Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 9821 insertions, 10205 deletions

diff --git a/59582-0.txt b/59582-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..9a7abcc
--- /dev/null
+++ b/59582-0.txt
@@ -0,0 +1,9821 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59582 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+GENEVIÈVE
+
+Kirj.
+
+E. de Pressensé
+
+
+Suomentanut Paul Keckman
+
+
+
+
+
+Tampereella,
+Hagelberg,
+1888.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Edessämme on pieni katu eräässä Parisin mitä köyhimmistä
+esikaupungeista. Asujamet näissä kurjissa majoissa, joihin niin
+niukalta on ilmaa ja tilaa suotu, ovat lähteneet ulos vähän raitista
+ilmaa hengittämään. Sillä puolen katua, johon seinät luovat kapeata
+varjoa, istuivat naiset käsitöilleen parittain, mitkä huonoilla
+tuolirohjilla, mitkä ovien kynnyksillä. Joukko lapsia, jotka ovat liian
+pieniä koulua käymään, leikkii kadunojissa, joista lemuava löyhkä
+nousee; muutamat niistä ovat paljain päin polttavassa auringonhelteessä
+ja itkevät, tietämättä, mikä heitä oikeastaan vaivaa. Seinien
+vieruksilla maata loikoo muutamia miehiä; viinikauppiaan tykönä, kadun
+kulmassa, melutaan ja hälistään, ja sieltä kuuluu alinomainen äänien
+pauhina, jota naurun taikka kiukun remahdukset väliin keskeyttävät.
+Naiset ovat valkoisiin yö-nuttuihin verhottuina, jotkut sangen
+varattoman näköisiä, harjaamattomine hapsineen, eivätkä ylipäänsä näytä
+ulkomuodostaan pitävän lukua. Ylenpalttinen kuumuus ja unen puute tekee
+heidät huolimattomiksi ja laiskoiksi. Kuinka olisikaan mahdollista
+saada nukuttua noissa pienissä, umpinaisissa kammioissa, joissa makaa
+viisi, kuusi, ehkäpä usein, ken tietää, kahdeksankin henkeä yhdessä.
+
+Ja kuitenkin suvi on köyhäin paras aika.
+
+"Kesän tullen köyhä riemuitsee," sanoo runoilija. Muistakoot ne, jotka
+rientävät raittiimpaa ilmaa hakemaan, niin pian kun Parisi, heidän
+suuri, vilvakka, huolellisesti ruokottu Parisinsa muuttuu, kuten heidän
+on tapansa sanoa, sietämättömän tukalaksi, muistakoot ne noita tuhansia
+köyhiä, jotka eivät koskaan saa vetää keuhkoihinsa mereltä tai vuorilta
+tulevaa tuulahdusta... Taikka olkoot heitä ennen muistamatta, jos itse
+tahtovat nauttia.
+
+En tiedä sanoa, ajattelivatko auringon paahtaman kadun köyhät asujamet
+noita onnellisia, jotka olivat muuttaneet komeista taloistaan
+ja varjokkaista, viileistä puutarhoistansa. Ehkä he olivat ylen
+väsyneitä ja alakuloisia, voidaksensa ajatellakaan. Naiset ompelivat
+koneentapaisesti, huutaen silloin tällöin lapsiansa. Miehet, ainakin
+ne, joilla ei ollut työtä, eikä rahaa virkistykseen, nukkuivat kovalla
+vuoteellansa. Lämmin kävi yhä tukahuttavammaksi, sillä rajuilma oli
+tulossa.
+
+-- Tuskinpa enää jaksan pistää neulaa kankaan läpi, valitti eräs nuori
+nainen, nojautuen tuolin selkäpuuhun.
+
+-- Ei saa noin hienoa rouvaa olla, sanoi muuan pieni, laiha ja kalpea
+vaimo, joka kuumeentapaisella vireydellä neuloi karkeita sarkahousuja.
+Jos vaan on työtä, niin on minulle yhtä kaikki, onko lämmin vai kylmä.
+
+-- Rouva kait tahtoisi, että joku neuloessa häntä viuhkalla
+leyhyttelisi, kuului pilkallinen ääni.
+
+Mutta samassa kääntyivät kaikkien silmät samaan suuntaan, ja kaikki
+neulat seisahtivat. Kalliiseen pukuun vaatetettu rouvasihminen lähestyi
+vitkalleen kadun päässä; hän katsoi vasemmalle ja oikealle ikäänkuin
+jotain etsien ja astui varovasti hienoilla kengillään epätasaista
+kivikatua.
+
+Hän oli mustissa vaatteissa ja kantoi pientä myttyä. Tullessaan katua
+pitkin hän katseli huoneitten numeroita, joista joitakuita oli milt'ei
+mahdoton lukea, ja seisahtui noiden haastelevien naisten kohdalle.
+Hiukan arveltuaan hän nousi kaksi epätasaista porrasta ylöspäin, astui
+pitkään käytävään ja, käytyään pikipäinsä portinvartijan luona, hän
+meni pienen sisäpihan poikki sekä katosi näkyvistä.
+
+-- Siinäpä yksi, jonka ei tarvitse neulaa kiskoa, eräs neulojista
+sanoi; hänen yllänsä on enemmän silkkiä, pitsejä ja kalliita kiviä,
+kuin mitä meikäläinen kymmeneen vuoteen saisi ansaituksi, vaikkapa yöt
+päivät työtä tekisi. Ihme että tässä maassa on semmoisiakin kuin tuo,
+jolla ei ole muuta tehtävää, kuin hemmoitella itseänsä ja koreilla kuin
+pyhä neitsy, kun me sitä vastoin...
+
+-- No, no, hyvä lapsi, älä Jumalan tahtoa vastaan nurise, keskeytti
+häntä puolisokea ja halvattu ämmä, jonka lempeät, suvulliset kasvot
+erosivat toisten naisten raa'asta ulkomuodosta.
+
+-- Ah, Gervais-muori, te ette suinkaan ole omianne saattamaan
+minua siihen uskoon, että Jumala on hyvä, vastasi nainen, joka
+äsken oli puhunut. Kun tekee raskasta työtä koko elinaikansa, kun
+ei milloinkaan ole tehnyt kenellenkään vääryyttä, kun on pannut
+itsensä alttiiksi jokaisen edestä ja sitte, kun vanhaksi tulee ja
+työhön kykenemättömäksi, ei ole leipäpalaistakaan eikä edes pääse
+vaivaishuoneesen... tuota kaikkea teidän hyvä Jumalanne meille suo.
+Hän on kentiesi hyvä niille, joilla on vuotuisia korkoja, mutta meille
+toisille...
+
+-- Tyttäreni, vanha ämmä sanoi, eihän teidän sovi noin puhua, sillä
+todestaankin se on Jumala, joka on taivuttanut teidän sydäntänne
+hyvyyteen minua kohtaan.
+
+Toinen lensi punaiseksi ja mutisi jotain, jota ei kukaan voinut kuulla.
+Hän jakoi usein keitostansa vanhalle naapurilleen, vaan ei olisi
+sallinut siitä puhuttavan.
+
+-- Minulla on yhtä hyvä sydän kuin kenelläkään muulla, ja mielelläni
+minä jakaisin kaikki, mitä minulla on, virkkoi muuan paksu vaimo, jonka
+olkapäät molemmin puolin olivat paljoa ulompana pientä koppatuolia,
+jolla hän istui. Mutta mikäpä tulee neuvoksi, kun mies en semmoinen
+hirviö, ettei edes tuo kuivaa leipää taloon?
+
+Pari kolme naisista katsoi hymyillen toisiinsa. Tiesiväthän naapurit,
+että tuo lihava vaimo, joka sanoi paljasta kuivaa leipää syövänsä,
+joka ehtoo pienessä kyökissään paistoi hyviä liha-ruokia. Sitä ennen
+hän aina huolellisesti sulki ovensa, mutta ruokahalun herättävät
+höyryt, joita hän ei millään muotoa saanut kokonaan sisäänsuljetuksi,
+ilmaisivat asian. Hänen paasto-jutuillensa hiukan naurettiin, mutta
+vaan salassa, sillä hänellä oli kamala kieli, senhän kaikki tässä
+kaupungin-osassa tiesivät.
+
+Sillävälin tuo pitseillä koristettu rouva oli astunut ylös pimeitä,
+mutkaisia portaita ja seisoi nyt neljännessä huonekerrassa. Ei hän
+koskaan ennen eläissänsä ollut semmoisia nähnyt.
+
+Jota korkeammalle hän pääsi, sitä paremmin valaisi ylhäältäpäin tuleva
+päivänvalo hänen tietänsä, niin että saattoi lukea nimet, jotka joka
+ovelle ovat kirjoitetut. Olikohan mahdollista, että niin suuri paljous
+inhimillisiä olentoja mahtui näin ahtaasen tilaan asumaan? Mutta hän ei
+seisahtanut näihin yleisiin mietteisin; hänen tulollaan oli tarkoitus,
+ja hänellä oli kiire päästä sen perille.
+
+-- Neljäs huonekerta, kolmas ovi oikealla kädellä vasemmassa
+käytävässä, hän itsekseen kertoi, -- Marceau... niin, sehän se on!
+
+Hän kolkutti ovea.
+
+Ei kukaan vastannut; huoneessa olevain lasten melu esti mitään
+kuulemasta, mutta avain oli suulla, ja hän astui sisään.
+
+Huone oli joksikin iso työmies-perheen asunnoksi, mutta vieraan
+silmiin, joka oli avarampiin oloihin tottunut, se näytti aivan
+pieneltä. Siinä oli esiriipulla varustettu vuode, pöytä, kaappi ja
+neljä koppatuolia. Yksi ovi vei pieneen, pimeään komeroon, jossa
+saattoi lattialla eroittaa olkipatjan sekä muutamia seinällä riippuvia
+vaatekappaleita. Toisella puolen huonetta oli toinen, vielä vähäisempi
+komero, johonka ei mahtunut muuta, kuin kaksi rautaista sänkyä.
+Akkunasta, jossa ei varjostimia ollut, tulvasi silmiä huikaiseva valo
+huoneesen, ja sen pielessä istui vainio ommellen. Hän nousi äkkiä
+ja käski lasten, jotka hänen vieressään leikkivät, olemaan hiljaa,
+hiidellä silmäyksellä vieras oli nähnyt tämän kaikki.
+
+-- Epäilemättä te olette minua odottaneet, hän alkoi. Minä olen se,
+josta tohtori Maury on teille puhunut. Näyttäkää minulle lapsi... Se ei
+liene näitä?
+
+Hän katseli kahta pientä poikaa, jotka liikahtamatta häneen
+tuijottivat. Kumpikaan ei ollut kaunis.
+
+-- Pienokainen nukkuu, sanoi äiti jotensakin karhealla äänellä,
+ikäänkuin hänen kurkkunsa olisi ollut kuiva. Menkää ulos kadulle
+leikkimään, lapset!...Menkää heti... No, ettekö kuule?...
+
+Lapset tottelivat vastahakoisesti; heidän olisi tehnyt mieli tietää,
+mitä asiaa tuolla komealla rouvalla oli.
+
+-- Näyttäkää minulle lapsi, tämä kertoi, kun ovi oli lapsi-parkain
+jäljestä sulkeutunut.
+
+Rouva Marceau saattoi häntä huoneen peräpuolessa olevaan pieneen
+komeroon.
+
+Lapsi oli neljävuotias tyttö, joka puoleksi riisuttuna makasi toisella
+noista kahdesta vuoteesta. Hän oli ihmeen kaunis, kun hän tuossa
+makasi, pienet käsivarret pään ylitse asetettuina ja keltaiset kiharat
+hajallaan karkealla päänaluksella. Hänen ihonsa oli hieno kuni ruusun
+lehti; pitkät silmäripset varjostivat poskia, ja suu hieman hymyili.
+
+Vieras katseli hetken aikaa tuota ihanaa pikku olentoa, tarttui sen
+pieneen käteen ja myönsi, että se oli moitteeton muodoltaan: sitte hän
+kysyi:
+
+-- Minkä karvaiset hänen silmänsä ovat?
+
+Ikäänkuin itse vastataksensa, lapsi aukaisi suuret tummat silmänsä
+ja loi ne noihin tuntemattomiin kasvoihin, jotka olivat kumartuneina
+ylitsensä, mutta sulki ne kohta, varmaankin luullen unta näkevänsä.
+Lapsen kirkkaita, kummastelevia, suuria silmiä olisi sopinut verrata
+kukkasiin, jotka olivat tuodut jostakusta tuntemattomasta maailmasta;
+ne olivat sekä väriltänsä että muodoltansa erinomaisia, semmoisia,
+joita harvoin näkee, eikä milloinkaan unhoita.
+
+-- Tohtori Maury ei todellakaan minua pettänyt, puhui vieras ikäänkuin
+itsekseen. Sitten kääntyi hän rouva Marceaun puoleen:
+
+-- Olemmehan kaikesta sopineet, hyvä rouva, eikö niin? Te olette
+tohtorille antanut lapsen papintodistukset: tässä on rahat käteenne,
+viisi sataa franc'ia, ja tuossa kuitti, johon teidän tulee kirjoittaa
+nimenne. Sen sijaan teidän pitää antaa minulle lapsi. Tässä on
+uudet vaatteet, jotka saatte pukea sen ylle. Herätelkää sitä hiljaa
+ja varovasti, ett'ei se rupea itkemään. Minä menen vaunuihin ja
+odotan teitä kadun kulmassa. Puolen tunnin aikaa minä teille suon.
+Ymmärrättehän?
+
+Rouva Marceau oli käynyt kalpeaksi.
+
+-- Voi kuitenkin! hän puhkesi puhumaan, enhän minä luullut, että näin
+äkkiä piti hänestä erota. Minä pidän tästä tyttösestä, vaikka se ei
+olokaan omaa lihaani ja vertani niinkuin nuo toiset lapset. Ja mitähän
+Jacques sanonee?... Oi, hyvä Jumala, jospa vielä voisin saada asian
+muutetuksi!
+
+-- Ei sitä enää käy muuttaminen, vastasi vieras päättäväisesti
+ja toisen myöhäistä katumusta korviinsa ottamatta. Te olette jo
+panneet nimenne lupauskirjan alle. Ajatelkaa sitä, että lapsi
+tulee onnellisemmaksi minun luonani kuin teillä, ja että sen osuus
+elatuksesta jää teidän lapsillenne.
+
+-- Kuitenkin sydäntäni särkee, kun täytyy hänestä erota, vaimo parka
+valitti.
+
+-- Älkäämme tuhlatko aikaamme turhiin puheisin, vaimo tylymmästi
+vastasi. Puolen tunnin päästä minä teitä odotan.
+
+Hän luuli vaimon noilla valituksillaan sitä ehkä vaan tarkoittavan,
+että saisi enemmän rahaa häneltä houkutelluksi.
+
+Sitten hän vitkalleen rupesi astumaan epätasaisia portaita alas, meni
+vähäisen, pimeän pihan poikki ulos ahtaasta portin solasta ja seisoi
+taas kadulla auringonpaisteessa, jossa uteliaat naiset kateellisesti ja
+vihaisesti häntä katselivat, kunnes hän kadun kulmassa katosi näkyvistä.
+
+-- Juoksepas, Julien, ja tule minulle sanomaan, mihinkä hän menee,
+sanoi yksi vaimoista isolle pojalle, joka kadulla pikkulasten kanssa
+vetelehti. No, lähdepäs sukkelaan!
+
+Julien totteli; olihan tämä hänelle mieluista tehtävää.
+
+-- Hän oli "armeliaisuuden sisaria", lausui joku joukosta. Ettekö
+huomanneet, ett'ei hänellä enää ollut tuota pakettia, jota hän
+tullessaan kantoi?
+
+-- Hän oli liian komeasti vaatetettu, ollaksensa niitä, sillä
+semmoisilla on eri puku, johon he pukeutuvat, kun menevät köyhiä
+katsomaan, ennemmin hän on noita kauniita vallasnaisia, jotka joskus
+luovat silmäyksen köyhäin asuntoihin; sen he vaan huvikseen tekevät,
+koska heidän väliin kuuluu olevan ikäväkin.
+
+-- Ei minun totta tosiaan olisi ikävä, jos noin komeasti voisin
+koristella ja saisin vatsani täyteen syödä, sekä nukkua niin paljon
+kuin haluttaisi.
+
+Julien palasi aivan hengästyneenä.
+
+-- Rouva käveli koko etukaupungin kautta ison kadun kulmaan saakka, ja
+siellä hän nousi vaunuihin.
+
+-- Tuossapa näette!... Sanoinhan niinä, ett'ei se mikään armeliaisuuden
+sisar ollut...
+
+-- Mutta vaunut olivatkin vaan vuokravaunut, Julien lisäsi.
+
+Hän ei tuntenut ainoatakaan kirjainta aapistossa, mutta taisi hyvin
+eroittaa vuokra-vaunut muista vaunuista.
+
+-- Miks'ei hän vuokra-vaunuissaan ajanut tänne asti?... Tuossa kaikessa
+on jotain salaperäistä, joka aivoille työtä antaa. Paras lienee, että
+menen vanhan isä Loriotin kanssa hiukan haastelemaan. Hän tietää
+ainakin sanoa, kenen luona hänen hyyryläisistään tuo ylhäinen vieras on
+käynyt.
+
+Tuo paksu vaimo meni kadun poikki ja katosi pitkään portti-solaan.
+Mutta hetken kuluttua hän alakuloisen näköisenä palasi.
+
+-- Hän on uppiniskainen kuin aasi, tuo vanha Loriot. Tahtoi minua
+uskottaa olevansa kuuro, vaikka minä aivan hyvin tiedän, että hänellä
+on tarkempi kuulo kuin minulla! Oli mahdotonta saada sanaakaan häneltä
+ongituksi. Vaan sen hän vielä saapi minulle maksaa!
+
+Tuskin hän vielä oli ennättänyt käydä pienelle, liian kapealle
+tuolilleen istumaan, ennenkuin uusi tapaus jo veti tuon uteliaan
+pikkuihmiskunnan huomion puoleensa.
+
+Rouva Marceau, joka oli aivan vähän tuttu tässä kaupunginosassa, jossa
+hän vaan muutamia kuukausia oli asunut, näkyi portin-solassa, kantaen
+käsivarrellaan pientä, keltakiharaista tyttöä, jonka kauneutta kaikki
+ihmettelivät. Kuumasta ilmasta huolimatta lapsi oli kääritty vanhaan
+huiviin, mutta naapurivaimojen terävät silmät huomasivat pian, että
+se vaan oli pantu peitteeksi lapsen oudolle puvulle. Geneviève näytti
+kummastuneelta ja levottomalta, mutta rouva Marceau piti hänestä
+kiinni, halasi häntä ja kuiskasi hyväilysanoja hänen korvaansa. --
+Mihin pientä enkeliänne viette, huusi uteliain joukossa, kaikuvalla
+äänellä.
+
+-- Minä vien hänet kumminsa luokse, vastasi rouva Marceau pysähtymättä,
+ja minä kannan häntä sylissäni, koska hänen jalkansa on kipeä.
+
+Kadun kulmassa vaunut odottivat. Vapisten rouva Marceau lähestyi
+ja syleili lasta innokkaasti, ennenkuin laski sen vieraan rouvan
+ojennetuille käsivarsille; annettuaan hänelle papintodistuksen, hän
+otti vastaan rahat. Kaikki oli siis päättynyt.
+
+-- Mikä hänen nimensä on? kysyi tuo elävän kauppatavaran uusi omistaja.
+Olen unohtanut kysyä hänen ristimänimeänsä.
+
+-- Geneviève, vastasi rouva Marceau, syleillen vielä pienokaista, joka
+ei asiasta mitään ymmärtänyt.
+
+-- Se on erittäin hieno nimi, sanoi vieras itsekseen. Toimittihan tuo
+tohtori minulle oikein kalliin pikkuaarteen.
+
+Vaan Geneviève, jota äkkinäinen ero kasvatusäidistään sekä vaunujen
+pikainen liikunto alussa oli hämmästyttänyt, rupesi vähitellen tilaansa
+ymmärtämään ja puhkesi epätoivon huutoihin.
+
+Rouva Marceau seisoi hetkisen liikahtamatta, sitte hän äkisti astui
+askeleen eteenpäin, ikäänkuin tyttöä seurataksensa. Hän koetti saada
+vaunua pysähtymään ja saada lapsen takaisin, vaan se oli liian
+myöhäistä... Vaunut olivat jo kadonneet muiden vaunujen joukkoon, joita
+liikkui bulevardilla sadottain.
+
+Ohitse kulkeva toimitusmies lykkäsi häntä kylkeen, tiuskasi hänelle
+tylysti ja puhutteli häntä ankarasti: siitä hän jälleen alkoi tulla
+tunnoillensa. Hän kävi lähellä olevalle penkille istumaan ja itki
+katkerasti. Vaimo parka ei saattanut ymmärtää, kuinka oli voinut antaa
+pois Genevièven, jota toista vuotta oli pitänyt kuin omaa lastansa, ja
+hän oli hänet antanut rahasta!... Tässä hänen mieleensä muistui rahat,
+joita hän piti kädessään, ja ne alkoivat häntä hirvittää. Ja kuitenkin
+ne vapauttaisivat hänet jokapäiväisten tarpeitten huolesta. Mutta mitä
+Jacques sanoisi?... Tämä ajatus, tämä pelko valtasi hänet kokonaan.
+
+Vaan kun hän huomasi, miten mies, joka istui samalla penkillä kuin hän,
+salaa häntä tirkisteli, niin hän kätki rahat taskuunsa ja lähti äkkiä
+pois. Ensi kerran eläissänsä hänellä oli syytä varkaita peljätä.
+
+Hän alkoi astua kotiin päin. Katu oli tyhjänä; rajuilma, joka koko
+iltapuolen päivää oli uhannut, oli vast'ikään puhjennut, ja jokainen
+oli mennyt koppiinsa. Molemmat lapset odottivat äitiänsä ovella,
+likistäen itseänsä toinen toiseensa, kun ukkonen läheni.
+
+-- Missä Geneviève on? kysyi toinen heistä.
+
+-- Kumminsa luona, äiti arvelematta vastasi, sillä olihan tämä valhe jo
+kerran ennenkin hänet pulasta pelastanut.
+
+-- Palajaako hän pian?
+
+-- Sitä en tiedä. Antakaa äidin olla.
+
+Lapset nousivat äitinsä kanssa ylös portaita ja kävivät surumielisinä
+ylimmäiselle astuimelle istumaan. Molempien mielestä koti oli ikävä,
+kun Geneviève oli poissa. Vanhemmat lapset, jotka rankkasateesta
+likomärkinä palasivat kouluista, saivat saman vastauksen; mutta eivät
+he yhtä helposti siihen tyytyneet. Heillä oli lukemattomia kysymyksiä
+tuosta kummista, josta eivät tähän päivään saakka ollut kuulleet
+sanaakaan, ja vihdoin äiti lyhyesti käski heidän olla vaiti.
+
+Oltiin ääneti. Mutta omituinen alakuloisuus vallitsi kaikkien mielessä.
+Rouva Marceau oli levoton ja katsoi usein kelloa.
+
+Vihdoin kuului portailta nopea ja miehekäs astunta; sen lähestyessä
+rouva pian huomasi, ett'eivät ne olleet hänen vanhimman poikansa
+askeleita, ja hänen levottomuutensa muuttui uteliaisuudeksi.
+
+Käsi koputti malttamattomasti ovea ja avasi sen samassa.
+
+-- Tekö, herra tohtori, siellä olitte!
+
+-- Minä juuri. No, onko hän täällä käynyt?
+
+-- On, mutta astukaa sisään vähäiseen huoneeseni, rouva Marceau
+vastasi, luoden silmänsä uteliaisiin lapsiin.
+
+-- Minulla on helkkarinmoinen kiire, sanoi tohtori, Seuraten häntä
+lastenkamariin. Kertokaapas, hyvä rouva, kahdella sanalla kaikki. Oliko
+lapsi hänelle mieliksi? Ja veikö hän sen kohta muassaan?
+
+-- Voi, hyvä tohtori! vaimoparka itkuun purskahtaen huusi, antaisin
+vaikka mitä maailmassa, jos tuo työ olisi jäänyt tekemättä ja
+pikku kevätruusumme olisi täällä!... Voi kuitenkin!... Mitähän
+Jacques-raukka sanookaan? Minä tein väärin, kun tämän häneltä salasin.
+Jospa te edes sanoisitte, missä tyttö asuu... mikä tuon ylhäisen rouvan
+nimi on...
+
+-- Minä olen luvannut, etten sitä ilmoittaisi, tohtori päättäväisesti
+vastasi. Katumus on nyt myöhäinen. Ymmärrän kyllä, että tämä asia
+tuntuu teille karvaalta, mutta pelastaahan raha teidät suuresta
+pulasta... ja sitä paitsi, eihän lapsi teille kuulu, eikä teidän
+velvollisuutenne ole ottaa leipä omien lastenne suusta, sitä hänelle
+antaaksenne. Ja sen lisäksi minä takaan, että lapsi tulee onnelliseksi
+ja tulee saamaan hyvän hoidon ja hyvän kasvatuksen. Ei teillä olisi
+ollut oikeutta kieltää häneltä semmoista tulevaisuutta.
+
+-- Oi, jospa saisin hänet nähdä, jospa vielä kerran saisin häntä
+syleillä!... Ja näettekös, herra tohtori, minä olen vielä päälliseksi
+tuottanut pojalleni suuren murheen. En tiedä, antaako hän milloinkaan
+minulle anteeksi.
+
+-- No, mutta kuinka vanha tuo teidän poikanne on? Yhdeksäntoista
+vuotias, eikö niin? -- Viikon päästä hän ei asiaa enää muistakaan.
+Ostakaa hänelle uudet vaatteet, ne tuottavat hänelle suurempaa iloa
+kuin mikään kevätruusu, tohtori nauraen lisäsi.
+
+Rouva Marceauta ei ensinkään naurattanut.
+
+-- Te ette häntä tunne, hän totisesti sanoi.
+
+-- Mitä?... Tahdotteko minua uskottaa, että hän niin paljo
+neljävuotiaasta pikkutytöstä välittäisi!
+
+-- Hän rakastaa häntä enemmän kuin äitiä, veljiä ja sisarta, ja se on
+useinkin minua harmittanut. Mutta tottahan te, herra tohtori, kuitenkin
+annatte minulle tietoja, kuinka hän jaksaa.
+
+-- En minä itsekään saa sitä tietää... Hän viedään kohta pois
+Parisista. Paitsi sitä, on jokainen, sekä suora että välillinen yhteys,
+teidän ja lapsen välillä kielletty. Se ehto tehtiin.
+
+-- Se on kovin kovaa...
+
+-- On kaiketi, mutta parasta se lienee, ett'ei suru uudistu. Hyvästi
+nyt, hyvä rouva. Sanokaa, mitä sanotte, niin tiedän tehneeni hyvän työn
+sekä teille että lapselle... Miltä teistä muuten vieras rouva tuntui?
+
+Rouva Marceau oli kahden vaiheilla.
+
+-- Hän on ylhäinen nainen, hän vastasi. Hän ei näyttänyt uskovan,
+että köyhät ihmiset ovat lihaa ja verta niinkuin hän itse. Minä toin
+hänelle tuolin, mutta olisipa luullut hänen pelkäävän, että vaatteensa
+likaantuisivat, jos olisi meillä istunut. Ja te, herra tohtori, kyllä
+tiedätte, että kaikki täällä on puhdasta.
+
+-- Sen kyllä tiedän. Jos kaikki kodit näin puhtaita olisivat, niin
+minulla ei olisi niin monta sairasta tässä kaupungin-osassa, eikä
+minulla nyt olisi niin kiire. No niin, rouvaseni, nyt olemme kylliksi
+jaaritelleet. Rohkaiskaa mielenne ja sanokaa pojallenne terveisiä
+minulta, että hänen sopii iloita, kun hänen taakkaansa on vähennetty.
+
+Rouva Marceau sulki oven hänen jälkeensä ja huokasi:
+
+-- Soisin mielelläni, että tuo tohtori olisi ollut minun asioihini
+sekaantumatta!
+
+Sitte hän rupesi illallista laittamaan.
+
+Kello löi kahdeksan. Miehen askeleita kuului taas portailta. Tällä
+kertaa oli se Jacques. Hän astui tavallista hitaammin, päivä oli ollut
+lämmin sekä työ väsyttävää, ja hänellä oli tunnin matka työpaikasta
+kotia. Hän astui sisään jotensakin huolistuneen näköisenä, tervehti
+äitiänsä, joka aamulla hänen mennessään vielä oli nukkunut, taputteli
+molempain pikku lasten päätä ja nähdessään, että ovi makuukammioon oli
+suljettu, hän kysyi:
+
+-- Joko pienokainen makaa? Äiti ei vastannut.
+
+-- Hän on mennyt kumminsa tykö, joku lapsista sanoi,
+
+-- Kumminsa tykö? Minkä kummin?... En minä koskaan ole kuullat mistään
+kummista puhuttavan.
+
+-- Olen minä vienyt hänet kumminsa luokse, virkkoi äiti vakavasti.
+
+-- Niin pian kuin lapset ovat panneet maata, minä kaikki sinulle
+selitän.
+
+Jacques, joka nähtävästi oli levoton, koki syödä, mutta pani pian
+lusikan täysinäisen lautasensa viereen, lykkäsi tuolin pöydästä ja
+sanoi.
+
+-- Lämmin karkoittaa ruokahalun.
+
+-- Niiden, jotk' eivät tee työtä, käypi olla syömättä, mutta sinä,
+poikaseni, et saa istua jouten kädet ristissä, vaikka lämmin onkin;
+sinä et saa hyvin nukutuksi, jos vatsasi on tyhjä.
+
+Nuorukainen loi katseen helteiseen komeroon, josta hänen sänkynsä
+näkyi. Siellä mahtoi olla vaikea nukkua, vaikka ovi jätettäisiinkin
+auki. Kuitenkaan hän ei mitään virkkanut, hänen ei ollut tapanaan
+valittaa.
+
+Augustine, perheen ainoa tytär, riisui eteisen takana vaatteet yltään
+ja laski hiljaa maata isoon sänkyyn, jossa hän äitinsä kanssa nukkui ja
+jossa Genevièvelläkin tähän saakka oli ollut makuutilansa. Muut lapset,
+sekä suuret että pienet pojat, nukkuivat jo kaikki perimmäisessä
+kammiossa. Äiti siirteli pois astiat paikoilleen.
+
+-- Sanokaapa nyt, äiti, mitä tämä kaikki merkitsee, ja mistä tuo kummi
+on ilmaantunut, josta en koskaan ennen ole kuullut puhuttavan.
+
+Rouva Marceau istui poikansa viereen, joka oli selkä sänkyyn päin
+käännettynä. Hän puhui niin hiljaa, että Augustine, joka koki pysyä
+valveillaan, saadaksensa jotakin kuulla, ei voinut muuta käsittää kuin
+joitakuita yksityisiä sanoja, joissa ei ollut keskinäistä yhteyttä.
+Mutta yht'äkkiä hän kavahti ja kyykistyi seinää kohti, että luultaisiin
+hänen nukkuvan, jos tultaisiin häntä katsomaan. Jacques oli äkkiä
+noussut istualtaan ja sanoi äänellä, joka oli kaukaisen ukkosenjyrinän
+kaltainen:
+
+-- Olenko teitä ymmärtänyt?... -- Onko mahdollista?... Kuollessaan
+hänen äitinsä uskoi hänet meidän haltuumme... ja te olette hänet
+myynyt...
+
+Rouva Marceau ei vastannut. Nuo viimeiset sanat musersivat häntä. Ei
+tuo ajatus ennen ollut hänen mieleensä johtunut.
+
+-- Enpä minä olisi voinut tuommoista teistä uskoa... Kun ette sanaakaan
+siitä minulle virkkaneet, ettekä minulta neuvoa kysyneet!... Te olette
+kohdellut minua ikäänkuin lasta, ja kuitenkin minä nyt olen perheen
+päämies.
+
+-- Voi, poikani, sinun tähtesi minä sen tein. Sinä tapat itsesi tuolla
+ylöllisellä työnteolla, etkä sinä ajan pitkään jaksa niin monta henkeä
+elättää. Eikö ole sinulle helpoitusta, kun yksi syöjistä on pois?
+Kaksi neljännestä hyyrystä on maksamatta, jopa pian kolmaskin; me emme
+koskaan ennen ole olleet näin ahtaalla. Silläpä minä noin mieletön
+olinkin... Ja sinun tähtesihän minä sen tein... vaimoparka vielä kerran
+matki, ikäänkuin rauhoittaaksensa itseään.
+
+-- Olisitte kuitenkin ensin minulta kysyneet, Jacques kolkosti sanoi.
+
+Ja vaikka sade viitana tulvasi, meni hän ulos ja asteli katua pitkin
+myöhäiseen, keskiyön tuolle puolen. Kun äiti, joka silmät kyynelistä
+himmeinä oli istunut ommellen, kuuli hänen taas palaavan portaita ylös,
+sammutti hän kiiruusti lampun ja pani maata.
+
+Jacques pani oven salpaan ja heittäytyi vuoteellensa. Kun äiti aamulla
+avasi silmänsä, oli hän jo poissa.
+
+Koko päivän rouva Marceau sitten oli vuoroin hyvillä mielin, vuoroin
+katui. Vihdoin hän päättyi siihen vakuutukseen, että Genevièven
+ero oli onneksi heille kaikille ja ennen muita lapsille itselle.
+Epäilemättä hän olisi mieluummin kysynyt Jacquesilta, joka isän
+kuoltua uutteruudellansa ja älyllänsä oli tullut perheen todelliseksi
+päämieheksi, mutta tiesihän äiti, ett'ei hän koskaan olisi tähän
+suostunut... Ja mikäpä hänellä siinä tapauksessa olisi ollut
+neuvona?... Ei, parasta oli, että kävi niinkuin oli käynyt. Nyt kun
+nuorukainen oli poissa, eikä hän enää nähnyt tämän ankaria kasvojaan,
+tuntui hänen sydämensäkin keveämmältä. Hän ei voinut ymmärtää, kuinka
+edellisenä iltana oli pitänyt tekonsa niin kehnona, ja hän päätti
+käyttää itseään sillä tavoin, jotta Jacques tulisi huomaamaan, että
+hänellä oli puhdas omatunto.
+
+Jacques ei virkkanut sanaakaan eilisestä tapauksesta. Äiti, jonka mieli
+siitä rauhoittui, näytti hänelle kuitin, joka osoitti, että molempien
+edellisten neljännesten hyyry oli maksettu. Hän lykkäsi pois paperin,
+sanaakaan sanomatta... Mitäpä hänellä olisikaan ollut sanottavaa?...
+Nuo rahat, joilla vuokra oli maksettu, häntä kammottivat.
+
+Ja kuitenkin hän tiesi, ett'ei jaksaisi työllänsä milloinkaan maksaa
+päivä päivältä kasvavaa velkaa.
+
+Äiti, joka väärin ymmärsi syyn hänen äänettömyyteensä ja luuli hänen
+jo rauhoittuneen, pisti hetken päästä kolme kultarahaa hänen käteensä,
+sanoen:
+
+-- Tuossa on uusiin vaatteisin, lapseni.
+
+Jacques pudotti rahat, ikäänkuin ne olisivat polttaneet hänen
+sormiansa, pöydälle, ja sanoi jäykästi, ett'ei tahtonut niitä käyttää.
+Rouva Marceau katsoi häneen ja ymmärsi, että kaikki kehoitukset
+olisivat turhat.
+
+Lapset joskus kysyivät, eikö Geneviève jo tule takaisin, vaan aikaa
+voittain he vähitellen hänet unohtivat, niinkuin lasten tapa on.
+Augustine yksin himmeästi aavisti, miten asian oikein oli laita, mutta
+hän oli älykäs tyttö eikä ilmoittanut arveluitaan. Naapuritkin jättivät
+viimein asian siksensä, eivätkä enään huolineet aprikoida, oliko tuon
+pitseillä koristetun rouvan tulolla ja kevätkukan katoamisella mitään
+yhteyttä.
+
+Rouva Marceaukin lakkasi ajattelemasta tätä tärkeää asiata, jonka hän
+jo piti ratkaistuna ja vaipui jälleen jokapäiväisin huoliinsa. Hän
+oli alussa kaivannut Genevièveä, jota hän todellakin oli rakastanut,
+mutta jokapäiväiset askareet, raskas työ ja kova täytymys veivät
+häneltä niin tyyni joka hetken ja kaikki hänen voimansa, ett'ei hänellä
+suuresti ollut aikaa eikä tilaa millekään erinäiselle tunteelle.
+Tuolla äitiraukalla oli ylen monta nälkäistä suuta täytettävänä, ylen
+monta ruumista vaatetettavana ja ylen monta uppiniskaista tahtoa
+taivutettavana, voidakseen yhtä hoidokastaan lohduttamattomasti kaivata.
+
+Ja kuitenkin oli Genevièven kanssa onnellisuus, valo ja suloisuus
+kadonnut tuosta köyhästä, pimeästä majasta, jossa hän oli ollut
+kevät-ruusuna, noiden kurjien ja kalpeiden pikkuolentojen joukossa.
+
+Jacques sen kyllä tiesi, hän, joka oli lapsesta luonut elämänsä
+runoelman.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Isänsä kuollessa Jacques Marceau oli vaan kuudentoista vuotias. Hänellä
+oli syvämielinen, vakava luonne, ja hän oli heti ymmärtänyt, ett'ei
+hänellä, asiain näin ollen, enää olisi nuoruuden iloa odotettavana,
+vaan että hänen tuli ilman epäilystä ja heikkoutta ryhtyä aikamiehen
+tehtäviin. Ensi hetkenä kovan, sisällisen kolauksen jäljestä koko
+elämän alttiiksi paneminen ei tuntunutkaan vaikealta jalolle
+sydämelle. Silloin itsensä hylkääminen tuntuu luonnollisimmalta, jopa
+toivottavaltakin; mutta nuoruus ja sen tiedoton itsekkäisyys rupeaa
+pian kaipaamaan oikeuksiansa, ja vasta silloin todellinen taistelu
+alkaa.
+
+Jacques ei löytänyt mitään tukea äidissään, jolla oli hellä, mutta
+ahdasmielinen sydän ja kehno ymmärrys; hän ei ollut edes huomannut,
+mitä pojassa liikkui. Kuori kun oli, tämä ehkä olisi raskaan taakkansa
+alle uupunut, ellei hän olisi toista tukea löytänyt.
+
+Muutama kuukausi isän kuoltua oli uusia naapureita muuttanut samaan
+huoneukseen, jossa Marceaun perhe asui. Se oli pronssiseppä, jolla
+oli nuori vaimo ja vuoden vanha tyttö. Muutamat ystävälliset sanat ja
+jotkut vastavuoroiset, pienet palvelukset rakensivat pian hartaan
+ystävyyden näiden kahden perheen välille. Olivier, (se oli pronssisepän
+nimi) oli älykäs mies, joka oli paljon lukenut eikä koskaan niitäkään
+tilaisuutta jättänyt käyttämättä, milloin saattoi oppiansa kartuttaa.
+Rouva Olivier puolestaan oli saanut nauttia parempaa kasvatusta
+kuin hänen miehensä. Heillä oli pieni kirjasto ja heidän kodissaan
+muutenkin selvään huomasi tuota suurempaa sivistystä; kaikki eri kohdat
+eivät ainoastaan osoittaneet emännän toimeliaisuutta ja järjestyksen
+rakkautta, vaan myöskin jonkunmoista taiteellista kauneuden aistia.
+Eihän siihen paljoa tarvitakaan: kukkasia, vähän muslimia akkunain
+edessä, muutamia valokuvia seinällä ja joitakuita somasti järjestettyjä
+pikkukaluja...
+
+Yksin nuoressa emännässäkin olisi ollut kodilleen kylliksi kaunistusta.
+Hieno, soreavartaloinen ja pyhimyskuvan muotoinen kuin oli, hän
+itsekin oli kuin runoelma, ja hänen pikku tyttönsä oli aivan hänen
+näköisensä, vaikka tässä oli suurempaa vilkkautta ja lapsuuden ihanata
+vallattomuutta havaittavana.
+
+Astuessaan ensi kertaa tuohon pieneen, vastapäätä hänen omaansa olevaan
+kotiin, Jacques luuli tulevansa paratiisin. Kaiketi hänkin joskus oli
+uneksinut jotain parempaa, kuin tuota ahdasta suojaansa, jossa tuskin
+pöydän kulmalla löysi sen verran tilaa, että sai kirjansa mahtumaan,
+kun illalla olisi tehnyt mieli hiukan lukea. Väliin hän vilahdukselta
+oli nähnyt hovien ja hotellien loistoa, mutta ei hän koskaan ollut
+nähnyt mitään, joka olisi ollut niin yksinkertaista ja kuitenkin niin
+viehättävää, kuin tämä pieni, koti; siinähän itse köyhyyskin, joka teki
+jokaisen kapineen kalliiksi, tuntui ihanalta. Se oli kodin perikuva,
+jonka lujalla tahdolla kentiesi voisi saavuttaa. Maan päällä oli siis
+olemassa paratiiseja joka miehen käsitettävissä. Tätä ajatellessaan
+Jacquesin sydän sykki kovemmin, mutta sitten muistui hänen mieleensä
+hänen omituinen kohtalonsa... Vaikka tuo koti oli yksinkertainen, niin
+hän ei koskaan voisi toivoa saavansa semmoista omaksensa.
+
+Kuitenkin hän saattoi siitä täällä nauttia. Kuinka monta tuntia hän
+oleskeli siellä, kun lapset olivat panneet maata, ja levon hetki oli
+tullut! Tavallisesti tuo lepo ei ollut muuta kuin työntekoa sokin,
+mutta mikä ilo, kun järjen työ voitti väsymyksen!
+
+Olivier ohjasi hänen lukemistansa, ja nuori vaimo otti osaa kaikkeen.
+Väliin häneltä neuvoakin kysyttiin, sillä vaikka hän oli vähemmän
+lukenut kuin hänen miehensä, niin hän kuitenkin oli saanut enemmän
+säännöllistä opetusta. Ei hän siitä ylpeillyt, siksi hän oli ylen
+ymmärtäväinen; mutta jos hän jostakin ylpeili, niin se oli miehestään,
+joka, lukuunottamatta mitä kansakoulussa oli oppia saanut, itse oli
+hankkinut kaikki tietonsa.
+
+-- Ei moni olisi siihen pystynyt, hän ylpeästi sanoi, ja ainoatakaan
+työpäivää kadottamatta. Jos minun mieheni olisi saanut niin hyvän
+kasvatuksen kuin moni muu, niin hän olisi joka alalla ollut
+ensimäisenä, sen varmaan tiedän.
+
+-- Onhan se vahinko! rouva Marceau eräänä päivänä sanoi, luullen näin
+osaa ottavansa nuorenvaimon tunteisin.
+
+-- Niinkö arvelette?... Minä taasen pidän hänestä enemmän semmoisena,
+kuin hän on. Tuhat kertaa enemmän nyt hänestä ylpeilen, kuin jos hän
+olisi Akatemian jäseniä.
+
+Rouva Marceau ei vastannut; hänellä oli jotenkin hämärä käsitys
+Akatemiasta, mikä se oikeastaan lie ollut.
+
+-- Näettekö, rouva Olivier jatkoi, työntekijän täytyy, tietoa
+saadakseen, voittaa kaikki esteet; hänen täytyy joka ilta sotia tuota
+väsymystä vastaan, joka pitkää työpäivää seuraa, eikä sallia itselleen
+enempää lepoa, kuin sen verran, ett'ei suorastaan näänny. Tuota minä
+sankarityöksi sanon. Ja eikö semmoinen uljuus ole jalompaa laatua, joka
+kestää vuosikausia ja vieläpä koko elämän!
+
+Rouva Marceau ei oikein voinut tätä innostusta ymmärtää, mutta
+kuitenkin hän myönsi niin olevan. Hän oli alussa tahtonut estää
+Jacquesia lukemasta, pitäen sitä ajan hukkana ja arvellen, että pojan
+tarvitsisi nukkua, jaksaaksensa päivän aikaan työtä tehdä. Sen lisäksi
+hän vielä oli peljännyt hänen tuhlaavan liian paljon rahoja uusien
+kirjojen ostoon. Mutta nyt hän jo piti arvossa hänen tiedonhaluaan ja
+antoi pojan tehdä oman mielensä mukaan.
+
+Tänlaiset Madeleinen puheet -- tämä oli rouva Olivierin nimi --
+innostuttivat monta työmiestä, ja hän alkoi yhä enemmän ihaella
+tuota naista, joka osoitti hänelle elämän niin korkealta kannalta
+ja opetti häntä käsittämään runollisuutta, kuitenkaan millään muotoa
+heikontamatta vakaista velvollisuuden tuntoa.
+
+Näin kului kaksi vuotta, joina työnteko, lukeminen ja ystävien seura
+kokonaan täytti Jacquesin mielen. Pontevuutensa ja tahdonvoimansa
+kautta hän äkkiä miehistyi, mutta pysyi kuitenkin sydämessänsä lapsena.
+Itse puolestaan hän ei pyytänyt mitään muuta, kuin niitä hänellä oli.
+Työ kävi hyvin, ja päiväpalkka, johon vielä tuli äidin ompelemalla
+ansaitut, vähät tulot, riitti torjumaan nälkää perheestä.
+
+Olivier, jolla oli edullinen ammatti, kutsui väliin lesken koko
+perheineen seurassansa huviretkelle johonkin läheiseen metsään. Silloin
+pysähdyttiin ensimäisellä tahi toisella rautatienasemalla. Ruokakori ja
+joitakuita mielikirjoja oli muassa. Lapset leikkivät mielensä mukaan
+nurmikolla ja kokoilivat kukkia, lehtiä ja hienoja heinänkorsia, jotka
+sitten kaiken viikkoa kotoa kaunistivat.
+
+Tuommoiset päivät olivat juhlapäiviä, päiviä joina koottiin ruumiin
+ja sielun voimia. Sitten oli taasen palajaminen elämän kovaan,
+todellisuuteen ja semmoisten ihmisten seuraan, joilla useinkaan ei
+ollut samoja harrastuksia eikä samoja aatteita. Näinmuodoin Jacques
+eli luonnottansa ylentävässä ja puhdistavassa runollisuuden ja onnen
+tilassa. Hän oli silloin onnellinen. Sen hän vasta jäljestäpäin oikein
+ymmärsi.
+
+Vielä päivää jälkeen näiden ihanien huvimatkojen metsän raittius ja
+sopusointu vaikuttivat häneen niin mahtavasti, että kovat käskyt
+ja törkeät lauseet, joita ympärillään kuuli, ainoastaan puoleksi,
+ikäänkuin unessa, soivat hänen korvissaan. Madeleine Olivierin kasvot
+olivat keskuksena siinä maailmassa, jonka hänen kuvitusvoimansa
+loi, jossa hän sitten oli näkevinänsä hänet istuen puitten alla
+sammalistossa, taikka pienessä, valoisassa huoneessaan, ompelupöytänsä
+ääressä. Hänen nuoruutensa unelma oli pukeutunut ruumiilliseen
+haamuun tässä nuoressa naisessa. Tämä alituinen näky, tämä puhtaan,
+rakastavaisen naisen henkinen läsnäolo sulki sekä hänen sydämensä että
+silmänsä ja ajatuksensa kaikelta, mikä siveellisessä suhteessa olisi
+voinut häntä saastuttaa. Hän eli ikäänkuin valoisaan pilveen suljettuna.
+
+Kaksi vuotta... sehän on lyhyt aika ihmiselämässä, vaan se voi olla
+kyllin pitkä määräämään elämän suunnan ja tekemään siihen pysyväisen
+vaikutuksen Nämä kaksi ajastaikaa olivat tärkeät Jacques Marceaun koko
+tulevaisuudelle.
+
+Tämän ajan loppupuoleen rupesi koleratauti Parisissa liikkumaan. Se ei
+kauan kestänyt, eikä monia joutunut sen uhriksi, mutta Olivier ja hänen
+vaimonsa olivat ensimäistä. Mieheen, joka oli niin roteva ruumiiltaan,
+tauti kävi kiinni sellaisella voimalla, että hän muutaman tunnin
+perästä heitti henkensä. Vaimo, joka oli niin heikko ja hentoinen,
+kesti kauemmin, vaan ei kuitenkaan elänyt kuin kaksi päivää miehensä
+kuoltua. Jacques ja hänen äitinsä eivät häntä jättäneet. Viimeinen
+sana, jonka Madeleine lausui, oli lapsensa nimi ja hänen lakastuneet
+silmänsä kääntyivät äänettömällä rukouksella Jacquesiin.
+
+-- Minä lupaan, sanoi Jacques, laskien polvillensa vuoteen viereen.
+
+Muutamaa hetkeä myöhemmin Madeleinen kauniit, rukoilevaiset silmät
+olivat sammuneet.
+
+Jacqueskin olisi mielellään kuollut, vaan hänellä ei ollut siihen
+oikeutta. Päinvastoin hän tarvitsi kahta vertaa enemmän pontevuutta,
+voidakseen kaikkeen ulottua; hänen täytyi tehdä entistä enemmän työtä,
+saadakseen korvatuksi tuota viikkoa, jonka oli viettänyt kuolemaa
+vastaan taistellen ja sen tuottamia, surullisia velvollisuuksia
+täyttäen. Sillä köyhyyden raskaimpia puolia on, ettei se pidä lukua
+mistään; hetkeäkään kadottamatta täytyy köyhän murheessansakin tehdä
+työtä jokapäiväistä elatustansa varten.
+
+Ja kuitenkin on kirjoitettuna, ett'ei ihminen elä ainoastaan leivästä.
+
+Jacques palasi siis jälleen työtehtaasen ja sai sieltä lisätunteja.
+Suuren, yhä kestävän surunsa hän kätki omaan poveensa.
+
+Hänen äitinsä suru sitävastaan puhkesi kyyneleihin ja sanoihin. Ja
+ensimäisten päivien kuluttua hän rupesi murehtimaan tuota pikkuista
+olentoa, joka oli heidän haltuunsa jäänyt ja hämmästyi suuresti,
+kun Jacques sanoi luvanneensa lapsen äidille pitää siitä huolta ja
+aikovansa pitää lupauksensa.
+
+-- On kai sukulaisia, joilla on valta vaatia lapsi meiltä, arveli hän.
+
+-- Odottakaamme, kunnes vaativat, Jacques vastasi. Minä tiedän, ett'ei
+heillä kumpaisellakaan ollut likeisiä sukulaisia, ja minullehan
+Madeleine uskoi lapsensa.
+
+Ja koska ei kukaan tullut lasta vaatimaan, niin se jäi kun jäikin
+rouva Marceau'n haltuun. Vaikka hän, niin usein kun tilaisuutta
+oli, valitti tätä taakkaansa, niin hän kuitenkin mieltyi lapseen ja
+vieläpä rupesi sen kauneudesta ja hentoisuudesta ylpeilemään. Ehkä
+hän olisi vielä enemmänkin siitä pitänyt, jos Jacques hiukan olisi
+ihailemistansa salannut Madeleinen lasta hänen silmänsä hakivat, niin
+pian kun astui sisään, sitä hän sunnuntaisin ulkona kävellessä kantoi
+olallaan; sille hän antoi kauniimman lelun, kun joskus pani jonkun
+pienen rovon alttiiksi lapsia ilahuttaaksensa, ja Geneviève tiesi sen
+niin hyvin, että aina oli ensimäisenä häntä vastaan ottamassa, eikä
+antanut kenenkään toisen istua "Sakk'in" sylissä, niinkuin hän häntä
+nimitteli. Hänen kotona ollessaan lapsi tunsi olevansa niin rakastetun
+ja ihaellun, että se silloin oli monta vertaa kauniimpi, vilkkaampi ja
+haaveksivampi kuin tavallisesti. Koska Jacques ei ollenkaan peitellyt
+suosivansa Genevièveä enemmän kuin toisia lapsia, niin tyttö sai siitä
+usein kärsiä kovia sanoja, jotka kipeästi häneen koskivat. Ei hän
+siltä ketään vihannut eikä koskaan valittanut, mutta hän säästi koko
+lempeytensä ja kaikki hyväilynsä "Sakk'illeen," ja se oli oikein, sillä
+äitiparalla, joka oli talouden huolista väsynyt ja aina toimessa,
+saadakseen kahdeksalle hengelle riittämään, mitä oli neljältä kulunut,
+ei ollut aikaa niitä ihaella tahi niistä iloita.
+
+Kokonainen vuosi oli jo kulunut, eikä Jacques enää pelännyt kenenkään
+tulevan tyttöä häneltä riistämään. Joka kerta hän toi äidilleen koko
+työpalkkansa ja ehtoolla työstä päästyänsä hän aina heti riensi kotiin.
+Työnantaja kiitti hänen uutteruuttansa ja pontevuuttansa, työkumppanit
+pitivät häntä arvossa, ja naapurit sanoivat, ett'ei kellään äidillä
+ollut niin hyvää poikaa. Sen he kuitenkin viaksi katsoivat, että hän
+ijäkseen oli niin totinen ja aina pysyi muista erillään. Kun häntä
+siitä pilan päähän kiusoitettiin, oli hänellä tapana vastata:
+
+-- En ole liian totinen kuuden lapsen isäksi.
+
+Mutta kun pikku Geneviève hänen sylissään istui, silloin hänen kasvonsa
+muuttuivat iloisiksi, silloin hän nauroi lystikkäästi ja näytti jälleen
+nuorelta. Niiden, jotka vaan työpaikassa olivat hänet nähneet, olisi
+silloin ollut vaikeata häntä tuntea.
+
+Niillä rahoilla, jotka oli ansainnut lomahetkinään -- ei hän
+Genevièvenkään tähden milloinkaan olisi koskenut niihin rahoihin,
+jotka oli määrännyt äidilleen aina kahden viikon perästä annettaviksi
+-- hän oli ostanut pikkukuningattarelleen kauniimmat vaatteet, kuin
+kaksoisilla oli. Tytöllä oli tulipunainen päähine kylmää vastaan,
+hienot nappikengät ja kaunis, sininen pyhähame. Kaksoisilla oli vaan
+harmaat, paikatut mekot, ja rouva Marceau oli poikaansa siitä hiukan
+nuhdellut, mutta tämä vastasi jyrkästi, että hänellä oli vapaus käyttää
+lomahetkillä ansaittuja rahojaan oman mielensä mukaan. Ja peljäten
+äitiään loukanneensa, hän lempeämmin jatkoi:
+
+-- Jos hänen vanhempansa olisivat elossa, niin hänestä vielä paljoa
+parempaa huolta pidettäisiin.
+
+-- Eihän toki sovi vaatia, että häntä pidettäisiin kuin kuninkaan
+tytärtä, samalla kun toisten lasten täytyy olla kaikkea vailla, sanoi
+rouva Marceau katkerasti.
+
+-- Käyttäkää te ansioni lapsilaumanne vaatettamiseen, Jacques kerran
+äkäisesti vastasi. Eihän myöskään sovi vaatia, että enempää, kuin koko
+työpalkkani, heille annan.
+
+Tämä tapahtui eräänä sunnuntaiaamuna, kun Jacques oli ostanut sinisen
+silkkinauhan Genevièven hiuksiin. Äiti ja poika eivät koko päivän
+pitkään sanaakaan vaihettaneet, mutta kaksoiset saivat osakseen
+ylenpalttisen määrän äidillisiä hyväilyksiä, jotka suuresti heitä
+kummastuttivat, kun Geneviève sitä vastaan huomasi epäsuosioon
+joutuneensa, muutoksen syytä ymmärtämättä. Hän pantiin maata ilman
+ainoatakaan suuteloa.
+
+-- Seuraavana päivänä lapsi oli kipeänä; se ei saanut päätänsä
+nostetuksi, ja sen kädet olivat polttavan kuumat. Jacques oli lähtenyt
+työhönsä mistään tietämättä. Mikä nyt neuvoksi?... Rouva Marceau, joka
+todella oli hyvänsydäminen eikä mielellään olisi nähnyt kärpäsenkään
+kärsivän, soimasi itseään katkerasti eilisestä kovuudestaan.
+Huomatessaan taudin kiihtyvän, hän riensi lääkäriä noutamaan, mutta
+tämä vakuutti, ett'ei lapsen tila ole ensinkään vaarallinen. Sitte
+hän ihmetellen katsoi tuota viehättävää päätä, joka köyhän vaimon
+olkapäähän nojautui; ja, luoden silmäyksen kaksoisiin, jotka toinen
+toistansa tuuppien uteliaasti häntä katselivat, hän sanoi:
+
+-- Tämä pikku sairas ei ollenkaan ole veljiensä näköinen, ja vielä
+kummallisempaa minusta on, että kaikki kolme yhdenikäisiltä näyttävät.
+
+-- Tyttö on kuitenkin kaksoisia nuorempi, rouva Marceau vastasi, mutta
+voisi hän sitäpaitsi kyllä ollakin saman ikäinen, koska hän ei ole
+heidän sisarensa.
+
+Sitten hän laveasti ja juurtajaksain kertoi tytön vanhempain
+elämäkerran, ja lapsi näkyi tarkasti kuuntelevan, luoden suuret
+silmänsä kasvatus-äitiinsä.
+
+-- Oletteko leski, kysyi tohtori, joka kärsivällisesti oli kuunnellut
+tuota pitkää kertomusta, ja onko teillä vielä muitakin lapsia?
+
+-- Minulla on kuusi, hyvä herra: iso poika, joka on yhdeksäntoista
+vuotias, toinen poika joka on opissa, kaksi koulua käypää ja tämä
+kaksoispari.
+
+-- Ja te olette ottanut itsellenne vielä seitsemännenkin... Tiedättekö,
+että siinä teitte hyvin kauniisti? Kait poikanne paljoksuu, kun hänellä
+on noin monta elätettävänä?
+
+-- Paljoksuu kai, rouva Marceau miettien vastasi, vaan mitäpä sille saa?
+
+-- Yhdellä lapsista ei ainakaan ole mitään muuta oikeutta siihen, kuin
+mitä teidän ajattelematon jalomielisyytenne hänelle suo. Eikö hänellä
+sukulaisia ole?
+
+-- Eipä kukaan ole tullut häntä omimaan. Äiti oli orpo, isä ei ollut
+Parisista kotoisin, eikä kunnalta tullut mitään vastausta siihen
+kirjeesen, jonka me hänen kuoltuansa sinne lähetimme.
+
+-- Toivottavaa kuitenkin olisi, että joku hänet teiltä ottaisi.
+
+-- Me pidämme hänestä, ikäänkuin hän olisi omaa perhettämme, sanoi
+rouva Marceau, joka vielä oli pahoillaan eilisestä vääryydestänsä, ja
+olletikin Jacquesin olisi vaikea hänestä erota.
+
+Tohtori veti kellonsa taskustaan.
+
+-- Huomenna tahi ylihuomenna minä tulen takaisin katsomaan, onko lapsi
+aivan parantunut. Juottakaa hänelle hiukan lihalientä, jos teillä
+semmoista on, ja antakaa hänen nukkua niin kauan, kuin mieli tekee.
+
+Parin päivän päästä tohtori palasikin. Hän teki ehdotuksen, joka tuotti
+rouva Marceaulle, paljon huolta ja levottomuutta.
+
+Eräs rikas, lapseton leskirouva oli pientä kasvattia vailla ja koska
+tiesi tohtorin monta köyhää perhettä tuntevan, niin hän oli kääntynyt
+hänen puoleensa.
+
+Lapsen piti olla tyttö. Ijälleen se ei saisi olla yhtä vuotta nuorempi
+eikä neljää vanhempi; sen pitäisi olla orpo ja syntyisin kunniallisista
+vanhemmista, joidenka kuolintauti ei ollut sitä laatua, että lapsi
+olisi voinut sen periä; sillä ei saisi olla sukulaisia, jotka tulisivat
+sitä takaisin vaatimaan. Ja päälliseksi lapsen tulisi olla kauniin,
+terveen ja kaikin puolin runsaslahjaisen.
+
+-- Puolen vuotta tämä asia jo on ollut minun huolenani, tohtori
+kertoi; minulla ei enää ollut juuri toivoakaan, että nuo monet ehdot
+täydellisesti saattaisivat tulla täytetyiksi, ja nyt tapaan teillä
+lapsen, joka jokaisessa suhteessa täyttää nämät vaatimukset. Sitä
+paitsi lapsi on teille raskaana taakkana. Kuinka kauvan se on teillä
+ollut?
+
+-- Tulevassa kuussa vuosi tulee täyteen.
+
+-- No niin. Antakaa suostumuksenne, ja asia on päätetty. Ei tässä ole
+epäilemisen syytä. Jos ette oman itsenne tähden sitä tekisikään, niin
+teidän tulee tehdä sen lastenne ja varsinkin vanhimman poikanne tähden,
+joka pikemmin tahi myöhemmin tulee vaipumaan niin suuren taakan alle.
+Ja lapsenkin tähden teidän on suostuminen, sillä ei teillä ole oikeutta
+kieltää siltä niin loistavaa tulevaisuutta, kuin sillä nyt on tarjona.
+
+-- Minä tahtoisin Jacquesin kanssa asiasta keskustella, vaimo parka
+puoleksi suostuen vastasi.
+
+-- En kehoittaisi teitä sitä tekemään. Hänen hyväksensäpä te
+menettelette; muistakaa se. Jos hän nuoruuden kokemattomuudessa teitä
+siitä nuhteleekin, niin voitte kuitenkin olla vakuutettuna, että hän
+vast'edes kiittää teitä. Suostukaa pois, niin huomenna tullaan lasta
+noutamaan. Minä pyydän teille viisi sataa franc'ia siltä vuodelta, kun
+hän on teillä ollut.
+
+Viisi sataa franc'ia, olisihan se jo suuri omaisuus. Rouva Marceau
+ei ollut uskaltanut pojalleen kertoa, että hänen oli täytynyt ottaa
+hyyryrahoista, saadakseen leipurille maksetuksi, ja kuitenkin heillä
+muutaman päivän perästä oli kahden neljänneksen hyyry suoritettavana.
+Viisi sataa franc'ia!... Hän koki hätä hätää laskea kokoon, kuinka
+monen kuukauden hyyryn sillä saisi maksoon, vaan se ei häneltä
+onnistunut.
+
+-- No, sanoi tohtori, asia on siis päätetty! Kun tullaan lasta
+noutamaan ja minulta terveisiä tuodaan, niin tiedätte, mitä se
+merkitsee. Tietysti teillä on sen todistukset; antakaa ne minulle.
+
+-- Mutta tunnetteko edes tuota rouvaa? rouva Marceau kysyi.
+
+-- Hän on hyvin rikas ja hyväntahtoinen sekä suuresti arvossa pidetty.
+Minä vakuutan, ettei lapsi voisi parempiin käsiin joutua.
+
+-- Tottakai joskus saan lasta tavata? kysyi rouva Marceau äänellä,
+jossa ei ollut vähintäkään epäilystä niin luonnollisen asian suhteen.
+
+-- Kas, unohdinpa teille sanoa, että se juuri oli yksi pääehto, ett'ei
+enää saisi olla minkäänlaista yhteyttä lapsen ja niiden ihmisten
+välillä, jotka tähän saakka ovat siitä huolta pitäneet.
+
+Minua on kielletty ilmoittamasta teille tuon rouvan nimeä, joka ottaa
+lapsen kasvatti-tyttärekseen.
+
+Jos rouva Marceau ennen olisi saanut tietoa tuosta ehdosta, niin hän ei
+varmaankaan olisi suostunut. Vaan nyt hän ei tietänyt, kuinka hän enää
+voisi purkaa jo antamaansa lupausta.
+
+Hän huokasi ja myöntyi; mutta herranen aika, mitähän Jacques sanoisi!...
+
+Mielissään lääkäri meni matkoihinsa, hyväiltyänsä Genevièveä ja
+sanottuaan:
+
+-- No, pikku veitikka, ainakin sinusta tulee hieno neiti.
+
+Silloin rouva Marceau itkien syleili pienokaista; mutta rupesi sitten
+kohta itsekseen laskemaan niitä etuja, joita nuo viisisataa franc'ia
+tuottaisivat.
+
+Siinä siis syy siihen, että komea, pitseillä koristettu rouva tuona
+paahtavan kuumana heinäkuun päivänä tuli käyneeksi tuossa syrjäisessä
+kaupungin-osassa, josta hän lähti viisi sataa franc'ia köyhempänä,
+mutta voitettuaan aarteen, jota ei koko maailman tavarat olisi voineet
+hänelle tuottaa, ell'ei sallimus olisi häntä suosinut.
+
+Tämän kolahduksen jäljestä Jacques Marceau ei enään tointunut; eikä
+hänen rakkautensa äitiinsä koskaan enää ollut sama, kuin se oli ollut
+ennen "Genevièven myyntiä", joksi hän sitä katkerasti nimitti. Hän oli
+äidillensä hyvä ja nöyrä, mutta hän ei koskaan lausunut hänelle iloista
+tahi lempeää sanaa. Äiti saattoi luottaa hänen tunnollisuuteensa
+ja lujaan tahtoonsa, mutta hänen sydämensä oli häneltä suljettu.
+Herkkäluontoisempaan ja syvämielisempään ihmiseen se ehkä olisi
+kipeämmästikin koskenut, mutta rouva Marceau ei tullut mitanneeksi
+tuon jäämuurin paksuutta, joka hänet pojastaan eroitti. Hän katsoi
+sen luonnolliseksi asiaksi, että poika, samaten kuin hän itsekin,
+oli jokapäiväisestä työstä väsynyt ja elämän taakkaan kyllästynyt.
+Hän ymmärsi, että se tuntui pojalle raskaalta, kun hänellä ei ollut
+muuta tulevaisuutta odotettavana, kuin alinomainen työnteko omaisiensa
+edestä; eikä se äitiä suuresti suututtanutkaan, vaikka Jacques ei
+milloinkaan kaksoisia hyväillyt, eikä edes niille hymyillyt. Hän
+lohdutti itseään vaan sillä, ettei hänellä ollut syytä valittaa,
+niin kauan kuin poika piti heidät leivässä. Ei hän, vaimopahanen,
+sitä ymmärtänyt, että niin kauan kun Jacquesilla oli ollut auringon
+säteensä, se oli valostuttanut kaikki tuossa köyhässä majassa,
+kaunistaen kaksoistenkin kalpeita, jokapäiväisiä kasvoja; vaan kun tuo
+auringonsäde katosi, niin kaikki hänen silmissään muuttui pimeäksi
+ja synkäksi. Itse hän sen selvästi ymmärsi. Olihan äiti häneltä
+kaikki myynyt -- hänen auringonsäteensä, hänen kevätkukkansa, hänen
+runoelmansa, tuon entisyyden elävän muiston. Hän ei tuntenut voivansa
+sitä milloinkaan anteeksi antaa.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Rouva de Préal oli vienyt lapsen vähän matkaa Parisista olevaan
+linnaansa. Geneviève oli nukkunut melkein koko matkan, ja silmänsä
+avatessaan hän näki isoja puita, nurmikkoja sekä kukkapenkereitä
+ja unhotti hetkeksi murheensa. Kaikki tuo oli hänen ihmetteleville
+silmilleen ihan uutta, sillä pitkiin aikoihin ei enää oltu käyty
+metsässä lystäilemässä. Vaan kun hän oli jäänyt yksin ventovieraan
+ihmisen kanssa siihen huoneesen, missä hänen tuli öitänsä maata, niin
+hän uppiniskaisesti kieltäysi juoda maitoa, jota hänelle tarjottiin ja
+toisti ainakin sata kertaa samalla kiivaalla äänellä:
+
+-- Minä tahdon Sakkeani nähdä!
+
+-- Mikähän tuo "Sakk" lienee? rouva de Préal melkein tuskistumaisillaan
+kysyi, kun lohduttomalle pienokaiselle oli tarjottu ainakin
+kaksikymmentä eri kapinetta, ja hän kuitenkin yhtä kiihkeästi
+pyyntöänsä matki.
+
+Täytyi panna hänet maata, voimatta sitä arvata; itkein hän vaipui
+uneen. Seuraavana aamuna oli sama leikki.
+
+Vihdoin hänen hoitajansa mieleen juolahti valoisa aatos.
+
+-- Mimmoinen tuo Sakk'isi on? hän kysyi. Isoko vai pieni?
+
+-- Kovasti iso, lapsi kattoon katsahtaen vastasi.
+
+-- Ja mitä hän tekee?
+
+-- Ottaa syliinsä ja hyväilee.
+
+-- Kas, nytpä vasta ymmärrän... Minä luulin sen olevan jonkun lelun tai
+pienen elävän, josta hän piti. Onko hänen nimensä Jacques?
+
+-- On, "Sakk" se on, Geneviève vastasi ja kuullessaan tuon tutun nimen
+hänen silmänsä loistivat.
+
+-- Pikku raukka, sanoi Felicie, jolla oli hellä sydän, ja joka rupesi
+rakastamaan tuota viehättävää olentoa. Emme voi sinulle Jacquesiasi
+antaa, mutta kuitenkin sinä täällä tulet olemaan onnellinen. Tulepas,
+niin menemme puutarhaan kakkia poimimaan.
+
+-- Kun rouva de Préal käski Genevièven kutsua häntä äidiksi, niin lapsi
+suurilla silmillään totisesti häntä katseli ja sanoi:
+
+-- Ei äidit semmoisia ole.
+
+-- Minkälaisia ne sitte ovat? kysyi rouva de Préal, jota tämä puhe ei
+yhtä paljon naurattanut kuin Feliceä, joka sattui läsnä olemaan.
+
+-- Minulla on niitä kaksi, lapsi vastasi; toinen, joka on taivaassa,
+on niin kaunis, niin kaunis, sen Sakk on minulle kertonut, ja sitte
+minulla vielä on toinenkin, joka ei ollenkaan ole teidän näköisenne. En
+minä kolmatta tahdo. Tahdon mennä äitini ja Sakk'ini luo!...
+
+Joka kerta sittemmin, kun häntä koetettiin saada rouva de Préalia
+äidiksi sanomaan, hän rupesi itkemään, ja kestipä monta viikkoa,
+ennenkuin tuo vastahakoisuus haihtui.
+
+Heti näiden tapausten jäljestä linnaan tuli eväs rouva de Préalin
+täti, jonka oli tapana viettää osa kesästä hänen luonaan. Rouva de
+Chabrand ei ollut hyvä eikä rakastettava, mutta koska hän oli paronitar
+ja vielä lisäksi riitaista ja vaativaista luonnetta, niin häntä aina
+kohdeltiin kunnioituksella, joka teki hänen yksinäiset ja ilottomat
+vanhuuden päivänsä vähän hauskemmiksi. Hän oli suuresti moittinut
+rouva de Préalia, kun tämä oli ottanut Genevièven kasvatikseen ja
+ennustanut monta siitä syntyvää vastusta; vaan koska tämä kaikki
+oli kirjallisesti tapahtunut, niin rouva de Préal oli tavattomalla
+pontevuudella ja lujuudella rohjennut vastustaa tätiänsä. Tuo oli
+suuresti kummastuttanut vanhaa rouvaa, joka oli siihen tottunut, että
+hänen ajatustansa oli kaikissa noudatettu. Tullessaan ei hänellä, siis
+ollut ylen ystävällisiä tunteita lasta kohtaan, mutta sen ulkomuodossa
+oli vaikea löytää minkäänmoista moitteen syytä, rouva de Préal jo
+riemuitsi, mutta pian hän sai kokea, että se oli ollut liian aikaista
+iloa.
+
+-- Tuonsäätyiset lapset ovat useinkin nuorella ijällä sangen
+viehättäviä, paronitar sanoi, mutta vasta myöhemmin heidän syntyperänsä
+tulee ilmi. Rahvasmaisuus, joka vielä on näkymätönnä, pistää pian
+esiin joko kömpelössä ujoudessa taikka tyhmässä hävyttömyydessä.
+Halvasta suvusta syntynyt lapsi pysyy aina halpana. Eikä kasvatus
+tässä suhteessa voi mitään. Se maku, jonka astia kerran on saanut, se
+siinä pysyy. Älä vast'edes tulekaan tytöstä lähteneitä vastuksiasi ja
+surujasi minulle valittelemaan. Onhan se tapahtunut omasta tahdostasi.
+Koska Jumala ei ole suonut sinulle lapsia, niin hän ei tahdo, että
+semmoisia sinulla on, se on minun uskoni.
+
+Tuon vanhan rouvan äreät kasvot, jotka eivät ollenkaan hänelle
+hymyilleet, peljästyttivät tyttöä niin, että Felicie riensi viemään
+hänet pois.
+
+-- Minkävuoksi hän katsoi minuun niin vihaisesti? lapsi kysyi. Minä
+luulen, ettei hän ensinkään minusta pidä. Siksikö, että hän on paha?
+
+-- Ei suinkaan, Felicie vastasi, mutta hän on vanha, ja lapset
+väsyttävät vanhoja ihmisiä.
+
+-- Onpa Jerômekin vanha, ja kuitenkin hän pitää minusta, eivätkä kaikki
+vanhatkaan ole pahoja...
+
+Jerôme oli puutarhuri, jonka seurassa Geneviève joka päivä vietti
+iloisia hetkiä.
+
+-- Ei tätisi paha ole, vaan hän on luultavasti kipeä. Sinun tulee olla
+hyvin kiltti hänelle, eikä häntä väsyttää.
+
+Geneviève mietti kauvan Felicien sanoja. Kyllä hän ne hyvin ymmärsi:
+ikäväähän tuo lienee, kun kasvot likaiset ja ryppyiset ovat, silmät
+himmeät, kädet laihat, ja kun aina on suuttuneen näköinen... Vanhuus
+tietysti sen tekee; siitäpä tätiparkaakin olisi sääliminen. Kuitenkaan
+ei Jerôme koskaan vihaiselta näyttänyt, ei edes silloinkaan, kun
+hänen pikku-ystävänsä epähuomiosta tai vallattomuudesta polki hänen
+kukkapenkereitänsä. Ehkä hän ei ollutkaan niin vanha kuin täti.
+Genevièven pikku sydän tuli sääliväisyyttä täyteen; hänestä tuntui
+ikäänkuin tädin vanhuus olisi suuri onnettomuus, josta pitäisi hänelle
+hellää myötätuntoisuutta osoittaa.
+
+Käyttäen semmoista hetkeä, jona Feliciellä oli jotain toimitettavaa,
+hän palasi saliin.
+
+Ovi oli suljettuna ja hänen pienille, kömpelöille käsilleen oli
+vaikeata saada avainta väännettyä.
+
+-- Kuka se siellä noin haparoitsee? huusi kärtyinen ääni, kun samassa
+ovi aukeni, ja pikkutyttö seisoi vanhan rouvan edessä, joka katseli
+häntä enemmän kummastuksella kuin ystävyydellä.
+
+-- Astu sisään, taikka mene matkoihisi, sanoi rouva äänellä, joka ei
+suinkaan kuulunut lempeämmältä.
+
+Geneviève rohkaisi mielensä, lähestyi rouvan nojatuolia ja katseli
+häntä tarkasti.
+
+-- Olette kai kovin vanha? hän lempeällä äänellä kysyi.
+
+-- Eihän mokomaa vielä ennen ole kuultu! Kuka sinulle semmoisia on
+sanonut, hävytön lapsi?
+
+-- Kun ette hyvä ole... Felicie sanoi, ettei se teidän syynne ole,
+vaan että te sentähden niin paha olette, koska olette niin vanha...
+Senvuoksi minä tulin teitä syleilemään.
+
+-- Kaikkea tässä kuulee!... Vai neitsy tässä rupeaa minua
+puolustelemaan... Mene heti paikalla täältä pois. Minä en suuteloja
+kärsi, tiedä se! Ja sano hoitajallesi, että hän on tyhmä.
+
+Sääliväisyydessään Geneviève ei antanut itseänsä peloittaa.
+
+-- Miksi ette anna minun itseänne syleillä? kyllä minä teistä pidän,
+vaikka aina minua torutte; tiedänhän, ettei se teidän syynne ole. Ja
+ehkä te tulette paremmaksi, semmoiseksi kuin Jerôme. Ei hän koskaan
+minua toru, vaikka hänkin on vanha.
+
+-- Tuopa nyt vielä tässä puuttui! sanoi rouva de Chabrand, purskahtaen
+nauruun, joka peljätti pois tuon uljaan pikku samarialaisen... Saanpa
+sinua onnitella, ystäväni, onhan sinulla tuossa lapsessa koko aarre!
+
+Rouva de Préal, joka juuri astui saliin, kiiruhti viemään tyttöä ulos,
+mutta ei hän milloinkaan onnistunut kumpaiseltakaan saamaan oikein
+selvää tästä tapauksesta.
+
+-- Minä tahdoin häntä syleillä! lapsi itkien vakuutti.
+
+Vanhaa rouvaa ei saatu Genevièven sanoja kertomaan, vaan hän asetti
+hänet auttamattomasti hävyttömäin luokkaan, ja sen ajan, jonka hän
+linnassa oleskeli, täytyi pitää lapsi niin kaukana hänestä kuin
+mahdollista, uusien mielipahojen välttämiseksi.
+
+Neljänkymmenen vuoden ijässä rouva de Préal oli jäänyt leskeksi,
+eikä hän koskaan ollut saanut äidin iloa tuta. Hän oli päättänyt
+ottaa itselleen kasvattilapsen, koska hänen, niinkuin hän itse sanoi,
+halutti tehdä ihminen onnelliseksi ja kasvattaa se oman muodostamansa
+täydelliskaavan mukaan. Oikeastaan hän oli olentoa vailla, joka
+tykkänään oli hänen omansa ja vielä enemmän hyvän teon kuin luonnon
+kautta. Hän toivoi kasvattityttärensä olevan semmoista luonnetta, joka
+häntä miellyttäisi, koska hänen kauneutensa oli sitä lajia, jonka hän
+olisi lapsellensa valinnut, jos hänellä olisi ollut valta sitä mielensä
+mukaan määrätä. Mutta Genevièven itsenäisyys huoletti häntä suuresti,
+ja hän piti sen taipumattoman mielenlaadun todistuksena.
+
+Vaivoin hän sai mielipahansa salatuksi, kun Geneviève eräänä päivänä
+vieraitten läsnäollessa juoksi pitkin linnan tietä astuvan köyhän
+vaimon perässä, huutaen: "Äiti, äiti!" Ennen pitkää hän palasi,
+itkien erehdystänsä, johon oli syynä joku puvun tahi ruumiinmuodon
+yhdennäköisyys. Kasvatti-äiti ei häntä syleillyt lohduttaakseen, vaan
+käski ankarasti hänen menemään hoitajansa luokse.
+
+Kun sali toisen kerran oli täynnä vieraita, avattiin ovi äkkiä, ja
+sisään astui kummallisin kolmikunta, mitä ajatella saattoi. Geneviève
+valkoisessa musliinihameessa, sininen silkkinauha vyötäisillään ja
+hiukset säteikön tapaan hajallansa, syöksi riemuiten sisään, vetäen
+kumpaisellakin kädellään ryysyihin vaatetettua lasta, jotka molemmatkin
+olivat häntä päätä pitemmät. Tuota nähdessään rouva de Préal oli
+tukahtumaisillaan ja jäi liikahtamatta istumaan, tuijottaen noihin
+kolmeen lapseen, jotka häntä lähestyivät.
+
+-- Näettekös, äiti, huusi tyttö, huomaamatta tuota äänettömyyttä,
+joka hänen tuloansa seurasi, näiden lasten on nälkä, eikä tuo paha
+kyökkipiika tahdo muuta heille antaa kuin kuivan leipäkannikan. Te,
+joka paljoa parempi olette, annatte kai heille kakkuja.
+
+Ja hän syleili lapsi-parkoja, siitä ollenkaan huolimatta, etteivät
+heidän kasvonsa nähtävästi olleet moneen päivään vettä nähneet, eivätkä
+heidän takkuiset hiuksensa pitkään aikaan harjasta mitään tietäneet.
+
+Eroitus oli niin suuri noiden kurjien olentojen ja tuon kukoistavan
+pikku tytön välillä, joka heitä syleili, että salissa kuului ihastuksen
+jupina.
+
+-- Mikä herttainen lapsi!
+
+-- Sehän on oikea ilmestys!
+
+-- Aivan enkelin muotoinen!
+
+-- Ja enkelin sydänkin sillä on, eräs Genevièven lähellä oleva nainen
+sanoi, vetäen häntä puoleensa syleilläksensä.
+
+Mutta tyttö ei joutunut muuta ajattelemaan kuin noita köyhiä lapsia,
+joiden oli nälkä. Tavalla, joka ei ollenkaan ollut enkelin kaltaista,
+hän malttamattomasti veti pois kätösensä ja, kääntyen rouva de
+Préaliin, hän käskevästi sanoi:
+
+-- Heidän on nälkä!
+
+-- Mistä ne löysit? rouva de Préal kysyi.
+
+-- Tuolta pihalta. Sanoinhan minä, että heidän on nälkä...
+
+Rouva de Préal soitti.
+
+-- Saata nämä lapset keittiöön ja toimita heille ruokaa, hän sanoi
+palvelijalle, joka ällistellen jäi kynnykselle seisomaan. Jää minun
+luokseni, Geneviève!
+
+Mutta pienokainen ei joutanut häntä kuulemaan, ja peljäten riitaa
+uteliaitten katsojain läsnäollessa, hän jätti asian sikseen, vaikka
+tunsi olevansa ikäänkuin tulisilla hiilillä.
+
+Onhan teillä oikein herttainen pikkutyttö, yksi vieraista sanoi,
+seuraten silmillään poismeneviä lapsia, vaan hän näkyy olevan niin
+armeliasta luontoa, että se kenties tulee käymään teidän vaivaksenne.
+
+-- Hänen ikäisensä lapsi ei kykene eroituksia ja rajoja ymmärtämään,
+vastasi rouva de Préal kuivasti; kyllä hän vielä oppii sitä tekemään.
+
+Olipa onneksi, että lapsen niin pienenä otitte, että sitä käy
+kasvattaminen niitä aatteita ja tunteita varten, jotka sopivat siihen
+asemaan, minkä hänelle annatte, sanoi eräs lapseton rouva, joka
+oli suuresti moittinut, että rouva de Préal oli ottanut itselleen
+kasvattitytön, kentiesi sentähden, ettei hänellä itsellä ollut
+rohkeutta samanlaista onnea itselleen luomaan.
+
+-- Geneviève on kyllä ylhäistä sukua, sanoi rouva de Préal, joka
+oli keksinyt tämän pikku valheen yleisöä tyydyttääksensä. Ja niin
+usein hän oli sen kertonut, että jo itsekin alkoi sitä uskoa. Tytön
+vanhempain äkkinäinen kuoleman jälkeen hän muutamia kuukausia oleskeli
+alhaisemmassa piirissä, vaan siitä ei hänessä enään mitään merkkiä
+huomaa. Sekä siveellisessä että ruumiillisessa suhteessa on hän
+erinomaisen hieno luonnostaan.
+
+Niin pian kuin vieraat olivat lähteneet, rouva de Préal riensi
+keittiöön, jossa nuo molemmat pienet ryysymekot juurikaan olivat
+päässeet ruoalta, ja mielissään siitä, että kerran olivat saaneet syödä
+vatsansa täyteen, olivat kieltänsä kirvoittaneet ja nyt mielensä mukaan
+lörpöttelivät.
+
+-- Huomenna te jälleen saatte tänne tulla, sanoi Geneviève
+ystävällisesti ja samalla käskevästi. Annetaan teille toistekin ruokaa.
+Heidän äitinsä sairastaa, hän jatkoi, katsoen totisesti ja pelvotta
+rouva de Préaliin, heillä ei kotonansa ole mitään syötävää. Annattehan
+heidän tulla, äiti?
+
+-- Me menemme heitä katsomaan, rouva de Préal vastasi, mutta he eivät
+enää saa tänne tulla. Kuulitteko, lapset?... Me tulemme äitiänne
+katsomaan, vaan te ette enään saa tänne palata. Jos tulette, niin
+teidät ajetaan pois.
+
+-- Mutta minä tahdon, että he tulevat, tyttö sanoi, koettaen päästä
+irti äidistään, seurataksensa lapsia.
+
+Rouva de Préal piti hänestä kiinni, ja murheellisina sekä masentuneina
+lapset läksivät pois, miettien, mitä pahaa he olivat tehneet.
+
+Rouva de Préal vei Genevièven huoneesensa.
+
+-- Kuule minua tarkasti, hän sanoi: minä kiellän sinua enää milloinkaan
+tuomasta taloon likaisia ja huonosti vaatetettuja lapsia.
+
+-- He ovat kilttiä!... Minä rakastan heitä... Minä tahdon heitä vielä
+nähdä!
+
+-- Sen saatkin, kuin me menemme sinne. Me viemme heidän äidilleen
+leipää ja lihalientä; mutta et sinä saa heitä halata, enkä minä salli
+heidän tulla tänne.
+
+-- Mutta jos me menemme sinne, miks'eivät he saa tänne tulla?
+
+-- Sen sinä vast'edes paremmin ymmärrät. Nykyjään sinä vaan olet pieni
+tyttö, joka ei ole viittä vuotta täyttänyt, ja jonka tulee tehdä
+kaikki, mitä äiti käskee.
+
+Uppiniskainen pieni tyttö ei vieläkään näyttänyt vakuutetulta;
+mielessään hän koetti jotakuta vaikeata kysymystä selvittää.
+
+-- Miksi ette suo heidän olla minun ystäviäni?
+
+-- Siitä syystä, että ovat likaisia, huonosti vaatetettuja ja kehnosti
+kasvatettuja.
+
+-- Mutta sopiihan niitä saippualla pestä; yksi minun hameistani
+annetaan pienelle tytölle ja Felicie saisi tehdä vaatteet pojalle.
+Silloinhan he olisivat hyvin vaatetettuja.
+
+-- Ei se käy laatuun, lapseni; sinä saat viedä heille almuja, mutta
+sinulla ei saa olla muuta tekemistä heidän kanssansa, etkä myöskään saa
+heitä halata. Muista se.
+
+-- Silloin ennen olen sinne menemättä; heille tulisi paha mieli, kun
+minä en heitä syleilisi.
+
+Rouva de Préal otti lasta sanasta. Hän lähetti apua äidille, eikä
+lapsia sittemmin näkynyt eikä kuulunut; mutta Geneviève muisteli heitä,
+alinomaa mielessään miettien tuota kysymystä, joka myöhemmin kaikissa
+eri muodoissaan tulisi olemaan hänen elämänsä vaivana.
+
+Kysymys kuului tällä hetkellä näin:
+
+-- Miksi en saa heitä syleillä, kun kuitenkin heitä rakastan?
+
+Tämä pieni tapaus oli herättänyt rouva de Préalin huolen. Kuitenkaan
+hän ei hetkeäkään epäillyt voivansa Genevièven lapsellisesta sydämestä
+perin juurin hävittää semmoiset mielipiteet ja tunteet, jotka
+eivät soveltuisi siihen asemaan, jonka hänen kasvatti-tyttärensä
+seuraelämässä tulisi omistamaan. Joka päivä hän siitä iloitsi, että oli
+sattunut saamaan niin sievän ja luonteensa suhteen niin lempeän, niin
+hienon, sekä kaikin puolin niin lahjakkaan lapsen.
+
+-- Ei hän olisi saattanut paremmin onnistua, vaikka hän olisi varsin
+minua varten tehty, hän sanoi.
+
+Yksi seikka lapsessa ei kuitenkaan ollut hänelle mieleen: sillä, näet,
+oli järkähtämätön ja armahtamaton johdonmukaisuus päätelmissään.
+Genevièvellä oli omituinen tapa ymmärtää kaikki neuvot ja opetukset
+juuri sanain mukaan, johtaen niistä kaikenmoisia päätöksiä. Tuo oli
+vaivalloinen tapa, joka osoitti, kasvatti-äiti ei voinut olla sitä
+myöntämättä, tytöltä puuttuvan älyä vivahduksia eroittamaan. Hän
+milt'ei pelännyt opettaa, tälle lapselle evankeliumin käskyjä, koska
+niiden käytännöllinen noudattaminen olisi siitä välttämätön seuraus.
+
+-- Sinun pitää rakastaman lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, hän eräänä
+päivänä oli opettanut.
+
+-- Onko tuo köyhä mies meidän lähimmäisemme? Geneviève samana päivänä,
+kysyi, nähdessään sokean miehen, joka tien ohessa heille hattuansa
+kurotti.
+
+-- On kaiketi, vastasi rouva de Préal, mitään aavistamatta.
+
+-- No, kuinka te vaan yhden sou'n hänelle annatte, vaikka teillä on
+niin paljon kauniita rahoja kukkarossanne? Teidän tulee panna ne
+tasan...
+
+-- Se on mahdotonta, lapsikuita. Silloin meillä pian ei olisi mitään
+jäljellä, ei itseämme eikä muita varten.
+
+-- Mitä sitte! Olisi kai silloin muita, jotka teitä auttaisivat, koska
+te heidän lähimmäisensä olette.
+
+Tuolla tavalla Genevièven oli tapana ratkaista kaikkia vaikeita
+kysymyksiä.
+
+Rouva de Préal hymyili, mutta oli kuitenkin hiukan suutuksissaan tuosta
+itsepintaisuudesta.
+
+-- Lapsi ei ole muiden ikäistensä lasten parissa, hän itsekseen sanoi:
+hän on liiaksi jätetty omien ajatustensa valtaan.
+
+Mutta linnan läheisyydessä ei ollut ainoatakaan perhettä, jolla olisi
+yhtä pieniä lapsia ollut, niitä oli vaan naapurikylässä, vaan ne olivat
+talonpoikais-lapsia, eivätkä siitä syystä sopineet Genevièven kanssa
+seurustelemaan. Kaukaa hän joskus kadehtien heitä katseli; mutta eihän
+tuommoisia lähimmäisiä saisi rakastaa muuta kuin etäältä, sen hän jo
+oli oppinut. Ei hän saanut heitä lähestyä eikä puhutella, vaan hänen
+täytyi tyytyä siihen, että sivumennen sai heille hymyillä. Nämä, jotka
+eivät osanneet aavistaa, kuinka mielellänsä hän olisi ottanut osaa
+heidän leikkeihinsä, katselivat jonkunmoisella vihalla tuota "pikku
+ryökinää," kun hän hoitajansa kanssa oli kävelemässä, taikka linnan
+komeissa vaunuissa ajoi heidän, ohitsena.
+
+Kun Geneviève oli täyttänyt seitsemännen vuotensa, muutti rouva de
+Préal Parisiin. Silloin lapselle alkoi uusi elämä, joka nähtävästi
+milt'ei kokonaan eroittanut häntä entisyydestä. Hän sai Lalande-nimisen
+opettajattaren, jonka ainoana peri-aatteena ja vaikuttimena oli
+rakkaus sääntöihin ja laadulliseen käytökseen, sekä viha kaikkea
+rahvasmaisuutta vastaan. Hänen oppilaansa halpa syntyperä oli alati
+hänen muistossaan ja teki hänet kahta vertaa ankarammaksi kaiken
+suhteen, joka soti hänen soveliaisuuslakejansa vastaan.
+
+Neiti Lalanden seuraamana Geneviève sai ottaa osaa noihin muodikkaihin
+oppi-jaksoihin, joissa lapsen kunnianhimoa niin ylenmääräisesti
+yllytettiin, ettei sillä enää ollut muuta kuin yksi ainoa ajatus:
+olla ensimäisenä. Myönnettävä on, että tämä oli Genevièvelle helppo
+asia, taikka ainakin mahdollista. Hän oli opettajien lemmikki ja
+eli jonkunmoisessa kuumeentapaisessa innostuksen vimmassa, jonka
+tuo alinomainen ylistys oli vaikuttanut. Ja rouva de Préal oli yhä
+kiitollisempi Jumalalle, joka näin ihmeellisen lapsen oli hänelle
+antanut.
+
+Kuitenkin hänen ensimäisen lapsuutensa muistot joskus vieläkin
+joutuivat Genevièven mieleen, mutta yhä hämärämpinä ja sekavampina.
+Nuo kysymykset, joita hän ennen niin yksinkertaisesti oli ratkaissut,
+tulivat vielä hänen ajatuksiinsa, kun hänellä väliin oli miettimisen
+aikaa. Varsinkin sunnuntaisin nuo selittämättömät surumielisyyden
+ja milt'ei epätoivon tunteet häntä vaivasivat. Hän tunsi itsensä
+yksinäiseksi maailmassa, vielä yksinäisemmäksi kuin nuo lapset, jotka
+hän näki kulkevan katua pitkin leipäänsä kerjäämässä; ja silloin hän,
+ikäänkuin vaivataksensa itseään, senkin seitsemän kertaa mielessään
+matki, ettei rouva de Préal ollutkaan, hänen oma äitinsä ja että hän
+_tahtoi_ tavata oman äitinsä.
+
+Hän karttoi tarkoin ilmoittaa näitä ajatuksia neiti Lalandelle, joka ei
+rouva de Préalin luona asunut, vaan ainoastaan arkipäivinä tuli sinne,
+antaen sunnuntaina oppilaallensa vapauden olemaan mielensä mukaan joko
+iloissaan tahi murheissaan.
+
+Felicietä kohtaan Geneviève ei ollut yhtä umpimielinen.
+
+Kun hän eräänä päivänä oli tämän kanssa kävelemässä, tuli heitä vastaan
+kaksi huonosti vaatetettua lasta, jotka toinen toistansa kädeltä
+taluttivat.
+
+-- Minä tahdon heitä syleillä, hän huusi.
+
+Ja ennenkuin Felicie ehti häntä estää, olivat lapset kummastukseksensa
+saaneet koko joukon suuteloja tuolta samettiin verhotulta
+pikkuryökynältä.
+
+Felicie katsoi hämmästyen ympärillensä, sitten hän vei itkevän lapsen
+muassaan läheiseen tarhanteesen, jossa hän asetti hänet erinäiselle
+penkille istumaan.
+
+-- Mitä ajattelittekaan, neiti Geneviève? Miksi noin teitte?
+Tiedättehän, että äitinne olisi teitä torunut, jos hän olisi sen nähnyt.
+
+-- Ei hän olekaan minun oikea äitini... Voi, Felicie, minä tahdon mennä
+oman äitini luokse.
+
+Felicie istui hänen viereensä, ihmetellen suuresti tätä surun
+purkausta, sillä hän, samaten kuin rouva de Préalkin, oli luullut,
+että Geneviève oli kaikki unhottanut. Mutta häntä oli neuvottu, miten
+tämmöisissä tilaisuuksissa tulisi puhua.
+
+-- Tiedättehän, armaani, että oma äitinne on taivaassa. Ettehän toki
+vielä tahtoisi kuolla, hänen luoksensa päästäksenne?...
+
+-- Se on minun kaunis äitini, joka on taivaassa, vaan minä tahdon
+toista äitiäni tavata.
+
+-- Kuulkaa minua tarkkaan, sanoi Felicie, joka päätti yhdellä iskulla
+lopettaa tuon kummallisen surumielisyyden: Jumala on ottanut luokseen
+oman äitinne, kun te vielä olitte aivan vähäisenä; se, joka sittemmin
+teitä hoiti, ei ollutkaan teidän äitinne eikä voinut tehdä teitä niin
+onnelliseksi kuin nykyinen äitinne. Hän asui viheliäisessä huoneessa,
+eikä voinut hankkia niin kauniita vaatteita ja muita kalliita kaluja,
+kuin teillä nyt on. Jos olisitte luinen luoksensa jäänyt, niin teillä
+olisi yhtä huonot vaatteet kuin noilla lapsiraukoilla, jotka vast'ikään
+meidän vastaamme tulivat, te olisitte usein saanut nälkää nähdä, ettekä
+olisi saanut mitään oppia. Ettekö ele mielissänne, kun rouva de Préal
+otti teidät, tehdäkseen teistä hyvästi kasvatetun ja sievän neidon, sen
+sijaan että olisitte ollut kerjäläistyttö?
+
+Geneviève ei vastannut, vaan tuijotti maahan. Felicien sanat tekivät
+kaikki nuo ajatukset, jotka tähän saakka olivat epäselvinä ja sekavina
+hänen päässänsä pyörineet, tuskaa tuottavaksi todellisuudeksi. Hän
+tunsi vaivan, jota ei itsekään olisi voinut selittää. Oli ikäänkuin hän
+olisi ikävöinyt sitä kohtaloa, jota näin surkeaksi kuvattiin, mutta
+joka oli hänelle aijottu.
+
+Palattuansa kotiin, hän sulki huoneensa oven ja itki kauvan. Sitten
+hän koki ponnistaa ajatuksiansa, voidakseen noita muistelmia käsittää
+ja saadakseen niitä selkenemään. Selvimmästi hän muisti Jacquesia;
+hän muisti hänen nimensä ja ymmärsi, että hänellä oli ollut työmiehen
+vaatteet. Ei mikään siinä piirissä, missä hän nyt eli, ollut sen
+muiston kaltaista. Hän ajatteli niin kauan noita muistelmia, joille
+Felicien selitykset olivat antaneet todellisuuden, että hän vielä oli
+kuulevinaan Jacquesin äänen lausuvan: Pikku kuningattareni!
+
+Ainakin hän sinä sunnuntaina tiesi, mistä syystä hän itki. Hän oli
+silloin kymmenvuotias.
+
+Tapahtuipa kerran, että hän salissa, jossa häntä ei läsnä olevaksi
+aavistettukaan, sattui kuulemaan keskustelun, jota ei suinkaan oltu
+hänen korviansa varten aijottu.
+
+Kaksi vieraisilla, olevaa rouvaa odotti siellä rouva de Préalia.
+Toinen näistä oli rouva de Chabrand, joka ei vuosien vieriessäkään
+ollut leppynyt siitä, että hänen sukulaisensa oli ottanut Grenevièven
+kasvatiksensa.
+
+-- Lapsi on erinomaisen kaunis, sanoi toinen vieras, joille vanhan
+rouvan mielipiteet tässä asiassa olivat tuntemattomat ja joka luuli
+puhuvansa mieliksi, kun tyttöä kehui. Olisipa ollut vahinko, jos hän
+olisi alhaiseen säätyyn jäänyt. Olipa tuolla tytöllä onni!
+
+-- Sisareni tytär teki tyhmästi, kun hänet otti, vastasi rouva de
+Chabrand. Ei saa muuttaa Jumalan säätämää järjestystä; ja saattepa
+nähdä, että hän vielä sitä katuu.
+
+-- Tuota en olisi tullut ajatelleeksi. Minusta se oli suureksi onneksi
+sekä lapselle että rouva de Préalille, mutta epäilemättä te olette
+oikeassa, vieras ujosti lisäsi, ollen muka erhetyksestä hämillänsä.
+Mutta näettekö, kuinka tämä tyttö on ikäänkuin luotu nykyistä tilaansa
+varten?
+
+-- Ei hän juuri hullumpikaan ole, mutta hänen kauneuttansa liiaksi
+ylistetään. Saatte olla varma siitä, että hänessä on paljon
+rahvasmaisuutta, joka aikanansa pistää esiin huolellisenkin kasvatuksen
+kuoren alta. Minä puolestani uskon syntyperän vaikutusta. Jos niinä
+olisin rouva de Préalin asemassa, niin tämä seikka suuresti minua
+huolettaisi.
+
+Mutta sanotaanhan vanhempien olleen korkeata sukua.
+
+-- Niin rouva de Préal sanoo. Paitsi sitä, tiedättehän, että hän
+itsekin on jotensakin halpaa sukua. Sisarenipoika nai hänet,
+poloinen, vaan rahan tähden: sillä hän oli kotoisin peräti toisesta
+säätypiiristä. Se seikka selittää monta asiaa.
+
+-- Tuota en ole ennen kuullut... Minä olenkin vaan vähän aikaa ollut
+tuttavuudessa rouva de Préalin kanssa. Minusta hänellä näkyy olevan
+aivan säädykäs käytös.
+
+-- Ainakin hän sitä harjoittelee, ja jo siitäkin huomaa hänen olevan
+toista säätyluokkaa, että hän on niin arka ja aina pelkää astuvansa
+soveliaisuuden rajain ylitse. Tuo pelko juuri häntä niissä rajoissa
+pitää, ja siinä eroitus hänen ja meidän välillämme.
+
+Tässä tuo soveliaisuuden puolustaja äkkiä keskeytti puheensa... Rouva
+de Préal astui huoneesen.
+
+-- Me puhumme juur'ikään sinusta, rakas ystävä. Toivonpa, ettette
+pahoin minua panetelleet.
+
+Näin sanoessaan hän hymyili, mutta näytti samalla levottomalta. Ja
+sillävälin kun rouva de Chabrand, joka aikoi jäädä päivälliselle, läksi
+huoneesta pois, ottaaksensa hatun päästään, kiiruhti toinen vieras,
+jolla ei ollut puhdas omatunto, sanomaan:
+
+-- Me puhuimme tuosta herttaisesta lapsestanne. Kuinka ihana ja hieno
+hän on! Ja päivä päivältä hän kasvaa kauniimmaksi.
+
+Rouva de Préal tiesi aivan hyvin, ett'eivät nuo ylistyspuheet voineet
+olla aivan ehdottomia, ei ainakaan rouva de Chabrandin puolelta, mutta
+kuitenkaan hän ei sitä virkkanut. Sillä aikaa pieni tyttö, joka äidin
+sisään tullessa oli päässyt huoneesta puikahtamaan, mielessään mietti
+tuota outoa rahvasmaisuuden sanaa, jonka merkitystä hän ei selvään
+ymmärtänyt.
+
+-- Rahvasmaisuus! Vai olenko minä todellakin rahvasmainen? Sitäpä
+täytyy äidiltä kysyä.
+
+Rouva de Préal, joka ei tietänyt tytön olleen salissa samaan aikaan
+kuin vieraat, tuli pahoille mielin tätä kysymystä kuullessaan.
+
+-- Kukahan on tuommoista ajatuksia päälläsi pannut, lapseni?
+
+-- Täti sen sanoi, äiti. Ei hän minua nähnyt, sillä minä en mennyt
+hänelle hyvää päivää sanomaan, koska hän ei huoli minusta, niinkuin
+itse tiedätte... Minä seisoin akkunan pielessä, ja silloin hän sanoi
+minussa paljon rahvasmaisuutta olevan, jota ei kasvatuskaan voisi
+karkoittaa, sanokaapas, äiti, mikä tuo rahvasmaisuus on!
+
+-- Näin ahtaalla ollen, rouva de Préal varomattomasti vastasi:
+
+-- Se on käytöksen ja puheen karkeus sekä hienouden ja älyn puute.
+
+-- Onko minulla siis karkea käytös?
+
+-- Ei ole, lapsikulta. Epäilemättä vieraat eivät sinusta puhuneet.
+
+-- Kyllä ne minusta puhuivat. Geneviève mietti mielessään tuota
+salaperäistä rahvasmaisuutta, josta häntä syytettiin.
+
+-- Tuonaan minä seisahduin kadulle hyväilemään ontuvata koiraa, ja
+neiti Lalande sanoi, että se oli rahvasmaisuutta, hän jatkoi.
+
+Rouva de Préal ei hetken aikaan tietänyt, mitä vastata.
+
+-- Neiti Lalande on kaikin puolin säätykäs ihminen. Sinä saat luottaa
+häneen kaikissa asioissasi.
+
+-- Hän sanoo pikemmin sietävänsä jotakuta virhettä kuin
+rahvasmaisuutta, Geneviève miettiväisesti lisäsi. Hän siis ennen soisi
+minun olevan tottelemattoman tahi valheellisen, kuin antaisi minun
+ontuvaa koiraa syleillä...
+
+-- Eihän tuosta puheessasi mitään perää ole, lapsikulta. Kaduilla hyvin
+kasvatetun pikku tytön kaiketi tulee käyttää itseään soveliaasti, eikä
+hypätä ohitsejuoksevien eläinten perässä; mutta valhetella, senhän
+tiedät, se on suuri synti.
+
+-- Niin onkin, mutta se ei kuitenkaan ole rahvasmaista. Kerran minä
+valhettelin, eikä neiti Lalande minua siitä yhtä paljon torunut.
+
+Hiukan hämillään kun oli, ei rouva de Préal pannut pahakseen, että
+keskustelu tuli katkaistuksi. Lapset saattavat usein olla varsin
+kiusallisia.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Ensimäisinä kuukausina Genevièven katoamisen jälkeen, Jacques, häntä
+tavatakseen, vietti kaikki sunnuntaipäivät kuljeskelemalla Parisin
+komeimpain kaupunginosien katuja pitkin. Hän katsoa tirkisteli noita
+komeasti puettuja lapsia, jotka kaupungin puistoissa leikitsivät,
+taikka Champs-Elysèes-kentällä kiiltävissä vaunuissa ajelivat. Moni
+vaaleatukkainen pikku tyttö saattoi hänen sydämensä sykkimään, mutta
+joka kerta, hänen toivonsa raukeni tyhjään, kun noiden suloisien
+sinisilmien asemasta, joita oli toivonut näkevänsä, kohtasi
+ventovieraat kasvot. Pian hän lakkasi toivomastakin, ja hänen mielensä
+kävi alakuloiseksi ja murheelliseksi. Väsymättömästi hän teki työtä,
+mutta hänen työntekonsa oli ilotonta; hän oli ikäänkuin kone, joka
+totuttua työtään tekee.
+
+Kodissaan hän ei mitään pyytänyt eikä tuonut sinne muassaan muuta
+kuin jokapäiväisen leivän. Ei äiti hänen tulostaan enään iloinnut,
+ja lapsetkin hänen läsnäollessaan hiljemmin haastelivat. Jos heillä
+oli jotain kysyttävää taikka joskus nauruun purskahtivat, niin aina
+peljäten häneen katsoivat.
+
+Jacques luuli sillä täyttäneensä kaikki velvollisuutensa omaisiansa
+kohtaan, että antoi heille koko työpalkkansa, pidättämättä siitä
+vähääkään omaksi huvituksekseen ja ainoatakaan lepohetkeä itselleen
+suomatta. Hän unhotti, että alttiiksiantavaisuus ilman rakkautta ei
+ole mistäkään arvosta, ja että hänen ansaitsemansa leipä, makeata
+ollakseen, olisi tarvinnut hiukan lempeyttä ja iloisuutta höysteeksi.
+Työpaikassa hän oli erillään muista, ja kotiinsa hän toi mukanaan
+äänettömyyttä ja ilottomuutta. Jacques ei ollut onnellinen.
+
+Kun hän eräänä iltana palasi kotiin, olivat kaksoiset sairastuneet.
+Äiti näytti levottomalta, mutta Jacques ei siitä paljon lukua pitänyt.
+Yöllä täytyi mennä lääkäriä noutamaan, ja kun Jacques seuraavana
+päivänä tuli työstään, oli tuo hirmuinen tauti jo tehnyt tehtävänsä:
+toinen lapsista oli kuollut, ja toinen teki loppua.
+
+He pantiin vieretysten samalle vuoteelle makaamaan. Kuolema oli heitä
+kaunistanut, ja he olivat niin toistensa näköiset, ett'ei niitä
+taitanut toinen toisestaan eroittaa: he olivat kaksi valkoista, hentoa
+kukkaista, samalla murtuneella varrella.
+
+Kun kaikki oli hiljaista, astui Jacques tuohon pieneen kammioon, sulki
+oven jälkeensä ja viipyi siellä kauan. Äitinsä, kun ei nähnyt hänen
+palaavan, tuli hiljaa hänen viereensä, mutta poika ei näkynyt sitä
+huomaavan. Hän seisoi murtunein mielin ja kalpeana vuoteen ääressä,
+mutta äiti sen vaan huomasi, että hänen silmänsä olivat kuivat.
+
+-- Pikku karitsa-parkani! Paitsi minua, ei heillä ollut ketään, joka
+heitä rakasti, äiti katkerasti sanoi.
+
+Jacques kääntyi ja meni ulos. Nuo sanat sulkivat hänen sydämensä.
+Hetkeä ennen hän oli itsekseen sanonut:
+
+-- Oi, miksi en enempi heitä rakastanut? Miksi en heitä hyväillyt?
+Miksi en joka ilta ottanut heitä syliini?
+
+Ja hänen sydämensä oli pakahtua... mutta kun hänen äitinsä noin puhui,
+niin hän mitään vastaamatta lähti ulos.
+
+Näinmuodoin äidin ja pojan välillä oleva jäämuuri jäätyi jäätymistänsä,
+ja tuo yhteinen murhe eroitti heidät vielä enemmän toisistansa.
+
+Muutamana iltana, kun Jacques totuttuun tapaansa kenellekään mitään
+puhumatta läksi pois työpaikasta, lähestyi häntä eräs työtovereista.
+Jacques tunsi hänet vaan ulkonäöltä, mutta tiesi, että hän oli kelpo
+työmies, taikka, niinkuin hänen äidillään oli tapana sanoa, "sävykäs
+mies". Hänellä ei siis ollut syytä karttaa häntä.
+
+Aluksi yhtä ja toista haasteltuaan, tuo kelpo mies virkkoi:
+
+-- Kuulkaapas, veikkoseni, minulla olisi jo kauvan ollut teille jotain
+puhuttavaa. Se on käynyt minun sydämelleni, kuin aina olen nähnyt
+teidät noin murheellisena ja äreänä. Olettehan te nuori... nuoren
+täytyy olla iloinen. Katsokaa minua, joka jo harmaapääksi tulee, enkä
+kuitenkaan nurise! Miksi ette hiukan huvituksia hae?
+
+-- Se tulee luonnonlaadusta, ehkäpä myös ihmisen ulkonaisesta tilasta,
+vastasi Jacques, paheksumatta noita nuhteita, joita hän ei olisi
+keneltäkään toiselta suvainnut.
+
+-- Vai ulkonaisestako tilasta? Luuletteko siis minun tilaani niin
+erittäin loistavaksi ja kehuttavaksi? Ei kenenkään meidän elämiimme
+niin erinomaisen hupaista ole... ei minun, enemmän kuin teidänkään,
+hyvä toverini. Siitä asti kuin minä muistan, ei minulla ole ollut muuta
+edessä kuin alituinen työnteko, hiki ja vaiva, että useinkin olen ollut
+nääntymäisilläni. Se minun kohtaloni! Joka aamu minä itsekseni näin
+puhun:
+
+-- Rohkaisepas mielesi, nyt on taas raskas päivä edessäsi, mutta pian
+ilta tulee! Joka ehtoo, kun olkivuoteelle raajani oikaisen, olen
+iloissani, että olen velvollisuuteni täyttänyt. Korkein olento näkee
+sinut, minä itselleni sanon, ja siinä kyllä.
+
+-- Korkein olento!... toisti Jacques vähän ivallisesti.
+
+-- Oi, veikkoseni, tuon asian suhteen meidän pitää tulla selville. Jos
+te niitä olette, jotka Jumalan olemuksen kieltävät, niin me emme tule
+toinen toistamme ymmärtämään, sillä nähkääs, se on minun järjellinen
+vakuutukseni. Minä uskon korkeinta olentoa samaten, kuin minä uskon
+aurinkoa. Mitä te uskotte?
+
+-- Minä näen silmilläni auringon valon ja tunnen sen lämpimän, mutta
+tuon korkeamman olennon olemusta minä en mistään huomaa. Kuinka häntä
+siis voisin uskoa?
+
+-- Teidän kaltaisianne on paljon olemassa, jotka selvän tiedon
+kieltävät. Minä puolestani, sen vieläkin sanon, olen aina korkeinta
+olentoa uskonut ja tulen alati uskomaan, ell'ei hän itse näytä todeksi,
+ett'ei häntä ole olemassa.
+
+Ja nähdessään että Jacques hymyili, hän löi rintaansa ja jatkoi
+innostuneena:
+
+-- Minä vakuutan teille, että täällä povessani on jotain, joka
+sanoo, että meitä ylevämpi ja korkeampi olento on olemassa, ja että
+hän näkee ja palkitsee niitä, jotka vaivattuina ja raskautettuna
+täyttävät velvollisuutensa, niinkuin minäkin. Se on minun järjellinen
+vakuutukseni.
+
+Jacques ei vastannut mitään.
+
+-- Minä olen hiukan sieltä ja hiukan täältä lukenut, kun joskus olen
+sattunut saamaan käsiini jonkun kirjan tahi sanomalehden, Lebeau
+jatkoi, ja niistä minä olen jos jotakin oppinut. Minä tiedän, että
+semmoisia ihmisiä on olemassa, jotka vaan luonnon lakeja, aineitten
+uudestansa muodostumista ja tämän näkyväisen maailman ilmiöitä
+uskovat; mutta minä vastaan heille -- tietysti vaan ajatuksissani,
+sillä enhän minä kykenisi mennä noiden oppineitten kanssa riitelemään
+-- minä vastaan heille: te ette voi ottaa minulta sitä järjellistä
+vakuutustani, ett'ei mitään lakia voi olla olemassa, ell'ei joku
+ole sitä tehnyt ja että kaikki nuo ilmiöt ja aineitten uudestaan
+muodostumiset ovat tapahtuneet korkeamman voiman tahdosta. Järkenikin,
+näetten, sen minulle sanoo.
+
+-- Tuosta kaikesta minä en niin vähääkään ymmärrä, sanoi Jacques
+alakuloisesti; sen minä vaan tiedän, että hyvinkin vähästä henkeni
+antaisin.
+
+Nuo sanat olivat tahtomattansa hänen suustansa päässeet, ja hän olisi
+mielellänsä ne peräyttänyt.
+
+Lebeau loi häneen hetkeksi ystävällisen silmäyksen; sitte hän kysyi:
+
+-- Voisinko minä tehdä jotain teidän edestänne?
+
+-- Ette mitään, kiitoksia vaan.
+
+Ja he erkanivat toinen toisestansa.
+
+Seuraavana päivänä tapasi Lebeau jälleen Jacquesin. Tämä osoitti
+malttamattomuutta, mutta hillitsi itseään, koska ei mielellään olisi
+ketään loukannut.
+
+-- Eilisestä saakka minä olen teitä ajatellut, hänen vanha toverinsa
+virkkoi, ja nyt luulen tietäväni, mikä teiltä puuttuu: se on ihmisten
+seura. Käykää minua katsomassa, te olette sangen tervetullut.
+
+Jacques kiitti, vaikka hän ei tuosta kutsumuksesta juuri paljon lukua
+pitänyt.
+
+Kun hän tänä ehtoona tuli kotia, niin hänen äitinsä, joka jonkun
+aikaa oli ollut pahoinvoipana, ei ollut jaksanut siivota hänen pientä
+huonettaan: häneltä oli puuttunut voimia sijaa oikein kohentamaan, ja
+aamiaisen tähteet olivat vielä pöydällä. Vaimo parka riensi illallista
+laittamaan, ja rasvan haju ynnä ummehtunut ilma tuossa umpinaisessa
+kammiossa käänsi Jacquesin sydäntä, saattaen hänet peräytymään.
+
+-- Kuka tämmöistä saastaista ilmaa voi hengittää? hän sanoi, paiskaten
+auki ahtaasen pihaan päin olevan akkunan.
+
+-- Minua viluttaa aina, lapseni, vastasi rouva Marceau, käärien
+ympärilleen vanhaa, kulunutta huivia.
+
+-- Kuinka näin kuumalla ilmalla vilu on?
+
+-- Minä luulen, että se on iltakosteus, joka minua väristyttää.
+
+Jacques sulki akkunan ja kävi istumaan, nojaten päätänsä käteen.
+
+Lapset palasivat kotiin, toinen toisensa perästä, Augustine tehtaasta,
+ja toiset kaksi työpajasta. He olivat likaisia, isoäänisiä ja
+vallattomia. Jacques ei jaksanut heitä sietää, vaan torui heitä.
+
+-- Luuletko, että me pitkin elämäämme viitsimme noita ison herran
+temppujasi kärsiä, vanhin heistä sanoi. Aina sinä olet täällä
+mekottamassa; se käy meille vihdoin tuskaksi.
+
+Kaikki Jacquesin ympärillä oli niin rumaa, niin ilkeää ja inhottavaa,
+että hänen rupesi pahaa tekemään, ja hän meni ulos, ennenkuin keitos
+ehti pöytäänkään, antamatta mitään selitystä levottomalle äidilleen.
+
+-- Mitäpä siitä! virkkoi toinen pojista, jos ei ruoka hänelle kelpaa,
+niin me saamme sitä enemmän.
+
+Jacques rupesi astumaan erääsen tarhanteesen vievää katua pitkin.
+
+Se, mitä hän täällä näki, ei ollut juuri ilahuttavampaa kuin köyhässä
+kodissaankaan. Useammat puodit olivat siivottomat ja ilkeän näköiset,
+varsinkin ne, joissa oli myytävänä vanhoja vaatteita ja huone-kaluja.
+Oli hiljan satanut; kadut olivat likaisia ja katuvierut liukkaita;
+vaimoja huusi ovien kynnyksillä, käärien ylös hameensa helmoja;
+viini-anniskeluista kuului raakaa puhetta ja hurjaa elämää. Irstaisia,
+ryysyihin vaatetettuja tyttöjä nauraa virnoitti ohitse kulkeville; yksi
+heistä ojensi kättään, tarttuakseen Jacquesin käsivarteen, ja kun tämä
+inhoen kääntyi hänestä pois, niin hän huusi hävyttömiä sanoja hänen
+jälkeensä.
+
+-- Oi, kuinka kaikki on rumaa, ilettävää ja vastenmielistä, sanoi
+Jacques itsekseen.
+
+Samassa Lebeau muistui hänen mieleensä.
+
+-- Olisipa hauska tietää, mitä tuo hänen "korkein olentonsa" tästä
+lokalätäköstä arvelee.
+
+Samassa hän saapui kasvikkoon, ja kuu, joka pistihe esiin
+pilvien välistä, loi hopeaisen valonsa puihin, nurmikkoihin ja
+kukkapenkereihin. Tämä vähäinen, ahdas puisto piste-aitoineen,
+joka päivänvalolla näytti niin epärunolliselta, oli nyt kuutamolla
+ihmeen ihana. Se oli aivan tyhjä ihmisistä ja kasteesta virkistyneet
+kukat levittivät väkevää hajuansa ilmaan. Jacques vaipui eräälle
+penkille istumaan ja hengitti syvään tuota hyvänhajuista ilmaa. Oliko
+mahdollista, että tämä kuun valaisema, pieni soppi oli noin lähellä
+tuota katua, jota hän äsken oli astunut! Ja ikäänkuin eroituksen vielä
+suuremmaksi tehdäkseen, rupesi läheisestä talosta kuulumaan heleää ja
+kaunista laulua, joka voitti kaikki nuo kaukaiset, hälisevät äänet.
+
+Jacques oikaisi itsensä penkille ja makasi, silmät luotuina taivaasen,
+jolla pilvet ajelivat toisiaan, tuhansiin eri muotoihin muuttuen.
+Oi, jospa hän ijäksi päiväksi saisi tänne jäädä!... jospa ei enään
+milloinkaan tarvitsisi palata tuohon kamalaan esikaupunkiin, tuohon
+kurjaan kammioon! Tässä ihanuudessa ja sopusoinnussa hän voisi
+unhottaa, että maailmassa on muuta olemassakaan.
+
+Aika, jona puisto oli suljettava, oli tullut, ja vartija kulki ympäri,
+katsoen, olivatko kaikki menneet pois. Jacques pysyi liikkumattomana,
+toivoen siten välttävänsä vartijan teräviä silmiä; mutta sillä hän ei
+mitään voittanut, vaan vartija puhutteli häntä ankarasti.
+
+-- Menkää muualle päätänne selväksi makaamaan, hyvä toveri.
+
+-- Te erehdytte, sanoi nuorukainen ja nousi seisovallensa; minä en ole
+päissäni, mutta olisin halusta jäänyt tänne yöksi, koska hengittäminen
+täällä käy niin keveästi.
+
+-- Kas tuota! on niitä monta muutakin, joidenka haluttaisi öitään
+näillä penkeillä maata. Esikaupungista tänne haastamattakin miehissä
+tultaisiin; mutta tänä yönä te ainakin saisitte kelpo jäsenten
+kolotuksen. No, joko menette!... On jo aika lukita portti.
+
+Ääni, joka lauloi, oli vaiennut; ei nyt enää muuta kuulunut kuin
+vaunujen jyrinää ja muutamien lystikkäiden työmiesten epäsointuista
+rallatusta, kun he kadun poikki tallustivat.
+
+Tultuaan kadulle, kääntyi Jacques taaksensa katsomaan. Pilvi pimitti
+kuun; varjoon kätkettynä puutarha näytti vaan keskellä toria olevalta
+mustalta pilkulta.
+
+Kun hän tuli kotia, oli äiti odotukseen väsyneenä laskeutunut levolle,
+ja lapset jo nukkuivat. Hänen johtui mieleensä tuo yö, jona hän
+Genevièven katoamisen perästä oli katuja kulkenut; hän rupesi kuluneita
+aikoja muistelemaan ja makasi valveillansa aamupuoleen saakka.
+
+Koko pitkän yön hän kuuli äitinsä kuivaa rykimistä ja raskasta
+hengittämistä. Pari kertaa se ikäänkuin kuumeen hourauksissa rupesi
+puhumaan, sitten alkoi valittaa.
+
+Jacques nousi vuoteeltansa ja hiljaa lähestyen kysyi, oliko äiti kipeä;
+vaan tämä vastasi, ett'ei mikään häntä vaivannut, paitsi unettomuus, ja
+käski pojan vaan olla huoletta.
+
+Sitten hän ei muuta kuullut kuin pidätettyä yskimistä joskus vaan.
+Viimein hän meni nukuksiin ja näki unta, että Geneviève oli puutarhaan
+kätkettynä ja hän pensaitten välistä oli häntä etsivinään, kuitenkaan
+muuta näkemättä kuin hänen hameensa liepeen, joka kuun säteeltä
+haamoitti. Yht'äkkiä puutarhan vartija oli astuvinansa hänen eteensä,
+sanoen äreällä äänellään: Menkää muualle päätänne selväksi makaamaan;
+tämä puutarha ei ole teitä eikä teidän vertaisianne varten!
+
+Ja kun hän piti vastaan, koska ei mielellänsä olisi lähtenyt tästä
+paikasta, jossa toivoi tapaavansa pikku kuningattarensa, niin röyhkeä
+vartija, löydä muksahutti häntä päähän, josta hän paikalla heräsi.
+
+Aurinko oli jo aikoja sitten noussut, ja myöhästymisen pelkoon hän
+unhotti unelmansa.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Lauvantai-iltana Lebeau ystävällisesti löi Jacquesia olalle.
+
+-- Huomenna siis, hän sanoi.
+
+Koska hänellä ei ollut parempaakaan tarjona, niin hän suostui toverinsa
+pyyntöön, vaikka hänen ei niin erittäin tehnyt mieli mennä tätä
+katsomaan.
+
+Hän kummastui, nähdessään toverinsa kodissa vanhanpuoleisen naisen
+ja nuoren tytön, sillä vaikka hän ei ollut tuota asiaa niin suuresti
+ajatellut, niin hän kuitenkin aina oli luullut, että Lebeau oli vanha
+poika.
+
+-- Tässä saan teille esittää tehtaan parhaimman työmiehen, sanoi
+Lebeau naisille. Tämän nuorukaisen vertaista ei löydy, ei työnteon
+eikä käytöksen suhteen. Ja tämä on rouva Gregoire, vanha ystävä ja
+naapurimme, ja tässä on tyttäreni Céline, hän Jacquesiin kääntyen
+jatkoi. Olkaa tällä niinkuin kotonanne, me olemme hyviä ihmisiä ja
+soisimme mielellämme, että meillä viihdyttäisiin. Rouva Gregoire,
+joka on mainio emäntä, tuo meille hyvää kahviansa maistettavaksi.
+Céline-parka ei kykene emännyyttä pitämään, mutta sen sijaan hän on
+muussa taitava.
+
+Nyt vasta Jacques huomasi, että lähellä nuoren tytön tuolia oli pari
+kainalosauvoja ja hänen edessänsä olevalla pöydällä oli silkkipaperilla
+oksa ruusuja ja ylt'ympäri kukkasten tekemistä varten tarvittavia
+aseita.
+
+Céline Lebeau näytti heikolta, hänen kasvonsa olivat vienot ja
+vaaleat, silmät älykkäät ja lempeät. Hän ei paljoa puhunut, ja hänen
+viallisuutensa, joka esti häntä muita jäseniä, paitsi näppäriä
+sormiansa käyttämästä, oli tehnyt hänet surullisen näköiseksi, mutta
+hänen surumielisyytensä ei ollut mitään katkeraa laatua.
+
+Rouva Gregoire oli tukeva ja punaposkinen, noin viiden- tahi
+kuudenkymmenen vuoden vaiheilla oleva vaimo, jolla aina joka
+tilaisuudessa oli jotain sanottavaa, vaikka hänen puheestansa ei aina
+olisi juuri väliä pidetty.
+
+Nämä kolme henkeä olivat koossa pienessä huoneessa, jota käytettiin
+sekä ruokasalina että työhuoneena ja jonka yhdessä loukossa Lebeaun
+sänky seisoi. Läheinen, pieni kammio oli Célinen makuusuoja.
+
+Siisteys ja hyvä järjestys vallitsi tässä köyhässä majassa: akkunalla
+oli kukkasia, ja vastapäätä sitä olevalla laudakolla muutamia kirjoja.
+Akkuna oli avonaista pihaa päin, siten että valoa ja raitista ilmaa
+runsaasti pääsi huoneesen. Tämä hauska asunto muistutti vähän Olivierin
+kotia, ja Jacques ei voinut olla niitä toisiinsa vertaamatta. Hän
+oli käynyt istumaan ja vastasi lyhyesti kotiväen tervehdyksiin. Tuo
+harvapuheisuus olisi ehkä käynyt vaikeaksi, ellei Lebeau sydämellisellä
+hyväntahtoisuudellansa olisi tullut heille apuun.
+
+-- No, rouva Gregoire, tuokaa meille jo kahvia, jotta haastelu rupeaisi
+liukkaammin sujumaan.
+
+Rouva Gregoire nousi ja asetti pöydälle tarjottimen, jolla oli neljä
+paria kuppeja ja sokeriastia; sitten hän avasi oven keittiöön, joka
+tuskin oli kaappia isompi, ja toi sieltä höyryävän kahvipannun. Jacques
+näki, että kaikki astiat tuossa pikku keittiössä välkkyivät puhtaudesta
+ja olivat mitä huolellisimmalla tavalla järjestetyt. Oikein se näytti
+viehättävältä, tuo pikku keittiö! Jacquesista täällä olo rupesi jo
+hyvinkin hyvältä tuntumaan, niinkuin semmoisessa kodissa ainakin, jossa
+järjestys ja sydämellisyys vallitsee; ja nieltyään muutaman suuntäyden
+kahvia, hän tuli iloisemmaksi kuin pitkään aikaan oli ollut ja alkoi
+laveammalta vastatakin, kun häneltä jotain kysyttiin.
+
+-- Vai äitinne kanssa te asuttekin! Minkä ikäinen hän on? kysyi rouva
+Gregoire.
+
+-- Luulenpa hänen kahdeksaa-viidettä käyvän, sanoi Jacques.
+
+-- Siis kymmentä vuotta minua nuorempi! eihän tuo mikään ikä ole.
+
+-- Ja kuitenkin hän näyttää yhtä vanhalta kuin te, jos ei vaan
+vanhemmaltakin.
+
+Ei Jacques sievistelläksensä tuota sanonut, mutta rouva Gregoire otti
+sen siksi.
+
+-- Minusta on kuitenkin aina sanottu, että näytän vanhemmalta kuin
+olenkaan. Se tulee siitä, ett'ei minulla niin aivan hyviä päiviä ole
+ollut. Raskasta työtä minun aina on täytynyt tehdä, ja murhetta minulla
+on ollut niinkuin kaikilla muillakin. Kahdeksan täysikasvuista lasta on
+Jumala minulta ottanut sekä mieheni, joka minun hoidettavanani kymmenen
+ajastaikaa sairasti. Hän ei ollut juuri hyvänsävyinen, miesparkani;
+siitäpä naapurit sanoivatkin, kun hänet ruumis-arkkuun olin laskenut:
+"Jos kukaan ihminen on palkintoa ansainnut, niin ainakin te, rouva
+Gregoire, sitä ansaitsette". -- Niinpä niin! olen minä eläissäni
+kovaakin kokenut.
+
+Ja koska häntä aikoi ruveta itkettämään, niin Lebeau, joka
+kärsivällisyydellä oli kuunnellut tätä kertomusta, jota hän sitäpaitsi
+joka päivä sai kuulla, puhui lepytellen, ikäänkuin olisi levotonta
+lasta viihdyttänyt:
+
+-- Tiedämmehän kaikin täällä, että te kelpo vaimo olette, rouva
+Gregoire, ja sen me myös teille tunnustamme.
+
+Tuo puhe liikutti häntä niin väkevästi, että hän täyttä totta rupesi
+itkemään.
+
+-- Ette te kuitenkaan, herra Lebeau, voi tietää, mitä kaikkea minä olen
+kärsinyt. Ja vaikka näin muitten tähden olen itseäni vaivannut, niin
+ei kuitenkaan ole ainoatakaan ihmistä, joka minua vanhoilla päivilläni
+hoitaisi!...
+
+-- Entä me sitte! Ettekö meitä ollenkaan lukuun ota? Vai pidättekö te
+meitä niin kiittämättöminä? Kuulkaapas, rouva Gregoire, rauhoittukaa
+nyt jo. Tiedättehän, että Céline pitää teistä, ikäänkuin olisitte hänen
+iso-äitinsä.
+
+Tuo sana ei soinut hyvältä rouva Gregoiren korviin; hänen olisi tehnyt
+mieli selittää, ett'ei hänellä vielä siksi tarpeeksi ikää ollut, mutta
+hän tyytyi kuitenkin siihen, että sanoi:
+
+-- Oi, tuo armas enkelini! kuinka hän minutta voisi tulla toimeen.
+
+Kun hänen ansiolliset työnsä uudestaan johtuivat hänelle mieleen,
+alkoivat hänen kyyneleensäkin vuotaa, ja Lebeaun täytyi taasen ruveta
+häntä lohduttamaan, mutta tällä kertaa hän teki sen yleisemmästi ja
+viisausopillisemmalla tavalla.
+
+-- Hyvät avut palkitsevat itseänsä, hän sanoi. Siinä jo on kyllä,
+että on täyttänyt velvollisuutensa ja ansainnut hyväin ihmisten
+kunnioitusta. On oikeus olemassa, ja jokaiselle palkitaan hänen
+ansionsa mukaan, se on minun järjellinen vakuutukseni. Eikä teillä ole
+syytä itseänne soimata, saatte olla ilman murhetta.
+
+-- Te olette kelpo mies, herra Lebeau. Toivonpa, että Jumala osoittaa
+minulle niin paljon oikeutta kuin tekin. Mutta te olette optikus.
+
+-- Optimisti, rouva Gregoire.
+
+-- Optimissi, aivan niin, jos se sana enempi teitä miellyttää.
+
+-- Optimisti minä olen, ja minä pidän sen kunnianani. Joka uskoo
+taivaassa hallitsevaa, korkeinta olentoa, sen täytyy olla optimisti.
+Jokaisen kunniallisen miehen tulee olla optimisti. Rohkaiskaa siis
+mielenne, rouva Gregoire. Niin kauan kuin meillä on leipäpalanen, niin
+siitä jää teillekin osanne. Juokaapas vielä kahvitilkkanen, poikaseni,
+hän sanoi, Jacquesiin kääntyen. Se elvyttää mielen, ja ajatuksetkin
+siitä rupeavat nopeammasti juoksemaan. En minä milloinkaan maista
+väkeviä, sillä yhtäpaljon kuin väkijuomat ovat työmiehen vihollisia,
+onpi kahvi hänen hyvä ystävänsä, joka tekee että maailma näyttää
+hänelle ruusunkarvaiselta. Ei ole mitään sen parempaa kuin kupillinen
+tämmöistä mustaa, höyryävää nestettä, kun siihen on parahultaisesti
+sokeria pantu. Juokaa tekin, rouva Gregoire, niin mielenne tulee
+iloisemmaksi.
+
+Ei, ei, tämä huusi ja koki suurella innokkaisuudella kuppiansa
+varjella. Tiedättehän, ett'en minä milloinkaan juo enemmän kuin yhden
+kupillisen, ell'ei minua pakoiteta.
+
+-- Te olette ylen kohtuullinen, mutta siitäpä minä nyt teitä pakoitan.
+Juokaa vielä tämä minun mielikseni.
+
+Kun rouva kerta oli saatu myöntymään, niin hän salli kaataa kupin ihan
+täyteen ja paljon sokeria siihen sekoitettiinkin.
+
+Vierasvarainen kuin oli, Lebeau ei huomannut, että viikon sokeri-määrä
+hirvittävällä tavalla suli kuiviin.
+
+-- Tulkaa nyt kirjojani katsomaan, hän sanoi Jacquesille, joka, samoin
+kuin Célinekin, mitään lausumatta oli toisten puhetta kuunnellut.
+
+Kirjasto -- siksi Lebeau ylpeydellä pientä kirja-kokoelmaansa nimitti
+-- sisälsi kaikenmoista kirjallisuutta. Siinä oli muutamia kirjoja
+Rousseau'ilta ja joitakuita unhotukseen jääneitä luonnontieteellisiä
+teoksia.
+
+-- Tästä näette, ett'ei minulta oppimisen halua puutu. Enpä minä
+vaivatta ole niitä saanut, sen teille vakuutan. Sattuu väliin siellä,
+väliin täällä näkemään jonkun mieleisen kirjan; ohitse mennen siihen
+luo silmänsä, hetken päästä se jo otetaan käteenkin katseltavaksi, ja
+jos niin tapahtuu, että taskussa on joitakuita rahapenniä, niin ei
+aikaakaan, ennenkuin kirja jo on ostettu. Célinelle se on varsinkin
+mieleen, kun minä kirjoja tuon. Ja koska niitä näin paljon oli
+kokoontunut, niin minä tein hyllynkin niitä varten. Näettekös, miten ne
+huoneenkin hauskaksi tekevät.
+
+-- Eihän oppi ojaan kaada, sanoi rouva Gregoire, mutta jos nainen
+tahtoo velvollisuuksiansa täyttää, niin hänellä ei ole aikaa huolia,
+mitä kuussa tapahtuu.
+
+Isäntänsä puhetta kuunnellen Jacques käänteli erään kirjan lehtiä.
+Silloin ovi aukeni ja sini-liivinen mies seisoi kynnyksellä.
+
+-- Savigny! huusi Lebeau tavallisella ystävällisyydellään. Onhan siitä
+aikoja, kun me viimeksi teitä näimme. Astukaahan sisään.
+
+Ja nähdessään, että äsken tullut loi Jaqcues'iin kysyväisen silmäyksen,
+hän lisäsi:
+
+-- Tämä on vaan eräs työtoverini, kelpo poika, joka tänään ensikerran
+on tehnyt kunnian tulla meitä tervehtimään. Eihän tuo mahtane teitä
+peloittaa?
+
+Sini-liivinen mies ei vastannut mitään, vaan sulki oven jälkeensä ja
+kävi nuoren kukkaisten tekijän viereen istumaan. Tätä katsellen hän
+hajamielisesti rupesi kukkasia hypistelemään.
+
+-- Varokaa, ett'ette ruusuani turmele, tyttö sanoi.
+
+Hän pani sen pois heti paikalla.
+
+-- Oletteko kipeä? hän kysyi.
+
+-- Minäkö? En... Kuinka niin?
+
+-- Te näytätte entistä kalpeammalta, mutta se on ehkä vaan luulotusta.
+Minä olen jotain teille tuonut.
+
+Hän veti taskustaan laatikon ja otti sieltä pienen, erinomaisen sievän
+vihkon, jossa oli metsäkukkia, somia, hammaslaitaisia lehtiä ja
+sametinhienoja sammalia.
+
+-- Céline huusi ihastuksesta. Hänen kasvonsa lensivät ruusunpunaisiksi,
+ja silmänsä loistivat.
+
+-- Onko maailmassa tuon kauniimpaa! hän huusi... Tekö itse olette nämä
+poiminut?
+
+-- Minä, vieras vastasi; kun menin oikotietä metsän kautta, näin nämä
+kukat ja heinänkorret, ja heti muistui mieleeni, että te niistä pidätte.
+
+-- Oi, kuinka te olette onnellinen, joka saatte metsässä liikkua.
+Kiitoksia, kun olitte hyvä ja minuakin muistitte.
+
+-- Koska minä en teitä muistaisi? hän tyttöön katsoen hiljaa kysyi,
+mutta tämä katseli vaan kukkasiansa, eikä Savigny tietänyt, oliko tämä
+häntä kuullut vai ei.
+
+Silloin hän kääntyi Lebeaun puoleen, ja Jacquesin sopi nähdä hänen
+kasvonsa. Hän oli keskikokoinen mies, hiukset ja parta olivat
+ruskeat, kasvot kalpeat, otsa jotenkin kapea ja sangen kaareva. Hänen
+ulkomuodossaan ei ollut mitään erinomaista, mutta kuitenkin taisi
+helposti huomata, ett'ei hän ollut tavallista laatua.
+
+Kaksi asiaa hänessä veti kuitenkin huomion puoleensa: hänen syvällä
+päässä olevat silmänsä, joiden katsanto oli läpitunkeva ja polttava,
+sekä hänen kätensä, jotka olivat niin pienet ja somat, että olisi
+luullut niitä naisen käsiksi, vaikka niissä näkyi selviä työn jälkiä.
+
+-- Onhan siitä aikoja, kun teitä on nähty, sanoi Lebeau uudestaan.
+Mistä te nyt tulette.
+
+-- Helvetistä, vastasi Savigny tyynellä äänellä, joka ei ensinkään
+sopinut yhteen tuon sanan kanssa.
+
+-- Eihän teidän, lempo vieköön, liene paha mieli, että sieltä pääsitte!
+
+-- Olisin kuitenkin sinne jäänyt, jos olisin saanut, mutta eipä siellä
+ollut tilaa minulle.
+
+-- Mitä? Eikö siellä työtä ollut?...
+
+-- Ei ainakaan minulle. Siitäpä palasinkin, vaikk'en pitkäksi aikaa.
+
+-- Mihin sitte menette?
+
+-- Sinne mihin lähetetään.
+
+-- Voi, poika poloinen, sanoi Lebeau, ettekö te milloinkaan tule
+ymmärtäväisemmäksi? Ettekö koskaan rupea tulevaisuuttanne ajattelemaan?
+Mimmoista tuo teidän elämänne on? Teitä lähetetään yhdestä paikasta
+toiseen, teillä on senkin seitsemän ammattia, teitä katselkaa
+epäluulolla, teitä vainotaan ja hyleksitään, ikäänkuin mikä heittiö
+olisitte, ja kuitenkin te olette kelpo mies ja työssänne taitava.
+Teillä ei ole kotia... ei lepoa... ja mikä lopuksi tulee? Sydäntäni
+oikein kirvelee kun rupean sitä ajattelemaan.
+
+-- Oma valitsemani kohtalo tämä on, Savigny vastasi, eikä minulla siis
+liene syytä siitä valittaa. Minä en kaipaa lepoa, kotia enkä onnea,
+niin kauan kuin veljeni kärsivät vaivaa, kidutusta ja sortoa, eivätkä
+edes tiedä, onko heillä oikeutta nousta kapinaan. Se on täysi tosi,
+että ylenpalttinen kurjuus on huumaavaa laatua, koska se kuolettaa
+oikeuden tunnonkin. Minä kuljen paikasta paikkaan, missä vaan ihmiset
+enin kärsivät ja eduttominta työtä tekevät. Yhdessä heidän kanssansa
+teen työtä, heidän kanssansa kärsin ja usein yksi ainoa sana riittää
+heitä heidän välinpitämättömyydestänsä herättämään.
+
+-- Ja silloin he tulevat entistänsä vielä onnettomammiksi.
+
+-- Mitäpä siitä! Tuleehan heistä miehiä, sen sijaan, että ennen olivat
+lapsia Sitä paitsi minä puhun heille lohdutustakin. Minä sanon heille:
+Jos te tahdotte, niin voipi tulevaisuus tulla entisyyttä paremmaksi.
+Me teemme työtä teidän hyväksenne, mutta tarvitsemme myös teidän
+apuanne; tärkeätä on, että kaikki tähän pyhään toimeen ryhtyvät. Eihän
+vankeja voi pelastaa vastoin heidän tahtoansa, ja ennenkuin heidät
+vanki-kopista laskee, täytyy heidän päivänvaloa katsoa, muutoin eivät
+heidän silmänsä voisi sitä kärsiä.
+
+Hän lausui nämä sanat vitkalleen, matalalla yksitoikkoisella, milt'ei
+jäykällä äänellä. Puheesen sekautumatta, Jacques häntä kuunteli. Hän
+oli tarttunut lakkiinsa, lähteäksensä pois, ja odotti hiukan hämillään
+sopivaa tilaisuutta.
+
+-- Älkää vielä menkö, sanoi Lebeau hänelle.
+
+-- Minä pelkään olevani teille vaivaksi.
+
+-- Ette millään muotoa. Tämä Savigny-ystävämme on aineellinen mies,
+mutta täytyy tottua hänen puhetapaansa. Katsokaa, tuolla ylhäällä
+minulla on vielä useampia kirjoja, joita ette ole nähnyt. Ne ovat
+matkakertomuksia. Minä en eläissäni ole käynyt Saint-Denis'iä, Pantiniä
+tai Versaillesia edempänä; mutta noiden avulla minä nojatuolissani
+istuen olen aivan ilman maksutta, vaaratta ja väsymyksettä, mitä
+mukavimmalla tavalla monta kertaa matkustanut ylt'ympäri koko
+maanpiirin. Voiko sen parempaa itsellensä toivoa? Tai mitä te,
+Savigny-veikko, tuumaatte?
+
+-- Teillä on onnellinen luonne.
+
+-- Toivoisin samaa kaikille ihmisille.
+
+-- Se kävisi kentiesi hieman yksitoikkoiseksi. Sen lisäksi, vaikka
+teidän kannallenne asettuisinkin, saan teille muistuttaa, ett'ei joka
+miehellä olekaan jouhilla sisustettua nojatuolia taikka kirjastoa.
+
+-- Se on totta, mutta jokainen voisi sen itselleen hankkia, jos toden
+teolla yrittäisi.
+
+-- Niin rikkaat puhuvat. Te olette semmoinen sokea, joka ei tahdo
+nähdä. Senkaltaisia ei käy parantaminen.
+
+Hetken päästä Jacques läksi, vieden muassaan kirjan, jonka hän pian
+lupasi tuoda takaisin. Rouva Gregoire pyysi häntä ystävällisesti
+tulemaan, jos kahvi muka oli ollut hänelle mieleen. Céline ojensi
+hänelle kättään, sanoen:
+
+-- Tervetullut toistekin.
+
+Tyttö oli todellakin kaunis, kun pian haihtuva puna noin hänen vaaleita
+kasvojaan kirkasti, mutta Jacques ei sitä huomannut. Hänellä oli
+muistossaan sekä sydämessään kauneuden ihanne, jonka rinnalla tämän
+lempeän vuokon ihanuus vaaleni.
+
+-- Kuka tuo nuorukainen oli? kysyi Savigny, kun ovi hänen jälkeensä
+sulkeutui.
+
+-- Hän on hyvä työmies ja siivo poika, jolla on leskeksi jäänyt äiti
+ja koko parvi sisaruksia! elätettävänä. Vahinko vaan, että hän on niin
+harvapuheinen.
+
+-- Joka vähän puhuu, se paljon ajattelee.
+
+-- Voipi olla, ja ehkä me vielä saamme hänet iloisemmaksikin. Sain
+juur'ikään kuulla, ett'ei hän ole muuta lukenut kuin turhia lorukirjoja
+ja runoja vaan. Mitäpä oppia niistä voi saada?
+
+-- Minä rakastan suuresti runoelmia, sanoi Céline kainosti. Kerran minä
+sain runovihkon lainaksi, jossa oli niin kaunis laulu Ludvig XVII:ta,
+tuosta pienestä marttiira-kuninkaasta. Minä muistan vieläkin hiukan
+siitä:
+
+/p
+    Lapsen korjasi kuolema
+    Elon tuimista tuskista,
+    Lapsen vienon ja ihanan.
+    Kulta-kutrisen, vaalean.
+
+    Kovan kohtalon varjoomat
+    Sinisilmänsä sammuivat,
+    Kruunun peri hän viattomain,
+    Palmut vihannat marttiirain.
+p/
+
+Céline vaikeni, sillä Savigny katsoi häntä puoleksi hellällä, puoleksi
+ivallisella tavalla.
+
+-- Eikö se teidänkin mielestänne ole kaunista? kysyi tyttö. Minä
+tahtoisin vieläkin lukea sen kokonansa.
+
+-- Te, Céline, puhui nuorukainen nopeasti ja matalalla äänellä, te
+olisitte mahdollinen rakastamaan toistakin runollisuutta kuin tuota,
+ja itkemään toisten marttiirain kohtaloa kuin tuon viattoman lapsen,
+joka sai kärsiä muiden rikoksista. On niitä semmoisiakin marttiiroja
+olemassa, joita ei taivaan enkelit lohduta, eivätkä vast'edeskään tule
+lohduttamaan. Heitä ihmisenkelien ei pitäisi unhottaa.
+
+-- Minä tiedän sen, tyttö vastasi, mutta sitä on niin surkeata ajatella.
+
+-- Niin, te itkette ennen entisiä suruja tahi olemattomia kärsimyksiä.
+
+-- Mitä minä voin tehdä? Enhän mitään voi.
+
+-- Voisitte te ainakin rohkaista niiden mieliä, jotka työtä tekevät, te
+voisitte heitä tukea.
+
+-- Minä joka päivä rukoilen teidän edestänne.
+
+-- Se on mukava keino, kun ei tahdo muuta tehdä.
+
+Rouva Gregoire oli mennyt pois, Lebeau istui nojatuolissaan lukien.
+Savigny tuli tyttöä lähemmäksi ja katsoi häntä syvään silmiin. -- --
+Jospa rakastaisitte minua!... hän sanoi.
+
+Tyttö kävi kalpeaksi ja käänsi pois kasvonsa.
+
+-- Tiedättehän te, että me teistä varsin paljon pidämme.
+
+Savigny nousi pikaisesti seisaalleen.
+
+-- Kiitoksia!... sanoi hän katkerasti.
+
+Sitten hän ääneensä jatkoi:
+
+-- Jääkää hyvästi! Minä lähden pois moneksi viikoksi, ehkäpä
+kuukausiksikin.
+
+-- Mihinkä te menette? kysyi Lebeau, joka ei ollut kuullut, mitä he
+olivat toisilleen kuiskanneet.
+
+-- Sinne, mihin lähetetään, niinkuin jo sanoin, hän vastasi.
+
+Sitte hän pusersi Lebeaun kättä ja meni tiehensä, sen enempää sanomatta.
+
+Silmät alas luotuina ja ahdistetuin sydämin Céline liikkumatta
+jäi paikallensa istumaan, ja kun hän jälleen rupesi työhön, niin
+hänen kätensä vapisivat. Lebeau, jonka havaintokyky oli aivan vähän
+kehittynyt, ei ollut mitään huomannut. Hänen silmissään Céline ei muuta
+ollut kuin kipeä lapsi vaan, eikä hän voinut aavistaakaan, että Savigny
+toisilla silmillä häntä katsoi.
+
+-- Poika-parka! hän sanoi. Onpa syytä pelätä, että hän lopuksi joutuu
+vankeuteen, ellei häntä sitä ennen jossakin kahakassa kuoliaaksi ammuta.
+
+-- Oi, isä-kulta, huusi Céline, kuinka tuommoisia saatatte puhua?
+
+Ja hän rupesi katumaan, että kättä antamatta oli laskenut hänet
+menemään.
+
+"Jospa minua rakastaisitte!" hän oli sanonut, ja kuinka hartaasti
+hän oli nuo sanat lausunut!... Tyttö oli vieläkin tuntevinansa tuon
+katseen, joka oli pakoittanut häntä kääntämään pois kasvonsa, koska hän
+ei voinut siihen vastata. Hänen mielensä kävi raskaaksi, mutta oliko
+hänellä siihen syytä? Rakastiko hän tuota miestä?...
+
+Ei, ei suinkaan; päinvastoin hänen synkeä pontevuutensa ja tuo ehdoton
+alttiiksi-antaminen semmoisen asian edestä, jota Céline vaan puoleksi
+voi ymmärtää, herätti hänessä pelkoa. Ei suinkaan, ei hän tätä
+rakastanut, ja siitäpä tuo rakkauden ilmoitus häntä kauhistuttikin,
+ihan tuntematoin kuin tuo tunne vielä oli hänelle itselleen. Hän
+soimasi itseänsä siitä inhosta, minkä tuo mies, jonka koko elämä
+oli pelkkää alttiiksiantamusta ja itsensä-kieltämistä, oli hänessä
+herättänyt, mutta hän ei voinut sille mitään... Nyt hän lähti pois
+viikoiksi, kentiesi kuukausiksikin; sillä aikaa Céline joka päivä
+rukoili hänen edestänsä. Tämä ajatus rauhoitti häntä.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Savigny oli löytölapsi. Hän oli syönyt yleisen armeliaisuuden kuivaa
+leipää. Pienenä ollessaan hänellä oli ollut huono hoito, ja sitä
+myöten kun rupesi työhön kykenemään, hänestä koetettiin kiskoa niin
+suurta hyötyä kuin mahdollista. Ei hän eläissänsä ollut kuullut
+yhtä ainoatakaan rakkauden sanaa, ei yksikään ihminen ollut häntä
+lempeydellä kohdellut tai häntä hyväillyt siihen päivään saakka, jona
+hän tapasi toisen yhtä onnettoman, yhtä pahoin pidetyn ja yhtä kurjan
+olennon, kuin hän itsekin oli, Nämä molemmat lapset yhdistyivät toinen
+toiseensa tuommoisella ehdottomalla, mieltä liikuttavalla rakkaudella,
+jonka yksinänsä ne voivat tuta, joita ei kukaan ikänänsä ole rakastanut.
+
+Jos Lucettellä -- tämä oli Savignyn pikkuystävän nimi -- oli
+leipäpalanen, niin hän pani sen kahtia ja antoi hänelle; jos toisella
+oli kourallinen pähkinöitä, niin hän särki ne tytölle, ja katseli
+ihastuksella, kun tämä niitä söi.
+
+Vaikka heille annettiin selkään, jos heitä yhdessä tavattiin, ei
+tämä kuitenkaan estänyt heitä joka paikassa toisiansa tapaamasta.
+Mutta eräänä päivänä Lucette ei tullutkaan määrätylle paikalle;
+hänessä oli kuume. Häntä nähdäkseen Savigny meni siihen taloon, johon
+vaivaishoito oli antanut tytön elätettäväksi, mutta hän ajettiin pois.
+Uskaltamatta astua sisään, hän viikon päivät kaikkina lomahetkinään
+käveli tuon huoneen ympärillä, missä ainoa olento, jota hän eläissään
+oli rakastanut, sairasti. Joka kerta kun ovea avattiin, hän koki saada
+jotain nähdä tai kuulla.
+
+Kerta hänelle sanottiin, että Lucette oli kuollut, mutta hän ei sitä
+uskonut. Lucetteko kuollut, joka vielä niin pieni oli, jonka hellät
+sinisilmät niin lempeästi loistivat!... Sehän oli ihan mahdotonta!
+
+Kylässä oli vanha ukko kuollut; sehän oli luonnollista, mutta Lucette,
+eihän se häntä hyvästijättämättä voinut kuolla.
+
+Kuitenkin hän kerta muisti nähneensä kirkkomaahan vietävän pientä,
+valkoista ruumisarkkua, ja tämä koski häneen kipeästi. Samana päivänä
+hän palasi Lucetten asuntoon ja astui rohkeasti sisään. Eräs vanha
+vaimo oli siellä yksinänsä, ja joko hän oli toisia sääliväisempi,
+taikka liekö lapsen kuolema liikuttanut hänen sydäntänsä, ainakin
+hän salli Savignyn astua lähemmäksi. Lucette makasi pitkänään,
+liikkumattomana ja valkoiseen pukuun verhottuna, pienellä vuoteella.
+
+Savigny mainitsi hänen nimeänsä... tyttö ei liikahtanut. Hän koski
+häneen... oi! kuinka kylmä hän oli!...
+
+Hän veti kätensä pois ja hänelle sanottiin uudestaan: Tyttö on kuollut.
+
+Silloin vasta hän ymmärsi sen todeksi ja purskahti itkuun.
+
+-- Älä itke, akka sanoi, olipa se hänelle onneksi, että sai kuolla.
+Sinullekin, pikkuraukka, se paras onni olisi. Teidän kaltaisillenne
+lapsille ei ole tilaa maan päällä.
+
+Savigny ei koskaan näitä sanoja unhoittanut.
+
+Erityisestä suosioista hän seuraavana päivänä sai tulla Lucettea
+hautaan saattamaan. Kun multaa arkun päälle heitettiin, hän ymmärsi,
+ettei Lucette enään milloinkaan palaisi. Hän oli taas yksinään
+maailmassa.
+
+Silloin hän oli vaan lapsi, mutta tämä kaikki teki hänestä joutuun
+miehen. Seitsemäntoista vuotiaana hän oppi lukemaan, ja siitä alkaen
+oli hän ollut oman onnensa nojalla.
+
+Tällä löytölapsi-raukalla oli jalo sydän: rakkaus, jonka hän olisi
+antanut äidillensä tai muille omaisillensa, jos hänellä olisi niitä
+ollut, sen hän nyt antoi kaikille. Aluksi hän rakasti kaikkia heikkoja,
+noita pieniä hyljätyitä, joita tiellänsä tapasi. Sittemmin hänen
+sydämensä sekä näköalansa laajenivat; nyt hän rakasti osattomien suurta
+perhekuntaa; heille hän pyhitti koko elämänsä.
+
+Hän rakasti heitä niin yksiomaisesti ja sydämensä pohjasta, että olisi
+nauranut, jos joku olisi luullut hänessä olevan sijaa jollekulle
+erinäiselle rakkauden tunteelle, varsinkin niin itsekkäälle, kuin
+miehen rakkaus vaimoon on.
+
+Ja kuitenkin hän, nähtyään Céline Lebeaun, rakastui häneen.
+
+Céline oli Lucetten näköinen; ainakin hän niin luuli.
+
+Paitsi sitä, tytön heikkous vetikin enemmän kuin hänen kauneutensa,
+hänet puoleensa. Eikä hän ollenkaan ajatellut saada häntä vaimoksensa;
+ei hänellä sopinut olla vaimoa, koska hän ei enää ollut omassa
+vallassaankaan; ei hän muuta pyytänyt kuin yhtä ainoata asiaa, sitä,
+että tyttö häntä rakastaisi.
+
+Mutta nyt ei hän enää toivonut. Aivan selvästi hän oli ymmärtänyt
+noiden silmien puhetta, jotka olivat kääntyneet hänestä pois. Raskain
+askelin hän vitkalleen rupesi astumaan kotiapäin; hänen sydämensä
+tuskin enään tykytti, ja elonvirrat olivat milt'ei seisahtuneet.
+
+Palattuansa köyhään kammioonsa, hän heittäytyi tuolille istumaan ja
+kätki kasvonsa käsiinsä.
+
+Hän tunsi olevansa yksin, niin hirmuisen yksin!... Sama tunne, joka oli
+jäähdyttänyt hänen sydämensä, kun hän seisoi Lucetten avatun haudan
+partaalla, valtasi hänet nytkin.
+
+Oliko hän nyt yksinäisempi kuin ennenkään? Mitä oli hän nyt kadottanut,
+hän, jolla ei koskaan ollut mitään omaa ollut?
+
+Hän teki muutamia äkkinäisiä liikuntoja ikäänkuin ihminen, joka pyrkii
+päästä jostakusta halvauksen tunteesta; sitte hän avasi laatikkonsa,
+otti sieltä hiukan vaatteita, joita sitoi nenäliinaan, ja viimeksi hän
+loi katseen ympäri huonetta, ollakseen varmana, ett'ei ollut mitään
+unhoittanut.
+
+-- Minä en jätä mitään jälkeeni, hän itsekseen sanoi, poismuuttoni on
+pian tehty, eikä se mitään maksa.
+
+Hän lukitsi oven ja toi avaimen emännälle.
+
+-- Joko meidät taas jätätte, herra Savigny? tämä sanoi. Oletteko
+kauankin poissa?
+
+-- Sitä en ensinkään tiedä.
+
+Emäntä loi häneen paljon tarkoittavan katseen.
+
+-- Jos minä saisin luvan teitä neuvoa, niin varoittaisin teitä
+luottamasta ystäviinne.
+
+-- Sitä neuvoa en, varmaankaan tule seuraamaan, vaikka kyllä hyvässä
+tarkoituksessa sen annattekin.
+
+-- Kuulkaapas, herra Savigny -- emäntä oli lähestynyt ja puhuessansa
+katsoi häntä silmiin -- muut ovat teitä ennen tämmöisessä leikissä
+polttanut hyppysensä.
+
+-- Minä en suinkaan leiki; siihen minulla ei ensinkään ole halua, sen
+vakuutan.
+
+-- Kyllähän ymmärrätte, mitä minä tarkoitan. Minä sanon vaan: Älkäätte
+heihin luottako!
+
+Hitain askelin Savigny lähti kävelemään. Hän tiesi kyllä, että toimet,
+joihin oli ryhtynyt, voivat saattaa hänet vankeuteen, mutta tämä ei
+muuttanut hänen päätöstään. Sen lisäksi tuo katkera suru, joka hänen
+sydäntään kalvoi, teki hänen intonsakin palavammaksi. Hänellä oli
+kiire lähteä, jotain toimittaaksensa ja vaipuaksensa uudestaan tuohon
+viheliäisyyden syvyyteen, johon hänen oma surunsa hukkuisi, kuin
+pisara valtamereen. Hän nuhteli itseään, että oli suonut toisille
+ajatuksille, toiselle rakkaudelle sijaa sydämessänsä, jonka hänen
+kokonaan olisi pitänyt tuolle pyhälle asialle pyhittää; hän ei luullut
+itseltänsä olevan oikeutta murehtia omia, yksityisiä surujansa, ja hän
+soimasi tätä itsekkäisyyttänsä, niinkuin toiset joskus siitä itseänsä
+soimaavat, että voivat olla onnelliset.
+
+Tänkaltaisessa mielentilassa hän saapui kokoukseen, jossa hänen
+matkansa määrä tulisi päätettäväksi. Hetken aikaa neuvoteltua,
+määrättiin hänelle muudan kaupunki valtakunnan pohjoiskulmalla.
+
+-- Koska te lähdette? puheenjohtaja kysyi.
+
+-- Tänä iltana jo, vastasi Savigny.
+
+-- Tuossa yksi, joka pitää vaaria tehtävästänsä, joka aina on altis,
+aina vaarassa ensimäinen.
+
+-- Ei minulla ole mitään, joka minua pidättäisi.
+
+-- Menkää, kuului kiihkeä ääni, ja iloinen toivo ylläpitäköön teitä.
+
+-- Minä en aiokaan kehoittaa heitä toivomaan, mutta aluksi he saavat
+kärsiä.
+
+-- Jospa heissä olisi uljuutta kärsimään... Me emme puolestamme heitä
+ylönanna.
+
+-- Jospa eivät olisi lapsia... sanoi kalpea, kurjannäköinen mies, jonka
+lempeät, kuihtuneet kasvot erosivat toisten läsnäolijani voimakkaasta
+ulkomuodosta.
+
+-- Niitä etupäässä tuleekin ajatella, vastasi Savigny; nepä juuri
+saavat toukomme korjatuksi.
+
+-- Jumala sen suokoon! miesparka vastasi.
+
+-- Ei tässä nyt isämeitiä tarvita. Hamasta maailman luomisesta saakka
+hyvä Jumala ei ole mitään hyvää meille tehnyt; ja tulemme me hänettäkin
+aikoihin.
+
+-- Nyt on jo aika lähteä, sanoi Savigny; tästä on pitkä matka
+pohjoiselle rautatien asemalle. Hyvästi nyt, toverit; minä viivyn niin
+kauvan, kuin minulla tuolla työtä kestää.
+
+-- Varovaisuutta ja rohkeutta! yksi päälliköistä sanoi. Jos teillä on
+jotain kerrottavaa, niin kirjoittakaa siihen tapaan, kuin sovittu on.
+
+-- Miehet erosivat ja yksi ainoa seuran jäsenistä saattoi Savignya
+kappaleen matkaa.
+
+Hän istui jo eräässä kolmannen luokan vaunuissa, kun huomasi
+unhottaneensa ottaa leivänpalastakaan mukaansa; vahinko ei kuitenkaan
+ollut suuri, koska hänen kukkaronsa ei peräti tyhjä ollut. Lähellä
+häntä koki moni köyhännäköinen vaimo viihdyttää pientä, itkevää
+lastansa; toinen vähän isompi, joka vieressä istui, pyysi päästä hänen
+syliinsä.
+
+Savigny rakasti lapsia, ja pian hän oli saanut isomman lapsen luoksensa
+houkutelluksi ja viihdytetyksi. Toinen yhä pitkitti vaikeroitsemistaan,
+vaikkei enään niin kipeästi.
+
+-- Te olette hyvin hyvä, nuori vaimo sanoi.
+
+-- Ei liene mukavaa, matkustaa tuommoisten pienten, elävien kapineiden
+seurassa, Savigny vastasi. Onko teillä vielä pitkä matka edessänne?
+
+-- Minä matkustan Lilleen.
+
+-- Sinne minäkin menen. Siis minun perille asti sopii olla teidän
+apunanne.
+
+-- Jos minulla edes olisi hiukan maitoa tuolle pikku-raukalle. Se on
+kipeä, ja sydäntäni särkee, kun ei ole sille mitään antamista.
+
+-- Teidän olisi pitänyt ottaa maitoa mukaanne, Savigny sanoi.
+
+-- Kyllä olisin ottanut, jos olisi ollut, vaimo vastasi.
+
+Savigny katsoi häntä... Mahtoiko hän olla leski? Ei mikään hänen
+puvussaan sitä osoittanut. Hänellä oli tumma hame, punaiset, tähän
+vuodenaikaan sopimattomat villa-ranteet, ja pieni, vihreäisen- sekä
+sinisenkirjava huivi. Eihän tuo mikään lesken puku ollut, mutta köyhyys
+ei kysy kuosin tapaa.
+
+-- Te menette ehkä maalle miestänne tapaamaan, Savigny kysyi.
+
+Viikko takaperin mieheni kuoli sairashuoneesen, vaimo vastasi. Hän
+oli ajuri. Nyt kunta lähettää minut mieheni kotiseudulle. Matkani se
+maksaa, mutta ei mitään muuta. Minä olen myynyt kaiken omaisuuteni,
+saadakseni velat maksoon, eikä minulle jäänyt ainoatakaan sou'ta, millä
+olisin hiukan maitoa ostanut.
+
+-- Eikä kukaan sitä teille antanut?
+
+-- En tuntenut ketään koko talossa, jossa meillä seitsemännessä
+kerroksessa oli pieni suoja.
+
+Vaimo oli hetken aikaa ääneti, sitten hän matalammalla äänellä jatkoi:
+
+-- Hän oli hyvin hyvä minulle, ja lapsensa hän piti niin rakkaana... Me
+olimme onnellisia. -- Hän kuoli rintatautiin... Minä en saattanut häntä
+hyvästikään jättää.
+
+Vaimo ei itkenyt, hän puhui aivan kaunistelematta, mutta Savigny tunsi,
+että katkera suru piili tuon tyynen käytöksen alla.
+
+Ilma kävi yöllä kylmäksi, ja lapsi alkoi valittaa. Savigny sulki
+akkunan, ja tunnin aikaa ei muuta kuulunut kuin pienen lapsen
+vaikeroimista ja suuremman tasaista hengittämistä, kun se uuden
+ystävänsä sylissä levollisesti nukkui.
+
+Vihdoin tultiin ilmoittamaan, että juna viideksi minutiksi seisahtuu.
+Savigny laski lapsesi hiljaa kovalle puusohvalle ja pani vaatemyttynsä
+sille päänalaiseksi. Sitte hän meni ulos. Kun juna jälleen oli
+lähtemäisillään, hän palasi, tuoden muassaan pullon, joka oli
+täynnä maitoa, sekä suuren leipäkappaleen. Virkistyneenä ruoasta ja
+tyytyväisenä pikku sairas pian vaipui rauhalliseen uneen.
+
+Siitäpä äidinkin uskallus kasvoi, ja hän kertoi elämänsä pienimmätkin
+vaiheet.
+
+Se oli aivan yksinkertainen kertomus, mutta Savigny kuunteli sitä
+syvällä myötätuntoisuudella.
+
+-- Nyt olen matkalla mieheni sukulaisten luokse, vaimo kertoi. Hänen
+isänsä on uudelleen nainut ja saanut nuorempia lapsia, ettei minulla
+sieltä ole mitään odotettavana; mutta iso-äiti, joka on mieheni
+kasvattanut, kentiesi rakkaudesta häneen, ottaa meidät vastaan.
+Kun minä käyn työssä, niin hän hoitaa lapsia, jotka jo vähitellen
+kasvavatkin isoiksi.
+
+Sen pitempää puhetta vaimo ei pitänyt, ei hän valittanut eikä
+voivotellut. Hän oli noita ihmisiä, jotka tietävät syntyneensä
+maailmaan vaivaa kärsimään ja jotka sen aivan luonnollisena asiana
+pitävät.
+
+Kertomuksensa päätettyä hän aamupuoleen hiukan nukahti.
+
+Päivän tullessa he saapuivat Lilleen.
+
+-- Minä tulen teitä saattamaan, sanoi Savigny, ottaen käsivarrelleen
+suuremman nukuksissa olevista lapsista, ja auttaen vaimoa, joka
+pienempää kantoi, alas vaunuista.
+
+Tämä ei tietä osannut, mutta Savignylle kaupunki oli tuttu, ja hän
+rupesi vaimoa mutkaisia, yksinäisiä katuja pitkin viemään.
+
+-- Nyt olemme perillä, hän sanoi, pysähtyen likaisuutensa tähden inhoa
+herättävän talon eteen. Oletteko aivan varma talon numerosta?
+
+-- Olen niin, vastasi vaimo, luoden ympärilleen peljästyneen katseen.
+
+Kaikki ovet olivat vielä suljetut, mutta erään pitkän käytävän toisessa
+päässä näkyi joku varhainen hyyryläinen.
+
+Savignyn kysymykseen hän vaan vastasi viittaamalla lasioveen, joka
+oli toisella puolella pientä, suppilon muotoista pihaa, johonka ei
+ainoakaan auringonsäde milloinkaan päässyt paistamaan.
+
+Heidän oli astuminen kolme astuinta alaspäin, tullakseen tuohon
+asuntoon, mutta kun sinne olivat saapuneet, esti pimeys heitä mitään
+eroittamasta.
+
+-- Kuka siellä on? kysyi heikko, kähisevä ääni. Eipä olisi kukaan
+voinut sanoa, oliko se miehen vai naisen ääni.
+
+Silloin he muutamien ryysyjen peittämällä olkipatjalla näkivät aaveen
+muotoisen olennon, joka kääntyi heihin. Kun peite putosi, esiintyivät
+sen kuihtuneet käsivarret, kauhean terävät olkaluut ja kaula, joka
+näytti kuorestaan pistävältä kilpikonnan kaulalta, sekä pää, jossa
+törötti pystyssä joitakuita harmaita hiuskarvoja. Tuossa kurjassa
+olennossa olivat vanhuus, nälkä ja viheliäisyys ottaneet inhimillisen
+muodon, ja itse Savignykin vetäytyi taaksepäin, mutta vaimo sitä
+vastaan astui lähemmäksi.
+
+-- Tässä Georgesin lapset ovat, sanoi hän. Hän oli yhtä pieni kuin
+nämä, kun te otitte hänet luoksenne. Te rakastitte häntä hellästi, eikö
+niin, iso-äiti?
+
+Eukko käänsi päätään sen puoleen, joka oli puhunut, ikäänkuin nämä
+sanat olisivat koskeneet jotakuta hänessä olevaa jänttä.
+
+-- Mitä te sanotte? Kuka tässä Georgesista puhuu?... Iso-äiti... eihän
+kukaan minua iso-äidiksi mainitse...
+
+-- Siksihän Georges teitä mainitsi. Joko nyt olette unhottanut
+Georgesinne, jota niin hartaasti rakastitte?... Piti hänkin teistä.
+Ei hän kiittämätön ollut, hän kirjoitti aina teille... mutta kahteen
+vuoteen ette enää hänelle vastausta lähettänyt. Tässä nyt hänen
+lapsensa ovat, iso-äiti...
+
+Eukko nousi jaloilleen ja muistamatta peittää, kuihtuneita olkapäitään,
+hän meni avaamaan ovea, laskeaksensa valoa huoneesen; sitten hän palasi
+ja alkoi tarkasti Savignytä katsella.
+
+-- En minä häntä tunne, hän virkkoi.
+
+-- Ei tämä Georges ole. Kuulkaapas, isoäiti, Georges on kuollut.
+
+Epätoivon huutona nämä sanat tunkivat nuoren vaimoraukan rinnasta.
+
+-- Vai niin, vastasi eukko aivan välinpitämättömästi. Ja pelästyneenä
+sekä levottoman näköisenä hän rupesi kävelemään edestakaisin lattialla,
+kajoten kaikkeen, mikä sattui hänen käsiinsä, ikäänkuin hänen olisi
+ollut tarpeen koskea tuttuihin esineihin, voidakseen olla varmana,
+ettei unta nähnyt.
+
+Sill'aikaa Georges, vanhempi lapsista, oli herännyt unestaan ja
+liukunut alas lattialle. Eukko seisahtui hänen ääreensä ja katseli
+häntä vähän aikaa; sitten hän karhealla, mutta eriskummaista hellyyttä
+osoittavalla äänellä sanoi:
+
+-- Siinähän sinä oletkin Georges'ini... Halaapas iso-äitiäsi,
+pienokainen!
+
+Eikö poika peljästyisi, kääntyisi pois ja äitinsä helmoihin pakenisi?
+Ei, hän katsoi vaan eukkoa visusti silmiin, ja tyynesti lähestyen
+hän tarjosi pientä suutaan suudeltavaksi. Hänen äidiltänsä pääsi
+helpoituksen huokaus.
+
+-- Sallitteko meidän jäädä luoksenne, isoäiti?
+
+-- Minä en tiedä, kuka te olette, mutta saatte kuitenkin jäädä, koska
+toitte Georges'in takaisin, eukko vastasi.
+
+Mennessään Savigny painoi viimeisen rahansa lesken käteen.
+
+-- Minä menen työnhakuun, hän virkkoi. Kun minun on onnistunut sitä
+saada, niin tulen takaisin.
+
+Hän sulki oven kellariin, johonka jätti jälkeensä tuon eriskummallisen
+perheen, ja sanoi itsekseen:
+
+-- Nyt heillä on turvapaikka... hiukan kosteata maata... hiukan
+pilaantunutta ilmaa... vähän mädänneitä olkia.
+
+Ja hänen mieleensä johtui muutamat sanat, jotka joskus oli lukenut, ei
+enään muistanut missä:
+
+-- Hän antaa kaarneen pojille heidän ruokansa.
+
+Nyrkkiänsä puristaen ja hammasta purren hän mumisi kirouksen sanoja.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Jacques oli tehnyt tavaksensa käydä joka sunnuntai Lebeauta katsomassa.
+Hänen ei haluttanut jäädä kotiinsa, jossa kaikki häntä inhoitti:
+vallattomien lasten riidat, äidin valitukset sekä epäjärjestys, joka
+oli taloudessa siitä aikain vallinnut, kun äiti ei enää jaksanut
+sitä oikein hoitaa. Vaikka hänen holhottavansa olivat vähenneet, ja
+vaikka Augustine aina kahden viikon perästä vilpittömästi toi kotiin
+työpalkkansa, ja yksi lapsistakin sai vähän ansaituksi, niin tultiin,
+kuitenkin nyt huonommasti toimeen, kuin siihen aikaan, jolloin
+Jacques yksistään oli ollut kahdeksan hengen elättäjänä. Ilo oli
+kadonnut tästä köyhästä kodista, ja ilo on voima. Sitä paitsi rouva
+Marceau ei enää jaksanut tehdä työtä, tuskinpa sai tarpeellisimmat
+askareet toimitetuksi ja tietysti hänen kykenemättömyytensä sekä
+alakuloisuutensa toimeentuloonkin vaikuttivat. Täytyipä nyt useammin
+ostaa uusia vaatteita ja jalkineita syystä, ettei niitä enää niin
+huolellisesti korjattu. Vaimoparka, näetsen, ryhtyi vaan semmoisiin
+toimiin, joihin ei voimia tarvittu.
+
+Näinmuodoin rupesi kaikki käymään alaspäin; jokainen tunsi sen
+epäselvästi, asiaa kuitenkaan sen enemmän ajattelematta. Yleinen
+tyytymättömyys, alakuloisuus ja jonkunmoinen salainen viha vaivasi
+kaikkia perheen jäseniä. Semmoinen asiain tila käy jo mukavimmissakin
+ja varakkaimmissa elämän oloissa vaivaksi, mutta näin ahtaassa majassa,
+jossa jokainen alati toisestaan riippuu, se tuottaa alinomaista
+huolettavaa vaivaa.
+
+Sitä ei suinkaan voi lukea Jacquesille ansioksi, ettei hän hakenut
+virvoitusta semmoisissa huvituksissa, jotka useampia hänen tovereistaan
+tyydyttivät, sillä kaikki, mikä tuntui raa'alta taikka oli pauhaavaista
+laatua, herätti hänessä voittamatonta inhoa. Työpaikassa hänelle
+oli pantu nimeksi "nurku-pussi", ja vaikka ei kukaan vielä ollut
+kuullut hänen sopimatonta sanaa kenellekään lausuvan, niin ei hänestä
+kuitenkaan pidetty. Mutta koska hänellä oli luja katsanto, ja hän
+muutamissa tilaisuuksissa oli osoittanut nyrkkiensä lujuutta, ei häntä
+uskallettu ahdistaa, vaikka ylpeänä pidettiinkin.
+
+Luonnollista on, että hän sunnuntaisin otti turvansa Lebeaun pieneen
+asuntoon. Siellä hän sai kaikki mielihalunsa täytetyksi, siellä hän
+löysi lepoa, siisteyttä, ystävällistä kohtelua, kukkasia, kirjoja ja
+päätteeksi Célinen lempeitä kasvoja, jotka olivat keskikohtana tässä
+hienossa katselmassa. Ei hänestä missään näin rauhalliselta ja hyvältä
+tuntunut.
+
+Sillä aikaa muut lapset katuja pitkin kuljeskelivat, ja äiti parka sai
+yksin kotiin jäädä.
+
+-- Miksi ette tuo sisartanne tänne? Céline kerta lempeällä äänellä
+kysyi.
+
+Eipä tuo koskaan ollut hänen mieleensä johtunut, ja Célinen sanat
+tekivät hänelle kohta selväksi, kuinka suuri eroitus noiden molempien
+nuorten tyttöjen välillä oli: toinen kaino ja ylevä; toinen meluava,
+rohkea ja huolimaton, jolle tuo pilkka nimi, "katu-tyttö", jonka hän jo
+aikoja sitten oli saanut, oli aivan sopiva.
+
+-- En tiedä, tahtoisiko tuo tulla, hän hämmästyen vastasi.
+
+-- Onko hän niin ujo? Koettakaa edes...
+
+-- Ei hän ensinkään ole kuin te... ei hän missään suhteessa ole teidän
+näköisenne. Äitiparan oli täytymys laskea hänet ylen varhain tehtaasen.
+
+-- Minä olisin syönyt vaikka paljasta kuivaa leipää, ennenkuin olisin
+tyttöäni tehtaasen pannut.
+
+Jacques punastui, ja Céline loi rouvaan nuhtelevaisen katseen; mutta
+silloin Lebeau puuttui puheesen:
+
+-- Vaimo, joka suuri lapsijoukko perässään on jäänyt leskeksi, ei saa
+tehdä, mitä tahtoo.
+
+-- Me olemme useinkin syöneet leipämme kuivalta, vastasi Jacques, joka
+ensi kerran koitti suurempaa puheliaisuutta. Äiti parkani on työnteosta
+aivan riutunut.
+
+Hän katsoi rouva Gregoirea, verraten mielessään äitinsä kalpeita
+kasvoja tuon häntä tuomitsevan, lihavan rouvan tyytyväiseen
+ulkomuotoon, ja äkkipäätä hänen omatuntonsa rupesi häntä nuhtelemaan,
+ettei hän itse, paremmin kun muutkaan, ollut ymmärtänyt sitä, minkä nyt
+olisi vaatinut heitä ymmärtämään.
+
+-- Luuletteko hänen olevan todellakin kipeän? Céline kysyi.
+
+-- Hän on heikko ja kovin muuttunut. Ennen hän oli työssään väsymätön,
+mutta nyt hän ei kykene juuri mihinkään. Tästälähin sisareni täytyy
+ruveta taloutta hoitamaan.
+
+Se tekee hänelle hyvää, sanoi rouva Gregoire.
+
+Céline pysyi miettiväisenä, ja Jacquesin mennessä hän uudestaan pyysi:
+
+-- Koettakaa nyt tuoda sisarenne tänne. Jacques oli kahden vaiheella.
+
+-- Ehk'ei hän olisikaan teille mieliksi... Ette kuitenkaan saattaisi
+hänestä pitää.
+
+-- Kyllä minä hänestä pidän, vastasi tyttö uskaliaasti.
+
+Seuraavana sunnuntaina Jacques tuli, tuoden muassaan Augustinen, joka
+hiukan hangotteli, hiukan ujosteli, mutta oli kuitenkin mielissään ja
+ylpeänä kutsumuksesta sekä kauniimpiin vaatteisinsa puettuna. Céline
+otti häntä tyynellä kohteliaisuudellaan vastaan, ja rouva Gregoire sai
+hänet pian liiaksikin tutustumaan.
+
+Augustine ihaili kukkasia ja julisti, että hän ennen tekisi niitä kuin
+sikarreja.
+
+-- Se onkin paljon hauskempaa työtä, ja silloin saisitte olla äitinne
+luona.
+
+-- Siitä en minä niin erittäin suurta väliä pitäisi, vastasi Augustine
+äänellä, joka äkkiä oli muuttunut niin tuimaksi, että Célineä alkoi
+värisyttää. Se ei ensinkään olisi hauskaa. Äiti aina voihkailee.
+
+-- Ehk'ei hän silloin olisi niin surumielinen.
+
+-- Mutta minulle se olisi ikävää. Minä saan jo kylläni, kun illatkin
+olen kotona.
+
+Ja nähdessään, ettei hän ollut osannut mieliksi puhua, hän jatkoi.
+
+-- En minä siltä paha ole, en millään muotoa. Kyllä minä äitiparkaa
+rakastan, ja kaikki rahani minä hänelle annan, ettei hänellä sen
+puolesta ole syytä valittaa; mutta nuorena ollen pitää vähän
+huvitellakin... Sehän on luonnollista, eikö niin.
+
+-- Mutta eihän teillä tehtaassa niin suurta huvitusta lienee, arvelen.
+
+-- Onhan kumminkin.
+
+Hänen mieleensä muistui toverien pakinat ja kuiskaukset, naurun
+leikitykset, jotka olivat päällysmiehen tarkalta korvalta salattavat,
+ynnä päivällistuntien pauhaava ilo; hän ajatteli, miten pojat, kun
+ehtoisin työstä päästiin, huusivat heille sievistelyjä, jotka eivät
+niin erittäin hienoja olleet, mutta jotka kuitenkin halusta kuultiin,
+ja kuinka muutamat niistä, kun jo rupesi yötä olemaan, seurasivat
+heitä ja puhelivat likempää. Tätä kaikkea hän hätä hätää muisteli,
+mutta ensikerran häntä rupesi epäilyttämään, olivatko nuo huvitukset
+todellakin kiitettävää laatua.
+
+-- Lebeau ja Jacques olivat yhdessä lähteneet ulos. Kun veljen läsnä
+olo häntä ei enää sitonut, kävi Augustine yhtä puheliaammaksi.
+
+-- Muistanpa niitäkin aikoja, jolloin meillä oltiin onnellisia, mutta
+siitä on jo kauan. Siitä aikain, kun pienokainen meiltä lähti, on
+kaikki mennyt alaspäin vaan.
+
+-- Mikä pienokainen? Céline kysyi.
+
+-- Kuinka, vai ettekö te sitä tiedä? Eikö Jacques ole siitä teille
+mitään virkannut?
+
+-- Älkäät tekään virkkako, jos se häntä suututtaa.
+
+-- No, eihän se mikään salaisuus ole, vaikkei hän itse koskaan siitä
+puhu... Siitä on jo pitkä aika, kun tuo tapahtui, mutta minä olin
+kuitenkin niin iso, että taisin kaikki ymmärtää, minä muistan sen aivan
+selvästi. Sehän nyt antoi jaarittelemisiin aihetta, kun äiti sanoi
+tytön lähteneen kumminsa luo... Aivan merkillistä se olikin, kosk'ei
+oltu tuosta kummista koskaan ennen kuiskausta kuultu. Kun Jacques sai
+sen tietää, niin hänpä vasta vihaseksi tuli... Äiti itki, minä olin
+nukkuvinani, mutta kuulin kaikki, ja minua peloitti niin kauheasti,
+kun kuulin Jacquesin julmalla äänellä kirkaisevan: "Te olette hänet
+myynyt"! ja äiti yltyi siitä vielä kovemmin itkemään. Siitä ehtoosta
+saakka ei tästä enää ole sanaakaan virkattu; joskus vaan, kun Jacques
+on poissa, on äiti uudelleen meille kertonut, että tyttö on kumminsa
+tykönä, mutta minä tiesin, ettei siinä perää ollut... Ja Jacques on
+ihan muuttunut. Sitä ennen hän oli oikein hyvä poika -- tosi kuitenkin
+on, ettei hän muista kuin tytöstä huolinut -- mutta ei hän ainakaan
+meitä torunut. Siitä asti hän on ikäänkuin karhu, oikein todellinen
+karhu Tuskinpa hän puhuu meille, eikä edes katso meihin, siihen kait
+olemme ylen kelvottomia.
+
+-- Mutta kenestä te oikeastaan puhutte? kysyi rouva Gregoire, jonka
+uteliaisuus kiihtyi kiihtymistään.
+
+-- Eräästä pienestä tytöstä, jonka vanhemmat kuolivat samassa talossa,
+missä me asuimme, ja jonka Jacques otti kasvattaakseen.
+
+-- Vai kasvattaakseen!... Mutta kuinka vanha hän silloin itse oli?
+
+Hän oli aivan nuori, siitähän jo on ainakin seitsemän vuotta. Eikö hän
+milloinkaan ole siitä teille kertonut?
+
+-- Ei, vastasi rouva Gregoire loukattuna; soisinpa, ettei niin
+salamielisiä ystäviä kohtaan oltaisi.
+
+-- Parasta lienee, ettemme hänelle asiasta mitään virka, koska se
+tietysti on hänelle paremmin mieleen, Céline sanoi.
+
+-- Mitäpä se häntä vahingoittaisi. Minä vihaan salassa pitämistä,
+Augustine vastasi. No, minä sanon teille, kuinka asia oikein on, ja
+huolin viisi, mitä hän sanoo, kun saa kuulla minua sitä kertoneen. Hän
+on, näetten, rakastunut tuohon pieneen tyttöön, jota ei seitsemään
+ajastaikaan ole nähnyt. Niin minä ainakin luulen.
+
+-- Minkä ikäinen hän oli? kysyi rouva Gregoire.
+
+-- Hän oli saman ikäinen kuin meidän kaksoispari, noin neljän vuotias.
+Kauan aikaa on Jacques häntä hakenut kuin silmäneulaa, mutta ei
+hän koskaan häntä löydä... ymmärrättehän! Eikö ole hassua, että
+täysi-ikäinen mies on rakastuneena pieneen tyttöön, joka oli tämän
+pöydän korkuinen. Kerran minä sen hänelle selitin, mutta silloin hän
+vasta vimmastui, enkä minä enää toiste menisi siitä hänelle puhumaan.
+Kuitenkin se on varma asia. Naapuri-naiset vakuuttavat, ettei hänen
+kaltaistansa nuorukaista vielä ole nähty, joka ei vähääkään tytöistä
+välitä. Ei luulisi hänellä silmiä päässä olevan, koska ei edes tiedä,
+ovatko ne rumia vai kauniita. Äiti sanoo, että hän aina on ollut
+tuommoinen, ja kehuu häntä vakaiseksi pojaksi. Ikäänkuin se mitään
+hauskaa olisi, jos kaikki pojat noin yksitoikkoisia olisivat.
+
+-- Se olisi kai tytöille terveellisempää, sanoi rouva Gregoire.
+
+-- Tekee se kuitenkin hyvää, kun väliin kuulee itseänsä kauniiksi
+kiitettävän. Mitäpä pahaa siitä seuraisi?
+
+-- Se voi saattaa teidät edemmäksi kuin luulettekaan, tyttöparka.
+
+Augustine kohotti olkapäitään.
+
+-- Eihän sitä enään mitään lapsia olla, hän sanoi ja koetti ruveta
+vakaisen näköiseksi.
+
+Kun Jacques palasi, oli hänen sisarensa jo mennyt pois. Hän ei tahtonut
+odottaa, sanoen, että ennen menisi yksinään, kuin semmoisen seurassa,
+joka matkan pitkään ei sanaakaan hänelle lausuisi.
+
+Rouva Gregoire ei ollut se ihminen, joka olisi voinut mitään salassa
+pitää, ja Célinen rukoilevista katseista huolimatta, hän heti otti
+Augustinen ilmoittaman asian puheeksi ja jatkoi sen päähän asti, vaikka
+Jacques jo ensi sanoilta kulmiansa rypisti. Hän hillitsi kuitenkin
+suuttumuksensa ja rupesi lyhyesti kertomaan lapsen ja sen vanhempain
+kohtaloa, ilmoittamatta kuitenkaan, millä ehdoilla tuo vieras rouva oli
+sen omaksensa saanut.
+
+-- Ettekö te sittemmin enään ole häntä nähnyt?
+
+-- En. En edes tiedä, missä hän oleskelee.
+
+-- Oi, onpa se kauheata, te, joka häntä niin paljon rakastitte, Céline
+puhkesi puhumaan, mutta minä uskon varmaan, että vielä hänet tapaatte.
+
+-- Minusta se on teille suureksi onneksi, että pääsitte tuosta
+lapsesta, rouva Gregoire päätti. Onhan teillä sitä paitsi kyllä monta
+elätettävänä.
+
+-- Niin onkin, Lebeau jatkoi, mutta kaunis työ se kuitenkin oli,
+jonka te ja äitinne teitte. Ja siitä minä teitä vielä entistä enemmän
+kunnioitan.
+
+Céline pyyhki salaa pois kyyneleen.
+
+Jacques ei vastannut mitään. Hänen ei sopinut näille uusille
+ystävilleen selittää, mitä kaikkea oli kärsinyt, ja kuinka suuri sija
+hänen sydämessään tuolla lapsella vielä oli, josta he eivät luulleet
+hänellä muuta olevan kuin rasitusta vaan, kiittäen hänen onneansa,
+kun muka oli niitä päässyt, ja aavistamatta, että tuo tyttö yksin oli
+hänelle kalliimpi, kuin kaikki muut yhteensä...Minä uskon varmaan, että
+te vielä hänet tapaatte, oli Céline sanonut. Jos he olisivat olleet
+kahden kesken, niin Jacques olisi kiittänyt tyttöä noista sanoista,
+jotka osoittivat hänen lempeyttään ja myötätuntoisuuttansa.
+
+Kun Jacques nousi lähteäksensä, pyysi Céline ujosti hänen viedä
+äidilleen vihkon kevätesikköjä, joiden suuret, ruusunkarvaiset terät
+olivat selällään kuin kummastelevaiset, iloiset lapsen silmät.
+
+-- Miksi ei hän tule meitä katsomaan? kysyi rouva Gregoire. Se olisi
+hänelle terveellistä, jos joskus tulisi muuallakin käymään.
+
+-- Sitä hän ei jaksaisi.
+
+-- Ihminen menettää voimansa, ellei sodi vastaan. Katsokaa minua; minä
+olen jo vuosia ollut kivulloinen, mutta minä olen tautia vastustanut.
+Jos olisin itseäni hemmoittelemaan ruvennut, niin en suinkaan enään
+olisi näillä mailla. Pääasia on, että ihmisellä on hyvä uskallus.
+Voidakseen elää ja täyttää velvollisuuksiaan, tarvitaan uskallusta.
+Naapurit useinkin sanovat: "Teidän, rouva Gregoire, jolla tuommoinen
+jäsenten kolotus on, pitäisi sängyn pohjassa makaaman." Vaan minä olen
+aina jalkeilla, aina minä olen valmis muita palvelemaan, ja se juuri
+pitää minut voimissa. En itsekään ymmärrä, kuinka voin niin uskalias
+olla.
+
+Rouva Gregoire jätti mainitsematta, etteivät alttiiksiantamus ja
+uskallus olleet hänen ainoat tukeensa; hänen kaappiinsa kätketyllä
+viinapullolla olisi ollut paljon kerskaamista tuon ihmeen johdosta.
+Ehkä olivat myöskin nuo kyyneleet, joita niin runsain määrin rouvan
+poskilla valui, osaksi sen vaikuttamia. Lebeau astui sisään.
+
+-- Minkätähden itkette, rouva Gregoire? kysyi hän ystävällisellä
+äänellään.
+
+-- Voi, herra Lebeau, tehän aina oikeuden puolta pidätte. Sanokaapas,
+olisiko syytä minun itseäni hemmoittelemisesta nuhdella? Oletteko
+milloinkaan nähnyt minun hoitelevan itseäni ja hempuilevan, niinkuin
+moni muu tekee?
+
+-- Kuka semmoista on puhunut? kysyi Lebeau, luoden ympärillensä
+moittivaisen katseen.
+
+-- Ei kukaan, isä-kulta, Céline lempeästi vastasi.
+
+-- Minä kyllä tiedän, että monet ovat kovia vanhoja kohtaan, rouva
+Gregoire jatkoi. Vaikkapa itseänsä kuolettaisi heitä auttaaksensa,
+niin tuskin siitä edes kiittävät; mutta kun on hyvä omatunto, niin voi
+heidän kiitoksettansakin elää.
+
+Vahvistettuaan näin itseänsä uskalluksellaan, alttiiksiantamisellaan
+ja hyvällä omallatunnollaan, rouva Gregoire nousi ja läksi arvokkaasti
+ulos huoneesta.
+
+-- Mitä te olette hänelle tehneet? kysyi Lebeau, joka suuresti tätä
+tapausta ihmetteli.
+
+-- Emme mitään, isä; me puhuimme rouva Marceausta, joka on niin kipeä,
+emmekä hänestä sanaakaan sanoneet.
+
+-- No niin, vaan ei saa unhottaa, mitä kaikkea hän on kärsinyt ja
+mitä hyvää hän on meille tehnyt. Ei kenenkään mieleen ole, jos häntä
+halveksitaan.
+
+-- Mutta ei häntä halveksita.
+
+-- Hän tarvitsee tuon tuostakin hiukan ylistystä; se vaikuttaa
+häneen ikäänkuin kaurakappa väsyneesen hevoseen. Sinä olet liian
+harvapuheinen, Céline.
+
+Nuori tyttö ei vastannut mitään. Hän piti arvossa vanhan ystävänsä
+hyviä ominaisuuksia ja piti todellakin hänestä, mutta oli liian
+vienotunteinen ja arvokas, ettei tämän halpamaisuus olisi häntä
+rasittanut. Kuitenkaan hän ei sitä olisi kenellekään tunnustanut, eikä
+se ollut hänelle itsellenkään selvänä.
+
+Jacques oli mennyt. Pikku kukkais-vihko oli unohtunut pöydälle.
+
+Céline otti sen, hengitti hetken sen tuoksua ja pani sen sitte veteen,
+toisten kukkaistensa joukkoon... Tuo unohdus painoi hiukan hänen
+sydäntänsä.
+
+Huoneessa oli jo pimeä, kun Jacques saapui kotiin. Hänen silmänsä
+hakivat äitiä tavalliselta paikalta, mutta hän ei nähnyt häntä.
+Mennessään vuoteen ohitse tulitikkuja ottamaan, hän oli kompastua
+lattialla makaavaan ihmiseen.
+
+-- Sinäkö se olet, Jacques, puhui heikko itäni. Minä aijoin panna
+maata, mutta en jaksanutkaan, vaan kaaduin.
+
+Jacques otti hänet käsivarsillensa ja laski vuoteelle. Sitte hän
+sytytti kynttilän.
+
+-- Loukkasitteko itseänne, äiti?
+
+-- Hiukan... minä tuskin voin hengittää, mutta ei se mitään tee. Minun
+on hyvä mieli, että tulit, poikani...
+
+-- Olen pahoillani, että olin poissa... minun olisi pitänyt jäädä
+kotiin... Mitä minä teille tekisin, äiti?
+
+-- Anna minulle vähän konjakkia, se ehkä minua virvoittaa.
+
+-- Konjakkiako?... Onko sitä täällä?
+
+-- Tuolla kaapin päällä on pieni pullo... Se on ainoa, joka pitää minua
+voimissa, -- yksi eli kaksi lusikallista veden sekaan... En ole pitkään
+aikaan syönyt mitään.
+
+Jacques teki niin; vähän virkistettynä äiti veti hänet puoleensa ja
+katsoi häntä silmiin.
+
+Jacques, hän sanoi, nyt on aika, ettäs annat anteeksi. Hetki on tullut.
+
+-- Minäkö anteeksi... äiti?...
+
+-- Niin, ethän vielä ole antanut minulle Genevièven pois lähettämistä
+anteeksi... Väärin tein, mutta kiusaus oli suuri. Ja rangaistusta
+olen kyllä saanut, sillä siitä saakka lapseni sydän on ollut minusta
+vieroittaneena.
+
+-- Minunko sydämeni, äiti?...
+
+-- Sinun. Se on ollut minulta suljettuna. Tiedän kyllä, että minun
+olisi pitänyt sinua lohduttaa; mutta köyhyys, näetkös, kiusaa ihmistä
+väärin tekemään... Minä olin väärässä, sen tiedän; mutta nyt kun lähtöä
+teen, pitää sinun antaa minulle anteeksi.
+
+-- Tekö lähtisitte... ja minne? huusi Jacques, jota se ajatus vaivasi,
+että äiti sairashuoneesen tahtoisi, ja joka päätti vastustaa semmoista
+aikomusta.
+
+-- Minä tunnen kuolevani, lapseni. Minussa ei enää ole paljon
+elinvoimaa, loppu tulee.
+
+-- Äiti!... äiti... Ei se voi olla mahdollista... ei vielä... Ette te
+niin huono ole... Miksi ette ole sitä minulle sanonut?...
+
+-- Mitäpä sille olisi voinut?... Elinvoima on loppunut, ei siinä mikään
+auta. Sinun täytyy antaa minulle anteeksi, poikani.
+
+Jacques oli laskeunut polvilleen. Hän piti äidin molemmat kädet omiin
+käsiinsä suljettuina ja itkeä nyyhkytti.
+
+-- Minä se olen, jonka tulee pyytää anteeksi... äiti kulta. Minä olen
+ollut kova, julma... En ole mitään huomannut, en mitään ymmärtänyt...
+Minä olen kelvoton poika.
+
+-- Et olekaan, hyvä poika sinä olet ollut, Jacquesini. Ei niitä ole
+kuinkaan monta, jotka näin monena vuonna olisivat antaneet koko
+työansionsa äidilleen, pitämättä penniäkään itseänsä varten. Sinä
+annoit minulle kaikki, paitsi sydäntä, mutta se oli oma syyni, kun
+pahoin tein. Sano, että annat minulle anteeksi.
+
+-- Sitä minä en voi sanoa, äiti... Minäkö antaisin teille anteeksi,
+minä... Mutta minä kadun ja minä rakastan teitä... Oi, sanokaa te, että
+annatte minulle anteeksi, että olen niin kova ollut.
+
+Äiti nousi istuallensa ja suuteli hänen otsaansa.
+
+-- Nyt minä tyytyväisenä kuolen, hän sanoi.
+
+Ja hän jäi liikkumattomana makaamaan, toinen käsi yhä polvillaan olevan
+poikansa käteen suljettuna.
+
+Siitä hetkestä hän ei juuri mitään puhunut. Seuraavana päivänä mentiin
+lääkäriä noutamaan. Hän katsoi sairasta hetken aikaa ja sanoi:
+
+-- Ei tässä mitään voi, hän kuolee uupumukseen. Hyvä ruoka ja ilman
+muutos aikanansa olisivat voineet hänet parantaa, mutta tämä tauti
+näkyy jo vuosikausia sitte saaneen alkunsa. Tämä vaimo on tehnyt paljon
+työtä, paljon kärsinyt, vähän syönyt ja huonoa ilmaa hengittänyt Siinä
+syy hänen kuolemaansa.
+
+Jacques ei mitään virkannut. Mitäpä enempää hän olisi voinut äidilleen
+tehdä, kuin sen, jonka oli tehnyt? Eikö hän itsekin ollut paljon työtä
+tehnyt ja vähän syönyt?... Ja kuitenkin, minkätähden nuo lääkärin
+sanat koskivat häneen niin kipeästi, että sydämensä oli pakahtua?...
+Oi! hän tiesi aivan hyvin, ettei ruoan puute ollut ainoa syy äidin
+kivulloisuuteen, tarvitseehan ihminen iloakin ja myötätuntoisuutta,
+voidakseen elää.
+
+Hänen mieleensä muistui pienet kaksoisveljensä, ja mitä hän oli
+ajatellut, seisoessaan vuoteen ääressä, jolla he vieretysten
+makasivat... ne pienet lakastuneet kukkaset. Sama ääni, joka silloin
+oli häneltä kysynyt: "Miksi et heitä rakastanut?" puhui hänelle nyt
+uudelleen, mutta oi, kuinka paljoa paremmin hän nyt tuota ääntä
+ymmärsi! -- Nyt ei enää ollut sovittamiseen aikaa -- sehän juuri on
+kuoleman katkeruus...
+
+Toisen päivän loppupuolella viittasi äiti hänelle kädellään:
+
+-- Lapset... hän sanoi.
+
+-- Kyllä minä heistä huolta pidän, äiti. Ja vapisevalla äänellä hän
+lisäsi: Minä lupaan rakastaa, heitä.
+
+Äiti hymyili ja puristi hänen kättänsä. Sitte hän painoi silmänsä
+kiinni eikä niitä enää avannut. Muutaman tunnin kuluttua hän oli
+lakannut hengittämästä.
+
+Augustinen suru oli meluavaa laatua, toiset lapset näyttivät pikemmin
+hämmästyneiltä. He olivat niin kauan tottuneet näkemään äitiänsä
+kipeänä, että olivat luulleet sitä ijäti kestävän. Itsekkäitä ja
+vähän kehjenneitä kuin olivat, pojat eivät juuri muuta ajatelleet
+kuin itseänsä. Augustine oli kevytmielinen ja huoleton; hän ei ollut
+milloinkaan pitänyt lukua äidin kivulloisuudesta, jota hän mielellään
+nimitti turhaksi voihkailemiseksi. Jacques ei saattanut häntä siitä
+soimata, joka itse, niin voipi sanoa, tahallansa oli käynyt silmät
+ummessa mitään huomaamatta. Hän tunsi itsensä perinpohjin syylliseksi
+ja onnettomaksi. Kuinka katkerasti hän katui lemmettömyyttänsä! Niiden
+suru, jotka voivat sanoa: "Minä niin suuresti häntä rakastin!" ei ole
+mitään tuon mykän tuskan rinnalla, joka yht'aikaa on omantunnon vaiva.
+Mitä hän ei olisikaan antanut, saadakseen takaisin edes yhden viikon
+sitä aikaa, jona olisi voinut osoittaa äidilleen lempeyttänsä! Hänen
+sydämensä oli liian myöhään herännyt tuon liikkumattoman, kalpean
+naisen ääressä, jota kuolo oli nuorentanut, mutta jonka kaavoista
+vieläkin taisi lukea pitkää surkeuden kertomusta.
+
+Aamupuoleen eräs naapurivaimo tuli auttamaan Augustinea ruumista
+puettamaan. Vainaja oli itse tätä tarvetta varten erääsen laatikkoon
+varannut kaikki, mitä tarvittiin: valkoisen nutun, pitkän paidan,
+ainoa mikä hänellä oli jäljellä, myssyn ja suuren liinaisen lakanan.
+Augustine muisti kerta nähneensä tämän vaatekääryn, johonka oli
+kirjoitettu: "Minun ruumisvaatteeni" ja että hän silloin oli nauranut
+äidin varovaisuutta. Vielä terveenä ja täydessä voimassa ollessansa,
+rouva Marceau epäilemättä oli pannut nuo vaatekappaleet erillensä.
+Äitiparka, hän ei olisi tahtonut jälkeenjääneitä tuolla huolella
+rasittaa.
+
+Huone järjestettiin, kynttilä viritettiin kuolleen päänalasen viereen
+palamaan, ja sen toimitettuaan naapurivaimo meni tiehensä.
+
+Augustine aikoi jättää akkunat auki, mutta tuulenpuuskaus sammutti
+kynttilän, ja hänen täytyi ne taas sulkea.
+
+Silloin pojat, jotka olivat kammiossa maanneet, tulivat aamiaista
+pyytämään. Täytyi sytyttää tulta uuniin ja ruveta aamiaista keittämään,
+valkoisella lakanalla peitetyn ruumiin vieressä. Elossa olevat ovat
+aina ravinnon tarpeessa. Jacques oli käynyt kaupunginhallituksessa,
+kuolemaa ilmoittamassa, ja palatessaan hän näki ruoan pöydällä. Hänen
+rupesi sydäntä kääntämään, ja hän läksi jälleen ulos.
+
+-- Sen mokoma herkkusuu, sanoi yksi pojista raa'asti,
+
+-- Ole vaiti, Augustine sanoi, aivanhan sinä olet ilman sydäntä.
+
+-- On sitä minulla yhtäpaljon kuin sinullakin, mutta minä en kärsi
+tuommoista virnastelemista.
+
+Väittelyä ei kauan kestänyt; kuolleiden tohtori astui Jacquesin
+seuraamana sisään. Hän pyysi kotona lääkärin antamaan taudin
+todistusta, ja sanottuaan samoin kuin hän: "kuollut uupumukseen," hän
+meni matkoihinsa, lausumatta yhtään sanaa lapsille. Hän oli toimittanut
+tehtävänsä.
+
+Puolentoista vuorokautta ruumis makasi vuoteella tuossa pienessä
+huoneessa, jossa elettiin ja oltiin niinkuin ennenkin: siinä mentiin ja
+tultiin, tehtiin askareita, syötiin ja haasteltiin niitä näitä. Kauan
+ei ollut kestänyt tuo juhlallinen hiljaisuus, joka aina seuraa kuolleen
+viimeistä hengähdystä.
+
+Liikkumattomana ruumis makasi vuoteellansa. Ei mikään sitä enää
+huolettanut, ei mikään voinut sitä häiritä tuossa kuolemaa tuottavassa
+hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Hän oli yhtä hyvässä turvassa ja
+rauhassa kuin koskaan rikas komealla vuoteellansa suuressa salissaan.
+Mistäpä arvosta sille enää oli kaikki tämän elämän tavalliset häärinät?
+ei mikään enää voinut sille kärsimystä tuottaa. Tämän mustuneen katon
+alla, näiden ahtaitten ja likaisten seinien Talissa, tällä köyhällä
+vuoteella ja tämän karkean peitteen alla makaavaa, rauennutta ruumista
+oli säde ijankaikkisuuden loistosta koskettanut.
+
+Oi kuolema!... Sinä suuri tasoittaja...
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Vuosia oli kulunut siitä, kun rouva de Préal oli ilmaantunut pienelle
+etukaupungin kadulle: sittemmin hän ei ollut käynyt tuossa inhottavassa
+kaupunginosassa, ja hänen oli onnistunut se kokonansa unohtaakin.
+Ei Genevièvekään sitä paljon muistanut. Hän oli juur'ikään tuossa
+epämääräisessä ijässä lapsuuden ja nuoruuden, vaiheella, jolloin kaikki
+hellät tunteet näyttävät ajaksi olevan kuin seisauksissa. Lukunsa
+häntä tykkänään valtasivat; hänen mielestänsä ei elämällä ollut muuta
+tarkoitusta kuin oppiminen, ja kaikki väkensä ja voimansa hän käytti
+sen saavuttamiseen. Entiset ajatukset ja tunteet olivat tulleet hänelle
+oudoiksi; nykyisessä tilassaan hänellä oi ollut aikaa unelmiin, enempi
+kuin muistelmiinkaan.
+
+Rouva de Préal oli ylpeä kasvatti-tyttärestään. Hän luuli hänestä
+täydellisesti karkoittaneensa tuon innoitsevaisuuden, jota hän ennen
+oli surrut, ja oli mielissään, kun muka oli osannut johtaa lapsen
+erinomaiset lahjat niin hyvään suuntaan. Neiti Lalandella oli nyt
+enää harvoin syytä nuhdella oppilastaan sopimattomasta käytöksestä;
+Genevièvellä ei ollut muuta pyrintöä, kuin päästä kaikissa oppiaineissa
+ensimäiseksi, ja sitä ei ainakaan sopinut rahvasmaisuudeksi mainita.
+
+Geneviève kävi kuudettatoista ikävuottaan; hän oli pitkä, solakka ja
+ijäksensä hyvin kehjennyt: lukemista hän innokkaasti rakasti, mutta
+yhdestä ainoasta aineesta hän ei ensinkään välittänyt, nimittäin
+uskonnosta.
+
+Rouva de Préal oli aina pitänyt uskontoa suuressa kunniassa, pitänyt
+sitä ei ainoastansa korkeammalta kannalta katsoen tarpeellisena,
+vaan erittäinkin käytännöllisessä suhteessa soveliaana ja mukavana.
+Jo kauan oli Geneviève kasvatti-äitinsä seurassa käynyt semmoisissa
+jumalanpalveluksissa ja uskonnollisissa esitelmissä, joita piti joku
+yleisesti suosittu puhuja. Seurauksena siitä oli, että tyttö oli
+oppinut ajattelemattomasti kuuntelemaan ja pitämään semmoisia asioita
+ikävinä, jotka eivät häntä miellyttäneet. Hän rupesi kuitenkin viimein
+pitämään noista hetkistä, joina hän oli pakoitettu joutilaisuuteen, ja
+jolloin hän, vaikka hartaan näköisenä, antoi ajatuksensa lentää sinne
+tänne. Häntä huvitti tämä toimettomuus ja epäselvät, unelmien kaltaiset
+mielikuvituksensa.
+
+Muutamana sunnuntaina hän jo oli asettunut mukavasti istumaan,
+kuunnellaksensa saarnaa omalla tavallaan, kun outo ääni herätti hänen
+huomiotansa. Hänen ei sopinut puhujaa nähdä, mutta tietysti hän oli
+vieras; tuota vakavaa, sydämeen tunkekaa ääntä hän ei ollut koskaan
+ennen kuullut. Ensi kerran hän nyt kuunteli niin tarkasti, ettei
+sanaakaan jäänyt häneltä kuulematta.
+
+Tultuaan ulos kirkosta, rouva de Préal seisahtui tuttaviensa kanssa
+saarnaa arvostelemaan.
+
+-- Epäilemättä tämä oli uusi apulainen. Häneltä ei näy kykyä puuttuvan.
+
+-- Niinkö te arvelette? Tämän laatuiset saarnat eivät ensinkään ole
+minun mieleeni, ne ovat minusta ylen tavallisia, eikä puhetapakaan ole
+minusta kylliksi huolellista.
+
+-- Häneltä puuttuu hartautta, virkkoi eräs näöltään teeskennelty
+rouvasihminen.
+
+-- Me olemme tottuneet sievempään puhelaatuun, lisäsi toinen.
+
+-- Tosi on, että tuonkaltainen saarnatapa olisi soveliaampi
+sivistymättömimmille sanankuulijoille; meille puhuttaessa tarvitsee
+pitää muodosta parempaa huolta.
+
+-- Hänellä ei ole ensinkään kuvitusvoimaa eikä runollisuutta.
+Huomasitteko, kuinka suoraan hän puhui, aivan ilman kuvauksia:
+
+-- Häneltä puuttuu tuota intoa, joka voi liikuttaa sydämiä ja saattaa
+ihmiset kyyneleitä vuodattamaan, sanoi rouva de Préal: hänen saarnansa
+on kuiva ja ankara. Mutta ajatelkaapas noita hyviä saarnoja, joita
+kuultuaan ihminen tuntee itsensä paremmaksi ja tuntee olevansa
+sovinnossa sekä Jumalan että oman itsensä kanssa ja ikäänkuin
+kehoitettuna sanomaan saarnaajalle: "Oi, kuinka suurta iloa teidän
+puheenne on minulle tuottanut!... Mutta nyt minun tunteeni ovat peräti
+toista laatua, ja totta puhuakseni on peljättävä, että pikemmin tulen
+pahoille mielin."
+
+Vapaaherratar de Chabrand, jolle ei moiset tunteitten tutkimiset
+ensinkään olleet mieleen, lausui kimakalla äänellään ratkaisevan
+päätöksen.
+
+-- Kun puhuja on raaka, niin puheensakin on raakaa, hän sanoi, ja erosi
+joukosta, lähteäksensä ihan sisarensa tyttären vaunujen ohitse jalkasin
+kotiin kävelemään.
+
+Rouva de Préal riensi häntä saavuttamaan.
+
+-- Suokaa minun saattaa teidät kotiinne vaunuissani, täti.
+
+-- Kiitoksia tarjouksestasi, olen tottunut kävelemään; sitä paitsi
+sinun vaunuissasi ei olekaan sijaa muuta kuin kahdelle hengelle.
+
+-- Geneviève saa istua pikku-istuimella.
+
+-- Kiitoksia, ystäväni; minä en tahdo viedä tyttäresi tilaa.
+
+Rouva de Préal palasi naisjoukkoon, jossa rouva de Chabrandin mentyä
+vapaammasti haasteltiin. Hän tuli kylliksi aikaisin, saadaksensa osan
+uuden apulaisen tervehdyksestä, kun tämä toiselta puolen katua kävi
+heidän ohitsensa.
+
+-- Tuossa hän menee. Kuinka ankarat hänen kasvonsa ovat! Luulisipa
+hänen kantahan koko maailman syntejä hartioillansa.
+
+-- Hän on vielä nuori ja kuitenkin jo harmaapäinen. Ettekö huomaa
+valkoisia hiuskarvoja hänen mustassa tukassaan?
+
+-- Ei hän kaunis ole?
+
+-- Ei olekaan, mutta vähätpä siitä, jos sanansaattajalla vaan on hyvä
+ääni ja kauniit liikunnot.
+
+-- Mutta käsi, sepä tärkeä asia puhujalle! Minä puolestani ihaelen
+kaunista kättä. Kun esimerkiksi näen abbé Thomas'in käden ojennettuna,
+ikäänkuin meitä siunataksensa, niin minun aina tekee mieleni langeta
+polvilleni.
+
+-- No, tämän uuden apulaisen käsi ei ainakaan tule teissä sitä
+vaikuttamaan, eräs rouvista sanoi nauraen. Eikä hän sitä paitsi paljon
+elehtelekään... hänen puhelaatunsa on tuota varovaa lajia.
+
+-- Taikka pikemmin himmeätä, vastasi tuo kauniitten käsien ihailija.
+Minä puolestani rakastan semmoista puhetta, joka voi minua liikuttaa.
+Mitä hyötyä minulla siitä on, jos tulen semmoista saarnaajaa kuulemaan,
+joka ei voi minua itkettää. Sehän ihan sama asia on, kuin jos kävisin
+ikävää murhenäytelmää katsomassa.
+
+Geneviève tuskin kuunteli tätä keskustelua; hän seurasi silmillään
+tuota nopein askelin kulkevaa miestä, jonka sanat olivat tunkeutuneet
+hänen sydämensä syvimpään pohjukkaan. Tähän päivään saakka hän ei
+koskaan ollut niiden vertaista kuullut, ja kuitenkin hän niissä tapasi
+omat ajatuksensa; kuunnellessaan tätä saarnaa, hän oli jälleen löytynyt
+oman itsensä.
+
+Tämä saarna oli puhdasta evankeliumia, äärettömän rakkauden
+evankeliumia, josta hänellä lapsuudessa oli joitakuita aavistuksia
+ollut. Jäätyään kahden kesken äitinsä kanssa vaunuihin, hän sanoi:
+
+-- En minä milloinkaan ole kuullut kenenkään puhuvan niinkuin hän
+puhuu. Joka sana on painava ja elää, se tunkee sydämeen ja koskee
+omaatuntoa. Tämä saarnaaja on ihminen, joka toista ihmistä puhuttelee,
+eikä mikään puheentaituri.
+
+Rouva de Préal ihmetteli. Kuinka oli mahdollista, että Geneviève, jota
+eivät kauniimmat esitelmät olleet innostuttaneet, nyt ihaili tätä
+outoa miestä, joka oli sekä mainetta että taidonlahjoja vailla!...
+Mikä hänessä oli, joka tyttöä noin miellytti ja tuommoisen liikutuksen
+oli hänessä herättänyt? Rouva de Préal ei voinut sitä ymmärtää. Hänen
+kasvattinsa oli hänelle elävä arvoitus.
+
+Tästä päivästä alkaen Geneviève ei enää ollut sama tyttö kuin ennen.
+Läksyt, kilpailut ja ymmärryksen tahi muistin harjoitukset eivät enää
+häntä tyydyttäneet. Hän oli kuullut oudon ja kuitenkin tutun äänen
+sanovan: "Ihmiselämässä on muutakin, kuin minkä sinä tähän saakka olet
+nähnyt; se voipi olla avarampi ja jalompi kuin olet aavistanutkaan;
+sillä on toisia näköaloja kuin ne, joihin sinun ajatuksesi ovat
+olleet rajoitettuina, ja moni-sointuisempia säveleitä, kuin mitä
+sinä milloinkaan olet kuullut. On olemassa maailma, johonka sinä et
+ole tunkeutunut, josta et vielä ole vilahdustakaan nähnyt..." Tämä
+tuntematon ja kuitenkin tuttu ääni, jonka hän lapsena himmeästi
+oli kuullut, puhui hänelle kieltä, joka teki hänet samalla kertaa
+murheelliseksi ja ihanan onnelliseksi.
+
+Se oli hänen sielunsa ensimäinen yhtyminen ihanteen kanssa.
+
+Samaan aikaa runous täydessä ihanuudessaan avasi hänelle aarteensa.
+Eräänä päivänä kun hänen opettajansa oli antanut hänelle selitettäväksi
+yhden suuren runoilijamme jaloimmista runoelmista: "Jumala on aina
+läsnä..." astui hän tuntikaudet edestakaisin huoneessansa, kertoen
+runon joka värsyä ja vuodattaen kyyneleitä. Tämä oli alku uuteen
+elämään, tuohon nuoruuden voimakkaasen, uhkuvaan ja samalla kertaa
+syvään elämään, joka ihmisen elämässä vastaa sitä aikaa luonnossa,
+jolloin mahlaja puuhun nousee ja saattaa nuoren lehden auringon
+säteissä puhkeamaan.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin rouva de Préal vei Genevièven erääsen
+kirkkoon hengellistä soitantoa kuulemaan. Siellä oli paljon väkeä,
+mutta kun urkujen väkevä ääni rupesi kuulumaan, niin Genevièvestä
+tuntui, niinkuin olisi hän ollut yksin, vaipuneena kun oli sävelten
+sointuun. Hänen äitinsä puhui hänelle pari kertaa, mutta hän ei sitä
+huomannut.
+
+Kun kööri rupesi laulamaan, alkoivat kyyneleet hiljakseen vieriä pitkin
+hänen vaaleita poskiaan. Rouva de Préal kysyi, oliko hän kipeä, mutta
+hän vastasi vaan päätänsä pudistaen.
+
+Ja kuitenkin hän tunsi kipua. Hänestä tuntui ikäänkuin rintansa olisi
+halkeamaisillaan, ja kuitenkin hän olisi toivonut tätä ijäti kestävän.
+
+Kun tulivat ulos kirkosta, ojensi lempeän ja sairaan näköinen, köyhä
+vaimo heille kättään, almua pyytääkseen; kaksi pientä lasta piti häntä
+hameesta kiinni ja katsoi ohitse astuvia kauniita naisia silmillä,
+joissa kuvautui surullinen tieto tämän elämän murheista, joka tekee
+niin kipeätä katsellessakin.
+
+Rouva de Préal loi heihin ankaran silmäyksen: hän ei koskaan antanut
+almuja kerjäläisille... Geneviève heittäysi vaunuihin istumaan ja
+puhkesi itkuun. Nämä kyyneleet eivät vuotaneet ihastuksesta eikä sielun
+suloisesta surusta, kun se ensimäisen kerran aukenee sävelten voimalle.
+Tuo vastakohta oli tunkeutunut hänen sydämeensä ja häntä surettanut.
+Hämillään tuosta jäykästä käskystä vaimo jäi vaunuja katsellen
+seisomaan, eikä enää uskaltanut kääntyä muitten ohitse kulkevien
+puoleen.
+
+-- Nuo kerjäläiset ovat niin kiusallisia, sanoi rouva de Préal, nojaten
+vaunujen silkkityynyjä vastaan. Kuinka ihana tuo soitanto oli, jota
+kuulimme!
+
+Mutta Geneviève ei enää soitantoa muistanut; hän ei voinut unhottaa
+noita rukoilevia, kalpeita kasvoja. Yölläkin hän unessaan näki
+kerjäläisvaimon nuhtelevat silmät.
+
+Yksi lieve tuota esirippua, joka kätki häneltä elämän todellisuuden,
+oli kohonnut, ja samassa kun hän kasvoi immeksi, hän jälleen
+muuttui tuoksi lapseksi, jonka rouva de Préal luuli oivallisella
+kasvatuksellaan tykkänään muodostaneensa oman mallinsa mukaiseksi.
+
+Hymyilevä, kaunis huhtikuu oli tullut. Parisissa, kuten muuallakin,
+huhtikuu on lumoava. Puut, joidenka juuria katukivet painavat,
+pukeutuvat, samoin kuin metsänkin puut, hienoon, viheliäiseen lehteen.
+Syreenit koristavat harmaita muureja kukkasillaan, ristikkoaitain
+piirittämät nurmikot vihannoivat, ja kukat akkunoissa puhkeavat.
+Kevät hymyilee varovaisemmasti, mutta kuitenkin yhtä iloisesti kuin
+maallakin. Voisipa sitä verrata vankilasta kuuluvaan riemulauluun.
+Genevièvestä tuntui, ikäänkuin hän nyt vasta ensi kerran olisi sen
+nähnyt.
+
+Muutamana päivänä rouva de Préal pyysi häntä kanssansa valitsemaan
+hatun koristeita, erään nuoren kukkaisten tekijän luokse, jota oli
+hänelle taitavaksi ja suosiota ansaitsevaiseksi kehuttu.
+
+-- Minä vien sinua väliin rehellisten ja ahkerain köyhäin tykö, hän
+lisäsi, että tottuisit heidän kanssansa puhumaan, heitä ymmärtämään
+ja auttamaan. Se on velvollisuus, ja sinunkin, tyttäreni, on jo
+aika ruveta sitä harjoittamaan. Paitsi sitä, ei mikään tee meitä
+kiitollisimmiksi siitä hyvästä, jonka Jumala on meille suonut, kuin
+niiden näkeminen, joilla ei ole samoja etuja kuin meillä, ja se tuottaa
+myöskin paljon mielihyvää, jos jossakussa määrässä voimme lievittää
+kurjuutta, joka meitä kaikkialla kohtaa.
+
+Geneviève kuunteli häntä vaan puolittain, hän kun oli täydessä toimessa
+luoda eteensä runoelmaa kukkasten tekijän pienestä huoneesta. Ei heidän
+tarvinnut nousta kahta huonekerrosta ylemmä, ennenkuin jo saapuivat
+tuohon valoisaan ja raittiisen huoneesen, jonka ovelle oli korttiin
+kirjoitettu: "Céline Lebeau, kukkasten tekijä."
+
+Astuessaan sisään, rouva de Préal loi ympärilleen tarkastelevaisen
+katseen; hänen teki mieli moittia tätä valoa ja raitista ilmaa, ne kun
+muka olivat sopimattomat niille, joidenka tulisi vähempään tyytyä.
+
+Katseltuaan nähtäväksensä tuotuja kukkasia, joista hän toisia kiitti ja
+toisia moitti, hän alotti puheen lyhykäisillä kysymyksillä:
+
+-- Te olette viallinen. Onko se tapaturmassa tullut?
+
+-- Se on erään taudin seuraus.
+
+-- Onko teillä vanhempia, ja missä he ovat?
+
+-- Minulla ei enää ole muuta kuin isä, ja hän on työssä.
+
+-- Kuka teidän talouttanne hoitaa?
+
+-- Eräs naapurirouva, joka myöskin vie kukkasiani tilaajille, koska en
+itse pääse liikkumaan.
+
+-- Voitteko työllänne itseänne elättää?
+
+-- Jos minulla on paljon työtä, niinkuin nytkin.
+
+-- Paljonko te ansaitsette?
+
+-- Se riippuu siitä, minkälaisia kukkia minulla teetetään.
+
+-- Mutta kuinka paljon korkeintaan saatte kokoon?
+
+-- Noin kahdeksantoista ja kaksikymmentä franc'ia viikossa.
+
+-- Onhan se kelpo raha, ettekä te, joka aina kotona istutte, siitä
+paljon kuluttane jotta voitte saada jotakin säästöön huonompia päiviä
+varten. Toivoakseni te olette säästäväistä luontoa.
+
+-- Minä annan kaikki rahani isälle, Cèline vastasi.
+
+-- Siinä teette väärin, hyvä lapsi; miehet eivät saata itseltään mitään
+kieltää. Kuta enemmän rahaa heillä on, sitä enemmän he sitä kuluttavat.
+Säästölaitos olisi viini-myymälää parempi.
+
+-- Oi, rouva, näkyypä, ett'ette isääni tunne?
+
+-- En tunnekaan, mutta tunnen, minkälaiset työmiehet ovat. Heiltä
+puuttuu sekä tointa että kohtuullisuutta. Kuulkaapas, tyttöseni, mutta
+mitä te tästä ruusu-seppeleestä tahdotte? Tinkiminen ei ole minulle
+mieleen; määrätkää siis kohtu hinta.
+
+-- Geneviève oli pahassa pulassa, mutta hän ei saattanut mitään sanoa.
+Samassa ovi aukeni, ja valkoiseen myssyyn sekä ruskeaan villahameesen
+vaatetettu, paksu nainen astui sisään.
+
+Rouva de Préal tervehti häntä ystävällisesti ja ainaisesti, ollen
+ikäänkuin katsomassa.
+
+-- Tarkasteltuaan vieraan komeata pukua rouva Gregoire kumarsi syvään.
+
+-- Tämä on meidän naapurimme, Céline sanoi.
+
+-- Vai niin! Tietysti hän, joka teidän talouttanne hoitaa? No,
+näytättehän te pitävän huonetta oikein siistinä ja puhtaana.
+
+-- Eihän se mikään ihme ole, että sen huomaatte, vastasi rouva Gregoire
+iloisesti myhäellen ja uudelleen kumartaen, kyllä minä sen asian
+ymmärrän. Kuinka tämä lapsiparka tulisikaan minutta toimeen?
+
+Näin puhuessaan hänen äänensä muuttui helläksi.
+
+-- Onhan teillä syytä iloita, kun saatte olla hänelle avuksi, sanoi
+rouva de Préal, joka katsoi velvollisuudekseen aukaista uusia näköaloja
+tuolle valistumattomalle ihmis-sielulle. Eikö ole onnellista, kun
+saatte tilaisuutta tehdä muille, mitä te tahtoisitte, että he teille
+tekisivät?
+
+-- On kaiketi! Tuntuuhan se hyvältä, kun saattaa olla tyytyväinen
+itseensä, eikä mikään niin hyvää ruokahalua ja unta anna. Mutta
+voittehan ymmärtää, hyvä rouva, että minun ikäiseni ihminen jo
+mielellänsä olisi helpommallakin, sillä eivät jalatkaan enää ole niin
+ketteriä, kuin kahdenkymmenen ajastajan ikäisellä. Mitä minä Célinelle
+ja hänen isällensä teen, se tietysti tapahtuu hyvästä sydämestä; mutta
+väsyttää sitä joskus kumminkin.
+
+Céline oli käynyt punaiseksi, mutta luonut silmänsä maahan; hän ei
+uskaltanut katsoa rouva Gregoireen, pelosta muka, että tämä luulisi
+hänen muistuttavan häntä siitä, ettei tuo alttiiksiantamus ollutkaan
+aivan niin ehdotonta laatua, kuin hän näkyi luulottelevan, koska hän
+söi kolme ateriaa päivässä heidän ruoastansa, ja ehkäpä useammin, kuin
+mitä hänen omat varansa olisivat kannattaneet.
+
+Sitte Rouva Gregoire alkoi kertoa elämäkertaansa, eikä jättänyt yhtä
+ainoataakan onnettomuutta, ei ainoatakaan hyvää avua mainitsematta.
+Rouva de Préal kuunteli häntä kärsivällisyydellä, katkaisten vähän
+väliä hänen puhettansa, sanoen:
+
+-- Kaikilla meillä on vaivamme, rouvaparka. Jumala lähettää meille
+suruja, koska hän rakastaa meitä.
+
+-- Aivan niin, rouva-hyvä; parhaimpia ihmisiä enimmästi vaivataankin,
+ja onhan se suureksi lohdutukseksi, kun tietää aina tehneensä
+velvollisuutensa. Minulla ei ole syytä itseäni soimata, enkä minä
+soimaa Jumalaa, mutta en minä kuitenkaan olisi paheksunut, vaikka hän
+olisi suonut minulle vähän vanhain päiväin varaa, ettei minun olisi
+tarvinnut silmäpahaisiani parsimisella ja paikkaamisella vaivata.
+
+-- Kai se niin on, mutta Jumala tietää, mikä meille hyödyllinen on. Hän
+antaa jokaiselle tarpeensa.
+
+Rouva Gregoire, joka akkunasta oli nähnyt vieraan vaunut, avasi jo
+suutaan, lausuaksensa epäilyksiänsä tämän Jumalan järjestyksen suhteen,
+mutta kallisarvoinen kukkaro, jonka rouva de Préal veti taskustaan,
+saatti hänet äänettömäksi.
+
+Edellinen maksoi kukkaset ja pisti sitten hopearahan paksun vaimon
+käteen.
+
+-- Tässä on teille palkintoa hyvyydestänne tätä tyttöparkaa kohtaan,
+sanoi hän juhlallisesti.
+
+Vielä niiaus, ja vieraat lähtivät. Rouva Gregoire avasi kätensä ja
+huudahti:
+
+-- Kahden franc'in raha!... Tuntuihan se kultarahaksi liian isolta,
+mutta en minä kuitenkaan voinut sitä kahden franc'in rahaksi uskoa. Tuo
+ilkeä saituri silkkineen ja pitseineen: Oikein on halventavaista ottaa
+vastaan kaksi franc'ia noin kädestä käteen.
+
+-- Niin minustakin tuntuisi, sanoi Céline, mutta vielä enemmän, jos
+lian olisi kaksikymmentä antanut.
+
+-- Mitä turhia!... jos hän olisi kaksikymmentä franc'ia antanut,
+niin minä olisin saatellut häntä vaunuille, mutta nämä viheliäiset
+neljäkymmentä sou'ta minun tekisi mieli viskata hänelle vasten silmiä.
+
+Kun hän kiukkuisella äänellä näin puhui, kolkutettiin hiljaa ovelle,
+joka samassa aukeni: ja nuorempi vieraista astui sisään hymyillen,
+punastuen ja ujon näköisenä, lähestyi Célineä ja antoi hänelle
+valkoisen syreeni-oksan; vielä enemmän punastuen hän lisäsi:
+
+-- Soisitteko, että yksinäni tulen teitä katsomaan?
+
+-- Oi, soisin niin mielelläni, huusi Céline, ja tunsi samassa, että
+Genevièven huulet vienosti koskettivat hänen poskeansa.
+
+-- Kuinka kaunis hän on! Céline huusi, kun ovi Genevièven jälkeen
+sulkeutui.
+
+Rouva Gregoire ei ollut muuta huomannut kuin Célinen käteen jääneet
+kukkaset.
+
+-- Olipa tuokin lahja! hän sanoi halveksien, äiti ja tytär ovat ihan
+yhtäläisiä.
+
+Céline ei vastannut vaan suuteli kukkasiansa ja pisti ne pieneen
+vesilasiin, jossa hän säilytti mallikukkiansa.
+
+-- Löysitkö nenäliinasi? kysyi rouva de Préal, kun tytär kävi vaunuihin
+hänen viereensä istumaan.
+
+-- Äiti, se olikin taskussani.
+
+-- Aivan suotta siis astuit kolmanteen kertaan ja annoit minun odottaa.
+Kuinka ajattelematon olet!...
+
+-- Äiti, minä tiesin, että se oli taskussani.
+
+-- Geneviève!
+
+-- Minä tahdoin häntä vielä tavata.
+
+-- Tuota pientä kukkasten tekijää!... Minä en voi sinua ymmärtää,
+lapseni...
+
+-- Tein väärin, kun en puhunut totta, antakaa anteeksi, äiti!...
+
+Rouva de Préal kääntyi pois, mitään vastaamatta.
+
+Monta viikkoa oli kulunut, eikä Geneviève ollut saanut tilaisuutta
+täyttämään lupaustansa; kuitenkaan hän ei sitä unhoittanut.
+
+Vihdoinkin, eräänä sunnuntaina, kun rouva de Préal oli poissa, sai hän
+Felicien itseänsä seuraamaan.
+
+-- Mihin menemme? kysyi tämä, kun kummastukseksensa näki olevansa
+kaupungin-osassa, jossa ei asunut kukaan Genevièven tuttavista.
+
+-- Käydään vieraisilla, mutta minä tahdon mennä sinne yksinäni, ja
+siksi ajaksi sinä saat jäädä tänne puistikkoon odottamaan. Tässä on
+sanomalehti sinulle ajanvietteeksi.
+
+-- Oi, hyvä neiti, ei se käy laatuun!... Mitä rouva sanoisi?...
+Felicie-parka huusi.
+
+-- Ei hän mitään sanoisi, koska hän itsekin on minut sinne saattanut.
+
+-- Hän siis tietää?...
+
+-- Ei vielä, mutta vast'edes hän saa sen tietää. En minä semmoista tee,
+jota täytyisi häneltä salata.
+
+-- Miksi ette hänelle siitä puhunut? Ehkä hän itsekin olisi teitä
+seurannut.
+
+-- Sitä juuri minä en olisi tahtonut, Geneiève vastasi.
+
+-- En minä kuitenkaan uskalla laskea teitä yksin menemään, hyvä neiti,
+sanoi Felicie, oltuaan hetken aikaa ääneti.
+
+-- No hyvä, Felicie, sinä saat seurata minua, jos se sinua rauhoittaa;
+mutta nähtyäsi, ketä minä menen katsomaan, saat mennä; eikö se hyvin
+sovi? Ja sinä odotat minua täällä.
+
+He saapuivat eräälle kadulle, joka päättyi pieneen puistoon ja astuivat
+sitte ahtaita portaita ylös. Toisessa kerroksessa Geneviève seisahtui
+Ja kolkutti ovelle, jolle Céline Lebeaun nimi oli kirjoitettu.
+
+Kukkastentekijä istui yksinänsä avatun akkunan ääressä; hän käänsi
+vitkalleen päätään, ja kalpeat kasvonsa lensivät punaisiksi, kun hän
+tunsi vieraan.
+
+-- Yksinännekö olette? Geneviève kysyi.
+
+-- Aivan yksinäni; isä on ulkona, ja rouva Gregoire meni sisarensa
+tyttären luo.
+
+-- No, nythän oikein saamme haastella. Felicie, puolen tunnin perästä
+tulen puistoon.
+
+Rauhoitettuna Felicie tottelevaisesti lähti menemään, mutta ei häneltä
+tullut paljon luettua sinä aikana, jonka hän odottaen vietti eräällä
+puiston penkillä. Hänelle johtui mieleen kaikki seikat Genevièven
+lapsuudesta, siitä saakka kun tämä niin salaperäisesti ilmestyi
+rouva de Préalin kotiin; hän muisteli lapsen kummallista taipumusta
+rakastamaan kaikkia köyhiä, ja heitä vertaisinansa pitämään, ja hän
+vaipui ajatuksiin.
+
+Liikutettuna ja onnellisena Céline ensi ihastuksen perästä joutui
+hiukan hämilleen Genevièven seurassa, josta hän viikkokausia oli
+uneksinut. Hänen yksitoikkoisessa elämässään semmoinen tapaus, kuin
+Genevièven käynti, ei voinut jäädä unhotukseen, eikä uusia tapauksia
+tullut haihduttamaan sitä tunnetta, jonka Genevièven suudelma oli
+hänessä herättänyt. Valkoinen syreeni-oksa oli lakastunut, mutta hän
+oli huolellisesti pannut sen talteen samaan rasiaan, johon hänen
+kalleimmat kapineensa, äitinsä vihkimäsormus ja ruusu, jonka Jacques
+kerran oli antanut hänelle malliksi, olivat kätkettyinä. Mutta
+metsäkukat, joita Savigny oli hänelle poiminut, eivät siellä olleet.
+
+Céline katsoi kaunista, nuorta tyttöä, joka oli istunut hänen viereensä
+ja piti hänen kättänsä omiinsa suljettuna.
+
+-- Minä en enää luullut sauvani teitä nähdä, hän sanoi.
+
+-- Lupasinhan niinä tulla, vastasi Geneviève nuhtelevaisesti.
+
+-- Se tuntui minusta unennäöltä. Ellei minulla olisi syreenin oksaa
+ollut, niin olisinkin pitänyt sitä unelmana.
+
+-- Vai on se vielä tallella? Se mahtaa toki olla aivan lakastunut.
+
+-- Niin onkin, mutta koska se oli teidän antamanne, niin minä en
+millään muotoa olisi malttanut heittää sitä pois.
+
+-- Sittehän te vähän rakastatte minua? sanoi Geneviève suloisella
+äänellä.
+
+-- Koko sydämestäni minä teitä rakastan, vaikka en tiedä teidän
+nimestännekään.
+
+-- Kas, tuota minä en tullut ajatelleeksi! Mutta minä puolestani tiedän
+teidän nimenne, koska se on ovellenne kirjoitettuna. Minun nimeni on
+Geneviève de Préal.
+
+-- Sehän kaunis nimi. Nyt muistelenkin, että tuo rouva kutsui teitä
+Genevièveksi. Hän on kai teidän äitinne?
+
+-- On, vastasi tyttö, hetkisen arveltuaan. Muistaissansa tuon
+suojelevaisen tavan, jolla rouva de Préal oli Célineä puhutellut, hänen
+olisi tehnyt mieli vastata: "Ei hän minun oikea äitini ole!" -- Mutta
+rouva de Préal oli niin monta kertaa kieltänyt häntä sitä kenellekään
+ilmoittamasta, ettei hän nytkään tahtonut sitä tehdä.
+
+-- Mutta kertokaa te itsestänne, hän kehoitti. Minä tahtoisin
+mielelläni tietää kaikki.
+
+Ja Céline, joka niin harvoin puhui itsestänsä, rupesi kertomaan
+yksinäisestä, työläästä elämästänsä kaikkine unelmineen. Hän puhui
+isästänsä, joka oli niin hyvä ja joka piti tyttärensä viallisuuden niin
+suurena onnettomuutena. Sitte hän rupesi rouva Gregoiresta puhumaan.
+
+-- Tuo ilkeä, paksu akka, joka niin itseänsä ihailee? katkasi Geneviève
+hänen puhettansa.
+
+Céline ei voinut olla nauramatta.
+
+-- Kuitenkin hän on hyvä luonnostaan, hän vastasi; kuinka minä tulisin
+hänettä toimeen?
+
+Minä vihaan häntä, sanoi Geneviève päättäväisesti. Toivoakseni hän ei
+tänne pian tule! -- Ei hän ennen yötä takaisin ennätä.
+
+-- Sepä hyvä, mutta jatkakaa taas kertomustanne. Puhukaa minulle kaikki.
+
+-- Entäs te, sanoi Céline ujosti, ettekö te minulle mitään itsestänne
+kerro?
+
+-- Kertoisin kyllä, jos minulla vaan olisi jotain kerrottavaa; mutta
+minun elämäni on vielä paljoa yksitoikkoisempaa kuin teidän elämänne.
+Läksyjä, opetustunteja ja taas läksyjä... Ne ovat kyllä mieleeni, sillä
+minä rakastan kiihkeästi lukemista, mutta ei siinä mitään kerrottavaa
+ole, senhän ymmärrätte.
+
+-- Se lienee hauskaa, kun saa jotakin oppia, sanoi Céline miettien.
+Minäkin kävin koulua, ennenkuin sairastuin, mutta minä tiedän niin
+vähäsen, tuskinpa mitään.
+
+-- Mitä tahtoisitte tietää?
+
+-- Ensiksi kaikki, mikä kukkia koskee. Jospa itse saisin niitä poimia!
+Yhden kerran minä kävin metsässä... Oi, kuinka siellä oli kaunista.
+
+-- Yhden kerran! toisti Geneviève.
+
+-- Niin, ennenkuin sairastuin... koulukumppanieni seurassa. Poimin
+yhden vihkon satakaunoja, sinikelloja ja hienoja heinänkorsia... Oi,
+kuinka onnellinen olin!
+
+-- Yhden kerran metsässä... yhden ainoan kerran... Geneviève ajatteli
+noita pitkiä kesäpäiviä, joita hän oli maalla viettänyt ja niitä
+lukemattomia kukkavihkoja, joita hän joka aika vuodessa oli poiminut.
+Se ahdisti hänen sydäntänsä, mutta hän ei virkannut mitään.
+
+Hetken ääneti oltuaan, hän sanoi:
+
+-- Minä puolestani mieluummin oppisin kanssa-ihmisiäni tuntemaan.
+
+-- Kanssa-ihmisiännekö?
+
+-- Niin, kaikkia ihmisiä, sekä miehiä että naisia, eikä ainoastaan
+niitä, jotka ennen ovat eläneet, vaan myöskin niitä, jotka vielä meidän
+ympärillämme elävät. Siitä syystä minä vähemmän semmoisia kirjoja
+rakastan, joissa vaan entisistä ajoista puhutaan. Pienenä ollessani
+-- taisin olla noin kymmenen vuotias -- minulta annettiin luettavaksi
+kertomus Leonidaasta. Tiedättekö kuka Leonidas oli?
+
+-- Sitä nimeä en koskaan ole kuullut. Geneviève kertoi hänelle
+lyhykäisesti Thermopylen sankarin historian.
+
+-- Se on kaunista, sanoi Céline.
+
+-- Niin, kaunista se on, ja sitä luettuani minä itkin koko yön, niin
+ainakin luulin, sillä minä ehkä itkeissäni kävin uneen. Mutta tänä
+vuonna olen kuullut toisen kertomuksen, joka on tapahtunut aivan
+lähellä meitä. Kaksi katonlaskijaa oli solahtanut alas katolta, mutta
+kumpaisenkin onnistui saada kiinni räystään kourusta, johon he jäivät
+riippumaan. Heitä huomattiin, ja apua oli jo tulossa, mutta paino oli
+liian raskas; räystäs ei voinut kannattaa heitä molempia. Silloin
+nuorempi miehistä sanoi toiselle: "Sinulla on vaimo ja lapsia, minulla
+ei ole kumpaakaan... Pidä lujasti kiinni." Hän irroitti kätensä
+räystäästä, pudotti itsensä ja musertui kivikatuun.
+
+-- Oi, kuinka onnellisia ne ovat, sanoi Céline itkien, jotka saattavat
+semmoisia tehdä!
+
+-- Niin, eivätkö ole?... No niin, tuota minä kuulin kerrottavan, ja
+sitä sanottiin jaloksi työksi, mutta sitten ruvettiin muista asioista
+haastelemaan, ja nyt ei yksikään ihminen enää sitä muista, siitä olen
+varma, ellei hän, joka pelastui. Ihmeellistä, että ihmiset vähemmän
+ihailevat uljuutta, kun se heidän läheisyydessänsä esiintyy. Mutta nyt
+lienee puolituntia jo kulunut?
+
+Näin puhuen Geneviève katsoi pientä kelloansa, joka riippui hienoissa
+kultavitjoissa.
+
+-- Se näkyy seisovan, hän sanoi; eilen illalla varmaan vasten
+tavallisuuttani unohdin sitä vetää. Tiedättekö sanoa, mitä kello on.
+
+-- Luulen, että se hiljan löi puoli.
+
+-- Eikö teillä ole kelloa?
+
+-- Ei, mutta minä kuulen torninkellon lyövän, jos pidän vaaria.
+
+-- Kello olisi teille seuraksi. Ottakaa tämä, minä en sitä tarvitse,
+meillä on joka huoneessa pöytäkello.
+
+Ja irroitettuaan kellon ketjuista, hän laski sen Célinen syliin.
+
+-- Ei, minä en saata sitä ottaa, sanoi Céline hänelle oudolla
+lujuudella. Ottakaa se pois.
+
+-- Minkätähden? Se on minun, mutta minä soisin ennemmin, että se olisi
+teidän omanne.
+
+-- Mutta minä en huoli siitä.
+
+Sitten hän lempeämmällä äänellä lisäsi:
+
+-- Tuhat kiitosta: mutta minä en saata ottaa sitä vastaan.
+
+Geneviève pisti kellon jälleen vyöhönsä, sen enempää sanomatta.
+
+-- Oletteko kaikki minulle kertonut? hän kysyi ja nousi lähteäksensä.
+Eikö teillä ole muita sukulaisia tahi ystäviä, eikö ketään, joka teitä
+rakastaa?
+
+-- Ei minulla yhtään ystävää ole. Yksi minulla oli, muuan
+koulu-toverini, mutta hän on kuollut.
+
+-- Onpa surkeaa elää noin yksinään. Minäkin tunnen itseni
+yksinäiseksi... Ennen minulla oli veljeksiä, yksi iso velikin, jota
+minä niin paljon rakastin!...
+
+-- Onko hän kuollut?... Céline kysyi.
+
+Siihen ei Geneviève antanut mitään vastausta, eikä Céline sitä toista
+kertaa kysynyt. Hän ajatteli itsekseen, että hänellä oli ilo, alituinen
+ajatus, unelma, joka teki hänen elämänsä valoisammaksi kuin Geneviève
+voisi aavistaakaan, mutta kuinka sitä kävi hänelle ilmoittaa. Ihan
+mahdotontahan se oli.
+
+-- Veljeni nimi oli Jacques, kertoi Geneviève, jolle entiset miltei
+unohduksiin joutuneet ajat yht'äkkiä rupesivat selkenemään.
+
+-- Vai Jacques... Céline vitkalleen toisti.
+
+-- Nyt minun täytyy mennä; Felicie-parka lienee jo väsynyt minua
+odotellessaan. Yhtä asiaa kuitenkin vielä teiltä kysyn. Kuinka vanha te
+olette?
+
+-- Kaksikolmatta ja puoli vuotta.
+
+-- Melkein seitsemän vuotta vanhempi minua... Sitä minä en olisi
+uskonut. Annatteko minulle jotain muistoksi?
+
+-- Antaisin, mutta minulla ei ole mitään annettavaa.
+
+-- Antakaa oksa tästä reseedasta. Se ei ainakaan lakastu niinkuin
+syreenikukat.
+
+Céline valitsi kaikkein kauniimman, sitte he syleilivät toisiansa,
+ja Geneviève läksi menemään. Alikerran pimeissä portaissa hän tapasi
+nuoren miehen, joka vetäytyi syrjään, päästääksensä häntä ohitsensa.
+He katsoivat toisiansa silmiin, mutta pimeässä oli mahdotonta toistensa
+kasvoja eroittaa.
+
+-- Kuka teillä kävi? kysyi Jacques Célineltä.
+
+-- Se oli neiti de Préal. Vai tuliko hän teitä vastaan? Eikö hän ollut
+kaunis? Minä en koskaan ole nähnyt semmoisia silmiä, kuin hänellä on,
+ne ovat tumman siniset, mutta niin lempeät... Geneviève de Préal...
+minä rakastan niin tuota nimeä...
+
+-- Geneviève!... kertoi Jacques. Mitä hän täällä kävi?
+
+-- Hän on jo kerran ennenkin äitinsä kanssa täällä käynyt, vastasi
+Céline, joka oli hiukan hämillään.
+
+-- Hänen äitinsä... Jacques uudestaan kertoi. Oliko hän äitinsä
+näköinen?
+
+-- Ei hiukkaakaan, he eivät ensinkään olleet toistensa näköisiä.
+
+Jacques jäi hetkeksi miettimään.
+
+-- Ei se voi olla hän, hän itsekseen sanoi, hän on vielä lapsi. Ja
+vaikka olisikin, niin hän ei kuitenkaan enää minua tuntisi. Hänen
+silmissään minä vaan olisin työmies, jota tulisi karttaa, jott'ei hame
+likaantuisi. Parempi vaan, etten häntä tapaa.
+
+Céline ei ollut unhottanut Augustinen puheita ja kertomusta pienestä
+kevätkukkasesta; hän arvasi, että turha toivo oli ruvennut Jacquesin
+mieltä vaivaamaan, mutta hän ei rohjennut sitä häneltä kysyä.
+
+Matkallansa puistoon, jossa hänen oli määrä Feliceä tavata, Geneviève
+ikäänkuin unessa näki jo kauan unohdettuja kasvoja ja tapauksia.
+Paraiten hän muisti Jacquesin -- hän oli kuulevinansa hänen sanovan:
+"Minun pikku kuningattareni!"
+
+Tultuansa Felicien luokse, hän äkisti katkaisi tämän valitukset siitä,
+että tuo määrätty puolituntia oli venynyt kokonaiseksi tunniksi, ja
+istuen hänen viereensä hän hyväillen sanoi:
+
+-- No, hoitaja-kulta, älä nyt minua toru, vaan kerro tyyni kaikki, mitä
+silloin tapahtui, kun minua rouva de Préalin luokse tuotiin.
+
+-- Neiti!... jos rouva teitä kuulisi.
+
+-- Ei hän minua kuule. Enhän minä tahtoisi häntä surettaa. No, Felicie,
+kerropas nyt vaan kaikki mitä tiedät!
+
+-- Enhän minä mitään tiedä, neiti, en mitään.
+
+-- Se ei ole totta, Felicie, tiedäthän sinä aivan hyvin, etten minä
+ole neljänvuotisena syntynyt, vaan että minua on jostakin tuotu, mutta
+mistä? Antaisin puolen elämästäni, jos saisin sen tietää.
+
+-- Ettekö voi siihen tyytyä, että olette hyvän ja rikkaan rouvan
+ainoana tyttärenä, rouvan, joka rakastaa teitä niinkuin silmäteräänsä?
+
+Muistaessansa tuota pientä, lohdutonta tyttöä, joka oli ottanut
+turvansa häneen, ennenkuin uuteen äitiinsä mielistyi, Felicie heltyi,
+eikä enää voinut vastustaa Genevièven rukouksia, vaan kertoi hänelle
+kaikki, mitä hänen lapsuudestansa tiesi. Se ei paljon ollut, mutta
+Genevièven mielikuvitukselle siinä oli runsaasti ravintoa.
+
+Rouva de Préal ei kysynyt häneltä mitään, mutta hän oli liian
+suoraluontoinen, jättääksensä hänelle ilmoittamatta, kuinka oli
+iltapäivänsä viettänyt.
+
+Kummallisia oikkuja nuo tuommoiset!... Miksi et minulle edeltäpäin
+siitä virkannut?
+
+-- Sentähden, etten tulisi kiusaukseen olla tottelematon, äiti.
+
+-- Olipa tämäkin tottelemattomuutta.
+
+-- Ei ollutkaan. Minä tiesin, ettei se olisi väärin, koska te itsekin
+veitte minut sinne.
+
+-- Mutta mitä huvia sinulla siellä saattoi olla? Menitkö kukkasia
+ostamaan?
+
+-- En minä mitään ostanut, mutta minulle annettiin lahjaksi yksi kukka,
+tämä resedan oksa.
+
+-- Annettiin lahjaksi! kertoi rouva de Préal kauhistuen. Sinä annoit
+tuon köyhän tytön antaa itsellesi kukkasia? Niinmuodoin otit leivän
+hänen suustansa!...
+
+-- Oi, äiti, hän oli niin onnellinen, kun sai sen minulle antaa.
+Tiedättehän itsestänne, että antaminen tuottaa enemmän iloa kuin
+ottaminen.
+
+-- Epäilemättä, mutta sitäpä sinä juuri et ole tullut ajatelleeksi.
+
+-- Päinvastoin, siitäpä minä olenkin niin onnellinen, että hän antoi
+minulle yhden noista kukkasistaan, joita hän taitaa niin sievästi tehdä.
+
+Mutta rouva de Préal ei muuttanut mieltänsä.
+
+Luulinpa, että Geneviève oli unhottanut nuo kummalliset tuumansa, hän
+ajatteli; hän näytti jo muuttuneen muiden ihmisten kaltaisiksi... Olipa
+onnetonta, että satuin häntä tuon kukkasten tekijän luokse viemään.
+Mutta kai tuo oikku pian häneltä unhottuu, kun muutamme maalle.
+
+Vaikka rouva-parka koki mieltänsä näin rauhoittaa, niin hän kuitenkin
+kävi sangen levottomaksi, ja oli hyvien neuvojen sekä viisaiden
+opetuksien tarpeessa.
+
+Vapaaherratar de Chabrand'ilta hänen ei sopinut niitä pyytää, sillä
+tälle vanhalle rouvalle olisivat kaikki Genevièveä koskevat valitukset
+olleet voittoriemuksi. Erinomaisen sallimuksen johdosta sattui juuri
+sopivalla ajalla tulemaan se mies, jota hän tarvitsi.
+
+Kun rouva de Préal, pahoillansa keskustelustaan Genevièven kanssa,
+masentuneena jäi nojatuoliin istumaan, ilmoitettiin hänelle herra
+Bousquet'in tuloa.
+
+Herra Bousquet oli kaukainen sukulainen, entinen kauppias, joka
+rauhallisuutensa, itsenäisyytensä sekä jonkunmoisen hallinnollisen
+ky'yn kautta oli saavuttanut etevän aseman maailmassa ja erinomattain
+uskonnollisissa piireissä? Ei mitään voinut hänettä tapahtua: häneltä
+neuvoa kysyttiin, häntä toteltiin, ja hän vielä enemmän kuin kukaan muu
+oli vakuutettuna tehtävänsä tärkeydestä. Jotkut häijyt ja pahanilkiset
+ihmiset tosin häntä "hevois-paarmaksi" nimittelivät -- pikemmin häntä
+olisi sopinut paksuun hörriäiseen verrata -- mutta se ei ollut hänen
+tiedokseen tullut, ja vaikka hän olisi siitä tietänytkin, niin se ei
+missään suhteessa olisi voinut saattaa häntä epävakaiseksi tehtävänsä
+tarpeellisuuden suhteen, varma kun oli, että tiiman kiertotähtemme
+hänettä olisi vaikea pysyä radallaan.
+
+Herra Bousquet kirjoitti uskonnollisia ja valtiollisia kirjasia,
+piti keskusteluja kaikista aineista, mitä ajatella voi, ja perusti
+jokaisessa tilaisuudessa yhdistyksiä. Hän kerkesi joka paikkaan, ja
+oli aina valmiina torveen toitottamaan, eli, niinkuin hänen itsensä
+oli tapana sanoa, kantamaan lippuansa korkealla. Kaikki hänessä oli
+helisevää ja isoista: hänen äänensä, puhetapansa ja liikuntonsa. Rouva
+de Préal oli aina pitänyt häntä sangen ansiollisena ja erinomaisen
+älykkäänä miehenä.
+
+Tuskin hän oli ennättänyt asettua mukavaan nojatuoliin, vastapäätä
+rouva, de Préalia, ennenkuin tämä jo rupesi hänelle huoliansa
+valittelemaan. Puhuen vaan sivumennen Genevièven syntyperästä, joka
+sitäpaitsi oli herra Bousquetille yhtä tuttu kuin hänelle itselleenkin,
+hän muistutteli hänelle noita huolettavia taipumuksia, joita lapsi
+ensimäisinä ikävuosinaan oli osoittanut ja joita taidollisella
+kasvatuksella luultiin voitavan tukahuttaa.
+
+Kuullessaan, että nuo pahat oireet jälleen olivat uudistuneet, herra
+Bousquet rypisti kulmiansa.
+
+-- Se on mieletöntä, aivan mieletöntä! Täytyypä tehdä loppu noista
+hulluuksista, joista jo luulin hänen parantuneen. Hänellä ei ensinkään
+ole kohtuutta, ei yhtään käsitystä elämän erilaisuuksista. Tuo onneton
+tapa tahtoa kaikkea sanasta sanaan selittää, tulisi tekemään hänen
+elämänsä tukalaksi, jos se olisi pysyväistä laatua.
+
+Ja useampia kertoja hän matki:
+
+-- Se on harmillista... todellakin harmillista... kaikessa kohtuutta
+tarvitaan... kaikessa kohtuutta tarvitaan.
+
+-- Ja päälliseksi hän vielä on innostunut tuohon abbé Hardouiniin,
+joka tuonoin Saint-Rochissa saarnasi, ettei hän enää kuulisikaan
+ketään muuta! Te kyllä ymmärrätte, että hänen kaltaiselle luonteelle
+itse uskontokin tuottaa vaaraa, jos hän joutuisi taitamattomain ja
+mielettömäin ihmisten vaikutuksen alle.
+
+-- Kaiketikin... kaiketikin... Puustavi kuolettaa, mutta henki
+tekee eläväksi, vastasi herra Bousquet juhlallisesti. Mihin me
+joutuisimmekaan, jos elämässämme rupeaisimme kaikkia evankeliumin
+sääntöjä noudattamaan? Silloin seuraelämä tulisi mahdottomaksi. Kyllä
+kokemus vielä tekee tuon typerän pikkupään järkeväksi, mutta sillä
+välin täytyy siihen hiukan ymmärrystä istuttaa.
+
+-- Siihen minä tarvitsisin apua, sanoi rouva de Préal huoaten.
+
+-- Voimieni takaa minä tahdon auttaa teitä, niin usein kuin siihen
+tilaisuutta saan. Hänen täytyy lukea hyviä kirjoja ja kuulla
+järjellisiä keskusteluja, että hän oppisi luottamaan viisaampien ja
+kokeneempien ihmisten ajatukseen. Muistakaa, että minä aina olen altis
+hyvällä neuvoilla teitä auttamaan. Kyllä meidän vielä onnistuu tuota
+pikku tuittupäätä taivuttaa, jotta hänestä mielevän sekä maltillisen
+ihmisen saamme.
+
+-- Sen Jumala suokoon! sanoi rouva de Préal hartaasti.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Suviaika oli kulunut toisilta iloisesti ja levollisesti maalla,
+toisilta yksitoikkoisesti ja tuskallisesti kaupungin tukehduttavassa
+ilmassa, Geneviève oli elänyt tuota uneksivaa, umpinaista ja
+innostunutta elämää, joka on omituista uuteen eloon heränneelle,
+runsas-lahjaiselle luonteelle. Hän ei enään ollut lapsi, eikä vielä
+nainen, taikka hän oli yht'aikaa sekä lapsi että nainen; ja hänen
+silmissään, jotka kävivät päivä päivältä syvämielisemmiksi, ilmestyi
+ihastus ja selittämätön levottomuus, omituiset tuolle pikaisesti
+kuluvalle muutos-ajalle, jonka juoksua tekisi mieli pidättää, ikäänkuin
+sitä hetkeä, jona kukka puhkee.
+
+Rouva de Préal ei osannut aavistaa, mikä tuossa nuoressa sielussa
+uhkui, joka oli niin peräti toista laatua kuin hänen oma sielunsa.
+Hän, joka ei itse koskaan ollut kokenut tuota äkkinäistä elpymiseen
+puhkeamista, ei voinut häntä ymmärtää, eikä Genevièvekään pitänyt
+velvollisuutenansa ilmoittaa hänelle sydämensä ajatuksia.
+
+Suveksikin Céline oli jäänyt pieneen kamariinsa työpöytänsä ääreen, ja
+hänen ahkerat hyppysensä olivat tehneet melkein yhtäpaljon kukkasia,
+kuin Geneviève oli poiminut. Illalla hän veti tuolinsa akkunan ääreen
+ja, taivasta katsoen sekä vienoa ilmaa hengittäen, hän ajatteli
+kukkasten koristamia niittyjä ja suuria metsiä, joihin aurinko vaan
+pääsee vipajavien lehtien välitse paistamaan. Eikä mikään hänen
+unelmiansa häirinnyt.
+
+Noina pitkinä kuukausina oli rouva Gregoirella monta kertaa ollut
+tilaisuutta kertoa hyviä töitään ja vuodattaa suloisia kyyneleitään.
+Ihaileminen tuntuu niin hyvältä, ja tämmöinen itseänsä ihaileminen
+viehätti häntä aivan erinomaisesti. Se olikin hänen osansa tämän
+maailman onnesta.
+
+Jacquesilla, kuten niin monella muullakin, ei ollut muuta eroitusta
+kesän ja talven välillä kuin ilman muutokset. Ilottomana hän väänteli
+työnsä raskasta pyörää, astuen aina määrätuntina kotoansa työpaikkaan
+ja työpaikasta jälleen kotiin; eikä hän tiellänsäkään katsonut
+ympärilleen, sillä yksi ainoa unelma valloitti kokonaan hänen mielensä,
+ja tämä alituinen unelma teki hänet sokeaksi ja välinpitämättömäksi
+kaiken muun suhteen.
+
+Tuntonsa mukaan hän oli kokenut täyttää kuolemaisillaan olevalle
+äidilleen tehtyä lupaustansa, mutta vastoin tahtoansa hänen
+käytöksensä veljiään ja sisartansa kohtaan oli muuttunut samanlaiseksi
+alttiiksi-annoksi, joka oli tuottanut hänen äidilleen niin paljon
+kärsimystä: hän antoi heille kaikki, minkä sai ansaituksi, ja piti vaan
+itseänsä varten sen verran, mitä hän välttämättömästi tarvitsi. Mutta
+tuo alttiiksiantamus oli kuivaa ja jäykkää kuin laki. Ei se kenellekään
+onnea tuottanut eikä kukaan häntä siitä kiittänyt.
+
+Heti kaupunkiin palattuansa piti rouva de Préal suuret päivälliset.
+Ne olivat sitä lajia, joita hän kutsui uskonnollisiksi päivällisiksi.
+Useammat kutsutuista kuuluivat kirkollis-piireihin, ja toiset olivat
+aina lujemmilla tai löyhemmillä siteillä siihen yhdistetyt. Rouva
+de Préalilla oli se luulo, että tämänkaltaiset juhlamenot olisivat
+Jumalalle varsin otolliset.
+
+Vierasten joukossa ei ollut ollenkaan iloisesti hymyilevää nuorisoa;
+Genevièven verevät kasvot yksinänsä olivat tätä vakaista seuraa
+elähyttämässä.
+
+Istuen hiukan erillänsä, hänen sopi kuulla, mitä muutamat lähellä
+olevat herrat haastelivat. Oli puhe teollisuus-pulasta, joka oli
+erinomaisen peloittavaksi kasvanut, sekä työtätekevän säädyn hädästä ja
+yhä uhkaavammasta tulevaisuudesta. Yksi heistä kertoi muutamia surkeita
+kohtia eräästä isosta kaupungista, jossa pula kauhistavalla tavalla
+oli paisunut. Geneviève kuunteli ahdistetuin sydämin. Ei hän koskaan
+ollut semmoista kuullut. Kuinka? tuhansittain ihmisiä, miehiä naisia ja
+lapsia, näkivät hänen isänmaassansa nälkää, ihan lähellä häntä, ja se
+tapahtui työn puutteesta!... Oliko tuo mahdollista? Oliko siinä perää?
+Kyllä hän oli tietänyt, että köyhyyttä on olemassa, ja joskus hän
+itsekin oli sattunut sitä näkemään; mutta tuo keskustelu ja kaikki sen
+himmeät yksityiskohdat sekä kauheat tilastolliset ilmoitukset olivat
+kuitenkin hänelle jotain uutta ja hämmästyttävää.
+
+Ruokasalin ovet olivat avatut selälleen, ja hiukan kursailtua ja
+arveltua lähdettiin parittain liikkeelle ja jokainen kävi istumaan
+ympäri kirkkaasti valaistua pöytää, jolla välkkyi kristalli- ja
+hopea-astioita. Mutta Geneviève näki yhä vaan edessään tuon kauhean
+näyn.
+
+Oltiin hetken aikaa ääneti.
+
+Apotti Thomas, joka istui emännän oikealla puolella, ja joka oli
+seurakunnan pappi, luki siunauksen.
+
+Silloin kuului ääni, joka puhui:
+
+-- Kuinka kiitollisia meidän tulee olla Jumalalle, kun saamme olla
+koossa näin runsaan pöydän ympärillä, sillä välin kun niin suuri joukko
+veljiämme kuolee nälkään!
+
+Rouva de Préal kääntyi hymyillen vasempaan ruoka-kumppaniinsa, joka
+oli lausunut nuo evankeliset sanat. Tämä oli keski-ikäinen mies,
+jonka puhetapa oli vilkasta ja jonka kasvot eriskummaisella tavalla
+osoittivat yht'aikaa sekä älyä että tyhmyyttä.
+
+-- Niin oikein, vastasi rouva, meidän tulee olla kiitolliset. Tuntuu
+niin suloiselta olla ystäviensä parissa!
+
+-- Ainahan me olemme kiitolliset armaalle emännällemme, joka on
+koonnut meidät ympärillensä, näin suurta vieraanvaraisuutta meille
+osoittaakseen.
+
+Kuullessaan noita puheita, jotka katkaisivat äänettömyyden, Geneviève
+katsoi hämmästyneenä ympärillensä. Useimmissa noita kasvoja kuvautui
+tuommoinen tyven tyytyväisyys, jonka toivehikas odotus ja hyvistä
+hajuista tuoksuva ilma vaikuttaa. Geneviève oli saanut sijansa paksun,
+uneliaan rouvan, jonka koko huomio oli kääntyneenä syötäviin, ja uuden
+apulaisen, apotti Hardouin'in, välille, saman miehen, jonka saarna
+oli tehnyt häneen niin voimallisen vaikutuksen. Viimeksimainittu
+vieruskumppani ei suinkaan ollut rouva de Préalin mieleen, mutta koska
+yksi kutsutuista viimeisellä hetkellä oli jäänyt pois, niin hän ei
+saanut asiaa estetyksi: kuitenkin hänen mielensä vähitellen rauhoittui,
+kuu näki, että nuori pappi yhä oli ääneti. Päivällistä oli jo hyvän
+aikaa kestänyt, eikä Geneviève vielä ollut hänen ääntänsä kuullut.
+
+Oli puhuttu hiukan valtiollisista asioista ja hiukan uskonnollisista
+seikoista, mutta sitte ruvettiin juttusia laskemaan.
+
+Rouva de Préalin vasemmanpuoleinen pöytäkumppani suoritti sen toimen
+milt'ei yksinänsä. Hän kertoi matkustaneensa joutoaikanansa syrjäisessä
+osassa valtakuntaa, jossa vielä kyytivaunuilla ajettiin. Niissä hän
+tuntikausia oli matkustanut erään puheliaan työmiehen seurassa, joka
+oli Parisissa oleskellut ja luuli siellä saavuttaneensa kaiken maailman
+viisauden. He olivat joutuneet toistensa kanssa puheisin ja tulleet
+keskustelemaan yhteiskunnallisista epäkohdista.
+
+Ettepä uskoisi minkälaisia mahdottomia väitteitä hän toi esiin. Oikein
+hämmästyy, nähdessään, kuinka mielettömiä mielipiteitä on juurtunut
+semmoisten taitamattomain miesparkojen mieleen, jotka kuitenkin
+luulevat kaikki tietävänsä. En minä huolikaan noita loruja teille
+luetella; ne ovat sitäpaitsi kyllin tunnettuja. Epäilemättä tuo mies
+oli älykäs, mutta hänen älynsä oli kääntynyt väärään suuntaan. Minä
+koetin hänen käsitystänsä hiukan oikaista.
+
+-- Epäilemättä te olette vapautta harrastava? hän kohteliaasti, minua
+kuunneltuansa, kysyi.
+
+-- Vapautta minä harrastan, ja olen myös ylpeä siitä.
+
+-- Niinmuodoin olette työväenluokan pahimpia vihollisia.
+
+-- Kuinka?... Mitä mielettömyyttä nyt puhutte? sanoin. Minä rakastan
+työmiehiä ja tunnen heidät myös. Paitsi joitakuita poikkeuksia, heillä
+ylipäätään on kylliksi ymmärrystä, ollakseen teidän mielettömiin
+tuumiinne suostumatta.
+
+-- Te luulette heitä tuntevanne, mutta saatte olla varmana siitä,
+että heitä on mahdoton tuntea, ellei ole heidän elämäänsä elänyt. He
+tietävät, ett'ette te voi heitä ymmärtää; eivätkä he teidän kuullen
+sydäntänsä ilmaise, ja silloin te pidätte heidän äänettömyyttänsä
+suostumuksena.
+
+-- Minä soisin vapautta kaikille, ystäväni; mitä enempää minulta
+vaaditte?
+
+-- Vapaus on kaunis sana, hän vastasi, mutta se ei olekaan muuta kuin
+sana vaan. Te voitte sanoa vangille: "Sinä olet vapaa, vankihuoneen
+ovi on avattu", mutta kuitenkaan hän ei voi päästä ulos, koska kahleet
+häntä pidättävät. Meikäläisille on työnteko kahleena, joka pienestä
+pitäen kokonansa pitää meidät vangittuina; alituinen työ ilman lepoa,
+ilman sääliä, ilman kiitosta, työ joka väsyttää, heikontaa ja vieläpä
+murtaa meidät; meidän kahleemme ovat nälkä, tauti ja ennen kaikkia
+tietämättömyys... Kaiken maailman tuulahdukset voisivat ympärillämme
+puhaltaa... vaan meillä ei ole keuhkoja niitä hengittää. Jos teidän
+laki-sääntönne olisivat täydellisiä, niin meiltä puuttuisi kuitenkin
+voimaa käyttää niitä hyväksemme. Te saatatte jokaisessa lakikirjassanne
+julistaa tasa-arvoisuutta, mutta kuitenkin on teidän ympärillänne
+kokonainen paarias-luokka.
+
+-- Hän oli kauno-puheinen, tuo mies, sen vakuutan.
+
+-- Mutta mitä te oikeastaan tahdotte? minä kysyin.
+
+Hän vastasi: oikeutta.
+
+-- Vaan kuulkaapas, ystäväni, minä sanoin. Se joka teidän silmissänne
+näyttää oikeudelta, ei minun silmissäni siltä näytä.
+
+-- Kyllä minä sen uskon, sanoi hän, katsoessaan minua pilkallisesti.
+
+En kuitenkaan suuttunut, vaan pidin hänelle pienen valtio-tieteellisen
+esitelmän, jota hän keskeyttämättä kuunteli.
+
+-- Samalla tavalla kuin Jumala on luonut ihmiset erinkaltaisiksi
+voiman, kauneuden ja älyn puolesta, on hän myöskin säätänyt
+yhteiskunnallisia erilaisuuksia, minä hänelle selitin. Kuitenkin
+on suutari, joka tekee työnsä kelvollisesti, Jumalan silmissä yhtä
+suuriarvoinen kuin provessori tai valtiomies. Jumala määrää jokaiselle
+hänen asemansa tässä avarassa maailmassa; toisia hän on luonut
+käsityötä, toisia sieluntyötä varten. Minä pidän esitelmiä, taikka
+teen kirjoja... te teette kenkiä tai nauloja... se on yhtäkaikki, jos
+me vaan kumpikin koemme parastamme tehdä. Meidän ei tule kysyä työn
+paremmuutta, vaan sen kelvollisuutta ja sitä henkeä, joka on siihen
+kehoittanut.
+
+Minä sanoin hänelle, että varallisuuden eroituksella, joka tulee
+kaikenmoisten työ-tuotteiden erinkaltaisuudesta, on oikeutensa.
+Muurareilla tahi suutareilla ei ole yhtä suurta edesvastausta kuin
+rahakauppiaalla tahi teollisuuden harjoittajalla. Ja jos rupeamme
+lukumiehistä puhumaan, niin eikö sielun väsymystä ja aivojen
+kuluttamista miksikään lueta, vaikka ne kalvavat elämänlankaa paljoa
+enemmän kuin ruumiillista työtä seuraava väsymys, joka päinvastoin on
+terveellinen? -- Uskokaa pois, hyvä ystävä, eroitus ihmisten välillä ei
+ole niin suuri, kuin te luulette, ja jos perin pohjin tuntisitte noiden
+ihmisten elämää, jotka teidän silmiinne näkyvät niin kadehdittavilta,
+niin ehkä ihmeeksenne huomaisitte, että parempi onni on tullut teidän
+osaksenne.
+
+-- Kuinka ihmeen kaunista!... keskeytti häntä rouva de Préal
+innokkaasti. Minä soisin, että tämä puhe painettaisiin ja että sitä
+jaettaisiin luettavaksi satoja tuhansia kappaleita. Epäilemättä
+miesparalla ei ollut teille mitään vastattavaa.
+
+-- Hänen kaltaisilta ihmisiltä harvoin vastausta puuttuu. Hän katsoi
+minua pilkallisesti ja sanoi:
+
+-- En rupea mieskohtaisuuksiin, koska en teitä tunnekaan, hyvä herra;
+mutta entä jos sattumuksesta olisi niin tapahtunut, että minä, ehkä
+määrätty suutariksi, kuitenkin olisin teitä kelvollisempi esittelijä
+eli kirjailija, taikka vieläpä olisin mahdollinen valtakuntaa
+hallitsemaan, niin mikä siitä seuraisi?
+
+-- Meidän aikanamme, vastasin minä, voivat kaikki kykenevät miehet
+päästä virkoihin.
+
+Minä luettelin hänelle muutamia esimerkkejä halvoissa kodeissa
+syntyneistä miehistä, jotka älynsä, lujan tahtonsa taikka ymmärryksensä
+kautta ovat nousseet korkeaan arvoon.
+
+-- Niin, kyllä kai ne ovat tunnetuita, nuo kymmenet, ehkäpä sadatkin
+onnelliset; mutta kuka on lukenut niitä monia tuhansia, jotka
+taisteluissa ovat saaneet surmansa, joita kivi, jota he yrittivät
+nostaa, on murskaksi musertanut; kuka heidän nimensä tietää?
+
+Ja täyttä päätä hän rupesi järjettömyyksiä puhumaan.
+
+-- En huoli kertoa kaikkia tyhmyyksiä, joita hän puhui; loppulause
+tuosta sekasotkusta oli se, ettei muka vapaus itsestään mikään ole,
+että osittaiset parannukset ovat vahingolliset, koska ne myöhästyttävät
+yhteiskunnallista uudistusta, joka yksin voi toimeenpanna oikeuden
+aikakauden. Tuostapa näette, mitä se hyödyttää, kun kokee
+harhaantuneita ihmis-raukkoja järjilleen saattaa. Varmaa on, etten minä
+paheksunut, kun matkatoverini vaunuista lähti.
+
+-- Se on hirvittävää... sanoi rouva de Préal. Jumala auttakoon, mihin
+joudummekaan?
+
+-- Kuitenkin luulen kelpo ihmisiäkin vielä kansassa löytyvän, jotka
+eivät salli tuommoisen vaarallisen opin itseänsä viehättää, sanoi
+lepyttäen abbé Thomas.
+
+-- Kansa on perinpohjin turmeltunut.
+
+Se oli herra Bousquetin syvä ääni, joka näin puhui. Nyt oltiin hetken
+aikaa ääneti.
+
+-- Ja kuitenkaan ei koskaan ole tehty niin paljon heidän hyväksensä
+kuin nykyaikana, kertoja jälleen alkoi.
+
+-- Siinäpä juuri onnettomuus. Kouluillanne, esitelmillänne,
+kansakirjastoillanne ja kaikella tuolla puolinaisella tietojen
+sekasorrolla te kokonaan tyrmistytätte alhaisten säätyluokkien aivot...
+Ennen muinoin, kun rahvas ei osannut lukea eikä kirjoittaa, se oli
+tyytyväinen osaansa.
+
+-- Minä en mene niin pitkälle, sanoi abbé Thomas. Kansallissivistys on
+oivallinen asia, mutta epäilemättä on rajojen yli astuttu. Sivistystä
+tulisi taidolla alhaisten kansaluokkien tarpeisin sovittaa. Tiedon
+alalla ahmustelevaa sielua voisi verrata vaistoa puuttuvaan eläimeen,
+joka olisi yrttitarhaan laskettu, missä sekaisin kasvaisi ravinnollisia
+ja myrkyllisiä kasveja. Rahvas on ikäänkuin lapsi, ja sitä pitää
+semmoisena kohdella.
+
+-- Kenen tulisi heitä johtaa? kysyi lempeä, täyteläinen ja heleä
+ääni. Meidänkö, jotka olemme heille itsekkäisen ja halpamaisen
+kunnianpyynnön, lemmettömien tunteitten ja paatuneitten omientuntojen
+esimerkkinä? Mimmoisia ne ovat, nuo niin kutsutut ylhäiset säätyluokat,
+että heillä olisi oikeus sanoa alhaiselle kansalle: "Tässä on teidän
+osanne totuudesta ja valosta, tuossa se, joka teille sopii?... Keitä
+me olemme, että menisimme tuomitsemaan tuota kansaa, jota emme tunne
+emmekä pyydä tuntea?"
+
+Abbé Hardouin vaikeni yht'äkkiä, ikäänkuin hän olisi tullut puhuneeksi
+vastoin tahtoansa ja äkkipäätä olisi saanut itsensä hillityksi.
+
+-- Minä luulen, sanoi herra Bousquet, luoden häneen tyytymättömän
+katseen -- hän piti, näetsen, velvollisuutenansa vastata siitä, mitä
+puhuttiin tässä pöydässä, jossa hän puoleksi isännän virkaa toimitti,
+-- minä luulen parhaaksi jättää tuo vaarallinen puheenaine siksensä,
+koska emme kuitenkaan voi toistamme ymmärtää. Kaikki me tässä kansan
+ystäviä olemme ja koemme, jokainen ymmärryksensä mukaan, työskennellä
+sen hyväksi. Minä puolestani luulen olevani oikeassa, eivätkä nuo
+yhteiskunnalliset parjaukset millään muotoa voi hämmentää minun
+mielipiteitäni.
+
+Abbé Thomas oli kumartunut rouva de Préal'in puoleen ja kuiskasi
+hänelle:
+
+-- Meidän tulee karttaa semmoista keskustelua, joka voisi häiritä
+seurusteluamme; täällä on ylen erilaatuisia ihmisiä koossa. Tämä
+pappiparka on puoleksi sosialisti. Hän on innokas ja hyväntapainen,
+mutta häneltä puuttuu tykkänään kohtuutta ja taitavuutta. Haaveksija
+kun on, hän pian voisi tulla vaaralliseksi.
+
+-- Oikein todellako? sanoi rouva de Préal hiljaa ja niin suurella
+kauhistuksella, kuin häntä olisi syytetty siitä, että oli pahantekijän
+pöytäänsä pyytänyt. Olenpa harmissani, että satuin häntä kutsumaan.
+
+-- Ei, ei, älkäät sitä katuko. Noita eksyväisiä henkiä ei saa heidän
+omiin valtoihinsa heittää, ja kukapa voisi voimallisemmasti heihin
+vaikuttaa kuin etevä, hurskas ja hyvillä mielipiteillä varustettu
+nainen?
+
+Hän oli todellakin rakastettava mies, tuo abbé Thomas. Hän jatkoi:
+
+-- Oli suuri erhetys, että hän kutsuttiin Parisin, jossa paremmin kuin
+missään muualla tarvitsisimme sekä intoa että ymmärrystä. Meillä on
+tukala aika edessämme. Meidän rakas kirkkomme, tuo aaltoisalla merellä
+kiikkuva, jalo haaksi, tarvitsee koko viisauttamme ja uskollisuuttamme.
+
+Hyvin ylpeänä, kun häntä muka kirkon valkeutena pidettiin, rouva de
+Préal liikutettuna vastasi:
+
+-- Minä en pelkää, niin kauan kuin semmoiset miehet, joita minulla nyt
+on onni nähdä ympärilläni, pitävät perää.
+
+-- Me olemme vaan heikkoja, harhailevaisia ihmisiä, mutta ainakin me
+olemme lujasti päättäneet pitää kirkon lippua korkealla, maksoi se
+meille mitä tahansa.
+
+Sillä välin kuin he matalalla äänellä näitä sievistelyitään
+ja jaloja tunteitaan vaihtelivat, oli abbé Hardouin jälleen
+vaipunut äänettömyyteensä. Kentiesi painoi häntä herra Bousquetin
+tyytymättömyys, kun hän hampaittensa välistä mutisi:
+
+-- Minun tekisi mieli panna kapula kaikkein suuhun, jotka
+järjettömyyksiä puhuvat.
+
+Abbé Thomas, joka oli erinomaisien naishyveiden ihailija, semminkin
+sellaisten, jotka olivat samettiin ja silkkiin vaatetetut, johti
+puheenjuoksun vähemmän vaaralliseen suuntaan, ja rupesi liikutusta
+herättävällä tavalla kertomaan ylhäisten naisten armeliaisuudesta,
+joidenka oli tapana käydä vankiloissa ja sairashuoneissa.
+
+-- Eilenkin, vaikka ilma oli niin hirveän rankka, kuin itsekin
+tiedätte, näin kreivinna B----n vaunut Charite-sairashuoneen oven
+edessä ja tapasin hänet yhdessä saleista. Hän kävi yhdeltä vuoteelta
+toiselle, kumartuen sairaitten puoleen ja puhuen heille lempeästi
+ikäänkuin vanha tuttava ja kajoten heihin hienolla, hansikoidulla
+kädellään... Minä en saattanut olla hänelle sanomatta: "Armollinen
+rouva, kansan tarussa puhutaan, että enkelit joskus ihmisen hahmossa
+ovat tulleet onnettomia lohduttamaan. Nyt vasta tiedän, etteivät nuo
+tarut ole valhetta puhuneet."
+
+-- Se oli kaunista, mutta tämä herttainen kreivitär ansaitsi
+aivan hyvin tuon ylistyksen. Minä tiedän, että hän samana iltana
+viehättävällä puvullaan ja verrattoman kauniilla laulullansa ihastutti
+erästä taiteellista seuraa. Hän on sangen etevä nainen.
+
+-- Tunnen minäkin semmoisia, jotka hänelle vertoja vetävät, ja vieläpä
+armeliaisuudessa ovat häntä etevämmät, kuiskasi tuo sievä abbé Thomas,
+kuitenkin niin ääneensä, että kaikki sen kuulivat.
+
+Rouva de Préal punastui.
+
+-- Onhan suloista, kuin hiukan voi huojentaa jonkun ihmisen surkeutta
+ja lohduttaa niitä, jotka kärsivät. Kuinka saattaisi itseltään
+semmoista iloa kieltää?
+
+-- Ja sitte voi myös paremmin tyytyä kohtaloonsa, kun on
+viheliäisyyttäkin nähnyt, sanoi hiukan tuima ääni.
+
+Nämä sanat kuuluivat toisesta päästä pöytää, Genevièven
+vieruskumppanista, tuosta paksusta, rouvasta, joka tähän saakka vaan
+oli huomionsa kääntänyt lautaseensa ja jonka nyt teki mieli ottaa osaa
+keskusteluun.
+
+Rouva de Préal keskeytti äänettömyyden, joka oli tätä muistutusta
+seurannut, sanoen:
+
+-- Se on totta, vastakohta opettaa meitä etuuksiamme huomaamaan.
+
+Nuori pappi teki liikunnon, ikäänkuin puhuaksensa, mutta ei avannutkaan
+suutansa. Geneviève katsoi häntä, ja heidän silmänsä kohtasivat
+toisiansa. Tuokiossa hän ymmärsi, että tämä nuori tyttö, jota hän
+tuskin oli tullut huomanneeksikaan, oli noita hullutuksia kuullessaan
+kiivastunut, samoin kuin hänkin, ja hänellä näkyi myös olevan peräti
+toisenlainen käsitys armeliaisuudesta kuin noilla toisilla.
+
+Hänen olisi tehnyt mieli ruveta tämän kanssa haastelemaan, mutta
+ei tietänyt, kuinka alottaa, koska hänen ei olisi haluttanut puhua
+jokapäiväisistä asioista.
+
+Samassa Geneviève alkoi:
+
+-- Minä tiedän, ett'ette te noin ajattele, sanoi hän, luoden nuoreen
+pappiin suuret, myötätunteisuudesta loistavat silmänsä.
+
+-- Kuinka te sen tiedätte?... kysyi kummaksuen abbé Hardouin, jota tuo
+luottamusta osoittava katse sydämen pohjaa myöten lämmitti.
+
+-- Minä tiedän sen, koska olen kuullut teidän armeliaisuudesta
+saarnaavan. En koskaan sitä unhohda.
+
+-- Tuo sydämellinen puhe tuntui suloiselta tälle miehelle, joka hetkeä
+ennen tunsi itsensä yksinäiseksi nurjamielisten ihmisten kesken,
+aavistamatta, että nuori sydän lähellä häntä sykki samaan tapaan kuin
+hänen oma sydämensä... Nuori sydän ja nuoret kasvot. Hän katsoi tyttöä,
+ja hänen silmiinsä tämä vielä näytti lapselta. Oliko mahdollista, että
+tämä lapsi todellakin oli voinut häntä ymmärtää? Mitähän tuo tuommoinen
+elämästä tiesi?
+
+-- Kentiesi en kaikkea ymmärtänyt, sanoi Geneviève, ikäänkuin hän olisi
+arvannut, mitä toinen ajatteli. Minä en koskaan ennen ollut semmoista
+kuullut, ja kuitenkaan ei mikään teidän puheessanne ollut minulle
+uutta. Siitä päivästä saakka olen ollut onneton, joka kerta kun noita
+asioita olen ajatellut.
+
+-- Onnetoin... ja minkätähden?
+
+-- Minusta näkyy, että meidän pitäisi oleman peräti toisenlaisia, jos
+olisimme totisia kristityitä.
+
+-- Te olette oikein minua ymmärtänyt, sanoi abbé Hardouin.
+
+Rouva de Préal, joka huomasi, että Geneviève ja hänen vaarallinen
+pöytäkumppaninsa olivat ruvenneet haastelemaan, antoi merkin nousta
+pöydästä.
+
+Moni vieraista siemasi hätä hätää lasinsa tyhjäksi, ja useamman
+mielestä emännällä oli ylen kiire.
+
+Herra Bosquet rypisti kulmiansa, mutta leppyi pian, kun kuuli syyn
+tähän äkkinäiseen menettelyyn.
+
+-- Se taisi kai olla parasta, hän sanoi, vaikka tuo mies-parka kalpeine
+kasvoineen ei näytä ylen vaaralliselta nuorelle tytölle. Pikemminpä
+luulisi hänen pelkoa herättävän.
+
+-- Geneviève ei olekaan niinkuin muut tytöt. Hänellä on eriskummainen
+luonto.
+
+-- Niinpä näkyy. Täytyy viipymättä istuttaa hiukan järkevyyttä tämän
+pikku hupsun aivoihin.
+
+Herra Bousquet näkyi katsovan tuota pientä toimitusta aivan helpoksi
+asiaksi.
+
+-- Täytyy saada häntä ymmärtämään, että hänen asemassaan olevan nuoren
+tytön ensimäinen velvollisuus on sovittaa omaa tahtoansa ja omat
+mielipiteensä hyväntekijänsä tahdon mukaan. Tietääkö hän edes, kuinka
+suuressa kiitollisuuden velassa hän teille on?
+
+-- Hän tietää, ett'ei hän ole minun tyttäreni. Minä luulen hänellä
+olevan sekavan muiston ensimäisestä lapsuudestaan.
+
+-- Tarvitsee antaa hänelle tarkkoja tietoja kaikesta. Jos hän ei ole
+kiitollinen, vaikka hän teidän hyvyydestänne on korotettu semmoiseen
+asemaan, joka hänelle ei oikeastaan kuulu, niin hänellä on kiittämätön
+luonto.
+
+-- Saamme vielä siitä puhua: jätän asian teidän arvosteltavaksenne.
+
+Toimitettuaan kahvin, Geneviève oli jälleen lähestynyt uutta
+ystäväänsä, joka yksin istui kirjoilla ja sanomalehdillä täytetyn
+pöydän ääressä. Nähdessään tytön lähestyvän, hän sulki kirjansa, jota
+oli lukenut, ja odotti hänen puhuvan. Tyttö oli kahden vaiheella.
+
+-- Minulla olisi niin paljon teiltä kysyttävää, hän vihdoin lausui:
+Minusta tuntui, ikäänkuin te yksin voisitte tehdä kristinopin minulle
+rakkaaksi.
+
+-- Ette sitä siis rakasta?
+
+-- En, se ei voi minua miellyttää. Minä rakastan kielioppiakin enemmän
+kuin katkismusta.
+
+-- Eikö evankeliumikaan teille mitään puhu?
+
+-- Pienenä ollessani rakastin Uuden testamentin kertomuksia. Jesus
+oli minulle tuttu; olin häntä näkevinäni pienten lasten, köyhäin ja
+sairaitten keskellä... Mutta nyt jättää tuo kaikki minut kylmäksi. Se
+on kaikki ollutta ja mennyttä, emmekä me voi kulunutta aikaa takasin
+saada.
+
+Tuossa sen sanoitte: meidän tulee saada se takaisin... meidän tulee
+uudestaan herättää Kristus kuolleista, meidän pitää saattaa takaisia
+tuota aikaa, jolloin jumalallinen armahtavaisuus muuttui ihmiseksi,
+asuaksensa meidän keskellämme. Jokainen meistä voisi sen tehdä, jos
+vaan uskoisimme Jumalaan.
+
+Kummastuen Geneviève toisti:
+
+-- Jos vaan uskoisimme Jumalaan?... Mutta rouva de Préal, huolestuneena
+tästä keskustelusta, oli lähestynyt niin pian, kun sopivaa tilaisuutta
+löysi.
+
+-- Lapseni, rouva de Frémont on yksinään; päivällistä syödessämme sinä
+et sanaakaan hänelle virkkanut. Mene hänen viereensä istumaan.
+
+Ja kääntyen erinomaisella kohteliaisuudella abbé Hardouin'iin, hän
+sanoi:
+
+-- Tämä pieni tyttö käyttää teidän hyvyyttänne väärin. Hänen ijällänsä
+ihminen ei vielä taida kohtuutta pitää.
+
+-- Kuinka vanha hän on? kysyi abbé Hardouin, seuraten Genevièveä
+silmillään.
+
+Ja rouva de Préalin vastattua, hän toisti: "Kuusitoista vuotta",
+ikäänkuin se seikka, että joku ihminen voisi olla kuusitoista vuotta,
+olisi suuresti häntä rasittanut.
+
+Geneviève huomasi aivan pian, että rouva de Frémont, joka oli
+puoleksi nukuksissa, paljoa mieluummin olisi rauhassa sulattanut
+ruokaansa mukavassa nojatuolissa. Rouva-parka koki kuitenkin vaivata
+itseänsä, kysymällä tytöltä yhtä ja toista, niinkuin vanhain ihmisten
+tapa useinkin on, vaikkeivät he ensinkään pidä lukua vastauksista.
+Oleskeliko hän mielellään maalla? Harjoittiko hän paljon soitantoa?
+Rakastiko hän lukemista? Geneviève vastasi hajamielisesti, ja hänen
+silmänsä lensivät sillen puolen salia, josta hän juur'ikään oli
+tullut: vaan kuinka mielellään hän olisi kuullut enemmän ja oppinut
+ymmärtämään, mitä tuo pappi oli tarkoittanut.
+
+Vaan tämä toivo raukesi tyhjään, sillä hetken kuluttua abbé Hardouin
+läksi.
+
+Tyytymättömänä ja surumielisenä hän saapui kotiinsa. Eikö hän aina
+ollut tuumannut, että papin tulisi olla köyhäin ja vaivaa kärsiväisten
+parissa tahi yksinäisessä kammiossa, eikä pitosaleissa, joissa
+joutavia jaariteltiin, eikä ylellisten ruokapöytien ääressä, jotka
+oli tuntunut pilkkaavan tuota viheliäisyyttä, jota hän ei voinut
+lievittää. Nyt hän oli päätöksestään luopunut, mutta vast'edes ei enää
+saisi niin tapahtua. Mitä hän oli tuonut muassaan noista pidoista,
+joissa oli aikansa hukkaan tuhlannut? Salaisen närkästyksen muutamia
+niitä henkilöitä kohtaan, joita hän siellä oli tavannut ja suuren
+tyytymättömyyden omaan itseensä, syystä, ettei ollut käyttänyt
+tilaisuutta puhuakseen, niinkuin olisi tullut puhua. Sanalla sanoen:
+Hän oli suuresti pahoillaan.
+
+Hän sytytti lamppunsa ja avasi kirjansa mutta ei lukeminenkaan häntä
+miellyttänyt, eikä hän voinut ajatuksiansa siihen kiinnittää, vaan
+ne palasivat itsepintaisesti sinne, mistä hän juurikaan oli tullut.
+Sulkien kirjansa, hän nojasi päätään seinään ja rupesi uneksimaan.
+
+Hänellä ei ollut muita huoneita kuin lukukammionsa, johon tultiin
+pienen eteisen kautta, ja sen vieressä makuu-huoneensa. Huonekalut
+olivat mitä yksinkertaisinta laatua. Siellä ei muuta näkynyt kuin
+muutamia maalaamattomia puuhyllyjä, kirjoituspöytä, joitakuita tuoleja,
+joiden oli päällys mustaa jouhi-kangasta ja yksi ainoa nojatuoli, jonka
+istuin oli niin kapea ja selkälauta pystysuora, että se mukavuutta
+rakastavaiselle ihmiselle olisi tuntunut pikemmin kidutuskoneelta,
+kuin ylöllisyyskalulta. Vaikka ilma oli sangen kylmää, niin pesässä ei
+kuitenkaan ollut valkeata; lattia oli paljas, eikä pöydänkään edessä
+ollut ainoatakaan maton-tilkkaa. Olipa mahdotonta tässä kolkossa
+kammiossa keksiä vähintäkään mukavuutta tahi laiskuutta tyydyttävää
+esinettä.
+
+Abbé Hardouin oli nojannut päätänsä nojatuolin kovaa selkäpuuta vastaan.
+
+-- Yksin!... hän mumisi, aivan yksin... muualla samoin kuin
+täälläkin!...
+
+Hetki sen jälkeen koputettiin ovelle. Hän nousi ja avasi.
+
+-- Mitä kuuluu?
+
+-- Herra abbé, tuo paikkasuutari poloinen on tullut ilmoittamaan, että
+lapsi tekee loppua.
+
+-- Minä tulen, sanoi pappi, sammuttaen lamppunsa.
+
+-- Ottakaa edes liina kaulaanne, herra apotti, kehoitti hyväntahtoinen
+vaimo, nyt on oikein kylmä ilta. Huomenna tuotan teille puita, eikö
+niin?
+
+-- Odottakaa, kunnes minä teitä käsken, hän miltei jäykästi vastasi.
+
+Porttikammiossa odotti mies. Nähdessään hänen riutuneita kasvojansa,
+abbé Hardouin ei mitään kysynyt.
+
+-- Mennään joutuin, hän sanoi.
+
+He katosivat yön pimeyteen.
+
+Suljettuaan porttikammion oven, johon jääkylmä tuulenpuuska oli
+puhaltanut, sanoi portinvartijan vaimo miehelleen:
+
+-- Ei hän palaa, ennenkuin kaikki on päättynyt, sen verran minä häntä
+tunnen... Hän on itse hyvyys. Kukapa olisi voinut uskoa, että yksi
+noita ihmisiä, joista niin paljon pahaa puhutaan, tuommoinen olisi?...
+
+-- Mitäpä hän voi tuolle lapselle? mies ilkkuen vastasi. Ei hän
+rukouksillansa eikä hurskailla vehkeillään kuitenkaan voi estää sitä
+kuolemasta... Olisi parempi antaa lapsen olla rauhassa.
+
+-- Ei suinkaan hän lapsen tähden siellä ole, kyllä tuo pieni, viaton
+raukka yksinkin paratiisiin osaa.
+
+-- No, siinäpä tapauksessa hän olisi tehnyt viisaammin, jos olisi
+pannut maata, niinkuin minäkin.
+
+-- Ettekö ymmärrä, että noille ihmisraukoille on hänestä lohdutusta,
+eiväthän he muutoin olisi tulleet häntä hakemaan. Minulle se jo tekee
+hyvää, kun häntä vaan katselen.
+
+-- Niin, onhan hän koko kaunis, tuo ulkokullattu pappisi. Älä enään
+tule heistä minulle puhumaan... Abbé'at, kirkkoherrat, jesuitat, ei
+heissä mitään eroitusta ole. Puolen tunnin päästä hän kai porttikelloa
+soittaa, päästäksensä sisään, mutta en minä ainakaan rupea itseäni
+hänen tähtensä vaivaamaan.
+
+Mutta ei kukaan soittanut, ja aviokumppanit saivat maata häiritsemättä
+aamuun saakka.
+
+Rouva de Préal, joka oli hyvin tyytyväinen uskonnollisiin
+päivällisiinsä, istui suuren kamiinin edessä jalkojansa lämmitellen,
+ja herra Bousquet, joka oli jäänyt viimeksi, arvosteli kilvan hänen
+kanssansa vieraita, jotka äsken olivat sanoneet jäähyväiset.
+
+-- Kuinka hän on ruma, tuo abbé Hardouin-raukka, sanoi rouva, ja
+sen lisäksi hän ei ensinkään osaa sievästi käyttäidä. Eipä hän
+haastelekaan; luulisi hänen todellakin olevan kuusta kotoisin. Mitä
+hänellä olikaan sinulle sanottavaa, Geneviève, koska sinä kuuntelit,
+ikäänkuin päärlyjä olisi hänen suustansa pyörinyt?
+
+-- Pienet tytöt ovat aina mielissään, kun mies, jolla on parta, taikka
+joka ainakin voi sitä kasvattaa, puhuu heille, ikäänkuin olisivat
+aikaihmisiä, sanoi herra Bosquet, nauraa hohottaen; sitten hän jätti
+hyvästi.
+
+-- On semmoisiakin partasuita, joilta en muuta pyydä, kuin että antavat
+minun olla rauhassa.
+
+-- Ketä tarkoitat, lapseni?
+
+Geneviève oli hetken aikaa kahden vaiheella: olihan herra Bousquet
+hänen äitinsä ystävä. Sitte hänen soimauksensa kääntyi toisaalle.
+
+-- Äiti, en voi kärsiä tuota herraa, joka kertoi
+matka-keskusteluistansa; minä inhoan häntä.
+
+-- Sinä puhut niinkuin pieni tyttö tahi lapsi, joka ei tunne sanojen
+merkitystä, ja on liian taitava ymmärtämään, mitä oppineet ja
+valistuneet ihmiset puhuvat...
+
+-- Oi, äiti, vastasi Geneviève tuijottaen hiiliin, jotka jo rupesivat
+mustumaan, jos minä uskoisin todeksi kaikkea, mitä täällä tänä iltana
+on puhuttu, jos uskoisin sen Jumalan tahdoksi, että toiset elävät
+puutteessa, toiset taas ylellisyydessä, että meillä on yltäkylläisestä
+tarpeetontakin omaisuutta, sillä välin kun muut nälkään nääntyvät;
+jos uskoisin, että tuo kaikki tapahtuu Jumalan tahdosta, niin en
+todellakaan voisi häntä rakastaa.
+
+-- Nyt sinä tuomitset Jumalaa...
+
+-- En tuomitse, sillä ei Jumala sitä tahdo.
+
+-- Kuka sitä siis tahtoo?... Kuka olisi säätänyt kaikki nuo eroitukset,
+ellei hän?... Eikö hän ole kaikkivaltias? Ja jos hän ei ole sitä
+tahtonut, kuinka ne siis ovat olemassa? Sinä puhut mahdottomuuksia,
+lapseni... Jumala tietää, mikä on hyvä jokaiselle hänen luoduista
+olennoistansa, meidän täytyy kaikessa tyytyä hänen tahtoonsa, tietäen,
+että kaikki tapahtuu meidän hyväksemme.
+
+-- Minä en milloinkaan voisi sitä Jumalan tahdoksi uskoa, että ihmisten
+täytyy nähdä lapsensa kuolevan nälkään, vaikk'eivät muuta pyydä kuin
+työtä, niitä elättääksensä...
+
+-- Mitä me olemme, lapseni, että rupeaisimme Jumalan töitä
+tuomitsemaan? Turhia kapinoitsemisessa on paljon ylpeyttä... Ei
+kenelläkään ihmisellä ole sen enempää syytä kiitollisuuteen ja
+luottamukseen kuin sinulla, joka olet suuresta viheliäisyydestä
+pelastettu ja asetettu semmoiseen tilaan, jossa saat nauttia hyviä
+päiviä sekä äidin hellyyttä ja voit saada, mitä suinkin mielesi tekee.
+
+Kuullessaan näitä sanoja, Geneviève nosti vilkkaasti päätään ja, luoden
+palavat silmänsä rouva de Préaliin, hän sanoi:
+
+-- Oi, äiti, sanokaa minulle kaikki! Minä pyydän teitä, sanokaa minulle
+kaikki! Minä tahtoisin tietää kaikki!
+
+-- Eihän tässä erittäin mitään ole sanottavaa, vastasi rouva de Préal
+hätäisesti, Genevièven mielenliikutusta säikähtäen. Kuolema oli
+temmannut sinun vanhempasi, ja eräs sangen köyhä perhe oli ottanut
+sinut hoidettavaksensa... Jos en minä olisi sinua lapsekseni ottanut,
+niin kuuluisit niiden joukkoon, jotka elävät kurjaa ja työlästä elämää,
+ja nyt sinulla päin vastoin on huokeat ja iloiset päivät. Tietysti
+Jumala on niin tahtonut, koska hän sinut tielleni asetti.
+
+Geneviève ei sen enempää kysynyt, vaan meni omaan huoneesensa.
+
+Sinä ehtoona hän kauan makasi valveillansa ja hänen päänalaisensa
+kastui kyyneleistä, Se eivät olleet kiitollisuuden kyyneleitä; ei hän
+ensinkään ollut kiitollinen niille, jotka olivat tehneet hänen elämänsä
+hupaiseksi ja huokeaksi, sillä yhä uudelleen hän kuiskasi:
+
+-- Miksi en minä ole heidän kanssansa, joiden elämä on työlästä ja
+jotka kärsivät puutetta, koska minä kuitenkin heihin kuulun. Olisi
+pitänyt jättää minut heidän luoksensa.
+
+Jos hän likeltä olisi saanut katsoa, minkälaista Augustinen,
+hänen entisen sisarensa, elämä oli, niin häntä epäilemättä olisi
+kauhistuttanut. Köyhyys, nähtynä etäältä ja jonkunmoisen sädekehän
+koristamana, ja viheliäisyys, nähtynä likeltä kaikkine hirvittävine,
+miltei välttämättömille seurauksineen, ovat kaksi eri asiaa.
+
+Geneviève-paralla oli vielä paljon opittavaa.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Célinen mielikuvitus oli ollut täydessä toimessa koko tämä pitkän
+suven, joka oli kulunut ilman mitään huvitusta, ilman mitään muuta
+iloa, kuin minkä rakastava sydän voi nauttia, joka paljon antaa eikä
+mitään takasin vaadi. Ei häntä, tyttöparkaa, milloinkaan oltu liiaksi
+hemmoiteltu; siitäpä hän olikin tyytyväinen vähään.
+
+Epäilemättä hänen isänsä hellästi häntä rakasti, mutta hän ei sitä
+suuresti osoittanut, ei töissä eikä paljon sanoissakaan. Hän oli
+tottunut näkemään tyttärensä viallisena ja apua tarvitsevana, ettei hän
+niin erittäin siitä lukua pitänyt. Koska Célinen äiti oli kuollut aivan
+nuorena, niin hän ei koskaan saanut tuta tuota huolellista hellyyttä,
+jolla kipeää lasta kohdellaan, ja joka sydämellisemmillä ja syvemmillä
+iloilla korvaa lapsuuden ajan vilkkaat huvitukset. Häntä hoitaessansa
+rouva Gregoire oli aina enemmän ajatellut omia vaivojansa ja omaa
+ansiotansa kuin hoidettavansa kipuja ja kärsimyksiä. Ei kukaan ollut
+häntä surkutellut ja hän oli niin lempeää ja vaatimatonta luontoa, että
+hän katkeruudetta ja valittamatta tyytyi elämäänsä semmoisena, kuin se
+hänen viallisuutensa tähden oli.
+
+Vaikka hän oli älykäs, niin hänen näköpiirinsä kuitenkin oli ahdas.
+Hänen mielikuvituksensa sen sijaan oli vireä, ja hänellä oli tapa
+vaipua loppumattomiin unelmiin, jotka olivat hänelle muiden huvitusten
+korvauksena. Pitkinä aikoina olivat metsät ja suuret kukkaisten
+koristamat niityt, sanalla sanoen koko luonto, jota hän tuskin oli
+nähnyt ja joka kuitenkin alati pysyi hänen ajatuksissaan, olleet noiden
+unelmien ainoana esineenä; mutta siitä saakka, kun hän oli oppinut
+Jacques'ia tuntemaan, oli tuo uneksiminen muuttunut toisen muotoiseksi.
+Ei sitä kuitenkaan olisi sopinut kutsua rakkauden unelmaksi. Hän
+oli tottunut pitämään itseänsä vähäarvoisena, ja siitäpä hän ei
+katsonut itseänsä mahdolliseksi semmoista tunnetta herättämään; mutta
+lakkaamatta hän ajatteli Jacquesia, vaivaten itseänsä tutkimalla, mitä
+tämä ei sanoilla selittänyt.
+
+Aivan selvästi hän huomasi, ettei Jacques ollut onnellinen, ja kun
+hän etsi syytä tähän onnettomuuteen, oli hän tullut ymmärtämään monta
+seikkaa, jotka olivat hänelle liian oudot, ja joita hän ainoastaan tuon
+erinomaisesti itsensäkieltäväisen luonteensa ja myötätuntoisuutensa
+voimalla oli voinut käsittää. Muutamat semmoiset ihmiset, jotka eivät
+ensinkään ole itsekkäitä, voivat joskus ihmeeksemme elää toisen ihmisen
+elämää, tuntea hänen sielullansa. Vaikka Jacques oli harvapuheinen ja
+salamielinen, niin Céline kuitenkin oli keksinyt taudin, joka häntä
+vaivasi, sen synkän ikävän, joka oli tehnyt hänet miltei tunnottomaksi
+siitä saakka, kun hän oli kadottanut toivonsa saada jälleen tavata
+kotinsa kukkaista. Céline oli tullut ymmärtämään, että alituinen ja
+yksijonoinen työnteko, jonka ikeen tottumus oli tehnyt helpoksi hänelle
+itselle sekä isällensä, tuntui Jacquesille raskaalta taakalta, jonka
+painoa ei mikään lieventänyt. Hän arvasi myös, ettei mikään kohta
+Jacquesin perheoloissa ollut sitä laatua, että se olisi tehnyt hänen
+kuormansa keveämmäksi; hän tiesi, että hänen veljensä ja sisarensa
+pikemmin olivat hänelle rasitukseksi, kuin rakkaina vieraina hänen
+kodissansa. Hän oli perheen isä, mutta häneltä puuttui perheen isän
+valta, ylpeys ja rakkaus. Velvollisuus ilmaantui hänelle ainoastaan
+ankarassa muodossansa.
+
+Ehkä Célinekin joskus semmoisina hetkinä, jolloin vähemmässä
+määrässäkin turhiin toiveisin tarttuva sielu rupeaa mahdottomia
+toivomaan, ehkä hän silloin kerran tahi kaksi oli sattunut uneksimaan,
+että hänestä voisi tulla Jacquesille muu kuin paljas ystävä vaan ja
+että hän voisi luoda hänelle onnen, josta hän saisi iloa ja rohkeutta
+ammentaa; mutta jos tuommoiset ajatukset olivatkin hänen mieleensä
+johtuneet, niin hän heti oli ne karkoittanut. Viallinen, vaivainen ja
+muiden nojalla elävä, mitäpä hänellä olisi antamista?...
+
+Näinä pitkinä kesäiltoina, joina hänen isänsä, raitista ilmaa
+hengittääksensä, käveli lehto-katuja pitkin, ja rouva Gregoire oven
+kynnyksellä pakinoitsi, Céline kylliksi ennätti asioita ajatella; hän
+katseli omaa kuvaansa, joka epäselvänä avatussa akkunassa ilmaantui, ja
+silloin hän surullisesti hymyili.
+
+Tuon kurjan, kalpean olennon rinnalla esiintyi hänelle Geneviève de
+Préal; hän oli näkevinänsä hänen huikaisevan valkoisen ihonsa, hänen
+hymyhuulensa, hänen suuret, mustat loistavat silmänsä. Vähitellen hän
+rupesi mielessään vertaamaan häntä toiseen Genevièveen, tuohon pieneen
+kevätkukkaseen, joka pienissä käsissään oli vienyt Jacquesin sydämen.
+Eivätkö molemmat olleet saman nimisiä ja yhden ikäisiä? Minkä vuoksi
+se ei voisi olla hän?... Oi, jospa hän voisi olla varma siitä... jos
+hän taitaisi sanoa Jacquesille: "tässä hän nyt on, tuo kadotettu."
+Hän kuvaili mielessään sitä iloista loistoa, joka äkkiä valaisisi
+hänen synkkiä silmiänsä. Ja eikö hän olisi kiitollinen sille, joka
+toisi hänelle tytön takaisin? Eikö hän silloin lausuisi hänelle sanaa,
+jota Céline elinaikansa tulisi kätkemään, ikäänkuin jotakin kallista
+aarretta?... Mutta silloin häntä alkoi väristyttää... hän tunsi
+vilua läpi luiden ja lihain. Tuo ilo, jota hän mielessään kuvaili,
+teki hänelle kipeää, hän pelkäsi sitä. Mitä hänellä sitä paitsi
+olikaan Jacquesille sanottavaa?... Että hän, hänen surumielisyyttänsä
+ajatellen, oli nähnyt unta, mahdotonta unta, kentiesi Jacques ehkä
+suuttuisikin häneen, kun hän oli uskaltanut ottaa tuota salaista
+surua puheeksi, jota hän ei itse ollut ilmaissut ja joka ainoastaan
+Augustinen ajattelemattoman puheliaisuuden kautta oli tullut hänen
+tiedokseen. Ja mitä hän muutenkaan varmaan tiesi!... Tokkohan neiti
+Préal milloinkaan palaisi? Sanotaanpa rikkaiden olevan vaihemielisiä...
+he eivät taida ymmärtää, miltä pettynyt toivo tuntuu, varsinkin näin
+yksinäisessä elämässä, jossa vähinkin ilo on suuri tapaus... Puoleen
+vuoteen hän ei ollut täällä käynyt, ja sen ajan kuluessa hän tietysti
+ei ollut muistanut viallista, pikku kukkastentekijä-parkaa, jota hän
+oli syleillyt ikäänkuin sisartaan.
+
+Silloin Céline koki olla ajattelematta, mutta sama mielikuvitus
+tuli aina takaisin, sekoittaen ne kaksi Genevièveä yhdeksi, ja tämä
+kuva ihastutti häntä niin suuresti, että hän piti sitä kauniimpien
+unelmiensa toteutumisena. Mutta samalla se häntä vaivasi, melkein
+hänen tietämättänsä, sillä tuo armas tyttö ei ymmärtänyt, mikä
+hänen sydäntänsä kalvoi, koska hän ei hetkeäkään ollut ajatellut
+mahdolliseksi, että Jacques milloinkaan voisi häntä rakastaa.
+
+Hän tiesi hyvin, että toinen häntä rakasti, mutta sitä hän vaan
+jonkinlaisella kauhulla ajatteli; tämä hänen herättämänsä rakkaus
+oli yksi hänen elämänsä murheita. Hän pelkäsi Savignyta, tuota
+lempeäluontoista, voimakasta ja kärsivällistä miestä, joka ei koskaan
+omaa itseänsä ajatellut ja joka mielellään olisi vuodattanut verensä,
+vapahtaaksensa häntä mitään suruja kokemasta. Céline tunsi hyvinkin
+hänen arvonsa, mutta siltä hän ei enempää hänestä pitänyt. Savignyn
+seurassa tuntui tuo rakkaus hänelle rasittavalta, vaikka hän ei
+sanaakaan siitä virkkanut, ja kuta palavampi hän oli, sitä kylmemmäksi
+Célinen sydän häntä kohtaan jäähtyi.
+
+Kesä oli kokonaan kulunut, eikä mitään ollut Savignysta kuulunut.
+Lebeau sitä jo ihmetteli, ja eräänä sunnuntaina hän päivällistä
+syötyänsä alkoi huoliansa haastella.
+
+-- Olen aina peloissani, että joku onnettomuus häntä kohtaa, sanoi hän;
+tuo poika on sitä laatua, että hän käskemättä saattaisi pistää päänsä
+vaikka tiikerin kitaan.
+
+-- Jumala varjelkoon, huusi rouva Gregoire, sitä minä en tahtoisi
+katsoa... Se saattaisi minut vallan kipeäksi Mitähän tuolla miehellä on
+tiikerien kanssa tekemistä?
+
+-- En minä nyt puhu Jardin de Plantesin tiikereistä, vaan semmoisista,
+jotka väijyvät ihmisparkoja, elleivät ne pysy alallansa. Mitä on
+montakin, jotka ovat saaneet paljon kärsiä, kuri eivät ole osanneet
+hillitä kieltänsä. Jos Savigny vaan jonkun aikaa pysyy poissa, niin
+minun aina johtuu mieleeni, että hänellä kai on maksuton asunto
+jossakussa valtion vankilassa... Mutta siitä hän ehkä kuitenkin antaisi
+meille tiedon...
+
+-- Kyllä kai hänellä itselläänkin olisi varoja maksaa huonestansa,
+sanoi rouva Gregoire. Minä puolestani en suuresti pidä tuosta
+Savignystanne, sillä kun hän täällä on, niin hän ei minusta sen enempää
+välitä kuin tuolistakaan, ja kahvikuppinsa hän nielee, ikäänkuin se
+olisi jotakin lääkettä, eikä edes kiitäkään; mutta siltä minä kyllä
+voin uskoa, että hän kykenee itseänsä elättämään.
+
+-- Kykenee!... huusi Lebeau, hän joka voisi tulla rikkaaksi mieheksi,
+jos hän vaan huolisi vähäisen omia asioitansakin hoitaa! Mutta Jumala
+tiesi, muistaako hän edes joka päivä syödäkään. Kaiken työansionsa hän
+antaa muille. Minä olen nähnyt hänen makaavan lattialla oven edessä,
+koska hän oli antanut huoneensa eräälle perheelle, jolla ei ollut muuta
+kotia kuin katu.
+
+-- Onhan se kaunista, sanoi Jacques.
+
+-- Kaiketi se kaunista on, ja se on minun uskoni, että hän saa
+palkkansa toisessa elämässä, koska korkein olento on ihmisiä
+vanhurskaampi; mutta tässä maailmassa eivät hyvät työt aina tuota
+ihmiselle suosiota ja kiitosta. Jos Savigny noin pitkittää, niin hän
+vielä joutuu pahaan pulaan... Ei hallitus näetten semmoista kärsi.
+
+-- Hallitus!... toisti Jacques hämmästyen, ei hän toki siihen
+sekaantune?...
+
+-- Se on aivan selvää, näetten; ell'ette ole niinkuin kaikki muutkin,
+niin te olette epäluulon alainen... teitä pidetään silmällä... Jos
+asian oikein sanoo, niin Savigny on vallankumooja... Hän tahtoisi
+muodostaa maailman oman mielensä mukaiseksi... Ja hänellä on senkin
+seitsemän ehdotusta päässään!... Kyllä hänen aivoissaan painoa on, sen
+takaan. Onpa kummallista ajatella, ettei hän seitsemäntoista vuotiaana
+vielä osannut lukeakaan, ja että hän itse opettamatta on kaikki
+oppinut. Minusta tuo mies on oikea ilmiö.
+
+-- Olen minäkin kerran nähnyt ilmiön, keskeytti rouva Gregoire, ja
+vieläpä semmoisen, jota en ikipäivinäni unohda. Se oli markkinakojussa
+ja, kuulettekos, herra Lebeau, sillä oli kaksi päätä!... Se katsoi
+minua neljällä silmällä, ja voi kuinka minun rupesi pahaa tekemään!...
+Älkää tulkokaan minulle ilmiöistä puhumaan! Eihän Savignykään mikään
+kaunis ole, mutta ainakin hänellä on vaan yksi pää. Jos minun pitäisi
+nähdä hänet kaksipäisenä ja neljäsilmäisenä, niin minun rupeisi
+sydäntäni kääntämään. Tiedättehän, herra Lebeau, kuinka arka minun
+vatsani on. Vähäpätöisinkin asia saattaa sen epäjärjestykseen.
+
+-- Ottakaa tippa konjakkia, rouva Gregoire, siitä te toinnutte.
+
+Ja rouvan kielloista huolimatta, Lebeau otti kaapista pullon ja kaatoi
+siitä lasiin, jonka rouva suuttuneen näköisenä arvokkaasti lykkäsi
+pois, mutta jonka hän kuitenkin hetken kuluttua oli pohjaan ryypännyt.
+
+-- Enhän minä sitä lajia ilmiötä tarkoittanut, alkoi Lebeau jälleen,
+kun rouva Gregoiren vatsa oli saanut vahvistuksensa.
+
+Kuullessaan uudestaan tuon sanan, peitti rouva silmiään kädellänsä,
+ikäänkuin jotakuta hirvittävää kuvaa karkoittaaksensa.
+
+-- Savigny on ilmiö sielun eikä ruumiin puolesta. Jos teidän
+näkemällänne ilmiöllä oli kaksi päätä, niin hänellä sen sijaan
+varmaankin on kahdet aivut.
+
+-- No, herranen aika! Sehän on vielä hullumpaa, huusi tämä
+hentohermoinen nainen, luoden silmäyksen kaappia kohti.
+
+Ihailunsa vallassa kun oli, Lebeau ei tuota katsetta huomannut, hän
+jatkoi puhettaan ja kävi yhä kiihkeämmäksi, kuta kauemmin hän puhui.
+
+-- Hän on eriskummainen ihminen. Päästäksensä tarkoituksensa
+perille, hän antaisi vaikka hakata meidät kaikki palasiksi; mutta
+hän seisahtuisi matkallansa, ottamaan ylös pesästään pudonnutta
+linnunpoikaista.
+
+-- Mitä hän siis tahtoo? kysyi Jacques.
+
+-- Tähän aikaan ei siitä uskalla kovin ääneensä puhua; mutta olemmehan
+tässä ihan ystäviä vaan. Hän tahtoo yhteiskunnallista vallankumousta.
+
+-- Vai niin, vastasi Jacques välinpitämättömästi.
+
+-- Minä puolestani en ainakaan siihen sekaannu. Olen liiaksikin nähnyt
+noita vallankumouksia, jotka eivät milloinkaan ole meikäläisille
+tuottaneet muuta kuin viheliäisyyttä. Mitä te, nuori ystäväni, siitä
+tuumaatte?
+
+-- Minä en rakasta valtiollisia asioita, vastasi Jacques.
+
+-- Siinä teette oikein. Minäkin olen ihan samanlainen. Olen tyytyväinen
+kun minulla on vaan kirjani, nojatuolini ja piippuni... pikku
+Célinestäni puhumattani, joka aina pysyy paikallansa eikä pane mitään
+mullistuksia toimeen.
+
+Ei Jacquesin alakuloinen ja surumielinen katsanto koskaan ennen ollut
+Célineä niin suuresti hämmästyttänyt kuin nyt. Jos hän olisi saanut
+tilaisuutta, niin hän olisi epäluulonsa hänelle ilmoittanut; mutta
+he eivät milloinkaan olleet kahden kesken. Tänä päivänä Jacques meni
+aikaisin pois, eikä hän ollut monta sanaa virkkanut.
+
+Eräänä sunnuntaina, kun Céline jälkeen puolenpäivän oli yksinänsä,
+astui Geneviève sisään. Céline luuli näkevänsä näyn, niin paljon
+kauniimpi hän oli tuota hänen muistoonsa kätkettyä kuvaa.
+
+-- Kuinka laiha ja kalpea te olette!... sanoi Geneviève, käyden hänen
+viereensä istumaan. Oletteko sairastunut?
+
+-- Ja kun Céline kielsi, hän jatkoi:
+
+-- Mutta te olette viettänyt kesäänne tässä vähäisessä, raitista ilmaa
+puuttuvassa huoneessanne...
+
+-- Onhan täällä raitista ilmaa kyllä... Näettekös, vastapäätä tätä
+huonetta ei ole yhtään rakennuksia.
+
+-- Minä vihaan itseäni, kun ajattelen, että olen viettänyt koko tämän
+ajan maalla, hengittäen keuhkoihini metsien raitista ilmaa. Ettekö
+tekin minua vihaa?
+
+Céline, joka luuli hänen pilaa puhuvan, ei vastannut. Hän nauroi... hän
+tunsi itsensä muka niin onnelliseksi!
+
+Geneviève jatkoi:
+
+-- Oletteko minua ajatellut?
+
+-- Joka päivä ja melkein kaiket päivät... ainakin kun olen yksinäni
+ollut.
+
+-- Tuo on liikaa, sanoi Geneviève, nauraen vuoroansa. Mutta olen
+minäkin teitä muistanut. Olisin kirjoittanut ja teille kukkasia
+lähettänyt; mutta, minä olin unhottanut tämän talon numeron. Minä
+tunnen niin hyvin tämän paikan, että osaisin tänne vaikka silmät
+ummessa, mutta kirjeen on peräti toista.
+
+-- Metsässä oli kai hyvin kaunista? kysyi Céline hiljaa ja sulki
+puoleksi silmiään, ikäänkuin pidättääksensä sitä kuvaa, jonka tuo ainoa
+sana oli loihtinut hänen sieluunsa.
+
+-- Olihan siellä kaunista, vielä kauniimpaa kuin edellisinä vuosina;
+mutta en minä ollut yhtä onnellinen siellä.
+
+-- Miksi ette?
+
+-- Pienenä tyttönä ei ajattele mitään. Nyt en enää ole pieni tyttö, ja
+minun mieleeni johtui kaikenlaisia ajatuksia, jotka minua vaivasivat.
+
+Hänen puhuessaan aukeni ovi, ja Savigny, pettyneenä toivossaan, kun ei
+tavannut Célineä yksinänsä, seisahtui kynnykselle. Hän oli kohdannut
+Lebeaun, joka oli sanonut, ettei kukaan, paitsi Célineä, ollut kotona.
+
+Se teki asian vielä pahemmaksi, että hän tapasi Célinen tuommoisessa
+seurassa.
+
+Hänet tunteissansa Céline kävi kalpeaksi ja tervehti häntä kainosti.
+
+Mitään sanomatta Savigny kävi istumaan niin kauas tytöstä, kuin huoneen
+ahtaus salli. Geneviève huomasi aivan hyvin, ettei hänen täällä olonsa
+ollut äskentulleelle mieleen ja alkoi nousta, mutta rukoilevaisella
+katseella pyysi Céline häntä jäämään. Sitä paitsi hän ei tietänyt missä
+tapaisi Felicien, jonka vasta määrä-tunnilla piti tulla ovelle häntä
+odottamaan. Rouva de Préal oli hyväksynyt tuon aatteen, että Geneviève
+silloin tällöin kävisi nuorta kukkaisten-tekijää tervehtimässä,
+armeliaisuutta muka harjoittaakseen.
+
+Hän piti semmoista tapaa tyttärellensä soveliaana, se, näet, oli
+yksi kohta siinä kasvatusjärjestelmässä, jota hän oli ottanut
+noudattaaksensa, vaikka Geneviève tässä suhteessa oli hiukan
+perinpohjaisempi, kuin hänen ijällensä olisi sopinut.
+
+Maalla ollessaan Geneviève kävi joskus talonpoikaisasunnoissa, jossa
+häntä kohdeltiin kuin linnan vallasneitiä ainakin. Täällä oli peräti
+toista: tämä siniseen liiviin puettu mies, suurine saappaineen oli
+mitään käskyä odottamatta käynyt häntä vastapäätä istumaan, ja katseli
+häntä kuin vihollistaan.
+
+Hänestä tuntui, kuin olisi jokin pahansuopa tunne häntä painanut;
+se hänen mieltänsä hämmensi. Mutta tarkoin harkiten olikin miehellä
+epäilemättä suurempi oikeus täällä olemaan, kuin Genevièvellä itsellään.
+
+-- Oletteko isää nähnyt? kysyi Céline.
+
+-- Olen, hän tuli vastaani ja sanoi, että te olisitte yksinänne kotona.
+
+Ehdottomasti Geneviève taas liikahti, mutta
+
+Céline kuiskasi:
+
+-- Jääkää vaan!
+
+-- Olette ollut kauan poissa tällä kertaa, hän jälleen alkoi.
+
+-- Minulla on tuolla pohjoisessa päin ollut paljon työtä.
+
+-- Sanottiin, ettei siellä olekaan työtä, huusi Geneviève, jolle tämä
+sanoma oli suuresti mieleen.
+
+-- Työtä voipi olla monenlaista, Savigny jäykästi vastasi. Rahan
+ansiota ei siellä ole enempää kuin muuallakaan.
+
+-- Sittehän he ovat kovin onnettomia?... sanoi Geneviève, joka oli
+liian liikutettu, muistaakseen hämmästyä.
+
+-- He kuolevat nälkään, vastasi Savigny yhtä jäykästi kuin ennenkin. En
+tiedä, sanotaanko sitä onnettomuudeksi.
+
+Ihan kalpeana Céline löi käsiänsä yhteen. Geneviève mumisi: Voi, hyvä
+Jumala!... Tämä oli huuto hänen sydämensä pohjasta, se oli syvä ja
+haikea sääliväisyyden huuto; mutta Savigny näki hänessä vaan hienon
+neidin, jonka komeus oli pilkkaa tuolle viheliäisyydelle, hänestä tyttö
+ei ollut muuta kuin kiusallinen vieras, joka esti häntä kahden kesken
+Célinen kanssa olemasta.
+
+Hän vaipui taas äänettömyyteensä, joka jo rupesi käymään tytöille
+vaivaksi, kun samassa portailta rupesi kuulumaan Lebeaun raskaita
+askeleita.
+
+Hän astui sisään ja oli mielissään, kun vielä tapasi Savignyn siellä,
+mutta nähdessään Genevièven, jäivät hänen tulotervehdyksensä sikseensä.
+
+-- Isä, se on neiti Préal, sopersi Céline. Tämä nimi ei tehnyt häntä
+sen viisaammaksi. Hän oli unohtanut, että Geneviève jo ennenkin oli
+täällä käynyt, vaikka Céline silloin oli sitä hänelle kertonut,
+ilmoittamatta kuitenkaan niitä erityiskohtia, joista tämä käynti oli
+saanut arvonsa.
+
+Tervehtien Genevièveä jotensakin kömpelösti, hän itsekseen mietti,
+oliko tämä vieras kentiesi joku kauppatuttu, mutta eihän sunnuntaisin
+mitään osteta... ja sitäpaitsi ei suinkaan tavallinen ostaja olisi
+istunut hänen tyttärensä kanssa noin vierekkäin kuin hyvä ystävä.
+
+Onneksi Lebeau ei ollut sitä lajia miehiä, jotka helposti tyhmistyvät,
+hän rupesi kysymyksillään antamaan Savignylle yltäkyllin vastaamista.
+Mistä hän tuli? Minkä vuoksi hän niin kauan oli ollut poissa Parisista?
+Mitä hän oli tehnyt? Mitä hän oli nähnyt?
+
+Savigny vastasi lyhyesti ja hajamielisesti, katsoen vaan Célineä, joka
+herkeämättä loi silmänsä poispäin.
+
+-- No hyvä ystävä, sanokaa nyt mitä on tapahtunut tänä puolena vuotena,
+jona teitä ei ole näkynyt.
+
+-- Ei minulla ole muuta kerrottavaa, kuin mitä jo tiedätte.
+
+-- Tuolla maaseudulla ei liene kovin hauskaa, alkoi Lebeau jälleen,
+antamatta itseänsä hämmentää. Teillä ei näy olevan juuri ylen paljon
+lihaa luillanne, poikaparka. Näyttääpä siltä, että puoleen vuoteen
+olette syönyt enemmän kuivaa leipää kuin voita. Huononko ruoan tähden
+te noin olette laihtunut?
+
+Savigny vaan hymyili. Hänen päähän painuneissa silmissänsä hehkui
+synkkä leimu, joka tarpeeksi selitti syyn hänen laihuuteensa.
+
+-- Älkää minua murehtiko, hän vastasi; e ole syytä sitä surkutella,
+jonka ei tarvitse, niinkuin kaleeriorjan, vetää perässänsä jalkaan
+taottua kanunankuulaa. Sitä paitsi pohjoisessakin voipi elää kyllä
+hyvin; sen saatatte huomata seuraavasta pienestä jutusta, joka ehkä
+huvittaa näitä nuoria neitosia.
+
+Näin puhuen hän katsoi Genevièveä; hänen äänessään kuului pidätettyä
+ivaa, ja suunsa hymyili katkerasti.
+
+-- Suuren joutoajan edellä, minä jonkun aikaa tein työtä eräässä
+tehtaassa, jonka omistajan sanottiin kymmenessä vuodessa voittaneen
+useampia miljoonia. Ainoastaan harvoin saatiin häntä nähdä, ja
+silloinkin vaan, kun joku etevä vieras tuli tehdasta katsomaan. Asetus
+kielsi jokaista työntekijää, oli hän sitten mies, vaimo tahi lapsi,
+menemästä ulos tehtaasta päivällistä syömään. Sentähden jokainen
+taskussaan taikka pussissa toi evästä muassaan, jota sitten syötiin
+joukottain pihalla, muurin varjossa taikka jossakussa vajassa Syömistä
+varten meillä oli puolen tunnin lepoaika, jona saatiin vapaasti
+haastella. Tapahtui useinkin, että vieraat sattuivat juuri silloin
+tulemaan, ja jos ne olivat ylhäisiä, niin patruna itse tuli heille
+tehdasta näyttämään.
+
+-- Eräänä päivänä hän tuli muutamain herrain sekä silkkiin ja
+samettiin vaatetetun naisen seurassa, jota hän käsivarresta talutti.
+He seisahtuivat hetkeksi meidän eteemme ja katselivat kuinka me
+söimme, ikäänkuin häkissä olevia petoja katsellaan. Patruna kuiskasi
+jotain, jota emme voineet kuulla; toiset nauroivat. He olivat itse
+saaneet hyvän kasvatuksen ja epäilemättä he pilkkasivat meidän raakoja
+tapojamme. Nuori neiti nauroi toisia vielä enemmän, ja hänen heleä
+äänensä kuului vielä etäämmälle.
+
+-- Onko mahdollista, hän äkkiä huusi, syövätkö nuokin ihmiset lihaa?
+
+-- Me emme kuulleet patrunan vastausta, mutta me näimme, kuinka hän
+kohotti olkapäitään ja katsoi meihin karsaasti; sitte he menivät.
+
+Viimeinen joukossa, joka kai oli ystävällinen mies, huusi meille:
+
+-- Toivotan teille hyvää ruokakalua, hyvät ystävät!...
+
+Nämä komeat herrat, jotka kellonvitjojaan hypistellen, nenälasien läpi
+meitä syödessämme katselivat, vaihtelivat mennessään, siitä panen
+pääni pantiksi, viisaita mietteitä säästäväisyyden tarpeellisuudesta
+sekä työmiesten puuttuvasta toimellisuudesta ja siisteydestä. Olenpa
+vieläkin heitä kuulevinani. Hetken päästä palasivat samaa tietä, mutta
+tällä kertaa meihin katsomatta. Lähellä porttia istui eräs leskivaimo,
+joka teki työtä tehtaassa, ja hänelle tuotiin aina päivällistuntina
+kapalolapsensa imetettäväksi. Hänen ääreensä he seisahtuivat ja
+antoivat hänelle kaikkein nähden almuja. Hän kävi tulipunaiseksi,
+sillä hän ei ollut koskaan kerjännyt, mutta ei tohtinut olla niitä
+vastaanottamatta. Armeliaisuuttaan näin osoitettuansa, he menivät
+lihavia lohiansa ja rasvaisia maksa-piirakoitansa ahmustelemaan.
+
+Céline loi häneen katseen, joka hämmästytti häntä, ja jonka hän näkyi
+oikein ymmärtävän, sillä hän ikäänkuin häpesi, että oli tullut n oin
+rivosti puhuneeksi, ja jatkoi taas:
+
+-- Se onkin yhtä kaikki... ei se asiaan kuulu; mutta tiedättekö,
+mitä leski teki?... Hän pani rahat, jotka oli saanut, yhteiseen
+apurahastoon, ja kun hänelle sanottiin: "Teidän täytyy yksinänne kolmea
+lasta elättää... eihän tuo pieni raha olisi teille liikaa," niin hän
+vastasi: "Niin kauan kuin minulla on kädet, joilla voin tehdä työtä, en
+ota vastaan muuta, kuin mitä itse ansaitsen. Jos tulen sairaaksi, niin
+onhan minulla, samoinkuin muillakin, hyötyä tuosta rahasta."
+
+-- Se oli kelpo nainen! huusi Geneviève.
+
+-- Ei muilla ole oikeutta tahrata niiden käsiä, jotka itse tahtovat
+pitää ne puhtaana, Savigny jatkoi.
+
+Ja nähdessänsä, että Geneviève levottomasti häntä katsoi, hän tuimasti
+lisäsi:
+
+-- Jos te tasaatte minulle viimeisen leipäpalanne, niin te teette minut
+paremmaksi... Mutta jos heitätte minulle hiukan ylellisyydestänne, niin
+teette minusta kurjan olennon, ja semmoisen on oikeus vihata.
+
+-- Ei koskaan saa vihata, sanoi Céline.
+
+Geneviève oli niin mieltynyt kertomukseen, että kertojan iva jäi
+häneltä huomaamatta; eikä hän aavistanut, että tämä, kuvaellessaan tuon
+komean naisen silkki- ja samettipukua, oli hänen pukuansa tarkoittanut.
+Ja kun hän innostuksessaan kiitti tuota köyhää leskeä kelpo naiseksi,
+niin Savignyn korviin ei päässyt hänen äänensä myötätuntoinen väräys.
+
+Célinen sydämessä ei herännyt samaa kaikua. Hän oli vaan hämmentyneenä,
+ja tunsi itsensä onnettomaksi. Tämän miehen läsnäollen hän aina oli
+pahoillansa. Savignyn rohkeat tuumat peljästyttivät hänen arkaa
+luontoansa; hän tiesi hänet hyväksi, uskolliseksi ja jalomieliseksi
+mieheksi, mutta kuitenkin tuo mies herätti hänessä jonkummoista kauhua.
+Hänen äkillinen ja odottamaton tulonsa saattoi tytön aina alakuloiseksi
+ja masentuneeksi. Tänä päivänä hän vielä päälliseksi oli pilannut
+häneltä Genevièven vaikuttaman ilon. Jos Céline ei olisi ollut niin
+lempeäluonteinen, niin hän olisi häntä sentähden vihannut.
+
+Savigny taas, joka huomasi, ettei Céline pitänyt hänestä vähääkään
+väliä, eikä kertaakaan häneen katsonut, ei itsekään huolinut toisen
+nuoren tytön kiihkeästä myötätuntoisuudesta.
+
+-- "Ei koskaan saa vihata", oli Céline sanonut. Eikö hän tietänyt, että
+väkevä rakkaus voi muuttua vihaksi?... Mutta ei tyttö hänestä mitään
+tietänyt, ei hän mitään aavistanut, hän ei tahtonut mitään ymmärtää.
+
+Savigny nousi verkalleen, lähteäksensä pois.
+
+-- Tulkaa pian takaisin, Savigny-ystävä. Minä en voi olla teitä
+murehtimatta muulloin, kuin nähdessäni teidät vapaana ja tervennä
+silmäini edessä. Täällä te aina olette tervetullut. Totta puhuakseni,
+rouva Gregoire hiukan pelkää teitä, mutta Céline ja minä, me teitä
+rakastamme.
+
+Savigny ei vastannut, vaan meni tiehensä.
+
+Kun hänen askeleitansa ei enää portailta kuulunut, nousi Genevièvekin,
+koska tiesi Felicien jo olevan portilla odottamassa.
+
+-- Ei suinkaan! ei nyt vielä!... huusi Céline, joka jälleen tointui.
+
+Ja aivan hiljaa hän lisäsi:
+
+-- Minkätähden hän tuli?...
+
+-- En minä sitä paheksu, vastasi Geneviève, minulla on siitä pitkiksi
+ajoiksi ajattelemista. Minä tahtoisin vieläkin häntä tavata, kun toiste
+tulen käymään.
+
+Kadulla hän vielä näki hänen. Hän astui vitkalleen, pää kumarruksissa,
+eikä huomannut että Geneviève kulki hänen ohitsensa.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Rouva de Préal ei ollut kotona, kun abbé Hardouin tuli häntä
+viimeisestä kiittämään.
+
+-- Rouva on poissa, mutta neiti on kotona, vastasi ihan uusi
+kamaripalvelija, joka ei vielä ensinkään ymmärtänyt seuraelämän
+vaatimuksia.
+
+Nuori pappi oli hetken aikaa kahden vaiheella, ja palvelija aikoi jo
+sulkea oven, kun hän antoi hänelle nimikorttinsa, sanoen:
+
+-- Kysykää neiti Préalilta, ottaako hän minua vastaan.
+
+Hän vietiin samaan saliin, jossa hän vähää ennen oli viettänyt
+iltaansa. Päivän näöllä tämä huone oli synkkä, laajoine
+akkunaverhoineen, tummine seinineen, raskaine huonekaluineen ja
+pronssikuvineen. Eikä pesässäkään ollut tulta, joka olisi tehnyt
+huonetta hiukan hauskemmaksi.
+
+Herra Hardouin katseli juuri herra de Préalin muotokuvaa, joka
+kuvastui suureen peiliin, kun ovi aukeni ja Geneviève astui sisään,
+tuoden muassaan nuoruuden, ilon... kaikki oli yht'äkkiä muuttunut.
+Hän lähestyi hiukan ujokkaasti: molemmat kävivät istumaan, eikä abbé
+Hardouinilla ollut parempata puheen aluksi kuin tämä jokapäiväinen
+lause:
+
+-- Ette mennyt ulos äitinne kanssa, vaikka ilma on niin kaunis.
+
+-- En, vastasi Geneviève.
+
+Ja abbé Hardouin'in kummastukseksi, hän lisäsi:
+
+-- Onnekseni en tullut menneeksi, sillä ennen kaikkea muuta maailmassa,
+minä toivoin teitä kohdata.
+
+Abbé Hardouninkin puolestansa oli toivonut häntä nähdäkseen, sillä
+hän ei voinut unhottaa hänen suuria, miettiväisiä silmiänsä, noita
+salamielisiä ja kuitenkin viattomia lapsen silmiä, jotka niin suurella
+luottamuksella kysyväisesti häneen katsoivat.
+
+-- Minulla on niin paljon teiltä kysyttävää, sanoi Geneviève, kun
+abbé Hardouin ei mitään virkkanut; luulisinpa, että te jo olette sen
+arvannutkin.
+
+-- Minä olen valmis teitä kuulemaan, vastasi hän hymyellen, vaikka
+äänensä kuului totiselta.
+
+-- Tuonaan sanoitte sanan, joka on pysynyt minun muistossani, ja jota
+minä, sitä kuitenkaan ymmärtämättä, olen mielessäni miettinyt. Te
+sanoitte: "Me voisimme sen, jos me uskoisimme Jumalaa." Minä kyllä
+tiedän, että semmoisia ihmisiä on olemassa, jotka eivät usko Jumalata
+olevankaan, niin kutsuttuja ateisteja: mutta me, ja ennen kaikkia te...
+
+-- Mitä _te_ uskoksi sanotte?
+
+-- Kun tietää jonkun asian varmaksi... eikö niin?
+
+-- Ei. Uskoa asioita, joita ei voi nähdä, ja joihin ei voi kajota,
+sitä ei sovi tiedoksi mainita, siitä ei voi olla vakuutettu; se ei
+mitään varmuutta ole. Minä saattaisin vaikka joka silmänräpäys epäillä
+Jumalan olemassaoloa ja kuitenkin todellisemmin uskoa häneen kuin nuo
+ihmiset, jotka näyttävät hänen olemustansa todeksi, samalla tavalla,
+kuin he vakuuttavat, että kaksi kertaa kaksi on neljä. Kun elävä olento
+on kysymyksessä, niin mitä hyödyttää tuollainen usko, joka ei vaikuta
+minussa rakkautta eikä elämää ja joka vaan on ymmärryksen kuollutta
+tietoa. Tällä tapaa useimmat meistä, uskovat Jumalaan, ja juuri
+sentähden emme häntä rakasta, emmekä myöskään voi saattaa muita häntä
+rakastamaan. -- Tuntuu vaikealta rakastaa Jumalaa, mutta sitä vastaan
+on aivan helppo rakastaa lähimmäistänsä.
+
+-- Tuntuuko teistä todellakin siltä?
+
+-- Tuntuu. Sydämeni syttyy rakkauteen, kun ajattelen noita onnettomia,
+jotka kärsivät, noita nälkään nääntyväisiä, joista joku päivä sitten
+täällä puhuttiin.
+
+-- Niin, kyllä tuntuu helpolta rakastaa ihmiskuntaa; mutta peräti
+toista on rakastaa yksityisiä ihmisiä.
+
+-- Se on totta, sanoi Geneviève, joka ajatteli rouva de Chabrandia,
+löytyy niitä semmoisiakin, joita ei saata rakastaa. Te sanoitte, että
+me voisimme matkaansaattaa suuria asioita, jos me todellakin uskoisimme
+Jumalaan?...
+
+-- Niin, jos me uskoisimme niinkuin Jesus uskoi...
+
+-- Jesus?... Eihän hänen tarvinnut uskoa, koska hän itse oli Jumala.
+
+-- Ja kuitenkin hän kärsi... hän kiusattiin... hänellä oli
+taistelunsa... hän rukoili... yksinäisyydessä hän rukoili yhteyttä
+Isänsä kanssa... Hän sanoi viimeisellä hetkellänsä: "Tapahtukoon sinun
+tahtosi, eikä minun." -- Hän uskoi kuin ihminen, kuin yksi meistä,
+mutta hän rakasti kuin Jumala, koska itsekkäisyydellä ei ollut mitään
+osaa hänessä. Jos meillä olisi sama usko, niin meillä myös voisi olla
+sama rakkaus.
+
+-- Tuota en milloinkaan ole ajatellut. Se tuntuu niin oudolta... mutta
+minä tunnen, että voisin enemmän häntä rakastaa.
+
+Te olette oikeassa. Voidaksemme häntä rakastaa, hänen pitäisi olla
+meidän kaltaisemme.
+
+-- Etuhuoneesta rupesi liikettä kuulumaan, ovia avattiin ja suljettiin,
+tietysti oli rouva de Préal palannut ja astuisi pian sisään.
+
+Geneviève ymmärsi, että hänellä oli vaan hetki jäljellä.
+
+-- Oi, jospa usein saisin teitä kuulla, niin luulisin voivani monta
+asiaa ymmärtää, jotka nyt ovat minulle epäselviä, ja silloin ehkä
+tulisin paremmaksi. Te tulette toistekin käymään, eikö niin?
+
+Abbé Hardouin ei ennättänyt vastata
+
+-- Olenpa pahoillani, etten ollut kotona, teitä vastaanottamassa,
+sanoi rouva de Préal jäykällä kohteliaisuudella. Keskiviikkoisin minä
+aina olen kotona; toisina päivinä otan vastaan ainoastaan likeisempiä
+ystäviäni. Geneviève, täti Chabrand kysyi sinua; hän on minun
+kamarissani.
+
+Olihan mahdotonta ajaa pois vierasta selvemmällä tavalla.
+
+Hetken päästä ovi sulkeutui abbé Hardouinin jälkeen, ja Geneviève, joka
+mielellään vältti rouva de Chabrandin inhottavaa seuraa, sulkeutui
+omaan huoneesensa, jossa hän itki kiukusta, katumuksesta ja monista
+muista eri tunteista, jotka häntä vaivasivat.
+
+Kauan hän ei kuitenkaan saanut itkeä, ennenkuin jo tultiin häntä
+hakemaan.
+
+Rouva Chabrand katsoi häntä ankarasti ja sanoi:
+
+-- Vai äitisi poissa ollessa sinä vieraita vastaanotat!
+
+-- Minä otin abbé Hardouinin vastaan, täti.
+
+-- Kyllä minä sen tiedän. Mitä sinulla on abbé Hardouinin kanssa
+tekemistä, saanko kivaa kysyä?
+
+Geneviève ei vastannut... Mitäpä hänellä olikaan vastattavaa? Kuitenkin
+hänen sydäntänsä poltti. Mitäkö hänellä oli abbé Hardouinia kanssa
+tekemistä?... Eikö hän juuri ollut ainoa ihminen, jolle hän olisi
+voinut ilmoittaa mitä hänessä liikkui, puhua noista epäselvistä
+ajatuksista, palavista toiveista ynnä tuosta vastenmielisyydestä
+kaikkia niitä mielipiteitä vastaan, joita hän kuuli ympärillänsä
+lausuttavan, ja vieläpä tuosta halustansa, oppia käsittämään elämää
+toiselta kannalta kuin ennen. Nuo muutamat sanat, jotka hän oli papin
+kanssa vaihettanut, olivat kääntäneet hänen ajatuksensa uusille urille,
+vaikka tuo valo vielä tuntui hänelle hämärältä. Joku aika sitten oli
+vanhemmiltansa peritty luonto, kaikesta kasvatuksesta huolimatta,
+ruvennut hänessä heräämään. Hän tunsi itsensä muukalaiseksi tässä
+tutussa piirissä, ja jotain hänessä soti lakkaamatta täällä saamiansa
+käsitteitä vastaan, vaikka hänen omat käsityksensä vielä olivat
+selvyyttä ja vakavuutta vailla; niitä olisi sopinut verrata lähteensä
+lähellä kuohuvaan, uraa etsivään veteen, joka tiellänsä kaikki hävittää.
+
+-- Tämä pappi on saanut täydessä mitassa kehnon kasvatuksen, alkoi
+rouva de Chabrand jälleen tuimalla äänellä; hän ei ensinkään tunne
+seuraelämän tapoja. Eikä se mikään kumma olekaan, sillä ovathan meidän
+pappimme kaikki joko porvaris- tahi talonpoikais-säätyä. Muutama vuosi
+seminarissa ei voi heitä niin tykkänään muuttaa.
+
+-- Ei niitä monta olekaan, jotka oivallisessa käytöksessä vetäisivät
+vertoja meidän rakkaalle abbé Thomasille, sanoi rouva de Préal.
+
+-- Oivallisessa... tuo nyt on liian paljon sanottu; mutta abbé Thomas
+on elänyt ylhäisessä piireissä, joihin hän äitinsä kautta kuuluukin,
+ja sitä paitsi hän pitää itseänsä arvossa, kun sitä vastoin tuosta
+toisesta puhutaan harmittavia asioita. Hänen sanotaan kummallista
+elämää viettävän, hän ei lämmitä huonettansa ja tuskinpa suuresti
+syökään... Se tietysti tekee hänet noin kamalan näköiseksi...
+Hän oleskelee aina seurakuntansa köyhien parissa, valvoen yötkin
+sairaitten tykönä. Minä vaan kysyn: onko tuommoinen, soveliasta?...
+Ikäänkuin noita ihmisiä varten ei olisi sairashuoneita... Ja jos
+alkaa ajatella heidän mökeissänsä vallitsevaa siivottomuutta, niin
+tuskinpa enään tekee mieli ottaa häntä vastaankaan huoneesensa.
+Mikä meitä iljettää ja käy meidän luontoamme vastaan, sitä hän ei
+huomaakaan; onpa vielä tapahtunut, että hän on noiden etukaupungissa
+elostavien ystäviensä tykönä syönytkin. Ymmärtääkö kukaan, mitä hän
+heidän kanssansa seurustelee! Minusta siinä jo on kyllä, kun kadulla
+täytyy heitä tavata. Enhän koskaan ole jalkasin liikkeellä, ettei joku
+roisto tuuppaa minua kyynäspäällänsä, taikka sylje hameelleni, taikka
+puhaltele pahalta haisevaa tupakansavua vasten silmiäni. Tarvitsisipa
+todellakin olla eri kadut rahvasta ja ylhäisiä ihmisiä varten.
+
+-- Rouva de Préalin mielestä tuo nyt taas oli liikaa, mutta
+vapaaherratar de Chabrand ei ollut se ihminen, jota olisi uskaltanut
+vastustaa. Sentähden hänen veljensä tytär oli suostuvinansa hänen
+tuumiinsa ja sanoi vaan:
+
+-- En minä usein huoli häntä kutsua... Sitä paitsi hän ei ensinkään
+ole minun mieleeni, ja abbé Thomas on minulle kertonut, että hänen
+taipumuksensa ovat vaarallista laatua.
+
+-- Se on luonnollista; hänen käytöksestänsäkin sen jo huomaa. Ja se
+on pahinta, että hän vaikuttaa muihinkin. Neiti de Sanvall kertoi
+valittaneensa hänelle kerta hermokipujansa ja raskasmielisyyttänsä,
+mutta siihen hän vaan röyhkeästi oli vastannut: "Pitäkää muista
+ihmisistä huolta. Te löydätte ympärillänne kylliksi onnettomuutta,
+johon voitte kaikki murheenne upottaa." Oliko tuo sopiva vastaus
+semmoiselle henkilölle kuin neiti Sanvall?
+
+-- Se oli raakaa ja erinomaisen sopimatonta puhetta. Kai neiti sitä
+kovasti paheksui?
+
+-- Ei hän muuta ansainnutkaan Mitä hän meni niin huonosti kasvatetulle
+miehelle vaivojansa valittelemaan.
+
+Rouva de Préal, jota tämä pikainen käänne hiukan kummastutti, suostui
+kuitenkin nytkin.
+
+-- Luulen, ettei kenenkään sovi syyttää minua tylyydestä köyhiä
+kohtaan, jatkoi rouva de Chabrand. En minä koskaan mene kerjäläisen
+sivutse, hänelle jotain antamatta, en ainakaan niiden, jotka kirkon
+ovella kättänsä nöyrästi kurottavat; minulla on vakinaisia köyhiä,
+jotka kerran viikossa saavat tulla minun etehiseeni, jossa palvelijani
+jakaa heille almuja. Mutta mitä noihin uhkamielisiin tulee, jotka
+kyynärpäällään meitä tuuppaavat, katsoen meitä silmiin, ikäänkuin
+olisivat meidän vertaisiamme, semmoisista minä pidän itseni erilläni.
+Jokaisen tulee pysyä säädyssään.
+
+-- Se on kentiesi papille vaikeata, muistutti rouva de Préal.
+
+-- Ei papin enemmän kuin muidenkaan tarvitse itseänsä alentaa, koska
+hänen papillinen arvonsa on tehnyt hänet meidän vertaiseksemme. Sitä
+paitsi minä luulisin taitavani tuommoisia asioita paremmin arvostella
+kuin sinä, ystäväni.
+
+Tuolla lauseella oli se ominaisuus, että se aina tukki rouva de Préalin
+suun. Tätinsä läsnäollessa hän ei milloinkaan voinut unhottaa, että hän
+oli syntyisin tuon lumoavan säätypiirin ulkopuolelta, ja pelko, että
+häntä muka pidettäisiin rahvasmaisena, valtasi hänet kokonaan.
+
+Tämän puheen kestäessä oli Geneviève ollut ääneti ja liikahtamatta.
+Mutta yht'äkkiä hän tuolla kiivaudella, jolla hän väliin vastusti
+niitä, jotka luulivat mielensä mukaan muodostaneensa hänen sydämensä ja
+ymmärryksensä, puhkesi puhumaan.
+
+-- Saanpa kiittää, että olette opettaneet minulle kaikki nämä asiat.
+Nyt minä vasta tiedän, minkätähden abbé Hardouin on minussa niin suurta
+myötätuntoisuutta herättänyt.
+
+-- Geneviève... sanoi rouva de Préal ankarasti. Mutta tyttö oli jo
+jättänyt huoneen.
+
+Silloin sanoi rouva de Chabrand sääliväisestä mutta samalla ilkamoiden:
+
+-- Enkö jo kohta tuota sinulle ennustanut? Parempaa sinulla ei ole
+toivomista lapsesta, jonka kadulta löysit... Hänellä on rotunsa,
+taipumukset.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Joulukuussa rouva de Chabrand sairastui sangen tuskalliseen
+jäsentenkolotukseen, ettei hän moneen viikkoon saanut mennä huoneestaan
+ulos. Taikka hän ei erittäin pitänyt lukua sukulaisestaan, rouva de
+Préalista, niin hänelle kuitenkin tuntui mukavalta, kun tämä oli
+saapuvilla, ja hän tahtoi häntä viettämään suurimman osan ajastaan
+hänen luonansa.
+
+Silloin Geneviève pakosta useinkin jäi omiin valtoihinsa, koska
+rouva de Chabrand, joka ei ensinkään hänestä pitänyt, ei milloinkaan
+ollut häntä kysynyt, ja tätä vapautta hän käytti siten, että väliin
+kävi Célineä tervehtimässä. Siellä hän yhden eli pari kertaa tapasi
+Savignyn, ja tämän seura vaikutti häneen yhä voimallisemmin.
+Tuon työmiehen puhetapa, joka oli yksitoikkoista, vitkallista ja
+innostunutta, vaikka puhuja itse näytti tyyneltä ja kylmältä,
+koski häneen enemmän, kuin mitä tulisimmatkaan sanatulvat olisivat
+voineet vaikuttaa. Hän oli tuntikaudet liikahtamatta jaksanut häntä
+kuunnella, kun hän kertoi siitä orjuudesta ja sorrosta, niistä
+vaivoista ja kärsimyksistä, joita hän tehtaissa työtä tehdessään oli
+tullut näkemään. Muutamat elinkeinot ovatkin ikäänkuin kidutusta
+työntekijälle, joka niillä ansaitsee niukan leipänsä. Itse hän oli
+kokenut kaikkia noita vaivoja, mutta sitä hän ei koskaan maininnut.
+Hän, näet, ei katsonut sitä miksikään, mitä itse oli kärsinyt; mutta
+kaikki nuo lukemattomat olennot, joita työn kamala, hirmuinen ja
+kuolettava ratas oli musertanut, painoivat raskaasti hänen sydäntänsä.
+
+Kuullessansa noita kertomuksia, jotka eivät olleet hänen korviansa
+varten puhutut, teki Genevièven sääliväinen sydän kaiken tuon kurjuuden
+omaksensa, hän, joka itse oli kokenut työtä ainoastaan helppona voimien
+ja kykyjen harjoituksena, ja joka ei milloinkaan ollut kärsinyt nälkää,
+vilua eikä myös ylenpalttista kuumuutta.
+
+Hän pysyi liikkumattomana, silmät puhujaan luotuina, joka esitteli
+noita kuvaelmia köyhäin kurjasta elämästä. Näinä hetkinä rupesi hänessä
+liikkumaan outoja tunteita, ikäänkuin koko hänen olentonsa olisi
+samalla sortunut ja laajentunut; tuntuipa niinkuin hänen sydämensä
+olisi säälistä pakahtumaisillaan.
+
+Savigny ei osannut aavistaakaan, mitä palavaa myötätuntoisuutta
+hänen sanansa olivat tuossa naisessa herättäneet; hänen silmissään
+ei Geneviève muuta ollut kuin rikas, komeasti puettu tyttö, vaan
+joka arvattavasti oli sekä itsekäs että pilalle hemmoiteltu... Ei
+hän puhunutkaan hänelle, vaan Célinelle, joka väristen ja kalpeana
+häntä kuunteli. Sillä hänellä oli hellä sydän, mutta hän oli niitä
+ihmisiä, joiden koko rakkaus kiintyy yhteen ainoaan tunteesen, jotka
+voivat antaa henkensä yhden ainoan edestä, vaan ei kaikkien. Savignyn
+läsnäolo, se tuli joka hehkui hänen yksitoikkoisessa ja hiljaisessa
+puheessansa, herätti Célinessä omituista inhoa. Hän hengitti vapaasti
+vasta silloin, kun oli jäänyt Genevièven kanssa kahden kesken, ja vaan
+puolittain hän taisi ymmärtää tämän liikutusta ja innostusta.
+
+Célinellä oli oma surunsa, jota hän ei kenellekään ilmoittanut ja joka
+kokonaan täytti hänen mielensä: Jacques ei enään tullut. Sunnuntaipäivä
+kului toisensa perästä, eikä hänen askeleitansa ruvennut portailta
+kuulumaan, ja pitkällisestä valvomisesta oli tyttöparka käynyt ihan
+kalpeaksi ja kuumeiseksi. Näinä synkkinä talvipäivinä hänelle ei olisi
+ainoatakaan ilonsädettä loistanut, ellei Geneviève tuon tuostakin olisi
+käynyt häntä katsomassa. Ollaksensa onnellinen, Céline-parka ei koskaan
+ollut paljoa vaatinut; mutta mistä hän nyt eläisi, kun hänen osansa
+ilosta häneltä riistettiin?
+
+Hänen isänsä ei huomannut mitään... Hänen silmissään Céline vaan oli
+sairas lapsi, joka, samoin kuin kukkaisetkin, ei elääksensä muuta
+tarvinnut kuin pisaran vettä ja hiukan auringonvaloa. Hänen mieleensä
+ei olisi koskaan johtunut, että tytöllä voisi olla toisenlaista
+janoakin. Rouva Gregoire toki huomasi hänessä jonkun muutoksen, hän
+näki, että hän oli alakuloinen, että hänen poskensa olivat vaalenneet
+ja silmät unettomuudesta päähän painuneet. Tavallaan hän kuitenkin
+käsitti asian väärin, koki häntä lempeästi torua, ja esitteli hänelle
+itsensä esimerkiksi...
+
+-- No, koetapas hiukan mieltäsi rohkaista! Rohkeutta täällä kurjassa
+elämässä tarvitaan. Katso minua, mimmoinen minä olen... Tulenko minä
+keltaiseksi kuin sitrana, taikka laihaksi kuin viisikymmentä sou'ta
+maksava kananpoika! Enkä siltä ole onnellisempi; mutta minä täytän
+velvollisuuteni, ja siitä se juuri riippuukin... Ainakin minulla on
+se ilo, ettei yhdelläkään ihmisellä eikä edes Jumalallakaan ole syytä
+minua nuhdella.
+
+Céline, antoi hänen puhua. Hän vaan mietiskeli, mietiskeli kaiket
+päivät työtä tehdessään ja kaiket yöt pienellä vuoteellaan, jossa
+hän ei mitään lepoa löytänyt. Hän näki alinomaa edessänsä Jacquesin
+synkät kasvot, hänen toivottoman katseensa. Hän sanoi itsellensä, että
+hän yhdellä ainoalla sanalla olisi saattanut hänen silmiänsä ilosta
+säteilemään, mutta tuo sana oli jäänyt häneltä sanomatta, ja nyt ei
+Jacques enää tullutkaan.
+
+-- Miksi ei Marceau-ystävänne enää tule? kysyi rouva Gregoire eräänä
+päivänä Lebeaulta, Savignyn kuullen, joka oli ihan ääneti, niinkuin
+hänen tapansa oli, kun tämä kaikkien hyvien avujen esikuva oli
+saapuvilla. Lieneekö hän ruvennut hurjasti elämään?
+
+-- Jacques on vakaamielinen poika; ei hän ole kuin muut nuoret. Hänellä
+on nyt oma huoneensa, ja hän rientää aina kotiin lukemaan. Veljensä
+ovat hänestä eronneet. Toinen on sotaväessä, ja toinen on muuttanut
+muualle asumaan... Hänellä on nyt siis suurempi vapaus kuin ennen...
+Hän ostelee itsellensä kirjoja... Semmoinen häntä miellyttää.
+
+-- Entä hänen sisarensa? kysyi Céline.
+
+-- Se on myös hänet jättänyt.
+
+-- Hänen sisarensako?
+
+-- Mikä hänestä on tullut?
+
+-- Se mikä nuoresta tytöstä tulee, jolla ei ole äitiä, ja joka ei muuta
+ajattele kuin vaatteitansa ja huvituksiansa. Jacques on siitä niin
+masennuksissa, ettei hän koskaan siitä mainitsekaan. Kuitenkin se poika
+on tehnyt velvollisuutensa; mutta huonon palkinnon hän siitä on saanut.
+Siitä asti kun hän lakkasi käymästä työssä samassa paikassa kuin minä,
+me vaan harvoin tapaamme toisiamme. Mutta yhä edelleen me ollaan hyviä
+ystäviä, vaikka hän kyllä tietää, että minä moitin häntä, koska hän
+muka ei ole kylliksi seuramielinen, vaan elää yksinänsä sopessaan.
+Kyllä minäkin kirjoja rakastan; mutta ei ole järkevää niihin noin
+kiintyä.
+
+-- Onpa vahinko, ettei hänestä voi tulla kirjaston hoitajaa, sanoi
+Savigny tuolla pilkallisella tavalla, jota hän Jacquesista puhuessaan
+aina käytti. Sehän sopiva ammatti laiskureille ja itsekkäille.
+
+-- Jacques ei ole laiska eikä myöskään itsekäs, vastasi Lebeau. Se
+on muistettava, että hän jo sillä ijällä elätti omaisiansa, jolloin
+muut vaan huvituksia ajattelevat. Onpa oikein, että hän nyt tavallaan
+hiukan virvoitteleekin... Mutta siitäpä hänen ei tarvitsisi ystäviänsä
+unhottaa... Minä en ymmärrä, mikä tuota poikaa vaivaa, kun hän on niin
+murheellinen. Jos hän ei aina olisi semmoinen ollut, niin sanoisin,
+että sisaren kiittämättömyys painaa häntä, hän kun uhrasi nuoruutensa
+ajan heille; mutta siinä ei syy ole.
+
+-- Hän on totta tosiaankin umpimielinen kuin vankihuoneen ovi, sanoi
+rouva Gregoire; puolessa päivässä ei voisi saada kolmeakaan sanaa
+häneltä ongituksi.
+
+Céline hymyili. Hän tiesi, että rouva Gregoiren läsnäolo, hänen
+puheliaisuutensa ja ylöllinen arkuutensa saattoivat muitakin, paitsi
+Jacquesia, harvasanaiseksi. Céline oli itsekin ollut pahoillansa
+Jacquesin alinomaisesta vaitiolosta, mutta hän ymmärsi sen aivan hyvin,
+hän joka tuskin itsekään sen enempää puhui.
+
+Oltuansa kauan aikaa kahden vaiheella, satoja kertoja itsekseen
+sanottuansa, ettei hän sitä tee, hän kuitenkin vihdoin päätti ilmoittaa
+Jacquesille epäilyksensä Genevièven suhteen. Jos hän olisi erehtynyt,
+niin Jacques kentiesi suuttuisi häneen tästä julmasta erehdyksestä,
+mutta jos hän olisi oikein arvannut... Ja oliko hänellä edes oikeus
+salata sitä häneltä? Hän ymmärsi vallan hyvin, että jos tämä Geneviève
+oli Jacquesin pikku kasvatti-tyttö, niin se ehkä tuottaisi hänelle
+haikeampaa surua kuin tuo epäselvä ja synkkä ikävä, jolla nyt häntä
+kaipasi. Mutta kaikkikin olisi parempaa kuin tuo toivottomuuden tila,
+jossa hän vietti elämäänsä, ja jota tuskin taisi elämäksi kutsuakaan.
+Ja levollisempana Céline odotti hänen tuloansa. Eihän Jacques toki
+aivan tykkänään voisi heitä hyljätä, hän joka vuosikausia ikäänkuin
+ystävä oli käynyt heitä tervehtimässä ja jolla oli määrätty sija heidän
+lietensä ääressä.
+
+Eräänä sunnuntaina kun Céline taas oli yksin kotona, astui Jacques
+sisään, ja käytyänsä vastapäätä häntä istumaan ja lausuttuansa muutamia
+sanoja, hän alkoi hänen kukkasiansa solmia. Célinen rohkeus lannistui,
+kun hetki nyt oli käsissä, jona hän oli päättänyt puhua, ja hänen
+äänensä vapisi.
+
+Jacques katsoi häntä, ja näki, kuinka hän oli muuttunut, siitä kun
+hän viimeksi täällä kävi; se liikutti häntä, ja ensimäisen kerran hän
+huomasi noiden lempeäin kasvojen ihanuuden.
+
+-- Oletteko kipeä? hän kysyi äänellä, joka kokonaan hämmensi tyttöparan
+sydämen ja hetkeksi uudelleen palautti jo voitetun epäilyksen. Mutta
+hänen täytyi puhua, hänen tuli puhua...
+
+Ja vastaamatta kysymykseen, joka eli ensimäinen laatuansa Jacquesin
+suusta, hän koki saada ääntänsä selkeäksi ja alkoi:
+
+-- Minun tekisi mieleni ilmoittaa teille yhtä asiaa... Erästä ajatusta,
+joka lakkaamatta tulee takaisin... Mutta ehkä se onkin hulluutta.
+
+-- Jacques loi yhä silmänsä häneen, mutta myötätuntoisuuden säde oli
+niistä kadonnut, ja hänen katseensa oli jälleen yhtä välinpitämätöntä
+kuin ennenkin.
+
+-- Minä luulen... minä olen väliin ajatellut, että neiti de Préal on
+sama...
+
+Hän vaikeni, odottaen, että Jacques jo ymmärtäisi, vaan tämä ei mitään
+virkkanut. Céline alkoi jälleen:
+
+-- Kentiesi, koska hänen nimensä on Geneviève, että hän on sama... että
+hän on teidän pikku Genevièvenne...
+
+Jacques säpsähti, ja hänen silmiinsä syttyi tuli, jonka valo hetkeksi
+kirkastutti hänen kasvojansa: mutta se katosi pian, jättäen ne
+entistään vielä synkemmiksi.
+
+-- Minkävuoksi se olisi hän? mistä tulitte sitä ajatelleeksi?
+
+-- En tiedä... Minä olen koettanut olla sitä ajattelematta, mutta tuo
+ajatus seuraa minua, enkä minä saa sitä karkoitetuksi.
+
+Jacques mietti hetken aikaa.
+
+-- Jos ei teillä ole sen varmempaa syytä luuloonne, niin mitä hyvää
+siitä on, että sen minulle ilmoititte? Ja jos se totta olisikin, niin
+minä siitä tulisin entistäni vielä onnettomammaksi, sillä hänen ja
+minun välilläni on suuri juopa.
+
+Ja hän nousi ikäänkuin jotakuta tuskallista ajatusta karkoittaakseen.
+
+Céline luuli hänen olevan suutuksissaan hänelle ja pelkäsi, että hän
+aikoi mennä; hän katsoi häneen rukoilevaisesti.
+
+-- En luullut, että se tekisi teille niin pahaa. Arvelin
+velvollisuudekseni sen teille ilmoittaa. Ja ehkä se kuitenkin on
+totta!...
+
+-- Jos se olisi totta, niin tuhat kertaa parempi olisi, ettei hän
+milloinkaan saisi sitä tietää... Arvattava kuitenkin on, että hän on
+kaikki unhottanut... hän oli silloin vielä niin vähäinen!... Ehkä häntä
+hävettäisikin, että on rakastanut minua, että hänen pienet rusohuulensa
+ovat suudelleet näin halpasäätyistä miestä... ja se musertaisi minun
+sydämeni, se riistäisi minulta ainoan onneni, muiston siitä ajasta,
+jolloin tein työtä hänen hyväksensä. Vieläpä se pilaisi minulta hänen
+äitinsäkin muiston. Nuo muistot ovat ainoat, mitä minulla elämässäni on
+ihanaa ja suloista... Ainakin ne minun tarvitsisi saada pitää.
+
+-- Oi, kuinka hän rakasti tuota tyttöä! Céline kallisti päätään ja
+hänen sydämensä tuntui niin raskaalta.
+
+Jacques jatkoi jälleen:
+
+Yhteen aikaan minulla oli yksi ainoa ajatus vaan: löytää Geneviève,
+nähdä häntä... ei suinkaan siirtääkseni häntä hänen onnellisesta
+elämästänsä takaisin meidän kurjiin oloihimme, vaan saadakseni häntä
+vielä nähdä, ilahuttaakseni silmiäni hänen kauneudellansa, hänen
+tietämättänsä että olin saapuvilla, lähellä, varjossa, seuraten kaukaa
+hänen valoisaa uraansa. Vaan nyt jo paremmin ymmärrän. Se olisi meille
+molemmillekin onnettomuudeksi. Parempi, ettei hän koskaan saa tietää,
+mitä hän jo on ennättänyt unohtaa. Minä puolestani koen myös unohtaa ja
+ai'on tyytyä elämääni semmoisena, kuin se on.
+
+Hän vaipui jälleen istumaan niin väsyneen ja toivottoman näköisenä,
+että se musersi Célinen sydämen. Tämä tuskin uskalsi enää puhuakaan,
+pelosta, että sattuisi lausumaan sanasen liikaa. Kuitenkin hän mumisi:
+
+-- Te olette niin yksinänne!... Teillä ei ole ketään, joka teitä
+rakastaisi!...
+
+-- Sille en mitään voi... Lapset ovat jättäneet minut. Eivätkä nuo
+minua rakastaneetkaan. Oikeastaan olenkin aina vaan ollut yksinäni.
+Elämälle tulee kuitenkin vihdoin loppu. Olkoon siitä Jumalalle kiitos!
+
+-- Elämä voi kuitenkin olla onnellista meikäläisillekin.
+
+Céline rohkeni lausua noita sanoja, ajatellen että hänen viallisuutensa
+muka oikeuttaisi hänen sisaren tavalla puhumaan. Tällä hetkellä hän ei
+enää itseänsä ajatellut, hän ei katsonut itseänsä miksikään; hän näki
+vaan tuon surumielisyyden, jota hänen tulisi lieventää. Hänelle oli
+yhtä kaikki, millä keinoin se tapahtuisi, jos se vaan lieventyisi.
+
+Täydellisesti itsensä näin unhottaen, hän kumartui Jacquesiin ja laski
+kätensä hänen käsivarrellensa.
+
+Jacques katseli tuota hienoa kättä sinisine suonineen, joka tuskin oli
+muuhun koskenut kuin kukkasiin, ja jota hän välinpitämättömyydessään
+tähän saakka ei ollut huomannutkaan. Tuo heikko käsi liikutti hänen
+sydäntänsä; hän ei voinut kääntää silmiänsä siitä.
+
+Céline tuli hämillensä ja veti sen pois.
+
+-- Ei, Jacques vihdoin virkkoi, työmiehen elämä ei voi olla
+onnellista, ei suinkaan, jos hän ei muutu raa'aksi kuin eläin. Minä
+olen useinkin sitä miettinyt: meiltä puuttuu ylen monta tarpeellista
+asiaa, voidaksemme olla onnellisia. Te puhutte minulle rakkaudesta,
+ystävyydestä. No niin! jos otaksummekin, että meiltä ei puutu rakkautta
+eikä leipää, niin siinä ei ole kyllä: ollaksensa onnellinen, tarvitsee
+ihminen muutakin... Näettekös, meikäläisten elämässä on kaikki niin
+rumaa, niin niukkaa, niin ilkeää!... Meidän asuntomme, meidän mustat
+ja pahalta lemahtavat portaamme, kadut, joiden varrella asumme,
+vaatteemme, kaikki minua inhottaa!... Entä nuo likaiset kauppapuodit,
+joista ostamme tavaramme ja pöydät viina-anniskeluissa, joihin nojaamme
+kyynäspäitämme... Tuhat kertaa ennemmin söisin kuivaa leipää jonkun
+puutarhan penkillä, jossa saisin raitista ilmaa hengittää, kuin
+hakkeluspaistia jossakussa hökkelissä, missä kaikki minua iljettää.
+En minä vielä ole saanut itseäni semmoisiin tottumaan. Minua iljettää
+itseäni, kun kuulun noiden hyljättyjen joukkoon. Näin puhuessansa hän
+oli niin kaunis, hänen tummankiharaiset hiuksensa, hänen henkevät
+sekä hienot kasvonsa, hänen suuret, synkeät silmänsä, jotka nyt
+kuumeentapaisesti hehkuivat, tuo kaikki oli niin viehättävää, että
+jokainen muu kuulija olisi hymyillyt, verratessaan häntä itseään hänen
+sanoihinsa. Mutta Célineä ei naurattanut; hän oli nyt vihdoin keksinyt
+syyn tuohon haikeaan suruun, jota hän tähän saakka oli aprikoinut,
+voimatta sitä ymmärtää. Koska Genevièven katoaminen oli tehnyt niin
+syvän jäljen hänen elämäänsä, niin se tuli siitä, ettei hän hänessä
+rakastanut ainoastaan lasta, johon sydämensä oli kiintynyt, vaan
+kauneuden sädettä, jota ei mikään sittemmin ollut hänelle palauttanut.
+
+Paremmin kuin moni muu, Céline taisi ymmärtää tuota kärsimystä,
+sillä häntäkin vaivasi sama sopusoinnun jano, joka löytää niin vähän
+tyydytystä ison kaupungin köyhäin kurjissa oloissa; mutta hän oli sen
+sammuttanut, taikka ainakin koki sitä sammuttaa, katselemalla kauniita
+kukkiansa, jotka alati hänen edessänsä hymyilivät, taikka taivasta,
+jolla pilvet toisiaan ajelivat ja luonnon ihanuutta nauttimalla. Sen
+lisäksi hänen ei tarvinnut ympärillänsä nähdä mitään rumaa, joka
+olisi hänen kauneuden-tuntoansa loukannut, eikä auringonsäteet,
+jotka kirkkaina akkunasta heloittivat, tavanneet mitään, jonka olisi
+tarvinnut karttaa heidän valoansa, sillä rouva Gregoire piti tarkkaa
+järjestystä, vaivoistansa huolimatta.
+
+Céline katseli Jacquesia, yhä enemmän unhottaen itseänsä ja hänen
+onnettomuuttansa säälien. Mitä hän ei olisikaan antanut, jos
+Jacquesilla olisi ollut toivoa saada vast'edes itselleen pieni
+paratiisi, missä hänellä olisi tilaisuutta tyydyttää mielihalujansa,
+ja jossa hänen silmänsä saisivat kauniita esineitä, etenkin kukkasia,
+katsella. Sillä kukkaset olivat Célinen mielestä elämän suloutena. Eikä
+Céline sitä kysynyt, kuka hänelle tuon paratiisin loisi, kun se vaan
+hänellä olisi... ettei hänen enää tarvitsisi kärsiä tuota epäsointua,
+joka vallitsi vastenmielisten olojen ja hänen luontonsa välillä.
+
+Mutta äkkiä johtui jalompi ajatus Célinen mieleen, ajatus, joka murheen
+hetkinä, kun hän oli ottanut pakonsa siihen, oli lohduttanut hänen
+sieluansa.
+
+-- Väliin olen ajatellut, hän alkoi äänellä, joka kuului suloiselta
+ja lempeältä kuin vieno tuulahdus, minä olen ajatellut, että jos ei
+ympärillämme kaikki olekaan niin kaunista, kuin soisimme, niin se on
+siitä syystä, että sen kautta enemmän tulisimme taivasta muistamaan,
+jossa kaikki on niin ihanata.
+
+-- Mitäpä me taivaasta tiedämme? Jacques vastasi,
+
+-- Isällä on aina tapana sanoa, jatkoi Céline tuosta keskeytyksestä
+huolimatta, että korkein olento on vanhurskas, ja että ne, jotka tässä
+maailmassa ovat tehneet velvollisuutensa, saavat palkintonsa toisessa
+elämässä. Ja minä uskon, ettei Jumala olekaan niin kaukana meistä,
+kuin tavallisesti luullaan, ja että hän jo tässäkin elämässä antaa
+meidän tuta rakkauttansa. Onpa hetkiä, joina minä tunnen hänen olevan
+aivan lähellä, jolloin hänen läsnäolonsa täyttää pienen huoneeni,
+valaisten ja elvyttäen kaikki ympärilläni. Silloin en ole yksinäni enkä
+murheellisena. Ja katsellessani taivasta tähtineen, minusta useinkin
+tuntuu, ikäänkuin hän olisi ihan lähellä tätä synkkää maailmaa, jossa
+elämme.
+
+Hämmentyneenä Céline vaikeni. Ei hän koskaan ollut kenellekään
+noin puhunut. Eikä hän ollut oikein varma, oliko Jacques häntä
+kuunnellutkaan. Hän ei katsonut Célineä, vaan nojasi otsansa käsiinsä
+ja oltuaan hetken ääneti, hän liikutetulla äänellä sanoi:
+
+-- Oi, jospa minä edes yhden ainoan kerran saisin hänet nähdä!
+
+Lähtiessään hän otti Célineä käteen, jota hän ei koskaan ennen ollut
+tehnyt, sanoen:
+
+-- Kiitoksia.
+
+Céline jäi ajatustensa valtaan, ja hänellä oli suuri halu ruveta
+itkemään. Entistään paremmin hän nyt ymmärsi, ettei hänellä ollut
+suurta sijaa Jacquesin elämässä. Kuitenkin tämä yksinäinen hetki
+Jacquesin seurassa oli hänelle suloinen, ja sitä ajatellessaan hän
+unhotti surunsa, tuon suuren, katkeran surun, ettei Jacques häntä
+rakastanut.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Tämän jälkeen kului pitkä aika, ennenkuin Jacques jälleen tuli Lebeaun
+perhettä katsomaan. Hän oli ikäänkuin kuumeessa; Célinen luulo oli
+muuttanut häneen, eikä hän enää epäillytkään, että Geneviève Olivier
+ja Geneviève de Préal oli sama ihminen. Mutta kumma asia, että kuta
+enemmän hän uskoi, sitä enemmän hän pelkäsi häntä tavata, ja tuo pelko
+piti hänen erillänsä ystävistään.
+
+Väliin hänelle kuitenkin tuli semmoinen rakkauden jano, että päätti
+mennä heitä tervehtimään, mutta kun pukeuduttuaan pyhävaatteisinsa jo
+oli puolimatkalla, niin hän joutui niin suureen tuskaan, ajatellessaan
+mitä voisi tapahtua, että hän kääntyi takaisin ja sulkeutui yksinäiseen
+huoneesensa.
+
+Näin kului monta viikkoa, joina hän ei tavannut Célineä.
+
+Muutamana ehtoona, kun hän, pää kumarruksissa, astui erästä yksinäistä
+katua, jossa hän ei luullut tarvitsevansa Lebeauta kohdata, saavutti
+tämä hänet äkkiarvaamatta. Ei Lebeau nyt tavallisella ystävyydellään
+lyönyt häntä olkapäälle, vaan asettuen hänen eteensä seisomaan ja
+katsoen häntä nuhdellen silmiin, hän sanoi:
+
+-- Jos teillä on jotakin meitä vastaan, niin sanokaa se suoraan;
+se olisi parempi, kuin että noin jurottelette, antamatta siihen
+minkäänlaista selitystä.
+
+-- Mitäpä minulla voisi olla teitä vastaan, vastasi Jacques. Eihän
+minulla siihen syytä ole. Te, joka olette osoittanut minulle pelkkää
+hyvyyttä vaan.
+
+Lebeaun kasvot kirkastuivat.
+
+-- No, minkätähden ette siis enää tule meillä käymään?
+
+Jacques toi sopertaen esiin joitakuita esteitä, jotka eivät mitään
+selittäneet.
+
+-- Siinä olette väärässä, että hylkäätte vanhat ystävänne. Tulkaa nyt
+pian meitä katsomaan, se olisi Célinellekin mieleen, jonka luona niin
+harva käypi, kehoitti Lebeau, joka ei kauan voinut olla suutuksissa.
+
+-- Sunnuntaina minä tulen.
+
+-- Sehän hyvä sanoma. Älkää sitä vaan unohtako... se koskisi meihin
+kipeästi.
+
+Kun Lebeau kertoi tyttärelleen, että hän oli tavannut Jacquesin, niin
+tämä ei vastannut mitään, koska hän pelkäsi, että ääni ilmaisi hänen
+tunteensa. Hän oli käynyt varjoon istumaan, eikä isä nähnyt, kuinka
+häntä vapisutti.
+
+-- Mikä sinun on?... Eikö ole sinulle mieleen, että tuo kelpo poika
+tulee meillä käymään?
+
+-- Onhan se minulle mieleen, isäkulta.
+
+-- Sinä kai olet hänelle suutuksissasi, kun hän ei niin pitkään aikaan
+ole käynyt meillä, mutta hänelle täytyy antaa anteeksi. Ihminen tulee
+noin vauhkoksi, kun elää yksinään. Hänen pitäisi naida, tuon kelpo
+pojan, koska hänellä ei enään ole sisaruksia tykönänsä, joista huolta
+pitäisi. Onpa vahinko, ettei sinusta ole avio-kumppaniksi: minulle
+olisi hänestä tullut niin sopiva vävy.
+
+Aavistamatta että hän kipeästi oli loukannut tytärtänsä, Lebeau pisti
+valkeaa piippuunsa ja rupesi tyvenellä mielellä lukemaan yhden sou'n
+maksavaa sanomalehteä, jonka hän oli tuonut muassaan.
+
+Céline pidätti kyyneleitänsä.
+
+Niin, eihän hänestä ollut avio-kumppaniksi; ei hän ollut niitä, joita
+saattaisi lempiä. Monta kertaa hän oli itselleen tuota vakuuttanut,
+jonka isä nyt niin suorastaan oli hänelle sanonut. -- Se ei ollut
+mikään uusi totuus, mutta kuitenkin se tuotti hänelle julmaa kipua.
+
+Savigny tuli samana ehtoona sanomaan jäähyväisiänsä... Tällä kertaa
+hänen oli matkustaminen keski-Ranskaan, samassa tarkoituksessa kuin
+ennenkin, ja aina yhtä valmiina uhraamaan itseänsä, sekä ruumistansa
+että henkeänsä. Hän huomasi heti, mitä toiset eivät olleet nähneetkään,
+nimittäin että Céline oli hyvin kipeä. Vieläkö hän palatessaan maalta,
+jossa hän ehkä kauankin tulisi viipymään, tapaisi hänet elossa?
+Tavallisuuttansa hän oli käynyt vastapäätä Célineä oven suuhun
+istumaan, jossa hän oli enemmän varjossa, ja josta hän taukoamatta
+tyttöä katseli. Itse hän ei paljon puhunut, vaan jätti sen toimen
+kokonansa Lebeaun suoritettavaksi.
+
+Kun hänen oli aika lähteä, lähestyi Savigny Célineä, tarttui hänen
+kuumaan, laihtuneesen käteensä ja pidettyänsä sitä hetken aikaa omassa
+kädessään, hän erinomaisella hellyydellä laski sen takasin tuolin
+käsinojalle.
+
+-- Jääkää hyvästi, sanoi hän.
+
+-- Tervetultuanne takasin, vastasi Céline.
+
+-- Lebeau saatteli vierasta valkealla ensimäisen kerroksen
+porras-askelmaan saakka. Siellä Savigny seisahtui.
+
+-- Hän on sangen kipeä, hän sanoi.
+
+-- Kuka? kysyi Lebeau.
+
+-- Teidän tyttärenne.
+
+-- Ei suinkaan, ei suinkaan... ei se ole muuta kuin hiukan
+verettömyyttä vaan. Ei se mitään vaarallista ole... Onhan meillä jo
+maaliskuu käsissä... kai kevät taas häntä virkistää.
+
+-- Tässä on henki kysymyksessä. Oletteko kysynyt neuvoa lääkäriltä.
+
+-- Eihän se ole ollut tarpeellista... Meidän ei nyt kannata panna rahaa
+tarpeettomiin maksoihin, kun minä yksin teen työtä. Tilkkanen hyvää
+viiniä tekee hänelle enemmän hyvää kuin lääkärin käynti.
+
+-- Tuossa, ottakaa nämä häntä varten, sanoi Savigny, pistäen hänen
+kouraansa kaksi kultarahaa. Kysykää neuvoa lääkäriltä, mutta hänen
+pitää oleman parhaimpia, mitä löytyy, esimerkiksi joku kuuluisa
+sairashuonen lääkäri. Mutta ennen kaikkea, tyttärenne älköön saako
+tietää, että nämä rahat tulevat minulta. Kuuletteko? Minä kiellän teitä
+sitä hänelle sanomasta.
+
+-- Hänen äänensä kuului miltei jäykältä, kun hän näin puhui.
+
+Hämmästyksissään oli Lebeau jäänyt liikkumatta seisomaan. Sitte hän
+riensi Savignyn jälkeen, ahtaaksensa hänelle rahat takaisin, mutta tämä
+sulki oven jälkeensä ja huusi:
+
+-- Minä rukoilen teitä vanhan ystävyytemme nimessä, että teette, mitä
+olen sanonut.
+
+Sangen huolestuneena nousi Lebeau jälleen portaita ylös, pitäen
+kultarahoja niin varovasti kädessään, ikäänkuin ne olisivat häntä
+polttaneet, ja miettien, oliko Savigny tullut hulluksi.
+
+Céline oli jo vetäytynyt pieneen kammioonsa, pannaksensa maata, ja
+niinmuodoin sai hänen isänsä hiukan tointumisen aikaa, jolloin hän
+päätti salata koko asian tyttäreltään.
+
+Kun Céline jo makasi, tuli hänen isänsä häntä syleilemään, jota hänen
+ei muulloin ollut tapana tehdä.
+
+-- Kuinka jaksat, pikku Célineni? hän kysyi.
+
+-- Hyvin vaan, isäkulta, kiitoksia kysymästänne.
+
+-- Oikeinko totta?... Anna minun katsella sinua. Näytäthän sinä koko
+terveeltä... Enpä pitkiin aikoihin ole nähnyt sinua noin punaposkisena
+ja silmiäsi noin loistavina kuin tänä ehtoona. Luuletko saavasi unta?
+
+-- Kyllä minä unta saan, isäkulta. Niin ainakin luulen. Minä olen
+hiukan väsynyt.
+
+-- Kutsu minua, jos tulet kipeäksi.
+
+Céline ei ymmärtänyt syytä tuohon erinomaiseen hellyyteen, ja unohtaen
+kokonaan oman itsensä, hän vaan koki rauhoittaa isäänsä.
+
+-- Maatkaa huoletta, isä. Minäkin ai'on nukkua.
+
+Ihan rauhoittuneena Lebeau jätti tyttärensä ja, ennenkuin laski
+levolle, kätki hän huolellisesti Savignyn antamat rahat laatikon
+pohjalle siksi, kunnes tämä palaisi, ja hän saisi antaa ne hänelle
+takaisin.
+
+-- Luulen maar, että hän tänä iltana oli päästä vähän ravistunut. Mistä
+lie sitä ollut huomaavinansa, että tyttö muka oli kovin kipeä?... Olisi
+jättänyt minun asiakseni, joka olen tytön isä, pitää huolta hänestä.
+
+Ennenkuin seuraavana päivänä meni työhön, hänen kuitenkin teki mieli
+kuulla, mitä rouva Gregoire asiasta arvelisi. Hän toivoi muka häneltä
+saavansa vahvistusta vakuutukselleen.
+
+-- Mitä te Célinestä arvelette? hän kysyi. Luuletteko hänen olevan
+kipeän.
+
+-- Ei häntä niin erittäin kipeäksi sovi sanoa, vastasi rouva; mutta
+hän on näinä aikoina ollut hiukan alakuloinen. Meidän aikaan nuoret
+ihmiset ovatkin niin ylen heikkoja. Turhaan minä olen koettanut häntä
+rohkaista: Katsokaapas minua, tyttöseni, olen minä sanonut, heitänkö
+minä itseni noin alakuloiseksi kuin sinä? Hän ei vastaa mitään, mutta
+ei myöskään ota vaaria puheestani... Minun nuoruudessani oli ihmisillä
+enemmän rohkeamielisyyttä.
+
+-- Syökö hän päivällistä enemmän kuin iltaistakaan, jollen minä ole
+saapuvilla.
+
+-- Olkaa aivan huoletta, herra Lebeau, kyllä minä laitan hänen pienet
+syötävänsä niin maukkaiksi, että hän olisi vallan kiittämätön, ellei
+niitä söisi.
+
+Lebeau ei parempaa pyytänyt, kun näin tulla rauhoitetuksi, ja tämän
+keskustelun perästä hän meni tiehensä paljoa keveämmällä mielellä.
+
+Sunnuntaina Jacques tuli. Hänen sisään astuessansa Célinen posket
+lensivät tulipunaisiksi, mutta hetken kuluttua ne jälleen olivat aivan
+valkoiset kuin vaha; ainoastaan kummallakin poskipäällä oli punainen
+pilkku.
+
+Jacques näki kohta, että hän oli sangen kipeä, ja vaikka hän ei
+säikähtänytkään yhtä paljon kuin Savigny, niin se kuitenkin häneen
+kipeästi koski. Mutta Céline oli liian halukas häntä puhutellakseen,
+niin kauan kun kahden kesken olivat, ettei huolinut itsestänsä puhua.
+Hän alkoi heti:
+
+-- Minä olen tavannut neiti de Préalin; hän puhui minulle siihen
+tapaan, että melkein sain täyden vakuutuksen... Ei hän minulle mitään
+suoraan ilmoittanut, mutta hänen puheistansa tajusin, että hänelläkin
+on ollut aika, jona hän on saanut köyhyyttä kokea ja että hänen nyt
+väliin on ikäänkuin koti-ikävä; häntä vaivaa, näetten, tuo ylellisyys,
+jossa hän elää. Se on hän. Jacques... annatteko minun ilmoittaa se
+hänelle?...
+
+Mutta luodessaan silmänsä Jacquesiin, hän heti vaikeni. Tämä näytti
+niin ankaralta ja kovalta, että Céline luuli häntä loukanneensa, ja
+peljästyneenä hän pysähtyi.
+
+-- Älkää hänelle mitään virkkako, Jacques sanoi, puhuen vaivalla.
+Kuulkaapas Céline. Jos se todellakin on hän, niin minä en tahdo,
+että hänestä minulle puhutaan. Nyt selvään ymmärrän, mitä en alussa
+käsittänyt: neiti de Préalilla ja minulla ei voi olla mitään yhteyttä.
+Hänen ja minun välilläni on juopa, senhän olen teille sanonut.
+
+-- Te ette tunne häntä, muistutti Céline.
+
+-- Enkä tahdo häntä tuntea. Kun rouva de Préal otti hänet kasvatikseen,
+tehtiin sitä paitsi se ehto, ettei lapsen ja niiden välillä, jotka
+sen vanhempien kuoltua olivat pitäneet siitä huolta, saisi olla
+minkäänlaista keskuutta.
+
+-- Tuota minä en tietänyt, sanoi Céline surullisesti.
+
+-- Minä rukoilen teitä, älkää minulle enää hänestä puhuko. Se vaan on
+turhaa vaivaamista.
+
+Ja Jacques vaipui syviin mietelmiin, joita Céline ei uskaltanut
+keskeyttää, kunnes hänen isänsä vihdoin tuli kotiin.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Toukokuu oli tullut kauniine kukkineen. Geneviève oli muuttanut
+maalle, josta hän joka viikko lähetti Célinelle koppasen lemmikkejä
+tahi kieloja sekä lempeän ja iloisen kirjeen, joka vielä enemmän kuin
+aurinko, loi ilonsäteitä tämän pieneen, yksinäiseen huoneesen. Céline
+luki yhä uudelleen noita kirjeitä, joista jokainen sana juurtui hänen
+sydämeensä. Näitä lukeissansa hän ei muistanut ainoastaan Genevièveä
+itseä, joka aina toi iloa ja lämpöä muassansa, oli hän sitten lähellä
+tai kaukana, vaan hän muisti maaseutuakin, sen viheriäisiä pensaita ja
+lehdikkoja, sen tuoksuvia kukkasia, joita saapi mielensä mukaan poimia.
+Kaikkea tuota hän oli näkevinään noiden muutamien elävien sanain
+välistä; ja hengittäessään tuossa paratiisissa kasvaneiden, vaikka jo
+hiukan lakastuneiden, kukkasten tuoksua, hänen ajatuksensa vaipuivat
+noihin rakkaihin esineihin, joita hän ei milloinkaan silmin saisi
+katsella. Eikä ainoakaan kateellinen tai kapinallinen tunne häirinnyt
+tätä hänen suloista uneksimistansa: semmoinen vaiva oli Célinelle
+tuntematon. Rakastaa, uneksia, se hänen elämänsä.
+
+Joka aamu hän vielä nousi ja asettui tavalliselle paikalleen pienen
+työpöytänsä ääreen, mutta pian voimat häneltä puuttuivat, ja hänen
+täytyi käydä istumaan isän nojatuoliin, joka jonkummoisen salaisen
+sopimuksen kautta oli tullut hänen omaksensa. Siinä hän istui
+päiväkaudet, katsellen taivasta, joko se oli selkeä tai pilvinen, ja
+kuunnellen lintusia, jotka lauloivat tuossa ainoassa puussa, jota hänen
+sopi nähdä. Se kasvoi vastapäätä hänen akkunaansa olevassa pienessä
+puutarhassa: se oli aprikka-puu, ja hän oli nähnyt sen peittyneenä
+ensiksi kukkasilla ja sitten viheliäisillä lehdillä. Se oli hänelle
+ainoana keväimen osoitteena.
+
+Rouva Gregoire ei nyt enää torunut, eikä edes nyt enää esitellyt
+itseänsä esikuvaksi. Hän oli vihdoin viimeinkin tullut huomaamaan, että
+Célinen tauti olikin jotain muuta, kuin paljasta rohkeuden puutetta.
+
+Heidän viimeisen puhelunsa jälkeen oli Jacques monta kertaa käynyt
+heillä, mutta hän oli aina karttanut kahden kesken jäämistä tytön
+kanssa. Hän toi hänelle kukkia, hän puhutteli häntä lempeästi, ja
+hänen käyntinsä olivat Célinelle viikon valoisimmat hetket: mutta hän
+huomasi, että Jacques oli entistänsä vielä murheellisempi ja arvasi,
+että hänessä oli alituinen ja kova taistelu, kun hänellä oli palava
+halu nähdä Genevièveä, eikä hänen kaiheksuva ylpeytensä olisi sitä
+sallinut. Céline ei voinut häntä oikein ymmärtää. Tämän miehen sydän,
+joka oli hänen omaa sydäntänsä sekä ahtaampi että vaativaisempi, oli
+hänelle salaisuus. Célinen silmissä oli Geneviève kaiken kauneuden ja
+hyvyyden perikuva, ja hänestä oli jo onni saada häntä, vaikka kaukaakin
+katsella toivottava. Sitä paitsi hän tiesi, ettei Genevièven jalossa
+sydämessä olisi tilaa millekään ylenkatseen eli tyhmän turhamaisuuden
+tunteelle, mutta hän ei uskaltanut puhua hänestä Jacquesille, koska
+tämä oli kieltänyt häntä puhumasta.
+
+Célinen hellälle sydämelle se tuotti alituista suloa, kun vaan sai
+nähdä rakastettunsa, eikä hän sen enempää pyytänytkään. Kuitenkin
+hän aina joka kerta, kun Jacques oli heillä käynyt, makasi koko yön
+kuumeessa, saamatta unta, ja seuraavana päivänä hänen poskensa olivat
+vielä painuneempia ja silmänsä ympärystät vielä mustempia kuin ennen.
+Jacquesin surumielisyys häntä ahdisti.
+
+Yhtenä ehtoona tämä tuli Lebeaulle ilmoittamaan, että hänen teettäjänsä
+aikoi viedä hänet maalle muutamaksi viikoksi. Eräässä hovissa oli
+nimittäin muutamia vaikeita korjauksia tehtävänä, joita varten
+tarvittiin taiteellisesti oppinutta työntekijää, ja Jacques, jota
+pidettiin pätevimpänä, joukossa, oli siihen toimeen määrätty. Jo ensi
+sunnuntaina hänen tulisi lähteä.
+
+-- Toivotan teille onnea, sanoi hänen vanha toverinsa: te, joka kaikkea
+kaunista rakastatte, saatte nyt nauttia luonnon ihanuutta. Kuinka kauas
+teitä lähetetäänkään?
+
+-- Sitä en tiedä. Teettäjä tosin sanoi sen minulle, vaan nimi on mennyt
+mielestäni. Minä vaan tiedän, että se on jossakin Oise'n piirikunnassa.
+
+No, toivotan paljon hauskuutta. Kotiin palattuanne, te tietysti tulette
+itseänne näyttämään?
+
+-- Minä tuon teille sieltä kukkia, sanoi Jacques Célinelle, joka
+hymyili surullisesti, kun ajatteli, ettei hän kai silloin enää olisi
+hengissäkään. Hän ojensi Jacquesille pientä, polttavaa kättänsä, ja
+hänen mentyään tuntui tytöstä, ikäänkuin kaikki elämän sulo ja ihanuus
+olisi hänen kanssansa kadonnut. Tästäpuoleen tulisivat viikot kulumaan,
+tuomatta mitään iloa muassaan, eikä toinen hitaasti kuluva päivä olisi
+toistansa valoisampi. Ei mitään suloista ja levotonta odottamista nyt
+enään, vaan ei myöskään katkeraa pettymystä, ei mitään muuta, kuin
+rasittavaa yksitoikkoisuutta ikävästä aamusta unettomaan yöhön saakka.
+
+Hän kauhistui tuota harmaansekaista, synkkää tulevaisuutta, mutta
+kun hän kerran oli ruvennut sitä silmiin katselemaan, niin se tuotti
+hänelle suurta lepoa. Tässä maailmassa hänellä ei enää ollut mitään
+onnea odotettavana, hän loi silmänsä taivaasen päin. Ainoastansa sieltä
+voisi hänelle vuotaa iloa ja valoa.
+
+Célinellä oli vanha kirja, joka yksinäisinä hetkinä uskollisesti
+oli pitänyt hänelle seuraa, ja jonka lämmin hartaus oli syvästi
+vaikuttanut hänen sieluunsa, riistämättä häneltä kumminkaan hänen
+inhimillistä rakkauttansa. Hän avasi kirjan, joka oli "Jesuksen
+Kristuksen seuraamus", ja luki siitä näinä sanat: "Onnellinen se
+sielu, joka sydämessänsä kuulee Herransa puhetta, ja joka hänen
+suustansa saa lohdutuksen sanoja kuulla. Onnelliset ne korvat, jotka
+aina ovat alttiit vastaanottamaan tätä jumalallista puhallusta ja
+pysyvät kuuroina tämän maailman töminälle. Onnelliset, ja vielä sanon,
+onnelliset ne korvat, jotka kuulevat totuuden opetuksia sydämessänsä,
+eivätkä kuuntele ulkoapäin kaikuvia ääniä."
+
+Sunnuntai-aamuna lähti Jacques matkalle teettäjänsä sekä
+rakennusmestarin, jonka tuli työtä johtaa, ja muutamien muiden
+työmiesten seurassa. Ensimäisen kerran hän nyt matkusti näin kauas
+Parisin tienoilta. Vaunujen liikunto, toukokuun raitis vihanta, joka
+loi hiukan runollisuudestaan yksitoikkoisille rautatien vierille
+saakka, hänen silmäinsä ohitse vilahtelevat, ihanat seudut, jotka
+johtivat hänen mieleensä muinoin, tuttuja metsiä, -- kaikki nuo
+suloiset ja ilahuttavat esineet laajensivat hänen sydäntänsä, pakottaen
+häntä unhottamaan omaa itseänsä ja ottamaan osaa yleiseen iloon. Hän
+ihmetteli, kun tunsi sydämensä näin keveäksi, että tuskinpa enää olisi
+voinut sitä omaksensa tunteakaan.
+
+Eräällä asemalla, jolla juna muutamaksi minutiksi seisahtui, kuuli hän
+rakentajan puhelevan teettäjän kanssa.
+
+-- Suuri osa Roncevalin linnasta on korjattava, sanoi rakentaja;
+mutta tärkein tehtävä kuitenkin on vanhojen puukoristeiden ja
+vanhanaikaisten, eriskummaisten kuvaveistoksien parantaminen, joita
+omistaja kuuluu erittäin suuressa arvossa pitävän. Luultavasti tulee
+tuo työ kestämään kauemmin, kuin voisi luullakaan, sillä rouva de Préal
+kaiketikin tahtoo täydellistä korjaamista, kun kerran asiaan ryhdytään.
+
+Tätä nimeä kuullessansa, kavahti Jacques niin rajusti, että rakentaja
+kummastellen häntä katseli; mutta samassa hän jo sai itsensä
+hillityksi. Eikö toistakin sen nimistä ihmistä voisi maailmassa
+löytyä?... Ja vaikka se olisikin hän?... No niin, sanoi hän
+itsekseen, nojaten soppeensa kolmannen luokan vaunuissa, joihin hän
+matkatoveriensa seurassa äsken oli astunut, -- vaikkapa se olisikin
+hän, niin mitäpä siitä? Ei hänen tyttärensä saa tietää, että minua
+siellä onkaan, ja jos hän vaikka jonakin päivänä minut kohtaisi, ei hän
+vannaankaan edes kysyisi minun nimeäni. Mikäpä minä hänen silmissään
+olisin? Valkeamekkoinen työmies vaan, joka en nuhtelematta saisi häntä
+tervehtiäkään. Minä en pyytänyt häntä nähdä; nyt näkyy olevan niin
+sallittuna... sen vuoksi kai, että tuo muisto joka myrkyttää minun
+elämäni, tulisi perin juurin hävitetyksi. Kun olen nähnyt kevätruusuni
+hänen uudessa haahmossaan, rikkaana, ja korskeana vallasnaisena, niin
+ehkä voin unhottaa, että häntä toisessa muodossa on ollut olemassakaan.
+Geneviève de Préal on silloin kuolettanut Geneviève Olivierin.
+
+Rikas ja korskea vallasnainen... Ei Céline toki ollut häntä siksi
+huomannut; mutta Céline olikin niin hyvä, niin lempeä... hänen, ei
+ollut rahtuakaan ylpeyttä, tuossa kivulloisessa tyttö-raukassa...
+hänelle vaan oli mieliksi, kun joku häntä suojeli, ja kentiesi hän myös
+oli sallinut rikkauden ja komeuden lumota itsensä.
+
+Oi, kuinka väärin Jacques arvosteli tätä hellää, syvää sydäntä. Senpä
+vuoksi juuri, että Geneviève oli pysynyt muuttumattomana, ja ettei
+mikään ollut voinut pilata hänen jaloa luontoansa, oli Céline suonut
+hänellekin sijaa sydämessänsä Jacquesin rinnalla.
+
+Iltapäivällä matkustavaiset saapuivat pieneen kyläravintolaan, jossa
+rouva de Préal heitä varten oli tilannut makuusijoja, ja joissa heidän
+oli määrä käydä syömässä. Itsekseen Jacques ehtimiseen vakuutti
+olevansa levollinen; hän ei toivonut mitään, eikä mitään pelännyt. Hän
+päätti myöskin olla itseänsä ilmoittamatta, vaikka hän jonkun ihmeen
+kautta saisikin siihen tilaisuutta.
+
+Kuitenkaan hän ei koko yönä saanut unta silmiinsä. Mutta sillä välin,
+kuin hän näin luuli olevansa ihan tyven, niin odotuksen kuume häntä
+värisytti.
+
+Vihdoin tuli aamu, ja sen ensimäinen hämärä valo teki hänet
+rauhallisemmaksi; kun hän oli pukeutunut työmekkoonsa, palasi hänen
+ylpeytensäkin sekä ennakkoluulonsa, ja yhtä tyynen näköisenä kuin hänen
+toverinsakin, hän vakavin askelin läksi linnaa kohti astumaan.
+
+Aamupäivällä tuli rouva de Préal tarkastelemaan työtä, jota tuskin oli
+aljettu; Jacques seisoi koko ajan selin häneen, hän oli muka olevinaan
+työnsä toimessa vaan. Kaikki nuo vuodet, jotka olivat kuluneet siitä,
+kun Geneviève myytiin, eivät olleet millään lailla helpottaneet hänen
+tunteitansa tämän "kaupanteon" suhteen. Koska hän ei enää saattanut
+äiti-vainajatansa siitä vihata, niin sen sijaan oli hän kääntänyt
+sydämensä luukun tuota rikasta naista kohtaan, joka oli luullut
+voivansa rahalla maksaa semmoista aarretta, ja vielä päälliseksi pannut
+sen ehdoksi, että lapsen pitäisi unhottaa ne, jotka olivat sitä pienenä
+holhoneet ja ikäänkuin silmäteräänsä rakastaneet, silloin, kun ei
+kukaan muu vielä ollut siitä huolinut.
+
+Kuullessaan sen naisen ääntä, joka kutsui itseänsä Genevièven äidiksi,
+tuota kuivaa ja hiukan kimakkaa ääntä, jota heti huomasi rikkaan naisen
+ääneksi, joka siihen oli tottunut, että kaikki häntä kuuntelivat ja
+tottelivat, Jacques tunsi salaisen vihan kouristavan sydäntänsä.
+Hänen mieleensä muistui Madeleine Olivierin heleä ja suloinen, ääni.
+Kumpaisen kaltainen oli Geneviève de Préalin ääni?
+
+Kun rouva de Préal meni, seurasi Jacques häntä silmillään. Hänen
+yllänsä oli punainen silkkihame, joka mahtavasti laahasi maata
+niinen perässään. Jacques muisti riikin-kukkoa, joka aamulla, hänen
+tullessaan, linnan penkereellä, auringonpaisteessa, oli pyrstöänsä
+levitellyt ja äreästi kirkaisten ottanut häntä vastaan. Hänen sydämensä
+oli niin täynnä katkeruutta, että kaikki näytti rumalta ja inhottavalta
+hänen silmiinsä. Aikaa voittaen herätti kuitenkin työ, tuo paras
+rauhanrakentaja, hänen paremman luontonsa, jälleen henkiin. Hän alkoi
+ihaella noita kuluneen aikakauden veistoksia, joita hänen tuli saattaa
+entiseen kauneuteensa.
+
+Työnteko ja ihaileminen, nehän kaksi ihmistä jalostuttavat.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Jacques oli linnassa ollut monta päivää työssä, eikä vielä ollut nähnyt
+neiti de Préalia.
+
+Pitkitettyänsä eräänä iltana työtänsä hämärään saakka, hän yksinään
+käveli kylään vievää tietä pitkin, kun ihmisääniä äkkiä rupesi
+hänen korviinsa kuulumaan, ja hän erotti puistossa vaalean hameen,
+joka lehtokujan puitten välistä vilahteli. Epäilemättä se oli hän.
+Yrittäisikö saada häntä tavata?... Ei, hänen ei tehnyt sitä mielikään.
+Kulkuansa hiljentämättä hän yhä astui eteenpäin, ja koska ei mitään
+enää näkynyt eikä kuulunut, rupesivat hänen ajatuksensa uudestaan
+samaan suuntaan juoksemaan. Eräs unelma, jonka hän jo vuosia sitten oli
+unhottanut, johtui jälleen hänen mieleensä. Tuossa unelmassa hän oli
+ollut tavoittavinaan valkoista hametta, joka oli kuunsäteen näköinen;
+nyt hän ei ajanut sitä takaa, päinvastoin hän sitä pakeni. Hän tunsi
+itsensä ylpeäksi, mutta samalla koski hänen yksinäisyyteensä kipeästi
+häneen.
+
+Olikohan maailmassa häntä yksinäisempää ihmistä?... Mihinkä hän ottaisi
+turvansa... ja mihin maahan hänen elämänsä juurtuisi?... Pitkiä aikoja
+oli velvollisuus pitänyt häntä kahleissa ja murtanut häntä; nyt hän oli
+vapaa, mutta mitä hän vapaudellaan tekisi? Tulevaisuus tuntui hänestä
+vaan pitkältä, pimeitten päivien ja yksijonoisten vuosien jaksolta.
+Hänessä ei ollut ei tahtoa, ei toivoa... niin hän ainakin uskoi.
+
+Kuitenkin hän halukkaasti hengitti tämän kevät-illan raitista,
+tuoksuavaa ilmaa, joka voimallisella tavalla häneen vaikutti. Mikä
+suloisuus näissä metsien ja niittyjen ikuisissa juhlamenoissa!...
+Kuinka ihanaa tämä ilma hänen keuhkoillensa, jotka aina vaan olivat
+hengittäneet ison kaupungin vahingollisia ja raskaita höyryjä!... Mikä
+sulous tässä hiljaisuudessa, joka äkkiä seuraa yö-levolleen lähteneiden
+lintujen viimeisiä heleitä lauluja, jolloin iltatuuli ja puitten lehdet
+kuiskailevat toisillensa salaisuuksiaan... Siinäkin jo pitäisi oleman
+tarpeeksi onnea, kun saa nauttia luonnon ihanuutta ja aina kuulla sen
+ääniä.
+
+Jacquesin ei ollut kiire ravintolaan, jossa joka ehtoo pidettiin
+juominkeja, joko isossa salissa, taikka pienen puutarhan lehtimajassa.
+Hän piti tapanaan palata vasta silloin, kun toiset jo olivat eronneet,
+ja hän kenenkään huomaamatta tai juomaan vaatimatta pääsi pieneen
+kammioonsa pujahtamaan. Hän poikkesi siis syrjään, ja päästyään
+kujanteen päähän, hän alkoi astua pientä polkua, joka alussa vei
+taajaan puistoon ja sieltä vähäiselle nurmikolle, jossa isojen puitten
+välissä kasvoi pitkää ruohoa. Hän oikaisi itsensä pitkäkseen tälle
+viheriäiselle matolle ja rupesi lehvien välitse, joita vieno tuulahdus
+liikutteli, katselemaan taivasta; mutta väsyneenä ahkerasta työstään ja
+taukoamattomien ajatuksiensa tuudittelemana, hän ennen pitkää vaipui
+syvään uneen.
+
+Mutta tuskinpa oli muutama minutti ehtinyt kulumaan, ennenkuin hän
+vavahti unestaan. Joku oli hänen lähellänsä kirkaissut... nyt hän jo
+kuuli puhuttavankin... Missä hän mahtoi ollakaan? Pimeässä hän ei
+ensimmältä voinut muita eroittaa, kuin puitten lehviä, jotka hänen
+päällänsä taivasta vasten kuvautuivat; sitte hän huomasi valkoisen
+haamun, jota tähden väräjävä säde valaisi, ja joka kumartui hänen
+puoleensa, mutta yht'äkkiä vetäytyi pois, niin pian kuin hän hiukan
+liikutti itseänsä.
+
+-- Vakuutan teille, että hän, on juovuksissa, hän kuuli äänen puhuvan.
+Jättäkää hänet tänne... se on hänelle vaan terveellistä, kun saa maata
+ulkoilmassa, tuikkivien tähtien valossa... Näettenkös, tuossa yksi
+juur'ikään helottaen häntä tirkistelee.
+
+-- Mutta entä jos hän olisi kipeä? puhui nuori ja raikas ääni.
+
+-- Minä tunnen hänet aivan hyvin, puhui toinen miehen ääni. Hän on
+minun työmiehiäni, ja paras joukossa onkin, kaikin puolin kelpo ja
+taitava. Olisipa kumma, jos hän juovuksissa olisi.
+
+-- Mutta minä sanon, että hän on: sitä en epäilekään, jatkoi ensimäinen
+puhuja halveksivalla tavalla.
+
+Jacques hyppäsi pystyyn, kuullessaan nämä sanat, ja katsoi suoraan
+silmiin vastustajaansa, jota hän oli päätänsä pitempi. Ei kukaan enää
+voinut häntä juopuneeksi uskoa.
+
+Nyt lähestyi toinen parvi, nimittäin rouva de Préal, saaleihin ja
+pitseihin käärittynä, sekä hänen ystävänsä ja neuvonantajansa herra
+Bousquet.
+
+-- Mikä täällä on hätänä?
+
+-- Mikä ihminen tuo on? he yhtä haavaa kysyivät.
+
+Rakennusmestari lähestyi.
+
+-- Hän on eräs minun työmiehiäni, joka näkyy tänne nukkuneen, ja jota
+neiti de Préal säikähti. Hänen puolestansa minä pyydän teiltä anteeksi,
+rouva de Préal.
+
+-- Ystäväni, sanoi rouva de Préal, kääntyen Jacquesiin, josta hän ei
+voinut muuta erottaa kuin hänen pitkän vartalonsa, tämä puisto ei ole
+yleisöä varten. Toivon, että pidätte sen muistossanne.
+
+-- Ha, ha, haa, nauraa hohotti herra Bousquet, tuo pöhkö luulee teidän
+puistonne yömajaksi.
+
+-- Arvattavasti hän on tullut kullastansa uneksimaan, sanoi taasen se,
+joka ensiksi oli puhunut. Hän ansaitsisi ruoskaa, kun peljätti neiti de
+Préalin.
+
+-- En minä niin paljon peljästynyt, sanoi Geneviève, harmissaan, ett'ei
+ensi hämmästyksissään saattanut olla huudahtamatta, kun tapasi tuon
+pitkän, valkoisen haahmun jaloissansa ruohostossa. Ei niin pienestä
+asiasta olisi tarvinnut noin suurta hälinää nostaa.
+
+Jacques oli jäänyt liikkumattomana seisomaan, luoden silmänsä
+Genevièveen, jonka valkoinen hame ja kullankarvaiset kiharat
+yhtä selvästi, kuin tuo valkokuorinen haapa, esiintyivät tummien
+puittenrunkojen, pensasten ja inhimillisten olentojen keskeltä. Kuinka
+ihana tuo ilmestys oli... Hän oli niin kaunis, ja hänen äänensä niin
+suloinen!... Jacques luuli tuossa edessään näkevänsä elämänsä unelman,
+ja vielä tuhansia kertoja kauniimpana.
+
+-- No menkää jo kotiinne maata, hyvä toveri, sanoi herra Bousquet,
+ja älkäät enää toiste maatko näiden naisten jaloissa, jos he tulevat
+puistoonsa kävelemään. Ymmärrättekö?
+
+He menivät matkoihinsa. Jacques ei ollut sanaakaan sanonut.
+
+-- Tuo käy jo melkein liian pitkälle, sanoi rouva de Préal, varsinkin
+kun ajattelee, että tyttäreni olisi voinut aivan yksinään kohdata tuota
+miestä.
+
+-- Tuonkaltaiset ihmiset eivät huoli mistään, jatkoi herra Bousquet.
+Meidän aikaan saapi vaikka mitä odottaa; he milt'ei voivat tunkeutua
+meidän sijallemme, jos se vaan heidän päähänsä pälkähtää.
+
+Geneviève käveli yksinänsä vähän etäämpänä toisista. Toinen seurassa
+olevista nuorista herroista oli hartahasti pyytänyt, saadakseen
+häntä taluttaa, mutta hän oli kieltänyt. Äskeinen tapaus vaivasi
+häntä hirveästi, ja hän oli vihainen itseänsä kohtaan, hän kuin
+hämmästyksellään oli ollut siihen syynä, ja tuon miehen kärsivä
+nyöryytys, joka ei ollut tehnyt muuta pahaa, kuin luullut metsän olevan
+kaikille avoinna kävi hänen suuresti sääliksi.
+
+Siinä ihastuksen tilassa, joka seurasi hänen äkkinäistä heräämistänsä,
+oli joka sana soinut Jaques'in korviin, eikä hänen järkensä kuitenkaan
+pystynyt sitä käsittämään. Mutta kun mielessään rupesi sitä miettimään,
+niin hän kaikki ymmärsi. Häntä oli Genevièven kuullen pilkattu,
+nöyryytetty, ja sitä ajatellen hän tunsi, miten veri nousi hänen
+kasvoihinsa; hän puristi nyrkkiänsä ja teki liikkeen ikäänkuin häntä
+seurataksensa. Mutta yht'äkkiä hän syöksi metsään, ja koska ei enää
+hetkeäkään tahtonut viipyä tällä kielletyllä alalla, niin hän hyppäsi,
+kiviaidan ylitse sekä saapui pian avonaiselle kentälle.
+
+Päivän koitteesen saakka hän sitte kulki maita, metsiä, ollen väliin
+vihan vimmassa, väliin taas muistaen yhtä ainoata asiaa vaan: että oli
+nähnyt Genevièven.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Seuraavana päivänä tämän tapauksen jälkeen oli Jacques aikonut
+lähteä pois, mutta kuitenkin jäänyt Hänelle täällä uskottu työ
+oli mieluisempaa kuin mikään, jota hän tätä ennen oli tehnyt, ja
+myönnettävä on, että hänestä olisi tuntunut sangen karvaalta lähteä
+täältä pois. Sittemmin ei ollut mitään erinomaista tapahtunut, ja
+Jaeques'in mielestä rupesi tuo tapaus jo tuntumaan melkein unelmalta.
+Yksi pitkä työpäivä kului toisensa perästä, tuomatta muassansa mitään
+uutta; mutta hänessä oli ikäänkuin salainen toivo, joka ennusti
+ennemmin tai myöhemmin koittavan päivän valoa.
+
+Se puoli linnaa, jolla hänellä oli työtä, pidettiin kylmillänsä,
+ja sieltä oli näköala eräälle penkereelle, jolla ei juuri usein
+kukaan käynyt. Erään oven läpi, jota joskus avattiin, hän väliin
+kuuli joitakuita sointuvia säveleitä taikka, jonkun heleän, kerkeän
+liverryksen pianolla... Siinä kaikki mitä hän sai tietää Genevièven
+elämästä, joka eli niin lähellä häntä... ja kuitenkin niin kaukana.
+
+Kuinka suloiseksi ja hauskaksi hän mielessään kuvaili tuommoista
+hienon naisen elämää... Askaroida aamusta iltaan saakka ainoastaan
+hauskoissa ja vaihtelevaisissa toimissa, tarvitsematta nähdä eli
+koskea muuta kuin semmoisia esineitä, jotka tuntuivat miellyttäviltä
+ja olivat kauniita, niinkuin esim. hienoja ja pehmeitä vaatteita,
+kristalli-eepenholtsi-pianon norsunluisia koskettimia sekä sitte
+huolettomasti vaipua johonkuhun mukavaan nojatuoliin istumaan... ja
+lukea... ennen kaikkea lukea... ei vaan yhden sou'n sanomalehteä
+taikka joitakuita kellastuneita ja tahrattuja kirjoja, ostettuja
+viidelläkymmenellä centime'llä jostakin kirjanäyttelöstä, vaan noita
+kauniisti sidottuja nidoksia, joita hän oli sattunut linnan kirjastossa
+näkemään, kun siellä oli ollut erästä liistettä korjaamassa, noita
+kirjoja, jotka varmaan sisälsivät ihmishengen rikkaimpia tuotteita;
+iltapäivällä lähteä kävelemään penkereelle taikka puistoon, korkeain
+puitten varjoon... tuommoiseksi hän itsekseen kuvaili Genevièven oloa
+ja elämää. Eikä mikään halpamielinen tunne pimittänyt noita kuvaelmia,
+jotka hänen silmissänsä olivat aivan todenperäisiä. Jacques ajatteli
+noita onnellisia, joita sallimus oli asettanut siilien tilaan, että
+saivat antautua tiedollisiin harrastuksiin; hän ajatteli niitä
+kadehtien, niinkuin me taivaan asukkaita ajattelemme, mutta ilman vihaa
+ja katkeruutta.
+
+Kylässä häntä nimitettiin "Pariisilaiseksi", koska hänen kasvonsa muka
+olivat toveriensa kasvoja hienommat ja hänen käytöksensä sievempi.
+Eivät ihmiset ylimalkaan suuresti hänestä pitäneet. Heidän mielestään
+hän oli ylpeä sekä ijäkseen liiaksi totinen... mutta naisia hän
+miellytti: "Hänellä on suru sydämessä", he sanoivat, ja moni tyttö
+olisi mielellänsä häntä lohdutellut; mutta Jacquesin käytös ei millään
+muotoa heitä siihen kehoittanut. Ne, jotka onneansa koettaakseen
+olivat ruvenneet hänen edessänsä keikailemaan, eivät saaneet mitään
+vaivoistansa, ja alkoivat sitte hänen suhteensa olla yhtä mieltä
+miesten kanssa.
+
+Hänellä oli työnsä linnassa ja yksinäiset kävelynsä, eikä hän muuta
+pyytänytkään. Aamuisin päivän koitosta saakka ja illoin auringon
+laskettua hän kuljeskeli pitkin kukkivia pensasaitoja tai viljamaita,
+joita unikukat ja sinikaunot jo alkoivat kirjota, mutta aina hän
+pysyi niin kaukana rouva de Préalin puistosta, kuin mahdollista.
+Seutu oli vaihtelevaista ja ihanaa. Vähän väliä oli aina pieni
+metsikkö, joka tuntui raittiilta ja viehättävältä, vaikk'ei se
+ollutkaan syvä eikä salaperäinen; ja korkeitten mäkien välitse, joilla
+ruohon seassa rehoitti kurjennokkia ja muita kukkasia, mutkaili
+pieniä polkuja. Siellä täällä kasvoi orjantappura-pensaita, joiden
+pitkät, notkeat oksat senkin seitsemällä eri tavalla kietoutuivat
+muiden lähellä kasvavien pensaitten lehväksiin, peittäen anteliaasti
+niitäkin kauniilla ja suloisilla kukillaan. Ihastuneena Jacques jäi
+näiden tuhlaajien ääreen seisomaan. Tämä ylenpalttisuus oli tarjona
+kaikille... kaikille, paitsi niille, jotka eivät milloinkaan pääse
+isojen kaupunkien polttavia ja jäykkiä muureja ulommaksi. Ja silloin,
+kun enää tuskin taisi eroittaa kukkasia muusta kuin hajusta, Jacques
+vaelsi niityillä, yhä ajatellen tuota ilmestystä, jonka hän tähtien
+himmeässä valossa oli nähnyt!
+
+Ihmeellistä!... Ei Geneviève koskaan ennen, niinkuin nyt, ollut
+ajatellut tuota kulunutta aikaa, jonka muistot välimiten hänessä
+heräsivät, tuoden muassaan tuon oudon tunteen, joka väliin meissä
+nousee, kun olemme muinoin eläneet elämää, joka on ilman yhteyttä
+nykyisen elämämme kanssa.
+
+Oli jotakin ilmassa, joka yhä toi noita muistoja hänen mieleensä.
+Ajatusten johto voipi olla uteliaan tutkinnon esineenä; mutta
+mielikuvitusten johtoa, joiden syy on meille tietämätöin ja sen
+vuoksi olematonkin, on vaikeampi selittää. Varmaa on, että, Jacquesin
+läsnäolo, josta hänellä ei ollut tietoakaan, vaikutti Genevièven
+mielikuvitukseen, taikka oikeammin hänen tunteisiinsa.
+
+Rouva de Chabrandin sisarenpoika, herra de Rochebelle, sama mies,
+joka oli syyttänyt Jacquesia päihtyneeksi, ei enää lähtenyt linnasta,
+eikä Geneviève voinut olla huomaamatta, että sillä oli aikeita hänen
+suhteensa, ja että, rouva de Préal sekä hänen tätinsä kaikin tavoin
+antoivat hänelle kannatusta. Herra de Rochebelle inhoitti häntä
+mahdottomasti. Hän oli vähäpätöinen mies, jotenkin naurettava ja sangen
+tyytyväinen itseensä. Seura-ihmisen hienon kuoren alta Geneviève
+huomasi hänessä tuota raakuutta, josta rouva de Chabrand oli syyttänyt
+häntä itseään, hänen vielä lapsena ollessansa.
+
+Tiina suvena rouva de Chabrand ynnä sisarensapojan kanssa oli tullut
+Roncevaliin tavallistaan aikaisemmin; hänellä oli jälkimäisen suhteen
+omat tuumansa, joiden onnelliseen päätökseen tarvittiin paljon aikaa.
+
+Rouva de Préal ei näkynyt kummeksuvan eikä paheksuvan tuota herra
+de Rochebellin viipymistä, joka, näytti kestävän loppumattomiin.
+Vaikk'eivät he ensinkään olleet sukua, niin rouva de Préal kuitenkin
+kohteli häntä, ikäänkuin hän olisi ollut perheen jäsen, ja vähitellen
+hän itsekin anasti semmoisen oikeuksia, istui pianon viereen, kun
+Geneviève aamusilla salissa soitantoa harjoitteli ja seurasi häntä, kun
+hän meni puutarhaan kävelemään, sekä pysyi alati hänen läheisyydessään
+ja teki läsnäolonsa Genevièvelle sietämättömäksi taakaksi.
+
+Geneviève oli ylen kaunis, voidakseen olla huomaamatta ihmisten
+ihailevia katseita ja sitä ihastusta, jota hän herätti; mutta ne
+haihtuvaiset tunteet, jotka hän oli herättänyt, eivät olleet paljoa
+häneen koskeneet, koska hänellä oli sydämessään ylevä rakkauden
+ihanne. Tosiaan, se oli synnynnäinen ihanne, joka oli alinomaisessa
+ristiriidassa kaikkien niiden periaatteiden kanssa, jotka hänen
+ympärillänsä vallitsivat, ja kaikkien niiden esimerkkien kanssa, joita
+hän näki silmäinsä edessä. Sen siveysopin mukaan, jota oli hänelle
+opetettu, nuoren tytön piti rakastaa ainoastansa sitä, jonka hänen
+perheensä hänelle valitsi, ja ottaa hänet vastaan, täydellisellä
+luottamuksella omaistensa viisauteen.
+
+Muutamat hänen entisistä opinto-kumppaneistansa olivat jo naimisissa,
+ja heidän naimisensa oli yllämainitulla tavalla tapahtunut. Useimmille
+heistä mies oli jo ensikerralla esitetty suosittuna sulhasena; tytön
+tuli vaan äänettömyydellään vahvistaa tätä valintaa, ja tästä hetkestä
+alkaen, siihen saakka kuin he yhteistä elämää alottivat, ei kihlatuille
+annettu vähintäkään tilaisuutta oppia toinen toistansa tuntemaan.
+Päinvastoin heitä varjeltiin ja vartioittiin joka tavalla. Eräs nainen,
+rouva de Préalin tuttavista, oli vähän aikaa ennen tyttärensä naimista
+Genevièven läsnäollen sanonut:
+
+-- Voittehan arvata, hyvä rouva, että minulla on hätä jouduttaa
+hääpäivää. Tuntui todellakin ikävältä, kun täytyy noita nuoria
+vartioida.
+
+Ihmetellen Geneviève oli kysynyt, minkätähden niitä täytyi vartioida,
+ja oli sitä äidiltänsäkin kysynyt, joka hiukan äkäisesti oli vastannut,
+että tapa oli semmoinen.
+
+Heidän täytyy siis siihen päivään saakka, jolloin kaikki tulisi olemaan
+heillä yhteistä, heidän ajatuksensa, tahtonsa elonsa ja olonsa...
+siihen hetkeen saakka, jona kaksi tulevat yhdeksi, täytyy heidän tavan
+vuoksi pysyä aivan vieraina toisillensa, taikka ainakaan eivät muuta
+kuin seuraihmisinä pintapuolisesti saa oppia toinen toistansa tuntemaan.
+
+Tuo tuntui Genevièvelle käsittämättömältä, ja hän päätti lujasti, ettei
+hän ainakaan menisi rakkaudetta naimisiin. Mutta mitä tuo rakkaus
+oikeastaan oli? Sitä pulmaa hän ei saanut selvitetyksi, ja kerran hän
+oli sitä kysynyt eräältä tytöltä, joka oli naimisiin menemäisillään.
+Tämä oli vastannut:
+
+-- Kun löytää miellyttävän kumppanin. Minun sulhaseni on minun
+mieleiseni, muutoin minä en olisikaan suostunut, mutta siinä
+tapauksessa minut olisi lähetetty takaisin luostariin. Koska tämäkään
+vastaus ei Genevièveä täydellisesti tyydyttänyt, hän taas kääntyi rouva
+de Préalin puoleen.
+
+-- Äiti, rakastitteko miestänne, kun naimisiin menitte?
+
+Ja tämä vastasi yksitotisesti: -- Minä rakastin häntä, niinkuin hyvin
+kasvatetun tytön tulee rakastaa. Se on, minä pidin häntä arvossa ja
+luotin siihen, että tulisin onnelliseksi hänen kanssansa.
+
+Vieläkin pettymys... Genevièven täytyi siis itse hakea vastaus
+kysymykseensä.
+
+Rouva de Préal ei aavistanut mitään toisen romantillisista
+ennakko-luuloista. Kuinka hän olisi osannut arvata, että semmoista
+löytyi hänen silmäinsä alla huolellisesti kasvatetussa nuoressa tytössä?
+
+Kentiesi oli Genevièven ajatus rakkaudesta näin jaloa laatua
+sentähden, ettei hän ensinkään ollut lempikertomuksia lukenut.
+Hänen mielikuvituksensa, jolla itsessään oli kylliksi ravintoa, oli
+säilyttänyt tuon ihanan ja uskaliaan tuoreuden, jolle ei mikään tunnu
+mahdottomalta, ja jota ei mikään voi masentaa eikä hämmästyttää.
+Hänen nuoren elämänsä kokemukset eivät vielä olleet riistäneet tuon
+salapyhäisen kukkasen lehtiä, jota hän kätki sydämessänsä, tuon
+kukkasen, tuntemattomasta maailmasta, joka monessa sielussa lakastuu
+jo ennen puhkeamistansakin ja toisissa auringonvalon puutteesta ei
+milloinkaan pääse alkuunkaan.
+
+Tähän aikaan, jolloin herra de Rochebelle alinomaa oleskeli salissa ja
+Geneviève siitä syystä karttoi sitä, tuli hän usein Felicien luokse,
+jota hän pienestä pitäin oli uskollisesti rakastanut. Felicie tiesikin
+paljoa enemmän hänen tunteistansa ja ajatuksistaan kuin rouva de
+Préal. Useinkin nämä Genevièven ilmoittamat salaisuudet sekä hänen
+eriskummaiset sielunliikkeensä surettivat Felicieä, joka oli rehellistä
+luonnetta, vaikka hänen ymmärryksensä oli jotensakin heikko. Kuitenkin
+hän rauhoittui, ajatellessaan, että Geneviève oli niin suoraa ja
+rakastavaista luontoa, ettei hänessä saattanut olla mitään moittimisen
+syytä. Ja vaikka Felicie'inkin oli tarttunut vähän, ylhäisen maailman
+ennakkoluuloista, niin hän kuitenkin syntyänsä oli alhaista säätyä,
+jossa tavallisesti peräti vastakkaista mieltä ollaan. Hän oli rahvaan
+tytär ja Genevièven mielihalut löysivät aina hänessä vastinetta,
+silloinkin, kun hän koki niitä vastustaa.
+
+Erään kuuman heinäkuun päivän iltapuoleen, kun Jacques, jolla isossa
+salissa oli sangen tarkka työ toimitettavana, oli lähestynyt akkunaa,
+voidakseen paremmin nähdä, kuuli hän puhetta eräältä penkiltä, joka
+oli kiinnitetty seinää vastaan, siinä osassa puutarhaa, joka erittäin
+oli määrätty palvelijoita varten. Toinen näistä äänistä oli nuori
+sekä heleä, ja sen Jacques jo ennenkin kerran oli kuullut; toinen oli
+matalampi eikä niin raitis, ja kuului ikäänkuin pelon tukahuttamalta.
+
+Jott'ei mitään kuulisi, olisi Jacques ollut velvollinen menemään
+edemmäksi akkunasta, mutta sitä hän ei tehnyt. Ja sitä paitsi ei
+nuorempi noista puhujista millään muotoa koettanut ääntänsä hillitä,
+epäilemättä hänellä ei ollut mitään salattavaa, koska noin vapaasti ja
+huolettomasti puhui.
+
+-- Felicie, sanoi hän, minun on niin ikävä salissa, sen vuoksi tulen
+sinun kanssasi hauskoista asioista haastelemaan.
+
+-- Mutta neiti, minusta näkyy...
+
+-- En minä viitsi tuota neitiä kuulla. Edes hetken aikaa tahtoisin olla
+sinun pikku Genevièvesi, niinkuin sinäkin olet minua vanha Felicieni,
+joka muinoin minua lohdutit, kun minut oli tänne tuotu, ja minä niin
+katkerasti itkin. Sinä kyllä vielä sen muistat, vaikka et koskaan siitä
+puhu. Onpa ihmeellistä, mutta väliin tuo kaikki muistuu mieleeni,
+ikäänkuin olisi se eilen tapahtunut, ja minun tekee mieleni sanoa,
+niinkuin silloinkin: "Minä tahdon nähdä Sakkiani!"
+
+-- Oi, neiti kulta, sanoi Felicie kauhistuen, minä olisin tehnyt
+viisaammin, jos olisin ollut tuota kertomatta... Jos rouva kuulisi...
+
+-- Vaikka et olisikaan sitä kertonut, niin se kuitenkin olisi muistunut
+mieleeni. Kumma kyllä, mutta joku aika sitte, olen taas ruvennut sitä
+muistelemaan, ja alinomaa minä sitä ajattelen. Näetkös, Felicie, minä
+luulen, että sydämeni on jäänyt heille.
+
+Kenelle, neiti?
+
+-- Heille, jotka ensiksi minua rakastivat, kun viheliäisyydessänsä
+ottivat minut turviinsa, jakaen minulle köyhyydestänsä... Minä rakastan
+heitä... En tiedä, mitä antaisinkaan, saadakseni heitä vielä nähdä.
+
+-- Oi, neiti, mitähän rouva sanoisikaan, jos teitä kuulisi?...
+
+-- Enhän minä tahtoisi hänelle murhetta saattaa, hänelle, joka on ollut
+niin hyvä minulle... Mutta, näetkös, Felicie, minä en ole onnellinen...
+
+-- Miksi ette ole?
+
+-- Kun tahtovat minua naittaa...
+
+-- No, sen äkkäämiseen ei paljon älyä tarvita... mutta luulisihan
+tuon hauskaa olevan. Pitäisipä olla nuoren neidin mieleen, kun
+seitsemäntoista vuotiaana jo kositaan.
+
+-- Olisiko sinullekin mieleen, Felicie, jos minä ottaisin hänet?
+
+-- Jos rouva on hänet valinnut, niin hän kaiketikin on kelpo mies.
+
+-- Nytpä et sano, mitä ajattelet, Felicie. Sinä tiedät yhtähyvin kuin
+minäkin, että herra de Rochebelle on turhamielinen ja rakastaa vaan
+omaa itseänsä.
+
+-- Minä en häntä niin likeltä näe, että voisin häntä arvostella,
+vastasi Felicie varovasti.
+
+-- Rohkaisepa mieltäsi ja sano suoraan, että päinvastoin ajattelet...
+
+Geneviève tarttui molemmin käsin vanhan hoitajansa päähän, ja katsoi
+häntä nauraen silmiin.
+
+-- Sinä et rohkene sitä tehdä. Tätini Chabrand on pannut sen päähänsä;
+mutta jos tuo hänen kelpo sisarensa poika tulee sitä minulta kysymään,
+niin vastaan hänelle; ei, ei, ja sata kertaa ei. En minä milloinkaan
+ota miestä, jota en voi rakastaa, sen kyllä tiedät, ja oikeastaan
+sinä oletkin minun kanssani samaa mieltä, vaikka olet ajattelevinasi
+niinkuin nuo toiset. Vaan koska sinulla ei ole sen parempaa minulle
+sanomista, niin minä menen huoneeseni.
+
+Ja antaen Felicielle suuta, hän nauraen juoksi tiehensä.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Tavallistansa myöhemmin Jacques kuljeskeli sinä ehtoona maita,
+mantereita, katselematta jaloissansa kasvavaa, kukkivaa heinää
+tahi tien ohessa rehoittavia orjantappura-pensaita. Hänen tarvitsi
+jaloitella, hän oli raitista ilmaa sekä miettimisaikaa vailla. Hän
+poikkesi viheriäiseltä polulta, jota tavallisesti oli kulkenut, ja
+rupesi astumaan avonaista, avaraa ketoa pitkin, hengittäen keuhkojensa
+koko täydeltä raitista ehtoo-ilmaa. Jos taivaanrannalla olisi huipun
+nähnyt, niin hän epäilemättä olisi ruvennut sitä kohti astumaan,
+mutta tällä vaatimattomalla ja yksinkertaisella seudulla ei ollut
+mitään ylängöitä näkyvissä, paitsi joku ruohoa kasvava vieremä, jonka
+kukkulalla muutamia puita kuvautui kirkasta taivasta vastaan. Hän kävi
+tuon pienen metsikön rinteesen istumaan. Alempana varvikossa satakieli
+lauloi niin hartaasti, että olisi ollut syytä pelätä kurkun siltä
+halkeavan, mutta Jacques ei sitä kuullut. Hänessä sykki sydän niin
+kovaa, että oli hänen rintansa särkemäisillään, eikä hän muuta kuullut
+kuin sen tykkimistä.
+
+Yht'äkkiä hän nousi pystyyn ja levitti käsivarsiansa ikäänkuin
+voidakseen paremmin hengittää; hän kertoi nämä Genevièven sanat:
+"Sydämeni on jäänyt heille."
+
+Selvästi hän oli ne kuullut... se ei ollut mikään unelma. Tuo
+Geneviève, jota hän oli väärin tuominnut, koska oli luullut hänen
+voivansa unhottaa, oli hellällä äänellä lausunut nuo sanat. Hän ei
+ollut hänen unelmaansa ainoastansa kauniimpi, vaan myöskin jalompi,
+parempi ja lempeämpi, kuin hän olisi luullut mahdolliseksikaan.
+Tuo tyttö, joka silloin vielä oli ollut niin vähäinen, ei ollut
+mitään unhottanut... Sillä välin kuin hän itse lakkaamatta oli
+tyttöä ajatellut, oli tämä puolestansa säilyttänyt hänen muistoansa
+uskollisessa sydämessään ja vieläpä muisti hänen nimensäkin...
+Eikö siinä jo ollut yltäkyllin onnea palkinnoksi hänen entisistä
+murheistansa?
+
+Hän oli ihan semmoinen, miksi Céline oli häntä kuvannut, mutta vielä
+tuhat kertaa parempi ja ihastuttavampi. Äidin sielu oli kai tyttäressä
+ruvennut uudestansa elämään, Madeleine Olivierin hellä ja uljas sielu.
+Jacques hengitti halukkaasti ehtoo-ilmaa, joka täällä mäellä tuntui
+vielä keveämmältä. Hänestä oli ikäänkuin hän tähän hetkeen saakka ei
+milloinkaan ennen olisi vapaasti hengittänyt... ensimäistä kertaa hän
+käsitti silmillään sekä taivaan että maan, huomaten tuota sopusoinnun
+kauneutta, joka molempia yhdistää. Satakieli, joka oli lakannut
+laulamasta, keskeytti äänettömyyden jollakulla ihanteellisen kirkkaalla
+säveleellä ja vaikeni taas uudestaan. Tämä viimeinen sulosointuinen
+rakkauden sävel tunki läpi Jacquesin sydämen. Kaikki hänen ympärillään
+oli niin kaunista, että hänestä tuntui, ikäänkuin hän olisi rauennut
+tyhjiin; ja mikä uusi, outo ja voimallinen elämä oli hänen sydämessään
+henkiin herännyt... mikä ilon ja toivon virta kumpusi hänen olentonsa
+syvyydestä ja koski kipeästi hänen sydämmeensä, jonka kärsiminen oli
+tehnyt ahtaaksi!
+
+Se tuli siitä, että hän, joka näin monta vuotta oli rakastanut paljasta
+unelmaa, varjoa, haavetta, hän rakasti nyt elävää olentoa, jonka oli
+nähnyt silmillänsä, jonka äänen hän oli kuullut, ja niitä ei ole
+monta olemassa, joilla, niinkuin hänelle, todellisuus tuntuu unelmata
+kauniimmalta.
+
+Kun Jacques vihdoin viimein alkoi astua rinnettä alaspäin, hän
+seisahtui pimeään soppeen, jossa kaksi tietä sattuivat yhteen; siellä
+kiven alta, jolle yli mentäessä astuttiin, kuului kohina pienestä
+virrasta, joka edemmäksi metsikköön juoksi. Korkeitten puitten
+alla, joiden lehvien välitse suven pitkällinen hämärä ei päässyt
+tunkeutumaan, oli jo täysi yö; täällä ei voinut mitään eroittaa, mutta
+puron liriseminen kuului selvästi, kun se salaperäisenä maan alle
+mutkaeli. Yht'äkkiä Jacques kävi kovin surumieliseksi... Hänestä tuntui
+ikäänkuin hän yht'äkkiä olisi päivän valosta siirretty yön pimeyteen,
+ja ikäänkuin koko hänen ilonsa olisi hänen tietämättänsä juossut pois
+tuon näkymättömän puron kanssa. Hän rupesi ajattelemaan sitä elämää,
+joka tuossa isossa kaupungissa häntä odotti, se näkyi hänelle kaikkine
+inhoittavine yksityiskohtineen kuin salaman valaisemana... Ja jos
+alkoi asiaa tarkemmin tutkistella, niin ei mitään muutosta ollutkaan
+tapahtunut... Tosin oli Geneviève ihanteellinen, nuori tyttö, mutta
+eikö hän sen ohessa ollut neiti de Préal?... ja eikö hän itsekin
+vielä ollut työmies Jacques Marceau?... Mutta voi! Jos ei muuta olisi
+ollut... ei hän hävennyt työtänsä eikä kovettuneita käsiänsä, eikä
+myöskään valkoista mekkoansa, mutta hän oli Augustinen, tuon turmion
+tielle joutuneen tytön, veli.
+
+Siitä saakka, kun hän oli Genevièven taas nähnyt, vaivasi häntä alati
+hänen sisarensa muisto, ja hän näki hänet edessänsä semmoisena,
+kuin hän kerran oli tullut häntä vastaan, koristeltuna, julkeana,
+inhottavana.
+
+Vihdoin hän jätti sopen, jossa pieni lähde yhä hyräeli yksitoikkoista
+nuottiansa, ja seisoi pian himmeän taivaan alla, jolla tähdet, himmeinä
+nekin, säteilivät. Hän rupesi jälleen kävelemään avaran kentän poikki;
+hänen askeleensa herättivät peltopyyn, joka oli tehnyt pesänsä
+laihopeltoon, ja nyt rupesi vienoja, väräjäviä säveleitänsä soittamaan.
+Tämä lauhea kirkkaus sekä tuon linnun laulu, joka oli pellon vakoon
+pesinyt, rauhoittivat hänen mieltänsä, ja hän alkoi taas kylää kohti
+astua.
+
+Iso sali oli tyhjä väestä, ja kaikkialla ravintolassa vallitsi
+hiljaisuus. Hän oli niin musertunut ja väsyksissä, että heti meni
+nukuksiin ja hänen unelmissansa sekaantui kulunut aika alinomaa
+nykyisiin tapauksiin. Pikku Geneviève, jolla oli sininen nauha
+hiuksissa, oli nojaavinaan päätänsä hänen olkaansa vasten... ja samassa
+sanoi neiti de Préal lempeällä äänellänsä. "Sydämeni on jäänyt heille."
+
+Ja noiden ihanien uni-haaveitten keskeltä ilmaantui Augustinen
+hävettävä haahmu... ja Jacquesin teki mieli varoittaa Genevièveä:
+Älkää häntä lähestykö!... Mutta samassa hän hetkeksi heräsi aivan
+hiessä ja nukkui sitten jälleen levottomasti, nähdäkseen taas jotain
+uutta, sekavata unta. Kun hän päivän tullen vihdoin heräsi, oli hänen
+sisarensa kuva ainoa selvä hänen muistossaan. Jacques ajatteli häntä
+vihatta, mutta haikealla surulla ja myöskin omantunnon vaivalla.
+
+-- Siihen on köyhyys syynä, hän sanoi itsekseen... ja sitä paitsi
+hänellä ei ole äitiä, ja minäkin olin itsekäs ja sulkeuduin vaan
+omaan suruuni, muistamatta, että hänenkin elämänsä oli kyllä kurjaa.
+Tyttöparka!
+
+Ensimäisen kerran Jacques näin soimauksetta häntä ajatteli.
+
+Kun hän jälleen teki työtänsä linnan vanhassa salissa, palasi sanomaton
+ilo hänen sydämeensä, pannen sitä kovemmasti tykyttämään, niinkuin
+miehen sydäntä ainakin, joka lempii ja, toivoo.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Ei linnassakaan kaikki ollut ruusunkarvaista. Rouva de Chabrand
+pahaksui suuresti -- muuta mainitsemattakaan -- Genevièven penseyttä
+hänen sisarensa poikaa kohtaan. Mitä hän odottikaan, tuo tekosiisti
+hempukka, kun ei jalosukuinen Rochebellekaan hänelle kelvannut?
+Mahtoiko hän toivoa, että kaikki valtakunnan ylhäisimmät tulisivat
+häntä kosimaan, ja hän vaan saisi joukosta valita?... Olihan se
+todellakin häpeämätöntä semmoiselta tytöltä, joka oli kadulta
+löydetty...
+
+-- Oma syysi, kun olet hänet pilalle hellitellyt, tuon pikku hupsun:
+hän on aina saanut elää siinä luulossa, että kaikki muka on hänelle
+soveliasta. Sinun olisi tullut pitää häntä nöyryydessä, se olisi
+hänelle sopivinta, ja joka päivä sinun olisi pitänyt häntä muistuttaa,
+että häntä vaan armontullen täällä pidetään.
+
+Rouva de Chabrandin mieli oli käynyt niin tukalaksi ja hänen luontonsa
+niin äreäksi, että olisi tarvinnut enemmän uskallusta kuin rouva
+de Préalilla oli, se, joka olisi tohtinut häntä vastustaa ja hänen
+kanssansa keskustella. Kuitenkin rouva de Préal yritti itseänsä
+heikosti puollustaa sillä, että kaikki muut ihmiset olivat häntä
+ihmetelleet, koska hän oli niin erinomaisilla luonnon-lahjoilla
+varustettu, ja tämä oli ehkä antanut hänelle ylen paljon uskallusta
+omaan itseensä.
+
+-- Tuossa sinä taasen panet liikoja, vastasi rouva de Chabrand
+kärttyisesti. Onpa mahdollista, että tuota tyttöä olisi pidetty oikein
+erinomaisena niissä piireissä, joissa sinä olet tottunut elämään,
+mutta minun nuoruudessani häntä hienoimmissa seuroissa tuskin olisi
+huomattukaan. Siihen aikaan kaikki olimme kauniita sekä älykkäitä,
+kun nykyajan naiset sitävastaan ovat ymmärtämättömiä ja unisia.
+Arvattavasti aatelisveren sekoitus porvari-vereen on tuottanut noin
+kauniita hedelmiä. Tahtomattani sinua loukata, minun kuitenkin
+täytyy tunnustaa, että tässä teidän sekalaisessa seurapiirissänne on
+kuolettavan ikävä. Ei täällä koskaan kuule ainoatakaan tuommoista
+hienosti terävää sanaa, joka aina osaa oikeaan kohtaan, vaikka ei näy
+siihen koskevankaan. Ei milloinkaan edes sen verran älynosoitusta,
+että hetkeksi voisi unhottaa jäsenten särkyänsä. Luultavasti tuo
+säännöllinen herra Bousquet auttaa sinua valitun seurapiirin
+huvittamisessa?
+
+Vähän ällistyneenä tästä äkillisestä hyökkäyksestä, koki rouva de Préal
+puollustaa herra Bousquetia, mutta rouva de Chabrand käänsi puheen
+toisaalle.
+
+-- Ei tässä nyt tuosta puhetta ole, vaan tyttöhupsusta, joka on
+hylkäävinänsä minun sisareni pojan, herra de Rochebellen. Vaikka hän
+olisikin sinun oma tyttäresi, niin herra de Rochebelle kosimisellansa
+kuitenkin tekisi hänelle suurta kunniaa.
+
+-- Eihän herra de Rochebellellä ole ainoatakaan souta taskussaan, täti,
+uskalsi rouva de Préal muistuttaa, joka oli syvästi loukkaantunut; ja
+senvuoksi unhotti tavallisen varovaisuutensa.
+
+Vaan saipa hän syyn katua tätä rohkeaa lausettansa.
+
+Herjattuansa pistävällä tavalla onnen kohottamien ihmisten rahan
+ahneutta, rouva de Chabrand jatkoi:
+
+-- Olisipa minun pitänyt tuota arvata. Tuommoisilla ihmisillä on
+kaikilla halpa ja itsekäs sielu.
+
+-- Älkää toki, täti, sitä luulko; ei Geneviève ainakaan semmoisia
+asioita ajattele. Eikä hän edes tiedäkään, onko herra de Rochebelle
+köyhä vai rikas: mutta hän ei ole hänen mieluisensa, siinä kaikki.
+
+-- Mitä se minuun kuuluu, onko hän hänen mieluisensa, vai ei?...
+Onhan herra de Rochebellellä kaunis ulkomuoto, taipuvainen luonne ja
+jalo nimi; luulisipa tuon riittävän. Koska nyt herra de Préal-vainaja
+antoi sinulle täyden käyttövallan omaisuuteensa, ja tämä nuori tyttö
+epäilemättä on sinun perillisesi...
+
+-- Tuo omaisuus oli minun, keskeytti häntä rouva de Préal jotensakin
+rohkeasti.
+
+-- Kuka tässä on muuta sanonutkaan, senpä takia hän naikin sinut?
+Varmaa kuitenkin on, että vähemmän sokaistu mies, kuin sisarenipoika,
+herra de Préal, olisi keksinyt senkin seitsemän keinoa, tehdäksensä
+vaimonsa tuumat tehottomiksi. No, koska nyt on päähäsi juolahtanut,
+että tyttö saa koko omaisuuden, niin olisihan soveliasta, että minun
+sisarenipoika, herra de Rochebelle, saisi sekä tytön että omaisuuden.
+
+-- Kyllä minä voimieni mukaan koen teitä siinä auttaa, tätikulta,
+vakuutti rouva de Préal, joka mielellänsä olisi tehnyt rauhan ja
+saattanut noita muutamia varomattomia sanojansa unhotaksiin.
+
+-- Ei siinä kyllä, että koetat minua auttaa!... Sinun pitää antaa tuon
+hölmön valita joko omaisuuden ja herra Rochebellen, taikka hän ei saa
+kumpaakaan... se on aivan selvä ehto, ja tyttö pian sen ymmärtää.
+
+-- Minä en usko tuonlaatuisten syitten Genevièveen vaikuttavan.
+
+-- No, kaikkea tässä kuullaan!... Pysykäämme totuudessa, äläkä
+sinä tule minua luulottelemaan, että tuommoisilla ihmisillä niin
+jaloja tunteita olisi. Sanoopa vanha sananlasku: "nelikko haisee
+aina silakalta", mutta minä sanon päinvastoin: "silakka tulee aina
+nelikolta". Älkäämme unhottako, että äitinsä myi hänet viidestä sadasta
+franc'ista.
+
+-- Ei se ollut hänen oma äitinsä...
+
+-- Mitä sinä minua vastustat?... Hän oli samaa säätyä.
+
+-- Samaan aikaan kun näin keskusteltiin, oli herra de Rochebelle
+hakenut Genevièveä syrjäisestä osasta puistoa, johonka tämän, kirja
+muassansa, oli tapana vetäytyä, sillä välin kun molemmat vanhat rouvat
+olivat päivällislepoaan pitävinänsä. Tähän saakka ei kukaan vielä ollut
+rohjennut hänen yksinäisyyttänsä häiritä, ja sen vuoksi hän hämmästyi,
+kun askeleita kuullessansa nosti silmänsä kirjasta, ja näki ihailijansa
+ihan lähellänsä.
+
+Tämä ei näkynyt aavistavankaan, minkä vaikutuksen hänen tulonsa oli
+tehnyt, ja kävi istumaan, niinkuin semmoinen mies ainakin, joka varmaan
+tuntee olevansa tervetullut.
+
+-- Te rakastatte yksinäisyyttä, neiti Geneviève?
+
+-- Minun on mieleeni, kun häiritsemättä saan lukea.
+
+-- Se lienee toki hiukan siitä riippuvaa, mitä laatua tuo häiritseminen
+on?
+
+-- Epäilemättä.
+
+-- Uskallanko toivoa, että nykyinen häiritseminen ei ole teille ylen
+vastenmielistä?
+
+Hetken aikaa Geneviève oli kahden vaiheella, sitte hän vastasi:
+
+-- Kirjani miellyttää minua suuresti.
+
+-- Tuo on kiertelevä ja kuitenkin aivan selvä vastaus; mutta kuitenkaan
+en pidä itseäni voitettuna. Nuorella neidillä on valta olla hiukan
+epäkohtelias miehelle, joka pyrkii hänen suosioonsa, ja tiedättehän,
+neiti de Préal, että se nykyään teidän suhteenne on minun laitani.
+Sitäpaitsi ovat vapaaherratar de Chabrand ja rouva de Préal keskenänsä
+päättäneet tämän naimiskaupan, eikä meillä siis ole muuta tehtävää,
+kuin taivuttaa niskamme ja nöyristyä ikeen alle. Minä toivon, ettei
+teillä puolestanne ole enempää asiata vastaan kuin minullakaan?
+
+Tämä kevytmielinen ja kopea puhe herätti Genevièven koko neuvollisuuden.
+
+-- Tuohon kysymykseen vastaan silloin, kun sitä toisella lailla
+esitellään.
+
+-- Kas sitä! Vai joko te niin osaatte sopivaisuuden selässä ratsastaa,
+kaunis tyttöseni?... No, saadaanhan noudattaa noita lapsellisia ja
+siveitä kohteliaisuus-sääntöjä! Jonakin päivänä vapaaherratar de
+Chabrand siis tulee juhlallisesti pyytämään rouva de Préalilta hänen
+tytärtänsä, neiti Genevièveä, aviopuolisoksi teidän nöyrimmälle
+palvelijallenne; mutta se on vaan pelkkää tavanmukaisuutta, sillä
+liitto on jo suurvaltain kesken päätetty. Meidän tulee vaan heidän
+päätöstänsä vahvistaa. No, annatteko minulle kättänne, suostumuksenne
+merkiksi?
+
+-- En, vastasi Geneviève ja nousi.
+
+-- Mikä jäykkyys!... Eikä vähintäkään sanaa kehoitukseksi?
+
+Geneviève ei vastannut enää, vaan käänsi hänelle selkänsä ja läksi.
+
+-- Hän ei ensinkään ole armias, tuo pikku tyttö, sanoi rouva
+de Chabrandin kaunis sisarenpoika itsekseen; mutta se on vaan
+teeskentelyä. En minä siltä päätöstä epäile. Ei siis huolita noita
+pieniä juonia surra.
+
+Ja tavallisella välinpitämättömyydellään hän meni penkereelle
+sikariansa polttamaan.
+
+Edellistä tyynemmässä neuvottelussa olivat molemmat rouvat päättäneet
+olla asiaa jouduttamatta, pelosta muka, että heidän tuumansa
+sillä tavoin vallan tyhjiin raukenisivat. Täytyypä antaa kosijan
+yksityisten ominaisuukseensa vastustamattomalla voimalla pyrkiä
+Genevièven suosioon. Kai tämäkin, joka alussa oli hämmentynyt ja nyt
+oli varoillaan, vihdoin rauhoittuisi, ja rupeaisi jälleen kävelemään
+puiston syrjäisessä osassa, johonka ei kukaan enään tulisi häntä
+vaivaamaan.
+
+Tuontuostakin rouva de Chabrand kuitenkin sanoi:
+
+-- Asia olisi kumminkin päätettävä. Eihän herra de Rochebellen sovi
+koko ikäänsä noin toivon ja epäilyksen vaiheella viettää. Se käy
+poikaparalle pian tuskaksikin, sillä eihän maalla mitään hauskaa ole.
+Eivätkä kaikki ihmiset huoli viettää aikaansa niinkuin sinä, kutomalla
+alushameita kylän eukoille. Täällä käy aika minullekin kovin pitkäksi,
+ja oikein rupean Parisin katuja kaipaamaan. Kolme kuukautta maalla,
+siinä minulle jo yltäkyllin; eikä jäsenten särkykään milloinkaan ennen
+ole minua, näin vaivannut; tarvitsisipa minun jo päästä lääkärin
+luokse. Mutta kukapa olisi voinut arvata, että tuon pienen hupsun
+valloittaminen kestäisi kolme kuukautta!
+
+-- Kolmeko kuukautta, täti? Tulittehan te tänne kevätkuun
+keskipalkoilla, ja nythän tuskin olemme ennättäneet heinäkuuhun.
+Miksi ei herra de Rochebelle enemmän koeta saada Genevièven sydäntä
+puolellensa? Hän näkyy luulevan, ettei hänen muuta tarvitse, kuin vaan
+näyttäytyä.
+
+-- Miehen, jolla on ollut niin suuri menestys ylhäisempienkin naisten
+suosiossa, ei tarvinne niin suuresti tuommoisen pienen tytön tähden
+itseänsä vaivata. Hän tietää hänet kuitenkin vihdoin saavansa, ja
+siinä on hänellä kyllä. Kuitenkin tahdon kehottaa häntä kosimistansa
+jouduttamaan... Minä annan hänelle vielä kaksi viikkoa odotusaikaa,
+ennenkuin lähden, sillä sinua loukkaamatta, minun on tunnustaminen,
+että olen täällä ikävään kuolemaisillani.
+
+Kun tämä viimeinen ehdotus ilmoitettiin herra de Rochebellelle, tämä
+hymyili tyynesti ja vastasi:
+
+-- Kun leivo on pyydetty, niin ei muuta tarvita kuin ojentaa kättä sitä
+tavoittamaan.
+
+-- No, ojennapas siis kätesi, hyvä sisareni poika. Tämä erakko-elämä ei
+ensinkään minua huvita, ja minä lähden heti, niin pian kuin tämä pieni
+asia on tullut päätetyksi.
+
+Mutta herra de Rochebelle yhä vaan odotteli, kentiesi sen tähden,
+että tämä huoleton elämä häntä miellytti, vai lieneekö hän ruvennut
+epäilemään asiansa menestymistä.
+
+Päivät ja viikot kuluivat. Nytpä oltiin jo heinäkuun keskipaikoilla,
+eikä asia sen pitemmälle joutunut. Liekö siihen ollut syynä, ettei
+herra de Rochebelle ollut kylliksi taitava, vai puuttuiko häneltä
+uskallusta?... Oli mikä oli, mutta Genevièveä ei saatu suostumaan, ei
+viekkaudella eikä pakolla. Ei odottamisesta eikä viipymisestä ollut
+mitään apua, ja tuo mainio ehtokin, jonka rouva de Préal viimeisenä
+keinonansa tytön eteen laski, teki tämän vaan yhä kovakorvaisemmaksi.
+
+-- Nyt ette ainakaan sano minulle, että Geneviève on häneen mieltynyt,
+sanoi rouva de Préal tädillensä.
+
+-- Tyttö on oikein hullun hurja. Siinä nyt sait, mitä olet ansainnut.
+
+Molemmat vieraat läksivät pois linnasta, rouva de Chabrand vihan
+vimmassa, vannoen, ettei enää koskaan tulisi täällä käymään, herra de
+Rochebelle jäykkänä ja välinpitämättömänä kuin mies, joka on tapannut
+pelin, jonka voittaminen ei millään muotoa häntä innostuttanut.
+
+Tuo huolettomuus suututti hänen tätiänsä, joka kysyi, luuliko hän joka
+tienhaarasta löytävänsä viiden sadantuhannen franc'in perillisen.
+
+-- En minä siitä mitään tiedä, hän vastasi. Ehkä Luoja toimittaa
+minulle nuo viisi sataatuhatta franc'ia ilman perillistäkin, joka
+paljoa parempi olisi...
+
+Rouva de Chabrand kohotti olkapäitään ja käänsi selkänsä
+sisarensapojalle, joka viisaustieteellisellä tyvenyydellä kesti tätä
+uutta vastusta.
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Muutama viikko sitte, jäätyänsä yksin päättämään sitä tarkkaa työtä,
+joka oli hänelle uskottu, Jacques oli suorittanut tehtävänsä niin
+huolellisesti ja taitavasti, jotta itsekin tuota hyvää menestystä
+ihmetteli. Rouva Préalkin kummaksui sitä, ja hän vaati Genevièveä
+tulemaan isoon saliin, uudistettuja seinäveistoksia hänen kanssansa
+katselemaan.
+
+Heidän tullessansa Jacques seisoi selin oveen päin; mutta kun hän
+huomasi, ettei rouva de Préal yksinään ollut, hän kalpeni, ja oli
+miltei pudottaa työaseensa, mutta hänen onnistui kuitenkin asettua
+ujostelemattomaan asemaan, eikä kukaan häntä nähdessään olisi voinut
+aavistaa, että hän milloinkaan ennen oli tätä nuorta tyttöä tavannut.
+
+Geneviève ei ollut saanut tuota tapausta puistossa mielestänsä,
+eikä sitä nöyryytystä, joka, silloin oli tullut nuorukaisen osaksi.
+Sittemmin hän vaan kaukaa oli häntä nähnyt, ja mies näytti hänestä
+aina niin tyyneltä ja ylpeältä työmekossansa. Hän olisi mielellänsä
+hakenut tilaisuutta, lieventääksensä sitä haavaa, jonka tuo kiusallinen
+kohtaus epäilemättä oli hänen sydämeensä jättänyt, ja rouva de Préalin
+teeskennelty ystävyys vaivasi häntä enemmän, kuin voi ajatellakaan;
+kuitenkaan hänen ei vielä ollut onnistunut tälle nuorukaiselle osottaa,
+ettei hän puolestansa ainakaan tuota suojelevaista kohtelua hyväksynyt.
+
+Hän koki kääntyä Jacquesiin jollakulla kysymyksellä, mutta tämä vastasi
+niin jäykällä kohteliaisuudella, että Geneviève alakuloisena vetäytyi
+hiukan syrjään.
+
+Mutta yhtäkkiä hän ihastuksissaan unhotti kaikki, kun pöydän kulmalla,
+jonka ääressä Jacques työskenteli, näki pienen, eriskummaisella tavalla
+kauniisti veistellyn lippaan.
+
+Hän huusi heti:
+
+-- Oi, kuinka tämä on kaunis!... ja kuinka sievästi se on tehty!... Ja
+entä kuinka hienosti nämä lehdet ovat veistettyjä!...
+
+Jacques punastui tukanrajaa myöten, mutta ei mitään virkkanut.
+
+-- Mitä se on? kysyi rouva de Préal. Mistä tämä lipas on kotoisin?
+
+Jacques sopertaen vastasi, että hän lomahetkinään oli sen veistänyt; ja
+äkkiä mieltänsä rohkaisten, hän tarjosi sen Genevièvelle, sanoen:
+
+-- Tahdotteko ottaa sen vastaan, neiti?
+
+-- Kiitoksia, aivan mielelläni! vastasi Geneviève arvelematta.
+
+Hänen silmänsä kohtasivat Jacquesin silmiä, ja häntä valtasi outo
+tunne, semmoinen, jota me jokainen joskus olemme kokeneet, kun
+äkillinen tapaus on johdattanut mieleemme pitkiä aikoja sitte
+unohtuneen ajatuksen, jonka epäselvästi tunnemme olevan jollakulla
+salaperäisellä tavalla yhteydessä nykyisen ajan kanssa.
+
+Ei Geneviève ensi kertaa noita silmiä nähnyt, ne tuntuivat hänelle
+tutuilta. Ja kuitenkaan hän ei ollut nähnyt tätä nuorukaista kuin
+yhden ainoan kerran, tuona yönä puistossa, eikä hän silloinkaan ollut
+voinut hänen kasvojansa niin selvään eroittaa, että ne olisivat hänen
+muistossansa pysyneet.
+
+Sillävälin kun Geneviève mielessään näitä mietti, oli Jacques käynyt
+kalpeaksi ja ruvennut vapisemaan. Rouva de Préal ei mitään huomannut;
+hän oli vaan toimessa kaivaa kukkarostaan muutamia kultarahoja.
+
+-- Tässä on teille viisikymmentä franc'ia palkintoa siitä tyydyttävästä
+tavasta, millä olette työtänne suorittanut. Siihen minä lippaasta vielä
+panen viisikolmatta franc'ia lisää... Luulisinpa sen olevan kelpo
+hinnan.
+
+Rouva de Préal oli laskenut kultarahat pöydälle ja aikoi jo mennä,
+mutta Jacques pidätti häntä.
+
+-- Paljon kiitoksia, rouva, mutta minä olen teettäjältä saanut täyden
+maksun täällä tehdystä työstäni; ei teidän ole minulle velkaa siitä,
+että olen koettanut parastani tehdä. Mitä taas lippaasen tulee, niin se
+ei ollut myytävänä. Minä olen joutohetkinäni sen tehnyt.
+
+-- Minä pidän sen, ja olen teille siitä kiitollinen, sanoi Geneviève
+niin päättäväisesti, ettei rouva de Préalin enää käynyt tulla väliin.
+
+-- Tuossa rahanne, äiti, jatkoi Geneviève, joka oli koonnut kultarahat
+ja nyt pisti ne äitinsä käteen.
+
+Rouva de Préal meni pois kiukuissaan, kun muka oli toimittanut asiansa
+niin huonosti. Kuinka noin onneton ajatus olikaan juolahtanut hänen
+päähänsä, että rupesi viemään Genevièveä sinne!... Hyväksi onneksi
+tuo huonosti kasvatettu työmies, joka oli rohjennut tarjota lahjoja
+neiti de Préalille, jo huomenna olisi poissa, eikä hänestä sittemmin
+kuultaisi hiiskuttavankaan; mutta kuitenkin Geneviève ansaitsi nuhteita.
+
+Heidän tultuansa saliin, jossa ei kukaan ollut heitä kuulemassa, alkoi
+rouva de Préal ankaralla äänellä:
+
+-- Onpa kummaa, ettet sinä vielä tuolla ijällä ymmärrä, mikä soveliasta
+on! Puhuthan sinä tuolle miehelle ikäänkuin...
+
+Sillä välin kuin rouva de Préal haki sopivaa sanaa vertailuunsa,
+ilmaantui hieno hymy Genevièven huulille. Tunnustaa tulee, että
+äskeinen voitto oli antanut hänelle ikäänkuin enemmän rohkeutta, ja
+rouva de Préalin täytyi itsekin myöntää, että Geneviève oli tuossa
+taistelussa voittanut.
+
+-- Ikäänkuin miehelle, sanoi Geneviève, ja varsinkin hyvästi
+kasvatetulle miehelle. Olisiko minun pitänyt käyttäidä häntä kohtaan
+kehnommasti, täti?
+
+-- Sinä et ensinkään voi soveliaisuuden suhteita käsittää. Ei pidetä
+tapana puhua työmiehelle samalla lailla kuin ylhäiselle, meidän
+seura-piiriimme kuuluvalle miehelle. Ainakin sinun täytyy myöntää,
+että oli jotenkin eriskummaista ottaa häneltä lahjoja... Ennen hänen
+lähtöänsä annan Felicien viedä lippaan hänelle takaisin. Felicie saapi
+sanoa, ettemme saata sitä pitää, ellei hän siitä maksoa ota.
+
+-- Sitä älkää tehkö, äiti, muutoin minun täytyy mennä pyytämään
+sitä häneltä takaisin, ja se vasta kovin oudolta näyttäisi. Hän on
+loma-aikoinaan sen tehnyt... Miksi emme soisi hänelle sitä iloa, jos
+hänen tekee mieli jättää tuo lipas meille muistoksi täällä olostansa?
+
+-- Työmieskö, jolla on sattunut olemaan työtä linnassani, rupeaisi
+meille muistoja jakelemaan!... Nyt sinä järjettömiä puhut, Geneviève...
+Minä soitan Felicietä.
+
+Mutta Geneviève tarttui äitinsä käsivarteen, sanoen hänelle äänellä,
+joka muistutti tuota uhkeaa tapaa, millä hän pienenä ollessaan oli
+vähäisiä ryysyläis-ystäviänsä puollustanut:
+
+-- Ei häntä enää toista kertaa meidän talossamme loukata, jos minä voin
+sitä estää.
+
+-- Koska häntä on loukattu? rouva de Préal puoleksi voitettuna kysyi.
+
+-- Oletteko jo unhottanut tapauksen puistossa ja herra de Rochebellen
+raakuuden? Siitä päivästä alkaen hän on minua inhottanut.
+
+-- Oikeinko todella? Ja siitä syystäkö hänelle rukkaset annoit?
+
+-- Äiti, sanoi Geneviève totisesti, ette suinkaan olisi tahtonut minua
+vaimoksi tuolle itsekkäälle, rivolle miehelle, joka ei miksikään
+kelpaa. Te suostuitte täti de Chabrandin tuumiin, mutta kuitenkin
+teidän oli mieleenne, kun minä pysyin lujana. Eikö totta, äiti,
+sanokaa se vaan suoraan? Tällä hetkellä minusta tuntuu, ikäänkuin
+olisin välttänyt tuhat kertaa suuremman vaaran kuin olisin voinut
+ajatellakaan. Ettekö tekin, äiti, ole siitä mielissänne?
+
+-- Minä olen onnellinen, kun vielä saan sinut tykönäni pitää, vastasi
+rouva de Préal, jonka sydän heltyi vasten hänen tahtoansakin, ja
+silitteli Genevièven hiuksia, joka makasi polvillansa hänen ääressään.
+
+Eikä lippaasta nyt enää ollut kysymystäkään.
+
+Mutta minkätähden kätki Geneviève, niin pian kun saapui omaan
+huoneesensa, tuon pienen lippaan lukon taakse muiden kalleuksiensa
+joukkoon?... Ei hän itsekään sitä tietänyt.
+
+Samana päivänä rouva de Préal lähti ulos, ja Felicien seuraamana
+Geneviève meni kylään, tervehtimään muutamia tuttaviansa, joiden
+joukossa oli hänen entinen ystävänsäkin, tuo pieni, ryysyinen tyttö,
+jonka hän ynnä tämän veljen silloin oli linnan saliin tuonut.
+Vaikka hän oli Genevièveä hiukan vanhempi vaan, niin hän kuitenkin
+jo oli naimisissa erään työmiehen kanssa -- nälkä ja jano yhdessä,
+sanoivat ihmiset -- ja hänellä oli parvi lapsiakin, jotka olivat yhtä
+ryysyisiä kuin äitinsäkin, vaikka rouva de Préal kahdesti vuodessa
+toimitti heille uudet vaatteet. Ei kukaan kieltänyt Genevièveä näitä
+syleilemästä.
+
+Auringon laskettua Geneviève ja Felicie palasivat oikoteitä ketojen
+poikki. He astuivat ensin pientä polkua, jota tuskin taisi eroittaa
+niitystä, jolla pienet heinäru'ot lemuansa ilmaan levittivät; siitä
+poikkesivat ruohottuneelle solatielle; jonka molemmin puolin kasvoi
+niin taaja ja korkea pensas-aita, että kulkijat olivat aivan kätkössä,
+eivätkä saattaneet muuta nähdä, kuin viheriän ruohon jaloissansa ja
+hiukan taivasta puitten oksien välistä, jotka heidän päänsä päällä
+kupua kutoivat.
+
+Vaikka linna ja varsinkin kylä olivat ihan lähellä, olisi kuitenkin
+luullut olevansa erämaassa, niin hiljaista oli kaikkialla. Jonkun
+pienen purosen liriseminen, lehtien hiljainen kahina, heinäsirkkain
+kimakka vingutus vuoli ostossa ja kaukaa kaikuvien kirkonkellojen ääni,
+muuta mitään ei tässä hiljaisuudessa kuulunut.
+
+Felicie, joka oli ollut ajatuksiin vaipuneena, rupesi ensin puhumaan.
+
+-- Hän lähtee huomenna, hän sanoi. Geneviève ei kysynyt ketä hän
+tarkoitti.
+
+Hän tiesi, että vanha hoitajansa oli miltei romanin tapaisesti
+tuohon nuoreen veistokuvaajaan mieltynyt, vaikkei usein ollut häntä
+puhutellut, tuskinpa yhden tahi kaksi kertaa; rouva de Préal oli, näet,
+kieltänyt palkollisia menemästä isoon saliin, niin kauan kuin työ
+siellä kesti.
+
+-- Täst'edes emme enää saa mitään hänestä kuulla, Felicie jatkoi.
+Hänellä ei ole perhettä, hän on aivan yksinään... Se on surkeata.
+
+Koska Geneviève ei vastannut, vaikeni Feliciekin.
+
+Tien mutkassa he huomasivat miehen, joka korkeitten puitten varjossa
+lähestyi. Kun hän jo oli aivan likellä, tunsi Felicie Jacquesin, mutta
+Geneviève oli sen jo edeltäpäinkin arvannut.
+
+Hämmästyneinä kaikki kolme epäillen pysähtyivät. Jacques oli ottanut
+hatun päästänsä ja seisoi vastapäätä Genevièveä. Liikutettuna tyttö
+häntä katsoi, odottaen, että hän puhuisi, eikä tietänyt minkätähden
+sydämensä niin kovaa tykytti.
+
+Vihdoin Jacques sanoi:
+
+-- Minä olen Jacques Marceau. Felicie päästi huudon.
+
+-- Se on hän! Felicie huudahti... Tuo Jacques, josta hän niin paljon
+piti.
+
+Geneviève ei sanonut mitään. Sydän täynnä selittämättömiä tunteita
+ja epäselviä muistoja, hän koki johtaa mieleensä kuluneita aikoja,
+jotka jo olivat hänen muistostansa haihtuneet. Tuo ääni ja tuo katse
+olivat hänelle tuttuja, ne herättivät hänessä samoja tunteita, jotka
+olivat tehneet niin syvän vaikutuksen hänen lapsensydämeensä. Melkein
+tainnuksissa tästä tapauksesta, joka saattoi koko hänen olentonsa
+värisemään, hän nojautui Feliciehen, muutoin hän olisi kaatunut.
+
+-- Minä olen Jacques Marceau, kertoi Jacques uudelleen, hiukan
+vapisevalla äänellä, ja te, tehän olette Geneviève Olivier...
+Minun Genevièveni, jota minä hänen pienenä ollessaan niin suuresti
+rakastin... Céline Lebeau tosin kertoi minulle, että olitte sama
+Geneviève, vaan se oli minusta mahdotonta... Kuitenkin se oli tosi...
+Annatteko minulle kättänne, ennenkuin lähden?
+
+Geneviève oli jälleen tointunut ja katsoi häntä; hänen silmänsä olivat
+täynnä kyyneleitä, mutta niistä loisti leimu.
+
+-- Te olette Jacques Marceau, hän sanoi... sama mies, jota minä niin
+hellästi rakastin, joka oli niin hyvä minua kohtaan, ja aina illoin
+aamuin otti minun syliinsä... Nyt minä jo muistan... minä muistan
+kaikki.
+
+Ja noudattaen väkevää sisällistä kehoitusta, heittäytyi hän Jacquesin
+syliin.
+
+Jacques piti häntä silmänräpäyksen rintaansa vasten puristettuna, sitte
+hän hiljaa lykkäsi hänet pois ja kääntyen sanoi:
+
+-- Jääkää hyvästi.
+
+Ja hän katosi yön pimeyteen.
+
+
+
+
+XX.
+
+
+Tämä tapahtui heinäkuussa vuonna 1870. Tiettyä on, kuinka paljon
+surkeutta ja rauhattomuutta tämä vuosi toi muassaan. Kuitenkin sekin
+kaikkine vaiheineen, äkkinäisine mullistuksineen, mielettömine
+houreineen ja synkkine enteineen hitaasti kului. Elokuun
+keskivaiheella, jolloin Ranskanmaan tähti oli vaalennut ja Parisikin
+oli vaarassa, oli rouva de Préal vielä kahden vaiheella, mitä päättäisi
+tehdä. Lähtisikö hän etelään taikka ulkomaille, vai jäisikö maalle
+hoviinsa vai muuttaisiko Parisiin. Siellä hän mahdollisesti joutuisi
+kärsimään piirityksen vaivoja, mutta luultavasti se tulisi olemaan
+piiritystä nimeksi vaan.
+
+Kirje rouva de Chabrandilta saattoi hänet vihdoin viimemainittuun
+päätökseen. Rouva de Chabrand julisti, ettei hän puolestansa aikonut
+jättää mukavaa kotoansa eikä lääkäriänsä, tapahtukoon mitä tahansa,
+ja puhui aivan kevytmielisesti sodasta sekä Parisin saartamisen
+mahdollisuudesta.
+
+Muun muassa hän kirjoitti:
+
+-- "Paremmaksi vakuudeksi minä varustan itselleni ruokavaroja ja neuvon
+sinuakin samoin tekemään. Varovaisuuttansa ei tarvitse milloinkaan
+katua, vaikka se liiallinenkin olisi. Jos minua uskot ja esimerkkiäni
+seuraat, niin voivat preussilaiset puolen vuotta meitä piirittää, eikä
+meiltä siltä mitään tarpeellista puutu, ei edes ylellisyyttäkään, jonka
+kadottaminen tuntuisikin vielä tukalammalta. Nauttien tavallista,
+totuttua mukavuuttamme, me siis saatamme heitä ja heidän kanuunoitansa
+pilkata. Parisi on kylläksi iso, voidaksemme siellä vapaasti elää ja
+olla."
+
+Rouva de Préal noudatti tätinsä neuvoa ja saapui syyskuun alussa
+Parisiin. Genevièven sydän sykki voimallisesti, kun hän jälleen näki
+tuon ison kaupungin, joka jo oli varustetun leirin näköinen. Hänellä
+ei ollut mitään selvää käsitystä siitä, mikä siellä häntä kohtaisi,
+mutta hän oli jo onnellinen, kun sai olla vaarassa olevan isänmaansa
+keskikohdassa, eikä hän muuta tuntenut kuin palavaa halua kärsiä sen
+kanssa ja sen edestä.
+
+Seuraavana päivänä heidän Parisiin muutettuansa, kun rouva de Préal jo
+puuhaili ruokavarain hankinnassa, meni Geneviève Célinen luokse.
+
+Mielenliikutus sekä ilo saattoivat sairaan tytön silmät loistamaan
+semmoisella kirkkaudella ja kuvastivat hänen poskensa niin heleän
+punaisiksi, ettei Geneviève ensi katsannolla huomannutkaan, kuinka
+suuresti hän oli muuttunut; mutta ei monta silmänräpäystä ollut
+kulunut, ennenkuin hän sen jo näki. Tauti oli silminnähtävästi
+edistynyt: hengitys oli lyhyttä, ja heikkous niin suuri, että Céline
+ensi tervehdyksen perästä oli menehtymäisillään.
+
+Pullo etikkata seisoi pöydällä, jolla ei enää näkynyt kukkasia eikä
+työaseita, ja Geneviève alkoi sillä hautoa ystävänsä ohimoita ja
+käsiä, jonka tehtyä hän kävi hänen viereensä istumaan, kieltäen häntä
+puhumasta.
+
+Mutta Céline ei saattanut totella.
+
+-- Te palaatte Parisiin, kun kaikki muut täältä pakenevat?
+
+-- Me saamme, Jumalan kiitos, jäädä tänne teidän kanssanne, vastasi
+Geneviève. Minä en tiedäkään, mitä olisin tehnyt, jos äiti olisi toisin
+päättänyt. Olen niin onnellinen, kun olen teidän läheisyydessänne,
+Céline.
+
+Céline vastasi vaan hymyllä. Hänkin oli onnellinen, sangen onnellinen.
+Hänen täytyi vaan ihailla tuota nuoruuden ja kauneuden ilmestystä,
+joka tuossa hänen edessänsä heloitti, kun Geneviève sitä vastaan häntä
+liikutuksella katseli, seuraten silmillään taudin jälkiä jokaisessa
+kipujen tuottamassa uurteessa ja jokaisessa sinertävässä suonessa,
+jotka selvänä esiintyivät noissa laihtuneissa käsissä, joita hän
+omissaan piteli.
+
+Tauti oli tehnyt tehtävänsä.
+
+Kuuma kyynel vierähti Célinen pienelle, polttavalle kädelle, ja hän
+kysyi lempeästi:
+
+-- Miksi te itkette?
+
+-- Minä itken, kun huomaan, kuinka paljon te olette kärsinyt.
+
+-- En minä ole paljon kärsinyt, Céline vastasi. Hiukan
+hengenahdistusta, unettomuutta ja kuumetta, joka öisin minua vaivaa
+sekä jano, jota ei mikään voi sammuttaa, siinä kaikki: muita kipuja
+minulla ei ole ollut.
+
+-- Onhan se kärsimystä... kauheaa kärsimystä.
+
+-- Ei se niin suuri asia ole, varsinkin nyt, kun ei enää ole niin
+kuuma, jotta helposti voi hengittää.
+
+-- Oi, Céline, kun minä ajattelen, että te olette viettänyt koko kesän
+tässä ahtaassa huoneessa, ja minä sitä vastaan...
+
+Geneviève vaikeni, sillä tämä suuri vastakohta liikutti hänen
+mieltänsä, mutta Céline ei sitä sen enempää ajatellut, vaan sanoi:
+
+Maalla nyt lienee kaunista... Jacques en minulle siitä kertonut.
+Niityt, metsät, pienet, ruohoa ja sammalta kasvavat polut ja avara
+taivas, jonka voi kokonansa nähdä...
+
+Kun Jacquesin nimeä mainittiin, loistivat Genevièven silmät ja hänen
+poskensa punastuivat.
+
+-- Minä näin hänet, eikö hän ole sitä teille kertonut?
+
+-- On hän sanonut, ett'en ollut pettynyt ja että Geneviève de Préalilla
+on Geneviève Olivierin sydän. Muuta mitään hän ei sanonut. Minä en edes
+tiedä, puhuiko hän teille?
+
+Geneviève ei kohta vastannut. Hän oli Jacquesin vielä näkevinänsä
+semmoisena, kuin hän oli seisonut tuolla solatiellä, ja oli
+kuulevinänsä nuo sanat: "Minä olen Jacques Marceau", jotka olivat
+tunkeutuneet hänen sydämensä sisimpään pohjukkaan.
+
+-- Yhden kerran hän puhui minulle, vastasi hän vihdoin, yhden ainoan
+kerran.
+
+-- Ja te tunsitte hänet?
+
+-- En minä häntä edeltäpäin tuntenut, mutta hänen sanoessaan: "Minä
+olen Jacques Marceau!" muistui kaikki heti minun mieleeni.
+
+-- Oi, kuinka onnellinen hän mahtaa olla! huusi Céline sanomattomalla
+ilolla.
+
+-- Mutta miksi ette sitä minulle sanonut? kysyi Geneviève nuhdellen.
+
+-- En ollut oikein varma asiasta, ja sitäpaitsi Jacques ei sitä
+tahtonut.
+
+Molemmat vaikenivat; heidän ajatuksensa juoksivat samaan suuntaan,
+mutta Célinen leijailivat iloisina valkeudessa, vapautettuina kaikesta
+itsekkäisyyden sumusta Genevièven ajatukset taasen harhailivat vielä
+pimeydessä: hän ei vielä ymmärtänyt omaa itseänsä eikä elämää, ja olisi
+suuresti ihmetellyt, jos Céline olisi ilmoittanut hänelle luulojansa
+hänen tulevaisuutensa suhteen.
+
+Kun he näin käsi kädessä istuivat, katsoen toisiinsa, toinen lempeällä
+ihastuksella, toinen hellällä myötätuntoisuudella, astui rouva Gregoire
+sisään.
+
+Nähdessään Genevièven, astui hän pari askelta taaksepäin ja nosti
+käsiänsä taivasta kohden.
+
+-- Onko mahdollista? hän huusi. Vielä tänä aamuna minä sanoin
+Célinelle: rikkaat ovat onnellisia, jotka saavat lähteä täältä kauas ja
+jättää köyhät kärsimään!
+
+-- Hän on tullut meidän kanssamme kärsimään, sanoi Céline.
+
+-- Emmehän me tiedä, tulemmeko edes niin suuresti kärsimään, sanoi
+Geneviève nauraen.
+
+-- Voi, herranen aika, onhan kauheata, kun viholliset rupeavat
+kaupunkia piirittämään ja meidän pitää ruveta koiria ja hiiriä syömään
+sekä kengänpohjia järsimään... Kuinka minun vatsapahaseni saattaisi
+semmoista ravintoa kestää, joka ei hevin kaniininpaistiakaan siedä!
+Vaan sen sanon, etten minä ainakaan ai'o luopua maidosta kahvin seassa;
+en minä heittäisi sitä pois, vaikka koko maailman preussilaiset
+tänne kokoontuisivat. Olen eläissäni saanut kyllä orjanakin olla,
+jotta minulla nyt on oikeus nauttia vähän herkkujakin. Céline ei
+enää maidosta huoli, vaan sanoo, että se on pikkulapsia varten
+säästettävä... Vaan tuo nyt on hulluutta ikäänkuin tuo pieni tippa
+maitoa, jonka minä kulutan, noita pieniä enkeleitä niin suuresti
+hyödyttäisi!
+
+-- Mutta kuinka sitte käypi, kun sitä ei enää voi saada? kysyi
+Geneviève, jota tämä kaunistelematon itsekkäisyys sekä huvitti että
+suututti.
+
+-- Sitä täytyy saada. Ei kukaan saa minua uskomaan, että ei koko
+Parisista maitotippaa löytyisi. Maitopuodissa he jo tekevät esteitä,
+eivätkä tahdo antaa minulle pientä maitomäärääni, ja tänä aamuna eräs
+poliisimies puhui pikkulapsista ihan samaan tapaan kuin Célinekin...
+eikö se ole naurettavaa? Eiväthän lapset siltä tyytyväisiä ole, vaikka
+heillä maitoa onkin!... Mutta maidon myyjä, joka on kelpo nainen, vei
+minut syrjään ja kuiskasi: "Olkaa huoletta, rouva Gregoire, niin kauan
+kuin sitä on, niin tekin saatte osanne."
+
+-- Pienet lapsi-poloiset... sanoi Geneviève. Jospa voisimme lähettää ne
+Roncevaliin, jossa on niin hyviä lypsylehmiä! Onpa surkeata ajatella,
+mitä kaikkea heidän täytyy kärsiä, jos piiritys kauan kestää.
+
+-- Ei se niin vaarallista ole, sanoi rouva huolettomasti, eivät lapset
+siitä niin paljon kärsi kuin me muut... heillä on hyvä vatsa. Vaan
+tuo taivaan enkeli tuossa, jatkoi hän, Célineä osoittaen, luuletteko
+hänen siitä vahvistuvan, ettei hän saa muuta syödä kuin pelkkiä
+kasviksia vaan? Minä, joka vaivaan itseäni, laittaakseni hänelle niin
+hyvänmakuisia, pieniä paisteja, niillä minä sitten hänen ruokahaluansa
+herätän, kun ei enää ole mitään, millä häntä houkuttelisin? Onpa
+tarpeellista, että tämä sota jo päätetään, sen minä sanon, sillä kelpo
+ihmiset saavat siitä käsi kädessä kärsiä.
+
+-- Mutta he saavat myös siitä siunausta niittää, koska meillä nyt on
+tasavalta, puhui ääni rouva Gregoiren takana, ja ovessa, jonka tämä oli
+jättänyt auki, seisoi mies.
+
+-- Savigny! huusi Céline, joko olette päässyt vankeudesta?
+
+-- Minä pääsin vapaaksi kolmannen tasavallan avulla, hän vastasi.
+Eläköön se kauemmin kuin edellisensä!
+
+Mutta yht'äkkiä hän vaikeni. Hän sattui täydessä päivänvalossa näkemään
+Célinen kasvot, Niinä viitenä kuukautena, jotka hän oli vankeudessa
+viettänyt, oli Célinen tauti edistynyt enemmän, kuin hän olisi voinut
+aavistaakaan, ja kuolema oli jo painanut merkkinsä noihin armaisin
+kasvoihin.
+
+Haikea suru valtasi hänen sydämensä, jota ilo saamastansa vapaudesta ja
+paremman tulevaisuuden toivo oli hetkeksi laajentanut; tuntuipa hänestä
+nyt, ettei enää maksaisi vaivaa elää. Mutta vähän ajan kuluttua hän jo
+oli saanut voiton tuosta heikkoudestaan, joka muka oli sopimaton jalon
+asian puolustajalle, ja hän nousi lähteäksensä.
+
+-- Tulen toiste takasin, hän sanoi, katsoen Genevièveä.
+
+-- Jääkää vielä, huusi tämä, ja neuvokaa minua, kuinka voin tulla
+hyödylliseksi.
+
+-- Vai niin, sanoi hän, tytön innostusta ihmetellen, mutta yhä vieläkin
+häntä epäillen, vai tahtoisitte olla hyödyksi? No, eihän teidän muuta
+tarvitse, kuin katsoa ympärillenne... tilaisuutta ei suinkaan tule
+teiltä puuttumaan.
+
+
+
+
+XXI.
+
+
+Silloin saarretussa kaupungissa alkoi outo, yksitoikkoinen elämä, joka
+oli jalo yksimielisyydessään, puhdistunut kaikesta, mikä on kehnoa,
+teeskenneltyä ja pintapuolista.
+
+Varakkaamman säätyluokan naiset, ainakin ne, joiden sydämessä ei ollut
+sääliväisyyden ehtymätöntä ja runsaasti uhkuvaa lähdettä, olivat
+ikäänkuin eksyksissä jossakussa tuntemattomassa maailmassa, jossa
+eivät mitään viitoitettua tietä löytäneet. Ei enää käyty vieraisilla
+eikä jokapäiväisistä asioista jaariteltu, ei enää ollut huvituksia
+tarjona, ei enää puvusta tarvinnut pitää lukua, sanalla sanoen:
+ei mitään semmoista ollut olemassa, jolla suuren maailman naiset
+tavallisesti aikaansa kuluttavat. Kulku-lasareetit saivat olla ainoana
+huvituskeinona, sillä eihän nyt piiritysaikana ollut muuta tehtävää,
+kuin alttiiksiantaminen.
+
+Rouva de Préal otti niinkuin muutkin osaa siihen, mutta haavoitettujen
+luku oli vielä vähäinen, ja tarttuvaiset taudit lisääntyivät
+lisääntymistään. Rouva de Chabrand, jota jäsenten kolotus taasen
+vaivasi, vaati, että rouva de Préal ehtimiseen kävisi häntä katsomassa.
+Hän kuului niitten vanhain naisten joukkoon, joille vielä jäljellä
+olevat päivät ovat ylen kalliita, ja joiden mielestä kaikki, mikä ei
+koske heitä ja heidän mukavuuttansa, on vähänarvoista. Hän siis kielsi
+rouva de Préalia menemästä lasareettiin, ja totuttuun tapaansa tämä
+hänen tahtoansa noudatti, niinkuin heikkoluontoinen ihminen aina on
+itsekkään käskettävänä.
+
+Hän taipui myös Genevièven lujan tahdon alle, eikä enää yrittänytkään
+häntä vastaan taistella. Kuohuva koski raivaa itselleen tietä,
+eikä mikään voi sitä estää. Felicien seuraamana, jonka hellä sydän
+sääliväisyydestä uhkueli, meni Geneviève joka aamu sairas-huoneesen,
+jossa hän auttoi hoitaja-sisaria salien lakaisemisessa, vuoteiden
+korjaamisessa ja siteiden laittamisessa. Hän auttoi myös sairaita,
+kirjoittaen heidän kirjeitään, taikka luki heille tahi puhui heille
+heidän omaisistansa ja kotiseudustaan, ja 1870 vuoden viimeisinä,
+surkeina kuukausina hän kulki kuin auringonsäde edestakaisin noissa
+isoissa, synkeissä saleissa.
+
+Sairashuoneessa hän oli tavannut ystävänsä; abbé Hardouinin, jolta
+hän oppi tekemään Kristuksen eläväksi näille kipua kärsiväisille
+ja murheellisille. Abbé Hardouin uskonsa, luonteensa sekä
+siveellisen elämänsä voimasta, ja Geneviève nuoruutensa loiston
+ja myötätuntoisuutensa kautta olivat saaneet useampia epätoivoon
+langenneita sieluja kääntymään Jumalan puoleen, joka yksin heitä
+rakastaa ja voi heitä auttaa. He eivät paljon toisillensa puhuneet,
+siihen heillä ei ollut aikaa; joskus vaan kohtasivat toisensa jonkun
+vuoteen ääressä; mutta he elivät samaa elämää ja useinkin tapasivat
+toinen toisensa jälkiä jossakussa lauseessa, jota kuulivat kerrottavan,
+taikkapa jonkun ahdistetun sielun tyyntymisessä.
+
+Lopun ajastansa Geneviève käytti kulkemalla Felicien kanssa köyhäin
+ja sairaitten luona, joita abbé Hardouin hänelle neuvoi. Iltasilla
+hän piti seuraa äidilleen, jos tämän nimittäin ei täytynyt jäädä
+rouva de Chabrandin kipuja lievittämään, ja silloin hän ompeli
+lapsen vaatteita taikka luki ääneensä. Se oli työllästä elämää,
+mutta sisällisessä suhteessa rikasta ja täydellistä, jolloin
+ei ollut aikaa joutilaisuuteen eikä ikävöimiseen eikä myöskään
+minkäänlaisiin turhuuksiin. Tämmöinen itsensäkieltäminen, niinkuin
+esimerkiksi kylmässä huoneessa makaaminen ynnä luopuminen semmoisista
+mukavuuksista, joita tähän saakka oli pitänyt välttämättömän
+tarpeellisena, tuotti hänelle suurta iloa. Jo kauan aikaa oli Felicie
+kantanut Célinelle ne puut, jotka olivat määrätyt Genevièven huoneen
+lämmittämiseksi, ja hovimestarin kiellosta huolimatta, oli moni
+vakkanen ruoka-tavaroita mennyt saamaa tietä.
+
+Rouva de Préal antoi Genevièven elää ja olla, miten hän tahtoi,
+tehden kuitenkin joskus pieniä esteitäkin. Hänen nykyinen elämänsä
+oli sitä laatua, että se vei häneltä kaiken pontevuuden. Rouva
+de Chabrand, jonka kivut enenivät enenemistään ja joka kaipasi
+tavallisia huvituksia, vietti aikansa valituksissa, soimaten sekä
+ihmisiä että kaikkea muutakin ja kiusaten sukulaistansa kaikilla
+mahdollisilla keinoilla, mitä ajatella voi. Siinä ei puuttunut
+nuhteita, pistopuheita, loukkauksia eikä pilkallisia lauseita, ja
+vielä päälliseksi rouva de Préalin täytyi kuunnella tuota alinomaista,
+surkeaa vaikeroimista, kun muka vanhuus, jonka rouva de Chabrand ei
+millään muotoa olisi suonut tulevan, ja jonka vallan alle hänen vaan
+suurella kärsimättömyydellä täytyi antautua, oli saapuvissa. Siihen
+tuli vielä lisäksi kuoleman kammo sekä tietämättömän ijankaikkisuuden
+pelko.
+
+Rouva Chabrandia kuunnellessa olisi pian voinut ruveta uskomaan,
+ettei koko sodalla ja piirityksellä kaikkine kauhuineen ollut muuta
+tarkoitusta kuin niukentaa hänen jäljellä olevia elon-päiviänsä. Eipä
+olisi voinut uskoa, ellei olisi sitä omilla silmillään nähnyt, että
+itsekkäisyys voipi paisua noin mahdottomiin semmoisenakin aikana,
+jolloin yleinen hätä innostuttaa jokaista ihmistä alistumiseen ja
+anteliaisuuteen.
+
+Väliin koetti rouva de Préal lausua jonkun lepyttäväisen sanan,
+kehottaen tätiänsä kärsivällisyyteen ja nöyryyteen; mutta silloinpa
+tämä vasta vimmastui.
+
+-- Säästä sanojasi itseäsi varten, silloin ei minulla ole niistä
+mitään sanomista; mutta päästä minua niitä kuulemasta... Kun kaikki
+sinun jäsenesi ovat kolotuksesta koukistuneet, niin nähdään silloin,
+lohduttaako se ajatus sinua, että se tapahtuu Jumalan tahdosta.
+
+-- Mitä tytär-hupsusi tekee? hän muutamana päivänä kysyi.
+
+Tämä oli ensimäinen kerta, kun hän puhui Genevièvestä, siitä saakka kun
+hänen naimispuuhansa olivat tyhjään rauvenneet.
+
+-- Hän hoitaa sairaita lasareetissa.
+
+-- Siihen hän onkin omansa! Hyvä vaan, ettei minun tarvitse olla hänen
+hoidettavanaan. Hänen pitäisi ruveta armeliaisuuden sisareksi.
+
+Siihen päättyi puhe, eikä Genevièven nimeä enää mainittu
+
+Ikäänkuin jonkun ihmeen kautta Célinen tauti tuona pitkänä, kovana
+talvena näytti pysyvän yhdellään. Tosi on, että hänen huoneensa aina
+oli hyvin lämmitetty, ja sitä paitsi Genevièven läsnäolon tuottama ilo
+rohkaisi tyttöparan mieltä, sillä hänelle oli rakkauden osoitus paras
+parantaja.
+
+Työtehtaat olivat suljettuina. Lebeau ja Jacques kävivät vahdissa
+kaupungin varustuksilla. Savignyllä oli työtä eräässä Parisin
+virastossa, ja hän tuli vaan harvoin Lebeaulla käymään. Mutta Geneviève
+kävi monta kertaa viikossa Célinen luona: he lukivat yhdessä taikka
+haastelivat. Sairaan mieli oli hartaasti kiintynyt kaikkiin, jotka
+kärsivät kipuja; hän tunsi nimeltään kaikki sotilaat sairashuoneissa
+ja itki niitä, jotka kuolivat kaukana kodistaan ja äidistään. Kaikkeen
+hän joutui osaa ottamaan, ja näyttipä siltä, kuin noiden ihmisraukkain
+kärsimykset, vaikka hän ei ollut heidän kasvojansakaan nähnyt, olisivat
+koskeneet häneen kipeemmin kuin omat tuskansa. Muutamana päivänä he
+puhuivat Jacques'ista. Ikäänkuin keskinäisestä suostumuksesta tähän
+saakka tuskin olivat häntä maininneetkaan.
+
+-- Minä tapaan hänet vaan harvoin, ja kun hän tulee, niin hän viipyy
+ainoastaan silmänräpäyksen, sanoi Céline. Isä sanoo, ettei häntä
+enää tuntisikaan; hän, joka aina oli niin välinpitämätön, on nyt
+innostuneimpia ja nerokkaimpia kaupungin puollustajia.
+
+-- Niin, koska hän rakastaa isänmaatansa, sanoi Geneviève. Tätä ennen
+emme tietäneet, mitä se merkitsee.
+
+-- Voipi niinkin olla... Céline myönsi; ainakin on varma, että hän
+paljon on muuttunut. Eikä hän enää näytä niin synkkämieliseltäkään kuin
+ennen, jolloin teki kipeää häntä katsellessakin. Nyt hän pitää päänsä
+pystyssä, ja luulisipa hänen miltei kasvaneenkin.
+
+Geneviève oli ääneti, ja Céline alkoi uudestaan:
+
+-- Hän tulee niin harvakseen, koska hän ei enää meitä kaipaa... Isä
+kuitenkin tapaa hänet varustuksilla.
+
+-- Céline, kehoitti Geneviève, kertokaa minulle kaikki; mitä
+Jacquesista tiedätte.
+
+Ja tukahuttaen, mitä hänessä vielä oli jäljellä itsekkäisyyttä --
+eikä sitä ollut kuin hiukka vaan -- rupesi sairas tyttö puhumaan
+Jacquesista tavalla, jolla hän tätä ennen ei ollut hänestä kenellekään
+puhunut. Hän kertoi kaikki, mitä hänen entisyydestään tiesi, puhuen
+hänen uskollisuudestaan omaisiansa kohtaan, ynnä tuosta surusta, joka
+Genevièven kadottamisen jälkeen oli häntä vaivannut ja joka oli luonut
+varjon koko hänen elämäänsä. Céline mainitsi myös tuon keskustelun,
+jolloin Jacques kerran oli suonut hänen katsoa sydämeensä ja ilmaissut
+hänelle tuon ihanteen, rakkauden ja sopusoinnun janon, jotka tekivät
+hänen kurjan elämänsä niin katkeraksi.
+
+Kerrottuansa näin kaikki, minkä oli saanut tietää ja kaikki, minkä itse
+oli arvannut, Céline jatkoi:
+
+-- Nyt kun hän on nähnyt teidät ja huomannut, ett'ette olekaan niin
+ylpeä ja turhamielinen, kun hän on pelännyt, niin hän on tullut
+iloiseksi ja saanut uusia voimia. Hän rakastaa teitä niin hellästi...
+
+Kuullessaan noita viimeisiä sanoja, Geneviève kätki kasvonsa käsiinsä
+ja hyrähti katkeraan itkuun.
+
+-- Voi, Céline, Céline, miksi ei minua jätetty heidän luoksensa?...
+Silloin Jaquesin ei olisi tarvinnut niin paljon murehtia, ja minäkin
+olisin ollut onnellisempi.
+
+
+
+
+XXII.
+
+
+Siitä saakka kun Jacques oli tavannut Genevièven, hän ajatteli
+lakkaamatta Augustinea. Vuoroin hän tunsi vihaa ja inhoa häntä vastaan
+sekä kiukkua, siitä, että hänen sisarensa häpeä koski häneenkin;
+vuoroin hän sääli häntä jonkunmoisella armahtavaisella hellyydellä,
+johon sekaantui omantunnon vaivojakin. Hän tunsi, ettei hän ollut
+kohdellut tuota turmeltunutta tyttö-parkaa, niinkuin hänen, vanhempana
+veljenä, olisi ollut velvollisuutensa, eikä hän ollut hänelle ystävänä,
+jolle tämä olisi voinut valittaa vaivojansa ja väsymystänsä, häneltä
+turvaa anoen. Hän oli laskenut sisarensa pois tyköänsä, koska tämän
+luonto, joka kaikessa oli hänen omasta luonnostaan eroavainen,
+oli hänelle niin vastenmielinen; hän ei ensinkään ollut huolinut
+tiedustella hänen sisällistä elämäänsä, ja äitinsä kuoltua, siihen
+päivään saakka, jona Augustine hänestä erosi, hän vaan oli sulkeutunut
+omaan suruunsa, eikä edes yrittänytkään hankkia itselleen tietoa niistä
+murheista, jotka painoivat hänen sisartansa, jonka suurisanaisuus
+ja raakuus häntä vaan loukkasivat. Hänellä ei milloinkaan ollut
+vähintäkään todellista yhteyttä tuon tyttöpoloisen kanssa ollut,
+joka kenenkään ohjaamatta oli hänen läheisyydessään elänyt. Ehkä hän
+ei olisikaan joutunut hukkaan, jos veljensä olisi hänelle suurempaa
+rakkautta osoittanut?... Eikö veljen olisi pitänyt sisartansa
+suojella?... ja voidakseen sitä tehdä, eikö hänen olisi pitänyt häntä
+rakastaa?
+
+Väliin taas muistui hänelle mieleen Augustinen kimakka nauru,
+hänen rohkea käytöksensä ja kaikki muu joka hänestä tuntui
+inhottavalta, mutta nämä ajatukset haihtuivat taas pian; murhe hänen
+vastuunalaisuudestaan rupesi häntä jälleen vaivaamaan, ja noina pitkinä
+tunteina, joina hän kävi vahtia valleilla, hän taukoamatta ajatteli
+hukkaan joutunutta tyttöparkaa, joka eli häpeässä, ellei hän jo ollut
+kuollut epätoivoon.
+
+Eikä Genevièvenkään puhdas ja loistava ilmestys enää luopunut hänen
+mielestään... Mikä vastakohta! Olikohan kotien erinkaltaisuus syynä
+tuohon suureen erotukseen?... Vaan kun tämä ajatus johtui hänen
+mieleensä, niin hän heti herjauksena sen karkoitti. Sillä jos Geneviève
+olisikin aina heidän kanssansa kurjuudessa elänyt, niin hän kuitenkin
+olisi pysynyt semmoisena, kuin hän nyt oli ja semmoisena, kuin hänen
+äitinsä oli ollut... On luonteita olemassa, joita ei mikään pahenna...
+puhtautta, jota ei mikään voi saastuttaa. Ja sitä paitsi, eikö
+hän, Jacques, olisi ollut hänelle tukena kaikkea pahuutta, kaikkea
+kärsimystä vastaan?... Genevièven läheisyyden tuottama ilo olisi
+tehnyt hänet kahta vertaa voimakkaammaksi... olisipa hän saattanut
+mahdottomiakin tehdä.
+
+Mutta yhtäkkiä hänelle selkeni, ettei se ollutkaan muuta kuin turhaa
+luuloa vaan. Hän, joka ei voinut suojella äitiänsä uupumukseen
+kuolemasta, kuinka hän olisi pystynyt Genevièveä viheliäisen elämän
+kovista kokemuksista varjelemaan?... Geneviève olisi päinvastoin
+kärsinyt, ja hän olisi masentunut... hän ei olisi saanut elää
+tietämättömyydessä elämän pahuuden ja törkeyden suhteen... hän ei olisi
+saanut kukoistaa, niinkuin nuo kukat kukoistavat, joilla on runsaassa
+määrässä auringonvaloa sekä raitista ilmaa. Parempi vaan molemmille,
+että oli käynyt, niinkuin kävi, koska ei hän kuitenkaan olisi kyennyt
+tekemään Genevièven elämää ihanaksi.
+
+Nämä ajatukset kuin johtuivat hänen mieleensä, hän olisi suonut, että
+preussilainen luoti hänen vartijana seisoessaan olisi häneen sattunut
+ja tehnyt lopun hänen sydämensä epätasaisesta tykyttämisestä, tuon
+sydämen, jonka tänä hetkenä kokonaan olisi pitänyt kuulua isänmaalle,
+jota hän vasta silloin, kun se oli vaarassa, oli ruvennut rakastamaan.
+Ja muistaen verta vuotavaa, hävitettyä Ranskanmaata, hän sanoi:
+
+-- Tahdon kuolla sen edestä, sillä mitä hyödyttää elämä?...
+
+Seisottuansa muutamana pimeänä ja kolkkona yönä vartijana, Jacques
+aamupuoleen palasi. Hän käveli ikäänkuin unessa, nähden yhä samaa
+kaksinkertaista ilmestystä: Genevièven loistavassa kauneudessaan ja
+kuolemantuskissa kamppailevan Ranskanmaan.
+
+-- Tällä hetkellä hän ei muistanut Augustinea ja säpsähti, kun nainen
+seisahtui tiellä hänen eteensä.
+
+-- Mitä te tahdotte? kysyi hän.
+
+-- Jacques, puhui sortunut ääni, etkö tunne minua? Minä olen
+Augustine... Oletko minun unhottanut?
+
+-- Unohtanutko?... Oi, jospa hän olisi saattanut häntä unhottaa!...
+Tuossahan seisoi hänen edessänsä... häpeä, viheliäisyys, taitamattomuus
+ja raakuus, sanalla sanoen, kaikki mitä hänen elämässänsä oli
+kauhistuttavaa, vieläpä lisäksi hänen itsekkäisyytensäkin... ne
+seisoivatkin tuossa ilmi elävänä naisen haahmossa tuossa hänen
+edessänsä...
+
+Silmänräpäyksen hänen teki mieli heittää hänet syrjään ja mennä
+tiehensä. Vielä edellisenä ehtoona hän kipeällä murheella oli
+säälien häntä ajatellut, ja nyt hän oli hänelle häväistyksen sanoja
+lausumaisillaan. Mutta hänen ylpeytensä ja kovuutensa haihtuivat taas
+heti, antaen sijaa armahtavaisuudelle... Hän seisahtui ja koki katsoa
+naista kasvoihin, jonka ääni oli hänelle tuntematon. Lyhdyt eivät enää
+palaneet, eikä lumestakaan ollut suurta valaistusta, mutta kuitenkin
+hän oli varma, että se oli hänen sisarensa.
+
+-- Tule minun kotiini, hän tuimasti sanoi.
+
+-- Sinun kotiisi?... Augustine kummastuen kertoi. Enhän toki minä
+sinun kotiisi tule... mutta anna minulle muutama sou, minä kuolen
+nälkään. Sinulla on palkkasi, mikäpä sinun on hätänä! Mutta minä en ole
+viikkokausiin mitään ansainnut.
+
+Jacquesia hirvitti.
+
+-- Tule minun kotiini, hän pontevasti sanoi, minä tahdon sinua
+puhutella.
+
+-- Enkä tule, vastasi Augustine tavalla, joka muistutti hänen
+entistä nenäkkyyttänsä, kun hän vielä oli pieni, kehnosti kasvatettu
+tyttöpahanen, -- siitä ei mitään apua lähde. Minä en rakasta
+kotiripityksiä...
+
+Ja oltuaan hetken ääneti, hän lisäsi:
+
+-- Sinun olisi ennen tarvinnut minua varoittaa; nyt se on liian
+myöhäistä.
+
+Puristaen kädellään pyssynsäperää, oli Jacques ruvennut nopein askelin
+kävelemään. Hänen tahtonsa hallitsemana Augustine seurasi häntä, hiukan
+taampana, sanakaan hiiskumatta, niinkuin koira seuraa isäntäänsä,
+vaikka tietää häneltä ruoskaa saavansa. Mutta Jacquesilla oli peräti
+toista mielessä. Kun tiesi sisarensa astuvan tuossa hänen jäljessänsä
+epätasaisin askelin, niinkuin ihminen, jonka päätä huimaa, kun vatsa on
+tyhjänä, niin painoi hänen oma velkansa häntä enemmän kuin sisarensa
+syntisyys. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa hänelle: "Anna minulle
+anteeksi, että sinusta on tullut semmoinen, kuin sinä olet."
+
+He saapuivat Jacques'in kotiin, astuivat pimeässä portaita ylös ja
+tulivat pieneen huoneesen, jonka oven Jacques lukitsi. Hän sytytti
+kynttilän ja kääntyi sitten Augustinen puoleen. Mutta tuskinpa hän enää
+olisi voinut häntä tuntea... Tavallansa hän oli hienontunut, koska
+oli saanut joutilasta elämää viettää, mutta hän oli laihtunut, hänen
+silmänsä olivat lakastuneet, kasvot veltostuneet, ja vaikka hän oli
+peljästyneen näköinen, oli hänen käytöksensä kuitenkin rohkea, milt'ei
+hävytön.
+
+Tämä nainen, joka seisoi tässä hänen edessään, oli siis hänen oma
+sisarensa. Hän joutui hetkeksi kiusaukseen laskea hänet ulos yön
+pimeyteen ja pistää hänelle käteen kaikki rahansa, mutta hänen äitinsä
+muisto pidätti hänen sitä tekemästä, ja sen sijaan hän käski hänen
+käydä istumaan.
+
+-- Minun on nälkä, sanoi Augustine käheällä äänellänsä, anna minulle
+jotain, niin menen.
+
+-- Et mene; sinä jäät tänne minun luokseni.
+
+-- Sinun luoksesi!... Mitäpä sinä minulla tekisit?... Et sinä ennenkään
+minua rakastanut ja nyt lisäksi häpeät minua, siitä olen varma. Enkä
+minä sitäpaitsi enää voisikaan elää siivosti niinkuin ennen. Minä olen
+työttömäksi tottunut. Mitäpä minulla olisi enää tehtävää? Anna minulle
+jotain, että ennen päivää pääsen menemään.
+
+Jacques toi hänelle kaikki, mitä oli kaapissa, hiukan viiniä ja vähän
+kuivia papuja. Augustine söi ja joi halukkaasti. Jacques rupesi
+taskustansa kaivamaan, hänellä oli vielä kolmekymmentä sou'ta jäljellä;
+vaan kun hän jo oli niitä Augustinelle antamaisillaan, malttoi hän
+mielensä:
+
+-- Augustine, sanoi hän, älä palaja kadulle, jää minun luokseni... Minä
+lupaan olla sinua nuhtelematta.
+
+Augustine katsoi häntä ihmetellen, sitte hän hotkaisi viimeisen
+viinipisaran kurkkuunsa.
+
+-- Ei, ei, minun olisi täällä liian ikävä... parempi vaan meille
+kumpaisellekin, että minä menen.
+
+-- Mutta olethan sinä kauheassa hädässä, ja sinun on nälkä. Minä tasaan
+sinulle kaikki, mitä minulla on.
+
+Augustine remahti kolkkoon nauruun.
+
+-- Onhan sinusta tullut koko pyhimys, siitä, kun viimeksi toisemme
+näimme. Enpä tiennyt tämmöistä ilveilyä odottaa; mutta mitäpä siitä:
+sinun kuivat papusi ovat kyllä hyviä paastoaikoina, mutta eivät ne
+aina minulle kelpaisi. Kun preussilaiset ovat päässeet Parisiin
+tunkeutumaan...
+
+Jacquesia rupesi iljettämään.
+
+-- Tuossa, ota ne ja mene matkoihisi, sanoi hän, heittäen hänelle
+kolmekymmentä sou'tansa.
+
+Nauraa hekottaen otti Augustine ne vastaan; kääntäen hänelle selkänsä
+Jacques lähestyi akkunaa, jossa hämärä päivänkoite jo rupesi yötä
+hiukan valaisemaan. Hän ei tahtonut Augustinea enää nähdä eikä kuulla.
+Tämä oli avannutkin oven... Jacques luuli hänen jo menneen ja kääntyi,
+mutta hän seisoi vielä kynnyksellä suitsuavan kynttilän himmeässä
+valossa, ja kasvot häneenpäin käännettyinä.
+
+Yht'äkkiä hän sulki oven, ja lähestyen veljeänsä muutamia askeleita,
+hän kirkasi:
+
+-- Oi, pelasta minut, pelasta minut! Älä anna minun palata tuohon
+hirmuiseen elämään! Pidä minua väkisinkin... sido minua köysillä! Älä
+laske minua menemään! Minä vihaan tuota elämää, mutta minä en enää
+saata, minä en saata muulla tavalla elää!
+
+-- Tyttöparka! sanoi Jacques, häntä lähestyen.
+
+Silloin vaipui Augustine tuolille istumaan ja, kätkien kasvot käsiinsä,
+hän purskahti väkinäiseen itkuun, jotta hänen koko ruumiinsa vavahteli.
+
+Seisoen hänen vieressään, Jacques kertoi kertomistaan:
+
+-- Jää minun luokseni, en minä sinua nuhtele.
+
+Vihdoin Augustine rauhoittui, mutta koska hän vieläkin vallan vapisi,
+pakoitti Jacques häntä oikaisemaan hänen vuoteellensa ja alkoi häntä
+peitellä vanhalla, palmunkuvaisella saalilla, joka oli ollut hänen
+äitinsä oma, mutta kun Augustine sen näki, sysäsi hän sen pois, sanoen:
+
+-- Ei, ei; älä sitä!
+
+Ei hän sen enempää selittänyt, mutta Jacques ymmärsi hänen mielensä ja,
+vetäen pois saalin, jota äitinsä sairastuessansa oli pitänyt, hän laski
+sen tuolin selkänojalle ja peitti Augustinen vanhalla päällystakillaan.
+
+Tämä antoi hänen tehdä ja toimittaa, miten tahtoi, ja rupesi milt'ei
+paikalla uneen.
+
+Jacques läksi ulos, saadakseen kolmellakymmenellä sou'llansa jotain
+ostaa. Hänestä tuntui, ikäänkuin maa olisi vajonnut hänen altansa;
+hänen sydämensä oli uuvuksissa ja ohimonsa tykyttivät... Näkikö hän
+unta, vai ajoiko häntä painajainen?
+
+Hämärä päivä rupesi jo katua valaisemaan. Leipurien ovilta oli jo
+väkeä tuntikausia jonottain seisonut, jotka jalkojansa koputtelivat,
+pysyäkseen lämpösenä. Siinä pistettiin kokkapuheita ja koetettiin
+nauraa, jott'ei olisi ruvettu itkemään.
+
+-- Kuulehan, veikkoseni, huusi käheä ääni Jacquesille, ei tässä enää
+taida kannattaa ylvästellä?
+
+Jacques ymmärsi, mitä hän tarkoitti ja puristi nyrkkiänsä, mutta mitäpä
+hänellä olisi ollut vastattavaa?
+
+Hän meni ohitse kehenkään katsomatta... Minkätähden johtui tänä hetkenä
+tuo pieni, syvä, ruohoittunut polku niin elävänä hänen muistoonsa,
+että hän silmänräpäyksen luuli seisovansa selkeän kesätaivaan alla,
+korkeitten puitten varjossa. Tuo tapaus kaikkine yksityisyyksineen
+esiintyi hirmuisen selvänä hänen sisällisten silmäinsä eteen.
+Hän peitti silmänsä molemmilla käsillään, ikäänkuin tuota näkyä
+karkoittaaksensa.
+
+Mikä juopa Genevièven ja hänen, Augustinen veljen, välillä! Mikä
+pohjaton syvyys!
+
+
+
+
+XXIII.
+
+
+Jacques astui kauan katuja pitkin ilman mitään päämäärää, tietämättä
+edes, mitä tekikään. Hänestä tuntui hirveän vastahakoiselta palata
+kotiin, ja puolusteleidakseen hän koki itsellensä vakuuttaa, että
+Augustine epäilemättä vielä oli nukuksissa. Jonkinmoisen sisällisen
+vaikutuksen johdattamana hän saapui Lebeaun ovelle. Eivätkö he olleet
+hänen ainoat ystävänsä?
+
+Céline istui nojatuolissaan pesän ääressä; Jacquesin nähdessään
+lensivät hänen poskensa punaisiksi mutta muuttuivat taas heti hänen
+päänalustaansa valkoisemmaksi; ne olivatkin, samaten kuin hänen
+kuultavat kätensä, vahan karvaiset. Hän katsoi Jacquesiin levottomasti,
+kun huomasi hänen kasvoissaan oudon rauhattomuuden; kuitenkaan hän ei
+mitään kysynyt, koska tiesi Jacquesin olevan noita ihmisiä, jotka eivät
+ensinkään rupea sydäntänsä purkamaan.
+
+Mutta tällä hetkellä oli Jacquesilla niin kipeä myötätuntoisuuden
+ja avun tarve, että hänen täytyi puhua; kuitenkin hän hetken aikaa
+mielessään mietti, mitä sanoja hänen tulisi käyttää, saadakseen Célinen
+ymmärtämään, mitä hän tarkoitti. Kivulloisuus, näet, oli varjellut tätä
+herttaista tyttöä joutumasta mihinkään yhteyteen pahuuden ja raakuuden
+kanssa.
+
+-- Céline, Augustine on tullut takaisin.
+
+Céline huusi ilosta:
+
+-- Teidän sisarenneko?... Ah, mikä onni!... Missä hän on?
+
+-- Hän on minun kodissani... Mutta hän on kovin muuttunut... hän on
+kipeä.
+
+Augustine-parka! sanoi Céline surkutellen.
+
+-- Hän on kipeä ruumiin, mutta etenkin sielun ja sydämen puolesta. Hän
+ei ole enää muu kuin raunio.
+
+-- Mitäpä siitä, kun hän vaan on palannut. Kyllä te hänen parannatte.
+
+-- En tiedä, vastasi Jacques; minusta tuntuu, ikäänkuin hänessä ei
+olisi mitään tervettä. Hän on sairas... siinä kaikki, mitä hänestä on
+jäljellä.
+
+Céline oli ääneti; hän tiesi kylläksi, voidakseen lopun ymmärtää, ja
+Jacqueskin oli vaiti, koska hänen ei sopinut ilmoittaa kaikkea, mikä
+hänen sydäntänsä painoi.
+
+-- Mitä te aiotte tehdä? Céline vihdoin kysyi.
+
+-- En tiedä... Hänen ei sovi jäädä yksin minun huoneeseni, kun minä
+käyn vartioimassa; hän tulisi aivan hulluksi, luulen ma, taikka menisi
+matkoihinsa, ja mistä hänet sitte enää löytäisin? Minulla olisi syytä
+kaikkea peljätä.
+
+Céline sanoi ujosti:
+
+-- Entä jos rouva Gregoire ottaisi hänet luoksensa asumaan?
+
+-- Se on oivallinen tuuma, mutta suostuneeko tuo siihen?
+
+-- Oikeastaan hän on hyvänlaatuinen ihminen ja auttaa mielellään.
+
+Rouva Gregoire kutsuttiin sisään ja sai kuulla, mitä häneltä
+odotettiin. Hän ei säästellyt kysymyksiä selityksiä eikä
+päivittelemisiä... ladellen laveasti kaikki tytön sairauden syyt ja
+niinmuodoin, tehden tyhjäksi Jacquesin hienotuntoisuuden Célineä
+kohtaan. Vihdoin tuli päätetyksi, että tyttöparka vielä samana päivänä
+tuotaisiin hänen luoksensa.
+
+-- Tämä on suuri uhraus, sanoi rouva Gregoire, minulta, joka aina olen
+ollut kunniallinen vaimo sekä täyttänyt velvollisuuteni, ja joka en
+koskaan ole ollut tekemisessä tuommoisten onnettomien kanssa... Onhan
+kummaa ajatella, että semmoinen tulee asumaan minun omaan huoneeseni
+ja hengittämään samaa ilmaa kuin minä itsekin. Se tapahtuukin vaan
+sentähden, että Céline, tämä viaton raukka, on pyytänyt minua sitä
+tekemään. Muistan vielä selvään teidän sisarenne, semmoisena, kuin
+hän täällä ollessaan oli, kaunis tyttö, mutta huolimattomasti
+kasvatettu. Sen todistuksen minun täytyy itselleni antaa, että koetin
+häntä varoittaa: "Kavahtakaa, tyttöseni", sanoin hänelle, "ihminen
+voipi joutua kauas, jos rupeaa pahoja neuvoja kuuntelemaan." Mutta
+hän vaan nauroi. Nuoret, näetten, aina, luulevat itseänsä kokeneita
+ihmisiä viisaammiksi. Nyt minä aion hänelle sanoa: Jospa, tyttöparka
+olisit minua totellut! Tekeehän pahaa ajatella, että hän tulee minun
+huoneessani makaamaan, minun, joka menen toiselle puolen katua, kun
+näen semmoisen tulevan. Jokaisella ihmisellä on arvonsa... eikä
+kukaan mielellään anna itseänsä saastuttaa. Kuitenkin teen tämän
+teidän tähdenne, herra Marceau, koska te olette kelpo poika; mutta
+olisitte kumminkin saattanut häntä estää joutumasta semmoiseksi, kuin
+hän on. Minusta on mieleisempää, että tyttäreni ovat kuolleet, kuin
+että näkisin heidät kuljeksimassa. Vaikka olenkin köyhä, on minulla
+kuitenkin arvoni.
+
+Tämän pitkän puheen kestäessä kourasi Jacques levottomasti lakkiansa,
+ja Céline vuoroin vaaleni, vuoroin punastui. Vihdoin viimein meni rouva
+Gregoire valmistamaan saastuttamatonta huonettansa turvapaikaksi tuolle
+onnettomalle tyttöparalle.
+
+Jacques ja Céline olivat hetken aikaa ääneti. Vaiva oli niin suuri
+kummallakin, etteivät rohjenneet toinen toiseensa katsoa.
+
+Céline keskeytti tämän tuskallisen äänettömyyden,
+
+-- Hänen pitää väliin tuleman meillä käymään, hän hiljaa sanoi.
+
+-- Ei, vastasi Jacques kiivaasti, hän ei saa tulla tänne. Teillä ei saa
+olla mitään hänen kanssaan tekemistä.
+
+-- Kuulkaa minua, sanoi Céline vakavasti ja hymyili hänelle äärettömän
+lempeästi, mitä pelkäätte minulle tapahtuvan? Minä, joka tuskin enään
+kuulunkaan tähän maailmaan... mikäpä nyt enää voisi minua vahingoittaa?
+Minä pian kuolen, ja sentähden minulla siinä vähässä ajassa, kuin vielä
+on jäljellä, on oikeus tehdä niin paljon muiden hyväksi, kuin suinkin
+voin. Laskekaa hänet vaan luokseni tulemaan. Rakkaudellani ehkä voin
+tehdä hänelle hyvää.
+
+-- Saattepa nähdä, kuinka vaikeata on häntä rakastaa, sanoi Jacques.
+
+-- Ja kuitenkin Jumala rakastaa häntä... Jesus on rakastanut häntä,
+koska hän kantoi hänen syntinsä ja vaivansa. Hän on tullut etsimään
+sitä, kuin kadonnut oli.
+
+Syvästi liikutettuna meni Jacques tiehensä, ajatellen mielessään, että
+Céline oli enkeli, ja ettei ollut mikään kumma, jos taivas hänet pian
+perisi.
+
+-- Hänen kotia palatessaan, Augustine vielä nukkui, mutta heräsi heti
+ja, nojaten kyynäspäähänsä, hän ihmetellen katsoi ympärillensä, vaan
+kun kaikki muistui mieleensä, nousi hän äkisti vuoteelta ja aikoi
+syöstä ulos; mutta Jacques pidätti häntä väkisin ja lukitsi oven,
+pistäen avaimen taskuunsa. Augustine heittäyi jälleen vuoteelle ja
+oli nukkuvinaan... mutta ruumiin levottomat nytkäykset ynnä tuskaiset
+huokaukset ilmoittivat, että hän oli hereillä. Jacques oli ottanut
+kirjan käteensä, mutta ei kuitenkaan lukenut.
+
+-- Mitä nyt aiot minulle tehdä? kysyi Augustine äkkiä. Eihän sinun
+ainakaan sovi vanginvartijana olla.
+
+-- Kun tulee pimeä, niin lähdemme erään rouvan luokse, joka on luvannut
+ystävällisesti ottaa sinut vastaan.
+
+-- Mutta minä en tule... Kukapa tahtoisi minua vastaanottaa? Sinä viet
+minun vankilaan, ehkäpä Saint-Lasareen...
+
+-- En, en, Augustine-raukkani, en minä sinua vankilaan vie. Sinä pääset
+rouva Gregoiren tykö, erään vanhan rouvan, joka on minun tuttavani.
+
+-- Tunnen minäkin tuon vanhan kapaturskan... Ja ehkä sinne tulee tuo
+turhan kaino Céline Lebeaukin. Minä en tule.
+
+-- Augustine, sanoi Jacques vakavasti, sinä olet pyytänyt minua itseäs
+pelastamaan. Jos minä jätän sinut yksin tänne, niin sinä jo huomenna
+palaat katuojille. Kunniallinen vaimo tarjoo sinulle turvapaikan; etkö
+tahdo käyttää tätä tilaisuutta hyväksesi ja ruveta elämään semmoista
+elämää, kuin äiti ja sinä itsekin ennen elitte, vaikka se nyt tuntuu
+sinulle sietämättömältä... Tahdotko yrittää nousta ja tulla jälleen
+oikeaksi naiseksi?
+
+-- No, mikäpä minä nyt sitten olen? nauraa hohotti Augustine
+hävyttömästi.
+
+Vaan sitte hän tuommoisella äkkipikaisella muutoksella, joka on
+rappeutuneen hermoston, ynnä perinpohjaisen ruumiillisen sekä
+siveellisen turmeluksen tunnusmerkki, rupesi huutamaan:
+
+-- Se on tosi. En minä enää nainen ole, minä olen järjetön
+luontokappale, kurja olento, ja vaan olen sinulle häpeäksi... Ei minua
+saa viedä tuon Célinen luokse, joka minua vaan kammoisi... Anna minun
+mennä... minä palaan katuojaan, niin kuin äsken sanoit, eikä sinun enää
+tarvitse kuulla minusta puhuttavan.
+
+Hän rupesi rajusti itkua purkamaan ja vaipui sitte levottomaan uneen.
+
+Tunnit kuluivat hitaasti... Ehtoopuolella päivää, kun jo oli aivan
+pimeä, herätti Jacques hänet, ja he läksivät menemään. Augustine ei
+uskaltanut vastustaa, mutta samassa kun olivat astumaisillaan tuon
+talon kynnykselle, jossa rouva Gregoire asui, ja joka oli sama, mihin
+Augustine moniaita vuosia sitten eräänä sunnuntaina oli tullut käymään,
+kääntyi hän äkkiä, ja olisi lähtenyt karkuun, ellei Jacques olisi häntä
+estänyt. Rouva Gregoire odotti heitä juhlallisen näköisenä, mutta kun
+näki tyttöparan noin kalpeana, laihtuneena ja kurjana, niin pääsi
+sääliväisyys voitolle, ja hän sanoi:
+
+-- Käyhän istumaan, lapsiparka, niin minä tuon sinulle kahvia.
+
+Hiukan keveämmällä sydämellä jätti Jacques heidät, pantuansa uunin
+otsalle ne kaksikymmentä souta, jonka hänen tuli Augustinen elatuksesta
+päivässä maksaa.
+
+Seuraavana päivänä pyysi Céline rouva Gregoirea tuomaan Augustinen
+hänen luoksensa.
+
+-- Tässä hän nyt on, sanoi rouva, sysäten Augustinen huoneesen, käytä
+itseäsi vaan siististi, äläkä puhu sanaakaan liikaa, muutoin saat minun
+kanssani tekemistä.
+
+Augustine istuutui oven pieleen, eikä vastannut mitään.
+
+Céline loi silmänsä häneen, ja hänen sydämensä supistui, nähdessään,
+kuinka silminnähtävästi nuo kuihtuvat kasvot muistuttivat Jacquesin
+kasvoja. Silmät olivat saman muotoiset, kulmakarvain kaaret samanlaiset
+ja nenä hienosti koukussa; mutta siihen yhdennäköisyys loppuikin;
+alapuoli Augustinen kasvoja oli veltto ja himollinen, suu pyöreä,
+silmät himmeät ja katse arka, milloin se ei julkea ollut. Näyttipä
+siltä, kuin ei hän olisi saattanut katsoa ihmistä silmiin muuten, kuin
+uhitellen. Nyt hän taukoamatta katsoi lattiaan. Mitäpä pitäisi hänelle
+puhuman, jotta tuo jäykkyys sulautuisi?
+
+-- Tahtoisitteko tehdä minulle pienen palveluksen? kysyi Céline
+lempeästi.
+
+-- Minkä palveluksen?
+
+-- Että suljette tuon oven. Minun on hiukan vilu.
+
+Augustine sulki oven. Noustessansa hän loi silmänsä Célineen, ja hänen
+kasvonsa kävivät hiukan leppeämmiksi.
+
+-- Oletteko kipeä? hän kysyi.
+
+Tuota sortunutta ääntä oli surkeata kuunnella.
+
+-- Olen, minä olen sangen kipeä.
+
+Augustine tähysti häntä terävästi.
+
+-- Te olette kovin muuttunut siitä, kuin viimeksi teidät näin, mutta
+onhan siitä jo aikoja kulunutkin. Kuitenkin olen varma, ett'ette ole
+minua enemmän muuttunut. Kai suvi tekeekin, että pian tulette terveeksi.
+
+-- En minä enää tule terveeksi. Minulla on vaan vähän elonaikaa
+jäljellä.
+
+-- Soisin olevani teidän sijassanne. Kentiesi te mieluisammin
+tahtoisitte elää, mutta minulle olisi onnellista, jos minut
+heitettäisiin kuolleen koiran tavoin tunkiolle.
+
+-- Minä pyydän teitä, älkää toki noin puhuko. Ajatelkaa sitä, mikä
+kuolemaa seuraa.
+
+-- Niin, kyllä tiedän... mutta se ei kuitenkaan voi olla pahempaa, kuin
+minun nykyinen oloni.
+
+-- Jos elämä onkin huonoa, niin voipi sielu siltä tulla pelastetuksi.
+
+-- Sielu... Katkismuksesta opimme, että ihmisellä on sielu. Siitä
+minä en kuitenkaan tiedä paljo mitään... ellei se ole se, joka tekee,
+että minä väliin vihaan omaa itseäni ja tulen ikäänkuin hulluksi. Te
+ette voi sitä ymmärtää... te joka olette viaton kuin kukkanen, hän
+lisäsi tuolla riettaalla ivalla, joka pahan pään hetkinä oli hänelle
+omituinen. Ja korottain ääntänsä, hän tuimasti jatkoi:
+
+-- Te ette tiedä, miltä tuntuu, kun ihminen on nuori ja himoitsee
+huvituksia, sekä sammuttaa nälkäänsä ja voisi olla niinkuin muutkin
+eikä kodissa näe muuta kuin viheliäisyyttä ja huolestuneita kasvoja:
+te ette voi käsittää, miltä tuntuu, kun kadulla tapaa ihmisiä,
+jotka hyvillä sanoilla houkuttelevat ja puhuvat niin, jotta mieli
+aivan joutuu pois tolalta. Ensimmältä en kuunnellutkaan noita
+viettelijöitä... ja sitte... Voi. Jumalani, mikä helvetti tämä elämä
+on!...
+
+Mielenliikutus, jonka tämä tapaus Célinessä herätti, synnytti kovan
+yskän ja tukehduksen puuskan. Augustine säikähti ja luuli hänen jo
+kuolevan; kaikki mikä hänessä vielä oli jäljellä naisellisuutta,
+heräsi uudelleen eloon, ja hän alkoi Célineä rauhoittaa suuremmalla
+hellyydellä, kuin olisi voinut luullakaan.
+
+Kun Céline oli saanut hengittää hiukan eetteriä ja sen kautta
+virkistynyt, muuttuivat hänen kalpeat kasvonsa jälleen levollisiksi.
+Augustine huokasi keveämmin ja kävi häntä lähemmäksi istumaan,
+voidaksensa paremmin häntä auttaa.
+
+Kuluipa hetkinen, ennenkuin Céline jälleen saattoi puhua.
+
+-- Kiitoksia, hän vihdoin sanoi, te hoidatte minua niin hyvin!...
+
+-- Ja te sitä ihmettelette, eikö niin? sanoi Augustine katkerasti, ette
+luullut minun siihen kykenevän. Teidän silmissänne minä olen hyljättävä
+olento.
+
+-- Päinvastoin, minä pyydän saadakseni teitä rakastaa, vastasi Céline,
+ja toivon, että tekin puolestanne rupeatte minusta hiukan pitämään.
+
+Augustinea näkyi kummastuttavan, mutta hän vastasi:
+
+-- Nuo tuommoiset ovat vaan korupuheita. Te ette saata minua rakastaa,
+ja minä puolestani en tahdo rakastaa teitä... Siksi me olemme peräti
+eri lajia. Mistä syystä te minua rakastaisitte? Tuohon kysymykseen
+oli vaikea vastata. Céline ei tahtonut hänelle sanoa: rakkaudesta
+veljeenne; eikä hänen myöskään sopinut selittää, että hellälle ja
+syvämieliselle luonteelle sääliväisyyskin tuntuu rakkaudelta.
+
+Augustine nousi lähteäksensä.
+
+-- Älkää vielä menkö, sanoi sairas. Minä tunnen, että yskä on tulossa.
+
+Ja se tulikin, Augustine hoiti häntä samalla tavalla kuin
+ensikerrallakin, vaikkei niin hellästi. Hän luuli, näetten, että Céline
+tahtoi käyttää kipujansa hänen suosiotansa saavuttaaksensa, ja sitä hän
+ei tahtonut. Silläpä, kun Céline kehotti häntä: "Tulkaa pian takaisin",
+hän vastasi vaan:
+
+-- En minä huoli tulla. En mielelläni näe kenenkään kipuja kärsivän.
+
+Mutta, seisoessaan jo käsi lukolla, hän kääntyi.
+
+-- Te olette hyvä, sanoi hän, kun olette puhunut minulle ikäänkuin
+vertaisellenne. Jumala kuitenkin tietää, että meissä on suuri eroitus.
+Jos joku ihminen olisi mahdollinen minua auttamaan, niin te olisitte se
+ihminen. Jääkää hyvästi!
+
+-- Tulkaa pian takaisin, sanoi Céline, mielissään näistä
+odottamattomista sanoista.
+
+Kun rouva Gregoire, oltuansa muutamia tunteja poissa, palasi kotiin,
+oli huone tyhjänä, ja pöydällä hän näki kirjeen.
+
+Hämmästyneen näköisenä hän riensi Célinen luo, sanoen:
+
+-- Luulenpa, että hän on karannut, tuo onneton.
+
+-- Onko mahdollista?... Voi, mikä suru Jacquesille!... Mutta oletteko
+varma, ettei hän vielä tule takaisin?
+
+-- Tässä on kirje, joka sen voi selittää. Minulla ei ole silmälaseja
+muassani, lukekaa te.
+
+-- Kirje on Jacquesille, sanoi Céline.
+
+Rouva Gregoiren täytyi odottaa.
+
+Kun Jacques illalla tuli, avasi hän kirjeen vapisevin käsin.
+
+-- "Minä menen pois", oli tyttöparka kirjoittanut, "minä palaan niiden
+luokse, jotka ovat minun vertaisiani. En enää tahdo nähdä tuota
+Célineä, joka ei ole tehnyt mitään pahaa ja joka pian kuolee. Hän on
+ollut hyvä minulle, ja sitä minä en koskaan unohda."
+
+Jää hyvästi, Jacques. Unohda, että sinulla on sisar. Hän ei enää tule
+sinua vaivaamaan.
+
+                                                Augustine."
+
+-- Eikä minulle sanaakaan!... ihmetteli rouva Gregoire, kun molemmat
+toiset kirjettä luettuansa olivat aivan ääneti; minulle, joka otin
+hänet omaan huoneeseni ja tasasin hänelle leipäni!... Tuommoinen on
+palkinto, kun rupee muille hyvää tekemään!
+
+Ei kukaan hänelle vastannut.
+
+
+
+
+XXIV.
+
+
+Kaikki, jotka silloin elivät, muistanevat vielä tuon kauhean 1871
+vuoden ihanata kevättä, sinisine taivaineen ja loistavine aurinkoineen,
+noita pienimmässäkin puutarhassa rehottavia, muuria pitkin lankeilevia,
+kauniita kukkasia ja laululintusia, jotka ilonsa innossa virsiään
+visertivät. Mikä surkea iva!
+
+Viimeisessä uloskarkauksessa oli Jacques, tullut haavoitetuksi, eikä
+päässyt ulos sairashuoneesta ennenkuin keskellä huhtikuuta Hän oli
+vielä heikko ja kalpea pitkästä sairastamisestaan, kun ensi käynnistään
+meni Célineä tervehtimään. Hän oli kuullut Lebaulta, ettei Céline vielä
+parempi ollut: Lebaun oli aina tapana niin vastata; hän ei, näetten,
+taitanut ajatella, että hänen tyttärensä oli kuolemaisillansa, ja ettei
+hänellä enää ollut monta päivää elettävänä. Sillä vaikka Lebau oli
+näin soaistu, niin ei kukaan kuitenkaan malttanut hänelle asian oikeaa
+laitaa ilmoittaa, ei Célinekään, vaikka tämä väliin koki lausua jonkun
+sanan, josta hänen olisi pitänyt sitä arvata.
+
+Kun Jacques astui sisään, hän ensimäiseksi näökseen huomasi Genevièven,
+joka istui Célinen vieressä, pitäen hänen kättänsä omiinsa suljettuna.
+Geneviève oli hiukan kalpea; hänen muotonsa oli muuttunut vakaiseksi ja
+lujemmaksi, jotta se hänen nuoruuteensa katsoen näytti miltei kummalta.
+Näkyipä selvästi, että nämä viimeiset kuukaudet olivat hänessä vuosien
+jälkiä jättäneet.
+
+Jacquesin nähtyään hän ehdottomasti nousi ja jäi liikutettuna sekä
+vapisten seisomaan. Jacqueskin kävi entistään vielä kalpeammaksi... Nyt
+he näkivät toisensa ensimäisen kerran tuon hetken perästä, jonka muisto
+vieläkin saattoi Jacquesin sydämen sykkimään.
+
+Geneviève tointui ensimäiseksi ja ojensi hänelle kätensä, sanoen:
+
+-- Te olette vihdoinkin parantunut Jacques ei vastannut, vaan kääntyi
+Célinen puoleen. Häntä nähdessään hänen ajatuksensa saivat toisen
+suunnan, ja liikutettuna hän sopersi muutamia sanoja, joita tuskin
+saattoi ymmärtää; kuitenkin Céline lempeästi hänelle hymyili.
+
+-- Te tulette paraasen aikaan, hän sanoi. Jacques istui hänen
+nojatuolinsa viereen ja kääntyi puoleksi pois, jottei nähtäisi, että
+hänen silmänsä olivat kyyneleitä täynnä; hän muka häpesi heikkouttaan.
+
+-- Jacques, rupesi Céline hellällä äänellä puhumaan, älkää minua
+murehtiko, ei teillä siihen syytä ole. Minä en enää muuta halunnut kuin
+saada teitä tavata, ja tässä te nyt olette...
+
+-- En tietänyt, sanoi Jacques vihdoin... En luullut teitä niin kipeäksi.
+
+-- Ei isäni ole sopinut sitä teille sanoa, koska hän ei itsekään sitä
+huomaa... Isäparka! Muutaman päivän perästä hänen jo täytyy se ymmärtää.
+
+Jacquesia värisytti, mutta Céline laski kätensä hänen käsivarrelleen.
+
+-- Te olette nähnyt kuoleman läheltäkin, sanoi hän; pelkäsittekö sitä
+itse puolestanne?,
+
+-- En, mutta sodassa on toista. Ja sitäpaitsi ei kukaan minua kaipaisi;
+mutta kuinka teidän isänne käy, jos te, Céline, kuolette?
+
+-- Isäparka!... Mutta kait te usein tulette häntä katsomaan, eikö niin?
+
+Kuten aina ennenkin, oli pöydällä nytkin kukkasia, joukko valkoisia
+syreenejä, joita Céline oli rakastanut siitä saakka, kun Geneviève
+ensi kerran kävi hänen luonansa; huhtikuun aurinko loi kirkkaan valon
+huoneesen, joka oli juhlallisen näköinen.
+
+Geneviève nousi lähteäksensä, mutta kumartui ensin Célineen ja kuiskasi
+hänelle muutamia sanoja.
+
+-- Tuokaa hänet vaan, vastasi Céline, minä tahdon mielelläni häntä
+nähdä, koska hän on teidän ystävänne. Isä ei rakasta pappeja, mutta hän
+tyytyy kaikkeen, mikä teistä lähtee.
+
+-- En minä häntä tänne pappina tuo, mutta minä niin mielelläni soisin,
+että hän oppisi teitä tuntemaan! Minä olisin jo ennenkin pyytänyt
+häntä tulemaan, mutta hän on puutteista ja työstä ollut sangen huonona
+sairaana. Eilen hän kuitenkin laskettiin ulos sairashuoneesta. Hyvästi
+huomiseen!
+
+Hän ojensi kätensä Jacquesille; he katsoivat toistansa silmiin, sitte
+Geneviève kääntyi ja meni. Jacques jäi liikkumattomana seisomaan,
+silmät yhä oveen luotuina.
+
+Céline ensiksi puhkesi puhumaan. Hänen äänensä oli niin suloinen ja
+kuului niin juhlalliselta, että Jacquesia sitä kuullessa värisytti.
+Hänestä tuntui, ikäänkuin tuo ääni olisi tullut hyvin kaukaa, ikäänkuin
+Céline jo olisi seisonut toisen maailman kynnyksellä.
+
+-- Minua haluttaisi puhua teille yhtä asiaa, Jacques. Huomenna ehkä en
+enää voi sitä tehdä. Tahdotteko tänään minua kuunnella.
+
+Jacques ei vastannut, vaan loi häneen silmänsä, jotka olivat täynnä
+ahdistusta... Hän luuli aavistavansa, mitä Célinellä oli sanottavaa;
+epäilemättä hän aikoi varoittaa häntä mahdottomia toivomasta, jos hän
+olisikin ollut kylläksi rohkea siihen... Céline, joka oli niin viisas
+ja taitava päätöksissänsä. Paras siis, että hän kohta sai sanoa, mitä
+hänellä olisi sanottavaa. Tämän armaan ja lempeän käden tekemä haava
+tulisi tosin kirvelemään, mutta Céline yksin saisi nähdä, miten siitä
+verta vuoti. Jacques oli valmis...
+
+-- Minä tiedän mitä, ai'otte sanoa, Céline... itsekin lakkaamatta sitä
+vakuutan, mutta jos tietäisitte, kuinka kovalta tuntuu, kun kaikki
+toivo riistetään pois, vaikka sen mielettömäksi tietääkin! Siitä saakka
+kun olen mieheksi tullut, olen häntä rakastanut. Jospa te tietäisitte,
+miltä tuommoinen rakkaus tuntuu!
+
+Hän katsoi Célineä, ikäänkuin olisi häneltä myötätuntoisuutta anonut;
+mutta Céline loi silmänsä alas, ettei Jacques niistä saattaisi lukea,
+kuinka hän liiaksi selvään häntä ymmärsi. Hän, Céline, ei muka
+tietänyt, miltä toivoton rakkaus tuntuu?... Entä nuo pitkät unettomat
+yöt... ja nuo hetket, jolloin hänestä oli tuntunut, ikäänkuin sydämensä
+olisi ollut surusta pakahtua?... Ja tuo pitkällinen kivulloisuus, joka
+peräti oli kuivattanut hänen elämänsä lähteet...
+
+Mutta tämä silmänluonti omaan itseensä kesti vaan silmänräpäyksen; ei
+hän siihen pysähtynyt. Nuo asiat tuntuivat jo vanhoilta, ne olivat
+olleet ja menneet, ja nyt alkoi hänelle uusi elämä. Nuo murheet ja
+tuo suru eivät olleet hänessä muita jälkiä jättäneet, kuin kaikesta
+itsekkäisyydestä puhdistetun sydämen.
+
+Hän nosti silmänsä Jacquesiin ja näki hänen kasvoissansa ilmauksen,
+jota hän ei voinut ymmärtää.
+
+-- Enhän minä sitä aikonut teille sanoa, Jacques.
+
+-- No, mitä muutoin?
+
+-- Minä aioin kehoittaa teitä toivomaan.
+
+Jacques teki äkkinäisen liikkeen ja katsoi häntä nuhdellen.
+
+-- Toivomaan ja lujasti luottamaan, jatkoi Céline tyynesti. Älkää
+uskoko, että minä rupeaisin näitä puhumaan, ellen olisi niitä tarkasti
+miettinyt sekä tutkinut ja rukoillut Jumalalta apua, etten tulisi pahaa
+tekemään, kun hyvää tarkoitan... Minä tunnen perinpohjin Genevièven.
+Hänen sydämensä on teidän kanssanne.
+
+Kuultuaan nuo sanat, jotka hän oli kuullut Genevièven omasta suustakin,
+Jacques rupesi vapisemaan, ja huudahti:
+
+-- Onko hän sitä teillekin puhunut?
+
+-- Ei hän niin suoraan ole sitä sanoin puhunut, mutta hän on sitä
+monella tavalla osoittanut. Hänellä on niin jalo sydän, että kaikki
+etuoikeudet ovat hänelle vaivaksi, ja paljoa ennemmin hän kärsii
+puutetta köyhän kansaa parissa, kun noitten vähälukuisten valittujen
+kanssa ylellisyydessä eläisi. Eikä siinä vielä kaikki ole. Jacques,
+minä uskon... minä olen varma, että hän rakastaa teitä.
+
+Jacques peitti kasvonsa käsillään.
+
+-- Se on mahdotonta, sanoi hän, mahdotonta... mahdotonta...
+
+Ja jonkunmoisella kiivaudella hän jatkoi:
+
+-- Minä olen vaan työmies... enkä ole mitään opetusta saanut, eikä
+minulla ole semmoista käytöstä, enkä osaa siihen tapaan puhua, johonka
+hän on tottunut... Ja sitäpaitsi oletteko tullut kaikkia ajatelleeksi,
+Céline?
+
+-- Niin luulisin, vastasi Céline.
+
+-- Oletteko ajatellut, minkälainen hänen elämänsä tulisi olemaan?...
+tuo elämä, jonka eri kohdat aina ovat tuntuneet minulle niin
+inhottavilta, joka en ole muuta nähnytkään... Ei, ei, en milloinkaan
+mene hänelle semmoista elämää tarjoamaan.
+
+-- Minä en luule hänen olevan näissä asioissa samaa mieltä teidän
+kanssanne. Hänelle on kauneus paljoa vähemmän arvoista kuin hyvyys...
+
+-- Niin se tulee siitä, ett'ei hän ole kokenut... Hän ei voi
+aavistaakaan, mitä kaikkea ihminen saa tuommoisessa viheliäisyydessä
+kärsiä. Ei ylenmääräinen työ, eipä vielä nälkäkään mitään ole, vaan
+kaikki muu...
+
+Lausuessaan nuo sanat "kaikki muu", johtui hänelle uudestaan mieleen
+kaikki, mitä hän oli kärsinyt, ennenkuin heräsi tuohon jalostuttavaan
+elämään, joka vähän aikaa sitte oli kohottanut hänet hänen
+viheliäisyydestänsä ja tehnyt hänestä ehkä jalomman miehen, kuin mikä
+hänestä milloinkaan olisi tullut, elleivät isänmaansa onnettomuudet
+olisi uudelle uralle ohjanneet hänen tunnettansa, kärsimään muiden
+kanssa ja muiden edestä. Vaan tänä hetkenä hän ei muuta ajatellut, kuin
+tuon elämän ilkeyttä, jota hän jälleen tulisi viettämään, elettyänsä
+hetken aikaa toista; ihmeellisen ihanaa elämää.
+
+-- Kentiesi Geneviève tuleekin kärsimään. Vaan muistatteko, että hänen
+äiti-vainajansa osasi muuttaa kaikki ympärillänsä.
+
+-- Hänen äiti-vainajansako?... Oi, niinpä... vaan eihän se milloinkaan
+ollut muissa oloissa elänytkään.
+
+-- Se on totta... mutta jos tuntisitte Genevièven, niinkuin minä hänet
+tunnen...
+
+-- Minä sen sijaan tunnen köyhän elämän paremmin kuin te, Céline, sanoi
+Jacques ja nousi... Pienessä kammiossanne, jossa olette elänyt isänne
+ja kukkaistenne seurassa, teidän ei ole tarvinnut kokea mitään maailman
+raakuudesta, ilkeydestä ja saastaisuudesta. Ja kuitenkaan ette ole
+voinut unhottaa Augustinea...
+
+Céline painoi päänsä alas; hetkeksi hän oli hänet todellakin unohtanut.
+Hänen uskalluksensa katosi.
+
+Mutta kun Jacquesin vielä taudin jälkeen epävakaiset askeleet olivat
+lakanneet portailta kuulumasta, palasi Célinen uskallus, ja hän kertoi:
+
+-- Jacques ei tunne häntä, niinkuin minä hänet tunnen.
+
+
+
+
+XXV.
+
+
+Abbé Hardouin oli monta kertaa käynyt Célineä tervehtimässä. Hän
+ihmetteli hänen lempeyttänsä ja hänen sydämensä puhtautta. Tämä
+taitamaton, nuori tyttö tiesi enemmän kuin hän, oli papin tapana sanoa;
+hänen hellä sydämensä avautui vaivatta jumalalliselle rakkaudelle; hän
+näkyi selvästi uskonnon totuuksia käsittävän. Epäilemättä oli Jumala
+hänen pitkällisen sairautensa ja yksinäisyytensä aikana itse häntä
+opettanut. Hän oli noita sieluja, joille korkeat totuudet välittömästi
+ilmaantuivat; semmoisia sieluja, joita itsekkäisyys ja turhamaisuus
+eivät ole soaisseet.
+
+Eräänä päivänä sattui Savigny abbé Hardouinin tullessa olemaan
+saapuvilla. Nähdessään papin, hän ensin aikoi mennä, mutta uteliaisuus
+pidätti häntä. Mitähän tuolla kauhtanamiehellä olisi tälle
+kuolemaisillaan olevalle tytölle sanottavaa? Puhuneeko tuo synnistä,
+Jumalan vihasta ja helvetistä hänelle, jolla ei milloinkaan ole pahaa
+ajatusta ollut ja joka pian yhtä valkoisena ja saastuttamattomana
+kuin lumihöytyvä, ennenkuin se on ehtinyt maahan pudota, on tämän
+maailman jättävä?... Savigny itse ei uskonut taivasta eikä helvettiä,
+mutta hän uskoi hyvyyttä... tässä nuoressa tytössä hän oli ihaillut
+hyvyyttä, lempeyttä, hellyyttä ja samassa Lucettensa muistoa. Hän oli
+ihaellut vieläpä hänen heikkouttansakin, sillä hän oli noita väkeviä
+luontoja, joille heikkous tuntuu viehättävältä Ja nyt hän ei tietänyt,
+yhdistyisikö tuo sielu, vapautettuna aineen kahleista, yleiselämän
+suureen virtaan, vai oliko kaikki päättyneenä, kun viimeinen henkäys
+oli käynyt noiden kalpeitten huulien välitse, jotka vielä lempeästi
+hänelle hymyilivät... Hän ei muuta käsittänyt kuin sen yhden asian,
+että Céline oli kuolemaisillaan, ja että maailma hänelle toisen kerran
+tulisi tuntumaan tyhjältä.
+
+Ja mitähän tuo pappi oli tietävinään enemmän kuin hänkään? Mitä
+valhetta hän aikonee ladella, lohduttaakseen Célineä kuolemassa? Millä
+tavalla hän pettänee ja houkutellee häntä turhia toivomaan?... Mitä
+myönnytyksiä hän tuolta heikolta olennolta vaatinee?... Savigny jäi
+häntä puollustamaan, jos tarve tulisi, tuon miehen kiusaamiselta.
+
+Abbé Hardouin oli vast'ikään tointunut taudistaan, hänen kasvonsa
+olivat vielä sangen vaaleat sekä äänensä heikko. Hän tiesi siis puhua
+taudista ja heikkoudesta niinkuin se, joka itse on sitä kokenut.
+Savigny ihmetteli hänen yksinkertaista, ystävällistä käytöstänsä sekä
+suloista ääntään; etenkin häntä liikutti hänen omituisesti läpitunkeva
+ja kuitenkin lempeä katseensa, joka oli hänen sanojansakin ihanampi.
+
+-- Tämä mies ei ole mikään tekopyhä, sanoi hän itsekseen: eikä hän ole
+tyhmäkään... Mikä hän siis on?
+
+Ja lähestyen häntä, hän jollakulla soimaavalla, mutta kuitenkin
+kohteliaalla tavalla kysyi:
+
+-- Kunnioitettava kirkkoherra, uskotteko, te Jumalaan?
+
+Abbé Hardouin tiesi, mikä mies Savigny oli; Geneviève oli puhunut
+hänestä, ja hän tunsi hänen jaloutensa, hänen hartaan työnsä kansan
+hyväksi. Oi, jospa hänen olisi suotu voittaa tuo jalo, mutta eksynyt
+sielu ja viedä se Kristuksen luokse, jota hän väärin tuomitsi, vaikka
+vaelluksessaan hänen esimerkkiänsä seurasi.
+
+Noita miettiessään abbé Hardouin oli noussut istualtaan, ja molemmat
+miehet seisoivat nyt Célinen vuoteen ääressä, katsoen toistansa
+silmiin, toinen vihamielisenä ja epäluuloisena, toinen täynnänsä
+palavaa rakkautta. Liikutuksissaan oli abbé Hardouin unohtanut vastata.
+
+Savigny luuli, että kunniallisen miehen läpitunkeva katse oli saattanut
+papin hämille ja veti suutansa hieman ylenkatseelliseen hymyyn.
+
+-- Mikä teillä sitten on virkana, ell'ette Jumalaan usko?
+
+Abbé Hardouin oli jälleen tointunut ja vastasi vakavalla äänellä:
+
+-- Niin, oikein, mikäpä minulla olisi virkana, jos en Jumalaan
+uskoisi... Hän on minun ainoa toivoni, ajatuksieni ainoa pakopaikka;
+jos emme uskoisi tuota ääretöntä rakkautta, joka lopuksi on saapa
+voiton, kuinka me voisimme kestää kolkossa taistelussa kaikkea pahaa
+vastaan, joka hallitsee sielussamme että ympärillämme maailmassa?
+"Ilman Jumalatta ei ole toivoa," sanoi apostoli. Ilman toivoa oleminen,
+on samaa, kuin jos olisi voimaa ja tahtoa vailla. Minä uskon Jumalaan
+kaikesta sydämestäni, kaikesta voimastani ja kaikesta mielestäni.
+
+-- Vaan kuinka olette oppinut häntä tuntemaan, tuota Jumalaa, johonka
+toivonne panette?... Noista vääryyksistäkö ja hirmuista, joita näemme
+ympärillämme kaikkialla maailmassa? Taikka tuosta näystäkö, joka on
+tässä silmäimme edessä?
+
+Savigny osotti katseellaan Célineä, josta he olivat hiukan edemmäksi
+poistuneet ja joka sillä hetkellä vaivoin sai hengitetyksi.
+
+-- Vääryydenkö menestys ja itsekkäisyyden sekä raa'an väkivallan
+riemuvoitto, viheliäisyys, kärsimykset ja viimeksi kuolema... nuoko
+kaikki saattavat teitä Jumalaan uskomaan?... Minä puolestani olen ennen
+häntä uskomatta, muutoin minun täytyisi häntä vihata.
+
+-- Ja minä puolestani uskon Jumalaan vastoin kaikkia noita seikkoja,
+joita hän vihaa enemmän, kuin me saatammekaan vihata. Minä uskon
+Jumalaan sentähden, että kaikki, mikä tässä saastaisessa maailmassa on
+jaloa, kaunista ja puhdasta, on hänestä lähtenyt. Minä uskon Jumalaan,
+koska minun sieluni janoo häntä, ja minun ajatukseni ei löydä lepoa
+muualla kuin hänessä. Ja minä uskon Jumalaan sentähden, että hänen
+jumalallinen poikansa, eläen meidän elämäämme ja kuollen meidän
+kuolemalla, on osoittanut meille äärettömän rakkautensa.
+
+-- Minäkin kunnioitan ja ihmettelen teidän Kristustanne, vastasi
+Savigny, mutta hän on elänyt toisella ajalla ja toisissa oloissa kuin
+me... hän ei ole ryhtynyt ihmiskunnan suureen tehtävään, hän ei sitä
+tuntenut.
+
+Minä luulen päinvastoin, että hän on päässyt sen perille: "Sinun pitää
+rakastaman lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", eikö se juuri ole tämä
+jumalallinen käsky, joka tasoittaa kaikki ja joka käytäntöön pantuna
+uudestaan synnyttäisi maailman?
+
+-- Käytäntöön pantuna... eihän sitä ole harjoittanut eikä tule kukaan
+harjoittamaankaan muut kuin jotkut yksityiset henkilöt vaan, jotka
+eivät voi mitään suurta yleistä suuntaa vastaan. Siitä syystä me
+toiset pidämme oikeutta suuremmassa arvossa kuin laupiutta. Oikeus,
+näetten, ei riipu tunteista, vaan on järkähtämätön laki, jota ei
+kukaan voi välttää. Näinä viimeisinä aikoina minä olen oppinut ihmisiä
+tuntemaan... minä olen ollut tilaisuudessa näkemään heitä likeltäkin.
+Puolue-ihmiset ovat kaikki yhtäläisiä, itsekkäitä, turhamielisiä ja
+kunnianhimoisia. Joku harva panee itsensä alttiiksi kansan hyväksi,
+mutta useimmat ajattelevat vaan oman itseänsä, pyytäen nautintohaluansa
+tyydyttää!... Minä en heiltä enää mitään odota.
+
+-- Minulla taaskin on ollut peräti vastakkainen kokemus, vastasi
+abbé Hardouin. Minäkin olen näinä viimeisinä kuukausina nähnyt
+ihmisiä läheltä ja semmoisissakin, joilta en ole mitään odottanut,
+olen huomannut alttiiksiantamusta, uljuutta ja kärsivällisyyttä.
+Lieneekö maailmassa mitään kauniimpaa katseltavaa kuin tämä kansa,
+joka kerskailematta uhraa itsensä ja kärsii valittamatta?... Ja
+rikkaittenkin parissa, joille kärsimys on tuntematon asia, olen samoja
+kauniita avuja löytänyt!... Enkö ole nähnyt hienojen, helppoihin
+päiviin tottuneiden naisten, vieläpä nuorien tyttöjenkin viettävän
+öitä, päiviä turmeltuneessa ilmassa sairaitten ja haavoitettuin luona,
+hoidellen heitä ei ainoastaan huolellisesti vaan myös hellyydellä? Enkö
+ole nähnyt heidän antavan henkensäkin heidän edestänsä? Inhimillinen
+luonto on ilmaantunut minulle jalona ja ylevänä, todellakin Jumalan
+kuvana.
+
+-- Teidän puheessanne on totuuttakin, myönsi Savigny hiljaa; me olemme
+paljon hyvää ja paljon pahaa nähneet. Yhteiskunnan alimmaisissa
+kerroksissa, joita voisi kutsua sen maakerraksi, sinne kuin ei
+pääse koskaan ilmaa eikä valoa tunkeumaan, tapaamme uljuutta,
+kärsivällisyyttä, itsensä kieltämystä ja miehuutta niin suuressa
+määrässä, ettei kukaan voi sitä ajatellakkaan, ellei olisi sitä likeltä
+nähnyt.
+
+-- Minä uskon sen, minä tiedän sen, sanoi abbé Hardouin vakavasti.
+
+-- Koko meidän yhteiskunta painaa heitä; he ovat eläviä perustuskiviä
+uudenaikaisen yhteiskunnan suunnattomassa ehkä horjuvassa
+rakennuksessa. Kun kerta raitis ja vapaa tuulenpuuska pääsee heihin
+asti puhaltamaan, heitä ylentäen, silloin hirmuinen kangistus
+on tapahtuva... Koko elinaikani aion tehdä työtä, sitä hetkeä
+jouduttaakseni.
+
+-- Ja minä puolestani ahkeroitsen Jumalan avulla koko elinkauteni,
+saadakseni heitä tuntemaan hänen suurta rakkauttansa.
+
+He puristivat toinen toisensa kättä ja erkanivat. Kumpainenkin heistä
+tunsi toisensa vilpittömäksi mieheksi, ja heitä yhdisti luja side,
+rakkaus ihmiskuntaan.
+
+
+
+
+XXVI.
+
+
+Muutamia päiviä oli kulunut siitä, kun abbé Hardouin ja Savigny olivat
+kohdanneet toisensa; huhtikuu lähestyi loppuansa, ja Célinen kuoleman
+hetki oli tullut. Ystävät olivat kokoontuneet hänen ympärillensä. Hän
+katsoi heitä kaikkia ja sanoi:
+
+-- Te olette olleet niin hyviä minua kohtaan... siitä minä kiitän teitä
+kaikkia. Isä, syleilkää minua.
+
+Lebeau yritti nousta nojatuolista, jossa hän istui suruunsa vaipuneena,
+mutta hän ei voinutkaan, vaan purskahti katkeraan itkuun.
+
+-- Céline, pikku Célineni... enpä olisi uskonut, että sinä jättäisit
+minut yksin.
+
+-- Tehkää hänelle mieliksi, sanoi rouva Gregoire, auttaen häntä
+seisomaan, te ette saa kieltää häneltä suuteloa.
+
+Lebeau lähestyi vuodetta ja painoi suutelon kuolevaisen otsalle. Tämä
+kietoi käsivartensa isänsä kaulaan ja piti häntä hetken aikaa rintaansa
+vasten likistettynä, mutta tukahduksen puuska pakoitti häntä asettumaan
+jälleen vähemmän väsyttävään asemaan.
+
+-- Hoitakaa häntä hellästi, sanoi hän rouva Gregoirelle, kun hän
+jälleen saattoi puhua... Ja ettekö tekin lupaa häntä rakastaa?
+
+Hän etsi katsellaksensa Jacquesia, joka seisoi vuoteen jalkopäässä,
+sekä Genevièveä, joka istui hänen päänalasensa vieressä, pitäen hänen
+kylmää ja kangistunutta kättänsä.
+
+Hymyillen Céline vieläkin kertoi.
+
+-- Rakastakaa häntä hellästi molemmatkin... Silloin nousi hieno puna
+hänen poskellensa, ja hänen huulensa liikkuivat, vaikka niistä ei
+mitään puhetta kuulunut.
+
+Geneviève, joka ymmärsi, että kuolevainen tahtoi häntä puhutella,
+kumartui vuoteesen.
+
+-- Teidän pitää Jacquesiakin hellästi rakastaman ja opettaman hänelle,
+ettei maailmassa ole mitään todellista rumaa, kuin itsekkäisyys,
+kuiskasi Céline. Tuleehan hänkin vihdoin onnelliseksi, eikö niin?
+
+Geneviève ensin punastui, sitte hän vaaleni ja jäi liikkumattomana
+seisomaan. Céline oli siis arvannut, minkä hän tuskin oli uskaltanut
+itselleen tunnustaa.
+
+Mutta nähdessään, miten kuolevaisen jo lakastuneet silmät yhä häneen
+katsoivat, ikäänkuin vastausta odottaen, puristi hän lujempaa hänen
+kättänsä, kuitenkaan mitään vastaamatta. Silloin Céline painoi päänsä
+jälleen päänaluselle ja sulki silmänsä.
+
+Hetken kuluttua hän taas ne avasi ja näki Savignyn seisovan vähän
+syrjässä, katsoen häntä tuolla innokkaalla, palavalla rakkaudella, joka
+aina ennen oli saattanut Célineä kääntämään pois kasvojansa, mutta nyt
+se ei enää häntä peloittanut.
+
+-- Savigny, sanoi hän ja hymyili enkelin muotoisena, löytyy maa, jossa
+vanhurskaus asuu.
+
+Savigny laski polvillensa ja kätkien kasvonsa käsiinsä, hän ensimäisen
+kerran Lucetten kuoltua purskahti itkuun.
+
+Tämän perästä Céline ei enää puhunut; hän makasi, silmät ummessa ja
+suu puoleksi auki, ikäänkuin vielä olisi hymyillyt. Toisinaan kävivät
+hänen suloiset kasvonsa tuskallisen näköisiksi, mutta sitte ne taasen
+rauhoittuivat. Ehtimiseen pyyhkäsi Geneviève hänen hikistä otsaansa ja
+kastoi hänen ohauksiansa. Muutoin ei kukaan huoneessa liikahtanut.
+
+Tunnit kuluivat. Vihdoin alkoi hengittäminen käydä epätasaisemmaksi;
+väliin se lakkasi sitte se taasen hiukan kulki...ja vihdoin se aivan
+taukosi.
+
+Geneviève ei vielä koskaan ollut nähnyt kenenkään kuolevan... Oliko
+siis kuolema tämmöistä?...
+
+Itsessään se ei miltään vaikealta eikä kauhistuttavalta näyttänyt,
+mutta sitä seuraava hiljaisuus ja liikahtamattomuus, sekä tunto siitä,
+ettei mikään enää voi saavuttaa tuota olentoa, joka hetkeä ennen
+puristi meidän kättämme ja katsoi meitä silmiin... tuo tuntematon
+maailma, johonka hän on muuttanut ja johon emme voi häntä seurata,
+kaikki tuo salaperäisyys... Geneviève kalpeni, vapisi ja tunsi olevansa
+pyörtymäisillään. Jacques yksin huomasi sen.
+
+-- Minä tulen saattamaan teitä kotiin, sanoi hän kuiskaten, ja itsekkin
+ihmetellen omaa rohkeuttansa.
+
+-- Mutta Geneviève viittasi, että hän tahtoisi jäädä loppuun saakka.
+
+Sitte, menivät Lebeau ja Savigny toiseen huoneesen, jossa Céline
+oli asunut, kunnes heikkous oli pakottanut häntä makuulle. Jacques
+läksi ulos ja palasi vasta tunnin päästä, tuoden muassaan tavattoman
+ison vihkon valkoisia sireenejä, Geneviève pisti pari oksaa kuolleen
+ristissä oleviin käsiin, ja loput hän varisteli ylt'ympäri vuodetta.
+Näyttipä siltä, ikäänkuin Céline olisi hymyillyt noille kukkasille,
+joita hän eläissänsä oli niin suuresti rakastanut.
+
+-- Voisipa luulla, että hän vaan nukkuu! sanoi rouva Gregoire, joka
+tähän saakka oli ollut ääneti. Pieni karitsa-parka, hän on tosin saanut
+paljon kärsiä, mutta ei kaikkia ole niin hyvin hoidettu kuin häntä. Yöt
+päivät minä oli hänen vuoteensa ääressä, aina valmiina noudattamaan
+hänen tahtoansa. Ei hän kuollessansa minua kiittänyt, mutta se on
+yksi ja sama... ei hän siltä kiittämätön ollut, hän tiesi aivan hyvin
+olevansa minulle kiitollisuuden velassa. Nyt hän kai rukoilee Jumalaa
+minun puolestani ja valmistaa minulle sijaa lähellensä. Sehän vähintä
+on, mitä hän voi tehdä palkkioksi kaikesta hyvästä, mitä hänelle olen
+tehnyt... Kyllä Jumalakin sen minulle vielä palkitsee... No, herra
+Lebeau, rohkaiskaa mielenne. Ettehän te vielä ole kaikkea kadottanut,
+olenhan minä täällä teitä hoitamassa, niinkuin tuo armas enkeli
+sanoikin. Älkää toki noin murheelliseksi käykö... Enhän minäkään salli
+surun itseäni masentaa.
+
+-- Niin, niin olettehan te kelpo nainen, rouva Gregoire, myönsi
+Lebeau-parka koneentapaisesti. En minä koskaan tule unhottamaan, mitä
+hyvää te olette Célinelle tehnyt.
+
+Akkunaverhot oli laskettu alas, että huone tulisi pimeämmäksi; vuoteen
+ääressä palava kynttilä loi leimuavan valon kuolleen tytön lempeisin
+kasvoihin. Olisi milt'ei väliin luullut häntä eläväksi; näyttipä siltä,
+kuin suu olisi ruvennut puhumaan... Mutta se ei ollut muuta kuin
+väräjävän valon leimuamista.
+
+Kaikki vetäytyivät hiljaa ulos, ja isä jäi yksin lapsinensa.
+
+
+
+
+XXVII.
+
+
+Savigny astui ensiksi portaita alas, sanaakaan sanomatta; hänen
+jälkeensä tulivat Geneviève ja Jaques. Felicie oli ovenvartijana
+huoneessa odottamassa.
+
+Hän hämmästyi, nähdessään heidän noin yhdessä tulevan, mutta kuitenkaan
+hän ei sitä näyttänyt, olipa vielä niin älykäs, ettei Jacquesia
+puhutellut, vaikka aivan hyvin oli hänet tuntenut.
+
+Geneviève kertoi hänelle muutamalla sanalla, mitä oli tapahtunut ja
+kääntyi sitte Jacquesin puoleen.
+
+-- Ettekö tule minun kanssani? hän kysyi.
+
+Rouva de Préalin ovella Jacquesia näkyi epäilyttävän, mutta Geneviève
+lausui vielä:
+
+-- Tulkaa.
+
+Ja he rupesivat yhdessä portaita astumaan. Felicie, joka oli aivan
+ällistyksissään, kiipesi ylös palvelijain puoleisia portaita, miettien
+mielessään, että mikä tässä nyt tulee.
+
+Geneviève vei kumppaninsa pieneen saliin, jossa ei ketään ollut ja,
+sulkien oven, loi häneen suuret, kirkkaat silmänsä, jotka olivat täynnä
+kyyneleitä.
+
+-- Onko siinä perää, mitä Céline minulle kertoi?... Onko tosi, että te
+rakastatte minua?
+
+Jacques ei hetkeen vastannut, niin voimallisesti vaikuttivat häneen nuo
+siniset silmät, jotka vielä lapsen silminä ollessaan, olivat lujalla
+luottamuksella häneen katsoneet. Siitä ajasta ne olivatkin muuttunut
+vielä kauniimmiksi ja syvemmiksi, eivätkä olleet vähemmän rehellisiä ja
+luottavaisia kuin silloinkaan.
+
+-- Te tiedätte sen... vastasi Jacques vihdoin suoraan.
+
+-- Niin minä tiedänkin, muutoin en olisi ruvennut sitä kysymään,
+vastasi Geneviève, oltuaan hetken ääneti. Nyt minun täytyy esitellä
+teidät äidilleni, rouva de Préalille. Me tarvitsemme hänen
+suostumustansa.
+
+-- Mutta sitä emme milloinkaan saa, sanoi Jacques alakuloisena.
+
+-- Ehkä emme nyt heti paikalla; mutta äiti on hyvä, hän rakastaa minua,
+eikä soisi minun tulevan onnettomaksi. Voimmehan odottaa.
+
+Hän aikoi mennä, mutta Jacques pidätti häntä.
+
+-- Geneviève, sanoi hän vakavalla äänellä, kuulkaa minua. Minä olisin
+hylkiö, jos teidän jalomielisyytänne ja kokemattomuuttanne hyväkseni
+käyttäisin, vetääkseni teidät alas kurjaan elämääni. Te ette tiedä,
+tyttöparka, minkälaista tuo elämä on!...
+
+Hän lausui nämä sanat niin hellällä tavalla, että Genevièven sydän
+vavahti.
+
+-- Sen vuoksi tahdotte panna itseänne alttiiksi, että Céline ilmoitti,
+kuinka minä rakastan ja olen aina teitä rakastanut; mutta minä
+puolestani en saata semmoista uhria vastaan ottaa.
+
+-- Mitäpä minä siis uhraisin? kysyi Geneviève.
+
+-- Kaikki... Onnellisen ja huolettoman elämänne, ystävänne,
+mielihalunne, tottumuksenne ja vieläpä hienotuntoisuutennekin... sekä
+sen lisäksi vielä kiitollisuutenne rouva de Préalia kohtaan, joka ei
+ikipäivinänsä anna teille suostumustansa, siitä voitte olla varma.
+
+-- Kiitollisuudestani en luopuisikaan, vastasi Geneviève, mutta mikäpä
+estäisi minua noista muista luopumasta... Sitäpaitsi oli teidän
+sanoissanne yksi, joka minua suututti. Minkä vuoksi minun muka pitäisi
+hienotuntoisuuteni uhrata? Vai oletteko unhoittanut äitini, minun
+oikean äitini?... Ettekö itse ole sanonut Célinelle, että hän teidän
+silmissänne oli täydellisen naisen perikuva?
+
+-- Sen vieläkin sanon... Te olette hänen näköisensä, Geneviève, mutta
+teissä on paljon isäännekin, te olette äitiänne lujamielisempi.
+Kuitenkin ompi varma asia, jos olisitte -- Jacques pysähtyi eikä saanut
+tuota sanaa "minun vaimoni" lausutuksi -- jos te eläisitte meidän
+keskellämme, niin teidän täytyisi kokea paljon raakuutta, jota ette
+nyt nimeksikään tunne, teidän täytyisi nähdä ja kuulla asioita, jotka
+teille kärsimystä tuottaisivat. Olenhan minäkin kipeästi kärsinyt
+noista elämän tukaluuksista, enkä siis saata myöntyä siihen, että tekin
+tulisitte niistä kärsimään.
+
+-- Mutta jos minä itse siihen myönnyn? -- Te ette tunne noita
+asioita... Jacques nousi ja astui muutamia askeleita edestakaisin
+huoneessa; sitte hän kalman kalpeana seisahtui Genevièven eteen ja
+sanoi:
+
+-- Te pakotatte minun ottamaan puheeksi erään asian, josta en koskaan
+kenellekään puhu. Minulla oli sisar, Augustine nimeltä... Ette voi
+häntä muistaa...
+
+-- Minä luulen kuitenkin häntä muistavani.
+
+-- No, ei se tähän kuulukkaan... Parempi vaan hänelle, jos kaikki
+ihmiset hänet unohtaisivat... ja kaikkein paras, jos hän olisi kuollut,
+ennenkuin hänestä tuli, mikä hän nyt on.
+
+-- Niin, kyllä tiedän... Céline kertoi, että teillä on ollut paljon
+murhetta hänestä, että hän on teistä luopunut ja että hän, kun
+kerran hänet löysitte, oli uudestaan karannut, koska hän ei tahtonut
+kunniallisesti elää ja työllään itseänsä elättää.
+
+-- Saattaisitteko te siis olla sisarena tuommoiselle kadotetulle
+tytölle, Geneviève?
+
+-- Enkö jo olekkin hänen sisarensa? Oi, Jacques! me tahdomme häntä
+etsiä, kunnes hänet löydämme... Me tahdomme pelastaa ja niin suuresti
+rakastaa häntä.
+
+Geneviève oli pannut kätensä ristiin, ikäänkuin hän jo olisi rukoillut
+Augustinea antamaan itseänsä pelastaa, ja hänen kauniissa silmissänsä,
+jotka täynnä kyyneleitä Jacquesia katsoivat, loisti jumalallisen
+armahtavaisuuden säde.
+
+Mitään vastaamatta Jacques surullisesti häntä katsoi.
+
+Lapsiraukka... tokko hän ymmärsi, mitä tuossa lupasi? Eihän se mikään
+helppo asia ollut, rakastaa Augustinea!
+
+-- Jacques, alkoi Geneviève jälleen, tiedättekö, mitä Céline
+viimeisiksi sanoiksensa lausui? Sanokaa Jacquesille, että itsekkäisyys
+on elämän ainoa todellinen rumuus? Tuohon rumuuteen emmehän ainakaan me
+tahdo suostua.
+
+-- No, siltäpä olisinki itsekäs hylkiö, jos ottaisin teidän uhrinne
+vastaan.
+
+Silloin Geneviève vuoroansa nousi ja, seisoen Jacquesin edessä, hän
+sanoi:
+
+-- Te tahdotte siis pakottaa minun sanomaan, että minä rakastan
+teitä?... No, Jacques, ymmärrättekö nyt vihdoinkin?
+
+Kun Geneviève oli lausunut nuo sanat, rupesi Jacquesia niin väkevästi
+värisyttämään, että hänen täytyi käydä käsin tuolin nojaan kiinni,
+pysyäksensä pystyssä; hänestä tuntui, ikäänkuin väkevä aalto olisi
+vienyt hänet muassansa ja heittänyt aavalle merelle. Mutta kuitenkaan
+hän ei vielä ollut voitettu, vaan katsoa tuijotti Genevièveä miltei
+hämmästyksellä.
+
+Tämä vaati häntä istumaan ja istui itse vastapäätä häntä.
+
+-- Kuunnelkaa te nyt vuoroanne minua, sanoi hän. En enää huoli
+kertoa, mitä jo äsken teille lausuin. Minä uskon, että olisin teihin
+rakastunut, jos missä tahansa olisin teidät nähnyt, vaikkapa vielä
+olisitte ollut noita joutilaita miehiä, joita joskus olen sattunut
+maailmassa näkemään, ja jotka ovat minulle niin vastenmielisiltä
+tuntuneet. Heti kun teidät näin, minusta tuntui, ikäänkuin pienestä
+pitäin olisin teitä rakastanut, ja teidän kuvanne sydämmessäni
+säilyttänyt, tuntuipa minusta, ikäänkuin teillä olisi ollut oikeus
+minuun. Te olette mies, samoin kuin isännekin oli. Te olette yksi
+niistä, joidenka elämä on työllästä, joilla on paljon huolta ja
+vähän iloa. Minun sydämeni on aina ollut heidän kanssansa; olen aina
+tuntenut, että sittenkin kuulun heihin, mutta ymmärtäkää asia oikein:
+jos en ruvennutkaan noista syistä teitä rakastamaan, niin te kuitenkin
+niiden kautta olette minulle vielä rakkaampi, eikä se siis voi minulle
+uhraukselta tuntua.
+
+-- Te olette niin nuori, ette tiedä, mitä teette.
+
+-- Kun on elänyt tämmöisen vuoden, kuin tämä viimeinen on ollut, niin
+ihminen ei enää ole nuori. Käyköön kuinka tahansa, ja jos te ette
+huolikkaan minusta, niin minä kuitenkin aion elää niiden parissa, jotka
+kärsivät puutetta... Rakkaudesta Jumalaan menee moni nainen luostariin,
+enkö minäkin siis voisi uhrata hänelle elämääni!... Kuitenkin minä
+mielelläni olisin onnellinen, koska en usko, että Jumala suotta määrää
+meitä kärsimään.
+
+Ja hän hymyili Jacquesille niin suloisesti, ettei tämä enää voinut
+vastustaa.
+
+-- Geneviève, Geneviève... minun kevätruusuni... minun armaani...
+hellästi rakastettuni...
+
+Rouva de Préal ei ollut oikein terve ja pysyi sen vuoksi huoneessansa.
+Hän ihmetteli hiukan, ettei jo saanut tytärtänsä nähdä, koska Felicie
+oli sanonut hänen jo tulleen sekä kertonut Célinen kuolemasta,
+kuitenkaan mitään muuta mainitsematta.
+
+-- Vai on hän nyt vihdoin kuollut, tuo tyttöraukka, sanoi rouva de
+Préal, kun Geneviève astui sisään. Olihan kuolema onneksi hänelle
+itselleen sekä hänen omaisillensa. Enkä minäkään sitä pahaksu, koska
+sinulla ei nyt enää ole syytä mennä tuohon paikkaan, missä sinun piti
+olla semmoisessa seurassa, joka ei ensinkään ollut sinulle soveliasta.
+Saatat olla tyytyväinen itseesi, ettäs olet ollut hyvä hänelle ja
+sulostuttanut hänen viimeisiä elonpäiviänsä; onhan se todistuksena,
+että sinulla on halu tehdä hyvää. Céline oli kyllä viehättävä ja
+ansaitsi kaikkea hyvää, mitä hänelle osoitettiin; mutta hänen omaisensa
+eivät ole hänen vertaisiansa, ja sentähden toivon, että sinä keskeytät
+kaiken yhteyden tuommoisten ihmisten kanssa.
+
+-- Céline oli minun ystäväni, ja minä lupasin hänelle osoittaa
+ystävällisyyttä hänen isäänsä kohtaan.
+
+-- Sopiihan meidän lähettää Felicie katsomaan, tarvitseeko hän jotain,
+mutta sinä et enää saa sinne palata. Sinulla on niin omituinen tapa
+puhua, lapseni. Olet ollut tuon tyttöparan ystävänä, vaan eihän hän
+saattanut sinulle ystävänä olla.
+
+Geneviève ei huolinut pitkittää tuota hienoa aate-selitystä, vaan tuli
+äitinsä viereen istumaan ja sanoi:
+
+-- Äiti, joko te olette kylliksi terve, voidaksenne tulla hetkeksi
+pieneen saliin? Herra Jacques Marceau on siellä.
+
+-- Herra Jacques Marceau, kuka hän on?... kysyi rouva de Préal, jolle
+tämä nimi kyllä paljon puhui, mutta joka ehdottomasti koetti olla sitä
+muistamatta.
+
+-- Hän on se, joka teitä ennen otti minut kasvattaaksensa, äiti, minun
+isoveljeni, jota niin paljon rakastin... Minä näin hänet Roncevalissa,
+senhän te tiedätte, koska minä sen teille sanoin... Mutta vasta illalla
+ennen sieltä lähtöänsä, hän vasta ilmoitti, kuka hän oli.
+
+-- Sekin oli kyllä hävyttömästi tehty... Missä sinä sittemmin olet
+häntä nähnyt?
+
+-- Célinen luona, äiti.
+
+-- No, Jumala varjelkoon!... Ja minä joka itse laskin sinut sinne
+menemään!... Kuinkahan olinkaan noin sokea?... Enkö sinulle sanonut,
+että siellä tulisit tapaamaan ihmisiä, joiden kanssa sinulla ei sovi
+olla mitään tekemistä. Ja mitä tuo Jacques Marceau minulta tahtonee?
+Rahaa epäilemättä.
+
+Tämä solvaus jäi kuulematta, tai ainakaan Geneviève ei ottanut sitä
+korviinsa, vaan alkoi jälleen vakavammalla äänellä:
+
+-- Äiti, minä esittäisin häntä sulhasenani... ainakin silloin, kun
+olemme saaneet teidän suostumuksenne.
+
+-- Tyttö on menettänyt järkensä, hän on tottamar hullu... huusi rouva
+de Préal, niin pian kuin sai puhutuksi.
+
+Ja hän soitti rajusti.
+
+-- Mene sanomaan tuolle miehelle, joka on pienessä salissa, että minä
+en tahdo ottaa häntä vastaan, ja laske hänet heti paikalla menemään...
+Taikka jää tänne, minä menen itse.
+
+Mutta hämmästyksestä ja kiukusta, ehkä myöskin heikkoudesta taudin
+jälkeen häntä alkoi niin kovasti värisyttää, että hänen jälleen täytyi
+käydä istumaan ja sallia Felicien mennä.
+
+Tämäpä tiesi, miten oli menetteleminen, ja laskiessaan Jacquesia ulos,
+hän sanoi sukkelaan:
+
+-- Antakaa minulle asunto-osoitteenne ja sanokaa, missä saan teitä
+kohdata, jos minulla olisi jotain teille ilmoitettavaa.
+
+Rouva de Préal pysyi liikkumattomana eikä lausunut sanaakaan, kunnes
+kuuli oven Jacquesin perästä suljettavan. Sitte hän kääntyi Genevièveen:
+
+-- Luulen maar, että tämän kauhean talven tapaukset ovat tehnet sinut
+kipeäksi, sanoi hän jääkylmästi. Niin pian kuin tämän puuskauksen
+perästä rupean tästä jaksamaan, niin me ehkä jo yli-huomenna lähdemme
+maalle. Sitä ennen sinä et saa mennä ulos.
+
+-- Äiti, sanoi Geneviève lempeästi, minä olen pahoillani, että olen
+saattanut teille murhetta, mutta kuitenkin tahdon antaa teille
+tiedoksi, että pidän itseäni Jacques Marceau'n kihlattuna morsiamena ja
+etten koskaan mene kenellekään muulle vaimoksi.
+
+-- Saadaanhan nähdä, sanoi rouva de Préal kiivaasti.
+
+Muutaman päivän perästä he lähtivät Parisista, vähää ennen kun tuo
+kauhea taistelu toukokuussa alkoi.
+
+Mahdotonta on sanoa, mitä Geneviève kärsi tuolla hirmuisella viikolla,
+vaikka hän ei tarvinnutkaan nähdä noita turmiollisia tulipaloja eikä
+kauheaa verenvuodatusta. Päivällä hän koki itseänsä hillitä ja oli
+tyynen näköinen, mutta koko yöt hän itki, niin että sydämmensä oli
+tuskasta pakahtumaisillaan.
+
+Voi tuota kansaa, jota hän niin suuresti rakasti... voi noita
+rikoksellisia ja harhaan joutuneita, noita sodan uhreja... Kuinka
+he tuossa hirmuisessa veren kuohussa taisivat toinen toistansa
+tunteakaan... Rakastaa heitä kaikkia... rukoilla heidän kaikkien
+puolesta... antaa sydämensä sääliväisyydestä sulata... muuta hän ei
+voinut tehdä näin kaukana maalla, jossa hän itse eli tuskaa tuottavassa
+hiljaisuudessa ja turvallisuudessa. Ja mitähän Jacques mahtoi tehdä?
+Mihinkä hän on joutununna?
+
+Tämä tietämättömyyden tuska eneni enenemistänsä ja kävi päivä päivältä
+sietämättömämmäksi.
+
+Ensimäisenä päivänä kesäkuuta Felicie sai luvan lähteä Parisiin,
+saadakseen tietoja äidistään, joka oli sinne jäänyt.
+
+Kun hän seuraavana päivänä palasi, loistivat hänen kasvonsa ilosta, ja
+hän haki heti tilaisuutta puhutellaksensa Genevièveä kahden kesken.
+
+-- Hän elää... minä näin hänen... hän on terve, mutta ei sano voivansa
+milloinkaan unhottaa noita kauheita tapauksia, joidenka muisto tulee
+häntä ikäpäivänsä vaivaamaan.
+
+Geneviève syleili Felicietä innnostuksella.
+
+-- Kuinka sinä olet hyvä, ja kuinka minä pidän sinusta! Mutta miksi et
+edeltäpäin minulle ilmoittanut, mitä aioit tehdä? Minulla, olisi ollut
+asiaa hänelle.
+
+-- Entä jos en olisikaan häntä löytänyt?
+
+-- Oi, Felicie, kuinka minä olen onnellinen! Minä aloin jo ymmärtää,
+että voisi murheestakin kuolla.
+
+-- Sitä paitsi minä ajoinkin teidän asianne, jatkoi Felicie hymyillen.
+
+-- Mitä hänelle sanoit?
+
+-- Minä kehotin häntä odottamaan ja toivomaan.
+
+-- Odottaa, toivoa, tahtoa, uskoa... sanoi Geneviève. Jumala on meidän
+puolellamme.
+
+
+
+
+XXVIII.
+
+
+Suvi kului ikävästi. Rouva de Préal, joka yhä oli kipeänä, liikkui
+tuskin huoneestansa eikä ollut muistavinansakaan, mitä ennen heidän
+maalle muuttoansa oli tapahtunut. Jacquesin nimeä ei milloinkaan
+mainittu, eikä hän ollenkaan puhunut menneen talven tapauksista.
+
+Geneviève hoiti äitiänsä mitä hellimmällä huolella, mutta heidän
+keskinäinen välinsä oli tuskallista ja hankalata. Geneviève huomasi
+tuon tuostakin, kuinka hänen äitinsä tiedustellen häntä silmäili,
+ikäänkuin tutkiaksensa hänen sielunsa peräisimpää pohjukkaa.
+
+Eräänä päivänä hän ei voinut olla kysymättä:
+
+-- Äiti, minkä vuoksi minua noin katsotte? Olen valmis vastaamaan, jos
+te mitä tahdotte tietää.
+
+-- Ei, vastasi rouva de Préal, älä mitään virka, en minä tahdo mitään
+tietää.
+
+Rouva de Chabrand tuli Roncevaliin tavallisella ajalla. Häntä vaivasi
+jäsenten särky enemmän kuin milloinkaan ennen, ja hänen mielensä oli
+entistä vielä kärttyisempi, kiivastunut kun oli yleisten tapausten
+huonosta menestymisestä ja vielä enemmän omain hankkeittensa
+tyhjäänraukeamisesta. Hän oli myös vihoissaan siitä, että rouva de
+Préal oli kipeä, ja salli vaan vastahakoisesti Genevièven hoitaa
+itseänsä, kiusaten tyttöparkaa moitteilla ja nuhtelemisella, jotka
+olivat neulan kärkeä terävämmät. Tarvittiin todellakin paljon
+kärsivällisyyttä sitä kaikkea kärsimään: mutta Genevièvellä oli
+sydämessä aarre kätkettynä, joka ehtymättä lempeyttä uhkui; hän
+rakasti ja tiesi olevansa rakastettu. Jos nykyinen aika olikin ikävää,
+niin hän toivoi tulevaisuutta, semmoisena kuin hän sen mielessään
+kuvaili, tulevaisuutta, joka ei suinkaan tarvitsisi olla kärsimystä ja
+itsensäkieltämistä vailla, sillä juuri ne olivat Genevièven mielestä
+tarpeellisia hänen onneensa. Hän kuvasi sitä niin onnelliseksi, tuota
+heidän elämistänsä kahdenkesken Jacquesin kanssa, vaikka se olisikin
+kurjaa, niinkuin Jacquesin oli tapana sanoa; mutta mitä siitä;
+riippuihan koko heidän onnensa toinen toisestansa! Geneviève kuvaili
+mielessään, kuinka he tulisivat jakamaan onnestaan noille ilottomille
+olennoille, jotka elivät heidän ympärillänsä, kuinka he aina olisivat
+alttiit auttamaan, lohduttamaan ja omastansa antamaan... Epäilemättä
+heillä ei olisi paljon kultaa eikä hopeata antaa, mutta hänelle muistui
+mieleen Savignyn lause: "Jos te tasaatte minulle leipäpalasenne, niin
+teette minut paremmaksi ihmiseksi."
+
+Genevièven ijällä ihminen ei epäile tulevaisuutta eikä malttamattomasti
+pyydä unelmiensa toteuttamista jouduttaa. Kaukainenkin onni on jo
+riittävä, koska se kirkastuttaa synkimmänkin nykyisyyden. Vanhempana
+ihminen käy vaativaksi ja malttamattomaksi: hän rupeaa epäilemään ja
+levottomuus sekä jonkunmoinen käsittämätön ahdistus alkavat hänen
+sydäntänsä kalvaa. Tämä ahdistus oli Jacquesillekin tuttu. Siitä
+ihanasta hetkestä saakka, jona hän vähäsen oli ottanut onneansa
+vastaan, hän ei enää uskaltanut siihen luottaa.
+
+Hänen elämänsä oli jälleen ruvennut kulkemaan entistä, yksijonoista
+juoksuansa; se, mikä oli tapahtunut tuon kauhean viikon edellä,
+tuntui hänelle oudolta ja taivaalliselta unelmalta, jota hän jonakuna
+myrskyisenä yönä luuli nähneensä, ja Célinenkin muisto kävi hänelle
+väliin epäselväksi. Lebau oli muuttanut pienestä asunnostaan, jossa hän
+niin kauan oli elänyt sekä ollut, ja hänellä oli nyt yksi huone samassa
+talosta, jossa rouva Gregoirekin asui. Hän oli suuresti vanhentunut
+ja tykkänään antautunut tuon lihavan vaimon haltuun, joka entistänsä
+enemmän itki ja kelvollisuuttansa kerskaeli.
+
+Jacques aina väliin kävi Lebauta tervehtimässä, mutta rouva Gregoire
+kohteli häntä jäykästi; hän ei milloinkaan ollut rouvan mielisuosiota
+voittanut.
+
+Hän tunsi itsensä kauhean yksinäiseksi. Tokko hän olisi itseänsä siksi
+tuntenut, jos olisi tietänyt, että Geneviève piti itseänsä hänen
+omanansa ja alinomaa häntä ajatteli.
+
+Aika ei käynyt Genevièvelle pitkäksi. Aamusilla, ennenkuin rouva
+de Préal oli soittanut, opetteli hän Felicien avulla vaatteitten
+leikkaamista, ompelemista, pesemistä y.m.; ja koska kyökkipiika, joka
+tuota uutteruutta ihmetteli, näytti ymmärtäväiseltä, rupesi Geneviève
+hänen johdollansa opettelemaan ruoan-laitostakin.
+
+-- Mitäpä teidän, neiti Geneviève, joka olette hieno nainen, tarvitsee
+tuommoista tehdä? Sillä te vaan pilaatte käsiänne, muistutti häntä
+kyökkipiika.
+
+-- Anna minun tehdä, koska se minua huvittaa, vastasi Geneviève ja iski
+silmää Felicielle, joka salamyhkää hymyili, ja sitäpaitsi ei tiedäkään,
+mitä maailmassa vielä voi tapahtua.
+
+-- Siinä olette oikeassa; mutta eihän näytä aivan mahdolliselta, että
+teistä kyökkipiikaa tulisi. Antakaa minun nostaa pata... se on ylen
+raskas teille.
+
+Mutta Geneviève nosti nauraen pataa, ikäänkuin hänellä ikäpäivinänsä ei
+olisi ollut muuta toimitettavana, ja Felicie sanoi ilkamoiden:
+
+-- Totta tosiaankin, neiti, voisittehan te milloin tahansa ruveta
+talouttanne itse hoitamaan, jos se vaan päähänne pistäisi.
+
+-- Minkä vuoksi Geneviève kyökissä oleskelee, ja mitä hänellä on
+ruokalaitosten kanssa tekemistä? kysyi rouva de Chabrand. Hän tulee
+sukuunsa, siitä saatte olla varma. Et sinä suinkaan liene tarkoittanut
+saada kasvattityttärestäsi kyökkipiikaa, mutta näyttääpä siltä, että
+luonto vetää.
+
+-- Antakaa hänen vaan koettaa, äiti, vastasi rouva de Préal. Eihän se
+naista vahingoita, vaikka kaikkea osaakin.
+
+-- Porvari-aatteita nuo tuommoiset, sanoi rouva de Chabrand
+ylenkatseella.
+
+-- Kuitenkaan eivät meidän isoäitimme, kun he hirmuhallituksen
+aikana myivät kasviksia, taikka maalasivat viuhkoja Lontoossa eli
+Amsterdamissa, luultavasti olisi paheksuneet, vaikka olisivat olleet
+taitavia ruoan-laitoksessakin.
+
+-- _Sinun_ isoäitisi istuivat epäilemättä hirmuhallituksen aikana
+levossa ja rauhassa jonkun Saint-Denis-kadun varrella olevan
+kauppapuodin oven kynnyksellä sukkaa kutoen, eikä mikään heitä estänyt
+patojansa mielensä mukaan hoitamasta. Mitä _minun_ isoäitiini tulee,
+niin hänellä oli uskollinen palvelija, joka olisi antanut hakata
+itsensä vaikka kappaleiksi hänen edestänsä, eikä suinkaan olisi
+sallinut hänen li'ata kauniita käsiänsä. Sitä kerrottiin meidän
+seurapiirissämme muinaistarinana.
+
+Meidän aikaan semmoista ei voisi tapahtua, vastasi rouva de Préal,
+ajatellen tuota epälukuista joukkoa kamari-neitsyjä, jotka rouva de
+Chabrandin palveluksessa olivat seuranneet toisiansa, ja joista ei
+yksikään olisi antanut hänen edestänsä hakata itseänsä kappaleiksi.
+Kuitenkin on myönnettävä, että he kaikki, rouva de Chabrandin
+kertomuksen mukaan, olivat oikeita ilkiöitä.
+
+Tänä vuonna palattiin varhain Parisiin, sillä rouva de Préal, jonka
+terveys huononi huononemistaan, tahtoi tavata lääkäriänsä ja myöskin
+Genevièven suhteen kysyä neuvoa herra Bousquet'ilta. Hän ei vielä
+ollut puhunut yhdellekään ihmiselle koko asiasta, eikä ollut tahtonut
+kirjoittaa siitä neuvonantajallensa, koska muka sillä pelkäsi tekevänsä
+tämän kamalan jutun, joka väliin tuntui hänelle iljettävältä unelmalta,
+tärkeämmäksi, kuin se olikaan. Joskus häntä halutti sanoa tyttärelleen:
+"Lapseni, sanoppas, että minä olen nähnyt pahaa unta." Mutta silloin
+häntä pidätti Genevièven katse, joka noista hänen kauniista, totisista
+ja julkisuorista silmistänsä jo edeltäpäin selvästi hänelle vastasi:
+
+-- Ei mikään sen todellisempaa ole. Minä rakastan häntä ja olen hänen
+omansa.
+
+Kun viisas herra Bousquet sai kuulla tuon uutisen, jonka hänen
+sukulaisensa jotensakin epäselvällä tavalla hänelle kertoi, hän vaan
+nosti olkapäitänsä.
+
+-- Onko mahdollista, että tuommoinen hullutus on voinut saattaa teitä
+kipeäksi!... Eihän se muuta ole kuin pienen tytön runollisia juonia...
+
+-- Minä puolestani luulen sen olevan todenperäsempää laatua, vastasi
+rouva de Préal, puoleksi rauhoitettuna, puoleksi hänen ivastaan
+suuttuneena.
+
+-- No, koetelkaapas häntä... Sanokaa, että hän saa tehdä, kuinka
+tahtoo, mutta että myötäjäisistä ja perinnöstä ei voi olla puhettakaan
+moiselle kiittämättömälle. Saadaanpa sitte nähdä, huoliiko tuo komea
+sulhanen sitten enää hänestä.
+
+En tiedä, mitä tuo häneen vaikuttaisi, mutta Genevièven suhteen ainakin
+voin ta'ata, että se on hänelle aivan yhdentekevää. Hänen luontonsa on
+aina ollut haaveksiva.
+
+-- Niin, saadaan nähdä. Onhan sangen mukavaa olla haaveksivaisena, niin
+kauan kuin se ei mitään maksa; mutta kun oma voitto tulee kysymykseen,
+niin nuo suuritunteiset ihmiset osaavat laskea lukua yhtä hyvin kuin me
+muutkin. Mutta saadaanhan nähdä.
+
+Kuitenkin kun rouva de Préal, päättäen noudattaa tätä viisasta neuvoa,
+ilmoitti Genevièvelle, ettei hän tulisi saamaan ainoatakaan sou'ta
+perinnöksi, jos menisi naimisiin Jacques Marceaulle, niin hänen tyyni
+käytöksensä selvään osoitti, että tämä keino ei mitään vaikuttaisi.
+
+-- Äiti, hän sanoi, en minä teidän suostumuksettanne mene naimisiin:
+mutta siitä voitte olla vakuutettuna, että emme hetkeksikään
+viivyttäisi naimistanne, ellei kiitollisuus ja rakkaus teihin olisi
+kysymyksessä.
+
+Sitte päätti herra Bousquet itse puhutella Genevièveä, vakuutettu kuin
+oli, että asia paremmin häneltä kuin rouva de Préalilta onnistuisi:
+sillä, arveli hän, eivät naiset taida järkevästi puhua eivätkä
+perusteita ja syitä taitavasti esitellä. Tässä keskustelussa, joka
+kesti kokonaisen tunnin, ja jossa herra Bousquet laski laajalleen
+kaiken kaunopuheliaisuutensa, jotta häntä itseäkin kummastutti,
+Genevièvellä ei ollut muuta neuvoa kuin kuunnella, ja hän olikin niin
+totisen näköinen, että puhuja jo rupesi parastakin toivomaan. Ilomielin
+hän siis päätti puheensa, sanoen:
+
+-- No, joko nyt vihdoin myönnyt, lapseni? Sinä siis ymmärrät, että
+se olisi hulluutta ja ihan vastoin sinun etujasi sekä häpeä kaikkein
+ihmisten silmissä, jos itseäsi sillä tavoin käyttäisit.
+
+-- Entä Jumalan silmissä? kysyi Geneviève tyynesti.
+
+-- Jumalan silmissä? toisti herra Bousquet hiukan ällistyneenä.
+En minä tässä ole Jumalan-sijaisena puhumassa; mutta kuitenkin
+tohdin vakuuttaa, ettei Jumala sitä hyväksyisi, jos sinä saattaisit
+hyväntekijäsi sydämen murheesta pakahtumaan.
+
+-- En ymmärrä, minkä vuoksi hänen sydämensä siitä pakahtuisi. Eihän
+hänen sydämensä tässä niin suuresti ole kysymyksessä, vaan pikemmin
+hänen ennakkoluulonsa sekä vanhat tavat. Mutta minä en aiokkaan mitään
+tehdä, ellen saa häneltä lupaa.
+
+-- Ja sitä et milloinkaan tule saamaan, et milloinkaan, niin kauan kuin
+hänessä vähänkin henkeä on... sen takaan. Eikä minulla enää ole muuta
+lisättävää kuin yksi ainoa asia, joka sinun on tärkeä tietää: rouva de
+Préalin testamentti on hänen asian-ajajansa hallussa; minä olen häntä
+siihen neuvonut, siinä kaikki.
+
+Kun Geneviève tuli ulos pienestä salista, jossa tätä keskustelua oli
+pidetty, hän kohtasi Felicien, joka kuiskasi hänen korvaansa:
+
+-- Minä olen hänet nähnyt, työstä palatessansa hän tuli minua vastaan.
+
+-- Ja mitä hän sanoi sinulle? kysyi tyttö ihastuneena.
+
+-- Minä puhuin ensiksi hänelle. Minä sanoin: Älkää käykö alakuloiseksi.
+Ottakaa mielilauseeksenne nämä kolme sanaa, jotka minä hänen
+puolestansa teille luettelen: "Toivoa, uskoa, luottaa." Silloin hän
+vastasi: "Sanokaa hänelle, että minä toivon ja pyrin tullakseni hänelle
+otolliseksi."
+
+-- Minäkin puolestani pyrin tulla hänelle otolliseksi, sanoi Geneviève
+ilosta säteillen.
+
+
+
+
+XXIX.
+
+
+Syksypuoleen rouva de Préal kovin rupesi huononemaan. Hän sairasti
+maksa-tautia, joka tuon tuostakin tuotti hänellä kovia kipuja.
+Geneviève hoiti häntä yöt päivät ja soi itselleen tuskin hetkeksikään
+lepoa. Felicien avulla hän koki vastustaa tautia kaikilla lääkärin
+määräämillä keinoilla ja huojentaa kipuja kaikilla, mitä hänen
+rakastava sydämensä ja naisellinen luontonsa suinkin osasi keksiä.
+Hän äkkäsi vähimmänkin viittauksen ja oli heti pystyssä, jos häntä
+kuinka hiljaa kutsuttiin, -- ei yksikään taudinoire jäänyt häneltä
+huomaamatta, ja pienintäkin tuskaa hän hellällä huolella koetti
+lieventää.
+
+Rouva de Préal ei olisi ottanut mitään vastaan muiden kuin Genevièven
+kädestä ja näkyi hänestä riippuvan ikäänkuin kipeä lapsi äidistään.
+Kun hän oli hiukan parempi, huoletti häntä Genevièven kalpeus,
+hänen unettomat yönsä sekä ylellinen rasituksensa; mutta kun kipu
+jälleen pääsi valloilleen, ei hän enää joutanut muuta muistamaan, kun
+pitää tyttärensä kädestä kiinni ja kuulla hänen äänensä kuiskaavan
+lohdutuksen sanoja. Kaikki, jotka näkivät Genevièven noin äitiänsä
+hoitelevan, ihmettelivät hänen ääretöntä rakkauttansa. Rouva de
+Chabrand yksin ajatteli hänestä pahaa. Ainoastaan semmoisen ihmisen
+mieleen olisi niin ilkeä ajatus voinut johtua, jonka sydän oli
+elinkautisesta itsekkäisyydestä kovettunut.
+
+Kun herra Bousquetkin muutamana päivänä ihmetteli Genevièven
+väsymätöntä uskollisuutta, sanoi rouva de Chabrand, ilkeästi nauraen:
+
+-- Niin, onhan hän uuttera perinnön hankkimisessa.
+
+Rouva de Préalin suuret kivut sekä hänen vaarallinen tilansa olivat
+pelastaneet hänen tätinsä orjuudesta, ja hän oli kieltänyt rouva de
+Chabrandia tulemasta hänen kamariinsa. Tämä ei sinne pyrkinytkään,
+sillä hän ei mielellänsä nähnyt kenenkään kärsivän kipuja, koska hän
+vihasi kaikkea, mikä hänelle kuolemaa muistutti: kuitenkin loukkasi
+tämä kielto häntä suuresti ja joka kerta, kun hän näki Genevièven,
+viskeli hän hänelle joitakuita pisteleväisiä sanoja.
+
+Kerta hän Genevièven kuullen sanoi herra Bousquetille:
+
+-- Joko rouva de Préal on haettanut asianajajansa... Sehän nyt olisi
+vähintä, mitä hän voisi tehdä, osoittaakseen kiitollisuuttaan noin
+hellästä rakkaudesta.
+
+Geneviève ei heti ymmärtänyt noiden sanojen tarkoitusta, mutta niin
+pian kuin asia tuli hänelle selväksi, loi hän vanhaan rouvaan niin
+halveksivan katseen, että tämä tunsi itsensä varsin pieneksi tuon
+nuoren tytön rinnalla. Tämä nöyristyminen ei suinkaan lisännyt hänen
+rakkauttansa Genevièveen.
+
+Eräänä päivänä, kun rouva de Préal tunsi itsensä hiukan paremmaksi,
+katsoi hän Genevièveen ja kysyi.
+
+-- Rakastatko häntä vieläkin?
+
+Genevièven suuret, kyyneleiset silmät vastasivat hänelle selvemmin kuin
+mitkään sanat.
+
+Rouva de Préal käänsi kasvonsa:
+
+Kun hän sai kivultansa hiukan loma-aikaa, ajatteli hän lakkaamatta
+kasvattityttärensä tulevaisuutta. Mihinkähän lapsiparka joutuisikaan,
+jos häneltä äiti kuolisi?... Rouva de Préalilla ei ollut sen
+likeisempää sukulaista kuin rouva Chabrand, mutta ajatellessaan, että
+hänen täytyisi jättää Geneviève tämän haltuun, häntä alkoi värisyttää.
+Oi, jospa Jumala Genevièven tähden vieläkin soisi hänelle hiukan
+elonaikaa! Nähtyänsä kuoleman niin läheltä, hän oli saanut peräti
+toisen käsityksen elämästäkin.
+
+Geneviève ei vähintäkään arvannut äitinsä ajatuksia; hänellä ei ollut
+muuta mielessä kuin sairaan kärsimykset, ja hän rukoili, että Jumala
+vielä antaisi hänen elää, jotta tyttärensä saisi tuottaa hänelle niin
+suurta iloa, kuin suinkin voisi, sillä kuten kaikki helläsydämiset
+ihmiset, hänkin nuhteli itseänsä, että ei ollut häntä kylliksi
+rakastanut, sekä tunsi, ettei hän siinä vähässä ajassa, kuin hänen
+äidillänsä vielä oli elettävänä, voisi kyllin rakkauttansa osoittaa.
+Hän ei enää laskenut tuntia eikä päiviä, ei hän tuntenut väsymystä
+eikä vaivoja; hän ajatteli yhä vaan äitiänsä, ja tuskinpa hän muisti
+Jacquesiakaan, joka kuitenkin hänen sydämensä perimmässä pohjukassa
+aina oli läsnä.
+
+Joulukuun keskipuoleen kävi tauti yhä ankarammaksi. Kaksi päivää ja
+kaksi yötä seisoi Geneviève äitinsä vuoteen ääressä, väliin hänen
+tuskiansa lievittääksensä, nostaen häntä istumaan, toisinaan pyyhkien
+hänen otsastaan kalman hikeä tahi kuiskaten hänen korvaansa jonkun
+hellän sanan. Jos sairas sai hiukan lepoa tahi kävi uneen, pysyi
+Geneviève vaikka kuinka väsyttävässä asemassa, ennenkuin liikunnollansa
+olisi häntä häirinnyt. Hiljaisella äänellä Felicie rukoili häntä
+menemään hetkeksi levolle; toinen ei ottanut tätä pyyntöä korviinsakaan.
+
+Kolmannen päivän aamupuoleen hän säikähti, kun näki, minkä hävityksen
+yhden yön kuolemantuska oli sairaan kasvoissa matkaan saattanut.
+Hämmästyneenä Felicie oli jäänyt sängyn jalkopäähän seisomaan.
+
+Avaamatta silmiään, rupesi rouva de Préal yht'äkkiä puhumaan:
+
+-- Täytyy tuottaa hänet tänne heti paikalla, sanoi hän heikommalla
+äänellä.
+
+Hän oli tuskin ennättänyt lausua nämä sanat, ennenkuin Felicie jo
+riensi ulos huoneesta.
+
+-- Kuka täytyi tuottaa, rakas äiti? kysyi Geneviève.
+
+-- Asian-ajaja, lapseni... Nyt on vielä aikaa.
+
+-- Ei, ei rakas äiti! Älkää tuommoista murehtiko... Sanokaa vaan, että
+te annatte minulle anteeksi, kun olen tehnyt teidän tahtoanne vastaan
+ja siunatkaa meitä.
+
+Mutta sairas oli jälleen mennyt horroksiin. Geneviève pysyi
+liikkumattomana hänen vuoteensa ääressä, vaikka suonenveto teki hänen
+asemansa sietämättömän hankalaksi. Hänen sydämensä oli täynnä tuskaa.
+Herättäisikö hän kuolevaista, saadakseen kuulla tuon sanan, joka oli
+pyhittävä hänen rakkauttansa ja tulisi olemaan siunauksena hänen
+tulevaisuudellensakin?... Ei, se olisi itsekkäisyyttä... täytyi jättää
+hänet rauhaan, koska hän ei näyttänyt kärsivän, ja vähinkin liikutus
+voisi matkaan saattaa muutoksen.
+
+Tällä tavalla kului kokonainen tunti. Tuon tuostakin rouva de Préal
+hiukan liikahti ja avasi puoleksi silmiään, mutta sitte hän jälleen
+vaipui tunnottomuuteensa.
+
+Geneviève ei kääntänyt silmiänsä noista kalvan kalpeista kasvoista,
+jotka muuttuivat yhä jäykemmiksi. Hänen kyyneleensä valuivat tuolle
+vahankarvaiselle otsalle, eivätkä nuo kangistuneet kasvot siitä enää
+vavahdelleet.
+
+Ovi aukeni; kaksi henkilöä astui sisään Ajatuksiinsa vaipuneena
+Geneviève ei kääntänyt päätänsäkään; mutta kun hän nosti silmänsä,
+näki hän Jacquesin seisovan vuoteen jalkopäässä. Sitä hän tuskin
+ihmettelikään... Olihan luonnollista, että Jacques tämmöisenä hetkenä
+oli häntä läsnä! Ei kumpikaan heistä sanaakaan virkkanut, heidän
+silmänsä olivat luotuina kuolevaan.
+
+Vihdoin hän hiukan liikahti.
+
+-- Joko hän on täällä? kysyi hän.
+
+-- Ei, äitikulta, vastasi Geneviève hiljaisella, mutta kuitenkin
+aivan selvällä äänellä, ei asian-ajaja ole täällä. Mutta se onkin
+tarpeetonta, älkää nyt, rakas äiti, huoliko sitä ajatella. Jacques
+Marceau on täällä. Äiti, sanokaa, että siunaatte meitä.
+
+Rouva de Préal avasi silmänsä ja katsoi ympärillensä. Epäilemättä
+olivat hänen silmänsä jo käyneet himmeiksi, sillä hän ei näyttänyt
+mitään tietävän. Geneviève viittasi Jacquesille lähestymään, ja tämä
+laski polvillensa hänen viereensä.
+
+-- Äiti, kysyi Geneviève, näettekö hänen?
+
+-- Näen, vastasi kuolevainen, minä näen teidät molemmat, lapseni.
+
+-- Siunatkaa meitä, äiti.
+
+Rouva de Préal ojensi kätensä ja laski sen Jacquesin kädelle; sitte hän
+sanoi:
+
+-- Minä annan hänet teille.
+
+Tämä voimain ponnistus uuvutti häntä vallan; mutta hetken kuluttua hän
+näkyi jotakuta etsivän ja mumisi:
+
+-- Asian-ajaja... mutta se on jo myöhäistä!
+
+Geneviève kumartui häneen:
+
+-- Äiti, rakas äiti!...
+
+Rouva de Préal katsoi häntä, hymyili ja hyväili hänen kättänsä; sitte
+hän painoi silmänsä umpeen, eikä enää niitä avannut.
+
+Kun Geneviève ymmärsi, että kaikki oli loppunut, lankesi hän
+polvillensa vuoteen viereen ja itki katkerasti. Jacques antoi hänen
+kauan itkeä; sitte hän sanaakaan lausumatta hellästi veti hänet
+rintaansa vasten.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Geneviève, by Elise de Pressensé
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59582 ***
diff --git a/59582-8.txt b/59582-8.txt
deleted file mode 100644
index 448365a..0000000
--- a/59582-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,10205 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Geneviève, by Elise de Pressensé
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Geneviève
-       Romaani
-
-Author: Elise de Pressensé
-
-Translator: Paul Keckman
-
-Release Date: May 23, 2019 [EBook #59582]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK GENEVIÈVE ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-GENEVIÈVE
-
-Kirj.
-
-E. de Pressensé
-
-
-Suomentanut Paul Keckman
-
-
-
-
-
-Tampereella,
-Hagelberg,
-1888.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Edessämme on pieni katu eräässä Parisin mitä köyhimmistä
-esikaupungeista. Asujamet näissä kurjissa majoissa, joihin niin
-niukalta on ilmaa ja tilaa suotu, ovat lähteneet ulos vähän raitista
-ilmaa hengittämään. Sillä puolen katua, johon seinät luovat kapeata
-varjoa, istuivat naiset käsitöilleen parittain, mitkä huonoilla
-tuolirohjilla, mitkä ovien kynnyksillä. Joukko lapsia, jotka ovat liian
-pieniä koulua käymään, leikkii kadunojissa, joista lemuava löyhkä
-nousee; muutamat niistä ovat paljain päin polttavassa auringonhelteessä
-ja itkevät, tietämättä, mikä heitä oikeastaan vaivaa. Seinien
-vieruksilla maata loikoo muutamia miehiä; viinikauppiaan tykönä, kadun
-kulmassa, melutaan ja hälistään, ja sieltä kuuluu alinomainen äänien
-pauhina, jota naurun taikka kiukun remahdukset väliin keskeyttävät.
-Naiset ovat valkoisiin yö-nuttuihin verhottuina, jotkut sangen
-varattoman näköisiä, harjaamattomine hapsineen, eivätkä ylipäänsä näytä
-ulkomuodostaan pitävän lukua. Ylenpalttinen kuumuus ja unen puute tekee
-heidät huolimattomiksi ja laiskoiksi. Kuinka olisikaan mahdollista
-saada nukuttua noissa pienissä, umpinaisissa kammioissa, joissa makaa
-viisi, kuusi, ehkäpä usein, ken tietää, kahdeksankin henkeä yhdessä.
-
-Ja kuitenkin suvi on köyhäin paras aika.
-
-"Kesän tullen köyhä riemuitsee," sanoo runoilija. Muistakoot ne, jotka
-rientävät raittiimpaa ilmaa hakemaan, niin pian kun Parisi, heidän
-suuri, vilvakka, huolellisesti ruokottu Parisinsa muuttuu, kuten heidän
-on tapansa sanoa, sietämättömän tukalaksi, muistakoot ne noita tuhansia
-köyhiä, jotka eivät koskaan saa vetää keuhkoihinsa mereltä tai vuorilta
-tulevaa tuulahdusta... Taikka olkoot heitä ennen muistamatta, jos itse
-tahtovat nauttia.
-
-En tiedä sanoa, ajattelivatko auringon paahtaman kadun köyhät asujamet
-noita onnellisia, jotka olivat muuttaneet komeista taloistaan
-ja varjokkaista, viileistä puutarhoistansa. Ehkä he olivat ylen
-väsyneitä ja alakuloisia, voidaksensa ajatellakaan. Naiset ompelivat
-koneentapaisesti, huutaen silloin tällöin lapsiansa. Miehet, ainakin
-ne, joilla ei ollut työtä, eikä rahaa virkistykseen, nukkuivat kovalla
-vuoteellansa. Lämmin kävi yhä tukahuttavammaksi, sillä rajuilma oli
-tulossa.
-
--- Tuskinpa enää jaksan pistää neulaa kankaan läpi, valitti eräs nuori
-nainen, nojautuen tuolin selkäpuuhun.
-
--- Ei saa noin hienoa rouvaa olla, sanoi muuan pieni, laiha ja kalpea
-vaimo, joka kuumeentapaisella vireydellä neuloi karkeita sarkahousuja.
-Jos vaan on työtä, niin on minulle yhtä kaikki, onko lämmin vai kylmä.
-
--- Rouva kait tahtoisi, että joku neuloessa häntä viuhkalla
-leyhyttelisi, kuului pilkallinen ääni.
-
-Mutta samassa kääntyivät kaikkien silmät samaan suuntaan, ja kaikki
-neulat seisahtivat. Kalliiseen pukuun vaatetettu rouvasihminen lähestyi
-vitkalleen kadun päässä; hän katsoi vasemmalle ja oikealle ikäänkuin
-jotain etsien ja astui varovasti hienoilla kengillään epätasaista
-kivikatua.
-
-Hän oli mustissa vaatteissa ja kantoi pientä myttyä. Tullessaan katua
-pitkin hän katseli huoneitten numeroita, joista joitakuita oli milt'ei
-mahdoton lukea, ja seisahtui noiden haastelevien naisten kohdalle.
-Hiukan arveltuaan hän nousi kaksi epätasaista porrasta ylöspäin, astui
-pitkään käytävään ja, käytyään pikipäinsä portinvartijan luona, hän
-meni pienen sisäpihan poikki sekä katosi näkyvistä.
-
--- Siinäpä yksi, jonka ei tarvitse neulaa kiskoa, eräs neulojista
-sanoi; hänen yllänsä on enemmän silkkiä, pitsejä ja kalliita kiviä,
-kuin mitä meikäläinen kymmeneen vuoteen saisi ansaituksi, vaikkapa yöt
-päivät työtä tekisi. Ihme että tässä maassa on semmoisiakin kuin tuo,
-jolla ei ole muuta tehtävää, kuin hemmoitella itseänsä ja koreilla kuin
-pyhä neitsy, kun me sitä vastoin...
-
--- No, no, hyvä lapsi, älä Jumalan tahtoa vastaan nurise, keskeytti
-häntä puolisokea ja halvattu ämmä, jonka lempeät, suvulliset kasvot
-erosivat toisten naisten raa'asta ulkomuodosta.
-
--- Ah, Gervais-muori, te ette suinkaan ole omianne saattamaan
-minua siihen uskoon, että Jumala on hyvä, vastasi nainen, joka
-äsken oli puhunut. Kun tekee raskasta työtä koko elinaikansa, kun
-ei milloinkaan ole tehnyt kenellenkään vääryyttä, kun on pannut
-itsensä alttiiksi jokaisen edestä ja sitte, kun vanhaksi tulee ja
-työhön kykenemättömäksi, ei ole leipäpalaistakaan eikä edes pääse
-vaivaishuoneesen... tuota kaikkea teidän hyvä Jumalanne meille suo.
-Hän on kentiesi hyvä niille, joilla on vuotuisia korkoja, mutta meille
-toisille...
-
--- Tyttäreni, vanha ämmä sanoi, eihän teidän sovi noin puhua, sillä
-todestaankin se on Jumala, joka on taivuttanut teidän sydäntänne
-hyvyyteen minua kohtaan.
-
-Toinen lensi punaiseksi ja mutisi jotain, jota ei kukaan voinut kuulla.
-Hän jakoi usein keitostansa vanhalle naapurilleen, vaan ei olisi
-sallinut siitä puhuttavan.
-
--- Minulla on yhtä hyvä sydän kuin kenelläkään muulla, ja mielelläni
-minä jakaisin kaikki, mitä minulla on, virkkoi muuan paksu vaimo, jonka
-olkapäät molemmin puolin olivat paljoa ulompana pientä koppatuolia,
-jolla hän istui. Mutta mikäpä tulee neuvoksi, kun mies en semmoinen
-hirviö, ettei edes tuo kuivaa leipää taloon?
-
-Pari kolme naisista katsoi hymyillen toisiinsa. Tiesiväthän naapurit,
-että tuo lihava vaimo, joka sanoi paljasta kuivaa leipää syövänsä,
-joka ehtoo pienessä kyökissään paistoi hyviä liha-ruokia. Sitä ennen
-hän aina huolellisesti sulki ovensa, mutta ruokahalun herättävät
-höyryt, joita hän ei millään muotoa saanut kokonaan sisäänsuljetuksi,
-ilmaisivat asian. Hänen paasto-jutuillensa hiukan naurettiin, mutta
-vaan salassa, sillä hänellä oli kamala kieli, senhän kaikki tässä
-kaupungin-osassa tiesivät.
-
-Sillävälin tuo pitseillä koristettu rouva oli astunut ylös pimeitä,
-mutkaisia portaita ja seisoi nyt neljännessä huonekerrassa. Ei hän
-koskaan ennen eläissänsä ollut semmoisia nähnyt.
-
-Jota korkeammalle hän pääsi, sitä paremmin valaisi ylhäältäpäin tuleva
-päivänvalo hänen tietänsä, niin että saattoi lukea nimet, jotka joka
-ovelle ovat kirjoitetut. Olikohan mahdollista, että niin suuri paljous
-inhimillisiä olentoja mahtui näin ahtaasen tilaan asumaan? Mutta hän ei
-seisahtanut näihin yleisiin mietteisin; hänen tulollaan oli tarkoitus,
-ja hänellä oli kiire päästä sen perille.
-
--- Neljäs huonekerta, kolmas ovi oikealla kädellä vasemmassa
-käytävässä, hän itsekseen kertoi, -- Marceau... niin, sehän se on!
-
-Hän kolkutti ovea.
-
-Ei kukaan vastannut; huoneessa olevain lasten melu esti mitään
-kuulemasta, mutta avain oli suulla, ja hän astui sisään.
-
-Huone oli joksikin iso työmies-perheen asunnoksi, mutta vieraan
-silmiin, joka oli avarampiin oloihin tottunut, se näytti aivan
-pieneltä. Siinä oli esiriipulla varustettu vuode, pöytä, kaappi ja
-neljä koppatuolia. Yksi ovi vei pieneen, pimeään komeroon, jossa
-saattoi lattialla eroittaa olkipatjan sekä muutamia seinällä riippuvia
-vaatekappaleita. Toisella puolen huonetta oli toinen, vielä vähäisempi
-komero, johonka ei mahtunut muuta, kuin kaksi rautaista sänkyä.
-Akkunasta, jossa ei varjostimia ollut, tulvasi silmiä huikaiseva valo
-huoneesen, ja sen pielessä istui vainio ommellen. Hän nousi äkkiä
-ja käski lasten, jotka hänen vieressään leikkivät, olemaan hiljaa,
-hiidellä silmäyksellä vieras oli nähnyt tämän kaikki.
-
--- Epäilemättä te olette minua odottaneet, hän alkoi. Minä olen se,
-josta tohtori Maury on teille puhunut. Näyttäkää minulle lapsi... Se ei
-liene näitä?
-
-Hän katseli kahta pientä poikaa, jotka liikahtamatta häneen
-tuijottivat. Kumpikaan ei ollut kaunis.
-
--- Pienokainen nukkuu, sanoi äiti jotensakin karhealla äänellä,
-ikäänkuin hänen kurkkunsa olisi ollut kuiva. Menkää ulos kadulle
-leikkimään, lapset!...Menkää heti... No, ettekö kuule?...
-
-Lapset tottelivat vastahakoisesti; heidän olisi tehnyt mieli tietää,
-mitä asiaa tuolla komealla rouvalla oli.
-
--- Näyttäkää minulle lapsi, tämä kertoi, kun ovi oli lapsi-parkain
-jäljestä sulkeutunut.
-
-Rouva Marceau saattoi häntä huoneen peräpuolessa olevaan pieneen
-komeroon.
-
-Lapsi oli neljävuotias tyttö, joka puoleksi riisuttuna makasi toisella
-noista kahdesta vuoteesta. Hän oli ihmeen kaunis, kun hän tuossa
-makasi, pienet käsivarret pään ylitse asetettuina ja keltaiset kiharat
-hajallaan karkealla päänaluksella. Hänen ihonsa oli hieno kuni ruusun
-lehti; pitkät silmäripset varjostivat poskia, ja suu hieman hymyili.
-
-Vieras katseli hetken aikaa tuota ihanaa pikku olentoa, tarttui sen
-pieneen käteen ja myönsi, että se oli moitteeton muodoltaan: sitte hän
-kysyi:
-
--- Minkä karvaiset hänen silmänsä ovat?
-
-Ikäänkuin itse vastataksensa, lapsi aukaisi suuret tummat silmänsä
-ja loi ne noihin tuntemattomiin kasvoihin, jotka olivat kumartuneina
-ylitsensä, mutta sulki ne kohta, varmaankin luullen unta näkevänsä.
-Lapsen kirkkaita, kummastelevia, suuria silmiä olisi sopinut verrata
-kukkasiin, jotka olivat tuodut jostakusta tuntemattomasta maailmasta;
-ne olivat sekä väriltänsä että muodoltansa erinomaisia, semmoisia,
-joita harvoin näkee, eikä milloinkaan unhoita.
-
--- Tohtori Maury ei todellakaan minua pettänyt, puhui vieras ikäänkuin
-itsekseen. Sitten kääntyi hän rouva Marceaun puoleen:
-
--- Olemmehan kaikesta sopineet, hyvä rouva, eikö niin? Te olette
-tohtorille antanut lapsen papintodistukset: tässä on rahat käteenne,
-viisi sataa franc'ia, ja tuossa kuitti, johon teidän tulee kirjoittaa
-nimenne. Sen sijaan teidän pitää antaa minulle lapsi. Tässä on
-uudet vaatteet, jotka saatte pukea sen ylle. Herätelkää sitä hiljaa
-ja varovasti, ett'ei se rupea itkemään. Minä menen vaunuihin ja
-odotan teitä kadun kulmassa. Puolen tunnin aikaa minä teille suon.
-Ymmärrättehän?
-
-Rouva Marceau oli käynyt kalpeaksi.
-
--- Voi kuitenkin! hän puhkesi puhumaan, enhän minä luullut, että näin
-äkkiä piti hänestä erota. Minä pidän tästä tyttösestä, vaikka se ei
-olokaan omaa lihaani ja vertani niinkuin nuo toiset lapset. Ja mitähän
-Jacques sanonee?... Oi, hyvä Jumala, jospa vielä voisin saada asian
-muutetuksi!
-
--- Ei sitä enää käy muuttaminen, vastasi vieras päättäväisesti
-ja toisen myöhäistä katumusta korviinsa ottamatta. Te olette jo
-panneet nimenne lupauskirjan alle. Ajatelkaa sitä, että lapsi
-tulee onnellisemmaksi minun luonani kuin teillä, ja että sen osuus
-elatuksesta jää teidän lapsillenne.
-
--- Kuitenkin sydäntäni särkee, kun täytyy hänestä erota, vaimo parka
-valitti.
-
--- Älkäämme tuhlatko aikaamme turhiin puheisin, vaimo tylymmästi
-vastasi. Puolen tunnin päästä minä teitä odotan.
-
-Hän luuli vaimon noilla valituksillaan sitä ehkä vaan tarkoittavan,
-että saisi enemmän rahaa häneltä houkutelluksi.
-
-Sitten hän vitkalleen rupesi astumaan epätasaisia portaita alas, meni
-vähäisen, pimeän pihan poikki ulos ahtaasta portin solasta ja seisoi
-taas kadulla auringonpaisteessa, jossa uteliaat naiset kateellisesti ja
-vihaisesti häntä katselivat, kunnes hän kadun kulmassa katosi näkyvistä.
-
--- Juoksepas, Julien, ja tule minulle sanomaan, mihinkä hän menee,
-sanoi yksi vaimoista isolle pojalle, joka kadulla pikkulasten kanssa
-vetelehti. No, lähdepäs sukkelaan!
-
-Julien totteli; olihan tämä hänelle mieluista tehtävää.
-
--- Hän oli "armeliaisuuden sisaria", lausui joku joukosta. Ettekö
-huomanneet, ett'ei hänellä enää ollut tuota pakettia, jota hän
-tullessaan kantoi?
-
--- Hän oli liian komeasti vaatetettu, ollaksensa niitä, sillä
-semmoisilla on eri puku, johon he pukeutuvat, kun menevät köyhiä
-katsomaan, ennemmin hän on noita kauniita vallasnaisia, jotka joskus
-luovat silmäyksen köyhäin asuntoihin; sen he vaan huvikseen tekevät,
-koska heidän väliin kuuluu olevan ikäväkin.
-
--- Ei minun totta tosiaan olisi ikävä, jos noin komeasti voisin
-koristella ja saisin vatsani täyteen syödä, sekä nukkua niin paljon
-kuin haluttaisi.
-
-Julien palasi aivan hengästyneenä.
-
--- Rouva käveli koko etukaupungin kautta ison kadun kulmaan saakka, ja
-siellä hän nousi vaunuihin.
-
--- Tuossapa näette!... Sanoinhan niinä, ett'ei se mikään armeliaisuuden
-sisar ollut...
-
--- Mutta vaunut olivatkin vaan vuokravaunut, Julien lisäsi.
-
-Hän ei tuntenut ainoatakaan kirjainta aapistossa, mutta taisi hyvin
-eroittaa vuokra-vaunut muista vaunuista.
-
--- Miks'ei hän vuokra-vaunuissaan ajanut tänne asti?... Tuossa kaikessa
-on jotain salaperäistä, joka aivoille työtä antaa. Paras lienee, että
-menen vanhan isä Loriotin kanssa hiukan haastelemaan. Hän tietää
-ainakin sanoa, kenen luona hänen hyyryläisistään tuo ylhäinen vieras on
-käynyt.
-
-Tuo paksu vaimo meni kadun poikki ja katosi pitkään portti-solaan.
-Mutta hetken kuluttua hän alakuloisen näköisenä palasi.
-
--- Hän on uppiniskainen kuin aasi, tuo vanha Loriot. Tahtoi minua
-uskottaa olevansa kuuro, vaikka minä aivan hyvin tiedän, että hänellä
-on tarkempi kuulo kuin minulla! Oli mahdotonta saada sanaakaan häneltä
-ongituksi. Vaan sen hän vielä saapi minulle maksaa!
-
-Tuskin hän vielä oli ennättänyt käydä pienelle, liian kapealle
-tuolilleen istumaan, ennenkuin uusi tapaus jo veti tuon uteliaan
-pikkuihmiskunnan huomion puoleensa.
-
-Rouva Marceau, joka oli aivan vähän tuttu tässä kaupunginosassa, jossa
-hän vaan muutamia kuukausia oli asunut, näkyi portin-solassa, kantaen
-käsivarrellaan pientä, keltakiharaista tyttöä, jonka kauneutta kaikki
-ihmettelivät. Kuumasta ilmasta huolimatta lapsi oli kääritty vanhaan
-huiviin, mutta naapurivaimojen terävät silmät huomasivat pian, että
-se vaan oli pantu peitteeksi lapsen oudolle puvulle. Geneviève näytti
-kummastuneelta ja levottomalta, mutta rouva Marceau piti hänestä
-kiinni, halasi häntä ja kuiskasi hyväilysanoja hänen korvaansa. --
-Mihin pientä enkeliänne viette, huusi uteliain joukossa, kaikuvalla
-äänellä.
-
--- Minä vien hänet kumminsa luokse, vastasi rouva Marceau pysähtymättä,
-ja minä kannan häntä sylissäni, koska hänen jalkansa on kipeä.
-
-Kadun kulmassa vaunut odottivat. Vapisten rouva Marceau lähestyi
-ja syleili lasta innokkaasti, ennenkuin laski sen vieraan rouvan
-ojennetuille käsivarsille; annettuaan hänelle papintodistuksen, hän
-otti vastaan rahat. Kaikki oli siis päättynyt.
-
--- Mikä hänen nimensä on? kysyi tuo elävän kauppatavaran uusi omistaja.
-Olen unohtanut kysyä hänen ristimänimeänsä.
-
--- Geneviève, vastasi rouva Marceau, syleillen vielä pienokaista, joka
-ei asiasta mitään ymmärtänyt.
-
--- Se on erittäin hieno nimi, sanoi vieras itsekseen. Toimittihan tuo
-tohtori minulle oikein kalliin pikkuaarteen.
-
-Vaan Geneviève, jota äkkinäinen ero kasvatusäidistään sekä vaunujen
-pikainen liikunto alussa oli hämmästyttänyt, rupesi vähitellen tilaansa
-ymmärtämään ja puhkesi epätoivon huutoihin.
-
-Rouva Marceau seisoi hetkisen liikahtamatta, sitte hän äkisti astui
-askeleen eteenpäin, ikäänkuin tyttöä seurataksensa. Hän koetti saada
-vaunua pysähtymään ja saada lapsen takaisin, vaan se oli liian
-myöhäistä... Vaunut olivat jo kadonneet muiden vaunujen joukkoon, joita
-liikkui bulevardilla sadottain.
-
-Ohitse kulkeva toimitusmies lykkäsi häntä kylkeen, tiuskasi hänelle
-tylysti ja puhutteli häntä ankarasti: siitä hän jälleen alkoi tulla
-tunnoillensa. Hän kävi lähellä olevalle penkille istumaan ja itki
-katkerasti. Vaimo parka ei saattanut ymmärtää, kuinka oli voinut antaa
-pois Genevièven, jota toista vuotta oli pitänyt kuin omaa lastansa, ja
-hän oli hänet antanut rahasta!... Tässä hänen mieleensä muistui rahat,
-joita hän piti kädessään, ja ne alkoivat häntä hirvittää. Ja kuitenkin
-ne vapauttaisivat hänet jokapäiväisten tarpeitten huolesta. Mutta mitä
-Jacques sanoisi?... Tämä ajatus, tämä pelko valtasi hänet kokonaan.
-
-Vaan kun hän huomasi, miten mies, joka istui samalla penkillä kuin hän,
-salaa häntä tirkisteli, niin hän kätki rahat taskuunsa ja lähti äkkiä
-pois. Ensi kerran eläissänsä hänellä oli syytä varkaita peljätä.
-
-Hän alkoi astua kotiin päin. Katu oli tyhjänä; rajuilma, joka koko
-iltapuolen päivää oli uhannut, oli vast'ikään puhjennut, ja jokainen
-oli mennyt koppiinsa. Molemmat lapset odottivat äitiänsä ovella,
-likistäen itseänsä toinen toiseensa, kun ukkonen läheni.
-
--- Missä Geneviève on? kysyi toinen heistä.
-
--- Kumminsa luona, äiti arvelematta vastasi, sillä olihan tämä valhe jo
-kerran ennenkin hänet pulasta pelastanut.
-
--- Palajaako hän pian?
-
--- Sitä en tiedä. Antakaa äidin olla.
-
-Lapset nousivat äitinsä kanssa ylös portaita ja kävivät surumielisinä
-ylimmäiselle astuimelle istumaan. Molempien mielestä koti oli ikävä,
-kun Geneviève oli poissa. Vanhemmat lapset, jotka rankkasateesta
-likomärkinä palasivat kouluista, saivat saman vastauksen; mutta eivät
-he yhtä helposti siihen tyytyneet. Heillä oli lukemattomia kysymyksiä
-tuosta kummista, josta eivät tähän päivään saakka ollut kuulleet
-sanaakaan, ja vihdoin äiti lyhyesti käski heidän olla vaiti.
-
-Oltiin ääneti. Mutta omituinen alakuloisuus vallitsi kaikkien mielessä.
-Rouva Marceau oli levoton ja katsoi usein kelloa.
-
-Vihdoin kuului portailta nopea ja miehekäs astunta; sen lähestyessä
-rouva pian huomasi, ett'eivät ne olleet hänen vanhimman poikansa
-askeleita, ja hänen levottomuutensa muuttui uteliaisuudeksi.
-
-Käsi koputti malttamattomasti ovea ja avasi sen samassa.
-
--- Tekö, herra tohtori, siellä olitte!
-
--- Minä juuri. No, onko hän täällä käynyt?
-
--- On, mutta astukaa sisään vähäiseen huoneeseni, rouva Marceau
-vastasi, luoden silmänsä uteliaisiin lapsiin.
-
--- Minulla on helkkarinmoinen kiire, sanoi tohtori, Seuraten häntä
-lastenkamariin. Kertokaapas, hyvä rouva, kahdella sanalla kaikki. Oliko
-lapsi hänelle mieliksi? Ja veikö hän sen kohta muassaan?
-
--- Voi, hyvä tohtori! vaimoparka itkuun purskahtaen huusi, antaisin
-vaikka mitä maailmassa, jos tuo työ olisi jäänyt tekemättä ja
-pikku kevätruusumme olisi täällä!... Voi kuitenkin!... Mitähän
-Jacques-raukka sanookaan? Minä tein väärin, kun tämän häneltä salasin.
-Jospa te edes sanoisitte, missä tyttö asuu... mikä tuon ylhäisen rouvan
-nimi on...
-
--- Minä olen luvannut, etten sitä ilmoittaisi, tohtori päättäväisesti
-vastasi. Katumus on nyt myöhäinen. Ymmärrän kyllä, että tämä asia
-tuntuu teille karvaalta, mutta pelastaahan raha teidät suuresta
-pulasta... ja sitä paitsi, eihän lapsi teille kuulu, eikä teidän
-velvollisuutenne ole ottaa leipä omien lastenne suusta, sitä hänelle
-antaaksenne. Ja sen lisäksi minä takaan, että lapsi tulee onnelliseksi
-ja tulee saamaan hyvän hoidon ja hyvän kasvatuksen. Ei teillä olisi
-ollut oikeutta kieltää häneltä semmoista tulevaisuutta.
-
--- Oi, jospa saisin hänet nähdä, jospa vielä kerran saisin häntä
-syleillä!... Ja näettekös, herra tohtori, minä olen vielä päälliseksi
-tuottanut pojalleni suuren murheen. En tiedä, antaako hän milloinkaan
-minulle anteeksi.
-
--- No, mutta kuinka vanha tuo teidän poikanne on? Yhdeksäntoista
-vuotias, eikö niin? -- Viikon päästä hän ei asiaa enää muistakaan.
-Ostakaa hänelle uudet vaatteet, ne tuottavat hänelle suurempaa iloa
-kuin mikään kevätruusu, tohtori nauraen lisäsi.
-
-Rouva Marceauta ei ensinkään naurattanut.
-
--- Te ette häntä tunne, hän totisesti sanoi.
-
--- Mitä?... Tahdotteko minua uskottaa, että hän niin paljo
-neljävuotiaasta pikkutytöstä välittäisi!
-
--- Hän rakastaa häntä enemmän kuin äitiä, veljiä ja sisarta, ja se on
-useinkin minua harmittanut. Mutta tottahan te, herra tohtori, kuitenkin
-annatte minulle tietoja, kuinka hän jaksaa.
-
--- En minä itsekään saa sitä tietää... Hän viedään kohta pois
-Parisista. Paitsi sitä, on jokainen, sekä suora että välillinen yhteys,
-teidän ja lapsen välillä kielletty. Se ehto tehtiin.
-
--- Se on kovin kovaa...
-
--- On kaiketi, mutta parasta se lienee, ett'ei suru uudistu. Hyvästi
-nyt, hyvä rouva. Sanokaa, mitä sanotte, niin tiedän tehneeni hyvän työn
-sekä teille että lapselle... Miltä teistä muuten vieras rouva tuntui?
-
-Rouva Marceau oli kahden vaiheilla.
-
--- Hän on ylhäinen nainen, hän vastasi. Hän ei näyttänyt uskovan,
-että köyhät ihmiset ovat lihaa ja verta niinkuin hän itse. Minä toin
-hänelle tuolin, mutta olisipa luullut hänen pelkäävän, että vaatteensa
-likaantuisivat, jos olisi meillä istunut. Ja te, herra tohtori, kyllä
-tiedätte, että kaikki täällä on puhdasta.
-
--- Sen kyllä tiedän. Jos kaikki kodit näin puhtaita olisivat, niin
-minulla ei olisi niin monta sairasta tässä kaupungin-osassa, eikä
-minulla nyt olisi niin kiire. No niin, rouvaseni, nyt olemme kylliksi
-jaaritelleet. Rohkaiskaa mielenne ja sanokaa pojallenne terveisiä
-minulta, että hänen sopii iloita, kun hänen taakkaansa on vähennetty.
-
-Rouva Marceau sulki oven hänen jälkeensä ja huokasi:
-
--- Soisin mielelläni, että tuo tohtori olisi ollut minun asioihini
-sekaantumatta!
-
-Sitte hän rupesi illallista laittamaan.
-
-Kello löi kahdeksan. Miehen askeleita kuului taas portailta. Tällä
-kertaa oli se Jacques. Hän astui tavallista hitaammin, päivä oli ollut
-lämmin sekä työ väsyttävää, ja hänellä oli tunnin matka työpaikasta
-kotia. Hän astui sisään jotensakin huolistuneen näköisenä, tervehti
-äitiänsä, joka aamulla hänen mennessään vielä oli nukkunut, taputteli
-molempain pikku lasten päätä ja nähdessään, että ovi makuukammioon oli
-suljettu, hän kysyi:
-
--- Joko pienokainen makaa? Äiti ei vastannut.
-
--- Hän on mennyt kumminsa tykö, joku lapsista sanoi,
-
--- Kumminsa tykö? Minkä kummin?... En minä koskaan ole kuullat mistään
-kummista puhuttavan.
-
--- Olen minä vienyt hänet kumminsa luokse, virkkoi äiti vakavasti.
-
--- Niin pian kuin lapset ovat panneet maata, minä kaikki sinulle
-selitän.
-
-Jacques, joka nähtävästi oli levoton, koki syödä, mutta pani pian
-lusikan täysinäisen lautasensa viereen, lykkäsi tuolin pöydästä ja
-sanoi.
-
--- Lämmin karkoittaa ruokahalun.
-
--- Niiden, jotk' eivät tee työtä, käypi olla syömättä, mutta sinä,
-poikaseni, et saa istua jouten kädet ristissä, vaikka lämmin onkin;
-sinä et saa hyvin nukutuksi, jos vatsasi on tyhjä.
-
-Nuorukainen loi katseen helteiseen komeroon, josta hänen sänkynsä
-näkyi. Siellä mahtoi olla vaikea nukkua, vaikka ovi jätettäisiinkin
-auki. Kuitenkaan hän ei mitään virkkanut, hänen ei ollut tapanaan
-valittaa.
-
-Augustine, perheen ainoa tytär, riisui eteisen takana vaatteet yltään
-ja laski hiljaa maata isoon sänkyyn, jossa hän äitinsä kanssa nukkui ja
-jossa Genevièvelläkin tähän saakka oli ollut makuutilansa. Muut lapset,
-sekä suuret että pienet pojat, nukkuivat jo kaikki perimmäisessä
-kammiossa. Äiti siirteli pois astiat paikoilleen.
-
--- Sanokaapa nyt, äiti, mitä tämä kaikki merkitsee, ja mistä tuo kummi
-on ilmaantunut, josta en koskaan ennen ole kuullut puhuttavan.
-
-Rouva Marceau istui poikansa viereen, joka oli selkä sänkyyn päin
-käännettynä. Hän puhui niin hiljaa, että Augustine, joka koki pysyä
-valveillaan, saadaksensa jotakin kuulla, ei voinut muuta käsittää kuin
-joitakuita yksityisiä sanoja, joissa ei ollut keskinäistä yhteyttä.
-Mutta yht'äkkiä hän kavahti ja kyykistyi seinää kohti, että luultaisiin
-hänen nukkuvan, jos tultaisiin häntä katsomaan. Jacques oli äkkiä
-noussut istualtaan ja sanoi äänellä, joka oli kaukaisen ukkosenjyrinän
-kaltainen:
-
--- Olenko teitä ymmärtänyt?... -- Onko mahdollista?... Kuollessaan
-hänen äitinsä uskoi hänet meidän haltuumme... ja te olette hänet
-myynyt...
-
-Rouva Marceau ei vastannut. Nuo viimeiset sanat musersivat häntä. Ei
-tuo ajatus ennen ollut hänen mieleensä johtunut.
-
--- Enpä minä olisi voinut tuommoista teistä uskoa... Kun ette sanaakaan
-siitä minulle virkkaneet, ettekä minulta neuvoa kysyneet!... Te olette
-kohdellut minua ikäänkuin lasta, ja kuitenkin minä nyt olen perheen
-päämies.
-
--- Voi, poikani, sinun tähtesi minä sen tein. Sinä tapat itsesi tuolla
-ylöllisellä työnteolla, etkä sinä ajan pitkään jaksa niin monta henkeä
-elättää. Eikö ole sinulle helpoitusta, kun yksi syöjistä on pois?
-Kaksi neljännestä hyyrystä on maksamatta, jopa pian kolmaskin; me emme
-koskaan ennen ole olleet näin ahtaalla. Silläpä minä noin mieletön
-olinkin... Ja sinun tähtesihän minä sen tein... vaimoparka vielä kerran
-matki, ikäänkuin rauhoittaaksensa itseään.
-
--- Olisitte kuitenkin ensin minulta kysyneet, Jacques kolkosti sanoi.
-
-Ja vaikka sade viitana tulvasi, meni hän ulos ja asteli katua pitkin
-myöhäiseen, keskiyön tuolle puolen. Kun äiti, joka silmät kyynelistä
-himmeinä oli istunut ommellen, kuuli hänen taas palaavan portaita ylös,
-sammutti hän kiiruusti lampun ja pani maata.
-
-Jacques pani oven salpaan ja heittäytyi vuoteellensa. Kun äiti aamulla
-avasi silmänsä, oli hän jo poissa.
-
-Koko päivän rouva Marceau sitten oli vuoroin hyvillä mielin, vuoroin
-katui. Vihdoin hän päättyi siihen vakuutukseen, että Genevièven
-ero oli onneksi heille kaikille ja ennen muita lapsille itselle.
-Epäilemättä hän olisi mieluummin kysynyt Jacquesilta, joka isän
-kuoltua uutteruudellansa ja älyllänsä oli tullut perheen todelliseksi
-päämieheksi, mutta tiesihän äiti, ett'ei hän koskaan olisi tähän
-suostunut... Ja mikäpä hänellä siinä tapauksessa olisi ollut
-neuvona?... Ei, parasta oli, että kävi niinkuin oli käynyt. Nyt kun
-nuorukainen oli poissa, eikä hän enää nähnyt tämän ankaria kasvojaan,
-tuntui hänen sydämensäkin keveämmältä. Hän ei voinut ymmärtää, kuinka
-edellisenä iltana oli pitänyt tekonsa niin kehnona, ja hän päätti
-käyttää itseään sillä tavoin, jotta Jacques tulisi huomaamaan, että
-hänellä oli puhdas omatunto.
-
-Jacques ei virkkanut sanaakaan eilisestä tapauksesta. Äiti, jonka mieli
-siitä rauhoittui, näytti hänelle kuitin, joka osoitti, että molempien
-edellisten neljännesten hyyry oli maksettu. Hän lykkäsi pois paperin,
-sanaakaan sanomatta... Mitäpä hänellä olisikaan ollut sanottavaa?...
-Nuo rahat, joilla vuokra oli maksettu, häntä kammottivat.
-
-Ja kuitenkin hän tiesi, ett'ei jaksaisi työllänsä milloinkaan maksaa
-päivä päivältä kasvavaa velkaa.
-
-Äiti, joka väärin ymmärsi syyn hänen äänettömyyteensä ja luuli hänen
-jo rauhoittuneen, pisti hetken päästä kolme kultarahaa hänen käteensä,
-sanoen:
-
--- Tuossa on uusiin vaatteisin, lapseni.
-
-Jacques pudotti rahat, ikäänkuin ne olisivat polttaneet hänen
-sormiansa, pöydälle, ja sanoi jäykästi, ett'ei tahtonut niitä käyttää.
-Rouva Marceau katsoi häneen ja ymmärsi, että kaikki kehoitukset
-olisivat turhat.
-
-Lapset joskus kysyivät, eikö Geneviève jo tule takaisin, vaan aikaa
-voittain he vähitellen hänet unohtivat, niinkuin lasten tapa on.
-Augustine yksin himmeästi aavisti, miten asian oikein oli laita, mutta
-hän oli älykäs tyttö eikä ilmoittanut arveluitaan. Naapuritkin jättivät
-viimein asian siksensä, eivätkä enään huolineet aprikoida, oliko tuon
-pitseillä koristetun rouvan tulolla ja kevätkukan katoamisella mitään
-yhteyttä.
-
-Rouva Marceaukin lakkasi ajattelemasta tätä tärkeää asiata, jonka hän
-jo piti ratkaistuna ja vaipui jälleen jokapäiväisin huoliinsa. Hän
-oli alussa kaivannut Genevièveä, jota hän todellakin oli rakastanut,
-mutta jokapäiväiset askareet, raskas työ ja kova täytymys veivät
-häneltä niin tyyni joka hetken ja kaikki hänen voimansa, ett'ei hänellä
-suuresti ollut aikaa eikä tilaa millekään erinäiselle tunteelle.
-Tuolla äitiraukalla oli ylen monta nälkäistä suuta täytettävänä, ylen
-monta ruumista vaatetettavana ja ylen monta uppiniskaista tahtoa
-taivutettavana, voidakseen yhtä hoidokastaan lohduttamattomasti kaivata.
-
-Ja kuitenkin oli Genevièven kanssa onnellisuus, valo ja suloisuus
-kadonnut tuosta köyhästä, pimeästä majasta, jossa hän oli ollut
-kevät-ruusuna, noiden kurjien ja kalpeiden pikkuolentojen joukossa.
-
-Jacques sen kyllä tiesi, hän, joka oli lapsesta luonut elämänsä
-runoelman.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Isänsä kuollessa Jacques Marceau oli vaan kuudentoista vuotias. Hänellä
-oli syvämielinen, vakava luonne, ja hän oli heti ymmärtänyt, ett'ei
-hänellä, asiain näin ollen, enää olisi nuoruuden iloa odotettavana,
-vaan että hänen tuli ilman epäilystä ja heikkoutta ryhtyä aikamiehen
-tehtäviin. Ensi hetkenä kovan, sisällisen kolauksen jäljestä koko
-elämän alttiiksi paneminen ei tuntunutkaan vaikealta jalolle
-sydämelle. Silloin itsensä hylkääminen tuntuu luonnollisimmalta, jopa
-toivottavaltakin; mutta nuoruus ja sen tiedoton itsekkäisyys rupeaa
-pian kaipaamaan oikeuksiansa, ja vasta silloin todellinen taistelu
-alkaa.
-
-Jacques ei löytänyt mitään tukea äidissään, jolla oli hellä, mutta
-ahdasmielinen sydän ja kehno ymmärrys; hän ei ollut edes huomannut,
-mitä pojassa liikkui. Kuori kun oli, tämä ehkä olisi raskaan taakkansa
-alle uupunut, ellei hän olisi toista tukea löytänyt.
-
-Muutama kuukausi isän kuoltua oli uusia naapureita muuttanut samaan
-huoneukseen, jossa Marceaun perhe asui. Se oli pronssiseppä, jolla
-oli nuori vaimo ja vuoden vanha tyttö. Muutamat ystävälliset sanat ja
-jotkut vastavuoroiset, pienet palvelukset rakensivat pian hartaan
-ystävyyden näiden kahden perheen välille. Olivier, (se oli pronssisepän
-nimi) oli älykäs mies, joka oli paljon lukenut eikä koskaan niitäkään
-tilaisuutta jättänyt käyttämättä, milloin saattoi oppiansa kartuttaa.
-Rouva Olivier puolestaan oli saanut nauttia parempaa kasvatusta
-kuin hänen miehensä. Heillä oli pieni kirjasto ja heidän kodissaan
-muutenkin selvään huomasi tuota suurempaa sivistystä; kaikki eri kohdat
-eivät ainoastaan osoittaneet emännän toimeliaisuutta ja järjestyksen
-rakkautta, vaan myöskin jonkunmoista taiteellista kauneuden aistia.
-Eihän siihen paljoa tarvitakaan: kukkasia, vähän muslimia akkunain
-edessä, muutamia valokuvia seinällä ja joitakuita somasti järjestettyjä
-pikkukaluja...
-
-Yksin nuoressa emännässäkin olisi ollut kodilleen kylliksi kaunistusta.
-Hieno, soreavartaloinen ja pyhimyskuvan muotoinen kuin oli, hän
-itsekin oli kuin runoelma, ja hänen pikku tyttönsä oli aivan hänen
-näköisensä, vaikka tässä oli suurempaa vilkkautta ja lapsuuden ihanata
-vallattomuutta havaittavana.
-
-Astuessaan ensi kertaa tuohon pieneen, vastapäätä hänen omaansa olevaan
-kotiin, Jacques luuli tulevansa paratiisin. Kaiketi hänkin joskus oli
-uneksinut jotain parempaa, kuin tuota ahdasta suojaansa, jossa tuskin
-pöydän kulmalla löysi sen verran tilaa, että sai kirjansa mahtumaan,
-kun illalla olisi tehnyt mieli hiukan lukea. Väliin hän vilahdukselta
-oli nähnyt hovien ja hotellien loistoa, mutta ei hän koskaan ollut
-nähnyt mitään, joka olisi ollut niin yksinkertaista ja kuitenkin niin
-viehättävää, kuin tämä pieni, koti; siinähän itse köyhyyskin, joka teki
-jokaisen kapineen kalliiksi, tuntui ihanalta. Se oli kodin perikuva,
-jonka lujalla tahdolla kentiesi voisi saavuttaa. Maan päällä oli siis
-olemassa paratiiseja joka miehen käsitettävissä. Tätä ajatellessaan
-Jacquesin sydän sykki kovemmin, mutta sitten muistui hänen mieleensä
-hänen omituinen kohtalonsa... Vaikka tuo koti oli yksinkertainen, niin
-hän ei koskaan voisi toivoa saavansa semmoista omaksensa.
-
-Kuitenkin hän saattoi siitä täällä nauttia. Kuinka monta tuntia hän
-oleskeli siellä, kun lapset olivat panneet maata, ja levon hetki oli
-tullut! Tavallisesti tuo lepo ei ollut muuta kuin työntekoa sokin,
-mutta mikä ilo, kun järjen työ voitti väsymyksen!
-
-Olivier ohjasi hänen lukemistansa, ja nuori vaimo otti osaa kaikkeen.
-Väliin häneltä neuvoakin kysyttiin, sillä vaikka hän oli vähemmän
-lukenut kuin hänen miehensä, niin hän kuitenkin oli saanut enemmän
-säännöllistä opetusta. Ei hän siitä ylpeillyt, siksi hän oli ylen
-ymmärtäväinen; mutta jos hän jostakin ylpeili, niin se oli miehestään,
-joka, lukuunottamatta mitä kansakoulussa oli oppia saanut, itse oli
-hankkinut kaikki tietonsa.
-
--- Ei moni olisi siihen pystynyt, hän ylpeästi sanoi, ja ainoatakaan
-työpäivää kadottamatta. Jos minun mieheni olisi saanut niin hyvän
-kasvatuksen kuin moni muu, niin hän olisi joka alalla ollut
-ensimäisenä, sen varmaan tiedän.
-
--- Onhan se vahinko! rouva Marceau eräänä päivänä sanoi, luullen näin
-osaa ottavansa nuorenvaimon tunteisin.
-
--- Niinkö arvelette?... Minä taasen pidän hänestä enemmän semmoisena,
-kuin hän on. Tuhat kertaa enemmän nyt hänestä ylpeilen, kuin jos hän
-olisi Akatemian jäseniä.
-
-Rouva Marceau ei vastannut; hänellä oli jotenkin hämärä käsitys
-Akatemiasta, mikä se oikeastaan lie ollut.
-
--- Näettekö, rouva Olivier jatkoi, työntekijän täytyy, tietoa
-saadakseen, voittaa kaikki esteet; hänen täytyy joka ilta sotia tuota
-väsymystä vastaan, joka pitkää työpäivää seuraa, eikä sallia itselleen
-enempää lepoa, kuin sen verran, ett'ei suorastaan näänny. Tuota minä
-sankarityöksi sanon. Ja eikö semmoinen uljuus ole jalompaa laatua, joka
-kestää vuosikausia ja vieläpä koko elämän!
-
-Rouva Marceau ei oikein voinut tätä innostusta ymmärtää, mutta
-kuitenkin hän myönsi niin olevan. Hän oli alussa tahtonut estää
-Jacquesia lukemasta, pitäen sitä ajan hukkana ja arvellen, että pojan
-tarvitsisi nukkua, jaksaaksensa päivän aikaan työtä tehdä. Sen lisäksi
-hän vielä oli peljännyt hänen tuhlaavan liian paljon rahoja uusien
-kirjojen ostoon. Mutta nyt hän jo piti arvossa hänen tiedonhaluaan ja
-antoi pojan tehdä oman mielensä mukaan.
-
-Tänlaiset Madeleinen puheet -- tämä oli rouva Olivierin nimi --
-innostuttivat monta työmiestä, ja hän alkoi yhä enemmän ihaella
-tuota naista, joka osoitti hänelle elämän niin korkealta kannalta
-ja opetti häntä käsittämään runollisuutta, kuitenkaan millään muotoa
-heikontamatta vakaista velvollisuuden tuntoa.
-
-Näin kului kaksi vuotta, joina työnteko, lukeminen ja ystävien seura
-kokonaan täytti Jacquesin mielen. Pontevuutensa ja tahdonvoimansa
-kautta hän äkkiä miehistyi, mutta pysyi kuitenkin sydämessänsä lapsena.
-Itse puolestaan hän ei pyytänyt mitään muuta, kuin niitä hänellä oli.
-Työ kävi hyvin, ja päiväpalkka, johon vielä tuli äidin ompelemalla
-ansaitut, vähät tulot, riitti torjumaan nälkää perheestä.
-
-Olivier, jolla oli edullinen ammatti, kutsui väliin lesken koko
-perheineen seurassansa huviretkelle johonkin läheiseen metsään. Silloin
-pysähdyttiin ensimäisellä tahi toisella rautatienasemalla. Ruokakori ja
-joitakuita mielikirjoja oli muassa. Lapset leikkivät mielensä mukaan
-nurmikolla ja kokoilivat kukkia, lehtiä ja hienoja heinänkorsia, jotka
-sitten kaiken viikkoa kotoa kaunistivat.
-
-Tuommoiset päivät olivat juhlapäiviä, päiviä joina koottiin ruumiin
-ja sielun voimia. Sitten oli taasen palajaminen elämän kovaan,
-todellisuuteen ja semmoisten ihmisten seuraan, joilla useinkaan ei
-ollut samoja harrastuksia eikä samoja aatteita. Näinmuodoin Jacques
-eli luonnottansa ylentävässä ja puhdistavassa runollisuuden ja onnen
-tilassa. Hän oli silloin onnellinen. Sen hän vasta jäljestäpäin oikein
-ymmärsi.
-
-Vielä päivää jälkeen näiden ihanien huvimatkojen metsän raittius ja
-sopusointu vaikuttivat häneen niin mahtavasti, että kovat käskyt
-ja törkeät lauseet, joita ympärillään kuuli, ainoastaan puoleksi,
-ikäänkuin unessa, soivat hänen korvissaan. Madeleine Olivierin kasvot
-olivat keskuksena siinä maailmassa, jonka hänen kuvitusvoimansa
-loi, jossa hän sitten oli näkevinänsä hänet istuen puitten alla
-sammalistossa, taikka pienessä, valoisassa huoneessaan, ompelupöytänsä
-ääressä. Hänen nuoruutensa unelma oli pukeutunut ruumiilliseen
-haamuun tässä nuoressa naisessa. Tämä alituinen näky, tämä puhtaan,
-rakastavaisen naisen henkinen läsnäolo sulki sekä hänen sydämensä että
-silmänsä ja ajatuksensa kaikelta, mikä siveellisessä suhteessa olisi
-voinut häntä saastuttaa. Hän eli ikäänkuin valoisaan pilveen suljettuna.
-
-Kaksi vuotta... sehän on lyhyt aika ihmiselämässä, vaan se voi olla
-kyllin pitkä määräämään elämän suunnan ja tekemään siihen pysyväisen
-vaikutuksen Nämä kaksi ajastaikaa olivat tärkeät Jacques Marceaun koko
-tulevaisuudelle.
-
-Tämän ajan loppupuoleen rupesi koleratauti Parisissa liikkumaan. Se ei
-kauan kestänyt, eikä monia joutunut sen uhriksi, mutta Olivier ja hänen
-vaimonsa olivat ensimäistä. Mieheen, joka oli niin roteva ruumiiltaan,
-tauti kävi kiinni sellaisella voimalla, että hän muutaman tunnin
-perästä heitti henkensä. Vaimo, joka oli niin heikko ja hentoinen,
-kesti kauemmin, vaan ei kuitenkaan elänyt kuin kaksi päivää miehensä
-kuoltua. Jacques ja hänen äitinsä eivät häntä jättäneet. Viimeinen
-sana, jonka Madeleine lausui, oli lapsensa nimi ja hänen lakastuneet
-silmänsä kääntyivät äänettömällä rukouksella Jacquesiin.
-
--- Minä lupaan, sanoi Jacques, laskien polvillensa vuoteen viereen.
-
-Muutamaa hetkeä myöhemmin Madeleinen kauniit, rukoilevaiset silmät
-olivat sammuneet.
-
-Jacqueskin olisi mielellään kuollut, vaan hänellä ei ollut siihen
-oikeutta. Päinvastoin hän tarvitsi kahta vertaa enemmän pontevuutta,
-voidakseen kaikkeen ulottua; hänen täytyi tehdä entistä enemmän työtä,
-saadakseen korvatuksi tuota viikkoa, jonka oli viettänyt kuolemaa
-vastaan taistellen ja sen tuottamia, surullisia velvollisuuksia
-täyttäen. Sillä köyhyyden raskaimpia puolia on, ettei se pidä lukua
-mistään; hetkeäkään kadottamatta täytyy köyhän murheessansakin tehdä
-työtä jokapäiväistä elatustansa varten.
-
-Ja kuitenkin on kirjoitettuna, ett'ei ihminen elä ainoastaan leivästä.
-
-Jacques palasi siis jälleen työtehtaasen ja sai sieltä lisätunteja.
-Suuren, yhä kestävän surunsa hän kätki omaan poveensa.
-
-Hänen äitinsä suru sitävastaan puhkesi kyyneleihin ja sanoihin. Ja
-ensimäisten päivien kuluttua hän rupesi murehtimaan tuota pikkuista
-olentoa, joka oli heidän haltuunsa jäänyt ja hämmästyi suuresti,
-kun Jacques sanoi luvanneensa lapsen äidille pitää siitä huolta ja
-aikovansa pitää lupauksensa.
-
--- On kai sukulaisia, joilla on valta vaatia lapsi meiltä, arveli hän.
-
--- Odottakaamme, kunnes vaativat, Jacques vastasi. Minä tiedän, ett'ei
-heillä kumpaisellakaan ollut likeisiä sukulaisia, ja minullehan
-Madeleine uskoi lapsensa.
-
-Ja koska ei kukaan tullut lasta vaatimaan, niin se jäi kun jäikin
-rouva Marceau'n haltuun. Vaikka hän, niin usein kun tilaisuutta
-oli, valitti tätä taakkaansa, niin hän kuitenkin mieltyi lapseen ja
-vieläpä rupesi sen kauneudesta ja hentoisuudesta ylpeilemään. Ehkä
-hän olisi vielä enemmänkin siitä pitänyt, jos Jacques hiukan olisi
-ihailemistansa salannut Madeleinen lasta hänen silmänsä hakivat, niin
-pian kun astui sisään, sitä hän sunnuntaisin ulkona kävellessä kantoi
-olallaan; sille hän antoi kauniimman lelun, kun joskus pani jonkun
-pienen rovon alttiiksi lapsia ilahuttaaksensa, ja Geneviève tiesi sen
-niin hyvin, että aina oli ensimäisenä häntä vastaan ottamassa, eikä
-antanut kenenkään toisen istua "Sakk'in" sylissä, niinkuin hän häntä
-nimitteli. Hänen kotona ollessaan lapsi tunsi olevansa niin rakastetun
-ja ihaellun, että se silloin oli monta vertaa kauniimpi, vilkkaampi ja
-haaveksivampi kuin tavallisesti. Koska Jacques ei ollenkaan peitellyt
-suosivansa Genevièveä enemmän kuin toisia lapsia, niin tyttö sai siitä
-usein kärsiä kovia sanoja, jotka kipeästi häneen koskivat. Ei hän
-siltä ketään vihannut eikä koskaan valittanut, mutta hän säästi koko
-lempeytensä ja kaikki hyväilynsä "Sakk'illeen," ja se oli oikein, sillä
-äitiparalla, joka oli talouden huolista väsynyt ja aina toimessa,
-saadakseen kahdeksalle hengelle riittämään, mitä oli neljältä kulunut,
-ei ollut aikaa niitä ihaella tahi niistä iloita.
-
-Kokonainen vuosi oli jo kulunut, eikä Jacques enää pelännyt kenenkään
-tulevan tyttöä häneltä riistämään. Joka kerta hän toi äidilleen koko
-työpalkkansa ja ehtoolla työstä päästyänsä hän aina heti riensi kotiin.
-Työnantaja kiitti hänen uutteruuttansa ja pontevuuttansa, työkumppanit
-pitivät häntä arvossa, ja naapurit sanoivat, ett'ei kellään äidillä
-ollut niin hyvää poikaa. Sen he kuitenkin viaksi katsoivat, että hän
-ijäkseen oli niin totinen ja aina pysyi muista erillään. Kun häntä
-siitä pilan päähän kiusoitettiin, oli hänellä tapana vastata:
-
--- En ole liian totinen kuuden lapsen isäksi.
-
-Mutta kun pikku Geneviève hänen sylissään istui, silloin hänen kasvonsa
-muuttuivat iloisiksi, silloin hän nauroi lystikkäästi ja näytti jälleen
-nuorelta. Niiden, jotka vaan työpaikassa olivat hänet nähneet, olisi
-silloin ollut vaikeata häntä tuntea.
-
-Niillä rahoilla, jotka oli ansainnut lomahetkinään -- ei hän
-Genevièvenkään tähden milloinkaan olisi koskenut niihin rahoihin,
-jotka oli määrännyt äidilleen aina kahden viikon perästä annettaviksi
--- hän oli ostanut pikkukuningattarelleen kauniimmat vaatteet, kuin
-kaksoisilla oli. Tytöllä oli tulipunainen päähine kylmää vastaan,
-hienot nappikengät ja kaunis, sininen pyhähame. Kaksoisilla oli vaan
-harmaat, paikatut mekot, ja rouva Marceau oli poikaansa siitä hiukan
-nuhdellut, mutta tämä vastasi jyrkästi, että hänellä oli vapaus käyttää
-lomahetkillä ansaittuja rahojaan oman mielensä mukaan. Ja peljäten
-äitiään loukanneensa, hän lempeämmin jatkoi:
-
--- Jos hänen vanhempansa olisivat elossa, niin hänestä vielä paljoa
-parempaa huolta pidettäisiin.
-
--- Eihän toki sovi vaatia, että häntä pidettäisiin kuin kuninkaan
-tytärtä, samalla kun toisten lasten täytyy olla kaikkea vailla, sanoi
-rouva Marceau katkerasti.
-
--- Käyttäkää te ansioni lapsilaumanne vaatettamiseen, Jacques kerran
-äkäisesti vastasi. Eihän myöskään sovi vaatia, että enempää, kuin koko
-työpalkkani, heille annan.
-
-Tämä tapahtui eräänä sunnuntaiaamuna, kun Jacques oli ostanut sinisen
-silkkinauhan Genevièven hiuksiin. Äiti ja poika eivät koko päivän
-pitkään sanaakaan vaihettaneet, mutta kaksoiset saivat osakseen
-ylenpalttisen määrän äidillisiä hyväilyksiä, jotka suuresti heitä
-kummastuttivat, kun Geneviève sitä vastaan huomasi epäsuosioon
-joutuneensa, muutoksen syytä ymmärtämättä. Hän pantiin maata ilman
-ainoatakaan suuteloa.
-
--- Seuraavana päivänä lapsi oli kipeänä; se ei saanut päätänsä
-nostetuksi, ja sen kädet olivat polttavan kuumat. Jacques oli lähtenyt
-työhönsä mistään tietämättä. Mikä nyt neuvoksi?... Rouva Marceau, joka
-todella oli hyvänsydäminen eikä mielellään olisi nähnyt kärpäsenkään
-kärsivän, soimasi itseään katkerasti eilisestä kovuudestaan.
-Huomatessaan taudin kiihtyvän, hän riensi lääkäriä noutamaan, mutta
-tämä vakuutti, ett'ei lapsen tila ole ensinkään vaarallinen. Sitte
-hän ihmetellen katsoi tuota viehättävää päätä, joka köyhän vaimon
-olkapäähän nojautui; ja, luoden silmäyksen kaksoisiin, jotka toinen
-toistansa tuuppien uteliaasti häntä katselivat, hän sanoi:
-
--- Tämä pikku sairas ei ollenkaan ole veljiensä näköinen, ja vielä
-kummallisempaa minusta on, että kaikki kolme yhdenikäisiltä näyttävät.
-
--- Tyttö on kuitenkin kaksoisia nuorempi, rouva Marceau vastasi, mutta
-voisi hän sitäpaitsi kyllä ollakin saman ikäinen, koska hän ei ole
-heidän sisarensa.
-
-Sitten hän laveasti ja juurtajaksain kertoi tytön vanhempain
-elämäkerran, ja lapsi näkyi tarkasti kuuntelevan, luoden suuret
-silmänsä kasvatus-äitiinsä.
-
--- Oletteko leski, kysyi tohtori, joka kärsivällisesti oli kuunnellut
-tuota pitkää kertomusta, ja onko teillä vielä muitakin lapsia?
-
--- Minulla on kuusi, hyvä herra: iso poika, joka on yhdeksäntoista
-vuotias, toinen poika joka on opissa, kaksi koulua käypää ja tämä
-kaksoispari.
-
--- Ja te olette ottanut itsellenne vielä seitsemännenkin... Tiedättekö,
-että siinä teitte hyvin kauniisti? Kait poikanne paljoksuu, kun hänellä
-on noin monta elätettävänä?
-
--- Paljoksuu kai, rouva Marceau miettien vastasi, vaan mitäpä sille saa?
-
--- Yhdellä lapsista ei ainakaan ole mitään muuta oikeutta siihen, kuin
-mitä teidän ajattelematon jalomielisyytenne hänelle suo. Eikö hänellä
-sukulaisia ole?
-
--- Eipä kukaan ole tullut häntä omimaan. Äiti oli orpo, isä ei ollut
-Parisista kotoisin, eikä kunnalta tullut mitään vastausta siihen
-kirjeesen, jonka me hänen kuoltuansa sinne lähetimme.
-
--- Toivottavaa kuitenkin olisi, että joku hänet teiltä ottaisi.
-
--- Me pidämme hänestä, ikäänkuin hän olisi omaa perhettämme, sanoi
-rouva Marceau, joka vielä oli pahoillaan eilisestä vääryydestänsä, ja
-olletikin Jacquesin olisi vaikea hänestä erota.
-
-Tohtori veti kellonsa taskustaan.
-
--- Huomenna tahi ylihuomenna minä tulen takaisin katsomaan, onko lapsi
-aivan parantunut. Juottakaa hänelle hiukan lihalientä, jos teillä
-semmoista on, ja antakaa hänen nukkua niin kauan, kuin mieli tekee.
-
-Parin päivän päästä tohtori palasikin. Hän teki ehdotuksen, joka tuotti
-rouva Marceaulle, paljon huolta ja levottomuutta.
-
-Eräs rikas, lapseton leskirouva oli pientä kasvattia vailla ja koska
-tiesi tohtorin monta köyhää perhettä tuntevan, niin hän oli kääntynyt
-hänen puoleensa.
-
-Lapsen piti olla tyttö. Ijälleen se ei saisi olla yhtä vuotta nuorempi
-eikä neljää vanhempi; sen pitäisi olla orpo ja syntyisin kunniallisista
-vanhemmista, joidenka kuolintauti ei ollut sitä laatua, että lapsi
-olisi voinut sen periä; sillä ei saisi olla sukulaisia, jotka tulisivat
-sitä takaisin vaatimaan. Ja päälliseksi lapsen tulisi olla kauniin,
-terveen ja kaikin puolin runsaslahjaisen.
-
--- Puolen vuotta tämä asia jo on ollut minun huolenani, tohtori
-kertoi; minulla ei enää ollut juuri toivoakaan, että nuo monet ehdot
-täydellisesti saattaisivat tulla täytetyiksi, ja nyt tapaan teillä
-lapsen, joka jokaisessa suhteessa täyttää nämät vaatimukset. Sitä
-paitsi lapsi on teille raskaana taakkana. Kuinka kauvan se on teillä
-ollut?
-
--- Tulevassa kuussa vuosi tulee täyteen.
-
--- No niin. Antakaa suostumuksenne, ja asia on päätetty. Ei tässä ole
-epäilemisen syytä. Jos ette oman itsenne tähden sitä tekisikään, niin
-teidän tulee tehdä sen lastenne ja varsinkin vanhimman poikanne tähden,
-joka pikemmin tahi myöhemmin tulee vaipumaan niin suuren taakan alle.
-Ja lapsenkin tähden teidän on suostuminen, sillä ei teillä ole oikeutta
-kieltää siltä niin loistavaa tulevaisuutta, kuin sillä nyt on tarjona.
-
--- Minä tahtoisin Jacquesin kanssa asiasta keskustella, vaimo parka
-puoleksi suostuen vastasi.
-
--- En kehoittaisi teitä sitä tekemään. Hänen hyväksensäpä te
-menettelette; muistakaa se. Jos hän nuoruuden kokemattomuudessa teitä
-siitä nuhteleekin, niin voitte kuitenkin olla vakuutettuna, että hän
-vast'edes kiittää teitä. Suostukaa pois, niin huomenna tullaan lasta
-noutamaan. Minä pyydän teille viisi sataa franc'ia siltä vuodelta, kun
-hän on teillä ollut.
-
-Viisi sataa franc'ia, olisihan se jo suuri omaisuus. Rouva Marceau
-ei ollut uskaltanut pojalleen kertoa, että hänen oli täytynyt ottaa
-hyyryrahoista, saadakseen leipurille maksetuksi, ja kuitenkin heillä
-muutaman päivän perästä oli kahden neljänneksen hyyry suoritettavana.
-Viisi sataa franc'ia!... Hän koki hätä hätää laskea kokoon, kuinka
-monen kuukauden hyyryn sillä saisi maksoon, vaan se ei häneltä
-onnistunut.
-
--- No, sanoi tohtori, asia on siis päätetty! Kun tullaan lasta
-noutamaan ja minulta terveisiä tuodaan, niin tiedätte, mitä se
-merkitsee. Tietysti teillä on sen todistukset; antakaa ne minulle.
-
--- Mutta tunnetteko edes tuota rouvaa? rouva Marceau kysyi.
-
--- Hän on hyvin rikas ja hyväntahtoinen sekä suuresti arvossa pidetty.
-Minä vakuutan, ettei lapsi voisi parempiin käsiin joutua.
-
--- Tottakai joskus saan lasta tavata? kysyi rouva Marceau äänellä,
-jossa ei ollut vähintäkään epäilystä niin luonnollisen asian suhteen.
-
--- Kas, unohdinpa teille sanoa, että se juuri oli yksi pääehto, ett'ei
-enää saisi olla minkäänlaista yhteyttä lapsen ja niiden ihmisten
-välillä, jotka tähän saakka ovat siitä huolta pitäneet.
-
-Minua on kielletty ilmoittamasta teille tuon rouvan nimeä, joka ottaa
-lapsen kasvatti-tyttärekseen.
-
-Jos rouva Marceau ennen olisi saanut tietoa tuosta ehdosta, niin hän ei
-varmaankaan olisi suostunut. Vaan nyt hän ei tietänyt, kuinka hän enää
-voisi purkaa jo antamaansa lupausta.
-
-Hän huokasi ja myöntyi; mutta herranen aika, mitähän Jacques sanoisi!...
-
-Mielissään lääkäri meni matkoihinsa, hyväiltyänsä Genevièveä ja
-sanottuaan:
-
--- No, pikku veitikka, ainakin sinusta tulee hieno neiti.
-
-Silloin rouva Marceau itkien syleili pienokaista; mutta rupesi sitten
-kohta itsekseen laskemaan niitä etuja, joita nuo viisisataa franc'ia
-tuottaisivat.
-
-Siinä siis syy siihen, että komea, pitseillä koristettu rouva tuona
-paahtavan kuumana heinäkuun päivänä tuli käyneeksi tuossa syrjäisessä
-kaupungin-osassa, josta hän lähti viisi sataa franc'ia köyhempänä,
-mutta voitettuaan aarteen, jota ei koko maailman tavarat olisi voineet
-hänelle tuottaa, ell'ei sallimus olisi häntä suosinut.
-
-Tämän kolahduksen jäljestä Jacques Marceau ei enään tointunut; eikä
-hänen rakkautensa äitiinsä koskaan enää ollut sama, kuin se oli ollut
-ennen "Genevièven myyntiä", joksi hän sitä katkerasti nimitti. Hän oli
-äidillensä hyvä ja nöyrä, mutta hän ei koskaan lausunut hänelle iloista
-tahi lempeää sanaa. Äiti saattoi luottaa hänen tunnollisuuteensa
-ja lujaan tahtoonsa, mutta hänen sydämensä oli häneltä suljettu.
-Herkkäluontoisempaan ja syvämielisempään ihmiseen se ehkä olisi
-kipeämmästikin koskenut, mutta rouva Marceau ei tullut mitanneeksi
-tuon jäämuurin paksuutta, joka hänet pojastaan eroitti. Hän katsoi
-sen luonnolliseksi asiaksi, että poika, samaten kuin hän itsekin,
-oli jokapäiväisestä työstä väsynyt ja elämän taakkaan kyllästynyt.
-Hän ymmärsi, että se tuntui pojalle raskaalta, kun hänellä ei ollut
-muuta tulevaisuutta odotettavana, kuin alinomainen työnteko omaisiensa
-edestä; eikä se äitiä suuresti suututtanutkaan, vaikka Jacques ei
-milloinkaan kaksoisia hyväillyt, eikä edes niille hymyillyt. Hän
-lohdutti itseään vaan sillä, ettei hänellä ollut syytä valittaa,
-niin kauan kuin poika piti heidät leivässä. Ei hän, vaimopahanen,
-sitä ymmärtänyt, että niin kauan kun Jacquesilla oli ollut auringon
-säteensä, se oli valostuttanut kaikki tuossa köyhässä majassa,
-kaunistaen kaksoistenkin kalpeita, jokapäiväisiä kasvoja; vaan kun tuo
-auringonsäde katosi, niin kaikki hänen silmissään muuttui pimeäksi
-ja synkäksi. Itse hän sen selvästi ymmärsi. Olihan äiti häneltä
-kaikki myynyt -- hänen auringonsäteensä, hänen kevätkukkansa, hänen
-runoelmansa, tuon entisyyden elävän muiston. Hän ei tuntenut voivansa
-sitä milloinkaan anteeksi antaa.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Rouva de Préal oli vienyt lapsen vähän matkaa Parisista olevaan
-linnaansa. Geneviève oli nukkunut melkein koko matkan, ja silmänsä
-avatessaan hän näki isoja puita, nurmikkoja sekä kukkapenkereitä
-ja unhotti hetkeksi murheensa. Kaikki tuo oli hänen ihmetteleville
-silmilleen ihan uutta, sillä pitkiin aikoihin ei enää oltu käyty
-metsässä lystäilemässä. Vaan kun hän oli jäänyt yksin ventovieraan
-ihmisen kanssa siihen huoneesen, missä hänen tuli öitänsä maata, niin
-hän uppiniskaisesti kieltäysi juoda maitoa, jota hänelle tarjottiin ja
-toisti ainakin sata kertaa samalla kiivaalla äänellä:
-
--- Minä tahdon Sakkeani nähdä!
-
--- Mikähän tuo "Sakk" lienee? rouva de Préal melkein tuskistumaisillaan
-kysyi, kun lohduttomalle pienokaiselle oli tarjottu ainakin
-kaksikymmentä eri kapinetta, ja hän kuitenkin yhtä kiihkeästi
-pyyntöänsä matki.
-
-Täytyi panna hänet maata, voimatta sitä arvata; itkein hän vaipui
-uneen. Seuraavana aamuna oli sama leikki.
-
-Vihdoin hänen hoitajansa mieleen juolahti valoisa aatos.
-
--- Mimmoinen tuo Sakk'isi on? hän kysyi. Isoko vai pieni?
-
--- Kovasti iso, lapsi kattoon katsahtaen vastasi.
-
--- Ja mitä hän tekee?
-
--- Ottaa syliinsä ja hyväilee.
-
--- Kas, nytpä vasta ymmärrän... Minä luulin sen olevan jonkun lelun tai
-pienen elävän, josta hän piti. Onko hänen nimensä Jacques?
-
--- On, "Sakk" se on, Geneviève vastasi ja kuullessaan tuon tutun nimen
-hänen silmänsä loistivat.
-
--- Pikku raukka, sanoi Felicie, jolla oli hellä sydän, ja joka rupesi
-rakastamaan tuota viehättävää olentoa. Emme voi sinulle Jacquesiasi
-antaa, mutta kuitenkin sinä täällä tulet olemaan onnellinen. Tulepas,
-niin menemme puutarhaan kakkia poimimaan.
-
--- Kun rouva de Préal käski Genevièven kutsua häntä äidiksi, niin lapsi
-suurilla silmillään totisesti häntä katseli ja sanoi:
-
--- Ei äidit semmoisia ole.
-
--- Minkälaisia ne sitte ovat? kysyi rouva de Préal, jota tämä puhe ei
-yhtä paljon naurattanut kuin Feliceä, joka sattui läsnä olemaan.
-
--- Minulla on niitä kaksi, lapsi vastasi; toinen, joka on taivaassa,
-on niin kaunis, niin kaunis, sen Sakk on minulle kertonut, ja sitte
-minulla vielä on toinenkin, joka ei ollenkaan ole teidän näköisenne. En
-minä kolmatta tahdo. Tahdon mennä äitini ja Sakk'ini luo!...
-
-Joka kerta sittemmin, kun häntä koetettiin saada rouva de Préalia
-äidiksi sanomaan, hän rupesi itkemään, ja kestipä monta viikkoa,
-ennenkuin tuo vastahakoisuus haihtui.
-
-Heti näiden tapausten jäljestä linnaan tuli eväs rouva de Préalin
-täti, jonka oli tapana viettää osa kesästä hänen luonaan. Rouva de
-Chabrand ei ollut hyvä eikä rakastettava, mutta koska hän oli paronitar
-ja vielä lisäksi riitaista ja vaativaista luonnetta, niin häntä aina
-kohdeltiin kunnioituksella, joka teki hänen yksinäiset ja ilottomat
-vanhuuden päivänsä vähän hauskemmiksi. Hän oli suuresti moittinut
-rouva de Préalia, kun tämä oli ottanut Genevièven kasvatikseen ja
-ennustanut monta siitä syntyvää vastusta; vaan koska tämä kaikki
-oli kirjallisesti tapahtunut, niin rouva de Préal oli tavattomalla
-pontevuudella ja lujuudella rohjennut vastustaa tätiänsä. Tuo oli
-suuresti kummastuttanut vanhaa rouvaa, joka oli siihen tottunut, että
-hänen ajatustansa oli kaikissa noudatettu. Tullessaan ei hänellä, siis
-ollut ylen ystävällisiä tunteita lasta kohtaan, mutta sen ulkomuodossa
-oli vaikea löytää minkäänmoista moitteen syytä, rouva de Préal jo
-riemuitsi, mutta pian hän sai kokea, että se oli ollut liian aikaista
-iloa.
-
--- Tuonsäätyiset lapset ovat useinkin nuorella ijällä sangen
-viehättäviä, paronitar sanoi, mutta vasta myöhemmin heidän syntyperänsä
-tulee ilmi. Rahvasmaisuus, joka vielä on näkymätönnä, pistää pian
-esiin joko kömpelössä ujoudessa taikka tyhmässä hävyttömyydessä.
-Halvasta suvusta syntynyt lapsi pysyy aina halpana. Eikä kasvatus
-tässä suhteessa voi mitään. Se maku, jonka astia kerran on saanut, se
-siinä pysyy. Älä vast'edes tulekaan tytöstä lähteneitä vastuksiasi ja
-surujasi minulle valittelemaan. Onhan se tapahtunut omasta tahdostasi.
-Koska Jumala ei ole suonut sinulle lapsia, niin hän ei tahdo, että
-semmoisia sinulla on, se on minun uskoni.
-
-Tuon vanhan rouvan äreät kasvot, jotka eivät ollenkaan hänelle
-hymyilleet, peljästyttivät tyttöä niin, että Felicie riensi viemään
-hänet pois.
-
--- Minkävuoksi hän katsoi minuun niin vihaisesti? lapsi kysyi. Minä
-luulen, ettei hän ensinkään minusta pidä. Siksikö, että hän on paha?
-
--- Ei suinkaan, Felicie vastasi, mutta hän on vanha, ja lapset
-väsyttävät vanhoja ihmisiä.
-
--- Onpa Jerômekin vanha, ja kuitenkin hän pitää minusta, eivätkä kaikki
-vanhatkaan ole pahoja...
-
-Jerôme oli puutarhuri, jonka seurassa Geneviève joka päivä vietti
-iloisia hetkiä.
-
--- Ei tätisi paha ole, vaan hän on luultavasti kipeä. Sinun tulee olla
-hyvin kiltti hänelle, eikä häntä väsyttää.
-
-Geneviève mietti kauvan Felicien sanoja. Kyllä hän ne hyvin ymmärsi:
-ikäväähän tuo lienee, kun kasvot likaiset ja ryppyiset ovat, silmät
-himmeät, kädet laihat, ja kun aina on suuttuneen näköinen... Vanhuus
-tietysti sen tekee; siitäpä tätiparkaakin olisi sääliminen. Kuitenkaan
-ei Jerôme koskaan vihaiselta näyttänyt, ei edes silloinkaan, kun
-hänen pikku-ystävänsä epähuomiosta tai vallattomuudesta polki hänen
-kukkapenkereitänsä. Ehkä hän ei ollutkaan niin vanha kuin täti.
-Genevièven pikku sydän tuli sääliväisyyttä täyteen; hänestä tuntui
-ikäänkuin tädin vanhuus olisi suuri onnettomuus, josta pitäisi hänelle
-hellää myötätuntoisuutta osoittaa.
-
-Käyttäen semmoista hetkeä, jona Feliciellä oli jotain toimitettavaa,
-hän palasi saliin.
-
-Ovi oli suljettuna ja hänen pienille, kömpelöille käsilleen oli
-vaikeata saada avainta väännettyä.
-
--- Kuka se siellä noin haparoitsee? huusi kärtyinen ääni, kun samassa
-ovi aukeni, ja pikkutyttö seisoi vanhan rouvan edessä, joka katseli
-häntä enemmän kummastuksella kuin ystävyydellä.
-
--- Astu sisään, taikka mene matkoihisi, sanoi rouva äänellä, joka ei
-suinkaan kuulunut lempeämmältä.
-
-Geneviève rohkaisi mielensä, lähestyi rouvan nojatuolia ja katseli
-häntä tarkasti.
-
--- Olette kai kovin vanha? hän lempeällä äänellä kysyi.
-
--- Eihän mokomaa vielä ennen ole kuultu! Kuka sinulle semmoisia on
-sanonut, hävytön lapsi?
-
--- Kun ette hyvä ole... Felicie sanoi, ettei se teidän syynne ole,
-vaan että te sentähden niin paha olette, koska olette niin vanha...
-Senvuoksi minä tulin teitä syleilemään.
-
--- Kaikkea tässä kuulee!... Vai neitsy tässä rupeaa minua
-puolustelemaan... Mene heti paikalla täältä pois. Minä en suuteloja
-kärsi, tiedä se! Ja sano hoitajallesi, että hän on tyhmä.
-
-Sääliväisyydessään Geneviève ei antanut itseänsä peloittaa.
-
--- Miksi ette anna minun itseänne syleillä? kyllä minä teistä pidän,
-vaikka aina minua torutte; tiedänhän, ettei se teidän syynne ole. Ja
-ehkä te tulette paremmaksi, semmoiseksi kuin Jerôme. Ei hän koskaan
-minua toru, vaikka hänkin on vanha.
-
--- Tuopa nyt vielä tässä puuttui! sanoi rouva de Chabrand, purskahtaen
-nauruun, joka peljätti pois tuon uljaan pikku samarialaisen... Saanpa
-sinua onnitella, ystäväni, onhan sinulla tuossa lapsessa koko aarre!
-
-Rouva de Préal, joka juuri astui saliin, kiiruhti viemään tyttöä ulos,
-mutta ei hän milloinkaan onnistunut kumpaiseltakaan saamaan oikein
-selvää tästä tapauksesta.
-
--- Minä tahdoin häntä syleillä! lapsi itkien vakuutti.
-
-Vanhaa rouvaa ei saatu Genevièven sanoja kertomaan, vaan hän asetti
-hänet auttamattomasti hävyttömäin luokkaan, ja sen ajan, jonka hän
-linnassa oleskeli, täytyi pitää lapsi niin kaukana hänestä kuin
-mahdollista, uusien mielipahojen välttämiseksi.
-
-Neljänkymmenen vuoden ijässä rouva de Préal oli jäänyt leskeksi,
-eikä hän koskaan ollut saanut äidin iloa tuta. Hän oli päättänyt
-ottaa itselleen kasvattilapsen, koska hänen, niinkuin hän itse sanoi,
-halutti tehdä ihminen onnelliseksi ja kasvattaa se oman muodostamansa
-täydelliskaavan mukaan. Oikeastaan hän oli olentoa vailla, joka
-tykkänään oli hänen omansa ja vielä enemmän hyvän teon kuin luonnon
-kautta. Hän toivoi kasvattityttärensä olevan semmoista luonnetta, joka
-häntä miellyttäisi, koska hänen kauneutensa oli sitä lajia, jonka hän
-olisi lapsellensa valinnut, jos hänellä olisi ollut valta sitä mielensä
-mukaan määrätä. Mutta Genevièven itsenäisyys huoletti häntä suuresti,
-ja hän piti sen taipumattoman mielenlaadun todistuksena.
-
-Vaivoin hän sai mielipahansa salatuksi, kun Geneviève eräänä päivänä
-vieraitten läsnäollessa juoksi pitkin linnan tietä astuvan köyhän
-vaimon perässä, huutaen: "Äiti, äiti!" Ennen pitkää hän palasi,
-itkien erehdystänsä, johon oli syynä joku puvun tahi ruumiinmuodon
-yhdennäköisyys. Kasvatti-äiti ei häntä syleillyt lohduttaakseen, vaan
-käski ankarasti hänen menemään hoitajansa luokse.
-
-Kun sali toisen kerran oli täynnä vieraita, avattiin ovi äkkiä, ja
-sisään astui kummallisin kolmikunta, mitä ajatella saattoi. Geneviève
-valkoisessa musliinihameessa, sininen silkkinauha vyötäisillään ja
-hiukset säteikön tapaan hajallansa, syöksi riemuiten sisään, vetäen
-kumpaisellakin kädellään ryysyihin vaatetettua lasta, jotka molemmatkin
-olivat häntä päätä pitemmät. Tuota nähdessään rouva de Préal oli
-tukahtumaisillaan ja jäi liikahtamatta istumaan, tuijottaen noihin
-kolmeen lapseen, jotka häntä lähestyivät.
-
--- Näettekös, äiti, huusi tyttö, huomaamatta tuota äänettömyyttä,
-joka hänen tuloansa seurasi, näiden lasten on nälkä, eikä tuo paha
-kyökkipiika tahdo muuta heille antaa kuin kuivan leipäkannikan. Te,
-joka paljoa parempi olette, annatte kai heille kakkuja.
-
-Ja hän syleili lapsi-parkoja, siitä ollenkaan huolimatta, etteivät
-heidän kasvonsa nähtävästi olleet moneen päivään vettä nähneet, eivätkä
-heidän takkuiset hiuksensa pitkään aikaan harjasta mitään tietäneet.
-
-Eroitus oli niin suuri noiden kurjien olentojen ja tuon kukoistavan
-pikku tytön välillä, joka heitä syleili, että salissa kuului ihastuksen
-jupina.
-
--- Mikä herttainen lapsi!
-
--- Sehän on oikea ilmestys!
-
--- Aivan enkelin muotoinen!
-
--- Ja enkelin sydänkin sillä on, eräs Genevièven lähellä oleva nainen
-sanoi, vetäen häntä puoleensa syleilläksensä.
-
-Mutta tyttö ei joutunut muuta ajattelemaan kuin noita köyhiä lapsia,
-joiden oli nälkä. Tavalla, joka ei ollenkaan ollut enkelin kaltaista,
-hän malttamattomasti veti pois kätösensä ja, kääntyen rouva de
-Préaliin, hän käskevästi sanoi:
-
--- Heidän on nälkä!
-
--- Mistä ne löysit? rouva de Préal kysyi.
-
--- Tuolta pihalta. Sanoinhan minä, että heidän on nälkä...
-
-Rouva de Préal soitti.
-
--- Saata nämä lapset keittiöön ja toimita heille ruokaa, hän sanoi
-palvelijalle, joka ällistellen jäi kynnykselle seisomaan. Jää minun
-luokseni, Geneviève!
-
-Mutta pienokainen ei joutanut häntä kuulemaan, ja peljäten riitaa
-uteliaitten katsojain läsnäollessa, hän jätti asian sikseen, vaikka
-tunsi olevansa ikäänkuin tulisilla hiilillä.
-
-Onhan teillä oikein herttainen pikkutyttö, yksi vieraista sanoi,
-seuraten silmillään poismeneviä lapsia, vaan hän näkyy olevan niin
-armeliasta luontoa, että se kenties tulee käymään teidän vaivaksenne.
-
--- Hänen ikäisensä lapsi ei kykene eroituksia ja rajoja ymmärtämään,
-vastasi rouva de Préal kuivasti; kyllä hän vielä oppii sitä tekemään.
-
-Olipa onneksi, että lapsen niin pienenä otitte, että sitä käy
-kasvattaminen niitä aatteita ja tunteita varten, jotka sopivat siihen
-asemaan, minkä hänelle annatte, sanoi eräs lapseton rouva, joka
-oli suuresti moittinut, että rouva de Préal oli ottanut itselleen
-kasvattitytön, kentiesi sentähden, ettei hänellä itsellä ollut
-rohkeutta samanlaista onnea itselleen luomaan.
-
--- Geneviève on kyllä ylhäistä sukua, sanoi rouva de Préal, joka
-oli keksinyt tämän pikku valheen yleisöä tyydyttääksensä. Ja niin
-usein hän oli sen kertonut, että jo itsekin alkoi sitä uskoa. Tytön
-vanhempain äkkinäinen kuoleman jälkeen hän muutamia kuukausia oleskeli
-alhaisemmassa piirissä, vaan siitä ei hänessä enään mitään merkkiä
-huomaa. Sekä siveellisessä että ruumiillisessa suhteessa on hän
-erinomaisen hieno luonnostaan.
-
-Niin pian kuin vieraat olivat lähteneet, rouva de Préal riensi
-keittiöön, jossa nuo molemmat pienet ryysymekot juurikaan olivat
-päässeet ruoalta, ja mielissään siitä, että kerran olivat saaneet syödä
-vatsansa täyteen, olivat kieltänsä kirvoittaneet ja nyt mielensä mukaan
-lörpöttelivät.
-
--- Huomenna te jälleen saatte tänne tulla, sanoi Geneviève
-ystävällisesti ja samalla käskevästi. Annetaan teille toistekin ruokaa.
-Heidän äitinsä sairastaa, hän jatkoi, katsoen totisesti ja pelvotta
-rouva de Préaliin, heillä ei kotonansa ole mitään syötävää. Annattehan
-heidän tulla, äiti?
-
--- Me menemme heitä katsomaan, rouva de Préal vastasi, mutta he eivät
-enää saa tänne tulla. Kuulitteko, lapset?... Me tulemme äitiänne
-katsomaan, vaan te ette enään saa tänne palata. Jos tulette, niin
-teidät ajetaan pois.
-
--- Mutta minä tahdon, että he tulevat, tyttö sanoi, koettaen päästä
-irti äidistään, seurataksensa lapsia.
-
-Rouva de Préal piti hänestä kiinni, ja murheellisina sekä masentuneina
-lapset läksivät pois, miettien, mitä pahaa he olivat tehneet.
-
-Rouva de Préal vei Genevièven huoneesensa.
-
--- Kuule minua tarkasti, hän sanoi: minä kiellän sinua enää milloinkaan
-tuomasta taloon likaisia ja huonosti vaatetettuja lapsia.
-
--- He ovat kilttiä!... Minä rakastan heitä... Minä tahdon heitä vielä
-nähdä!
-
--- Sen saatkin, kuin me menemme sinne. Me viemme heidän äidilleen
-leipää ja lihalientä; mutta et sinä saa heitä halata, enkä minä salli
-heidän tulla tänne.
-
--- Mutta jos me menemme sinne, miks'eivät he saa tänne tulla?
-
--- Sen sinä vast'edes paremmin ymmärrät. Nykyjään sinä vaan olet pieni
-tyttö, joka ei ole viittä vuotta täyttänyt, ja jonka tulee tehdä
-kaikki, mitä äiti käskee.
-
-Uppiniskainen pieni tyttö ei vieläkään näyttänyt vakuutetulta;
-mielessään hän koetti jotakuta vaikeata kysymystä selvittää.
-
--- Miksi ette suo heidän olla minun ystäviäni?
-
--- Siitä syystä, että ovat likaisia, huonosti vaatetettuja ja kehnosti
-kasvatettuja.
-
--- Mutta sopiihan niitä saippualla pestä; yksi minun hameistani
-annetaan pienelle tytölle ja Felicie saisi tehdä vaatteet pojalle.
-Silloinhan he olisivat hyvin vaatetettuja.
-
--- Ei se käy laatuun, lapseni; sinä saat viedä heille almuja, mutta
-sinulla ei saa olla muuta tekemistä heidän kanssansa, etkä myöskään saa
-heitä halata. Muista se.
-
--- Silloin ennen olen sinne menemättä; heille tulisi paha mieli, kun
-minä en heitä syleilisi.
-
-Rouva de Préal otti lasta sanasta. Hän lähetti apua äidille, eikä
-lapsia sittemmin näkynyt eikä kuulunut; mutta Geneviève muisteli heitä,
-alinomaa mielessään miettien tuota kysymystä, joka myöhemmin kaikissa
-eri muodoissaan tulisi olemaan hänen elämänsä vaivana.
-
-Kysymys kuului tällä hetkellä näin:
-
--- Miksi en saa heitä syleillä, kun kuitenkin heitä rakastan?
-
-Tämä pieni tapaus oli herättänyt rouva de Préalin huolen. Kuitenkaan
-hän ei hetkeäkään epäillyt voivansa Genevièven lapsellisesta sydämestä
-perin juurin hävittää semmoiset mielipiteet ja tunteet, jotka
-eivät soveltuisi siihen asemaan, jonka hänen kasvatti-tyttärensä
-seuraelämässä tulisi omistamaan. Joka päivä hän siitä iloitsi, että oli
-sattunut saamaan niin sievän ja luonteensa suhteen niin lempeän, niin
-hienon, sekä kaikin puolin niin lahjakkaan lapsen.
-
--- Ei hän olisi saattanut paremmin onnistua, vaikka hän olisi varsin
-minua varten tehty, hän sanoi.
-
-Yksi seikka lapsessa ei kuitenkaan ollut hänelle mieleen: sillä, näet,
-oli järkähtämätön ja armahtamaton johdonmukaisuus päätelmissään.
-Genevièvellä oli omituinen tapa ymmärtää kaikki neuvot ja opetukset
-juuri sanain mukaan, johtaen niistä kaikenmoisia päätöksiä. Tuo oli
-vaivalloinen tapa, joka osoitti, kasvatti-äiti ei voinut olla sitä
-myöntämättä, tytöltä puuttuvan älyä vivahduksia eroittamaan. Hän
-milt'ei pelännyt opettaa, tälle lapselle evankeliumin käskyjä, koska
-niiden käytännöllinen noudattaminen olisi siitä välttämätön seuraus.
-
--- Sinun pitää rakastaman lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, hän eräänä
-päivänä oli opettanut.
-
--- Onko tuo köyhä mies meidän lähimmäisemme? Geneviève samana päivänä,
-kysyi, nähdessään sokean miehen, joka tien ohessa heille hattuansa
-kurotti.
-
--- On kaiketi, vastasi rouva de Préal, mitään aavistamatta.
-
--- No, kuinka te vaan yhden sou'n hänelle annatte, vaikka teillä on
-niin paljon kauniita rahoja kukkarossanne? Teidän tulee panna ne
-tasan...
-
--- Se on mahdotonta, lapsikuita. Silloin meillä pian ei olisi mitään
-jäljellä, ei itseämme eikä muita varten.
-
--- Mitä sitte! Olisi kai silloin muita, jotka teitä auttaisivat, koska
-te heidän lähimmäisensä olette.
-
-Tuolla tavalla Genevièven oli tapana ratkaista kaikkia vaikeita
-kysymyksiä.
-
-Rouva de Préal hymyili, mutta oli kuitenkin hiukan suutuksissaan tuosta
-itsepintaisuudesta.
-
--- Lapsi ei ole muiden ikäistensä lasten parissa, hän itsekseen sanoi:
-hän on liiaksi jätetty omien ajatustensa valtaan.
-
-Mutta linnan läheisyydessä ei ollut ainoatakaan perhettä, jolla olisi
-yhtä pieniä lapsia ollut, niitä oli vaan naapurikylässä, vaan ne olivat
-talonpoikais-lapsia, eivätkä siitä syystä sopineet Genevièven kanssa
-seurustelemaan. Kaukaa hän joskus kadehtien heitä katseli; mutta eihän
-tuommoisia lähimmäisiä saisi rakastaa muuta kuin etäältä, sen hän jo
-oli oppinut. Ei hän saanut heitä lähestyä eikä puhutella, vaan hänen
-täytyi tyytyä siihen, että sivumennen sai heille hymyillä. Nämä, jotka
-eivät osanneet aavistaa, kuinka mielellänsä hän olisi ottanut osaa
-heidän leikkeihinsä, katselivat jonkunmoisella vihalla tuota "pikku
-ryökinää," kun hän hoitajansa kanssa oli kävelemässä, taikka linnan
-komeissa vaunuissa ajoi heidän, ohitsena.
-
-Kun Geneviève oli täyttänyt seitsemännen vuotensa, muutti rouva de
-Préal Parisiin. Silloin lapselle alkoi uusi elämä, joka nähtävästi
-milt'ei kokonaan eroittanut häntä entisyydestä. Hän sai Lalande-nimisen
-opettajattaren, jonka ainoana peri-aatteena ja vaikuttimena oli
-rakkaus sääntöihin ja laadulliseen käytökseen, sekä viha kaikkea
-rahvasmaisuutta vastaan. Hänen oppilaansa halpa syntyperä oli alati
-hänen muistossaan ja teki hänet kahta vertaa ankarammaksi kaiken
-suhteen, joka soti hänen soveliaisuuslakejansa vastaan.
-
-Neiti Lalanden seuraamana Geneviève sai ottaa osaa noihin muodikkaihin
-oppi-jaksoihin, joissa lapsen kunnianhimoa niin ylenmääräisesti
-yllytettiin, ettei sillä enää ollut muuta kuin yksi ainoa ajatus:
-olla ensimäisenä. Myönnettävä on, että tämä oli Genevièvelle helppo
-asia, taikka ainakin mahdollista. Hän oli opettajien lemmikki ja
-eli jonkunmoisessa kuumeentapaisessa innostuksen vimmassa, jonka
-tuo alinomainen ylistys oli vaikuttanut. Ja rouva de Préal oli yhä
-kiitollisempi Jumalalle, joka näin ihmeellisen lapsen oli hänelle
-antanut.
-
-Kuitenkin hänen ensimäisen lapsuutensa muistot joskus vieläkin
-joutuivat Genevièven mieleen, mutta yhä hämärämpinä ja sekavampina.
-Nuo kysymykset, joita hän ennen niin yksinkertaisesti oli ratkaissut,
-tulivat vielä hänen ajatuksiinsa, kun hänellä väliin oli miettimisen
-aikaa. Varsinkin sunnuntaisin nuo selittämättömät surumielisyyden
-ja milt'ei epätoivon tunteet häntä vaivasivat. Hän tunsi itsensä
-yksinäiseksi maailmassa, vielä yksinäisemmäksi kuin nuo lapset, jotka
-hän näki kulkevan katua pitkin leipäänsä kerjäämässä; ja silloin hän,
-ikäänkuin vaivataksensa itseään, senkin seitsemän kertaa mielessään
-matki, ettei rouva de Préal ollutkaan, hänen oma äitinsä ja että hän
-_tahtoi_ tavata oman äitinsä.
-
-Hän karttoi tarkoin ilmoittaa näitä ajatuksia neiti Lalandelle, joka ei
-rouva de Préalin luona asunut, vaan ainoastaan arkipäivinä tuli sinne,
-antaen sunnuntaina oppilaallensa vapauden olemaan mielensä mukaan joko
-iloissaan tahi murheissaan.
-
-Felicietä kohtaan Geneviève ei ollut yhtä umpimielinen.
-
-Kun hän eräänä päivänä oli tämän kanssa kävelemässä, tuli heitä vastaan
-kaksi huonosti vaatetettua lasta, jotka toinen toistansa kädeltä
-taluttivat.
-
--- Minä tahdon heitä syleillä, hän huusi.
-
-Ja ennenkuin Felicie ehti häntä estää, olivat lapset kummastukseksensa
-saaneet koko joukon suuteloja tuolta samettiin verhotulta
-pikkuryökynältä.
-
-Felicie katsoi hämmästyen ympärillensä, sitten hän vei itkevän lapsen
-muassaan läheiseen tarhanteesen, jossa hän asetti hänet erinäiselle
-penkille istumaan.
-
--- Mitä ajattelittekaan, neiti Geneviève? Miksi noin teitte?
-Tiedättehän, että äitinne olisi teitä torunut, jos hän olisi sen nähnyt.
-
--- Ei hän olekaan minun oikea äitini... Voi, Felicie, minä tahdon mennä
-oman äitini luokse.
-
-Felicie istui hänen viereensä, ihmetellen suuresti tätä surun
-purkausta, sillä hän, samaten kuin rouva de Préalkin, oli luullut,
-että Geneviève oli kaikki unhottanut. Mutta häntä oli neuvottu, miten
-tämmöisissä tilaisuuksissa tulisi puhua.
-
--- Tiedättehän, armaani, että oma äitinne on taivaassa. Ettehän toki
-vielä tahtoisi kuolla, hänen luoksensa päästäksenne?...
-
--- Se on minun kaunis äitini, joka on taivaassa, vaan minä tahdon
-toista äitiäni tavata.
-
--- Kuulkaa minua tarkkaan, sanoi Felicie, joka päätti yhdellä iskulla
-lopettaa tuon kummallisen surumielisyyden: Jumala on ottanut luokseen
-oman äitinne, kun te vielä olitte aivan vähäisenä; se, joka sittemmin
-teitä hoiti, ei ollutkaan teidän äitinne eikä voinut tehdä teitä niin
-onnelliseksi kuin nykyinen äitinne. Hän asui viheliäisessä huoneessa,
-eikä voinut hankkia niin kauniita vaatteita ja muita kalliita kaluja,
-kuin teillä nyt on. Jos olisitte luinen luoksensa jäänyt, niin teillä
-olisi yhtä huonot vaatteet kuin noilla lapsiraukoilla, jotka vast'ikään
-meidän vastaamme tulivat, te olisitte usein saanut nälkää nähdä, ettekä
-olisi saanut mitään oppia. Ettekö ele mielissänne, kun rouva de Préal
-otti teidät, tehdäkseen teistä hyvästi kasvatetun ja sievän neidon, sen
-sijaan että olisitte ollut kerjäläistyttö?
-
-Geneviève ei vastannut, vaan tuijotti maahan. Felicien sanat tekivät
-kaikki nuo ajatukset, jotka tähän saakka olivat epäselvinä ja sekavina
-hänen päässänsä pyörineet, tuskaa tuottavaksi todellisuudeksi. Hän
-tunsi vaivan, jota ei itsekään olisi voinut selittää. Oli ikäänkuin hän
-olisi ikävöinyt sitä kohtaloa, jota näin surkeaksi kuvattiin, mutta
-joka oli hänelle aijottu.
-
-Palattuansa kotiin, hän sulki huoneensa oven ja itki kauvan. Sitten
-hän koki ponnistaa ajatuksiansa, voidakseen noita muistelmia käsittää
-ja saadakseen niitä selkenemään. Selvimmästi hän muisti Jacquesia;
-hän muisti hänen nimensä ja ymmärsi, että hänellä oli ollut työmiehen
-vaatteet. Ei mikään siinä piirissä, missä hän nyt eli, ollut sen
-muiston kaltaista. Hän ajatteli niin kauan noita muistelmia, joille
-Felicien selitykset olivat antaneet todellisuuden, että hän vielä oli
-kuulevinaan Jacquesin äänen lausuvan: Pikku kuningattareni!
-
-Ainakin hän sinä sunnuntaina tiesi, mistä syystä hän itki. Hän oli
-silloin kymmenvuotias.
-
-Tapahtuipa kerran, että hän salissa, jossa häntä ei läsnä olevaksi
-aavistettukaan, sattui kuulemaan keskustelun, jota ei suinkaan oltu
-hänen korviansa varten aijottu.
-
-Kaksi vieraisilla, olevaa rouvaa odotti siellä rouva de Préalia.
-Toinen näistä oli rouva de Chabrand, joka ei vuosien vieriessäkään
-ollut leppynyt siitä, että hänen sukulaisensa oli ottanut Grenevièven
-kasvatiksensa.
-
--- Lapsi on erinomaisen kaunis, sanoi toinen vieras, joille vanhan
-rouvan mielipiteet tässä asiassa olivat tuntemattomat ja joka luuli
-puhuvansa mieliksi, kun tyttöä kehui. Olisipa ollut vahinko, jos hän
-olisi alhaiseen säätyyn jäänyt. Olipa tuolla tytöllä onni!
-
--- Sisareni tytär teki tyhmästi, kun hänet otti, vastasi rouva de
-Chabrand. Ei saa muuttaa Jumalan säätämää järjestystä; ja saattepa
-nähdä, että hän vielä sitä katuu.
-
--- Tuota en olisi tullut ajatelleeksi. Minusta se oli suureksi onneksi
-sekä lapselle että rouva de Préalille, mutta epäilemättä te olette
-oikeassa, vieras ujosti lisäsi, ollen muka erhetyksestä hämillänsä.
-Mutta näettekö, kuinka tämä tyttö on ikäänkuin luotu nykyistä tilaansa
-varten?
-
--- Ei hän juuri hullumpikaan ole, mutta hänen kauneuttansa liiaksi
-ylistetään. Saatte olla varma siitä, että hänessä on paljon
-rahvasmaisuutta, joka aikanansa pistää esiin huolellisenkin kasvatuksen
-kuoren alta. Minä puolestani uskon syntyperän vaikutusta. Jos niinä
-olisin rouva de Préalin asemassa, niin tämä seikka suuresti minua
-huolettaisi.
-
-Mutta sanotaanhan vanhempien olleen korkeata sukua.
-
--- Niin rouva de Préal sanoo. Paitsi sitä, tiedättehän, että hän
-itsekin on jotensakin halpaa sukua. Sisarenipoika nai hänet,
-poloinen, vaan rahan tähden: sillä hän oli kotoisin peräti toisesta
-säätypiiristä. Se seikka selittää monta asiaa.
-
--- Tuota en ole ennen kuullut... Minä olenkin vaan vähän aikaa ollut
-tuttavuudessa rouva de Préalin kanssa. Minusta hänellä näkyy olevan
-aivan säädykäs käytös.
-
--- Ainakin hän sitä harjoittelee, ja jo siitäkin huomaa hänen olevan
-toista säätyluokkaa, että hän on niin arka ja aina pelkää astuvansa
-soveliaisuuden rajain ylitse. Tuo pelko juuri häntä niissä rajoissa
-pitää, ja siinä eroitus hänen ja meidän välillämme.
-
-Tässä tuo soveliaisuuden puolustaja äkkiä keskeytti puheensa... Rouva
-de Préal astui huoneesen.
-
--- Me puhumme juur'ikään sinusta, rakas ystävä. Toivonpa, ettette
-pahoin minua panetelleet.
-
-Näin sanoessaan hän hymyili, mutta näytti samalla levottomalta. Ja
-sillävälin kun rouva de Chabrand, joka aikoi jäädä päivälliselle, läksi
-huoneesta pois, ottaaksensa hatun päästään, kiiruhti toinen vieras,
-jolla ei ollut puhdas omatunto, sanomaan:
-
--- Me puhuimme tuosta herttaisesta lapsestanne. Kuinka ihana ja hieno
-hän on! Ja päivä päivältä hän kasvaa kauniimmaksi.
-
-Rouva de Préal tiesi aivan hyvin, ett'eivät nuo ylistyspuheet voineet
-olla aivan ehdottomia, ei ainakaan rouva de Chabrandin puolelta, mutta
-kuitenkaan hän ei sitä virkkanut. Sillä aikaa pieni tyttö, joka äidin
-sisään tullessa oli päässyt huoneesta puikahtamaan, mielessään mietti
-tuota outoa rahvasmaisuuden sanaa, jonka merkitystä hän ei selvään
-ymmärtänyt.
-
--- Rahvasmaisuus! Vai olenko minä todellakin rahvasmainen? Sitäpä
-täytyy äidiltä kysyä.
-
-Rouva de Préal, joka ei tietänyt tytön olleen salissa samaan aikaan
-kuin vieraat, tuli pahoille mielin tätä kysymystä kuullessaan.
-
--- Kukahan on tuommoista ajatuksia päälläsi pannut, lapseni?
-
--- Täti sen sanoi, äiti. Ei hän minua nähnyt, sillä minä en mennyt
-hänelle hyvää päivää sanomaan, koska hän ei huoli minusta, niinkuin
-itse tiedätte... Minä seisoin akkunan pielessä, ja silloin hän sanoi
-minussa paljon rahvasmaisuutta olevan, jota ei kasvatuskaan voisi
-karkoittaa, sanokaapas, äiti, mikä tuo rahvasmaisuus on!
-
--- Näin ahtaalla ollen, rouva de Préal varomattomasti vastasi:
-
--- Se on käytöksen ja puheen karkeus sekä hienouden ja älyn puute.
-
--- Onko minulla siis karkea käytös?
-
--- Ei ole, lapsikulta. Epäilemättä vieraat eivät sinusta puhuneet.
-
--- Kyllä ne minusta puhuivat. Geneviève mietti mielessään tuota
-salaperäistä rahvasmaisuutta, josta häntä syytettiin.
-
--- Tuonaan minä seisahduin kadulle hyväilemään ontuvata koiraa, ja
-neiti Lalande sanoi, että se oli rahvasmaisuutta, hän jatkoi.
-
-Rouva de Préal ei hetken aikaan tietänyt, mitä vastata.
-
--- Neiti Lalande on kaikin puolin säätykäs ihminen. Sinä saat luottaa
-häneen kaikissa asioissasi.
-
--- Hän sanoo pikemmin sietävänsä jotakuta virhettä kuin
-rahvasmaisuutta, Geneviève miettiväisesti lisäsi. Hän siis ennen soisi
-minun olevan tottelemattoman tahi valheellisen, kuin antaisi minun
-ontuvaa koiraa syleillä...
-
--- Eihän tuosta puheessasi mitään perää ole, lapsikulta. Kaduilla hyvin
-kasvatetun pikku tytön kaiketi tulee käyttää itseään soveliaasti, eikä
-hypätä ohitsejuoksevien eläinten perässä; mutta valhetella, senhän
-tiedät, se on suuri synti.
-
--- Niin onkin, mutta se ei kuitenkaan ole rahvasmaista. Kerran minä
-valhettelin, eikä neiti Lalande minua siitä yhtä paljon torunut.
-
-Hiukan hämillään kun oli, ei rouva de Préal pannut pahakseen, että
-keskustelu tuli katkaistuksi. Lapset saattavat usein olla varsin
-kiusallisia.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Ensimäisinä kuukausina Genevièven katoamisen jälkeen, Jacques, häntä
-tavatakseen, vietti kaikki sunnuntaipäivät kuljeskelemalla Parisin
-komeimpain kaupunginosien katuja pitkin. Hän katsoa tirkisteli noita
-komeasti puettuja lapsia, jotka kaupungin puistoissa leikitsivät,
-taikka Champs-Elysèes-kentällä kiiltävissä vaunuissa ajelivat. Moni
-vaaleatukkainen pikku tyttö saattoi hänen sydämensä sykkimään, mutta
-joka kerta, hänen toivonsa raukeni tyhjään, kun noiden suloisien
-sinisilmien asemasta, joita oli toivonut näkevänsä, kohtasi
-ventovieraat kasvot. Pian hän lakkasi toivomastakin, ja hänen mielensä
-kävi alakuloiseksi ja murheelliseksi. Väsymättömästi hän teki työtä,
-mutta hänen työntekonsa oli ilotonta; hän oli ikäänkuin kone, joka
-totuttua työtään tekee.
-
-Kodissaan hän ei mitään pyytänyt eikä tuonut sinne muassaan muuta
-kuin jokapäiväisen leivän. Ei äiti hänen tulostaan enään iloinnut,
-ja lapsetkin hänen läsnäollessaan hiljemmin haastelivat. Jos heillä
-oli jotain kysyttävää taikka joskus nauruun purskahtivat, niin aina
-peljäten häneen katsoivat.
-
-Jacques luuli sillä täyttäneensä kaikki velvollisuutensa omaisiansa
-kohtaan, että antoi heille koko työpalkkansa, pidättämättä siitä
-vähääkään omaksi huvituksekseen ja ainoatakaan lepohetkeä itselleen
-suomatta. Hän unhotti, että alttiiksiantavaisuus ilman rakkautta ei
-ole mistäkään arvosta, ja että hänen ansaitsemansa leipä, makeata
-ollakseen, olisi tarvinnut hiukan lempeyttä ja iloisuutta höysteeksi.
-Työpaikassa hän oli erillään muista, ja kotiinsa hän toi mukanaan
-äänettömyyttä ja ilottomuutta. Jacques ei ollut onnellinen.
-
-Kun hän eräänä iltana palasi kotiin, olivat kaksoiset sairastuneet.
-Äiti näytti levottomalta, mutta Jacques ei siitä paljon lukua pitänyt.
-Yöllä täytyi mennä lääkäriä noutamaan, ja kun Jacques seuraavana
-päivänä tuli työstään, oli tuo hirmuinen tauti jo tehnyt tehtävänsä:
-toinen lapsista oli kuollut, ja toinen teki loppua.
-
-He pantiin vieretysten samalle vuoteelle makaamaan. Kuolema oli heitä
-kaunistanut, ja he olivat niin toistensa näköiset, ett'ei niitä
-taitanut toinen toisestaan eroittaa: he olivat kaksi valkoista, hentoa
-kukkaista, samalla murtuneella varrella.
-
-Kun kaikki oli hiljaista, astui Jacques tuohon pieneen kammioon, sulki
-oven jälkeensä ja viipyi siellä kauan. Äitinsä, kun ei nähnyt hänen
-palaavan, tuli hiljaa hänen viereensä, mutta poika ei näkynyt sitä
-huomaavan. Hän seisoi murtunein mielin ja kalpeana vuoteen ääressä,
-mutta äiti sen vaan huomasi, että hänen silmänsä olivat kuivat.
-
--- Pikku karitsa-parkani! Paitsi minua, ei heillä ollut ketään, joka
-heitä rakasti, äiti katkerasti sanoi.
-
-Jacques kääntyi ja meni ulos. Nuo sanat sulkivat hänen sydämensä.
-Hetkeä ennen hän oli itsekseen sanonut:
-
--- Oi, miksi en enempi heitä rakastanut? Miksi en heitä hyväillyt?
-Miksi en joka ilta ottanut heitä syliini?
-
-Ja hänen sydämensä oli pakahtua... mutta kun hänen äitinsä noin puhui,
-niin hän mitään vastaamatta lähti ulos.
-
-Näinmuodoin äidin ja pojan välillä oleva jäämuuri jäätyi jäätymistänsä,
-ja tuo yhteinen murhe eroitti heidät vielä enemmän toisistansa.
-
-Muutamana iltana, kun Jacques totuttuun tapaansa kenellekään mitään
-puhumatta läksi pois työpaikasta, lähestyi häntä eräs työtovereista.
-Jacques tunsi hänet vaan ulkonäöltä, mutta tiesi, että hän oli kelpo
-työmies, taikka, niinkuin hänen äidillään oli tapana sanoa, "sävykäs
-mies". Hänellä ei siis ollut syytä karttaa häntä.
-
-Aluksi yhtä ja toista haasteltuaan, tuo kelpo mies virkkoi:
-
--- Kuulkaapas, veikkoseni, minulla olisi jo kauvan ollut teille jotain
-puhuttavaa. Se on käynyt minun sydämelleni, kuin aina olen nähnyt
-teidät noin murheellisena ja äreänä. Olettehan te nuori... nuoren
-täytyy olla iloinen. Katsokaa minua, joka jo harmaapääksi tulee, enkä
-kuitenkaan nurise! Miksi ette hiukan huvituksia hae?
-
--- Se tulee luonnonlaadusta, ehkäpä myös ihmisen ulkonaisesta tilasta,
-vastasi Jacques, paheksumatta noita nuhteita, joita hän ei olisi
-keneltäkään toiselta suvainnut.
-
--- Vai ulkonaisestako tilasta? Luuletteko siis minun tilaani niin
-erittäin loistavaksi ja kehuttavaksi? Ei kenenkään meidän elämiimme
-niin erinomaisen hupaista ole... ei minun, enemmän kuin teidänkään,
-hyvä toverini. Siitä asti kuin minä muistan, ei minulla ole ollut muuta
-edessä kuin alituinen työnteko, hiki ja vaiva, että useinkin olen ollut
-nääntymäisilläni. Se minun kohtaloni! Joka aamu minä itsekseni näin
-puhun:
-
--- Rohkaisepas mielesi, nyt on taas raskas päivä edessäsi, mutta pian
-ilta tulee! Joka ehtoo, kun olkivuoteelle raajani oikaisen, olen
-iloissani, että olen velvollisuuteni täyttänyt. Korkein olento näkee
-sinut, minä itselleni sanon, ja siinä kyllä.
-
--- Korkein olento!... toisti Jacques vähän ivallisesti.
-
--- Oi, veikkoseni, tuon asian suhteen meidän pitää tulla selville. Jos
-te niitä olette, jotka Jumalan olemuksen kieltävät, niin me emme tule
-toinen toistamme ymmärtämään, sillä nähkääs, se on minun järjellinen
-vakuutukseni. Minä uskon korkeinta olentoa samaten, kuin minä uskon
-aurinkoa. Mitä te uskotte?
-
--- Minä näen silmilläni auringon valon ja tunnen sen lämpimän, mutta
-tuon korkeamman olennon olemusta minä en mistään huomaa. Kuinka häntä
-siis voisin uskoa?
-
--- Teidän kaltaisianne on paljon olemassa, jotka selvän tiedon
-kieltävät. Minä puolestani, sen vieläkin sanon, olen aina korkeinta
-olentoa uskonut ja tulen alati uskomaan, ell'ei hän itse näytä todeksi,
-ett'ei häntä ole olemassa.
-
-Ja nähdessään että Jacques hymyili, hän löi rintaansa ja jatkoi
-innostuneena:
-
--- Minä vakuutan teille, että täällä povessani on jotain, joka
-sanoo, että meitä ylevämpi ja korkeampi olento on olemassa, ja että
-hän näkee ja palkitsee niitä, jotka vaivattuina ja raskautettuna
-täyttävät velvollisuutensa, niinkuin minäkin. Se on minun järjellinen
-vakuutukseni.
-
-Jacques ei vastannut mitään.
-
--- Minä olen hiukan sieltä ja hiukan täältä lukenut, kun joskus olen
-sattunut saamaan käsiini jonkun kirjan tahi sanomalehden, Lebeau
-jatkoi, ja niistä minä olen jos jotakin oppinut. Minä tiedän, että
-semmoisia ihmisiä on olemassa, jotka vaan luonnon lakeja, aineitten
-uudestansa muodostumista ja tämän näkyväisen maailman ilmiöitä
-uskovat; mutta minä vastaan heille -- tietysti vaan ajatuksissani,
-sillä enhän minä kykenisi mennä noiden oppineitten kanssa riitelemään
--- minä vastaan heille: te ette voi ottaa minulta sitä järjellistä
-vakuutustani, ett'ei mitään lakia voi olla olemassa, ell'ei joku
-ole sitä tehnyt ja että kaikki nuo ilmiöt ja aineitten uudestaan
-muodostumiset ovat tapahtuneet korkeamman voiman tahdosta. Järkenikin,
-näetten, sen minulle sanoo.
-
--- Tuosta kaikesta minä en niin vähääkään ymmärrä, sanoi Jacques
-alakuloisesti; sen minä vaan tiedän, että hyvinkin vähästä henkeni
-antaisin.
-
-Nuo sanat olivat tahtomattansa hänen suustansa päässeet, ja hän olisi
-mielellänsä ne peräyttänyt.
-
-Lebeau loi häneen hetkeksi ystävällisen silmäyksen; sitte hän kysyi:
-
--- Voisinko minä tehdä jotain teidän edestänne?
-
--- Ette mitään, kiitoksia vaan.
-
-Ja he erkanivat toinen toisestansa.
-
-Seuraavana päivänä tapasi Lebeau jälleen Jacquesin. Tämä osoitti
-malttamattomuutta, mutta hillitsi itseään, koska ei mielellään olisi
-ketään loukannut.
-
--- Eilisestä saakka minä olen teitä ajatellut, hänen vanha toverinsa
-virkkoi, ja nyt luulen tietäväni, mikä teiltä puuttuu: se on ihmisten
-seura. Käykää minua katsomassa, te olette sangen tervetullut.
-
-Jacques kiitti, vaikka hän ei tuosta kutsumuksesta juuri paljon lukua
-pitänyt.
-
-Kun hän tänä ehtoona tuli kotia, niin hänen äitinsä, joka jonkun
-aikaa oli ollut pahoinvoipana, ei ollut jaksanut siivota hänen pientä
-huonettaan: häneltä oli puuttunut voimia sijaa oikein kohentamaan, ja
-aamiaisen tähteet olivat vielä pöydällä. Vaimo parka riensi illallista
-laittamaan, ja rasvan haju ynnä ummehtunut ilma tuossa umpinaisessa
-kammiossa käänsi Jacquesin sydäntä, saattaen hänet peräytymään.
-
--- Kuka tämmöistä saastaista ilmaa voi hengittää? hän sanoi, paiskaten
-auki ahtaasen pihaan päin olevan akkunan.
-
--- Minua viluttaa aina, lapseni, vastasi rouva Marceau, käärien
-ympärilleen vanhaa, kulunutta huivia.
-
--- Kuinka näin kuumalla ilmalla vilu on?
-
--- Minä luulen, että se on iltakosteus, joka minua väristyttää.
-
-Jacques sulki akkunan ja kävi istumaan, nojaten päätänsä käteen.
-
-Lapset palasivat kotiin, toinen toisensa perästä, Augustine tehtaasta,
-ja toiset kaksi työpajasta. He olivat likaisia, isoäänisiä ja
-vallattomia. Jacques ei jaksanut heitä sietää, vaan torui heitä.
-
--- Luuletko, että me pitkin elämäämme viitsimme noita ison herran
-temppujasi kärsiä, vanhin heistä sanoi. Aina sinä olet täällä
-mekottamassa; se käy meille vihdoin tuskaksi.
-
-Kaikki Jacquesin ympärillä oli niin rumaa, niin ilkeää ja inhottavaa,
-että hänen rupesi pahaa tekemään, ja hän meni ulos, ennenkuin keitos
-ehti pöytäänkään, antamatta mitään selitystä levottomalle äidilleen.
-
--- Mitäpä siitä! virkkoi toinen pojista, jos ei ruoka hänelle kelpaa,
-niin me saamme sitä enemmän.
-
-Jacques rupesi astumaan erääsen tarhanteesen vievää katua pitkin.
-
-Se, mitä hän täällä näki, ei ollut juuri ilahuttavampaa kuin köyhässä
-kodissaankaan. Useammat puodit olivat siivottomat ja ilkeän näköiset,
-varsinkin ne, joissa oli myytävänä vanhoja vaatteita ja huone-kaluja.
-Oli hiljan satanut; kadut olivat likaisia ja katuvierut liukkaita;
-vaimoja huusi ovien kynnyksillä, käärien ylös hameensa helmoja;
-viini-anniskeluista kuului raakaa puhetta ja hurjaa elämää. Irstaisia,
-ryysyihin vaatetettuja tyttöjä nauraa virnoitti ohitse kulkeville; yksi
-heistä ojensi kättään, tarttuakseen Jacquesin käsivarteen, ja kun tämä
-inhoen kääntyi hänestä pois, niin hän huusi hävyttömiä sanoja hänen
-jälkeensä.
-
--- Oi, kuinka kaikki on rumaa, ilettävää ja vastenmielistä, sanoi
-Jacques itsekseen.
-
-Samassa Lebeau muistui hänen mieleensä.
-
--- Olisipa hauska tietää, mitä tuo hänen "korkein olentonsa" tästä
-lokalätäköstä arvelee.
-
-Samassa hän saapui kasvikkoon, ja kuu, joka pistihe esiin
-pilvien välistä, loi hopeaisen valonsa puihin, nurmikkoihin ja
-kukkapenkereihin. Tämä vähäinen, ahdas puisto piste-aitoineen,
-joka päivänvalolla näytti niin epärunolliselta, oli nyt kuutamolla
-ihmeen ihana. Se oli aivan tyhjä ihmisistä ja kasteesta virkistyneet
-kukat levittivät väkevää hajuansa ilmaan. Jacques vaipui eräälle
-penkille istumaan ja hengitti syvään tuota hyvänhajuista ilmaa. Oliko
-mahdollista, että tämä kuun valaisema, pieni soppi oli noin lähellä
-tuota katua, jota hän äsken oli astunut! Ja ikäänkuin eroituksen vielä
-suuremmaksi tehdäkseen, rupesi läheisestä talosta kuulumaan heleää ja
-kaunista laulua, joka voitti kaikki nuo kaukaiset, hälisevät äänet.
-
-Jacques oikaisi itsensä penkille ja makasi, silmät luotuina taivaasen,
-jolla pilvet ajelivat toisiaan, tuhansiin eri muotoihin muuttuen.
-Oi, jospa hän ijäksi päiväksi saisi tänne jäädä!... jospa ei enään
-milloinkaan tarvitsisi palata tuohon kamalaan esikaupunkiin, tuohon
-kurjaan kammioon! Tässä ihanuudessa ja sopusoinnussa hän voisi
-unhottaa, että maailmassa on muuta olemassakaan.
-
-Aika, jona puisto oli suljettava, oli tullut, ja vartija kulki ympäri,
-katsoen, olivatko kaikki menneet pois. Jacques pysyi liikkumattomana,
-toivoen siten välttävänsä vartijan teräviä silmiä; mutta sillä hän ei
-mitään voittanut, vaan vartija puhutteli häntä ankarasti.
-
--- Menkää muualle päätänne selväksi makaamaan, hyvä toveri.
-
--- Te erehdytte, sanoi nuorukainen ja nousi seisovallensa; minä en ole
-päissäni, mutta olisin halusta jäänyt tänne yöksi, koska hengittäminen
-täällä käy niin keveästi.
-
--- Kas tuota! on niitä monta muutakin, joidenka haluttaisi öitään
-näillä penkeillä maata. Esikaupungista tänne haastamattakin miehissä
-tultaisiin; mutta tänä yönä te ainakin saisitte kelpo jäsenten
-kolotuksen. No, joko menette!... On jo aika lukita portti.
-
-Ääni, joka lauloi, oli vaiennut; ei nyt enää muuta kuulunut kuin
-vaunujen jyrinää ja muutamien lystikkäiden työmiesten epäsointuista
-rallatusta, kun he kadun poikki tallustivat.
-
-Tultuaan kadulle, kääntyi Jacques taaksensa katsomaan. Pilvi pimitti
-kuun; varjoon kätkettynä puutarha näytti vaan keskellä toria olevalta
-mustalta pilkulta.
-
-Kun hän tuli kotia, oli äiti odotukseen väsyneenä laskeutunut levolle,
-ja lapset jo nukkuivat. Hänen johtui mieleensä tuo yö, jona hän
-Genevièven katoamisen perästä oli katuja kulkenut; hän rupesi kuluneita
-aikoja muistelemaan ja makasi valveillansa aamupuoleen saakka.
-
-Koko pitkän yön hän kuuli äitinsä kuivaa rykimistä ja raskasta
-hengittämistä. Pari kertaa se ikäänkuin kuumeen hourauksissa rupesi
-puhumaan, sitten alkoi valittaa.
-
-Jacques nousi vuoteeltansa ja hiljaa lähestyen kysyi, oliko äiti kipeä;
-vaan tämä vastasi, ett'ei mikään häntä vaivannut, paitsi unettomuus, ja
-käski pojan vaan olla huoletta.
-
-Sitten hän ei muuta kuullut kuin pidätettyä yskimistä joskus vaan.
-Viimein hän meni nukuksiin ja näki unta, että Geneviève oli puutarhaan
-kätkettynä ja hän pensaitten välistä oli häntä etsivinään, kuitenkaan
-muuta näkemättä kuin hänen hameensa liepeen, joka kuun säteeltä
-haamoitti. Yht'äkkiä puutarhan vartija oli astuvinansa hänen eteensä,
-sanoen äreällä äänellään: Menkää muualle päätänne selväksi makaamaan;
-tämä puutarha ei ole teitä eikä teidän vertaisianne varten!
-
-Ja kun hän piti vastaan, koska ei mielellänsä olisi lähtenyt tästä
-paikasta, jossa toivoi tapaavansa pikku kuningattarensa, niin röyhkeä
-vartija, löydä muksahutti häntä päähän, josta hän paikalla heräsi.
-
-Aurinko oli jo aikoja sitten noussut, ja myöhästymisen pelkoon hän
-unhotti unelmansa.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Lauvantai-iltana Lebeau ystävällisesti löi Jacquesia olalle.
-
--- Huomenna siis, hän sanoi.
-
-Koska hänellä ei ollut parempaakaan tarjona, niin hän suostui toverinsa
-pyyntöön, vaikka hänen ei niin erittäin tehnyt mieli mennä tätä
-katsomaan.
-
-Hän kummastui, nähdessään toverinsa kodissa vanhanpuoleisen naisen
-ja nuoren tytön, sillä vaikka hän ei ollut tuota asiaa niin suuresti
-ajatellut, niin hän kuitenkin aina oli luullut, että Lebeau oli vanha
-poika.
-
--- Tässä saan teille esittää tehtaan parhaimman työmiehen, sanoi
-Lebeau naisille. Tämän nuorukaisen vertaista ei löydy, ei työnteon
-eikä käytöksen suhteen. Ja tämä on rouva Gregoire, vanha ystävä ja
-naapurimme, ja tässä on tyttäreni Céline, hän Jacquesiin kääntyen
-jatkoi. Olkaa tällä niinkuin kotonanne, me olemme hyviä ihmisiä ja
-soisimme mielellämme, että meillä viihdyttäisiin. Rouva Gregoire,
-joka on mainio emäntä, tuo meille hyvää kahviansa maistettavaksi.
-Céline-parka ei kykene emännyyttä pitämään, mutta sen sijaan hän on
-muussa taitava.
-
-Nyt vasta Jacques huomasi, että lähellä nuoren tytön tuolia oli pari
-kainalosauvoja ja hänen edessänsä olevalla pöydällä oli silkkipaperilla
-oksa ruusuja ja ylt'ympäri kukkasten tekemistä varten tarvittavia
-aseita.
-
-Céline Lebeau näytti heikolta, hänen kasvonsa olivat vienot ja
-vaaleat, silmät älykkäät ja lempeät. Hän ei paljoa puhunut, ja hänen
-viallisuutensa, joka esti häntä muita jäseniä, paitsi näppäriä
-sormiansa käyttämästä, oli tehnyt hänet surullisen näköiseksi, mutta
-hänen surumielisyytensä ei ollut mitään katkeraa laatua.
-
-Rouva Gregoire oli tukeva ja punaposkinen, noin viiden- tahi
-kuudenkymmenen vuoden vaiheilla oleva vaimo, jolla aina joka
-tilaisuudessa oli jotain sanottavaa, vaikka hänen puheestansa ei aina
-olisi juuri väliä pidetty.
-
-Nämä kolme henkeä olivat koossa pienessä huoneessa, jota käytettiin
-sekä ruokasalina että työhuoneena ja jonka yhdessä loukossa Lebeaun
-sänky seisoi. Läheinen, pieni kammio oli Célinen makuusuoja.
-
-Siisteys ja hyvä järjestys vallitsi tässä köyhässä majassa: akkunalla
-oli kukkasia, ja vastapäätä sitä olevalla laudakolla muutamia kirjoja.
-Akkuna oli avonaista pihaa päin, siten että valoa ja raitista ilmaa
-runsaasti pääsi huoneesen. Tämä hauska asunto muistutti vähän Olivierin
-kotia, ja Jacques ei voinut olla niitä toisiinsa vertaamatta. Hän
-oli käynyt istumaan ja vastasi lyhyesti kotiväen tervehdyksiin. Tuo
-harvapuheisuus olisi ehkä käynyt vaikeaksi, ellei Lebeau sydämellisellä
-hyväntahtoisuudellansa olisi tullut heille apuun.
-
--- No, rouva Gregoire, tuokaa meille jo kahvia, jotta haastelu rupeaisi
-liukkaammin sujumaan.
-
-Rouva Gregoire nousi ja asetti pöydälle tarjottimen, jolla oli neljä
-paria kuppeja ja sokeriastia; sitten hän avasi oven keittiöön, joka
-tuskin oli kaappia isompi, ja toi sieltä höyryävän kahvipannun. Jacques
-näki, että kaikki astiat tuossa pikku keittiössä välkkyivät puhtaudesta
-ja olivat mitä huolellisimmalla tavalla järjestetyt. Oikein se näytti
-viehättävältä, tuo pikku keittiö! Jacquesista täällä olo rupesi jo
-hyvinkin hyvältä tuntumaan, niinkuin semmoisessa kodissa ainakin, jossa
-järjestys ja sydämellisyys vallitsee; ja nieltyään muutaman suuntäyden
-kahvia, hän tuli iloisemmaksi kuin pitkään aikaan oli ollut ja alkoi
-laveammalta vastatakin, kun häneltä jotain kysyttiin.
-
--- Vai äitinne kanssa te asuttekin! Minkä ikäinen hän on? kysyi rouva
-Gregoire.
-
--- Luulenpa hänen kahdeksaa-viidettä käyvän, sanoi Jacques.
-
--- Siis kymmentä vuotta minua nuorempi! eihän tuo mikään ikä ole.
-
--- Ja kuitenkin hän näyttää yhtä vanhalta kuin te, jos ei vaan
-vanhemmaltakin.
-
-Ei Jacques sievistelläksensä tuota sanonut, mutta rouva Gregoire otti
-sen siksi.
-
--- Minusta on kuitenkin aina sanottu, että näytän vanhemmalta kuin
-olenkaan. Se tulee siitä, ett'ei minulla niin aivan hyviä päiviä ole
-ollut. Raskasta työtä minun aina on täytynyt tehdä, ja murhetta minulla
-on ollut niinkuin kaikilla muillakin. Kahdeksan täysikasvuista lasta on
-Jumala minulta ottanut sekä mieheni, joka minun hoidettavanani kymmenen
-ajastaikaa sairasti. Hän ei ollut juuri hyvänsävyinen, miesparkani;
-siitäpä naapurit sanoivatkin, kun hänet ruumis-arkkuun olin laskenut:
-"Jos kukaan ihminen on palkintoa ansainnut, niin ainakin te, rouva
-Gregoire, sitä ansaitsette". -- Niinpä niin! olen minä eläissäni
-kovaakin kokenut.
-
-Ja koska häntä aikoi ruveta itkettämään, niin Lebeau, joka
-kärsivällisyydellä oli kuunnellut tätä kertomusta, jota hän sitäpaitsi
-joka päivä sai kuulla, puhui lepytellen, ikäänkuin olisi levotonta
-lasta viihdyttänyt:
-
--- Tiedämmehän kaikin täällä, että te kelpo vaimo olette, rouva
-Gregoire, ja sen me myös teille tunnustamme.
-
-Tuo puhe liikutti häntä niin väkevästi, että hän täyttä totta rupesi
-itkemään.
-
--- Ette te kuitenkaan, herra Lebeau, voi tietää, mitä kaikkea minä olen
-kärsinyt. Ja vaikka näin muitten tähden olen itseäni vaivannut, niin
-ei kuitenkaan ole ainoatakaan ihmistä, joka minua vanhoilla päivilläni
-hoitaisi!...
-
--- Entä me sitte! Ettekö meitä ollenkaan lukuun ota? Vai pidättekö te
-meitä niin kiittämättöminä? Kuulkaapas, rouva Gregoire, rauhoittukaa
-nyt jo. Tiedättehän, että Céline pitää teistä, ikäänkuin olisitte hänen
-iso-äitinsä.
-
-Tuo sana ei soinut hyvältä rouva Gregoiren korviin; hänen olisi tehnyt
-mieli selittää, ett'ei hänellä vielä siksi tarpeeksi ikää ollut, mutta
-hän tyytyi kuitenkin siihen, että sanoi:
-
--- Oi, tuo armas enkelini! kuinka hän minutta voisi tulla toimeen.
-
-Kun hänen ansiolliset työnsä uudestaan johtuivat hänelle mieleen,
-alkoivat hänen kyyneleensäkin vuotaa, ja Lebeaun täytyi taasen ruveta
-häntä lohduttamaan, mutta tällä kertaa hän teki sen yleisemmästi ja
-viisausopillisemmalla tavalla.
-
--- Hyvät avut palkitsevat itseänsä, hän sanoi. Siinä jo on kyllä,
-että on täyttänyt velvollisuutensa ja ansainnut hyväin ihmisten
-kunnioitusta. On oikeus olemassa, ja jokaiselle palkitaan hänen
-ansionsa mukaan, se on minun järjellinen vakuutukseni. Eikä teillä ole
-syytä itseänne soimata, saatte olla ilman murhetta.
-
--- Te olette kelpo mies, herra Lebeau. Toivonpa, että Jumala osoittaa
-minulle niin paljon oikeutta kuin tekin. Mutta te olette optikus.
-
--- Optimisti, rouva Gregoire.
-
--- Optimissi, aivan niin, jos se sana enempi teitä miellyttää.
-
--- Optimisti minä olen, ja minä pidän sen kunnianani. Joka uskoo
-taivaassa hallitsevaa, korkeinta olentoa, sen täytyy olla optimisti.
-Jokaisen kunniallisen miehen tulee olla optimisti. Rohkaiskaa siis
-mielenne, rouva Gregoire. Niin kauan kuin meillä on leipäpalanen, niin
-siitä jää teillekin osanne. Juokaapas vielä kahvitilkkanen, poikaseni,
-hän sanoi, Jacquesiin kääntyen. Se elvyttää mielen, ja ajatuksetkin
-siitä rupeavat nopeammasti juoksemaan. En minä milloinkaan maista
-väkeviä, sillä yhtäpaljon kuin väkijuomat ovat työmiehen vihollisia,
-onpi kahvi hänen hyvä ystävänsä, joka tekee että maailma näyttää
-hänelle ruusunkarvaiselta. Ei ole mitään sen parempaa kuin kupillinen
-tämmöistä mustaa, höyryävää nestettä, kun siihen on parahultaisesti
-sokeria pantu. Juokaa tekin, rouva Gregoire, niin mielenne tulee
-iloisemmaksi.
-
-Ei, ei, tämä huusi ja koki suurella innokkaisuudella kuppiansa
-varjella. Tiedättehän, ett'en minä milloinkaan juo enemmän kuin yhden
-kupillisen, ell'ei minua pakoiteta.
-
--- Te olette ylen kohtuullinen, mutta siitäpä minä nyt teitä pakoitan.
-Juokaa vielä tämä minun mielikseni.
-
-Kun rouva kerta oli saatu myöntymään, niin hän salli kaataa kupin ihan
-täyteen ja paljon sokeria siihen sekoitettiinkin.
-
-Vierasvarainen kuin oli, Lebeau ei huomannut, että viikon sokeri-määrä
-hirvittävällä tavalla suli kuiviin.
-
--- Tulkaa nyt kirjojani katsomaan, hän sanoi Jacquesille, joka, samoin
-kuin Célinekin, mitään lausumatta oli toisten puhetta kuunnellut.
-
-Kirjasto -- siksi Lebeau ylpeydellä pientä kirja-kokoelmaansa nimitti
--- sisälsi kaikenmoista kirjallisuutta. Siinä oli muutamia kirjoja
-Rousseau'ilta ja joitakuita unhotukseen jääneitä luonnontieteellisiä
-teoksia.
-
--- Tästä näette, ett'ei minulta oppimisen halua puutu. Enpä minä
-vaivatta ole niitä saanut, sen teille vakuutan. Sattuu väliin siellä,
-väliin täällä näkemään jonkun mieleisen kirjan; ohitse mennen siihen
-luo silmänsä, hetken päästä se jo otetaan käteenkin katseltavaksi, ja
-jos niin tapahtuu, että taskussa on joitakuita rahapenniä, niin ei
-aikaakaan, ennenkuin kirja jo on ostettu. Célinelle se on varsinkin
-mieleen, kun minä kirjoja tuon. Ja koska niitä näin paljon oli
-kokoontunut, niin minä tein hyllynkin niitä varten. Näettekös, miten ne
-huoneenkin hauskaksi tekevät.
-
--- Eihän oppi ojaan kaada, sanoi rouva Gregoire, mutta jos nainen
-tahtoo velvollisuuksiansa täyttää, niin hänellä ei ole aikaa huolia,
-mitä kuussa tapahtuu.
-
-Isäntänsä puhetta kuunnellen Jacques käänteli erään kirjan lehtiä.
-Silloin ovi aukeni ja sini-liivinen mies seisoi kynnyksellä.
-
--- Savigny! huusi Lebeau tavallisella ystävällisyydellään. Onhan siitä
-aikoja, kun me viimeksi teitä näimme. Astukaahan sisään.
-
-Ja nähdessään, että äsken tullut loi Jaqcues'iin kysyväisen silmäyksen,
-hän lisäsi:
-
--- Tämä on vaan eräs työtoverini, kelpo poika, joka tänään ensikerran
-on tehnyt kunnian tulla meitä tervehtimään. Eihän tuo mahtane teitä
-peloittaa?
-
-Sini-liivinen mies ei vastannut mitään, vaan sulki oven jälkeensä ja
-kävi nuoren kukkaisten tekijän viereen istumaan. Tätä katsellen hän
-hajamielisesti rupesi kukkasia hypistelemään.
-
--- Varokaa, ett'ette ruusuani turmele, tyttö sanoi.
-
-Hän pani sen pois heti paikalla.
-
--- Oletteko kipeä? hän kysyi.
-
--- Minäkö? En... Kuinka niin?
-
--- Te näytätte entistä kalpeammalta, mutta se on ehkä vaan luulotusta.
-Minä olen jotain teille tuonut.
-
-Hän veti taskustaan laatikon ja otti sieltä pienen, erinomaisen sievän
-vihkon, jossa oli metsäkukkia, somia, hammaslaitaisia lehtiä ja
-sametinhienoja sammalia.
-
--- Céline huusi ihastuksesta. Hänen kasvonsa lensivät ruusunpunaisiksi,
-ja silmänsä loistivat.
-
--- Onko maailmassa tuon kauniimpaa! hän huusi... Tekö itse olette nämä
-poiminut?
-
--- Minä, vieras vastasi; kun menin oikotietä metsän kautta, näin nämä
-kukat ja heinänkorret, ja heti muistui mieleeni, että te niistä pidätte.
-
--- Oi, kuinka te olette onnellinen, joka saatte metsässä liikkua.
-Kiitoksia, kun olitte hyvä ja minuakin muistitte.
-
--- Koska minä en teitä muistaisi? hän tyttöön katsoen hiljaa kysyi,
-mutta tämä katseli vaan kukkasiansa, eikä Savigny tietänyt, oliko tämä
-häntä kuullut vai ei.
-
-Silloin hän kääntyi Lebeaun puoleen, ja Jacquesin sopi nähdä hänen
-kasvonsa. Hän oli keskikokoinen mies, hiukset ja parta olivat
-ruskeat, kasvot kalpeat, otsa jotenkin kapea ja sangen kaareva. Hänen
-ulkomuodossaan ei ollut mitään erinomaista, mutta kuitenkin taisi
-helposti huomata, ett'ei hän ollut tavallista laatua.
-
-Kaksi asiaa hänessä veti kuitenkin huomion puoleensa: hänen syvällä
-päässä olevat silmänsä, joiden katsanto oli läpitunkeva ja polttava,
-sekä hänen kätensä, jotka olivat niin pienet ja somat, että olisi
-luullut niitä naisen käsiksi, vaikka niissä näkyi selviä työn jälkiä.
-
--- Onhan siitä aikoja, kun teitä on nähty, sanoi Lebeau uudestaan.
-Mistä te nyt tulette.
-
--- Helvetistä, vastasi Savigny tyynellä äänellä, joka ei ensinkään
-sopinut yhteen tuon sanan kanssa.
-
--- Eihän teidän, lempo vieköön, liene paha mieli, että sieltä pääsitte!
-
--- Olisin kuitenkin sinne jäänyt, jos olisin saanut, mutta eipä siellä
-ollut tilaa minulle.
-
--- Mitä? Eikö siellä työtä ollut?...
-
--- Ei ainakaan minulle. Siitäpä palasinkin, vaikk'en pitkäksi aikaa.
-
--- Mihin sitte menette?
-
--- Sinne mihin lähetetään.
-
--- Voi, poika poloinen, sanoi Lebeau, ettekö te milloinkaan tule
-ymmärtäväisemmäksi? Ettekö koskaan rupea tulevaisuuttanne ajattelemaan?
-Mimmoista tuo teidän elämänne on? Teitä lähetetään yhdestä paikasta
-toiseen, teillä on senkin seitsemän ammattia, teitä katselkaa
-epäluulolla, teitä vainotaan ja hyleksitään, ikäänkuin mikä heittiö
-olisitte, ja kuitenkin te olette kelpo mies ja työssänne taitava.
-Teillä ei ole kotia... ei lepoa... ja mikä lopuksi tulee? Sydäntäni
-oikein kirvelee kun rupean sitä ajattelemaan.
-
--- Oma valitsemani kohtalo tämä on, Savigny vastasi, eikä minulla siis
-liene syytä siitä valittaa. Minä en kaipaa lepoa, kotia enkä onnea,
-niin kauan kuin veljeni kärsivät vaivaa, kidutusta ja sortoa, eivätkä
-edes tiedä, onko heillä oikeutta nousta kapinaan. Se on täysi tosi,
-että ylenpalttinen kurjuus on huumaavaa laatua, koska se kuolettaa
-oikeuden tunnonkin. Minä kuljen paikasta paikkaan, missä vaan ihmiset
-enin kärsivät ja eduttominta työtä tekevät. Yhdessä heidän kanssansa
-teen työtä, heidän kanssansa kärsin ja usein yksi ainoa sana riittää
-heitä heidän välinpitämättömyydestänsä herättämään.
-
--- Ja silloin he tulevat entistänsä vielä onnettomammiksi.
-
--- Mitäpä siitä! Tuleehan heistä miehiä, sen sijaan, että ennen olivat
-lapsia Sitä paitsi minä puhun heille lohdutustakin. Minä sanon heille:
-Jos te tahdotte, niin voipi tulevaisuus tulla entisyyttä paremmaksi.
-Me teemme työtä teidän hyväksenne, mutta tarvitsemme myös teidän
-apuanne; tärkeätä on, että kaikki tähän pyhään toimeen ryhtyvät. Eihän
-vankeja voi pelastaa vastoin heidän tahtoansa, ja ennenkuin heidät
-vanki-kopista laskee, täytyy heidän päivänvaloa katsoa, muutoin eivät
-heidän silmänsä voisi sitä kärsiä.
-
-Hän lausui nämä sanat vitkalleen, matalalla yksitoikkoisella, milt'ei
-jäykällä äänellä. Puheesen sekautumatta, Jacques häntä kuunteli. Hän
-oli tarttunut lakkiinsa, lähteäksensä pois, ja odotti hiukan hämillään
-sopivaa tilaisuutta.
-
--- Älkää vielä menkö, sanoi Lebeau hänelle.
-
--- Minä pelkään olevani teille vaivaksi.
-
--- Ette millään muotoa. Tämä Savigny-ystävämme on aineellinen mies,
-mutta täytyy tottua hänen puhetapaansa. Katsokaa, tuolla ylhäällä
-minulla on vielä useampia kirjoja, joita ette ole nähnyt. Ne ovat
-matkakertomuksia. Minä en eläissäni ole käynyt Saint-Denis'iä, Pantiniä
-tai Versaillesia edempänä; mutta noiden avulla minä nojatuolissani
-istuen olen aivan ilman maksutta, vaaratta ja väsymyksettä, mitä
-mukavimmalla tavalla monta kertaa matkustanut ylt'ympäri koko
-maanpiirin. Voiko sen parempaa itsellensä toivoa? Tai mitä te,
-Savigny-veikko, tuumaatte?
-
--- Teillä on onnellinen luonne.
-
--- Toivoisin samaa kaikille ihmisille.
-
--- Se kävisi kentiesi hieman yksitoikkoiseksi. Sen lisäksi, vaikka
-teidän kannallenne asettuisinkin, saan teille muistuttaa, ett'ei joka
-miehellä olekaan jouhilla sisustettua nojatuolia taikka kirjastoa.
-
--- Se on totta, mutta jokainen voisi sen itselleen hankkia, jos toden
-teolla yrittäisi.
-
--- Niin rikkaat puhuvat. Te olette semmoinen sokea, joka ei tahdo
-nähdä. Senkaltaisia ei käy parantaminen.
-
-Hetken päästä Jacques läksi, vieden muassaan kirjan, jonka hän pian
-lupasi tuoda takaisin. Rouva Gregoire pyysi häntä ystävällisesti
-tulemaan, jos kahvi muka oli ollut hänelle mieleen. Céline ojensi
-hänelle kättään, sanoen:
-
--- Tervetullut toistekin.
-
-Tyttö oli todellakin kaunis, kun pian haihtuva puna noin hänen vaaleita
-kasvojaan kirkasti, mutta Jacques ei sitä huomannut. Hänellä oli
-muistossaan sekä sydämessään kauneuden ihanne, jonka rinnalla tämän
-lempeän vuokon ihanuus vaaleni.
-
--- Kuka tuo nuorukainen oli? kysyi Savigny, kun ovi hänen jälkeensä
-sulkeutui.
-
--- Hän on hyvä työmies ja siivo poika, jolla on leskeksi jäänyt äiti
-ja koko parvi sisaruksia! elätettävänä. Vahinko vaan, että hän on niin
-harvapuheinen.
-
--- Joka vähän puhuu, se paljon ajattelee.
-
--- Voipi olla, ja ehkä me vielä saamme hänet iloisemmaksikin. Sain
-juur'ikään kuulla, ett'ei hän ole muuta lukenut kuin turhia lorukirjoja
-ja runoja vaan. Mitäpä oppia niistä voi saada?
-
--- Minä rakastan suuresti runoelmia, sanoi Céline kainosti. Kerran minä
-sain runovihkon lainaksi, jossa oli niin kaunis laulu Ludvig XVII:ta,
-tuosta pienestä marttiira-kuninkaasta. Minä muistan vieläkin hiukan
-siitä:
-
-/p
-    Lapsen korjasi kuolema
-    Elon tuimista tuskista,
-    Lapsen vienon ja ihanan.
-    Kulta-kutrisen, vaalean.
-
-    Kovan kohtalon varjoomat
-    Sinisilmänsä sammuivat,
-    Kruunun peri hän viattomain,
-    Palmut vihannat marttiirain.
-p/
-
-Céline vaikeni, sillä Savigny katsoi häntä puoleksi hellällä, puoleksi
-ivallisella tavalla.
-
--- Eikö se teidänkin mielestänne ole kaunista? kysyi tyttö. Minä
-tahtoisin vieläkin lukea sen kokonansa.
-
--- Te, Céline, puhui nuorukainen nopeasti ja matalalla äänellä, te
-olisitte mahdollinen rakastamaan toistakin runollisuutta kuin tuota,
-ja itkemään toisten marttiirain kohtaloa kuin tuon viattoman lapsen,
-joka sai kärsiä muiden rikoksista. On niitä semmoisiakin marttiiroja
-olemassa, joita ei taivaan enkelit lohduta, eivätkä vast'edeskään tule
-lohduttamaan. Heitä ihmisenkelien ei pitäisi unhottaa.
-
--- Minä tiedän sen, tyttö vastasi, mutta sitä on niin surkeata ajatella.
-
--- Niin, te itkette ennen entisiä suruja tahi olemattomia kärsimyksiä.
-
--- Mitä minä voin tehdä? Enhän mitään voi.
-
--- Voisitte te ainakin rohkaista niiden mieliä, jotka työtä tekevät, te
-voisitte heitä tukea.
-
--- Minä joka päivä rukoilen teidän edestänne.
-
--- Se on mukava keino, kun ei tahdo muuta tehdä.
-
-Rouva Gregoire oli mennyt pois, Lebeau istui nojatuolissaan lukien.
-Savigny tuli tyttöä lähemmäksi ja katsoi häntä syvään silmiin. -- --
-Jospa rakastaisitte minua!... hän sanoi.
-
-Tyttö kävi kalpeaksi ja käänsi pois kasvonsa.
-
--- Tiedättehän te, että me teistä varsin paljon pidämme.
-
-Savigny nousi pikaisesti seisaalleen.
-
--- Kiitoksia!... sanoi hän katkerasti.
-
-Sitten hän ääneensä jatkoi:
-
--- Jääkää hyvästi! Minä lähden pois moneksi viikoksi, ehkäpä
-kuukausiksikin.
-
--- Mihinkä te menette? kysyi Lebeau, joka ei ollut kuullut, mitä he
-olivat toisilleen kuiskanneet.
-
--- Sinne, mihin lähetetään, niinkuin jo sanoin, hän vastasi.
-
-Sitte hän pusersi Lebeaun kättä ja meni tiehensä, sen enempää sanomatta.
-
-Silmät alas luotuina ja ahdistetuin sydämin Céline liikkumatta
-jäi paikallensa istumaan, ja kun hän jälleen rupesi työhön, niin
-hänen kätensä vapisivat. Lebeau, jonka havaintokyky oli aivan vähän
-kehittynyt, ei ollut mitään huomannut. Hänen silmissään Céline ei muuta
-ollut kuin kipeä lapsi vaan, eikä hän voinut aavistaakaan, että Savigny
-toisilla silmillä häntä katsoi.
-
--- Poika-parka! hän sanoi. Onpa syytä pelätä, että hän lopuksi joutuu
-vankeuteen, ellei häntä sitä ennen jossakin kahakassa kuoliaaksi ammuta.
-
--- Oi, isä-kulta, huusi Céline, kuinka tuommoisia saatatte puhua?
-
-Ja hän rupesi katumaan, että kättä antamatta oli laskenut hänet
-menemään.
-
-"Jospa minua rakastaisitte!" hän oli sanonut, ja kuinka hartaasti
-hän oli nuo sanat lausunut!... Tyttö oli vieläkin tuntevinansa tuon
-katseen, joka oli pakoittanut häntä kääntämään pois kasvonsa, koska hän
-ei voinut siihen vastata. Hänen mielensä kävi raskaaksi, mutta oliko
-hänellä siihen syytä? Rakastiko hän tuota miestä?...
-
-Ei, ei suinkaan; päinvastoin hänen synkeä pontevuutensa ja tuo ehdoton
-alttiiksi-antaminen semmoisen asian edestä, jota Céline vaan puoleksi
-voi ymmärtää, herätti hänessä pelkoa. Ei suinkaan, ei hän tätä
-rakastanut, ja siitäpä tuo rakkauden ilmoitus häntä kauhistuttikin,
-ihan tuntematoin kuin tuo tunne vielä oli hänelle itselleen. Hän
-soimasi itseänsä siitä inhosta, minkä tuo mies, jonka koko elämä
-oli pelkkää alttiiksiantamusta ja itsensä-kieltämistä, oli hänessä
-herättänyt, mutta hän ei voinut sille mitään... Nyt hän lähti pois
-viikoiksi, kentiesi kuukausiksikin; sillä aikaa Céline joka päivä
-rukoili hänen edestänsä. Tämä ajatus rauhoitti häntä.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Savigny oli löytölapsi. Hän oli syönyt yleisen armeliaisuuden kuivaa
-leipää. Pienenä ollessaan hänellä oli ollut huono hoito, ja sitä
-myöten kun rupesi työhön kykenemään, hänestä koetettiin kiskoa niin
-suurta hyötyä kuin mahdollista. Ei hän eläissänsä ollut kuullut
-yhtä ainoatakaan rakkauden sanaa, ei yksikään ihminen ollut häntä
-lempeydellä kohdellut tai häntä hyväillyt siihen päivään saakka, jona
-hän tapasi toisen yhtä onnettoman, yhtä pahoin pidetyn ja yhtä kurjan
-olennon, kuin hän itsekin oli, Nämä molemmat lapset yhdistyivät toinen
-toiseensa tuommoisella ehdottomalla, mieltä liikuttavalla rakkaudella,
-jonka yksinänsä ne voivat tuta, joita ei kukaan ikänänsä ole rakastanut.
-
-Jos Lucettellä -- tämä oli Savignyn pikkuystävän nimi -- oli
-leipäpalanen, niin hän pani sen kahtia ja antoi hänelle; jos toisella
-oli kourallinen pähkinöitä, niin hän särki ne tytölle, ja katseli
-ihastuksella, kun tämä niitä söi.
-
-Vaikka heille annettiin selkään, jos heitä yhdessä tavattiin, ei
-tämä kuitenkaan estänyt heitä joka paikassa toisiansa tapaamasta.
-Mutta eräänä päivänä Lucette ei tullutkaan määrätylle paikalle;
-hänessä oli kuume. Häntä nähdäkseen Savigny meni siihen taloon, johon
-vaivaishoito oli antanut tytön elätettäväksi, mutta hän ajettiin pois.
-Uskaltamatta astua sisään, hän viikon päivät kaikkina lomahetkinään
-käveli tuon huoneen ympärillä, missä ainoa olento, jota hän eläissään
-oli rakastanut, sairasti. Joka kerta kun ovea avattiin, hän koki saada
-jotain nähdä tai kuulla.
-
-Kerta hänelle sanottiin, että Lucette oli kuollut, mutta hän ei sitä
-uskonut. Lucetteko kuollut, joka vielä niin pieni oli, jonka hellät
-sinisilmät niin lempeästi loistivat!... Sehän oli ihan mahdotonta!
-
-Kylässä oli vanha ukko kuollut; sehän oli luonnollista, mutta Lucette,
-eihän se häntä hyvästijättämättä voinut kuolla.
-
-Kuitenkin hän kerta muisti nähneensä kirkkomaahan vietävän pientä,
-valkoista ruumisarkkua, ja tämä koski häneen kipeästi. Samana päivänä
-hän palasi Lucetten asuntoon ja astui rohkeasti sisään. Eräs vanha
-vaimo oli siellä yksinänsä, ja joko hän oli toisia sääliväisempi,
-taikka liekö lapsen kuolema liikuttanut hänen sydäntänsä, ainakin
-hän salli Savignyn astua lähemmäksi. Lucette makasi pitkänään,
-liikkumattomana ja valkoiseen pukuun verhottuna, pienellä vuoteella.
-
-Savigny mainitsi hänen nimeänsä... tyttö ei liikahtanut. Hän koski
-häneen... oi! kuinka kylmä hän oli!...
-
-Hän veti kätensä pois ja hänelle sanottiin uudestaan: Tyttö on kuollut.
-
-Silloin vasta hän ymmärsi sen todeksi ja purskahti itkuun.
-
--- Älä itke, akka sanoi, olipa se hänelle onneksi, että sai kuolla.
-Sinullekin, pikkuraukka, se paras onni olisi. Teidän kaltaisillenne
-lapsille ei ole tilaa maan päällä.
-
-Savigny ei koskaan näitä sanoja unhoittanut.
-
-Erityisestä suosioista hän seuraavana päivänä sai tulla Lucettea
-hautaan saattamaan. Kun multaa arkun päälle heitettiin, hän ymmärsi,
-ettei Lucette enään milloinkaan palaisi. Hän oli taas yksinään
-maailmassa.
-
-Silloin hän oli vaan lapsi, mutta tämä kaikki teki hänestä joutuun
-miehen. Seitsemäntoista vuotiaana hän oppi lukemaan, ja siitä alkaen
-oli hän ollut oman onnensa nojalla.
-
-Tällä löytölapsi-raukalla oli jalo sydän: rakkaus, jonka hän olisi
-antanut äidillensä tai muille omaisillensa, jos hänellä olisi niitä
-ollut, sen hän nyt antoi kaikille. Aluksi hän rakasti kaikkia heikkoja,
-noita pieniä hyljätyitä, joita tiellänsä tapasi. Sittemmin hänen
-sydämensä sekä näköalansa laajenivat; nyt hän rakasti osattomien suurta
-perhekuntaa; heille hän pyhitti koko elämänsä.
-
-Hän rakasti heitä niin yksiomaisesti ja sydämensä pohjasta, että olisi
-nauranut, jos joku olisi luullut hänessä olevan sijaa jollekulle
-erinäiselle rakkauden tunteelle, varsinkin niin itsekkäälle, kuin
-miehen rakkaus vaimoon on.
-
-Ja kuitenkin hän, nähtyään Céline Lebeaun, rakastui häneen.
-
-Céline oli Lucetten näköinen; ainakin hän niin luuli.
-
-Paitsi sitä, tytön heikkous vetikin enemmän kuin hänen kauneutensa,
-hänet puoleensa. Eikä hän ollenkaan ajatellut saada häntä vaimoksensa;
-ei hänellä sopinut olla vaimoa, koska hän ei enää ollut omassa
-vallassaankaan; ei hän muuta pyytänyt kuin yhtä ainoata asiaa, sitä,
-että tyttö häntä rakastaisi.
-
-Mutta nyt ei hän enää toivonut. Aivan selvästi hän oli ymmärtänyt
-noiden silmien puhetta, jotka olivat kääntyneet hänestä pois. Raskain
-askelin hän vitkalleen rupesi astumaan kotiapäin; hänen sydämensä
-tuskin enään tykytti, ja elonvirrat olivat milt'ei seisahtuneet.
-
-Palattuansa köyhään kammioonsa, hän heittäytyi tuolille istumaan ja
-kätki kasvonsa käsiinsä.
-
-Hän tunsi olevansa yksin, niin hirmuisen yksin!... Sama tunne, joka oli
-jäähdyttänyt hänen sydämensä, kun hän seisoi Lucetten avatun haudan
-partaalla, valtasi hänet nytkin.
-
-Oliko hän nyt yksinäisempi kuin ennenkään? Mitä oli hän nyt kadottanut,
-hän, jolla ei koskaan ollut mitään omaa ollut?
-
-Hän teki muutamia äkkinäisiä liikuntoja ikäänkuin ihminen, joka pyrkii
-päästä jostakusta halvauksen tunteesta; sitte hän avasi laatikkonsa,
-otti sieltä hiukan vaatteita, joita sitoi nenäliinaan, ja viimeksi hän
-loi katseen ympäri huonetta, ollakseen varmana, ett'ei ollut mitään
-unhoittanut.
-
--- Minä en jätä mitään jälkeeni, hän itsekseen sanoi, poismuuttoni on
-pian tehty, eikä se mitään maksa.
-
-Hän lukitsi oven ja toi avaimen emännälle.
-
--- Joko meidät taas jätätte, herra Savigny? tämä sanoi. Oletteko
-kauankin poissa?
-
--- Sitä en ensinkään tiedä.
-
-Emäntä loi häneen paljon tarkoittavan katseen.
-
--- Jos minä saisin luvan teitä neuvoa, niin varoittaisin teitä
-luottamasta ystäviinne.
-
--- Sitä neuvoa en, varmaankaan tule seuraamaan, vaikka kyllä hyvässä
-tarkoituksessa sen annattekin.
-
--- Kuulkaapas, herra Savigny -- emäntä oli lähestynyt ja puhuessansa
-katsoi häntä silmiin -- muut ovat teitä ennen tämmöisessä leikissä
-polttanut hyppysensä.
-
--- Minä en suinkaan leiki; siihen minulla ei ensinkään ole halua, sen
-vakuutan.
-
--- Kyllähän ymmärrätte, mitä minä tarkoitan. Minä sanon vaan: Älkäätte
-heihin luottako!
-
-Hitain askelin Savigny lähti kävelemään. Hän tiesi kyllä, että toimet,
-joihin oli ryhtynyt, voivat saattaa hänet vankeuteen, mutta tämä ei
-muuttanut hänen päätöstään. Sen lisäksi tuo katkera suru, joka hänen
-sydäntään kalvoi, teki hänen intonsakin palavammaksi. Hänellä oli
-kiire lähteä, jotain toimittaaksensa ja vaipuaksensa uudestaan tuohon
-viheliäisyyden syvyyteen, johon hänen oma surunsa hukkuisi, kuin
-pisara valtamereen. Hän nuhteli itseään, että oli suonut toisille
-ajatuksille, toiselle rakkaudelle sijaa sydämessänsä, jonka hänen
-kokonaan olisi pitänyt tuolle pyhälle asialle pyhittää; hän ei luullut
-itseltänsä olevan oikeutta murehtia omia, yksityisiä surujansa, ja hän
-soimasi tätä itsekkäisyyttänsä, niinkuin toiset joskus siitä itseänsä
-soimaavat, että voivat olla onnelliset.
-
-Tänkaltaisessa mielentilassa hän saapui kokoukseen, jossa hänen
-matkansa määrä tulisi päätettäväksi. Hetken aikaa neuvoteltua,
-määrättiin hänelle muudan kaupunki valtakunnan pohjoiskulmalla.
-
--- Koska te lähdette? puheenjohtaja kysyi.
-
--- Tänä iltana jo, vastasi Savigny.
-
--- Tuossa yksi, joka pitää vaaria tehtävästänsä, joka aina on altis,
-aina vaarassa ensimäinen.
-
--- Ei minulla ole mitään, joka minua pidättäisi.
-
--- Menkää, kuului kiihkeä ääni, ja iloinen toivo ylläpitäköön teitä.
-
--- Minä en aiokaan kehoittaa heitä toivomaan, mutta aluksi he saavat
-kärsiä.
-
--- Jospa heissä olisi uljuutta kärsimään... Me emme puolestamme heitä
-ylönanna.
-
--- Jospa eivät olisi lapsia... sanoi kalpea, kurjannäköinen mies, jonka
-lempeät, kuihtuneet kasvot erosivat toisten läsnäolijani voimakkaasta
-ulkomuodosta.
-
--- Niitä etupäässä tuleekin ajatella, vastasi Savigny; nepä juuri
-saavat toukomme korjatuksi.
-
--- Jumala sen suokoon! miesparka vastasi.
-
--- Ei tässä nyt isämeitiä tarvita. Hamasta maailman luomisesta saakka
-hyvä Jumala ei ole mitään hyvää meille tehnyt; ja tulemme me hänettäkin
-aikoihin.
-
--- Nyt on jo aika lähteä, sanoi Savigny; tästä on pitkä matka
-pohjoiselle rautatien asemalle. Hyvästi nyt, toverit; minä viivyn niin
-kauvan, kuin minulla tuolla työtä kestää.
-
--- Varovaisuutta ja rohkeutta! yksi päälliköistä sanoi. Jos teillä on
-jotain kerrottavaa, niin kirjoittakaa siihen tapaan, kuin sovittu on.
-
--- Miehet erosivat ja yksi ainoa seuran jäsenistä saattoi Savignya
-kappaleen matkaa.
-
-Hän istui jo eräässä kolmannen luokan vaunuissa, kun huomasi
-unhottaneensa ottaa leivänpalastakaan mukaansa; vahinko ei kuitenkaan
-ollut suuri, koska hänen kukkaronsa ei peräti tyhjä ollut. Lähellä
-häntä koki moni köyhännäköinen vaimo viihdyttää pientä, itkevää
-lastansa; toinen vähän isompi, joka vieressä istui, pyysi päästä hänen
-syliinsä.
-
-Savigny rakasti lapsia, ja pian hän oli saanut isomman lapsen luoksensa
-houkutelluksi ja viihdytetyksi. Toinen yhä pitkitti vaikeroitsemistaan,
-vaikkei enään niin kipeästi.
-
--- Te olette hyvin hyvä, nuori vaimo sanoi.
-
--- Ei liene mukavaa, matkustaa tuommoisten pienten, elävien kapineiden
-seurassa, Savigny vastasi. Onko teillä vielä pitkä matka edessänne?
-
--- Minä matkustan Lilleen.
-
--- Sinne minäkin menen. Siis minun perille asti sopii olla teidän
-apunanne.
-
--- Jos minulla edes olisi hiukan maitoa tuolle pikku-raukalle. Se on
-kipeä, ja sydäntäni särkee, kun ei ole sille mitään antamista.
-
--- Teidän olisi pitänyt ottaa maitoa mukaanne, Savigny sanoi.
-
--- Kyllä olisin ottanut, jos olisi ollut, vaimo vastasi.
-
-Savigny katsoi häntä... Mahtoiko hän olla leski? Ei mikään hänen
-puvussaan sitä osoittanut. Hänellä oli tumma hame, punaiset, tähän
-vuodenaikaan sopimattomat villa-ranteet, ja pieni, vihreäisen- sekä
-sinisenkirjava huivi. Eihän tuo mikään lesken puku ollut, mutta köyhyys
-ei kysy kuosin tapaa.
-
--- Te menette ehkä maalle miestänne tapaamaan, Savigny kysyi.
-
-Viikko takaperin mieheni kuoli sairashuoneesen, vaimo vastasi. Hän
-oli ajuri. Nyt kunta lähettää minut mieheni kotiseudulle. Matkani se
-maksaa, mutta ei mitään muuta. Minä olen myynyt kaiken omaisuuteni,
-saadakseni velat maksoon, eikä minulle jäänyt ainoatakaan sou'ta, millä
-olisin hiukan maitoa ostanut.
-
--- Eikä kukaan sitä teille antanut?
-
--- En tuntenut ketään koko talossa, jossa meillä seitsemännessä
-kerroksessa oli pieni suoja.
-
-Vaimo oli hetken aikaa ääneti, sitten hän matalammalla äänellä jatkoi:
-
--- Hän oli hyvin hyvä minulle, ja lapsensa hän piti niin rakkaana... Me
-olimme onnellisia. -- Hän kuoli rintatautiin... Minä en saattanut häntä
-hyvästikään jättää.
-
-Vaimo ei itkenyt, hän puhui aivan kaunistelematta, mutta Savigny tunsi,
-että katkera suru piili tuon tyynen käytöksen alla.
-
-Ilma kävi yöllä kylmäksi, ja lapsi alkoi valittaa. Savigny sulki
-akkunan, ja tunnin aikaa ei muuta kuulunut kuin pienen lapsen
-vaikeroimista ja suuremman tasaista hengittämistä, kun se uuden
-ystävänsä sylissä levollisesti nukkui.
-
-Vihdoin tultiin ilmoittamaan, että juna viideksi minutiksi seisahtuu.
-Savigny laski lapsesi hiljaa kovalle puusohvalle ja pani vaatemyttynsä
-sille päänalaiseksi. Sitte hän meni ulos. Kun juna jälleen oli
-lähtemäisillään, hän palasi, tuoden muassaan pullon, joka oli
-täynnä maitoa, sekä suuren leipäkappaleen. Virkistyneenä ruoasta ja
-tyytyväisenä pikku sairas pian vaipui rauhalliseen uneen.
-
-Siitäpä äidinkin uskallus kasvoi, ja hän kertoi elämänsä pienimmätkin
-vaiheet.
-
-Se oli aivan yksinkertainen kertomus, mutta Savigny kuunteli sitä
-syvällä myötätuntoisuudella.
-
--- Nyt olen matkalla mieheni sukulaisten luokse, vaimo kertoi. Hänen
-isänsä on uudelleen nainut ja saanut nuorempia lapsia, ettei minulla
-sieltä ole mitään odotettavana; mutta iso-äiti, joka on mieheni
-kasvattanut, kentiesi rakkaudesta häneen, ottaa meidät vastaan.
-Kun minä käyn työssä, niin hän hoitaa lapsia, jotka jo vähitellen
-kasvavatkin isoiksi.
-
-Sen pitempää puhetta vaimo ei pitänyt, ei hän valittanut eikä
-voivotellut. Hän oli noita ihmisiä, jotka tietävät syntyneensä
-maailmaan vaivaa kärsimään ja jotka sen aivan luonnollisena asiana
-pitävät.
-
-Kertomuksensa päätettyä hän aamupuoleen hiukan nukahti.
-
-Päivän tullessa he saapuivat Lilleen.
-
--- Minä tulen teitä saattamaan, sanoi Savigny, ottaen käsivarrelleen
-suuremman nukuksissa olevista lapsista, ja auttaen vaimoa, joka
-pienempää kantoi, alas vaunuista.
-
-Tämä ei tietä osannut, mutta Savignylle kaupunki oli tuttu, ja hän
-rupesi vaimoa mutkaisia, yksinäisiä katuja pitkin viemään.
-
--- Nyt olemme perillä, hän sanoi, pysähtyen likaisuutensa tähden inhoa
-herättävän talon eteen. Oletteko aivan varma talon numerosta?
-
--- Olen niin, vastasi vaimo, luoden ympärilleen peljästyneen katseen.
-
-Kaikki ovet olivat vielä suljetut, mutta erään pitkän käytävän toisessa
-päässä näkyi joku varhainen hyyryläinen.
-
-Savignyn kysymykseen hän vaan vastasi viittaamalla lasioveen, joka
-oli toisella puolella pientä, suppilon muotoista pihaa, johonka ei
-ainoakaan auringonsäde milloinkaan päässyt paistamaan.
-
-Heidän oli astuminen kolme astuinta alaspäin, tullakseen tuohon
-asuntoon, mutta kun sinne olivat saapuneet, esti pimeys heitä mitään
-eroittamasta.
-
--- Kuka siellä on? kysyi heikko, kähisevä ääni. Eipä olisi kukaan
-voinut sanoa, oliko se miehen vai naisen ääni.
-
-Silloin he muutamien ryysyjen peittämällä olkipatjalla näkivät aaveen
-muotoisen olennon, joka kääntyi heihin. Kun peite putosi, esiintyivät
-sen kuihtuneet käsivarret, kauhean terävät olkaluut ja kaula, joka
-näytti kuorestaan pistävältä kilpikonnan kaulalta, sekä pää, jossa
-törötti pystyssä joitakuita harmaita hiuskarvoja. Tuossa kurjassa
-olennossa olivat vanhuus, nälkä ja viheliäisyys ottaneet inhimillisen
-muodon, ja itse Savignykin vetäytyi taaksepäin, mutta vaimo sitä
-vastaan astui lähemmäksi.
-
--- Tässä Georgesin lapset ovat, sanoi hän. Hän oli yhtä pieni kuin
-nämä, kun te otitte hänet luoksenne. Te rakastitte häntä hellästi, eikö
-niin, iso-äiti?
-
-Eukko käänsi päätään sen puoleen, joka oli puhunut, ikäänkuin nämä
-sanat olisivat koskeneet jotakuta hänessä olevaa jänttä.
-
--- Mitä te sanotte? Kuka tässä Georgesista puhuu?... Iso-äiti... eihän
-kukaan minua iso-äidiksi mainitse...
-
--- Siksihän Georges teitä mainitsi. Joko nyt olette unhottanut
-Georgesinne, jota niin hartaasti rakastitte?... Piti hänkin teistä.
-Ei hän kiittämätön ollut, hän kirjoitti aina teille... mutta kahteen
-vuoteen ette enää hänelle vastausta lähettänyt. Tässä nyt hänen
-lapsensa ovat, iso-äiti...
-
-Eukko nousi jaloilleen ja muistamatta peittää, kuihtuneita olkapäitään,
-hän meni avaamaan ovea, laskeaksensa valoa huoneesen; sitten hän palasi
-ja alkoi tarkasti Savignytä katsella.
-
--- En minä häntä tunne, hän virkkoi.
-
--- Ei tämä Georges ole. Kuulkaapas, isoäiti, Georges on kuollut.
-
-Epätoivon huutona nämä sanat tunkivat nuoren vaimoraukan rinnasta.
-
--- Vai niin, vastasi eukko aivan välinpitämättömästi. Ja pelästyneenä
-sekä levottoman näköisenä hän rupesi kävelemään edestakaisin lattialla,
-kajoten kaikkeen, mikä sattui hänen käsiinsä, ikäänkuin hänen olisi
-ollut tarpeen koskea tuttuihin esineihin, voidakseen olla varmana,
-ettei unta nähnyt.
-
-Sill'aikaa Georges, vanhempi lapsista, oli herännyt unestaan ja
-liukunut alas lattialle. Eukko seisahtui hänen ääreensä ja katseli
-häntä vähän aikaa; sitten hän karhealla, mutta eriskummaista hellyyttä
-osoittavalla äänellä sanoi:
-
--- Siinähän sinä oletkin Georges'ini... Halaapas iso-äitiäsi,
-pienokainen!
-
-Eikö poika peljästyisi, kääntyisi pois ja äitinsä helmoihin pakenisi?
-Ei, hän katsoi vaan eukkoa visusti silmiin, ja tyynesti lähestyen
-hän tarjosi pientä suutaan suudeltavaksi. Hänen äidiltänsä pääsi
-helpoituksen huokaus.
-
--- Sallitteko meidän jäädä luoksenne, isoäiti?
-
--- Minä en tiedä, kuka te olette, mutta saatte kuitenkin jäädä, koska
-toitte Georges'in takaisin, eukko vastasi.
-
-Mennessään Savigny painoi viimeisen rahansa lesken käteen.
-
--- Minä menen työnhakuun, hän virkkoi. Kun minun on onnistunut sitä
-saada, niin tulen takaisin.
-
-Hän sulki oven kellariin, johonka jätti jälkeensä tuon eriskummallisen
-perheen, ja sanoi itsekseen:
-
--- Nyt heillä on turvapaikka... hiukan kosteata maata... hiukan
-pilaantunutta ilmaa... vähän mädänneitä olkia.
-
-Ja hänen mieleensä johtui muutamat sanat, jotka joskus oli lukenut, ei
-enään muistanut missä:
-
--- Hän antaa kaarneen pojille heidän ruokansa.
-
-Nyrkkiänsä puristaen ja hammasta purren hän mumisi kirouksen sanoja.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Jacques oli tehnyt tavaksensa käydä joka sunnuntai Lebeauta katsomassa.
-Hänen ei haluttanut jäädä kotiinsa, jossa kaikki häntä inhoitti:
-vallattomien lasten riidat, äidin valitukset sekä epäjärjestys, joka
-oli taloudessa siitä aikain vallinnut, kun äiti ei enää jaksanut
-sitä oikein hoitaa. Vaikka hänen holhottavansa olivat vähenneet, ja
-vaikka Augustine aina kahden viikon perästä vilpittömästi toi kotiin
-työpalkkansa, ja yksi lapsistakin sai vähän ansaituksi, niin tultiin,
-kuitenkin nyt huonommasti toimeen, kuin siihen aikaan, jolloin
-Jacques yksistään oli ollut kahdeksan hengen elättäjänä. Ilo oli
-kadonnut tästä köyhästä kodista, ja ilo on voima. Sitä paitsi rouva
-Marceau ei enää jaksanut tehdä työtä, tuskinpa sai tarpeellisimmat
-askareet toimitetuksi ja tietysti hänen kykenemättömyytensä sekä
-alakuloisuutensa toimeentuloonkin vaikuttivat. Täytyipä nyt useammin
-ostaa uusia vaatteita ja jalkineita syystä, ettei niitä enää niin
-huolellisesti korjattu. Vaimoparka, näetsen, ryhtyi vaan semmoisiin
-toimiin, joihin ei voimia tarvittu.
-
-Näinmuodoin rupesi kaikki käymään alaspäin; jokainen tunsi sen
-epäselvästi, asiaa kuitenkaan sen enemmän ajattelematta. Yleinen
-tyytymättömyys, alakuloisuus ja jonkunmoinen salainen viha vaivasi
-kaikkia perheen jäseniä. Semmoinen asiain tila käy jo mukavimmissakin
-ja varakkaimmissa elämän oloissa vaivaksi, mutta näin ahtaassa majassa,
-jossa jokainen alati toisestaan riippuu, se tuottaa alinomaista
-huolettavaa vaivaa.
-
-Sitä ei suinkaan voi lukea Jacquesille ansioksi, ettei hän hakenut
-virvoitusta semmoisissa huvituksissa, jotka useampia hänen tovereistaan
-tyydyttivät, sillä kaikki, mikä tuntui raa'alta taikka oli pauhaavaista
-laatua, herätti hänessä voittamatonta inhoa. Työpaikassa hänelle
-oli pantu nimeksi "nurku-pussi", ja vaikka ei kukaan vielä ollut
-kuullut hänen sopimatonta sanaa kenellekään lausuvan, niin ei hänestä
-kuitenkaan pidetty. Mutta koska hänellä oli luja katsanto, ja hän
-muutamissa tilaisuuksissa oli osoittanut nyrkkiensä lujuutta, ei häntä
-uskallettu ahdistaa, vaikka ylpeänä pidettiinkin.
-
-Luonnollista on, että hän sunnuntaisin otti turvansa Lebeaun pieneen
-asuntoon. Siellä hän sai kaikki mielihalunsa täytetyksi, siellä hän
-löysi lepoa, siisteyttä, ystävällistä kohtelua, kukkasia, kirjoja ja
-päätteeksi Célinen lempeitä kasvoja, jotka olivat keskikohtana tässä
-hienossa katselmassa. Ei hänestä missään näin rauhalliselta ja hyvältä
-tuntunut.
-
-Sillä aikaa muut lapset katuja pitkin kuljeskelivat, ja äiti parka sai
-yksin kotiin jäädä.
-
--- Miksi ette tuo sisartanne tänne? Céline kerta lempeällä äänellä
-kysyi.
-
-Eipä tuo koskaan ollut hänen mieleensä johtunut, ja Célinen sanat
-tekivät hänelle kohta selväksi, kuinka suuri eroitus noiden molempien
-nuorten tyttöjen välillä oli: toinen kaino ja ylevä; toinen meluava,
-rohkea ja huolimaton, jolle tuo pilkka nimi, "katu-tyttö", jonka hän jo
-aikoja sitten oli saanut, oli aivan sopiva.
-
--- En tiedä, tahtoisiko tuo tulla, hän hämmästyen vastasi.
-
--- Onko hän niin ujo? Koettakaa edes...
-
--- Ei hän ensinkään ole kuin te... ei hän missään suhteessa ole teidän
-näköisenne. Äitiparan oli täytymys laskea hänet ylen varhain tehtaasen.
-
--- Minä olisin syönyt vaikka paljasta kuivaa leipää, ennenkuin olisin
-tyttöäni tehtaasen pannut.
-
-Jacques punastui, ja Céline loi rouvaan nuhtelevaisen katseen; mutta
-silloin Lebeau puuttui puheesen:
-
--- Vaimo, joka suuri lapsijoukko perässään on jäänyt leskeksi, ei saa
-tehdä, mitä tahtoo.
-
--- Me olemme useinkin syöneet leipämme kuivalta, vastasi Jacques, joka
-ensi kerran koitti suurempaa puheliaisuutta. Äiti parkani on työnteosta
-aivan riutunut.
-
-Hän katsoi rouva Gregoirea, verraten mielessään äitinsä kalpeita
-kasvoja tuon häntä tuomitsevan, lihavan rouvan tyytyväiseen
-ulkomuotoon, ja äkkipäätä hänen omatuntonsa rupesi häntä nuhtelemaan,
-ettei hän itse, paremmin kun muutkaan, ollut ymmärtänyt sitä, minkä nyt
-olisi vaatinut heitä ymmärtämään.
-
--- Luuletteko hänen olevan todellakin kipeän? Céline kysyi.
-
--- Hän on heikko ja kovin muuttunut. Ennen hän oli työssään väsymätön,
-mutta nyt hän ei kykene juuri mihinkään. Tästälähin sisareni täytyy
-ruveta taloutta hoitamaan.
-
-Se tekee hänelle hyvää, sanoi rouva Gregoire.
-
-Céline pysyi miettiväisenä, ja Jacquesin mennessä hän uudestaan pyysi:
-
--- Koettakaa nyt tuoda sisarenne tänne. Jacques oli kahden vaiheella.
-
--- Ehk'ei hän olisikaan teille mieliksi... Ette kuitenkaan saattaisi
-hänestä pitää.
-
--- Kyllä minä hänestä pidän, vastasi tyttö uskaliaasti.
-
-Seuraavana sunnuntaina Jacques tuli, tuoden muassaan Augustinen, joka
-hiukan hangotteli, hiukan ujosteli, mutta oli kuitenkin mielissään ja
-ylpeänä kutsumuksesta sekä kauniimpiin vaatteisinsa puettuna. Céline
-otti häntä tyynellä kohteliaisuudellaan vastaan, ja rouva Gregoire sai
-hänet pian liiaksikin tutustumaan.
-
-Augustine ihaili kukkasia ja julisti, että hän ennen tekisi niitä kuin
-sikarreja.
-
--- Se onkin paljon hauskempaa työtä, ja silloin saisitte olla äitinne
-luona.
-
--- Siitä en minä niin erittäin suurta väliä pitäisi, vastasi Augustine
-äänellä, joka äkkiä oli muuttunut niin tuimaksi, että Célineä alkoi
-värisyttää. Se ei ensinkään olisi hauskaa. Äiti aina voihkailee.
-
--- Ehk'ei hän silloin olisi niin surumielinen.
-
--- Mutta minulle se olisi ikävää. Minä saan jo kylläni, kun illatkin
-olen kotona.
-
-Ja nähdessään, ettei hän ollut osannut mieliksi puhua, hän jatkoi.
-
--- En minä siltä paha ole, en millään muotoa. Kyllä minä äitiparkaa
-rakastan, ja kaikki rahani minä hänelle annan, ettei hänellä sen
-puolesta ole syytä valittaa; mutta nuorena ollen pitää vähän
-huvitellakin... Sehän on luonnollista, eikö niin.
-
--- Mutta eihän teillä tehtaassa niin suurta huvitusta lienee, arvelen.
-
--- Onhan kumminkin.
-
-Hänen mieleensä muistui toverien pakinat ja kuiskaukset, naurun
-leikitykset, jotka olivat päällysmiehen tarkalta korvalta salattavat,
-ynnä päivällistuntien pauhaava ilo; hän ajatteli, miten pojat, kun
-ehtoisin työstä päästiin, huusivat heille sievistelyjä, jotka eivät
-niin erittäin hienoja olleet, mutta jotka kuitenkin halusta kuultiin,
-ja kuinka muutamat niistä, kun jo rupesi yötä olemaan, seurasivat
-heitä ja puhelivat likempää. Tätä kaikkea hän hätä hätää muisteli,
-mutta ensikerran häntä rupesi epäilyttämään, olivatko nuo huvitukset
-todellakin kiitettävää laatua.
-
--- Lebeau ja Jacques olivat yhdessä lähteneet ulos. Kun veljen läsnä
-olo häntä ei enää sitonut, kävi Augustine yhtä puheliaammaksi.
-
--- Muistanpa niitäkin aikoja, jolloin meillä oltiin onnellisia, mutta
-siitä on jo kauan. Siitä aikain, kun pienokainen meiltä lähti, on
-kaikki mennyt alaspäin vaan.
-
--- Mikä pienokainen? Céline kysyi.
-
--- Kuinka, vai ettekö te sitä tiedä? Eikö Jacques ole siitä teille
-mitään virkannut?
-
--- Älkäät tekään virkkako, jos se häntä suututtaa.
-
--- No, eihän se mikään salaisuus ole, vaikkei hän itse koskaan siitä
-puhu... Siitä on jo pitkä aika, kun tuo tapahtui, mutta minä olin
-kuitenkin niin iso, että taisin kaikki ymmärtää, minä muistan sen aivan
-selvästi. Sehän nyt antoi jaarittelemisiin aihetta, kun äiti sanoi
-tytön lähteneen kumminsa luo... Aivan merkillistä se olikin, kosk'ei
-oltu tuosta kummista koskaan ennen kuiskausta kuultu. Kun Jacques sai
-sen tietää, niin hänpä vasta vihaseksi tuli... Äiti itki, minä olin
-nukkuvinani, mutta kuulin kaikki, ja minua peloitti niin kauheasti,
-kun kuulin Jacquesin julmalla äänellä kirkaisevan: "Te olette hänet
-myynyt"! ja äiti yltyi siitä vielä kovemmin itkemään. Siitä ehtoosta
-saakka ei tästä enää ole sanaakaan virkattu; joskus vaan, kun Jacques
-on poissa, on äiti uudelleen meille kertonut, että tyttö on kumminsa
-tykönä, mutta minä tiesin, ettei siinä perää ollut... Ja Jacques on
-ihan muuttunut. Sitä ennen hän oli oikein hyvä poika -- tosi kuitenkin
-on, ettei hän muista kuin tytöstä huolinut -- mutta ei hän ainakaan
-meitä torunut. Siitä asti hän on ikäänkuin karhu, oikein todellinen
-karhu Tuskinpa hän puhuu meille, eikä edes katso meihin, siihen kait
-olemme ylen kelvottomia.
-
--- Mutta kenestä te oikeastaan puhutte? kysyi rouva Gregoire, jonka
-uteliaisuus kiihtyi kiihtymistään.
-
--- Eräästä pienestä tytöstä, jonka vanhemmat kuolivat samassa talossa,
-missä me asuimme, ja jonka Jacques otti kasvattaakseen.
-
--- Vai kasvattaakseen!... Mutta kuinka vanha hän silloin itse oli?
-
-Hän oli aivan nuori, siitähän jo on ainakin seitsemän vuotta. Eikö hän
-milloinkaan ole siitä teille kertonut?
-
--- Ei, vastasi rouva Gregoire loukattuna; soisinpa, ettei niin
-salamielisiä ystäviä kohtaan oltaisi.
-
--- Parasta lienee, ettemme hänelle asiasta mitään virka, koska se
-tietysti on hänelle paremmin mieleen, Céline sanoi.
-
--- Mitäpä se häntä vahingoittaisi. Minä vihaan salassa pitämistä,
-Augustine vastasi. No, minä sanon teille, kuinka asia oikein on, ja
-huolin viisi, mitä hän sanoo, kun saa kuulla minua sitä kertoneen. Hän
-on, näetten, rakastunut tuohon pieneen tyttöön, jota ei seitsemään
-ajastaikaan ole nähnyt. Niin minä ainakin luulen.
-
--- Minkä ikäinen hän oli? kysyi rouva Gregoire.
-
--- Hän oli saman ikäinen kuin meidän kaksoispari, noin neljän vuotias.
-Kauan aikaa on Jacques häntä hakenut kuin silmäneulaa, mutta ei
-hän koskaan häntä löydä... ymmärrättehän! Eikö ole hassua, että
-täysi-ikäinen mies on rakastuneena pieneen tyttöön, joka oli tämän
-pöydän korkuinen. Kerran minä sen hänelle selitin, mutta silloin hän
-vasta vimmastui, enkä minä enää toiste menisi siitä hänelle puhumaan.
-Kuitenkin se on varma asia. Naapuri-naiset vakuuttavat, ettei hänen
-kaltaistansa nuorukaista vielä ole nähty, joka ei vähääkään tytöistä
-välitä. Ei luulisi hänellä silmiä päässä olevan, koska ei edes tiedä,
-ovatko ne rumia vai kauniita. Äiti sanoo, että hän aina on ollut
-tuommoinen, ja kehuu häntä vakaiseksi pojaksi. Ikäänkuin se mitään
-hauskaa olisi, jos kaikki pojat noin yksitoikkoisia olisivat.
-
--- Se olisi kai tytöille terveellisempää, sanoi rouva Gregoire.
-
--- Tekee se kuitenkin hyvää, kun väliin kuulee itseänsä kauniiksi
-kiitettävän. Mitäpä pahaa siitä seuraisi?
-
--- Se voi saattaa teidät edemmäksi kuin luulettekaan, tyttöparka.
-
-Augustine kohotti olkapäitään.
-
--- Eihän sitä enään mitään lapsia olla, hän sanoi ja koetti ruveta
-vakaisen näköiseksi.
-
-Kun Jacques palasi, oli hänen sisarensa jo mennyt pois. Hän ei tahtonut
-odottaa, sanoen, että ennen menisi yksinään, kuin semmoisen seurassa,
-joka matkan pitkään ei sanaakaan hänelle lausuisi.
-
-Rouva Gregoire ei ollut se ihminen, joka olisi voinut mitään salassa
-pitää, ja Célinen rukoilevista katseista huolimatta, hän heti otti
-Augustinen ilmoittaman asian puheeksi ja jatkoi sen päähän asti, vaikka
-Jacques jo ensi sanoilta kulmiansa rypisti. Hän hillitsi kuitenkin
-suuttumuksensa ja rupesi lyhyesti kertomaan lapsen ja sen vanhempain
-kohtaloa, ilmoittamatta kuitenkaan, millä ehdoilla tuo vieras rouva oli
-sen omaksensa saanut.
-
--- Ettekö te sittemmin enään ole häntä nähnyt?
-
--- En. En edes tiedä, missä hän oleskelee.
-
--- Oi, onpa se kauheata, te, joka häntä niin paljon rakastitte, Céline
-puhkesi puhumaan, mutta minä uskon varmaan, että vielä hänet tapaatte.
-
--- Minusta se on teille suureksi onneksi, että pääsitte tuosta
-lapsesta, rouva Gregoire päätti. Onhan teillä sitä paitsi kyllä monta
-elätettävänä.
-
--- Niin onkin, Lebeau jatkoi, mutta kaunis työ se kuitenkin oli,
-jonka te ja äitinne teitte. Ja siitä minä teitä vielä entistä enemmän
-kunnioitan.
-
-Céline pyyhki salaa pois kyyneleen.
-
-Jacques ei vastannut mitään. Hänen ei sopinut näille uusille
-ystävilleen selittää, mitä kaikkea oli kärsinyt, ja kuinka suuri sija
-hänen sydämessään tuolla lapsella vielä oli, josta he eivät luulleet
-hänellä muuta olevan kuin rasitusta vaan, kiittäen hänen onneansa,
-kun muka oli niitä päässyt, ja aavistamatta, että tuo tyttö yksin oli
-hänelle kalliimpi, kuin kaikki muut yhteensä...Minä uskon varmaan, että
-te vielä hänet tapaatte, oli Céline sanonut. Jos he olisivat olleet
-kahden kesken, niin Jacques olisi kiittänyt tyttöä noista sanoista,
-jotka osoittivat hänen lempeyttään ja myötätuntoisuuttansa.
-
-Kun Jacques nousi lähteäksensä, pyysi Céline ujosti hänen viedä
-äidilleen vihkon kevätesikköjä, joiden suuret, ruusunkarvaiset terät
-olivat selällään kuin kummastelevaiset, iloiset lapsen silmät.
-
--- Miksi ei hän tule meitä katsomaan? kysyi rouva Gregoire. Se olisi
-hänelle terveellistä, jos joskus tulisi muuallakin käymään.
-
--- Sitä hän ei jaksaisi.
-
--- Ihminen menettää voimansa, ellei sodi vastaan. Katsokaa minua; minä
-olen jo vuosia ollut kivulloinen, mutta minä olen tautia vastustanut.
-Jos olisin itseäni hemmoittelemaan ruvennut, niin en suinkaan enään
-olisi näillä mailla. Pääasia on, että ihmisellä on hyvä uskallus.
-Voidakseen elää ja täyttää velvollisuuksiaan, tarvitaan uskallusta.
-Naapurit useinkin sanovat: "Teidän, rouva Gregoire, jolla tuommoinen
-jäsenten kolotus on, pitäisi sängyn pohjassa makaaman." Vaan minä olen
-aina jalkeilla, aina minä olen valmis muita palvelemaan, ja se juuri
-pitää minut voimissa. En itsekään ymmärrä, kuinka voin niin uskalias
-olla.
-
-Rouva Gregoire jätti mainitsematta, etteivät alttiiksiantamus ja
-uskallus olleet hänen ainoat tukeensa; hänen kaappiinsa kätketyllä
-viinapullolla olisi ollut paljon kerskaamista tuon ihmeen johdosta.
-Ehkä olivat myöskin nuo kyyneleet, joita niin runsain määrin rouvan
-poskilla valui, osaksi sen vaikuttamia. Lebeau astui sisään.
-
--- Minkätähden itkette, rouva Gregoire? kysyi hän ystävällisellä
-äänellään.
-
--- Voi, herra Lebeau, tehän aina oikeuden puolta pidätte. Sanokaapas,
-olisiko syytä minun itseäni hemmoittelemisesta nuhdella? Oletteko
-milloinkaan nähnyt minun hoitelevan itseäni ja hempuilevan, niinkuin
-moni muu tekee?
-
--- Kuka semmoista on puhunut? kysyi Lebeau, luoden ympärillensä
-moittivaisen katseen.
-
--- Ei kukaan, isä-kulta, Céline lempeästi vastasi.
-
--- Minä kyllä tiedän, että monet ovat kovia vanhoja kohtaan, rouva
-Gregoire jatkoi. Vaikkapa itseänsä kuolettaisi heitä auttaaksensa,
-niin tuskin siitä edes kiittävät; mutta kun on hyvä omatunto, niin voi
-heidän kiitoksettansakin elää.
-
-Vahvistettuaan näin itseänsä uskalluksellaan, alttiiksiantamisellaan
-ja hyvällä omallatunnollaan, rouva Gregoire nousi ja läksi arvokkaasti
-ulos huoneesta.
-
--- Mitä te olette hänelle tehneet? kysyi Lebeau, joka suuresti tätä
-tapausta ihmetteli.
-
--- Emme mitään, isä; me puhuimme rouva Marceausta, joka on niin kipeä,
-emmekä hänestä sanaakaan sanoneet.
-
--- No niin, vaan ei saa unhottaa, mitä kaikkea hän on kärsinyt ja
-mitä hyvää hän on meille tehnyt. Ei kenenkään mieleen ole, jos häntä
-halveksitaan.
-
--- Mutta ei häntä halveksita.
-
--- Hän tarvitsee tuon tuostakin hiukan ylistystä; se vaikuttaa
-häneen ikäänkuin kaurakappa väsyneesen hevoseen. Sinä olet liian
-harvapuheinen, Céline.
-
-Nuori tyttö ei vastannut mitään. Hän piti arvossa vanhan ystävänsä
-hyviä ominaisuuksia ja piti todellakin hänestä, mutta oli liian
-vienotunteinen ja arvokas, ettei tämän halpamaisuus olisi häntä
-rasittanut. Kuitenkaan hän ei sitä olisi kenellekään tunnustanut, eikä
-se ollut hänelle itsellenkään selvänä.
-
-Jacques oli mennyt. Pikku kukkais-vihko oli unohtunut pöydälle.
-
-Céline otti sen, hengitti hetken sen tuoksua ja pani sen sitte veteen,
-toisten kukkaistensa joukkoon... Tuo unohdus painoi hiukan hänen
-sydäntänsä.
-
-Huoneessa oli jo pimeä, kun Jacques saapui kotiin. Hänen silmänsä
-hakivat äitiä tavalliselta paikalta, mutta hän ei nähnyt häntä.
-Mennessään vuoteen ohitse tulitikkuja ottamaan, hän oli kompastua
-lattialla makaavaan ihmiseen.
-
--- Sinäkö se olet, Jacques, puhui heikko itäni. Minä aijoin panna
-maata, mutta en jaksanutkaan, vaan kaaduin.
-
-Jacques otti hänet käsivarsillensa ja laski vuoteelle. Sitte hän
-sytytti kynttilän.
-
--- Loukkasitteko itseänne, äiti?
-
--- Hiukan... minä tuskin voin hengittää, mutta ei se mitään tee. Minun
-on hyvä mieli, että tulit, poikani...
-
--- Olen pahoillani, että olin poissa... minun olisi pitänyt jäädä
-kotiin... Mitä minä teille tekisin, äiti?
-
--- Anna minulle vähän konjakkia, se ehkä minua virvoittaa.
-
--- Konjakkiako?... Onko sitä täällä?
-
--- Tuolla kaapin päällä on pieni pullo... Se on ainoa, joka pitää minua
-voimissa, -- yksi eli kaksi lusikallista veden sekaan... En ole pitkään
-aikaan syönyt mitään.
-
-Jacques teki niin; vähän virkistettynä äiti veti hänet puoleensa ja
-katsoi häntä silmiin.
-
-Jacques, hän sanoi, nyt on aika, ettäs annat anteeksi. Hetki on tullut.
-
--- Minäkö anteeksi... äiti?...
-
--- Niin, ethän vielä ole antanut minulle Genevièven pois lähettämistä
-anteeksi... Väärin tein, mutta kiusaus oli suuri. Ja rangaistusta
-olen kyllä saanut, sillä siitä saakka lapseni sydän on ollut minusta
-vieroittaneena.
-
--- Minunko sydämeni, äiti?...
-
--- Sinun. Se on ollut minulta suljettuna. Tiedän kyllä, että minun
-olisi pitänyt sinua lohduttaa; mutta köyhyys, näetkös, kiusaa ihmistä
-väärin tekemään... Minä olin väärässä, sen tiedän; mutta nyt kun lähtöä
-teen, pitää sinun antaa minulle anteeksi.
-
--- Tekö lähtisitte... ja minne? huusi Jacques, jota se ajatus vaivasi,
-että äiti sairashuoneesen tahtoisi, ja joka päätti vastustaa semmoista
-aikomusta.
-
--- Minä tunnen kuolevani, lapseni. Minussa ei enää ole paljon
-elinvoimaa, loppu tulee.
-
--- Äiti!... äiti... Ei se voi olla mahdollista... ei vielä... Ette te
-niin huono ole... Miksi ette ole sitä minulle sanonut?...
-
--- Mitäpä sille olisi voinut?... Elinvoima on loppunut, ei siinä mikään
-auta. Sinun täytyy antaa minulle anteeksi, poikani.
-
-Jacques oli laskeunut polvilleen. Hän piti äidin molemmat kädet omiin
-käsiinsä suljettuina ja itkeä nyyhkytti.
-
--- Minä se olen, jonka tulee pyytää anteeksi... äiti kulta. Minä olen
-ollut kova, julma... En ole mitään huomannut, en mitään ymmärtänyt...
-Minä olen kelvoton poika.
-
--- Et olekaan, hyvä poika sinä olet ollut, Jacquesini. Ei niitä ole
-kuinkaan monta, jotka näin monena vuonna olisivat antaneet koko
-työansionsa äidilleen, pitämättä penniäkään itseänsä varten. Sinä
-annoit minulle kaikki, paitsi sydäntä, mutta se oli oma syyni, kun
-pahoin tein. Sano, että annat minulle anteeksi.
-
--- Sitä minä en voi sanoa, äiti... Minäkö antaisin teille anteeksi,
-minä... Mutta minä kadun ja minä rakastan teitä... Oi, sanokaa te, että
-annatte minulle anteeksi, että olen niin kova ollut.
-
-Äiti nousi istuallensa ja suuteli hänen otsaansa.
-
--- Nyt minä tyytyväisenä kuolen, hän sanoi.
-
-Ja hän jäi liikkumattomana makaamaan, toinen käsi yhä polvillaan olevan
-poikansa käteen suljettuna.
-
-Siitä hetkestä hän ei juuri mitään puhunut. Seuraavana päivänä mentiin
-lääkäriä noutamaan. Hän katsoi sairasta hetken aikaa ja sanoi:
-
--- Ei tässä mitään voi, hän kuolee uupumukseen. Hyvä ruoka ja ilman
-muutos aikanansa olisivat voineet hänet parantaa, mutta tämä tauti
-näkyy jo vuosikausia sitte saaneen alkunsa. Tämä vaimo on tehnyt paljon
-työtä, paljon kärsinyt, vähän syönyt ja huonoa ilmaa hengittänyt Siinä
-syy hänen kuolemaansa.
-
-Jacques ei mitään virkannut. Mitäpä enempää hän olisi voinut äidilleen
-tehdä, kuin sen, jonka oli tehnyt? Eikö hän itsekin ollut paljon työtä
-tehnyt ja vähän syönyt?... Ja kuitenkin, minkätähden nuo lääkärin
-sanat koskivat häneen niin kipeästi, että sydämensä oli pakahtua?...
-Oi! hän tiesi aivan hyvin, ettei ruoan puute ollut ainoa syy äidin
-kivulloisuuteen, tarvitseehan ihminen iloakin ja myötätuntoisuutta,
-voidakseen elää.
-
-Hänen mieleensä muistui pienet kaksoisveljensä, ja mitä hän oli
-ajatellut, seisoessaan vuoteen ääressä, jolla he vieretysten
-makasivat... ne pienet lakastuneet kukkaset. Sama ääni, joka silloin
-oli häneltä kysynyt: "Miksi et heitä rakastanut?" puhui hänelle nyt
-uudelleen, mutta oi, kuinka paljoa paremmin hän nyt tuota ääntä
-ymmärsi! -- Nyt ei enää ollut sovittamiseen aikaa -- sehän juuri on
-kuoleman katkeruus...
-
-Toisen päivän loppupuolella viittasi äiti hänelle kädellään:
-
--- Lapset... hän sanoi.
-
--- Kyllä minä heistä huolta pidän, äiti. Ja vapisevalla äänellä hän
-lisäsi: Minä lupaan rakastaa, heitä.
-
-Äiti hymyili ja puristi hänen kättänsä. Sitte hän painoi silmänsä
-kiinni eikä niitä enää avannut. Muutaman tunnin kuluttua hän oli
-lakannut hengittämästä.
-
-Augustinen suru oli meluavaa laatua, toiset lapset näyttivät pikemmin
-hämmästyneiltä. He olivat niin kauan tottuneet näkemään äitiänsä
-kipeänä, että olivat luulleet sitä ijäti kestävän. Itsekkäitä ja
-vähän kehjenneitä kuin olivat, pojat eivät juuri muuta ajatelleet
-kuin itseänsä. Augustine oli kevytmielinen ja huoleton; hän ei ollut
-milloinkaan pitänyt lukua äidin kivulloisuudesta, jota hän mielellään
-nimitti turhaksi voihkailemiseksi. Jacques ei saattanut häntä siitä
-soimata, joka itse, niin voipi sanoa, tahallansa oli käynyt silmät
-ummessa mitään huomaamatta. Hän tunsi itsensä perinpohjin syylliseksi
-ja onnettomaksi. Kuinka katkerasti hän katui lemmettömyyttänsä! Niiden
-suru, jotka voivat sanoa: "Minä niin suuresti häntä rakastin!" ei ole
-mitään tuon mykän tuskan rinnalla, joka yht'aikaa on omantunnon vaiva.
-Mitä hän ei olisikaan antanut, saadakseen takaisin edes yhden viikon
-sitä aikaa, jona olisi voinut osoittaa äidilleen lempeyttänsä! Hänen
-sydämensä oli liian myöhään herännyt tuon liikkumattoman, kalpean
-naisen ääressä, jota kuolo oli nuorentanut, mutta jonka kaavoista
-vieläkin taisi lukea pitkää surkeuden kertomusta.
-
-Aamupuoleen eräs naapurivaimo tuli auttamaan Augustinea ruumista
-puettamaan. Vainaja oli itse tätä tarvetta varten erääsen laatikkoon
-varannut kaikki, mitä tarvittiin: valkoisen nutun, pitkän paidan,
-ainoa mikä hänellä oli jäljellä, myssyn ja suuren liinaisen lakanan.
-Augustine muisti kerta nähneensä tämän vaatekääryn, johonka oli
-kirjoitettu: "Minun ruumisvaatteeni" ja että hän silloin oli nauranut
-äidin varovaisuutta. Vielä terveenä ja täydessä voimassa ollessansa,
-rouva Marceau epäilemättä oli pannut nuo vaatekappaleet erillensä.
-Äitiparka, hän ei olisi tahtonut jälkeenjääneitä tuolla huolella
-rasittaa.
-
-Huone järjestettiin, kynttilä viritettiin kuolleen päänalasen viereen
-palamaan, ja sen toimitettuaan naapurivaimo meni tiehensä.
-
-Augustine aikoi jättää akkunat auki, mutta tuulenpuuskaus sammutti
-kynttilän, ja hänen täytyi ne taas sulkea.
-
-Silloin pojat, jotka olivat kammiossa maanneet, tulivat aamiaista
-pyytämään. Täytyi sytyttää tulta uuniin ja ruveta aamiaista keittämään,
-valkoisella lakanalla peitetyn ruumiin vieressä. Elossa olevat ovat
-aina ravinnon tarpeessa. Jacques oli käynyt kaupunginhallituksessa,
-kuolemaa ilmoittamassa, ja palatessaan hän näki ruoan pöydällä. Hänen
-rupesi sydäntä kääntämään, ja hän läksi jälleen ulos.
-
--- Sen mokoma herkkusuu, sanoi yksi pojista raa'asti,
-
--- Ole vaiti, Augustine sanoi, aivanhan sinä olet ilman sydäntä.
-
--- On sitä minulla yhtäpaljon kuin sinullakin, mutta minä en kärsi
-tuommoista virnastelemista.
-
-Väittelyä ei kauan kestänyt; kuolleiden tohtori astui Jacquesin
-seuraamana sisään. Hän pyysi kotona lääkärin antamaan taudin
-todistusta, ja sanottuaan samoin kuin hän: "kuollut uupumukseen," hän
-meni matkoihinsa, lausumatta yhtään sanaa lapsille. Hän oli toimittanut
-tehtävänsä.
-
-Puolentoista vuorokautta ruumis makasi vuoteella tuossa pienessä
-huoneessa, jossa elettiin ja oltiin niinkuin ennenkin: siinä mentiin ja
-tultiin, tehtiin askareita, syötiin ja haasteltiin niitä näitä. Kauan
-ei ollut kestänyt tuo juhlallinen hiljaisuus, joka aina seuraa kuolleen
-viimeistä hengähdystä.
-
-Liikkumattomana ruumis makasi vuoteellansa. Ei mikään sitä enää
-huolettanut, ei mikään voinut sitä häiritä tuossa kuolemaa tuottavassa
-hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Hän oli yhtä hyvässä turvassa ja
-rauhassa kuin koskaan rikas komealla vuoteellansa suuressa salissaan.
-Mistäpä arvosta sille enää oli kaikki tämän elämän tavalliset häärinät?
-ei mikään enää voinut sille kärsimystä tuottaa. Tämän mustuneen katon
-alla, näiden ahtaitten ja likaisten seinien Talissa, tällä köyhällä
-vuoteella ja tämän karkean peitteen alla makaavaa, rauennutta ruumista
-oli säde ijankaikkisuuden loistosta koskettanut.
-
-Oi kuolema!... Sinä suuri tasoittaja...
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Vuosia oli kulunut siitä, kun rouva de Préal oli ilmaantunut pienelle
-etukaupungin kadulle: sittemmin hän ei ollut käynyt tuossa inhottavassa
-kaupunginosassa, ja hänen oli onnistunut se kokonansa unohtaakin.
-Ei Genevièvekään sitä paljon muistanut. Hän oli juur'ikään tuossa
-epämääräisessä ijässä lapsuuden ja nuoruuden, vaiheella, jolloin kaikki
-hellät tunteet näyttävät ajaksi olevan kuin seisauksissa. Lukunsa
-häntä tykkänään valtasivat; hänen mielestänsä ei elämällä ollut muuta
-tarkoitusta kuin oppiminen, ja kaikki väkensä ja voimansa hän käytti
-sen saavuttamiseen. Entiset ajatukset ja tunteet olivat tulleet hänelle
-oudoiksi; nykyisessä tilassaan hänellä oi ollut aikaa unelmiin, enempi
-kuin muistelmiinkaan.
-
-Rouva de Préal oli ylpeä kasvatti-tyttärestään. Hän luuli hänestä
-täydellisesti karkoittaneensa tuon innoitsevaisuuden, jota hän ennen
-oli surrut, ja oli mielissään, kun muka oli osannut johtaa lapsen
-erinomaiset lahjat niin hyvään suuntaan. Neiti Lalandella oli nyt
-enää harvoin syytä nuhdella oppilastaan sopimattomasta käytöksestä;
-Genevièvellä ei ollut muuta pyrintöä, kuin päästä kaikissa oppiaineissa
-ensimäiseksi, ja sitä ei ainakaan sopinut rahvasmaisuudeksi mainita.
-
-Geneviève kävi kuudettatoista ikävuottaan; hän oli pitkä, solakka ja
-ijäksensä hyvin kehjennyt: lukemista hän innokkaasti rakasti, mutta
-yhdestä ainoasta aineesta hän ei ensinkään välittänyt, nimittäin
-uskonnosta.
-
-Rouva de Préal oli aina pitänyt uskontoa suuressa kunniassa, pitänyt
-sitä ei ainoastansa korkeammalta kannalta katsoen tarpeellisena,
-vaan erittäinkin käytännöllisessä suhteessa soveliaana ja mukavana.
-Jo kauan oli Geneviève kasvatti-äitinsä seurassa käynyt semmoisissa
-jumalanpalveluksissa ja uskonnollisissa esitelmissä, joita piti joku
-yleisesti suosittu puhuja. Seurauksena siitä oli, että tyttö oli
-oppinut ajattelemattomasti kuuntelemaan ja pitämään semmoisia asioita
-ikävinä, jotka eivät häntä miellyttäneet. Hän rupesi kuitenkin viimein
-pitämään noista hetkistä, joina hän oli pakoitettu joutilaisuuteen, ja
-jolloin hän, vaikka hartaan näköisenä, antoi ajatuksensa lentää sinne
-tänne. Häntä huvitti tämä toimettomuus ja epäselvät, unelmien kaltaiset
-mielikuvituksensa.
-
-Muutamana sunnuntaina hän jo oli asettunut mukavasti istumaan,
-kuunnellaksensa saarnaa omalla tavallaan, kun outo ääni herätti hänen
-huomiotansa. Hänen ei sopinut puhujaa nähdä, mutta tietysti hän oli
-vieras; tuota vakavaa, sydämeen tunkekaa ääntä hän ei ollut koskaan
-ennen kuullut. Ensi kerran hän nyt kuunteli niin tarkasti, ettei
-sanaakaan jäänyt häneltä kuulematta.
-
-Tultuaan ulos kirkosta, rouva de Préal seisahtui tuttaviensa kanssa
-saarnaa arvostelemaan.
-
--- Epäilemättä tämä oli uusi apulainen. Häneltä ei näy kykyä puuttuvan.
-
--- Niinkö te arvelette? Tämän laatuiset saarnat eivät ensinkään ole
-minun mieleeni, ne ovat minusta ylen tavallisia, eikä puhetapakaan ole
-minusta kylliksi huolellista.
-
--- Häneltä puuttuu hartautta, virkkoi eräs näöltään teeskennelty
-rouvasihminen.
-
--- Me olemme tottuneet sievempään puhelaatuun, lisäsi toinen.
-
--- Tosi on, että tuonkaltainen saarnatapa olisi soveliaampi
-sivistymättömimmille sanankuulijoille; meille puhuttaessa tarvitsee
-pitää muodosta parempaa huolta.
-
--- Hänellä ei ole ensinkään kuvitusvoimaa eikä runollisuutta.
-Huomasitteko, kuinka suoraan hän puhui, aivan ilman kuvauksia:
-
--- Häneltä puuttuu tuota intoa, joka voi liikuttaa sydämiä ja saattaa
-ihmiset kyyneleitä vuodattamaan, sanoi rouva de Préal: hänen saarnansa
-on kuiva ja ankara. Mutta ajatelkaapas noita hyviä saarnoja, joita
-kuultuaan ihminen tuntee itsensä paremmaksi ja tuntee olevansa
-sovinnossa sekä Jumalan että oman itsensä kanssa ja ikäänkuin
-kehoitettuna sanomaan saarnaajalle: "Oi, kuinka suurta iloa teidän
-puheenne on minulle tuottanut!... Mutta nyt minun tunteeni ovat peräti
-toista laatua, ja totta puhuakseni on peljättävä, että pikemmin tulen
-pahoille mielin."
-
-Vapaaherratar de Chabrand, jolle ei moiset tunteitten tutkimiset
-ensinkään olleet mieleen, lausui kimakalla äänellään ratkaisevan
-päätöksen.
-
--- Kun puhuja on raaka, niin puheensakin on raakaa, hän sanoi, ja erosi
-joukosta, lähteäksensä ihan sisarensa tyttären vaunujen ohitse jalkasin
-kotiin kävelemään.
-
-Rouva de Préal riensi häntä saavuttamaan.
-
--- Suokaa minun saattaa teidät kotiinne vaunuissani, täti.
-
--- Kiitoksia tarjouksestasi, olen tottunut kävelemään; sitä paitsi
-sinun vaunuissasi ei olekaan sijaa muuta kuin kahdelle hengelle.
-
--- Geneviève saa istua pikku-istuimella.
-
--- Kiitoksia, ystäväni; minä en tahdo viedä tyttäresi tilaa.
-
-Rouva de Préal palasi naisjoukkoon, jossa rouva de Chabrandin mentyä
-vapaammasti haasteltiin. Hän tuli kylliksi aikaisin, saadaksensa osan
-uuden apulaisen tervehdyksestä, kun tämä toiselta puolen katua kävi
-heidän ohitsensa.
-
--- Tuossa hän menee. Kuinka ankarat hänen kasvonsa ovat! Luulisipa
-hänen kantahan koko maailman syntejä hartioillansa.
-
--- Hän on vielä nuori ja kuitenkin jo harmaapäinen. Ettekö huomaa
-valkoisia hiuskarvoja hänen mustassa tukassaan?
-
--- Ei hän kaunis ole?
-
--- Ei olekaan, mutta vähätpä siitä, jos sanansaattajalla vaan on hyvä
-ääni ja kauniit liikunnot.
-
--- Mutta käsi, sepä tärkeä asia puhujalle! Minä puolestani ihaelen
-kaunista kättä. Kun esimerkiksi näen abbé Thomas'in käden ojennettuna,
-ikäänkuin meitä siunataksensa, niin minun aina tekee mieleni langeta
-polvilleni.
-
--- No, tämän uuden apulaisen käsi ei ainakaan tule teissä sitä
-vaikuttamaan, eräs rouvista sanoi nauraen. Eikä hän sitä paitsi paljon
-elehtelekään... hänen puhelaatunsa on tuota varovaa lajia.
-
--- Taikka pikemmin himmeätä, vastasi tuo kauniitten käsien ihailija.
-Minä puolestani rakastan semmoista puhetta, joka voi minua liikuttaa.
-Mitä hyötyä minulla siitä on, jos tulen semmoista saarnaajaa kuulemaan,
-joka ei voi minua itkettää. Sehän ihan sama asia on, kuin jos kävisin
-ikävää murhenäytelmää katsomassa.
-
-Geneviève tuskin kuunteli tätä keskustelua; hän seurasi silmillään
-tuota nopein askelin kulkevaa miestä, jonka sanat olivat tunkeutuneet
-hänen sydämensä syvimpään pohjukkaan. Tähän päivään saakka hän ei
-koskaan ollut niiden vertaista kuullut, ja kuitenkin hän niissä tapasi
-omat ajatuksensa; kuunnellessaan tätä saarnaa, hän oli jälleen löytynyt
-oman itsensä.
-
-Tämä saarna oli puhdasta evankeliumia, äärettömän rakkauden
-evankeliumia, josta hänellä lapsuudessa oli joitakuita aavistuksia
-ollut. Jäätyään kahden kesken äitinsä kanssa vaunuihin, hän sanoi:
-
--- En minä milloinkaan ole kuullut kenenkään puhuvan niinkuin hän
-puhuu. Joka sana on painava ja elää, se tunkee sydämeen ja koskee
-omaatuntoa. Tämä saarnaaja on ihminen, joka toista ihmistä puhuttelee,
-eikä mikään puheentaituri.
-
-Rouva de Préal ihmetteli. Kuinka oli mahdollista, että Geneviève, jota
-eivät kauniimmat esitelmät olleet innostuttaneet, nyt ihaili tätä
-outoa miestä, joka oli sekä mainetta että taidonlahjoja vailla!...
-Mikä hänessä oli, joka tyttöä noin miellytti ja tuommoisen liikutuksen
-oli hänessä herättänyt? Rouva de Préal ei voinut sitä ymmärtää. Hänen
-kasvattinsa oli hänelle elävä arvoitus.
-
-Tästä päivästä alkaen Geneviève ei enää ollut sama tyttö kuin ennen.
-Läksyt, kilpailut ja ymmärryksen tahi muistin harjoitukset eivät enää
-häntä tyydyttäneet. Hän oli kuullut oudon ja kuitenkin tutun äänen
-sanovan: "Ihmiselämässä on muutakin, kuin minkä sinä tähän saakka olet
-nähnyt; se voipi olla avarampi ja jalompi kuin olet aavistanutkaan;
-sillä on toisia näköaloja kuin ne, joihin sinun ajatuksesi ovat
-olleet rajoitettuina, ja moni-sointuisempia säveleitä, kuin mitä
-sinä milloinkaan olet kuullut. On olemassa maailma, johonka sinä et
-ole tunkeutunut, josta et vielä ole vilahdustakaan nähnyt..." Tämä
-tuntematon ja kuitenkin tuttu ääni, jonka hän lapsena himmeästi
-oli kuullut, puhui hänelle kieltä, joka teki hänet samalla kertaa
-murheelliseksi ja ihanan onnelliseksi.
-
-Se oli hänen sielunsa ensimäinen yhtyminen ihanteen kanssa.
-
-Samaan aikaa runous täydessä ihanuudessaan avasi hänelle aarteensa.
-Eräänä päivänä kun hänen opettajansa oli antanut hänelle selitettäväksi
-yhden suuren runoilijamme jaloimmista runoelmista: "Jumala on aina
-läsnä..." astui hän tuntikaudet edestakaisin huoneessansa, kertoen
-runon joka värsyä ja vuodattaen kyyneleitä. Tämä oli alku uuteen
-elämään, tuohon nuoruuden voimakkaasen, uhkuvaan ja samalla kertaa
-syvään elämään, joka ihmisen elämässä vastaa sitä aikaa luonnossa,
-jolloin mahlaja puuhun nousee ja saattaa nuoren lehden auringon
-säteissä puhkeamaan.
-
-Muutamia päiviä myöhemmin rouva de Préal vei Genevièven erääsen
-kirkkoon hengellistä soitantoa kuulemaan. Siellä oli paljon väkeä,
-mutta kun urkujen väkevä ääni rupesi kuulumaan, niin Genevièvestä
-tuntui, niinkuin olisi hän ollut yksin, vaipuneena kun oli sävelten
-sointuun. Hänen äitinsä puhui hänelle pari kertaa, mutta hän ei sitä
-huomannut.
-
-Kun kööri rupesi laulamaan, alkoivat kyyneleet hiljakseen vieriä pitkin
-hänen vaaleita poskiaan. Rouva de Préal kysyi, oliko hän kipeä, mutta
-hän vastasi vaan päätänsä pudistaen.
-
-Ja kuitenkin hän tunsi kipua. Hänestä tuntui ikäänkuin rintansa olisi
-halkeamaisillaan, ja kuitenkin hän olisi toivonut tätä ijäti kestävän.
-
-Kun tulivat ulos kirkosta, ojensi lempeän ja sairaan näköinen, köyhä
-vaimo heille kättään, almua pyytääkseen; kaksi pientä lasta piti häntä
-hameesta kiinni ja katsoi ohitse astuvia kauniita naisia silmillä,
-joissa kuvautui surullinen tieto tämän elämän murheista, joka tekee
-niin kipeätä katsellessakin.
-
-Rouva de Préal loi heihin ankaran silmäyksen: hän ei koskaan antanut
-almuja kerjäläisille... Geneviève heittäysi vaunuihin istumaan ja
-puhkesi itkuun. Nämä kyyneleet eivät vuotaneet ihastuksesta eikä sielun
-suloisesta surusta, kun se ensimäisen kerran aukenee sävelten voimalle.
-Tuo vastakohta oli tunkeutunut hänen sydämeensä ja häntä surettanut.
-Hämillään tuosta jäykästä käskystä vaimo jäi vaunuja katsellen
-seisomaan, eikä enää uskaltanut kääntyä muitten ohitse kulkevien
-puoleen.
-
--- Nuo kerjäläiset ovat niin kiusallisia, sanoi rouva de Préal, nojaten
-vaunujen silkkityynyjä vastaan. Kuinka ihana tuo soitanto oli, jota
-kuulimme!
-
-Mutta Geneviève ei enää soitantoa muistanut; hän ei voinut unhottaa
-noita rukoilevia, kalpeita kasvoja. Yölläkin hän unessaan näki
-kerjäläisvaimon nuhtelevat silmät.
-
-Yksi lieve tuota esirippua, joka kätki häneltä elämän todellisuuden,
-oli kohonnut, ja samassa kun hän kasvoi immeksi, hän jälleen
-muuttui tuoksi lapseksi, jonka rouva de Préal luuli oivallisella
-kasvatuksellaan tykkänään muodostaneensa oman mallinsa mukaiseksi.
-
-Hymyilevä, kaunis huhtikuu oli tullut. Parisissa, kuten muuallakin,
-huhtikuu on lumoava. Puut, joidenka juuria katukivet painavat,
-pukeutuvat, samoin kuin metsänkin puut, hienoon, viheliäiseen lehteen.
-Syreenit koristavat harmaita muureja kukkasillaan, ristikkoaitain
-piirittämät nurmikot vihannoivat, ja kukat akkunoissa puhkeavat.
-Kevät hymyilee varovaisemmasti, mutta kuitenkin yhtä iloisesti kuin
-maallakin. Voisipa sitä verrata vankilasta kuuluvaan riemulauluun.
-Genevièvestä tuntui, ikäänkuin hän nyt vasta ensi kerran olisi sen
-nähnyt.
-
-Muutamana päivänä rouva de Préal pyysi häntä kanssansa valitsemaan
-hatun koristeita, erään nuoren kukkaisten tekijän luokse, jota oli
-hänelle taitavaksi ja suosiota ansaitsevaiseksi kehuttu.
-
--- Minä vien sinua väliin rehellisten ja ahkerain köyhäin tykö, hän
-lisäsi, että tottuisit heidän kanssansa puhumaan, heitä ymmärtämään
-ja auttamaan. Se on velvollisuus, ja sinunkin, tyttäreni, on jo
-aika ruveta sitä harjoittamaan. Paitsi sitä, ei mikään tee meitä
-kiitollisimmiksi siitä hyvästä, jonka Jumala on meille suonut, kuin
-niiden näkeminen, joilla ei ole samoja etuja kuin meillä, ja se tuottaa
-myöskin paljon mielihyvää, jos jossakussa määrässä voimme lievittää
-kurjuutta, joka meitä kaikkialla kohtaa.
-
-Geneviève kuunteli häntä vaan puolittain, hän kun oli täydessä toimessa
-luoda eteensä runoelmaa kukkasten tekijän pienestä huoneesta. Ei heidän
-tarvinnut nousta kahta huonekerrosta ylemmä, ennenkuin jo saapuivat
-tuohon valoisaan ja raittiisen huoneesen, jonka ovelle oli korttiin
-kirjoitettu: "Céline Lebeau, kukkasten tekijä."
-
-Astuessaan sisään, rouva de Préal loi ympärilleen tarkastelevaisen
-katseen; hänen teki mieli moittia tätä valoa ja raitista ilmaa, ne kun
-muka olivat sopimattomat niille, joidenka tulisi vähempään tyytyä.
-
-Katseltuaan nähtäväksensä tuotuja kukkasia, joista hän toisia kiitti ja
-toisia moitti, hän alotti puheen lyhykäisillä kysymyksillä:
-
--- Te olette viallinen. Onko se tapaturmassa tullut?
-
--- Se on erään taudin seuraus.
-
--- Onko teillä vanhempia, ja missä he ovat?
-
--- Minulla ei enää ole muuta kuin isä, ja hän on työssä.
-
--- Kuka teidän talouttanne hoitaa?
-
--- Eräs naapurirouva, joka myöskin vie kukkasiani tilaajille, koska en
-itse pääse liikkumaan.
-
--- Voitteko työllänne itseänne elättää?
-
--- Jos minulla on paljon työtä, niinkuin nytkin.
-
--- Paljonko te ansaitsette?
-
--- Se riippuu siitä, minkälaisia kukkia minulla teetetään.
-
--- Mutta kuinka paljon korkeintaan saatte kokoon?
-
--- Noin kahdeksantoista ja kaksikymmentä franc'ia viikossa.
-
--- Onhan se kelpo raha, ettekä te, joka aina kotona istutte, siitä
-paljon kuluttane jotta voitte saada jotakin säästöön huonompia päiviä
-varten. Toivoakseni te olette säästäväistä luontoa.
-
--- Minä annan kaikki rahani isälle, Cèline vastasi.
-
--- Siinä teette väärin, hyvä lapsi; miehet eivät saata itseltään mitään
-kieltää. Kuta enemmän rahaa heillä on, sitä enemmän he sitä kuluttavat.
-Säästölaitos olisi viini-myymälää parempi.
-
--- Oi, rouva, näkyypä, ett'ette isääni tunne?
-
--- En tunnekaan, mutta tunnen, minkälaiset työmiehet ovat. Heiltä
-puuttuu sekä tointa että kohtuullisuutta. Kuulkaapas, tyttöseni, mutta
-mitä te tästä ruusu-seppeleestä tahdotte? Tinkiminen ei ole minulle
-mieleen; määrätkää siis kohtu hinta.
-
--- Geneviève oli pahassa pulassa, mutta hän ei saattanut mitään sanoa.
-Samassa ovi aukeni, ja valkoiseen myssyyn sekä ruskeaan villahameesen
-vaatetettu, paksu nainen astui sisään.
-
-Rouva de Préal tervehti häntä ystävällisesti ja ainaisesti, ollen
-ikäänkuin katsomassa.
-
--- Tarkasteltuaan vieraan komeata pukua rouva Gregoire kumarsi syvään.
-
--- Tämä on meidän naapurimme, Céline sanoi.
-
--- Vai niin! Tietysti hän, joka teidän talouttanne hoitaa? No,
-näytättehän te pitävän huonetta oikein siistinä ja puhtaana.
-
--- Eihän se mikään ihme ole, että sen huomaatte, vastasi rouva Gregoire
-iloisesti myhäellen ja uudelleen kumartaen, kyllä minä sen asian
-ymmärrän. Kuinka tämä lapsiparka tulisikaan minutta toimeen?
-
-Näin puhuessaan hänen äänensä muuttui helläksi.
-
--- Onhan teillä syytä iloita, kun saatte olla hänelle avuksi, sanoi
-rouva de Préal, joka katsoi velvollisuudekseen aukaista uusia näköaloja
-tuolle valistumattomalle ihmis-sielulle. Eikö ole onnellista, kun
-saatte tilaisuutta tehdä muille, mitä te tahtoisitte, että he teille
-tekisivät?
-
--- On kaiketi! Tuntuuhan se hyvältä, kun saattaa olla tyytyväinen
-itseensä, eikä mikään niin hyvää ruokahalua ja unta anna. Mutta
-voittehan ymmärtää, hyvä rouva, että minun ikäiseni ihminen jo
-mielellänsä olisi helpommallakin, sillä eivät jalatkaan enää ole niin
-ketteriä, kuin kahdenkymmenen ajastajan ikäisellä. Mitä minä Célinelle
-ja hänen isällensä teen, se tietysti tapahtuu hyvästä sydämestä; mutta
-väsyttää sitä joskus kumminkin.
-
-Céline oli käynyt punaiseksi, mutta luonut silmänsä maahan; hän ei
-uskaltanut katsoa rouva Gregoireen, pelosta muka, että tämä luulisi
-hänen muistuttavan häntä siitä, ettei tuo alttiiksiantamus ollutkaan
-aivan niin ehdotonta laatua, kuin hän näkyi luulottelevan, koska hän
-söi kolme ateriaa päivässä heidän ruoastansa, ja ehkäpä useammin, kuin
-mitä hänen omat varansa olisivat kannattaneet.
-
-Sitte Rouva Gregoire alkoi kertoa elämäkertaansa, eikä jättänyt yhtä
-ainoataakan onnettomuutta, ei ainoatakaan hyvää avua mainitsematta.
-Rouva de Préal kuunteli häntä kärsivällisyydellä, katkaisten vähän
-väliä hänen puhettansa, sanoen:
-
--- Kaikilla meillä on vaivamme, rouvaparka. Jumala lähettää meille
-suruja, koska hän rakastaa meitä.
-
--- Aivan niin, rouva-hyvä; parhaimpia ihmisiä enimmästi vaivataankin,
-ja onhan se suureksi lohdutukseksi, kun tietää aina tehneensä
-velvollisuutensa. Minulla ei ole syytä itseäni soimata, enkä minä
-soimaa Jumalaa, mutta en minä kuitenkaan olisi paheksunut, vaikka hän
-olisi suonut minulle vähän vanhain päiväin varaa, ettei minun olisi
-tarvinnut silmäpahaisiani parsimisella ja paikkaamisella vaivata.
-
--- Kai se niin on, mutta Jumala tietää, mikä meille hyödyllinen on. Hän
-antaa jokaiselle tarpeensa.
-
-Rouva Gregoire, joka akkunasta oli nähnyt vieraan vaunut, avasi jo
-suutaan, lausuaksensa epäilyksiänsä tämän Jumalan järjestyksen suhteen,
-mutta kallisarvoinen kukkaro, jonka rouva de Préal veti taskustaan,
-saatti hänet äänettömäksi.
-
-Edellinen maksoi kukkaset ja pisti sitten hopearahan paksun vaimon
-käteen.
-
--- Tässä on teille palkintoa hyvyydestänne tätä tyttöparkaa kohtaan,
-sanoi hän juhlallisesti.
-
-Vielä niiaus, ja vieraat lähtivät. Rouva Gregoire avasi kätensä ja
-huudahti:
-
--- Kahden franc'in raha!... Tuntuihan se kultarahaksi liian isolta,
-mutta en minä kuitenkaan voinut sitä kahden franc'in rahaksi uskoa. Tuo
-ilkeä saituri silkkineen ja pitseineen: Oikein on halventavaista ottaa
-vastaan kaksi franc'ia noin kädestä käteen.
-
--- Niin minustakin tuntuisi, sanoi Céline, mutta vielä enemmän, jos
-lian olisi kaksikymmentä antanut.
-
--- Mitä turhia!... jos hän olisi kaksikymmentä franc'ia antanut,
-niin minä olisin saatellut häntä vaunuille, mutta nämä viheliäiset
-neljäkymmentä sou'ta minun tekisi mieli viskata hänelle vasten silmiä.
-
-Kun hän kiukkuisella äänellä näin puhui, kolkutettiin hiljaa ovelle,
-joka samassa aukeni: ja nuorempi vieraista astui sisään hymyillen,
-punastuen ja ujon näköisenä, lähestyi Célineä ja antoi hänelle
-valkoisen syreeni-oksan; vielä enemmän punastuen hän lisäsi:
-
--- Soisitteko, että yksinäni tulen teitä katsomaan?
-
--- Oi, soisin niin mielelläni, huusi Céline, ja tunsi samassa, että
-Genevièven huulet vienosti koskettivat hänen poskeansa.
-
--- Kuinka kaunis hän on! Céline huusi, kun ovi Genevièven jälkeen
-sulkeutui.
-
-Rouva Gregoire ei ollut muuta huomannut kuin Célinen käteen jääneet
-kukkaset.
-
--- Olipa tuokin lahja! hän sanoi halveksien, äiti ja tytär ovat ihan
-yhtäläisiä.
-
-Céline ei vastannut vaan suuteli kukkasiansa ja pisti ne pieneen
-vesilasiin, jossa hän säilytti mallikukkiansa.
-
--- Löysitkö nenäliinasi? kysyi rouva de Préal, kun tytär kävi vaunuihin
-hänen viereensä istumaan.
-
--- Äiti, se olikin taskussani.
-
--- Aivan suotta siis astuit kolmanteen kertaan ja annoit minun odottaa.
-Kuinka ajattelematon olet!...
-
--- Äiti, minä tiesin, että se oli taskussani.
-
--- Geneviève!
-
--- Minä tahdoin häntä vielä tavata.
-
--- Tuota pientä kukkasten tekijää!... Minä en voi sinua ymmärtää,
-lapseni...
-
--- Tein väärin, kun en puhunut totta, antakaa anteeksi, äiti!...
-
-Rouva de Préal kääntyi pois, mitään vastaamatta.
-
-Monta viikkoa oli kulunut, eikä Geneviève ollut saanut tilaisuutta
-täyttämään lupaustansa; kuitenkaan hän ei sitä unhoittanut.
-
-Vihdoinkin, eräänä sunnuntaina, kun rouva de Préal oli poissa, sai hän
-Felicien itseänsä seuraamaan.
-
--- Mihin menemme? kysyi tämä, kun kummastukseksensa näki olevansa
-kaupungin-osassa, jossa ei asunut kukaan Genevièven tuttavista.
-
--- Käydään vieraisilla, mutta minä tahdon mennä sinne yksinäni, ja
-siksi ajaksi sinä saat jäädä tänne puistikkoon odottamaan. Tässä on
-sanomalehti sinulle ajanvietteeksi.
-
--- Oi, hyvä neiti, ei se käy laatuun!... Mitä rouva sanoisi?...
-Felicie-parka huusi.
-
--- Ei hän mitään sanoisi, koska hän itsekin on minut sinne saattanut.
-
--- Hän siis tietää?...
-
--- Ei vielä, mutta vast'edes hän saa sen tietää. En minä semmoista tee,
-jota täytyisi häneltä salata.
-
--- Miksi ette hänelle siitä puhunut? Ehkä hän itsekin olisi teitä
-seurannut.
-
--- Sitä juuri minä en olisi tahtonut, Geneiève vastasi.
-
--- En minä kuitenkaan uskalla laskea teitä yksin menemään, hyvä neiti,
-sanoi Felicie, oltuaan hetken aikaa ääneti.
-
--- No hyvä, Felicie, sinä saat seurata minua, jos se sinua rauhoittaa;
-mutta nähtyäsi, ketä minä menen katsomaan, saat mennä; eikö se hyvin
-sovi? Ja sinä odotat minua täällä.
-
-He saapuivat eräälle kadulle, joka päättyi pieneen puistoon ja astuivat
-sitte ahtaita portaita ylös. Toisessa kerroksessa Geneviève seisahtui
-Ja kolkutti ovelle, jolle Céline Lebeaun nimi oli kirjoitettu.
-
-Kukkastentekijä istui yksinänsä avatun akkunan ääressä; hän käänsi
-vitkalleen päätään, ja kalpeat kasvonsa lensivät punaisiksi, kun hän
-tunsi vieraan.
-
--- Yksinännekö olette? Geneviève kysyi.
-
--- Aivan yksinäni; isä on ulkona, ja rouva Gregoire meni sisarensa
-tyttären luo.
-
--- No, nythän oikein saamme haastella. Felicie, puolen tunnin perästä
-tulen puistoon.
-
-Rauhoitettuna Felicie tottelevaisesti lähti menemään, mutta ei häneltä
-tullut paljon luettua sinä aikana, jonka hän odottaen vietti eräällä
-puiston penkillä. Hänelle johtui mieleen kaikki seikat Genevièven
-lapsuudesta, siitä saakka kun tämä niin salaperäisesti ilmestyi
-rouva de Préalin kotiin; hän muisteli lapsen kummallista taipumusta
-rakastamaan kaikkia köyhiä, ja heitä vertaisinansa pitämään, ja hän
-vaipui ajatuksiin.
-
-Liikutettuna ja onnellisena Céline ensi ihastuksen perästä joutui
-hiukan hämilleen Genevièven seurassa, josta hän viikkokausia oli
-uneksinut. Hänen yksitoikkoisessa elämässään semmoinen tapaus, kuin
-Genevièven käynti, ei voinut jäädä unhotukseen, eikä uusia tapauksia
-tullut haihduttamaan sitä tunnetta, jonka Genevièven suudelma oli
-hänessä herättänyt. Valkoinen syreeni-oksa oli lakastunut, mutta hän
-oli huolellisesti pannut sen talteen samaan rasiaan, johon hänen
-kalleimmat kapineensa, äitinsä vihkimäsormus ja ruusu, jonka Jacques
-kerran oli antanut hänelle malliksi, olivat kätkettyinä. Mutta
-metsäkukat, joita Savigny oli hänelle poiminut, eivät siellä olleet.
-
-Céline katsoi kaunista, nuorta tyttöä, joka oli istunut hänen viereensä
-ja piti hänen kättänsä omiinsa suljettuna.
-
--- Minä en enää luullut sauvani teitä nähdä, hän sanoi.
-
--- Lupasinhan niinä tulla, vastasi Geneviève nuhtelevaisesti.
-
--- Se tuntui minusta unennäöltä. Ellei minulla olisi syreenin oksaa
-ollut, niin olisinkin pitänyt sitä unelmana.
-
--- Vai on se vielä tallella? Se mahtaa toki olla aivan lakastunut.
-
--- Niin onkin, mutta koska se oli teidän antamanne, niin minä en
-millään muotoa olisi malttanut heittää sitä pois.
-
--- Sittehän te vähän rakastatte minua? sanoi Geneviève suloisella
-äänellä.
-
--- Koko sydämestäni minä teitä rakastan, vaikka en tiedä teidän
-nimestännekään.
-
--- Kas, tuota minä en tullut ajatelleeksi! Mutta minä puolestani tiedän
-teidän nimenne, koska se on ovellenne kirjoitettuna. Minun nimeni on
-Geneviève de Préal.
-
--- Sehän kaunis nimi. Nyt muistelenkin, että tuo rouva kutsui teitä
-Genevièveksi. Hän on kai teidän äitinne?
-
--- On, vastasi tyttö, hetkisen arveltuaan. Muistaissansa tuon
-suojelevaisen tavan, jolla rouva de Préal oli Célineä puhutellut, hänen
-olisi tehnyt mieli vastata: "Ei hän minun oikea äitini ole!" -- Mutta
-rouva de Préal oli niin monta kertaa kieltänyt häntä sitä kenellekään
-ilmoittamasta, ettei hän nytkään tahtonut sitä tehdä.
-
--- Mutta kertokaa te itsestänne, hän kehoitti. Minä tahtoisin
-mielelläni tietää kaikki.
-
-Ja Céline, joka niin harvoin puhui itsestänsä, rupesi kertomaan
-yksinäisestä, työläästä elämästänsä kaikkine unelmineen. Hän puhui
-isästänsä, joka oli niin hyvä ja joka piti tyttärensä viallisuuden niin
-suurena onnettomuutena. Sitte hän rupesi rouva Gregoiresta puhumaan.
-
--- Tuo ilkeä, paksu akka, joka niin itseänsä ihailee? katkasi Geneviève
-hänen puhettansa.
-
-Céline ei voinut olla nauramatta.
-
--- Kuitenkin hän on hyvä luonnostaan, hän vastasi; kuinka minä tulisin
-hänettä toimeen?
-
-Minä vihaan häntä, sanoi Geneviève päättäväisesti. Toivoakseni hän ei
-tänne pian tule! -- Ei hän ennen yötä takaisin ennätä.
-
--- Sepä hyvä, mutta jatkakaa taas kertomustanne. Puhukaa minulle kaikki.
-
--- Entäs te, sanoi Céline ujosti, ettekö te minulle mitään itsestänne
-kerro?
-
--- Kertoisin kyllä, jos minulla vaan olisi jotain kerrottavaa; mutta
-minun elämäni on vielä paljoa yksitoikkoisempaa kuin teidän elämänne.
-Läksyjä, opetustunteja ja taas läksyjä... Ne ovat kyllä mieleeni, sillä
-minä rakastan kiihkeästi lukemista, mutta ei siinä mitään kerrottavaa
-ole, senhän ymmärrätte.
-
--- Se lienee hauskaa, kun saa jotakin oppia, sanoi Céline miettien.
-Minäkin kävin koulua, ennenkuin sairastuin, mutta minä tiedän niin
-vähäsen, tuskinpa mitään.
-
--- Mitä tahtoisitte tietää?
-
--- Ensiksi kaikki, mikä kukkia koskee. Jospa itse saisin niitä poimia!
-Yhden kerran minä kävin metsässä... Oi, kuinka siellä oli kaunista.
-
--- Yhden kerran! toisti Geneviève.
-
--- Niin, ennenkuin sairastuin... koulukumppanieni seurassa. Poimin
-yhden vihkon satakaunoja, sinikelloja ja hienoja heinänkorsia... Oi,
-kuinka onnellinen olin!
-
--- Yhden kerran metsässä... yhden ainoan kerran... Geneviève ajatteli
-noita pitkiä kesäpäiviä, joita hän oli maalla viettänyt ja niitä
-lukemattomia kukkavihkoja, joita hän joka aika vuodessa oli poiminut.
-Se ahdisti hänen sydäntänsä, mutta hän ei virkannut mitään.
-
-Hetken ääneti oltuaan, hän sanoi:
-
--- Minä puolestani mieluummin oppisin kanssa-ihmisiäni tuntemaan.
-
--- Kanssa-ihmisiännekö?
-
--- Niin, kaikkia ihmisiä, sekä miehiä että naisia, eikä ainoastaan
-niitä, jotka ennen ovat eläneet, vaan myöskin niitä, jotka vielä meidän
-ympärillämme elävät. Siitä syystä minä vähemmän semmoisia kirjoja
-rakastan, joissa vaan entisistä ajoista puhutaan. Pienenä ollessani
--- taisin olla noin kymmenen vuotias -- minulta annettiin luettavaksi
-kertomus Leonidaasta. Tiedättekö kuka Leonidas oli?
-
--- Sitä nimeä en koskaan ole kuullut. Geneviève kertoi hänelle
-lyhykäisesti Thermopylen sankarin historian.
-
--- Se on kaunista, sanoi Céline.
-
--- Niin, kaunista se on, ja sitä luettuani minä itkin koko yön, niin
-ainakin luulin, sillä minä ehkä itkeissäni kävin uneen. Mutta tänä
-vuonna olen kuullut toisen kertomuksen, joka on tapahtunut aivan
-lähellä meitä. Kaksi katonlaskijaa oli solahtanut alas katolta, mutta
-kumpaisenkin onnistui saada kiinni räystään kourusta, johon he jäivät
-riippumaan. Heitä huomattiin, ja apua oli jo tulossa, mutta paino oli
-liian raskas; räystäs ei voinut kannattaa heitä molempia. Silloin
-nuorempi miehistä sanoi toiselle: "Sinulla on vaimo ja lapsia, minulla
-ei ole kumpaakaan... Pidä lujasti kiinni." Hän irroitti kätensä
-räystäästä, pudotti itsensä ja musertui kivikatuun.
-
--- Oi, kuinka onnellisia ne ovat, sanoi Céline itkien, jotka saattavat
-semmoisia tehdä!
-
--- Niin, eivätkö ole?... No niin, tuota minä kuulin kerrottavan, ja
-sitä sanottiin jaloksi työksi, mutta sitten ruvettiin muista asioista
-haastelemaan, ja nyt ei yksikään ihminen enää sitä muista, siitä olen
-varma, ellei hän, joka pelastui. Ihmeellistä, että ihmiset vähemmän
-ihailevat uljuutta, kun se heidän läheisyydessänsä esiintyy. Mutta nyt
-lienee puolituntia jo kulunut?
-
-Näin puhuen Geneviève katsoi pientä kelloansa, joka riippui hienoissa
-kultavitjoissa.
-
--- Se näkyy seisovan, hän sanoi; eilen illalla varmaan vasten
-tavallisuuttani unohdin sitä vetää. Tiedättekö sanoa, mitä kello on.
-
--- Luulen, että se hiljan löi puoli.
-
--- Eikö teillä ole kelloa?
-
--- Ei, mutta minä kuulen torninkellon lyövän, jos pidän vaaria.
-
--- Kello olisi teille seuraksi. Ottakaa tämä, minä en sitä tarvitse,
-meillä on joka huoneessa pöytäkello.
-
-Ja irroitettuaan kellon ketjuista, hän laski sen Célinen syliin.
-
--- Ei, minä en saata sitä ottaa, sanoi Céline hänelle oudolla
-lujuudella. Ottakaa se pois.
-
--- Minkätähden? Se on minun, mutta minä soisin ennemmin, että se olisi
-teidän omanne.
-
--- Mutta minä en huoli siitä.
-
-Sitten hän lempeämmällä äänellä lisäsi:
-
--- Tuhat kiitosta: mutta minä en saata ottaa sitä vastaan.
-
-Geneviève pisti kellon jälleen vyöhönsä, sen enempää sanomatta.
-
--- Oletteko kaikki minulle kertonut? hän kysyi ja nousi lähteäksensä.
-Eikö teillä ole muita sukulaisia tahi ystäviä, eikö ketään, joka teitä
-rakastaa?
-
--- Ei minulla yhtään ystävää ole. Yksi minulla oli, muuan
-koulu-toverini, mutta hän on kuollut.
-
--- Onpa surkeaa elää noin yksinään. Minäkin tunnen itseni
-yksinäiseksi... Ennen minulla oli veljeksiä, yksi iso velikin, jota
-minä niin paljon rakastin!...
-
--- Onko hän kuollut?... Céline kysyi.
-
-Siihen ei Geneviève antanut mitään vastausta, eikä Céline sitä toista
-kertaa kysynyt. Hän ajatteli itsekseen, että hänellä oli ilo, alituinen
-ajatus, unelma, joka teki hänen elämänsä valoisammaksi kuin Geneviève
-voisi aavistaakaan, mutta kuinka sitä kävi hänelle ilmoittaa. Ihan
-mahdotontahan se oli.
-
--- Veljeni nimi oli Jacques, kertoi Geneviève, jolle entiset miltei
-unohduksiin joutuneet ajat yht'äkkiä rupesivat selkenemään.
-
--- Vai Jacques... Céline vitkalleen toisti.
-
--- Nyt minun täytyy mennä; Felicie-parka lienee jo väsynyt minua
-odotellessaan. Yhtä asiaa kuitenkin vielä teiltä kysyn. Kuinka vanha te
-olette?
-
--- Kaksikolmatta ja puoli vuotta.
-
--- Melkein seitsemän vuotta vanhempi minua... Sitä minä en olisi
-uskonut. Annatteko minulle jotain muistoksi?
-
--- Antaisin, mutta minulla ei ole mitään annettavaa.
-
--- Antakaa oksa tästä reseedasta. Se ei ainakaan lakastu niinkuin
-syreenikukat.
-
-Céline valitsi kaikkein kauniimman, sitte he syleilivät toisiansa,
-ja Geneviève läksi menemään. Alikerran pimeissä portaissa hän tapasi
-nuoren miehen, joka vetäytyi syrjään, päästääksensä häntä ohitsensa.
-He katsoivat toisiansa silmiin, mutta pimeässä oli mahdotonta toistensa
-kasvoja eroittaa.
-
--- Kuka teillä kävi? kysyi Jacques Célineltä.
-
--- Se oli neiti de Préal. Vai tuliko hän teitä vastaan? Eikö hän ollut
-kaunis? Minä en koskaan ole nähnyt semmoisia silmiä, kuin hänellä on,
-ne ovat tumman siniset, mutta niin lempeät... Geneviève de Préal...
-minä rakastan niin tuota nimeä...
-
--- Geneviève!... kertoi Jacques. Mitä hän täällä kävi?
-
--- Hän on jo kerran ennenkin äitinsä kanssa täällä käynyt, vastasi
-Céline, joka oli hiukan hämillään.
-
--- Hänen äitinsä... Jacques uudestaan kertoi. Oliko hän äitinsä
-näköinen?
-
--- Ei hiukkaakaan, he eivät ensinkään olleet toistensa näköisiä.
-
-Jacques jäi hetkeksi miettimään.
-
--- Ei se voi olla hän, hän itsekseen sanoi, hän on vielä lapsi. Ja
-vaikka olisikin, niin hän ei kuitenkaan enää minua tuntisi. Hänen
-silmissään minä vaan olisin työmies, jota tulisi karttaa, jott'ei hame
-likaantuisi. Parempi vaan, etten häntä tapaa.
-
-Céline ei ollut unhottanut Augustinen puheita ja kertomusta pienestä
-kevätkukkasesta; hän arvasi, että turha toivo oli ruvennut Jacquesin
-mieltä vaivaamaan, mutta hän ei rohjennut sitä häneltä kysyä.
-
-Matkallansa puistoon, jossa hänen oli määrä Feliceä tavata, Geneviève
-ikäänkuin unessa näki jo kauan unohdettuja kasvoja ja tapauksia.
-Paraiten hän muisti Jacquesin -- hän oli kuulevinansa hänen sanovan:
-"Minun pikku kuningattareni!"
-
-Tultuansa Felicien luokse, hän äkisti katkaisi tämän valitukset siitä,
-että tuo määrätty puolituntia oli venynyt kokonaiseksi tunniksi, ja
-istuen hänen viereensä hän hyväillen sanoi:
-
--- No, hoitaja-kulta, älä nyt minua toru, vaan kerro tyyni kaikki, mitä
-silloin tapahtui, kun minua rouva de Préalin luokse tuotiin.
-
--- Neiti!... jos rouva teitä kuulisi.
-
--- Ei hän minua kuule. Enhän minä tahtoisi häntä surettaa. No, Felicie,
-kerropas nyt vaan kaikki mitä tiedät!
-
--- Enhän minä mitään tiedä, neiti, en mitään.
-
--- Se ei ole totta, Felicie, tiedäthän sinä aivan hyvin, etten minä
-ole neljänvuotisena syntynyt, vaan että minua on jostakin tuotu, mutta
-mistä? Antaisin puolen elämästäni, jos saisin sen tietää.
-
--- Ettekö voi siihen tyytyä, että olette hyvän ja rikkaan rouvan
-ainoana tyttärenä, rouvan, joka rakastaa teitä niinkuin silmäteräänsä?
-
-Muistaessansa tuota pientä, lohdutonta tyttöä, joka oli ottanut
-turvansa häneen, ennenkuin uuteen äitiinsä mielistyi, Felicie heltyi,
-eikä enää voinut vastustaa Genevièven rukouksia, vaan kertoi hänelle
-kaikki, mitä hänen lapsuudestansa tiesi. Se ei paljon ollut, mutta
-Genevièven mielikuvitukselle siinä oli runsaasti ravintoa.
-
-Rouva de Préal ei kysynyt häneltä mitään, mutta hän oli liian
-suoraluontoinen, jättääksensä hänelle ilmoittamatta, kuinka oli
-iltapäivänsä viettänyt.
-
-Kummallisia oikkuja nuo tuommoiset!... Miksi et minulle edeltäpäin
-siitä virkannut?
-
--- Sentähden, etten tulisi kiusaukseen olla tottelematon, äiti.
-
--- Olipa tämäkin tottelemattomuutta.
-
--- Ei ollutkaan. Minä tiesin, ettei se olisi väärin, koska te itsekin
-veitte minut sinne.
-
--- Mutta mitä huvia sinulla siellä saattoi olla? Menitkö kukkasia
-ostamaan?
-
--- En minä mitään ostanut, mutta minulle annettiin lahjaksi yksi kukka,
-tämä resedan oksa.
-
--- Annettiin lahjaksi! kertoi rouva de Préal kauhistuen. Sinä annoit
-tuon köyhän tytön antaa itsellesi kukkasia? Niinmuodoin otit leivän
-hänen suustansa!...
-
--- Oi, äiti, hän oli niin onnellinen, kun sai sen minulle antaa.
-Tiedättehän itsestänne, että antaminen tuottaa enemmän iloa kuin
-ottaminen.
-
--- Epäilemättä, mutta sitäpä sinä juuri et ole tullut ajatelleeksi.
-
--- Päinvastoin, siitäpä minä olenkin niin onnellinen, että hän antoi
-minulle yhden noista kukkasistaan, joita hän taitaa niin sievästi tehdä.
-
-Mutta rouva de Préal ei muuttanut mieltänsä.
-
-Luulinpa, että Geneviève oli unhottanut nuo kummalliset tuumansa, hän
-ajatteli; hän näytti jo muuttuneen muiden ihmisten kaltaisiksi... Olipa
-onnetonta, että satuin häntä tuon kukkasten tekijän luokse viemään.
-Mutta kai tuo oikku pian häneltä unhottuu, kun muutamme maalle.
-
-Vaikka rouva-parka koki mieltänsä näin rauhoittaa, niin hän kuitenkin
-kävi sangen levottomaksi, ja oli hyvien neuvojen sekä viisaiden
-opetuksien tarpeessa.
-
-Vapaaherratar de Chabrand'ilta hänen ei sopinut niitä pyytää, sillä
-tälle vanhalle rouvalle olisivat kaikki Genevièveä koskevat valitukset
-olleet voittoriemuksi. Erinomaisen sallimuksen johdosta sattui juuri
-sopivalla ajalla tulemaan se mies, jota hän tarvitsi.
-
-Kun rouva de Préal, pahoillansa keskustelustaan Genevièven kanssa,
-masentuneena jäi nojatuoliin istumaan, ilmoitettiin hänelle herra
-Bousquet'in tuloa.
-
-Herra Bousquet oli kaukainen sukulainen, entinen kauppias, joka
-rauhallisuutensa, itsenäisyytensä sekä jonkunmoisen hallinnollisen
-ky'yn kautta oli saavuttanut etevän aseman maailmassa ja erinomattain
-uskonnollisissa piireissä? Ei mitään voinut hänettä tapahtua: häneltä
-neuvoa kysyttiin, häntä toteltiin, ja hän vielä enemmän kuin kukaan muu
-oli vakuutettuna tehtävänsä tärkeydestä. Jotkut häijyt ja pahanilkiset
-ihmiset tosin häntä "hevois-paarmaksi" nimittelivät -- pikemmin häntä
-olisi sopinut paksuun hörriäiseen verrata -- mutta se ei ollut hänen
-tiedokseen tullut, ja vaikka hän olisi siitä tietänytkin, niin se ei
-missään suhteessa olisi voinut saattaa häntä epävakaiseksi tehtävänsä
-tarpeellisuuden suhteen, varma kun oli, että tiiman kiertotähtemme
-hänettä olisi vaikea pysyä radallaan.
-
-Herra Bousquet kirjoitti uskonnollisia ja valtiollisia kirjasia,
-piti keskusteluja kaikista aineista, mitä ajatella voi, ja perusti
-jokaisessa tilaisuudessa yhdistyksiä. Hän kerkesi joka paikkaan, ja
-oli aina valmiina torveen toitottamaan, eli, niinkuin hänen itsensä
-oli tapana sanoa, kantamaan lippuansa korkealla. Kaikki hänessä oli
-helisevää ja isoista: hänen äänensä, puhetapansa ja liikuntonsa. Rouva
-de Préal oli aina pitänyt häntä sangen ansiollisena ja erinomaisen
-älykkäänä miehenä.
-
-Tuskin hän oli ennättänyt asettua mukavaan nojatuoliin, vastapäätä
-rouva, de Préalia, ennenkuin tämä jo rupesi hänelle huoliansa
-valittelemaan. Puhuen vaan sivumennen Genevièven syntyperästä, joka
-sitäpaitsi oli herra Bousquetille yhtä tuttu kuin hänelle itselleenkin,
-hän muistutteli hänelle noita huolettavia taipumuksia, joita lapsi
-ensimäisinä ikävuosinaan oli osoittanut ja joita taidollisella
-kasvatuksella luultiin voitavan tukahuttaa.
-
-Kuullessaan, että nuo pahat oireet jälleen olivat uudistuneet, herra
-Bousquet rypisti kulmiansa.
-
--- Se on mieletöntä, aivan mieletöntä! Täytyypä tehdä loppu noista
-hulluuksista, joista jo luulin hänen parantuneen. Hänellä ei ensinkään
-ole kohtuutta, ei yhtään käsitystä elämän erilaisuuksista. Tuo onneton
-tapa tahtoa kaikkea sanasta sanaan selittää, tulisi tekemään hänen
-elämänsä tukalaksi, jos se olisi pysyväistä laatua.
-
-Ja useampia kertoja hän matki:
-
--- Se on harmillista... todellakin harmillista... kaikessa kohtuutta
-tarvitaan... kaikessa kohtuutta tarvitaan.
-
--- Ja päälliseksi hän vielä on innostunut tuohon abbé Hardouiniin,
-joka tuonoin Saint-Rochissa saarnasi, ettei hän enää kuulisikaan
-ketään muuta! Te kyllä ymmärrätte, että hänen kaltaiselle luonteelle
-itse uskontokin tuottaa vaaraa, jos hän joutuisi taitamattomain ja
-mielettömäin ihmisten vaikutuksen alle.
-
--- Kaiketikin... kaiketikin... Puustavi kuolettaa, mutta henki
-tekee eläväksi, vastasi herra Bousquet juhlallisesti. Mihin me
-joutuisimmekaan, jos elämässämme rupeaisimme kaikkia evankeliumin
-sääntöjä noudattamaan? Silloin seuraelämä tulisi mahdottomaksi. Kyllä
-kokemus vielä tekee tuon typerän pikkupään järkeväksi, mutta sillä
-välin täytyy siihen hiukan ymmärrystä istuttaa.
-
--- Siihen minä tarvitsisin apua, sanoi rouva de Préal huoaten.
-
--- Voimieni takaa minä tahdon auttaa teitä, niin usein kuin siihen
-tilaisuutta saan. Hänen täytyy lukea hyviä kirjoja ja kuulla
-järjellisiä keskusteluja, että hän oppisi luottamaan viisaampien ja
-kokeneempien ihmisten ajatukseen. Muistakaa, että minä aina olen altis
-hyvällä neuvoilla teitä auttamaan. Kyllä meidän vielä onnistuu tuota
-pikku tuittupäätä taivuttaa, jotta hänestä mielevän sekä maltillisen
-ihmisen saamme.
-
--- Sen Jumala suokoon! sanoi rouva de Préal hartaasti.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Suviaika oli kulunut toisilta iloisesti ja levollisesti maalla,
-toisilta yksitoikkoisesti ja tuskallisesti kaupungin tukehduttavassa
-ilmassa, Geneviève oli elänyt tuota uneksivaa, umpinaista ja
-innostunutta elämää, joka on omituista uuteen eloon heränneelle,
-runsas-lahjaiselle luonteelle. Hän ei enään ollut lapsi, eikä vielä
-nainen, taikka hän oli yht'aikaa sekä lapsi että nainen; ja hänen
-silmissään, jotka kävivät päivä päivältä syvämielisemmiksi, ilmestyi
-ihastus ja selittämätön levottomuus, omituiset tuolle pikaisesti
-kuluvalle muutos-ajalle, jonka juoksua tekisi mieli pidättää, ikäänkuin
-sitä hetkeä, jona kukka puhkee.
-
-Rouva de Préal ei osannut aavistaa, mikä tuossa nuoressa sielussa
-uhkui, joka oli niin peräti toista laatua kuin hänen oma sielunsa.
-Hän, joka ei itse koskaan ollut kokenut tuota äkkinäistä elpymiseen
-puhkeamista, ei voinut häntä ymmärtää, eikä Genevièvekään pitänyt
-velvollisuutenansa ilmoittaa hänelle sydämensä ajatuksia.
-
-Suveksikin Céline oli jäänyt pieneen kamariinsa työpöytänsä ääreen, ja
-hänen ahkerat hyppysensä olivat tehneet melkein yhtäpaljon kukkasia,
-kuin Geneviève oli poiminut. Illalla hän veti tuolinsa akkunan ääreen
-ja, taivasta katsoen sekä vienoa ilmaa hengittäen, hän ajatteli
-kukkasten koristamia niittyjä ja suuria metsiä, joihin aurinko vaan
-pääsee vipajavien lehtien välitse paistamaan. Eikä mikään hänen
-unelmiansa häirinnyt.
-
-Noina pitkinä kuukausina oli rouva Gregoirella monta kertaa ollut
-tilaisuutta kertoa hyviä töitään ja vuodattaa suloisia kyyneleitään.
-Ihaileminen tuntuu niin hyvältä, ja tämmöinen itseänsä ihaileminen
-viehätti häntä aivan erinomaisesti. Se olikin hänen osansa tämän
-maailman onnesta.
-
-Jacquesilla, kuten niin monella muullakin, ei ollut muuta eroitusta
-kesän ja talven välillä kuin ilman muutokset. Ilottomana hän väänteli
-työnsä raskasta pyörää, astuen aina määrätuntina kotoansa työpaikkaan
-ja työpaikasta jälleen kotiin; eikä hän tiellänsäkään katsonut
-ympärilleen, sillä yksi ainoa unelma valloitti kokonaan hänen mielensä,
-ja tämä alituinen unelma teki hänet sokeaksi ja välinpitämättömäksi
-kaiken muun suhteen.
-
-Tuntonsa mukaan hän oli kokenut täyttää kuolemaisillaan olevalle
-äidilleen tehtyä lupaustansa, mutta vastoin tahtoansa hänen
-käytöksensä veljiään ja sisartansa kohtaan oli muuttunut samanlaiseksi
-alttiiksi-annoksi, joka oli tuottanut hänen äidilleen niin paljon
-kärsimystä: hän antoi heille kaikki, minkä sai ansaituksi, ja piti vaan
-itseänsä varten sen verran, mitä hän välttämättömästi tarvitsi. Mutta
-tuo alttiiksiantamus oli kuivaa ja jäykkää kuin laki. Ei se kenellekään
-onnea tuottanut eikä kukaan häntä siitä kiittänyt.
-
-Heti kaupunkiin palattuansa piti rouva de Préal suuret päivälliset.
-Ne olivat sitä lajia, joita hän kutsui uskonnollisiksi päivällisiksi.
-Useammat kutsutuista kuuluivat kirkollis-piireihin, ja toiset olivat
-aina lujemmilla tai löyhemmillä siteillä siihen yhdistetyt. Rouva
-de Préalilla oli se luulo, että tämänkaltaiset juhlamenot olisivat
-Jumalalle varsin otolliset.
-
-Vierasten joukossa ei ollut ollenkaan iloisesti hymyilevää nuorisoa;
-Genevièven verevät kasvot yksinänsä olivat tätä vakaista seuraa
-elähyttämässä.
-
-Istuen hiukan erillänsä, hänen sopi kuulla, mitä muutamat lähellä
-olevat herrat haastelivat. Oli puhe teollisuus-pulasta, joka oli
-erinomaisen peloittavaksi kasvanut, sekä työtätekevän säädyn hädästä ja
-yhä uhkaavammasta tulevaisuudesta. Yksi heistä kertoi muutamia surkeita
-kohtia eräästä isosta kaupungista, jossa pula kauhistavalla tavalla
-oli paisunut. Geneviève kuunteli ahdistetuin sydämin. Ei hän koskaan
-ollut semmoista kuullut. Kuinka? tuhansittain ihmisiä, miehiä naisia ja
-lapsia, näkivät hänen isänmaassansa nälkää, ihan lähellä häntä, ja se
-tapahtui työn puutteesta!... Oliko tuo mahdollista? Oliko siinä perää?
-Kyllä hän oli tietänyt, että köyhyyttä on olemassa, ja joskus hän
-itsekin oli sattunut sitä näkemään; mutta tuo keskustelu ja kaikki sen
-himmeät yksityiskohdat sekä kauheat tilastolliset ilmoitukset olivat
-kuitenkin hänelle jotain uutta ja hämmästyttävää.
-
-Ruokasalin ovet olivat avatut selälleen, ja hiukan kursailtua ja
-arveltua lähdettiin parittain liikkeelle ja jokainen kävi istumaan
-ympäri kirkkaasti valaistua pöytää, jolla välkkyi kristalli- ja
-hopea-astioita. Mutta Geneviève näki yhä vaan edessään tuon kauhean
-näyn.
-
-Oltiin hetken aikaa ääneti.
-
-Apotti Thomas, joka istui emännän oikealla puolella, ja joka oli
-seurakunnan pappi, luki siunauksen.
-
-Silloin kuului ääni, joka puhui:
-
--- Kuinka kiitollisia meidän tulee olla Jumalalle, kun saamme olla
-koossa näin runsaan pöydän ympärillä, sillä välin kun niin suuri joukko
-veljiämme kuolee nälkään!
-
-Rouva de Préal kääntyi hymyillen vasempaan ruoka-kumppaniinsa, joka
-oli lausunut nuo evankeliset sanat. Tämä oli keski-ikäinen mies,
-jonka puhetapa oli vilkasta ja jonka kasvot eriskummaisella tavalla
-osoittivat yht'aikaa sekä älyä että tyhmyyttä.
-
--- Niin oikein, vastasi rouva, meidän tulee olla kiitolliset. Tuntuu
-niin suloiselta olla ystäviensä parissa!
-
--- Ainahan me olemme kiitolliset armaalle emännällemme, joka on
-koonnut meidät ympärillensä, näin suurta vieraanvaraisuutta meille
-osoittaakseen.
-
-Kuullessaan noita puheita, jotka katkaisivat äänettömyyden, Geneviève
-katsoi hämmästyneenä ympärillensä. Useimmissa noita kasvoja kuvautui
-tuommoinen tyven tyytyväisyys, jonka toivehikas odotus ja hyvistä
-hajuista tuoksuva ilma vaikuttaa. Geneviève oli saanut sijansa paksun,
-uneliaan rouvan, jonka koko huomio oli kääntyneenä syötäviin, ja uuden
-apulaisen, apotti Hardouin'in, välille, saman miehen, jonka saarna
-oli tehnyt häneen niin voimallisen vaikutuksen. Viimeksimainittu
-vieruskumppani ei suinkaan ollut rouva de Préalin mieleen, mutta koska
-yksi kutsutuista viimeisellä hetkellä oli jäänyt pois, niin hän ei
-saanut asiaa estetyksi: kuitenkin hänen mielensä vähitellen rauhoittui,
-kuu näki, että nuori pappi yhä oli ääneti. Päivällistä oli jo hyvän
-aikaa kestänyt, eikä Geneviève vielä ollut hänen ääntänsä kuullut.
-
-Oli puhuttu hiukan valtiollisista asioista ja hiukan uskonnollisista
-seikoista, mutta sitte ruvettiin juttusia laskemaan.
-
-Rouva de Préalin vasemmanpuoleinen pöytäkumppani suoritti sen toimen
-milt'ei yksinänsä. Hän kertoi matkustaneensa joutoaikanansa syrjäisessä
-osassa valtakuntaa, jossa vielä kyytivaunuilla ajettiin. Niissä hän
-tuntikausia oli matkustanut erään puheliaan työmiehen seurassa, joka
-oli Parisissa oleskellut ja luuli siellä saavuttaneensa kaiken maailman
-viisauden. He olivat joutuneet toistensa kanssa puheisin ja tulleet
-keskustelemaan yhteiskunnallisista epäkohdista.
-
-Ettepä uskoisi minkälaisia mahdottomia väitteitä hän toi esiin. Oikein
-hämmästyy, nähdessään, kuinka mielettömiä mielipiteitä on juurtunut
-semmoisten taitamattomain miesparkojen mieleen, jotka kuitenkin
-luulevat kaikki tietävänsä. En minä huolikaan noita loruja teille
-luetella; ne ovat sitäpaitsi kyllin tunnettuja. Epäilemättä tuo mies
-oli älykäs, mutta hänen älynsä oli kääntynyt väärään suuntaan. Minä
-koetin hänen käsitystänsä hiukan oikaista.
-
--- Epäilemättä te olette vapautta harrastava? hän kohteliaasti, minua
-kuunneltuansa, kysyi.
-
--- Vapautta minä harrastan, ja olen myös ylpeä siitä.
-
--- Niinmuodoin olette työväenluokan pahimpia vihollisia.
-
--- Kuinka?... Mitä mielettömyyttä nyt puhutte? sanoin. Minä rakastan
-työmiehiä ja tunnen heidät myös. Paitsi joitakuita poikkeuksia, heillä
-ylipäätään on kylliksi ymmärrystä, ollakseen teidän mielettömiin
-tuumiinne suostumatta.
-
--- Te luulette heitä tuntevanne, mutta saatte olla varmana siitä,
-että heitä on mahdoton tuntea, ellei ole heidän elämäänsä elänyt. He
-tietävät, ett'ette te voi heitä ymmärtää; eivätkä he teidän kuullen
-sydäntänsä ilmaise, ja silloin te pidätte heidän äänettömyyttänsä
-suostumuksena.
-
--- Minä soisin vapautta kaikille, ystäväni; mitä enempää minulta
-vaaditte?
-
--- Vapaus on kaunis sana, hän vastasi, mutta se ei olekaan muuta kuin
-sana vaan. Te voitte sanoa vangille: "Sinä olet vapaa, vankihuoneen
-ovi on avattu", mutta kuitenkaan hän ei voi päästä ulos, koska kahleet
-häntä pidättävät. Meikäläisille on työnteko kahleena, joka pienestä
-pitäen kokonansa pitää meidät vangittuina; alituinen työ ilman lepoa,
-ilman sääliä, ilman kiitosta, työ joka väsyttää, heikontaa ja vieläpä
-murtaa meidät; meidän kahleemme ovat nälkä, tauti ja ennen kaikkia
-tietämättömyys... Kaiken maailman tuulahdukset voisivat ympärillämme
-puhaltaa... vaan meillä ei ole keuhkoja niitä hengittää. Jos teidän
-laki-sääntönne olisivat täydellisiä, niin meiltä puuttuisi kuitenkin
-voimaa käyttää niitä hyväksemme. Te saatatte jokaisessa lakikirjassanne
-julistaa tasa-arvoisuutta, mutta kuitenkin on teidän ympärillänne
-kokonainen paarias-luokka.
-
--- Hän oli kauno-puheinen, tuo mies, sen vakuutan.
-
--- Mutta mitä te oikeastaan tahdotte? minä kysyin.
-
-Hän vastasi: oikeutta.
-
--- Vaan kuulkaapas, ystäväni, minä sanoin. Se joka teidän silmissänne
-näyttää oikeudelta, ei minun silmissäni siltä näytä.
-
--- Kyllä minä sen uskon, sanoi hän, katsoessaan minua pilkallisesti.
-
-En kuitenkaan suuttunut, vaan pidin hänelle pienen valtio-tieteellisen
-esitelmän, jota hän keskeyttämättä kuunteli.
-
--- Samalla tavalla kuin Jumala on luonut ihmiset erinkaltaisiksi
-voiman, kauneuden ja älyn puolesta, on hän myöskin säätänyt
-yhteiskunnallisia erilaisuuksia, minä hänelle selitin. Kuitenkin
-on suutari, joka tekee työnsä kelvollisesti, Jumalan silmissä yhtä
-suuriarvoinen kuin provessori tai valtiomies. Jumala määrää jokaiselle
-hänen asemansa tässä avarassa maailmassa; toisia hän on luonut
-käsityötä, toisia sieluntyötä varten. Minä pidän esitelmiä, taikka
-teen kirjoja... te teette kenkiä tai nauloja... se on yhtäkaikki, jos
-me vaan kumpikin koemme parastamme tehdä. Meidän ei tule kysyä työn
-paremmuutta, vaan sen kelvollisuutta ja sitä henkeä, joka on siihen
-kehoittanut.
-
-Minä sanoin hänelle, että varallisuuden eroituksella, joka tulee
-kaikenmoisten työ-tuotteiden erinkaltaisuudesta, on oikeutensa.
-Muurareilla tahi suutareilla ei ole yhtä suurta edesvastausta kuin
-rahakauppiaalla tahi teollisuuden harjoittajalla. Ja jos rupeamme
-lukumiehistä puhumaan, niin eikö sielun väsymystä ja aivojen
-kuluttamista miksikään lueta, vaikka ne kalvavat elämänlankaa paljoa
-enemmän kuin ruumiillista työtä seuraava väsymys, joka päinvastoin on
-terveellinen? -- Uskokaa pois, hyvä ystävä, eroitus ihmisten välillä ei
-ole niin suuri, kuin te luulette, ja jos perin pohjin tuntisitte noiden
-ihmisten elämää, jotka teidän silmiinne näkyvät niin kadehdittavilta,
-niin ehkä ihmeeksenne huomaisitte, että parempi onni on tullut teidän
-osaksenne.
-
--- Kuinka ihmeen kaunista!... keskeytti häntä rouva de Préal
-innokkaasti. Minä soisin, että tämä puhe painettaisiin ja että sitä
-jaettaisiin luettavaksi satoja tuhansia kappaleita. Epäilemättä
-miesparalla ei ollut teille mitään vastattavaa.
-
--- Hänen kaltaisilta ihmisiltä harvoin vastausta puuttuu. Hän katsoi
-minua pilkallisesti ja sanoi:
-
--- En rupea mieskohtaisuuksiin, koska en teitä tunnekaan, hyvä herra;
-mutta entä jos sattumuksesta olisi niin tapahtunut, että minä, ehkä
-määrätty suutariksi, kuitenkin olisin teitä kelvollisempi esittelijä
-eli kirjailija, taikka vieläpä olisin mahdollinen valtakuntaa
-hallitsemaan, niin mikä siitä seuraisi?
-
--- Meidän aikanamme, vastasin minä, voivat kaikki kykenevät miehet
-päästä virkoihin.
-
-Minä luettelin hänelle muutamia esimerkkejä halvoissa kodeissa
-syntyneistä miehistä, jotka älynsä, lujan tahtonsa taikka ymmärryksensä
-kautta ovat nousseet korkeaan arvoon.
-
--- Niin, kyllä kai ne ovat tunnetuita, nuo kymmenet, ehkäpä sadatkin
-onnelliset; mutta kuka on lukenut niitä monia tuhansia, jotka
-taisteluissa ovat saaneet surmansa, joita kivi, jota he yrittivät
-nostaa, on murskaksi musertanut; kuka heidän nimensä tietää?
-
-Ja täyttä päätä hän rupesi järjettömyyksiä puhumaan.
-
--- En huoli kertoa kaikkia tyhmyyksiä, joita hän puhui; loppulause
-tuosta sekasotkusta oli se, ettei muka vapaus itsestään mikään ole,
-että osittaiset parannukset ovat vahingolliset, koska ne myöhästyttävät
-yhteiskunnallista uudistusta, joka yksin voi toimeenpanna oikeuden
-aikakauden. Tuostapa näette, mitä se hyödyttää, kun kokee
-harhaantuneita ihmis-raukkoja järjilleen saattaa. Varmaa on, etten minä
-paheksunut, kun matkatoverini vaunuista lähti.
-
--- Se on hirvittävää... sanoi rouva de Préal. Jumala auttakoon, mihin
-joudummekaan?
-
--- Kuitenkin luulen kelpo ihmisiäkin vielä kansassa löytyvän, jotka
-eivät salli tuommoisen vaarallisen opin itseänsä viehättää, sanoi
-lepyttäen abbé Thomas.
-
--- Kansa on perinpohjin turmeltunut.
-
-Se oli herra Bousquetin syvä ääni, joka näin puhui. Nyt oltiin hetken
-aikaa ääneti.
-
--- Ja kuitenkaan ei koskaan ole tehty niin paljon heidän hyväksensä
-kuin nykyaikana, kertoja jälleen alkoi.
-
--- Siinäpä juuri onnettomuus. Kouluillanne, esitelmillänne,
-kansakirjastoillanne ja kaikella tuolla puolinaisella tietojen
-sekasorrolla te kokonaan tyrmistytätte alhaisten säätyluokkien aivot...
-Ennen muinoin, kun rahvas ei osannut lukea eikä kirjoittaa, se oli
-tyytyväinen osaansa.
-
--- Minä en mene niin pitkälle, sanoi abbé Thomas. Kansallissivistys on
-oivallinen asia, mutta epäilemättä on rajojen yli astuttu. Sivistystä
-tulisi taidolla alhaisten kansaluokkien tarpeisin sovittaa. Tiedon
-alalla ahmustelevaa sielua voisi verrata vaistoa puuttuvaan eläimeen,
-joka olisi yrttitarhaan laskettu, missä sekaisin kasvaisi ravinnollisia
-ja myrkyllisiä kasveja. Rahvas on ikäänkuin lapsi, ja sitä pitää
-semmoisena kohdella.
-
--- Kenen tulisi heitä johtaa? kysyi lempeä, täyteläinen ja heleä
-ääni. Meidänkö, jotka olemme heille itsekkäisen ja halpamaisen
-kunnianpyynnön, lemmettömien tunteitten ja paatuneitten omientuntojen
-esimerkkinä? Mimmoisia ne ovat, nuo niin kutsutut ylhäiset säätyluokat,
-että heillä olisi oikeus sanoa alhaiselle kansalle: "Tässä on teidän
-osanne totuudesta ja valosta, tuossa se, joka teille sopii?... Keitä
-me olemme, että menisimme tuomitsemaan tuota kansaa, jota emme tunne
-emmekä pyydä tuntea?"
-
-Abbé Hardouin vaikeni yht'äkkiä, ikäänkuin hän olisi tullut puhuneeksi
-vastoin tahtoansa ja äkkipäätä olisi saanut itsensä hillityksi.
-
--- Minä luulen, sanoi herra Bousquet, luoden häneen tyytymättömän
-katseen -- hän piti, näetsen, velvollisuutenansa vastata siitä, mitä
-puhuttiin tässä pöydässä, jossa hän puoleksi isännän virkaa toimitti,
--- minä luulen parhaaksi jättää tuo vaarallinen puheenaine siksensä,
-koska emme kuitenkaan voi toistamme ymmärtää. Kaikki me tässä kansan
-ystäviä olemme ja koemme, jokainen ymmärryksensä mukaan, työskennellä
-sen hyväksi. Minä puolestani luulen olevani oikeassa, eivätkä nuo
-yhteiskunnalliset parjaukset millään muotoa voi hämmentää minun
-mielipiteitäni.
-
-Abbé Thomas oli kumartunut rouva de Préal'in puoleen ja kuiskasi
-hänelle:
-
--- Meidän tulee karttaa semmoista keskustelua, joka voisi häiritä
-seurusteluamme; täällä on ylen erilaatuisia ihmisiä koossa. Tämä
-pappiparka on puoleksi sosialisti. Hän on innokas ja hyväntapainen,
-mutta häneltä puuttuu tykkänään kohtuutta ja taitavuutta. Haaveksija
-kun on, hän pian voisi tulla vaaralliseksi.
-
--- Oikein todellako? sanoi rouva de Préal hiljaa ja niin suurella
-kauhistuksella, kuin häntä olisi syytetty siitä, että oli pahantekijän
-pöytäänsä pyytänyt. Olenpa harmissani, että satuin häntä kutsumaan.
-
--- Ei, ei, älkäät sitä katuko. Noita eksyväisiä henkiä ei saa heidän
-omiin valtoihinsa heittää, ja kukapa voisi voimallisemmasti heihin
-vaikuttaa kuin etevä, hurskas ja hyvillä mielipiteillä varustettu
-nainen?
-
-Hän oli todellakin rakastettava mies, tuo abbé Thomas. Hän jatkoi:
-
--- Oli suuri erhetys, että hän kutsuttiin Parisin, jossa paremmin kuin
-missään muualla tarvitsisimme sekä intoa että ymmärrystä. Meillä on
-tukala aika edessämme. Meidän rakas kirkkomme, tuo aaltoisalla merellä
-kiikkuva, jalo haaksi, tarvitsee koko viisauttamme ja uskollisuuttamme.
-
-Hyvin ylpeänä, kun häntä muka kirkon valkeutena pidettiin, rouva de
-Préal liikutettuna vastasi:
-
--- Minä en pelkää, niin kauan kuin semmoiset miehet, joita minulla nyt
-on onni nähdä ympärilläni, pitävät perää.
-
--- Me olemme vaan heikkoja, harhailevaisia ihmisiä, mutta ainakin me
-olemme lujasti päättäneet pitää kirkon lippua korkealla, maksoi se
-meille mitä tahansa.
-
-Sillä välin kuin he matalalla äänellä näitä sievistelyitään
-ja jaloja tunteitaan vaihtelivat, oli abbé Hardouin jälleen
-vaipunut äänettömyyteensä. Kentiesi painoi häntä herra Bousquetin
-tyytymättömyys, kun hän hampaittensa välistä mutisi:
-
--- Minun tekisi mieli panna kapula kaikkein suuhun, jotka
-järjettömyyksiä puhuvat.
-
-Abbé Thomas, joka oli erinomaisien naishyveiden ihailija, semminkin
-sellaisten, jotka olivat samettiin ja silkkiin vaatetetut, johti
-puheenjuoksun vähemmän vaaralliseen suuntaan, ja rupesi liikutusta
-herättävällä tavalla kertomaan ylhäisten naisten armeliaisuudesta,
-joidenka oli tapana käydä vankiloissa ja sairashuoneissa.
-
--- Eilenkin, vaikka ilma oli niin hirveän rankka, kuin itsekin
-tiedätte, näin kreivinna B----n vaunut Charite-sairashuoneen oven
-edessä ja tapasin hänet yhdessä saleista. Hän kävi yhdeltä vuoteelta
-toiselle, kumartuen sairaitten puoleen ja puhuen heille lempeästi
-ikäänkuin vanha tuttava ja kajoten heihin hienolla, hansikoidulla
-kädellään... Minä en saattanut olla hänelle sanomatta: "Armollinen
-rouva, kansan tarussa puhutaan, että enkelit joskus ihmisen hahmossa
-ovat tulleet onnettomia lohduttamaan. Nyt vasta tiedän, etteivät nuo
-tarut ole valhetta puhuneet."
-
--- Se oli kaunista, mutta tämä herttainen kreivitär ansaitsi
-aivan hyvin tuon ylistyksen. Minä tiedän, että hän samana iltana
-viehättävällä puvullaan ja verrattoman kauniilla laulullansa ihastutti
-erästä taiteellista seuraa. Hän on sangen etevä nainen.
-
--- Tunnen minäkin semmoisia, jotka hänelle vertoja vetävät, ja vieläpä
-armeliaisuudessa ovat häntä etevämmät, kuiskasi tuo sievä abbé Thomas,
-kuitenkin niin ääneensä, että kaikki sen kuulivat.
-
-Rouva de Préal punastui.
-
--- Onhan suloista, kuin hiukan voi huojentaa jonkun ihmisen surkeutta
-ja lohduttaa niitä, jotka kärsivät. Kuinka saattaisi itseltään
-semmoista iloa kieltää?
-
--- Ja sitte voi myös paremmin tyytyä kohtaloonsa, kun on
-viheliäisyyttäkin nähnyt, sanoi hiukan tuima ääni.
-
-Nämä sanat kuuluivat toisesta päästä pöytää, Genevièven
-vieruskumppanista, tuosta paksusta, rouvasta, joka tähän saakka vaan
-oli huomionsa kääntänyt lautaseensa ja jonka nyt teki mieli ottaa osaa
-keskusteluun.
-
-Rouva de Préal keskeytti äänettömyyden, joka oli tätä muistutusta
-seurannut, sanoen:
-
--- Se on totta, vastakohta opettaa meitä etuuksiamme huomaamaan.
-
-Nuori pappi teki liikunnon, ikäänkuin puhuaksensa, mutta ei avannutkaan
-suutansa. Geneviève katsoi häntä, ja heidän silmänsä kohtasivat
-toisiansa. Tuokiossa hän ymmärsi, että tämä nuori tyttö, jota hän
-tuskin oli tullut huomanneeksikaan, oli noita hullutuksia kuullessaan
-kiivastunut, samoin kuin hänkin, ja hänellä näkyi myös olevan peräti
-toisenlainen käsitys armeliaisuudesta kuin noilla toisilla.
-
-Hänen olisi tehnyt mieli ruveta tämän kanssa haastelemaan, mutta
-ei tietänyt, kuinka alottaa, koska hänen ei olisi haluttanut puhua
-jokapäiväisistä asioista.
-
-Samassa Geneviève alkoi:
-
--- Minä tiedän, ett'ette te noin ajattele, sanoi hän, luoden nuoreen
-pappiin suuret, myötätunteisuudesta loistavat silmänsä.
-
--- Kuinka te sen tiedätte?... kysyi kummaksuen abbé Hardouin, jota tuo
-luottamusta osoittava katse sydämen pohjaa myöten lämmitti.
-
--- Minä tiedän sen, koska olen kuullut teidän armeliaisuudesta
-saarnaavan. En koskaan sitä unhohda.
-
--- Tuo sydämellinen puhe tuntui suloiselta tälle miehelle, joka hetkeä
-ennen tunsi itsensä yksinäiseksi nurjamielisten ihmisten kesken,
-aavistamatta, että nuori sydän lähellä häntä sykki samaan tapaan kuin
-hänen oma sydämensä... Nuori sydän ja nuoret kasvot. Hän katsoi tyttöä,
-ja hänen silmiinsä tämä vielä näytti lapselta. Oliko mahdollista, että
-tämä lapsi todellakin oli voinut häntä ymmärtää? Mitähän tuo tuommoinen
-elämästä tiesi?
-
--- Kentiesi en kaikkea ymmärtänyt, sanoi Geneviève, ikäänkuin hän olisi
-arvannut, mitä toinen ajatteli. Minä en koskaan ennen ollut semmoista
-kuullut, ja kuitenkaan ei mikään teidän puheessanne ollut minulle
-uutta. Siitä päivästä saakka olen ollut onneton, joka kerta kun noita
-asioita olen ajatellut.
-
--- Onnetoin... ja minkätähden?
-
--- Minusta näkyy, että meidän pitäisi oleman peräti toisenlaisia, jos
-olisimme totisia kristityitä.
-
--- Te olette oikein minua ymmärtänyt, sanoi abbé Hardouin.
-
-Rouva de Préal, joka huomasi, että Geneviève ja hänen vaarallinen
-pöytäkumppaninsa olivat ruvenneet haastelemaan, antoi merkin nousta
-pöydästä.
-
-Moni vieraista siemasi hätä hätää lasinsa tyhjäksi, ja useamman
-mielestä emännällä oli ylen kiire.
-
-Herra Bosquet rypisti kulmiansa, mutta leppyi pian, kun kuuli syyn
-tähän äkkinäiseen menettelyyn.
-
--- Se taisi kai olla parasta, hän sanoi, vaikka tuo mies-parka kalpeine
-kasvoineen ei näytä ylen vaaralliselta nuorelle tytölle. Pikemminpä
-luulisi hänen pelkoa herättävän.
-
--- Geneviève ei olekaan niinkuin muut tytöt. Hänellä on eriskummainen
-luonto.
-
--- Niinpä näkyy. Täytyy viipymättä istuttaa hiukan järkevyyttä tämän
-pikku hupsun aivoihin.
-
-Herra Bousquet näkyi katsovan tuota pientä toimitusta aivan helpoksi
-asiaksi.
-
--- Täytyy saada häntä ymmärtämään, että hänen asemassaan olevan nuoren
-tytön ensimäinen velvollisuus on sovittaa omaa tahtoansa ja omat
-mielipiteensä hyväntekijänsä tahdon mukaan. Tietääkö hän edes, kuinka
-suuressa kiitollisuuden velassa hän teille on?
-
--- Hän tietää, ett'ei hän ole minun tyttäreni. Minä luulen hänellä
-olevan sekavan muiston ensimäisestä lapsuudestaan.
-
--- Tarvitsee antaa hänelle tarkkoja tietoja kaikesta. Jos hän ei ole
-kiitollinen, vaikka hän teidän hyvyydestänne on korotettu semmoiseen
-asemaan, joka hänelle ei oikeastaan kuulu, niin hänellä on kiittämätön
-luonto.
-
--- Saamme vielä siitä puhua: jätän asian teidän arvosteltavaksenne.
-
-Toimitettuaan kahvin, Geneviève oli jälleen lähestynyt uutta
-ystäväänsä, joka yksin istui kirjoilla ja sanomalehdillä täytetyn
-pöydän ääressä. Nähdessään tytön lähestyvän, hän sulki kirjansa, jota
-oli lukenut, ja odotti hänen puhuvan. Tyttö oli kahden vaiheella.
-
--- Minulla olisi niin paljon teiltä kysyttävää, hän vihdoin lausui:
-Minusta tuntui, ikäänkuin te yksin voisitte tehdä kristinopin minulle
-rakkaaksi.
-
--- Ette sitä siis rakasta?
-
--- En, se ei voi minua miellyttää. Minä rakastan kielioppiakin enemmän
-kuin katkismusta.
-
--- Eikö evankeliumikaan teille mitään puhu?
-
--- Pienenä ollessani rakastin Uuden testamentin kertomuksia. Jesus
-oli minulle tuttu; olin häntä näkevinäni pienten lasten, köyhäin ja
-sairaitten keskellä... Mutta nyt jättää tuo kaikki minut kylmäksi. Se
-on kaikki ollutta ja mennyttä, emmekä me voi kulunutta aikaa takasin
-saada.
-
-Tuossa sen sanoitte: meidän tulee saada se takaisin... meidän tulee
-uudestaan herättää Kristus kuolleista, meidän pitää saattaa takaisia
-tuota aikaa, jolloin jumalallinen armahtavaisuus muuttui ihmiseksi,
-asuaksensa meidän keskellämme. Jokainen meistä voisi sen tehdä, jos
-vaan uskoisimme Jumalaan.
-
-Kummastuen Geneviève toisti:
-
--- Jos vaan uskoisimme Jumalaan?... Mutta rouva de Préal, huolestuneena
-tästä keskustelusta, oli lähestynyt niin pian, kun sopivaa tilaisuutta
-löysi.
-
--- Lapseni, rouva de Frémont on yksinään; päivällistä syödessämme sinä
-et sanaakaan hänelle virkkanut. Mene hänen viereensä istumaan.
-
-Ja kääntyen erinomaisella kohteliaisuudella abbé Hardouin'iin, hän
-sanoi:
-
--- Tämä pieni tyttö käyttää teidän hyvyyttänne väärin. Hänen ijällänsä
-ihminen ei vielä taida kohtuutta pitää.
-
--- Kuinka vanha hän on? kysyi abbé Hardouin, seuraten Genevièveä
-silmillään.
-
-Ja rouva de Préalin vastattua, hän toisti: "Kuusitoista vuotta",
-ikäänkuin se seikka, että joku ihminen voisi olla kuusitoista vuotta,
-olisi suuresti häntä rasittanut.
-
-Geneviève huomasi aivan pian, että rouva de Frémont, joka oli
-puoleksi nukuksissa, paljoa mieluummin olisi rauhassa sulattanut
-ruokaansa mukavassa nojatuolissa. Rouva-parka koki kuitenkin vaivata
-itseänsä, kysymällä tytöltä yhtä ja toista, niinkuin vanhain ihmisten
-tapa useinkin on, vaikkeivät he ensinkään pidä lukua vastauksista.
-Oleskeliko hän mielellään maalla? Harjoittiko hän paljon soitantoa?
-Rakastiko hän lukemista? Geneviève vastasi hajamielisesti, ja hänen
-silmänsä lensivät sillen puolen salia, josta hän juur'ikään oli
-tullut: vaan kuinka mielellään hän olisi kuullut enemmän ja oppinut
-ymmärtämään, mitä tuo pappi oli tarkoittanut.
-
-Vaan tämä toivo raukesi tyhjään, sillä hetken kuluttua abbé Hardouin
-läksi.
-
-Tyytymättömänä ja surumielisenä hän saapui kotiinsa. Eikö hän aina
-ollut tuumannut, että papin tulisi olla köyhäin ja vaivaa kärsiväisten
-parissa tahi yksinäisessä kammiossa, eikä pitosaleissa, joissa
-joutavia jaariteltiin, eikä ylellisten ruokapöytien ääressä, jotka
-oli tuntunut pilkkaavan tuota viheliäisyyttä, jota hän ei voinut
-lievittää. Nyt hän oli päätöksestään luopunut, mutta vast'edes ei enää
-saisi niin tapahtua. Mitä hän oli tuonut muassaan noista pidoista,
-joissa oli aikansa hukkaan tuhlannut? Salaisen närkästyksen muutamia
-niitä henkilöitä kohtaan, joita hän siellä oli tavannut ja suuren
-tyytymättömyyden omaan itseensä, syystä, ettei ollut käyttänyt
-tilaisuutta puhuakseen, niinkuin olisi tullut puhua. Sanalla sanoen:
-Hän oli suuresti pahoillaan.
-
-Hän sytytti lamppunsa ja avasi kirjansa mutta ei lukeminenkaan häntä
-miellyttänyt, eikä hän voinut ajatuksiansa siihen kiinnittää, vaan
-ne palasivat itsepintaisesti sinne, mistä hän juurikaan oli tullut.
-Sulkien kirjansa, hän nojasi päätään seinään ja rupesi uneksimaan.
-
-Hänellä ei ollut muita huoneita kuin lukukammionsa, johon tultiin
-pienen eteisen kautta, ja sen vieressä makuu-huoneensa. Huonekalut
-olivat mitä yksinkertaisinta laatua. Siellä ei muuta näkynyt kuin
-muutamia maalaamattomia puuhyllyjä, kirjoituspöytä, joitakuita tuoleja,
-joiden oli päällys mustaa jouhi-kangasta ja yksi ainoa nojatuoli, jonka
-istuin oli niin kapea ja selkälauta pystysuora, että se mukavuutta
-rakastavaiselle ihmiselle olisi tuntunut pikemmin kidutuskoneelta,
-kuin ylöllisyyskalulta. Vaikka ilma oli sangen kylmää, niin pesässä ei
-kuitenkaan ollut valkeata; lattia oli paljas, eikä pöydänkään edessä
-ollut ainoatakaan maton-tilkkaa. Olipa mahdotonta tässä kolkossa
-kammiossa keksiä vähintäkään mukavuutta tahi laiskuutta tyydyttävää
-esinettä.
-
-Abbé Hardouin oli nojannut päätänsä nojatuolin kovaa selkäpuuta vastaan.
-
--- Yksin!... hän mumisi, aivan yksin... muualla samoin kuin
-täälläkin!...
-
-Hetki sen jälkeen koputettiin ovelle. Hän nousi ja avasi.
-
--- Mitä kuuluu?
-
--- Herra abbé, tuo paikkasuutari poloinen on tullut ilmoittamaan, että
-lapsi tekee loppua.
-
--- Minä tulen, sanoi pappi, sammuttaen lamppunsa.
-
--- Ottakaa edes liina kaulaanne, herra apotti, kehoitti hyväntahtoinen
-vaimo, nyt on oikein kylmä ilta. Huomenna tuotan teille puita, eikö
-niin?
-
--- Odottakaa, kunnes minä teitä käsken, hän miltei jäykästi vastasi.
-
-Porttikammiossa odotti mies. Nähdessään hänen riutuneita kasvojansa,
-abbé Hardouin ei mitään kysynyt.
-
--- Mennään joutuin, hän sanoi.
-
-He katosivat yön pimeyteen.
-
-Suljettuaan porttikammion oven, johon jääkylmä tuulenpuuska oli
-puhaltanut, sanoi portinvartijan vaimo miehelleen:
-
--- Ei hän palaa, ennenkuin kaikki on päättynyt, sen verran minä häntä
-tunnen... Hän on itse hyvyys. Kukapa olisi voinut uskoa, että yksi
-noita ihmisiä, joista niin paljon pahaa puhutaan, tuommoinen olisi?...
-
--- Mitäpä hän voi tuolle lapselle? mies ilkkuen vastasi. Ei hän
-rukouksillansa eikä hurskailla vehkeillään kuitenkaan voi estää sitä
-kuolemasta... Olisi parempi antaa lapsen olla rauhassa.
-
--- Ei suinkaan hän lapsen tähden siellä ole, kyllä tuo pieni, viaton
-raukka yksinkin paratiisiin osaa.
-
--- No, siinäpä tapauksessa hän olisi tehnyt viisaammin, jos olisi
-pannut maata, niinkuin minäkin.
-
--- Ettekö ymmärrä, että noille ihmisraukoille on hänestä lohdutusta,
-eiväthän he muutoin olisi tulleet häntä hakemaan. Minulle se jo tekee
-hyvää, kun häntä vaan katselen.
-
--- Niin, onhan hän koko kaunis, tuo ulkokullattu pappisi. Älä enään
-tule heistä minulle puhumaan... Abbé'at, kirkkoherrat, jesuitat, ei
-heissä mitään eroitusta ole. Puolen tunnin päästä hän kai porttikelloa
-soittaa, päästäksensä sisään, mutta en minä ainakaan rupea itseäni
-hänen tähtensä vaivaamaan.
-
-Mutta ei kukaan soittanut, ja aviokumppanit saivat maata häiritsemättä
-aamuun saakka.
-
-Rouva de Préal, joka oli hyvin tyytyväinen uskonnollisiin
-päivällisiinsä, istui suuren kamiinin edessä jalkojansa lämmitellen,
-ja herra Bousquet, joka oli jäänyt viimeksi, arvosteli kilvan hänen
-kanssansa vieraita, jotka äsken olivat sanoneet jäähyväiset.
-
--- Kuinka hän on ruma, tuo abbé Hardouin-raukka, sanoi rouva, ja
-sen lisäksi hän ei ensinkään osaa sievästi käyttäidä. Eipä hän
-haastelekaan; luulisi hänen todellakin olevan kuusta kotoisin. Mitä
-hänellä olikaan sinulle sanottavaa, Geneviève, koska sinä kuuntelit,
-ikäänkuin päärlyjä olisi hänen suustansa pyörinyt?
-
--- Pienet tytöt ovat aina mielissään, kun mies, jolla on parta, taikka
-joka ainakin voi sitä kasvattaa, puhuu heille, ikäänkuin olisivat
-aikaihmisiä, sanoi herra Bosquet, nauraa hohottaen; sitten hän jätti
-hyvästi.
-
--- On semmoisiakin partasuita, joilta en muuta pyydä, kuin että antavat
-minun olla rauhassa.
-
--- Ketä tarkoitat, lapseni?
-
-Geneviève oli hetken aikaa kahden vaiheella: olihan herra Bousquet
-hänen äitinsä ystävä. Sitte hänen soimauksensa kääntyi toisaalle.
-
--- Äiti, en voi kärsiä tuota herraa, joka kertoi
-matka-keskusteluistansa; minä inhoan häntä.
-
--- Sinä puhut niinkuin pieni tyttö tahi lapsi, joka ei tunne sanojen
-merkitystä, ja on liian taitava ymmärtämään, mitä oppineet ja
-valistuneet ihmiset puhuvat...
-
--- Oi, äiti, vastasi Geneviève tuijottaen hiiliin, jotka jo rupesivat
-mustumaan, jos minä uskoisin todeksi kaikkea, mitä täällä tänä iltana
-on puhuttu, jos uskoisin sen Jumalan tahdoksi, että toiset elävät
-puutteessa, toiset taas ylellisyydessä, että meillä on yltäkylläisestä
-tarpeetontakin omaisuutta, sillä välin kun muut nälkään nääntyvät;
-jos uskoisin, että tuo kaikki tapahtuu Jumalan tahdosta, niin en
-todellakaan voisi häntä rakastaa.
-
--- Nyt sinä tuomitset Jumalaa...
-
--- En tuomitse, sillä ei Jumala sitä tahdo.
-
--- Kuka sitä siis tahtoo?... Kuka olisi säätänyt kaikki nuo eroitukset,
-ellei hän?... Eikö hän ole kaikkivaltias? Ja jos hän ei ole sitä
-tahtonut, kuinka ne siis ovat olemassa? Sinä puhut mahdottomuuksia,
-lapseni... Jumala tietää, mikä on hyvä jokaiselle hänen luoduista
-olennoistansa, meidän täytyy kaikessa tyytyä hänen tahtoonsa, tietäen,
-että kaikki tapahtuu meidän hyväksemme.
-
--- Minä en milloinkaan voisi sitä Jumalan tahdoksi uskoa, että ihmisten
-täytyy nähdä lapsensa kuolevan nälkään, vaikk'eivät muuta pyydä kuin
-työtä, niitä elättääksensä...
-
--- Mitä me olemme, lapseni, että rupeaisimme Jumalan töitä
-tuomitsemaan? Turhia kapinoitsemisessa on paljon ylpeyttä... Ei
-kenelläkään ihmisellä ole sen enempää syytä kiitollisuuteen ja
-luottamukseen kuin sinulla, joka olet suuresta viheliäisyydestä
-pelastettu ja asetettu semmoiseen tilaan, jossa saat nauttia hyviä
-päiviä sekä äidin hellyyttä ja voit saada, mitä suinkin mielesi tekee.
-
-Kuullessaan näitä sanoja, Geneviève nosti vilkkaasti päätään ja, luoden
-palavat silmänsä rouva de Préaliin, hän sanoi:
-
--- Oi, äiti, sanokaa minulle kaikki! Minä pyydän teitä, sanokaa minulle
-kaikki! Minä tahtoisin tietää kaikki!
-
--- Eihän tässä erittäin mitään ole sanottavaa, vastasi rouva de Préal
-hätäisesti, Genevièven mielenliikutusta säikähtäen. Kuolema oli
-temmannut sinun vanhempasi, ja eräs sangen köyhä perhe oli ottanut
-sinut hoidettavaksensa... Jos en minä olisi sinua lapsekseni ottanut,
-niin kuuluisit niiden joukkoon, jotka elävät kurjaa ja työlästä elämää,
-ja nyt sinulla päin vastoin on huokeat ja iloiset päivät. Tietysti
-Jumala on niin tahtonut, koska hän sinut tielleni asetti.
-
-Geneviève ei sen enempää kysynyt, vaan meni omaan huoneesensa.
-
-Sinä ehtoona hän kauan makasi valveillansa ja hänen päänalaisensa
-kastui kyyneleistä, Se eivät olleet kiitollisuuden kyyneleitä; ei hän
-ensinkään ollut kiitollinen niille, jotka olivat tehneet hänen elämänsä
-hupaiseksi ja huokeaksi, sillä yhä uudelleen hän kuiskasi:
-
--- Miksi en minä ole heidän kanssansa, joiden elämä on työlästä ja
-jotka kärsivät puutetta, koska minä kuitenkin heihin kuulun. Olisi
-pitänyt jättää minut heidän luoksensa.
-
-Jos hän likeltä olisi saanut katsoa, minkälaista Augustinen,
-hänen entisen sisarensa, elämä oli, niin häntä epäilemättä olisi
-kauhistuttanut. Köyhyys, nähtynä etäältä ja jonkunmoisen sädekehän
-koristamana, ja viheliäisyys, nähtynä likeltä kaikkine hirvittävine,
-miltei välttämättömille seurauksineen, ovat kaksi eri asiaa.
-
-Geneviève-paralla oli vielä paljon opittavaa.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Célinen mielikuvitus oli ollut täydessä toimessa koko tämä pitkän
-suven, joka oli kulunut ilman mitään huvitusta, ilman mitään muuta
-iloa, kuin minkä rakastava sydän voi nauttia, joka paljon antaa eikä
-mitään takasin vaadi. Ei häntä, tyttöparkaa, milloinkaan oltu liiaksi
-hemmoiteltu; siitäpä hän olikin tyytyväinen vähään.
-
-Epäilemättä hänen isänsä hellästi häntä rakasti, mutta hän ei sitä
-suuresti osoittanut, ei töissä eikä paljon sanoissakaan. Hän oli
-tottunut näkemään tyttärensä viallisena ja apua tarvitsevana, ettei hän
-niin erittäin siitä lukua pitänyt. Koska Célinen äiti oli kuollut aivan
-nuorena, niin hän ei koskaan saanut tuta tuota huolellista hellyyttä,
-jolla kipeää lasta kohdellaan, ja joka sydämellisemmillä ja syvemmillä
-iloilla korvaa lapsuuden ajan vilkkaat huvitukset. Häntä hoitaessansa
-rouva Gregoire oli aina enemmän ajatellut omia vaivojansa ja omaa
-ansiotansa kuin hoidettavansa kipuja ja kärsimyksiä. Ei kukaan ollut
-häntä surkutellut ja hän oli niin lempeää ja vaatimatonta luontoa, että
-hän katkeruudetta ja valittamatta tyytyi elämäänsä semmoisena, kuin se
-hänen viallisuutensa tähden oli.
-
-Vaikka hän oli älykäs, niin hänen näköpiirinsä kuitenkin oli ahdas.
-Hänen mielikuvituksensa sen sijaan oli vireä, ja hänellä oli tapa
-vaipua loppumattomiin unelmiin, jotka olivat hänelle muiden huvitusten
-korvauksena. Pitkinä aikoina olivat metsät ja suuret kukkaisten
-koristamat niityt, sanalla sanoen koko luonto, jota hän tuskin oli
-nähnyt ja joka kuitenkin alati pysyi hänen ajatuksissaan, olleet noiden
-unelmien ainoana esineenä; mutta siitä saakka, kun hän oli oppinut
-Jacques'ia tuntemaan, oli tuo uneksiminen muuttunut toisen muotoiseksi.
-Ei sitä kuitenkaan olisi sopinut kutsua rakkauden unelmaksi. Hän
-oli tottunut pitämään itseänsä vähäarvoisena, ja siitäpä hän ei
-katsonut itseänsä mahdolliseksi semmoista tunnetta herättämään; mutta
-lakkaamatta hän ajatteli Jacquesia, vaivaten itseänsä tutkimalla, mitä
-tämä ei sanoilla selittänyt.
-
-Aivan selvästi hän huomasi, ettei Jacques ollut onnellinen, ja kun
-hän etsi syytä tähän onnettomuuteen, oli hän tullut ymmärtämään monta
-seikkaa, jotka olivat hänelle liian oudot, ja joita hän ainoastaan tuon
-erinomaisesti itsensäkieltäväisen luonteensa ja myötätuntoisuutensa
-voimalla oli voinut käsittää. Muutamat semmoiset ihmiset, jotka eivät
-ensinkään ole itsekkäitä, voivat joskus ihmeeksemme elää toisen ihmisen
-elämää, tuntea hänen sielullansa. Vaikka Jacques oli harvapuheinen ja
-salamielinen, niin Céline kuitenkin oli keksinyt taudin, joka häntä
-vaivasi, sen synkän ikävän, joka oli tehnyt hänet miltei tunnottomaksi
-siitä saakka, kun hän oli kadottanut toivonsa saada jälleen tavata
-kotinsa kukkaista. Céline oli tullut ymmärtämään, että alituinen ja
-yksijonoinen työnteko, jonka ikeen tottumus oli tehnyt helpoksi hänelle
-itselle sekä isällensä, tuntui Jacquesille raskaalta taakalta, jonka
-painoa ei mikään lieventänyt. Hän arvasi myös, ettei mikään kohta
-Jacquesin perheoloissa ollut sitä laatua, että se olisi tehnyt hänen
-kuormansa keveämmäksi; hän tiesi, että hänen veljensä ja sisarensa
-pikemmin olivat hänelle rasitukseksi, kuin rakkaina vieraina hänen
-kodissansa. Hän oli perheen isä, mutta häneltä puuttui perheen isän
-valta, ylpeys ja rakkaus. Velvollisuus ilmaantui hänelle ainoastaan
-ankarassa muodossansa.
-
-Ehkä Célinekin joskus semmoisina hetkinä, jolloin vähemmässä
-määrässäkin turhiin toiveisin tarttuva sielu rupeaa mahdottomia
-toivomaan, ehkä hän silloin kerran tahi kaksi oli sattunut uneksimaan,
-että hänestä voisi tulla Jacquesille muu kuin paljas ystävä vaan ja
-että hän voisi luoda hänelle onnen, josta hän saisi iloa ja rohkeutta
-ammentaa; mutta jos tuommoiset ajatukset olivatkin hänen mieleensä
-johtuneet, niin hän heti oli ne karkoittanut. Viallinen, vaivainen ja
-muiden nojalla elävä, mitäpä hänellä olisi antamista?...
-
-Näinä pitkinä kesäiltoina, joina hänen isänsä, raitista ilmaa
-hengittääksensä, käveli lehto-katuja pitkin, ja rouva Gregoire oven
-kynnyksellä pakinoitsi, Céline kylliksi ennätti asioita ajatella; hän
-katseli omaa kuvaansa, joka epäselvänä avatussa akkunassa ilmaantui, ja
-silloin hän surullisesti hymyili.
-
-Tuon kurjan, kalpean olennon rinnalla esiintyi hänelle Geneviève de
-Préal; hän oli näkevinänsä hänen huikaisevan valkoisen ihonsa, hänen
-hymyhuulensa, hänen suuret, mustat loistavat silmänsä. Vähitellen hän
-rupesi mielessään vertaamaan häntä toiseen Genevièveen, tuohon pieneen
-kevätkukkaseen, joka pienissä käsissään oli vienyt Jacquesin sydämen.
-Eivätkö molemmat olleet saman nimisiä ja yhden ikäisiä? Minkä vuoksi
-se ei voisi olla hän?... Oi, jospa hän voisi olla varma siitä... jos
-hän taitaisi sanoa Jacquesille: "tässä hän nyt on, tuo kadotettu."
-Hän kuvaili mielessään sitä iloista loistoa, joka äkkiä valaisisi
-hänen synkkiä silmiänsä. Ja eikö hän olisi kiitollinen sille, joka
-toisi hänelle tytön takaisin? Eikö hän silloin lausuisi hänelle sanaa,
-jota Céline elinaikansa tulisi kätkemään, ikäänkuin jotakin kallista
-aarretta?... Mutta silloin häntä alkoi väristyttää... hän tunsi
-vilua läpi luiden ja lihain. Tuo ilo, jota hän mielessään kuvaili,
-teki hänelle kipeää, hän pelkäsi sitä. Mitä hänellä sitä paitsi
-olikaan Jacquesille sanottavaa?... Että hän, hänen surumielisyyttänsä
-ajatellen, oli nähnyt unta, mahdotonta unta, kentiesi Jacques ehkä
-suuttuisikin häneen, kun hän oli uskaltanut ottaa tuota salaista
-surua puheeksi, jota hän ei itse ollut ilmaissut ja joka ainoastaan
-Augustinen ajattelemattoman puheliaisuuden kautta oli tullut hänen
-tiedokseen. Ja mitä hän muutenkaan varmaan tiesi!... Tokkohan neiti
-Préal milloinkaan palaisi? Sanotaanpa rikkaiden olevan vaihemielisiä...
-he eivät taida ymmärtää, miltä pettynyt toivo tuntuu, varsinkin näin
-yksinäisessä elämässä, jossa vähinkin ilo on suuri tapaus... Puoleen
-vuoteen hän ei ollut täällä käynyt, ja sen ajan kuluessa hän tietysti
-ei ollut muistanut viallista, pikku kukkastentekijä-parkaa, jota hän
-oli syleillyt ikäänkuin sisartaan.
-
-Silloin Céline koki olla ajattelematta, mutta sama mielikuvitus
-tuli aina takaisin, sekoittaen ne kaksi Genevièveä yhdeksi, ja tämä
-kuva ihastutti häntä niin suuresti, että hän piti sitä kauniimpien
-unelmiensa toteutumisena. Mutta samalla se häntä vaivasi, melkein
-hänen tietämättänsä, sillä tuo armas tyttö ei ymmärtänyt, mikä
-hänen sydäntänsä kalvoi, koska hän ei hetkeäkään ollut ajatellut
-mahdolliseksi, että Jacques milloinkaan voisi häntä rakastaa.
-
-Hän tiesi hyvin, että toinen häntä rakasti, mutta sitä hän vaan
-jonkinlaisella kauhulla ajatteli; tämä hänen herättämänsä rakkaus
-oli yksi hänen elämänsä murheita. Hän pelkäsi Savignyta, tuota
-lempeäluontoista, voimakasta ja kärsivällistä miestä, joka ei koskaan
-omaa itseänsä ajatellut ja joka mielellään olisi vuodattanut verensä,
-vapahtaaksensa häntä mitään suruja kokemasta. Céline tunsi hyvinkin
-hänen arvonsa, mutta siltä hän ei enempää hänestä pitänyt. Savignyn
-seurassa tuntui tuo rakkaus hänelle rasittavalta, vaikka hän ei
-sanaakaan siitä virkkanut, ja kuta palavampi hän oli, sitä kylmemmäksi
-Célinen sydän häntä kohtaan jäähtyi.
-
-Kesä oli kokonaan kulunut, eikä mitään ollut Savignysta kuulunut.
-Lebeau sitä jo ihmetteli, ja eräänä sunnuntaina hän päivällistä
-syötyänsä alkoi huoliansa haastella.
-
--- Olen aina peloissani, että joku onnettomuus häntä kohtaa, sanoi hän;
-tuo poika on sitä laatua, että hän käskemättä saattaisi pistää päänsä
-vaikka tiikerin kitaan.
-
--- Jumala varjelkoon, huusi rouva Gregoire, sitä minä en tahtoisi
-katsoa... Se saattaisi minut vallan kipeäksi Mitähän tuolla miehellä on
-tiikerien kanssa tekemistä?
-
--- En minä nyt puhu Jardin de Plantesin tiikereistä, vaan semmoisista,
-jotka väijyvät ihmisparkoja, elleivät ne pysy alallansa. Mitä on
-montakin, jotka ovat saaneet paljon kärsiä, kuri eivät ole osanneet
-hillitä kieltänsä. Jos Savigny vaan jonkun aikaa pysyy poissa, niin
-minun aina johtuu mieleeni, että hänellä kai on maksuton asunto
-jossakussa valtion vankilassa... Mutta siitä hän ehkä kuitenkin antaisi
-meille tiedon...
-
--- Kyllä kai hänellä itselläänkin olisi varoja maksaa huonestansa,
-sanoi rouva Gregoire. Minä puolestani en suuresti pidä tuosta
-Savignystanne, sillä kun hän täällä on, niin hän ei minusta sen enempää
-välitä kuin tuolistakaan, ja kahvikuppinsa hän nielee, ikäänkuin se
-olisi jotakin lääkettä, eikä edes kiitäkään; mutta siltä minä kyllä
-voin uskoa, että hän kykenee itseänsä elättämään.
-
--- Kykenee!... huusi Lebeau, hän joka voisi tulla rikkaaksi mieheksi,
-jos hän vaan huolisi vähäisen omia asioitansakin hoitaa! Mutta Jumala
-tiesi, muistaako hän edes joka päivä syödäkään. Kaiken työansionsa hän
-antaa muille. Minä olen nähnyt hänen makaavan lattialla oven edessä,
-koska hän oli antanut huoneensa eräälle perheelle, jolla ei ollut muuta
-kotia kuin katu.
-
--- Onhan se kaunista, sanoi Jacques.
-
--- Kaiketi se kaunista on, ja se on minun uskoni, että hän saa
-palkkansa toisessa elämässä, koska korkein olento on ihmisiä
-vanhurskaampi; mutta tässä maailmassa eivät hyvät työt aina tuota
-ihmiselle suosiota ja kiitosta. Jos Savigny noin pitkittää, niin hän
-vielä joutuu pahaan pulaan... Ei hallitus näetten semmoista kärsi.
-
--- Hallitus!... toisti Jacques hämmästyen, ei hän toki siihen
-sekaantune?...
-
--- Se on aivan selvää, näetten; ell'ette ole niinkuin kaikki muutkin,
-niin te olette epäluulon alainen... teitä pidetään silmällä... Jos
-asian oikein sanoo, niin Savigny on vallankumooja... Hän tahtoisi
-muodostaa maailman oman mielensä mukaiseksi... Ja hänellä on senkin
-seitsemän ehdotusta päässään!... Kyllä hänen aivoissaan painoa on, sen
-takaan. Onpa kummallista ajatella, ettei hän seitsemäntoista vuotiaana
-vielä osannut lukeakaan, ja että hän itse opettamatta on kaikki
-oppinut. Minusta tuo mies on oikea ilmiö.
-
--- Olen minäkin kerran nähnyt ilmiön, keskeytti rouva Gregoire, ja
-vieläpä semmoisen, jota en ikipäivinäni unohda. Se oli markkinakojussa
-ja, kuulettekos, herra Lebeau, sillä oli kaksi päätä!... Se katsoi
-minua neljällä silmällä, ja voi kuinka minun rupesi pahaa tekemään!...
-Älkää tulkokaan minulle ilmiöistä puhumaan! Eihän Savignykään mikään
-kaunis ole, mutta ainakin hänellä on vaan yksi pää. Jos minun pitäisi
-nähdä hänet kaksipäisenä ja neljäsilmäisenä, niin minun rupeisi
-sydäntäni kääntämään. Tiedättehän, herra Lebeau, kuinka arka minun
-vatsani on. Vähäpätöisinkin asia saattaa sen epäjärjestykseen.
-
--- Ottakaa tippa konjakkia, rouva Gregoire, siitä te toinnutte.
-
-Ja rouvan kielloista huolimatta, Lebeau otti kaapista pullon ja kaatoi
-siitä lasiin, jonka rouva suuttuneen näköisenä arvokkaasti lykkäsi
-pois, mutta jonka hän kuitenkin hetken kuluttua oli pohjaan ryypännyt.
-
--- Enhän minä sitä lajia ilmiötä tarkoittanut, alkoi Lebeau jälleen,
-kun rouva Gregoiren vatsa oli saanut vahvistuksensa.
-
-Kuullessaan uudestaan tuon sanan, peitti rouva silmiään kädellänsä,
-ikäänkuin jotakuta hirvittävää kuvaa karkoittaaksensa.
-
--- Savigny on ilmiö sielun eikä ruumiin puolesta. Jos teidän
-näkemällänne ilmiöllä oli kaksi päätä, niin hänellä sen sijaan
-varmaankin on kahdet aivut.
-
--- No, herranen aika! Sehän on vielä hullumpaa, huusi tämä
-hentohermoinen nainen, luoden silmäyksen kaappia kohti.
-
-Ihailunsa vallassa kun oli, Lebeau ei tuota katsetta huomannut, hän
-jatkoi puhettaan ja kävi yhä kiihkeämmäksi, kuta kauemmin hän puhui.
-
--- Hän on eriskummainen ihminen. Päästäksensä tarkoituksensa
-perille, hän antaisi vaikka hakata meidät kaikki palasiksi; mutta
-hän seisahtuisi matkallansa, ottamaan ylös pesästään pudonnutta
-linnunpoikaista.
-
--- Mitä hän siis tahtoo? kysyi Jacques.
-
--- Tähän aikaan ei siitä uskalla kovin ääneensä puhua; mutta olemmehan
-tässä ihan ystäviä vaan. Hän tahtoo yhteiskunnallista vallankumousta.
-
--- Vai niin, vastasi Jacques välinpitämättömästi.
-
--- Minä puolestani en ainakaan siihen sekaannu. Olen liiaksikin nähnyt
-noita vallankumouksia, jotka eivät milloinkaan ole meikäläisille
-tuottaneet muuta kuin viheliäisyyttä. Mitä te, nuori ystäväni, siitä
-tuumaatte?
-
--- Minä en rakasta valtiollisia asioita, vastasi Jacques.
-
--- Siinä teette oikein. Minäkin olen ihan samanlainen. Olen tyytyväinen
-kun minulla on vaan kirjani, nojatuolini ja piippuni... pikku
-Célinestäni puhumattani, joka aina pysyy paikallansa eikä pane mitään
-mullistuksia toimeen.
-
-Ei Jacquesin alakuloinen ja surumielinen katsanto koskaan ennen ollut
-Célineä niin suuresti hämmästyttänyt kuin nyt. Jos hän olisi saanut
-tilaisuutta, niin hän olisi epäluulonsa hänelle ilmoittanut; mutta
-he eivät milloinkaan olleet kahden kesken. Tänä päivänä Jacques meni
-aikaisin pois, eikä hän ollut monta sanaa virkkanut.
-
-Eräänä sunnuntaina, kun Céline jälkeen puolenpäivän oli yksinänsä,
-astui Geneviève sisään. Céline luuli näkevänsä näyn, niin paljon
-kauniimpi hän oli tuota hänen muistoonsa kätkettyä kuvaa.
-
--- Kuinka laiha ja kalpea te olette!... sanoi Geneviève, käyden hänen
-viereensä istumaan. Oletteko sairastunut?
-
--- Ja kun Céline kielsi, hän jatkoi:
-
--- Mutta te olette viettänyt kesäänne tässä vähäisessä, raitista ilmaa
-puuttuvassa huoneessanne...
-
--- Onhan täällä raitista ilmaa kyllä... Näettekös, vastapäätä tätä
-huonetta ei ole yhtään rakennuksia.
-
--- Minä vihaan itseäni, kun ajattelen, että olen viettänyt koko tämän
-ajan maalla, hengittäen keuhkoihini metsien raitista ilmaa. Ettekö
-tekin minua vihaa?
-
-Céline, joka luuli hänen pilaa puhuvan, ei vastannut. Hän nauroi... hän
-tunsi itsensä muka niin onnelliseksi!
-
-Geneviève jatkoi:
-
--- Oletteko minua ajatellut?
-
--- Joka päivä ja melkein kaiket päivät... ainakin kun olen yksinäni
-ollut.
-
--- Tuo on liikaa, sanoi Geneviève, nauraen vuoroansa. Mutta olen
-minäkin teitä muistanut. Olisin kirjoittanut ja teille kukkasia
-lähettänyt; mutta, minä olin unhottanut tämän talon numeron. Minä
-tunnen niin hyvin tämän paikan, että osaisin tänne vaikka silmät
-ummessa, mutta kirjeen on peräti toista.
-
--- Metsässä oli kai hyvin kaunista? kysyi Céline hiljaa ja sulki
-puoleksi silmiään, ikäänkuin pidättääksensä sitä kuvaa, jonka tuo ainoa
-sana oli loihtinut hänen sieluunsa.
-
--- Olihan siellä kaunista, vielä kauniimpaa kuin edellisinä vuosina;
-mutta en minä ollut yhtä onnellinen siellä.
-
--- Miksi ette?
-
--- Pienenä tyttönä ei ajattele mitään. Nyt en enää ole pieni tyttö, ja
-minun mieleeni johtui kaikenlaisia ajatuksia, jotka minua vaivasivat.
-
-Hänen puhuessaan aukeni ovi, ja Savigny, pettyneenä toivossaan, kun ei
-tavannut Célineä yksinänsä, seisahtui kynnykselle. Hän oli kohdannut
-Lebeaun, joka oli sanonut, ettei kukaan, paitsi Célineä, ollut kotona.
-
-Se teki asian vielä pahemmaksi, että hän tapasi Célinen tuommoisessa
-seurassa.
-
-Hänet tunteissansa Céline kävi kalpeaksi ja tervehti häntä kainosti.
-
-Mitään sanomatta Savigny kävi istumaan niin kauas tytöstä, kuin huoneen
-ahtaus salli. Geneviève huomasi aivan hyvin, ettei hänen täällä olonsa
-ollut äskentulleelle mieleen ja alkoi nousta, mutta rukoilevaisella
-katseella pyysi Céline häntä jäämään. Sitä paitsi hän ei tietänyt missä
-tapaisi Felicien, jonka vasta määrä-tunnilla piti tulla ovelle häntä
-odottamaan. Rouva de Préal oli hyväksynyt tuon aatteen, että Geneviève
-silloin tällöin kävisi nuorta kukkaisten-tekijää tervehtimässä,
-armeliaisuutta muka harjoittaakseen.
-
-Hän piti semmoista tapaa tyttärellensä soveliaana, se, näet, oli
-yksi kohta siinä kasvatusjärjestelmässä, jota hän oli ottanut
-noudattaaksensa, vaikka Geneviève tässä suhteessa oli hiukan
-perinpohjaisempi, kuin hänen ijällensä olisi sopinut.
-
-Maalla ollessaan Geneviève kävi joskus talonpoikaisasunnoissa, jossa
-häntä kohdeltiin kuin linnan vallasneitiä ainakin. Täällä oli peräti
-toista: tämä siniseen liiviin puettu mies, suurine saappaineen oli
-mitään käskyä odottamatta käynyt häntä vastapäätä istumaan, ja katseli
-häntä kuin vihollistaan.
-
-Hänestä tuntui, kuin olisi jokin pahansuopa tunne häntä painanut;
-se hänen mieltänsä hämmensi. Mutta tarkoin harkiten olikin miehellä
-epäilemättä suurempi oikeus täällä olemaan, kuin Genevièvellä itsellään.
-
--- Oletteko isää nähnyt? kysyi Céline.
-
--- Olen, hän tuli vastaani ja sanoi, että te olisitte yksinänne kotona.
-
-Ehdottomasti Geneviève taas liikahti, mutta
-
-Céline kuiskasi:
-
--- Jääkää vaan!
-
--- Olette ollut kauan poissa tällä kertaa, hän jälleen alkoi.
-
--- Minulla on tuolla pohjoisessa päin ollut paljon työtä.
-
--- Sanottiin, ettei siellä olekaan työtä, huusi Geneviève, jolle tämä
-sanoma oli suuresti mieleen.
-
--- Työtä voipi olla monenlaista, Savigny jäykästi vastasi. Rahan
-ansiota ei siellä ole enempää kuin muuallakaan.
-
--- Sittehän he ovat kovin onnettomia?... sanoi Geneviève, joka oli
-liian liikutettu, muistaakseen hämmästyä.
-
--- He kuolevat nälkään, vastasi Savigny yhtä jäykästi kuin ennenkin. En
-tiedä, sanotaanko sitä onnettomuudeksi.
-
-Ihan kalpeana Céline löi käsiänsä yhteen. Geneviève mumisi: Voi, hyvä
-Jumala!... Tämä oli huuto hänen sydämensä pohjasta, se oli syvä ja
-haikea sääliväisyyden huuto; mutta Savigny näki hänessä vaan hienon
-neidin, jonka komeus oli pilkkaa tuolle viheliäisyydelle, hänestä tyttö
-ei ollut muuta kuin kiusallinen vieras, joka esti häntä kahden kesken
-Célinen kanssa olemasta.
-
-Hän vaipui taas äänettömyyteensä, joka jo rupesi käymään tytöille
-vaivaksi, kun samassa portailta rupesi kuulumaan Lebeaun raskaita
-askeleita.
-
-Hän astui sisään ja oli mielissään, kun vielä tapasi Savignyn siellä,
-mutta nähdessään Genevièven, jäivät hänen tulotervehdyksensä sikseensä.
-
--- Isä, se on neiti Préal, sopersi Céline. Tämä nimi ei tehnyt häntä
-sen viisaammaksi. Hän oli unohtanut, että Geneviève jo ennenkin oli
-täällä käynyt, vaikka Céline silloin oli sitä hänelle kertonut,
-ilmoittamatta kuitenkaan niitä erityiskohtia, joista tämä käynti oli
-saanut arvonsa.
-
-Tervehtien Genevièveä jotensakin kömpelösti, hän itsekseen mietti,
-oliko tämä vieras kentiesi joku kauppatuttu, mutta eihän sunnuntaisin
-mitään osteta... ja sitäpaitsi ei suinkaan tavallinen ostaja olisi
-istunut hänen tyttärensä kanssa noin vierekkäin kuin hyvä ystävä.
-
-Onneksi Lebeau ei ollut sitä lajia miehiä, jotka helposti tyhmistyvät,
-hän rupesi kysymyksillään antamaan Savignylle yltäkyllin vastaamista.
-Mistä hän tuli? Minkä vuoksi hän niin kauan oli ollut poissa Parisista?
-Mitä hän oli tehnyt? Mitä hän oli nähnyt?
-
-Savigny vastasi lyhyesti ja hajamielisesti, katsoen vaan Célineä, joka
-herkeämättä loi silmänsä poispäin.
-
--- No hyvä ystävä, sanokaa nyt mitä on tapahtunut tänä puolena vuotena,
-jona teitä ei ole näkynyt.
-
--- Ei minulla ole muuta kerrottavaa, kuin mitä jo tiedätte.
-
--- Tuolla maaseudulla ei liene kovin hauskaa, alkoi Lebeau jälleen,
-antamatta itseänsä hämmentää. Teillä ei näy olevan juuri ylen paljon
-lihaa luillanne, poikaparka. Näyttääpä siltä, että puoleen vuoteen
-olette syönyt enemmän kuivaa leipää kuin voita. Huononko ruoan tähden
-te noin olette laihtunut?
-
-Savigny vaan hymyili. Hänen päähän painuneissa silmissänsä hehkui
-synkkä leimu, joka tarpeeksi selitti syyn hänen laihuuteensa.
-
--- Älkää minua murehtiko, hän vastasi; e ole syytä sitä surkutella,
-jonka ei tarvitse, niinkuin kaleeriorjan, vetää perässänsä jalkaan
-taottua kanunankuulaa. Sitä paitsi pohjoisessakin voipi elää kyllä
-hyvin; sen saatatte huomata seuraavasta pienestä jutusta, joka ehkä
-huvittaa näitä nuoria neitosia.
-
-Näin puhuen hän katsoi Genevièveä; hänen äänessään kuului pidätettyä
-ivaa, ja suunsa hymyili katkerasti.
-
--- Suuren joutoajan edellä, minä jonkun aikaa tein työtä eräässä
-tehtaassa, jonka omistajan sanottiin kymmenessä vuodessa voittaneen
-useampia miljoonia. Ainoastaan harvoin saatiin häntä nähdä, ja
-silloinkin vaan, kun joku etevä vieras tuli tehdasta katsomaan. Asetus
-kielsi jokaista työntekijää, oli hän sitten mies, vaimo tahi lapsi,
-menemästä ulos tehtaasta päivällistä syömään. Sentähden jokainen
-taskussaan taikka pussissa toi evästä muassaan, jota sitten syötiin
-joukottain pihalla, muurin varjossa taikka jossakussa vajassa Syömistä
-varten meillä oli puolen tunnin lepoaika, jona saatiin vapaasti
-haastella. Tapahtui useinkin, että vieraat sattuivat juuri silloin
-tulemaan, ja jos ne olivat ylhäisiä, niin patruna itse tuli heille
-tehdasta näyttämään.
-
--- Eräänä päivänä hän tuli muutamain herrain sekä silkkiin ja
-samettiin vaatetetun naisen seurassa, jota hän käsivarresta talutti.
-He seisahtuivat hetkeksi meidän eteemme ja katselivat kuinka me
-söimme, ikäänkuin häkissä olevia petoja katsellaan. Patruna kuiskasi
-jotain, jota emme voineet kuulla; toiset nauroivat. He olivat itse
-saaneet hyvän kasvatuksen ja epäilemättä he pilkkasivat meidän raakoja
-tapojamme. Nuori neiti nauroi toisia vielä enemmän, ja hänen heleä
-äänensä kuului vielä etäämmälle.
-
--- Onko mahdollista, hän äkkiä huusi, syövätkö nuokin ihmiset lihaa?
-
--- Me emme kuulleet patrunan vastausta, mutta me näimme, kuinka hän
-kohotti olkapäitään ja katsoi meihin karsaasti; sitte he menivät.
-
-Viimeinen joukossa, joka kai oli ystävällinen mies, huusi meille:
-
--- Toivotan teille hyvää ruokakalua, hyvät ystävät!...
-
-Nämä komeat herrat, jotka kellonvitjojaan hypistellen, nenälasien läpi
-meitä syödessämme katselivat, vaihtelivat mennessään, siitä panen
-pääni pantiksi, viisaita mietteitä säästäväisyyden tarpeellisuudesta
-sekä työmiesten puuttuvasta toimellisuudesta ja siisteydestä. Olenpa
-vieläkin heitä kuulevinani. Hetken päästä palasivat samaa tietä, mutta
-tällä kertaa meihin katsomatta. Lähellä porttia istui eräs leskivaimo,
-joka teki työtä tehtaassa, ja hänelle tuotiin aina päivällistuntina
-kapalolapsensa imetettäväksi. Hänen ääreensä he seisahtuivat ja
-antoivat hänelle kaikkein nähden almuja. Hän kävi tulipunaiseksi,
-sillä hän ei ollut koskaan kerjännyt, mutta ei tohtinut olla niitä
-vastaanottamatta. Armeliaisuuttaan näin osoitettuansa, he menivät
-lihavia lohiansa ja rasvaisia maksa-piirakoitansa ahmustelemaan.
-
-Céline loi häneen katseen, joka hämmästytti häntä, ja jonka hän näkyi
-oikein ymmärtävän, sillä hän ikäänkuin häpesi, että oli tullut n oin
-rivosti puhuneeksi, ja jatkoi taas:
-
--- Se onkin yhtä kaikki... ei se asiaan kuulu; mutta tiedättekö,
-mitä leski teki?... Hän pani rahat, jotka oli saanut, yhteiseen
-apurahastoon, ja kun hänelle sanottiin: "Teidän täytyy yksinänne kolmea
-lasta elättää... eihän tuo pieni raha olisi teille liikaa," niin hän
-vastasi: "Niin kauan kuin minulla on kädet, joilla voin tehdä työtä, en
-ota vastaan muuta, kuin mitä itse ansaitsen. Jos tulen sairaaksi, niin
-onhan minulla, samoinkuin muillakin, hyötyä tuosta rahasta."
-
--- Se oli kelpo nainen! huusi Geneviève.
-
--- Ei muilla ole oikeutta tahrata niiden käsiä, jotka itse tahtovat
-pitää ne puhtaana, Savigny jatkoi.
-
-Ja nähdessänsä, että Geneviève levottomasti häntä katsoi, hän tuimasti
-lisäsi:
-
--- Jos te tasaatte minulle viimeisen leipäpalanne, niin te teette minut
-paremmaksi... Mutta jos heitätte minulle hiukan ylellisyydestänne, niin
-teette minusta kurjan olennon, ja semmoisen on oikeus vihata.
-
--- Ei koskaan saa vihata, sanoi Céline.
-
-Geneviève oli niin mieltynyt kertomukseen, että kertojan iva jäi
-häneltä huomaamatta; eikä hän aavistanut, että tämä, kuvaellessaan tuon
-komean naisen silkki- ja samettipukua, oli hänen pukuansa tarkoittanut.
-Ja kun hän innostuksessaan kiitti tuota köyhää leskeä kelpo naiseksi,
-niin Savignyn korviin ei päässyt hänen äänensä myötätuntoinen väräys.
-
-Célinen sydämessä ei herännyt samaa kaikua. Hän oli vaan hämmentyneenä,
-ja tunsi itsensä onnettomaksi. Tämän miehen läsnäollen hän aina oli
-pahoillansa. Savignyn rohkeat tuumat peljästyttivät hänen arkaa
-luontoansa; hän tiesi hänet hyväksi, uskolliseksi ja jalomieliseksi
-mieheksi, mutta kuitenkin tuo mies herätti hänessä jonkummoista kauhua.
-Hänen äkillinen ja odottamaton tulonsa saattoi tytön aina alakuloiseksi
-ja masentuneeksi. Tänä päivänä hän vielä päälliseksi oli pilannut
-häneltä Genevièven vaikuttaman ilon. Jos Céline ei olisi ollut niin
-lempeäluonteinen, niin hän olisi häntä sentähden vihannut.
-
-Savigny taas, joka huomasi, ettei Céline pitänyt hänestä vähääkään
-väliä, eikä kertaakaan häneen katsonut, ei itsekään huolinut toisen
-nuoren tytön kiihkeästä myötätuntoisuudesta.
-
--- "Ei koskaan saa vihata", oli Céline sanonut. Eikö hän tietänyt, että
-väkevä rakkaus voi muuttua vihaksi?... Mutta ei tyttö hänestä mitään
-tietänyt, ei hän mitään aavistanut, hän ei tahtonut mitään ymmärtää.
-
-Savigny nousi verkalleen, lähteäksensä pois.
-
--- Tulkaa pian takaisin, Savigny-ystävä. Minä en voi olla teitä
-murehtimatta muulloin, kuin nähdessäni teidät vapaana ja tervennä
-silmäini edessä. Täällä te aina olette tervetullut. Totta puhuakseni,
-rouva Gregoire hiukan pelkää teitä, mutta Céline ja minä, me teitä
-rakastamme.
-
-Savigny ei vastannut, vaan meni tiehensä.
-
-Kun hänen askeleitansa ei enää portailta kuulunut, nousi Genevièvekin,
-koska tiesi Felicien jo olevan portilla odottamassa.
-
--- Ei suinkaan! ei nyt vielä!... huusi Céline, joka jälleen tointui.
-
-Ja aivan hiljaa hän lisäsi:
-
--- Minkätähden hän tuli?...
-
--- En minä sitä paheksu, vastasi Geneviève, minulla on siitä pitkiksi
-ajoiksi ajattelemista. Minä tahtoisin vieläkin häntä tavata, kun toiste
-tulen käymään.
-
-Kadulla hän vielä näki hänen. Hän astui vitkalleen, pää kumarruksissa,
-eikä huomannut että Geneviève kulki hänen ohitsensa.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Rouva de Préal ei ollut kotona, kun abbé Hardouin tuli häntä
-viimeisestä kiittämään.
-
--- Rouva on poissa, mutta neiti on kotona, vastasi ihan uusi
-kamaripalvelija, joka ei vielä ensinkään ymmärtänyt seuraelämän
-vaatimuksia.
-
-Nuori pappi oli hetken aikaa kahden vaiheella, ja palvelija aikoi jo
-sulkea oven, kun hän antoi hänelle nimikorttinsa, sanoen:
-
--- Kysykää neiti Préalilta, ottaako hän minua vastaan.
-
-Hän vietiin samaan saliin, jossa hän vähää ennen oli viettänyt
-iltaansa. Päivän näöllä tämä huone oli synkkä, laajoine
-akkunaverhoineen, tummine seinineen, raskaine huonekaluineen ja
-pronssikuvineen. Eikä pesässäkään ollut tulta, joka olisi tehnyt
-huonetta hiukan hauskemmaksi.
-
-Herra Hardouin katseli juuri herra de Préalin muotokuvaa, joka
-kuvastui suureen peiliin, kun ovi aukeni ja Geneviève astui sisään,
-tuoden muassaan nuoruuden, ilon... kaikki oli yht'äkkiä muuttunut.
-Hän lähestyi hiukan ujokkaasti: molemmat kävivät istumaan, eikä abbé
-Hardouinilla ollut parempata puheen aluksi kuin tämä jokapäiväinen
-lause:
-
--- Ette mennyt ulos äitinne kanssa, vaikka ilma on niin kaunis.
-
--- En, vastasi Geneviève.
-
-Ja abbé Hardouin'in kummastukseksi, hän lisäsi:
-
--- Onnekseni en tullut menneeksi, sillä ennen kaikkea muuta maailmassa,
-minä toivoin teitä kohdata.
-
-Abbé Hardouninkin puolestansa oli toivonut häntä nähdäkseen, sillä
-hän ei voinut unhottaa hänen suuria, miettiväisiä silmiänsä, noita
-salamielisiä ja kuitenkin viattomia lapsen silmiä, jotka niin suurella
-luottamuksella kysyväisesti häneen katsoivat.
-
--- Minulla on niin paljon teiltä kysyttävää, sanoi Geneviève, kun
-abbé Hardouin ei mitään virkkanut; luulisinpa, että te jo olette sen
-arvannutkin.
-
--- Minä olen valmis teitä kuulemaan, vastasi hän hymyellen, vaikka
-äänensä kuului totiselta.
-
--- Tuonaan sanoitte sanan, joka on pysynyt minun muistossani, ja jota
-minä, sitä kuitenkaan ymmärtämättä, olen mielessäni miettinyt. Te
-sanoitte: "Me voisimme sen, jos me uskoisimme Jumalaa." Minä kyllä
-tiedän, että semmoisia ihmisiä on olemassa, jotka eivät usko Jumalata
-olevankaan, niin kutsuttuja ateisteja: mutta me, ja ennen kaikkia te...
-
--- Mitä _te_ uskoksi sanotte?
-
--- Kun tietää jonkun asian varmaksi... eikö niin?
-
--- Ei. Uskoa asioita, joita ei voi nähdä, ja joihin ei voi kajota,
-sitä ei sovi tiedoksi mainita, siitä ei voi olla vakuutettu; se ei
-mitään varmuutta ole. Minä saattaisin vaikka joka silmänräpäys epäillä
-Jumalan olemassaoloa ja kuitenkin todellisemmin uskoa häneen kuin nuo
-ihmiset, jotka näyttävät hänen olemustansa todeksi, samalla tavalla,
-kuin he vakuuttavat, että kaksi kertaa kaksi on neljä. Kun elävä olento
-on kysymyksessä, niin mitä hyödyttää tuollainen usko, joka ei vaikuta
-minussa rakkautta eikä elämää ja joka vaan on ymmärryksen kuollutta
-tietoa. Tällä tapaa useimmat meistä, uskovat Jumalaan, ja juuri
-sentähden emme häntä rakasta, emmekä myöskään voi saattaa muita häntä
-rakastamaan. -- Tuntuu vaikealta rakastaa Jumalaa, mutta sitä vastaan
-on aivan helppo rakastaa lähimmäistänsä.
-
--- Tuntuuko teistä todellakin siltä?
-
--- Tuntuu. Sydämeni syttyy rakkauteen, kun ajattelen noita onnettomia,
-jotka kärsivät, noita nälkään nääntyväisiä, joista joku päivä sitten
-täällä puhuttiin.
-
--- Niin, kyllä tuntuu helpolta rakastaa ihmiskuntaa; mutta peräti
-toista on rakastaa yksityisiä ihmisiä.
-
--- Se on totta, sanoi Geneviève, joka ajatteli rouva de Chabrandia,
-löytyy niitä semmoisiakin, joita ei saata rakastaa. Te sanoitte, että
-me voisimme matkaansaattaa suuria asioita, jos me todellakin uskoisimme
-Jumalaan?...
-
--- Niin, jos me uskoisimme niinkuin Jesus uskoi...
-
--- Jesus?... Eihän hänen tarvinnut uskoa, koska hän itse oli Jumala.
-
--- Ja kuitenkin hän kärsi... hän kiusattiin... hänellä oli
-taistelunsa... hän rukoili... yksinäisyydessä hän rukoili yhteyttä
-Isänsä kanssa... Hän sanoi viimeisellä hetkellänsä: "Tapahtukoon sinun
-tahtosi, eikä minun." -- Hän uskoi kuin ihminen, kuin yksi meistä,
-mutta hän rakasti kuin Jumala, koska itsekkäisyydellä ei ollut mitään
-osaa hänessä. Jos meillä olisi sama usko, niin meillä myös voisi olla
-sama rakkaus.
-
--- Tuota en milloinkaan ole ajatellut. Se tuntuu niin oudolta... mutta
-minä tunnen, että voisin enemmän häntä rakastaa.
-
-Te olette oikeassa. Voidaksemme häntä rakastaa, hänen pitäisi olla
-meidän kaltaisemme.
-
--- Etuhuoneesta rupesi liikettä kuulumaan, ovia avattiin ja suljettiin,
-tietysti oli rouva de Préal palannut ja astuisi pian sisään.
-
-Geneviève ymmärsi, että hänellä oli vaan hetki jäljellä.
-
--- Oi, jospa usein saisin teitä kuulla, niin luulisin voivani monta
-asiaa ymmärtää, jotka nyt ovat minulle epäselviä, ja silloin ehkä
-tulisin paremmaksi. Te tulette toistekin käymään, eikö niin?
-
-Abbé Hardouin ei ennättänyt vastata
-
--- Olenpa pahoillani, etten ollut kotona, teitä vastaanottamassa,
-sanoi rouva de Préal jäykällä kohteliaisuudella. Keskiviikkoisin minä
-aina olen kotona; toisina päivinä otan vastaan ainoastaan likeisempiä
-ystäviäni. Geneviève, täti Chabrand kysyi sinua; hän on minun
-kamarissani.
-
-Olihan mahdotonta ajaa pois vierasta selvemmällä tavalla.
-
-Hetken päästä ovi sulkeutui abbé Hardouinin jälkeen, ja Geneviève, joka
-mielellään vältti rouva de Chabrandin inhottavaa seuraa, sulkeutui
-omaan huoneesensa, jossa hän itki kiukusta, katumuksesta ja monista
-muista eri tunteista, jotka häntä vaivasivat.
-
-Kauan hän ei kuitenkaan saanut itkeä, ennenkuin jo tultiin häntä
-hakemaan.
-
-Rouva Chabrand katsoi häntä ankarasti ja sanoi:
-
--- Vai äitisi poissa ollessa sinä vieraita vastaanotat!
-
--- Minä otin abbé Hardouinin vastaan, täti.
-
--- Kyllä minä sen tiedän. Mitä sinulla on abbé Hardouinin kanssa
-tekemistä, saanko kivaa kysyä?
-
-Geneviève ei vastannut... Mitäpä hänellä olikaan vastattavaa? Kuitenkin
-hänen sydäntänsä poltti. Mitäkö hänellä oli abbé Hardouinia kanssa
-tekemistä?... Eikö hän juuri ollut ainoa ihminen, jolle hän olisi
-voinut ilmoittaa mitä hänessä liikkui, puhua noista epäselvistä
-ajatuksista, palavista toiveista ynnä tuosta vastenmielisyydestä
-kaikkia niitä mielipiteitä vastaan, joita hän kuuli ympärillänsä
-lausuttavan, ja vieläpä tuosta halustansa, oppia käsittämään elämää
-toiselta kannalta kuin ennen. Nuo muutamat sanat, jotka hän oli papin
-kanssa vaihettanut, olivat kääntäneet hänen ajatuksensa uusille urille,
-vaikka tuo valo vielä tuntui hänelle hämärältä. Joku aika sitten oli
-vanhemmiltansa peritty luonto, kaikesta kasvatuksesta huolimatta,
-ruvennut hänessä heräämään. Hän tunsi itsensä muukalaiseksi tässä
-tutussa piirissä, ja jotain hänessä soti lakkaamatta täällä saamiansa
-käsitteitä vastaan, vaikka hänen omat käsityksensä vielä olivat
-selvyyttä ja vakavuutta vailla; niitä olisi sopinut verrata lähteensä
-lähellä kuohuvaan, uraa etsivään veteen, joka tiellänsä kaikki hävittää.
-
--- Tämä pappi on saanut täydessä mitassa kehnon kasvatuksen, alkoi
-rouva de Chabrand jälleen tuimalla äänellä; hän ei ensinkään tunne
-seuraelämän tapoja. Eikä se mikään kumma olekaan, sillä ovathan meidän
-pappimme kaikki joko porvaris- tahi talonpoikais-säätyä. Muutama vuosi
-seminarissa ei voi heitä niin tykkänään muuttaa.
-
--- Ei niitä monta olekaan, jotka oivallisessa käytöksessä vetäisivät
-vertoja meidän rakkaalle abbé Thomasille, sanoi rouva de Préal.
-
--- Oivallisessa... tuo nyt on liian paljon sanottu; mutta abbé Thomas
-on elänyt ylhäisessä piireissä, joihin hän äitinsä kautta kuuluukin,
-ja sitä paitsi hän pitää itseänsä arvossa, kun sitä vastoin tuosta
-toisesta puhutaan harmittavia asioita. Hänen sanotaan kummallista
-elämää viettävän, hän ei lämmitä huonettansa ja tuskinpa suuresti
-syökään... Se tietysti tekee hänet noin kamalan näköiseksi...
-Hän oleskelee aina seurakuntansa köyhien parissa, valvoen yötkin
-sairaitten tykönä. Minä vaan kysyn: onko tuommoinen, soveliasta?...
-Ikäänkuin noita ihmisiä varten ei olisi sairashuoneita... Ja jos
-alkaa ajatella heidän mökeissänsä vallitsevaa siivottomuutta, niin
-tuskinpa enään tekee mieli ottaa häntä vastaankaan huoneesensa.
-Mikä meitä iljettää ja käy meidän luontoamme vastaan, sitä hän ei
-huomaakaan; onpa vielä tapahtunut, että hän on noiden etukaupungissa
-elostavien ystäviensä tykönä syönytkin. Ymmärtääkö kukaan, mitä hän
-heidän kanssansa seurustelee! Minusta siinä jo on kyllä, kun kadulla
-täytyy heitä tavata. Enhän koskaan ole jalkasin liikkeellä, ettei joku
-roisto tuuppaa minua kyynäspäällänsä, taikka sylje hameelleni, taikka
-puhaltele pahalta haisevaa tupakansavua vasten silmiäni. Tarvitsisipa
-todellakin olla eri kadut rahvasta ja ylhäisiä ihmisiä varten.
-
--- Rouva de Préalin mielestä tuo nyt taas oli liikaa, mutta
-vapaaherratar de Chabrand ei ollut se ihminen, jota olisi uskaltanut
-vastustaa. Sentähden hänen veljensä tytär oli suostuvinansa hänen
-tuumiinsa ja sanoi vaan:
-
--- En minä usein huoli häntä kutsua... Sitä paitsi hän ei ensinkään
-ole minun mieleeni, ja abbé Thomas on minulle kertonut, että hänen
-taipumuksensa ovat vaarallista laatua.
-
--- Se on luonnollista; hänen käytöksestänsäkin sen jo huomaa. Ja se
-on pahinta, että hän vaikuttaa muihinkin. Neiti de Sanvall kertoi
-valittaneensa hänelle kerta hermokipujansa ja raskasmielisyyttänsä,
-mutta siihen hän vaan röyhkeästi oli vastannut: "Pitäkää muista
-ihmisistä huolta. Te löydätte ympärillänne kylliksi onnettomuutta,
-johon voitte kaikki murheenne upottaa." Oliko tuo sopiva vastaus
-semmoiselle henkilölle kuin neiti Sanvall?
-
--- Se oli raakaa ja erinomaisen sopimatonta puhetta. Kai neiti sitä
-kovasti paheksui?
-
--- Ei hän muuta ansainnutkaan Mitä hän meni niin huonosti kasvatetulle
-miehelle vaivojansa valittelemaan.
-
-Rouva de Préal, jota tämä pikainen käänne hiukan kummastutti, suostui
-kuitenkin nytkin.
-
--- Luulen, ettei kenenkään sovi syyttää minua tylyydestä köyhiä
-kohtaan, jatkoi rouva de Chabrand. En minä koskaan mene kerjäläisen
-sivutse, hänelle jotain antamatta, en ainakaan niiden, jotka kirkon
-ovella kättänsä nöyrästi kurottavat; minulla on vakinaisia köyhiä,
-jotka kerran viikossa saavat tulla minun etehiseeni, jossa palvelijani
-jakaa heille almuja. Mutta mitä noihin uhkamielisiin tulee, jotka
-kyynärpäällään meitä tuuppaavat, katsoen meitä silmiin, ikäänkuin
-olisivat meidän vertaisiamme, semmoisista minä pidän itseni erilläni.
-Jokaisen tulee pysyä säädyssään.
-
--- Se on kentiesi papille vaikeata, muistutti rouva de Préal.
-
--- Ei papin enemmän kuin muidenkaan tarvitse itseänsä alentaa, koska
-hänen papillinen arvonsa on tehnyt hänet meidän vertaiseksemme. Sitä
-paitsi minä luulisin taitavani tuommoisia asioita paremmin arvostella
-kuin sinä, ystäväni.
-
-Tuolla lauseella oli se ominaisuus, että se aina tukki rouva de Préalin
-suun. Tätinsä läsnäollessa hän ei milloinkaan voinut unhottaa, että hän
-oli syntyisin tuon lumoavan säätypiirin ulkopuolelta, ja pelko, että
-häntä muka pidettäisiin rahvasmaisena, valtasi hänet kokonaan.
-
-Tämän puheen kestäessä oli Geneviève ollut ääneti ja liikahtamatta.
-Mutta yht'äkkiä hän tuolla kiivaudella, jolla hän väliin vastusti
-niitä, jotka luulivat mielensä mukaan muodostaneensa hänen sydämensä ja
-ymmärryksensä, puhkesi puhumaan.
-
--- Saanpa kiittää, että olette opettaneet minulle kaikki nämä asiat.
-Nyt minä vasta tiedän, minkätähden abbé Hardouin on minussa niin suurta
-myötätuntoisuutta herättänyt.
-
--- Geneviève... sanoi rouva de Préal ankarasti. Mutta tyttö oli jo
-jättänyt huoneen.
-
-Silloin sanoi rouva de Chabrand sääliväisestä mutta samalla ilkamoiden:
-
--- Enkö jo kohta tuota sinulle ennustanut? Parempaa sinulla ei ole
-toivomista lapsesta, jonka kadulta löysit... Hänellä on rotunsa,
-taipumukset.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Joulukuussa rouva de Chabrand sairastui sangen tuskalliseen
-jäsentenkolotukseen, ettei hän moneen viikkoon saanut mennä huoneestaan
-ulos. Taikka hän ei erittäin pitänyt lukua sukulaisestaan, rouva de
-Préalista, niin hänelle kuitenkin tuntui mukavalta, kun tämä oli
-saapuvilla, ja hän tahtoi häntä viettämään suurimman osan ajastaan
-hänen luonansa.
-
-Silloin Geneviève pakosta useinkin jäi omiin valtoihinsa, koska
-rouva de Chabrand, joka ei ensinkään hänestä pitänyt, ei milloinkaan
-ollut häntä kysynyt, ja tätä vapautta hän käytti siten, että väliin
-kävi Célineä tervehtimässä. Siellä hän yhden eli pari kertaa tapasi
-Savignyn, ja tämän seura vaikutti häneen yhä voimallisemmin.
-Tuon työmiehen puhetapa, joka oli yksitoikkoista, vitkallista ja
-innostunutta, vaikka puhuja itse näytti tyyneltä ja kylmältä,
-koski häneen enemmän, kuin mitä tulisimmatkaan sanatulvat olisivat
-voineet vaikuttaa. Hän oli tuntikaudet liikahtamatta jaksanut häntä
-kuunnella, kun hän kertoi siitä orjuudesta ja sorrosta, niistä
-vaivoista ja kärsimyksistä, joita hän tehtaissa työtä tehdessään oli
-tullut näkemään. Muutamat elinkeinot ovatkin ikäänkuin kidutusta
-työntekijälle, joka niillä ansaitsee niukan leipänsä. Itse hän oli
-kokenut kaikkia noita vaivoja, mutta sitä hän ei koskaan maininnut.
-Hän, näet, ei katsonut sitä miksikään, mitä itse oli kärsinyt; mutta
-kaikki nuo lukemattomat olennot, joita työn kamala, hirmuinen ja
-kuolettava ratas oli musertanut, painoivat raskaasti hänen sydäntänsä.
-
-Kuullessansa noita kertomuksia, jotka eivät olleet hänen korviansa
-varten puhutut, teki Genevièven sääliväinen sydän kaiken tuon kurjuuden
-omaksensa, hän, joka itse oli kokenut työtä ainoastaan helppona voimien
-ja kykyjen harjoituksena, ja joka ei milloinkaan ollut kärsinyt nälkää,
-vilua eikä myös ylenpalttista kuumuutta.
-
-Hän pysyi liikkumattomana, silmät puhujaan luotuina, joka esitteli
-noita kuvaelmia köyhäin kurjasta elämästä. Näinä hetkinä rupesi hänessä
-liikkumaan outoja tunteita, ikäänkuin koko hänen olentonsa olisi
-samalla sortunut ja laajentunut; tuntuipa niinkuin hänen sydämensä
-olisi säälistä pakahtumaisillaan.
-
-Savigny ei osannut aavistaakaan, mitä palavaa myötätuntoisuutta
-hänen sanansa olivat tuossa naisessa herättäneet; hänen silmissään
-ei Geneviève muuta ollut kuin rikas, komeasti puettu tyttö, vaan
-joka arvattavasti oli sekä itsekäs että pilalle hemmoiteltu... Ei
-hän puhunutkaan hänelle, vaan Célinelle, joka väristen ja kalpeana
-häntä kuunteli. Sillä hänellä oli hellä sydän, mutta hän oli niitä
-ihmisiä, joiden koko rakkaus kiintyy yhteen ainoaan tunteesen, jotka
-voivat antaa henkensä yhden ainoan edestä, vaan ei kaikkien. Savignyn
-läsnäolo, se tuli joka hehkui hänen yksitoikkoisessa ja hiljaisessa
-puheessansa, herätti Célinessä omituista inhoa. Hän hengitti vapaasti
-vasta silloin, kun oli jäänyt Genevièven kanssa kahden kesken, ja vaan
-puolittain hän taisi ymmärtää tämän liikutusta ja innostusta.
-
-Célinellä oli oma surunsa, jota hän ei kenellekään ilmoittanut ja joka
-kokonaan täytti hänen mielensä: Jacques ei enään tullut. Sunnuntaipäivä
-kului toisensa perästä, eikä hänen askeleitansa ruvennut portailta
-kuulumaan, ja pitkällisestä valvomisesta oli tyttöparka käynyt ihan
-kalpeaksi ja kuumeiseksi. Näinä synkkinä talvipäivinä hänelle ei olisi
-ainoatakaan ilonsädettä loistanut, ellei Geneviève tuon tuostakin olisi
-käynyt häntä katsomassa. Ollaksensa onnellinen, Céline-parka ei koskaan
-ollut paljoa vaatinut; mutta mistä hän nyt eläisi, kun hänen osansa
-ilosta häneltä riistettiin?
-
-Hänen isänsä ei huomannut mitään... Hänen silmissään Céline vaan oli
-sairas lapsi, joka, samoin kuin kukkaisetkin, ei elääksensä muuta
-tarvinnut kuin pisaran vettä ja hiukan auringonvaloa. Hänen mieleensä
-ei olisi koskaan johtunut, että tytöllä voisi olla toisenlaista
-janoakin. Rouva Gregoire toki huomasi hänessä jonkun muutoksen, hän
-näki, että hän oli alakuloinen, että hänen poskensa olivat vaalenneet
-ja silmät unettomuudesta päähän painuneet. Tavallaan hän kuitenkin
-käsitti asian väärin, koki häntä lempeästi torua, ja esitteli hänelle
-itsensä esimerkiksi...
-
--- No, koetapas hiukan mieltäsi rohkaista! Rohkeutta täällä kurjassa
-elämässä tarvitaan. Katso minua, mimmoinen minä olen... Tulenko minä
-keltaiseksi kuin sitrana, taikka laihaksi kuin viisikymmentä sou'ta
-maksava kananpoika! Enkä siltä ole onnellisempi; mutta minä täytän
-velvollisuuteni, ja siitä se juuri riippuukin... Ainakin minulla on
-se ilo, ettei yhdelläkään ihmisellä eikä edes Jumalallakaan ole syytä
-minua nuhdella.
-
-Céline, antoi hänen puhua. Hän vaan mietiskeli, mietiskeli kaiket
-päivät työtä tehdessään ja kaiket yöt pienellä vuoteellaan, jossa
-hän ei mitään lepoa löytänyt. Hän näki alinomaa edessänsä Jacquesin
-synkät kasvot, hänen toivottoman katseensa. Hän sanoi itsellensä, että
-hän yhdellä ainoalla sanalla olisi saattanut hänen silmiänsä ilosta
-säteilemään, mutta tuo sana oli jäänyt häneltä sanomatta, ja nyt ei
-Jacques enää tullutkaan.
-
--- Miksi ei Marceau-ystävänne enää tule? kysyi rouva Gregoire eräänä
-päivänä Lebeaulta, Savignyn kuullen, joka oli ihan ääneti, niinkuin
-hänen tapansa oli, kun tämä kaikkien hyvien avujen esikuva oli
-saapuvilla. Lieneekö hän ruvennut hurjasti elämään?
-
--- Jacques on vakaamielinen poika; ei hän ole kuin muut nuoret. Hänellä
-on nyt oma huoneensa, ja hän rientää aina kotiin lukemaan. Veljensä
-ovat hänestä eronneet. Toinen on sotaväessä, ja toinen on muuttanut
-muualle asumaan... Hänellä on nyt siis suurempi vapaus kuin ennen...
-Hän ostelee itsellensä kirjoja... Semmoinen häntä miellyttää.
-
--- Entä hänen sisarensa? kysyi Céline.
-
--- Se on myös hänet jättänyt.
-
--- Hänen sisarensako?
-
--- Mikä hänestä on tullut?
-
--- Se mikä nuoresta tytöstä tulee, jolla ei ole äitiä, ja joka ei muuta
-ajattele kuin vaatteitansa ja huvituksiansa. Jacques on siitä niin
-masennuksissa, ettei hän koskaan siitä mainitsekaan. Kuitenkin se poika
-on tehnyt velvollisuutensa; mutta huonon palkinnon hän siitä on saanut.
-Siitä asti kun hän lakkasi käymästä työssä samassa paikassa kuin minä,
-me vaan harvoin tapaamme toisiamme. Mutta yhä edelleen me ollaan hyviä
-ystäviä, vaikka hän kyllä tietää, että minä moitin häntä, koska hän
-muka ei ole kylliksi seuramielinen, vaan elää yksinänsä sopessaan.
-Kyllä minäkin kirjoja rakastan; mutta ei ole järkevää niihin noin
-kiintyä.
-
--- Onpa vahinko, ettei hänestä voi tulla kirjaston hoitajaa, sanoi
-Savigny tuolla pilkallisella tavalla, jota hän Jacquesista puhuessaan
-aina käytti. Sehän sopiva ammatti laiskureille ja itsekkäille.
-
--- Jacques ei ole laiska eikä myöskään itsekäs, vastasi Lebeau. Se
-on muistettava, että hän jo sillä ijällä elätti omaisiansa, jolloin
-muut vaan huvituksia ajattelevat. Onpa oikein, että hän nyt tavallaan
-hiukan virvoitteleekin... Mutta siitäpä hänen ei tarvitsisi ystäviänsä
-unhottaa... Minä en ymmärrä, mikä tuota poikaa vaivaa, kun hän on niin
-murheellinen. Jos hän ei aina olisi semmoinen ollut, niin sanoisin,
-että sisaren kiittämättömyys painaa häntä, hän kun uhrasi nuoruutensa
-ajan heille; mutta siinä ei syy ole.
-
--- Hän on totta tosiaankin umpimielinen kuin vankihuoneen ovi, sanoi
-rouva Gregoire; puolessa päivässä ei voisi saada kolmeakaan sanaa
-häneltä ongituksi.
-
-Céline hymyili. Hän tiesi, että rouva Gregoiren läsnäolo, hänen
-puheliaisuutensa ja ylöllinen arkuutensa saattoivat muitakin, paitsi
-Jacquesia, harvasanaiseksi. Céline oli itsekin ollut pahoillansa
-Jacquesin alinomaisesta vaitiolosta, mutta hän ymmärsi sen aivan hyvin,
-hän joka tuskin itsekään sen enempää puhui.
-
-Oltuansa kauan aikaa kahden vaiheella, satoja kertoja itsekseen
-sanottuansa, ettei hän sitä tee, hän kuitenkin vihdoin päätti ilmoittaa
-Jacquesille epäilyksensä Genevièven suhteen. Jos hän olisi erehtynyt,
-niin Jacques kentiesi suuttuisi häneen tästä julmasta erehdyksestä,
-mutta jos hän olisi oikein arvannut... Ja oliko hänellä edes oikeus
-salata sitä häneltä? Hän ymmärsi vallan hyvin, että jos tämä Geneviève
-oli Jacquesin pikku kasvatti-tyttö, niin se ehkä tuottaisi hänelle
-haikeampaa surua kuin tuo epäselvä ja synkkä ikävä, jolla nyt häntä
-kaipasi. Mutta kaikkikin olisi parempaa kuin tuo toivottomuuden tila,
-jossa hän vietti elämäänsä, ja jota tuskin taisi elämäksi kutsuakaan.
-Ja levollisempana Céline odotti hänen tuloansa. Eihän Jacques toki
-aivan tykkänään voisi heitä hyljätä, hän joka vuosikausia ikäänkuin
-ystävä oli käynyt heitä tervehtimässä ja jolla oli määrätty sija heidän
-lietensä ääressä.
-
-Eräänä sunnuntaina kun Céline taas oli yksin kotona, astui Jacques
-sisään, ja käytyänsä vastapäätä häntä istumaan ja lausuttuansa muutamia
-sanoja, hän alkoi hänen kukkasiansa solmia. Célinen rohkeus lannistui,
-kun hetki nyt oli käsissä, jona hän oli päättänyt puhua, ja hänen
-äänensä vapisi.
-
-Jacques katsoi häntä, ja näki, kuinka hän oli muuttunut, siitä kun
-hän viimeksi täällä kävi; se liikutti häntä, ja ensimäisen kerran hän
-huomasi noiden lempeäin kasvojen ihanuuden.
-
--- Oletteko kipeä? hän kysyi äänellä, joka kokonaan hämmensi tyttöparan
-sydämen ja hetkeksi uudelleen palautti jo voitetun epäilyksen. Mutta
-hänen täytyi puhua, hänen tuli puhua...
-
-Ja vastaamatta kysymykseen, joka eli ensimäinen laatuansa Jacquesin
-suusta, hän koki saada ääntänsä selkeäksi ja alkoi:
-
--- Minun tekisi mieleni ilmoittaa teille yhtä asiaa... Erästä ajatusta,
-joka lakkaamatta tulee takaisin... Mutta ehkä se onkin hulluutta.
-
--- Jacques loi yhä silmänsä häneen, mutta myötätuntoisuuden säde oli
-niistä kadonnut, ja hänen katseensa oli jälleen yhtä välinpitämätöntä
-kuin ennenkin.
-
--- Minä luulen... minä olen väliin ajatellut, että neiti de Préal on
-sama...
-
-Hän vaikeni, odottaen, että Jacques jo ymmärtäisi, vaan tämä ei mitään
-virkkanut. Céline alkoi jälleen:
-
--- Kentiesi, koska hänen nimensä on Geneviève, että hän on sama... että
-hän on teidän pikku Genevièvenne...
-
-Jacques säpsähti, ja hänen silmiinsä syttyi tuli, jonka valo hetkeksi
-kirkastutti hänen kasvojansa: mutta se katosi pian, jättäen ne
-entistään vielä synkemmiksi.
-
--- Minkävuoksi se olisi hän? mistä tulitte sitä ajatelleeksi?
-
--- En tiedä... Minä olen koettanut olla sitä ajattelematta, mutta tuo
-ajatus seuraa minua, enkä minä saa sitä karkoitetuksi.
-
-Jacques mietti hetken aikaa.
-
--- Jos ei teillä ole sen varmempaa syytä luuloonne, niin mitä hyvää
-siitä on, että sen minulle ilmoititte? Ja jos se totta olisikin, niin
-minä siitä tulisin entistäni vielä onnettomammaksi, sillä hänen ja
-minun välilläni on suuri juopa.
-
-Ja hän nousi ikäänkuin jotakuta tuskallista ajatusta karkoittaakseen.
-
-Céline luuli hänen olevan suutuksissaan hänelle ja pelkäsi, että hän
-aikoi mennä; hän katsoi häneen rukoilevaisesti.
-
--- En luullut, että se tekisi teille niin pahaa. Arvelin
-velvollisuudekseni sen teille ilmoittaa. Ja ehkä se kuitenkin on
-totta!...
-
--- Jos se olisi totta, niin tuhat kertaa parempi olisi, ettei hän
-milloinkaan saisi sitä tietää... Arvattava kuitenkin on, että hän on
-kaikki unhottanut... hän oli silloin vielä niin vähäinen!... Ehkä häntä
-hävettäisikin, että on rakastanut minua, että hänen pienet rusohuulensa
-ovat suudelleet näin halpasäätyistä miestä... ja se musertaisi minun
-sydämeni, se riistäisi minulta ainoan onneni, muiston siitä ajasta,
-jolloin tein työtä hänen hyväksensä. Vieläpä se pilaisi minulta hänen
-äitinsäkin muiston. Nuo muistot ovat ainoat, mitä minulla elämässäni on
-ihanaa ja suloista... Ainakin ne minun tarvitsisi saada pitää.
-
--- Oi, kuinka hän rakasti tuota tyttöä! Céline kallisti päätään ja
-hänen sydämensä tuntui niin raskaalta.
-
-Jacques jatkoi jälleen:
-
-Yhteen aikaan minulla oli yksi ainoa ajatus vaan: löytää Geneviève,
-nähdä häntä... ei suinkaan siirtääkseni häntä hänen onnellisesta
-elämästänsä takaisin meidän kurjiin oloihimme, vaan saadakseni häntä
-vielä nähdä, ilahuttaakseni silmiäni hänen kauneudellansa, hänen
-tietämättänsä että olin saapuvilla, lähellä, varjossa, seuraten kaukaa
-hänen valoisaa uraansa. Vaan nyt jo paremmin ymmärrän. Se olisi meille
-molemmillekin onnettomuudeksi. Parempi, ettei hän koskaan saa tietää,
-mitä hän jo on ennättänyt unohtaa. Minä puolestani koen myös unohtaa ja
-ai'on tyytyä elämääni semmoisena, kuin se on.
-
-Hän vaipui jälleen istumaan niin väsyneen ja toivottoman näköisenä,
-että se musersi Célinen sydämen. Tämä tuskin uskalsi enää puhuakaan,
-pelosta, että sattuisi lausumaan sanasen liikaa. Kuitenkin hän mumisi:
-
--- Te olette niin yksinänne!... Teillä ei ole ketään, joka teitä
-rakastaisi!...
-
--- Sille en mitään voi... Lapset ovat jättäneet minut. Eivätkä nuo
-minua rakastaneetkaan. Oikeastaan olenkin aina vaan ollut yksinäni.
-Elämälle tulee kuitenkin vihdoin loppu. Olkoon siitä Jumalalle kiitos!
-
--- Elämä voi kuitenkin olla onnellista meikäläisillekin.
-
-Céline rohkeni lausua noita sanoja, ajatellen että hänen viallisuutensa
-muka oikeuttaisi hänen sisaren tavalla puhumaan. Tällä hetkellä hän ei
-enää itseänsä ajatellut, hän ei katsonut itseänsä miksikään; hän näki
-vaan tuon surumielisyyden, jota hänen tulisi lieventää. Hänelle oli
-yhtä kaikki, millä keinoin se tapahtuisi, jos se vaan lieventyisi.
-
-Täydellisesti itsensä näin unhottaen, hän kumartui Jacquesiin ja laski
-kätensä hänen käsivarrellensa.
-
-Jacques katseli tuota hienoa kättä sinisine suonineen, joka tuskin oli
-muuhun koskenut kuin kukkasiin, ja jota hän välinpitämättömyydessään
-tähän saakka ei ollut huomannutkaan. Tuo heikko käsi liikutti hänen
-sydäntänsä; hän ei voinut kääntää silmiänsä siitä.
-
-Céline tuli hämillensä ja veti sen pois.
-
--- Ei, Jacques vihdoin virkkoi, työmiehen elämä ei voi olla
-onnellista, ei suinkaan, jos hän ei muutu raa'aksi kuin eläin. Minä
-olen useinkin sitä miettinyt: meiltä puuttuu ylen monta tarpeellista
-asiaa, voidaksemme olla onnellisia. Te puhutte minulle rakkaudesta,
-ystävyydestä. No niin! jos otaksummekin, että meiltä ei puutu rakkautta
-eikä leipää, niin siinä ei ole kyllä: ollaksensa onnellinen, tarvitsee
-ihminen muutakin... Näettekös, meikäläisten elämässä on kaikki niin
-rumaa, niin niukkaa, niin ilkeää!... Meidän asuntomme, meidän mustat
-ja pahalta lemahtavat portaamme, kadut, joiden varrella asumme,
-vaatteemme, kaikki minua inhottaa!... Entä nuo likaiset kauppapuodit,
-joista ostamme tavaramme ja pöydät viina-anniskeluissa, joihin nojaamme
-kyynäspäitämme... Tuhat kertaa ennemmin söisin kuivaa leipää jonkun
-puutarhan penkillä, jossa saisin raitista ilmaa hengittää, kuin
-hakkeluspaistia jossakussa hökkelissä, missä kaikki minua iljettää.
-En minä vielä ole saanut itseäni semmoisiin tottumaan. Minua iljettää
-itseäni, kun kuulun noiden hyljättyjen joukkoon. Näin puhuessansa hän
-oli niin kaunis, hänen tummankiharaiset hiuksensa, hänen henkevät
-sekä hienot kasvonsa, hänen suuret, synkeät silmänsä, jotka nyt
-kuumeentapaisesti hehkuivat, tuo kaikki oli niin viehättävää, että
-jokainen muu kuulija olisi hymyillyt, verratessaan häntä itseään hänen
-sanoihinsa. Mutta Célineä ei naurattanut; hän oli nyt vihdoin keksinyt
-syyn tuohon haikeaan suruun, jota hän tähän saakka oli aprikoinut,
-voimatta sitä ymmärtää. Koska Genevièven katoaminen oli tehnyt niin
-syvän jäljen hänen elämäänsä, niin se tuli siitä, ettei hän hänessä
-rakastanut ainoastaan lasta, johon sydämensä oli kiintynyt, vaan
-kauneuden sädettä, jota ei mikään sittemmin ollut hänelle palauttanut.
-
-Paremmin kuin moni muu, Céline taisi ymmärtää tuota kärsimystä,
-sillä häntäkin vaivasi sama sopusoinnun jano, joka löytää niin vähän
-tyydytystä ison kaupungin köyhäin kurjissa oloissa; mutta hän oli sen
-sammuttanut, taikka ainakin koki sitä sammuttaa, katselemalla kauniita
-kukkiansa, jotka alati hänen edessänsä hymyilivät, taikka taivasta,
-jolla pilvet toisiaan ajelivat ja luonnon ihanuutta nauttimalla. Sen
-lisäksi hänen ei tarvinnut ympärillänsä nähdä mitään rumaa, joka
-olisi hänen kauneuden-tuntoansa loukannut, eikä auringonsäteet,
-jotka kirkkaina akkunasta heloittivat, tavanneet mitään, jonka olisi
-tarvinnut karttaa heidän valoansa, sillä rouva Gregoire piti tarkkaa
-järjestystä, vaivoistansa huolimatta.
-
-Céline katseli Jacquesia, yhä enemmän unhottaen itseänsä ja hänen
-onnettomuuttansa säälien. Mitä hän ei olisikaan antanut, jos
-Jacquesilla olisi ollut toivoa saada vast'edes itselleen pieni
-paratiisi, missä hänellä olisi tilaisuutta tyydyttää mielihalujansa,
-ja jossa hänen silmänsä saisivat kauniita esineitä, etenkin kukkasia,
-katsella. Sillä kukkaset olivat Célinen mielestä elämän suloutena. Eikä
-Céline sitä kysynyt, kuka hänelle tuon paratiisin loisi, kun se vaan
-hänellä olisi... ettei hänen enää tarvitsisi kärsiä tuota epäsointua,
-joka vallitsi vastenmielisten olojen ja hänen luontonsa välillä.
-
-Mutta äkkiä johtui jalompi ajatus Célinen mieleen, ajatus, joka murheen
-hetkinä, kun hän oli ottanut pakonsa siihen, oli lohduttanut hänen
-sieluansa.
-
--- Väliin olen ajatellut, hän alkoi äänellä, joka kuului suloiselta
-ja lempeältä kuin vieno tuulahdus, minä olen ajatellut, että jos ei
-ympärillämme kaikki olekaan niin kaunista, kuin soisimme, niin se on
-siitä syystä, että sen kautta enemmän tulisimme taivasta muistamaan,
-jossa kaikki on niin ihanata.
-
--- Mitäpä me taivaasta tiedämme? Jacques vastasi,
-
--- Isällä on aina tapana sanoa, jatkoi Céline tuosta keskeytyksestä
-huolimatta, että korkein olento on vanhurskas, ja että ne, jotka tässä
-maailmassa ovat tehneet velvollisuutensa, saavat palkintonsa toisessa
-elämässä. Ja minä uskon, ettei Jumala olekaan niin kaukana meistä,
-kuin tavallisesti luullaan, ja että hän jo tässäkin elämässä antaa
-meidän tuta rakkauttansa. Onpa hetkiä, joina minä tunnen hänen olevan
-aivan lähellä, jolloin hänen läsnäolonsa täyttää pienen huoneeni,
-valaisten ja elvyttäen kaikki ympärilläni. Silloin en ole yksinäni enkä
-murheellisena. Ja katsellessani taivasta tähtineen, minusta useinkin
-tuntuu, ikäänkuin hän olisi ihan lähellä tätä synkkää maailmaa, jossa
-elämme.
-
-Hämmentyneenä Céline vaikeni. Ei hän koskaan ollut kenellekään
-noin puhunut. Eikä hän ollut oikein varma, oliko Jacques häntä
-kuunnellutkaan. Hän ei katsonut Célineä, vaan nojasi otsansa käsiinsä
-ja oltuaan hetken ääneti, hän liikutetulla äänellä sanoi:
-
--- Oi, jospa minä edes yhden ainoan kerran saisin hänet nähdä!
-
-Lähtiessään hän otti Célineä käteen, jota hän ei koskaan ennen ollut
-tehnyt, sanoen:
-
--- Kiitoksia.
-
-Céline jäi ajatustensa valtaan, ja hänellä oli suuri halu ruveta
-itkemään. Entistään paremmin hän nyt ymmärsi, ettei hänellä ollut
-suurta sijaa Jacquesin elämässä. Kuitenkin tämä yksinäinen hetki
-Jacquesin seurassa oli hänelle suloinen, ja sitä ajatellessaan hän
-unhotti surunsa, tuon suuren, katkeran surun, ettei Jacques häntä
-rakastanut.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Tämän jälkeen kului pitkä aika, ennenkuin Jacques jälleen tuli Lebeaun
-perhettä katsomaan. Hän oli ikäänkuin kuumeessa; Célinen luulo oli
-muuttanut häneen, eikä hän enää epäillytkään, että Geneviève Olivier
-ja Geneviève de Préal oli sama ihminen. Mutta kumma asia, että kuta
-enemmän hän uskoi, sitä enemmän hän pelkäsi häntä tavata, ja tuo pelko
-piti hänen erillänsä ystävistään.
-
-Väliin hänelle kuitenkin tuli semmoinen rakkauden jano, että päätti
-mennä heitä tervehtimään, mutta kun pukeuduttuaan pyhävaatteisinsa jo
-oli puolimatkalla, niin hän joutui niin suureen tuskaan, ajatellessaan
-mitä voisi tapahtua, että hän kääntyi takaisin ja sulkeutui yksinäiseen
-huoneesensa.
-
-Näin kului monta viikkoa, joina hän ei tavannut Célineä.
-
-Muutamana ehtoona, kun hän, pää kumarruksissa, astui erästä yksinäistä
-katua, jossa hän ei luullut tarvitsevansa Lebeauta kohdata, saavutti
-tämä hänet äkkiarvaamatta. Ei Lebeau nyt tavallisella ystävyydellään
-lyönyt häntä olkapäälle, vaan asettuen hänen eteensä seisomaan ja
-katsoen häntä nuhdellen silmiin, hän sanoi:
-
--- Jos teillä on jotakin meitä vastaan, niin sanokaa se suoraan;
-se olisi parempi, kuin että noin jurottelette, antamatta siihen
-minkäänlaista selitystä.
-
--- Mitäpä minulla voisi olla teitä vastaan, vastasi Jacques. Eihän
-minulla siihen syytä ole. Te, joka olette osoittanut minulle pelkkää
-hyvyyttä vaan.
-
-Lebeaun kasvot kirkastuivat.
-
--- No, minkätähden ette siis enää tule meillä käymään?
-
-Jacques toi sopertaen esiin joitakuita esteitä, jotka eivät mitään
-selittäneet.
-
--- Siinä olette väärässä, että hylkäätte vanhat ystävänne. Tulkaa nyt
-pian meitä katsomaan, se olisi Célinellekin mieleen, jonka luona niin
-harva käypi, kehoitti Lebeau, joka ei kauan voinut olla suutuksissa.
-
--- Sunnuntaina minä tulen.
-
--- Sehän hyvä sanoma. Älkää sitä vaan unohtako... se koskisi meihin
-kipeästi.
-
-Kun Lebeau kertoi tyttärelleen, että hän oli tavannut Jacquesin, niin
-tämä ei vastannut mitään, koska hän pelkäsi, että ääni ilmaisi hänen
-tunteensa. Hän oli käynyt varjoon istumaan, eikä isä nähnyt, kuinka
-häntä vapisutti.
-
--- Mikä sinun on?... Eikö ole sinulle mieleen, että tuo kelpo poika
-tulee meillä käymään?
-
--- Onhan se minulle mieleen, isäkulta.
-
--- Sinä kai olet hänelle suutuksissasi, kun hän ei niin pitkään aikaan
-ole käynyt meillä, mutta hänelle täytyy antaa anteeksi. Ihminen tulee
-noin vauhkoksi, kun elää yksinään. Hänen pitäisi naida, tuon kelpo
-pojan, koska hänellä ei enään ole sisaruksia tykönänsä, joista huolta
-pitäisi. Onpa vahinko, ettei sinusta ole avio-kumppaniksi: minulle
-olisi hänestä tullut niin sopiva vävy.
-
-Aavistamatta että hän kipeästi oli loukannut tytärtänsä, Lebeau pisti
-valkeaa piippuunsa ja rupesi tyvenellä mielellä lukemaan yhden sou'n
-maksavaa sanomalehteä, jonka hän oli tuonut muassaan.
-
-Céline pidätti kyyneleitänsä.
-
-Niin, eihän hänestä ollut avio-kumppaniksi; ei hän ollut niitä, joita
-saattaisi lempiä. Monta kertaa hän oli itselleen tuota vakuuttanut,
-jonka isä nyt niin suorastaan oli hänelle sanonut. -- Se ei ollut
-mikään uusi totuus, mutta kuitenkin se tuotti hänelle julmaa kipua.
-
-Savigny tuli samana ehtoona sanomaan jäähyväisiänsä... Tällä kertaa
-hänen oli matkustaminen keski-Ranskaan, samassa tarkoituksessa kuin
-ennenkin, ja aina yhtä valmiina uhraamaan itseänsä, sekä ruumistansa
-että henkeänsä. Hän huomasi heti, mitä toiset eivät olleet nähneetkään,
-nimittäin että Céline oli hyvin kipeä. Vieläkö hän palatessaan maalta,
-jossa hän ehkä kauankin tulisi viipymään, tapaisi hänet elossa?
-Tavallisuuttansa hän oli käynyt vastapäätä Célineä oven suuhun
-istumaan, jossa hän oli enemmän varjossa, ja josta hän taukoamatta
-tyttöä katseli. Itse hän ei paljon puhunut, vaan jätti sen toimen
-kokonansa Lebeaun suoritettavaksi.
-
-Kun hänen oli aika lähteä, lähestyi Savigny Célineä, tarttui hänen
-kuumaan, laihtuneesen käteensä ja pidettyänsä sitä hetken aikaa omassa
-kädessään, hän erinomaisella hellyydellä laski sen takasin tuolin
-käsinojalle.
-
--- Jääkää hyvästi, sanoi hän.
-
--- Tervetultuanne takasin, vastasi Céline.
-
--- Lebeau saatteli vierasta valkealla ensimäisen kerroksen
-porras-askelmaan saakka. Siellä Savigny seisahtui.
-
--- Hän on sangen kipeä, hän sanoi.
-
--- Kuka? kysyi Lebeau.
-
--- Teidän tyttärenne.
-
--- Ei suinkaan, ei suinkaan... ei se ole muuta kuin hiukan
-verettömyyttä vaan. Ei se mitään vaarallista ole... Onhan meillä jo
-maaliskuu käsissä... kai kevät taas häntä virkistää.
-
--- Tässä on henki kysymyksessä. Oletteko kysynyt neuvoa lääkäriltä.
-
--- Eihän se ole ollut tarpeellista... Meidän ei nyt kannata panna rahaa
-tarpeettomiin maksoihin, kun minä yksin teen työtä. Tilkkanen hyvää
-viiniä tekee hänelle enemmän hyvää kuin lääkärin käynti.
-
--- Tuossa, ottakaa nämä häntä varten, sanoi Savigny, pistäen hänen
-kouraansa kaksi kultarahaa. Kysykää neuvoa lääkäriltä, mutta hänen
-pitää oleman parhaimpia, mitä löytyy, esimerkiksi joku kuuluisa
-sairashuonen lääkäri. Mutta ennen kaikkea, tyttärenne älköön saako
-tietää, että nämä rahat tulevat minulta. Kuuletteko? Minä kiellän teitä
-sitä hänelle sanomasta.
-
--- Hänen äänensä kuului miltei jäykältä, kun hän näin puhui.
-
-Hämmästyksissään oli Lebeau jäänyt liikkumatta seisomaan. Sitte hän
-riensi Savignyn jälkeen, ahtaaksensa hänelle rahat takaisin, mutta tämä
-sulki oven jälkeensä ja huusi:
-
--- Minä rukoilen teitä vanhan ystävyytemme nimessä, että teette, mitä
-olen sanonut.
-
-Sangen huolestuneena nousi Lebeau jälleen portaita ylös, pitäen
-kultarahoja niin varovasti kädessään, ikäänkuin ne olisivat häntä
-polttaneet, ja miettien, oliko Savigny tullut hulluksi.
-
-Céline oli jo vetäytynyt pieneen kammioonsa, pannaksensa maata, ja
-niinmuodoin sai hänen isänsä hiukan tointumisen aikaa, jolloin hän
-päätti salata koko asian tyttäreltään.
-
-Kun Céline jo makasi, tuli hänen isänsä häntä syleilemään, jota hänen
-ei muulloin ollut tapana tehdä.
-
--- Kuinka jaksat, pikku Célineni? hän kysyi.
-
--- Hyvin vaan, isäkulta, kiitoksia kysymästänne.
-
--- Oikeinko totta?... Anna minun katsella sinua. Näytäthän sinä koko
-terveeltä... Enpä pitkiin aikoihin ole nähnyt sinua noin punaposkisena
-ja silmiäsi noin loistavina kuin tänä ehtoona. Luuletko saavasi unta?
-
--- Kyllä minä unta saan, isäkulta. Niin ainakin luulen. Minä olen
-hiukan väsynyt.
-
--- Kutsu minua, jos tulet kipeäksi.
-
-Céline ei ymmärtänyt syytä tuohon erinomaiseen hellyyteen, ja unohtaen
-kokonaan oman itsensä, hän vaan koki rauhoittaa isäänsä.
-
--- Maatkaa huoletta, isä. Minäkin ai'on nukkua.
-
-Ihan rauhoittuneena Lebeau jätti tyttärensä ja, ennenkuin laski
-levolle, kätki hän huolellisesti Savignyn antamat rahat laatikon
-pohjalle siksi, kunnes tämä palaisi, ja hän saisi antaa ne hänelle
-takaisin.
-
--- Luulen maar, että hän tänä iltana oli päästä vähän ravistunut. Mistä
-lie sitä ollut huomaavinansa, että tyttö muka oli kovin kipeä?... Olisi
-jättänyt minun asiakseni, joka olen tytön isä, pitää huolta hänestä.
-
-Ennenkuin seuraavana päivänä meni työhön, hänen kuitenkin teki mieli
-kuulla, mitä rouva Gregoire asiasta arvelisi. Hän toivoi muka häneltä
-saavansa vahvistusta vakuutukselleen.
-
--- Mitä te Célinestä arvelette? hän kysyi. Luuletteko hänen olevan
-kipeän.
-
--- Ei häntä niin erittäin kipeäksi sovi sanoa, vastasi rouva; mutta
-hän on näinä aikoina ollut hiukan alakuloinen. Meidän aikaan nuoret
-ihmiset ovatkin niin ylen heikkoja. Turhaan minä olen koettanut häntä
-rohkaista: Katsokaapas minua, tyttöseni, olen minä sanonut, heitänkö
-minä itseni noin alakuloiseksi kuin sinä? Hän ei vastaa mitään, mutta
-ei myöskään ota vaaria puheestani... Minun nuoruudessani oli ihmisillä
-enemmän rohkeamielisyyttä.
-
--- Syökö hän päivällistä enemmän kuin iltaistakaan, jollen minä ole
-saapuvilla.
-
--- Olkaa aivan huoletta, herra Lebeau, kyllä minä laitan hänen pienet
-syötävänsä niin maukkaiksi, että hän olisi vallan kiittämätön, ellei
-niitä söisi.
-
-Lebeau ei parempaa pyytänyt, kun näin tulla rauhoitetuksi, ja tämän
-keskustelun perästä hän meni tiehensä paljoa keveämmällä mielellä.
-
-Sunnuntaina Jacques tuli. Hänen sisään astuessansa Célinen posket
-lensivät tulipunaisiksi, mutta hetken kuluttua ne jälleen olivat aivan
-valkoiset kuin vaha; ainoastaan kummallakin poskipäällä oli punainen
-pilkku.
-
-Jacques näki kohta, että hän oli sangen kipeä, ja vaikka hän ei
-säikähtänytkään yhtä paljon kuin Savigny, niin se kuitenkin häneen
-kipeästi koski. Mutta Céline oli liian halukas häntä puhutellakseen,
-niin kauan kun kahden kesken olivat, ettei huolinut itsestänsä puhua.
-Hän alkoi heti:
-
--- Minä olen tavannut neiti de Préalin; hän puhui minulle siihen
-tapaan, että melkein sain täyden vakuutuksen... Ei hän minulle mitään
-suoraan ilmoittanut, mutta hänen puheistansa tajusin, että hänelläkin
-on ollut aika, jona hän on saanut köyhyyttä kokea ja että hänen nyt
-väliin on ikäänkuin koti-ikävä; häntä vaivaa, näetten, tuo ylellisyys,
-jossa hän elää. Se on hän. Jacques... annatteko minun ilmoittaa se
-hänelle?...
-
-Mutta luodessaan silmänsä Jacquesiin, hän heti vaikeni. Tämä näytti
-niin ankaralta ja kovalta, että Céline luuli häntä loukanneensa, ja
-peljästyneenä hän pysähtyi.
-
--- Älkää hänelle mitään virkkako, Jacques sanoi, puhuen vaivalla.
-Kuulkaapas Céline. Jos se todellakin on hän, niin minä en tahdo,
-että hänestä minulle puhutaan. Nyt selvään ymmärrän, mitä en alussa
-käsittänyt: neiti de Préalilla ja minulla ei voi olla mitään yhteyttä.
-Hänen ja minun välilläni on juopa, senhän olen teille sanonut.
-
--- Te ette tunne häntä, muistutti Céline.
-
--- Enkä tahdo häntä tuntea. Kun rouva de Préal otti hänet kasvatikseen,
-tehtiin sitä paitsi se ehto, ettei lapsen ja niiden välillä, jotka
-sen vanhempien kuoltua olivat pitäneet siitä huolta, saisi olla
-minkäänlaista keskuutta.
-
--- Tuota minä en tietänyt, sanoi Céline surullisesti.
-
--- Minä rukoilen teitä, älkää minulle enää hänestä puhuko. Se vaan on
-turhaa vaivaamista.
-
-Ja Jacques vaipui syviin mietelmiin, joita Céline ei uskaltanut
-keskeyttää, kunnes hänen isänsä vihdoin tuli kotiin.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Toukokuu oli tullut kauniine kukkineen. Geneviève oli muuttanut
-maalle, josta hän joka viikko lähetti Célinelle koppasen lemmikkejä
-tahi kieloja sekä lempeän ja iloisen kirjeen, joka vielä enemmän kuin
-aurinko, loi ilonsäteitä tämän pieneen, yksinäiseen huoneesen. Céline
-luki yhä uudelleen noita kirjeitä, joista jokainen sana juurtui hänen
-sydämeensä. Näitä lukeissansa hän ei muistanut ainoastaan Genevièveä
-itseä, joka aina toi iloa ja lämpöä muassansa, oli hän sitten lähellä
-tai kaukana, vaan hän muisti maaseutuakin, sen viheriäisiä pensaita ja
-lehdikkoja, sen tuoksuvia kukkasia, joita saapi mielensä mukaan poimia.
-Kaikkea tuota hän oli näkevinään noiden muutamien elävien sanain
-välistä; ja hengittäessään tuossa paratiisissa kasvaneiden, vaikka jo
-hiukan lakastuneiden, kukkasten tuoksua, hänen ajatuksensa vaipuivat
-noihin rakkaihin esineihin, joita hän ei milloinkaan silmin saisi
-katsella. Eikä ainoakaan kateellinen tai kapinallinen tunne häirinnyt
-tätä hänen suloista uneksimistansa: semmoinen vaiva oli Célinelle
-tuntematon. Rakastaa, uneksia, se hänen elämänsä.
-
-Joka aamu hän vielä nousi ja asettui tavalliselle paikalleen pienen
-työpöytänsä ääreen, mutta pian voimat häneltä puuttuivat, ja hänen
-täytyi käydä istumaan isän nojatuoliin, joka jonkummoisen salaisen
-sopimuksen kautta oli tullut hänen omaksensa. Siinä hän istui
-päiväkaudet, katsellen taivasta, joko se oli selkeä tai pilvinen, ja
-kuunnellen lintusia, jotka lauloivat tuossa ainoassa puussa, jota hänen
-sopi nähdä. Se kasvoi vastapäätä hänen akkunaansa olevassa pienessä
-puutarhassa: se oli aprikka-puu, ja hän oli nähnyt sen peittyneenä
-ensiksi kukkasilla ja sitten viheliäisillä lehdillä. Se oli hänelle
-ainoana keväimen osoitteena.
-
-Rouva Gregoire ei nyt enää torunut, eikä edes nyt enää esitellyt
-itseänsä esikuvaksi. Hän oli vihdoin viimeinkin tullut huomaamaan, että
-Célinen tauti olikin jotain muuta, kuin paljasta rohkeuden puutetta.
-
-Heidän viimeisen puhelunsa jälkeen oli Jacques monta kertaa käynyt
-heillä, mutta hän oli aina karttanut kahden kesken jäämistä tytön
-kanssa. Hän toi hänelle kukkia, hän puhutteli häntä lempeästi, ja
-hänen käyntinsä olivat Célinelle viikon valoisimmat hetket: mutta hän
-huomasi, että Jacques oli entistänsä vielä murheellisempi ja arvasi,
-että hänessä oli alituinen ja kova taistelu, kun hänellä oli palava
-halu nähdä Genevièveä, eikä hänen kaiheksuva ylpeytensä olisi sitä
-sallinut. Céline ei voinut häntä oikein ymmärtää. Tämän miehen sydän,
-joka oli hänen omaa sydäntänsä sekä ahtaampi että vaativaisempi, oli
-hänelle salaisuus. Célinen silmissä oli Geneviève kaiken kauneuden ja
-hyvyyden perikuva, ja hänestä oli jo onni saada häntä, vaikka kaukaakin
-katsella toivottava. Sitä paitsi hän tiesi, ettei Genevièven jalossa
-sydämessä olisi tilaa millekään ylenkatseen eli tyhmän turhamaisuuden
-tunteelle, mutta hän ei uskaltanut puhua hänestä Jacquesille, koska
-tämä oli kieltänyt häntä puhumasta.
-
-Célinen hellälle sydämelle se tuotti alituista suloa, kun vaan sai
-nähdä rakastettunsa, eikä hän sen enempää pyytänytkään. Kuitenkin
-hän aina joka kerta, kun Jacques oli heillä käynyt, makasi koko yön
-kuumeessa, saamatta unta, ja seuraavana päivänä hänen poskensa olivat
-vielä painuneempia ja silmänsä ympärystät vielä mustempia kuin ennen.
-Jacquesin surumielisyys häntä ahdisti.
-
-Yhtenä ehtoona tämä tuli Lebeaulle ilmoittamaan, että hänen teettäjänsä
-aikoi viedä hänet maalle muutamaksi viikoksi. Eräässä hovissa oli
-nimittäin muutamia vaikeita korjauksia tehtävänä, joita varten
-tarvittiin taiteellisesti oppinutta työntekijää, ja Jacques, jota
-pidettiin pätevimpänä, joukossa, oli siihen toimeen määrätty. Jo ensi
-sunnuntaina hänen tulisi lähteä.
-
--- Toivotan teille onnea, sanoi hänen vanha toverinsa: te, joka kaikkea
-kaunista rakastatte, saatte nyt nauttia luonnon ihanuutta. Kuinka kauas
-teitä lähetetäänkään?
-
--- Sitä en tiedä. Teettäjä tosin sanoi sen minulle, vaan nimi on mennyt
-mielestäni. Minä vaan tiedän, että se on jossakin Oise'n piirikunnassa.
-
-No, toivotan paljon hauskuutta. Kotiin palattuanne, te tietysti tulette
-itseänne näyttämään?
-
--- Minä tuon teille sieltä kukkia, sanoi Jacques Célinelle, joka
-hymyili surullisesti, kun ajatteli, ettei hän kai silloin enää olisi
-hengissäkään. Hän ojensi Jacquesille pientä, polttavaa kättänsä, ja
-hänen mentyään tuntui tytöstä, ikäänkuin kaikki elämän sulo ja ihanuus
-olisi hänen kanssansa kadonnut. Tästäpuoleen tulisivat viikot kulumaan,
-tuomatta mitään iloa muassaan, eikä toinen hitaasti kuluva päivä olisi
-toistansa valoisampi. Ei mitään suloista ja levotonta odottamista nyt
-enään, vaan ei myöskään katkeraa pettymystä, ei mitään muuta, kuin
-rasittavaa yksitoikkoisuutta ikävästä aamusta unettomaan yöhön saakka.
-
-Hän kauhistui tuota harmaansekaista, synkkää tulevaisuutta, mutta
-kun hän kerran oli ruvennut sitä silmiin katselemaan, niin se tuotti
-hänelle suurta lepoa. Tässä maailmassa hänellä ei enää ollut mitään
-onnea odotettavana, hän loi silmänsä taivaasen päin. Ainoastansa sieltä
-voisi hänelle vuotaa iloa ja valoa.
-
-Célinellä oli vanha kirja, joka yksinäisinä hetkinä uskollisesti
-oli pitänyt hänelle seuraa, ja jonka lämmin hartaus oli syvästi
-vaikuttanut hänen sieluunsa, riistämättä häneltä kumminkaan hänen
-inhimillistä rakkauttansa. Hän avasi kirjan, joka oli "Jesuksen
-Kristuksen seuraamus", ja luki siitä näinä sanat: "Onnellinen se
-sielu, joka sydämessänsä kuulee Herransa puhetta, ja joka hänen
-suustansa saa lohdutuksen sanoja kuulla. Onnelliset ne korvat, jotka
-aina ovat alttiit vastaanottamaan tätä jumalallista puhallusta ja
-pysyvät kuuroina tämän maailman töminälle. Onnelliset, ja vielä sanon,
-onnelliset ne korvat, jotka kuulevat totuuden opetuksia sydämessänsä,
-eivätkä kuuntele ulkoapäin kaikuvia ääniä."
-
-Sunnuntai-aamuna lähti Jacques matkalle teettäjänsä sekä
-rakennusmestarin, jonka tuli työtä johtaa, ja muutamien muiden
-työmiesten seurassa. Ensimäisen kerran hän nyt matkusti näin kauas
-Parisin tienoilta. Vaunujen liikunto, toukokuun raitis vihanta, joka
-loi hiukan runollisuudestaan yksitoikkoisille rautatien vierille
-saakka, hänen silmäinsä ohitse vilahtelevat, ihanat seudut, jotka
-johtivat hänen mieleensä muinoin, tuttuja metsiä, -- kaikki nuo
-suloiset ja ilahuttavat esineet laajensivat hänen sydäntänsä, pakottaen
-häntä unhottamaan omaa itseänsä ja ottamaan osaa yleiseen iloon. Hän
-ihmetteli, kun tunsi sydämensä näin keveäksi, että tuskinpa enää olisi
-voinut sitä omaksensa tunteakaan.
-
-Eräällä asemalla, jolla juna muutamaksi minutiksi seisahtui, kuuli hän
-rakentajan puhelevan teettäjän kanssa.
-
--- Suuri osa Roncevalin linnasta on korjattava, sanoi rakentaja;
-mutta tärkein tehtävä kuitenkin on vanhojen puukoristeiden ja
-vanhanaikaisten, eriskummaisten kuvaveistoksien parantaminen, joita
-omistaja kuuluu erittäin suuressa arvossa pitävän. Luultavasti tulee
-tuo työ kestämään kauemmin, kuin voisi luullakaan, sillä rouva de Préal
-kaiketikin tahtoo täydellistä korjaamista, kun kerran asiaan ryhdytään.
-
-Tätä nimeä kuullessansa, kavahti Jacques niin rajusti, että rakentaja
-kummastellen häntä katseli; mutta samassa hän jo sai itsensä
-hillityksi. Eikö toistakin sen nimistä ihmistä voisi maailmassa
-löytyä?... Ja vaikka se olisikin hän?... No niin, sanoi hän
-itsekseen, nojaten soppeensa kolmannen luokan vaunuissa, joihin hän
-matkatoveriensa seurassa äsken oli astunut, -- vaikkapa se olisikin
-hän, niin mitäpä siitä? Ei hänen tyttärensä saa tietää, että minua
-siellä onkaan, ja jos hän vaikka jonakin päivänä minut kohtaisi, ei hän
-vannaankaan edes kysyisi minun nimeäni. Mikäpä minä hänen silmissään
-olisin? Valkeamekkoinen työmies vaan, joka en nuhtelematta saisi häntä
-tervehtiäkään. Minä en pyytänyt häntä nähdä; nyt näkyy olevan niin
-sallittuna... sen vuoksi kai, että tuo muisto joka myrkyttää minun
-elämäni, tulisi perin juurin hävitetyksi. Kun olen nähnyt kevätruusuni
-hänen uudessa haahmossaan, rikkaana, ja korskeana vallasnaisena, niin
-ehkä voin unhottaa, että häntä toisessa muodossa on ollut olemassakaan.
-Geneviève de Préal on silloin kuolettanut Geneviève Olivierin.
-
-Rikas ja korskea vallasnainen... Ei Céline toki ollut häntä siksi
-huomannut; mutta Céline olikin niin hyvä, niin lempeä... hänen, ei
-ollut rahtuakaan ylpeyttä, tuossa kivulloisessa tyttö-raukassa...
-hänelle vaan oli mieliksi, kun joku häntä suojeli, ja kentiesi hän myös
-oli sallinut rikkauden ja komeuden lumota itsensä.
-
-Oi, kuinka väärin Jacques arvosteli tätä hellää, syvää sydäntä. Senpä
-vuoksi juuri, että Geneviève oli pysynyt muuttumattomana, ja ettei
-mikään ollut voinut pilata hänen jaloa luontoansa, oli Céline suonut
-hänellekin sijaa sydämessänsä Jacquesin rinnalla.
-
-Iltapäivällä matkustavaiset saapuivat pieneen kyläravintolaan, jossa
-rouva de Préal heitä varten oli tilannut makuusijoja, ja joissa heidän
-oli määrä käydä syömässä. Itsekseen Jacques ehtimiseen vakuutti
-olevansa levollinen; hän ei toivonut mitään, eikä mitään pelännyt. Hän
-päätti myöskin olla itseänsä ilmoittamatta, vaikka hän jonkun ihmeen
-kautta saisikin siihen tilaisuutta.
-
-Kuitenkaan hän ei koko yönä saanut unta silmiinsä. Mutta sillä välin,
-kuin hän näin luuli olevansa ihan tyven, niin odotuksen kuume häntä
-värisytti.
-
-Vihdoin tuli aamu, ja sen ensimäinen hämärä valo teki hänet
-rauhallisemmaksi; kun hän oli pukeutunut työmekkoonsa, palasi hänen
-ylpeytensäkin sekä ennakkoluulonsa, ja yhtä tyynen näköisenä kuin hänen
-toverinsakin, hän vakavin askelin läksi linnaa kohti astumaan.
-
-Aamupäivällä tuli rouva de Préal tarkastelemaan työtä, jota tuskin oli
-aljettu; Jacques seisoi koko ajan selin häneen, hän oli muka olevinaan
-työnsä toimessa vaan. Kaikki nuo vuodet, jotka olivat kuluneet siitä,
-kun Geneviève myytiin, eivät olleet millään lailla helpottaneet hänen
-tunteitansa tämän "kaupanteon" suhteen. Koska hän ei enää saattanut
-äiti-vainajatansa siitä vihata, niin sen sijaan oli hän kääntänyt
-sydämensä luukun tuota rikasta naista kohtaan, joka oli luullut
-voivansa rahalla maksaa semmoista aarretta, ja vielä päälliseksi pannut
-sen ehdoksi, että lapsen pitäisi unhottaa ne, jotka olivat sitä pienenä
-holhoneet ja ikäänkuin silmäteräänsä rakastaneet, silloin, kun ei
-kukaan muu vielä ollut siitä huolinut.
-
-Kuullessaan sen naisen ääntä, joka kutsui itseänsä Genevièven äidiksi,
-tuota kuivaa ja hiukan kimakkaa ääntä, jota heti huomasi rikkaan naisen
-ääneksi, joka siihen oli tottunut, että kaikki häntä kuuntelivat ja
-tottelivat, Jacques tunsi salaisen vihan kouristavan sydäntänsä.
-Hänen mieleensä muistui Madeleine Olivierin heleä ja suloinen, ääni.
-Kumpaisen kaltainen oli Geneviève de Préalin ääni?
-
-Kun rouva de Préal meni, seurasi Jacques häntä silmillään. Hänen
-yllänsä oli punainen silkkihame, joka mahtavasti laahasi maata
-niinen perässään. Jacques muisti riikin-kukkoa, joka aamulla, hänen
-tullessaan, linnan penkereellä, auringonpaisteessa, oli pyrstöänsä
-levitellyt ja äreästi kirkaisten ottanut häntä vastaan. Hänen sydämensä
-oli niin täynnä katkeruutta, että kaikki näytti rumalta ja inhottavalta
-hänen silmiinsä. Aikaa voittaen herätti kuitenkin työ, tuo paras
-rauhanrakentaja, hänen paremman luontonsa, jälleen henkiin. Hän alkoi
-ihaella noita kuluneen aikakauden veistoksia, joita hänen tuli saattaa
-entiseen kauneuteensa.
-
-Työnteko ja ihaileminen, nehän kaksi ihmistä jalostuttavat.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Jacques oli linnassa ollut monta päivää työssä, eikä vielä ollut nähnyt
-neiti de Préalia.
-
-Pitkitettyänsä eräänä iltana työtänsä hämärään saakka, hän yksinään
-käveli kylään vievää tietä pitkin, kun ihmisääniä äkkiä rupesi
-hänen korviinsa kuulumaan, ja hän erotti puistossa vaalean hameen,
-joka lehtokujan puitten välistä vilahteli. Epäilemättä se oli hän.
-Yrittäisikö saada häntä tavata?... Ei, hänen ei tehnyt sitä mielikään.
-Kulkuansa hiljentämättä hän yhä astui eteenpäin, ja koska ei mitään
-enää näkynyt eikä kuulunut, rupesivat hänen ajatuksensa uudestaan
-samaan suuntaan juoksemaan. Eräs unelma, jonka hän jo vuosia sitten oli
-unhottanut, johtui jälleen hänen mieleensä. Tuossa unelmassa hän oli
-ollut tavoittavinaan valkoista hametta, joka oli kuunsäteen näköinen;
-nyt hän ei ajanut sitä takaa, päinvastoin hän sitä pakeni. Hän tunsi
-itsensä ylpeäksi, mutta samalla koski hänen yksinäisyyteensä kipeästi
-häneen.
-
-Olikohan maailmassa häntä yksinäisempää ihmistä?... Mihinkä hän ottaisi
-turvansa... ja mihin maahan hänen elämänsä juurtuisi?... Pitkiä aikoja
-oli velvollisuus pitänyt häntä kahleissa ja murtanut häntä; nyt hän oli
-vapaa, mutta mitä hän vapaudellaan tekisi? Tulevaisuus tuntui hänestä
-vaan pitkältä, pimeitten päivien ja yksijonoisten vuosien jaksolta.
-Hänessä ei ollut ei tahtoa, ei toivoa... niin hän ainakin uskoi.
-
-Kuitenkin hän halukkaasti hengitti tämän kevät-illan raitista,
-tuoksuavaa ilmaa, joka voimallisella tavalla häneen vaikutti. Mikä
-suloisuus näissä metsien ja niittyjen ikuisissa juhlamenoissa!...
-Kuinka ihanaa tämä ilma hänen keuhkoillensa, jotka aina vaan olivat
-hengittäneet ison kaupungin vahingollisia ja raskaita höyryjä!... Mikä
-sulous tässä hiljaisuudessa, joka äkkiä seuraa yö-levolleen lähteneiden
-lintujen viimeisiä heleitä lauluja, jolloin iltatuuli ja puitten lehdet
-kuiskailevat toisillensa salaisuuksiaan... Siinäkin jo pitäisi oleman
-tarpeeksi onnea, kun saa nauttia luonnon ihanuutta ja aina kuulla sen
-ääniä.
-
-Jacquesin ei ollut kiire ravintolaan, jossa joka ehtoo pidettiin
-juominkeja, joko isossa salissa, taikka pienen puutarhan lehtimajassa.
-Hän piti tapanaan palata vasta silloin, kun toiset jo olivat eronneet,
-ja hän kenenkään huomaamatta tai juomaan vaatimatta pääsi pieneen
-kammioonsa pujahtamaan. Hän poikkesi siis syrjään, ja päästyään
-kujanteen päähän, hän alkoi astua pientä polkua, joka alussa vei
-taajaan puistoon ja sieltä vähäiselle nurmikolle, jossa isojen puitten
-välissä kasvoi pitkää ruohoa. Hän oikaisi itsensä pitkäkseen tälle
-viheriäiselle matolle ja rupesi lehvien välitse, joita vieno tuulahdus
-liikutteli, katselemaan taivasta; mutta väsyneenä ahkerasta työstään ja
-taukoamattomien ajatuksiensa tuudittelemana, hän ennen pitkää vaipui
-syvään uneen.
-
-Mutta tuskinpa oli muutama minutti ehtinyt kulumaan, ennenkuin hän
-vavahti unestaan. Joku oli hänen lähellänsä kirkaissut... nyt hän jo
-kuuli puhuttavankin... Missä hän mahtoi ollakaan? Pimeässä hän ei
-ensimmältä voinut muita eroittaa, kuin puitten lehviä, jotka hänen
-päällänsä taivasta vasten kuvautuivat; sitte hän huomasi valkoisen
-haamun, jota tähden väräjävä säde valaisi, ja joka kumartui hänen
-puoleensa, mutta yht'äkkiä vetäytyi pois, niin pian kuin hän hiukan
-liikutti itseänsä.
-
--- Vakuutan teille, että hän, on juovuksissa, hän kuuli äänen puhuvan.
-Jättäkää hänet tänne... se on hänelle vaan terveellistä, kun saa maata
-ulkoilmassa, tuikkivien tähtien valossa... Näettenkös, tuossa yksi
-juur'ikään helottaen häntä tirkistelee.
-
--- Mutta entä jos hän olisi kipeä? puhui nuori ja raikas ääni.
-
--- Minä tunnen hänet aivan hyvin, puhui toinen miehen ääni. Hän on
-minun työmiehiäni, ja paras joukossa onkin, kaikin puolin kelpo ja
-taitava. Olisipa kumma, jos hän juovuksissa olisi.
-
--- Mutta minä sanon, että hän on: sitä en epäilekään, jatkoi ensimäinen
-puhuja halveksivalla tavalla.
-
-Jacques hyppäsi pystyyn, kuullessaan nämä sanat, ja katsoi suoraan
-silmiin vastustajaansa, jota hän oli päätänsä pitempi. Ei kukaan enää
-voinut häntä juopuneeksi uskoa.
-
-Nyt lähestyi toinen parvi, nimittäin rouva de Préal, saaleihin ja
-pitseihin käärittynä, sekä hänen ystävänsä ja neuvonantajansa herra
-Bousquet.
-
--- Mikä täällä on hätänä?
-
--- Mikä ihminen tuo on? he yhtä haavaa kysyivät.
-
-Rakennusmestari lähestyi.
-
--- Hän on eräs minun työmiehiäni, joka näkyy tänne nukkuneen, ja jota
-neiti de Préal säikähti. Hänen puolestansa minä pyydän teiltä anteeksi,
-rouva de Préal.
-
--- Ystäväni, sanoi rouva de Préal, kääntyen Jacquesiin, josta hän ei
-voinut muuta erottaa kuin hänen pitkän vartalonsa, tämä puisto ei ole
-yleisöä varten. Toivon, että pidätte sen muistossanne.
-
--- Ha, ha, haa, nauraa hohotti herra Bousquet, tuo pöhkö luulee teidän
-puistonne yömajaksi.
-
--- Arvattavasti hän on tullut kullastansa uneksimaan, sanoi taasen se,
-joka ensiksi oli puhunut. Hän ansaitsisi ruoskaa, kun peljätti neiti de
-Préalin.
-
--- En minä niin paljon peljästynyt, sanoi Geneviève, harmissaan, ett'ei
-ensi hämmästyksissään saattanut olla huudahtamatta, kun tapasi tuon
-pitkän, valkoisen haahmun jaloissansa ruohostossa. Ei niin pienestä
-asiasta olisi tarvinnut noin suurta hälinää nostaa.
-
-Jacques oli jäänyt liikkumattomana seisomaan, luoden silmänsä
-Genevièveen, jonka valkoinen hame ja kullankarvaiset kiharat
-yhtä selvästi, kuin tuo valkokuorinen haapa, esiintyivät tummien
-puittenrunkojen, pensasten ja inhimillisten olentojen keskeltä. Kuinka
-ihana tuo ilmestys oli... Hän oli niin kaunis, ja hänen äänensä niin
-suloinen!... Jacques luuli tuossa edessään näkevänsä elämänsä unelman,
-ja vielä tuhansia kertoja kauniimpana.
-
--- No menkää jo kotiinne maata, hyvä toveri, sanoi herra Bousquet,
-ja älkäät enää toiste maatko näiden naisten jaloissa, jos he tulevat
-puistoonsa kävelemään. Ymmärrättekö?
-
-He menivät matkoihinsa. Jacques ei ollut sanaakaan sanonut.
-
--- Tuo käy jo melkein liian pitkälle, sanoi rouva de Préal, varsinkin
-kun ajattelee, että tyttäreni olisi voinut aivan yksinään kohdata tuota
-miestä.
-
--- Tuonkaltaiset ihmiset eivät huoli mistään, jatkoi herra Bousquet.
-Meidän aikaan saapi vaikka mitä odottaa; he milt'ei voivat tunkeutua
-meidän sijallemme, jos se vaan heidän päähänsä pälkähtää.
-
-Geneviève käveli yksinänsä vähän etäämpänä toisista. Toinen seurassa
-olevista nuorista herroista oli hartahasti pyytänyt, saadakseen
-häntä taluttaa, mutta hän oli kieltänyt. Äskeinen tapaus vaivasi
-häntä hirveästi, ja hän oli vihainen itseänsä kohtaan, hän kuin
-hämmästyksellään oli ollut siihen syynä, ja tuon miehen kärsivä
-nyöryytys, joka ei ollut tehnyt muuta pahaa, kuin luullut metsän olevan
-kaikille avoinna kävi hänen suuresti sääliksi.
-
-Siinä ihastuksen tilassa, joka seurasi hänen äkkinäistä heräämistänsä,
-oli joka sana soinut Jaques'in korviin, eikä hänen järkensä kuitenkaan
-pystynyt sitä käsittämään. Mutta kun mielessään rupesi sitä miettimään,
-niin hän kaikki ymmärsi. Häntä oli Genevièven kuullen pilkattu,
-nöyryytetty, ja sitä ajatellen hän tunsi, miten veri nousi hänen
-kasvoihinsa; hän puristi nyrkkiänsä ja teki liikkeen ikäänkuin häntä
-seurataksensa. Mutta yht'äkkiä hän syöksi metsään, ja koska ei enää
-hetkeäkään tahtonut viipyä tällä kielletyllä alalla, niin hän hyppäsi,
-kiviaidan ylitse sekä saapui pian avonaiselle kentälle.
-
-Päivän koitteesen saakka hän sitte kulki maita, metsiä, ollen väliin
-vihan vimmassa, väliin taas muistaen yhtä ainoata asiaa vaan: että oli
-nähnyt Genevièven.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Seuraavana päivänä tämän tapauksen jälkeen oli Jacques aikonut
-lähteä pois, mutta kuitenkin jäänyt Hänelle täällä uskottu työ
-oli mieluisempaa kuin mikään, jota hän tätä ennen oli tehnyt, ja
-myönnettävä on, että hänestä olisi tuntunut sangen karvaalta lähteä
-täältä pois. Sittemmin ei ollut mitään erinomaista tapahtunut, ja
-Jaeques'in mielestä rupesi tuo tapaus jo tuntumaan melkein unelmalta.
-Yksi pitkä työpäivä kului toisensa perästä, tuomatta muassansa mitään
-uutta; mutta hänessä oli ikäänkuin salainen toivo, joka ennusti
-ennemmin tai myöhemmin koittavan päivän valoa.
-
-Se puoli linnaa, jolla hänellä oli työtä, pidettiin kylmillänsä,
-ja sieltä oli näköala eräälle penkereelle, jolla ei juuri usein
-kukaan käynyt. Erään oven läpi, jota joskus avattiin, hän väliin
-kuuli joitakuita sointuvia säveleitä taikka, jonkun heleän, kerkeän
-liverryksen pianolla... Siinä kaikki mitä hän sai tietää Genevièven
-elämästä, joka eli niin lähellä häntä... ja kuitenkin niin kaukana.
-
-Kuinka suloiseksi ja hauskaksi hän mielessään kuvaili tuommoista
-hienon naisen elämää... Askaroida aamusta iltaan saakka ainoastaan
-hauskoissa ja vaihtelevaisissa toimissa, tarvitsematta nähdä eli
-koskea muuta kuin semmoisia esineitä, jotka tuntuivat miellyttäviltä
-ja olivat kauniita, niinkuin esim. hienoja ja pehmeitä vaatteita,
-kristalli-eepenholtsi-pianon norsunluisia koskettimia sekä sitte
-huolettomasti vaipua johonkuhun mukavaan nojatuoliin istumaan... ja
-lukea... ennen kaikkea lukea... ei vaan yhden sou'n sanomalehteä
-taikka joitakuita kellastuneita ja tahrattuja kirjoja, ostettuja
-viidelläkymmenellä centime'llä jostakin kirjanäyttelöstä, vaan noita
-kauniisti sidottuja nidoksia, joita hän oli sattunut linnan kirjastossa
-näkemään, kun siellä oli ollut erästä liistettä korjaamassa, noita
-kirjoja, jotka varmaan sisälsivät ihmishengen rikkaimpia tuotteita;
-iltapäivällä lähteä kävelemään penkereelle taikka puistoon, korkeain
-puitten varjoon... tuommoiseksi hän itsekseen kuvaili Genevièven oloa
-ja elämää. Eikä mikään halpamielinen tunne pimittänyt noita kuvaelmia,
-jotka hänen silmissänsä olivat aivan todenperäisiä. Jacques ajatteli
-noita onnellisia, joita sallimus oli asettanut siilien tilaan, että
-saivat antautua tiedollisiin harrastuksiin; hän ajatteli niitä
-kadehtien, niinkuin me taivaan asukkaita ajattelemme, mutta ilman vihaa
-ja katkeruutta.
-
-Kylässä häntä nimitettiin "Pariisilaiseksi", koska hänen kasvonsa muka
-olivat toveriensa kasvoja hienommat ja hänen käytöksensä sievempi.
-Eivät ihmiset ylimalkaan suuresti hänestä pitäneet. Heidän mielestään
-hän oli ylpeä sekä ijäkseen liiaksi totinen... mutta naisia hän
-miellytti: "Hänellä on suru sydämessä", he sanoivat, ja moni tyttö
-olisi mielellänsä häntä lohdutellut; mutta Jacquesin käytös ei millään
-muotoa heitä siihen kehoittanut. Ne, jotka onneansa koettaakseen
-olivat ruvenneet hänen edessänsä keikailemaan, eivät saaneet mitään
-vaivoistansa, ja alkoivat sitte hänen suhteensa olla yhtä mieltä
-miesten kanssa.
-
-Hänellä oli työnsä linnassa ja yksinäiset kävelynsä, eikä hän muuta
-pyytänytkään. Aamuisin päivän koitosta saakka ja illoin auringon
-laskettua hän kuljeskeli pitkin kukkivia pensasaitoja tai viljamaita,
-joita unikukat ja sinikaunot jo alkoivat kirjota, mutta aina hän
-pysyi niin kaukana rouva de Préalin puistosta, kuin mahdollista.
-Seutu oli vaihtelevaista ja ihanaa. Vähän väliä oli aina pieni
-metsikkö, joka tuntui raittiilta ja viehättävältä, vaikk'ei se
-ollutkaan syvä eikä salaperäinen; ja korkeitten mäkien välitse, joilla
-ruohon seassa rehoitti kurjennokkia ja muita kukkasia, mutkaili
-pieniä polkuja. Siellä täällä kasvoi orjantappura-pensaita, joiden
-pitkät, notkeat oksat senkin seitsemällä eri tavalla kietoutuivat
-muiden lähellä kasvavien pensaitten lehväksiin, peittäen anteliaasti
-niitäkin kauniilla ja suloisilla kukillaan. Ihastuneena Jacques jäi
-näiden tuhlaajien ääreen seisomaan. Tämä ylenpalttisuus oli tarjona
-kaikille... kaikille, paitsi niille, jotka eivät milloinkaan pääse
-isojen kaupunkien polttavia ja jäykkiä muureja ulommaksi. Ja silloin,
-kun enää tuskin taisi eroittaa kukkasia muusta kuin hajusta, Jacques
-vaelsi niityillä, yhä ajatellen tuota ilmestystä, jonka hän tähtien
-himmeässä valossa oli nähnyt!
-
-Ihmeellistä!... Ei Geneviève koskaan ennen, niinkuin nyt, ollut
-ajatellut tuota kulunutta aikaa, jonka muistot välimiten hänessä
-heräsivät, tuoden muassaan tuon oudon tunteen, joka väliin meissä
-nousee, kun olemme muinoin eläneet elämää, joka on ilman yhteyttä
-nykyisen elämämme kanssa.
-
-Oli jotakin ilmassa, joka yhä toi noita muistoja hänen mieleensä.
-Ajatusten johto voipi olla uteliaan tutkinnon esineenä; mutta
-mielikuvitusten johtoa, joiden syy on meille tietämätöin ja sen
-vuoksi olematonkin, on vaikeampi selittää. Varmaa on, että, Jacquesin
-läsnäolo, josta hänellä ei ollut tietoakaan, vaikutti Genevièven
-mielikuvitukseen, taikka oikeammin hänen tunteisiinsa.
-
-Rouva de Chabrandin sisarenpoika, herra de Rochebelle, sama mies,
-joka oli syyttänyt Jacquesia päihtyneeksi, ei enää lähtenyt linnasta,
-eikä Geneviève voinut olla huomaamatta, että sillä oli aikeita hänen
-suhteensa, ja että, rouva de Préal sekä hänen tätinsä kaikin tavoin
-antoivat hänelle kannatusta. Herra de Rochebelle inhoitti häntä
-mahdottomasti. Hän oli vähäpätöinen mies, jotenkin naurettava ja sangen
-tyytyväinen itseensä. Seura-ihmisen hienon kuoren alta Geneviève
-huomasi hänessä tuota raakuutta, josta rouva de Chabrand oli syyttänyt
-häntä itseään, hänen vielä lapsena ollessansa.
-
-Tiina suvena rouva de Chabrand ynnä sisarensapojan kanssa oli tullut
-Roncevaliin tavallistaan aikaisemmin; hänellä oli jälkimäisen suhteen
-omat tuumansa, joiden onnelliseen päätökseen tarvittiin paljon aikaa.
-
-Rouva de Préal ei näkynyt kummeksuvan eikä paheksuvan tuota herra
-de Rochebellin viipymistä, joka, näytti kestävän loppumattomiin.
-Vaikk'eivät he ensinkään olleet sukua, niin rouva de Préal kuitenkin
-kohteli häntä, ikäänkuin hän olisi ollut perheen jäsen, ja vähitellen
-hän itsekin anasti semmoisen oikeuksia, istui pianon viereen, kun
-Geneviève aamusilla salissa soitantoa harjoitteli ja seurasi häntä, kun
-hän meni puutarhaan kävelemään, sekä pysyi alati hänen läheisyydessään
-ja teki läsnäolonsa Genevièvelle sietämättömäksi taakaksi.
-
-Geneviève oli ylen kaunis, voidakseen olla huomaamatta ihmisten
-ihailevia katseita ja sitä ihastusta, jota hän herätti; mutta ne
-haihtuvaiset tunteet, jotka hän oli herättänyt, eivät olleet paljoa
-häneen koskeneet, koska hänellä oli sydämessään ylevä rakkauden
-ihanne. Tosiaan, se oli synnynnäinen ihanne, joka oli alinomaisessa
-ristiriidassa kaikkien niiden periaatteiden kanssa, jotka hänen
-ympärillänsä vallitsivat, ja kaikkien niiden esimerkkien kanssa, joita
-hän näki silmäinsä edessä. Sen siveysopin mukaan, jota oli hänelle
-opetettu, nuoren tytön piti rakastaa ainoastansa sitä, jonka hänen
-perheensä hänelle valitsi, ja ottaa hänet vastaan, täydellisellä
-luottamuksella omaistensa viisauteen.
-
-Muutamat hänen entisistä opinto-kumppaneistansa olivat jo naimisissa,
-ja heidän naimisensa oli yllämainitulla tavalla tapahtunut. Useimmille
-heistä mies oli jo ensikerralla esitetty suosittuna sulhasena; tytön
-tuli vaan äänettömyydellään vahvistaa tätä valintaa, ja tästä hetkestä
-alkaen, siihen saakka kuin he yhteistä elämää alottivat, ei kihlatuille
-annettu vähintäkään tilaisuutta oppia toinen toistansa tuntemaan.
-Päinvastoin heitä varjeltiin ja vartioittiin joka tavalla. Eräs nainen,
-rouva de Préalin tuttavista, oli vähän aikaa ennen tyttärensä naimista
-Genevièven läsnäollen sanonut:
-
--- Voittehan arvata, hyvä rouva, että minulla on hätä jouduttaa
-hääpäivää. Tuntui todellakin ikävältä, kun täytyy noita nuoria
-vartioida.
-
-Ihmetellen Geneviève oli kysynyt, minkätähden niitä täytyi vartioida,
-ja oli sitä äidiltänsäkin kysynyt, joka hiukan äkäisesti oli vastannut,
-että tapa oli semmoinen.
-
-Heidän täytyy siis siihen päivään saakka, jolloin kaikki tulisi olemaan
-heillä yhteistä, heidän ajatuksensa, tahtonsa elonsa ja olonsa...
-siihen hetkeen saakka, jona kaksi tulevat yhdeksi, täytyy heidän tavan
-vuoksi pysyä aivan vieraina toisillensa, taikka ainakaan eivät muuta
-kuin seuraihmisinä pintapuolisesti saa oppia toinen toistansa tuntemaan.
-
-Tuo tuntui Genevièvelle käsittämättömältä, ja hän päätti lujasti, ettei
-hän ainakaan menisi rakkaudetta naimisiin. Mutta mitä tuo rakkaus
-oikeastaan oli? Sitä pulmaa hän ei saanut selvitetyksi, ja kerran hän
-oli sitä kysynyt eräältä tytöltä, joka oli naimisiin menemäisillään.
-Tämä oli vastannut:
-
--- Kun löytää miellyttävän kumppanin. Minun sulhaseni on minun
-mieleiseni, muutoin minä en olisikaan suostunut, mutta siinä
-tapauksessa minut olisi lähetetty takaisin luostariin. Koska tämäkään
-vastaus ei Genevièveä täydellisesti tyydyttänyt, hän taas kääntyi rouva
-de Préalin puoleen.
-
--- Äiti, rakastitteko miestänne, kun naimisiin menitte?
-
-Ja tämä vastasi yksitotisesti: -- Minä rakastin häntä, niinkuin hyvin
-kasvatetun tytön tulee rakastaa. Se on, minä pidin häntä arvossa ja
-luotin siihen, että tulisin onnelliseksi hänen kanssansa.
-
-Vieläkin pettymys... Genevièven täytyi siis itse hakea vastaus
-kysymykseensä.
-
-Rouva de Préal ei aavistanut mitään toisen romantillisista
-ennakko-luuloista. Kuinka hän olisi osannut arvata, että semmoista
-löytyi hänen silmäinsä alla huolellisesti kasvatetussa nuoressa tytössä?
-
-Kentiesi oli Genevièven ajatus rakkaudesta näin jaloa laatua
-sentähden, ettei hän ensinkään ollut lempikertomuksia lukenut.
-Hänen mielikuvituksensa, jolla itsessään oli kylliksi ravintoa, oli
-säilyttänyt tuon ihanan ja uskaliaan tuoreuden, jolle ei mikään tunnu
-mahdottomalta, ja jota ei mikään voi masentaa eikä hämmästyttää.
-Hänen nuoren elämänsä kokemukset eivät vielä olleet riistäneet tuon
-salapyhäisen kukkasen lehtiä, jota hän kätki sydämessänsä, tuon
-kukkasen, tuntemattomasta maailmasta, joka monessa sielussa lakastuu
-jo ennen puhkeamistansakin ja toisissa auringonvalon puutteesta ei
-milloinkaan pääse alkuunkaan.
-
-Tähän aikaan, jolloin herra de Rochebelle alinomaa oleskeli salissa ja
-Geneviève siitä syystä karttoi sitä, tuli hän usein Felicien luokse,
-jota hän pienestä pitäin oli uskollisesti rakastanut. Felicie tiesikin
-paljoa enemmän hänen tunteistansa ja ajatuksistaan kuin rouva de
-Préal. Useinkin nämä Genevièven ilmoittamat salaisuudet sekä hänen
-eriskummaiset sielunliikkeensä surettivat Felicieä, joka oli rehellistä
-luonnetta, vaikka hänen ymmärryksensä oli jotensakin heikko. Kuitenkin
-hän rauhoittui, ajatellessaan, että Geneviève oli niin suoraa ja
-rakastavaista luontoa, ettei hänessä saattanut olla mitään moittimisen
-syytä. Ja vaikka Felicie'inkin oli tarttunut vähän, ylhäisen maailman
-ennakkoluuloista, niin hän kuitenkin syntyänsä oli alhaista säätyä,
-jossa tavallisesti peräti vastakkaista mieltä ollaan. Hän oli rahvaan
-tytär ja Genevièven mielihalut löysivät aina hänessä vastinetta,
-silloinkin, kun hän koki niitä vastustaa.
-
-Erään kuuman heinäkuun päivän iltapuoleen, kun Jacques, jolla isossa
-salissa oli sangen tarkka työ toimitettavana, oli lähestynyt akkunaa,
-voidakseen paremmin nähdä, kuuli hän puhetta eräältä penkiltä, joka
-oli kiinnitetty seinää vastaan, siinä osassa puutarhaa, joka erittäin
-oli määrätty palvelijoita varten. Toinen näistä äänistä oli nuori
-sekä heleä, ja sen Jacques jo ennenkin kerran oli kuullut; toinen oli
-matalampi eikä niin raitis, ja kuului ikäänkuin pelon tukahuttamalta.
-
-Jott'ei mitään kuulisi, olisi Jacques ollut velvollinen menemään
-edemmäksi akkunasta, mutta sitä hän ei tehnyt. Ja sitä paitsi ei
-nuorempi noista puhujista millään muotoa koettanut ääntänsä hillitä,
-epäilemättä hänellä ei ollut mitään salattavaa, koska noin vapaasti ja
-huolettomasti puhui.
-
--- Felicie, sanoi hän, minun on niin ikävä salissa, sen vuoksi tulen
-sinun kanssasi hauskoista asioista haastelemaan.
-
--- Mutta neiti, minusta näkyy...
-
--- En minä viitsi tuota neitiä kuulla. Edes hetken aikaa tahtoisin olla
-sinun pikku Genevièvesi, niinkuin sinäkin olet minua vanha Felicieni,
-joka muinoin minua lohdutit, kun minut oli tänne tuotu, ja minä niin
-katkerasti itkin. Sinä kyllä vielä sen muistat, vaikka et koskaan siitä
-puhu. Onpa ihmeellistä, mutta väliin tuo kaikki muistuu mieleeni,
-ikäänkuin olisi se eilen tapahtunut, ja minun tekee mieleni sanoa,
-niinkuin silloinkin: "Minä tahdon nähdä Sakkiani!"
-
--- Oi, neiti kulta, sanoi Felicie kauhistuen, minä olisin tehnyt
-viisaammin, jos olisin ollut tuota kertomatta... Jos rouva kuulisi...
-
--- Vaikka et olisikaan sitä kertonut, niin se kuitenkin olisi muistunut
-mieleeni. Kumma kyllä, mutta joku aika sitte, olen taas ruvennut sitä
-muistelemaan, ja alinomaa minä sitä ajattelen. Näetkös, Felicie, minä
-luulen, että sydämeni on jäänyt heille.
-
-Kenelle, neiti?
-
--- Heille, jotka ensiksi minua rakastivat, kun viheliäisyydessänsä
-ottivat minut turviinsa, jakaen minulle köyhyydestänsä... Minä rakastan
-heitä... En tiedä, mitä antaisinkaan, saadakseni heitä vielä nähdä.
-
--- Oi, neiti, mitähän rouva sanoisikaan, jos teitä kuulisi?...
-
--- Enhän minä tahtoisi hänelle murhetta saattaa, hänelle, joka on ollut
-niin hyvä minulle... Mutta, näetkös, Felicie, minä en ole onnellinen...
-
--- Miksi ette ole?
-
--- Kun tahtovat minua naittaa...
-
--- No, sen äkkäämiseen ei paljon älyä tarvita... mutta luulisihan
-tuon hauskaa olevan. Pitäisipä olla nuoren neidin mieleen, kun
-seitsemäntoista vuotiaana jo kositaan.
-
--- Olisiko sinullekin mieleen, Felicie, jos minä ottaisin hänet?
-
--- Jos rouva on hänet valinnut, niin hän kaiketikin on kelpo mies.
-
--- Nytpä et sano, mitä ajattelet, Felicie. Sinä tiedät yhtähyvin kuin
-minäkin, että herra de Rochebelle on turhamielinen ja rakastaa vaan
-omaa itseänsä.
-
--- Minä en häntä niin likeltä näe, että voisin häntä arvostella,
-vastasi Felicie varovasti.
-
--- Rohkaisepa mieltäsi ja sano suoraan, että päinvastoin ajattelet...
-
-Geneviève tarttui molemmin käsin vanhan hoitajansa päähän, ja katsoi
-häntä nauraen silmiin.
-
--- Sinä et rohkene sitä tehdä. Tätini Chabrand on pannut sen päähänsä;
-mutta jos tuo hänen kelpo sisarensa poika tulee sitä minulta kysymään,
-niin vastaan hänelle; ei, ei, ja sata kertaa ei. En minä milloinkaan
-ota miestä, jota en voi rakastaa, sen kyllä tiedät, ja oikeastaan
-sinä oletkin minun kanssani samaa mieltä, vaikka olet ajattelevinasi
-niinkuin nuo toiset. Vaan koska sinulla ei ole sen parempaa minulle
-sanomista, niin minä menen huoneeseni.
-
-Ja antaen Felicielle suuta, hän nauraen juoksi tiehensä.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Tavallistansa myöhemmin Jacques kuljeskeli sinä ehtoona maita,
-mantereita, katselematta jaloissansa kasvavaa, kukkivaa heinää
-tahi tien ohessa rehoittavia orjantappura-pensaita. Hänen tarvitsi
-jaloitella, hän oli raitista ilmaa sekä miettimisaikaa vailla. Hän
-poikkesi viheriäiseltä polulta, jota tavallisesti oli kulkenut, ja
-rupesi astumaan avonaista, avaraa ketoa pitkin, hengittäen keuhkojensa
-koko täydeltä raitista ehtoo-ilmaa. Jos taivaanrannalla olisi huipun
-nähnyt, niin hän epäilemättä olisi ruvennut sitä kohti astumaan,
-mutta tällä vaatimattomalla ja yksinkertaisella seudulla ei ollut
-mitään ylängöitä näkyvissä, paitsi joku ruohoa kasvava vieremä, jonka
-kukkulalla muutamia puita kuvautui kirkasta taivasta vastaan. Hän kävi
-tuon pienen metsikön rinteesen istumaan. Alempana varvikossa satakieli
-lauloi niin hartaasti, että olisi ollut syytä pelätä kurkun siltä
-halkeavan, mutta Jacques ei sitä kuullut. Hänessä sykki sydän niin
-kovaa, että oli hänen rintansa särkemäisillään, eikä hän muuta kuullut
-kuin sen tykkimistä.
-
-Yht'äkkiä hän nousi pystyyn ja levitti käsivarsiansa ikäänkuin
-voidakseen paremmin hengittää; hän kertoi nämä Genevièven sanat:
-"Sydämeni on jäänyt heille."
-
-Selvästi hän oli ne kuullut... se ei ollut mikään unelma. Tuo
-Geneviève, jota hän oli väärin tuominnut, koska oli luullut hänen
-voivansa unhottaa, oli hellällä äänellä lausunut nuo sanat. Hän ei
-ollut hänen unelmaansa ainoastansa kauniimpi, vaan myöskin jalompi,
-parempi ja lempeämpi, kuin hän olisi luullut mahdolliseksikaan.
-Tuo tyttö, joka silloin vielä oli ollut niin vähäinen, ei ollut
-mitään unhottanut... Sillä välin kuin hän itse lakkaamatta oli
-tyttöä ajatellut, oli tämä puolestansa säilyttänyt hänen muistoansa
-uskollisessa sydämessään ja vieläpä muisti hänen nimensäkin...
-Eikö siinä jo ollut yltäkyllin onnea palkinnoksi hänen entisistä
-murheistansa?
-
-Hän oli ihan semmoinen, miksi Céline oli häntä kuvannut, mutta vielä
-tuhat kertaa parempi ja ihastuttavampi. Äidin sielu oli kai tyttäressä
-ruvennut uudestansa elämään, Madeleine Olivierin hellä ja uljas sielu.
-Jacques hengitti halukkaasti ehtoo-ilmaa, joka täällä mäellä tuntui
-vielä keveämmältä. Hänestä oli ikäänkuin hän tähän hetkeen saakka ei
-milloinkaan ennen olisi vapaasti hengittänyt... ensimäistä kertaa hän
-käsitti silmillään sekä taivaan että maan, huomaten tuota sopusoinnun
-kauneutta, joka molempia yhdistää. Satakieli, joka oli lakannut
-laulamasta, keskeytti äänettömyyden jollakulla ihanteellisen kirkkaalla
-säveleellä ja vaikeni taas uudestaan. Tämä viimeinen sulosointuinen
-rakkauden sävel tunki läpi Jacquesin sydämen. Kaikki hänen ympärillään
-oli niin kaunista, että hänestä tuntui, ikäänkuin hän olisi rauennut
-tyhjiin; ja mikä uusi, outo ja voimallinen elämä oli hänen sydämessään
-henkiin herännyt... mikä ilon ja toivon virta kumpusi hänen olentonsa
-syvyydestä ja koski kipeästi hänen sydämmeensä, jonka kärsiminen oli
-tehnyt ahtaaksi!
-
-Se tuli siitä, että hän, joka näin monta vuotta oli rakastanut paljasta
-unelmaa, varjoa, haavetta, hän rakasti nyt elävää olentoa, jonka oli
-nähnyt silmillänsä, jonka äänen hän oli kuullut, ja niitä ei ole
-monta olemassa, joilla, niinkuin hänelle, todellisuus tuntuu unelmata
-kauniimmalta.
-
-Kun Jacques vihdoin viimein alkoi astua rinnettä alaspäin, hän
-seisahtui pimeään soppeen, jossa kaksi tietä sattuivat yhteen; siellä
-kiven alta, jolle yli mentäessä astuttiin, kuului kohina pienestä
-virrasta, joka edemmäksi metsikköön juoksi. Korkeitten puitten
-alla, joiden lehvien välitse suven pitkällinen hämärä ei päässyt
-tunkeutumaan, oli jo täysi yö; täällä ei voinut mitään eroittaa, mutta
-puron liriseminen kuului selvästi, kun se salaperäisenä maan alle
-mutkaeli. Yht'äkkiä Jacques kävi kovin surumieliseksi... Hänestä tuntui
-ikäänkuin hän yht'äkkiä olisi päivän valosta siirretty yön pimeyteen,
-ja ikäänkuin koko hänen ilonsa olisi hänen tietämättänsä juossut pois
-tuon näkymättömän puron kanssa. Hän rupesi ajattelemaan sitä elämää,
-joka tuossa isossa kaupungissa häntä odotti, se näkyi hänelle kaikkine
-inhoittavine yksityiskohtineen kuin salaman valaisemana... Ja jos
-alkoi asiaa tarkemmin tutkistella, niin ei mitään muutosta ollutkaan
-tapahtunut... Tosin oli Geneviève ihanteellinen, nuori tyttö, mutta
-eikö hän sen ohessa ollut neiti de Préal?... ja eikö hän itsekin
-vielä ollut työmies Jacques Marceau?... Mutta voi! Jos ei muuta olisi
-ollut... ei hän hävennyt työtänsä eikä kovettuneita käsiänsä, eikä
-myöskään valkoista mekkoansa, mutta hän oli Augustinen, tuon turmion
-tielle joutuneen tytön, veli.
-
-Siitä saakka, kun hän oli Genevièven taas nähnyt, vaivasi häntä alati
-hänen sisarensa muisto, ja hän näki hänet edessänsä semmoisena,
-kuin hän kerran oli tullut häntä vastaan, koristeltuna, julkeana,
-inhottavana.
-
-Vihdoin hän jätti sopen, jossa pieni lähde yhä hyräeli yksitoikkoista
-nuottiansa, ja seisoi pian himmeän taivaan alla, jolla tähdet, himmeinä
-nekin, säteilivät. Hän rupesi jälleen kävelemään avaran kentän poikki;
-hänen askeleensa herättivät peltopyyn, joka oli tehnyt pesänsä
-laihopeltoon, ja nyt rupesi vienoja, väräjäviä säveleitänsä soittamaan.
-Tämä lauhea kirkkaus sekä tuon linnun laulu, joka oli pellon vakoon
-pesinyt, rauhoittivat hänen mieltänsä, ja hän alkoi taas kylää kohti
-astua.
-
-Iso sali oli tyhjä väestä, ja kaikkialla ravintolassa vallitsi
-hiljaisuus. Hän oli niin musertunut ja väsyksissä, että heti meni
-nukuksiin ja hänen unelmissansa sekaantui kulunut aika alinomaa
-nykyisiin tapauksiin. Pikku Geneviève, jolla oli sininen nauha
-hiuksissa, oli nojaavinaan päätänsä hänen olkaansa vasten... ja samassa
-sanoi neiti de Préal lempeällä äänellänsä. "Sydämeni on jäänyt heille."
-
-Ja noiden ihanien uni-haaveitten keskeltä ilmaantui Augustinen
-hävettävä haahmu... ja Jacquesin teki mieli varoittaa Genevièveä:
-Älkää häntä lähestykö!... Mutta samassa hän hetkeksi heräsi aivan
-hiessä ja nukkui sitten jälleen levottomasti, nähdäkseen taas jotain
-uutta, sekavata unta. Kun hän päivän tullen vihdoin heräsi, oli hänen
-sisarensa kuva ainoa selvä hänen muistossaan. Jacques ajatteli häntä
-vihatta, mutta haikealla surulla ja myöskin omantunnon vaivalla.
-
--- Siihen on köyhyys syynä, hän sanoi itsekseen... ja sitä paitsi
-hänellä ei ole äitiä, ja minäkin olin itsekäs ja sulkeuduin vaan
-omaan suruuni, muistamatta, että hänenkin elämänsä oli kyllä kurjaa.
-Tyttöparka!
-
-Ensimäisen kerran Jacques näin soimauksetta häntä ajatteli.
-
-Kun hän jälleen teki työtänsä linnan vanhassa salissa, palasi sanomaton
-ilo hänen sydämeensä, pannen sitä kovemmasti tykyttämään, niinkuin
-miehen sydäntä ainakin, joka lempii ja, toivoo.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Ei linnassakaan kaikki ollut ruusunkarvaista. Rouva de Chabrand
-pahaksui suuresti -- muuta mainitsemattakaan -- Genevièven penseyttä
-hänen sisarensa poikaa kohtaan. Mitä hän odottikaan, tuo tekosiisti
-hempukka, kun ei jalosukuinen Rochebellekaan hänelle kelvannut?
-Mahtoiko hän toivoa, että kaikki valtakunnan ylhäisimmät tulisivat
-häntä kosimaan, ja hän vaan saisi joukosta valita?... Olihan se
-todellakin häpeämätöntä semmoiselta tytöltä, joka oli kadulta
-löydetty...
-
--- Oma syysi, kun olet hänet pilalle hellitellyt, tuon pikku hupsun:
-hän on aina saanut elää siinä luulossa, että kaikki muka on hänelle
-soveliasta. Sinun olisi tullut pitää häntä nöyryydessä, se olisi
-hänelle sopivinta, ja joka päivä sinun olisi pitänyt häntä muistuttaa,
-että häntä vaan armontullen täällä pidetään.
-
-Rouva de Chabrandin mieli oli käynyt niin tukalaksi ja hänen luontonsa
-niin äreäksi, että olisi tarvinnut enemmän uskallusta kuin rouva
-de Préalilla oli, se, joka olisi tohtinut häntä vastustaa ja hänen
-kanssansa keskustella. Kuitenkin rouva de Préal yritti itseänsä
-heikosti puollustaa sillä, että kaikki muut ihmiset olivat häntä
-ihmetelleet, koska hän oli niin erinomaisilla luonnon-lahjoilla
-varustettu, ja tämä oli ehkä antanut hänelle ylen paljon uskallusta
-omaan itseensä.
-
--- Tuossa sinä taasen panet liikoja, vastasi rouva de Chabrand
-kärttyisesti. Onpa mahdollista, että tuota tyttöä olisi pidetty oikein
-erinomaisena niissä piireissä, joissa sinä olet tottunut elämään,
-mutta minun nuoruudessani häntä hienoimmissa seuroissa tuskin olisi
-huomattukaan. Siihen aikaan kaikki olimme kauniita sekä älykkäitä,
-kun nykyajan naiset sitävastaan ovat ymmärtämättömiä ja unisia.
-Arvattavasti aatelisveren sekoitus porvari-vereen on tuottanut noin
-kauniita hedelmiä. Tahtomattani sinua loukata, minun kuitenkin
-täytyy tunnustaa, että tässä teidän sekalaisessa seurapiirissänne on
-kuolettavan ikävä. Ei täällä koskaan kuule ainoatakaan tuommoista
-hienosti terävää sanaa, joka aina osaa oikeaan kohtaan, vaikka ei näy
-siihen koskevankaan. Ei milloinkaan edes sen verran älynosoitusta,
-että hetkeksi voisi unhottaa jäsenten särkyänsä. Luultavasti tuo
-säännöllinen herra Bousquet auttaa sinua valitun seurapiirin
-huvittamisessa?
-
-Vähän ällistyneenä tästä äkillisestä hyökkäyksestä, koki rouva de Préal
-puollustaa herra Bousquetia, mutta rouva de Chabrand käänsi puheen
-toisaalle.
-
--- Ei tässä nyt tuosta puhetta ole, vaan tyttöhupsusta, joka on
-hylkäävinänsä minun sisareni pojan, herra de Rochebellen. Vaikka hän
-olisikin sinun oma tyttäresi, niin herra de Rochebelle kosimisellansa
-kuitenkin tekisi hänelle suurta kunniaa.
-
--- Eihän herra de Rochebellellä ole ainoatakaan souta taskussaan, täti,
-uskalsi rouva de Préal muistuttaa, joka oli syvästi loukkaantunut; ja
-senvuoksi unhotti tavallisen varovaisuutensa.
-
-Vaan saipa hän syyn katua tätä rohkeaa lausettansa.
-
-Herjattuansa pistävällä tavalla onnen kohottamien ihmisten rahan
-ahneutta, rouva de Chabrand jatkoi:
-
--- Olisipa minun pitänyt tuota arvata. Tuommoisilla ihmisillä on
-kaikilla halpa ja itsekäs sielu.
-
--- Älkää toki, täti, sitä luulko; ei Geneviève ainakaan semmoisia
-asioita ajattele. Eikä hän edes tiedäkään, onko herra de Rochebelle
-köyhä vai rikas: mutta hän ei ole hänen mieluisensa, siinä kaikki.
-
--- Mitä se minuun kuuluu, onko hän hänen mieluisensa, vai ei?...
-Onhan herra de Rochebellellä kaunis ulkomuoto, taipuvainen luonne ja
-jalo nimi; luulisipa tuon riittävän. Koska nyt herra de Préal-vainaja
-antoi sinulle täyden käyttövallan omaisuuteensa, ja tämä nuori tyttö
-epäilemättä on sinun perillisesi...
-
--- Tuo omaisuus oli minun, keskeytti häntä rouva de Préal jotensakin
-rohkeasti.
-
--- Kuka tässä on muuta sanonutkaan, senpä takia hän naikin sinut?
-Varmaa kuitenkin on, että vähemmän sokaistu mies, kuin sisarenipoika,
-herra de Préal, olisi keksinyt senkin seitsemän keinoa, tehdäksensä
-vaimonsa tuumat tehottomiksi. No, koska nyt on päähäsi juolahtanut,
-että tyttö saa koko omaisuuden, niin olisihan soveliasta, että minun
-sisarenipoika, herra de Rochebelle, saisi sekä tytön että omaisuuden.
-
--- Kyllä minä voimieni mukaan koen teitä siinä auttaa, tätikulta,
-vakuutti rouva de Préal, joka mielellänsä olisi tehnyt rauhan ja
-saattanut noita muutamia varomattomia sanojansa unhotaksiin.
-
--- Ei siinä kyllä, että koetat minua auttaa!... Sinun pitää antaa tuon
-hölmön valita joko omaisuuden ja herra Rochebellen, taikka hän ei saa
-kumpaakaan... se on aivan selvä ehto, ja tyttö pian sen ymmärtää.
-
--- Minä en usko tuonlaatuisten syitten Genevièveen vaikuttavan.
-
--- No, kaikkea tässä kuullaan!... Pysykäämme totuudessa, äläkä
-sinä tule minua luulottelemaan, että tuommoisilla ihmisillä niin
-jaloja tunteita olisi. Sanoopa vanha sananlasku: "nelikko haisee
-aina silakalta", mutta minä sanon päinvastoin: "silakka tulee aina
-nelikolta". Älkäämme unhottako, että äitinsä myi hänet viidestä sadasta
-franc'ista.
-
--- Ei se ollut hänen oma äitinsä...
-
--- Mitä sinä minua vastustat?... Hän oli samaa säätyä.
-
--- Samaan aikaan kun näin keskusteltiin, oli herra de Rochebelle
-hakenut Genevièveä syrjäisestä osasta puistoa, johonka tämän, kirja
-muassansa, oli tapana vetäytyä, sillä välin kun molemmat vanhat rouvat
-olivat päivällislepoaan pitävinänsä. Tähän saakka ei kukaan vielä ollut
-rohjennut hänen yksinäisyyttänsä häiritä, ja sen vuoksi hän hämmästyi,
-kun askeleita kuullessansa nosti silmänsä kirjasta, ja näki ihailijansa
-ihan lähellänsä.
-
-Tämä ei näkynyt aavistavankaan, minkä vaikutuksen hänen tulonsa oli
-tehnyt, ja kävi istumaan, niinkuin semmoinen mies ainakin, joka varmaan
-tuntee olevansa tervetullut.
-
--- Te rakastatte yksinäisyyttä, neiti Geneviève?
-
--- Minun on mieleeni, kun häiritsemättä saan lukea.
-
--- Se lienee toki hiukan siitä riippuvaa, mitä laatua tuo häiritseminen
-on?
-
--- Epäilemättä.
-
--- Uskallanko toivoa, että nykyinen häiritseminen ei ole teille ylen
-vastenmielistä?
-
-Hetken aikaa Geneviève oli kahden vaiheella, sitte hän vastasi:
-
--- Kirjani miellyttää minua suuresti.
-
--- Tuo on kiertelevä ja kuitenkin aivan selvä vastaus; mutta kuitenkaan
-en pidä itseäni voitettuna. Nuorella neidillä on valta olla hiukan
-epäkohtelias miehelle, joka pyrkii hänen suosioonsa, ja tiedättehän,
-neiti de Préal, että se nykyään teidän suhteenne on minun laitani.
-Sitäpaitsi ovat vapaaherratar de Chabrand ja rouva de Préal keskenänsä
-päättäneet tämän naimiskaupan, eikä meillä siis ole muuta tehtävää,
-kuin taivuttaa niskamme ja nöyristyä ikeen alle. Minä toivon, ettei
-teillä puolestanne ole enempää asiata vastaan kuin minullakaan?
-
-Tämä kevytmielinen ja kopea puhe herätti Genevièven koko neuvollisuuden.
-
--- Tuohon kysymykseen vastaan silloin, kun sitä toisella lailla
-esitellään.
-
--- Kas sitä! Vai joko te niin osaatte sopivaisuuden selässä ratsastaa,
-kaunis tyttöseni?... No, saadaanhan noudattaa noita lapsellisia ja
-siveitä kohteliaisuus-sääntöjä! Jonakin päivänä vapaaherratar de
-Chabrand siis tulee juhlallisesti pyytämään rouva de Préalilta hänen
-tytärtänsä, neiti Genevièveä, aviopuolisoksi teidän nöyrimmälle
-palvelijallenne; mutta se on vaan pelkkää tavanmukaisuutta, sillä
-liitto on jo suurvaltain kesken päätetty. Meidän tulee vaan heidän
-päätöstänsä vahvistaa. No, annatteko minulle kättänne, suostumuksenne
-merkiksi?
-
--- En, vastasi Geneviève ja nousi.
-
--- Mikä jäykkyys!... Eikä vähintäkään sanaa kehoitukseksi?
-
-Geneviève ei vastannut enää, vaan käänsi hänelle selkänsä ja läksi.
-
--- Hän ei ensinkään ole armias, tuo pikku tyttö, sanoi rouva
-de Chabrandin kaunis sisarenpoika itsekseen; mutta se on vaan
-teeskentelyä. En minä siltä päätöstä epäile. Ei siis huolita noita
-pieniä juonia surra.
-
-Ja tavallisella välinpitämättömyydellään hän meni penkereelle
-sikariansa polttamaan.
-
-Edellistä tyynemmässä neuvottelussa olivat molemmat rouvat päättäneet
-olla asiaa jouduttamatta, pelosta muka, että heidän tuumansa
-sillä tavoin vallan tyhjiin raukenisivat. Täytyypä antaa kosijan
-yksityisten ominaisuukseensa vastustamattomalla voimalla pyrkiä
-Genevièven suosioon. Kai tämäkin, joka alussa oli hämmentynyt ja nyt
-oli varoillaan, vihdoin rauhoittuisi, ja rupeaisi jälleen kävelemään
-puiston syrjäisessä osassa, johonka ei kukaan enään tulisi häntä
-vaivaamaan.
-
-Tuontuostakin rouva de Chabrand kuitenkin sanoi:
-
--- Asia olisi kumminkin päätettävä. Eihän herra de Rochebellen sovi
-koko ikäänsä noin toivon ja epäilyksen vaiheella viettää. Se käy
-poikaparalle pian tuskaksikin, sillä eihän maalla mitään hauskaa ole.
-Eivätkä kaikki ihmiset huoli viettää aikaansa niinkuin sinä, kutomalla
-alushameita kylän eukoille. Täällä käy aika minullekin kovin pitkäksi,
-ja oikein rupean Parisin katuja kaipaamaan. Kolme kuukautta maalla,
-siinä minulle jo yltäkyllin; eikä jäsenten särkykään milloinkaan ennen
-ole minua, näin vaivannut; tarvitsisipa minun jo päästä lääkärin
-luokse. Mutta kukapa olisi voinut arvata, että tuon pienen hupsun
-valloittaminen kestäisi kolme kuukautta!
-
--- Kolmeko kuukautta, täti? Tulittehan te tänne kevätkuun
-keskipalkoilla, ja nythän tuskin olemme ennättäneet heinäkuuhun.
-Miksi ei herra de Rochebelle enemmän koeta saada Genevièven sydäntä
-puolellensa? Hän näkyy luulevan, ettei hänen muuta tarvitse, kuin vaan
-näyttäytyä.
-
--- Miehen, jolla on ollut niin suuri menestys ylhäisempienkin naisten
-suosiossa, ei tarvinne niin suuresti tuommoisen pienen tytön tähden
-itseänsä vaivata. Hän tietää hänet kuitenkin vihdoin saavansa, ja
-siinä on hänellä kyllä. Kuitenkin tahdon kehottaa häntä kosimistansa
-jouduttamaan... Minä annan hänelle vielä kaksi viikkoa odotusaikaa,
-ennenkuin lähden, sillä sinua loukkaamatta, minun on tunnustaminen,
-että olen täällä ikävään kuolemaisillani.
-
-Kun tämä viimeinen ehdotus ilmoitettiin herra de Rochebellelle, tämä
-hymyili tyynesti ja vastasi:
-
--- Kun leivo on pyydetty, niin ei muuta tarvita kuin ojentaa kättä sitä
-tavoittamaan.
-
--- No, ojennapas siis kätesi, hyvä sisareni poika. Tämä erakko-elämä ei
-ensinkään minua huvita, ja minä lähden heti, niin pian kuin tämä pieni
-asia on tullut päätetyksi.
-
-Mutta herra de Rochebelle yhä vaan odotteli, kentiesi sen tähden,
-että tämä huoleton elämä häntä miellytti, vai lieneekö hän ruvennut
-epäilemään asiansa menestymistä.
-
-Päivät ja viikot kuluivat. Nytpä oltiin jo heinäkuun keskipaikoilla,
-eikä asia sen pitemmälle joutunut. Liekö siihen ollut syynä, ettei
-herra de Rochebelle ollut kylliksi taitava, vai puuttuiko häneltä
-uskallusta?... Oli mikä oli, mutta Genevièveä ei saatu suostumaan, ei
-viekkaudella eikä pakolla. Ei odottamisesta eikä viipymisestä ollut
-mitään apua, ja tuo mainio ehtokin, jonka rouva de Préal viimeisenä
-keinonansa tytön eteen laski, teki tämän vaan yhä kovakorvaisemmaksi.
-
--- Nyt ette ainakaan sano minulle, että Geneviève on häneen mieltynyt,
-sanoi rouva de Préal tädillensä.
-
--- Tyttö on oikein hullun hurja. Siinä nyt sait, mitä olet ansainnut.
-
-Molemmat vieraat läksivät pois linnasta, rouva de Chabrand vihan
-vimmassa, vannoen, ettei enää koskaan tulisi täällä käymään, herra de
-Rochebelle jäykkänä ja välinpitämättömänä kuin mies, joka on tapannut
-pelin, jonka voittaminen ei millään muotoa häntä innostuttanut.
-
-Tuo huolettomuus suututti hänen tätiänsä, joka kysyi, luuliko hän joka
-tienhaarasta löytävänsä viiden sadantuhannen franc'in perillisen.
-
--- En minä siitä mitään tiedä, hän vastasi. Ehkä Luoja toimittaa
-minulle nuo viisi sataatuhatta franc'ia ilman perillistäkin, joka
-paljoa parempi olisi...
-
-Rouva de Chabrand kohotti olkapäitään ja käänsi selkänsä
-sisarensapojalle, joka viisaustieteellisellä tyvenyydellä kesti tätä
-uutta vastusta.
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Muutama viikko sitte, jäätyänsä yksin päättämään sitä tarkkaa työtä,
-joka oli hänelle uskottu, Jacques oli suorittanut tehtävänsä niin
-huolellisesti ja taitavasti, jotta itsekin tuota hyvää menestystä
-ihmetteli. Rouva Préalkin kummaksui sitä, ja hän vaati Genevièveä
-tulemaan isoon saliin, uudistettuja seinäveistoksia hänen kanssansa
-katselemaan.
-
-Heidän tullessansa Jacques seisoi selin oveen päin; mutta kun hän
-huomasi, ettei rouva de Préal yksinään ollut, hän kalpeni, ja oli
-miltei pudottaa työaseensa, mutta hänen onnistui kuitenkin asettua
-ujostelemattomaan asemaan, eikä kukaan häntä nähdessään olisi voinut
-aavistaa, että hän milloinkaan ennen oli tätä nuorta tyttöä tavannut.
-
-Geneviève ei ollut saanut tuota tapausta puistossa mielestänsä,
-eikä sitä nöyryytystä, joka, silloin oli tullut nuorukaisen osaksi.
-Sittemmin hän vaan kaukaa oli häntä nähnyt, ja mies näytti hänestä
-aina niin tyyneltä ja ylpeältä työmekossansa. Hän olisi mielellänsä
-hakenut tilaisuutta, lieventääksensä sitä haavaa, jonka tuo kiusallinen
-kohtaus epäilemättä oli hänen sydämeensä jättänyt, ja rouva de Préalin
-teeskennelty ystävyys vaivasi häntä enemmän, kuin voi ajatellakaan;
-kuitenkaan hänen ei vielä ollut onnistunut tälle nuorukaiselle osottaa,
-ettei hän puolestansa ainakaan tuota suojelevaista kohtelua hyväksynyt.
-
-Hän koki kääntyä Jacquesiin jollakulla kysymyksellä, mutta tämä vastasi
-niin jäykällä kohteliaisuudella, että Geneviève alakuloisena vetäytyi
-hiukan syrjään.
-
-Mutta yhtäkkiä hän ihastuksissaan unhotti kaikki, kun pöydän kulmalla,
-jonka ääressä Jacques työskenteli, näki pienen, eriskummaisella tavalla
-kauniisti veistellyn lippaan.
-
-Hän huusi heti:
-
--- Oi, kuinka tämä on kaunis!... ja kuinka sievästi se on tehty!... Ja
-entä kuinka hienosti nämä lehdet ovat veistettyjä!...
-
-Jacques punastui tukanrajaa myöten, mutta ei mitään virkkanut.
-
--- Mitä se on? kysyi rouva de Préal. Mistä tämä lipas on kotoisin?
-
-Jacques sopertaen vastasi, että hän lomahetkinään oli sen veistänyt; ja
-äkkiä mieltänsä rohkaisten, hän tarjosi sen Genevièvelle, sanoen:
-
--- Tahdotteko ottaa sen vastaan, neiti?
-
--- Kiitoksia, aivan mielelläni! vastasi Geneviève arvelematta.
-
-Hänen silmänsä kohtasivat Jacquesin silmiä, ja häntä valtasi outo
-tunne, semmoinen, jota me jokainen joskus olemme kokeneet, kun
-äkillinen tapaus on johdattanut mieleemme pitkiä aikoja sitte
-unohtuneen ajatuksen, jonka epäselvästi tunnemme olevan jollakulla
-salaperäisellä tavalla yhteydessä nykyisen ajan kanssa.
-
-Ei Geneviève ensi kertaa noita silmiä nähnyt, ne tuntuivat hänelle
-tutuilta. Ja kuitenkaan hän ei ollut nähnyt tätä nuorukaista kuin
-yhden ainoan kerran, tuona yönä puistossa, eikä hän silloinkaan ollut
-voinut hänen kasvojansa niin selvään eroittaa, että ne olisivat hänen
-muistossansa pysyneet.
-
-Sillävälin kun Geneviève mielessään näitä mietti, oli Jacques käynyt
-kalpeaksi ja ruvennut vapisemaan. Rouva de Préal ei mitään huomannut;
-hän oli vaan toimessa kaivaa kukkarostaan muutamia kultarahoja.
-
--- Tässä on teille viisikymmentä franc'ia palkintoa siitä tyydyttävästä
-tavasta, millä olette työtänne suorittanut. Siihen minä lippaasta vielä
-panen viisikolmatta franc'ia lisää... Luulisinpa sen olevan kelpo
-hinnan.
-
-Rouva de Préal oli laskenut kultarahat pöydälle ja aikoi jo mennä,
-mutta Jacques pidätti häntä.
-
--- Paljon kiitoksia, rouva, mutta minä olen teettäjältä saanut täyden
-maksun täällä tehdystä työstäni; ei teidän ole minulle velkaa siitä,
-että olen koettanut parastani tehdä. Mitä taas lippaasen tulee, niin se
-ei ollut myytävänä. Minä olen joutohetkinäni sen tehnyt.
-
--- Minä pidän sen, ja olen teille siitä kiitollinen, sanoi Geneviève
-niin päättäväisesti, ettei rouva de Préalin enää käynyt tulla väliin.
-
--- Tuossa rahanne, äiti, jatkoi Geneviève, joka oli koonnut kultarahat
-ja nyt pisti ne äitinsä käteen.
-
-Rouva de Préal meni pois kiukuissaan, kun muka oli toimittanut asiansa
-niin huonosti. Kuinka noin onneton ajatus olikaan juolahtanut hänen
-päähänsä, että rupesi viemään Genevièveä sinne!... Hyväksi onneksi
-tuo huonosti kasvatettu työmies, joka oli rohjennut tarjota lahjoja
-neiti de Préalille, jo huomenna olisi poissa, eikä hänestä sittemmin
-kuultaisi hiiskuttavankaan; mutta kuitenkin Geneviève ansaitsi nuhteita.
-
-Heidän tultuansa saliin, jossa ei kukaan ollut heitä kuulemassa, alkoi
-rouva de Préal ankaralla äänellä:
-
--- Onpa kummaa, ettet sinä vielä tuolla ijällä ymmärrä, mikä soveliasta
-on! Puhuthan sinä tuolle miehelle ikäänkuin...
-
-Sillä välin kuin rouva de Préal haki sopivaa sanaa vertailuunsa,
-ilmaantui hieno hymy Genevièven huulille. Tunnustaa tulee, että
-äskeinen voitto oli antanut hänelle ikäänkuin enemmän rohkeutta, ja
-rouva de Préalin täytyi itsekin myöntää, että Geneviève oli tuossa
-taistelussa voittanut.
-
--- Ikäänkuin miehelle, sanoi Geneviève, ja varsinkin hyvästi
-kasvatetulle miehelle. Olisiko minun pitänyt käyttäidä häntä kohtaan
-kehnommasti, täti?
-
--- Sinä et ensinkään voi soveliaisuuden suhteita käsittää. Ei pidetä
-tapana puhua työmiehelle samalla lailla kuin ylhäiselle, meidän
-seura-piiriimme kuuluvalle miehelle. Ainakin sinun täytyy myöntää,
-että oli jotenkin eriskummaista ottaa häneltä lahjoja... Ennen hänen
-lähtöänsä annan Felicien viedä lippaan hänelle takaisin. Felicie saapi
-sanoa, ettemme saata sitä pitää, ellei hän siitä maksoa ota.
-
--- Sitä älkää tehkö, äiti, muutoin minun täytyy mennä pyytämään
-sitä häneltä takaisin, ja se vasta kovin oudolta näyttäisi. Hän on
-loma-aikoinaan sen tehnyt... Miksi emme soisi hänelle sitä iloa, jos
-hänen tekee mieli jättää tuo lipas meille muistoksi täällä olostansa?
-
--- Työmieskö, jolla on sattunut olemaan työtä linnassani, rupeaisi
-meille muistoja jakelemaan!... Nyt sinä järjettömiä puhut, Geneviève...
-Minä soitan Felicietä.
-
-Mutta Geneviève tarttui äitinsä käsivarteen, sanoen hänelle äänellä,
-joka muistutti tuota uhkeaa tapaa, millä hän pienenä ollessaan oli
-vähäisiä ryysyläis-ystäviänsä puollustanut:
-
--- Ei häntä enää toista kertaa meidän talossamme loukata, jos minä voin
-sitä estää.
-
--- Koska häntä on loukattu? rouva de Préal puoleksi voitettuna kysyi.
-
--- Oletteko jo unhottanut tapauksen puistossa ja herra de Rochebellen
-raakuuden? Siitä päivästä alkaen hän on minua inhottanut.
-
--- Oikeinko todella? Ja siitä syystäkö hänelle rukkaset annoit?
-
--- Äiti, sanoi Geneviève totisesti, ette suinkaan olisi tahtonut minua
-vaimoksi tuolle itsekkäälle, rivolle miehelle, joka ei miksikään
-kelpaa. Te suostuitte täti de Chabrandin tuumiin, mutta kuitenkin
-teidän oli mieleenne, kun minä pysyin lujana. Eikö totta, äiti,
-sanokaa se vaan suoraan? Tällä hetkellä minusta tuntuu, ikäänkuin
-olisin välttänyt tuhat kertaa suuremman vaaran kuin olisin voinut
-ajatellakaan. Ettekö tekin, äiti, ole siitä mielissänne?
-
--- Minä olen onnellinen, kun vielä saan sinut tykönäni pitää, vastasi
-rouva de Préal, jonka sydän heltyi vasten hänen tahtoansakin, ja
-silitteli Genevièven hiuksia, joka makasi polvillansa hänen ääressään.
-
-Eikä lippaasta nyt enää ollut kysymystäkään.
-
-Mutta minkätähden kätki Geneviève, niin pian kun saapui omaan
-huoneesensa, tuon pienen lippaan lukon taakse muiden kalleuksiensa
-joukkoon?... Ei hän itsekään sitä tietänyt.
-
-Samana päivänä rouva de Préal lähti ulos, ja Felicien seuraamana
-Geneviève meni kylään, tervehtimään muutamia tuttaviansa, joiden
-joukossa oli hänen entinen ystävänsäkin, tuo pieni, ryysyinen tyttö,
-jonka hän ynnä tämän veljen silloin oli linnan saliin tuonut.
-Vaikka hän oli Genevièveä hiukan vanhempi vaan, niin hän kuitenkin
-jo oli naimisissa erään työmiehen kanssa -- nälkä ja jano yhdessä,
-sanoivat ihmiset -- ja hänellä oli parvi lapsiakin, jotka olivat yhtä
-ryysyisiä kuin äitinsäkin, vaikka rouva de Préal kahdesti vuodessa
-toimitti heille uudet vaatteet. Ei kukaan kieltänyt Genevièveä näitä
-syleilemästä.
-
-Auringon laskettua Geneviève ja Felicie palasivat oikoteitä ketojen
-poikki. He astuivat ensin pientä polkua, jota tuskin taisi eroittaa
-niitystä, jolla pienet heinäru'ot lemuansa ilmaan levittivät; siitä
-poikkesivat ruohottuneelle solatielle; jonka molemmin puolin kasvoi
-niin taaja ja korkea pensas-aita, että kulkijat olivat aivan kätkössä,
-eivätkä saattaneet muuta nähdä, kuin viheriän ruohon jaloissansa ja
-hiukan taivasta puitten oksien välistä, jotka heidän päänsä päällä
-kupua kutoivat.
-
-Vaikka linna ja varsinkin kylä olivat ihan lähellä, olisi kuitenkin
-luullut olevansa erämaassa, niin hiljaista oli kaikkialla. Jonkun
-pienen purosen liriseminen, lehtien hiljainen kahina, heinäsirkkain
-kimakka vingutus vuoli ostossa ja kaukaa kaikuvien kirkonkellojen ääni,
-muuta mitään ei tässä hiljaisuudessa kuulunut.
-
-Felicie, joka oli ollut ajatuksiin vaipuneena, rupesi ensin puhumaan.
-
--- Hän lähtee huomenna, hän sanoi. Geneviève ei kysynyt ketä hän
-tarkoitti.
-
-Hän tiesi, että vanha hoitajansa oli miltei romanin tapaisesti
-tuohon nuoreen veistokuvaajaan mieltynyt, vaikkei usein ollut häntä
-puhutellut, tuskinpa yhden tahi kaksi kertaa; rouva de Préal oli, näet,
-kieltänyt palkollisia menemästä isoon saliin, niin kauan kuin työ
-siellä kesti.
-
--- Täst'edes emme enää saa mitään hänestä kuulla, Felicie jatkoi.
-Hänellä ei ole perhettä, hän on aivan yksinään... Se on surkeata.
-
-Koska Geneviève ei vastannut, vaikeni Feliciekin.
-
-Tien mutkassa he huomasivat miehen, joka korkeitten puitten varjossa
-lähestyi. Kun hän jo oli aivan likellä, tunsi Felicie Jacquesin, mutta
-Geneviève oli sen jo edeltäpäinkin arvannut.
-
-Hämmästyneinä kaikki kolme epäillen pysähtyivät. Jacques oli ottanut
-hatun päästänsä ja seisoi vastapäätä Genevièveä. Liikutettuna tyttö
-häntä katsoi, odottaen, että hän puhuisi, eikä tietänyt minkätähden
-sydämensä niin kovaa tykytti.
-
-Vihdoin Jacques sanoi:
-
--- Minä olen Jacques Marceau. Felicie päästi huudon.
-
--- Se on hän! Felicie huudahti... Tuo Jacques, josta hän niin paljon
-piti.
-
-Geneviève ei sanonut mitään. Sydän täynnä selittämättömiä tunteita
-ja epäselviä muistoja, hän koki johtaa mieleensä kuluneita aikoja,
-jotka jo olivat hänen muistostansa haihtuneet. Tuo ääni ja tuo katse
-olivat hänelle tuttuja, ne herättivät hänessä samoja tunteita, jotka
-olivat tehneet niin syvän vaikutuksen hänen lapsensydämeensä. Melkein
-tainnuksissa tästä tapauksesta, joka saattoi koko hänen olentonsa
-värisemään, hän nojautui Feliciehen, muutoin hän olisi kaatunut.
-
--- Minä olen Jacques Marceau, kertoi Jacques uudelleen, hiukan
-vapisevalla äänellä, ja te, tehän olette Geneviève Olivier...
-Minun Genevièveni, jota minä hänen pienenä ollessaan niin suuresti
-rakastin... Céline Lebeau tosin kertoi minulle, että olitte sama
-Geneviève, vaan se oli minusta mahdotonta... Kuitenkin se oli tosi...
-Annatteko minulle kättänne, ennenkuin lähden?
-
-Geneviève oli jälleen tointunut ja katsoi häntä; hänen silmänsä olivat
-täynnä kyyneleitä, mutta niistä loisti leimu.
-
--- Te olette Jacques Marceau, hän sanoi... sama mies, jota minä niin
-hellästi rakastin, joka oli niin hyvä minua kohtaan, ja aina illoin
-aamuin otti minun syliinsä... Nyt minä jo muistan... minä muistan
-kaikki.
-
-Ja noudattaen väkevää sisällistä kehoitusta, heittäytyi hän Jacquesin
-syliin.
-
-Jacques piti häntä silmänräpäyksen rintaansa vasten puristettuna, sitte
-hän hiljaa lykkäsi hänet pois ja kääntyen sanoi:
-
--- Jääkää hyvästi.
-
-Ja hän katosi yön pimeyteen.
-
-
-
-
-XX.
-
-
-Tämä tapahtui heinäkuussa vuonna 1870. Tiettyä on, kuinka paljon
-surkeutta ja rauhattomuutta tämä vuosi toi muassaan. Kuitenkin sekin
-kaikkine vaiheineen, äkkinäisine mullistuksineen, mielettömine
-houreineen ja synkkine enteineen hitaasti kului. Elokuun
-keskivaiheella, jolloin Ranskanmaan tähti oli vaalennut ja Parisikin
-oli vaarassa, oli rouva de Préal vielä kahden vaiheella, mitä päättäisi
-tehdä. Lähtisikö hän etelään taikka ulkomaille, vai jäisikö maalle
-hoviinsa vai muuttaisiko Parisiin. Siellä hän mahdollisesti joutuisi
-kärsimään piirityksen vaivoja, mutta luultavasti se tulisi olemaan
-piiritystä nimeksi vaan.
-
-Kirje rouva de Chabrandilta saattoi hänet vihdoin viimemainittuun
-päätökseen. Rouva de Chabrand julisti, ettei hän puolestansa aikonut
-jättää mukavaa kotoansa eikä lääkäriänsä, tapahtukoon mitä tahansa,
-ja puhui aivan kevytmielisesti sodasta sekä Parisin saartamisen
-mahdollisuudesta.
-
-Muun muassa hän kirjoitti:
-
--- "Paremmaksi vakuudeksi minä varustan itselleni ruokavaroja ja neuvon
-sinuakin samoin tekemään. Varovaisuuttansa ei tarvitse milloinkaan
-katua, vaikka se liiallinenkin olisi. Jos minua uskot ja esimerkkiäni
-seuraat, niin voivat preussilaiset puolen vuotta meitä piirittää, eikä
-meiltä siltä mitään tarpeellista puutu, ei edes ylellisyyttäkään, jonka
-kadottaminen tuntuisikin vielä tukalammalta. Nauttien tavallista,
-totuttua mukavuuttamme, me siis saatamme heitä ja heidän kanuunoitansa
-pilkata. Parisi on kylläksi iso, voidaksemme siellä vapaasti elää ja
-olla."
-
-Rouva de Préal noudatti tätinsä neuvoa ja saapui syyskuun alussa
-Parisiin. Genevièven sydän sykki voimallisesti, kun hän jälleen näki
-tuon ison kaupungin, joka jo oli varustetun leirin näköinen. Hänellä
-ei ollut mitään selvää käsitystä siitä, mikä siellä häntä kohtaisi,
-mutta hän oli jo onnellinen, kun sai olla vaarassa olevan isänmaansa
-keskikohdassa, eikä hän muuta tuntenut kuin palavaa halua kärsiä sen
-kanssa ja sen edestä.
-
-Seuraavana päivänä heidän Parisiin muutettuansa, kun rouva de Préal jo
-puuhaili ruokavarain hankinnassa, meni Geneviève Célinen luokse.
-
-Mielenliikutus sekä ilo saattoivat sairaan tytön silmät loistamaan
-semmoisella kirkkaudella ja kuvastivat hänen poskensa niin heleän
-punaisiksi, ettei Geneviève ensi katsannolla huomannutkaan, kuinka
-suuresti hän oli muuttunut; mutta ei monta silmänräpäystä ollut
-kulunut, ennenkuin hän sen jo näki. Tauti oli silminnähtävästi
-edistynyt: hengitys oli lyhyttä, ja heikkous niin suuri, että Céline
-ensi tervehdyksen perästä oli menehtymäisillään.
-
-Pullo etikkata seisoi pöydällä, jolla ei enää näkynyt kukkasia eikä
-työaseita, ja Geneviève alkoi sillä hautoa ystävänsä ohimoita ja
-käsiä, jonka tehtyä hän kävi hänen viereensä istumaan, kieltäen häntä
-puhumasta.
-
-Mutta Céline ei saattanut totella.
-
--- Te palaatte Parisiin, kun kaikki muut täältä pakenevat?
-
--- Me saamme, Jumalan kiitos, jäädä tänne teidän kanssanne, vastasi
-Geneviève. Minä en tiedäkään, mitä olisin tehnyt, jos äiti olisi toisin
-päättänyt. Olen niin onnellinen, kun olen teidän läheisyydessänne,
-Céline.
-
-Céline vastasi vaan hymyllä. Hänkin oli onnellinen, sangen onnellinen.
-Hänen täytyi vaan ihailla tuota nuoruuden ja kauneuden ilmestystä,
-joka tuossa hänen edessänsä heloitti, kun Geneviève sitä vastaan häntä
-liikutuksella katseli, seuraten silmillään taudin jälkiä jokaisessa
-kipujen tuottamassa uurteessa ja jokaisessa sinertävässä suonessa,
-jotka selvänä esiintyivät noissa laihtuneissa käsissä, joita hän
-omissaan piteli.
-
-Tauti oli tehnyt tehtävänsä.
-
-Kuuma kyynel vierähti Célinen pienelle, polttavalle kädelle, ja hän
-kysyi lempeästi:
-
--- Miksi te itkette?
-
--- Minä itken, kun huomaan, kuinka paljon te olette kärsinyt.
-
--- En minä ole paljon kärsinyt, Céline vastasi. Hiukan
-hengenahdistusta, unettomuutta ja kuumetta, joka öisin minua vaivaa
-sekä jano, jota ei mikään voi sammuttaa, siinä kaikki: muita kipuja
-minulla ei ole ollut.
-
--- Onhan se kärsimystä... kauheaa kärsimystä.
-
--- Ei se niin suuri asia ole, varsinkin nyt, kun ei enää ole niin
-kuuma, jotta helposti voi hengittää.
-
--- Oi, Céline, kun minä ajattelen, että te olette viettänyt koko kesän
-tässä ahtaassa huoneessa, ja minä sitä vastaan...
-
-Geneviève vaikeni, sillä tämä suuri vastakohta liikutti hänen
-mieltänsä, mutta Céline ei sitä sen enempää ajatellut, vaan sanoi:
-
-Maalla nyt lienee kaunista... Jacques en minulle siitä kertonut.
-Niityt, metsät, pienet, ruohoa ja sammalta kasvavat polut ja avara
-taivas, jonka voi kokonansa nähdä...
-
-Kun Jacquesin nimeä mainittiin, loistivat Genevièven silmät ja hänen
-poskensa punastuivat.
-
--- Minä näin hänet, eikö hän ole sitä teille kertonut?
-
--- On hän sanonut, ett'en ollut pettynyt ja että Geneviève de Préalilla
-on Geneviève Olivierin sydän. Muuta mitään hän ei sanonut. Minä en edes
-tiedä, puhuiko hän teille?
-
-Geneviève ei kohta vastannut. Hän oli Jacquesin vielä näkevinänsä
-semmoisena, kuin hän oli seisonut tuolla solatiellä, ja oli
-kuulevinänsä nuo sanat: "Minä olen Jacques Marceau", jotka olivat
-tunkeutuneet hänen sydämensä sisimpään pohjukkaan.
-
--- Yhden kerran hän puhui minulle, vastasi hän vihdoin, yhden ainoan
-kerran.
-
--- Ja te tunsitte hänet?
-
--- En minä häntä edeltäpäin tuntenut, mutta hänen sanoessaan: "Minä
-olen Jacques Marceau!" muistui kaikki heti minun mieleeni.
-
--- Oi, kuinka onnellinen hän mahtaa olla! huusi Céline sanomattomalla
-ilolla.
-
--- Mutta miksi ette sitä minulle sanonut? kysyi Geneviève nuhdellen.
-
--- En ollut oikein varma asiasta, ja sitäpaitsi Jacques ei sitä
-tahtonut.
-
-Molemmat vaikenivat; heidän ajatuksensa juoksivat samaan suuntaan,
-mutta Célinen leijailivat iloisina valkeudessa, vapautettuina kaikesta
-itsekkäisyyden sumusta Genevièven ajatukset taasen harhailivat vielä
-pimeydessä: hän ei vielä ymmärtänyt omaa itseänsä eikä elämää, ja olisi
-suuresti ihmetellyt, jos Céline olisi ilmoittanut hänelle luulojansa
-hänen tulevaisuutensa suhteen.
-
-Kun he näin käsi kädessä istuivat, katsoen toisiinsa, toinen lempeällä
-ihastuksella, toinen hellällä myötätuntoisuudella, astui rouva Gregoire
-sisään.
-
-Nähdessään Genevièven, astui hän pari askelta taaksepäin ja nosti
-käsiänsä taivasta kohden.
-
--- Onko mahdollista? hän huusi. Vielä tänä aamuna minä sanoin
-Célinelle: rikkaat ovat onnellisia, jotka saavat lähteä täältä kauas ja
-jättää köyhät kärsimään!
-
--- Hän on tullut meidän kanssamme kärsimään, sanoi Céline.
-
--- Emmehän me tiedä, tulemmeko edes niin suuresti kärsimään, sanoi
-Geneviève nauraen.
-
--- Voi, herranen aika, onhan kauheata, kun viholliset rupeavat
-kaupunkia piirittämään ja meidän pitää ruveta koiria ja hiiriä syömään
-sekä kengänpohjia järsimään... Kuinka minun vatsapahaseni saattaisi
-semmoista ravintoa kestää, joka ei hevin kaniininpaistiakaan siedä!
-Vaan sen sanon, etten minä ainakaan ai'o luopua maidosta kahvin seassa;
-en minä heittäisi sitä pois, vaikka koko maailman preussilaiset
-tänne kokoontuisivat. Olen eläissäni saanut kyllä orjanakin olla,
-jotta minulla nyt on oikeus nauttia vähän herkkujakin. Céline ei
-enää maidosta huoli, vaan sanoo, että se on pikkulapsia varten
-säästettävä... Vaan tuo nyt on hulluutta ikäänkuin tuo pieni tippa
-maitoa, jonka minä kulutan, noita pieniä enkeleitä niin suuresti
-hyödyttäisi!
-
--- Mutta kuinka sitte käypi, kun sitä ei enää voi saada? kysyi
-Geneviève, jota tämä kaunistelematon itsekkäisyys sekä huvitti että
-suututti.
-
--- Sitä täytyy saada. Ei kukaan saa minua uskomaan, että ei koko
-Parisista maitotippaa löytyisi. Maitopuodissa he jo tekevät esteitä,
-eivätkä tahdo antaa minulle pientä maitomäärääni, ja tänä aamuna eräs
-poliisimies puhui pikkulapsista ihan samaan tapaan kuin Célinekin...
-eikö se ole naurettavaa? Eiväthän lapset siltä tyytyväisiä ole, vaikka
-heillä maitoa onkin!... Mutta maidon myyjä, joka on kelpo nainen, vei
-minut syrjään ja kuiskasi: "Olkaa huoletta, rouva Gregoire, niin kauan
-kuin sitä on, niin tekin saatte osanne."
-
--- Pienet lapsi-poloiset... sanoi Geneviève. Jospa voisimme lähettää ne
-Roncevaliin, jossa on niin hyviä lypsylehmiä! Onpa surkeata ajatella,
-mitä kaikkea heidän täytyy kärsiä, jos piiritys kauan kestää.
-
--- Ei se niin vaarallista ole, sanoi rouva huolettomasti, eivät lapset
-siitä niin paljon kärsi kuin me muut... heillä on hyvä vatsa. Vaan
-tuo taivaan enkeli tuossa, jatkoi hän, Célineä osoittaen, luuletteko
-hänen siitä vahvistuvan, ettei hän saa muuta syödä kuin pelkkiä
-kasviksia vaan? Minä, joka vaivaan itseäni, laittaakseni hänelle niin
-hyvänmakuisia, pieniä paisteja, niillä minä sitten hänen ruokahaluansa
-herätän, kun ei enää ole mitään, millä häntä houkuttelisin? Onpa
-tarpeellista, että tämä sota jo päätetään, sen minä sanon, sillä kelpo
-ihmiset saavat siitä käsi kädessä kärsiä.
-
--- Mutta he saavat myös siitä siunausta niittää, koska meillä nyt on
-tasavalta, puhui ääni rouva Gregoiren takana, ja ovessa, jonka tämä oli
-jättänyt auki, seisoi mies.
-
--- Savigny! huusi Céline, joko olette päässyt vankeudesta?
-
--- Minä pääsin vapaaksi kolmannen tasavallan avulla, hän vastasi.
-Eläköön se kauemmin kuin edellisensä!
-
-Mutta yht'äkkiä hän vaikeni. Hän sattui täydessä päivänvalossa näkemään
-Célinen kasvot, Niinä viitenä kuukautena, jotka hän oli vankeudessa
-viettänyt, oli Célinen tauti edistynyt enemmän, kuin hän olisi voinut
-aavistaakaan, ja kuolema oli jo painanut merkkinsä noihin armaisin
-kasvoihin.
-
-Haikea suru valtasi hänen sydämensä, jota ilo saamastansa vapaudesta ja
-paremman tulevaisuuden toivo oli hetkeksi laajentanut; tuntuipa hänestä
-nyt, ettei enää maksaisi vaivaa elää. Mutta vähän ajan kuluttua hän jo
-oli saanut voiton tuosta heikkoudestaan, joka muka oli sopimaton jalon
-asian puolustajalle, ja hän nousi lähteäksensä.
-
--- Tulen toiste takasin, hän sanoi, katsoen Genevièveä.
-
--- Jääkää vielä, huusi tämä, ja neuvokaa minua, kuinka voin tulla
-hyödylliseksi.
-
--- Vai niin, sanoi hän, tytön innostusta ihmetellen, mutta yhä vieläkin
-häntä epäillen, vai tahtoisitte olla hyödyksi? No, eihän teidän muuta
-tarvitse, kuin katsoa ympärillenne... tilaisuutta ei suinkaan tule
-teiltä puuttumaan.
-
-
-
-
-XXI.
-
-
-Silloin saarretussa kaupungissa alkoi outo, yksitoikkoinen elämä, joka
-oli jalo yksimielisyydessään, puhdistunut kaikesta, mikä on kehnoa,
-teeskenneltyä ja pintapuolista.
-
-Varakkaamman säätyluokan naiset, ainakin ne, joiden sydämessä ei ollut
-sääliväisyyden ehtymätöntä ja runsaasti uhkuvaa lähdettä, olivat
-ikäänkuin eksyksissä jossakussa tuntemattomassa maailmassa, jossa
-eivät mitään viitoitettua tietä löytäneet. Ei enää käyty vieraisilla
-eikä jokapäiväisistä asioista jaariteltu, ei enää ollut huvituksia
-tarjona, ei enää puvusta tarvinnut pitää lukua, sanalla sanoen:
-ei mitään semmoista ollut olemassa, jolla suuren maailman naiset
-tavallisesti aikaansa kuluttavat. Kulku-lasareetit saivat olla ainoana
-huvituskeinona, sillä eihän nyt piiritysaikana ollut muuta tehtävää,
-kuin alttiiksiantaminen.
-
-Rouva de Préal otti niinkuin muutkin osaa siihen, mutta haavoitettujen
-luku oli vielä vähäinen, ja tarttuvaiset taudit lisääntyivät
-lisääntymistään. Rouva de Chabrand, jota jäsenten kolotus taasen
-vaivasi, vaati, että rouva de Préal ehtimiseen kävisi häntä katsomassa.
-Hän kuului niitten vanhain naisten joukkoon, joille vielä jäljellä
-olevat päivät ovat ylen kalliita, ja joiden mielestä kaikki, mikä ei
-koske heitä ja heidän mukavuuttansa, on vähänarvoista. Hän siis kielsi
-rouva de Préalia menemästä lasareettiin, ja totuttuun tapaansa tämä
-hänen tahtoansa noudatti, niinkuin heikkoluontoinen ihminen aina on
-itsekkään käskettävänä.
-
-Hän taipui myös Genevièven lujan tahdon alle, eikä enää yrittänytkään
-häntä vastaan taistella. Kuohuva koski raivaa itselleen tietä,
-eikä mikään voi sitä estää. Felicien seuraamana, jonka hellä sydän
-sääliväisyydestä uhkueli, meni Geneviève joka aamu sairas-huoneesen,
-jossa hän auttoi hoitaja-sisaria salien lakaisemisessa, vuoteiden
-korjaamisessa ja siteiden laittamisessa. Hän auttoi myös sairaita,
-kirjoittaen heidän kirjeitään, taikka luki heille tahi puhui heille
-heidän omaisistansa ja kotiseudustaan, ja 1870 vuoden viimeisinä,
-surkeina kuukausina hän kulki kuin auringonsäde edestakaisin noissa
-isoissa, synkeissä saleissa.
-
-Sairashuoneessa hän oli tavannut ystävänsä; abbé Hardouinin, jolta
-hän oppi tekemään Kristuksen eläväksi näille kipua kärsiväisille
-ja murheellisille. Abbé Hardouin uskonsa, luonteensa sekä
-siveellisen elämänsä voimasta, ja Geneviève nuoruutensa loiston
-ja myötätuntoisuutensa kautta olivat saaneet useampia epätoivoon
-langenneita sieluja kääntymään Jumalan puoleen, joka yksin heitä
-rakastaa ja voi heitä auttaa. He eivät paljon toisillensa puhuneet,
-siihen heillä ei ollut aikaa; joskus vaan kohtasivat toisensa jonkun
-vuoteen ääressä; mutta he elivät samaa elämää ja useinkin tapasivat
-toinen toisensa jälkiä jossakussa lauseessa, jota kuulivat kerrottavan,
-taikkapa jonkun ahdistetun sielun tyyntymisessä.
-
-Lopun ajastansa Geneviève käytti kulkemalla Felicien kanssa köyhäin
-ja sairaitten luona, joita abbé Hardouin hänelle neuvoi. Iltasilla
-hän piti seuraa äidilleen, jos tämän nimittäin ei täytynyt jäädä
-rouva de Chabrandin kipuja lievittämään, ja silloin hän ompeli
-lapsen vaatteita taikka luki ääneensä. Se oli työllästä elämää,
-mutta sisällisessä suhteessa rikasta ja täydellistä, jolloin
-ei ollut aikaa joutilaisuuteen eikä ikävöimiseen eikä myöskään
-minkäänlaisiin turhuuksiin. Tämmöinen itsensäkieltäminen, niinkuin
-esimerkiksi kylmässä huoneessa makaaminen ynnä luopuminen semmoisista
-mukavuuksista, joita tähän saakka oli pitänyt välttämättömän
-tarpeellisena, tuotti hänelle suurta iloa. Jo kauan aikaa oli Felicie
-kantanut Célinelle ne puut, jotka olivat määrätyt Genevièven huoneen
-lämmittämiseksi, ja hovimestarin kiellosta huolimatta, oli moni
-vakkanen ruoka-tavaroita mennyt saamaa tietä.
-
-Rouva de Préal antoi Genevièven elää ja olla, miten hän tahtoi,
-tehden kuitenkin joskus pieniä esteitäkin. Hänen nykyinen elämänsä
-oli sitä laatua, että se vei häneltä kaiken pontevuuden. Rouva
-de Chabrand, jonka kivut enenivät enenemistään ja joka kaipasi
-tavallisia huvituksia, vietti aikansa valituksissa, soimaten sekä
-ihmisiä että kaikkea muutakin ja kiusaten sukulaistansa kaikilla
-mahdollisilla keinoilla, mitä ajatella voi. Siinä ei puuttunut
-nuhteita, pistopuheita, loukkauksia eikä pilkallisia lauseita, ja
-vielä päälliseksi rouva de Préalin täytyi kuunnella tuota alinomaista,
-surkeaa vaikeroimista, kun muka vanhuus, jonka rouva de Chabrand ei
-millään muotoa olisi suonut tulevan, ja jonka vallan alle hänen vaan
-suurella kärsimättömyydellä täytyi antautua, oli saapuvissa. Siihen
-tuli vielä lisäksi kuoleman kammo sekä tietämättömän ijankaikkisuuden
-pelko.
-
-Rouva Chabrandia kuunnellessa olisi pian voinut ruveta uskomaan,
-ettei koko sodalla ja piirityksellä kaikkine kauhuineen ollut muuta
-tarkoitusta kuin niukentaa hänen jäljellä olevia elon-päiviänsä. Eipä
-olisi voinut uskoa, ellei olisi sitä omilla silmillään nähnyt, että
-itsekkäisyys voipi paisua noin mahdottomiin semmoisenakin aikana,
-jolloin yleinen hätä innostuttaa jokaista ihmistä alistumiseen ja
-anteliaisuuteen.
-
-Väliin koetti rouva de Préal lausua jonkun lepyttäväisen sanan,
-kehottaen tätiänsä kärsivällisyyteen ja nöyryyteen; mutta silloinpa
-tämä vasta vimmastui.
-
--- Säästä sanojasi itseäsi varten, silloin ei minulla ole niistä
-mitään sanomista; mutta päästä minua niitä kuulemasta... Kun kaikki
-sinun jäsenesi ovat kolotuksesta koukistuneet, niin nähdään silloin,
-lohduttaako se ajatus sinua, että se tapahtuu Jumalan tahdosta.
-
--- Mitä tytär-hupsusi tekee? hän muutamana päivänä kysyi.
-
-Tämä oli ensimäinen kerta, kun hän puhui Genevièvestä, siitä saakka kun
-hänen naimispuuhansa olivat tyhjään rauvenneet.
-
--- Hän hoitaa sairaita lasareetissa.
-
--- Siihen hän onkin omansa! Hyvä vaan, ettei minun tarvitse olla hänen
-hoidettavanaan. Hänen pitäisi ruveta armeliaisuuden sisareksi.
-
-Siihen päättyi puhe, eikä Genevièven nimeä enää mainittu
-
-Ikäänkuin jonkun ihmeen kautta Célinen tauti tuona pitkänä, kovana
-talvena näytti pysyvän yhdellään. Tosi on, että hänen huoneensa aina
-oli hyvin lämmitetty, ja sitä paitsi Genevièven läsnäolon tuottama ilo
-rohkaisi tyttöparan mieltä, sillä hänelle oli rakkauden osoitus paras
-parantaja.
-
-Työtehtaat olivat suljettuina. Lebeau ja Jacques kävivät vahdissa
-kaupungin varustuksilla. Savignyllä oli työtä eräässä Parisin
-virastossa, ja hän tuli vaan harvoin Lebeaulla käymään. Mutta Geneviève
-kävi monta kertaa viikossa Célinen luona: he lukivat yhdessä taikka
-haastelivat. Sairaan mieli oli hartaasti kiintynyt kaikkiin, jotka
-kärsivät kipuja; hän tunsi nimeltään kaikki sotilaat sairashuoneissa
-ja itki niitä, jotka kuolivat kaukana kodistaan ja äidistään. Kaikkeen
-hän joutui osaa ottamaan, ja näyttipä siltä, kuin noiden ihmisraukkain
-kärsimykset, vaikka hän ei ollut heidän kasvojansakaan nähnyt, olisivat
-koskeneet häneen kipeemmin kuin omat tuskansa. Muutamana päivänä he
-puhuivat Jacques'ista. Ikäänkuin keskinäisestä suostumuksesta tähän
-saakka tuskin olivat häntä maininneetkaan.
-
--- Minä tapaan hänet vaan harvoin, ja kun hän tulee, niin hän viipyy
-ainoastaan silmänräpäyksen, sanoi Céline. Isä sanoo, ettei häntä
-enää tuntisikaan; hän, joka aina oli niin välinpitämätön, on nyt
-innostuneimpia ja nerokkaimpia kaupungin puollustajia.
-
--- Niin, koska hän rakastaa isänmaatansa, sanoi Geneviève. Tätä ennen
-emme tietäneet, mitä se merkitsee.
-
--- Voipi niinkin olla... Céline myönsi; ainakin on varma, että hän
-paljon on muuttunut. Eikä hän enää näytä niin synkkämieliseltäkään kuin
-ennen, jolloin teki kipeää häntä katsellessakin. Nyt hän pitää päänsä
-pystyssä, ja luulisipa hänen miltei kasvaneenkin.
-
-Geneviève oli ääneti, ja Céline alkoi uudestaan:
-
--- Hän tulee niin harvakseen, koska hän ei enää meitä kaipaa... Isä
-kuitenkin tapaa hänet varustuksilla.
-
--- Céline, kehoitti Geneviève, kertokaa minulle kaikki; mitä
-Jacquesista tiedätte.
-
-Ja tukahuttaen, mitä hänessä vielä oli jäljellä itsekkäisyyttä --
-eikä sitä ollut kuin hiukka vaan -- rupesi sairas tyttö puhumaan
-Jacquesista tavalla, jolla hän tätä ennen ei ollut hänestä kenellekään
-puhunut. Hän kertoi kaikki, mitä hänen entisyydestään tiesi, puhuen
-hänen uskollisuudestaan omaisiansa kohtaan, ynnä tuosta surusta, joka
-Genevièven kadottamisen jälkeen oli häntä vaivannut ja joka oli luonut
-varjon koko hänen elämäänsä. Céline mainitsi myös tuon keskustelun,
-jolloin Jacques kerran oli suonut hänen katsoa sydämeensä ja ilmaissut
-hänelle tuon ihanteen, rakkauden ja sopusoinnun janon, jotka tekivät
-hänen kurjan elämänsä niin katkeraksi.
-
-Kerrottuansa näin kaikki, minkä oli saanut tietää ja kaikki, minkä itse
-oli arvannut, Céline jatkoi:
-
--- Nyt kun hän on nähnyt teidät ja huomannut, ett'ette olekaan niin
-ylpeä ja turhamielinen, kun hän on pelännyt, niin hän on tullut
-iloiseksi ja saanut uusia voimia. Hän rakastaa teitä niin hellästi...
-
-Kuullessaan noita viimeisiä sanoja, Geneviève kätki kasvonsa käsiinsä
-ja hyrähti katkeraan itkuun.
-
--- Voi, Céline, Céline, miksi ei minua jätetty heidän luoksensa?...
-Silloin Jaquesin ei olisi tarvinnut niin paljon murehtia, ja minäkin
-olisin ollut onnellisempi.
-
-
-
-
-XXII.
-
-
-Siitä saakka kun Jacques oli tavannut Genevièven, hän ajatteli
-lakkaamatta Augustinea. Vuoroin hän tunsi vihaa ja inhoa häntä vastaan
-sekä kiukkua, siitä, että hänen sisarensa häpeä koski häneenkin;
-vuoroin hän sääli häntä jonkunmoisella armahtavaisella hellyydellä,
-johon sekaantui omantunnon vaivojakin. Hän tunsi, ettei hän ollut
-kohdellut tuota turmeltunutta tyttö-parkaa, niinkuin hänen, vanhempana
-veljenä, olisi ollut velvollisuutensa, eikä hän ollut hänelle ystävänä,
-jolle tämä olisi voinut valittaa vaivojansa ja väsymystänsä, häneltä
-turvaa anoen. Hän oli laskenut sisarensa pois tyköänsä, koska tämän
-luonto, joka kaikessa oli hänen omasta luonnostaan eroavainen,
-oli hänelle niin vastenmielinen; hän ei ensinkään ollut huolinut
-tiedustella hänen sisällistä elämäänsä, ja äitinsä kuoltua, siihen
-päivään saakka, jona Augustine hänestä erosi, hän vaan oli sulkeutunut
-omaan suruunsa, eikä edes yrittänytkään hankkia itselleen tietoa niistä
-murheista, jotka painoivat hänen sisartansa, jonka suurisanaisuus
-ja raakuus häntä vaan loukkasivat. Hänellä ei milloinkaan ollut
-vähintäkään todellista yhteyttä tuon tyttöpoloisen kanssa ollut,
-joka kenenkään ohjaamatta oli hänen läheisyydessään elänyt. Ehkä hän
-ei olisikaan joutunut hukkaan, jos veljensä olisi hänelle suurempaa
-rakkautta osoittanut?... Eikö veljen olisi pitänyt sisartansa
-suojella?... ja voidakseen sitä tehdä, eikö hänen olisi pitänyt häntä
-rakastaa?
-
-Väliin taas muistui hänelle mieleen Augustinen kimakka nauru,
-hänen rohkea käytöksensä ja kaikki muu joka hänestä tuntui
-inhottavalta, mutta nämä ajatukset haihtuivat taas pian; murhe hänen
-vastuunalaisuudestaan rupesi häntä jälleen vaivaamaan, ja noina pitkinä
-tunteina, joina hän kävi vahtia valleilla, hän taukoamatta ajatteli
-hukkaan joutunutta tyttöparkaa, joka eli häpeässä, ellei hän jo ollut
-kuollut epätoivoon.
-
-Eikä Genevièvenkään puhdas ja loistava ilmestys enää luopunut hänen
-mielestään... Mikä vastakohta! Olikohan kotien erinkaltaisuus syynä
-tuohon suureen erotukseen?... Vaan kun tämä ajatus johtui hänen
-mieleensä, niin hän heti herjauksena sen karkoitti. Sillä jos Geneviève
-olisikin aina heidän kanssansa kurjuudessa elänyt, niin hän kuitenkin
-olisi pysynyt semmoisena, kuin hän nyt oli ja semmoisena, kuin hänen
-äitinsä oli ollut... On luonteita olemassa, joita ei mikään pahenna...
-puhtautta, jota ei mikään voi saastuttaa. Ja sitä paitsi, eikö
-hän, Jacques, olisi ollut hänelle tukena kaikkea pahuutta, kaikkea
-kärsimystä vastaan?... Genevièven läheisyyden tuottama ilo olisi
-tehnyt hänet kahta vertaa voimakkaammaksi... olisipa hän saattanut
-mahdottomiakin tehdä.
-
-Mutta yhtäkkiä hänelle selkeni, ettei se ollutkaan muuta kuin turhaa
-luuloa vaan. Hän, joka ei voinut suojella äitiänsä uupumukseen
-kuolemasta, kuinka hän olisi pystynyt Genevièveä viheliäisen elämän
-kovista kokemuksista varjelemaan?... Geneviève olisi päinvastoin
-kärsinyt, ja hän olisi masentunut... hän ei olisi saanut elää
-tietämättömyydessä elämän pahuuden ja törkeyden suhteen... hän ei olisi
-saanut kukoistaa, niinkuin nuo kukat kukoistavat, joilla on runsaassa
-määrässä auringonvaloa sekä raitista ilmaa. Parempi vaan molemmille,
-että oli käynyt, niinkuin kävi, koska ei hän kuitenkaan olisi kyennyt
-tekemään Genevièven elämää ihanaksi.
-
-Nämä ajatukset kuin johtuivat hänen mieleensä, hän olisi suonut, että
-preussilainen luoti hänen vartijana seisoessaan olisi häneen sattunut
-ja tehnyt lopun hänen sydämensä epätasaisesta tykyttämisestä, tuon
-sydämen, jonka tänä hetkenä kokonaan olisi pitänyt kuulua isänmaalle,
-jota hän vasta silloin, kun se oli vaarassa, oli ruvennut rakastamaan.
-Ja muistaen verta vuotavaa, hävitettyä Ranskanmaata, hän sanoi:
-
--- Tahdon kuolla sen edestä, sillä mitä hyödyttää elämä?...
-
-Seisottuansa muutamana pimeänä ja kolkkona yönä vartijana, Jacques
-aamupuoleen palasi. Hän käveli ikäänkuin unessa, nähden yhä samaa
-kaksinkertaista ilmestystä: Genevièven loistavassa kauneudessaan ja
-kuolemantuskissa kamppailevan Ranskanmaan.
-
--- Tällä hetkellä hän ei muistanut Augustinea ja säpsähti, kun nainen
-seisahtui tiellä hänen eteensä.
-
--- Mitä te tahdotte? kysyi hän.
-
--- Jacques, puhui sortunut ääni, etkö tunne minua? Minä olen
-Augustine... Oletko minun unhottanut?
-
--- Unohtanutko?... Oi, jospa hän olisi saattanut häntä unhottaa!...
-Tuossahan seisoi hänen edessänsä... häpeä, viheliäisyys, taitamattomuus
-ja raakuus, sanalla sanoen, kaikki mitä hänen elämässänsä oli
-kauhistuttavaa, vieläpä lisäksi hänen itsekkäisyytensäkin... ne
-seisoivatkin tuossa ilmi elävänä naisen haahmossa tuossa hänen
-edessänsä...
-
-Silmänräpäyksen hänen teki mieli heittää hänet syrjään ja mennä
-tiehensä. Vielä edellisenä ehtoona hän kipeällä murheella oli
-säälien häntä ajatellut, ja nyt hän oli hänelle häväistyksen sanoja
-lausumaisillaan. Mutta hänen ylpeytensä ja kovuutensa haihtuivat taas
-heti, antaen sijaa armahtavaisuudelle... Hän seisahtui ja koki katsoa
-naista kasvoihin, jonka ääni oli hänelle tuntematon. Lyhdyt eivät enää
-palaneet, eikä lumestakaan ollut suurta valaistusta, mutta kuitenkin
-hän oli varma, että se oli hänen sisarensa.
-
--- Tule minun kotiini, hän tuimasti sanoi.
-
--- Sinun kotiisi?... Augustine kummastuen kertoi. Enhän toki minä
-sinun kotiisi tule... mutta anna minulle muutama sou, minä kuolen
-nälkään. Sinulla on palkkasi, mikäpä sinun on hätänä! Mutta minä en ole
-viikkokausiin mitään ansainnut.
-
-Jacquesia hirvitti.
-
--- Tule minun kotiini, hän pontevasti sanoi, minä tahdon sinua
-puhutella.
-
--- Enkä tule, vastasi Augustine tavalla, joka muistutti hänen
-entistä nenäkkyyttänsä, kun hän vielä oli pieni, kehnosti kasvatettu
-tyttöpahanen, -- siitä ei mitään apua lähde. Minä en rakasta
-kotiripityksiä...
-
-Ja oltuaan hetken ääneti, hän lisäsi:
-
--- Sinun olisi ennen tarvinnut minua varoittaa; nyt se on liian
-myöhäistä.
-
-Puristaen kädellään pyssynsäperää, oli Jacques ruvennut nopein askelin
-kävelemään. Hänen tahtonsa hallitsemana Augustine seurasi häntä, hiukan
-taampana, sanakaan hiiskumatta, niinkuin koira seuraa isäntäänsä,
-vaikka tietää häneltä ruoskaa saavansa. Mutta Jacquesilla oli peräti
-toista mielessä. Kun tiesi sisarensa astuvan tuossa hänen jäljessänsä
-epätasaisin askelin, niinkuin ihminen, jonka päätä huimaa, kun vatsa on
-tyhjänä, niin painoi hänen oma velkansa häntä enemmän kuin sisarensa
-syntisyys. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa hänelle: "Anna minulle
-anteeksi, että sinusta on tullut semmoinen, kuin sinä olet."
-
-He saapuivat Jacques'in kotiin, astuivat pimeässä portaita ylös ja
-tulivat pieneen huoneesen, jonka oven Jacques lukitsi. Hän sytytti
-kynttilän ja kääntyi sitten Augustinen puoleen. Mutta tuskinpa hän enää
-olisi voinut häntä tuntea... Tavallansa hän oli hienontunut, koska
-oli saanut joutilasta elämää viettää, mutta hän oli laihtunut, hänen
-silmänsä olivat lakastuneet, kasvot veltostuneet, ja vaikka hän oli
-peljästyneen näköinen, oli hänen käytöksensä kuitenkin rohkea, milt'ei
-hävytön.
-
-Tämä nainen, joka seisoi tässä hänen edessään, oli siis hänen oma
-sisarensa. Hän joutui hetkeksi kiusaukseen laskea hänet ulos yön
-pimeyteen ja pistää hänelle käteen kaikki rahansa, mutta hänen äitinsä
-muisto pidätti hänen sitä tekemästä, ja sen sijaan hän käski hänen
-käydä istumaan.
-
--- Minun on nälkä, sanoi Augustine käheällä äänellänsä, anna minulle
-jotain, niin menen.
-
--- Et mene; sinä jäät tänne minun luokseni.
-
--- Sinun luoksesi!... Mitäpä sinä minulla tekisit?... Et sinä ennenkään
-minua rakastanut ja nyt lisäksi häpeät minua, siitä olen varma. Enkä
-minä sitäpaitsi enää voisikaan elää siivosti niinkuin ennen. Minä olen
-työttömäksi tottunut. Mitäpä minulla olisi enää tehtävää? Anna minulle
-jotain, että ennen päivää pääsen menemään.
-
-Jacques toi hänelle kaikki, mitä oli kaapissa, hiukan viiniä ja vähän
-kuivia papuja. Augustine söi ja joi halukkaasti. Jacques rupesi
-taskustansa kaivamaan, hänellä oli vielä kolmekymmentä sou'ta jäljellä;
-vaan kun hän jo oli niitä Augustinelle antamaisillaan, malttoi hän
-mielensä:
-
--- Augustine, sanoi hän, älä palaja kadulle, jää minun luokseni... Minä
-lupaan olla sinua nuhtelematta.
-
-Augustine katsoi häntä ihmetellen, sitte hän hotkaisi viimeisen
-viinipisaran kurkkuunsa.
-
--- Ei, ei, minun olisi täällä liian ikävä... parempi vaan meille
-kumpaisellekin, että minä menen.
-
--- Mutta olethan sinä kauheassa hädässä, ja sinun on nälkä. Minä tasaan
-sinulle kaikki, mitä minulla on.
-
-Augustine remahti kolkkoon nauruun.
-
--- Onhan sinusta tullut koko pyhimys, siitä, kun viimeksi toisemme
-näimme. Enpä tiennyt tämmöistä ilveilyä odottaa; mutta mitäpä siitä:
-sinun kuivat papusi ovat kyllä hyviä paastoaikoina, mutta eivät ne
-aina minulle kelpaisi. Kun preussilaiset ovat päässeet Parisiin
-tunkeutumaan...
-
-Jacquesia rupesi iljettämään.
-
--- Tuossa, ota ne ja mene matkoihisi, sanoi hän, heittäen hänelle
-kolmekymmentä sou'tansa.
-
-Nauraa hekottaen otti Augustine ne vastaan; kääntäen hänelle selkänsä
-Jacques lähestyi akkunaa, jossa hämärä päivänkoite jo rupesi yötä
-hiukan valaisemaan. Hän ei tahtonut Augustinea enää nähdä eikä kuulla.
-Tämä oli avannutkin oven... Jacques luuli hänen jo menneen ja kääntyi,
-mutta hän seisoi vielä kynnyksellä suitsuavan kynttilän himmeässä
-valossa, ja kasvot häneenpäin käännettyinä.
-
-Yht'äkkiä hän sulki oven, ja lähestyen veljeänsä muutamia askeleita,
-hän kirkasi:
-
--- Oi, pelasta minut, pelasta minut! Älä anna minun palata tuohon
-hirmuiseen elämään! Pidä minua väkisinkin... sido minua köysillä! Älä
-laske minua menemään! Minä vihaan tuota elämää, mutta minä en enää
-saata, minä en saata muulla tavalla elää!
-
--- Tyttöparka! sanoi Jacques, häntä lähestyen.
-
-Silloin vaipui Augustine tuolille istumaan ja, kätkien kasvot käsiinsä,
-hän purskahti väkinäiseen itkuun, jotta hänen koko ruumiinsa vavahteli.
-
-Seisoen hänen vieressään, Jacques kertoi kertomistaan:
-
--- Jää minun luokseni, en minä sinua nuhtele.
-
-Vihdoin Augustine rauhoittui, mutta koska hän vieläkin vallan vapisi,
-pakoitti Jacques häntä oikaisemaan hänen vuoteellensa ja alkoi häntä
-peitellä vanhalla, palmunkuvaisella saalilla, joka oli ollut hänen
-äitinsä oma, mutta kun Augustine sen näki, sysäsi hän sen pois, sanoen:
-
--- Ei, ei; älä sitä!
-
-Ei hän sen enempää selittänyt, mutta Jacques ymmärsi hänen mielensä ja,
-vetäen pois saalin, jota äitinsä sairastuessansa oli pitänyt, hän laski
-sen tuolin selkänojalle ja peitti Augustinen vanhalla päällystakillaan.
-
-Tämä antoi hänen tehdä ja toimittaa, miten tahtoi, ja rupesi milt'ei
-paikalla uneen.
-
-Jacques läksi ulos, saadakseen kolmellakymmenellä sou'llansa jotain
-ostaa. Hänestä tuntui, ikäänkuin maa olisi vajonnut hänen altansa;
-hänen sydämensä oli uuvuksissa ja ohimonsa tykyttivät... Näkikö hän
-unta, vai ajoiko häntä painajainen?
-
-Hämärä päivä rupesi jo katua valaisemaan. Leipurien ovilta oli jo
-väkeä tuntikausia jonottain seisonut, jotka jalkojansa koputtelivat,
-pysyäkseen lämpösenä. Siinä pistettiin kokkapuheita ja koetettiin
-nauraa, jott'ei olisi ruvettu itkemään.
-
--- Kuulehan, veikkoseni, huusi käheä ääni Jacquesille, ei tässä enää
-taida kannattaa ylvästellä?
-
-Jacques ymmärsi, mitä hän tarkoitti ja puristi nyrkkiänsä, mutta mitäpä
-hänellä olisi ollut vastattavaa?
-
-Hän meni ohitse kehenkään katsomatta... Minkätähden johtui tänä hetkenä
-tuo pieni, syvä, ruohoittunut polku niin elävänä hänen muistoonsa,
-että hän silmänräpäyksen luuli seisovansa selkeän kesätaivaan alla,
-korkeitten puitten varjossa. Tuo tapaus kaikkine yksityisyyksineen
-esiintyi hirmuisen selvänä hänen sisällisten silmäinsä eteen.
-Hän peitti silmänsä molemmilla käsillään, ikäänkuin tuota näkyä
-karkoittaaksensa.
-
-Mikä juopa Genevièven ja hänen, Augustinen veljen, välillä! Mikä
-pohjaton syvyys!
-
-
-
-
-XXIII.
-
-
-Jacques astui kauan katuja pitkin ilman mitään päämäärää, tietämättä
-edes, mitä tekikään. Hänestä tuntui hirveän vastahakoiselta palata
-kotiin, ja puolusteleidakseen hän koki itsellensä vakuuttaa, että
-Augustine epäilemättä vielä oli nukuksissa. Jonkinmoisen sisällisen
-vaikutuksen johdattamana hän saapui Lebeaun ovelle. Eivätkö he olleet
-hänen ainoat ystävänsä?
-
-Céline istui nojatuolissaan pesän ääressä; Jacquesin nähdessään
-lensivät hänen poskensa punaisiksi mutta muuttuivat taas heti hänen
-päänalustaansa valkoisemmaksi; ne olivatkin, samaten kuin hänen
-kuultavat kätensä, vahan karvaiset. Hän katsoi Jacquesiin levottomasti,
-kun huomasi hänen kasvoissaan oudon rauhattomuuden; kuitenkaan hän ei
-mitään kysynyt, koska tiesi Jacquesin olevan noita ihmisiä, jotka eivät
-ensinkään rupea sydäntänsä purkamaan.
-
-Mutta tällä hetkellä oli Jacquesilla niin kipeä myötätuntoisuuden
-ja avun tarve, että hänen täytyi puhua; kuitenkin hän hetken aikaa
-mielessään mietti, mitä sanoja hänen tulisi käyttää, saadakseen Célinen
-ymmärtämään, mitä hän tarkoitti. Kivulloisuus, näet, oli varjellut tätä
-herttaista tyttöä joutumasta mihinkään yhteyteen pahuuden ja raakuuden
-kanssa.
-
--- Céline, Augustine on tullut takaisin.
-
-Céline huusi ilosta:
-
--- Teidän sisarenneko?... Ah, mikä onni!... Missä hän on?
-
--- Hän on minun kodissani... Mutta hän on kovin muuttunut... hän on
-kipeä.
-
-Augustine-parka! sanoi Céline surkutellen.
-
--- Hän on kipeä ruumiin, mutta etenkin sielun ja sydämen puolesta. Hän
-ei ole enää muu kuin raunio.
-
--- Mitäpä siitä, kun hän vaan on palannut. Kyllä te hänen parannatte.
-
--- En tiedä, vastasi Jacques; minusta tuntuu, ikäänkuin hänessä ei
-olisi mitään tervettä. Hän on sairas... siinä kaikki, mitä hänestä on
-jäljellä.
-
-Céline oli ääneti; hän tiesi kylläksi, voidakseen lopun ymmärtää, ja
-Jacqueskin oli vaiti, koska hänen ei sopinut ilmoittaa kaikkea, mikä
-hänen sydäntänsä painoi.
-
--- Mitä te aiotte tehdä? Céline vihdoin kysyi.
-
--- En tiedä... Hänen ei sovi jäädä yksin minun huoneeseni, kun minä
-käyn vartioimassa; hän tulisi aivan hulluksi, luulen ma, taikka menisi
-matkoihinsa, ja mistä hänet sitte enää löytäisin? Minulla olisi syytä
-kaikkea peljätä.
-
-Céline sanoi ujosti:
-
--- Entä jos rouva Gregoire ottaisi hänet luoksensa asumaan?
-
--- Se on oivallinen tuuma, mutta suostuneeko tuo siihen?
-
--- Oikeastaan hän on hyvänlaatuinen ihminen ja auttaa mielellään.
-
-Rouva Gregoire kutsuttiin sisään ja sai kuulla, mitä häneltä
-odotettiin. Hän ei säästellyt kysymyksiä selityksiä eikä
-päivittelemisiä... ladellen laveasti kaikki tytön sairauden syyt ja
-niinmuodoin, tehden tyhjäksi Jacquesin hienotuntoisuuden Célineä
-kohtaan. Vihdoin tuli päätetyksi, että tyttöparka vielä samana päivänä
-tuotaisiin hänen luoksensa.
-
--- Tämä on suuri uhraus, sanoi rouva Gregoire, minulta, joka aina olen
-ollut kunniallinen vaimo sekä täyttänyt velvollisuuteni, ja joka en
-koskaan ole ollut tekemisessä tuommoisten onnettomien kanssa... Onhan
-kummaa ajatella, että semmoinen tulee asumaan minun omaan huoneeseni
-ja hengittämään samaa ilmaa kuin minä itsekin. Se tapahtuukin vaan
-sentähden, että Céline, tämä viaton raukka, on pyytänyt minua sitä
-tekemään. Muistan vielä selvään teidän sisarenne, semmoisena, kuin
-hän täällä ollessaan oli, kaunis tyttö, mutta huolimattomasti
-kasvatettu. Sen todistuksen minun täytyy itselleni antaa, että koetin
-häntä varoittaa: "Kavahtakaa, tyttöseni", sanoin hänelle, "ihminen
-voipi joutua kauas, jos rupeaa pahoja neuvoja kuuntelemaan." Mutta
-hän vaan nauroi. Nuoret, näetten, aina, luulevat itseänsä kokeneita
-ihmisiä viisaammiksi. Nyt minä aion hänelle sanoa: Jospa, tyttöparka
-olisit minua totellut! Tekeehän pahaa ajatella, että hän tulee minun
-huoneessani makaamaan, minun, joka menen toiselle puolen katua, kun
-näen semmoisen tulevan. Jokaisella ihmisellä on arvonsa... eikä
-kukaan mielellään anna itseänsä saastuttaa. Kuitenkin teen tämän
-teidän tähdenne, herra Marceau, koska te olette kelpo poika; mutta
-olisitte kumminkin saattanut häntä estää joutumasta semmoiseksi, kuin
-hän on. Minusta on mieleisempää, että tyttäreni ovat kuolleet, kuin
-että näkisin heidät kuljeksimassa. Vaikka olenkin köyhä, on minulla
-kuitenkin arvoni.
-
-Tämän pitkän puheen kestäessä kourasi Jacques levottomasti lakkiansa,
-ja Céline vuoroin vaaleni, vuoroin punastui. Vihdoin viimein meni rouva
-Gregoire valmistamaan saastuttamatonta huonettansa turvapaikaksi tuolle
-onnettomalle tyttöparalle.
-
-Jacques ja Céline olivat hetken aikaa ääneti. Vaiva oli niin suuri
-kummallakin, etteivät rohjenneet toinen toiseensa katsoa.
-
-Céline keskeytti tämän tuskallisen äänettömyyden,
-
--- Hänen pitää väliin tuleman meillä käymään, hän hiljaa sanoi.
-
--- Ei, vastasi Jacques kiivaasti, hän ei saa tulla tänne. Teillä ei saa
-olla mitään hänen kanssaan tekemistä.
-
--- Kuulkaa minua, sanoi Céline vakavasti ja hymyili hänelle äärettömän
-lempeästi, mitä pelkäätte minulle tapahtuvan? Minä, joka tuskin enään
-kuulunkaan tähän maailmaan... mikäpä nyt enää voisi minua vahingoittaa?
-Minä pian kuolen, ja sentähden minulla siinä vähässä ajassa, kuin vielä
-on jäljellä, on oikeus tehdä niin paljon muiden hyväksi, kuin suinkin
-voin. Laskekaa hänet vaan luokseni tulemaan. Rakkaudellani ehkä voin
-tehdä hänelle hyvää.
-
--- Saattepa nähdä, kuinka vaikeata on häntä rakastaa, sanoi Jacques.
-
--- Ja kuitenkin Jumala rakastaa häntä... Jesus on rakastanut häntä,
-koska hän kantoi hänen syntinsä ja vaivansa. Hän on tullut etsimään
-sitä, kuin kadonnut oli.
-
-Syvästi liikutettuna meni Jacques tiehensä, ajatellen mielessään, että
-Céline oli enkeli, ja ettei ollut mikään kumma, jos taivas hänet pian
-perisi.
-
--- Hänen kotia palatessaan, Augustine vielä nukkui, mutta heräsi heti
-ja, nojaten kyynäspäähänsä, hän ihmetellen katsoi ympärillensä, vaan
-kun kaikki muistui mieleensä, nousi hän äkisti vuoteelta ja aikoi
-syöstä ulos; mutta Jacques pidätti häntä väkisin ja lukitsi oven,
-pistäen avaimen taskuunsa. Augustine heittäyi jälleen vuoteelle ja
-oli nukkuvinaan... mutta ruumiin levottomat nytkäykset ynnä tuskaiset
-huokaukset ilmoittivat, että hän oli hereillä. Jacques oli ottanut
-kirjan käteensä, mutta ei kuitenkaan lukenut.
-
--- Mitä nyt aiot minulle tehdä? kysyi Augustine äkkiä. Eihän sinun
-ainakaan sovi vanginvartijana olla.
-
--- Kun tulee pimeä, niin lähdemme erään rouvan luokse, joka on luvannut
-ystävällisesti ottaa sinut vastaan.
-
--- Mutta minä en tule... Kukapa tahtoisi minua vastaanottaa? Sinä viet
-minun vankilaan, ehkäpä Saint-Lasareen...
-
--- En, en, Augustine-raukkani, en minä sinua vankilaan vie. Sinä pääset
-rouva Gregoiren tykö, erään vanhan rouvan, joka on minun tuttavani.
-
--- Tunnen minäkin tuon vanhan kapaturskan... Ja ehkä sinne tulee tuo
-turhan kaino Céline Lebeaukin. Minä en tule.
-
--- Augustine, sanoi Jacques vakavasti, sinä olet pyytänyt minua itseäs
-pelastamaan. Jos minä jätän sinut yksin tänne, niin sinä jo huomenna
-palaat katuojille. Kunniallinen vaimo tarjoo sinulle turvapaikan; etkö
-tahdo käyttää tätä tilaisuutta hyväksesi ja ruveta elämään semmoista
-elämää, kuin äiti ja sinä itsekin ennen elitte, vaikka se nyt tuntuu
-sinulle sietämättömältä... Tahdotko yrittää nousta ja tulla jälleen
-oikeaksi naiseksi?
-
--- No, mikäpä minä nyt sitten olen? nauraa hohotti Augustine
-hävyttömästi.
-
-Vaan sitte hän tuommoisella äkkipikaisella muutoksella, joka on
-rappeutuneen hermoston, ynnä perinpohjaisen ruumiillisen sekä
-siveellisen turmeluksen tunnusmerkki, rupesi huutamaan:
-
--- Se on tosi. En minä enää nainen ole, minä olen järjetön
-luontokappale, kurja olento, ja vaan olen sinulle häpeäksi... Ei minua
-saa viedä tuon Célinen luokse, joka minua vaan kammoisi... Anna minun
-mennä... minä palaan katuojaan, niin kuin äsken sanoit, eikä sinun enää
-tarvitse kuulla minusta puhuttavan.
-
-Hän rupesi rajusti itkua purkamaan ja vaipui sitte levottomaan uneen.
-
-Tunnit kuluivat hitaasti... Ehtoopuolella päivää, kun jo oli aivan
-pimeä, herätti Jacques hänet, ja he läksivät menemään. Augustine ei
-uskaltanut vastustaa, mutta samassa kun olivat astumaisillaan tuon
-talon kynnykselle, jossa rouva Gregoire asui, ja joka oli sama, mihin
-Augustine moniaita vuosia sitten eräänä sunnuntaina oli tullut käymään,
-kääntyi hän äkkiä, ja olisi lähtenyt karkuun, ellei Jacques olisi häntä
-estänyt. Rouva Gregoire odotti heitä juhlallisen näköisenä, mutta kun
-näki tyttöparan noin kalpeana, laihtuneena ja kurjana, niin pääsi
-sääliväisyys voitolle, ja hän sanoi:
-
--- Käyhän istumaan, lapsiparka, niin minä tuon sinulle kahvia.
-
-Hiukan keveämmällä sydämellä jätti Jacques heidät, pantuansa uunin
-otsalle ne kaksikymmentä souta, jonka hänen tuli Augustinen elatuksesta
-päivässä maksaa.
-
-Seuraavana päivänä pyysi Céline rouva Gregoirea tuomaan Augustinen
-hänen luoksensa.
-
--- Tässä hän nyt on, sanoi rouva, sysäten Augustinen huoneesen, käytä
-itseäsi vaan siististi, äläkä puhu sanaakaan liikaa, muutoin saat minun
-kanssani tekemistä.
-
-Augustine istuutui oven pieleen, eikä vastannut mitään.
-
-Céline loi silmänsä häneen, ja hänen sydämensä supistui, nähdessään,
-kuinka silminnähtävästi nuo kuihtuvat kasvot muistuttivat Jacquesin
-kasvoja. Silmät olivat saman muotoiset, kulmakarvain kaaret samanlaiset
-ja nenä hienosti koukussa; mutta siihen yhdennäköisyys loppuikin;
-alapuoli Augustinen kasvoja oli veltto ja himollinen, suu pyöreä,
-silmät himmeät ja katse arka, milloin se ei julkea ollut. Näyttipä
-siltä, kuin ei hän olisi saattanut katsoa ihmistä silmiin muuten, kuin
-uhitellen. Nyt hän taukoamatta katsoi lattiaan. Mitäpä pitäisi hänelle
-puhuman, jotta tuo jäykkyys sulautuisi?
-
--- Tahtoisitteko tehdä minulle pienen palveluksen? kysyi Céline
-lempeästi.
-
--- Minkä palveluksen?
-
--- Että suljette tuon oven. Minun on hiukan vilu.
-
-Augustine sulki oven. Noustessansa hän loi silmänsä Célineen, ja hänen
-kasvonsa kävivät hiukan leppeämmiksi.
-
--- Oletteko kipeä? hän kysyi.
-
-Tuota sortunutta ääntä oli surkeata kuunnella.
-
--- Olen, minä olen sangen kipeä.
-
-Augustine tähysti häntä terävästi.
-
--- Te olette kovin muuttunut siitä, kuin viimeksi teidät näin, mutta
-onhan siitä jo aikoja kulunutkin. Kuitenkin olen varma, ett'ette ole
-minua enemmän muuttunut. Kai suvi tekeekin, että pian tulette terveeksi.
-
--- En minä enää tule terveeksi. Minulla on vaan vähän elonaikaa
-jäljellä.
-
--- Soisin olevani teidän sijassanne. Kentiesi te mieluisammin
-tahtoisitte elää, mutta minulle olisi onnellista, jos minut
-heitettäisiin kuolleen koiran tavoin tunkiolle.
-
--- Minä pyydän teitä, älkää toki noin puhuko. Ajatelkaa sitä, mikä
-kuolemaa seuraa.
-
--- Niin, kyllä tiedän... mutta se ei kuitenkaan voi olla pahempaa, kuin
-minun nykyinen oloni.
-
--- Jos elämä onkin huonoa, niin voipi sielu siltä tulla pelastetuksi.
-
--- Sielu... Katkismuksesta opimme, että ihmisellä on sielu. Siitä
-minä en kuitenkaan tiedä paljo mitään... ellei se ole se, joka tekee,
-että minä väliin vihaan omaa itseäni ja tulen ikäänkuin hulluksi. Te
-ette voi sitä ymmärtää... te joka olette viaton kuin kukkanen, hän
-lisäsi tuolla riettaalla ivalla, joka pahan pään hetkinä oli hänelle
-omituinen. Ja korottain ääntänsä, hän tuimasti jatkoi:
-
--- Te ette tiedä, miltä tuntuu, kun ihminen on nuori ja himoitsee
-huvituksia, sekä sammuttaa nälkäänsä ja voisi olla niinkuin muutkin
-eikä kodissa näe muuta kuin viheliäisyyttä ja huolestuneita kasvoja:
-te ette voi käsittää, miltä tuntuu, kun kadulla tapaa ihmisiä,
-jotka hyvillä sanoilla houkuttelevat ja puhuvat niin, jotta mieli
-aivan joutuu pois tolalta. Ensimmältä en kuunnellutkaan noita
-viettelijöitä... ja sitte... Voi. Jumalani, mikä helvetti tämä elämä
-on!...
-
-Mielenliikutus, jonka tämä tapaus Célinessä herätti, synnytti kovan
-yskän ja tukehduksen puuskan. Augustine säikähti ja luuli hänen jo
-kuolevan; kaikki mikä hänessä vielä oli jäljellä naisellisuutta,
-heräsi uudelleen eloon, ja hän alkoi Célineä rauhoittaa suuremmalla
-hellyydellä, kuin olisi voinut luullakaan.
-
-Kun Céline oli saanut hengittää hiukan eetteriä ja sen kautta
-virkistynyt, muuttuivat hänen kalpeat kasvonsa jälleen levollisiksi.
-Augustine huokasi keveämmin ja kävi häntä lähemmäksi istumaan,
-voidaksensa paremmin häntä auttaa.
-
-Kuluipa hetkinen, ennenkuin Céline jälleen saattoi puhua.
-
--- Kiitoksia, hän vihdoin sanoi, te hoidatte minua niin hyvin!...
-
--- Ja te sitä ihmettelette, eikö niin? sanoi Augustine katkerasti, ette
-luullut minun siihen kykenevän. Teidän silmissänne minä olen hyljättävä
-olento.
-
--- Päinvastoin, minä pyydän saadakseni teitä rakastaa, vastasi Céline,
-ja toivon, että tekin puolestanne rupeatte minusta hiukan pitämään.
-
-Augustinea näkyi kummastuttavan, mutta hän vastasi:
-
--- Nuo tuommoiset ovat vaan korupuheita. Te ette saata minua rakastaa,
-ja minä puolestani en tahdo rakastaa teitä... Siksi me olemme peräti
-eri lajia. Mistä syystä te minua rakastaisitte? Tuohon kysymykseen
-oli vaikea vastata. Céline ei tahtonut hänelle sanoa: rakkaudesta
-veljeenne; eikä hänen myöskään sopinut selittää, että hellälle ja
-syvämieliselle luonteelle sääliväisyyskin tuntuu rakkaudelta.
-
-Augustine nousi lähteäksensä.
-
--- Älkää vielä menkö, sanoi sairas. Minä tunnen, että yskä on tulossa.
-
-Ja se tulikin, Augustine hoiti häntä samalla tavalla kuin
-ensikerrallakin, vaikkei niin hellästi. Hän luuli, näetten, että Céline
-tahtoi käyttää kipujansa hänen suosiotansa saavuttaaksensa, ja sitä hän
-ei tahtonut. Silläpä, kun Céline kehotti häntä: "Tulkaa pian takaisin",
-hän vastasi vaan:
-
--- En minä huoli tulla. En mielelläni näe kenenkään kipuja kärsivän.
-
-Mutta, seisoessaan jo käsi lukolla, hän kääntyi.
-
--- Te olette hyvä, sanoi hän, kun olette puhunut minulle ikäänkuin
-vertaisellenne. Jumala kuitenkin tietää, että meissä on suuri eroitus.
-Jos joku ihminen olisi mahdollinen minua auttamaan, niin te olisitte se
-ihminen. Jääkää hyvästi!
-
--- Tulkaa pian takaisin, sanoi Céline, mielissään näistä
-odottamattomista sanoista.
-
-Kun rouva Gregoire, oltuansa muutamia tunteja poissa, palasi kotiin,
-oli huone tyhjänä, ja pöydällä hän näki kirjeen.
-
-Hämmästyneen näköisenä hän riensi Célinen luo, sanoen:
-
--- Luulenpa, että hän on karannut, tuo onneton.
-
--- Onko mahdollista?... Voi, mikä suru Jacquesille!... Mutta oletteko
-varma, ettei hän vielä tule takaisin?
-
--- Tässä on kirje, joka sen voi selittää. Minulla ei ole silmälaseja
-muassani, lukekaa te.
-
--- Kirje on Jacquesille, sanoi Céline.
-
-Rouva Gregoiren täytyi odottaa.
-
-Kun Jacques illalla tuli, avasi hän kirjeen vapisevin käsin.
-
--- "Minä menen pois", oli tyttöparka kirjoittanut, "minä palaan niiden
-luokse, jotka ovat minun vertaisiani. En enää tahdo nähdä tuota
-Célineä, joka ei ole tehnyt mitään pahaa ja joka pian kuolee. Hän on
-ollut hyvä minulle, ja sitä minä en koskaan unohda."
-
-Jää hyvästi, Jacques. Unohda, että sinulla on sisar. Hän ei enää tule
-sinua vaivaamaan.
-
-                                                Augustine."
-
--- Eikä minulle sanaakaan!... ihmetteli rouva Gregoire, kun molemmat
-toiset kirjettä luettuansa olivat aivan ääneti; minulle, joka otin
-hänet omaan huoneeseni ja tasasin hänelle leipäni!... Tuommoinen on
-palkinto, kun rupee muille hyvää tekemään!
-
-Ei kukaan hänelle vastannut.
-
-
-
-
-XXIV.
-
-
-Kaikki, jotka silloin elivät, muistanevat vielä tuon kauhean 1871
-vuoden ihanata kevättä, sinisine taivaineen ja loistavine aurinkoineen,
-noita pienimmässäkin puutarhassa rehottavia, muuria pitkin lankeilevia,
-kauniita kukkasia ja laululintusia, jotka ilonsa innossa virsiään
-visertivät. Mikä surkea iva!
-
-Viimeisessä uloskarkauksessa oli Jacques, tullut haavoitetuksi, eikä
-päässyt ulos sairashuoneesta ennenkuin keskellä huhtikuuta Hän oli
-vielä heikko ja kalpea pitkästä sairastamisestaan, kun ensi käynnistään
-meni Célineä tervehtimään. Hän oli kuullut Lebaulta, ettei Céline vielä
-parempi ollut: Lebaun oli aina tapana niin vastata; hän ei, näetten,
-taitanut ajatella, että hänen tyttärensä oli kuolemaisillansa, ja ettei
-hänellä enää ollut monta päivää elettävänä. Sillä vaikka Lebau oli
-näin soaistu, niin ei kukaan kuitenkaan malttanut hänelle asian oikeaa
-laitaa ilmoittaa, ei Célinekään, vaikka tämä väliin koki lausua jonkun
-sanan, josta hänen olisi pitänyt sitä arvata.
-
-Kun Jacques astui sisään, hän ensimäiseksi näökseen huomasi Genevièven,
-joka istui Célinen vieressä, pitäen hänen kättänsä omiinsa suljettuna.
-Geneviève oli hiukan kalpea; hänen muotonsa oli muuttunut vakaiseksi ja
-lujemmaksi, jotta se hänen nuoruuteensa katsoen näytti miltei kummalta.
-Näkyipä selvästi, että nämä viimeiset kuukaudet olivat hänessä vuosien
-jälkiä jättäneet.
-
-Jacquesin nähtyään hän ehdottomasti nousi ja jäi liikutettuna sekä
-vapisten seisomaan. Jacqueskin kävi entistään vielä kalpeammaksi... Nyt
-he näkivät toisensa ensimäisen kerran tuon hetken perästä, jonka muisto
-vieläkin saattoi Jacquesin sydämen sykkimään.
-
-Geneviève tointui ensimäiseksi ja ojensi hänelle kätensä, sanoen:
-
--- Te olette vihdoinkin parantunut Jacques ei vastannut, vaan kääntyi
-Célinen puoleen. Häntä nähdessään hänen ajatuksensa saivat toisen
-suunnan, ja liikutettuna hän sopersi muutamia sanoja, joita tuskin
-saattoi ymmärtää; kuitenkin Céline lempeästi hänelle hymyili.
-
--- Te tulette paraasen aikaan, hän sanoi. Jacques istui hänen
-nojatuolinsa viereen ja kääntyi puoleksi pois, jottei nähtäisi, että
-hänen silmänsä olivat kyyneleitä täynnä; hän muka häpesi heikkouttaan.
-
--- Jacques, rupesi Céline hellällä äänellä puhumaan, älkää minua
-murehtiko, ei teillä siihen syytä ole. Minä en enää muuta halunnut kuin
-saada teitä tavata, ja tässä te nyt olette...
-
--- En tietänyt, sanoi Jacques vihdoin... En luullut teitä niin kipeäksi.
-
--- Ei isäni ole sopinut sitä teille sanoa, koska hän ei itsekään sitä
-huomaa... Isäparka! Muutaman päivän perästä hänen jo täytyy se ymmärtää.
-
-Jacquesia värisytti, mutta Céline laski kätensä hänen käsivarrelleen.
-
--- Te olette nähnyt kuoleman läheltäkin, sanoi hän; pelkäsittekö sitä
-itse puolestanne?,
-
--- En, mutta sodassa on toista. Ja sitäpaitsi ei kukaan minua kaipaisi;
-mutta kuinka teidän isänne käy, jos te, Céline, kuolette?
-
--- Isäparka!... Mutta kait te usein tulette häntä katsomaan, eikö niin?
-
-Kuten aina ennenkin, oli pöydällä nytkin kukkasia, joukko valkoisia
-syreenejä, joita Céline oli rakastanut siitä saakka, kun Geneviève
-ensi kerran kävi hänen luonansa; huhtikuun aurinko loi kirkkaan valon
-huoneesen, joka oli juhlallisen näköinen.
-
-Geneviève nousi lähteäksensä, mutta kumartui ensin Célineen ja kuiskasi
-hänelle muutamia sanoja.
-
--- Tuokaa hänet vaan, vastasi Céline, minä tahdon mielelläni häntä
-nähdä, koska hän on teidän ystävänne. Isä ei rakasta pappeja, mutta hän
-tyytyy kaikkeen, mikä teistä lähtee.
-
--- En minä häntä tänne pappina tuo, mutta minä niin mielelläni soisin,
-että hän oppisi teitä tuntemaan! Minä olisin jo ennenkin pyytänyt
-häntä tulemaan, mutta hän on puutteista ja työstä ollut sangen huonona
-sairaana. Eilen hän kuitenkin laskettiin ulos sairashuoneesta. Hyvästi
-huomiseen!
-
-Hän ojensi kätensä Jacquesille; he katsoivat toistansa silmiin, sitte
-Geneviève kääntyi ja meni. Jacques jäi liikkumattomana seisomaan,
-silmät yhä oveen luotuina.
-
-Céline ensiksi puhkesi puhumaan. Hänen äänensä oli niin suloinen ja
-kuului niin juhlalliselta, että Jacquesia sitä kuullessa värisytti.
-Hänestä tuntui, ikäänkuin tuo ääni olisi tullut hyvin kaukaa, ikäänkuin
-Céline jo olisi seisonut toisen maailman kynnyksellä.
-
--- Minua haluttaisi puhua teille yhtä asiaa, Jacques. Huomenna ehkä en
-enää voi sitä tehdä. Tahdotteko tänään minua kuunnella.
-
-Jacques ei vastannut, vaan loi häneen silmänsä, jotka olivat täynnä
-ahdistusta... Hän luuli aavistavansa, mitä Célinellä oli sanottavaa;
-epäilemättä hän aikoi varoittaa häntä mahdottomia toivomasta, jos hän
-olisikin ollut kylläksi rohkea siihen... Céline, joka oli niin viisas
-ja taitava päätöksissänsä. Paras siis, että hän kohta sai sanoa, mitä
-hänellä olisi sanottavaa. Tämän armaan ja lempeän käden tekemä haava
-tulisi tosin kirvelemään, mutta Céline yksin saisi nähdä, miten siitä
-verta vuoti. Jacques oli valmis...
-
--- Minä tiedän mitä, ai'otte sanoa, Céline... itsekin lakkaamatta sitä
-vakuutan, mutta jos tietäisitte, kuinka kovalta tuntuu, kun kaikki
-toivo riistetään pois, vaikka sen mielettömäksi tietääkin! Siitä saakka
-kun olen mieheksi tullut, olen häntä rakastanut. Jospa te tietäisitte,
-miltä tuommoinen rakkaus tuntuu!
-
-Hän katsoi Célineä, ikäänkuin olisi häneltä myötätuntoisuutta anonut;
-mutta Céline loi silmänsä alas, ettei Jacques niistä saattaisi lukea,
-kuinka hän liiaksi selvään häntä ymmärsi. Hän, Céline, ei muka
-tietänyt, miltä toivoton rakkaus tuntuu?... Entä nuo pitkät unettomat
-yöt... ja nuo hetket, jolloin hänestä oli tuntunut, ikäänkuin sydämensä
-olisi ollut surusta pakahtua?... Ja tuo pitkällinen kivulloisuus, joka
-peräti oli kuivattanut hänen elämänsä lähteet...
-
-Mutta tämä silmänluonti omaan itseensä kesti vaan silmänräpäyksen; ei
-hän siihen pysähtynyt. Nuo asiat tuntuivat jo vanhoilta, ne olivat
-olleet ja menneet, ja nyt alkoi hänelle uusi elämä. Nuo murheet ja
-tuo suru eivät olleet hänessä muita jälkiä jättäneet, kuin kaikesta
-itsekkäisyydestä puhdistetun sydämen.
-
-Hän nosti silmänsä Jacquesiin ja näki hänen kasvoissansa ilmauksen,
-jota hän ei voinut ymmärtää.
-
--- Enhän minä sitä aikonut teille sanoa, Jacques.
-
--- No, mitä muutoin?
-
--- Minä aioin kehoittaa teitä toivomaan.
-
-Jacques teki äkkinäisen liikkeen ja katsoi häntä nuhdellen.
-
--- Toivomaan ja lujasti luottamaan, jatkoi Céline tyynesti. Älkää
-uskoko, että minä rupeaisin näitä puhumaan, ellen olisi niitä tarkasti
-miettinyt sekä tutkinut ja rukoillut Jumalalta apua, etten tulisi pahaa
-tekemään, kun hyvää tarkoitan... Minä tunnen perinpohjin Genevièven.
-Hänen sydämensä on teidän kanssanne.
-
-Kuultuaan nuo sanat, jotka hän oli kuullut Genevièven omasta suustakin,
-Jacques rupesi vapisemaan, ja huudahti:
-
--- Onko hän sitä teillekin puhunut?
-
--- Ei hän niin suoraan ole sitä sanoin puhunut, mutta hän on sitä
-monella tavalla osoittanut. Hänellä on niin jalo sydän, että kaikki
-etuoikeudet ovat hänelle vaivaksi, ja paljoa ennemmin hän kärsii
-puutetta köyhän kansaa parissa, kun noitten vähälukuisten valittujen
-kanssa ylellisyydessä eläisi. Eikä siinä vielä kaikki ole. Jacques,
-minä uskon... minä olen varma, että hän rakastaa teitä.
-
-Jacques peitti kasvonsa käsillään.
-
--- Se on mahdotonta, sanoi hän, mahdotonta... mahdotonta...
-
-Ja jonkunmoisella kiivaudella hän jatkoi:
-
--- Minä olen vaan työmies... enkä ole mitään opetusta saanut, eikä
-minulla ole semmoista käytöstä, enkä osaa siihen tapaan puhua, johonka
-hän on tottunut... Ja sitäpaitsi oletteko tullut kaikkia ajatelleeksi,
-Céline?
-
--- Niin luulisin, vastasi Céline.
-
--- Oletteko ajatellut, minkälainen hänen elämänsä tulisi olemaan?...
-tuo elämä, jonka eri kohdat aina ovat tuntuneet minulle niin
-inhottavilta, joka en ole muuta nähnytkään... Ei, ei, en milloinkaan
-mene hänelle semmoista elämää tarjoamaan.
-
--- Minä en luule hänen olevan näissä asioissa samaa mieltä teidän
-kanssanne. Hänelle on kauneus paljoa vähemmän arvoista kuin hyvyys...
-
--- Niin se tulee siitä, ett'ei hän ole kokenut... Hän ei voi
-aavistaakaan, mitä kaikkea ihminen saa tuommoisessa viheliäisyydessä
-kärsiä. Ei ylenmääräinen työ, eipä vielä nälkäkään mitään ole, vaan
-kaikki muu...
-
-Lausuessaan nuo sanat "kaikki muu", johtui hänelle uudestaan mieleen
-kaikki, mitä hän oli kärsinyt, ennenkuin heräsi tuohon jalostuttavaan
-elämään, joka vähän aikaa sitte oli kohottanut hänet hänen
-viheliäisyydestänsä ja tehnyt hänestä ehkä jalomman miehen, kuin mikä
-hänestä milloinkaan olisi tullut, elleivät isänmaansa onnettomuudet
-olisi uudelle uralle ohjanneet hänen tunnettansa, kärsimään muiden
-kanssa ja muiden edestä. Vaan tänä hetkenä hän ei muuta ajatellut, kuin
-tuon elämän ilkeyttä, jota hän jälleen tulisi viettämään, elettyänsä
-hetken aikaa toista; ihmeellisen ihanaa elämää.
-
--- Kentiesi Geneviève tuleekin kärsimään. Vaan muistatteko, että hänen
-äiti-vainajansa osasi muuttaa kaikki ympärillänsä.
-
--- Hänen äiti-vainajansako?... Oi, niinpä... vaan eihän se milloinkaan
-ollut muissa oloissa elänytkään.
-
--- Se on totta... mutta jos tuntisitte Genevièven, niinkuin minä hänet
-tunnen...
-
--- Minä sen sijaan tunnen köyhän elämän paremmin kuin te, Céline, sanoi
-Jacques ja nousi... Pienessä kammiossanne, jossa olette elänyt isänne
-ja kukkaistenne seurassa, teidän ei ole tarvinnut kokea mitään maailman
-raakuudesta, ilkeydestä ja saastaisuudesta. Ja kuitenkaan ette ole
-voinut unhottaa Augustinea...
-
-Céline painoi päänsä alas; hetkeksi hän oli hänet todellakin unohtanut.
-Hänen uskalluksensa katosi.
-
-Mutta kun Jacquesin vielä taudin jälkeen epävakaiset askeleet olivat
-lakanneet portailta kuulumasta, palasi Célinen uskallus, ja hän kertoi:
-
--- Jacques ei tunne häntä, niinkuin minä hänet tunnen.
-
-
-
-
-XXV.
-
-
-Abbé Hardouin oli monta kertaa käynyt Célineä tervehtimässä. Hän
-ihmetteli hänen lempeyttänsä ja hänen sydämensä puhtautta. Tämä
-taitamaton, nuori tyttö tiesi enemmän kuin hän, oli papin tapana sanoa;
-hänen hellä sydämensä avautui vaivatta jumalalliselle rakkaudelle; hän
-näkyi selvästi uskonnon totuuksia käsittävän. Epäilemättä oli Jumala
-hänen pitkällisen sairautensa ja yksinäisyytensä aikana itse häntä
-opettanut. Hän oli noita sieluja, joille korkeat totuudet välittömästi
-ilmaantuivat; semmoisia sieluja, joita itsekkäisyys ja turhamaisuus
-eivät ole soaisseet.
-
-Eräänä päivänä sattui Savigny abbé Hardouinin tullessa olemaan
-saapuvilla. Nähdessään papin, hän ensin aikoi mennä, mutta uteliaisuus
-pidätti häntä. Mitähän tuolla kauhtanamiehellä olisi tälle
-kuolemaisillaan olevalle tytölle sanottavaa? Puhuneeko tuo synnistä,
-Jumalan vihasta ja helvetistä hänelle, jolla ei milloinkaan ole pahaa
-ajatusta ollut ja joka pian yhtä valkoisena ja saastuttamattomana
-kuin lumihöytyvä, ennenkuin se on ehtinyt maahan pudota, on tämän
-maailman jättävä?... Savigny itse ei uskonut taivasta eikä helvettiä,
-mutta hän uskoi hyvyyttä... tässä nuoressa tytössä hän oli ihaillut
-hyvyyttä, lempeyttä, hellyyttä ja samassa Lucettensa muistoa. Hän oli
-ihaellut vieläpä hänen heikkouttansakin, sillä hän oli noita väkeviä
-luontoja, joille heikkous tuntuu viehättävältä Ja nyt hän ei tietänyt,
-yhdistyisikö tuo sielu, vapautettuna aineen kahleista, yleiselämän
-suureen virtaan, vai oliko kaikki päättyneenä, kun viimeinen henkäys
-oli käynyt noiden kalpeitten huulien välitse, jotka vielä lempeästi
-hänelle hymyilivät... Hän ei muuta käsittänyt kuin sen yhden asian,
-että Céline oli kuolemaisillaan, ja että maailma hänelle toisen kerran
-tulisi tuntumaan tyhjältä.
-
-Ja mitähän tuo pappi oli tietävinään enemmän kuin hänkään? Mitä
-valhetta hän aikonee ladella, lohduttaakseen Célineä kuolemassa? Millä
-tavalla hän pettänee ja houkutellee häntä turhia toivomaan?... Mitä
-myönnytyksiä hän tuolta heikolta olennolta vaatinee?... Savigny jäi
-häntä puollustamaan, jos tarve tulisi, tuon miehen kiusaamiselta.
-
-Abbé Hardouin oli vast'ikään tointunut taudistaan, hänen kasvonsa
-olivat vielä sangen vaaleat sekä äänensä heikko. Hän tiesi siis puhua
-taudista ja heikkoudesta niinkuin se, joka itse on sitä kokenut.
-Savigny ihmetteli hänen yksinkertaista, ystävällistä käytöstänsä sekä
-suloista ääntään; etenkin häntä liikutti hänen omituisesti läpitunkeva
-ja kuitenkin lempeä katseensa, joka oli hänen sanojansakin ihanampi.
-
--- Tämä mies ei ole mikään tekopyhä, sanoi hän itsekseen: eikä hän ole
-tyhmäkään... Mikä hän siis on?
-
-Ja lähestyen häntä, hän jollakulla soimaavalla, mutta kuitenkin
-kohteliaalla tavalla kysyi:
-
--- Kunnioitettava kirkkoherra, uskotteko, te Jumalaan?
-
-Abbé Hardouin tiesi, mikä mies Savigny oli; Geneviève oli puhunut
-hänestä, ja hän tunsi hänen jaloutensa, hänen hartaan työnsä kansan
-hyväksi. Oi, jospa hänen olisi suotu voittaa tuo jalo, mutta eksynyt
-sielu ja viedä se Kristuksen luokse, jota hän väärin tuomitsi, vaikka
-vaelluksessaan hänen esimerkkiänsä seurasi.
-
-Noita miettiessään abbé Hardouin oli noussut istualtaan, ja molemmat
-miehet seisoivat nyt Célinen vuoteen ääressä, katsoen toistansa
-silmiin, toinen vihamielisenä ja epäluuloisena, toinen täynnänsä
-palavaa rakkautta. Liikutuksissaan oli abbé Hardouin unohtanut vastata.
-
-Savigny luuli, että kunniallisen miehen läpitunkeva katse oli saattanut
-papin hämille ja veti suutansa hieman ylenkatseelliseen hymyyn.
-
--- Mikä teillä sitten on virkana, ell'ette Jumalaan usko?
-
-Abbé Hardouin oli jälleen tointunut ja vastasi vakavalla äänellä:
-
--- Niin, oikein, mikäpä minulla olisi virkana, jos en Jumalaan
-uskoisi... Hän on minun ainoa toivoni, ajatuksieni ainoa pakopaikka;
-jos emme uskoisi tuota ääretöntä rakkautta, joka lopuksi on saapa
-voiton, kuinka me voisimme kestää kolkossa taistelussa kaikkea pahaa
-vastaan, joka hallitsee sielussamme että ympärillämme maailmassa?
-"Ilman Jumalatta ei ole toivoa," sanoi apostoli. Ilman toivoa oleminen,
-on samaa, kuin jos olisi voimaa ja tahtoa vailla. Minä uskon Jumalaan
-kaikesta sydämestäni, kaikesta voimastani ja kaikesta mielestäni.
-
--- Vaan kuinka olette oppinut häntä tuntemaan, tuota Jumalaa, johonka
-toivonne panette?... Noista vääryyksistäkö ja hirmuista, joita näemme
-ympärillämme kaikkialla maailmassa? Taikka tuosta näystäkö, joka on
-tässä silmäimme edessä?
-
-Savigny osotti katseellaan Célineä, josta he olivat hiukan edemmäksi
-poistuneet ja joka sillä hetkellä vaivoin sai hengitetyksi.
-
--- Vääryydenkö menestys ja itsekkäisyyden sekä raa'an väkivallan
-riemuvoitto, viheliäisyys, kärsimykset ja viimeksi kuolema... nuoko
-kaikki saattavat teitä Jumalaan uskomaan?... Minä puolestani olen ennen
-häntä uskomatta, muutoin minun täytyisi häntä vihata.
-
--- Ja minä puolestani uskon Jumalaan vastoin kaikkia noita seikkoja,
-joita hän vihaa enemmän, kuin me saatammekaan vihata. Minä uskon
-Jumalaan sentähden, että kaikki, mikä tässä saastaisessa maailmassa on
-jaloa, kaunista ja puhdasta, on hänestä lähtenyt. Minä uskon Jumalaan,
-koska minun sieluni janoo häntä, ja minun ajatukseni ei löydä lepoa
-muualla kuin hänessä. Ja minä uskon Jumalaan sentähden, että hänen
-jumalallinen poikansa, eläen meidän elämäämme ja kuollen meidän
-kuolemalla, on osoittanut meille äärettömän rakkautensa.
-
--- Minäkin kunnioitan ja ihmettelen teidän Kristustanne, vastasi
-Savigny, mutta hän on elänyt toisella ajalla ja toisissa oloissa kuin
-me... hän ei ole ryhtynyt ihmiskunnan suureen tehtävään, hän ei sitä
-tuntenut.
-
-Minä luulen päinvastoin, että hän on päässyt sen perille: "Sinun pitää
-rakastaman lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", eikö se juuri ole tämä
-jumalallinen käsky, joka tasoittaa kaikki ja joka käytäntöön pantuna
-uudestaan synnyttäisi maailman?
-
--- Käytäntöön pantuna... eihän sitä ole harjoittanut eikä tule kukaan
-harjoittamaankaan muut kuin jotkut yksityiset henkilöt vaan, jotka
-eivät voi mitään suurta yleistä suuntaa vastaan. Siitä syystä me
-toiset pidämme oikeutta suuremmassa arvossa kuin laupiutta. Oikeus,
-näetten, ei riipu tunteista, vaan on järkähtämätön laki, jota ei
-kukaan voi välttää. Näinä viimeisinä aikoina minä olen oppinut ihmisiä
-tuntemaan... minä olen ollut tilaisuudessa näkemään heitä likeltäkin.
-Puolue-ihmiset ovat kaikki yhtäläisiä, itsekkäitä, turhamielisiä ja
-kunnianhimoisia. Joku harva panee itsensä alttiiksi kansan hyväksi,
-mutta useimmat ajattelevat vaan oman itseänsä, pyytäen nautintohaluansa
-tyydyttää!... Minä en heiltä enää mitään odota.
-
--- Minulla taaskin on ollut peräti vastakkainen kokemus, vastasi
-abbé Hardouin. Minäkin olen näinä viimeisinä kuukausina nähnyt
-ihmisiä läheltä ja semmoisissakin, joilta en ole mitään odottanut,
-olen huomannut alttiiksiantamusta, uljuutta ja kärsivällisyyttä.
-Lieneekö maailmassa mitään kauniimpaa katseltavaa kuin tämä kansa,
-joka kerskailematta uhraa itsensä ja kärsii valittamatta?... Ja
-rikkaittenkin parissa, joille kärsimys on tuntematon asia, olen samoja
-kauniita avuja löytänyt!... Enkö ole nähnyt hienojen, helppoihin
-päiviin tottuneiden naisten, vieläpä nuorien tyttöjenkin viettävän
-öitä, päiviä turmeltuneessa ilmassa sairaitten ja haavoitettuin luona,
-hoidellen heitä ei ainoastaan huolellisesti vaan myös hellyydellä? Enkö
-ole nähnyt heidän antavan henkensäkin heidän edestänsä? Inhimillinen
-luonto on ilmaantunut minulle jalona ja ylevänä, todellakin Jumalan
-kuvana.
-
--- Teidän puheessanne on totuuttakin, myönsi Savigny hiljaa; me olemme
-paljon hyvää ja paljon pahaa nähneet. Yhteiskunnan alimmaisissa
-kerroksissa, joita voisi kutsua sen maakerraksi, sinne kuin ei
-pääse koskaan ilmaa eikä valoa tunkeumaan, tapaamme uljuutta,
-kärsivällisyyttä, itsensä kieltämystä ja miehuutta niin suuressa
-määrässä, ettei kukaan voi sitä ajatellakkaan, ellei olisi sitä likeltä
-nähnyt.
-
--- Minä uskon sen, minä tiedän sen, sanoi abbé Hardouin vakavasti.
-
--- Koko meidän yhteiskunta painaa heitä; he ovat eläviä perustuskiviä
-uudenaikaisen yhteiskunnan suunnattomassa ehkä horjuvassa
-rakennuksessa. Kun kerta raitis ja vapaa tuulenpuuska pääsee heihin
-asti puhaltamaan, heitä ylentäen, silloin hirmuinen kangistus
-on tapahtuva... Koko elinaikani aion tehdä työtä, sitä hetkeä
-jouduttaakseni.
-
--- Ja minä puolestani ahkeroitsen Jumalan avulla koko elinkauteni,
-saadakseni heitä tuntemaan hänen suurta rakkauttansa.
-
-He puristivat toinen toisensa kättä ja erkanivat. Kumpainenkin heistä
-tunsi toisensa vilpittömäksi mieheksi, ja heitä yhdisti luja side,
-rakkaus ihmiskuntaan.
-
-
-
-
-XXVI.
-
-
-Muutamia päiviä oli kulunut siitä, kun abbé Hardouin ja Savigny olivat
-kohdanneet toisensa; huhtikuu lähestyi loppuansa, ja Célinen kuoleman
-hetki oli tullut. Ystävät olivat kokoontuneet hänen ympärillensä. Hän
-katsoi heitä kaikkia ja sanoi:
-
--- Te olette olleet niin hyviä minua kohtaan... siitä minä kiitän teitä
-kaikkia. Isä, syleilkää minua.
-
-Lebeau yritti nousta nojatuolista, jossa hän istui suruunsa vaipuneena,
-mutta hän ei voinutkaan, vaan purskahti katkeraan itkuun.
-
--- Céline, pikku Célineni... enpä olisi uskonut, että sinä jättäisit
-minut yksin.
-
--- Tehkää hänelle mieliksi, sanoi rouva Gregoire, auttaen häntä
-seisomaan, te ette saa kieltää häneltä suuteloa.
-
-Lebeau lähestyi vuodetta ja painoi suutelon kuolevaisen otsalle. Tämä
-kietoi käsivartensa isänsä kaulaan ja piti häntä hetken aikaa rintaansa
-vasten likistettynä, mutta tukahduksen puuska pakoitti häntä asettumaan
-jälleen vähemmän väsyttävään asemaan.
-
--- Hoitakaa häntä hellästi, sanoi hän rouva Gregoirelle, kun hän
-jälleen saattoi puhua... Ja ettekö tekin lupaa häntä rakastaa?
-
-Hän etsi katsellaksensa Jacquesia, joka seisoi vuoteen jalkopäässä,
-sekä Genevièveä, joka istui hänen päänalasensa vieressä, pitäen hänen
-kylmää ja kangistunutta kättänsä.
-
-Hymyillen Céline vieläkin kertoi.
-
--- Rakastakaa häntä hellästi molemmatkin... Silloin nousi hieno puna
-hänen poskellensa, ja hänen huulensa liikkuivat, vaikka niistä ei
-mitään puhetta kuulunut.
-
-Geneviève, joka ymmärsi, että kuolevainen tahtoi häntä puhutella,
-kumartui vuoteesen.
-
--- Teidän pitää Jacquesiakin hellästi rakastaman ja opettaman hänelle,
-ettei maailmassa ole mitään todellista rumaa, kuin itsekkäisyys,
-kuiskasi Céline. Tuleehan hänkin vihdoin onnelliseksi, eikö niin?
-
-Geneviève ensin punastui, sitte hän vaaleni ja jäi liikkumattomana
-seisomaan. Céline oli siis arvannut, minkä hän tuskin oli uskaltanut
-itselleen tunnustaa.
-
-Mutta nähdessään, miten kuolevaisen jo lakastuneet silmät yhä häneen
-katsoivat, ikäänkuin vastausta odottaen, puristi hän lujempaa hänen
-kättänsä, kuitenkaan mitään vastaamatta. Silloin Céline painoi päänsä
-jälleen päänaluselle ja sulki silmänsä.
-
-Hetken kuluttua hän taas ne avasi ja näki Savignyn seisovan vähän
-syrjässä, katsoen häntä tuolla innokkaalla, palavalla rakkaudella, joka
-aina ennen oli saattanut Célineä kääntämään pois kasvojansa, mutta nyt
-se ei enää häntä peloittanut.
-
--- Savigny, sanoi hän ja hymyili enkelin muotoisena, löytyy maa, jossa
-vanhurskaus asuu.
-
-Savigny laski polvillensa ja kätkien kasvonsa käsiinsä, hän ensimäisen
-kerran Lucetten kuoltua purskahti itkuun.
-
-Tämän perästä Céline ei enää puhunut; hän makasi, silmät ummessa ja
-suu puoleksi auki, ikäänkuin vielä olisi hymyillyt. Toisinaan kävivät
-hänen suloiset kasvonsa tuskallisen näköisiksi, mutta sitte ne taasen
-rauhoittuivat. Ehtimiseen pyyhkäsi Geneviève hänen hikistä otsaansa ja
-kastoi hänen ohauksiansa. Muutoin ei kukaan huoneessa liikahtanut.
-
-Tunnit kuluivat. Vihdoin alkoi hengittäminen käydä epätasaisemmaksi;
-väliin se lakkasi sitte se taasen hiukan kulki...ja vihdoin se aivan
-taukosi.
-
-Geneviève ei vielä koskaan ollut nähnyt kenenkään kuolevan... Oliko
-siis kuolema tämmöistä?...
-
-Itsessään se ei miltään vaikealta eikä kauhistuttavalta näyttänyt,
-mutta sitä seuraava hiljaisuus ja liikahtamattomuus, sekä tunto siitä,
-ettei mikään enää voi saavuttaa tuota olentoa, joka hetkeä ennen
-puristi meidän kättämme ja katsoi meitä silmiin... tuo tuntematon
-maailma, johonka hän on muuttanut ja johon emme voi häntä seurata,
-kaikki tuo salaperäisyys... Geneviève kalpeni, vapisi ja tunsi olevansa
-pyörtymäisillään. Jacques yksin huomasi sen.
-
--- Minä tulen saattamaan teitä kotiin, sanoi hän kuiskaten, ja itsekkin
-ihmetellen omaa rohkeuttansa.
-
--- Mutta Geneviève viittasi, että hän tahtoisi jäädä loppuun saakka.
-
-Sitte, menivät Lebeau ja Savigny toiseen huoneesen, jossa Céline
-oli asunut, kunnes heikkous oli pakottanut häntä makuulle. Jacques
-läksi ulos ja palasi vasta tunnin päästä, tuoden muassaan tavattoman
-ison vihkon valkoisia sireenejä, Geneviève pisti pari oksaa kuolleen
-ristissä oleviin käsiin, ja loput hän varisteli ylt'ympäri vuodetta.
-Näyttipä siltä, ikäänkuin Céline olisi hymyillyt noille kukkasille,
-joita hän eläissänsä oli niin suuresti rakastanut.
-
--- Voisipa luulla, että hän vaan nukkuu! sanoi rouva Gregoire, joka
-tähän saakka oli ollut ääneti. Pieni karitsa-parka, hän on tosin saanut
-paljon kärsiä, mutta ei kaikkia ole niin hyvin hoidettu kuin häntä. Yöt
-päivät minä oli hänen vuoteensa ääressä, aina valmiina noudattamaan
-hänen tahtoansa. Ei hän kuollessansa minua kiittänyt, mutta se on
-yksi ja sama... ei hän siltä kiittämätön ollut, hän tiesi aivan hyvin
-olevansa minulle kiitollisuuden velassa. Nyt hän kai rukoilee Jumalaa
-minun puolestani ja valmistaa minulle sijaa lähellensä. Sehän vähintä
-on, mitä hän voi tehdä palkkioksi kaikesta hyvästä, mitä hänelle olen
-tehnyt... Kyllä Jumalakin sen minulle vielä palkitsee... No, herra
-Lebeau, rohkaiskaa mielenne. Ettehän te vielä ole kaikkea kadottanut,
-olenhan minä täällä teitä hoitamassa, niinkuin tuo armas enkeli
-sanoikin. Älkää toki noin murheelliseksi käykö... Enhän minäkään salli
-surun itseäni masentaa.
-
--- Niin, niin olettehan te kelpo nainen, rouva Gregoire, myönsi
-Lebeau-parka koneentapaisesti. En minä koskaan tule unhottamaan, mitä
-hyvää te olette Célinelle tehnyt.
-
-Akkunaverhot oli laskettu alas, että huone tulisi pimeämmäksi; vuoteen
-ääressä palava kynttilä loi leimuavan valon kuolleen tytön lempeisin
-kasvoihin. Olisi milt'ei väliin luullut häntä eläväksi; näyttipä siltä,
-kuin suu olisi ruvennut puhumaan... Mutta se ei ollut muuta kuin
-väräjävän valon leimuamista.
-
-Kaikki vetäytyivät hiljaa ulos, ja isä jäi yksin lapsinensa.
-
-
-
-
-XXVII.
-
-
-Savigny astui ensiksi portaita alas, sanaakaan sanomatta; hänen
-jälkeensä tulivat Geneviève ja Jaques. Felicie oli ovenvartijana
-huoneessa odottamassa.
-
-Hän hämmästyi, nähdessään heidän noin yhdessä tulevan, mutta kuitenkaan
-hän ei sitä näyttänyt, olipa vielä niin älykäs, ettei Jacquesia
-puhutellut, vaikka aivan hyvin oli hänet tuntenut.
-
-Geneviève kertoi hänelle muutamalla sanalla, mitä oli tapahtunut ja
-kääntyi sitte Jacquesin puoleen.
-
--- Ettekö tule minun kanssani? hän kysyi.
-
-Rouva de Préalin ovella Jacquesia näkyi epäilyttävän, mutta Geneviève
-lausui vielä:
-
--- Tulkaa.
-
-Ja he rupesivat yhdessä portaita astumaan. Felicie, joka oli aivan
-ällistyksissään, kiipesi ylös palvelijain puoleisia portaita, miettien
-mielessään, että mikä tässä nyt tulee.
-
-Geneviève vei kumppaninsa pieneen saliin, jossa ei ketään ollut ja,
-sulkien oven, loi häneen suuret, kirkkaat silmänsä, jotka olivat täynnä
-kyyneleitä.
-
--- Onko siinä perää, mitä Céline minulle kertoi?... Onko tosi, että te
-rakastatte minua?
-
-Jacques ei hetkeen vastannut, niin voimallisesti vaikuttivat häneen nuo
-siniset silmät, jotka vielä lapsen silminä ollessaan, olivat lujalla
-luottamuksella häneen katsoneet. Siitä ajasta ne olivatkin muuttunut
-vielä kauniimmiksi ja syvemmiksi, eivätkä olleet vähemmän rehellisiä ja
-luottavaisia kuin silloinkaan.
-
--- Te tiedätte sen... vastasi Jacques vihdoin suoraan.
-
--- Niin minä tiedänkin, muutoin en olisi ruvennut sitä kysymään,
-vastasi Geneviève, oltuaan hetken ääneti. Nyt minun täytyy esitellä
-teidät äidilleni, rouva de Préalille. Me tarvitsemme hänen
-suostumustansa.
-
--- Mutta sitä emme milloinkaan saa, sanoi Jacques alakuloisena.
-
--- Ehkä emme nyt heti paikalla; mutta äiti on hyvä, hän rakastaa minua,
-eikä soisi minun tulevan onnettomaksi. Voimmehan odottaa.
-
-Hän aikoi mennä, mutta Jacques pidätti häntä.
-
--- Geneviève, sanoi hän vakavalla äänellä, kuulkaa minua. Minä olisin
-hylkiö, jos teidän jalomielisyytänne ja kokemattomuuttanne hyväkseni
-käyttäisin, vetääkseni teidät alas kurjaan elämääni. Te ette tiedä,
-tyttöparka, minkälaista tuo elämä on!...
-
-Hän lausui nämä sanat niin hellällä tavalla, että Genevièven sydän
-vavahti.
-
--- Sen vuoksi tahdotte panna itseänne alttiiksi, että Céline ilmoitti,
-kuinka minä rakastan ja olen aina teitä rakastanut; mutta minä
-puolestani en saata semmoista uhria vastaan ottaa.
-
--- Mitäpä minä siis uhraisin? kysyi Geneviève.
-
--- Kaikki... Onnellisen ja huolettoman elämänne, ystävänne,
-mielihalunne, tottumuksenne ja vieläpä hienotuntoisuutennekin... sekä
-sen lisäksi vielä kiitollisuutenne rouva de Préalia kohtaan, joka ei
-ikipäivinänsä anna teille suostumustansa, siitä voitte olla varma.
-
--- Kiitollisuudestani en luopuisikaan, vastasi Geneviève, mutta mikäpä
-estäisi minua noista muista luopumasta... Sitäpaitsi oli teidän
-sanoissanne yksi, joka minua suututti. Minkä vuoksi minun muka pitäisi
-hienotuntoisuuteni uhrata? Vai oletteko unhoittanut äitini, minun
-oikean äitini?... Ettekö itse ole sanonut Célinelle, että hän teidän
-silmissänne oli täydellisen naisen perikuva?
-
--- Sen vieläkin sanon... Te olette hänen näköisensä, Geneviève, mutta
-teissä on paljon isäännekin, te olette äitiänne lujamielisempi.
-Kuitenkin ompi varma asia, jos olisitte -- Jacques pysähtyi eikä saanut
-tuota sanaa "minun vaimoni" lausutuksi -- jos te eläisitte meidän
-keskellämme, niin teidän täytyisi kokea paljon raakuutta, jota ette
-nyt nimeksikään tunne, teidän täytyisi nähdä ja kuulla asioita, jotka
-teille kärsimystä tuottaisivat. Olenhan minäkin kipeästi kärsinyt
-noista elämän tukaluuksista, enkä siis saata myöntyä siihen, että tekin
-tulisitte niistä kärsimään.
-
--- Mutta jos minä itse siihen myönnyn? -- Te ette tunne noita
-asioita... Jacques nousi ja astui muutamia askeleita edestakaisin
-huoneessa; sitte hän kalman kalpeana seisahtui Genevièven eteen ja
-sanoi:
-
--- Te pakotatte minun ottamaan puheeksi erään asian, josta en koskaan
-kenellekään puhu. Minulla oli sisar, Augustine nimeltä... Ette voi
-häntä muistaa...
-
--- Minä luulen kuitenkin häntä muistavani.
-
--- No, ei se tähän kuulukkaan... Parempi vaan hänelle, jos kaikki
-ihmiset hänet unohtaisivat... ja kaikkein paras, jos hän olisi kuollut,
-ennenkuin hänestä tuli, mikä hän nyt on.
-
--- Niin, kyllä tiedän... Céline kertoi, että teillä on ollut paljon
-murhetta hänestä, että hän on teistä luopunut ja että hän, kun
-kerran hänet löysitte, oli uudestaan karannut, koska hän ei tahtonut
-kunniallisesti elää ja työllään itseänsä elättää.
-
--- Saattaisitteko te siis olla sisarena tuommoiselle kadotetulle
-tytölle, Geneviève?
-
--- Enkö jo olekkin hänen sisarensa? Oi, Jacques! me tahdomme häntä
-etsiä, kunnes hänet löydämme... Me tahdomme pelastaa ja niin suuresti
-rakastaa häntä.
-
-Geneviève oli pannut kätensä ristiin, ikäänkuin hän jo olisi rukoillut
-Augustinea antamaan itseänsä pelastaa, ja hänen kauniissa silmissänsä,
-jotka täynnä kyyneleitä Jacquesia katsoivat, loisti jumalallisen
-armahtavaisuuden säde.
-
-Mitään vastaamatta Jacques surullisesti häntä katsoi.
-
-Lapsiraukka... tokko hän ymmärsi, mitä tuossa lupasi? Eihän se mikään
-helppo asia ollut, rakastaa Augustinea!
-
--- Jacques, alkoi Geneviève jälleen, tiedättekö, mitä Céline
-viimeisiksi sanoiksensa lausui? Sanokaa Jacquesille, että itsekkäisyys
-on elämän ainoa todellinen rumuus? Tuohon rumuuteen emmehän ainakaan me
-tahdo suostua.
-
--- No, siltäpä olisinki itsekäs hylkiö, jos ottaisin teidän uhrinne
-vastaan.
-
-Silloin Geneviève vuoroansa nousi ja, seisoen Jacquesin edessä, hän
-sanoi:
-
--- Te tahdotte siis pakottaa minun sanomaan, että minä rakastan
-teitä?... No, Jacques, ymmärrättekö nyt vihdoinkin?
-
-Kun Geneviève oli lausunut nuo sanat, rupesi Jacquesia niin väkevästi
-värisyttämään, että hänen täytyi käydä käsin tuolin nojaan kiinni,
-pysyäksensä pystyssä; hänestä tuntui, ikäänkuin väkevä aalto olisi
-vienyt hänet muassansa ja heittänyt aavalle merelle. Mutta kuitenkaan
-hän ei vielä ollut voitettu, vaan katsoa tuijotti Genevièveä miltei
-hämmästyksellä.
-
-Tämä vaati häntä istumaan ja istui itse vastapäätä häntä.
-
--- Kuunnelkaa te nyt vuoroanne minua, sanoi hän. En enää huoli
-kertoa, mitä jo äsken teille lausuin. Minä uskon, että olisin teihin
-rakastunut, jos missä tahansa olisin teidät nähnyt, vaikkapa vielä
-olisitte ollut noita joutilaita miehiä, joita joskus olen sattunut
-maailmassa näkemään, ja jotka ovat minulle niin vastenmielisiltä
-tuntuneet. Heti kun teidät näin, minusta tuntui, ikäänkuin pienestä
-pitäin olisin teitä rakastanut, ja teidän kuvanne sydämmessäni
-säilyttänyt, tuntuipa minusta, ikäänkuin teillä olisi ollut oikeus
-minuun. Te olette mies, samoin kuin isännekin oli. Te olette yksi
-niistä, joidenka elämä on työllästä, joilla on paljon huolta ja
-vähän iloa. Minun sydämeni on aina ollut heidän kanssansa; olen aina
-tuntenut, että sittenkin kuulun heihin, mutta ymmärtäkää asia oikein:
-jos en ruvennutkaan noista syistä teitä rakastamaan, niin te kuitenkin
-niiden kautta olette minulle vielä rakkaampi, eikä se siis voi minulle
-uhraukselta tuntua.
-
--- Te olette niin nuori, ette tiedä, mitä teette.
-
--- Kun on elänyt tämmöisen vuoden, kuin tämä viimeinen on ollut, niin
-ihminen ei enää ole nuori. Käyköön kuinka tahansa, ja jos te ette
-huolikkaan minusta, niin minä kuitenkin aion elää niiden parissa, jotka
-kärsivät puutetta... Rakkaudesta Jumalaan menee moni nainen luostariin,
-enkö minäkin siis voisi uhrata hänelle elämääni!... Kuitenkin minä
-mielelläni olisin onnellinen, koska en usko, että Jumala suotta määrää
-meitä kärsimään.
-
-Ja hän hymyili Jacquesille niin suloisesti, ettei tämä enää voinut
-vastustaa.
-
--- Geneviève, Geneviève... minun kevätruusuni... minun armaani...
-hellästi rakastettuni...
-
-Rouva de Préal ei ollut oikein terve ja pysyi sen vuoksi huoneessansa.
-Hän ihmetteli hiukan, ettei jo saanut tytärtänsä nähdä, koska Felicie
-oli sanonut hänen jo tulleen sekä kertonut Célinen kuolemasta,
-kuitenkaan mitään muuta mainitsematta.
-
--- Vai on hän nyt vihdoin kuollut, tuo tyttöraukka, sanoi rouva de
-Préal, kun Geneviève astui sisään. Olihan kuolema onneksi hänelle
-itselleen sekä hänen omaisillensa. Enkä minäkään sitä pahaksu, koska
-sinulla ei nyt enää ole syytä mennä tuohon paikkaan, missä sinun piti
-olla semmoisessa seurassa, joka ei ensinkään ollut sinulle soveliasta.
-Saatat olla tyytyväinen itseesi, ettäs olet ollut hyvä hänelle ja
-sulostuttanut hänen viimeisiä elonpäiviänsä; onhan se todistuksena,
-että sinulla on halu tehdä hyvää. Céline oli kyllä viehättävä ja
-ansaitsi kaikkea hyvää, mitä hänelle osoitettiin; mutta hänen omaisensa
-eivät ole hänen vertaisiansa, ja sentähden toivon, että sinä keskeytät
-kaiken yhteyden tuommoisten ihmisten kanssa.
-
--- Céline oli minun ystäväni, ja minä lupasin hänelle osoittaa
-ystävällisyyttä hänen isäänsä kohtaan.
-
--- Sopiihan meidän lähettää Felicie katsomaan, tarvitseeko hän jotain,
-mutta sinä et enää saa sinne palata. Sinulla on niin omituinen tapa
-puhua, lapseni. Olet ollut tuon tyttöparan ystävänä, vaan eihän hän
-saattanut sinulle ystävänä olla.
-
-Geneviève ei huolinut pitkittää tuota hienoa aate-selitystä, vaan tuli
-äitinsä viereen istumaan ja sanoi:
-
--- Äiti, joko te olette kylliksi terve, voidaksenne tulla hetkeksi
-pieneen saliin? Herra Jacques Marceau on siellä.
-
--- Herra Jacques Marceau, kuka hän on?... kysyi rouva de Préal, jolle
-tämä nimi kyllä paljon puhui, mutta joka ehdottomasti koetti olla sitä
-muistamatta.
-
--- Hän on se, joka teitä ennen otti minut kasvattaaksensa, äiti, minun
-isoveljeni, jota niin paljon rakastin... Minä näin hänet Roncevalissa,
-senhän te tiedätte, koska minä sen teille sanoin... Mutta vasta illalla
-ennen sieltä lähtöänsä, hän vasta ilmoitti, kuka hän oli.
-
--- Sekin oli kyllä hävyttömästi tehty... Missä sinä sittemmin olet
-häntä nähnyt?
-
--- Célinen luona, äiti.
-
--- No, Jumala varjelkoon!... Ja minä joka itse laskin sinut sinne
-menemään!... Kuinkahan olinkaan noin sokea?... Enkö sinulle sanonut,
-että siellä tulisit tapaamaan ihmisiä, joiden kanssa sinulla ei sovi
-olla mitään tekemistä. Ja mitä tuo Jacques Marceau minulta tahtonee?
-Rahaa epäilemättä.
-
-Tämä solvaus jäi kuulematta, tai ainakaan Geneviève ei ottanut sitä
-korviinsa, vaan alkoi jälleen vakavammalla äänellä:
-
--- Äiti, minä esittäisin häntä sulhasenani... ainakin silloin, kun
-olemme saaneet teidän suostumuksenne.
-
--- Tyttö on menettänyt järkensä, hän on tottamar hullu... huusi rouva
-de Préal, niin pian kuin sai puhutuksi.
-
-Ja hän soitti rajusti.
-
--- Mene sanomaan tuolle miehelle, joka on pienessä salissa, että minä
-en tahdo ottaa häntä vastaan, ja laske hänet heti paikalla menemään...
-Taikka jää tänne, minä menen itse.
-
-Mutta hämmästyksestä ja kiukusta, ehkä myöskin heikkoudesta taudin
-jälkeen häntä alkoi niin kovasti värisyttää, että hänen jälleen täytyi
-käydä istumaan ja sallia Felicien mennä.
-
-Tämäpä tiesi, miten oli menetteleminen, ja laskiessaan Jacquesia ulos,
-hän sanoi sukkelaan:
-
--- Antakaa minulle asunto-osoitteenne ja sanokaa, missä saan teitä
-kohdata, jos minulla olisi jotain teille ilmoitettavaa.
-
-Rouva de Préal pysyi liikkumattomana eikä lausunut sanaakaan, kunnes
-kuuli oven Jacquesin perästä suljettavan. Sitte hän kääntyi Genevièveen:
-
--- Luulen maar, että tämän kauhean talven tapaukset ovat tehnet sinut
-kipeäksi, sanoi hän jääkylmästi. Niin pian kuin tämän puuskauksen
-perästä rupean tästä jaksamaan, niin me ehkä jo yli-huomenna lähdemme
-maalle. Sitä ennen sinä et saa mennä ulos.
-
--- Äiti, sanoi Geneviève lempeästi, minä olen pahoillani, että olen
-saattanut teille murhetta, mutta kuitenkin tahdon antaa teille
-tiedoksi, että pidän itseäni Jacques Marceau'n kihlattuna morsiamena ja
-etten koskaan mene kenellekään muulle vaimoksi.
-
--- Saadaanhan nähdä, sanoi rouva de Préal kiivaasti.
-
-Muutaman päivän perästä he lähtivät Parisista, vähää ennen kun tuo
-kauhea taistelu toukokuussa alkoi.
-
-Mahdotonta on sanoa, mitä Geneviève kärsi tuolla hirmuisella viikolla,
-vaikka hän ei tarvinnutkaan nähdä noita turmiollisia tulipaloja eikä
-kauheaa verenvuodatusta. Päivällä hän koki itseänsä hillitä ja oli
-tyynen näköinen, mutta koko yöt hän itki, niin että sydämmensä oli
-tuskasta pakahtumaisillaan.
-
-Voi tuota kansaa, jota hän niin suuresti rakasti... voi noita
-rikoksellisia ja harhaan joutuneita, noita sodan uhreja... Kuinka
-he tuossa hirmuisessa veren kuohussa taisivat toinen toistansa
-tunteakaan... Rakastaa heitä kaikkia... rukoilla heidän kaikkien
-puolesta... antaa sydämensä sääliväisyydestä sulata... muuta hän ei
-voinut tehdä näin kaukana maalla, jossa hän itse eli tuskaa tuottavassa
-hiljaisuudessa ja turvallisuudessa. Ja mitähän Jacques mahtoi tehdä?
-Mihinkä hän on joutununna?
-
-Tämä tietämättömyyden tuska eneni enenemistänsä ja kävi päivä päivältä
-sietämättömämmäksi.
-
-Ensimäisenä päivänä kesäkuuta Felicie sai luvan lähteä Parisiin,
-saadakseen tietoja äidistään, joka oli sinne jäänyt.
-
-Kun hän seuraavana päivänä palasi, loistivat hänen kasvonsa ilosta, ja
-hän haki heti tilaisuutta puhutellaksensa Genevièveä kahden kesken.
-
--- Hän elää... minä näin hänen... hän on terve, mutta ei sano voivansa
-milloinkaan unhottaa noita kauheita tapauksia, joidenka muisto tulee
-häntä ikäpäivänsä vaivaamaan.
-
-Geneviève syleili Felicietä innnostuksella.
-
--- Kuinka sinä olet hyvä, ja kuinka minä pidän sinusta! Mutta miksi et
-edeltäpäin minulle ilmoittanut, mitä aioit tehdä? Minulla, olisi ollut
-asiaa hänelle.
-
--- Entä jos en olisikaan häntä löytänyt?
-
--- Oi, Felicie, kuinka minä olen onnellinen! Minä aloin jo ymmärtää,
-että voisi murheestakin kuolla.
-
--- Sitä paitsi minä ajoinkin teidän asianne, jatkoi Felicie hymyillen.
-
--- Mitä hänelle sanoit?
-
--- Minä kehotin häntä odottamaan ja toivomaan.
-
--- Odottaa, toivoa, tahtoa, uskoa... sanoi Geneviève. Jumala on meidän
-puolellamme.
-
-
-
-
-XXVIII.
-
-
-Suvi kului ikävästi. Rouva de Préal, joka yhä oli kipeänä, liikkui
-tuskin huoneestansa eikä ollut muistavinansakaan, mitä ennen heidän
-maalle muuttoansa oli tapahtunut. Jacquesin nimeä ei milloinkaan
-mainittu, eikä hän ollenkaan puhunut menneen talven tapauksista.
-
-Geneviève hoiti äitiänsä mitä hellimmällä huolella, mutta heidän
-keskinäinen välinsä oli tuskallista ja hankalata. Geneviève huomasi
-tuon tuostakin, kuinka hänen äitinsä tiedustellen häntä silmäili,
-ikäänkuin tutkiaksensa hänen sielunsa peräisimpää pohjukkaa.
-
-Eräänä päivänä hän ei voinut olla kysymättä:
-
--- Äiti, minkä vuoksi minua noin katsotte? Olen valmis vastaamaan, jos
-te mitä tahdotte tietää.
-
--- Ei, vastasi rouva de Préal, älä mitään virka, en minä tahdo mitään
-tietää.
-
-Rouva de Chabrand tuli Roncevaliin tavallisella ajalla. Häntä vaivasi
-jäsenten särky enemmän kuin milloinkaan ennen, ja hänen mielensä oli
-entistä vielä kärttyisempi, kiivastunut kun oli yleisten tapausten
-huonosta menestymisestä ja vielä enemmän omain hankkeittensa
-tyhjäänraukeamisesta. Hän oli myös vihoissaan siitä, että rouva de
-Préal oli kipeä, ja salli vaan vastahakoisesti Genevièven hoitaa
-itseänsä, kiusaten tyttöparkaa moitteilla ja nuhtelemisella, jotka
-olivat neulan kärkeä terävämmät. Tarvittiin todellakin paljon
-kärsivällisyyttä sitä kaikkea kärsimään: mutta Genevièvellä oli
-sydämessä aarre kätkettynä, joka ehtymättä lempeyttä uhkui; hän
-rakasti ja tiesi olevansa rakastettu. Jos nykyinen aika olikin ikävää,
-niin hän toivoi tulevaisuutta, semmoisena kuin hän sen mielessään
-kuvaili, tulevaisuutta, joka ei suinkaan tarvitsisi olla kärsimystä ja
-itsensäkieltämistä vailla, sillä juuri ne olivat Genevièven mielestä
-tarpeellisia hänen onneensa. Hän kuvasi sitä niin onnelliseksi, tuota
-heidän elämistänsä kahdenkesken Jacquesin kanssa, vaikka se olisikin
-kurjaa, niinkuin Jacquesin oli tapana sanoa; mutta mitä siitä;
-riippuihan koko heidän onnensa toinen toisestansa! Geneviève kuvaili
-mielessään, kuinka he tulisivat jakamaan onnestaan noille ilottomille
-olennoille, jotka elivät heidän ympärillänsä, kuinka he aina olisivat
-alttiit auttamaan, lohduttamaan ja omastansa antamaan... Epäilemättä
-heillä ei olisi paljon kultaa eikä hopeata antaa, mutta hänelle muistui
-mieleen Savignyn lause: "Jos te tasaatte minulle leipäpalasenne, niin
-teette minut paremmaksi ihmiseksi."
-
-Genevièven ijällä ihminen ei epäile tulevaisuutta eikä malttamattomasti
-pyydä unelmiensa toteuttamista jouduttaa. Kaukainenkin onni on jo
-riittävä, koska se kirkastuttaa synkimmänkin nykyisyyden. Vanhempana
-ihminen käy vaativaksi ja malttamattomaksi: hän rupeaa epäilemään ja
-levottomuus sekä jonkunmoinen käsittämätön ahdistus alkavat hänen
-sydäntänsä kalvaa. Tämä ahdistus oli Jacquesillekin tuttu. Siitä
-ihanasta hetkestä saakka, jona hän vähäsen oli ottanut onneansa
-vastaan, hän ei enää uskaltanut siihen luottaa.
-
-Hänen elämänsä oli jälleen ruvennut kulkemaan entistä, yksijonoista
-juoksuansa; se, mikä oli tapahtunut tuon kauhean viikon edellä,
-tuntui hänelle oudolta ja taivaalliselta unelmalta, jota hän jonakuna
-myrskyisenä yönä luuli nähneensä, ja Célinenkin muisto kävi hänelle
-väliin epäselväksi. Lebau oli muuttanut pienestä asunnostaan, jossa hän
-niin kauan oli elänyt sekä ollut, ja hänellä oli nyt yksi huone samassa
-talosta, jossa rouva Gregoirekin asui. Hän oli suuresti vanhentunut
-ja tykkänään antautunut tuon lihavan vaimon haltuun, joka entistänsä
-enemmän itki ja kelvollisuuttansa kerskaeli.
-
-Jacques aina väliin kävi Lebauta tervehtimässä, mutta rouva Gregoire
-kohteli häntä jäykästi; hän ei milloinkaan ollut rouvan mielisuosiota
-voittanut.
-
-Hän tunsi itsensä kauhean yksinäiseksi. Tokko hän olisi itseänsä siksi
-tuntenut, jos olisi tietänyt, että Geneviève piti itseänsä hänen
-omanansa ja alinomaa häntä ajatteli.
-
-Aika ei käynyt Genevièvelle pitkäksi. Aamusilla, ennenkuin rouva
-de Préal oli soittanut, opetteli hän Felicien avulla vaatteitten
-leikkaamista, ompelemista, pesemistä y.m.; ja koska kyökkipiika, joka
-tuota uutteruutta ihmetteli, näytti ymmärtäväiseltä, rupesi Geneviève
-hänen johdollansa opettelemaan ruoan-laitostakin.
-
--- Mitäpä teidän, neiti Geneviève, joka olette hieno nainen, tarvitsee
-tuommoista tehdä? Sillä te vaan pilaatte käsiänne, muistutti häntä
-kyökkipiika.
-
--- Anna minun tehdä, koska se minua huvittaa, vastasi Geneviève ja iski
-silmää Felicielle, joka salamyhkää hymyili, ja sitäpaitsi ei tiedäkään,
-mitä maailmassa vielä voi tapahtua.
-
--- Siinä olette oikeassa; mutta eihän näytä aivan mahdolliselta, että
-teistä kyökkipiikaa tulisi. Antakaa minun nostaa pata... se on ylen
-raskas teille.
-
-Mutta Geneviève nosti nauraen pataa, ikäänkuin hänellä ikäpäivinänsä ei
-olisi ollut muuta toimitettavana, ja Felicie sanoi ilkamoiden:
-
--- Totta tosiaankin, neiti, voisittehan te milloin tahansa ruveta
-talouttanne itse hoitamaan, jos se vaan päähänne pistäisi.
-
--- Minkä vuoksi Geneviève kyökissä oleskelee, ja mitä hänellä on
-ruokalaitosten kanssa tekemistä? kysyi rouva de Chabrand. Hän tulee
-sukuunsa, siitä saatte olla varma. Et sinä suinkaan liene tarkoittanut
-saada kasvattityttärestäsi kyökkipiikaa, mutta näyttääpä siltä, että
-luonto vetää.
-
--- Antakaa hänen vaan koettaa, äiti, vastasi rouva de Préal. Eihän se
-naista vahingoita, vaikka kaikkea osaakin.
-
--- Porvari-aatteita nuo tuommoiset, sanoi rouva de Chabrand
-ylenkatseella.
-
--- Kuitenkaan eivät meidän isoäitimme, kun he hirmuhallituksen
-aikana myivät kasviksia, taikka maalasivat viuhkoja Lontoossa eli
-Amsterdamissa, luultavasti olisi paheksuneet, vaikka olisivat olleet
-taitavia ruoan-laitoksessakin.
-
--- _Sinun_ isoäitisi istuivat epäilemättä hirmuhallituksen aikana
-levossa ja rauhassa jonkun Saint-Denis-kadun varrella olevan
-kauppapuodin oven kynnyksellä sukkaa kutoen, eikä mikään heitä estänyt
-patojansa mielensä mukaan hoitamasta. Mitä _minun_ isoäitiini tulee,
-niin hänellä oli uskollinen palvelija, joka olisi antanut hakata
-itsensä vaikka kappaleiksi hänen edestänsä, eikä suinkaan olisi
-sallinut hänen li'ata kauniita käsiänsä. Sitä kerrottiin meidän
-seurapiirissämme muinaistarinana.
-
-Meidän aikaan semmoista ei voisi tapahtua, vastasi rouva de Préal,
-ajatellen tuota epälukuista joukkoa kamari-neitsyjä, jotka rouva de
-Chabrandin palveluksessa olivat seuranneet toisiansa, ja joista ei
-yksikään olisi antanut hänen edestänsä hakata itseänsä kappaleiksi.
-Kuitenkin on myönnettävä, että he kaikki, rouva de Chabrandin
-kertomuksen mukaan, olivat oikeita ilkiöitä.
-
-Tänä vuonna palattiin varhain Parisiin, sillä rouva de Préal, jonka
-terveys huononi huononemistaan, tahtoi tavata lääkäriänsä ja myöskin
-Genevièven suhteen kysyä neuvoa herra Bousquet'ilta. Hän ei vielä
-ollut puhunut yhdellekään ihmiselle koko asiasta, eikä ollut tahtonut
-kirjoittaa siitä neuvonantajallensa, koska muka sillä pelkäsi tekevänsä
-tämän kamalan jutun, joka väliin tuntui hänelle iljettävältä unelmalta,
-tärkeämmäksi, kuin se olikaan. Joskus häntä halutti sanoa tyttärelleen:
-"Lapseni, sanoppas, että minä olen nähnyt pahaa unta." Mutta silloin
-häntä pidätti Genevièven katse, joka noista hänen kauniista, totisista
-ja julkisuorista silmistänsä jo edeltäpäin selvästi hänelle vastasi:
-
--- Ei mikään sen todellisempaa ole. Minä rakastan häntä ja olen hänen
-omansa.
-
-Kun viisas herra Bousquet sai kuulla tuon uutisen, jonka hänen
-sukulaisensa jotensakin epäselvällä tavalla hänelle kertoi, hän vaan
-nosti olkapäitänsä.
-
--- Onko mahdollista, että tuommoinen hullutus on voinut saattaa teitä
-kipeäksi!... Eihän se muuta ole kuin pienen tytön runollisia juonia...
-
--- Minä puolestani luulen sen olevan todenperäsempää laatua, vastasi
-rouva de Préal, puoleksi rauhoitettuna, puoleksi hänen ivastaan
-suuttuneena.
-
--- No, koetelkaapas häntä... Sanokaa, että hän saa tehdä, kuinka
-tahtoo, mutta että myötäjäisistä ja perinnöstä ei voi olla puhettakaan
-moiselle kiittämättömälle. Saadaanpa sitte nähdä, huoliiko tuo komea
-sulhanen sitten enää hänestä.
-
-En tiedä, mitä tuo häneen vaikuttaisi, mutta Genevièven suhteen ainakin
-voin ta'ata, että se on hänelle aivan yhdentekevää. Hänen luontonsa on
-aina ollut haaveksiva.
-
--- Niin, saadaan nähdä. Onhan sangen mukavaa olla haaveksivaisena, niin
-kauan kuin se ei mitään maksa; mutta kun oma voitto tulee kysymykseen,
-niin nuo suuritunteiset ihmiset osaavat laskea lukua yhtä hyvin kuin me
-muutkin. Mutta saadaanhan nähdä.
-
-Kuitenkin kun rouva de Préal, päättäen noudattaa tätä viisasta neuvoa,
-ilmoitti Genevièvelle, ettei hän tulisi saamaan ainoatakaan sou'ta
-perinnöksi, jos menisi naimisiin Jacques Marceaulle, niin hänen tyyni
-käytöksensä selvään osoitti, että tämä keino ei mitään vaikuttaisi.
-
--- Äiti, hän sanoi, en minä teidän suostumuksettanne mene naimisiin:
-mutta siitä voitte olla vakuutettuna, että emme hetkeksikään
-viivyttäisi naimistanne, ellei kiitollisuus ja rakkaus teihin olisi
-kysymyksessä.
-
-Sitte päätti herra Bousquet itse puhutella Genevièveä, vakuutettu kuin
-oli, että asia paremmin häneltä kuin rouva de Préalilta onnistuisi:
-sillä, arveli hän, eivät naiset taida järkevästi puhua eivätkä
-perusteita ja syitä taitavasti esitellä. Tässä keskustelussa, joka
-kesti kokonaisen tunnin, ja jossa herra Bousquet laski laajalleen
-kaiken kaunopuheliaisuutensa, jotta häntä itseäkin kummastutti,
-Genevièvellä ei ollut muuta neuvoa kuin kuunnella, ja hän olikin niin
-totisen näköinen, että puhuja jo rupesi parastakin toivomaan. Ilomielin
-hän siis päätti puheensa, sanoen:
-
--- No, joko nyt vihdoin myönnyt, lapseni? Sinä siis ymmärrät, että
-se olisi hulluutta ja ihan vastoin sinun etujasi sekä häpeä kaikkein
-ihmisten silmissä, jos itseäsi sillä tavoin käyttäisit.
-
--- Entä Jumalan silmissä? kysyi Geneviève tyynesti.
-
--- Jumalan silmissä? toisti herra Bousquet hiukan ällistyneenä.
-En minä tässä ole Jumalan-sijaisena puhumassa; mutta kuitenkin
-tohdin vakuuttaa, ettei Jumala sitä hyväksyisi, jos sinä saattaisit
-hyväntekijäsi sydämen murheesta pakahtumaan.
-
--- En ymmärrä, minkä vuoksi hänen sydämensä siitä pakahtuisi. Eihän
-hänen sydämensä tässä niin suuresti ole kysymyksessä, vaan pikemmin
-hänen ennakkoluulonsa sekä vanhat tavat. Mutta minä en aiokkaan mitään
-tehdä, ellen saa häneltä lupaa.
-
--- Ja sitä et milloinkaan tule saamaan, et milloinkaan, niin kauan kuin
-hänessä vähänkin henkeä on... sen takaan. Eikä minulla enää ole muuta
-lisättävää kuin yksi ainoa asia, joka sinun on tärkeä tietää: rouva de
-Préalin testamentti on hänen asian-ajajansa hallussa; minä olen häntä
-siihen neuvonut, siinä kaikki.
-
-Kun Geneviève tuli ulos pienestä salista, jossa tätä keskustelua oli
-pidetty, hän kohtasi Felicien, joka kuiskasi hänen korvaansa:
-
--- Minä olen hänet nähnyt, työstä palatessansa hän tuli minua vastaan.
-
--- Ja mitä hän sanoi sinulle? kysyi tyttö ihastuneena.
-
--- Minä puhuin ensiksi hänelle. Minä sanoin: Älkää käykö alakuloiseksi.
-Ottakaa mielilauseeksenne nämä kolme sanaa, jotka minä hänen
-puolestansa teille luettelen: "Toivoa, uskoa, luottaa." Silloin hän
-vastasi: "Sanokaa hänelle, että minä toivon ja pyrin tullakseni hänelle
-otolliseksi."
-
--- Minäkin puolestani pyrin tulla hänelle otolliseksi, sanoi Geneviève
-ilosta säteillen.
-
-
-
-
-XXIX.
-
-
-Syksypuoleen rouva de Préal kovin rupesi huononemaan. Hän sairasti
-maksa-tautia, joka tuon tuostakin tuotti hänellä kovia kipuja.
-Geneviève hoiti häntä yöt päivät ja soi itselleen tuskin hetkeksikään
-lepoa. Felicien avulla hän koki vastustaa tautia kaikilla lääkärin
-määräämillä keinoilla ja huojentaa kipuja kaikilla, mitä hänen
-rakastava sydämensä ja naisellinen luontonsa suinkin osasi keksiä.
-Hän äkkäsi vähimmänkin viittauksen ja oli heti pystyssä, jos häntä
-kuinka hiljaa kutsuttiin, -- ei yksikään taudinoire jäänyt häneltä
-huomaamatta, ja pienintäkin tuskaa hän hellällä huolella koetti
-lieventää.
-
-Rouva de Préal ei olisi ottanut mitään vastaan muiden kuin Genevièven
-kädestä ja näkyi hänestä riippuvan ikäänkuin kipeä lapsi äidistään.
-Kun hän oli hiukan parempi, huoletti häntä Genevièven kalpeus,
-hänen unettomat yönsä sekä ylellinen rasituksensa; mutta kun kipu
-jälleen pääsi valloilleen, ei hän enää joutanut muuta muistamaan, kun
-pitää tyttärensä kädestä kiinni ja kuulla hänen äänensä kuiskaavan
-lohdutuksen sanoja. Kaikki, jotka näkivät Genevièven noin äitiänsä
-hoitelevan, ihmettelivät hänen ääretöntä rakkauttansa. Rouva de
-Chabrand yksin ajatteli hänestä pahaa. Ainoastaan semmoisen ihmisen
-mieleen olisi niin ilkeä ajatus voinut johtua, jonka sydän oli
-elinkautisesta itsekkäisyydestä kovettunut.
-
-Kun herra Bousquetkin muutamana päivänä ihmetteli Genevièven
-väsymätöntä uskollisuutta, sanoi rouva de Chabrand, ilkeästi nauraen:
-
--- Niin, onhan hän uuttera perinnön hankkimisessa.
-
-Rouva de Préalin suuret kivut sekä hänen vaarallinen tilansa olivat
-pelastaneet hänen tätinsä orjuudesta, ja hän oli kieltänyt rouva de
-Chabrandia tulemasta hänen kamariinsa. Tämä ei sinne pyrkinytkään,
-sillä hän ei mielellänsä nähnyt kenenkään kärsivän kipuja, koska hän
-vihasi kaikkea, mikä hänelle kuolemaa muistutti: kuitenkin loukkasi
-tämä kielto häntä suuresti ja joka kerta, kun hän näki Genevièven,
-viskeli hän hänelle joitakuita pisteleväisiä sanoja.
-
-Kerta hän Genevièven kuullen sanoi herra Bousquetille:
-
--- Joko rouva de Préal on haettanut asianajajansa... Sehän nyt olisi
-vähintä, mitä hän voisi tehdä, osoittaakseen kiitollisuuttaan noin
-hellästä rakkaudesta.
-
-Geneviève ei heti ymmärtänyt noiden sanojen tarkoitusta, mutta niin
-pian kuin asia tuli hänelle selväksi, loi hän vanhaan rouvaan niin
-halveksivan katseen, että tämä tunsi itsensä varsin pieneksi tuon
-nuoren tytön rinnalla. Tämä nöyristyminen ei suinkaan lisännyt hänen
-rakkauttansa Genevièveen.
-
-Eräänä päivänä, kun rouva de Préal tunsi itsensä hiukan paremmaksi,
-katsoi hän Genevièveen ja kysyi.
-
--- Rakastatko häntä vieläkin?
-
-Genevièven suuret, kyyneleiset silmät vastasivat hänelle selvemmin kuin
-mitkään sanat.
-
-Rouva de Préal käänsi kasvonsa:
-
-Kun hän sai kivultansa hiukan loma-aikaa, ajatteli hän lakkaamatta
-kasvattityttärensä tulevaisuutta. Mihinkähän lapsiparka joutuisikaan,
-jos häneltä äiti kuolisi?... Rouva de Préalilla ei ollut sen
-likeisempää sukulaista kuin rouva Chabrand, mutta ajatellessaan, että
-hänen täytyisi jättää Geneviève tämän haltuun, häntä alkoi värisyttää.
-Oi, jospa Jumala Genevièven tähden vieläkin soisi hänelle hiukan
-elonaikaa! Nähtyänsä kuoleman niin läheltä, hän oli saanut peräti
-toisen käsityksen elämästäkin.
-
-Geneviève ei vähintäkään arvannut äitinsä ajatuksia; hänellä ei ollut
-muuta mielessä kuin sairaan kärsimykset, ja hän rukoili, että Jumala
-vielä antaisi hänen elää, jotta tyttärensä saisi tuottaa hänelle niin
-suurta iloa, kuin suinkin voisi, sillä kuten kaikki helläsydämiset
-ihmiset, hänkin nuhteli itseänsä, että ei ollut häntä kylliksi
-rakastanut, sekä tunsi, ettei hän siinä vähässä ajassa, kuin hänen
-äidillänsä vielä oli elettävänä, voisi kyllin rakkauttansa osoittaa.
-Hän ei enää laskenut tuntia eikä päiviä, ei hän tuntenut väsymystä
-eikä vaivoja; hän ajatteli yhä vaan äitiänsä, ja tuskinpa hän muisti
-Jacquesiakaan, joka kuitenkin hänen sydämensä perimmässä pohjukassa
-aina oli läsnä.
-
-Joulukuun keskipuoleen kävi tauti yhä ankarammaksi. Kaksi päivää ja
-kaksi yötä seisoi Geneviève äitinsä vuoteen ääressä, väliin hänen
-tuskiansa lievittääksensä, nostaen häntä istumaan, toisinaan pyyhkien
-hänen otsastaan kalman hikeä tahi kuiskaten hänen korvaansa jonkun
-hellän sanan. Jos sairas sai hiukan lepoa tahi kävi uneen, pysyi
-Geneviève vaikka kuinka väsyttävässä asemassa, ennenkuin liikunnollansa
-olisi häntä häirinnyt. Hiljaisella äänellä Felicie rukoili häntä
-menemään hetkeksi levolle; toinen ei ottanut tätä pyyntöä korviinsakaan.
-
-Kolmannen päivän aamupuoleen hän säikähti, kun näki, minkä hävityksen
-yhden yön kuolemantuska oli sairaan kasvoissa matkaan saattanut.
-Hämmästyneenä Felicie oli jäänyt sängyn jalkopäähän seisomaan.
-
-Avaamatta silmiään, rupesi rouva de Préal yht'äkkiä puhumaan:
-
--- Täytyy tuottaa hänet tänne heti paikalla, sanoi hän heikommalla
-äänellä.
-
-Hän oli tuskin ennättänyt lausua nämä sanat, ennenkuin Felicie jo
-riensi ulos huoneesta.
-
--- Kuka täytyi tuottaa, rakas äiti? kysyi Geneviève.
-
--- Asian-ajaja, lapseni... Nyt on vielä aikaa.
-
--- Ei, ei rakas äiti! Älkää tuommoista murehtiko... Sanokaa vaan, että
-te annatte minulle anteeksi, kun olen tehnyt teidän tahtoanne vastaan
-ja siunatkaa meitä.
-
-Mutta sairas oli jälleen mennyt horroksiin. Geneviève pysyi
-liikkumattomana hänen vuoteensa ääressä, vaikka suonenveto teki hänen
-asemansa sietämättömän hankalaksi. Hänen sydämensä oli täynnä tuskaa.
-Herättäisikö hän kuolevaista, saadakseen kuulla tuon sanan, joka oli
-pyhittävä hänen rakkauttansa ja tulisi olemaan siunauksena hänen
-tulevaisuudellensakin?... Ei, se olisi itsekkäisyyttä... täytyi jättää
-hänet rauhaan, koska hän ei näyttänyt kärsivän, ja vähinkin liikutus
-voisi matkaan saattaa muutoksen.
-
-Tällä tavalla kului kokonainen tunti. Tuon tuostakin rouva de Préal
-hiukan liikahti ja avasi puoleksi silmiään, mutta sitte hän jälleen
-vaipui tunnottomuuteensa.
-
-Geneviève ei kääntänyt silmiänsä noista kalvan kalpeista kasvoista,
-jotka muuttuivat yhä jäykemmiksi. Hänen kyyneleensä valuivat tuolle
-vahankarvaiselle otsalle, eivätkä nuo kangistuneet kasvot siitä enää
-vavahdelleet.
-
-Ovi aukeni; kaksi henkilöä astui sisään Ajatuksiinsa vaipuneena
-Geneviève ei kääntänyt päätänsäkään; mutta kun hän nosti silmänsä,
-näki hän Jacquesin seisovan vuoteen jalkopäässä. Sitä hän tuskin
-ihmettelikään... Olihan luonnollista, että Jacques tämmöisenä hetkenä
-oli häntä läsnä! Ei kumpikaan heistä sanaakaan virkkanut, heidän
-silmänsä olivat luotuina kuolevaan.
-
-Vihdoin hän hiukan liikahti.
-
--- Joko hän on täällä? kysyi hän.
-
--- Ei, äitikulta, vastasi Geneviève hiljaisella, mutta kuitenkin
-aivan selvällä äänellä, ei asian-ajaja ole täällä. Mutta se onkin
-tarpeetonta, älkää nyt, rakas äiti, huoliko sitä ajatella. Jacques
-Marceau on täällä. Äiti, sanokaa, että siunaatte meitä.
-
-Rouva de Préal avasi silmänsä ja katsoi ympärillensä. Epäilemättä
-olivat hänen silmänsä jo käyneet himmeiksi, sillä hän ei näyttänyt
-mitään tietävän. Geneviève viittasi Jacquesille lähestymään, ja tämä
-laski polvillensa hänen viereensä.
-
--- Äiti, kysyi Geneviève, näettekö hänen?
-
--- Näen, vastasi kuolevainen, minä näen teidät molemmat, lapseni.
-
--- Siunatkaa meitä, äiti.
-
-Rouva de Préal ojensi kätensä ja laski sen Jacquesin kädelle; sitte hän
-sanoi:
-
--- Minä annan hänet teille.
-
-Tämä voimain ponnistus uuvutti häntä vallan; mutta hetken kuluttua hän
-näkyi jotakuta etsivän ja mumisi:
-
--- Asian-ajaja... mutta se on jo myöhäistä!
-
-Geneviève kumartui häneen:
-
--- Äiti, rakas äiti!...
-
-Rouva de Préal katsoi häntä, hymyili ja hyväili hänen kättänsä; sitte
-hän painoi silmänsä umpeen, eikä enää niitä avannut.
-
-Kun Geneviève ymmärsi, että kaikki oli loppunut, lankesi hän
-polvillensa vuoteen viereen ja itki katkerasti. Jacques antoi hänen
-kauan itkeä; sitte hän sanaakaan lausumatta hellästi veti hänet
-rintaansa vasten.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Geneviève, by Elise de Pressensé
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK GENEVIÈVE ***
-
-***** This file should be named 59582-8.txt or 59582-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/9/5/8/59582/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-