diff options
| -rw-r--r-- | 59562-0.txt | 6703 | ||||
| -rw-r--r-- | 59562-8.txt | 7089 |
2 files changed, 6703 insertions, 7089 deletions
diff --git a/59562-0.txt b/59562-0.txt new file mode 100644 index 0000000..13f94b1 --- /dev/null +++ b/59562-0.txt @@ -0,0 +1,6703 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59562 *** + + + +E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen + + + +TOVERI + +Kirj. + +LUDVIG ANZENGRUBER + +Suomentanut + +Maila Talvio + + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1895. + +Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainossa. + + + + +LUDVIG ANZENGRUBER. + + +Maailman historiassa ei ole suinkaan harvinaista, että ihmiset, joita +jälkimaailma kunnioittaa ihmiskunnan etevimpinä, eläissään eivät saa +tunnustusta, vaan saavat paljon kovaa kärsiä, tuntemattomina taistella +suuria vaikeuksia ja vastuksia vastaan. Kirjallisuushistoriasta saamme +myöskin lukea monesta semmoisesta elämänvaiheesta. Espanjan suurin +runoilija Cervantes sai kokea mitä erilaisimpia vaiheita, sai nähdä +paljon puutetta. Portugalin ainoa suuri runoilija Camoens eli samoin +mitä tukalimmissa oloissa ja koki omituisimpia seikkailuja. Mutta me +ajattelemme, että siitähän on niin kauvan, olot silloin olivat paljon +vähemmän kehittyneitä kuin nyt. Meidän päivinämme ei varmaankaan +saattaisi niin tapahtua. Nythän ainakin osataan antaa täysi arvo +nerolle, ei kenenkään ansiokkaan ihmisen tarvitse meidän päivinämme +puutetta kärsiä. Niin olemme valmiit ajattelemaan. Ja kuitenkin +saattaa vielä nytkin niin tapahtua. Suuressa, vanhassa sivistysmaassa +saattaa suuri runoilija kokea vaikeimpia kohtaloita, ennenkuin hän +saavuttaa tunnustusta, ja sittenkin kun hänet tunnustetaan aikansa +etevimpien runoilijain joukkoon, ei elämän kovuus lakkaa häntä koko +elämän iän painamasta ja ahdistamasta. Että niin saattaa käydä, nähdään +itävaltalaisen etevän runoilijan Ludvig Anzengruberin elämästä, joka +kuoli muutamia vuosia sitten. + +Ludvig Anzengruberin elämänvaiheet ovat niin mieltäliikuttavia, että +semmoisinaan aina ansaitsevat kertomista. Meillä suomalaisilla on +lisäksi toinen syy tuntea häntä kohtaan myötätuntoisuutta. Hän on +teoksissaan etusijassa kuvannut kansanelämää. Meidän kirjallisuudessa +on tällä runoudenlajilla suuri sija. On sen vuoksi luonnollista, että +me mielellämme tutustumme etevän saksalaisen kansanelämän kuvaajan +teoksiin. Niitä onkin jo useita suomennettu, ja useampia toivottavasti +suomennetaan ja jos hänen teoksiinsa miellymme, haluamme myös tutustua +niiden tekijän elämänvaiheisiin. Seuraavassa koetan muutamin sanoin +niitä kuvata ja samalla mainita sanasen hänen etevimmistä teoksistaan. + + * * * * * + +Ludvig Anzengruber syntyi Wienissä marraskuun 29 p:nä 1839. Isän +puolelta polveutui hän itävaltalaisesta talonpoikaissuvusta, äidin +puolelta wieniläisestä porvarissuvusta. Isoisä oli talonpoika, +isä Johan Anzengruber, pikkuvirkamies. Johan Anzengruber oli +myöskin runoilija, vaikka hän ei koskaan nähnyt tuskin riviäkään +kirjoittamastaan painettuna. Hän kirjoitti runoja ja näytelmiä, ja +ilmenee hänen näytelmissään todellisia lahjoja. Ne olisivat ainaiseksi +jääneet unohduksiin, ellei hänen poikansa olisi niitä maininnut +Schillerin ja Shakespearen rinnalla niinä teoksina, joista hän +etusijassa on oppinut. Ehkä hän olisi tunnustustakin saavuttanut, jos +olisi vähän suotuisemmissa oloissa elänyt ja vähän kauvemmin. Nyt hän +kuoli jo 1844 ainoastaan 34 vuoden vanhana, jättäen viisivuotisen +hennon poikansa jalon vaimonsa hoidettavaksi ja kasvatettavaksi. + +Isän kuoleman kautta kadotti pikku Ludvig kasvattajansa, äiti +puolisonsa, molemmat elättäjänsä, sillä paitse kasallista +käsikirjoituksia jätti Johan Anzengruber leskelleen pienen eläkkeen +vähän yli 330 Suomen markkaa vuosittain. Isästään on Ludvigilla hyvin +vähän muistoja. Hän kertoi muistavansa vaan kuinka joskus lempeä mies +nosti hänet ylös, pani polvelleen ja sanoi "tule kelpo mieheksi" ja +sitten leikkasi suuren "pyhäpäiväviipaleen" leipää ja levitti siihen +hunajaa. Myöhemmin oppi hän tuntemaan isänsä tämän painamattomista +teoksista. + +Vaikkapa näin niukkoihin oloihin jääneenä osasi äiti kasvattaa +poikaansa, niin ettei hänen koskaan tarvinnut suoranaista puutetta +tuntea ja että hänen lapsuutensa oli rikas ja onnellinen. Silloin +perustui se hellä suhde äidin ja pojan välillä, jota kesti koko elämän +iän, joka saattoi äidin seuraamaan poikaansa kaikilla hänen retkillään, +saattoi hänet jakamaan kaikki hänen vaivansa ja vastuksensa. Ja +vielä sittenkin kun äiti oli kuollut, sanoi Ludvig Anzengruber aina +koettavansa niin elää, kuin olisi hänen äitinsä vielä elossa ja olisi +hänelle iloa tuotettava. + +Vaikka he ulkonaisesti elivät hiljaisesti oli Ludvigin lapsuuden aika +sisäisesti rikas. "Se aika", niinkuin hän sanoo, "jolloin köyhyys oli +kyökkimestarina, mutta minä en sitä vielä tiennyt, oli onnellinen +aika". Se oli "ihanteellinen aika". Lapsena jo oli hänellä vilkas +mielikuvitus. Leikkiessään kuvitteli hän huoneen puutarhaksi, siihen +kukkapenkit ja keskelle huonetta pohjattoman kaivon. Ja niin oli hän +leikkiinsä kiintynyt, että hän saattoi surusta huutaa ja itkeä, jos +joku polki hänen olemattomien liljojensa ja ruusujensa päälle, tai +kauhusta, jos joku rakas omainen putosi tuohon hirmuiseen kaivoon. +Aikaisin myöskin hänen näytelmälliset taipumuksensa heräsivät. Hän +teki näytelmiä jo ennenkuin hän osasi kirjoittaa. Aiheensa niihin +sai hän saduista ja kumppalina niitä esittäessä oli kyökkipiika. +Ritari Siniparrasta tehtiin hirmuinen murhenäytelmä. Kyökkipiika +avasi kaapin oven, jossa murhatun rouvan piti olla. Sen näki pikku +Ludvig ja hyökkäsi hänen päälleen ja tappoi hänet rangaistukseksi muka +luvattomasta uteliaisuudesta, eikä hän suinkaan ollut tyytyväinen, +jollei surmattu todellakin huutanut. Itse hän huusi niin, että +kerrankin koko talon väki syöksyi kauhistuneena hätään luullen jonkun +onnettomuuden tapahtuneen. Kun he saivat kuulla asian oikean laidan, +arvelivat toiset poikaa hulluksi, mutta toiset sanoivat että siitä +pojasta kai vielä tulee jotain erinomaisempaa. + +Nuoren Ludvigin rakkaampiin lapsuuden muistoihin kuuluvat vielä +ne hetket, jotka hän vietti vanhan yli 70 vuoden ikäisen mummonsa +seurassa, joka oli reipas talonpoikaisnainen, ja osasi kertoa +pojanpojalleen kansansatuja ja tarinoita ja taikoja. Mummo on ollut +esikuvana monelle vanhalle naiselle Anzengruberin näytelmissä. + +Opetusta sai nuori Ludvig ensin kansakoulussa, jota koulunkäyntiä +myrskyinen vuosi 1848 hetkeksi keskeytti katumelskeineen, +juhlakulkuineen. Kulkipa pikku Anzengruberkin toisten poikien kanssa +henkensä kaupalla kuulasateen läpi mustan-punaisen-kultaisen lipun +perästä. Kun rauhattomuudet asettuivat, jatkettiin koulua taas. Vuosina +1851-53 kävi hän alempaa reaalikoulua ja vuonna 1854 oli hän ylemmän +reaalikoulun alemmalla luokalla. Niihin aikoihin alkavat kuitenkin +hänen todistuksensa käydä huonoiksi. Hän oli löytänyt vinniltä isänsä +kirjalaatikon. Ja sen sisällön tutkiminen antoi hänelle niin paljon +ajattelemisen aihetta, ettei hän malttanut olla koulussa tarpeeksi +tarkkaavainen. + +Vuonna 1854 kuoli isoäiti. Kuinka syvästi Anzengruber oli häneen +kiintynyt, näkyy kirjeestä, jonka hän 18 vuotta myöhemmin kirjoitti +ystävälleen Roseggerille, kun samanlainen suru oli kohdannut tätä. Muun +muassa sanoo hän: "Meidän kuolleemme eivät ole kuolleita, niinkauvan +kuin me elämme. Ja kun me kuolemme, silloin me vaan otamme ne mukaamme +maailmasta, jossa ei heitä enää kukaan ymmärrä." + +Isoäidin sairastaminen ja hautajaiset olivat kuluttaneet viimeisetkin +säästörahat. Ja koska pieni eläke ei riittänyt molemmille +elatukseksi, otti äiti itselleen pienen paikan, pojan taas täytyi +heittää koulunkäyntinsä kesken. Erään ystävän välityksellä tuli hän +kirjakauppias Sallmayerille apulaiseksi. Isäntä mahtoi olla omituinen +mies, filosoofinen maailmanmies, joka ei muusta välittänyt kuin +mukavuudesta ja nautinnosta. Mutta vieläkin omituisempi oli palvelija. +Käskemättä hän ei kaupan hyväksi liikuttanut sormeakaan. Myöminen oli +hänestä sivuasia, lukeminen pääasia. Kolme vuotta sietivät Sallmayer ja +Anzengruber toisiaan. Illalla kävi Anzengruber kauppakoulua. Mutta ei +sekään häntä huvittanut. Lukeminen täytti hänen mielensä. Ainoatakaan +kirjaa hän ei jättänyt koskematta. Etenkin luki hän maalarien +elämäkertoja ja eli koko sielullaan renessansiajan suurten miesten, +etenkin Leonardo da Vincin elämää. Samalla hän myös ensi kerran +tutustui taiteeseen. Jonkun aikaa luuli hän jo että hänelläkin oli +taipumusta kuvaamataiteeseen. Olihan hänen äitinsäkin nuorena tyttönä +maalannut kukkia. Kaiket joutoaikansa hän nyt vietti taidekokoelmissa. +Rupesipa hän omin neuvoin, ilman mitään ohjausta harjoittamaan +vaskipiirrosta. + +Mutta yhä voimakkaammaksi kävivät hänen näyttelijä- ja +runoilijataipumuksensa. Moni näytelmä, jota hän näki esitettävän, teki +häneen hyvin syvän vaikutuksen. Innostuipa hän eräästä ilveilystä +niin, että hän itse kirjoitti samaan malliin pienen näytelmän. +Syvimmän vaikutuksen häneen kuitenkin tekivät erään Prüllerin +kansanelämää kuvaavat näytelmät, joita siihen aikaan Wienissä +näytettiin. Vielä etevänä kirjailijana muisteli hän hartaalla mielin +Prüllerin karkeatekoisia näytelmiä. Näyttelijäksi alkoi hänen oma +halunsakin yhä kiihkeämmin vetää. Ensi kerran koetti hän sillä alalla +voimiaan muutamien toverien kanssa seuranäytelmässä. Hän tahtoi nyt +yrittää sekä kirjailijan että näyttelijän tointa. Eikä hänen hyvä +äitinsä vastustanut tätä tuumaa, etenkin kun hänen oli, Sallmayerin +erotettua hänet, ollut mahdoton saada uutta paikkaa, ja lisäksi oli +sairashuoneessa sairastanut kovaa lavantautia, ollen lähellä kuolemaa, +joten kaikki toimeentulo tuntui ehtyvän. Heti parannuttuaan saikin +hän paikan teaatterissa eräässä Wienin esikaupungissa, ja palkkaa +25 guldenia, s.o. noin 62 Suomen markkaa kuussa. Hänen hyvä äitinsä +piti luonnollisena velvollisuutenaan seurata sinne poikaansa, ruveten +hoitamaan hänen talouttaan. + +Talvella 1859 alkoi kaksikymmenvuotias Anzengruber vaikean, raskaan +aikakauden elämässään, alkoi kuljeksijaelämänsä aikana, jolloin +matkustaminen oli taito. Hänen ensimäinen paikkansa oli hänen +parhaimpansa. Ne olivat "kovia vuosia, nämä draamalliset oppivuodet" +ja vaikka Anzengruber "parantumattomana haaveilijana niinkuin +hypnotiseerattu aina oli valmis syömään raakoja perunoita päärynöinä +ja keinuttelemaan tyynyjä lapsina", täytyi hänen kovan koetusajan +perästä tulla huomaamaan, että "ihanteiden kuvitellussa maailmassa +elämä on realistisempaa kuin koskaan missään muualla". Nuorukainen +tosin piti "pahaa, joka koetti tunkea hänen elämäänsä, tietämättään +kaukana itsestään, niinkuin nukkuva kärpäsiä. Tosin pyrki hän kaikesta +typerästä, ontosta, tuskallisesta, joka hänen tukalassa tilassaan +ahdisti häntä, hoitamalla sitä rikasta sisäistä aarretta, jonka hän +luuli omistavansa. Ja seisoihan hänen äitinsä uskollisesti hänen +rinnallaan, auttaen häntä selittämään tulevaisuuden unelmia, luottaen +ja uskoen hänen kanssaan niiden toteutumiseen." Mutta hänen ei sallittu +saada toteutetuksi "vähäistä kunnianhimoa, olla ensimäisenä kylässään +ja säilyttää se paikka kaikista juonista huolimatta". Hänelle ei ollut +suotu sitä onnea eikä luultavasti sitä kykyäkään, että hän näyttelijänä +koskaan olisi voinut luoda jotain taiteellisessa suhteessa etevää. +Vasta vähitellen selveni vasta-alkajalle, ettei hän näyttelijänä +koskaan voisi kohota mestariksi. + +Pikku teaatterissa, johon hän kuului, näyteltiin sekaisin uutta ja +vanhaa, pilanäytelmiä ja ritarikappaleita, klassillisia draamoja ja +talonpoikaisnäytelmiä, kaikenluontoisia kappaleita, vähässä ajassa +saattoi tutustua koko sen ajan näytelmistöön. Yleisön vaatimukset +eivät kuitenkaan olleet aivan pieniä, sillä läheisessä Wienissä olivat +he tilaisuudessa aina väliin näkemään parasta sen ajan taidetta. +Myöskin käyttivät pääkaupungin suuret näyttelijät usein joutopäiviään +vierailuun etukaupungin pienessä teaatterissa. Se oli sen vuoksi +monessa suhteessa hyvin opettavainen aika Anzengruberille. Eikä +elämäkään vielä näyttänyt kovin synkältä. Toverien piirissä oli hän +hyvin suosittu. Hän vielä toivoi voivansa edistyä näyttelijän uralla. +Samalla hän ahkeraan suunnitteli näytelmiä, kuvaillen kerran vielä +luovansa jotain suurta. + +Ensimäisestä paikasta lähti hän Steyriin, jonne eräs toveri perusti +oman seuran. Mutta se ei menestynyt ja se täytyi pian hajoittaa. Ja +sitten alkoi vaeltaja-elämän kovuus täydellä todella. Ensimäisenä +kesänä näytteli hän jo monessa eri kaupungissa Kroatiassa, +Etelä-Unkarissa, Slavoniassa. Talvella v. 1862 kuului hän erääseen +teaatteriseuraan Essegissä, kesällä 1863 Böslaussa, talvella samana +vuonna Marburgissa. Monesti oli puute suuri, äiti ja poika olivat +iloisia, jos aina oli kuivaa leipää; lihapala ja kurkku olivat +juhla-ateria. Näyttelijänä hän ei edistynyt. Kotona hän kyllä tiesi, +kuinka oli näyteltävä, mutta ei hän koskaan osannut panna sitä +näyttämöllä käytäntöön. Eriluontoiset osat esitti hän kaikki samaan +leveään malliin, roiston ja ihanneihmisen, palvelijan ja aatelismiehen +kuvasi hän samalla tavalla. Eikä hänen pian annettukaan esittää muuta +kuin palvelijan, vanginvartijan, oikeudenpalvelijan ja muita semmoisia +osia. Sen ohella oli hänellä aina ahkeruutensa ja säännöllisyytensä +vuoksi kirjastonhoitajan toimi. Toverien piirissä häntä suuresti +kunnioitettiin siveellisen elämänsä ja liikuttavan hellän suhteensa +vuoksi äitiinsä, häntä peljättiin ankaran ja oikean arvostelunsa +vuoksi, hän oli rehellinen ja avonainen kaikkien suhteen, mutta +läheinen vain harvoille. + +Tähän aikaan Anzengruber eli L. Gruber niinkuin hän teaatterissa kutsui +itseään, kirjoitti ensimäisen näytelmän, joka näyteltiin. Kun hän ensin +tarjosi näytelmän seuransa johtajalle, ei tämä siitä ollut välittää, +arvellen häntä yhtä huonoksi kirjailijaksi, kuin näyttelijäksi. +Mutta luettuansa sen, hämmästyi hän ja sanoi, "ainahan se pienen +kaupungin yleisöä voi miellyttää". Erään näyttelijän resetissä se +sitten näyteltiinkin. Teaatteri tuli yleisöä täyteen, sillä odotettiin +ilmeistä skandaalia. Mutta kävikin päinvastoin, näytös näytökseltä +yltyi yleisön ihastus. Muuten on tämä näytelmä kokonaan kadonnut, eikä +enää ole voitu saada selkoa sen sisällyksestäkään. Tulot näytelmästä +sai resetin antaja, eikä se ollut ainoa, jonka hän tovereilleen +omisti. Eräälle kirjoitti hän hauskoja runoja laulettaviksi, naisille +muistovärssyjä, ja pilalehtiin ivarunoja, joihin hän itse piirusti +kuvia. + +Vuonna 1864 näytteli hän ainakin kahdeksassa eri kaupungissa. Sattuipa +hänelle eräässä sekin onni, että hän oli paras joukossa. Mutta muuten +hän ei menestynyt. Elämä oli niin täynnä surua ja masennusta, että +kun hän monta vuotta sen jälkeen parempien päivien koitettua sattui +matkustamaan samoilla seuduilla, tunsi hän vieläkin tuskallisesti, +kuinka äärettömän paljon hän siellä oli kärsinyt ja kuinka vähän +saavuttanut. + +Kesällä v. 1865 oli hän taas kerran Böslaussa. Hänellä oli niin pienet +tulot, ettei hän edes voinut asua kaupungissa, vaan asui maalla eräässä +talonpoikaistuvassa. Sattuipa silloin kerran, että hän äärettömästi +hämmästytti pikku kaupungin asukkaita ja toveriaan. He näkivät näet +jörön vastoinkäymisten masentaman, synkän, yksinäisen miehen kävelevän +ihanan nuoren hienon naisen kanssa, hänen, jota ei ennen oltu tuskin +naisten parissa nähty. Nainen oli hänen lapsuudentuttavansa, entisen +koulutoverin sisar, Mathilde Kammeritsch. Lapsena oli Anzengruber +usein ollut hänen kodissaan. Silloin oli Ludvigilla ollut tapana +kertoa hirmuisia kummitusjuttuja ja kaikkein peloittavimmassa kohdassa +äkkiä sammuttaa lamppu, oikein tyttöjä säikyttääkseen. Muuten oli +hän tavallisesti istunut hiljaa ja jo silloin sydämmessään ihaillut +Mathildea. Kun hän nyt monen vuoden perästä taas satunnaisesti näki +hänet, leimahti vanha rakkaus täyteen liekkiin. Eräässä runossa vertaa +hän itseään piikkiseen kaktuskasviin, jonka aurinko saa yhdessä yössä +kehittämään ihanan kukan -- rakkauden kukan, joka on niin outo sille +itselleenkin, ettei se ole tuntea itseään. -- Mutta ihana Mathilde +matkusti pian pois. Anzengruber lähetti kuivaan muotoon mutta +hillittyä intohimoa ilmaisevan kosimakirjeen hänen perästään. Hän ei +saanut mitään vastausta. Ei siksi ettei Mathilde uskaltanut liittää +kohtaloaan köyhän näyttelijän kohtaloon, vaan siksi, ettei hän häntä +rakastanutkaan. Mutta Anzengruber ei voinut koskaan häntä unhottaa, +vielä kuolinvuoteellaan hän puhui hänestä ja sanoi kuinka onnellinen +hänen elämänsä olisi ollut, jos hän olisi voinut yhtyä häneen. Tämän +tapauksen jälkeen jäi Anzengruber entistäänkin vielä yksinäisemmäksi +viettämään surullista elämäänsä. + +Näyttelijäalalla hän ei edistynyt vaan meni pikemmin alaspäin. +Eräästäkin teaatteriseurasta lähetettiin hänet heti pois +kelpaamattomana. Nyt sai hän jo tyytyä "apulaisnäyttelijän" arvoon ja +toimeen. Pikku näytelmiä hän kirjoitteli tilauksen mukaan. Kerrankin +oli hänen seuransa johtaja saanut Parisista uuden amatsoonipuvun, +yhdessä yössä piti hänen valmistaa yksinäytöksinen näytelmä, jossa tätä +pukua sopi käyttää. Palkaksi sai hän siitä 4 guldenia 50 kreutseriä. +Toisen kerran kirjoitti hän sanat silloin vielä tuntemattoman, mutta +myöhemmin suurta mainetta saavuttaneen Karl Millöckerin operettiin. +Siitä hän sai kokonaista 20 guldenia. Kirjoitti hän vielä toiseenkin +operettiin sanat, Offenbachin irvikuvamalliin. Sitä ei hyväksytty +koskaan näyteltäväksi. Anzengruber ei sitä paljon surrut, sillä ei hän +siitä itsekään pitänyt. + +Huolestuttavampaa oli kun hän kadotti pienenkin paikkansa, kun +teaatteri, jossa hän oli, teki vararikon. Nyt ei hän saanut enää +muuta paikkaa kuin statistin, s.o. mykän sivuhenkilön, paikan eräässä +kesäteaatterissa. Palkkaa ei hänellä ollut senkään vertaa kuin hyvällä +päiväläisellä. Talvella 1869 ei hänellä ollut mitään paikkaa. Äiti +ja poika asuivat silloin kurjassa asunnossa Wienissä ja saivat tehdä +tuttavuutta suurimman puutteen kanssa. Hätä oli niin suuri, että, +niinkuin hän itse sanoo, hän aavisti sen demoraliseeraavan, turmelevan +vaikutuksen. Kaikki omaisuus, vanhat perhesormuksetkin oli myöty tai +viety panttilaitokseen. Pientä palkkaa vastaan kirjoitti hän silloin +tällöin pilalehteen nimeltä "Kikeriki". Onnellinen oli hän jos hänet +joskus kutsuttiin apumieheksi erääseen ravintolasta ravintolaan +kulkevaan teaatteriseuraan, tai jos häneltä joku kansanlaulaja tilasi +kuplettia. + +Kerran meni hän erään Wiesberg nimisen miehen luo, joka toimitti +yksinäytöksisiä pilanäytelmiä pikkuseuroille. Pistäen vihon hänelle +käteen sanoi Anzengruber: "olen kirjoittanut yksihenkilöisen näytelmän +huvinäytelmän esittäjää varten, olisi hauska kuulla toisenkin +mielipidettä siitä. Lukekaapas se." Wiesberg otti käsikirjoituksen +kotiinsa ja lukiessaan hämmästyi siitä valtaavasta neronvälkkeestä, +joka siinä ilmeni. Se oli nimeltä "Politillinen naurunherättäjä", ja +oli niin vapaasti kirjoitettu, että Wiesberg antaessaan sen takaisin +sanoi: "Se on merkillisintä mitä minä koskaan olen tähän lajiin lukenut +ja kuullut, mutta tehän unohdatte, että Itävallassa on sensuuri. +Kolme vuotta vankeutta saisi se, joka semmoista uskaltaisi näytellä." +Anzengruber pudisti epäillen päätään ja lähetti käsikirjoituksensa +sensuurivirastoon, josta hän sen pian sai takaisin varustettuna +päällekirjoituksella "ei saa näytellä". Loukkaantunut runoilija repi +teoksensa palasiksi ja sanoi: "Mainion käsityksen minä todellakin olen +saanut painovapaudesta, nyt minä en enää eläissäni kirjoita riviäkään." + +Aivan täytenä totena ei hän tätä päätöstään pitänyt sillä kohta sen +jälkeen tarjosi hän kertomuksia erääseen lehteen. Niitä otettiinkin +sinne, mutta ei maksettu niin paljon, että hän olisi voinut sillä elää. +Pelastukseksi oli sen vuoksi hänelle, kun hän v. 1870 erään sukulaisen +välityksellä sai praktikantin paikan poliisivirastossa Wienissä, jossa +hänen joka päivä 8:sta aamulla 2:een iltapuolla piti kirjoitella +kopioita ja tuomioita kaiken maailman roistoille. Näyttelijäunelmistaan +oli hän jo kauvan sitten luopunut, silloin tällöin hän vaan esiintyi +paraimmassa osassaan, nimirollissa näytelmässä "Karjakauppias +Ylä-Itävallasta". "Kikerikin" aputoimittajana hän myös herkesi +olemasta samalla kun astui uuteen virkaansa, "ettei hänen tarvitsisi +olla kaksikielinen". Jonkun ajan perästä hän sai kanslistin viran ja +50 floriinia palkkaa kuussa, se oli muuten virka, johon tavallisesti +otettiin aikansa palvelleita alaupseeria. Kuinka masentavaa hänestä +oli tähän toimeen ryhtyminen, näkyy siitä katkerasta ivasta, jolla hän +kirjeessä muutamalle ystävälleen kuvasi uutta tointansa. + +Virassaan oli hän muuten tarkan säännöllinen. Kotona hän samaan +aikaan piti tuomiota runollisten esikoistensa kanssa. Hän poltti +melkein kaikki nuoruutensa ajan tuotteet, runoja ja tusinan verran +kansannäytelmiä, jotka hän oli kirjoittanut vuosina 1860-70, ja tuhkaa +katsellessaan päätti hän sulkea ajatuksensa syvälle omaan sydämmeensä. +Näyttelijänä hän oli kokonaan joutunut tappiolle, kirjailijana hän +oli päässyt niin pitkälle, että "Kikerikin" toimittaja käytti häntä +pilajuttujen tekijänä ja "Wandererin" toimittaja palstan täytteen +kirjoittajana. Näyttämöt sulkivat häneltä ovensa, hän alkoi itsekin +epäillä. "Silloin kun realismi minua kaikilta puolin ahdisti, +minä vielä kerran kysyin neuvoa uskolliselta neuvonantajaltani +-- runottareltaniko? -- ei vaan äidiltäni: minulla on aine +kansannäytelmään, kirjoitanko minä sen? Ehkä johtokunta tällä kertaa +hyväksyy sen, mutta sensuuri pidättää". -- "Sinä olet niin paljon +kirjoittanut pöydänlaatikkoa varten, koetahan sen vuoksi vielä." Minä +koetin, ja mitä siitä tuli, tietää jokainen, joka tuntee "_Pfarrer +von Kirschfeldin_". -- Runoilija oli löytänyt kansansa ja kansa +runoilijansa. + +Päivät pitkät kopioitsi Ludvig Anzengruber poliissivirastossa +tuomioita, joutohetkensä hän pikku huoneessaan käytti "Pfarrer +von Kirschfeldin" kirjoittamiseen. Ja se valmistuikin muutamassa +kuukaudessa. Eräs ystävä vei sen Wienin teaatterin kansliaan. +Unettomana yönä luki sen johtaja ja hämmästyi sitä voimaa ja +rohkeutta, jolla siinä käsiteltiin suurta kysymystä, ja sen valtaavaa +draamallisuutta. Johtaja antoi sen regissöörilleen luettavaksi ja +hän sanoi sitä paraimmaksi kansannäytelmäksi, jota hän koskaan oli +lukenut. Ja siten otettiin tuntemattoman tekijän tuntematon kappale +näyteltäväksi. Mutta ennenkuin puhun näytelmän menestyksestä, koetan +muutamalla sanalla esittää sen sisällyksen. + +Pfarrer von Kirschfeld -- Kirschfeldin pappi -- on nuori ihanteellinen +mies nimeltä Hell. Hän on oikea paimen seurakunnalleen, joka elämässään +toteuttaa, mitä hän opettaa. Mutta hänen oppinsa oli vapaampi ja +suvaitsevaisempi, kuin katolisen kirkon, johon hän kuuluu, hänen +kirkkonsa ei ole taisteleva kirkko, vaan rauhankirkko. Hän ei saarnaa +vihaa, vaan rakkautta, lohdutusta, hän tahtoo sovittaa vanhat haavat, +eikä repiä niitä rikki, kaikkialla hän on itse mukana auttamassa +ja neuvomassa. Mutta esimiestensä luona hän ei ole suosittu liian +vapaamielisyytensä vuoksi. Etenkin vihaa häntä hänen maallinen +esimiehensä, seurakunnan patrooni kreivi Finsterberg, kun hän ei ole +alistunut hänen käskyjään noudattamaan. Hänen pahin rikoksensa on tähän +asti, että hän on siunannut -- ei vihkinyt -- erään nuoren pariskunnan, +joista sulhanen oli katolilainen ja morsian luterilainen. Pahin +vihamies on hänellä kuitenkin omassa piirissä. On eräs yhteiskunnan +hylkiömies Wurzelsepp -- Juuriseppi. Hän oli aikoinaan säännöllinen +työmies. Hän joutui kihloihin luterilaisen tytön kanssa. Vanha pappi +ahdisti tästä niin kauvan Seppin äitiä, että Sepp viimein luopui +kullastaan. Se katkeroitti samalla koko hänen elämänsä. Hän muutti +metsään asumaan, tuli joroksi ihmisvihaajaksi, ja äiti, jonka vuoksi +hän oli suuren uhrinsa tehnyt, tuli surusta mielipuoleksi. Sen jälkeen +vihaa Sepp kirkkoa ja pappia, ja syytöntä Helliäkin. + +Tulee sitten Hellille palvelukseen nuori ja kaunis Anna Birkmeier. +Orpo, suloinen tyttö herättää isäntänsä osanoton. Kummankaan +aavistamatta herää heidän välillään hieno, syvä tunne. Kun Anna +kertoo haluavansa samanlaista koristetta kaulalleen, kuin muillakin +kylän tytöillä on, lahjoittaa Hell hänelle äitinsä koristeet, ja +käskee häntä pitämään niitä kirkossa kaikkien nähden. Heidän välinsä +heille itselleen selvittää Sepp, joka on kuunnellut kerran heidän +keskusteluaan. Hän säälimättä tekee heistä pilkkaa, ja kertoo koko +kyläkunnalle, että Hell, katolilainen pappi rakastaa piikaansa, eikä +sen vuoksi ole muita parempi. Kaikki näkevät Seppin puheen todeksi, kun +Anna kaikkien nähden kantaa Hellin äidin koristeita. Mutta hetkeksi +vain Hellin arvo himmenee hänen seurakuntalaistensa silmissä. Annaa +tulee kosimaan eräs nuori talonpoika, hänen vanha tuttavansa, ja +hän hillitsee kaikki tunteensa ja ottaa hänet. Hell hyväksyy hänen +menettelynsä, Anna on auttanut häntä voittamaan itsensä. + +Samaan aikaan on Seppin hullu äiti lopettanut itsensä heittäytymällä +jokeen. Katkerimman katkeruuden valtaamana tulee Sepp Hellin luo +pyytämään äidilleen leposijaa siunatussa maassa. Hän on edeltäpäin +vakuutettu, että se häneltä kielletään, ja lain mukaanhan se olisikin +kiellettävä. Mutta Hell ottaa hänet ystävällisesti vastaan. Hän lupaa +hänelle sijan hautausmaassa, lupaa itse tulla hautaamaan hänet, +pitää hänelle ruumispuheen ja rukoilla koko seurakunnan kanssa +hänen puolestaan. Hän puhuu suurimman rakkauden ja lohdutuksen +sanoja Seppille, koettaa lauhduttaa ja lepyttää hänen pimentyneen +sielunsa, palauttaa hänet takaisin sovintoon ja ihmisten yhteyteen. +Vastustamattoman liikutuksen valtaamana heittäytyy Sepp Hellin jalkojen +juureen ja sanoo: "Tee sinä minun kanssani mitä tahdot, sinä olet +oikea!" + +Kun hän sitten on suurinta uhraustaan täyttämäisillään, virkansa +toimessa, menossa vihkimään Annaa ja hänen sulhastaan, kohtaa +häntä vihamiesten kosto, hänet julistetaan virkansa menettäneeksi. +Epätoivoissaan ajattelee hän hetken ajan itsemurhaa, mutta Anna +saa hänet siitä luopumaan. Hän ei enää saa pitää jumalanpalvelusta +seurakuntalaisilleen. Syvin liikutus valtaa kaikki, kun hän yhdessä +seurakuntalaistensa kanssa lukee kirkkomäellä viimeisen kerran +rukouksen. + +Kuinka Hell puolusti itseään tuomariensa edessä, sen pyyhki senssori +pois. + +Olen puhunut tästä näytelmästä vähän laveammin, koska se on +ensimäinen, jossa Anzengruber täydellisesti löytää itsensä. Onhan hän +myöhemmin kirjoittanut etevämpiäkin, mutta ei ainoatakaan, joka olisi +välittömämpi ja valtaavampi. "Pfarrer von Kirschfeld" on ensimäinen +kansannäytelmä, jossa samalla esitetään suuria koko ihmiskuntaa +koskevia kysymyksiä. Ihmisyys ja maailman kovuus taistelevat siinä +keskenään. Kirschfeldin pappi kieltää itsensä säätynsä kunnian +vuoksi. Mutta siveellistä vakaumustaan hän ei kiellä ja joutuu sen +vuoksi onnettomuuteen. "Mutta eihän Herra Jumala tahdo, että ihmisen +kaiken ikänsä pitää olla onnettoman", sanoo Sepp. Se ajatus on +läpikäyvä useissa Anzengruberin teoksissa. Ja kuitenkin joutuu Hell +onnettomuuteen, Anna Birkmeier saa kärsiä pilkkaa. Suuri elämänarvoitus +kuvastuu syrjäisen maakylän asukkaiden elämässä. + +Tämä näytelmä herätti paljon ajatuksia, vakavina ja äänettöminä +palasivat katsojat teaatterista kotiin, eivätkä sanomalehdetkään ensi +kerran jälkeen siitä mitään erikoista sanoneet; Anzengruber jo luuli, +että koko kappaleen menestys oli hukassa. Ja rohkea yrityshän se oli +ollutkin, ei talonpoikaisnäytelmälle ollut kukaan uskaltanut menestystä +toivoa Wienissä, jossa siihen aikaan yleisön suurimmassa suosiossa +oli ilveilyjen kuningas O.F. Berg ja operettikuningas Offenbach. +Seppin osaa näytteli lisäksi näyttelijä, joka sitä ennen oli laakeria +saavuttanut "Kauniissa Helenassa" ja vasta toisten näyttelijäin +vaatimuksesta otti tehtävänsä täytenä totena. Mutta kuitenkin +valtasi näytelmä yleisön luonnonvoiman tavoin. Kun näytelmää toiseen +kertaan esitettiin, täytyi erään ystävän, joka istui Anzengruberin +vieressä teaatterissa vakuuttamalla vakuuttaa hänelle, että ihmiset +siksi olivat niin ääneti, että he olivat syvästi liikutettuja. Yhä +uudestaan näyteltiin näytelmää, ja yhä suurempi oli yleisön mieltymys. +Alettiin käsittää, ettei tässä ollutkaan jokapäiväinen kynäniekka, +vaan suuri runoilija, jommoisia vaan harvoin syntyy. Maaseudulla oli +ihastus vieläkin suurempi kuin Wienissä. Pragiin ja Graziin vaelsi +maalta talonpoikia ja maapappia teaatteriin näkemään "Kirschfeldin +pappia". Ja sen tekijästä tuli hetkeksi tarullinen henkilö. L. +Gruberin takana -- niin kutsui Anzengruber vielä itseään -- luultiin +piilevän jonkun mahtavan kirkkoruhtinaan, toiset arvelivat itse +oikeusministeri Tschabuschoiggia sen tekijäksi. Näihin huhuihin sanoi +eräs lehti puuttuvan vaan, ettei itse paavia sanota sen tekijäksi. +Sen tekijä ei ole tahtonut pysyä salassa, hän on pikkuvirkamies, +pieni silmälasilla varustettu mies, joka pikemmin näyttää surujen +painamalta opettajalta. Harvat kuitenkin tiesivät, että Anzengruber oli +näytelmän tekijä. Suuresti hän itsekin hämmästyi, kun hänen esimiehensä +poliissivirastossa kutsui hänet luokseen ja toivotti hänelle onnea. +Enimmin iloitsi Anzengruber itse siitä, että hän menestyksensä kautta +oli voinut tuottaa vähän ilta-auringon valoa rakkaalle vanhalle +äidilleen. + +Monenlaista iloa tuli nyt Anzengruberin osaksi. Läheltä ja kaukaa +ilmoittautui vanhoja toveria, jotka tiedustelivat, oliko se todellakin +sama Gruber, jonka he ennen olivat tunteneet, joka niin säännöllisesti +harmaassa viitassaan oli saapunut harjoituksiin, mutta harvoin +ravintolaan, vaan oli sen sijaan istunut kotonaan neuleensa kanssa +puuhailevan äitinsä luona. Monet toivottivat hänelle sydämmestä onnea, +muuan sanoi: Tiedätkö, sinä voit olla todella ylpeä, sillä mitä sinä +olet, miksi sinä tulet, niin on se kokonaan sinun itsesi kautta. +Mutta oli niitäkin, jotka onnettomuuteen vajonneena kiiruhtivat apua +pyytämään. Ja Anzengruber olikin aina hyvin antelias. + +Grazin teaatterin johtaja kutsui hänet vieraakseen katsomaan +kahdettakymmentä esitystä hänen näytelmästään. Tämä matka oli monessa +suhteessa Anzengruberille muistettava. Näytännön jälkeen ei yleisö +tyytynyt, ennenkuin Anzengruber astui esille, jolloin hänelle annettiin +laakeriseppele. Se oli Anzengruberista liikaa. -- Minulle oppilaalle +laakeriseppele, sehän on mestarille tuleva kunnioituksen ja rakkauden +osoite. -- Mutta silloin ottaa sen joku ylös ja ojentaa hänelle. Se on +Sepp kärsimysten kansanmies -- onkohan se esikuva. Meistä tämä tuntuu +oudolta, jotka olemme valmiit tuhlaamaan laakeriseppeleitä jokaiselle +vasta-alkajalle näyttelijälle ja laulajalle. -- Sitten pidettiin +hänelle vielä suuret pidot, joissa lausuttiin monta kaunista puhetta. +Suurin ilo ja onni tästä matkasta oli kuitenkin se, että silloin +Anzengruber solmisi likeisen, kautta koko elämän kestävän ystävyyden +Steiermarkilaisen kansanelämän kuvaajan Roseggerin kanssa. Yhdessä +he kävelivät ihanassa vuoristossa ja avasivat sydämmensä toisilleen. +Rosegger kertoi, kuinka hän oli miettinyt aivan samanlaista näytelmää, +jonka vuoksi Grazissa väkisinkin oli tahdottu pitää häntä "Pfarrer von +Kirschfeldin" tekijänä. Sen vuoksi se olikin tuntunut niin tuttavalta +ja samalla oudolta. Anzengruber taas suunnitteli uutta näytelmää, +jonka hän toivoi tulevan vieläkin paremmaksi. Kerrankin tuntui elämä +onnelliselta, hän sanoi, että hän oli kuin unesta herännyt, ja toivoi +valveilla pysyvänsäkin. + +Hänen ulkonainen tilansa parantui myös tuntuvasti. Wienin teaatterin +johtokunta tarjosi hänelle 1,200 guldenin vuotuisen palkan, josta +hänen piti toimittaa kaksi näytelmää vuosittain teaatterille. Tähän +tarjoukseen hän mielihyvällä suostuikin. Poliissivirastosta hän +otti eron. Suuresti huvitti se häntä, kun hänen esimiehensä kielsi +häntä eroamasta ja sanoi, että hän oli osoittanut suurta taipumusta +virkaansa. Entiset virkatoverit toivottivat hänelle onnea, ja lupasivat +muistaa häntä ja kohdella häntä sääliväisesti, jos joskus liian vapaan +puheen käyttämisen vuoksi joutuisi virallisesti heidän kanssaan +tekemiseen. + +Suuren maailman seurapiiriin häntä koetettiin vetää, mutta siellä hän +ei viihtynyt. Sen sijaan solmisi hän läheisen tuttavuuden kirjailijain +ja kirjallisuuden ystäväin kanssa, joiden pienessä piirissä hän +erittäin hyvin viihtyi. -- Yksi näitä ystäviä oli nuori kirjakauppias +L. Rosner, joka sitten kymmenen vuoden kuluessa painatti Anzengruberin +teoksia aina katsoen enemmän runoilijan etua kuin omaansa. Ensimäisestä +käynnistään hänen luonaan kertoo Rosner: Anzengruber asui pienessä +kapeassa huoneessa yhdessä äitinsä kanssa. Sisustus oli yksinkertaisin, +mitä ajatella voi. Kummallakin pitkällä seinällä oli vuode, lyhyellä +seinällä vastapäätä ovea kirjoituspöytä. Pöydän yläpuolella oli +vesivärillä maalattu kukkataulu. Kun Rosner astui sisään, istui +runoilija kirjoituspöytänsä ääressä. Hän oli puettu vanhaan jotensakin +kuluneeseen suurikukkaiseen yönuttuun ja poltti pitkää piippua. Vanha +äiti tuli tarkastelemaan viisailla silmillään tulokasta, kun tämä teki +tarjouksensa. + +Jotensakin pian eli Joulukuun 9 p:nä 1871 sai Anzengruber toisen +suuren näytelmän valmiiksi, _Meineidbaner_ -- "Valapatto". Siinä ei +perusaate ole yhtä mahtava kuin "Pfarrerissa", mutta muodoltaan se on +tekijänsä etevimpiä. -- Se ei ole suomalaisellekaan yleisölle aivan +outo, sitä on näytetty suomalaisessa teaatterissa. -- Talonpoika vannoo +väärän valan saadakseen periä veljensä suuren omaisuuden, ettei veli +koskaan ole tehnyt testamenttia aviottomien lastensa hyväksi. Rikkaana +miehenä saavuttaa hän yleistä kunnioitusta ja kirkolle tekemien suurien +lahjoitustensa vuoksi kirkon suosion, mutta omatunto ei anna hänelle +rauhaa, kunnes hän viimein lopettaa itsensä. + +"Meineidbauerin" menestys oli suuri, samoin seuraavana, vuonna +kirjoitetun _Kreuzelschreiberin._ Samalla alkoi hän kirjoitella +novellia ja kyläkertomuksia ja pilajuttuja. Pää oli hänellä aina täynnä +suunnitelmia suuriin näytelmiin ja kertomuksiin. Toukokuussa 1873 hän +tuttaviensa suureksi hämmästykseksi meni kihloihin kuusitoista vuotisen +Adelinde Lipkan kanssa. Morsiamen isä oli ollut Anzengruberin isän +virkatoveri, hän oli kuollut mutta äidit olivat aina seurustelleet +keskenään. Kun Adelinde oli pieni tyttö, oli Anzengruber laskenut +hänen kanssaan leikkiä ja luvannut tuoda hänelle silkkihuivin ja +persiljaseppeleen. Nyt tuli leikistä tosi. Anzengruber perusti oman +säännöllisen taloudenpidon ja koetti noudattaa nuoren rouvansa jokaista +mielijohdetta. Kaikesta päättäen ei heidän avioliittonsa ollut +erikoisen onnellinen. Koettelemuksia ja suruja oli heillä alusta alkaen. + +Ne näytelmät, jotka Anzengruber ensinnä sen jälkeen kirjoitti, eivät +täysin onnistuneet. Hänen välinsä Wienin teaatterin johtokuntaan alkoi +rikkoutua molemmille suureksi vahingoksi. Monet etevätkin näytelmät, +joita hän niihin aikoihin kirjoitti, eivät saaneet aivan monta +täyttä huonetta, sillä sattui onnettomuudeksi keskisäädyille vaikeat +raha-ajat. Syyttä sai Anzengruber siitä kärsiä. + +Samaan aikaan oli hänellä muita suruja. Heidän ensimäinen lapsensa +syntyi kuolleena. Suurinta huolta tuotti hänelle hänen vanhan äitinsä +terveys, joka yhä huononi. Vaikeiden tuskien, monen raskaan päivän +ja yön perästä kuoli vanha rouva 69 vuoden ikäisenä maaliskuussa +1875. Äidin viimeiset sanat olivat pojalleen: "Sinä olet minulle +tuottanut paljon iloa. -- Et sinä ole minulle tuskaa tuottanut". -- +Anzengruberille se oli suurin suru elämässä. "Vielä kaikuu hänen +äänensä, ikäänkuin ilmassa", sanoi hän. "Mitä siitä, ainaiseksi +vaienneesta minulle soi -- rakkaus, äidin rakkaus, minun osani, minun +ikuinen, ainainen osani rakkautta, jonka maailma minulle tarjosi." -- +"Minä en ole kadottanut ainoastaan sen naisen, joka minut synnytti, +äidin, joka minusta lapsena piti huolta, minä olen kadottanut paraimman +ystäväni, osan sydäntäni, sieluani", niin kirjoitti hän Roseggerille. + +Samana vuonna oli hänellä vielä toinenkin suru, hänen toinen lapsensa +kuoli kohta syntymisen jälkeen. Monikin näytelmä, jonka hän oli alkanut +jäi kesken, tai hävitti hän sen itse. Huonosti alkoi seuraavakin +vuosi 1876. Heti alussa vuotta näyteltiin hänen hieno huvinäytelmänsä +_Doppelselbstmord_ -- "Kaksoisitsemurha". Arvostelijat kiittelivät +sitä ja yleisö oli siihen mieltynyt, mutta kuitenkaan ei sitä näytelty +kuin kolme kertaa. Epätoivoissaan kirjoitti hän Roseggerille. +"Mitä hyödyttää kansannäytelmien kirjoittaminen. Johtokunta vaatii +kassakappaleita ja kansaa, joka välittäisi kansannäytelmistä ei täällä +ole --". "Pian ei ole kansannäytelmille näyttelijöitä eikä yleisöä, +jonka vuoksi on suurinta tuhmuutta kirjoittaa kansannäytelmiä." +Toimettomaksi hän ei kuitenkaan jäänyt, samana vuonna hän kirjoitti +ensimäisen suuren kyläromaaninsa, nimeltä _Der Schandflech_ -- +"Kunniantahra". Se miellytti suuresti lukijoita, vaikka sille haitaksi +Anzengruber oli Heimat lehden, johon se painettiin, toimittajan +pyynnöstä suostunut muuttamaan loppua. + +Yhä uusia näytelmiä ja novellia seurasi. Niistä mainittakoon vaan +vuonna 1877 valmistunut näytelmä _Der ledige Hof_ -- "Isännätön talo", +koska se on näytelty suomalaisessa teaatterissa. Anzengruber teki niin +ahkeraan työtä näinä vuosina, että hän oli murtua. "Minä en hengitä", +kirjoittaa hän Roseggerille, "minä olen nyt kirjoituskone, draamallinen +kirjoituskone, minulla ei ole muuta kuin ristiriitaisuuksia sielussa, +henkilöitä mielessä, täristyttäviä puheita sydämmessä, toisella +tavalla vaikuttavia puheita palleassa. -- Minä en työn paljouden +vuoksi tiedä missä minulla on pää, tahi usein taas liiankin hyvin, +kun sitä kivistää". Monet hänen näytelmistään eivät saaneet sitä +tunnustusta teaatterissa minkä ne olisivat ansainneet. Viimein 1880 +kokonaan rikkautui hänen välinsä Wienin teaatterin kanssa. Varainpuute, +kivuloisuus ja monet muut huolet tekivät näistä vuosista raskaita +vuosia. Hänellä oli tapana kirjoittaa muistiinpanoja kalenteriinsa, +vuoden lopussa lausui hän muutamalla sanalla arvostelun kuluneesta +vuodesta: vuodesta 1879 seisoo siinä "huono aika" ja 1880 "huono vuosi". + +Oli kuitenkin näilläkin vuosilla -- 70-luvun viime puoliskolla -- +omat ilonsa. Anzengruberille syntyi kaksi tervettä lasta. Vuonna 1878 +hänelle aivan odottamatta Berlinissä määrättiin 3,400 Saksan markan +suuruinen Schiller-palkinto. Tämän johdosta hänelle ja kahdelle +toiselle palkinnon saaneelle runoilijalle, jotka myös sattuivat +Wienissä oleskelemaan, pantiin toimeen suuret juhlat eräässä Wienin +suurimmista juhlasaleista. Läsnä oli sivistysasiain ministeri, paljon +näyttelijöitä, kirjailijoita, ylioppilaita y.m. Kiitospuhe jonka +Anzengruber tässä juhlassa piti, on hänen silloiselle mielentilalleen +kuvaava. Siinä kaikuu masennus, rahahuolien painama mielentila, mutta +hyvin vähän innostusta. + +Muutamaa vuotta aikaisemmin eli 1876 Anzengruber kirjallisesti teki +ensi kerran tuttavuutta miehen kanssa, josta hänelle sitten tuli ystävä +elämäniäksi, nimittäin professori Wilhelm Bolinin kanssa Helsingistä. +Professori Bolin oli filosoofisten tutkimustensa ohella huvikseen +suunnitellut näytelmiä. Mielituumana oli hänellä muodostaa näytelmä +samasta aiheesta, jota Shakespeare on käyttänyt näytelmässä "Timon +Athenalainen". Vuonna 1876 tutustui hän Anzengruberin teoksiin ja ne +tekivät häneen niin syvän vaikutuksen, että hän huomasi, ettei hänen +omista suunnitelmistaan koskaan tulisi mitään. Silloin juolahti hänelle +mieleen kirjoittaa Anzengruberille ja tarjota hänelle suunnitelmansa +valmistettavaksi. Bolinin kirje miellytti hyvin Anzengruberia. Timon +Athenalaisesta ei tosin koskaan mitään tullut. Mutta siitä sai alkunsa +vilkas kirjevaihto ja harras ystävyys. Professori Bolin lähetti +ahkeraan Anzengruberille kirjeitä ja arvosteluja, matkustipa hän +vartavasten Wieniin tehdäkseen persoonallista tuttavuutta Anzengruberin +kanssa. Viisi onnellista viikkoa viettivät he sitten yhdessä ja +kiintyivät läheisesti toisiinsa. Anzengruber luki näytelmiään, +yhdessä suunniteltiin uusia ja niistä keskusteltiin, hauskoja tyyppiä +tarkasteltiin. Vuosien kuluessa kävi Bolin sitten seitsemän kertaa +Anzengruberin luona, ja molemminpuolinen kirjeenvaihto oli hyvin +vilkas. V. 1879 toukokuussa kirjoitti Anzengruber Bolinille: "minulla +ei ole Wienissä eikä täällä lähitienoilla ketään ystävää, jonka kanssa +minä niin sydämmen pohjasta pakinoisin kuin teidän, kaikkein kauvimpana +olevan". Seikka, josta he muun muassa kirjeissään keskustelivat, oli +"Schandfleck" romaanin vaiheet ja sen epäonnistuneen lopun alkujuuri. + +Marraskuussa v. 1879 sai Anzengruber hampurilaiselta kauppiaalta +Maasilta 500 guldenia ja kirjeen, jossa sanottiin, että Anzengruberin +neron tuntemattomat ihailijat halusivat osoittaa hänelle rajatonta +kunnioitustaan. He olisivat sen vuoksi onnellisia, jos hän voisi +päättäytyä muodostamaan "Schandfleckin" semmoiseksi kuin hän oli sen +ensiksi aikonut ja olivat valmiit tarjoamaan hänen käytettäväkseen +pari tuhatta guldenia, jotta hän häiritsemättä saattaisi ryhtyä tähän +työhön. Myötäseuraava 500 guldenia oli vaan ensimäinen suoritus siitä. +Vaikka tämä tarjous tuli erittäin suotuisaan aikaan, ei Anzengruber +ollut heti valmis sitä vastaanottamaan. Hän epäili että Bolin oli +jollain tavalla sen kanssa tekemisissä. Hän kirjoitti sen vuoksi +Maasille: Tämmöinen tarjous ei tule lukijoilta, jotka ovat tekijään +mieltyneet. Se tulee joltakin, joka seisoo ihmistä lähellä. Enkä minä +luule, että minulla on ystäviä, jotka uhrauksetta voivat semmoisia +tarjouksia tehdä. Vasta kun kauppias Maas oli vastannut, että ei +tarjouksen tekijöillä siitä ollut mitään uhrausta, suostui Anzengruber +tarjoukseen. Ja kun hän oli toimittanut kysymyksenalaisen romaanin +uudestaan ja muodostanut sen kahdeksi, kohottivat tuntemattomat +honoraariota vapaehtoisesti alkuperäistä suuremmaksi "huonojen +aikojen vuoksi" ja käskivät Anzengruberia vastakin kääntymään heidän +puoleensa, jos vastoinkäyminen häntä kohtaisi. Ja kohta sen jälkeen +he jo taas tarjosivat 1000 guldenia, jos Anzengruber suostuisi +muuttamaan "Valapaton" loppua. Muuttamaan ei Anzengruber kuitenkaan +suostunut. Anzengruber ei koskaan saanut tietää kuka tai kutka nämä +hänen suojelijansa olivat. Vasta hänen kuolemansa jälkeen on Bolin +ilmoittanut, että hän siten paraiten luuli voivansa käyttää sen tulon, +joka hänellä oli ruotsinkielisen Shakespeare-laitoksen toimittamisesta. +Siten on professori Bolin erittäin hienotunteisella ja kauniilla +tavalla lieventänyt jalon ystävänsä huolia ja edesauttanut hänen +kirjailijatointaan. + +Ylempänä jo mainittiin että vuonna 1880 Anzengruberin suhde Wienin +teaatteriin lopullisesti rikkoontui. Ja jos hänen tilansa tätä +ennen usein oli ollut tukala, tuli se nyt vieläkin tukalammaksi. +Kymmenvuotisen kirjailijatoimen perästä, jolla ajalla hän oli +laskenut perustan uudelle kirjalliselle haaralle, kansannäytelmälle, +ja todellakin suurta saanut aikaan, oli hän melkein samassa tilassa +kuin alkaessa. Hänen mielensä kävi hyvin katkeraksi, se näkyy useista +sen aikuisista kirjeistä. Sitä hän katkerimmin valittaa, että "hänen +täytyi, mitä hän ei tahtonut". Taas koetteli hänen ystävänsä professori +Bolin häntä auttaa. Anzengruberin tietämättä koetti hän yhdessä +edusmies Carnerin kanssa saada toimeen, että Norjan malliin valtion +puolelta Anzengruberille maksettaisiin elinkautista runoilijapalkkiota, +tai toimittaa hänelle kirjastonhoitajan virkaa. Mutta nämä puuhat eivät +saaneet asianomaisten kannatusta. Päätulona oli hänellä aputoimittajan +palkka kuvalehdestä Heimat, 1,200 floriinia. Tässä toimessaan sai +hän tehdä paljon raskasta päiväläisen työtä. Vieläkin raskaammaksi +tuli tämä työ sen kautta, että lehti ei monesta syystä menestynyt. +Lisätuloja hankkiakseen oli Anzengruber pakotettu pitämään esitelmiä +eri kaupungeissa. Näillä esitelmämatkoilla hänelle kyllä osoitettiin +paljon ystävyyttä ja kunnioitusta, mutta ne kiihottivat liiaksi +väsyneen miehen hermostoa, ja tuottivat hänelle sen kautta paljon +kärsimystä. Kaikista näistä raskaista oloista huolimatta kirjoitti +Anzengruber näinä vuosina yhden paraimpia romaaniaan. + +Vuonna 1884 alkoivat Anzengruberin ulkonaiset olot taas vähän parantua. +Hänen näytelmiään alettiin eri teaattereissa taas näytellä ja siitä +sai hän tuloja. Hänet otettiin vuosipalkalla kirjailijaksi erääseen +teaatteriin Wienissä. Samaan aikaan tuli hän myös wieniläisen +etevimmän pilalehden päätoimittajaksi. Tämä toimi jossakin määrin +miellytti häntä, hänen suhteensa lehden hienotunteiseen omistajaan +oli aina hyvä, apumiehinä hänellä oli useita hyviä piirtäjiä ja +kirjailijoita. Mutta joka tapauksessa vei tämä toimi häneltä hyvin +paljon aikaa ja työtä, jotka olisi voinut paremmin käyttää muulla +tavalla. Katkerasti sitä valittikin hänen ystävänsä Rosegger. + +Vuonna 1885 osti Anzengruber äkkiä ystävilleen siitä edeltäpäin +puhumatta oman pienen talon yhdessä Wienin etukaupungeista. Tämä +tuuma oli kauvan ollut hänelle hyvin mieleinen. Nähtävästi ei kauppa +ollut aivan edullinen. Vuosimaksujen suorittaminen kävi hänelle +hyvin raskaaksi. Aluksi tunsi hän itsensä kuitenkin tyytyväiseksi +omassa pienessä kodissaan. Hänen työhuoneensa oli yksinkertaisinta +yksinkertaisempi. Puinen seisomapöytä, ruskea kirjakaappi, jota voi +yhtä hyvin otaksua ruokakaapiksi, horjuva kirjoituspöytä, muutamia +tuolia, siinä kaikki. Seinillä muutamia kuvia, äidin, professori +Bolinin, Dürerin ja Lionardon Mona Lisa. Vähän runsaammin oli +sisustettu viereinen huone, jossa runoilijalla oli tapana lukea +ystävilleen uusia kirjoitelmiaan. + +Kauvan ei hän kuitenkaan saanut uudessa kodissaan asua, ei täyteen +neljä vuotta. Tulevaisuus tosin alkoi näyttää muutamassa suhteessa +valoisammalta. Wienissä puuhattiin uutta teaatteria kansannäytelmiä +varten. Tässä teaatterissa piti Anzengruberin luonnollisesti saada +vaikuttava asema. Hänen näytelmiään näyteltiin hyvällä menestyksellä +monessa eri teaatterissa. Muutamat hänen uusista teoksistaan +menestyivät hyvin. Saipa hän taas kerran kirjailijapalkinnonkin. +Mutta suruja ei suinkaan puuttunut. Eräänä iltana tuli hän tavallista +myöhemmin tavalliseen yhteiseen illanviettoon. Kuivasti kertoi hän +ystävilleen, että hänen rouvansa lähtee pois. Ystävät luulivat hänen +tarkoittavan kylpymatkaa, mutta Anzengruber sanoi: "Hän lähtee pois, +ainaiseksi, 16-vuotisen avioliiton perästä. Me eroamme." Tämä oli +kaikille odottamatonta. Anzengruber ei ollut koskaan sanallakaan +puhunut onnettomuudesta avioelämässään. Hän oli aina ollut erittäin +tunnollinen ja huolellinen aviomies. Monet kuumat kesät oli hän yksin +nääntynyt työtaakan alla, kun perhe lepäili maalla. Sairaus oli +ollut ahkerana vieraana heidän kotonaan. Useita lapsia oli kuollut. +Kuitenkaan ei Anzengruber ollut koskaan valittanut. Ainoan kerran +kirjoitti hän muistikirjaansa: "vieras aines on naisen kautta tullut +minun elämääni". + +Eron jälkeen tuli elämä hänelle yhä raskaammaksi. Lapsistaan hän yhä +vastakin piti huolta. Talonsa hän päätti myödä. Pitkää ikää ei hänelle +sen jälkeen enää ollut suotu. Viimeinen ilo oli uuden Kansanteaatterin +avaaminen. Se vihittiin v. 1889 uudella Anzengruberin näytelmällä, +joka saavutti suuren menestyksen. Anzengruberin terveys ei koskaan +ollut oikein hyvä, ja nyt se alkoi yhä enemmän huonontua, kunnes +sairaus hänet voitti ja hän kuoli 10 p. Joulukuuta 1890. Hautajaiset +olivat suuren runoilijan arvoiset, vaikka hän eläissään ei useinkaan +ollut saavuttanut sitä tunnustusta, jonka hän täysin oli ansainnut. +Häntä saattoivat hautaan Wienin kaupungin edustajat, näyttelijät, +taiteilijat, kirjailijat, ylioppilaskunnat sekä suuri joukko porvaria +ja työmiehiä. + + * * * * * + +Niinkuin lukija on huomannut, oli Anzengruber koko elämänsä ajan +ankarassa työssä ja hän ennättikin kirjoittaa suuren määrän näytelmiä +ja romaania. Näytelmä oli hänen vakinainen alansa, ja kirjoitteli hän +kaikkia eri laatuisia näytelmiä. Hän oli valmis asettamaan suuren, +klassilliseen malliin kirjoitetun draaman etusijaan, ja hän yritteli +joskus itsekin semmoisia kirjoittamaan. Mutta yleensä hän ei siinä +onnistunut, samoin kuin ei historiallisessa näytelmässäkään, vaikka +hän tosin molemmilla aloilla on saanut aikaan muutamia jotensakin +onnistuneita. Hänen pääalansa oli kansan elämän kuvaaminen ja sen +rinnalla Wienin alempien kansan kerrosten. Kansannäytelmä hänen +käsissään ensi kerran muodostui todelliseksi suureksi näytelmäksi. +Hänen kansanäytelmänsä eivät olleet tapainkuvauksia, idyllimäisiä +melodraamoja, joissa laululla ja tanssilla on pääsija. Ei niissä +myöskään taisteltu mitään erikoista pahetta tai epäkohtaa vastaan, +niinkuin usein kansannäytelmissä. Hän asetti kansannäytelmilleen +samat korkeat tarkoitusperät, kuin siihen asti oli totuttu asettamaan +ainoastaan ylhäiselle murhenäytelmälle, jossa kuvatut henkilöt +kuuluivat ylimpiin kansankerroksiin. Hän osoitti "että kansan syvissä +riveissä saattaa tavata henkilöitä, joiden sisällinen ihminen yhtä +tuskallisesti kamppailee ihmisyyden perikysymysten selvittämisessä, +kuin koskaan sivistynyt aatteen ja tunnon mies". Selvästi näkyy tämä +hänen ensimäisessä onnistuneessa suuressa näytelmässään "Pfarrer von +Kirschfeld", josta on puhuttu vähän laveammin. + +Lähinnä näitä korkeita tarkoitusperiä halusi Anzengruber sovittaa +suhdetta ihmisten ja luonnon välillä, hänen mielestään ihmiset yhä +enemmän poikkesivat luonnosta. Luonnottomuus, itsekkäisyys, vallanhimo, +jotka olivat vallalla ylhäisissä kansankerroksissa loukkasivat häntä +suuresti, herättivät hänessä katkeruutta ja vihaa. Kansassa luuli +hän näkevänsä luonnollisempia, todellisempia ihmisiä, sen vuoksi +hänen halunsa veti sinne. Hän myöskin ajatteli, että kansan ihmiset +välittömämmin toimivat sisäisten vaikuttimien mukaan, kuin yläluokkien, +joiden toimintaa sovinnaisuus suuremmassa määrässä ohjaa. Joskus +hän kyllä koetti kuvata yläluokan ihmisiä, mutta hän onnistui siinä +harvoin, yläluokan ihmiset pysyivät hänelle vieraina. Hän mahtoi +sydämmessään ja sielussaan olla näitten yksinkertaisten luonnollisten +ihmisten kaltainen, joita hän kuvasi. Joka tapauksessa on kuitenkin +omituista, että hän kuvasi talonpoikaista kansaa. Luonnollista oli, +että hän kuvasi wieniläisiä ja onnistui siinä hyvin, sillä Wienissä +hän oli syntynyt ja kasvanut ja siellä hän vietti enimmän aikansa, +mutta maalla hän oleskeli vaan käymältä. Ja kuitenkin tuli hänestä +eteläsaksalaisen kansanelämän vakinainen kuvaaja. Tätä ihmettelivät +hänen aikalaisensakin, ja sanoivat sitä suorastaan luonnon ihmeeksi. +Anzengruber oli näet kuvatessaan kansanelämää niin tarkka, että +eivät yksistään luonteet olleet todellisuuden mukaisia, vaan kaikki +ulkonaiset pikkuseikat. Kuinka tarkkaa työtä hän tässä tahtoi tehdä, +nähdään siitäkin, että hän kirjeissä tiedusteli hienoja erotuksia +kansankäyttämien nimitysten välillä. Anzengruberin taitoa ei tässä +suhteessa voi muulla tavalla selittää, kuin että hänellä oli erittäin +tarkka huomiokyky ja että häntä suuresti huvitti tarkastaa ja tutkia +kansaa, silloin kuin hän aika ajottain sen parissa liikkui. Sekä tämän +kaiken pohjana jo mainittu sisäinen myötätuntoisuus ja heimolaisuus. + +Anzengruber käytti näytelmissään kansan murteellista puhetapaa. Siitä +sanovat kuitenkin asiantuntijat, ettei se ollut mitään erikoista +murretta, vaan oli Anzengruber useista eri murteista muodostanut +jonkunlaisen yleisen kansanmurteen. + +Kokoonpanoltaan ovat Anzengruberin näytelmät eheitä, hänen etevimmissä +kappaleissa, on joka yksityiskohta oikealla paikallaan. Hänen vahvin +puolensa on kuitenkin luonteiden kuvaaminen. Hänen henkilönsä ovat +todellisia eläviä ihmisiä, ja on hänellä runsas sarja tyyppiä niistä +kansankerroksista, joita hän kuvasi. + +Anzengruber pani näytelmänsä etusijaan, ja niin kai olikin. Mutta +myöskin romaanin alalla sai hän paljon täysiarvoista aikaan. +Paraimmissa romaaneissaan on hän käsitellyt samoja aiheita kuin +näytelmissään: kansanelämää ja Wienin keskiluokkien elämää. + +Luonnollista on, etteivät runoilijan kaikki teokset aina muodostuneet +yhtä eheiksi, etenkin kun muistaa kuinka Anzengruber oli pakotettu +pysähtymättä työtä tekemään. Tavallisesti ei Anzengruber ollut halukas +ottamaan huomioon niitä muistutuksia, joita hänen teoksiaan vastaan +tehtiin. Joskus hän sen kuitenkin teki. Mainittiin jo aikaisemmin +romaani "Schandfleck", jonka lopun hän oli muodostunut kustantajalle +mieliksi ja siten tehnyt sen epäonnistuneeksi. Myöhemmin hän professori +Bolinin kehoituksesta kirjoitti romaanin uudestaan, muodostaen siitä +kaksi eri kertomusta. Jälkimäinen on juuri se kertomus, joka tässä +seuraa suomennettuna, "Toveri". Jollei se olekaan Anzengruberin +paraimpia, on se siinä suhteessa kuvaava, että siinä nähdään, +kuinka Anzengruber elävästi osasi kuvata sekä kaupunkilais- että +maalaiselämää. Hauska on etenkin tuo hilpeä kyytimies, ehdottomasti +ajattelee lukija, että juuri semmoisen vieressä Anzengruber itse mahtoi +monesti istua ja kuunnella hänen juttujaan, joista sitten Anzengruberin +käsissä muodostuivat hänen paraimmat ja todellisimmat näytelmänsä ja +kertomuksensa. + +Jos pikimmiltään silmäilee Anzengruberin teoksien nimiä, niin jo +niistä huomaa, että hän näki maailmassa paljon onnettomuutta ja +paljon rikosta. Ja kun hänen elämänsä vaiheet tuntee, niin hyvin +ymmärtää, että hän oli synkkä mieleltään, että hän usein vastausta +saamatta sai tehdä kysymyksen: minkä vuoksi kaikki tämä onnettomuus: +Mutta kuitenkaan ei voi sanoa että hänen maailmankatsomuksensa oli +epätoivoinen. Hänen mielessään oli ainainen varasto huumoria, ja se +kaikuu voimakkaana sävelenä myös useimmissa hänen teoksissaan. Se +auttoi häntä näkemään ahtaan nykyhetken yli. Hänen teoksensa sen avulla +muodostuivat todellisiksi suuriksi runoteoksissa, joiden arvo pysyy +suurena vielä kaukaisessa tulevaisuudessa. Ja niiden kanssa on Ludvig +Anzengruberin nimi säilyvä suuren runoilijan nimenä. + +O. Relander. + + + + +Ensimmäinen luku. + +Puhelias ajuri kuljettaa vaiteliasta tyttöä: lukija saa siinä +kaupanpäälliseksi koko kourallisen juttuja, joista hän toivottavasti +heti edeltäkäsin joutuu suosiolliseen käsitykseen tekijän +kertomiskyvystä. + + +Aurinkoinen, kesäinen aamupäivä oli alulla. Retuuttaen suurta +myttyä, käveli maalaistyttö polkua ajotien rinnalla, niittyjen ja +vainioiden ohitse. Takaapäin tulla rämisivät raskaat rattaat, ajajaa +oli auringolta ja sateelta suojelemassa jonkinlainen kuomi, tehty +karkeimmasta liinakankaasta, ja pingoitettu tynnörivanteitten päälle. +Hevoset juoksivat rivakasti, kun ne olivat tytön saavuttamaisillaan, +kuului hänelle huuto: + +-- Tyttö hoi! + +Hän katsahti ylöspäin, näki kuomin varjosta leveitten, hyvänluontoisten +kasvojen nauravan vastaansa ja pipalakin juhlallisesti nyökyttävän +jokaisesta liikkeestä. + +-- Mihin matka? + +-- Piirikaupunkiin. + +-- Sinne on pitkä matka ja pian tulee kuuma. Etkös tulisi rattaille? + +-- Kyllä mielelläni. Kost' Jumala. + +-- Sooh! + +Ajokalu pysähtyi, tyttö kiepahti sukkelasti rattaille ja istuutui +ajurin viereen, joka heilahutti piiskaa. + +-- Hei! + +Ja niin sitä mentiin. + +Mies kärryissä katseli matkatoveriinsa ja nyökäytti pari kertaa +hyväntahtoisesti päätään. + +-- Minä en voi nähdä teitä vaimoväkeä noin tietä kulkemassa, sanoi +hän. -- Se on niin vaivaloista, ja teillähän sentään, meihin miehiin +verraten, on osallanne elämän suurimmat huolet. Nyt kun minä olen +vanha, kuljetan mieluummin nuorta väkeä, vaikkei se toimi ehkä enään +kuuluisi minulle; itse minä olen tarpeeksi raihnas ja likainen, en +siis huolisi toista samanlaista rinnalleni hytkyttämään. Koska täällä +maailmassa löytyy niin paljon kaunista, niin minä mielelläni tahdon +läheisyyteeni jotakin sellaista sen kauneudesta, joka ei häiritse +minua katselemasta eteeni ja ympärilleni. Nuorena minä kuljetin vain +vanhoja ihmisiä ja niin saavat nykyisetkin nuoret ajurit tehdä. Kun +näkee heidän kuskailevan punaposkista tyttöä, niin tietysti tulee +ajatelleeksi, että he sitä tekevät omaksi ilokseen, jota vastoin tuntuu +totiselta ihmisrakkaudelta, joka ei siedä minkäänlaista panettelua, jos +he nostavat rattailleen vanhan muorin. Niin, tyttö kulta! + +-- Minä olen nyt vanha kuormarenki, jo poikana minä olen ajanut +edestakaisin samaa tietä; alussa edemmäksi, mutta sitte kun rautatie +tuli maahan, vain piirikaupunkiin ja sieltä takaisin. Herranen aika, +kun ajattelen, että siitä on yli viisikymmentä vuotta! Tie on pysynyt +samanlaisena, paitsi muutamaa puuta, joka oli kuollut rivistään ja +jonka sijalle olen nähnyt toisen puun kasvavan; pari mökkiä on kohonnut +sen varrelle, muutoin se on ihan samanlainen, tunnen siitä jokaisen +kiven. Moni muu henkilö on istunut rattaillani mitään huomaamatta. +Minä olen hänelle jutellut, antanut hänen kertoa itselleni ja siinä +kulkiessani olen katsellut maailmaa ja niin tottunut sen näkemiseen, +ettei minun tee mieleni muistaa mitään siitä, minkä tiellä näen +makaavan. Useassahan paikassa pitäisi viivähtää, mutta koska saattaisi +kadottaa sen, minkä rattailleenkin saattaa ottaa, niin minä tyydyn +siihen, että tervein silmin vain saan katsella ympärilleni. Hyvää +kyytiä kulkiessa, ei ehdi nähdä hiukkaakaan siitä surusta ja murheesta, +joka muutoin niin usein täällä maailmassa viruu, ja kaikki näyttää niin +somalta, niin herttaiselta. Niin, tyttö kulta! + +-- Näetkö tuota, kirkkotornin huipun tuolla puolella, kukkulan takana? +Se on Krondorf, siellä olen minä syntynyt. Tuolla maantien puolella on +heidän pieni hautausmaansa -- hän osoitti suuntaa piiskalla -- sinne +on isäni haudattu, siitä on jo kolmekymmentäviisi vuotta; äitini lepää +Wienissä, sisareni Pragissa, veljeni Italiassa kaatuneitten sotamiesten +joukossa, ja sitä en vielä tiedä mihin minä itse joudun, mutta arvelen +että Jumala kerran viimeisenä päivänä haravoi meidät kokoon niinkuin +hän alussakin teki. Sen minä sanon, ettei minussa koskaan ole ollut +mitään erityistä, ja nyt taas minä en enään kelpaa mihinkään. Minä +paneudun siivosti maata hautaani, enkä luultavasti koskaan sieltä nouse +itsestäni, mutta luotan siihen että hyvä Jumala paremmin tietää, mihin +sitä mahdollisesti vielä kelpaamme. -- Niin, tyttö kulta! + +-- Totta tosiaan, eikö täällä ole kaunista? Sinä niin ihmeissäsi +katselet ympärillesi, kuin kaikki olisi sinulle vallan uutta. Ajatkohan +sinä ensi kertaa tätä tietä? + +-- Tämä on ensi kerta eläessäni, jolloin yleensä olen poissa kotoa. + +-- Huomasinhan minä sen heti sinusta. Jäätkö piirikaupunkiin? + +-- En, edemmäksi minä menen, Wieniin asti, hakemaan palvelusta. + +-- Vallan oikein. Parempi kaupungissa pienempikin palveluspaikka kuin +maalla oman talouden pienet puuhat. Tunnenkohan minä sukulaisiasi? + +-- En luule. Minulla ei enään olekkaan elossa kuin äitini, ja kukapa +sinulle olisi puhunut Sebensdorfin koulumestarin leskestä? + +Myöntäen mies ravisti päätänsä. + +He ajoivat pienen mökin ohitse, jonka seinälle oli pantu viini- ja +olutkylttejä. Laiha mies, joka arvonsa merkkinä kantoi viheriää +takkipahaista, seisoi ovella. + +-- Hei Kollingin Mikko! huusi hän nähdessään ajopelit. -- Hyvää +huomenta! + +-- Hyvää huomenta. + +Paksu akka törmäsi samassa ulos ovesta. + +-- Kuka ajaa sivutse? + +-- No tuossahan tulee sydänkäpyni, huusi vanha kuormarenki. -- Hyvää +huomenta emäntä. Sinua silmäni jo kauvan on kyttäellyt, sitä kirvelee +aina jo aamulla varhain, ja kun ei vain olisi vasen silmä! Vain sinua +mielistelläkseni minä aina kotimatkalla hankin puhuttavaa teille. +Se sinun toki kerran pitäisi huomata ja toimittaa isäntä syvimpään +kellariin, jotta saisimme olla yksin. + +Sekä isäntä että emäntä nauroivat. + +-- Vielä tänäpäivänä kun tulet, sen toimitan, huusi lihava akka +voimiensa takaa, sillä rattaat olivat jo rientäneet hyvän matkaa +sivuitse. + +-- Hyvä hyvä, minä suinkaan en laiminlyö tilaisuutta, mylvi Mikko +takaisin. + +Sitte hän rupesi puhumaan tytölle rinnallaan. + +-- Tuollaista kunniallista pientä pilaa kai uskaltaa käyttää +tällainenkin vanha aasi kuin minä, eikö niin? -- Katsos vaan, miten +herttaisena Grottensteinin luostari seisoo tuolla ylhäällä, korkealla +vuorella, auringon paisteessa! Ja tuolla rakennuksessakin on hyvin +hauskaa, olen sen kerran nähnyt. Siitä liikkuu sellainen taru, että +siellä kerran kaukaisina aikoina eli munkki, joka oli suunnattoman +oppinut ja samalla sangen hurskas. Jumalanpalvelusten välisenä aikana +hän keitteli kopissaan terveellisiä yrttejä ja vietti mietiskelevää +elämää, ja vihdoin hän sai senkin selville, miten kultaa tehdään. +Minä nyt en tiedä, miten asian laita on, mutta sanovat, että se joka +omistaisi viisasten kiven, saattaisi parantaa kaikki taudit; ja juuri +sen taidon munkki omisti. Sinä saatat ajatella, miten kaikista maailman +maista tultiin kysymään neuvoa luostariin. Mutta kukaan ihminen ei +mielestään omista kylläksi, ei edes hurskainkaan. Hän tahtoo aina +omistaa enemmän kuin muut, ja tämäkin minun munkkiparkani ajatteli: +minun ei koskaan tarvitse peljätä sairauden surkeuksia ja heikkouden +vammoja, ja kaikki ihmiset jotka luokseni tulevat, minä niistä autan; +mutta nyt minä vain vielä tahtoisin keksiä sellaisen juoman, jonka +voimasta ei kuolemaa enään olisi maailmassa! Ja hänpä rukoilemaan +Jumalalta apua siihen, ja oli muka vain tahtovinansa sitä, että hän +kaikkina aikoina voisi auttaa kaikkia sairaita ja vaivaisia. Tätä +hän rukoilee, ja Herramme häntä kuulee. Yhtenä yönä hän äkkiä tulee +ihan haltioihinsa ja valmistaa tuon kuolemattomuuden juoman. Keskiyön +aikana seisoo pikari, laidantasalle täynnä, hänen edessään. Ja kun +hän sen tyhjentää, niin kuolema ei voi häntä koskaan saavuttaa. +Kun kello lyö kahtatoista, kohottaa hän pikaria juodakseen -- ja +silloin on ikäänkuin kaukaa, kaukaa, syvältä maan sisältä, jossa jo +tähdet loppuvat, miljoonia murtuneita silminä olisi häntä kiihkolla +katselemassa; kuin kaikki kuolleet himoiten kurkottaisivat onttoja +kitojaan juomaa tavottelemaan. Silloin hänet valtasi tunne ikäänkuin +hän olisi tahtonut käyttää väkivaltaa eläviä ja kuolleita kohtaan, +hänen tuli paha ollaksensa ja hän heitti pikarin luotaan ja lausui: +minäkin tahdon tulla teidän luoksenne. Mutta ne tarttuivat heti +kiinni hänen sanoihinsa ja seuraavana aamuna hän tavattiin kuolleena. +Puhutaan sitä taas toiselta puolen silläkin tavalla, että tämä juttu +aikoinaan olisi vain sepitetty, jotta munkki ihmisten muistossa +säilyisi todellisena luostaripyhimyksenä, ja että tuo kuolemattomuuden +juoma olisi ollut vain myrkkyä, jota toiset luostariveljet olivat +hänelle juottaneet, siitä syystä, ettei hän säilyttänyt viisasten kiven +salaisuutta yksinomaan luostarille, vaan tahtoi sitä ilmoittaa koko +ihmismaailmalle. Sellainen oli tarina Grottensteinin munkista. Niin, +tyttö kulta! + +-- Silta, josta me nyt menemme, ei ole paljoakaan yli kolmenkymmenen +vuoden vanha. Suuren tulvan aikana aukaisi joki itselleen tuonne uuden +uoman, ja huomaa nyt tarkoin: se uoma josta nyt ajamme -- hopsis, alas +ja taas ylös -- siinä se ennen juoksi. + +Tuli näkyviin risti tien vierellä matkan päässä. Vanha ajuri vaikeni, +äänetönnä hän ajoi sitä kohti, kun oli päästy sen ohitse, teki hän +ristinmerkin ja kiirehti hevosten kulkua. + +-- Totta vie tyttö, alkoi hän hetken perästä, -- näetkö miten äkkiä +minä saan liukkaat suuvehkeeni tukituiksi? Tuo piinaristi ["Piinaristi" +on tehty puusta tai kivestä ja pystytetty paikalle, jossa joskus on +tapahtunut onnettomuus, usein on lyhyt kirjoitus ilmoittamassa, miten +ja millä tavalla, välistä siihen saattaa kuulua kuvallinenkin esitys. +Sitte löytyy "lupausristejä", joita ovat pystyttäneet onnettomuudesta +pelastuneet, hurskaan lupauksen täyttämiseksi.], tuolla, joka jäi +taaksemme, se on minulle ainoa vastenmielisyys koko tiellä. Minä +maksaisin mitä tahansa, kunhan vain saisin sen siitä pois. Se minulta +ihan pimentää kirkkaan auringonvalon. Yksin matkustaessani, minä aina +nukun sen matkapätkän, josta se pistää päänsä esiin, kunnes se on +selkäni takana. Sata kertaa minä olen päättänyt, etten asiaan kajoo ja +yhtä usein minä olen koettanut sitä unohtaa; mutta mikään ei auta: niin +pian kuin näen tuon surkean merkin, nousee taas kaikki niin elävänä +eteeni, kuin se eilen olisi tapahtunut. Ja kun on kokenut jotakin, joka +raskaasti painaa muistoa, niin sen luulee tulevan helpommaksi kantaa, +jos sen uskoo toiselle. Kun samaan paikkaan sattuu lankeemaan kurjuutta +niin paljon, että sitä riittää toisillekin kuin itse asianomaisille, +silloin rupeavat ihmiset tutunomaisesti haastelemaan keskenään, +ikäänkuin se koskisi heitä kaikkia, silloin he yhdessä pelkäävät tätä +elämää, jossa sellaistakin saattaa tapahtua. + +Hän kumartui hiukan tyttöön päin ja sanoi hiljaa: + +-- Tuolla ristin tykönä tapettiin monta vuotta sitte mies, ja se joka +hänet tappoi oli minun paras ystäväni. Niin, paras ystäväni, huokasi +hän syvästi -- niin, tyttö kulta! + +Hetken vaiettuaan hän taas alkoi: + +-- Häntä kutsuttiin Sennfeldin Jaakoksi, ja muutoin hän oli niin kelpo +poika, ettei kukaan hänestä saattanut yrittääkään pahaa puhumaan, +mutta juomiseen hänen ei käynyt puuttuminen, sillä se vei hänet ihan +järjiltä pois, ja sitä hän rehellisesti karttoikin. Hänen vanhempansa +olivat kunnon väkeä ja ainoana lapsena hän rauhassa ja rakkaudessa eli +heidän kanssaan. Siellä paikkakunnalla sitte kasvoi hänen ikäisensä +tyttö, ja tuo tuli hänelle vuosi vuodelta mieluisammaksi; mutta se +olikin korea kuin kuva, tuo Langhammerin Aune. Eikä aikaakaan, niin +jo ilmestyi toisiakin pitämään hänestä ja hakemaan hänen suosiotaan. +Sellaisia oli Friedbergin Antti, joka yleensä paremmin tiesi +seurustella vaimoväen kanssa, ja ne taas mielellään pitivät häntä +joukossaan, vaikka hänestä ajattelivat, että olkoon iloissaan jos +itse saa elää, vaikkei henttuakaan saa. Kauniin Aunenkin tunkiolla +oli hän ensimmäisenä kukkona, mutta salaisesti, joten ei kukaan sitä +huomannut, sillä kosijana Jaakko kyllä oli otettava, ja häntä hän +uskotteli omakseen kokonaisen vuosikauden. Mutta toinen poika, Antti, +oli ylpeä ja sanoi: olkoon joko niin taikka näin! Jos sinä Jaakon otat, +niin et minua koskaan enään näe; jos taas otat minut, niin älä pidä +peliä toisen kanssa! Ja nähtiinkin, ettei hän voinut luopua hänestä, +vaan antoi Antille rukkaset. Vuosikauteen ei poika raukan päähän ollut +pistänyt, että tyttö häntä piteli vain pilkkanaan; ne rukkaset hänelle +putosivat kuin taivaasta, hän joutui ihan epätoivoon. Ja silloin +hemmetin peijakas häntä neuvoi menemään sinne, jota hän niin kauvan +oli kavahtanut -- kapakkaan, juomaan tuskansa kuoliaaksi. Tämä jo oli +paha; kunhan vain se toinen olisi jäänyt tulematta, mutta sekin tuli +sinne, ja siitä se vasta pahin syntyi! Antti huomasi Jaakon istuvan +siellä sisällä, eikä voinut olla menemättä katsomaan, miltä mies nyt +näytti. Ja se oli hulluinta: hän kun näkee hänen siellä istuvan aivan +lamaantuneena, rupee hän säälimään, menee hänen luokseen, pyytää kaataa +hänelle puhdasta viiniä, jotta hän huomaisi, ettei tyttö kuitenkaan +olisi hänelle sopinut, ettei hän olisi tuonut hänen taloonsa kunniaa, +eikä sitä sinne jälkeensä jättänyt. Yksi sana synnyttää toisen, hän +saa Jaakon epäluuloisaksi, ja Jaakko, jonka jo ensimmäinen lasi aina +panee humalaan, käsittää hänen hyvät tarkoituksensa väärin ja luulee +että tuo häntä vain tahtoo ivata, tai hänen silmissään häväistä Aunea. +Hän puolestaan ei anna minkäänlaisia viittauksia, vaikenee vain, ja kun +toinen lähtee pois, yhtyy hän hänen seuraansa ja seuraavana päivänä +löydetään Friedbergin Antti tapettuna tieltä. Mutta Sennfeldin Jaakkoa +ei mistään löydetty, ja koko maailma sanoi: hän on murhaaja. + +-- En ikipäivinä unohda sitä, kun samana iltana sitte tulin Jaakon +vanhempien mökkiin. Ihan epätoivoissaan molemmat vanhukset istuivat +kukin nurkassaan erillään, eivätkä saaneet katsotuksi toistensa +silmiin. -- Se ei ole mahdollista, vaikeroi ukko, -- hän ei ole voinut +niin erehtyä; taikka sitte hän ei ole minun lihastani ja verestäni +syntynyt. Tunnusta pois -- huusi hän vaimolleen, -- myönnä, minä suon +sinulle nyt kaikki anteeksi, mutta sano minulle sieluni lohdutukseksi, +ettei hän ole minun lapseni! -- Vanha muori itki kuin hullu. -- Kaikki +Sennfeldit, -- jatkoi ukko -- ovat olleet suorat ja rehelliset. +Tuo raju, jumalaton luonne ei ole voinut häneen syntyä kenestäkään +esi-isistäni. Minun täytyy häneltä itseltään kysyä, onko hän sen +todellakin tehnyt! Ja samassa hän hypähtää pystyyn, menee vaimonsa +luo ja huutaa; -- sano paikalla missä hän on, sinä sen tiedät! -- +Akalle ei löytynyt minkäänlaista pakoa ja niin hän myönsi, että Jaakko +lähtökiireessään oli sanonut lähtevänsä harmaalle kalliolle; -- katsos +tyttö, tuo mahtava korkea vuoria on se harmaa kallio. + +Ukko ei enään puhunut sanaakaan, vaan valmistausi lähtemään. Minut +valtasi suuri tuska sekä hänen että Jaakon puolesta ja minä sanoin: +isä Sennfeld, minä lähden mukaanne! Ja hän vastasi: lähde sitte! Ja +vielä samana iltana me läksimme sieltä, kuljimme läpi yön. Se oli +surullista kulkua, emme puhuneet sanaakaan tiellä, silloin tällöin +kuulin vain vanhan isän hiljaa huokailevan, sillä hän ei tahtonut +ääneen ilmoittaa mielentilaansa. Aamun koittaessa, kun menimme kohti +harmaata kallioa, katsahdan sattumalta taakseni tielle. Pyhä Jooseppi, +pistimethän vain välkkyvät auringossa, santarmit ovat kintereillämme! +Vaikka olisivat olleet koko yön, meidän huomaamattamme. Ukko on +koko ajan katsellut eteensä tielle, mitään minulle sanomatta, minä +tartun hänen käsivarteensa ja sanon: pyhä äiti, mitä me nyt teemme? +Santarmit seuraavat meitä! Hän vastaa siihen: -- vai niin. Ja rientää +yhä eteenpäin kallioa kohti. Sydäntäni ahdisti ja päätäni huimasi +ikäänkuin minua olisi otsaan lyöty, niin että kaikki ajatukset menivät +minulta sekasin, ja kuin pikkunen poika minä juoksin ukon perässä. Me +nousimme ylös harmaata kallioseinää, polveni vapisivat, mutta ukko +pysyi jäykkänä edelläni. Pääsimme ihan huipulle, siellä on pieni rotko, +josta, meidän astuessamme sisään, syöksyi ulos Jaakko, kalpeana, +villiytyneenä, ei enään ihmisen näköisenä. Minun silmistäni valuivat +vedet. Hän tahtoo heittäytyä isänsä kaulaan, mutta tämä estää häntä +kädellään ja lausuu: -- sano minulle totuus Jaakko, oletko sinä lyönyt +kuoliaaksi Friedbergin Antin? Silloin vaikeni poika, ja ukko taas +jatkaa: -- kiellä taikka myönnä! Vanhurskaan Jumalan nimessä ja minun +tuskani ja kärsimykseni tähden! -- Silloin Jaakko ihan hiljaa myönsi +ja heittäysi pitkäkseen kiville, ääneen itkien. Mutta isän koko ruumis +vapisi, hän katsahti taivaaseen ikäänkuin armoa anoen, rauhoittui +sitte taas ja tähtäsi katseensa alas sinneppäin, jossa santarmit juuri +olivat nousemassa kallioa ylös. Silloin hän kääntyi poikaansa kohti +ja sanoi: -- ne tulevat jo sinua noutamaan. Siitä olisi minulle suuri +lohdutus, jos sinä voisit säästää asiaa joutumasta tuomioistuimen eteen +ja minun rehellistä nimeäni sellaisesta arvostelusta, joka hirsipuun +juurella myytäisiin parista kreutseri-rahasta; sentähden on jotakin +tehtävä ja sen minä otan täyttääkseni ja kun sitte vastaat teoistasi +Jumalan kaikkivaltiaan edessä, niin esiintuo tämäkin. Olkoon hän meille +molemmille armollinen ja laupias! Amen. Ja nyt Jaakko nouse, santarmit +ovat jo likellä. Annan sinulle käteni, älä minuun enempää kajoo. Ja kun +minä itse kerran seison Jumalan edessä ja hänen luvallaan saan antaa +sinulle anteeksi, silloin se tapahtukoon! -- Ja isä tarjosi hänelle +todellakin vain kätensä, minä näin, että hän siinä piteli jotakin, +jonka Jaakko otti ja riensi sitte kiireesti sisään rotkoon. Hän ei +ollut kahtakaan minuuttia siellä kätkössä, kun jo santarmit olivat +astuneet esiin. -- Miehet, missä Sennfeldin Jaakko on? kysyi yksi +heistä. Mutta isä ei heille mitään vastannut. Pelko norjisti jäseneni, +minä syöksyin rotkoon, santarmi perässäni ja sieltä me tapaamme +Jaakon verissään makaavan, kuolleena, kurkussa suuri haava, kädessä +partaveitsi, jonka isä oli hänelle pistänyt. Minä huusin, santarmi +tahtoi juosta toverinsa luokse, minä pidätin hänet ja sanoin: -- tuo +vanhus tuolla on hänen isänsä! -- Minä sen tiedän, vastasi sotamies. +Kelpo mies, senkin silmät olivat märät. Ja kun me astuimme ulos ilman +Jaakoppia, silloin katseli ukko Sennfeld meitä lasistunein silmin ja +rupesi horjumaan. Hän olisi pudonnut alas kalliolta, jollemme olisi +häntä auttaneet. Minä pitelin häntä vielä pystyssä kun santarmi sanoi +toiselle: -- hän on tappanut itsensä! -- Silloin ukko syvästi huokasi, +ojentautui suoraksi ja lausui: -- se oli oikein tehty! -- ja kääntyi +sitte menemään tiehensä, levollisena, varmin askelin kotiin saakka, +minä koko ajan perässä. Kotiin tultuaan, hän paneusi lepäämään, eikä +enään noussut vuoteeltaan. Se loppu ei kestänyt kauvan. Niin, sillä +miehellä vasta oli oikeudentunto, joka ei säästänyt omaa lastakaan. +Jumala häntä lohduttakoon! Sinä saatat ajatella, mitä murheen päiviä +Sennfeldin muori vietti, ja ettei Aune Langhammer siitä ajasta tuntenut +rauhan hetkeäkään. + +-- Vahinko, -- tulee ajatelleeksi -- ettei tuollaisen tyttöletukan +kevytmielisyyttä koskaan saata arvostella kyllin ankarasti. Niin kelpo +miehiä molemmat, voisivat vielä tänäpäivänä elää onnellisina! -- mutta +se oli kai niin sallittu. Usein astuu alas taivaasta, tai nousee ylös +helvetistä tähän matoiseen maailmaan tulkitsija, joka panee ihmisen +pään pyörälle. Nyt on jo koko harmaa kallioriiviökin jäänyt taaksemme +ja tuolla edessämme on majatalo, jonne poikkeemme syömään päivällistä. +Kyllä syöminen ja juominen tämän jälkeen jo maistuukin! Niin, tyttö +kulta! + +Tyttö tosin ei ollut rehellisen ajurin kanssa samaa mieltä siitä, että +hänen surullinen kertomuksensa olisi yllyttänyt nälkää ja janoa, päin +vastoin se oli karkoittanut hänen ruoka- ja juomahalunsa, mutta hän oli +sentään siitä tyytyväinen, että levähdettäisiin. + +Tiellä jo seisoi useita rattaita rivissä, Kollingin Mikko sitoi omansa +viimeiseksi, sitte hän astui ovelle ja huusi sisään: + +-- Jumalan terveeksi -- johon tervehdykseen tuli monessa äänessä +vastaus. + +-- Jäätkö sinäkin tänne ulos? kysyi hän toveriltaan. -- Minä en koskaan +laittaudu istumaan tuohon meluun ja kuumuuteen, paitsi talvella kun on +pakko. + +Yhdelle ulkona seisovista pöydistä hän, merkiksi siitä että se oli +otettu, heitti leveän, raskaan hattunsa, jota hän nähtävästi vain tätä +tarkoitusta varten kuljetti muassaan, sillä koko päivänä hän ei ollut +pannut sitä päähänsä. + +Isäntä tuli kysymään, mitä tulijat halusivat, ja kun häneltä oli tehty +tilaus, meni Kollingin Mikko vaunuilleen ottamaan esiin evässäkkejä. + +-- Ensin hevoset, sitten minä, sanoi hän. + +Hän jakeli sitten elukoille ystävällisiä neuvoja, että ne rauhassa +maistellen nauttisivat, eivätkä kiireesti nielisi, ja istuutui sitte +pöydän ääreen tytön viereen. Sillaikaa toiset matkailijat jo olivat +suorittaneet laskunsa ja hankkivat lähtöön majatalosta. + +Ensimmäinen, joka astui kynnyksestä ja näki tuon eriskummallisen parin, +huusi tupaan takaisin: + +-- Nythän vasta Kollingin Mikko on tavannut korean hentun! + +Toiset tuuppautuivat nauraen perässä. + +-- Niin, sanoi vanha ajuri -- sen minä kyllä korjaan teidän kynsistänne +ja vien kaupunkiin. + +-- Nätti tyttö, sanoi ensimmäinen, -- istu mieluummin _minun_ +rattailleni! Pikemmin pääset perille ja vähemmällä maksulla. + +-- Tietysti! juttujesi lupauksia _täyttämään_ sinä et kelpaa, mutta +juttuja _tekemään;_ hän ei istu sinun rattaillesi. + +-- Oikeinko sinä pysyt ukolle uskollisena tyttö? Vahinko! + +Ajurit nousivat rattaille ja hitaasti kärryt toistensa perästä läksivät +liikkeelle, koko rivi kulki pitkin tietä. Kun sitte Kollingin Mikko +tyttöineen nousi ylös, näkivät he vain tumman juovan liikkuvan kierolla +maantiellä, pienenä kuin mato, joka kiemurrellen ja käännellen matelee +lehtivarrella. + +Rattaat vierivät taas eteenpäin vanhaan vauhtiinsa, usein ne pomppien +menivät sellaisista paikoista, joihin juuri oli hajoitettu rapakiveä. +Vanha ajuri ei niissä päässyt torkkumaan, vaikka hänen kyllä teki +mieli. Hän sentähden kokonaan pirkistyi, ja alkoi taas jutella. + +-- Tuo poika, sanoi hän -- joka viimeksi puhui, se on aika velikulta, +sen mielestä mikään leikki ei ole liikaa, ja varsinkin hän sen aina +kääntää teihin vaimoihmisiin. Viime vuonna hän teki tempun -- se ei +ollut hänen syynsä ettei se onnistunut, mutta eihän semmoinen veitikka +kysykkään, miten se asia päättyy, jonka hän vallattomuudessaan alkaa. + +-- Kaupunki on epäterveellinen paikka sille ihmiselle, jonka siellä +täytyy kasvaa. Suurin osa kaupungin väestöä on heikkoa kuin vaimoväki +-- vaikka naisiksihan niitä siellä kutsutaan -- ihan sellaista; kun ne +naivat ja lapsia syntyy, silloin ne eivät tiedä, mitä tehdä. Pienet +raukat ruokitaan vedellä tai otetaan taloon imettäjä; tuossa ei ole +mitään pahaa, sillä lapsi silloin jää heidän silmäinsä alle. Mutta +löytyy vanhempia, jotka eivät voi tehdä yhtä, eivätkä tule tehneeksi +toista, ja ne lähettävät lapsen luotansa maalle. Olisihan se hyvä, +mutta heidän täytyy antaa se ihan vieraitten ihmisten haltuun, ja +se ei ole oikein. No niin. Ja usein ympäristön talonpoikaisakat +noutavat tuollaisia hoitolapsia kaupungista. Rääppänä raukka köytetään +puhtaaseen liinaan, akka ottaa mytyn ja vie sen pois; ei aavista +kukaan kummoisena hän sen kerran tuo takaisin. He sillä tavalla +ansaitsevat rahaa. Ja kun heitä noin kaksi, kolme, tai koko joukko on +paluumatkalla kotiin, silloin he ovat hyvällä mielellä, poikkeevat +pakinoimaan jokaiseen majataloon ja viettävät lystiä päivää, -- +eihän sellaisiakaan usein satu. Viime vuonna sitte tuo sama poika +matkustaa piirikaupungista ja tapaa tiellä kaksi tuollaista hoitoäitiä +pikkutavaroineen. Jokaisella hoitoäidillä oli oma osansa, ne hoippuivat +vastatusten, huusivat ja nauroivat ja lapset kirkuivat myöskin, minkä +jaksoivat pienistä kurkuistaan päästää. Se oli sellaista meteliä, että +hulivilipoikani jo kaukaa sen kuuli. Kun hän heidät saavuttaa, on hän +olevinaan armelias ja ottaa akat kärryynsä, ja hetken perästä molemmat +kuorsailevat kilpaa. Nyt poika käärii lapset auki vaatteistaan, vaihtaa +paidat ja liinat ja kaikki ja panee sitte molempiin eri tamineisiin +väärän lapsen. Kun he heräävät, ei kumpikaan huomaa petosta, toinen +astuu varhemmin pois, toinen matkustaa tien melkein loppuun asti. +Saattaa käsittää, että siitä olisi voinut syntyä häiriö, joka ei +ollenkaan olisi sietänyt leikkiä, mutta vaihdetut lapset olivat onneksi +poika ja tyttö, ja kun molemmat hoitoäidit taas olivat selinneet +unestaan, silloin toinen ihmetteli miten pojasta oli voinut tulla +tyttö, ja toinen, miten tyttö oli voinut muuttua pojaksi. Tietysti +he eivät sentään uskoneet sellaiseen ihmeeseen, ja kun sitte saivat +asian selville, niin saatat kuvitella, mikä tora ja haukunta siitä +syntyi, sillä molemmat olivat väärä lapsi sylissä ajaneet neljätoista +peninkulmaa toisistaan, jonka matkan olisivat voineet käydäkkin, ja +poikkeamatta majataloihin. Sellaisia kujeita se panee toimeen. Niin, +tyttö kulta! + +He nousivat ylös mäkeä, ja kun he olivat päässeet sen päälle, niin +näkivät he kaukaa rakennuksia toisissaan kiinni, ja niiden keskeltä +kohosi korkeita kirkontornia ja suippeita tehtaan piippuja. Mikko +viittasi piiskallaan sinneppäin. + +-- Piirikaupunki, sanoi hän. + +Maaseudun lapsi ei ikinä ollut tullut ajatelleeksi sellaista talojen +paljoutta, ja niiden välillä katuja ristiin rastiin. Hän oli ajatellut, +että jos olisi kaksi kertaa niin paljon taloja kuin hänen kotikylässään +oli, niin siitä jo tulisi pieni kaupunki, ja jos olisi kymmenen +kertaa niin paljo, niin siitä jo tulisi oikein suuri kaupunki. Nyt +hän ei ollenkaan koittanutkaan määritellä kaikkien noitten talojen +lukua, jotka olivat hänen edessään; häntä hävetti oma lapsellinen +käsityksensä, ja hän nauroi sitä, että hän oli voinut tulla niin +vanhaksi, ilman että oli saanut sen oikaistuksi. Ja levottomasti hän +käänteli istuimellaan, seuraten näköä siellä tai täällä. + +-- Tyttö kulta, sanoi Kollingin Mikko, -- kun sinä noin hämmästyt +tätä kaupunkia tässä, mitenkähän sinä katseletkaan, kun tulet suureen +kaupunkiin. + +-- Kuinkahan suuri se onkaan tähän verraten? kysyi tyttö. + +Ja näyttääkseen, että hänen ensimmäinen ihmettelynsä oli hänen +viimeisensäkin, hän heti lisäsi: + +-- Ehkä sata kertaa näin iso? + +-- Tuhat kertaa, sanoi ajuri. + +-- Tuhat kertaa? + +Silloin tyttö vaikeni. Se hänen täytyi nähdä, ennenkuin hän sen uskoi. + +Tuli jo näkyviin yksityisten huviloita kaupungin likeisyyden merkkinä. +Pienessä puutarhassa kisaili lapsia, vanha piika istui vieressä +katsellen heidän leikkiään. Kun kärryt ajoivat sivutse, katsahti hän +ylös ja nyökäytti päätään kiitokseksi Kollingin Mikon tervehdyksestä. + +-- Tuo tuossa, sanoi hän -- oli kerran helkkarin korea lapsenpiika. +Se palvelee vieläkin samassa paikassa, johon nuorena meni, ja kaitsee +nyt niiden ihmisten lapsenlapsia, joitten lapsia hän kaitsi. Tekivät +hänestä paljon pilkkaa nuorena ollessa, ja nyt vieläkin vuosien +vierittyä kestää samaa peliä; siitä pilkasta en minä ollenkaan pidä; +mutta se tekee, että pidän vanhasta neitsyeestä ehkä enemmän. Onhan +hän kaikkina elinpäivinään ollut vähän hullu ja omituinen, mutta minun +luullakseni meidän tulee kiittää Jumalaa sekä siitä, että järki on +selvillä, kuin siitä, että rajat ovat paikoillaan, eikä hyväjärkisten +ihmisten sovi vääntää heikkoa päätä entistä heikommaksi. Sen minä vielä +kerron, sillä se riittää juuri siksi matkapalstaksi, joka on jälellä +kaupunkiin. + +-- Pitkä elämä yksin vie korkeaan ikään, ja jokaisesta joka on vanha, +tiedetään että hän on ollut nuori. Mutta jälkiä siitä, onko hän myöskin +ollut kaunis, tavataan harvoin, ja tuosta vanhasta lapsenpiiasta, +josta puhun, ei enempää. Mutta kaunis hän oli, tullessaan noitten +ihmisten taloon, nuori ja verevä, maalta kotoisin. Kaupungin ilma ei +tehnyt hänelle hyvää, se meni hänen päähänsä. Hän rupesi mielessään +kuvittelemaan, että joku aivan erityinen mies oli syntynyt häntä +varten, talonpoikaa hän tietysti ei enään voinut ajatellakkaan, mutta +käsityöläiset ja muut elinkeinonharjoittajatkin olivat hänelle liian +huonot. Kosijoita tuli joukottain, mutta kun jokainen sai rukkaset ja +niiden sisään kauniisti käärittynä hänen mielipiteensä, että hän katsoi +olevansa liian hyvä noin alhaisiin kerroksiin, niin alhaiset kerrokset +aikaa voittaen jäivät tulematta, ja koska korkeampia ei myöskään +tarjoutunut, niin hän hetkisen sai olla rauhassa. + +-- Hänen herrasväkensä nauroivat tuota ylpeyttä, sillä onhan se aina +naurettavaa, kun joku noin ylvästelee ihan ilman aihetta. Kunhan asia +vain olisi jäänyt sellaiseksi, niin ehkä neitsy "Ylhäiseksipyrkijä" +olisi malttanut mielensä ja nyt istuisi kunniallisena +käsityöläisrouvana, eikä vanhana hyljättynä ja turhana olentona, joka +otsansa hiessä syö armoleipää. + +-- Jos minä sitte kertoisin, miten asia on kehittynyt, sillä kaikella +tässä maailmassa on syy, vaikkei sitä aina ajatella taikka uskota, +ja tyhmintä on sanoa: "se tapahtuu itsestään". Mikään ei tapahdu +itsestään. Sillä herrasväellä oli sukulainen, nuori kaunis ylioppilas, +joka kerran parin viikon ajan oleskeli heillä vieraana. Hän oli vähän +vanhempi kuin tuo lapsenpiika siihen aikaan, eikä se kumma ollut, että +tuollainen sorja jumalanluoma häntä miellytti. Hän näytti sen hänelle +ja koetti hänkin puolestaan miellyttää tyttöä. Mutta kun hän huomasi, +ettei tyttö ollenkaan laskenut leikkiä näissä asioissa, vaan aikoi +täyttä totta ja menetteli sen mukaisesti, silloin hän salaa nauroi, +mutta oli samalla kiukuissaan niinkuin kettu pihlajapuun alla. Mutta +sen ikäisissä suonissa on aina kevyttä verta, sellaiset asiat pian +haihtuvat mielestä, ei huoli koettaa siellä, vaan kolkuttaa toista ovea +täällä, ja on niin rehellinen, ettei tuomitse toista siitä, että hän +ajattelee omalla tavallaan, eikä niinkuin itse tahtoisi. + +-- Mutta nyt on rouvasväen joukossa niin, että yksi aina kadehtii +toista rakkauden asioissa, ja vaikkei hän ollenkaan välitä +rakastajasta, niin siinä sentään aina on jotakin; hän meinaa että +hän itse tahtoo ottaa huostaansa lausutut lemmenkujerrukset, ja +siitä hyvästä itse kutoa rukkaset. Jokainen luulee, että häntä on +laiminlyöty. Sen perheen neidit myöskin olivat kiukuissaan rakastuneen +serkkunsa tähden ja tekivät hänelle siitä oikeutettua kiusaa, mutta +kun he näkivät, miten asiat rupesivat kääntymään, että ylioppilas +siitä lähtein pysyi alallaan, silloin niiden tuli sääli; se totinen +puhe joka tyttöä kunnollisesti oli suututtanut, se vaihtuisi sitte +leikiksi, joka häntä suuresti huvittaisi; ja niin he houkuttelivat +hänet kurilla näyttäytymään totisena. Onhan jokaisessa ihmisessä +hiukkasen kostonhimoa; ja nuori serkkuherrakin ajatteli: koska minä +saan surra rukkasia, niin sure sinä puhumattomuutta. Ja niinkuin +nuori väki aina on ajattelematonta ja ylpeää, niin hänkin suostuu +heidän kehoituksiinsa ja alkaa pitää väärää, valheellista peliä. +Nauraa hihitettiin, iskettiin silmää ja häärättiin rakastuneen tytön +kustannuksella, joka jo oli arvellut olevansa tulemaisillaan kaupungin +armolliseksi rouvaksi. Ja tuli sitte se aika, että nuoren herran +piti palata kaupunkiin lukuihinsa. Hän odotti kuutamoyötä ja tilasi +rakastuneen tyttöraukan puutarhaan hyvästijätölle. He olivat neitien +ikkunan alla ja ne seisoivat kaniinin takana ja tukahduttivat naurunsa +kuulumattomaksi sillä tavalla, että nätisti pureskelivat rikki kaksi +nenäliinaa. Sillä välillä ylioppilas puhui itkevälle, ja vannotti hänet +pysymään itselleen uskollisena, kunnes hän tulisi takaisin -- jota hän +ei milloinkaan ajatuksissaankaan aikonut tehdä. Ja tyttölapsi vannoi ja +on valansa pitänyt aina tähän päivään asti. Kun hänelle sanotaan: -- +tottahan sinun kultasi on kuollut, koskei se tule! niin sen hän kärsii. +Mutta sanokoonpas joku: -- ylioppilas piti sinua vain pilkkanaan! +silloin hän suuttuu, eikä suinkaan itsensä tähden, vaan sentähden että +hänestä sellaista luullaan ja häntä panetellaan. Kai hänestä on tullut +sellainen vanha kansliaherra, jonka kasvoissa nyt on ryppyjä ja poimuja +yhtä paljon kuin hänen nahkatuolissaan. Mutta silloisen tytön muistossa +hän on säilynyt nuorena ja koreana, ja vielä tänäkin päivänä, kun +miehistä tulee puhe, hän sanoo: -- minun kultani on ihan toisenlainen! +Ja saattaapa niin ollakkin, sillä se joksi hän kuvitteli ylioppilasta, +se hän ei ollut; mutta ehkä hän löytyy jossakin maailmalla ylipäänsä, +ehkä hän hänet vielä muualta tapaa. Minä en saata laskea leikkiä hänen +kustannuksellaan. Eihän tuo rakkaus ollenkaan ollut paikallaan, mutta +hän on kuitenkin osoittanut uskollisuutta ja se on sentään vaimoväen +parasta, ja sentähden minä hänestä pidän, ja tervehdin häntä aina kun +menen hänen ohitsensa. + +-- Mutta, sanoi tyttö, -- miksi ei kukaan häntä estänyt siitä? +Silloinhan hän nyt olisi paljon onnellisempi. + +-- Älä luule, tyttö kulta! Ehkä sinä mieluummin elät todellisuudessa; +mutta ne ihmiset, jotka uneksien vaeltavat elämänsä halki, ne viihtyvät +paremmin haaveiluissa, kuin todellisuuden tapahtumissa. Näetkös, nyt +ollaan ihan kaupungin likellä. Tiedätkö nyt, mihin sinun on meneminen? + +-- Minulla on kirje, jonka päälle se on kirjoitettu. + +Hän veti kirjoituksen esille kaulaliinansa alta. + +-- Aika hyvä kirjelaukku, sanoi Mikko. + +-- Wieninkatu, numero 73 siinä seisoo. + +-- Todellako? Sepä ikävä, sillä silloinhan minun pian pitää sinut +päästää pois ja mielelläni minä olisin sinua kuljettanut vielä hyvänkin +aikaa. Wieninkatu näkyy tuolla, suoraan sillan yli. Nouse nyt sitte +pois tyttö kulta. Sooh! + +Hevoset pysähtyivät, tyttö kiepahti alas rattailta. + +-- Kiitoksia paljon! + +-- Ei kestä kiittää. + +-- Ja onnea kotimatkalle! + +-- Niin, onnellista matkaa! Jumalan haltuun! Hei! + +-- Jumalan haltuun! + +Kollingin Mikon matkatoveri astui sillan yli, osoitettua katua +kohti. Oli jo iltapäivä ja vaikka oli arkipäivä, niin oli siellä +ihmisiä enemmän kuin kotikylässä sunnuntaina ja juhlapäivinä koolla; +hänen täytyi aina olla valmiina poikkeamaan heidän tieltään ja +heti ymmärtämään, kun joku tahtoi poiketa hänen tieltään; useimmat +kiiruhtivat sivutse, katselematta ympärilleen; toiset ohimennessään +heittivät hänellekin ystävällisen silmäyksen, ja hänestä tuntui siltä, +kuin ne silloin olisivat häntä tervehtineet, -- hänhän ei vielä +ollenkaan tuntenut sellaisia ihmisiä, jotka ovat ystävälliset koko +maailmalle. Jos hän ihan vieraana olisi ollut siinä ilman turvapaikkaa, +niin tuo kirjava elämä olisi pannut hänen päänsä pyörälle. Mutta +hänellä löytyi täällä kaupungissa sukulaisia, ja se antoi hänelle +varmuutta. Tuo ihmisten puuhaava sekamelska vaikutti välittömästi +häneenkin; tuli ihan sietämättömäksi kulkea mykkänä tuon tuuppivan, +puhelevan joukon keskellä, hän tahtoi kuulla omaa ääntänsä kaupungissa, +ja jos hän puhuttelisi jotakin, noista kaupunkilaisista, niin tottahan +sen täytyisi vastata ja sitte hän saisi kuulla, millä tavalla ne +puhuvat täällä. Oudolle ei koskaan ole haitaksi kysyä tietä ja hän +kääntyi vanhemmanpuoliseen herraan ja sanoi: + +-- Älkää panko pahaksi, onko tämä Wieninkatu? Mutta tuo vanhanpuolinen +osoitti kirjoitusta kadunkulmassa ja ärisi: + +-- Ettekö te osaa lukea? + +Mitä? Ensin hän ällistyneenä katseli hänen jälkeensä, sitte hänen +mieleensä johtui, että hänhän olikin kaupungissa. Siellä ihmiset eivät +ole niin tuttavat keskenään niinkuin maalla, useimmat jäävät toisilleen +vieraiksi koko elinajaksi, ja kaikki täällä toisiansa teitittelevät +ikäänkuin jokainen olisi toista ylempi. Tuo ei sentään näy estävän +heitä olemasta epäkohteliaita. He puhuttelevat ihmistä monena, ja +jättävät seisomaan ainoaa mitättömämpänä. + +Häneltä oli nyt kadonnut puhumishalu. Sentähden hän astui likelle +taloja ja etsi porteista numeroita. Voi niiden mahtavien rakennusten +suuruutta! Ihan niinkuin olisi siirretty kymmenen tai kaksikymmentä +taloa toisiinsa kiinni ja päällättäin _yhdeksi_ kaluksi. Siinä +sitte ihmiset asuvat ja maksavat siitä, että ovat vain talottomia +pikkuisäntiä. Usein heillä ei löydy enempää tilaa, kuin samanlainen +ihminen maalla omistaa; siellä eroittaa hökkelit toisistaan vainio ja +niitty, täällä ihmiset elävät ihan toistensa vieressä, seinä seinässä. +Mikä mylläkkä lieneekään sellaisessa talossa! Mitä siellä tehneekin, +niin aina on vieraita silmiä ympärillä, ja kysytään tai ollaan +kysymättä; se tekee elämän ikäväksi ja pahaksi. Kohtapa hän itsekin saa +kokea sen sekä valo- että varjopuolia. + +Tuolla portilla seisoi kirjoitettuna numero seitsemänkymmentäkolme. +Tyttö astui porraskäytävään, jossa vanha akka oli lakaisemassa, ja +kysyi Reinholtti Bruckeria. + +-- Kolmannessa kerroksessa vasemmalle. + +Hän astui ylös portaita. On niitä kaupungissakin vuoria, mutta +muuratuita ja niissä asuu ihmisiä. + + + + +Toinen luku. + +Yö rakkaitten sukulaisten luona. Matka jatkuu Wieniä kohti. +Tutustuminen ankaraan olentoon, josta paljon puhutaan maailmassa, +vaikka harvat ovat hänen kanssaan joutuneet likeisempään tekemiseen, +eivätkä senjohdosta ollenkaan ole etuoikeutetut. + + +Tyttö oli nyt osoitettu oikeaan paikkaan ja seisoi kolmannen +kerroksen käytävässä, joka oli yhtä likainen kuin talon portaat. Ovi +vasemmallakin näyttäytyi niin siivottomassa tilassa, ettei hänen +puhtaudentuntonsa olisi sallinut hänen siihen kolkuttaa, mutta hänen +täytyi se sentään tehdä, vieläpä monta kertaa ja yhä kiivaammin +uudistaa. Silloin kuului ovi avautuvan ja sieltä sisältä käheää +koiranhaukuntaa. + +Lukko vääntyi auki, hänen edessään seisoi pieni, lihava nainen, jonka +ankarat kasvonpiirteet ikä oli tehnyt vielä terävämmiksi. Hänen +jalkainsa juuressa ärhenteli ruskea, pitkäkarvainen koirarakki, jonka +kynnet olivat kasvaneet pitkälleen ja karvat kimpuissa riippuivat +niiden yli, joten elukka käveli omilla villoillaan ja näytti siltä kuin +se kerran olisi ollut korkeampi ja olisi hakattu poikki jalat, ja se +olisi kävellyt neljällä puretulla sukkavarrella. + +-- Huut Jolli! Mitä te tahdotte? sanoi nainen. + +-- Päästä Reinholtti Bruckerin luo, vastasi tyttö. + +-- Entinen kaupunginaktuario herra Brucker asuu täällä. Mitä te häneltä +haette? Minä olen hänen rouvansa. + +-- Sitte minä suutelen rouvatätini kättä, minä olen Leipoldin Pirkitta +Sebensdorfista. Äiti lähetti paljon terveisiä ja tässä on kirje häneltä. + +Rouvatäti otti kirjeen. + +-- Vai niin, Katri sisareni on sinut lähettänyt ja meille? Ihmeellistä. +Minä jo luulin että te olitte meidän tuttavuutemme ihan unohtaneet, +vuosikausiin ei kukaan teistä ole käynyt meitä katsomassa, ettekä te +koskaan ole lähettäneet meille mitään pienintäkään maalta, vaikka kyllä +olisitte voineet ja olette tietäneet kuinka tarpeen se olisi ollut +meille. Ehkä sinulla täällä on jotakin tuliaisia? + +Hän tarttui myttyyn. + +-- Ei rouvatäti, ei minulla ole mitään tuomisia. + +-- Kyllä minä sen arvasin, sellaiset te olette te maalaiset, +sellaisiksi teidät jo tuntee; ette te lähetä mitään ettekä tuo +mitään, mutta kun itse tarvitsette jotakin, silloin te kyllä tiedätte +kirjoittaa osoitteen ja löytää tien tänne. Olenpa utelias tietämään, +mitä te nyt tahdotte. Tule sisään! + +Hän päästi tytön pujahtamaan ohitsensa kyökkiin ja sulki oven +hänen jälkeensä. Molemmat astuivat seuraavaan huoneeseen. Pöydillä +paloi lamppu, jonka varjostin oli painettu toiselle syrjälle, +ja sen syvimmässä varjossa istui vanha mies nojatuolissa, jonka +nahkapäällystää aika niin suuresti oli kuluttanut, että sieltä täältä +hevosenkarvat pistivät näkyviin. + +Tyttö astui arasti hänen luokseen ja tarjosi hänelle kätensä. +Hämmästyneenä hän veti oman kätensä takaisin. + +-- Mitä? mitä? Kuka tämä on? hän änkytti. + +-- Anna vaan hänelle kätesi, sanoi vaimo. + +Hän totteli tätä käskyä, odottamatta että hänelle selitettäisiin, miksi +hänen piti se tehdä. + +-- Se on Leipoldin Pirkitta, minun sisareni lapsi, jatkoi rouva. + +-- Vai, vai, sanoi vanhus, painaen nyt vasta ojennettua oikeaa kättä. +-- Kälyni tytär -- ja miten iso tyttö ja kaunis, -- hihhii, -- niin, +niin -- mutta minkä kälyn? + +Sillaikaa hänen vaimonsa oli avannut kirjeen ja ärjäsi hänelle keskeltä +lukemistaan: + +-- Minkä kälyn? Eihän meitä olekkaan kuin kolme sisarta, nuorimmalla +toki ei voi olla noin suurta tyttöä. Ja johan minä mainitsin Leipoldin, +etkö sinä enään osaa kunnollisella tavalla pitää korviasi ja silmiäsi +auki, edes hetken aikana! + +Hän näki kuinka Pirkitan silmät menivät pystyyn; hänen suunsa piirteet +vetäytyivät ilkeiksi, kun hän sitte lausui: + +-- Mitä sinä siinä kurkistelet niin pöyhkeästi? Tuo vanha mies on +sellainen, ettei hän kelpaa mihinkään, hän kuulee huonosti eikä näe +paremmin, hänen ymmärryksensä on jo melkein sekaisin, hänen suhteensa +ei voi ryhtyä mihinkään. Ja tämä kaikki sattuu juuri sellaiseen aikaan, +jolloin tahtoisi olla rauhassa. + +-- No, no, koreastipa sinä minut kuvaat vieraille ihmisille, sanoi mies +ja loi himmeät silmänsä tuijottamaan vaimoon. + +-- Enhän minä aina ole ollut tällainen, enkä ainaiseksi jää +tällaiseksi. En, en jää. + +-- Tietysti et, sanoi toinen. + +-- Ja jos minä olen teillä liikaa, niin menen pois, lähden pois -- heti +lähden pois. + +Vaivalloisesti hän nousi ylös. + +-- Sanokaa vain olenko teille liikana? + +-- Ole sinä iloissasi että saat pysyä tuossa istumassa -- rouva painoi +hänet takaisin tuoliin -- äläkä puhu noin turhia. + +-- Hehheh, etpä sinä taida tahtoa, että minä menisin. + +-- No niin. + +-- Onko sinulla kirje siellä? + +-- Sisarelta. + +-- Kälyltäkö? Annappas tänne, sehän minunkin pitää lukea. + +Vaimo pani sen, olkapäitään kohottaen, pöydälle. Vanha mies luki +hitaasti, rivi riviltä, pysähtyi usein ja peitti kasvot käsillään. + +Pirkitta seisoi syrjemmällä, hänen sydäntänsä särki, nähdessään +vanhuksen avuttomuutta. + +-- Vai sinä tahdot palvelusta? sanoi rouvatäti hänelle. -- Se on +oikein, ja silloin minä kaiketi voin tehdä jotakin hyväksesi. Tämän +yön sinä saat olla meidän luonamme, huomenna varhain sinun täytyy +nousta, jottet myöhästyisi junalta, joka menee Wieniin. Ja osoitteen +minä sinulle annan, kirjoitan sinulle muistiin, missä armollinen +rouva Zeidlhuber, minun ja äitisi sisar, asuu. Sitte siellä on eräs +tätisi, joka on naimisissa erään kenkätarpeiden kauppiaan kanssa. Sen +tätisi sinä etsit, hänellä on paljon tuttuja ja hän voi sinut helposti +toimittaa johonkin, tai ehkä hän itse pitää sinut luonaan; olisihan +sinun parempi sukulaisten, kuin vieraitten luona. + +-- Hyvin paljon kiitoksia. + +Vanha mies laski juuri kirjoituksen takaisin pöydälle. + +-- No mitä käly nyt kirjoittaa? kysyi vaimo ja tuuppasi Pirkittaa +kyynärpäillään. + +Miettiväisenä hän tuijotti eteensä, mutta luultavasti ei muistanut, +sillä hän tarttui uudestaan kirjeeseen. + +-- No katsoppas nyt enkö puhunut totta? Nyt hän on sitä tavaellut koko +tunnin, eikä enään tiedä ainoatakaan sanaa. Hän on ihan mennyttä! Mutta +hän ei salli siitä puhuttavan, silloin hän heti suuttuu. + +Hän nauroi sääliväisesti. + +Silloin kaikui toisesta huoneesta, jossa myöskin paloi lamppu, terävä, +poikamainen ääni: + +-- _Mulier taceat in ecclesia!_ + +Entinen kaupunginaktuario katsahti ylös ja virkkoi: + +-- Saksaksi: vaietkoot naiset kirkossa. + +-- Se on meidän nuorimpamme, sanoi rouvatäti. -- Hän on vielä kotona +luonamme ja harjoittelee tutkimuksiaan niin ahkerasti. Vihtori, tule +nyt tänne katsomaan, kuka täällä on. + +Siellä sisällä tuupattiin tuolia, kuljettiin lattian poikki, sitte tuli +avonaisesta ovesta näkyviin nuori mies, ehkä kuudentoista vuotias. Hän +oli erinomaisen laiha ja samalla kömpelö. Kankeasti hän tervehti. + +-- Tämä on serkkusi, sisareni koulunopettajan lesken tytär tuolta +maalta. + +Joku koulutoveri, jolla oli sieviä serkkuja, oli luultavasti saattanut +nuorukaiselle sen käsityksen, että serkkuna-oleminen oikeuttaa +suudelmaan, sillä päättäväisyyttä oli siinä tavassa, jolla hän astui +Pirkitan luokse, jokainen liike muodosti neliön -- näky, joka oli +omiaan ilostuttamaan jokaista geometriiaan professoria. Mutta kun +hän seisoi tytön edessä ja tämä varsin välinpitämättömästi häneen +katseli, silloin hän pelästyi, että tyttö pahastuisi hänen luvallisista +sukulaisuustunteistaan. Hän asettui sentähden tarjoomaan hänelle +kättänsä ja sanoi juhlallisesti: + +-- _Mademoiselle, je suis charmé de faire votre connaissance!_ + +Tällä nuorella miehellä oli nimittäin se onneton taipumus, että hän +aina tahtoi puhua vieraita kieliä siellä, missä hän tiesi ettei häntä +ymmärrettäisi. + +Rouva nauroi kun tyttö joutui hämille, ja heitti äidillisesti ylpeän +silmäyksen oppineeseen poikaansa. Mutta vanha herra, entinen aktuario, +kohotti katseensa ja sanoi: + +-- Saksan kielellä: neitiseni, minua suuresti ilahuttaa tehdä teidän +tuttavuutenne. + +-- Mutta, rouvatäti, miksi serkku puhuu italian kieltä, eikö hän osaa +saksaa? + +Äiti ja poika nauroivat sydämmellisesti tätä kysymystä. + +Vanha ukkokin hymyili nojatuolissaan, mutta lienee kai tarkoittanut +muuta, sillä hän iski silmää tytölle. + +Hänen rouvansa sen huomasi, ja ravisti moittien päätänsä, suuttuneen +näköisenä. + +-- Nyt minä menen illallista lämmittämään, sanoi hän. + +-- Ehkä minä voisin teitä auttaa, rouvatäti? kysyi tyttö. + +-- Tahtoisinpa tietää miten! tuli lyhyeksi vastaukseksi. + +Vanha rouva meni kyökkiin ja nuori mies seurasi häntä. + +-- Jää sinä sinne, sanoi hänelle äiti, -- kuka tietää, mitä ukko voi +tytölle lörpötellä. + +-- Antaa hänen nyt olla, _similis simili gaudet_, mitä minä siellä +teen! Minulla ei ole mitään sille maanmoukalle sanottavaa, yhtenäänhän +minun täytyisi antautua kääntämään; näin meidän kesken minä en puhu +paljon ja _sapienti sat!_ + +-- Saksaksi: viisaalle se riittää, olisi isä kääntänyt oppineen pojan +sanat, mutta nyt hän ei ollut läsnä ja niin muodoin rouva-aktuario ei +aavistanutkaan, mikä kohteliaisuus hänelle lausuttiin. + +Huoneessa oli tyttö istuutunut vanhan sedän viereen. Tutunomaisesti +tämä piteli hänen kättään ja kysyi: + +-- Miten käly nyt jaksaa? + +-- Kiitoksia kysymästänne, kyllä kai hän hyvin jaksaa; hän lähetti +sedälle paljon terveisiä. + +-- Suuri kiitos, suuri kiitos! Minä olen hänestä aina paljon pitänyt. +Kyllä kai hän jo pian tulee vanhaksi, -- hihhih, -- ei tietysti niin +vanhaksi kuin minä. Useimmat ihmiset toivovat pitkää ikää: siitä ei +ole mitään iloa. On itsensä rasituksena ja toisten tiellä; jolleivät +ne sitä edes osoittaisi, sillä se koskee; eihän kukaan sille mitään +voi, että hän tulee vanhaksi. -- Jätä nyt rauhaan Jolli! Se hullu +koira luulee sinua Minnaksi, vanhimmaksi tyttärekseni, joka on +naimisissa täällä kaupungissa, ja usein käy meitä tervehtimässä. +Sekin on jo kadottanut näön ja haistin. Eikö niin Jolli, sinäkin olet +tällainen vanha ruhjus. Meille molemmille ne sanovat, "huut", tekevät +meille sijan nurkkaan, ja ajavat meidät sinne aina, kun me käymme +heille vastenmielisiksi. Minä sanon sen sinulle, että usein kun sitä +ajattelen, tahtoisin ettei minua enään olisi olemassa. Mutta kun sitte +näkee, miten rakastamattomasti ne kohtelevat, ikäänkuin eivät mitenkään +jaksaisi odottaa sitä, jonne ei enään voi olla pitkä matka, niin suo +heille mielellään sen piinan ja elää pelkästään pahuudesta. Minä en +ole sitä häneltä ansainnut, mutta se on oma syyni. Niin, niin minun +olisi pitänyt jäädä yksin ensimmäisen vaimoni kuoltua -- Minnahan +silloin oli niin iso, että hän olisi voinut hoitaa taloutta, ja nytkin +olisin voinut asua hänen luonaan, -- minun ei olisi pitänyt ottaa +tuota tuolla! Ensimmäinen otti minut, vaikka edessämme vielä lisäksi +oli tiedossa monien vuosien huoli ja puute, toinen sai heti taatun +tulevaisuuden, ensimmäinen tyytyi alussa vaivalloisuuksiin, ja kyllä +hän ne vieläkin kantaisi nurisematta, -- niin, Minnavainajani minä +tahtoisin vielä kohdata tuolla kaukana, yhdessä noista öisen taivaan +pienistä tähdistä, jonne ei pääse kukaan muu kuin se, jota me eläessä +rakastimme -- ei hän poikineen, joka on tuolla. -- Silloin me voisimme +nauraa maailmalle, kun se olisi takanamme. Hihhih! Käly ja sinä +kyllä saisitte tulla sinne, silloin me saisimme puhella siitä, mitä +oikeastaan elämä sisälsi meille. + +Samassa avautui ovi ja aktuarion rouva astui sisään kyökistä, +kantaen höyryävää vatia, ja pani pöydälle illallisruuan: jätteitä +päivällisistä, joita oli kuumennettu. + +-- Niin, sanoi hän, -- näin me elämme kaupungissa, vaikka te maalla +arvelette, että täällä löytyy kaikkia niin yllin kyllin. + +Sitte tulla heitiskeli kieltentaitava poikakin paikalle. Kannun hän toi +muassaan. + +-- Ota ruokaa, sanoi rouvatäti Pirkitalle. + +Puhelu pöydässä ei katkennut hetkeksikään, mutta noitten kolmen välillä +ei syntynyt mitään keskustelua, eikä sitä syntynyt jälkeenpäinkään. +Vanha mies söi vähän, mutta koetti pelastaa jokaista palaa lankeevasta +arvostelusta, rouva sitä vastoin syytti häntä synnynnäisestä ruokahalun +puutteesta, ja poika pani näytteille kaikki rikkaat tietonsa, edes +niillä tehdäkseen valtavan vaikutuksen maalaiseen serkkuunsa. Hän +sekoitti kaikki maailman kielet mahtavaksi kielikeitokseksi, ja +omituisen sointuisassa _Lingua franca'ssa_. hän antoi yleiskäsitykset +ihmisystävällisten miesten uneksimasta maailmankielestä, joka sentään +ei tullut edullinen; kukaan ei asiantuntijana noussut häntä vastaan, +paitsi hänen isänsä, joka omantunnonmukaisesti heti oli panemassa +saksalaista käännöstä jokaisen lauseen perään. Oli lopetettu syöminen, +täti raivasi pöydän, vanha mies vain vielä irvistellen jykerteli +palasia, jotka olivat hänen lautasellaan. Kun rouva ojensi kätensä sitä +ottamaan veti hän sen luokseen ja kielsi äreästi sitä antamasta. + +-- Anna pois lautanen, sanoi rouva, -- muutoin sinä vaan silppuat, etkä +kuitenkaan syö mitään. Minä tahdon kiireesti pestä astiat, sitte pitää +panna levolla, sillä huomenna on varhain noustava. + +-- Minä en vielä pane maata. + +Tätä vakuutusta ei rouvan mielestä ansainnut vastustaa, hän otti +hellimättä lautasen ukon kädestä, ja kiiruhti kyökkiin. Ukko vapisi +liikutuksesta, hän mutisi jotakin itsekseen, pusersi käden nyrkiksi +ja iski sen pöytään, jota pojan mielestä oli sangen hauska katsella, +sillä hän hymyili, että hampaat näkyivät. Vanha mies ei saanut mitään +sanotuksi, hän vain katseli Pirkittaan ja viittasi useamman kerran +poikanulikkaa, jota tämä vain enemmän huvitti. + +Sillä välin taas rouvatäti ryntäsi sisään kyökistä ja valmisti vuoteet. +Tytölle hän pani vähän sänkyvaatteita lattialle, toivotti hänelle +hyvää yötä ja otti lampun, joka sai aktuarion vaivalloisesti nousemaan +nojatuolistaan ja kömpimään rakastettunsa perässä. + +-- Hyvää yötä, hyvää yötä, nyökäytti hän tytölle mennessään. + +-- Hyvää yötä, setä. + +Toisen huoneen ovi jäi puoleksi auki, vielä parin hetken aikana siellä +paloi lamppu ja valosäije lankesi ulos Pirkitan vuoteelle, sitte äkkiä +sammui valo ja säije välähti peitteeltä pois, ja kaikki ympärillä oli +pimeää. + +Ensikertaa elämässään maatessaan vieraassa vuoteessa ja ensimmäisen +matkapäivän kiihoittavista vaikutuksista, ei tyttö pitkään aikaan +saanut unta. Miten toisenlainen se olikaan kuin kaikki ne, joita +hän oli viettänyt kotonaan, mitä kaikkia hän oli kuullut, nähnyt ja +kokenut! Miten paljon yksi ainoa tässä kestävässä nykyhetkessä löytyvä +tie kertoi kaukaisesta menneisyydestä! Grottensteinin munkki, joka +olisi tahtonut elää ijankaikkisesti ja heitti sen tuuman, ollakseen +sovussa elävien ja kuolleitten kanssa, Sennfeldtin Jaakko-raukka ja +kaunis kevytmielinen Aune -- vaihdetut lapset -- vanha lapsenpiika, +santarmi parka... On se sentään hyvä että Grottensteinin munkki vihkii +Aunen ja Jaakon -- kas, nythän jo sanotaan, että yksi vaihdetuista +lapsista olisi heidän lapsensa -- sen hän sitte kertoo, kun he tulevat +sedän luokse sille pienelle tähdelle, jossa hän asuu, -- siellä hän jo +istuu nojatuolissaan ja kutsuu Minnaansa, ja Minna ei ole kukaan muu, +kuin tuo vanha lapsenpiika -- eikä tämä hämmästytä Pirkittaa ollenkaan. + +-- Se on niinkuin olla pitää, sanoo Kollingin Mikko, joka on +kuljettanut heidät kaikki tähteen. -- Sillä itsestään ei mitään +tapahdu, sanoo hän... + +Silläaikaa kuin nämät unikuvat liikkuivat tytön sielussa, oli uni +hyvän aikaa välttänyt aktuarion pojan silmiä. Hän tiesi olevansa ensi +kertaa eläessään saman katon alla nuoren naisolennon kanssa, hän ei +ollenkaan käsittänyt, mitä hänelle tapahtui, hän lankesi ahdistuksesta +ahdistukseen, ja rauhoittui hiukan vasta sitte, kun hän keksi nimen +mielentilalleen, jonka hän merkitsi rakkaudeksi. + +-- _Amor -- amour -- amore -- Love_... j.n.e. j.n.e. + +Siihen hän nukkui. + +Yöllä ruvettiin liikkumaan, Pirkitta heräsi, akka torui, nuorukainen +kiroili, ja keskellä huonetta kävellä töpösteli ukko edestakaisin. + +-- Minä en saa unta, hän vaikeroi, -- minun täytyy nousta -- täytyy +nousta, sillä minä tukahdun vuoteeseen. + +-- Tätä nyt kestää joka yö, eikä siitä koskaan tule loppua, sanoi +rouva. -- Joka yö sinun pitää meidät herättää, vaikkemme voi sinua +auttaa. Voisithan sinä nousta hiljaa itseksesi ja antaa meidän jatkaa +untamme. + +-- Niin, ärisi poika, -- huomenna taas pitää väsyneenä istua kirjojen +ääressä. + +-- Kunhan te vain toisitte minulle lasin kylmää vettä, vain lasillisen +kylmää vettä, pyysi ukko. + +-- Vettä löytyy kyökissä tuopissa, ota sieltä. Lämpöisestä vuoteesta +kukaan ei juokse ulos pihalle kaivolta hakemaan. + +Ukko hapuroi etuhuoneen läpi kyökkiin, hän säpsähti, sillä joku seisoi +käytävään vievällä ovella. + +-- Minä täällä olen, setä, sanoi Pirkitta ja kohotti oikeaa kättänsä, +jossa hän piteli tuoppia. -- Minä noudan teille pian vettä kaivolta. + +Hän oli jo mennyt. + +Ukko hieroi tyytyväisenä käsiänsä ja muutti seisomaan toiselle +jalalleen. Hän kuuli kuinka pihalla kaivonvinttiä väännettiin, sitte +hiljeni, sitte noustiin portaita, kuljettiin käytävän läpi ovelle. + +Pirkitta tahtoi asettaa tuopin käsistään, hakeakseen juomalasin, mutta +ukko tarttui siihen molemmin kourin. + +-- Ei tarvitse, anna se vain. + +Hän nosti astian huulilleen ja joi. + +-- Kas miten hyvä sinä olet, miten hyvä! sanoi hän ja silitteli +vapisevin sormin tytön pyöreää käsivartta. + +Molemmat astuivat takaisin huoneesen. + +-- Oikeinko sinä kävit hakemassa hänelle vettä? huusi täti toisesta +huoneesta. -- Totuta nyt hänet sellaiseksi, että meiltäkin sitä rupee +vaatimaan! -- Jätä sinä sellaiset, pidä vain huolta omista asioistasi, +äläkä tee muuta kuin mitä käsketään. + +Taas ukko käveli levottomasti edestakaisin ja näytti etsivän jotakin, +sitte hän hiipi tytön vuoteelle lattialla ja mutisi hiljaa: + +-- Kai sinä et enään koskaan uskalla tehdä minulle mitään? No niin -- +voitko? Rasiani minä mielelläni ottaisin, rasiani, missähän se on? + +Hän laahusteli huoneen läpi ja koetteli käsillään kaikkia pöytiä ja +hyllyjä. + +-- Pirkitta tiesi, että hän noustessaan oli pannut rasian taaksensa +nojatuoliin. Rivakasti tyttö nousi, löysi heti rasian ja antoi sen +hänelle. + +-- Niin niin, sanoi hän kyyneliin saakka ilostuneena, -- nyt minä +olisin ollut tyytyväinen ilman toraa ja kiljuntaakin. Sinä otit hyvästä +sydämmestä kärsiäksesi epämukavuutta, mutta saat nähdä että hyvä Jumala +teki sen minun, vanhan miehen mieliksi ja palkitsee sen sinulle moneen +tuhanteen kertaan, sen saat nähdä. + +Hän astui pari askelta, sitte hän palasi takaisin tytön luo, taputti +häntä poskelle ja sanoi salaperäisesti: + +-- Kun minä menen tähteen, niin sinunkin pitää tulla sinne. + +Sitte hän hiljaa asteli pois ja haki vuoteensa; sitte kaikki tuli yhtä +hiljaiseksi kuin ennen oli ollut. + +Pirkitta veti peitteen päällensä ja hymyili ajatellessaan lupausta +tuhatkertaisista korvauksista. Hän myönsi ajatuksissaan, ettei hän +tietänyt mitä olisi tehnyt niin monella tuhannella vesituopilla ja yhtä +monella rasialla. + +Tuskin aamu sarasti, kun häntä röykytettiin heräämään, rouvatäti seisoi +hänen edessään, käski häntä nousemaan, järjestämään kapineitaan ja +varustautumaan matkalle, sillaikaa kuin aamiainen valmistuisi. + +Pian koko perhe istui pöydässä, sitte nousi täti ilmoittamaan että nyt +oli lähtö-aika tullut ja ojensi tytölle kirjoituksen "Korkeasukuiselle +rouvalle, rouva Zeidlhuberille, kenkätavara-tehtailijan puolisolle +Wienissä", ja sanoi: + +-- Hyvä Jumala sinua varjelkoon, toivon että sinun käy oikein hyvin +kaupungissa, ja vie sisarelleni sulimmat terveiseni. + +Nuori oppinut hänelle toivotti "_bon voyage_!" + +Mutta setä piteli tuskallisesti hänen kättänsä. + +-- Joko sinä nyt lähdet? kysyi hän. -- Joko nyt -- -- --? + +-- Johan hänen täytyy, ettei myöhästy junalta, sanoi hänen rouvansa. + +Vanha mies pudisti päätänsä ja huokasi: + +-- Niitä öitä, niitä kovia öitä! Viime yönä sinä olit täällä. + +-- Jäämmehän me vielä luullakseni luoksesi, muistutti terävästi rouva +aktuario. + +Ukko painoi tytön kättä ja piteli sitä yhä kädessään. + +-- Jumala palkitkoon, Jumala palkitkoon! Sitte hän kääntyi pois. + +Rouvatäti suuteli tyttöä poskelle jäähyväisiksi, nuori herra tarjosi +hänelle kätensä ja Pirkitta astui ulos huoneesta, alas portaita, pois +talosta. + +Sieltä ulkoa henki raaka aamuilma, laakso oli varjojen peitossa, +katukivillä hienoa huurua, vuoret paljaina. Aurinko nousi, ja tyttö +veti hutisten huivia ympärillensä. + +Hän tuli asemalle, uninen virkamies ojensi hänelle luukusta pyydetyn +piletin, soitettiin kelloa, juna tulla humisi asemasillalle, ja toisten +matkustavien mukana Pirkitta tunkihe vaunuja kohti ja astui sisään; +vielä kerran kajahti kello, kimakka vihellys vastasi ja sitte sitä +mentiin. + + * * * * * + +Kun Pirkitta astui vaunuun, joutui hän väsyneitten ihmisten joukkoon, +jotka vaihteen vuoksi olivat panneet maata kyytinsä kestäessä ja +nyt puolihorroksissa jyryyttelivät eteenpäin. Toiset tirkistelivät +häntä hetkeksi, kun hän vieraana tuli vaunuun, useimmat eivät +ottaneet hänestä selkoa; hän ei tohtinut toivottaa hyvää huomenta, +ettei häiritsisi, ja äänetönnä, arkana hän painui nurkkaan istumaan. +Ennenkuin juna läksi liikkeelle, sulki konduktööri oven, joten hän nyt +oli lukon takana. + +Hän katseli ruudusta ulos aamuruskon valaisemia maisemia, jotka +kiireesti kiitivät ohitse. Vuoria, kyliä, kirkkoja, pieniä +hautausmaita, -- mutta hän ei tuntenut nimiä eikä tapauksia, jotka +olisivat voineet tehdä eri paikat hänelle merkilliseksi; se eilinen +retki Koilingin Mikon seurassa oli sentään hauska. + +Kaukana ihmisten asunnoista, jylhien kallioitten ja karujen, mahtavien +kuusien keskellä, joista jokainen oli synkkä yksinään-eläjä, näki hän +syvällä notkossa pienenpienoisen mökin. + +Kukahan sielläkin asui? Siihen tölliraukkaan kai maailman elämä +katsahtaa ainoan kerran ikiaikoina, tai ehkei koskaan. + +Se oli jo aikoja sitte kadonnut hänen näkyvistään, kun hän vielä +ajatteli, miten siellä niin kaukana maailmasta tultanee toimeen, +hyvinkö vai huonosti. + +Veturin vihellys hänet herätti, ajettiin asemalle. Hän kuuli kelloa +soitettavan, näki ihmisten astuvan vaunuista ja vaunuihin, katseli +konetta, joka seisoi toisilla kiskoilla, ja sitte lähdettiin taas +liikkeelle entisellä kiireellä. + +Tottumattomuus ajoon piti häntä valveella muutamat asemavälit, mutta +sitte hän vähitellen nukkui, kun vaunuissa oli niin hiljaista ja hänen +täytyi olla työttömänä, eikä hänellä ollut minkäänlaista tilaisuutta +puheluun. Hän tointui vasta sitte, kun kaikki ovet temmattiin auki +ja matkustajille ilmoitettiin, että pysähdyttäisiin muutama minuutti +kauvemmin. + +Useimmat astuivat ulos, hän yksin jäi nurkkaansa istumaan ja katseli +avoimeen vaununoveen päin. Hän ilostui suuresti kun vanha akka hänelle +tarjosi vettä, ja hämmästyi yhtä suuresti, kun hänen täytyi se maksaa. +-- + +Pian palasivatkin matkustajat takaisin, vielä pureskellen, tai suuta +pyyhkien. Pirkitta oli iloissaan siitä, ettei hän ollut astunut ulos, +sillä totisesti tuo tuollainen hätäinen nielaseminen ei voinut tehdä +kenellekään hyvää. Ja taas mentiin, kone pauhasi, rattaat rasasivat, +maa huojui, tuo kaikki tuntui hänestä jo ilkeältä. + +Ihmiset olivat reipastuneet, hän kuunteli heidän puhettansa, mutta +junassa on aina paljon ihmisiä koolla, ja kun ne tietävät olevansa +toisten huomion alaisina, niin ne käyttäytyvät ihan toisina, kuin +he todellisuudessa ovat, useimmiten tuttavat puhuvat keskenään, ja +jokainen ilmoittaa toiselle salaisuutta, jota hän ei julkisesti puhu +kaikille. + +Hän kuunteli vähäisen siellä missä kannatti, ja toisaalla taas +ei sopinut kuunnella, koskei puhuttu hänelle. Eihän sitä ollut +epäilemistä, miten kauvas hänen piti matkustaa, koska Wien oli +viimeinen asema, jossa tietysti junan kiltisti täytyi lopullisestikin +pysähtyä, mutta jokaisella asemalla hän uteliaana kohotti päätänsä ja +päästi sen taas pettyneenä ja alistuvana painumaan alas, koskeivät +nuo kauppalat tai pikkukaupungit kuitenkaan päässeet piirikaupungin +rinnalle, vielä vähemmin sitte olisivat olleet tuhat kertaa niin +suuret, niinkuin Kollingin Mikko oli vakuuttanut suurkaupungin olevan. + +Jota likemmäksi Wieniä tultiin, sitä enemmän väkeä astui vaunuun. Se +häntä jollakin tavalla lohdutti, että hän noitten muitten kanssa oli +niin vaunuun sullottu, ettei siellä enää voinut löytyä kenellekään +tilaa, sillä tämä matkan kestäminen kävi jo sietämättömäksi, sen täytyi +pian loppua. + +Ja se loppui. Yhä hitaammin, hitaammin juna kulki ja hiljaa se ajoi +suuren asemakatoksen alle, vielä töytäys, nykäys, sitte se seisahtui, +kaikki ovet auki ja ihmiset ulos. Pirkitta nousi kuin unessa ja antoi +tungoksen tuuppia itseään ovea kohti. Hän pääsi ulos, oli tullut +ilta, suunnaton rakennusten meri oli häntä ympäröimässä, lukemattomia +kaasuliekkiä palamassa, äärettömän paljon ihmisiä juoksemassa hänen +ohitsensa ja häntä vastaan, häntä ihan pyörrytti siinä seisoessa yksin +suuressa, avarassa kaupungissa. Kyyneleet syöksyivät hänen silmiinsä. +Mutta häntä hävetti, eikä hän ymmärtänyt miten hän saattoi olla noin +nolo. Hänellähän oli kirje taskussa, tiesihän hän mihin hänen tuli +mennä. Miksi hänen mielensä oli niin surkea? Hän mietti ja äkkiä +naurahti iloisesti. + +-- Minähän en ole syönyt koko päivänä, minun on nälkä! + +Ihan likellä oli ravintola. Ulkona taivas'alla seisoi pöytiä ja +penkkejä, niinkuin maalla, vaikkeivät juuri yhtä höyläämättöminä, ja +siellä istui ihmisiä syömässä, minkä jaksoivat. Pirkittakin istuutui +sinne, lasku nousi niin korkeaksi että hän melkein säikähtyi, mutta hän +ei siitä sentään välittänyt, sillä nyt hän taas oli iloinen ja reipas. + +-- Hyvänen aika, sanoi hän, -- mikä ankara olento tuo nälkä sentään on, +niin monen pahan alkuunpanija! Jumala varjelkoon jokaista hänestä ja +auttakoot ihmiset toinen toistaan, missä vain voivat. + +Edeskäyvän täytyi vielä sanoa hänelle, miten hän osaisi sille kadulle, +joka oli luettavana kirjeen kuorella maalaistädiltä kaupungintädille, +sitte hän nousi, ja nyt hän jo piti kaupungista enemmän, tuo valoisa, +kirkas kaupunki miellytti häntä kaikkine komeuksineen, joita se hänelle +näytti. + +Silloin kun ei hän tietänyt tietä, kääntyi hän poliisin tai +kaupunginlähetin puoleen, sillä hän ymmärsi, että ne olivat siinä juuri +sitä varten, ja saivat siitä palkan, eivätkä siis voineet suuttua +kysymyksestä. + + + + +Kolmas luku. + +Tulo vielä rakkaampien sukulaisten luo. Kaupungintädin suuren +setelirahan tähden Pirkitta katkaisee kaiken yhteyden heidän kanssaan +ja asettuu elämään omilleen. On juoksusta menehtymäisillään. +Palveluspaikkain Välitystoimistoja ja palveluspaikka ilman välitystä. +Herra von Fischer. + + +Vähäisen kyseltyään, Pirkitta saapui kaidalle kadulle, joka muitten +katujen rinnalla näytti kylläkin likaiselta, käytävällä vain oli +epätasainen kivitys, ajotienä oli paljas maa; rappeutuneessa talossa, +josta maali osaksi oli kadonnut, oli katumyymälä, jonka näytekaapissa +oli jotakin jalkineentapaista ja sen yläpuolella ylvästeli kyltti +kirjoituksineen: "_Wenzel Zejdlhubr,_ kenkätarpeiden-tehtailija." +Tyttö luki kyltin muutamaan kertaan ennenkuin hän suostui siihen, että +"_Zejdlhubr_" saattoi olla "Zeidlhuber". Kenkätarpeiden-tehtailijan +nimi ei oikeastaan suinkaan ollut Wenzel, vaan Kristian, mutta +saksalaisessa Böhmissa asuva, samaa ammattia harjoittava serkku oli, +hiukan uhraten ajan hengelle, antanut kääntää uudelle kylttitaululle +tschekin kielellä kenkätarpeentehtailijankin ja lahjoittanut vanhan +kyltin Kristianille, joka silloin matkusti siitä läpi. Tämä, joka +hyvästä syystä vihasi kaikkia turhia menoja, mieltyi vieraskieliseen +käännökseen ja uudennimiseen suojeluspyhäänsä. + +Brigitta oli säikähtyneenä jäänyt seisomaan ulkopuolelle myymälää. + +Mestari Kristian Zeidlhuber asui edullisella paikalla, sillä ajoittain +saattoi olla kylläkin hyvä että hän asui niin syrjäisellä kadulla. +Juuri oli hänen puodissaan ostaja, joka huusi niin äänekkäästi ja +soimasi niin säälimättömästi tehtailijan tuotteita, että se muualla +olisi synnyttänyt katumetelin. Äkkiä temmattiin puodin ovi auki; se oli +pari kolme porrasta ylempänä katua, ja niiden yli karkasi mies. Häntä +seurasi samalla kiireellä pikkunen mies, nahkaesiliina edessään, tapasi +karkurin käsivarresta kiinni ja asetti alas hänen jalkainsa juureen +kiiltävät, korkeavartiset saappaat. + +-- Teidän täytyy ne ottaa, herra yliluutnantti. Tilauksesta ne ovat +tehdyt, eikä niissä ole mitään vikaa. + +Se, jota näin oli puhuteltu, oli siviilipuvusta päättäen eläkettä +nauttiva. Hän oli sangen pitkä mies, juuri niin paljon pitempi +mestaria, kuin mestari oli korkeampi saappaanvarsia, jotka siivosti +seisoivat käytävällä hänen edessään. Pitkä mies sivalsi sotaisia +viiksiänsä ja heitti korkeudestaan ylenkatseellisen silmäyksen +kenkätavaroihin. + +-- Eikö niissä ole mitään vikaa? huusi hän. -- Eikö niistä puutu +mitään, joista puuttuu kaikki kelvollisten saappaitten ehdot!? +Seitsemän pitkää viikkoa on kestänyt saada valmiiksi nämät kummitukset, +mutta tuhannessa vuodessa ette näe sitä päivää, että minä pukisin ne +jalkaani! Jos te kulutatte niin paljon aikaa jokaiseen tilaukseen, jos +te valmistatte vuodessa vain kolme paria saappaita ettekä voi sillä +elää, voitteko te silloin valittaa, että liike menestyy huonosti? +Valtion tulee auttaa, eikö niin? Te tahdotte korvausta menoistanne. +Mistä? kysyn minä. Ehkä tälläisestä työstä? Pitääkö valtion antaa +palkintoja liikavarpaista? Ovatko nämät nyt olevinaan saappaat? Ehkä +espanjalaiset -- --? + +Mestari kielsi sen syytöksen, että hän olisi tyrkyttänyt tavaraansa, ja +piti tämän jälkeen läsnäoloansa tarpeettomana. Vaieten hän poistui, ja +jätti pelkästä kohteliaisuudesta puodin oven auki jälkeensä -- omaksi +vahingokseen. + +Kiihkeä eläkkeennauttija piti kenkätarpeiden tehtailijan lähtöä +vain häijyytenä, jota ei avoin ovikaan lieventänyt. Hän tarttui +saappaisiin, joilla nahassansa oli enemmän kunniantuntoa, kuin niiden +tekijällä, sillä alaspainunein varsin ne nöyrinä seisoivat hänen +edessään, ja pitkän käsivartensa voimalla hän asetti saapasparin +takaisin puotiin. Yhtä voimakkaasti ne taas heitettiin sieltä kadulle. +Kiroten kyynärän pituudelta otti vanha soturi ne maasta, otti jokaisen +saappaan erikseen, huiskasi sitä niinkuin linkoa ja lähetti sen +hurjasti lentämään ampumalinjan halki puotiin. Jokainen heitto oli +kuoleman isku. Mestari oli ajoissa paennut ja vaarallinen ostaja +kääntyi menemään pois. Voimakkaat sanat ja herjaukset seurasivat +tahtijärjesjestyksessä hänen askeleitaan ja muodostuivat siksi +heliseväksi soitoksi, jonka kestäessä hän marssi pois. + +Silloin Pirkitta uskalsi astua katupuotiin. Se oli suuri huone, +puuseinällä jaettu kahteen yhtä suureen osaan. Seinän takana vallitsi +pelonalainen hiljaisuus, itkeviä lapsia vain kuiskaten rauhoitettiin. +Ala seinän tällä puolella oli ollut niin molempien laukausten vallassa, +että se epäilemättä olisi ollut vahdilla varustettava. Muurille oven +viereen oli oppipoika kyykistynyt. Niinkuin esiinlykättävä kalu, jolta +pääsy takaisin on suljettu, näytti hän sen suojassa urhoollisesti +odottavan loppuaan, eikä ollenkaan ajatellut, että vihollinen jo oli +viskannut luotaan kaikki saappaansa. + +-- Hyvää iltaa, sanoi Pirkitta. + +-- Kristian, siellä on joku, sanoi naisääni seinän takaa. + +Tähän antoi miesääni miehekkään julistuksen: + +-- Minä en nyt lähde. Katso sinä kuka se on. + +Seinämän ovi avautui ja nainen, lapsi käsivarrella, astui ulos. Se +oli epäilemättä maalaistädin sisar, siis itse kaupungintäti omassa +persoonassaan. + +-- Mitä te haluatte? + +-- Oletteko te rouva Zeidlhuber? + +-- Olen. + +-- Siis suutelen kättänne, rouvatäti. Minä olen Leipoldin Pirkitta +Sebensdorfista. Tiedättehän te, että olemme sukulaiset? Sulat terveiset +käski, aktuarion rouva Brucker teille sanomaan ja tässä teille on kirje +häneltä. + +Sukulaissuhdetta mainitessa, rouva Zeidlhuber hämmästyi, niinkuin +se, joka joko ei voi, tai ei tahdo muistaa; hän mahtoi kuulua noihin +vaatimattomiin olentoihin, jotka joutuvat hämilleen, kun heidän +taloonsa sattuu todistaja näkemään heidän onneansa ja varallisuuttansa. +Hän antoi lapsen oppipojan käsiin, otti vastaan sisarensa kirjoituksen, +astui rauhattomasti häilyvän kaasuliekin alle ja luki sen tarkasti. + +Liekkipahanen voitti Pirkitan täydellisen myötätuntoisuuden, sillä +palaminen mahtoi olla äärettömän rasittava tässä ummehtuneessa +huoneessa, jossa hengittämistäkin vaivasi. Hän myönsi kaikessa +hiljaisuudessa, että maalaissuutarin kotona näytti juuri +samanlaiselta paitsi kaasuvalaistusta, mutta eihän sekään yksin luo +kenkätarpeiden-tehdasta. + +Korkeasukuinen rouva oli lukenut kirjeen loppuun, hän ojensi kätensä +matkustavalle sisarensa tyttärelle, otti ystävällisesti mytyn hänen +käsistään ja sanoi: + +-- Astu sisään! + +Tämä pyyntö sai Pirkitan mielestä sisältöä vasta sitte, kun täti avasi +seinämän oven. Sinne siis. + +Seinäntakaista alaa täyttämässä oli ainoa makuusija sekä joitakuita +tarpeellisempia huonekaluja, siellä oli tuo pikkunen mieskin +nahkaesiliinassa ja ehkä kuuden vuoden vanha poika, joka Pirkitan +tullessa pelästyneenä pakeni ulos puotiin. + +-- Kristian, sanoi rouva Zeidlhuber, -- katso, tässä eräs +sisarentyttäremme. Hän on sisareni Sebensdorfin koulunopettajan rouvan +tytär ja toinen sisareni, aktuarion rouva, lähetti hänet tänne. + +-- Vai niin, vai niin, sepä hauska. Ehkä te kaunis lapseni +tarvitsisitte rihmakenkiä tai gummikaistaleilla varustettuja -- -- -- + +Mestaritar heitti häneen moittivan katseen. + +-- Älä toki ole niin tyhmä, eihän hän nyt matkusta tuota pitkää matkaa +Wieniin asti tilataksensa meiltä kenkiä. Hän hakee palveluspaikkaa +täältä, ja ennenkuin hän sen saa, tarvitsee hän hyvää johtoa, ja hyvä +on, että hän heti tuli ajatelleeksi sukulaisiansa. Me olemme pitävät +häntä hyvänä luonamme. + +Kristian mestari katseli ylenkatseellisesti tyttöön. + +-- Onko asian laita sellainen? No, jos sinulla on tilaa ja ruokaa +hänelle antaa, niin voithan sinä pitää häntä täällä. + +-- Samaan läävään mahtuu paljon laupiaita lampaita, sanoi rouva ja +tuuppasi häntä salaa vaikenemaan. -- Se sopii erinomaisen hyvin, että +hän nyt tuli, koska me pari päivää sitte panimme pois palvelustyttömme, +sillä me pidämme aina palvelijan, mutta täällä Wienissä kansa on +niin tylyä ja ylpeää, että kymmenestä täytyy ajaa pois yhdeksän jo +ensimmäisenä viikkona. Koska sisareni kirjoittaa, miten sukkela +ja kelpo tyttö hän on, sekä että häneltä nyt vain aluksi puuttuu +tarpeellista ohjausta, niin luulen olevan parasta, että hän jää meille +ensi ajaksi, eikö niin? + +Hän silitti tytön poskea. + +-- Niin hän täällä meillä oppii ensimmäiset askareet, joita kaupungissa +välttämättömästi vaaditaan. Kun minä sitte näen, miten hän käyttäytyy, +toimitan minä itse hänelle hyvän palveluspaikan. Niin. Ja onhan hän +niin ymmärtäväinen, että hän käsittää, ettei hän ilmaiseksi voi pyytää +ruokaa, asuntoa ja ohjausta. Tuon kaiken hän saa meiltä halvemmalla, +kuin mistään muualta. + +Kristian mestari nyökäytti ystävällisesti päätään, mutta Pirkitta +näytti sangen hämmästyneeltä. Asuminen kaupunkilaisen tädin luona ei +ollenkaan näyttänyt häntä houkuttelevan, ja kun mainittiin, että hänen +siitä vielä piti maksaa, silloin hänet valtasi halu nousta ylös ja +juosta tiehensä, jonka hän varmaan olisi tehnytkin, jos hän vain tuossa +suuressa kaupungissa olisi tullut toimeen. + +-- Se on siis päätetty, sanoivat mestari ja mestarin vaimo niinkuin +samasta suusta. + +-- Niin, teidän keskenänne, ajatteli Pirkitta. + +Hän tuli ajatelleeksi, olisiko yleensä tässä talossa hänellä jotakin +opittavaa. Sitä hän aikoi kysyä, sekä ottaa selkoa siitä, mitä hänen +tulisi tietää, miten kauvan hänen täällä täytyisi kestää ja miten +paljon hänen oikeastaan tulisi maksaa, kun puodista samassa nousi +kamala huuto. + +Mestari ja mestarin vaimo syöksyivät ulos ja Pirkitta astui avoimelle +ovelle. + +Pieni poika uhkasi oppipoikaa terävällä naskalilla ja tämä piti +edessään kilpenä lasta, jota hän sitä ennen oli pitänyt käsivarrellaan; +sillaikaa kirkuivat voimiensa takaa sekä uhkaava että uhattu ja +tahdoton kilpi. + +-- Hän pistelee minua, huusi oppipoika, -- hän pistelee minua ja jollen +minä anna hänen pistää, niin hän pistelee nahkoja. + +-- Sinä lurjus, sanoi mestari, -- kyllähän minä tiedän, että siitä aina +syytetään pienokaista, kun sinä itse hävität nahkaa. + +Mestarin vaimo otti lapsen oppipojalta ja mestari löi häntä, kunnes +molemmat väsyneinä ja yhtaikaa, lopettivat lyömiset ja ulvonnat. + +Oppipoika konttasi vavisten nurkkaan, vanhemmat astuivat takaisin +vajaan ja pikku poikanen liittyi heihin, terävä naskali yhäkin +käsissään. + +-- Anna minun pistää, sanoi lapsi, -- taikka minä taas huudan, ja isä +tulee sinua lyömään vielä enemmän. + +Tuo ilkeä olento tiesi, ettei hänen uhrinsa uskaltanut hiiskahtaakkaan, +vaan täytyi tyytyä kaikkeen. + +Ilkikurinen lapsi likentyi herttaisesti poika raukkaa, hän näytti häntä +hyväilevän, mutta äkkiä hän pisti terävän aseen hänen sääreensä ja +naurahti iloisesti, kun oppipoika tuskasta vavahti, uskaltamatta ääneen +huutaa. Hän tahtoi vielä tarttua poikaan, joka meni häntä pakoon, kun +Pirkitta, äkäisyydestä tulipunaisena huusi: + +-- Jätätkö hänet rauhaan, sinä ilkiö! + +-- Mikä siellä on? kysyi mestarin vaimo. + +-- Mikäkö on? vastasi suuttuneena tyttö, -- teidän poikanne pistää +oppipoikaa naskalilla. + +-- Mutta hyvä Jumala hänhän vielä on lapsi, sanoi rouvatäti. + +-- Silloin te kasvatatte häntä huonosti, ja saatte hänestä vielä hyviä +kokea, jos te sallitte hänen karata ihmisten kimppuun kaikilla aseilla, +jotka vain hänen käteensä sattuvat. + +-- No, no, murahti mestari, -- tuollaisen oppipojan toki täytyy tottua +sellaiseen. + +-- Niinkö? Voitteko te omalletunnollenne ja niille ihmisille, joitten +poika hän on, tehdä tiliä siitä, ettette te talossanne kohtele häntä +paremmin kuin koiraa, jota lapset saavat kiusata, sen sijaan että te +todenteolla opettaisitte hänelle ammattinne? Hyi, en minä antaisi +lasteni noin ajan kuluksi rääkätä luontokappalettakaan. + +-- Noin ajattelette yksin te talonpojat, sanoi mestari järeästi. + +Mutta mestarin vaimo läksi ulos, antoi lapselleen pari nykäystä +ja puristi hiukan kovakouraisesti sitä kädestä, seinän takana. +Poika katseli häntä uhkamielellä, hän ei pitänyt tätä menettelyä +rangaistuksena, vaan näytti päin vastoin sangen hämmästyneeltä siitä, +että hänen viatonta leikkiänsä käsitettiin näin uudella tavalla. +Kyllä hän hyvin huomasi, ketä hänen oli kiittäminen näistä saaduista, +tuntuvista nuhteista, ja pisti ulos kielensä Pirkittaa kohti. + +Tämä kääntyi suuttuneena pois ja puhui äänellä, joka tuntuvasti +ilmoitti hänen päätöksensä vastakkaiksi mestarin rouvan päätösten +kanssa: + +-- Minä teiltä kysyisin sitä, mitä tässä vasta puhuimme. Mitä minä +oikeastaan opin teillä? + +-- Kaikkia mitä sinun tarvitsee tietää, voidaksesi ruveta hyvään +palvelukseen, sanoi rouva ystävällisesti. -- Itse minä monta vuotta +olin kyökkipiikana suuressa talossa ja sieltä minä jouduin naimisiinkin. + +Mestari nyökäytti päätänsä vahvistukseksi, ja hymähti merkitsevästi +tytölle, ikäänkuin hän olisi tahtonut antaa tytön ymmärtää, että täällä +oli enemmän opittavaa, kuin hän luulikaan. + +-- Kuinka kauvan se kestää? kysyi tyttö. + +-- No tietysti sen mukaan, kuin jokainen oppii, sen mukaan kuin +jokainen ymmärtää, lyhyemmän tai pitemmän ajan. + +-- Ja mitä minun pitäisi maksaa teille? + +-- Herranen aikaa! sanoi mestarin vaimo nauraen. -- Ei sitä nyt +sukulaisten kesken niin tarkasti mitata. Emme me tule tarvitsemaan +tuomaria. Mutta minunhan piti sanoa, että kai sinun jo on nälkä, minä +lähetän oppipojan hakemaan meille illallista, minä vain en mielelläni +antaisi hänelle suurempaa seteliä, hän kun ei koskaan tiedä, mitä hän +saa takaisin, eikä pientä rahaa ollenkaan löydy talossa. Sinä tekisit +minulle oikein hyvän työn, jos voisit meille lainata guldenin rahan. + +Pirkitta todellakin suostui kaupungintädin pyyntöön, koskei tällä ollut +pientä rahaa, mutta hän ei lausunut tuota yleistä vakuutusta, että tämä +auttaminen oli hänelle ilo. + +Oppipoika läksi letustamaan kaupungille astioineen päivineen ja +toi tullessaan olutta ja lihaa. Silminnähtävällä mielihyvällä +aviopuolisot asettuivat pöytään ja puhuttelivat lähettiä hätiköivällä +riemastuksella. Tämä kaikki pani ajattelemaan, ettei tämä päivä +ollut ihan samanlainen kuin muut päivät. Mestari kohteli puolisoansa +erinomaisella hellyydellä ja ympäristöään oikein ihmisrakkaudella, +sillä oppipojankin eteen hän työnsi olutlasin ja kun hän kilisti +lasiansa Pirkitan lasiin, silloin tämä oli selvillä siitä, että +hänen tuloaan täällä nyt juhlallisesti vietettiin ja jätettiin +ruokakustannusten suorittaminen hänen vaatimattomaksi hyvityksekseen. + +Pöytä raivattiin, suljettiin puoti, mestari Kristian paneusi oppipojan +kanssa makaamaan heinäsäkin päälle puuseinän etupuolelle ja sen taakse +vuoteesen piti Pirkitan asettua rouvatädin ja molempien lasten kanssa. +Hän sentään mieluummin otti heinäsäkin ja makasi niinkuin edellisenäkin +yönä. + +Kaasuliekki väännettiin sammuksiin. Se oli jo muutamia tuntia +kuluttanut ilmaa, ja mitä hyvää siitä vielä oli jäljellä, sen imi nyt +viiden henkilön hengitys. Levottoman yön Pirkitta vietti ummehtuneessa +huoneessa, kosteitten seinäin välissä. Lyyjyn raskaus painoi +maalaislapsen rintaa, hänhän oli tottunut puhtaan, raittiin ilman +yltäkylläisyyteen. Hän olisi mielellään temmannut akkunan auki, kun +hän vain olisi jaksanut nousta. Aamupuoleen hän heräsi, tunsi hirveää +päänsärkyä ja nousi ylös väsyneempänä, kuin hän oli pannut maata. + +Kun oppipojan, jolle tietysti ei voinut uskoa suurempaa rahaseteliä, +piti keräellä kaikille aamiaistarpeet, silloin pyydettiin taas +Pirkitalta ystävällistä apua. + +Aamulla varhain hän oppi kuumentamaan vettä väkiviinaliekin päällä, +pitkin päivää hän sai kantaa pientä lasta käsivarrellaan, tai suojella +suurempaa oppipojalta, illoin kävellä mestarin rouvan kanssa parilla +naapurikadulla, ja yöllä nukkua, niin paljon kuin taisi. Hän sai sangen +huonon käsityksen setänsä kenkätarpeiden kaupasta, vaikkei siitä +kukaan hänelle mitään sanonut, mutta sen sijaan hän suuresti oppi +kunnioittamaan rouvatätinsä suurta seteliä. + +Neljä päivää hän tätä kesti, mutta viidentenä hän nousi vuoteeltaan +aamutervehdyksettä, pesi kasvonsa ja kätensä ja järjesti hiuksensa. + +-- Riittaseni, sanoi rouvatäti, -- minun täytyy antaa sinulle +se tunnustus, että sinua sangen hyvin voi käyttää apunaan. +Aamiaiskeitokset jo voi jättää kokonaan sinun huostaasi. + +Tyttö punastui suuttumuksesta. + +-- Ei, ei, jatkoi mestarin rouva, -- pian minun täytyy ruveta +häpeemään, mutta tänä päivänä minä aivan varmaan annan rikkoa setelin, +ole hyvä anna vielä kerran -- -- -- + +-- Menkää, näyttäkää minulle toki tuo mahtava kultakappale, sellaista +meillä maalla saa harvoin nähdä. + +-- Tietysti. Sitte sinä saat sen nähdä, kun minä lähden rikkomaan, minä +en vain nyt viitsisi kulkea nurkkapuodeissa. + +-- Ettehän toki luule minua niin tyhmäksi. Pieni valhe voi kestää +viikon, mutta suuri valhe ei kestä neljää päivää, ja teillä on kaikki +valhetta, "Venzel" ja "Kenkätarpeiden tehdas" kyltissä, palvelijat, +joita olette tahtoneet pitää, ja oppipoika jota te pitelette ja joka ei +kuitenkaan mitään opi. Mutta pitäisi teidän toki hävetä ylvästelemistä; +minä teitä hiukan autan kun sanon, että minä lahjoitan teille, sen mitä +olette minulta raivanneet itsellenne. Jumalan haltuun kaikki! + +Hän otti myttynsä ja meni aviopuolisoitten jotka seisoivat sanattomina +hämmästyksestä, puotiin, sitte ulos; hän oli jo matkan päässä, kun hän +kuuli mestarin rouvan, joka oli astunut kadulle, haukkuvan jälkeensä. + +Pirkitta asteli ne muutamat kadut, jotka hän oli oppinut tuntemaan +iltaisilla kävelyretkillään rouvatädin kanssa. Hän tunsi sieltä +muutamia ihmisiäkin, joille häntä oli esitetty serkkuna maalta. Useat +tervehtivät ja puhuttelivat häntä ja antoivat hänelle tilaisuutta +kuulemaan sangen erilaisia mielipiteitä siitä askeleesta, jonka hän +nyt oli ottanut. Paksu savustajatar kadun kulmassa pudisti moittivasti +päätänsä. + +-- Lapsi kulta, se joka teille sitä neuvoi, se ei tarkoittanut hyvää. +Mitä te aijotte tehdä ypöyksin ja ventovieraana Wienissä? Minä pelkään +että te piankin sitä kadutte! + +Tuo ei kuulunut rohkaisevalta. Mutta emäntä vastaisessa kulmassa sanoi: + +-- Jos minä olisin teidät tavannut yksin, niin olisin sen heti sanonut +teille, ettei siellä tule toimeen. Mikään oikea ihminen ei sovi +sellaiseen taloon, kuin Zeidlhuberien on, jossa menehdytään likaan +ja yhtenään tehdään velkoja. Menkää vain johonkuhun palveluspaikan +välityslaitokseen, Wienissä ei kukaan kuole nälkään jos hän vain tahtoo +tehdä työtä. Jumalan haltuun! + +Tuo kuului jo toiselta. Pirkitta ajatteli: savustajattaren ja emännän +mielipiteet ovat nämät: toinen sanoo: "älä kaada pois likaista vettä +ennenkuin sinulla on puhdasta", ja toinen: "sinä et kuitenkaan +voisi sitä juoda, voimatta pahoin, etkä siinä pestä, tulematta +vielä likaisemmaksi". Minä olen samaa mieltä emännän kanssa ja olen +mieluummin juomatta ja pesemättä. + +Hän seisahtui, koska hän oli joutunut rakennuksen edustalle, johon oli +pantu kirjoitus "palveluspaikan välitystoimisto". Oven syrjämille, sekä +vasemmalle että oikealle oli liimattu lippuja, jotka osoittivat mitä +paikkoja oli otettavissa. Pirkitta rohkeutui, kun hän ne luki ja laski, +mikä määrä palvelusväkeä tarvittiin. Kyllä kai hänkin siitä saisi +kelvollisen paikan. + +Hyvää toivoa täynnä hän tarttui ovikääkään ja astui sisään. Se oli +hyvin pieni huone, seinämillä seisoi ruskeaksi maalatuita, selkänojilla +varustettuja penkkejä, samanlaisia kuin kotikylän kapakassa; matala, +samanvärinen puuristikko eroitti penkit muusta osasta huonetta, ja +siinä seisoi korkeaan pulpettiin nojauneena, vanhanpuolinen, sangen +laiha, likaisissa vaatteissa oleva herrasmies, joka hiljaisissa +mietteissä hypisteli kynävartensa päätä. + +-- Hyvää huomenta, sanoi Pirkitta, kirjurin häiritsemättä +pureskellessa: -- minä tahtoisin mielelläni palvelusta. + +Laiha herrasmies hetkeksi etensi nakerreltua puukeppistä suustansa ja +lausui: + +-- Istukaa. + +Pirkitta silitti hamettansa suoraksi, asetti mytyn viereensä penkille +ja odotti. Seuraavat toimenpiteet viipyivät kauvan, vasta hetken +kuluttua näytti kirjuri päättäyneen ja huusi: + +-- Rouva Frank! + +Tätä huutoa seuraten, astui sivuovesta pieni, lihavanpuolinen rouva, +silmälasit nenällä, huoneeseen; hän astui ristikolle saakka, tarkasteli +kiireestä kantapäähän asti tyttöä, joka oli noussut seisomaan. +Lopetettuaan tarkastuksensa, hän kysyi: + +-- Ja mitä te tahtoisitte? + +-- Palveluspaikkaa. + +-- Te ette vielä koskaan ole käynyt minun luonani. Näyttäkää +päästökirjanne ja todistuksenne. Missä te viimeksi palvelitte? + +-- Viimeksi minä olin kotona maalla, ja koska minä vasta olen tullut +Wieniin hakemaan palvelusta, niin ei minulla voi olla näytettäviä +kirjoja ja todistuksia, rouva kulta. + +-- Vai niin, ette ole ollut vielä missään! + +Lihava rouva pudisteli arveluttavasti päätänsä ja kirjuri raappi +kynällä korvansa taustaa. + +-- Ette ole ollut vielä missään, uudisti palveluspaikan välittäjätär, +-- minun on paha mieleni, että tämä käy vaikeaksi. + +-- No, eikö täällä Wienissä kukaan aloita? Onko täällä pelkästään +valmista väkeä? + +Liikettä hoitava rouva hymähti säälivästi. + +-- Eihän mikään palvelija valmiina lankee taivaasta, mutta suosittamaan +vasta-alkajaa ihmisille, siihen ei kukaan mielellään ryhdy. + +-- Tuonne ulkopuolellehan te olette kirjoittaneet sellaisen määrän +palveluspaikkoja, että minun ymmärrykseni mukaan, teidän pitäisi +iloita, kun joku kelpo ihminen hyvällä tahdolla ilmoittautuu yhteen +niistä. + +Kirjuri joutui pienen yskäpuuskan valtaan, joka suureni, kun rouva +Frank jonkinlaisella avomielisyydellä huomautti, että tuollaiset +setelit ripustettiin sinne rohkaisemaan palvelusta etsiviä ja +voittamaan heidän luottamustaan, sekä saamaan heitä antamaan tietoja +itsestään, mutta oikeastaan täytyi herrasväkien tulla kyselemään noita +etsiviä palvelijoita. + +Tuo ei Pirkitan mielestä tuntunut oikein rehelliseltä. + +Vielä kerran välittäjä-rouva tarkasteli tyttöä, nyt sentään +ystävällisemmin, ja alkaen vastaisesta päästä, alhaalta ylös asti, +ja meni sitte pois, luvaten tehdä parastaan, kunhan ensimmäiset +välttämättömät toimenpiteet olisivat järjestetyt, jossa toimessa herra +Anton, kirjuri, oli kaikkia auttamassa. + +Herra Anton kehoitti Pirkittaa vielä kerran hakemaan palveluspaikkaa, +kysyi hänen ristimä- ja sukunimeään, missä hän oli syntynyt, +hänen ikäänsä, säätyänsä ja uskontoansa, kyseli lyhyesti hänen +kelvollisuussuhteitansa, aikomuksiansa ja vaatimuksiansa ja siirsi +jokaisen kysymyksen tulokset omantunnonmukaisesti suuren kirjansa eri +päällekirjoituksien alle. + +Tämä tarkkuus suuresti ilahutti Pirkittaa ja sai hänet toivomaan +parasta. Kirjuri sirotti hiekkaa märille riveille. Tietysti näytti +siltä ja kuului siltä, kuin hän olisi tahtonut sanoa: "siinä se nyt +on kirjoitettuna, nyt ei ole huolta enään, kyllä siitä pian nähdään +tulokset". Hän ojensi kätensä tytön puoleen ja sanoi: + +-- Pyydän guldenin rahan sisäänkirjoitusmaksuksi! + +Olihan se selvästi lausuttu, mutta Pirkitalta tuntui puuttuvan +käsityskykyä siihen. Kotona, kaupoissa toinen talonpoika kyllä antoi +toiselle käsirahaa, mutta hän tiesi varmasti, mitä hän siitä saisi, +mutta tässä siitä ei mainittu mitään ja hänen piti antaa rahansa +epävarmuuteen. Epäillen hän pudisti päätänsä. Kirjuri, nähdessään hänen +viivyttelevän, huomautti: + +-- Sisäänkirjoitusmaksu juuri vahvistaa teille meidän välityksemme, +siitä te olette merkitty meidän kirjoihimme palveluspaikkaa varten, +ja tästä päivästä alkaen teillä on oikeus käydä täällä joka päivä +kuulostelemassa, kunnes jotakin ilmaantuu. + +-- Tyhjästä ei mitään; mutta jos ette te voi merkitä päähänne +tietojanne ja sitte vasta kirjoittaa niitä kirjaanne, ja jos teidän +vielä lisäksi täytyisi juosta tänne joka päivä muistuttamaan niitä +itsellenne, silloin te teette itsellenne vain turhaa työtä ja toisille +ihmisille vaivaa, eikä siitä sellaisesta kukaan ihminen maksa; ja nuo +pitkät kirjoitukset voisi minun mielestäni jättää pois, ja jokainen +saisi käydä kuulostamassa, niin kauvan kuin hän tahtoo. Minäpäs sanon +teille: sitte kun te olette minulle toimittaneet paikan, sitte te +saatte nähdä rahani, mutta sitä ennen ei teidän kelpaa olla uteliaita. + +-- Neitiseni, sanoi herra Anton, -- se ei käy laatuun. +Sisäänkirjoitusmaksu on vain pieni summa, mutta meille se on +suuriarvoinen, sillä se on niinkuin meidän välitystöläistemme +luottamuslause. Me emme voi olla sitä jokaiselta ottamatta. Voisimmeko +me tässä sallia poikkeuksen? Ei, me emme voi sallia poikkeusta, sillä +mitä se poikkeus olisi? Se olisi omien periaatteittemme horjumista +yksityisen epäluulon ja epäilyksen tähden, se olisi niin monien +ihmisten luottamuksen syrjäyttämistä, se olisi nöyryytys meille ja +loukkaus muita kohtaan. Kaikki, jotka ovat tänne kirjoitetut -- hän +kohotti oikeaa käsivarttansa, jonka rikkinäisestä irtohihasta retkut +väsyneesti riippuivat; musteen tahraamat sormensa hän juhlallisesti +asetti kirjan kannelle, -- kaikki, jotka ovat tänne kirjoitetut, ovat +meille empimättä maksaneet tämän luottamuksen määrän ja kaikki he +vuoron mukaan tulevat meidän kauttamme saamaan mieluisan paikan. Se on +varma! + +Mieltä rohkaisevasti hän kädellään löi suuren kirjan kanteen, ikäänkuin +hän olisi tahtonut sitä rauhoittaa sen sisään kirjoitettujen kohtalosta. + +-- Neiti, vielä te olette merkitty tänne muitten joukkoon, punnitkaa +tahdotteko maksaa tuon rahan, joka ei ole puhumisen arvoinen, tai astua +pois rivistä. Mieleni olisi paha, jos minun pitäisi teidät heti pyyhkiä +pois. + +Hän oli avannut kirjan ja huiskutti uhaten kynää. + +Pirkitta oli noussut. + +-- Hyvä herra Anton, ei teidän pidä puhua noin hullunkurisesti, ettei +teitä mitenkään ymmärrä. Mitä taas punnitsemiseen tulee, niin muistuu +mieleeni hyvä sananparsi: viimeinen ei voi rivistä rientää! Ja kyllä +minä huomaan, että minun gulden rahani sentään teidän mielestänne oli +puheen arvoinen, vieläpä pitkän puheen. Vahinko vaivaanne! Kauniita +lupauksia jokainen voi antaa ilmaiseksi, niihin minä en pane rahaa. +Jos te jotakin annatte, niin te jotakin saatte; se on rehellistä +kaupantekoa. + +-- Ennakkoluuloja! mutisi kirjuri. -- Minun on paha mieleni, +mutta -- -- -- + +Alakuloista loppua hän ei lausunut, hän vain katseli tyttöä kohotetuin +kulmakarvoin ja asetti kynän syrjälleen. + +-- Tehkää se vain, huusi Pirkitta nauraen. + +Silloin kynä rapisten lensi hiekoitettujen rivien yli. Pirkitta kiitti +herra Antonia nähdyistä vaivoista ja läksi ulos huoneesta. + +-- Tuo ei ole tyhmä, sanoi kirjuri. + +Hän tuijotti ajatuksetonna avoimeen kirjaan, tytön ansioluettelo siinä +vielä oli tahrimattomana. Sääliväisyydestä, hajamielisyydestä, vaiko +välinpitämättömyydestä hän lienee vedellyt sitä kuivalla kynällä. Äkkiä +vanhan pojan valtasi epämääräinen halu, hän haeskeli suullaan niinkuin +rintalapsi, ja vajosi sitte hiljaiseen hyvinvointiin, kun hän taas +tunsi kynävartensa pään hampaittensa välissä. + +Pirkitta koetti toisessa ja kolmannessa samantapaisessa laitoksessa, +vihdoin hän päätti onnen kaupalla kulkea kaikki kadut ja kujat, ja +missä vain näki tuollaisen laitoksen, kysyä. Kaikkialla sama tulos. +Jonakin lohdutuksena oli sentään se, että hän kaikkialla oli kieltänyt +sisäänkirjoitusrahan maksamisen, johon hänen vähäiset matkarahansa +olisivat menneet kokonaan. Hän ei saanut selville, mihin hän oli +joutunut, koska kaupunki oli jäänyt hänelle ihan vieraaksi; iltapäivä +kului loppuun, hän ei vielä tietänyt, mihin hän pääsisi yöksi, eikä hän +liioin luottanut huomispäivään, joka oli suuri kirkollinen juhlapäivä, +jolloin tietysti kaikki puodit olisivat suljetut. Hän oikein pelkäsi. +Palaisiko hän takaisin kaupungintädin luokse? Ei mistään hinnasta! Tuon +pienen puodin seinillä tuolla oli vielä liimatuita papereja. Siellä +piti tehdä viimeinen koetus! + +Se ei onnistunut paremmin. Pää alas painuneena ja viipyvin askelin hän +heitti puodin. Kimakka ääni huusi hänen takaansa: + +-- Kuulkaappas ystävä! + +Epävarmana tyttö katseli ympärillensä. + +Huuto tuli talon porttikäytävästä, jossa myytiin kasviksia, teltan +omistajatar, sangen lihava nainen, joka oli köyttänyt huivin +varjelemaan päätänsä auringon säteiltä, vaikka ne jo aikoja sitte +olivat olleet lankeematta tähän paikkaan, nyökäytti päätään Pirkitalle +ja tavalliseen kieliopin pakkoa halveksivaan tapaan, sanoi: + +-- Teitä se koskee, teitä minä tarkoitan, kävittehän te tuolla +palveluspaikan välityslaitoksessa? + +-- Kävin. Minä haen palvelusta. + +-- Sitte teidän pitäisi tulla minun luokseni eikä mennä ihmisiin, jotka +eivät tunne herrasväkeä eivätkä palvelijoita, eivätkä tiedä mitkä +sopivat yhteen. Jokainen tietää ja tuntee että minä jo olen toimittanut +paikan useammalle, kuin nuo eläessään ovat nähneet puodissaan. Oletteko +te maalta tyttöseni? + +-- Olen. + +-- Vaatimaton tyttö? + +-- En minä enempää pyydä, kuin oikeus ja kohtuus on. + +-- Se onkin aivan paikallaan. Tehdä työnsä, vaatia palkkansa, se on +rehellisesti ja suoraan sanottu. Te minua miellytätte. Puhukaamme nyt +hiukan. + +Rouva puolestaan näytti lausuneen totuuden, sillä hän heti jatkoi +kielevästi: + +-- Katsokaa, minä en voi kärsiä niitä piikoja, jotka joko eivät tiedä +miten paljon heidän tulee pyytää, tai tekeytyvät niin nöyriksi, +ikäänkuin he tyytyisivät kaikkeen, ja jälkeenpäin heille ei kelpaa +mikään. Te ette usko mikä risti siitä on, ja minun täytyy sanoa, +ettei yksin piioista, mutta herrasväestäkin. Uskotteko, että löytyy +sellaisia rouvia, joille jokainen piika on liian siisti? Tuonne minä +saan lähettää vain sellaisia -- hihhii! -- sillä siellä armollisen +herran vain täytyy taistella vastaan, etteivät ne häntä saa ihan +lumota! Sitte löytyy sellaisia taloja, joissa armollisen, vanhan herran +mielestä mikään tyttö ei ole tarpeeksi siisti, tai joissa nuori keikari +yhtä mittaa tulee kyökkiin; tiedättekö, ystävä, minä teille vakuutan, +että siinä täytyy tietää, ettei pane ketään väärälle paikalle, sillä +varjelkoon, jos minä antaisin aihetta kelpo tytön onnettomuuteen tai +pahuuteen. No niin, maailmassa ei ole mistään puutetta, minä tiedän +kyllä sellaisiakin, joissa ei ole mitään pahentamista. Teille minä +haen kunnollisen paikan, te voitte minuun luottaa. Jollei teillä ole +asuntoa, niin te voitte viettää yön minun luonani, te saatte siistin +vuoteen ja maksatte guldenin viikolta, ei teidän tarvitse sitä kauvan +tehdä, sillä tietäkää, että minun luotani täytyy toisen aina väistyä +toisen tieltä, pitkiksi ajoiksi en voi luvatakkaan. Laskekaa vain pois +myttynne, sitte menemme yhdessä. Minä heti korjaan pois tavarani. Hyvää +iltaa herra Fischer! + +Hän tervehti vanhaa, kookasta herraa, joka ei juuri näyttänyt tuekseen +tarvitsevan sitä vahvaa ruokoa, joka oli hänen kädessään. + +-- Hyvää iltaa, rouva Brunner, sanoi hän sivumennen. Mutta äkkiä hänen +mieleensä näkyi johtuneen jotakin, hän painoi keppinsä katukiviin ja +kääntyi takaisin kysymään: + +-- Onko vaimoni jo puhunut teille? + +-- Ei armollinen herra. + +-- Eikö? + +Hän astui myymäteltan eteen. + +-- Koska nyt juuri satuin teidät tapaamaan, sanon teille, että niin +pian kuin suinkin voitte, hankkisitte meille luotettavan tytön +hoitamaan lasta. No, mikä teidän mieleenne nyt pisti, rouva Brunner? +Enhän minä tahtoisi, että te epäilisitte meitä, vanhoja ihmisiä. + +-- Mutta herra Fischer, miten voisin sallia sellaista, -- hihhih! +Kunniani ja autuuteni nimessä minä en ole mitään ajatellut. + +-- Ettekö? No hyvä. Vanhimman poikamme, jolta raukalta rouva kuoli +vuosi sitten, on täytynyt matkustaa pois asioitten tähden; hän on +antanut pienokaisensa meidän hoidettavaksemme; se panee talon hiukan +nurin narin; alaikäisillä tyttärilläni ei vielä ole ollut aihetta +sellaisiin toimiin ja me vanhat emme oikeastaan koskaan kelpaa niihin, +sillä iällä jo unohtaa kaiken harjoittelemisenkin. Siitä syystä me +tarvitsemme jonkun joka voi siihen antautua, tosin ei pitkäksi ajaksi, +ehkä vain neljäksi tai kuudeksi viikoksi, kunnes isä palajaa; mutta +tiedättehän te mimmoinen palkka ja kohteleminen meidän talossamme +on, ja jos löytyy kelpo tyttö, jolla ei ole tiedossa parempaa, niin +olisihan tämä jotakin. + +Sillaikaa kuin vanhus puhui tätä, oli rouva Brunner merkitsevästi +katsellut Pirkittaa. + +-- Tosin, sanoi hän, -- minä tiedän että teillä kohdellaan sangen +hyvin, ja tuo tuossa on sangen kelpo tyttö, tosin juuri maalta tullut, +mutta minä tunnen hänet jo kelpo tytöksi; hän ei vielä ole löytänyt +paikkaa ja ottaisi mielellään. Kelpaako? + +-- Minä kiitän Jumalaa, jos te tahdotte minut ottaa, herra kulta, sanoi +Pirkitta. -- Minä haen vain hyvien ihmisten luona nurkkaista, jossa +voin levätä. En tänään kysy pitkäksikö vaiko lyhyeksi ajaksi. Kunhan +vain pääsen alkuun, niin en pelkää jatkoa. + +-- Niin, rouva Brunner, sanoi vanha herra hymyillen katsellen +Pirkittaa, joka seisoi siinä vaiti, silmät alas painuneina; -- minä +ottaisin tytön hyvin mielelläni, sillä hän sanoi minulle "herra kulta"; +se tuntuu niin hyvältä, ja sen tapaista ei ole moneen aikaan minulle +sattunut -- -- -- + +-- Hihhih, nauroi kasviksien myyjätär, -- suottehan te anteeksi, herra +Fischer, hän on juuri tullut maalta. Lapsi kulta, teidän täytyy tottua +lausumaan: "armollinen herra". + +-- Se oli hyvä, älkää minulta ryöstäkö sitä ilon kipinää! Mutta +todellakin, hyvä rouva Brunner, tiedättehän te, etten minä lopullisesti +voi päättää, jollen ole kuullut rouvani mielipidettä. + +-- Oi, armollisen rouvan Leenan minä jo tunnen, sanoi rouva Brunner. +-- Arvelen, että koska te tahdotte jonkun lasta hoitamaan, niin pian +kuin suinkin, niin ottakaa tyttö heti taloon ja näyttäkää hänet +puolisollenne. Olen varma siitä, ettei hän lähetä häntä takaisin. + +-- Oikein, se kyllä sopii. Tulkaa mukaani, lapsi kulta, asumme tässä +likellä. + +Kasviksien myyjätär nosti mytyn ja laski sen Pirkitan käsivarrelle. + +-- Katsokaa, sanoi hän itseluottamuksella, -- mitä se vanha +Brunnerin akka voi, tuolla porttiholvissa, myymäteltan ääressä, +sisäänkirjoituksitta ja valehtelemisitta. Sitä te ette suinkaan olisi +tullut ajatelleeksi? No, antakaa hänen nyt ensin katsella itseänne, +että saamme saman mielipiteen, niin minä tiedän, ettette juokse +takaisin minun luokseni. Paras suudelmani armollisen rouvan kädelle! +Hyvää yötä, herra Fischer! + +Pirkitta oli jäänyt muutamia askeleita vanhan herran taakse, sillä tämä +käveli jokseenkin rivakasti. Nyt hän nykäsi häntä käsivarresta ja astui +hänen rinnalleen: + +-- Älkää suuttuko, armollinen, herra, sanoi hän, -- ja vaikka se minua +vahingoittaisikin, niin en minä voi valhetta kärsiä, minä näen tuon +rouvan tänään ensi kerran, ja saattaahan hän tarkoittaa minun hyvääni +sanoessaan, että hän minut tuntee, mutta ei se ole totta. + +-- Hämmästyneenä vanha herra katsahti tyttöä kasvoihin. + +-- No, kenties, hän näyttää tuntevan ihmiset heti ensi katsannolta. +Tulkaa te vain! + +Hän jatkoi matkaansa ja Pirkitta seurasi. + + + + +Neljäs luku. + +Vieraan katon alla vietetyn ensi yön kauhut. Lukijat, joita +sankarittaren ulkonainen olento huvittaa, saavat tässä harvinaisen +tilaisuuden katsella korkeaan peiliin, hänen olkainsa ylitse, jota +halua saattaisi epäillä tiedon puutteeksi sopivaisuudesta. "Kitta" ja +"Leena" tulevat toisilleen rakkaiksi. Fischer nuoremman tulo. + + +He astuivat komeaan taloon, joka melkein tuntui olevan ystävällinen, +elävä olento, jolle metalliset suonet kuljettivat valoa ja vettä, +portaissa ja käytävissä oli kiiltävää kiveä, suuria ovia kahdesta +puoliskosta, ja peilikirkkaita ikkunoita. Pirkitta oli melkein +häpeillään, kun hän vanhan herran perässä astui yläkerroksiin, ja +jokainen askel, jonka hän rautanauloilla varustetuilla kengillään otti, +kuuluvasti kaikui talossa. + +Ovelle herra Fischer seisahtui, veti kelloa, ovi avattiin ja he +astuivat sisään. Hän viittasi, että tyttö häntä seuraisi; he astuivat +kahden huoneen läpi, jotka olivat hämärässä, vain sen verran valoisat, +kuin katulyhdyistä saattoi langeta valoa sisään; sitte he tulivat +kolmanteen huoneeseen, jossa lamppu kirkkaasti valaisi pöytää. Sen +ympärillä istui koko joukko ihmisiä. + +Pirkitta jäi ovelle seisomaan, + +-- Hyvää iltaa lapset, sanoi vanha herra. -- Minä tuon teille jotakin. +Puhuttelin ohi mennessäni kasviksien myyjätärtämme ja hän lähetti heti +minun mukaani tytön, jotta sinä äiti, hänet näkisit; hän arveli, että +sinä hänestä pitäisit. + +Lampun varjostin siirrettiin pois. Suurissa tuoleissa molemmin puolin +istui kaksi nuorta tyttöä, jotka päästivät käsityöt helmaansa ja +uteliaasti tarkastivat Pirkittaa; syrjemmällä luki nuori herra, joka ei +katsonut vaivan arvoiseksi kohottaa silmiään kirjasta. Keskellä sohvaa +istui vanha nainen. + +-- Tulkaa vain lähemmäksi, sanoi tämä. -- Älä pelkää lapseni. + +Pirkitta otti pari avutonta askelta eteenpäin. + +-- En minä pelkää, armollinen rouva, mutta minä en mielelläni astelisi, +sillä minun jalkineeni ovat raskaat; niillä kyllä hyvin juoksentelee +maalla, mutta minä pelkään raamuilevani tätä kaunista lattiaa. + +-- Arveletko että sinulle siitä suututtaisiin, eikä otettaisi +palvelukseen? + +-- En, sanoi tyttö, ja kuoppaset syntyivät hänen poskiinsa, -- en minä +juuri sitä tarkoita, enkä minä usko, että se meitä eroittaisi, jos minä +vain muutoin olen teidän mieleisenne, rouva kulta -- armollinen rouva, +mutta olisihan paha, pilata tätä kaunista lattiaa. + +Rouva Fischer nyökäytti hymyillen päätänsä, hiukan hän kyseli +Pirkitalta, sitte hän lupasi hänet ottaa palvelukseen. + +Tyttö suuteli hänen kättänsä ja tahtoi samaten suudella vanhan herran +kättä, mutta tämä kohotti kätensä pään yläpuolelle, joten tyttö ei +sinne ylettynyt, ja sanoi: + +-- Minä en ole mikään korkea-arvoinen herra, jolle tällaiset +kunnianosoitukset kuuluisivat; jos olisinkin mieleltäni maailmallinen, +niin kai minä sentään tietäisin toimittaa itselleni parempia. Meillä ei +käytetä käsisuutelemista, yksin vanhalle rouvalle se on oikeutettua, +muutoin heittäkää se pois. Tyttäreni eivät myöskään pane siihen mitään +arvoa, niistä on hauskempaa, kun saavat sitä nuorilta herroilta. + +Molemmat tytöt naurahtivat iloisesti, todiste siitä, etteivät he +loukkaantuneet, sekä siitä, kuinka vanha herra leikillä panetteli +lapsiaan. Hän näytti sangen kummalliselta, kun hän totisen näköisenä +taas alkoi puhua: + +-- Samaten minä kiellän teitä tekemästä sitä tuolle nuorelle herralle +tuossa vastapäätä. Hänen suhteensa teidän yleensä on oleminen +varoillanne. + +Nuori mies punastui suuttumuksesta, hän sulki kirjansa ja juoksi +tiehensä sanoilla: + +-- Tänään sinä isä taas olet ihan inhoittava. + +Kun hänen pakonsa synnyttämä yleinen ilo oli asettunut, sanoi vanha +rouva totisena, vaikka hänen kasvoillaan nauru vielä leikitteli: + +-- Hurjapa sinä oletkin tänään, isä. + +Sitte hän kääntyi Pirkittaan: + +-- Mene nyt kyökkiin, lapseni, jättämään kapineesi. Sitte sinä kyllä +saat lähempiä tietoja. + +Pirkitta totteli. Kun hän oli oven sulkenut, meni vanha herra etsimään +ja lepyttämään nuorta naisvihaajaa, niinkuin hän sanoi. + +-- Sitä minä tahtoisin olla kuulemassa, sanoi vanha rouva. -- Poika +raukka! Tällä tavalla hän ihan karkoittaa hänet talosta. + +Kun Pirkitta oli syönyt illallista kyökissä, vei vanha rouva hänet +pieneen huoneesen, jossa seisoi ristikolla varustettu lapsen sänky ja +sen vieressä vuode täysikasvanutta varten. Tuolilta nousi nuori tyttö, +kuullessaan heidän tulevan. + +-- Voi äiti, sanoi nuori neiti, -- tuotko sinä hoitajattaren pienelle +Helenallemme? + +-- Kyllä, lapseni, te saatte nyt taas ryhtyä taloudellisiin puuhiinne. +Pitäkää vain ensi aikoina tätä hoitajatarta hiukan silmällä, sillä hän +on vähän tottumaton, hän on palveluksessa ensi kertaa, mutta hänellä on +hyvä tahto ja ennen kaikkia taipumusta siisteyteen. + +Siitä tuli jo palkinto, että Pirkitta oli säälinyt kaunista lattiaa. + +-- Mikä teidän nimenne on? kysyi neiti. + +-- Pirkitta Leipold. + +-- Siis Kitta? Olkaa nyt oikein hyvä ja hellä pienokaisellemme. Hänen +nimensä on -- johan minä sen teille mainitsin -- Helena, niinkuin hänen +ennen aikojaan kuolleen äitinsäkin oli. + +-- Oi, älkää huolehtiko, armollinen neiti. Eihän naisen ole vaikea +tottua rakastamaan lasta. + +Tuo kuului ihan toiselta, kuin muutoin tavalliset, kielevät palvelijain +vakuutukset. Äiti ja tytär katselivat hymyillen toisiaan, sitte he +antoivat tarpeelliset ohjaukset ja läksivät pois. + +-- Suutelen kättänne, sanoi tyttö. + +-- Hyvää yötä Kitta! + +Ovella virkkoi neiti: + +-- Äiti, tuohan on oikein hauska maalaislapsi. + +Sitte askeleet etenivät ja kaikki kävi hiljaiseksi. + +Pirkitta otti yölampun, joka paloi syrjäisellä pöydällä, hän tahtoi +nähdä hoidokkinsa. Hiljaa hän astui vuoteelle, piti herttaista kättä +valkean edessä, sitte hän siirsi pari sormea syrjään ja kirkas valo +lankesi kukoistaviin, ehkä neljänvuotiaan tytön lapsellisiin kasvoihin. +Kaivautuneena syvälle polstariin, lepäsi pieni pellavasuortuvainen pää, +jonka ympäriltä kullankarvaiset palmikot nousivat kuin laineet, pienet +sieramet sulkeutuivat ja laajenivat säännöllisesti, ja palavan punaiset +huulet olivat koossa. + +Se oli ihmeen herttainen olento ja tyttö sitä kauvan katseli. + +Äkkiä lapsi levottomasti rupesi liikkumaan; kiireesti tyttö väistyi +syrjään ja asetti tulen paikoilleen, hän astui ikkunan ääreen ja +katseli tyyneen, kirkkaaseen yöhön, taivaalla tuikkivat valot ja maan +päällä niitä paloi pitkissä riveissä. + +Mutta hän ei ajatellut sitä; hänen ajatuksensa olivat lapsessa, +joka siinä makasi levollisena ja kilttinä. Äkkiä hänen mielestään +tuntui oikein kevytmieliseltä, hän kun noin suoraa päätä oli astunut +palvelukseen, vaikka edesvastuu siitä oli hyvinkin totinen; tosin +saatettiin sanoa, ettei se ollut kuin neljäksi tai kuudeksi viikoksi +ja sehän on aivan pieni aika. Mutta miten paljon tuollaiselle pienelle +olennolle saattoikaan tapahtua, mitä kaikkia vammoja tulla häntä +vahingoittamaan huolimattomuuden tai väärin ymmärretyn rakkauden +tähden, koko elinajaksi! Paljon, paljon. Kunhan ei vain hyvä Jumala +lähetä mitään onnettomuutta, niin kyllä hän vastaa muusta. Se työ, +jonka hän on ottanut tehdäkseen, on vaikea, hyvinkin vaikea, hän +sen kyllä tietää. Mitä lasta auttaa kaikki silmälläpito ja hoito! +Hoitamassa ei ole äiti, ja äidin sijaisena hänen tulee olla, niin +paljon kuin hän taitaa. + +Lapsi huudahti unissaan; kun tyttö kiiruhti sinne, lepäsi se +levollisena, hän silitti kiharoita sen kasvoilta ja lausui: + +-- Sinä raukka, rakas, kultatukkainen orpo, usko pois, kukaan ei pääse +sanomaan, että sinua olisi voinut uskoa parempiin käsiin. + +Hän riisui hamettansa ja sitä tehdessä luikui liukkaalle lattialle, ja +kun hän hädissään molemmin käsin tarttui pesukaappiin, silloin tämä +vihamielisesti hyökkäsi hänen päällensä ja näytti tahtovan paneutua +pitkäkseen lattialle niinkuin hänkin. Vuoteen vieressä oleva matto +liittyi hänen puolelleen korkeimman vaaran hetkenä, antaen hänelle +varmaa jalansijaa, ja siten hänen onnistui voitollisesti vastustaa +huonekalun hyökkäys. + +-- Herra Jumala, lausui hän hiljaa, kun hän ensimmäisen kauhun +asetuttua taas saattoi hengittää. -- Se olisi saattanut päättyä pahoin. +Siitä ei olisi tullut pientä meteliä. On se sentään hullua komentoa, +että ihmiset tekevät lattiansa niin liukkaiksi, että heidän sitte +täytyy levittää vaatteita niiden päälle. + +Hän kaipasi pientä kultaista ristiä, jota hän oli kantanut kaulassaan, +se oli matolla hänen edessään; hän kumartui sitä ottamaan ja kun hän +kohottautui suoraksi, säikähti hän, nähdessään vastaisessa nurkassa +ihmisolennon, joka samaten kohottautui ja tuijotti häneen. Mutta kohta +hänen täytyi hillitä itsensä ääneen nauramasta, sillä tuo vieras oli +hän itse, hänen oma kuvansa, joka heijastui suuressa peilissä. Hän +astui sen eteen. Tumman vaaleat, irrallaan olevat hiukset valuivat +suurina palmikkoina niskaan ja niistä astuivat näkyviin terveet, +kukoistavat kasvot, ruskeat, vilkkaat silmät, pieni nenä, joka keskeltä +korkeni tuskin huomattavasti, sorjasti uurretut sieramet ja upeat +huulet, joitten välistä loistivat hampaat, hänen hymyillessään, kun +hän katseli vahvaa ja samalla notkeaa vartaloansa. Siinä hän hetkisen +viipyi iloitsemassa oman kuvansa kauneudesta -- eihän kukaan, jolle +kauneutta on annettu, voi sitä moittia! Mutta äkkiä vilun väreet +pöyristyttivät häntä, hän liitti käsivarret rinnallensa, puhalsi lampun +sammuksiin ja astui vuoteeseen. + +Hänen siinä levätessään hämärässä hiljaisuudessa, hiipi hänen mieleensä +haikea tunne kotikylästä ja entisestä elämästä. -- Oliko oikein paeta +kotoa toisten mieliksi, itselleen tuskaksi? -- Mutta nykyhetken välitön +selvyys vastusti ajatuksia ja kuvia, ja pian uni karkoitti menneisyyden +kokonaan unennäköjen valtakuntaan. + +Kun hän avasi silmänsä, oli valoisa aamu. + +-- Huomenta, täti! huusi heleä lapsen ääni. + +Pirkitta nousi, ja astui ristikkovuoteelle, lapsi sieltä katseli +ympärilleen suurin, sinisin silmin, mutta se sulki ne heti, nähdessään +vieraan, ja pyysi itku kurkussa Teresa tätiä. Turhaan Pirkitta sitä +hyväilevästi puhutteli, se tuli vaan äreämmäksi ja surkeammaksi, ja kun +sitte neljännes tunnin kuluttua isoäiti ja täti tulivat sisään, sanoi +tyttö aivan onnettomana: + +-- Ei se tahdo minuun suostua, ja minä tahdoin kuitenkin sitä hoitaa +niinkuin äiti. + +Vanha rouva nauroi. + +-- No, no, Kitta kulta, sanoi hän, -- säilytä sinä vain hyvät +aikomuksesi lasta kohtaan. Tuollaiselta väeltä ei voi vaatia, että +he heti huomaisivat, mutta ennen pitkää ne kyllä oppivat tuntemaan +ystävänsä. + +Sitte lapsi puettiin päiväksi ja kun isoäiti ja täti antoivat Pirkitan +auttaa ja vakuuttivat, että hän oli "Kitta", joka tahtoi olla sille +niin hyvä, niin oli toivottu suosio pian voitettu. + +Jo samana päivänä lapsi meni parhaassa sovussa kävelemään hänen +kanssansa ja muutaman päivän perästä Pirkitta kaikessa hiljaisuudessa +sai nauraa omaa itseään, sentähden, että hän oli syyttämäisillään tuota +pientä tapojen orjatarta kiittämättömyydestä, kun se niin kokonaan +saattoi unohtaa täti Teresan, että se joka aamu heleällä äänellään +huutaa "Kittaa". + +Kun hän oli ollut suuressa talossa viikon ajan, hän myönsi, että elämä +siellä oli sangen hyvä, siellä oli niin moni huomaamassa, ja heidän +kaikkien mieleinen tahtoi olla; siellä oppi pois pahoilta tavoiltakin, +joita ei itsestään olisi tullut ajatelleeksikaan. + +Neljäs viikko oli kulunut lopettamatta palvelusaikaa niinkuin +Pirkitta oli peljännyt. Viides jo kului. Lapsi uudisti lakkaamatta +kysymyksensä, eikö isä jo tule ja tyttöön oikein koski, kun hänen aina +täytyi lohduttaa häntä sillä, että isä kyllä pian tulee. Sitte kun hän +todellakin tulee, sitte hän on tarpeeton ja hänen täytyy lähteä pois +noitten hyvien ihmisten luota, joita hän rakastaa, ja erota lapsesta, +joka on kasvanut kiinni hänen sydämmeensä. + +Pirkitta oli pienessä puutarhassa, pihan vieressä. Lapsi leikki hänen +jalkainsa juurella tai juoksenteli edestakaisin. Lehtimaja, jossa tyttö +istui, oli melkein samanlainen kuin lehtimaja kotona, jossa vanha +äiti usein oli istunut. Jospa hän hetken aikaa voisi istua tuossa +vastapäätä, hän näyttäisi niin mielellään hänelle tuon lapsen, miten se +on viisas ja kiltti, että se häntäkin ilostuttaisi, vanhaa vaimoa. Hän +oli sanomaisillaan: isoäitiä! Sitä hänen täytyi nauraa ja lapsi hypähti +hiekkaläjiltään ja nauroi hänen mukaansa, nähdessään hänet iloisena. + +Mutta lapsi ei tyytynyt siihen, sen ilo nousi ylimmilleen, se riisti +olkihatun päästään, nosti siihen tieltä hiekkaa, jota se sitte +sirotteli kukkalavoille, kieppuen sievästi kuin hyrrä. + +-- Mutta Leena, huusi Pirkitta, -- nyt et sinä ole ollenkaan kiltti. + +Lapsi karisteli viimeiset hiekat hatusta, sitte se juoksi tytön luo, +nojautui hänen syliinsä ja käänsi häneen hiestyneet kasvonsa. + +-- Minun ei aina tarvitse olla kiltti, se sanoi. -- Isä ei tuo mitään. +Isä ei ollenkaan tule. + +-- Hyi sinä pieni veitikka, mitä sinä puhut. Isä kyllä tulee, ja jos +hän sinulle tuo jotakin, niin minä hänelle sanon, ettei hänen pidä +antaa sinulle mitään, sillä sinä olet ollut kiltti vain siksi, että +saisit jotakin; ja hyvät lapset ovat aina kiltit, vaikkeivät mitään +saisi. + +-- Eivätkö hyvät lapset saa mitään, kun he ovat kiltit? kysyi +pienokainen alakuloisena. + +-- Eivät, ne eivät saa mitään, ne ovat kiltit vain siksi, että heitä +oikein rakastettaisiin. + +Lapsi ajatteli hetkisen, katsellen suurilla silmillään eteensä. + +-- Rakastaako isäkin minua oikein paljon? kysyi hän sitte äkkiä. + +-- Tietysti hän sinua rakastaa oikein paljon. + +Vilkas, iloinen puhelu ja reippaat askeleet likenivät puutarhaa. +Pirkitta näki Fischerin perheen täysilukuisena likenevän; keskellä kävi +iloisen näköisenä, ehkä kolmenkymmenen vanha herra; hän arvasi heti +kuka se oli, ennenkuin lapsi riemusta oli ehtinyt huudahtaa. + +Se juoksi isän luo, joka heittäysi penkille istumaan ja myrskyisästi +hyväili lemmikkiään. + +Pirkitta oli noussut, mutta kun vanhemmat ja sisarukset olivat +asettuneet lehtimajan eteen tulleen herran ympärille, niin tie oli +häneltä katkaistu ja hänen täytyi jäädä sinne. + +Kun lapsi hiukan oli rauhoittunut, nojasi se pään isän olkapäähän ja +kysyi hiljaa. + +-- Oletko minulle tuonut jotakin, isä? + +-- Tietysti Leenaseni! + +-- Oikeinko sinä sen annat Leenalle? kysyi Leena totisena. + +-- Kuinka en antaisi, jos Leena on ollut hyvä lapsi. + +-- Ei, he eivät saa mitään, he ovat vain hyvät, jotta heitä oikein +rakastettaisiin. + +-- Voi sinä pieni, epäitsekäs olento! Kuka sitte näin aikaseen pitää +huolta sinun velvollisuudentunnostasi? Kuka sinulle on sanonut, +etteivät hyvät lapset mitään saa? + +Pieni tyttö osoitti hentosella sormellaan Pirkittaa ja mies seurasi +sen suuntaa. Hänen edessään seisoi terve nuori olento, oikea käsi +vielä ojennettuna lasta kohti, jonka liiaksi vilkkaita liikkeitä hän +huolestuneena oli seurannut; hän näki kukoistavat, rehelliset kasvot, +tumman ruskeitten silmien kannet eivät hetkeksikään rävähtäneet, +katse oli tyyni, tyytyväinen, uskollisesti täytetyn velvollisuuden +katse. Tämä piirre enensi kasvojen somuutta. Veri nousi miehen päähän. +Kiireesti hän nousi. + +-- Ai, niin, sanoi hän, -- tämähän on Kitta, eikö niin? Te olette +oikein rehellisesti ottaneet hoitaaksenne pientä tyttöäni. Kiitän teitä. + +Pirkitta hengitti syvästi, sitte hän puhui; ääni värisi tuskin +huomattavasti ja tuli siitä hiukan karkeaksi: + +-- Puhumatta tavalliseen tapaan, herra, minä kyllä voin sanoa: ei kestä +kiittää; minä olen sen mielelläni tehnyt. Jos minun nyt täytyy luopua +lapsesta, niin minä suren vain, -- en siksi, että minä pelkäisin sen +joutuvan huonompaan hoitoon, vaan siksi, ettei minun pitäisi sitä tehdä. + +-- Siihen on vielä aikaa, näinä päivinä minä taas matkustan pois ehkä +yhtä pitkäksi ajaksi, ja olen hyvin tyytyväinen siitä, että tiedän +lapseni olevan teidän hallussanne. + +-- Suuri kiitos hyvästä tahdostanne, armollinen herra. Se oli minulle +rakasta ja mieluista, vaikka se jo tänä päivänä olisi loppunut, ja se +on kyllä aina pysyvä minulle rakkaana ja mieluisana, kun tiedän ettei +lapselta puutu mitään. Jos sitä aina ajattelisi, silloinhan itseltänsä +hävittäisi kaiken ilon, ja hyvää on muutoinkin niin vähän tässä +maailmassa. + +Nuori mies otti hattunsa penkiltä ja oikaisi suoraksi sen ympärillä +olevaa suruharsoa. + +-- Niin, hyvää on niin vähän tässä maailmassa, hän kertoeli. + +Hän nosti lapsen syliinsä ja kantoi sitä kaikkien seuraamana puutarhan +portille. Siellä hän kääntyi hakemaan Pirkittaa, joka oli jäänyt +jälellepäin. + +-- Tulkaa vaan mukaan, sanoi hän ja painoi lapsen tulijan käsiin. -- Se +kuuluu vielä teille. + +Tyttö hymyili kiitollisesti. Nuori mies katseli taas noihin kasvoihin, +joissa oli tuo omituinen piirre, piirre jonka olisi eroittanut +tuhansien joukosta, josta olisi voinut lausua: "Sinä, juuri sinä! +Ei tavallinen, vaan oma olentosi, ihan erityinen, sinä olet sitä +mitä tahdot olla!" Tuollaiset olennot aina viehättävät likenemään +lähemmäksi, jos ne tapaa maan tomussa, taikka elämän kukkuloilla. Itse +he eivät kysy, seurataanko tuota viehätystä, vai jäädäänkö heistä +loitolle. + +Pirkitta oli tyytyväinen siitä tunnustuksesta, jonka hän sai +hoidokkinsa isältä. Hän piti sitä aivan luonnollisena, että herra noin +saattoi alentua seurustelemaan lapsenpiian kanssa, kun hän sattui hänen +tiellensä. + +Eräänä seuraavista päivistä hänen varhaisena aamuna piti lähteä. Hän +oli kieltänyt herättämästä lasta, mutta Pirkitta astui ovelle ja vei +hänet ristikkovuoteen luo, jossa Leena valveella oli istumassa. Hän +painoi hänet rintaansa vastaan, ja isää ja lasta katseli hymyillen +syvä, ruskea silmäpari. Nuori mies sen näki, kun hän kohotti katseensa. +Mutta silloin hänen silmänsä painuivat alas ja kiireesti hän riensi +pois huoneesta. + + + + +Viides luku. + +Lukija saa tutustua Sebensdorfiin. Kaksi yhteennaitettua tilusta ja +niiden perheet. Pormestari pitää entisen renkinsä kanssa keskustelun, +johon monesta syystä hänen järkensä näyttää loppuvan, ja tekee vihdoin +tuollaisen ahdistamattoman muistutuksen, joka asianhaarain vaatiessa +saattaa kehittyä ennustelmaksi. + + +Sebensdorfissa ei löytynyt rakennuksia enemmän, kuin toisessakaan +keskikokoisessa kylässä, mutta sen yhdestä päästä on melkoisen pitkä +matka toiseen päähän, sillä talot eivät ole kiinni toisissaan, vaan +jokainen on itsensä ja naapuritalon väliin pistänyt puutarhan tai +pihan; moni suuri tila kaikkine rakennuksineen valtaa avarat kappaleet +maata kylätien varrella; suurimman niistä, Mooshofin, omisti Anton +Hüblinger. Hän oli elänyt neljänkymmenen vanhaksi, välittämättä +vähääkään naisista, kunnes häneltä samana vuonna lyhyen ajan kuluessa +kuolivat molemmat vanhemmat. Silloin hän piti velvollisuutenaan tuoda +taloonsa emännän. + +Eikä valikoiminen ollut vaikea. Ylimmät sopivat aina yhteen, ja hän +oli samassa talossa kuin pormestari, sillä mitä viimemainitulta +varallisuussuhteissa puuttui, sen korvasi hänen asemansa. Se oli +tunnustettu asia, ettei hänestä voinut tulla muuta, kuin pormestarin +vävypoika, ja kohtalo olisi käyttäytynyt erinomaisen häijysti, jos se +olisi antanut pormestarille ainoan pojan tuon ainoan tytön sijaan -- +mistä Mooshofin isäntä silloin olisi saanut emännän? Mutta sallimus +oli asettanut niin ystävällisesti, että Mooshof saattoi naittautua +pormestarin tilukseen. + +Pormestarin ainoa lapsi, Juliana, näkyi käsittäneen molempien tiluksien +hellät suhteet, ja kun isä selitti, että hänen piti mennä naimisiin +Anton Hüblingerin kanssa, ei hän mitenkään estänyt niiden yhdistämistä +-- joka muutoin olisi ollut hänelle sangen pieneksi hyödyksi, koska +vanhuksen luonne oli hyvin järkähtämätön. Häät vietettiin, Mooshofin +talo saattoi olla tyytyväinen, koska sen valtaistuimella nyt istui +emäntä isännän rinnalla. + +Jos se todellakin oli tehty istumasijaksi, niin emäntä siitä oli +valinnut lempipaikakseen alan puutarhassa lehtevän pajun alla; puun +oksat siinä ylettyivät telineitten yli, niin että pitkät oksat +riippuivat muodostamaan säännöllistä ympyrää alaa, jossa istui kuin +vihriässä teltassa. + +Siellä juuri hän oli eräänäkin aurinkoisena aamupäivänä. Hänen +edessänsä seisoi kaksi miestä, vasemmanpuoleinen oli hänen miehensä, +oikeanpuoleinen oli hänen isänsä, Sebensdorfin pormestari. + +Julianan pieni, melkein liian täyteläinen vartalo nojausi mukavasti +penkkiin, pää pikimustine hiuksineen oli alas painettu, ja yhtä tummat, +polttavan kirkkaat silmät lepäsivät silmäkansien tuuheitten ripsien +alla, punaisina hehkuivat hänen poskensa, käsivarret olivat vaipuneet +alas sylistä, upeilla, pystyillä huulilla leikitteli tuskin huomattava +hymy. + +Mooshofin isäntä oli kasvanut vain hiukan korkeammaksi emäntäänsä, +mutta sen sijaan, tarpeeksi hentoiseksi ja hoikaksi. Hän oli syntynyt +seuraelämää varten ja valitti, ettei huolenpito tuosta suuresta +tiluksesta koskaan ollut päästänyt häntä oikein varttumaan. Löytyyhän +niitä sellaisia tiluksia, jotka eivät isännilleen suo muuta kunniaa, +kuin sen minkä he itse ottavat, mutta Mooshof kyllä antoi isännälleen +oikean arvon. Hüblingerin kasvoista ei saattanut lukea minkäänlaista +huolta, niissä oli kaikki tasaista ja siloista, niiden alapuoli oli +nytkin aivan liikkumatonna ja tunnottomana. Silmät, joilla hän tuijotti +vaimoonsa, olivat pienet, harmaat, levälleen levitetyt ja kulmakarvat +rävähtivät hätäisesti pari kertaa, joka näytti merkitsevän, että hän +iloitsi jostakin, eikä yksin itsensä tähden, vaan Mooshofin edustajana. + +-- Kunhan siitä vain tulisi poika! mutisi hän, sillä vastenmielisesti +vaikutti se ajatus, että hänenkin kerran täytyisi antaa talot ja +tavarat vieraalle ihmiselle tytön tähden. + +-- Kunhan siitä vain tulisi poika, uudisti hän äänekkäämmin; ja siinä +katseessa, jonka hän syrjittäin heitti appiinsa, oli ilkkua. + +Mutta pormestari, pitkänä, väkevänä kuin puu, seisoi jättiläisenä +vastapäätä molempia. + +Hänen leveät kasvonsa tuuheine kulmakarvoineen, lerpallaan oleva +alahuuli, riippuvat posket, tuo kaikki kertoi selvästi talonpoikaista +ylpeyttä ja talonpoikaista koronkiskontaa, eivätkä kankea ankaruus ja +leppymätön kovuus poikenneet kulmikkaista, karkeista piirteistä, vaikka +hän nyt nauroi lyhyttä, jyrkeää nauruansakin ja leikillisesti kohotti +sormeansa uhkaamaan nuorta avioväkeä; se näytti kömpelöltä, mies ei +ollut tottunut leikillä uhkaamaan. + +-- Te lurjukset, huudahti hän, -- te ette haikaile, te alatte ajoissa, +tuskin kuutta viikkoa häiden jälkeen! + +-- Hm, -- Mooshofin isäntä puhalsi nenästään -- mutta ne olivatkin häät! + +Hän tahtoi johtaa puheen toisaalle ja tapasikin oikeaan kohtaan. +Pormestari oikaisihe. + +-- Mutta kyllä ne saivatkin maksaa! Miesmuistiin ei näillä mailla ole +sellaisia nähty! + +-- Minuun koskee joka kerta, kun niistä tulee puhe, sanoi emäntä. + +-- Mitä? + +-- Kun ei rakkain ystävättäreni saanut olla läsnä. + +-- Ketä tarkoitat? rypisteli pormestari otsaansa. + +-- Leipoldin Pirkittaa. + +-- Ehkä morsiusneitinä? murahti vanhus. -- Parasta on, että hän minun +silmistäni on niin kaukana poissa kuin suinkin. + +-- Onko hän poissa? + +-- Noin kahdeksan päivää teidän häittenne jälkeen hän kuului kaikessa +hiljaisuudessa lähteneen kaupunkiin, palvelusta hakemaan. + +-- Entä Risto? + +-- Ties mitä tehnee, se heittiö. Yleensä sinä voisit olla kyselemättä +sellaisia asioita, joista sinä tunnet mielipiteeni. En ymmärrä miten +vanha koulumestarin Katri on saattanut vaieta. Minun tyttöni ei sitä +olisi uskaltanut, -- käsissäni minä olisin sen pitänyt. + +Hän tarttui käsillään ilmaan ja rutisti sormet yhteen. Pelästyneenä +nainen katsoi ylös. + +-- Mutta tietysti, hän jatkoi, -- kun omistat vähän, niin saat vähän +kunnioitusta, kun et omista mitään, niin eivät ihmisten silmät sinua +ollenkaan näe. Ei enempää siitä! Nyt minun täytyy mennä. Jumalan +haltuun! + +Hän astui pois riippuvien oksien alatse. + +-- Voi teitä veitikat! + +Niillä sanoilla hän astui puutarhasta tielle. + +-- Se on aika hauska mies, tuo isäsi, sanoi Hüblinger. + +Oli vaikea päättää, tahtoiko hän pitää tuota leikkinä vaiko totena, +sillä hänen piirteensä eivät ollenkaan muuttuneet. + +Kun pormestari meni Mooshofista, nousi nuori mies ojan reunalta, +jossa hän seljapuun varjossa oli istunut. Poika näytti kalpealta ja +väsyneeltä, tumman vaaleasta, kiharaisesta tukasta kiertyi joku suortuva +epäjärjestyksessä otsaan, joka oli matalanpuoleinen; joku piirre +ruskeitten silmien kulmissa ilmaisi, että ne muutoin veitikkamaisesti +katselivat maailmaan, mutta nyt ne olivat surulliset. Hän nojausi +vahvaan keppiin, joka oli hänen muassaan, kun hän epävarmin askelin +koetti seurata reippaasti astuvaa miestä. Huolimatta kaikista hänen +ponnistuksistaan, suureni suurenemistaan heidän välinen alansa. + +-- Risto hoi! huusi niittomies, joka viikate olalla tuli vastaan. -- +Joko sinut nyt vihdoinkin näkee? + +-- Se ei ole minun syyni, etten pitkiin aikoihin ole ollut täällä, tuli +vastaukseksi. -- Kuusi viikkoa minä koreasti sain maata ja kaksi kului +ennenkuin taas toinnuin. Niin hän minut löylytti, tuo peijakas! + +Hän korotti kepin ja viittasi pormestariin. + +-- Se olikin paha juttu tuosta koulumestarin tytöstä. Hänen holhokkinsa +ja vieraana hänen talossaan! Jos olisitkin tahtonut sopia hänen +kanssansa, niin olisi sitä myöhemminkin siihen ollut aikaa ja +tilaisuutta. + +Risto veti suutansa hiukan väärään. + +-- Kyllä sitä jälkeenpäin on helppo sanoa. + +-- Mutta se täytyy myöntää, jatkoi niittomies, -- että ukko sitte +jälkeenpäin on kohdellut sinua hyvin, on lähettänyt sinulle +rahaa ikäänkuin vielä olisit hänen palveluksessaan, on maksanut +välskärinkin... + +-- Kyllä kai hän tietää, miksi hän sen on tehnyt. + +-- No niin, oikeusistuin lienee häntä peloittanut, sekin olisi +tuottanut selkkauksia, kustannuksia ja harmeja. + +Risto veti taas suutansa väärään. + +-- Niin, eihän kukaan mielellään seiso tuomioistuimen edessä, +syytettynä. + +-- Sinä, sinä jätkä! -- niittomies löi häntä olkapäälle. -- Minä +melkein luulen, ettei tuo syytös olisi hänelle mitään tuottanut; jos +hän heti olisi antanut sulkea itsensä putkaan, niin hän olisi päässyt +helpommalla. + +-- Älä huolehdi keinoja, onhan hänellä, voihan hän sen tehdä. Jumalan +haltuun nyt. Minun täytyy häntä puhutella. + +-- No, näkemiin asti! Kunnes hän taas tahtoo löylyttää. Jumalan haltuun +Risto! + +Pormestari oli saapunut tilalleen ja oli jo hetkisen ajan istunut +kirjoituskamarissaan, kun lyhyt koputus sai hänet kohottamaan silmänsä. +Odottamatta vastausta, Risto avasi oven ja veti sen lukkoon perässään. + +-- Suutelen kättänne, pormestari, sanoi hän. + +Vanhus heitti häneen vihaisen katseen. + +-- Sinäkö? Mitä sinä sitte tahdot? + +Hän silitti oikealla kädellä otsaansa ja puhui sitte levollisemmin, +vaikka se kuuluikin yhtä epäystävälliseltä: + +-- Vai oletko sinä taas pystyssä? Kyllähän minä olisin sen saanut +tietää muualtakin tarpeeksi ajoissa, voidakseni lähettää sinua +hakemaan, jos sinua johonkin tarvitsin. Olisitpa voinut odottaa siihen +asti. + +-- No, eihän se mitään, samahan se, koska minä nyt olen tässä. +Onnittelen vielä -- -- -- + +-- Miksi? + +-- Häitten johdosta. Olipa sinulla kiire saada tyttäresi huntuun. + +-- Eikö hän sitte muka ole siinä ijässä! Sinulla mokomallahan kiire oli +hämmästyttämään -- sinä joka toit huonoa esimerkkiä talooni! + +-- Älä nyt enään ärsytä itseäsi. Nythän kaikki on paikoillaan. +Todellakin. + +Poika veti tuolin likemmäksi ja istuutui kirjoituspöydän viereen. + +-- Olen minä vielä hiukan heikko, sanoi hän vähän hymyillen. -- Mutta +luulen, että kun minä nyt taas pääsisin entisiin voimiini, niin +pyrkisin taas sinulle rengiksi. + +-- Se on oikein se. + +Risto laski oikean kätensä pöydälle ja tarttui paperisaksiin, jota hän +aukoi ja sulki. + +-- Ei suinkaan minua Mooshofissa ystävällisyydellä ajatella? + +-- Se on luonnollista. + +-- No niin, ja sinua ja Mooshofin isäntää seuraa jokainen näillä +seuduin, sillä te alatte tanssin ja mieliksenne kaikki antaisitte minun +kuolla nälkään. Tahdotko sinä ajaa pois minutkin, niinkuin tytön, +Pirkitan? + +-- Hän meni itsestään. + +-- Tiedän minä, ihan itsestään, ihan yhtä itsestään kuin minunkin +täytyy mennä, siitä syystä etten voi jäädä tänne. Juuri siitä syystä +minä tahdoin sinua puhutella ja kysyä, mikä tästä nyt seuraa? + +Hämmästyneenä pormestari kohotti katseensa. Paperisakset pojan käsissä +työskentelivät yhä kiihkeämmin. + +-- Sinähän toki olet holhooja. + +-- Minä en vähääkään välitä sinusta, enkä siitä mikä nyt seuraa, huusi +vanhus, -- äläkä minun talossani ja minun kasvojeni edessä harjoita +sopimattomuuksia, sitä minä en kärsi! + +Hän riisti sakset hänen käsistään ja heitti ne pöydälle. + +-- Olet oikeassa, sanoi poika arasti kyykistyen kokoon. -- Sellainen +menettely ei kahdenkesken kelpaa; kun on rikkonut, niin sen mielellään +kantaa huoneesta ulos ihmisten joukkoon. Ajatuksiisi ja sanoihisi +nähden olet oikeassa, mutta nyrkkejäsi sinä et saa käyttää, silloin +sinä sullot liian jykevästi. + +-- Minä sitä kadun enemmän kuin saatan lausua, että päästin kiivauden +voittamaan mieleni ja siten annoin sinun viedä edun itseltäni. + +-- Sovitaan pois. Minä olin ajattelematon ennen sinua. Korvatkoot nyt +toisiaan. Tiedänhän minä etten saa sinulta vaatia mitään ystävyyttä, +mutta odotan, etten myöskään vihamieltä. Ei suinkaan se sinua +vahingoita, jos annat minun jäädä näille maille ja hankit minulle +asuttavaksi maakappaleen, joka ei sinulle maksa kreutserirahaakaan? + +Pormestari pudisti päätänsä. + +-- Minä en sinua ymmärrä, ja yhdentekevähän on minulle, jäätkö +sinä tänne vai menetkö pois. Ja jos minä noin tietäisin hankkia +maakappaleita, jonne voitaisiin asettua asumaan, eivätkä ne maksaisi +kreutseriäkään, silloin tietysti itse ottaisin niitä niin paljon kuin +niitä olisi otettavissa. + +-- No, sen helposti ymmärtää. Anna minulle Pirkitta vaimoksi, ja minä +tyydyn hänen äitinsä asuntoon. + +-- Joku aika sitte minulla olisi ollut sangen paljon muistuttamista +sinua vastaan. Mutta asiain näin ollen, saat etsiä tytön ja sanoa +hänelle, että minä siihen suostun. + +-- Vai niin; mutta sillä tavalla minä en astu tytön silmien eteen. +Sinun pitää siinä käyttää holhoojavaltaasi häneen; eihän siinä +ole mitään vaaraa -- kun hevonen on pilttuuseen kiinnitetty, niin +ei se pääse kääntymään -- en minä häntä kovin kourin pitele, vaan +päinvastoin, ja silloin sitä paitsi koko kauppa näyttäytyy rehellisessä +valossa. Mutta se ei minua auta eikä suutani tuki, että sinä +juhlallisesti lupaat suostua. Tytöltä pitää pakoittaa suostumus -- +siihen sinun pitää suostua! + +-- Minunko suostua?! jymisi pormestari rynnäten tuoliltaan. Koko +pituudessaan hän seisoi siinä ja katseli poikaan, sitte puhalsi hän +pidätettyä hengitystänsä ja hilliten itsensä sanoi: + +-- Minusta tuntuu siltä, että välskäri sinussa on lopettanut työnsä +kesken. Sinulla on vika päässä. + +-- Saakeli soikoon, kiljasi poika, samaten hypähtäen istuimeltaan, -- +sinä rupeat tässä vielä raa'aksi, kun minä koko ajan tässä matelen +ja sinun mieliksesi punnitsen jokaisen sanan kultavaakalla. Rupea +itse pilkaksi, mutta minä en rupea! Kuvittele, että annat vakuuttaa +itsellesi sen, joka -- se sinun sentään täytyy ymmärtää -- kuitenkin on +paras: sokaise kaikki menneisyys lähiseudun kansalta, niin ettei kukaan +saa siitä selvää! Hanki tyttö minulle, niin syntyy rauha; ja sinä voit +luottaa sekä minuun että häneen, kun hän on vaimonani; mutta siihen +sinun pitää hänet pakoittaa tahtoen tai tahtomatta! Toivottavasti sinä +sen nyt tiedät. + +Päätään pudistaen pormestari oli katsellut poikaa, joka väsyneenä +vajosi tuolille ja läähättäen tavotteli ilmaa. + +-- Se on paha, että itseäsi rasitat, sanoi vanhus astuen hänen eteensä. +-- Siinä sinä näet miten se sinuun vaikuttaa. Sinuahan ihan tulee +sääli. No nyt se lakkasi, eikö mielesi jo taas tee mättää sanatulvaasi? +Ole hyvä! Pää menee ihan sekaisin ja tylsistyy, kun sinua hetkisen +kuuntelee. No niin, nyt sinä taas levität silmäsi ikäänkuin tahtoisit +minut syödä ja saat tuon kohtauksen. Ole hiljaa, sanon sinulle! Missä +sinua saattaa auttaa, siinä sinua tullaan auttamaan. Jos sinulla on +vakaa aikomus tytön suhteen, niin tule kerran, ennenkuin lähdet häntä +etsimään, minun luokseni, niin minä otan aikaa kirjoittamiseen ja annan +sinun viedäksesi kirjeen hänelle. + +-- Mitä sinä sinne kirjoitat? Toimitatko niin, että hän rupeaa +vaimokseni? kysyi Risto. + +-- Minä sinne kirjoitan sen, minkä oikeus ja kohtuus vaatii, sanoi +pormestari. + +-- Oikeus ja kohtuus, hymähteli poika, -- jo minä ymmärrän. + +-- No, ei enempää tänään. Katso nyt että löydät kotiin ja paneudut +vuoteeseesi, niin tulet terveemmäksi. + +-- Jumalan haltuun, pormestari; suutelen kättänne. Tiesinhän minä, että +me ymmärtäisimme toisemme. + +Risto läksi huoneesta. Askel askeleelta, porras portaalta, hän +vaivalloisesti astui alas jyrkkiä puurappuja, kepillänsä hapuellen; +siinä hän lausui: + +-- Mutta kylläpä tuo voi tekeytyä sellaiseksi, kuin hän ei mitään +ymmärtäisi! + +Ylhäällä akkunassaan seisoi pormestari. + +-- Olen minä Matti, jos minä sinua ymmärrän, mokomakin vaatija. Kyllä +vain näyttää siltä, kuin ei hän olisi oikein järjillään. Minun pitää +siitä puhua välskärin kanssa. Se voi vielä minulta ottaa sakot. Mutta +oikeudenistuntoa minä mielelläni pakenen. Enhän minä saata antaa +itseäni asettaa oikeudenistunnon eteen -- minä! Kunhan ei tuota +riivattua, hurjaa olentoa olisi olemassa -- se saattaa vielä itsensä ja +muut onnettomuuteen! + + + + +Kuudes luku. + +Leenan isä tulee ja -- menee. Herra Mittrowitzer näyttäytyy mieheksi, +joka säästää suunsa sanoja; hän tuo taloon uutisen, joka saa +Fischer vanhemman ehkäisemään Fischer nuoremman karkausyritystä. +Opettavaista keskustelua isän ja pojan välillä, jossa yhtaikaa ilmaantuu +nuoruuden hurjuutta ja vanhuuden sävyisyyttä, rakkauden heikkouksia +kaunistaakseen. Pirkittaa hämmästytetään tärkeällä tiedonannolla. + + +Pienen Leenan isä oli kirjallisesti ilmoittanut tulostansa. Koitti +sitte tuo toivottamaton päivä. Pirkitta toimitti tehtävänsä samalla +huolella ja tarkkaavaisuudella kuin muutoinkin. Hänen äänensä vain oli +hiukan epävarma kun hän vanhemmille palvelijoille lausui: + +-- Kunhan Leena vain saisi jäädä tähän taloon! + +-- En luule että se käy laatuun, tuli vastaukseksi. -- Nuori armollinen +herra asuu yhä vielä rouvansa kuoleman jälkeen suuressa huoneustossansa +ja talon köyhemmät asukkaat ovat pitäneet sen kunnossa ja hoitaneet +askareet; niiden hallussa lapsikin on enimmäkseen ollut, ja sitte +vuorotellen meidän ja tädin, armollisen rouvan sisaren luona; isän +lähtiessä ei lasta voitu jättää tyhjään kotiin ventovieraitten ihmisten +käsiin, nyt se kai joutuu takaisin kaupungille. + +Pirkitta huokasi. + +-- Olisi se parempi, että hän jäisi tänne! + +Vanha piika hymyili. + +-- Kyllä minustakin, teidän molempien mieliksi. + +Päivällisaikaan saapui odotettu ja Pirkitta kutsuttiin lapsen kanssa +sisään. Kun molemmin puolin oli kysytty kuulumiset ja lapsen äänekkäät +ilonosoitukset olivat vaienneet, katosivat perheen jäsenet, yksi +toisensa jälkeen, kukin toimeensa. + +Lapsi liukui alas isän sylistä ja tahtoi "Kittaa". Isä otti häntä +kädestä ja he läksivät etsimään tyttöä, jonka tapasivat viereisestä +huoneesta katselemassa ikkunasta ulos kadulle. Leena juoksi hänen +luoksensa, syleili hänen polviaan, päästi hänet sitte irti, juostakseen +isän luokse, ja niin hän juoksi edestakaisin, toisesta toiseen, kunnes +väsyneenä sai Pirkitan istumaan tuolille, kapusi hänen syliinsä, ja +nojaten päätään hänen olalleen -- pian vaipui uneen. + +Nuori mies istuutui nojatuoliin, otti kirjan ompelupöydältä ja selaili +sitä. Hän ei vielä ollut katsahtanut tyttöön, eikä hän sitä tehnyt +nytkään lausuessaan. + +-- Lapsesta näkyy että sitä on huolellisesti hoidettu. Minä siitä +iloitsen ja luultavasti te myöskin, ja ehkä teihin koskee, että teidän +pitää hänet heittää. Enkä luule Leenankaan siihen mielellään suostuvan. + +-- Hänelle ei pidä siitä edeltäkäsin mitään sanoa sitte hän kyllä +suostuu, lapset osaavat unohtamisen niinkuin ulkoläksyn, meidän +täysikasvuisten taas täytyy se oppia. Aluksi me molemmat emme tietysti +siitä pidä, mutta täytymys on herrana maailmassa, eikä se tee pahaa, +jos nuori kansa aikaiseen saa häneen tutustua! + +Hän lausui sen niin levollisesti ja ajatteli vain lasta, itsestään ei +hän puhunut kuin juuri sen verran, että saattoi huomata ettei häntä +johtanut ylpeys, joka ei alentaudu pyytämään, eikä uhkamieli, joka ei +tiedä mitään muuttaa. + +Nuori mies heitti katseen tyttöön vastapäätänsä. Soma, voimakas tyttö, +joka hellästi piteli hentoa, nukkuvaa lasta sylissään -- se oli kaunis +kuva. + +Jollei hän saa pidetyksi tuota herttaista olentoa kiinni, niin pian, jo +seuraavina päivinä se häneltä livahtaa tuhansien muitten joukkoon -- +katoaa ikiajoiksi! + +Kirja käsissä hän puhui: + +-- Tänään ja huomenna te ette kuitenkaan saa erota talostamme. Tänä +iltana minä taas matkustan pois. + +-- Hyvä Jumala, kuinka olen siitä iloissani! huudahti Pirkitta, mutta +hetkisen perästä hän hiljaa, jottei lapsi heräisi, mutta samalla +kiihkeästi jatkoi: + +-- Niin, mutta mitä siitä, armollinen herra? Jos te yhä ja yhä +matkustatte pois, ei se kelpaa. Lasta oikein kasvattamaan tarvitaan +kaksi, minä yhtenä teen kaikki mitä voin, mutta isä puuttuu aina. + +Silloin päästi hän vaipumaan alas molemmat kätensä, jotka pitelivät +kirjaa, ja katsahti tyttöön, joka istui lapsi sylissä, -- miten +naisellisena! Häntä kohtasi tytön totinen, ystävällinen katse. Hänen +sielunsa syvälle nousi kodikas tunne, pää painui alas ja hän uneksi, +uneksi sitä ihmettä, jota hän kerran eläessään oli uneksinut. + + * * * * * + +Ihmettä, joka ei ollut luonnon ulkopuolella, vaan kuului siihen. + +Olemassa olosi on suurin kaikista meille annetuista ihmeistä, ja se +uudistuu ja tapahtuu ja vaikuttaa jokaisessa, joka auringon alla elää; +toisten olemassaolo on yhtä suuri ihme, ja että meidän olemassaolomme +vaikuttaa heihin ja heidän meihin -- se on ihmeistä suurin! + +Tuo suurin, johon ne kaikki mahtuvat lepäämään niin mahtavina, niin +suloisen valtaavina, kuin hän niitä kerran uneksi! + +Hän sulki kirjan, joka oli hänen käsissään, sillä parempi kirja, +ihmisyyden korkea teos näytti hänelle äidin ja lapsen. Tuntui siltä, +kuin ei hän enään olisi voinut lukea muita ihmeitä. Mahtava ihmishenki +saattaa vaan sopertaa sitä, mitä ijankaikkinen luonto hänelle lausuu +niin herttaisesti, salaperäisesti! Vuosituhansina me songertelemme: +äiti, lapsi. Niissä sanoissa on tenhoa ja lumousta, mikä ne voittaa? + + * * * * * + +Hänen vaimonsa kerran kolaili kaapista esille parin pieniä sääryksiä, +joita hän lapsena oli käyttänyt. Hän nauroi sitä pientä olentoa, +jonka jalat olivat mahtuneet niihin ja joka niissä tepastellen oli +ylvästellyt. Vallattomasti hän heilutteli niitä oman lapsensa kehdon +yllä. + +Mikä suloinen kuva! + +Ja oliko ihme, että nämät unelmat hiljaa alkoivat kajahdella, niinkuin +voimakas sointu panee lasin heläjämään, kun hän ajatteli tuota +naisellista olentoa vastapäätään? -- Hitaasti hän avasi silmänsä. +-- Sievä jalka oli matolla, hempeät käsivarret pitelivät pientä +pellavasuortuvaista päätä ja surumieliset kasvot valvoivat hänen +lapsensa hengintää. + + * * * * * + +-- Minä matkustan pois, päätti hän itsekseen. -- Jos tunne yhtä +väkevänä kuin se on lähtiessäni, seuraa minua takaisin... siitä minun +täytyy päästä selville! + +Siinä mietteisiinsä vajonneena hänestä tosin näytti siltä, kuin +tyttö olisi hymyillyt jollekin, mutta hän ei huomannut, että hänen +äitinsä oli astunut huoneeseen. Kun vanha rouva näki lapsen nukkuneen, +nyökäytti hän ystävällisesti päätään tytölle, sitte hän heitti +omituisen katseen herraan, poikaansa, jonka vieressä hän hyvän aikaa +oli seisonut tämän huomaamatta; hän laski kätensä hänen olkapäälleen. +Nuori mies säpsähti. + +-- Tule syömään, sanoi äiti. + +Jälkiruuaksi tuli odottamaton uutinen: vasta palannut ilmoitti, että +hänen taas illalla täytyi lähteä, -- asiain tähden -- tietysti. +Lieneekö tapahtunut tahallisesti eli ei, -- hän oli haeskellut +kirjelaukussaan ja ilmoittaessaan uutta lähtöpuuhaansa, hän esiintyi +kunnioitusta herättävällä, kellastuneella kirjoituksella varustettuna, +joka lähtökäskynä luultavasti saattoi kelvata vain uskotuille. Mutta +"asioita" ei mikään saattanut ehkäistä, eikä sitä kukaan yrittänytkään. + +Päivä kului, illalla otettiin sydämmellisesti jäähyväiset, kuten aina. +Leena tällä kertaa nukkui, Pirkitta jätti ristikon pois sängystä, +jotta isä voisi kumartua suutelemaan lasta, ja hän auttoi sitte tyttöä +kiinnittämään sitä paikoilleen. + +Tuskin olivat hänen vaununsa vierineet talolta, kun toiset vaunut +seisahtuivat portaitten eteen. Parin minuutin kuluttua seisoi +herra Mittrowitzer, sen kauppahuoneen päällikkö, jonka äänettömänä +yhtiökumppalina nuori Fischer oli, tämän isän edessä. + +Kauppaherra oli vartaloltaan pieni ja sangen lihava, hänen kasvonsa, +leikattu tukkansa ja samalla tavalla hoidettu täysipartansa, kaikki +hänessä oli pyöreähköä. Hänen otsaltansa valui hiki ja hän pyyhki sitä. + +-- Nöyrin -- läähätti hän, -- korkeat! + +Jatko tietysti olisi kuulunut: Nöyrin palvelijanne! Teidän portaanne +ovat hirveän korkeat, suokaa anteeksi hiestymiseni! + +Hänellä oli nimittäin säästämis- ja kauppakyky, joka oli suuresti +kehittynyt kaikkiin suuntiin, ja hän käytti sitä puheessakin, sillä +sanojen käyttämisessä hän rajoitti tarpeensa pienimmilleen ja koetti +jokaisesta lauseesta raivata itselleen muutamia sanoja takavarikkoon, +luultavasti palkkioksi ajatuksistaan ja tuumistaan. + +-- Nöyrin -- korkeat! + +(Totisesti siinä on säästetty ja voitettu.) + +Vanha herra osoitti hänelle tuolia. Hän istuutui ja kysyi: + +-- Äänetön --? + +(Puhdasta voittoa: adverbiaalipronoomeni, verbi ja substantiivi.) + +-- Poikaniko? No, hänhän juuri läksi asemalle. + +Herra Mittrowitzerin naama osoitti suurta hämmästystä. + +-- Sitte kun tuskin kotiin? + +(Säästöä siis: subjektin arvoinen pronoomeni ja verbi. Mies mahtoi +koonneen säästöön äärettömän sanavaraston.) + +Nähdessään päällikön rehellisen hämmästyksen, nousi matkustaneen herran +isä kummeksien tuoliltaan. + +-- Ettekö te tiedä siitä mitään? + +-- En. + +Vanhan herran kasvot eivät sinä hetkenä olleet ollenkaan viisaammat +kuin vastapäätänsä istuvan kauppiaan; hän näytti itse sitä aavistavan, +sillä viivytellen hän kääntyi rouvansa puoleen. Tämä viittasi hänet +tulemaan ikkunaholviin ja kuiskasi siellä hänelle kiireesti jotakin. +Fischer astui kauppaherran eteen ja sanoi: + +-- Tämä kaikki mahtaa olla erehdystä meidän puoleltamme, ja luultavasti +me olemme ymmärtäneet väärin. Huomenna jo saatte poikani toimiinne. +Tahdottehan te nyt hyväntahtoisesti suoda anteeksi poistumiseni. Minun +täytyy välttämättömästi mennä -- sulkeudun suosioonne! + +Hän ryntäsi pois. Mittrowitzer kiireesti sulkeutui hänen suosioonsa +hänkin, mutta ei liikkeissään päässyt hänen perässään, vaan astui +epäillen ja päätä ravistaen alas portaita. Fischer vanhempi ei suinkaan +siksi lähtenyt, että hänen olisi paennut selontekoa. Mittrowitzer oli +siitä tunnettu, että hän harvoin kyseli, hän oli sitä mieltä, että +sillä tavalla olisi saanut hyvien sanojen asemasta ilkeitä valheita. +Mutta itse Fischer vanhempi ei näyttänyt tietävän mitään varmaa Fischer +nuoremmasta ja se oli epäiltävää. + +Astellessaan alas portaita ja pitkin tietä ajoportista vaunuillensa +asti, keskusteli kauppaherra ääneen ja kiihkeästi itsensä kanssa tästä +tapauksesta, sen mahdollisuuksista ja johdonmukaisuuksista. Siinä hän +paljasti kielellisten säästöjensä salaisuudet, mies nähtävästi vaihtoi +dialoogiset säästönsä monoloogiksi. + +Fischer nuorempi astui asemahuoneen pilettiluukulle ja pyysi pilettiä. + +-- Mihin? + +Hän oli tekemäisillään itsensä naurettavaksi lausumalla totuuden: "se +on sama!" Mutta hän malttoi mielensä ja mainitsi pienen kaupungin +rautatien varrella, josta hänellä ei milloinkaan ollut ollut mitään +hakemista -- eikä ollut nytkään! + +Hän tunsi kuinka hänen käsivarteensa tartuttiin; hänen isänsä veti +häntä pois ja puhui pilettiluukkuun: + +-- Suokaa anteeksi, herra luultavasti siirtää matkansa. + +-- Tottahan herra toki itse sen tietää! + +-- Yhäkin tuo tavanmukainen epäkohteliaisuus, joka niin miellyttävästi +suututtaa, kunnes siihen tottuu! Kustavi, ole hyvä lainaa minulle +hetkinen. + +-- Jumalan nimessä, eihän toki kotona ole mitään tapahtunut? + +-- Siitä kun matkustit? Ei... + +-- No, sano nyt... + +-- Selitykset sitte. Minun täytyy ensin kysyä. Tuolla on syrjäinen +pieni puutarha. Tule sinne, jotta saamme häiritsemättä puhua. + +Vaieten nuori Fischer seurasi. + +-- Sano minulle, alkoi vanha herra, -- mikä sinut nyt taas ajaa pois? +Ensimmäisellä ja toisella kerralla asiat -- hän kohotti varoittaen +kätensä, nähdessään että poika tahtoi katkaista hänen puheensa; -- älä +sanokkaan että asiat tällä kertaa; Mittrowitzer oli juuri meillä, eikä +hän siitä tiedä mitään. + +-- Vai Mittrowitzerko? + +-- Niin, juuri hän. Siis yksityisimmät yksityisseikat mahtavat olla +matkasi syynä. Sinun poissaolosi ajaksi, mutta ei kauvemmaksi, me +otimme lastasi hoitamaan tuon erään "Kitan", ja nyt arvelee äitisi, +että sinä lähdet pois vain sentähden, että hän saisi olla paikoillaan. +Pitääkö minun edellyttää samaa? + +-- Isä kulta, hyvin mielelläni sinulle selitän, mitä ajattelen ja +tunnen tästä asiasta, pyytäisin vaan hiukan vähemmin pilkallista +puhetapaa. + +-- Sitä puhetapaa minä tulen käyttämään petoksestaan paljastettua, +asiatonta asiamatkustajaa kohtaan, niinkauvan kuin hän valehtelee. Ole +suora, niin kohtelen asiaa tarpeellisella totisuudella. + +-- Olen oleva suora. Tarkoitukseni oli pysyttää tyttö talossamme. + +-- Huono keino, joka ei auta. Uudistatko sinä sen sitte taas kun joudut +pulaan niinkuin tänään? Mitä sinä sillä voitat? + +-- Aikaa, aikaa, päästäkseni itsestäni selville. + +-- Niin, mutta tämä tiekö on juuri se, jolla nuoret poikaset +säilyvät ajattelemattomuuden töistä; yhtä hyvä olisi ollut päästää +tyttö muuttamaan pois, kadoksiin pääkaupungin tuhansien joukkoon. +Tämä ei kelpaa miehelle, hänelle etäisyys on vaarallinen. Riippuen +hänen luonteestaan, se hänet lamauttaa, tai tekee ihan hulluksi. +Sinun tapaisesi mies punnitsee levollisemmin, syvemmin esineensä +likeisyydessä. Josko hän siihen tarvitsee lyhyemmän tai pitemmän ajan, +riippuu tietysti siitä arkuuden määrästä, joka jokaisessa miehessä +vaikuttaa luultua heikkoutta vastaan. Käyttääkseni kemiallista +lausetapaa, minä sen "sidon" ja autan sinut selvyyteen. Suoraan sanoen: +sinä tahdot ottaa tytön lapsellesi toiseksi äidiksi. + +-- Niin olen ajatellut. + +-- Miehelle sinun asemassasi ei meidän seurustelupiirimme +katsantokannan mukaan maalaistyttö, joka sitä paitsi näyttää olevan +köyhä, varaton, sivistymätön olento -- ole mikään sopiva vaimo. Kai +sinä itsekkin sen tajuat? + +-- En, sitä en ollenkaan tajua, ja sinun itsesi, isä ei ollenkaan +pitäisi jakaa tätä seurustelupiirimme katsantokantaa. Kai on jätettävä +jokaisen yksityisen mielen mukaiseksi, tahtooko hän poimia metsä- +vaiko puutarhakukan. Ja jos taloon vain saadaan hyvä emäntä, niin +ei suinkaan sitä katsota mitä myötäjäisiä hän tuo, sillä eiväthän +parhaimmatkaan myötäjäiset korvaa huonoa emäntää. Mitä taas tulee +tuohon tavanmukaiseen sivistykseen, niin tahtoisin kysyä: mitä siihen +oikeastaan kuuluu? Sekö, että kaikki pakoitetaan soittamaan pianoa, +laulamaan ja piirustamaan, köyhimmätkin, sentähden että löytyy toisia, +jotka sitä hyvin tekevät? että kaikkien täytyy lukea noita katalia +klassikoita, sentähden että muutamat tuntehikkaat heitä ymmärtävät; -- +että kaikkien pitää tehdä sitä, mikä sopii jollekulle yksityiselle? +Hiiteen ne! Todellinen nainen antautuu rakkauden ohjaamana siihen, mikä +on hyödyllistä, ja parempi on, että se, johon hän ei sillä tavalla +tahdo antautua, jää pois. + +-- Hyvä. Ei tarvitse huolia niistä, jotka sanovat että "he toki +olisivat pitäneet häntä viisaampana", eikä puolisivistyneitten +puheista. Tosi sivistys -- järjen ja sydämmen voimistelu -- pitää aina +arvossa luonnollista, kouluuttamatonta voimaa ja on kyllä samaa mieltä +sinun kanssasi siinä, että naisen todellinen arvo on hänessä itsessään, +eikä siinä mitä hän omistaa, taitaa ja tietää. Mutta tässä on vielä +lukuun otettava, sopiiko tämä tytön luonteelle, eikö sinun piankin +täydy itseäsi soimata, jollei hän sinua soimaa, siitä että sinä olet +hänet temmannut totutuista elämän oloista ja heittänyt toisiin, joihin +hänen on mahdoton tottua? + +-- Isä hyvä, mihin sinä joudut? Sellaisissa tapauksissa, joissa +ilmaantuu molemminpuolinen pettymys, saattaa jonkinlaisella +todenmukaisuudella edeltäkäsin määritellä tuollaisia traagillisia +ristiriitaisuuksia avioelämässä, mutta kun näytät minulle sellaisen +tulevaisuuden, minulle, joka kokonaan tyydyn saatuuni, silloin katsot +asioita liian synkältä kannalta! En minä aio ruveta pitämään mitään +hovia, ja jos hän osaisikin sorjasti ojennella teekuppeja ja siinä +kuiskata älykkäitä huomioita, niin tuo kaikki jäisi käyttämättä, sillä +minä en tunne tarvitsevani mitään edustavaa emäntää; jääköön hän vain +vieraaksi maailmalle, minä päinvastoin tahtoisin, niin paljon kuin +suinkin, säilyttää hänet omien tapojensa ja luonteensa mukaisena. Minä +kysyn: mistä totutuista olosuhteista minä hänet tempaan, ja millaisiin +minä hänet vien, joihin hän ei voisi tottua? Luulen, ettei hänen +ikäisellään ihmisellä vielä ole ollut aikaa mihinkään tottua, hän ei +vielä ole palvellut kahtatoista viikkoa ja saman verran aikaa hän on +ollut poissa vanhempiensa kodista. Se on siis ihan samaa kuin jos minä +hänet sieltä suorastaan toisin ja veisin tärkeimpään, todellisimpaan +kutsumukseensa; eikä siinä pitäisi olla maalaistytölle enempää +vaikeutta kuin maailmannaisellekaan! + +-- Ei, useimmat näyttävät siihen hyvinkin sopivan. Tämä myöskin. +Luonnollista on, ettet sinä anna noitten tavallisten, seurapiiriä +hallitsevien ja vallitsevien mielipiteitten johtaa itseäsi. Jokainen +luulee sentään tehneensä onnistuneimman vaalin, ja syrjäisten +sekaantumista siihen saattaa paremmin pitää ylpeytenä, kuin todellisena +osanottona; mutta mitä sinä sanot suhteesta perheeseesi? + +-- Isä hyvä... + +-- Pyydän ettet katkaise puhettani. Ei minulta, enempää kuin +äidiltäsikään sinun tarvitse odottaa vastustusta, ja sisaruksiesi yhä +kestävästä rakkaudesta voit olla vakuutettu. Me vanhempasi olemme liian +vanhat ollaksemme ennakkoluuloiset ja he taas ovat siihen liian nuoret. +Varsinkin tytöt, ne vaistomaisesti hallitsevat asemansa. Veljeltään +nainen ei koskaan kadehdi toista, se olisi päätöntä. Ja hänen +valitullensa hän antaa arvoa siksi, että hän on kilpailijatar, joka +nyt väistyy kiistakentältä. Jos me vanhat saammekin odottaa, niin sinä +uudessa asemassasi, niin pian kuin toiveesi ja halusi ovat toteutuneet, +voit olla varma meidän täydestä rakkaudestamme, ja jos yleensä +sellaisista asioista jotakin voi edeltäkäsin määritellä, niin minä +tässä pidän niiden toteutumisen varmempana kuin päinvastoin. Sinä saat +siis tehdä minkä päätöksen tahansa: ahtaimmassa perhepiirissämme se ei +muuta mitään. Mutta minä tahtoisin vielä sentään sinulle muistuttaa +erästä likeistä sukulaista. + +-- Niin tosiaan, hyvää Helena tätiä en ollenkaan muistanut! + +-- Sinä olet hänelle suuressa kiitollisuuden velassa, sinä saat kerran +koko hänen omaisuutensa, sillä hän pitää sinua perillisenään. Hän on +siis huomioon otettava. + +-- Välttämättömästi. + +-- Hän päästi kovalla taistelulla kasvatustyttärensä luotansa, eikä hän +suinkaan tule siitä ilostumaan, että sinä nyt jo olet hänet unohtanut +ja aiot uusiin naimisiin. + +-- Sen te pian näette. Naisen luonteeseen kuuluu, että vaikka hän itse +helpommin unohtaa, niin ei hän voi ymmärtää eikä anteeksi antaa, jos +muut sen tekevät. Muutoin minä kiellän todeksi sen syytöksen, että minä +olisin Helenan unohtanut. Hänen muistonsa on minulle pyhä. Sielussa +löytyy puhtain, intohimojen tahraamaton kohta, jossa kaiho, kaipaus ja +aavistus asuvat. Siinä elää se mikä meiltä on kuollut! Väärä sääli ja +hysteerinen tunteellisuus ne tahtovat raastaa vainajamme päivänvaloon +ja vaativat lämpimät tunteemme heille, jotka eivät niitä tarvitse. +Totisesti mietittyäni, minä astun toiseen avioliittoon omani ja +Helenan lapsen hyödyksi; en tahtoisi, että sitä väärin selitettäisiin, +sillä tunteeni on tosi. Se ei lastani vahingoittaisi, vaan melkein +hyödyttäisi, jos täti pahastuisikin, sillä se mitä hän on aikonut +siirtää minulle, lankeisi silloin tietysti lapselleni; siten siitä +vaan seuraisi, että joksikin ajaksi vieraantuisin hyväsydämmisestä +sukulaisesta. Ja sen tähden minä en uhraa onneani. + +-- Onneasiko? Sanotko onneasi? + +-- Sanon, sanon: onneani! Minä olen jo sanonut, että tunteeni on tosi, +ja täydellisesti, kokonaan minä sen tahdon lausua. Nyt ovat kovat +ajat käsissä, eikä ole toivomista että ne pian muuttuisivat, sillä +pysyäkseen sillä kohdalla, jolla tähän saakka on seisonut, tarvitaan +jännitetty voima, väsymätön kestävyys ja kaikkialla missä sitä +tarvitaan, täytyy itse olla läsnä. Huolista ja suruista, hyörinästä ja +pyörinästä minä etsin kiinteää, järkähtämätöntä kohtaa, joka kaikissa +pysyy, jonka rauhaisa ilo minut tyynnyttää! Jo ensi näkemällä teki +Pirkitta minuun pysyväisen vaikutuksen, sillä hänen olentonsa kertoi +syvää velvollisuudentuntoa; ja sentähden minä tahdon hänet voittaa, +minä en voi uskoa kotiani, lastani, itseäni parempiin käsiin. Isä, minä +en saata toivoa parempaa, kuin velvollisuuksilleen uskollista vaimoa! +Että kaukana ollessani voin ajatella hänestä kaikkea oikeaa, hyvää, +rakastavaista, ja kotiin palatessani nähdä että jokainen ajatus oli +tosi, jokainen uni todellinen -- se on onnea! + +Vanha herra jäi seisomaan ja laski kätensä pojan olkapäälle. + +-- Nyt luulen, että me olemme selvillä. + +-- Kuinka niin? + +-- Nythän sinä tiedät mitä sinä oikeastaan tahdot, ja myönnä että sinä +jo ennen sen tiesit ja turhaan olit tuhlaamaisillasi matkarahoja. + +-- Myöntäisinkö? + +-- Myönnä pois, ja lähdetään sitte tästä ihanasta yrttitarhasta. + +He läksivät. + +Äkkiä Fischer vanhempi molemmin käsin tarttui poikaansa, joka kiltisti +käveli hänen vierellään. + +-- Vielä yksi seikka, Kustavi! Tarjouksesi tuolle yksinäiselle, +köyhälle tytölle on niin hurmaava ja houkutteleva, ettei häneen pidä +suuttua, jos hän myöntyisi, vaikkei hän vastaisikaan rakkauteesi. + +-- Sitä hän ei tee, silloin hän suoraan kieltää. + +-- Sen hän tekeekin. + +-- Hyvä Jumala, joko sinä olet koettanut häneltä tiedustella -- +tiedätkö sinä?... + +-- En, en mitään lapseni. Minä vaan tahdoin myöntyä sinun mielipiteesi +mukaiseksi, että hän siinä tapauksessa vilpittömästi antaa kieltävän +vastauksen. + +Silloin nuori mies hymyili; hän katsahti ihan likeltä isänsä kasvoihin; +hän haki ja löysikin sieltä veitikkamaisuuden, kätkettynä hiljaa +räpähtelevien silmäkansien poimuihin. + +Kun molemmat palasivat kotiin, huomasi Kustavi heti, ettei hänen +salaisuutensa enään ollut salainen. Hämmästyneenä nuori veli häntä +katseli, kolmen tytön veitikkamaiset silmät hänelle hymyilivät, äiti +yksin oli totisena, vaikkei ankarana. + +Heti sen jälkeen tuli Pirkitta lapsen mukana sanomaan "hyvää yötä". Hän +oli aivan entisellään, hänelle ei ollut huomautettu asiasta mitään, +niinkuin Kustavi oli odottanut. Vanha herra asettui tytön eteen ja +ystävällisellä totisuudella lausui: + +-- Vastaiseksi te jäätte taloon. Täytyy panna toimeen sellainen muutos, +että te voitte pysyä lapsen luona. + +Pirkitta hymyili kiitollisesti ja läksi. + +Levolle mennessä, koputettiin hänen ovelleen. Kun hän avasi, pujahti +Iida, nuorin neideistä, huoneeseen. + +Nuori neiti asettui Pirkitan eteen ja liioitetulla tavalla matkien +isänsä puhetapaa, hän kohteliaalla juhlallisuudella lausui: + +-- Täytyy panna toimeen sellainen muutos, että te voitte pysyä lapsen +luona! -- Niin kyllä! Vieläpä suuremmoinen muutos! + +Hän leipoi käsiään, syleili ja suuteli tyttöä hurjasti. + +-- Mutta miksi? + +-- Eikö veljeni jo ole teille puhunut? + +-- Ei. + +-- Lapsi raukka! Se julmuri on jo saattanut maan poveen yhden vaimon, +nyt se tahtoo teitä toiseksi! + +-- Minuako? Uskokoon, kuka tahtoo! Te laskette leikkiä, armollinen +neiti! + +-- En ikinä niin totisissa asioissa, nauroi Iida. + +Hän laski sormen huulilleen. + +-- Hiljaa! Älkää vain ilmoittako, että minä sen teille sanoin! Hyvää +yötä -- käly! + +Hän vielä kerran suuteli tyttöä ja kiiruhti sitte pois. Pirkitta jäi +yksin lapsen kanssa. + +Hän oli hämmästyksissä. Olisiko neiti todellakin laskenut hänestä +leikkiä! Ei, se olisi ollut epähienoa, eikä sellainen ollut tapana +talossa. + +Hän tahtoo ottaa hänet toiseksi vaimokseen! + +Mitä hän uskoisi hänestä, jota hän vain lyhyin ajoin oli nähnyt, jonka +kanssa hän oli puhunut vielä lyhyemmin, jonka hän tunsi yhtä vähän, +kuin hän hänet? + +Miten hän oli tullut sitä ajatelleeksi? + +Silloin lapsi liikahti pienessä ristikkovuoteessaan. Se vain unessa +siirtihe lämpimältä makuupaikaltaan. Se ei ollut levoton, mutta sen +hoitajatar kävi levottomaksi. Hän heitti kaikki kysymykset sikseen. + +-- Hullutusta kaikki tyyni, lausui hän ja koetti nauraa, -- siksi ettei +se ole totta! + +Tietysti se on totta -- kiukutteli hänen rehellinen mielensä. +Ihmeellistä! Muutoin se hänet aina auttoi pulasta, ja nyt se suorastaan +saattoi hänet pulaan. + +-- Minä en sitä sittenkään usko, sanoi hän uhkamielisesti. Sitä vastaan +hänen rehellisyytensä ei noussut, ja huoleti Pirkitta saattoi laskeutua +levolle. + +Mutta vuoteessa ollessaan, hän kuuli askeleita ja ääniä viereisestä +huoneesta. Äänet hän pian eroitti, ja kuuli selvästi mitä puhuttiin; +sillä kaupungin talojen seinät ovat niin ohuet, että ne panevat ihmisen +kuulemaan vastoin hänen tahtoaan ja pahaa tarkoittamattaan. + +-- Jos hän vastaa sinun rakkauteesi, kuului sieltä. + +-- Sukulaispiirteen hänessä täytyy vaikuttaa. Rakkaus ja +velvollisuudentunto kulkevat käsi kädessä. + +-- No koeta sitte onneasi. Olethan sinä tarkoin miettinyt. + +-- Niin, siinä on kypsynyt, punnittu täytymys. + +-- Täytyminenkö? -- ja kypsynyt, punnittu? + +-- Varmaan. Kaikki ajatukset suunnattuina samaan toimintaan vaikuttavat +niin, ettei sitä saata heittää tekemättömäksi. Ihminen ei tee kaikkia +itsestään. Hän toimii myöskin kohtalon käsissä. + +Hän kuuli miten he erosivat ja kaikki jäi hiljaiseksi. + +Tuolla puolella oli hän. Vain kapea seinä heidät eroitti. + + * * * * * + +Tyttö oli noussut vuoteeltaan ja toinen jalka oli ulkopuolella, +matolla, ikäänkuin hän olisi ollut jättämäisillään vuoteen, ehkä koko +talon. + +Vilu väristytti paljasta jalkaa, kiireesti hän sen veti peitteen alle +ja istui siinä painaen käsiä otsalle, ja tuijottaen eteensä. + +Mikään ei vielä ollut päätettyä! Se häntä rauhoitti ja hän nukkui. + + + + +Seitsemäs luku. + +Lyhyesti lausuen: päätös tulee, mutta ei tyydytä Kustavia, sillä +Pirkitta estelee lausumasta sitä viimeistä, sitovaa sanaa, jonka +lausumista jokainen suuremmassa tai pienemmässä määrässä arastelee. + + +Auringon paiste lankesi pieneen puutarhaan. Pirkitta istui lehtimajan +varjossa, tuuli löyhytteli villin viinipuun lehviä rauhattomasti, +niinkuin tytön sydän oli rauhaton. Uutterasti hän ompeli ja heitti +tuontuostakin katseen lapseen, joka nukkui nurmella pensaan varjossa. + +Hänen mielensä oli niin omituinen. Hän toivoi päätöstä likeneväksi, ja +samalla hän sitä pelkäsi. Hän ei uskaltanut kysyä itseltään, miten hän +tekisi, sen hän jätti onnensa nojaan. Hän tahtoi saada asian kysytyksi, +ja kuitenkin sitä ajatellessa, hän taas punastui, eikä tietänyt miksi. + +Tuntui niin omituiselta, ikäänkuin hän olisi ollut harsoon verhottuna +ja aurinko paahtoi niin tukahduttavan kirkkaasti, että hänen sen kautta +oli vielä kaksi vertaa kuumempi. Niinkuin edellisenä iltana hän lausui: + +-- Minä en sitä usko! + +Mutta nyt se kuului toiselta. + +Askeleet likenivät. Hän säpsähti, sillä hän hyvin arvasi kuka häntä +tulisi hakemaan. Kiireesti hän rupesi neulomaan, sen vaaran kaupalla +että hän myöhemmin saisi purkaa kaikki, eikä nostanut päätänsä. + +-- Täältähän minä teidät tapaan. Hyvää huomenta! sanoi Kustavi astuen +esiin. + +-- Hyvää huomenta armollinen herra! + +Silmä, joka muutoin niin vapaasti katseli, jäi nyt alaspainuneeksi. + +-- Minulla olisi puhumista teille Pirkitta, hän sanoi ja istuutui +vastapäätä häntä. + +Odottaen tyttö pysähdytti kätensä pitkäksi vedettyine lankoineen. + +-- Minun täytyy tehdä teille kysymys, joka ehkä teitä hämmästyttää, tai +ehkei. Mutta koska tarkoitukseni on rehellinen ja asiani on totinen, +niin minä kysyn teiltä suoraan, Pirkitta, -- hän koetti tarttua hänen +käteensä, mutta tämä pisteli sukkelasti neulaa ommeltavan liinakankaan +läpi, -- Pirkitta, tahdotteko tulla vaimokseni? + +Tyttö kalpeni. Nyt se siis oli lausuttu, siinä ei enään ollut +epäilemistä. Katselemattaan hän tunsi, että hän odottavana piti +katseensa häneen tähdättynä. Silloin hänen poskensa taas paloivat +punaisina, ja hän kääntyi syrjään, lasta kohti. Nuori mies seurasi +hänen silmiensä suuntaa ja lisäsi: + +-- Ja lapseni äidiksi? + +Miten se saattaakin niin hämmästyttää, kun se äkkiä tapahtuu, se jonka +tuloa muut jo ovat ennustaneet? Pää raskaine palmikkoineen painui +syvemmälle alas. + +-- En minä tiedä. + +-- Se tulee teille odottamatta. + +-- Minua hämmästyttää itse se ihme. Minun ei pitäisi sitä ilmaista, +armollinen herra, mutta enhän minä siltä sano kuka sen minulle +ilmoitti, sillä minä tiedän sen eilisillasta. Minun on parempi olla kun +en minä toisilta salaa mitään ajatuksia. + +-- Olkaa suora, Pirkitta! Mitä te ajattelitte heti kun siitä kuulitte? + +-- Ettei se ole totta. + +-- Millä perustuksella te niin ajattelitte? + +-- Onhan siinä tarpeeksi perustusta, että minä olen köyhä tyttö maalta +ja palvelen tässä talossa lapsenpiikana. + +-- Mutta kun te nyt tiedätte että se on totta, mitä te nyt ajattelette? + +-- En tiedä! Voi älkää pahastuko, mutta minä en tiedä. Kyllä minä teitä +rakastan ja kunnioitan herranani, ja sen pienen kullan isänä, joka +tuolla niin makeasti nukkuu, mutta muutoinhan minä tunnen teitä liian +vähän, enkä minä tahdo ruveta itseäni kehumaan! Teillä on jo ollut +vaimo ja te luulette nyt voivanne hänet unohtaa, siksi että ulkomuotoni +ehkä teitä miellyttää, enkä minä kestäkkään vertausta tuon ensimmäisen +kanssa. Voisinhan minä rehellisesti tarkoittaa hyvää jos kourin kynsin +koettaisin, mutta tämä saattaisi olla ajattelematonta ja johtaa meidät +molemmat onnettomuuteen. + +-- Te erehdytte Pirkitta, jatkoi Kustavi, -- te luulette että minä +tunnen teitä liian vähän, ja päätökseni kohtaa teidät äkkiä ja +odottamatta; mutta ajatelkaa toki, voisinko minä ajattelematta puhua +teille niinkuin olen puhunut. Koska molemminpuolinen luottamus on +kaiken onnen ensimmäinen ehto, ja koskei se voi versoa vahvemmasta +perustuksesta kuin siitä, että toisen suru on toisen käsissä ikäänkuin +panttina, niin minä olen teille omistani tarjonnut korkeimman, pyhimmän +oikeuden -- äitinä olemisen! Ettehän te Pirkitta, toki voi luulla, että +minä kevytmielisesti laskisin leikkiä omasta onnestani, vieraan olennon +ja ainoan lapseni onnesta! En siksi, että olisin ensimmäisen vaimoni +unohtanut, vaan siksi, etten häntä voi unohtaa, minä etsin toista +vaimoa; minä tahdon kotini taas kodikkaaksi itselleni ja lapselleni. +Miksi minä tartuin juuri teihin? Minä teeskentelisin, jos sanoisin, +ettei teidän kauneutenne ollenkaan olisi vaikuttanut päätökseeni, +mutta minä voin samalla totisesti vakuuttaa, että hellä velvollisuus +lastani kohtaan liittää rakkauteni teihin. Sanoittehan te itsekin, +että sitä oikein kasvattamaan tarvittiin kaksi; tahdotteko te nyt, +voimienne mukaan täytettyänne tehtävänne, jättää kasvavan lapsen, sitte +hentoisen tytön, valvomatta, silmällä pitämättä minulle, miehelle, +yksin hoidettavaksi? Ajattelettehan te itse, ettei se hänelle sovi. +Teillä olisi täysi oikeus lausua epäilys liittomme onnellisuudesta jo +edeltäkäsin, ja minun täytyisi teitä kiittää suoruudestanne, ainoastaan +siinä tapauksessa, että tarjoumukseni muuttaisi mielenne, jos te +tuntisitte ettette voi olla vaimonani sentähden, ettette voisi omien +lasten rinnalla olla hyvä äiti ensimmäistä lastani kohtaan! + +Ikäänkuin neuvotonna ja avutonna tyttö katseli lapseen niinkuin +pyytääkseen, ettei se toki sellaisia uskoisi "Kitastaan". + +-- Pirkitta, te rakastatte lasta, ja siksi minä koetan teidät voittaa. +Rakastakaa isää lapsen tähden, se on meille kaikille paras, kun toiset +rakastavat lasta isän tähden. + +Pirkitta seisoi pää alas painuneena, hän päästi toisiinsa kiedotut +kätensä vajoomaan syliinsä ja sanoi hiljaa: + +-- Se on niin jalosti, niin kauniisti ajateltua... + +Reippaasti Kustavi astui hänen luoksensa, ehkä hän tahtoi tarttua hänen +käsiinsä ja vetää hänet rinnalleen, mutta tyttö vältti häntä ja ojensi +torjuen kätensä: + +-- Mitä sanoisivat vanhempanne, armollinen herra? + +-- Olisinkohan minä heidän suostumattaan toiminut näin julkisesti +heidän nähtensä? Te olette perheelleni rakas, sen näytän teille heti. +Tulkaa vaan, minä vien teidät käsi kädessä vanhempieni ja sisarteni +eteen. + +Pirkitta punastui. Kiireesti hän veti kädet taaksensa ja astui askeleen +taappäin. Suurin, kiitollisin silmin hän häneen katseli ja sanoi: + +-- Jumala teille palkitkoon tämän aiotun kunnian, hyvän tarkoituksenne +ja kaiken! Se saa minut melkein pelkäämään. Ehkä sentään löytyisi +suvussa joku, joka ei siitä pitäisi? + +-- Ehkä, sanoi Kustavi nauraen. -- Minulla on vanha täti, äitini sisar +ja ensimmäisen vaimoni kasvatusäiti. + +-- Hän ei siitä varmaankaan pitäisi! huudahti tyttö kiireesti. + +-- Ehkei. Hän on hyvä, hiukan oikullinen vaan. Muutoinhan minä hänet +tunnen, ettei hän kauvan voi kestää suuttuneena olemista, ja pian te +olette oleva hänelle yhtä rakas kuin kaikille muille. + +-- Hänen täytyy minua kärsiä jo edeltäkäsin. Jos hän vasta myöhemmin +saa siitä kuulla, niin hän ajattelee, että minä jostakin syystä tahdoin +hänen selkänsä takana tunkeutua perheesen! Kukaan ei saa olla minua +vastaan! Minä en tahdo saattaa epäsopua siihen taloon, jossa olen +nauttinut pelkkää hyvyyttä, en vähintäkään, en pienintäkään! + +-- Älkää surko sitä, enempää kuin minä sitä suren. Pirkitta, vastatkaa +suoraan ensimmäiseen kysymykseen, jonka teille asetin! + +-- En voi. + +Hän painoi molemmat kätensä rintaa vastaan. + +-- Minä en tahtoisi vielä. Minä tahtoisin antaa sen riippua siitä, +suostuuko neiti, tätinne -- sitte -- jos hän suostuisi -- ei nyt, ei +nyt! + +Änkyttäen hän sen puhui. + +-- Pirkitta! + +Tyttö torjuutui hänestä. + +-- Älkää suuttuko, armollinen herra, minä olisin mieluummin yksin! + +-- Minä jätän teidät. Ajatelkaa hyvää ystävästänne! + +Kiirein askelin hän meni. + +Hetkisen ajan tyttö hiljaa itki itsekseen, sitte hän juoksi lapsen luo +ja polveutui sen viereen. + +-- Nyt saamme nähdä, pikku kultatukkani, miten Jumala tahtoo, pitääkö +meidän erota, tai onko määrätty että pysyisimme yhdessä. -- Kuule, +ethän sinä siitä suutu, mitä minä olen tehnyt? Katso, minä en tietänyt +kieltää enkä myöntää, en koko maailman aarteista; sillä onhan se niin +liian valtaava asia. Itku siinä helpommin tulee kuin puhe. Ja jollen +minä nyt voi katsella isääsi samoilla silmillä kuin ennen, niin siihen +löytyy syy. + +Jota hän sentään ei selittänyt pienelle kultatukalle. Kyynelsilmin hän +nauroi. + +Lapsi oli herännyt ja näytti tahtovan itkeä hänen kanssaan. Kun se +vihdoin näki ystävättärensä iloisemmat kasvot, silloin se nauraen +tarttui pieneen esiliinaansa ja hieroi hänen kosteat poskensa kuiviksi. + + + + +Kahdeksas luku. + +Perintötäti tulee. Hän ilmoittaa vastenmielisyytensä Iliaadia kohtaan +ja mieltymyksensä Darwiniin. Hän ei vastusta sisarenpoikansa päätöstä, +joten asiat kulkisivat hyvää kyytiä eteenpäin, jättäen tekijälle aikaa +loppulauseitten miettimiseen -- jollei kaikki taas äkkiä joutuisi +epäiltävälle kannalle. + + +"Perintötädistä" oli tullut erinomaisen tärkeä henkilö. Kustavikin +myönsi, että hän tässä asiassa odotti hänen päätöstänsä jonkinlaisella +pelvolla, mutta siitä täytyi saada tieto poistamaan tytön pelkoa, ja +niin nuori Fischer istuutui kirjoittamaan hänelle aikomuksestaan ja +pyysi hänen lausuntoaan. + +Täti omisti suuren talon Wienissä ja pienen tilan likeisessä +maalaiskaupungissa. Tätä viimemainittua hän mieluummin piti pysyvänä +asumapaikkanaan. Se päivä, jolloin vastaus häneltä ensi kerran olisi +voinut saapua, kului tuomatta vastausta, samaten toinen; kolmantena, +iltapäivällä seisahtuivat vaunut Fischerin talolle, pieni nainen astui +sukkelasti niistä ulos ja ojensi ajurille maksun. Kustavi oli rientänyt +paikalle, hän suuteli tulijan kättä, mutta tämä ei hänestä välittänyt, +hän vain osoitti pientä käsilaukkua ja suurta lipasta ja astui +kiireesti ylös portaita. Nuori mies sälytti selkäänsä määrätyt kalut ja +seurasi häntä. + +Se oli Helena täti. Hänen pienestä, vikkelästä olennostaan ei olisi +nähnyt hänen kuuttakymmentä ikävuottaan. Hänen oikea olkapäänsä oli +kasvanut hiukan ulospäin ja hän piti päätään vähän kallistuneena sille +puolelle, kalpeat kasvot olivat omituisesti muodostuneet ollakseen +naiskasvot, suu oli liian suuri, nenä liian pieni, ja viisaat, tuliset +silmät saivat katsojan vaan päivittelemään sitä, että ne olivat niin +epäedullisessa ympäristössä. + +Mitä sydämmellisimmin toivotettiin vierasta tervetulleeksi. Sitte +Helena täti istuutui nojatuoliin. + +-- Tässä minä nyt olisin, lapset! sanoi hän. -- Te tiedätte, miksi +minä olen tullut. Minä olen varustautunut olemaan teillä yötä, sillä +siunatuksi lopuksi tuo uusi sydämmen haltijatar ei suinkaan ole niin +käsissä, että te voisitte hänet minulle jo tänään esitellä. + +Vanha herra astui esiin. + +-- Arvoisa kälyni, jos hänet tällä hetkellä esitteleminen voisi +johtaa teidät luopumaan yösijastanne meidän kattomme alla, niin minä +yksinkertaisesti jättäisin tytön huomiseksi, mutta koska minä uskon, +että sittenkin jäätte meille, niin olen lähettänyt noutamaan tyttöä. +Hän on saatavissa ihan likeltä; hän palvelee meillä. + +-- Palveleeko? + +-- Kyllä. Hän on vasta-alkaja, ensimmäistä kertaa palveluksessa. Me +otimme hänet pienokaista hoitamaan. + +-- Vai siis lapsenpiika! -- Helena täti katseli syrjästä +sisarensapoikaa. -- Kas vaan, romaani kodin seinien sisäpuolella +perheen ahtaissa kehyksissä; sellaiset ovat vaarallisimmat, ne jäävät +harvoin rankaisematta; verkko heitetään kyllä varmasti, mutta siihen +takertuu ilokseen oma itsekkin. + +Pirkitta ja lapsi astuivat sisään, ja kun lapsi riistäytyi irti ja +kiiruhti tädin luo, jäi Pirkitta seisomaan ovelle, silmät lattiaan +tähdättyinä, kokonaan hämillään. + +-- Vai hänkö? + +Neiti otti lornettinsa ja tarkasteli tyttöä. Sillaikaa lapsi lateli +hänelle kysymyksiä, ja vihdoin kun ei se saanut tyydyttävää vastausta, +se, nähden millä tarkkaavaisuudella täti katseli hänen hoitajatartaan, +rupesi lukemattomin kerroin vakuuttamaan, että se oli "Kitta", vaan +"Kitta"! + +-- Anna nyt isoillekin ihmisille jo suunvuoroa, sinä pieni hupakko! +Älä puhu mitään, jo minä tiedän että se on "Kitta", tuo tuolla. -- Hän +irroitti lapsen, joka ihan oli kietoutunut hänen hameensa poimuihin. -- +Juokse sinne sanomaan ettei hänen pidä tuossa seisoman, ikäänkuin kanat +olisivat syöneet ruuan hänen edestään. + +Pikku Leena täytti säntillisesti tehtävän. + +-- Minä jo odotin hivuvaa, sentimentaalista neitiä. + +-- Kai sinä huomaat, ettei hän ole kaupungin lapsi, sanoi rouva +Fischer. -- Hän on vasta maalta tullut. + +-- Silloin hän suinkaan ei edes tiedä, mitä senttimentaalisena oleminen +onkaan; tai tiedättekö lapseni? + +-- En, armollinen neiti, sanoi Pirkitta. + +Hän silitti vieressään seisovan lapsen laheaa tukkaa ja katsahti ylös. + +-- Kai se on tyytymätön mieli sellaisissa ihmisissä, jotka tahtoisivat, +että heitä pidettäisiin rakkaampana rakasta, ja tehtäisiin kauniimmaksi +kaunista. + +Helena täti hymyili. + +-- Kansa maalla on siihen liian käytännöllistä, ja se on hyvä. Kai +siellä maalla kaikki ovat yksimieliset. Ja hänkin on ajatellut, ettei +rikasta tätiä pidä suututtaa, ties, mihin häntä vielä saattaa tarvita! + +-- Mutta hyvä täti, sanoi Kustavi. + +-- Ole sinä vait, sinun vuorosi kyllä vielä tulee. Luuletko että +minä häntä siitä tuomitsen? Kun jokainen jo edeltäkäsin tietää, mitä +hän toiselta saattaa odottaa ja toivoa, silloin heidän välinsä toki +on suora. Se on sellaista tässä maailmassa, että toinen on toisesta +riippuvainen ja me tarvitsemme toisiamme molemmin puolisesti, ja jos +me käyttäydymme ymmärtäväisesti ja jätämme kaiken lellimisen pois +pelistä, niin me säästymme monesta pettymyksestä ja itse hankkimastamme +väärinkäsityksestä, elämme sovussa ja rauhassa, jollei juuri +keskenämme, niin kuitenkin vieretysten. Se on minun mielipiteeni. +Näytäppäs! + +Hän otti hatun, jota Kustavi yhä piteli käsissään, ja asetti sen parin +tuuman päähän silmiensä tasalle. + +-- Kas vaan, kuinka kauvan Helena on ollut kuolleena? Joko on niin, +ettei suruvuosi vielä ole kulunut umpeen, tai on tuo harso kestänyt +surun tuolle puolelle, minun mielestäni se ei kumpaisessakaan +tapauksessa ole paikallaan. Rakas lapsi, -- hän ojensi hatun Pirkittaa +kohti -- ratko pois tuo musta vaate, se on sinulle opettavainen työ, +huomaa miten pian mies unohtaa, äläkä luo liian suuria luuloja hänen +rakkaudestansa. + +Kustavi tempasi hatun ja heitti sen johonkin nurkkaan. + +-- Ohoh, huudahti vanha herra. -- Arvoisa käly, sallikaa minun +haukkumattomana jäsenenä teidän soimaamastanne miessuvusta, muistuttaa, +ettette te oikeastaan ollenkaan voi puhua näistä asioista. Te ette +koskaan ole koettanut elää miehen kanssa. + +-- En, siitä minä olen suojellut itseni. Jo kyyryselkäisten +jälkeisten mahdollisuus, joista eninten olisi iloa suurille ja +pienille katupojille, on minulle erinomaisen vastenmielinen. Mutta +jota kauvempana teistä pysyy, sitä paremmin teidät oppii tuntemaan. +Negatiivinen kauneuteni on minut tehnyt erinomaisen sopivaksi kokemaan +tätä, ja silloin kun ei teistä miehistä mitään odota, silloin on +tietämättään saanut teistä oikean käsityksen. Minä tunnustan itseni +syyllisiksi siihen, että ainoan kerran eläessäni olen uneksinut +kaunista herraa, mutta sitte on jo kauvan, minä olin silloin vielä +tytöntynkänen. Oi, miten verrattoman ihana hän minusta oli, tuo +kaunis herra, enkä minä epäillyt että hänen täytyi olla hengeltäänkin +voimakas mies. Myöhemmin sitte ei löydä suurta eroa molemmilta +puolin johtuvan naurettavuuden välillä, ja me teemme sangen väärin, +kun me miehiltä kadehdimme heidän yleismaailmallista sivistystään, +meille annetaan vihriä varjostin, heille siniset silmälasit, me +katselemme kotoa likinäköisesti, he maailmaa. Kaukainen ihanteeni, +tuo ihmiskurja, hän vielä elää; kyllä hän vahvistaa sääntöäni, +mutta ei ole siitä poikkeus; jos hän nykyään herättää jonkinlaista +huomiota, niin on hänen siitä kiittäminen perhettään; minä näen hänen +välistä kuljettavan käsikynkässään lihavaa rouvaa ja seitsemän laihaa +tytärtä astelee heidän edellään. Muuten hän on auskultantti tai mikä +lieneekään, en tiedä; sanalla sanoen: jokaisessa suhteessa jäänyt +loitolle toiveistani. Mutta unelmoiminen tuli minulle jo heti alussa +vastenmieliseksi, ja ihme kyllä -- nimeni tähden. Siihen aikaan minä +kaihoelin kohtaavani ihannettani, minä jo edeltäkäsin hengissä elävästi +kuvaelin pienimmätkin seikat, miten hän tervehtisi ja minä vastaisin, +miten me solmielisimme puheita, keskustelisimme, ja erotessamme +sopisimme tapaamisesta; minä toivoin tulevani häntä vastaan yhtä +odottamatta kuin hän minua, ja minä siihen huolellisesti valmistauduin. +Otin peilin avukseni, opettelin haaveksivasti avaamaan silmäni, +opin suloisen, suostuvan hymyilyn, nurean alakuloisuuden, autuaan +liikutuksen --, oi inhoittavaa, minkälaisia kasvoja siten näin, minä +sitä itse ulvoin joka kerta. + +Läsnäolijat saattoivat vielä vähemmin pidättää nauruaan, kun täti +vilkkaasti kertoessaan oli lyhyesti näyttänyt kaikki tarkoittamansa +kasvojen väännökset. Toiset sentään rajoittivat iloisuutensa, mutta +kolmen sisarentyttären nauruhalu nousi sangen arveluttavaksi, eivätkä +nuoret neitoset parantaneet asiaa sillä, että jokaisen naurukohtauksen +perästä huutamistaan huusivat: "täti raukka!" + +Silloin vanha nainen iski kätensä pöytään. + +-- Jospa te tukkisitte suunne, te keltanokat. Ja ainoan järkevän +olennon teidän ikäisistänne pitää yhä seisoa tuolla ovella. Tule +lapseni, istuudu tänne! + +Hän osoitti tuolia, joka oli hänen oikealla puolellaan ja Pirkitta +istuutui sille. Hän oli tullut varmemmaksi sitte kun lapsi piteli hänen +kädestään kiinni ja nojasi päänsä hänen syliinsä. + +-- Noin, sanoi täti. + +Hän laski kätensä kevyesti tytön polvelle, sitte hän jatkoi: + +-- Kun siis peili oli vakuuttanut minulle, etten minä valloituskokeissa +voisi joutua kuin tappiolle, huomautti nimeni lopullisesti minulle, +etteivät muutkaan aikoneet löytää minusta miellyttävyyttä. Minua +kastaessa, oli kai ajateltu kalenterin pyhimystä, mutta muutamien +nuorien herrojen mielestä nimeni muistutti erästä hyvin pakanallista +Helenaa -- hän kääntyi Pirkitan puoleen -- oli nimittäin vanhaan +aikaan kelvoton nainen, kaunis kuin kuva -- jolloin tietysti on +huomattava että kauniit helpommin tulevat kelvottomiksi kuin joku +meistä, joka ahdistamatta saa pitää hyveensä. Noissa nuorissa herroissa +oli jonkinlainen koomillinen kyky, he keksivät vastakkaisuuksia ja +ilokseen he ottivat antaakseen minulle nimen "kaunis Helena". Olisihan +vahinko, jollei hyvä pila pääsisi ihmisten joukkoon, ja nuoret herrat +olivat niin hienotunteiset ja ritarilliset, -- niinkuin heidän +suvultaan saattaa odottaa -- että he panivat liikkeelle tuon nerokkaan +tuumaansa niin, etten minä koko siinä kaupunginosassa, jossa asuimme, +kantanut muuta nimeä kuin "kaunis Helena!" Äh, miten minä kiroelin +heidän muistoansa, olisin tahtonut antaa polttaa Iliaadin viimeiseen +kappaleesen asti, vaikka professorit olisivat sanoneet mitä tahansa! +Luulen että ylioppilaat siinä olisivat olleet puolellani. Trojalaista +sotaa ei ollenkaan olisi ansainnut ylistellä, koska se oli sen syy! +Peilini on varjellut minut ihaelemasta itseäni, tuo herttainen leikki +nimestäni on ajanut minut miehistä hyvän matkan päähän, ja sen jälkeen +minä en milloinkaan pidä heitä sinä, mitä muutoin naiset, tahi he itse +itsestään tekevät. Enkä minä ole siitä ollenkaan pahoillani, että +suosiollinen luonto on onnistumattomassa persoonallisuudessani antanut +käsiini suosituskirjeen teitä vastaan. + +-- Käly, käly, varoitti vanha herra, -- jos meiltä todellakin puuttuisi +kaikki hellä mieli, niin me nytkin saattaisimme antaa ilkeitä +vastauksia, mutta koska me emme sitä tee, niin siinä on paras todiste +siitä... + +-- Oi pyydän, herra kälyni, miksi panette pakkoa itsellenne? Kun ette +te kuitenkaan saata olla ivallisesti viittaamatta sinneppäin, niin +puhukaa suunne puhtaaksi; minä en ole jättävä teitä vastausta vaille. + +Vanha herra vaikeni hymyillen; silloin täti äkkiä kääntyi Pirkitan +puoleen ja laski molemmat kätensä hänen vyötäisilleen. + +-- Niin, rakas lapseni, hän sanoi, -- jos minä käsken sinua viereeni +istumaan, niin ole varoillasi, minä olen paha, niinkuin kaikki +kyttyräselkäiset ovat. + +-- Minä arvelen, puhui tyttö nauraen tuota äkillistä purkausta, -- +ettei se riipu ulkomuodosta; mistä muutoin tavattaisiin sorjamuotoiset +heittiöt? + +-- Hänen hampaansa ovat kauniit ja vartalo on vahva, arveli täti +sisarelleen, ja lankonsa puoleen kääntyen: + +-- Hän on terve ja voimakas, lapset tulevat samanlaisiksi. + +-- Mutta hyvä täti, sanoi Kustavi. + +-- No, no, herra Kustavi! Eikö siihen kuitenkin kerran jouduta? +Joudutaan. Anna siis vanhan naisen se lausua. Minä luulin, että +te kaupungissa ahkerammin lukisitte Darwinia. Sepäs on läpeensä +ymmärtäväinen ihminen! Minä maalla jo olen hänet lukenut läpi muutamaan +kertaan, ei siksi että saisin häneltä suorastaan uutta, vaan siitä +nauttiakseni, että mies kerrankin peittelemättä lausuu sen totuuden, +joka meille vanhoille naisille jo kauvan on ollut tuttu. Niin, vanhaksi +tultuaan ihminen pysytteleikse todellisuudessa, ja pitää arvossa +tosiasiat. Vanhat akat kertovat satuja hyvin, siksi etteivät he itse +niitä usko; siitä syystä he ovat vaaralliset. + +-- Satukirjoittajan ammattia harjoittavat ryökäleet ovat jo aikoja +sitte olleet siitä selvillä ja, ensin piinattuaan heiltä järjen, +antaneet konnien ja tyhmyrien polttaa heidät -- joka osoittaa, että +heissä sentään oli jotakin polttamista. Aikoja ennen kuin löytyi +tunnettua lääkäritaitoa harjoittivat sitä käytännössä vanhat akat, ja +heistä tuli tietäjänaisia siitä syystä, että he valuvilla silmillään +näkivät mihin päin moni asia maailmassa kallistui. Naisissa asui alussa +kaikki tieto, vasta vähitellen miehet sen oppivat, sentähden että he +aina tahtoivat siihen sekoittaa ja panna omia kauniita sanojaan ja +perinpohjaisia hypoteesejaan; he hakevat aina heti luonnon lakeja ja +me löydämme vain heidän poliisimääräyksiänsä. Vanhat akat ovat aina +erityisellä mieltymyksellä ryhtyneet yksityisiin tosiasioihin; missä +vain piilee yhteys, sieltä sen täytyy itsestään selvitä. Nykyinen tiede +sen hyväksyy; ja siten se on -- kunnioitettavaa kyllä! -- vanhojen +akkojen kannalla, ja sentähden minä iloitsen olevani yksi heistä. + +-- Tämän tyytyväisyytenne te lausutte sangen somasti, käly, sanoi +Fischer vanhempi, -- mutta te kääritte sittenkin vain karvaan pillerin +oblaattiin; minä kumminkaan en liioin saata iloita siitä että olen +vanha. + +-- Sen kyllä uskon! Vanhat miehet eivät kelpaa mihinkään. Sitte kun +olette päässeet siitä ajasta, jolloin tahdotte tekeytyä miellyttäviksi +-- mutta jääkööt ne sikseen! + +Hän kääntyi Pirkitan puoleen: + +-- Rakas lapsi, nyt sinun on täytynyt kuulla asioita, joista tuskin +olet puolia ymmärtänyt, ja minua hämmästyttää, ettei sinun käy niinkuin +pienen Helenan, joka menestyksettä taistelee Nukkumattia vastaan. Vie +hänet maata. Menkää lapset. Hyvää yötä! + +Pirkitta ja Leena läksivät. + +Myöhemmin ruokapöydässä uskalsi Kustavi kysyä: + +-- Sanokaa rakas täti, mitä te ajattelette? + +-- Minä syön nyt, tuli vastaukseksi, -- ja silloin en ajattele mitään. +Ne eivät sopisi yhteen. + +Kun oli noustu pöydästä ja erottu, viittasi Kustavi luoksensa nuoremman +sisarensa ja pyysi, että he yhdessä menisivät kutsumaan Pirkittaa. + +Iida täytti hänen pyyntönsä ja kun Pirkitta tuli, sulki tyttö hänet +syliinsä. + +-- Nyt ei kukaan pääse minulta viemään sitä, että minä olin +ensimmäinen, joka osoitti miten rakkaaksi hän on minulle tuleva. + +Kustavi tarttui sisarensa käteen ja puristi sitä. Siten he kolme +muodostivat ketjun. + +-- Minä toivon parasta, sanoi Kustavi, -- täti oli tänään oikein +iloinen ja leikillinen. Te näytätte häntä miellyttävän. Mitä te pidätte +siitä vanhasta piiasta? + +-- Hyvin paljon. Ei hän enään ole ollenkaan suuttunut, koska hän jo +itse sanoo: minä olen paha, ole varoillasi! Omituinen hän on, mutta +eihän sitä ole ihmetteleminen, onhan hän itse sanonut, ettei rakkaus +ohimennenkään ole kolkuttanut hänen sydäntään. Ja taitaa vaan olla +niinkuin sanotaan, ettei se saa puuttua keneltäkään naiselta, joka jää +naimattomaksi; ja hän on kyllä tahtonut pysyä naimattomana, muutoin hän +ei suinkaan olisi ottanut vaivautuakseen hoitamalla vierasta lasta. +Hänen elämässään ei kaikki ole ollut niinkuin olisi pitänyt olla, ja +siitä hän on yksin kärsinyt koko ajan. Vaikka hän olisi sata kertaa +kummallisempi, niin en minä voisi häntä siitä tuomita! + +-- Suuri kiitos! Hyvää yötä! lausui äreä ääni. + +Hitaasti täti kulki hämmästyneitten sivutse. He eivät olleet +muistaneet, että tie hänen makuuhuoneeseensa kävi tämän huoneen läpi. + +-- Voi kauhu! sanoi Iida. + +Ketju aukeni. Ääneti he painoivat toinen toistensa käsiä ja erosivat. + +Yksi neideistä oli pantu tädille yökumppaliksi, jotta joku olisi läsnä, +jos hän jotakin tarvitsisi. Mutta yö oli vanhalle neidille hyvin +rauhaton. Yhtämittaa hän heräsi, pyysi milloin sitä, milloin tätä, +joko lasia vettä, tai että avattaisiin ikkuna, joka sitte taas oli +suljettava. Hänen sisarentyttärensä valitti seuraavana aamuna kovaa +päänkivistystä. + +Kustavikin sai sinä yönä unta myöhemmin kuin tavallisesti. Mutta +Pirkitta meni levollisena vuoteeseensa, hän ei sanoillaan ollut +tarkoittanut pahaa, hän olisi voinut ne lausua hänelle vasten naamaa. +Ja tädin päätöstä, tulkoon se kummoiseksi tahansa, hän piti kohtalon +sormen viittauksena. + +Seuraavana aamuna täti näytti hyvin kylmältä tyttöä kohtaan. Kustavi +odotti tilaisuutta ollakseen kahdenkesken hänen kanssansa. Silloin hän +otti hänen kalpean kätensä ja suuteli sitä. + +-- Me olemme aina, niin kauvas kuin minä muistan, eläneet parhaassa +sovussa. Muuttuuko se nyt, kun se minuun kipeimmin koskisi, täti? + +-- Niin hyvä lapseni, me olemme aina eläneet parhaimmassa sovussa, ja +arvelen, että olemme sitä tekevät vastedeskin! Tiedätkö, meihin naisiin +tarttuu välistä tuollaista pientä kiukkua, äläkä siitä hämmästy, että +minäkin sallin sellaista; olethan sinä kuullut että yksin jääminen on +maksanut minulle vaivaakin! Ei kukaan mielellään ota vastaan sääliä +toiselta. Mutta ei sinun siltä tarvitse muuttaa mieltäsi, nai tyttö, +hänellä on hyvä sydän ja järkeä juuri sen verran, että te miehet +saatatte pitää hänestä, ja hän teistä. + +-- Ja ettekö te tahtoisi sanoa hänelle itselleen paria suosiollista +sanaa? + +-- En nyt. En ole sillä tuulella. Mutta sitte kun menen pois, saat sinä +tuoda hänet vaunuille. Vielä yksi seikka! Niin pian kuin tyttö käy +morsiamestasi, lienee sopivinta ja parasta lähettää hänet pois talosta, +jossa hän siihen saakka on palvellut. Lähetä hänet lapsen kanssa +joksikin ajaksi maalle, minun luokseni. + +Kustavi ei päässyt kiittämään, sillä hänen sisarensa tulivat väliin, ja +puheen jatkaminen tuli mahdottomaksi. + +Pirkittaa ei ollenkaan oltu kysytty, jonkatähden hän oli mennyt +puutarhaan Leenan kanssa. Nyt hänen jo täytyi uskoa, että vanha neiti +oli loukkaantunut hänen eilisistä sanoistaan; silloin hänelle oli tehty +pahaa, ja se suretti Pirkittaa. + +Päivällisaikaan tuli Kustavi puutarhan aidalle. + +-- Pirkitta, täti lähtee. + +-- Joko? + +-- Tulkaa! + +Hän ja lapsi tulivat vaunuille; kun täti oli lausunut jäähyväiset +kaikille, viittasi hän Pirkitankin luoksensa ja sanoi hänelle: + +-- Sinä olet hyvä lapsi ja Kustavi on kelpo poika. Tämän maailman +vähästä hyvyydestä lienee toki parasta se, että kaksi, jotka sopivat +yhteen, saavat toisensa. Pitäisin sitä syntinä jos kaksi sellaista +eroitettaisiin. Sopikaa nyt loput keskenänne, minä annan teille +siunaukseni! + +Vielä hän ystävällisesti nyökäytti päätään kaikille; sitte vaunut +vierivät pois. Mutta Kustavi tarttui Pirkitan käteen ja vei hänet +takaisin puutarhaan. + +Lapsi tepasteli nurmikossa, äänettöminä he sitä katselivat hetkisen, +sitte he kääntyivät ja kävelivät pari askelta rinnatusten; villin +viiniköynnöksen lehvät värisivät heikosti, heidän seisahtuessaan sen +viereen. + +Hän tarttui tytön molempiin käsiin pidelläkseen häntä niin, että hän +saattoi katsella hänen silmiinsä. + +-- Täti ei siis pane vastaan, vastatkaa nyt kysymykseen: tahdotteko +tulla vaimokseni? + +Peittääkseen hehkuvat poskensa, tyttö painoi alas päänsä ja hiljaa +mutta totisesti, lujasti, ikäänkuin pyhää lupausta hän lausui: + +-- Minä tahdon! + +Nuori mies tunsi käsissään hänen kädenpuristuksensa ikäänkuin hän nyt +vasta olisi sen hänelle antanut. + +Silloin hän veti hänet rinnalleen, suuteli hänen otsaansa, pää vaipui +nojaamaan hänen olkapäätänsä vastaan. + +Kuinka se Leena sentään oli hienotunteinen lapsi! Hän ei ollenkaan +huomannut sellaista, jota hänen ei tullut huomata. Jo aikoja sitten +hän oli heittäytynyt nurmelle pitkäkseen ja leikitteli unenpöppörössä +heinikolla. + +Pirkitta keikahutti päätänsä taappäin ja katsahti Kustaviin. Ja hän +näki taas tuon tummanruskean, vapaan silmän, joka oli hänet lumonnut. +Tyttö hymyili. + +-- Jotakin minä sinulta pyytäisin. + +-- Mitä kultaseni? Sano! + +-- Miten minä siitä pidän, kun minä tällä tavalla heti saan luvan! +Saanko minä nyt sanoa _sinä?_ Sitä vielä tahtoisin. Minä puhuisin niin +kovasti, enkä saisi sanotuksi sitä, mitä sydämmessäni liikkuu, jos +minun pitäisi sanoa _te_; tuntuu niin omituiselta ikäänkuin olisi +tekemisissä useitten kanssa, vaikka tarkoittaa ja saattaa tarkoittaa +vain yhtä ainoaa. + +-- Tietysti. Kutsu häntä siis sinuksi ja sano hänelle kaikki, mitä +sinulla on hänelle sanottavaa. + +-- Löytyy moni, joka ajattelee, ettei tytöllä saata olla oikeaa +rakkautta, jollei hän heti ole valmis antamaan myöntävää vastausta ja +edeltäkäsin sitä miettimään. Sinulta minä en odota sellaista ajatusta, +sillä sinun mielestäsi asia on yhtä totinen kuin minun mielestäni, +ja kuin sen tulee ja täytyy olla Jumalan ja kaikkien hyvien ihmisten +edessä, joihin se koskee. Olkaamme siis niin hyvät keskenämme, kuin +ikinä kaksi olentoa maailmassa olla saattaa! + +Kustavi tarttui molemmin käsin hänen päähänsä, mutta hän livahti +taitavasti hänen käsistään. + +-- Minä en vielä ole puhunut loppuun asti. Ensiksi minun täytyy kertoa +miksi en heti myöntynyt, ettet sinä käsitä minua väärin, kun minä äsken +käyttäydyin niin kummallisesti. Sitäpaitsihan kuuluu asiaan, että +sinä tiedät kaikki ajatukseni. Se on naisten tapaista, että jos mies +on meille ihan yhdentekevä, niin ei meistä kukaan pahastu itse hänen +rakkauttaan; ja kun sinä rupesit puhumaan, olin minä ihan ylpeänä. +Mutta pian rupesin ajattelemaan, mikä herra sinä sentään olisit minun +rinnallani, ja miten minä ihan tyhjin käsin tulisin vain ottamaan +vastaan, mitään tuomatta, ja silloin minä rupesin itsepintaiseksi. Kun +aivan odottamatta, ilman omaa ansiota, onni lankee ihmisen helmaan, +tietysti se silloin panee hänet miettimään ja punnitsemaan, onko tämä +hänelle aiottu ja voiko se päättyä hänen hyväkseen! Juuri niin kävi +minun ja minä sanoin itselleni: tuo ei voi olla sinulle tarkoitettu! +Sinä puhuit niin oikein, että sydän minussa ilosta vapisi, mutta jota +rehellisempi sinun tarkoituksesi oli, sitä enemmän tuska minut valtasi. +Kaikki on nyt sattunut heti alussa yhtaikaa, mitä sitte jää myöhemmäksi +ajaksi? Oikein minulle kävi helpommaksi, kun puhe johtui tätiin. Kas, +_sillä_ puolella on aidassa läpi, ajattelin. Olin iloissani kun syystä +saatoin kierrellä antamasta vastausta ja nojata siihen, ettei hän sitä +salli; ja eihän se muutoinkaan olisi mahdollista! Mutta jos se sentään +olisi, niin tahdoin sen siirtää tuonnemmaksi, kunnes koettelisin +itseäni, olinko minä tosissani, annoinko minä myöntävän vastauksen +sinun tähtesi, niinkuin tuli, tai itseni tähden, josta syntyisi +valheellinen avioliitto. + +-- Siitä pitää syntyä totisin, -- ja eikö totta, me emme siirrä +onneamme kauvas! Saanhan minä ensi päivinä lähteä Sebensdorfiin anomaan +sinua äidiltä ja holhoojalta. + +Silloin äkkiä kaikki veri poikkesi tytön kasvoista ja seuraavassa +hetkessä hän lensi polttavan punaiseksi aina hiusjuuriin asti. + +-- Jesus Maria, hän huudahti, -- miten minä niin saatoin unohtua +hurmauksiin?! Sitä te ette saa tehdä, Jumalan tähden, jättäkää se, +armollinen herra! Heittäkää minut! + +-- Pirkitta! + +-- Heittäkää minut! Oi Herra Jumalani, miten huonosti kaikki teidän +rakkautenne, hyvyytenne ja rehelliset aikomuksenne tulisivat +palkituiksi jos teidän takananne irvisteltäisiin. Se ei saa tapahtua! +Te ette saa minua ottaa, minä en ole sen arvoinen. Jättäkää minut! + +Voimakkaalla kädellä hän piteli häntä. + +-- En, ennenkuin tiedän mitä minun tästä tulee ajatella. + +Arasti hän karttoi hänen katsettaan. + +-- Te ette siellä kotona saa kuulla minusta mitään hyvää. + +-- Mutta minä en tule uskomaan sinusta mitään pahaa. + +Hän irroittautui ja työnsi hänet lempeästi luotaan. + +-- Se ei auta. Te ette voi antautua sellaisen häpeän alaiseksi, että +te ottaisitte kantaaksenne sitä, mikä minua on painamassa, ja mikä on +minun yksin kannettava. + +-- Tyttö, mitä se merkitsee? + +Hän katseli maahan ja änkytti: + +-- Minä saan huonon mainetodistuksen, jota en missään saata näyttää. + +-- Puhu eteenpäin, eteenpäin, -- jollet sinä kurjasti ole laskenut +leikkiä minun kanssani, niin puhu eteenpäin; minulla on oikeus tietää +kaikki! + +Hän väänteli käsiään. + +-- Se ei koske minua yksin. + +-- Siis toista? + +Hän vaikeni ja vapisi kauhusta. Painaen oikeaa kättä otsalle, hän sitte +puhui kaiuttomasti: + +-- Minä olen ollut vikapää ajattelemattomuuteen, en tietänyt enkä +aavistanut miten kalliisti saisin sen maksaa. + +-- Minä tahdon sen tietää. Totuus, -- vaati hän. + +-- Totuus ei siinä mitään muuta, parasta on että minä lähden pois +näkyvistänne, ja te ette enään minua ajattele. + +-- No, sitte minä hankin siitä tietoa sieltä, paikalta, hän lausui +karkeasti. + +Tyttö katsoi häneen rukoilevasti. + +-- Älkää sitä tehkö! + +-- Mutta siihen asti te jäätte tänne. + +-- En mistään hinnasta! + +-- _Te jäätte!_ + +Pieni Helena, joka oli jäänyt huomaamatta ja jo aikoja sitte oli +noussut istumaan, rupesi katkerasti itkemään, nähdessään näitten +molempien riitelevän. + +-- Jumala, miten saattaa niin pelästyttää lapsi! huusi Pirkitta ja +riensi sitä rauhoittamaan. + +Kustavi pudisti päätänsä. Saattoiko tuo aina tyyni, malttavainen +ulkomuoto -- jossa ei kipinäkään osoittanut salattua tulta, +ei upea velttous sokeaa myöntyväisyyttä -- kätkeä allensa sen +"välinpitämättömän", kamalan kevytmielisyyden, joka, siksi ettei hän +ollut sitä ajatellut mahdolliseksi, koski, voi miten kipeästi?! Se ei +ollut mahdollista, -- ja kuitenkin tyttö itse oli sen lausunut. + +Astuen tytön luo, joka oli polvillaan lapsen edessä, hän sanoi: + +-- Pirkitta, huomenna te lähdette maalle tädin luo ja olette siellä, +kunnes saatte tietoja minulta. + +Tyttö ravisti päätänsä. + +-- Jos te koskaan olette minusta hiukankaan välittänyt! + +Suruisasti hymyillen, hellällä äänellä nuori mies sen lausui. + +Tyttö laski kädet ristiin rinnalleen ja katsoi häneen. + +-- Antakaa kätenne vahvistukseksi. + +Hän huokasi syvästi, sitte hän ojensi hänelle oikean kätensä, kylmänä, +kosteana se värisi hänen kädessään. Kun hän tunsi tytön kuumien huulten +sitä koskettavan, hän säpsähti ja syöksihe ulos puutarhasta. + + + + +Yhdeksäs luku. + +Risto kaupungissa ja Kustavi maalla. Lukon ja salvan takana pidetyn +keskustelun jälkeen toinen palaa kotiin tyhjin toimin. Toinen herää +pormestarin virkahuoneessa rakkautensa unesta. + + +Kun seuraavana aamuna ensimmäinen juna ajoi suurkaupungin +asemasillalle, matkustajat tunkivat salista ulos ja laskeusivat alas +leveitä portaita, kadotakseen eri suuntiin, jäi talonpoikaispoika, +hämmästyneenä rakennusten paljoudesta, hetkeksi seisomaan paikalleen. +Sitte hän päätti hitaasti kulkea katuja, sillä oli siksi aikaista, +ettei hänen mielestään käynyt koettaminen ketään tavata, eikä hän +pitänyt mitään kiirettä. + +Se oli Risto. Hän oli antanut viikon kulua toisensa perästä, +voimistuakseen niin paljon, että hän saattoi kävellä kepittä ja sai +hiukan väriä poskilleen, ollakseen edes jossakin määrin sen kauniin +pojan näköinen, jona hän tiesi useimpien paikkakunnan tyttöjen itseään +pitävän. Ennen sitä hän ei tahtonut astua Pirkitan näkyviin. Mutta kun +hän oli valmis, meni hän pormestarin luo ja vaati kirjettä, "jossa +tuli seisoa, että Pirkitan täytyi ruveta hänen vaimokseen, sillä +sitä tyttöä hän tahtoi ehkä juuri siksi, että hänen täytyi pakoittaa +hänet omaksensa". Pormestari pudisti päätänsä niinkuin edellisessäkin +kohtauksessa, mutta vihdoin hän hänelle antoi kirjoituksen Pirkitalle. + +Risto veti esille kirjeen takkinsa povitaskusta ja luki osoitteen. + +-- "Palvelee herra Fischerillä." + +Hän nauroi ylenkatseellisesti. + +-- Jollei siinä sitä paitsi seisoisi selvästi kirjoitettuna missä hän +asuu, niin olisipa se mies, joka -- tässä hälinässä ja sekamelskassa +-- kysymättä saisi selville missä hän asuu. Jos minä kysyisin erästä +herra Fischeriä, niin ihmiset luulisivat, että tahdon tehdä heidät +narreiksi, tai että itse olen veijari. Ihmiset ovat sentään omituiset! +Jos jollakin on omituinen nimi, niin ne sanovat: ai millainen nimi +sillä on! Ja jos hänellä on sama nimi kuin tuhansilla muilla, niin he +arvelevat: voisi sillä nyt olla toinenkin! + +Esikaupunki, jonka osoite näytti, oli jotakuinkin kaukana, eikä +hän kiiruhtanut kulkuaan, joten hän saapui päämaaliinsa aikaan, +jolloin hän saattoi arvata uneliaintenkin kaupunkilaisten nousseen +höyhenpolstareistaan. Pian hän oli löytänyt määrätyn asunnon; hetkisen +hän seisoi neuvotonna, katseli sileitä kivilevyjä alhaalla ja korkeaa +ovea ylhäällä. Äkkiä se avautui ja ulos astui tyttö, lasi kädessä, +nähtävästi menemäisillään hänen ohitsensa vesijohdolle. + +Hän tunsi Pirkitan, mutta toistamiseen hänen täytyi katsella, +vakuuttautuakseen siitä että se todellakin oli hän. Talonpoikaisen +pukunsa hän oli kokonaan heittänyt ja oli nyt yksinkertaisessa +kesälenningissä, jolta ei olisi löytänyt pilkkua eikä poimua. Tyttö +näytti niin huolellisen siistiltä ja somalta, kansan tapaan lausuen: +"niinkuin hänet olisi lasikaapista otettu", että poika ihan mielistyi; +mutta samalla hän tunsi olevansa vieras hänelle, josta niin lyhyessä +ajassa oli tullut täydellinen kaupungin lapsi. Kömpelösti hän ojensi +hänelle kätensä ja lausui melkein ujosti: + +-- Jumalan terveeks Pirkitta! + +Tyttö astui puolen askeleen taappäin ja vastenmielisesti punastuen, +sanoi: + +-- Sinäkö? Mitä sinä sitte täältä tahdot? + +-- Samaa kuin pormestari, Risto hiljaisuudessa naurahti. -- Minä tulin +vaan sinua hakemaan. Minulla olisi sinulle puhuttavaa. + +-- Minulla ei ole aikaa lörpöttelemiseen. + +-- Siitä ei tulekkaan lörpöttelemistä. Se on minulle tärkeä asia. + +-- Mutta ei minulle, vaikka se olisi mitä tahansa. + +-- Pirkitta, -- poika alensi äänensä tutunomaiseksi kuiskaukseksi, -- +ajattele sitä, että minä sinusta jo kasvavana tyttönä pidin -- + +-- Sinä taas olit minulle jo silloin vastenmielinen. + +-- Ja miten usein minä jälkeenpäinkin olen tarjonnut sinulle +rakkauteni. Jos olisit minua kuunnellut, niin ei yhden eikä toisen +olisi tarvinnut siitä maksaa. + +-- Paitsi minun, niin kauvan kuin sinä olisit suvainnut. + +-- Mutta nyt on niin, että sinä olet huonossa huudossa -- + +Suruisana tyttö painoi alas päänsä. + +-- Ja ennen kaikkia sinun ei pidä sitä hämmästyä, että minä tahdon +sovittaa kaikki taas paikoilleen. + +Tyttö naurahti lyhyesti. + +-- Sovittaa paikoilleen, -- sinäkö? No, sitte minä pyytäisin tietää +mitä ja millä tavalla? + +-- Minä tahdon sinut naida! + +Silloin Pirkitta astui hänen ohitsensa, väänsi vesijohdon hanaa ja +täytti lasin. Sitte hän meni takaisin ovelle, tarttui kääkään ja sanoi: + +-- Kiitoksia paljon! Silloin jätämme asiat mieluummin sille huonolle +kannalle, jolla ne ovat! + +Risto tarttui voimakkaasti kiinni häneen, ja kun hän ohuen kankaan läpi +tunsi sormiensa koskettavan hänen pehmeää käsivarttansa, silloin hän +veti suunsa leveälleen ja sai takaisin sen uljuuden, joka muutoin ei +häneltä koskaan puuttunut naisten seurassa. + +-- Odota vähäisen, jos yksi puhe sinut karkoittaa, niin ehkä toinen +sinut pysyttää. Ole ymmärtäväinen, jänöseni, ja taivu. Olkoon miten +tahansa, minulle sinun täytyy kuulua, siitä olen antanut pääni +pantiksi, ja koska kaikki nyt käy rehellisellä tavalla, niin ei +vastustus auta. Minä ja holhoojasi olemme samaa mieltä, hän sitä +sinulle toimittaa. + +Hän asetti pormestarin kirjeen ihan sananmukaisesti hänen silmiensä +alle. Tyttö tarttui siihen kiireesti, lasin hän asetti käytävän +ikkunalaudalle ja nojasi lukiessaan, puoleksi istuen, ikkunapieleen. + +Tarkkaavaisesti Risto seurasi tyttöä, nähdäkseen minkä vaikutuksen +kirje häneen teki. Välistä sentään hänen silmänsä harhailivat +mielihyvällä katselemaan somaa nilkkaa jaloissa, joista toinen polki +maata ja toinen heilutteli ilmassa; mutta sitte hän ei enään kääntänyt +silmiänsä Pirkitan kasvoista, ja yhä arveluttavammaksi kävi hänestä se, +että tyttö pysyi niin levollisena ja liikuttamattomana. + +Kun hän oli lukenut kirjeen, nousi hän, rypisti paperin ja heitti sen +ikkunan kulmaan, lausuen: + +-- Minä pysyn sanoissani. Pyydän kiittämään herraa holhoojaa hänen +hyvästä neuvostaan, mutta luulen, että jos sitä seuraisin, silloin minä +en enään olisi autettavissa. + +Hän astui sisään ovesta. + +Risto tuijotti tyttöön, hän tahtoi ottaa hänet käsiinsä ja raastaa +hänet ulos ovesta, mutta kun tyttö työnsi hänet pois, läähätti hän: + +-- Minä tunnustan kaikki! + +-- Silloin sinä näytät olevasi se mies, jona aina olen sinua pitänyt. + +Ovi sulkeutui ja lukko ja sisäsalpa kääntyivät eteen. + +Poika syöksyi ikkunalle, sieltä hän otti kirjoituksen, sitte +hän hitaasti astui alas portaita, pysähtyen yhä tiheämmin ilmaa +hengittämään, hänen rintansa oli pusertumaisillaan kokoon, sydän sykki +raivoisasti ja ohimot takoivat. + +Hän ei huomannut mitä katuja hän harhaili, tunkieliko hän ihmishyörinän +läpi, vai tuuppailiko hän yksityisiä. Kun suonenveto helpoitti ja +hän taas tuli omilleen, oli hän hiljaisella, yksinäisellä paikalla. +Sieltä hän etsi esille Sebensdorfin pormestarin kirjeen ja rupesi sitä +lukemaan. + +"Risto Sommervogel on anonut sinua minulta ja vaatinut minua +pakoittamaan sinua rupeamaan hänelle vaimoksi. Siinä hän piti ihan +sekavaa puhetta, jota minä en ymmärtänyt, sillä asian näin ollen, +minä en voi ajatella, että sinä hänet työntäisit luotasi, vaan +kai sinä kourin kynsin häneen tartut. Jollet sinä yhdyselämästä +sen akkaryökäleen kanssa voikkaan toivoa mitään todellista onnea, +niin eihän tässä lie muuta neuvona, ja minä antaisin sinulle sen +ystävällisen neuvon, että sinä siihen alistuisit ja Jumalan ja maailman +mieliksi ottaisit tämän ristin kannettavaksesi. Muutoin minulle on +yhdentekevä kiellätkö vai myönnätkö hänelle." + +Voimakkaasti kiroten työnsi poika paperin taskuunsa. Uhkaavasti hän +nosti oikean käsivartensa siihen suuntaan, jossa hän luuli Sebensdorfin +olevan; mahdollisesti hän melkoisestikin erehtyi suunnasta, mutta +uhkaus läksi totisesta sydämmestä ja tarkoitti sitä, missäpäin +Sebensdorf oli. + +Hän tahtoi heti palata kotiin ja kiiruhti rautatien asemalle. +Mutta juna, joka vei tuohon Sebensdorfin läheisyydessä olevaan +piirikaupunkiin, läksi vasta illalla. Risto päätti odottaa siellä, +paikalla. Hän istuutui penkille saliin. Ajoittain, ennen paikallisjunan +lähtöä häntä huvitti tuuppivan väkijoukon hälinä, mutta kun se loppui +ja ympäristö hiljeni, silloin hän hautoeli mielessään ja rupesi +puhumaan puoliääneen, kunnes hän, oman yhä vilkkaammaksi käyneen +menonsa pelästyttämänä, vaikeni. + + * * * * * + +Samana iltana tuli Kustavi Wienistä piirikaupunkiin ja läksi aamun +koittaessa Sebensdorfiin. Hän kulki ajotien varrella olevien huviloiden +ja uuden hautausmaan ohitse. Siellä mäen rinteellä, missä lämpöisessä +auringossa ristin kultaus paloi, olivat työmiehet juuri pystyttämässä +hautakiveä. Se oli Reinholtti Bruckerin muistolle omistettu ja +nähtävästi pantu tutkistelemaan, oliko vanha kaupunginaktuario +todellakin kuollut, sillä komea latinalainen kirjoitus, joka alkoi: +_Hic jacet in tumulo,_ olisi varmaan saanut hänen nykyisen elinvoimansa +vähimmilläkin varoilla ryntäämään kuopastaan sanoakseen: "saksaksi: +tässä kummussa lepää..." + +Siinä erosi ajotiestä se tie, jota Pirkitta kerran oli ajanut Kollingin +Mikon kanssa. + +Sebensdorfissa Kustavi antoi osoittaa itselleen pormestarin talon +ja virkahuoneen, jonne hän astui ja esitteli itsensä. Vanhus ei +mielellään seurustellut kaupunkilaisten kanssa, koska ne, tuntematta +kaikkia siihen virkaan kuuluvia velvollisuuksia ja oikeuksia, pitävät +kyläpormestaria halpana, eivätkä osoita tarpeellista kunnioitusta +hänelle. Hän ei siis liioin kohteliaasti kysynyt, mitä tuleminen +tarkoitti. + +-- Olettehan te Pirkitta Leipoldin holhooja, herra pormestari? + +-- Olenhan minä, -- kyllä. + +-- Minulla on teille puhuttavaa tämän tytön tähden. + +-- Vai niin, joko kuuluu kaupungista uusia? + +-- Minä tulen kuulemaan teidän mielipidettänne tämän holhokkinne +naimisiin menosta. + +Pormestari tuijotti nuoreen mieheen. + +-- Ymmärränhän minä saksaa, mutta suokaa minun vielä kysyä: Kuka hänen +sitte tahtoo naida? + +-- Minä itse. + +-- Ohoh, niinkö! Suokaa anteeksi että minun täytyy hiukan hymähtää, +mutta se tulee minulle niin odottamatta. Helkkarin tyttö, ollut +kaupungissa tuskin puolta vuotta ja jo on onkinut sellaisen kultakalan, +kuin te näytätte minusta olevan. No niin, kyllähän hän siihen +kykenee, hän sen juuri ymmärtää. Ettekö tahdo istua, herra? Niin, +niin. Kai meidän täytyy siitä puhua. Hm, niin. Emmehän vain erehdy, +tarkoitattehan te Pirkitta Leipoldia, täällä asuvan koulumestarin +lesken ja pikkutilan omistajattaren Katarina Leipoldin tytärtä? + +-- Juuri häntä. + +-- Juuri häntä. No niin, oikein on. Kyllä minä ajattelin että teidän +täytyy tarkoittaa häntä, sillä en täällä enkä lähiseudussa tiedä +ketään, jota voisi sekoittaa hänen kanssansa; mutta onhan parempi kysyä +kahdesti, kuin kerran erehtyä. Onhan se niin! + +Vanhus vaikeni ja katseli hämillään lattiaan. Kun hän taas nosti +silmänsä, vilahti häneen ilkeä katse istujasta vastapäätä. + +-- No kai teillä jo ovat kapineet koossa ja sen lisäksi runsas +toimeentulo, mutta tytöllä ei ole mitään; ehkä saattaisi laskea sen +mökkipahasen parine siihen kuuluvine peltotilkkuineen, joka äidin +kuoltua lankee hänelle, jonkin arvoiseksi, mutta kun toisella on yllin +kyllin, niin ei se tunnu miksikään. + +-- Minä tiedän että hän on köyhä. + +-- Niin, niin, eihän köyhyys ole mikään häpeä, vaan pienin syy, +josta toista saattaa panetella. Minä esiintuon sen vain siksi, +että velvollisuuteni on siitä puhua. Onhan hän köyhä, vaan jos hän +muutoin sopii teille, niin ei ole esteitä pitelemässä; mutta hän on +yksinkertainen maalaistyttö ja te olette hieno kaupungin herra -- -- + +-- Mutta myöskin yksinkertainen. + +-- Hyvä, kai minun täytyy uskoa, koska te itse sen sanotte, mutta se +mitä kaupungissa pidetään yksinkertaisena, sitä pidetään jo kahta +vertaa korkeampana täällä maalla. Jos te sentään sitä vielä hiukan +punnitsisitte. Löytyy vanha sananparsi, joka on saattanut monen +myöhäiseen katumukseen, siitä syystä ettei hän ole sitä ajoissa +ajatellut, sillä joka ei alussa varo, se lopussa katuu; samanarvoiset, +herra kulta, sopivat yhteen! + +-- Jollei ole muita esteitä, alkoi Kustavi, -- niin ei teidän tarvitse +niitä tehdä, herra pormestari. Tuo hyvä, vanha sananparsihan itse +asiassa tarkoittaa vaan ulkonaisia suhteita, joista minä suoraan +sanoen en paljon välitä, ja muutoin vastakohdat, viisaat ja tyhmät, +hyvät ja huonot kai harvoin sattuvat yhteen, ja jos sattuvat, silloin +ne ovat poikkeuksia sananparresta, ja saavat pitää huolta siitä, että +kärsivät toisensa. Mutta, ulkonaisia suhteita lukuunottamatta, ei kai +maailmassa löydy kahta ihan samanlaista ihmistä, ja silloin kai pääasia +on, että tämä ja tämä -- hän osoitti sydäntä ja päätä -- sopivat +yhteen; ja tämä ajatusten ja tunteitten sopusointuisuus kai on paitsi +avioliittoa, ainoa mahdollinen, likentävä yhtäläisyys, jota maailmassa +saa tavoitella. + +-- Hohhoo! nauroi pormestari, -- koreat puheet eivät pysty köyhään +kansaan, sanoi naapuriseudun läkkiseppä. Ei hän sitä tarkoita, ja se +toinen maailmassa, joka tahtoo ajatella samoin, hän kadehtii rakkaampia +ja säälii köyhempiä; hän ei saata käsittää miksi toiset elävät paremmin +kuin hän, ja toiset huonommin; jos maailma olisi luotu hänen mielensä +mukaiseksi, niin kaikkien pitäisi takoa kattiloita, jolloin ei kukaan +tietysti saattaisi niitä ostaa toiselta; sitä hän ei ole tullut +ajatelleeksi, että maailmassa, jossa olisi pelkkiä läkkiseppiä, vaan +olisi turhaa melua. + +-- Sallikaa, herra pormestari, meidän pysyä siinä asiassa, joka +kumminkin _minulle_ on tärkeämpi. Jos teillä on jotakin muistuttamista +-- niinkuin suvaitsitte lausua -- koreita puheitani vastaan, tai muuta +sanomista, niin pyydän teitä ne sanomaan suoraan. + +Pormestari raappi päätänsä. + +-- Olette oikeassa, se ei kuulunut asiaan. Mutta niin usein kuin tuo +maailmanparantaja sattuu tielleni, laskee hän niin paljon leikkiä, +että minä jo ajattelen, että hän saisi sitä muillekin laskea. +No, älkää pahastuko -- tuo hänen puhepartensa: etteivät koreat +sanat pysty köyhään kansaan, sitä en todellakaan lausunut pahassa +tarkoituksessa. Näen teidän tuossa seisovan niin lujana ja totisena +miettien aikomustanne, ja ajattelen, ettei lie helppo teitä taivuttaa +siitä luopumaan; sillä tavalla ajatus saattaa johtaa toiseen; ja olen +miettinyt, että ehkä koreat puheet vaikuttavat hienoon kansaan, ja +siksi tahdon sitä nyt koettaa, vaikken sitä erinomaisesti ymmärrä. + +-- Onko teillä sitte jonkinlaista syytä neuvoa minua luopumaan? + +-- Voi, voi, mitä tulee naimiskauppaan, niin saahan niitä kymmeniä +yhden sijaan; mutta jos me vaan oikein ymmärrämme toisemme, niin ei +kukaan meistä tiedustele enempää, joka epäilemättä on viisainta. +Katsokaa, hyvä herra, pojat täällä eivät suotta kutsu naimakelpoista +tyttöä aarteeksi, sillä onhan hän ikäänkuin jumalattaren lahja, +sellainen jota lapsille uskotellaan; mutta ei tule tietää ainoastaan +sitä mitä hänessä on, vaan miten tulee menetellä hänen kanssansa, +jotta loppu olisi onnellinen; mutta usein on petosta joukossa. Luulee +tuovansa mahtavan kultakappaleen taloon ja kun sen on saanut perille, +niin se onkin hiililäjä... tai paljasta roskaa. + +-- Oletteko tämän sanoneet tarkoittaen tyttöä, Pirkittaa? + +-- Jos te hänet saisitte, tai antaisitte hänen ottaa itsenne, niin +kävisi melkein niin. + +-- Arveletteko? No ei kai tämä luulo ole tänään syntynyt, eikä sitä +kenellekään saata lausua ilman syytä. + +-- Vallan oikein. Kyllä me jo ymmärrämme toisemme. + +-- Suokaa anteeksi, herra pormestari, saatattehan te luulla, että +teillä on syytä siihen, mutta minä tahtoisin sen oppia tuntemaan ja +arvostelemaan, onko se pätevä. + +Pormestari kohottautui korkeaksi. + +-- Tahtoisitteko? Vai niin, hyvä on! Minä olen teille jo sanonut, että +tyytykää tähän ja älkää enempää kysykö. Se minkä olen sanonut, näyttää +minusta riittävän; ja sen olen sanonut vaan teille, kaupungin hienolle +herralle opetukseksi ja kehoitukseksi, ettette toisen kerran niin +tuomitsisi ensimmäisen vaikutuksen mukaan; loput minä pidän turhana +uteliaisuutena, ja pormestarina ymmärrän, etten teille, ventovieraalle +ihmiselle anna paikkakunnan lapsesta enempiä tietoja, jotka voisivat +häntä vahingoittaa, enkä holhoojana rupea märehtimään ja päivän valoon +kaivamaan vanhoja juttuja, varsinkin nyt, kun tyttö rehellisellä +tavalla on vapautumaisillaan ihmisten puheista. + +-- Mitä tämä taas merkitsee? + +-- Saatanhan minä sen teille sanoa. Juuri tähän samaan aikaan, +jolloin te seisotte edessäni Sebensdorfissa, on tytön luona Wienissä +poika samoissa aikeissa kuin te, nimittäin hän tahtoo myöskin häntä +vaimokseen. + +Ilkeästi se koski Kustaviin. + +-- Minun poissaollessani? Minun selkäni takana? kysyi hän kiivaasti. + +-- Se on sattumaa, että te yhtaikaa olette täällä, kuin hän siellä. + +-- Minä annan siitä kunniasanani, että hän tyhjin toimin palaa takaisin. + +-- Sitä en usko. Tyttö tulee antamaan pojalle myöntävän vastauksen +siitä syystä, ettei hänen käy kieltäminen. + +Kustavi karkasi ylös tuolilta. + +-- Se ei ole mahdollista! + +Hän sivalsi kädellä otsaansa. + +-- Jos te tarkoitatte, ettei tuota uskoisi sellaisesta tytöstä, niin +olette oikeassa; en olisi sitä itsekkään uskonut, mutta kai sitä täytyy +uskoa, jonka omin silmin näkee. + +-- Jollei minun tule pitää teitä kurjana valehtelijana ja +panettelijana. Oi, suokaa anteeksi, älkää minua kuunnelko! Säälikää ja +sanokaa minulle armeliaisuudesta koko täysi totuus; se, jos mikään, +saattaa minua auttaa! + +-- Oi hyvä herra, miten pahaa se huono tyttö on mahtanut teille tehdä?! +Minuun koskee, että teidän hänen tähtensä näin täytyy kärsiä, -- +tietysti, tietysti! Minun velvollisuuteni pormestarina on tietysti, +että pidän huolta paikkakunnan pienimmistäkin, mutta ei siihen määrään, +että minä, ylimmäinen, sentähden, vaikkapa syyttömästi, jään teidän +mielestänne valhettelijaksi ja panettelijaksi; se ei saa tapahtua! Ja +koska te itse arvelette, että siitä tulisi teille helpoitusta, jos +tietäisitte koko jutun, no, niin minä sen teille kerron! + +-- Pyydän sitä. + +-- Siitä on nyt kulunut runsas puoli vuosi, kun minä tyttärelleni +Julialle tilasin kaupungista sellaisen koneen, josta sanoivat, että +alla vain tarvitsi polkea, niin ylhäällä liinakangas kauniisti +neuloutui kokoon, ihan itsestään. No, niin, sitte kun kalu oli talossa, +me kyllä huomasimme, ettei polkeminen yksin riittänyt mihinkään. +Silloin Pirkitta vielä oli minun Juliani paras toveri ja kävi usein +talossa, ja kun hän katseli kapinetta, ymmärsi hän heti miten sitä +tuli käyttää, -- niin, kyllä se on viisasta, enkä tuon toisenkaan +tähden olisi tullut ajatelleeksi, koska hän aina on minua pelännyt +-- kaikkihan minua tällä paikkakunnalla pelkäävät, -- vahinko, -- +vahinko! Kerronpas lyhyesti. Minä sanon koulumestarin tytölle: jää sinä +joksikin viikoksi taloon, tuo tänne liinakankaasi ja muut kamppeesi +ja käytä konetta, niin hyödytte molemmat, Julia oppii sitä käyttämään +ja sinä pääset työstäsi. No, molemmat olivat siitä mielissään ja +koko päivä neulottiin ahkerasti, ja koska me kylässämme asumme niin +kaukana toisistamme, että kun toinen aikoo mennä toisen luo, hänellä on +hyvinkin puolen päivän matka kuljettavanaan, niin jäi Pirkitta yöksikin +meille. Talossani on aina valmiina pari huonetta vuoteineen vieraita +varten; niiden ikkunat ovat tietysti pihalle päin, ja me makaamme tien +puolella, luonnollisesti siitä syystä, että jos melua kuuluisi, se +ei häiritsisi vierasta. Minun Juliani kamarin vieressä on naisväelle +valmistettu huone, ja juuri sinne me panimme koulumestarin tytön, ja +osoitimme hänelle siten aivan ansaitsemattoman kunnian, mutta silloin +emme saattaneet uneksiakaan miten ansaitsematon se oli. + +-- Hän oli viettänyt meillä kolme tai neljä yötä; silloin satuin +kerran viipymään kapakassa. Hüblinger, tuo hyvä mies oli siihen +syynä, häntä oli koko vuoden kauhistuttanut naimisiinmenon ajatus, +ja nyt hän äkkiä oli päättänyt siihen alistua. No, koskei hän voinut +mennä muualle, eikä kukaan muu ollut uskaltanut tulla pyytämään minun +tytärtäni -- me olemme nimittäin mahtavimmat, emme ainoastaan täällä, +vaan koko ympäristössä, -- niin me helposti sovimme keskenämme; minä +iloitsin siitä että se tuli niin oikeaan aikaan, sillä sellaiselle +yksinäiselle, vanhalle leskimiehelle kuin minä, tuottaa tyttöä +vartioiminen päänkivistystä, ja oli se pikkunen sattuma, että minä +niin ajoissa hänestä pääsen. Hyvällä mielellä minä ajattelen: kun sinä +nyt tulet kotiin, niin huudat vielä tänään Julialle, että hänestä +tulee Mooshofin emäntä; Hüblinger on Mooshofin isäntä. Niinkuin +olin päättänyt, minä siis seisahduin alas portaille ja huusin sinne +ylhäälle; kyllä sen kuulee kun minä huudan, mutta nyt oli ylhäällä +hiljaista kuin haudassa; odotan hetkisen, sitte mylväisen taas, tällä +kertaa kovemmin, ja kömpielen pari askelta ylöspäin. Silloin ylhäältä +äkkiä kuulen sekasotkoa, ovea avataan ja väännetään lukkoon, käytävässä +käy kiireinen, äänetön suhina, niinkuin hiirilaumaa olisi hätyytetty. +Minä seisoin vielä siellä odottamassa, enkö saisi selville mitä siellä +on tapahtunut, tai eikö sieltä mitään ilmaantuisi; mutta kun taas oli +hiljaista niinkuin alussa, niin minä ajattelin: Ohoh, sillä tavalla +te ette minusta pääse, nyt ei kaikki ole oikein, minun täytyy itse +tarkastella! Ja minä nousin portaat loppuun asti, ja astuin muitta +mutkitta ensimmäiseen huoneesen -- ja se oli Pirkitan -- ja siellä +tapaan renkini Riston! Tyttö seisoi keskellä lattiaa uhkamielisenä +ja rohkeana, mutta miehenretku oli vapisevana kyyristynyt nurkkaan. +Se pani minut raivoon, että poika uskaltaa minun omassa talossani +häväistä holhokkiani. Minä heittäydyin hänen kimppuunsa ja annoin +hänelle nyrkistäni, enkä säästänyt tyttöä suuni haukkumisesta. Minun +Juliani tietysti heti riensi paikalle pidättämään minua, mutta kun minä +lopetin, oli se roikale niin löylytetty, että se sittemmin on minulle +tuottanut paljon ikävyyttä ja katumista. -- No niin, siinä kaikki +mitä minä tiedän, ja tekin, hyvä herra, tiedätte nyt, millä kannalla +tuon tytön asiat ovat ja ymmärrätte kaikki, sekä käsitätte etten minä +mielelläni näytä asian oikeaa karvaa, mutta etten myöskään toiselta +puolen saata ruveta valehtelijaksi ja panettelijaksi sen tähden. Jos +minä vielä sanon, että sama poika nyt on Wienissä häntä pyytämässä, +niin olemme kai selvillä. + +Kustavi pyyhki hien otsaltaan ja lausui väsyneellä äänellä: + +-- Kiitän teitä herra pormestari. + +-- Ei mitään kiittämistä, ei todellakaan. On paha mieleni, mutta totuus +piti sanoa, niinhän te itse tahdoitte. + +-- Tietysti. Kiitän teitä vieläkin. Hyvästi! + +-- Jumalan haltuun. + +Pormestari oli astunut ovelle ja katseli nuoren miehen jälkeen, joka +hoiperteli alas portaita. + +-- Olkaa varoillanne, huusi hän hänelle, -- eikä yksin portaissa, vaan +muuallakin. + +Sitte hän itsekseen mutisi: + +-- Se häneen koski, todellakin koski. Hänestä, kaupungin herrasta, oli +ylimielisyys kokonaan poissa. + +Jonkinlaisella hyvityksen tunteella hän astui takaisin huoneeseensa. + +Raittiissa ilmassa Kustavi hiukan tointui. Vieläkö hän hakisi Pirkitan +äidin? Kysymykseen, jonka hän itse teki, hän vastasi ylenkatseellisella +naurulla. Hän haki vaununsa ja ajoi takaisin piirikaupunkiin, niin +hitaasti, kuin vastaruokitut hevoset ja uninen ajaja hyväksi näkivät. + + + + +Kymmenes luku. + +Hauskaa lukea; lukija saa tutustua ihmiseen, joka, persoonallisesta +onnettomuudestaan rakkauden asioissa, kiivastuu halveksimaan maailmaa, +-- tila, joka aina osanottavaan kanssaihmiseen vaikuttaa naurettavasti. +Kustavi hakee lohdutusta uskosta toisten ihmisten onnen pysyväisyyteen +ja päättää omin silmin nähdä sellaista. Kotiin. + + +Kustavi saapui asemalle melkein samaan aikaan kuin se juna, jolla hän +aikoi lähteä, ja astui vaunun viimeiseen osastoon. Siellä oli ennestään +pieni, hentoinen, ei enään aivan nuori nainen; joka ehkä näytti +vanhemmalta sentähden, että hän oli niin kalpean ja sairaan näköinen. + +Tutkistellen hän suurilla, väsyneillä silmillään katseli vastatullutta, +teki sitte pienen pontevan liikkeen hänen kasvojansa kohti, ikäänkuin +hän olisi niistä tahtonut pyyhkäistä pois jotakin. + +-- Tupakoitsemattomille, sanoi hän. + +Kustavi heitti sikaarinpätkän taaksensa. + +-- Minä en tule tupakoimaan. + +Sitte hän vaipui pehmeälle istuimelle ja työnsi oven kiinni. + +-- Kuka olisi sitä uskonut tytöstä? Kuka olisi sitä uskonut? + +Siitä ajatuksesta hän ei päässyt vapaaksi, se painoi hänen aivojansa, +hänen tunteitansa. Usein hän ääneen huokasi ja antoi lyhyen, käheän +naurun seurata jokaista huokausta. + +Nainen aina silloin säpsähti. + +-- Mutta, Jumala --! hän lausui puoliääneen. + +-- Pyydän, sanoi nuori mies, kun hänen matkatoverinsa ikäänkuin apua +anoen silmäili ympärilleen, -- pyydän näyttää, tässä riippuu ote +rautatiemääräyksestä, mutta mielen liikutuksen ilmauksia siinä ei ole +kielletty. + +Taas hän päästi huokauksen ja antoi naurun sitä seurata. + +-- Sehän on aivan kauheaa, sanoi nainen. + +Kolme asemaväliä hän kesti, silloin hän huusi konduktööriä ja pyysi +häntä muuttamaan tavaransa, hänen täytyi mennä toiseen vaunuun, tänne +hänen oli mahdoton jäädä. Seisoessaan vaunun portaalla, hän vielä +heitti vihaisen katseen jälelle jäävään herraan. + +Yksinolo oli Kustaville varsin mieluista. Päivä oli ihanin ja juna +kulki halki kauniimpien maisemien. Hän ei sitä huomannut. Ensimmäisen +osaston ikkunasta nojausi ulos nuori huvimatkailija; hurmautuneena hän +katseli niitä vaihtelevia kuvia, jotka silmälle tarjoutuivat. + +Ääneen Kustavi nyt huokasi niin paljon kuin halutti, koskei mikään +häntä pakoittanut vaikenemaan. + +-- Kuka sitä olisi uskonut? Tyttö, joka osasi näyttäytyä niin +rehelliseksi, kunnialliseksi, oikeudentuntoiseksi -- ja kuitenkin -- +kuitenkin! -- Hyi! + +-- Jos maailman silmissä ja oman itsensä edessä saattaisi +traagillisesti selittää onnettoman intohimonsa, -- niinkuin jalo +hirvi, nuoli rinnassa, haavoitettuna syöksyy viidakkoon; mutta kun +puraisee syöttiin niinkuin tyhmä kala, nykii siinä väsyksiin asti, ja +sitte haavoitetuin ikenin ja särkynein kiduksin repiytyy irti! Se on +suorastaan naurettavaa -- arvotonta -- hyi! + +(Mies ei ajatellut, miten syötti oli viaton koko asiaan, ja että se +joka puraisi -- juuri oli kala.) + +-- Väistyä tuollaisen hajasäärisen, känsäkätisen, mulkosilmäisen +talonpoikalurjuksen tieltä! Seurata häntä -- jumaloida häntä -- kun +hän... Oi hyi, -- hy -- i! + +Huvimatkailija likeisyydessä päästi hiljaisen kirouksen. + +-- Viisainta on, ettei kehenkään naiseen luota. Kyllä me äitejä +ihaelemme ja pidämme suurina -- ylevinä -- niin, siitä syystä, että +enimmäkseen pieninä, juoksentelemme heidän vierellään, ja äitien +tähden sitte kunnioitamme koko naissukua. Kyllä he heti ovat siihen +tyytyväiset ja asettuvat tuohon ahdistamattomaan asemaan -- äh -- +näyttelijättäriä ne ovat kaikki! Sen, mitä ei kukaan meistä ujoista +pojista osannut, -- siksi ettei sitä löytynyt sydämmessä, siksi ettei +tunteemme ollut mukana, -- näytellä rakastajien osia seuranäytelmissä, +sen tytöt heti ymmärsivät, vetivät housut jalkaansa, takit ylleen ja +sitten alkoi leikki rakkaudesta, kaihosta ja tulesta -- vierimään kuin +vesi! Oi te syntymästänne saakka kavalat! Teille tulee maksaa samalla +mitalla. -- Huonoimmat teistä ovat juuri rehellisimmät -- Messalinat +-- ne -- ne -- kaikki tuollaiset olennot, ne ovat rehellisimmät, muut +osoittautuvat sellaisiksi, vaan sentähden, että he siten joutuvat +edulliseen valoon rehellisten narrien silmissä; sellaisen he tahtovat, +hänen omansa he ovat ja muut heitä pitelevät! Hyi! + +Mikä sitte on tämän kaksisukuisten huijaamisen tarkoitus maailmassa? +Ettei milloinkaan olisi puutetta olennoista, jotka pettävät ja joita +petetään, jotka kiusaavat ja joita kiusataan, etteivät valhe ja petos +ja tuska milloinkaan kuolisi maailmasta. Hyi! + +Onko sitte tämä kaksiolennollisuus läpikäyvänä kaikkeudessa? + +Oi varmaankin, -- tietysti! Tarvitseehan tämä, tähtisilmäisenäkin +sokea, ijankaikkisen syntymisen ja katoomisen välillä hoiperteleva +kaikkeus, sokaistakseen luontokappaltensa silmät niiltä kauhuilta, +jotka siinä välillä vallitsevat, pettymysten ja tuskien oleen -- ja +sellaisena on nainen. Äh! + +(Sen hän antoi kaikkeudelle ja naiselle.) + +-- Naurettavaa atoomitaloutta! Kaikki vyörii kirjavaksi sekamelskaksi. +Kynsikää tai hyväelkää, löytäkää tai kadottakaa, lahjoittakaa +tai anastakaa kavaluudella, valloittakaa itsellenne, kunhan vain +synnytätte! Hyi -- hy--i! + +-- Hyvä herra, huusi huvimatkailija vierestä, -- älkää toki yhtä mittaa +syljeskelkö ikkunaan; se käy ilkeäksi! + +Kustavi heittäysi istuimelleen, pani kädet syliinsä ristiin ja tuijotti +eteensä; sitä tehdessä hänen kasvonsa eivät muodostuneet liioin +älykkäiksi. + +Hetken kuluttua hän taas alkoi: + +-- Jos yleensä kukaan on sellaisesta kaupasta pelastunut puoleksi +käryitetyllä nahalla, niin se olen minä. Minähän edeltäkäsin hyvissä +ajoin saan kuulla sen, mikä olisi ollut kova isku, jos sen vähitellen +olisin saanut selville. Mitä minä valitan? Kohtalo on tarkoittanut +parastani, Helenaan seisahtui pettymys, se oli suloista uneksimista, ja +eihän uni ole enempää, vaikka se tuntuisi kuinkakin elävältä. Toista +kertaa kohtalo ei enään suo minulle yhtä paljon hyvää; eikä oma itse +ehkä koskaan ole niin vastaanottavainen, kuin ensi kerralla. Mutta +jos tuo surkea kokemus onkin minut ravistanut valveille, niin, eihän +jokaisen tarvitse sitä peljätä, ja kuinka moni onkaan hetkeksi ollut +niin mahdottoman onnellinen, kuin minä olin! Koska ystäväni Körbler +nyt ilmoittikaan menneensä naimisiin? Siitä ei vielä ole vuotta. Miten +olisi...? Mitä siitä, saavunko ennemmin tai myöhemmin kotiin? Oi, se +ei enään merkitse mitään. Jos minä astun pois ensi asemalla, -- hän +otti pienen kortin povitaskustaan ja haki siitä -- niin minä voin +saapua hänen luoksensa jo tänä iltana ja virvoittautua katsomalla hänen +nuorta avio-onneaan. Se on tekevä minulle hyvää, että tuon kituvan, +kivulloisen intohimon rinnalla saan nähdä tervettä, tosi onnea löytyvän +maailmassa. + +Hän pani toimeen yrityksensä ja oli illalla pienessä, ystävällisessä +kaupungissa. Körblerin kauppapuoti saatiin pian kysymällä selville ja +siellä hän tapasi ystävänsä kasvoista kasvoihin. Siitä kun he viimeksi +kohtasivat toisensa, oli Körbler suuresti lisännyt leveyttään ja näytti +sangen hyvänvoivalta. + +Kun Kustavi sanoi kuka hän oli, sulki Körbler hänet syliinsä ja painoi +häntä laajaa liiviänsä vastaan. + +-- Minä tulen, sanoi Kustavi, -- omin silmin näkemään onneasi. + +-- Hyvä, sanoi Körbler. + +Nostaen hän ojensi lyhyet käsivartensa ilmaan ja kääntyi katselemaan +ympärilleen huoneessa. + +-- Uskotkos, että tämä toimi on kultakaivos! + +-- Yhä vain kauppamies ylinnä! Siis toimi menestyy, ensisijassa, sitte +onni. Siihen me siis joudumme. + +-- Onniko? kysyi paksu herra. -- Mitä onnea sinä tarkoitat? + +-- No, rauhoittavaa onneasi, yhdyselämää vaimosi kanssa. Olettehan te +toki onnelliset? + +-- Vai sitä. Kyllä. Älä epäile. + +-- Ei minulla ole mitään syytä. Tahdoin vaan kuulla itsesi sen lausuvan. + +-- Oi tietysti, siihen voit luottaa, tietysti. Mutta tule, tahdon heti +sinut esittää rouvalleni. + +Körbler vei Kustavin porstuan poikki, ylös portaita rakennuksen +toiseen kerrokseen ja huoneeseen, jossa istui ompelupöydän ääressä, +lampun valossa nainen, pieni, hentoisa, ei enään aivan nuori; tai ehkä +lienevät kalpeat, kivulloiset kasvot häntä vanhentaneet. + +Kustavi hänet heti tunsi ja, hänen noustessaan, seisoi ihan hämillään +hänen edessään. + +-- Serafiina, sanoi Körbler, -- esittelen tässä sinulle sekä +persoonallisen, että kauppaystäväni Kustavi Fischer nuoremman. + +Nainen hymyili ilkeästi. + +-- Jo minä sen herran tunnen. + +-- Joko tunnet? + +-- Kyllä, sanoi Kustavi, -- sattumalta minä jouduin armollisen rouvan +kanssa samaan vaunuun, ja olen ihan onneton siitä väärinymmärryksestä. + +-- Oi, puhui pieni nainen, -- eihän se ollut mitään, eihän sitä +löytynyt teidän hyväntahtoisessa neuvossanne rautatieasetuksista; minä +vaan tein tilaa. + +Kustavi kääntyi hämmästyksissä kuuntelevan Körblerin puoleen. + +-- Minä nimittäin hävyttömyydessäni ajoin armollisen rouvan vaunusta. + +-- Sinäkö? nauroi Körbler. -- No, no, en minä sitä nyt usko niin +vaaralliseksi. Tulee antaa anteeksi ja unohtaa! Serafiinalla on jalo +sydän. Aarteeni, emmekö pidä Fischeriä täällä luonamme pari päivää? + +-- Kyllä sydänkäpyseni, me pidämme herra Fischerin, niin kauvan kuin +hän tahtoo olla. + +Kustavi suuteli hänen kättänsä. Se oli jo muutoinkin puolitiessä +vastassa. + +-- Tämän saan todellakin ihan ansaitsemattomasti, armollinen rouva. + +Sitte hän silmäili tuota omituista paria ja huoaten lausui: + +-- Voi, joka vielä olisi noin onnellinen! + +-- Ettekö te ole onnellinen? kysyi innokkaasti Serafiina. + +-- Minä olin kerran -- + +-- Älä revi auki vanhoja haavoja, epäsi Körbler, -- Fischer on +kadottanut rouvansa, häntä hän ei voi unohtaa; eikä hän muista miten +hyvin minä hänet tunnen. + +-- Niin ystävä, lausui Fischer lempeästi, -- sinä minut tunnet. + +Hän petti noita rehellisiä ihmisiä ja ehkä itseäänkin sinä hetkenä. + +Ilkeän matkakohtauksen seurauksena oli, että ilta kului hiukan +kankeasti ja muodollisesti. Mutta seuraavana päivänä "aarre" ja +"sydänkäpy" osoittivat sellaista kohteliaisuutta toisiansa ja +vierastansa kohtaan, että vieras oli ihan liikutettu. Ja kun hän +illalla paneusi yksinäiseen vuoteeseensa, nousi moni huokaus hänen +rinnastaan, mutta jalosti innostuneena hän ne karkoitti luotaan, +kateellisina hyökkäyksinä ystävänsä onnea vastaan, ja nukkui sitte +rauhaiseen uneen. + +Toisena päivänä, -- asianomaisella tavalla viitattua osoitettuun +luottamukseen ja uskottuun vastuunalaisuuteen, -- jätettiin kauppatoimi +kauppapalvelijan ja juoksupojan haltuun, ja tehtiin huviretki +ympäristöön. Muutamia kertoja Körbler koetti taivuttaa Kustavia +tarjoomaan käsivartensa rouvalle, mutta vieras ystävä ei tahtonut +särkeä kaunista kuvaa. + +-- Olkaa te vain, tehän kuulutte yhteen, sanoi hän. + +Syksypäivä oli niin kirkas, iloinen ja kaunis, ettei se voinut olla +vaikuttamatta ihmisiin. Tyytyväisinä puolisot ja heidän vieraansa +palasivat kotiin. Pieni rouva yksin tuntui hiukan väsyneeltä. + +Kolmantena päivänä hän heti suuruksen jälkeen katosi. Körbler pyysi +sitä anteeksi, rouvan täytyi hiukan katsoa toimia, niitä ei kokonaan +saattanut jättää palvelijain käsiin; sitte hän kuljetti Kustavin +kaupunkiin, näytti hänelle ne vähäpätöisyydet, jotka siellä kantoivat +nähtävyyksien nimeä, ja tutustutti hänet eri ravintoloissa ihmisiin, +jotka huomenna olivat vieraan unohtaneet yhtä varmaan, kuin hän heidät. + +Neljäntenä aamuna Körbler seurasi puolisoansa, joka innokkaasti +sulkeutui vieraan suosioon. + +-- Suothan sinä anteeksi, sanoi kauppias, -- toimet vaativat miestä. + +Viimeksi hän vielä kehoitti Kustavia välttämättömästi tekemään +kävelyretkeä vuoristoon. Se hyvin kannattaisi. + +Koko päivän Kustavi yksinään kiipeili polkuja ja kallioita. Näköalat +häntä ilostuttivat, ja kun hän sai ajatusaikaa, niin hän ajatteli +Körblerin onnea. Kerran vain, kun hän lepäsi nurmikolla, jossa liljoja +kasvoi, tahtoi hänen eteensä nousta kuva, ja tummanruskeat, viattomat +silmät näyttivät häntä kehoittavan varomaan. Mutta sen utukuvan hän +väkivoimalla hävitti, nousi rivakasti ylös, läksi pois, ja kuva katosi. + +Myöhään yöllä kulkija tuli kotiin; niin äänettömästi kuin suinkin +hän astui huoneeseensa ja laski hiljaa levolle. Aamuaurinko hänet +herätti. Ikkunat olivat vetäytyneet huuruun ja nyt ne vähitellen +rupesivat sulamaan; ulkona elämöitsivät linnut, lensivät läpötellen ja +viserrellen oksalta oksalle, ja viereisessä huoneessa rupesi samaan +aikaan kuulumaan ääntä. Väliseinä valitettavasti oli niin ohut, että +jokainen sana selvästi kuului. + +-- Toivottavasti hän nyt jo tänään ajattelee kotimatkaansa, lausui +terävä ääni, joka kuitenkin kuului suloiselle Serafiinalle. + +-- No niin, sanoi Körbler, -- mutta huomaa nyt sentään se, etten minä +voi häntä ajaa pois talosta. + +-- Mutta hän on niin ikävä. + +-- Siksi ettei hän sinua hakkaile. + +-- Olisihan se sopivaa. + +-- Ei, se ei olisi sopivaa, se olisi sopimatonta ja hän on kelpo mies, +hän on ystäväni. + +-- Sen tiedän; ja se jo riittää estämään häntä olemasta minun ystäväni. + +-- Tiedän sen minäkin. + +-- Mutta on se hullua, että me tässä hänelle näyttelemme tällaista +turturikyyhkyiskomediiaa. + +-- Onhan se. Mutta mies nyt on -- en tiedä minkätähden -- vakuutettu +siitä, että olemme onnelliset. Miksi me tahallisesti ryöstäisimme +häneltä tämän vakuutuksen? Mitä siinä saattaisi tehdä? + +-- Sanoa hänelle, että me kyllä olemme niin onnelliset kuin hän saattaa +ajatella ja toivoa, sekä ettei sellainen onni kauvan siedä katsojia. + +-- Ahaa! Sinä rupeat kekseliääksi. + +-- Niin minä rupeankin, ja niin teen aina kun joku minua suututtaa +ja tuo ihminen minua suututtaa. Tuollainen leskimies unohtumattomine +vainajineen on epämiellyttävä, luonnoton ilmiö. Jos minä tänään +kuolen... Mitä sinä Körbler siellä huokailet? + +-- En minä ole huokaillut. + +-- Älä valehtele, sinä huokailit, minä kuulin kyllä. Oi, minä ymmärrän, +arvaan ajatuksesi; sinä huokailit siksi, että ajattelit: kunhan se +tapahtuisi, jo tänään mieluummin kuin huomenna; mutta sinä ajattelet +ettei se valitettavasti tapahdu; sillä sinulle se kyllä olisi mieleen. + +-- Serafiina! + +-- Vait! Minä tiedän kun tiedänkin. Jos minä tänään kuolen, niin surusi +jo huomenna on haihtunut. Eikö niin? Onko sinulla jotakin siihen +vastaamista? + +-- Ei. Tiedäthän sinä kun tiedätkin. + +-- Myönnätkö sinä siis? + +-- Minä myönnän kaikki. + +-- Kaikki! oi siten sinä vain myönnät, että olet sydämmetön. Mutta +minä -- oi, minut sinä otit saadaksesi kaikki asiasi järjestykseen, ja +nyt kun kaikki on järjestyksessä, nyt kun olet minulle kiitollisuuden +velassa kaikesta -- älä puhu! -- Kaikesta, kaikesta sinun on +kiittäminen minua! + +-- Älä toki noin huuda, Fischer sen vielä kuulee seinän läpi ja saa +soman käsityksen aviollisesta onnestamme. + +-- Mitä minä hänen käsityksistään! Niistä en vähääkään välitä; jos hän +sen kuulee, niin ehkä hän päättää lähteä kotiin. Hän on minusta ikävä, +ja vielä ikävämpää tämä komediia hänen läsnäolonsa kunniaksi. Etkö sinä +itse sanonut häntä kulta-aasiksi, joka kaikkialle lannoittaa, kun hänen +mielikuvituksensa häntä silittelee. + +Serafiinan viimeisiä sanoja oli vaikea ymmärtää, sillä hänen puhuessaan +Körblerin valtasi äänekäs yskä. + +-- Suu kiinni, huusi mies, -- suu kiinni, äkäinen käärme! räkättävä +harakka! + +-- Pienet luonnontieteelliset tietosi näkyvät juuri riittävän +tavallisiin solvauksiin. Mutta sen sinulle sanon, että tämä on _minun_ +taloni, enkä minä salli itseäni kiellettävän puhumasta omassa talossani! + +-- Silloinhan minun pitäisi antaa kirjoittaa se uudestaan sinun +nimellesi, sillä naimakontrahdin mukaan se on minun. + +-- Niin, niin, onko se sinun? Onko se sinun? No kas niin, minä vaan +tahdoinkin saada sinua myöntämään, että olet minulta kaikki ottanut ja +nyt tahdot minua kiduttaa ja kiusata, kunnes alastomuudessa pakenen +luotasi. + +-- No, minä neuvoisin sinua pukemaan yllesi, sillä muutoinhan noin +kaunis rouva johtaisi koko kauppalan kiusaukseen. + +-- Voi sinä -- sinä inhoittava turilas! Jospa en ikinä olisi sinua +nähnyt! Voi, että olin Adolarille uskoton! Että minä sinun tähtesi +uhrasin hänet! + +-- Kauneimman kadetin koko sotajoukossa, lausui Körbler julmalla +painolla. + +-- Niin, äköittääkö se sinua? Sitte minä kyllä kerron. Kaunis hän oli, +äärettömän kaunis! Voi miten onnellinen olisin ollut hänen rinnallaan! + +-- Minä koko sydämmestäni soisin sen sinulle ja varsinkin hänelle -- +hänelle sen soisin! + +Jotakin huonekalua kosketettiin, ja silloin huokasi rouva: + +-- Oi Adolar! + +-- Ooi, Aa--doo--laar! ulvoi hullunkurisessa epätoivossa mies. + +Ääneen nauraen Fischer oli sängyssään ja harmitteli samalla sitä, että +hän saattoi nauraa. Samassa hän säikähti iskua, joka sattui seinään; +joku esine siihen särkyi ja putosi helisten maahan. + +-- Hiusvoiteeni! huusi Körbler. -- Oletko sinä hullu, kun heität +kalliin rasian seinään! + +-- Se ei ollutkaan tarkoitukseni. + +-- Vai tahdoitko sinä tähdätä minua -- aarteeni? + +-- Niin -- enkelini! + +Sananvaihto näkyi loppuneen. Hiljaisuus seurasi. + +-- Hyvää huomenta, sanoi Kustavi nousten vuoteestaan ja alkaen pukeutua. + +Kun hän myöhemmin ystävällisen isäntäväkensä kanssa istui +suuruspöydässä, ilmoitti hän, että hän tänään aikoi lähteä kotiin. +Molemmat hänelle vakuuttivat, että se heistä oli erinomaisen ikävää. +Körbler häntä saattoi kappaleen matkaa, he olivat molemmat hiukan +harvapuheiset, mutta pitivät sentään vireillä jonkinlaista keskustelua +niistä näistä, jotka tiellä sattuivat heidän silmiinsä. + +Kun kaupunki oli jäänyt heidän taaksensa, seisahtui tasangolla Körbler. + +-- Tähän asti, mutta ei etemmäksi! + +Hän pusersi ystävänsä kättä. + +-- Jos sinä -- ja siinä hän hämillään veti leveät kasvonsa hymyyn, -- +ehkä tänä aamuna, -- -- -- mutta olethan sinä sivistynyt mies -- + +-- Ei yhtään sanaa siitä, sanoi Kustavi, -- minä olen sivistynyt +mies, sinä olet sivistynyt mies ja rouvasi on sivistynyt nainen, ja +sivistyneitten ihmisten kesken saa kuulla sekä sitä jota on, että sitä +jota ei ole tarkoitettu kuultavaksi. Se on tehnyt minulle hyvää, että +olen saanut katsella kotoista onneasi ja toivon vaan, että se saisi +pysyä muuttumattomana. + +-- Nyt hän minulle maksaa kulta-aasista, huokaili Körbler. -- Hyvästi! + +-- Hyvästi! + +Vaikkei Kustavi sitä itselleen myöntänyt, niin yleisesti inhimillinen +heikkous hänessä kuitenkin vaikutti, että hän erosi vaivatusta +ystävästään paremmalla mielellä, kuin hän olisi eronnut onnellisesta +ystävästään. + +Hän läksi suoraan tädin maatilalle. Vielä on ainoa, viimeinen +kohtaaminen jälellä! Hän ei tahdo itseltään kieltää hyvitystä -- +nyt kun hän tietää tytön olevan toisen oman ja hänen luonteensa on +hänelle selvä -- astua tytön eteen näkemään, mitä hänen kasvonsa nyt +osoittavat, häpeemätöntä uhkaa, vaiko petturin kurjaa hämmästystä, kun +hänen mutkansa ovat saadut ilmi! + +Perille tultuaan hän jo porstuassa tapasi vanhan tädin. + +-- No vihdoinkin! hän huudahti. -- Tyttö jo huolehti tähtesi. Sinulla +on hyvä onni, poikaseni. Hän on aivan erinomainen, lujasydämminen +tyttö. Kai sinä olet tulevaisuutesi unelmiin kehrännyt paljon +kultavilloja, mutta onnesi ei tarvitse mitään paikkauksia, se tulee +olemaan tosi, niinkuin tyttö läpeensä on tosi. Minä olen näinä +päivinä häntä pitänyt silmällä; hän ei tahdo mitään muuta, kuin sitä +mikä on oikeaa, ja kaikesta oikeasta hän valitsee vain sen, joka +todellisuudessa on olemassa; siinä on järkevää ajatusta ja tunnetta, ja +järki sekä lupaa, että aina tekee hyvää. -- Mutta Jumalan tähden, mikä +sinun on? Silmät kosteina? Voi, hyi sinua! + +-- Missä hän on? + +-- Puutarhassa. Lehmuksen alla. + +-- Jääkää te tänne, pyydän, täti! + +Päätään pudistaen vanha neiti katseli puutarhaan kiiruhtavaa miestä. + +Kiireesti Kustavi kulki puutarhan läpi; hän näki jo kaukaa +tuuheaoksaisen puun alta vaalean puvun pilkoittavan. Hänen +lähestyessään likemmäksi, juoksi Leena ilosta huutaen vastaan. + +Hän syleili, suuteli lasta ja sanoi sitte: + +-- Mene tädin luo, Leena. Tädillä on sinulle puhuttavaa, -- annettavaa, +-- juokse. Noin, noin! + +Kun lapsi oli kadonnut pensaitten taa, astui nuori mies ihan tytön +eteen. Käsityö sylissä hän istui, ahkerasti ommellen, silmää +kohottamatta. + +-- Tässä minä olen. + +Hän istuutui penkin toiseen päähän. + +-- Hyvää päivää Pirkitta, kuului ikäänkuin jostakin ylhäältä. + +Tyttö vaikeni. + +-- Joku kävi täällä minun poissa ollessani. + +-- Kyllä, hän vastasi hiljaa. + +-- No? + +-- Minä lähetin hänet takaisin kotiin. + +-- Lähetittekö takaisin kotiin? Niin, Sebensdorfissa kuultuani... + +Hän ei puhunut enempää, sillä hän tunsi, että tyttö nyt häneen katsoi. +Nuo rehelliset, ruskeat silmät katsoivat häneen ja arasti, rukoilevasti +kysyivät: saatoitko sinä sitä uskoa? Saatoitko? Mutta kun hänen +kasvonsa pysyivät poispäin käännettyinä, täyttyivät ne kyynelillä. + +Sillä välin mies tunsi, miten on vaikea puhua, kun sydän on täynnä. Hän +haki sanoja; ja jahka hän on ne löytänyt ja lausunut, silloin se, joka +yhdisti hänet tuohon toiseen sieluun, on rikottu, särjetty, tyhjäksi +tehty. Ja jos hän sitte myöhemmin polvillaan rukoilisi sitä anteeksi, +niin hän tosin saisi solvauksen poistetuksi, mutta sana jäisi pimeäksi +pilkuksi, myrkkypisaraksi sydämmeen ainaiseksi. + +Hyvä, että viivyttelet, epäilet, peräydyt saastuttamasta tunnettasi, +vaikka jo pidät sitä tapettuna! Sanansaattaja joka tuo pelastuksen +sanan, on matkalla; hän on niin likellä, että hiekka puutarhan +käytävällä narisee hänen askeltensa alla; tätä sanansaattajaa ei kukaan +niistä, joitten ohitse hän tiellä kulkee, pidä onnen merkkinä, -- sillä +hän on vanha akka, jonka kaulaan Pirkitta lankee, huutaen: + +-- Äiti! + + + + +Yhdestoista luku. + +Mitä Sebensdorfissa tapahtui. + + +Sinä iltana jolloin Kustavi saapui ystävänsä Körblerin luo, oli Risto +tullut kotiin. + +Seuraavana päivänä päivällisaikaan istui Sebensdorfin pormestari +virkahuoneessansa. Ulkona olivat ilmat liikkeellä, tuuli ajeli taivaan +pilviä ja nosti maasta paksuja tomuläjiä ja hiekkajyviä, joita se +heitteli ikkunoihin. Pormestari kuunteli huminaa ja hiekkahiutuoitten +rapinaa ruutuja vastaan. Hänellä ei juuri ollut parempaa tekemistä. +Seurakunnan palvelija oli käynyt hänen luonansa ja ilmoittanut, että +kotiin palannut Risto kuljeskeli kaikissa kapakoissa kehumassa, +kiljumassa ja julistamassa, että jollei pormestari käyttäytyisi hänen +mielensä mukaisesti, niin hän kertoisi asioita, jotka panisivat koko +Sebensdorfin hämmästyksiin. Siihen oli pormestari sanonut: + +-- Tuo minulle lurjus! + +Ja nyt hän istui odottamassa. + +Silloin kuului portaita nousevan ylös kaksinkertaiset askeleet; +seurakunnan palvelija työnsi sisään miehen ja jäi itse ovelle seisomaan. + +-- Nöyrin palvelijanne, pormestari, sanoi Risto. + +Isäntä nousi ja astui ankarana pojan eteen. + +-- Mitä minun taas täytyy sinusta kuulla? Mitä ilkitöitä sinä taas teet? + +-- En mitään, vastasi mies rohkeasti iskien silmänsä vanhuksen ankaraan +katseeseen. -- Kaikki tuo tarkoitti vaan sitä, että lähettäisit minua +hakemaan. Minä nimittäin en ole unohtanut, miten sinä kerran minulle +suutuit, kun tulin kutsumatta; ettei näyttäisi siltä, kuin minä +alituisella juoksullani tahtoisin tunkeutua sinun tiellesi. + +-- Älä turhia! Miten sinä voit sellaisia puhua ja sellaisia lörpötellä, +että jollen minä käyttäytyisi sinun mielesi mukaisesti, sinä tietäisit +kertoa asioita, jotka panisivat koko Sebensdorfin hämmästyksiin? Mitä?! + +-- Voimmehan me siitä puhua, mutta luulen sen sujuvan suoremmin kahden +kesken; kenenkään ei tarvitse kuunnella. + +Pormestari viittasi seurakunnanpalvelijalle, joka poistui. Kun hänen +askeleensa olivat kadonneet kuulumattomiin, sanoi vanhus: + +-- Nyt voit puhua. + +-- No niin, siihen ei minua tarvitse pitkin puhein kehoittaa; sitähän +minä juuri odotan! Tyttö työnsi minut luotaan. Sitä saattoi odottaa sen +kirjeen johdosta, jonka annoit mukaani, ja jos minä olisin tietänyt sen +sisällön, niin olisin voinut heittää koko matkan tekemättä. + +-- Turhia loruja! Sitä ei saattanut odottaa. + +-- Saattoipas, sanon minä. + +Suuttumuksen puna nousi pojan kasvoille, hän tempasi kirjeen taskustaan +ja heitti sen pöydälle. + +-- Onko siellä kirjoitettuna se mitä minä pyysin sinua kirjoittamaan? +Kuinka sinä niin kirjoitit, että sinulle olisi yhdentekevää kieltääkö +vai myöntääkö hän? Arvelen, että koska asiamme ovat tällä kannalla, +se sinulle ei olisi yhdentekevää, vaan pitäisi sinun mielistyä hänen +myöntymisestänsä, ja suuttua hänen kiellostansa! + +-- Sinä hulluttelija! Mitä minuun koskee koko sinun ja tytön välinen +kauppa? Älä keskellä päivää juo niin kuoliaaksi järkivähääsi, että +puhut tuollaista sekasotkoa. + +-- Minä vai? Olen minä vaan niin selvä, että minä tismalleen tiedän, +mitä puhun; ja sinä tässä hulluttelet kun luulet, etten minä koko +aikana ymmärrä mistä syystä puhun, vaikka tämä jo on toinen kerta; +ihmisten edessähän sinulle tulee antaa kunnioitusta, mutta suorastaan +naurettavaa olisi, jos me, näin kahdenkesken ollen, emme puhuisi +suutamme puhtaaksi asioista, jotka toinen tietää yhtä hyvin kuin +toinenkin! Sinä tiedät hyvin, että Pirkitta on poikennut umpikadulle, +josta hän ei milloinkaan osaa pois. Hän saa sanoa mitä tahansa, häntä +ei kukaan usko; silloin kai pitäisi minun avata suuni, minua tietysti +voisitte uskoa; mutta siitä minä itseni varjelen, sillä sitte sinä voit +olla uskovinasi, että yksin avioliitto minun kanssani voisi saattaa +tytölle kunnian takaisin, ja saatat minut pakoittaa siihen. Enhän minä +sinua tarvitsisi, jos itse saattaisin sen tehdä, ja jos minä olisin +pakoittanut tytön, niin en ehkä hänestä enään välittäisi. Minun määräni +on saada hänet; sentähden sinun pitäisi pitää siitä huolta, sillä sinä +tiedät, että minä ilman avioliittoakin voin antaa hänelle kunnian +takaisin, mutta silloin häpeä lankee toisille, eikä asiaa pitäisi +pakoittaa ylimmilleen, sillä silloin minä en armahtaisi ketään teistä! + +-- Juopporenttu sinä, kuka sitte sinun armahtamistasi tarvitsee?! + +-- Luulenpa että teitä on useampiakin, sinä, Hüblinger ja hänen +emäntänsä. + +Pormestari kävi molemmin kourin kiinni päähänsä. + +-- Voi sinä verinen vapahtajani! Tätä on mahdoton sietää! Sinut +pitää ajoissa pistää hulluinhuoneeseen, ennenkuin sinä ihan joudat +äärimmillesi ja teet tuhotöitä. + +-- Ai, miten olet viisas, nauroi poika, -- sinä olet ihan kaikista +viisain! Kas, miten hyvin sinä korjaat nahkasi. Tahtoisitko nyt +julistaa minut mielipuoleksi jottei kukaan panisi huomiota sanoihini? +Mutta anna piirilääkärin vaan tulla, hän kyllä täyttää velvollisuutensa +ja ilmoittaa ihmisille, ettei minun aivosäiliössäni ole pimeämpää, eikä +valoisampaa, kuin sinunkaan aivoissasi! + +-- No, silloin minua hyvä Jumala auttakoon, sillä silloin kai minä olen +mielipuoli, minä kun en sanoistasi ymmärrä en sitä, enkä tätä. Minä en +ymmärrä minkätähden minun kaikilla helvetin voimilla pitää pakoittaa +tyttöä ottamaan sinut, koska hänen täytyy iloita siitä, että sinut saa! +Minä en ymmärrä millä toisella tavalla sinä aiot antaa hänelle kunnian +takaisin, jollet alttarin edessä! Ja kaikista vähinten minä ymmärrän +miten minulle ja omaisilleni tästä saattaisi langeta häpeää. + +Tällä kertaa poika iski kätensä ympäröimään päätä, ja antoi niiden +sitte vajota alas. + +-- Mutta taivaan nimessä! Ethän sinä tätä lausune todenteolla? + +-- Sinun kanssasi minä en koskaan tule laskemaan leikkiä! + +-- Onhan se ihan mahdotonta, ettet sinä tietäisi mitään! Jos sinä +samana yönä olisit pitänyt silmäsi auki, niin ei totuus olisi voinut +jäädä sinulta peittoon; mutta, ehkäpä sinulle nyt vähitellen selviää, +kun minä muistuttelen mieleesi. Ajattele nyt miten meidät tapasit! Kuka +se oli, joka oli puvussa kantapäästä kiireeseen asti, sentähden että +hän, sinun ensi kertaa huutaessasi, oli tarttunut sukkiin, kenkiin? +Kuka se sitte oli, joka ei lausunut sanaa, ei liikahtanut paikalta, kun +sinä karkasit minun kimppuuni? Se oli Pirkitta! Minä olin puolipuettuna +ja se, joka melkein alastoinna karkasi minua puolustamaan, oli Julia. + +-- Valehtelijaruhjus! Kurja valehtelijaruhjus! mylvi pormestari ja +tahtoi käydä kiinni poikaan. + +Poika piti ovea avoinna takanaan. + +-- Älä minuun koske! huusi hän. -- Toista kertaa minä en vaikene sinun +hyväksesi! Minä huudan koolle koko kylän! Älä sinä kutsu valehtelijaksi +sitä, joka puhuu totuuden! + +Hän sulki oven, mutta jäi pitämään kääkää kädessään. + +-- Luuletko sinä, jos Pirkitan ja minun välillä olisi ollut suhde, +että minä olisin pitänyt suuni kiinni ja antanut sinun lyödä ja polkea +itseäni häpeään asti, pistämättä veistä ruumiiseesi tai asettumatta +hampain kynsin puolustukseen?! Siitä syystä juuri, että tiesin itseni +rikokselliseksi, että olin tehnyt syntiä sinun lihaasi ja vertasi +vastaan, en minä saattanut korottaa kättäni vastaasi! + +Ukko oli tullut kuolon kalpeaksi, hän painoi kädet ohimoilleen, +ikäänkuin voimakkaasti katkaistakseen suonten hurjan tykytyksen, ja +tuijotti harhailevin silmin poikaan. + +-- Se ei ole totta, se ei voi olla totta, hän mutisi. -- Mistä se olisi +voinut häneen tarttua? Ei minusta koko elinaikanani, ei äidistä koko +hänen elinaikanaan. Kunniallisuus on aina vallinnut talossani. + +-- Pelko siellä aina on vallinnut! Ihmiset sanovat, että se, se +on emäntäsi hivuttanut kuoliaaksi ja hätyyttänyt ennen aikojaan +hautausmaahan. Pelko se on tytönkin karkoittanut luotasi, ja kun ei +nainen saa rakastaa ketään likeistään, niin hän helposti hakee esineen +vieraitten joukosta, vaikkei hän itse muutoin siitä välittäisikään. +Niin, sinun tyttösi oli henttunani, eikä ainoastaan siitä päivästä +ja siitä yöstä alkaen, jolloin hemmetin kirottu peijakas sinut sinne +toi. Sinun huutaessasi ensi kertaa me olimme hiljaa ja luulimme, että +sinä kai menisit matkaasi; mutta kun me huomasimme, ettet aikonut +sitä, vaan aijoit tulla sinne ylös, silloin me olimme säikähdyksestä +menehtymäisillämme ja hiivimme Pirkitan huoneeseen. Siellä Julia sai +sanotuksi: "isä tappaa minut!" Enempää hän ei voinut puhua, eikä sitä +tarvittukaan -- olihan siinä tarpeeksi selitystä, kun hän väänteli +toverin jalkojen juuressa ja minä vavisten seisoin vieressä. Pirkitta +siinä seisoessaan ei puhunut ainoaa sanaa, hampaat vaan kuuluvasti +kalisivat vastatusten; äkkiä hän tarttui Juliaan ja työnsi hänet ulos +ovesta. En tiedä tahtoiko hän alusta alkaen ottaa kaikki niskoilleen, +sen vaan tiedän, että kun hän sitte näki ja kuuli sinun kiivastuvan, +niin hänen hyvän omantuntonsa kiivaus ja suru toverin tähden saivat +hänet jäämään sinulle vastausta vaille! Sitte jälkeenpäin, kun +mellakka jo oli liikkeellä kylässä, olisi hänen vastuksensa auttanut +sangen vähän, ja viisainta oli, että hän läksi tiehensä. Mutta jos +minä nyt, kun koko mellakka tähän saakka on seisahtunut ylimmilleen, +tarpeellisella tavalla asettaisin sen liikkeelle, niin se tulisi +sellaiseksi, että se panisi koko Sebensdorfin hämmästyksiin, etkö +usko? Nyt sinä sen tiedät ja ymmärrät, että kun ei jyryllä nostettu +herruutesi ja kunniallisuutesi kelpaa edes puun kantoa särkemään, kai +olisi parasta että tekisit minun mielikseni! + +Vanhuksen kasvot olivat tulleet tulipunaisiksi, kunnes puna kokonaan +katosi, aina silmän valkuaisiin asti. Jokainen jänner vavahteli, +piirteet vääntyivät jokaisen värähdyksen vaihteessa. Hän ähkyi: + +-- Nauttia vierasta, lahjoitettua kunnioitusta? -- Taloni kunnia olla +riippuvaisena kerjäläistytön säälistä ja armosta?! Olla minä hetkenä +tahansa miesrentun häväistävänä?! Voi! -- hän löi rintaansa vastaan +molemmat nyrkkinsä. -- Älköön olko enään mitään tekemistä minulla sen +miehen kanssa! tyttären täytyy sovittaa! + +-- Ole järkevä, huusi poika, -- Jumalan, Jesuksen tähden, ole järkevä! +Ajattele, että se on oma lapsesi, omaa lihaasi ja vertasi, -- kaikki +voi tulla sovitetuksi! -- Julia yksin -- -- + +Vaikeroiden hän lankesi maahan ja koetti kietoa käsivartensa +raivostuneen miehen polvien ympäri, mutta tämä potkasi hänet +luotansa ja riensi pois. Kauhistus oli vaikuttanut pojan jäseniin, +vaivalloisesti hän nousi pystyyn. Hän laahautui alas portaat, ja kun +hän pääsi tielle, juoksi pormestari jo pitkän matkan päässä, lakitta +päin, liehuvin hiuksin, suoraa tietä Mooshofia kohti. + +Kyökistä kuului iloista laulua, emäntä, askaroidessaan lieden ääressä, +lauloi. Kun askelten kopina kuului likenevän, hän vaikeni ja kohotti +katseensa: isä seisoi hänen edessään; kun hän näki hänen hurjasti +vääntyneet kasvonsa ja uhkaavat silmänsä, huusi hän: + +-- Jesus, hän tietää kaikki! + +Ja peitti kasvot käsillään. + +-- Niin, mylvi isä, -- sinä -- -- + +Hän työnsi kauhean kirouksen tulemaan ja laski nyrkkinsä hänen +kurkulleen -- -- -- + + + + +Kahdestoista luku. + +Syy siihen, että Pirkitan äiti tuli kaupunkiin. Mitä Kustavilla ja +Pirkitalla vielä oli sanottavaa, sekä kertomuksen tekijällä kuvattavaa +-- johon tämä kertomus loppuukin. + + +Kun Pirkitta vielä lepäsi äitinsä sylissä, huomasi tämä äkkiä Kustavin. + +-- Tämä on varmaankin isäntäsi? sanoi hän. + +Sitte hän muutamia kertoja niiata nytkäytti, ja tyttö, jonka pää vielä +nojasi vanhan vaimon olkapäähän, teki ihan aiheettoman kumarruksen +jokaiselta niiaukselta. + +-- Mutta mitä sinä itket, jatkoi talonpoikaisnainen, -- kun et vielä +ollenkaan tiedä mitä minä tuon? + +-- Itken ilosta, äiti, kun sinä tulit juuri nyt, jolloin sinua niin +tarvitsen. + +-- Hyvä on, hyvä on, minä myöskin iloitsen siitä että olen sinun +luonasi. Mutta voithan sinä ymmärtää, etten minä pikkuasiain tähden +lähtisi kulkemaan näin kauvas, melkein yöt päivät yhtämittaa. Mutta +tule pois, eihän meidän tässä herran edessä sovi näin puhella. + +-- Puhu vaan, äiti. Herra saa kuulla kaikki, mikä minua koskee, olkoon +mitä tahansa. + +Hämmästyneenä akka katseli molempia. Sitte hän jokseenkin laveasti +rupesi kertomaan, mitä hirveitä asioita viime päivinä oli tapahtunut +Sebensdorfissa. Miten Risto lurjus oli tullut pormestarin silmille ja +kertonut kuinka tuona yönä Pirkitta hänen kanssansa oli tullut huonoon +huutoon, vaikka Julia oli ollut hänen oikea henttunsa; ja Pirkitta oli +vaan pelästyksestä ja kauhistuksesta ääntä päästämättä antanut koko +syyn langeta itselleen. + +-- Ole sinä toisen kerran ymmärtäväinen, vaikka sinua pidettäisiinkin +sydämmettömänä. Lukkoa sinä huoneesi ovi, ja anna toisten toimittaa +toimitettavansa keskenään. Sinua tämä vaan on vahingoittanut ja mitä +hyötyä Julialla on siitä ollut? Ei mitään. Jos ei ukko silloin häntä +tappanut, niin hän sen siaan nyt sen teki. + +-- Jumalan tähden, äiti! + +-- Kyllä on niinkuin sanoin. Jumala armahtakoon hänen sieluraukkaansa! +Raivosta sokeana ukko juoksi Mooshofiin ja kävi häneen käsiksi. Eikä +se jumalaton mies ajatellut sitä, että hän kantoi lasta. Se syntyi +kuolleena ennen aikojaan maailmaan ja vei äidin mukaansa hautaan. Ennen +kuolemaansa hän kaikille tunnusti syntinsä, ja sinulle minun piti viedä +hänen viimeiset terveisensä ja kiitoksensa kaikesta sinun rakkaudestasi +ja uskollisuudestasi, ja kertoa että hän helpommin kuolee, kun hänen +kuolemansa antaa sinulle takaisin kunniasi ja -- niinkuin hän Jumalalta +toivoo -- sovittaa hänenkin rikoksensa. + +Pirkitta purskahti itkuun. + +-- Oi Julia raukka, rakkain toverini pienestä pitäin! Niinkö sinun +täytyi käydä? Ehkä olisi käynyt ihan toisin, jos hänkin olisi saanut +pitää äitinsä elossa?! + +Vanha vaimo silitteli lapsensa poskia. Leena oli hiipinyt seisomaan +isänsä viereen ja katseli uteliain silmin vierasta. + +-- Pirkitta, äiti mahtaa olla väsynyt, sanoi Kustavi, ja kumartuen +lapsen puoleen: -- Leena pieni, viisas lapseni, sinä viet vanhan rouvan +tädille ja sanot, että se on Kitan äiti, joka on tullut kaukaa ja +on hyvin väsynyt ja nälissään. Muistatko sen? Niin! No mene siis ja +toimita hyvin asiasi! + +Vanha vaimo ja lapsi läksivät käsi kädessä, he joutuivat innokkaasen +keskusteluun, joka ehkä oli vielä tärkeämpi sentähden, että toinen vaan +puoleksi ymmärsi toista. Pirkitan katse heitä seurasi. Kun hän käänsi +silmänsä Kustaviin, hymyili hän kyynelten takaa. Kustavi oli tullut +ihan likelle häntä. + +-- Miksi? kysyi hän. + +-- Kultatukka raukkaa, nyt hän jo toisen kerran ajettiin pois täältä! + +-- Pirkitta, -- mies tarttui tytön molempiin käsiin, -- tällä kertaa, +jotta pian, pian kutsuisimme hänet takaisin, jäämään ainaiseksi +luoksemme; mutta ensimmäisellä kerralla... Kiitos Jumalan, että se on +mennyt kuin paha uni! + +-- Voi, en saata lausua, miten olen kärsinyt näinä päivinä, kun olen +tietänyt mitä Sebensdorfissa minusta sanoisivat -- ja sinä sen saisit +kuulla. + +-- Suo anteeksi, että sitä uskoin! + +Tyttö nojasi otsansa hänen rintaansa vastaan. + +-- Kuka sitä ei olisi uskonut? lausui hän hiljaa. + +-- Olihan vaikeaa olla sitä uskomatta! + +-- Voi, kyllä sitä oli vaikea uskoakin! + +Tyttö nosti päänsä ja sanoi innokkaasti: + +-- Mutta minä en voinut sinä hetkenä toisin menetellä, kun vanha mies +ihan mielettömänä raivosi. Minä olisin ikäänkuin usuttanut petoa tuota +raukkaa vastaan, ja samalla koko sieluni raivostui siitä, että mies +luuli minua huonoksi, sentähden että olen köyhä, ja omaa tyttöänsä +puhtaaksi, sentähden että hän on rikas! Minä en saanut puhutuksi +vastaan, niin oli mieleni katkera ja pelkäävä. En tietänyt miten +kalliisti vieraan rikoksen hyvitystä saa maksaa! + +-- Vielä kerran, suo anteeksi! + +-- Oi miksi tuo: vielä kerran? Johan me olemme selvillä. Mitä vielä +puuttuu? + +-- Että sinä kokonaan tiedät ajatukseni. Suo anteeksi, etten olisi +saattanut sitä antaa anteeksi, jos se olisi ollut totta. + +-- Siitä en sinulle suutu! Minä olen ihan samaa mieltä kuin sinä, +ettei sillä tavalla päästäisi siihen suhteeseen, jossa kaksi ihmistä +koko elämänsä ajan luottavat toisiinsa. Se joka ei tuomitse ankarasti, +tarvitsee itse löyhää arvostelua. Sen kaupan takana piilee aina joku +kuje. En mistään hinnasta tahtoisi, että minulle sellaista anteeksi +annettaisiin; silloinhan minä jälkeenpäin olisin siihen pakoitettu, ja +sitä en tahdo, en tahdo, en edes ajatella. + +-- Kas, miten sinä osaat kiivastua! + +-- Minä ansaitsen nuhteita, sillä minulla ei ollut oikeutta siihen. + +-- Niihin sinulla ei saa olla syytä, sen oikeudenhan minä mielelläni +suon sinulle. + +-- Oi sano, merkitseekö se sitä, mitä olen odottanut ja toivonut +kuulevani sinulta, merkitseekö se että sinä taas olet omani? + +-- Ihan varmaan, sydämmen syvimpään sopukkaan saakka sinun omasi! + +-- Voi, koska se nyt on lausuttu, niin anna minun ottaa itsesi ja pitää +itseäsi, sinä ainoa rakastettuni, -- hän kietoi pehmeän käsivartensa +hänen kaulansa ympäri, -- tavalla, jolla en koskaan ole ketään pidellyt +enkä tule pitelemään! + +Niin he seisoivat hetkisen, sitte Pirkitta painoi alas päänsä, +otti Kustavin käsivarren ja he läksivät astelemaan taloa kohti; +joku syyshallojen aikana varissut lehti, joka maan kosteudesta oli +ruskettunut, rapisi jalkojen alla. + +Kustavi näki, että tyttö hiljaa itki. + +-- Mikä sinun on, kysyi hän. -- Mikä? + +-- Voi ei mikään! Itken siksi, että mieleni on niin onnellinen, niin +haikea. Se minuun koskee, että minun onneni tähden olennon, joka oli +minulle rakas, täytyi lähteä maailmasta. + +-- Oi kultani, se on maailman menoa, että muut saavat maksaa meidän +onnestamme, ja me heidän onnestaan. Tuhannen tuhannet huokaavat raskaan +taakan alla, jotta yksi ainoa yksityinen heistä kulkisi kuormatta, +pystyssä päin. Vastoin tahtoamme me rakennamme toiselle onnea oman +onnemme kustannuksella, itsekkäästi omaa onneamme toisen onnen +kustannuksella; ja tässä mieltä katkeroittavassa puuhassa näyttää +sama raaka valta tasoittavan sen ehkäisemättömän kurjuuden, joka yhtä +sokeasti valtaa ylhäiset ja mahtavat, kuin alhaiset ja köyhät. + +Pirkitta jäi parin askeleen päähän seisomaan. + +-- Mutta löytyyhän toki ehkäisemätöntä onneakin? + +Kustavi katsahti häneen ja kun tytön silmä niin luottavaisena katsoi +häntä, luuli hän ymmärtävänsä mitä hän tarkoitti, hän naurahti ääneen +ja veti tytön syliinsä. + +-- Kyllä, aivan ehkäisemätöntä, sanoi hän. + + * * * * * + +Fischer vanhemman asunnosta portaita alas astui hyvin lihava +herrasmies, vilkkaassa keskustelussa itsensä kanssa. Kuistilla hän +kohtasi yhtä hyvänvoivan olennon, kuin hän itse oli. + +-- Pyydän anteeksi! + +-- Vai herra Mittrowitzer! + +-- Enhän erehdy, olettehan te herra Körbler? Minua suuresti ilahduttaa! + +-- Minulle on erinomaisen hauskaa, sanoi maakauppias, -- että teidät +tapaan näin sattumalta. Olen tullut Wieniin asioiden tähden ja tahdoin +ensinnäkin tavata herraa, teidän kauppakumppalianne, ystäväämme +Fischeriä, ja kuulin, että hän olisi täällä talossa, vanhempiensa luona. + +-- Kyllä, täällä ylhäällä. + +-- Mutta sanokaa minulle hyväntahtoisesti, olen kuullut, että hän on +mennyt naimisiin? + +-- Vuosi sitte. + +-- Siis todellakin? Ja onkohan siinä perää: olen kuullut, että +talonpoikaskaunottaren kanssa? + +Tällä kertaa Mittrowitzer säästäytyi vastauksesta; lausuessa sanaa +"talonpoikaiskaunotar", hän nyökäytti päätänsä, ja alleviivasi oikean +kätensä etusormella sanan "kaunotar" Körblerin nutun hihaa vastaan. + +-- Minä tunnen nuo kaunottaret, jatkoi Körbler, -- epähienot piirteet, +leveät lanteet, käynti samaan tapaan, nalkuttavat enemmän kuin puhuvat, +ja ovat sivistyneitten joukossa ihan päiviltä poissa. No, sehän on +jokaisen oma makuasia. + +Mittrowitzer pudisti päätänsä, kohottihe suoraksi ja heilutteli +käsiänsä ilmassa. + +-- Sievä! -- Herttainen wieniläinen! -- Eikä tyhmä! + +-- Siis totutettu toiseen ilmanalaan? No hyvä, hyvä, se merkitsee jo +paljon. Mutta arvoisin herrani, on noissa tuollaisissa omituisissa +avioliitoissa aina joku koukku pitelemässä; ne vieroittavat aina +sukulaiset, ja näin meidän kesken suoraan sanoen, eihän perhe juuri +saata ylpeillä tästä miniästä! + +Mittrowitzer oli punastunut, sillä häntä suututti. + +-- Ylpeilläkö? Parempi -- parempi, -- iloa heillä on hänestä! + +-- Onko niin? No, sittehän kaikki on käynyt niin hyvin, että vaan +saamme onnitella ystäväämme Fischeriä. -- + +-- Onnitella! Hänelle vaimo! Lapselle äiti! + +-- Vai joko äiti? + +-- -puoli, -puoli, sähisti Mittrowitzer. + +-- Ai niin, anteeksi, sen ihan unohdin. Älkää muutoin ymmärtäkö asiaa +sillä tavalla, että kateudesta tai suomattomuudesta olisin lausunut +sen, mitä olen sanonut! Kaukana siitä. Sellaisissa mieskohtaisissa +asioissa vallitkoon vapaus ennen kaikkea! Fischerillä olisi oikeus +vastustaa kaikkia, vaikka asiat olisivat millä kannalla tahansa, jos +vaan nainen häntä miellyttää. + +-- Miellyttääpä muitakin. + +-- Miellyttävätkö muutkin? Aijai, hyvä että sanoitte. Kertokaa siitä +vähän likemmin. Fischer, ystävä raukka! + +-- Olette hullu! kiivastui Mittrowitzer. -- Sanoin: hän! Enkä: häntä! + +Sen lausuttuaan hän kääntyi pois ja meni vaunuillensa. Körbler seurasi +häntä viipymättä. + +-- Voi, voi hullua väärinkäsitystä! koetti hän naurahtaa. Mutta +ajatteli: hänen kirottu siansaksansa! Siinä on oleminen varoillaan! +Kai hän kantaa kaiken ihan lämpimäisinä Fischerille. Kaunis juttu! +Tuollaisella möhömahalla ei ole minkäänlaista ymmärrystä! + +Sitte hän siirtihe vaunun oven välitse, lausuen vielä kohteliaisuuksia, +pyytäen anteeksi ja selitellen. + + * * * * * + +Kustavin vanhempien asunnossa, sohvalla, istui vanhan rouvan vieressä +Pirkitta, pöydän ääressä istuivat kälyt ja nuori "naisvihaaja", +jolla nyt, niinkuin aina, oli kirja käsillä. Kustavi oli nojautunut +vanhimman sisarensa nojatuolia vastaan, joka oli likinnä hänen rouvansa +istumasijaa, ja Leena istui sohvankulmaan painuneena äitipuolensa +vieressä, ja katseli sieltä tyytyväisenä, kun hän näki toisten kasvojen +ilostuvan. + +Paperikääröt, kirjoitetut liput, sanomalehdistä leikatut pätkät +kohoelivat pöydälle levitettyinä Pirkitan edessä, ja yhä hän laukusta +veti esille uusia. Ne olivat ruuanlaittoneuvoja, lenninki- ja +käsityömalleja ja ohjauksia talouden hoitamiseen, jota kaikkea Pirkitta +oikein himoten kokoeli; niitä kerjäeltiin kokeneilta perheenäideiltä, +vaihdettiin ystävättärien kesken, leikattiin sanomalehdistä. Siinä +kiihkeästi selaellessa, siirtyi aivan sattumalta joku lippu sen kirjan +lehdille, jota nuori herra lanko luki; vihaisesti hän työnsi sen +takaisin, mutta kun niitä häijysti ja uhkaavasti rupesi kasaantumaan +yhä enemmän juuri sinnepäin, niin hän nosti pois kirjan pöydältä ja +luki sitä, käsissään pidellen ja tuoliaan kiikutellen. Tätä Pirkitan +pientä pilaa ja vanhan rouvan hyvin teeskenneltyä totisuutta, kun hän +juhlallisesti nyökäytti päätänsä ja ihaelevin silmin katseli noitten +aarreläjien loppumattomuutta, joihin yhä jostakin laukusta lisääntyi +uutta, -- silmäeli veitikkamaisena kolme tyttöä ja Kustavi. + +-- Minä en voi häntä kyllin kiittää, sanoi Pirkitta, kädellään +osoittaen Kustavia, -- siitä että hän aina ja kaikessa antaa minun +yksinäni johtaa taloutta; sitä tehdessä ja laverrellessa Kultatukan +kanssa -- Kultatukka sai siinä osakseen hellän katseen -- kuluu päivä +niin hauskasti ja nopeasti, ja illoin istumme yhdessä ja Kustavi lukee +ääneen. Koulumestarin tyttärenä minä tietystikin osaan lukea yhtä hyvin +kuin isä osasi, mutta hän, tehdäkseen sen oikein kauniisti, esitti +kaikki niin leveästi ja kirjoituksen mukaisesti, johon en minä pysty, +kun Kustavi sitä vastoin lukee niin kuin puhutaan; ja minä mieluummin +lakkaan kokonaan lukemasta kuin esittelen kaikki ikäänkuin rukousta +lausuisin; siitä kärsii kauneinkin kirja. + +Sivuhuoneen ovi avautui ja vanha herra astui kamaristaan. + +-- Vai täälläkö te olette lapset? Se on hyvä. Miten käyvät kaupat? + +Hän osoitti levällään olevia paperiliuskoja, jotka äkkiä hajosivat +ilmaan, ja panivat tytöt nauramaan. Pirkitta nousi ja lämähytti kädet +yhteen päänsä yli. + +-- Eihän siitä mitään vahinkoa, sanoi Fischer vanhempi, -- arvelen, +että ne löytyvät ja sinä ne saat säntillisesti takaisin. Ovathan +ne numeroidut? Mutta nyt seuraa "Suudelma", Hofburg-teaatterin +näytelmävarastoon kuuluva kappale. + +Hän sulki miniän syliinsä ja antoi tämän hyväilyn kestää tavattoman +kauvan. Pirkitta hiukan taipuutui poispäin. + +-- Vai kestääkö se niin kauvan? kysyi hän. + +-- Se täyttää koko illan. + +Nauraen nuori rouva riistäytyi irti. + +-- Voi isä, tänään sinä taas olet erittäin hyvällä tuulella, sanoi +vanha rouva. + +-- Aina, kun näen teidät iloisina ja tapaan nuo molemmat meillä +terveinä ja tyytyväisinä. Mutta -- mutta, Kustavi, liitostasi lankee +sentään varjo minun taloni rauhaan. + +-- Jumalan tähden, isä! huudahti Kustavi kiivaasti. + +Hän kyllä huomasi, että vanha herra vilkasi nuoreen lukijaan, joka ei +aavistanut mitään pahaa. + +-- Niin, veljesi, tuo poika tuossa tuottaa minulle paljon huolta. +Nähtyään miten sinä löysit onnen, hän luulee voivansa sen löytää +samalta tieltä, eikä enään ajattele muuta, kuin liittojen solmimista +palvelustyttöjen kanssa. + +Odottamaton tapaus seurasi. Nuori "naisvihaaja" ei punastunut, hän +kohotti päänsä kirjasta ja hiukan hämillään hymyillen, sekä epäröivänä +että rohkeasti, hän sanoi: + +-- Kyllä minä ihan saatan seurata vanhimman veljeni esimerkkiä. + +-- Vanhemman veljesi esimerkkiäkö? + +Lyöden kätensä kokoon Fischer vanhempi peräytyi pari askelta ja +tuijotti säikähtyneesti nuorinta lastansa. + +-- Ethän sinä toki sillä tarkoita, että jo sinäkin olet lapsenpiialle +lapsen... + +Silloin nuori mies lensi tulipunaiseksi, hän viskasi kirjansa kiinni ja +karkasi tiehensä. + +Vanha herra katseli hänen jälkeensä ja veti kellonsa. + +-- Pian on illallisaika, lausui hän, -- siis minun heti täytyy lähteä +tekemään sovintoa. + +-- Vai, sanoi vanha rouva, -- että me tavallisuuden mukaan odottaisimme +kunnes hän on juossut sinua pakoon ja sinä olet ajanut häntä takaa +kaikkien huoneitten läpi, kunnes olette väsyneet lapsellisuuksiinne? +Ei, minä pyydän! Pirkitta menee häntä noutamaan. + +Pirkitan mentyä soi kello. Kustavi meni katsomaan, kuka sieltä niin +myöhään tulisi. Ensimmäisessä huoneessa hän kohtasi Körblerin. + +-- No Körbler, sinäkö täällä? + +Tämä tarjosi hänelle kätensä. + +-- Suo anteeksi, sanoi hän, -- että tulen näin myöhään, ja ulkopuolella +kotiasi. Viipymiseni täällä on niin rajoitettu, minulla on kiirettä +enemmän kuin aikaa, enkä tahtonut matkustaa pois ennenkuin olin +tavannut sinut ja nauttinut sinun onnesi näkemisestä. + +Kustavi esitteli hänet perheelle, viimeksi Pirkitallekin, joka oli +palannut karkurin kanssa. + +-- Hauska teihin tutustua, herra Körbler, sanoi nuori rouva. -- Mieheni +on minulle paljon teistä kertonut. + +Paksu herra katseli epäillen Kustaviin, sitte Pirkitan kasvoihin: ei +pieniäkään ivan ryppyjä, ei teeskenneltyä myhäilemistä! Jos tuo kaikki +sitte oli hänelle opetettua, mutta hän todellakin käyttäytyi niinkuin +"sivistynyt nainen". Mutta herra oli hiukan hämillään ja unohti +kokonaan vakuuttaa, että häntähän se oikeastaan suuresti ilahutti... + +-- En tahtonut matkustaa pois ennenkuin olin nauttinut ystäväni onnen +näkemisestä. + +Hän vielä kerran löperteli sen lauseen, niinkuin papukaija. + +-- Onko hän sitte niin onnellinen? kysäsi Pirkitta, katsellen miestänsä. + +Kustavi hymyili vaieten. + +-- Niin näettekö, jatkoi hän, -- hän jää vastausta vaille. Miten ikävä, +jos te ainoastaan sentähden olisitte tehnyt pitkän matkan. Tiedättekö +herra Körbler, terveyttään ja onneaan ei kukaan ajattele eikä näytä +muille ja joka kolmannellehan se tuottaisikin vaan kateutta, tai häntä +ikävystyttäisi. Nuo lahjat ovat tasan mitatut vain kahdelle, ja jos he +säästäväisesti niitä käyttävät, niin ne hyvin riittävät elämän ajaksi. +Eikö niin Kustavi? + +Körbler huokasi. Fischer vanhempi ojensi vanhalle rouvalle kätensä +pöydän yli. + +-- Muoriseni, lausui hän, -- kyllä me huoleti voimme toivottaa noille +molemmille yhtä pitkää ikää, kuin itsellämme on. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59562 *** diff --git a/59562-8.txt b/59562-8.txt deleted file mode 100644 index fe9f7b3..0000000 --- a/59562-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7089 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Toveri, by Ludwig Anzengruber, Translated by -Maila Talvio - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Toveri - - -Author: Ludwig Anzengruber - - - -Release Date: May 20, 2019 [eBook #59562] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TOVERI*** - - -E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - -TOVERI - -Kirj. - -LUDVIG ANZENGRUBER - -Suomentanut - -Maila Talvio - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1895. - -Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainossa. - - - - -LUDVIG ANZENGRUBER. - - -Maailman historiassa ei ole suinkaan harvinaista, että ihmiset, joita -jälkimaailma kunnioittaa ihmiskunnan etevimpinä, eläissään eivät saa -tunnustusta, vaan saavat paljon kovaa kärsiä, tuntemattomina taistella -suuria vaikeuksia ja vastuksia vastaan. Kirjallisuushistoriasta saamme -myöskin lukea monesta semmoisesta elämänvaiheesta. Espanjan suurin -runoilija Cervantes sai kokea mitä erilaisimpia vaiheita, sai nähdä -paljon puutetta. Portugalin ainoa suuri runoilija Camoens eli samoin -mitä tukalimmissa oloissa ja koki omituisimpia seikkailuja. Mutta me -ajattelemme, että siitähän on niin kauvan, olot silloin olivat paljon -vähemmän kehittyneitä kuin nyt. Meidän päivinämme ei varmaankaan -saattaisi niin tapahtua. Nythän ainakin osataan antaa täysi arvo -nerolle, ei kenenkään ansiokkaan ihmisen tarvitse meidän päivinämme -puutetta kärsiä. Niin olemme valmiit ajattelemaan. Ja kuitenkin -saattaa vielä nytkin niin tapahtua. Suuressa, vanhassa sivistysmaassa -saattaa suuri runoilija kokea vaikeimpia kohtaloita, ennenkuin hän -saavuttaa tunnustusta, ja sittenkin kun hänet tunnustetaan aikansa -etevimpien runoilijain joukkoon, ei elämän kovuus lakkaa häntä koko -elämän iän painamasta ja ahdistamasta. Että niin saattaa käydä, nähdään -itävaltalaisen etevän runoilijan Ludvig Anzengruberin elämästä, joka -kuoli muutamia vuosia sitten. - -Ludvig Anzengruberin elämänvaiheet ovat niin mieltäliikuttavia, että -semmoisinaan aina ansaitsevat kertomista. Meillä suomalaisilla on -lisäksi toinen syy tuntea häntä kohtaan myötätuntoisuutta. Hän on -teoksissaan etusijassa kuvannut kansanelämää. Meidän kirjallisuudessa -on tällä runoudenlajilla suuri sija. On sen vuoksi luonnollista, että -me mielellämme tutustumme etevän saksalaisen kansanelämän kuvaajan -teoksiin. Niitä onkin jo useita suomennettu, ja useampia toivottavasti -suomennetaan ja jos hänen teoksiinsa miellymme, haluamme myös tutustua -niiden tekijän elämänvaiheisiin. Seuraavassa koetan muutamin sanoin -niitä kuvata ja samalla mainita sanasen hänen etevimmistä teoksistaan. - - * * * * * - -Ludvig Anzengruber syntyi Wienissä marraskuun 29 p:nä 1839. Isän -puolelta polveutui hän itävaltalaisesta talonpoikaissuvusta, äidin -puolelta wieniläisestä porvarissuvusta. Isoisä oli talonpoika, -isä Johan Anzengruber, pikkuvirkamies. Johan Anzengruber oli -myöskin runoilija, vaikka hän ei koskaan nähnyt tuskin riviäkään -kirjoittamastaan painettuna. Hän kirjoitti runoja ja näytelmiä, ja -ilmenee hänen näytelmissään todellisia lahjoja. Ne olisivat ainaiseksi -jääneet unohduksiin, ellei hänen poikansa olisi niitä maininnut -Schillerin ja Shakespearen rinnalla niinä teoksina, joista hän -etusijassa on oppinut. Ehkä hän olisi tunnustustakin saavuttanut, jos -olisi vähän suotuisemmissa oloissa elänyt ja vähän kauvemmin. Nyt hän -kuoli jo 1844 ainoastaan 34 vuoden vanhana, jättäen viisivuotisen -hennon poikansa jalon vaimonsa hoidettavaksi ja kasvatettavaksi. - -Isän kuoleman kautta kadotti pikku Ludvig kasvattajansa, äiti -puolisonsa, molemmat elättäjänsä, sillä paitse kasallista -käsikirjoituksia jätti Johan Anzengruber leskelleen pienen eläkkeen -vähän yli 330 Suomen markkaa vuosittain. Isästään on Ludvigilla hyvin -vähän muistoja. Hän kertoi muistavansa vaan kuinka joskus lempeä mies -nosti hänet ylös, pani polvelleen ja sanoi "tule kelpo mieheksi" ja -sitten leikkasi suuren "pyhäpäiväviipaleen" leipää ja levitti siihen -hunajaa. Myöhemmin oppi hän tuntemaan isänsä tämän painamattomista -teoksista. - -Vaikkapa näin niukkoihin oloihin jääneenä osasi äiti kasvattaa -poikaansa, niin ettei hänen koskaan tarvinnut suoranaista puutetta -tuntea ja että hänen lapsuutensa oli rikas ja onnellinen. Silloin -perustui se hellä suhde äidin ja pojan välillä, jota kesti koko elämän -iän, joka saattoi äidin seuraamaan poikaansa kaikilla hänen retkillään, -saattoi hänet jakamaan kaikki hänen vaivansa ja vastuksensa. Ja -vielä sittenkin kun äiti oli kuollut, sanoi Ludvig Anzengruber aina -koettavansa niin elää, kuin olisi hänen äitinsä vielä elossa ja olisi -hänelle iloa tuotettava. - -Vaikka he ulkonaisesti elivät hiljaisesti oli Ludvigin lapsuuden aika -sisäisesti rikas. "Se aika", niinkuin hän sanoo, "jolloin köyhyys oli -kyökkimestarina, mutta minä en sitä vielä tiennyt, oli onnellinen -aika". Se oli "ihanteellinen aika". Lapsena jo oli hänellä vilkas -mielikuvitus. Leikkiessään kuvitteli hän huoneen puutarhaksi, siihen -kukkapenkit ja keskelle huonetta pohjattoman kaivon. Ja niin oli hän -leikkiinsä kiintynyt, että hän saattoi surusta huutaa ja itkeä, jos -joku polki hänen olemattomien liljojensa ja ruusujensa päälle, tai -kauhusta, jos joku rakas omainen putosi tuohon hirmuiseen kaivoon. -Aikaisin myöskin hänen näytelmälliset taipumuksensa heräsivät. Hän -teki näytelmiä jo ennenkuin hän osasi kirjoittaa. Aiheensa niihin -sai hän saduista ja kumppalina niitä esittäessä oli kyökkipiika. -Ritari Siniparrasta tehtiin hirmuinen murhenäytelmä. Kyökkipiika -avasi kaapin oven, jossa murhatun rouvan piti olla. Sen näki pikku -Ludvig ja hyökkäsi hänen päälleen ja tappoi hänet rangaistukseksi muka -luvattomasta uteliaisuudesta, eikä hän suinkaan ollut tyytyväinen, -jollei surmattu todellakin huutanut. Itse hän huusi niin, että -kerrankin koko talon väki syöksyi kauhistuneena hätään luullen jonkun -onnettomuuden tapahtuneen. Kun he saivat kuulla asian oikean laidan, -arvelivat toiset poikaa hulluksi, mutta toiset sanoivat että siitä -pojasta kai vielä tulee jotain erinomaisempaa. - -Nuoren Ludvigin rakkaampiin lapsuuden muistoihin kuuluvat vielä -ne hetket, jotka hän vietti vanhan yli 70 vuoden ikäisen mummonsa -seurassa, joka oli reipas talonpoikaisnainen, ja osasi kertoa -pojanpojalleen kansansatuja ja tarinoita ja taikoja. Mummo on ollut -esikuvana monelle vanhalle naiselle Anzengruberin näytelmissä. - -Opetusta sai nuori Ludvig ensin kansakoulussa, jota koulunkäyntiä -myrskyinen vuosi 1848 hetkeksi keskeytti katumelskeineen, -juhlakulkuineen. Kulkipa pikku Anzengruberkin toisten poikien kanssa -henkensä kaupalla kuulasateen läpi mustan-punaisen-kultaisen lipun -perästä. Kun rauhattomuudet asettuivat, jatkettiin koulua taas. Vuosina -1851-53 kävi hän alempaa reaalikoulua ja vuonna 1854 oli hän ylemmän -reaalikoulun alemmalla luokalla. Niihin aikoihin alkavat kuitenkin -hänen todistuksensa käydä huonoiksi. Hän oli löytänyt vinniltä isänsä -kirjalaatikon. Ja sen sisällön tutkiminen antoi hänelle niin paljon -ajattelemisen aihetta, ettei hän malttanut olla koulussa tarpeeksi -tarkkaavainen. - -Vuonna 1854 kuoli isoäiti. Kuinka syvästi Anzengruber oli häneen -kiintynyt, näkyy kirjeestä, jonka hän 18 vuotta myöhemmin kirjoitti -ystävälleen Roseggerille, kun samanlainen suru oli kohdannut tätä. Muun -muassa sanoo hän: "Meidän kuolleemme eivät ole kuolleita, niinkauvan -kuin me elämme. Ja kun me kuolemme, silloin me vaan otamme ne mukaamme -maailmasta, jossa ei heitä enää kukaan ymmärrä." - -Isoäidin sairastaminen ja hautajaiset olivat kuluttaneet viimeisetkin -säästörahat. Ja koska pieni eläke ei riittänyt molemmille -elatukseksi, otti äiti itselleen pienen paikan, pojan taas täytyi -heittää koulunkäyntinsä kesken. Erään ystävän välityksellä tuli hän -kirjakauppias Sallmayerille apulaiseksi. Isäntä mahtoi olla omituinen -mies, filosoofinen maailmanmies, joka ei muusta välittänyt kuin -mukavuudesta ja nautinnosta. Mutta vieläkin omituisempi oli palvelija. -Käskemättä hän ei kaupan hyväksi liikuttanut sormeakaan. Myöminen oli -hänestä sivuasia, lukeminen pääasia. Kolme vuotta sietivät Sallmayer ja -Anzengruber toisiaan. Illalla kävi Anzengruber kauppakoulua. Mutta ei -sekään häntä huvittanut. Lukeminen täytti hänen mielensä. Ainoatakaan -kirjaa hän ei jättänyt koskematta. Etenkin luki hän maalarien -elämäkertoja ja eli koko sielullaan renessansiajan suurten miesten, -etenkin Leonardo da Vincin elämää. Samalla hän myös ensi kerran -tutustui taiteeseen. Jonkun aikaa luuli hän jo että hänelläkin oli -taipumusta kuvaamataiteeseen. Olihan hänen äitinsäkin nuorena tyttönä -maalannut kukkia. Kaiket joutoaikansa hän nyt vietti taidekokoelmissa. -Rupesipa hän omin neuvoin, ilman mitään ohjausta harjoittamaan -vaskipiirrosta. - -Mutta yhä voimakkaammaksi kävivät hänen näyttelijä- ja -runoilijataipumuksensa. Moni näytelmä, jota hän näki esitettävän, teki -häneen hyvin syvän vaikutuksen. Innostuipa hän eräästä ilveilystä -niin, että hän itse kirjoitti samaan malliin pienen näytelmän. -Syvimmän vaikutuksen häneen kuitenkin tekivät erään Prüllerin -kansanelämää kuvaavat näytelmät, joita siihen aikaan Wienissä -näytettiin. Vielä etevänä kirjailijana muisteli hän hartaalla mielin -Prüllerin karkeatekoisia näytelmiä. Näyttelijäksi alkoi hänen oma -halunsakin yhä kiihkeämmin vetää. Ensi kerran koetti hän sillä alalla -voimiaan muutamien toverien kanssa seuranäytelmässä. Hän tahtoi nyt -yrittää sekä kirjailijan että näyttelijän tointa. Eikä hänen hyvä -äitinsä vastustanut tätä tuumaa, etenkin kun hänen oli, Sallmayerin -erotettua hänet, ollut mahdoton saada uutta paikkaa, ja lisäksi oli -sairashuoneessa sairastanut kovaa lavantautia, ollen lähellä kuolemaa, -joten kaikki toimeentulo tuntui ehtyvän. Heti parannuttuaan saikin -hän paikan teaatterissa eräässä Wienin esikaupungissa, ja palkkaa -25 guldenia, s.o. noin 62 Suomen markkaa kuussa. Hänen hyvä äitinsä -piti luonnollisena velvollisuutenaan seurata sinne poikaansa, ruveten -hoitamaan hänen talouttaan. - -Talvella 1859 alkoi kaksikymmenvuotias Anzengruber vaikean, raskaan -aikakauden elämässään, alkoi kuljeksijaelämänsä aikana, jolloin -matkustaminen oli taito. Hänen ensimäinen paikkansa oli hänen -parhaimpansa. Ne olivat "kovia vuosia, nämä draamalliset oppivuodet" -ja vaikka Anzengruber "parantumattomana haaveilijana niinkuin -hypnotiseerattu aina oli valmis syömään raakoja perunoita päärynöinä -ja keinuttelemaan tyynyjä lapsina", täytyi hänen kovan koetusajan -perästä tulla huomaamaan, että "ihanteiden kuvitellussa maailmassa -elämä on realistisempaa kuin koskaan missään muualla". Nuorukainen -tosin piti "pahaa, joka koetti tunkea hänen elämäänsä, tietämättään -kaukana itsestään, niinkuin nukkuva kärpäsiä. Tosin pyrki hän kaikesta -typerästä, ontosta, tuskallisesta, joka hänen tukalassa tilassaan -ahdisti häntä, hoitamalla sitä rikasta sisäistä aarretta, jonka hän -luuli omistavansa. Ja seisoihan hänen äitinsä uskollisesti hänen -rinnallaan, auttaen häntä selittämään tulevaisuuden unelmia, luottaen -ja uskoen hänen kanssaan niiden toteutumiseen." Mutta hänen ei sallittu -saada toteutetuksi "vähäistä kunnianhimoa, olla ensimäisenä kylässään -ja säilyttää se paikka kaikista juonista huolimatta". Hänelle ei ollut -suotu sitä onnea eikä luultavasti sitä kykyäkään, että hän näyttelijänä -koskaan olisi voinut luoda jotain taiteellisessa suhteessa etevää. -Vasta vähitellen selveni vasta-alkajalle, ettei hän näyttelijänä -koskaan voisi kohota mestariksi. - -Pikku teaatterissa, johon hän kuului, näyteltiin sekaisin uutta ja -vanhaa, pilanäytelmiä ja ritarikappaleita, klassillisia draamoja ja -talonpoikaisnäytelmiä, kaikenluontoisia kappaleita, vähässä ajassa -saattoi tutustua koko sen ajan näytelmistöön. Yleisön vaatimukset -eivät kuitenkaan olleet aivan pieniä, sillä läheisessä Wienissä olivat -he tilaisuudessa aina väliin näkemään parasta sen ajan taidetta. -Myöskin käyttivät pääkaupungin suuret näyttelijät usein joutopäiviään -vierailuun etukaupungin pienessä teaatterissa. Se oli sen vuoksi -monessa suhteessa hyvin opettavainen aika Anzengruberille. Eikä -elämäkään vielä näyttänyt kovin synkältä. Toverien piirissä oli hän -hyvin suosittu. Hän vielä toivoi voivansa edistyä näyttelijän uralla. -Samalla hän ahkeraan suunnitteli näytelmiä, kuvaillen kerran vielä -luovansa jotain suurta. - -Ensimäisestä paikasta lähti hän Steyriin, jonne eräs toveri perusti -oman seuran. Mutta se ei menestynyt ja se täytyi pian hajoittaa. Ja -sitten alkoi vaeltaja-elämän kovuus täydellä todella. Ensimäisenä -kesänä näytteli hän jo monessa eri kaupungissa Kroatiassa, -Etelä-Unkarissa, Slavoniassa. Talvella v. 1862 kuului hän erääseen -teaatteriseuraan Essegissä, kesällä 1863 Böslaussa, talvella samana -vuonna Marburgissa. Monesti oli puute suuri, äiti ja poika olivat -iloisia, jos aina oli kuivaa leipää; lihapala ja kurkku olivat -juhla-ateria. Näyttelijänä hän ei edistynyt. Kotona hän kyllä tiesi, -kuinka oli näyteltävä, mutta ei hän koskaan osannut panna sitä -näyttämöllä käytäntöön. Eriluontoiset osat esitti hän kaikki samaan -leveään malliin, roiston ja ihanneihmisen, palvelijan ja aatelismiehen -kuvasi hän samalla tavalla. Eikä hänen pian annettukaan esittää muuta -kuin palvelijan, vanginvartijan, oikeudenpalvelijan ja muita semmoisia -osia. Sen ohella oli hänellä aina ahkeruutensa ja säännöllisyytensä -vuoksi kirjastonhoitajan toimi. Toverien piirissä häntä suuresti -kunnioitettiin siveellisen elämänsä ja liikuttavan hellän suhteensa -vuoksi äitiinsä, häntä peljättiin ankaran ja oikean arvostelunsa -vuoksi, hän oli rehellinen ja avonainen kaikkien suhteen, mutta -läheinen vain harvoille. - -Tähän aikaan Anzengruber eli L. Gruber niinkuin hän teaatterissa kutsui -itseään, kirjoitti ensimäisen näytelmän, joka näyteltiin. Kun hän ensin -tarjosi näytelmän seuransa johtajalle, ei tämä siitä ollut välittää, -arvellen häntä yhtä huonoksi kirjailijaksi, kuin näyttelijäksi. -Mutta luettuansa sen, hämmästyi hän ja sanoi, "ainahan se pienen -kaupungin yleisöä voi miellyttää". Erään näyttelijän resetissä se -sitten näyteltiinkin. Teaatteri tuli yleisöä täyteen, sillä odotettiin -ilmeistä skandaalia. Mutta kävikin päinvastoin, näytös näytökseltä -yltyi yleisön ihastus. Muuten on tämä näytelmä kokonaan kadonnut, eikä -enää ole voitu saada selkoa sen sisällyksestäkään. Tulot näytelmästä -sai resetin antaja, eikä se ollut ainoa, jonka hän tovereilleen -omisti. Eräälle kirjoitti hän hauskoja runoja laulettaviksi, naisille -muistovärssyjä, ja pilalehtiin ivarunoja, joihin hän itse piirusti -kuvia. - -Vuonna 1864 näytteli hän ainakin kahdeksassa eri kaupungissa. Sattuipa -hänelle eräässä sekin onni, että hän oli paras joukossa. Mutta muuten -hän ei menestynyt. Elämä oli niin täynnä surua ja masennusta, että -kun hän monta vuotta sen jälkeen parempien päivien koitettua sattui -matkustamaan samoilla seuduilla, tunsi hän vieläkin tuskallisesti, -kuinka äärettömän paljon hän siellä oli kärsinyt ja kuinka vähän -saavuttanut. - -Kesällä v. 1865 oli hän taas kerran Böslaussa. Hänellä oli niin pienet -tulot, ettei hän edes voinut asua kaupungissa, vaan asui maalla eräässä -talonpoikaistuvassa. Sattuipa silloin kerran, että hän äärettömästi -hämmästytti pikku kaupungin asukkaita ja toveriaan. He näkivät näet -jörön vastoinkäymisten masentaman, synkän, yksinäisen miehen kävelevän -ihanan nuoren hienon naisen kanssa, hänen, jota ei ennen oltu tuskin -naisten parissa nähty. Nainen oli hänen lapsuudentuttavansa, entisen -koulutoverin sisar, Mathilde Kammeritsch. Lapsena oli Anzengruber -usein ollut hänen kodissaan. Silloin oli Ludvigilla ollut tapana -kertoa hirmuisia kummitusjuttuja ja kaikkein peloittavimmassa kohdassa -äkkiä sammuttaa lamppu, oikein tyttöjä säikyttääkseen. Muuten oli -hän tavallisesti istunut hiljaa ja jo silloin sydämmessään ihaillut -Mathildea. Kun hän nyt monen vuoden perästä taas satunnaisesti näki -hänet, leimahti vanha rakkaus täyteen liekkiin. Eräässä runossa vertaa -hän itseään piikkiseen kaktuskasviin, jonka aurinko saa yhdessä yössä -kehittämään ihanan kukan -- rakkauden kukan, joka on niin outo sille -itselleenkin, ettei se ole tuntea itseään. -- Mutta ihana Mathilde -matkusti pian pois. Anzengruber lähetti kuivaan muotoon mutta -hillittyä intohimoa ilmaisevan kosimakirjeen hänen perästään. Hän ei -saanut mitään vastausta. Ei siksi ettei Mathilde uskaltanut liittää -kohtaloaan köyhän näyttelijän kohtaloon, vaan siksi, ettei hän häntä -rakastanutkaan. Mutta Anzengruber ei voinut koskaan häntä unhottaa, -vielä kuolinvuoteellaan hän puhui hänestä ja sanoi kuinka onnellinen -hänen elämänsä olisi ollut, jos hän olisi voinut yhtyä häneen. Tämän -tapauksen jälkeen jäi Anzengruber entistäänkin vielä yksinäisemmäksi -viettämään surullista elämäänsä. - -Näyttelijäalalla hän ei edistynyt vaan meni pikemmin alaspäin. -Eräästäkin teaatteriseurasta lähetettiin hänet heti pois -kelpaamattomana. Nyt sai hän jo tyytyä "apulaisnäyttelijän" arvoon ja -toimeen. Pikku näytelmiä hän kirjoitteli tilauksen mukaan. Kerrankin -oli hänen seuransa johtaja saanut Parisista uuden amatsoonipuvun, -yhdessä yössä piti hänen valmistaa yksinäytöksinen näytelmä, jossa tätä -pukua sopi käyttää. Palkaksi sai hän siitä 4 guldenia 50 kreutseriä. -Toisen kerran kirjoitti hän sanat silloin vielä tuntemattoman, mutta -myöhemmin suurta mainetta saavuttaneen Karl Millöckerin operettiin. -Siitä hän sai kokonaista 20 guldenia. Kirjoitti hän vielä toiseenkin -operettiin sanat, Offenbachin irvikuvamalliin. Sitä ei hyväksytty -koskaan näyteltäväksi. Anzengruber ei sitä paljon surrut, sillä ei hän -siitä itsekään pitänyt. - -Huolestuttavampaa oli kun hän kadotti pienenkin paikkansa, kun -teaatteri, jossa hän oli, teki vararikon. Nyt ei hän saanut enää -muuta paikkaa kuin statistin, s.o. mykän sivuhenkilön, paikan eräässä -kesäteaatterissa. Palkkaa ei hänellä ollut senkään vertaa kuin hyvällä -päiväläisellä. Talvella 1869 ei hänellä ollut mitään paikkaa. Äiti -ja poika asuivat silloin kurjassa asunnossa Wienissä ja saivat tehdä -tuttavuutta suurimman puutteen kanssa. Hätä oli niin suuri, että, -niinkuin hän itse sanoo, hän aavisti sen demoraliseeraavan, turmelevan -vaikutuksen. Kaikki omaisuus, vanhat perhesormuksetkin oli myöty tai -viety panttilaitokseen. Pientä palkkaa vastaan kirjoitti hän silloin -tällöin pilalehteen nimeltä "Kikeriki". Onnellinen oli hän jos hänet -joskus kutsuttiin apumieheksi erääseen ravintolasta ravintolaan -kulkevaan teaatteriseuraan, tai jos häneltä joku kansanlaulaja tilasi -kuplettia. - -Kerran meni hän erään Wiesberg nimisen miehen luo, joka toimitti -yksinäytöksisiä pilanäytelmiä pikkuseuroille. Pistäen vihon hänelle -käteen sanoi Anzengruber: "olen kirjoittanut yksihenkilöisen näytelmän -huvinäytelmän esittäjää varten, olisi hauska kuulla toisenkin -mielipidettä siitä. Lukekaapas se." Wiesberg otti käsikirjoituksen -kotiinsa ja lukiessaan hämmästyi siitä valtaavasta neronvälkkeestä, -joka siinä ilmeni. Se oli nimeltä "Politillinen naurunherättäjä", ja -oli niin vapaasti kirjoitettu, että Wiesberg antaessaan sen takaisin -sanoi: "Se on merkillisintä mitä minä koskaan olen tähän lajiin lukenut -ja kuullut, mutta tehän unohdatte, että Itävallassa on sensuuri. -Kolme vuotta vankeutta saisi se, joka semmoista uskaltaisi näytellä." -Anzengruber pudisti epäillen päätään ja lähetti käsikirjoituksensa -sensuurivirastoon, josta hän sen pian sai takaisin varustettuna -päällekirjoituksella "ei saa näytellä". Loukkaantunut runoilija repi -teoksensa palasiksi ja sanoi: "Mainion käsityksen minä todellakin olen -saanut painovapaudesta, nyt minä en enää eläissäni kirjoita riviäkään." - -Aivan täytenä totena ei hän tätä päätöstään pitänyt sillä kohta sen -jälkeen tarjosi hän kertomuksia erääseen lehteen. Niitä otettiinkin -sinne, mutta ei maksettu niin paljon, että hän olisi voinut sillä elää. -Pelastukseksi oli sen vuoksi hänelle, kun hän v. 1870 erään sukulaisen -välityksellä sai praktikantin paikan poliisivirastossa Wienissä, jossa -hänen joka päivä 8:sta aamulla 2:een iltapuolla piti kirjoitella -kopioita ja tuomioita kaiken maailman roistoille. Näyttelijäunelmistaan -oli hän jo kauvan sitten luopunut, silloin tällöin hän vaan esiintyi -paraimmassa osassaan, nimirollissa näytelmässä "Karjakauppias -Ylä-Itävallasta". "Kikerikin" aputoimittajana hän myös herkesi -olemasta samalla kun astui uuteen virkaansa, "ettei hänen tarvitsisi -olla kaksikielinen". Jonkun ajan perästä hän sai kanslistin viran ja -50 floriinia palkkaa kuussa, se oli muuten virka, johon tavallisesti -otettiin aikansa palvelleita alaupseeria. Kuinka masentavaa hänestä -oli tähän toimeen ryhtyminen, näkyy siitä katkerasta ivasta, jolla hän -kirjeessä muutamalle ystävälleen kuvasi uutta tointansa. - -Virassaan oli hän muuten tarkan säännöllinen. Kotona hän samaan -aikaan piti tuomiota runollisten esikoistensa kanssa. Hän poltti -melkein kaikki nuoruutensa ajan tuotteet, runoja ja tusinan verran -kansannäytelmiä, jotka hän oli kirjoittanut vuosina 1860-70, ja tuhkaa -katsellessaan päätti hän sulkea ajatuksensa syvälle omaan sydämmeensä. -Näyttelijänä hän oli kokonaan joutunut tappiolle, kirjailijana hän -oli päässyt niin pitkälle, että "Kikerikin" toimittaja käytti häntä -pilajuttujen tekijänä ja "Wandererin" toimittaja palstan täytteen -kirjoittajana. Näyttämöt sulkivat häneltä ovensa, hän alkoi itsekin -epäillä. "Silloin kun realismi minua kaikilta puolin ahdisti, -minä vielä kerran kysyin neuvoa uskolliselta neuvonantajaltani --- runottareltaniko? -- ei vaan äidiltäni: minulla on aine -kansannäytelmään, kirjoitanko minä sen? Ehkä johtokunta tällä kertaa -hyväksyy sen, mutta sensuuri pidättää". -- "Sinä olet niin paljon -kirjoittanut pöydänlaatikkoa varten, koetahan sen vuoksi vielä." Minä -koetin, ja mitä siitä tuli, tietää jokainen, joka tuntee "_Pfarrer -von Kirschfeldin_". -- Runoilija oli löytänyt kansansa ja kansa -runoilijansa. - -Päivät pitkät kopioitsi Ludvig Anzengruber poliissivirastossa -tuomioita, joutohetkensä hän pikku huoneessaan käytti "Pfarrer -von Kirschfeldin" kirjoittamiseen. Ja se valmistuikin muutamassa -kuukaudessa. Eräs ystävä vei sen Wienin teaatterin kansliaan. -Unettomana yönä luki sen johtaja ja hämmästyi sitä voimaa ja -rohkeutta, jolla siinä käsiteltiin suurta kysymystä, ja sen valtaavaa -draamallisuutta. Johtaja antoi sen regissöörilleen luettavaksi ja -hän sanoi sitä paraimmaksi kansannäytelmäksi, jota hän koskaan oli -lukenut. Ja siten otettiin tuntemattoman tekijän tuntematon kappale -näyteltäväksi. Mutta ennenkuin puhun näytelmän menestyksestä, koetan -muutamalla sanalla esittää sen sisällyksen. - -Pfarrer von Kirschfeld -- Kirschfeldin pappi -- on nuori ihanteellinen -mies nimeltä Hell. Hän on oikea paimen seurakunnalleen, joka elämässään -toteuttaa, mitä hän opettaa. Mutta hänen oppinsa oli vapaampi ja -suvaitsevaisempi, kuin katolisen kirkon, johon hän kuuluu, hänen -kirkkonsa ei ole taisteleva kirkko, vaan rauhankirkko. Hän ei saarnaa -vihaa, vaan rakkautta, lohdutusta, hän tahtoo sovittaa vanhat haavat, -eikä repiä niitä rikki, kaikkialla hän on itse mukana auttamassa -ja neuvomassa. Mutta esimiestensä luona hän ei ole suosittu liian -vapaamielisyytensä vuoksi. Etenkin vihaa häntä hänen maallinen -esimiehensä, seurakunnan patrooni kreivi Finsterberg, kun hän ei ole -alistunut hänen käskyjään noudattamaan. Hänen pahin rikoksensa on tähän -asti, että hän on siunannut -- ei vihkinyt -- erään nuoren pariskunnan, -joista sulhanen oli katolilainen ja morsian luterilainen. Pahin -vihamies on hänellä kuitenkin omassa piirissä. On eräs yhteiskunnan -hylkiömies Wurzelsepp -- Juuriseppi. Hän oli aikoinaan säännöllinen -työmies. Hän joutui kihloihin luterilaisen tytön kanssa. Vanha pappi -ahdisti tästä niin kauvan Seppin äitiä, että Sepp viimein luopui -kullastaan. Se katkeroitti samalla koko hänen elämänsä. Hän muutti -metsään asumaan, tuli joroksi ihmisvihaajaksi, ja äiti, jonka vuoksi -hän oli suuren uhrinsa tehnyt, tuli surusta mielipuoleksi. Sen jälkeen -vihaa Sepp kirkkoa ja pappia, ja syytöntä Helliäkin. - -Tulee sitten Hellille palvelukseen nuori ja kaunis Anna Birkmeier. -Orpo, suloinen tyttö herättää isäntänsä osanoton. Kummankaan -aavistamatta herää heidän välillään hieno, syvä tunne. Kun Anna -kertoo haluavansa samanlaista koristetta kaulalleen, kuin muillakin -kylän tytöillä on, lahjoittaa Hell hänelle äitinsä koristeet, ja -käskee häntä pitämään niitä kirkossa kaikkien nähden. Heidän välinsä -heille itselleen selvittää Sepp, joka on kuunnellut kerran heidän -keskusteluaan. Hän säälimättä tekee heistä pilkkaa, ja kertoo koko -kyläkunnalle, että Hell, katolilainen pappi rakastaa piikaansa, eikä -sen vuoksi ole muita parempi. Kaikki näkevät Seppin puheen todeksi, kun -Anna kaikkien nähden kantaa Hellin äidin koristeita. Mutta hetkeksi -vain Hellin arvo himmenee hänen seurakuntalaistensa silmissä. Annaa -tulee kosimaan eräs nuori talonpoika, hänen vanha tuttavansa, ja -hän hillitsee kaikki tunteensa ja ottaa hänet. Hell hyväksyy hänen -menettelynsä, Anna on auttanut häntä voittamaan itsensä. - -Samaan aikaan on Seppin hullu äiti lopettanut itsensä heittäytymällä -jokeen. Katkerimman katkeruuden valtaamana tulee Sepp Hellin luo -pyytämään äidilleen leposijaa siunatussa maassa. Hän on edeltäpäin -vakuutettu, että se häneltä kielletään, ja lain mukaanhan se olisikin -kiellettävä. Mutta Hell ottaa hänet ystävällisesti vastaan. Hän lupaa -hänelle sijan hautausmaassa, lupaa itse tulla hautaamaan hänet, -pitää hänelle ruumispuheen ja rukoilla koko seurakunnan kanssa -hänen puolestaan. Hän puhuu suurimman rakkauden ja lohdutuksen -sanoja Seppille, koettaa lauhduttaa ja lepyttää hänen pimentyneen -sielunsa, palauttaa hänet takaisin sovintoon ja ihmisten yhteyteen. -Vastustamattoman liikutuksen valtaamana heittäytyy Sepp Hellin jalkojen -juureen ja sanoo: "Tee sinä minun kanssani mitä tahdot, sinä olet -oikea!" - -Kun hän sitten on suurinta uhraustaan täyttämäisillään, virkansa -toimessa, menossa vihkimään Annaa ja hänen sulhastaan, kohtaa -häntä vihamiesten kosto, hänet julistetaan virkansa menettäneeksi. -Epätoivoissaan ajattelee hän hetken ajan itsemurhaa, mutta Anna -saa hänet siitä luopumaan. Hän ei enää saa pitää jumalanpalvelusta -seurakuntalaisilleen. Syvin liikutus valtaa kaikki, kun hän yhdessä -seurakuntalaistensa kanssa lukee kirkkomäellä viimeisen kerran -rukouksen. - -Kuinka Hell puolusti itseään tuomariensa edessä, sen pyyhki senssori -pois. - -Olen puhunut tästä näytelmästä vähän laveammin, koska se on -ensimäinen, jossa Anzengruber täydellisesti löytää itsensä. Onhan hän -myöhemmin kirjoittanut etevämpiäkin, mutta ei ainoatakaan, joka olisi -välittömämpi ja valtaavampi. "Pfarrer von Kirschfeld" on ensimäinen -kansannäytelmä, jossa samalla esitetään suuria koko ihmiskuntaa -koskevia kysymyksiä. Ihmisyys ja maailman kovuus taistelevat siinä -keskenään. Kirschfeldin pappi kieltää itsensä säätynsä kunnian -vuoksi. Mutta siveellistä vakaumustaan hän ei kiellä ja joutuu sen -vuoksi onnettomuuteen. "Mutta eihän Herra Jumala tahdo, että ihmisen -kaiken ikänsä pitää olla onnettoman", sanoo Sepp. Se ajatus on -läpikäyvä useissa Anzengruberin teoksissa. Ja kuitenkin joutuu Hell -onnettomuuteen, Anna Birkmeier saa kärsiä pilkkaa. Suuri elämänarvoitus -kuvastuu syrjäisen maakylän asukkaiden elämässä. - -Tämä näytelmä herätti paljon ajatuksia, vakavina ja äänettöminä -palasivat katsojat teaatterista kotiin, eivätkä sanomalehdetkään ensi -kerran jälkeen siitä mitään erikoista sanoneet; Anzengruber jo luuli, -että koko kappaleen menestys oli hukassa. Ja rohkea yrityshän se oli -ollutkin, ei talonpoikaisnäytelmälle ollut kukaan uskaltanut menestystä -toivoa Wienissä, jossa siihen aikaan yleisön suurimmassa suosiossa -oli ilveilyjen kuningas O.F. Berg ja operettikuningas Offenbach. -Seppin osaa näytteli lisäksi näyttelijä, joka sitä ennen oli laakeria -saavuttanut "Kauniissa Helenassa" ja vasta toisten näyttelijäin -vaatimuksesta otti tehtävänsä täytenä totena. Mutta kuitenkin -valtasi näytelmä yleisön luonnonvoiman tavoin. Kun näytelmää toiseen -kertaan esitettiin, täytyi erään ystävän, joka istui Anzengruberin -vieressä teaatterissa vakuuttamalla vakuuttaa hänelle, että ihmiset -siksi olivat niin ääneti, että he olivat syvästi liikutettuja. Yhä -uudestaan näyteltiin näytelmää, ja yhä suurempi oli yleisön mieltymys. -Alettiin käsittää, ettei tässä ollutkaan jokapäiväinen kynäniekka, -vaan suuri runoilija, jommoisia vaan harvoin syntyy. Maaseudulla oli -ihastus vieläkin suurempi kuin Wienissä. Pragiin ja Graziin vaelsi -maalta talonpoikia ja maapappia teaatteriin näkemään "Kirschfeldin -pappia". Ja sen tekijästä tuli hetkeksi tarullinen henkilö. L. -Gruberin takana -- niin kutsui Anzengruber vielä itseään -- luultiin -piilevän jonkun mahtavan kirkkoruhtinaan, toiset arvelivat itse -oikeusministeri Tschabuschoiggia sen tekijäksi. Näihin huhuihin sanoi -eräs lehti puuttuvan vaan, ettei itse paavia sanota sen tekijäksi. -Sen tekijä ei ole tahtonut pysyä salassa, hän on pikkuvirkamies, -pieni silmälasilla varustettu mies, joka pikemmin näyttää surujen -painamalta opettajalta. Harvat kuitenkin tiesivät, että Anzengruber oli -näytelmän tekijä. Suuresti hän itsekin hämmästyi, kun hänen esimiehensä -poliissivirastossa kutsui hänet luokseen ja toivotti hänelle onnea. -Enimmin iloitsi Anzengruber itse siitä, että hän menestyksensä kautta -oli voinut tuottaa vähän ilta-auringon valoa rakkaalle vanhalle -äidilleen. - -Monenlaista iloa tuli nyt Anzengruberin osaksi. Läheltä ja kaukaa -ilmoittautui vanhoja toveria, jotka tiedustelivat, oliko se todellakin -sama Gruber, jonka he ennen olivat tunteneet, joka niin säännöllisesti -harmaassa viitassaan oli saapunut harjoituksiin, mutta harvoin -ravintolaan, vaan oli sen sijaan istunut kotonaan neuleensa kanssa -puuhailevan äitinsä luona. Monet toivottivat hänelle sydämmestä onnea, -muuan sanoi: Tiedätkö, sinä voit olla todella ylpeä, sillä mitä sinä -olet, miksi sinä tulet, niin on se kokonaan sinun itsesi kautta. -Mutta oli niitäkin, jotka onnettomuuteen vajonneena kiiruhtivat apua -pyytämään. Ja Anzengruber olikin aina hyvin antelias. - -Grazin teaatterin johtaja kutsui hänet vieraakseen katsomaan -kahdettakymmentä esitystä hänen näytelmästään. Tämä matka oli monessa -suhteessa Anzengruberille muistettava. Näytännön jälkeen ei yleisö -tyytynyt, ennenkuin Anzengruber astui esille, jolloin hänelle annettiin -laakeriseppele. Se oli Anzengruberista liikaa. -- Minulle oppilaalle -laakeriseppele, sehän on mestarille tuleva kunnioituksen ja rakkauden -osoite. -- Mutta silloin ottaa sen joku ylös ja ojentaa hänelle. Se on -Sepp kärsimysten kansanmies -- onkohan se esikuva. Meistä tämä tuntuu -oudolta, jotka olemme valmiit tuhlaamaan laakeriseppeleitä jokaiselle -vasta-alkajalle näyttelijälle ja laulajalle. -- Sitten pidettiin -hänelle vielä suuret pidot, joissa lausuttiin monta kaunista puhetta. -Suurin ilo ja onni tästä matkasta oli kuitenkin se, että silloin -Anzengruber solmisi likeisen, kautta koko elämän kestävän ystävyyden -Steiermarkilaisen kansanelämän kuvaajan Roseggerin kanssa. Yhdessä -he kävelivät ihanassa vuoristossa ja avasivat sydämmensä toisilleen. -Rosegger kertoi, kuinka hän oli miettinyt aivan samanlaista näytelmää, -jonka vuoksi Grazissa väkisinkin oli tahdottu pitää häntä "Pfarrer von -Kirschfeldin" tekijänä. Sen vuoksi se olikin tuntunut niin tuttavalta -ja samalla oudolta. Anzengruber taas suunnitteli uutta näytelmää, -jonka hän toivoi tulevan vieläkin paremmaksi. Kerrankin tuntui elämä -onnelliselta, hän sanoi, että hän oli kuin unesta herännyt, ja toivoi -valveilla pysyvänsäkin. - -Hänen ulkonainen tilansa parantui myös tuntuvasti. Wienin teaatterin -johtokunta tarjosi hänelle 1,200 guldenin vuotuisen palkan, josta -hänen piti toimittaa kaksi näytelmää vuosittain teaatterille. Tähän -tarjoukseen hän mielihyvällä suostuikin. Poliissivirastosta hän -otti eron. Suuresti huvitti se häntä, kun hänen esimiehensä kielsi -häntä eroamasta ja sanoi, että hän oli osoittanut suurta taipumusta -virkaansa. Entiset virkatoverit toivottivat hänelle onnea, ja lupasivat -muistaa häntä ja kohdella häntä sääliväisesti, jos joskus liian vapaan -puheen käyttämisen vuoksi joutuisi virallisesti heidän kanssaan -tekemiseen. - -Suuren maailman seurapiiriin häntä koetettiin vetää, mutta siellä hän -ei viihtynyt. Sen sijaan solmisi hän läheisen tuttavuuden kirjailijain -ja kirjallisuuden ystäväin kanssa, joiden pienessä piirissä hän -erittäin hyvin viihtyi. -- Yksi näitä ystäviä oli nuori kirjakauppias -L. Rosner, joka sitten kymmenen vuoden kuluessa painatti Anzengruberin -teoksia aina katsoen enemmän runoilijan etua kuin omaansa. Ensimäisestä -käynnistään hänen luonaan kertoo Rosner: Anzengruber asui pienessä -kapeassa huoneessa yhdessä äitinsä kanssa. Sisustus oli yksinkertaisin, -mitä ajatella voi. Kummallakin pitkällä seinällä oli vuode, lyhyellä -seinällä vastapäätä ovea kirjoituspöytä. Pöydän yläpuolella oli -vesivärillä maalattu kukkataulu. Kun Rosner astui sisään, istui -runoilija kirjoituspöytänsä ääressä. Hän oli puettu vanhaan jotensakin -kuluneeseen suurikukkaiseen yönuttuun ja poltti pitkää piippua. Vanha -äiti tuli tarkastelemaan viisailla silmillään tulokasta, kun tämä teki -tarjouksensa. - -Jotensakin pian eli Joulukuun 9 p:nä 1871 sai Anzengruber toisen -suuren näytelmän valmiiksi, _Meineidbaner_ -- "Valapatto". Siinä ei -perusaate ole yhtä mahtava kuin "Pfarrerissa", mutta muodoltaan se on -tekijänsä etevimpiä. -- Se ei ole suomalaisellekaan yleisölle aivan -outo, sitä on näytetty suomalaisessa teaatterissa. -- Talonpoika vannoo -väärän valan saadakseen periä veljensä suuren omaisuuden, ettei veli -koskaan ole tehnyt testamenttia aviottomien lastensa hyväksi. Rikkaana -miehenä saavuttaa hän yleistä kunnioitusta ja kirkolle tekemien suurien -lahjoitustensa vuoksi kirkon suosion, mutta omatunto ei anna hänelle -rauhaa, kunnes hän viimein lopettaa itsensä. - -"Meineidbauerin" menestys oli suuri, samoin seuraavana, vuonna -kirjoitetun _Kreuzelschreiberin._ Samalla alkoi hän kirjoitella -novellia ja kyläkertomuksia ja pilajuttuja. Pää oli hänellä aina täynnä -suunnitelmia suuriin näytelmiin ja kertomuksiin. Toukokuussa 1873 hän -tuttaviensa suureksi hämmästykseksi meni kihloihin kuusitoista vuotisen -Adelinde Lipkan kanssa. Morsiamen isä oli ollut Anzengruberin isän -virkatoveri, hän oli kuollut mutta äidit olivat aina seurustelleet -keskenään. Kun Adelinde oli pieni tyttö, oli Anzengruber laskenut -hänen kanssaan leikkiä ja luvannut tuoda hänelle silkkihuivin ja -persiljaseppeleen. Nyt tuli leikistä tosi. Anzengruber perusti oman -säännöllisen taloudenpidon ja koetti noudattaa nuoren rouvansa jokaista -mielijohdetta. Kaikesta päättäen ei heidän avioliittonsa ollut -erikoisen onnellinen. Koettelemuksia ja suruja oli heillä alusta alkaen. - -Ne näytelmät, jotka Anzengruber ensinnä sen jälkeen kirjoitti, eivät -täysin onnistuneet. Hänen välinsä Wienin teaatterin johtokuntaan alkoi -rikkoutua molemmille suureksi vahingoksi. Monet etevätkin näytelmät, -joita hän niihin aikoihin kirjoitti, eivät saaneet aivan monta -täyttä huonetta, sillä sattui onnettomuudeksi keskisäädyille vaikeat -raha-ajat. Syyttä sai Anzengruber siitä kärsiä. - -Samaan aikaan oli hänellä muita suruja. Heidän ensimäinen lapsensa -syntyi kuolleena. Suurinta huolta tuotti hänelle hänen vanhan äitinsä -terveys, joka yhä huononi. Vaikeiden tuskien, monen raskaan päivän -ja yön perästä kuoli vanha rouva 69 vuoden ikäisenä maaliskuussa -1875. Äidin viimeiset sanat olivat pojalleen: "Sinä olet minulle -tuottanut paljon iloa. -- Et sinä ole minulle tuskaa tuottanut". -- -Anzengruberille se oli suurin suru elämässä. "Vielä kaikuu hänen -äänensä, ikäänkuin ilmassa", sanoi hän. "Mitä siitä, ainaiseksi -vaienneesta minulle soi -- rakkaus, äidin rakkaus, minun osani, minun -ikuinen, ainainen osani rakkautta, jonka maailma minulle tarjosi." -- -"Minä en ole kadottanut ainoastaan sen naisen, joka minut synnytti, -äidin, joka minusta lapsena piti huolta, minä olen kadottanut paraimman -ystäväni, osan sydäntäni, sieluani", niin kirjoitti hän Roseggerille. - -Samana vuonna oli hänellä vielä toinenkin suru, hänen toinen lapsensa -kuoli kohta syntymisen jälkeen. Monikin näytelmä, jonka hän oli alkanut -jäi kesken, tai hävitti hän sen itse. Huonosti alkoi seuraavakin -vuosi 1876. Heti alussa vuotta näyteltiin hänen hieno huvinäytelmänsä -_Doppelselbstmord_ -- "Kaksoisitsemurha". Arvostelijat kiittelivät -sitä ja yleisö oli siihen mieltynyt, mutta kuitenkaan ei sitä näytelty -kuin kolme kertaa. Epätoivoissaan kirjoitti hän Roseggerille. -"Mitä hyödyttää kansannäytelmien kirjoittaminen. Johtokunta vaatii -kassakappaleita ja kansaa, joka välittäisi kansannäytelmistä ei täällä -ole --". "Pian ei ole kansannäytelmille näyttelijöitä eikä yleisöä, -jonka vuoksi on suurinta tuhmuutta kirjoittaa kansannäytelmiä." -Toimettomaksi hän ei kuitenkaan jäänyt, samana vuonna hän kirjoitti -ensimäisen suuren kyläromaaninsa, nimeltä _Der Schandflech_ -- -"Kunniantahra". Se miellytti suuresti lukijoita, vaikka sille haitaksi -Anzengruber oli Heimat lehden, johon se painettiin, toimittajan -pyynnöstä suostunut muuttamaan loppua. - -Yhä uusia näytelmiä ja novellia seurasi. Niistä mainittakoon vaan -vuonna 1877 valmistunut näytelmä _Der ledige Hof_ -- "Isännätön talo", -koska se on näytelty suomalaisessa teaatterissa. Anzengruber teki niin -ahkeraan työtä näinä vuosina, että hän oli murtua. "Minä en hengitä", -kirjoittaa hän Roseggerille, "minä olen nyt kirjoituskone, draamallinen -kirjoituskone, minulla ei ole muuta kuin ristiriitaisuuksia sielussa, -henkilöitä mielessä, täristyttäviä puheita sydämmessä, toisella -tavalla vaikuttavia puheita palleassa. -- Minä en työn paljouden -vuoksi tiedä missä minulla on pää, tahi usein taas liiankin hyvin, -kun sitä kivistää". Monet hänen näytelmistään eivät saaneet sitä -tunnustusta teaatterissa minkä ne olisivat ansainneet. Viimein 1880 -kokonaan rikkautui hänen välinsä Wienin teaatterin kanssa. Varainpuute, -kivuloisuus ja monet muut huolet tekivät näistä vuosista raskaita -vuosia. Hänellä oli tapana kirjoittaa muistiinpanoja kalenteriinsa, -vuoden lopussa lausui hän muutamalla sanalla arvostelun kuluneesta -vuodesta: vuodesta 1879 seisoo siinä "huono aika" ja 1880 "huono vuosi". - -Oli kuitenkin näilläkin vuosilla -- 70-luvun viime puoliskolla -- -omat ilonsa. Anzengruberille syntyi kaksi tervettä lasta. Vuonna 1878 -hänelle aivan odottamatta Berlinissä määrättiin 3,400 Saksan markan -suuruinen Schiller-palkinto. Tämän johdosta hänelle ja kahdelle -toiselle palkinnon saaneelle runoilijalle, jotka myös sattuivat -Wienissä oleskelemaan, pantiin toimeen suuret juhlat eräässä Wienin -suurimmista juhlasaleista. Läsnä oli sivistysasiain ministeri, paljon -näyttelijöitä, kirjailijoita, ylioppilaita y.m. Kiitospuhe jonka -Anzengruber tässä juhlassa piti, on hänen silloiselle mielentilalleen -kuvaava. Siinä kaikuu masennus, rahahuolien painama mielentila, mutta -hyvin vähän innostusta. - -Muutamaa vuotta aikaisemmin eli 1876 Anzengruber kirjallisesti teki -ensi kerran tuttavuutta miehen kanssa, josta hänelle sitten tuli ystävä -elämäniäksi, nimittäin professori Wilhelm Bolinin kanssa Helsingistä. -Professori Bolin oli filosoofisten tutkimustensa ohella huvikseen -suunnitellut näytelmiä. Mielituumana oli hänellä muodostaa näytelmä -samasta aiheesta, jota Shakespeare on käyttänyt näytelmässä "Timon -Athenalainen". Vuonna 1876 tutustui hän Anzengruberin teoksiin ja ne -tekivät häneen niin syvän vaikutuksen, että hän huomasi, ettei hänen -omista suunnitelmistaan koskaan tulisi mitään. Silloin juolahti hänelle -mieleen kirjoittaa Anzengruberille ja tarjota hänelle suunnitelmansa -valmistettavaksi. Bolinin kirje miellytti hyvin Anzengruberia. Timon -Athenalaisesta ei tosin koskaan mitään tullut. Mutta siitä sai alkunsa -vilkas kirjevaihto ja harras ystävyys. Professori Bolin lähetti -ahkeraan Anzengruberille kirjeitä ja arvosteluja, matkustipa hän -vartavasten Wieniin tehdäkseen persoonallista tuttavuutta Anzengruberin -kanssa. Viisi onnellista viikkoa viettivät he sitten yhdessä ja -kiintyivät läheisesti toisiinsa. Anzengruber luki näytelmiään, -yhdessä suunniteltiin uusia ja niistä keskusteltiin, hauskoja tyyppiä -tarkasteltiin. Vuosien kuluessa kävi Bolin sitten seitsemän kertaa -Anzengruberin luona, ja molemminpuolinen kirjeenvaihto oli hyvin -vilkas. V. 1879 toukokuussa kirjoitti Anzengruber Bolinille: "minulla -ei ole Wienissä eikä täällä lähitienoilla ketään ystävää, jonka kanssa -minä niin sydämmen pohjasta pakinoisin kuin teidän, kaikkein kauvimpana -olevan". Seikka, josta he muun muassa kirjeissään keskustelivat, oli -"Schandfleck" romaanin vaiheet ja sen epäonnistuneen lopun alkujuuri. - -Marraskuussa v. 1879 sai Anzengruber hampurilaiselta kauppiaalta -Maasilta 500 guldenia ja kirjeen, jossa sanottiin, että Anzengruberin -neron tuntemattomat ihailijat halusivat osoittaa hänelle rajatonta -kunnioitustaan. He olisivat sen vuoksi onnellisia, jos hän voisi -päättäytyä muodostamaan "Schandfleckin" semmoiseksi kuin hän oli sen -ensiksi aikonut ja olivat valmiit tarjoamaan hänen käytettäväkseen -pari tuhatta guldenia, jotta hän häiritsemättä saattaisi ryhtyä tähän -työhön. Myötäseuraava 500 guldenia oli vaan ensimäinen suoritus siitä. -Vaikka tämä tarjous tuli erittäin suotuisaan aikaan, ei Anzengruber -ollut heti valmis sitä vastaanottamaan. Hän epäili että Bolin oli -jollain tavalla sen kanssa tekemisissä. Hän kirjoitti sen vuoksi -Maasille: Tämmöinen tarjous ei tule lukijoilta, jotka ovat tekijään -mieltyneet. Se tulee joltakin, joka seisoo ihmistä lähellä. Enkä minä -luule, että minulla on ystäviä, jotka uhrauksetta voivat semmoisia -tarjouksia tehdä. Vasta kun kauppias Maas oli vastannut, että ei -tarjouksen tekijöillä siitä ollut mitään uhrausta, suostui Anzengruber -tarjoukseen. Ja kun hän oli toimittanut kysymyksenalaisen romaanin -uudestaan ja muodostanut sen kahdeksi, kohottivat tuntemattomat -honoraariota vapaehtoisesti alkuperäistä suuremmaksi "huonojen -aikojen vuoksi" ja käskivät Anzengruberia vastakin kääntymään heidän -puoleensa, jos vastoinkäyminen häntä kohtaisi. Ja kohta sen jälkeen -he jo taas tarjosivat 1000 guldenia, jos Anzengruber suostuisi -muuttamaan "Valapaton" loppua. Muuttamaan ei Anzengruber kuitenkaan -suostunut. Anzengruber ei koskaan saanut tietää kuka tai kutka nämä -hänen suojelijansa olivat. Vasta hänen kuolemansa jälkeen on Bolin -ilmoittanut, että hän siten paraiten luuli voivansa käyttää sen tulon, -joka hänellä oli ruotsinkielisen Shakespeare-laitoksen toimittamisesta. -Siten on professori Bolin erittäin hienotunteisella ja kauniilla -tavalla lieventänyt jalon ystävänsä huolia ja edesauttanut hänen -kirjailijatointaan. - -Ylempänä jo mainittiin että vuonna 1880 Anzengruberin suhde Wienin -teaatteriin lopullisesti rikkoontui. Ja jos hänen tilansa tätä -ennen usein oli ollut tukala, tuli se nyt vieläkin tukalammaksi. -Kymmenvuotisen kirjailijatoimen perästä, jolla ajalla hän oli -laskenut perustan uudelle kirjalliselle haaralle, kansannäytelmälle, -ja todellakin suurta saanut aikaan, oli hän melkein samassa tilassa -kuin alkaessa. Hänen mielensä kävi hyvin katkeraksi, se näkyy useista -sen aikuisista kirjeistä. Sitä hän katkerimmin valittaa, että "hänen -täytyi, mitä hän ei tahtonut". Taas koetteli hänen ystävänsä professori -Bolin häntä auttaa. Anzengruberin tietämättä koetti hän yhdessä -edusmies Carnerin kanssa saada toimeen, että Norjan malliin valtion -puolelta Anzengruberille maksettaisiin elinkautista runoilijapalkkiota, -tai toimittaa hänelle kirjastonhoitajan virkaa. Mutta nämä puuhat eivät -saaneet asianomaisten kannatusta. Päätulona oli hänellä aputoimittajan -palkka kuvalehdestä Heimat, 1,200 floriinia. Tässä toimessaan sai -hän tehdä paljon raskasta päiväläisen työtä. Vieläkin raskaammaksi -tuli tämä työ sen kautta, että lehti ei monesta syystä menestynyt. -Lisätuloja hankkiakseen oli Anzengruber pakotettu pitämään esitelmiä -eri kaupungeissa. Näillä esitelmämatkoilla hänelle kyllä osoitettiin -paljon ystävyyttä ja kunnioitusta, mutta ne kiihottivat liiaksi -väsyneen miehen hermostoa, ja tuottivat hänelle sen kautta paljon -kärsimystä. Kaikista näistä raskaista oloista huolimatta kirjoitti -Anzengruber näinä vuosina yhden paraimpia romaaniaan. - -Vuonna 1884 alkoivat Anzengruberin ulkonaiset olot taas vähän parantua. -Hänen näytelmiään alettiin eri teaattereissa taas näytellä ja siitä -sai hän tuloja. Hänet otettiin vuosipalkalla kirjailijaksi erääseen -teaatteriin Wienissä. Samaan aikaan tuli hän myös wieniläisen -etevimmän pilalehden päätoimittajaksi. Tämä toimi jossakin määrin -miellytti häntä, hänen suhteensa lehden hienotunteiseen omistajaan -oli aina hyvä, apumiehinä hänellä oli useita hyviä piirtäjiä ja -kirjailijoita. Mutta joka tapauksessa vei tämä toimi häneltä hyvin -paljon aikaa ja työtä, jotka olisi voinut paremmin käyttää muulla -tavalla. Katkerasti sitä valittikin hänen ystävänsä Rosegger. - -Vuonna 1885 osti Anzengruber äkkiä ystävilleen siitä edeltäpäin -puhumatta oman pienen talon yhdessä Wienin etukaupungeista. Tämä -tuuma oli kauvan ollut hänelle hyvin mieleinen. Nähtävästi ei kauppa -ollut aivan edullinen. Vuosimaksujen suorittaminen kävi hänelle -hyvin raskaaksi. Aluksi tunsi hän itsensä kuitenkin tyytyväiseksi -omassa pienessä kodissaan. Hänen työhuoneensa oli yksinkertaisinta -yksinkertaisempi. Puinen seisomapöytä, ruskea kirjakaappi, jota voi -yhtä hyvin otaksua ruokakaapiksi, horjuva kirjoituspöytä, muutamia -tuolia, siinä kaikki. Seinillä muutamia kuvia, äidin, professori -Bolinin, Dürerin ja Lionardon Mona Lisa. Vähän runsaammin oli -sisustettu viereinen huone, jossa runoilijalla oli tapana lukea -ystävilleen uusia kirjoitelmiaan. - -Kauvan ei hän kuitenkaan saanut uudessa kodissaan asua, ei täyteen -neljä vuotta. Tulevaisuus tosin alkoi näyttää muutamassa suhteessa -valoisammalta. Wienissä puuhattiin uutta teaatteria kansannäytelmiä -varten. Tässä teaatterissa piti Anzengruberin luonnollisesti saada -vaikuttava asema. Hänen näytelmiään näyteltiin hyvällä menestyksellä -monessa eri teaatterissa. Muutamat hänen uusista teoksistaan -menestyivät hyvin. Saipa hän taas kerran kirjailijapalkinnonkin. -Mutta suruja ei suinkaan puuttunut. Eräänä iltana tuli hän tavallista -myöhemmin tavalliseen yhteiseen illanviettoon. Kuivasti kertoi hän -ystävilleen, että hänen rouvansa lähtee pois. Ystävät luulivat hänen -tarkoittavan kylpymatkaa, mutta Anzengruber sanoi: "Hän lähtee pois, -ainaiseksi, 16-vuotisen avioliiton perästä. Me eroamme." Tämä oli -kaikille odottamatonta. Anzengruber ei ollut koskaan sanallakaan -puhunut onnettomuudesta avioelämässään. Hän oli aina ollut erittäin -tunnollinen ja huolellinen aviomies. Monet kuumat kesät oli hän yksin -nääntynyt työtaakan alla, kun perhe lepäili maalla. Sairaus oli -ollut ahkerana vieraana heidän kotonaan. Useita lapsia oli kuollut. -Kuitenkaan ei Anzengruber ollut koskaan valittanut. Ainoan kerran -kirjoitti hän muistikirjaansa: "vieras aines on naisen kautta tullut -minun elämääni". - -Eron jälkeen tuli elämä hänelle yhä raskaammaksi. Lapsistaan hän yhä -vastakin piti huolta. Talonsa hän päätti myödä. Pitkää ikää ei hänelle -sen jälkeen enää ollut suotu. Viimeinen ilo oli uuden Kansanteaatterin -avaaminen. Se vihittiin v. 1889 uudella Anzengruberin näytelmällä, -joka saavutti suuren menestyksen. Anzengruberin terveys ei koskaan -ollut oikein hyvä, ja nyt se alkoi yhä enemmän huonontua, kunnes -sairaus hänet voitti ja hän kuoli 10 p. Joulukuuta 1890. Hautajaiset -olivat suuren runoilijan arvoiset, vaikka hän eläissään ei useinkaan -ollut saavuttanut sitä tunnustusta, jonka hän täysin oli ansainnut. -Häntä saattoivat hautaan Wienin kaupungin edustajat, näyttelijät, -taiteilijat, kirjailijat, ylioppilaskunnat sekä suuri joukko porvaria -ja työmiehiä. - - * * * * * - -Niinkuin lukija on huomannut, oli Anzengruber koko elämänsä ajan -ankarassa työssä ja hän ennättikin kirjoittaa suuren määrän näytelmiä -ja romaania. Näytelmä oli hänen vakinainen alansa, ja kirjoitteli hän -kaikkia eri laatuisia näytelmiä. Hän oli valmis asettamaan suuren, -klassilliseen malliin kirjoitetun draaman etusijaan, ja hän yritteli -joskus itsekin semmoisia kirjoittamaan. Mutta yleensä hän ei siinä -onnistunut, samoin kuin ei historiallisessa näytelmässäkään, vaikka -hän tosin molemmilla aloilla on saanut aikaan muutamia jotensakin -onnistuneita. Hänen pääalansa oli kansan elämän kuvaaminen ja sen -rinnalla Wienin alempien kansan kerrosten. Kansannäytelmä hänen -käsissään ensi kerran muodostui todelliseksi suureksi näytelmäksi. -Hänen kansanäytelmänsä eivät olleet tapainkuvauksia, idyllimäisiä -melodraamoja, joissa laululla ja tanssilla on pääsija. Ei niissä -myöskään taisteltu mitään erikoista pahetta tai epäkohtaa vastaan, -niinkuin usein kansannäytelmissä. Hän asetti kansannäytelmilleen -samat korkeat tarkoitusperät, kuin siihen asti oli totuttu asettamaan -ainoastaan ylhäiselle murhenäytelmälle, jossa kuvatut henkilöt -kuuluivat ylimpiin kansankerroksiin. Hän osoitti "että kansan syvissä -riveissä saattaa tavata henkilöitä, joiden sisällinen ihminen yhtä -tuskallisesti kamppailee ihmisyyden perikysymysten selvittämisessä, -kuin koskaan sivistynyt aatteen ja tunnon mies". Selvästi näkyy tämä -hänen ensimäisessä onnistuneessa suuressa näytelmässään "Pfarrer von -Kirschfeld", josta on puhuttu vähän laveammin. - -Lähinnä näitä korkeita tarkoitusperiä halusi Anzengruber sovittaa -suhdetta ihmisten ja luonnon välillä, hänen mielestään ihmiset yhä -enemmän poikkesivat luonnosta. Luonnottomuus, itsekkäisyys, vallanhimo, -jotka olivat vallalla ylhäisissä kansankerroksissa loukkasivat häntä -suuresti, herättivät hänessä katkeruutta ja vihaa. Kansassa luuli -hän näkevänsä luonnollisempia, todellisempia ihmisiä, sen vuoksi -hänen halunsa veti sinne. Hän myöskin ajatteli, että kansan ihmiset -välittömämmin toimivat sisäisten vaikuttimien mukaan, kuin yläluokkien, -joiden toimintaa sovinnaisuus suuremmassa määrässä ohjaa. Joskus -hän kyllä koetti kuvata yläluokan ihmisiä, mutta hän onnistui siinä -harvoin, yläluokan ihmiset pysyivät hänelle vieraina. Hän mahtoi -sydämmessään ja sielussaan olla näitten yksinkertaisten luonnollisten -ihmisten kaltainen, joita hän kuvasi. Joka tapauksessa on kuitenkin -omituista, että hän kuvasi talonpoikaista kansaa. Luonnollista oli, -että hän kuvasi wieniläisiä ja onnistui siinä hyvin, sillä Wienissä -hän oli syntynyt ja kasvanut ja siellä hän vietti enimmän aikansa, -mutta maalla hän oleskeli vaan käymältä. Ja kuitenkin tuli hänestä -eteläsaksalaisen kansanelämän vakinainen kuvaaja. Tätä ihmettelivät -hänen aikalaisensakin, ja sanoivat sitä suorastaan luonnon ihmeeksi. -Anzengruber oli näet kuvatessaan kansanelämää niin tarkka, että -eivät yksistään luonteet olleet todellisuuden mukaisia, vaan kaikki -ulkonaiset pikkuseikat. Kuinka tarkkaa työtä hän tässä tahtoi tehdä, -nähdään siitäkin, että hän kirjeissä tiedusteli hienoja erotuksia -kansankäyttämien nimitysten välillä. Anzengruberin taitoa ei tässä -suhteessa voi muulla tavalla selittää, kuin että hänellä oli erittäin -tarkka huomiokyky ja että häntä suuresti huvitti tarkastaa ja tutkia -kansaa, silloin kuin hän aika ajottain sen parissa liikkui. Sekä tämän -kaiken pohjana jo mainittu sisäinen myötätuntoisuus ja heimolaisuus. - -Anzengruber käytti näytelmissään kansan murteellista puhetapaa. Siitä -sanovat kuitenkin asiantuntijat, ettei se ollut mitään erikoista -murretta, vaan oli Anzengruber useista eri murteista muodostanut -jonkunlaisen yleisen kansanmurteen. - -Kokoonpanoltaan ovat Anzengruberin näytelmät eheitä, hänen etevimmissä -kappaleissa, on joka yksityiskohta oikealla paikallaan. Hänen vahvin -puolensa on kuitenkin luonteiden kuvaaminen. Hänen henkilönsä ovat -todellisia eläviä ihmisiä, ja on hänellä runsas sarja tyyppiä niistä -kansankerroksista, joita hän kuvasi. - -Anzengruber pani näytelmänsä etusijaan, ja niin kai olikin. Mutta -myöskin romaanin alalla sai hän paljon täysiarvoista aikaan. -Paraimmissa romaaneissaan on hän käsitellyt samoja aiheita kuin -näytelmissään: kansanelämää ja Wienin keskiluokkien elämää. - -Luonnollista on, etteivät runoilijan kaikki teokset aina muodostuneet -yhtä eheiksi, etenkin kun muistaa kuinka Anzengruber oli pakotettu -pysähtymättä työtä tekemään. Tavallisesti ei Anzengruber ollut halukas -ottamaan huomioon niitä muistutuksia, joita hänen teoksiaan vastaan -tehtiin. Joskus hän sen kuitenkin teki. Mainittiin jo aikaisemmin -romaani "Schandfleck", jonka lopun hän oli muodostunut kustantajalle -mieliksi ja siten tehnyt sen epäonnistuneeksi. Myöhemmin hän professori -Bolinin kehoituksesta kirjoitti romaanin uudestaan, muodostaen siitä -kaksi eri kertomusta. Jälkimäinen on juuri se kertomus, joka tässä -seuraa suomennettuna, "Toveri". Jollei se olekaan Anzengruberin -paraimpia, on se siinä suhteessa kuvaava, että siinä nähdään, -kuinka Anzengruber elävästi osasi kuvata sekä kaupunkilais- että -maalaiselämää. Hauska on etenkin tuo hilpeä kyytimies, ehdottomasti -ajattelee lukija, että juuri semmoisen vieressä Anzengruber itse mahtoi -monesti istua ja kuunnella hänen juttujaan, joista sitten Anzengruberin -käsissä muodostuivat hänen paraimmat ja todellisimmat näytelmänsä ja -kertomuksensa. - -Jos pikimmiltään silmäilee Anzengruberin teoksien nimiä, niin jo -niistä huomaa, että hän näki maailmassa paljon onnettomuutta ja -paljon rikosta. Ja kun hänen elämänsä vaiheet tuntee, niin hyvin -ymmärtää, että hän oli synkkä mieleltään, että hän usein vastausta -saamatta sai tehdä kysymyksen: minkä vuoksi kaikki tämä onnettomuus: -Mutta kuitenkaan ei voi sanoa että hänen maailmankatsomuksensa oli -epätoivoinen. Hänen mielessään oli ainainen varasto huumoria, ja se -kaikuu voimakkaana sävelenä myös useimmissa hänen teoksissaan. Se -auttoi häntä näkemään ahtaan nykyhetken yli. Hänen teoksensa sen avulla -muodostuivat todellisiksi suuriksi runoteoksissa, joiden arvo pysyy -suurena vielä kaukaisessa tulevaisuudessa. Ja niiden kanssa on Ludvig -Anzengruberin nimi säilyvä suuren runoilijan nimenä. - -O. Relander. - - - - -Ensimmäinen luku. - -Puhelias ajuri kuljettaa vaiteliasta tyttöä: lukija saa siinä -kaupanpäälliseksi koko kourallisen juttuja, joista hän toivottavasti -heti edeltäkäsin joutuu suosiolliseen käsitykseen tekijän -kertomiskyvystä. - - -Aurinkoinen, kesäinen aamupäivä oli alulla. Retuuttaen suurta -myttyä, käveli maalaistyttö polkua ajotien rinnalla, niittyjen ja -vainioiden ohitse. Takaapäin tulla rämisivät raskaat rattaat, ajajaa -oli auringolta ja sateelta suojelemassa jonkinlainen kuomi, tehty -karkeimmasta liinakankaasta, ja pingoitettu tynnörivanteitten päälle. -Hevoset juoksivat rivakasti, kun ne olivat tytön saavuttamaisillaan, -kuului hänelle huuto: - --- Tyttö hoi! - -Hän katsahti ylöspäin, näki kuomin varjosta leveitten, hyvänluontoisten -kasvojen nauravan vastaansa ja pipalakin juhlallisesti nyökyttävän -jokaisesta liikkeestä. - --- Mihin matka? - --- Piirikaupunkiin. - --- Sinne on pitkä matka ja pian tulee kuuma. Etkös tulisi rattaille? - --- Kyllä mielelläni. Kost' Jumala. - --- Sooh! - -Ajokalu pysähtyi, tyttö kiepahti sukkelasti rattaille ja istuutui -ajurin viereen, joka heilahutti piiskaa. - --- Hei! - -Ja niin sitä mentiin. - -Mies kärryissä katseli matkatoveriinsa ja nyökäytti pari kertaa -hyväntahtoisesti päätään. - --- Minä en voi nähdä teitä vaimoväkeä noin tietä kulkemassa, sanoi -hän. -- Se on niin vaivaloista, ja teillähän sentään, meihin miehiin -verraten, on osallanne elämän suurimmat huolet. Nyt kun minä olen -vanha, kuljetan mieluummin nuorta väkeä, vaikkei se toimi ehkä enään -kuuluisi minulle; itse minä olen tarpeeksi raihnas ja likainen, en -siis huolisi toista samanlaista rinnalleni hytkyttämään. Koska täällä -maailmassa löytyy niin paljon kaunista, niin minä mielelläni tahdon -läheisyyteeni jotakin sellaista sen kauneudesta, joka ei häiritse -minua katselemasta eteeni ja ympärilleni. Nuorena minä kuljetin vain -vanhoja ihmisiä ja niin saavat nykyisetkin nuoret ajurit tehdä. Kun -näkee heidän kuskailevan punaposkista tyttöä, niin tietysti tulee -ajatelleeksi, että he sitä tekevät omaksi ilokseen, jota vastoin tuntuu -totiselta ihmisrakkaudelta, joka ei siedä minkäänlaista panettelua, jos -he nostavat rattailleen vanhan muorin. Niin, tyttö kulta! - --- Minä olen nyt vanha kuormarenki, jo poikana minä olen ajanut -edestakaisin samaa tietä; alussa edemmäksi, mutta sitte kun rautatie -tuli maahan, vain piirikaupunkiin ja sieltä takaisin. Herranen aika, -kun ajattelen, että siitä on yli viisikymmentä vuotta! Tie on pysynyt -samanlaisena, paitsi muutamaa puuta, joka oli kuollut rivistään ja -jonka sijalle olen nähnyt toisen puun kasvavan; pari mökkiä on kohonnut -sen varrelle, muutoin se on ihan samanlainen, tunnen siitä jokaisen -kiven. Moni muu henkilö on istunut rattaillani mitään huomaamatta. -Minä olen hänelle jutellut, antanut hänen kertoa itselleni ja siinä -kulkiessani olen katsellut maailmaa ja niin tottunut sen näkemiseen, -ettei minun tee mieleni muistaa mitään siitä, minkä tiellä näen -makaavan. Useassahan paikassa pitäisi viivähtää, mutta koska saattaisi -kadottaa sen, minkä rattailleenkin saattaa ottaa, niin minä tyydyn -siihen, että tervein silmin vain saan katsella ympärilleni. Hyvää -kyytiä kulkiessa, ei ehdi nähdä hiukkaakaan siitä surusta ja murheesta, -joka muutoin niin usein täällä maailmassa viruu, ja kaikki näyttää niin -somalta, niin herttaiselta. Niin, tyttö kulta! - --- Näetkö tuota, kirkkotornin huipun tuolla puolella, kukkulan takana? -Se on Krondorf, siellä olen minä syntynyt. Tuolla maantien puolella on -heidän pieni hautausmaansa -- hän osoitti suuntaa piiskalla -- sinne -on isäni haudattu, siitä on jo kolmekymmentäviisi vuotta; äitini lepää -Wienissä, sisareni Pragissa, veljeni Italiassa kaatuneitten sotamiesten -joukossa, ja sitä en vielä tiedä mihin minä itse joudun, mutta arvelen -että Jumala kerran viimeisenä päivänä haravoi meidät kokoon niinkuin -hän alussakin teki. Sen minä sanon, ettei minussa koskaan ole ollut -mitään erityistä, ja nyt taas minä en enään kelpaa mihinkään. Minä -paneudun siivosti maata hautaani, enkä luultavasti koskaan sieltä nouse -itsestäni, mutta luotan siihen että hyvä Jumala paremmin tietää, mihin -sitä mahdollisesti vielä kelpaamme. -- Niin, tyttö kulta! - --- Totta tosiaan, eikö täällä ole kaunista? Sinä niin ihmeissäsi -katselet ympärillesi, kuin kaikki olisi sinulle vallan uutta. Ajatkohan -sinä ensi kertaa tätä tietä? - --- Tämä on ensi kerta eläessäni, jolloin yleensä olen poissa kotoa. - --- Huomasinhan minä sen heti sinusta. Jäätkö piirikaupunkiin? - --- En, edemmäksi minä menen, Wieniin asti, hakemaan palvelusta. - --- Vallan oikein. Parempi kaupungissa pienempikin palveluspaikka kuin -maalla oman talouden pienet puuhat. Tunnenkohan minä sukulaisiasi? - --- En luule. Minulla ei enään olekkaan elossa kuin äitini, ja kukapa -sinulle olisi puhunut Sebensdorfin koulumestarin leskestä? - -Myöntäen mies ravisti päätänsä. - -He ajoivat pienen mökin ohitse, jonka seinälle oli pantu viini- ja -olutkylttejä. Laiha mies, joka arvonsa merkkinä kantoi viheriää -takkipahaista, seisoi ovella. - --- Hei Kollingin Mikko! huusi hän nähdessään ajopelit. -- Hyvää -huomenta! - --- Hyvää huomenta. - -Paksu akka törmäsi samassa ulos ovesta. - --- Kuka ajaa sivutse? - --- No tuossahan tulee sydänkäpyni, huusi vanha kuormarenki. -- Hyvää -huomenta emäntä. Sinua silmäni jo kauvan on kyttäellyt, sitä kirvelee -aina jo aamulla varhain, ja kun ei vain olisi vasen silmä! Vain sinua -mielistelläkseni minä aina kotimatkalla hankin puhuttavaa teille. -Se sinun toki kerran pitäisi huomata ja toimittaa isäntä syvimpään -kellariin, jotta saisimme olla yksin. - -Sekä isäntä että emäntä nauroivat. - --- Vielä tänäpäivänä kun tulet, sen toimitan, huusi lihava akka -voimiensa takaa, sillä rattaat olivat jo rientäneet hyvän matkaa -sivuitse. - --- Hyvä hyvä, minä suinkaan en laiminlyö tilaisuutta, mylvi Mikko -takaisin. - -Sitte hän rupesi puhumaan tytölle rinnallaan. - --- Tuollaista kunniallista pientä pilaa kai uskaltaa käyttää -tällainenkin vanha aasi kuin minä, eikö niin? -- Katsos vaan, miten -herttaisena Grottensteinin luostari seisoo tuolla ylhäällä, korkealla -vuorella, auringon paisteessa! Ja tuolla rakennuksessakin on hyvin -hauskaa, olen sen kerran nähnyt. Siitä liikkuu sellainen taru, että -siellä kerran kaukaisina aikoina eli munkki, joka oli suunnattoman -oppinut ja samalla sangen hurskas. Jumalanpalvelusten välisenä aikana -hän keitteli kopissaan terveellisiä yrttejä ja vietti mietiskelevää -elämää, ja vihdoin hän sai senkin selville, miten kultaa tehdään. -Minä nyt en tiedä, miten asian laita on, mutta sanovat, että se joka -omistaisi viisasten kiven, saattaisi parantaa kaikki taudit; ja juuri -sen taidon munkki omisti. Sinä saatat ajatella, miten kaikista maailman -maista tultiin kysymään neuvoa luostariin. Mutta kukaan ihminen ei -mielestään omista kylläksi, ei edes hurskainkaan. Hän tahtoo aina -omistaa enemmän kuin muut, ja tämäkin minun munkkiparkani ajatteli: -minun ei koskaan tarvitse peljätä sairauden surkeuksia ja heikkouden -vammoja, ja kaikki ihmiset jotka luokseni tulevat, minä niistä autan; -mutta nyt minä vain vielä tahtoisin keksiä sellaisen juoman, jonka -voimasta ei kuolemaa enään olisi maailmassa! Ja hänpä rukoilemaan -Jumalalta apua siihen, ja oli muka vain tahtovinansa sitä, että hän -kaikkina aikoina voisi auttaa kaikkia sairaita ja vaivaisia. Tätä -hän rukoilee, ja Herramme häntä kuulee. Yhtenä yönä hän äkkiä tulee -ihan haltioihinsa ja valmistaa tuon kuolemattomuuden juoman. Keskiyön -aikana seisoo pikari, laidantasalle täynnä, hänen edessään. Ja kun -hän sen tyhjentää, niin kuolema ei voi häntä koskaan saavuttaa. -Kun kello lyö kahtatoista, kohottaa hän pikaria juodakseen -- ja -silloin on ikäänkuin kaukaa, kaukaa, syvältä maan sisältä, jossa jo -tähdet loppuvat, miljoonia murtuneita silminä olisi häntä kiihkolla -katselemassa; kuin kaikki kuolleet himoiten kurkottaisivat onttoja -kitojaan juomaa tavottelemaan. Silloin hänet valtasi tunne ikäänkuin -hän olisi tahtonut käyttää väkivaltaa eläviä ja kuolleita kohtaan, -hänen tuli paha ollaksensa ja hän heitti pikarin luotaan ja lausui: -minäkin tahdon tulla teidän luoksenne. Mutta ne tarttuivat heti -kiinni hänen sanoihinsa ja seuraavana aamuna hän tavattiin kuolleena. -Puhutaan sitä taas toiselta puolen silläkin tavalla, että tämä juttu -aikoinaan olisi vain sepitetty, jotta munkki ihmisten muistossa -säilyisi todellisena luostaripyhimyksenä, ja että tuo kuolemattomuuden -juoma olisi ollut vain myrkkyä, jota toiset luostariveljet olivat -hänelle juottaneet, siitä syystä, ettei hän säilyttänyt viisasten kiven -salaisuutta yksinomaan luostarille, vaan tahtoi sitä ilmoittaa koko -ihmismaailmalle. Sellainen oli tarina Grottensteinin munkista. Niin, -tyttö kulta! - --- Silta, josta me nyt menemme, ei ole paljoakaan yli kolmenkymmenen -vuoden vanha. Suuren tulvan aikana aukaisi joki itselleen tuonne uuden -uoman, ja huomaa nyt tarkoin: se uoma josta nyt ajamme -- hopsis, alas -ja taas ylös -- siinä se ennen juoksi. - -Tuli näkyviin risti tien vierellä matkan päässä. Vanha ajuri vaikeni, -äänetönnä hän ajoi sitä kohti, kun oli päästy sen ohitse, teki hän -ristinmerkin ja kiirehti hevosten kulkua. - --- Totta vie tyttö, alkoi hän hetken perästä, -- näetkö miten äkkiä -minä saan liukkaat suuvehkeeni tukituiksi? Tuo piinaristi ["Piinaristi" -on tehty puusta tai kivestä ja pystytetty paikalle, jossa joskus on -tapahtunut onnettomuus, usein on lyhyt kirjoitus ilmoittamassa, miten -ja millä tavalla, välistä siihen saattaa kuulua kuvallinenkin esitys. -Sitte löytyy "lupausristejä", joita ovat pystyttäneet onnettomuudesta -pelastuneet, hurskaan lupauksen täyttämiseksi.], tuolla, joka jäi -taaksemme, se on minulle ainoa vastenmielisyys koko tiellä. Minä -maksaisin mitä tahansa, kunhan vain saisin sen siitä pois. Se minulta -ihan pimentää kirkkaan auringonvalon. Yksin matkustaessani, minä aina -nukun sen matkapätkän, josta se pistää päänsä esiin, kunnes se on -selkäni takana. Sata kertaa minä olen päättänyt, etten asiaan kajoo ja -yhtä usein minä olen koettanut sitä unohtaa; mutta mikään ei auta: niin -pian kuin näen tuon surkean merkin, nousee taas kaikki niin elävänä -eteeni, kuin se eilen olisi tapahtunut. Ja kun on kokenut jotakin, joka -raskaasti painaa muistoa, niin sen luulee tulevan helpommaksi kantaa, -jos sen uskoo toiselle. Kun samaan paikkaan sattuu lankeemaan kurjuutta -niin paljon, että sitä riittää toisillekin kuin itse asianomaisille, -silloin rupeavat ihmiset tutunomaisesti haastelemaan keskenään, -ikäänkuin se koskisi heitä kaikkia, silloin he yhdessä pelkäävät tätä -elämää, jossa sellaistakin saattaa tapahtua. - -Hän kumartui hiukan tyttöön päin ja sanoi hiljaa: - --- Tuolla ristin tykönä tapettiin monta vuotta sitte mies, ja se joka -hänet tappoi oli minun paras ystäväni. Niin, paras ystäväni, huokasi -hän syvästi -- niin, tyttö kulta! - -Hetken vaiettuaan hän taas alkoi: - --- Häntä kutsuttiin Sennfeldin Jaakoksi, ja muutoin hän oli niin kelpo -poika, ettei kukaan hänestä saattanut yrittääkään pahaa puhumaan, -mutta juomiseen hänen ei käynyt puuttuminen, sillä se vei hänet ihan -järjiltä pois, ja sitä hän rehellisesti karttoikin. Hänen vanhempansa -olivat kunnon väkeä ja ainoana lapsena hän rauhassa ja rakkaudessa eli -heidän kanssaan. Siellä paikkakunnalla sitte kasvoi hänen ikäisensä -tyttö, ja tuo tuli hänelle vuosi vuodelta mieluisammaksi; mutta se -olikin korea kuin kuva, tuo Langhammerin Aune. Eikä aikaakaan, niin -jo ilmestyi toisiakin pitämään hänestä ja hakemaan hänen suosiotaan. -Sellaisia oli Friedbergin Antti, joka yleensä paremmin tiesi -seurustella vaimoväen kanssa, ja ne taas mielellään pitivät häntä -joukossaan, vaikka hänestä ajattelivat, että olkoon iloissaan jos -itse saa elää, vaikkei henttuakaan saa. Kauniin Aunenkin tunkiolla -oli hän ensimmäisenä kukkona, mutta salaisesti, joten ei kukaan sitä -huomannut, sillä kosijana Jaakko kyllä oli otettava, ja häntä hän -uskotteli omakseen kokonaisen vuosikauden. Mutta toinen poika, Antti, -oli ylpeä ja sanoi: olkoon joko niin taikka näin! Jos sinä Jaakon otat, -niin et minua koskaan enään näe; jos taas otat minut, niin älä pidä -peliä toisen kanssa! Ja nähtiinkin, ettei hän voinut luopua hänestä, -vaan antoi Antille rukkaset. Vuosikauteen ei poika raukan päähän ollut -pistänyt, että tyttö häntä piteli vain pilkkanaan; ne rukkaset hänelle -putosivat kuin taivaasta, hän joutui ihan epätoivoon. Ja silloin -hemmetin peijakas häntä neuvoi menemään sinne, jota hän niin kauvan -oli kavahtanut -- kapakkaan, juomaan tuskansa kuoliaaksi. Tämä jo oli -paha; kunhan vain se toinen olisi jäänyt tulematta, mutta sekin tuli -sinne, ja siitä se vasta pahin syntyi! Antti huomasi Jaakon istuvan -siellä sisällä, eikä voinut olla menemättä katsomaan, miltä mies nyt -näytti. Ja se oli hulluinta: hän kun näkee hänen siellä istuvan aivan -lamaantuneena, rupee hän säälimään, menee hänen luokseen, pyytää kaataa -hänelle puhdasta viiniä, jotta hän huomaisi, ettei tyttö kuitenkaan -olisi hänelle sopinut, ettei hän olisi tuonut hänen taloonsa kunniaa, -eikä sitä sinne jälkeensä jättänyt. Yksi sana synnyttää toisen, hän -saa Jaakon epäluuloisaksi, ja Jaakko, jonka jo ensimmäinen lasi aina -panee humalaan, käsittää hänen hyvät tarkoituksensa väärin ja luulee -että tuo häntä vain tahtoo ivata, tai hänen silmissään häväistä Aunea. -Hän puolestaan ei anna minkäänlaisia viittauksia, vaikenee vain, ja kun -toinen lähtee pois, yhtyy hän hänen seuraansa ja seuraavana päivänä -löydetään Friedbergin Antti tapettuna tieltä. Mutta Sennfeldin Jaakkoa -ei mistään löydetty, ja koko maailma sanoi: hän on murhaaja. - --- En ikipäivinä unohda sitä, kun samana iltana sitte tulin Jaakon -vanhempien mökkiin. Ihan epätoivoissaan molemmat vanhukset istuivat -kukin nurkassaan erillään, eivätkä saaneet katsotuksi toistensa -silmiin. -- Se ei ole mahdollista, vaikeroi ukko, -- hän ei ole voinut -niin erehtyä; taikka sitte hän ei ole minun lihastani ja verestäni -syntynyt. Tunnusta pois -- huusi hän vaimolleen, -- myönnä, minä suon -sinulle nyt kaikki anteeksi, mutta sano minulle sieluni lohdutukseksi, -ettei hän ole minun lapseni! -- Vanha muori itki kuin hullu. -- Kaikki -Sennfeldit, -- jatkoi ukko -- ovat olleet suorat ja rehelliset. -Tuo raju, jumalaton luonne ei ole voinut häneen syntyä kenestäkään -esi-isistäni. Minun täytyy häneltä itseltään kysyä, onko hän sen -todellakin tehnyt! Ja samassa hän hypähtää pystyyn, menee vaimonsa -luo ja huutaa; -- sano paikalla missä hän on, sinä sen tiedät! -- -Akalle ei löytynyt minkäänlaista pakoa ja niin hän myönsi, että Jaakko -lähtökiireessään oli sanonut lähtevänsä harmaalle kalliolle; -- katsos -tyttö, tuo mahtava korkea vuoria on se harmaa kallio. - -Ukko ei enään puhunut sanaakaan, vaan valmistausi lähtemään. Minut -valtasi suuri tuska sekä hänen että Jaakon puolesta ja minä sanoin: -isä Sennfeld, minä lähden mukaanne! Ja hän vastasi: lähde sitte! Ja -vielä samana iltana me läksimme sieltä, kuljimme läpi yön. Se oli -surullista kulkua, emme puhuneet sanaakaan tiellä, silloin tällöin -kuulin vain vanhan isän hiljaa huokailevan, sillä hän ei tahtonut -ääneen ilmoittaa mielentilaansa. Aamun koittaessa, kun menimme kohti -harmaata kallioa, katsahdan sattumalta taakseni tielle. Pyhä Jooseppi, -pistimethän vain välkkyvät auringossa, santarmit ovat kintereillämme! -Vaikka olisivat olleet koko yön, meidän huomaamattamme. Ukko on -koko ajan katsellut eteensä tielle, mitään minulle sanomatta, minä -tartun hänen käsivarteensa ja sanon: pyhä äiti, mitä me nyt teemme? -Santarmit seuraavat meitä! Hän vastaa siihen: -- vai niin. Ja rientää -yhä eteenpäin kallioa kohti. Sydäntäni ahdisti ja päätäni huimasi -ikäänkuin minua olisi otsaan lyöty, niin että kaikki ajatukset menivät -minulta sekasin, ja kuin pikkunen poika minä juoksin ukon perässä. Me -nousimme ylös harmaata kallioseinää, polveni vapisivat, mutta ukko -pysyi jäykkänä edelläni. Pääsimme ihan huipulle, siellä on pieni rotko, -josta, meidän astuessamme sisään, syöksyi ulos Jaakko, kalpeana, -villiytyneenä, ei enään ihmisen näköisenä. Minun silmistäni valuivat -vedet. Hän tahtoo heittäytyä isänsä kaulaan, mutta tämä estää häntä -kädellään ja lausuu: -- sano minulle totuus Jaakko, oletko sinä lyönyt -kuoliaaksi Friedbergin Antin? Silloin vaikeni poika, ja ukko taas -jatkaa: -- kiellä taikka myönnä! Vanhurskaan Jumalan nimessä ja minun -tuskani ja kärsimykseni tähden! -- Silloin Jaakko ihan hiljaa myönsi -ja heittäysi pitkäkseen kiville, ääneen itkien. Mutta isän koko ruumis -vapisi, hän katsahti taivaaseen ikäänkuin armoa anoen, rauhoittui -sitte taas ja tähtäsi katseensa alas sinneppäin, jossa santarmit juuri -olivat nousemassa kallioa ylös. Silloin hän kääntyi poikaansa kohti -ja sanoi: -- ne tulevat jo sinua noutamaan. Siitä olisi minulle suuri -lohdutus, jos sinä voisit säästää asiaa joutumasta tuomioistuimen eteen -ja minun rehellistä nimeäni sellaisesta arvostelusta, joka hirsipuun -juurella myytäisiin parista kreutseri-rahasta; sentähden on jotakin -tehtävä ja sen minä otan täyttääkseni ja kun sitte vastaat teoistasi -Jumalan kaikkivaltiaan edessä, niin esiintuo tämäkin. Olkoon hän meille -molemmille armollinen ja laupias! Amen. Ja nyt Jaakko nouse, santarmit -ovat jo likellä. Annan sinulle käteni, älä minuun enempää kajoo. Ja kun -minä itse kerran seison Jumalan edessä ja hänen luvallaan saan antaa -sinulle anteeksi, silloin se tapahtukoon! -- Ja isä tarjosi hänelle -todellakin vain kätensä, minä näin, että hän siinä piteli jotakin, -jonka Jaakko otti ja riensi sitte kiireesti sisään rotkoon. Hän ei -ollut kahtakaan minuuttia siellä kätkössä, kun jo santarmit olivat -astuneet esiin. -- Miehet, missä Sennfeldin Jaakko on? kysyi yksi -heistä. Mutta isä ei heille mitään vastannut. Pelko norjisti jäseneni, -minä syöksyin rotkoon, santarmi perässäni ja sieltä me tapaamme -Jaakon verissään makaavan, kuolleena, kurkussa suuri haava, kädessä -partaveitsi, jonka isä oli hänelle pistänyt. Minä huusin, santarmi -tahtoi juosta toverinsa luokse, minä pidätin hänet ja sanoin: -- tuo -vanhus tuolla on hänen isänsä! -- Minä sen tiedän, vastasi sotamies. -Kelpo mies, senkin silmät olivat märät. Ja kun me astuimme ulos ilman -Jaakoppia, silloin katseli ukko Sennfeld meitä lasistunein silmin ja -rupesi horjumaan. Hän olisi pudonnut alas kalliolta, jollemme olisi -häntä auttaneet. Minä pitelin häntä vielä pystyssä kun santarmi sanoi -toiselle: -- hän on tappanut itsensä! -- Silloin ukko syvästi huokasi, -ojentautui suoraksi ja lausui: -- se oli oikein tehty! -- ja kääntyi -sitte menemään tiehensä, levollisena, varmin askelin kotiin saakka, -minä koko ajan perässä. Kotiin tultuaan, hän paneusi lepäämään, eikä -enään noussut vuoteeltaan. Se loppu ei kestänyt kauvan. Niin, sillä -miehellä vasta oli oikeudentunto, joka ei säästänyt omaa lastakaan. -Jumala häntä lohduttakoon! Sinä saatat ajatella, mitä murheen päiviä -Sennfeldin muori vietti, ja ettei Aune Langhammer siitä ajasta tuntenut -rauhan hetkeäkään. - --- Vahinko, -- tulee ajatelleeksi -- ettei tuollaisen tyttöletukan -kevytmielisyyttä koskaan saata arvostella kyllin ankarasti. Niin kelpo -miehiä molemmat, voisivat vielä tänäpäivänä elää onnellisina! -- mutta -se oli kai niin sallittu. Usein astuu alas taivaasta, tai nousee ylös -helvetistä tähän matoiseen maailmaan tulkitsija, joka panee ihmisen -pään pyörälle. Nyt on jo koko harmaa kallioriiviökin jäänyt taaksemme -ja tuolla edessämme on majatalo, jonne poikkeemme syömään päivällistä. -Kyllä syöminen ja juominen tämän jälkeen jo maistuukin! Niin, tyttö -kulta! - -Tyttö tosin ei ollut rehellisen ajurin kanssa samaa mieltä siitä, että -hänen surullinen kertomuksensa olisi yllyttänyt nälkää ja janoa, päin -vastoin se oli karkoittanut hänen ruoka- ja juomahalunsa, mutta hän oli -sentään siitä tyytyväinen, että levähdettäisiin. - -Tiellä jo seisoi useita rattaita rivissä, Kollingin Mikko sitoi omansa -viimeiseksi, sitte hän astui ovelle ja huusi sisään: - --- Jumalan terveeksi -- johon tervehdykseen tuli monessa äänessä -vastaus. - --- Jäätkö sinäkin tänne ulos? kysyi hän toveriltaan. -- Minä en koskaan -laittaudu istumaan tuohon meluun ja kuumuuteen, paitsi talvella kun on -pakko. - -Yhdelle ulkona seisovista pöydistä hän, merkiksi siitä että se oli -otettu, heitti leveän, raskaan hattunsa, jota hän nähtävästi vain tätä -tarkoitusta varten kuljetti muassaan, sillä koko päivänä hän ei ollut -pannut sitä päähänsä. - -Isäntä tuli kysymään, mitä tulijat halusivat, ja kun häneltä oli tehty -tilaus, meni Kollingin Mikko vaunuilleen ottamaan esiin evässäkkejä. - --- Ensin hevoset, sitten minä, sanoi hän. - -Hän jakeli sitten elukoille ystävällisiä neuvoja, että ne rauhassa -maistellen nauttisivat, eivätkä kiireesti nielisi, ja istuutui sitte -pöydän ääreen tytön viereen. Sillaikaa toiset matkailijat jo olivat -suorittaneet laskunsa ja hankkivat lähtöön majatalosta. - -Ensimmäinen, joka astui kynnyksestä ja näki tuon eriskummallisen parin, -huusi tupaan takaisin: - --- Nythän vasta Kollingin Mikko on tavannut korean hentun! - -Toiset tuuppautuivat nauraen perässä. - --- Niin, sanoi vanha ajuri -- sen minä kyllä korjaan teidän kynsistänne -ja vien kaupunkiin. - --- Nätti tyttö, sanoi ensimmäinen, -- istu mieluummin _minun_ -rattailleni! Pikemmin pääset perille ja vähemmällä maksulla. - --- Tietysti! juttujesi lupauksia _täyttämään_ sinä et kelpaa, mutta -juttuja _tekemään;_ hän ei istu sinun rattaillesi. - --- Oikeinko sinä pysyt ukolle uskollisena tyttö? Vahinko! - -Ajurit nousivat rattaille ja hitaasti kärryt toistensa perästä läksivät -liikkeelle, koko rivi kulki pitkin tietä. Kun sitte Kollingin Mikko -tyttöineen nousi ylös, näkivät he vain tumman juovan liikkuvan kierolla -maantiellä, pienenä kuin mato, joka kiemurrellen ja käännellen matelee -lehtivarrella. - -Rattaat vierivät taas eteenpäin vanhaan vauhtiinsa, usein ne pomppien -menivät sellaisista paikoista, joihin juuri oli hajoitettu rapakiveä. -Vanha ajuri ei niissä päässyt torkkumaan, vaikka hänen kyllä teki -mieli. Hän sentähden kokonaan pirkistyi, ja alkoi taas jutella. - --- Tuo poika, sanoi hän -- joka viimeksi puhui, se on aika velikulta, -sen mielestä mikään leikki ei ole liikaa, ja varsinkin hän sen aina -kääntää teihin vaimoihmisiin. Viime vuonna hän teki tempun -- se ei -ollut hänen syynsä ettei se onnistunut, mutta eihän semmoinen veitikka -kysykkään, miten se asia päättyy, jonka hän vallattomuudessaan alkaa. - --- Kaupunki on epäterveellinen paikka sille ihmiselle, jonka siellä -täytyy kasvaa. Suurin osa kaupungin väestöä on heikkoa kuin vaimoväki --- vaikka naisiksihan niitä siellä kutsutaan -- ihan sellaista; kun ne -naivat ja lapsia syntyy, silloin ne eivät tiedä, mitä tehdä. Pienet -raukat ruokitaan vedellä tai otetaan taloon imettäjä; tuossa ei ole -mitään pahaa, sillä lapsi silloin jää heidän silmäinsä alle. Mutta -löytyy vanhempia, jotka eivät voi tehdä yhtä, eivätkä tule tehneeksi -toista, ja ne lähettävät lapsen luotansa maalle. Olisihan se hyvä, -mutta heidän täytyy antaa se ihan vieraitten ihmisten haltuun, ja -se ei ole oikein. No niin. Ja usein ympäristön talonpoikaisakat -noutavat tuollaisia hoitolapsia kaupungista. Rääppänä raukka köytetään -puhtaaseen liinaan, akka ottaa mytyn ja vie sen pois; ei aavista -kukaan kummoisena hän sen kerran tuo takaisin. He sillä tavalla -ansaitsevat rahaa. Ja kun heitä noin kaksi, kolme, tai koko joukko on -paluumatkalla kotiin, silloin he ovat hyvällä mielellä, poikkeevat -pakinoimaan jokaiseen majataloon ja viettävät lystiä päivää, -- -eihän sellaisiakaan usein satu. Viime vuonna sitte tuo sama poika -matkustaa piirikaupungista ja tapaa tiellä kaksi tuollaista hoitoäitiä -pikkutavaroineen. Jokaisella hoitoäidillä oli oma osansa, ne hoippuivat -vastatusten, huusivat ja nauroivat ja lapset kirkuivat myöskin, minkä -jaksoivat pienistä kurkuistaan päästää. Se oli sellaista meteliä, että -hulivilipoikani jo kaukaa sen kuuli. Kun hän heidät saavuttaa, on hän -olevinaan armelias ja ottaa akat kärryynsä, ja hetken perästä molemmat -kuorsailevat kilpaa. Nyt poika käärii lapset auki vaatteistaan, vaihtaa -paidat ja liinat ja kaikki ja panee sitte molempiin eri tamineisiin -väärän lapsen. Kun he heräävät, ei kumpikaan huomaa petosta, toinen -astuu varhemmin pois, toinen matkustaa tien melkein loppuun asti. -Saattaa käsittää, että siitä olisi voinut syntyä häiriö, joka ei -ollenkaan olisi sietänyt leikkiä, mutta vaihdetut lapset olivat onneksi -poika ja tyttö, ja kun molemmat hoitoäidit taas olivat selinneet -unestaan, silloin toinen ihmetteli miten pojasta oli voinut tulla -tyttö, ja toinen, miten tyttö oli voinut muuttua pojaksi. Tietysti -he eivät sentään uskoneet sellaiseen ihmeeseen, ja kun sitte saivat -asian selville, niin saatat kuvitella, mikä tora ja haukunta siitä -syntyi, sillä molemmat olivat väärä lapsi sylissä ajaneet neljätoista -peninkulmaa toisistaan, jonka matkan olisivat voineet käydäkkin, ja -poikkeamatta majataloihin. Sellaisia kujeita se panee toimeen. Niin, -tyttö kulta! - -He nousivat ylös mäkeä, ja kun he olivat päässeet sen päälle, niin -näkivät he kaukaa rakennuksia toisissaan kiinni, ja niiden keskeltä -kohosi korkeita kirkontornia ja suippeita tehtaan piippuja. Mikko -viittasi piiskallaan sinneppäin. - --- Piirikaupunki, sanoi hän. - -Maaseudun lapsi ei ikinä ollut tullut ajatelleeksi sellaista talojen -paljoutta, ja niiden välillä katuja ristiin rastiin. Hän oli ajatellut, -että jos olisi kaksi kertaa niin paljon taloja kuin hänen kotikylässään -oli, niin siitä jo tulisi pieni kaupunki, ja jos olisi kymmenen -kertaa niin paljo, niin siitä jo tulisi oikein suuri kaupunki. Nyt -hän ei ollenkaan koittanutkaan määritellä kaikkien noitten talojen -lukua, jotka olivat hänen edessään; häntä hävetti oma lapsellinen -käsityksensä, ja hän nauroi sitä, että hän oli voinut tulla niin -vanhaksi, ilman että oli saanut sen oikaistuksi. Ja levottomasti hän -käänteli istuimellaan, seuraten näköä siellä tai täällä. - --- Tyttö kulta, sanoi Kollingin Mikko, -- kun sinä noin hämmästyt -tätä kaupunkia tässä, mitenkähän sinä katseletkaan, kun tulet suureen -kaupunkiin. - --- Kuinkahan suuri se onkaan tähän verraten? kysyi tyttö. - -Ja näyttääkseen, että hänen ensimmäinen ihmettelynsä oli hänen -viimeisensäkin, hän heti lisäsi: - --- Ehkä sata kertaa näin iso? - --- Tuhat kertaa, sanoi ajuri. - --- Tuhat kertaa? - -Silloin tyttö vaikeni. Se hänen täytyi nähdä, ennenkuin hän sen uskoi. - -Tuli jo näkyviin yksityisten huviloita kaupungin likeisyyden merkkinä. -Pienessä puutarhassa kisaili lapsia, vanha piika istui vieressä -katsellen heidän leikkiään. Kun kärryt ajoivat sivutse, katsahti hän -ylös ja nyökäytti päätään kiitokseksi Kollingin Mikon tervehdyksestä. - --- Tuo tuossa, sanoi hän -- oli kerran helkkarin korea lapsenpiika. -Se palvelee vieläkin samassa paikassa, johon nuorena meni, ja kaitsee -nyt niiden ihmisten lapsenlapsia, joitten lapsia hän kaitsi. Tekivät -hänestä paljon pilkkaa nuorena ollessa, ja nyt vieläkin vuosien -vierittyä kestää samaa peliä; siitä pilkasta en minä ollenkaan pidä; -mutta se tekee, että pidän vanhasta neitsyeestä ehkä enemmän. Onhan -hän kaikkina elinpäivinään ollut vähän hullu ja omituinen, mutta minun -luullakseni meidän tulee kiittää Jumalaa sekä siitä, että järki on -selvillä, kuin siitä, että rajat ovat paikoillaan, eikä hyväjärkisten -ihmisten sovi vääntää heikkoa päätä entistä heikommaksi. Sen minä vielä -kerron, sillä se riittää juuri siksi matkapalstaksi, joka on jälellä -kaupunkiin. - --- Pitkä elämä yksin vie korkeaan ikään, ja jokaisesta joka on vanha, -tiedetään että hän on ollut nuori. Mutta jälkiä siitä, onko hän myöskin -ollut kaunis, tavataan harvoin, ja tuosta vanhasta lapsenpiiasta, -josta puhun, ei enempää. Mutta kaunis hän oli, tullessaan noitten -ihmisten taloon, nuori ja verevä, maalta kotoisin. Kaupungin ilma ei -tehnyt hänelle hyvää, se meni hänen päähänsä. Hän rupesi mielessään -kuvittelemaan, että joku aivan erityinen mies oli syntynyt häntä -varten, talonpoikaa hän tietysti ei enään voinut ajatellakkaan, mutta -käsityöläiset ja muut elinkeinonharjoittajatkin olivat hänelle liian -huonot. Kosijoita tuli joukottain, mutta kun jokainen sai rukkaset ja -niiden sisään kauniisti käärittynä hänen mielipiteensä, että hän katsoi -olevansa liian hyvä noin alhaisiin kerroksiin, niin alhaiset kerrokset -aikaa voittaen jäivät tulematta, ja koska korkeampia ei myöskään -tarjoutunut, niin hän hetkisen sai olla rauhassa. - --- Hänen herrasväkensä nauroivat tuota ylpeyttä, sillä onhan se aina -naurettavaa, kun joku noin ylvästelee ihan ilman aihetta. Kunhan asia -vain olisi jäänyt sellaiseksi, niin ehkä neitsy "Ylhäiseksipyrkijä" -olisi malttanut mielensä ja nyt istuisi kunniallisena -käsityöläisrouvana, eikä vanhana hyljättynä ja turhana olentona, joka -otsansa hiessä syö armoleipää. - --- Jos minä sitte kertoisin, miten asia on kehittynyt, sillä kaikella -tässä maailmassa on syy, vaikkei sitä aina ajatella taikka uskota, -ja tyhmintä on sanoa: "se tapahtuu itsestään". Mikään ei tapahdu -itsestään. Sillä herrasväellä oli sukulainen, nuori kaunis ylioppilas, -joka kerran parin viikon ajan oleskeli heillä vieraana. Hän oli vähän -vanhempi kuin tuo lapsenpiika siihen aikaan, eikä se kumma ollut, että -tuollainen sorja jumalanluoma häntä miellytti. Hän näytti sen hänelle -ja koetti hänkin puolestaan miellyttää tyttöä. Mutta kun hän huomasi, -ettei tyttö ollenkaan laskenut leikkiä näissä asioissa, vaan aikoi -täyttä totta ja menetteli sen mukaisesti, silloin hän salaa nauroi, -mutta oli samalla kiukuissaan niinkuin kettu pihlajapuun alla. Mutta -sen ikäisissä suonissa on aina kevyttä verta, sellaiset asiat pian -haihtuvat mielestä, ei huoli koettaa siellä, vaan kolkuttaa toista ovea -täällä, ja on niin rehellinen, ettei tuomitse toista siitä, että hän -ajattelee omalla tavallaan, eikä niinkuin itse tahtoisi. - --- Mutta nyt on rouvasväen joukossa niin, että yksi aina kadehtii -toista rakkauden asioissa, ja vaikkei hän ollenkaan välitä -rakastajasta, niin siinä sentään aina on jotakin; hän meinaa että -hän itse tahtoo ottaa huostaansa lausutut lemmenkujerrukset, ja -siitä hyvästä itse kutoa rukkaset. Jokainen luulee, että häntä on -laiminlyöty. Sen perheen neidit myöskin olivat kiukuissaan rakastuneen -serkkunsa tähden ja tekivät hänelle siitä oikeutettua kiusaa, mutta -kun he näkivät, miten asiat rupesivat kääntymään, että ylioppilas -siitä lähtein pysyi alallaan, silloin niiden tuli sääli; se totinen -puhe joka tyttöä kunnollisesti oli suututtanut, se vaihtuisi sitte -leikiksi, joka häntä suuresti huvittaisi; ja niin he houkuttelivat -hänet kurilla näyttäytymään totisena. Onhan jokaisessa ihmisessä -hiukkasen kostonhimoa; ja nuori serkkuherrakin ajatteli: koska minä -saan surra rukkasia, niin sure sinä puhumattomuutta. Ja niinkuin -nuori väki aina on ajattelematonta ja ylpeää, niin hänkin suostuu -heidän kehoituksiinsa ja alkaa pitää väärää, valheellista peliä. -Nauraa hihitettiin, iskettiin silmää ja häärättiin rakastuneen tytön -kustannuksella, joka jo oli arvellut olevansa tulemaisillaan kaupungin -armolliseksi rouvaksi. Ja tuli sitte se aika, että nuoren herran -piti palata kaupunkiin lukuihinsa. Hän odotti kuutamoyötä ja tilasi -rakastuneen tyttöraukan puutarhaan hyvästijätölle. He olivat neitien -ikkunan alla ja ne seisoivat kaniinin takana ja tukahduttivat naurunsa -kuulumattomaksi sillä tavalla, että nätisti pureskelivat rikki kaksi -nenäliinaa. Sillä välillä ylioppilas puhui itkevälle, ja vannotti hänet -pysymään itselleen uskollisena, kunnes hän tulisi takaisin -- jota hän -ei milloinkaan ajatuksissaankaan aikonut tehdä. Ja tyttölapsi vannoi ja -on valansa pitänyt aina tähän päivään asti. Kun hänelle sanotaan: -- -tottahan sinun kultasi on kuollut, koskei se tule! niin sen hän kärsii. -Mutta sanokoonpas joku: -- ylioppilas piti sinua vain pilkkanaan! -silloin hän suuttuu, eikä suinkaan itsensä tähden, vaan sentähden että -hänestä sellaista luullaan ja häntä panetellaan. Kai hänestä on tullut -sellainen vanha kansliaherra, jonka kasvoissa nyt on ryppyjä ja poimuja -yhtä paljon kuin hänen nahkatuolissaan. Mutta silloisen tytön muistossa -hän on säilynyt nuorena ja koreana, ja vielä tänäkin päivänä, kun -miehistä tulee puhe, hän sanoo: -- minun kultani on ihan toisenlainen! -Ja saattaapa niin ollakkin, sillä se joksi hän kuvitteli ylioppilasta, -se hän ei ollut; mutta ehkä hän löytyy jossakin maailmalla ylipäänsä, -ehkä hän hänet vielä muualta tapaa. Minä en saata laskea leikkiä hänen -kustannuksellaan. Eihän tuo rakkaus ollenkaan ollut paikallaan, mutta -hän on kuitenkin osoittanut uskollisuutta ja se on sentään vaimoväen -parasta, ja sentähden minä hänestä pidän, ja tervehdin häntä aina kun -menen hänen ohitsensa. - --- Mutta, sanoi tyttö, -- miksi ei kukaan häntä estänyt siitä? -Silloinhan hän nyt olisi paljon onnellisempi. - --- Älä luule, tyttö kulta! Ehkä sinä mieluummin elät todellisuudessa; -mutta ne ihmiset, jotka uneksien vaeltavat elämänsä halki, ne viihtyvät -paremmin haaveiluissa, kuin todellisuuden tapahtumissa. Näetkös, nyt -ollaan ihan kaupungin likellä. Tiedätkö nyt, mihin sinun on meneminen? - --- Minulla on kirje, jonka päälle se on kirjoitettu. - -Hän veti kirjoituksen esille kaulaliinansa alta. - --- Aika hyvä kirjelaukku, sanoi Mikko. - --- Wieninkatu, numero 73 siinä seisoo. - --- Todellako? Sepä ikävä, sillä silloinhan minun pian pitää sinut -päästää pois ja mielelläni minä olisin sinua kuljettanut vielä hyvänkin -aikaa. Wieninkatu näkyy tuolla, suoraan sillan yli. Nouse nyt sitte -pois tyttö kulta. Sooh! - -Hevoset pysähtyivät, tyttö kiepahti alas rattailta. - --- Kiitoksia paljon! - --- Ei kestä kiittää. - --- Ja onnea kotimatkalle! - --- Niin, onnellista matkaa! Jumalan haltuun! Hei! - --- Jumalan haltuun! - -Kollingin Mikon matkatoveri astui sillan yli, osoitettua katua -kohti. Oli jo iltapäivä ja vaikka oli arkipäivä, niin oli siellä -ihmisiä enemmän kuin kotikylässä sunnuntaina ja juhlapäivinä koolla; -hänen täytyi aina olla valmiina poikkeamaan heidän tieltään ja -heti ymmärtämään, kun joku tahtoi poiketa hänen tieltään; useimmat -kiiruhtivat sivutse, katselematta ympärilleen; toiset ohimennessään -heittivät hänellekin ystävällisen silmäyksen, ja hänestä tuntui siltä, -kuin ne silloin olisivat häntä tervehtineet, -- hänhän ei vielä -ollenkaan tuntenut sellaisia ihmisiä, jotka ovat ystävälliset koko -maailmalle. Jos hän ihan vieraana olisi ollut siinä ilman turvapaikkaa, -niin tuo kirjava elämä olisi pannut hänen päänsä pyörälle. Mutta -hänellä löytyi täällä kaupungissa sukulaisia, ja se antoi hänelle -varmuutta. Tuo ihmisten puuhaava sekamelska vaikutti välittömästi -häneenkin; tuli ihan sietämättömäksi kulkea mykkänä tuon tuuppivan, -puhelevan joukon keskellä, hän tahtoi kuulla omaa ääntänsä kaupungissa, -ja jos hän puhuttelisi jotakin, noista kaupunkilaisista, niin tottahan -sen täytyisi vastata ja sitte hän saisi kuulla, millä tavalla ne -puhuvat täällä. Oudolle ei koskaan ole haitaksi kysyä tietä ja hän -kääntyi vanhemmanpuoliseen herraan ja sanoi: - --- Älkää panko pahaksi, onko tämä Wieninkatu? Mutta tuo vanhanpuolinen -osoitti kirjoitusta kadunkulmassa ja ärisi: - --- Ettekö te osaa lukea? - -Mitä? Ensin hän ällistyneenä katseli hänen jälkeensä, sitte hänen -mieleensä johtui, että hänhän olikin kaupungissa. Siellä ihmiset eivät -ole niin tuttavat keskenään niinkuin maalla, useimmat jäävät toisilleen -vieraiksi koko elinajaksi, ja kaikki täällä toisiansa teitittelevät -ikäänkuin jokainen olisi toista ylempi. Tuo ei sentään näy estävän -heitä olemasta epäkohteliaita. He puhuttelevat ihmistä monena, ja -jättävät seisomaan ainoaa mitättömämpänä. - -Häneltä oli nyt kadonnut puhumishalu. Sentähden hän astui likelle -taloja ja etsi porteista numeroita. Voi niiden mahtavien rakennusten -suuruutta! Ihan niinkuin olisi siirretty kymmenen tai kaksikymmentä -taloa toisiinsa kiinni ja päällättäin _yhdeksi_ kaluksi. Siinä -sitte ihmiset asuvat ja maksavat siitä, että ovat vain talottomia -pikkuisäntiä. Usein heillä ei löydy enempää tilaa, kuin samanlainen -ihminen maalla omistaa; siellä eroittaa hökkelit toisistaan vainio ja -niitty, täällä ihmiset elävät ihan toistensa vieressä, seinä seinässä. -Mikä mylläkkä lieneekään sellaisessa talossa! Mitä siellä tehneekin, -niin aina on vieraita silmiä ympärillä, ja kysytään tai ollaan -kysymättä; se tekee elämän ikäväksi ja pahaksi. Kohtapa hän itsekin saa -kokea sen sekä valo- että varjopuolia. - -Tuolla portilla seisoi kirjoitettuna numero seitsemänkymmentäkolme. -Tyttö astui porraskäytävään, jossa vanha akka oli lakaisemassa, ja -kysyi Reinholtti Bruckeria. - --- Kolmannessa kerroksessa vasemmalle. - -Hän astui ylös portaita. On niitä kaupungissakin vuoria, mutta -muuratuita ja niissä asuu ihmisiä. - - - - -Toinen luku. - -Yö rakkaitten sukulaisten luona. Matka jatkuu Wieniä kohti. -Tutustuminen ankaraan olentoon, josta paljon puhutaan maailmassa, -vaikka harvat ovat hänen kanssaan joutuneet likeisempään tekemiseen, -eivätkä senjohdosta ollenkaan ole etuoikeutetut. - - -Tyttö oli nyt osoitettu oikeaan paikkaan ja seisoi kolmannen -kerroksen käytävässä, joka oli yhtä likainen kuin talon portaat. Ovi -vasemmallakin näyttäytyi niin siivottomassa tilassa, ettei hänen -puhtaudentuntonsa olisi sallinut hänen siihen kolkuttaa, mutta hänen -täytyi se sentään tehdä, vieläpä monta kertaa ja yhä kiivaammin -uudistaa. Silloin kuului ovi avautuvan ja sieltä sisältä käheää -koiranhaukuntaa. - -Lukko vääntyi auki, hänen edessään seisoi pieni, lihava nainen, jonka -ankarat kasvonpiirteet ikä oli tehnyt vielä terävämmiksi. Hänen -jalkainsa juuressa ärhenteli ruskea, pitkäkarvainen koirarakki, jonka -kynnet olivat kasvaneet pitkälleen ja karvat kimpuissa riippuivat -niiden yli, joten elukka käveli omilla villoillaan ja näytti siltä kuin -se kerran olisi ollut korkeampi ja olisi hakattu poikki jalat, ja se -olisi kävellyt neljällä puretulla sukkavarrella. - --- Huut Jolli! Mitä te tahdotte? sanoi nainen. - --- Päästä Reinholtti Bruckerin luo, vastasi tyttö. - --- Entinen kaupunginaktuario herra Brucker asuu täällä. Mitä te häneltä -haette? Minä olen hänen rouvansa. - --- Sitte minä suutelen rouvatätini kättä, minä olen Leipoldin Pirkitta -Sebensdorfista. Äiti lähetti paljon terveisiä ja tässä on kirje häneltä. - -Rouvatäti otti kirjeen. - --- Vai niin, Katri sisareni on sinut lähettänyt ja meille? Ihmeellistä. -Minä jo luulin että te olitte meidän tuttavuutemme ihan unohtaneet, -vuosikausiin ei kukaan teistä ole käynyt meitä katsomassa, ettekä te -koskaan ole lähettäneet meille mitään pienintäkään maalta, vaikka kyllä -olisitte voineet ja olette tietäneet kuinka tarpeen se olisi ollut -meille. Ehkä sinulla täällä on jotakin tuliaisia? - -Hän tarttui myttyyn. - --- Ei rouvatäti, ei minulla ole mitään tuomisia. - --- Kyllä minä sen arvasin, sellaiset te olette te maalaiset, -sellaisiksi teidät jo tuntee; ette te lähetä mitään ettekä tuo -mitään, mutta kun itse tarvitsette jotakin, silloin te kyllä tiedätte -kirjoittaa osoitteen ja löytää tien tänne. Olenpa utelias tietämään, -mitä te nyt tahdotte. Tule sisään! - -Hän päästi tytön pujahtamaan ohitsensa kyökkiin ja sulki oven -hänen jälkeensä. Molemmat astuivat seuraavaan huoneeseen. Pöydillä -paloi lamppu, jonka varjostin oli painettu toiselle syrjälle, -ja sen syvimmässä varjossa istui vanha mies nojatuolissa, jonka -nahkapäällystää aika niin suuresti oli kuluttanut, että sieltä täältä -hevosenkarvat pistivät näkyviin. - -Tyttö astui arasti hänen luokseen ja tarjosi hänelle kätensä. -Hämmästyneenä hän veti oman kätensä takaisin. - --- Mitä? mitä? Kuka tämä on? hän änkytti. - --- Anna vaan hänelle kätesi, sanoi vaimo. - -Hän totteli tätä käskyä, odottamatta että hänelle selitettäisiin, miksi -hänen piti se tehdä. - --- Se on Leipoldin Pirkitta, minun sisareni lapsi, jatkoi rouva. - --- Vai, vai, sanoi vanhus, painaen nyt vasta ojennettua oikeaa kättä. --- Kälyni tytär -- ja miten iso tyttö ja kaunis, -- hihhii, -- niin, -niin -- mutta minkä kälyn? - -Sillaikaa hänen vaimonsa oli avannut kirjeen ja ärjäsi hänelle keskeltä -lukemistaan: - --- Minkä kälyn? Eihän meitä olekkaan kuin kolme sisarta, nuorimmalla -toki ei voi olla noin suurta tyttöä. Ja johan minä mainitsin Leipoldin, -etkö sinä enään osaa kunnollisella tavalla pitää korviasi ja silmiäsi -auki, edes hetken aikana! - -Hän näki kuinka Pirkitan silmät menivät pystyyn; hänen suunsa piirteet -vetäytyivät ilkeiksi, kun hän sitte lausui: - --- Mitä sinä siinä kurkistelet niin pöyhkeästi? Tuo vanha mies on -sellainen, ettei hän kelpaa mihinkään, hän kuulee huonosti eikä näe -paremmin, hänen ymmärryksensä on jo melkein sekaisin, hänen suhteensa -ei voi ryhtyä mihinkään. Ja tämä kaikki sattuu juuri sellaiseen aikaan, -jolloin tahtoisi olla rauhassa. - --- No, no, koreastipa sinä minut kuvaat vieraille ihmisille, sanoi mies -ja loi himmeät silmänsä tuijottamaan vaimoon. - --- Enhän minä aina ole ollut tällainen, enkä ainaiseksi jää -tällaiseksi. En, en jää. - --- Tietysti et, sanoi toinen. - --- Ja jos minä olen teillä liikaa, niin menen pois, lähden pois -- heti -lähden pois. - -Vaivalloisesti hän nousi ylös. - --- Sanokaa vain olenko teille liikana? - --- Ole sinä iloissasi että saat pysyä tuossa istumassa -- rouva painoi -hänet takaisin tuoliin -- äläkä puhu noin turhia. - --- Hehheh, etpä sinä taida tahtoa, että minä menisin. - --- No niin. - --- Onko sinulla kirje siellä? - --- Sisarelta. - --- Kälyltäkö? Annappas tänne, sehän minunkin pitää lukea. - -Vaimo pani sen, olkapäitään kohottaen, pöydälle. Vanha mies luki -hitaasti, rivi riviltä, pysähtyi usein ja peitti kasvot käsillään. - -Pirkitta seisoi syrjemmällä, hänen sydäntänsä särki, nähdessään -vanhuksen avuttomuutta. - --- Vai sinä tahdot palvelusta? sanoi rouvatäti hänelle. -- Se on -oikein, ja silloin minä kaiketi voin tehdä jotakin hyväksesi. Tämän -yön sinä saat olla meidän luonamme, huomenna varhain sinun täytyy -nousta, jottet myöhästyisi junalta, joka menee Wieniin. Ja osoitteen -minä sinulle annan, kirjoitan sinulle muistiin, missä armollinen -rouva Zeidlhuber, minun ja äitisi sisar, asuu. Sitte siellä on eräs -tätisi, joka on naimisissa erään kenkätarpeiden kauppiaan kanssa. Sen -tätisi sinä etsit, hänellä on paljon tuttuja ja hän voi sinut helposti -toimittaa johonkin, tai ehkä hän itse pitää sinut luonaan; olisihan -sinun parempi sukulaisten, kuin vieraitten luona. - --- Hyvin paljon kiitoksia. - -Vanha mies laski juuri kirjoituksen takaisin pöydälle. - --- No mitä käly nyt kirjoittaa? kysyi vaimo ja tuuppasi Pirkittaa -kyynärpäillään. - -Miettiväisenä hän tuijotti eteensä, mutta luultavasti ei muistanut, -sillä hän tarttui uudestaan kirjeeseen. - --- No katsoppas nyt enkö puhunut totta? Nyt hän on sitä tavaellut koko -tunnin, eikä enään tiedä ainoatakaan sanaa. Hän on ihan mennyttä! Mutta -hän ei salli siitä puhuttavan, silloin hän heti suuttuu. - -Hän nauroi sääliväisesti. - -Silloin kaikui toisesta huoneesta, jossa myöskin paloi lamppu, terävä, -poikamainen ääni: - --- _Mulier taceat in ecclesia!_ - -Entinen kaupunginaktuario katsahti ylös ja virkkoi: - --- Saksaksi: vaietkoot naiset kirkossa. - --- Se on meidän nuorimpamme, sanoi rouvatäti. -- Hän on vielä kotona -luonamme ja harjoittelee tutkimuksiaan niin ahkerasti. Vihtori, tule -nyt tänne katsomaan, kuka täällä on. - -Siellä sisällä tuupattiin tuolia, kuljettiin lattian poikki, sitte tuli -avonaisesta ovesta näkyviin nuori mies, ehkä kuudentoista vuotias. Hän -oli erinomaisen laiha ja samalla kömpelö. Kankeasti hän tervehti. - --- Tämä on serkkusi, sisareni koulunopettajan lesken tytär tuolta -maalta. - -Joku koulutoveri, jolla oli sieviä serkkuja, oli luultavasti saattanut -nuorukaiselle sen käsityksen, että serkkuna-oleminen oikeuttaa -suudelmaan, sillä päättäväisyyttä oli siinä tavassa, jolla hän astui -Pirkitan luokse, jokainen liike muodosti neliön -- näky, joka oli -omiaan ilostuttamaan jokaista geometriiaan professoria. Mutta kun -hän seisoi tytön edessä ja tämä varsin välinpitämättömästi häneen -katseli, silloin hän pelästyi, että tyttö pahastuisi hänen luvallisista -sukulaisuustunteistaan. Hän asettui sentähden tarjoomaan hänelle -kättänsä ja sanoi juhlallisesti: - --- _Mademoiselle, je suis charmé de faire votre connaissance!_ - -Tällä nuorella miehellä oli nimittäin se onneton taipumus, että hän -aina tahtoi puhua vieraita kieliä siellä, missä hän tiesi ettei häntä -ymmärrettäisi. - -Rouva nauroi kun tyttö joutui hämille, ja heitti äidillisesti ylpeän -silmäyksen oppineeseen poikaansa. Mutta vanha herra, entinen aktuario, -kohotti katseensa ja sanoi: - --- Saksan kielellä: neitiseni, minua suuresti ilahuttaa tehdä teidän -tuttavuutenne. - --- Mutta, rouvatäti, miksi serkku puhuu italian kieltä, eikö hän osaa -saksaa? - -Äiti ja poika nauroivat sydämmellisesti tätä kysymystä. - -Vanha ukkokin hymyili nojatuolissaan, mutta lienee kai tarkoittanut -muuta, sillä hän iski silmää tytölle. - -Hänen rouvansa sen huomasi, ja ravisti moittien päätänsä, suuttuneen -näköisenä. - --- Nyt minä menen illallista lämmittämään, sanoi hän. - --- Ehkä minä voisin teitä auttaa, rouvatäti? kysyi tyttö. - --- Tahtoisinpa tietää miten! tuli lyhyeksi vastaukseksi. - -Vanha rouva meni kyökkiin ja nuori mies seurasi häntä. - --- Jää sinä sinne, sanoi hänelle äiti, -- kuka tietää, mitä ukko voi -tytölle lörpötellä. - --- Antaa hänen nyt olla, _similis simili gaudet_, mitä minä siellä -teen! Minulla ei ole mitään sille maanmoukalle sanottavaa, yhtenäänhän -minun täytyisi antautua kääntämään; näin meidän kesken minä en puhu -paljon ja _sapienti sat!_ - --- Saksaksi: viisaalle se riittää, olisi isä kääntänyt oppineen pojan -sanat, mutta nyt hän ei ollut läsnä ja niin muodoin rouva-aktuario ei -aavistanutkaan, mikä kohteliaisuus hänelle lausuttiin. - -Huoneessa oli tyttö istuutunut vanhan sedän viereen. Tutunomaisesti -tämä piteli hänen kättään ja kysyi: - --- Miten käly nyt jaksaa? - --- Kiitoksia kysymästänne, kyllä kai hän hyvin jaksaa; hän lähetti -sedälle paljon terveisiä. - --- Suuri kiitos, suuri kiitos! Minä olen hänestä aina paljon pitänyt. -Kyllä kai hän jo pian tulee vanhaksi, -- hihhih, -- ei tietysti niin -vanhaksi kuin minä. Useimmat ihmiset toivovat pitkää ikää: siitä ei -ole mitään iloa. On itsensä rasituksena ja toisten tiellä; jolleivät -ne sitä edes osoittaisi, sillä se koskee; eihän kukaan sille mitään -voi, että hän tulee vanhaksi. -- Jätä nyt rauhaan Jolli! Se hullu -koira luulee sinua Minnaksi, vanhimmaksi tyttärekseni, joka on -naimisissa täällä kaupungissa, ja usein käy meitä tervehtimässä. -Sekin on jo kadottanut näön ja haistin. Eikö niin Jolli, sinäkin olet -tällainen vanha ruhjus. Meille molemmille ne sanovat, "huut", tekevät -meille sijan nurkkaan, ja ajavat meidät sinne aina, kun me käymme -heille vastenmielisiksi. Minä sanon sen sinulle, että usein kun sitä -ajattelen, tahtoisin ettei minua enään olisi olemassa. Mutta kun sitte -näkee, miten rakastamattomasti ne kohtelevat, ikäänkuin eivät mitenkään -jaksaisi odottaa sitä, jonne ei enään voi olla pitkä matka, niin suo -heille mielellään sen piinan ja elää pelkästään pahuudesta. Minä en -ole sitä häneltä ansainnut, mutta se on oma syyni. Niin, niin minun -olisi pitänyt jäädä yksin ensimmäisen vaimoni kuoltua -- Minnahan -silloin oli niin iso, että hän olisi voinut hoitaa taloutta, ja nytkin -olisin voinut asua hänen luonaan, -- minun ei olisi pitänyt ottaa -tuota tuolla! Ensimmäinen otti minut, vaikka edessämme vielä lisäksi -oli tiedossa monien vuosien huoli ja puute, toinen sai heti taatun -tulevaisuuden, ensimmäinen tyytyi alussa vaivalloisuuksiin, ja kyllä -hän ne vieläkin kantaisi nurisematta, -- niin, Minnavainajani minä -tahtoisin vielä kohdata tuolla kaukana, yhdessä noista öisen taivaan -pienistä tähdistä, jonne ei pääse kukaan muu kuin se, jota me eläessä -rakastimme -- ei hän poikineen, joka on tuolla. -- Silloin me voisimme -nauraa maailmalle, kun se olisi takanamme. Hihhih! Käly ja sinä -kyllä saisitte tulla sinne, silloin me saisimme puhella siitä, mitä -oikeastaan elämä sisälsi meille. - -Samassa avautui ovi ja aktuarion rouva astui sisään kyökistä, -kantaen höyryävää vatia, ja pani pöydälle illallisruuan: jätteitä -päivällisistä, joita oli kuumennettu. - --- Niin, sanoi hän, -- näin me elämme kaupungissa, vaikka te maalla -arvelette, että täällä löytyy kaikkia niin yllin kyllin. - -Sitte tulla heitiskeli kieltentaitava poikakin paikalle. Kannun hän toi -muassaan. - --- Ota ruokaa, sanoi rouvatäti Pirkitalle. - -Puhelu pöydässä ei katkennut hetkeksikään, mutta noitten kolmen välillä -ei syntynyt mitään keskustelua, eikä sitä syntynyt jälkeenpäinkään. -Vanha mies söi vähän, mutta koetti pelastaa jokaista palaa lankeevasta -arvostelusta, rouva sitä vastoin syytti häntä synnynnäisestä ruokahalun -puutteesta, ja poika pani näytteille kaikki rikkaat tietonsa, edes -niillä tehdäkseen valtavan vaikutuksen maalaiseen serkkuunsa. Hän -sekoitti kaikki maailman kielet mahtavaksi kielikeitokseksi, ja -omituisen sointuisassa _Lingua franca'ssa_. hän antoi yleiskäsitykset -ihmisystävällisten miesten uneksimasta maailmankielestä, joka sentään -ei tullut edullinen; kukaan ei asiantuntijana noussut häntä vastaan, -paitsi hänen isänsä, joka omantunnonmukaisesti heti oli panemassa -saksalaista käännöstä jokaisen lauseen perään. Oli lopetettu syöminen, -täti raivasi pöydän, vanha mies vain vielä irvistellen jykerteli -palasia, jotka olivat hänen lautasellaan. Kun rouva ojensi kätensä sitä -ottamaan veti hän sen luokseen ja kielsi äreästi sitä antamasta. - --- Anna pois lautanen, sanoi rouva, -- muutoin sinä vaan silppuat, etkä -kuitenkaan syö mitään. Minä tahdon kiireesti pestä astiat, sitte pitää -panna levolla, sillä huomenna on varhain noustava. - --- Minä en vielä pane maata. - -Tätä vakuutusta ei rouvan mielestä ansainnut vastustaa, hän otti -hellimättä lautasen ukon kädestä, ja kiiruhti kyökkiin. Ukko vapisi -liikutuksesta, hän mutisi jotakin itsekseen, pusersi käden nyrkiksi -ja iski sen pöytään, jota pojan mielestä oli sangen hauska katsella, -sillä hän hymyili, että hampaat näkyivät. Vanha mies ei saanut mitään -sanotuksi, hän vain katseli Pirkittaan ja viittasi useamman kerran -poikanulikkaa, jota tämä vain enemmän huvitti. - -Sillä välin taas rouvatäti ryntäsi sisään kyökistä ja valmisti vuoteet. -Tytölle hän pani vähän sänkyvaatteita lattialle, toivotti hänelle -hyvää yötä ja otti lampun, joka sai aktuarion vaivalloisesti nousemaan -nojatuolistaan ja kömpimään rakastettunsa perässä. - --- Hyvää yötä, hyvää yötä, nyökäytti hän tytölle mennessään. - --- Hyvää yötä, setä. - -Toisen huoneen ovi jäi puoleksi auki, vielä parin hetken aikana siellä -paloi lamppu ja valosäije lankesi ulos Pirkitan vuoteelle, sitte äkkiä -sammui valo ja säije välähti peitteeltä pois, ja kaikki ympärillä oli -pimeää. - -Ensikertaa elämässään maatessaan vieraassa vuoteessa ja ensimmäisen -matkapäivän kiihoittavista vaikutuksista, ei tyttö pitkään aikaan -saanut unta. Miten toisenlainen se olikaan kuin kaikki ne, joita -hän oli viettänyt kotonaan, mitä kaikkia hän oli kuullut, nähnyt ja -kokenut! Miten paljon yksi ainoa tässä kestävässä nykyhetkessä löytyvä -tie kertoi kaukaisesta menneisyydestä! Grottensteinin munkki, joka -olisi tahtonut elää ijankaikkisesti ja heitti sen tuuman, ollakseen -sovussa elävien ja kuolleitten kanssa, Sennfeldtin Jaakko-raukka ja -kaunis kevytmielinen Aune -- vaihdetut lapset -- vanha lapsenpiika, -santarmi parka... On se sentään hyvä että Grottensteinin munkki vihkii -Aunen ja Jaakon -- kas, nythän jo sanotaan, että yksi vaihdetuista -lapsista olisi heidän lapsensa -- sen hän sitte kertoo, kun he tulevat -sedän luokse sille pienelle tähdelle, jossa hän asuu, -- siellä hän jo -istuu nojatuolissaan ja kutsuu Minnaansa, ja Minna ei ole kukaan muu, -kuin tuo vanha lapsenpiika -- eikä tämä hämmästytä Pirkittaa ollenkaan. - --- Se on niinkuin olla pitää, sanoo Kollingin Mikko, joka on -kuljettanut heidät kaikki tähteen. -- Sillä itsestään ei mitään -tapahdu, sanoo hän... - -Silläaikaa kuin nämät unikuvat liikkuivat tytön sielussa, oli uni -hyvän aikaa välttänyt aktuarion pojan silmiä. Hän tiesi olevansa ensi -kertaa eläessään saman katon alla nuoren naisolennon kanssa, hän ei -ollenkaan käsittänyt, mitä hänelle tapahtui, hän lankesi ahdistuksesta -ahdistukseen, ja rauhoittui hiukan vasta sitte, kun hän keksi nimen -mielentilalleen, jonka hän merkitsi rakkaudeksi. - --- _Amor -- amour -- amore -- Love_... j.n.e. j.n.e. - -Siihen hän nukkui. - -Yöllä ruvettiin liikkumaan, Pirkitta heräsi, akka torui, nuorukainen -kiroili, ja keskellä huonetta kävellä töpösteli ukko edestakaisin. - --- Minä en saa unta, hän vaikeroi, -- minun täytyy nousta -- täytyy -nousta, sillä minä tukahdun vuoteeseen. - --- Tätä nyt kestää joka yö, eikä siitä koskaan tule loppua, sanoi -rouva. -- Joka yö sinun pitää meidät herättää, vaikkemme voi sinua -auttaa. Voisithan sinä nousta hiljaa itseksesi ja antaa meidän jatkaa -untamme. - --- Niin, ärisi poika, -- huomenna taas pitää väsyneenä istua kirjojen -ääressä. - --- Kunhan te vain toisitte minulle lasin kylmää vettä, vain lasillisen -kylmää vettä, pyysi ukko. - --- Vettä löytyy kyökissä tuopissa, ota sieltä. Lämpöisestä vuoteesta -kukaan ei juokse ulos pihalle kaivolta hakemaan. - -Ukko hapuroi etuhuoneen läpi kyökkiin, hän säpsähti, sillä joku seisoi -käytävään vievällä ovella. - --- Minä täällä olen, setä, sanoi Pirkitta ja kohotti oikeaa kättänsä, -jossa hän piteli tuoppia. -- Minä noudan teille pian vettä kaivolta. - -Hän oli jo mennyt. - -Ukko hieroi tyytyväisenä käsiänsä ja muutti seisomaan toiselle -jalalleen. Hän kuuli kuinka pihalla kaivonvinttiä väännettiin, sitte -hiljeni, sitte noustiin portaita, kuljettiin käytävän läpi ovelle. - -Pirkitta tahtoi asettaa tuopin käsistään, hakeakseen juomalasin, mutta -ukko tarttui siihen molemmin kourin. - --- Ei tarvitse, anna se vain. - -Hän nosti astian huulilleen ja joi. - --- Kas miten hyvä sinä olet, miten hyvä! sanoi hän ja silitteli -vapisevin sormin tytön pyöreää käsivartta. - -Molemmat astuivat takaisin huoneesen. - --- Oikeinko sinä kävit hakemassa hänelle vettä? huusi täti toisesta -huoneesta. -- Totuta nyt hänet sellaiseksi, että meiltäkin sitä rupee -vaatimaan! -- Jätä sinä sellaiset, pidä vain huolta omista asioistasi, -äläkä tee muuta kuin mitä käsketään. - -Taas ukko käveli levottomasti edestakaisin ja näytti etsivän jotakin, -sitte hän hiipi tytön vuoteelle lattialla ja mutisi hiljaa: - --- Kai sinä et enään koskaan uskalla tehdä minulle mitään? No niin -- -voitko? Rasiani minä mielelläni ottaisin, rasiani, missähän se on? - -Hän laahusteli huoneen läpi ja koetteli käsillään kaikkia pöytiä ja -hyllyjä. - --- Pirkitta tiesi, että hän noustessaan oli pannut rasian taaksensa -nojatuoliin. Rivakasti tyttö nousi, löysi heti rasian ja antoi sen -hänelle. - --- Niin niin, sanoi hän kyyneliin saakka ilostuneena, -- nyt minä -olisin ollut tyytyväinen ilman toraa ja kiljuntaakin. Sinä otit hyvästä -sydämmestä kärsiäksesi epämukavuutta, mutta saat nähdä että hyvä Jumala -teki sen minun, vanhan miehen mieliksi ja palkitsee sen sinulle moneen -tuhanteen kertaan, sen saat nähdä. - -Hän astui pari askelta, sitte hän palasi takaisin tytön luo, taputti -häntä poskelle ja sanoi salaperäisesti: - --- Kun minä menen tähteen, niin sinunkin pitää tulla sinne. - -Sitte hän hiljaa asteli pois ja haki vuoteensa; sitte kaikki tuli yhtä -hiljaiseksi kuin ennen oli ollut. - -Pirkitta veti peitteen päällensä ja hymyili ajatellessaan lupausta -tuhatkertaisista korvauksista. Hän myönsi ajatuksissaan, ettei hän -tietänyt mitä olisi tehnyt niin monella tuhannella vesituopilla ja yhtä -monella rasialla. - -Tuskin aamu sarasti, kun häntä röykytettiin heräämään, rouvatäti seisoi -hänen edessään, käski häntä nousemaan, järjestämään kapineitaan ja -varustautumaan matkalle, sillaikaa kuin aamiainen valmistuisi. - -Pian koko perhe istui pöydässä, sitte nousi täti ilmoittamaan että nyt -oli lähtö-aika tullut ja ojensi tytölle kirjoituksen "Korkeasukuiselle -rouvalle, rouva Zeidlhuberille, kenkätavara-tehtailijan puolisolle -Wienissä", ja sanoi: - --- Hyvä Jumala sinua varjelkoon, toivon että sinun käy oikein hyvin -kaupungissa, ja vie sisarelleni sulimmat terveiseni. - -Nuori oppinut hänelle toivotti "_bon voyage_!" - -Mutta setä piteli tuskallisesti hänen kättänsä. - --- Joko sinä nyt lähdet? kysyi hän. -- Joko nyt -- -- --? - --- Johan hänen täytyy, ettei myöhästy junalta, sanoi hänen rouvansa. - -Vanha mies pudisti päätänsä ja huokasi: - --- Niitä öitä, niitä kovia öitä! Viime yönä sinä olit täällä. - --- Jäämmehän me vielä luullakseni luoksesi, muistutti terävästi rouva -aktuario. - -Ukko painoi tytön kättä ja piteli sitä yhä kädessään. - --- Jumala palkitkoon, Jumala palkitkoon! Sitte hän kääntyi pois. - -Rouvatäti suuteli tyttöä poskelle jäähyväisiksi, nuori herra tarjosi -hänelle kätensä ja Pirkitta astui ulos huoneesta, alas portaita, pois -talosta. - -Sieltä ulkoa henki raaka aamuilma, laakso oli varjojen peitossa, -katukivillä hienoa huurua, vuoret paljaina. Aurinko nousi, ja tyttö -veti hutisten huivia ympärillensä. - -Hän tuli asemalle, uninen virkamies ojensi hänelle luukusta pyydetyn -piletin, soitettiin kelloa, juna tulla humisi asemasillalle, ja toisten -matkustavien mukana Pirkitta tunkihe vaunuja kohti ja astui sisään; -vielä kerran kajahti kello, kimakka vihellys vastasi ja sitte sitä -mentiin. - - * * * * * - -Kun Pirkitta astui vaunuun, joutui hän väsyneitten ihmisten joukkoon, -jotka vaihteen vuoksi olivat panneet maata kyytinsä kestäessä ja -nyt puolihorroksissa jyryyttelivät eteenpäin. Toiset tirkistelivät -häntä hetkeksi, kun hän vieraana tuli vaunuun, useimmat eivät -ottaneet hänestä selkoa; hän ei tohtinut toivottaa hyvää huomenta, -ettei häiritsisi, ja äänetönnä, arkana hän painui nurkkaan istumaan. -Ennenkuin juna läksi liikkeelle, sulki konduktööri oven, joten hän nyt -oli lukon takana. - -Hän katseli ruudusta ulos aamuruskon valaisemia maisemia, jotka -kiireesti kiitivät ohitse. Vuoria, kyliä, kirkkoja, pieniä -hautausmaita, -- mutta hän ei tuntenut nimiä eikä tapauksia, jotka -olisivat voineet tehdä eri paikat hänelle merkilliseksi; se eilinen -retki Koilingin Mikon seurassa oli sentään hauska. - -Kaukana ihmisten asunnoista, jylhien kallioitten ja karujen, mahtavien -kuusien keskellä, joista jokainen oli synkkä yksinään-eläjä, näki hän -syvällä notkossa pienenpienoisen mökin. - -Kukahan sielläkin asui? Siihen tölliraukkaan kai maailman elämä -katsahtaa ainoan kerran ikiaikoina, tai ehkei koskaan. - -Se oli jo aikoja sitte kadonnut hänen näkyvistään, kun hän vielä -ajatteli, miten siellä niin kaukana maailmasta tultanee toimeen, -hyvinkö vai huonosti. - -Veturin vihellys hänet herätti, ajettiin asemalle. Hän kuuli kelloa -soitettavan, näki ihmisten astuvan vaunuista ja vaunuihin, katseli -konetta, joka seisoi toisilla kiskoilla, ja sitte lähdettiin taas -liikkeelle entisellä kiireellä. - -Tottumattomuus ajoon piti häntä valveella muutamat asemavälit, mutta -sitte hän vähitellen nukkui, kun vaunuissa oli niin hiljaista ja hänen -täytyi olla työttömänä, eikä hänellä ollut minkäänlaista tilaisuutta -puheluun. Hän tointui vasta sitte, kun kaikki ovet temmattiin auki -ja matkustajille ilmoitettiin, että pysähdyttäisiin muutama minuutti -kauvemmin. - -Useimmat astuivat ulos, hän yksin jäi nurkkaansa istumaan ja katseli -avoimeen vaununoveen päin. Hän ilostui suuresti kun vanha akka hänelle -tarjosi vettä, ja hämmästyi yhtä suuresti, kun hänen täytyi se maksaa. --- - -Pian palasivatkin matkustajat takaisin, vielä pureskellen, tai suuta -pyyhkien. Pirkitta oli iloissaan siitä, ettei hän ollut astunut ulos, -sillä totisesti tuo tuollainen hätäinen nielaseminen ei voinut tehdä -kenellekään hyvää. Ja taas mentiin, kone pauhasi, rattaat rasasivat, -maa huojui, tuo kaikki tuntui hänestä jo ilkeältä. - -Ihmiset olivat reipastuneet, hän kuunteli heidän puhettansa, mutta -junassa on aina paljon ihmisiä koolla, ja kun ne tietävät olevansa -toisten huomion alaisina, niin ne käyttäytyvät ihan toisina, kuin -he todellisuudessa ovat, useimmiten tuttavat puhuvat keskenään, ja -jokainen ilmoittaa toiselle salaisuutta, jota hän ei julkisesti puhu -kaikille. - -Hän kuunteli vähäisen siellä missä kannatti, ja toisaalla taas -ei sopinut kuunnella, koskei puhuttu hänelle. Eihän sitä ollut -epäilemistä, miten kauvas hänen piti matkustaa, koska Wien oli -viimeinen asema, jossa tietysti junan kiltisti täytyi lopullisestikin -pysähtyä, mutta jokaisella asemalla hän uteliaana kohotti päätänsä ja -päästi sen taas pettyneenä ja alistuvana painumaan alas, koskeivät -nuo kauppalat tai pikkukaupungit kuitenkaan päässeet piirikaupungin -rinnalle, vielä vähemmin sitte olisivat olleet tuhat kertaa niin -suuret, niinkuin Kollingin Mikko oli vakuuttanut suurkaupungin olevan. - -Jota likemmäksi Wieniä tultiin, sitä enemmän väkeä astui vaunuun. Se -häntä jollakin tavalla lohdutti, että hän noitten muitten kanssa oli -niin vaunuun sullottu, ettei siellä enää voinut löytyä kenellekään -tilaa, sillä tämä matkan kestäminen kävi jo sietämättömäksi, sen täytyi -pian loppua. - -Ja se loppui. Yhä hitaammin, hitaammin juna kulki ja hiljaa se ajoi -suuren asemakatoksen alle, vielä töytäys, nykäys, sitte se seisahtui, -kaikki ovet auki ja ihmiset ulos. Pirkitta nousi kuin unessa ja antoi -tungoksen tuuppia itseään ovea kohti. Hän pääsi ulos, oli tullut -ilta, suunnaton rakennusten meri oli häntä ympäröimässä, lukemattomia -kaasuliekkiä palamassa, äärettömän paljon ihmisiä juoksemassa hänen -ohitsensa ja häntä vastaan, häntä ihan pyörrytti siinä seisoessa yksin -suuressa, avarassa kaupungissa. Kyyneleet syöksyivät hänen silmiinsä. -Mutta häntä hävetti, eikä hän ymmärtänyt miten hän saattoi olla noin -nolo. Hänellähän oli kirje taskussa, tiesihän hän mihin hänen tuli -mennä. Miksi hänen mielensä oli niin surkea? Hän mietti ja äkkiä -naurahti iloisesti. - --- Minähän en ole syönyt koko päivänä, minun on nälkä! - -Ihan likellä oli ravintola. Ulkona taivas'alla seisoi pöytiä ja -penkkejä, niinkuin maalla, vaikkeivät juuri yhtä höyläämättöminä, ja -siellä istui ihmisiä syömässä, minkä jaksoivat. Pirkittakin istuutui -sinne, lasku nousi niin korkeaksi että hän melkein säikähtyi, mutta hän -ei siitä sentään välittänyt, sillä nyt hän taas oli iloinen ja reipas. - --- Hyvänen aika, sanoi hän, -- mikä ankara olento tuo nälkä sentään on, -niin monen pahan alkuunpanija! Jumala varjelkoon jokaista hänestä ja -auttakoot ihmiset toinen toistaan, missä vain voivat. - -Edeskäyvän täytyi vielä sanoa hänelle, miten hän osaisi sille kadulle, -joka oli luettavana kirjeen kuorella maalaistädiltä kaupungintädille, -sitte hän nousi, ja nyt hän jo piti kaupungista enemmän, tuo valoisa, -kirkas kaupunki miellytti häntä kaikkine komeuksineen, joita se hänelle -näytti. - -Silloin kun ei hän tietänyt tietä, kääntyi hän poliisin tai -kaupunginlähetin puoleen, sillä hän ymmärsi, että ne olivat siinä juuri -sitä varten, ja saivat siitä palkan, eivätkä siis voineet suuttua -kysymyksestä. - - - - -Kolmas luku. - -Tulo vielä rakkaampien sukulaisten luo. Kaupungintädin suuren -setelirahan tähden Pirkitta katkaisee kaiken yhteyden heidän kanssaan -ja asettuu elämään omilleen. On juoksusta menehtymäisillään. -Palveluspaikkain Välitystoimistoja ja palveluspaikka ilman välitystä. -Herra von Fischer. - - -Vähäisen kyseltyään, Pirkitta saapui kaidalle kadulle, joka muitten -katujen rinnalla näytti kylläkin likaiselta, käytävällä vain oli -epätasainen kivitys, ajotienä oli paljas maa; rappeutuneessa talossa, -josta maali osaksi oli kadonnut, oli katumyymälä, jonka näytekaapissa -oli jotakin jalkineentapaista ja sen yläpuolella ylvästeli kyltti -kirjoituksineen: "_Wenzel Zejdlhubr,_ kenkätarpeiden-tehtailija." -Tyttö luki kyltin muutamaan kertaan ennenkuin hän suostui siihen, että -"_Zejdlhubr_" saattoi olla "Zeidlhuber". Kenkätarpeiden-tehtailijan -nimi ei oikeastaan suinkaan ollut Wenzel, vaan Kristian, mutta -saksalaisessa Böhmissa asuva, samaa ammattia harjoittava serkku oli, -hiukan uhraten ajan hengelle, antanut kääntää uudelle kylttitaululle -tschekin kielellä kenkätarpeentehtailijankin ja lahjoittanut vanhan -kyltin Kristianille, joka silloin matkusti siitä läpi. Tämä, joka -hyvästä syystä vihasi kaikkia turhia menoja, mieltyi vieraskieliseen -käännökseen ja uudennimiseen suojeluspyhäänsä. - -Brigitta oli säikähtyneenä jäänyt seisomaan ulkopuolelle myymälää. - -Mestari Kristian Zeidlhuber asui edullisella paikalla, sillä ajoittain -saattoi olla kylläkin hyvä että hän asui niin syrjäisellä kadulla. -Juuri oli hänen puodissaan ostaja, joka huusi niin äänekkäästi ja -soimasi niin säälimättömästi tehtailijan tuotteita, että se muualla -olisi synnyttänyt katumetelin. Äkkiä temmattiin puodin ovi auki; se oli -pari kolme porrasta ylempänä katua, ja niiden yli karkasi mies. Häntä -seurasi samalla kiireellä pikkunen mies, nahkaesiliina edessään, tapasi -karkurin käsivarresta kiinni ja asetti alas hänen jalkainsa juureen -kiiltävät, korkeavartiset saappaat. - --- Teidän täytyy ne ottaa, herra yliluutnantti. Tilauksesta ne ovat -tehdyt, eikä niissä ole mitään vikaa. - -Se, jota näin oli puhuteltu, oli siviilipuvusta päättäen eläkettä -nauttiva. Hän oli sangen pitkä mies, juuri niin paljon pitempi -mestaria, kuin mestari oli korkeampi saappaanvarsia, jotka siivosti -seisoivat käytävällä hänen edessään. Pitkä mies sivalsi sotaisia -viiksiänsä ja heitti korkeudestaan ylenkatseellisen silmäyksen -kenkätavaroihin. - --- Eikö niissä ole mitään vikaa? huusi hän. -- Eikö niistä puutu -mitään, joista puuttuu kaikki kelvollisten saappaitten ehdot!? -Seitsemän pitkää viikkoa on kestänyt saada valmiiksi nämät kummitukset, -mutta tuhannessa vuodessa ette näe sitä päivää, että minä pukisin ne -jalkaani! Jos te kulutatte niin paljon aikaa jokaiseen tilaukseen, jos -te valmistatte vuodessa vain kolme paria saappaita ettekä voi sillä -elää, voitteko te silloin valittaa, että liike menestyy huonosti? -Valtion tulee auttaa, eikö niin? Te tahdotte korvausta menoistanne. -Mistä? kysyn minä. Ehkä tälläisestä työstä? Pitääkö valtion antaa -palkintoja liikavarpaista? Ovatko nämät nyt olevinaan saappaat? Ehkä -espanjalaiset -- --? - -Mestari kielsi sen syytöksen, että hän olisi tyrkyttänyt tavaraansa, ja -piti tämän jälkeen läsnäoloansa tarpeettomana. Vaieten hän poistui, ja -jätti pelkästä kohteliaisuudesta puodin oven auki jälkeensä -- omaksi -vahingokseen. - -Kiihkeä eläkkeennauttija piti kenkätarpeiden tehtailijan lähtöä -vain häijyytenä, jota ei avoin ovikaan lieventänyt. Hän tarttui -saappaisiin, joilla nahassansa oli enemmän kunniantuntoa, kuin niiden -tekijällä, sillä alaspainunein varsin ne nöyrinä seisoivat hänen -edessään, ja pitkän käsivartensa voimalla hän asetti saapasparin -takaisin puotiin. Yhtä voimakkaasti ne taas heitettiin sieltä kadulle. -Kiroten kyynärän pituudelta otti vanha soturi ne maasta, otti jokaisen -saappaan erikseen, huiskasi sitä niinkuin linkoa ja lähetti sen -hurjasti lentämään ampumalinjan halki puotiin. Jokainen heitto oli -kuoleman isku. Mestari oli ajoissa paennut ja vaarallinen ostaja -kääntyi menemään pois. Voimakkaat sanat ja herjaukset seurasivat -tahtijärjesjestyksessä hänen askeleitaan ja muodostuivat siksi -heliseväksi soitoksi, jonka kestäessä hän marssi pois. - -Silloin Pirkitta uskalsi astua katupuotiin. Se oli suuri huone, -puuseinällä jaettu kahteen yhtä suureen osaan. Seinän takana vallitsi -pelonalainen hiljaisuus, itkeviä lapsia vain kuiskaten rauhoitettiin. -Ala seinän tällä puolella oli ollut niin molempien laukausten vallassa, -että se epäilemättä olisi ollut vahdilla varustettava. Muurille oven -viereen oli oppipoika kyykistynyt. Niinkuin esiinlykättävä kalu, jolta -pääsy takaisin on suljettu, näytti hän sen suojassa urhoollisesti -odottavan loppuaan, eikä ollenkaan ajatellut, että vihollinen jo oli -viskannut luotaan kaikki saappaansa. - --- Hyvää iltaa, sanoi Pirkitta. - --- Kristian, siellä on joku, sanoi naisääni seinän takaa. - -Tähän antoi miesääni miehekkään julistuksen: - --- Minä en nyt lähde. Katso sinä kuka se on. - -Seinämän ovi avautui ja nainen, lapsi käsivarrella, astui ulos. Se -oli epäilemättä maalaistädin sisar, siis itse kaupungintäti omassa -persoonassaan. - --- Mitä te haluatte? - --- Oletteko te rouva Zeidlhuber? - --- Olen. - --- Siis suutelen kättänne, rouvatäti. Minä olen Leipoldin Pirkitta -Sebensdorfista. Tiedättehän te, että olemme sukulaiset? Sulat terveiset -käski, aktuarion rouva Brucker teille sanomaan ja tässä teille on kirje -häneltä. - -Sukulaissuhdetta mainitessa, rouva Zeidlhuber hämmästyi, niinkuin -se, joka joko ei voi, tai ei tahdo muistaa; hän mahtoi kuulua noihin -vaatimattomiin olentoihin, jotka joutuvat hämilleen, kun heidän -taloonsa sattuu todistaja näkemään heidän onneansa ja varallisuuttansa. -Hän antoi lapsen oppipojan käsiin, otti vastaan sisarensa kirjoituksen, -astui rauhattomasti häilyvän kaasuliekin alle ja luki sen tarkasti. - -Liekkipahanen voitti Pirkitan täydellisen myötätuntoisuuden, sillä -palaminen mahtoi olla äärettömän rasittava tässä ummehtuneessa -huoneessa, jossa hengittämistäkin vaivasi. Hän myönsi kaikessa -hiljaisuudessa, että maalaissuutarin kotona näytti juuri -samanlaiselta paitsi kaasuvalaistusta, mutta eihän sekään yksin luo -kenkätarpeiden-tehdasta. - -Korkeasukuinen rouva oli lukenut kirjeen loppuun, hän ojensi kätensä -matkustavalle sisarensa tyttärelle, otti ystävällisesti mytyn hänen -käsistään ja sanoi: - --- Astu sisään! - -Tämä pyyntö sai Pirkitan mielestä sisältöä vasta sitte, kun täti avasi -seinämän oven. Sinne siis. - -Seinäntakaista alaa täyttämässä oli ainoa makuusija sekä joitakuita -tarpeellisempia huonekaluja, siellä oli tuo pikkunen mieskin -nahkaesiliinassa ja ehkä kuuden vuoden vanha poika, joka Pirkitan -tullessa pelästyneenä pakeni ulos puotiin. - --- Kristian, sanoi rouva Zeidlhuber, -- katso, tässä eräs -sisarentyttäremme. Hän on sisareni Sebensdorfin koulunopettajan rouvan -tytär ja toinen sisareni, aktuarion rouva, lähetti hänet tänne. - --- Vai niin, vai niin, sepä hauska. Ehkä te kaunis lapseni -tarvitsisitte rihmakenkiä tai gummikaistaleilla varustettuja -- -- -- - -Mestaritar heitti häneen moittivan katseen. - --- Älä toki ole niin tyhmä, eihän hän nyt matkusta tuota pitkää matkaa -Wieniin asti tilataksensa meiltä kenkiä. Hän hakee palveluspaikkaa -täältä, ja ennenkuin hän sen saa, tarvitsee hän hyvää johtoa, ja hyvä -on, että hän heti tuli ajatelleeksi sukulaisiansa. Me olemme pitävät -häntä hyvänä luonamme. - -Kristian mestari katseli ylenkatseellisesti tyttöön. - --- Onko asian laita sellainen? No, jos sinulla on tilaa ja ruokaa -hänelle antaa, niin voithan sinä pitää häntä täällä. - --- Samaan läävään mahtuu paljon laupiaita lampaita, sanoi rouva ja -tuuppasi häntä salaa vaikenemaan. -- Se sopii erinomaisen hyvin, että -hän nyt tuli, koska me pari päivää sitte panimme pois palvelustyttömme, -sillä me pidämme aina palvelijan, mutta täällä Wienissä kansa on -niin tylyä ja ylpeää, että kymmenestä täytyy ajaa pois yhdeksän jo -ensimmäisenä viikkona. Koska sisareni kirjoittaa, miten sukkela -ja kelpo tyttö hän on, sekä että häneltä nyt vain aluksi puuttuu -tarpeellista ohjausta, niin luulen olevan parasta, että hän jää meille -ensi ajaksi, eikö niin? - -Hän silitti tytön poskea. - --- Niin hän täällä meillä oppii ensimmäiset askareet, joita kaupungissa -välttämättömästi vaaditaan. Kun minä sitte näen, miten hän käyttäytyy, -toimitan minä itse hänelle hyvän palveluspaikan. Niin. Ja onhan hän -niin ymmärtäväinen, että hän käsittää, ettei hän ilmaiseksi voi pyytää -ruokaa, asuntoa ja ohjausta. Tuon kaiken hän saa meiltä halvemmalla, -kuin mistään muualta. - -Kristian mestari nyökäytti ystävällisesti päätään, mutta Pirkitta -näytti sangen hämmästyneeltä. Asuminen kaupunkilaisen tädin luona ei -ollenkaan näyttänyt häntä houkuttelevan, ja kun mainittiin, että hänen -siitä vielä piti maksaa, silloin hänet valtasi halu nousta ylös ja -juosta tiehensä, jonka hän varmaan olisi tehnytkin, jos hän vain tuossa -suuressa kaupungissa olisi tullut toimeen. - --- Se on siis päätetty, sanoivat mestari ja mestarin vaimo niinkuin -samasta suusta. - --- Niin, teidän keskenänne, ajatteli Pirkitta. - -Hän tuli ajatelleeksi, olisiko yleensä tässä talossa hänellä jotakin -opittavaa. Sitä hän aikoi kysyä, sekä ottaa selkoa siitä, mitä hänen -tulisi tietää, miten kauvan hänen täällä täytyisi kestää ja miten -paljon hänen oikeastaan tulisi maksaa, kun puodista samassa nousi -kamala huuto. - -Mestari ja mestarin vaimo syöksyivät ulos ja Pirkitta astui avoimelle -ovelle. - -Pieni poika uhkasi oppipoikaa terävällä naskalilla ja tämä piti -edessään kilpenä lasta, jota hän sitä ennen oli pitänyt käsivarrellaan; -sillaikaa kirkuivat voimiensa takaa sekä uhkaava että uhattu ja -tahdoton kilpi. - --- Hän pistelee minua, huusi oppipoika, -- hän pistelee minua ja jollen -minä anna hänen pistää, niin hän pistelee nahkoja. - --- Sinä lurjus, sanoi mestari, -- kyllähän minä tiedän, että siitä aina -syytetään pienokaista, kun sinä itse hävität nahkaa. - -Mestarin vaimo otti lapsen oppipojalta ja mestari löi häntä, kunnes -molemmat väsyneinä ja yhtaikaa, lopettivat lyömiset ja ulvonnat. - -Oppipoika konttasi vavisten nurkkaan, vanhemmat astuivat takaisin -vajaan ja pikku poikanen liittyi heihin, terävä naskali yhäkin -käsissään. - --- Anna minun pistää, sanoi lapsi, -- taikka minä taas huudan, ja isä -tulee sinua lyömään vielä enemmän. - -Tuo ilkeä olento tiesi, ettei hänen uhrinsa uskaltanut hiiskahtaakkaan, -vaan täytyi tyytyä kaikkeen. - -Ilkikurinen lapsi likentyi herttaisesti poika raukkaa, hän näytti häntä -hyväilevän, mutta äkkiä hän pisti terävän aseen hänen sääreensä ja -naurahti iloisesti, kun oppipoika tuskasta vavahti, uskaltamatta ääneen -huutaa. Hän tahtoi vielä tarttua poikaan, joka meni häntä pakoon, kun -Pirkitta, äkäisyydestä tulipunaisena huusi: - --- Jätätkö hänet rauhaan, sinä ilkiö! - --- Mikä siellä on? kysyi mestarin vaimo. - --- Mikäkö on? vastasi suuttuneena tyttö, -- teidän poikanne pistää -oppipoikaa naskalilla. - --- Mutta hyvä Jumala hänhän vielä on lapsi, sanoi rouvatäti. - --- Silloin te kasvatatte häntä huonosti, ja saatte hänestä vielä hyviä -kokea, jos te sallitte hänen karata ihmisten kimppuun kaikilla aseilla, -jotka vain hänen käteensä sattuvat. - --- No, no, murahti mestari, -- tuollaisen oppipojan toki täytyy tottua -sellaiseen. - --- Niinkö? Voitteko te omalletunnollenne ja niille ihmisille, joitten -poika hän on, tehdä tiliä siitä, ettette te talossanne kohtele häntä -paremmin kuin koiraa, jota lapset saavat kiusata, sen sijaan että te -todenteolla opettaisitte hänelle ammattinne? Hyi, en minä antaisi -lasteni noin ajan kuluksi rääkätä luontokappalettakaan. - --- Noin ajattelette yksin te talonpojat, sanoi mestari järeästi. - -Mutta mestarin vaimo läksi ulos, antoi lapselleen pari nykäystä -ja puristi hiukan kovakouraisesti sitä kädestä, seinän takana. -Poika katseli häntä uhkamielellä, hän ei pitänyt tätä menettelyä -rangaistuksena, vaan näytti päin vastoin sangen hämmästyneeltä siitä, -että hänen viatonta leikkiänsä käsitettiin näin uudella tavalla. -Kyllä hän hyvin huomasi, ketä hänen oli kiittäminen näistä saaduista, -tuntuvista nuhteista, ja pisti ulos kielensä Pirkittaa kohti. - -Tämä kääntyi suuttuneena pois ja puhui äänellä, joka tuntuvasti -ilmoitti hänen päätöksensä vastakkaiksi mestarin rouvan päätösten -kanssa: - --- Minä teiltä kysyisin sitä, mitä tässä vasta puhuimme. Mitä minä -oikeastaan opin teillä? - --- Kaikkia mitä sinun tarvitsee tietää, voidaksesi ruveta hyvään -palvelukseen, sanoi rouva ystävällisesti. -- Itse minä monta vuotta -olin kyökkipiikana suuressa talossa ja sieltä minä jouduin naimisiinkin. - -Mestari nyökäytti päätänsä vahvistukseksi, ja hymähti merkitsevästi -tytölle, ikäänkuin hän olisi tahtonut antaa tytön ymmärtää, että täällä -oli enemmän opittavaa, kuin hän luulikaan. - --- Kuinka kauvan se kestää? kysyi tyttö. - --- No tietysti sen mukaan, kuin jokainen oppii, sen mukaan kuin -jokainen ymmärtää, lyhyemmän tai pitemmän ajan. - --- Ja mitä minun pitäisi maksaa teille? - --- Herranen aikaa! sanoi mestarin vaimo nauraen. -- Ei sitä nyt -sukulaisten kesken niin tarkasti mitata. Emme me tule tarvitsemaan -tuomaria. Mutta minunhan piti sanoa, että kai sinun jo on nälkä, minä -lähetän oppipojan hakemaan meille illallista, minä vain en mielelläni -antaisi hänelle suurempaa seteliä, hän kun ei koskaan tiedä, mitä hän -saa takaisin, eikä pientä rahaa ollenkaan löydy talossa. Sinä tekisit -minulle oikein hyvän työn, jos voisit meille lainata guldenin rahan. - -Pirkitta todellakin suostui kaupungintädin pyyntöön, koskei tällä ollut -pientä rahaa, mutta hän ei lausunut tuota yleistä vakuutusta, että tämä -auttaminen oli hänelle ilo. - -Oppipoika läksi letustamaan kaupungille astioineen päivineen ja -toi tullessaan olutta ja lihaa. Silminnähtävällä mielihyvällä -aviopuolisot asettuivat pöytään ja puhuttelivat lähettiä hätiköivällä -riemastuksella. Tämä kaikki pani ajattelemaan, ettei tämä päivä -ollut ihan samanlainen kuin muut päivät. Mestari kohteli puolisoansa -erinomaisella hellyydellä ja ympäristöään oikein ihmisrakkaudella, -sillä oppipojankin eteen hän työnsi olutlasin ja kun hän kilisti -lasiansa Pirkitan lasiin, silloin tämä oli selvillä siitä, että -hänen tuloaan täällä nyt juhlallisesti vietettiin ja jätettiin -ruokakustannusten suorittaminen hänen vaatimattomaksi hyvityksekseen. - -Pöytä raivattiin, suljettiin puoti, mestari Kristian paneusi oppipojan -kanssa makaamaan heinäsäkin päälle puuseinän etupuolelle ja sen taakse -vuoteesen piti Pirkitan asettua rouvatädin ja molempien lasten kanssa. -Hän sentään mieluummin otti heinäsäkin ja makasi niinkuin edellisenäkin -yönä. - -Kaasuliekki väännettiin sammuksiin. Se oli jo muutamia tuntia -kuluttanut ilmaa, ja mitä hyvää siitä vielä oli jäljellä, sen imi nyt -viiden henkilön hengitys. Levottoman yön Pirkitta vietti ummehtuneessa -huoneessa, kosteitten seinäin välissä. Lyyjyn raskaus painoi -maalaislapsen rintaa, hänhän oli tottunut puhtaan, raittiin ilman -yltäkylläisyyteen. Hän olisi mielellään temmannut akkunan auki, kun -hän vain olisi jaksanut nousta. Aamupuoleen hän heräsi, tunsi hirveää -päänsärkyä ja nousi ylös väsyneempänä, kuin hän oli pannut maata. - -Kun oppipojan, jolle tietysti ei voinut uskoa suurempaa rahaseteliä, -piti keräellä kaikille aamiaistarpeet, silloin pyydettiin taas -Pirkitalta ystävällistä apua. - -Aamulla varhain hän oppi kuumentamaan vettä väkiviinaliekin päällä, -pitkin päivää hän sai kantaa pientä lasta käsivarrellaan, tai suojella -suurempaa oppipojalta, illoin kävellä mestarin rouvan kanssa parilla -naapurikadulla, ja yöllä nukkua, niin paljon kuin taisi. Hän sai sangen -huonon käsityksen setänsä kenkätarpeiden kaupasta, vaikkei siitä -kukaan hänelle mitään sanonut, mutta sen sijaan hän suuresti oppi -kunnioittamaan rouvatätinsä suurta seteliä. - -Neljä päivää hän tätä kesti, mutta viidentenä hän nousi vuoteeltaan -aamutervehdyksettä, pesi kasvonsa ja kätensä ja järjesti hiuksensa. - --- Riittaseni, sanoi rouvatäti, -- minun täytyy antaa sinulle -se tunnustus, että sinua sangen hyvin voi käyttää apunaan. -Aamiaiskeitokset jo voi jättää kokonaan sinun huostaasi. - -Tyttö punastui suuttumuksesta. - --- Ei, ei, jatkoi mestarin rouva, -- pian minun täytyy ruveta -häpeemään, mutta tänä päivänä minä aivan varmaan annan rikkoa setelin, -ole hyvä anna vielä kerran -- -- -- - --- Menkää, näyttäkää minulle toki tuo mahtava kultakappale, sellaista -meillä maalla saa harvoin nähdä. - --- Tietysti. Sitte sinä saat sen nähdä, kun minä lähden rikkomaan, minä -en vain nyt viitsisi kulkea nurkkapuodeissa. - --- Ettehän toki luule minua niin tyhmäksi. Pieni valhe voi kestää -viikon, mutta suuri valhe ei kestä neljää päivää, ja teillä on kaikki -valhetta, "Venzel" ja "Kenkätarpeiden tehdas" kyltissä, palvelijat, -joita olette tahtoneet pitää, ja oppipoika jota te pitelette ja joka ei -kuitenkaan mitään opi. Mutta pitäisi teidän toki hävetä ylvästelemistä; -minä teitä hiukan autan kun sanon, että minä lahjoitan teille, sen mitä -olette minulta raivanneet itsellenne. Jumalan haltuun kaikki! - -Hän otti myttynsä ja meni aviopuolisoitten jotka seisoivat sanattomina -hämmästyksestä, puotiin, sitte ulos; hän oli jo matkan päässä, kun hän -kuuli mestarin rouvan, joka oli astunut kadulle, haukkuvan jälkeensä. - -Pirkitta asteli ne muutamat kadut, jotka hän oli oppinut tuntemaan -iltaisilla kävelyretkillään rouvatädin kanssa. Hän tunsi sieltä -muutamia ihmisiäkin, joille häntä oli esitetty serkkuna maalta. Useat -tervehtivät ja puhuttelivat häntä ja antoivat hänelle tilaisuutta -kuulemaan sangen erilaisia mielipiteitä siitä askeleesta, jonka hän -nyt oli ottanut. Paksu savustajatar kadun kulmassa pudisti moittivasti -päätänsä. - --- Lapsi kulta, se joka teille sitä neuvoi, se ei tarkoittanut hyvää. -Mitä te aijotte tehdä ypöyksin ja ventovieraana Wienissä? Minä pelkään -että te piankin sitä kadutte! - -Tuo ei kuulunut rohkaisevalta. Mutta emäntä vastaisessa kulmassa sanoi: - --- Jos minä olisin teidät tavannut yksin, niin olisin sen heti sanonut -teille, ettei siellä tule toimeen. Mikään oikea ihminen ei sovi -sellaiseen taloon, kuin Zeidlhuberien on, jossa menehdytään likaan -ja yhtenään tehdään velkoja. Menkää vain johonkuhun palveluspaikan -välityslaitokseen, Wienissä ei kukaan kuole nälkään jos hän vain tahtoo -tehdä työtä. Jumalan haltuun! - -Tuo kuului jo toiselta. Pirkitta ajatteli: savustajattaren ja emännän -mielipiteet ovat nämät: toinen sanoo: "älä kaada pois likaista vettä -ennenkuin sinulla on puhdasta", ja toinen: "sinä et kuitenkaan -voisi sitä juoda, voimatta pahoin, etkä siinä pestä, tulematta -vielä likaisemmaksi". Minä olen samaa mieltä emännän kanssa ja olen -mieluummin juomatta ja pesemättä. - -Hän seisahtui, koska hän oli joutunut rakennuksen edustalle, johon oli -pantu kirjoitus "palveluspaikan välitystoimisto". Oven syrjämille, sekä -vasemmalle että oikealle oli liimattu lippuja, jotka osoittivat mitä -paikkoja oli otettavissa. Pirkitta rohkeutui, kun hän ne luki ja laski, -mikä määrä palvelusväkeä tarvittiin. Kyllä kai hänkin siitä saisi -kelvollisen paikan. - -Hyvää toivoa täynnä hän tarttui ovikääkään ja astui sisään. Se oli -hyvin pieni huone, seinämillä seisoi ruskeaksi maalatuita, selkänojilla -varustettuja penkkejä, samanlaisia kuin kotikylän kapakassa; matala, -samanvärinen puuristikko eroitti penkit muusta osasta huonetta, ja -siinä seisoi korkeaan pulpettiin nojauneena, vanhanpuolinen, sangen -laiha, likaisissa vaatteissa oleva herrasmies, joka hiljaisissa -mietteissä hypisteli kynävartensa päätä. - --- Hyvää huomenta, sanoi Pirkitta, kirjurin häiritsemättä -pureskellessa: -- minä tahtoisin mielelläni palvelusta. - -Laiha herrasmies hetkeksi etensi nakerreltua puukeppistä suustansa ja -lausui: - --- Istukaa. - -Pirkitta silitti hamettansa suoraksi, asetti mytyn viereensä penkille -ja odotti. Seuraavat toimenpiteet viipyivät kauvan, vasta hetken -kuluttua näytti kirjuri päättäyneen ja huusi: - --- Rouva Frank! - -Tätä huutoa seuraten, astui sivuovesta pieni, lihavanpuolinen rouva, -silmälasit nenällä, huoneeseen; hän astui ristikolle saakka, tarkasteli -kiireestä kantapäähän asti tyttöä, joka oli noussut seisomaan. -Lopetettuaan tarkastuksensa, hän kysyi: - --- Ja mitä te tahtoisitte? - --- Palveluspaikkaa. - --- Te ette vielä koskaan ole käynyt minun luonani. Näyttäkää -päästökirjanne ja todistuksenne. Missä te viimeksi palvelitte? - --- Viimeksi minä olin kotona maalla, ja koska minä vasta olen tullut -Wieniin hakemaan palvelusta, niin ei minulla voi olla näytettäviä -kirjoja ja todistuksia, rouva kulta. - --- Vai niin, ette ole ollut vielä missään! - -Lihava rouva pudisteli arveluttavasti päätänsä ja kirjuri raappi -kynällä korvansa taustaa. - --- Ette ole ollut vielä missään, uudisti palveluspaikan välittäjätär, --- minun on paha mieleni, että tämä käy vaikeaksi. - --- No, eikö täällä Wienissä kukaan aloita? Onko täällä pelkästään -valmista väkeä? - -Liikettä hoitava rouva hymähti säälivästi. - --- Eihän mikään palvelija valmiina lankee taivaasta, mutta suosittamaan -vasta-alkajaa ihmisille, siihen ei kukaan mielellään ryhdy. - --- Tuonne ulkopuolellehan te olette kirjoittaneet sellaisen määrän -palveluspaikkoja, että minun ymmärrykseni mukaan, teidän pitäisi -iloita, kun joku kelpo ihminen hyvällä tahdolla ilmoittautuu yhteen -niistä. - -Kirjuri joutui pienen yskäpuuskan valtaan, joka suureni, kun rouva -Frank jonkinlaisella avomielisyydellä huomautti, että tuollaiset -setelit ripustettiin sinne rohkaisemaan palvelusta etsiviä ja -voittamaan heidän luottamustaan, sekä saamaan heitä antamaan tietoja -itsestään, mutta oikeastaan täytyi herrasväkien tulla kyselemään noita -etsiviä palvelijoita. - -Tuo ei Pirkitan mielestä tuntunut oikein rehelliseltä. - -Vielä kerran välittäjä-rouva tarkasteli tyttöä, nyt sentään -ystävällisemmin, ja alkaen vastaisesta päästä, alhaalta ylös asti, -ja meni sitte pois, luvaten tehdä parastaan, kunhan ensimmäiset -välttämättömät toimenpiteet olisivat järjestetyt, jossa toimessa herra -Anton, kirjuri, oli kaikkia auttamassa. - -Herra Anton kehoitti Pirkittaa vielä kerran hakemaan palveluspaikkaa, -kysyi hänen ristimä- ja sukunimeään, missä hän oli syntynyt, -hänen ikäänsä, säätyänsä ja uskontoansa, kyseli lyhyesti hänen -kelvollisuussuhteitansa, aikomuksiansa ja vaatimuksiansa ja siirsi -jokaisen kysymyksen tulokset omantunnonmukaisesti suuren kirjansa eri -päällekirjoituksien alle. - -Tämä tarkkuus suuresti ilahutti Pirkittaa ja sai hänet toivomaan -parasta. Kirjuri sirotti hiekkaa märille riveille. Tietysti näytti -siltä ja kuului siltä, kuin hän olisi tahtonut sanoa: "siinä se nyt -on kirjoitettuna, nyt ei ole huolta enään, kyllä siitä pian nähdään -tulokset". Hän ojensi kätensä tytön puoleen ja sanoi: - --- Pyydän guldenin rahan sisäänkirjoitusmaksuksi! - -Olihan se selvästi lausuttu, mutta Pirkitalta tuntui puuttuvan -käsityskykyä siihen. Kotona, kaupoissa toinen talonpoika kyllä antoi -toiselle käsirahaa, mutta hän tiesi varmasti, mitä hän siitä saisi, -mutta tässä siitä ei mainittu mitään ja hänen piti antaa rahansa -epävarmuuteen. Epäillen hän pudisti päätänsä. Kirjuri, nähdessään hänen -viivyttelevän, huomautti: - --- Sisäänkirjoitusmaksu juuri vahvistaa teille meidän välityksemme, -siitä te olette merkitty meidän kirjoihimme palveluspaikkaa varten, -ja tästä päivästä alkaen teillä on oikeus käydä täällä joka päivä -kuulostelemassa, kunnes jotakin ilmaantuu. - --- Tyhjästä ei mitään; mutta jos ette te voi merkitä päähänne -tietojanne ja sitte vasta kirjoittaa niitä kirjaanne, ja jos teidän -vielä lisäksi täytyisi juosta tänne joka päivä muistuttamaan niitä -itsellenne, silloin te teette itsellenne vain turhaa työtä ja toisille -ihmisille vaivaa, eikä siitä sellaisesta kukaan ihminen maksa; ja nuo -pitkät kirjoitukset voisi minun mielestäni jättää pois, ja jokainen -saisi käydä kuulostamassa, niin kauvan kuin hän tahtoo. Minäpäs sanon -teille: sitte kun te olette minulle toimittaneet paikan, sitte te -saatte nähdä rahani, mutta sitä ennen ei teidän kelpaa olla uteliaita. - --- Neitiseni, sanoi herra Anton, -- se ei käy laatuun. -Sisäänkirjoitusmaksu on vain pieni summa, mutta meille se on -suuriarvoinen, sillä se on niinkuin meidän välitystöläistemme -luottamuslause. Me emme voi olla sitä jokaiselta ottamatta. Voisimmeko -me tässä sallia poikkeuksen? Ei, me emme voi sallia poikkeusta, sillä -mitä se poikkeus olisi? Se olisi omien periaatteittemme horjumista -yksityisen epäluulon ja epäilyksen tähden, se olisi niin monien -ihmisten luottamuksen syrjäyttämistä, se olisi nöyryytys meille ja -loukkaus muita kohtaan. Kaikki, jotka ovat tänne kirjoitetut -- hän -kohotti oikeaa käsivarttansa, jonka rikkinäisestä irtohihasta retkut -väsyneesti riippuivat; musteen tahraamat sormensa hän juhlallisesti -asetti kirjan kannelle, -- kaikki, jotka ovat tänne kirjoitetut, ovat -meille empimättä maksaneet tämän luottamuksen määrän ja kaikki he -vuoron mukaan tulevat meidän kauttamme saamaan mieluisan paikan. Se on -varma! - -Mieltä rohkaisevasti hän kädellään löi suuren kirjan kanteen, ikäänkuin -hän olisi tahtonut sitä rauhoittaa sen sisään kirjoitettujen kohtalosta. - --- Neiti, vielä te olette merkitty tänne muitten joukkoon, punnitkaa -tahdotteko maksaa tuon rahan, joka ei ole puhumisen arvoinen, tai astua -pois rivistä. Mieleni olisi paha, jos minun pitäisi teidät heti pyyhkiä -pois. - -Hän oli avannut kirjan ja huiskutti uhaten kynää. - -Pirkitta oli noussut. - --- Hyvä herra Anton, ei teidän pidä puhua noin hullunkurisesti, ettei -teitä mitenkään ymmärrä. Mitä taas punnitsemiseen tulee, niin muistuu -mieleeni hyvä sananparsi: viimeinen ei voi rivistä rientää! Ja kyllä -minä huomaan, että minun gulden rahani sentään teidän mielestänne oli -puheen arvoinen, vieläpä pitkän puheen. Vahinko vaivaanne! Kauniita -lupauksia jokainen voi antaa ilmaiseksi, niihin minä en pane rahaa. -Jos te jotakin annatte, niin te jotakin saatte; se on rehellistä -kaupantekoa. - --- Ennakkoluuloja! mutisi kirjuri. -- Minun on paha mieleni, -mutta -- -- -- - -Alakuloista loppua hän ei lausunut, hän vain katseli tyttöä kohotetuin -kulmakarvoin ja asetti kynän syrjälleen. - --- Tehkää se vain, huusi Pirkitta nauraen. - -Silloin kynä rapisten lensi hiekoitettujen rivien yli. Pirkitta kiitti -herra Antonia nähdyistä vaivoista ja läksi ulos huoneesta. - --- Tuo ei ole tyhmä, sanoi kirjuri. - -Hän tuijotti ajatuksetonna avoimeen kirjaan, tytön ansioluettelo siinä -vielä oli tahrimattomana. Sääliväisyydestä, hajamielisyydestä, vaiko -välinpitämättömyydestä hän lienee vedellyt sitä kuivalla kynällä. Äkkiä -vanhan pojan valtasi epämääräinen halu, hän haeskeli suullaan niinkuin -rintalapsi, ja vajosi sitte hiljaiseen hyvinvointiin, kun hän taas -tunsi kynävartensa pään hampaittensa välissä. - -Pirkitta koetti toisessa ja kolmannessa samantapaisessa laitoksessa, -vihdoin hän päätti onnen kaupalla kulkea kaikki kadut ja kujat, ja -missä vain näki tuollaisen laitoksen, kysyä. Kaikkialla sama tulos. -Jonakin lohdutuksena oli sentään se, että hän kaikkialla oli kieltänyt -sisäänkirjoitusrahan maksamisen, johon hänen vähäiset matkarahansa -olisivat menneet kokonaan. Hän ei saanut selville, mihin hän oli -joutunut, koska kaupunki oli jäänyt hänelle ihan vieraaksi; iltapäivä -kului loppuun, hän ei vielä tietänyt, mihin hän pääsisi yöksi, eikä hän -liioin luottanut huomispäivään, joka oli suuri kirkollinen juhlapäivä, -jolloin tietysti kaikki puodit olisivat suljetut. Hän oikein pelkäsi. -Palaisiko hän takaisin kaupungintädin luokse? Ei mistään hinnasta! Tuon -pienen puodin seinillä tuolla oli vielä liimatuita papereja. Siellä -piti tehdä viimeinen koetus! - -Se ei onnistunut paremmin. Pää alas painuneena ja viipyvin askelin hän -heitti puodin. Kimakka ääni huusi hänen takaansa: - --- Kuulkaappas ystävä! - -Epävarmana tyttö katseli ympärillensä. - -Huuto tuli talon porttikäytävästä, jossa myytiin kasviksia, teltan -omistajatar, sangen lihava nainen, joka oli köyttänyt huivin -varjelemaan päätänsä auringon säteiltä, vaikka ne jo aikoja sitte -olivat olleet lankeematta tähän paikkaan, nyökäytti päätään Pirkitalle -ja tavalliseen kieliopin pakkoa halveksivaan tapaan, sanoi: - --- Teitä se koskee, teitä minä tarkoitan, kävittehän te tuolla -palveluspaikan välityslaitoksessa? - --- Kävin. Minä haen palvelusta. - --- Sitte teidän pitäisi tulla minun luokseni eikä mennä ihmisiin, jotka -eivät tunne herrasväkeä eivätkä palvelijoita, eivätkä tiedä mitkä -sopivat yhteen. Jokainen tietää ja tuntee että minä jo olen toimittanut -paikan useammalle, kuin nuo eläessään ovat nähneet puodissaan. Oletteko -te maalta tyttöseni? - --- Olen. - --- Vaatimaton tyttö? - --- En minä enempää pyydä, kuin oikeus ja kohtuus on. - --- Se onkin aivan paikallaan. Tehdä työnsä, vaatia palkkansa, se on -rehellisesti ja suoraan sanottu. Te minua miellytätte. Puhukaamme nyt -hiukan. - -Rouva puolestaan näytti lausuneen totuuden, sillä hän heti jatkoi -kielevästi: - --- Katsokaa, minä en voi kärsiä niitä piikoja, jotka joko eivät tiedä -miten paljon heidän tulee pyytää, tai tekeytyvät niin nöyriksi, -ikäänkuin he tyytyisivät kaikkeen, ja jälkeenpäin heille ei kelpaa -mikään. Te ette usko mikä risti siitä on, ja minun täytyy sanoa, -ettei yksin piioista, mutta herrasväestäkin. Uskotteko, että löytyy -sellaisia rouvia, joille jokainen piika on liian siisti? Tuonne minä -saan lähettää vain sellaisia -- hihhii! -- sillä siellä armollisen -herran vain täytyy taistella vastaan, etteivät ne häntä saa ihan -lumota! Sitte löytyy sellaisia taloja, joissa armollisen, vanhan herran -mielestä mikään tyttö ei ole tarpeeksi siisti, tai joissa nuori keikari -yhtä mittaa tulee kyökkiin; tiedättekö, ystävä, minä teille vakuutan, -että siinä täytyy tietää, ettei pane ketään väärälle paikalle, sillä -varjelkoon, jos minä antaisin aihetta kelpo tytön onnettomuuteen tai -pahuuteen. No niin, maailmassa ei ole mistään puutetta, minä tiedän -kyllä sellaisiakin, joissa ei ole mitään pahentamista. Teille minä -haen kunnollisen paikan, te voitte minuun luottaa. Jollei teillä ole -asuntoa, niin te voitte viettää yön minun luonani, te saatte siistin -vuoteen ja maksatte guldenin viikolta, ei teidän tarvitse sitä kauvan -tehdä, sillä tietäkää, että minun luotani täytyy toisen aina väistyä -toisen tieltä, pitkiksi ajoiksi en voi luvatakkaan. Laskekaa vain pois -myttynne, sitte menemme yhdessä. Minä heti korjaan pois tavarani. Hyvää -iltaa herra Fischer! - -Hän tervehti vanhaa, kookasta herraa, joka ei juuri näyttänyt tuekseen -tarvitsevan sitä vahvaa ruokoa, joka oli hänen kädessään. - --- Hyvää iltaa, rouva Brunner, sanoi hän sivumennen. Mutta äkkiä hänen -mieleensä näkyi johtuneen jotakin, hän painoi keppinsä katukiviin ja -kääntyi takaisin kysymään: - --- Onko vaimoni jo puhunut teille? - --- Ei armollinen herra. - --- Eikö? - -Hän astui myymäteltan eteen. - --- Koska nyt juuri satuin teidät tapaamaan, sanon teille, että niin -pian kuin suinkin voitte, hankkisitte meille luotettavan tytön -hoitamaan lasta. No, mikä teidän mieleenne nyt pisti, rouva Brunner? -Enhän minä tahtoisi, että te epäilisitte meitä, vanhoja ihmisiä. - --- Mutta herra Fischer, miten voisin sallia sellaista, -- hihhih! -Kunniani ja autuuteni nimessä minä en ole mitään ajatellut. - --- Ettekö? No hyvä. Vanhimman poikamme, jolta raukalta rouva kuoli -vuosi sitten, on täytynyt matkustaa pois asioitten tähden; hän on -antanut pienokaisensa meidän hoidettavaksemme; se panee talon hiukan -nurin narin; alaikäisillä tyttärilläni ei vielä ole ollut aihetta -sellaisiin toimiin ja me vanhat emme oikeastaan koskaan kelpaa niihin, -sillä iällä jo unohtaa kaiken harjoittelemisenkin. Siitä syystä me -tarvitsemme jonkun joka voi siihen antautua, tosin ei pitkäksi ajaksi, -ehkä vain neljäksi tai kuudeksi viikoksi, kunnes isä palajaa; mutta -tiedättehän te mimmoinen palkka ja kohteleminen meidän talossamme -on, ja jos löytyy kelpo tyttö, jolla ei ole tiedossa parempaa, niin -olisihan tämä jotakin. - -Sillaikaa kuin vanhus puhui tätä, oli rouva Brunner merkitsevästi -katsellut Pirkittaa. - --- Tosin, sanoi hän, -- minä tiedän että teillä kohdellaan sangen -hyvin, ja tuo tuossa on sangen kelpo tyttö, tosin juuri maalta tullut, -mutta minä tunnen hänet jo kelpo tytöksi; hän ei vielä ole löytänyt -paikkaa ja ottaisi mielellään. Kelpaako? - --- Minä kiitän Jumalaa, jos te tahdotte minut ottaa, herra kulta, sanoi -Pirkitta. -- Minä haen vain hyvien ihmisten luona nurkkaista, jossa -voin levätä. En tänään kysy pitkäksikö vaiko lyhyeksi ajaksi. Kunhan -vain pääsen alkuun, niin en pelkää jatkoa. - --- Niin, rouva Brunner, sanoi vanha herra hymyillen katsellen -Pirkittaa, joka seisoi siinä vaiti, silmät alas painuneina; -- minä -ottaisin tytön hyvin mielelläni, sillä hän sanoi minulle "herra kulta"; -se tuntuu niin hyvältä, ja sen tapaista ei ole moneen aikaan minulle -sattunut -- -- -- - --- Hihhih, nauroi kasviksien myyjätär, -- suottehan te anteeksi, herra -Fischer, hän on juuri tullut maalta. Lapsi kulta, teidän täytyy tottua -lausumaan: "armollinen herra". - --- Se oli hyvä, älkää minulta ryöstäkö sitä ilon kipinää! Mutta -todellakin, hyvä rouva Brunner, tiedättehän te, etten minä lopullisesti -voi päättää, jollen ole kuullut rouvani mielipidettä. - --- Oi, armollisen rouvan Leenan minä jo tunnen, sanoi rouva Brunner. --- Arvelen, että koska te tahdotte jonkun lasta hoitamaan, niin pian -kuin suinkin, niin ottakaa tyttö heti taloon ja näyttäkää hänet -puolisollenne. Olen varma siitä, ettei hän lähetä häntä takaisin. - --- Oikein, se kyllä sopii. Tulkaa mukaani, lapsi kulta, asumme tässä -likellä. - -Kasviksien myyjätär nosti mytyn ja laski sen Pirkitan käsivarrelle. - --- Katsokaa, sanoi hän itseluottamuksella, -- mitä se vanha -Brunnerin akka voi, tuolla porttiholvissa, myymäteltan ääressä, -sisäänkirjoituksitta ja valehtelemisitta. Sitä te ette suinkaan olisi -tullut ajatelleeksi? No, antakaa hänen nyt ensin katsella itseänne, -että saamme saman mielipiteen, niin minä tiedän, ettette juokse -takaisin minun luokseni. Paras suudelmani armollisen rouvan kädelle! -Hyvää yötä, herra Fischer! - -Pirkitta oli jäänyt muutamia askeleita vanhan herran taakse, sillä tämä -käveli jokseenkin rivakasti. Nyt hän nykäsi häntä käsivarresta ja astui -hänen rinnalleen: - --- Älkää suuttuko, armollinen, herra, sanoi hän, -- ja vaikka se minua -vahingoittaisikin, niin en minä voi valhetta kärsiä, minä näen tuon -rouvan tänään ensi kerran, ja saattaahan hän tarkoittaa minun hyvääni -sanoessaan, että hän minut tuntee, mutta ei se ole totta. - --- Hämmästyneenä vanha herra katsahti tyttöä kasvoihin. - --- No, kenties, hän näyttää tuntevan ihmiset heti ensi katsannolta. -Tulkaa te vain! - -Hän jatkoi matkaansa ja Pirkitta seurasi. - - - - -Neljäs luku. - -Vieraan katon alla vietetyn ensi yön kauhut. Lukijat, joita -sankarittaren ulkonainen olento huvittaa, saavat tässä harvinaisen -tilaisuuden katsella korkeaan peiliin, hänen olkainsa ylitse, jota -halua saattaisi epäillä tiedon puutteeksi sopivaisuudesta. "Kitta" ja -"Leena" tulevat toisilleen rakkaiksi. Fischer nuoremman tulo. - - -He astuivat komeaan taloon, joka melkein tuntui olevan ystävällinen, -elävä olento, jolle metalliset suonet kuljettivat valoa ja vettä, -portaissa ja käytävissä oli kiiltävää kiveä, suuria ovia kahdesta -puoliskosta, ja peilikirkkaita ikkunoita. Pirkitta oli melkein -häpeillään, kun hän vanhan herran perässä astui yläkerroksiin, ja -jokainen askel, jonka hän rautanauloilla varustetuilla kengillään otti, -kuuluvasti kaikui talossa. - -Ovelle herra Fischer seisahtui, veti kelloa, ovi avattiin ja he -astuivat sisään. Hän viittasi, että tyttö häntä seuraisi; he astuivat -kahden huoneen läpi, jotka olivat hämärässä, vain sen verran valoisat, -kuin katulyhdyistä saattoi langeta valoa sisään; sitte he tulivat -kolmanteen huoneeseen, jossa lamppu kirkkaasti valaisi pöytää. Sen -ympärillä istui koko joukko ihmisiä. - -Pirkitta jäi ovelle seisomaan, - --- Hyvää iltaa lapset, sanoi vanha herra. -- Minä tuon teille jotakin. -Puhuttelin ohi mennessäni kasviksien myyjätärtämme ja hän lähetti heti -minun mukaani tytön, jotta sinä äiti, hänet näkisit; hän arveli, että -sinä hänestä pitäisit. - -Lampun varjostin siirrettiin pois. Suurissa tuoleissa molemmin puolin -istui kaksi nuorta tyttöä, jotka päästivät käsityöt helmaansa ja -uteliaasti tarkastivat Pirkittaa; syrjemmällä luki nuori herra, joka ei -katsonut vaivan arvoiseksi kohottaa silmiään kirjasta. Keskellä sohvaa -istui vanha nainen. - --- Tulkaa vain lähemmäksi, sanoi tämä. -- Älä pelkää lapseni. - -Pirkitta otti pari avutonta askelta eteenpäin. - --- En minä pelkää, armollinen rouva, mutta minä en mielelläni astelisi, -sillä minun jalkineeni ovat raskaat; niillä kyllä hyvin juoksentelee -maalla, mutta minä pelkään raamuilevani tätä kaunista lattiaa. - --- Arveletko että sinulle siitä suututtaisiin, eikä otettaisi -palvelukseen? - --- En, sanoi tyttö, ja kuoppaset syntyivät hänen poskiinsa, -- en minä -juuri sitä tarkoita, enkä minä usko, että se meitä eroittaisi, jos minä -vain muutoin olen teidän mieleisenne, rouva kulta -- armollinen rouva, -mutta olisihan paha, pilata tätä kaunista lattiaa. - -Rouva Fischer nyökäytti hymyillen päätänsä, hiukan hän kyseli -Pirkitalta, sitte hän lupasi hänet ottaa palvelukseen. - -Tyttö suuteli hänen kättänsä ja tahtoi samaten suudella vanhan herran -kättä, mutta tämä kohotti kätensä pään yläpuolelle, joten tyttö ei -sinne ylettynyt, ja sanoi: - --- Minä en ole mikään korkea-arvoinen herra, jolle tällaiset -kunnianosoitukset kuuluisivat; jos olisinkin mieleltäni maailmallinen, -niin kai minä sentään tietäisin toimittaa itselleni parempia. Meillä ei -käytetä käsisuutelemista, yksin vanhalle rouvalle se on oikeutettua, -muutoin heittäkää se pois. Tyttäreni eivät myöskään pane siihen mitään -arvoa, niistä on hauskempaa, kun saavat sitä nuorilta herroilta. - -Molemmat tytöt naurahtivat iloisesti, todiste siitä, etteivät he -loukkaantuneet, sekä siitä, kuinka vanha herra leikillä panetteli -lapsiaan. Hän näytti sangen kummalliselta, kun hän totisen näköisenä -taas alkoi puhua: - --- Samaten minä kiellän teitä tekemästä sitä tuolle nuorelle herralle -tuossa vastapäätä. Hänen suhteensa teidän yleensä on oleminen -varoillanne. - -Nuori mies punastui suuttumuksesta, hän sulki kirjansa ja juoksi -tiehensä sanoilla: - --- Tänään sinä isä taas olet ihan inhoittava. - -Kun hänen pakonsa synnyttämä yleinen ilo oli asettunut, sanoi vanha -rouva totisena, vaikka hänen kasvoillaan nauru vielä leikitteli: - --- Hurjapa sinä oletkin tänään, isä. - -Sitte hän kääntyi Pirkittaan: - --- Mene nyt kyökkiin, lapseni, jättämään kapineesi. Sitte sinä kyllä -saat lähempiä tietoja. - -Pirkitta totteli. Kun hän oli oven sulkenut, meni vanha herra etsimään -ja lepyttämään nuorta naisvihaajaa, niinkuin hän sanoi. - --- Sitä minä tahtoisin olla kuulemassa, sanoi vanha rouva. -- Poika -raukka! Tällä tavalla hän ihan karkoittaa hänet talosta. - -Kun Pirkitta oli syönyt illallista kyökissä, vei vanha rouva hänet -pieneen huoneesen, jossa seisoi ristikolla varustettu lapsen sänky ja -sen vieressä vuode täysikasvanutta varten. Tuolilta nousi nuori tyttö, -kuullessaan heidän tulevan. - --- Voi äiti, sanoi nuori neiti, -- tuotko sinä hoitajattaren pienelle -Helenallemme? - --- Kyllä, lapseni, te saatte nyt taas ryhtyä taloudellisiin puuhiinne. -Pitäkää vain ensi aikoina tätä hoitajatarta hiukan silmällä, sillä hän -on vähän tottumaton, hän on palveluksessa ensi kertaa, mutta hänellä on -hyvä tahto ja ennen kaikkia taipumusta siisteyteen. - -Siitä tuli jo palkinto, että Pirkitta oli säälinyt kaunista lattiaa. - --- Mikä teidän nimenne on? kysyi neiti. - --- Pirkitta Leipold. - --- Siis Kitta? Olkaa nyt oikein hyvä ja hellä pienokaisellemme. Hänen -nimensä on -- johan minä sen teille mainitsin -- Helena, niinkuin hänen -ennen aikojaan kuolleen äitinsäkin oli. - --- Oi, älkää huolehtiko, armollinen neiti. Eihän naisen ole vaikea -tottua rakastamaan lasta. - -Tuo kuului ihan toiselta, kuin muutoin tavalliset, kielevät palvelijain -vakuutukset. Äiti ja tytär katselivat hymyillen toisiaan, sitte he -antoivat tarpeelliset ohjaukset ja läksivät pois. - --- Suutelen kättänne, sanoi tyttö. - --- Hyvää yötä Kitta! - -Ovella virkkoi neiti: - --- Äiti, tuohan on oikein hauska maalaislapsi. - -Sitte askeleet etenivät ja kaikki kävi hiljaiseksi. - -Pirkitta otti yölampun, joka paloi syrjäisellä pöydällä, hän tahtoi -nähdä hoidokkinsa. Hiljaa hän astui vuoteelle, piti herttaista kättä -valkean edessä, sitte hän siirsi pari sormea syrjään ja kirkas valo -lankesi kukoistaviin, ehkä neljänvuotiaan tytön lapsellisiin kasvoihin. -Kaivautuneena syvälle polstariin, lepäsi pieni pellavasuortuvainen pää, -jonka ympäriltä kullankarvaiset palmikot nousivat kuin laineet, pienet -sieramet sulkeutuivat ja laajenivat säännöllisesti, ja palavan punaiset -huulet olivat koossa. - -Se oli ihmeen herttainen olento ja tyttö sitä kauvan katseli. - -Äkkiä lapsi levottomasti rupesi liikkumaan; kiireesti tyttö väistyi -syrjään ja asetti tulen paikoilleen, hän astui ikkunan ääreen ja -katseli tyyneen, kirkkaaseen yöhön, taivaalla tuikkivat valot ja maan -päällä niitä paloi pitkissä riveissä. - -Mutta hän ei ajatellut sitä; hänen ajatuksensa olivat lapsessa, -joka siinä makasi levollisena ja kilttinä. Äkkiä hänen mielestään -tuntui oikein kevytmieliseltä, hän kun noin suoraa päätä oli astunut -palvelukseen, vaikka edesvastuu siitä oli hyvinkin totinen; tosin -saatettiin sanoa, ettei se ollut kuin neljäksi tai kuudeksi viikoksi -ja sehän on aivan pieni aika. Mutta miten paljon tuollaiselle pienelle -olennolle saattoikaan tapahtua, mitä kaikkia vammoja tulla häntä -vahingoittamaan huolimattomuuden tai väärin ymmärretyn rakkauden -tähden, koko elinajaksi! Paljon, paljon. Kunhan ei vain hyvä Jumala -lähetä mitään onnettomuutta, niin kyllä hän vastaa muusta. Se työ, -jonka hän on ottanut tehdäkseen, on vaikea, hyvinkin vaikea, hän -sen kyllä tietää. Mitä lasta auttaa kaikki silmälläpito ja hoito! -Hoitamassa ei ole äiti, ja äidin sijaisena hänen tulee olla, niin -paljon kuin hän taitaa. - -Lapsi huudahti unissaan; kun tyttö kiiruhti sinne, lepäsi se -levollisena, hän silitti kiharoita sen kasvoilta ja lausui: - --- Sinä raukka, rakas, kultatukkainen orpo, usko pois, kukaan ei pääse -sanomaan, että sinua olisi voinut uskoa parempiin käsiin. - -Hän riisui hamettansa ja sitä tehdessä luikui liukkaalle lattialle, ja -kun hän hädissään molemmin käsin tarttui pesukaappiin, silloin tämä -vihamielisesti hyökkäsi hänen päällensä ja näytti tahtovan paneutua -pitkäkseen lattialle niinkuin hänkin. Vuoteen vieressä oleva matto -liittyi hänen puolelleen korkeimman vaaran hetkenä, antaen hänelle -varmaa jalansijaa, ja siten hänen onnistui voitollisesti vastustaa -huonekalun hyökkäys. - --- Herra Jumala, lausui hän hiljaa, kun hän ensimmäisen kauhun -asetuttua taas saattoi hengittää. -- Se olisi saattanut päättyä pahoin. -Siitä ei olisi tullut pientä meteliä. On se sentään hullua komentoa, -että ihmiset tekevät lattiansa niin liukkaiksi, että heidän sitte -täytyy levittää vaatteita niiden päälle. - -Hän kaipasi pientä kultaista ristiä, jota hän oli kantanut kaulassaan, -se oli matolla hänen edessään; hän kumartui sitä ottamaan ja kun hän -kohottautui suoraksi, säikähti hän, nähdessään vastaisessa nurkassa -ihmisolennon, joka samaten kohottautui ja tuijotti häneen. Mutta kohta -hänen täytyi hillitä itsensä ääneen nauramasta, sillä tuo vieras oli -hän itse, hänen oma kuvansa, joka heijastui suuressa peilissä. Hän -astui sen eteen. Tumman vaaleat, irrallaan olevat hiukset valuivat -suurina palmikkoina niskaan ja niistä astuivat näkyviin terveet, -kukoistavat kasvot, ruskeat, vilkkaat silmät, pieni nenä, joka keskeltä -korkeni tuskin huomattavasti, sorjasti uurretut sieramet ja upeat -huulet, joitten välistä loistivat hampaat, hänen hymyillessään, kun -hän katseli vahvaa ja samalla notkeaa vartaloansa. Siinä hän hetkisen -viipyi iloitsemassa oman kuvansa kauneudesta -- eihän kukaan, jolle -kauneutta on annettu, voi sitä moittia! Mutta äkkiä vilun väreet -pöyristyttivät häntä, hän liitti käsivarret rinnallensa, puhalsi lampun -sammuksiin ja astui vuoteeseen. - -Hänen siinä levätessään hämärässä hiljaisuudessa, hiipi hänen mieleensä -haikea tunne kotikylästä ja entisestä elämästä. -- Oliko oikein paeta -kotoa toisten mieliksi, itselleen tuskaksi? -- Mutta nykyhetken välitön -selvyys vastusti ajatuksia ja kuvia, ja pian uni karkoitti menneisyyden -kokonaan unennäköjen valtakuntaan. - -Kun hän avasi silmänsä, oli valoisa aamu. - --- Huomenta, täti! huusi heleä lapsen ääni. - -Pirkitta nousi, ja astui ristikkovuoteelle, lapsi sieltä katseli -ympärilleen suurin, sinisin silmin, mutta se sulki ne heti, nähdessään -vieraan, ja pyysi itku kurkussa Teresa tätiä. Turhaan Pirkitta sitä -hyväilevästi puhutteli, se tuli vaan äreämmäksi ja surkeammaksi, ja kun -sitte neljännes tunnin kuluttua isoäiti ja täti tulivat sisään, sanoi -tyttö aivan onnettomana: - --- Ei se tahdo minuun suostua, ja minä tahdoin kuitenkin sitä hoitaa -niinkuin äiti. - -Vanha rouva nauroi. - --- No, no, Kitta kulta, sanoi hän, -- säilytä sinä vain hyvät -aikomuksesi lasta kohtaan. Tuollaiselta väeltä ei voi vaatia, että -he heti huomaisivat, mutta ennen pitkää ne kyllä oppivat tuntemaan -ystävänsä. - -Sitte lapsi puettiin päiväksi ja kun isoäiti ja täti antoivat Pirkitan -auttaa ja vakuuttivat, että hän oli "Kitta", joka tahtoi olla sille -niin hyvä, niin oli toivottu suosio pian voitettu. - -Jo samana päivänä lapsi meni parhaassa sovussa kävelemään hänen -kanssansa ja muutaman päivän perästä Pirkitta kaikessa hiljaisuudessa -sai nauraa omaa itseään, sentähden, että hän oli syyttämäisillään tuota -pientä tapojen orjatarta kiittämättömyydestä, kun se niin kokonaan -saattoi unohtaa täti Teresan, että se joka aamu heleällä äänellään -huutaa "Kittaa". - -Kun hän oli ollut suuressa talossa viikon ajan, hän myönsi, että elämä -siellä oli sangen hyvä, siellä oli niin moni huomaamassa, ja heidän -kaikkien mieleinen tahtoi olla; siellä oppi pois pahoilta tavoiltakin, -joita ei itsestään olisi tullut ajatelleeksikaan. - -Neljäs viikko oli kulunut lopettamatta palvelusaikaa niinkuin -Pirkitta oli peljännyt. Viides jo kului. Lapsi uudisti lakkaamatta -kysymyksensä, eikö isä jo tule ja tyttöön oikein koski, kun hänen aina -täytyi lohduttaa häntä sillä, että isä kyllä pian tulee. Sitte kun hän -todellakin tulee, sitte hän on tarpeeton ja hänen täytyy lähteä pois -noitten hyvien ihmisten luota, joita hän rakastaa, ja erota lapsesta, -joka on kasvanut kiinni hänen sydämmeensä. - -Pirkitta oli pienessä puutarhassa, pihan vieressä. Lapsi leikki hänen -jalkainsa juurella tai juoksenteli edestakaisin. Lehtimaja, jossa tyttö -istui, oli melkein samanlainen kuin lehtimaja kotona, jossa vanha -äiti usein oli istunut. Jospa hän hetken aikaa voisi istua tuossa -vastapäätä, hän näyttäisi niin mielellään hänelle tuon lapsen, miten se -on viisas ja kiltti, että se häntäkin ilostuttaisi, vanhaa vaimoa. Hän -oli sanomaisillaan: isoäitiä! Sitä hänen täytyi nauraa ja lapsi hypähti -hiekkaläjiltään ja nauroi hänen mukaansa, nähdessään hänet iloisena. - -Mutta lapsi ei tyytynyt siihen, sen ilo nousi ylimmilleen, se riisti -olkihatun päästään, nosti siihen tieltä hiekkaa, jota se sitte -sirotteli kukkalavoille, kieppuen sievästi kuin hyrrä. - --- Mutta Leena, huusi Pirkitta, -- nyt et sinä ole ollenkaan kiltti. - -Lapsi karisteli viimeiset hiekat hatusta, sitte se juoksi tytön luo, -nojautui hänen syliinsä ja käänsi häneen hiestyneet kasvonsa. - --- Minun ei aina tarvitse olla kiltti, se sanoi. -- Isä ei tuo mitään. -Isä ei ollenkaan tule. - --- Hyi sinä pieni veitikka, mitä sinä puhut. Isä kyllä tulee, ja jos -hän sinulle tuo jotakin, niin minä hänelle sanon, ettei hänen pidä -antaa sinulle mitään, sillä sinä olet ollut kiltti vain siksi, että -saisit jotakin; ja hyvät lapset ovat aina kiltit, vaikkeivät mitään -saisi. - --- Eivätkö hyvät lapset saa mitään, kun he ovat kiltit? kysyi -pienokainen alakuloisena. - --- Eivät, ne eivät saa mitään, ne ovat kiltit vain siksi, että heitä -oikein rakastettaisiin. - -Lapsi ajatteli hetkisen, katsellen suurilla silmillään eteensä. - --- Rakastaako isäkin minua oikein paljon? kysyi hän sitte äkkiä. - --- Tietysti hän sinua rakastaa oikein paljon. - -Vilkas, iloinen puhelu ja reippaat askeleet likenivät puutarhaa. -Pirkitta näki Fischerin perheen täysilukuisena likenevän; keskellä kävi -iloisen näköisenä, ehkä kolmenkymmenen vanha herra; hän arvasi heti -kuka se oli, ennenkuin lapsi riemusta oli ehtinyt huudahtaa. - -Se juoksi isän luo, joka heittäysi penkille istumaan ja myrskyisästi -hyväili lemmikkiään. - -Pirkitta oli noussut, mutta kun vanhemmat ja sisarukset olivat -asettuneet lehtimajan eteen tulleen herran ympärille, niin tie oli -häneltä katkaistu ja hänen täytyi jäädä sinne. - -Kun lapsi hiukan oli rauhoittunut, nojasi se pään isän olkapäähän ja -kysyi hiljaa. - --- Oletko minulle tuonut jotakin, isä? - --- Tietysti Leenaseni! - --- Oikeinko sinä sen annat Leenalle? kysyi Leena totisena. - --- Kuinka en antaisi, jos Leena on ollut hyvä lapsi. - --- Ei, he eivät saa mitään, he ovat vain hyvät, jotta heitä oikein -rakastettaisiin. - --- Voi sinä pieni, epäitsekäs olento! Kuka sitte näin aikaseen pitää -huolta sinun velvollisuudentunnostasi? Kuka sinulle on sanonut, -etteivät hyvät lapset mitään saa? - -Pieni tyttö osoitti hentosella sormellaan Pirkittaa ja mies seurasi -sen suuntaa. Hänen edessään seisoi terve nuori olento, oikea käsi -vielä ojennettuna lasta kohti, jonka liiaksi vilkkaita liikkeitä hän -huolestuneena oli seurannut; hän näki kukoistavat, rehelliset kasvot, -tumman ruskeitten silmien kannet eivät hetkeksikään rävähtäneet, -katse oli tyyni, tyytyväinen, uskollisesti täytetyn velvollisuuden -katse. Tämä piirre enensi kasvojen somuutta. Veri nousi miehen päähän. -Kiireesti hän nousi. - --- Ai, niin, sanoi hän, -- tämähän on Kitta, eikö niin? Te olette -oikein rehellisesti ottaneet hoitaaksenne pientä tyttöäni. Kiitän teitä. - -Pirkitta hengitti syvästi, sitte hän puhui; ääni värisi tuskin -huomattavasti ja tuli siitä hiukan karkeaksi: - --- Puhumatta tavalliseen tapaan, herra, minä kyllä voin sanoa: ei kestä -kiittää; minä olen sen mielelläni tehnyt. Jos minun nyt täytyy luopua -lapsesta, niin minä suren vain, -- en siksi, että minä pelkäisin sen -joutuvan huonompaan hoitoon, vaan siksi, ettei minun pitäisi sitä tehdä. - --- Siihen on vielä aikaa, näinä päivinä minä taas matkustan pois ehkä -yhtä pitkäksi ajaksi, ja olen hyvin tyytyväinen siitä, että tiedän -lapseni olevan teidän hallussanne. - --- Suuri kiitos hyvästä tahdostanne, armollinen herra. Se oli minulle -rakasta ja mieluista, vaikka se jo tänä päivänä olisi loppunut, ja se -on kyllä aina pysyvä minulle rakkaana ja mieluisana, kun tiedän ettei -lapselta puutu mitään. Jos sitä aina ajattelisi, silloinhan itseltänsä -hävittäisi kaiken ilon, ja hyvää on muutoinkin niin vähän tässä -maailmassa. - -Nuori mies otti hattunsa penkiltä ja oikaisi suoraksi sen ympärillä -olevaa suruharsoa. - --- Niin, hyvää on niin vähän tässä maailmassa, hän kertoeli. - -Hän nosti lapsen syliinsä ja kantoi sitä kaikkien seuraamana puutarhan -portille. Siellä hän kääntyi hakemaan Pirkittaa, joka oli jäänyt -jälellepäin. - --- Tulkaa vaan mukaan, sanoi hän ja painoi lapsen tulijan käsiin. -- Se -kuuluu vielä teille. - -Tyttö hymyili kiitollisesti. Nuori mies katseli taas noihin kasvoihin, -joissa oli tuo omituinen piirre, piirre jonka olisi eroittanut -tuhansien joukosta, josta olisi voinut lausua: "Sinä, juuri sinä! -Ei tavallinen, vaan oma olentosi, ihan erityinen, sinä olet sitä -mitä tahdot olla!" Tuollaiset olennot aina viehättävät likenemään -lähemmäksi, jos ne tapaa maan tomussa, taikka elämän kukkuloilla. Itse -he eivät kysy, seurataanko tuota viehätystä, vai jäädäänkö heistä -loitolle. - -Pirkitta oli tyytyväinen siitä tunnustuksesta, jonka hän sai -hoidokkinsa isältä. Hän piti sitä aivan luonnollisena, että herra noin -saattoi alentua seurustelemaan lapsenpiian kanssa, kun hän sattui hänen -tiellensä. - -Eräänä seuraavista päivistä hänen varhaisena aamuna piti lähteä. Hän -oli kieltänyt herättämästä lasta, mutta Pirkitta astui ovelle ja vei -hänet ristikkovuoteen luo, jossa Leena valveella oli istumassa. Hän -painoi hänet rintaansa vastaan, ja isää ja lasta katseli hymyillen -syvä, ruskea silmäpari. Nuori mies sen näki, kun hän kohotti katseensa. -Mutta silloin hänen silmänsä painuivat alas ja kiireesti hän riensi -pois huoneesta. - - - - -Viides luku. - -Lukija saa tutustua Sebensdorfiin. Kaksi yhteennaitettua tilusta ja -niiden perheet. Pormestari pitää entisen renkinsä kanssa keskustelun, -johon monesta syystä hänen järkensä näyttää loppuvan, ja tekee vihdoin -tuollaisen ahdistamattoman muistutuksen, joka asianhaarain vaatiessa -saattaa kehittyä ennustelmaksi. - - -Sebensdorfissa ei löytynyt rakennuksia enemmän, kuin toisessakaan -keskikokoisessa kylässä, mutta sen yhdestä päästä on melkoisen pitkä -matka toiseen päähän, sillä talot eivät ole kiinni toisissaan, vaan -jokainen on itsensä ja naapuritalon väliin pistänyt puutarhan tai -pihan; moni suuri tila kaikkine rakennuksineen valtaa avarat kappaleet -maata kylätien varrella; suurimman niistä, Mooshofin, omisti Anton -Hüblinger. Hän oli elänyt neljänkymmenen vanhaksi, välittämättä -vähääkään naisista, kunnes häneltä samana vuonna lyhyen ajan kuluessa -kuolivat molemmat vanhemmat. Silloin hän piti velvollisuutenaan tuoda -taloonsa emännän. - -Eikä valikoiminen ollut vaikea. Ylimmät sopivat aina yhteen, ja hän -oli samassa talossa kuin pormestari, sillä mitä viimemainitulta -varallisuussuhteissa puuttui, sen korvasi hänen asemansa. Se oli -tunnustettu asia, ettei hänestä voinut tulla muuta, kuin pormestarin -vävypoika, ja kohtalo olisi käyttäytynyt erinomaisen häijysti, jos se -olisi antanut pormestarille ainoan pojan tuon ainoan tytön sijaan -- -mistä Mooshofin isäntä silloin olisi saanut emännän? Mutta sallimus -oli asettanut niin ystävällisesti, että Mooshof saattoi naittautua -pormestarin tilukseen. - -Pormestarin ainoa lapsi, Juliana, näkyi käsittäneen molempien tiluksien -hellät suhteet, ja kun isä selitti, että hänen piti mennä naimisiin -Anton Hüblingerin kanssa, ei hän mitenkään estänyt niiden yhdistämistä --- joka muutoin olisi ollut hänelle sangen pieneksi hyödyksi, koska -vanhuksen luonne oli hyvin järkähtämätön. Häät vietettiin, Mooshofin -talo saattoi olla tyytyväinen, koska sen valtaistuimella nyt istui -emäntä isännän rinnalla. - -Jos se todellakin oli tehty istumasijaksi, niin emäntä siitä oli -valinnut lempipaikakseen alan puutarhassa lehtevän pajun alla; puun -oksat siinä ylettyivät telineitten yli, niin että pitkät oksat -riippuivat muodostamaan säännöllistä ympyrää alaa, jossa istui kuin -vihriässä teltassa. - -Siellä juuri hän oli eräänäkin aurinkoisena aamupäivänä. Hänen -edessänsä seisoi kaksi miestä, vasemmanpuoleinen oli hänen miehensä, -oikeanpuoleinen oli hänen isänsä, Sebensdorfin pormestari. - -Julianan pieni, melkein liian täyteläinen vartalo nojausi mukavasti -penkkiin, pää pikimustine hiuksineen oli alas painettu, ja yhtä tummat, -polttavan kirkkaat silmät lepäsivät silmäkansien tuuheitten ripsien -alla, punaisina hehkuivat hänen poskensa, käsivarret olivat vaipuneet -alas sylistä, upeilla, pystyillä huulilla leikitteli tuskin huomattava -hymy. - -Mooshofin isäntä oli kasvanut vain hiukan korkeammaksi emäntäänsä, -mutta sen sijaan, tarpeeksi hentoiseksi ja hoikaksi. Hän oli syntynyt -seuraelämää varten ja valitti, ettei huolenpito tuosta suuresta -tiluksesta koskaan ollut päästänyt häntä oikein varttumaan. Löytyyhän -niitä sellaisia tiluksia, jotka eivät isännilleen suo muuta kunniaa, -kuin sen minkä he itse ottavat, mutta Mooshof kyllä antoi isännälleen -oikean arvon. Hüblingerin kasvoista ei saattanut lukea minkäänlaista -huolta, niissä oli kaikki tasaista ja siloista, niiden alapuoli oli -nytkin aivan liikkumatonna ja tunnottomana. Silmät, joilla hän tuijotti -vaimoonsa, olivat pienet, harmaat, levälleen levitetyt ja kulmakarvat -rävähtivät hätäisesti pari kertaa, joka näytti merkitsevän, että hän -iloitsi jostakin, eikä yksin itsensä tähden, vaan Mooshofin edustajana. - --- Kunhan siitä vain tulisi poika! mutisi hän, sillä vastenmielisesti -vaikutti se ajatus, että hänenkin kerran täytyisi antaa talot ja -tavarat vieraalle ihmiselle tytön tähden. - --- Kunhan siitä vain tulisi poika, uudisti hän äänekkäämmin; ja siinä -katseessa, jonka hän syrjittäin heitti appiinsa, oli ilkkua. - -Mutta pormestari, pitkänä, väkevänä kuin puu, seisoi jättiläisenä -vastapäätä molempia. - -Hänen leveät kasvonsa tuuheine kulmakarvoineen, lerpallaan oleva -alahuuli, riippuvat posket, tuo kaikki kertoi selvästi talonpoikaista -ylpeyttä ja talonpoikaista koronkiskontaa, eivätkä kankea ankaruus ja -leppymätön kovuus poikenneet kulmikkaista, karkeista piirteistä, vaikka -hän nyt nauroi lyhyttä, jyrkeää nauruansakin ja leikillisesti kohotti -sormeansa uhkaamaan nuorta avioväkeä; se näytti kömpelöltä, mies ei -ollut tottunut leikillä uhkaamaan. - --- Te lurjukset, huudahti hän, -- te ette haikaile, te alatte ajoissa, -tuskin kuutta viikkoa häiden jälkeen! - --- Hm, -- Mooshofin isäntä puhalsi nenästään -- mutta ne olivatkin häät! - -Hän tahtoi johtaa puheen toisaalle ja tapasikin oikeaan kohtaan. -Pormestari oikaisihe. - --- Mutta kyllä ne saivatkin maksaa! Miesmuistiin ei näillä mailla ole -sellaisia nähty! - --- Minuun koskee joka kerta, kun niistä tulee puhe, sanoi emäntä. - --- Mitä? - --- Kun ei rakkain ystävättäreni saanut olla läsnä. - --- Ketä tarkoitat? rypisteli pormestari otsaansa. - --- Leipoldin Pirkittaa. - --- Ehkä morsiusneitinä? murahti vanhus. -- Parasta on, että hän minun -silmistäni on niin kaukana poissa kuin suinkin. - --- Onko hän poissa? - --- Noin kahdeksan päivää teidän häittenne jälkeen hän kuului kaikessa -hiljaisuudessa lähteneen kaupunkiin, palvelusta hakemaan. - --- Entä Risto? - --- Ties mitä tehnee, se heittiö. Yleensä sinä voisit olla kyselemättä -sellaisia asioita, joista sinä tunnet mielipiteeni. En ymmärrä miten -vanha koulumestarin Katri on saattanut vaieta. Minun tyttöni ei sitä -olisi uskaltanut, -- käsissäni minä olisin sen pitänyt. - -Hän tarttui käsillään ilmaan ja rutisti sormet yhteen. Pelästyneenä -nainen katsoi ylös. - --- Mutta tietysti, hän jatkoi, -- kun omistat vähän, niin saat vähän -kunnioitusta, kun et omista mitään, niin eivät ihmisten silmät sinua -ollenkaan näe. Ei enempää siitä! Nyt minun täytyy mennä. Jumalan -haltuun! - -Hän astui pois riippuvien oksien alatse. - --- Voi teitä veitikat! - -Niillä sanoilla hän astui puutarhasta tielle. - --- Se on aika hauska mies, tuo isäsi, sanoi Hüblinger. - -Oli vaikea päättää, tahtoiko hän pitää tuota leikkinä vaiko totena, -sillä hänen piirteensä eivät ollenkaan muuttuneet. - -Kun pormestari meni Mooshofista, nousi nuori mies ojan reunalta, -jossa hän seljapuun varjossa oli istunut. Poika näytti kalpealta ja -väsyneeltä, tumman vaaleasta, kiharaisesta tukasta kiertyi joku suortuva -epäjärjestyksessä otsaan, joka oli matalanpuoleinen; joku piirre -ruskeitten silmien kulmissa ilmaisi, että ne muutoin veitikkamaisesti -katselivat maailmaan, mutta nyt ne olivat surulliset. Hän nojausi -vahvaan keppiin, joka oli hänen muassaan, kun hän epävarmin askelin -koetti seurata reippaasti astuvaa miestä. Huolimatta kaikista hänen -ponnistuksistaan, suureni suurenemistaan heidän välinen alansa. - --- Risto hoi! huusi niittomies, joka viikate olalla tuli vastaan. -- -Joko sinut nyt vihdoinkin näkee? - --- Se ei ole minun syyni, etten pitkiin aikoihin ole ollut täällä, tuli -vastaukseksi. -- Kuusi viikkoa minä koreasti sain maata ja kaksi kului -ennenkuin taas toinnuin. Niin hän minut löylytti, tuo peijakas! - -Hän korotti kepin ja viittasi pormestariin. - --- Se olikin paha juttu tuosta koulumestarin tytöstä. Hänen holhokkinsa -ja vieraana hänen talossaan! Jos olisitkin tahtonut sopia hänen -kanssansa, niin olisi sitä myöhemminkin siihen ollut aikaa ja -tilaisuutta. - -Risto veti suutansa hiukan väärään. - --- Kyllä sitä jälkeenpäin on helppo sanoa. - --- Mutta se täytyy myöntää, jatkoi niittomies, -- että ukko sitte -jälkeenpäin on kohdellut sinua hyvin, on lähettänyt sinulle -rahaa ikäänkuin vielä olisit hänen palveluksessaan, on maksanut -välskärinkin... - --- Kyllä kai hän tietää, miksi hän sen on tehnyt. - --- No niin, oikeusistuin lienee häntä peloittanut, sekin olisi -tuottanut selkkauksia, kustannuksia ja harmeja. - -Risto veti taas suutansa väärään. - --- Niin, eihän kukaan mielellään seiso tuomioistuimen edessä, -syytettynä. - --- Sinä, sinä jätkä! -- niittomies löi häntä olkapäälle. -- Minä -melkein luulen, ettei tuo syytös olisi hänelle mitään tuottanut; jos -hän heti olisi antanut sulkea itsensä putkaan, niin hän olisi päässyt -helpommalla. - --- Älä huolehdi keinoja, onhan hänellä, voihan hän sen tehdä. Jumalan -haltuun nyt. Minun täytyy häntä puhutella. - --- No, näkemiin asti! Kunnes hän taas tahtoo löylyttää. Jumalan haltuun -Risto! - -Pormestari oli saapunut tilalleen ja oli jo hetkisen ajan istunut -kirjoituskamarissaan, kun lyhyt koputus sai hänet kohottamaan silmänsä. -Odottamatta vastausta, Risto avasi oven ja veti sen lukkoon perässään. - --- Suutelen kättänne, pormestari, sanoi hän. - -Vanhus heitti häneen vihaisen katseen. - --- Sinäkö? Mitä sinä sitte tahdot? - -Hän silitti oikealla kädellä otsaansa ja puhui sitte levollisemmin, -vaikka se kuuluikin yhtä epäystävälliseltä: - --- Vai oletko sinä taas pystyssä? Kyllähän minä olisin sen saanut -tietää muualtakin tarpeeksi ajoissa, voidakseni lähettää sinua -hakemaan, jos sinua johonkin tarvitsin. Olisitpa voinut odottaa siihen -asti. - --- No, eihän se mitään, samahan se, koska minä nyt olen tässä. -Onnittelen vielä -- -- -- - --- Miksi? - --- Häitten johdosta. Olipa sinulla kiire saada tyttäresi huntuun. - --- Eikö hän sitte muka ole siinä ijässä! Sinulla mokomallahan kiire oli -hämmästyttämään -- sinä joka toit huonoa esimerkkiä talooni! - --- Älä nyt enään ärsytä itseäsi. Nythän kaikki on paikoillaan. -Todellakin. - -Poika veti tuolin likemmäksi ja istuutui kirjoituspöydän viereen. - --- Olen minä vielä hiukan heikko, sanoi hän vähän hymyillen. -- Mutta -luulen, että kun minä nyt taas pääsisin entisiin voimiini, niin -pyrkisin taas sinulle rengiksi. - --- Se on oikein se. - -Risto laski oikean kätensä pöydälle ja tarttui paperisaksiin, jota hän -aukoi ja sulki. - --- Ei suinkaan minua Mooshofissa ystävällisyydellä ajatella? - --- Se on luonnollista. - --- No niin, ja sinua ja Mooshofin isäntää seuraa jokainen näillä -seuduin, sillä te alatte tanssin ja mieliksenne kaikki antaisitte minun -kuolla nälkään. Tahdotko sinä ajaa pois minutkin, niinkuin tytön, -Pirkitan? - --- Hän meni itsestään. - --- Tiedän minä, ihan itsestään, ihan yhtä itsestään kuin minunkin -täytyy mennä, siitä syystä etten voi jäädä tänne. Juuri siitä syystä -minä tahdoin sinua puhutella ja kysyä, mikä tästä nyt seuraa? - -Hämmästyneenä pormestari kohotti katseensa. Paperisakset pojan käsissä -työskentelivät yhä kiihkeämmin. - --- Sinähän toki olet holhooja. - --- Minä en vähääkään välitä sinusta, enkä siitä mikä nyt seuraa, huusi -vanhus, -- äläkä minun talossani ja minun kasvojeni edessä harjoita -sopimattomuuksia, sitä minä en kärsi! - -Hän riisti sakset hänen käsistään ja heitti ne pöydälle. - --- Olet oikeassa, sanoi poika arasti kyykistyen kokoon. -- Sellainen -menettely ei kahdenkesken kelpaa; kun on rikkonut, niin sen mielellään -kantaa huoneesta ulos ihmisten joukkoon. Ajatuksiisi ja sanoihisi -nähden olet oikeassa, mutta nyrkkejäsi sinä et saa käyttää, silloin -sinä sullot liian jykevästi. - --- Minä sitä kadun enemmän kuin saatan lausua, että päästin kiivauden -voittamaan mieleni ja siten annoin sinun viedä edun itseltäni. - --- Sovitaan pois. Minä olin ajattelematon ennen sinua. Korvatkoot nyt -toisiaan. Tiedänhän minä etten saa sinulta vaatia mitään ystävyyttä, -mutta odotan, etten myöskään vihamieltä. Ei suinkaan se sinua -vahingoita, jos annat minun jäädä näille maille ja hankit minulle -asuttavaksi maakappaleen, joka ei sinulle maksa kreutserirahaakaan? - -Pormestari pudisti päätänsä. - --- Minä en sinua ymmärrä, ja yhdentekevähän on minulle, jäätkö -sinä tänne vai menetkö pois. Ja jos minä noin tietäisin hankkia -maakappaleita, jonne voitaisiin asettua asumaan, eivätkä ne maksaisi -kreutseriäkään, silloin tietysti itse ottaisin niitä niin paljon kuin -niitä olisi otettavissa. - --- No, sen helposti ymmärtää. Anna minulle Pirkitta vaimoksi, ja minä -tyydyn hänen äitinsä asuntoon. - --- Joku aika sitte minulla olisi ollut sangen paljon muistuttamista -sinua vastaan. Mutta asiain näin ollen, saat etsiä tytön ja sanoa -hänelle, että minä siihen suostun. - --- Vai niin; mutta sillä tavalla minä en astu tytön silmien eteen. -Sinun pitää siinä käyttää holhoojavaltaasi häneen; eihän siinä -ole mitään vaaraa -- kun hevonen on pilttuuseen kiinnitetty, niin -ei se pääse kääntymään -- en minä häntä kovin kourin pitele, vaan -päinvastoin, ja silloin sitä paitsi koko kauppa näyttäytyy rehellisessä -valossa. Mutta se ei minua auta eikä suutani tuki, että sinä -juhlallisesti lupaat suostua. Tytöltä pitää pakoittaa suostumus -- -siihen sinun pitää suostua! - --- Minunko suostua?! jymisi pormestari rynnäten tuoliltaan. Koko -pituudessaan hän seisoi siinä ja katseli poikaan, sitte puhalsi hän -pidätettyä hengitystänsä ja hilliten itsensä sanoi: - --- Minusta tuntuu siltä, että välskäri sinussa on lopettanut työnsä -kesken. Sinulla on vika päässä. - --- Saakeli soikoon, kiljasi poika, samaten hypähtäen istuimeltaan, -- -sinä rupeat tässä vielä raa'aksi, kun minä koko ajan tässä matelen -ja sinun mieliksesi punnitsen jokaisen sanan kultavaakalla. Rupea -itse pilkaksi, mutta minä en rupea! Kuvittele, että annat vakuuttaa -itsellesi sen, joka -- se sinun sentään täytyy ymmärtää -- kuitenkin on -paras: sokaise kaikki menneisyys lähiseudun kansalta, niin ettei kukaan -saa siitä selvää! Hanki tyttö minulle, niin syntyy rauha; ja sinä voit -luottaa sekä minuun että häneen, kun hän on vaimonani; mutta siihen -sinun pitää hänet pakoittaa tahtoen tai tahtomatta! Toivottavasti sinä -sen nyt tiedät. - -Päätään pudistaen pormestari oli katsellut poikaa, joka väsyneenä -vajosi tuolille ja läähättäen tavotteli ilmaa. - --- Se on paha, että itseäsi rasitat, sanoi vanhus astuen hänen eteensä. --- Siinä sinä näet miten se sinuun vaikuttaa. Sinuahan ihan tulee -sääli. No nyt se lakkasi, eikö mielesi jo taas tee mättää sanatulvaasi? -Ole hyvä! Pää menee ihan sekaisin ja tylsistyy, kun sinua hetkisen -kuuntelee. No niin, nyt sinä taas levität silmäsi ikäänkuin tahtoisit -minut syödä ja saat tuon kohtauksen. Ole hiljaa, sanon sinulle! Missä -sinua saattaa auttaa, siinä sinua tullaan auttamaan. Jos sinulla on -vakaa aikomus tytön suhteen, niin tule kerran, ennenkuin lähdet häntä -etsimään, minun luokseni, niin minä otan aikaa kirjoittamiseen ja annan -sinun viedäksesi kirjeen hänelle. - --- Mitä sinä sinne kirjoitat? Toimitatko niin, että hän rupeaa -vaimokseni? kysyi Risto. - --- Minä sinne kirjoitan sen, minkä oikeus ja kohtuus vaatii, sanoi -pormestari. - --- Oikeus ja kohtuus, hymähteli poika, -- jo minä ymmärrän. - --- No, ei enempää tänään. Katso nyt että löydät kotiin ja paneudut -vuoteeseesi, niin tulet terveemmäksi. - --- Jumalan haltuun, pormestari; suutelen kättänne. Tiesinhän minä, että -me ymmärtäisimme toisemme. - -Risto läksi huoneesta. Askel askeleelta, porras portaalta, hän -vaivalloisesti astui alas jyrkkiä puurappuja, kepillänsä hapuellen; -siinä hän lausui: - --- Mutta kylläpä tuo voi tekeytyä sellaiseksi, kuin hän ei mitään -ymmärtäisi! - -Ylhäällä akkunassaan seisoi pormestari. - --- Olen minä Matti, jos minä sinua ymmärrän, mokomakin vaatija. Kyllä -vain näyttää siltä, kuin ei hän olisi oikein järjillään. Minun pitää -siitä puhua välskärin kanssa. Se voi vielä minulta ottaa sakot. Mutta -oikeudenistuntoa minä mielelläni pakenen. Enhän minä saata antaa -itseäni asettaa oikeudenistunnon eteen -- minä! Kunhan ei tuota -riivattua, hurjaa olentoa olisi olemassa -- se saattaa vielä itsensä ja -muut onnettomuuteen! - - - - -Kuudes luku. - -Leenan isä tulee ja -- menee. Herra Mittrowitzer näyttäytyy mieheksi, -joka säästää suunsa sanoja; hän tuo taloon uutisen, joka saa -Fischer vanhemman ehkäisemään Fischer nuoremman karkausyritystä. -Opettavaista keskustelua isän ja pojan välillä, jossa yhtaikaa ilmaantuu -nuoruuden hurjuutta ja vanhuuden sävyisyyttä, rakkauden heikkouksia -kaunistaakseen. Pirkittaa hämmästytetään tärkeällä tiedonannolla. - - -Pienen Leenan isä oli kirjallisesti ilmoittanut tulostansa. Koitti -sitte tuo toivottamaton päivä. Pirkitta toimitti tehtävänsä samalla -huolella ja tarkkaavaisuudella kuin muutoinkin. Hänen äänensä vain oli -hiukan epävarma kun hän vanhemmille palvelijoille lausui: - --- Kunhan Leena vain saisi jäädä tähän taloon! - --- En luule että se käy laatuun, tuli vastaukseksi. -- Nuori armollinen -herra asuu yhä vielä rouvansa kuoleman jälkeen suuressa huoneustossansa -ja talon köyhemmät asukkaat ovat pitäneet sen kunnossa ja hoitaneet -askareet; niiden hallussa lapsikin on enimmäkseen ollut, ja sitte -vuorotellen meidän ja tädin, armollisen rouvan sisaren luona; isän -lähtiessä ei lasta voitu jättää tyhjään kotiin ventovieraitten ihmisten -käsiin, nyt se kai joutuu takaisin kaupungille. - -Pirkitta huokasi. - --- Olisi se parempi, että hän jäisi tänne! - -Vanha piika hymyili. - --- Kyllä minustakin, teidän molempien mieliksi. - -Päivällisaikaan saapui odotettu ja Pirkitta kutsuttiin lapsen kanssa -sisään. Kun molemmin puolin oli kysytty kuulumiset ja lapsen äänekkäät -ilonosoitukset olivat vaienneet, katosivat perheen jäsenet, yksi -toisensa jälkeen, kukin toimeensa. - -Lapsi liukui alas isän sylistä ja tahtoi "Kittaa". Isä otti häntä -kädestä ja he läksivät etsimään tyttöä, jonka tapasivat viereisestä -huoneesta katselemassa ikkunasta ulos kadulle. Leena juoksi hänen -luoksensa, syleili hänen polviaan, päästi hänet sitte irti, juostakseen -isän luokse, ja niin hän juoksi edestakaisin, toisesta toiseen, kunnes -väsyneenä sai Pirkitan istumaan tuolille, kapusi hänen syliinsä, ja -nojaten päätään hänen olalleen -- pian vaipui uneen. - -Nuori mies istuutui nojatuoliin, otti kirjan ompelupöydältä ja selaili -sitä. Hän ei vielä ollut katsahtanut tyttöön, eikä hän sitä tehnyt -nytkään lausuessaan. - --- Lapsesta näkyy että sitä on huolellisesti hoidettu. Minä siitä -iloitsen ja luultavasti te myöskin, ja ehkä teihin koskee, että teidän -pitää hänet heittää. Enkä luule Leenankaan siihen mielellään suostuvan. - --- Hänelle ei pidä siitä edeltäkäsin mitään sanoa sitte hän kyllä -suostuu, lapset osaavat unohtamisen niinkuin ulkoläksyn, meidän -täysikasvuisten taas täytyy se oppia. Aluksi me molemmat emme tietysti -siitä pidä, mutta täytymys on herrana maailmassa, eikä se tee pahaa, -jos nuori kansa aikaiseen saa häneen tutustua! - -Hän lausui sen niin levollisesti ja ajatteli vain lasta, itsestään ei -hän puhunut kuin juuri sen verran, että saattoi huomata ettei häntä -johtanut ylpeys, joka ei alentaudu pyytämään, eikä uhkamieli, joka ei -tiedä mitään muuttaa. - -Nuori mies heitti katseen tyttöön vastapäätänsä. Soma, voimakas tyttö, -joka hellästi piteli hentoa, nukkuvaa lasta sylissään -- se oli kaunis -kuva. - -Jollei hän saa pidetyksi tuota herttaista olentoa kiinni, niin pian, jo -seuraavina päivinä se häneltä livahtaa tuhansien muitten joukkoon -- -katoaa ikiajoiksi! - -Kirja käsissä hän puhui: - --- Tänään ja huomenna te ette kuitenkaan saa erota talostamme. Tänä -iltana minä taas matkustan pois. - --- Hyvä Jumala, kuinka olen siitä iloissani! huudahti Pirkitta, mutta -hetkisen perästä hän hiljaa, jottei lapsi heräisi, mutta samalla -kiihkeästi jatkoi: - --- Niin, mutta mitä siitä, armollinen herra? Jos te yhä ja yhä -matkustatte pois, ei se kelpaa. Lasta oikein kasvattamaan tarvitaan -kaksi, minä yhtenä teen kaikki mitä voin, mutta isä puuttuu aina. - -Silloin päästi hän vaipumaan alas molemmat kätensä, jotka pitelivät -kirjaa, ja katsahti tyttöön, joka istui lapsi sylissä, -- miten -naisellisena! Häntä kohtasi tytön totinen, ystävällinen katse. Hänen -sielunsa syvälle nousi kodikas tunne, pää painui alas ja hän uneksi, -uneksi sitä ihmettä, jota hän kerran eläessään oli uneksinut. - - * * * * * - -Ihmettä, joka ei ollut luonnon ulkopuolella, vaan kuului siihen. - -Olemassa olosi on suurin kaikista meille annetuista ihmeistä, ja se -uudistuu ja tapahtuu ja vaikuttaa jokaisessa, joka auringon alla elää; -toisten olemassaolo on yhtä suuri ihme, ja että meidän olemassaolomme -vaikuttaa heihin ja heidän meihin -- se on ihmeistä suurin! - -Tuo suurin, johon ne kaikki mahtuvat lepäämään niin mahtavina, niin -suloisen valtaavina, kuin hän niitä kerran uneksi! - -Hän sulki kirjan, joka oli hänen käsissään, sillä parempi kirja, -ihmisyyden korkea teos näytti hänelle äidin ja lapsen. Tuntui siltä, -kuin ei hän enään olisi voinut lukea muita ihmeitä. Mahtava ihmishenki -saattaa vaan sopertaa sitä, mitä ijankaikkinen luonto hänelle lausuu -niin herttaisesti, salaperäisesti! Vuosituhansina me songertelemme: -äiti, lapsi. Niissä sanoissa on tenhoa ja lumousta, mikä ne voittaa? - - * * * * * - -Hänen vaimonsa kerran kolaili kaapista esille parin pieniä sääryksiä, -joita hän lapsena oli käyttänyt. Hän nauroi sitä pientä olentoa, -jonka jalat olivat mahtuneet niihin ja joka niissä tepastellen oli -ylvästellyt. Vallattomasti hän heilutteli niitä oman lapsensa kehdon -yllä. - -Mikä suloinen kuva! - -Ja oliko ihme, että nämät unelmat hiljaa alkoivat kajahdella, niinkuin -voimakas sointu panee lasin heläjämään, kun hän ajatteli tuota -naisellista olentoa vastapäätään? -- Hitaasti hän avasi silmänsä. --- Sievä jalka oli matolla, hempeät käsivarret pitelivät pientä -pellavasuortuvaista päätä ja surumieliset kasvot valvoivat hänen -lapsensa hengintää. - - * * * * * - --- Minä matkustan pois, päätti hän itsekseen. -- Jos tunne yhtä -väkevänä kuin se on lähtiessäni, seuraa minua takaisin... siitä minun -täytyy päästä selville! - -Siinä mietteisiinsä vajonneena hänestä tosin näytti siltä, kuin -tyttö olisi hymyillyt jollekin, mutta hän ei huomannut, että hänen -äitinsä oli astunut huoneeseen. Kun vanha rouva näki lapsen nukkuneen, -nyökäytti hän ystävällisesti päätään tytölle, sitte hän heitti -omituisen katseen herraan, poikaansa, jonka vieressä hän hyvän aikaa -oli seisonut tämän huomaamatta; hän laski kätensä hänen olkapäälleen. -Nuori mies säpsähti. - --- Tule syömään, sanoi äiti. - -Jälkiruuaksi tuli odottamaton uutinen: vasta palannut ilmoitti, että -hänen taas illalla täytyi lähteä, -- asiain tähden -- tietysti. -Lieneekö tapahtunut tahallisesti eli ei, -- hän oli haeskellut -kirjelaukussaan ja ilmoittaessaan uutta lähtöpuuhaansa, hän esiintyi -kunnioitusta herättävällä, kellastuneella kirjoituksella varustettuna, -joka lähtökäskynä luultavasti saattoi kelvata vain uskotuille. Mutta -"asioita" ei mikään saattanut ehkäistä, eikä sitä kukaan yrittänytkään. - -Päivä kului, illalla otettiin sydämmellisesti jäähyväiset, kuten aina. -Leena tällä kertaa nukkui, Pirkitta jätti ristikon pois sängystä, -jotta isä voisi kumartua suutelemaan lasta, ja hän auttoi sitte tyttöä -kiinnittämään sitä paikoilleen. - -Tuskin olivat hänen vaununsa vierineet talolta, kun toiset vaunut -seisahtuivat portaitten eteen. Parin minuutin kuluttua seisoi -herra Mittrowitzer, sen kauppahuoneen päällikkö, jonka äänettömänä -yhtiökumppalina nuori Fischer oli, tämän isän edessä. - -Kauppaherra oli vartaloltaan pieni ja sangen lihava, hänen kasvonsa, -leikattu tukkansa ja samalla tavalla hoidettu täysipartansa, kaikki -hänessä oli pyöreähköä. Hänen otsaltansa valui hiki ja hän pyyhki sitä. - --- Nöyrin -- läähätti hän, -- korkeat! - -Jatko tietysti olisi kuulunut: Nöyrin palvelijanne! Teidän portaanne -ovat hirveän korkeat, suokaa anteeksi hiestymiseni! - -Hänellä oli nimittäin säästämis- ja kauppakyky, joka oli suuresti -kehittynyt kaikkiin suuntiin, ja hän käytti sitä puheessakin, sillä -sanojen käyttämisessä hän rajoitti tarpeensa pienimmilleen ja koetti -jokaisesta lauseesta raivata itselleen muutamia sanoja takavarikkoon, -luultavasti palkkioksi ajatuksistaan ja tuumistaan. - --- Nöyrin -- korkeat! - -(Totisesti siinä on säästetty ja voitettu.) - -Vanha herra osoitti hänelle tuolia. Hän istuutui ja kysyi: - --- Äänetön --? - -(Puhdasta voittoa: adverbiaalipronoomeni, verbi ja substantiivi.) - --- Poikaniko? No, hänhän juuri läksi asemalle. - -Herra Mittrowitzerin naama osoitti suurta hämmästystä. - --- Sitte kun tuskin kotiin? - -(Säästöä siis: subjektin arvoinen pronoomeni ja verbi. Mies mahtoi -koonneen säästöön äärettömän sanavaraston.) - -Nähdessään päällikön rehellisen hämmästyksen, nousi matkustaneen herran -isä kummeksien tuoliltaan. - --- Ettekö te tiedä siitä mitään? - --- En. - -Vanhan herran kasvot eivät sinä hetkenä olleet ollenkaan viisaammat -kuin vastapäätänsä istuvan kauppiaan; hän näytti itse sitä aavistavan, -sillä viivytellen hän kääntyi rouvansa puoleen. Tämä viittasi hänet -tulemaan ikkunaholviin ja kuiskasi siellä hänelle kiireesti jotakin. -Fischer astui kauppaherran eteen ja sanoi: - --- Tämä kaikki mahtaa olla erehdystä meidän puoleltamme, ja luultavasti -me olemme ymmärtäneet väärin. Huomenna jo saatte poikani toimiinne. -Tahdottehan te nyt hyväntahtoisesti suoda anteeksi poistumiseni. Minun -täytyy välttämättömästi mennä -- sulkeudun suosioonne! - -Hän ryntäsi pois. Mittrowitzer kiireesti sulkeutui hänen suosioonsa -hänkin, mutta ei liikkeissään päässyt hänen perässään, vaan astui -epäillen ja päätä ravistaen alas portaita. Fischer vanhempi ei suinkaan -siksi lähtenyt, että hänen olisi paennut selontekoa. Mittrowitzer oli -siitä tunnettu, että hän harvoin kyseli, hän oli sitä mieltä, että -sillä tavalla olisi saanut hyvien sanojen asemasta ilkeitä valheita. -Mutta itse Fischer vanhempi ei näyttänyt tietävän mitään varmaa Fischer -nuoremmasta ja se oli epäiltävää. - -Astellessaan alas portaita ja pitkin tietä ajoportista vaunuillensa -asti, keskusteli kauppaherra ääneen ja kiihkeästi itsensä kanssa tästä -tapauksesta, sen mahdollisuuksista ja johdonmukaisuuksista. Siinä hän -paljasti kielellisten säästöjensä salaisuudet, mies nähtävästi vaihtoi -dialoogiset säästönsä monoloogiksi. - -Fischer nuorempi astui asemahuoneen pilettiluukulle ja pyysi pilettiä. - --- Mihin? - -Hän oli tekemäisillään itsensä naurettavaksi lausumalla totuuden: "se -on sama!" Mutta hän malttoi mielensä ja mainitsi pienen kaupungin -rautatien varrella, josta hänellä ei milloinkaan ollut ollut mitään -hakemista -- eikä ollut nytkään! - -Hän tunsi kuinka hänen käsivarteensa tartuttiin; hänen isänsä veti -häntä pois ja puhui pilettiluukkuun: - --- Suokaa anteeksi, herra luultavasti siirtää matkansa. - --- Tottahan herra toki itse sen tietää! - --- Yhäkin tuo tavanmukainen epäkohteliaisuus, joka niin miellyttävästi -suututtaa, kunnes siihen tottuu! Kustavi, ole hyvä lainaa minulle -hetkinen. - --- Jumalan nimessä, eihän toki kotona ole mitään tapahtunut? - --- Siitä kun matkustit? Ei... - --- No, sano nyt... - --- Selitykset sitte. Minun täytyy ensin kysyä. Tuolla on syrjäinen -pieni puutarha. Tule sinne, jotta saamme häiritsemättä puhua. - -Vaieten nuori Fischer seurasi. - --- Sano minulle, alkoi vanha herra, -- mikä sinut nyt taas ajaa pois? -Ensimmäisellä ja toisella kerralla asiat -- hän kohotti varoittaen -kätensä, nähdessään että poika tahtoi katkaista hänen puheensa; -- älä -sanokkaan että asiat tällä kertaa; Mittrowitzer oli juuri meillä, eikä -hän siitä tiedä mitään. - --- Vai Mittrowitzerko? - --- Niin, juuri hän. Siis yksityisimmät yksityisseikat mahtavat olla -matkasi syynä. Sinun poissaolosi ajaksi, mutta ei kauvemmaksi, me -otimme lastasi hoitamaan tuon erään "Kitan", ja nyt arvelee äitisi, -että sinä lähdet pois vain sentähden, että hän saisi olla paikoillaan. -Pitääkö minun edellyttää samaa? - --- Isä kulta, hyvin mielelläni sinulle selitän, mitä ajattelen ja -tunnen tästä asiasta, pyytäisin vaan hiukan vähemmin pilkallista -puhetapaa. - --- Sitä puhetapaa minä tulen käyttämään petoksestaan paljastettua, -asiatonta asiamatkustajaa kohtaan, niinkauvan kuin hän valehtelee. Ole -suora, niin kohtelen asiaa tarpeellisella totisuudella. - --- Olen oleva suora. Tarkoitukseni oli pysyttää tyttö talossamme. - --- Huono keino, joka ei auta. Uudistatko sinä sen sitte taas kun joudut -pulaan niinkuin tänään? Mitä sinä sillä voitat? - --- Aikaa, aikaa, päästäkseni itsestäni selville. - --- Niin, mutta tämä tiekö on juuri se, jolla nuoret poikaset -säilyvät ajattelemattomuuden töistä; yhtä hyvä olisi ollut päästää -tyttö muuttamaan pois, kadoksiin pääkaupungin tuhansien joukkoon. -Tämä ei kelpaa miehelle, hänelle etäisyys on vaarallinen. Riippuen -hänen luonteestaan, se hänet lamauttaa, tai tekee ihan hulluksi. -Sinun tapaisesi mies punnitsee levollisemmin, syvemmin esineensä -likeisyydessä. Josko hän siihen tarvitsee lyhyemmän tai pitemmän ajan, -riippuu tietysti siitä arkuuden määrästä, joka jokaisessa miehessä -vaikuttaa luultua heikkoutta vastaan. Käyttääkseni kemiallista -lausetapaa, minä sen "sidon" ja autan sinut selvyyteen. Suoraan sanoen: -sinä tahdot ottaa tytön lapsellesi toiseksi äidiksi. - --- Niin olen ajatellut. - --- Miehelle sinun asemassasi ei meidän seurustelupiirimme -katsantokannan mukaan maalaistyttö, joka sitä paitsi näyttää olevan -köyhä, varaton, sivistymätön olento -- ole mikään sopiva vaimo. Kai -sinä itsekkin sen tajuat? - --- En, sitä en ollenkaan tajua, ja sinun itsesi, isä ei ollenkaan -pitäisi jakaa tätä seurustelupiirimme katsantokantaa. Kai on jätettävä -jokaisen yksityisen mielen mukaiseksi, tahtooko hän poimia metsä- -vaiko puutarhakukan. Ja jos taloon vain saadaan hyvä emäntä, niin -ei suinkaan sitä katsota mitä myötäjäisiä hän tuo, sillä eiväthän -parhaimmatkaan myötäjäiset korvaa huonoa emäntää. Mitä taas tulee -tuohon tavanmukaiseen sivistykseen, niin tahtoisin kysyä: mitä siihen -oikeastaan kuuluu? Sekö, että kaikki pakoitetaan soittamaan pianoa, -laulamaan ja piirustamaan, köyhimmätkin, sentähden että löytyy toisia, -jotka sitä hyvin tekevät? että kaikkien täytyy lukea noita katalia -klassikoita, sentähden että muutamat tuntehikkaat heitä ymmärtävät; -- -että kaikkien pitää tehdä sitä, mikä sopii jollekulle yksityiselle? -Hiiteen ne! Todellinen nainen antautuu rakkauden ohjaamana siihen, mikä -on hyödyllistä, ja parempi on, että se, johon hän ei sillä tavalla -tahdo antautua, jää pois. - --- Hyvä. Ei tarvitse huolia niistä, jotka sanovat että "he toki -olisivat pitäneet häntä viisaampana", eikä puolisivistyneitten -puheista. Tosi sivistys -- järjen ja sydämmen voimistelu -- pitää aina -arvossa luonnollista, kouluuttamatonta voimaa ja on kyllä samaa mieltä -sinun kanssasi siinä, että naisen todellinen arvo on hänessä itsessään, -eikä siinä mitä hän omistaa, taitaa ja tietää. Mutta tässä on vielä -lukuun otettava, sopiiko tämä tytön luonteelle, eikö sinun piankin -täydy itseäsi soimata, jollei hän sinua soimaa, siitä että sinä olet -hänet temmannut totutuista elämän oloista ja heittänyt toisiin, joihin -hänen on mahdoton tottua? - --- Isä hyvä, mihin sinä joudut? Sellaisissa tapauksissa, joissa -ilmaantuu molemminpuolinen pettymys, saattaa jonkinlaisella -todenmukaisuudella edeltäkäsin määritellä tuollaisia traagillisia -ristiriitaisuuksia avioelämässä, mutta kun näytät minulle sellaisen -tulevaisuuden, minulle, joka kokonaan tyydyn saatuuni, silloin katsot -asioita liian synkältä kannalta! En minä aio ruveta pitämään mitään -hovia, ja jos hän osaisikin sorjasti ojennella teekuppeja ja siinä -kuiskata älykkäitä huomioita, niin tuo kaikki jäisi käyttämättä, sillä -minä en tunne tarvitsevani mitään edustavaa emäntää; jääköön hän vain -vieraaksi maailmalle, minä päinvastoin tahtoisin, niin paljon kuin -suinkin, säilyttää hänet omien tapojensa ja luonteensa mukaisena. Minä -kysyn: mistä totutuista olosuhteista minä hänet tempaan, ja millaisiin -minä hänet vien, joihin hän ei voisi tottua? Luulen, ettei hänen -ikäisellään ihmisellä vielä ole ollut aikaa mihinkään tottua, hän ei -vielä ole palvellut kahtatoista viikkoa ja saman verran aikaa hän on -ollut poissa vanhempiensa kodista. Se on siis ihan samaa kuin jos minä -hänet sieltä suorastaan toisin ja veisin tärkeimpään, todellisimpaan -kutsumukseensa; eikä siinä pitäisi olla maalaistytölle enempää -vaikeutta kuin maailmannaisellekaan! - --- Ei, useimmat näyttävät siihen hyvinkin sopivan. Tämä myöskin. -Luonnollista on, ettet sinä anna noitten tavallisten, seurapiiriä -hallitsevien ja vallitsevien mielipiteitten johtaa itseäsi. Jokainen -luulee sentään tehneensä onnistuneimman vaalin, ja syrjäisten -sekaantumista siihen saattaa paremmin pitää ylpeytenä, kuin todellisena -osanottona; mutta mitä sinä sanot suhteesta perheeseesi? - --- Isä hyvä... - --- Pyydän ettet katkaise puhettani. Ei minulta, enempää kuin -äidiltäsikään sinun tarvitse odottaa vastustusta, ja sisaruksiesi yhä -kestävästä rakkaudesta voit olla vakuutettu. Me vanhempasi olemme liian -vanhat ollaksemme ennakkoluuloiset ja he taas ovat siihen liian nuoret. -Varsinkin tytöt, ne vaistomaisesti hallitsevat asemansa. Veljeltään -nainen ei koskaan kadehdi toista, se olisi päätöntä. Ja hänen -valitullensa hän antaa arvoa siksi, että hän on kilpailijatar, joka -nyt väistyy kiistakentältä. Jos me vanhat saammekin odottaa, niin sinä -uudessa asemassasi, niin pian kuin toiveesi ja halusi ovat toteutuneet, -voit olla varma meidän täydestä rakkaudestamme, ja jos yleensä -sellaisista asioista jotakin voi edeltäkäsin määritellä, niin minä -tässä pidän niiden toteutumisen varmempana kuin päinvastoin. Sinä saat -siis tehdä minkä päätöksen tahansa: ahtaimmassa perhepiirissämme se ei -muuta mitään. Mutta minä tahtoisin vielä sentään sinulle muistuttaa -erästä likeistä sukulaista. - --- Niin tosiaan, hyvää Helena tätiä en ollenkaan muistanut! - --- Sinä olet hänelle suuressa kiitollisuuden velassa, sinä saat kerran -koko hänen omaisuutensa, sillä hän pitää sinua perillisenään. Hän on -siis huomioon otettava. - --- Välttämättömästi. - --- Hän päästi kovalla taistelulla kasvatustyttärensä luotansa, eikä hän -suinkaan tule siitä ilostumaan, että sinä nyt jo olet hänet unohtanut -ja aiot uusiin naimisiin. - --- Sen te pian näette. Naisen luonteeseen kuuluu, että vaikka hän itse -helpommin unohtaa, niin ei hän voi ymmärtää eikä anteeksi antaa, jos -muut sen tekevät. Muutoin minä kiellän todeksi sen syytöksen, että minä -olisin Helenan unohtanut. Hänen muistonsa on minulle pyhä. Sielussa -löytyy puhtain, intohimojen tahraamaton kohta, jossa kaiho, kaipaus ja -aavistus asuvat. Siinä elää se mikä meiltä on kuollut! Väärä sääli ja -hysteerinen tunteellisuus ne tahtovat raastaa vainajamme päivänvaloon -ja vaativat lämpimät tunteemme heille, jotka eivät niitä tarvitse. -Totisesti mietittyäni, minä astun toiseen avioliittoon omani ja -Helenan lapsen hyödyksi; en tahtoisi, että sitä väärin selitettäisiin, -sillä tunteeni on tosi. Se ei lastani vahingoittaisi, vaan melkein -hyödyttäisi, jos täti pahastuisikin, sillä se mitä hän on aikonut -siirtää minulle, lankeisi silloin tietysti lapselleni; siten siitä -vaan seuraisi, että joksikin ajaksi vieraantuisin hyväsydämmisestä -sukulaisesta. Ja sen tähden minä en uhraa onneani. - --- Onneasiko? Sanotko onneasi? - --- Sanon, sanon: onneani! Minä olen jo sanonut, että tunteeni on tosi, -ja täydellisesti, kokonaan minä sen tahdon lausua. Nyt ovat kovat -ajat käsissä, eikä ole toivomista että ne pian muuttuisivat, sillä -pysyäkseen sillä kohdalla, jolla tähän saakka on seisonut, tarvitaan -jännitetty voima, väsymätön kestävyys ja kaikkialla missä sitä -tarvitaan, täytyy itse olla läsnä. Huolista ja suruista, hyörinästä ja -pyörinästä minä etsin kiinteää, järkähtämätöntä kohtaa, joka kaikissa -pysyy, jonka rauhaisa ilo minut tyynnyttää! Jo ensi näkemällä teki -Pirkitta minuun pysyväisen vaikutuksen, sillä hänen olentonsa kertoi -syvää velvollisuudentuntoa; ja sentähden minä tahdon hänet voittaa, -minä en voi uskoa kotiani, lastani, itseäni parempiin käsiin. Isä, minä -en saata toivoa parempaa, kuin velvollisuuksilleen uskollista vaimoa! -Että kaukana ollessani voin ajatella hänestä kaikkea oikeaa, hyvää, -rakastavaista, ja kotiin palatessani nähdä että jokainen ajatus oli -tosi, jokainen uni todellinen -- se on onnea! - -Vanha herra jäi seisomaan ja laski kätensä pojan olkapäälle. - --- Nyt luulen, että me olemme selvillä. - --- Kuinka niin? - --- Nythän sinä tiedät mitä sinä oikeastaan tahdot, ja myönnä että sinä -jo ennen sen tiesit ja turhaan olit tuhlaamaisillasi matkarahoja. - --- Myöntäisinkö? - --- Myönnä pois, ja lähdetään sitte tästä ihanasta yrttitarhasta. - -He läksivät. - -Äkkiä Fischer vanhempi molemmin käsin tarttui poikaansa, joka kiltisti -käveli hänen vierellään. - --- Vielä yksi seikka, Kustavi! Tarjouksesi tuolle yksinäiselle, -köyhälle tytölle on niin hurmaava ja houkutteleva, ettei häneen pidä -suuttua, jos hän myöntyisi, vaikkei hän vastaisikaan rakkauteesi. - --- Sitä hän ei tee, silloin hän suoraan kieltää. - --- Sen hän tekeekin. - --- Hyvä Jumala, joko sinä olet koettanut häneltä tiedustella -- -tiedätkö sinä?... - --- En, en mitään lapseni. Minä vaan tahdoin myöntyä sinun mielipiteesi -mukaiseksi, että hän siinä tapauksessa vilpittömästi antaa kieltävän -vastauksen. - -Silloin nuori mies hymyili; hän katsahti ihan likeltä isänsä kasvoihin; -hän haki ja löysikin sieltä veitikkamaisuuden, kätkettynä hiljaa -räpähtelevien silmäkansien poimuihin. - -Kun molemmat palasivat kotiin, huomasi Kustavi heti, ettei hänen -salaisuutensa enään ollut salainen. Hämmästyneenä nuori veli häntä -katseli, kolmen tytön veitikkamaiset silmät hänelle hymyilivät, äiti -yksin oli totisena, vaikkei ankarana. - -Heti sen jälkeen tuli Pirkitta lapsen mukana sanomaan "hyvää yötä". Hän -oli aivan entisellään, hänelle ei ollut huomautettu asiasta mitään, -niinkuin Kustavi oli odottanut. Vanha herra asettui tytön eteen ja -ystävällisellä totisuudella lausui: - --- Vastaiseksi te jäätte taloon. Täytyy panna toimeen sellainen muutos, -että te voitte pysyä lapsen luona. - -Pirkitta hymyili kiitollisesti ja läksi. - -Levolle mennessä, koputettiin hänen ovelleen. Kun hän avasi, pujahti -Iida, nuorin neideistä, huoneeseen. - -Nuori neiti asettui Pirkitan eteen ja liioitetulla tavalla matkien -isänsä puhetapaa, hän kohteliaalla juhlallisuudella lausui: - --- Täytyy panna toimeen sellainen muutos, että te voitte pysyä lapsen -luona! -- Niin kyllä! Vieläpä suuremmoinen muutos! - -Hän leipoi käsiään, syleili ja suuteli tyttöä hurjasti. - --- Mutta miksi? - --- Eikö veljeni jo ole teille puhunut? - --- Ei. - --- Lapsi raukka! Se julmuri on jo saattanut maan poveen yhden vaimon, -nyt se tahtoo teitä toiseksi! - --- Minuako? Uskokoon, kuka tahtoo! Te laskette leikkiä, armollinen -neiti! - --- En ikinä niin totisissa asioissa, nauroi Iida. - -Hän laski sormen huulilleen. - --- Hiljaa! Älkää vain ilmoittako, että minä sen teille sanoin! Hyvää -yötä -- käly! - -Hän vielä kerran suuteli tyttöä ja kiiruhti sitte pois. Pirkitta jäi -yksin lapsen kanssa. - -Hän oli hämmästyksissä. Olisiko neiti todellakin laskenut hänestä -leikkiä! Ei, se olisi ollut epähienoa, eikä sellainen ollut tapana -talossa. - -Hän tahtoo ottaa hänet toiseksi vaimokseen! - -Mitä hän uskoisi hänestä, jota hän vain lyhyin ajoin oli nähnyt, jonka -kanssa hän oli puhunut vielä lyhyemmin, jonka hän tunsi yhtä vähän, -kuin hän hänet? - -Miten hän oli tullut sitä ajatelleeksi? - -Silloin lapsi liikahti pienessä ristikkovuoteessaan. Se vain unessa -siirtihe lämpimältä makuupaikaltaan. Se ei ollut levoton, mutta sen -hoitajatar kävi levottomaksi. Hän heitti kaikki kysymykset sikseen. - --- Hullutusta kaikki tyyni, lausui hän ja koetti nauraa, -- siksi ettei -se ole totta! - -Tietysti se on totta -- kiukutteli hänen rehellinen mielensä. -Ihmeellistä! Muutoin se hänet aina auttoi pulasta, ja nyt se suorastaan -saattoi hänet pulaan. - --- Minä en sitä sittenkään usko, sanoi hän uhkamielisesti. Sitä vastaan -hänen rehellisyytensä ei noussut, ja huoleti Pirkitta saattoi laskeutua -levolle. - -Mutta vuoteessa ollessaan, hän kuuli askeleita ja ääniä viereisestä -huoneesta. Äänet hän pian eroitti, ja kuuli selvästi mitä puhuttiin; -sillä kaupungin talojen seinät ovat niin ohuet, että ne panevat ihmisen -kuulemaan vastoin hänen tahtoaan ja pahaa tarkoittamattaan. - --- Jos hän vastaa sinun rakkauteesi, kuului sieltä. - --- Sukulaispiirteen hänessä täytyy vaikuttaa. Rakkaus ja -velvollisuudentunto kulkevat käsi kädessä. - --- No koeta sitte onneasi. Olethan sinä tarkoin miettinyt. - --- Niin, siinä on kypsynyt, punnittu täytymys. - --- Täytyminenkö? -- ja kypsynyt, punnittu? - --- Varmaan. Kaikki ajatukset suunnattuina samaan toimintaan vaikuttavat -niin, ettei sitä saata heittää tekemättömäksi. Ihminen ei tee kaikkia -itsestään. Hän toimii myöskin kohtalon käsissä. - -Hän kuuli miten he erosivat ja kaikki jäi hiljaiseksi. - -Tuolla puolella oli hän. Vain kapea seinä heidät eroitti. - - * * * * * - -Tyttö oli noussut vuoteeltaan ja toinen jalka oli ulkopuolella, -matolla, ikäänkuin hän olisi ollut jättämäisillään vuoteen, ehkä koko -talon. - -Vilu väristytti paljasta jalkaa, kiireesti hän sen veti peitteen alle -ja istui siinä painaen käsiä otsalle, ja tuijottaen eteensä. - -Mikään ei vielä ollut päätettyä! Se häntä rauhoitti ja hän nukkui. - - - - -Seitsemäs luku. - -Lyhyesti lausuen: päätös tulee, mutta ei tyydytä Kustavia, sillä -Pirkitta estelee lausumasta sitä viimeistä, sitovaa sanaa, jonka -lausumista jokainen suuremmassa tai pienemmässä määrässä arastelee. - - -Auringon paiste lankesi pieneen puutarhaan. Pirkitta istui lehtimajan -varjossa, tuuli löyhytteli villin viinipuun lehviä rauhattomasti, -niinkuin tytön sydän oli rauhaton. Uutterasti hän ompeli ja heitti -tuontuostakin katseen lapseen, joka nukkui nurmella pensaan varjossa. - -Hänen mielensä oli niin omituinen. Hän toivoi päätöstä likeneväksi, ja -samalla hän sitä pelkäsi. Hän ei uskaltanut kysyä itseltään, miten hän -tekisi, sen hän jätti onnensa nojaan. Hän tahtoi saada asian kysytyksi, -ja kuitenkin sitä ajatellessa, hän taas punastui, eikä tietänyt miksi. - -Tuntui niin omituiselta, ikäänkuin hän olisi ollut harsoon verhottuna -ja aurinko paahtoi niin tukahduttavan kirkkaasti, että hänen sen kautta -oli vielä kaksi vertaa kuumempi. Niinkuin edellisenä iltana hän lausui: - --- Minä en sitä usko! - -Mutta nyt se kuului toiselta. - -Askeleet likenivät. Hän säpsähti, sillä hän hyvin arvasi kuka häntä -tulisi hakemaan. Kiireesti hän rupesi neulomaan, sen vaaran kaupalla -että hän myöhemmin saisi purkaa kaikki, eikä nostanut päätänsä. - --- Täältähän minä teidät tapaan. Hyvää huomenta! sanoi Kustavi astuen -esiin. - --- Hyvää huomenta armollinen herra! - -Silmä, joka muutoin niin vapaasti katseli, jäi nyt alaspainuneeksi. - --- Minulla olisi puhumista teille Pirkitta, hän sanoi ja istuutui -vastapäätä häntä. - -Odottaen tyttö pysähdytti kätensä pitkäksi vedettyine lankoineen. - --- Minun täytyy tehdä teille kysymys, joka ehkä teitä hämmästyttää, tai -ehkei. Mutta koska tarkoitukseni on rehellinen ja asiani on totinen, -niin minä kysyn teiltä suoraan, Pirkitta, -- hän koetti tarttua hänen -käteensä, mutta tämä pisteli sukkelasti neulaa ommeltavan liinakankaan -läpi, -- Pirkitta, tahdotteko tulla vaimokseni? - -Tyttö kalpeni. Nyt se siis oli lausuttu, siinä ei enään ollut -epäilemistä. Katselemattaan hän tunsi, että hän odottavana piti -katseensa häneen tähdättynä. Silloin hänen poskensa taas paloivat -punaisina, ja hän kääntyi syrjään, lasta kohti. Nuori mies seurasi -hänen silmiensä suuntaa ja lisäsi: - --- Ja lapseni äidiksi? - -Miten se saattaakin niin hämmästyttää, kun se äkkiä tapahtuu, se jonka -tuloa muut jo ovat ennustaneet? Pää raskaine palmikkoineen painui -syvemmälle alas. - --- En minä tiedä. - --- Se tulee teille odottamatta. - --- Minua hämmästyttää itse se ihme. Minun ei pitäisi sitä ilmaista, -armollinen herra, mutta enhän minä siltä sano kuka sen minulle -ilmoitti, sillä minä tiedän sen eilisillasta. Minun on parempi olla kun -en minä toisilta salaa mitään ajatuksia. - --- Olkaa suora, Pirkitta! Mitä te ajattelitte heti kun siitä kuulitte? - --- Ettei se ole totta. - --- Millä perustuksella te niin ajattelitte? - --- Onhan siinä tarpeeksi perustusta, että minä olen köyhä tyttö maalta -ja palvelen tässä talossa lapsenpiikana. - --- Mutta kun te nyt tiedätte että se on totta, mitä te nyt ajattelette? - --- En tiedä! Voi älkää pahastuko, mutta minä en tiedä. Kyllä minä teitä -rakastan ja kunnioitan herranani, ja sen pienen kullan isänä, joka -tuolla niin makeasti nukkuu, mutta muutoinhan minä tunnen teitä liian -vähän, enkä minä tahdo ruveta itseäni kehumaan! Teillä on jo ollut -vaimo ja te luulette nyt voivanne hänet unohtaa, siksi että ulkomuotoni -ehkä teitä miellyttää, enkä minä kestäkkään vertausta tuon ensimmäisen -kanssa. Voisinhan minä rehellisesti tarkoittaa hyvää jos kourin kynsin -koettaisin, mutta tämä saattaisi olla ajattelematonta ja johtaa meidät -molemmat onnettomuuteen. - --- Te erehdytte Pirkitta, jatkoi Kustavi, -- te luulette että minä -tunnen teitä liian vähän, ja päätökseni kohtaa teidät äkkiä ja -odottamatta; mutta ajatelkaa toki, voisinko minä ajattelematta puhua -teille niinkuin olen puhunut. Koska molemminpuolinen luottamus on -kaiken onnen ensimmäinen ehto, ja koskei se voi versoa vahvemmasta -perustuksesta kuin siitä, että toisen suru on toisen käsissä ikäänkuin -panttina, niin minä olen teille omistani tarjonnut korkeimman, pyhimmän -oikeuden -- äitinä olemisen! Ettehän te Pirkitta, toki voi luulla, että -minä kevytmielisesti laskisin leikkiä omasta onnestani, vieraan olennon -ja ainoan lapseni onnesta! En siksi, että olisin ensimmäisen vaimoni -unohtanut, vaan siksi, etten häntä voi unohtaa, minä etsin toista -vaimoa; minä tahdon kotini taas kodikkaaksi itselleni ja lapselleni. -Miksi minä tartuin juuri teihin? Minä teeskentelisin, jos sanoisin, -ettei teidän kauneutenne ollenkaan olisi vaikuttanut päätökseeni, -mutta minä voin samalla totisesti vakuuttaa, että hellä velvollisuus -lastani kohtaan liittää rakkauteni teihin. Sanoittehan te itsekin, -että sitä oikein kasvattamaan tarvittiin kaksi; tahdotteko te nyt, -voimienne mukaan täytettyänne tehtävänne, jättää kasvavan lapsen, sitte -hentoisen tytön, valvomatta, silmällä pitämättä minulle, miehelle, -yksin hoidettavaksi? Ajattelettehan te itse, ettei se hänelle sovi. -Teillä olisi täysi oikeus lausua epäilys liittomme onnellisuudesta jo -edeltäkäsin, ja minun täytyisi teitä kiittää suoruudestanne, ainoastaan -siinä tapauksessa, että tarjoumukseni muuttaisi mielenne, jos te -tuntisitte ettette voi olla vaimonani sentähden, ettette voisi omien -lasten rinnalla olla hyvä äiti ensimmäistä lastani kohtaan! - -Ikäänkuin neuvotonna ja avutonna tyttö katseli lapseen niinkuin -pyytääkseen, ettei se toki sellaisia uskoisi "Kitastaan". - --- Pirkitta, te rakastatte lasta, ja siksi minä koetan teidät voittaa. -Rakastakaa isää lapsen tähden, se on meille kaikille paras, kun toiset -rakastavat lasta isän tähden. - -Pirkitta seisoi pää alas painuneena, hän päästi toisiinsa kiedotut -kätensä vajoomaan syliinsä ja sanoi hiljaa: - --- Se on niin jalosti, niin kauniisti ajateltua... - -Reippaasti Kustavi astui hänen luoksensa, ehkä hän tahtoi tarttua hänen -käsiinsä ja vetää hänet rinnalleen, mutta tyttö vältti häntä ja ojensi -torjuen kätensä: - --- Mitä sanoisivat vanhempanne, armollinen herra? - --- Olisinkohan minä heidän suostumattaan toiminut näin julkisesti -heidän nähtensä? Te olette perheelleni rakas, sen näytän teille heti. -Tulkaa vaan, minä vien teidät käsi kädessä vanhempieni ja sisarteni -eteen. - -Pirkitta punastui. Kiireesti hän veti kädet taaksensa ja astui askeleen -taappäin. Suurin, kiitollisin silmin hän häneen katseli ja sanoi: - --- Jumala teille palkitkoon tämän aiotun kunnian, hyvän tarkoituksenne -ja kaiken! Se saa minut melkein pelkäämään. Ehkä sentään löytyisi -suvussa joku, joka ei siitä pitäisi? - --- Ehkä, sanoi Kustavi nauraen. -- Minulla on vanha täti, äitini sisar -ja ensimmäisen vaimoni kasvatusäiti. - --- Hän ei siitä varmaankaan pitäisi! huudahti tyttö kiireesti. - --- Ehkei. Hän on hyvä, hiukan oikullinen vaan. Muutoinhan minä hänet -tunnen, ettei hän kauvan voi kestää suuttuneena olemista, ja pian te -olette oleva hänelle yhtä rakas kuin kaikille muille. - --- Hänen täytyy minua kärsiä jo edeltäkäsin. Jos hän vasta myöhemmin -saa siitä kuulla, niin hän ajattelee, että minä jostakin syystä tahdoin -hänen selkänsä takana tunkeutua perheesen! Kukaan ei saa olla minua -vastaan! Minä en tahdo saattaa epäsopua siihen taloon, jossa olen -nauttinut pelkkää hyvyyttä, en vähintäkään, en pienintäkään! - --- Älkää surko sitä, enempää kuin minä sitä suren. Pirkitta, vastatkaa -suoraan ensimmäiseen kysymykseen, jonka teille asetin! - --- En voi. - -Hän painoi molemmat kätensä rintaa vastaan. - --- Minä en tahtoisi vielä. Minä tahtoisin antaa sen riippua siitä, -suostuuko neiti, tätinne -- sitte -- jos hän suostuisi -- ei nyt, ei -nyt! - -Änkyttäen hän sen puhui. - --- Pirkitta! - -Tyttö torjuutui hänestä. - --- Älkää suuttuko, armollinen herra, minä olisin mieluummin yksin! - --- Minä jätän teidät. Ajatelkaa hyvää ystävästänne! - -Kiirein askelin hän meni. - -Hetkisen ajan tyttö hiljaa itki itsekseen, sitte hän juoksi lapsen luo -ja polveutui sen viereen. - --- Nyt saamme nähdä, pikku kultatukkani, miten Jumala tahtoo, pitääkö -meidän erota, tai onko määrätty että pysyisimme yhdessä. -- Kuule, -ethän sinä siitä suutu, mitä minä olen tehnyt? Katso, minä en tietänyt -kieltää enkä myöntää, en koko maailman aarteista; sillä onhan se niin -liian valtaava asia. Itku siinä helpommin tulee kuin puhe. Ja jollen -minä nyt voi katsella isääsi samoilla silmillä kuin ennen, niin siihen -löytyy syy. - -Jota hän sentään ei selittänyt pienelle kultatukalle. Kyynelsilmin hän -nauroi. - -Lapsi oli herännyt ja näytti tahtovan itkeä hänen kanssaan. Kun se -vihdoin näki ystävättärensä iloisemmat kasvot, silloin se nauraen -tarttui pieneen esiliinaansa ja hieroi hänen kosteat poskensa kuiviksi. - - - - -Kahdeksas luku. - -Perintötäti tulee. Hän ilmoittaa vastenmielisyytensä Iliaadia kohtaan -ja mieltymyksensä Darwiniin. Hän ei vastusta sisarenpoikansa päätöstä, -joten asiat kulkisivat hyvää kyytiä eteenpäin, jättäen tekijälle aikaa -loppulauseitten miettimiseen -- jollei kaikki taas äkkiä joutuisi -epäiltävälle kannalle. - - -"Perintötädistä" oli tullut erinomaisen tärkeä henkilö. Kustavikin -myönsi, että hän tässä asiassa odotti hänen päätöstänsä jonkinlaisella -pelvolla, mutta siitä täytyi saada tieto poistamaan tytön pelkoa, ja -niin nuori Fischer istuutui kirjoittamaan hänelle aikomuksestaan ja -pyysi hänen lausuntoaan. - -Täti omisti suuren talon Wienissä ja pienen tilan likeisessä -maalaiskaupungissa. Tätä viimemainittua hän mieluummin piti pysyvänä -asumapaikkanaan. Se päivä, jolloin vastaus häneltä ensi kerran olisi -voinut saapua, kului tuomatta vastausta, samaten toinen; kolmantena, -iltapäivällä seisahtuivat vaunut Fischerin talolle, pieni nainen astui -sukkelasti niistä ulos ja ojensi ajurille maksun. Kustavi oli rientänyt -paikalle, hän suuteli tulijan kättä, mutta tämä ei hänestä välittänyt, -hän vain osoitti pientä käsilaukkua ja suurta lipasta ja astui -kiireesti ylös portaita. Nuori mies sälytti selkäänsä määrätyt kalut ja -seurasi häntä. - -Se oli Helena täti. Hänen pienestä, vikkelästä olennostaan ei olisi -nähnyt hänen kuuttakymmentä ikävuottaan. Hänen oikea olkapäänsä oli -kasvanut hiukan ulospäin ja hän piti päätään vähän kallistuneena sille -puolelle, kalpeat kasvot olivat omituisesti muodostuneet ollakseen -naiskasvot, suu oli liian suuri, nenä liian pieni, ja viisaat, tuliset -silmät saivat katsojan vaan päivittelemään sitä, että ne olivat niin -epäedullisessa ympäristössä. - -Mitä sydämmellisimmin toivotettiin vierasta tervetulleeksi. Sitte -Helena täti istuutui nojatuoliin. - --- Tässä minä nyt olisin, lapset! sanoi hän. -- Te tiedätte, miksi -minä olen tullut. Minä olen varustautunut olemaan teillä yötä, sillä -siunatuksi lopuksi tuo uusi sydämmen haltijatar ei suinkaan ole niin -käsissä, että te voisitte hänet minulle jo tänään esitellä. - -Vanha herra astui esiin. - --- Arvoisa kälyni, jos hänet tällä hetkellä esitteleminen voisi -johtaa teidät luopumaan yösijastanne meidän kattomme alla, niin minä -yksinkertaisesti jättäisin tytön huomiseksi, mutta koska minä uskon, -että sittenkin jäätte meille, niin olen lähettänyt noutamaan tyttöä. -Hän on saatavissa ihan likeltä; hän palvelee meillä. - --- Palveleeko? - --- Kyllä. Hän on vasta-alkaja, ensimmäistä kertaa palveluksessa. Me -otimme hänet pienokaista hoitamaan. - --- Vai siis lapsenpiika! -- Helena täti katseli syrjästä -sisarensapoikaa. -- Kas vaan, romaani kodin seinien sisäpuolella -perheen ahtaissa kehyksissä; sellaiset ovat vaarallisimmat, ne jäävät -harvoin rankaisematta; verkko heitetään kyllä varmasti, mutta siihen -takertuu ilokseen oma itsekkin. - -Pirkitta ja lapsi astuivat sisään, ja kun lapsi riistäytyi irti ja -kiiruhti tädin luo, jäi Pirkitta seisomaan ovelle, silmät lattiaan -tähdättyinä, kokonaan hämillään. - --- Vai hänkö? - -Neiti otti lornettinsa ja tarkasteli tyttöä. Sillaikaa lapsi lateli -hänelle kysymyksiä, ja vihdoin kun ei se saanut tyydyttävää vastausta, -se, nähden millä tarkkaavaisuudella täti katseli hänen hoitajatartaan, -rupesi lukemattomin kerroin vakuuttamaan, että se oli "Kitta", vaan -"Kitta"! - --- Anna nyt isoillekin ihmisille jo suunvuoroa, sinä pieni hupakko! -Älä puhu mitään, jo minä tiedän että se on "Kitta", tuo tuolla. -- Hän -irroitti lapsen, joka ihan oli kietoutunut hänen hameensa poimuihin. -- -Juokse sinne sanomaan ettei hänen pidä tuossa seisoman, ikäänkuin kanat -olisivat syöneet ruuan hänen edestään. - -Pikku Leena täytti säntillisesti tehtävän. - --- Minä jo odotin hivuvaa, sentimentaalista neitiä. - --- Kai sinä huomaat, ettei hän ole kaupungin lapsi, sanoi rouva -Fischer. -- Hän on vasta maalta tullut. - --- Silloin hän suinkaan ei edes tiedä, mitä senttimentaalisena oleminen -onkaan; tai tiedättekö lapseni? - --- En, armollinen neiti, sanoi Pirkitta. - -Hän silitti vieressään seisovan lapsen laheaa tukkaa ja katsahti ylös. - --- Kai se on tyytymätön mieli sellaisissa ihmisissä, jotka tahtoisivat, -että heitä pidettäisiin rakkaampana rakasta, ja tehtäisiin kauniimmaksi -kaunista. - -Helena täti hymyili. - --- Kansa maalla on siihen liian käytännöllistä, ja se on hyvä. Kai -siellä maalla kaikki ovat yksimieliset. Ja hänkin on ajatellut, ettei -rikasta tätiä pidä suututtaa, ties, mihin häntä vielä saattaa tarvita! - --- Mutta hyvä täti, sanoi Kustavi. - --- Ole sinä vait, sinun vuorosi kyllä vielä tulee. Luuletko että -minä häntä siitä tuomitsen? Kun jokainen jo edeltäkäsin tietää, mitä -hän toiselta saattaa odottaa ja toivoa, silloin heidän välinsä toki -on suora. Se on sellaista tässä maailmassa, että toinen on toisesta -riippuvainen ja me tarvitsemme toisiamme molemmin puolisesti, ja jos -me käyttäydymme ymmärtäväisesti ja jätämme kaiken lellimisen pois -pelistä, niin me säästymme monesta pettymyksestä ja itse hankkimastamme -väärinkäsityksestä, elämme sovussa ja rauhassa, jollei juuri -keskenämme, niin kuitenkin vieretysten. Se on minun mielipiteeni. -Näytäppäs! - -Hän otti hatun, jota Kustavi yhä piteli käsissään, ja asetti sen parin -tuuman päähän silmiensä tasalle. - --- Kas vaan, kuinka kauvan Helena on ollut kuolleena? Joko on niin, -ettei suruvuosi vielä ole kulunut umpeen, tai on tuo harso kestänyt -surun tuolle puolelle, minun mielestäni se ei kumpaisessakaan -tapauksessa ole paikallaan. Rakas lapsi, -- hän ojensi hatun Pirkittaa -kohti -- ratko pois tuo musta vaate, se on sinulle opettavainen työ, -huomaa miten pian mies unohtaa, äläkä luo liian suuria luuloja hänen -rakkaudestansa. - -Kustavi tempasi hatun ja heitti sen johonkin nurkkaan. - --- Ohoh, huudahti vanha herra. -- Arvoisa käly, sallikaa minun -haukkumattomana jäsenenä teidän soimaamastanne miessuvusta, muistuttaa, -ettette te oikeastaan ollenkaan voi puhua näistä asioista. Te ette -koskaan ole koettanut elää miehen kanssa. - --- En, siitä minä olen suojellut itseni. Jo kyyryselkäisten -jälkeisten mahdollisuus, joista eninten olisi iloa suurille ja -pienille katupojille, on minulle erinomaisen vastenmielinen. Mutta -jota kauvempana teistä pysyy, sitä paremmin teidät oppii tuntemaan. -Negatiivinen kauneuteni on minut tehnyt erinomaisen sopivaksi kokemaan -tätä, ja silloin kun ei teistä miehistä mitään odota, silloin on -tietämättään saanut teistä oikean käsityksen. Minä tunnustan itseni -syyllisiksi siihen, että ainoan kerran eläessäni olen uneksinut -kaunista herraa, mutta sitte on jo kauvan, minä olin silloin vielä -tytöntynkänen. Oi, miten verrattoman ihana hän minusta oli, tuo -kaunis herra, enkä minä epäillyt että hänen täytyi olla hengeltäänkin -voimakas mies. Myöhemmin sitte ei löydä suurta eroa molemmilta -puolin johtuvan naurettavuuden välillä, ja me teemme sangen väärin, -kun me miehiltä kadehdimme heidän yleismaailmallista sivistystään, -meille annetaan vihriä varjostin, heille siniset silmälasit, me -katselemme kotoa likinäköisesti, he maailmaa. Kaukainen ihanteeni, -tuo ihmiskurja, hän vielä elää; kyllä hän vahvistaa sääntöäni, -mutta ei ole siitä poikkeus; jos hän nykyään herättää jonkinlaista -huomiota, niin on hänen siitä kiittäminen perhettään; minä näen hänen -välistä kuljettavan käsikynkässään lihavaa rouvaa ja seitsemän laihaa -tytärtä astelee heidän edellään. Muuten hän on auskultantti tai mikä -lieneekään, en tiedä; sanalla sanoen: jokaisessa suhteessa jäänyt -loitolle toiveistani. Mutta unelmoiminen tuli minulle jo heti alussa -vastenmieliseksi, ja ihme kyllä -- nimeni tähden. Siihen aikaan minä -kaihoelin kohtaavani ihannettani, minä jo edeltäkäsin hengissä elävästi -kuvaelin pienimmätkin seikat, miten hän tervehtisi ja minä vastaisin, -miten me solmielisimme puheita, keskustelisimme, ja erotessamme -sopisimme tapaamisesta; minä toivoin tulevani häntä vastaan yhtä -odottamatta kuin hän minua, ja minä siihen huolellisesti valmistauduin. -Otin peilin avukseni, opettelin haaveksivasti avaamaan silmäni, -opin suloisen, suostuvan hymyilyn, nurean alakuloisuuden, autuaan -liikutuksen --, oi inhoittavaa, minkälaisia kasvoja siten näin, minä -sitä itse ulvoin joka kerta. - -Läsnäolijat saattoivat vielä vähemmin pidättää nauruaan, kun täti -vilkkaasti kertoessaan oli lyhyesti näyttänyt kaikki tarkoittamansa -kasvojen väännökset. Toiset sentään rajoittivat iloisuutensa, mutta -kolmen sisarentyttären nauruhalu nousi sangen arveluttavaksi, eivätkä -nuoret neitoset parantaneet asiaa sillä, että jokaisen naurukohtauksen -perästä huutamistaan huusivat: "täti raukka!" - -Silloin vanha nainen iski kätensä pöytään. - --- Jospa te tukkisitte suunne, te keltanokat. Ja ainoan järkevän -olennon teidän ikäisistänne pitää yhä seisoa tuolla ovella. Tule -lapseni, istuudu tänne! - -Hän osoitti tuolia, joka oli hänen oikealla puolellaan ja Pirkitta -istuutui sille. Hän oli tullut varmemmaksi sitte kun lapsi piteli hänen -kädestään kiinni ja nojasi päänsä hänen syliinsä. - --- Noin, sanoi täti. - -Hän laski kätensä kevyesti tytön polvelle, sitte hän jatkoi: - --- Kun siis peili oli vakuuttanut minulle, etten minä valloituskokeissa -voisi joutua kuin tappiolle, huomautti nimeni lopullisesti minulle, -etteivät muutkaan aikoneet löytää minusta miellyttävyyttä. Minua -kastaessa, oli kai ajateltu kalenterin pyhimystä, mutta muutamien -nuorien herrojen mielestä nimeni muistutti erästä hyvin pakanallista -Helenaa -- hän kääntyi Pirkitan puoleen -- oli nimittäin vanhaan -aikaan kelvoton nainen, kaunis kuin kuva -- jolloin tietysti on -huomattava että kauniit helpommin tulevat kelvottomiksi kuin joku -meistä, joka ahdistamatta saa pitää hyveensä. Noissa nuorissa herroissa -oli jonkinlainen koomillinen kyky, he keksivät vastakkaisuuksia ja -ilokseen he ottivat antaakseen minulle nimen "kaunis Helena". Olisihan -vahinko, jollei hyvä pila pääsisi ihmisten joukkoon, ja nuoret herrat -olivat niin hienotunteiset ja ritarilliset, -- niinkuin heidän -suvultaan saattaa odottaa -- että he panivat liikkeelle tuon nerokkaan -tuumaansa niin, etten minä koko siinä kaupunginosassa, jossa asuimme, -kantanut muuta nimeä kuin "kaunis Helena!" Äh, miten minä kiroelin -heidän muistoansa, olisin tahtonut antaa polttaa Iliaadin viimeiseen -kappaleesen asti, vaikka professorit olisivat sanoneet mitä tahansa! -Luulen että ylioppilaat siinä olisivat olleet puolellani. Trojalaista -sotaa ei ollenkaan olisi ansainnut ylistellä, koska se oli sen syy! -Peilini on varjellut minut ihaelemasta itseäni, tuo herttainen leikki -nimestäni on ajanut minut miehistä hyvän matkan päähän, ja sen jälkeen -minä en milloinkaan pidä heitä sinä, mitä muutoin naiset, tahi he itse -itsestään tekevät. Enkä minä ole siitä ollenkaan pahoillani, että -suosiollinen luonto on onnistumattomassa persoonallisuudessani antanut -käsiini suosituskirjeen teitä vastaan. - --- Käly, käly, varoitti vanha herra, -- jos meiltä todellakin puuttuisi -kaikki hellä mieli, niin me nytkin saattaisimme antaa ilkeitä -vastauksia, mutta koska me emme sitä tee, niin siinä on paras todiste -siitä... - --- Oi pyydän, herra kälyni, miksi panette pakkoa itsellenne? Kun ette -te kuitenkaan saata olla ivallisesti viittaamatta sinneppäin, niin -puhukaa suunne puhtaaksi; minä en ole jättävä teitä vastausta vaille. - -Vanha herra vaikeni hymyillen; silloin täti äkkiä kääntyi Pirkitan -puoleen ja laski molemmat kätensä hänen vyötäisilleen. - --- Niin, rakas lapseni, hän sanoi, -- jos minä käsken sinua viereeni -istumaan, niin ole varoillasi, minä olen paha, niinkuin kaikki -kyttyräselkäiset ovat. - --- Minä arvelen, puhui tyttö nauraen tuota äkillistä purkausta, -- -ettei se riipu ulkomuodosta; mistä muutoin tavattaisiin sorjamuotoiset -heittiöt? - --- Hänen hampaansa ovat kauniit ja vartalo on vahva, arveli täti -sisarelleen, ja lankonsa puoleen kääntyen: - --- Hän on terve ja voimakas, lapset tulevat samanlaisiksi. - --- Mutta hyvä täti, sanoi Kustavi. - --- No, no, herra Kustavi! Eikö siihen kuitenkin kerran jouduta? -Joudutaan. Anna siis vanhan naisen se lausua. Minä luulin, että -te kaupungissa ahkerammin lukisitte Darwinia. Sepäs on läpeensä -ymmärtäväinen ihminen! Minä maalla jo olen hänet lukenut läpi muutamaan -kertaan, ei siksi että saisin häneltä suorastaan uutta, vaan siitä -nauttiakseni, että mies kerrankin peittelemättä lausuu sen totuuden, -joka meille vanhoille naisille jo kauvan on ollut tuttu. Niin, vanhaksi -tultuaan ihminen pysytteleikse todellisuudessa, ja pitää arvossa -tosiasiat. Vanhat akat kertovat satuja hyvin, siksi etteivät he itse -niitä usko; siitä syystä he ovat vaaralliset. - --- Satukirjoittajan ammattia harjoittavat ryökäleet ovat jo aikoja -sitte olleet siitä selvillä ja, ensin piinattuaan heiltä järjen, -antaneet konnien ja tyhmyrien polttaa heidät -- joka osoittaa, että -heissä sentään oli jotakin polttamista. Aikoja ennen kuin löytyi -tunnettua lääkäritaitoa harjoittivat sitä käytännössä vanhat akat, ja -heistä tuli tietäjänaisia siitä syystä, että he valuvilla silmillään -näkivät mihin päin moni asia maailmassa kallistui. Naisissa asui alussa -kaikki tieto, vasta vähitellen miehet sen oppivat, sentähden että he -aina tahtoivat siihen sekoittaa ja panna omia kauniita sanojaan ja -perinpohjaisia hypoteesejaan; he hakevat aina heti luonnon lakeja ja -me löydämme vain heidän poliisimääräyksiänsä. Vanhat akat ovat aina -erityisellä mieltymyksellä ryhtyneet yksityisiin tosiasioihin; missä -vain piilee yhteys, sieltä sen täytyy itsestään selvitä. Nykyinen tiede -sen hyväksyy; ja siten se on -- kunnioitettavaa kyllä! -- vanhojen -akkojen kannalla, ja sentähden minä iloitsen olevani yksi heistä. - --- Tämän tyytyväisyytenne te lausutte sangen somasti, käly, sanoi -Fischer vanhempi, -- mutta te kääritte sittenkin vain karvaan pillerin -oblaattiin; minä kumminkaan en liioin saata iloita siitä että olen -vanha. - --- Sen kyllä uskon! Vanhat miehet eivät kelpaa mihinkään. Sitte kun -olette päässeet siitä ajasta, jolloin tahdotte tekeytyä miellyttäviksi --- mutta jääkööt ne sikseen! - -Hän kääntyi Pirkitan puoleen: - --- Rakas lapsi, nyt sinun on täytynyt kuulla asioita, joista tuskin -olet puolia ymmärtänyt, ja minua hämmästyttää, ettei sinun käy niinkuin -pienen Helenan, joka menestyksettä taistelee Nukkumattia vastaan. Vie -hänet maata. Menkää lapset. Hyvää yötä! - -Pirkitta ja Leena läksivät. - -Myöhemmin ruokapöydässä uskalsi Kustavi kysyä: - --- Sanokaa rakas täti, mitä te ajattelette? - --- Minä syön nyt, tuli vastaukseksi, -- ja silloin en ajattele mitään. -Ne eivät sopisi yhteen. - -Kun oli noustu pöydästä ja erottu, viittasi Kustavi luoksensa nuoremman -sisarensa ja pyysi, että he yhdessä menisivät kutsumaan Pirkittaa. - -Iida täytti hänen pyyntönsä ja kun Pirkitta tuli, sulki tyttö hänet -syliinsä. - --- Nyt ei kukaan pääse minulta viemään sitä, että minä olin -ensimmäinen, joka osoitti miten rakkaaksi hän on minulle tuleva. - -Kustavi tarttui sisarensa käteen ja puristi sitä. Siten he kolme -muodostivat ketjun. - --- Minä toivon parasta, sanoi Kustavi, -- täti oli tänään oikein -iloinen ja leikillinen. Te näytätte häntä miellyttävän. Mitä te pidätte -siitä vanhasta piiasta? - --- Hyvin paljon. Ei hän enään ole ollenkaan suuttunut, koska hän jo -itse sanoo: minä olen paha, ole varoillasi! Omituinen hän on, mutta -eihän sitä ole ihmetteleminen, onhan hän itse sanonut, ettei rakkaus -ohimennenkään ole kolkuttanut hänen sydäntään. Ja taitaa vaan olla -niinkuin sanotaan, ettei se saa puuttua keneltäkään naiselta, joka jää -naimattomaksi; ja hän on kyllä tahtonut pysyä naimattomana, muutoin hän -ei suinkaan olisi ottanut vaivautuakseen hoitamalla vierasta lasta. -Hänen elämässään ei kaikki ole ollut niinkuin olisi pitänyt olla, ja -siitä hän on yksin kärsinyt koko ajan. Vaikka hän olisi sata kertaa -kummallisempi, niin en minä voisi häntä siitä tuomita! - --- Suuri kiitos! Hyvää yötä! lausui äreä ääni. - -Hitaasti täti kulki hämmästyneitten sivutse. He eivät olleet -muistaneet, että tie hänen makuuhuoneeseensa kävi tämän huoneen läpi. - --- Voi kauhu! sanoi Iida. - -Ketju aukeni. Ääneti he painoivat toinen toistensa käsiä ja erosivat. - -Yksi neideistä oli pantu tädille yökumppaliksi, jotta joku olisi läsnä, -jos hän jotakin tarvitsisi. Mutta yö oli vanhalle neidille hyvin -rauhaton. Yhtämittaa hän heräsi, pyysi milloin sitä, milloin tätä, -joko lasia vettä, tai että avattaisiin ikkuna, joka sitte taas oli -suljettava. Hänen sisarentyttärensä valitti seuraavana aamuna kovaa -päänkivistystä. - -Kustavikin sai sinä yönä unta myöhemmin kuin tavallisesti. Mutta -Pirkitta meni levollisena vuoteeseensa, hän ei sanoillaan ollut -tarkoittanut pahaa, hän olisi voinut ne lausua hänelle vasten naamaa. -Ja tädin päätöstä, tulkoon se kummoiseksi tahansa, hän piti kohtalon -sormen viittauksena. - -Seuraavana aamuna täti näytti hyvin kylmältä tyttöä kohtaan. Kustavi -odotti tilaisuutta ollakseen kahdenkesken hänen kanssansa. Silloin hän -otti hänen kalpean kätensä ja suuteli sitä. - --- Me olemme aina, niin kauvas kuin minä muistan, eläneet parhaassa -sovussa. Muuttuuko se nyt, kun se minuun kipeimmin koskisi, täti? - --- Niin hyvä lapseni, me olemme aina eläneet parhaimmassa sovussa, ja -arvelen, että olemme sitä tekevät vastedeskin! Tiedätkö, meihin naisiin -tarttuu välistä tuollaista pientä kiukkua, äläkä siitä hämmästy, että -minäkin sallin sellaista; olethan sinä kuullut että yksin jääminen on -maksanut minulle vaivaakin! Ei kukaan mielellään ota vastaan sääliä -toiselta. Mutta ei sinun siltä tarvitse muuttaa mieltäsi, nai tyttö, -hänellä on hyvä sydän ja järkeä juuri sen verran, että te miehet -saatatte pitää hänestä, ja hän teistä. - --- Ja ettekö te tahtoisi sanoa hänelle itselleen paria suosiollista -sanaa? - --- En nyt. En ole sillä tuulella. Mutta sitte kun menen pois, saat sinä -tuoda hänet vaunuille. Vielä yksi seikka! Niin pian kuin tyttö käy -morsiamestasi, lienee sopivinta ja parasta lähettää hänet pois talosta, -jossa hän siihen saakka on palvellut. Lähetä hänet lapsen kanssa -joksikin ajaksi maalle, minun luokseni. - -Kustavi ei päässyt kiittämään, sillä hänen sisarensa tulivat väliin, ja -puheen jatkaminen tuli mahdottomaksi. - -Pirkittaa ei ollenkaan oltu kysytty, jonkatähden hän oli mennyt -puutarhaan Leenan kanssa. Nyt hänen jo täytyi uskoa, että vanha neiti -oli loukkaantunut hänen eilisistä sanoistaan; silloin hänelle oli tehty -pahaa, ja se suretti Pirkittaa. - -Päivällisaikaan tuli Kustavi puutarhan aidalle. - --- Pirkitta, täti lähtee. - --- Joko? - --- Tulkaa! - -Hän ja lapsi tulivat vaunuille; kun täti oli lausunut jäähyväiset -kaikille, viittasi hän Pirkitankin luoksensa ja sanoi hänelle: - --- Sinä olet hyvä lapsi ja Kustavi on kelpo poika. Tämän maailman -vähästä hyvyydestä lienee toki parasta se, että kaksi, jotka sopivat -yhteen, saavat toisensa. Pitäisin sitä syntinä jos kaksi sellaista -eroitettaisiin. Sopikaa nyt loput keskenänne, minä annan teille -siunaukseni! - -Vielä hän ystävällisesti nyökäytti päätään kaikille; sitte vaunut -vierivät pois. Mutta Kustavi tarttui Pirkitan käteen ja vei hänet -takaisin puutarhaan. - -Lapsi tepasteli nurmikossa, äänettöminä he sitä katselivat hetkisen, -sitte he kääntyivät ja kävelivät pari askelta rinnatusten; villin -viiniköynnöksen lehvät värisivät heikosti, heidän seisahtuessaan sen -viereen. - -Hän tarttui tytön molempiin käsiin pidelläkseen häntä niin, että hän -saattoi katsella hänen silmiinsä. - --- Täti ei siis pane vastaan, vastatkaa nyt kysymykseen: tahdotteko -tulla vaimokseni? - -Peittääkseen hehkuvat poskensa, tyttö painoi alas päänsä ja hiljaa -mutta totisesti, lujasti, ikäänkuin pyhää lupausta hän lausui: - --- Minä tahdon! - -Nuori mies tunsi käsissään hänen kädenpuristuksensa ikäänkuin hän nyt -vasta olisi sen hänelle antanut. - -Silloin hän veti hänet rinnalleen, suuteli hänen otsaansa, pää vaipui -nojaamaan hänen olkapäätänsä vastaan. - -Kuinka se Leena sentään oli hienotunteinen lapsi! Hän ei ollenkaan -huomannut sellaista, jota hänen ei tullut huomata. Jo aikoja sitten -hän oli heittäytynyt nurmelle pitkäkseen ja leikitteli unenpöppörössä -heinikolla. - -Pirkitta keikahutti päätänsä taappäin ja katsahti Kustaviin. Ja hän -näki taas tuon tummanruskean, vapaan silmän, joka oli hänet lumonnut. -Tyttö hymyili. - --- Jotakin minä sinulta pyytäisin. - --- Mitä kultaseni? Sano! - --- Miten minä siitä pidän, kun minä tällä tavalla heti saan luvan! -Saanko minä nyt sanoa _sinä?_ Sitä vielä tahtoisin. Minä puhuisin niin -kovasti, enkä saisi sanotuksi sitä, mitä sydämmessäni liikkuu, jos -minun pitäisi sanoa _te_; tuntuu niin omituiselta ikäänkuin olisi -tekemisissä useitten kanssa, vaikka tarkoittaa ja saattaa tarkoittaa -vain yhtä ainoaa. - --- Tietysti. Kutsu häntä siis sinuksi ja sano hänelle kaikki, mitä -sinulla on hänelle sanottavaa. - --- Löytyy moni, joka ajattelee, ettei tytöllä saata olla oikeaa -rakkautta, jollei hän heti ole valmis antamaan myöntävää vastausta ja -edeltäkäsin sitä miettimään. Sinulta minä en odota sellaista ajatusta, -sillä sinun mielestäsi asia on yhtä totinen kuin minun mielestäni, -ja kuin sen tulee ja täytyy olla Jumalan ja kaikkien hyvien ihmisten -edessä, joihin se koskee. Olkaamme siis niin hyvät keskenämme, kuin -ikinä kaksi olentoa maailmassa olla saattaa! - -Kustavi tarttui molemmin käsin hänen päähänsä, mutta hän livahti -taitavasti hänen käsistään. - --- Minä en vielä ole puhunut loppuun asti. Ensiksi minun täytyy kertoa -miksi en heti myöntynyt, ettet sinä käsitä minua väärin, kun minä äsken -käyttäydyin niin kummallisesti. Sitäpaitsihan kuuluu asiaan, että -sinä tiedät kaikki ajatukseni. Se on naisten tapaista, että jos mies -on meille ihan yhdentekevä, niin ei meistä kukaan pahastu itse hänen -rakkauttaan; ja kun sinä rupesit puhumaan, olin minä ihan ylpeänä. -Mutta pian rupesin ajattelemaan, mikä herra sinä sentään olisit minun -rinnallani, ja miten minä ihan tyhjin käsin tulisin vain ottamaan -vastaan, mitään tuomatta, ja silloin minä rupesin itsepintaiseksi. Kun -aivan odottamatta, ilman omaa ansiota, onni lankee ihmisen helmaan, -tietysti se silloin panee hänet miettimään ja punnitsemaan, onko tämä -hänelle aiottu ja voiko se päättyä hänen hyväkseen! Juuri niin kävi -minun ja minä sanoin itselleni: tuo ei voi olla sinulle tarkoitettu! -Sinä puhuit niin oikein, että sydän minussa ilosta vapisi, mutta jota -rehellisempi sinun tarkoituksesi oli, sitä enemmän tuska minut valtasi. -Kaikki on nyt sattunut heti alussa yhtaikaa, mitä sitte jää myöhemmäksi -ajaksi? Oikein minulle kävi helpommaksi, kun puhe johtui tätiin. Kas, -_sillä_ puolella on aidassa läpi, ajattelin. Olin iloissani kun syystä -saatoin kierrellä antamasta vastausta ja nojata siihen, ettei hän sitä -salli; ja eihän se muutoinkaan olisi mahdollista! Mutta jos se sentään -olisi, niin tahdoin sen siirtää tuonnemmaksi, kunnes koettelisin -itseäni, olinko minä tosissani, annoinko minä myöntävän vastauksen -sinun tähtesi, niinkuin tuli, tai itseni tähden, josta syntyisi -valheellinen avioliitto. - --- Siitä pitää syntyä totisin, -- ja eikö totta, me emme siirrä -onneamme kauvas! Saanhan minä ensi päivinä lähteä Sebensdorfiin anomaan -sinua äidiltä ja holhoojalta. - -Silloin äkkiä kaikki veri poikkesi tytön kasvoista ja seuraavassa -hetkessä hän lensi polttavan punaiseksi aina hiusjuuriin asti. - --- Jesus Maria, hän huudahti, -- miten minä niin saatoin unohtua -hurmauksiin?! Sitä te ette saa tehdä, Jumalan tähden, jättäkää se, -armollinen herra! Heittäkää minut! - --- Pirkitta! - --- Heittäkää minut! Oi Herra Jumalani, miten huonosti kaikki teidän -rakkautenne, hyvyytenne ja rehelliset aikomuksenne tulisivat -palkituiksi jos teidän takananne irvisteltäisiin. Se ei saa tapahtua! -Te ette saa minua ottaa, minä en ole sen arvoinen. Jättäkää minut! - -Voimakkaalla kädellä hän piteli häntä. - --- En, ennenkuin tiedän mitä minun tästä tulee ajatella. - -Arasti hän karttoi hänen katsettaan. - --- Te ette siellä kotona saa kuulla minusta mitään hyvää. - --- Mutta minä en tule uskomaan sinusta mitään pahaa. - -Hän irroittautui ja työnsi hänet lempeästi luotaan. - --- Se ei auta. Te ette voi antautua sellaisen häpeän alaiseksi, että -te ottaisitte kantaaksenne sitä, mikä minua on painamassa, ja mikä on -minun yksin kannettava. - --- Tyttö, mitä se merkitsee? - -Hän katseli maahan ja änkytti: - --- Minä saan huonon mainetodistuksen, jota en missään saata näyttää. - --- Puhu eteenpäin, eteenpäin, -- jollet sinä kurjasti ole laskenut -leikkiä minun kanssani, niin puhu eteenpäin; minulla on oikeus tietää -kaikki! - -Hän väänteli käsiään. - --- Se ei koske minua yksin. - --- Siis toista? - -Hän vaikeni ja vapisi kauhusta. Painaen oikeaa kättä otsalle, hän sitte -puhui kaiuttomasti: - --- Minä olen ollut vikapää ajattelemattomuuteen, en tietänyt enkä -aavistanut miten kalliisti saisin sen maksaa. - --- Minä tahdon sen tietää. Totuus, -- vaati hän. - --- Totuus ei siinä mitään muuta, parasta on että minä lähden pois -näkyvistänne, ja te ette enään minua ajattele. - --- No, sitte minä hankin siitä tietoa sieltä, paikalta, hän lausui -karkeasti. - -Tyttö katsoi häneen rukoilevasti. - --- Älkää sitä tehkö! - --- Mutta siihen asti te jäätte tänne. - --- En mistään hinnasta! - --- _Te jäätte!_ - -Pieni Helena, joka oli jäänyt huomaamatta ja jo aikoja sitte oli -noussut istumaan, rupesi katkerasti itkemään, nähdessään näitten -molempien riitelevän. - --- Jumala, miten saattaa niin pelästyttää lapsi! huusi Pirkitta ja -riensi sitä rauhoittamaan. - -Kustavi pudisti päätänsä. Saattoiko tuo aina tyyni, malttavainen -ulkomuoto -- jossa ei kipinäkään osoittanut salattua tulta, -ei upea velttous sokeaa myöntyväisyyttä -- kätkeä allensa sen -"välinpitämättömän", kamalan kevytmielisyyden, joka, siksi ettei hän -ollut sitä ajatellut mahdolliseksi, koski, voi miten kipeästi?! Se ei -ollut mahdollista, -- ja kuitenkin tyttö itse oli sen lausunut. - -Astuen tytön luo, joka oli polvillaan lapsen edessä, hän sanoi: - --- Pirkitta, huomenna te lähdette maalle tädin luo ja olette siellä, -kunnes saatte tietoja minulta. - -Tyttö ravisti päätänsä. - --- Jos te koskaan olette minusta hiukankaan välittänyt! - -Suruisasti hymyillen, hellällä äänellä nuori mies sen lausui. - -Tyttö laski kädet ristiin rinnalleen ja katsoi häneen. - --- Antakaa kätenne vahvistukseksi. - -Hän huokasi syvästi, sitte hän ojensi hänelle oikean kätensä, kylmänä, -kosteana se värisi hänen kädessään. Kun hän tunsi tytön kuumien huulten -sitä koskettavan, hän säpsähti ja syöksihe ulos puutarhasta. - - - - -Yhdeksäs luku. - -Risto kaupungissa ja Kustavi maalla. Lukon ja salvan takana pidetyn -keskustelun jälkeen toinen palaa kotiin tyhjin toimin. Toinen herää -pormestarin virkahuoneessa rakkautensa unesta. - - -Kun seuraavana aamuna ensimmäinen juna ajoi suurkaupungin -asemasillalle, matkustajat tunkivat salista ulos ja laskeusivat alas -leveitä portaita, kadotakseen eri suuntiin, jäi talonpoikaispoika, -hämmästyneenä rakennusten paljoudesta, hetkeksi seisomaan paikalleen. -Sitte hän päätti hitaasti kulkea katuja, sillä oli siksi aikaista, -ettei hänen mielestään käynyt koettaminen ketään tavata, eikä hän -pitänyt mitään kiirettä. - -Se oli Risto. Hän oli antanut viikon kulua toisensa perästä, -voimistuakseen niin paljon, että hän saattoi kävellä kepittä ja sai -hiukan väriä poskilleen, ollakseen edes jossakin määrin sen kauniin -pojan näköinen, jona hän tiesi useimpien paikkakunnan tyttöjen itseään -pitävän. Ennen sitä hän ei tahtonut astua Pirkitan näkyviin. Mutta kun -hän oli valmis, meni hän pormestarin luo ja vaati kirjettä, "jossa -tuli seisoa, että Pirkitan täytyi ruveta hänen vaimokseen, sillä -sitä tyttöä hän tahtoi ehkä juuri siksi, että hänen täytyi pakoittaa -hänet omaksensa". Pormestari pudisti päätänsä niinkuin edellisessäkin -kohtauksessa, mutta vihdoin hän hänelle antoi kirjoituksen Pirkitalle. - -Risto veti esille kirjeen takkinsa povitaskusta ja luki osoitteen. - --- "Palvelee herra Fischerillä." - -Hän nauroi ylenkatseellisesti. - --- Jollei siinä sitä paitsi seisoisi selvästi kirjoitettuna missä hän -asuu, niin olisipa se mies, joka -- tässä hälinässä ja sekamelskassa --- kysymättä saisi selville missä hän asuu. Jos minä kysyisin erästä -herra Fischeriä, niin ihmiset luulisivat, että tahdon tehdä heidät -narreiksi, tai että itse olen veijari. Ihmiset ovat sentään omituiset! -Jos jollakin on omituinen nimi, niin ne sanovat: ai millainen nimi -sillä on! Ja jos hänellä on sama nimi kuin tuhansilla muilla, niin he -arvelevat: voisi sillä nyt olla toinenkin! - -Esikaupunki, jonka osoite näytti, oli jotakuinkin kaukana, eikä -hän kiiruhtanut kulkuaan, joten hän saapui päämaaliinsa aikaan, -jolloin hän saattoi arvata uneliaintenkin kaupunkilaisten nousseen -höyhenpolstareistaan. Pian hän oli löytänyt määrätyn asunnon; hetkisen -hän seisoi neuvotonna, katseli sileitä kivilevyjä alhaalla ja korkeaa -ovea ylhäällä. Äkkiä se avautui ja ulos astui tyttö, lasi kädessä, -nähtävästi menemäisillään hänen ohitsensa vesijohdolle. - -Hän tunsi Pirkitan, mutta toistamiseen hänen täytyi katsella, -vakuuttautuakseen siitä että se todellakin oli hän. Talonpoikaisen -pukunsa hän oli kokonaan heittänyt ja oli nyt yksinkertaisessa -kesälenningissä, jolta ei olisi löytänyt pilkkua eikä poimua. Tyttö -näytti niin huolellisen siistiltä ja somalta, kansan tapaan lausuen: -"niinkuin hänet olisi lasikaapista otettu", että poika ihan mielistyi; -mutta samalla hän tunsi olevansa vieras hänelle, josta niin lyhyessä -ajassa oli tullut täydellinen kaupungin lapsi. Kömpelösti hän ojensi -hänelle kätensä ja lausui melkein ujosti: - --- Jumalan terveeks Pirkitta! - -Tyttö astui puolen askeleen taappäin ja vastenmielisesti punastuen, -sanoi: - --- Sinäkö? Mitä sinä sitte täältä tahdot? - --- Samaa kuin pormestari, Risto hiljaisuudessa naurahti. -- Minä tulin -vaan sinua hakemaan. Minulla olisi sinulle puhuttavaa. - --- Minulla ei ole aikaa lörpöttelemiseen. - --- Siitä ei tulekkaan lörpöttelemistä. Se on minulle tärkeä asia. - --- Mutta ei minulle, vaikka se olisi mitä tahansa. - --- Pirkitta, -- poika alensi äänensä tutunomaiseksi kuiskaukseksi, -- -ajattele sitä, että minä sinusta jo kasvavana tyttönä pidin -- - --- Sinä taas olit minulle jo silloin vastenmielinen. - --- Ja miten usein minä jälkeenpäinkin olen tarjonnut sinulle -rakkauteni. Jos olisit minua kuunnellut, niin ei yhden eikä toisen -olisi tarvinnut siitä maksaa. - --- Paitsi minun, niin kauvan kuin sinä olisit suvainnut. - --- Mutta nyt on niin, että sinä olet huonossa huudossa -- - -Suruisana tyttö painoi alas päänsä. - --- Ja ennen kaikkia sinun ei pidä sitä hämmästyä, että minä tahdon -sovittaa kaikki taas paikoilleen. - -Tyttö naurahti lyhyesti. - --- Sovittaa paikoilleen, -- sinäkö? No, sitte minä pyytäisin tietää -mitä ja millä tavalla? - --- Minä tahdon sinut naida! - -Silloin Pirkitta astui hänen ohitsensa, väänsi vesijohdon hanaa ja -täytti lasin. Sitte hän meni takaisin ovelle, tarttui kääkään ja sanoi: - --- Kiitoksia paljon! Silloin jätämme asiat mieluummin sille huonolle -kannalle, jolla ne ovat! - -Risto tarttui voimakkaasti kiinni häneen, ja kun hän ohuen kankaan läpi -tunsi sormiensa koskettavan hänen pehmeää käsivarttansa, silloin hän -veti suunsa leveälleen ja sai takaisin sen uljuuden, joka muutoin ei -häneltä koskaan puuttunut naisten seurassa. - --- Odota vähäisen, jos yksi puhe sinut karkoittaa, niin ehkä toinen -sinut pysyttää. Ole ymmärtäväinen, jänöseni, ja taivu. Olkoon miten -tahansa, minulle sinun täytyy kuulua, siitä olen antanut pääni -pantiksi, ja koska kaikki nyt käy rehellisellä tavalla, niin ei -vastustus auta. Minä ja holhoojasi olemme samaa mieltä, hän sitä -sinulle toimittaa. - -Hän asetti pormestarin kirjeen ihan sananmukaisesti hänen silmiensä -alle. Tyttö tarttui siihen kiireesti, lasin hän asetti käytävän -ikkunalaudalle ja nojasi lukiessaan, puoleksi istuen, ikkunapieleen. - -Tarkkaavaisesti Risto seurasi tyttöä, nähdäkseen minkä vaikutuksen -kirje häneen teki. Välistä sentään hänen silmänsä harhailivat -mielihyvällä katselemaan somaa nilkkaa jaloissa, joista toinen polki -maata ja toinen heilutteli ilmassa; mutta sitte hän ei enään kääntänyt -silmiänsä Pirkitan kasvoista, ja yhä arveluttavammaksi kävi hänestä se, -että tyttö pysyi niin levollisena ja liikuttamattomana. - -Kun hän oli lukenut kirjeen, nousi hän, rypisti paperin ja heitti sen -ikkunan kulmaan, lausuen: - --- Minä pysyn sanoissani. Pyydän kiittämään herraa holhoojaa hänen -hyvästä neuvostaan, mutta luulen, että jos sitä seuraisin, silloin minä -en enään olisi autettavissa. - -Hän astui sisään ovesta. - -Risto tuijotti tyttöön, hän tahtoi ottaa hänet käsiinsä ja raastaa -hänet ulos ovesta, mutta kun tyttö työnsi hänet pois, läähätti hän: - --- Minä tunnustan kaikki! - --- Silloin sinä näytät olevasi se mies, jona aina olen sinua pitänyt. - -Ovi sulkeutui ja lukko ja sisäsalpa kääntyivät eteen. - -Poika syöksyi ikkunalle, sieltä hän otti kirjoituksen, sitte -hän hitaasti astui alas portaita, pysähtyen yhä tiheämmin ilmaa -hengittämään, hänen rintansa oli pusertumaisillaan kokoon, sydän sykki -raivoisasti ja ohimot takoivat. - -Hän ei huomannut mitä katuja hän harhaili, tunkieliko hän ihmishyörinän -läpi, vai tuuppailiko hän yksityisiä. Kun suonenveto helpoitti ja -hän taas tuli omilleen, oli hän hiljaisella, yksinäisellä paikalla. -Sieltä hän etsi esille Sebensdorfin pormestarin kirjeen ja rupesi sitä -lukemaan. - -"Risto Sommervogel on anonut sinua minulta ja vaatinut minua -pakoittamaan sinua rupeamaan hänelle vaimoksi. Siinä hän piti ihan -sekavaa puhetta, jota minä en ymmärtänyt, sillä asian näin ollen, -minä en voi ajatella, että sinä hänet työntäisit luotasi, vaan -kai sinä kourin kynsin häneen tartut. Jollet sinä yhdyselämästä -sen akkaryökäleen kanssa voikkaan toivoa mitään todellista onnea, -niin eihän tässä lie muuta neuvona, ja minä antaisin sinulle sen -ystävällisen neuvon, että sinä siihen alistuisit ja Jumalan ja maailman -mieliksi ottaisit tämän ristin kannettavaksesi. Muutoin minulle on -yhdentekevä kiellätkö vai myönnätkö hänelle." - -Voimakkaasti kiroten työnsi poika paperin taskuunsa. Uhkaavasti hän -nosti oikean käsivartensa siihen suuntaan, jossa hän luuli Sebensdorfin -olevan; mahdollisesti hän melkoisestikin erehtyi suunnasta, mutta -uhkaus läksi totisesta sydämmestä ja tarkoitti sitä, missäpäin -Sebensdorf oli. - -Hän tahtoi heti palata kotiin ja kiiruhti rautatien asemalle. -Mutta juna, joka vei tuohon Sebensdorfin läheisyydessä olevaan -piirikaupunkiin, läksi vasta illalla. Risto päätti odottaa siellä, -paikalla. Hän istuutui penkille saliin. Ajoittain, ennen paikallisjunan -lähtöä häntä huvitti tuuppivan väkijoukon hälinä, mutta kun se loppui -ja ympäristö hiljeni, silloin hän hautoeli mielessään ja rupesi -puhumaan puoliääneen, kunnes hän, oman yhä vilkkaammaksi käyneen -menonsa pelästyttämänä, vaikeni. - - * * * * * - -Samana iltana tuli Kustavi Wienistä piirikaupunkiin ja läksi aamun -koittaessa Sebensdorfiin. Hän kulki ajotien varrella olevien huviloiden -ja uuden hautausmaan ohitse. Siellä mäen rinteellä, missä lämpöisessä -auringossa ristin kultaus paloi, olivat työmiehet juuri pystyttämässä -hautakiveä. Se oli Reinholtti Bruckerin muistolle omistettu ja -nähtävästi pantu tutkistelemaan, oliko vanha kaupunginaktuario -todellakin kuollut, sillä komea latinalainen kirjoitus, joka alkoi: -_Hic jacet in tumulo,_ olisi varmaan saanut hänen nykyisen elinvoimansa -vähimmilläkin varoilla ryntäämään kuopastaan sanoakseen: "saksaksi: -tässä kummussa lepää..." - -Siinä erosi ajotiestä se tie, jota Pirkitta kerran oli ajanut Kollingin -Mikon kanssa. - -Sebensdorfissa Kustavi antoi osoittaa itselleen pormestarin talon -ja virkahuoneen, jonne hän astui ja esitteli itsensä. Vanhus ei -mielellään seurustellut kaupunkilaisten kanssa, koska ne, tuntematta -kaikkia siihen virkaan kuuluvia velvollisuuksia ja oikeuksia, pitävät -kyläpormestaria halpana, eivätkä osoita tarpeellista kunnioitusta -hänelle. Hän ei siis liioin kohteliaasti kysynyt, mitä tuleminen -tarkoitti. - --- Olettehan te Pirkitta Leipoldin holhooja, herra pormestari? - --- Olenhan minä, -- kyllä. - --- Minulla on teille puhuttavaa tämän tytön tähden. - --- Vai niin, joko kuuluu kaupungista uusia? - --- Minä tulen kuulemaan teidän mielipidettänne tämän holhokkinne -naimisiin menosta. - -Pormestari tuijotti nuoreen mieheen. - --- Ymmärränhän minä saksaa, mutta suokaa minun vielä kysyä: Kuka hänen -sitte tahtoo naida? - --- Minä itse. - --- Ohoh, niinkö! Suokaa anteeksi että minun täytyy hiukan hymähtää, -mutta se tulee minulle niin odottamatta. Helkkarin tyttö, ollut -kaupungissa tuskin puolta vuotta ja jo on onkinut sellaisen kultakalan, -kuin te näytätte minusta olevan. No niin, kyllähän hän siihen -kykenee, hän sen juuri ymmärtää. Ettekö tahdo istua, herra? Niin, -niin. Kai meidän täytyy siitä puhua. Hm, niin. Emmehän vain erehdy, -tarkoitattehan te Pirkitta Leipoldia, täällä asuvan koulumestarin -lesken ja pikkutilan omistajattaren Katarina Leipoldin tytärtä? - --- Juuri häntä. - --- Juuri häntä. No niin, oikein on. Kyllä minä ajattelin että teidän -täytyy tarkoittaa häntä, sillä en täällä enkä lähiseudussa tiedä -ketään, jota voisi sekoittaa hänen kanssansa; mutta onhan parempi kysyä -kahdesti, kuin kerran erehtyä. Onhan se niin! - -Vanhus vaikeni ja katseli hämillään lattiaan. Kun hän taas nosti -silmänsä, vilahti häneen ilkeä katse istujasta vastapäätä. - --- No kai teillä jo ovat kapineet koossa ja sen lisäksi runsas -toimeentulo, mutta tytöllä ei ole mitään; ehkä saattaisi laskea sen -mökkipahasen parine siihen kuuluvine peltotilkkuineen, joka äidin -kuoltua lankee hänelle, jonkin arvoiseksi, mutta kun toisella on yllin -kyllin, niin ei se tunnu miksikään. - --- Minä tiedän että hän on köyhä. - --- Niin, niin, eihän köyhyys ole mikään häpeä, vaan pienin syy, -josta toista saattaa panetella. Minä esiintuon sen vain siksi, -että velvollisuuteni on siitä puhua. Onhan hän köyhä, vaan jos hän -muutoin sopii teille, niin ei ole esteitä pitelemässä; mutta hän on -yksinkertainen maalaistyttö ja te olette hieno kaupungin herra -- -- - --- Mutta myöskin yksinkertainen. - --- Hyvä, kai minun täytyy uskoa, koska te itse sen sanotte, mutta se -mitä kaupungissa pidetään yksinkertaisena, sitä pidetään jo kahta -vertaa korkeampana täällä maalla. Jos te sentään sitä vielä hiukan -punnitsisitte. Löytyy vanha sananparsi, joka on saattanut monen -myöhäiseen katumukseen, siitä syystä ettei hän ole sitä ajoissa -ajatellut, sillä joka ei alussa varo, se lopussa katuu; samanarvoiset, -herra kulta, sopivat yhteen! - --- Jollei ole muita esteitä, alkoi Kustavi, -- niin ei teidän tarvitse -niitä tehdä, herra pormestari. Tuo hyvä, vanha sananparsihan itse -asiassa tarkoittaa vaan ulkonaisia suhteita, joista minä suoraan -sanoen en paljon välitä, ja muutoin vastakohdat, viisaat ja tyhmät, -hyvät ja huonot kai harvoin sattuvat yhteen, ja jos sattuvat, silloin -ne ovat poikkeuksia sananparresta, ja saavat pitää huolta siitä, että -kärsivät toisensa. Mutta, ulkonaisia suhteita lukuunottamatta, ei kai -maailmassa löydy kahta ihan samanlaista ihmistä, ja silloin kai pääasia -on, että tämä ja tämä -- hän osoitti sydäntä ja päätä -- sopivat -yhteen; ja tämä ajatusten ja tunteitten sopusointuisuus kai on paitsi -avioliittoa, ainoa mahdollinen, likentävä yhtäläisyys, jota maailmassa -saa tavoitella. - --- Hohhoo! nauroi pormestari, -- koreat puheet eivät pysty köyhään -kansaan, sanoi naapuriseudun läkkiseppä. Ei hän sitä tarkoita, ja se -toinen maailmassa, joka tahtoo ajatella samoin, hän kadehtii rakkaampia -ja säälii köyhempiä; hän ei saata käsittää miksi toiset elävät paremmin -kuin hän, ja toiset huonommin; jos maailma olisi luotu hänen mielensä -mukaiseksi, niin kaikkien pitäisi takoa kattiloita, jolloin ei kukaan -tietysti saattaisi niitä ostaa toiselta; sitä hän ei ole tullut -ajatelleeksi, että maailmassa, jossa olisi pelkkiä läkkiseppiä, vaan -olisi turhaa melua. - --- Sallikaa, herra pormestari, meidän pysyä siinä asiassa, joka -kumminkin _minulle_ on tärkeämpi. Jos teillä on jotakin muistuttamista --- niinkuin suvaitsitte lausua -- koreita puheitani vastaan, tai muuta -sanomista, niin pyydän teitä ne sanomaan suoraan. - -Pormestari raappi päätänsä. - --- Olette oikeassa, se ei kuulunut asiaan. Mutta niin usein kuin tuo -maailmanparantaja sattuu tielleni, laskee hän niin paljon leikkiä, -että minä jo ajattelen, että hän saisi sitä muillekin laskea. -No, älkää pahastuko -- tuo hänen puhepartensa: etteivät koreat -sanat pysty köyhään kansaan, sitä en todellakaan lausunut pahassa -tarkoituksessa. Näen teidän tuossa seisovan niin lujana ja totisena -miettien aikomustanne, ja ajattelen, ettei lie helppo teitä taivuttaa -siitä luopumaan; sillä tavalla ajatus saattaa johtaa toiseen; ja olen -miettinyt, että ehkä koreat puheet vaikuttavat hienoon kansaan, ja -siksi tahdon sitä nyt koettaa, vaikken sitä erinomaisesti ymmärrä. - --- Onko teillä sitte jonkinlaista syytä neuvoa minua luopumaan? - --- Voi, voi, mitä tulee naimiskauppaan, niin saahan niitä kymmeniä -yhden sijaan; mutta jos me vaan oikein ymmärrämme toisemme, niin ei -kukaan meistä tiedustele enempää, joka epäilemättä on viisainta. -Katsokaa, hyvä herra, pojat täällä eivät suotta kutsu naimakelpoista -tyttöä aarteeksi, sillä onhan hän ikäänkuin jumalattaren lahja, -sellainen jota lapsille uskotellaan; mutta ei tule tietää ainoastaan -sitä mitä hänessä on, vaan miten tulee menetellä hänen kanssansa, -jotta loppu olisi onnellinen; mutta usein on petosta joukossa. Luulee -tuovansa mahtavan kultakappaleen taloon ja kun sen on saanut perille, -niin se onkin hiililäjä... tai paljasta roskaa. - --- Oletteko tämän sanoneet tarkoittaen tyttöä, Pirkittaa? - --- Jos te hänet saisitte, tai antaisitte hänen ottaa itsenne, niin -kävisi melkein niin. - --- Arveletteko? No ei kai tämä luulo ole tänään syntynyt, eikä sitä -kenellekään saata lausua ilman syytä. - --- Vallan oikein. Kyllä me jo ymmärrämme toisemme. - --- Suokaa anteeksi, herra pormestari, saatattehan te luulla, että -teillä on syytä siihen, mutta minä tahtoisin sen oppia tuntemaan ja -arvostelemaan, onko se pätevä. - -Pormestari kohottautui korkeaksi. - --- Tahtoisitteko? Vai niin, hyvä on! Minä olen teille jo sanonut, että -tyytykää tähän ja älkää enempää kysykö. Se minkä olen sanonut, näyttää -minusta riittävän; ja sen olen sanonut vaan teille, kaupungin hienolle -herralle opetukseksi ja kehoitukseksi, ettette toisen kerran niin -tuomitsisi ensimmäisen vaikutuksen mukaan; loput minä pidän turhana -uteliaisuutena, ja pormestarina ymmärrän, etten teille, ventovieraalle -ihmiselle anna paikkakunnan lapsesta enempiä tietoja, jotka voisivat -häntä vahingoittaa, enkä holhoojana rupea märehtimään ja päivän valoon -kaivamaan vanhoja juttuja, varsinkin nyt, kun tyttö rehellisellä -tavalla on vapautumaisillaan ihmisten puheista. - --- Mitä tämä taas merkitsee? - --- Saatanhan minä sen teille sanoa. Juuri tähän samaan aikaan, -jolloin te seisotte edessäni Sebensdorfissa, on tytön luona Wienissä -poika samoissa aikeissa kuin te, nimittäin hän tahtoo myöskin häntä -vaimokseen. - -Ilkeästi se koski Kustaviin. - --- Minun poissaollessani? Minun selkäni takana? kysyi hän kiivaasti. - --- Se on sattumaa, että te yhtaikaa olette täällä, kuin hän siellä. - --- Minä annan siitä kunniasanani, että hän tyhjin toimin palaa takaisin. - --- Sitä en usko. Tyttö tulee antamaan pojalle myöntävän vastauksen -siitä syystä, ettei hänen käy kieltäminen. - -Kustavi karkasi ylös tuolilta. - --- Se ei ole mahdollista! - -Hän sivalsi kädellä otsaansa. - --- Jos te tarkoitatte, ettei tuota uskoisi sellaisesta tytöstä, niin -olette oikeassa; en olisi sitä itsekkään uskonut, mutta kai sitä täytyy -uskoa, jonka omin silmin näkee. - --- Jollei minun tule pitää teitä kurjana valehtelijana ja -panettelijana. Oi, suokaa anteeksi, älkää minua kuunnelko! Säälikää ja -sanokaa minulle armeliaisuudesta koko täysi totuus; se, jos mikään, -saattaa minua auttaa! - --- Oi hyvä herra, miten pahaa se huono tyttö on mahtanut teille tehdä?! -Minuun koskee, että teidän hänen tähtensä näin täytyy kärsiä, -- -tietysti, tietysti! Minun velvollisuuteni pormestarina on tietysti, -että pidän huolta paikkakunnan pienimmistäkin, mutta ei siihen määrään, -että minä, ylimmäinen, sentähden, vaikkapa syyttömästi, jään teidän -mielestänne valhettelijaksi ja panettelijaksi; se ei saa tapahtua! Ja -koska te itse arvelette, että siitä tulisi teille helpoitusta, jos -tietäisitte koko jutun, no, niin minä sen teille kerron! - --- Pyydän sitä. - --- Siitä on nyt kulunut runsas puoli vuosi, kun minä tyttärelleni -Julialle tilasin kaupungista sellaisen koneen, josta sanoivat, että -alla vain tarvitsi polkea, niin ylhäällä liinakangas kauniisti -neuloutui kokoon, ihan itsestään. No, niin, sitte kun kalu oli talossa, -me kyllä huomasimme, ettei polkeminen yksin riittänyt mihinkään. -Silloin Pirkitta vielä oli minun Juliani paras toveri ja kävi usein -talossa, ja kun hän katseli kapinetta, ymmärsi hän heti miten sitä -tuli käyttää, -- niin, kyllä se on viisasta, enkä tuon toisenkaan -tähden olisi tullut ajatelleeksi, koska hän aina on minua pelännyt --- kaikkihan minua tällä paikkakunnalla pelkäävät, -- vahinko, -- -vahinko! Kerronpas lyhyesti. Minä sanon koulumestarin tytölle: jää sinä -joksikin viikoksi taloon, tuo tänne liinakankaasi ja muut kamppeesi -ja käytä konetta, niin hyödytte molemmat, Julia oppii sitä käyttämään -ja sinä pääset työstäsi. No, molemmat olivat siitä mielissään ja -koko päivä neulottiin ahkerasti, ja koska me kylässämme asumme niin -kaukana toisistamme, että kun toinen aikoo mennä toisen luo, hänellä on -hyvinkin puolen päivän matka kuljettavanaan, niin jäi Pirkitta yöksikin -meille. Talossani on aina valmiina pari huonetta vuoteineen vieraita -varten; niiden ikkunat ovat tietysti pihalle päin, ja me makaamme tien -puolella, luonnollisesti siitä syystä, että jos melua kuuluisi, se -ei häiritsisi vierasta. Minun Juliani kamarin vieressä on naisväelle -valmistettu huone, ja juuri sinne me panimme koulumestarin tytön, ja -osoitimme hänelle siten aivan ansaitsemattoman kunnian, mutta silloin -emme saattaneet uneksiakaan miten ansaitsematon se oli. - --- Hän oli viettänyt meillä kolme tai neljä yötä; silloin satuin -kerran viipymään kapakassa. Hüblinger, tuo hyvä mies oli siihen -syynä, häntä oli koko vuoden kauhistuttanut naimisiinmenon ajatus, -ja nyt hän äkkiä oli päättänyt siihen alistua. No, koskei hän voinut -mennä muualle, eikä kukaan muu ollut uskaltanut tulla pyytämään minun -tytärtäni -- me olemme nimittäin mahtavimmat, emme ainoastaan täällä, -vaan koko ympäristössä, -- niin me helposti sovimme keskenämme; minä -iloitsin siitä että se tuli niin oikeaan aikaan, sillä sellaiselle -yksinäiselle, vanhalle leskimiehelle kuin minä, tuottaa tyttöä -vartioiminen päänkivistystä, ja oli se pikkunen sattuma, että minä -niin ajoissa hänestä pääsen. Hyvällä mielellä minä ajattelen: kun sinä -nyt tulet kotiin, niin huudat vielä tänään Julialle, että hänestä -tulee Mooshofin emäntä; Hüblinger on Mooshofin isäntä. Niinkuin -olin päättänyt, minä siis seisahduin alas portaille ja huusin sinne -ylhäälle; kyllä sen kuulee kun minä huudan, mutta nyt oli ylhäällä -hiljaista kuin haudassa; odotan hetkisen, sitte mylväisen taas, tällä -kertaa kovemmin, ja kömpielen pari askelta ylöspäin. Silloin ylhäältä -äkkiä kuulen sekasotkoa, ovea avataan ja väännetään lukkoon, käytävässä -käy kiireinen, äänetön suhina, niinkuin hiirilaumaa olisi hätyytetty. -Minä seisoin vielä siellä odottamassa, enkö saisi selville mitä siellä -on tapahtunut, tai eikö sieltä mitään ilmaantuisi; mutta kun taas oli -hiljaista niinkuin alussa, niin minä ajattelin: Ohoh, sillä tavalla -te ette minusta pääse, nyt ei kaikki ole oikein, minun täytyy itse -tarkastella! Ja minä nousin portaat loppuun asti, ja astuin muitta -mutkitta ensimmäiseen huoneesen -- ja se oli Pirkitan -- ja siellä -tapaan renkini Riston! Tyttö seisoi keskellä lattiaa uhkamielisenä -ja rohkeana, mutta miehenretku oli vapisevana kyyristynyt nurkkaan. -Se pani minut raivoon, että poika uskaltaa minun omassa talossani -häväistä holhokkiani. Minä heittäydyin hänen kimppuunsa ja annoin -hänelle nyrkistäni, enkä säästänyt tyttöä suuni haukkumisesta. Minun -Juliani tietysti heti riensi paikalle pidättämään minua, mutta kun minä -lopetin, oli se roikale niin löylytetty, että se sittemmin on minulle -tuottanut paljon ikävyyttä ja katumista. -- No niin, siinä kaikki -mitä minä tiedän, ja tekin, hyvä herra, tiedätte nyt, millä kannalla -tuon tytön asiat ovat ja ymmärrätte kaikki, sekä käsitätte etten minä -mielelläni näytä asian oikeaa karvaa, mutta etten myöskään toiselta -puolen saata ruveta valehtelijaksi ja panettelijaksi sen tähden. Jos -minä vielä sanon, että sama poika nyt on Wienissä häntä pyytämässä, -niin olemme kai selvillä. - -Kustavi pyyhki hien otsaltaan ja lausui väsyneellä äänellä: - --- Kiitän teitä herra pormestari. - --- Ei mitään kiittämistä, ei todellakaan. On paha mieleni, mutta totuus -piti sanoa, niinhän te itse tahdoitte. - --- Tietysti. Kiitän teitä vieläkin. Hyvästi! - --- Jumalan haltuun. - -Pormestari oli astunut ovelle ja katseli nuoren miehen jälkeen, joka -hoiperteli alas portaita. - --- Olkaa varoillanne, huusi hän hänelle, -- eikä yksin portaissa, vaan -muuallakin. - -Sitte hän itsekseen mutisi: - --- Se häneen koski, todellakin koski. Hänestä, kaupungin herrasta, oli -ylimielisyys kokonaan poissa. - -Jonkinlaisella hyvityksen tunteella hän astui takaisin huoneeseensa. - -Raittiissa ilmassa Kustavi hiukan tointui. Vieläkö hän hakisi Pirkitan -äidin? Kysymykseen, jonka hän itse teki, hän vastasi ylenkatseellisella -naurulla. Hän haki vaununsa ja ajoi takaisin piirikaupunkiin, niin -hitaasti, kuin vastaruokitut hevoset ja uninen ajaja hyväksi näkivät. - - - - -Kymmenes luku. - -Hauskaa lukea; lukija saa tutustua ihmiseen, joka, persoonallisesta -onnettomuudestaan rakkauden asioissa, kiivastuu halveksimaan maailmaa, --- tila, joka aina osanottavaan kanssaihmiseen vaikuttaa naurettavasti. -Kustavi hakee lohdutusta uskosta toisten ihmisten onnen pysyväisyyteen -ja päättää omin silmin nähdä sellaista. Kotiin. - - -Kustavi saapui asemalle melkein samaan aikaan kuin se juna, jolla hän -aikoi lähteä, ja astui vaunun viimeiseen osastoon. Siellä oli ennestään -pieni, hentoinen, ei enään aivan nuori nainen; joka ehkä näytti -vanhemmalta sentähden, että hän oli niin kalpean ja sairaan näköinen. - -Tutkistellen hän suurilla, väsyneillä silmillään katseli vastatullutta, -teki sitte pienen pontevan liikkeen hänen kasvojansa kohti, ikäänkuin -hän olisi niistä tahtonut pyyhkäistä pois jotakin. - --- Tupakoitsemattomille, sanoi hän. - -Kustavi heitti sikaarinpätkän taaksensa. - --- Minä en tule tupakoimaan. - -Sitte hän vaipui pehmeälle istuimelle ja työnsi oven kiinni. - --- Kuka olisi sitä uskonut tytöstä? Kuka olisi sitä uskonut? - -Siitä ajatuksesta hän ei päässyt vapaaksi, se painoi hänen aivojansa, -hänen tunteitansa. Usein hän ääneen huokasi ja antoi lyhyen, käheän -naurun seurata jokaista huokausta. - -Nainen aina silloin säpsähti. - --- Mutta, Jumala --! hän lausui puoliääneen. - --- Pyydän, sanoi nuori mies, kun hänen matkatoverinsa ikäänkuin apua -anoen silmäili ympärilleen, -- pyydän näyttää, tässä riippuu ote -rautatiemääräyksestä, mutta mielen liikutuksen ilmauksia siinä ei ole -kielletty. - -Taas hän päästi huokauksen ja antoi naurun sitä seurata. - --- Sehän on aivan kauheaa, sanoi nainen. - -Kolme asemaväliä hän kesti, silloin hän huusi konduktööriä ja pyysi -häntä muuttamaan tavaransa, hänen täytyi mennä toiseen vaunuun, tänne -hänen oli mahdoton jäädä. Seisoessaan vaunun portaalla, hän vielä -heitti vihaisen katseen jälelle jäävään herraan. - -Yksinolo oli Kustaville varsin mieluista. Päivä oli ihanin ja juna -kulki halki kauniimpien maisemien. Hän ei sitä huomannut. Ensimmäisen -osaston ikkunasta nojausi ulos nuori huvimatkailija; hurmautuneena hän -katseli niitä vaihtelevia kuvia, jotka silmälle tarjoutuivat. - -Ääneen Kustavi nyt huokasi niin paljon kuin halutti, koskei mikään -häntä pakoittanut vaikenemaan. - --- Kuka sitä olisi uskonut? Tyttö, joka osasi näyttäytyä niin -rehelliseksi, kunnialliseksi, oikeudentuntoiseksi -- ja kuitenkin -- -kuitenkin! -- Hyi! - --- Jos maailman silmissä ja oman itsensä edessä saattaisi -traagillisesti selittää onnettoman intohimonsa, -- niinkuin jalo -hirvi, nuoli rinnassa, haavoitettuna syöksyy viidakkoon; mutta kun -puraisee syöttiin niinkuin tyhmä kala, nykii siinä väsyksiin asti, ja -sitte haavoitetuin ikenin ja särkynein kiduksin repiytyy irti! Se on -suorastaan naurettavaa -- arvotonta -- hyi! - -(Mies ei ajatellut, miten syötti oli viaton koko asiaan, ja että se -joka puraisi -- juuri oli kala.) - --- Väistyä tuollaisen hajasäärisen, känsäkätisen, mulkosilmäisen -talonpoikalurjuksen tieltä! Seurata häntä -- jumaloida häntä -- kun -hän... Oi hyi, -- hy -- i! - -Huvimatkailija likeisyydessä päästi hiljaisen kirouksen. - --- Viisainta on, ettei kehenkään naiseen luota. Kyllä me äitejä -ihaelemme ja pidämme suurina -- ylevinä -- niin, siitä syystä, että -enimmäkseen pieninä, juoksentelemme heidän vierellään, ja äitien -tähden sitte kunnioitamme koko naissukua. Kyllä he heti ovat siihen -tyytyväiset ja asettuvat tuohon ahdistamattomaan asemaan -- äh -- -näyttelijättäriä ne ovat kaikki! Sen, mitä ei kukaan meistä ujoista -pojista osannut, -- siksi ettei sitä löytynyt sydämmessä, siksi ettei -tunteemme ollut mukana, -- näytellä rakastajien osia seuranäytelmissä, -sen tytöt heti ymmärsivät, vetivät housut jalkaansa, takit ylleen ja -sitten alkoi leikki rakkaudesta, kaihosta ja tulesta -- vierimään kuin -vesi! Oi te syntymästänne saakka kavalat! Teille tulee maksaa samalla -mitalla. -- Huonoimmat teistä ovat juuri rehellisimmät -- Messalinat --- ne -- ne -- kaikki tuollaiset olennot, ne ovat rehellisimmät, muut -osoittautuvat sellaisiksi, vaan sentähden, että he siten joutuvat -edulliseen valoon rehellisten narrien silmissä; sellaisen he tahtovat, -hänen omansa he ovat ja muut heitä pitelevät! Hyi! - -Mikä sitte on tämän kaksisukuisten huijaamisen tarkoitus maailmassa? -Ettei milloinkaan olisi puutetta olennoista, jotka pettävät ja joita -petetään, jotka kiusaavat ja joita kiusataan, etteivät valhe ja petos -ja tuska milloinkaan kuolisi maailmasta. Hyi! - -Onko sitte tämä kaksiolennollisuus läpikäyvänä kaikkeudessa? - -Oi varmaankin, -- tietysti! Tarvitseehan tämä, tähtisilmäisenäkin -sokea, ijankaikkisen syntymisen ja katoomisen välillä hoiperteleva -kaikkeus, sokaistakseen luontokappaltensa silmät niiltä kauhuilta, -jotka siinä välillä vallitsevat, pettymysten ja tuskien oleen -- ja -sellaisena on nainen. Äh! - -(Sen hän antoi kaikkeudelle ja naiselle.) - --- Naurettavaa atoomitaloutta! Kaikki vyörii kirjavaksi sekamelskaksi. -Kynsikää tai hyväelkää, löytäkää tai kadottakaa, lahjoittakaa -tai anastakaa kavaluudella, valloittakaa itsellenne, kunhan vain -synnytätte! Hyi -- hy--i! - --- Hyvä herra, huusi huvimatkailija vierestä, -- älkää toki yhtä mittaa -syljeskelkö ikkunaan; se käy ilkeäksi! - -Kustavi heittäysi istuimelleen, pani kädet syliinsä ristiin ja tuijotti -eteensä; sitä tehdessä hänen kasvonsa eivät muodostuneet liioin -älykkäiksi. - -Hetken kuluttua hän taas alkoi: - --- Jos yleensä kukaan on sellaisesta kaupasta pelastunut puoleksi -käryitetyllä nahalla, niin se olen minä. Minähän edeltäkäsin hyvissä -ajoin saan kuulla sen, mikä olisi ollut kova isku, jos sen vähitellen -olisin saanut selville. Mitä minä valitan? Kohtalo on tarkoittanut -parastani, Helenaan seisahtui pettymys, se oli suloista uneksimista, ja -eihän uni ole enempää, vaikka se tuntuisi kuinkakin elävältä. Toista -kertaa kohtalo ei enään suo minulle yhtä paljon hyvää; eikä oma itse -ehkä koskaan ole niin vastaanottavainen, kuin ensi kerralla. Mutta -jos tuo surkea kokemus onkin minut ravistanut valveille, niin, eihän -jokaisen tarvitse sitä peljätä, ja kuinka moni onkaan hetkeksi ollut -niin mahdottoman onnellinen, kuin minä olin! Koska ystäväni Körbler -nyt ilmoittikaan menneensä naimisiin? Siitä ei vielä ole vuotta. Miten -olisi...? Mitä siitä, saavunko ennemmin tai myöhemmin kotiin? Oi, se -ei enään merkitse mitään. Jos minä astun pois ensi asemalla, -- hän -otti pienen kortin povitaskustaan ja haki siitä -- niin minä voin -saapua hänen luoksensa jo tänä iltana ja virvoittautua katsomalla hänen -nuorta avio-onneaan. Se on tekevä minulle hyvää, että tuon kituvan, -kivulloisen intohimon rinnalla saan nähdä tervettä, tosi onnea löytyvän -maailmassa. - -Hän pani toimeen yrityksensä ja oli illalla pienessä, ystävällisessä -kaupungissa. Körblerin kauppapuoti saatiin pian kysymällä selville ja -siellä hän tapasi ystävänsä kasvoista kasvoihin. Siitä kun he viimeksi -kohtasivat toisensa, oli Körbler suuresti lisännyt leveyttään ja näytti -sangen hyvänvoivalta. - -Kun Kustavi sanoi kuka hän oli, sulki Körbler hänet syliinsä ja painoi -häntä laajaa liiviänsä vastaan. - --- Minä tulen, sanoi Kustavi, -- omin silmin näkemään onneasi. - --- Hyvä, sanoi Körbler. - -Nostaen hän ojensi lyhyet käsivartensa ilmaan ja kääntyi katselemaan -ympärilleen huoneessa. - --- Uskotkos, että tämä toimi on kultakaivos! - --- Yhä vain kauppamies ylinnä! Siis toimi menestyy, ensisijassa, sitte -onni. Siihen me siis joudumme. - --- Onniko? kysyi paksu herra. -- Mitä onnea sinä tarkoitat? - --- No, rauhoittavaa onneasi, yhdyselämää vaimosi kanssa. Olettehan te -toki onnelliset? - --- Vai sitä. Kyllä. Älä epäile. - --- Ei minulla ole mitään syytä. Tahdoin vaan kuulla itsesi sen lausuvan. - --- Oi tietysti, siihen voit luottaa, tietysti. Mutta tule, tahdon heti -sinut esittää rouvalleni. - -Körbler vei Kustavin porstuan poikki, ylös portaita rakennuksen -toiseen kerrokseen ja huoneeseen, jossa istui ompelupöydän ääressä, -lampun valossa nainen, pieni, hentoisa, ei enään aivan nuori; tai ehkä -lienevät kalpeat, kivulloiset kasvot häntä vanhentaneet. - -Kustavi hänet heti tunsi ja, hänen noustessaan, seisoi ihan hämillään -hänen edessään. - --- Serafiina, sanoi Körbler, -- esittelen tässä sinulle sekä -persoonallisen, että kauppaystäväni Kustavi Fischer nuoremman. - -Nainen hymyili ilkeästi. - --- Jo minä sen herran tunnen. - --- Joko tunnet? - --- Kyllä, sanoi Kustavi, -- sattumalta minä jouduin armollisen rouvan -kanssa samaan vaunuun, ja olen ihan onneton siitä väärinymmärryksestä. - --- Oi, puhui pieni nainen, -- eihän se ollut mitään, eihän sitä -löytynyt teidän hyväntahtoisessa neuvossanne rautatieasetuksista; minä -vaan tein tilaa. - -Kustavi kääntyi hämmästyksissä kuuntelevan Körblerin puoleen. - --- Minä nimittäin hävyttömyydessäni ajoin armollisen rouvan vaunusta. - --- Sinäkö? nauroi Körbler. -- No, no, en minä sitä nyt usko niin -vaaralliseksi. Tulee antaa anteeksi ja unohtaa! Serafiinalla on jalo -sydän. Aarteeni, emmekö pidä Fischeriä täällä luonamme pari päivää? - --- Kyllä sydänkäpyseni, me pidämme herra Fischerin, niin kauvan kuin -hän tahtoo olla. - -Kustavi suuteli hänen kättänsä. Se oli jo muutoinkin puolitiessä -vastassa. - --- Tämän saan todellakin ihan ansaitsemattomasti, armollinen rouva. - -Sitte hän silmäili tuota omituista paria ja huoaten lausui: - --- Voi, joka vielä olisi noin onnellinen! - --- Ettekö te ole onnellinen? kysyi innokkaasti Serafiina. - --- Minä olin kerran -- - --- Älä revi auki vanhoja haavoja, epäsi Körbler, -- Fischer on -kadottanut rouvansa, häntä hän ei voi unohtaa; eikä hän muista miten -hyvin minä hänet tunnen. - --- Niin ystävä, lausui Fischer lempeästi, -- sinä minut tunnet. - -Hän petti noita rehellisiä ihmisiä ja ehkä itseäänkin sinä hetkenä. - -Ilkeän matkakohtauksen seurauksena oli, että ilta kului hiukan -kankeasti ja muodollisesti. Mutta seuraavana päivänä "aarre" ja -"sydänkäpy" osoittivat sellaista kohteliaisuutta toisiansa ja -vierastansa kohtaan, että vieras oli ihan liikutettu. Ja kun hän -illalla paneusi yksinäiseen vuoteeseensa, nousi moni huokaus hänen -rinnastaan, mutta jalosti innostuneena hän ne karkoitti luotaan, -kateellisina hyökkäyksinä ystävänsä onnea vastaan, ja nukkui sitte -rauhaiseen uneen. - -Toisena päivänä, -- asianomaisella tavalla viitattua osoitettuun -luottamukseen ja uskottuun vastuunalaisuuteen, -- jätettiin kauppatoimi -kauppapalvelijan ja juoksupojan haltuun, ja tehtiin huviretki -ympäristöön. Muutamia kertoja Körbler koetti taivuttaa Kustavia -tarjoomaan käsivartensa rouvalle, mutta vieras ystävä ei tahtonut -särkeä kaunista kuvaa. - --- Olkaa te vain, tehän kuulutte yhteen, sanoi hän. - -Syksypäivä oli niin kirkas, iloinen ja kaunis, ettei se voinut olla -vaikuttamatta ihmisiin. Tyytyväisinä puolisot ja heidän vieraansa -palasivat kotiin. Pieni rouva yksin tuntui hiukan väsyneeltä. - -Kolmantena päivänä hän heti suuruksen jälkeen katosi. Körbler pyysi -sitä anteeksi, rouvan täytyi hiukan katsoa toimia, niitä ei kokonaan -saattanut jättää palvelijain käsiin; sitte hän kuljetti Kustavin -kaupunkiin, näytti hänelle ne vähäpätöisyydet, jotka siellä kantoivat -nähtävyyksien nimeä, ja tutustutti hänet eri ravintoloissa ihmisiin, -jotka huomenna olivat vieraan unohtaneet yhtä varmaan, kuin hän heidät. - -Neljäntenä aamuna Körbler seurasi puolisoansa, joka innokkaasti -sulkeutui vieraan suosioon. - --- Suothan sinä anteeksi, sanoi kauppias, -- toimet vaativat miestä. - -Viimeksi hän vielä kehoitti Kustavia välttämättömästi tekemään -kävelyretkeä vuoristoon. Se hyvin kannattaisi. - -Koko päivän Kustavi yksinään kiipeili polkuja ja kallioita. Näköalat -häntä ilostuttivat, ja kun hän sai ajatusaikaa, niin hän ajatteli -Körblerin onnea. Kerran vain, kun hän lepäsi nurmikolla, jossa liljoja -kasvoi, tahtoi hänen eteensä nousta kuva, ja tummanruskeat, viattomat -silmät näyttivät häntä kehoittavan varomaan. Mutta sen utukuvan hän -väkivoimalla hävitti, nousi rivakasti ylös, läksi pois, ja kuva katosi. - -Myöhään yöllä kulkija tuli kotiin; niin äänettömästi kuin suinkin -hän astui huoneeseensa ja laski hiljaa levolle. Aamuaurinko hänet -herätti. Ikkunat olivat vetäytyneet huuruun ja nyt ne vähitellen -rupesivat sulamaan; ulkona elämöitsivät linnut, lensivät läpötellen ja -viserrellen oksalta oksalle, ja viereisessä huoneessa rupesi samaan -aikaan kuulumaan ääntä. Väliseinä valitettavasti oli niin ohut, että -jokainen sana selvästi kuului. - --- Toivottavasti hän nyt jo tänään ajattelee kotimatkaansa, lausui -terävä ääni, joka kuitenkin kuului suloiselle Serafiinalle. - --- No niin, sanoi Körbler, -- mutta huomaa nyt sentään se, etten minä -voi häntä ajaa pois talosta. - --- Mutta hän on niin ikävä. - --- Siksi ettei hän sinua hakkaile. - --- Olisihan se sopivaa. - --- Ei, se ei olisi sopivaa, se olisi sopimatonta ja hän on kelpo mies, -hän on ystäväni. - --- Sen tiedän; ja se jo riittää estämään häntä olemasta minun ystäväni. - --- Tiedän sen minäkin. - --- Mutta on se hullua, että me tässä hänelle näyttelemme tällaista -turturikyyhkyiskomediiaa. - --- Onhan se. Mutta mies nyt on -- en tiedä minkätähden -- vakuutettu -siitä, että olemme onnelliset. Miksi me tahallisesti ryöstäisimme -häneltä tämän vakuutuksen? Mitä siinä saattaisi tehdä? - --- Sanoa hänelle, että me kyllä olemme niin onnelliset kuin hän saattaa -ajatella ja toivoa, sekä ettei sellainen onni kauvan siedä katsojia. - --- Ahaa! Sinä rupeat kekseliääksi. - --- Niin minä rupeankin, ja niin teen aina kun joku minua suututtaa -ja tuo ihminen minua suututtaa. Tuollainen leskimies unohtumattomine -vainajineen on epämiellyttävä, luonnoton ilmiö. Jos minä tänään -kuolen... Mitä sinä Körbler siellä huokailet? - --- En minä ole huokaillut. - --- Älä valehtele, sinä huokailit, minä kuulin kyllä. Oi, minä ymmärrän, -arvaan ajatuksesi; sinä huokailit siksi, että ajattelit: kunhan se -tapahtuisi, jo tänään mieluummin kuin huomenna; mutta sinä ajattelet -ettei se valitettavasti tapahdu; sillä sinulle se kyllä olisi mieleen. - --- Serafiina! - --- Vait! Minä tiedän kun tiedänkin. Jos minä tänään kuolen, niin surusi -jo huomenna on haihtunut. Eikö niin? Onko sinulla jotakin siihen -vastaamista? - --- Ei. Tiedäthän sinä kun tiedätkin. - --- Myönnätkö sinä siis? - --- Minä myönnän kaikki. - --- Kaikki! oi siten sinä vain myönnät, että olet sydämmetön. Mutta -minä -- oi, minut sinä otit saadaksesi kaikki asiasi järjestykseen, ja -nyt kun kaikki on järjestyksessä, nyt kun olet minulle kiitollisuuden -velassa kaikesta -- älä puhu! -- Kaikesta, kaikesta sinun on -kiittäminen minua! - --- Älä toki noin huuda, Fischer sen vielä kuulee seinän läpi ja saa -soman käsityksen aviollisesta onnestamme. - --- Mitä minä hänen käsityksistään! Niistä en vähääkään välitä; jos hän -sen kuulee, niin ehkä hän päättää lähteä kotiin. Hän on minusta ikävä, -ja vielä ikävämpää tämä komediia hänen läsnäolonsa kunniaksi. Etkö sinä -itse sanonut häntä kulta-aasiksi, joka kaikkialle lannoittaa, kun hänen -mielikuvituksensa häntä silittelee. - -Serafiinan viimeisiä sanoja oli vaikea ymmärtää, sillä hänen puhuessaan -Körblerin valtasi äänekäs yskä. - --- Suu kiinni, huusi mies, -- suu kiinni, äkäinen käärme! räkättävä -harakka! - --- Pienet luonnontieteelliset tietosi näkyvät juuri riittävän -tavallisiin solvauksiin. Mutta sen sinulle sanon, että tämä on _minun_ -taloni, enkä minä salli itseäni kiellettävän puhumasta omassa talossani! - --- Silloinhan minun pitäisi antaa kirjoittaa se uudestaan sinun -nimellesi, sillä naimakontrahdin mukaan se on minun. - --- Niin, niin, onko se sinun? Onko se sinun? No kas niin, minä vaan -tahdoinkin saada sinua myöntämään, että olet minulta kaikki ottanut ja -nyt tahdot minua kiduttaa ja kiusata, kunnes alastomuudessa pakenen -luotasi. - --- No, minä neuvoisin sinua pukemaan yllesi, sillä muutoinhan noin -kaunis rouva johtaisi koko kauppalan kiusaukseen. - --- Voi sinä -- sinä inhoittava turilas! Jospa en ikinä olisi sinua -nähnyt! Voi, että olin Adolarille uskoton! Että minä sinun tähtesi -uhrasin hänet! - --- Kauneimman kadetin koko sotajoukossa, lausui Körbler julmalla -painolla. - --- Niin, äköittääkö se sinua? Sitte minä kyllä kerron. Kaunis hän oli, -äärettömän kaunis! Voi miten onnellinen olisin ollut hänen rinnallaan! - --- Minä koko sydämmestäni soisin sen sinulle ja varsinkin hänelle -- -hänelle sen soisin! - -Jotakin huonekalua kosketettiin, ja silloin huokasi rouva: - --- Oi Adolar! - --- Ooi, Aa--doo--laar! ulvoi hullunkurisessa epätoivossa mies. - -Ääneen nauraen Fischer oli sängyssään ja harmitteli samalla sitä, että -hän saattoi nauraa. Samassa hän säikähti iskua, joka sattui seinään; -joku esine siihen särkyi ja putosi helisten maahan. - --- Hiusvoiteeni! huusi Körbler. -- Oletko sinä hullu, kun heität -kalliin rasian seinään! - --- Se ei ollutkaan tarkoitukseni. - --- Vai tahdoitko sinä tähdätä minua -- aarteeni? - --- Niin -- enkelini! - -Sananvaihto näkyi loppuneen. Hiljaisuus seurasi. - --- Hyvää huomenta, sanoi Kustavi nousten vuoteestaan ja alkaen pukeutua. - -Kun hän myöhemmin ystävällisen isäntäväkensä kanssa istui -suuruspöydässä, ilmoitti hän, että hän tänään aikoi lähteä kotiin. -Molemmat hänelle vakuuttivat, että se heistä oli erinomaisen ikävää. -Körbler häntä saattoi kappaleen matkaa, he olivat molemmat hiukan -harvapuheiset, mutta pitivät sentään vireillä jonkinlaista keskustelua -niistä näistä, jotka tiellä sattuivat heidän silmiinsä. - -Kun kaupunki oli jäänyt heidän taaksensa, seisahtui tasangolla Körbler. - --- Tähän asti, mutta ei etemmäksi! - -Hän pusersi ystävänsä kättä. - --- Jos sinä -- ja siinä hän hämillään veti leveät kasvonsa hymyyn, -- -ehkä tänä aamuna, -- -- -- mutta olethan sinä sivistynyt mies -- - --- Ei yhtään sanaa siitä, sanoi Kustavi, -- minä olen sivistynyt -mies, sinä olet sivistynyt mies ja rouvasi on sivistynyt nainen, ja -sivistyneitten ihmisten kesken saa kuulla sekä sitä jota on, että sitä -jota ei ole tarkoitettu kuultavaksi. Se on tehnyt minulle hyvää, että -olen saanut katsella kotoista onneasi ja toivon vaan, että se saisi -pysyä muuttumattomana. - --- Nyt hän minulle maksaa kulta-aasista, huokaili Körbler. -- Hyvästi! - --- Hyvästi! - -Vaikkei Kustavi sitä itselleen myöntänyt, niin yleisesti inhimillinen -heikkous hänessä kuitenkin vaikutti, että hän erosi vaivatusta -ystävästään paremmalla mielellä, kuin hän olisi eronnut onnellisesta -ystävästään. - -Hän läksi suoraan tädin maatilalle. Vielä on ainoa, viimeinen -kohtaaminen jälellä! Hän ei tahdo itseltään kieltää hyvitystä -- -nyt kun hän tietää tytön olevan toisen oman ja hänen luonteensa on -hänelle selvä -- astua tytön eteen näkemään, mitä hänen kasvonsa nyt -osoittavat, häpeemätöntä uhkaa, vaiko petturin kurjaa hämmästystä, kun -hänen mutkansa ovat saadut ilmi! - -Perille tultuaan hän jo porstuassa tapasi vanhan tädin. - --- No vihdoinkin! hän huudahti. -- Tyttö jo huolehti tähtesi. Sinulla -on hyvä onni, poikaseni. Hän on aivan erinomainen, lujasydämminen -tyttö. Kai sinä olet tulevaisuutesi unelmiin kehrännyt paljon -kultavilloja, mutta onnesi ei tarvitse mitään paikkauksia, se tulee -olemaan tosi, niinkuin tyttö läpeensä on tosi. Minä olen näinä -päivinä häntä pitänyt silmällä; hän ei tahdo mitään muuta, kuin sitä -mikä on oikeaa, ja kaikesta oikeasta hän valitsee vain sen, joka -todellisuudessa on olemassa; siinä on järkevää ajatusta ja tunnetta, ja -järki sekä lupaa, että aina tekee hyvää. -- Mutta Jumalan tähden, mikä -sinun on? Silmät kosteina? Voi, hyi sinua! - --- Missä hän on? - --- Puutarhassa. Lehmuksen alla. - --- Jääkää te tänne, pyydän, täti! - -Päätään pudistaen vanha neiti katseli puutarhaan kiiruhtavaa miestä. - -Kiireesti Kustavi kulki puutarhan läpi; hän näki jo kaukaa -tuuheaoksaisen puun alta vaalean puvun pilkoittavan. Hänen -lähestyessään likemmäksi, juoksi Leena ilosta huutaen vastaan. - -Hän syleili, suuteli lasta ja sanoi sitte: - --- Mene tädin luo, Leena. Tädillä on sinulle puhuttavaa, -- annettavaa, --- juokse. Noin, noin! - -Kun lapsi oli kadonnut pensaitten taa, astui nuori mies ihan tytön -eteen. Käsityö sylissä hän istui, ahkerasti ommellen, silmää -kohottamatta. - --- Tässä minä olen. - -Hän istuutui penkin toiseen päähän. - --- Hyvää päivää Pirkitta, kuului ikäänkuin jostakin ylhäältä. - -Tyttö vaikeni. - --- Joku kävi täällä minun poissa ollessani. - --- Kyllä, hän vastasi hiljaa. - --- No? - --- Minä lähetin hänet takaisin kotiin. - --- Lähetittekö takaisin kotiin? Niin, Sebensdorfissa kuultuani... - -Hän ei puhunut enempää, sillä hän tunsi, että tyttö nyt häneen katsoi. -Nuo rehelliset, ruskeat silmät katsoivat häneen ja arasti, rukoilevasti -kysyivät: saatoitko sinä sitä uskoa? Saatoitko? Mutta kun hänen -kasvonsa pysyivät poispäin käännettyinä, täyttyivät ne kyynelillä. - -Sillä välin mies tunsi, miten on vaikea puhua, kun sydän on täynnä. Hän -haki sanoja; ja jahka hän on ne löytänyt ja lausunut, silloin se, joka -yhdisti hänet tuohon toiseen sieluun, on rikottu, särjetty, tyhjäksi -tehty. Ja jos hän sitte myöhemmin polvillaan rukoilisi sitä anteeksi, -niin hän tosin saisi solvauksen poistetuksi, mutta sana jäisi pimeäksi -pilkuksi, myrkkypisaraksi sydämmeen ainaiseksi. - -Hyvä, että viivyttelet, epäilet, peräydyt saastuttamasta tunnettasi, -vaikka jo pidät sitä tapettuna! Sanansaattaja joka tuo pelastuksen -sanan, on matkalla; hän on niin likellä, että hiekka puutarhan -käytävällä narisee hänen askeltensa alla; tätä sanansaattajaa ei kukaan -niistä, joitten ohitse hän tiellä kulkee, pidä onnen merkkinä, -- sillä -hän on vanha akka, jonka kaulaan Pirkitta lankee, huutaen: - --- Äiti! - - - - -Yhdestoista luku. - -Mitä Sebensdorfissa tapahtui. - - -Sinä iltana jolloin Kustavi saapui ystävänsä Körblerin luo, oli Risto -tullut kotiin. - -Seuraavana päivänä päivällisaikaan istui Sebensdorfin pormestari -virkahuoneessansa. Ulkona olivat ilmat liikkeellä, tuuli ajeli taivaan -pilviä ja nosti maasta paksuja tomuläjiä ja hiekkajyviä, joita se -heitteli ikkunoihin. Pormestari kuunteli huminaa ja hiekkahiutuoitten -rapinaa ruutuja vastaan. Hänellä ei juuri ollut parempaa tekemistä. -Seurakunnan palvelija oli käynyt hänen luonansa ja ilmoittanut, että -kotiin palannut Risto kuljeskeli kaikissa kapakoissa kehumassa, -kiljumassa ja julistamassa, että jollei pormestari käyttäytyisi hänen -mielensä mukaisesti, niin hän kertoisi asioita, jotka panisivat koko -Sebensdorfin hämmästyksiin. Siihen oli pormestari sanonut: - --- Tuo minulle lurjus! - -Ja nyt hän istui odottamassa. - -Silloin kuului portaita nousevan ylös kaksinkertaiset askeleet; -seurakunnan palvelija työnsi sisään miehen ja jäi itse ovelle seisomaan. - --- Nöyrin palvelijanne, pormestari, sanoi Risto. - -Isäntä nousi ja astui ankarana pojan eteen. - --- Mitä minun taas täytyy sinusta kuulla? Mitä ilkitöitä sinä taas teet? - --- En mitään, vastasi mies rohkeasti iskien silmänsä vanhuksen ankaraan -katseeseen. -- Kaikki tuo tarkoitti vaan sitä, että lähettäisit minua -hakemaan. Minä nimittäin en ole unohtanut, miten sinä kerran minulle -suutuit, kun tulin kutsumatta; ettei näyttäisi siltä, kuin minä -alituisella juoksullani tahtoisin tunkeutua sinun tiellesi. - --- Älä turhia! Miten sinä voit sellaisia puhua ja sellaisia lörpötellä, -että jollen minä käyttäytyisi sinun mielesi mukaisesti, sinä tietäisit -kertoa asioita, jotka panisivat koko Sebensdorfin hämmästyksiin? Mitä?! - --- Voimmehan me siitä puhua, mutta luulen sen sujuvan suoremmin kahden -kesken; kenenkään ei tarvitse kuunnella. - -Pormestari viittasi seurakunnanpalvelijalle, joka poistui. Kun hänen -askeleensa olivat kadonneet kuulumattomiin, sanoi vanhus: - --- Nyt voit puhua. - --- No niin, siihen ei minua tarvitse pitkin puhein kehoittaa; sitähän -minä juuri odotan! Tyttö työnsi minut luotaan. Sitä saattoi odottaa sen -kirjeen johdosta, jonka annoit mukaani, ja jos minä olisin tietänyt sen -sisällön, niin olisin voinut heittää koko matkan tekemättä. - --- Turhia loruja! Sitä ei saattanut odottaa. - --- Saattoipas, sanon minä. - -Suuttumuksen puna nousi pojan kasvoille, hän tempasi kirjeen taskustaan -ja heitti sen pöydälle. - --- Onko siellä kirjoitettuna se mitä minä pyysin sinua kirjoittamaan? -Kuinka sinä niin kirjoitit, että sinulle olisi yhdentekevää kieltääkö -vai myöntääkö hän? Arvelen, että koska asiamme ovat tällä kannalla, -se sinulle ei olisi yhdentekevää, vaan pitäisi sinun mielistyä hänen -myöntymisestänsä, ja suuttua hänen kiellostansa! - --- Sinä hulluttelija! Mitä minuun koskee koko sinun ja tytön välinen -kauppa? Älä keskellä päivää juo niin kuoliaaksi järkivähääsi, että -puhut tuollaista sekasotkoa. - --- Minä vai? Olen minä vaan niin selvä, että minä tismalleen tiedän, -mitä puhun; ja sinä tässä hulluttelet kun luulet, etten minä koko -aikana ymmärrä mistä syystä puhun, vaikka tämä jo on toinen kerta; -ihmisten edessähän sinulle tulee antaa kunnioitusta, mutta suorastaan -naurettavaa olisi, jos me, näin kahdenkesken ollen, emme puhuisi -suutamme puhtaaksi asioista, jotka toinen tietää yhtä hyvin kuin -toinenkin! Sinä tiedät hyvin, että Pirkitta on poikennut umpikadulle, -josta hän ei milloinkaan osaa pois. Hän saa sanoa mitä tahansa, häntä -ei kukaan usko; silloin kai pitäisi minun avata suuni, minua tietysti -voisitte uskoa; mutta siitä minä itseni varjelen, sillä sitte sinä voit -olla uskovinasi, että yksin avioliitto minun kanssani voisi saattaa -tytölle kunnian takaisin, ja saatat minut pakoittaa siihen. Enhän minä -sinua tarvitsisi, jos itse saattaisin sen tehdä, ja jos minä olisin -pakoittanut tytön, niin en ehkä hänestä enään välittäisi. Minun määräni -on saada hänet; sentähden sinun pitäisi pitää siitä huolta, sillä sinä -tiedät, että minä ilman avioliittoakin voin antaa hänelle kunnian -takaisin, mutta silloin häpeä lankee toisille, eikä asiaa pitäisi -pakoittaa ylimmilleen, sillä silloin minä en armahtaisi ketään teistä! - --- Juopporenttu sinä, kuka sitte sinun armahtamistasi tarvitsee?! - --- Luulenpa että teitä on useampiakin, sinä, Hüblinger ja hänen -emäntänsä. - -Pormestari kävi molemmin kourin kiinni päähänsä. - --- Voi sinä verinen vapahtajani! Tätä on mahdoton sietää! Sinut -pitää ajoissa pistää hulluinhuoneeseen, ennenkuin sinä ihan joudat -äärimmillesi ja teet tuhotöitä. - --- Ai, miten olet viisas, nauroi poika, -- sinä olet ihan kaikista -viisain! Kas, miten hyvin sinä korjaat nahkasi. Tahtoisitko nyt -julistaa minut mielipuoleksi jottei kukaan panisi huomiota sanoihini? -Mutta anna piirilääkärin vaan tulla, hän kyllä täyttää velvollisuutensa -ja ilmoittaa ihmisille, ettei minun aivosäiliössäni ole pimeämpää, eikä -valoisampaa, kuin sinunkaan aivoissasi! - --- No, silloin minua hyvä Jumala auttakoon, sillä silloin kai minä olen -mielipuoli, minä kun en sanoistasi ymmärrä en sitä, enkä tätä. Minä en -ymmärrä minkätähden minun kaikilla helvetin voimilla pitää pakoittaa -tyttöä ottamaan sinut, koska hänen täytyy iloita siitä, että sinut saa! -Minä en ymmärrä millä toisella tavalla sinä aiot antaa hänelle kunnian -takaisin, jollet alttarin edessä! Ja kaikista vähinten minä ymmärrän -miten minulle ja omaisilleni tästä saattaisi langeta häpeää. - -Tällä kertaa poika iski kätensä ympäröimään päätä, ja antoi niiden -sitte vajota alas. - --- Mutta taivaan nimessä! Ethän sinä tätä lausune todenteolla? - --- Sinun kanssasi minä en koskaan tule laskemaan leikkiä! - --- Onhan se ihan mahdotonta, ettet sinä tietäisi mitään! Jos sinä -samana yönä olisit pitänyt silmäsi auki, niin ei totuus olisi voinut -jäädä sinulta peittoon; mutta, ehkäpä sinulle nyt vähitellen selviää, -kun minä muistuttelen mieleesi. Ajattele nyt miten meidät tapasit! Kuka -se oli, joka oli puvussa kantapäästä kiireeseen asti, sentähden että -hän, sinun ensi kertaa huutaessasi, oli tarttunut sukkiin, kenkiin? -Kuka se sitte oli, joka ei lausunut sanaa, ei liikahtanut paikalta, kun -sinä karkasit minun kimppuuni? Se oli Pirkitta! Minä olin puolipuettuna -ja se, joka melkein alastoinna karkasi minua puolustamaan, oli Julia. - --- Valehtelijaruhjus! Kurja valehtelijaruhjus! mylvi pormestari ja -tahtoi käydä kiinni poikaan. - -Poika piti ovea avoinna takanaan. - --- Älä minuun koske! huusi hän. -- Toista kertaa minä en vaikene sinun -hyväksesi! Minä huudan koolle koko kylän! Älä sinä kutsu valehtelijaksi -sitä, joka puhuu totuuden! - -Hän sulki oven, mutta jäi pitämään kääkää kädessään. - --- Luuletko sinä, jos Pirkitan ja minun välillä olisi ollut suhde, -että minä olisin pitänyt suuni kiinni ja antanut sinun lyödä ja polkea -itseäni häpeään asti, pistämättä veistä ruumiiseesi tai asettumatta -hampain kynsin puolustukseen?! Siitä syystä juuri, että tiesin itseni -rikokselliseksi, että olin tehnyt syntiä sinun lihaasi ja vertasi -vastaan, en minä saattanut korottaa kättäni vastaasi! - -Ukko oli tullut kuolon kalpeaksi, hän painoi kädet ohimoilleen, -ikäänkuin voimakkaasti katkaistakseen suonten hurjan tykytyksen, ja -tuijotti harhailevin silmin poikaan. - --- Se ei ole totta, se ei voi olla totta, hän mutisi. -- Mistä se olisi -voinut häneen tarttua? Ei minusta koko elinaikanani, ei äidistä koko -hänen elinaikanaan. Kunniallisuus on aina vallinnut talossani. - --- Pelko siellä aina on vallinnut! Ihmiset sanovat, että se, se -on emäntäsi hivuttanut kuoliaaksi ja hätyyttänyt ennen aikojaan -hautausmaahan. Pelko se on tytönkin karkoittanut luotasi, ja kun ei -nainen saa rakastaa ketään likeistään, niin hän helposti hakee esineen -vieraitten joukosta, vaikkei hän itse muutoin siitä välittäisikään. -Niin, sinun tyttösi oli henttunani, eikä ainoastaan siitä päivästä -ja siitä yöstä alkaen, jolloin hemmetin kirottu peijakas sinut sinne -toi. Sinun huutaessasi ensi kertaa me olimme hiljaa ja luulimme, että -sinä kai menisit matkaasi; mutta kun me huomasimme, ettet aikonut -sitä, vaan aijoit tulla sinne ylös, silloin me olimme säikähdyksestä -menehtymäisillämme ja hiivimme Pirkitan huoneeseen. Siellä Julia sai -sanotuksi: "isä tappaa minut!" Enempää hän ei voinut puhua, eikä sitä -tarvittukaan -- olihan siinä tarpeeksi selitystä, kun hän väänteli -toverin jalkojen juuressa ja minä vavisten seisoin vieressä. Pirkitta -siinä seisoessaan ei puhunut ainoaa sanaa, hampaat vaan kuuluvasti -kalisivat vastatusten; äkkiä hän tarttui Juliaan ja työnsi hänet ulos -ovesta. En tiedä tahtoiko hän alusta alkaen ottaa kaikki niskoilleen, -sen vaan tiedän, että kun hän sitte näki ja kuuli sinun kiivastuvan, -niin hänen hyvän omantuntonsa kiivaus ja suru toverin tähden saivat -hänet jäämään sinulle vastausta vaille! Sitte jälkeenpäin, kun -mellakka jo oli liikkeellä kylässä, olisi hänen vastuksensa auttanut -sangen vähän, ja viisainta oli, että hän läksi tiehensä. Mutta jos -minä nyt, kun koko mellakka tähän saakka on seisahtunut ylimmilleen, -tarpeellisella tavalla asettaisin sen liikkeelle, niin se tulisi -sellaiseksi, että se panisi koko Sebensdorfin hämmästyksiin, etkö -usko? Nyt sinä sen tiedät ja ymmärrät, että kun ei jyryllä nostettu -herruutesi ja kunniallisuutesi kelpaa edes puun kantoa särkemään, kai -olisi parasta että tekisit minun mielikseni! - -Vanhuksen kasvot olivat tulleet tulipunaisiksi, kunnes puna kokonaan -katosi, aina silmän valkuaisiin asti. Jokainen jänner vavahteli, -piirteet vääntyivät jokaisen värähdyksen vaihteessa. Hän ähkyi: - --- Nauttia vierasta, lahjoitettua kunnioitusta? -- Taloni kunnia olla -riippuvaisena kerjäläistytön säälistä ja armosta?! Olla minä hetkenä -tahansa miesrentun häväistävänä?! Voi! -- hän löi rintaansa vastaan -molemmat nyrkkinsä. -- Älköön olko enään mitään tekemistä minulla sen -miehen kanssa! tyttären täytyy sovittaa! - --- Ole järkevä, huusi poika, -- Jumalan, Jesuksen tähden, ole järkevä! -Ajattele, että se on oma lapsesi, omaa lihaasi ja vertasi, -- kaikki -voi tulla sovitetuksi! -- Julia yksin -- -- - -Vaikeroiden hän lankesi maahan ja koetti kietoa käsivartensa -raivostuneen miehen polvien ympäri, mutta tämä potkasi hänet -luotansa ja riensi pois. Kauhistus oli vaikuttanut pojan jäseniin, -vaivalloisesti hän nousi pystyyn. Hän laahautui alas portaat, ja kun -hän pääsi tielle, juoksi pormestari jo pitkän matkan päässä, lakitta -päin, liehuvin hiuksin, suoraa tietä Mooshofia kohti. - -Kyökistä kuului iloista laulua, emäntä, askaroidessaan lieden ääressä, -lauloi. Kun askelten kopina kuului likenevän, hän vaikeni ja kohotti -katseensa: isä seisoi hänen edessään; kun hän näki hänen hurjasti -vääntyneet kasvonsa ja uhkaavat silmänsä, huusi hän: - --- Jesus, hän tietää kaikki! - -Ja peitti kasvot käsillään. - --- Niin, mylvi isä, -- sinä -- -- - -Hän työnsi kauhean kirouksen tulemaan ja laski nyrkkinsä hänen -kurkulleen -- -- -- - - - - -Kahdestoista luku. - -Syy siihen, että Pirkitan äiti tuli kaupunkiin. Mitä Kustavilla ja -Pirkitalla vielä oli sanottavaa, sekä kertomuksen tekijällä kuvattavaa --- johon tämä kertomus loppuukin. - - -Kun Pirkitta vielä lepäsi äitinsä sylissä, huomasi tämä äkkiä Kustavin. - --- Tämä on varmaankin isäntäsi? sanoi hän. - -Sitte hän muutamia kertoja niiata nytkäytti, ja tyttö, jonka pää vielä -nojasi vanhan vaimon olkapäähän, teki ihan aiheettoman kumarruksen -jokaiselta niiaukselta. - --- Mutta mitä sinä itket, jatkoi talonpoikaisnainen, -- kun et vielä -ollenkaan tiedä mitä minä tuon? - --- Itken ilosta, äiti, kun sinä tulit juuri nyt, jolloin sinua niin -tarvitsen. - --- Hyvä on, hyvä on, minä myöskin iloitsen siitä että olen sinun -luonasi. Mutta voithan sinä ymmärtää, etten minä pikkuasiain tähden -lähtisi kulkemaan näin kauvas, melkein yöt päivät yhtämittaa. Mutta -tule pois, eihän meidän tässä herran edessä sovi näin puhella. - --- Puhu vaan, äiti. Herra saa kuulla kaikki, mikä minua koskee, olkoon -mitä tahansa. - -Hämmästyneenä akka katseli molempia. Sitte hän jokseenkin laveasti -rupesi kertomaan, mitä hirveitä asioita viime päivinä oli tapahtunut -Sebensdorfissa. Miten Risto lurjus oli tullut pormestarin silmille ja -kertonut kuinka tuona yönä Pirkitta hänen kanssansa oli tullut huonoon -huutoon, vaikka Julia oli ollut hänen oikea henttunsa; ja Pirkitta oli -vaan pelästyksestä ja kauhistuksesta ääntä päästämättä antanut koko -syyn langeta itselleen. - --- Ole sinä toisen kerran ymmärtäväinen, vaikka sinua pidettäisiinkin -sydämmettömänä. Lukkoa sinä huoneesi ovi, ja anna toisten toimittaa -toimitettavansa keskenään. Sinua tämä vaan on vahingoittanut ja mitä -hyötyä Julialla on siitä ollut? Ei mitään. Jos ei ukko silloin häntä -tappanut, niin hän sen siaan nyt sen teki. - --- Jumalan tähden, äiti! - --- Kyllä on niinkuin sanoin. Jumala armahtakoon hänen sieluraukkaansa! -Raivosta sokeana ukko juoksi Mooshofiin ja kävi häneen käsiksi. Eikä -se jumalaton mies ajatellut sitä, että hän kantoi lasta. Se syntyi -kuolleena ennen aikojaan maailmaan ja vei äidin mukaansa hautaan. Ennen -kuolemaansa hän kaikille tunnusti syntinsä, ja sinulle minun piti viedä -hänen viimeiset terveisensä ja kiitoksensa kaikesta sinun rakkaudestasi -ja uskollisuudestasi, ja kertoa että hän helpommin kuolee, kun hänen -kuolemansa antaa sinulle takaisin kunniasi ja -- niinkuin hän Jumalalta -toivoo -- sovittaa hänenkin rikoksensa. - -Pirkitta purskahti itkuun. - --- Oi Julia raukka, rakkain toverini pienestä pitäin! Niinkö sinun -täytyi käydä? Ehkä olisi käynyt ihan toisin, jos hänkin olisi saanut -pitää äitinsä elossa?! - -Vanha vaimo silitteli lapsensa poskia. Leena oli hiipinyt seisomaan -isänsä viereen ja katseli uteliain silmin vierasta. - --- Pirkitta, äiti mahtaa olla väsynyt, sanoi Kustavi, ja kumartuen -lapsen puoleen: -- Leena pieni, viisas lapseni, sinä viet vanhan rouvan -tädille ja sanot, että se on Kitan äiti, joka on tullut kaukaa ja -on hyvin väsynyt ja nälissään. Muistatko sen? Niin! No mene siis ja -toimita hyvin asiasi! - -Vanha vaimo ja lapsi läksivät käsi kädessä, he joutuivat innokkaasen -keskusteluun, joka ehkä oli vielä tärkeämpi sentähden, että toinen vaan -puoleksi ymmärsi toista. Pirkitan katse heitä seurasi. Kun hän käänsi -silmänsä Kustaviin, hymyili hän kyynelten takaa. Kustavi oli tullut -ihan likelle häntä. - --- Miksi? kysyi hän. - --- Kultatukka raukkaa, nyt hän jo toisen kerran ajettiin pois täältä! - --- Pirkitta, -- mies tarttui tytön molempiin käsiin, -- tällä kertaa, -jotta pian, pian kutsuisimme hänet takaisin, jäämään ainaiseksi -luoksemme; mutta ensimmäisellä kerralla... Kiitos Jumalan, että se on -mennyt kuin paha uni! - --- Voi, en saata lausua, miten olen kärsinyt näinä päivinä, kun olen -tietänyt mitä Sebensdorfissa minusta sanoisivat -- ja sinä sen saisit -kuulla. - --- Suo anteeksi, että sitä uskoin! - -Tyttö nojasi otsansa hänen rintaansa vastaan. - --- Kuka sitä ei olisi uskonut? lausui hän hiljaa. - --- Olihan vaikeaa olla sitä uskomatta! - --- Voi, kyllä sitä oli vaikea uskoakin! - -Tyttö nosti päänsä ja sanoi innokkaasti: - --- Mutta minä en voinut sinä hetkenä toisin menetellä, kun vanha mies -ihan mielettömänä raivosi. Minä olisin ikäänkuin usuttanut petoa tuota -raukkaa vastaan, ja samalla koko sieluni raivostui siitä, että mies -luuli minua huonoksi, sentähden että olen köyhä, ja omaa tyttöänsä -puhtaaksi, sentähden että hän on rikas! Minä en saanut puhutuksi -vastaan, niin oli mieleni katkera ja pelkäävä. En tietänyt miten -kalliisti vieraan rikoksen hyvitystä saa maksaa! - --- Vielä kerran, suo anteeksi! - --- Oi miksi tuo: vielä kerran? Johan me olemme selvillä. Mitä vielä -puuttuu? - --- Että sinä kokonaan tiedät ajatukseni. Suo anteeksi, etten olisi -saattanut sitä antaa anteeksi, jos se olisi ollut totta. - --- Siitä en sinulle suutu! Minä olen ihan samaa mieltä kuin sinä, -ettei sillä tavalla päästäisi siihen suhteeseen, jossa kaksi ihmistä -koko elämänsä ajan luottavat toisiinsa. Se joka ei tuomitse ankarasti, -tarvitsee itse löyhää arvostelua. Sen kaupan takana piilee aina joku -kuje. En mistään hinnasta tahtoisi, että minulle sellaista anteeksi -annettaisiin; silloinhan minä jälkeenpäin olisin siihen pakoitettu, ja -sitä en tahdo, en tahdo, en edes ajatella. - --- Kas, miten sinä osaat kiivastua! - --- Minä ansaitsen nuhteita, sillä minulla ei ollut oikeutta siihen. - --- Niihin sinulla ei saa olla syytä, sen oikeudenhan minä mielelläni -suon sinulle. - --- Oi sano, merkitseekö se sitä, mitä olen odottanut ja toivonut -kuulevani sinulta, merkitseekö se että sinä taas olet omani? - --- Ihan varmaan, sydämmen syvimpään sopukkaan saakka sinun omasi! - --- Voi, koska se nyt on lausuttu, niin anna minun ottaa itsesi ja pitää -itseäsi, sinä ainoa rakastettuni, -- hän kietoi pehmeän käsivartensa -hänen kaulansa ympäri, -- tavalla, jolla en koskaan ole ketään pidellyt -enkä tule pitelemään! - -Niin he seisoivat hetkisen, sitte Pirkitta painoi alas päänsä, -otti Kustavin käsivarren ja he läksivät astelemaan taloa kohti; -joku syyshallojen aikana varissut lehti, joka maan kosteudesta oli -ruskettunut, rapisi jalkojen alla. - -Kustavi näki, että tyttö hiljaa itki. - --- Mikä sinun on, kysyi hän. -- Mikä? - --- Voi ei mikään! Itken siksi, että mieleni on niin onnellinen, niin -haikea. Se minuun koskee, että minun onneni tähden olennon, joka oli -minulle rakas, täytyi lähteä maailmasta. - --- Oi kultani, se on maailman menoa, että muut saavat maksaa meidän -onnestamme, ja me heidän onnestaan. Tuhannen tuhannet huokaavat raskaan -taakan alla, jotta yksi ainoa yksityinen heistä kulkisi kuormatta, -pystyssä päin. Vastoin tahtoamme me rakennamme toiselle onnea oman -onnemme kustannuksella, itsekkäästi omaa onneamme toisen onnen -kustannuksella; ja tässä mieltä katkeroittavassa puuhassa näyttää -sama raaka valta tasoittavan sen ehkäisemättömän kurjuuden, joka yhtä -sokeasti valtaa ylhäiset ja mahtavat, kuin alhaiset ja köyhät. - -Pirkitta jäi parin askeleen päähän seisomaan. - --- Mutta löytyyhän toki ehkäisemätöntä onneakin? - -Kustavi katsahti häneen ja kun tytön silmä niin luottavaisena katsoi -häntä, luuli hän ymmärtävänsä mitä hän tarkoitti, hän naurahti ääneen -ja veti tytön syliinsä. - --- Kyllä, aivan ehkäisemätöntä, sanoi hän. - - * * * * * - -Fischer vanhemman asunnosta portaita alas astui hyvin lihava -herrasmies, vilkkaassa keskustelussa itsensä kanssa. Kuistilla hän -kohtasi yhtä hyvänvoivan olennon, kuin hän itse oli. - --- Pyydän anteeksi! - --- Vai herra Mittrowitzer! - --- Enhän erehdy, olettehan te herra Körbler? Minua suuresti ilahduttaa! - --- Minulle on erinomaisen hauskaa, sanoi maakauppias, -- että teidät -tapaan näin sattumalta. Olen tullut Wieniin asioiden tähden ja tahdoin -ensinnäkin tavata herraa, teidän kauppakumppalianne, ystäväämme -Fischeriä, ja kuulin, että hän olisi täällä talossa, vanhempiensa luona. - --- Kyllä, täällä ylhäällä. - --- Mutta sanokaa minulle hyväntahtoisesti, olen kuullut, että hän on -mennyt naimisiin? - --- Vuosi sitte. - --- Siis todellakin? Ja onkohan siinä perää: olen kuullut, että -talonpoikaskaunottaren kanssa? - -Tällä kertaa Mittrowitzer säästäytyi vastauksesta; lausuessa sanaa -"talonpoikaiskaunotar", hän nyökäytti päätänsä, ja alleviivasi oikean -kätensä etusormella sanan "kaunotar" Körblerin nutun hihaa vastaan. - --- Minä tunnen nuo kaunottaret, jatkoi Körbler, -- epähienot piirteet, -leveät lanteet, käynti samaan tapaan, nalkuttavat enemmän kuin puhuvat, -ja ovat sivistyneitten joukossa ihan päiviltä poissa. No, sehän on -jokaisen oma makuasia. - -Mittrowitzer pudisti päätänsä, kohottihe suoraksi ja heilutteli -käsiänsä ilmassa. - --- Sievä! -- Herttainen wieniläinen! -- Eikä tyhmä! - --- Siis totutettu toiseen ilmanalaan? No hyvä, hyvä, se merkitsee jo -paljon. Mutta arvoisin herrani, on noissa tuollaisissa omituisissa -avioliitoissa aina joku koukku pitelemässä; ne vieroittavat aina -sukulaiset, ja näin meidän kesken suoraan sanoen, eihän perhe juuri -saata ylpeillä tästä miniästä! - -Mittrowitzer oli punastunut, sillä häntä suututti. - --- Ylpeilläkö? Parempi -- parempi, -- iloa heillä on hänestä! - --- Onko niin? No, sittehän kaikki on käynyt niin hyvin, että vaan -saamme onnitella ystäväämme Fischeriä. -- - --- Onnitella! Hänelle vaimo! Lapselle äiti! - --- Vai joko äiti? - --- -puoli, -puoli, sähisti Mittrowitzer. - --- Ai niin, anteeksi, sen ihan unohdin. Älkää muutoin ymmärtäkö asiaa -sillä tavalla, että kateudesta tai suomattomuudesta olisin lausunut -sen, mitä olen sanonut! Kaukana siitä. Sellaisissa mieskohtaisissa -asioissa vallitkoon vapaus ennen kaikkea! Fischerillä olisi oikeus -vastustaa kaikkia, vaikka asiat olisivat millä kannalla tahansa, jos -vaan nainen häntä miellyttää. - --- Miellyttääpä muitakin. - --- Miellyttävätkö muutkin? Aijai, hyvä että sanoitte. Kertokaa siitä -vähän likemmin. Fischer, ystävä raukka! - --- Olette hullu! kiivastui Mittrowitzer. -- Sanoin: hän! Enkä: häntä! - -Sen lausuttuaan hän kääntyi pois ja meni vaunuillensa. Körbler seurasi -häntä viipymättä. - --- Voi, voi hullua väärinkäsitystä! koetti hän naurahtaa. Mutta -ajatteli: hänen kirottu siansaksansa! Siinä on oleminen varoillaan! -Kai hän kantaa kaiken ihan lämpimäisinä Fischerille. Kaunis juttu! -Tuollaisella möhömahalla ei ole minkäänlaista ymmärrystä! - -Sitte hän siirtihe vaunun oven välitse, lausuen vielä kohteliaisuuksia, -pyytäen anteeksi ja selitellen. - - * * * * * - -Kustavin vanhempien asunnossa, sohvalla, istui vanhan rouvan vieressä -Pirkitta, pöydän ääressä istuivat kälyt ja nuori "naisvihaaja", -jolla nyt, niinkuin aina, oli kirja käsillä. Kustavi oli nojautunut -vanhimman sisarensa nojatuolia vastaan, joka oli likinnä hänen rouvansa -istumasijaa, ja Leena istui sohvankulmaan painuneena äitipuolensa -vieressä, ja katseli sieltä tyytyväisenä, kun hän näki toisten kasvojen -ilostuvan. - -Paperikääröt, kirjoitetut liput, sanomalehdistä leikatut pätkät -kohoelivat pöydälle levitettyinä Pirkitan edessä, ja yhä hän laukusta -veti esille uusia. Ne olivat ruuanlaittoneuvoja, lenninki- ja -käsityömalleja ja ohjauksia talouden hoitamiseen, jota kaikkea Pirkitta -oikein himoten kokoeli; niitä kerjäeltiin kokeneilta perheenäideiltä, -vaihdettiin ystävättärien kesken, leikattiin sanomalehdistä. Siinä -kiihkeästi selaellessa, siirtyi aivan sattumalta joku lippu sen kirjan -lehdille, jota nuori herra lanko luki; vihaisesti hän työnsi sen -takaisin, mutta kun niitä häijysti ja uhkaavasti rupesi kasaantumaan -yhä enemmän juuri sinnepäin, niin hän nosti pois kirjan pöydältä ja -luki sitä, käsissään pidellen ja tuoliaan kiikutellen. Tätä Pirkitan -pientä pilaa ja vanhan rouvan hyvin teeskenneltyä totisuutta, kun hän -juhlallisesti nyökäytti päätänsä ja ihaelevin silmin katseli noitten -aarreläjien loppumattomuutta, joihin yhä jostakin laukusta lisääntyi -uutta, -- silmäeli veitikkamaisena kolme tyttöä ja Kustavi. - --- Minä en voi häntä kyllin kiittää, sanoi Pirkitta, kädellään -osoittaen Kustavia, -- siitä että hän aina ja kaikessa antaa minun -yksinäni johtaa taloutta; sitä tehdessä ja laverrellessa Kultatukan -kanssa -- Kultatukka sai siinä osakseen hellän katseen -- kuluu päivä -niin hauskasti ja nopeasti, ja illoin istumme yhdessä ja Kustavi lukee -ääneen. Koulumestarin tyttärenä minä tietystikin osaan lukea yhtä hyvin -kuin isä osasi, mutta hän, tehdäkseen sen oikein kauniisti, esitti -kaikki niin leveästi ja kirjoituksen mukaisesti, johon en minä pysty, -kun Kustavi sitä vastoin lukee niin kuin puhutaan; ja minä mieluummin -lakkaan kokonaan lukemasta kuin esittelen kaikki ikäänkuin rukousta -lausuisin; siitä kärsii kauneinkin kirja. - -Sivuhuoneen ovi avautui ja vanha herra astui kamaristaan. - --- Vai täälläkö te olette lapset? Se on hyvä. Miten käyvät kaupat? - -Hän osoitti levällään olevia paperiliuskoja, jotka äkkiä hajosivat -ilmaan, ja panivat tytöt nauramaan. Pirkitta nousi ja lämähytti kädet -yhteen päänsä yli. - --- Eihän siitä mitään vahinkoa, sanoi Fischer vanhempi, -- arvelen, -että ne löytyvät ja sinä ne saat säntillisesti takaisin. Ovathan -ne numeroidut? Mutta nyt seuraa "Suudelma", Hofburg-teaatterin -näytelmävarastoon kuuluva kappale. - -Hän sulki miniän syliinsä ja antoi tämän hyväilyn kestää tavattoman -kauvan. Pirkitta hiukan taipuutui poispäin. - --- Vai kestääkö se niin kauvan? kysyi hän. - --- Se täyttää koko illan. - -Nauraen nuori rouva riistäytyi irti. - --- Voi isä, tänään sinä taas olet erittäin hyvällä tuulella, sanoi -vanha rouva. - --- Aina, kun näen teidät iloisina ja tapaan nuo molemmat meillä -terveinä ja tyytyväisinä. Mutta -- mutta, Kustavi, liitostasi lankee -sentään varjo minun taloni rauhaan. - --- Jumalan tähden, isä! huudahti Kustavi kiivaasti. - -Hän kyllä huomasi, että vanha herra vilkasi nuoreen lukijaan, joka ei -aavistanut mitään pahaa. - --- Niin, veljesi, tuo poika tuossa tuottaa minulle paljon huolta. -Nähtyään miten sinä löysit onnen, hän luulee voivansa sen löytää -samalta tieltä, eikä enään ajattele muuta, kuin liittojen solmimista -palvelustyttöjen kanssa. - -Odottamaton tapaus seurasi. Nuori "naisvihaaja" ei punastunut, hän -kohotti päänsä kirjasta ja hiukan hämillään hymyillen, sekä epäröivänä -että rohkeasti, hän sanoi: - --- Kyllä minä ihan saatan seurata vanhimman veljeni esimerkkiä. - --- Vanhemman veljesi esimerkkiäkö? - -Lyöden kätensä kokoon Fischer vanhempi peräytyi pari askelta ja -tuijotti säikähtyneesti nuorinta lastansa. - --- Ethän sinä toki sillä tarkoita, että jo sinäkin olet lapsenpiialle -lapsen... - -Silloin nuori mies lensi tulipunaiseksi, hän viskasi kirjansa kiinni ja -karkasi tiehensä. - -Vanha herra katseli hänen jälkeensä ja veti kellonsa. - --- Pian on illallisaika, lausui hän, -- siis minun heti täytyy lähteä -tekemään sovintoa. - --- Vai, sanoi vanha rouva, -- että me tavallisuuden mukaan odottaisimme -kunnes hän on juossut sinua pakoon ja sinä olet ajanut häntä takaa -kaikkien huoneitten läpi, kunnes olette väsyneet lapsellisuuksiinne? -Ei, minä pyydän! Pirkitta menee häntä noutamaan. - -Pirkitan mentyä soi kello. Kustavi meni katsomaan, kuka sieltä niin -myöhään tulisi. Ensimmäisessä huoneessa hän kohtasi Körblerin. - --- No Körbler, sinäkö täällä? - -Tämä tarjosi hänelle kätensä. - --- Suo anteeksi, sanoi hän, -- että tulen näin myöhään, ja ulkopuolella -kotiasi. Viipymiseni täällä on niin rajoitettu, minulla on kiirettä -enemmän kuin aikaa, enkä tahtonut matkustaa pois ennenkuin olin -tavannut sinut ja nauttinut sinun onnesi näkemisestä. - -Kustavi esitteli hänet perheelle, viimeksi Pirkitallekin, joka oli -palannut karkurin kanssa. - --- Hauska teihin tutustua, herra Körbler, sanoi nuori rouva. -- Mieheni -on minulle paljon teistä kertonut. - -Paksu herra katseli epäillen Kustaviin, sitte Pirkitan kasvoihin: ei -pieniäkään ivan ryppyjä, ei teeskenneltyä myhäilemistä! Jos tuo kaikki -sitte oli hänelle opetettua, mutta hän todellakin käyttäytyi niinkuin -"sivistynyt nainen". Mutta herra oli hiukan hämillään ja unohti -kokonaan vakuuttaa, että häntähän se oikeastaan suuresti ilahutti... - --- En tahtonut matkustaa pois ennenkuin olin nauttinut ystäväni onnen -näkemisestä. - -Hän vielä kerran löperteli sen lauseen, niinkuin papukaija. - --- Onko hän sitte niin onnellinen? kysäsi Pirkitta, katsellen miestänsä. - -Kustavi hymyili vaieten. - --- Niin näettekö, jatkoi hän, -- hän jää vastausta vaille. Miten ikävä, -jos te ainoastaan sentähden olisitte tehnyt pitkän matkan. Tiedättekö -herra Körbler, terveyttään ja onneaan ei kukaan ajattele eikä näytä -muille ja joka kolmannellehan se tuottaisikin vaan kateutta, tai häntä -ikävystyttäisi. Nuo lahjat ovat tasan mitatut vain kahdelle, ja jos he -säästäväisesti niitä käyttävät, niin ne hyvin riittävät elämän ajaksi. -Eikö niin Kustavi? - -Körbler huokasi. Fischer vanhempi ojensi vanhalle rouvalle kätensä -pöydän yli. - --- Muoriseni, lausui hän, -- kyllä me huoleti voimme toivottaa noille -molemmille yhtä pitkää ikää, kuin itsellämme on. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TOVERI*** - - -******* This file should be named 59562-8.txt or 59562-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/9/5/6/59562 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |