine, jota hänen oli ollut -pakko lakitieteen tähden jättää. Hän oli salaisesti kielentutkija, -ja hänen pöydällään oli hollantilaisia, espanjalaisia, italialaisia, -vieläpä venäläisiäkin kirjoja -- enimmästi raamattuja, sillä niitä oli -niin helppo saada sekä oivallinen toisiinsa verrata, kun kreikkalainen -teos ohjeena oli. Erkki katsahti kelloaan ja asettui mukavaan asentoon -ikäänkuin se, joka jotakin makupalaa odottaa. Mutta hän nousi äkkiä -ylös, tärkeä apulähde puuttui, hänen täytyi kiirehtiä, saadakseen sen, -ennenkuin sen omistaja matkusti kotiinsa joululuvalle. - -"No, niin", hän ajatteli, "tuon ahkeran kumppanin kohtaan kyllä. Mutta -mistä se johtuu, ett'en milloinkaan tule sitä miestä lähemmäksi, vaikka -se niin ihmeellisesti minua puoleensa vetää?" - -Erkki ei nyt ensi kertaa mietiskellyt sitä suhdetta, joka hänen ja tuon -nuoren koulumiehen, Sven Langen, välille oli muodostunut. Kaikissa -tieteitä koskevissa seikoissa heillä oli sama mielipide; Erkki -- -joka niillä aloilla oli vähäpätöisin -- katsoi ylös kumppaninsa -perusteellisuuteen ja raittiisen, nerokkaasen käsitykseen, kun taas -Sven puolestaan rakastettavimmalla alttiudella häntä ohjasi; mutta -siihen se jäi. Mitään keskustelua muista seikoista ei heidän välillään -oikein syntynyt; kun Erkki katsoi noihin selkeihin, lapsellisiin -kasvoihin, niin hän ei voinut tavallista vapaata puhetapaansa pitää, -eikä myöskään Sven ottanut sanoakseen, mitä hänellä ehkä olisi -sanottavaa ollut. Keskustelu siis tykkänään keskeytyi tahi johtui taas -rakkaihin kirjoihin. - -Mutta mitähän oli se nauru, niin raitis ja vastustamattomasti tarttuva, -että Erkin, joka seisoi oven takana ja kolkutti, täytyi vastoin -tahtoansa nauraa muassa? Oliko se todellakin hiljainen, salamielinen -Sven Lange, joka niin nauroi? - -"Hyvää päivää! -- vai, tekö se olette!" Sven asettui oven eteen, -epäröiväisyyden ilmaus vilahti hänen hymyileville kasvoilleen, sitte -hän, vähän arveltuaan, antoi tilaa Erkille. - -"Käykää sisään vain, Anker! -- Äitini, kandidaatti Anker, minun -ystäväni", esitteli Sven. - -"Tervetuloa, te tulette juuri parhaiksi!" kuului ystävällisesti häntä -vastaan. Tuolla äänellä oli omituinen vilpitön sävel; pari selvää, -sinistä silmää, samalla kertaa lempeätä ja viisasta, kiintyi vähin -häntä tutkimaan. - -"Sven tekee pilaa minun suurista laitoksistani", jatkoi Svenin äiti, -osoittaen pöydälle, jossa täyteläinen lautanen höyryäviä verimakkaroita -lumivalkoisella pöytäliinalla komeili, "hän kyysyy, pitääkö hänen -todellakin ne yksin syömän. Ei, sitä ei sinun tarvitse tehdä -- no, -kas, nyt hän nauraa taas -- meitä on kolme osakasta, ja kenties tulee -vielä useampia tänne. Istukaa, tämä makkara on aivan oivallista ja -hyvää." - -Hän näytti niin hauskalta luontevassa, vähän, maaseutumaisessa -puvussaan; äidillinen mielyttäväisyys ilmausi koko hänen olennossaan. - -Erkki vakuutti, ett'ei hän milloinkaan ollut niin hyvää makkaraa -syönyt. Rouva silmäili taas tutkien Erkkiä. - -"Ystäväsi on meidän Akselin näköinen, -- eikö se milloinkaan ole sinun -mieleesi juolahtanut, Sven?" - -"Kyllä, monta kertaa, mutta heidän kasvojensa eleet ovat niin -erilaiset!" - -"Tosiaanko?" - -Erkki ei ollut täydelleen tyytyväinen siihen pään pudistukseen, joka -vastauksen sijaan seurasi. - -"Kuule, Sven", alotti äiti taas, "muistathan, mistä puhuimme..." - -"Kyllä, äiti hyvä, mutta minä luulen, ett'ei siitä ole mitään hyötyä. --- Saatanhan yhtä hyvin sanoakkin, mistä kysymys oli: äitini kysyi, -eikö minulla olisi halua ottaa" kumppania muassani kotiin jouluksi, ja -nyt hän luulee, että te kenties -- mutta minä, joka tunnen teidät, en -luule ollenkaan, että te tahdotte. Pappila talonpoikain joukossa, ja -"lisäksi jouluaikana, siinä kaikki, mitä saatamme tarjota." - -"Mutta, Sven, oletko kokonaan unohtanut, mitä sanoit?" - -"En, minä tiedän aivan hyvin, mitä sanoin... meidän vanha pappilamme on -herttaisin paikka koko maailmassa, vaan hänestä se ei niin ole." - -"Mistä sen tiedätte?" sanoi Erkki, joka tunsi itsensä hiukan -närkästyneeksi. - -Sven katsoi häntä suoraan silmiin. - -"Minä tahtoisin mielelläni teidät kanssani, älkää luulko toisin. Mutta -minusta nähden on koko meidän olemistapamme niin perinpohjin erilainen -kuin teidän." - -"Nythän en tiedä, olenko taikka enkö ole kutsuttu", sanoi Erkki äitiin -kääntyneenä. - -"Kutsuttu luonnollisesti. -- Te matkustatte poikani seurassa; me -lähetämme, niinkuin tavallisesti, vanhat vaunut häntä noutamaan." - -Se oli hupainen ateria; iloisa, hilpeä mieliala vaikutti Erkkiinkin. -Hän ei saattanut oikein selittää, mikä äidin puheen niin viehättäväksi -teki; syy kenties oli siinä, että kaikki hänen puheensa näytti tulevan -sisältäpäin ja olevan sanottu täydellä todella, mikä hänestä oli ani -harvinaista. Hänen lähimpään piiriinsä kuuluvat naisolennot puhuivat -tavallisesti ainoastaan sanoakseen jotakin, ainoastaan ollakseen -rakastettavia ja tullakseen huomatuiksi. - -Kun Erkki sittemmin kertoi tukkukauppijas Johnsonille, kuinka hän aikoi -joulun viettää, niin tämä nauroi. - -"Se tekee sinulle hyvää, poikani; minä ennustan, että sinä saat nauttia -hyväksesi sekä aamu- että iltasaarnoja. -- Se pappi oli kummallinen -veitikka nuoruudessaan. Hän oli varakas, vaan valitsi kuitenkin papin -viran, vaikka se oikeastaan oli isän tahtoa vastaan." - -"No, anna minun koettaa sitäkin", pyysi Erkki keveämielisellä, -vallattomalla puhetavallaan. "Asioitsija on sitä paitsi kutsunut minua -tanssiaisiin joulupäivän illalla; jos pappilassa tulee liian ikävä, -niin onhan minulla hyvä tekosyy matkustamaan." - -Tukkukauppijas rypisti otsaansa. - -"Niin, tiedäppäs, jos pappi ja asioitsija rinnattain pannaan, niin -pidän toki papin parempana." - -Rouva Johnson ja Elsa -- joka nyt oli täysikasvuinen kaunis neito, -aivan kuin viimeisestä muotilehdestä leikattu -- tekivät tuon matkan -naurunalaiseksi ja ivasivat Erkkiä; Erkki lopullisesti harmistui ja -kyllästyi siitä, jopa melkein halusi jättää koko retken siksensä. - -Jos minulla vain olisi sopiva este! ajatteli hän vielä joulun aaton -aattona, Svenin asunnolle mennessään. Pappilan vaunut olivat kuitenkin -jo pihalla, ja Sven seisoi ovella, koreja ja paketteja ympärillään. - -"Hyvä, että tulitte ajoissa! -- Isäni on lähettänyt teille turkkinsa. -Me saamme vinhaa tuulta ja kylmää aukialla, sanoo Olli. -- Kas niin, -nyt istumme mukavasti, eikö totta? -- Levitä kaikki purjeet, Olli, -meidän täytyy olla kotona ennen teenjuontiaikaa." - -Kuinka sydämellisesti iloinen oli Sven, sitä oli hänen mahdoton -salata, vaikka hän hillitsi itseänsä Erkin tähden; se tapakin, -jolla hän katseli ympärilleen ja huurteista sumua syvään sisäänsä -hengitti, ilmaisi hänen mielentilansa. Sydämmellinen riemu oli hänen -äänensä soinnussa, niissä Ollille tehdyissä, pikaisissa kysymyksissä, -joiden alkuunpanijana oli lyönti Ollin harmaalle viitalle, niimpä -siinä tavassakin, millä hän äidin hauraita, herttaisia, joulukuuseen -pantavia tavaroita sisältävästä korista kiinni piti ja sen kannen alle -tirkisti. Hän tuskin saattoi järjellisen ihmisen lailla istua alallaan -istuinpaikallansa. Erkki tarkasteli häntä uteliaasti ihmetellen sekä -tuntien, ett'ei hän itse ollut milloinkaan iloisena ollut. - -"Täällä on kaunista, eikö totta? Tällä matkalla kuljetaan monen metsän -ohitse ja läpitse. Te saatatte nähdä Furejärven tuolla kaukana, jos -nousette seisomaan; -- niin kototie on herttainen tie!" - -Erkki ei nähnyt juuri muuta kuin sumua, joka peitti kaikki -yksitoikkoiseen vaippaansa. Hän istui toki lämpöisesti ja hyvästi papin -karvaisissa turkeissa, ja neljä tuntia kuljettua oltiin määrän päässä. - -Koiran haukunta ja iloiset tervetulohuudot ottivat heidät vastaan; -valo salista loisti ystävällisesti pihalle, lämmin ilmavirta aaltoili -avonaisesta ovesta heitä vastaan. - -"Isä!" - -Sven juoksi suoraan isänsä syliin ja oli vähällä tuupata hänet kumoon, -sen jälkeen äidin syliin, ja siihen hän jäi. - -Erkki seisoi aivan hiljaa; hänen sisässään liikkui jotakin tuon vanhan -ikävöimisen tapaista, jonka hän luuli juurineen pois nyhdänneensä. - -"Tervetuloa!" - -Pappi katsoi häntä silmiin selvällä ja tutkivalla katseella, joka -painui aina sydämmen syvyyteen. - -"Sydämmellisesti tervetuloa ja olkaa kuin kotonanne meillä!" Äiti -tarttui hänen käteensä ja vei hänet sisään. - -"Hyvää päivää, vanha Hanna! ja sinä, Maikki, vai on hänellä vielä -kiharat jäljellä, äiti! -- ja Elli, ei, pikku Elli kulta, älä nouse -ylös, ompa toki oikein hauskaa saada nähdä Elliä!" - -"Niin, eikö se ole merkillinen muutos?" - -Elli istui nojatuolissa ei kaukana kakluunista, kaksi pientä -kainalosauvaa vieressä. Täytyi todellakin olla hyvin perehtynyt -oloihin ja tietää, mikä pieni vaivainen olento hän ennen oli ollut, -saattaakseen ylistää hänen reipasta muotoansa; mutta tosiseikka oli, -että hän näytti iloiselta, oikeimpa säteili riemusta tuo kelmeä muoto. - -"Kasvatussisareni", esitti Sven, "perheen aarre, meidän pieni -silmäterämme, vasta täyttänyt yksitoista vuotta; Hanna, vanhin -sisareni, kymmenen vuotinen; villikissa tässä -- no, Maikki, olehan -nyt kiltti -- viiden vanha. Muudan nuori herra, yhdentoista kuukauden -ikäinen, ei ole tässä saapuvilla. Meidän on aivan hirveästi nälkä, -äiti, ja odotamme oivallista kestitystä." - -Kaikki lapset tahtoivat istua Svenin luona, mutta hän itse tahtoi istua -äidin luona, hän väitti, että hänellä oli oikeus siihen, ja Ellin hän -tahtoi olemaan hänen toisella sivullaan laittamassa hänelle voileipiä. - -Puhe sujui keveästi ja vapaasti, vasta tulleilta kysyttiin monia -seikkoja, Erkki tuli taas hilpeäksi ja rattoisaksi. - -Äiti itse vei Erkin ystävälliseen, hauskaan vierashuoneesen. - -"Olkaa kuin olisitte kotonanne", sanoi hän taas. - -Kotona! niin, tämä oli koto, mutta hänellä ei ollut milloinkaan mitään -kotoa ollut, hän ei milloinkaan ollut mitään kotoa tuntenut! ja kaipaus -heräsi hänen sielussaan; huomaamatta häneen hiipineen lempeän, iloisan -mielialan sijaan tuli synkkiä, katkeria tunteita. - -Miten he rakastivat toisiaan! -- Hän ei rakastanut ketään, ei mikään -side sitonut häntä kehenkään eikä ketään häneen. - -Oli valoisa päivä, kun Erkki heräsi. Mitähän säveleitä ne olivat? - -"Halleluja, Halleluja!" - -"No, nythän siitä on jotakin tulossa", hän nousi kyynäspäilleen ja -kuunteli ilkkuvin katsein, mutta ei tullut mitään enempää, viimeiset -soinnut vain haihtuivat hiljalleen. Samalla kertaa pettyneenä ja -keventyneenä nousi hän ja pukeutui. - -"Iloista joulua, Anna, kiitoksia itsellesi!" kuului ulkoa, "iloista -joulua!" - -Hän nosti akkunaverhoa ja silmäili ulos. Oli selkeä, päivänpaisteinen -pakkasilma, puistokäytävän ja puutarhan puut hohtivat lumivalkoisessa -puvussa; katon räystäässä riippui jääpuikko jääpuikon vieressä -sädehtiväisinä kuni timantit. Nuori naisihminen tuli kyökistä, suuri -ruisleipä kainalossa ja nyytti kädessä. Hänen pieni poikansa -- -lystillinen, lyhyt pallero, yhtä paksu kuin pitkäkin, jolla olivat -pisamaiset kasvot, punoittavat posket ja koko muoto ilosta säihkyvä --- juosta nytkytti ilomielin hänen sivullaan, pitäen kiinni hänen -hameistaan sekä kantaen hänkin pientä nyttyä, josta kuusenoksia ja -piparkakkuja pistäytyi esiin. - -"Iloista joulua!" kuului taaskin, "ja kiitoksia, kiitoksia kaikille!" - -"Kiitoksia itsellesi, Juho, iloista joulua! ja terveyttä ja kaikkea -hyvää!" - -"Älä unohda tupakkia, äiti", huusi Sven, tullen juosten, "Kyöpenhaminan -tupakkia, ukko, ja iloista joulua!" - -Sitte tuli eräs nainen, kantaen reunoja myöten maitoa täynnä olevaa -ruukkua, hänellä oli vehnäleipä kainalossa ja juusto kädessä. Kolme -pientä vaaleahiuksista lasta seurasi häntä; ne hyppivät tyytyväisinä -ympärillä ja näyttivät äidille saaliinsa, kukin heistä oli saanut -pienen lahjan. Äiti itse oli surupuvussa ja aivan itkeneen näköinen. - -"Iloista joulua, Katri!" sanoi papin rouva lempeästi ja hellästi, -"tiedäthän kyllä, kuka pitää huolen leskestä ja orvoista; iloista -joulua!" - -Mikä sydämmestä tuleva sointu hänen sanoillaan oli; vaan hänen -äänensähän oli sellainen. - -Viimeiseksi saapui ijäkäs, kokoonkutistunut vaimo käydä horjuen, -vanha paksu päähine päässä ja sauva kädessä. Hän kantoi suurta leipää -toisessa, juustoa toisessa kainalossaan, maitopyttyä vasemmassa, sauvaa -ja kokoonsolmittua liinasta oikeassa kädessä. Käynti häneltä sujui vain -hiljalleen, hän tunnusteli hitaasti eteensä sauvallaan. - -Pastori Lange tuli käyden toiselta puolelta, hän katsahti tuon -vanhuksen menoa, samassa putosi kaunis punainen omena nytystä ja vieri -pitkin permantoa. Vanhus kääntyi ympäri; helppo todellakaan ei ollut -vanhaa selkää taivuttaa, kuinka saisi hän omenan ylös? - -Rovasti kiirehti sitä ylös ottamaan; hän otti hatun päästänsä ja -kurotti vanhukselle ensin omenan ja sitte kätensä. - -Aurinko valaisi kumpaisenkin kasvoja, ja niistä kuvastui rakkaus, -molemminpuolinen rakkaus, siitä ei saattanut erehtyä. Erkki yritti -puhua pilaa, vaan se ei käynyt päinsä. - -Iloista joulua! sanoivat he toisilleen, ääntä ei saattanut kuulua, -mutta se näkyi niistä kasvojen liikkeistä, joita he toisilleen tekivät. -Näytti aivan, kuin jos tuo selkein, tunnokkain katsein silmäilevä mies -ynnä vanha, yksinkertainen vaimo olisivat lahjoja vaihtaneet. - -Ja kaipaus liikkui taas Erkin rinnassa, hänet valtasi tunto siitä, -että hän on hyljätty. Niin, hän oli tämän jouluilon ja tämän rakkauden -ulkopuolella, kokonaan ulkopuolella. Jos hän saattaisi edes hymyillä -heille, mutta hän ei saattanut sitäkään, hän ei tuntenut itseään. - -Salissa istui pikku Elli, akkunan ääressä lekotellen. - -"Viihdytkö täällä?" kysyi Erkki. - -"Viihdyn!" Elli kurotti pienet, ohuet kätensä ylöspäin, täydellisesti -tyytyväisenä muodoltaan. - -"Kuinka kauan olet ollut täällä?" - -"Vuoden ja kaksi kuukautta. -- Ennen ei minulla ollut niin hyvää oloa." - -Väristys kävi läpi lapsen ruumiin. - -Hetken kuluttua tuli Hanna juosten läpi huoneen, esiliinan alla -jotakin, jota ei yhdenkään ihmisen pitänyt saada nähdä. Ihan punainen -oli tuo pieni sinisilmäinen veitikka, jolla olivat syvät kuopat -poskissa ja kiiltävät, ruskeat palmikot niskassa riippuvina; hän oli -vilkas ja iloinen, kevyt kuni höyhen ja joka paikassa läsnä. Maikki -seurasi häntä ja näytti alakuloiselta. - -"Minä en saa olla missään Hannan salaisuuksilta", sanoi hän, "ja alkaa -käydä ikäväksi; -- on niin pitkä aika iltaan. Osaatko sinä leikata?" - -Pieni, pyylevä käsi koski Erkin käsivarteen; lapsen kauniit silmät -katsoivat kysyvästi hänen silmiinsä. - -"En todellakaan tiedä, osaanko", sanoi Erkki, hyväillen pehmeitä -kiharia ja nostaen hänet saamattomana polvelleen -- hänellä ei ollut -varsinaisesti ollut mitään tekemistä lasten kanssa; "mutta minä tahdon -koettaa. Mitä sinä haluat?" - -"Kanan poikinensa." - -"Sitä en varmaan milloinkaan voi saada toimeen." - -Hän leikkasi innokkaasti Maikin tylpillä saksilla. - -"Akseli osasi leikata niin hyvin, lehmiä, hirviä ja jäneksiä, vieläpä -kaniinejakin. Minulla on hänen leikkaamansa haikara; hän maalasi sen -sitte, sillä on oikein punaiset sääret. -- Tiedätkö", kuiskasi hän -tuttavasti, "missä Akseli jouluaan viettää?" - -Tuo kysymys oli Erkistä kovin vastenmielinen, hän vastasi aivan -lyhyesti "en", leikaten yhä kanaa. - -"Ylhäällä Herran luona!" -- Hän silmäili, minkä vaikutuksen se -lause teki, selitti Erkin katseen omalla tavallaan ja kysyi aivan -sääliväisesti: "Onko sinulla ketään tuolla ylhäällä?" - -Äidin sisään tuleminen säästi Erkiltä vastauksen; hän sanoi vain: - -"Pikku Maikki puhuu veljestään." - -"Niin, Jumalan kiitos, että hän muistaa häntä", sanoi äiti, ja hänen -iloiset kasvonsa synkkenivät, sekä kädet menivät ehdottomasti ristiin; -"oi, se oli kauhea suru... viidentoista vuotinen poika, ja niin suuret -toiveet kun hänestä olivat!" - -Ainoastaan silmänräpäyksen kuluttua valo tuli kasvoille takaisin. - -"Surulla on tarkoituksensa", jatkoi hän lempeästi, "se vetää meitä -ylöspäin." - -Erkki tunsi äidillisen käden olkapäällään: "Te olette hänen näköisensä." - -Ei kasvoinpiirteiden suhteen, ajatteli Erkki heti; kuinka saattoikaan -hän siinä katsannossa olla tästä kodista olevan lapsen kaltainen? - -Pimeän tultua vaihtui tuo iloinen kiire omituiseen, juhlalliseen -levollisuuteen; äiti yksin oli vielä ulkona lopettamassa toimiaan. - -"Nyt tanssimme joulukuusen ympärillä!" - -Erkki pysyi erillään, vaan hänet vedettiin piiriin. Elli hyppeli -myöskin pienten kainalosauvainsa nojalla; Sven ja Anna pitivät hänestä -kiinni. Äitiä pidettiin myöskin hameesta kiinni, sillä käsivarsillaan -hän kantoi kaunista poikaansa, joka suurin, kummeksivin silmin monia -kynttilöitä tirkisteli ja käsiään niitä kohden kurotti. - -"Siit' on meill' iloinen aika." - -Isä alkoi ja muut yhtyivät veisaamaan. - -Erkillä oli kaunis ääni, ja hän lauloi mielellään, mutta tätä -- ei, -hän ei voinut tätä kestää. Uljaalla temmahduksella hän vapautti itsensä -ja pakeni etäisimpään huoneesen. - -Hiljaisia askeleita kuului, ihan varmaan tahdottiin häntä viedä -takaisin, vaan hän ei ollut menevä! - -Se oli rouva Lange, joka lähestyi; hän ei pyytänyt häntä sisälle -tulemaan, vaan kysyi aivan odottamatta: - -"Saatatteko muistaa äitiänne?" - -Erkille oli huojennukseksi, ett'ei hän puhunut joulusta, -virrenveisuusta tahi muusta semmoisesta. - -"Minä muistan hänet vain hyvin hämärästi. Samana aamuna, jona hän -matkusti -- hän kuoli eräässä ulkomaisessa kylpylaitoksessa -- tuli hän -vuoteeni ääreen ja suuteli minua. Hän oli surupuvussa, ja minä tunsin -hänen kyyneleitään otsallani." - -"Silloin antoi hän pienen lapsensa Jumalan käsiin." - -"Te ette saa minulle tuolla tavalla puhua!" sanoi Erkki, hypähtäin -kiivaasti seisomaan, "minä en kestä sitä, minä en tunne itseäni, eikä -teillä ole aavistustakaan siitä, millainen minä oikeastaan olen." - -"Ennen uskoin aina", hän jatkoi kiihkoisesti, "että kaikki tyyni oli -ilvettä ja teeskentelyä tahi, parhaassa tapauksessa, ulkokiiltoa ja -unelmaa, vaan nyt kohtaa minua elävä todellisuus. -- Minä en tarkoita, -että itse uskon, käsittäkää minut kaikin mokomin oikein, ei, sitä en -tarkoita! vaan minä en saata epäillä, ettette te ja teidän omaisenne -olisi totisia, totuutta rakastavaisia ihmisiä; minä uskon teidän -uskonne vilpittömäksi, kohtaahan se minua totuudessa ja rakkaudessa -ilmautuvana elämänä. Minä en saattanut veisata muassa, vaikka elämäni -olisi siitä riippunut! Tiedättekö, millaiselta minä omissa silmissäni -näytän? Sadun peikolta, jonka täytyy ristinmerkkiä paeta." - -"Se oli ruma vertaus", sanoi rouva Lange, hänen käteensä tarttuen; -"minä en mieli teitä verrata pakenevaan peikkoon, vaan pikemmin -polvilleen lankeavaan Pyhään Pietariin, joka lausuu: 'Herra, mene pois -minun tyköäni, minä olen syntinen ihminen!'" - -Taas laulettiin salissa; vienot lasten äänet taipuivat kauniisti isän -vasken lailla kumajavan äänen mukaan. - -"Tulkaa tekin sisälle!" - -"Ei, minä en voi, en todellakaan voi! -- mieleni tulee niin -omituiseksi; minun pitää päästä ulos!" - -"No, hyvä sekin, menkää vain, mutta ulos tähtien alle." - -Rouva aukaisi taas oven ja rukoili hiljaa, juurikuin peljäten, että hän -häiritsisi hänen ajatusjuoksuaan. - -"Mutta ottakaa päällystakki yllenne, nyt on niin kylmä." - -Tämä pieni huolenpito, koko tuo äidillinen käytöstapa saattoivat mitan -ylitsevuotavaksi. Kyynel murtihe esiin, jopa toinen ja kolmaskin. - -"Olenko peräti lumottu!" Hän polki maata. - -Ilta oli hiljainen, selkeä ja kylmä, miljoonia tähtiä säihkyi ja -vilkutti. Erkin ajatukset kuohuivat, ne ikäänkuin vapauttivat itsensä -ja muuttuivat ääniksi, jotka puhuivat huolimatta, tahtoiko hän niitä -kuulla taikka ei. - -"Hän antoi pienen lapsensa Jumalan käsiin! -- niinkö? Sekö se oli, -jonka hänen äitinsä oli sinä aamuna tehnyt?" - -"Onko sinulla ketään tuolla?" tuo lapsen kysymys tuli taas; "onko -sinulla ketään tuolla?" - -"Jos!" -- eihän toki, hän ei kestänyt sitä, kuolleet olivat kuolleet, -poissa ainiaan. - -Virrenveisuu kuului rauhallisin sävelin huoneesta, hänen kulkiessaan -edestakaisin pihalla kuni rauhaton henki. - -Ja hän muisteli kulunutta elämäänsä, koko oloansa holhojan perheessä; -eikö sielu ollut saanut kiviä leivän sijaan, yhä vain kiviä? - -Ennen ripille laskentaa oli hänellä ollut omantunnon epäilyksiä, jopa -oli hän kerran sanonutkin: "Mitä minun pitää tehdä? Minä en usko, mitä -pappi sanoo." Ja holhoja oli vastannut hänelle: "Se on ikävä seikka, -se; mitä vähemmän sitä ajattelee, sitä parempi; sinun on pakko vastata -samoinkuin muutkin, poikani." - -Erkin tultua sisälle toivottivat kaikki toinen toiselleen: Hyvää yötä, -hyvää yötä! ja iloista joulua! Silmät säteilivät. - -"Kiitoksia!" sanoi hän, "kiitoksia, kiitoksia!" mutta hänellä ei ollut -mitään toivotusta takaisin heille. Kuinka lukemattoman monta kertaa hän -olikaan ennen ajattelemattomasti ja kevytmielisesti sanonut: iloista -joulua! - -Isä katsoi häneen; hän havaitsi herättävänsä huomiota ja lähestyi nyt. - -"Hyvää yötä!" lausui isä, jonka syvä, totinen katse kävi suoraan hänen -sielunsa sisään, isällinen käsi laskeutui hänen päänsä päälle. "Jumala -antakoon teille iloisen joulun!" - -Mutta mitä kaikki tuo olikaan? -- Erkki käveli edestakaisin permannolla -sisällisesti liikutettuna. Miksi tulivatkaan kaikki nuo raamatunlauseet -juuri nyt hänen mieleensä? Kuni enkelien sävelet ne hänen ympärillään -kajahtelivat. - -"Olen vähällä kadottaa ymmärrykseni, luulen ma!" Hän heittäytyi -synkkämielisenä vuoteelleen. - -Kun Erkki heräsi, niin virrenveisuu taas hänelle kuului papin huoneesta. - -"Kas niin, nyt ne alkavat taas!" hän ajatteli, mutta siitä ei -tullutkaan enempää. Hetken perästä kolkutettiin ovelle. - -"Sähkösanoma teille, ihan varmaan joulutervehdys." - -Hän aukaisi sen. Siinä oli vain: "Älkää unohtako tanssiaisia!" ynnä -asioitsijan nimi. - -Erkki hypähti kiireesti ylös, ikäänkuin olisi hän yht'äkkiä vapaaksi -päässyt. Siinähän oli keino päästä pois, pois kaikesta tuosta -näkymättömästä, joka riivasi mielen ja sitoi ajatukset. Kotona oli hän -paremmin onnistuva tulemaan selvyyteen itsensä kanssa. - -Perhe istui juhlallisen teepöydän ympärillä aamulla, kun hän tuli -sisälle ja kertoi, mitä sähkösanoma sisälti. - -"Lähdetkö?" kysyi Sven, terävästi katsahtain. - -"Ajattelin lähteä, jos se päinsä käy." - -"Minä luulen, että ainakin joku tänään kaupunkiin matkustaa." Äiti, -näin sanoessaan, katsoi lempeästi häntä. "Mylläri varmaan menee -vastanaitua tytärtänsä katsomaan ja on siellä yön. Ihan luonnollista -on, ett'ette tahdo tanssiaisista pois jäädä, onhan kyllin tiettyä, -miten viehättäviä tanssiaiset nuorisolle ovat. -- Mutta tulettehan -takaisin, toivon minä?" - -Sven loi katseensa epäillen maahan, eikä lausunut sanaakaan -kehoitukseksi; hänen katsantonsa sanoi: "hän ei totisesti tule -milloinkaan takaisin." - -"Minä kiitän suuresti siitä, että saan takaisin tulla, vaan en saata -sitä vielä varmaan määrätä." - -"Tahdotteko lähteä meiltä?" sanoi Maikki, luoden murheisen silmäparin -häneen; "me leikimme tänä iltana, jää seuraamme, se on paljoa -hauskempaa kuin kaikki teidän tanssiaisenne." - -Erkki nosti lapsen ylös ja suuteli sitä ihmeellisen hellämielisenä. -Niin, olipa jo kylläkin tärkeätä päästä täältä pois! - -"Te saatatte tulla seurassamme kirkolle; mylläri asuu siinä lähellä; -sana lähetetään hänelle heti; olen varma, että se on hänelle suuri -hauskuus." - -Kirkonkellot kajahtelivat niin selvästi selkeässä talvi-ilmassa; -rauhallinen, valkoinen talvimaisema oli heidän edessään häikäisevässä -auringonpaisteessa. Papin rouva istui kaunis kuusiseppele polvillaan; -Ellillä oli myöskin sija vaunuissa; muut olivat isän kanssa edellä -menneet. - -"Istu rauhassa, pikku Elli; isäukko tahtoo mieluimmin itse sinut nostaa -ulos. -- Kas, tuollapa ovat jo myllärin vaunut, nyt saatte kernaasti -nousta." Rouva, näin Erkille sanoessaan, katsoi häntä uskollisesti -silmiin. "Hyvästi, ja Jumala teitä siunatkoon!" - -Erkki oli juuri harmaahiuksisen myllärin vaunuihin istunut, kun -isä, Sven ja pienoset tulivat esille. Elli kietoi molemmat kätensä -kasvatusisänsä kaulan ympäri, ja isä nosti hänet maahan, asetti pienet -kainalosauvat hellästi ja varovasti paikoilleen ja aukaisi kirkkomaan -veräjän. - -Mylläri sivalsi piiskalla. Eiköhän pappi tervehtäisikään tahi sanoisi -jotakin jäähyväisiksi? Kyllä; hän kääntyi ympäri keskellä kirkkomäkeä, -katsoi vakavalla ja luottavalla katseella Erkkiä sekä huusi: - -"Me odotamme teitä!" - -Ja Erkki tunsi, että totisia olennoita oli valmiina kurottamaan hänelle -kättä ja näyttämään hänelle tietä, jos hän vain itse tahtoi. Oli niin -ihmeellistä kokea moista rakkautta, jonka olemassa oloa hän ei ennen -ollut aavistanut, ansaitsematonta, käsittämätöntä rakkautta. Mistähän -tuo rakkaus oli kotoperää, kenties se oli korkeimman rakkaudesta -heijastus? Korkeimman! -- mistä tuollaiset ajatukset tulivatkaan? - -"Nuo ovat oivallisia ihmisiä!" sanoi mylläri, osoittaen piiskallaan -papin rouvan viimeistä näkyvissä olevaa leninginkaistaletta kohden. -"Minä tunnen heidät, sillä minä olen tarvinnut heitä taudin ja surun -aikoina." - -Alkoi hämärtää, kun Erkki vanhaan huoneesensa saapui; kuinka -ilottomalta, kylmältä ja pimeältä se näytti! Eiienkö tosiaankin täältä -lähdin, hän ajatteli, enkö ennemmin kuin eilen! - -Kirjat olivat kirjoituspöydällä samoin kuin hän ne oli jättänyt. -Venäläinen raamattu, espanjalainen, kreikkalainen. Oliko kenties Henki, -jota hän ei etsinyt, vaan jonka hän ylenkatsoi vieläpä kielsikin, -hänen sieluunsa hiipinyt ja tien valmistanut? Olivatko kaikki hänen -vertailunsa ja tutkimisensa olleet välikappaleina Jumalan kädessä? - -Hän ponnahti seisomaan: "Yhä pahempaa pahemmaksi käy tilani! olen aivan -kuin kahteen osaan jaettu." - -Salit olivat yltäisesti valaistuina, häntä kohtasi monien vierasten -hälinä. Tukkukauppijas Johnson istui kabinetissa erään vanhan ystävänsä -kanssa sakkia pelaamassa. - -"Hyvää iltaa, Erkki, ja tervetuloa! -- noh, oletko oppinut Isä meitäsi, -poikani?" - -Ilveellistä vastausta, joka hänellä muulloin aina valmiina oli, ei -kuulunutkaan. Ei, tässä huonessa ei Isä meitää rukoiltu, se oli -varma tosi, mutta eipä täällä runsaasti riemua eikä rakkauttakaan -ollut. Rukoilikohan kenkään vieraista Isä meitää? Oliko hän itse -kenties kokonaan Isä meidän unohtanut? -- Erkki ei saattanut noista -eriskummaisista mietteistä vapautua. - -"Aivan hyvä, että tulit", sanoi Elsa, vieden Erkin seuraan; "no, kerro -nyt ja ole hupainen." - -"Kas niin, enkö minä sitä ajatellut, että sinun oli mahdoton siellä -viihtyä!" sanoi rouva Johnson ystävällisesti hymyillen. "Me oikein -todella halajamme sinun seikkailujasi kuulla; ne ovat tietysti -omituisia ihmisiä, eikö totta?" - -"Ei suinkaan" -- hänen verensä kiehui --; "mutta kaikissa tapauksissa -en mielelläni tee pilaa niistä ihmisistä, joiden vieraanvaraisuutta -vasta olen nauttinut." - -Holhoja, joka samassa kulki ohi, löi häntä keveästi olalle: - -"Erkki on suora ja kunniallinen mies", sanoi hän. "Jättäkää hänet -rauhaan!" - -"Hän on noin juro siitä syystä, kun matka ei ole onnistunut", nauroi -äiti; "mitäpä sulla siellä olikaan tekemistä?... Rouva Bruhn, aijotteko -lähteä?" - -Viimeiset sanat hän sanoi eräälle vanhalle, surupukuiselle naiselle, -jolla olivat kelmeät, itkeneet kasvot ja turvonneet silmät. - -"Suokaa anteeksi, mutta parasta on, että käyn kotiin!" - -"Jääkää toki kaikin mokomin! Kukin kyllä näkee, että te tarvitsette -huvitusta; te ette saa noin surun valtaan jättäytyä." - -"En voi muuta! -- joskus yritän hauskuuttaa itseäni ihmisten joukkoon -tulemalla, mutta tilani siitä vain pahenee, ja yksinäisyys, kotiin -tultuani, tuntuu kahta tukalammalta; se on niin hirveä! -- ei, hyväksi -ei tilani totisesti tule, ennenkuin makaan mustassa mullassa ainoan -lapseni luona." - -Hän pyyhki silmiään pitsinenäliinalla, pani kalliin huivin hartioilleen -ja meni sitte ulos. Rouva Johnson veti taas henkeään. - -"Raukka, hän väsyttää ihmisen hukkaan ainaisella ruikutuksellaan, ja -istuu kuitenkin joukossa, poistaen ilon. Oli oikein paha ollakseni -muiden vierasten tähden. Hauska laulu, lapseni! -- Laula sinä myös, -Erkki!" - -"En todellakaan voi laulaa tällä hetkellä." - -Hänen ajatuksensa olivat surullisen äidin luona etehisessä. Jos vain -ystävällinen ääni kuiskaisi hänelle: "Surulla on tarkoitus; se vetää -meitä ylöspäin." Hän lähti melkein tahtomattaan ulos. - -Palvelija oli poissa, nainen seisoi, sovittaen päällysnuttua yllensä, -Erkki auttoi sen ylle. - -"Minä kiitän teitä!" sanoi nainen, vetäen verhon silmilleen; mutta -Erkki näki kuitenkin kyynelen toisensa perästä tipahtavan. - -"Saanko saattaa rouva Bruhnia kotiin?" eihän hän saattanut häntä tuolla -lailla laskea. - -"Oi, ei tarvitse, te olette liian kohtelias, näin aikaisin illalla ei -ole tarvis." - -"Minä aijon kaikissa tapauksissa ulos." Erkki tarjosi käsivartensa. - -Tähdet loistivat suurina, kirkkaina, lukemattomina. Rouva Bruhn kulki -joutuisasti; rannerenkaan mustat helmet rahisivat joka kerta, jolloin -nenäliina silmiverhon alla kulki. Erkin sydäntä kirveli, hänen täytyi -lausua sana, ainoa lohdutuksen sana, vaan mitä sanoisi hän? Oi, hän oli -niin köyhä! He saapuivat yhä lähemmä rouvan kotia, nyt he seisoivat sen -ulkopuolella; rouva soitti. - -"Tuo -- tuolla tähtien yläpuolella on Yksi; murhe tulee Häneltä, -niin uskon, ja vie meitä Hänen luoksensa!" -- Tuo ei ollut Erkin -tavallisella äänellä sanottu; tämä ääni tuli, ihmeellisesti -värähdellen, sielun syvimmästä sopukasta. Kummasteleva, puoleksi -epäilevä, puoleksi kiitollinen katse, pikainen kädenpuristus, ja Erkki -oli yksin. - -Mitä olikaan hän tehnyt? Todistanut siitä Jumalasta, johon hän ei itse -uskonut; vai uskoiko hän? - -Erkki ei ollut tanssiaistuulella, vaan hän meni kuitenkin tanssiaisiin, -mistä syystä, sitä hän ei itsekään tietänyt. - -Liehuvia nauhoja ja säihkyviä hohtokiviä, kiitäviä kiharoita ja -muhoilevia muotoja, kukkain lemua ja soittoa; perällä yltäisesti -varustettu joulukuusi. - -"Mitä joulukuusella täällä on tekemistä?" ajatteli hän. "Miksi nuo -häiriötilassa olevat, hajamieliset, teeskenteleväiset ihmiskurjat -toisilleen iloista joulua sanovat? Iloinen joulu! Heidän suussaan se -aivan varmaan merkitsee hauskuutta, hyviä päiviä, mutta sekään ei ole -todellisesti tarkoitettu, sillä he eivät suo hyviä päiviä toisilleen." - -"No, milloinka lähdemme matkustamaan?" Asioitsija löi raskaalla, -valkoisella kädellään Erkkiä tutusti olalle, huhtikuunko lopussa vai -toukokuun alussa? - -Pieni, kaunis, ruskeasilmäinen ja kuoppaposkinen Julia katsoi kysyvästi -Erkkiä: - -"Huhtikuun lopussa, eikö niin?" - -"Kiitoksia, herra asioitsija, vaan minulle on tullut selville, että -tarvitsen työtä enkä huvitusta." - -"Kuinka? Te hylkäätte kutsumuksen!" Tuo ennen hyväntahtoisuutta -loistava muoto tuli kylmän, vastenmielisen näköiseksi. "Vai niin; no, -minä en, totta vie, tyrkyttämään rupea." - -"Mutta Terese ja minä rupeamme", sanoi Julia, läheten. "Te ette -millään ehdolla saa pettää meitä. Me olemme varmana matkakumppaninamme -ajatelleet teitä, taiteentuntija, kielimies, historioitsija -- toivon, -että tunnette itseänne mielisteltävän -- erinomainen eteenlukija, -jollainen on aivan välttämätön sadeilmassa, hauska seurakumppani: me -emme saata olla teitä paitsi. Isällä on tietysti oma piirinsä: suuret -rakennukset, veistämö, pörssi, ateriat, ja kaikki tuo voipi kyllä olla -aivan hyvä, vaan me, me emme saata teitä paitsi olla." - -"Te erehdytte minun suhteeni, neiti Busch; minusta todenteolla olisi -teille vain pettymystä pettymyksen päälle." - -Erkki nyökkäsi kohtelijaasti, vaan kieltäen, ja meni viereiseen -huoneesen. - -"Kuinka te olette isänne kaltainen, kandidaatti Anker!" - -Erkki kääntyi ympäri; puhuja oli pieni vanha rouvasihminen, jonka -pienet, vaaleansiniset silmät katsoa tihruttivat niin ystävällisesti -harmaitten kulmakarvain alta. - -"Todellako? Sitä en ole milloinkaan ennen kuullut. Ylimalkaan olen -aivan vähän isästäni kuullut. Tunsitteko häntä likemmin?" - -"En, vaan tapasimme toisemme joskus. Milloinkaan en unohda erästä -päivää, jolloin soitin vanhempainne ovikelloa, ja isänne tuli itse -avaamaan. Tuo kunnon mies näytti niin häiriytyneeltä. 'Eihän täällä -vain lie tapahtunut mitään?' kysyin minä, sillä olin vähällä luulla -tulen irti huoneessa olevan. 'Ompa kyllä, paras everstin rouva, -täällä jotain tapahtunut; me olemme aivan äsken saaneet pienen -pojan, oivallisen, hyvin muodostuneen pojan, Herran olkoon kiitos ja -ylistys!' Ja sitte hän otti minut syliinsä, sillä hän oli aivan poissa -suunniltaan." - -Herran olkoon kiitos ja ylistys! noilla sanoilla hän siis oli -vastaanotettu, ja äiti oli antanut pienen lapsensa Jumalan haltuun. Ei, -hän ei saattanut tanssihuoneesen jäädä. - -Vallilla oli niin hiljaista ja juhlallista, viitaten vetivät tähdet -katsannon puoleensa. "Minun Isäni huoneessa on monta asuinsijaa." -Lapsen kysymys: "onko sinulla ketään tuolla?" kuului kolmannen kerran -hänen korvissansa. Oli ikäänkuin hän olisi isän ja äidin takaisin -saanut. - -Ja hän levitti kätensä; kaikki tuo vuosikaudet sullottu ja tallattu -rakkauden tarvis heräsi nyt elohon ja kohoutui. Mutta hän tunsi -samassa, jumalattoman elämänsä yli lausutun, synnin raskaan tuomion ja -vapisi vanhurskaan vihan tähden. Taas saapui vapahduksen taivaallinen -sanoma ja hengitti rauhaa hänen sieluunsa. Kuinka ihmeellisesti hän oli -sitä omistamaan johdatettu, kutsuttu ja pitkältä matkalta tuotu! Hän ei -enää rukoillut: "poistu minusta!" ei, hän huusi: "tule tyköni, Herra! -vapahda minut! tue minua!" Ja tuntien itsensä halvoista halvimmaksi, -rohkeni hän uskoa Jumalan ansaitsemattomaan, käsittämättömään -rakkauteen. - -Erkin kotiin tullessa oli lähes aamu, selkeä, herttainen, valoisa aamu -ulkona, ja samaten oli aamu hänen sielussaan, kun hän pari tuntia -kestäneestä virvoittavasta unesta heräsi. Hän pukeutui pikaisesti ja -lähti ulos. - -Ani harvoja ihmisiä näkyi kadulla. Vanha kaljupää herra, -sauva kädessä, hapuili suurella vaivalla eteenpäin liukkaalla -katukäytävällä. Erkki tarjosi hänelle käsivartensa, hänen sydämmensä -sykki myötätunteisuudesta tuota vanhaa miestä kohtaan; mikä riemu, -sykkäilihän se samaten kaikkia ihmisiä kohtaan. - -"Kiitos, tuhannen kiitosta! -- minä aikoisin kirkkoon, jos se ei teille -väärää tee." - -"Sinne minäkin aijon." - -Erkki seurasi puolittain arkana Herran huoneesen; hänen jalkansa eivät -olleet sitä tietä ripille laskemisen jälkeen astelleet. - -Hänen tullessaan kirkosta löi joku häntä kädellään olalle; se oli nuori -asianajaja Storm. - -"Hyvää päivää ja iloista joulua! -- minä en tosiaankaan aavistanut, -että sinä kuulut kirkonkävijäin joukkoon!" - -Kirkonkävijäin! Tuo tuntui hänestä niin eriskummaiselta; tohteikohan -hänkin sanoa niiden joukkoon kuuluvansa? - -"No, kuinka käy, oletko tarkemmin tuumaillut ehdotustani?" - -Erkki vastasi vain kädenlyönnillä, ja niin se seikka oli päätetty; -sitte hän haki myllärin ja pyysi saada matkustaa hänen muassaan -takaisin. - -"Mieluisesti, minä menen iltapuolella." Mylläri mittasi katseellaan -häntä päästä jalkoihin. "Mutta olettekohan te sama herra, jota -minä tänne kyyditsin, ettekö te ole sen veli? Minusta te näytätte -nuoremmalle, te olette sekä nuorempi että iloisempi." - -Tukkukauppijas Johnson istui yksinänsä suuressa työhuoneessaan; -raskaat, tummat akkunaverhot riippuivat paksuissa poimuissa akkunain -edessä. Huone oli pohjaista päin, ruudut eivät vielä olleet aivan -sulaneet, vaikka tuli räiski ja liekit tuntuvasti valaisivat suurta -rahakaappia. Tukkukauppijas istui köyryseljin laskujansa toimittamassa -kuin arkipäivänä ainakin. Erkin astuttua sisälle, hän toki heti nosti -päänsä ja kysyi kiihkeästi: - -"Pääsitkö erille eilen, vai sitouduitko tuohon kirottuun matkustukseen?" - -"Minun matkustuksestani ei tule mitään. Minä olen sattunut puheihin -Stormin kanssa ja aijon aluksi hänen johdollaan työskennellä." - -"Oikein, se on minun mieleeni." Hän kiintyi taas numeroihinsa. - -Erkki jäi seisomaan, katsellen häntä, ja hän sääli häntä sydämmensä -pohjasta. Kuinka ilottomina kuluivat tuon miehen, tuon tahratonta -elämää viettäneen miehen, päivät, kuinka vähän antoi hänelle hänen -perheensä ilon aihetta; kuinka lyhyeltä ja tyhjältä täytyi hänestä -elämä näyttää, kuinka toivottomalta kuolema! Ja hän rukoili hiljaisessa -mielessään: "Herra, auta häntä, hän on ollut hyvä orvolle, niin hyvä -kuin hän on voinut olla; lähetä hänelle Sinun valkeutesi!" -- Kuinka -autuasta oli Erkistä, kun hänellä oli tiedossa paikka, johon hän -saattoi kääntyä rukoilemaan apua itselleen ja muille! - -Tukkukauppijas katsahti häntä kummissaan, ikäänkuin olisi tahtonut -sanoa: Oletko vielä täällä? Erkki astui likemmä. - -"Kiitoksia kaikesta", hän lausui hellästi ja kietoi kätensä holhojan -kaulan ympäri, "en unohda sitä milloinkaan!" - -"Mitä hupsutusta se on?" Ääni kuului tylyltä, ja käsi tuli survaistuksi -pois kaulalta, vaan Erkki ajatteli: minä en päästä sinua niin helposti. - -Erkin mentyä ja suljettua oven, näkyi kostea kiilto tukkukauppijaan -silmässä, ja hän puhkesi ehdottomasti sanomaan: "Naurettava poika. -Jumala siunatkoon häntä!" Hän ei ajatellut, mitä hän sanoi, vaan -sanottu se oli. - -"Missä sinä olet tuon ijankaikkisuuden pituisen aamupäivän ollutkaan?" - -Näin sanoi Johnson Erkille, katsoen soimaavasti häneen. - -"Ja kuinka käyttäydyit eilen!" sanoi Elsa sormellaan, uhaten. -"Matkustaa neljä peninkulmaa tanssiaisia varten eikä tanssi ainoatakaan -tanssia, ei edes talon tytärten kera!" - -"En kuitenkaan kadu sitä matkaa, vaikka tosin tulee vähän kylmäksi tänä -iltana pappilaan takaisin mennä." - -"Menetkö takaisin sinne?" He tuijottivat häneen. - -"Minua on kutsuttu olemaan siellä koko lupa-ajan, ja minä tulen -todenmukaisesti kotiin yht'aikaa pojan kanssa." Lyhyt vaitiolo seurasi, -sitte rouva Johnson sanoi terävästi: - -"Onko papin tytär niin kaunis?" - -"Siellä on kaksi tytärtä ja yksi kasvatustytär, ne ovat kaikki -tavallaan kauniita. Niiden ikä on yksitoista, kymmenen ja viisi vuotta, -jos sitä tietää halunnette." - -"Ahaa, veitikka, se on sitte kotiopettajatar?" - -"En ole mitään kotiopettajatarta nähnyt; jos siellä sellainen lienee, -niin se kai on matkustanut lupa-ajaksi kotiinsa. Hyvästi, rouva -Johnson! -- Hyvästi, Elsa! Sinä et ole saanut mitään joululahjaa, vaan -minulla on hiukkasen uutta musiikkia sinulle antaa." - -Tukkukauppijas piti paljon pienistä, yksinkertaisista lauluista; Erkki -toivoi voivansa toimittaa salaisesti perheesen jonkun valonsäteen, -mutta varovasti sen täytyi tapahtua. - -Portailla hän kohtasi Hermanin; he väistivät useimmiten toisiaan; -mutta tänään täytyi Erkin sanoa hänelle sana: olihan hän toki monessa -suhteessa isänsä kaltainen. - -"Kuuleppa, Herman! -- minä sanon sinulle vain yhden seikan: sinussa on -jotakin, josta minä pidän; nyt tiedät sen." - -Herman säpsähti, mutta se teki hyvän vaikutuksen; hän nauroi: - -"Todellako? Minä luulin sinun silmäilevän minua vain pöyhkeästi -ylhäältä kateeteristasi. No niin, Erkki, sinussakin on yhtä ja toista, -josta minä saatan pitää." - -Mylläri oli valjastamassa, kun Erkki tuli. - -"Suonettehan anteeksi sen, mitä hetki takaperin sanoin", virkkoi -mylläri; "kerrottuani tyttärelleni, että olin teitä toisena henkilönä -pitänyt, niin hän arveli sen tulevan siitä, että te sillä välin olitte -saanut jonkun hyvän sanoman, sillä hän näki teidät kumpaisellakin -kerralla akkunasta." - -"Minä olen saanutkin hyvän sanoman, mylläri Hanson, tyttärenne arvasi -oikein." - -Savu nousi suoraan monista pienistä savupiipuista kylissä. Erkki -katseli lempein silmin noita köyhiä asunnoita; leppeästi ja hellästi -hän katseli jokaista, jonka he kohtasivat. - -Myllyltä hän astui jalkaisin tuon lyhyen tienpätkän pappilaan. - -Kun koirat alkoivat haukkua, niin salissa vedettiin akkunaverhoa -syrjälle; heti sen jälkeen aukaistiin ovi: - -"Tervetuloa!" - -Äiti itse riisui häneltä raskaan päällystakin, otti hänen kätensä -molempain käsiensä väliin ja puristi sitä sydämmellisesti. - -"Lämmin kuppi tekee teille hyvää", sanoi rouva, "me tosin istumme jo -teepöydän ääressä, vaan teidän paikkanne odottaa." - -"Hyvää iltaa ja tervetuloa!" He kaikki ympäröivät häntä. Sven laski -veljellisesti kätensä hänen kaulailee. "Anna anteeksi!" hän kuiskaisi. - -Erkki seisoi puhumatta, sanoja ei tahtonut syntyä. Ansaitsematon -anteeksi pyyntö! Hän painoi päänsä alaspäin. - -"Minä istun hänen viereensä!" sanoi pikku Maikki, työntäen Sveniä -hyväillen sivulle. "Oliko tanssiaisissa hupaista?" - -"En juuri voi sanoa, Maikki; luulen, että sinulla oli hupaisempi." - -Teen juotuaan menivät kaikki tavallisuuden mukaan pianon ääreen, isä -yksin seisoi akkunan vieressä, iltataivasta katsellen: rauhallinen -ylhäisyys oli hänen olentonsa yli levinneenä. - -Erkkiä halutti sinne: hänen täytyi avata isälle sydämensä, vaan kuinka? --- hän seisoi hetken neuvotonna, sitte hän lähestyi: - -"Iloista joulua!" - -Pappi käänsihe ja otti hänet syliinsä. - -"Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa!" sanoi hän vain. - -Erkki seisoi hetken muiden joukossa; Maikin pieni, pehmoinen käsi hiipi -uskotusti hänen käteensä; äiti iski hänelle lempeästi silmää: laula -muassa! virsikirja oli auki valmiina. Hän ei saattanut heti laulaa, -ääni oli ikäänkuin poissa, vaan se tui takaisin; täysinäisellä ja -selkeällä äänellä hän lauloi viimeisen värsyn: - - "Kauttamme tie näkemään sua valmistetahan, - Kauttamme riemullisin sana kuljetetahan. - Kautta sa maan - Jumalaks sanotaan, - Polvet sull' taivutetahan." - - - - -Knut Nielsen. - - -Oli kirkas, lämmin heinäkuun ilta; niitty hajahti vasta niitetystä -heinästä; siellä oli saatto saaton vieressä, vuosikausiin ei oltu niin -runsasta tuloa saatu. Pyhälle soitti kyläkirkossa pieni, ystävällinen -kello. Väki kulki, kaksi tai useampi samassa ryhmässä, iloisesti ja -tyytyväisesti keskenänsä jutellen. Muudan harmaapäinen, keskikokoinen -mies kulki kuitenkin yksikseen; niin yksinään ja miettiväisenä hän -siinä muiden jäljessä asteli. Kyläraitin päässä hän poikkesi; hänen -pieni tupansa oli kappaleen matkaa siitä, mäkien alapuolella olevan -metsikön reunalla. -- Mutta ken oli se, joka tuvan ulkopuolella -kärsimättömin askelin edestakaisin käveli, ikäänkuin sellainen henkilö, -joka jotakin odottaa? Sehän oli "isä" itse, pitäjään nuori pappi. - -"Hyvää iltaa, Knut Nielsen!" huusi hän vilkkaalla äänellä, "hyvää -iltaa! ompa ollut vaivaloinen, lämmin päivä, eikö totta? ettekä te enää -ole nuori." - -"Jumala antakoon hyvää iltaa! -- Ei, nuori en tosin enää ole, vaan niin -kauan kuin on terveyttä, ei auta valittaa." - -Mies silmäili hieman epäillen pappia, pannessaan viikatettaan pois; -mitä tahtoi hän? - -Tuvan ulkopuolella oli seljapuun alla vanha penkki; pappi istuutui -penkille; hänen katsannostaan näytti ikäänkuin hänellä olisi ollut -jokin hyvä uutinen. - -"Tässähän teillä on oikein suloinen paikka aivan auringonlaskua päin. -Kas niin, istukaa tähän viereeni. -- Minä olen saanut kirjeen tänään, -saatatteko arvata keneltä?" - -Knutin kasvoille ilmausi hyvin yksinkertainen katsanto, ja hän sanoi: -"En", mutta piirteet suun ympärillä sanoivat: "Saatan." - -Se koski teitä -- noh, saatanhan sen yhtä hyvin heti sanoa: Kirje oli -pojaltanne ja sisälti 100 riikintaalaria, kunakin vuosineljänneksenä -tulee yhtä suuri summa. Hän antaa minun järjestää kaikki niin, että -te saatte rauhalliset vanhuuden päivät. -- Minä en tosin häntä tunne, -mutta itsekseni olen monta kertaa ajatellut, että oli ihmeellistä, -kun hän ei mitään teidän hyväksenne tehnyt, ja siitä syystä tämä on -minua kahdenkertaisesti iloittanut. Hän itsekin aivan varmaan huomaa, -ett'ei hän ole velvollisuuttaan täyttänyt; hän kirjoittaa, nimittäin, -että hän vasta pienen poikansa tautivuoteen ääressä oli itselleen -saanut selville, mitä hän oli velvollinen isälleen. -- Hän uskoo, -ihmeellistä kyllä, että minä osaan nuo rahat käyttää paremmin kuin -te; mutta koska teillä on täysi sielunvoima ja olette kohtuullisin -mies pitäjäässä, niin minulla on toinen mielipide. -- Tässä on raha; -noin suurta seteliä teillä ennen tuskin on ollutkaan, vai kuinka? --- Huomaan, että tunnette tästä itsenne hiukan liikutetuksi; Jumala -siunatkoon teitä, aivan luonnollistahan se on; nyt lähden minäkin; -ensi silmänräpäyksessä haluaa kukin niin hyvin ilon kuin surun kanssa -mieluimmin olla yksinään. - -Hän nyökkäsi ystävällisesti ja poistui kevein askelin; maailma ei toki -ole niin häijy, arveli hän. - -Ilon kanssa yksinään! -- iloko se oli, joka saattoi hänen puristamaan -tuon kalliin setelin myttyyn, ikäänkuin se olisi vain arvoton -paperilappu ollut? Ajatukset tulivat myrskyisinä, entisyys nousi ylös, -kaikki muistot, sekä valoisat että pimeät, yhtyivät. - -"Tuolla tavoin, toisen kädessä, almun lailla -- ei, sitä en tahdo! -- -pieni poika, Herra Jumala, hänellä on pieni poika! lieneeköhän se hänen -näköisensä, lieneeköhän se sellainen kaunis lapsi kuin hän oli?" - -Ja ajatus kääntyi takaisin siihen päivään, joka teki hänet samalla -kertaa köyhäksi ja rikkaaksi, päivään, joka otti vaimon ja antoi -lapsen. Hän näki Anna Gretan makaavan vuoteellaan niin kalveana ja -hiljaa; hänestä hän oli pitänyt ja hänen hyväksensä vuosikausia -häärinyt, hänet hän vihdoin oli vaimonaan kotihin vienyt. Kuolleelta ja -tyhjältä näytti kaikki, mitäpä olikaan hänellä enää täällä tekemistä? -Silloin kuului äkkiä vieno, avuton valitus: lapsi! hän nosti sen -varovasti ylös, niin pieni ja herttainen se oli! Kaksi harvinaisen -kirkasta silmää kohtasi hänen silmiään. Olipa aivan kuin hänen -sydämensä olisi tahtonut haljeta surusta, ilosta sekä säälistä, ja -poissa oli tyhjyys, täytyihän hänen olla sekä isä että äiti tuolle -pienoselle. - -Kylän väkeä tuli nyt hänen luokseen; muudan tarjoutui ottamaan lapsen, -kaikki tahtoivat antaa hyviä neuvoja ja sekaantua kaikkiin, jopa oli -heillä esiteltävänä uusi vaimokin hänen varakseen; Knut Nielsenin -täytyi oikein varjella vapauttaan. -- Papin rouva kantoi tuon piskuisen -pojan kasteelle, hänen tyttärensä oli kummina. - -"Nyt meilläkin on osa hänessä", sanoivat he, ja Knutista se oli suuri -kunnia. - -Kuinka iloiseksi hän tunsi itsensä, kun poika oli kasvanut niin, ett'ei -enää naisväen hoitoa tarvinnut, ja hän yksin sai hänet pitää! Pikku -Nils oli ikäiseksensä suuri ja väkevä, hänellä olivat kirkkaat, elävät, -siniset silmät ja koko pää täynnä kultakutrisia renkaita. Isä itse -opetti hänet kävelemään; piparikaakkurinkilällä hän houkutteli häntä -tuolin äärestä akkunan alla olevalle punaiseksi maalatulle rahille ja -rahilta ovelle. Hän opetti hänet puhumaankin. Kuinka somasti hän lausui -sanan: isä! Kunakin ilon tahi surun hetkenä hän huusi: isä, isä! --ja -hän opetti hänet myöhemmin panemaan kätensä ristiin ja rukoilemaan -sitä Isää, joka on taivaassa. Knut Nielsenistä tuntui tällöin niin -omituiselta: hän ei ollut yksinään lapsen kanssa, niin hänestä tuntui. - -Nils seurasi sen kesän kaikkialla muassa, istui ojan reunalla, isän -työskennellessä, tahi juoksenteli ympäri, poimi kukkia ja kokosi kiviä. -Ihmiset pitivät tuosta kauniista, ystävällisestä pojasta ja olivat -hyviä häntä kohtaan. - -Talvella Knut veisteli haravoita, puulusikoita ja muuta sellaista; -siitä ei tosin suuria tuloja ollut, vaan antoi se toki aina roposen -avuksi. Nilsille hän vuoli myllyjä, pieniä vaunuja, vieläpä -jonkunlaisen kahdella jalalla seisovaisenkin, joka näytti ihmiseltä. -Poika silmäili kummastellen ja ihastuneena häntä. - -"Kuinka kauniita kapineita sinä osaatkaan tehdä, isä!" - -"Noin kaunis poika!" sanoivat aina oudot ihmiset, ja Knut Nielsenistä -se oli kyllä mieluista kuulla. Hän koettikin parastaan sitä varten; -tuo pikkarainen pidettiin puhtaana ja siistinä, jopa hienonakin; -vanha ompelijaneitsyt Berta leikkasi äidin vaatteista hänelle, ja ne -neulottiin hienommin kuin itse koulumestarin pojille. Toiset torpparit -pudistelivat päätänsä sille; heillä olivat omat ajatuksensa -- -sellainen turhamaisuus! - -Onnelliset olivat ne talvi-illat, joina hän kultapojalleen kirjaimet -opetti! pienen rautauunin vaikutuksesta oli tuvassa niin lämmin, että -olisi saattanut kärpäsiä seinillä paistaa, vaan siitä he pitivät -molemmat; talikynttilän pätkä lakkisessa kynttiläjalassa teki, mitä -voi, tupaa valaistakseen; keskellä pöytää oli kaunis punainen omena, -jonka Nils oli saava, jos hän ahkera olisi. - -Ja hän oli ahkera, mutta hänelläpä olikin sellainen pää! Käsittihän -hän kaikki, melkein ennen, kuin isä oli sanomaan ennättänyt ja hänellä -oli tuhansia seikkoja kysyttävänä; suuri jäi pienelle usein vastauksen -velkaa. Nils osasi lukea puhtaasti, kirjoittaa kirjaimet ja laskea -ennenkuin hän kouluun tuli. - -"Se on reipas poika", sanoi koulun opettaja vähän senjälkeen, "minä -annan hänelle erityistä opetusta iltaisin yhdessä omain lasteni kanssa." - -"Kun vain ei tule liian paljon oppia." Paljon pään vaivaa oli Knut -Nielsenille maksanut hänen oman pienen tietomääränsä hankkiminen. -"Sano itse, Nils, onko sulla halua?" Oliko hänellä halua! "Isä! isä! -nyt saat vain kuulla." Ja hän kertoi milloin sitä, milloin tätä, luki -kuuluvasti lukukirjasta ja näytti kartasta. Oli ikäänkuin maailma olisi -laajentunut Knut Nielsenille, lapsen tiedonhalu tarttui häneen, hänkin -alkoi saada omia ajatuksiaan kustakin erityisestä esineestä. - -Ja vuodet vierivät, Nils venyi vilkkaasti varreltaan, joten hän -ikäisekseen oli voimakas ja varteva. Kauniit, vaaleat kiharat -ympäröivät tiheästi tuota punaposkista, raitista kasvonmuotoa; se oli -äidin muoto, ainoastaan vähää enemmän mielevä. Pappi luki nyt hänen -kanssansa, ja isä aikoi tuumailla, mitä kaikesta tuosta oli tuleva. - -Silloin, eräänä sunnuntai-aamuna, tuli pappi hyvin ajattelevaisen ja -juhlallisen näköisenä tuohon pieneen tupaan; Nils lähetettiin ulos, -pappi tahtoi isän kanssa kahdenkesken puhua. - -"Teidän pojallanne on hyvä pää", sanoi hän ilman mitään 'esipuheita', -"hänestä saattaa tulla mitä hyvänsä jos Herra muutoin tahtoo. Vähän -sopimatonta on ketäkään pois radaltaan viedä, mutta sellaisia lahjoja, -kuin teidän pojalla on, ei saa hukata. -- Minä olen kauan tuota asiata -sinne ja tänne ajatellut, ja tahdon tehdä, mitä voin; mutta teidänkin -täytyy itseänne ponnistaa, jotta asiasta jotakin tulisi. Teillähän on -kyllä hyvä toimeentulo, saatattehan te ottaa vaatettaaksenne hänet -sekä vähän auttaa kirjain hankkimisessa. -- Vapaapaikka koulussa ynnä -apuraha on mahdollista saada. -- No, mikä teidän ajatuksenne on?" - -"Luvalla sanoen, mihinkä tuo rupeaisi viemään?" - -Pappi veti suunsa hymyyn. - -"Ensinnäkin saamme hänestä ylioppilaan, miten minun Antoninikin on, ja -sitte, jos toivomme mukaan käy, papin." - -Knut Nielsen ei erittäin kuunnellut, mitä lisäksi puhuttiin. Pappi, -pappi, kaikui koko ajan hänen korvissaan; jos vain Anna Greta sen -olisi tietänyt, Nils, heidän poikansa, pappina! -- Niin, totta -tosiaan hän tuota asiaa edistää tahtoi; hän oli tekevä työtä enemmän, -nouseva ylös aikaisemmin, menevä myöhemmin levolle, jättävä aamu- -ja iltapäiväryyppynsä vieläpä iltapiippunsakin -- tuo tuntui vähän -vaikealta -- mutta vieläpä iltapiippunsakin. Hän oli kyllä rahaa -kokoon saava; hänellä oli sen lisäksi vähäinen säästetty summa, se oli -luonnollisesti tuottava lisää. - -Kirkko näytti sinä sunnuntaiaamuna aivan toisenlaiselta kuin -tavallisesti, pappi näytti kokonaan toisenlaiselta auringon paisteessa, -joka lankesi vinoon hänen mustalle puvulleen, kun hän alttarilla -seisoi. Knut Nielsen pani kätensä ristiin: oliko hän milloinkaan sitä -näkevä! -- lasten äänten joukosta hän erotti selvästi Nils'in kauniin, -puhtaan äänen: - - "Ah, sielun', anna vallit' Herran..." - -Poika joutui nyt kaupunkiin kouluun, ja päivät tulivat äkkiä pitkiksi -kuin ijankaikkisuus; kun Knut söi voileipäänsä ilman ryyppyä, niin -hän tavallisesti istui katsoa tirkistellen bornholmilaista kelloa ja -ihmetellen, että sen osoittimet kulkivat hitaasti kuin simpukka. - -Ja kuinka hän iloitsi ensimmäisestä kirjeestä; niin, se oli nyt -vieläkin kistussa; hän ei ollut ainoatakaan kirjettä saanut hamasta -siitä ajasta, jolloin hän oli Kunink. Majesteetin ja kruunun -palveluksessa ja sai kirjeitä Anna Gretalta, joka oli sisäpiikana -herraskartanossa. - -"Minä ikävöin niin kovin, isä", oli siinä, "mutta minä kestän kyllä -sinun tähtesi." - -Pappi odotti poikiaan ja paria kumppania kotiin kesäluvaksi, Nils sai -luvan seurata vaunuissa, jotka heidät noutivat. - -Ruista leikattiin, oli kuuma, paisteinen päivä; Knut Nielsen seisoi -juuri ja hengähti työstään, pyyhkien hikeä otsastaan sekä laskien, -milloinka he tulisivat, kun vaunut samassa kääntyivät kulmauksessa. - -"Isä!" kuului korkealla ja selvällä äänellä, aivan entiseen tapaan, ja -hänen poikansa, hänen oma poikuensa juoksi reippaasti alas vaunuista, -yli ojan, suoraan hänen syliinsä: "Isä!" - -Hän oli tullut vielä korkeammaksi ja kauniimmaksi, ja niin hienolta -hän näytti verkatakissaan ja valkoisessa, paidankauluksessa. -- Muu -leikkuuväki seisahtui työstään katsomaan. - -"Oi, isä, minä olen niin iloinen, niin iloinen!" Siinä -silmänräpäyksessä täyttyi Knut Nielsenin sielu ylpeydestä, ei -kiitollisuudesta, vaan ylpeydestä. -- Tuo yksinäinen vanhus seljapuun -alla olevalla penkillä muisti sen nyt, katuen sitä. - -Nils'illä oli koko joukko kerrottavaa isälle, ja hän tahtoi hänelle -paljon opettaa; jahka hän vain itse tahtoisi, niin se kyllä kävisi -päinsä, yksimpä latinakin, mutta siitä Knut kieltäytyi heti. Kun -poika oli pieni, niin hän saattoi silloin paremmin seurata muassa, -mutta nyt asiain tutkiminen kävi liian nopeasti, ja silloin tällöin -kuului kärsimättömästi: "Kovin ikävää, kun et sinä tahdo oikein -käsittääkkään"; mutta he iloitsivat kuitenkin suuresti siitä, että -saivat yhdessä olla. - -"Pysy Jumalassa ja pyri eteenpäin", sanoi isä hyvästijättäessään, ja -Nils katsoi häntä suoraan silmiin sekä sanoi: "Sen teen; mutta jahka -oman pappilan saan, niin sinä olet asuva luonani, isä." - -Monta kirjettä ei tullut, mutta postinkuljettaja pysähtyi toki silloin -tällöin torpan ulkopuolelle, katsoa pilkisti pahankurisesti yhdellä -silmällään ja sanoi, lyöden rasvaista, mustaa postilaukkua: - -"Minulla ei ole yhtään kirjettä teille, ha, ha, ha!" -- ja silloin tuli -kirje esille. - -Knut Nielsen saattoi postinkuljettajan askelista kuulla aikaa ennen, -kuin hän sitä näkikään, oliko kirjettä muassa taikka ei. - -Ystäville ja naapureille hän oli vähitellen tullut ikäänkuin vieraaksi -ja eli omaa, hiljaista, levollista elämäänsä, iloisena toivossa ja -tulevaisuuden unelmissa pappilasta. - -Poika kaikkialla -- aina papin takissa -- poika lukukamarissaan, poika -saarnastuolissa, poika yksinkertaisen haudan partaalla, puhuen pari -sydämmellistä sanaa, silmät märkinä. Knut Nielsen oli erinomaisen -onnellinen tähän kohtaan tultuaan; vanha hakakantinen raamattu otettiin -silloin mieluisesti käsille, ja hän luki luvun siitä. - -Nils menestyi aivan erinomaisesti koulussa; hyvät todistukset, hyvä -käytös. "Meillä on iloa hänestä", sanoi pappi. Kun hän taas tuli -kotiin, niin hän oli kasvanut neljä tuumaa. Hän oli hilpeä, reipas ja -etevä, mutta toisinaan jotenkin äkkipikainen. Hän kävi taukoamatta -pappilassa eikä puhellut aivan entisellä tavalla isän kanssa; kerta -toisensa perästä hän alotti jotakin ainetta, vaan keskeytti sen -taas äkkiä, ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa: tosiaankin sitä -hän ei käsitä. Mutta hyvä ja ystävällinen hän kuitenkin oli, ja he -rakentelivat tuulentupia yhdessä. - -Kahtena seuraavana lupa-aikana hän ei tullut kotiin; eräs koulukumppani -otti hänet kanssaan kotiinsa, erääsen uljaasen herraskartanoon -Fyenissä. Knutista se oli julmasti tehty pojalta, mutta pappi sanoi, -että se ystävyys saattoi tulla hänelle hyödylliseksi tulevaisuudessa. - -Kuinka muuttunut hän oli, kun hän lopullisesti tuli, ja kuinka -muuttuneiksi hän havaitsi kaikki; hän ei millään lailla saattanut sitä -peittää, se loisti hänen vilkkaista silmistään, vaikk'ei hän edes -mitään sanonutkaan: tuo pienonen tupa, ruoka, isä, niin, vielä itse -isäkin; ja isä huomasi sen. Ensimmäisenä sunnuntaina he menivät yhdessä -kirkolle, mutta seuraavana Nils pyysi saada jäädä kotiin kalastamaan: -"Minulla ei ole ollenkaan halua kirkossa käydä", sanoi hän, ja vanha -Knut Nielsen tunsi itsensä äkkiä vanhentuneeksi sekä meni yksinään -pitkin polkua metsikön läpi, mietiskellen pojan käytöstä. - -"Kenties hän häpeää minua -- no niin, eihän se, Jumala nähköön, -ihmeellistä olekkaan!" - -Vähän senjälkeen kutsuttiin Nils papin luokse; siellä oli joukko -nuorisoa kokoontuneena; hankittiin oikealle kävelyretkelle aina -Topstrupin särkälle. Knut Nielsen oli ulkona aidanpanossa, kun tuo -iloinen seura saapui kotiin; hän kuuli sen lystikkäät laulut ja -raikkaan naurun; hän näki siinä poikansa, joka kulki pystypäisenä, -uhkeana ja kauniina kuin prinssi. -- Nyt he tulivat, hänellä oli hyvä -halu mennä pois tieltä, mutta minne hän olisi kääntynyt? - -Nils havaitsi isänsä ja tuli hehkuvan punaiseksi; hän meni askelen -isänsä ohitse, sitte seisahtui hän äkkiä, kääntyi ympäri ja sanoi -kuuluvasti sekä selkeästi: "Hyvää iltaa, isä!" - -Knut jäi seisomaan aivan sanatonna; hän tunsi itsensä katkerasti -pilkatuksi. Pojalla ei ollut mitään syytä itseänsä soimata, -päinvastoin, hän oli täyttänyt velvollisuutensa, mutta juuri se -raskasta oli, että hänen sitä varten oli tarvinnut voittaa itsensä. --- Isä! oi, sillä sanalla ei tosiaankaan ollut samallainen kaiku -kuin menneinä päivinä; -- oli ikäänkuin side heidän väliltänsä olisi -ruvennut höltymään. - -Vuotta myöhemmin hän tuli ylioppilaaksi; se onnistui yli kaikkein -toiveiden; pappi lähetti sanan Knut Nielsenille ja kertoi hänelle -kaikki. - -Kun Nils seuraavana suvena kotiin tuli, niin hän oli paisunut isäänsä -mahtavammaksi ja näytti herrasmieheltä. Knutin mielestä hän oli -herttaisempi kuin viime kerralla. - -"Minä annoin kapineeni jäädä pappilaan, isä", sanoi hän kuitenkin; -"he esittelivät, että minä olisin siellä, ja sitenhän sinä pääset -rasituksesta vapaaksi." - -"Sinä et siis tahdo täällä minun luonani olla, -- no niin, täällähän -onkin vain halpa talonpoikaistupa, ja sinä olet nyt tottunut parempaan." - -"Ei siitä syystä -- sinä et saa luulla minua sellaiseksi, mutta tupa -on pieni kyllä sinulle yksinkin, liian pieni! -- Jumala suokoon, että -minäkin kerran saattaisin jotain tehdä sinun hyväksesi!" - -Sen hän lausui lämpimästi, mutta Knut ei pitänyt lauseesta: "tehdä -jotain sinun hyväksesi." -- Jumala häntä siunatkoon, ajatteli hän toki -sittemmin, minä olen närkäs ja omituinen, mutta tarkoitan kuitenkin -hyvää. - -Ensi päivinä Nils tuli joka ilta; hän oli aina ystävällinen, mutta -ei jutellut entiseen tapaansa omista toimistaan ja tehtävistään; -hän näytti hakemalla hakevan sellaisia aineita, jotka isälle olivat -tuttuja ja häntä miellyttivät ja sen lisäksi hän koki puhua niin -helppotajuisesti kuin mahdollista. Tuon havaitsi Knut melkein -vaistontapaisesti; se närkästytti häntä, ja hän muuttui juroksi ja -harvasanaiseksi. Kun Nils oli hetken istunut, niin hän tavallisesti -otti esiin kellonsa ja sai äkisti kovan kiireen. Kauan ei viipynytkään, -ennenkuin hän jäi tulematta yhtenä iltana, sittemmin useampana; -lopullisesti kului koko kahdeksan päivää, ja sitte hänen piti lähteä -matkalle. - -"Minun täytyy puhua kanssasi eräästä asiasta, isä", sanoi hän -viimeisenä iltana ja istui pienelle porstuan penkille, "asiasta, jota -sinun on paha kuulla, senvuoksi olen sen päivästä päivään lykännyt. -Kuule nyt kärsiväisesti minua, äläkä kovin pahaksesi pane!" - -Sen hän oli kyllä tekevä, eikö hän ollut aina niin tehnyt? - -"Minä tiedän", alotti Nils taas, "että sinun rakkahin toivosi on -ollut saada minut papiksi, mutta minä en kelpaa siksi, minä en saata -yksinomaisesti ja rehellisesti vihkiä itseäni niin totiseen toimeen, -minulla ei ole ollenkaan halua siihen." - -Knut Nielsen istui ihan mykkänä, ikäänkuin salama olisi hänen jalkainsa -eteen iskenyt. Poika pitkitti hellemmällä äänellä: - -"Älä senvuoksi luule, että minä olen epäilijä, päinvastoin, minulla -on liian paljon uskoa, jotta en saata papin virkaa yksinomaisesti -leipävirkana pitää. -- Mutta älä nyt noin kammottavan näköiseksi tule, -tällähän ei ole mitään kadotettu, sinä saatat sittekin iloa pojastasi -saada, isä vanhus; onhan muitakin ratoja! Tiedätkö, mitä minun olisi -halu ruveta tutkimaan? Lakitiedettä. Asianajaminen, se on toimi, joka -minulle sopii, jospa vain kuulisit, kuinka osaan väitellä, niin, itse -papinkin kanssa; minä osaan kääntää ja vääntää hänen todistustensa syyt -ja perusteet, jotta hän ei lopuksi tiedä sanoa niin eikä näin." - -"Mutta eikö sellainen taito ole paholaisesta alkuperäisin?" - -"Hiljaa, hiljaa, kuinka niin ajattelet? Minä en tahdo puolustaa muuta, -kuin mikä oikeaa ja totta on. Oikeus maan perii, tiedäthän sen hyvin." - -"Vai, niin vai sillä lailla se päättyykin, Jumala auttakoon meitä -- -sikunasihteeri lähi jokin samanmoinen. -- Autuaan isäni oli tapana -aina sanoa -- ja hän oli viisas mies --, että yksi kultaraha saattaa -tukkia lain toisen silmän ja kaksi molemmat. Kultarahaa kenties saat -tarpeeksi, mutta..." - -"Niin totta Jumala minua auttakoon, minä en tahdo äyriäkään, josta -minun täytyisi punastua! -- Uskotko minua?" - -"No, kyllä, -- nyt nykyään onkin se seikka paremmin, mutta..." - -"Ei 'mutta' ollenkaan! -- Pappi tietää sen, hän sanoo, että minun -tulee haluani noudattaa; hän ei ole kieltänyt minua päätöstäni -toimeenpanemasta, vaan päinvastoin kehoittanut. Minä tahtoisin -mielelläni myöskin sinun suostumuksesi saada." - -"Minun suostumukseni -- no, sillähän ei sinusta suurta merkitystä ole." - -Hänen äänessään oli katkeruutta, hän ei katsonut ylös. - -"Sinä et saa luulla, että minä olen kiittämätön, isäni! Minä tiedän -aivan hyvin kaikki, mitä sinä olet minun tähteni taistellut. Oi, jos -koittaisi se päivä, jolloin minä saatan jotain sinun hyväksesi tehdä!" - -Siinä se tuli taas! Knut Nielsen pudisti päätänsä. - -"Hyvästi isä, älä ole vihainen!" - -"Hyvästi, Nils, minä en ole vihainen." - -Tämä oli ensi kerta, jolloin hän ei sanonut: pysy Jumalassa ja pyri -eteenpäin. - -Se oli pisto sydämmeen; Knut ei kyennyt siitä voittoa saamaan. Siinä -nyt oli raunioina pappila, oli juuri kuin hänen omat ajatuksensa -olisivat kodittomiksi joutuneet. Hän ikävöi rauhallista, hiljaista -hautaa, vaikk'ei kenkään ollut kyynelsilmäisenä seisova puhumassa -sydämmellisesti Jumalan sanaa hänen haudallaan. Ja hän katsoi vanhaa -raamattuaan, se oli ennen ollut ikäänkuin yhdyssiteenä hänen ja pojan -välillä; kaikki, mitä Nils oppi, johdatti toki takaisin siihen ja -perustui siihen; ja mitä hän ei vielä saattanut käsittää, sen oli poika -kerran selittävä hänelle; sen valossa ei hänen yksinkertaisuutensa -eikä halpuutensa ollut minään välimuurina heidän välillään. Mutta -nyt -- kaikki, mitä poika oli oppinut, sekä oli oppiva, muodostui -välimuuriksi; kukin hänen itsensäkin antama pieni uhri oli yhtenä tuon -muurin kivenä. - -Nils ei tullut kotiin moneen vuoteen, ja postinkuljettajan askelilla -oli vain harvoin tuo viivähtävä ääni, joka kirjeen tuloa tiesi. - -Kun pappi jolloinkuin Knutin kohtasi, niin hän saattoi pysähtyä ja -sanoa: - -"Meillä on kunniaa pojasta, hän edistyy hyvin." - -Tuo oli ilahduttavaa kuulla, mutta hänestä tuntui kuitenkin, ikäänkuin -hän puoliksi olisi poikansa menettänyt. - -Nils ei tahtonut enää mitään raha-apua vastaanottaa; hän sai apurahoja -ja ansaitsi hyvästi opetustunteja antamalla. Hän kirjoitti: - -"Ei, minä en tahdo ottaa vastaan mitään, paha kyllä, ett'en vielä saata -antaa mitään." - -Knut otti nyt taas iltapiipun esille ja poltti, mutta sillä-ei ollut -oikein samaa makua kuin ennen. - -Pitkä aika kului, ennenkuin seuraava kirje saapui. - -"Korkein arvolause, hurraa!" oli koko sen sisältö. - -"Niin kauas tulimme siis", sanoi Knut itsekseen, melkein huoaten. "Herra -Jumala olkoon nyt hänen kanssaan liukkailla teillä! Kun voisin kerran -vastata pojastamme, sinulle, Anna Greta!" - -Nils oli kotiin tullessaan taas toisellainen -- Knutista hän oli joka -kerralla toisellainen -- ja kuitenkin oli hänellä sama puhdas, vilpitön -kasvojenmuoto, samat rehelliset silmät ja samat kiharat, ainoastaan -hieman tummemmat. Otsa näytti rahtusta suuremmalta sekä kaarevammalta, -suun ympärillä asui viisas ja järkähtämätön mielen ilmaus; hän oli -varteva ja veti huomion puoleensa kaikkialla, minne hän tuli. Knut -Nielsen ajatteli surunsekaisella ylpeydellä, ett'ei hän milloinkaan -ollut hänen vertaistaan nähnyt. - -"Noh, kuinka on sinun laitasi, isäni?" kysyi hän, lyöden häntä olalle. - -"Kiitos kysymästä!" - -Nils silmäili ympärilleen huoneessa; illallisen jätteet olivat siellä -vielä; hänen silmänsä keksivät tyhjän viinalasin. - -"Saanko avata akkunan? Täällä ei ole hyvä haju" - -Tuossa äänessä oli jotakin isälle vastenmielistä, heillä ei sinä -päivänä ollut paljon sanottavaa toisilleen. - -Kun Nils seuraavan kerran tuli, niin illallinen oli taas pöydällä; -Knut Nielsenillä oli ollut ankara työpäivä, pullo ja lasi olivat hänen -edessään. - -"Uh, tuota viinaa!" sanoi poika ja lykkäsi pullon puolemmaksi. - -Knut alkoi närkästyä; siihen tarvittiin paljon, mutta kun hän kerran -närkästyi, niin hän närkästyi ankarasti. Tuo nuori mies puolestaan oli -aivan äskettäin kääntänyt teoksen Juoppoudesta ja Köyhyydestä, ja hän -oli siihen asiaan aivan kiintyneenä. Hän oli kaksi kertaa nähnyt isänsä -tuon vaarallisen juoman parissa; hänen mielestään siis tuo vanhus -näytti tarvitsevan vasituisen luennon. - -Hän tuli yhä innokkaammaksi puheessaan, ja Knut Nielsenin otsasuonet -paisuivat yhä suuremmiksi. Sitäkö kokeakseen hän vuosikaudet oli tuon -pienen sydämmenvahvistajan itseltään kieltänyt? - -"Usko minua, se vie häviöön", pitkitti Nils, "se johtaa askel askelelta -välttämättömään..." Hän ei päässyt pitemmälle, vanhuksen jykevä nyrkki -löi lujasti pöytään, jotta lasi ja pullo tärisivät: - -"Suusi kiinni, nulikka! minä olen sinun isäsi!" - -Nils otti askelen takaperin. - -Oliko hänen liikkeessään jotakin, joka ilmaisi, että hän tahtoi sanoa: -"niin, valitettavasti." Knut Nielsenistä näytti siltä, mutta se ehkä -oli vain mielikuvitusta. Nilsin huulilta ei tullut sanaakaan, hän otti -hattunsa, nyökkäsi ja lähti. - -Se oli liian paljon! -- ja poika kenties vielä päälle päätteeksi luuli -olevansa oikeassa; tuittupäisyys hänestä nähden oli kai väkeväin -juomain seuraus. -- Kylmä hiki pusertui Knut Nielsenin otsasta, kun hän -muistelikin tuota hetkeä. - -Heidän välinsä ei milloinkaan sen erän perästä ollut eheäksi tullut; -poika tuli tosin hyvästi jättämään, mutta hän oli loukkaantunut -sekä odotti sovittavaa sanaa, ja isä oli loukkaantunut sekä odotti -sovittavaa sanaa. He katsoa tuijottivat mykkinä toinen toistansa. - -"Ennenkuin matkustan", sanoi toki Nils vihdoin, ei ilman taistelua, -"tahdon vain ilmoittaa, että olen toivossa saada paikan, ja se on oleva -minulle todellinen mielihyvä, jos siinä tapauksessa saatan jotakin -sinun hyväksesi tehdä." - -"Minä en milloinkaan juo sinun rahaasi, en milloinkaan! -- minä en -tarvitse sitä." - -"Hyvästi!" - -Hän ei sanonut "isä", tuo sana ei tahtonut tulla esille, mutta hän -ojensi hänelle kätensä, ja niin he erosivat. - -Knut Nielsen tuli kerrassaan vanhaksi mieheksi; hiukset harmaantuivat -tuntuvasti, otsa tuli ryppyiseksi ja käynti raskaaksi. Mutta uuras ja -ahkera hän oli miten ennenkin, täytyihän hänen ajatella vanhuutta, -kellään ei pitänyt olla vastusta, vielä vähemmin häpeätä hänestä. Hän -eli ajatuksissaan enimmästi entisyydessä; hänestä oli poika, tuo pieni -lapsi, jota hän yli kaiken oli rakastanut, toinen olento, ja mies, tuo -kiittämätön poika, kokonaan toinen. - -Vuodet vierivät, ja pappi sairastui sekä kuoli; siellä oli suuri -ruumissaatto ja monta outoa hautajaisvierasta. Knut seisoi etäällä -katsomassa; hänen katseensa eivät etsineet kauan; heti arkun perässä -ja yhdessä papin poikain kanssa kulki Nils totisena ja surullisena. -Hän näytti kauniilta ja muhkealta, sen isä, kaikesta huolimatta, -mielihyvällä pani merkitäkseen. - -Tervehtäisikö hän häntä? -- Tunti tunnin perästä kului, lyhyt -talvipäivä oli loppumaisillaan, kun ovelle kolkutettiin. - -"Hyvää iltaa, kuinka jaksat?" - -"Hyvin vain... No, tämä tapaushan oli suuri murhe sinulle." - -"Niinpä kyllä, suuri murhe, olihan hän juurikuin minun -- olihan hän -minun paras ystäväni ja hyväntekijäni." - -Tuo katkaistu ajatus saattoi yhtä suuren mielikarvauden, kuin jos se -olisi lausutuksi tullut. Knut Nielsen äkkäsi sileän kultasormuksen -pojan sormessa, hänen sydämmensä vetäytyi kokoon -- siitäkin oli hän -tietämättömyydessä pidetty. - -"Minun asiani käyvät eteenpäin, isäni", hän pani tuolle sanalle painon, -"minä tulen nyt oikein hyvin toimeen, älä kieltäydy ottamasta pientä -apua." - -Käsi läheni taskua. - -"Soh! -- Sinä tunnet minua varsin vähän. -- Minulla on, mitä tarvitsen." - -Nils meni; hän hengitti aivan keveästi, ikäänkuin olisi tahtonut -sanoa: "Minä olen tehtäväni tehnyt, muuta en saata tehdä", ja kiirehti -vakavin askelin pappilaan. Mutta tuossa varattomassa tuvassa istui isä -kokoonvaipuneena rahilla, ainoa kyynel, katkera ja polttava kuin tuli, -juoksi pitkin hänen poskeaan. - -"Herra, kuinka kauan minun pitää täällä olla? Ole kärsiväinen minulle!" - -Siitä illasta oli nyt neljä vuotta mennä kitkutellut. Kesä kului -toki jotakuinkin, voimia kysyvä työ vapaassa ilmassa teki hyvää; -mutta pahempi oli talvella istua yksinään suljettuna pienessä tuvassa -ajatusten kanssa. - -Oliko kaikki lopussa? -- ei, ei, sielun syvyydessä piileili levoton -odotus, mutta se ei ollut kyllin väkevä eikä iloinen, jotta sitä olisi -saattanut toivoksi nimittää. - -Päivä sarasti, jääkylmiä väreitä kävi läpi Knut Nielsenin ruumiin, -hän ikäänkuin heräsi, olihan koko elämän aika näinä hetkinä hänen -päänsä yli kulkenut. Hän nousi hitaasti, aukaisi kouransa ja silitteli -huolellisesti paperin, tuon kalliin setelin. - -"Toipuikohan lapsi", ajatteli hän, "ainakin toivon sitä. -- Tahtoisin -mielelläni nähdä tuon lapsen vain yhden ainoan kerran. -- Jos veisin -itse rahan takaisin, -- minä en sanoisi itseäni hänen isäkseen -- tämä -on liian suuri raha postissa lähettää: -- kenties silloin saisin nähdä -lapsen. -- Jumalan nimeen siis!" - -Knut Nielsen meni joutuin tupaan; siellä näytti niin pimeältä ja -tyhjältä, siellä ei hänen mielestään ollut muutamaan aikaan mitään -tehtävää. Hän pukeutui siis pyhävaatteihin, leikkasi kappaleen -syötäväkseen tiellä ja pani rahan kirjeesen. "Minä en tarvitse rahaa", -kirjoitti hän. Kello viideltä piti ajomiehen kulkea ohi, mutta liian -pitkä olisi ollut sitä odottaa, parasta oli lähteä heti, vaunut kyllä -saavuttaisivat hänet. - -Helppo ei ollut adressikalenterista, alhaalla Köpenhaminan -ryytipuodissa, oikeata osoitetta löytää; puotipalvelija työkkäsi sen -hänelle suurellisesti ja antoi hänen auttaa itseään. Knutsen, Knutsen, -Knutsen, ei, tosiaankaan ei ollut ajattelemista löytää Nilsiä! -- -vaan varroppa, tuossahan oli asianajaja ja N. ristinimenä, ainoastaan -tuo yksi kirjain, melkein kaikilla muilla oli useampia kirjaimia -ristimäniminä, ja koska siinä oli vain yksi, niin eiköhän se ollut -Nils. Hän alkoi nyt kysymällä etsiä; usea tosin hänelle nauroi, vaan -siitä ei lukua, -- ja hän löysi paikan, suuren, kauniin rakennuksen -vallin vieressä. Alimmaisen kerran akkunaruudut olivat erinomaisen -valkoiset, ikäänkuin liidutut; Knut Nielseniä väristytti: "Herra -Jumala, jos lapsi?" - -Portinvartijan vaimo tuli samassa ulos. - -"Tahdotteko ketä puhutella?" kysyi hän hyväntahtoisesti. - -"Ollaanko Knutsenilla kotona?" - -"Herrasväki asuu huvilassaan rannalla, vaan herralla on virkahuoneensa -kaupungissa, jos sinne aiotte." - -Sinne hän ei aikonut. "Vai rannalla", -- hän viipyi silmänräpäyksen -- -"elääkö lapsi?" - -"Kyllä, Jumalan kiitos ja ylistys, se on täydellisesti toipunut." - -Knut kulki nyt uljain askelin tuon suuren kaupungin läpitse. Viime -kerralla siellä ollessaan hän oli ollut nuori ja iloinen, sydän -täynnä rakkautta Anna Gretaan. Hän muisti vielä, kuinka hän pysähtyi -puotien ulkopuolelle ja toivoi kykenevänsä ostamaan kaikki tyyni -sydänkäpyselleen. Kellon hän hänelle osti, ja poika peri sen hänen -kuoltuaan, mutta pojalle se ei ollut kylliksi hyvä; poika, nimittäin, -oli pannut rahaa lisäksi ja vaihettanut sen hienompaa vastaan, -sellaista hentoa kelloa vastaan, joka ei kestänyt kunnollisesti -koskettaakkaan. -- Se oli ollut ensimmäisiä hänen surullisista -kokemuksistaan, -- no, kyllähän ne olivat toinen toisensa kanssa -yhteydessä. Ajatella Nilsin asuvan sellaisessa rakennuksessa, ajatella -hänen perhettään nimitettävän herrasväeksi! - -Kuinka hienoina kaikki kävivät, näyttivätpä siltä, kuin jos aikoisivat -häihin tahi tanssiin, ja entä sitte rakennukset sekä vaunut: hän oikein -ihastui, kun eräät vanhat, hauskat, hänen nuoruutensa ajoilla yleisesti -käytetyt, vaunut vierivät ohitse. - -Entä sitte tie polttavassa auringonpaahteessa! Pienissä vaunuissa ajava -teurastaja neuvoi häntä; tien oikealle puolelle, kappaleen matkaa -sisälle, hän ei saattanut erehtyä ollenkaan. -- Siinä sen siis täytyi -olla. - -Ruohokentät olivat kuni samettia, kaikkialla kukkivia ruusupensaita, -pienen sievän huoneen melkein kätkivät ruusut, jotka verandan yli -tiheissä ryhmissä riippuivat. - -Oven ulkopuolella oli puutarha-nojatuoleja, eräälle niistä oli -olkihattu heitettynä; olikohan se pojan hattu? -- Hänet valtasi -kummallinen ahdistuksen tunne; hän oli tähän asti toiminut -mieleenjuohtumisen mukaan, nyt se näytti juurikuin pettävän hänet; eikö -hänen olisi ollut parasta pysyä kotona? - -"Mitä tahdotte täällä?" kysyi nuori tyttö, joka tuli ulos huoneesta, -hyvin puettuna ja valkoinen esiliina edessä. "Onko mies kotona?" - -"Mies!" tyttö tarkasti hymyillen puhujaa, "herraako te tarkoitatte? -- -ei, hän ei ole kotona." - -"Kenties minä voisin..." -- se oli pehmeä, sydämmellinen ääni, joka -puhui; Knut Nielsen kääntyi ääntä kohden, ja, kas, huvihuoneessa, -suoraan hänen edessään, seisoi nuori ja kaunis vaimo, lapsi -käsivarrella. Hän oli valkeissa vaatteissa, yksi ainoa ruusu ruskeissa -palmikoissa. Lapsi oli niinikään valkoisessa puvussa, se kurotti -pieniä pyyleviä käsivarsiaan ja huusi ilosta; päivän säteitä lankesi -kiharaiseen tukkaan, jossa oli rengas renkaan vieressä puhdasta kultaa; -suuret, tummansiniset silmät katselivat niin vakavina vierasta. - -"Mieheni ei ole kotona", kuului taas, "vaan kenties minä voisin -- onko -mitään, jota haluatte?" - -Knut Nielsen tuijotti mykkänä puhujaan -- vai se oli pojan vaimo, pojan -lapsi! - -"Kiitoksia", sanoi hän vihdoin, "saisinko -- minullakin oli kerran -tuollainen pienonen, siitä on nyt pitkä aika -- saisinko pitää häntä?" -ja hän kurotti käsivarsiaan. Kylläpä se oli kummallinen pyyntö, vaan -tuo nuori äiti piti hyvin luonnollisena, että kukin mielellään tahtoi p -pitää hänen aarrettansa. Hän tarkasti silmänräpäyksen Knutia ja antoi -sitte luottavaisesti hänelle lapsen. - -"Hän ei ole arka vanhoille, vai oletko, Harald? -- ei, kas, hän oikein -kurottaa itseänsä teitä kohden, kentiesi luulet, että se on isoisä?" - -Pikku Harald ei kurottanut itseänsä oikeastaan tuota vierasta miestä -kohden, vaan kohden vanhaa, leveälieristä olkihattua, joka heti -oli hänen huomionsa puoleensa vetänyt, vaan johon hän ei helposti -ylettynyt, ennenkuin hän sen ilohuudahduksella itselleen anasti. Knut -Nielsen oli aivan sanatonna. "Luuletko, että se on isoisä?" kuului -sekaisena kohinana hänen korvissaan. Hän likisti tuota piskuista -olentoa hellästi rintaansa vastaan. Herra Jumala, kuinka se oli hänen -näköisensä! -- ukon katsanto muuttui eriskummaiseksi, nuori äiti -havaitsi sen ja tarttui lapseensa. - -"Kas niin, hellitä nyt kauniisti", sanoi hän, irroittaen varovasti -pehmoisen kätösen, joka niin lujasti piti järeästä peukalosta kiinni, -"anna äidin saada hattu, kas, se oli kiltisti. -- Mitä se nyt oli, jota -minun piti miehelleni sanoman?" - -Knut Nielsen katseli häntä hajamielisenä. - -"Oh, se oli totta, niin, se oli tämä kirje, tämä kirje. -- Ja, niin, -Jumala siunatkoon teitä kaikkia lapsen tähden." - -Pitkä silmäys vielä, sitte hän kääntyi ja meni; mitä varten hän -katsoisi taaksensa? Mikä oli mennyttä, se oli mennyttä. Ajatella -Nilsillä olevan sellainen vaimo, lempeä kuni Jumalan enkeli, hieno ja -kaunis kuin ruhtinatar! -- ei, siellä hänen ei sopinut olla; mutta hän -tunsi mielensä iloiseksi siitä, että hän oli siunannut heitä, nyt hänen -oli mentävä kotiin. - -Pienet, kauniit vaunut, neljä herraa sisässä, menivät ravakasti ohitse. -Tomu tuprusi pyöristä vanhan miehen silmiin; hän ei katsahtanut ylös, -eivätkä vaunuissa olijat alas; isä meni omaa tietänsä, poika samoin. - -"Kuinka se pieni veijari jaksaa?" huusi Nils iloisesti, vaimoansa -syleillen, "nukkuuko hän jo? Aina se poika nukkuu silloin, kun minä -hänen kanssansa leikkisin! -- Sinun isäsi, Maria, ja kaksi muuta herraa -on täällä; riittäähän paisti, meillä on nälkä. Mutta sinä olet niin -vakavan näköinen, rakas ystävä." - -"Täällä kävi omituinen mies, Nils!" - -"Dyrehavsbacken'in tähden se on, kun ei saa rauhaa ollenkaan. Annoithan -kai hänelle jotain?" - -"Hän pyysi saada pitää Haraldia, ja kun hän näytti ystävälliseltä ja -säädylliseltä, niin minä annoin hänelle lapsen, vaan kaduin sitä sitte; -hänen silmänsä olivat niin kummalliset, milloinkaan, niin kauan kun -elän, en sitä katsetta unohda." - -"Se kenties oli mielipuoli; kuinka sinä uskalsitkaan hänelle pojan -antaa?" - -"Tässä, Nils, on kirje häneltä, siinä ei ole mitään päällekirjoitusta, -vaan sinulle se on. Jumala siunatkoon teitä lapsen tähden", sanoi hän. - -"Siunata, sitä ne kaikki osaavat! -- vai kirje, kerjuukirje tietysti. --- Ole huoleti" lisäsi hän ystävällisesti, ikäänkuin vastaukseksi -soimaavaan katseesen, "hän on saava jotain; iloiset ihmiset eivät -mielellään kiellä, ja minä olen iloinen." - -Nuoren puolison jutellessa isänsä ja vierasten kanssa, aukaisi Nils -kirjeen. Sehän vasta merkillinen kerjuukirje oli. "Minä en tarvitse -rahaa", luki hän. - -"Mutta tulehan nyt toki, rakas Nils, me odotamme!" Aamiainen oli -huvihuoneessa katettuna; ruusut tirkistelivät sisälle heitä, rannalta -virtasi niin suloinen ja virkistävä lemu, pieni lehtokerttu viserteli -väsymättä etäällä lehmuksessa. Appivaari oli oikein hyvällä tuulella, -tuon Vanhan herran vilpittömät, ystävälliset kasvot säteilivät -tyytyväisyydestä. Ja pikku Haraldin malja juotiin: "hänellä on hyvä -isä, hyvä, oikeutta harrastava, rehellinen isä, tulkoon hänestäkin -hyvä poika!" Sanat "isä" ja "poika" risteilivät toisiaan, Nils kelmeni -kelmenemistään; eikö ateria lopukkaan milloinkaan! - -Vihdoin viimeinkin se oli ohitse, herrat istuivat vihdoinkin vaunuihin -ja menivät kaupunkiin päin. He eivät olleet mitään havainneet, mutta -Maria luuli miehensä sairastuneen ja meni hänen perässään, kun hän meni -alas puutarhaan. - -"Nils, sinä et ole terve?" - -"Joutavia! minä olen aivan terve; mene sisälle, lapsi, minä tulen heti." - -Miten muuttuneelta Nils näytti! Mitä oli tapahtunut? -- Vaimo empi -hieman, sitte hän rohkaisi mieltänsä, tarttui hänen käteensä sekä sanoi -hiljaa ja lempeästi: - -"Olenhan sinun vaimosi, Nils!" - -Nils likisti vaimoaan hellästi. - -"Muistatko, mistä aamulla puhuimme? hyvästä omastatunnosta; minä -sanoin, että se on kaiken ilon perustus, ja luulin, että minun -omantuntoni kanssa olivat kaikki asiat hyvin, vaan nyt --: nyt on -ikäänkuin valkeus valistanut minulle, minä pelkään itseni puolesta!" - -Vaimo kuunteli hengittämättä, levottomana; olihan heillä kaikki -yhteistä, omatunto myöskin, puoli kuormaa kuului hänelle. - -"Minä en ole salannut alhaista sukuperääni", jatkoi mies, "olen myöskin -kertonut sinulle, että äitini kuoli syntyessäni; sitä vastaan en -milloinkaan ole isästäni puhunut; havaitsin kyllä, että sinä luulit -hänetkin kuolleeksi, vaan en ilmoittanut sinulle erehdystäsi." - -"Voi, Nils, hänkö se oli?" Hän löi peljästyneenä kätensä yhteen. -"Herra Jesus, mitä teinkään! oliko se sinun isäsi? hän tuli vanhana ja -väsyneenä ovellemme, ja minä annoin hänen mennä!" - -"Hiljaa, ystäväni, ethän sinä sitä tiennyt; -- kuuntele levollisesti -minua. Pitkään aikaan ei hänen ja minun välini ole ollut ollenkaan -hyvä. Kuitenkin olen useita kertoja hänelle tarjonnut apua, jonka hän -hylkäsi; tieto siitä teki mieleni rauhalliseksi, mutta kun pikku Harald -sairastui, muistathan, niin tunsin, ett'en ollut riittävästi tehnyt; -minä kirjoitin senvuoksi eräänä päivänä kotokyläni papille, pyysin -hänen pitämään vanhuksesta huolen ja lähetin välttämättömän avun. Olin -itsekseni tyytyväinen, oikein iloinen, sen tehtyäni; tuntui siltä, kuin -jos olisin uhrannut kiitosuhrin pikku Haraldin tähden. -- Tiedätkö, -mitä tämä kirje sisältään? Sen rahan, jonka hänelle lähetin. 'Minä en -tarvitse rahaa', kirjoittaa hän." - -"Hän tarvitsee rakkautta; oi, Nils, miten hän likisti pientä poikaamme -sylissään! -- Kerro minulle kaikki tyyni, kaikella muotoa perin pohjin! -Mitä teidän välillenne tuli? Kuinka epäsopu alkoi?" - -Hänen täytyi siis vetää esille ne muistot, jotka hän muulloin -tavallisesti peräytti heti, kun ne saapuivat. - -"Se oli meidän molempain vikamme! -- oi, miten vaikeaa on tunnustaa -itse olevansa väärässä; mitä meidän, ihmiskurjain, on tekeminen, jotta -tuo väli tulisi niin eheäksi ja täydelliseksi, että siunaus voisi tulla --- mutta minun olisi tarvinnut olla mukaantuvaisempi hänen suuren -rakkautensa tähden, sen tunnustan. Puheeni juoppoudesta ei myöskään -ollut paikallaan, en milloinkaan ole häntä humalassa nähnyt; ankaralta, -hirveän ankaralta varmaankin tuntuu isästä kuulla pojaltaan sellaista." - -"Entä ennen sitä aikaa?" - -Aina vain kysyi vaimo: entä sitä ennen? Nils tuli pakotetuksi yhä -kauemmaksi entisyyteen, hän ei moneen, moneen vuoteen ollut niitä -päiviä muistellut. - -"Niin, sinä aikana -- ihmeellistä todellakin on sitä muistoon johdattaa --- silloin hän oli minun kaikkeni; minä muistan, miten makasin ja itkin -sängyssä häntä ikävöiden, kun ensin olin kouluun mennyt, ja suurin -iloni oli tehdä piirustuksia siitä pappilasta, jossa tulisimme asumaan; -kauniimman huoneen määräsin hänelle. -- Minä olen unohtanut, tykkänään -unohtanut sen, muuten se olisi ollut mahdoton!" - -"Minä häpeän itseäni", hän jatkoi, väkevästi mieleltään liikutettuna; -"aivan anteeksi antamatonta on, ett'en ole puhunut sinulle hänestä -tahi hänelle sinusta, enkä ilmoittanut hänelle, että hän on pojanpojan -itselleen saanut. -- Maria, mikä sinun ajatuksesi on?" - -"Minä ajattelen, että Herra on meille hyvin armollinen, Nils, kun emme -seiso isäsi haudan partaalla." - -"Ja mitä on minun nyt tekeminen? -- Mikä on sinun mielipiteesi?" - -"Menkäämme sisään! Pikku Haraldin kehdon ääressä on kyllä selviävä -sinulle, mitä meidän on tekeminen." - -Oli lämmin iltapuoli; leikkuuväki söi välipalaa ja lepäsi; he etseivät -pienissä joukoissa siimestä kykkäin vieressä tahi ojan reunalla -olevain, harvalukuisten pensasten alla. Knut Nielsen istui, miten -tavallisesti, itsekseen; tänään hänen päällänsä lepäsi ihmeellinen -rauha; elämä oli ikäänkuin päättyneenä hänen takanaan, hänen -ajatuksensa muodostuivat yhdeksi rukoukseksi: - -"Herra, siunaa heitä ja suo meidän yhtyä tuolla ylhäällä. -- Jos -hänellä on syytä, niin pyyhi se pois, -- Herra, johda hänet tykösi!" - -Alhaalla tiellä vierivät kauniit herrasvaunut; Knut seurasi silmillään -niitä puoliksi ajattelematta; nyt ne pysähtyivät, mitä se merkitsi? - -Ovi avattiin nopeasti, ja eräs henkilö astui ulos; se ei ollut ilosta -hehkuva poika, joka hengästyneenä isänsä syliin juoksi, vaan vakava -mies, joka läheni paljastetuin päin. - -"Isäni!" sanoi se, ja tuolla sanalla oli sellainen sointu, kuin jos -se olisi sydämmen syvimmästä sopesta tullut, "minä olen syntiä tehnyt -Jumalan edessä ja sinua vastaan, enkä ole mahdollinen sinun --" - -Hän ei ennättänyt etäämmä, ennenkuin hän lepäsi vanhuksen käsivarsilla, -ja syötetty vasikka tapettiin, sormus pantiin hänen sormeensa, ja hän -puettiin parhaisin vaatteihin. - -Leikkuuväki katseli uteliaana, mutta Knut Nielsen ei ajatellut sitä, -hänen sielunsa väikkyi nöyrin kiitoksin kohti korkeutta! - -Vaunut olivat jo ajetut eteenpäin; nuori rouva seisoi matalassa ovessa -heitä vastaanottamassa. - -"Anna meille anteeksi, isä!" hän sanoi, vieden karkean käden huulilleen. - -Sisässä sängyllä -- siniruutuisella pummulipeitolla -- makasi pikku -Harald rauhallisessa unessa; kaikki tyyni olikin kuni uni vain! - -"Ja nyt sinä lähdet mukaamme, isä!" pyysi Nils; vaan hän ei tahtonut, -hän ei voinut, se ei olisi häntä onnelliseksi tehnyt. - -Vanhan Knutin tahto tapahtui, ja hän jäi pieneen tupaansa asumaan, vaan -se siistittiin sekä ulko- että sisäpuolelta, jotta sitä tuskin enää -saattoi tunteakkaan. Siistittiinpä hän itsekin! "Minä olen tuon tahi -tuon neulonut isälle, virkannut tuon liivin, kutonut tuon kaulaliinan", -kuului yhä -- niin mitä saattoi hän tehdä? - -Ja ne teokset olivat aina niin järkevästi tuumitut ja sopeivat niin -hyvästi, ne olivat niin väljät ja maalaiskuosiin tehdyt, hänestä ei -tahdottu mitään kaupunkilaista keikkaria muodostaa. - -Kauniit valokuvat hän sai kaikista heistä kolmesta; ne riippuivat -seinällä ja katselivat ystävällisen hellästi häntä, kun hän siellä -seisoi tahi käveli. Hyviä kirjoja hänelle myöskin lähetettiin -talvi-iltoja lyhentämään, vaikkeivät ne oikeastaan lyhentämistä -tarvinneet; hänellä oli aina tarpeeksi työtä haravain, vaunujen ja -myllyjen tekemisessä pojalle. Ajatukset parveutuivat tällöin hänen -ympärillensä; ne olivat nyt valoisia ja iloisia vieraita. - -Mutta joka sunnuntaiaamuna oli postinkuljettajan askelilla tuo tuttu -viivähtävä ääni, ja aina katsoa tihrutti se silloin yhdellä silmällään -sekä sanoi vanhaan tapaansa: - -"Minulla ei ole yhtään kirjettä teille, ei, ha, ha, ha!" - - - - -Sokea sattuma. - - -Oli hiljainen, selkeä ja kylmä helmikuun ilta. Kuuhut kuumotti -valkeille kentille ja aidoille ynnä suurelle, maantienviereiselle -pumpulle, jonka olkipeitteen lumi oli kirjavoinut, ja jonka torven -nenästä pitkä, kiiltävä jääpuikko riippui, kuvastuen siihen kirkkaasen -jääpeiliin, jonka pumpusta maahan juossut vesi oli maantielle -muodostanut; se tirkisteli pumpun vastapäätä olevaan pieneen, sievään -rakennukseen, jonka akkunoilla kauniita hyasintteja seisoi. - -Siinä oli hauska, hiljainen ja miellyttävä huone: rattoisasti -räiskivät ja leimuilivat puut kakluunissa. Hiljaisuutta häiritsi vain -säännöllisellä hengityksellään vanha, harmaahapsinen herra, joka -sohvan nurkassa istuallaan nukkui, sekä kello hänen liivinsä taskussa -yksitoikkoisella naputuksellaan. Huoneessa oli häntä paitsi kaksi -nuorta tyttöä. Toinen istui jakkaralla puolinukuksissa; kuun valo -lankesi sen vaaleille nivuksille, punaiselle poskelle ja murheettomalle -muodolle. Toinen istui suuressa nojatuolissa tulen ääressä. Vaikka hän -oli liikkumatta kuin kuvapatsas, niin huomasi toki selvästi, että hän -oli hereillä ja syvissä mietteissä. - -Suuri, keltainen, tanskalainen koira oli asettanut etukäpälänsä hänen -polvilleen ja silmäili häntä niin levottomasti ja totisesti, kuin jos -olisi arvannut, että hän oli murheellinen, sekä oli huolissaan, kun -ei voinut häntä lohduttaa. Ja tuli sekä kuu valaisivat kilvan tytön -hentoa, hienoa vartta, tummanruskeita, oivallisia kutreja ja ihanaa, -säännöllistä kasvonmuotoa. Tuossa nuoressa, melkein lapsellisessa -muodossa ilmausi erinomainen luonteenlujuus ja päättäväisyys, jota -toki lempeyttä ja maltillisuutta osoittava piirre heikonsi. Hänellä -oli tahto, luja tahto, sen saattoi nähdä: mutta hän ei tietänyt -oikuista eikä juonista. Äkkiä hiljaisuus häiriytyi; raskaita askeleita -kuulu pienessä porstuassa. Ovi aukeni hälinällä ja ryskeellä, ja -järeäjäseninen, suurikasvuinen poika, puukengät jalassa, pisti päänsä -sisälle. - -"Hiljaa, Lassi, provessori nukkuu!" - -"Nyt ei ole aika nukkua, neiti Julia, tuli on irti kaupungissa!" kuului -pikaisesti ja peljästyksellä lausuttu vastaus. "Tulkaa, neiti, ulos, -niin saatte nähdä, kuinka liekit kohoavat ilmaan; nyt aljetaan kläpätä, -kuulkaa vain!" - -Kylmää ilmaa virtasi lämpöiseen huoneesen; toinen tyttö hypähti pystyyn -kiljahduksella, joka herätti provessorin. Tämä hieroi suuttuneena -silmiään ja murisi: - -"Mitä nyt on tapahtunut? Koko yössä ei saa tuolta kirotulta luuvalolta -nukkua, ja jos sitte silmäräpäykseksi saa rauhaa, niin heti häiritään. -Eikö kellään teistä ole sanaa suussa? Puhu, Julia, ja pane sinä poika -siellä ovi kiinni, nyt ei ole aika lämmintä ulos laskea!" - -"Tuli on irti kaupungissa, paras setä; katso kuinka punainen taivas on! -Ole levollinen, pikku Camilla, ei se ole täällä, se on kaupungissa." - -Vanha herra kiirehti ulos, ja pian seisoivat kaikki tiellä katsomassa -peljättäviä liekkejä, jotka nousivat ja laskeusivat, muuttivat paikkaa -ja levisivät, kellonlyöntien kumeasti ja kammottavasti kumahdellessa. -Vaikka kaupunkiin oli yli neljänneksen peninkulmaa, niin näytti -kuitenkin, ikäänkuin tuli olisi ihan naapuritalossa ollut, ja punainen -valo väikkyi kaikkein peljästyneillä kasvoilla. Palvelustyttö, pieni -Tiina, oli muiden joukkoon yhtynyt; hän seisoi siinä suuri esiliina -pään yli ja värisi kuin haavan lehti. Mitä Lassiin tulee, niin hänen -kasvoissaan kuvastui melkein vastustamaton halu saada olla muassa, ja -hänen ilonsa oli siis suuri, kun hänen isäntänsä huudahti: - -"Tätä en kestä! Moista saaliinhimoista hirviötä! Minun täytyy mennä -sitä vastaan taistelemaan. Vanha mies ja poika saattavat myöskin -ehkä jotain hyödyllistä tehdä. Kiirehdi, Lassi! Tahi kenties oletkin -arkalasta kotoisin?" - -Sanat eivät saata olla niin paljon "sanovaiset" kuin se uhallinen, -vaaraa halveksiva liike, jolla Lassi heitti päätänsä taaksepäin. - -"Mutta, setä hyvä, tie on niin liukas ja ilma niin kylmä; muista -luuvaloasi!" - -"Ja me olemme puolikuolleiksi peljästynnet, jott'emme; uskalla olla -yksin täällä, isä!" - -"Mutta tulla poltetuksi huoneessasi, sitä kai et peljästyisi? Kas niin, -ei mitään naisten loruja nyt! Tule muassa, poika!" - -"Mutta sinä unohdat kalottisi, setä, ja tässä on sinun karvainen -lakkisi sekä sauvasi, ja nämät mustat tallukat täytyy sulla saapasten -päällä olla; senlaisten kanssa ei niin helposti luiskahda." - -Julia -- sinä silmänräpäyksenä, jona hänen setänsä nosti jalkaa, -polkemalla vahvistaakseen, ett'ei nuo mustat tallukat milloinkaan -hänen jalkaansa tulisi -- veti ketterästi toisen niistä hänen -jalkaansa, jonka jälkeen setä hyvänsävyisesti antoi toisenkin jalkaansa -vetää. - -Kun provessoria ja Lassia ei enää voinut nähdä, niin tytöt palasivat -sisälle. Julia sytytti lampun, Camillan taukoamatta tulta tarkastaessa. -Kauan ei viipynyt, ennenkuin pieni Tiina aukaisi oven. Hän oli vaalea -kuin ruumis ja itki sekä valitti. - -"Kotoni palaa, minä olen varma siitä! Oi, Herra Jumala, äiti! ja pieni -sisko! ja se vähä, mikä meillä on, ei kortistakaan vakuutettuna! Ja -minun uusi huivini ja kattuunihameeni, joka heillä on minua varten -tallessa! Minun täytyy mennä sinne; äiti raukkani, peljästys voi hänet -tappaa. -- Rakkahimmat neiti kullat, antakaa minun toki mennä!" - -"Ei, Tiina, me emme tohdi; se on jo kyllä pahasti, että muut ovat -menneet. Sinun täytyy välttämättä jäädä!" - -"Olkaa armelijaat! Minä pelkään kadottavan! järkeni!" -- ja pieni Tiina -väänteli epätoivoisena käsiään. - -"Katso häntä, Camilla!" kuiskasi Julia. "Voi, hän on todellakin -heikko turva. -- Älä itke, Tiina, vaan mene Jumalan nimeen, kosk'et -muuten voi mitään rauhaa saada. Tulen suunnasta päättäen ei palo ole -sielläpäin, missä sinun vanhempasi asuvat; vaan sinä tietysti et sitä -usko, ennenkuin omin silmin nähdä saat. Ota sauva kaapista ja paksu -huivi, Tiinaseni, ja ole hyvällä mielellä sekä kävele kaikin mokomin -varovasti!" - -Tiinalle ei tarvinnut tätä kahdesti sanoa, ja silmänräpäyksen kuluttua -hän kiirehti kaupunkia kohden. - -"Mutta, Julia, älä nyt toki pois mene! Minne aiot? Minä en tohdi yksin -olla." - -"Minuutiksi vain, Camilla. Minä lämmitän lasillisen portviiniä isällesi -ja tuon hänen yönuttunsa sekä tohvelinsa; sitten teen tulen Tiinan -kakluuniin ja paistan pari omenaa hänelle ynnä Lassille. Jos et tohdi -yksin olla, niin tule muassa!" - -Julia toimitti tyynenä ja malttuneena pienet askareensa, ja pian -seisoivat taas molemmat serkukset akkunan ääressä. - -Nyt alkoi tuulla kovemmin; uuninpiipussa vinkui ja humisi, kello -vongahteli taukoamatta, liekit heittivät punertavaa valoaan valkoiselle -lumelle ja tyttöjen kelmeille kasvoille; toinen heistä näytti niin -peljästyneeltä, toinen niin murheelliselta; he syleilivät ehdottomasti -toisiaan. - -"Voi niitä onnettomia ihmisparkoja, Jumala olkoon heille armollinen!" - -"Jos meillä vain olisi isä kotona! Jumala suokoon, että tämä ikävä, -kauhea ilta kuluisi! Minusta tuntuu, ikäänhuin jotakin hirveätä olisi -tulossa." - -Yhä kiihtymistään kiihtyi tulipalo ja levitti kauhua kaikkialle, mihin -sen saattoi nähdä. Noin puolen peninkulmaa siitä rakennuksesta, jonka -asukasten kanssa olemme tutustuneet, oli saman maantien varrella vanha -ravintola, jossa suuri levottomuus ja sekasorto vallitsi, kun vanha -paloruisku piti vedettämän esiin säilöpaikastaan ja lähetettämän -taisteluun. - -Ruumiikas isäntä seisoi kädet sivuilla; kaikki piiat, rengit ja pojat -olivat kokoontuneina pihalle, eikä kenkään pitänyt pienintäkään huolta -vieraasta, joka kylmässä huoneessa edestakaisin asteli. Huoneen akkunat -olivat jäässä, ja kurja, savuava talikynttilän kulu valaisi sitä vain -niukasti. - -Tuo vieras oli vielä voimakas, vanha mies, jolla olivat harmaat hiukset -ja parta sekä pöyhkeä ryhti. Hänen pukunsa oli halvempi-arvoisesta -kankaasta sekä vanhanaikaista kuosia. Tuuheat kulmakarvat olivat -taajasti yhteenvedetyt, ja koko hänen katsannostansa kuvastui viha ja -suuttumus. Oikeassa kädessä hän piti kokoonpuristettua kirjettä, jonka -hän kuitenkin äkisti repi palasiksi ja tallasi niitä. - -"Matkusta sinä, poika! Kauas saat matkustaa ja kauan, ennenkuin minä -myöten-annan -- en milloinkaan!" - -Tuon vihanpurkauksen perästä hän taas jatkoi kiivasta käyntiään, -huomaamatta tulipaloa ja hälinää tahi ainakin huolimatta niistä. -Hyväntahtoinen ääni porstuassa veti toki puoleensa hänen huomionsa; se -oli arvattavasti emännän ääni. - -"Rakas Anna Liisa", sanoi hän, "koeta nyt malttaa sen verran, että voit -mennä noutamaan olutpulloa, jota tuo tuolla sisällä pyysi!" - -Vanha herra otti askelen takaperin, ja hänen huulensa vetäytyivät -ilkulliseen hymyyn. - -"Tuo tuolla sisällä", hän toisti, "se tarkoittaa minua muka! -Niin, niin, ei ole haitaksi kulkea joskus maailmalla, lainaamatta -loistoansa uljasrotuisista hevosista, tupsuista ja palvelijaparvesta. --- Tuo korkeasti ylistetty, kunnioitusta herättävä ulkoasu se on, -joka kaikkialla vaikutuksen tekee, ha-ha-ha! Korkeintaan luullaan -minua vanhaksi alaupseeriksi. Ja kuitenkin minä kyllä saisin teidät -juoksemaan, jos tahtoisin; mutta minä halveksin sellaista. Hän löi -rintaansa, jossa tuo salaperäinen mahti luultavasti makasi." - -Kun hän hetkisen oli odottanut olutta, jonka tuomiseen Anna Liisa ei -varmaankaan ollut tarpeeksi mielenmalttia saanut, niin hän kadotti -kokonaan sen rahtusenkin kärsivällisyyttä, joka hänen osakseen oli -sallittu, ja jätti kovasti kiukuissaan huoneen, otti hevosensa tallista -ja ratsasti pois. - -Tie oli liukas, ja hevonen pelkäsi punaisia liekkejä; mutta sen herra -ei säästänyt sitä, vaan kannusti sitä yhä rivakkaankaan juoksuun. -Vähän väliä puhkesi hänen sisässään riehuva kapina yhteen ja toiseen -huudahdukseen: - -"Itsekkäisyys, itsekkäisyys, sinä se olet, joka hallitset, sinä, sinä -yksin! Kas, nyt juoksee kansa kaikkialta auttamaan ja pelastamaan, -miten sanotaan; mutta kuinka usein riennetään vain ryöstämään sitä, -jonka liekit ovat säästäneet. -- Uhkamielinen, ilkeä poika! Mutta -ole varuillasi, minä olen raudasta! Minä en usko missään olevan -hyvää; kaikkialla itsekkäisyyttä, itsekkäisyyttä; mairittelua hyvän -työn edellä, kiittämättömyyttä jälkeenpäin. Mitään hyvää ei ole -minussakaan, ja miksikä sitä olisikaan? Kenkään ei ole mitään uhrauksia -minun tähteni tehnyt enkä minä kenenkään tähden; se lyö yhteen; -itsekkäisyyttä, itsekkäisyyttä!" - -Hän veti ohjista ja ajoi nelistä, synkkämielisenä, yhtä vääränä -itseänsä kuin muitakin kohtaan. - -"Uskoisinko", hän jatkoi, ottamatta vaaria hevosen kompastumisesta, -"että korkeampi olento johtaa asiain menoa, huolii siitä, mitä me -matoset toimimme; en, en, en, sitte ei kävisi siten kuin käy; sokea -sattuma hallitsee, se ainoastaan! Eteenpäin, eläin, eteenpäin!" - -Mutta hevonen ei tahtonut eteenpäin; se peräytyi siltä peilikirkkaalta -jäätiköltä, joka pumpulta antautui provessorin huonetta päin. Kuun -valo, tulipalo ja valo akkunasta, jonka ääressä tytöt seisoivat, teki -seudun kirkkaaksi kuni keskellä päivää. - -"Sokea sattuma, se ainoastaan! Eteenpäin! Minä en anna myöten!" - -Nämät sanat olivat tuskin ratsastajan huulilta tulleet, ennenkuin hän -makasi kivimuuria vastaan heitettynä, ja vapautunut hevonen, omasta -rohkeudestaan peljästyneenä, nelisti takaisin. - -Julia ja Camilla kiirehtivät ulos ja onnistuivat yhdistetyin yrityksin -nostaa vieraan ylös. Hän tunsi tuimia tuskia käsivarressa ja päässä; -toiselle jalalleen hän ei voinut nojata, ja ainoastaan suurella -vaivalla hän, molempien tyttöjen johtamana, saattoi huoneesen -hoiperrella. Siellä hän nyt virui sohvalla eikä voinut, vaikka -hänellä olikin luja tahto ja suuri itsensä hillitsemisen voima, -tuskanhuudahdusta estää. - -"Minä en voi sitä auttaa, nuoret neitini: minun on pakko tehdä teille -se haitta, että kuolen täällä." - -"Voi, ei, Jumalan avulla, ei! Kun meillä vain ei olisi niin pitkää -matkaa tohtorin luokse." - -"Jos Tiina olisi kotiin jäänyt, Julia, niin hän olisi nyt voinut -tohtorin noutaa." - -"Sinä olet aivan oikeassa; se on minun vikani, ja sen vuoksi minä itse -tahdon tohtorin noutaa." - -"Sinä? Mistään hinnasta maailmassa en tohdi olla yksinäni täällä." - -Vieno puna levisi Julian kasvoille, ja hän sanoi päättävästi: - -"Jompikumpi kahdesta, serkku: toisen täytyy jäädä, toisen lähteä; sinä -saatat valita!" - -"Se ei tapahdu; minä en voi sallia kummankaan teistä lähtevän. Minusta -loppua tekemään ei mitään lääkäriä tarvita; minä kyllä sitä ilmankin -kuolen." - -"Kosk'ei sitä saata välttää", sanoi Camilla, puoleksi itkien, "niin -mene sitte; mutta sitä saat katua sinä Julia, jos minä menehdyn -kaikkein näiden hirmujen tähden." - -"Sinä et menehdy, oma pikku Camillani; suo anteeksi, jos olin ylen -innokas! Ole nyt niin levollinen kuin voit, ja te, herrani, luottakaa -siihen, että minä kiiruhdan." - -"Ja te aiotte todellakin tohtia lähteä ulos ihmisistä tyhjälle, -liukkaalle tielle, kylmänä, pimeänä yösydännä, vanhan, oudon miehen -tähden?" - -"Tämä lämmin päällysvaate suojelee minut kylmää ja sauva liukastumista -vastaan; kun Turvani on seurassani, niin en ole yksinäni, eikä ulkona -pimeä ole, ei, sen pahempi! vaan varsin valoisa, aivan liiaksi valoisa." - -"Aiotko ottaa Turvan kanssasi? Hän oli minun ainoa lohdutukseni!" - -"Suuri synti olisi siis se sinulta riistää. Hyvästi! Ei, odottakaa -hetkinen!" - -Hän kiirehti sivuhuoneesen ja palasi sieltä, kainalossa muutamia -tyynyjä, joiden avulla hän laittoi joltisen mukavan vuoteen vanhalle -herralle. Tämä katsoi kummissaan, tutkivasti ja kysyvästi tuota hienoa, -sievää muotoa ja silmiä, jotka tirkistelivät mustan päähineen alta, -tarkastellen häntä ystävällisesti ja sääliväisesti. "Mutta, lapsi, -ettekö pelkää?" - -"Pelkään, minä pelkään, ettette saa apua ajoissa; toinen levottomuus -karkoittaa toisen." - -Julia otti käteensä jykevän pahkurasauvan -- jonkalaatuisia aseita -tässä talossa näytti olevan yltäkyllä -- veti päällysvaatteen tiukasti -ympärilleen, antoi Turvalle merkin, ettei se saanut seurata, nyökkäsi -ja lähti. - -Kläppääminen kuului yhä; vieras vaikeroi. Turva seisoi pystyssä, -etujalat ovea vastaan ja ulvoi, kun ei saanut holhoojaansa seurata. -Camilla istui kokoonkurtistuneena akkunan ääressä, väristen jokaisesta -äänestä, melkein kivettyneenä kauhusta, ajatellessaan sitä, että -tuo kammottava vieras kentiesi kuolisi nyt, hänen kanssansa aivan -kahdenkesken ollessaan. Hänelle oli siis helpotukseksi, kun tuo vieras -rupesi puhelemaan. - -"Miksi ei koira saanut seurata? Kuulkaa, kuinka se valittaa; eihän -siitä mitään lohdutusta voi teille olla. Nyt hän, lapsi raukka, kulkee -siellä yksinään!" Ja vähällä oli, ettei hän sanonut: "Jumala häntä -varjelkoon" -- vaan sitä hän ei kuitenkaan sanonut. - -"Hän ei pelkää", sanoi Camilla; "hän ei ole sellainen kuin muut." - -"Ei, sellainen hän ei todellakaan ole! -- Mutta missä minä oikeastaan -olen? Kenen luona?" - -"Te olette isäni, provessori Bruusin, luona. Hän on ollut rehtorina, -vaan hän sai, tahi oikeammin, otti eron. Pojat suututtivat häntä -aina, ja hän rankaisi heitä joskus vähän liiaksi, luullakseni; mutta -jäljestäpäin hänellä oli ankarimpia omantunnon soimauksia. Nyt hän elää -pensionistaan ja kuluttaa aikansa kreikkalaisia teoksia kääntämällä." - -"Entä se toinen nuori tyttö?" - -"Hän on isäni veljentytär; hän on orpo ja on tässä perheessä aivan kuin -oma lapsi; niin, tietty se, hän maksaa puolestaan ja pitää itsensä -vaatteissa." - -"Hänellä on siis omaisuutta?" - -"Niin, hänellä onnellisella on kahdeksantuhatta riikintaaleria." - -Pitkä vaitiolo seurasi tuota vastausta. - -Camilla loi sillointällöin levottoman syrjäkatsahduksen kutsumattomaan -vieraasensa, joka ei enää valittanut, vaan makasi sohvalla kelmeänä -ja yhteenkiristetyin hampain. Kerran hän melkein luuli vieraansa -kuolleeksi; mutta kun hän peljästyksissään ryntäsi ylös, etsiäkseen -turvaa toisessa huoneessa -- hän ei millään ehdolla olisi tohtinut -yksinään kuolleen kanssa olla --, niin sairas käänsi päätään ja kysyi -raukeasti, oliko tohtori tullut. - -"Oi, ei, valitettavasti! Te ette saata odottaa hartaammin kuin minä. -Ettekö tahdo vähän vettä juoda?" - -Värisevällä kädellä hän kurotti lasin vettä, hyvin tyytyväisenä -itseensä, kun velvollisuuden tunto ja sääli voittivat hänen pelkonsa -lähestyä vierasta. - -Vihdoinkin seisahtuivat vaunut portin eteen: Julia astui sisälle, ja -häntä seurasi turkkeihin hyvästi kääritty tohtori. - -"Kas vain, minua iloittaa", huudahti sairas vilkkaasti, "että olette -loukkaantumatta ja eheillä jäsenillä; minä olen ollut kovin levottomana -teidän tähtenne, minun urhea nuori tyttöseni. -- Hyvää iltaa, herra -tohtori; suuria toiveita tässä tietysti ei ole, kun saatte kokonaan -laastaroita vanhan miehen, joka on runneltuna ja rikkimusertuneena; -onnistuminen tässä olisi todellakin mestariteos." - -Lääkäri kuunteli kummastuneena näitä sanoja ja alkoi sitte vikoja -tutkia. Kauan ei viipynyt, ennenkuin hän selitti, että haava päässä oli -vähäpätöinen, että oikea käsivarsi ja kalvosin oli murtunut, että vasen -jalka oli pahasti nyrjähtynyt, ja että muuttaminen olisi suurimmassa -määrässä tuskia tuottava sekä epäilemättä tuottaisi vahingollisia -seurauksia. - -"Eikö kävisi päinsä, että hän saisi jäädä tänne?" kysyi lääkäri. - -Vieras silmäili tyttöjä, jotka taas silmäilivät toisiaan. "Se ei -luonnollisesti voi käydä päinsä", sanoi vieras. "Se voi ja sen pitää -käydä päinsä. -- Jos sinä, Camilla, vain tahdot antaa minulle sijan -sohvallasi, niin minun huoneeni on teidän käytettävänänne; minä vain -laitan sen vähän järjestykseen, niin te saatte muuttaa sinne viiden -minuutin kuluttua." - -Lääkäri ja molemmat serkut kantoivat hetkisen perästä sairaan sievään, -pieneen huoneesen, jossa pehmoinen vuode tarjosi hänelle ainoan -ajateltavan virvoituksen. Unen ja voimattomuuden välinen tila valtasi -hänet nyt, ja vasta usean tunnin kuluttua hän heräsi tajuunsa sekä -kuuli meluavia ääniä viereisestä huoneesta. - -"Kun kissa on poissa, niin rotat tanssivat pöydällä", huusi vihainen -ääni; "mutta ulos hänen pitää mennä, vaikka minun itse täytyisi hänet -maantielle heittää. Moista historiaa en ole milloinkaan kuullut! Niin, -mepä olemme rikasta väkeä, pohatoita, käyttäydymme kuin miljoonain -omistajat, ei edes oma perhelääkärimmekään ole kylliksi hyvä, kallein -kaupungissa pitää noutaa. Ukko on luonnollisesti köyhä kuin rotta, -ja minä saan maksaa kaikki; mutta sitä minä en tee, en killinkiäkään -maksa!" - -"Nyt minä saan luvan puhua, setä hyvä", kuinka ihmeellisen lempeältä, -melkein veitikkamaiselta kuului tämä ääni tuon vihan kosken kuohumisen -perästä. "Minä kävin meidän lääkärimme luona; vaan kun en tavannut -häntä, niin otin toisen, sillä luonnollisesti tarvittiin apua heti. -Mahdollisesti jaksaa vanha herra itse maksaa; jos hän ei jaksa maksaa, -niin Jumala olkoon ylistetty ja kiitetty, kun Hän sallei hänen -kristillisten ihmisten käsiin joutua. -- Lääkkeet ja lääkärin maksan -minä." - -"Sinä! Sitte et tälläkään erällä saa mitään kelloa, pieni hupsu." - -Tuosta keskeytyksestä huolimatta jatkoi Julia: - -"Kun sinä, setä kulta, olit poissa, niin minä luulin sen olevan -sinun tahtosi, että tekisimme sinun periaatteidesi mukaan, ja juuri -niin olemme nyt tehneet. Minä en milloinkaan olisi tohtinut sinun -rehellisiin silmiisi katsoa, jos olisimme toisin tehneet. Tule -katsomaan oven raosta, setä, kuinka kelmeänä hän siellä makaa; hän -nukkuu, raukka! -- Jumalan kiitos, että tuli on sammutettu, ja että -rakas setä on taas kotona; ja sinä pelastit yhden ihmishengen! Jumala -siunatkoon sinua; minä olen oikein ylpeä. Tässä ovat yönuttusi ja -tohvelisi sekä oiva lasi viiniä lämmittämään urosrintaasi; mutta -ensinnä sinun täytyy suudella minua ja sanoa, ettet ole vihoissasi." - -Mies sängyssä kuuli joka sanan, ja tuntui juuri kuin jotakin kovaa -hänen sisässään olisi sulanut, ja kyynelet tulivat hänen silmiinsä. -Provessorin kiivaus häntä tosin vähän alussa peloitti; mutta hän arvasi -pian, että se oli enemmän meluava kuin vaarallinen, enemmän jyrisevä -ukkonen kuin hävittävä salama. Mitä enemmän tyttö puhui, sitä enemmän -sedän viha lauhtui murinaan, joka heikkenemistään heikkeni ja vihdoin -loppui isälliseen syleilyyn. - -Oli niin hiljaista tuossa pienessä asunnossa; kaikki nukkuivat -rauhassa urostöidensä jälkeen -- Lassi oli pelastanut erään vanhan -rouvan lempikissan liekkeihin kuolemasta -- niiden kauhujen ja -mielenliikutusten jälkeen, joita he olivat kokeneet; Julia yksinänsä -valvoi sairaan vuoteen ääressä. Sairas tarkasteli häntä kauan, ja -näytti juurikuin hän tuossa maatessaan tuumailisi jotakin kolttosta. - -"Haluatteko mitään?" kysyi Julia. - -"Minä halusta vähän puhuisin kanssanne. -- Katsokaa, rakas, nuori -neitini, minä pelkään, että kaikki nämät menekit nousevat yli minun..." - -"Oi, sitä seikkaa te ette saa ajatella; te olette meidän vieraamme, ei -sanakaan siitä! -- Tässä minulla on paperia ja mustetta; jos haluatte -surkuteltavasta onnettomuudestanne kertoa niille, jotka teille ovat -rakkaat; niin minä kenties voisin kirjoittaa teidän sanelemisenne -mukaan." - -"Minä olen matkalla, eikä minua varsin pian odoteta kotiin; kenkään ei -ole minun tähteni levoton. Niille, jotka ovat minulle rakkaat!" kertoi -hän jonkinlaisella katkeruudella; "minulla ei ole ketään, jotka ovat -minulle rakkaat." - -Julia kohensi hellästi ja säälivästi kätösellään päänalaista; sitte hän -asetti varovasti kylmän kääreen sairaan käsivarren ympärille, antoi -hänelle rauhoittavaa rohtoa ja istui sitte hänen vuoteensa ääreen. - -"Oletteko panneet minun kapineeni talteen?" kysyi sairas äkisti ja -kiivaasti; "te vastaatte siitä, ettei kenkään saa minun päällystakkiani -käsiinsä!" - -"Minä aukaisen kaapin, -- nähkää, tuossa riippuu takki, ja siinä se on -riippuva, kunnes te paranette. Mutta saanenhan luvan tietää, miksi minä -nimitän teitä, herrani." - -"Pölkyksi tahi Kiveksi, miten itse haluatte." - -Tyttö silmäili levottomasti häntä; oliko kuume jo ilmestynyt? Hän luuli -niin ja tuli siitä vakuutetuksi, kun sairas aamupuolella yötä ryntäsi -ylös ja huudahti: "Minä en anna myöten! Ei, minä en anna myöten!" - -Varsin väsyneenä ja tuimissa tuskissa heräsi sairas seuraavan päivän -aamupuolella. Kirkas talvi-aurinko tirkisti puoleksi sulaneiden -ruutujen läpitse; tuli räiski välkkyvässä kakluunissa; kanarialintu -sävelteli sievässä häkissä, ikäänkuin tahtoen hämmentää provessorin -pauhaavata ääntä, joka viereisestä huoneesta kuului. - -"Lassi, oletko koskenut papereitani, könsikkä! Vai, et ole; no sitte se -on Tiina; kyllä minä opetan Tiinan papereitani koskemaan." - -Viipyi hetkisen, ennenkuin sairas herra ehti kokoomaan ajatuksensa ja -muistamaan, missä hän oli; mutta heti oli hänellä kaikki selvillä, ja -tuo melu tuntui hänestä niin omaperäiseltä ja hauskalta. - -Oliko tuolla nuorella tytöllä ollut minkäänlaista itsekästä syytä -lähtemään vaaralliselle tielle yösydännä hänen tähtensä, antamaan -pienen, hupaisan kamarinsa hänelle, valvomaan hänen vuoteensa -ääressä? Ei, tuhat kertaa ei; hänen tuli vain omaa onnettomuuttansa, -omaa saamattomuuttansa kiittää siitä, että hän tunsi itsensä aivan -lämpöiseksi sydämestä. - -"Mikä onni", hän ajatteli, "jos olisi tuollainen tytär. Mutta minä olen -lapseton, sillä tuota uhkamielistä poikaa minä en tahdo ajatella; hän -luultavasti iloitsisi, jos hän tietäisi, mitä minä kärsin." - -Ja herra parka kärsei todellakin kovin, niin kovin, että kuume -päiväkaudet riisti häneltä tajun. Vähitellen hän toki parani, ja -hän makasi tyynenä ja kärsiväisenä vuoteellaan, teki havainnoita -ympäristöön, tutkei perheen tapoja ja sen jäsenten luonteita. - -Herra Steenillä -- sen nimen tuo vieras herra itselleen sanoi -- oli -sydämellinen huvi provessorin kiivaudesta, ja hän oli aivan halukas -piilottamaan pitkän Lassin sänkynsä alle ja siten vapauttamaan hänet -hyvin ansaitusta rangaistuksesta. Tuo piilopaikka tuli toki pian -keksityksi, ja rikollinen, piittaamatta siitä, minkä vaikutuksen se -sairaasen teki, vedettiin esille ja löylytettiin aika lailla eräällä -noista paksuista sauvoista. Poika, kun ei muuta voinut, antoi lyöntien -sataa selkään eikä muuttanut muotoansakaan, ja oikeastaan vaikutti -rankaistus enimmin itse isäntään, joka tuli aivan voimattomaksi ja -hengästyneeksi, kun hän löi ja opetti moraalia yht'aikaa. - -Pikku Tiina sai myöskin paljo nuhteita, jotka tuottivat hänelle useita -kyyneleitä, kun hän, toisten lailla, ei milloinkaan käsittänyt, -ettei se oikeastaan ollut niin pahasti tarkoitettu. Sellaisten -kohtausten välttämiseksi hän koki peittää provessorin silmät, hiipi -kuni kissa, sanoi valheita, vältti julkisuutta, joka ilmi tultua -vihastutti provessoria kymmenkertaisesti enemmän. Camilla myöskin -poistui mieluisasti isän edestä, mutta Julia sen sijaan astui esiin -levollisesti ja rohkeasti sekä osasi aivan oivallisesti saada hänet -malttumaan ja rauhoittumaan. - -Herra Steen ei milloinkaan väsynyt nuorta emäntäänsä tarkastamasta, -eikä hän mielellään ottanut rohtoja eikä hoitoa muiden kuin hänen -kädestään. Julian liikkeet olivatkin niin lempeät ja keveät; -jokainen hänen tekemänsä pieni palvelus tuli suoraan sydämestä; -hän tiesi aina niin hyvin, kuinka sairas sen tahtoisi tapahtumaan. -Jotakin rauhoittavaista oli hänen äänessään, yksimpä hänen paljaassa -läsnäolossaankin. Kun hän istui pienen ompelupöydän ääressä -yksinkertaisessa vaan aistikkaassa puvussaan ja työskenteli niin -ahkerasti, niin herra Steen tarkasteli häntä tarkoin ja luuli -havaitsevansa jotakin kärsimyksen ilmausta noissa sievissä kasvoissa; -mutta se haihtui heti kun hän havaitsi herra Steenin häntä silmäilevän, -ja hän vastasi noita silmäilyjä iloisella hymyilyllä. - -Herra Steen ja Julia väittelivät vähän väliä mielipiteistä ja -suhteista. Herra Steenin terävä ihmistuntemus ja pureva sukkeluus -saattoi Julian tavallisesti täydelliseen häviöön, ja hehkuvin kasvoin -sekä kyynelsilmäisenä Julian täytyi vaijeta, innolla puolustettuansa -vakuutustaan. - -"Nyt annatte minulle voiton, nuori neitini?" - -"Sen teen; vaan minua ei ole täydelleen kumottu, minä toivoisin, että -joku paremmin ajaisi asiaa minun puolestani." - -"Voitto on siis kuitenkin minun?" - -"Niin, voitto minusta." - -"Minä siis mielin tehdä tunnustuksen", sanoi herra Steen hymyillen. -"Minun kylmät, järkiperäiset muistutukseni eivät, vaikk'ette niitä -saata kumota, ollenkaan tunkeudu teidän sieluunne, vaan teidän -tunteidenne purkaukset -- jos niitä niin saan nimittää -- vähitellen -tunkeutuvat yksin kiveenkin. -- Usein pitkän elämäni ajalla olen ollut -oikein kyllästyneenä ja tuskastuneena niihin suhteihin, joihin aika, -tapa ja sattumus minut on saattanut ja olen toivonut saavani alottaa -elämäni uudelleen, oppia tuntemaan uusia ihmisiä, kokoomaan uusia -kokemuksia. Tämä toivo on nyt totisesti toteutunut; minä olen täällä -alkanut elämän uuden osan, niin ihmeellisen, että se minusta on melkein -kuin uni." - -Herra Steenin puheen keskeytti onnettomuutta ennustava kalahdus -kyökissä ja sitä seuraava oven paiskaaminen, provessorin kimeä ääni ja -Tiinan hätäytynyt puolustus: - -"Se oli Lassi enkä minä! Lassi enkä minä!" - -"Mutta mitä Lassi ruokavadilla olisi tehnyt, sen nauta; kas niin, itkeä -tillitä nyt, siitä kai lähtee apua!" - -Sellaiset pienet taloudelliset vauriot tuottivat vaihdoksia -rauhallisessa elämässä. Viikkoa ei kulunut ilman, ett'ei Lassin -täytynyt mennä kaupunkiin posliinipuotiin. Pikku Tiina ei itse -milloinkaan rikkonut mitään; mutta hän oli erinomaisen hidas -askareissaan ja olisi niihin pahanpäiväisesti takertunut, jos ei Lassi -olisi auttanut. Se oli poika, joka joutui. Veden tuonti, lakaiseminen, -kuuruu, veisten tahkominen, kaikki kävi kuin tanssi. Akkunain ja lasien -peseminen oli häneltä tosin kielletty; mutta Tiina ei milloinkaan -päässyt paikasta pois, ja niin Lassi uskalsi yrittää, vaan silloin -kuului pian roiskis, räiskis. - -Alussa provessori Bruus oli sairaalle vieraalleen aivan ystävällinen; -mutta kauan ei viipynyt, ennenkuin he syöksyivät yhteen. Herra Steen -ei antanut itseään koulupojan lailla kohdella, eikä provessori -saattanut mukautua siihen tyveneen, melkein etevämmyyttä osoittavaan -tapaan, jolla herra Steen hänen intoansa kohteli. Provessorista oli -muutoin herra Steenissä jotakin puoleensa vetävää, hänestä herra Steen -oli elävä arvoitus. Mikä ja kuka oli tuo mies, joka, tutustuneena -melkein kaikkeen, oli ollut melkein kaikkialla ja niin kursailematta -vastaanotti hoitoa ja huolenpitoa? - -"Miksikä on niin kiire?" kysyi tuo vieras eräänä aamuna huhtikuun -lopulla, "ja miksikä Camilla neiti on niin hilpeä ja iloinen?" - -"Kaupunkiin tulevat suuret tanssihuvit; ompa silloin syytä iloinen -olla", vastasi Camilla ja pyöri ympäri vastahakoisen Turvan kanssa. - -"Vai niin!" Herra Steen heitti silmäilyn Juliaan, jonka hyppyset -lensivät niin reippaasti edestakaisin vaaleansinisellä harsolla. -"Aikoneeko hänkin mennä?" ajatteli herra Steen, ja kun molemmat tytöt -hämärässä jättivät huoneen, niin hän huudahti, melkein nuhtelemalla: -"Vai niin, vai aikoo hän kuitenkin mennä." - -Hän oli oikein suuttuneena ja tunsi itsensä pettyneeksi, vaan hän -malttui toki pian. - -"Itsekkäisyyttä, itsekkäisyyttä olen niin usein valittanut; mutta se on -täällä, se on minussa itsessäni. Sellainen vanha hylky minä olen! Hän -on monta viikkoa uhrautunut minun tähteni, enkä minä suo hänelle yhtä -iloista iltaa." - -Niin pitkälle hän oli yksinpuheessaan tullut, kun ovi aukesi, ja Julia -astui sisään, jokapäiväiseen pukuunsa puettuna ja kahta kynttilää -kantaen sekä hänen perässään Camilla, joka näytti oikein sievälle -vaaleansinisessä leningissään, valkoisia kukkia hiuksissa. - -"Mitä pidätte, herra Steen, eikö minulla ole kunniaa siitä, että olen -hänet pukenut? Hyvästi, ystäväiseni, huvittele itseäsi nyt kunnon -lailla ja ole varovainen; varo vetoa äläkä syö hyytelöä hiestyneenä -ollessasi. Hyvästi, hyvästi!" - -"Minun pitäisi tosin", sanoi herra Steen, kun vaunut, joissa isä ja -tytär olivat, vierivät pois, "minun pitäisi tosin sanoa, että minun -tekee pahaa, kun te jäätte kotiin, mutta se olisi teeskentelyä." - -"Minua ilahduttaa, että olen tullut vähin tarpeelliseksi teille. --- Meillä on oleva oikein hupaista; minä valmistan teepöydän tänne -teidän luoksenne. Kukkia meiltä ei ole puuttuva; mitä pidätte näistä -kevät-esiköistä ja punaisista vuokoista? Ne ovat meidän omasta pienestä -puutarhasta; minä rakastan niitä kevään enteinä." - -"Joka nyt saattaisi kerrankin pelata sakkia!" sanoi vanha herra -huoaten, kun tee vietiin pois. "Invaliidina ei ole niinkään hauska -olla." - -"Kenties se kuitenkin käy päinsä; te käskette ja minä muutan meidän -kumpaisenkin puolesta." - -Kolme kertaa hävisi Julia kummankin puolueen mielihyväksi. Herra Steen -kertoi sitte iloisia juttuja matkoiltaan; mutta äkkiä hän taukosi -niistä ja sanoi: - -"Neiti Julia, te kuuntelette nähtävällä mieltymyksellä ja hymyilette, -mutta turhaan koetan minä houkutella teiltä sydämellistä hymyilyä. -Minä en ole koko tässä perheessä oloni ajalla teiltä kuullut helisevää -naurua, eikä vanhuksen korvaa iloita mikään niin paljon kuin raitis -nuorison hymyily; -- mutta minä pelkään, että olen tuskastuttanut -teitä." - -"Ette ollenkaan; mutta aika on kulunut paljon, ja te tarvitsette lepoa. -Minä sytytän yölampun. Tohtori sanoo, että te nyt parhaiten tarvitsette -vahvistavaa unta." - -Kello oli yhden maissa, kun herra Steen aukaisi silmänsä virkistävän -unen jälkeen; hän havaitsi heti Julian, joka istui pää käsiin -painuneena ja itki. Se oli hiljaista, syvää, toivotonta itkua. Herra -Steenin mieleen juolahti, että tyttö kenties suri sitä, ett'ei hän -ollut muassa tanssihuveissa, ja hän huudahti: - -"Teidän olisi pitänyt mennä muassa! Teidän ei olisi pitänyt sellaista -uhrausta minun tähteni tehdä." - -"Minä luulin teidän nukkuneen", vastasi Julia, pyyhkien nopeasti -kyynelet pois. "Kuka puhuu uhrauksesta? Tarkoitatteko tanssihuveja? -Pyhästi saatan vakuuttaa, ett'en niihin missään tapauksessa olisi -mennyt." - -"Ja te olette tuskin yhdeksäntoista vanha, se on käsittämätöntä! -- -Minä pelkään, että teillä on ollut suuria murheita." - -"Minulla ei ole isää eikä äitiä", vastasi hän hiljaa. - -"Se ei tule yksin siitä; tulkaa lähemmä, lapsi! Oi, ovatko ihmiset -olleet häijyjä ja viekkaita teitäkin kohtaan?" - -"Ei, ei, he ovat olleet hyviä minulle." - -"Mutta kohtalo on ollut kova?" - -"Kohtalo! Minä nimitän sitä rakkaaksi Kaitselmukseksi, joka ei -milloinkaan ole eikä saata olla kova. Se murhe, joka minua painaa, -on minun parhaakseni, muuten olisin siitä kyllä säästetyksi tullut, -sen uskon varmasti; kerran olen sen täydellisesti käsittävä; jossakin -määrässä havaitsen sen jo nyt. Nyt, kun minulla itselläni on ristini, -tunnen enemmän sääliväisyyttä muita kohtaan, ja minusta tuntuu -ikäänkuin pitäisin heistä enemmän ja olisin paremmin tilaisuudessa -heitä lohduttamaan; oikein iloisena ollessa ei surua käsitä. -- Pienenä -lapsena leikitsin ja melusin kerran huoneessa, jonka viereisessä -huoneessa vanha emännöitsijämme sairaana makasi. Äiti varoitti minua -olemaan hiljaa, ja minulla oli parahin tahto, vaan unohdin kuitenkin -heti sairauden ja varoituksen; vihdoin koetin likistää sormeani -oven raossa, ja kun sitä koski, niin saatoin siitä päättää, mitä -emännöitsijä kärsei. Tämä kenties on lapsellinen juttu, vaan se on -tosi, ja minä tunnen tällä hetkellä jotakin samanlaatuista. Milloinkaan -ei saata olla onneton, kun vahvasti ja varmasti uskoo, että kaikki -johdattaa siihen, mikä paras on; enkö ole oikeassa siinä?" - -"Se oli melkein ankarasti! Minun pitää siis uskoa sen olleen -parhaakseni, että löin itseni lähes kuolijaaksi?" - -"Niin, luonnollisesti; siitä olen vakuutettukin." - -"Ehkäpä saatan teitä tuossa uskossa vahvistaa, kun tunnustan, kuinka -kiivastuneena juuri loukkaantumiseni edellä kaikkia ihmisiä kohtaan -olin, kuinka innokkaasti kielsin, ett'ei mikään Kaitselmus ohjaa noita -sydämettömiä olennoita, joita ainoastaan oma hyöty ja itsekkäisyys -elähdyttää. Te luultavasti väitätte, että minun onnettomuuteni oli -oikeudenmukainen rangaistus noista ajatuksista." - -"Miksi sitä rangaistukseksi nimitätte? Sellaisesta uskosta te tietysti -saitte kärsiä sisällisesti paljoa enemmän, kuin mitä sairasvuoteella -maatessanne saatoitte kärsiä, teitä kun siinä ympäröi ihmisiä, joiden -sydämellisestä sääliväisyydestä te ette saattanut epäillä. Minä -nimittäisin sitä armoksi enkä rangaistukseksi." - -"Te arvelette, että minun tulee kiittää murtunutta käsivarttani ja -ruhjottua jalkaani?" - -"Ei saa tehdä pilaa mistään niin totisesta asiasta, herra Steen. Minä -uskon, että meidän tulee olla kiitolliset kaikesta, ja olen varma, -että teidän tulee olla sydämmellisen iloinen, kun jalkanne on niin -parantunut, että saatatte ylihuomenna nousta ylös, ja kun käsivartenne -jonkun viikon perästä saattaa tehtäväänsä tehdä." - -"Minä olenkin kiitollinen, pieni sielunhoitajattareni, ja minä -uskon Herraan, rukoilen Häntä siunaamaan teitä ja tekemään teidät -onnelliseksi. Voi sitä, joka nuo silmät kyynelillä täyttää! Ei, älkää -pudistako päätänne, minä sanon vielä kerran: voi häntä! -- Lapsi -raukka; te ette saa tuolla lailla hymyillä; tuossa hymyilyssä on -enemmän surua kuin teidän kyyneleissänne." - -Seuraavan päivän aamupuolla, kun Camilla istui kertomassa herra -Steenille tanssihuveista sekä, erittäin mainitsematta pieniä riemujaan, -antoi hänen kuitenkin niitä aavistaa, niin Lassi tuli huoneesen, kirje -kädessä. - -"Tämä on Julia neidille", hän sanoi, "missä hän on? Tällä on kiire. -Tuoja istuu kyökissä vastausta vartoomassa." - -"Jumala suokoon, että se sisältäisi jotakin hyvää!" huudahti vanha -herra; "suokaa minun nähdä kirje, älkääkä ravistako päätänne niin -toivottomasti, Camilla neitinen!" - -Hän tarttui siihen innokkaasti; vaan hän oli tuskin päällekirjoituksen -silmäillyt, ennenkuin hän hypähti ylös ja huudahti melkein kiljahtaen: - -"Tämä ei ole hänelle! Tässä on nimi Vibe, neiti Julia Vibe, ja onhan -hänen nimensä Bruus, täytyyhän teidän isänne veljentyttären nimen olla -Bruus." - -"Voi hyvä herra Steen, kuinka te puistelette kipeätä käsivarttanne; -niin te ette totisesti saa tehdä! -- Julian nimi on Vibe; hänen isänsä, -eversti Vibe, oli vain minun isäni velipuoli. Miten tuskaiselta te -näytätte! Niin, siten se käy, kun niin levoton olette; onhan tohtori -teiltä kaiken liikkumisen ankarasti kieltänyt. Haluatteko mitään?" - -"En!" - -Kylmä, karski vastaus suututti Camillaa; hän ei halunnut kauemmin -seurallaan tehdä onnelliseksi moista mörökölliä, vaan meni ulos -huoneesta, jättäen hänet omain ajatustensa seuraan. - -Ja ne olivat myrskyisiä, taistelevia ajatuksia, jotka hänen aivoissansa -kuohuivat, hänen maatessaan niin levollisesti suljetuin silmin. - -Oliko tuo mahdollista? Oliko hänen hellyytensä ja ihmettelynsä esine -sekä hänen vihansa esine yksi ja sama? Oliko Julia todellakin eversti -Viben tytär, sen miehen, joka oli häntä loukannut niin syvästi, ett'ei -kuolemakaan sitä haihduttaa voinut? Eikö tuo ole vain hirveä kuumeen -unelma? Ei, hän oli hereillä; tuossa oli kirje, se oli hänen poikansa -käsialaa; isän kiellon uhalla hän vielä kirjoitti rakastetulleen. - -"Poika, minä en anna myöten! Ja kuitenkin, mitä oli se kuin minä yöllä -sanoin: voi sitä, joka noihin silmiin kyyneleitä tuottaa! Voi, niin, -voi minua; mutta minä en saata antaa myöten. Hiljaa tuolla on Julia; -nyt hän on lukeva kirjeen; oi, minä kärsin hirveästi!" - -Herra Steen makasi pari silmänräpäystä aivan hiljaa, ikäänkuin hän -olisi nukkunut; sitte hän heitti syrjäisesti katsahduksen Juliaan, -jonka hän kummastuksekseen näki panevan tuon kirjeen aukaisemattomana -toisen kuoren sisälle. - -"Mitä te teette?" kysyi hän äkisti. "Eikö se ole synti? Hennotteko -tehdä sille, joka sen on kirjoittanut, sellaisen tuskan, vai -luuletteko, ett'ei se hänelle tuskaa tuota?" - -"Te olette julma, herra Steen", vastasi hän ja kirjoitti -päällekirjoituksen kiireisellä, vapisevalla kädellä. "Te olette -säälimätön! Mieluisesti pitäisin kaiken tuskan yksikseni. Minun täytyy -tehdä, miten teen; parasta kaikki toivo kerrassaan katkaista; ennemmin -yksi suuri tuska kuin monta pientä! Se on ohitse, sen täytyy olla -ohitse; Jumala häntä vahvistakoon ja lohduttakoon! Lassi, tässä on -vastaus. Onko eukko saanut kahvia? Vai on; anna hänen sitte saada tämä." - -Julian oli vallannut levoton into, joka muuten oli hänelle kokonaan -vieras; näytti siltä kuin jos hän olisi peljännyt uljuutensa hänet -pettävän. Sairas makasi, vaikeata taistelua taistellen; toisella -puolella taistelivat kiitollisuus, velvollisuudentunto, isänrakkaus; -toisella puolella vanha vihankauna, taipumaton vallanhimo, pöyhkeys ja -loukattu mahtavuus. - -"Te näytätte niin synkältä", sanoi tyttö pitkän vaitiolon perästä -lempeästi, melkein nöyrästi; "oletteko suutuksissa minulle? Minä olin -äsken todella tyly ja epäkohtelijas; mutta jos tietäisitte, mikä vaikea -silmänräpäys se oli, niin antaisitte minulle anteeksi." - -Herra Steen yritti katsoa häneen, mutta se ei tahtonut oikein käydä -laatuun; eikä hän saattanut ystävällistä sanaakaan sanoa, näyttäymättä -omissa silmissään teeskentelijältä. Olihan hänen voimassaan tehdä Julia -onnelliseksi; mutta hän ei tahtonut; ei, hän ei tahtonut. - -"Minä tarvitsen lepoa", sanoi hän ja sulki taas silmänsä, ja sillä -lailla hän jäi makaamaan, kunnes tuli pimeä, jolloin hän saattoi -Juliata salaa tarkastaa. Julia istui pienessä nojatuolissa kakluunin -edessä; jotakin käsittämättömän liikuttavaista oli koko hänen -olennossaan; hän ei enää vastaan ponnistellut, hän antautui murheensa -valtaan, hän itki. - -Ja tuon eriskummaisen, vanhan miehen sydän pehmeni; kaikkea hän oli -vastaan-ottaa saanut; nyt tuli hänen vuoronsa antaa. Mitä hän antaisi? -Mutta hiljaa! Ken se? Mitkä askelet, mikä ääni! - -"Minun pitää, minä tahdon häntä puhutella!" lausuttiin melkein hurjalla -päättäväisyydellä. - -Sairashuoneen ovi avattiin ja varteva nuori mies astui kiireesti -sisään. Vaikea olisi sanoa, ken näistä kolmesta enimmän liikutettuna -oli, tahi kenen sydän raivokkaimmin löi. - -"Sinä hennoit kirjeeni takaisin lähettää, sinä olisit saattanut antaa -minut hyvästijättämättä matkustaa! Vaan ei, nyt, kun näen sinut, -en saata sinua ollenkaan nuhdella; minulla ei ole sydäntä toistaa, -mitä melkein ajattelin: hän ei rakasta minua. Sillä sinä rakastat -minua; kuoleman synti olisi sitä epäillä; mutta kuitenkin sinä olet -kova, armottoman kova. Kahden ihmisen elämän onnen sinä tahdot erään -vanhan miehen oikkujen tähden uhrata. Sinä luulet tarvitsevasi -sokeasti kuulla sisällistä ääntä, joka meille sanoo, mikä on oikein -ja mikä väärin; mutta sekin ääni saattaa pettää. Sinussa se aina on -uhrautumisen ja itsekieltämyksen kieltä puhuva; sinä tahdot uhrautua, -sinä tahdot totella; mutta niin meidän tulee tehdä vain silloin, kun -se tarpeellista on, nyt sitä ei ole tarvis tehdä. -- Luuletko, Julia, -minun mielivän houkutella sinua siihen, mikä väärin on? Niin totta kuin -on yksi Jumala, sitä en tahdo, vaikka koko onneni siitä riippuisi. -Täysi-ikäisenä mies valitsee itse vaimon itselleen; ja koska isäni, sen -sijaan, että hänen tulisi olla valinnastani ylpeä, kieltää suostuvansa, -niin minä saatan sitä ilmankin olla. Tehköön hän minut perinnöttömäksi; -me saatamme varsin hyvästi äitini perinnöllä elää. Sinä pudistat -päätäsi; mutta olkoon sinun tahtosi kuinka taipumaton tahansa, niin -sinun toki täytyy luvata kerran omakseni tulla, silloin kun ei kenkään -enää meidän välillämme ole. Minä jaksan odottaa; mutta luopua sinusta -en jaksa; sitä en jaksa, Julia." - -"Se on sinun sisällinen äänesi, Harald, joka sinut pettää; se puhuu -intohimojen kieltä; mitä sinä tahdot, sen pitää olla oikein. -- Jumala -siunatkoon sinua; vaan mene! Se on ohitse! Muistatko isäsi sanaa, että -hän kiroisi sinut? Ja minä saattaisin isän kirouksen sinun päällesi!" - -"Oi, mahdotonta on, että sinä, jolla on niin luja usko, saatat -silmänräpäystäkään otaksua, että Kaikkihyvä vanhan syntisen kirousta -tottelee; se on tyhjä ääni, tahi jos se enempi on, jos se jonkun päälle -lankee, niin lankee se takaisin hänen itsensä päälle." - -"Sinä rakastat isääsi, Harald, minä tiedän sen; sinä rakastat häntä -huolimatta kaikesta, enkä minä tahdo teidän -- hänen ja sinun -- -välillenne asettua; oi, jos saattaisin teidät yhdistää! Jos sinä -tahtoisit täyttää viimeisen rukoukseni ja, rakkautemme tähden, -antaa myöten sekä palata hänen luoksensa -- kukaties hän sitte toki -lopullisesti taipuisi!" - -"Ei, ei milloinkaan! Ennen kivi sulaa päivänpaisteessa, kuin hänen -mielensä taipuu. -- Ei, Julia, sinä et saa mahdotonta pyytää; minä en -saata mataa ristin luo. Hänen hylkäämänänsä sinun tähtesi ja sinun -hylkäämänäsi hänen tähtensä minä matkustan avaraan maailmaan ja toivon, -että Herra suo minulle aikaisen haudan." - -"Juuri näinä viimeisinä aikoina olen minä paljon ajatellut isääsi, ja -minusta näyttää, kuin olisi hän kovin yksinäinen ja köyhä kaikesta -rikkaudestaan huolimatta. Hän on epäluuloinen, vastenmielinen, -taipumaton, sanot sinä, ja minä vastaan, että hän samassa on hyvä, -jalo, hyväätekevä; kuinka lämpimästi sinä häntä ylistit, ennenkuin -hän suostumuksensa kielsi! Onhan isäni sitä paitsi loukannut häntä, -eikä loukattua turhamielisyyttä niin helposti parata. Jos hän, teidän -vihamiehinä ollessanne, kuolisi, niin se heittäisi varjon koko sinun -elosi yli. Nyt hän varmaankin on tullut kotiin ulkomaan-matkaltaan; -mene hänen luoksensa, Harald; jos minua rakastat, niin tee se! -- -Varmaankin olet kuullut kerrottavan siitä vanhasta herrasta, joka -itsensä niin pahasti meidän huoneemme edustalla loukkasi; hänellä ei -ollut ollenkaan sukulaisia, ei ystäviä, ei ketään, joka olisi hänelle -rakas, sen hän sanoi itse. Jos tietäisit, kuinka se koski minua, kun -ajattelin sinun isääsi; hän on yhtä hyljätty; hän myöskin on vanha mies -valkein hiuksin; hänen valkeiden hiustensa tähden, Harald!" - -"Älä tee minua mielipuoleksi, Julia; ole hiljaa!" - -"Sinä saattaisit tehdä hänet niin onnelliseksi; itse vähitellen -tulisit levolliseksi, tulisit iloiseksi, ja kenties tulevaisuudessa --- se viipyisi kauan, siitä olen vakuutettu -- yhtyisit -uuteen lemmenliittoon. Jos minä siihen saakka elän, niin olen -kahdenkertaisesti kiittävä Jumalaa tämänpäiväisestä voimastani. Mitä -minuun tulee, niin olen sinusta sydämellisesti pitänyt ja olen aina -pitävä sinusta, yksin sinusta. Nyt minun täytyy mennä. Jumala sinun -kaikki tiesi siunatkoon; jos isäsi luokse matkustat, niin poistat -suuren kuorman sielultani." - -"En, en, minä vannon!" - -Eriskummallinen ähkääminen sängystä keskeytti heidän keskustelunsa. -Tyttö vei Haraldin ulos, vaan lupasi toki lausua hänelle viimeisen -jäähyvästin ja lähestyi sitte sairasta. - -"Teillä on tuskia, herra Steen; enkö minä mitenkään saata teidän -hyväksenne mitään tehdä? Suokaa anteeksi, jos häiritsimme teitä; minä -luulin teidän nukkuneen." - -"Minä en ole nukkunut, minä olen kuullut joka sanan. Ettekö te vihaa -tuota armotonta vanhaa ukkoa, te ette todellakaan häntä vihaa?" - -"Haraldin isää! Oi, en, minä pidän hänestä, ja hänen olonsa tekee minun -kovin pahaa. Varsin hirveätä lienee tuntea epäsopua ja vihaa; kuinka -onnelliseksi hän tulisi, jos hän tahtoisi sydämensä avata; kuinka -kiitolliseksi hänen poikansa tulisi, kuinka me molemmin rakastaisimme -ja kunnioittaisimme häntä! Hän alkaisi uudelleen elää ja nuorentuisi -meidän onnessamme; kun hän sitä vastaan nyt parhaassa tapauksessa -kohtaa pakotettua kuulijaisuutta ja laimeata kohteliaisuutta ainoalta -lapseltaan, jonka sydämen hän on musertanut tietensä, joka tieto on -joka päivä häntä tuskastuttava. -- Nyt minun täytyy mennä; minä tulen -heti takaisin." - -"Silmänräpäys vain vielä! Neiti Julia, se on kovaa, ett'ei kuolemakaan -tuon vanhan hylkiön mahtia murra. Minä soisin hänen menettävän sekä -käsivartensa että jalkansa ja taittavan uppiniskaisen niskansa." - -"Älkää puhuko niin jumalattomasti! -- Jos olisin suostunut rupeamaan -Haraldin puolisoksi isän kuoltua, niin hän kenties olisi isän kuolemata -toivonut. Sellaisesta peljättävästä sieluntaistelusta pitää häntä -säästää. -- Mutta nyt minun pitää välttämättä mennä!" - -"Se ei hyödytä mitään, lapsi, hän ei tottele teitä; mutta jos todella -toivotte, että hän sopisi isän kanssa ja luopuisi teistä, niin -saattaisin kenties minä, vanha kokenut, sanoa sanan, jolla hän tulisi -ylipuhutuksi." - -"Minä toivon sitä tosiaankin kaikesta sydämestäni, kuitenkin luulen -tuskin, kosk'en minä saa häntä taipumaan --" - -"Antaa hänen tulla; kokea sitä ainakin ansaitsee; mutta te ette saa -olla sisässä; meidän täytyy kahdenkesken olla." - -Nähtävästi vain vanhan miehen mieliksi tehdäkseen toi Julia Haraldin, -joka seurasi häntä vastenmielisesti ja puolittain vastahakoisesti. Kun -Julia oli oven sulkenut, niin Harald kysäisi lyhyesti ja pikaisesti: - -"Herrani, mitä minusta tahdotte?" - -"Harald! Ei, älä väisty takaisin; en minä mikään aave ole! Käy lähemmä, -tartu käteeni, ei, vasempaan; tunnetko, että siinä on lihaa, verta ja -voimaa sinun kättäsi likistämään? Poikani, rehellinen poikani, istu -tähän ja kuule: hän, sinun morsiamesi, on valvoen vaalinut minua, hän -on antanut minulle taas uskon Jumalaan ja ihmisiin. Vaikka kivikin -helpommin päivänpaisteessa sulaa, kuin minun yksipäisyyteni murtuu, -niin se on toki nyt murtunut; minä tahdon nuorentua ja elää uudelleen -teidän onnessanne. No niin, paatuneellekin saattaa väärin tehdä, tahi -oikeammin, Herra saattaa paatuneenkin masentaa. -- Tule syliini, poika! -Kas niin, nyt on kaikki niin kuin olla pitää!" - -"Isä, saatatko todella milloinkaan antaa anteeksi, mitä sinusta sanoin? -Mutta Julia, hän ei sanonut mitään muuta kuin hyvää." - -"No, Jumalan kiitos, että minullakin on jotakin anteeksi annettavaa; -se huojentaa. Yhden ehdon kuitenkin teen: ei sanaakaan enää tänä -iltana; minä en kestä enempää. Ole olevinasi, ikäänkuin minä olisin -sinut ylipuhunut; huomenna saatat takaisin tulla. -- Huomisesta alkain, -poikani, alotamme uuden elämän. -- Julia neiti, nyt saatte tulla!" - -Riemuiten ja sointuisasti kuului herra Steenin ääni tytölle, joka heti -aukaisi oven. - -"Hyvästi, Julia", sanoi Harald puoleksi tukehtuneella äänellä; "minä -menen isäni luo, koska sinä sitä haluat. Jumala sinua siunatkoon! -Hyvästi!" - -Hänen mentyään, jäi Julia seisomaan liikkumatonna keskellä permantoa; -vieras lausui äänellä, jonka hyväntahtoisuus tässä tapauksessa oli -melkein sydämetön: - -"Nyt te ette saa olla pahoillanne; saittehan te tahtonne tapahtumaan." - -"Minä kiitän teitä sydämellisesti; se on kuitenkin minusta omituista, -melkein uskomatonta, että te, vento vieras, niin saatoitte häneen -vaikuttaa." - -"Ehkäpä siinä oli hieman loitsimista apuna, -- kukaties?, -- Ei, minä -en kestä teitä tuollaisena nähdä; itkekää ennemmin, lapsi, itkekää ja -toivokaa sitte! Kenties huomispäivä saattaa jotakin hyvää tullessaan -tuoda; Jumala on oikeutta rakastava." - -"Niin on." - -"Mutta hän on myöskin armollinen." - -"Äärettömän armollinen." - -"Ja te saatatte sen niin luottavaisesti sanoa, siihen mitään -tulevaisuuden toivoa liittämättä? Kuinka saatatte sen sanoa tämän -murheen jälkeen?" - -"Juuri nyt olen Jumalan armoa oikein kokenut; minä tiedän, että -huoneeni seisoo kalliolla, muuten se olisi kukistunut; sisässäni on -jotakin, jota ei mikään onnettomuus saata minulta riistää; sisässäni on -rauha, kiitollisuus Jumalata kohtaan siitä, ett'en antanut myöten." - -"Kummallista, että myöten-antamattomuus toiselle on yhtä vaikea kuin -myöten-antavaisuus toiselle. -- Vaan sytytättehän te lampun, ikäänkuin -aikoisitte jäädä tänne minua hoitamaan! Se ei käy laatuun; tänään -teidän täytyy siitä päästä." - -"Se päinvastoin tekee minun hyvää; minä en saa antautua murheen valtaan -ja uskoa, että minun ristini on raskain. Katsokaa, minun asemani on -monessa suhteessa liian onnellinen. Minä toivoisin, että olisi joku -vanha, yksinäinen, kivuloinen nainen, jonka lohdutuksena ja ilona -saattaisin olla; jos olisin jollekin välttämätön ja saisin vähäsen -itseäni ponnistella, niin luulen, että se huojentaisi ja tyynnyttäisi -sydäntäni." - -"Vaan jos kysymyksessä oleva henkilö olisi kärtyinen ja omituinen?" - -"Sitä en pelkää. Sen tulisi muuten mieluimmin olla varaton; rikkaat -saavat aina apua, ja minä olen tilaisuudessa vähäsen omasta puolestani -maksamaan." - -"Olkaa huoletta; minä tunnen vanhan, ikävän, sietämättömän ihmisen, -joka on tekevä teidän elämänne yhtä kitkeräksi, kuin te teette hänen -elonsa suloiseksi; mutta siitä seikasta saatamme tarkemmin puhua -huomenna, tuona suurena päivänä, jona minä seitsemän viikon perästä -ensi kerran vuoteelta nousen." - -Seuraavana aamuna säteili maaliskuun aurinko kirkkaasti huoneesen, -jossa herra Steen, Julian ompelemaan, oivalliseen ja lämpöiseen -yönuttuun sekä Camillan tehtaasta tulleesen tohvelipariin puettuna, -seisoi sänkyä vastaan nojaten ja hieman aprikoiden, ennenkuin hän -ensimmäisen askeleen otti. - -Tyttöjen kehoittavan suosiohuudon sai tuo ensimmäinen askel, jota pian -usea yhä vakavampi seurasi. - -Provessori, joka ei tuohon yleiseen innostukseen ottanut osaa, oli -mykkänä katsojana; kauan hän ei toki malttanut hiljaa olla, vaan vei -Julian viereiseen huoneesen ja alkoi purkaa tunteitaan. - -"No, Jumalan kiitos, että hän on noussut ylös; mitä pikemmin hän meiltä -poistuu, sitä parempi! Kauan kyllä olen minä mukaantunut siihen, että -kaikki on pyörinyt vain tuon kiittämättömän tomppelin ympärillä, jolla -ei ole ollut ystävällistä sanaakaan kaikesta siitä vaivasta, jonka hän -on saattanut. Nyt minä taas kerrankin mielin olla päähenkilönä omassa -huoneessani, ja sinä saatat antaa hänen tietää, että mitä pikemmin hän -pistää pillit pussiin, sitä tervetulleempi se on." - -"Ei, setä hyvä, sinä tietysti annat lopun vastata alkua ja jatkat -vieraanvaraisuuttasi. Jos hän ei ole kiitollinen sanoilla, niin on hän -toki sydämessään, se näkyy hänen tyytyväisyydestään kaikkeen." - -"Hänen tyytyväisyydestään! Sen uskon kyllä! Hän tahtoisi tänne -ikuisiksi ajoiksi jäädä; sellaiseen kohteluun hän ei varmaankaan ole -tottunut." - -"Hiljaa, setä, hiljaa!" - -Mutta varoitus tuli liian myöhään; sydämellinen ja hillitsemätön nauru -kuului viereisestä huoneesta. Ovi aukesi, ja herra Steen näyttäytyi -siinä vilkkaan näköisenä ja niin oivallisella ryhdillä, että muhkeampaa -tahi arvokkaamman näköistä vanhaa herraa oli mahdoton nähdä. - -"Minä pistän aivan pian pillit pussiin, paras provessori. Teidän -kärsivällisyytenne loppuminen ei minua kummastuta, mutta sen näin -pitkältä kestäminen minua todella kummastuttaa. -- Oi, maa on toki -aivan ihana! Kas ruispeltoa tuolla, niin tiheä ja vehreä; se oikein -iloittaa silmiäni. Avaa akkuna, Camilla; minä haluan niin mieluisasti -raitista ilmaa hengittää! Oi! oi! Hyvää huomenta, Lassi, vai niin, -sinun pitäisi vettä tuoda; kas, pumppu on jääturkistaan vapautunut! -Tuossa peräytyi hevonen; tuossa on se kivi, johon minä pääni löin, ja -se teki hyvän hyödyn; se ei ollut mikään sattuma, Julia, sen tiedän -nyt. Olinko se todella minä, joka sinä yönä ratsastaen tulin, niin -katkerana, niin onnettomana! Niin, paljon on muuttunut, ja kuitenkin -on ojassa vielä senpäiväistä lunta, joka ei ole sulanut, mutta jää -sisässäni, se on sulanut. Kuule leivoa, miten se korkealla selkeässä -ilmassa laulaa! Kas, orvonkukat pistäytyvät aidan raoista läpitse! Nyt, -Camilla neiti, tulee kevät!" - -"Oi, niin, se on selittämättömän herttaista!" - -Herra Steen tarttui Julian käteen: "Entä te, pikku kasvatusäitini, mitä -te sanotte, eikö maa ole ihana?" - -Hän nyökkäsi ja katsoi ympärilleen; mutta hänen silmissään päilyivät -kyyneleet; eipä kahlehtinut häntä enää mikään side tuohon ihanaan -maahan; hän tunsi itsensä niin vieraaksi siellä! - -"Nyt teidän, Julia neiti, pitää olla minun sihteerinäni", jatkoi herra -Steen, "ja kirjoittaa minun puolestani kirje. Minä kuulin eilen niin -paljon erään isän onnettomuutta tuottavasta vaikutuksesta poikansa -onneen, että arvelen ottaa kadonneen poikani armoihin takaisin ja hänet -hänen rakastettunsa kanssa yhdistää." - -"Onko teilläkin poika? Oi, se iloittaa minua, ett'ette ole yksinänne, -ja että tahdotte hänelle anteeksi antaa sekä hänet onnelliseksi tehdä. -Jumalan kiitos, että meidän murheellinen historiamme tulee muille -siunaukseksi." - -"Oletteko nyt valmiina alkamaan? Hyvä! -- Rakas poikani, sinua odottaa -ikävällä oma isäsi." - -"Enemmän?" - -"Enempää ei tarvita; se on tarpeeksi. Tahdotteko nyt päällekirjoituksen -kirjoittaa: Parooni Harald Kristian Gjedde -- mutta lapsi, mikä -teitä vaivaa? Sen uskaliaan tytön, joka yön yksinäisyydessä palavaan -kaupunkiin kulki, pitää jaksaa paljon kantaa. Sen henkilön tähden, -jolle hän antoi huoneen, vaatteet, ravinnon ja, mikä enemmän on, jonka -paremman, melkein nukkuneena olleen luonnon hän on ymmärtänyt herättää --- sen henkilön tähden hänen on täytynyt suurta murhetta kantaa, nyt -hänen täytyy kantaa iloakin. -- Julia, lapseni, ällös käännä päätäsi -pois! Minun on tarvis sinua silmäillä!" - -Julia tarttui hänen käteensä ja vei sen huulilleen; mutta hänen -katseensa oli vielä levoton ja häiriyntynyt; hän ei saattanut -kaikkea tätä uskoa. Provessori seisoi kuni kuvapatsas; Camilla otti -ehdottomasti askelen takaperin. Hän näki ajatuksissaan selvästi tuon -vieraan kaunistettuna valkoisella nauhalla ja kamariherran avaimella, -ja senvuoksi hän katui herra Steenille osoittamaansa ystävällistä vaan -kieltämättä etevämmyyttä osoittavaa suojelusta. - -"Siitä syystä yksin Harald itsensä ylipuhua antoi", aloitti taas vanha -herra; "muuten hän ei milloinkaan sitä tehnyt olisi, ei milloinkaan, -eikä hän sitte olisi ansainnut ainoata ajatustakaan, vielä vähemmin -kyyneleitä. Jos hän olisi sinusta minun tähteni luopunut, niin minä -totisesti olisin hänet hyljännyt. -- No, provessori Bruus, annatteko -suostumuksenne?" - -"Sitä ei kysy kenkään; näyttää juurikuin ei minua olemassakaan -olisi! Vai niin, sinä tulet toki luokseni, oma tyttöni, Jumala sinua -siunatkoon! Ei, nyt meillä on kyllin kyyneleitä ollut; nyt sinun pitää -olla iloinen. Onko noiden tapaisia tyttöjä nähty! Nyt ne itkevät -molemmat, jotta ihminen saattaa varsin vimmatusti raivostua; tosiaankin -te tarvitsisitte jotakin itkemisen syytä saada! -- Mitä teihin koskee, -herra parooni, niin te kieltämättä olette tehneet pilaa meistä kaikista ---" - -"Mutta te olette varmaan kuulleet minusta, että minä olen vanha -originaali; vaikuttakoon se minulle anteeksiannon! Minä en voinut -vastustaa kiusausta olla kerran ihmisenä ilman kaikkia lisäkkeitä. -Kotonani luullaan minun, miten määrä oli, oleskelleen ulkomailla -koko tämän ajan, muuten minua luultavasti olisi perään-kuulutettu -päällekirjoituksella 'kadonnut'. -- Jos sinä, Juliani, olisit ollut -oikea Eevan tytär ja kurkistanut päällystakissani olevaan laukkuun, -niin paperini olisivat minut ilmaisseet ja estäneet kaiken tämän ennen -kehkeytymistään. Katso tyttöseni, tässä se vanha äkäpussi on, josta -minä eilen puhuin; saatatko nyt päättää alati hänen luonansa olla? Hän -ei tule sinutta toimeen." - -"Entä me sitte", huudahti provessori, "ken on hallitseva ja vallitseva -meitä kaikkia, kun hän pois tulee, sillä sitä hän ymmärtää tehdä; te -tulette kyllä itsekin akkavallan alle, uskokaa minua!" - -Mutta tuo nuori tyttö seisoi hiljaa akkunan ääressä, niin liikutettuna, -niin onnellisena. Niin, maa oli ihana! Vehreä ruispelto, kivimuuri, -yksinkertainen pieni puutarha, sininen taivas, lämmin aurinko, yksimpä -vanha pumppukin, -- kaikki olivat hänestä ihan kuni ihmetöitä. Turva -seisoi ovessa ja haukahteli; etäältä ratsastaja täyttä nelistä kiiti, -sieltä saapui se, jolta hän eilen ilopäiviksi jäähyvästin ottaneensa -luuli. Oi, jos hän saattaisi hyljätyille, murheellisille tuosta -rakkauden täysinäisyydestä jotakin levittää! Se oli oleva hänen -elämänsä tarkoituksena, ja Jumalan nimessä se oli menestyvä! - - - - -Biina neitsyt. - - -"Taas kirja kädessä, Iida! Et sinä tänne maalle ole lukemaan tullut", -sanoi Anna serkkuni, samassa kun hän katsannolla, joka ei mitään -vastaansanomista suvainnut; kurotti minulle hattuni ja hansikkaani. - -"Me lähdemme", hän jatkoi, "oikein minun mieleni mukaiselle kävelylle, -ilman mitään varsinaista tarkoitusta. Älä pelkää koiraa, lapsi, ei se -sinulle mitään pahaa tee. Varo itseäsi, tässä on vähän märkää; mutta -täälläpä juuri on kauniimpia muistokukkia, ja kun vain hyppäämme -kiveltä kivelle, niin pääsemme kyllä. Kuulitko mitä työntikärryjä -lykkäävä ukko sanoi?" - -"Eikö se ollut: onnea hauskalle huville?" - -"Oli. Luuletko, että me, jos meidän täytyisi niin ankarasti työtä -tehdä, katsoisimme kahta tyhjäntoimittajaa niin ystävällisesti, -kuin hän katsoi meitä? Tule tänne, Iida, tuon pienen kalkitun tuvan -luo, jonka edustalla on perunamaa; mutta älä ryvetä itseäsi tuossa -vastatervatussa säleaidassa! Onko sinulla vielä entinen halusi -talonpoikain akkunoista sisään tirkistellä?" - -"Oi, on; vaan käykö se laatuun?" - -"Aivan hyvästi! Mitä näet?" - -"Suuren, valkoiseksi maalatun pöydän laatikkoineen; savuttuneen -palkkikaton alla hyllyn, jolla on neljä punaista vatia; rahin ja -sen alla oltavan, jossa koira pentuineen makaa; palasen peililasia, -asetettu punaiseksi maalatun akkunankarmin kulmaan, ja sen vieressä -linkkuveitsen, muutamia nauloja ynnä kukkaruukun. Nurkassa istuu kissa -kalanluuta savilautaselta syömässä, ja sinisellä laatikkokirstulla on -joukko kuminan kukkia, jotka varmaankin käytetään teeksi. Toisella -akkunalla on vanha rotanpyydys, joka on lintuhäkin virkaan koroitettu; -sen sisällä hyppelee pieni hamppuvarpunen, joka tuskin on täydelleen -tyytyväinen vähäiseen asuntoonsa. Sen vieressä istuu nuori, kaunis -tyttö, jotakin ahkerasti neuloen." - -"Hänet minä tunnen. Hän ei voi mennä raskaasen työhön, kun hän on -äskettäin sairaana ollut, ja hänen täytyy siis neulalla leipänsä -ansaita. Pieni Anna Kaisa raukka, kuinka pitkän katseen hän ulos -akkunasta luo! Tuon katseen ja linnun välillä on paljon yhtäläisyyttä; -he molemmat tuntevat itsensä sidotuiksi ja halajavat raitista ilmaa, -vapautta sekä seuraa. Lähtekäämme nyt; hän huomasi meidät!" - -"Lieneekö tuo tytön veli, tuo pieni, punatukkainen poika, joka -porsasta savikkeella ruokkii? Kuinka tässä maailmassa hän saattaa -olla ystävällinen tuota rumaa ahvattua luontokappaletta kohtaan, joka -näyttää niin inhottavalta tuhmine silmineen ja rengas kärsässään?" - -"Hänen rakkautensa on omituista lajia, serkkut; todelliseen -hyväntahtoisuuteen eläintä kohtaan on yhtyneenä ajatus sen silavasta ja -oivallisesta makkarasta, jota talvella saadaan. Haluatko käydä oikealle -taikka vasemmalle?" - -"Mieluummin oikealle; siellä ovat niin kauniita nuo vanhat tammet -tuolla ruisvainion kunnahilla. Isäsi kyllä sanoo, että puut pitäisi -kaataa ja kunnaat tasoittaa; mutta minä toivon, ett'ei se tapahtuisi. -Kas, kuinka kauniilta kirkko täältä näyttää; valaistus on sitä paitsi -erinomaisen ihana, yksinpä pienet turveläjätkin näyttävät oikein -somilta." - -"Mutta oletko katsahtanut tuota eukkoa, joka menee ja asettaa turpeen -läjään? Tuolla lailla hän kulkee polttavassa auringonpaisteessa edes ja -takaisin, edes ja takaisin, päivän toisensa perään. Mitään ihmeellistä -ei ole, vaikka hän silloin tällöin heittää ikävöivän katseen -rauhallista, varjoisaa kirkkomaata kohden. Mutta tuo pieni, kallistunut -tupa tuolla männyn takana on hänen kotinsa, ja muistellessaan lasta, -joka tuolla ulkona istuen kapulalla maata kaivaa, hän varmaankin saa -tuon kärsivällisen, uskaliaan muodon." - -"Anna, minä en käsitä, kuinka sinä saatoit tuota pientä, rumaa, -likaista kakaraa suudella." - -"Tuo pienonen raukka, joka on ainoa lapsi ja äidin lellityttö, on -itse vakuutettu olevansa tärkeä henkilö, ja hän osoitti minulle sen -erinomaisen suosion, että kurotti minulle suutaan, eikä minulla -ollut sydäntä häntä pois sysätä. Hän saa piankin tarpeeksi lyöntejä -ja sysäyksiä ulkoapäin, sen olet näkevä; minä en mieli alkua tehdä. -Pidäthän sinä kirkkomaasta -- menemmekö sinne?" - -"Pysähdy hiukkasen, serkku, -- oikein muhkea riippusaarni, ja kas, -kuinka soma seppele tuolla ristillä riippuu!" - -"Rovastin ainoa lapsi, pikku Hugo, on tähän haudattu; mutta hänen -kuolemastaan on monta vuotta, se oli ennen minun aikaani. Kun -rovastin rouvan lempeät silmät ystävällisesti ja äidillisesti minuun -katsahtavat, niin ehdottomasti muistan tuon pienen, valkoisen ristin, -ja ristin nähtyäni johtuu taas hän mieleeni. Vaan mitä sanot, jos -pikimmältään menisimme pappilaan vierailemaan?" - -"Onko rovastin herrasväki kotiin tullut?" - -"Ei, heitä odotetaan vasta myöhään illalla; käyntimme tarkoittaisi -Biina neitsyttä. Oi, Iida, sinä unohdat Biina neitsyen siitä syystä, -kun et tunne häntä." - -"Hänethän olen nähnyt ainoastaan kirkossa, rakas Anna", sanoin -puolustuksekseni, "ja myöntänethän itsekin, että hän näyttää -omituiselta. En ole milloinkaan uskonut, että kukaan saattaisi olla -niin pitkä, laiha ja seipäänsuora, niin kapea- ja pisamakasvoinen, -niin vaaleasilmäinen, niin tyytyväinen muodoltaan, niin viljasen vissi -nyökkäämistavassaan, ja että kellään olisi niin läpitunkevaa laulun -ääntä?" - -"Ulkonäöltään hän kieltämättä on vähän omituinen; mutta itsessään hän -on helmi, ja hänessä on jotakin niin runollista." - -"Ei, armas Anna kultaseni, kaikkea muuta vaan ei runollista! Minusta -hän on ruumiillisentunut proosa. Sano, että hän on käytännöllinen, -tarkka, luotettava, niin minä uskon; mutta runollinen?" - -Ja minä nauroin niin sydämellisesti, että hän oikein suuttui. - -"Se paraiten nauraa, joka viimeiseksi nauraa", sanoi hän. "Tässä -on puutarha, menemmekö sen läpitse? Emme, se olisi synti; käytävät -ovat juuri vast'ikään haravoidut. Tirkistäppä sisälle, eikö se näytä -sievältä ja hauskalta, ja keksitkö missään ainoatakaan rikkaruohoa? -Kas, tuolla ovella seisoo hän itse. Hyvää päivää, Biina neitsyt! Älkää -peljätkö meitä; kyllä me kunnollisesti jalkamme pyyhimme." - -"No, olipa hauska, että neidet halusivat tänne katsomaan tulla. Minä -juuri ajattelin, kuinka aika kulta kello yhdeksään saakka kuluisi nyt, -kun kaikki on järjestyksessä. Oh, jaloista ei mitään lukua ole"; näitä -sanoja seurasi kuitenkin levoton katse permantoon, joka oli valkoinen -kuin norsunluu. "Kuinka usein onkaan rovastin rouva sanonut, että hän -haluaisi nähdä pieniä, mustia jalan jälkiä permannolla, ja että kaikki -tämä nukkekaapin tapainen siisteys on surullinen korvaus pikku Hugosta. -Niin, niin, Herra Jumala, kullakin pitää ristinsä oleman!" - -Hän huokasi, vaan katsoi sitte ympärilleen silminnähtävällä -tyytyväisyydellä, juuri kuin hän olisi tahtonut kehoittaa meitä -tarkastamaan, oliko mitään moittimisen aihetta; mutta se oli -mahdotonta. Kakluuni oli välkkyvä kuin korko-ompelusakset, ja runsaihin -laskoksiin pannut akkuna-verhot olivat valkoiset kuin lumi. Sohvan -edessä olevalla pöydällä oli vadissa kauniita kukkia, ja kaksi vaasia -liehuvin sanajalan lehdin ynnä metsäruusuin kaunistivat molempia -pähkinäpuisia, peilien alla olevia piironkeja. Me kuljimme kaikki -huoneet läpitse. Joka nurkka oli siisti ja hupaisa, jotta minusta Biina -neitsyt oli ainoa epäkaunis esine tuossa kauniissa kodissa. - -Tummassa mekkohameessaan, jota leveä nahkavyö kiinnitti, kapeassa -kauluksessaan, pitkissä, kaidoissa hihoissaan, suuressa esiliinassaan, -joka todella hyötyä varten oli tehty, uskaliaasti korvain taakse -työnnetyin hivuksin, jotka niskassa olivat punottuna solmuun, jotta -ne ottivat mahdollisimman vähimmän tilan -- tuommoisena hän näytti -henkilöltä, joka ei ulkomuotoa vähintäkään kysynyt ja kaikkea -turhamaisuutta uhalla vastusti. Kuitenkin havaitsi heti, että hän -oli siisti ja säädyllinen; tuossa vanhassa leningissä ei ollut -tahran pilkkuakaan, ja paikat terävissä kyynäspäissä olivat oikeita -taideteoksia. - -"Istukaa, nuori herrasväki", sanoi hän -- suoruus oli hänen luonteensa -pääominaisuus -- "ja suokaa minun tarjota kuppi kahvia. Ei, siitä ei -ole vähintäkään vaivaa, ainakaan tänään, sillä nyt on vaimojen päivä." - -"Vaimojen päivä?" kysyin minä. - -"Niin. Kaksi kertaa viikossa tulevat kylän köyhät vaimot, neljä aina -kerrassaan, omia kapineitaan pesemään. Siitä ei ole meille mitään -haittaa; pesutupa, kuivauspaikka ja kaikki siihen kuuluvat ovat -syrjäpuolella. Rovastin rouvan mielestä oli vaikeinta köyhille pitää -itseänsä puhtaina, siksi hän tämän käytäntöön pani. 'Sen olisi meidän -poika maksamaan tullut', sanoi hän, kun puhuttiin suovasta, puista -ja ruoasta. Merkillistä on, miten ihmiset aina kaikkiin asioihin -tarttuvat. 'Se ei milloinkaan käy päinsä', sanottiin, ja nyt se on -kuitenkin yli kymmenen vuoden käynyt. Jumala suokoon vanhan herrasväen -elää; kyllä heitä kerran tullaan kaipaamaan; sitte vasta hyvälle oikea -arvo annetaan, kun se ohitse on. Sellaista pappia ei kahdesti saada. -Hän saattaisi milloin hyvänsä suuremman seurakunnan saada; mutta -hän ei tahdo pitäjäläisiään jättää voiton tähden. Minä toivon, että -Köpenhaminamatka on heitä oikein virkistänyt ja elähdyttänyt. Oikein -ihmettelen, mitä kello lienee. Voi tokiinsa, vasta kuusi." - -"Biina neitsyt, kuinka kauan olette tässä perheessä ollut?" - -"Seitsemäntoista pois kuudestaviidettä, mitä se on?" - -"Yhdeksänkolmatta." - -"Niin kauan olen täällä ollut. Oi, kun sitä ajattelen! Enkä kuitenkaan -ole tullut paremmaksi kuin olen. Noh, paremmaksi kuin tullessani olin, -olen toki tullut; sillä minä olin kauhea tytönvesa. Köpenhaminassa -palvelin kahta vanhaa naista; heillä ei ollut ollenkaan piikaa, -ja minun piti muka olla emännöitsijänä, ja se on onnettominta, -mitä ihmiselle tapahtua saattaa. Minua ei pidetty liian hyvänä -minkäänlaiseen työhön; mutta minut pidettiin liian hyvänä vertaisteni -kanssa seurustelemaan ja heidän huvituksiinsa osaa ottamaan, enkä -saanut mitään sen sijaan. Jok'ikinen ilta olivat he poissa, ja minun -täytyi seurata heitä sekä noutaa heidät kotiin, ikäänkuin en minä, -helposti peljästyvä lapsi raukka, olisi tuhat kertaa enemmän suojelusta -tarvinnut kuin he. Minä sain nähdä nälkää, joka kenties tuli siitä, -että mamsellina olin liian hieno yksinkertaisen piian tavalla syömään. -Kerran olin sairaana; silloin makasin koko päivän yksinäni ja itkin. -Aamulla, puolipäivänä ja illalla he pistivät kupillisen kauralientä -minulle, ja minä kuulin toisen kuiskaavan: 'Kokemukseni on, että -mitä vähemmän niitä lellittelee, sitä pikemmin ne paranevat'. Niin, -minulla oli vaikeita päiviä siellä, ja pahinta oli se ett'ei minua -milloinkaan uskottu, ja se opetti minut valehtelemaan. Alemmassa -kerrassa asui leskirouva, oikein ystävällinen, säälivä ihminen; hänen -tuli minua surku, ja hän toimitti minulle tämän paikan. Niin selvästi -kuin eileisen päivän muistan erään iltapuolen, noin neljätoista päivää -tänne tulostani, kun rovastin rouva lähetti minut erään sairaan vaimon -luokse, hyvän matkan päähän täältä, vaatetta ja ruokaa viemään. Hän -pyysi minun tulemaan pian takaisin, koska oli vähän kiirettä kotona; -mutta hän lisäsi toki heti, ett'ei hänen tarkoituksensa ollut, että -minä liiallista kiirettä pitäisin. Sitä hänen ei olisi tarvinnut sanoa; -minä menin tasaista hölkkääni, ja ajatus, että kotiin päästyäni saisin -kiirettä, ei askeleitani jouduttanut, sillä minä olin hidas ja laiska; -mutta minä olinkin edellisessä paikassani saanut häärätä yli kohtuuden, -jos se jokin puolustus on. Kun kotimatkalla kävin myllyn ohitse, niin -minä näin kaikki ihmiset tulevan sieltä ulos juosten ja kirkuen erään -mehiläisparven perässä. Ne kalistivat kattilan kantta, siellä oli -juttua ja naurua; tuo oli suurimmassa määrässä houkuttelevaa, enkä -minä saattanut vastustaa, vaan unohdin velvollisuuteni ja antauduin -tuohon iloiseen parveen. Kun vihdoin kaikki oli järjestyksessä, niin -soitettiin illalliselle; minä tulin heti kuumaksi korvista; mutta kun -olin tottunut neuvoja keksimään, niin tiesin heti, mitä tekisin, ja -alotin kohta tehtäväni, joka oli se, että onnuin, ikäänkuin olisin -satuttanut tahi nyrjähdyttänyt jalkani." - -"'Minä juuri pelkäsin jotakin sinulle tapahtuneen', sanoi rouva -ystävällisesti ja säästi minut kaikista selityksistä. 'No, hyvänen -aika, kuinka sinun laitasi on?' lisäsi rovasti, 'eikö tehdä mitään -jalalle?' Mieleni tuli aivan omituiseksi, vaan olin kuitenkin kylliksi -kehno näyttämään tyhjää ruukkua, juurikuin olisin muka ansainnut -kiitoksia siitä, että se oli eheä." - -"Parempi, jos ruukku olisi rikki mennyt. Mutta istu nyt akkunan ääreen, -Biina neitsyt, minä kyllä laitan niin, että saamme teetä." - -Siinä sitte istuin sekä annoin passata ja hoitaa itseäni, kunnes tulin -aivan apealle mielelle. Rovasti jätti saarnansa päättämisen seuraavaksi -päiväksi ja tuli sisälle niin lempeänä sekä selvänä kasvoiltaan. Rouva -käveli hyvin hiljaa toimissaan; teen jälkeen hän veisasi virren, -sitte he kysyivät, enkö minä tahtoisi levolle mennä, ja sitä minä -tahdoin kaikesta sydämestäni; minä oikein ikävöin yksinäisyyteen -päästäkseni. Raskaita olivat askelet, kun minun taas täytyi ontua; -ystävällinen: "tule pian terveeksi!" leikkasi minua sieluun asti, ja -päästyäni pieneen kamariini, jonka permannolle kuu niin rauhallisesti -ulkopuolella ole van pähkinäpuun oksain välitse kuumotti, heittäydyin -tuolille ja itkin katkerasti. Minä pidin itseäni aivan kurjana ja -halveksittavana olentona, jolle ei mitään armoa saattanut löytyä. -Resedan lemu virtasi puutarhasta avonaisen akkunan kautta luokseni; -satakieli löi selviä säveleitään; kaikkialla oli niin kaunista ja -siunattua; mutta minä tunsin, hyvän pahalla maksaneeni; minä tunsin -että sisässäni oli pimeää ja syntisyyttä. - -Hetkisen kuluttua kuulin askeleita portailla, ja rouva tuli sisälle, -kynttilä toisessa ja pullo sekä kappale kangasta toisessa kädessä. Hän -näytti niin ystävälliseltä ja sääliväiseltä surupuvussaan, jota hän -vielä pienen lapsensa jälkeen kantoi. - -"Ylhäälläkö vielä?" hän sanoi. "Kun ei vain olisi seikka pahempi kuin -luulimmekaan! Tässä on hiukan linimenttiä jalan hieromista varten. -Ei mitään vastustelua; sellaista pitää aikomaan tehdä, vastaan -ponnisteleminen ei auta mihinkään." - -Vastaukseksi itkin niin rajusti ja kiihkeästi, että hän aivan -peljästyi, Minun täytyi sanoa hänelle kaikki, tahi kuolla häpeästä; -minun täytyi sanoa hänelle kaikki, vaikka hän olisi minua inhoomaankin -ruvennut. Lopetettuani tunnustukseni ei hän kääntynyt pois oikeutetussa -harmissa, vaan tuli luokseni, painoi itkeneet kasvoni rintaansa vastaan -ja sanoi: - -"Lapsi raukka, lapsi raukka, sinä saat paljon taistella; mutta Herra -vahvistaa vilpittömän tahdon, ja me autamme ja tuemme sinua kaikin -voimin. Jos me kaikki saisimme voimaa yhtä rehellisesti velkamme -tunnustamaan, niin se varmaan tulee anteeksi annetuksi! Ainoastaan -se, joka ei täydellä todella ole virheitänsä vastaan taistellut eikä -sentähden voimattomuuttaan tunne, on armoton tuomari. Me tahdomme hyvin -hellästi teidän heikkouksianne tuomita, ja se tieto on saattava teidät -helpommin totuudessa pysymään. Kas niin, hiljaa nyt, älkää itkekö, -kaikki on hyväksi muuttuva; jokapäiväinen seurustelu papin kanssa -saattaa tehdä ihmeitä." - -Ja hän istui viereeni ja kertoi minulle, kuinka hilpeä hän itse oli -tyttönä ollut. Hän oli hyvin tiennyt sulhonsa ankarat periaatteet, vaan -oli rauhoittanut itseään sillä, että sellaiset ylelliset aatteet aika -kyllä on haihduttava. Kun hän muutti pappilaan, niin hänen päänsä oli -täynnä suunnitelmia oikeasta herraskartanon elämästä; kaunis kaleissi -oli oleva hänen ensimmäinen pyyntönsä; mutta sitä ei tullut milloinkaan -lausutuksi. Hän esitteli sitte, kuinka suuresti hänen miehensä häntä -rakasti, ja kuinka vahvasti hän oli vakuutettu, että hänen vaimonsa oli -oikea ja todellinen papin vaimo: hiljainen, nöyrä, kristillinen vaimo. -Tuota uskoa hän ei saattanut mieheltään riistää; hänen miehensä puhe -kirkossa ja elämä kotona vaikutti lisäksi, jotta hän, vaimo, päätti -yhdessä miehensä kanssa palvella Jumalaa. Hänen uskonsa vahvistui, -kun pienonen lapsi hänen rinnoillaan makasi; se kasvoi yhdessä lapsen -kanssa ja oli tarpeeksi vahva häntä pystyssä pitämään, kun lapsi -häneltä otettiin, ynnä, siitä surusta huolimatta, säilyttämään hänessä -vakuutusta Jumalan rakkaudesta. - -Kaiken tämän sanoi nuori rouvani, vaikka paljoa kauniimmin kuin minä -osaan sen kertoa, ja me itkimme molemmat kovin. Hän tahtoi nähdä minun -menevän sänkyyn, suuteli, hyvää yötä toivottain, otsaani ja meni sitte, -vieden kynttilän, pullon ja kankaan palasen muassaan. - -Sitä lääkitystä minä en tarvinnut; hän oli antanut minulle toisellaista -lääkitystä, jonka tarpeessa olin kauan ollut. - -Siitä päivin ahkeroin kaikin voimin, jonkinlaiseksi tullakseni; -mutta useinkin se ei kuitenkaan onnistunut; en toki milloinkaan enää -valehdellut. Helliä ja lemmellisiä he olivat alati, antoivat hyvän -siemenen hiljaisuudessa versoa eivätkä häirinneet sen itämistä puheella -eikä moitteella eikä edes kiitoksella. Omaa tilaansa ajatteleva ihminen -on kaino, ja kun hän tekee jotakin, joka on oikein, niin sitä ei -pidä mainita; ei saa olla sitä edes huomaavinaan. He eivät sanoneet -mitään; mutta he luottivat yhä enemmän minuun, ja minä rakastin heitä -yhä enemmän ja katsoin ylös heihin, miten tuleekin tehdä heikon -ihmislapsen, jollainen minä olin, olen ja oleva olen. - -Sillä välin vieri vuosi vuoden perään; minä oikein oleennuin tänne -ja melkein unohdin -- niin, sitä ei saata käsittää pari niin nuoria -tyttöjä, kuin te olette --, että olin kihloissa Köpenhaminassa. -Kenties unohdin tuon siitä syystä, että luulin itseni unohdetuksi; -vaan siinäpä erehdyin. Vanha sulhoni kirjoitti vihdoinkin Jyllannista, -että hän oli vähin varoja ansainnut ja aikoi seuraavana vuonna asettua -kototienoolleen, Taarnby'hyn Amager'issa, lasimestariksi, jos minäkin -siihen suostuisin enkä olisi ajatuksiani hänen suhteensa muuttanut. - -Kaikki vanhat tunteet heräsivät tuon kirjeen kautta. Minä vastasin -heti, ett'en ollut ketään muuta rakastanut, ja niin hän lähetti minulle -sormuksen ja minä samoin hänelle. Talvi kului kopioiden hankkimisessa -ja suunitelmain tekemisessä; kevätpuolella meidän piti yhtyä hänen -perheensä luona Taarnby'ssä, lähemmin häistä puhuaksemme. - -Kymmeneen vuoteen emme olleet toisiamme nähneet. Hän oli asunnoksemme -ostanut pienosen huoneen, ja minulla oli säästöpankkikirja kahdelle -sadalle riikintaalerille ynnä villa- ja liinavaatteita. Kaikki oli, -miten olla piti; mutta se ei ollut, miten olla piti, että minä ikävöin -kotiin pappilaan, vanhan sulhoni luona hänen perheensä piirissä -istuissani. He olivat kunniallisia, työteliäitä ja uutteria ihmisiä; -mutta heidän tapansa ilmaista ajatuksensa tuntui useinkin minusta -hiukan raa'alta. Itsekin tosin olin sivistymätön nainen; mutta minä -olin kuullut järkevää puhetta ja hyvää lukemista sekä olin tottunut -siihen, että elämää katsottiin kokonaan toisella tavalla. Siksi oli -paljon siellä minusta kovin vähäpätöistä ja vähämielistä, enkä minä -saattanut heidän laillaan uskoa, että koko maailma pyöri Amager'in -Taarnby'n ympäri. Sen lisäksi oli Hannu Pietari kaunis, iloinen, nuori -mies, joka yökaudet pyöri tanssissa, kun taas minusta oli tullut -vakava, puolivanha tyttö. Yhdessä kävellessämme ei meillä ollut paljo -toisillemme sanottavaa; mitähän siitä oli ajan pitkään tuleva? - -Tuo kaikki oli niin elävästi sielussani eräänä iltana, kun kävelimme -puutarhassa ja silmäilimme merelle. Hannu Pietarin sisarentytär, Anna, -juoksi hyräillen ympäri, kaalintaimia kastellen. Hän oli kaunis, -vilpas, hyvä tyttö, ja hänet nähtyäni rohkenin tehdä sen, mikä oli -meille kaikille parasta. Minä sanoin Hannu Pietarille, että rakastin -häntä, vaan ett'emme oikein sopineet toisillemme; hänellä piti olla -sellainen, joka oli nuori, iloinen ja kaunis. - -Alussa hän ei tahtonut käsittää minua; mutta lopuksi hän toki myöntyi, -ei siitä syystä, että hän minusta erinomaisen paljon piti, vaan siitä, -että tuo kunnon poika piti meidän pitkäaikaista uskollisuuttamme -arvossa. "Sillä lailla on kenties paras", sanoi hän; "näyttää aivan -kuin sinä, Biina, olisit tullut toisellaiseksi ihmiseksi." Hyvästi -jättäessäni likistin hänen kättänsä oikein sydämestäni; hän oli minulle -rakas kuin nuorempi veli. Anna itki sitä, ett'emme saaneet tulla -sukulaisiksi, eikä varmaankaan uneksinut, että heidän häänsä olisivat -puolta vuotta myöhemmin. - -Taas kotiin palattuani pappilaan, ei minulla ollut mitään sormusta -sormessa; mutta sydämeni oli keveä kuni linnulla. Syleilin sekä ihmisiä -että eläimiä, jopa elottomiakin kappaleita, kävin kaikkialla katsomassa -ja kerroin penkeille ja pöydille, padoille ja pannuille, että nyt oli -vanha Biina tänne ainaiseksi jäävä. Ja ne kirjat hyllyillä, jotka -tunsin, olivat minusta kuni vanhoja ystäviä, jotka tervehtivät minua -tervetulleeksi; kukin puhui äänellään, ennenkuin tiesin, mitä ne -sisältivätkään. - -Sinä iltana rukoilin hartaasti Herraa, että saisin kuolla ennen -vanhuksia; minä en saattaisi heitä paitsi olla. Mutta se oli itsekäs -rukous, ja sitä olen monta kertaa katunut. Siitä ajasta tunsin itseni -täällä vielä tyytyväisemmäksi kuin ennen, kasvoin enemmän kiinni ja -nautein todellista onneani enemmän, kun en elänyt tulevaisuudessa -enkä uneksinut omaa kotia. Tämä on koko historiani, joka ei ole -vähintäkään romantinen, vaan täynnä iloa, osoitteena kaitselmuksen -ansaitsemattomasta armosta. -- Kas niin, nyt se lyö kahdeksan; parasta -on, että katan teepöydän; rovastin vanhukset tulevat kenties vähän -ennen yhdeksää. - -Anna ja minä lähdimme äänettöminä sieltä; iltakello soi niin kauniisti, -satakieli sävelteli, ja luoksemme virtaeli ruusuin ja resedan lemu. -Minä heitin katseen pähkinäpuuhun, jonka läpitse kuu oli tirkistänyt -murheellista Biina neitsyttä, sekä niihin moniin, pieniin, kirjaviin -lasten vaatekappaleihin, jotka köyhäin kuivauspaikalla edestakaisin -heiluivat. Aurinko laskeutui, juuri kun kirkkomaan ohi menimme, sen -viimeiset säteet kultasivat pikku Hugon haudan ristiä; suon yllä -väikkyi keveä, vaalea usva; kelmeä uusikuu peilaili tyvenessä vedessä, -ja maantiellä näkyi tomupilvi ynnä kahden-istuttavat vaunut. Siellä -rovastin vanhukset tulivat kotiin Köpenhaminamatkaltaan. - - - - -Anna. - - -I. - -Oli kylmä ja ankara marraskuun ilta; jää ja lumi olivat jo talven -tuloa ilmoittaneet; suuret, vaaleanharmaat pilvet käsittivät toisiaan -taivaalla, ja kuu sai vain poikkeustapauksissa luvan silmänräpäyksen -silmäillä valkeita kenttiä. - -Tuuli vinkui ja vonkui poppelikäytävässä, joka johti everstin kaunaisen -maataloon; se pyöritti keltaisia lehtiä korkealla ilmassa, ja -vieniläisvaunujen eteen hevosia valjastavan miehen päästä se puhalsi -hatun. Valo työhuoneen akkunoista levisi ulos lumelle; tuo näytti niin -hauskalta, niin viehättävältä, ja sisällä myöskin oli hauskaa; siellä -oli rikasta ja aistillista, valoista ja lämpöistä, tyytyväisiä kasvoja -ja hyvä mieli. - -Eversti käveli vakavin, tyvenin askelin edestakaisin lattialla. Hän -oli lähes kuudenkymmenen vuoden vanha mies, jotenkin laiha, varteva -ja hoikka, harmahtavin hapsin, jaloin, säännöllisin kasvoin ja -jokseenkin käskevin katsein. Se oli oikein hallitsijan katse; näki -heti, ett'ei hän kärsinyt vastarintaa, tahi oikeammin, ett'ei hän -tietänyt siitä ollenkaan. Samalla taipumattomalla tahdon voimalla hän -hallitsi itseään ja muita ja piti yhtä tunnollisesti sekä lupauksen -että uhkauksen. Päätöksissään hän ei milloinkaan järkähtänyt, kun hän -päätti vasta sitte, kun hän oli kysynyt itseltään, mikä oli oikeimmin, -eikä sitä, mikä mieluisinta oli. Hänen mieleensä ei johtunut, että -hänkin saattaisi erehtyä; hän uskoi täydellisesti ja lujasti omaan -ymmärrykseensä ja oikeudentuntoonsa. Muuten hän oli hellä ja hyvä -perheenisä, ja lempeästipä hän silmäili puolisoaan, joka kakluunin -edessä puoliksi matkapuvussa seisoi, sekä nuoria tyttäriään, joista -toinen lakkasi kirjettä ja toinen katsoi ulos akkunasta, pitäen pientä -nupinaa ilman tähden. - -Everstinnalla oli oikein rakastettava, rehellinen kasvonmuoto, -johon hänen hellä, uskollinen, lemmekäs sielunsa uskollisesti -kuvastui. Vaikk'ei hän välittömästi vaikuttanut mieheensä, niin hänen -läsnäolollansa oli toki, kumpaisenkaan siitä tietämättä, pehmittävä -ja huojentava vaikutus. Hän oli juuri se vaimo, joka everstille oli -sopiva. Miten oivallisesti hän osasi pienet mielipahat poistaa, pienet -vastukset tasoittaa ja taloudelliset asiat järjestää ilman miehensä -huomaamatta ja omisti mielellään ja alttiisti kaikki miehensä tuumat -ja aatteet. Mutta entä mies, omistiko hän vaimonsa mielipiteet? Sitä -hän ei ajatellut; vaimon suun ympärillä asuva, vieno mielenmaltin -ilmaus jäi häneltä huomaamatta; vaimo eli omaa, yksinäistä, sisällistä -elämäänsä, murehti, toivoi, taisteli ja kasvoi kestäväisyydessä ja -uskossa. - -Vanhempi nuorista tytöistä saattoi olla noin kahdeksantoista -vuotinen; hän oli varteva, solakka ja hyvin kaunis. Vaikk'ei hän -kasvonpiirteiltään rahtuakaan isänsä näköinen ollut, niin hänen -muodossaan ja olennossaan oli kuitenkin jotakin, joka muistutti isästä; -hänkin piti päänsä pystyssä, ja vieraat henkilöt sanoivat usein, että -hän oli ylpeä, oikeinapa uhkamielinenkin. Sellainen hän olikin, vaan -hän oli samassa lämminsydäminen, innokas, ylevämielinen tyttö. Nuorempi -oli hento, kultakiharainen olento sinisin silmin, jotka tuikkivat -kuni kaksi tähteä, kirkas, läpihohtava ruusu kummassakin poskessa, -ihana ruusu, jota perhelääkäri kuitenkin tarkasti totisena ja äiti -aavistavalla pelolla. - -"Tuntuu niin omituiselta", sanoi everstinna, katsoen kelloaan, -"matkustaa yksin pois; tämä on ensi kerta, kun lapset jätän, ja minä -soisin, että rakkaan ystävättäreni hopeahäät olisivat ohitse, ja -minä taas olisin onnellisesti ja hyvin kotona. Olenpa todella oikein -raskaalla mielellä... niin, naura sinä, Anna, mutta se on tosi asia, -lapsi." - -"Meidänkö tähtemme sinä pelkäät, äiti kulta? Mitähän pahaa meille -saattaisi tapahtua, kun isä kotona on?" Ja nuori tyttö loi tummat, -säihkyvät silmänsä isään, ääretöntä rakkautta ja kunnioitusta -ilmaisevalla katseella. - -"Jumalan avulla ei mitään pahaa tapahdu", vastasi everstinna, keveästi -huoahtain. "Pikku Klaarani täytyy olla varsin varovaisena, karttaa -ilmanvetoa ja pukeutua hyvin, kun hän ulos menee. Anna minulle nyt -kirje! Tunnustele, Hugo, kuinka paksu se on; kuinka iloiseksi rakas, -rakas poika tulee, kun hän sen saa! Jos se vain ennättäisi jouluksi -perille! -- Nyt, nyt on valjastettu; sinä jäät sisälle, Klaara. -Hyvästi, hyvästi!" - -Eversti varusti vaimoaan huolellisesti; pieni Klaara seisoi punaisten -akkunaverhoin takana ja nyökkäsi alas äidille; Anna suuteli häntä -hymyillen ja pyysi häntä kaikin mokomin hyvällä mielellä olemaan -- -olihan se vain kolme päivää. Kolme päivää! Sitte vaunut vierivät pois, -jättäen syvät, mustat jäljet pehmeään lumeen. Isä ja tytär katsoivat -silmänräpäyksen niiden jälkeen, vaan sietämätön tuuli ajoi heidät pian -sisälle. - -"Minulla on vähän kirjoittamista tänä iltana", sanoi eversti, pari -kertaa yli lattian käytyään, "enkä tahdo tulla häirityksi; pankaa -kupillinen kylmää teetä ja pari leivän viipaletta ruokasaliin minua -varten. Hyvää yötä, ystäväni, katsokaa nyt, ett'en minä missään -tapauksessa tule häirityksi." - -Hän suuteli heitä hellästi otsalle, ja Anna toisti vakuuttaen: "ei -missään tapauksessa." - -"Kas, Klaara, kuinka iloisesti kakluunissa palaa! Eikö täällä toki ole -hyvin hupaista? Kun lisäksi ulkona myrskyää ja vinkuu, niin katon alla -tuntuu mieli kahta vertaa paremmalle." - -"Monta on kuitenkin ulkona ilman, ett'ei ole lämpöisiä vaatteita yllä -eikä ystävällistä kotia näköpiirissä, usko se, Anna." - -"Luonnollisesti; mutta eihän toki ole mikään synti olla iloinen ja -tyytyväinen siitä, että oma olo on niin hyvä, kuin se on." - -"Oi, ei; ei suinkaan! Älä vihastu, Anna; minä en voi mitään -tuollaisille mietteille, ne tulevat ihan itsestään. Lassi raukka, -tänään hän on saapunut kotiin äitinsä luokse Jyllantiin!" - -"Se on jonkunlaista kivulloista sääliväisyyttä, jonka kanssa minä en -saata samaa mieltä olla", vastasi Anna kiivaanlaisesti; "on ikäänkuin -isä olisi tehnyt synnin, kun hän uskottoman palvelijan pois ajoi." - -"Mutta hän katui käytöstään." - -"Katui! Minä en suuresti luota siihen katumukseen joka syntyy vasta -rikoksen keksimisen jälkeen. Liiallinen anteeksi suominen vaikuttaa -sitä paitsi tapainturmelusta muissa palkollisissa. Isän kävi sääliksi -Lassia, sen havaitsin selvästi, mutta hänellä oli toki luonteenlujuutta -tarpeeksi tekemään oikein." - -"Mutta onko sydämen kehoitusten vastustaminen oikein? Toisinaan tulen -oikein tuskalliseksi, ajatellessani, että joskus suututtaisin isän -ja näkisin hänen järkähtämättömästä poiskäskevän katseensa minuun -kiintyneenä. Jumalan kiitos, hänelle, meille kaikille ei Herra ole -niin kova. Nyt vihastut taas, Anna, eikä minun kenties pitäisi noin -puhuakkaan; mutta minä rakastan häntä niin suuresti ja sinuakin samoin, -ja se vaivaa minua, että sinä näet hyveitä hänen virheissään. Vaan se -oli totta, minulla on jotakin tunnollani." - -"Mitä se olisi?" - -"Sinä tiedät, että minä olin viimeinen, joka Kustaalle kirjoitin, ja -kun kaikki kirjeet koteloon panin, niin luin isän kirjeestä muutamia -rivejä, jotka minua suuresti kummastuttivat. Älä käsitä minua väärin', -oli siinä, ikäänkuin mielisin esteitä tiellesi asettaa; minä toivon -vain, että jättäisit rakkauden-ilmoituksesi siksi, kunnes takaisin -tulet; minä toivon sitä yhtä paljon hänen kuin sinun tähtesi! Aivan -siten oli siinä, minä luin sen kahdesti. Minun ei kenties olisi -tullut sitä lukea, vaan minä satuin äkkiarvaamatta sen tekemään, eikä -kirjeissä tavallisesti mitään salaisuuksia ole. Ken se lienee, jota -Kustaa rakastaa? Ajatteleppa, että hän on sen niin hiljaisuudessa -pitänyt, ett'emme me ole sitä vähintäkään aavistaneet! Kun vain -saattaisin käsittää, ken se lienee! Näyttää melkein siltä, kuin jos se -olisi alhaisempaa säätyä." - -"Oh ei, ei suinkaan, miksikä niin?" keskeytti Anna, vastenmielisyydestä -punastuen; "Kustaa ei saata halpaan ja sivistymättömään mieltyä. -Sitä paitsi, Klaara, on väärin kertoa minulle sitä, joka selvällä -tarkoituksella on meiltä salassa pidetty. Kenties oli niillä sanoilla -joku toinen tarkoitus? Minä tahdon mielelläni uskoa, että Kustaa jo... -Se huolettaa ja surettaa minua, vaan kaikissa tapauksissa olen toki -vakuutettu, ett'ei hän kelvotonta valinnut ole." - -"Kenkään ei voi siitä olla varmempi kuin minä, mutta hänen, -valitsemansa saattaa kuitenkin..." - -"Säästä minua, Klaara kulta! Kaiken tuon osaan ulkoa. Saattaahan se -olla yksinkertainen ja köyhä, vaan kuitenkin oivallinen ihminen. -Epäilemättä, vaan siinä tapauksessa se ei kuitenkaan. Kustaalle -sovi. Vähäpätöisissä oloissa sielu helposti tulee turhamieliseksi, -sanottakoon mitä tahansa, ja se, joka alati puutetta tuntee, on altis -tulemaan kateelliseksi ja itsekkääksi; tiettyä on, että se on anteeksi -suotava, minä en sitä tosin tuomitse, vaan se tekee ihmiset vähemmän -rakastettaviksi." - -"Sinulla on ihmeellinen kauhu köyhyyttä kohtaan, Anna." - -"Ja sinulla merkillinen mieltymys siihen. Kun vain näet kurjuutta ja -ryysyjä, niin sydämesi heti kääntyy sinne, etkä ajattele, kuinka usein -kurjuus on omalla vaikutuksella syntynyt. Kun istut köyhäinhuoneelaisen -sairasvuoteen ääressä, niin silloin vasta oikealla tuulella olet. Autan -minäkin halusta, vaan mieluisemmin etäältä ja pyytämättä. Mutta sinä -näytät oikein murheelliselta, Klaara kulta; jos olen sanonut jotakin, -joka tekee mielesi karvaaksi, niin suo minulle anteeksi." - -"Ainoastaan sinun tähtesi, Anna, on mieleni karvas, sangen karvas. En -osaa lausua, mitä tunnen, luulen kuitenkin, että se on kärsimätöntä -halua siihen, että sinä tulisit paremmaksi, että itse tulisin -paremmaksi. Joskus tuskin jaksan kärsiä sitä; mutta äiti sanoo, että -minun tulee vain olla levollinen, niin kaikki tulee hyväksi; vaan minä -soisin -- sinä tietysti et minua käsitä -- olevani täältä tykkänään -poissa, kunnes mullaksi muutun." - -Anna kiirehti nopeasti sisaren luo, silitteli hyväillen hänen kutriaan, -suuteli hänen poskeansa ja tarkasteli häntä hellästi ja levottomasti. - -"Oi, rakas, siunattu lapsi kulta, sinä et saa tuollaisia ajatuksia -pitää; sinun tulee olla iloinen elämälle ja antaa arvo sille, että -meillä on kaikki hyvin. Nyt minä soitan sinulle vähän ja laulan pienen, -hauskan laulun." - -Klaara kuunteli tarkkaavaisena kaunista, soinnukasta ja tuntehikasta -ääntä ja, ihaillen sekä iloiten tarkastellessaan sisarta, punastui -häveten sitä, että hän oli niin rohkeasti ja soimaten puhunut hänelle, -jota hän kuitenkin itseään etevämpänä piti. - -"Hiljaa, Anna, varmaankin tulivat vaunut." - -"Ken se lienee näin myöhään? Mitä nyt?" - -Viimeiset sanat tulivat lausutuiksi osaksi palvelijalle, osaksi -pienelle, turkkeihin kääritylle naiselle, joka heti palvelijan perästä -ovesta sisälle tuli. Se oli sangen liikkuva ja ketterä pieni olento, -punaverisin, mielinkielevin kasvonpiirtein ja terävin silmin, jotka -tutkien kiitivät yli huoneen ja henkilöjen. Hän oli aivan innokas -pääsemään puheihin ja esitteli itse itsensä: - -"Rouva Klemme, ennen Kristiana Spag. Vahinko, ett'ei everstinna ole -kotona; te ette kenties milloinkaan ole Kristiana Spagista puhuttavan -kuulleet." - -"Olemme kyllä", vastasi Klaara ystävällisesti, ojentaen pienelle -rouvalle kätensä ja pyytäen häntä istumaan; "tehän hoiditte -minun vanhempieni taloutta useita vuosia ja tulitte sitte erään -prokuraattorin kanssa naimisiin; minä tiedän kaikkityyni. Niin ikävää, -että äiti juuri matkusti pois." - -"Niin, aivan ikävää! Minä olen ollut pari päivää lankoni luona, joka -Suotaloa hallitsee; tiedättekö, missä Suotalo on -- vai ette tiedä? -Tänä yönä matkustan kyytivaunuissa Köpenhaminaan, sillä minun pitää -huomenaamulla aikaisin rautatielle päästä. Lankoni oli niin hyvä ja -kyyditsi minut tänne omilla ajoneuvoillaan, kun hän kuuli, kuinka -hartaasti minä teitä kaikkia halusin tavata. Kustaahan on meriupseeri, -olen kuullut, ja te olette luonnollisesti Klaara. Kuinka äidinnäköinen -te olette! Viimeksi, kun teidät näin, kannettiin teitä käsivarrella -- -niin, kuinka aika toki kuluu. Tuo on kai, luulen ma, Anna." - -Keltaisenruskeat silmät kiintyivät kummallisella katseella tuohon -nuoreen tyttöön, kysyvällä, vakoilevalla katseella, joka Annaa -suututti ja haittasi. Anna jatkoi kuitenkin soittamistaan, antamatta -häiritä itseään, ja antoi sisaren puolestaan vastata. Rouva Klemme -alkoi nyt riisua turkkejaan, laski pois kissannahkaisen käsipuuhkan -ja samallaisen turkinkauluksen sekä näytti ikäänkuin odottavan, että -hänelle tarjottaisiin jotakin-virvoketta. - -"Ei mitään vaivaa minun tähteni", hän sanoi samassa, "kaikella muotoa, -ei mitään vaivaa minun tähteni!" - -"Ainoastaan pieni kuppi teetä", väitti hyvänsuopa Klaara, "se on -silmänräpäyksessä valmis; niin kauan saattavat kyllä vaunut odottaa." - -Ja hän riensi keveästi huoneesta, katattaakseen teepöytää. Pieni Klaara -rukka! - -Anna jatkoi soittamistaan; rouva Klemme nousi ja lähestyi häntä. - -"Te soitatte erinomaisen hyvin", hän sanoi puoleksi tuttavallisella -äänellä; "harvoin niin suuria luonnonlahjoja saa kuulla." - -"Pyydän anteeksi!" vastasi Anna, nousten kiireesti ja sulkien pianon. -Rouva Klemme käsitti heti tuossa anteeksipyynnössä olevan loukkauksen. -Nuori tyttö ei siis ollut soittanut häntä huvittaakseen, vaan -päinvastoin unohtanut hänen läsnäolonsa. Sama kummallinen katse tuli -taas noihin keltaisen ruskeihin silmiin. Anna kohtasi sitä alussa -pöyhkeällä ja kylmällä välinpitämättömyydellä, vaan kun se yhä jatkui, -ja rouva Klemme lisäsi sen merkitystä vienolla päänpudistuksella -ja hiljaisella: "hohhoh! jaa!" niin hän katsoi vihdoin sopivaksi -kärsimättömällä äänellä huomauttaa: - -"Te katsotte minua niin kiinteästi!" - -"Teinkö niin? Saattoi olla. Minua oikein ilahduttaa, että teillä on -niin hyvä olo, sillä hyvä olohan teillä on -- eikö totta?" - -Hänen huulillaan, tätä sanoessaan, oli puoleksi ilkullinen, puoleksi -säälivä hymyily. Anna tunsi selittämättömän väristyksen ja omituisen -halun juosta tiehensä, vaan hän voitti sen heti. Mitä tarvitsi hänen -välittää tuollaisesta, jokapäiväisestä pikku rouvasta, sitä vähemmän -peljätä moista! - -"Minulla on täydelleen hyvä olo", hän vastasi ja katsoi suoraan rouva -Klemmen puoleksi kartteleviin silmiin. "Mutta teillä varmaankin on -jotain sydämellänne; sanokaa se yhtä hyvin suoraan." - -"En itse tähteni, Jumala varjelkoon, vaan elämässä on vastakohtia, -jotka tunnollista ihmistä tuskallisesti liikuttavat. Minä puolittain -toivoin, että te antaisitte minulle jotakin toimitettavaksi; teillä on -tietysti runsaasti säästörahoja, ja Jumala tietää, että pieni apu olisi -enemmän kuin hyvään tarpeesen; vaan se on seikka, joka luonnollisesti -ei minua koske." - -"Puhukaa selvemmin, minä en käsitä ainoatakaan sanaa." - -"Minun on aivan vastahakoista murehduttaa teitä, rakas tyttöni, vaan -toiselta puolen katson olevani velvollinen puhumaan. Toinen onnettomuus -on toisen perään seurannut; ensinnä hän taittoi jalkansa, ja kun se oli -jotakuinkin parantunut, jotta hän saattoi kainalosauvalla käydä, niin -kaatui tuo kurja rahjus ja taittoi käsivartensa, Kehnotkin tyynynsä -hänen on sairasvuoteestaan täytynyt myödä, ja lääkäri on luonnollisesti -maksamatta. Hän, poloinen, ei surmikseen menisi köyhäinhuoneesen; mutta -isäntä ei kauemmmin häntä maksutta pidä, joka on luonnollista, ja sinne -hän siis kuitenkin joutuu, jos ei tauti hänestä ennemmin loppua tee. -Ymmärtänettehän nyt, että minä sain monta ajatusta päähäni, kun näin -teidät noin hienona ja iloisena, tietäissäni että hän poloinen makaa -ilman hoivaa ja hoitoa hädässä ja kurjuudessa." - -"Mutta, suuri, laupeas Jumala, kenestä te puhutte? Mitä koskee tuon -olennon tila enemmän minuun kuin muihin?" - -Rouva Klemme tuijotti kauhistuneena noita kelmeitä, tuskaisia kasvoja; -hän katui nähtävästi, mitä oli sanonut, ja änkytti: - -"Kukaties te ette tiedä siitä ollenkaan? Mitä olenkaan tehnyt! Minä -luulin teidän sen tienneen!" - -"Minkä?" kysyi nuori tyttö kiivaasti. "Sanokaa, mikä se on, jota en -tiedä!" - -"Ei mitään, olkaa levossa, se oli erehdys, minä vakuutan sen." - -Mutta nuori tyttö oli jo kuullut liian palion; hän astui aivan lähelle -rouva Klemmeä ja käski hänen puhua. - -"Jos olen everstin mieltä vastaan tehnyt, niin se ei ole ehdointahdoin -tapahtunut. Taivas on todistajani, ett'en luullut sitä salaisuudeksi, -tahi että ainakin kaikissa tapauksissa olitte saanut sen tietää ripille -päästessänne, ja tahdoin siis toimittaa vähän apua isä raukallenne, -joka..." - -"Se ei ole totta", keskeytti hänet Anna, "te valehtelette, minä en usko -teitä! Tulkaa heti isän luokse, minun oman, rakastetun isäni luokse, -hän on sanova teille, että te valehtelette!" - -Eversti nosti päänsä kummastuneena ja harmistuneena, kun ovi -aukaistiin; mutta harmi siitä, että hän häirityksi tuli, haihtui -silmänräpäyksessä, kun hän näki Annan astuvan sisälle kalmankalpeana, -pientä, vastahakoista rouva Klemmeä käsiranteesta kiinni pitäen ja -taluttaen isän luokse, juurikuin rikollista, joka on tuomittava. - -"Hän väittää, ett'en minä ole sinua tyttäresi, vaan tiedänhän minä, -että se on valhe! Sano hänelle, että se on valhe!" - -Eversti katsoi nuorta tyttöä hellästi ja säälivästi; sitte hän tarttui -hänen käteensä ja veti hänet luoksensa, ikäänkuin tahtoen suojella -häntä koko maailmaa vastaan. - -"Sinulla on samanlainen sija sydämessäni kuin Kustaalla ja Klaaralla, -sen vannon Jumalan kautta!" - -Sitte hän lausui vihaisella äänellä rouva Klemmeen päin kääntyneenä: - -"Ken olette te, joka tulette tänne pahaa vaikuttamaan? Enköhän ole -noita kasvoja ennenkin nähnyt?" - -"Monta kertaa, herra eversti; minä olen entinen Kristiana Spag ja -olen palvellut teitä teidän mielihyväksenne, sen tiedän. Milloinkaan -elämässäni en ole mitään pahaa vaikuttaa tahtonut, ja tulin aivan -viattomasti tämän tehneeksi; minä luulin..." - -"Oi, isäni, mikset sano hänelle, että se on valhe?" - -Anna katsoi rukoillen everstiä, tuskasta vavisten, epätietoisena, mitä -hänen tuli luulla. Tuo totinen mies oli syvästi liikutettuna ja puhui -lempeällä, rauhoittavalla äänellä: - -"Oma, järkevä tyttöni, minun ylpeyteni ja iloni, pitäähän sinun -olla levollinen ja malttavainen, eikö totta? Kaikki on kuin ennen, -rakastammehan sinua aivan kuin omaa lastamme." - -"Mutta en ole teidän oma lapsenne?" - -"Et, vaan olet sen heti unohtava, samoin kuin me, sinun vanhempasi, sen -unohtaneet olemme." - -Anna seisoi hetkisen kuni rampaantuneena, sitte hän veti kätensä -luoksensa ja astui pari askelta takaisin. - -"Unohtava! En milloinkaan, milloinkaan! Kun veren siteillä olen -köyhään, sairaasen, hyljättyyn vanhaan mieheen kiinnitettynä, niin -paikkani on hänen luonansa. Kuinka saatatte puolustaa", hän lisäsi -melkein uhaten, "että olette kasvattaneet minut rikkaudessa ja -yltäkylläisyydessä, lihallisen isäni kärsiessä nälkää! Kuinka saatatte -puolustaa, että olette minulta hänen olemassa olonsakin salanneet ja -varastaneet sen rakkauden, joka oikeastaan hänelle tulee!" - -Eversti rypisti harmissaan kulmakarvojaan, noita odottamattomia -soimauksia kuullessansa, mutta hän hillitsi kuitenkin mielensä, ja -hänen äänensä oli vielä yhä sääliväinen, kun hän sanoi: - -"Sinä et tiedä, mitä sanot, Anna, enkä siis tahdo sinua siitä syyttää; -isku tuli niin äkisti, että se on sinun päättämiskykysi soaissut. Isäsi -piti sitä hyvänä tekona, että sinut otimme; suurimmalla alttiudella -hän luopui kaikesta oikeudestansa sinuun. Hän oli muurari ja asui -pienessä kylässä lähellä sitä kaupunkia, jossa me oleskelimme. Eräänä -päivänä syttyi tulipalo kylässä, ja hän menetti tupansa sekä huonot -huonekalunsa; minä olin juuri saapuvilla ja pelastin hänen vaimonsa, -joka nyt on kuollut, sekä kaksi pientä tyttöä tulesta. Toisen niistä -kahdesta pienestä tytöstä otin polvelleni ja annoin hänen kelloni -kanssa leikkiä; hän laski pienoset käsivartensa kaulani ympärille ja -itki, kun minä tahdoin mennä. Minä kysyin silloin, saisinko hänet -pitää, ja kun he kiittivät ja siunasivat minua tarjouksestani, niin -kannoin sinut viittani alla kotiin; sinä nukuit pian, pienonen pääsi -lepäsi turvaisesti rinnallani. -- Anna, kuuletko minua?" - -"Minä en jaksa, minä ajattelen yhä kainalosauvalla kulkevaa vanhaa -miestä, joka kaatui ja mursi käsivartensa; minä näen hänet -- oi, niin -selvästi -- yksinäisellä sairasvuoteella, peljäten tulevansa kadulle -heitetyksi, rukoillen kuolemaa tulemaan häntä pelastamaan. Minun täytyy -sinne mennä! Seisovathan vaunut ulkona; ettekö te sanonut matkustavanne -heti? Minun täytyy tulla muassa; jos ehtisin liian myöhään, niin en -milloinkaan elämässäni antaisi anteeksi niille, jotka ovat minun -hänestä erossa pitäneet." - -Eversti katsoi häntä hämmästyneenä; oliko mahdollista, että hän uskalsi -noin hänelle puhua? - -"Onko anteeksi anto ainoa, mitä saatamme sinulta, Anna, odottaa? -Mieletön lapsi, ole varoillasi, älä lausu sanoja, jotka saattavat -ikuisen juovan välillemme saattaa. Aivan luonnollista muuten on", -hän jatkoi lauhkeammin, "että sinä tahdot mieluisesti häntä auttaa, -ja hän on tuleva autetuksi, anna se seikka levollisesti vain minun -haltuuni. Vaan itse et sinne saa matkustaa; minä tunnen ne olosuhteet --- se ei saa tapahtua!" - -"Sen täytyy tapahtua! Ei hän ainoastaan rahoja tarvitse, vaan minun -hoitoani ja rakkauttani, ja minun on tarvis hänelle sitä antaa. Mikä -minut siitä estäisi?" - -"Minun järkähtämätön kieltoni!" - -Silmänräpäyksen vaitiolo seurasi, silmänräpäyksen kuolonhiljaisuus. He -katsoivat toisiaan. Vielä olisi kaikki saattanut hyväksi tulla; mutta -äiti, jonka rukoileva katse kenties olisi voinut ankaran miehen vielä -taipuvaisemmaksi saattaa, ja jonka lempeä kädenpuristus olisi ehkä -saattanut sanat Annan huulilla hillitä, -- oli poissa. - -"Se on tunnoton kielto, enkä minä huoli siitä; sinulla ei ole mitään -oikeutta minuun; minä matkustan kuitenkin!" - -"Aivan totta puhut; minulla ei ole etäisintäkään oikeutta sinuun; -mutta jos matkustat, niin olet ikipäiviksi -- muista se, ikipäiviksi! --- vieras minulle, kaikille tässä perheessä. Vielä on sinulla vapaus -valita, onneton lapsi; ajattele oikein!" - -Eversti kurotti kätensä varoittaen häntä kohden, vaan hän ei pitänyt -siitä lukua. - -"Etkö sinä tosiaankaan halveksisi minua, jos tässä arvelemaan -rupeaisin? Ja minä kun luulin sinut jaloksi, ylevämieliseksi mieheksi!" - -Eversti kiinnitti häneen levollisen, ylpeän katseen, joka lausui, että -rajan ylitse oli menty ja side heidän väliltään katkennut. Annalla -oli vapaus, vaan kuitenkin hän viipyi; hänen rohkeutensa oli äkkiä -rauennut. Eikö eversti mitään enää sanoisi? Ei jäähyväisiä, ei edes -nuhdetta, ei sanaakaan? - -"Anna, missä olet?" kuului samassa Klaaran ääni; "suuri Jumala, kuinka -sinä olet kalpea ja kylmä, ja isä... oi, isä! mitä on tapahtunut?" - -Isä ei vastannut, vaan osoitti ainoastaan ovelle, ja niin suuri oli -totutetun kuuliaisuuden mahti, että Klaara ollenkaan vastaansanomatta -meni ulos, vieden muassaan melkein tahdottoman Annan. - -"Te jäätte, rouva Klemme", sanoi eversti matalalla, luonnottomalla -äänellä; "minun täytyy teiltä pyytää erästä palvelusta." - -Pieni rouva tuli esille kakluunin nurkasta, johon hän peljästyksissään -oli pakonsa ottanut, ja vakuutti innokkaasti, että jos hän olisi -aavistanut varomattomista sanoistaan jotakin sellaista seuraukseksi -tulevan, niin hän ennemmin olisi kielensä poikki purrut kuin niitä, -lausunut. - -"Kylläksi siitä, hyvä rouvani; te ette tietysti pahassa aikomuksessa -niin menetellyt. Minä nyt vain pyydän teidän vastaanottamaan rahasumman -ja hyväntahtoisesti käyttämään sen tuon nuoren tytön hyväksi, jonka -minä nyt asetan teidän suojelukseenne. Meidän välimme on kokonaan -murtunut, ja rahan täytyy tulla teidän nimessänne, sillä minulta hän -ei varmaan mitään vastaanottaisi. Se kasvatus, jonka hän on saanut, ei -ole tehnyt häntä soveliaaksi heti itsestänsä huolta pitämään, ja se on -niinmuodoin vain yksinkertainen velvollisuus, jonka täten täytän." - -"Te voitte luottaa minuun lumi kultaan, herra eversti. Kuusi -viidenkymmenen ja yksi sadan riikintaalerin seteli. Suuri kiitos hänen -puolestaan! Hyvästi!" - -Molemmat tytöt olivat kahden työhuoneessa. Lyhyin, melkein sydämettömin -lausein oli Anna kertonut kaikki hänen vieressään olevalle, vapisevalle -pikku olennolle. Oikeastansa ei hän itsekään oikein käsittänyt, mitä -tapahtunut oli, eikä tällä hetkellä eron katkeruutta tuntenut; koko -hänen halunsa ja ikävöimisensä oli vain sairaan, hänen mielestään -niin julmasti väärin kohdellun isän luokse. Hän näki ajatuksissaan -isän kuihtuneena kurottavan käsiään häntä kohden, häneltä apua anoen, -ja tuo kuihtunut muoto oli, hänen sitä aprikoimatta, sekaannuttavasi -yhdennäköinen ennen niin korkeasti rakastetun kasvatus-isänsä muodon -kanssa. - -"Niin, kuinka nyt on käyvä, neiti kulta?" kysyi rouva Klemme, lyhyellä, -nyyhkyttävällä äänellä, jonka piti merkitä sääliä. "Minä olen kyllä -teidät haltuuni ottava, Jumala tietää, että sen olen tekevä." - -"Minun on mahdoton sitä uskoa!" huudahti toivottomana Klaara. "Katso -minua, Anna! Ei, älä katso tuolla kylmällä katseella, ikäänkuin et -näkisi minua, vaan vanhalla lemmekkäällä katseellasi! Sisareni, oma -sisareni sinä olet, vaikka koko maailma sanoisi, ett'et ole. Minä en -suinkaan tuomitse sinua siitä, että tuon vanhan, sairaan miehen luo -matkustat; mutta etkö sanonut mitään häijyä isälle? Minä en milloinkaan -ole hänen kasvojaan sellaisina nähnyt. En toki tahdo sinua peljättää; -Herra on kyllä kerran armossaan meihin katsova, sen uskon lujasti. Älä -milloinkaan herkeä toivomasta, ja jos viipyy kauan, ennenkun äiti ja -minä saatamme jotakin sinun hyväksesi tehdä, niin älä luule, että sinun -unohtaneet olemme, vaan ajattele, että ikävämme joka päivä kasvaa ja -vihdoin tulee niin väkeväksi, että se kaikki esteet voittaa. Hyvästi, -Anna, rakas, rakastettu Anna! Jos sinä, raukka, jaksaisit edes itkeä!" - -"Ilmanveto koskee sinuun, sinä et kestä tässä tuulessa; (kuinka -kummallisen tunnottomalta Annan ääni kuului!) muista äitiäsi, jää -sisään ja ole järkevä!" - -Seuraavassa silmänräpäyksessä hän istui rouva Klemmen vieressä -pienissä, avonaisissa vaunuissa. Hän tuskin tiesi, miten se oli -tapahtunut, ja hän oli itse mielestään kuni unessa-kävijä. - -"Saanko ajaa nyt?" kysyi kuski; sitte hän kehoittaen maiskutti -kielellään, mäjähytti piiskalla, ja niin sitä mentiin levollista, -tasaista juoksua pois kodista, onnellisesta lapsuuden kodista. Tien -käänteessä tuli suuren pilven takaa kuu näkyviin, ja hän näki vielä -kerran tuon kaunihin paikan; niin ystävällisesti loisti valo pienestä -lukukamarista; selvästi saattoi siellä tumman haamun erottaa. Anna -painoi lujasti kättä otsaansa vastaan; hän ei tahtonut ajatella, ei -katsoa taaksensa, -- ei, eteenpäin uutten surujen ja velvollisuuksien -luo! - - -II. - -Miten hitaasti matka kului! Hän halusi astua vaunuista ja mennä -jalkaisin. Hänen mielestään oli koko ijankaikkisuus kulunut, ennenkun -he ennättivät Suotaloon, ja kello oli kuitenkin vain 11. Heillä oli -kyllä aikaa, sanoi rouva Klemme, ja kookas, raskas, lystikäs lanko, -joka tuli vaunujen luo, vakuutti, että jotakin virvoketta täytyi ottaa, -ennenkun he eteenpäin lähtisivät ajamaan. - -"Mitä, täällä on yksi lisäksi!" huudahti hän kummastuneena, vaan -lisäsi heti hymyillen ja käsiänsä hykertäen: "No noh, ompa punssia ja -leivoksia tarpeeksi tuollaisen pienen neidin varalle myöskin, luulen -ma." - -Anna pyysi kuitenki saada jäädä vaunuihin, ja tuon vierasvaraisen -miehen yritys häntä, siitä huolimatta, nostaa alas, evättiin -jäykkyydellä, joka saattoi hänet aivan hämmennyksiin. - -Tämä oli nuoresta tytöstä kuin uni. Hän saattoi vaunuista nähdä -suoraan huoneesen, jossa iloiset lapset ja nuoriso katetun pöydän -ääressä istuivat ja söivät pähkinöitä ja omenia. Rouva Klemme seisoi -etupuolella, jutteli ja teki liikkeitä, ja Anna tajusi, että hänen -historiaansa kerrottiin ja tehtiin niin huvittavaksi kuin mahdollista. -Molemmat kahlekoirat haukkuivat herkeämättä ja näyttivät kiihottavan -toinen toistansa. Kuu tuli sillä välin näkyviin ja valaisi tuon matalan -huoneen ja oudot seudut. Mies levitti hevosen loimen hänen jaloillensa -ja käveli sitte edestakaisin hevosten vieressä sekä löi käsiänsä -yhteen, pitääkseen itseänsä lämpimänä. - -Oi, jos se olisi uni! Olihan hän ennenkin nähnyt hirvittäviä -unia ja sitte herännyt aamulla rakkaassa makuukamarissa kotona, -päivänpaisteessa ja ilossa -- herännyt sanomattoman ilon ja -kiitollisuuden tunteilla! Vaan ei, tämä oli todellisuus; oi, jos -hän vain saisi matkaan lähteä, lohdutuksella ja avulla isän luokse -saapua! Kuinkahan jaksoi isä tällä hetkellä? hän kysyi itseltään; -tunkeutuikohan tämä tuima tuuli hänen kehnoon kamariinsa, olikohan -hänen kipeä käsivartensa kylmänkankea, ikävöikö hän hellää hoitoa -ja sääliväisyyttä, ajatteliko hän häntä? Ja isän kuva -- kuinka -perinpohjin todellisuudesta eroava, tuo kuva oli! -- seisoi -piinallisesti hänen sielunsa edessä. - -Vihdoinkin avattiin ovi, vaan tulija ei ollut rouva Klemme -- hän istui -vahvassa rauhassa, syöden ja juoden paljon puheensa päälle --; se oli -tuo kunnon lanko, joka toi lasin punssia ja kukkurapään lautasellisen -leivoksia. - -"Juokaa tämä, neiti kulta", hän sanoi sydämellisesti, "niin -herttaiseni, tehkää se; me emme saata vastata siitä, että annamme -teidät kuolijaaksi paleltua. Te tarvitsette tosiaankin vähän voimia, -luulen ma." - -Niin, hän oli oikeassa; Anna lipaisi lämmintä juomaa ja koetti vähän -syödä. - -"Mutta jos me ehdimme liian myöhään! Kyytivaunut ovat varmaan -lähteneet, ennenkuin kaupunkiin kerkiämme." - -"Ei tosiaankaan, olkaa huoleti siitä; nyt Kristianakin hankkii -matkalle, näen mä. Sananen, ennenkun hän tulee. Te olette hyvä tyttö, -ja minun tulee teitä surku; mitä olette tuumaillut ottaa toimeksenne -häntä ja itseänne elättääksenne? Haluatteko lukea lasten kanssa?" - -Hän ei ollut mitään tuumaillut, vaan vastasi, että hän halusi sitä -mielellään -- hän halusi tehdä mitä hyvänsä. - -"Mutta heti alussa", jatkoi tuo rehellinen tilanomistaja, aivan hänen -korvansa likellä puhuen, "tulee kenties pieni pula rahasta; älkää -kääntykö Kristianan miehen puoleen, jos sitä saatatte välttää, sillä -hän on sellainen..." Hän ei lopettanut ajatusta, vaan tuolla sanalla -"sellainen" oli aivan sama merkitys, kuin jos hän olisi sanonut "oikea -koronkiskuri." "Tässä", hän jatkoi, "on seteli; ei mitään kiittämistä! -Minä voin vannoa, että saan sen takaisin, ja sehän luonnollisesti on -toivottavinta. Itse alotin vähemmällä, niin, sen tein, ja kuitenkin -olen tullut niin voipa mieheksi kuin olen. Olkoon tämä meidän kesken; -sisareni saa kyllä siitä tietämätönnä olla. Kas, tuossapa hän tulee, -joutukaa ja tallettakaa seteli, vaan tallettakaa se hyvin! Hyvästi, -Kristiana! Hyvästi, neitiseni! Onnea matkalle!" - -"Me ehdimme myöhään, me ehdimme tiettävästi myöhään!" - -Mutta he ehtivät liian aikaisin, ja heidän täytyi odottaa kolme -pitkää, kuolettavaa neljännestuntia kolkossa postitalon kamarissa. -Sumea marraskuun päivä alkoi juuri koittaa, kun kyytivaunut vierivät -Köpenhaminaan pitkin sitä katua, jonka varrella everstinna nyt oli. -Anna näki sen kauniin kulmatalon ja alaslasketun akkunaverhon siinä -vierashuoneessa, jossa äiti varmaan levollisesti nukkui tahi kenties -juuri heräsi, huulillaan rukous kotona olevain puolesta. Portin -ulkopuolella seisoi puutarhurin renki, jolla oli kaksi täyteläistä -koria ruukkukasveja; olihan määrä alkaa ilo ja hopeahäät. - -Vihdoin viimeinkin he istuivat rautatievaunuissa, vaan ei nytkään hänen -mielestään nopeasti menty; kuinka monta ja pitkää pysähdystä oli! -Rouva Klemme yritti keskustelua alkuun panna, vaan kun se ei ottanut -onnistuakseen, niin hän yhtä tyytyväisenä vaipui omiin ajatuksiinsa, -hypistellen suuhunsa leivoksia, joilla hänen käsisalkkunsa oli -täytettynä. - -"Nytpä tyttöni saavat kieliä ja musiikkia kunnollisesti oppia", hän -ajatteli, "ja me saamme talostamme hyyrätyksi portinviereisen, pienen, -joutilaan huoneuksen, joka juuri sopii hänelle. Ne huonekalut, jotka -Klemme otti köydenpunojalta, kun hän ei saattanut velkaansa suorittaa, -muutan minä sinne ja otan niiden hinnan luonnollisesti isän rahoista. -Tuo poloinen on lapsi sellaisissa seikoissa -- onni, että hän on näin -hyviin käsiin joutunut." - -Ja hän laski kerran, laski toisen, minkä arvoiset köydenpunojan -huonekalut olivat, sekä mitä ne uusina olivat maksaneet, ja mitä -enemmän hän laski, sitä vähemmäksi hupeni Annalle jäävä osuus noista -neljästä sadasta riikintaalerista. - -Sorö'ssä he astuivat ulos vaunuista ja ajoivat sitte edemmäksi pienillä -talonpoikaisvaunuilla, jotka olivat rouva Klemmeä vastaan lähetetyt. -Yksi, kaksi, kolme tuntia -- sitte vihdoinkin oli matka loppunut, ja -he pysähtyivät prokuraattorin talon ulkopuolelle. Nuori tyttö hyppäsi -reippaasti vaunuista; hän tahtoi mennä heti sinne, heti! - -"Hyvänen aika, rakas lapsi, saattaisittehan hänet vaikka kuolettaa; -häntä täytyy luonnollisesti valmistaa. Sen teen minä; istukaa -siks'aikaa kakluunin ääreen. Ei mitään melua, lapsi! Teidän tulee olla -siivolla, kuuletteko!" - -Rouva Klemmen kiirehtiessä katua alas, istui Anna ja tuijotti tuleen, -koettaen koota sekavat ajatuksensa. Hän ei kuullut lasten leikkiä ja -telmettä, ei havainnut, että he puhuttelivat häntä, vieläpä häntä -koskettelivatkin. Vasta, kun prokuraattorin vaimo aukaisi oven, hän -malttoi mielensä ja oli heti valmis täyttämään kuiskaamalla lausuttua: - -"Nyt saatte tulla." - -"Minkä vaikutuksen se häneen teki?" kysyi hän innokkaasti, kun he -olivat menemässä. Rouva Klemme oli tykkänään omissa hupaisissa -mietteissään, ja hänen täytyi koota ajatuksiansa, ennenkun hän vastasi: - -"Se kävi paremmin kuin uskalsin toivoakkaan; ensin se raukka -luonnollisesti tuli vähän liikutetuksi, mutta sitte hän rauhoittui. -Tässä on talo, niin, hänen asuntonsa ei ole juuri hupaisa, synti olisi -niin sanoa; vaan me muutamme hänet jo tänä iltana toiseen asuntoon. -Mutta ettehän vain sairas liene?" - -"Oh, en, ei siitä vaaraa ole. Kiitoksia saattamastanne! Parasta on, -että menette nyt, minä haluan mieluimmin olla yksinäni, teidän täytyy -vihdoinkin mennä." - -Se oli katkera pettymys uteliaalle rouvalle. Miten mielellään hän -olisi todistanut ja selittänyt liikuttavan kohtauksen isän ja tyttären -välillä! Hän mukautui kuitenkin kohtaloonsa ja meni vastustelematta. - -Pienessä, pimeässä etehisessä riippui vanha, rääsyinen röijy; suuri, -oljilla sisustettu puukenkäpari oli seinää vastaan asetettuna; näitä -nähdessään Anna tunsi vanhaa, syntistä kammoaan hädän ja köyhyyden -keskuuteen joutumisesta, mutta se kesti vain lyhyen silmänräpäyksen; -seuraavassa tuokiossa hän aukaisi oven ja polvistui isän sängyn ääreen. -Mielenliikutus tukehdutti hänen äänensä, ja hän oli melkein tajutonna. -Vanha mies sängyssä näytti paljoa enemmän ujolta kuin levottomalta -ja liikutetulta; oli ikäänkuin hän olisi tuntenut, että hänen tulisi -jotakin sanoa, että häneltä oikeudella saattoi vaatia jonkun hellän -sanan, vaan ettei sydän tahtonut hänelle sanoja mieleen johdattaa, ja -sentähden hän tyytyi hiljaiseen ähkämiseen ja valittamiseen, samassa -kun hän laski luisen kätensä nuoren tytön alaspäin taivutelle päälle. - -"Kurja isä parkani! Sinulla on niin paljon tuskia. Jos olisin sen ennen -aavistanut, niin olisin ennemmin tullut, mutta nyt en jätäkkään sinua -milloinkaan." - -Anna nosti päänsä ja katsoi ylös. Sairas makasi yhä hiljaa vaikeroiden, -suljetuin silmin. Tuo oli hipunut olento, jolla oli rohjomainen, -jokapäiväinen, karkeapiirteinen kasvonmuoto; mielen ilmaus osoitti -omituisen sekoituksen tylsämielisyyttä, hyväntahtoisuutta ja -kavaluutta. Anna hykähti takaisinpäin. Ei milloinkaan jättäisi! Mitä -hän oli tehnyt? Tuon miehen tähden hän siis oli uhrannut kaikki, nyt -vasta hän sen tunsi ja käsitti -- kaikki. Mutta se oli ainoastaan -velvollisuus, vastasi hän itselleen! Olihan tuo hänen isänsä, joka oli -aivan syytön niihin mielettömiin harhaluuloihin, joita hänellä isästään -oli ollut. Oi, jos vain hänen sydämensä tahtoisi hänen isänsä puolesta -puhua! - -Mutta se oli uppiniskainen sydän. Mitä olisikaan hän tahtonut antaa, -jos hän olisi saanut Klaaran hellän sääliväisyyden, anteeksi suovan -sydämen, tosi kristillisen mielen! - -Hän kurotti sairaalle haljenneen vesiruukun, joka oli akkunalla, ja -piti hänen päätänsä ylhäällä hänen juodessaan; mutta se tapahtui -vastahakoisesti, eikä hänen äänensä kuulunut samallaiselta kuin hänen -ensi kerran puhuessaan; se oli väkinäinen ja epävarma: - -"Voitko kestää muuttamista, minun -- isä raukkani? Täällä sinulla on -niin viheliäinen olo; sinä voit pikemmin parantua toisessa paikassa." - -"Sairashuoneessako?" - -"Ei, vaan pienessä, hauskassa kodissa, jossa minä olen sinua hoitava." - -"Jumala siunatkoon sinua", vastasi sairas samallaisella äänellä ja -samalla tunnon ilmauksella kuin kotona se köyhä vaimo, -- jota hän ei -milloinkaan ollut saattanut kärsiä -- joka kunakin lauantaina sai kuusi -killinkiä Klaaralta. - -Vaitiolo seurasi. Vanha Jussi -- se oli sairaan nimi -- makasi -levollisena ja hengitti säännöllisesti ja kuuluvasti. Anna luuli hänen -nukkuvan, mikä oli Annalle todellinen huojennus. Niin ei kuitenkaan -ollut laita, vaan sairas katsoi mukavammaksi siten maata; valkeiden -silmäripsien alta hän katseli salaisesti ja tutkivasti nuorta tyttöä. -Tämä käännekohta hänen elämässään oli sattunut juuri silloin, kun -olo synkimmältä näytti. Hän tuskin saattoi uskoa, että joku tahtoi -eteenpäin hänestä huolta pitää; tässä oli syytä kyllä kummastukseen, -ujouteen sekä iloon. - -"Hyväluontoinen lapsi raukka!" hän ajatteli; "minun omatuntoni on -toki puhdas, enhän minä ole häntä pyytänyt tulemaan. Kun hän ei vain -näyttäisi noin kauhean hienolta! Omituista ajatella, mikä pieni -matelijainen hän kerran oli; minä tunnen enää vain nuo mustat silmät." - -Hänen näitä tuumaillessaan, seisoi Anna aivan hiljaa keskellä huonetta. -Hän ei rohjennut itkeä tahi muulla lailla tunteitaan ilmaista. Pitkänä -ja toivottomana näkyi tulevaisuus hänen edessään, ja vielä eilen -oli se ollut hymyilevä ja valoisa. Oli aivan kuin huima vedenpyörre -olisi tarttunut häneen ja heittänyt hänet autiolle rannalle, etäälle -kaikesta, jota hän kunnioitti ja rakasti. Hänen omat lohduttavaiset -sanansa edellisenä päivänä: "Mitähän meille saattaisi tapahtua, kun isä -on kotona?" kävivät kuin pistos hänen sydämensä läpitse. Kiihottuneessa -mielessään hän oli ollut vallan varma, että hän oli oikein tehnyt; nyt -sitä vastaan hän horjui. Eikö niiden äärettömän monien kiitollisuuden -syiden, joilla hän oli kotiin kiinnitetty olisi tullut hänet pidättää -siellä? Mutta isä oli ollut ylen kova. Ja kuitenkin, kuinka usein juuri -hän oli isän lujuutta kiittänyt! Ja hän näki isän, vihastuneenakin -niin jalon muodon edessään ja kuuli hänen varoittavan: "onneton lapsi, -ajattele oikein!" - -Hän koetti karkoittaa noita ajatuksia ja kiinnittää tarkkaavaisuutensa -ympärillä oleviin esineihin. Pienten, likaisten, vuotisen tomun -ja hämähäkin verkkojen pimentämäin ruutujen läpitse oli näköala -lautapihaan päin rannalle; vesi näytti kylmältä ja sekoittuneelta; -pieni venhe ponnisteli päästäkseen maalle; hän tarkasteli sitä ja -muisti äkisti Kustaan. Mitä tuo rakas, uskollinen Kustaa on sanova, -kuullessaan, ettei hän ollut hänen sisarensa? Tai tiesiköhän hän sen? -Niin, hänen täytyi se tietää, olihan hän viisi vuotta häntä vanhempi. -Kuinka elävästi tuli samassa Kustaan hävästijättö hänen mieleensä, -kuinka Kustaa oli ottanut Klaaran syliinsä, sitte puolittain leikillä -kumartanut hänelle ja suudellut hänen molempia käsiään, sanoen: "sinä -olet suuri rouvasihminen, sinä, Anna!" - -Hän muisti myöskin erään ihanan kevätaamun, jolloin hän, Anna, oli -kysynyt Kustaalta, heidän puutarhassa kävellessään, miks'ei Kustaa -ollut häntä kohtaan aivan samallainen kuin ennen, eikö hän häntä -enää rakastanut, ja Kustaa vastasi katseella, jolla hänen selkeät, -rehelliset silmänsä selvästi ilmaisivat, ettei kenkään ollut hänelle -rakkaampi: "jos vain saattaisit sydämeni tunteet lukea!" Samassa muisti -hän isän kirjeen Kustaalle, ja suloinen, hämille saattava ajatus ajoi -veren hänen sydämeensä; mutta hän poisti tuon mietteen koko sielunsa -voimalla ja rukoili intoisesti: - -"Suuri Jumala, varjele minun järkeni!" - -Alkoi hämärtää, eikä ketään vielä tullut heitä noutamaan. Muurari -nukkui nyt oikein rauhallisesti; nuori tyttö peitti hänen käsivartensa -saalillaan; ryysyinen, pieni peite ei ylettynyt tarpeeksi. - -"Hohoi, vanha vekkuli!" kuului samassa ovelta, ja reipas, nuori sepän -sälli, tukka pystyssä, nokinen naama ja edessä nahkainen esiliina, -astui sisälle. Se näytti sairaalle pientä pulloa ja jatkoi, Annaa -näkemättä: - -"Kuinka käsivarren ja kuumeen laita on? Tässä on pisarainen, joka -kelpaa teille. Noh, joko ukko on suostuva köyhäinhuoneesen lähtemään, -vai vieläkö pitää vähäsen vastaan ponnistella? Niin", hän lisäsi -sydämmellisemmin, "jos minä saattaisin jotakin siihen katsoen tehdä, -niin te ette milloinkaan sinne joutuisi, mutta te saatte kernaasti -taskuni ylösalaisin kääntää, isävanhus, ja katsoa mitä niissä on. Kuka -siellä? Oi, pyydän anteeksi." - -Oliko tuo nuorukainen Annan veli? Anna tunsi tuskin jaksavansa sitä -kestää, ja kuitenkin, mikä oikeus hänellä oli ahkeraa työmiestä -halveksia? - -"Teidän täytyy olla vähän hiljaa; minun... sairas nukkuu. Ken te -olette?" - -Nuori seppä näytti siltä kuin hänellä olisi suurempi syy saman -kysymyksen tekemiseen. Hän vastasi kuitenkin, puoleksi empien, säveästi: - -"Niin, näetteko, minä en oikeastaan kuulu perheesen, vaan hänen -tyttärensä Tiina on minun morsiameni. Minä en tunne teitä, neiti, -vaan arvelen, että olette tullut auttamaan, ja sitte sanon vain, että -täällä, jos missään, apua tarvitaan." - -Anna katsoi häneen kääntymättä pois. Rehellisyys kuvastui noissa -likaisissa kasvoissa. Vähän hölmömäiseltä hän tosin näytti, vaan -samassa hyvän luontoiselta. Anna selitti muutamia sanoin aikeensa ynnä -ken hän oli. Poika parka seisoi kuin pilvistä pudonneena. - -"No, mitähän Tiina on sanova! Mutta eikö ole oikein synti teidän itse -tähtenne, rakas ne -- neitsyt" (hän olisi mieluummin sanonut neiti, -vaan katsoi kuitenkin neitsyt-nimen asianhaarain mukaan sopivammaksi); -"ettekö olisi saattanut häntä muulla tavalla auttaa? Tämä on liikaa, -niin, todella liikaa." - -Ja hänen muodostaan saattoi selvästi lukea: moinen mies ei ole sitä -ansainnut. - -Hetkisen kuluttua tuli rouva Klemme. Hän oli ennen mainitussa pienessä -huoneuksessa kaikki järjestänyt ja oli innokas sekä hengästyksissään; -nyt ei tarvittu muuta kuin kannattaa sairas sinne. Kaksi miestä ja -tyynyillä varustetut paaret odottivat ulkopuolella. Sepän sälli herätti -vanhuksen, nosti hänet voimakkaalla otteella sängystä sekä kantoi -varovasti ulos paarille. Tuo ei kuitenkaan voinut tuskaa saattamatta -tapahtua, eikä muurari koettanutkaan hillitä oihkamisiaan. - -"Te olette tehnyt minulle suuria palveluksia"; sanoi Anna tyvenesti ja -määräkkäästi rouva Klemmelle; "huomenna laskemme, mitä olen velkaa, ja -toivon voivani..." - -"Älkää ollenkaan siitä puhuko; sen saatatte pian minulle korvata, jos -tahdotte vähän soittaa ja lukea minun lasteni ja muutamain muiden -lasten kanssa, jotka siinä tapauksessa voivat tulla minun luokseni ja, -luonnollisesti, maksaa minulle. Täällä sellaisesta ei suuresti makseta, -sen saattanette käsittää; mutta siitä me kyllä aina sovimme. Minä -tahdon teidät oikein säällisesti haltuuni ottaa, ja teidän täytyy usein -käydä minua katsomassa." - -"Lapsia opetan mielelläni", kuului vakava vastaus, "mutta teitä -katsomassa käydä en voi. Ovathan meidän mielihalumme yhtä eroavaiset -kuin olosuhteemmekin." - -"Ei vieläkään masentunut!" ajatteli pikku rouva. Sitte hän sivumennen -naputti erääsen akkunaan, jonka ääressä istui muudan hänen -ystävättärensä -- jolle jo oli kerrottu, mitä tapahtunut oli --, -nyökkäsi sinnepäin, siten huomauttaen, että siinä nyt kulki kertomuksen -sankaritar. - -Uudessa huoneuksessa oli kolme pientä, matalaa huonetta ja ahdas -kyökki. Palkkikatto ja seinät olivat valkoiseksi maalatut; mutta tuo -paikka oli kaikissa tapauksissa kuin paratiisi muurarin entiseen -asuntoon verrattuna, ja nuoranpunoja raukan huonekalut kaunistivat sitä -todellisesti. Tohtori, joka illempana tuli, oli varsin kummastunut ja -tyytyväinen. Nyt, kun sairas saattoi saada alituista hoitoa, ja kääreet -käsivarrella saattoivat tulla säännöllisesti vaihdetuiksi, oli hän pian -paraneva, sanoi tohtori. Tänä iltana hän kuitenkin oli huononlainen, -mielenliikutuksesta luonnollisesti, sehän oli helposti käsitettävä. - -Vanha muurari olikin todella iloinen ja ojentelihe tyytyväisenä -lämpöisessä, puhtaassa vuoteessa. Hänen tyttärensä tarjoama putinki -maistui erittäin hyvältä, ja niin keveästi sekä kätevästi laski tytär -kääreen hänen käsivarrelleen; se oli toista kuin omin avuin vasemmalla -kädellä itseänsä auttaa. Suloiset tulevaisuuden unelmat kangastivat -hänen sisällisen silmänsä edessä, ja kuitenkin oli eräs pieni seikka -esteenä -- mutta milloinka me ihmiset saatamme sanoa, ett'ei meillä -mitään esteitä ole? - -Anna oli aivan väsynyt ja vaivautunut, vaan ei ollenkaan uninen. Hän -istui vanhanaikaiseen isoisän tuoliin, joka oli ihan pienen kakluunin -vieressä, ja istui siinä tunnin toisensa perään yhä vain ajatellen. Hän -kuuli kirkonkellon lyövän; kuitenkin ennätti pieni kello, joka mahtoi -olla jossakin läheisyydessä, aina hetkisen kirkonkellon edelle. - -Mitähän kotona olijat nyt tekivät? Klaara itki häntä ja rukoili hänen -puolestaan, sen hän tiesi. Entä isä? Hänkin suri -- salaista, jäytävää, -parantamatonta surua. Hän pani toivottomana kätensä ristiin. Olikohan -äiti tuon tapauksen jo kuullut? Vai istuikohan hän nyt juhlapuvussa -iloisena hääpöydän ääressä, ajatellen seuraavata vuotta, jolloin hän -omaistensa piirissä samaa onnellista juhlaa viettäisi? Mutta Anna -tiesi, että äiti lisäsi siihen: jos Jumala sallii; hän lisäsi aina: jos -Jumala sallii. Ja nuori tyttö sai vihdoin lohdutuksen kyynelistä. - - -III. - -Seuraavana aamuna nousi Anna aikaisin. Hän oli aivan apeamielisenä, -vaan täynnä hyviä aikeita. Hän oli rakastava isää. Eihän se ollut isän -vika, että hän oli yksinkertainen ja sivistymätön, enempää kuin se oli -Annan ansio, että hän oli tullut hyvin kasvatetuksi ja opetetuksi. - -Reippaasti hän aukaisi jokapäiväishuoneen akkunat, otti parhaimmalla -tahdolla luudan tottumattomaan käteensä ja alkoi lakaista lattiaa. Sen -jälkeen hän tomutti, otti sitte tuhan kakluunista, mutta se tuprusi -ylös hänen silmiinsä, ja kun hän vihdoinkin oli sen järjestykseen -saanut, niin hänen täytyi taas lakaista ja tomuttaa. Muurari nukkui -vielä; Annan täytyi laittaa veden kiehumaan, ennenkun hän heräisi. -Mutta mistä hän oli vettä ja tulta saava? Aivan alakuloisena hän -katsoa tuijotti tyhjää ämpäriä ja hiiliä, jotka näyttivät niin -mustilta ja kuolleilta. Vaan kuitenkin -- hänen täytyi ruveta toimeen. -Hän otti ämpärin hienoon kätöseensä, kantoi sen pihalle ja pani -pumppuun riippumaan. Hän oli uljas tyttö ja valmis luopumaan kaikista -sivistyneistä tavoistaan. Raskas pumpunsalko kulki ylös ja alas, ylös -ja alas, kunnes hänen kätensä varsin väsyivät, ja kun vihdoinkin tuli -pirahdus vettä, niin tuona tärkeänä silmänräpäyksenä hänen juuri täytyi -pysähtyä ja levähtää. Kello, jonka hän edellisenä yönä oli kuullut, löi -samassa kahdeksan. Lyönnit kuuluivat niin leikillisinä ja seurasivat -toisiaan niin vilkkaasti, kuin jos ne olisivat kiirehtineet joutumaan -valmiiksi, ennenkun kirkonkellon lyönnit alkoivat ja ne ennättivätkin -ihan täsmälleen. Ääni kuului ihan taemmaisesta, pihaanpäin antauvasta -huoneesta. Anna katsahti sinne ja kohtasi akkunan läpitse erään -lihavan punaposkisen vaimon ystävällisen katseen. Tuo vaimo, jolla oli -häikäisevän valkoinen esiliina, seisoi oikeassa höyrypilvessä ja pesi. -Ystävällistä katsetta seurasi samallainen nyökkäys ynnä koko joukko -merkkejä, joita nuori tyttö ei kuitenkaan tajunnut. Vaimo aukaisi -viimein akkunan ja sanoi: - -"Vartokaa, se on vähäpätöinen asia Pekalle. Hän tulee heti; minä en -saata ymmärtää sitä, ett'ei hän jo ole täällä." - -Tuskin oli vaimo tuon sanonut, ennenkun mainittu Pekka lentävässä -vauhdissa oli siinä, luistaen pitkin jäätynyttä katuojaa ja välkkyvää -maitohinkkiä ilmassa heiluttaen. Kainalossa hän kantoi suurta leipää, -jonka hän kurotti äidille, samassa antaen hänelle iloisen läpsäyksen -sekä katsoen häntä puoleksi veitikkamaisella, puoleksi kunnioittavalla -katseella, joka köyhäin lapsilla on tavattavana. Sen jälkeen hän -hyökäsi pumpulle, nosti karvaista lakkiaan kohtelijaasti nuorelle -tytölle ja rupesi pumppuamaan. - -Se oli tukeva, kolmentoista vuotinen poika, jolla oli vaalea, kihara -tukka, korkea, valkoinen otsa, sininen, selkeä silmäpari, pisamaiset, -punakkaat kasvot ja erinomaisen rohkeannäköinen muoto. Hänen lapsekas -vartalonsa muodosti koomillisen eli leikillisen vastakohdan hänen -sangen itsenäiselle katsannolleen, melkein perheen isän katsannolle, -ja perheen isä hän tavallaan olikin. Hän oli jo, ennenkun Anna -ehti ympärilleen katsahtaa, pesän edessä polvillaan ja oli pian -tulitikkujen, polttopuiden ja lastujen avulla sytyttänyt iloisen tulen. -Sitte hän kaasi vettä kattilaan, asetti sen tulelle ja kysyi, oliko -muuta tehtävää. - -"Minulla on kymmenen minuuttia aikaa, ennenkun minun pitää apteekarin -luokse mennä", hän sanoi ikäänkuin mies, joka tietää, minkä arvoinen -aika on. - -"Ei ole mitään muuta; tuhannen kiitosta! Onko teillä kukaan sairaana? -Te puhuitte apteekista." - -"Oh, ei; vaan minä pidän vaaria apteekarin porsaasta ynnä toimittelen -yhtä ja toista muuta, ja saan siitä traania, oivallista, puhdasta -traania. Pieni Riikka rukka tarvitsee kaiken traanin, minkä hän voi -saada. Uskokaa, hän, meidän Riikka, oli oikea rämä, vaan nyt hän on -varsin paljon parempi. No niin, jos ei mitään muuta tehtävää ole, niin -minä menen äidin luokse välipalaa ottamaan." - -Tuokiossa seisoi Pekka pihalla, pieni, saaliin kiedottu, nelivuotinen -tyttö käsivarrellaan ja oivallinen vehnäleipämöykky kädessään. Sen -syödyksi saaminen näytti todelliselta työltä, vaan poika toimitti sen -miten kaikki muutkin tehtävänsä erinomaisella reippaudella, ja nuo -kymmenen minuuttia olivat tuskin kuluneet, ennenkun hän taas luisti -pitkin katuojaa ja katosi kuin salama. - -Heti sen jälkeen tuli äiti. Hän oli riisunut tuon suuren, karkean -esiliinan ja oli aivan sievä ja hieno. - -"Saatanko teitä jollakin lailla palvella?" hän kysyi, ja hänen -katsannossaan ilmausi kainoutta ja kuitenkin äidillisyyttä. "Minulla -on par'aikaa ankara pyykinpesu, ja jos hänellä tuolla", hän osoitti, -selittääkseen, muuraria kohden, "on joitakin pestäviä vaatteita, niin -tuokaa ne tänne. Minä kuulin eilen kaikki prokuraattorin rengiltä, ja -Jumala tietää, että se saattaa kiveäkin liikuttaa; minä toden totta -olen itkenyt teidän tähtenne, nuori neiti, kun näin teidän tulevan -hänen kerallansa eilen, jos en olisi peljännyt olevani tiellä, niin -olisin tullut sisälle. No, tuokaa nyt vain tänne, mitä tekee joku -vaatekappale enemmän tahi vähemmän!" - -"Te olette varsin hyvä, vaan sitä ei ole tarvis; sitä paitsi tulee -minun itse oppia itseäni auttamaan." - -"Ei ole hyvästi, neitiseni, naapurien avuntarjoomusta hyljätä; vaan -saman tekevä, kenties toisella kerralla. Kun tytöt tulevat koulusta, -niin lähetän heidät tänne, jos jotakin toimittamista olisi." - -Ja hän poistui, kehoittavasti nyökäten. Anna oli niin omituisella -mielellä, sekä liikutettuna että täynnä häveliäisyyttä. Kuinka usein -hän oli päivitellyt "halvemman" kansan itsekkäisyyttä, sitä, että he -odottivat maksua kaikesta, jopa ystävällisestä katsannostakin, ja nyt -tuli köyhä pesuvaimo pyytämättä häntä auttamaan. Niin, hän, hyljätty, -oli jo saanut paljon ystävällisyyttä kokea. Hän muisti tuon rehellisen -tilanomistajan ja hänen viidenkymmenen taalerin setelinsä, josta hän ei -ollut edes kiitosta saanut. Kuinka hän ennen olisikaan jättänyt hänet -huomaamatta, melkeinpä kammonut häntä hänen karkeiden vaatteidensa, -yksinkertaisen käytöksensä ja suorasukaisen olentonsa tähden! Kotona -hän aina oli ollut niin kummallisen välinpitämätön äidin puheille -niistä suurista hyveistä -- kaksinkertaisesti suuret, kosk'eivät ne -ole silmiinpistäviä --, joita köyhällä, vähäarvoisella kansalla on. -Saattoiko hänen heikokouskoisuutensa kenties vasta oman kokemuksen -kautta voitetuksi tulla? Olisiko ollut mahdotonta saada tuota ylpeyttä -masennetuksi, ennenkun hän tuli noiden halveksittuni olentojen hyvyyttä -ja sääliä tarvitsemaan? Oi, jos hän tohtisi uskoa, että Jumala -kasvatti häntä kuin isä lastansa, että tämä suuri koetus oli hänelle -rakkaudesta lähetetty -- kuinka se oli huojentava kuorman ja tien -valoiseksi sekä turvalliseksi tekevä! Mutta ei, vielä hän ei uskaltanut -nöyrästi ja lapsellisen hurskaasti niin ylenpaltisen rikkaalle armolle -ja siunaukselle sydäntänsä avata. Tähän asti hän oli ollut vieraassa -suhteessa Jumalaansa ja tuntenut Hänet vain äidin ja sisaren kautta. -Oli melkein kuin jos hän ei olisi Häntä tarvinnut, ja sitä paitsi -oli hänellä rasittava oman halpuuden tunto Hänen suuruutensa suhteen --- tunto, joka useinkin pöyhkeillä ihmisillä on. Nyt hän kuitenkin -polvistui tuon pienen kyökin kivilattialle ja tunnusti velkansa, -tunnusti, että jos tämä oli rankaistus -- hän saattoi tätä oloa -paraiten rankaistukseksi ajatella --, niin se oli hyvin ansaittu. - -Aurinko tuli juuri hänen noustessaan esiin ja pilkisti hymyillen -puolijäätyneiden ruutujen läpitse. Pieni, kaunis lintu nokki samassa -keltaisella nokallaan useita kertoja akkunaan. Anna kiiruhti pihalle, -vieden muutamia jyviä sille, ja lohdullisesti kuului hänen sielulleen: -ei varpunenkaan putoa maahan ilman teidän taivaallisen Isänne tahtoa, -vieläpä teidän päänne hivuksetkin ovat luetut. - -"Onko täällä ketään?" kuului äkisti ääni, ja kun hän meni sisälle, -niin keskellä kyökkiä seisoi sievä, keskikokoinen tyttö, ehtapunainen, -puumulinen huivi päässä, suuri, tikattu saali, vaaleanpunainen -esiliina, kihtaavat tumpit ja käsivarrella suuri kori. Se oli oikein -herttainen tyttö, vaikka se suuresti oli vanhan muurarin näköinen sekä -näytti pikku viisaalta. Hän oli kovin tyhmistyneenä, vaan koki peittää -sitä uljaalla ruumiin nytkäyksellä, joka ei suinkaan häntä kaunistanut. - -Anna käsitti heti, ken se oli. Suutelisinko häntä? hän ajatteli; mutta -se oli vähän vastahakoista. Sen sijaan hän otti kihtaavan tumpin -molempain käsiensä väliin ja puristi sitä ystävällisesti. - -"Sehän oli konstikkain historia, minkä elämässäni olen kuullut," alotti -Tiina ja laski korin pois. "Kun vain et ajan pitkään rupea katumaan; -niin, minä sanon sinäksi, sillä kun olemme täydet sisaret, niin eihän -muulla lailla puhutteleminen käy päinsä." - -"Ei, luonnollisesti; mutta mene tupaan, rakas Tiina, istumaan; kuppi -teetä kenties maistuu sinulle näin kylmänä aamuna." - -"Ei pitkinä päivinä; rouvan kanssa ei ole hyvä leikkiä tehdä, sillä -ovat haukan silmät kaikista vaarinottamaan. -- No, isävanhus saattaa -todella sanoa, että hän on saanut oikein herrain päivät, jos vain sinä -et jo puolimatkalla häneen tuskastu. Nehän olivat ankaria, kohtuuttomia -ihmisiä, joiden luona sinä olit, luulen ma?" - -Miten Annan korvia, leikkasi, miten koko hänen sieluaan liikutti kuulla -sellaista heistä lausuttavan! - -"Oivallisia, jaloja, siunatuita ihmisiä!" - -"Minä olen myöskin samaa kuullut", sanoi Tiina kummastuneena, ottaen -korin käsivarrelleen. "Kristoffersen oli siis kuullut hullusti; hän -tahtoi uskoa, että he olivat sinut pois ajaneet." - -Pois ajaneet! Väristys kävi läpi Annan, ja epätoivoinen miehuuttomuuden -tunto esti hänet melkein puhumasta. - -"He antoivat minun valita itsensä ja... Mutta älkäämme siitä puhuko. -Tahdotko käydä sisään isän luokse, Tiina?" - -"Minulla ei ole aikaa," vastasi Tiina happamen imelän muotoisena. "Sinä -voit muuten olla levollinen, minä en aio sinun seikkoihisi sekaantua; -mutta sen verran toki tajuan, että ne, jotka ovat niin kernaat jonkun -luotansa laskemaan, ovat mieluummin sitä paitsi. Tervehdä isää! Minä -olen totisesti tehnyt hänen hyväkseen, mitä olen voinut, mutta se ei -luonnollisesti ole ollut paljon ja tietysti nyt unohtuu. Hyvästi! Niin, -sinä olet, ymmärrettävästi, ylen hieno tulemaan minua tervehtämään." - -"En suinkaan, minä tulen mielelläni sinua tervehtimään. Missä sinä -asut?" - -"Minä palvelen postimestarilla, suuressa, keltaisessa talossa -torin varrella. Sinä saatat tulla hämärässä ja mennä suoraan minun -yliskamariini; se on toinen ovi, muista se, ensimmäinen on renkikamarin -ovi. Hyvästi niin kauaksi!" - -Ja Tiina meni pois vakavalla katsannolla, miten henkilö, joka ymmärtää -arvostansa vaarin ottaa. - -Saattoiko hän elää tällaisissa suhteissa, tällaisessa seurassa? kysyi -Anna itseltään, Tiinan jälkeen katsoessaan. Eikö kuorma ollut liian -raskas, eikö hän uupuisi sen alle? - -Vähäistä jälkeentumin heräsi vanha muurari. Hän oli aivan hyvällä -mielellä; käsivartta särki vain vähäpätöisesti, ja uni oli -virkistänyt sekä vahvistanut häntä. Sitä paitsi hän tunsi heräävän -ruokahalun merkkejä, joka seikka nykyisissä edullisissa suhteissa oli -kahdenkertaisesti miellyttävä. Kun Anna hänelle teetä tarjosi, niin hän -kiitti leveällä hymyilyllä ja lausui toivovansa, että Anna oli nukkunut -yhtä oivallisesti kuin hän itse. Aavistiko hän, mitä äärettömiä -uhrauksia hänen tähtensä oli tehnyt tuo nuori tyttö, joka seisoi hänen -vieressään, sievät kasvot niin totisen näköisinä? Ei, hän ei sitä -aavistanut, oikeammin, hän ei ajatellut sitä, hän ajatteli vain itseään. - -"Kelpo lekko, se oli oikein; pane lisäksi kunnon lailla, tyttöni! Ah, -se tekee hyvää. Anna minulle nyt vielä kuppi teetä ja ranskanleipä. Ai, -sitä käsivartta! Hoh-hoo, minua vanhaa rämää, mitä minä kuitenkin olen -ijässäni kärsiä saanut!" - -Anna järjesti hänen päänaluksensa, asetti käsivarren mukavimpaan -asentoon ja piti kiinni kupista, josta hän joi. Mutta se oli -velvollisuuden tunnon kylmää apua; Annan täytyi väkisin pakottaa -itseänsä tuota apua antamaan, eikä sitä seurannut ystävällisiä sanoja -eikä hellää katsetta. Äkkiä katsahti muurari ylös ja sanoi: - -"Niin, älä luule muuta kuin että minä tiesin sinun jaksavan hyvin. -Minä tiedustelin silloin tällöin sinun vointiasi ja sain aina saman -vastauksen. Ihminen saattaa kärsiä paljon, tietäessään, että ne, joita -hän rakastaa, jaksavat hyvin; hoh-hoo, jaa-jaa." - -"Kuinka paljon aikaa on siitä, kun äiti kuoli?" kysyi Anna hiljaa. -Hän tahtoi niin mielellään kuulla jotakin hyvää äidistä, jotta hän -saattaisi äitinsä muistoa rakkaana pitää. - -"Oh, siitä on pitkä aika; minä en, häpeä sanoa, tiedä tarkoin, milloin -se oli." - -"Onko hän ollut siinä asunnossa, josta sinä muutit?" - -"Ei toki; silloin meillä oli parempi olo. Majuri kai on kertonut, -että hän antoi meille kaksisataa riikintaaleria, kun hän sinut sai? -Eikö? Niin, sen hän teki, vaan eihän sellaista saata rahalla maksaa, -luonnollisesti." - -"Haluaisitko kertoa minulle jotakin äidistä?" - -Vanha Jussi nousi vasten tahtoansa ylös, kummastellen moista pyyntöä. -Näytti melkein, kuin hän olisi luullut Annan tahtovan kuulla jotakin -pahaa äidistä, sillä hän vastasi: - -"Amalia vainaalla olivat vikansa, miten meillä kaikilla; vaan minä en -tahdo olla se, joka vanhaa vihankaunaa muistelen. Antaa kuolleiden -levätä rauhassa." - -Anna havaitsi, että useammat kysymykset olivat tarpeettomia, ja hän -vaikeni siis, vaan ajatteli toki koko päivän äitiänsä ja kiintyi -kummallisella kivulloisella itsepintaisuudella toivoon, että sisar -saattaisi hänelle joitakin lohduttavia tietoja antaa. - -Oli aivan vastenmielistä uskaltaa yksin ulos hämärässä. Hän löysi -toki vaikeudetta postihuoneen, riensi reippaasti ylös pitkin -kapeita, jyrkkiä rappusia ja seisoi pian onnellisesti ja hyvin, vaan -sykkivällä sydämmellä matalassa piikakamarissa. Kun Tiina sillä -hetkellä oli poissa, niin hän istui kolmijalkaiselle tuolille, joka -seisoi punaiseksi maalatun kaapin nojalla eikä nähtävästi kelvannut -muutettavaksi paikaltaan. Hän ei ollut siinä istunut kahta minuuttia, -ennenkun sivuhuoneen ovi aukaistiin ja suljettiin ja piikakamarin ovi -tempaistiin auki. Kakluunista tulevassa valossa hän saattoi nähdä -puolikasvuisen koulupojan vartalon. Se heitti hänen luokseen parin -saappaita ja karjaisi käskevällä äänellä: - -"Minä tahdon päästä vapaaksi tuollaisista saappaista toisella kertaa, -neitsyt Laiska-Maija!" - -Ovi lyötiin kiinni, jotta pienet ruudut tärisivät. Nuori tyttö raukka -oli niin liikutettuna ja harmissaan, ja viipyi niin kauan, ennenkun -sisar tuli. Kun hän vihdoinkin tuli, niin Anna huomautti hänelle heti -saappaita. - -"Hoh, se on Julius taas," vastasi Tiina, olematta milläänkään, samassa -kun hän tuppasi kakluunin puita täyteen. "Tuo uppiniskainen poika -joutaa kyllä odottaa." - -"Parasta varmaankin on, että teet sen heti; kuului siltä kuin hän olisi -ollut suutuksissaan." - -"Olkoon vain, minä en siitä suuresti välitä. No, olipa hyvä, että -tulit, minulla on isää varten jotakin, jonka saatat mukanasi kotiin -viedä. Nyt hän ei tosin sitä niin suuresti tarvitse, mutta minä en -tohdi sitä kauemmin täällä pitää." - -Hän aukaisi kaapin ja otti esille pienen, topatun tyynyn, vaan pysähtyi -heti ja huudahti peljästyneenä: - -"Rouva, rouva! Sinun täytyy mennä piiloon!" - -Ja ennenkun Anna ehti asiaa harkita, seisoi hän, väristen kuin haavan -lehti, punaisessa kaapissa, puoleksi haudattuna villahameihin tyyny -sylissään. Hän kuuli kakluunin ovet avattavan ja tuiman äänen huutavan: - -"Sinä et taukoa, ennenkun sytytät talon tuleen. Tänne sisälle ei saa -tulla enää ainoata puikkoakaan, muuten täällä varmaan joskus tulipalo -syttyy. Mieletön ihminen!" - -Kamari oli aivan savua täynnä, kun Anna vankeudestaan tuli, ja Tiina -näytti kiukustuneelta. - -"Katso vain, hän otti pois joka ikisen murun; niin, nyt näet, millaisen -väen luona olen." - -"Mutta eikö rouvallasi ollut oikeus, Tiina? Puita oli kovin paljon -kakluunissa. Ja tämä tyyny! Suuri Jumala, kenenkä tämä oikeastaan on?" - -"No, kas niin vain! Kiitän nöyrimmästi! Minä luulin hyvin tehneeni, ja -nyt sinäkin rupeat minua hätyyttämään. Herra Jumala, jos en milloinkaan -olisi syntynyt! Tuo onneton tyyny! Olihan minulla lupa oma esiliinani -ottaa, tiedän mä, eikä mokomaa rahtusta höyheniä milloinkaan patjasta -saateta kaivata. Minä tein sen isän tähden, ja jos sinä juoruat siitä -Kristoffersenille..." - -Nyyhkytykset katkaisivat puheen. - -"Minä en aio puhua siitä; mutta meidän täytyy täyttää patja taas, jo -tänä iltana, heti! Minä en lähde täältä, ennenkun se on tehty. Voi, -Tiina, etkö tiedä, että se on raskas synti?" - -"Minä tiedän, että tahdot minut onnettomuuteen syöstä! Minä en tohdi -sytyttää kynttilää; jos joku tulisi, mitenkä sitte kävisi?" - -Mitkään vastaanväitteet eivät kuitenkaan auttaneet; Tiinan täytyi -sytyttää kynttilä ja katsoa kuinka sisar kiirehtivin käsin ja hehkuvin -poskin kuumeentapaisessa innossa ratkoi auki ja ompeli kiinni taas. - -"No, Jumalan kiitos! nyt se on tehty. Älä milloinkaan, milloinkaan enää -sellaista tee!" - -Palvelustyttö raiska oli aivan alakuloisen näköinen; hän oli sekä -suutuksissaan että liikutettuna. - -"Sinun ei senvuoksi suurennella tarvitse. Jos sinä olisit minun -tavallani saanut kärsiä ja olla kuin orjana, niin et kaiketi olisi -parempi. Lupaathan, ett'ei Kristoffersen saa tästä mitään tietää?" - -"Luonnollisesti. Älä itke nyt; sinusta tulee kyllä vielä hyvä tyttö. -Istu viereeni tähän ja jutelkaamme vähäsen." - -Tiina tunsi halun vastata, että hän _oli_ hyvä tyttö, vaan hillitsi -toki mielensä, otti vaijeten sinisen sukkansa ja istui sängyn laidalle. - -"Saatatko muistaa äitiämme, Tiina?" - -"Kyllä; minä olin suuri tyttö, kun hän kuoli. Hän ei toki minulle -mitään pahaa opettanut ole; luulitko kenties sitä?" - -"Oi, en; mutta minä tahtoisin mielelläni hänestä vähäsen kuulla. -Piditkö hänestä paljon? -- enemmänkö kuin isästä?" - -"Oh, kyllä; mieluisestihan kukin enemmän äidistään pitää. Hän oli -muuten äkäisenlainen; vaan kylläpä isä, tuo laiskajaakko, opettikin -hänen tietämään, että hän eli. Hän sai hinata kuin ajurin koni, -perheelle leipää laittaakseen." - -"Luuletko, että hän milloinkaan muisteli minua?" - -"Sen annan jäädä sanomatta; enhän minä tiennyt, että sinua oli -olemassakaan." - -"Mutta etkö nyt, kun sen tiedät", jatkoi Anna rukoilevalla äänellä, -"saata muistaa jotakin lausetta tahi muuta, josta olisit havainnut, -ett'ei hän tykkänään ollut toista lastansa unohtanut? Olitko läsnä -äitimme kuolinvuoteella? Eikö hän sanonut silloin..." - -"Kuinka sinulla on sydäntä sellaisiin surullisiin asioihin koskea!" -nyyhkytti Tiina, sinisellä sukankutimella silmiänsä pyyhkien. "Se on -synti ja häpeä, on todella niinkin. Kas se, nyt on rouva täällä taas; -milloinkaan ei pidä saada rauhan rahtuakaan." - -Ovi avattiin, ja kaidat kasvot ynnä terävä nenä näkyivät siinä. - -"Neljännestunnin kuluttua saat tulla alas ja tehdä tulen; vieraat -jäävät tänne illaksi. Kuka täällä on?" - -"Minun sisareni, rouva." - -Rouva katsoi terävästi Annaa ja meni sitte; vaan hetkisen perästä -kuului askeleita ja ääniä portailta, ja emäntä kuului kahdesti lausuvan -kuuluvalla äänellä: "Koska olette nähneet koko huonekerran, niin -täytyyhän teidän lapsikamari ja piikahuonekin nähdä." - -Tiina hymyili. - -"Kas, kuinka ovat olevinaan", sanoi hän; "sinua he nähdä haluavat, vaan -luonnollisesti emme saa siitä tietävinämmekään olla." - -Ovi avattiin samassa, ja parvi herroja sekä naisia kurkisti -uteliaasti sisälle. Anna pysyi aivan levollisena istumassa eikä edes -katsahtanutkaan ylös. Jotakin jaloutta ja liikuttavaista oli hänen -ihanuudessaan, joka ehdottomasti vaati kunnioitusta, ja kaupungin -urkuri -- säädyllinen, vanha, naimaton mies -- työnsi melkein -väkivallalla muut takaisin sekä, ovea sulkiessaan, sievimmästi -kumartaen lausui: - -"Nöyrin palvelijanne! Pyydän anteeksi!" - -"Tahdotko saattaa minua kotiin, Tiina," pyysi Anna hetken kuluttua; -"minä en mielelläni mene yksinäni." - -"Sinähän olet tottunut siihen, että palvelija aina on kantapäilläsi, -luulen ma. Pelkään, että tuskin saatat jaloillasi seistä. Sellaista -tarvitsisi vähän ennemmin ajatella." - -Vanha muurari oli runsaasti unen lahjalla siunattu. Hän makasi -suloisimmassa unessaan, kun Anna tuli kotiin. Anna käveli edestakaisin -huoneissa, epätoivoisena, levottomana, intoisena. Minkä kauhean -kokemuksen hän oli näinä muutamina päivinä koonnut! Hänen päätänsä -pakotti, kun hän muisti isän sanat: "Minä tunnen ne olosuhteet; se ei -saa tapahtua!" - -Niin hupaisa valo loisti pesijävaimon puolelta. Hän kenties oli hänen -äitinsä tuntenut ja säilyttänyt ystävällisessä mielessään joitakin -sovinnollisia muistoja hänestä. Anna tahtoi vielä viimeisen koetuksen -uskaltaa ja koputti hiljaa ovelle. - -"Astukaa sisälle, astukaa sisälle! Kas, se on neiti! Istukaa tänne -nojatuoliin, olkaa niin hyvä. No, se oli oikein hyvästi tehty!" - -Vastaanotto ei saattanut sydämellisempi olla, eikä huone voinut -olla puhtaampi ja viehättävämpi. He istuivat kaikki pyöreän pöydän -ympärillä. Äiti silotti hienoja pyykkivaatteita, ja Pekka pilkkoi -tikkuja; kaksi kahdeksanvuotista kaksoista, keltaiset hivuspalmikot -alaspäin pitkin selkää, harjoitti kirjoittamista niiden kirjainten -mukaan, joita äiti oli heille kirjoittanut; ja he jäljittelivät -kummastuttavalla tarkkuudella niiden aivan omituisia kiemuroita ja -muotoja. Pienellä, heikolla Riikalla oli myöskin tehtävänsä: hänen -täytyi panna lankaa neulain silmiin ja selvittää nauhoja. Väliin -katsahti yksi, väliin toinen kelloa, ikäänkuin nähdäkseen, kävikö työ -tarpeeksi joutuisasti. - -"Kuinka täällä on hienoa! Eihän minusta vain haittaa liene?" - -"Jumala siunatkoon teitä, ei suinkaan! Niin, eikö täällä ole hauskaa? -Me olemme tämän huoneen itse, Pekan kanssa kahden, paperoinneet. Ja -mitä minun kellostani sanotte, neitiseni, eikö sillä sovi oikein -komeilla? Me ostimme sen huutokaupasta, enkä milloinkaan ole sitä rahaa -katunut. Niin, meillä, Jumalan kiitos, on kaikin puolin hyvä olo, kun -me vain olisimme kiitolliset ja käyttäytyisimme sopivasti." - -Viimeistä lausetta seurasi varoittava katse toisinaan vähän -rauhattomille kaksoisille. - -"Tunsitteko minun äitini?" kysyi Anna ilman mitään johdantoa. - -"Kyllä, rahtusen, varsin vähän." - -"Tuntuu niin raskaalta, kun ei kenkään saata hänestä minulle mitään -kertoa." - -Pesijätär näytti onnettomalta. Hän ei tietänyt mitään hyvää Amaliasta. -Se oli ollut vankka vaimo ja osannut käyttää kieltänsä yhtä vilkkaasti -kuin käsiään. Pesijätär oli kerran lainannut hänelle naulan suopaa, -talikynttilän ja ruukun -- hyvän, uuden ruukun --, vaan ei milloinkaan -ollut yhdestäkään niistä saanut edes vilahdusta nähtä. Tuo ei ollut -oikein säädyllistä, ja tuon kunnon ihmisen veri kiehui vieläkin, sitä -historiaa muistellessaan. Hänen oli mahdoton saada kiittävää sanaa -huuliltansa -- ei, eipä edes nuorta neiti parkaa lohduttaakseen. - -"Kotona olijat saavat siis jakamatta rakkauteni pitää", ajatteli -Anna, pienen kyökkinsä akkunan ääressä istuissaan ja tirkistäissään -kohti kirkasta taivasta, jossa lukemattomat tähtöset tuikkivat ja -välkähteliyät; "eikä se ole vähenevä, vaikka en heitä enää milloinkaan -nähdä saisi." - - -IV. - -"Tässä on jotakin teille, neiti!" huusi Pekka seuraavan päivän -aamupuolella, pistäen päänsä ovesta sisälle; "hienoin nahka-arkku, -minkä toivoa voi. Sen näin postimestarilla, jossa käyn apua tekemässä." --- Pekka kävi melkein kaikkein ihmisten luona apua tekemässä --, "ja -minä lainasin heti käsikärryt, jotta olisitte sen saaneet mitä pikemmin -sitä parempi. Hei vain, miten raskas se on! Saanko sen sisälle kantaa? -Olkaa hyvä, täss'on pieni avainkimppu." - -Kotoa! Hän tarkasteli ihastuksella suurta, keltaista arkkua, -kenties oli siinä joku sana, joku tervehdys! Hänen kätensä värisi -mielenliikutuksesta, kun hän sen aukaisi. Mieletöntä kuitenkin oli -toivon vakaan antautua; sanoihan jo osoite, että kaikki oli ohitse. -"Neitsyt Anna Mårtensen, osoite: muurari Johan Mårtensen", oli siinä -- -hän luki sen kolmeen kertaan. Sitte hän aukaisi innokkaasti kapineet -ja haki joka poimusta paperin palaa, ainokaistakin riviä; vaan -kaikki etsiminen oli turhaa. Isä oli aivan varmaan kieltänyt heitä -kirjoittamasta -- voi, siitä hän oli vakuutettu. Arkku sisälti suuren -joukon liinavaatteita, kolme, neljä hänen talvista, jokapäiväistä -vaatekertaansa, paksun pinkan nuotteja ja muutamia valituita kirjoja. -Hän pudisteli kärsimätönnä toista toisensa jälkeen; mutta niistä ei -mitään pudonnut. Viimeiseen ehdittyänsä hän pysähtyi. Se oli varsin -vanha, hopeahakainen raamattu, suvussa kulkenut perintö. Hän oli -kasvatusäitinsä usein kuullut sanovan, että se oli rakkain hänen -omaisuudestaan ja ensimäinen, jota hän tulipalosta pelastaa koettaisi. -Anna suuteli kunnioituksella. Olisiko mikään kirjoitettu sana saattanut -sanoa puoliksikaan niin paljon kuin tuo vanha kirja? Sehän julisti -hänelle äidin täydellisen anteeksi-annon, puhui äidin rakkaudesta -sekä osoitti, mistä hänen tuli lohdutusta etsiä. Mutta mitähän tuolla -kulmassa kiilsi? Hän veti esille kolme pientä, välkkyvää avainta, joita -vehreä silkkipunos piti yhdessä koossa. Kuinka hyvin hän ne tunsi. -Ne olivat hänen piironkinsa, ompelu- ja kirjoituspöytänsä avaimet. -"Kenkään ei ole sinun kätköihisi käyvä, ennenkuin sinä itse tulet", -niin tuntui niiden hauska kilinä tahtovan sanoa. Oi, Jumala siunatkoon -äitiä ja sisarta heidän rakastavan sydämensä tähden, joka opetti heidät -kieltoa kiertämään ilman sitä rikkomatta! - -Nuori tyttö itki runsaasti, kun hän kapineita laatikkoihinsa -huolellisesti järjesti; mutta lohduttomia epätoivon kyyneleitä ne eivät -enää olleet. Kuinka monta rakasta muistoa olikaan kaikkiin kiintyneenä! -Ompelurasiassa oli useita aljetuita teoksia, jotka olivat aiotut -joululahjoiksi. Oi, tuo niin rakas joulu oli tuleva hänelle varsin -surulliseksi tänä vuonna, eikä, valitettavasti, yksin hänelle, vaan -hänen tähtensä myöskin heille kaikille, ja enimmän kenties isälle. -Kuinka usein olikaan hän entisinä onnen päivinä toivonut saattavansa -jotakin isän hyväksi tehdä, toivonut saavansa tilaisuutta näyttämään, -kuinka äärettömästi hän isää rakasti, ja kuinka paljon hän tahtoi -kärsiä ja kestää isän tähden! Oi, jos hän toki olisi kuollut! - -Hänen pieni rahakukkaronsa oli myöskin ompelurasiassa. Se oli niin -täynnä, että se tuskin kiinni meni, ja sisälti kaikki ne kauniit -kultarahat, jotka hänellä ja Klaaralla olivat säästölaatikossa olleet. - -Juuri hänen lopetettuaan, koputettiin hiljaa ovelle. Olikohan se Tiina -tahi Kristoffersen taikka vielä pahemmin -- rouva Klemme. Nyt hän ei -tuntenut ollenkaan halua kenenkään kanssa puhua ja aukaisi hitaasti. -Tulija ei kuitenkaan ollut kenkään odotetuista, vaan kaljupää, -ryppykasvoinen, pienenläntä herra, koko olennossa jotakin levotonta -ja yllä kapea, vanhanaikainen takki. Annasta oli ikäänkuin hän olisi -joskus ennen tuon nähnyt -- missä, sitä hän ei saattanut muistaa. - -"Onko neiti -- oletteko te kotona?" kysyi vieras aivan hämillään; "minä -tarkoitan, tahdotteko ottaa minua vastaan?" - -"Saanko kysyä, ketä minun on huvi..." - -"Huvi ei suuri ole; minä en totisesti huvin vuoksi tule... suokaa -anteeksi... minä olen muuten urkuri Fogelsang, mutta siitä ei -luonnollisesti huvia ole." - -Anna muisti heti hänet siksi, joka edellisenä iltana oli hänet -tuskallisesta tilasta pelastanut, ja hän tervehti kiitollisella ja -tutulla katseella, käskien häntä nojatuoliin istumaan. - -Tuo hyvänluontoinen, vanha mies tuli istumaan päästyään -levollisemmaksi. Kieli ei kuitenkaan tahtonut liikkeesen päästä, -vaikka hän pienen kamarinsa lattialla edestakaisin kävellessään sekä -pukiessaan oli tarkoin ajatellut kaikki, mitä hänen sanoman piti. - -"Huomaan, ettei ole hyvä liian paljon yksinänsä olla", hän aloitti -vihdoin; "siten tulee ihmisiä arastavaksi, ja surkeata on, että vieraat -kasvot voivat saattaa hämmennyksiin. Minä lähden harvoin kotoani, ja -oikea onnenkohtaus oli, että sain teidät eilen nähdä. Te, neitini, ette -sopinut siihen seuraan. Minulle on kerrottu teidän historianne, enkä -koko yössä ole teidän tähtenne saattanut silmiäni sulkea. Lapsenrakkaus -on teitä pakottanut, ja se herätti minun myötätuntoisuuteni; vaan -kuitenkin väitän, että olette tehnyt väärin, ja toivon, että teidän -itkeneet silmänne todistavat teidänkin sen havaitsevan." - -Vähitellen, kun urkuri puhui itsensä lämpöiseksi, haihtui hänen -liikkeidensä epävarmuus, melkein naurettavaisuus, ja hänen silmänsä -katsoivat kiinteästi ja läpitunkevasti nuorta tyttöä, joka kuiskasi: - -"Minä olen tehnyt väärin." - -"No, minua iloittaa, että niin kerkeästi sen myönnätte. Te tahdotte -siis viipymättä pyytää anteeksi, tahi ettekö kenties saata itseänne -taivuttaa siihen? Teenkö minä sen teidän nimessänne?" - -"Ah, ei, Jumalan tähden! Se on mahdotonta!" - -"Kuinka! Mitä sitte teidän kyyneleenne merkitsevät? Se on huono ja -hyödytön katumus, joka ei tunnustukseen pakota!" - -Vanhan miehen olennossa oli niin paljon totisuutta ja syvää hartautta, -ett'ei Anna voinut suuttua, vaikka mies puhui kiivastuneella, melkein -uhkaavalla äänellä. - -"Teillä on useimmissa suhteissa aivan oikein", vastasi Anna säysästi, -"vaan te ette tunne..." - -"Tietättekö, mitä minä tunnen", katkaisi mies innokkaasti; "tuhlatun -elämän, hyödyttömän katumuksen, sen tunnen, ja siitä tahdon, niin -paljon kuin kykenen, teitä ja joka ihmistä pelastaa. Hyödytön! Oletteko -milloinkaan tuon sanan merkitystä ajatellut? Ette milloinkaan; -vasta rakastetun olennon haudalla sen saatte tuntea. Tahdotteko -kuulla minun elämäkertani? -- Se ei ole pitkä. Muutamissa lyhyissä -silmänräpäyksissä laskin siemenen koko elämäni suunnalle. Äitini oli -leski. Hänellä oli aivan niukka eläke, ja hänen täytyi ahkeroita sekä -tehdä työtä ankarasti, saattaakseen minun antaa lukemisiani jatkaa. -Sisareni Maria auttoi häntä uskollisesti; hän oli velvollisuutensa -täyttävä, totinen tyttö. Minä taas olin vilkas ja iloinen, ja minua -äitini enimmin rakasti. Köpenhaminassa sain pian monta tuttavaa, ja -kun häpesin köyhyyttämme omistaa, niin otin kaikkiin heidän huveihinsa -osaa. Seuraukseksi täytyi minun tehdä velkaa, ensinnä pienempiä -summia, sitte suurempia. Äiti maksoi kaikki kärsivällisesti, kenties -liian kärsivällisesti. Eräänä päivänä tulin epätoivoisena kotiin. -Olin 50 riikintaaleria menettänyt pelissä, ja minun piti heti maksaa! -He istuivat molemmat akkunan ääressä ja ompelivat ahkerasti, kun -sisälle astuin. Äidilläni oli silmälasit silmillä, ja hän näytti -kelmeältä, vaan otti minut lempeästi ja ystävällisesti vastaan, miten -ainakin. Kun olin pyyntöni esittänyt, niin hän kuitenkin väänteli -käsiänsä: Paavo, Paavo, siihen menee koko hyyryrahamme! -- Sinulla -on siis rahaa! huudahdin minä! Jumalan kiitos! Isäntä saapi odottaa; -anna raha minulle, äiti, muuten olen hukassa! Hän nousi heti ylös, -aukaisi laatikon ja kurotti minulle setelin. Maria katsoi katkerana -minua. Sinä et meistä suuresti välitä, Paavo, sanoi hän. -- Ettekä te -minusta, te säälitte varsin vähän minua, sanoin minä. Äitini näytti -totiselta ja murheelliselta: Oi, Paavo, sinä olet varsin kiittämätön! --- Minäkö ratani valinnut olen? kysyin tulisesti; sinä tahdoit, -että minun piti lukea, ja saat nyt maistaa seurauksia. Sana syttyi -sanasta; vihdoin johdatti sisareni äitini ulos ja viittasi minulle, -että minut piti mennä. Sen teinkin, vaan vanhan äitini suruinen, -lempeästi nuhteleva katse vainosi minua, ja minä käännyin takaisin; -tahdoin häneltä anteeksi pyytää. Maria otti minut porstuassa vastaan. -Mitä sinä taas tahdot? hän kysyi kärsimättömästi, ikäänkuin olisi -odottanut uutta solvausta. -- Unohdin sauvani, vastasin lyhyesti ja -jyrkästi; taipumattomuus ja ylpeys heräsi minussa heti hänet nähtyäni, -ja minä menin sovinnollista sanaa sanomatta. Kahdeksan päivän perästä -sain kirjeessä tiedon, että äitini oli vaarallisesti sairaana. Minä -lähdin samalla hetkellä, vaan tulin kuitenkin liian myöhään. Synkkänä -ja sanatonna, elävänä nuhteena, seisoi sisareni edessäni. Maria, -luuletko... kysyin, ja tuntui siltä kuin jos elämäni olisi hänen -vastauksestaan riippunut; hän havaitsi sen, vaan ei tuntenut mitään -sääliä. Minä luulen, että hänen sydämensä pakahtui surusta sinun -tähtesi; enempää en kuullut. Tulinen kuume saattoi minut tainnuksiin. -Jos en olisi tullut kipeäksi, niin olisin järkeni menettänyt. -Toinnuttuani oli sisareni polvillaan vuoteeni vieressä. Neljään -viikkoon ei hän ollut sairasvuoteeni äärestä poistunut. Oi, hän on -elävä! Jumalan kiitos, hän rupeaa elämään! Näen, että hän tuntee minut! -Kuule siis, Paavo, mitä minun olisi heti pitänyt sanoa: äitimme siunasi -sinua kuolinhetkellään; etkä sinä myöskään ole vaikuttanut hänen -kuolemaansa: hän oli varsin kauan heikko. Mutta minä luulin kuitenkin -niin, ja kalvava katumus viivytti parantumistani. Äidin siunaus oli -tosin suurena lohdutuksena; mutta niin ylenpaltisen rakkauden rinnalla -minä tunsin itseni vielä rikollisemmaksi. Lapsena ollessani hän oli -usein leikillä nimittänyt minua vanhuutensa tueksi; en aavistanut -silloin, että tuo hyväileminen oli pistäväksi orjantappuran piikiksi -sydämeeni tuleva. Te itkette minun tähteni; kiitos, kiitos, nuori -tyttö; Mutta huomatkaa, ett'en ole surullista historiaani kertonut -teille, herättääkseni sääliänne, vaan että ottaisitte oppia siitä. -Tahdotteko kuulla lopun? Sisareni joutui naimisiin erään papin kanssa -Norjassa. Minä lakkasin lukemasta ja sain pienen urkurinpaikan tässä -kaupungissa. Minun kotini oli äitini haudan vieressä, ja vastainen -elämäni oli kuni pitkä toivioretki, jollainen se on ollutkin. Teidän -kasvatusvanhempanne olen tuntenut; majurin rouva sääli minua, kutsui -usein minua luonansa käymään ja torui minua kun en kutsumatta tullut. -Olenpa teidätkin nähnyt. Se tapahtui eräänä aamuna vähän jälkeen palon, -kun majurin pieni poika, minun ohitse mennessäni, tuli juosten ulos ja -huudahti: 'Me olemme saaneet pienen tytön lisäksi, sinun pitää tulla -sisälle häntä katsomaan!' Te istuitte valkoisessa puvussa majurin -käsivarrella ja tarkastelitte minua suurilla, tummilla, kummastelevilla -silmillä; sitte käänsitte päänne pois ja kätkitte sen majurin -rinnalle. Kas vain, sanoi majurin rouva, nyt tulee pikku Klaarani -lapsipuoleksi, luulen ma; mutta hän lisäsi heti, pientä, tummakutrista -päätä taputtain: Jumala siunatkoon tuota rakasta piskuista ja antakoon -minulle äidinsydämen häntä kohtaan. Se hänellä on ollut -- eikö niin? --- ja teidän tulee nyt näyttää olevanne hyvä tytär. Älkää lykätkö -tuonnemmaksi; ajatelkaa, että katumuksenne saattaisi tulla liian -myöhään, muistakaa kuolemaa! Taivuttakaa ylpeä mielenne; rukoilkaa -anteeksi! Jos teidät sysätään pois, niin tulkaa takaisin; pyytäkää -hartaasti ja nöyrästi!" - -"Teidän täytyy nyt kuulla minua", sanoi Anna liikutettuna, laskien -kätensä vanhan miehen käsivarrelle ja häntä luottamuksella silmäillen. -"Minä toivon teidän minua ymmärtävän. Jos kirjoittaisin ja pyytäisin -anteeksi, niin heittäisin eripuraisuuden siemenen kotiini. Äiti ja -Klaara alkaisivat ahdistaa isää, hänen omat tunteensa ahdistaisivat -häntä, vaan kaikki turhaa. 'Ikipäiviksi vieras!' Oi, minä koettelin -kauan hänen kärsivällisyyttään, ennenkun hän lausui tuon, ja hän -lausui sen mietittyänsä. Hän ei milloinkaan riko sanaansa. Ja vaikka -mahdoton tulisikin mahdolliseksi, vaikka koti avautuisikin minulle, -niin hän ei kuitenkaan tulisi minua kohtaan samallaiseksi kuin ennen. -Jumala tietää, ett'ei se ole ylpeyttä, mutta saman katon alla isän -kanssa en saata vieraana elää, se musertaisi sydämeni. Säälikää minua, -ymmärtäkää minua, te, joka itse niin paljon kärsinyt olette! Vakuutettu -olen, että jos kirjoittaisin ja tunnustaisin vikani, niin hän pitäisi -velvollisuutenansa minulle apua lähettää ja meidän toimeentulostamme -huolta pitää; mutta sitä en voisi kestää. Minä en tahdo, että minut -ymmärretään väärin, en tahdo, että hän luulisi minun antavan myöten -ainoastaan siitä syystä, ett'en itse itseäni auttamaan kykenisi. -Ulkonaisia etuja saattaisin voittaa, sijani isän rakkaudessa olen sitä -vastaan menettänyt, -- Jumala minua auttakoon! Jos tunsitte hänet, -miten minä hänet tunnen, niin tietäisitte että se, mitä sanon, on -totta." - -Vanha mies vaikeni ja pudisti päätänsä. "Minä tunnen hänet, -valitettavasti", hän sanoi. - -"Sitä paitsi", lisäsi Anna vähän empien, "on syy, jonka tähden kodin -jätin, vielä käsillä. Puolustamaton teko minulta olisi jättää sairas, -vanha isäni yksikseen." - -Monin kerroin kerrottu vaikeroiminen kuului samassa sivuhuoneesta; -muurari oli levottomalla jännityksellä keskustelun kulkua seurannut ja -katsoi nyt ajan sopivaksi vahvistaa Annaa päätöksessään kärsimisiänsä -muistuttamalla. - -"Suokaa minun kuitenkin", sanoi urkuri lähtiessään, "toimittaa teille -oppilaita. Koska osaatte soitantoa ja kieliä, niin niiden saanti ei -tule vaikeaksi, etenkin jos tahdotte perheissä käydä." - -Se ei tullut urkurillekaan vaikeaksi, ja pian oli Anna täydessä -toimessa. Hän ei tosin suurta palkintoa saanut, vaan kun hän oli -erinomaisen säästäväinen, niin hän tuli hyvin toimeen, vieläpä, -velkansa maksettua, sai vähän rahaa säästöönkin suurimpain tarpeiden -varalle. Tuo ponnistava ahkeruus oli hänelle pelastuksena, kun se jätti -hänelle varsin vähän aikaa hyödyttömiin mietiskelyihin. - -Rouva Klemme oli suuresti suutuksissaan tuosta tapausten uudesta -käännöksestä. Hän oli luullut saavansa yksinään tulla neuvonantajaksi -ja kertoi nyt uskotuilleen, että hän oli häpeällisesti syrjälle -sysätyksi tullut, vaan ett'ei tämä maailman kiittämättömyyden uusi -todistus häntä hiukkaakaan kummastuttanut. Muurari oli aina ollut kehno -ihminen, eikä omena tietysti ollut kauas puusta pudonnut. Hän muka -toivoi nyt vain, ett'eivät he tuota puolihupsua urkuriakin peijaisi. - -Useat perheet osoittivat muuten suurta ystävällisyyttä nuorta tyttöä -kohtaan; mutta hän oli erinomaisesti erillään pysyvä eikä sallinut -kenenkään kanssansa likempään yhteyteen tulla. Se loukkasi häntä, kun -ihmiset, joita sivistyneempi hän oli, tahtoivat häntä suojella, ja hän -antoi selvästi tuntea, ett'ei hän sallinut suruistansa puhuttavan, ja -ett'ei hän pyytänyt neuvoa eikä surkuttelemista. Tuo ei tosin ollut -kauniisti, vaan hänellä oli pöyhkeä luonne, eikä sellainen kerrassaan -taivu. Urkuri yksin tuli usein hänen luoksensa, ja tuo vanha, omituinen -mies elpyi uudelleen, tuntiessaan äkisti olevansa nuoren, hyljätyn -olennon lohdutuksena ja tukena, Se oli iloista tietää, ja urkuri kiitti -nöyrästi taivasta niin odottamattomasta siunauksesta. - -Vanha Jussi toipui päivä päivältä ja saattoi pian maata peitteellä. -Hänen hyvä mielensä ei kuitenkaan kasvanut terveyden kanssa samassa -määrässä; päinvastoin, mitä enemmän hän tuohon murheettomaan, -joutilaasen elämään tottui, sitä vähemmän arvon hän sille antoi. -Päivä tuli hänelle pitkäksi, hänen vanhat ystävänsä eivät tulleet -hänen luoksensa, ja tyttärensä seurassa hän oli hämillään; hän ei -saattanut hänen kanssansa vapaasti puhua ja hän hengitti aivan -keveästi, kun tytär ulos meni. Anna oli hyvä tyttö ja piti huolen -ruoasta ja juomasta, tupakasta ja vaatteista; mutta onhan ihmisellä -muitakin tarpeita, arveli Jussi, ja silloin hän nykäytti olkapäitänsä -sekä huokasi sitä, ett'ei hän kyennyt menemään ulos; sillä hänen -mielikuvituksessaan väikkyi pienen, likaisen kapakan kuva, kapakan, -jossa hän kolmen muun lystin veitikan kanssa oli tavallisesti knakkia -pelannut. Hän oli ollut leikinlaskijana heidän joukossaan, ja sille hän -antoi arvoa. Annalla ei ollut ollenkaan halua hänen sukkeluuksiansa -kuulemaan; hän katseli häntä niin totisesti, kun hän jonkun ainoan -kerran niitä yritti esiin tuomaan. Ja muurari silmäili ikävällä -ulos avaruuteen, nuuskasi ynnä keinotteli saadaksensa kutsumuksen -kumppaneilleen. Jos he kainostelivat hänen hienon tyttärensä tähden, -niin saattoivathan he hänen poissa ollessaan tulla -- hän oli niin -paljon poissa. - -"Tahdotko lähteä meidän kerallamme käymään?" kysyi Tiina eräänä -sunnuntaina, kun hän astui sisälle, sievistetyn, vaan ei suinkaan -kaunistetun Kristoffersenin käsivarresta pitäen. "Minä olen vapaana -kello kahdeksaan, ja nyt on kaunis ilma sekä kuuvalo. Eihän lukemisella -liene niin hirveän kiire", lisäsi hän, laskien raskaan kätensä avatulle -kirjalle. - -Anna istui hetkisen hiljaa, arvellen tahi, oikeammin sanoen, taistellen -itsensä kanssa; vaan tuo säädyllinen sepän sälli auttoi häntä pulasta. - -"Kieltäkää vain, pieni neitsyt; me emme ole sopiva seura hänelle, sen -mahdamme itse käsittää; niin, katso vain minua, Tiina; se, mikä on -totta, se on totta." - -"Niin kyllä, menkäämme siis. Itse tähteni häntä en mukaan tahtonut; -minä luulin häntä huvittavan nähdä majurin istutusta." - -"Majurin istutusta! Minkä majurin?" - -"En tietä. Minulla ei, Jumalan kiitos, ole mitään tuommoisten isoisten -kanssa tekemistä." - -"Hyi, Tiina, tuleeko sinulle taas paha pää. Ette saa luulla, neitsyt, -että hän on niin häijy kuin näyttää; ne ovat vain pieniä oikkuja, jotka -tulla tupsahtavat. Sanottua paikkaa nimitetään aivan oikein 'Majurin -istutukseksi' teidän kasvatusisänne mukaan, kun hän on sitä viljellä -alkanut. Kas niin, ota käsivarteni nyt, Tiina, herrasväen tavalla; -älkäämme lyhyttä vapaata aikaamme ikävystyttävästi kuluttako, vaan -huvitelkaamme." - -Ystävällisellä ja kuitenkin käskevällä katseella, joka aavisti hyvää -tulevalle avioliitolle, otti Kristoffersen Tiinan vastahakoisen käden -käsivartensa alle ja poistui iloisesti nyökäten. - -Istutus, jota hänen isänsä oli viljellyt! Se hänen piti välttämättä -nähdä, vaan mieluimmin yksinään tahi, mikä oli aivan samantekevä, -pieni Riikka seurassaan. Anna otti melkein aina hänet päiväisille -kävelyilleen mukaansa. Tuo pieni, heikko tyttö ei kuitenkaan jaksanut -kauas käydä, ja Annan oli tapana vetää häntä pienissä koppavaunuissa, -jotka Pekka oli tehnyt. Seuraavana aamuna oli selkeä talvisilma ja -säteilevä päivänpaiste. Anna toimitti reippaasti askareensa ja meni -sitte Riikkaa hakemaan. Ovessa hän kohtasi kaksoiset kouluun menemässä; -heillä oli pieni, punainen nenä, kumpaisellakin taulu kainalossa ja -laukku kädessä. Pesijätär seisoi tuvassa vaatteita silottaen. Pekka -piti oikeassa kädessään paperikääröä, jossa oli konepiirrustuksia, ja -teki vasemmalla kädellään innokkaasti liikkeitä, esitelmäänsä enemmän -valaisevaksi saattaaksensa. - -"Mutta nyt, äiti, käsittänette asian?" - -"En vähintäkään, rakas poikani. Äitisi on oikea pölkkypää, ja sinä -saanet hänet antaa olla sellaisena kuin hän on. Hyvää huomenta, -neitiseni; muistatteko taas Riikkaa? Niin, me emme saata teitä kyllin -kiittää siitä, että otatte hänet mukaanne. Minulla luonnollisesti on -varsin vähän aikaa ja tilaisuutta käymään mennä, ja hänen tarvitsisi -ulkoilmassa olla. Mitä te, neiti, meidän Pekasta sanotte? Hän oli -eilen tehtaassa ja näki kaikki pyörät ja koneet siellä, ja nyt hän -tahtoo selittää minulle, kuinka toinen toisen liikkeesen panee. Se on -nyt elävänä hänen mielessään, ja nyt hän luulee, että kaikkein täytyy -se osata käsittää; vaan niin ei ole laita. Herra on sinulle, Pekka, -antanut erinomaisen hyvän ymmärryksen, eikä ken tahansa saata muassa -seurata. Kas niin, nyt hän suuttuu, kun minä hänen ymmärryksestään -puhun; mutta se ei ole mitään kerskaamista, ethän sinä sitä itse -itsellesi antanut ole, poikani; kunnia on Herran. Katsokaa, kun kuulen -puhuttavan kaikista noista pyöristä ja laitoksista, kuinka pienin on -yhtä välttämätön kuin suurinkin, niin ajattelen yksinkertaisuudessani, -että meillä ihmisilläkin on kullakin tarkoituksensa: pieni tarttuu -suureen ja suuri pieneen, ja on niin lohdullista, kun ei kenkään ole -liikaa. No, kas tässä on Riikka; tuo pieni raukka näyttää oikein -ihmiseltä, niin peitettynä hän on." - -Riikka, äidin suureen, puikoilla kudottuun saaliin käärittynä, näytti -toki pikemmin vehreältä mytyltä kuin ihmiseltä, ja ainoastaan tuosta -pienestä, valkoisesta nenänipukasta saattoi arvata, mitä sinne sisälle -kätketty oli. Hän oli niin iloinen ulos pääsemisestään, sanoi hän, ja -sitte oli Pekka luvannut antaa hänelle suuren omenan, eikä hän aikonut -koko matkalla ollenkaan nukkua. Kuitenkin kului tuosta vakuutuksesta -tuskin kymmentä minuuttia, ennenkun hän nukkui kuin pölkky. - -Istutus oli jyrkällä vierulla, joka antautui rantaan päin. Härmää oli -laskeutunut paksulta, ja pienet, hennot puut säihkyivät häikäisevällä -valolla päivänpaisteessa. Tuuli puhalsi vähänväliä keveätä, -lumihiukkeista muodostunutta pilveä suoraan nuoren tytön silmille. -Hän meni pienellä kunnaalla olevaan, kauniisen huvihuoneesen -- oi, -sielläpä he varmaankin monena kesä-iltana olivat teetä juoneet! Ja -täällä alhaalla he tietysti myös olivat istuneet tuolla pienellä -penkillä, josta oli näköala vedelle päin! Kappaleen matkaa siitä -oli laituri; heillä oli luultavasti ollut vene, ja ajatus tulla -merimieheksi oli kaiketi jo täällä Kustaassa herännyt. Missä Kustaa nyt -oli, ja mitä hän ajatteli? Anna ei rohjennut noihin kysymyksiin vastata -eikä Kustaata muistelemassa viivähtää; hänen poskensa, jotka viime -aikoina olivat olleet niin kelmeät, saivat äkisti hilpeän punan. - -Melkein joka toinen päivä kävi Anna täst'edes istutuksella -- pahalla -säällä yksinään, muulloin pikku Riikka seurassaan; joskus liittyi -heihin herra Fogelsang. - -Aika kului niin hitaasti, niin hitaasti, vaan se kului kuitenkin; -vanha vuosi loppui ja uusi alkoi. Kun päivän työ oli tehty, muurari -sänkyynsä mennyt ja ympärillä kaikki niin hiljaa, niin Anna istui -mieluisesti hetkisen aivan jouten ja muisteli kotoa, näki heidät kaikki -ajatuksissaan sekä kuvitteli mielessään, mitä he nyt sanoivat tahi -tekivät; oli melkein kuin hän olisi heidän seassansa elänyt. Sitte hän -luki kappaleen äidin raamatusta, ja hänen sieluunsa tuli yhä enemmän -selvyyttä, jotta hän sai voimaa kärsivästi ja hiljaa odottamaan. - -Odottamaan -- mitä? Sitä hän toisinaan itseltään kysyi. Eihän hänellä -ollut mitään toivoa, ja kuitenkin hän odotti ynnä tunsi, ett'ei hänen -ja heidän väliltään kaikki ohitse ollut -- se ei voinut ohitse olla! - -Eräänä päivänä, kun hän tuli kotiin luennoiltaan, näki hän -kummastuksekseen vanhan Jussin tulevan ulos eräästä huoneesta. Jussi -oli hänen tietämättään ja vastoin lääkärin määräystä kotoa hiipinyt; -hän nojautui avutonna muuria vastaan ja etsi turhaan jalansijaa -liukkaalla tiellä; hän ei saattanut, tasapainoa kadottamatta, -paikaltaan hievahtaa, ja seisoi nojautuen kainolosauvaansa tahi -hapuillen sillä, samassa omituisella tavallaan nytkähytellen -olkapäitänsä sekä hiljaa voihkaten. - -Annan kiirehtiessä hänen avukseen, vierivät kauniit, pienet vaunut -pitkin katua. Anna tunsi sen sorean nuoren miehen, joka ajoi; se oli -Kustaan ystävä; joka usein oli ollut Kustaata tervehtimässä ja aina -Annalle osoittanut suurta, erinomaisen suurta huomiota. Anna kuuli -nimeänsä iloisella, kummastusta osoittavalla äänellä huudahdettavan ja -näki sitte tuon nuoren miehen tekevän syvän kumarruksen. - -Ensi tuokiossa hän tunsi halun antaa vaunujen mennä ohitse, ennenkuin -hän auttaisi isää, mutta heti sen jäljestä hän toki tarjosi vanhalle -miehelle käsivartensa ja vastasi sitte tervehdykseen tyvenesti ja -ylpeästi, entisellä ruhtinattarenkatseellaan, samalla kun hän vanhaa -muuraria varovasti eteenpäin johdatti. Tuo nuori tyttö oli erinomaisen -ihana, siinä kulkiessaan pystypäisenä, loistava katse silmissään. Jussi -näytti niin luppakorvaiselta kuin suorastaan pahasta työstä tavattu -ilkikurinen lapsi. Tuon tuostakin hän salavihkaa loi tuskaisen katseen -tyttäreensä: vaan Annalla oli liian paljon itsesoimaustensa kanssa -tekemistä, jott'ei hän saattanut muita nuhdella. Kuinka kurja, kuinka -pelkuri hän ennen oli ollut! Aivan likeltä piti, ett'ei hän juuri -vast'ikäänkin kieltänyt isäänsä -- Jumalan kiitos, ett'ei hän sitä -tehnyt! - -"Hohhoo, jaajaa, mitä on tekeminen", aloitti muurari puolustelemaan. -"Vanhaan ruumiiseni tuli sellainen levottomuus, että... ja minä lähdin -pikkuisen ulos, mutta se ei käy päinsä, ei, se ei käy päinsä. Kas, -kuinka nuo seisovat tuolla akkunassa irvistelemässä meitä; niin, häpeä -ja vahinko seuraavat toisiaan, jaa-ah." - -Anna nosti silmänsä ja näki todella joukon hymyileviä tyttöjen kasvoja -vastapäätä olevassa akkunassa. He pitivät nähtävästi naurunansa häntä -ja isää, joiden luokse ulos kuului heidän naurunsa -- ensimmäisen -nuoruuden miettimätön, arastelematon nauru, jolla ei ole pahaa -tarkoitusta, vaan kuitenkin saattaa syvästi loukata. Tuossa joukossa -oli muudan Annan oppilas, rovastin tytär, pieni, viidentoista vuotinen -tyttö, jolla olivat ruskeat silmät, pienet poskikuoppaset, mitä lempein -ääni ja lauhkein luonto. Anna oli hänestä paljon pitänyt, ja varsin -raskasta oli häntä nyt noin sydämettömänä nähdä. - -Sydämetön hän ei toki ollut, ja hän tuli hämärässä anteeksi pyytämään. -Pieni raukka oli aivan hämillään ja jäi ovipieleen seisomaan eikä -onnistunut keksimään ainoatakaan sanaa. Anna katsoi häntä kylmästi; hän -aavisti kyllä hänen tarkoituksensa, vaan oli aivan syvästi loukattuna, -häntä alkuun auttaakseen. - -"Jos tietäisitte, kuinka murheellinen minä olen", aloitti vihdoinkin -tyttö. - -"Minun tähteni teidän ei tarvitse murheellisena olla." - -"Mutta minä en saa ollenkaan rauhaa, ennenkun olen sanonut teille, -että minä nauroin ainoastaan sentähden, kun muut nauroivat, ja että -nauran aina muiden nauraessa enkä mitenkään saata lakata, kun kerran -naurutuulelle tulen. Minä pyytäisin siis teiltä anteeksi." - -"Se on tarpeetonta, minä en pyydä teidän sitä tekemään." - -"Mutta minä tunnen tarvitsevani sen tehdä. Oletteko vielä vihainen?" - -"En suinkaan; vaan minua iloittaa, ett'en tuonnoin ottanut vastaan -teidän ystävyydentarjoustanne. Jos sen olisin tehnyt, niin teidän -käytöksenne olisi minua loukannut, vaan ei nyt." - -"Ja minä kun juuri tulin tarjousta uudistamaan; minä olisin niin ylpeä -teidän ystävyydestänne! Oi, kuinka synkältä te näytätte; teillä on -varmaankin varsin leppymätön luonto. Kenties te ette täst'edes enää -tahdo minun kanssani soittaakkaan?" - -"Kyllä, luonnollisesti, mielelläni." - -Pieni tyttö viipyi vielä tuokion; sitte hän jätti hyvästi ja lähti, -lausuen: - -"Jumala tietää, että tein kaikki mitä kykenin; mieleni on paha, että -käyntini on turha." - -Anna oli vähällä huutaa häntä takaisin, vaan sitä hän ei sentään -tehnyt; sen sijaan hän heittäytyi polvilleen ja itki, juurikuin sydän -olisi pakahtua tahtonut. Oi, tuota jäykkää, uppiniskaista luontoa, -eikö se ole milloinkaan taipuva? Kuinka hän saattoi anteeksiantoa -odottaa, kun hän itsekin niin kova oli? Eiköhän Johanna tule takaisin? -Jos tulisi, niin hän rientäisi häntä vastaan, syleilisi ja kiittäisi -häntä. Mutta Johanna ei tullut takaisin. Johannan kärsivällisyys oli -tyhjennetty, ja seuraavaksi luentotunniksi oli hän ottanut arvokkaan -katsannon, joka oli huonosti sopusoinnussa lapsekkaiden kasvojen -kanssa, ja hänen katseestansa saattoi lukea: "Teidän ei ole tarvis -peljätä; minä en suinkaan tahdo kenenkään päälle pakkautua." - - -V. - -Niin keväänlaisesti loisti maaliskuun aurinko pieneen tupaan. Anna oli -suurta valkovuokkokimppua veteen asettamassa. Muurari istui akkunan -ääressä, suussa piippunysä ja polvilla suuri, musta kissa, jota hän -muun toimen puutteessa taukoomatta taputti. - -"No noh, kisu; kas sitä vintiötä, kuinka se kiemuroi, irti päästäkseen!" - -"Antakaa sen mennä, isä; onhan se oikein synti!" - -Jussi päästi sen nyreännäköisenä, mumisten, että hänkin tarvitsi jonkun -kanssa huvitella, vaan ett'ei kenkään ajatellut häntä. - -"Katsokaa noita pieniä, valkeita kellokukkia", sanoi Anna pienen -vaitiolon perästä, kukkavaasia häntä kohden kurottaen; "eivätkö ne ole -oikein raittiita ja sieviä? Herra Fogelsang teki oikein kauniisti, kun -tuli niitä minulle tuomaan." - -"Sehän oli vähin teko, minkä hän saattoi tehdä", väitti Jussi, jonka -oli mahdoton huonoa tuultaan salata. - -"Tuleehan hän tänne joka päivä, jonka Jumala antaa, ja saa kahvinsa -sekä hyvän kestityksensä. Minua suututtaa hän, sen minä sanon, -hänellä ei ole monta sanaa vanhan isäsi varalle. Hohhoo, jaa, mitä on -tekeminen? Millaisessa maailmassa me elämme!" - -Jussi nousi seisomaan, nilkutti pari kertaa edestakaisin tuvassa ja -sanoi sitte mielittelevästi, laskien kätensä Annan tuolin selkälaudalle: - -"Minä menen pikkuisen ulos; onko sulla kenties jotakin, jota voin -sinulle toimittaa?" - -"Ei, kiitoksia; tohditko yksinäsi mennä, isä?" - -"Tohdin, tohdin. Mutta kauniisti kyllä on sinulta, että pidät minusta -huolta. Oi, niin, sinä olet hyvä tyttö; kuule, eihän meillä liene -muutamia killinkejä liikenemään, vai?" - -Anna antoi hänelle heti kukkaronsa ja pyysi hänen ottamaan mitä -tarvitsi. Jussi olisi mielukkaimmin pitänyt kaikki tyyni, mutta katsoi -toki -- saattaakseen toistekin samaa keinoa käyttää -- neuvollisimmaksi -olla jotakuinkin kohtuullinen ja tyytyi siis yhteen riikintaaleriin. - -"Jumala sinua siunatkoon! Minä tulen kyllä päivälliseksi takaisin. -Hohhoo, jaa-ah, minä heikko raukka!" - -Muurarin mentyä, väristytti Annaa ehdottomasti. Hänen itsekkäisyytensä -ja arastelemattomuutensa hän jaksoi sietää; vaan kun hän näki hänen -kasvoillaan jonkinlaista alhaista, imelää liukastelemista, niin hän -kauhistui, sisimmäiseen sieluunsa asti ja oli vähällä kaatua. Miten -tukehduttava tuo pieni tupa oli! Hän aukaisi akkunan ja hengitti syvään -puhdasta, raitista ilmaa. Korkealla liritteli avaruudessa pieni leivo. -Hän seurasi sitä katseellansa; mutta kauan kuului sen iloinen liritys -vielä sitte, kun hän ei sitä nähnytkään. - -Millaisella ilolla Anna ennen oli kevään tuloa tervehtänyt! Kolkko, -synkkä vuoden-aika nyt paraiten hänen mielialalleen soveltui, ja kukkia -nähdessään hän tunsi halun itkeä. Kuinka selvästi hän muisti pienen, -syrjäisen niitynkulman, josta hän kotona joka vuosi oli ensimmäiset -valkovuokot poiminut -- oi, niitä aivan onnellisia aikoja! - -Niin ihmeellisen hiljaista ja tyyntä oli kaikkialla. Koko kadullakaan -ei yhtään ihmistä ollut. Nuori tyttö antoi polvilleen vaipua työn, ja -hänen mielikuvituksensa pääsi vapaasti liikkumaan. Kotiin se hänet vei, -miten tavallisesti; hän istui Klaaran vieressä ja kuuli isän tulevan. -Mutta hiljaa! Mitä se oli? Hän hypähti vapisten pystyyn ja kuunteli. -Pettivätkö häntä vielä mielikuvien unelmat? Pettivätkö hänen korvansa -hänet? Saattoiko hän pitää jonkun muun askeleita isän askeleina? Ei, -ei, hän, hänen isänsä se oli! Hänen sielunsa täytti valtava ilo, riemu, -joka tuskin hänen sieluunsa mahtui. Suuri Jumala, isä tuli hänen -luoksensa -- oi, hän tahtoi laskeutua polvilleen isän eteen ja häneltä -anteeksi pyytää. - -Isän varjo laskeutui huoneesen, kun hän ohitse kulki. Silmänräpäystä -myöhemmin hän aukaisi oven ja astui sisälle. - -Kuni kiinni kasvettuneena jäi Anna seisomaan. Hän ei saattanut häntä -vastaan rientää. Isän totisessa katseessa, juhlallisessa muodossa ja -kohtelijaassa kumarruksessa oli jotakin, joka sanoja selvemmin ilmaisi, -ett'ei hän tullut, tehdäkseen kaikki hyväksi taas. - -"Te antanette anteeksi", hän aloitti, ja tuo vieras te laskeutui kuni -jää Annan sydämen ympärille, "että häiritsen teitä; vaan minulla on -pyyntö teille." - -Anna ei vastannut, vaan odotti jännittävällä hiljaisuudella ja -alaspainunein päin. - -"Tyttäreni", jatkoi isä, "on varsin vaarallisesti sairaana ja odottaa -kuumeentapaisella levottomuudella saadakseen nähdä teitä. Tahdotteko -matkustaa hänen luokseen? Ymmärrän aivan hyvin, että se on suuri -uhraus, jota pyydämme; vaan se tauti ei ole tarttuvaa, ja sitä paitsi -tuskin kestänee kauan, ennenkun kaikki on ohitse ja te saatte tänne -palata." - -"Suuri Jumala! Eikö siis ole toivoa ollenkaan?..." Huone kävi ympäri -hänen silmissään, ja hän katseli tuota totista, kookasta olentoa -melkein kauhulla. - -"Ei ole toivoa ollenkaan." Isä sanoi tuon matalalla, painuneella -äänellä. Miksikä hän olisikaan, Annaa säästääkseen, totuutta -lieventänyt? Sehän oli isän suru, Annalla ei ollut mitään oikeutta -siihen osaa ottamaan. - -"Jos tahdotte pyyntömme täyttää ja päätätte lähteä, niin kuinka pian -saan teitä ottamaan tulla?" - -"Heti, heti! Mitä pikemmin, sitä parempi!" - -"Teillä on ihan varmaan jotakin järjestettävä ensinnä", sanoi isä, ja -hänen kasvoillansa näkyi kovuutta ilmaiseva muoto; hän kenties muisti -heidän viimeiset jäähyväisensä, jolloin Anna myöskin oli sanonut: heti, -heti! - -"Oi, minä olen pian valmiina -- korkeintaan neljännestunnin kuluttua." - -Isä kumarsi, kiitti ja jätti huoneen. Seuraavassa silmänräpäyksessä -kävi Annan silmissä kaikki ympäri; mutta hän kokosi nopeasti koko -sielunsa voiman. Kotona olijat tarvitsivat häntä, he ikävöivät häntä, -ja välttämätöntä oli olla malttuneena ja levollisena. Hän antoi -pesijävaimolle lyhyen selityksen ja pyysi häntä niin kauan hoitamaan -isää ja antoi hänelle rahaa. Sitte hän pukeutui matkaa varten ja käveli -senjälkeen edestakaisin, kärsimätönnä vaunuja vartoen. Jos vain hänen -isänsä viipyisi poissa niin kauan, että he ennättäisivät lähteä! Hän -kuolisi häpeästä, jos hänen isänsä ja kasvatus-isä toisensa kohtaisivat. - -Vihdoinkin tulivat kattovaunut. Eversti auttoi häntä ylös ja peitti -häntä tyvenesti sekä kohtelijaasti; hän itse istui ajajan viereen. -Kun he ajoivat yli torin, niin Anna näki vilahdukselta muurarin, -joka seisoi lörpötellen erään renttumaisesti puetun miehen kanssa ja -pitäen sen eräästä röijynnapista kiinni. He molemmat näyttivät aivan -elähtyneiltä, ja Annan korviin kuului heidän raaka naurunsa. - -Kuinka kummalliselta tuntui tuossa aivan yksinään istua! Hän olisi -kuitenkin niin mielellään halunnut saada tarkempia tietoja Klaarasta, -rakkaasta, siunatusta Klaarasta. Ei tarttuvaa, oli isä sanonut, -ikäänkuin hän tarttumisesta välittäisi, ikäänkuin ei olisi ollut onni -saada kotona kuolla! Hän oli syvästi, sanomattomasti murheellinen, ja -kuitenkin oli hänessä keskellä surussaankin ehdoton turvallisuuden -tunne sen johdosta, että hän oli isän läheisyydessä ja hänen turvissaan. - -"Tahdotteko muuttaa paikkaa kanssani", sanoi isä, heidän -rautatievaunuissa istuessaan, "akkunasta vetää." - -Anna katsoi arasti häneen. Eikö hänellä ollut säälin kipinää, eikö hän -saattanut tajuta, että tuo muodollinen kohtelijaisuus kävi kuin miekka -hänen sydämensä läpitse? Hän ei tohtinut sanoa sanaakaan pelosta, -että tukahdutetut nyyhkytykset puhkeaisivat; sanatonna, kelmeänä ja -raskasmielisenä hän istui isän vieressä. Hän oli yhteen yhtymisen -ajatuksissaan tuhansin tavoin kuvitellut, vaan ei milloinkaan siten. -Oliko tuo kylmyys teeskenneltyä, vai eikö isällä todellakaan ollut -mitään hellää tunnetta häntä kohtaan? Oliko hän peräti unohtanut, -että hän ennen tavallisesti oli nimittänyt häntä kukakseen, -auringonsäteekseen, ilokseen? - -Eversti vaipui tunnin kuluttua uneen, surusta, sielunponnistuksesta ja -yövalvonnasta uupuneena. Anna rohkaisi itseänsä ja levitti saalinsa -hänen ylitsensä sekä ripusti nenäliinansa akkunan raon eteen; -senjälkeen hän varkaammiten tarkasteli häntä. Kuinka jalo ja mielevä -se pää oli; mutta hän oli tuolla lyhyellä ajalla vanhentunut: hiukset -olivat enemmän harmaat ja otsa ryppyisempi. Anna tuskin rohkeni -hengittää, pelosta, että hän karkoittaisi sen ystävällisen unen, joka -isän kasvoja hymyilyllä valaisi. - -"Isänne nukkuu levollisesti", sanoi pieni, vanhanaikainen, -vehreäharsoinen rouvasihminen, joka vastapäisessä nurkassa -nyykistyneenä istui ja turhaan unta odotti. - -"Anna nyökkäsi vain"; hän ei saanut huuliltaan sanoja: "te erehdytte, -hän ei ole minun isäni." - -Kun eversti heräsi, niin Annasta näytti, että hän silmäili häntä -entisellä sydämellisellä katseellaan, mutta sitä kesti vain lyhyen -sekunnin; niin pian, kun hän oli täydelleen unesta selvinnyt ja -ajatuksensa koonnut, niin tuo katse oli poissa. - -"Ei, vilustuttehan minun tähteni, sitä en tosiaankaan salli", sanoi -hän, käärien Annan ympärille saalin ja kurottaen hänelle nenäliinaa. -Samassa kohtasivat everstin silmät Annan rukoilevan, kyyneleisen -katseen. Tuo ylpeä mies käänsi päänsä pikaisesti pois, ja hänen -muotonsa ilmaisi omituisen sekoituksen katkeraa surua, sääliä ja -järkähtämätöntä lujuutta. - -Köpenhaminan aseman edustalla odottivat everstin omat vaunut. Ajaja -vastasi kysymykseen, että kotona kaikki oli entisellään, ja eversti -huokasi murheisena. Pieni Klaara-neiti oli perheen silmäterä. - -Annan sydän kutistui kokoon yhä enemmän, mitä likemmä kotoa tultiin -ja mitä tutummiksi paikat tulivat. Hänestä oli kulunut niin paljon, -paljon aikaa siitä, jolloin hän täällä oli ollut, ja nyt hän tuli -kuolinvuoteen ääreen; kestäisikö hän tätä koetusta? Hartaasti ja -nöyrästi hän rukoili Jumalalta apua. - -"Vielä yksi pyyntö minulla on", alkoi eversti, kun he olivat -aivan likellä määrän päätä, niin likellä, että Anna saattoi nähdä -korkeat, lehdettömät lehtikujan poppelit ja puutarhan pensaat, "se, -nimittäin, ett'ette sanoisi tytärtäni vastaan, vaan suostuisitte hänen -mielikuvituksiinsa, ikäänkuin ne olisivat todellisia. Miksikä hänen -viimeisiä silmänräpäyksiään tarpeettomasti katkeroittaisimme?" - -Lääkäri seisoi ovella. - -"Onko hän muassa?" hän kysyi kiihkeästi. "Ah, se ilahduttaa minua! -Tervetuloa, rakas, nuori neitini; niin, tämä on raskas hetki, vaan -useita vuosia olen tietänyt, että se oli tuleva. Tahdottehan koettaa -parastanne -- eikö niin --, ollaksenne levollinen ja malttunut?" - -"Tahdon, Jumalan avulla; oi suokaa minun heti hänen luoksensa mennä!" - -Anna kiiti läpi salin ja kapinetin sekä aukaisi hiljaa heidän entisen -yhteisen kamarinsa oven. - -Oli niin hupaisaa tuossa ystävällisessä, valoisassa huoneessa; päivä -paisti hauskasti lattiamatolle; pieni Klaara istui sängyssä levitetyin -käsivarsin. - -"Oi, Jumalan kiitos! Hän on vihdoinkin täällä!" - -Anna tukehdutti nyyhkytyksensä ja yritti hymyillä. Sitte hän hellästi -ja hiljaa suuteli laihaa kätöstä, kauneita, vaaleita kutreja, puhdasta, -valkoista otsaa. - -"Sisarueni, rakas sisarkultaseni, sinä kyllä tulet terveeksi taas!" - -"Sitä en pyydä; nyt, kun sinut näen, olen iloinen. Mutta äiti, sinä et -ole äitiä nähnyt!" - -Nuori tyttö katsahti ylös levottomana; miten oli äiti hänet vastaan -ottava? - -Everstinna oli istunut puolittain väliseinän taakse kätkeytyneenä. Nyt -hän lähestyi ja tarttui ystävällisesti Annan käteen. - -"Jumala siunatkoon sinua, lapsi! Minä tiesin kyllä sinun tulevan." - -Mahdotonta oli Annan pitemmältä liikutustaan pidättää. Hän heittäytyi -äidin syliin ja antoi kyynelten vapaasti tulvehtia. Oi, miten suloista -se oli, ja kuinka hyvää se hänelle teki! Hän oli sitä kauan, kauan -ikävöinnyt. - -"Hiljaa, rakas lapsi, hiljaa! Käy tänne sisälle, Klaara ei saa sitä -nähdä." - -"Voi, äiti parka ja raukka, kun sinun pitää hänet kadottaa! Ja -kuitenkin sinä olet niin lempeä ja hurskas, ja sinulla on vielä -muitakin kohtaan rakkautta ja sääliä; miten voitkaan sitä? Oi, ennen en -ole sinua kyllin rakastanut, vaan nyt rakastan." - -Koko päivän istui Anna sisaren vuoteen vieressä. Pieni Klaara tunsi -itsensä niin paljon paremmaksi ja hymyili niin hyvästi, että hän -melkein alkoi toivoa; mutta kun hän sitte silmäili tulikuumaa, punaista -pilkkua poskella ja kirkastunutta katsetta ja kuuli käheän, kuivan -yskän, niin toivo katosi. - -"Isäkö ovessa kulki?" kysyi Klaara eräänä iltana. "Niin, nyt näen sen. -Älä soita, äiti, kynttilän tuomista varten; minä pidän niin paljon -valkian ja kuun valosta. Kas, kuinka ne molemmat yhtyvät lattialla! -Istu nojatuoliin, isä kulta, jotta saatan sinut nähdä, ja ota Anna -polvellesi samoinkuin entisinä hyvinä päivinä, se on ilahduttava -silmääni. Oi, Jumalan kiitos, että kaikki on hyvin taas!" - -Eversti istui ja teki liikkeen Annaa kohden, ikäänkuin pyytäen häntä -tuon sairaan lapsiraukan oikkuihin mukaantumaan. Annan tultua kuului -hänen korvaansa hiljainen: "suokaa anteeksi!" ja niin keveästi sepäili -hänen vyötäisiään isän käsivarsi, ikäänkuin sekin olisi tahtonut -sanoa: "suokaa anteeksi!" Oi, tuo oli surullista, kamalaa, liikuttavaa -ilveilyä! Nytpä käsitti Anna, mitä isä oli tarkoittanut Klaaran -mielikuvituksiin mukaantumisesta puhuessaan. Tuo oli melkein enemmän -kuin hän jaksoi sietää. - -Mutta hän sieti toki sitä päivän toisensa perään ja sai voimaa -unohtaa itsensä sekä ainoastaan sisartaan ajatella. Se oli hiljainen, -rauhallinen, melkeinpä onnellinen sairasvuode; Klaaralla ei ollut kovia -tuskia, ja hän oli niin iloinen sekä kiitollinen kaikesta hänelle -osoitetusta rakkaudesta. - -"Anna", hän pyysi eräänä päivänä, "kerro minulle vähäsen isä parastasi! -Onko hän vielä sairaana, ja oliko hän kyllä murheellinen, kun sinä -hänet jätit?" - -"Hän on nyt melkein terve, rakastettuni, ja saattoi hyvin minutta -toimeen tulla." - -"Mutta hänen täytyy toki kaivata sinua joka päivän hetki. Oi, kuinka -suuresti hän sinua rakastanee!" - -Äidin silmä tarkasti hellästi ja tutkivasti Annaa; mitä oli hän -vastaava? - -"Tiedätkö, mitä minä olen ajatellut", jatkoi Klaara. "Sitä, että hän -nyt, kun sinä tänne jäät, on tuleva asumaan siihen pieneen, keltaiseen, -kunnaalla olevaan huoneesen, jonka seinää pitkin viiniköynnös kasvaa, -ja jonka ulkopuolella on riippakoivuja. Sinä saatat sen akkunasta nähdä -ja neljännestunnissa sinne juosta; vai ajattelitko, kenties, että... -ett'ei isä antaisi hänelle lupaa täällä asua?" - -"Oi, en, en!" - -"Sinä näytät niin murheelliselta, Anna; minunko tähteni? Sinä et -saa murehtia; minä olen sellainen pieni heikko raukka, jonka on -vaikea surua ja vastoinkäymistä kantaa, ja minun tulee olla iloinen, -että Herra tahtoo minut vapauttaa. Eihän, sisareni, meidän, jotka -Vapahtajaan uskomme, peljätä tarvitse? Teidän täytyy minua ilolla -muistella ja tottua minusta kyynelittä puhumaan; ja jos äiti ei heti -sitä jaksaisi, niin sinun tulee häntä lohduttaa. Oi, minulla oli -niin kaunis uni viime yönä. Minä näin sinun ja Kustaan käsi kädessä -seisomassa erään pienen, kokonaan kukilla peitetyn haudan reunalla. -Sinä puhelit hänelle minusta ja sanoit minun tähteni tulleesi kotiin. -Jos vain hän olisi luonamme ollut, vastasi Kustaa; mutta minä ajattelin -onnellisuudessani, että jos tietäisitte, millainen olo minulla on, niin -sanoisittepa: Ah, jos me olisimme hänen luonansa!" - -Hänen tuskin lopetettuaan tuli eversti sisälle ja näytti hyvin -murheiselta; oikein oli piinallista nähdä hänen kuitenkin hymyilevän -sänkyä kohden. - -"Kas, Klaara, mitä minä olen pienelle tyttöselleni löytänyt." - -Se oli koko kouran täysi orvokkeja. Klaara hengitti haluisesti niiden -lemua, suuteli kättä, joka niistä kiinni piti, nyökkäsi kiitollisesti -ja nukkui sitte hiljalleen. - -Synkin, toivottomin katsein tarkasteli häntä isä; näin nukkuessa näki -paraiten, kuinka kelmeä ja laiha hän oli. Mutta tuo toinen nuori tyttö, -joka Klaaran vieressä polvistui, eikö hänkin ollut melkein yhtä kelmeä, -eikö hänen katseessaan ollut luonnoton loiste? - -"Se ei käy laatuun pitemmälle", sanoi eversti, Annaa lähestyen, ja -ihmeellistä oli, kuinka paljon hyvyyttä ilmausi tuossa äänessä, ja -kuinka vieras se kuitenkin oli "Te ette saa omaa terveyttänne alttiiksi -panna; kun valvotte yöllä, niin teidän täytyy päivällä maata." - -Anna kumarsi päätänsä, nousi ylös ja meni ulos. Hänet valtasi everstin -läsnäollessa omituinen puhumattomuuden henki, eikä hän rohjennut mitään -vastaanväitettä tehdä; mutta everstin mentyä hän hiipi hiljaa sisään -taas. - -"Minä en voi mennä pois, äiti; täällä sisällä on minulla paraiten -rauha." - -"No, istu sitte tänne jakkaralle ja laske pääsi polvilleni, kenties -uni sitte tulee. Lapsi raukka, miks'et milloinkaan äidillesi tilaasi -valita? Miksi olet yhä hiljaa, sanatonna?" - -"Luuletko, äiti, kannattavan minun sanoa hänelle, että kadun -seniltaista käytöstäni? Kun näen hänet, niin kadotan koko rohkeuteni; -vaan kenties minun täytyy sentään sanoa se." - -"Ei vielä; hän ei kuitenkaan taipuisi, ja se vain saattaisi hänelle -tunnonsoimauksia hänen povessansa vallitsevan surun ja taistelun -lisäksi. Hän on sinua, Anna, sanomattomasti surrut. Usein, kun -hän luuli minun nukkuvan, olen kuullut hänen nyyhkyttävän sydäntä -viiltäviä, tukahdutettuja, kyynelettömiä nyyhkytyksiä. Mutta Herra on -sen asian kyllä hyvään päätökseen saattava. Sinä olet lemmellisellä, -kärsiväisellä käytökselläsi ajattelemattomuutesi sovittanut, ja syvässä -surussani minä tunnustan hartaalla kiitollisuudella Jumalaa kohtaan, -että koetus on taivuttanut sinun luontosi, puhdistanut ja jalostanut -sinut. Katso, lapsi, silloin, kun sinä olit niin täynnä luottamusta -itseesi, niin ylpeä, niin onnellinen, niin äitisi oli usein kovin, -kovin suruinen sinun tähtesi; mutta kun kotiin tultuani kuulin, että -sinä olit mennyt ja koti oli suljettu sinulta, niin tulin tosin -tuskalliseksi ja levottomaksi, vaan ajattelin heti: Herra tahtoo häntä -luoksensa vetää -- ja niin se olikin. Jumala sinua, rakastettu lapseni, -siunatkoon! Nuku nyt, että saat uusia voimia ja heräät toivolla." - -Anna raukesi todellakin uneen ja heräsi ihmeellisellä rauhan tunteella -sekä päänsä päällä äidin käsi. - -Vähää myöhemmin aukasi Klaara silmänsä ja katseli levotonna ympärilleen. - -"Missä minun kukkani ovat?" kysyi hän; "oi, rakastettu sisareni, nouda -isä tänne!" - -Anna seisoi taas pienessä lukukamarissa kelmeänä ja väristen; eversti, -hänet nähtyään, nousi silmänräpäyksessä ja seurasi häntä. - -"Suokaa minun oikein teitä katsoa", pyysi hiljaisella äänellä Klaara. -"Sinä et saa olla murheisena, Anna! Sinunhan tulee lohduttaa heitä -kaikkia, Kustaatakin. -- Mitä minä taas uneksuinkaan? Niin, nyt -muistan. Jumala on niin armollinen minulle; täällä on niin valoista, -äiti... niin valoista!" - -Ja hän vaipui hiljaa takaisin -- se oli kuolema. - -Seuraavana aamuna sai Anna everstiltä pienen piljetin, jossa hän kiitti -häntä siitä väsymättömästä rakkaudesta, jota hän hänen tyttärensä -sairauden aikana oli osoittanut. "Me olemme ikuisesti teille velassa", -hän kirjoitti. Anna jaksoi tuskin enempää lukea; eikö everstin -tytär hänen sisarensa ollut? Oi, kuinka saattoi everstillä tässä -silmänräpäyksessä olla sydäntä häntä kiitollisuudellansa loukkaamaan! -He eivät tahtoneet häntä kauemmin pidättää, luki hän eteenpäin, ja -vaunut olivat hänen käytettävinään, milloin hän halusi. Hänellä, -everstillä, ei ollut nyt voimaa ketään nähdä tahi kenenkään kanssa -puhua, ja siitä syystä hän kirjallisesti lähetti hänelle syvästi -tunnetun kiitoksensa sekä jäähyväisensä. - -Vieraalle se olisi ollut kaunis kirje, vaan hänelle se oli katkera -ja kova. Vetikö eversti siis entisyyden yli täydelleen peitteen, ja -unohtiko hän, että Annallakin oli osa suruun ja tappioon? - -Vähäistä jälkeemmin tuli äiti. Hän oli kauan tätä silmänräpäystä varten -valmistunut, ja hänen hurskasta nöyryyttänsä oli liikuttava nähdä. - -"Isä parka!" sanoi hän, tuon kirjeen luettuaan; "hän tekee ristinsä -niin raskaaksi kuin voi. Minä en sinua, Anna, kiittää tahdo, vaan -itkekäämme yhdessä; rakastimmehan molemmat häntä niin suuresti, -niin suuresti. Olipa se ihana kuolema -- eikö niin? -- lohdullinen, -autuaallinen hyvästijättö. Oi Jumala, että sinutkin nyt minulta -otetaan! Mutta olkaamme, pieni tyttöraukkani, hyvin kärsivälliset, ja -pitäkäämme lujasti toivosta kiinni. Minun silmiini siintää jo muudan -keino; kaikki on Jumalan avulla selviävä. -- Oletko ajatellut Kustaata, -kuinka murheiseksi hän on tuleva? Sinä pidit kuitenkin, luullakseni, -hänestä enemmän kuin Klaarasta." - -"Sitä en nyt saata tuntea, äiti. Klaara oli aina kuin enkeli, ja minä -olen ollut sellainen maailman lapsi. Minä tunsin itseni niin vahvaksi -ja luulin hänet heikoksi, ja hän oli kuitenkin paljoa, paljoa vahvempi. --- Mutta miten on minun käyvä, kun takaisin palaan? Sydämeni on niin -köyhä rakkaudesta, ett'et saata sitä uskoa. Oi, opeta minua, äiti, mitä -tulee tehdä, kun tahtoo jotakin rakastaa eikä voi. Vaan minä en saa -sinua pidättää; isä varmaan tarvitsee sinua vielä paremmin kuin minä. -Suo minun suudella vielä kerran kättäsi, ja nyt hyvästi sekä kiitoksia -jokaisesta rakkaasta sanasta; minä lähden nyt heti, koska hän sitä -halajaa." - -Oliko hän milloinkaan enää sinne tuleva, kysyi Anna itseltään, kun -vaunut pitkin lehtikujaa vilkkaasti vierivät. Niin luonnotonta, niin -kovaa oli heitä suruunsa jättää. Jos hän hyppäisi ulos vaunuista, -palaisi takaisin ja laskeuisi polvilleen isän eteen, niin ajaisikohan -hän hänet pois? Ajaisi, hän tiesi, että hän sen tekisi; olihan koko -hänen olentonsa kaikkena tuona aikana ollut kuin pois luotansa ajava. - -Miten nopeasti nyt matka kului, vai oliko se kenties siitä syystä, -ett'ei hän kotiin ikävöinnyt? Vanhan muurarin ynnä ikävän jokapäiväisen -elämän kuva väikkyi kauhean peljättäväisenä hänen mielikuvituksessaan, -ja hän oli mieleltään samallainen kuin vuori-ilmaa hengittänyt -ihminen, jonka täytyy mennä alas pimeään, maanalaiseen kaivokseen. -Hän ei kuitenkaan tahtonut napista, vaan olla tyyni ja kärsiväinen. -Tulevaisuuteen hän ei kuitenkaan saattanut toivoa, ei ainakaan -vielä; ja hän itki raskaita, katkeria kyyneleitä isän, -- lempeitä, -lohdullisia pienen sisaren tähden. - -Postihuoneella hän astui vaunuista ja meni kotiin jalkaisin. -Selkiseljällään oli tuon pienen asunnon ovi, ja jokapäiväishuoneen ovi -oli longallaan. Kissa istui kynnyksellä ja tirkisti kammottavasti häntä -kirkkailla, vehreillä silmillään; huonon tupakan ja punssin iljettävä -löyhkä virtasi huoneesta; hän voi kuulla siellä pelattavan korttia, ja -hän erotti isän äänen. - -"Mitä sanot ristipampusta, poikaseni? -- Pistätkö sen, häh?" - -Annan käsi, joka jo oli ojennettu kohden lukkoa, taipui alas; hän ei -saattanut nykyisessä mielentilassaan hänelle näyttäytyä. Mutta minne -hän menisi? Pikaisesti muisti hän tyytyväiset ystävänsä takapihalla ja -hän kiirehti sinne. - -"Astukaa sisään! Astukaa sisään! Herra Jumala, neitikö?" kuului, kuten -tavallisesti iloisella, vieraanvaraisella äänellä. Tuo pieni huone oli -vielä tavallista sievempi ja hienompi; valkeita narsisseja ja aurikleja -oli lasissa piirongilla, eikä mitään jokapäiväistä työtä ollut -näkyvissä; pesijävaimo oli mustassa juhlapuvussaan, ja kaksoisilla -olivat uudet mekot yllä; siellä oli nähtävästi jotakin erinomaisempaa. - -"Tervetuloa, rakas, nuori neiti! Ah, minä luulin teidän jääneen -sinne, kun niin paljon aikaa kului, ja minä oikein iloitsin teidän -puolestanne, vaikka meillä oli kyllä vaikea Riikkaa lohduttaa. Hän, -pieni tyllerö, on nyt Pekan kanssa ulkona; he menivät isän haudalle -seppelettä viemään, sillä tänään, tietäkää, neiti, on minun Pekkani -syntymäpäivä, ja silloin tietysti on hauta kaunistettava. Olipa oikein, -että tulitte tänne; minä näen, että tarvitsette lepoa! Herra Jumala, -kuinka kelmeä te olette! Istukaa nojatuoliin, siunattu lapseni, niin -minä asetan pienet jalkanne toiselle tuolille ja peitän teidät vähäsen. -Kas niin; tänne ei tule ainoatakaan elävää sielua muita kuin Pekka, -enkä minä ole teidän vierestänne poistuva." - -Annan herätessä oli hämärä. Pieni Riikka astua tipsutti varovasti -varpaillaan, kaksoiset leikkivät ja nauroivat kyökissä; Pekka seisoi -seinään nojaantuneena ripilläkäyntipuvussaan eikä tietänyt oikein, mitä -hän tekisi. - -"Tiedätkö mitä, äiti", sanoi hän, "on niin ikävä koko päivä työtönnä -olla; luuletko Herran todella siitä pitävän?" - -"Herran tarkoitus tietysti on, että ajattelisimme Häntä ja -koettelisimme sydäntämme." - -"Niin, mutta sitä saatan paljoa paremmin työssä ollessani tehdä. -- -Kuule, äiti, herra Sivertsen tehtaalla lienee sanonut rovastille -tahtovansa pitää minusta huolta ja antaa minun jotakin oppia. Se on -paljon mahdollista, ja sitte tahdon kokea ja ahkeroita tullakseni -kelvolliseksi ja siistiksi mieheksi, jott'ei lasteni tarvitse minun -tähteni hävetä, miten tuo nuori neiti parka saa hävetä ryysymekkoisen -isänsä tähden." - -"Hiljaa, Pekka, hiljaa!" - -"Niin, sen sanon", jatkoi hän vakavasti, keskeytyksestä huolimatta, -"jos ei hän olisi ollut tuon neidin isä ja sellainen raajarikko raukka, -niin olisin häntä lyönyt päin silmiä, kun hän tuonnoin oli sinua -kohtaan hävytön." - -"Hiljaa nyt, Pekka; hän liikuttaa itseään. -- Oi, kuinka kunniallisesti -se oli herra Sivertseniltä; kun siitä nyt vain tulisi tosi! -- Mitä -sinä tahdot, pikku Riikka?" - -"Niin, äiti, eikö sinulla ole niistä ylitse jääneistä leivoksista -yhtään häntä varten, kun hän herää?" - -"Onpa kyllä, pienoseni, minä olen itse ajatellut sitä. -- No, kuinka -jaksatte, neitiseni? Oletteko nukkunut hyvästi? Toivon, ett'ei, meidän -pakinamme ole teitä häirinnyt?" - -"Ei, ei ollenkaan. Te olette niin sydämellisen hyvä ja ystävällinen -minua kohtaan; minä en tiedä, kuinka voin teitä kiittää. Onnea ja -Jumalan siunausta, Pekka hyvä! Ja kas tuossa on Riikka! Mutta onko -se todella pieni Riikka? Sinähän olet tullut niin punaposkiseksi ja -reippaaksi, että tuskin enää tunnen sinua." - -"Niin, Jumalan kiitos! On aivan kuin toinen elo olisi lapseen tullut. -Juokaa nyt, neiti, Pekan malja; täällä on vähän simaa ja hiukkasen -omenahilloa; se on tosin jäännös sunnuntaisesta, mutta toivon toki -rohkenevani sitä tarjota. No, älkää vielä menkö; me lähetimme sanan -sisarellenne, ja hän on nyt tuolla vastapäätä siivoomassa. Minä en -voinut olla ukolle mieliksi ja pysyin sentähden erilläni. Hän on -itse puuhannut ja puhdistanut koko ajan; niin, kullakin on omat -huvituksensa." - -Annan tullessa isän luokse istui isä, puolittain sävein, puolittain -harmillisin katsein, nojatuolissa. Tiina hääräsi tomuttamassa, -hiljalleen jupisten. - -"Vai tulit sinä kumminkin taas", sanoi muurari; "hohhoo, jaa, jaa; -tiedä, että minä olen kaivannut sinua, tyttöni; eipä ole kaikilla -sydäntä tällaista vanhaa hylkyä kohtaan, ei maarin." - -Annalla oli tässä silmänräpäyksessä sangen vähän sydäntä häntä kohtaan. -Oli jotakin hänen sisässään, joka nosti kapinan sitä vastaan, että hän -oli hänen isänsä. - -"No", jatkoi muurari, raskaalla puukengällä tahtia polkien, "kuoliko -vaimo?" - -"Ah ei, vaan nuori tytär," - -"Kas vain; niin, meidän pitää kaikkein sitä tietä kulkea, ennemmin tahi -myöhemmin." - -"Kuinka sinä olet huononnäköinen", sanoi Tiina, jonkunmoisella -ystävyydellä kätensä sisaren olkapäälle laskien; "älä nyt vain sinäkin -laita itseäsi kipeäksi meidän tähtemme! Toinen seikka vielä! Sinä et -milloinkaan saa isälle rahaa antaa; hän vain hukkaa sitä ja saattaa -meille häpeätä kaupan päälle; niin Kristoffersenkin sanoo. Usko pois, -täällä oli siivoa, ennenkun minä sain vähän tuulettaa; minä kyllä -osaisin hoitaa häntä, kun hän lisäksi on sairas, jos hän minun luonani -olisi." - -"Oi, kuinka kauhea ilta se oli! Anna kiitti Jumalaa, kun hän vihdoinkin -pääsi yksikseen ahtaasen makuukamariin, jossa olivat valkoiseksi -kalkitut seinät." - -Seuraavana aamuna hän meni ulos aivan aikaisin; hän tunsi -vastustamattoman halun tavata pientä Johannaa ja kuulla kenties -sääliväisiä sanoja häneltä. Onneksi oli tuo nuori tyttö salissa -yksinään; hän istui akkunan ääressä ja leikitteli kanarialinnun kanssa -ja katsahti kummastuneena, kun kelmeä, mustapukuinen Anna astui sisälle. - -"Pieni kasvatussisareni on kuollut", sanoi tukehtuneella äänellä Anna, -"ja minä olen niin murheinen; ah, jos tietäisitte, kuinka kadun, että -sysäsin luotani teidän ystävyytenne sen sijaan, kun minun olisi tullut -kiittää Jumalaa siitä; minä pidän niin sydämellisesti teistä, Johanna!" - -Ennenkun hän vielä oli loppuun puhunut, lepäsi Johannan käsivarsi hänen -kaulansa ympärillä, ja hän tunsi poskillaan hänen kyynelensä. Tuo hyvä, -pieni olento oli yhtä valmis muiden kanssa itkemään kuin nauramaankin. - -"Teidän täytyy tietää, mitä isä teistä sanoo", sanoi hän hyvästi -jättäessä; "hän sanoo, että te olette oikein kunnon tyttö, ja ett'ei -Herra ole teitä unohtava." - - -VI. - -Jo samana päivänä ryhtyi Anna entisiin toimiinsa; hän tunsi, että hänen -tuli olla äärettömän ahkerana, jotta elämä kärsittävältä tuntuisi. -Olivatpa ne pitkiä, raskaita päiviä; mutta hän taisteli urheasti -epätoivoa vastaan, kantoi surunsa hiljaisuudessa ja koetti kaikin -keinoin tehdä kotia hauskaksi isälle. Helppo tehtävä tuo ei kuitenkaan -ollut. Kun hän luki kuuluvasti, niin isä uupui uneen, eikä heidän -keskustelustaan milloinkaan tullut mitään; mistäpä he olisivatkaan -saattaneet keskustella -- olihan heidän elämänkäsityksensä aivan -perinpohjin erilainen. Jos Anna vain olisi isässä keksinyt ainoankin -ominaisuuden, jota hän olisi saattanut kunnioittaa ja rakastaa, niin -olisi hän paljon anteeksi suonut --, vaan ei, hän etsei turhaan. Ainoa -yhdysside heidän välillänsä oli isän saamattomuus, mutta se side olikin -paljoa lujempi. - -Ja viikot vieri ja kuukaudet kului, kunnes vihdoin syyskuun 28 päivä, -hopeahääpäivä, sarasti. Olivat juuri markkinat tuossa pienessä -kaupungissa, ja Annalla oli lupapäivä; oi, jos hän olisi kaikesta -tuosta hälystä ja melakasta saattanut pois rientää ja hiljaisessa -yksinäisyydessä, rukouksella ja mietinnällä sen päivän viettää! - -"Minne menet, isä!" - -"Menen ulos vähän katselemaan; hauskaa ei ole alituisesti sisällä -istua, ikäänkuin vankeudessa olisi, etkä sinäkään minua suuresti -kaivanne. Hohhoo, jaa, jaa, mitä on tekeminen!" - -Anna ei todellakaaan häntä kaivannut; hän hengitti paljoa huokeammin, -kun muurari oli huoneesta mennyt. - -Kuinkahan rakkaassa, siunatussa kodissa tänään jaksetttiin? Kävivätkö -he kahden, murheisin sydämin, haudalle, vai oliko Kustaa heidän -luonansa? Hän muisteli äidin lausetta: "minun silmiini siintää jo -muudan keino", ah, hän itse ei mitään keinoa havainnut. Jos Kustaa -rupeaisi hänen puolestansa isää vastaan -- sen hän oli tekevä, tunsihan -hän hänet -- eikö kotona siten syntyisi uusi taistelu ja levottomuus? -Oi, olkoon Kustaa senvuoksi ennemmin poissa! Hän tahtoi mieluummin -luopua kaikesta elämän onnesta kuin olla isän ja pojan välisen riidan -aineena. - -Kun muurari hetken perästä kotiin tuli, niin Annaa kummastutti hänen -omituinen, levoton olonsa; tuo tavallinen levollisuus oli kuin -puhallettu pois, ja hän heitti epäluuloisia silmäyksiä ympäri huonetta; -sitte hän katsahti ulos kadulle ja vihdoin Annaa. - -"Eihän täällä vain kenkään ole käynyt?" - -"Ei ainoatakaan ihmistä." - -Jussi näytti levollisemmalta ja jatkoi ystävällisemmin: - -"Jos sinä, hyvä tyttöni, menisit ulos markkinain komeutta katsomaan; -minä olen, huomaan ma, jo liian vanha ja väsyn pian. Ah, Jumala tietää, -kuinka kauan saat minua pitää." - -Anna ei tietänyt oikein, mitä hän tuohon vastaisi. Kuinka kummalliselta -tuo vanha mies näytti! Mikähän hänellä hätänä lienee? - -"No, etkö mene nyt, Anna kulta?" - -"Minä pysyn mieluummin kotona: sinä et varmaankaan ole terve." - -"Turhaa, milloinkaan en ole terveempi ollut. Minä vain tarvitsen vähän -lepoa ja ojentaa pikkuisen itseäni nojatuolissa. Hohhoo, jaa, kun sinä -vain ulos menisit!" - -Anna, kun hänen läsnäolonsa näytti Jussia häiritsevän, kiirehti pois, -turhaan vaivaten päätänsä hänen käytöksensä syytä miettimällä. Oliko -hän kenties, miten kerran ennen, tehnyt velkaa, ja pelkäsi Annalta sen -maksua vaadittavan? Vai oliko jotakin vielä pahempaa? Anna oli aivan -apealla mielellä ja hämmennyksissä. - -"No, neiti", kuului äkisti Pekan ääni aivan hänen vierestään, "saiko -hän selvän teistä?" - -"Kuka?" - -"Oh, se oli sellainen hieno, vanha herra, joka kysyi, missä muurari -Mårtensen asui, ja sanoi tuntevansa hänet vanhastaan sekä mielellään -puhuvansa hänen kanssansa. Hän sanoi nähneensä vilahdukselta isänne -erään markkinakojun vieressä, vaan hänen siihen tultuaan isänne oli -mennyt pois." - -"Oletko häntä milloinkaan ennen nähnyt?" - -"En milloinkaan; vaan minä tohdin luvata lootun siitä, että se oli joku -koulumestari." - -Olikohan tuolla miehellä mitään yhteyttä isän levottomuuden ja halun -kanssa häntä pois tieltä saada, kysyi hän itseltään, mennen kotiin -takaisin; se oli melkein uskottavaa. Jumalan kiitos, ett'ei se toki -mikään poliisimies ollut! - -Korkeita ääniä kuului hänen korvaansa, kun hän akkunan ohitse meni, ja -kun hän oven aukaisi, niin hän kuuli isän sanovan: "No, Jumala minua -auttakoon, tuossa hän on!" Annan sisään päästyä muurari oli mennyt -pois, ja aivan vanha mies, jolla oli valkoinen varatukka, ystävälliset, -siniset silmät ja suuri, valkoinen kaulahuivi, oli ottanut hänen -paikkansa nojatuolissa. Se oli, miten Pekka oli sanonut, pulskea, vanha -mies, jolla oli viisaan, rauhallisen ja hyväntahtoisen näköinen muoto. -Hän nojasi molemmin käsin sauvaansa, ja leuka oli kätten päällä, ja hän -tuijotti miettiväisesti eteensä päin. - -"Rakas, nuori tyttöni", hän aloitti hitaasti, ystävällisesti ja tutusti -Annaa katsoen, "minulla on teille jotakin ilmoitettavaa; teidän täytyy -valmistua odottamatonta tietoa saamaan. No noh, ei teidän peljätä -tarvitse, se ei ole mikään onnettomuus, lapseni, päinvastoin. -- Kas, -kuinka te olette hänen näköisensä!" - -"Kenen näköinen minä olen? Oi, minua värisyttää, mieleni on niin -eriskummainen, mitä kaikki tämä merkitsee? Te ette saa suuttua minulle, -mutta kertokaa Jumalan tähden lyhyesti, minä en muuten voi kestää." - -Kunnon koulumestari hukkasi kokonaan aivoinsa avaimet hänen kiivautensa -tähden. - -"Minä en tosiaankaan saata niin oikopäätä asiaan tarttua, se on vastoin -luontoani. Minä en ole aavistanut, että te täällä olitte. Luulin -teidän olevan hyvässä säilyssä kasvatusvanhempainne luona; muutoin -olisin ennemmin tullut, luuvalosta ja pienistä kivuistani huolimatta. -Tänään, kun näin muurari Jussin torilla, viittasin kuitenkin hänelle, -ainoastaan ajatellen, että hän mahdollisesti on jo jotakin teistä -kuullut; mutta hän ei ollut minua tuntevinaan ja hiipi tiehensä, miten -luonnollista oli, kun hänellä ei ollut puhtaita jauhoja pussissaan. Hän -on kovin tunnottomasti teitä kohtaan tehnyt, kun hän ei heti teille -erehdystänsä ilmoittanut." - -"Mitä erehdystä?" Huone kävi aivan ympäri hänen silmissään, ja hän näki -tuon vanhan miehen ikäänkuin sumun läpitse. "Mikä erehdys?" - -"Se, ett'ei hän ole teidän isänne." - -"Eikö hän sitte ole? Oi, minä olen vähällä menettää järkeni!" - -"Kaikissa elämän vaiheissa tulee kokea levollisena olla", neuvoi -koulumestari. "Mutta teillä on äitinne luonto, huomaan ma; hän rakas -vainaja, oli myöskin aina niin innokas. Ei, muurari ei teidän isänne -ole. Kun teidän molemmat vanhempanne olivat kuolleet, niin hänen -Amaliansa tarjoutui otollisilla ehdoilla hoitamaan teitä oman pienen -tyttönsä keralla. No, minä tiesin hänet ripeäksi, ahkeraksi vaimoksi, -ja hän suostui ehdotukseen. Sittemmin kuulin, että kunnianarvoisa, -hyvinvoipa perhe oli teidät omaksi lapseksensa ottanut, ja minä luulin -siis, että kaikki oli hyvästi." - -"Tohdinko uskoa sitä?" kysyi Anna melkein polvistuneena. "Ettehän vain -pilaa puhune?" - -"Mikähän saattaisi haudan partaalla olevan ihmisen niin totisista -asioista pilaa puhumaan?" lausui vanhus samalla määräkkäällä, -muuttumattomalla äänellä. "Jussi Mårtensen ei, niin totta kuin Jumala -on olemassa, ole teidän isänne. Teitä on häijysti kohdeltu, ja teillä -on todellakin syytä kiivastuneena olla. Minä saatan kyllä käsittää, -että teistä nykyisessä silmänräpäyksessä tuntuu vaikealta hänelle -anteeksi antaa." - -Anna seisoi aivan hiljaa ja kuunteli ihastuneena hänen selitystään. -Oliko tuo peljättävä, häntä maahan painanut kuorma todellakin -kerrassaan pois otettu; oliko häntä niin lujasti sitonut kahle pudonnut -pois? - -"Te erehdytte", hän vastasi; "minä olen ylen onnellinen, aivan -sydämellisesti, sanomattomasti kiitollinen, saattaakseni kiivastunut -ja vihollinen olla. -- Onko hän tuolla sisällä, ja peljänneekö hän -tosiaankin minua." - -Muurari seisoi nyykistyneenä eräässä nurkassa kuni surkea pelon ja -häpeän kuva. Kun ovi avattiin, niin hän loi hämmentyneen katseen -nuoreen tyttöön. Anna lähestyi ystävällisesti ja kurotti sääliväisin, -melkein sydämellisin katsein hänelle kätensä. Nyt hän saattoi hänelle -kaikki anteeksi antaa, kun ei hän hänen isänsä ollut. - -Jussi sai tämän odottamattoman lempeyden vaikutuksesta rohkeutta -puolusteleimaan. Hän ei ollut Annalle sanaa lähettänyt, Anna oli -itsestään tullut, eivätkä kasvatusvanhemmat olisi häntä ottaneet -vastaan, jos hän olisi takaisin mennyt. Jos hän, muurari, olisi terve -ja työhön kykenevä ollut, niin hän ei suinkaan totuutta salannut olisi; -mutta kiusaus oli ollut ylen suuri tuollaiselle viheliäiselle, vanhalle -rämälle. No, nyt oli kyllä köyhäinhuone paljoa pahemmalta maistuva; -sillä sinnehän nyt täytyi joutua: eihän Anna luonnollisesti hänestä -enää huolta rupeaisi pitämään. - -Tuossa muistutuksessa oli puolinainen kysymys, ja Anna vastasi -iloissaan, ett'ei hänen aikomuksensa ollut häntä heti onnensa nojaan -heittää. - -"Itsehän olen teidät pilannut, Jussi (kuinka herttaista, ett'ei enää -tarvinnut isäksi sanoa!), täytyyhän minun koettaa mitä voin tehdä." - -Koulumestari pyysi sitte Annan häntä hänen kotiinsa seuraamaan, niin -hän kertoisi hänelle tiellä hänen vanhemmistaan. Matka oli tuskin -peninkulma, jos he metsän läpi menisivät, ja Anna saattoi maata yön -kouluhuoneessa. Koulumestarin miniä ihastuisi, jos saisi hänet nähdä. - -Oi, herttaista ja virkistävää oli ulos vapaasen ilmaan tulla. Hän -ei alakuloisessa mielentilassaan ollut iloinnut kesälle eikä oikein -havainnut luonnon suloutta, ja nyt tuntui hänestä kaikki niin uudelta -ja viehättävältä. Se olikin herttainen metsä. Auringon säteet -lankesivat vinoon korkeille, solakoille puiden rungoille ja saattoivat -kellastuneet lehdet, joita jo toisin paikoin näkyi, kiiltämään kuni -kulta. Oli aivan hiljaista, ei liikkunut lehtikään, ja ilma oli niin -sininen, niin selkeä ja läpikuultava. Kun vanha koulumestari oli kehno -kävelijä, niin matka kului aivan hitaasti; mutta eihän heillä, miten -hän sanoi, mitään kiirettä ollut. - -"Olen usein toivonut", aloitti koulumestari, "saavani, tavata teitä -ja puhua teille äidistänne. Uskoin todellakin, että teillä oli hyvä -olo, ja että elitte onnessa ja hyvinvoinnissa; vaan kuitenkin olen -sitä halunnut ja ajatellut, että minä, tarkasti katsoen, olin hänen -tähtensä velvollinen sen tekemään. Hän tuli kouluun kahdeksanvuotisena -lapsena ja kaitsi meidän hanhiamme. Tuolla pienellä raukalla ei ollut -isää eikä äitiä, ei veljeä eikä sisarta, ja hän kiintyi siis kokonaan -meihin. Hän oli ketterä tyttönen, ja kun hän oli kasvanut, niin -otimme hänet palvelustytöksi, ja vihdoin hän tuli melkein kuin meidän -tyttäreksemme; meillä itsellä oli vain poikia. Äiti, minun vaimoni, -sanoi aina, että Sissa oli siunaus perheellemme, ja silloin hymyili -tyttönen niin tyytyväisenä sekä vakuutti, ett'ei hän milloinkaan -pois halunnutkaan. Vaan meillä vanhoilla olivat meidän ajatuksemme; -sillä poikani Maunu -- jolla nyt koulunpito on -- piti hänestä, ja me -tiesimme sen. Mutta ihminen päättää, Jumala säätää. Eräänä päivänä -Sissa -- hän oli silloin noin kahdenkymmenen -- ilmoitti äidille, että -muudan kalastaja kalastuspaikalla oli kysynyt häneltä, tahtoisiko hän -mennä hänelle, ja hän tahtoi sitä hartaasti. Äiti väitti sitä liian -halvaksi, pyysi ja torui, itki ja esitti Maunua, mutta mikään ei -auttanut ollenkaan. Noh, minä menin senvuoksi katsomaan tuota poikaa, -ja olipa se kaunis, pulska mies, mustin hivuksin ja ruskein silmin -ja sellainen käytös kuin prinssillä. Hänen isänsä oli ulkomaalainen, -ja toiset kalastajat nimittivät häntä espanjalaiseksi sekä väittivät -että hän oli katoolilainen, vaan sitä en usko. Hyvä kristitty hän -varmaankin oli sekä ahkera, vankka poika. Hän oli kulkenut merillä ja -saanut kunniarahan ihmishengen pelastamisesta; sen hän näytti minulle -ynnä mökkinsä ja vähälukuiset huonekalunsa, ja sitte hän lupasi tulla -oikein hyväksi mieheksi Sissalle. Häät pidettiin meillä, ja pulskasti -se kävi; äiti oli pannut oikein parhaansa. Vanha konsistorineuvos eli -silloin vielä; hän esitti morsiamen maljan ja sanoi monta kaunista -asiaa. -- Luonnollista oli, että kaipasimme häntä joka nurkassa; äiti -muuttui kärttyiseksi, eikä uudella piialla ollut aivan hauskoja päiviä, -ainakaan alussa. Minä kävin usein nuoren väen luona ja kysyttyäni -Sissalta, millainen olo hänellä oli, vastasi hän aina: Oi, minä olen -kuin taivaassa. Mutta harvoin on pitkäaikainen sellainen onni, ja -he eivät olleet täyttä vuotta naimisissa ennenkun meri vei miehen. -Päivää jälkeemmin te synnyitte, vaan Sissa kuoli. Se oli parasta, -mitä Herra minulle tehdä saattoi, sanoi hän hetkistä ennen viimeiseen -uneen nukkumistaan. Hän pitää kyllä pienokaisestakin huolen; minä en -ole ollenkaan levoton. -- Vanha vaimoni oli vähällä itkeä silmänsä -pilalle. Hän olisi mieluisesti ottanut heti lapsen, vaan minä pidin -viisaampana jättää sen sellaiselle vaimolle, jolla itsellään oli -pieni lapsi, kunnes se tulisi vuoden vanhaksi, ja sillä lailla te -jouduitte Amalialle. Äiti tuli sillä väliä sairaaksi ja kuoli, ja -kun Jussi Mårtensen palon jälkeen tuli luokseni ja kertoi minulle, -että lapsi on hyvissä käsissä, niin minä luulin kaikki tapahtuneen -parhain päin. Minun olisi kenties tullut vähän tarkemmin tiedustella, -mutta minun omasta voinnistani ei siihen aikaan juuri ollut tietoa, -iloisuus oli kokonaan poissa, eikä minulla ollut halua mihinkään. --- Nyt saatte nähdä haudat kirkkomaalla ja maata siinä pienessä -kamarissa, joka oli Sissalla, kun hän meillä oli; miniäni käyttää sitä -juuri vierashuoneeksi. Äitinne todistuskirjan saatte myös nähdä, ja -kunniarahan, jota olen monta kertaa teille lähettää aikonut." - -Annan sydän oli täynnä, kun hän kuunteli vanhan miehen kertomusta; hän -ei saattanut olla itkemättä ja oli kuitenkin niin sydämellisen iloinen -ja kiitollinen. - -"Te olette aivan isänne näköinen", lopetti koulumestari; "mutta kun -oikein teitä katson, niin on teissä jotakin, joka Sissastammekin -muistuttaa. Kas tuossa kouluhuone on; miniäni on varmaankin -appivaarinsa tähden huolestuneena, kun näin ilta ennätti; hän seisoo -ovella, näen mä, pienosin käsivarrella, ja vakoilee minua." - -Miniä rauhoittui silminnähtävästi, kun hän vanhuksen äkkäsi, ja -huiskutti nenäliinallaan tervetuloa. Se oli vilpitön, ystävällinen -ja kaunis pieni vaimo, ja hän otti Annan teeskentelemättömällä -vierasvaraisuudella vastaan. Saatuaan kuulla, ken tuo nuori tyttö oli, -hän löi kätensä yhteen ja huudahti: - -"No, suuri Jumala, mikä merkillinen sallimus! Ja minä kun hetkinen -sitte sanoin Maunulle: Kun appivaarille ei vaan liene sattunut mitään -onnettomuutta; hänellä oli aamulla matkalle päästäkseen sellainen -levottomuus, joka ei aavistanut hyvää. Niin, sen verran me käsitämme, -me ihmiset!" - -Kun ystävällinen ukko oli jonkun silmänräpäyksen levännyt, niin hän -seurasi Annaa kirkkomaalle. - -"Tässä se on", hän sanoi ja meni sitte itse pois toiselle suunnalle; -Anna tietysti oli mieluimmin yksinään. - -Anna polvistui pienen, yksinkertaisen puuristin eteen ja kiitti Jumalaa -vanhemmistaan. Hän oli ylpeä tuosta köyhästä palvelustytöstä ja -halvasta kalastajasta ja tahtoi säilyttää heidän muistonsa pyhänä ja -kalliina aarteena. - -Tuntui niin omituiselta illalla istua siinä huoneessa, jossa äiti oli -oleskellut. Taivas oli aivan selkeä, etäällä näkyi valoisa juova; se -oli ranta, jossa hänen isänsä oli kuolemansa löytänyt. Ja hän ajatteli -sitä uskollista rakkautta, joka hänen vanhempansa oli yhdistänyt, ja -kuinka turvaisesti äiti oli pienen lapsensa Jumalan käsiin antanut. - -Sen jälkeen hän rukoili palavasti rakastettuin kasvatusvanhempainsa -puolesta; jos hän oikean suhteen olisi tuntenut, niin hän olisi heidän -luoksensa jäänyt. Mutta olisiko se ollut hyvä? Ei, sen hän näki -selvästi. Tuo näennäisesti hukkaan kulunut vuosi oli kantanut hedelmän; -hän tunnusti sen nöyrällä kiitollisuudella Jumalaa kohtaan. Hän tiesi -nyt olevansa heikko, huono olento; vaan hän tiesi myöskin, mistä hän -etsisi voimaa; hän tiesi Herran tahtovan antaa hänelle kaikki, jos Hän -vain hänen vaivaisen syntisen sydämensä vastalahjaksi saisi. - -Seuraavana päivänä hän jätti aikaisin hyvästi ja lähti pois keveällä -ja iloisella mielellä. Yksi suuri hänen ja hänen kasvatusvanhempaasi -yhdistymisen este oli pois raivattuna; eiköhän Herra ollut voimakas -toistakin estettä poistamaan, isän mieltä taivuttamaan? Hän kulki -kerkein askelin, vaan pysähtyi toki toisinaan avatakseen kunniarahan -ja todistuskirjan, siten varmistuakseen, ett'ei kaikki tyyni vain unta -ollut. - -Kun hän kotiin ehti, niin Tiina ja Kristoffersen olivat siellä, -edellinen itkeneenä, jälkimmäinen ankaran vihaisena. - -"Ettehän vain uskone, neitsyt, että me tiesimme tuosta konnan työstä?" - -"En; olen varma, ett'ette tienneet; älkää niin kiivas olko, minä en ole -ollenkaan vihainen, ainoastaan iloinen." - -"Iloinen! Niin, sen kyllä uskon! En tiedä, mitä tahtoisin antaa sille, -joka saattaisi sanoa, ett'ei tuo vanha veijari ole Tiinankaan isä." - -"Oh, minä pidän kuitenkin tuosta katalasta", lausui Tiina; "mutta sinua -tahi teitä on todella häijysti kohdeltu, sitä en milloinkaan kiellä. -No, mitä nyt mielitte tehdä?" - -"Toistaiseksi vartoon sopivaa aikaa; meistä ei millään muotoa saa -vihamiehiä tämän asian tähden tulla." - -Ja hän kurotti heille kumpaisellekin kätensä ja jutteli vapaammin ja -ystävällisemmin heidän kanssansa kuin milloinkaan ennen. - -Pesijätär tuli tavattoman iloiseksi, kun Anna hänelle asian laidan -ilmoitti, ja Pekka kysyi innokkaasti, mitä hän nyt aikoi tehdä. -"Varrota sopivaa aikaa", vastasi hän taas, ja saman vastauksen saivat -myöskin urkuri ja pieni Johanna kysymykselleen. - -"Muuttakaa kaikissa tapauksissa meille", pyysi rovasti ystävällisesti; -"Johanna jakaa varsin mielellään huoneensa kanssanne, enkä minä saata -kärsiä sitä ajatusta, että te siihen paikkaan jäätte." - -Hän kiitti vilkkaasti, vaan tahtoi toki mieluimmin varrota vähän ja -hiljaisuudessa koota ajatuksiaan. - -Rovastilta palatessaan hän kulki rouva Klemmen asunnon ohitse. Tuo -pieni rouva ei vielä tiennyt, mitä tapahtunut oli, ja nyökkäsi yhtä -ujostelematta kuin ennenkin ulos hänelle, vieläpä aukaisi akkunankin, -saattaaksensa hänen kanssaan puhella. - -"Kuinka jaksatte?" kysyi rouva. "Minä saavuin juuri äsken kotiin -sisareni luota ja voin siis sanoa terveisiä teille entisestä -kodistanne." - -"He kai jaksoivat hyvin?" - -"Oh, Jumala nähköön, sen seikan laita oli niin ja näin. Eversti on -vain itsensä varjo; palvelijan täytyy auttaa häntä ulos vaunuista, ja -hänen hiuksensa ovat tulleet aivan valkoisiksi; minä tuskin enää tunsin -häntä. Kauheata myöskin on, kuinka kovia kohtauksia muutamat ihmiset -saavat. Se reipas, voimakas poika!" - -"Mitä hänestä? Onko hänelle mitään tapahtunut? Onko hän kuollut?" - -Annan täytyi pitää kiinni akkunalaudasta, ett'ei vaipuisi maahan. Rouva -Klemme jatkoi levollisesti: - -"Vai niin, vai te ette tiedä siitä? Näyttääpä oikein olevan kohtalon -tahto, että minun aina pitää teille onnettomia sanomia tuoda. Niin, -minä en tiedä niin varmasti sanoa, onko hän kuollut, mutta viimeksi kun -hänestä kuulivat, hän makasi sairaana vieraan ilman-alan vaikuttamassa -kuumeessa jonkun toisen maan-osan sairashuoneessa; minulla on niin -huono muisti, ett'en tiedä niin tarkalleen, missä. Laivan täytyi -purjehtia pois hänen luotaan, ja kapteeni on itse sanonut, ett'ei hänen -parantumisestaan ollut suuria toiveita. -- Herra Jumala, ettekö tahdo -tulla sisälle juomaan lasillista vettä? Te olette varmaankin kipeä!" - -"En, kiitoksia, minä olen täydelleen terve." - -Hän jätti pikaisesti hyvästi, riensi kotiin ja sulkeutui pieneen -makuukamariin. - -Oliko Kustaa todellakin kuollut? Hän tuskin saattoi sitä uskoa; hänen -ajatuksissaan oli Kustaa niin voimakkaana, iloisena ja toivorikkaana. -Ja vanhat, rakkaat muistot -- joita hän viimeisinä aikoina oli koko -sielunsa voimalla takaisin pakottanut -- valtasivat nyt hänet. Oi, -kuinka sydämellisesti hän oli Kustaasta pitänyt ja ollut hänen -rehellisestä, jalomielisestä luonteestansa ylpeä! Ja kuinka Kustaa oli -myöskin hänestä pitänyt! vaan oli kuitenkin hänen vikansa havainnut. -Kerran, hän muisti sen niin hyvästi, oli Kustaa sanonut: Sinä saat -kernaasti olla isän kaltainen kaikessa muussa paitsi yhdessä suhteessa. - --- Oi; kaikissa ilman poikkeusta! oli hän vastannut. -- Ei, Anna, sinä -et saa luulla olevasi parempi muita ihmisiä. -- Hän on parempi, minä -ahkeroin myöskin sellaiseksi tulla. -- Puhu äidin kanssa, pyysi Kustaa -silloin, hän on parempi saarnaaja kuin minä, minulla kun itselläni -on niin monta vikaa, vaan minä tunnen toki, että ne vikoja ovat. Älä -suutu, Anna; juuri siitä syystä, että jalokiveni on niin puhdas, en -kärsisi siinä pienintäkään tahraa. - -Nyt Anna tiesi, oi, niin hyvin, niin hyvin, ett'ei hän muita parempi -ollut, eikä hän, Jumalan avulla, ollut sitä milloinkaan unohtava; mutta -hänestä oli tullut hiljainen, vakaamielinen tyttö, ja mahtaisiko Kustaa -nyt saattaa rakastaa häntä, miten ennen? Kyllä, kyllä saattaisi tuo -rakas, uskollinen Kustaa; hän tunsi sen, hän olisi saattanut vaikka -vannoa sen johdosta. Oi, Jumala, oliko Kustaa todellakin kuollut, vai -makasiko hän -- mikä tietysti oli vielä paljoa pahempi -- kuoleman -kielissä kaukaisessa maassa, vierasten ihmisten ympäröimänä? - -Annan valtava suru oli ensinnä itsekäs; hän ajatteli vain omaa -tappiotaan, mutta pian hän itki yksinäisessä kodissa olevia lapsettomia -vanhuksiakin. Kustaa oli ollut heidän toivonsa ja ylpeytensä; oi, -ihme ei ollut, että isän uljuus oli murtunut ja hiukset valkoisiksi -tulleet. Ja äiti -- oliko mahdollista, että hän saattoi kantaa tämänkin -hiljaisella, kärsiväisellä tavallaan, valittamatta tahi nurkumatta? - -"Matkusta sinne!" kuului äkisti ääni Annan sisässä. "Mikä sinua täällä -kauemmin pidättää? Pyydä isältä anteeksi; jos hän sinut sysää pois, -niin palaa takaisin; älä pyydä hänen rakkauttaan, vaan ainoastansa -lupaa saada olla hänen lähellään. Hän tarvitsee sinua, äiti tarvitsee -sinua; ei ole mitään syytä viipyä tahi epäillä." - -Hän hypähti nopeasti ylös; ajatus oli kerrassaan päätökseksi -muuttunut; omassa syvässä surussaan hän tunsi ihmeellisen voiman -heitä lohduttamaan. Isä ei kodittomalta oveaan sulkisi, vaan soisi -hänelle jonkun nurkan lietensä ääressä, ja tuo liesi tulisi samalla -vähemmän yksinäiseksi, vähemmän surulliseksi. Velvollisuus ja taipumus -pakoittivat häntä yhtä voimakkaasti sinne, ja hän tunsi olevansa rohkea -ja päättäväinen. - -Kauan ei viipynyt, ennenkun keltainen arkku oli pakattuna. Hänen -perintönsä vanhemmilta oli ylimmäisenä. Kunnioittavalla varovaisuudella -hän aukaisi todistuskirjan. "Sissa Hannuntytär", niin siinä oli, -"on palvellut minua kolmetoista vuotta ja sen ajan ollut ahkera ja -kunnollinen, uskollinen kuin kulta ja kaikin puolin hyvästi itsensä -käyttänyt." Oi, olipa se oivallinen muistomerkki! Olihan vanha -koulumestari sanonutkin hänen olleen perheen siunauksena sekä melkein -kuin tytär. Oi, hän, Anna, tyytyisi myöskin olemaan melkein kuin tytär, -kun hän vain tulisi siunaukseksi kotona oleville. - -"No, kiitos Jumalan, että olette päättänyt matkustaa!" sanoi pesijätär, -samalla kuitenkin kyyneleitä silmistänsä pyyhkien. "Totisesti olen -toivonut teitä pois täältä ensi silmänräpäyksestä teidät nähtyäni; -huono rakkaus, Riikka, on murehtia silloin, kun niille, joita -rakastamme, hyvin käy." - -"Te olette alati ollut niin lemmekäs ja hyvä minua kohtaan", sanoi Anna -sydämellisesti, "ja minulle jää niin suloinen muisto teidän siunatusta, -pienestä kodistanne; minä olen, uskokaa minua, paljon täällä oppinut." - -"Oh, nyt puhutte pilaa, neiti; mitähän te meistä saattaisitte oppia!" - -"Paljon, muun muassa olemaan ahkera ja tyytyväinen, hyväntahtoinen -muita kohtaan, kiitollinen ja jumalaapelkääväinen." - -Pesijätär otti nuoren tytön syliinsä ja suuteli häntä jäähyväisiksi. - -"Jumala teitä, rakas, nuori neitini, kaikkina elonne päivinä -siunatkoon!" hän lausui. - -Anna lähetti sitte sanan urkurille ja pyysi hänen häntä saattamaan. -Hän teki tuon pikemmin urkurin jäähyväisiä keventääksensä, kuin -siitä syystä, että hän olisi tuon vanhan, saamattoman miehen turvaa -tarvitsevansa tuntenut. Herra Fogelsangin elämälle oli matkalle lähtö -oikea käännekohta; enempään kuin kolmeenkymmeneen vuoteen ei hän ollut -kotinurkkia ulompana käynyt; hän näyttikin aivan hilpeältä ja hääri -niin toimekkaasti, että oli hauskaa nähdä. - -Heidän piti lähteä seuraavana aamuna aikaisin, jotta Annan täytyi jo -samana päivänä kaikki järjestykseen laittaa. Tiina sai kaikki hänen -rahansa -- suuri summa se ei ollut -- ja lupasi joka killingin muurarin -hyväksi käyttää. Muurari seisoi Tiinan vieressä, nyyhkytti ja ruikutti: - -"Niin, nyt saan niitä kaloja, joita olen pyytänytkin, hohhoo! Niin, -aina ei saada aivan kuin Abrahamin sylissä olla." - -Pieni Johanna joi Annan luona teetä ja viipyi siellä koko illan: mutta -hänellekkään ei Anna kertonut uudesta, suuresta surustaan, hänen -lähtönsä varsinaisesta vaikuttajasta; hänen oli mahdoton saada sitä -sanotuksi. - -Oli pimeä ja kolea aamu; sankka ja kylmä sumu peitti seudun. Oikeaan -aikaan saapui vanha urkuri, hyvästi käärittynä vanhan-aikaiseen -viittaan, jota aimollinen hopeahaka kiinnitti. Kädessä hänellä oli -aikamoinen sauva ja sateenvarjo kainalossa. - -Vaunujen vieriessä ohitse nyökkäsi Anna ystävällisesti Tiinalle, joka -kamarinsa akkunan ääressä silmät punaisina seisoi; sitte hän käänsi -päänsä ja viittasi viimeisen jäähyvästin pienelle, hyväntahtoiselle -Pekalle sekä Kristoffersenille, jotka olivat vaunuja saattaneet. - - -VII. - -Urkuri pysähtyi läheiseen kaupunkiin; jalkaisin ja yksinään Anna -tahtoi kotihin palata. Kuinka hyvin hän tunsi oikotien yli niittyjen! -Klaara ja hän olivat niin usein iloisin sydämin ja kevein askelin sitä -käyneet. Hän tunsi joka puun, joka pensaan. Suuri kivi, jonka Kustaa -kerran oli vierittänyt ojaan, jotta he kuivin jaloin yli pääsisivät, -oli vielä paikallaan; lähimmässä aidassa oli ollut linnunpesä, jota he -joka aamu olivat katsomassa käyneet. - -Mitä likemmä määrää hän pääsi, sitä hitaammin hän kulki, ja kun hän -seisoi portin ulkopuolella, niin hänen sydämensä oli raskas kuin -lyyjy ja hänen rohkeutensa melkein kokonaan poissa. Talo näytti -ystävälliseltä ja hauskalta kuten ainakin; villi viiniköynnös kiemuroi -purppuranpunaisissa köynnöksissä ylös pitkin seinää ja kattoa; salin -avonaisella akkunalla oli kukkiva ruusu. Hidastellen laski Anna kätensä -lukolle; tuntui niin omituiselta, hän ei kuullut ainoatakaan ääntä, -ei nähnyt yhtään ihmistä. Etehisessä hän kohtasi hänelle vieraan -palvelijan, joka ei ollut siellä hänen aikanaan ollut. Se pidätti häntä -ja sanoi, kohtelijaasti anteeksi pyytäen, ett'ei herrasväki ottanut -ketään vastaan. - -"Minä teen siitä poikkeuksen." Hän sanoi tuon sellaisella varmuudella, -että palvelija heti astui sivulle ja aukaisi oven. - -Eversti ja hänen rouvansa istuivat työkamarin pienessä nurkkasohvassa. -He hypähtivät molemmat ylös, kun hän sisään astui; mutta kun äiti tuli -häntä vastaan, niin eversti jäi samalle paikalle seisomaan. - -Kuinka kylmännäköinen eversti oli! Sanat Annan huulilla kuolivat; -mutta hänen piti, hänen täytyi puhua, nyt taikka ei milloinkaan! Hän -astui everstin luo, äidin käsi kädessään, saaden toivoa ja rohkeutta -äidin vienosta puristamisesta, ja kertoi, ett'ei muurari ollut hänen -isänsä, ja että hän nyt oli aivan yksinään maailmassa. Sitte hän -kuvaili, kuinka hyljättynä hän oli, ja kuinka sanomattomasti hän heitä -ikävöi, vaan ei virkkanut sanaakaan heidän surustaan; hän pyysi vain -säälimistä, mutta ei itse sitä osoittanut; tunsihan hän everstin. Ja -hän puhui everstin pitkämielisyydestä tuona onnettomana iltana; silloin -hän oli tuskin kuullut everstin puhetta, vaan sittemmin oli joka sana -siitä hänen korvissaan kaikunut ja tehnyt hänen katumuksensa toista -vertaa kalvavaisemmaksi. - -"Saanko jäädä tänne?" hän lopetti. "Minä en odota, että oloni tulisi -samallaiseksi kuin ennen; tyydyn, jos minua vain kärsitään." - -Hän ei tohtinut katsoa everstiä. Eversti oli vaalea kuin marmori ja -hänen äänensä värisi, kuin hän sanoi: - -"Teidän säälinne meitä kohtaan täytyy olla erinomaisen suuri; itse -tähtenne te ette milloinkaan olisi niin nöyristynyt." - -"Sinulla on aivan oikein", virkkoi everstinna tavattomalla lujuudella; -"hänen sääliväisyytensä on aivan suuri ja samoin, hänen rakkautensa. -Lapsi raukka, sinä et ole ajatellut löytyvän ihmisiä, jotka eivät -siedä, että he tulevat jalomielisyydessä voitetuiksi. -- Saako hän -jäädä, Hugo?" - -"Luonnollisesti, niin kauan kun hän haluaa." - -Eversti jätti huoneen pystypäisenä ja tyvenellä ryhdillä. Anna oli -odottanut niin käyvän, vaan kuitenkin hän pillahti itkemään. - -"Sinä et saa kadottaa rohkeuttasi, rakas tyttäreni. Kuinka suuri -lohdutus on, että sinä olet täällä taas! Ja hänkin tuntee sen, siitä -olen aivan varma. Sinun, Anna, tulee ryhtyä vanhoihin toimiisi, -ikäänkuin et milloinkaan olisi kotoa jättänyt: soittaa meille, -laittaa hänelle tee, lukea kuuluvasti sanomalehtiä ja asettaa kukkia -hänen kirjoituspöydälleen. Minä olen tahallani jättänyt kaiken tuon -tekemättä. -- Sinä olet kuullut Kustaan sairastumisesta ja siitä syystä -sinä tulit; minä tiesin sen heti, kun sinut näin. Minä puolestani en -usko, että hän on kuollut, minä en saata sitä uskoa; sieluni syvyydessä -on ihmeellinen toivo, joka pitää minut pystyssä ja lupaa, että hän on -takaisin tuleva. Tyttö raukkaseni, miten kelmeä ja totisen näköinen -sinä olet!" - -"Jos minä vain en tulisi olemaan hänen silmätikkunaan, äiti; jos ei -hän, minua välttääkseen, vain riistäisi itseltään sinun seuraasi! Sitte -menen paljoa mieluummin täältä pois." - -Eversti palasi toki, kun lamppu oli sytytetty ja teepöytä katettu, ja -Anna kaatoi kuppiin miten vanhoina hyvinä aikoina. - -"Saanko laittaa tämän valmiiksi?" hän kysyi, everstille kuppia -kurottaissaan. - -"Kiitos!" Annasta näytti, että eversti oli hieman kummastuneen vaan ei -toki tylyn näköinen. - -"Mitä minä lukisin?" kysyi Anna vähän jälkeemmin. - -Everstinna kurotti hänelle pikaisesti sanomalehdet. - -"Tästä, rakas lapsi; mutta etkö sinä vain ole liiaksi väsyksissä?" - -"Minä en ole ollenkaan väsyksissä." Ja hän pidätti kyyneleensä sekä -hillitsi äänen tärisemisen niin hyvästi kuin hän kykeni. - -"Nyt saat todellakin lopettaa, tyttö kultani", keskeytti everstinna -hetken kuluttua. "Pieni sininen kulmakamari on järjestetty sinua -varten, ja sinä tarvitset matkan jälkeen levätä. -- Minä käväisen ensin -katsomassa, onko kaikki oikein järjestyksessä." - -Tahallaanko hän heidät kahdenkesken jätti? Anna oli hirveässä tuskassa; -hän luuli kuulevansa sydämensä sykinnän. Eversti istui näennäisesti -levollisena ja jatkoi lukemista siitä, johon Anna oli lopettanut. - -"Hyvää yötä!" Eversti näytti siltä, ikäänkuin hän ei olisi sitä -kuullut. "Hyvää yötä, herra eversti!" - -"Oi, Anna!" Eversti hypähti seisomaan ja lähestyi Annaa. "Kuinka -saatoit niin sanoa!" - -"Miten sitte saan sanoa?" - -Tunteidensa valtaamana eversti vaikeni tuokion ajaksi; sitte hän kietoi -käsivartensa Annan vyötäisten ympärille ja veti hänet likelleen. - -"Sano isä!" - -"Saanko? Jumala olkoon ylistetty! Minä olenkin aina ajatuksissani sinua -isäksi nimittänyt. Oi, nyt minun on mahdoton levolle lähteä; minä saan -luvan istua sinua katsomaan, ei salaisin, pikaisin silmäyksin, vaan -oikein. Sinun pääsi on kipeä, isä, minä näen sen otsastasi; saanko -panna käteni otsallesi? -- Se on joskus tehnyt sinun hyvää, ja se on -niin kylmä." - -"Tiedätkö, mitä en milloinkaan saata itselleni anteeksi antaa, Anna? -Sitä, että annoin sinun Klaaran kuoltua lähteä ilman sovittavaista -sanaa. Se oli julmasti tehty." - -"Mutta minä olinkin sinua julmasti loukannut, isä." - -Heti sen jäljestä tuli everstinna; hän nyökkäsi lempeästi, vaan ei -näyttänyt ollenkaan kummastuvan. - -"Huomenna myöskin on päivä", hän sanoi vain, "ja lapsi tarvitsee -levätä. Meidän täytyy hyvin varoa häntä; hän, pieni raukka, näyttää -niin menehtyneeltä." - -"Suuri Jumala, sairastuisiko hänkin!" Eversti tarkasteli Annaa -kauhistuneena. "Jos tunnet hiukkasenkin itsesi kipeäksi, Anna, niin -meidän täytyy heti, jo tänä iltana, lähettää sana tohtorille." - -Anna vakuutti olevansa aivan terve ja seurasi sitte äitiä huoneesensa. -Pieni, sininen kamari oli niin sievä ja hauska, vaan hän olisi toki -mieluummin entisessä huoneessaan maannut; murheiset muistot tekivät sen -hänelle vielä rakkaammaksi. - -"Siis vihdoinkin olet taas kotona sinä, oma aarteheni -- kotona -huoneissamme ja kotona sydämissämme! Ylistetty olkoon Herra, joka soi -sinulle rohkeutta tulemaan! Ah, uskonet, että isä on tänä yönä nukkuva -paremmin kuin hamasta siitä asti, jolloin sinä meidät jätit." - -Anna makasi kauan hereillä ja ajatteli, olikohan Kustaa todellakin -kuollut; hän ei olisi milloinkaan tohtinut kotiin tulla, jos hän ei -olisi uskonut Kustaan elävän. Oi, Herra oli toki äärettömän armollinen -ollut! Hän ikävöi aamua, saadakseen heitä taas nähdä; olikohan isä -häntä kohtaan silloin yhtä lemmellinen? - -Oli, isä oli yhtä, kenties enemmänkin lemmellinen; puolinaisuutta ei -hänen luonteessaan ollut, ja jos hän kerta antoi myöten, niin hän teki -sen tinkimättä. - -"Kuinka saisimme nyt taas ruusut takaisin?" hän sanoi, Annan poskea -taputtaen. - -"Sinun, Hugo, tarvitsee joka päivä käydä hänen kanssaan kävelyllä -ja ratsastamassa", sanoi everstinna, iloiten, että hän siten saisi -hänetkin ulos menemään; eversti oli viime aikoina melkein salvannut -itsensä sisälle. "Siten ruusut kyllä taas tulevat. -- Ah, tuossa on -posti." - -Hän tuli liikutuksesta aivan kelmeäksi. Eversti aukaisi nopeasti laukun -ja otti esille kirjeet. - -"Ei mitään tietoja!" hän sanoi, syvästi huoahtain. Sama kohtaus oli -uudistunut joka aamuna koko suven; kuinka oli mahdollista, että äiti -vielä toivoa saattoi! - -Aamupäivällä saapui herra Fogelsang parhaimmassa puvussaan; hänen -kasvonsa olivat kiihottuneen näköiset. Hänen vakaana päätöksenänsä oli -oikein lukea lakia everstille, ja hän tuli aivan kummiinsa, kun eversti -kurotetuin käsin tuli häntä vastaan. - -"Terve tuloa, vanha ystävä! Minä olen suuressa kiitollisuuden velassa -teitä kohtaan. Kukin tyttärelleni tehty palvelus on minulle tehty. -Suokaa minun lähettää arkkuanne noutamaan; teidän täytyy toden totta -jäädä tänne ainakin muutamiksi päiviksi." - -Everstinna yhtyi miehensä pyyntöön, ja Anna, muitta mutkitta, otti -hatun ja sauvan häneltä. - -"Hän jää", sanoi hän varmasti. - -"Te käännätte suhteen nurin, herra eversti", sanoi urkuri; "minä -päinvastoin olen velassa teidän tyttärellenne. Kutsumuksesta kiitän -muuten sydämellisesti, vaan huomenna minun täytyy mennä; minun täytyy -välttämättä: sunnuntaiksi kotiin päästä ja sitä paitsi ikävöin jo -pientä, pimeää nuorenmiehen huonettani; vasta kun siellä taas hyvästi -olen, saatan oikein matkasta iloita." - -Annan järjestäissä kahvipöytää, esitteli herra Fogelsang elävästi -ja lämpimästi kaikki, mitä Anna oli kärsinyt ja taistellut: hänen -katumuksensa, hänen ikävöimisensä, kuinka kärsiväisesti hän oli -kestänyt oloa muurarin kanssa, kuinka uljaasti hän oli heidän -toimeentuloansa varten taistellut. - -"Eikö rouva Klemme auttanut häntä?" kysyi eversti. - -"Ei; hän lainasi tosin huonekaluja, mutta minä tiedän, että niistä -maksettiin kylläinen voura ja samaten asunnosta." - -Eversti meni ulos ruokasaliin Annan luo ja otti hänet syliinsä. - -"Oma tyttöni, silmäini riemu, ylpeyteni!" - -Ja eversti kertoi Annalle rouva Klemmen haltuun uskomasta rahastaan -sekä kysyi häneltä, mitä hän nyt sillä tekisi; tuo pieni, vilpillinen -vaimo ei todellakaan saisi sitä pitää. - -Anna määräsi tuon pienen summan Kristoffersenille ja hänen Tiinalleen, -ja eversti kirjoitti jo samana päivänä rouva Klemmelle, pyytäen häntä -jättämään nuo neljäsataa riikintaalaria nuorelle sepän sällille. - -Äärettömästi suuttui prokuraattorin vaimo kirjeen saatuaan, puhui -laajalti ja lavealti mustasta kiittämättömyydestä ja tunsi voimakkaan -halun olla käskyä täyttämättä; hänellä ei toki ollut onneksi rohkeutta -siihen, ja Kristoffersen sai rahan. Hän oli sanomattoman iloinen; -olihan tuo jo koko pieni pääoma kodin laittamista varten! - -"Mutta eikö tuo ole tulisten hiilten kokoomista päämme päälle?" -huomautti hän kuitenkin riemuitsevalle Tiinalle. - -Miten onnelliseksi tunsi itsensä Anna, kun isä pyysi hänen -käsivarttansa nojatakseen; miten suotuiselta kuului hänen korvaansa -isän kysymys: "Minne menet, lapsi? Tule pian takaisin!" - -Eversti oli niin levoton hänen terveydestään, niin pelokas siitä, eikö -hän olisi tyytyväinen. - -"Sinä olet itkenyt", sanoi eversti eräänä aamuna, kun Anna tuli sisälle -puutarhasta; "miksikä olet itkenyt?" - -Anna hymyili ja koki hiipiä hänen ohitsensa, mutta kun hän piti häntä -kädestä kiinni, niin hän taas hyrähti itkemään. - -"Oi, minä en saata muuta! Poissa ollessani oli mieleni niin levoton; -minä olin niin onneton ja ikävöin niin hartaasti sinua ja äitiä; mutta -nyt, kun olen täällä taas ja minulla on niin hyvä ja siunattu olo, -niin herää suru pienestä Klaarasta. Muistanethan, isä, että meillä oli -kaikki yhteistä, eikä ole mitään paikkaa, joka ei hänestä muistuttaisi. --- Synti teitä kohtaan on niin puhua, vaan kun kysyit minulta, niin -täytyihän minun vastata." - -"Jumala sinua, rakastettu lapseni, jokaisesta kyyneleestä siunatkoon", -sanoi äiti, häntä hellästi otsalle suudellen. "Luuletko, että mikään -saattaisi sinua lujemmin sitein sydämeeni kiinnittää kuin surusi -Klaaran tähden? Mutta me emme saa unohtaa, että hän pyysi meidän häntä -ilolla muistelemaan." - -Se syksy oli kaunis ja he tekivät melkein joka päivä pienen retken. -Anna halusi sitä heidän tähtensä, ja he seurasivat muassa hänen -tähtensä, ja täten kaikki elähtyivät ja voimistuivat. Ei saata sanoa, -että he olivat onnelliset -- siihen nähden oli suru Klaaran tähden -liian tuore ja epävarmuus Kustaan suhteen ylen piinallinen --; mutta, -iloiset he olivat toistensa tähden sekä kiitolliset Jumalaa kohtaan. -Joskus tuli eriskummainen, levoton olo everstille, ikäänkuin hän olisi -tuntenut, että hänen tuli äärettömän paljon heille molemmille sovittaa. - -"Miten lemmekäs vaimo sinä olet ollut!" noin hän saattoi äkkiä puhjeta -sanomaan, "ja miten monia suruja minä olen sinulle ihan ajattelemattani -saattanut! Nyt näen oman elämäni sellaisella selkeydellä, joka melkein -kauhistaa minua. Herra olkoon kiitetty, että silmäni tulivat avatuiksi, -ennenkun oli liian myöhäistä!" - -Ja hän, tuo pöyhkeä mies, pyysi Annan lukemaan vertausta -tuhlaajapojasta ja kadonneesta lampaasta, ja hän kumarsi päänsä -nöyrällä kiitollisuudella tuon jumalallisen lohdutuksen tähden. - -Joka aamu, kun postilaukku tuli, oli silmänräpäyksen kestävä, -jännittävä hiljaisuus; sitte kuului tuo masentava: "ei mitään tietoja." - -"Jos hän kuollut olisi, niin saisimme kyllä tietoja", sanoi äiti -toisinaan. Eversti pudisti päätänsä. - -"Kuinka saatamme häntä lohduttaa?" kysyi eversti Annalta. "Hänen -tapansa ei ole niin itsepäisesti toivossa kiinni riippua. Minä pelkään, -että hän kieltäytyy uskomasta hänen kuolemaansa siitä syystä, ett'ei -hän kestä sitä. -- Onko sinulla, lapseni mitään toivoa?" - -"Ei paljon." - -Hän olisi kyllä saattanut sanoa: ei mitään; hän piti Kustaan kuolleena -ja ajatteli häntä ja Klaaraa uudelleen yhtyneinä. - -Ja talvi kului hiljaista, säännöllistä kulkuaan. Hämärässä Anna -useimmiten soitti vanhemmilleen; joskus hän lauloikin, vaan se oli ani -harvoin; hän ei ollut sillä hauskalla mielellä, joka ennen ehdottomasti -oli pakottanut häntä laulamaan. - -Miten iloiseksi tuli eversti, kun Anna tuli sisälle hänen luoksensa ja -luottamuksella, miten entisinä aikoina, laski hienon kätösensä hänen -käsivarrelleen sekä pyysi häneltä yhtä tahi toista. Eikä se sattunut -aivan harvoin; hän oli ottanut pitääkseen huolta Klaaran köyhistä ja -tarvitsi toisinaan paljo rahaa, etenkin kun tuli kylmä ja elämäntarpeet -olivat kalliit. Ennen hän usein oli nauranut äidin väsymätöntä -ahkeruutta kaikkein noiden pienten röijyin ja sukkien kanssa; nyt -hän oli niin onnellinen siitä, että sai ottaa osaa työhön, ja hänen -auttavaa kättänsä sekä lempeätä, säälivää olentoansa siunattiin monessa -sen seudun köyhässä kodissa. - -Vähää enemmän kuin vuosi Klaaran kuolemasta istuivat he eräänä -aamuna ruokasalissa. Oli kylmä, rankka huhtikuun ilma; suuret rakeet -paukkuivat ruutuihin, taivas oli täynnä mustia pilviä ja ilma, -kylmästä huolimatta, niin painava, että mieli ehdottomasti tuntui -tuskalliselta ja raskaalta. Kun he olivat teen juoneet, niin tuli, -miten tavallisesti, postilaukku. - -Äiti istui akkunan ääressä, ompeluksensa yli nojautuneena; isä huokasi -toivottomasti, laukkua avatessaan; Anna katsahti samassa häntä ja -havaitsi, että hän muutti väriä, ja että hänen kätensä alkoi äkkiä -väristä; eversti oli kuitenkin vaiti ja sysäsi nopeasti suuren, -vieraalla päällekirjoituksella varustetun kirjeen sanomalehtien sekaan. -"Eihän se vain mitään lie ollut?" kysyi everstinna, ylös katsahtain. -Eversti pudisti päätänsä, nousi ylös ja lähti ulos. - -Se oli kauhistava silmänräpäys. Anna oli melkein varma, että -kirje sisälti kertomuksen Kustaan kuolemasta, ja hänen kävi niin -sanomattomasti sääliksi äiti, joka istui niin tyynenä ja turvallisena, -lempeän ja rauhallisen näköisenä. Kuinka saattaisi hän häntä, äiti -parkaa, lohduttaa! -- Isä tuli -- nyt oli isku kohtaava! - -Kun eversti aukaisi oven, niin molemmat katsahtivat häntä ja -huudahtivat sitte samassa henkäyksessä: - -"Kustaa elää!" - -"Niin, Herra olkoon kiitetty, hän elää!" - -Kirje oli sairashuoneen lääkäriltä. Enää ei ollut mitään vaaraa, mutta -sairasta ei vielä tohtinut laskea ulos; hän oli jättänyt kirjoittamatta -kotiin siksi, kunnes saattoi tarkemmin tulonsa määrätä. - -Olipa se hurmaava, onnellinen hetki. He eivät pitäneet lukua pahasta -säästä ulkona, tahi oikeammin, he eivät havainneet sitä. - -"Jos sinä, Anna, olisit pysynyt poissa", sanoi eversti, "niin mikä -kaipaus sitte olisi sydämessäni ollut! Nyt ilo on sekoittamaton." - -Anna hymyili ja suuteli hänen kättänsä, vaan ajatteli samassa, -ett'ei hänen oma ilonsa kuitenkaan ollut sekoittamaton; hän oli niin -kummallisen levoton ja sanoi ensi kerran itselleen: kenties sinä -erehdyt, ehkäpä hän pitääkin jostakin toisesta. - -"Äiti", hän kysyi hetken perästä, erinomaisen ahkerasti neuloessaan, -"tietääkö Kustaa, että minä jätin kodin?" - -"Hän sai sen vähän ennen sairastumistansa tietää, ja nuori laivalääkäri -kertoi minulle, että hän taukoamatta houraili siitä. Paino on ylen -suuri, Anna uupuu, sanoi hän houreissaan; se vanha mies on niin -hirveän raskas; Klaara on kuollut, eikä kukaan, paitsi minua, tahdo -häntä auttaa, enkä minä kykene, minä olen taottu kahleihin, vaan minä -tahdon ne murtaa. Kärsi vain lyhyt hetkinen, rakastettu tyttöni, niin -minä tulen! Eivätkö nuo olleet merkillisiä sanoja, Anna? Ennen en ole -tahtonut tätä kertoa pelosta, että murehduttaisin sinua, mutta nyt, kun -hän elää ja tulee takaisin, niin arvelen, että sinua ilahduttaa tietää, -kuinka rakas sinä hänelle olet -- eikö niin?" - -"Niin, äiti." Neula lensi niin nopeasti ylös ja alas, että eversti tuli -aivan kärsimättömäksi. - -"Pane pois tuo ikävä työ", hän pyysi, "ja tule tänne luokseni; minun -kukkani on niin vaalea vielä, mistä se tulee?" - -"Tänään täytyy sinun, lapsi, panna musta pukusi pois", kuiskasi -everstinna, "ja laittaa hiuksesi entiseen tapaasi; se on isään hyvän -vaikutuksen tekevä." - -Ja niin se tekikin. Anna näytti aivan miellyttävältä vaaleassa -leningissä, ja vaikka hän ei ollut niin kukoistava kuin ennen, niin -hänessä oli jotakin suloista, lempeätä, puhdistettua, jota häneltä -ennen oli puuttunut. - -Noin kahdeksan päivää jälemmin tuli lyhyt kirje Kustaalta itseltään. -Eversti luki sen ensin ja ojensi sen sitte, sydämellisesti nauraen, -vaimolleen. Hänkin hymyili. - -"Sinä et saa sitä lukea", sanoi äiti Annalle. "Paha poika! Se ei ole -muuta kuin moitetta ja morkkausta alusta loppuun; ja kaikkea tuota -täytyy kärsiä sinun tähtesi, paha lapsi! Kovat, armottomat, tunnottomat --- niin, hän ei meitä tosiaankaan säästä!" - - -VIII. - -Ilo on parahin lääkäri, ja eversti sai pian melkein täydelleen entisen -näkönsä. Uudelleen elpyi everstinnakin; hänen monivuotinen rukouksensa -oli vihdoinkin täytetyksi tullut; hänen ja hänen puolisonsa välillä oli -täydellinen myötätunteisuus ja tuttavuus. - -Kustaa saattoi tulla minä päivänä hyvänsä, ja nyt tuli suuri kiire -taloon; kaikki piti olla kesää varten valmiina ennen hänen tuloaan. - -"Tänään pannaan akkunaverhot paikoilleen", sanoi everstinna -leikkisästi; "huomenna hän saapi tulla." - -Silloin oli kaunis toukokuun päivä vähän ennen helluntaita. Yöllä oli -satanut, ja kaikkialla alkoi nuorta vihannuutta ilmestyä. Eversti antoi -parhaallansa ohjeita puutarhurille; hänen vaimonsa ja Anna olivat myös -siinä katsomassa. - -"Puutarha ei voi tulla valmiiksi ennenkun huomenna", sanoi eversti -hymyillen; "ennemmin ei poika saa tulla." - -Samassa kuului tietä päin olevassa käytävässä kahinaa. Anna tarttui -peljästyneenä äidin käteen, ääni tuli aivan samasta sopesta, josta -Kustaan, kun hän kadettina ollessaan lupa-ajaksi kotiin tuli, aina -oli tapana juosta pensas-aidan yli puutarhaan. Vahti, joka tähän asti -levollisena oli herraansa seurannut, hörkisti äkisti korviaan ja juoksi -tiehensä. - -"Vanha, kiltti poikani, oiva Vahtini, vieläkö tunnet minut?" - -He kuulivat tuon raittiin, selkeän äänen, ja silmänräpäystä myöhemmin -seisoi hän itse heidän luonansa ylevänä, hoikkana ja ruskeana, jotenkin -laihana sairauden jälkeen, vaan, miten ennenkin, armaana, mielevänä ja -ilosta hehkuvana. - -"Olipa toki herttaista, että Anna on täällä", hän sanoi, "ja minä -pöllö hukkasin koko eileisen päivän häntä hakemalla. Se oli pieni, -sietämättömän ikävä kaupunki, ja väki, jota puhuttelin, oli niin -hidasta sekä ilman sanaa suussaan, ett'eivät he saattaneet vastata -kysymyksiini eivätkä antaa minulle mitään tietoja. Vihdoin tapasin -toki oivallisen, hilpeän, pienen ressukan, jolla oli merkillinen -selvyys seikoistaan, ja joka näytti tuntevan sinut, Anna, sekä ulko- -että sisäpuolisesti; hänen ei todellakaan tarvinnut etsiä sanoja sinun -ylistykseksesi, niitä tuli kuin vuolasta virtaa. -- Minä kävin siinä -pienessä, matalassa rakennuksessa, jossa sinä asuit; se oli minusta -kuni pyhä paikka; olithan sinä niiden seinien sisäpuolella taistellut -ja kärsinyt sekä ollut suuri palvelevassa rakkaudessasi. -- Tuo vanha, -inhottava rahjus oli siellä vielä, vaan hän näytti niin riutuneelta, -sekä valitti ja voihkasi niin, että vihani kokonaan sammui ja minäkin -olin melkein valmis surkuttelemaan häntä siitä, että hän oli sinut -menettänyt. -- Voitko antaa anteeksi, isä, ja sinä myös, minun oma -äitini, että minä viime aikoina olen tuntenut erinomaisen halun ryhtyä -teitä vastustamaan? Ja kirjeeni! Kun katsot minua noin rakkaasti, isä, -niin se tuntuu tuiki raskaalta tunnolleni." - -Äiti otti nyt hänen toisen käsivartensa ja antoi merkin Annalle, että -hän ottaisi toisen. Eversti kulki perässä; hän ei tahtonut jättää -poikaa näkyvistään ainoata silmänräpäystäkään. - -"Tahdotko, Anna lähteä kanssani vähän kävelemään?" kysyi Kustaa -iltapuolella. Anna nyökkäsi ja otti saalin hartioilleen. - -"Jumala siunatkoon sinua, auringonsäteeni!" kuiskasi isä, kun he ohitse -kulkivat. - -Miten sykkäili Annan sydän! Hän tiesi, mitä oli tuleva, vaan ei ollut -likimaillekkaan niin hämmennyksissä, kuin hän oli luuletellut; kaikki -tyyni oli niin hyvästi ja luonnollisesti; hän oli niin onnellinen, niin -kiitollinen Jumalaa kohtaan. - -Kustaa ei käyttänyt monta sanaa, tunnustaaksensa rakkautensa ja -pyytääksensä häntä omakseen, eikä Anna käyttänyt ainoatakaan sanaa, -antoi vain hänelle kätensä, ja niin he menivät takaisin vanhempien luo. - -Seuraavana päivänä kertoi Anna Kustaalle, kun he kulkivat yhdessä -kirkkomaalle, kaikki, mitä Kustaan poissa ollessa tapahtunut oli. - -"Varsin merkillistä kuitenkin on, miten eri lailla sama asia saatetaan -käsittää", huomautti Kustaa. "Isän kertomuksen mukaan ei sinulla ollut -läheskään niin paljon, vaan hänellä paljoa enemmän syytä itseänsä -nuhdella. Tiedä, että minulla kotomatkallani oli monta kummallista -tuumaa: me menisimme heti naimisiin ja ottaisimme sinun isäsi -luoksemme. Minun vanhempaini luokse emme milloinkaan menisi; ainakin -tulisi heidän ensinnä anteeksi pyytää. Minä tunsin itseni niin kovaksi -isää kohtaan, ja ylpeys, minun perintöni häneltä, vaati minua ei -milloinkaan myöntymään. Sinä, lempeä, kärsiväinen Annani, näet, että -minä olen ollut kovin niskoitteleva enkä ansaitsisi sitä ääretöntä -onnea, jonka Jumala on minulle täällä kotona sallinut. Pieni Klaara -rukka", hän lisäsi. "Ah, jos hän nyt olisi luonamme ollut!" - -He seisoivat nyt pienen haudan reunalla. Se näytti niin rauhaiselta -valkeine ristineen ja raittiine, ystävällisine kukkaseppeleineen. -Anna likisti vienosti Kustaan käsivartta ja ajatteli sisaren unta. Ja -kirkkaasti ja lämpöisesti paistoi haudalle päivä; linnut laulelivat -riemuiten keväästä, ilosta ja elämästä. - - - - -Serkku. - - -"Yrjö ei ole oikein muiden lasten kaltainen", sanoi äitini toisinaan -minusta, ja ne olivat kovia sanoja hänen suustaan, sillä muut lapset -olivat juuri sellaisia kuin lasten pitää olla. - -Meidän sukumme oli hyvin laaja, ja ne monet, jotka vanhempieni luona -seurustelivat, olivat kaikki setiä, enoja, tätiä ja serkuksia. -Useimpien näiden sukulaisten muodossa oli omituinen yhteinen -hyvän-luontoisuuden, säveyden ja -- niin, minun täytyy se sanoa --- yksinkertaisen jokapäiväisyyden merkki. Melkein kaikki naineet -miehet elivät, äitini sanain mukaan, "aivan hyvissä oloissa." Heidän -joukossaan ei ollut yhtään pohattaa, vaan ei yhtään köyhääkään; ehdot -vaihtelivat aivan hyvästi toimeentulevista jotakuinkin aikaantuleviin. -Nuorten poikain joukossa ei ollut yhtään erinomaisen lahjakasta, -vaan ei yhtään visapäätäkään, ahkerat he olivat kaikki, ja melkein -kaikki, he senvuoksi saavuttivat päämääränkin: hyvän arvolauseen -tutkinnossa. Nuorten tytärten muoto vaihteli hyvin kaunisten ja -aivan sieväin välillä. Koko suvulla oli tietty kunnollisuuden ja -arvollisuuden maine, joka ei ollut ansiotta, sillä mitä suurimmasti -kammosivat kaikki kehnoja tekoja, vaan, kummallista kyllä, melkein yhtä -suuresti pelkäsivät jaloja ja yleviä tekoja, milloin ne poikkesivat -tavallisuudesta, milloin ne vähänkin asettuivat maailman tuomiota -vastaan. - -"Se saattaa olla aivan kaunista teoriassa", he arvelivat, "vaan -se ei sovi tässä syntisessä maailmassa. Herra varjelkoon meitä -liiallisuuksiin menemästä!" - -Vaan ei mitään sääntöä poikkeuksetta, ja suvussamme oli Yrjö serkku -sellainen. Iso-äitini, hänen vanhempi sisarensa, kertoi minulle hänen -elämäkertansa. - -Hän oli ollut ilomielinen ja hilpeä upsieri, kunnes hänen morsiamensa, -rakastettava ja kaunis tyttö, kuoli; silloin hän oli ollut vähällä -menehtyä toivottomuuteensa, olipa mielipuolisuuden rajalla. Turhaan -hänen läheisimmät omaisensa ja vainajan isä koettivat häntä -lohduttaa. Jäähyväisittä jätti hän äkisti vanhempainsa kodin ja -meni pitkille matkoille. Sill'aikaa kuoli hänen rakastettu isänsä -ja jätti jälkeensä hänelle koko omaisuutensa sekä kauniin talonsa -Fredriksbergin puistokadun varrella. Monta vuotta kului, ennenkun hän -tuli takaisin, ja häntä, kun hän tuli, saattoi tuskin tuntea. Ilman -varsinaista kanssakäymistä eli hän sittemmin hiljaisessa talossaan -ja jäi vanhaksi pojaksi, eväten puoleksi kohteliaalla, puoleksi -ilkullisella vastahakoisuudella kaikki omaisten ystävälliset yritykset -häntä lähestymään. Erästä seikkaa hän ei kuitenkaan saattanut estää: -lukemattomat lapset -- niiden muassa minä -- nimitettiin hänen -nimellään. - -Hän oli keskikokoinen, laiha, suora, melkein jäykkäryhtinen mies, jolla -oli harmaat hiukset, ruskea iho sekä hymyily, joka saattoi olla sekä -ilkullinen että hellä, niinpä toisinaan yht'aikaa kummankinlainen. -Hänen terveytensä oli erinomaisen hyvä, jonka hän sanoi karaistun, -vähätarpeisen elämänlaatunsa vaikuttamaksi; ainoastaan hänen silmänsä -olivat ajoittaisin aivan heikot. - -"Pikku Yrjö ei ole muiden lasten kaltainen", sanoi hänkin minusta, -mutta, kumma kyllä, hänen suustaan se kuului enemmän kiitokselta kuin -moitteelta, ja tällöin taputti hän minun päätäni sekä käski minun käydä -häntä katsomassa, jota ei tarvinnut minulle kahdesti sanoa. - -Minä pidin hänestä hänen surullisten elämänvaiheidensa tähden, jotka -olivat syvälle minun lapselliseen sydämeeni vaikuttanet; hänen -ystävällisyytensä tähden minua kohtaan, kun hän näytti minulle monta -taulua ja ihmeellistä esinettä matkoiltaan; sentähden, ett'ei hän ollut -muiden kaltainen, jotka tunsin; sentähden, että mielikuvitukseni sai -ravintoa niistä historioista, joita hän kertoi, jopa senkin tähden, -että sain nähdä häntä ja olla hänen huoneessaan. - -Melkein joka sunnuntai-iltapuolena kuljin alaspäin pitkin tuota -muhkeata vanhaa puistokatua hänen luoksensa, joko sitte lumi kirisi -jalkaini alla tahi sade kastoi minut läpitse, tai tomu peitti minut -pilveen, tai loka ylettyi aina saapasteni yli. Viimemainitussa -tapauksessa en kuitenkaan saanut mennä sisälle, ennenkun piika, pitkä -Annikki, oli raappinut ja pyyhkinyt jalkojani oikein äärettömästi. - -Tuo pitkä juutalainen Annikki ei tosin kaunis ollut, -- minä silmäilin -häntä tarkoin, kun hän minua siivosi -- mutta puhdas hän oli kuin vasta -munittu muna. Vasemmassa poskessa oli käsnä, nenä oli hieman pystyssä, -pienillä vaaleansinisillä silmillä oli rohkea, melkein kuin vähän uhkaa -ilmaiseva katse, ja kuitenkin hän näytti niin sydämellisen hyvältä ja -iloiselta, ikäänkuin hänellä olisi ollut joku salainen ajatus, joka -häntä ihastutti. - -Sedän ja hänen piikansa välillä oli toisinaan kireä suhde. Sedän -mielestä Annikki kulutti liian paljon rahaa, ja hän nimitti Annikkia -tuhlariksi; Annikki vastasi, että setä oli saituri, nutustelija, ja -hän sanoi sen kuuluvasti ja selvästi, ovesta ulos mennessään; minä en -käsittänyt, kuinka hän tohti sitä tehdä, ja minä olin varsin vihainen -hänelle; Yrjö setä sitä vastaan ei näyttänyt ollenkaan vihaiselta; -hän hieroi käsiänsä, ja hänen ruumiinsa hytkyi ikäänkuin pidätetystä -naurusta. - -Kesällä puuhaili setä pienessä kauniissa puutarhassaan; minä autoin -häntä kaivamisessa ja kastamisessa, ja sain siitä porkkanan, päärynän -tahi kukan palkinnoksi aina sen mukaan, mikä vuodenaika oli. Puoli -huoneusta oli suljettuna; siellä sisällä oli kaikki samalla tavalla, -kuin hänen rakastettunsa eläissä oli ollut; hän ei hennonut siellä -mitään muuttaa, sitä vähemmän vuokrata sitä. Toisessa kerrassa asui -vanha rouva, joka aina istui akkunan ääressä ja katsoi minua, kun minä -tulin; hänen kissansa makasi akkunalla ompelukorin vieressä; sekin -silmäili minua; tuo oli oikein kammottavaa! Kammottava vaan kuitenkin -houkutteleva oli porstuassa oikeanpuolinen ovikin, joka johti noihin -salaperäisiin huoneihin, joita en milloinkaan ollut nähnyt; vaan -hupaisaa oli Annikin kyökissä, jossa kaikki kiilsi kuni norsunluu ja -kulta. - -Kun Yrjö sedän silmät olivat heikkoina, niin minä menin sinne jokaisena -iltapuolena ja lu'in niin hyvästi kuin osasin -- parhaani todellakin -panin -- kuuluvasti hänelle. Hän istui silloin suorana ja jäykkänä -nojatuolissaan, leikaten tauluja minulle; vehreät verhot olivat -levitettyinä akkunain eteen, ja koko huoneella, hänen kasvoillaan, -sanomalehdillä ja minun käsilläni oli eriskummainen, vehreänvoipa -vivahdus. - -Minun tuli häntä sydämestäni sääli, etenkin kun luulin hänen saaneen -heikot silmät surun ja itkun vaikutuksesta; tuota arveluani en -kuitenkaan muille ilmaissut. - -Paremmaksi tultua poistettiin vehreät akkunaverhot, ja setä rupesi -silmäinvarjostinta käyttämään. - -Ilolla havaitsin, että setä piti minun käynneistäni. Hän nimitti minua -pieneksi kelpo pojakseen, jutteli minulle kauniimpia kertomuksia, -vieläpä toisinaan käski minun illallisellekin jäädä. Illalliseksi oli -lasillinen maitoa ja kaksi killinkiä maksava ranskanleipä; mitään -muuta hän ei milloinkaan nauttinut, eikä Annikki saanut mitään muuta -minullekaan antaa, vaikka hän mielellänsä olisi tahtonut. - -Kuitenkin tapahtui äkisti muutos sydämellisessä keskuudessamme. Oli -kaunis sunnuntai elokuussa; minä kuljin, miten tavallisesti, pitkin -päivänpaahteista läntistä siltaa ja iloitsin, saadakseni kävellä sedän -kanssa Fredriksbergissä, miten hän oli luvannut, kun muudan serkkuni, -pitkä kadettiroikkana, niinikään Yrjö nimeltään, äkkiä pysähtyi minua -puhuttelemaan: - -"Mihinkä, nulikka? Ahaa, tuonne kai tuon vanhuksen luo! Sinäpä vasta -nokkela poika olet: keinottelet saadaksesi itsellesi koko perinnön." - -Ennenkun toinnuin siitä hämmästyksestä, minkä nuo sanat vaikuttivat, -oli pitkä Yrjö kadonnut tungokseen. Hänen sanansa vaivasivat ja -loukkasivat minua; minä tunsin olevani karvaalla mielellä ja -onnettomana sekä käännyin heti takaisin. - -Kotiin saavuttuani kysyi äitini ystävällisesti, miksi en ollut sedän -luokse jäänyt, ja pyysi minua, ett'en suinkaan olisi huolimaton setää -kohtaan. - -Tuntui siltä kuin serkun muistutus olisi ollut avaimena äidin sanoja -käsittämään. - -Minä hiivin makuukamariin ja itkin, itkin sydämen pohjasta; nyt -en tahtonut enää milloinkaan mennä sedän luo; olin melkein kuin -suutuksissani hänelle hänen rikkautensa tähden. - -Viikkoa myöhemmin olin kahdella päällä: menisinkö sinne, vai enkö -menisi? - -"Muista nyt, poikani, mennä setää tervehtämään", sanoi äitini, ja -minä vastasin heti, ett'en tahtonut mennä, enkä mennytkään seuraavina -sunnuntaina, vaan minä muistelin ja ikävöin häntä. - -Lähelle puoli vuotta, oli sillä lailla kulunut, kun muudan täti kertoi, -että tuo rakas, omituinen Yrjö -- miten häntä omaisten kesken usein -nimitettiin -- oli silmistänsä pahempi kuin milloinkaan ennen, josta -syystä hänen täytyi sisällä pysyä. - -Setä parka! Kuka nyt luki hänelle? Annikki kai, vaan se ei ollut -mitään hauskaa lukemista; Annikki ajatteli ainoastaan sanoja, vaan ei -ollenkaan ajatusta, sen saattoi helposti kuulla. Minä ikävöin oikein -hartaasti setää, minä näin hänet niin selvästi edessäni vehreältä -vivahtavassa hämärässä. Mikä taistelu oli sisässäni! Rakkaus ajoi minua -sinne, vaan ylpeys veti minua takaisin; oi, kun vaan ei olisi ollut -perintöä! Vaan äkkiä sain mukavan ajatuksen, otin lakkini ja riensin -pois. - -Oli niin pitkä aika siitä, jolloin olin siellä ollut, että talo -näytti varsin vieraalta; vanha rouva ja kissa istuivat kuitenkin -muuttumattomina paikoillaan ja silmäilivät minua. - -Minä naputin hiljaa ovelle ja astuin sisälle epäillen, täynnä häpeätä -pitkän poissa oloni tähden sekä levotonna aikeeni vuoksi, vaan vahvana -päätöksessäni panna se täytäntöön. - -Akkunaverhot olivat levitettyinä ja silmäinvarjostin kuitenkin -virassaan. Setä kääntyi puoliksi ympäri ja kysyi: - -"Kuka se on?" - -"Minä olen." - -"Oh!" Tuossa huokauksessa oli melkein mielipahaa. "Tulosi oli -odottamaton; sinä et pitkään aikaan ole täällä käynyt." - -"En, ja teistä, setä, riippuu, jäänkö nytkään, tahi menenkö pois, -tulematta enää milloinkaan." - -Se ponnistus, mikä minun täytyi liikutustani tukehduttaakseni tehdä, -vaikutti, että ääneni kuului tuimalta, melkein sisukkaalta. Vanha herra -otti varjostimen pois ja katsoi minua kummastuneena. - -"Mikä poikaa vaivaa?" - -"Lupaa minulle, setä, ett'en minä tule perimään ainoata killinkiäkään -jälkeesi, muuten minun on täytymys mennä pois. Lupaa se -- tahdotko -luvata sitä?" - -"Lapsi on menettänyt järkensä." - -"Hyvästi sitte, setä." - -"Seis, sinä siellä! Mitä historiaa se kaikki on, selitä tarkemmin!" - -"Ne sanoivat, että minä kävin täällä perinnön tähden; siitä syystä näin -kauan olen poissa ollut; siitä syystä en enää milloinkaan tahdo astua -jalallani tähän taloon, jos sinä et lupaa minua perinnöttömäksi tehdä." - -"Sitä en saata luvata." - -"No, hyvästi sitte, setä." - -"Pysähdy! Tuhma poika, täytyneehän minun se sitte sinulle luvata. -Jos rahaa pitäisin onnena, niin en milloinkaan sellaista lupausta -antaisi; vaan sellaisena en rahaa pidä. Kukin ihminen näkee kyllä minun -elävän, ikäänkuin minulla ei mitään olisi. Sinä et saa periä ainoata -killinkiäkään, sinä häijy, joka niin kauan olet poissa ollut -- sitä -syytä minä vähimmin aavistin -- et äyriäkään ole saava! Kas niin, -oletko nyt tyytyväinen?" - -Minä vastasin heittäytymällä hänen syliinsä. - -"No, Yrjö, aiotko nyt tämän kertoa muille?" - -"En." - -"Vaan kun he sanovat, että sinä käyt täällä perinnön tähden -- häpeä -jokaiselle, joka moista viattomalle lapselle puhuu! -- kuinka sitte -käy?" - -"Antaa niiden puhua, tiedänhän minä sen seikan paremmin." - -"Tiesithän sinä sen ennenkin, narri; vaan nyt tiedän minäkin sen, ja -siinä se puntti lieneekin. Jumala sinun omaa voittoa pyytämätöntä, -pikku sydäntäsi siunatkoon! Jok'ikinen sunnuntai olen sinua odottanut -ja ollut oikein mielipahoissani, kun et milloinkaan tullut; vaan anna -sen nyt olla unohdettuna. Tuolla ovat sanomalehdet; uljas poika ei saa -itkeä, ja uljas poika sinä olet. Vahinko, ett'ei Annikki saanut sinua -nähdä äsken, kun sinä niin mahtavasti asiaasi ajoit." - -Siitä päivin tunsin minä itseni melkein kuin hänen pojakseen, ja mitä -enemmän kasvoin, sitä hellemmäksi tuo suhde tuli, ja kuitenkin oli -yksi seikka, jossa en oikein saattanut hänen kanssaan sopia: hänen -itaruutensa. Niin, hän oli itara -- sen sanoivat kaikki hänestä, sen -näin itsekin! kuinka hän jok'ainoaa killinkiä käänteli ja väänteli -- -sen sanoi Annikki hänelle vasten silmiä. - -Surullista oli tietää hänet siinä suhteessa niin koventuneeksi. Se -vaivasi minua monta kertaa, ja minä rukoilin Jumalaa lapsensielun koko -hartaudella, että Hän kääntäisi vanhan setä parkani. - -Hän puhui usein ylpeydestä; se oli hänestä ilkeä synti. Ollenkaan -katsomatta henkilöä, näki hän ylhäisessä ja alhaisessa ainoastaan -ihmisen, ja tuomitsi kunkin vain sisällisen arvon mukaan. -Tuhlaavaisuutta ja ylellisyyttä hän halveksui ja oli ylpeä -kohtuullisuudestaan, tyytyväisyydestään sekä siitä, ett'ei hän -välittänyt ulkonaisista mukavuuksista. - -"Itaruus, setä", kysyin kerran, kooten kaiken rohkeuteni, "eikö sekin -ole synti?" - -"Kyllä, luonnollisesti. Muuten on minusta melkein mielipuolisuutta -rakastaa kultaa sen itsensä tähden." - -Kuinka mielelläni olisin kysynyt: "miksikä sitä sitte rakastat?" vaan -en rohjennut. - -Toisinaan puheli setä kihlatustaan -- pienestä Henriettestä, miten hän -häntä nimitti. - -"Ikävää, kun ei sinulla ole hänen valokuvaansa", sanoin minä. - -"Se on minulla, poikani, valokuva semmoinen, ett'ei suurinkaan mestari -saattaisi senvertaista maalata, valokuva, jonka värit eivät menetä -loistoaan, ja joka seuraa minua kaikkialla. Minä näen sen avoimin -silmin, minä näen sen silmät ummessa; se ei kuvaa ainoastaan hänen -ulkonaista ihanuuttansa, vaan pääasiallisesti hänen puhdasta, hurskasta -sieluaan. Hiljaa, älkäämme enää siitä puhuko, tuossa on Annikki. -- No, -mitä hyvää sinulla on sanottavana?" - -"Ei mitään hyvää, herra; minulla täytyy olla rahaa; taloutta ei voi -rahatta hoitaa." - -"Rahaa ja aina rahaa! Häpeäisinpä sinun sijassasi, Annikki; jos tätä -kestää, niin me kaksi emme saata viihtyä yhdessä." - -"Samantekevä minusta, vaan nälkään en tahdo nääntyä. -- Kokonainen -riikintaaleri! Niin, sehän nyt riittää pitkälle! Vanha saituri!" - -Viimeiset sanat lausuttiin puolikuuluvasti salavihkaisen -syrjäkatsahduksen ohessa, ja samassa Annikki meni ulos ovesta. - -"Hän on todellakin liian nenäkäs, setä." - -"Älä huoli ollenkaan siitä, lapsi; hän on parahin sielu, mikä jonkun -ruumiissa voi olla." - -Ja setä nauroi niin sydämellisesti, että hän näytti aivan -nuorenlaiselta. - -Eräänä kevätpäivänä olin poiminut suuren kukkakimpun ja asettanut sen -sedän kirjoituspöydälle; vaan kun hän sai sen nähdä, niin hän pudisti -päätänsä. - -"Sitä et milloinkaan saa tehdä, Yrjö, et milloinkaan! Ota pois se, vie -se kotiin äidillesi." - -"Mutta pidäthän sinä niin paljon kukista. Minä en saata käsittää..." - -"Minä rakastan kukkia ja tahdon mielelläni pitää niitä ulkona -luonnossa, vaan en huoneessa, en pöydällä, enkä akkunalla; sillä, -katsopa, niiden väri ja lemu loihtivat esiin kuvan, joka tekee -alakuloiseksi yksinäisen mielen -- perhe-elämän, kodin kuvan. Siksipä -minulla ei ole yhtään pientä lintustakaan, sillä se visertää esiin -saman kuvan, ja se myöskin on syynä, miks'en minä anna Annikin, miten -hän tahtoisi, tuoda teekeittiötä sisälle. Sinä tuskin käsittänet -minua, mutta kirkas teekeittiö, kun se oikein porisee ja kihisee, -puhuu melkein selvimmin naisellisesta kädestä, onnellisesta kodista. -Tuommoiset ovat haaveita, joita yksinään ollessa syntyy; sinä, Yrjö, -et ole jäävä yksinäiseksi, ja kuka tietää, ehkäpä vanha poika kerran -saapi sijan sinun lietesi ääressä, unohtaa haaveensa ja ystävällisessä -kodissasi iloitsee kukista, lintusten viserryksistä ja kihisevästä -teekeittiöstä." - -Vuodet vierivät; maneittinen voima veti minua yhä rakkaasen vanhaan -taloon, voima, joka alati lisääntyi. Yrjö sedän puheet olivat sekä -opettavaisia että huvittavaisia; hän oli nähnyt äärettömän paljon ja -käsittänyt kaikki itsenäisellä tavallaan. - -Järkähtämättömällä levollisuudella kärsein ne monet pistosanat, joihin -ystävällinen suhteemme antoi aihetta; sitä vastaan tulin joskus -kärsimättömäksi, kun äitini kehoitti minua olemaan hyvin huomaavaisena -setää kohtaan eikä olemaan omaa itseäni varjoamassa. - -"Minä pidän sedästä hänen itsensä tähden, äiti." - -"Luonnollisesti, ystäväni; vaan sinun tulee se hänellekin näyttää, -jotta hänkin sen havaitsisi." - -Minä silmäilin äitini lempeitä, miellyttäviä kasvoja; hän tahtoi -minulle niin sydämestänsä hyvää; raskasta oli, ett'emme toisiamme -käsittäneet. - -Kuinka selvästi on eräs kolea marraskuun päivä mielessäni! En ollut -tavannut setää kotosalla ja istuin akkunan ääressä selaillen kirjaa -sekä odotin häntä. Annikki teki monta asiata sisälle huoneesen, astua -teputti levotonna edestakaisin ja toisinaan loi minuun pari omituista -silmäystä. - -"Onko teillä jotakin sanomista?" - -"Kyllä, sen Jumala tietää, että minulla on, pikku Yrjö" (Annikki vielä -joskus nimitti minua pikku Yrjöksi, vaikka minä olin ylioppilas ja -kuusi jalkaa pitkä); "vaan minä en ole aivan varma, osaatteko olla -vaiti, enkä myöskään tiedä, lieneekö oikein juoruta isännästäni ja -paljastaa hänen heikkoja puoliaan." - -"Se ei voi ikinä olla oikein, minä en tahdo mitään kuulla." - -Hän tuli hyvin lystillisen näköiseksi. - -"Noh, noh, ei niin kiivaasti sentään, ei niin paljon tulta ja -liekkejä! Minä luulin teidän mieluisesti tahtovan ukon oikein pohjia -myöten tuntea; luulin teidän laskevan hänelle hyväksi hänen pienen -heikkoutensa, jos hän tulisi suuresta synnistä puhdistetuksi." - -"Puhukaa, Annikki." - -"Niin, se on helpommin sanottu kuin tehty; minun täytyy silloin -itsenikin paljastaa, ja se on aina vastenmielistä. Nähkääs, minä olen -kaikki, mitä tiedän, onkinut, kuuntelemalla, ja nyt minä teen teidät, -pikku Yrjö, rikoskumppanikseni; vaan muu ei auta. -- Luuletteko isännän -saituriksi? Hän on aivan päinvastoin; kaikkea hyvää, mitä hän tekee, -ei saata luetella, vaan se tapahtuu salaa, ainoastaan salaa; kovalta -ja kitsaalta hän tahtoo näkyä, se hänen heikko puolensa on. Jos hän -aavistaisi, että minä olen hänet läpinähnyt, niin hän minut todenteolla -eroittaisi. Oi, tuskin saatan nauruani pidättää, ajatellessani kaikkia -hänen käyttämiänsä keinoja, kuinka hän rahakirjeitänsä lähettäissä -muuttaa käsialansa, ikäänkuin hän olisi varsinainen väärentäjä, ja -sitte hän käy niin uskollisesti kaikkialla, juttelee kaikenkarvaisen -väen kanssa, vakoillen, ken on hätääntyneenä, ja sitä, joka on ahkera -ja kelvollinen, hän auttaa, milloin halkokuormalla, milloin tukulla -rihkamaa, milloin rahakirjeellä. Katsokaa vain tuota vanhaa rouvaa -tuolla yliskerrassa, hän on hirveän vähissä varoissa, ja talon -omistaja on olevinaan hänen armottomana isäntänään, vaikka kuitenkin -juuri hän jokaisena vuosineljänneksenä lähettää eukolle viisikymmentä -riikintaalaria kirjeessä, jossa -- miten omin silmin olen nähnyt -- -hirveimmillä vuohensorkilla on kirjoitettuna: Pieneksi vanhan velan -maksuksi. Käsitättekö nyt, Yrjö herra, miksikä niin usein häntä -saituriksi nimitän: enhän tiedä mitään, joka enemmän tuota kunnon ukkoa -miellyttäisi." - -Hänen puheensa vieritti kiven sydämeltäni; minä tunsin itseni -sanomattoman iloiseksi, vaan kuitenkin minua hyvin hävetti. Oi, kuinka -väärässä luulossa olin hänestä ollut! Olisihan minun koko hänen -elämästään, kaikista hänen puheistaan ja hänen rakastavasta sydämestään -pitänyt saada se johtopäätös, että hänen oli mahdoton saituri olla; -sellaisia vastakkaisuuksia ei luonnossa ole. Se mies, joka nuoruuden -rakkautensa oli 40 vuotta yhtä voimakkaana ja lämpöisenä säilyttänyt, -ei voinut kylmää kultaa rakastaa. - -"Kas, tuossapa on poika!" huudahti setä tyytyväisenä, sisääntullessaan. -"Mutta sinähän, poikani, näytät niin tyytyväiseltä, kuin jos suoraan -seitsemännestä taivaasta tulisit." - -Setä näytti niin riemastuneelta ja kunnianarvoiselta; minä tunsin -tarpeen rukoilla anteeksi ja siunausta häneltä; vaan enhän minä -saanut Annikkia pettää. Annikki pistikin pian päänsä ovesta sisälle -uhallisimmin katsein ja pyysi rahaa. Vanha näytelmä uudistettiin, -ja nyt ensi kerran ei siinä ollut minulle mitään vaivaavata; se -päinvastoin huvitti minua suuresti. Yrjö setä oli niin sydämellisen -iloinen siitä, että hän narrasi Annikkia, ja se oli kuitenkin Annikki, -joka narrasi häntä. - -Siihen aikaan tutustuin erään nuoren upsierin kanssa, jonka nimi oli -Otto Svärd. Hän pelasti kerran henkeni, kun me kuljimme yli jään, joka -murtui altani; siitä hetkestä tuli meistä ystävät, huolimatta suuresta -luonnonlaatumme erilaisuudesta. Hän oli ylevämielinen ja jalo, mutta -kevytmielinen, rakastettava seurassa, pintapuolinen, hauska ja kaikkiin -mieltyvä. Hän oli valmis tekemään suurempia ponnistuksia, suurempia -uhrauksia ystävän kuin omaksi parhaaksi, josta hän sangen huonosti -huolta piti. - -Meidän välillämme oli vilpitön rakkaus, ja minä halusin tehdä häntä -tutuksi Yrjö sedän kanssa; se päättyi kuitenkin onnettomasti. - -Otto näki tuon vanhan pojan, Annikin, talon, rouvan, kissan, vieläpä -nuo suljetut huoneetkin niiden naurettavalta puolelta ja teki pilaa -niistä. Sedästä ystäväni oli keikkari, joka hänen suussaan merkitsi -varsin katalaa olentoa; kuitenkin sain hänen vastaamaan vieraissa -käyntiä vaan kaduin sitä sittemmin. - -Me löysimme Oton makaavana sohvalla kauniissa, melkein komeassa -vierashuoneessaan, mukavasti kalliisen turkkilaiseen yönuttuun -käärittynä ja harvinainen sikari suussa. - -Se oli Yrjö sedästä liikaa; jo yönutun näkeminen oli hänelle -vastenmielistä, ja lisäksi tuo huoleton asema, kuinka miehuutta -puuttuva! -- hän itse istui aina, kuudestakymmenestä vuodestaan -huolimatta, suorana kuin ratsun seljässä -- ja päällisen päätteeksi -lemuava sikari! Hän vihasi tupakkia -- syntirahoja, jotka -puustavillisesti menivät savuna ilmaan. Vanha herra tarkasteli -teeskentelemättä halveksien itsetyytyväistä polttajaa; minulle hän -lähetti musertavan katseen, ikäänkuin tahtoen sanoa: "kuinka saatat -moisen ystävän kanssa seurustella?" - -Tuon käynnin jälkeen olivat turhat kaikki kokeeni saada heitä toisiansa -lähenemään. Setä nimitti Ottoa voidepurkiksi, vetelehtijäksi, -huimapääksi, posliinijunkkariksi -- kohteliaisuuksia, joita Otto -palkitsi kysymyksillä vanhan myyrän terveydestä, eikö hän vilustuta -itseään öisillä rahan laskemisilla, miltä vuosisadalta hänen nuttunsa -polveutui, mitä hän söi, tahi oikeammin, raskitsiko hän syödä mitään. - -Luonnollisesti en noita ystävällisiä lausuntoja määräpaikkaansa -toimittanut, vaan pidin ne itselläni. - -Eräänä päivänä tapasin Oton kadulla; hän oli parhaimmalla tuulella. - -"Minä olen tullut lailliseen ikään ja saanut omaisuuteni käsiini, Yrjö; -40,000 riikintaaleria, pitäisihän se kappaleen riittää eikö niin? -Nythän saavat nuo onnettomat karhutkin maksun, minua oikein ilahduttaa -heidän puolestaan. Illalla minulla on osuuspidot; jos sulla on halua, -niin tule pois." - -Minua ei ollenkaan hänen osuuspitonsa miellyttäneet; siellä elettiin -hurjasti; tyhjennettiin yksi samppanjapullo toisen jälkeen, pelattiin -suurista summista, ja kohtelias isäntä maksoi kaikki mitä tapattiin. - -Siitä ajasta hän eli alituisessa humussa; minä yritin pari kertaa, -vilpittömän ystävyyteni pakottamana, häntä varoittaa ja muistuttaa -hänelle, että 40,000 riikintaaleria saattavat loppua varsin pian, -vaan hän poisti minut aina lystikkäällä pilalla. Ikäistensä neuvojana -oleminen on yhtä ikävä kuin useimmiten hyödytönkin tehtävä; minä heitin -sen siitä syystä pian ja vetäysin aivan erilleen hänestä. Meidän -mielitekomme olivat nyt niin peräti erilaiset: minä työskentelin -ahkerasti lainopillista tutkintoani varten; hän koetti vain aikaa -tuhlata. Joskus toki tapasimme toisemme ja vaihdoimme silloin aina -jonkun sanan. - -"Hyvää päivää, Yrjö; onnittele minua, vanha poika; minä olen -onnellisin kuolevaisten joukossa! Minä olen kihlannut erään enkelin, -tukkukauppijas Dahlin nuorimman tyttären, Roosa Dahlin, oikein -todellisen ruusun. Nyt vasta tiedän, mitä rakkaus on, niin, nyt saatan -sinun vanhaa myyrääsikin käsittää; jos armaani menettäisin, niin -saattaisipa minunkin päähäni pälkähtää kaivautua luolaani." - -Toivoin, että kihlaus muuttaisi hänet järkevämmäksi, vaan päinvastoin; -hän ei tosin enää hyväin ystäväinsä seurassa niin huimasti elänyt, -vaan sen sijaan hän menetti suuria summia lahjoihin morsiamelleen, -huvimatkoihin ja äkillisiin ihastuttamisiin; heillä piti aina jotakin -olla. -- Minä aloin tulla todella levottomaksi ystäväni tähden. - -Kuukausi toisen jälkeen kului; koko suuren sukumme iloksi suoritin -tutkintoni parhaimmalla arvolauseella. Äitini alkoi jo tuumailla -kihlaustani -- suvussamme oli nimittäin tapana kihlautua heti -suoritetun tutkinnon jälkeen --, vaan itse en ollenkaan sitä ajatellut, -iloitsin vain elämästä ja hain virkistystä ponnistavain luentojen -päätyttyä. - -Eräänä iltana huhtikuussa istuin kotona, polvillani nuorin sisareni, -pieni sinisilmäinen pyryharakka, minun lemmikkini, ja pelasin -"liitusarkaa" nuorinta likimmäisen sisareni kanssa, joka oli lempeä -yhdentoista vanha tyttö, äitini elävä kuva. Huoneessa oli niin -herttaisen ystävällistä ja hauskaa; lamppu oli juuri sytytetty; isäni -luki sanomalehtiä, äitini ompeli, vanhin sisareni seisoi pianon ääressä -serkkunsa, sulhasensa kanssa kuiskutellen. - -"Täällä on oikein hauskaa", sanoi veljeni Kristian -- apulaispappi, -josta oli suuret toiveet -- astuen sisälle, asettuen kakluunin eteen ja -hieroen käsiään mitä tyytyväisimmällä muodolla; "oikein hauskaa; nyt -tuulee vinhasti ja on pistävän kylmää ulkona. Kuuleppa, Yrjö, olipa -hyvä, että katkaisit yhteytesi Otto Svärdin kanssa ennen tuota katalaa -historiaa." - -"Mitä historiaa?" - -"Vai et sinä siitä tiedä? Niin, hän on solvaissut päällikköään ja -saa pitää itsensä onnellisena, jos hän selviää seikasta virkaerolla. -Hirveästi hän lienee velassa, ja nyt hyökkäävät luonnollisesti kaikki -velkojat hänen niskaansa, edes jotakin saadakseen. Tosiaankin, miten -vasta sanoin, on hyvä, että sinä olet katkaissut yhteytesi moisen -olennon kanssa." - -Äkisti laskin pikku Fannyn permannolle ja syöksyin ulos. - -Tuima tuuli pieksi minua kasvoille, pitkin katuja kiitäessäni. Otto -parka, niinkö pitkälle jo oli tultu! Ystävyyteni, joka niin kauan oli -uinaillut, heräsi nyt uusin voimin; minä unohdin hänen virheensä ja -heikkoutensa ja muistin vain hänen lämpöistä, rehellistä sydäntään. - -Tultuani sen talon luo, jossa hän asui, kurkistin ylös; pimeä oli hänen -nuorenmiehen-kertansa; aivan lyhyt aika sitte olin mennyt siitä ohitse; -silloin loisti sieltä valo ja ylimielisiä ääniä ja hauskoja lauluja -kuului. - -Hänen ovensa ei ollut lukossa; astuin sisälle; huone oli niin pimeä, -että suurimmalla vaikeudella saatoin erottaa olennon toisen akkunan -ääressä. - -"Kuka siellä?" -- Hänen äänensä kuului onealta ja kolkolta. - -"Minä -- ystäväsi Yrjö." - -"Minulla ei ole ystäviä ollenkaan! Mitä tahdot?" kuului kova, kylmä -vastaus; oli oikein kammottavaa tuossa pimeässä huoneessa. - -"Ottakaamme tulta, Otto, jotta voimme jutella." Hän raapaisi -tulitikulla seinään ja sytytti kynttilän. "Jos tahdot nähdä -epätoivoisen ihmisen, niin silmäile minua! Se, mitä edeltäpäin sanoit, -on paljoa hirveämmällä tavalla tapahtunut. Sinä olet varoittanut; sinä -olet tehnyt velvollisuutesi, sinulla on levollinen omatunto; mitä -tahdot muuta? Mene!" - -Muistatko, Otto, kun kuljimme jäällä salmen yli, niin sinä varoitit -minua sivulle poikkeamasta, vaan minä en seurannut neuvoasi, ja jää -ratisi sekä murtui allani: minä upposin. Kuitenkaan en sanonut sinulle: -mene, sinähän varoitit minua! -- En, minä huusin sinua, kurotin käteni -sinua kohden, sallein sinun oman henkesi kaupalla minut pelastaa. - -Hän painoi päänsä alas, hänen povensa kohoili ikäänkuin pidätetyistä -nyyhkytyksistä, minä otin hänet syliini ja pyysin; "Sinulla ei voi olla -sydäntä minua luotasi sysäämään." - -"Kiitoksia, Yrjö! On siis olemassa todellinen ystävyys, sillä mikäpä -muu saattaisi sinut etsimään minua, kadotettua olentoa? -- Virkaeron -olen jo saanut, enkä kuitenkaan voi katua nuhdetta, minkä annoin -ylenvaltijaalle, kun hän solvaisi halpaa vaan kunniallista sotilasta. --- Näeppä kaikkia noita lappuja, ne ovat laskuja, minulla ei ole -ollenkaan, millä niitä maksaisin. Ja kuitenkin -- mitä merkitsee se, -että ratani on katkaistu, että kaikki tiet ovat minulta suljetut, -sen tuskan rinnalla, jonka hän, kihlattuni, on minulle saattanut! -Ainoatakaan ystävällistä sanaa ei ollut hänen kirjeessään -- lyhyt, -kylmä kuni jää, ohitse ainaiseksi! Minun tulee kiittää sallimusta, että -sain oppia tuntemaan teidät, ennenkun liian myöhäistä oli, niin oli -kirjeessä, niin kirjoitti se vaimo, joka vielä joku päivä sitte painoi -huulensa poskelleni ja vannoi minulle ikuisen, vilpittömän rakkauden. -Jos minulla ei olisi mitään uskoa, niin ottaisin pistoolin ja tekisin -silmänräpäyksessä kurjasta elämästäni lopun, vaan minä onneton ihminen, -uskon toisella puolella hautaa olevan elämän, minun täytyy siis elää, -vaan kuinka jaksan elää? Minkä hyväksi eläisin?" - -"Hyvittääksesi, mitä olet rikkonut, noustaksesi kuni mies, maksaaksesi -velkasi, uuden radan itsellesi raivataksesi ja onnelliseksi tullaksesi. -Sen täytyy voida tapahtua, sen pitää tapahtua; se Jumala, johon uskot, -ei ole sinua hylkäävä." - -Hän pudisti päätänsä ja alkoi uudelleen intohimoisesti armaansa tähden -valittaa. Hänen toivoton asemansa, hänen synkkä tulevaisuutensa, -kaikki väistyi syrjään sen ajatuksen edestä, ett'ei Roosa rakastanut -häntä eikä milloinkaan ollut häntä rakastanut, ja että hänen kaunis -ulkomuotonsa oli vain kylmän ja itsekkään sielun verhona. - -Rajun mielenliikutuksen väsyttämänä hän lopullisesti uupui sohvalle. -Minä otin kaikki laskut, lupasin puhua hänen velkojainsa kanssa, -saadakseni, jos mahdollista, heitä kärsiväisyyteen, sekä saapua -seuraavana päivänä kertomaan, mitä tulokseksi saisin. - -Sydämeni oli täynnä sääliä ja surua, ja minun täytyi ponnistaa sieluni -voimia, saattaakseni hänet jättää. Mitä kykenin tekemään? En mitään. -Yhden kokeen tahdoin kuitenkin uskaltaa; riensin läntistä siltaa ja -Fredriksbergin puistokatua kohden. - -Kun saavuin sedän talolle, niin soitin reippaasti, ja vasta kun kello -soi kuuluvasti ja selvästi syvässä hiljaisuudessa, tuli mieleeni, että -mahtoi olla varsin myöhäistä; kynttilät olivat sammutetut, he olivat -varmaankin levolle menneet. - -Silmänräpäystä myöhemmin tuli Annikki näkyviin, liehuen palava kynttilä -kädessä; hänellä oli vain alushame yllä ja suuri saali hartioille -käärittynä, ja hän värisi vilusta ja peljästyksestä. - -"Onko tulipalo talossa?" - -"Eihän toki; minä se olen, Annikki!" - -Hän näytti hämmästyvän melkein enemmän minun tähteni kuin tulipalon -tähden. - -"Tekö, herra Yrjö? Mitä tähän aikaan päivää tahdotte? Mitä on -tapahtunut?" - -Samassa saapui setä, täysissä vaatteissa, pinkka paperia kainalossa, -porstuaan ja kysyi kylmäverisesti: "Täälläkö se on, Annikki?" - -Minä olin jotensakin pahoilla mielin; tilani oli tosiaankin vähän -lupaava, ja vaikk'ei intoni ollut laimentunut, oli minulla selittämätön -epäluulo aikeitteni onnistumisesta. Pyysin heti saada sedän kanssa -puhella, jonka hän myönsi kummastunein vaan ystävällisin, niinpä -tuskallisin katsein. - -Kuljimme edestakaisin huoneessa, minun kertoessani onnettoman ystäväni -mielialaa; kynttilä liehui edestakaisin; minulla oli himmeä tieto -siitä, että Annikki seisoi oven takana kuuntelemassa. - -Puhuessani muuttui Yrjö sedän katse ankaraksi ja kovaksi, ja -lopetettuani kysyi hän tuimasti: - -"Mitä se kaikki minuun kuuluu?" - -"Minä toivoin, että sinä tahtoisit auttaa häntä, pelastaa hänet -täydellisestä häviöstä." - -"Luulitko tosiaankin minua moiseksi narriksi? Luulitko, että minä -maksaisin sen suklaan, liköörin ja viinin, jonka hän ja hänen -juomatoverinsa ovat sisäänsä särpäneet? Luulitko, että minä maksaisin -hänen turkkilaiset yönuttunsa, valkoiset hansikkaansa, hajuvetensä, -tanssikenkänsä ja sikarinsa? Hyi, häpeäisimpä itseäni, jos sen tekisin, -halveksisin itseäni hänen rikoskumppaninaan. Anna sen irstaan roikaleen -kärsiä töidensä palkka, minun ei ole häntä ollenkaan sääli. Kun ahkera -työmies joutuu sairasvuoteelle, kun vaimo ja viattomat lapset puuttuvat -leipää, silloin tunnen sääliä. Häpeä sille ihmiselle, joka ei ennen -auta rehellistä köyhää kurjuudesta, kuin saattaa pelaajan ja tuhlaajan -tilaisuuteen aloittamaan elämänsä uudelleen. -- Mitään enempää ei siitä -seikasta sanottavaa ole. Hyvää yötä, äläkä toista kertaa vanhan setäsi -yörauhaa häiritse." - -Hän aukaisi sänkykamarin oven, vaan kääntyi äkisti ympäri. - -"Niin totta, Yrjö, kuin olet kunniallinen mies, älä syöksy -onnettomuuteen takaamalla tahi muulla ajattelemattomuudella." - -Annikki laski minut ulos, vaan ei katsonut kannattavan minulle hyvää -yötä vastata. Ensi erän erosin heistä epäsuosiossa. - -Seuraavana päivänä tein varsin harmillisen kierroksen monien velkojien -luona, jotka kaikki olivat sangen kiihottuneet ja katkeroituneet -eivätkä tahtoneet kuulla odottamisesta tahi sovinnosta puhuttavankaan. - -Ne olivat huonoja kuulumisia Otto rukalle; aivan alakuloisena kolkutin -hänen lukittua oveaan. - -Sen aukaisi aivan nuori tyttö, joka oli kelmeä ja itkenyt sekä -katsoi minua suurilla, ihmeellisen tummilla silmillään sellaisella -tuskallisuudella, ett'en ikinä saata unohtaa. - -"Mitä tahdotte?" - -"Tahtoisin mielelläni puhua luutnantti Svärdin kanssa; nimeni on Lund." - -Hän antoi minun astua sisälle, katsoi taas totisilla, leppeillä -silmillään minua ja teki sänkykamarin ovea kohden merkin, -osoittaakseen, että Otto oli siellä, ja että meidän täytyi hiljaa -puhua. Minä tarkastin häntä tarkoin; ken hän oli -- oliko hän Roosa -Dahl, joka siis kuitenkin oli uskollinen? - -"Tiesin teidän tulevan", sanoi hän melkein kuiskuttamalla; "minä olen -suuresti odottanut, saadakseni kanssanne puhella ja kysyä neuvoa -teiltä; mutta kaikkein ensimmäiseksi minun täytyy koko sielustani -kiittää sitä ainoata ystävää, joka on veljelleni uskollisena hänen -hädässänsä pysynyt." - -Hän tarttui käteeni, jolle polttava kyynel putosi. - -"Ettekö ole lakimies?" hän kysyi, samassa pyytäen minua istumaan. - -"Olen." - -"Voiko holhojani kieltää minua veljeni velkaa maksamasta?" - -"Kyllä, hän voi kieltää ja, vielä enemmän, hän onkin kieltävä." - -"Mutta onhan se mahdotonta, luonnotonta! Minulla on kymmenentuhatta; -minä saattaisin häntä auttaa, vaan siipeni ovat leikatut. Kun he nyt -vain eivät häntä personalliseen vankeuteen panisi; jos hän vapautensa -pitää saisi, niin he saisivat jok'ikisen killinkinsä. -- Korkojahan -multa ei toki saatettane kieltää?" - -"Ei, ei tosiaankaan." - -"Nyt saatte kuulla minun tuumani. Tähän maahan veljeni ei saata -pysähtyä; kaikki täällä häntä entisyydestä piinallisesti muistuttaisi. -Sitä paitsi huonot ystävät -- surullista, että minun täytyy sellaista -jalosta, rakastetusta veljestäni sanoa -- kenties taas hänet minulta -riistäisivät seuraansa. Hän tarvitsee toisen olopaikan, toisia -tuttavia, toisen vaikutusalan; Nevyorkissa meillä on ystäviä; me -lähdemme sinne." - -"Me? Tekö myös?" - -"Oi niin"; -- hän puhui vieläkin hiljemmin -- "jos minä en seuraisi -muassa, niin hän olisi pian mennyt mies; hänellä täytyy olla joku, -josta hän pitää huolta, ja jonka hyväksi hän ahkeroitsee. Se on antava -hänelle halua ja voimaa uusiin ponnistuksiin, kun hän näkee olevansa -heikon olennon tukena. Ettekö tunne häntä kylliksi, myöntääksenne -olevani oikeassa?" - -"Kyllä, te olette aivan oikeassa." - -Minä silmäilin hänen hienoa, melkein lapsellista olentoaan, tuota -lempeätä, vaan kuitenkin niin varmaa katsantoa; saattoiko häntä -heikoksi olennoksi nimittää? - -"Toivon", hän jatkoi, "että tuttavamme norjalainen perhe helposti -saattaa hankkia veljelleni työtä, joko tilintekolaskuja, kirjanpitoa -tahi muuta sellaista. Minä antaisin opetusta musiikissa ja Ranskan -kielessä; korkorahani olisivat hyvänä tukenamme. -- Oi, Jumalan -avulla on se onnistuva! -- Tämä pieni lipas ja tämä rasia sisältävät -koristuksia, jotka olen äidiltäni perinyt -- tahdotteko muuttaa ne -rahaksi? Toivon niiden riittävän matkakulunkeihin. Mutta velkojat, -antanevatko ne meidän lähteä? Enkö saata antaa heille vakuuskirjoitusta -omaisuudestani? Te, herra Lund, käsitätte sellaisia seikkoja; tehän -järjestätte seikat parhaiten, tehän autatte meitä; minä luotan -turvallisesti teihin." - -Samassa aukeni ovi, ja Otto astui sisälle vaaleana vaan tyynenä. - -"Sinä täällä, Yrjö! Sellaista ystävää ja sellaista sisarta en ole -ansainnut. Oletteko keskenänne jutelleet? Onko tuo narrimainen tyttö -ehkä jo uskonut sinulle tuumansa?" - -Sisar silmäili rukoilevaisesti minua. - -"Sisaresi, Otto, ei mikään narrimainen tyttö ole, ja hänen tuumansa -ovat minusta varsin järkeviä ja hyvin ajateltuja." - -Otto kulki kiivaasti edestakaisin ja sanoi innokkaasti: - -"Kenkään ei tiedä, mitä tunnen, kuinka häpeän, nähdessäni sinun -ystävyyttäsi ja Klaaran hellyyttä. Unohdinhan pitkäksi ajaksi sinut, -Yrjö, vääräin ystäväin tähden, jotka nyt minulle selkänsä kääntävät! -Melkeinpä unohdin tuon lapsen kauniin vaksinuken tähden, ja nyt tulee -hän, ilman soimauksen vivahdustakaan, ja lohduttaa minua, pitää minua -pystyssä, tahtoo hyljätä kaikki, uhrata kaikki minun, tähteni, vaan -minä en voi sallia sitä." - -"Kuka uhrauksesta puhuu? Ketään maan päällä en rakasta niin suuresti -kuin sinua, Otto -- en ketään. Me molemmat orvot lapset olemme pysyvät -yhdessä, olemme uljaasti kamppailevat onnettomuutta vastaan, ja Jumala -on meitä siunaava. Tosin on isänmaani minulle rakas; mutta tuhannen -kertaa enemmin siellä kaukana sinun kanssasi kuin täällä ilman sinua. -Sinä et voi uskoa, veljeni, kuinka ikävöin, kun olit poissa, ja kuinka -pitkiä päivät sinun, lyhyiden, ja harvain käyntiesi välillä olivat. -Suuri, onni on aina saada luonasi olla, -- ei, älä pudista päätäsi --- toden totta, en puhu niin, lohduttaakseni sinua, se on vilpitön -ajatukseni." - -Hän kietoi kätensä veljensä kaulan ympäri ja kallisti päänsä hänen -rinnalleen. Minä säpsähdin heidän suuren yhtäläisyytensä ja omituisen -erilaisuutensa tähden. Otto seisoi siinä niin vartevana ja voimakkaana -mutta arkana, alakuloisena ja itsesoimausten lannistamana; hänen -sisarensa niin hienona ja hentona, vaan uljaana, täynnä toivoa, -voimakkaana puhtaassa tietoisuudessaan ja sydämellisessä rakkaudessaan. - -He itkivät molemmat hiljaa; minä otin sisaren koristukset ja -nuo onnettomat velkalaskut sekä jätin heidät. Sisar oli sanonut -luottavaisimmin katsein: "minä luotan turvallisesti teihin"; hän -saattoikin luottaa, minä tahdoin tehdä kaikki hänen tähtensä. - -Silmänräpäystäkään ajattelematta kiirehdin vanhan setäni luokse; tunsin -viehätystä, jonka täytyi kaikki vastukset voittaa, kaikki esteet pois -raivata. En välittänyt Annikin tuimasta tervehdyksestä enkä sedän -jurosta hyvääpäivästä; vetosin sedän tunteihin hänen rakastettunsa -nimessä; hän ei olisi kylmästi, auttamatta takaisin vetäytynyt. - -Lämpöisesti esittelin nuoren tytön ylevän harrastuksen ja näytin -sitte sedälle hänen koristuksensa, lippaan ja rasian. Viimemainittu -sisälti esineitä, jotka olivat olleet alituisessa käytännössä, miten -selvästi saattoi nähdä: kellon, kaulaketjut, joitakuita sormuksia ja -rintaneulan; hän oli varmaan vast'ikään niistä luopunut. - -"Oletko häntä ennemmin nähnyt?" kysyi setä lyhyesti. - -"En milloinkaan; tiesin tuskin, että häntä oli olemassakaan." - -Tuo vastaus näytti rauhoittavan häntä; hän nousi ylös, kuitenkin yhä -kurtistunein kulmakarvoin, otti hattunsa sanoi: - -"Yrjö, minä en anna sulle milloinkaan anteeksi, jos olet vedonnut -Henrietten muistoon sellaisen eduksi, joka ei sitä ansaitse." - -"Seuraa muassa ja päätä itse!" oli tyven vastaukseni. - -Kaikeksi onneksi ei Otto ollut kotona. Yrjö setä loi terävän -ihmistuntijan-katseensa läpitunkevasti Klaaraan; hän näki heti, että -Klaara oli luonnollinen, teeskentelemätön. Kuivannäköisenä, ikäänkuin -vain jotakin asiaa toimittamassa, hän istui sohvalle ja antoi Klaaran -kehittää tuumansa, selvittää, kuinka paljon rahaa tarvitsisivat, kuinka -paljon hän toivoi saattavansa vuosittain maksaa, ja minkä vakuuden -hänen omaisuutensa antaisi, jos kuolemantapaus sattuisi. - -Setä oli nähtävästi liikutettuna ja lupasi auttaa, vaan ei kuitenkaan -voinut pidättää päästämästä pari katkeraa sanaa nuoresta tuhlarista. - -"Kiitän teitä hyvästä tahdostanne", sanoi Klaara pikaisesti, nousten -ylös, "vaan en saata vastaanottaa niin suurta hyväntekoa mieheltä, joka -rakastettua veljeäni halveksii." - -Se ei ollenkaan Yrjö setää pahoittanut; hän veti Klaaran leppeästi alas -viereensä. - -"No, noh, lapsi, ei niin kiivaasti; teidän tulee katsoa hieman läpi -sormien vanhaa juroa, joka kuitenkin tarkoittaa hyvää." - -Tuon pienen kinan ja sovinnon jälkeen antoi Klaara hänelle luettelon -omaisuudestaan, jonka setä tarkasti luki läpitse ja huolellisesti pani -lompakkoonsa, ikäänkuin se olisi ollut aivan tärkeä, lainmukainen ja -täysikelpoinen asiapaperi. - -He keskustelivat kauan keskenään; näytti ikäänkuin tuo vanha intoilija -ja nuori tyttö jo olisivat toisistaan pitäneet, ja kun me lähdimme, -niin Klaara, ennenkun setä saattoi estää, tarttui hänen ryhmyiseen -käteensä ja vei sen huulilleen. - -Matkaa varten oli paljo puuhaa; setä maksoi, minä pidin asioista -huolta, ja Annikki oli väsymätön antamaan hyviä neuvoja taloudentoimiin -melkein tottumattomalle Klaaralle. - -Me kävimme usein heidän luonaan; vielä useammin kävin minä yksinäni, -eikä viipynyt kauan, ennenkun minulle selvisi, että rakastin Klaaraa, -rakastin häntä niin hartaasti, kuin ainoastaan sellainen nainen saattaa -rakastetuksi tulla. - -Oli heidän lähtönsä edellinen päivä; sisässäni kuohui ja elämöi; en -saattanut kestää, minun täytyi puhua hänen kanssansa. - -Sinne tullessani oli hän yksin; hän seisoi akkunan ääressä ja itki, -vaan pyyhki heti kyyneleet ja hymyili minulle. - -Sana kuoli huulilleni; noille nuorille hartioille laskettu taakka oli -kyllä raskas muutoinkin, minulla ei ollut sydäntä sitä lisäämään; -en tahtonut eripuraisuutta hänen sieluunsa kylvää; hänen piti saada -kokonaan pyhään kutsumiseensa antautua. Sopikohan sitä paitsi minun -käyttää hyväntekijän-asemaani, vaikuttaakseni hänen tunteihinsa? Oi, -ei! Itsessä rakkaudessani löysin voimaa, minä rakastin häntä kyllin -suuresti, saattaakseni vaijeta. - -"Uskotteko", kysyi hän, "että me kerran tulemme takaisin?" - -"Sen uskon ihan varmaan; minä tunnen sen itsessäni; Jumala on tuova -teidät takaisin ystäväinne luo." - -"Jumala on ollut aivan armollinen meille, kun Hän on meille sellaisia -ystäviä antanut; te olette ollut meidän pelastaja-enkelimme, meidän -tulee teitä kaikesta kiittää." - -Hän oli tuskin sen sanonut, kun Yrjö setä tuli sisälle; hän oli hikinen -ja hengästyksissä vastoin tapaansa, ikäänkuin hän olisi rientänyt, -ajoissa ennättääkseen. Tuskaisesti vakoilevalla katseella, joka toki -sittemmin rauhoittui, silmäili hän vuoroin Klaaraa ja minua. - -Seuraavana päivänä saatoimme heitä laivalle. Milloinkaan en unohda -niitä monenlaisia, riitaisia tunteita, jotka tuolla matkallani -sielussani risteilivät. - -Otto oli tyyni, vaan hyvin totinen; kun tukkukauppijas Dahlin talon -ohitse kuljimme, niin hän painoi päänsä alas, vaan ei katsonut sinne -päin. Klaara koki kaikin voiminsa näyttää malttuneelta, vaan minä näin -kuitenkin selvästi, että hän oli syvästi liikutettuna ja murheisena. -Hänen kätensä oli käsivarrellani, tuo kätönen vapisi; vielä saatoin -puhua, silmänräpäyksen perästä se oli liian myöhäistä. - -Ja tuo silmänräpäys meni ohitse; Klaara syleili setää, ojensi minulle -kätensä ja meni sitte laivaan, veljen käsivarteen nojaten, ja he -purjehtivat pois pitkiksi, pitkiksi vuosiksi. - -"Seuraa minua kotiin", sanoi setä; "Jumala siunatkoon sinua, Yrjö, -sinä olet taistellut kuin mies; tule meille ja puhu suusi puhtaaksi, -huojenna sydämesi perinpohjin." - -"Sinä olet siis sen arvannut?" - -Annikki, joka oli seurannut höyrylaivalle, otti nyyhkyttäin -tukehtuneella äänellä vastatakseen: - -"Hyvänen aika, pikku Yrjö, sokeiksiko te meidät luulitte?" - -Minä menin heidän seurassaan, ja tuo vanhapoika sekä vanha -palveluspiika tulivat rakkauteni ainoiksi todistajiksi. - -Kuinka odotimme ensimmäistä kirjettä, kuinka pikaisesti se nielaistiin, -ja kuinka hitaasti se luettiin toinen kerta läpitse! - -Matka oli käynyt onnellisesti; Otto oli heti saanut työtä tuon -norjalaisen rikkaan pankkiirin konttorissa; Klaara oli toivossa saada -pienen koulun käymään. - -Kirje oli avosydämisesti, uskotusti, ystävällisesti kirjoitettu; -minun nimeni mainittiin siinä ystävällisimmästi useita kertoja. Se -teki minuun omituisen vaikutuksen; se ei oikein sointunut yhteen tuon -karttavan häveliäisyyden kanssa, jota hän, hartaasta seurustelustamme -huolimatta, aina oli minulle osoittanut. Oliko se hyvä vai huono merkki? - -Seuraava kirje oli enemmän juurtajaksainen; hän teki selvän -heidän tyynestä, levollisesta elämästään; hän puhui paljon veljen -ahkeruudesta, kestäväisyydestä ja hellyydestä; hänestä oli niin -tärkeätä kohottaa veljeänsä sedän silmissä. - -Kului vuosi, kaksi, kolme vuotta; omaiseni eivät käsittänet, miks'en -minä kihloihin mennyt; olihan minulla hyvä paikka -- se oli kummaa, se. - -"Eikö hän kuitenkin liene rakastunut?" sanoi tosin eräs vanha täti, -vaan kaikki toiset kielsivät. "Eihän hän ole allapäin, hän toimittaa -tehtävänsä ja ottaa osaa kaikkeen", ja niin teinkin, vaan Klaara ei -toki milloinkaan poissa ajatuksistani ollut. - -Minä kävin joka päivä Yrjö sedän luona. Hänen silmäinsä heikkoina -ollessa luin minä hänelle ja juttelin hänen kanssansa, vaan kuinka -hyvänsä keskustelun aloitimmekin, niin aina Klaaraan lopetimme. -Toisinaan hän otti esille Klaaran koristukset ja huvitteli kuni lapsi -niitä silmäillemällä. - -Heidän kirjeensä henkäili aina tyytyväisyyttä; kuitenkin haamoitti -Klaaran kirjeiden jok'ainoalta riviltä kotoikävä, mikä seikka minusta -oli varsin rauhoittavaa. Maksu tapahtui paljoa nopeammin kuin Klaara -oli luvannut, eikä kauan viipynyt ennenkuin viimeinen summa saapui -kahdessa kauniissa kukkarossa, "toinen rakkaalle sedälle" -- Klaara -nimitti häntä aina sedäksi -- "ja toinen rakkaalle Yrjölle." Niin, -sillä lailla kirjeessä oli, me silmäilimme toisiamme -- mitä se -merkitsisi; Annikki tarkasteli somatekoista kukkaroa, johon oli -lemmikkejä virkattu; se, arveli hän, oli hyvä merkki. - -"Minua ilahduttaa todella", sanoi setä, työntäen silmäinverhoa -takaisinpäin ja tarkasti laskien rahat, "että sain tämän takaisin. Se -olisi hukattavaksi ollut liian suuri summa; nyt on huimapää ne itse -maksanut; se on aivan kuin olla pitää." - -"Raha! Aina te ajattelette rahaa; teidän tulisi enemmän Yrjö herran -tulevaisuutta ajatella." - -"Ajattelenpa sitäkin, Annikki, ja seuraavassa kirjeessäni kysyn -Klaaralta, onko hänen sydämensä vielä vapaa." - -Olipa raskas ja pitkä aika, ennenkun vastaus saapui. Se kuului näin: - -"Siinä merkityksessä, missä te, setä, ajattelette, on -- ja on aivan -varmaan edelleenkin pysyvä -- sydämeni täydellisesti vapaana. Luulen, -että veljeni, te ja veljenpoikanne ovat siinä määrässä saaneet -rakkauteni, ett'ei ole mitään enää ylitse jäämisen varaa. Jahka vain -toivoni toteutuisi, jahka vain saisin taas teidät kerran nähdä, puhua -kanssanne, Tanskaani takaisin tulla! Nyt, kun Otto on voittanut -surunsa, nyt, kun hän on onnellinen, itsenäinen ja kunnioitettu, -ikävöin enemmän kuin ennen." - -"Hän ei rakasta minua, setä!" - -"Saattaa niin olla, poikani." - -Ovella kahisi, ja Annikki, joka oli kuunnellut, ilmaisi itsensä -pistämällä päänsä sisälle ja sanomalla: - -"Hän rakastaa teitä kuitenkin, Yrjö herra." - -Sillä välin meni veljeni Kristian naimisiin, ei paljoa myöhemmin olivat -sisareni häät, ja kaksi nuorempaa venyivät nopeasti. Fanny oli pieni -narrinsilmä, hän nimitti minua "vanhaksi Yrjöksi" ja kysyi, aioinko -sedän tavoin vanhaksi pojaksi jäädä. - -"Kenties; siitä ei varmaa tietoa ole; vaan sittehän saanen sinun -luonasi asua?" - -"Kyllä, kyllä! Ja me, mieheni, minä ja kaikki lapsemme olemme oikein -hyvät sinua kohtaan." - -Minun täytyi hymyillä hänen pitkänäköisyydelleen; äitini seisoi teetä -kuppeihin kaatamassa, hänkin hymyili. Oli niin miellyttävää, niin -kodikasta; minä katsoin kirkasta, porisevaa teekeittiötä, ja tuntui -ikäänkuin se olisi nuoresta, tummasilmäisestä tytöstäni laulanut. -Vasta nyt käsitin vanhaa setää: se laulu saattoi olla mielenrauhalle -vaarallista. - -Eräänä kylmänä talviaamuna, juuri kun olin toimilleni menemässä, astui -Yrjö setä omassa korkeassa persoonassaan ensi kerran huoneeseni. - -"Alkaa selvetä, ystäväni", hän sanoi, tyytyväisesti nyökäten; -"odotusaika on pitkä, vaan vihdoin se toki lopun saa. Minulla on hyviä -uutisia ystäviltämme. Kihlaus! Häät! No, noh ole levossa, kysymys ei -ole Klaarasta, vaan hänen veljestään. Hän nai isäntänsä tyttären ja -matkustaa sitte hänen kanssansa Norjaan, jossa Otto saa morsiamensa -isoäidille kuuluvassa isossa tehtaassa ylihoidon. Kevääksi he tulevat; -lapsi -- tarkoitan Klaaraa -- on ilosta aivan poissa suunniltaan. Tänne -he pysähtyvät kuukaudeksi hänen tähtensä; sitte he menevät kaikki kolme -Norjaan, jos ei, miten Jumalan avulla toivon, lujemmat siteet häntä -Tanskaan kiinnitä. -- Sinä näytät minusta niin arvelevalta, Yrjö." - -"Ajatteleppa, setä, jos nyt saisin hänet nähdä ainoastaan kadottaakseni -hänet ainaiseksi!" - -"Tiedä siinä tapauksessa kantaa kohtaloasi kuin mies. Mutta minulla on -kaikkein parhaimmat toiveet." - -Huhtikuussa olin neljätoista päivää sisareni luona; kun tulin sieltä, -niin menin heti setää katsomaan. Kaikki akkunat olivat kummakseni auki. -Annikin luuta hankasi voimakkaasti noiden salaperäisten huoneiden -lattiata, huoneiden, joilla oli niin suurenmoinen osa lapsuuteni -unelmissa. Ehdottomasti käänsin pääni toisaalle, ikäänkuin sinne -sisälle katsominen olisi ollut pyhyyden häväistys. - -"Tervetuloa, Yrjö! Silmäileppä ympärillesi huoneissa, täällä on tullut -maalatuksi ja seinät tapeteilla peitetyiksi; minä olen voittanut -kivuloiset haaveeni; ilo ja hauskuus tulevat taas saamaan sijan tässä -asunnossa..." Hän pysähtyi, ikäänkuin hän olisi tullut liian paljon -sanoneeksi, ja lisäsi kuivasti: "Tarkoitan, että tästä on tuleva -mieluisa asunto vieraillemme siksi kuukaudeksi, jonka he tässä maassa -viettävät." - -Mitä enemmän heidän tulemisensa aika lähestyi, sitä useampia epäilyksiä -Yrjö setä keksei. Hän, luullakseni, piti velvollisuutenaan valmistaa -minua mitä pahinta varten, ja hänellä oli senkin seitsemän jos ja mutta -saatavissa. Menipä niin pitkälle, että hän kerran kysyi: - -"Mutta oletko aivan varma, että sinä todella häntä rakastat?" - -"Olen, setä." - -"Kuusi vuotta on kulunut; hän on nyt kolmenkolmatta vuoden vanha, aivan -varmaan hän on muuttunut, kenties paljon muuttunut. Oletko sitä oikein -ajatellut ja siihen itseäsi valmistanut?" - -En tosiaankaan ollut; aina olin ajatellut häntä suloisena, lapsellisena -tyttönä, jolla oli mielenilmeiset kasvot. Mutta setä oli oikeassa; hän -oli luonnollisesti muuttunut, ei kuitenkaan paljon, toivoakseni. - -Oli toukokuun 27:s päivä; selkeämpää auringonpaisteista päivää ei ollut -milloinkaan ollut; me odotimme heitä iltapuolella junalla tulevaksi. - -"Minua ilahduttaa, että olet niin tyyni", sanoi Yrjö setä, kun astuimme -ylös asemahuoneen portaita, ja samassa hän katsahti minua, ikäänkuin -hän ei kuitenkaan oikein olisi tyyneyteeni luottanut. - -Se tulikin odottaissamme kovasti koetelluksi; vaan vihdoin toki tuli -juna; matkustajat tunkivat kiireisesti ulos. - -"Yrjö, ystäväni!" Otto likisti minua lämpöisesti vasten rintaansa; hän -oli muuttunut tanakammaksi, näytti miehekkäältä ja hyvännäköiseltä. -Hänen vieressänsä seisoi kaunis valkeanverinen nainen, hänen nuori -vaimonsa. - -Minä katselin Klaaraa nähdäkseni -- oliko se hän, joka Yrjö sedän -sylissä lepäsi? Oliko se todellakin hän? Tuo varteva tyttö rusottavin -poskin ja ilosta sädehtivin katsein -- oliko tuo nyt vaalea, murheinen -pieni Klaara? - -"Te ette varmaankaan enää tunne minua?" sanoi se ja kurotti minulle -molemmat kädet. - -Kyllä, minä tunsin hänet; mustat silmät olivat muuttumattomat. - -Hän tarttui käsivarteeni; mieleni oli yht'aikaa tuskallinen ja autuas. -Kärsimättömyys, levottomuus, pelko ja ilo taistelivat ylivallasta -rinnassani. - -"Sydämeni on niin täynnä", sanoi hän; "tuskin saatan kävellä kuin -tavallinen järkevä ihminen; tahtoisin suudella maata ja syleillä -kaikkia ihmisiä; saatatteko uskoa -- melkeen loukkaannun, nähdessäni -ohikäyvien niin välinpitämättömästi minua katsovan; olen kuni lapsi, -joka on kotiin omaistensa luo tullut. Oi, kuni musiikki korvilleni on -tuo kaikkialta kaikuva hyvä, vanha Tanskan kieli. -- Oletteko tekin nyt -iloinen, kun meidät takaisin saitte?" - -"Sanomattoman iloinen?" - -"Te olette melkein muuttumaton -- hieman tummempi, hiukkaa totisempi." - -Hän katsoi niin ystävällisesti ja ujostelematta kasvoihini; hänen -kätensä lepäsi turvaisesti kädessäni, ja kuitenkin oli minusta, -juurikuin olisimme enemmän toisistamme erotettuina, kuin milloin meret -meitä toisistamme erottivat. Minä rakastin häntä, hän piti minusta -- -mitähän sitte välillämme oli? Sillä jotakin oli siinä. - -"Kuinka herttaista", hän alotti uudelleen, "kuinka vaaleanvehreää ja -hymyilevää täällä lehtikujassa on! Katsokaa noita herttaisia ihmisiä ja -monia lapsia sekä suunnattoman suurta ruokakoria; he menevät tietysti -vehreään luontoon huvitteleimaan. Noin herttaisen hyväntahtoisia -kasvoja ei miettiväin amerikkalaisten seassa näe. Kuinka uhkeita -narsisseja ja sireenejä! Poikkeammeko tästä? Onko tuo kaunis talo -sedän?" - -Vanha rouva istui akkunan ääressä ja katsoi häntä; kissa katsoi häntä; -hän nyökkäsi ja heitti heille sormi suukkosia. - -"Suokaa anteeksi", hän sanoi minulle; "tuo teko ei tosin ollut sopiva, -vaan en voinut muuten olla." - -Hän oli hyvin kaunis, kun hän seisoi puutarhapaviljongissa, -matkapuvusta riisuttuna; hän oli hyvin ihana, kun hän vanhan, jäykän -herran kanssa pyöri ympäri, sanoen: - -"Antakaa minulle hyvä neuvo, setä kulta! Tuleeko minun nauraa tai -itkeä? Minulla on hartain halu tehdä kumpaistakin." - -Annikki tuli parhaimmissa juhlavaatteissaan ja julisti, että teepöytä -oli katettuna. Hän vilkutti silmiänsä Klaaralle, ikäänkuin tahtoen -sanoa: "tunnetteko vielä minua?" Ja hän tunsi! Onnellista Annikkia -tuli syleillyksi, kiitetyksi ja ylistetyksi niistä hyvistä ohjeista ja -neuvoista, joita hän taloutta koskevissa seikoissa oli antanut. - -Paljon ei nautittu, vaan sitä enemmän puheltiin! He kertoivat kaikki -kolme yht'aikaa, ja Klaaralla sitä paitsi oli tuhansia seikkoja -kysyttävänä. - -Oloni sisällä tuli tukehduttavaksi; minä menin ulos pieneen puutarhaan. - -Nyt oli tapahtunut se, jota niin kauan olin ikävöinnyt; hän oli tullut -takaisin; miksikä siis katkera toivottomuuden tunne sekaantui ilooni? - -Kuulin heidän nauravan ja juttelevan paviljongissa; vähän jälkeemmin -ovi avattiin, keveitä askelia kuului minua lähestyvän; Klaara tuli -luokseni, laski kätösensä olkapäälleni ja katsoi tutkien minua silmiin. - -"Minun on sydämmestäni sääli, luulen, ett'ette ole onnellinen. Minä -toivoin tapaavani hänetkin täällä." - -"Hänet? Kenet?" - -"Serkkunne, morsiamenne. Älkää vihastuko; Otto on kauan sitte uskonut -minulle sen, ja nyt toivoin, ett'ei se enään mikään salaisuus ollut." - -En vastannut hänelle sanaakaan, vaan riensin sisälle ja huusin Ottoa. - -"Sinä olet luuletellut sisarellesi, että minä olen kihloissa!" - -"Niin olen -- vaan kuulehan minua, ihminen, ennenkun minua tuomitset! -Klaaran ihastus sinuun paisui matkalla niin mahtavaksi, että se saattoi -minut melkein levottomaksi. Sinä olitkin tehnyt liian paljon meidän -hyväksemme, jott'en saattanut enkä tahtonutkaan sitä hillitä, vaan -vahingoittamattomaksi tahdoin sen mielelläni tehdä, ja sitä varten -keksein, että sinä olit salaisesti erään serkkusi kanssa kihloissa. -Suo anteeksi, Yrjö; sen tein, sisareni mielenrauhan pelastaakseni; -sitä paitsi pidin hyvin todenmukaisena, että sinä kerran nait jonkun -monilukuisista serkuistasi. -- Jos todellakin Klaaraa rakastat, niin -voihan sen epähuomion helposti selittää." - -"Jumala sen sinulle anteeksi antakoon, Otto!" Klaara seisoi samalla -paikalla, johon olin hänet jättänyt. Palattuani sanoi hän häveliäästi: - -"Älkää toki luulko, että minä tahdon teidän luottamustanne itselleni -pakottaa; minä pyydän anteeksi, jos olin tyhmänrohkea eli karttamaton; -olkoon harras ystävyyteni puolustuksenani." - -"Mielelläni te luottamukseni saatte; olen tosiaankin onneton, sillä -minun ja sen naisen välille, jota rakastan, on asettunut haamu. -Rakastettuni luulee sydämeni kuuluvan jollekin toiselle." - -"Noh, helpostihan se este on poistettu; rakastettunne on tuleva -vakuutetuksi asian totuudesta, hän on uskova teitä." - -"Suokoon Jumala, että ennustuksenne olisi tosi! Oton kertoma serkku on -se haamu, joka on teidän ja minun välille asettunut." - -Hän värisi, hän vaaleni; hänen katseensa muuttui tuskaiseksi; hän oli -aivan samannäköinen kuin hänet ensi kerran nähdessäni. - -"Siinä näette, Klaara, teillä ei ole uskallusta estettä poistaa, te -annatte kieltävän vastauksen." - -"En voi antaa myöntävää vastausta enkä kieltävätäkään. Suokaa minulle -anteeksi, olkaa kärsiväinen; se tuli niin äkisti, niin käsittämättä. -Ettekö siis milloinkaan...?" - -"En milloinkaan ole rakastanut ketään muuta kuin teitä. Älkää menkö -vielä! Luvatkaa minulle ensin, ett'ei se velka, jossa luulette minua -kohtaan olevanne, ole päätökseenne vaikuttava." - -"Sen lupaan!" Hän kumarsi päätänsä ja kiiruhti sisälle. - -"Kuinka kävi?" kysyi Yrjö setä. Kun kerroin asianlaidan, niin hän tuli -vihan vimmaan. - -"Enkö ollut oikeassa siinä, ett'ei sen miehen kanssa milloinkaan tule -mitään änttiin; nyt hän metkuineen pilaa meiltä koko ilomme! Äh! Minä -en siedä enää nähdä koko miestä. Sänkyyn minä menen -- sinä saat heitä -hoitaa." - -Ja setä meni sänkyyn, ja minun täytyi epätoivoisin mielin nuorten -puolisojen kanssa jutella. - -Yö tuli; kävelin edestakaisin puutarhassa; minulla ei ollut lepoa eikä -rauhaa; en saattanut tuota taloa jättää. - -Oi, kuinka vihasin tuota haamuserkkua! Todelliset serkkuni olivat -minua tarpeeksi vaivanneet; he olivat, lapsena ollessani, ilveilleet -minulle ja turmelleet leikkikaluni; nuorena miehenä olin velvoitettu -heidän kanssansa tanssimaan, kun he tanssisalin seiniä kaunistamassa -istuivat, pidoista heitä kotiin saattamaan, vieläpä toisinaan kaupungin -ulkopuolella heidän asioitansa toimittamaan. Heistä ei minulla ollut -milloinkaan muuta kuin kiusaa, ja nyt päällisen päätteeksi piti tuo -luuloteltu serkku tulla koko elämäni onnea hävittämään. - -Muistelin Klaaran käytöstä; nyt käsitin hänen vapaan, pakottoman -käytöksensä, hänen arastelemattoman ystävällisyytensä. - -Ja tähdet loistivat ja tuikkivat, vaan minun sieluni ei voinut ottaa -vastaan sitä lohdutusta, josta ne puhuivat. Silmänräpäyksen tuska oli -liian suuri, saattaakseni kohottautua kohden loppumattomuutta. - -Vihdoinkin koitti päivä; tuuli henkäili vilpoisesti; linnut alkoivat -visertää; aurinko oli noussut. Minä kuljin edestakaisin ja katsoin -asuntoa kohden; he tietysti nukkuivat siellä kaikki rauhassa. Vaan ei! -Puutarhan portti aukeni -- uskoisinko silmiäni? Klaara seisoi siinä. - -"En jaksa kärsiä", hän sanoi kainosti, "että minun tähteni niin levoton -olette, siihen ei teillä ole mitään syytä. Jumala parhaiten tietää, -mikä sija teillä sydämessäni on, vaan teidän tulee muistaa, että minä -olen teitä toisen omana ajatellut. Nyt pyydän vain hiukkasen aikaa, -saattaakseni tutustua onneeni." - -Hänen onneensa! Riensin häntä kohden, vaan hän oli jo hiipinyt pois. - -"Jos Yrjön naimisasia viipyi kauan", sanottiin omaisten keskuudessa, -"niin se tapahtui taas aivan äkisti, kun se tapahtui, olihan -tyttövunukka vast'ikään Amerikasta tullut!" - -Ja he pudistivat päätänsä; he eivät pitäneet siitä, että hän oli -Amerikassa ollut; se oli niin omituista, niin tavatonta. Kuitenkin, -kun hän tuli esitetyksi heille, niin hänen naisellinen, vaatimaton -olentonsa voitti kaikkein sydämet puolelleen. Kieltää ei voinut, -että hän oli aivan herttainen, ja sitte hänellä oli kymmenentuhatta -riikintaaleria myötäjäisiä; se oli niin kohtalaisesti, ei liian vähän -eikä liian paljon. - -Oli kaunis heinäkuun aamu; ruusujen ja jasminien lemu tunkeutui -huoneesen; kirkas teekeittiö porisi ja kihisi; Yrjö setä istui -kukkapöydän ääressä ja antoi lintuselle tuoreita kasviksia; puutarhan -portilla seisoi kaunis nuori vaimoni, ja puolittain ilkamoinen, -puolittain surumielinen hymy oli hänen huulillaan. - -"Mitä ajattelet, armaani?" - -"Ajattelen, kuinka lyhytnäköisiä me ihmiset olemme: kuutena pitkänä -vuotena olen joka päivä rukoillut Jumalaa sinun ja sinun serkkusi -puolesta, sen naisen, jota sinä rakastit, ja lähetin ajatukseni -etäiseen maahan rukouksilla, että hän tekisi sinut onnelliseksi. Itseni -puolesta siis rukoilinkin, Yrjö. Jos vain sinnepäinkään saattaisin -täyttää ne suuret vaatimukset, jotka hänelle sälytin, sillä suuria -vaatimuksia minulla oli." - -"Kuulkaappa, lapset", huudahti setä vilkkaasti, luoksemme saapuen; -"ei ole mitään, jota vihaan enemmän kuin unennäkyjä, unikuvia ja -kummituksia; jos siis tahdotte, että tuntisin itseni onnelliseksi -kodissanne, niin antakaa tämä olla viimeinen erä, milloin serkusta -puhutte." - - - - -Elisabet. - - -I. - -Päivä paistoi suoraan Vandkunstenin [pieni toripaikka Kopenhaminassa] -varrella olevaan saliimme. Veljeni nojautui, sikari suussa, ulos -akkunasta, koettaen keksiä vilahduksen Voldenin [Köpenhaminan -kaupunginvalli, puilla istutettu kävelypaikka] vehkeistä puissa. - -"Ilma on muutenkin tukehduttavaa, Kristian", sanoin minä; "sinun ei -tarvitse sitä inhottavalla sauhulla pahemmaksi tehdä." - -"Mitä nyt? Ulkopuolellahan minä poltan." - -"Mutta tuuli tuo sauhun takaisin. Odota huomiseksi, niin saat polttaa -vaikka koko päivän, jos haluat." - -Minä sanoin tuon hieman harmistuneella ja kärsimättömällä äänellä, -pannessani hienoja korko-ompeleita hatturasiaan. - -"Sinä puhut muulloin tavallisesti akkunaverhoista, Elisabet", jatkoi -Kristian hieman ivallisesti; "eiväthän ne siitä syystä vähemmän -turmeltune, että sinä pois lähdet?" - -"Jos äiti sallii akkunaverhojansa pilattavan, niin se on hänen oma -asiansa. Oh, kuinka lämmin täällä on! Tuntuupa herttaiselta päästä -maalle." - -"Äiti parka", jatkoi Kristian, sivellen kädellään muutamia hienoja -leninginliivejä, jotka pakattaviksi valmiina olivat, "varsin raskasta -työtä lienee tällaisessa kuumuudessa kaikki nuo vaatteet silottaa." - -Hän sanoi tuon varsin tyvenellä, melkein surkumielisellä äänellä, mutta -se suututti minua, ja kun vereni kuohui, niin vastasin kiivaasti: - -"Mitä siihen seikkaan tulee, niin muutamat tietyt henkilöt saattavat -varmaankin äidille aivan yhtä paljon vaivaa kuin minä; ainakaan ne -vaatteet, jotka tällä hetkellä silotinlaudalla ovat, eivät ole minun." - -"Ah niin, valitettavasti. Jumala tietää, että se minua syvästi -säälittää; mutta ajattele, Elisabet, ett'en minä parhaalla tahdollani -saata siinä työssä äitiäni auttaa. Kun ajatus kaikesta siitä, mitä -hän saa häärätä, alkaa minua liiaksi painaa, niin kiirehdin kirjaini -ääreen; joskushan kuitenkin on ahkeruuteni hänelle hyväksi tuleva." - -Hän heitti puoleksi poltetun sikarin kiivaasti pois, meni parilla -pitkällä askeleella toiseen huoneesen ja istui pian suuressa -nojatuolissa, aivan vaipuneena tutkimisiinsa. - -Kristian oli varteva ja hoikka. Hänellä oli tyyni, voimakas muoto, -totiset silmät ja lyhyeksi leikattu, ruskea tukka. Hän ei ollut kaunis, -vaan oli erinomaisen luotettavan ja rehellisen näköinen. Hänen ja -minun väli oli useimmiten jotenkin kireä, ja meillä oli tapana sanoa -tuon tuostakin toisillemme totuus, joka ei ollut aina meidän väliselle -sovullemme eduksi. Minusta näytti, että hänellä oli perheessä ylen -suuri valta, ja että hän liian paljon käyttäytyi perheenisän tavalla. -Eritoten se minua suututti, että hän hoiti rahavaroja, ja ett'ei mitään -rahamenoa saanut ilman hänen suostumustaan tapahtua. Se oli useiden -toivomusten haaksirikko, minä en tiennyt mitään enemmän sietämätöntä -kuin hänen lauseensa: "Sitä ilman saatat varmaan mielelläsi olla, -Elisabet." - -Hamasta isän kuolemasta -- Kristian oli silloin kuudentoista -- oli -hän ollut äidin neuvonantajana, tukena ja oikeana kätenä. Minä en -ajatellut, että hän kaikessa tässä osoitti suurta itsekieltämystä, -vaan sitä selvempänä oli minulla, kuinka usein hän minun aikeitani oli -ehkäissyt. - -"Tässä on rahaa matkaasi varten, tyttö kultani", sanoi äiti vähää -myöhemmin, antaen minulle lompakon (hänellä oli ensinnä ollut salainen -neuvottelu Kristianin kanssa, sen tiesin aivan hyvin). "Tuossa -sisimmässä osastossa on 20 taalerin seteli, jos syystä tahi toisesta -pulaan joutuisit; mutta mieluimmin se tulisi antaa kajoomatta olla, se -on hätä-apuraha, ymmärräthän." - -Hän lausui nuo viimeiset sanat vähän vastahakoisesti, puoleksi anteeksi -pyytäen, samassa minua ystävällisesti taputtaen. Me saimme useimmin -varoituksia sillä lailla; ankaraa tahi järkähtämätöntä puhetta äiti -harvoin, tuskimpa milloinkaan käytti. - -Äiti oli keskikokoinen nainen, hienoin, lauhkein, melkein surumielisin -kasvoin. Hänen olennossaan ja puvussaan oli jotakin somuutta ja -hienoutta, kuinka vaatimattomat hyvänsä ne kumpikin muutoin olivat. - -"Nyt olen pakannut sinun vaatteesi", jatkoi äiti; "minä toivon niiden -olevan hyvästi, Laura on auttanut minua." - -"Oh, sitte ne tietysti tulevat rypistyneiksi; Laura on semmoinen -hutilomainen tyttö." - -"Mutta äiti piti vaaria työstäni, Elisabet", selitti Laura sisko, -hiukkaakaan soimauksestani loukkaantumista tuntematta. - -Laura oli pitkä, hoikka, viidentoista vuotinen tyttö. Hänellä -olivat kirkkaat, mustat silmät ja kuoppaset poskissa. Hän oli kovin -kaino ja punastui pienimmästäkin syystä aina ohimoihin asti. Hieman -ajattelematon ja huolimatonkin hän oli, vaan mitä paras, hellin -sydän hänellä oli. Minua -- isoa sisarta -- hän piti etevämpänä ja -tahtoi kernaasti olla minulle mieliksi; minä sitä vastaan pidin häntä -huonompana ja annoin hänen palvella itseäni. Hän oli vielä aivan -lapsimainen, ja minä luulen varmasti, että hän salavihkaa leikitteli -vanhan, nenättömän nuken kanssa. Iloinen ja ystävällinen oli pieni -Laura aamusta iltaan. - -Teepöytä oli aivan kauniisti ja somasti ruokasalissa katettuna; -siinä oli kukkia, kirsimarjoja ja torttuja kuni juhlatilaisuudessa. -Juhana -- perheen nuorin -- saapui nyt juuri kotiin, tuoden suuren -pussillisen vieniläisleipää, vasta uunista tullutta, hän vakuutti. Hän -oli reipas yhdeksänvuotias poika, omenanpunaisin poskin, vilkkuvin -silmin ja vaalein, kähäräisin kutrin. Ainoana hänen elävyytensä -esteenä olivat läksyt, jotka saattoivat hänelle paljo pään vaivaa; jos -hän osasi ne, niin hän oli kuni persoonaksi muuttunut onnellisuus. -Hän oli äidin lellipoika, vaan minä en hänestä oikein pitänyt; hän -melusi liian paljon, paukutteli ovia tahi jätti ne auki ja päälle -päätteeksi vihelteli. Hänen suuri ruokahalunsakin suututti minua; koko -voileipäkasoja katosi nyt tuokiossa hänen lautaseltaan. - -"Jumala tietää, milloin taas ensi kerran näin yhdessä istumme", -alotti äiti, kuppeja järjestäissään. "Sinä, lapseni, jäät tietysti -koko kesäksi isoisän luoksi; mutta Lauran ripillelaskentaan sinä -luonnollisesti tulet kotiin, jos Jumala suo." - -"Sehän minun täytynee tehdä, äiti; eikä talvella olekkaan maalla -hauskaa." - -Lyhyt vaitiolo seurasi, jona aikana makeiset kulkivat seuran ympäri. -Äiti katkaisi taas äänettömyyden. - -"Menethän kai sinä, Kristian, sisartasi aamulla seitsemältä rautatielle -saattamaan?" - -"Olen ajatellut sitä", vastasi Kristian tuolla tyvenellä -hitaisuudellaan, joka aina suututti minua ja nytkin oli vähällä saattaa -minut vakuuttamaan, ett'ei kellenkään tarvinnut olla minusta haittaa, -minä kyllä saattaisin yksinäni mennä. Muudan kellon kilistys esti -onneksi vastaukseni. "Regiina serkku", ilmoitti pieni Laura. Kristian -ennätti töin tuskin huudahtaa: "Kas niin vain!" enkä minä ollut vielä -valmis vastaamaan: "Oi, niin hauskaa!" ennenkuin mainittu Regiina -oli jo sisällä keveänä ja miellyttävänä, somassa, vaaleanpunaisessa -leningissään, mustassa hatussa ja mantiljassa sekä päivänvarjostin -kädessä. - -"Istu, Regiina hyvä, ja juo kupillinen teetä seurassamme", pyysi äiti -ystävällisesti. - -"Kuka tällaisessa kuumuudessa mitään nauttia saattaa? en ainakaan -minä. Vaikka kenties hiukkasen kylmää vettä, jos tahdotte olla niin -hyvä, täti. Muuten koskee käyntini sinua, Betti; lähdethän sinä -huomenna Lehmukselaan, kuulen ma. Tervehdä isoisää tuhatkertaisesti! -Kolmen, neljän viikon päästä tulen teidän luoksenne. Sulhoni käy -silloin tätinsä luona, ainoastaan kaksi peninkulmaa sieltä; se sopii -oivallisesti. -- Ah, siinä on vesi!" - -Regiina kosketti lasia huulillaan ja kurotti sen sitte pikku Lauralle, -hiukan ja sievästi suuta murtaen, jolloin pienonen, punainen -kielenkärki tuli näkyviin. Hän näytti siten niin somalta. - -"Aadolfin täti aikoo panna toimeen tanssihuvit meitä varten, Elisabet, --- ajatteleppa, tanssihuvit vapaassa ilmassa! Oi, sinä pieni raukka, -jolla on niin ikävä kotona, miten iloinen minä sinun tähtesi olen!" - -Tuo viimeinen kuiskaistiin, luonnollisesti. Regiina ja minä -keskustelimme tavallisesti, kun hän meillä kävi, matalalla äänellä, -jota ei muu perhe kuullut. - -"Riisu mantiljasi, lapsi, ja istu; se on hauska Elisabetille." - -"Tuhannen kiitosta, mutta minä en saata; kello on jo paljon; minä -melkein pelkään mennä yksinäni Fredriksbergin puistokäytävälle." - -Hän heitti merkitsevän katseen Kristianiin, joka kuitenkin näkyi olevan -kokonaan kiintyneenä rapujen puhdistamiseen. Juhana sitä vastaan -vääntelihe levotonna tuolillaan, aavistaen kohtalonsa. - -"Juhana, pikku ystävä kultaseni, tahdotko saattaa minua? Hyvästi -kaikkityyni, hyvästi, rakas Elisabettini!" - -Hän niiasi veitikkamaisesti, suuteli minua ja kiiti sitte keveästi -pitkin portaita, seurassansa itkemään valmis Juhana, joka tuskin sai -aikaa kuiskaista: "Minä en ole vielä läheskään ravittu, äiti", samassa, -kun hän lautasensa pois pani. - -"Ompa hauskaa, että sinä ja Regiina saatte toisianne tavata, Elisabet -kultani." - -"Pidätkö sinä Regiinasta, äiti?" kysyi Kristian kuivasti. - -"Hän ei minua oikeastaan miellytä, vaan ovathan he ystävät, eikä -Kristiina tädin seura saata mitenkään olla kahdeksantoista vuoriselle -tytölle kylliksi. Minä en tiedä vähintäkään pahaa Regiinasta; me emme -saa ylen ankaria olla." - -"Maailma on olemassa yksin hänen tähtensä", jatkoi Kristian -levollisesti. "Poika parka, ei sanaakaan anteeksipyynnöksi siitä, että -hän ajoi hänet pois teepöydästä!" - -Äiti vastasi vain lisäämällä puita tuleen teekyökin alle sekä -vehnäleivän palasen siihen melkoiseen läjään, joka jo ennen Juhanin -lautasella oli. Kului useita tunteja, ennenkuin hän tuli takaisin, -punaisena, hengästyneenä ja suuttuneena. - -Ensinnä minun täytyi saattaa hänet kotiin ja sitte taas juosta -Köpenhaminaan noutamaan nuottipinkkaa, jonka hän oli unohtanut. Hänpä -on oivallinen serkku! Kolmessa, neljässä paikassa minun täytyi kysyä -turhaan, ennenkuin sain niitä, ja sitte takaisin Fredriksbergiin -mokomien nuottien kanssa; mutta milloinkaan en enää mitään sellaista -tee, en milloinkaan! Herttainen, pikku Juhana! kun hän tahtoi minut -mukaansa saada, ja tuskin kiitosta, kun takaisin tulin; niin, sepä -kyllä on herttaista --, ja kuinka minä nyt ehdin kieliopin huomiseksi -oppia! - -Seuraavana päivänä itkivät sekä äiti että Laura, kun heille hyvästi -sanoin. Kristian sitä vastaan näytti levolliselta ja tyytyväiseltä; -hänestä ne varmaankin olivat kovin tarpeettomia kyyneleitä. Juhana -nukkui vielä korvallaan; kielioppi oli päänalaisen alle pantuna -toivossa, että unen hyvä henki läksyn pieniin aivoihin ajaisi. -Palvelustyttömme, mitä häneen tulee, kantoi nähtävästi kirkastuneella -muodolla kapineeni ajopeleihin; eipä ollut vähäinen hauskuus päästä -useaksi kuukaudeksi vapaaksi perheen oikullisimmasta ja vaateliaimmasta -asukkaasta. - - -II. - -Vanhat, valtavat lehmukset, joiden mukaaan Lehmukselalla oli nimensä, -olivat täydessä kukassa; tuuli toi niiden lemun vastaani, kun vaunut -vierivät kohden punaista rakennusta, joka vihannuuden läpi niin -ystävällisesti tirkisteli. Isoisä itse seisoi oven ulkopuolisilla, -suurilla kiviportailla ja huiskutti nenäliinallaan. Hän oli varteva, -hartiakas vanha herra, vilpittömin, hilpein ja hyväsydämisin kasvoin. -Sanottiin, että hän oli Thorvaldsenin näköinen, joka miellytti -häntä suunnattomasti, niinpä pieninkin viittaus siihen suuntaan -voi hänet parhaimmalle tuulelle saattaa. Varmaankin saattaaksensa -tuota yhtäläisyyttä huomattavammaksi, oli isoisän alaspäin käännetty -paidankaulus jotenkin leveä ja hänen kaunis, valkoinen tukkansa -taiteellisesti järjestetty. Muuten oli koko hänen olennossaan -sotilaan ryhti ja käytös. Suorana ja solakkana hän seisoi, huolimatta -vanhuudesta ja siitä, että hän oli invaliiti: luoti vuodelta 1848 oli -vielä sääressä -- niin ainakin hän väitti -- ja teki sen kankeaksi sekä -käynnin varsin vaivaloiseksi. - -Isoisä oli kuusi vuotta sitte ollut pari viikkoa Köpenhaminassa. -Hän kävi silloin joka päivä meitä katsomassa ja toi aina muassaan -äärettömiä tötteröitä namusia, joita äiti turhaan pyysi hänen kätkemään -ja pienissä osissa jakamaan. "Heidän pitää saada tarpeeksensa" -- sanoi -hän aina meidän suureksi riemuksemme; -- "onhan se hauskaa, että niin -pieni saattaa lapsia ilahduttaa!" - -"No, siis vihdoinkin saamme sinut tänne, pienokainen!" Isoisä likisti -minua sydämellisesti leveätä rintaansa vastaan, piti sitte minua -käsivarren mitan itsestään erillään ja silmäili minua kauan. - -"Eipä näytä pahalta, vai kuinka, Kristiina?" Viimeiset sanat olivat -tarkoitetut hänen tyttärelleen, jota minä en ennen havainnut. Kristiina -täti seisoi puoliksi oven takana. Hänen leninkinsä oli tummanharmaa, -vanhanaikaista tekoa. Kaulassa hänellä oli pieni lumivalkoinen huivi -ja aivan samallainen päässä, leuan alle solmittuna. Harmahtava tukka -oli sileästi alaspäin poskia kohden kammattuna. Hän oli melkoisen -pitkä, laiha ja jäykkä. Otsa oli ryppyinen, ja syvässä olevain, -harmaanruskeiden silmien ympärillä näkyi punahtava vivahdus, ikäänkuin -hän olisi äskettäin itkenyt. Koko hänen kasvoinsa muoto oli paljoa -vanhempi kuin isoisän; katsanto ei myöskään ollut ystävällinen kuin -hänen, pikemmin luotansa karkoittava, ja vaikka hän oli nähtävästi -liikutettuna minun näkemisestänsä, niin näytti kuitenkin, ikäänkuin hän -tahtoisi estää kaikkea tuttavallisuutta minun puoleltani. - -"Minä toivon, että hän on hyvä tyttö", kuului hänen vähän oikaiseva -vastauksensa isoisän kysymykseen. - -"Luonnollisesti hän hyvä tyttö on, se tulee itsestään." Isoisän ääni -oli kärsimätön. - -"Tule luokseni taas, Elisabet; tosiaankin, sinä olet isäsi näköinen!" - -Hän kietoi rakkaasti käsivartensa vyötäisteni ympäri ja vei minut -saliin. - -"No, kuinka on veljesi jaksanut, tyttö kultani, sittekun hän viime -vuonna täällä oli? Se oli naurettava nalikka!" - -"Aivan kunnioitettava nuori mies", väitti Kristiina täti. "Niin, sepä -juuri on onnettomuus, täti; Kristian on niin hirveän kunnioitettava." - -"Kuuleppa vain häntä", sanoi isoisä, tyytyväisenä hymyillen; "oikea -kirjanmärehtijä on hän varmaan, vai kuinka?" - -Aivan häijysti oli minulta, vaan minä en saattanut vastustaa halua -halventaa Kristiania hiukkasen ja tehdä häntä hieman naurettavaksi. Se -huvitti isoisää, ja hän ilmoitti äänekkäästi suostumuksensa. Tädin koko -olento, kiinni puristetuista huulista aina levottomaan käteen asti, -osoitti päinvastoin tyytymättömyyttä, joka kuitenkin vain kiihotti -minua jatkamaan. - -"Minä en milloinkaan olisi puhunut pahaa veljestäni, sinun isästäsi", -hän sanoi lopullisesti, "ja hän yhtä vähän minusta. Muuten arvelen, -että se, joka soimaa sitä, joka oikeastaan on kiitoksen arvoinen, -alentaa ainoastaan itsensä." Tuon lausuminen saattoi varovalle, -harvasanaiselle Kristiina tädille nähtävästi suuren ponnistuksen. -Isoisä hymyili ilkkuvasti. - -"Lirinlolua! Jos niin pääsi mukaan kävisi, Kristiina, niin kuoltaisiin -paljaasta kunnioitettavaisuudesta ja ikävyydestä. Tässä, Elisabet, on -puutarhapaviljonki ja uusi veranda, minun ylpeyteni. Saatatko nähdä -Dannebrogia [Tanskan lippu] kunnaalla alhaalla puutarhassa? Me olemme -nostaneet lipun pienen vieraamme kunniaksi. Ole nyt kuin kotona, lapsi, -minä tarkoitan kotona sanan täydessä merkityksessä ja tahdon tulla -ymmärretyksi. Teeskentelyä ja kömpelöä häveliäisyyttä en saata kärsiä." - -"Siis tahdon heti poimia pari ruusua ja panna hattuuni, isoisä. Minä -rupesin haluamaan niitä jo vaunuista puutarhaan tähystäissäni." - -"Siitä minä pidän! -- Miellyttävä lapsi, kunniani kautta!" - -Viimeiset sanat kuiskaistiin tädille, minun kiitäissäni yli -ruohokentän, vaan minä kuulin ne toki selvästi. - -Oikeastaan olivat ruusut minusta jotenkin arvottomia, ja minä poimin -niitä etupäässä isoisääni miellyttääkseni. Kun minulta siihen -aikaan kokonaan puuttui vakavaa luonnetta, niin tavallisesti koetin -miellyttää niitä, joista pidin, ja joiden seurassa olin. Harvat -ystäväni pitivät siitä syystä minusta paljon; minun olemistavassani -he saivat jonkunlaisen heijastuksen -- jos niin saan sanoa -- omista -mielipiteistään. Kotona sitä vastaan en koettanut milloinkaan -miellyttää, ja ainoastaan siellä tuli itsekäs luontoni esille. -Vilpillinen en toki oikeastaan ollut; minä seurasin muiden ajatusjohtoa -väärin käsitetystä kohteliaisuudesta, suuresta huikentelevaisuudesta ja -kaikkeen uuteen mieltymisestä. - -"Olisi parempi, jos Elisabet poimisi puhjenneita kukkia; pensasten -kukoistaminen on tuolla lailla pian kokonaan ohitse." - -Kauhistuksella oli täti nähnyt sen hävityksen, jonka olin tehnyt. - -"Anna hänen ottaa nuput, Kristiina, onhan hän nuppu itsekin." - -Isoisä silmäili tyytyväisenä ruusunnuppuista täyteläistä seppelettä, -joka oli hattuni ympärillä. Kumpikaan meistä ei ajatellut, että -huomennakin oli päivä, ja että ruusupensaat joskus voisivat kukattomina -olla. - -"Sinulla on varmaan hyvästi nälkä", hän virkkoi; "jospa vain saisimme -sinun mieliherkkujasi päivälliseksi. Sanoppa minulle nyt vilpittömästi, -mitä mieluimmin haluaisit?" - -"Oi, isoisä, näin maalla tekee mieli luonnollisesti hernesoppaa, -paistetuita kananpoikia uusien perunain kanssa sekä mansikoita." - -Tuon sanoin taas häntä miellyttääkseni ja onnistuin. - -"Oikein! Hän on, totta vie, oivallinen. No, Kristiina, mitä on sinulla?" - -Kristiina täti näytti varsin närkästyneeltä, vaan vastasi toki varsin -tyvenesti: - -"Me emme syö jokapäiväisruokana milloinkaan kananpoikia, -- -vuonanpaistia." - -"Sitte, lapseni, saat tyytyä ensimmäiseen ja viimeiseen ruokalajiin, -jotka arvasit oikein." - -Isoisä lähestyi sitte, ikäänkuin tahtoen ottaa minun käsivarteni, vaan -ajatteli toki ja sanoi hyväntahtoisesti tyttärelleen, joka pysyi vähän -takapuolella: - -"Mihinkä menet, Kristiina? Etkö tahdo auttaa ukkoa astua kömpimään, -miten tavallisesti? Pikku prinsessa voi lentää edellä." - -"Onko tämä sinun muotokuvasi, isoisä?" Minä pysähdyin Thorvaldsenin -suuren muotokuvan eteen. - -"Weijari! Tiedäthän kyllä, kenen muotokuva se on." Isoisä näytti -erinomaisen riemastuneelta ja tyytyväiseltä. - -Päivällisen jälkeen riensin yksinäni alas puutarhaan ja sieltä tien yli -pitkin pienen, kaltaisen puron vartta, joka hedelmällisten peltojen -ja niittyjen välitse luikerteli. Oli oikea sydänkesän päivä; päivä -paahtoi polttavasti, vaan rannalta hengitti virvoittava leyhkä. -Korkealla purjehtivat kirkkaalla, sinisellä taivaalla vaaleat hattarat. -Viljapellot lainehtivat kuni vesi, muutamat jo kellertävinä, toiset -varsin vehreinä, joukko elokaunokkeja ja unikkoja seassa. Purolla oli -tavaton kiire joutua alas mereen; tuuli suhisi pajan viereisissä, -korkeissa poppeleissa, ja pieni, iloinen varsa tanssi niityllä; minä -olisin niin halusta sitä taputtanut, vaan kun lähestyin, niin emä -kutsui sitä pitkällä, tuskallisella hirnunnalla, ja silloin se lähti -emänsä luokse. Oi, kuinka selvästi muistan, miltä kaikki näytti tänä -iltapuolena, jolloin ensikerran nuo seudut näin! Rääsyinen poika istui -aidalla ja pujotti mansikoita korteen; poika oli paljain jaloin, -hänellä olivat mustat, pienoset sormet eikä suinkaan puhdas vaan -sydämellisen iloinen muoto. - -"Kuka mansikat on saava?" - -"Oh, en tiedä." - -"Turhia puhut! Tiedäthän sen kyllä." - -"Äiti, tiedän mä." - -Läpitseni kävi ihmeellinen tunne, ja oman äitini kuva seisoi -silmänräpäyksen melkein soimaavana edessäni; vaan minä riensin -eteenpäin ja unohdin pian pienen pojan ynnä kotona olijat kaiken sen -ihanuuden tähden, jota ympärilläni näin. Polku oli johtanut minut -metsään. Molemmin puolin kohosi korkeita jyrkänteitä, ja niiden -välistä, suoraan edessäni, näkyi ranta, hohtaen kuni hopea, kuohuen -ja kohisten. Monta laivaa oli merellä, ja valkoiset purjeet paisuivat -vinhasta tuulesta. - -Siellä oli ihmeellisen ihanaa, ja minä olin pian kulkeva täällä -Regiinan kanssa ja näyttävä hänelle kaikki nuo kauniit paikat; ja -tanssihuvit sitte herraskartanossa -- tanssihuvit! - -Ehdottomasti aloin hyräillä tanssisäveltä ja pyörähdellä ympäri. -Samassa kuului ylhäältä jyrkänteeltä varoittava koiran haukunta, ja -suuri, ruskea koira tuli näkyviin, selvästi suurimmassa määrässä -minun käytöksestäni suuttuneena. Peljästyin pahanpäiväisesti; kuinka -lapsellista ja tyhmää tanssia yksinään! Mitähän, jos joku olisi nähnyt -sen! -- Olin kuulevinani heikon vihellyksen, sitte katosi koira, ja -kaikki oli hiljaa. Tuokion kuluttua kahisi taas pensaiden välissä, ja -kahden-, kolmentoista vuotinen tyttö tuli juosten rinnettä myöten, -suuri tyhjä ämpäri kädessä. - -Nyt äkkäsin, että pieni, viheliäinen hökkeli oli siellä ylhäällä puiden -välissä. Lapsi juoksi puroon pistäytyvälle kivelle ja täytti ämpärin -purosta. Se oli pieni kirpulaposkinen olento, oljenkeltaisin hiuksin -ja valkein kulmakarvoin. Hänen pukunsa näytti kuitenkin kaikessa -köyhyydessään olevan oivan siisti. - -"Oliko se sinun koirasi?" kysyin minä, koskettaen päivänvarjostimellani -hänen olkapäätänsä. - -Hän kutistui kokoon, läikäytti puolen vedestä maahan ja loi minuun -peljästyneet, tuntehikkaat, siniset silmät; sitte hän pudisti useaan -kertaan päätänsä, ikäänkuin ei hän olisi minua käsittänyt, täytti -ämpärin uudelleen ja kulki varovasti ja näppärästi ylös pitkin jyrkkää, -melkein pystysuoraa polkua; puun juuret, jotka polun yli edestakaisin -kiertelivät olivat hänen astuiminaan; minä luulen, ett'ei hän pannut -maahan pisaraakaan. - -Miten ihanaa! Vartevia, solakoita pyökkejä muhkeine latvoineen oli -hamaan jyrkänteen äärimmäiseen reunaan asti -- rantakin täytyi olla -komea nähdä meren puolelta; -- keltaiset kaprifoliot pilkistivät -tummain tammenlehtien seasta; pieniä, punaisia neilikoita loisteli -metsän rinteessä; kaikkialla ylvästeli vaaleanvehreitä sanajalkoja -komeimpien päivänvarjostimien näköisinä. Minä poimin jättiläiskimpun -ja kiirehdin sitte takaisin kotiin. Auringon säteet lankesivat vinoon -puiden runkoja pitkin; kello mahtoi olla paljon. - -Kummastuksekseni näin tuon suuren, ruskean koiran aivan levollisena -puutarhapaviljongin ovella. Se oli sama, minä en saattanut erehtyä. -Kun lähestyin, alkoi se murista, vaan tällä erällä enemmän kysyen kuin -suutuksissaan. - -"Hiljaa, Hektor! hiljaa poikani!" - -Tuon käskyn jälkeen laskeutui se kuuliaisesti alas ja antoi minun -esteettä käydä ohitse. - -Isoisä istui pelaamassa sakkia muutaman vieraan herran kanssa. Sisään -astuessani nousi tuo vieras ja tervehti kohteliaasti. Sillä olivat -miellyttävät, tunnokkaat kasvot, ja se näytti olevan kahden tahi -kolmenneljättä vanhan. Suun tienoissa leikki vieno, lähes havaitsematon -hymy, josta päätin, että hän oli nähnyt minut ennen ja tunsi minut. - -"Istukaa, istukaa rakas pastori, se on vain lapsi! -- Te ette usko, -kuinka iloiseksi tulin, kun sain pienen pojantyttäreni tänne. Minä -rakastan nuorisoa, eloa ja hauskuutta, ja minä olen jo edeltäkäsin -antanut hänelle luvan kääntää ylösalaisin koko talon. Mutta hyödyllisiä -asioita hänen myös pitää oppia; ota tuoli ja istu tänne, pienonen! ja -koeta seurata peliä." - -Minua hieman loukkasi ja suututti, että isoisä kohteli minua noin vain -kuni lasta, vieläpä vieraan, läsnäollessa. Niin mahtavalta suuren -rouvasihmisen arvokkaisuudella, kuin minulle mahdollista oli, otin -tuolin ja siirtäydyin pelaavien luo. - -"Suokaa anteeksi, herra majori; neiti Hjort varmaan mielellänsä -järjestäisi kukkansa ensin." - -Pastori osoitti suurta kukkakimppua, jonka olin eräälle pöydälle -heittänyt ja sitte unohtanut. - -"Teeskentelijä!" sanoi isoisä, sydämellisesti naurahtain. "Hän itse, -Elisabet, ei jaksa nähdä, että kukat saavat kuihtua; no, saatatteko -sitä kieltää?" - -"En peräti", vastasi hän, naurahtaen myöskin. "Kenties se on minun -omituisuuteni; mutta minua oikein vaivaa, kun näen kukkia noin -virumassa. Jos niitä on nyhdetty pois oikeasta kodistaan, niin tulee -ainakin huolehtia, etteivät ne surkastu." - -"Mitä sanot, Betti, eikö hän puhu, ikäänkuin ne olisivat eläviä -olennoita? Niin, kukat ovat hyvän pastorimme keppihevosia. Jos hän -kulkee vieraassa puutarhassa, jossa rikkaruohoja on, niin hän muitta -mutkitta nyhtää ne pois, ja jos on hyötyvesoja, niin hän heti ottaa -pienen, terävän linkkuveitsen, joka erittäin sitä tarkoitusta varten -on taskussa, ja leikkaa pois. Vesikannun ja vesisäiliön hän osaa hakea -ja käyttää niitä, vaikkei hän milloinkaan ennen olisi talossa ollut. -Jumala armahtakoon sitä, joka hänen kasvejaan vahingoittaisi, sillä -muuten, vaikka hän on sävyisin ihminen maan päällä, en mene kenenkään -puolesta vastaamaan. Mitä pidätte luonteenne kuvauksesta, pastori Birk? --- niin, minun tulee lisätä, että hänellä on sama halu puhdistaa, -leikata hyötyvesoja ja kastaa kanssaihmistensä sieluissa kuin heidän -puutarhoissaan." - -Isoisä naurahti uudestaan; pastori näytti totiselta. - -"Kun vain voisi täyttää toimensa oikein, herra majuri, erittäinkin -viimemainitussa suhteessa", hän sanoi. - -Niin naurattavaa! Se oli jotakin, jota sopi Regiinalle puhua, ajattelin -minä. Mutta kuitenkin oli ikäänkuin kukat olisivat saaneet silmissäni -suuremman arvon, ja minä kokosin ne suurella huolella, ainoata -korttakaan unohtamatta. Sitte etsein Kristiina tädin, saadakseni niille -vaasia. - -Hän seisoi varastohuoneessa ja pani vaatteita kauniisen, -vanhanaikaiseen liinavaatekaappiin, joka näytti kokonaiselta huoneelta. -Miten mallikelpoisesti järjestyksessä siellä kaikki oli, ja miten -toimekkaalta ja mahtavalta täti totisin kasvoinensa näytti! - -"Viistoista, kuustoista, kuustoista, kuustoista;" hän etsi korista -salveteille jatkoa, ja minun pyyntöni tuli selvästi aivan ajattomalla -ajalla. Äkeätä vastausta, jota hänen kasvonsa ilmoittivat, ei -kuitenkaan tullut. Kristiina täti ei juuri milloinkaan antanut -huonolle tuulellensa valtaa; mutta sen näki toki varsin hyvin, ja se -pakollinen muoto, minkä hänen kasvonsa siten saivat, teki varsin ikävän -vaikutuksen. - -"Jos tahdot Elisabet, seurata minua kyökkikamariin", hän sanoi, "niin -saat katsoa, onko meillä, mitä tarvitset, vaan tuskin uskon sitä." - -Miten somasti heidän lasinsa ja posliininsa olivat asetettuina! -Ei missään pienintäkään tomun hiukkaa. Lopullisesti löysin kaksi -vanhanaikaista vaasia, jotka olivat runsaasti kullatut vaan raskaat ja -muodottomat. - -"Ole varova niiden kanssa, Elisabet! Minä tuskin tiedän, jos--" - -Mutta minä olin jo tiessäni. - -"Isoisä, nämät saan lainata, jos olen hyvin varova niiden kanssa. -Eivätkö ne ole hyvin kauniit?" - -"Ne ovat inhottavat! Saat minulta jo edeltäpäin anteeksi, tyttöseni, -jos niille vahinko sattuu." - -Täti oli seurannut minua; hän seisoi ovella ja oli murheisen näköinen. - -"Niihin vaaseihin liittyy muistoja", hän sanoi hiljaa. - -Isoisä nousi kiivaasti ylös. - -"No, Jumala suokoon, että kaikki muistot saattaisi yhtä helposti -hävittää kuin nuo vaivaiset vaasit!" - -Kristiina täti tuli varsin vaaleaksi ja vastasi syvästi loukatulla -äänellä: - -"Se oli sinun lahjasi äidille hänen viimeisenä syntymäpäivänään." - -"No, sitte ne eivät aivan edullisesti todista minun -kauneudentunnostani." - -Isoisä katui kiivastumistaan ja käveli levotonna edestakaisin. - -"Niin, muisto saattaa itsessään mitättömänkin pyhittää", sanoi pastori -sydämellisesti. "Jättäkäämme vaasit sen hellään käteen, joka niin -uskollisesti vanhoja muistoja suojelee. Minulla on monta kukka-asetinta -kotona, paljoa enemmän kuin tarvitsen, ja minä saanen luvan huomenna -ottaa mukaan pienen vaasin ja korin neiti Elisabetille. Saattavathan -kukat siihen asti tyytyä vatiin." - -Myöhempään illalla, kun seisoin verandalla ja ihmettelin -auringonlaskua, tuli pastori Birk luokseni. - -"Teidän kotinne tuntunee kovin tyhjältä tänään?" hän sanoi -ystävällisesti. - -En käsittänyt häntä heti, ja silmäilin ylöspäin kummastuneena. - -"Vanhimpana tyttärenä olette varmaankin kodin sielu ja melkein -välttämätön rouva äidillenne sekä kaikille." - -Kävi ikäänkuin huokaus läpi sieluni, kun hän sanoi tuon, hänen -selkeä, luottava katseensa minuun kiintyneenä. Havaitsin, että hänen -olettamisellansa oli kokonaan väärä suunta, ja että hän sen mukaan -arvosteli minua. Kenties minun olisi tullut häntä oikaista, vaan -minulla ei ollut rohkeutta eikä halua. - -"Teidän pienet velvollisuutenne tulevat tietysti myöskin joka päivän -hetki mieleenne; oi, sen saatan niin hyvin käsittää. Mutta saattepa -velvollisuuksia täälläkin, neiti Hjort; eräs tehtävä odottaa teitä." - -Hän hiljensi ääntänsä: - -"Olen varronnut teidän tänne tuloanne ja sitä, että saisin tuon seikan -teille esittää. Saahan perheen vanha ystävä puhua suoraan?" - -"Oi, saa luonnollisesti; se on ilahuttava minua." - -Mitähän se olisi? Olin kuin pilvistä pudonneena. Tulisiko minun siis -tehdä täällä mitään muuta kuin huvitella itseäni? - -"Olette jo tietysti havainnut", virkkoi hän, "ett'ei isoisänne ja -tätinne suhde ole aivan sellainen kuin toivottava olisi?" - -"Minä pidän tuhat kertaa enemmän isoisästä", keskeytin innokkaasti. - -"Hän onkin paljoa miellyttävämpi iloisella luonnollaan ja -viehättävällä, rakastettavalla olennollaan; mutta teidän täti parkanne -on niin onneton! Tietänette että hänellä nuoruudessaan oli suuri suru? -Hamasta siitä ajasta on hänen mielensä ollut katkera ja epäluuloinen." - -"Hänen sulhasensa rikkoi kihlauksen, olen kuullut", vastasin säälivällä -äänellä, vaan itsekseni ajattelin, että hänen sulhasensa oli tehnyt -oikein. Kukapa Kristiina tädin kanssa elää saattaisi? - -"Niin, ja ilman pienintäkään syytä, sanotaan. Melkein samaan aikaan -kuoli hänen äitinsä, eikä ollut ketään, jonka luona hän olisi sääliä ja -lohdutusta löytänyt. Majuri väsyi tuohon hyödyttömän surun alituiseen -mietiskelemiseen. 'Se mies ei, sieluni kautta, ole sen arvoinen; kiitä -Jumalaa, että pääsit hänestä', sanoi tavallisesti majuri. Isoisänne on -hyväsydäminen, jalo mies, ja jos hänen voimassaan on, niin hän tahtoo -pyyhkiä kyyneleet ja haihduttaa huolen. Sitä vastaan hän ei voi sitä -hiljaisuudessa kärsiä ja kestää; jos hänen on sitä mahdoton poistaa, -niin hän välttää sitä." - -Millä lämmöllä ja innolla hän puhui! Miksi häntä Kristiina tädin suru -oikeastaan koski? Olihan hän hänet vasta paljoa, paljoa myöhemmin -tuntemaan tullut, kuinka oli mahdollista, että se saattoi niin hänen -mielessään maata? - -"Tätinne on nyt kaiken hartautensa isään kääntänyt, pitää huolta hänen -mukavuuksistaan, hoitaa hänen taloaan, sanalla sanoen, elää vain -häntä varten. Majuri ei kuitenkaan ole sanottavan kiitollinen siitä; -eloisuutta ja iloa hän ennen kaikkia vaatii, mutta kuinka täti raukka -saattaa antaa sitä, jota hänellä ei ole? Se tapa, jolla isoisänne -teitä tarkkaa ja ylistää, leikkaa tätiä tietysti sieluun asti; hän, -teidän täti parkanne, on kovin mustasukkainen. Ja nyt, neiti Hjort, -tämän sanottuani minun tuskin tarvinnee mainita, mikä teidän tehtävänne -olisi: isä ja tytär täytyy saattaa lähemmä toisiaan ja hän, tätinne, -vetää takaisin elämään, josta hän on melkein kokonaan pois vetäytynyt." - -"Mutta Kristiina täti varmaankin paheksii minua; hän ei ole ollenkaan -ystävällinen." - -"Hän pelkää tulevansa takaisin sysätyksi; teidän tulee ensi askel -ottaa, niin hän on pian sydämensä avaava. Hänen sieluunsa on hiipinyt -ihmeellinen epäluuloisuus; hän on äärettömän arka pilanteosta, ja hän -oikein kammoo nuorten naurua. Kas niin, nyt olen pannut asian hyviin -käsiin ja tunnen itseni levolliseksi." - -En tiennyt, mitä olisin vastannut ja taputin neuvottomana Hektorin -kaunista, ruskeata päätä. Hän siis oletti varsin varmaksi, että minä -innolla ryhtyisin esitettyyn tehtävään enkä mitenkään saattaisi sanoa: -"Minä en vähintäkään välitä Kristiina tädistä; minä en ole milloinkaan -toden perästä ajatellut ilahuttaa muita kuin itseäni." - -Heti senjälkeen jätti pastori iloisesti isoisälle hyvästi, asetti -tuolin tätiä varten, joka seisoi ovella, ja sanoi hymyillen minulle: - -"Haluatteko pitää Hektorin, neiti Hjort? Se ei näytä osoittavan mitään -halua minua seuraamaan." - -"Kuinka hyvä ja jalo ihminen hän on!" huudahti Kristiina täti palavasti -seuraten häntä katseellaan. - -"Hän, tiedätkö, on tätisi ritari. Jos täti vain olisi kolmekymmentä -vuotta nuorempi, niin..." - -"Niin hän tuskin minun ritarini olisi", jatkoi täti nöyrällä, -surullisella äänellä. "Minä tiedän aivan hyvin, että minä saan -viehättäväisyyteni puutetta hänen huomaavaisuudestaan kiittää." - -"Niin, hän on kunnon mies" -- isoisä ei vastustanut tädin muistutusta --- "siitä tulemme helposti yksimielisiksi, ja ilahduttava on -tavata hyvettä, jolla on valoisa, tyytyväinen muoto eikä synkästi, -paheksivasti ja ylpeästi lähimmäistänsä katso. -- Mutta mikä lasta -vaivaa? seisoohan hän tuolla ajatuksiin vaipuneena. Tule sisään, -pienonen, kaste lankee." - -Taivas oli vielä leimuavan punainen auringonlaskun jälkeen. Niin -synkältä ja salaperäiseltä näytti lehmusten keskessä. Pienestä, -kaukaisesta, maantienviereisestä pajasta loisti tuli niin kirkkahasti; -vartevat poppelit sen vieressä olivat kuni mustat, vahdissa seisovat -urohot. - -Viehättäväisyyden puutteen tähden jotakin lähestyä -- kuinka -kummallista! Oliko se todellakin mahdollista ajatella? Mitenkään en -sitä pois mielestäni saanut. Mitä sanoisi Regiina siitä? Kuinka hän, -rakas, hupainen Regiina, nauraisi! Jos vain hän olisi täällä! - - -III. - -Hiljaisia, onnellisia päiviä seurasi. Sielussani vallitsi harvinainen -rauha, hyvää tekevä lepo. Kaipaus, mielihalut ja oikut olivat kotiin -jääneet. Kenenkä kanssa olisin saattanut täällä riitaan tulla? Isoisä -pilasi minut, ja Kristiina täti meni pois tieltäni. Elämä Lehmukselassa -olisi kuitenkin tuntunut minusta hieman yksitoikkoiselta, kenties -ikävältäkin, jos ei Regiinan tulo olisi näkyalan perältä loistavana -tähtenä tuikkinut; hänen saavuttuaan oli ilo vasta oikein alkava. - -Pastorin kehoituksen mukaan lähestyin minä Kristiina tätiä; mutta -hän vetäytyi yhä vielä takaisin. Kenties hän tunsi ilmassa, ett'ei -minun ystävyyteni tullut oikein sydämestä, ja ett'en minä oikeastaan -välittänyt hänestä. Isoisä sitä vastaan ylisti minua siitä, että minä -olin huomaavainen tätiä kohtaan. "Sinä olet helmi", hän sanoi ja antoi -sitte valjastaa vieniläisvaunujen eteen sekä soi minulle palkinnoksi -lystäilyn vaunuissa. Täti seurasi harvoin muassa; hänen oli mahdoton -uskoa milloin sitä, milloin tätä talouden alalle kuuluvaa palvelusväen -haltuun. - -"No, siis menemme ilman sinua. -- Kristiina luulee olevansa aivan -välttämätön", sanoi isoisä sitte. "Luulen toki, että talo ilman -häntäkin paikallaan seisoisi." - -Levollisena ja täsmällisenä kuin kellolaitos täytti täti kaikki -velvollisuutensa; mutta turhantarkkuudellaan hän vaivasikin piikoja -jotenkin paljon ja vaikk'ei hän oikeastaan milloinkaan torunut eikä -itselleen juuri mitään passausta vaatinut, niin hänestä ei kuitenkaan -ollenkaan pidetty. Isoisää sitä vastaan kunnioitti koko palvelusväki, -huolimatta hänen valtijasäänestään ja toisinaan jotenkin kiivaasta -luonnostaan. Heistä hän oli niin kaunis ja uhkea herra -- miten he -sanoivat -- ja hänen anteliaisuutensa ja se hyväntahtoisuus, jolla hän -heille huvituksia soi, voitti kaikkein sydämet hänelle. - -"Ihminen on vain kerran elämässään nuori", vastasi hän eräänä -markkinapäivänä tädin esitykseen, kun täti välttämättä tahtoi jonkun -olemaan kotona talouden toimia auttamassa. "Voithan palkata yhden tahi -pari akkaa; heidän nuoruutensa on jo ohitse; minä en henno kenenkään -omasta väestämme käskeä kotona pysymään." - -Ja hän lainasi heille heinävaunut ja huusi: "onnea hauskalle huville!" -ja vaunut vierivät pois. - -Naapurimme, pastori Birk, tuli joka päivä, ja ne käynnit olivat meille -kullekin suureksi iloksi. Jos joskus kului vähänkin hänen tavallisen -tuloaikansa ohitse, niin minä useimmiten juoksin kunnaalle lipputangon -viereen, häntä silmäilläkseni. Hänen kasvoistaan loisti aina rauha ja -tyytyväisyys, kun hän kulki pitkin polkua läpi viljapeltojen; toisinaan -hän pysähtyi ja katseli ympärilleen, ikäänkuin oikein nauttien kaunista -luontoa. - -Minua miellytti ja ilahdutti aina, kun pastori minua puhutteli, ja sitä -hän teki yhä useammin. Minä koetin silloin puhua jotakin, joka häntä -oikein miellyttäisi, ja hän puolestaan luuli minun valitsevan noita -totisia aineita siitä syystä, että ne minua miellyttivät ja olivat -sydämeni asioita. - -"Neiti Elisabet", hän sanoi eräänä iltapuolena, "minulla on tärkeä -pyyntö teille, vaan jos teillä ei ole halua sitä täyttää, niin luvatkaa -minulle, että kiellätte suoraan." - -"Kyllä minulla on halu." - -"Kuulkaa ensin, mikä se on. Tunnettehan te pienen Mette Marian -Klintillä?" - -"Klintilläkö, josta on niin kaunis näköala? Kyllä, minä olen nähnyt -siellä erään pienen tytön useita kertoja, mutta se on niin omituinen." - -"Niin on todella. Hän on huonokuuloinen sairauden; jälkeen eikä saata -nyt muiden lasten kanssa koulussa käydä. Minä olen itse ajatellut lukea -tuon pienen raukan kanssa, vaan minulla ei juuri ole aikaa. Hän on -opinhaluinen, ja hänellä on hyvä käsityskyky, ja hän ymmärtää varsin -hyvästi, jos istuu hänen lähellään ja puhuu jotensakin kuuluvasti. -Olisiko teillä, neiti Elisabet, halua häntä hiukkasen ohjata? -- Ei, te -ette halua, minä näen sen." - -Minä olin varsin haluton siihen. Hänen pieni, vaalennut, pummulinen -kaulahuivinsa rääsyisine hetuleineen oli pelottavana ajatuksissani, -ja minun täytyisi istua ihan hänen vieressään, kenties huutaa hänen -korvaansa! - -"Jos vain olisin siihen toimeen sovelias", sanoin vähän epäillen, -toivossa, että hän selittäisi epäilykseni tarkkatuntoisuudeksi; ja niin -hän tekikin heti. - -"Oh, jos ei mitään muuta esteenä ole, niin se kyllä käy päinsä. Minä en -milloinkaan pelkää sen puolesta, joka alottaa toimensa hyvällä tahdolla -ja itseluottamuksen puutteessa. Jumalan avulla tulette saamaan iloa -jokaisesta tunnista, jonka hänen tähtensä uhraatte! Minä kiitän teitä -kaikesta sydämestäni, hyvä, nuori neitini!" - -Hän puristi sydämellisesti kättäni; oli ikäänkuin se olisi hänen omaa -asiaansa koskenut. - -"Saanko siis sanoa, että hän saa tulla tänne jo huomenna, sillä -miksikä toistaiseksi jättäisimme? Tuo lapsi on muuten tuttu täällä -Lehmukselassa; minä olen usein nähnyt hänen tulevan täältä, pieni -saviruukku täynnä maitoa tahi keitosta hänen isoäidilleen. Tätinne -tekee paljon hyvää tässä seudussa." - -"Isoisä tietysti toivoo, että hän tekee niin." - -"Sen kyllä uskon; mutta isoisä ei kajoo niihin seikkoihin; se on tädin -huolena. Siis huomenna; onko kello 8 liian varhainen?" - -"Ei suinkaan; maallahan tulee ajoissa ylhäällä olla." - -Kuinka minua harmitti hänen lähdettyään, että osoitin moista -vilpillisyyttä ja lujuuden puutetta! Minusta näytti ikäänkuin olisin -vastoin tahtoani tullut ajetuksi harhatielle, jota eteenkinpäin olisin -pakotettu kulkemaan. - -Seuraavana päivänä, kahdeksan lyödessä, saapui pieni Mette Maria. -Ruudullista kaulahuivia piti kiinni rinnan yli suuri äimäneula, jolla -oli muodoton pää lakasta. Leninki ja esiliina eivät kuitenkaan olisi -voineet olla puhtaammat, ja pienoset sormet olivat kurtistuneet ja -punaiset paljaasta vedessä kulaamisesta. Hiukset olivat korvan taakse -sivelletyt; ne olivat vedellä kammatut ja hyvin siirallaan. Omituinen -meriveden ja hauran haju seurasi koko tuota pientä olentoa. Kivitaulua -kainalosta ja villaista pussia, jossa koulukirjat olivat ei puuttunut. - -Isoisä kohtasi meidät etehisessä, ja minun täytyi antaa hänelle selitys. - -"Vai niin, sydänkäpyseni, aiotko koulumestariksi tulla? Minä muuten -en juuri haaveksi mitään sentapaista; mutta tässä on kieltämättä -järkevä aihe. Minä muistan niin hyvin, kun tuolla pienellä raukalla oli -tulirokkoa. Isoäiti suri jo sitäkin, mistä hän saisi arkun, ja minun -täytyi luvata maksaa; no, toisin kävi. Kuinka kiltit silmät sillä pikku -vunukalla ovat!" - -Isoisä laski suuren, kaunismuotoisen kätensä ystävällisesti tytön -päälaelle ja nyökkäsi hänelle. - -Sitte, kun me istuimme ja koettelimme toistemme kärsivällisyyttä -- -sillä pitemmälle emme ensimmäisenä luentotuntina päässeet -- niin -isoisä heitti kourallisen kirsikoita akkunasta hänen helmaansa. - -"Poloinen tarvitsee ruokarauhaa, Elisabet; anna hänen levähtää, kun hän -syö." - -Regiinan tulo jäi toistaiseksi. Se oli pettynyt toivo, vaan minä kestin -sen toki jotenkin hyvin. Ylimalkaan oli Lehmukselassa herttaisen -hupaista, jos kohta vähän hiljaista, ja kerranhan toki oli lyövä se -onnellinen hetki, jolloin Regiina oli tuleva. - -Luennoita jatkettiin yhä säännöllisesti. Vähitellen, kun tyttö tuli -vähemmän araksi ja ujoksi, edistyi hän todella, ja kun sen havaitsin, -niin minäkin sain vähän mieltymystä toimeeni. - -Kuinka hyvästi muistan muutaman aamupäivän heinäkuun lopulla, kun -Kristiina täti ja minä tulimme isoäidin haudalta kirkkomaalta! Taivas -oli aivan pilvien peitossa, ja jo putosi yksi ja toinen raskas -sadepisara. - -"Ah, täti, meidän on mahdoton ehtiä kotiin, ennenkuin sadekuuro on -ohitse mennyt. Levähtäkäämme kaikin mokomin hiukkasen pappilassa! -Saatammehan seistä portissa ja odottaa satamatonta aikaa." - -Minä en odottanut tädin vastausta, vaan riensin porttikatokseen. -Mitään kahlekoiraa siellä ei ollut, vaan vanha musta villakoira tuli -kartanolta muristen vastaamme. Nyt tuli sadekuuro. Täti pudisti -hamettaan, pyyhkäisi ja veti hattunauhaa sekä yksinkertaista saaliaan; -minä tirkistin uteliaana kohden ystävällistä huoneusta, jossa olivat -peilikirkkaat ruudut. - -Olimme siinä vain silmänräpäyksen seisoneet, kun pieni, hupaisa -eukko, sitsihameesen, suureen, valkoiseen esiliinaan ja vast'ikään -silotettuun aamumyssyyn puettuna, pisti punakkaat, ystävälliset -kasvonsa ulos ovesta. Sade ajoi hänet kuitenkin taas sisälle, vaan hän -tuli heti toisesta ovesta takaisin ja astua paukutteli meitä kohden -puutohveleissa ja sateenvarjon suojassa. - -"Voi, mitä te, hyvä herrasväki, ajattelette, kun täällä seisotte! -Tulkaa kaikella muotoa sisälle. Neiti Hjort, joka kuitenkin on tuttu -täällä, ja te nuori -- niin minä olen teidätkin nähnyt kirkossa. Mitä -sanoisi pastori, jos hän tietäisi, että te seisoitte portissa! Niin, -hän ei ole nyt kotona; se mies ei pelkää ilmaa eikä tuulta, ei tulta -eikä vettä, olin vähällä sanoa. Oh, olkaa hyvät ja tulkaa kaikin -mokomin sisälle!" - -Kristiina tätiä ei haluttanut; aina hän pelkäsi niin kauheasti -rasituksena olevansa; mutta minua sitä vastaan halutti, ja hänen täytyi -antaa myöten. - -Valoisan, ystävällisen kyökin ovi oli auki, ja siellä loisti kaikki -niin hienolta. Täti, tuon nähtyänsä, unohti tavallisen varovan -käytöksensä kokonaan ja huudahti melkein hurmaantuneena: - -"Kas, kuinka kiilloitettua ja hienoa teillä on, matami Olsen." - -"No niin! Minä teen itse muassa niin hyvästi kuin kykenen; se on -aina iloni ollut. Minun ei, Jumalan kiitos, tosin muiden luona olla -tarvitsisi; Olsen vainaa jätti vähän jälkeensä, ja itse olen myös -hiukkasen koonnut. Mutta pastorin äiti, jonka luona nuorena palvelin, -pyysi minun säälimään ja toimaamaan pastorille, kunnes hän asettuu -toisin elämään, ja Jumala tietää, että minulla on täällä hyvä olo. -Pastorilla kyllä on omituisuuksiakin", lisäsi hän pienen vaitiolon -perästä, "mutta sellaisia meillä on vähän kullakin." - -"Onko hänellä tosiaankin omituisuuksia?" -- En saattanut -uteliaisuuttani hillitä. - -"No, no, Elisabet!" varoitti Kristiina täti; mutta matami Olsen oli -aukaissut sanaisen arkun eikä antanut kahdesti kysyä. - -"Havaitsitteko, neiti, suloista hajua kyökissä?" hän kysyi minuun -kääntyneenä. - -"Huomasin kyllä; siellä tuntui kanasopan haju." - -"Olisiko hän hyväin ruokain rakastaja? herkkusuu!" ajattelin; -"mahdotonta!" - -"Aivan oikein, herkullisinta kanasoppaa. Ja luuletteko, että pastori -tahi minä maistamme pisaratakaan siitä? Eikö mitä; se pitää kaikki -tyyni lähettää eräälle vanhalle rouvalle. Ja jos se edes olisi -kristitty ihminen, niin voisi tuo kyllä mennä mukiin; vaan nyt tuo teko -on varsin hullusti, etenkin papilta. Ja noiden vaivaisten vattujen -tuolla pensaissa, joita ilokseni luulin saavani hilloksi tehdä, niiden -pitää kaikkein samaa tietä mennä; ja paljon muuta samaa lajia." - -"Eikö kristitty ihminen?" kysyi täti kauhistuneena. - -"Ei, neiti, sen tietää elävä Jumala. Se on vanha juutalaisakka, -oikein vanha paatunut, ja sinne pitää kantaa sekä märkää että kuivaa" -(hän pyyhkäisi lämpöisiä kasvojaan), "ja ruusuja hän itse panee -toisinaan päällimmäiseksi koriin; se on totta niin varmaan kuin tässä -seison, emmekä me muut tohdi ainoaankaan kukkaan koskea; sellainen -luonnollisesti tekee mielen pahaksi. -- Täällä sisässä ei ole oikein -hienoa, neiti Hjort, huone näyttää niin tyhjältä; teidän täytyy mennä -pastorin omaan huoneesen, se on nurkkahuone, josta on kaunis näköala." - -"Jääkäämme ennemmin tänne, hän ei kenties pidä siitä, että..." - -Mutta matami Olsen oli avannut oven, ja minä seisoin jo sisällä. - -Juuri silloin tuli aurinko näkyviin. Taivas oli vielä hyvin harmaa, -mutta se oli kirkasta, väikkyvää harmaata, ihmeellistä, hurmaavata -valaistusta. Aivan akkunan alla oli valkoliljoja ja muhkeita, vartevia -ruusuja; tuonnempana puutarhassa oli nuori kuusimetsä; puut olivat -vaaleanvehreät ja latvasta juureen asti täyteläiset; niiden välissä oli -vehreä, leveä tie, jolla lammas ja muutamia lumivalkeita karitsoita -oli syömässä; sen tien päässä näkyi ranta; vesikaaren alimmainen osa -kohousi parhaillaan sen yli, ikäänkuin muhkea, aaltojen varassa oleva -patsas. - -"Oi, miten ihmeellistä täällä on, täti! En milloinkaan ole mitään niin -herttaista nähnyt. Tässä akkunan ääressä saattaisin istua ja katsella -ulos koko elämäni ajan, milloinkaan kyllästymättä." - -"Älkää luvatko enempää kuin voitte pitää, neiti Elisabet!" - -Pastori Birk seisoi akkunan alla iloisin kasvoin ja loistavin silmin. -Hän oli tullut sisälle puutarhaportista meidän havaitsemattamme. Hektor -oli muassa; se haukkui, tanssi, hyppeli iloisesti seinää kohden ja -antoi kaikilla mahdollisilla keinoilla ihastuksensa ilmi. - -"Ah, paras herra pastori, me pyydämme tuhannesti anteeksi; meiltä oli -kovin uskaliaasti tehty", aloitti täti, pastorin sisälle tultua. - -"Milloinkaan elämässäni ei minulle ole mieluisempaa kohtausta -sattunut..." Pastori katkaisi äkisti lauseensa. "Vai miellyttää teitä -näköala, neiti Elisabet?" - -"Minusta täytyy täällä välttämättä olo onnelliselta tuntua." - -"Tästä akkunasta", jatkoi pastori, "saatatte nähdä niityt ja myllyn." - -"Ja pajan poppelineen", jatkoin minä; "täältä se on vasemmalla. Tekin -tietysti katselette sitä, kun pimeä tulee; niin minä aina teen." - -"Todellako? -- Ei, neiti Kristiina, te ette tosiaankaan vielä lähteä -saa. Enkö saa tarjota teille, hyvät neidit, jotakin virvoketta -- -hiukkasen vattuja?" - -"Onhan vatuilla toinen tarkoitus", sanoi ajattelemattomasti. - -"Vai niin, vanha, oivallinen matami Olsen on jo panetellut minua", -sanoi pastori hymyillen, "niin, sydämen kyllyydestä suu puhuu. Luulen -todella, että koko seurakunta loukkaantuu käytöksestäni. Tunsittehan -te, neiti Kristiina, vanhan Mooses Mejerin, joka kulki ympäri pitsejä -myömässä. Hänen leskensä asuu nyt viimeisessä huoneuksessa kylän -päässä. Koko hänen sukunsa on kuollut, ja hän on aivan yksinään -maailmassa. Hän on hiljainen, rauhallinen, vanha vaimo, joka palvelee -Jumalaa ankaran lakinsa sääntöjen mukaan, tekee joka miehelle oikein -ja istuu yksinäisessä, köyhässä asunnossaan Messiasta odottamassa. Ja -minä uskon", hän lausui lämpimästi ja innostuksella, "että armollinen -Herrani ja Vapahtajani, jota hän ikävoipi ja toivoo, tahtoo armahtaa -häntä yhtä hyvin kuin niitä monia, jotka Hänen nimellänsä nimitetään, -vaan eivät tunne eivätkä tottele Häntä. Nykyään hän on kipeä", hän -jatkoi tyvenemmin, "ja minä käyn häntä silloin tällöin katsomassa sekä -koetan tuota hyljättyä raukkaa keskustella tahi muulla ystävyydellä -ilahuttaa. Luuletteko, että siinä teen väärin?" - -"Oi en, en suinkaan; te olette niin sydämellisen hyvä. Mutta te -uhraudutte aivan liiaksi paljon seurakunnan puolesta; en tarkoita vain -tuota yksityistä seikkaa, vaan yleisesti." - -Pastori katsoi aivan kummastuneena minua, kun hän vastasi: - -"Minä en uhraa vähintäkään. Minä rakastan, Jumalan kiitos, kutsumustani -sekä näitä ihmisiä, ja kun vain rakastaa, niin saa mieltymyksen -toimeensa, senhän itse kyllä tiedätte. Jumala suokoon, että voisin olla -heille hyödyllisempi kuin olen." - -Kun täti ja minä paluumatkalla kuljimme kylän äärimmäisen huoneuksen -ohitse, niin minä pysähdyin silmänräpäyksen. Se oli aivan pieni -kalkittu rakennus. Ulkopuolella oli suuri, vanha päärynäpuu; sen -vieressä oli kolmikulmainen ryytimaa, jossa oli rappeutunut, vehreältä -kihtaava kaivo sekä kasvamassa muutamia sipulia ja perunoita. Ovi oli -suljettuna, ja akkunoita peittivät akkunaverhot; vaan niiden takana -näin selvästi lasin aivan täynnä kauniimpia ruusuja. - -Oi, jos voisi olla hyvä, jos voisi olla lemmekäs, jos voisi heittää -pois kaiken turhuuden, itserakkauden, kurjuuden! - -Ensi kerran elämässäni tunsin elävästi tyytymättömyyttä itseeni, -harrasta halua muuttua toisellaiseksi. Mutta se oli haihtuva, ohimenevä -liikutus, ja minä saavuin Lehmukselaan itsetyytyväisenä miten ennenkin. - -Sinä päivänä ei pastori Birk tullut meille, kaksi, kolme, neljä päivää -kului; mikä mahtoi syynä olla? Mette Maria -- jonka kaksoisveli, hänen -elävä kuvansa, palveli pappilassa -- vakuutti toki, että pastori oli -ihan terve. - -Me kaikki kaipasimme häntä. Isoisä murisi, minä vaivuin arveluihin, -ja Kristiina täti oli vielä hiljaisempi ja umpimielisempi kuin -tavallisesti. Vihdoinkin, viidentenä päivänä, juuri tullessani kotiin -kävelyltä metsästä, näin hänen tulevan Lehmukselasta. - -"Menettekö pois juuri nyt, kun minä tulen, vaikk'ette ole ollut täällä -koko niin pitkään aikaan? -- Te olette siis toki terve?" - -Hän näytti kalpealta ja hajamieliseltä. - -"Aivan terve; minä otan itselleni vapauden tulla taas illalla." - -Ja nopeasti kumartaen, ikäänkuin tahtoen kaikkea enempää selitystä -välttää, hän riensi pois. Minä kiirehdin sisälle. - -"Mitä täällä on tapahtunut? Pastori Birk oli niin kummallisen näköinen!" - -Isoisä käveli edestakaisin lattialla; hän oli myöskin kummallisen -näköinen, puolittain lystillinen, puolittain juhlallinen. - -"Kuinka vanha sinä, Betti, olet?" - -"Lokakuussa yhdeksäntoista, mutta..." - -"Oh, todellako? Niin, vasta kasvavasta suvusta havaitsee, kuinka -vanhaksi itse tulee, ja tämä on toinen polvi! -- Isoäitisi oli -nuorempi, kun minä hänen kanssansa naimisiin menin." - -"Sen tiedän, mutta miksikä..." - -"Miksikä? niin, sinulla on syytä kysyä, ja minä tahdon suoraan käydä -asiaan; esivalmistukset ja mutkittelemiset eivät ole minun tapanani. -Pastori Birk oli vast'ikään täällä ja pyysi pientä sydänkäpystäni -kainaloiseksi kanakseen." - -"Oh, isoisä, se on mahdotonta; sinä narraat minua!" - -"Empähän; tosi asia on. Eikä tuo niin ihmeellistäkään ole, minä vain -olen ollut sokea ja sinä myös, miten näytät. Hän on erinomaisen -oivallinen mies, jonkun verran sinua vanhempi, tietysti, vaan se ei -ollenkaan haittaa; minäkin olin jonkun verran isoäitiäsi vanhempi. Sinä -saat luonnollisesti itse päättää, Elisabet; hän pyytämällä pyysi minua -olemaan vaikuttamatta sinuun hänen edukseen." - -"Se on tärkeä, tärkeä askel", sanoi Kristiina täti, pyyhkien pari -kyyneltä poskelta. "Jos hän toki vain tuntisi sinut; mutta se lienee -vain mielikuvituksen itseluoma ihanne, jota hän rakastaa, etkä sinä. -Ja kun hän kerran heräjää, kuinka sitte on teidän molempain käyvä? -Punnitse kaikki ja tuumaile tarkoin, sinun tähtesi, hänen tähtensä." - -"Moista hulluinhuoneelaisen puhetta en ole milloinkaan kuullut", -tokaisi isoisä kiivastuen. "Kun tyvenmielinen, järkevä mies kosii -tyttöä, niin rakastaa häh häntä luonnollisesti, ken sitä epäillä -saattaa? Ainoastaan itse tähtesi, lapsi, sinun tulee ajatella." - -Minä olin aivan liikutuksen valtaamana ja hämmästyksissä. Oliko -se mahdollista? Kuinka ihmeellistä! Minä olin sekä peljästynyt -että ihastunut. Kristiina tädin mielipiteessä oli kuitenkin jotain -kiihottavaa, joka saattoi minut huudahtamaan: - -"Oi, isoisä, ajatusaikaa ei tässä tarvita, kuinka saattaisin muuta -tehdä kuin suostua!" - -"No, Jumala siis sinua siunatkoon! Totinen rakkaus ei milloinkaan -ajattelekkaan. Tule syliini; minä toivotan sinulle onnea ja hyviä -päiviä koko elämäsi läpi, ruusunuppuseni." - -Hän syleili minua sydämellisesti. Kristiina täti oli syvästi -liikutettuna. - -"Oppios tuntemaan, mikä suuri armolahja hyvän miehen rakkaus on; oppios -antamaan ja säilyttämään se!" hän sanoi nyyhkyttäin. - -Mitähän kotona sanoisivat? Ja Kristian, joka niin ylhäisesti minua -katseli, eikö hän nyt saisi silmiään auki? Sellainen mies, hyvä, -järkevä, rakastettava, oi, kuinka paljon Kristian oli hänestä jäljellä! -Ja Regiina, mikä odottamaton tapaus hänestä! Minä olin neljä vuotta -häntä nuorempi ja jo... Kuinka hauskaksi oli tuleva asua täällä niin -lähellä Lehmukselaa; tuo kaunis asunto ruusuineen ja herttaisine -näköaloineen, kaikki tuo oli nyt minun omakseni tuleva. Ja kuinka -kunnioitettu ja arvossa pidetty hän, tuleva mieheni, oli! Jos satuimme -yhteen missä perheessä tahansa seudulla, ulkopitäjässäkin, niin näin -häntä kaikkialla arvossa ja kunniassa pidettävän; ei ainoakaan ääni -kohonnut häntä vastaan. Nimittäisinkö häntä hänen ristimänimellään, -Ove? Tuo oli todellakin kaunis nimi: Ove. Sellaisia ajatuksia ja monia -muita, yhtä hupsumaisia, pyöri päässäni. - -"Kas niin, lemmikkini, tuossa tulee sulhasesi", julisti isoisä -yht'äkkiä. - -"Tosiaanko? Joko?" - -Peljästyneenä asetuin aivan lähelle isoisää. - -"Tervetuloa, rakas ystäväni ja tuleva sukulaiseni! Elisabet ei tahtonut -ollenkaan ajatusaikaa. Tässä hänet saatte, Jumalan nimessä!" - -Isoisä työnsi minut lempeästi luotansa ja jätti meidät kahdenkesken. - -Siinä nyt seisoimme. Käteni oli hänen kädessään, vaan hän ei puhunut -sanaakaan. Hänen katseensa oli nostettu kohden taivasta. Jotakin -kirkastettua, melkein koroitettua oli hänen muodossaan; en saattanut -epäillä, että hän rukoili ja kiitti. Ja siinä nyt havaitsin nöyrällä -kummastuksella ja katumuksella, kuinka syvä ja luja hänen rakkautensa -oli, ja kuinka pintapuolinen sekä mitätön minun vastarakkauteni, jonka -saatoin tarjota. Ja tuosta heikosta, kurjasta sydämestä hän kiitti -Jumalaa niin sydämellisesti! Silmänräpäyksen tunsin halun ilmoittaa -hänelle ajatukseni ja asettaa koko sieluni selkeänä ja avattuna hänen -katseensa eteen, -- oi, jos olisin sen tehnyt! -- mutta se oli vain -pikainen silmänräpäys, ja seuraavassa tuokiossa sai vanha itserakas -minuuteni taas ylikäden. - -"Jumalan armollisella avulla", niin hän vihdoin aloitti, "et ole katuva -suurta luottamustasi, Elisabettini. Me tahdomme uskalluksella kulkea -tietämme Jumalan silmissä emmekä koskaan päämääräämme unohtaa. Eikö -niin, kallis tyttöni?" - -Hän vei käteni huulilleen; minä kumarsin päätäni, hyväksyen. - -Myöhemmin kävelimme puutarhassa, ja minä nimitin häntä useita kertoja -nimellä Ove -- tuo nimi sointui niin hyvältä, niin luonnolliselta -minun suussani, hän sanoi -- ja me puhelimme tulevaisuudesta sekä -entisyydestä, minun kodistani ja hänen perheestään; kaikki tyyni oli -kuin uni. Mutta hänen lähdettyään, pyysin isoisältä oikein hyvää kynää -ja oikein kaunista paperia; minä tahdoin jo sinä iltana kertoa siitä -omaisilleni kotona. - -"Siitä minä pidän, lemmikkini; sinä et unohda vanhoja oloja uutten -tähden; vähemmän rakastava tytär olisi seuraavaksi päiväksi odottanut. -Kas, tässä on arkki, jossa on Rosenborgin linna verenpisarakasvien -köynnöksessä, sen luulisin olevan kauniin." - -Ja sille suurelle, hieman kellahtavalle arkille -- se oli isoisän -kirjoituslaatikossa varmaankin monia vuosia ollut -- kirjoitin minä -kauniisen kaavakirjoitustapaan pitkän kirjeen äidille. Minä esittelin -kaikki Ove'n etuudet ja koristin kurjaa turhamaisuuttani, niin hyvin -kuin saatoin, hänen jaloilla miehisillä hyveillään. - - -IV. - -Omituista oli seuraavana aamuna herätä kaikkea tuota muistelemaan. -Tulevaisuus oli edessäni raivattuna ja viitoitettuna, ja vielä eilen -oli se ruusunpunaisiin ja kultaisiin utupilviin peittyneenä, ja minä -luulin varmasti niiden takana ihmeellisiä, seikkailurikkaita vaiheita -piileilevän. Tämä nyt oli niin tasaista, niin kokonaan tavallista; -täällä, tällä ahtaalla alalla, minä olin elävä ja kuoleva. Mutta -olihan se vapaa valintani, ja tuleva puolisoni oli niin hyvä! Eikö hän -vain ollut liian hyvä minulle? oli kyllä, vaan minä olin ahkeroiva... -Nopeasti puin ylleni ja kiirehdin ruokasaliin, jossa täti teepöydän -ääressä seisoi. - -"Hyvää huomenta, Kristiina täti! Saanko täst'edes sinua talouden -toimissa vähän auttaa? Minä tahtoisin halusta tulla kelvolliseksi." - -Sitä kauhua, joka tädin kasvoissa tuon pyynnön johdosta kuvautui, -ei saata selittää. Hänen täytyi suurimmassa määrässä malttaa -mieltänsä, saattaaksensa pyyntööni suostua, ja hän teki sen paljaasta -velvollisuudentunnosta. - -"Saammehan koettaa huomenna; tänään se ei juuri käy päinsä" -- hän -näytti levottomalta --; "äitisi ei suinkaan sinua kotona ollenkaan -käyttänyt!" - -"Ei varsin paljon; hän tekee mieluimmin kaikki itse, miten sinä; oi, -Kristiina täti, miten totiselta sinä näytät! Sinä luulet tietysti, että -minä olen kelvoton raukka, sen havaitsin eilenkin." - -"Sinä et vielä ole mikään, Elisabet; tulevaisuus on osoittava, miksi -tulet. Suokoon Jumala, että olen väärässä, mutta minusta nähden sinun -halusi on vain koreuteen ja turhuuteen." - -Kuinka ikävä ja sietämätön hän kuitenkin on alituisella -saarnaamisellaan! -- ajattelin -- ja minä kun tulin sisälle niin -hyvillä aikomuksilla! - -Muutaman tuokion perästä tuli Ove ja pyysi minua pienelle -aamukävelylle. Hän ei puhunut sanaakaan rakkaudestansa, vaan se loisti -hänen katseestaan ja koko hänen olennostaan. - -Se oli virkistävä, hauska kävely. Kaste päilyili niityillä ja aidoilla; -heinäru'oista -- joita vielä alhaisilla niittymailla oli -- virtaili -raitis lemu vastaamme; ranta näytti tyveneltä ja peilikirkkaalta; ei -ainoatakaan tuulenhengähdystä tuntunut. - -"Käykäämme ylös Klint'ille", hän esitti; "luola näyttää niin kauniilta -ylhäältäpäin. Vähän jyrkkää tässä on, suo minun auttaa sinua; vai niin, -sinä olet jo ylhäällä! Tule tänne kukkivan metsä-omenapuun luo; tästä -näin sinut, Elisabet, ensi kerran; sinä seisoit tuolla alhaalla ja -pyörähtelit ympäri. Minun tarvitsee vain ummistaa silmäni, niin näen -sen taas niin selvästi, niin selvästi! Mutta hiljaa, mitä laulua se on? -Ah, se on pieni Mette Maria, hän harjoittaa virttänsä, Jumala häntä -siunatkoon!" - -Me lähestyimme Klint'illä olevaa mökkiä; ovi oli selkiseljällään; -Mette Maria oli puettuna pieneen, vanhaan, vehreään hameesen ja -kuurasi lattiata; koulupuku oli säännöllisesti kokoonpantuna -punaisella tuolilla. Päivä paistoi ystävällisesti sisälle pienistä -akkunaruuduista; vanha isoäiti makasi vielä komerossa. Pienonen oli -ponnistuksesta aivan punainen ja lämmennyt; hän kuurasi reippaasti ja -lauloi yhtä innokkaasti. Se oli viimeistä edellinen värsy: - - Vapahtajamme ystävä on paras lapsien, - Luo Isän heitä kantaa käsissänsä; - Eläissään täällä asetti Hän meren myrskyisen, - Vaan lasten levätä soi sylissänsä. - -"Emmehän häiritse häntä, vai kuinka? Kääntykäämme takaisin. Eikö se ole -pieni, suloinen tyttö, aina iloinen, työteliäs ja kärsiväinen? Harvoin -häntä suoraan kiitän, vaan itsekseni ajattelen usein, kun näen, kuinka -kiltti hän on vanhaa, kärttyistä isoäitiä kohtaan, joka toruu aina, kun -tuo lapsi parka ei heti häntä käsitä, -- että olisi hyvä käydä koulua -tuon pienen, nöyrän, kärsiväisen olennon luona. Onhan hänen kuulonsa -muutoin nyt vähän parempi, vai kuinka?" - -"On, vähän parempi." - -Käydä koulua Mette Marian luona, kuinka naurettavaa! Hän, pappi, -oppinut mies! - -Seuraavana päivänä alkoivat minun taloudentoimeni. Isoisä ihmetteli -minua kovin, kun minä syöksyin sisälle hänen luoksensa, suuri, -valkoinen esiliina edessä ja vispilä kädessä. Ei kuitenkaan käynyt -aivan niin kuin piti; pannukaakkutaikina tuli kokkareiseksi, auttamatta -kokkareiseksi, eikä munanvalkuainen tahtonut kangistua. Kristiina -täti astuskeli levotonna edestakaisin; hänellä oli oma virheetön -menettelytapansa, ja hänen oli melkein sietämätöntä nähdä toisen koko -ajan menettelevän edestakaisesti ja kuitenkin tarkastavan teostansa -suurimmalla ihastuksella. Vähittäin tuli kuitenkin paremmaksi, ja -viikon kuluttua saatoin laittaa munaomeletin isoisän aamiaiseksi, -joka, hänen lausuntonsa mukaan, oli oivallisempi kaikkia, mitä hän -milloinkaan oli maistanut. Kaikki panokset olivat tädin punnitsemat ja -järjestämät, vaan sitä en katsonut olevani velvollinen mainitsemaan. - -Ove tuli luonnellisesti joka päivä, ja pitkiä matkoja kävelimme -yhdessä. Keskustelu sujui niin keveästi ja hyvästi. Minä antauduin nyt -oikein todenteolla hänen mielipiteihinsä ja koko elämänkatsantoonsa -sekä uskottelin itselleni, että se oli minun omani. Käsitinhän sen; -eiköhän siis ollut samantekevä, tuliko se sisältäpäin tahi opinko sen -muilta? - -Kun noilla kävelyillämme kohtasimme ihmisiä, niin he tervehtivät aina -niin ystävällisesti ja hyväntahtoisesti, samassa kuitenkin minua vähin -tarkastellen. Tahtoivathan he nähdä, olinko minä tarpeeksi hyvä heidän -rakkaalle pastorilleen, ajattelin, ja tällöin tunsin itseni aivan -ylpeäksi siitä että hän oli minut valinnut. - -"Kuinka oivallinen saarna se oli", sanoin eräänä sunnuntaina Kristiina -tädille, kulkeissamme niityn yli käyvää, pientä polkua pitkin kotiin; -"siitä voipi kansalla paljo hyvää olla." - -"Kansalla! Tiedätkö, Elisabet, kuka kansaa on? Sinä ja minä sitä -olemme", hän sanoi ankarasti. - -Kunakin iltapuolena luki Ove tunnin minun kanssani Uutta Testamenttia. -Me istuimme silloin pienessä, puutarhanpuoleisessa kapinetissa; akkunat -olivat silloin auki, reseda lemusi niin suloisesti, ja viiniköynnös -tirkisteli sisälle meitä. Toisinaan hyppäsi pieni uskalias lintu -akkunalaudalle, katseli uteliaana ympärilleen selkeillä, valoisilla -silmillään ja lensi sitte taas pois. Kirjoituspöydällä oli pieni, -kaunis vaasi, jonka Ove aina varusti harvinaisilla kukilla, milloin -niittyjä metsäkukilla, milloin hänen oman puutarhansa upeimmilla -kukilla. Oli niin hiljaista ympärillämme, kun hän siinä istui, luki -kuuluvasti ja yksinkertaisella, sydämellisellä tavallaan selitti. -Minä olin varsin tarkkaavainen, ja minua ilahdutti, että saatoin -näyttää hänelle, kuinka selvästi ja nopeasti kaikki käsitin. Mutta se -oli minusta vain kuin kaikki muukin oppi, enkä minä käsittänyt häntä -oikein, kun hän sanoi: "Toista on tietää, toista elää sen mukaan; -Jumala meille siihen armonsa antakoon!" - -Vihdoinkin saapui kirje, joka meille Regiinan tulopäivän ja hetken -julisti. Iloni oli suuri, vaikka viime aikoina olin vain hyvin -vähän häntä muistellut. Isoisää myös hyvin elähdytti ajatus pienen -piirimme lisääntymisestä. Mitä Kristiina tätiin tulee, niin hän odotti -Regiinan tuloa todellisella kauhulla, joka ei toki estänyt häntä mitä -mukavimmasti ja suotuisimmasti vierashuonetta järjestämästä. - -Siinä tulivat vaunut! Kaksi komeata herraa uljailla hevosilla ratsasti, -toinen toisella, toinen toisella puolella vaunuja. Toisella oli -luutnantin virkapuku, se oli Regiinan sulhanen; toinen oli tämän veli, -nuori maanviljelijä, joka nykyään koetteli tietojaan tädin tiluksilla. - -Regiina juoksi suoraan isoisän syliin, senjälkeen hän suuteli minua, -tervehti pikimmiten Kristiina tätiä ja kiiti sitte portaita ylös, -käsivarsi vyötäisilläni. - -"Hyvänen aika, minkä näköinen hän on! Tätiä minä tarkoitan. Mitään -inhottavampaa kuin nuo molemmat huivit kaulassa ja päässä ei saata -ajatella! Minua oikein hävettää nuorten herrain tähden, mitä he -ajatellevat? Sisäpiikamme kotona on paremmin vaatetettuna." - -Hän heitti mantiljansa ja sievän, pienen hattunsa sängylle, kääntyi -sitte ympäri ja suuteli minua uudelleen. - -"Ah, Elisabet, mitä minä sinusta saan kuulla! kuinka saatoit sinä, -pieni hupsu, mennä mitään sellaista tekemään? Jos minä olisin täällä -ollut, niin se ei luonnollisesti olisi milloinkaan tapahtunut; minä -uskallan henkeni siitä, että sinä olet sen sulan ikävyyden tähden -tehnyt!" - -Vaikea, odottamaton isku oli kuulla hänen noin puhuvan; tuon seikan -saattoi siis silläkin lailla käsittää. - -"Sinun, Regiina, täytyy nähdä hänet, ennenkuin tuomitset." - -"Oh, minä osaan hänet ulkoa, -- talonpoikaiskappalainen!" - -"Hän on mainio, valistunut mies, siitä ovat kaikki yksimielisiä; hän on -oikein jumaloitu ympäristössä." - -"Ja sinäkin kai tulet jumaloiduksi, pikku uhrikaritsa rukka! Minä -saatan tuon kaikki tyyni käsittää. Jos toki olisit ollut viidenkolmatta -vanha, vaan kahdeksantoista!..." - -"Ja minä kun aina olen uneksinut, että sinä tulisit tämän tiluksen -rouvaksi, naisit komean, rakastettavan, nuoren miehen, joka osaisi -hoitaa isoisän asioita, ja saisit Lehmukselan hänen jälkeensä. Annas -kun oikein katson sinua, sinä näytät jo todella hieman muuttuneelta; -ryhti ei ole niin keveä ja vapaa kuin ennen, ja kädet... mitä näen, -hierontarakko! Ja sinulla kun olivat mitä kauniimmat pienet kätöset, -oikein aristokraattiset kätöset, joista kunkin täytyi sinua kadehtia... -Oi, Elisabet! ne ovat surullisia enteitä!" - -"Kuinka kummallinen tyttö sinä kuitenkin olet! En tiedä, pitääkö mun -nauraa tai itkeä." - -"Naura, rakkahimpani, naura taivaan tähden; aikanasi kyllä itkeä saat, -usko minua." - -Mieliala päivällispöydässä oli aivan iloinen ja hauska. Isoisän koko -olento säteili sydämellisimmästä vierasvaraisuudesta. Hän istui pöydän -päässä vartevana, ja voimakkaana, kauneine, valkeine hiuksineen ja -ritariristi rinnallaan. Tyytyväinen hymyily leikki hänen suunsa -ympärillä, herrojen jotenkin kuuluvasti kuiskuttaissa: - -"Verrattomasti Thorvaldsenin näköinen!" - -"Erinomaisesti!" - -Regiina iski silmää; hän oli tietysti opastanut heidät. Minä istuin -jotenkin hajamielisenä päivällisajan. Mitä Regiina pitäisi Ove'sta? -ajattelin lähes koko ajan; oli ikäänkuin se seikka olisi minun elämääni -koskenut. - -Kun istuimme puutarhapaviljongissa ja joimme kahvia, niin Ove tuli. Hän -asetti, miten tavallisesti, tuolin Kristiina tädille, joka kahvipöydän -erään nurkan ääressä seisoi, ja tervehti sitte koristelematta, vapaasti -ja ystävällisesti koko seuraa. Sen jäljestä hän lähestyi minua ja sanoi -hiljaa: - -"Tänään kai on meidän luopuminen lukutunnistamme, valitettavasti!" - -"Niin, parasta se tietysti on." - -Minä katselin tarkasti häntä, kun hän molempain nuorten herrain välissä -seisoi, ja minusta oli hänen olentonsa liian suorasukainen, vähän -liiaksi silittämätön, vaalea arkipäiväinen takki oli myöskin niin -silmiinpistävä heidän hienojen vaatteidensa rinnalla. Kuinka utelias -olin saamaan kuulla Regiinan ajatusta! - -Regiina lähestyikin häntä juuri nyt, ystävällisesti hymyillen, ja -he keskustelivat kauan verandalla. Tuo hyvä, rakas Regiina! kuinka -kiitollinen häntä kohtaan olin! - -Serkkuni, sisään tultuaan, pysähtyi tuokioksi sulhasensa eteen, peitti -suunsa kätösellään, haukotusta salatakseen, ja huokasi hiljaa. Ah, -minun ei kysyä tarvinnut, tuossa pienessä liikkeessä oli vastausta -kyllin. - -"Regiina ei oikein pidä sinun sulhasestasi", sanoi isoisä illalla, kun -vieraat olivat ratsastaneet pois ja Regiina hyvää yötä sanonut. "Se on -kuitenkin suurempi häpeä Regiinalle kuin hänelle, luulen minä." - -"Regiina on yksi niitä", vastasi Kristiina täti, "jotka eivät -milloinkaan anna anteeksi pienintäkään puutetta ihmisen ulkoasussa; -todellisia vikoja hän paljoa paremmin sietää." - -"Mitä puutetta hänen ulkoasussaan on?" (isoisä itse piti ulkoasun hyvin -tärkeänä) "sitä minun olisi hauska kuulla. Minä pidän hänen ulkonäkönsä -ja olentonsa paljoa etevämpänä kuin noiden nuorten, rasvattuin -vispilähäntäin, tanssimestarinaamoineen ja tyhjine suukopuineen. Ennen -kaikkia vaadin mieheltä, että hänen tulee olla mies. Regiina on muutoin -suloinen tyttö, vaan tuo on lapsellista. Suutele minua, Elisabet; sinä -olet paljoa järkevämpi serkkuasi." - -Isoisän sanat lohduttivat minua jotenkin ja kohottivat taas Ove'n -ajatuksissani. Oi, mua hupsua, kuinka horjuva ruoko olin! - -Seuraavana aamuna, kun Mette Maria ja minä olimme parhaassa lukemisen -puuhassa, tuli Regiina sisälle luoksemme valkoisessa, kohisevassa -aamupuvussa. Hän oli hyvin kaunis vapaalla, komealla ryhdillään, -paksuin, tummin kutrineen, sädehtivin silmineen ja välkkyvinvalkeine -hampaineen. Pienonen katseli häntä kuin yliluonnollista olentoa. - -"Mitä Herran nimessä sinulla on toimena? -- Ah, sinä varmaan harjoitat -itseäsi tulevaisiin toimituksiisi. Mutta miksikä kiljut niin kovin, -rakkaani; minun hermoni ovat kovin herkät; ääni kuului aina minun -huoneeseni." - -"Tämä pieni tyttö on vähäkuuloinen." - -"Elisabet parka! Tämä minusta on todeltakin aivan hullusti. Eikä hän -näytä edes järjelliseltä; annappa minun kuulla, mitä hän osaa." - -Regiina otti erään kirjoista, selaili sitä vähäsen ja teki lapselle -muutamia kysymyksiä. Pieni Mette Maria raukka ei niitä luonnollisesti -käsittänyt, ja kun Regiinan täytyi sanojaan kertoa, niin hänen äänensä -tuli yhtä äkäiseksi kuin katseensakin. Lapsi punastui, värisi ja -vastasi aivan päin seiniä sulasta peljästyksestä. - -"Pieni epatto kaupan päälle! Oi, anna hänen kaikin mokomin mennä, minä -puhelisin mielelläni kanssasi." - -Mette Maria, joka tuskin saattoi kyyneliään pidättää, kiirehti pois; -Regiina otti käsivarrestani kiinni ja vei minut alas puutarhaan. - -"Minä tahdon sinulle, armas Elisabet kulta, antaa pari hyvää neuvoa, -joista sinulle voi koko elämän läpi hyötyä olla; minä luulen -tosiaankin, että minä täällä ainoa järkevä olen. -- Mutta kaikkein -ensimmäiseksi minun täytyy kysyä, mitä sinä teit aamulla, kun näin -sinut kyökissä paljain käsivarsin ja esiliina aina leukaan asti?" - -"Minä leivoin vehnäleipäpullan; sinä saat sitä aamiaiseksi maistaa." - -"Hyvin ajattelemattomasti sinulta on moista opetella. Jos et sitä -osaa, niin luonnollisesti ei milloinkaan tule kysymykseen, että sinun -tulisi sitä tehdä; mutta nythän on aivan kuin itse soisit, että saisit -kyökissä mähkiä. Sinulla täytyy kaikissa tapauksissa olla emännöitsijä, -aseta olosi niin, rakkaimpani, ja koe ylimalkaan laittaa asemasi niin -suotuisaksi kuin mahdollista. Älä tee heti kaikkea, mitä hän tahtoo, -miten esimerkiksi tuon lapsen kanssa; kuinka lemmetöntä sälyttää -hartioillesi moinen jokapäiväinen vaiva! Ei, sen saan sanoa, Santerin -rakkaus on aivan toista lajia: hän elää vain minua huvittaaksensa ja -pitää tuhat vertaa enemmän minusta kuin minä hänestä, ja niin tulee -miehen aina tehdä. Kenkään ei saata teistä nähdä, että te olette -vasta kihlatut; hänen levollisuutensa on tosiaankin liikuttava. -- -Hiljaa, hiljaa, tuossa hän on! Kas, kuinka hän kävelee nyppien ja -leikaten kukkia; mitä se hyödyttää? Hyvää huomenta, rakas pastori Birk! -Tahdotteko ottaa Elisabetin minulta? Hyi, hyi, hyi!" - -Regiina uhkasi veitikkamaisesti sormellaan, kumarsi ja meni. - -"Pidätkö sinä todellisesti serkustasi?" kysyi Ove, kun emme häntä enää -saattaneet nähdä. - -"Me olemme tunteneet toisemme pienestä lapsesta, ja senvuoksi on niin -paljon, joka kiinnittää", vastasin melkein puolustaen. - -Nyt, kun Ove'n kanssa käsi kädessä kävelin ja olin hänen vaikutuksensa -alaisena, näin selvästi kaikki Regiinan viat enkä tohtinut oikein -omistaa sitä ystävyyttä ja ihmettelyä, jonka hän kuitenkin minussa -vaikutti. Oi, minä olin kauhean arka! - -"Niin, lapsuuden vuosien muistot kiinnittävät uskomattomasti, sen -tiedän kokemuksesta. Sen, jota ei myöhemmin milloinkaan olisi ystäväksi -valinnut, saattaa entisyys lujasti kiinni sitoa. Serkkusi, minun -ajatukseni mukaan, edustaa maailmallista, pintapuolista suuntaa, joka -valitettavasti ei ole mitään tavatonta nykyaikana. Nuori tyttö parka! -Jumala suokoon, että rakastettu Elisabet kultaseni saattaisi häneen -oikein vaikuttaa!" - -Kuinka hiukan hän minut tunsi! - -Se oli hilpeä aika; meillä oli alati jotakin puuhaa. Luutnantti -Gyldenpiil ja hänen veljensä tulivat joka päivä ratsastain Regiinaa -tervehtämään ja häneltä määräyksiä saamaan. Me olimme kävelyllä, -ratsastamassa, ajelemassa tahi purjehtimassa silloin heidän kanssansa -ja iltaisin heitimme palloa tahi rengasta puutarhassa. Mitä hauskempaa -oli, sitä iloisempi oli isoisä. Mette Maria ei enää tullut; kun hän -useita tunteja oli minua kolme päivää perätysten huoneessani odottanut, -enkä minä tullut, niin hän jäi kokonaan. "Neiti kenties ilmoittaa, kun -hän saa enemmän aikaa", hän sanoi kamarineitsyelle. - -Kuinka murheellista elämää Kristiina tädillä oli! Meidän nuorien -ylenkatsomana, syrjälle sysäämänä ja salaa pilkkaamana hän vetäytyi yhä -enemmän yksinäisyyteen. Isoisä ei enää pannut sitä merkitäkseen; hän -unohti hänet melkein, luulen minä. Regiina nyt hänelle käsivartensakin -tarjosi, kun hänen piti kulkea; ensi kerralla sen vastaanottaessaan -hän tosin katsoi vähän anteeksi pyytäen tytärtään, vaan sitte se tuli -tavaksi. - -"Tuleehan Kristiina tädin suhde pahemmaksi eikä paremmaksi", sanoi Ove -eräänä iltana, "ja minulla kun oli niin hyvä toivo!" - -"Se on todellakin hänen oma syynsä, hän on niin kummallinen; sinä et -voi uskoa, kuinka vastenmielinen hän saattaa olla; siihen vihdoin -tuskastuu." - -"Meidän tulee hyvää tehdä eikä väsyä. Kristiina täti parka! hän on -mielestäni oikein vanhentunut näinä päivinä." - -"Saitko toruja?" kysyi Regiina hymyillen, kun tämän keskustelun jälkeen -puutarhasta sisälle tulin. "Bernhard, joka näki teidät akkunasta, -sanoi, että koulumestari torui pientä tyttöä. Ei, sinä et saa suuttua; -Bernhard parka oli oikein kiivastuneena sinun puolestasi ja väitti, -että sinä olit tuhat kertaa liian hyvä mois..." - -"Ole hiljaa, Regiina! minä en tahdo tuollaista kuulla, säästä minua!" - -Mutta hänen sanansa tekivät minussa kuitenkin jonkunlaisen vaikutuksen. - -Sielustani oli tasapaino poistettu; toisinaan olin hilpeä ja -ylimielinen, toisinaan murheellinen ja katuvainen. Yhdessä tuokiossa -luulin, että Regiinalla oli oikeus, että minä todellakin olin liian -hyvä haudattaa tänne talonpoikain sekaan; seuraavassa tuokiossa -oivalsin, kuinka paljon Ove oli minua korkeammalla, ja tunsin, -ett'en likimaillenkaan ollut tarpeeksi hyvä hänelle. Muiden seurassa -melkein häpesin hänen hyveitään, hänen suurta itsekieltämystään -ja lämpöistä ihmisrakkauttaan, jota he ivasivat ja nimittivät -ylelliseksi kiihkoisuudeksi; ja kun sitte taas hänen luonansa olin, -niin häpesin heidän turhamaista puhettaan ja käytöstään. Kun hän tuli -kysymään minulta, lukisimmeko hiukan yhdessä, niin nousin hitaasti, -puolittain häveten muiden tähden, ja siten koko suhteemme sai -pakollisen tottelevaisuuden muodon minun puoleltani. Oi, jos olisin -vapaaehtoisella ilolla häneen suostunut ja rohkeasti sekä empimättä -häntä puoltanut, kuinka paljoa suloisempi, luonnollisempi ja keveämpi -asemani sitte olisi ollut! - -Kuinka hyvästi muistan erään iltapuolen, kun istuimme kapinetissa ja -Ove sanoi: - -"Oikein hyvää tekee minulle, kun saan viettää levollisen hetken -täällä yhdessä sinun kanssasi; toiset tahtovat aivan liiaksi pienen -Elisabettini vallata. Mitä näistä kukista sanot? Minä tahdon todellakin -kiitoksen niistä." - -Hän oli niin herttaisen hyvän ja lemmekkään näköinen, näyttäissään -minulle vihon suuria, sinisiä lemmenkukkia puhkeamattomain -kanervankukkain ja sanajalkain keskessä. Oi, nyt tahdoin koettaa vain -häntä ajatella! - -Mutta ulkona puutarhassa lyötiin palloa, ja heidän iloiset -huudahduksensa ja naurunsa kuuluivat niin houkuttelevalta ja -kehoittavalta minulle avonaisen akkunan kautta. Saatoin selvästi -tähdätä sanat: "koulumestari ja pieni, vangittu lintunen." Äkisti -putosi hyvin osoitettu pallo alas syliini. - -Ove pani kirjan kiinni ja nousi ylös. - -"Mene vain ulos, Elisabet", hän sanoi surkumielisesti, "sinun -ajatuksesi ovat kuitenkin siellä." - -Empien tottelin hänen kehoitustaan, mutta riemu, jolla minut otettiin -vastaan ja hilpastuttava pallonlyönti veti minut pian mukaansa. Isoisä -istui verandalla ja katseli meitä mielihyvissään. - -"Samallaiset lapset leikkivät toki paraiten", hän sanoi, "eikö -Elisabetkin ole serkun tultua muuttunut toiseksi ihmiseksi?" - -Ove ei vastannut, mutta synkkä pilvi laskeutui hänen otsalleen, ja -siitä päivin hän oleskeli enimmiten isoisän ja tädin parissa sekä -tarkasteli minua etäältä. - - -V. - -Pieni pitäjäänkirkon kello soi toisen kerran. Kristiina täti seisoi -täysin puettuna puutarhan veräjällä ja joudutti minua. Hän oli aina -ajoissa valmis, monista toimistaan huolimatta; minä sitä vastaan, jolla -ei mitään toimitettavaa ollut, annoin usein odottaa itseäni. - -"Rakas Elisabet, älä mene kirkkoon tänään", pyysi Regiina -hartaasti. "Meidän täytyy välttämättä käydä vierailemassa vanhan -rouva Gyldenpiilin luona; tanssihuvit tulevat tällä viikolla, ja -yksinkertaisin kohteliaisuus vaatii sitä. Kaikki on järjestyksessä; -isoisä on luvannut minulle vaunut, ja Santeri on sanonut rouvalle, -että me tulemme. Sinä olit viime sunnuntaina kirkossa, eikä sinun -siis tarvinne nyt taas sinne mennä. Ole nyt kiltti serkkunen, pukeudu -kaikkein kauneimpaan pukuusi ja lähde mukaani. -- Kristiina täti!" hän -huusi sitte, "Elisabet ei lähde kirkkoon." - -"Sen tahdon toki mieluummin hänen omasta suustansa kuulla." - -Täti katsoi kysyvästi minua. - -"Regiina on epäilemättä oikeassa; pelkään, että kohteliaisuus vaatii..." - -"Sinä siis et tahdo?" - -"En, kiitoksia, täti, en tänään." - -Täti pudisti päätänsä totisella, tyytymättömällä katsannolla ja poistui -tyvenillä, vakavilla askeleilla. - -"Kuinka hirvittävän näköinen hän on!" Regiina tarkasteli tätiä -lornetilla arvostelevin katsein. "Jos hän ei olisi minun sukulaiseni, -niin huvittelisin itseäni yhä hänen kustannuksellaan; nyt häpeän -samassa hänen tähtensä." - -Kieltämättä naurettavalta näyttikin Kristiina täti -sunnuntaikomeudessaan, vanhanaikaisessa hatussa, kapeassa, lyhyessä -silkkihameessa, paksupohjaisissa, pikisaumaisissa kengissä, isoäidin -pyhäpäiväishuivi käsivarrella, laskoksiin pantu nenäliina sekä -hakavarainen virsikirja kädessä. "Miksikä tekisin itseni hienoksi?" hän -sanoi toisinaan; "kenkään ei välitä, minkänäköinen olen; vastenmielinen -ja ruma minä olen ja sellaisena pysyn; ne rahat olisivat kuin veteen -viskatuita; hyvä, jos kaikki siihen tyytyisivät." - -Isoisää harmitti kuitenkin monta kertaa hänen siistimätön muotonsa. -Isoisän kauneuden aisti oli hyvin kehittynyt, ja hän piti hilpeistä -väreistä sekä kauneista, komeista puvuista. Sinäkin aamupäivänä hän -oli aivan ihastuneena Regiinaan ja minuun, kun uljaimmassa puvussamme -hänelle hyvästi sanoimme. - -"Sieluni kautta, kaksi mitä suloisinta tyttöstä, joista isoisän lienee -syytä hieman ylpeillä! Hyvästi vain, ja tervehtikää täti rouvaa; hän -ja minä olemme kultaisessa nuoruudessamme monta komeata minuettia ja -hauskaa hypykettä yhdessä tanssineet." - -Niin rauhallisesti ja juhlallisesti kuului virrenveisuu, kun kirkon -ohi ajoimme. Minä tunsin silmänräpäyksellisen katumuksen, vaan Regiina -huudahti: - -"Jumalan kiitos, että sinä, pikku hupsu, kuulit järkevää puhetta ja -seurasit muassa!" - -Noin puoli, peninkulmaa Digevoldista tulivat molemmat nuoret herrat -meitä vastaan. Luutnantti ratsasti heti Regiinan luo ja kuiskaisi -tunteistaan; maanviljelijä ratsasti minun vieressäni ja pakisi kanssani -mitä innokkaimmin. Se oli hento, nuorekas, pieni olento, vaalein -hyvästi kammatuin hiuksin, vaalein viiksin, vedensinisin silmin, -hienoin kasvonpiirtein ja kelmein ihovärin. Hän ihanteli suuresti -veljeään, jonka käytöstä ja puhetta hän taukoamatta koki matkia; isoisä -ja minä nimitimmekin salavihkaa häntä Kaiuksi. - -Rouva Gyldenpiil otti meidät suurimmalla sydämellisyydellä vastaan. -Hän oli tavattoman ruumiikas rouvasihminen silkkisarsisessa -leningissä, pitsimyssy päässä ja loistava timanttinen rintaneula, -jonka kuitenkin aimollinen kelaleuka tavallisesti peitti. Hän käveli -sangen vaivaloisesti, huohotti ja voihkasi joka askeleella, jotta -oli varsin vaikeata ajatella häntä hauskassa hypykkeessä pyörivänä. -Isoisän tervehdys ja vanhat muistot häntä toki huvittivat, hän näytti -ylimalkaan olevan parhaimmassa mielialassaan ja kohteli meitä keveällä, -viehättävällä, seuraelämään perehtyneen naisen tavalla. Havaitsin, -selvästi, että hän kuiskasi jotakin minusta parille muulle vieraalle, -ja että hän samassa hyväntahtoisesti surkutellen päätänsä pudisti. - -"No, tosiaanko?" vastasi vanha, paljaspää herra, ulkonevat silmänsä -terävästi minuun kääntäen; "hän, joka vielä lapsenkengillä kävelee." - -Ah! Regiina oli varmaan esitellyt asian pahimmassa muodossaan. Mitä se -hyödytti? Tehtyhän oli kuitenkin tehty. - -Kaikki oli varsin komeata ja uljasta Digevoldissa. Siellä oli kaunis -kasvihuone ja uhkea suihkukaivo. "Kuinka paratiisillista elämää täällä -kelpasi elää!" ajattelin pois mennessämme, "ja kuinka keveältä ja -rakastettavalta heistä tuntuu elämä, ei tuota ikuista totisuutta, -tuota ankaraa, velvollista totisuutta." Ja Ove'n kuva seisoi synkkänä, -ahdasmielisenä ja miettivänä edessäni. Hän olikin kovin totinen viime -aikoina; mutta kenessä oli syy siihen? sitä en ajatellut, ja minä -unohdin kokonaan, kuinka hilpeä ja ilomielinen hän tavallisesti oli. - -Päivällispöydässä olimme kaikki aivan iloisina, paitsi Kristiina täti, -joka oli sen näköinen kuin persoonaksi muuttunut tyytymättömyys. - -"Bernhard osaa puhua aivan kuin täti", sanoi luutnantti vähää -myöhemmin, kun me nuoret olimme verandalla; "se on tosiaankin -oivallista. Haluavatko neitoset kuulla jotakin pientä koetta?" - -"Aivan mieluisesti", vastasi Regiina; "ala heti." - -Nuori herra pyysi lainaksi meidän valkeita nenäliinojamme, ja kun -hän oli sitonut toisen päähänsä, toisen kaulaansa, niin hän vaatetti -itsensä plaidilla ja alkoi näytöksensä. - -"Oh, se on erinomaista!" Regiina taputti käsiään; "täti ilmielävänä, -kasvotkin ovat samallaiset; kuinka hyvästi sinä osaat osoitella -tuota piintynyttä -- inhottava vaan merkitsevä sana -- joka on niin -luonteenomaista koko hänen olennolleen. Sinulla on todellakin suuri -osoittelutaito, rakas Bernhardini!" - -"Bravoo, bravissimo!" huusi luutnantti; "kas käyntiä! kunniani kautta -se on mainiota?" - -"Ja käsien liikkeet", lisäsin minä, "yhtä täsmälliset, äkilliset ja -jäykät kuin..." - -Minä vaikenin äkkiä; Ove seisoi edessämme ja tarkasteli kohtausta. - -"Sinäkin, Elisabet!" hän sanoi surullisesti, käydessään ohitsemme -huoneesen. - -Minä kiirehdin hänen perässään. - -"Se on vain pilaa, Ove; he eivät sillä mitään pahaa tarkoita; -ainoastaan pientä pilaa!" - -"Ei mitään viatonta pilaa, sydämetöntä se on! Ja hän on tietysti sen -kuullut; hänen huoneensa akkuna suljettiin juuri kun minä tulin." - -"Toivon, ett'ei hän kuullut. Oletko vihainen?" - -"Murheellinen, Elisabet; -- sydämestäni murheellinen." - -Pariksi minuutiksi jäin seisomaan, vaan kun hän ei mitään -muuta puhunut, niin palasin takaisin. Toiset pakisivat hiljaa -kiihkeästi; minä tähtäsin sanat "ilonhäiritsijä" ja "eiköhän hänen -korkea-arvoisuutensa aikone pian lähteä?" - -Kun sitte menimme sisälle, niin isoisä ja Ove istuivat sakkipelin -ääressä. Luutnantti Gyldenpiil lähestyi kumartain ja lausui hymyillen: - -"Pastori jätti meidät niin äkisti, ett'en saanut aikaa pyytää teitä -läsnäolollanne kunnioittamaan tätiäni pienissä tanssihuveissa -keskiviikkona; hän tietää, ett'ette tanssi, vaan toivoo toki..." - -"Minä kiitän suuresti ja tulisin mielelläni muussa tapauksessa, vaan -sisareni on sairaana", hänen äänensä värisi, "vaarallisesti sairaana, -kirjoittaa hänen miehensä, ja rouva Gyldenpiil suonee siitä syystä -minulle anteeksi." - -"Toorako?" kysyi isoisä sydämellisesti, "suloinen, sievä Toora, joka on -naimisissa Jyllannissa; se säälittää minua sydämeni pohjasta. Vai niin, -siksipä peli niin hullusti meni, tornit juoksivat ja hevoset hyppivät -suoraan; en ollenkaan käsittänyt teitä, rakas, nuori ystäväni. Oh, hän -paranee kyllä, uskokaa minua, hyvä luonto ja nuoruus. Ei, lopettakaamme -peli; Jumala varjelkoon minua rasittamasta teitä." - -"Sinä tulet luonnollisesti kaikissa tapauksissa?" kuiskaisi Regiina. - -Kävisikö se laatuun? Oi, kovalta tuntui, jos ei saisi olla muassa -noissa tanssihuveissa, joista olin koko kesän iloinnut! Enhän -ollenkaan tuota sisarta tuntenut; niin suututtavaa, että tuon juuri -nyt piti sairaaksi tulla! Oikeinta kai oli suoraan kysyä Ove'lta hänen -ajatustaan. Hänen muotonsa oli kyllä peloittavan vastenmielinen, kun -hän seisoi tuolla puun nojassa ja katsoi suoraan alas eteeni; mutta -minä tahdoin kaikissa tapauksissa uskaltaa yrittää. - -"Ove", sanoin kainosti, "sitte en kenties minäkään saa sinne mennä?" - -"Saa!" ensi erän näin hänen harmista punastuvan. "Jos sulla on halua, -niin luonnollisesti saat." - -Mitä oli minun tekeminen? Minä käännyin isoisän puoleen ja pyysin hyvää -neuvoa. - -Armas vanha mies, hänelle se oli omantunnon kysymys. Koko sielustaan -hän soi minulle tuon huvin, mutta hänen lemmekkäässä sydämessään oli -jotakin, joka sitä vastusti. - -"Jos, enkelini, jäät kotiin, niin et ole milloinkaan sitä katuva", -hän sanoi lopullisesti, "jos taas menet, niin ehkäpä joskus, etenkin -jos sisar kuolee, sinua on vaivaava se, että jätit hänet, kun hän oli -murheinen. Mutta minä toivon sisaren tulevan paremmaksi keskiviikoksi." - -Se tuli kuitenkin huonommaksi, miten kuulin muilta; itse en siitä -rohjennut kysyä. - -"Kuinka teet, Elisabet?" kysyi isoisä, minua ystävällisesti silmiin -katsoen. - -"Minä jään kotiin. Oi, minä olin niin paljon iloinnut näistä -tanssihuveista!" Ja minä hyrähdin itkemään. - -"Pieni raukka; käy istumaan polvelleni, isoisän sydänkäpynen! Kas -niin, kas niin, nyt on hyvin taas, kiltti, uhraava tyttöni! -- Kenties -mekin toimitamme kerran tanssihuvit täällä, jahka kaikki hyvästi on -- -kukaties!" - -Kristiina täti seisoi silmänsä tuijottaen isoisään, kun hän taputteli -ja hyväili minua. Oi, kuinka ainoakin noista hellistä sanoista olisi -häntä pitkiksi ajoiksi lohduttanut ja vahvistanut! - -Kun Regiina lähti tanssihuveihin, niin minä tunsin itseni todelliseksi -sankarittareksi. Isoisä ihmetteli minun lujuuttani, itse tätikin -silmäili hyväksyen minua; mitä sitte Ove oli sanova? - -"Katsokaa", sanoi isoisä, pitäen minua riemuiten Ove'n edessä, "mitä -tästä pienestä marttyyristä sanotte? Ettekö luullut hänen kaikissa -tapauksissa lähteneen?" - -"En, minä toivoin, että hän jäisi kotiin; minä toivoin sitä hänen itse -tähtensä, koska se oli oikeimmin." - -Isoisä katsahti kummastuneena; hän ei ollut ennen muutosta suhteessamme -havainnut. "Sisareni tila ei ole hyvä", sanoi Ove äkisti, ikäänkuin -sillä tahtoen kummallisen lauselmansa selittää. Minä puolestani -riensin, ylös omaan huoneeseni ja itkin katkerasti. - -Se siis oli koko kiitos ja palkinto uhrauksesta! Oi, miten kovasti ja -sydämettömästi se oli! Ja nyt kai jo kajahtelivat musiikin säveleet, -ja muut tanssivat tulisoihtujen valossa vehreässä puistossa, kun minä -viruin täällä ja itkin. - - -VI. - -"Kas kuinka pilvet hajoavat, ja tuossa on aurinko, me saamme -herttaisimman ilman. Sade on tomun tukehduttanut, kaikki on -virkistynyt. Oi, kuinka hauskaa tulee!" - -Regiina seisoi ovessa ja tähysteli, milloin taivasta, tuliko hyvä ilma, -milloin tietä, saapuisivatko vaunut, joiden piti meidät noutaa. - -"Tuleeko sulhosi mukaan?" kysyi Kristiina täti, kurottaen minulle -korillisen parhaita kirsikoita. - -"Ei, tiedäthän, ett'ei hän juuri jouda lauantaina. -- Kas, Regiina, -eivätkö nämä marjat ole viehättäviä?" - -"Vastustamattomia!" Hän alkoi syödä. - -"Vaan eikö sitte huviretkeä olisi saattanut toistaiseksi lykätä?" -jatkoi täti. - -"Sinä unohdat tykkänään", intoili Regiina, "että tämä huvimatka, pieni -kalastusretki, on rouva Gyldenpiilin toimesta, ja hän on itse muassa. -Se on niin kaunis ja ystävällinen teko tuolta vanhalta rouvalta, emmekä -me tosiaankaan saa tehdä mitään estelyksiä päivään katsoen." - -Minä vaikenin, vaan arvelin itsekseni, että lauantai oli valittu juuri -sitä varten, että päästäisiin Ove'sta. - -"Mutta taivaan nimessä", huudahti Regiina äkisti, "kuka tuolla alhaalla -tiellä tulee? Eikö se ole tuo punatukkainen palvelija... ompa -niinkin... hän tuo tietysti ikävän sanoman." - -Tuo punatukkainen palvelija ei ollut kukaan muu kuin Mette Marian veli; -pieni Per Jörgen, joka toisinaan toi sanan tahi kirjeen Ove'lta. Sen -erinomaisen kömpelö käytös, oli herättänyt Regiinan huomion, ja hän -huvittelihe aina saattamalla tuon poika pahasen hämille. - -"Tule tänne, pieni kirjekyyhky; mitä sinulla siellä on?" - -Per Jörgen kumarsi kömpelösti, punastui ja hymyili, jotta suupielet -vetäytyivät korviin asti, hänen Regiinan ohitse mennessään; sitte hän -kurotti minulle piljetin ja sanoi nähtävällä ponnistuksella, juurikuin -toinen sana olisi tahtonut toisen niellä: - -"Ei tarvita mitään vastausta, neiti", jonka jälkeen hän lähti tiehensä -niin, että hän kompastui omiin jalkoihinsa kiviportaille, ja kyntti -sitte salamansukkelasti tielle. - -Kirje pyysi minua lyhyesti vaan vastustamattomasti jäämään kotiin, se -oli hänelle sangen tärkeätä, hän kirjoitti, saadakseen puhua yksinään -ja häiritsemättä kanssani. - -Oi, ei, se oli todella liian paljon; ryöstettäisiinkö tämäkin ilo -minulta? - -"Mitä se on, Betti raukkaseni? Miten alakuloiselta sinä näytät!" - -"Ove haluaa puhua kanssani; minä en saata tulla mukaan." - -"Niin häpeällisesti! Ensinnä tanssihuvit -- ei sinun ei kannata -väittää, että vapaasta tahdostasi kotiin jäit; jos hän olisi -ystävällisesti sinua lähtemään kehoittanut, niin sinä olisit lähtenyt --- ja nyt tämä pieni huvimatka, et edes tähänkään saa osaa ottaa! -Kaikilla on rajansa, kärsiväisyydellä myös; tule mukaan kuitenkin!" - -"Hänellä ovat kyllä syynsä, Regiina; minun on pakko huviretkeltä jäädä." - -"No, jää sitte Jumalan nimessä kotiin; mutta sitte sinun täytyy minulle -luvata häntä oikein säällisesti ripittää. Sinun tulee murtaa jää, -Elisabet; se on sula velvollisuus tulevaisuutesi tähden. Hengessä jo -näen sinut raukkana, masennettuna palvelijattarena omassa kodissasi -hiljaa ympäri hiipivän, puettuna Kristiina tädin tavalla ja ottavan -tyrannisen herra miehesi pienimmästäkin viittauksesta vaarin. -Katso Santeria, kuinka hän lukee silmistäni ja tulee toivottomaksi -pienimmästäkin pilvestä otsallani. Hän menisi mielellään tuleen -minun tähteni, siitä olen vakuutettu, ja sillä lailla sinäkin olisit -tullut rakastetuksi, jos et... Mutta mitä siitä nyt kannattaa puhua! -Seuraa nyt vain neuvoani ja anna hänen ymmärtää, että hänelläkin on -velvollisuuksia, etkä sinä halua aivan kokonansa poljetuksi tulla. 'Hän -on kuin pieni, siveä kyyhkynen', sanoi vävyni joku aika sitte, 'jolla ei -ole ollenkaan kynsiä puolustuksekseen.' -- No, kas tuossa ovat vaunut! -Oi, mitä minä nyt koko huviretkestä välitän!" - -Regiina suuteli minua useita kertoja; huikentelevalla tavallaan hän -todella piti minusta. - -Rouva Gyldenpiil istui vaunuissa, tyynyjen ja peittojen ympäröimänä, -ja nyökkäsi ja liikehti valitellen. Nuoret herrat pyysivät, että minä -tulisin mukaan. - -"Regiinan tähden", pyysi luutnantti. - -"Kaikkein tähden", lisäsi Bernhard. "Katsokaa onkivapoja; tämä oli -aiottu teille, neiti, ja minä olisin sen yhä matosella varustanut, -miten Santeri Regiinan ongen. Oi, taipukaa lähtemään!" - -Kun kaikki kehoitukset kuitenkin olivat hyödyttömät, niin seura -vihdoinkin lähti. Olipa jo aikakin; minä tuskin enää saatoin -kyyneleitäni pidättää. Heidän murheensa siitä, ett'eivät minua mukaan -saaneet, näytti kuitenkin olevan jotenkin pintapuolista; sillä kun -puutarhan kunnaalta näin heidät ajavan pois, niin he kaikki tyyni -iloisesti nauroivat ja juttelivat. Regiina taputteli käsiänsä kauniin -ilman tähden. "Tästä on tuleva verraton huviretki", oli viimeinen -lause, jonka kuulin, ja niin he vierivät pois, ja pitkät onkivavat -ylettyivät hyvän matkaa ulos vaunuista ja heiluivat edestakaisin. - -Niin, minä tahdoin puhua, tämä ei saanut täten jatkua! -- Oi, miten -kaunis oli ilma, enkä minä ollut milloinkaan ennen onkinut! -- Se oli -huono rakkaus, joka tahtoi murehduttaa eikä iloittaa! -- Ja nyt oli -Regiina seuraavalla viikolla lähtevä; mitä oli minusta tuleva? Eikö -minunkin nuoruudellani ollut oikeus huviin ja onneen? Mutta hän ei -siitä pitänyt. Heittää pimennon tielleni, sekoittaa koiruohoa ilooni, -siinä hänen rakkautensa; vaan nytpä tahdoinkin empimättä puhua. -- Oi, -kuinka mustana ja raskaana oli elämä edessäni, ja maailma oli kuitenkin -niin suuri, niin rikas ja kaunis! - -Tuskin tohdin ajatella tulevaisuutta, niin surulliselta se minusta -näytti. Regiinalta olin oppinut pitämään taloudellisia tehtäviä -kartettavana pahana; seuroista ja huveista oli kyllä hänen -taipumuksensa ja meidän niukat varamme minut melkein kokonaan sulkeva; -mikä sitte oli täyttävä nuo toimettomuuden tilan kuolettavan pitkät -hetket? -- Minä itkin sydämellisimmästä säälistä itseäni kohtaa. - -Ah, tuollapa hän tuli polulla, tyvenenä kuin aina, hitaammin kuin -tavallisesti; nyt hän kääntyi pihalle. Niin, minä jäin paikalleni; jos -hän tahtoi kanssani puhua, niin saattoihan hän hakea minut. - -Muutamia minuutteja jälkeemmin kuuluivat hänen askeleensa -hiekkakäytävällä; sitte tuli Hektor, ja vihdoin hän itse seisoi siinä. - -"Itketkö huvimatkan tähden, Elisabet?" Jotakin vierasta, jotakin -omituisen ahdistettua oli hänen äänessään, joka kauhisti minua. Minä -vaikenin. - -"Tämä on viimeinen kerta, jolloin sinulta jonkun ilon ryöstän, kaikkein -viimeinen kerta. Minun täytyy tänään kanssasi puhua; se on jo muutenkin -liian pitkälle lykätyksi tullut." - -Hän käveli pari kertaa kiivaasti edestakaisin, kokosi sitte kaikki -voimansa ja jatkoi: - -"Mitä nyt sanon, se ei ole kiivastuksissa tahi vihassa puhuttu; se on -pitkäin, unettomain öiden katkeran taistelun ja itsekoettelemuksen -tulos. Miten minä taistelin vastaan, ennenkuin tahdon antaa myöten, -että kaikki oli ohitse, oi Jumalani, miten minä taistelin!" (hän -käveli taas yhä vain edestakaisin edessäni). "Päivän toisensa perään -tulin tänne, ja toivo haihtui yhä enemmän, ja pelkoni muuttui -vihdoin järkähtämättömäksi varmuudeksi. -- Lapsi parka, sinä olet -erehtynyt itsesi ja sydämesi suhteen! Enhän sinua siitä moiti, sinä -olit niin nuori; vaan minä rakensin niin lujasti, niin lujasti sinun -perustuksellesi. Se oli siis vain unta kaikki tyyni, haihtuvaa unta! -Kenties rakastin sinua liian paljon, -- en toki, hyvä sielussani -viihtyi ja kasvoi juuri sillä onnellisella ajalla; Jumala oli tehnyt -minut niin rikkaaksi, minulla oli kyllin kaikille, niin minusta näytti. -Nyt olen köyhä, -- oi, älä itke, Elisabettiseni, Jumala minut kyllä -yllä pitää, kaikki kyllä hyväksi tulee; minä tahdon nyt koettaa unohtaa -itseni ja elää vain muita varten. Ollos siis vapaa! Minä, joka tahdoin -antaa elämäni sinua onnelliseksi tehdäkseni, minäkö tekisin sinut -onnettomaksi?" - -Väristys kävi hänen läpitsensä, väkinäisesti tukahdettu nyyhkytys; -senjälkeen hän taas puhui: - -"Vielä yksi seikka: varjele sydämesi kevytmielisyydestä ja turhuudesta, -Elisabet; rukoile Jumalalta voimaa! Hän ei tahdo mitään muuta enemmän -kuin auttaa meitä, jos me vain sen Hänelle mahdolliseksi teemme. -- -Jumala sinua lapsi, siunatkoon ja varjelkoon!" - -Hän meni nopeasti pois, kertaakaan taaksensa katsahtamatta. - -Minä istuin kuin kiinni lumottuna, kättä tahi jalkaakaan liikahtamatta. -Mitä se oli? Oliko se mahdollista? Olinko hereillä? Tuolla hän meni -eikä milloinkaan enää takaisin tullut, ja se oli ohitse ainaiseksi. - -Kentät olivat täynnä työskentelevää, iloista eloväkeä; ne tervehtivät -häntä tutusti ja kuitenki kunnioituksella; yksi ja toinen pidättikin -häntä ja puhui ilmasta ja siitä Jumalan siunauksesta, joka sinä vuonna -oli, kuinka rikkaat ja kauniit kaikki laihot olivat. Kun en häntä enää -saattanut nähdä, niin nousin ylös; ajatukset pyörivät raivoisasti -päässäni, minä halusin nähdä jonkun ja keskustella muiden kanssa. - -Niin olin siis vapaa, todella vapaa! Se side, jota olin ikuisena -pitänyt, oli purkaantunut. Viime aikana olin kyllä usein tuon siteen -tähden valittanut, vaan en toki milloinkaan ajatellut sen katkeemista -mahdolliseksi. Oi, tuolla tuli isoisä! Hän tiesi kaikki, sen saatoin -hänen kasvoistaan lukea. - -"Armas Elisabettini", -- hän näytti ystävälliseltä vaan hyvin totiselta --- "tämä on minua suuresti surettanut. Ei siitä syystä, että sinua -mistään soimaisin, yhtä vähän kuin hän sinua pienintäkään soimaa; mutta -minä iloitsin niin sydämellisesti teidän yhdistymisestänne. -- No niin, -sinähän olit vain lapsi, ja te olette toisistanne niin kovin erilaiset; -sinä olet vaihtanut kunnioituksen rakkauteen; ylimalkaan se on ihan -luonnollista, vaan tuo mies rukka rakasti pientä tyttöstäni niin -suuresti. Hiljaa, älä itke, sinä teit velvollisuutesi etkä suinkaan -milloinkaan olisi purkanut, jos hän ei itse olisi sitä tehnyt?" - -"En, isoisä, sitä en usko." - -"No, kiitä siis Jumalaa, että hänellä oli voimaa siihen. Minä kirjoitan -heti äidillesi ja selitän kaikki. Anna minulle sormus; kas niin, -nyt se on ohi. Jumala tehköön rakkaan tyttöni onnelliseksi. Mutta", -isoisä epäili aivan neuvotonna ja hämillään, "älä toki sentään -mene valitsemaan moista ytimetöntä keikkaria kuin... kuin Regiinan -luutnantti!" - -"Oi, isoisä, kuinka saatat mitään sellaista puhua?" Selvää oli, että -Ove oli esittänyt käytökseni parhaimmassa valossa, suonut minulle -anteeksi ja todistanut minut vapaaksi. Mutta sielussani oli jotakin, -joka ei minua vapaaksi julistanut, jotakin, joka kiehui ja kuohui, ja -joka täytyi saattaa selvyyteen ja lepoon. Olinko siis nyt onnellinen? -Olihan tulevaisuus vapaana ja avonaisena edessäni! - -Tiesikö Kristiina täti mitä oli tapahtunut? Minä sain ihmeellisen -ikävän hänen peräänsä ja hain häntä kaikista huoneista alhaalla. Hän -oli kuitenkin ylhäällä omassa huoneessaan; ovi oli raollaan. Minä -hiivin aivan hiljaa sisään. - -Se oli yksinkertainen, pieni huone, jossa olivat vaalenneet tapetit -ja tummat huonekalut. Täti istui akkunan ääressä silmälasit silmillä -ja paikkasi hienoa tamastiliinasta. Pää oli kallellaan, ja käsi kävi -yhä ylös ja alas säännöllisesti kuin kone. Valo lankesi harmaille -hiuksille, syville otsan rypyille, katkerille piirteille suun -ympärillä; jotakin väsynyttä ja lohdutonta oli koko muodossa ja -asennossa. Oi, täti raukkaa! välinpitämättömyyteni ikäänkuin suli pois. -Ensi kerran oli nyt minulla sydäntä häntä kohtaan ja sääliä hänen -hukkaan kuluneen elämänsä tähden. - -"Kristiina täti!" - -Minä laskeuduin polvilleni hänen viereensä ja purskahdin itkemään. -Luulin, että itkin ainoastaan hänen tähtensä; vaan kyyneleet tekivät -minuun hyvää ja huojensivat mieleni ihmeellistä jännitystä. - -"Suuri Jumala! mitä isälle on tapahtunut?" - -Hän nousi ylös kiljahtain. - -"Hän on terve, mutta..." - -Oi, ei, sitä en saattanut suustani saada. - -Täti tarkasteli minua muutaman silmänräpäyksen, vaieten, sitte hän -sanoi hiljaa: - -"Enkö minä sitä tietänyt, ett'ei hän saattaisi sinua rakastaa, -kun... ja nyt sinä rakastat häntä, oi, oi, lapsi parkani sen näen -kyyneleistäsi. Mutta me emme saa häntä ollenkaan soimata; sinä olet -kovasti hänen kärsivällisyyttään koko tämän ajan koetellut, onneton -tyttö!" - -Kuinka kummallisen karsaasti hän käsitti tuon seikan! Minä tunsin -halun sanomaan: "Hän rakastaa minua vielä, se olen minä, joka en...", -vaan sanat pettivät minut. Täti itki kuitenkin hillittömästi, samassa -toisinaan soimaten häntä: kuinka hän saattoi odottaa, että heikko lapsi -vastaisi hänen suunnattomia mielikuvituksiaan? toisinaan minua: kuinka -vähän minä olin jalon, totisen miehen rakkautta ansainnut! - -"Täti", minä tartuin hänen käteensä, "pidäthän sinä kaikissa -tapauksissa rahtusen minusta, eikö niin?" - -"Minä!" hän näytti aivan hämmästyneeltä, "oi, rakas tyttöni, mitä sinä -siitä välität! Pitäisitkö todellakin?... Ah, Jumalani, ei; minä en ole -sellainen, sen tiedän aivan hyvin. Oi, jos minä vain saattaisin sinua -vähän lohduttaa! Meidän ihmisparkain, meidän täytyy käydä maan päällä, -vaikka se hehkuva olisi, ja uskoa, -- oi, se tuntuu niin vaikealta -- -kaikki parhaaksemme olevan. Ja tässä näen niin selvästi Jumalan sormen; -nyt sinä olet muuttuva koko elämäsi ajaksi, Elisabet!" - -Hän pani taas silmälasit silmilleen ja jatkoi vaivaloista työtänsä, -väliin pudistain päätänsä ja pyyhkien kyyneleen, joka haittasi hänen -näkemistään. - -"Liinanen tulee pesuun, minun täytyy kiirehtiä", hän sanoi, "työ on -aina aseeni surua vastaan ollut; jos en työtä olisi tehnyt, niin tuskin -olisi järkeni jäljellä." - -Minä syleilin tätiä ja lähdin huoneesta. Minne menisin, kenen kanssa -puhelisin, kenen luota löytäisin rauhan! Isoisän ja Kristiina tädin -erilaiset käsitykset olivat yhtä takaperoiset; itse tuskin rohkenin -tuota asiaa ajatella. - -Pienessä vaasissa kirjoituspöydällä oli ruusun oksa ja siinä kolme -puoleksi auennutta nuppua. Hän oli siis täällä sisällä ollut. Raamattu -oli vanhalla paikallaan; sitä ei oltu sittemmin aukaistu, kun -pallonlyönti meidät häiritsi. "Rakastetulle, armaalle Elisabetilleni", -oli sen ensi lehdelle kirjoitettu. Oi, miten onnellisen näköinen hän -oli, kun hän sen kaksi päivää kihlauksestamme minulle antoi! -- Kun -selailin kirjaa, niin silmiini sattuivat seuraavat sanat: - -"Ei kenkään voi palvella kahta herraa, sillä taikka hän tätä vihaa ja -toista rakastaa, taikka hän tähän suostuu ja toisen ylönkatsoo. Ette -voi palvella Jumalaa ja mammonata." - -Kuinka hyvästi se soveltui minuun, kuinka se sattui suoraan sieluuni! -Olinhan minä yrittänyt palvella kahta herraa, vaan sitä ei voinut! -- -Vieläkö avaisin toisen paikan? Arvelin hetkisen, käänsin sitte joukon -lehtiä ja luin: - -"Sillä mitä se auttaisi ihmistä, jos hän koko maailman voittaisi ja -kuitenkin saisi vahingon sielullensa? Eli mitä taitaa ihminen antaa -sielunsa lunastukseksi?" - -Kuinka ihmeellistä! Olin tämän monta kertaa ennen kuullut; Ove ja minä -olimme siitä puhuneet; hän oli esitellyt sen syvää merkitystä, ja nyt -vasta sen käsitin, käsitin katumuksella ja vapistuksella. - -Jumalani, minne menisin? Minun täytyi jonkun kanssa puhua, minä -pelkäsin itse tähteni. Ja kuitenkin, isoisän muistutukset minua vain -piinasivat, tädin muistutukset saattoivat sieluni hämminkiin ja -levottomuuteen. -- Tuossa tulivat vaunut. Oi, nyt en saattanut heitä -kohdata, en kärsiä Regiinan pilaa ja iloisuutta. Kuinka he nauroivat -ja jaarittelivat! Verandalta näin vaunujen vierivän pois vanhan rouvan -kanssa, joka taukoomatta nyökkäili ja harsollaan viipotti. - -"Onko koulumestari täällä vielä?" Se oli luutnantin ääni. "Toivon, -ett'ei hän ole. Hiljaa, tuolla on majuri." - -Pieni vaitiolo seurasi; sitte kuului pari riemullista huudahdusta, -joita isoisän ankara oikaisu seurasi. - -"Armahin Elisabet!" Regiina tuli ulos luokseni levitetyin käsivarsin; -"tuo kävi yli rohkeimpain toiveiteni! Mutta sinä silmäilet minua niin -eriskummaisesti, rakkaimpani?" - -"Minä tarvitsen lepoa; sinun täytyy minut jättää tänne yksikseni. Sano -toisille myös, ett'en minä saata kenenkään kanssa puhua." - -"Kuten tahdot, vaan pieni hauskuutus sinulle juuri hyvää tekisi, niin -minä puolestani luulen. -- Oi, minä olen niin iloinen, että pieni -lintusemme saattaa taas lentää, minne tahtoo." - -Hän nyökkäsi ja kiirehti sisälle. - -"Elisabet, tyttöni, nyt juomme teetä!" Isoisä itse tuli ulos ja otti -käsivarteni. - -"Oi, isoisä, minä en tänä iltana todellakaan jaksa. Saanko hiipiä -sinun huoneesi läpitse etehiseen, minä haluan mieluimmin kenenkään -havaitsematta huoneeseni päästä." - -"Mielelläni. Oikeastaan ilahduttaa minua, ett'ei tyttö kultani ota -asiaa niin kevytmielisesti kuin muut. Kas, nyt olen avannut oven, hiivi -nyt kauniisti läpitse." - -Minä riensin portaita pitkin pieneen kamariini; sitte väänsin oven -lukkoon. Nyt olin siis täksi illaksi vapaa seurasta, vaan omaa seuraani -en saattanut välttää, ja se oli melkein pahempi kuin mikään muu. - -Akkunat puutarhaan päin olivat auki, hämärsi jo, ainoastaan lännessä -näkyi vielä punaisenkellervä säije. Alhaalta puutarhapavijongilta -kuului hauskoja ääniä ja naurua. Kuinka kauan sitte oli ajatus tästä -Ove'ssa herännyt? -- kysyin itseltäni, hän sanoi kauan sitä vastaan -kilvoitelleensa ja taistelleensa, enkä ollut sitä aavistanut! - -Miksikä Regiina nauroi noin? Minua vaivasi sen kuuleminen, ja -ennen, kun istuin Ove'n kanssa kahden verandalla, ja hän sanoi: -"uneksikaamme hiukan, Elisabet, ja jutelkaamme tulevaisuudentuumistamme -ja kodistamme", -- niin silloin tuolla samallaisella naurulla oli -ikäänkuin vastustamaton voima, joka veti huomioni Ove'sta häneen. - -Ei kenkään voi palvella kahta herraa! Oi, Ove'kin palveli vain yhtä, -koko sielunsa voimalla hän palveli tuota Ainoata. Ja Ove'n kuva seisoi -selkeänä, todellisena ja elävänä edessäni, muiden moitteen ja kiitoksen -yli kohonneena; oli ikäänkuin en olisi häntä ennen oikein tuntenut, -ikäänkuin nyt vasta hänet täydelleen tuntisin. Hänellä oli omituinen -tapa itseänsä halventaa; milloinkaan hän ei mielestään kyllin tehnyt, -ja kun kuuli hänen puhuvan niin yksinkertaisesti ja tyvenesti, niin -unohti helposti, kuinka äärettömän paljon hän todellakin toimitti. Jos -jokin ei onnistunut, niin se oli aina hänen vikansa; jos onnistui, niin -se oli ilo, Jumalan armo, ei hänen ansionsa. - -Ja tämä mies oli rakastanut minua ja valinnut minut elämään samaa -elämää ja toimimaan samaa päämäärää varten, vaan hänen sijaansa minä -olin valinnut Regiinan ystävineen; olinhan niiden kaltainen, niiden -kanssa minulla oli yhteiset pyrinnöt ja toiveet; Ove'n ja minun välillä -sitävastaan oli syvä juopa. -- Oliko mailma nyt suuri ja rikas? Oli, -peljättävän suuri, vaan niin autio, niin autio! - -Tuli tuikki pienestä pajasta, poppelit kohousivat uhaten ilmaan. -Silmäiliköhän _hänkin_ nyt sinne? Millä mielellä hän oli? Oi, Jumala -siunatkoon ja vahvistakoon häntä!... Niin, mitä hän, Ove, oikeastaan -oli menettänyt? Ei mitään -- mielikuvituksen, unelman. - -Ajatuksissani näin hänen ystävällisen lukukamarinsa -- kuinka selvästi -muistin sen siitä päivästä, jolloin suojaa sateelta pappilassa etsimme! --- suurine, kirjoista täyteläisine hyllyineen, hupainen nojatuoli -kirjoituspöydän ääressä, kauniit piplialliset taulut seinillä. Huomenna -oli sunnuntai; hänellä oli toimensa tehtävänä; hän ei aivan onneton -saattanut olla. Sanoihan hän: "Nyt tahdon elää muita varten;" oi, jos -kaikki saattaisivat samoin sanoa! Vaan meillä heikoilla, syntisillä -ihmiskurjilla ei sellaista voimaa ole. - -"Hyvästi! hyvästi!" kuului alhaalta, sitte hevosten juoksua ja -senjälkeen keveitä askeleita portailla; Regiina koputti ovelle. En -antanut ainoatakaan ääntä kuulua; sydämeni oli ikäänkuin kokonaan -hänestä kääntyneenä. Parin turhan kokeen perästä aukaista ovea, hän -huusi: "Hyvää yötä, jos hereillä olet, niskoitteleva tyttö!" ja meni -omaan huoneesensa. Minä kuulin hänen hyräilevän hauskaa nuottia, kun -hän aukoi ja sulki piironginlaatikoitaan. - -Kuinka hän saattoi niin iloinen olla; hän jossa oli tuon onnettomuuden -syy, sillä hänessä oikeastaan syy oli! Oi, ei, ei, mitään verukkeita, -ole kumminkin suora! hän oli vain antanut huonolle luonnolleni -tilaisuutta esiintymään. Mutta eikö Ove'n olisi tullut tuota luontoa -vastustaa ja minua varoittaa? -- tekihän hän alussa niin ja nyt lopussa -myös; väliajalla tietysti pyörivät kaikki hänen ajatuksensa tuon -kysymyksen ympärillä: "pitääkö hän sinusta?" -- sitä paitsi hän luuli -minun olevan paljoa paremman kuin olin. Koko talossa ja ympäristössä -vallitsi nyt täydellinen hiljaisuus; korkeiden puiden piirteet näkyivät -epäselvästi; vaalea usva oli levinneenä yli alangon; mutta ylhäällä -taivaalla tuikki tähti tähden vieressä. - -Minä jäin akkunan ääreen seisomaan ja tuijotin ulos yöhön, koko -kuluneen elämäni liidellessä ajatusteni ohitse. Kaikissa suhteissa olin -rikkonut, kaikkialla oli jotakin katumisen syytä; äiti, sisarukset, -Kristiina täti ja nyt Ove kokousivat syyttäen minua vastaan, ja -kuului käsky: "Sinun pitää rakastaman Herraa sinun Jumalatas -kaikesta sydämestäs, kaikesta sielustas ja kaikesta mielestäs ja -sinun lähimmäistäs niinkuin itseäs." Oi, nyt käsitin sen, minä näin -selkeästi: kaikki, mitä olin muita vastaan rikkonut, tuli suuresta -velastani Jumalalle ja lisäsi yhä sitä. Jaksoinko tuota velkaa -kantaa? -- ei ainoatakaan lohdullista muistoa, itserakkautta ja -itsejumaloimista alusta loppuun! - -"Sinä olet koko elämäsi ajaksi muuttuva", ennusti Kristiina täti. Oi, -niin! tämän jälkeen en saattanut olla samallainen kuin ennen; vaan -millainen sitte olisin? - -"Rukoile Jumalalta voimaa", -- eikö se ollut Ove'n neuvo? Oli, ja minä -tahdoin sitä seurata; kehenkä muuten luottaisin? Ei ainoakaan ihminen -koko avarassa maailmassa saattanut minua auttaa. - -Ja kaikki, mitä olin kuullut ja lukenut Jumalan pyhästä sanasta, aukeni -ja tuli eläväksi sielulleni; se oli rankaistusta ja se oli lohdutusta, -ja molemmat kätkin syvälle sydämeeni. - -Vähitellen asettui myrsky, ja mieleni tuli aivan tyveneksi; minä olin -niin nöyryytetty, niin kiitollinen, niin lohdutettu, keskellä syvintä -suruani. - -Aamu jo koitti, viileä tuulen henki kävi, ja kelmeä alakuu oli -taivaalla, kun vuoteelle menin; mutta sydämessäni oli rauha. Se, mikä -minussa oli viime viikkoina taistellut ja elämöinyt, oli vihdoinkin -taisteltu ja selvillä. "Kahta herraa ei saata palvella;" minä olin -valinnut. - - -VII. - -Parin tunnin levollisen unen perästä herättyäni, oli kaikki heti -selvillä ajatuksissani. Kuinka tottumattomalta ja eriskummaiselta tämä -mieliala tuntui! Olin aivan vieras itselleni. Yöllä, ensimmäisessä -polttavassa katumuksessani, tuntui minusta elämä liian lyhyeltä, -voidakseni sovittaa kaikki, mitä olin laiminlyönyt ja rikkonut; nyt -sitä vastaan tuntui jäljellä olevain monien hetkien ja päivien paino -niin raskaalta, ja se saastoi minut alakuloiseksi. Minä kohotin -kuitenkin sieluni, hartaasti rukoillen voimaa ja kärsimystä, ja tunsin. -ett'ei Jumala olisi minua enää milloinkaan hylkäävä. - -Aivan hiljaa hiivin pitkin portaita ulos. Täti seisoi kyökissä suuret -hansikat käsissä ja valmisti pähkinöitä syltyksi. Hän oli kokonaan -kiintyneenä toimeensa, ja minun onnistui havaitsematta päästä avonaisen -oven ohitse; tunsin vielä voimakkaan tarpeen olla yksinäni. - -Näytti tulevan kaunis päivä. Tuuli hajoitti valkoiset pilvet, pyöritti -ne taas kokoon ja lakaisi pois yhdelle taivaan äärelle, joten muu -taivas muuttui aivan siniseksi. Ehdottomasti kuljin totuttua tietä -Klintiä kohden. - -Kuinka ihanaa! Minä muistelin sitä päivää, jolloin sen seudun näin, ja -sitte... - -Pieni Mette Maria seisoi kappaleen matkan päässä Klintillä olevasta -mökistä, pää taaksepäin kumartuneena ja katse ylöspäin kääntyneenä. -Mitä tarkasti hän? Kun lähestyin, niin hän kääntyi nopeasti. - -"Tekö, neiti!" Hän riensi ilosta loistavana vastaani. "Minä kuulin -leivon! niin, se on todella totta, ja se oli kuitenkin niin korkealla, -ett'en saattanut sitä nähdä, ja teidän tulonnekin kuulin, ja -- mitä se -oli? -- oi, suuri Jumala, ainoastaan lehti, pieni, kellastunut lehti!" - -Hän otti sen ylös ja suuteli sitä ihastuksissaan. - -"Eilen sen ensinnä oikein havaitsin", hän jatkoi, "kun poimin tähkiä. -Heinäsirkat lauloivat, ja kaikkialla suhisivat ja surisivat pienet -elävät, ja sammakot suossa, uskokaa minua, pitivät tavatonta meteliä -illalla, ja vanha isoäiti hengitti niin raskaasti! Tuskin saatoin siltä -nukkua." - -Mette Maria teki pienen hypähdyksen ja pyörähti ympärinsä. - -"Vanhaa isoäiti raukkaa, hän saikin pahimman kanssani kärsiä, ja te -myös, neiti. Voi, luulen, että te itkette!" - -Lapsen siniset silmät katsoivat sääliväisinä minua. - -"Olen niin sydämestäni sinun puolestasi iloinen. Jumala on niin hyvä ja -armollinen!" - -"Sanokaappa se, neiti; nyt minäkin saatan mennä kirkkoon ja kuulla -papin saarnaa ja laulaa muassa" (taas pieni hypähdys). "Luuletteko -majurin välittävän siitä? -- että minä voin kuulla?" - -"Oi, kyllä! se tietysti ilahduttaa häntä suuresti." - -"Jos niin on, niin saatattehan sen sanoa." - -Mette Maria punastui kainosti, isoisä oli koko hänen pienen kiitollisen -sydämensä voittanut. - -"Entä Kristiina tädille?" kysyin. - -"Niin, kyllä, jos tahdotte neiti." - -Täti parka! siinä oli taas yksi, jolle hän oli hyvää tehnyt ja -kuitenkin luotansa syössyt. - -"Kuulkaa, isoäiti huutaa! -- Minä tulen, minä tulen! -- Vettä hän -odottaa; minä unohdin kokonaan sitä tuoda", kuullakseni ainoastaan -leivoa. - -Yks kaks kiiti Mette Maria polkua alas, tyhjä ämpäri kädessä, ja taas -ylös, ämpäri täynnä; pienonen pää kääntyi milloin oikealle, milloin -vasemmalle; uusia ihmeitä oli kaikkialla. - -Minä suutelin häntä otsalle, kutsuin häntä tulemaan seuraavana aamuna -ja lähdin. Kuinka paljon tämä yksinkertainen lapsi oli minun edelläni! -Nyt saatoin sen nähdä, nyt, kun me toki -- Jumalan kiitos! -- samaa -tietä kuljimme. - -Vaan eikö se ollut Ove, joka ulos myllystä tuli? Oli, Jumalani, ja -minun täytyi hänen ohitsensa mennä, vai kääntyisinkö takaisin? En, sen -saattaisi väärin käsittää. - -Sydämeni oli raskas kuni lyyjy, jalka melkein kielsi käymästä. Hän jäi -tyvenesti seisomaan ja tervehti kuin muuta vierasta, ainoastaan vähän -syvemmin ja totisemmin. Ja ennen, kuinka hänen kasvonsa säteilivät, kun -minä tulin, kuinka valoisaksi ja selkeäksi niiden muoto muuttui! Oi, -tämä oli melkein liian katkeraa! Entä jos tohtisin? -- en, en toki, se -oli minulle mahdotonta! - -Vähän jälkeen Kristiina tädin kirkkoon menon, lähdin yksinäni isoäidin -haudalle. Se oli aivan auringon valaiseman kirkkomuurin vieressä, -pieni, ystävällinen tilkku, vehreiden kasvien ympäröimänä ja rehevän -riippasaarnin siimeksessä. Istuin aivan kätkössä ja hiljaa siinä, -seurakunnan laulaessa; oi, miten lohdulliselta se minulle kuului: - - Jos suru on - Kuin suunnaton, - Kyll' avun voit Sä tuottaa. - Mi hätänä, - Kun lähellä - Vain olet Sä! - Sinuhun tahdon luottaa. - -Olin muiden joukossa huomaavinani Mette Marian selkeän, lapsellisen -äänen. - -"Elisabet kulta", sanoi isoisä seuraavana päivänä, "minä en sinua -oikein käsitä; sinä varmaankin vaivaat itseäsi tarpeettomilla -mietteillä ja tuumailuilla. Katsantoasi en enää ollenkaan tunne. Meidän -täytyy lasta huvittaaksemme jotakin keksiä; mitä sinä sanot, Regiina?" - -"Huviretki hevosella olisi varmaan vaikuttava keino, isoisä. Minä olen -häneen nyt kokonaista kaksi tuntia kaiken kaunopuheliaisuuteni turhaan -tuhlannut." - -Niin, hän oli koko tämän aamun minua kauheasti vaivannut; ja nyt tämä -huviretki hevosella! - -"Minulla ei ole ollenkaan halua!" - -"Lirinlorua, se on parannuskeino ja sillä hyvä." - -Isoisä kohotti päätäni ja suuteli minua sydämellisesti vaan murisi -samassa: - -"Kuka hitto käsittää noita tytöntylleröitä." - -"Sinä näyttäisit todellakin sievältä ratsastuspuvussa", huomautti -Regiina, portailla odottaissamme, "jos muotosi ei niin alakuloinen -olisi. Kallistunut pää hevosen seljässä on oikea irvikuva. Nyt -ratsastamme oikopäätä Digevoldiin kiittämään viimeisistä ja sanomaan -hyvästi." - -He kaikki kolme olivat kovin iloisina, melkein pois suunniltaan. Minä -tunsin omituisen yksinäisyyden tunteen heidän joukossaan; ajatukseni -olivat kaukana, kaukana poissa heidän pilastaan ja vehkeistään. - -Rouva Gyldenpiil oli sulaa hymyilyä ja ystävällisyyttä. Minusta oli -kuitenkin melkein vastenmielistä nähdä tuon jo pian 80-vuotisen vaimon -täytettynä kaikilla mahdollisilla, pienillä maailmallisilla haluilla -ja kuulla hänen tekevän sellaisia suunnitelmia, kuin jos elämä olisi -ijäinen. - -"Miksikä ratsastat perässä, Betti? se ei ole seurallista; onhan tie -kylliksi leveä. -- Nyt pitäisi pistää lauluksi. Sinä, Bernhard saat -alottaa." - -Bernhard lauloi hauskan laulun, meidän ajaessa eteenpäin tiellä. -Rehellinen talonpoikaisväki pysähtyi ja katseli meitä suu auki. -Luutnantti seisahti äkisti hevosensa. - -"Pardieu, tuossa tulee hänen korkea-arvoisuutensa." "Entä sitte?" -Regiina löi kärsimättömästi ilmaa keveällä piiskallaan, "eihän se ole -mikään syy pysähtymään." Koko ajan olin hartaasti toivonut, ett'emme -kohtaisi Ovea, ja nyt hän kuitenkin tuli; tuolla hän jo seisoi -punaisella portilla. Hektor seurasi herraansa levollisena, kunnes -havaitsi meidät; vaan silloin se juoksi edelle ja ilon valtaamana -hypähti ylös minua kohden. Juuri kun aioin sitä taputtaa, kohotti nuori -Gyldenpiil piiskansa ja antoi sen varrella koiran kauniisen päähän -ankaran iskun. Hektor parka vetäytyi ulisten takaisin. - -"Oi, kuinka tohditte, kuinka teillä on sydäntä..." Ehdottomasti -ratsastin pari askelta Ove'a vastaan sanoin -- se kuului hätähuudolta ---: - -"Sitä en minä tehnyt, se ei minun tahdostani tapahtunut." - -"Sen tiesin, olin vakuutettu siitä." Hän katsoi silmänräpäyksen -ystävällisesti vaan kummastuneena minua, tervehti sitte nopeasti ja -meni. Oi, kuinka mielelläni olisin sanonut sanasen jäähyväisiksi tahi -vain Hektoria hyväillyt ja lohduttanut hiukkasen! - -"Luulen todella, että olet noiduttu!" Regiina silmäili minua -harmistuneena. "Tarvitseeko sinun hänelle töistäsi tiliä tehdä? Taivaan -nimessä, vapauta itsesi kerrankin." - -"Te olette vihainen, neiti, minä luen sen katsannostanne ja tahdon -tehdä parannuksen." (Tuokin taas muudan veljen lausetapa). "Minä -pidän itse eläimistä", hän jatkoi luonnollisemmin, "ja löin koiraa -vain siitä syystä, että se näytti minusta liian kärkkäältä; pelkäsin -hevosenkin levottomaksi tulevan. Kaikki saatan kestää, paitsi teidän -mielipahaanne." - -Kotiin tultuamme hiivin heti ylös huoneeseni ja itkin mielihaikeaani. -Todellisesti onneton en toki ollut; minä laskin turvallisesti kohtaloni -Jumalan armolliseen käteen. Kaikki, mitä olin rikkonut, oli Hän -pyyhkinyt pois, ja minä olin nyt Hänen nimessään alkava uutta elämää. -Sielussani oli jo pieni kipinä rakkautta lähimmäiseen, hiukkasen voimaa -muita palvelemaan, lohduttamaan ja ilahduttamaan. - -Minä ha'in Kristiina tädin kyökistä ja pyysin hänen antamaan minulle -tehtävää. Hän oli aivan ystävällinen ihmeellisen aralla tavallaan, -oikaisi minua kärsiväisesti ja antoi minulle kyllin tehtävää. Kuinka -mielellään hän olisi tahtonut minulle jotakin lohdullista sanoa! Olen -varma, että häntä vaivasi se, kun hän ei sopivia sanoja keksinyt. -Usein hän toki nyökkäsi ystävällisesti minulle ja yritti, vaikka -onnistumattomasti, hymyillä. - -Oli niin vilpoista ja levollista suuressa, somassa kyökissä, jonka -akkunan edustalla oli varjoisia puita. Piiat askaroivat ahkerasti ja -hiljaa; toisella oli oikein sievä ja hyvännäköinen kasvonmuoto: tuota -en ollut milloinkaan ennen huomannut. - -"Annaseni, ohjaa minua hiukkasen; alituiset kysymykseni väsyttävät -tätiä." - -Hän tuli nopeasti rientäen -- ensin pyyhittyään pyöreät käsivartensa ja -pyylevät kätensä -- toimekkaana ja loisena paremmasta käsityksestään. -Meistä tuli heti armaat ystävät. - -Iltapuolella otin mahdollisimman iloisen muodon ja tarjousin pelaamaan -sakkia isoisän kanssa. - -Tuo kunnon ukko näytti tulevan oikein tyytyväiseksi; hän oli tietysti -katkerasti pelikumppania kaivannut. Kuinka hyvästi muistin sen päivän, -jona Ove minulle sakkipelin salaisuudet ilmaisi! - -"Sinun tulee oppia sitä isoisän tähden", hän sanoi; "sinun tulee -oikeastaan olla minun sijaiseni ja astua minun sijaani, kun minä olon -matkalla tahi muulla tavalla estettynä." - -Ah, se oli silloin! - -Kauan ei viipynyt, ennenkuin isoisä minut voitti. - -"Sakki ja matti, lapsi. Niin harjoitus mestariksi tekee. Vieläkö -pelaamme? Regiina varmaankin sinua odottaa." - -"Ainoastaan kerran, isoisä; minä tahdon vuorostani voittaa. -- Kas -tuolla käy Kristiina täti kukkainsa keskellä. Kuinka suuttumaton hän -kuitenkin on! Luulisi hänen olevan väsyksissä." - -"Miksikä niin?" - -"Hänellä on ollut tavaton kiire sylttäysten kanssa, seitsentä, -kahdeksaa eri lajia. Hyvin ikävää lienee sille, joka ei itse herkuista -välitä, että niistä niin paljon vaivaa näkee." - -"Hän ei sanottavasti pidä lukua hyvistä paloista, vaan sitä enemmän hän -pitää lukua siitä maineestaan, että hän on erinomainen ruoanlaittaja. -Turhamaisuus siinä vaikuttimena on, sepä se on koko seikka. -- Sakki ja -matti taas, lapsi!" - -Isoisä hymyili riemuiten, silitti hiuksia otsaltani ja suuteli minua. -Kristiina täti oli unohdettu. - -Pari päivää myöhemmin Regiina ja minä ajoimme erääsen herraskartanoon -naapuristossa. Hän tahtoi käydä jäähyväisillä, ja minun piti olla -muassa, jos tahdoin taikka en. Talo oli tullessamme vieraita täynnä. -Vanhin tytär istui pianon ääressä puutarhapaviljongissa, ja nuoriso -neuvotteli, olisiko tanssittava nyt tahi myöhemmin. - -Isäntä otti meidät mitä suurimmalla herttaisuudella vastaan. "Tulimmeko -sopimattomaan aikaan? Emme millään tavalla, päinvastoin; nyt oli hänen -syntymäpäivänsä, paremmin ei olisi voinut sopia." - -Talon rouva osoitti suurempaa karttelevaisuutta; havaitsi selvästi, -hänen kohteliaisuudestaan huolimatta, ett'ei tulomme juuri mikään -mieluinen odottamaton ihastuttaminen ollut. - -"Jos toki olisin valkoisen pukuni ottanut", kuiskasi Regiina. "Vaan -kaikissa tapauksissa olen iloinen, että tulimme tänne; tarvitsenhan -minä hieman itseäni ilahduttaa sinun nyreytesi jälkeen." - -Muutaman tuokion perästä pyöri koko seura iloisesti tanssissa. Minä -hylkäsin pari tanssiinpyyntöä ja kiirehdin erinäiseen sivuhuoneesen. En -olisi saattanut tanssia, vaikka elämäni olisi siitä riippunut. - -Tuo pieni huone ei kuitenkaan ollut tyhjä, miten toivonut olin. -Kaunis, vanha rouvasihminen, hopeanharmaassa puvussa ja valkein -myssynnauhoin, istui nurkkasohvassa ja kutoi; hänen vieressänsä makasi -sievä, punaposkinen tyttö levollisesti nukkuneena. - -"Oi, pyydän anteeksi, en tiennyt..." - -"Pysähtykää." Jotakin lempeätä ja miellyttävää oli hänen katsannossaan -ja äänessään. "Ettekö tanssi?" - -"Olen vähän pahanvointinen." - -"Herra Jumala, te olette tosiaankin kelmeä. Istukaa kaikin mokomin ja -juokaa lasillinen vettä; tämä on vastikään lähteestä tullutta." - -"Tuhannen kiitoksia; oi, noin kaunis tyttönen!" - -"Niin, eikö totta?" Hän kumartui alas ja suuteli pyylevätä kättä, -joka oli lujasti sulkeutuneena ympäri peukalon. "Se on eräs uskottu -tavara. Tyttäreni on ollut aivan kipeänä ja on nyt matkustanut erääsen -kylpylaitokseen Norjassa. Niin kauan kuin hän on poissa, pitää isoäiti -pienestä silmäterästä huolta." - -Hänen puhuessaan tuli emäntä sisälle. - -"Vaunuja ei näy vielä", hän sanoi ja katsoi samassa kysyvästi, -melkeimpä tyytymättömästi minua. - -"Sitte on pojalleni tullut esteitä, vaan hän tulee kyllä. -- Aivan -ikävätä on tälle nuorelle neidille, hän ei ole oikein terve. Minä en -tiedä hänen nimestään, kenties tahdotte esitellä..." - -"Neiti Hjort", -- hän näytti olevan aivan hämillään -- "rouva Birk. Vai -niin, ettekö jaksa hyvin? Se oli kovin ikävää." - -Tunsin veren virtaavan sydämeeni. Se oli hänen äitinsä, ja nyt tuli hän -itse! - -"Oi, jos tohtisin pyytää vaunuja, minä jaksan todellakin sangen -huonosti; voivathan ne palata serkkuani myöhemmin illalla noutamaan." - -"Minä ilmoitan siitä, jääkää tänne, ne tulevat heti." - -Hän näytti oikein huojentuneelta. - -"Ettehän toki poikani tähden tahi minun tähteni lähtene?" Rouva Birk -tuli luokseni ja tarttui molempiin käsiini. "Minä en ole kuullut teistä -muutakuin hyvää, rakas, nuori tyttöni! oi, se on ihmeellistä, teidän -muotonne viehätti minua heti kun sen näin." - -Miten hyvältä, uskolliselta ja äidilliseltä hän näytti, ja miten -hän oli Ove'n muotoinen! Oi, jos rohkenisin kallistaa pääni hänen -rinnalleen ja sanoa hänelle kaikki, niin -- - -"Naapurien tulee seurustella kaikessa ystävyydessä", hän jatkoi; "ensi -kerralla se ehkä tuntuu vähän omituiselta, vaan siihen perehtyy pian. -Te saatte olla aivan levollisena; Ove ei mitään puoliksi tee; hän on -saanut selväksi itselleen, että se on ohitse, kokonaan ohitse. Miksikä -siis olisi välttämätöntä toisiaan välttää?" - -Jumalan kiitos, ett'en tullut puhuneeksi. Kokonaan ohitse! Korvissani -humisi; minä niiasin ja sanoin hyvästi melkein koneentapaisesti. - -"Minä vedin kuomun ylös, sillä tullessa pirskui likaa, vaan kenties..." - -"Kiitoksia, Pekka, se oli oikein hyvästi." - -Miten suuri helpoitus oli istua yksin peitetyissä vaunuissa! Vähän -matkaa kartanosta, puistokujan lopussa, kohtasivat meitä Ove'n vaunut. -Hän istui suuren sateenvarjon suojassa ja silmäili synkästi eteensä, -luulen, ett'ei hän minua havainnut: - -Ohitse, kokonaan ohitse! Sade löi ruutuja vastaan; tuuli piiskasi puut -ja pensaat aivan käyriksi; sänkipellot näyttivät niin autioilta ja -kolkoilta; raskaat, mustat pilvet ajelehtivat taivaalla. Oi, kuinka -kaikki oli parissa päivässä muuttunut! -- Ohitse, kokonaan ohitse! -Olinhan sen tiennyt koko ajan, vaan nyt sen vasta toki oikein tajusin. - -Mitä täällä enää tekisin? Oli ikäänkuin olisin jotakin odottanut, -ikäänkuin ei kaikki olisi ollut loppunut. Mutta nyt se oli loppunut, -nyt minun täytyi lähteä. - -Jo kodin muisto tuli äkisti eläväksi sielussani. Näin heidät edessäni -kaikki, yhden toisensa jälkeen, ja ikävyys heitä kohtaan heräsi ja -vahvistui vahvistumistaan. Siellä oli minun paikkani, minulla oli -jotakin tehtävää, jotakin, jonka tähden sopei elää, kiitetty olkoon -Jumala! - -Vähitellen tulin levollisemmaksi. Oli toki ilahduttavaa, että hänen -sisarensa parani! Kuinka hän, Ove, mahtoi rakastaa tuota lempeää, -vanhaa äitiä, joka näytti niin järkevältä ja arvokkaalta, ja sitä -pientä tyttöä! Jos hän toki heidät pitää saisi! - -"Joko, ja yksin!" huudahti isoisä ihmeissään vastaani. - -"Ove tuli, isoisä, ja silloin... Oi, luulen parhaaksi heti lähteä -kotiin." - -"Miten mielit, ystäväni. Saatan kyllä käsittää, että olosi täällä -tuntuu nyt vähän epäsuotuisalta. Ihmiset, jotka tuntevat hänet ja -pitivät hänestä, antavat luonnollisesti koko syyn sinulle ja unohtavat, -millainen kokematon lapsi... No, minä tulen kaipaamaan sinua joka -nurkassa, sydänkäpyseni, sen tiedät kyllä, ja kun juttu tulee vanhaksi -ja unohtuu, miten sen pian käy, niin odotan sinua tänne taas." - -"Minä arvelin, että Laura kenties saisi ripillepääsönsä jälkeen tulla, -jos sinä annat luvan." - -"Annat luvan? Jumala siunatkoon lasta, jos hän tahtoo." - -Kristiina täti suri todellisesti lähtöni tähden; hän ei kuitenkaan -mitään vastaväitettä tehnyt. "Kenties se on parasta", sanoi hänkin. -Mutta pieni Mette Maria antoi empimättä surullensa vallan. - -"Oi, neiti! juuri nyt, kun minä olisin teille niin paljon iloa -saattanut!" nyyhkytti hän. - - -VIII. - -Niin omituiselta tuntui seistä taas ulkopuolella tuota kunniallista, -ruskeata ovea kirkkaine levyineen, jossa äidin nimi niin koreasti -piirrettynä oli. He eivät odottaneet minua, minä en ollut kirjoittanut. -Tulisivatko he iloisiksi? Oi, kuinka he ihastua saattaisivat; sellainen -kuin olin ollut? Minä viivyin vähän ennenkuin soitin. - -Keveitä askeleita kuului sisältä, ja Laura aukaisi. Hän katsoi -silmänräpäyksen kummastuneena minua, sitte hän ilohuudahduksella -kapsahti kaulalleni. - -"Elisabet! sinäkö se todella olet? Äiti, se on Elisabet!" - -"Jumalan kiitos! lue se minulle", huusi äiti kyökistä. - -Hän luuli kirjeen minulta saapuneen. - -Kuinka ansaitsematonta rakkautta he molemmat minua kohtaan osoittivat! -Minä tunsin halun heti ripittää itseäni ja pyytää anteeksi; vaan ei, -parempi oli osoittaa katumus töissä kuin sanoissa. - -"Mitä erinomaista täällä nyt on tapahtunut?" Kristianin pää näkyi -ovessa; "kah, Elisabet! -- miks'et kirjoittanut ole?" - -Se oli tuo entinen hieman mestaroiva ääni; minä tulin aivan iloiseksi, -kun sen kuulin ja näin hänet yönuttuineen, piippuineen ja tuttuine -käytöstapoineen. - -"Minä tahdoin teitä odottamatta ihastuttaa." - -"Ja sen sinä teitkin." - -Äiti syleili minua uudelleen; sitte hän huomautti Kristiania, että -piippu, tuo vanha riidankapula, piti siksi päiväksi syrjälle panna. - -"Niin, se on totta", -- hän näytti vähän närkkäältä ja suutahtaneelta --- "tästä kai on haittaa?" - -"Ei suinkaan; minä olen tottunut tupakin savuun isoisän luona ja -pidänkin siitä." - -"Kas vain! sepä on tosiaankin hyvä askel eteenpäin." Hän sauhutti -nautinnolla, samassa minua jonkunlaisella uteliaisuudella tarkastaen. - -Pieni sali näytti oikein hauskalta, kauniine, puhtaine -akkunaverhoineen, välkkyvänkirkkaine huonekaluineen ja lumivalkeine -lattioineen. Ruusupensas ja verenpisara olivat nuppuja täynnä; pieni -myrtinoksa oli saanut haaroja joka suunnalle. Äiti käveli toimekkaasti -ulos ja sisälle; joka kerta tullessaan hän nyökkäsi ystävällisesti -minulle. - -"Oletko huoneessasi ollut?" - -Laura katsoi levottomasti minua. - -"Älä vihastu, Elisabet", hän sanoi, "että vaatekaappi on siellä, katso, -tuossa nurkassa. Makuukamari on ahtaanlainen äidille ja minulle, miten -tiedät, ja siitä syystä arvelimme, että se saisi sinun poissa ollessasi -täällä olla; me luulimme, että kirjoittaisit ennen tuloasi; vaan nyt se -on luonnollisesti heti muutettava." - -"Miksikä niin? onhan sillä tuossa oivallinen paikka." - -Lauran suuret silmät tulivat kummastuksesta vielä suuremmiksi; olinhan -ennen järkähtämättömästi kieltänyt kaappia huoneessani pitämästä. - -"Sinä olet meitä varmaan suuresti ikävöinnyt", hän sanoi äkisti ja -napsautti sormillaan, ikäänkuin vihdoinkin olisi arvoituksen avaimen -löytänyt. - -Heti sen jälkeen aukaistiin ja suljettiin portti omituisella tavalla; -se oli pikku Juhana; nyt hän tuli portaita ylös, kaksi, kolme astuinta -kerrassaan. - -"Viiliä ja munakokkelia, hurraa!" hän huusi ja heitti laukun kirjoineen -luotaan. "Minä olen nälkäinen kuin susi... Vaan mitä tämä on? Elisabet!" - -"Ethän sinä kurota kättäsikään tervetuliaisiksi, paha poika! Tule heti -tänne!" - -Minä sivelin hänen paksuja, kiiltäviä kutriaan pois otsalta ja katsoin -häntä oikein. Kuinka kaunis poika hän oli! Enkä ollut milloinkaan ennen -ollut iloinen ja kiitollinen noin herttaisesta veljyestä. - -"Kuinka tutkinnossa kävi?" - -"Hyvin; minä istun toisena luokassa." - -"Onko todistuskirjaasi usein a tullut?" - -"On kyllä, toisinaan, vaan minulla on myös yksi c", hän lisäsi -ajattelevasti. - -"Minä tuon terveisiä isoisältä sinulle, Juhana. Jos oikein ahkera -ja kiltti olet, niin luulen, että saat käydä häntä ensi kesäluvalla -katsomassa. Sinä et usko, kuinka suuri puutarha siellä on, ja siellä -on kiikku ja keinulauta, ja kirsikoita, karviaismarjoja ja kukkia -loppumattomasti. Isoisällä on myös pieni varsa, joka siksi tulee niin -suureksi, että sinä saatat sillä ratsastaa." - -"No, eihän nyt? Oi, Elisahet, kerro enemmän!" - -Hän istuutui rauhaan lähelleni ja unohti sekä viilin että munakokkelin. - -"Hyvänen aika, kuinka neiti on maalla laihtunut!" - -Piika seisoi ovella ja tarkasteli minua ihmetellen. - -"Hän on vähän matkasta ransistuneena; siinä koko syy;" (äiti punastui -kovin, luullen minun loukkaantuvan) "sinun täytyy mennä aikaisin -levolle, armas tyttöni; yhden yön uni on sinulle entisen muotosi -antava." - -Iltapuolella tuli Kristian ystävällisesti luokseni. - -"Mitä mietiskelet?" - -"Ajattelin juuri sinua, Kristian, kuinka ahkera, kunnollinen ja -uskollinen sinä aina olet ollut." - -"Niinkö todella ajattelet?" - -"Niin, aivan todella." - -Hän vaikeni hetkiseksi; sitte hän kohotti päänsä ja sanoi, käsivartensa -vyötäisteni ympäri kietoen ja minua syvälle silmiin katsoen: - -"Kenties johtui se mieleesi ikäänkuin... ikäänkuin vastakohtana eräälle -toiselle, joka ei sellainen ole?" - -Hän aivan varmaan tarkoitti Ovea. - -"Niin, aivan niin, Kristian", vastasin; "vastakohtana itselleni." - -Vähää jäljemmin tuli äiti luokseni ja syleili minua. - -"Nyt, oma tyttöni, kun kahdenkesken olemme, täytyy sinun minulle kaikki -selittää. En tahdo murehduttaa tahi vaivata sinua, Elisabet, vaan -ajattelin, että se kenties huojentaisi mieltäsi, jos uskoisit itsesi -äidillesi. Otsallasi on sellainen totisuus, joka on minulle niin outo." - -Minä tartuin hänen ystävälliseen, uskolliseen käteensä ja suutelin -sitä monta kertaa. Tunteitani ilmaista en kuitenkaan saattanut, paljas -ajatus, että joku tahtoisi sovitusta toimeen saada, kauhistutti minua. -Samassa määrässä kuin tunnustin hänet, Ove'n, etevämmäksi, samassa -määrässä tunnustin myös omat puutteeni ja erotuksen välillämme. Nyt -hänkin varmaan näki minut oikeassa valossa ja kenties kiitti jo -Jumalaa, että kaikki oli ohitse. - -"Mitä sanoisin sinulle, rakkahin äiti, muuta kuin, että minussa syy -oli; hänellä ei mitään syytä ollut." - -Hän pudisti hiukan päätänsä vaan ei väittänyt vastaan. - -"Isoisä sen tosin jotenkin selitti. Parempi luonnollisesti on purkaa -sitoumus, kuin koko elinajaksi onnettomaksi tulla. Tyttöseni olikin -liian nuori; minä tulin heti niin omituiselle mielelle, kun sain -kirjeen, joka kihlauksen ilmoitti. No niin, en tahdo sinulta enempää -kysellä, koska se mieltäsi vastaan on." - -Hänen lempeät kasvonsa olivat niin surullisen näköiset, kun hän katsoi -minua. - -"Äiti kulta, älä ole murheissasi minun tähteni!" (Minä polvistuin hänen -eteensä ja panin pääni hänen polvelleen). "Minä olen poissa ollessani -paljon oppinut; en mistään maailmassa tahtoisi sitä paitsi olla, mitä -oppinut olen: ensinnäkin rakastamaan Jumalaa ja uskomaan Häneen, miten -sinä, äiti, Häneen uskot; sitte rakastamaan sinua ja kaikkia ihmisiä -sekä rakkaasta, turvaisesta, pienestä kodista kiitollinen olemaan." - -"Se on ennenkin sydämessäsi ollut, Elisabettiseni, vaan totisissa -silmänräpäyksissä tulevat tunteet enemmän tietoisiksi ja eläviksi." - -Äiti ei millään muotoa tahtonut tuomita entistä itseäni, hänen rakasta, -vanhaa tyttöään, jonka vioille hän oli ollut sokea. - -Illalla tuli pieni Laura hiipien huoneeseni. - -"Äiti tosin kielsi minun puhumasta kanssasi... hä... hänes... tiedäthän -kyllä, ketä tarkoitan;" (hänen kirkkaat, lapselliset silmänsä -säteilivät veitikkamaisuudesta) "vaan en saata uteliaisuuttani hillitä. -Se varmaankin oli joku eriskummainen vanha jörö, vai miten? Isoisä -kirjoitti, että sinä olit liian nuori ja hän liian totinen." - -"Hän ei ollut vanha eikä eriskummainen, Laura, vaan me olimme niin -erilaatuiset; hän oli paljoa, paljoa parempi kuin minä. Älä, sisar -kultaseni, enää milloinkaan tästä seikasta puhu; lupaa minulle se." - -Hän supisti ruusunpunaiset huulensa suuteloon ja lupasi aina olla -tuohon aineeseen koskettamatta; vaan hänen katsantonsa oli aivan -tyytymätön. - -"Sinä voisit kyllä minulle asiasi uskoa minun ikäni tähden, Betti; -olenhan minä jo pian täysikasvuinen tyttö", sanoi hän ja meni. - -Miten oikullinen ja itsekäs olin ennen ollut! Minä havaitsin sen -lukemattomin tavoin, juuri perheemme pienistä vaarinotoista. - -"Näinhän sinä, Elisabet, sen tahdot olemaan; sehän on sinun paikkasi, -sinun tottumuksesi, sinun oikeutesi", niin kuului alituisesti. - -Kauan viipyi, ennenkuin saatoin heitä niistä luovuttaa. Vasta -vähitellen minun taloudentoimiinkin suotiin hiukan osaa ottaa. - -"Minä en jaksa, äiti, toimetonna istua." - -"Vaan voithan olla kävelyllä, armas tyttöni." - -"Käsivarsien liikkeet etupäässä terveellisiä ovat; ja minäkin haluan -mielelläni tulla kelvolliseksi, miten sinä, äiti kulta." - -Ensimmäinen syy auttoi, minua ruvettiin käyttämään. "Tiedätkö, Betti, -mitä toisinaan ajattelen?" kysyi pikku Juhana, joka seisoi vieressäni -kyökissä, minun kermamunkkeja leipoessani, ja odotti kärsiväisesti sitä -makupalaa, jonka hänelle luvannut olin. "Niin, minä luulen, että sinä -siellä isoisän luona olet tullut vaihdetuksi." - -"Hyi, hyi, lapsi!" Äiti katsoi niin totisesti häntä. "Se on, Jumalan -kiitos, meidän vanha Elisabet." - -"Oi, minä pidän monta, monta kertaa enemmän uudesta! Hän on -ystävällinen, melkein kuin sinä itse, äiti, hän ei toru, kun minä -höläjän, auttaa läksyjäni selville ja kertoo satuja hämärässä. Hän -ei saa milloinkaan mennä pois, eikä se toinen saa enää milloinkaan -takaisin tulla, vai kuinka, Betti? Kas, siinä on munkki!" - - -IX. - -Lauran ripillepääsy lähestyi nyt suurin askelin, ja meillä kaikilla -kolmella oli, puvun tähden hyvin kiire. Tuo rakas tyttönen oli niin -kummastuksissaan, mielissään ja kiitollinen, kun hän niin sukkelaan oli -päähenkilöksi tullut. Koko ijässään hän ei ollut uutta leninkiä saanut; -minun hylkäämäni leningit olivat aina hänelle muodostetut. - -"Miksikä tuhlaat minua varten niin monen monta pistosta, Elisabet? -Millainen nenäliina!" - -"Niin, oikea narrinteos", jatkoi Kristian, tarkastaen työtäni -ylenkatseen ja ihmettelyn sekaisella muodolla. "Pane nyt se pois, -Betti, ja lähde kanssani; pieni kävely Vallilla tekee meille molemmille -hyvää." - -"Sinähän kävelet mieluimmin yksinäsi, Kristian." - -"En suinkaan. -- Se on oikein, että otat levätin hartioillesi. -- -Noh, eikö täällä ole kaunista? Kas, kuinka aurinko keltaisenruskeilla -lehdillä leikkii. -- Ainoastaan silloin kuljen mieluimmin yksikseni, -kun tahdon häiritsemättä ajatella läpitse, mitä lukenut olen. Nyt -tarvitsee minun juuri päästä vähäsen lakitieteestä, ja sinun myös -tarvitsee päästä ajatuksista, vanhoista muistoista ja en tiedä, mistä -vielä, sekä luoda raitis katse elämään." - -"Minä olen sydämestäni tyytyväinen, Kristian, älä usko mitään muuta!" - -"Tavallasi kenties, vaan et, miten me -- äiti ja minä -- sinun soisimme -olevan. Eilen puhelimme juuri sinusta. On ikäänkuin ei sinulla enää -olisi mitään mielitekoja eikä toiveita, niin, ei mitään tulevaisuutta --- ei, ei, anna minun loppuun puhua -- ikäänkuin elämä olisi takanasi, -Elisabet, samoinkuin se äidin takana on, ja ikäänkuin ainoastaan muiden -hyväksi eläisit." - -Kuinka omituista, että hän juuri noilla sanoilla ajatuksensa lausui; se -teki minun niin hyvää, vaikk'ei se minuun sopinut. - -"Jumala suokoon, että saattaisin heittää oman minuuteni paljoa, paljoa -kauemmaksi kuin heitän, Kristian, niin saattaisin iloisempikin olla." - -"Sehän koskee kaikkia ihmisiä", vastasi hän kuivasti, "vaan ethän -sinä saa karkoittaa ajatusta tulevaisuudestasi; sehän on naurettavaa -19:vuotisen tytön työksi. Noh, nyt olen sen sanonut, pane se nyt -kauniisti mieleesi." - -Ja päivät kuluivat. Laura ja minä luimme toisinaan Uutta Testamenttia -yhdessä, ja minä oikein riemuitsin sisareni terveestä, luonnollisesta -käsityksestä. - -"Mutta, Elisabet", sanoi äiti kerran, kun hän näki raamatun pöydälläni, -"onkohan... älä suutu kysymyksestäni... onkohan aivan oikein, että sinä -pidät sitä?" - -Hän osoitti kirjoitusta ensi lehdellä. - -"On, äiti, olen varma siitä, että se on oikein." - -Minä kätkin heti kirjan; mistään hinnasta en olisi tahtonut sitä -menettää. - -Lokakuun puolivälissä pakkasimme Lauran matkalaukun. "Neiti Hjort, -Lehmuksela." Tuo minun osoitteeni sisältävä jäykkä kortti kelpasi taas -käytettäväksi. Oi, miten täynnä iloisia, liioiteltuja toiveita olin -sitä kirjoittaissani ollut! Nuo korkeat, painetut kirjaimet näyttivät -niin vierailta, melkein aaveentapaisilta. Nyt oli Laura saman matkan -tekevä, se oli niin omituista ajatella. Hän oli elävä isoisän ja -Kristiinatädin kanssa yhdessä ja saisi nähdä Ove'n! Käviköhän Ove -siellä joka päivä nyt miten ennen? - -"Sinun tulee kuitenkin Kristiina tädille olla ystävällinen ja -tarkkaavainen, Laura, lupaa se minulle!" - -"Tahdompa koettaa; vaan Kristian sanoo, että hän on sietämätön, ja -äiti, joka, miten tiedät, ei kenestäkään pahaa puhu, nimittää häntä -ikäväksi ihmisparaksi, ja kirjoitithan sinä itse..." - -"Älä ollenkaan välitä siitä, mitä minä kirjoitin. Vasta lopulla häntä -tuntemaan rupesin. Sinun täytyy kokea päästä ystävälliseen suhteesen -hänen kanssansa, sisko kulta, minun tähteni!" - -Kuinka suloiselta ja sievältä pieni tyttömme näytti, kun hän säteilevin -vaan kuitenkin kyyneleisin katsein meille rautatievaunuista nyökkäsi. -Suuri, uusi saali laskeutui niin kauniisti hänen hennon, hienon -vartalonsa ympärille; sievä hattu ja muhkea leukarusetti kaunistivat -häntä oivallisesti. Hän oli itsekin iloinen puvustaan, siitä että sai -kiireestä kantapäähän asti noin uudenuutukainen olla, vaan se oli -lapsellista, viatonta eikä turhamaisuuden iloa. Piljettiä hän piti -lujasti toisessa, laukkua ja sateenvarjoa toisessa kädessään. - -"Minä kyllä pidän kapineistani huolta", hän huusi, kääntyen etupäässä -Kristianin puoleen, joka tavallisesti soimasi häntä huolimattomuudesta -ja järjestyksen puutteesta. - -Kului jo'ku aika, ennenkuin kaikki taas kävi vanhaa, tavallista -tahtiaan hänen lähtönsä jälkeen. Vasta, kun hän oli poissa, havaitsimme -oikein, mikä hilpeä, rakastettava keijukainen hän todellakin oli. -Äiti tietysti häntä eritoten kaipasi, vaan hän ei puhunut siitä; -valittaminen ei hänen tapanansa ollut; jos hänellä oli kuorma, niin hän -kantoi sen mieluimmin yksinään ja hiljaisuudessa. - -Kuinka lempeä, kärsiväinen, rakastava ja itsekieltävä hän oli, -vähän liiaksi heikko ja mukaantuvainen muille -- olinhan itse -esimerkkinä siitä -- vaan vahva ja taipumaton omien velvollisuuksiensa -täyttämisessä. Hänellä, miten Ovellakin, oli sydäntä kaikkia kohtaan -läheisyydessään. - -"Minä olen niin halukas lähettämään vähän apua, joitakin Lauran -vaatteita ja hiukkasen vahvistavaa ruokaa, puusepän sällin vaimolle -vintikamariin; hän on sairaana, raukka, ja monien lastensa tähden -suuressa tuskassa; ajatteleppa, kuusi kappaletta, ja vanhin on vain -kymmenen vuotinen. Kukkaroni on jotenkin ohut, puut ja vuokra ovat -maksetut; mitä sanot; Elisabet, teemmekö niin?" - -Toisella kerralla pyysi äiti minua, ett'en unohtaisi leivänmuruja. - -"Pikku linnut ovat tottuneet ne saamaan", hän sanoi, "eikä nyt -talvisaikana saa niitä ateriattaan jättää." - -Naapurin laiha kissa oleskeli myös alituisesti kyökissämme ja löysi -aina savikuppinsa maitoa täynnä nurkassa. - -Eräänä päivänä, kun parhaallani silotin vaatteita, tuli äiti sisälle -luokseni tyytyväisen, kirkastuneen näköisenä. - -"Anna minulle rauta ja mene sisälle, Regiina on täällä! -- Jumalan -kiitos, että armas tyttöni saa jotakin, joka häntä hiukan ilahuttaa. -Pyydä hänet jäämään päivälliseksi, minä kyllä laitan kolme ruokalajia." - -Ah, se oli heikko ihastuttaminen! Regiinalla ja minulla ei ollut enää -mitään toisillemme sanomista; hän havaitsikin sen aivan pian ja hylkäsi -minut kokonaan. - -Joka viikko saimme tiheän, pitkin ja poikin, ristin ja rastin -kirjoitetun kirjeen Lauralta. Hän ikävöi kovin kotia vaan piti -isoisästä; talo hänestä myös oli hauska ja kaunis ja koko seutu niin -ihana. Kristiina tädin sydäntä hän ei kuitenkaan saattanut voittaa. -- -"Täti edellyttää", kirjoitti hän, "ett'en minä saata häntä kärsiä, ja -se tekee kaiken lähenemisen niin vaikeaksi; vaan minä muistan kyllä -lupaukseni Elisabetille. Epäystävällinen hän oikeastaan ei ole, kuinka -omituinen, jäykkä ja synkkä hän muutoin onkin." - -"Vaan mitä tuossa on ollut?" kysyi Kristian kummissaan. "Kas, kuinka -tiheästi lapsi on sen ylitse vetänyt; siitä on mahdoton ainoatakaan -kirjainta erottaa." - -Äiti vaikeni, vaan minä saatoin nähdä, että hänellä olivat omat -ajatuksensa. Minullakin olivat minun mietteeni: tuo rakas tyttönen -oli varmaan kirjoittanut Ove'sta ja sitte, kun hän muisti meidän -suhteemme, sen taas pois pyyhkinyt. Vähitellen hän kuitenkin tuli -vähemmän varovaksi, ja Ove'n nimi oli usein kirjeissä. "Pastori oli -ollut Kristiina tädin ja hänen kanssansa ajelemassa tahi heille kirjoja -lainannut; hän, Laura, oli kuullut niin kauniin saarnan, joka oikein -antoi halun hurskaaksi ja hyväksi tulemaan" j.n.e. - -Talvi kului tasaista, hiljaista kulkuaan. Me olimme kaikki aivan -ahkeroita; Kristian luki kuin henkensä edestä; äiti ja minä askaroimme -yhdessä talouden toimissa ja neulan ääressä, ja illalla, kun rakas, -pieni rauhanhäiritsijämme oli sänkyyn mennyt, luin kuuluvasti. Ensi -kerran maistoin sitä iloa, joka ahkeruudessa on. Ateriamme ja kävelymme -olivat hyvin hupaiset ja vaikuttivat niin virkistävästi hyvin kulutetun -ajan jälkeen. Mitä lähemmälle joulu ja sen kanssa tutkintoaika joutui, -sitä äkkipikaisemmaksi ja äkäisemmäksi kuitenkin Kristian tuli; meidän -täytyi punnita sanamme ja tarkoin varoa häntä loukkaamasta. Monta -kertaa hän sanoi itse: "Minä olen sietämätön, äiti, sen tiedän aivan -hyvin; vaan te ette aavista, kuinka täällä päässäni pinnistää." - -"Taukoa sitte taivaan tähden, rakkain ystävä", pyysi äiti. - -"Saamme nähdä; älä minua vain millään muotoa vaivaa, äiti kulta." - -Kuinka iloinen päivä oli se, kun hän tuli kotiin ja kertoi, että -kaikki oli onnellisesti ja hyvästi ohitse! Hänen kasvonsa säteilivät -sydämellisimmästä ilosta; se ei ollut vanha vakava Kristian ukkomaisine -käytöksineen. - -"Nyt en tosiaankaan enää tahdo olla sellainen myyrä, joka kaivaa -itsensä pois kaikesta valoisasta ja hauskasta tässä maailmassa! -- -ja pojasta tuolla rupean myös huolta pitämään; niinpä niin, nyt minä -oikein todella rupean hänen kanssansa käsikähmään." - -Hyväksi aluksi hän tarttui pienen Juhanan haiveniin. - -Poika kuuli tuon lupauksen paljoa suuremmalla levottomuudella kuin -ilolla ja vapautti päänsä niin pian kuin hänelle mahdollista oli, ison -veljen lujista kourista. - -"Jos vain nyt saisimme sinut, Betti, oikein iloiseksi", sanoi Kristian -paria päivää myöhemmin. - -"Minä olen iloinen, Kristian; Jumala on ollut niin erinomaisen -armollinen minulle. Minä olen iloinen ja kiitollinen." - -"Sinä olet kuuliainen, ainoastaan kuuliainen, vaan et onnellinen; se se -on, jota en saata käsittää. Tiedätkö, kenenkä kaltainen olet; saanko -sen suoraan sanoa?" - -"Saat, miksikä ei?" - -"Sen kaltainen, joka pitää kuolleesta, ajattelee sitä ja iloitsee -saadakseen sitä toisessa maailmassa tavata. Kenkään ei saata uskoa, -että sinä olet heittänyt pois rasittavan ikeen ja tuntisit itsesi -huojennetuksi ja vapautetuksi." - -"Älä puhu niin, Kristian, se murehduttaa minua. Kun on paljon -kaduttavaa ja sovitettavaa -- ja sitä minulla on -- niin saattaa kyllä -toisinaan vähän totiseksi tulla." - -"Oh, et sinä ennenkään niin hirveän häijy ollut, vaikka minä toisinaan -olin sinulle oikein vihainen ja luulin, että sinun minuutesi esiintyi -liian paljon äidin kustannuksella. Nyt sitä vastaan toivoisin, että -sama minuus tuntuvammin esiintyisi." - -Hän kietoi käsivartensa lemmekkäästi vyötäisteni ympäri. - -"Jos Jumala suo, sisar kultaseni, niin tuumailen, että äiti ja sinä -jäätte tulevaisuudessa minun luokseni, kun Laura ja poika ovat -maailmalle joutuneet ja minä olen jalkani oman pöydän alle pannut." - -Joulun aikana saimme, miten tavallisesti, koko lastin hyviä tavaroita -Lehmukselasta: hanhia ja jäneksiä, juustoja ja torttuja, omenia ja -saksanpähkinöitä. Kummastuksekseni oli pohjalla Mette Marian tuttu -koulupussi, pähkinöitä täyteen pakattuna. - -"Neiti Elisabetille Klintiltä ja metsästä, noukkinut Mette Maria" -niin kuului lapsen omakätinen päällekirjoitus. Hän oli varmaan nähnyt -suurinta vaivaa, kirjaimet olivat suuria ja koreita. - -"Mitä luulet minulla tässä olevan, Betti?" kysyi pieni Juhana eräänä -aamuna maaliskuun alussa, suljetulta käsiänsä minua kohden kurottaen. - -"Kevätesiköitä!" - -"Oh, hyi, Elisabet! Sinä näit ne, vehreät lehdet pistäytyivät esiin. Se -ei ole rehellistä peliä." - -Hän kurotti minulle kourallisen raittiita kevätesiköitä, ja niiden -muassa seurasivat ensimmäiset kevättunteet. Pari päivää myöhemmin näin -keltaisen kukan Vallin rinteellä. Nyt alkoi maalla kaikki versoa ja -kasvaa; pian oli Lehmukselassa oleva kaunista. Vieläköhän milloinkaan -sinne joutuisin? Tuota en tohtinut ajatella. - -"Kun vain ei Laura olisi kipeänä; on enemmän kuin 14 päivää siitä, kun -hän kirjoitti!" - -Äiti huokasi syvästi. Hän oli kauan hiljaa suruansa kantanut; nyt hänen -täytyi sitä purkaa. - -"Saattaahan hyvin helposti esteitä tulla! Muistatko joulun edellä, -äiti, kuinka kauan silloin viipyi?" - -Minä koetin näyttäytyä levolliselta ja iloiselta, vaikka minäkin olin -murheinen ja levoton. Me hätkähdimme joka kerta, kun soitettiin. - -Vihdoinkin huhtikuun lopussa tuli Kristian riemuiten sisälle. - -"Tässä on kirje! Lauran omia harakanvarpaita. Voit olla aivan huoletta, -äiti; pieni lemmikki jaksaa hyvin." - -Kirje sisälsi vain pari kiireessä kirjoitettua riviä: Kristiina täti -oli kipeänä, vaarallisesti kipeänä; hän ikävöi minua, luuli Laura; hän -itse ikävöi myös sanomattomasti. Oli niin hirveän paljon ajattelemista -ja järjestämistä, eikä hän kelvannut mihinkään. - -"Tyttö kultani, mitä sanot?" - -"Toivon ehtiväni sinne vielä tänä iltana, äiti; lähteehän juna vasta -k:lo 7." - -"Sinä tahdot siis... oi, lapsi, kuinka kelmeä sinä olet! Tohdimmeko -antaa hänen lähteä, Kristian?" - -"Luonnollisesti lähden! muu ei voi kysymykseen tulla. Täti parka!" - -"Pieni Laura parka", sanoi äiti, "ja sinä myös! Sinä et ajattele -ollenkaan itseäsi säästää, lapsi." - -Minä en vastannut mitään vaan kiirehdin sisälle omaan huoneeseni ja -pakkasin sisälle muutamia välttämättömiä kapineita, sekavain ajatusten -taukoamatta päässäni pyöriessä. - -Oi, jos saattaisin ajatella vain tätiä, yksinomaisesti tätiä! Mistä -nuo muut kuvat tulivat, tuo pelko, tuo toivo? Armollinen Jumala, -auta minua, pidä kaikki tuo sielustani poissa, ja anna tunteideni -jakautumatta Kristiina tädin ympärille kokoontua! - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOELMIA*** - - -******* This file should be named 60221-8.txt or 60221-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/0/2/2/60221 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/60221-8.zip b/old/60221-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 426fb78..0000000 --- a/old/60221-8.zip +++ /dev/null |