Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 6473 insertions, 6859 deletions

diff --git a/58891-0.txt b/58891-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..e4cbba9
--- /dev/null
+++ b/58891-0.txt
@@ -0,0 +1,6473 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58891 ***
+
+
+
+E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
+
+
+
+ISLANNIN KALASTAJAT.
+
+Kirj.
+
+PIERRE LOTI
+
+Suomentanut
+
+O. Relander
+
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1890.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Viisi tavattoman harteikasta miestä istui, kyynäspäät pöydän nojassa,
+juoden, hämärässä kojun tapaisessa, joka haisi suolavedeltä ja mereltä.
+Kajuutta, joka oli liian matala mokomille kookkaille miehille, kapeni
+perältä ja näytti suuren kalalokin ontolta sisustalta; se heilui
+hiljalleen, hitaasti kun unessa, synnyttäen valittavan yksitoikkosen
+äänen.
+
+Ulkona mahtoi olla meri ja yö, sen varmempaan ei sitä tiennyt; ainoa
+aukko, joka oli katossa, oli suljettu puukannella, vanha kattolamppu
+yksin valaisi heiluen edestakasin.
+
+Uunissa paloi tuli; kastuneita vaatteita riippui kuivamassa, ne
+höyrysivät, höyry sekaantui savuun, joka tuprusi savupiipuista.
+
+Tanakka pöytä täytti melkein koko huoneen, mukautuen tarkasti sen
+muodon mukaan, parhaiksi oli tilaa jäljellä niin paljon, että mahtui
+tunkeutumaan sen ympäri, kun pyrki istumaan tammiseiniin kiinnitetyille
+kapeille kirstuille. Katto oli paksuista palkeista ja niin matalalla,
+että parhaiksi mahtui suorana istumaan; selän takana olivat makuusijat,
+jotka näyttivät paksuun puuhun koverretuilta, ne olivat ikäänkun
+hautakammion komeroita. Kaikki puu oli maalaamatonta ja karkeata,
+kosteuden ja suolan kovettamaa, kulunutta ja alituisesta käsien
+kosketuksesta sileäksi hankaantunutta.
+
+Miehet olivat juoneet haarikoistaan viiniä ja siiteriä, ja elämän ilo
+loistikin heidän suorista ja rehellisistä kasvoistaan. Tänään he jäivät
+istumaan pöydän ääreen ja keskustelivat bretagnen kielellä naisista ja
+naimisista.
+
+Perimmäisessä nurkassa, kunniapaikalla, oli pienellä hyllyllä
+fajanssinen neitsyt Marian kuva. Se oli vanhanpuoleinen, tuo
+merimiesten suojeluspyhimys, ja hyvin yksinkertaisesti se oli maalattu.
+Mutta fajanssi-ihmiset säilyvät paljoa kauvemmin kun oikeat ihmiset;
+ja sen punainen ja sininen puku näyttikin melkein uudelta puisessa
+hökkelissä, jossa kaikki muu oli harmaata ja savustunutta. Monta
+palavaa rukousta se lie saanut kuunnella vaaran hetkinä; sen jalkojen
+juureen oli naulattu kaksi vihkoa tekokukkasia ja yksi rukousnauha.
+
+Kaikki viisi miestä olivat samanlaisissa puvuissa, paksu, sininen
+villapusero peitti vartalon, puseron alareuna oli vyötäisten kohdalla
+työnnetty housujen sisäpuolelle; päähine oli öljytystä palttinasta
+tehty, kypärin muotoinen, sitä kutsutaan _suroîst'iksi_ (lounaseksi,
+lounastuulen mukaan, joka niillä seuduin tuo sadetta).
+
+He olivat eri ikäisiä. "Kapteeni" oli noin neljäkymmentä, kolme oli
+kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen välillä. Viides, jota he
+nimittivät Sylvestreksi eli Lurluksi, oli vain seitsemäntoista. Hän
+oli jo mies ruumiiltaan ja voimiltaan; musta parta, hienon hieno ja
+hyvin kihara, peitti posket; silmät vain olivat lapsen, ne olivat
+harmaansiniset, erittäin lempeät ja viattomat.
+
+He näyttivät oikein toden teolla nauttivan olostaan, istuessaan lähellä
+toisiaan ahtaassa, pimeässä majassaan.
+
+... Ulkona mahtoi olla yö ja meri, musta, aava, ääretön ala vettä.
+Vaskinen kello, joka oli seinään kiinnitetty, näytti yhtätoista --
+yhtätoista illalla epäilemättä; sade kuului räiskyvän puukattoa vastaan.
+
+Leikkiä laskien he keskustelivat keskenään naimiskaupoista, --
+sanomatta kuitenkaan mitään sopimatonta. Ei, he tuumailivat sopivia
+kauppoja niille, jotka vielä olivat naimattomia, taikka kertoivat
+hauskoja tapahtumia mailta, hääjuhlien ajoilta. Jonkunkerran tosin he
+nauruun purskahtaen tekivät hiukan liian selviä viittauksia rakkauden
+iloihin. Mutta rakkaus tämänlaatuisten ihmisten käsityksen mukaan on
+aina raitis ja sen raaimmissakin muodoissa on siinä aina jotain melkein
+puhdasta.
+
+Sillä välin alkoi Sylvestre ikävöidä, kun ei muuatta, jota kutsuttiin
+Jeaniksi (bretagnelaiset lausuvat sen nimen: Yann), vielä kuulunut.
+
+Ja missäkäs se sitten viipyi tuo Yann; yhäkö hän oli ylhäällä työssä?
+Miksi ei hän tullut alas, hänkin puolestaan ottamaan osaa juhlaan?
+
+-- Johan on kohta puoliyön aika, sanoi kapteeni.
+
+Ja nousten pystyyn hän päällään aukaisi puisen luukun, kutsuakseen
+siitä tuota Yannia. Outoa valoa tulvaili silloin ulkoa kajuuttaan.
+
+-- Yann! Yann!... Mies hoi!
+
+"Mies" vastasi ulkoa käreällä äänellä.
+
+Ja se kummallisen kalpea valo, jota oli tulvaillut hetken ajan auki
+olleen luukun kautta, oli aivan päivän valon kaltaista. -- "Jo on
+kohta keskiyö!" Kuitenkin se oli melkein kun auringon valoa, ikäänkun
+hämärtävää valoa, joka heijastui hyvin kaukaa kummallisista peileistä.
+
+Luukku suljettiin, oli taas yö, pieni kattolamppu alkoi taas levittää
+keltaista valoaan, ja suuriin saappaisiin puettu "mies" kuului astuvan
+alas puisia portaita myöten.
+
+Hän astui sisään, mutta hänen täytyi kumartua melkein kaksinkerroin,
+jotta hän näytti suurelta karhulta, sillä hän oli melkein jättiläisen
+kokoinen. Ensin hän irvisti ja nipisti nenän latvaansa kitkerän
+suolahajun vuoksi.
+
+Hän oli tavallista paljoa suunnattomampi mies, etenkin harteistaan,
+jotka olivat suorat kun raakapuu. Jos häntä katseli suoraan edestäpäin,
+niin hänen olkalihaksensa, jotka näkyivät sinisen mekon alta, näyttivät
+tavattomilta palleroilta. Hänellä oli suuret, ruskeat vilkkaat silmät,
+katse oli ylpeä ja taipumaton.
+
+Sylvestre kietoi kätensä Yannin kaulaan, veti häntä luokseen hellästi
+kun lapsi; hän oli kihloissa Yannin sisaren kanssa, ja kohteli häntä
+kun suurta veljeä. Toinen antoi hyväillä itseään, ikäänkun leikkisä
+jalopeura, hymyillen vastaukseksi, jolloin hänen valkoiset hampaansa
+näkyivät.
+
+Hänen hampaansa, joilla hänen suussaan oli ollut enemmän tilaa
+järjestyä kun muitten ihmisten, olivat hiukan harvassa ja näyttivät
+pieniltä. Hänen vaaleat viiksensä olivat aivan lyhyet, vaikk'ei
+niitä koskaan leikattu; ne olivat lujasti kierretyt kahteen pieneen
+säännölliseen sykkyrään hienopiirteisten huulien päälle: niitten kärjet
+röyheltyivät kummankin puolen, syvien suupielien kohdalla. Muu osa
+hänen partaansa oli ajettu pois, ja hänen punakoilla poskillaan vielä
+oli semmoinen terve sametin tapainen hienous, kun hedelmillä, joita ei
+kukaan vielä ole koskettanut.
+
+Lasit täytettiin uudestaan, kun Yann oli istuutunut; laivapoikaa
+huudettiin täyttämään ja sytyttämään piippuja. Sytyttäessään hänkin
+sai polttaa vähäsen. Se oli pieni tanakka poika, pullakkaposkinen,
+serkuntapainen kaikille näille merimiehille, jotka olivat enemmän tai
+vähemmän sukua keskenään; hänen työnsä oli kylläkin raskasta, mutta
+sen ohella oli hän kaiken laivaväen suosikki. Yann antoi hänelle juoda
+lasistaan ja sitten hänet lähetettiin makaamaan.
+
+Sitten taas jatkettiin keskustelua suuresta avioliittokysymyksestä.
+
+Ja sinä, Yann, Sylvestre kysyi, koska me sinun häitäsi vietämme?
+
+-- Etkö sinä häpeä, sanoi kapteeni, moinen mies kun sinä, olet jo
+seitsemän kolmatta vuotta, etkä vielä ole naimisissa. Mitähän tytöt
+ajattelevatkaan, kun sinut näkevät'?
+
+Hän vastasi kohotellen kauheita olkapäitään, tavalla, jolla hän osoitti
+suurestikin naisia halveksivansa.
+
+-- Häistäni minä itse huolen pidän, ne minä vietän yöksi tai tunniksi,
+miten sattuu.
+
+Yann oli äskettäin lopettanut viisivuotisen asevelvollisuutensa. Siellä
+hän oli, kanuunamiehenä sotalaivassa ollessaan, oppinut puhumaan
+ranskaa ja tekemään epäilyttäviä arveluita. -- Sitten hän alkoi kertoa
+viimeisestä seikkailustaan, jota näytti kestäneen viisitoista päivää.
+
+Se oli ollut Nantesissa, muutaman laulajattaren kanssa, Eräänä
+iltana, mereltä palatessaan, hän oli hiukan juovuksissa mennyt
+erääsen ravintolaan. Ovella oli nainen, joka möi mahdottoman suuria
+kukkasvihkoja kahdestakymmenestä markasta. Hän oli ostanut yhden,
+tuskin tietäen mitä sillä tekisi, heti sisään tultuaan oli hän sen
+nakannut täyttä vauhtia vasten kasvoja sille, joka lauloi näyttämöllä,
+-- puoleksi hurjana mieltymyksen osoitteena, puoleksi pilkatakseen
+mokomaa maalattua nukkea, joka hänestä päälliseksi oli aivan liian
+punanen. Nainen oli samalla antautunut, ja oli sitten lähes kokonaista
+kolme viikkoa jumaloinut Yannia.
+
+-- Vieläpä hän, minun poislähtiessäni, lahjoitti minulle tämän
+kultakellon.
+
+Ja näyttääkseen heille sitä, nakkasi hän sen pöydälle kun minkäkin
+leikkikalun.
+
+Kaiken tämän hän oli kertonut karkein sanoin ja omatekoisin kuvin.
+Mutta tämä sivistyneen elämän synnyttämä kevytmielisyys ei juuri
+tuntunut luonnolliselta näitten alkuperäisten ihmisten keskustassa,
+se ei sointunut yhteen meren äärettömän hiljaisuuden kanssa, jonka
+aavisti vallitsevan heidän ympärillään, sen keskiyön valon kanssa,
+joka ylhäältä oli sisään tunkeutunut, joka oli muistiin johdattanut
+napaseutujen kituvan kesän.
+
+Tämä Yannin puhetapa huolestutti ja hämmästyttikin Sylvestreä. Hän
+oli viaton lapsi, jota oli kasvattanut kunnioittamaan sakramentteja
+[avioliittoa pitävät katolilaiset myöskin sakramenttina. Suom. muist.]
+hänen vanha mummonsa, kalastajan leski Ploubazlanekin kylästä. Aivan
+pienenä hän oli mummonsa kanssa joka päivä käynyt äitinsä haudalla
+polvillaan rukousnauhaansa lukemassa. Hautuumaalta, joka oli meren
+rannalla, näki kauvaksi Kanaalin harmaata vettä, jonne hänen isänsä
+muinoin oli hukkunut haaksirikkoon. -- Koska he, mummo ja hän, olivat
+köyhiä, oli hänen hyvin aikaiseen täytynyt ruveta kalastamaan, ja
+hän oli siten viettänyt jo lapsuutensa merellä. Joka ilta hän vielä
+luki rukouksensa, ja hänen silmissään oli säilynyt uskonnollinen
+vilpittömyys. Hänkin oli kaunis ja Yannin jälkeen oli hän vartaloltaan
+komein laivamiehistä. Hänen lempeä äänensä ja lapsellinen puhetapansa
+oli hiukan ristiriidassa hänen korkean vartalonsa ja mustan partansa
+kanssa. Koska hän oli kasvanut hyvin nopeasti, niin hän melkein näytti
+ihmettelevän sitä, kun oli niin äkkiä tullut harteikkaaksi ja suureksi.
+Hän aikoi kohta mennä naimisiin Yannin sisaren kanssa, mutta hän ei
+koskaan ollut vastannut minkään muun tytön helliin katseisiin.
+
+Laivassa oli kaikkiaan ainoastaan kolme makuusijaa, -- aina yksi
+kahta varten, ja he makasivat vuorotellen, järjestyksessä, jakaen yön
+keskenään.
+
+Kun he olivat päättäneet juhlansa, -- jota he viettivät
+suojeluspyhimyksenä, Neitsyt Marian taivaasen astumisen muistoksi, --
+oli jo vähän yli puoliyön. Kolme heistä ryömi makaamaan pieniin mustiin
+vuodeonkaloihinsa, jotka olivat hautaholvien kaltaisia, ja toiset
+kolme nousivat laivan kannelle keskeytynyttä suurta kalastustyötään
+jatkamaan: ne olivat Yann, Sylvestre ja muuan Guillaume niminen, heidän
+kotipuoleltaan.
+
+Ulkona oli päivä, ikuinen päivä.
+
+Mutta se oli kalpeata valoa, kalpeata, jommoista ei missään ole
+muualla; se verhosi esineet ikäänkun sammuneen auringon heijastuksilla.
+Suorastaan heidän ympärillään alkoi ääretön ulappa, joka oli aivan
+väritön, ja heidän laivansa lankkujen ulkopuolella näytti kaikki,
+läpikuultavalta, käsittämättömältä, olemattomalta.
+
+Silmä tuskin saattoi käsittää, mikä oli merta, aluksi se näytti
+jonkunlaiselta väräjävältä peililtä, jolla ei ollut mitään kuvaa
+heijastettavana; etempänä se näytti muuttuvan sumuaavikoksi, -- ja
+sitten ei ollut enää mitään, ei ollut taivaanrantaa eikä rajoja.
+
+Ilman raitis kosteus oli läpitunkevampaa kun täydellinen kylmyys, ja
+hengittäissä tuntui pian suolanmaku suussa. Oli aivan tyyni, eikä enää
+satanut; ylhäällä muodottomat ja värittömät pilvet näyttivät sisältävän
+kätkettyä valoa, jota ei saattanut käsittää; saattoi nähdä selvästi,
+vaikka samalla tunsi olevan yön, ja esineiden oudolla kalpeudella ei
+ollut mitään semmoista väriä, jolle olisi nimen löytänyt. Nämä kolme
+miestä, jotka olivat siinä, olivat lapsuudestaan saakka eläneet tällä
+kylmällä merellä, keskellä sen kummia näkyjä, jotka ovat epäselviä kun
+aaveet. He olivat tottuneet näkemään tämän vaihettelevan äärettömyyden
+outoa leikkiä ahtaan lankkuasuntonsa ympärillä, ja heidän silmänsä
+olivat siihen yhtä tottuneet, kun meren suurten lintujen.
+
+Laiva kellui hitaasti paikallaan, aina jatkaen samaa valitustaan, ja
+se oli yksitoikkonen kun bretagnelainen laulu, jota nukkunut ihminen
+unissaan tavottelee. Yann ja Sylvestre olivat nopeasti laittaneet
+kuntoon koukkunsa ja siimansa, sillä välin kun kolmas mies aukaisi
+suolanelikon ja teroittaen suurta puukkoaan istuutui heidän taakseen
+odottamaan.
+
+Ei hänen kauvan tarvinnut odottaa. Tuskin he olivat heittäneet siimansa
+kylmään ja tyyneen veteen, niin jo vetivät ylös suuria kaloja,
+kiiltäviä, teräksen harmaita.
+
+Ja yhä lakkaamatta turskia tarttui koukkuun: nopeasti ja pysähtymättä
+tätä äänetöntä kalastusta harjotettiin. Kolmas mies puhkasi vatsan
+suurella puukollaan, halkaisi, suolasi, luki, ja suolakalaa, josta
+heidän palattuaan piti saada suuret rahat, kokoontui suuriin kasoihin
+heidän taakseen, tuoretta, vielä märkää kalaa.
+
+Tunnit kuluivat yksitoikkosesti, ja suuressa avaruudessa muuttui valo
+hitaasti; nyt se jo näytti todellisemmalta. Mikä oli ollut vaaleata
+hämärää, jonkunlaista pohjolan kesän iltaa, muuttui nyt, ilman mitään
+välillä olevaa yötä, aamuruskon tapaiseksi, jota kaikki meren peilit
+heijastivat välkkyvinä ruusunpunaisina säteinä...
+
+-- Todellakin, Yann, sinun täytyisi mennä naimisiin, sanoi äkkiä
+Sylvestre, katsoen veteen, mutta täyttä totta tällä kertaa. Hän näytti
+siltä, kun hän hyvin tuntisi jonkun Bretagnessa, jonka hänen suuren
+veljensä ruskeat silmät olivat vallanneet, mutta hän näytti arastelevan
+kosketellessaan tätä tärkeätä seikkaa.
+
+-- Minunko!... Kyllä, kerran minä vielä vietän häitäni -- ja hän
+nauroi, tuo Yann, aina yhtä halveksivasti, -- mutta en kenenkään meidän
+puolen tytön kanssa; ei, minä vietän häitä meren kanssa, ja minä kutsun
+teidät kaikki tanssiaisiin, jotka minä silloin pidän...
+
+He jatkoivat kalastustaan, sillä ei saanut tuhlata aikaansa
+puhelemiseen: he olivat keskellä ääretöntä kalaparvea, liikkuvaa
+särkkää, jota oli kulkenut heidän sivutseen yhtä mittaa kaksi päivää.
+
+He olivat kaikki valvoneet edellisen yön ja vedelleet
+kolmessakymmenessä tunnissa päälle tuhannen suuren turskan;
+sentähden heidän voimakkaat kätensä olivatkin uupuneet ja he olivat
+torkkuneet. Mutta heidän ruumiinsa valvoivat ja jatkoivat itsestään
+kalastamisliikkeitä, sillä välin kun heidän sielunsa, ajoittain,
+vaipui täyteen uneen. Mutta se meri-ilma, jota he hengittivät, oli
+puhdasta kun maailman ensimäisen päivän, ja niin virkistävää, että
+he väsymyksestään huolimatta tunsivat rintansa paisuvan ja poskensa
+punottavan.
+
+Aamuvalo, todellinen valo, oli viimeinkin koittanut; niinkun luomisen
+päivänä se "oli eronnut pimeydestä", joka näytti taivaan rannalle
+kokoontuneen ja viipyvän siinä suurissa joukoissa. Kun tuli näin
+valoisa, huomasi kyllä, että oli ollut yö, -- että edellinen valo oli
+ollut epäselvää ja outoa kun uni.
+
+Paksuun pilveen peittyneellä taivaalla oli siellä täällä halkeamia,
+niinkun aukkoja temppeliholveissa, joiden kautta tunkeutui suuria,
+punertavan hopeisia valosäteitä.
+
+Alemmat pilvet muodostivat paksun varjovyöhykkeen pitkin taivaanrantaa,
+tehden kaukaisemman epäselväksi ja hämäräksi. Ne saattoivat
+kuvittelemaan suljettua tilaa, rajaa; ne olivat kun esiriput, vedetyt
+äärettömyyden eteen, ikäänkun verhoja, jotka olivat levitetyt
+peittämään liian suurenmoisia salaisuuksia, jotka olisivat voineet
+hämmentää ihmisen mielikuvituksen. Tänä aamuna maailma, Yannia ja
+Sylvestreä kannattavan lankkukyhäyksen ympärillä, näytti kokonaan
+mietteisiinsä vaipuneelta; se oli muuttunut temppeliksi, ja sädekimput,
+jotka tunkeutuivat temppelin holvien kautta, pitenivät kuvastuessaan
+liikkumattomaan veteen, niinkun marmorilattiaan. Ja sitten alkoi
+vähitellen kaukana näkyä toinen kummitus, jonkunlainen ruusunpunainen
+korkealla leijuva kaistale, se oli synkän Islannin äärimmäinen
+kallioniemi...
+
+Yannin häät meren kanssa!... Sylvestre sitä yhä ajatteli, jatkaen
+kalastustaan, mutta ei uskaltanut siitä puhua. Hän oli käynyt
+surulliseksi kuullessaan suuren veljensä noin ivaavan avioliiton
+sakramenttia; ja erittäinkin se oli häntä pelottanut, sillä hän oli
+taikauskonen.
+
+Hän oli jo kauvan ajatellut näitä Yannin häitä. Hän oli uneksinut,
+että hän ne viettäisi Gaud Mévelin kanssa, -- joka oli Paimpolilainen
+kaunotar, -- ja että vielä ilokseen saisi olla näissä juhlissa,
+ennenkun hänen täytyy lähteä sotapalvelukseen, viisivuotiseen
+maanpakolaisuuteen, josta ei varmaan voinut tietää palaavansa, ja jonka
+välttämätön lähestyminen alkoi painaa hänen sydäntään...
+
+Kello oli neljä aamulla. Toiset, jotka olivat jääneet alas makaamaan,
+tulivat kaikki kolme päästämään heitä, Vielä vähän unisina, ahmien
+täysin keuhkoin kylmää, raitista ilmaa he kiipesivät ylös ja alkoivat
+vetää suuria saappaita jalkoihinsa. Aluksi he ummistivat silmänsä,
+sillä kalpea heijastuva valo häikäisi.
+
+Sitten Yann ja Sylvestre nopeasti söivät ensimäiseksi murkinakseen
+laivakorppuja; muserrettuaan ne puukurikoilla, he alkoivat niitä
+pureksia raksuttaa, nauraen huomatessaan ne koviksi. He olivat tulleet
+aivan iloisiksi ajatellessaan pääsevänsä makaamaan lämpimiin vuoteisin,
+ja käsivarret toistensa vyötäisillä he menivät laivan luukulle,
+heilutellen ruumiitaan vanhan laulun tahdin mukaan.
+
+Ennenkun menivät luukusta alas, pysähtyivät he leikittelemään Turkin,
+laivakoiran kanssa. Se oli newfoundlandilainen penikka, ja sillä oli
+mahdottoman suuret, kömpelöt käpälät. He ärsyttelivät sitä käsillään,
+se tavotteli kun susi ja lopulta oikein puri heitä. Silloin Yann, vihan
+välähdys silmissä, lykkäsi koiraa liian kovasti, jotta se kaatui ja
+alkoi ulista.
+
+Hänellä oli hyvä sydän, Yannilla, mutta hänen luontonsa oli jäänyt
+hiukan raa'aksi, ja kun hänen ruumiillinen puolensa pääsi voitolle,
+ei useinkaan ollut pitkälti hänen lempeästä hyväilystään jöröön
+loukkaukseen.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Heidän laivansa nimi oli "Maria", kapteenin Guermeur. Joka vuosi hän
+teki suuren vaarallisen kalastusretken näihin kylmiin tienoihin, jossa
+kesällä enää ei ole öitä.
+
+Se oli jo vanha, niinkun fajanssinen Neitsyt, sen suojeluspyhimys. Sen
+paksut sivut, tammikylkiluineen, olivat hankaantuneita ja kuluneita,
+vettyneitä ja suolan syömiä, mutta vielä eheitä ja lujia ja levittivät
+raikasta tervan hajua. Asemillaan ollessa se näytti raskaalta ja
+kömpelöltä, mutta kun länsituulen tuimat vihurit vinkuivat, kävi se
+taas keveäksi ja nopeaksi, niinkun lokit, jotka tuuli vireiksi saattaa.
+Silloin sillä oli oma tapansa hypellä aalloilla keveämmin kun monet
+uudet, jotka olivat rakennetut uudenaikaisten kuosien mukaan.
+
+Laivaväki, kuusi miestä ja laivapoika, olivat "islantilaisia",
+miehuullista merimiessukua, jota asuu etenkin Paimpolin ja Fréguierin
+tienoilla, ja jotka isästä poikaan ovat antautuneet tähän kalastukseen.
+
+He tuskin koskaan olivat nähneet kesää Ranskassa, Aina talven lopulla
+he Paimpolin satamassa muiden kalastajain kanssa vastaan ottivat
+jäähyväissiunauksen. Täksi juhlapäiväksi alttari, aina samanlainen,
+pystytettiin rantaan; se tavotteli kallioluolaa, ja keskellä ankkuria,
+airoja ja köysiä kopeili, lempeänä ja osaaottamattomana, pyhä
+Neitsyt, merimiesten suojeluspyhimys; se oli heidän tähtensä lähtenyt
+kirkostaan katselemaan sukupolvea toisensa perästä samoilla elottomilla
+silmillään: sekä onnellisia, joille vuosi oli oleva etuisa, että
+onnettomia, jotka eivät enää palanneet.
+
+Pyhää ehtoollissakramenttia, jota seurasi hidas saatto vaimoja ja
+äitijä, morsiamia ja sisaria, kannettiin pitkin satamaa, jossa kaikki
+islantilaislaivat juhlapukuun koristettuina tervehtivät sitä lipulla,
+kun sitä ohitse vietiin. Pappi pysähtyi kunkin kohdalle, luki sanat ja
+teki siunaavan käden liikkeen.
+
+Sitten he lähtivät kaikki, koko laivasto, ja koko paikkakuntaan
+tuskin jäi ainoatakaan miestä, sulhasta tai poikaa. Poistuessaan
+kaikki miehistöt lauloivat yhdessä voimakkailla, värähtävillä äänillä
+ylistysvirsiä Marian, Meren Tähden kunniaksi.
+
+Ja joka vuosi pidettiin lähtiessä samat juhlamenot, samat jäähyväiset
+jätettiin.
+
+Sitten alkoi taas merielämä, erillään muista, kolmen tai neljän jörön
+kumppanin seurassa, lelluvilla lankuilla, pohjoisen meren kylmillä
+vesillä.
+
+Tähän saakka he olivat palanneet; -- Pyhä Neitsyt Meren Tähti oli
+suojellut laivaa, joka oli hänen kaimansa.
+
+Elokuun lopussa tavallisesti palattiin. Mutta "Maria", noudatti samaa
+tapaa, kun useat muutkin islantilaiset, se poikkesi vain Paimpoliin,
+jatkaakseen matkaansa Gascognen lahteen, jossa kalat hyvin menivät
+kaupaksi, ja sieltä hiekkasaarille, jossa oli suolalammikoita, ostamaan
+suoloja seuraavan vuoden tarpeiksi.
+
+Näissä eteläranskan satamissa, joissa aurinko vielä oli lämmin,
+viettivät voimakkaat kalastajat muutamia päiviä, himoiten nautintoja,
+kiihtyneinä kesän viimejäännöksistä, lämpimästä ilmasta -- maasta ja
+naisista.
+
+Ja sitten syksyn ensi sumujen tullessa he palasivat kotilieden ääreen
+Paimpoliin tai Gaëlon tienoille, sen hajanaisiin mökkeihin, jonkun
+aikaa nauttiakseen perhe-elämää ja rakkautta, viettääkseen häitä ja
+ristiäisiä. Melkein aina tapasi pieniä vastasyntyneitä, edellisen
+talven tuottamia, jotka odottivat kummia päästäkseen kasteelle: --
+tarvitaan paljon lapsia näihin kalastajasukuihin, joita Islanti ahmii.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Paimpolissa, ihanana sunnuntai-iltana, sinä vuonna, kesäkuussa, oli
+kaksi naista täydessä kirjeenkirjoitushommassa.
+
+Se tapahtui suuren ikkunan kohdalla, joka oli auki; ikkunalaudalla,
+joka oli vanhaa järeää graniittia, oli rivi kukkasastioita.
+
+Pöydän yli kumartuneina molemmat näyttivät nuorilta; toisella oli
+erittäin suuri päähine, vanhaa kuosia, toisella taas aivan pieni,
+uusinta muotia, jota Paimpolin naiset viime vuosina olivat ruvenneet
+käyttämään: -- kaksi rakastunutta luultavasti, jotka yhdessä kyhäävät
+hellän kirjeen jollekin kauniille islantilaiselle.
+
+Se joka saneli -- suuri-päähineinen -- katsoi kattoon, selvitellen
+ajatuksiaan. Mutta kas! hän olikin vanha, kovin vanha; ainoastaan
+takaa katsoen, kun näki hänet ruskeaan huiviinsa puettuna, luuli
+häntä nuoreksi. Hyvin vanha hän oli, herttainen mummo, vähintäin
+seitsemänkymmentä vuotinen. Mutta vielä hän oli kaunis ja posket olivat
+vielä punakat, niinkun muutamilla vanhuksilla on. Hänen päähineensä,
+joka oli aivan matala otsan ja päälaen kohdalta, oli muodostettu
+kahdesta tai kolmesta leveästä musliinihaarukasta, jotka näyttivät
+olevan sisätysten ja riippuivat alas niskaan. Hänen arvokkaille
+kasvoilleen sopi hyvin tämä valkoinen kehys ja nämä poimut, jotka
+melkein hartautta herättivät. Hänen lempeissä silmissään asusti arvokas
+hyvyys. Hänellä ei ollut hampaita, ei enää ainoatakaan, ja kun hän
+nauroi, näkyivät hänen pyöreät ikenensä, joten hän näytti melkein
+lapsekkaalta. Hänen leuvastaan huolimatta, joka oli käynyt puukengän
+kärjen kaltaiseksi, kuten hänellä oli tapana sanoa, eivät hänen
+kasvojensa piirteet olleet kovinkaan ajan raiskaamia; vieläkin saattoi
+nähdä, että ne olivat olleet säännöllisiä ja puhtaita, niinkun kirkon
+pyhimysten.
+
+Hän katseli ikkunasta ulos, tuumien mitä hän vielä voisi kertoa
+pojanpoikaansa huvittaakseen.
+
+Muuten ei todellakaan koko Paimpolin paikkakunnassa ollut toista
+vanhusta, joka olisi paremmin osannut sanoa hullutuksia milloin
+kestäkin, tai vaikka tyhjästä. Tässä kirjeessä oli jo kaksi tai kolme
+verratonta juttua, -- mutta ei niissä mitään häjyä ollut, sillä ei
+hänen sydämmessään ollut ilkeyttä.
+
+Kun toinen näki, ettei mitään uutta herunut, alkoi hän huolellisesti
+kirjoittaa osotetta:
+
+_Herra Sylvestre Moanille, Maria-laivalla, kapteeni Guermeur, --
+Islannin meressä, Reykjavikin kautta_.
+
+Sitten hänkin nosti päätään kysyen:
+
+-- Joko se on valmis, Moan muori?
+
+Tämä oli todellakin nuori, viehättävä impi, noin kaksikymmenvuotinen.
+Vaaleaverinen, -- jommoisia tässä puolen Bretagnea on harvassa,
+jossa useimmat ovat mustaverisiä, -- aivan vaaleaverinen hän
+oli, pellavanharmaat silmät ja melkein mustat silmäripset. Hänen
+kulmakarvoissaan, jotka olivat yhtä vaaleat kun hänen luvuksensa, oli
+keskellä punertavampi, tummempi juova, joka saattoi hänet näyttämään
+voimakkaalta ja lujatahtoiselta. Hänen kasvonsa olivat hiukan leveät,
+mutta jalot, nenä oli ehdottoman suorana otsalinjan jatkona niinkun
+kreikkalaisissa kasvoissa. Alahuulen alla oli syvä kuoppa, joka lisäsi
+sen suloutta; -- ja joskus, kun hän tarkemmin mietti jotain, puri hän
+huultaan valkeilla hampaillaan, jolloin ihon alle levisi hieno puna.
+Koko tässä nuorteassa olennossa oli jotakin ylpeätä ja samalla vakavaa,
+jonka ominaisuuden hän oli perinyt esi-isiltään, karaistuilta Islannin
+kalastajilta. Silmät ilmaisivat samalla itsepintaisuutta ja lempeyttä.
+
+Hänen päähineensä oli näkinkengän muotoinen, ulottui alas otsalle, ja
+melkein ympäröi sitä niinkun mikä kääre, sitten se kohosi ylöspäin
+molemmin puolin, jättäen peittämättä paksut letit, jotka olivat
+näkinkengän tavoin kierretyt kokoon korvien yläpuolella, Tämä tukkien
+pitotapa oli ammoisilta ajoilta säilynyt ja vieläkin tekee Paimpolin
+naiset oudon näköisiksi.
+
+Helposti huomasi, että hän oli saanut erilaisen kasvatuksen kun vanhus,
+jota hän mummoksi puhutteli, mutta joka oikeastaan oli vaan kaukainen
+sukulainen, joka oli saanut paljon kovaa kokea.
+
+Hän oli herra Mévelin tytär. Mével oli entinen islantilainen, hän
+oli ollut puoleksi merirosvo, ja oli merellä rikastunut rohkeilla
+yrityksillään.
+
+Se kaunis huone, jossa kirjettä oli kirjoitettu, oli tytön huone: vuode
+oli uusi, kaupunkilaiskuosia, varustettu musliiniuutimilla, jotka
+olivat pitseillä reunustetut; paksujen seinäin säännötöntä graniittia
+verhosivat hilpeät tapetit. Katossa valkea rapninki peitti suunnattomia
+hirsiä, jotka ilmaisivat talon vanhuutta; -- se oli todellinen varakas
+porvaristalo, ja ikkunoista näki Paimpolin vanhalle harmaalle torille,
+jossa pidetään markkinoita ja jumalanpalveluksia.
+
+-- Joko se on valmis, Yvonne muori? Eikö teillä ole enää hänelle mitään
+sanottavaa?
+
+-- Ei, tyttöseni, pane vaan vielä, ole hyvä, terveisiä minulta Gaosin
+pojalle.
+
+Gaosin poika!... toisin sanoen Yann.
+
+Kaunis ylpeä tyttö punastui kovasti kirjoittaessaan sitä nimeä.
+
+Kun hän oli sen nopeasti kirjoittanut sivun alareunaan, hän nousi ylös,
+katsoen poispäin, ikäänkun torilla olisi ollut jotain hyvinkin hauskaa
+katseltavaa.
+
+Seisoaltaan hän näytti jotensakin suurelta; hänen pukunsa
+verhosi tiukasti, poimuja jättämättä, hänen vartaloaan, niinkun
+kaupunkilaisilla naisilla. Päähineestään huolimatta hän näytti hienolta
+neidiltä. Vaikka eivät hänen kätensä olleet niin surkastuneen pieniä,
+jota on ruvettu pitämään kauniina, olivat ne kuitenkin hienoja ja
+valkeita, kun niillä ei koskaan oltu tehty raskaampaa työtä.
+
+Tottahan se on, että alkujaan hänkin pikku Gaudina oli juoksennellut
+paljain jaloin pitkin rannikoita. Hänellä ei ollut enää äitiä, ja
+hän oli melkein kokonaan jätetty omaan huostaansa, niiksi pitkiksi
+kesäkausiksi, jolloin hänen isänsä oli kalastamassa Islannissa.
+Ja hilpeästä, punaposkisesta, kampaamattomasta, vallattomasta ja
+itsepäisestä tytöstä kasvoi Kanaalin raitisten tuulten virkistämänä
+suuri ja voimakas nainen. Niihin aikoihin köyhä Moan muori otti hänet
+kesiksi huostaansa, ja antoi Sylvestren hänelle vartioida, sillä välin
+kun hän itse kävi raskaassa päivätyössä paimpolilaisten luona.
+
+Ja pienen äidin tavoin hän jumaloi toista pienokaista, joka oli hänelle
+uskottu, vaikka hän ei ollut enemmän kun tuskin kahdeksantoista
+kuukautta vanhempi, ja joka oli yhtä tummaverinen kun hän oli vaalea,
+yhtä taipuvainen, kun hän oli vilkas ja oikullinen.
+
+Hän muisti näitä elämänsä alkuaikoja, sillä ei rikkaus eikä kaupungin
+elämä olleet häntä viehättäneet. Hänen mieleensä juontui, ikäänkun
+kaukaisen unen, hillitsemättömän vapauden, muisto, ikäänkun kaiku
+salaperäisestä, kummallisesta ajasta, jolloin hiekkarannikot olivat
+laajempia ja kalliot varmaankin paljon korkeampia...
+
+Kun hän vielä oli aivan nuori, noin viisi tai kuusi vuotta, oli
+hänen isänsä rikastunut, hän oli ruvennut ostamaan ja myömään koko
+laivanlastia. Ja isä otti hänet ensin mukaansa Saint-Brieukiin ja
+sitten Parisiin. -- Siten oli pikku Gaudista tullut suuri, totinen
+ja vakava "neiti Marguerite". Mutta hänen luonteessaan säilyi lapsen
+itsepintaisuutta, sillä vieläkin hän melkein oli jätetty omaan
+huostaansa, vaikka hänen vapautensa siellä oli ollut vähän toista
+lajia, kun Bretagnen hiekkarannikoilla. Minkä verran hän elämää tunsi,
+sen oli hän sattumalta saanut tietää, aivan valikoimatta; mutta
+synnynnäinen, luja arvokkaisuus oli häntä suojannut. Joskus hän tuntui
+kovin rohkealta, kun hän sanoi ihmisille peittelemättä vasten kasvoja
+asioita, jotka hämmästyttivät suoruutensa kautta. Eikä hän aina luonut
+alas kaunista, kirkasta katsettaan nuorten miesten edessä, mutta katse
+oli puhdas ja välinpitämätön, ettei voinut erehtyä: näki heti, että oli
+tekemisissä viisaan tytön kanssa, joka oli yhtä raitis sydämmeltään kun
+kasvoiltaan.
+
+Suurissa kaupungeissa hänen pukunsa oli muuttunut paljon enemmän kun
+hän itse. Vaikka hän piti vielä päähinettään, josta bretagnelaiset niin
+vastenmielisesti luopuvat, oli hän pian oppinut pukeutumaan toisella
+tavalla. Ja entisen pikku kalastajatytön väljään pukuun puettu vartalo,
+joka oli meren tuulessa kehittynyt kauniiksi ja täyteläiseksi, oli
+käynyt vyötäisistä solakaksi, pingotettuna kaupunkilaisneidin pitkään
+korsettiin.
+
+Joka vuosi hän kävi isänsä kanssa Bretagnessa, -- mutta ainoastaan
+kesällä, niinkun kylpyvieraat ainakin, löytäen siellä muutamaksi
+päiväksi lapsuuden muistonsa ja Gaud nimen (joksi bretagnen kielellä
+Margueriteä kutsutaan). Kenties oli hän silloin hiukan utelias näkemään
+noita islantilaisia, joista niin paljon puhuttiin, jotka eivät hänen
+käydessään koskaan olleet kotona, ja joista joka vuosi aina muutamia
+puuttui. Kaikkialla kuuli hän puhuttavan Islannista, joka hänestä
+tuntui kaukaiselta ahmivalta kuilulta -- ja jossa nyt oli se, jota hän
+rakasti...
+
+Sitten hän taas kerran oli muuttanut ainaiseksi kalastajien maahan,
+isänsä oikun kautta, joka oli tahtonut täällä päättää päivänsä ja
+varakkaan porvarin tavalla asua tämän, Paimpolin torin, varrella.
+
+Kun kirje oli uudestaan luettu ja kuoreensa suljettu, läksi köyhästi
+mutta siististi puettu vanhus kiittäen pois. Hän asui kaukana täältä,
+lähellä Ploubazlanekia, syrjäisessä rantakylässä, yhä vielä samassa
+mökissä, jossa hän oli syntynyt, ja jossa hän oli saanut poikansa ja
+poikansa pojat.
+
+Kulkiessaan kaupungin läpi hän vastasi monen tervehdykseen, sillä
+hän oli tämän tienoon vanhimpia, mahtavan ja arvossa pidetyn suvun
+viimeisiä jäseniä.
+
+Ihmeteltävän järjestyksen ja huolellisuuden kautta saattoi hän vieläkin
+näyttää melkein hyvin puetulta, vaikka hänen pukunsa oli moneen kertaan
+korjattu ja tuskin koossa pysyi. Yhä hän piti samaa paimpolilaista
+ruskeata huivia, joka oli hänen juhlapukuunsa kuuluva, ja jota pitkin
+jo kuusikymmentä vuotta sitten hänen suuren päähineensä musliininauhat
+riippuivat; omissa häissään oli hänellä ollut yllään tämä huivi, joka
+silloin oli ollut sininen, uudestaan se oli värjätty Pierre pojan
+häihin, sitten oli sitä käytetty sunnuntaisin ja vielä se oli jotenkin
+hyvässä kunnossa.
+
+Hän astui vieläkin aivan suorana, eikä niinkun vanhat tavallisesti;
+ja tosiaan, vaikka hänen leukansa olikin vähän liian terävä, näytti
+lempeäsilmäinen ja hienopiirteinen vanhus kauniilta.
+
+Häntä pidettiin suuressa arvossa, sen jo saattoi huomata siitä tavasta,
+millä häntä ihmiset tervehtivät.
+
+Paluumatkallaan muori kulki erään entisaikaisen ihailijansa ohi, se oli
+puuseppä ammatiltaan, kahdeksankymmentä vuotias, joka nykyjään aina
+istui ovensa edessä, sillä välin kun hänen nuoret poikansa höyläsivät
+verstaassa. -- Kerrottiin, ettei hän koskaan ollut voinut lakata
+suremasta, ettei Yvonne muori ollut huolinut häntä ensimäiseksi eikä
+toiseksi miehekseen, mutta aikaa myöten oli suru kääntynyt omituiseksi
+ärttyisyydeksi, joka oli puoleksi ystävällistä, puoleksi häjyä, ja hän
+muisti aina kysyä:
+
+-- No, hempukkaseni, koska minä saan tulla teidän luoksenne mittaa
+ottamaan?
+
+Muori kiitti ja sanoi, että hän ei vielä ollut päättänyt
+teettää itselleen sitä pukua. Ukko näet tarkotti hiukan tylyllä
+leikkipuheellaan kuusenlautaista pukua, joka on viimeinen tämän
+maailman puvuista...
+
+-- No, koska vaan itse tahdotte; mutta älkää ujostelko, hempukkaseni,
+tiedätte, että...
+
+Hän oli jo monet kerrat tällä tavalla laskenut muori Moanin kanssa
+leikkiä. Mutta tänään ei muoria oikein naurattanut, häntä niin väsytti,
+hän oli niin uupunut alituiseen taisteluun leipämurusta, -- ja hän
+ajatteli rakasta pojanpoikaansa, viimeistänsä, jonka Islannista
+palattuaan piti lähteä asevelvollisuuttaan palvelemaan. -- Viideksi
+vuodeksi!... Pojan kenties täytyy lähteä Kiinaan, sotaan. Ja jaksaisiko
+hän elää siksi, kun tämä sieltä palaisi. Tuska alkoi ahdistaa, sitä
+ajatellessa... Eipä todellakaan hän niin iloinen ollut, miltä hän
+näytti, mummo parka, ja hänen muotonsa muuttui kauheasti ikäänkun
+itkemään pyrkien.
+
+Se oli siis mahdollista, se oli totta, että häneltä kohta vietäisiin
+tämä viimeinenkin pojanpoika... Voi toki, kuolla ehkä aivan yksin,
+näkemättä enää häntä... Olipa yritetty (muutamat tuttavat herrat
+kaupungissa) saada hänet vapautetuksi milt'ei köyhän isoäidin ainoana
+tukena, isoäidin, joka kohta oli aivan työhön kykenemätön. Se ei ollut
+onnistunut, -- toisen tähden, Jean Moanin, karkulaisen tähden; se oli
+muuan Sylvestren vanhempi veli, josta perheessä ei koskaan puhuttu,
+mutta joka kuitenkin eli jossakin Amerikassa ja esti siten nuorempaa
+veljeään pääsemästä sotapalveluksesta. Ja päälle päätteeksi häneltä oli
+kielletty merisotamiehen lesken pieni eläke, häntä ei pidetty kyllin
+köyhänä.
+
+Kotiin tultuaan hän luki hitaasti rukouksia, kaikkien vainajainsa
+puolesta, poikiensa ja pojanpoikiensa. Sitten hän rukoili palavan
+hartaasti myös pienen Sylvestrensä puolesta, ja koetti nukkua, --
+ajatellen lautapukua, ja sydäntä ahdisti kauheasti, kun hän tunsi
+itsensä niin vanhaksi nyt, kun Sylvestren piti lähteä.
+
+Toinen, nuori tyttö, oli jäänyt istumaan ikkunan ääreen,
+katsellen, kuinka laskevan auringon keltaiset säteet heijastuivat
+graniittiseinistä ja kuinka mustat pääskyset ilmassa kääntelehtelivät.
+
+Paimpoli yhä näytti kovin autiolta sunnuntainakin; toukokuun pitkinä
+iltoina nuoret neitoset, joilla ei ollut ketään ihastelijaa, kävelivät
+kaksittain tai kolmittain, haaveksien Islannissa olevia rakastajoitaan.
+
+"... Terveisiä minulta Gaosin pojalle..." Tämä lause oli suuresti
+saattanut hänet hämille kirjettä kirjoittaessa, eikä se nimi mielestä
+haihtunut.
+
+Hän vietti useasti iltansa tässä ikkunan ääressä, niinkun mikäkin
+neiti. Hänen isänsä ei oikein suvainnut, että hän kävi kävelemässä
+ikäistensä tyttöjen kanssa, joitten seura ennen olisi hänelle sopinut.
+Ja sitten, kun isä tullen kahvilasta piippuaan poltellen käveli edes
+takasin toisten kaltaistensa merimiesten kanssa, oli hänestä hauska
+nähdä ylhäällä graniittikehyksisessä ikkunassa kukkaruukkujen keskellä
+tyttärensä, tämän rikkaan talon asukkaana.
+
+Gaosin poika!... Vasten tahtoaan Gaud katseli merelle päin, vaikka ei
+sitä tähän näkynyt, mutta kumminkin tunsi sen olevan aivan lähellä,
+pienien katujen päässä, joita myöten venemiehet astuivat kotiinsa. Ja
+hänen ajatuksensa haipuivat ääretöntä merta miettimään, joka lumoaa ja
+anastaa, hänen ajatuksensa riensivät kauvaksi Pohjoisjäämerelle, jossa
+purjehti "Maria, kapteeni Guermeur".
+
+Se oli kummallinen mies, tuo Gaosin poika!... joka nyt vältteli häntä,
+hän oli vallan mahdoton, ensiksi lähestyttyään häntä samalla rohkeasti
+ja lempeästi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten, uneksiessaan, hän muisteli Bretagneen palaamistaan, joka oli
+tapahtunut viime vuonna.
+
+Muuanna joulukuun-aamuna, yön matkustettuaan, hänen isänsä ja hän
+saapuivat Guingampiin Parisista tulevalla junalla. Se oli sumuinen,
+harmahtava, hyvin kylmä, hämärä aamu. Silloin oli outo tunne hänet
+vallannut, hän ei tuntenut tätä pientä vanhaa kaupunkia, josta hän oli
+matkustanut vain läpi ja kesällä; tuntui siltä kun olisi hän vaipunut
+takasin ammosiin menneisiin aikoihin. Oli niin hiljaista, Parisiin
+nähden! Ihmisethän olivat toista maailmaa ja viettivät niin rauhallista
+elämää, kuljeksivat sumussa edestakasin, pikku asioitaan hommaten! Ja
+vanhat, synkästä graniitista tehdyt talot olivat mustia kosteudesta
+ja näyttivät hämärässä vielä mustemmilta; kaikki nämä Bretagnelle
+omituiset seikat, jotka häntä nyt viehättivät, kun hän rakasti Yannia
+-- olivat sinä aamuna hänestä näyttäneet kovin surullisilta ja
+kolkoilta. Varhaiset emännät jo aukaisivat oviaan ja ohitse kulkiessa
+vilkaisi hän vanhanaikasiin taloihin, joissa oli suuren suuret uunit,
+ja näki vanhusten, jotka juuri olivat nousseet ylös, rauhallisina
+istuskelevan omituiset päähineet päässään. Sitten kun päivä oli alkanut
+seletä, oli hän mennyt kirkkoon rukouksiaan lukemaan. Ja mahtava
+holvikirkko oli näyttänyt hänestä niin suurelta ja synkältä, -- se
+oli niin erilainen kun Parisin kirkot, sen pilarit olivat paksuja,
+juurelta vuosisatojen kuluttamia, ja siinä tuntui haudan, vanhuuden
+ja salpietarin haju. Eräässä syvennyksessä pylväitten takana paloi
+vahatuohus ja muuan nainen oli polvillaan sen edessä, epäilemättä
+rukoillen; tämän tulen heikko valo hälveni holvien aavaan tyhjyyteen...
+Aivan odottamatta oli hän löytänyt itsessään melkein unohtuneen
+tunteen muistoja, hän muisti ennen muinoin pienenä ollessaan aina
+tulleensa alakuloiseksi ja peljänneensä, kun häntä talviaamuna vietiin
+ensimäiseen messuun Paimpolin kirkkoon.
+
+Eikä hän kuitenkaan Parisia ikävöinyt, ei ollenkaan, vaikka siellä
+olikin paljon kaunista ja hauskaa. Alussa tuntui hänestä siellä melkein
+ahtaalta, hänellähän oli suonissaan merimiehen verta. Ainakin tunsi
+hän olevansa muukalainen ja outo; ja sitten parisilaisnaiset, jotka
+olivat niin kauhean kapeat vyötäisistä ja joilla oli luonnottoman
+pyöreät lanteet, jotka osasivat astua omituisella tavalla, hyppelehtiä
+kalanluisessa huotrassaan: Gaud oli ollut liian viisas yrittääkseen
+koskaan heitä matkia. Hänestä oli vastenmielistä kulkea Parisin
+kaduilla päähineesensä puettuna, jommoinen joka vuosi hänelle
+tilattiin paimpolilaiselta ompeliattarelta. Ihmiset kääntyivät kadulla
+katselemaan häntä, mutta ei hän arvannut, että he sen tekivät siksi,
+että hän oli niin kaunis.
+
+Olihan niitä parisilaisnaisia, joiden käytöksessä oli hienoutta, joka
+häntä viehätti, mutta hän tiesi, että ne olivat saavuttamattomissa,
+Ja toiset, alhaisemmat, jotka olisivat suostuneet hänen kanssaan
+tutustumaan, niistä hän halveksien pysyi erillään, sillä hän ei pitänyt
+heitä kyllin arvokkaina. Hän oli siis elänyt ystävittä, melkein muutta
+seuratta kuin isänsä, jolla oli paljon asioita ja joka usein oli
+poissa. Hän ei ikävöinyt tätä maanpakolaisen tyhjää elämää.
+
+Mutta oli miten oli, tulopäivänään oli häntä tuskallisesti
+hämmästyttänyt Bretagnen kolkkous, kun hän sen taas näki keskellä
+talvea. Ja se ajatus, että hänen vielä täytyi matkustaa neljä tai viisi
+tuntia vaunuilla, tunkeutua vielä syvemmälle tähän synkkään maahan
+päästäkseen Paimpoliin, painoi kun painajainen häntä.
+
+Koko iltapuolen sitä hämärää päivää he olivatkin matkustaneet, hänen
+isänsä ja hän, vanhoissa, pienissä, ränstyneissä vaunuissa, joihin
+kaikki tuulet pääsivät puhaltamaan. Yön tullessa he olivat kulkeneet
+synkkien kylien läpi, aaveentapaisten puitten alatse, joista hikoili
+sumua pieninä pisaroina. Kohta sen jälkeen oli heidän täytynyt sytyttää
+lyhdyt ja sen jälkeen eivät he voineet mitään nähdä, muuta kun kaksi
+viheriän bengalintulen kaltaista valojuovaa, jotka näyttivät juoksevan
+eteenpäin kahden puolen tietä hevosten edessä: se oli molempien
+lyhtyjen luoma valo päättymättömille pensasaidoille. Mistä tuli näin
+äkkiä tämä vihanta viheriä joulukuussa?... Ensiksi kumartui hän
+hämmästyneenä ulos paremmin nähdäkseen, sitten luuli hän ne tuntevansa
+ja muistavansa, ne olivat ajonc-pensasta, ikuista ajonc-pensasta, jota
+kasvaa joka polulla ja kalliolla, ja joka ei koskaan kellastu Paimpolin
+tienoilla. Samalla alkoi lauhkea tuuli puhaltaa, jonka hän myöskin
+luuli tuntevansa, se tuoksui mereltä...
+
+Lopulta matkaa hän oli aivan valveilla ja häntä huvitti ajatus, joka
+hänelle äkkiä oli mieleen juolahtanut:
+
+-- Todellakin, koska nyt on talvi, niin minä kerrankin saan nähdä
+pulskia Islannin kalastajia.
+
+Joulukuussa he mahtoivat olla kotona, kaikki jo olivat palanneet,
+veljet, sulhaset, rakastajat, serkut, joista hänen ystävättärensä,
+suuret ja pienet, olivat niin paljon puhuneet, illalla kävelemässä
+oltaissa, joka kerran kun hän kesällä oli täällä käynyt. Ja tämä ajatus
+häntä piti vireillä, sillä välin kun jalat kangistuivat, liikkumatta
+vaunuissa istumisesta.
+
+Hän olikin saanut nähdä heitä... ja nyt oli eräs heistä vallannut hänen
+sydämmensä...
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Ensi kerran hän näki Yannia tulopäivänsä seuraavana päivänä,
+islantilaisten rukouspäivänä, joka on 8:s päivä joulukuuta, ja
+pyhitetty neitsyt Marialle, kalastajien suojeluspyhimykselle, --
+kohta juhlakulun jälkeen, kun synkillä kaduilla vielä liehui valkeita
+lippuja, jotka olivat koristetut muratilla ja rautatammen oksilla,
+talven lehdillä ja kukilla.
+
+Ilo oli vähän karkeata ja raakaa tässä kiitosjuhlassa, jota pidettiin
+synkän taivaan alla. Iloa hilpeydettä, huolettomuutta ja uhkaa,
+ruumiillista voimaa ja alkoholia; ja aina painava kuolon uhka, joka nyt
+oli selvempi kun koskaan.
+
+Paimpolissa oli melua, kellot soivat ja papit lauloivat. Kapakoista
+kuului yksitoikkosia ja yksinkertaisia lauluja, vanhoja arkkiveisuja,
+merimiesten illankuluja; vanhoja valituslauluja, meren tuomia, tai
+mistä lienevätkin tulleita, aikojen hämärästä yöstä. Merimiesjoukkoja
+kulki käsitysten pitkin katuja, hoiperrellen osaksi siksi, että olivat
+tottuneet heiluen astumaan, osaksi alkavasta päihtymyksestä; naisiin
+he loivat hehkuvia silmäyksiä pitkällisen erilläänolon jälkeen.
+Tyttöjä joukottain, valkeat nunnamaiset päähineet päässä, kauniit
+rinnat pingotettuina ja kauneissa silmissä koko kesän ikävät. Vanhoja
+graniittitaloja, jotka suojasivat näitä meluavia ihmisiä, ja vanhoja
+kattoja, jotka saattoivat kertoa vuosisatoja kestäneistä taisteluistaan
+länsituulta, sumua ja sateita vastaan, kaikkia meren tuomia vastaan,
+kertoa lämpimiä tarinoita heidän suojassaan tapahtuneista vanhoista
+seikkailuista, rohkeudesta ja rakkaudesta.
+
+Ja kaiken tämän yli vallitsi entisiä aikoja muistuttava uskonnollinen
+tunne ja kunnioitus isiltä perittyä jumalanpalvelusta, suojelevia
+sakramenttia ja puhdasta ja saastuttamatonta Neitsyttä kohtaan.
+Kapakkojen vieressä oli kirkko, jonka portaille oli kukkia levitetty,
+synkät ovet seljällään; siellä tuoksui pyhäsavu, vahatuohukset
+tuikkivat hämärässä ja joka paikkaan pitkin pyhiä holvia olivat
+merimiehet naulanneet lupaamiaan lahjoja. Rakastuneitten tyttöjen
+vieressä kadonneitten merimiesten morsiamia, hukkuneitten leskiä,
+tullen kuolleitten kappelista, surupukuihin ja sileisiin päähineisiin
+puettuina, silmät maahan luotuina, äänettöminä kulkien meluavien
+joukkojen läpi, synkän varotuksen tavoin. Ja aivan läheltä kuului
+ikuinen meri, näiden voimakkaiden ihmisten suuri imettäjä ja suuri
+hävittäjä, riehuen sekin ja meluten, ottaen puolestaan sekin juhlaan
+osaa...
+
+Kaikki nämä moninaiset seikat tekivät Gaudiin oudon vaikutuksen. Hän
+oli kiihtynyt ja hymyili, mutta tunsi kumminkin sydäntään ahdistavan,
+ajatellessaan, että tämä tienoo oli ainaiseksi tuleva hänen kodikseen.
+Torilla, jossa oli köydellätanssijoita ja kaikenlaisia peliä, hän
+käveli edestakasin ystäväinsä kanssa, jotka nimittelivät hänelle
+Paimpolin ja Ploubazlanekin nuoria miehiä. Huvilaulajien eteen oli
+näitä "islantilaisia" pysähtynyt useita, selin heihin seisoen. Muuan
+heistä herätti ensinnä hänen huomiotaan ylen kookkaalla vartalollaan
+ja melkein liian leveillä hartioillaan ja hän puhkesi sanomaan vähän
+ivallisesti:
+
+-- Tuollapa pituutta on!
+
+Jolla lauseellaan hän tarkotti jotensakin seuraavaa:
+
+-- Joka tuon naipi, saapi aika jättiläisen taloonsa.
+
+Mies kääntyi äkkiä, ikäänkun olisi sen kuullut, katseli häntä nopeasti
+kiireestä kantapäihin ja näytti kysyvän:
+
+-- Kukahan tuo paimpolilaiseen päähineesen puettu on, joka näyttää niin
+komealta ja jota minä en ole ennen nähnyt.
+
+Sitten oli hän nopeasti luonut kohteliaisuudesta katseensa maahan ja
+näytti kokonaan kiintyneen laulajia kuuntelemaan, eikä enää näyttänyt
+päästään muuta kun mustaa tukkaansa, joka oli pitkää ja takaa,
+niskasta, kiharaa.
+
+Vaikka Gaud ennen ujostelematta oli kysynyt useitten muitten nimiä,
+ei hän uskaltanut kysyä tämän. Kauniit kasvot, jotka hän parhaiksi
+oli nähnyt, ylpeä, taipumaton katse, ruskeat hiukan kellahtavat
+silmäripset, jotka keveästi varjostivat sinertäviä silmiä, kaikki tämä
+vaikutti häneen ja myös saattoi hänet hämille.
+
+Hän se olikin tuo "Gaosin poika", josta hän oli kuullut puhuttavan
+Moanien luona ja mainittavan Sylvestren paraaksi ystäväksi. Saman
+rukouspäivän iltana Sylvestre ja sama mies olivat käsitysten kävellen
+tulleet hänen isälleen ja hänelle vastaan ja olivat pysähtyneet
+tervehtimään...
+
+... Pikku Sylvestrestä oli hänelle heti tullut veljen tapainen. Koska
+olivat serkkuja, olivat he tottuneet sinuttelemaan toisiaan; -- alussa
+oli Gaudia tosin vähän arveluttanut nähdessään seitsentoista vuotisen
+suuren pojan, jolla jo oli musta parta, mutta kun hänen lapselliset
+silmänsä olivat yhtä lempeitä kun ennenkin, oli hän pian taas
+tutustunut häneen niin hyvin, kun ei hän koskaan olisi ollut hänestä
+erillään. Kun Sylvestre kävi Paimpolissa, käski Gaud häntä syömään
+päivällistä kerallaan, ja Sylvestre söi vahvasti, sillä kotona ei
+hänellä ollut liikoja tarjona...
+
+Totta puhuen ei Yann ollut osoittanut sen enempää kohteliaisuutta
+häntä kohtaan tällä ensi kerralla, vihreillä oksilla peitetyn, pienen,
+harmaan kadun kulmassa. Hän oli vain nostanut hänelle hattua melkein
+aralla, vaikka samalla arvokkaalla tavalla: sitten oli hän taas
+nopeasti silmäillyt häntä, mutta katsonut kohta poispäin, ikäänkun
+hän ei olisi ollut tyytyväinen tähän kohtaukseen ja hänellä olisi
+ollut kiire jatkaa matkaa. Kiivas läntinen vihuri oli juhlakulun
+aikana alkanut puhaltaa ja oli levitellyt pitkin maata oksia ja
+peittänyt taivaan mustanharmailla repaleisilla pilvillä... Kaiken
+tämän muisti Gaud hyvin, istuessaan muistoihinsa vaipuneena: kuinka
+synkkä yö lopetti tämän rukouspäivän; hän muisti lehvillä koristetut
+valkoiset liput, joita tuuli pieksi vasten muuria, ryhmissä seisovia
+"islantilaisia", tuulten ja myrskyjen miehiä, jotka laulellen menivät
+ravintoloihin lähestyvää sadetta pakoon; ja ennen muita hän muisti
+suuren harteikkaan miehen, joka katsoi poispäin, näyttäen suuttuneelta
+ja olevan hämillään... Suurestipa Gaud oli muuttunut siitä saakka!...
+
+Ja olipa erotus sen juhlaillan melun ja nykyisen hiljaisuuden välillä!
+Sama Paimpol näytti tänä iltana niin rauhalliselta ja autiolta,
+toukokuun pitkässä, leudossa hämärässä, joka sai hänet ikkunaan
+unohtumaan, yksinään uneksimaan ja haaveksimaan...
+
+
+
+
+V.
+
+
+Toisen kerran he kohtasivat toisiaan häissä. Gaosin poika oli määrätty
+hänen seurakumppanikseen. Aluksi oli hän luullut olevansa muka
+harmissaan, kun hänen täytyisi kulkea pitkin katuja tämän jättiläisen
+kanssa, jota kaikki ihmiset katsoivat ja joka luultavasti koko matkalla
+ei osaisi sanoa sanaakaan! -- Ja sitten hän suorastaan pikkusen pelkäsi
+suurta, hurjannäköistä Yannia.
+
+Kun määrätyllä tunnilla kaikki muut jo olivat liittyneet juhlakulkuun,
+ei Yannia vielä näkynyt. Aika kului, eikä hän tullut, ja jo arveltiin
+lakata odottamasta. Silloin Gaud huomasi, että hän yksistään Yannin
+tähden oli pukeunut, ja ettei juhlasta, tanssiaisista kenenkään muun
+nuoren miehen kanssa olisi ollut hänelle mitään huvia...
+
+Viimein tuli Yann, hänkin juhlapukuun puettuna ja pyysi ujostelematta
+vaan morsiamen vanhemmilta viipymistään anteeksi. Asian laita oli
+näet seuraava: Englannista oli ilmoitettu, että suuria kalaparvia,
+joita ei lainkaan vielä odotettu, tänä iltana luultavasti oli
+kulkeva ohi merenselkää pitkin Aurignyn kohdalla. Mitä vaan venettä
+Ploubazlanekissa oli, olivat tietysti kiireimmiten laitetut kuntoon.
+Kylässäkös hälinä oli syntynyt, vaimot etsivät miehiään kapakoista,
+työkkivät heitä juoksemaan, ja puuhasivat itsekin purjeita nostaissa,
+olivat avullisina veneitä hoitaissa, olipa koko mellakka ollut kylässä.
+
+Keskellä ympäröivää ihmisjoukkoa hän kertoi aivan vapaasti, omituisia
+liikkeitään tehden, silmiään jännitellen ja naurahdellen niin, että
+hänen kauniit hampaansa näkyivät. Selvemmin kuvatakseen kiireistä
+hommaa, huudahti hän tuon tuostakin kesken muuta puhetta, _huu_,
+pitkään ja mukavasti, -- se on merimieshuuto, joka ilmaisee nopeutta ja
+muistuttaa tuulen vihellystä. Kertojan oli kesken kiirettä, täytynyt
+hakea itselleen sijainen ja saada häneen tyytymään sen veneen isännän,
+johon hän oli talvikaudeksi palkkautunut. Siksi hän oli viipynyt, ja
+koska hän ei ollut tahtonut jäädä häistä pois, oli hän menettänyt koko
+osuutensa saaliisen.
+
+Kalastajat, jotka häntä kuuntelivat, käsittivät hyvin hänen syynsä,
+eikä kukaan mielinyt olla hänelle siitä vihoissaan; senhän he kyllä
+tiesivät, että kaikin tässä elämässä enemmän tai vähemmän riippui meren
+odottamattomista oikuista, että heidän täytyi mukautua sään vaihdosten
+ja kalojen tuntemattomien matkustusten mukaan. Muut islantilaiset,
+jotka olivat läsnä, olivat vaan pahoillaan, etteivät he ajoissa olleet
+saaneet tietoa asiasta, että hekin, samoinkun ploubazlanekilaiset
+olisivat voineet käyttää hyväkseen meren vaeltavia rikkauksia.
+
+Nyt oli jo, paha kyllä, liian myöhäistä, oli vaan käsivarsi tytöille
+tarjottava. Viuluja alettiin soittaa ja iloisesti lähdettiin liikkeelle.
+
+Aluksi Yann sanoi vaan semmoisia turhia kohteliaisuuksia, jommoisia
+häissä tavallisesti sanotaan tytöille, joita ei tarkemmin tunneta.
+Kaikista parista olivat he ainoat, jotka olivat outoja toisilleen;
+muuten oli juhlasaatossa vaan serkuksia ja sulhasia ja morsiamia.
+
+Mutta illemmalla, tanssittaissa, kun he olivat sattuneet puhumaan
+suuresta kalakulkueesta, Yann sanoi hänelle äkkiä, katsoen häntä
+suoraan silmiin, nämä odottamattomat sanat:
+
+-- Ainoastaan teidän tähtenne koko Paimpolissa, niin, ja koko
+maailmassa, -- minä jäin pois kalanpyynnistä, en kenenkään muun tähden
+olisi jäänyt, neiti Gaud...
+
+Ensiksi Gaud hämmästyi, että tämä kalastaja uskalsi puhua hänelle sillä
+tavalla, hänelle, joka oli tullut tanssiaisiin juhlan kuningattarena.
+Mutta sitten se häntä viehätti sanomattomasti ja hän vastasi:
+
+-- Minä kiitän teitä, herra Yann; ja minustakin on hauskempi olla
+teidän seurassanne, kun kenenkään muun.
+
+Sen enempää ei tarvittu. Mutta siitä hetkestä aina tanssiaisten loppuun
+saakka he puhelivat aivan toisella tavalla, matalalla äänellä ja
+ystävällisesti.
+
+Tanssittiin vanhaan tapaan, viulunsoiton mukaan, samat parit melkein
+aina yhdessä. Joka kerran kun Yann, tanssittuaan kohteliaisuudesta
+jonkun toisen kanssa, tuli häntä ottamaan, he hymyilivät
+tuttavasti, niinkun ystävät, jotka jälleen tapaavat toisiaan, ja
+jatkoivat tuttavallista keskusteluaan. Yann kertoi luontevasti
+kalastajaelämästään, vaivoistaan, kalastusosuudestaan, ja kuinka
+vaikeata hänen vanhemmillaan ennen oli ollut toimeen tulla kun oli
+pitänyt kasvattaa neljäätoista pientä Gaosia, joista hän oli vanhin
+veli. -- Nyt ei heillä enää ollut hätää varsinkin sen jälkeen kun
+hänen isänsä oli Kanaalista löytänyt haaksirikkoisen laivan, josta he
+myömällä saivat 10,000 markkaa, sittenkun valtio oli saanut osansa.
+Siten he olivat voineet rakentaa uuden kerroksen taloonsa, joka oli
+äärimmäisiä Ploubazlanekissa, aivan meren rannalla Pors-Evenin kylässä,
+ja josta oli erittäin kaunis näköala Kanaalille päin.
+
+-- Kova on, hän sanoi, Islannin kalastajan ammatti. Jo helmikuussa sai
+lähteä kylmään ja synkkään seutuun, jossa meri on niin vaarallinen...
+
+... Gaud, joka muisti joka seikan niinkun eilisestä, antoi muistojen
+hitaasti kulkea ohitse katsellessaan toukokuun yön verhoamaa Paimpolia
+Jollei hän olisi ajatellut naimisia, miksi hän olisi hän kertonut
+kaikkia elämänsä yksityisseikkoja joita hän oli kuunnellut melkein
+morsiamen tavalla; ei hän laisinkaan näyttänyt hulivililtä, joka oli
+valmis kertomaan asioitaan kelle tahansa.
+
+-- ... Se on kumminkin hyvä ammatti, hän oli sanonut, ja minä
+puolestani en sitä koskaan vaihtaisi mihinkään. Toisin vuosin 800
+markkaa toisin aina 1,200 annetaan minulle äidilleni vietäväksi.
+
+-- Äidillenne vietäväksi, herra Yann?
+
+-- Niin, kaikkityyni. Meillä islantilaisilla on semmoinen tapa, neiti
+Gaud. (Tämän hän sanoi, niinkun se olisi luonnollisin asia maailmassa).
+Niinpä minulla, uskokaa pois, on tuskin koskaan rahaa. Kun minä
+sunnuntaisin lähden Paimpoliin, niin äiti antaa minulle pikkusen.
+Niin se on kaikessa. Niinpä isä tänä vuonna teetti minulle nämä uudet
+vaatteet, jotka minulla on ylläni, joitta minä en koskaan olisi
+tullut häihin; en suinkaan olisi minä käsivarttani teille tarjonnut
+viimevuotisissa vaatteissani.
+
+Gaudista, joka oli tottunut näkemään parisilaisia, eivät nämä Yannin
+uudet vaatteet ehkä näyttäneet niinkään komeilta. Lyhyt, avonainen
+nuttu, jonka alta näkyi vanhanaikaseen malliin ommellut liivit; mutta
+vartalo, jota ne verhosivat, oli moitteettoman kaunis, ja niin näytti
+tanssija kaikinpuolin komealta.
+
+Hymyillen Yann katsoi häntä suoraan silmiin, joka kerran kun hän
+jotakin sanoi, nähdäkseen, mitä hän siitä ajatteli. Ja hänen katseensa
+pysyi niin hyvän ja kunniakkaan näköisenä, kun hän kertoi kaikkea tätä
+hänelle, ilmaistakseen, ettei hän ollut rikas.
+
+Gaud myöskin hymyili, katsoen häntä aina silmiin; hän ei puhunut
+paljoa, mutta kuunteli koko sielullaan, aina enemmän ihmetellen ja
+häneen kiintyen. Hänessä oli rinnakkain hillitsemätöntä voimaa ja
+viehkeätä lapsellisuutta. Hänen matala äänensä, joka hänen muitten
+kanssa puhuessa oli jyrkkä ja tuima, kävi Gaudin kanssa puhuessa yhä
+sointuisammaksi ja pehmeämmäksi; vain Gaudille se saattoi värähdellä
+niin sanomattoman hellästi, kun jousikoneitten hiljainen soitto.
+
+Oudolta kuului, että tätä aika miestä, joka oli liikkeissään niin
+itsenäinen ja näöltään niin uhkea, kohdeltiin kotona kun pientä lasta,
+ja että hän itse piti sitä luonnollisena; että hän, joka oli liikkunut
+yli koko maailman, kokenut kaikkia seikkailuja ja vaaroja, oli
+vanhemmilleen niin kokonaan alammainen.
+
+Hän vertasi häntä toisiin, muutamiin parisilaisiin veitikkoihin, mitä
+lienevät olleet puotilaisia tai kirjuria, jotka ihailullaan olivat
+häntä ahdistaneet hänen rahojensa tähden. Ja tämä hänestä näytti
+parhaimmalta, minkä hän tunsi, ja samalla kauneimmalta.
+
+Lähestyäkseen häntä oli Gaud kertonut, ett'ei hänenkään kotonaan
+oltu aina oltu yhtä hyvissä varoissa kun nyt; että hänen isänsä oli
+alkanut Islannin kalastajana, että hän vieläkin suuresti kunnioitti
+islantilaisia, ja että hän, Gaud, muisti, aivan pienenä ollessaan,
+juoksennelleensa paljain jaloin pitkin rantahiekkaa -- äiti parkansa
+kuoleman jälkeen...
+
+Oi, sitä juhlayötä, viehättävää, ratkaisevaa yötä, jonka vertaista
+hän ei elämässään ollut elänyt, -- siitä oli jo kauvan, se oli
+joulukuussa ja nyt oli toukokuu. Kaikki silloiset tanssijat olivat
+nyt kalastamassa, mikä missäkin Islannin merellä, -- heillä oli täysi
+päivä vaalean auringon valossa, äärettömässä yksinäisyydessään, kun
+Bretagnessa vähitellen alkoi hämärtyä.
+
+Gaud vielä viipyi ikkunassaan. Paimpolin toria ympäröivät melkein
+kaikilta tahoilta vanhat talot, jotka yön tullen kävivät yhä
+synkemmiksi, ja joista ei kuulunut hiiskahdusta. Talojen yläpuolella
+näytti taivaan vielä valoisa aavuus väljenevän, kohoavan, yhä enemmän
+etenevän maasta, -- joka nyt hämärässä näytti yhdeltä ainoalta mustalta
+kattoryhmältä. Silloin tällöin suljettiin joku portti tai ikkuna, joku
+vanha merimies astui heiluen ravintolasta poiketen johonkin synkkään
+pikkukatuun; tai palasi muutamia myöhästyneitä tyttöjä kävelemästä,
+kevätkukkia käsissä. Muuan, joka tunsi Gaudin, sanoi hänelle hyvääiltaa
+ja ojensi häntä kohden orapihlajan oksaa, ikäänkun antaakseen hänen
+haistella sitä; hämärässäkin vielä saattoi nähdä sen valkeat,
+hienot kukkatertut. Muuten toinenkin suloinen tuoksu oli levinnyt
+puutarhoista ja pihamaista, se oli kaprifoliumin tuoksu, joka kukki
+graniittiseinillä, -- ja myöskin heikko merihauran haju, joka tuli
+satamasta. Yölepakoita liiteli ilmassa, äänettömästi lennellen, kuten
+unten eläimet.
+
+Gaud oli viettänyt monta iltaa tämän ikkunan ääressä, katsellen tätä
+surumielistä toria, ja ajatellen islantilaisia, jotka olivat poikessa,
+ja aina samoja tanssia...
+
+... Lopulla häitä oli hyvin kuuma, ja monenkin tanssijan päätä huimasi.
+Gaud muisti, miten Yann tanssi muitten kanssa, tyttöjen ja vaimojen,
+joita hän luultavasti oli enemmän tai vähemmän armastellut, hän
+muisti, miten alentuvan halveksivaisesti Yann oli vastannut heidän
+viittauksiinsa. Hän oli niin erilainen kun muut.
+
+Yann oli oiva tanssija, suorana kun korkearunkoinen tammi, hän liikkui
+keveästi ja uljaasti, ja pää pystyssä. Hänen ruskeita kiharoitaan
+oli muutama vierähtänyt otsalle ja tukka liehui tanssiessa. Gaud,
+joka myöskin oli jotensakin pitkä, tunsi Yannin koskettavan hänen
+päähinettään, kun tämä kumartui vähän, voidakseen paremmin pitää
+hänestä kiinni nopeassa valssissa.
+
+Silloin tällöin Yann osoitti Gaudille pientä sisartaan, Mariaa ja
+Sylvestreä, kihlaantuneita, jotka tanssivat yhdessä. Hän nauroi
+herttaisesti, nähdessään nämä molemmat, jotka olivat niin nuoria ja
+niin ujoja toistensa seurassa, olivat kohteliaita keskenään ja arasti
+sanoivat toisilleen matalalla äänellä luultavasti hyvinkin sieviä
+seikkoja. Pahoillaan Yann olisi ollut, jos ei näin olisi ollut, mutta
+sittenkin se huvitti häntä, joka oli rohkea ja toimelias, nähdessään
+heidät niin lapsellisiksi; silloin hän hymyillen vilkasi Gaudiin
+sanoen: "Noita on niin mukava ja hauska katsella, noita _meidän_ pikku
+veljeä ja sisarta!"
+
+Lopulta yötä suudeltiin paljon, serkukset, kihlaantuneet, rakastuneet
+suutelivat toisiaan, mutta se tehtiin suoraan ja rehellisesti, keskelle
+suuta ja kaikkien nähden. Yann luonnollisesti ei ollut suudellut häntä,
+semmoisia ei uskaltanut tehdä herra Mévelin tyttärelle; kenties hän
+vain painoi häntä lujemmin rintaansa vastaan viimeisissä valsseissa,
+ja Gaud siihen taipui turvallisesti, vieläpä nojautui häneen,
+antautuen koko sielustaan. Tässä äkillisessä, syvässä, viehättävässä
+hurmauksessa, joka saattoi hänen koko olennollaan Yanniin viehättymään,
+hänen kaksikymmenvuotisilla aistimillaankin oli osansa, mutta hänen
+sydämmestään oli se alkanut.
+
+-- Oletteko nähneet, kuinka röyhkeästi hän katselee Yannia? sanoi
+pari kolme kaunista neitosta, vaaleitten tai mustien silmäripsien
+varjostamat silmät ujosti maahan luotuina, ja kuitenkin heillä oli
+tanssijain joukossa ainakin yksi, jollei kaksi armastelijaa. Todellakin
+hän katseli vähän väliä Yannia, mutta se oli hänelle puolustukseksi,
+että Yann oli ensimäinen ja ainoa nuori mies, joka koskaan oli hänen
+huomiotaan herättänyt.
+
+Erotessaan, kun kaikki tungeskelivat lähtöä tehden, aamulla, kolakassa,
+he sanoivat jäähyväisiä toisilleen, niin tuttavasti kun kaksi
+kihlaantunutta, jotka aikovat tavata toisensa seuraavana päivänä.
+Sitten hän oli kotiin palatessaan kulkenut tämän saman torin yli isänsä
+kanssa. Hän ei ollut ollenkaan väsyksissä, vaan oli hilpeä ja iloinen,
+hengittäen mielihyvällä raitista ilmaa; ja kylmä sumu ja synkkä
+päivänkoitto tuntuivat hänestä viehättävältä ja raittiilta.
+
+... Toukokuun yö oli jo kauvan sitten peittänyt seudun, kaikki
+ikkunat olivat, saranoissaan hiukan narahdellen, jo vähitellen
+suljetut. Mutta Gaud yhä vielä istui avonaisen ikkunansa ääressä,
+Harvat, viimeiset ohikulkijat, jotka pimeässä näkivät hänen valkoisen
+päähineensä häämöttävän, sanoivat kai: "Tuossa tyttö varmaankin uneksii
+armaastaan". Ja tottahan se oli, että hän uneksi hänestä, -- vaikka hän
+olikin vähällä itkeä, hänen pienet, valkoiset hampaansa purivat huulia,
+alituisesti täyttäen kuopan, joka niin somasti toi näkyviin nuortean
+suun piirteet. Ja hänen silmänsä katselivat pimeyteen, tarkastamatta
+mitään erityistä esinettä...
+
+... Mutta näitten tanssijaisten jälkeen, miksi ei hän ollut palannut?
+Miten hän oli muuttunut? Jos he satunnaisesti kohtasivat toisensa,
+näytti Yann tahtovan paeta, hän katsoi poispäin ja hänen silmänsä
+vilkkuivat aina niin nopeasti.
+
+Gaud oli usein puhunut siitä Sylvestren kanssa, mutta ei hänkään
+käsittänyt sitä.
+
+-- Juuri hänen kanssaan sinun, Gaud, pitäisi mennä naimisiin, hän
+sanoi, jos sinun isäsi sen sallisi, sillä hänen vertaistaan et sinä
+voi löytää koko paikkakunnassa. Ensiksikin, niin, kuulehan, hän on
+viisas mies, vaikka hän ei näytä siitä välittävän; hän on hyvin harvoin
+juovuksissa. Joskus hän kyllä on itsepintainen, mutta pohjalta hän
+kumminkin on hyvin lempeä. Sinä et todellakaan voi tietää, miten hyvä
+hän on. Ja mimmoinen merimies! joka kalastuskaudeksi kapteenit hänestä
+vallan riitelevät.
+
+Isänsä suostumuksesta Gaud ei epäillyt, isä ei ollut koskaan hänen
+tahtoaan vastustanut. Ja vähän se häntä huolestutti, ettei Yann ollut
+rikas. Toiseksi hänenmoinen merimies ei paljoa rahaa tarvitsisi
+kuudessa kuukaudessa suorittaakseen kipparin kurssin, ja hänestä tulisi
+kapteeni, jolle mikä laivan omistaja tahansa uskoisi laivansa.
+
+Mitäpä siitä, jos hän olikin melkein jättiläinen, naisessa se saattoi
+olla vika, mutta miestä se ei rumentanut.
+
+Muuten oli hän tiedustellut hänestä, itseään ilmaisematta, kylän
+tytöiltä, jotka tunsivat kaikki rakkausjutut: hänestä he eivät tienneet
+mitään; hän ei näyttänyt kiintyneen enemmän toiseen kun toiseenkaan,
+kuleksiessaan joko Lézardrieuxin tai Paimpolin kaunotarten joukossa,
+jotka kaikki olivat häneen mieltyneet.
+
+Eräänä sunnuntai-iltana, aivan myöhään, hän oli nähnyt Yannin kulkevan
+ikkunainsa alatse, seuraten ja käsitysten kulkien muutaman Jeannie
+Caroffin kanssa, joka kyllä oli kaunis, mutta jonka maine oli huono. Ja
+tämä seikka oli Gaudia suuresti surettanut.
+
+Myös oli kerrottu, että hän oli hyvin kiivas; kun hän muuanna iltana
+oli juovuksissa eräässä Paimpolin kahvilassa, jossa islantilaiset
+pitivät juhliaan, hän oli heittänyt suuren marmorisen pöydän oven läpi,
+jota ei hänelle tahdottu avata...
+
+Kaiken tämän Gaud antoi hänelle anteeksi: tiettyhän se oli, mimmoisia
+merimiehet olivat, kun sattuivat pahalle päälle. Mutta jos hän
+oli sydämeltään puhdas, niin miksi hän oli lähestynyt Gaudia,
+joka ei mitään ajatellut, jättääkseen hänet sitten; miksi hän oli
+katsellut Gaudia kokonaisen yön hymyillen, tavalla, joka näytti niin
+rehelliseltä; miksi hänen piti uskoa hänelle asioitaan niin lempeällä
+äänellä kuin morsiamelleen? Nyt ei Gaud enää saattanut muuttua ja
+mieltyä toiseen. Muinoin, täällä samassa Bretagnessa, kun hän oli
+pieni, oli häntä nuhdeltu ja sanottu, että hän oli pahanilkinen ja
+itsepäinen, kun mikäkin, ja semmoisena hän oli pysynyt. Vaikka hän nyt
+oli hieno neito, hiukan totinen ja kopea käytöksessään, jota ei kukaan
+ollut muodostellut, hän kuitenkin oli aivan sama.
+
+Tanssiaisten jälkeen oli Gaudilta lopputalvi kulunut, odotellessa häntä
+jälleen näkevänsä, mutta hän ei ollut edes käynyt jäähyväisillä ennen
+Islantiin lähtöään. Nyt kun ei Yannia enää ollut kotosalla, oli täällä
+kaikki Gaudista arvotonta; hidastunut aika tuntui matelevan eteenpäin
+-- kunnes syksy viimein tulisi, jolloin Gaud oli päättänyt ryhtyä
+asiaan ja saattaa se päätökseen...
+
+... Kaupungintalossa löi kello yhtätoista, -- omituisen heleästi,
+niinkun kellon ääni tavallisesti kuuluu tyyninä kevätöinä.
+
+Paimpolissa pidetään yhdentoista aikaa hyvin myöhäsenä, ja Gaud sulki
+ikkunan ja sytytti lampun maata mennäkseen...
+
+Kenties se Yannissa olikin vaan ujoutta, taikka koska hänkin oli ylpeä,
+pelkäsikö hän rukkasia, luullen Gaudia liian rikkaaksi?... Gaud oli jo
+aikonut aivan suoraan kysyä sitä häneltä, mutta Sylvestre oli arvellut,
+ettei, se käynyt päinsä, ettei nuoren tytön oikein sopinut olla niin
+rohkean. Paimpolissa jo moitittiin hänen käytöstapaansa ja pukuaan...
+
+... Hän riisui hitaasti vaatteet päältään, haaveksivan tytön tavalla:
+ensin musliinipäähineensä, sitten komean pukunsa, joka oli tehty
+kaupunkilaismalliin, ja jonka hän huolettomasti heitti jollekin
+tuolille.
+
+Viimein pitkät kureliivinsä, joista ihmisillä oli niin paljon
+puhumista, ne kun olivat parisilaiseen malliin tehdyt. Kun vartalo
+pääsi vapaaksi, kävi se täydellisemmäksi; kun se ei enää ollut
+kuristuksissa, sai se luonnolliset piirteensä, jotka olivat täyteläiset
+ja pehmeät kun marmoriveistoksen; joka liike muutti niiden suhdetta, ja
+jokainen oli viehättävä.
+
+Pikku lamppu, joka yksin tuikki yön pimeässä, valaisi salaperäisesti
+hänen hartioitaan ja rintojaan, hänen ihanaa vartaloaan, jota yksikään
+silmä ei ollut koskaan nähnyt, jota ei luultavasti kukaan saisi nähdä,
+ja joka kenenkään näkemättä olisi kuihtuva, koska ei tuo Yann siitä
+huolinut.
+
+Hän tiesi kasvonsa sieviksi, mutta ruumiinsa kauneutta hän ei vähääkään
+tuntenut. Muuten näillä tienoin Bretagnea, Islannin kalastajien
+tyttärillä, on tämä kauneus melkein rotuominaisuus; sitä tuskin
+huomataan, eikä sitä näytellä, hurjimmatkin heistä häpeisivät sitä
+tehdä.
+
+Hän alkoi irrottaa hiuksiaan korvien yläpuolella olevista kaarroksista,
+ja molemmat palmikot riippuivat pitkin selkää kun kaksi raskasta
+käärmettä. Hän kiersi ne kokoon päälaelleen, joten oli mukava maata, --
+ja hänen säännölliset kasvonsa muistuttivat roomalaista neitoa.
+
+Sillä välin hän piti yhä käsiään ylhäällä ja pureskellen huuliaan
+käänteli vaaleita palmikoitaan, -- niinkun lapsi, joka pyörittelee
+käsissään leikkikalua, ajatellen muita asioita; sitten antoi hän
+niitten taas valua alas, ja alkoi niitä huvikseen purkaa ja levitellä;
+kohta hän oli verhottu hiuksilla, kun mikä metsien papitar.
+
+Ja sitten, uni kun oli hänet vähitellen vallannut, huolimatta
+rakkaudesta ja itkun halusta, hän heittäytyi äkkiä vuoteelleen
+kätkeytyen silkinhienoiseen tukkaansa, joka hunnun tavoin peitti hänet.
+
+Ploubazlanekissa, mökissään oli Moan muori, joka oli elämän synkemmällä
+rinteellä, hänkin viimeinkin nukkunut, vanhan kylmään uneen, ajatellen
+pojanpoikaansa ja kuolemaa.
+
+Samalla tunnilla, "Marian" kannella, Pohjoisjäämeressä, joka sinä
+iltana oli hyvin myrskyinen, Yann ja Sylvestre, molemmat kaivatut,
+laulelivat laulujaan, iloisesti kalastaen ikuisessa päivänvalossa...
+
+
+
+
+VI.
+
+
+On melkein kuukausi kulunut, -- on kesäkuu. Ympäri Islantia on
+harvinainen sää, jota merimiehet kutsuvat _kuolleeksi tyveneksi_,
+ei käy tuulen hengähdystäkään, ikäänkun kaikki vihurit olisivat
+asettuneet, loppuneet.
+
+Taivaan näytti peittävän suuri vaalea huntu, joka alempana, lähempänä
+taivaanrantaa, kävi tummemmaksi, lyijyn harmaaksi, vivahtaen tinan
+himmeään loisteesen. Ja taivaan alla oli liikkumattomalla vedenpinnalla
+kalpea hohde, joka väsytti silmiä ja pani kylmämään.
+
+Meren pinta vain välistä tummeni ja sitten taas kirkastui, se juomuili
+niinkun peili, jolle huoataan. Koko loistava, ääretön pinta näytti
+peittyneen vaihtelevaan kuvaverkkoon, ja kuvat kietoutuivat yhteen,
+muuttuivat ja hävisivät lakkaamatta.
+
+Oli ikuinen ilta tai ikuinen aamu, mahdotonta sanoa kumpiko. Aurinko,
+joka ei enää ilmaissut tuntia, pysyi aina näkyvissä, ikäänkun
+vartioidakseen tätä kuollutta loistoa, sekin oli vaan kehä, jolla
+tuskin oli selvää rajaa ja se näytti tavattoman suurelta, kun sitä
+ympäröi epäselvä loistava kehys.
+
+Yann ja Sylvestre kalastivat vieretysten ja lauloivat: Jean-François de
+Nantes laulua, jolla laululla ei ole loppua, sen yksitoikkosuus heitä
+juuri huvitti, he iskivät silmää ja nauroivat lapsellisuudelleen, kun
+he alituisesti toistivat samoja säkeitä, koetellen joka kerralla päästä
+parempaan vauhtiin. Heidän poskiaan punasi meren suolainen, raitis
+ilma, joka oli virkistävää ja puhdasta, ja he täyttivät keuhkonsa
+täysin siemauksin tästä elämän ja terveyden lähteestä.
+
+Ja kuitenkin heidän ympärillään näytti kaikki kuolleelta, maailma
+näytti loppuneen, tai olevan vielä luomatta; valolla ei ollut mitään
+lämpöä; esineet eivät liikkuneet, ikäänkun olisivat ainaiseksi
+hyytyneet tämän suuren, kummittelevan silmän, auringon, katseista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Maria" loi merenpintaan varjon, joka oli niin pitkä kun ilta, ja
+näytti viheriältä keskellä tätä sileätä pintaa, johon taivaan valkeus
+kuvastui; varjostetulla alalla, johon ei kuvastunut mitään, oli
+vesi läpikuultavaa ja siinä saattoi nähdä, mitä tapahtui sen alla:
+lukemattomia kaloja, tuhansittain tuhansia, kaikki samanlaisia, suljui
+ääneti samaan suuntaan, ikäänkun heidän alituisella matkallaan olisi
+joku maali. Ne olivat turskia, jotka liikkuivat yhdessä, kulkien
+yhdensuuntaisesti, kaikki samanne päin, muodostaen harmaita juovia ja
+lakkaamatta liikkuen, nopeasti värähdellen, jotta äänetön, elävä joukko
+näytti valuvan eteenpäin. Joskus he äkillisellä pyrstön liikkeellä
+kaikki kääntyivät yhtä aikaa, näyttäen välkkyvää, hopeankarvaista
+vatsaansa; ja sitten sama pyrstön liike, sama käännös levisi yli koko
+kalaparven, hitaan aallon tavoin: oli niinkun tuhansia metallilevyjä
+olisi välähdellyt kahden veden pinnan välissä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aurinko, joka jo oli jotenkin alhaalla, laskeutui vielä, oli varmaankin
+ilta. Sen mukaan kun se laskeutui lyijyn värisiin ilmakerroksiin, jotka
+rajoittuivat mereen, se tuli keltaiseksi, ja sen kehä kävi selvemmäksi,
+todellisemmaksi. Sitä saattoi katsella silmät auki, niinkun kuuta.
+
+Se kyllä valaisi, mutta olisi luullut, ett'ei se ollut aivan
+kaukana avaruudessa; näytti siltä kun purjehtimalla laivalla vain
+taivaanrantaan saakka, olisi sieltä löytänyt suuren, synkän pallon,
+joka liikkui ilmassa muutamia metriä veden pinnasta.
+
+Kalastus sujui jotenkin hyvin; jos katseli tyyneen veteen, näki
+aivan selvään, kuinka se kävi päinsä: turskat söivät ahneesti
+syötin; tuntiessaan olevansa kiinni, tempoivat ne hiukan, ikäänkun
+kiinnittääkseen turpansa lujemmin koukkuun. Ja yhä uudestaan kalastajat
+kaksin käsin vetivät ylös siimojaan, ja nakkasivat kalan sille, jonka
+piti se perata ja halkaista.
+
+Paimpolilainen laivasto oli hajallaan yli tämän tyynen peilin,
+elähyttäen tätä erämaata. Siellä täällä näkyi loittona pieniä purjeita,
+muuten vain nostettuina, koska ei tuullut vähäistäkään. Ne olivat aivan
+valkeita ja ne erotti selvästi vasten harmaata taivasta.
+
+Tänä päivänä tuntui Islannin kalastajan ammatti niin rauhalliselta ja
+helpolta, -- naisten ammatilta...
+
+-- --
+
+    Jean-François de Nantes;
+    Jean-François,
+    Jean-François!
+
+He lauloivat, molemmat suuret lapset. Eikä Yann suinkaan ajatellut,
+että hän oli komea, ja että hän oli niin ylevä ryhdiltään. Muuten hän
+oli lapsi ainoastaan Sylvestren seurassa, ei laulanut eikä leikitellyt
+koskaan kenenkään muun kanssa; toisten seurassa hän päinvastoin oli
+umpimielinen, ylpeä ja synkkä, mutta kyllä hyvin ystävällinen, kun
+häntä tarvittiin, aina hyvä ja avulias, jollei häntä suututettu.
+
+He molemmat lauloivat tätä laulua, toiset, jotka istuivat vähän matkan
+päässä, lauloivat jotakin toista, jotakin säveltä, joka myöskin ilmaisi
+unisuutta, terveyttä ja epävarmaa alakuloisuutta.
+
+Ei ollut ikävä, ja aika vaan kului.
+
+Alhaalla kajuutassa paloi aina tuli rautakamiinissa, ja kajuutan
+luukku oli suljettu, että ne joitten piti maata, luulisivat olevan
+yön. Maatessaan he tarvitsivat hyvin vähän ilmaa; vähemmin voimakkaat,
+kaupungissa kasvaneet olisivat tarvinneet enemmän. Mutta kun korkea
+rinta koko päivän oli huokunut ääretöntä ilmaa, niin sekin nukkui ja
+tuskin liikkui: semmoinen ihminen saattaa ryömiä makaamaan melkein
+vaikka millaiseen loukkoon, niinkun eläimet tekevät.
+
+Vahtivuoronsa jälkeen kukin meni makaamaan milloin vaan tahtoi ja mihin
+aikaan sattui, koska tunneista ei ollut lukua yhtämittaisessa valossa.
+Uni oli aina hyvää, rauhallista eivätkä he nähneet unia, koko olento
+lepäsi.
+
+Mutta kun naiset juontuivat mieleen, saattoi se joskus kiihottaa
+nukkujia, kun he ajattelivat, että kuuden viikon perästä oli kalastus
+loppuva, että he pian saisivat uusia tai entisiä armasteltavia, ja
+silloin he viruivat valveilla silmät pyöreinä.
+
+Mutta se tapahtui harvoin; taikka he ajattelivat naisia toisella
+tavalla: he muistelivat vaimojaan, morsiamiaan, sisariaan ja
+vanhempiaan. He olivat tottuneet hillitsemään itseään ja aistimetkin
+nukkuivat -- pitkiksi ajoiksi kerrallaan...
+
+-- --
+
+    Jean-François de Nantes;
+    Jean-François,
+    Jean-François!
+
+... He katselivat nyt jotain tuskin huomattavaa kaukana harmaalla
+taivaan rannalla. Pieni savu, joka nousi vedestä, niinkun mikä pienen
+pieni häntä, jolla oli toinen harmaa värivivahdus, hiukan tummempi kun
+taivaan. Heidän silmänsä olivat tottuneet näkemään kauvaksi, ja he
+olivat jo aikaisin huomanneet sen.
+
+-- Höyrylaiva, tuolla, kaukana!
+
+-- Minä luulen, sanoi kapteeni, katsellen sitä tarkasti, minä luulen,
+että se on valtion höyry, -- luovija, joka tulee kiertomatkalleen.
+
+Tuo epäselvä savu toi kalastajille uutisia Ranskasta ja muun muassa
+myöskin vanhalta isoäidiltä kirjeen, joka oli kauniin nuoren neidon
+kirjoittama.
+
+Se lähestyi hitaasti, kohta alkoi näkyä sen musta runko -- varmaan se
+oli luovija, joka tuli kiertelemään länsivuonoja.
+
+Sillä välin hieno, raitis tuulen henki rupesi puhaltamaan ja alkoi
+kirjailla veden kuollutta pintaa; se piirusti loistavalle peilille
+sinisen vihreitä kuvia, jotka venyivät viivoiksi, levenivät kun viuhkat
+tai haaraantuivat kun tähtikorallit; tämä tapahtui pian ja jo kuului
+kuohuva ääni, joka ikäänkun ilmoitti äärettömän horrostilan loppua.
+Ja taivas selveni, ja sen huntu katosi, ja sumu laskeutui alas ja
+sitä kokoontui suuriin ryhmiin, jotka näyttivät harmaalta villalta,
+muodostaen ikäänkun pehmeän muurin meren ympäri. Molemmat äärettömät
+peilit, joiden välissä kalastajat olivat -- toinen oli heidän
+yläpuolellaan, toinen alapuolellaan -- kävivät taas läpikuultaviksi ja
+syviksi, ikäänkun usva, joka oli ne tummentanut, olisi pyyhitty pois.
+Ilma muuttui, mutta niin nopeasti, että se ei voinut hyvää ennustaa.
+
+Eri tahoilta merta, eri puolilta avaruutta tuli kalastajalaivoja,
+kaikki ne ranskalaiset laivat, jotka olivat liikkuneet näillä vesillä,
+siinä oli Bretagnesta, Normandiasta, Boulognesta ja Dunkerquesta.
+Niinkun lintuja, jotka kokoontuvat varotushuudon kuultuaan, niitä
+lähestyi luovijaa, ja niitä tuli miltäkin tahoilta merta, jossa ei
+ollut mitään näkynyt, kaikkialla ilmestyi niitten harmahtavia siipiä.
+Vaalea erämaa alkoi näyttää asutulta.
+
+He eivät enää liidelleet hitaasti eteenpäin, vain olivat levittäneet
+purjeensa uusille, raittiille vihureille ja lähestyivät nopeasti.
+
+Kaukainen Islanti oli myöskin alkanut näkyä, se näytti tahtovan
+lähestyä niinkun hekin, yhä selvemmin sen korkeat, alastomat
+kalliovuoret näkyivät, jotka eivät koskaan ole olleet valaistut muuten
+kun sivulta ja alhaalta ikäänkun väkisin. Sen yläpuolella näkyi toinen
+saman värinen Islanti, joka vähitellen tuli näkyviin, -- mutta se
+olikin vain kangastusta ja sen paljoa suuremmat vuoret olivat vaan
+taajoja höyryryhmiä. Ja aurinko, joka aina oli yhtä alhaalla eikä
+näyttänyt jaksavan kohota ylemmäksi, näkyi tämän kangastavan saaren
+lävitse, mutta näytti samalla olevan sen edessä, se oli näky, jota
+silmät eivät voineet käsittää. Auringon ympärillä ei ollut enää
+sumukehystä, ja ympyriäisellä pallolla oli selvät rajat: se näytti
+pikemmin joltakin sammuvalta, pieneltä, keltaiselta kiertotähdeltä,
+joka oli epävarmana siihen pysähtynyt, keskelle avaruutta...
+
+Koko islantilaislaivasto ympäröi nyt luovijaa, joka oli pysähtynyt.
+Kaikista laivoista heitettiin veteen pähkinäpuisia veneitä, joilla
+kulki mustapartaisia, suuria, omituisiin pukuihin puettuja miehiä.
+Heillä oli kaikilla jotakin pyydettävää, niinkun lapsilla, lääkkeitä
+pienille haavoille, vaatteen paikkoja, ruokavaroja ja kirjeitä.
+
+Toiset tulivat rautoihin pantaviksi, jonkin uppiniskaisuuden
+tähden kapteeniaan kohtaan; koska he kaikki olivat olleet valtion
+palveluksessa, tuntui se heistä aivan luonnolliselta. Ja kun luovijan
+ahtaan välikannen melkein täytti neljä tai viisi pitkää miestä, jotka
+viruivat siinä raudat jaloissa, sanoi vanha perämies, joka oli heidät
+lukinnut: "kääntykäähän kyljellenne, pojat, että pääsee liikkumaan", ja
+he tottelivat heti naurahtaen.
+
+Oli paljon kirjeitä islantilaisille tällä kertaa. Muun muassa kaksi
+_Mariaan, kapteeni Guermeur_; toinen _herra Yann Gaosille_ toinen
+_herra Sylvestre Moanille_ (jälkimäinen oli tullut Tanskan kautta
+Reykjavikiin, josta luovija oli sen ottanut).
+
+Kortteerimestari kaiveli purjepalttinaisesta säkistään kirjeet
+jaettaviksi, joskus oli vaikea lukea osoitteita, sillä kaikki eivät
+olleet kyllin taitavien käsien kirjoittamia.
+
+Ja päällikkö sanoi:
+
+-- Joutukaa, joutukaa, ilmapuntari laskee.
+
+Häntä huolestutti nähdä kaikkia näitä pähkinäpuisia ruuhia meressä
+lellumassa, ja niin paljon kalastajia koolla näin epävarmassa paikassa.
+
+Yannilla ja Sylvestrellä oli tapana lukea yhdessä kirjeensä.
+
+Tällä kertaa se tapahtui keskiyön auringon valossa, joka valaisi
+taivaanrannalta, yhä vieläkin sammuvan tähden kaltaisena.
+
+Istuen syrjässä, jossakin kannen sopessa, kaulatusten, käsitysten, he
+lukivat hitaasti kirjeitään, ikäänkun paremmin muistiinsa painaakseen
+kotiuutisensa.
+
+Yannin kirjeessä Sylvestre sai uutisia Maria Gaosista, pikku
+morsiamestaan; Sylvestren kirjeestä Yann luki vanhan Yvonne muorin
+hullunkurisia juttuja, jotka olivat verrattomia huvittamaan
+poissaolevia; ja lopuksi viimeisen rivin, jossa oli: "Terveisiä minulta
+Gaosin pojalle".
+
+Kun he olivat lukeneet kirjeensä, näytti Sylvestre arasti omaansa
+suurelle ystävälleen, huomauttaakseen hänelle, kuinka hyvällä
+käsialalla se oli kirjoitettu:
+
+-- Katsopas, eikös tämä ole hyvää käsialaa, Yann?
+
+Mutta Yann, joka vallan hyvin tiesi, minkä nuoren tytön käsialaa se
+oli, katsoi poispäin olkapäitään kohottaen, ikäänkun sanoakseen, että
+hän jo tahtoi päästä kuulemasta Gaudista puhuttavan.
+
+Sitten Sylvestre käänsi huolellisesti kokoon halveksitun paperin, pani
+sen kuoreen ja kätki sen poveensa sanoen surullisesti:
+
+-- Ei suinkaan heistä paria koskaan tule... Mutta mikähän häntä ei
+Gaudissa miellytä...
+
+...Luovijan kello löi keskiyön kahtatoista. He istuivat yhä vaan
+paikoillaan, ajatellen kotiaan, omaisiaan, tuhansia seikkoja
+haaveksien...
+
+Tällä hetkellä ikuinen aurinko, joka oli hiukan kastanut reunaansa
+veteen, alkoi hitaasti nousta.
+
+Aamu koitti...
+
+
+
+
+
+
+TOINEN OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Islanninkin aurinko oli muuttunut muodoltaan ja väriltään, ja synkkä
+aamu alkoi uuden päivän. Huntu oli kokonaan kadonnut ja auringosta
+säteili kirkkaita säteitä, jotka kimputtain tunkivat eteenpäin ja
+ennustivat lähestyvää myrskyä.
+
+Oli muutamien päivien kuluessa ollut liian kaunis sää, sen täytyi jo
+loppua. Tuuli puhalteli veneryhmän yli, ikäänkun haluten hajoittaa se,
+puhdistaa meri; ja veneet alkoivat hajaantua, paeta niinkun voitettu
+armeija, -- ja ainoastaan sen uhkauksen tähden, joka oli ilmaan
+kirjoitettu ja jonka suhteen ei saattanut pettyä.
+
+Yhä kovemmin alkoi tuulla ja sekä miehet että veneet värisivät.
+
+Aallot jotka vielä olivat pieniä, alkoivat ajella toisiaan ja
+ryhmittyä; ne olivat saaneet valkoisen harjan, jotta ne näyttivät
+juovikkaalta malmilta. Kohta alkoi sataa lumiräntää, ja vesi höyrysi,
+ikäänkun olisi kiehunut; ja aaltojen kohina yltyi yltymistään joka
+hetki.
+
+Ei enää ajateltu kalastamista, vaan ainoastaan laivan hoitamista.
+Siimat olivat jo kauvan sitten sisään vedetyt. Kaikki kiiruhtivat
+matkaan, toiset koettivat ajoissa päästä etsimään suojapaikkaa
+vuonoissa, toiset pitivät parempana pyrkiä Islannin eteläkärjen ympäri,
+pitäen varmempana pysyä aavalla merellä, jotta olisi tilaa tarpeen
+tullessa pyyhkiä myötäiseen. Vielä muutamat saattoivat nähdä toisiaan,
+siellä täällä sukelsi purjeita näkyviin aaltojen harjain välistä,
+pieniä, märkiä, tuulten pieksämiä, pakenevia tilkkuja, mutta jotka
+aina vain pystyssä pysyivät, niinkun seljapuunytimestä tehdyt lasten
+leikkikalut, jotka kaatuvat, kun niitten päälle puhaltaa, mutta kohta
+taas nousevat pystyyn.
+
+Suuri pilviryhmä, joka oli kokoontunut läntiselle taivaanrannalle
+ja oli näyttänyt saarelta, alkoi hajota yläreunastaan ja osia siitä
+kiiti pitkin taivasta. Se näytti vallan tyhjentymättömältä, tuuli
+sitä venytteli, laajenteli ja taajenteli, repi sitä ja kiskoi siitä
+lakkaamatta mustia vaippoja, jotka se levitteli äsken niin kirkkaalle,
+keltaiselle taivaalle, joka oli käynyt lyijynkarvaiseksi, kylmäksi,
+tummaksi.
+
+Yhä kiihtyi tuuli, joka ajeli kaikkia esineitä.
+
+Luovija oli pyrkinyt Islannin suojiin; kalastajat jäivät yksin
+kiihtyneelle merelle, joka kävi uhkaavan näköiseksi ja kamalan
+väriseksi. He valmistautuivat myrskyyn. He etenivät toisistaan, he
+alkoivat kadota toistensa näkyvistä.
+
+Aallot, joilla oli näkinkuoren kaltaiset harjat, yhä vaan ajelivat
+toisiaan, yhtyivät, toiset nielivät toisia ja tulivat yhä korkeammiksi,
+ja aaltojen välit yhä kasvoivat.
+
+Muutamassa tunnissa oli kaikki liikkeessä, kaikki hujan hajan,
+tienoossa, jossa edellisenä päivänä vielä oli ollut niin tyyni, ja
+edellistä äänettömyyttä oli seurannut huumaava kohina. Tämä kiihkeä
+liike, joka oli niin tietymätön ja hyödytön, oli syntynyt niin nopeasti
+kun näkymön muutos näyttämöllä. Ja miksi?... Kummallinen sokea
+hävittämishalu!
+
+Pilviä yhä levisi taivaalle, ja ne tulivat aina lännestä, tungeskellen,
+riehuen, rientäen ja synkistäen kaikki. Muutamia keltaisia aukkoja
+näkyi vaan, joitten kautta aurinko lähetti viimeiset sädekimppunsa. Ja
+veden pinnalle, joka nyt oli viheriään vivahtavaa, syntyi yhä enemmän
+valkoisia vaahtojuovia.
+
+Puolenpäivän aikaan oli "Maria" jo täydellisesti varustautunut
+myrskyyn. Luukut olivat suljetut ja purjeet reivatut, ja se kiikkui
+notkeasti ja keveästi aalloilla; keskellä alkavan myrskyn riehuntaa, se
+näytti leikkien hyppelevän, niinkun suuret delfiinit, joille myrsky on
+iloa. Pelkällä fokilla se pyyhki myötäiseen.
+
+Taivas oli käynyt aivan mustaksi, se oli umpinainen, ahdas holvi, jossa
+siellä täällä oli vieläkin mustempia nokitahroja, se näytti melkein
+liikkumattomalta, sitä täytyi katsella oikein tarkkaan huomatakseen,
+että se päinvastoin oli huimaavassa liikkeessä: suuria, harmaita huivia
+riensi ohitse, ja lakkaamatta tuli taivaanrannalta uusia, synkkiä
+harsoja, joita ikäänkun loppumatta tuli äärettömästä kääröstä.
+
+"Maria" pakeni tuulen kanssa, ja se pakeni yhä hurjemmin, ja myrsky
+pakeni myös jonkin tuntemattoman salaisen, kauhean voiman tieltä.
+Tuuli, meri, "Maria", pilvet, kaikki pakenivat yhtä hurjasti ja
+nopeasti, ja kaikki samaan suuntaan. Nopeimmin kaikista riensi tuuli,
+sitten suuret aallonharjat, jotka olivat raskaampia ja hitaampia,
+riehuen, peräkkäin, sitten "Maria", yleiseen pakoon temmattuna. Aallot
+ajoivat sitä takaa, ja niitten valkeat harjat vyöryivät ja syöksyivät
+sen perästä, ja aina ne saavuttivat laivan, ja aina ne riensivät sen
+sivu, mutta se vältti ne, luistaen keveästi ylös, ja niitten vimma
+näytti murtuvan sen imuveteen.
+
+Ja kumman keveältä tämä pako tuntui, vaivatta ja ponnistuksitta vene
+kiikkui eteenpäin. "Maria" kohosi aalloille keveästi, niinkun tuuli
+olisi sitä nostanut, ja pudotessaan se ikäänkun luiskahti alas, jotta
+sisuksia vihloi, niinkun unissaan, kun putoaa. Se suljui kun takaperin,
+ja pakeneva vuori väistyi sen alta pakoaan jatkaakseen, ja laiva painui
+jälleen suureen laaksoon, joka sekin riensi eteenpäin. Jysäyksettä se
+tuli kauhean laakson pohjalle, keskelle tyrskyä, joka ei sitä edes
+kastellut, mutta joka pakeni niinkun kaikki muutkin, pakeni eteenpäin
+ja haihtui kun savu, kun tyhjä...
+
+Laaksojen pohjalla oli pimeämpi, ja jokaisen ohikulkeneen aallon
+takaa näkyi toinen tulemassa, toinen edellistä suurempi, joka kohosi
+viheriänkuulevana, joka riensi lähemmäksi kauhean näköisenä, ja sillä
+oli näkinkengän muotoinen kita, joka oli valmis sulkeutumaan ja näytti
+huutavan: "Odota, jotta minä saan sinut kiinni, niin minä sinut
+nielen..."
+
+... Mutta ei, se vaan nosti heidät ylös, niinkun harteitaan
+kohottamalla höyhenen nostaa, ja melkein leppeästi se tuntui väistyvän
+alta, kuohuvin harjoin ja kohisten kun koski.
+
+Ja niin yhä, lakkaamatta. Mutta myrsky aina vaan kiihtyi. Ja
+yhä kauheampia aaltoja seurasi toisiaan, ne näyttivät pitkiltä
+vuorijonoilta, joiden laaksot alkoivat hirvittää. Ja tämä vimmattu meno
+yhä kiihtyi ja taivas yhä synkistyi ja kohina yhä koveni.
+
+Oli oikea myrsky, täytyi olla varuillaan. Mutta mitäs siitä, kunhan
+vaan oli ulappaa edessä, tilaa kiitää eteenpäin. "Maria" olikin
+tänä vuonna, tänä kalastuskautena pysyttäinyt Islannin kalavesien
+läntisimmissä osissa, jotta se itään paetessa teki hyvän palan
+paluumatkaa.
+
+Yann ja Sylvestre olivat peräsimessä, vyötäisistä kiinni sidottuina.
+He lauloivat vielä lauluaan: "Jean-François de Nantes"; nopeasta
+liikkeestä huumaantuneina, he lauloivat täyttä kulkkua ja nauroivat,
+kun eivät voineet kuulla toisiaan myrskyn riehuvassa melussa, välistä
+he huvikseen käänsivät päätään ja lauloivat vasten tuulta ja olivat
+pakahtua.
+
+-- Hoi pojat! tuntuuko ilma siellä umpinaiselta, kysyi heiltä Guermeur,
+pistäen partaista päätään puoleksi avatusta luukusta esille, niinkun
+piru, joka on valmis syöksymään laatikostaan.
+
+Ei juuri umpinaiselta tuntunut, se on varmaa.
+
+Eivät he peljänneet, sillä he tiesivät, kuinka paljon heidän laivansa
+sieti, ja luottivat sen lujuuteen ja käsivarsiensa voimaan. Ja myöskin
+fajanssisen Neitsyeen suojelukseen, joka jo neljänkymmenen vuoden
+Islanninmatkoilla monituiset kerrat oli tanssinut tätä hurjaa tanssia,
+aina hymyillen tekokukkiensa keskellä...
+
+    Jean-François de Nantes;
+    Jean-François,
+    Jean-François!
+
+Yleensä ei nähnyt kauvaksi ympärilleen, muutaman satasen metrin päässä
+näytti kaikki loppuvan vaaleaharjaisiin, äärettömiin aaltoihin, jotka
+ilmaan kohoten sulkivat näköalan. Luuli koko ajan olevansa keskellä
+ahdasta näkymöä, joka kyllä alituisesti muuttui; kaikki esineet kasteli
+savuntapainen tyrsky, joka pilvenä kiiti pitkin merenpintaa tavattoman
+nopeasti.
+
+Mutta silloin tällöin näkyi lounasessa, josta tuli vimmaisia
+tuulenpuuskia, valoisampia kohtia: ja taivaan rannalla alkoi näkyä
+värähtelevä valo, ja himmeä valonheijastus levisi pitkin vaahtopäisiä
+aaltoja, tehden taivaan kupukaton yhä synkemmän näköiseksi. Ja tämä
+valo oli synkkää katsella; sydäntä vaan kouristi enemmän, kun näki
+kauvaksi, kun huomasi, että kaikkialla oli samaa mylläkkää, samaa
+raivoa -- aavan taivaanrannan takanakin, äärettömiin: riehunnalla ei
+ollut rajoja, ja kalastajat olivat yksin keskellä sitä!
+
+Jättiläispauhina kaikui kaikesta, niinkun profetallinen esisoitto, joka
+ennusti maailman lopun kauhua. Siinä saattoi erottaa tuhansia ääniä,
+ylhäältä tuli viheltäviä tai syviä, jotka tuntuivat kaukaisilta ja
+tavattoman voimakkailta: se oli tuuli, koko tämän mylläkän suuri sielu,
+näkymätön voima, joka uhkasi kaikkea. Se kauhistutti, mutta oli toisia
+ääniä, likeisempiä, ikäänkun käsin tuntuvampia, enemmän hävitystä
+uhkaavia: ne synnytti vimmastunut vesi, joka kiehui kun tulisella
+raudalla...
+
+Yhä kiihtyi myrsky.
+
+Ja vaikka he pakenivatkin nopeasti, alkoi meri syöksyä laivaan, "syödä"
+niinkun sanotaan. Ensiksi tuli takaa myrskyn pieksämää tyrskyä, sitten
+vettä, kun kaatamalla, ja niin voimakkaasti, että se oli kaikki
+murskaksi panna. Aallot kävivät yhä korkeammiksi, aivan kauhean
+korkeiksi, ja kuitenkin ne samalla tulivat yhä repaleisemmiksi, niitten
+harjoista näkyi riippuvan vihertäviä pirstaleita, jotka olivat putoavaa
+vettä, jota tuuli ajeli. Sitä syöksyi läiskyen suuret määrät kannelle,
+ja silloin "Maria" värähteli joka saumassaan ikäänkun tuskasta. Nyt ei
+enää saattanut nähdä mitään, sillä kaikkialla oli valkeata vaahtoa;
+kun sattui tavallista hurjempi vihuri, niin näki vaahdon tupruavan ohi
+paksuna pilvenä, niinkun kesällä pöly maantiellä. Oli alkanut sataa, ja
+raskaat pisarat tulivat vinosti, melkein vaakasuoraan, ja kaikki nämä
+yhdessä vinkuivat, riehuivat ja ruoskivat niinkun nahkahiihnoilla.
+
+He olivat vielä molemmat peräsimessä, kiinni sidottuina,
+järkähtämättöminä, puettuina öljytakkeihinsa, jotka olivat kankeita ja
+kiiltäviä niinkun haikalan nahka; ne olivat tiukasti sidotut kaulan
+ympäri pikilangalla, samoin sääristä ja ranteista, jotta ei vettä
+pääsisi sisään tunkeutumaan. Ja aallot huuhtoivat heitä ja he seisoivat
+selkä koukussa, kun ne olivat liian voimakkaita, ja hajalla säärin,
+etteivät kaatuisi. Heidän poskensa hehkuivat ja joka hetki he olivat
+pakahtua. Joka kerran kun suuri vesitulva oli heidän päälleen vyörynyt,
+he katselivat toisiaan hymyillen paljolle suolalle, jota oli heidän
+partoihinsa kokoontunut.
+
+Ajan pitkään alkoi kumminkin kauheasti väsyttää tämä raivo, joka ei
+asettunut, joka aina pysyi yhtä epätoivoisen vimmattuna. Ihmisten ja
+eläinten raivo lannistuu ja asettuu pian; mutta kauvan, kauvan täytyy
+kestää elottomien esineitten vimmaa, joka on syytön ja maaliton ja
+salaperäinen niinkun elämä ja kuolema.
+
+    Jean-François de Nantes;
+    Jean-François,
+    Jean-François!
+
+Heidän kalpeilta huuliltaan kuului vieläkin vanhan laulun kerranto,
+mutta melkein tajuttomasti, tietämättään he sen tuontuostakin
+toistivat. Vimmattu meno ja kauhea kohina olivat huumanneet heidät;
+vaikka he olivatkin nuoria, näytti hymyily irvistykseltä ja hampaat
+kalisivat ja he värisivät vilusta; heidän puoleksi suljetut silmänsä,
+polttavien, tykkivien luomien alta tuijottivat melkein tajuttomina
+eteenpäin. Peräsimeen juotettuina, niinkun kaksi marmorikolonnia, he
+tekivät kohmettuneilla, sinertävillä käsillään tarvittavat liikkeet,
+melkein ajattelematta, vain sentähden että lihakset olivat niihin
+tottuneet. Tukasta valui vettä ja suu oli irvallaan, he olivat käyneet
+melkein tuntemattomiksi, heissä oli puhjennut ilmi alkuperäinen raakuus.
+
+He eivät enää nähneet toisiaan, he vaan tunsivat olevansa vielä
+olemassa, vieretysten. Vaarallisimpina hetkinä, joka kerran kun heidän
+takanaan kohosi uusi vesivuori, joka riippui heidän yllään, kuohui
+kauheasti ja, kumeasti meluten, ryöpsähti heidän venettään vasten, he
+tietämättään kädellään ristivät silmänsä. He eivät enää ajatelleet
+mitään, eivät Gaudia, eivätkä ketään muuta naista, eivätkä naimisia.
+Tätä kesti liian kauvan, he eivät enää ajatelleet: kohinan huumaus,
+väsymys ja vilu pimitti kaikki heidän aivoissaan. He olivat vain
+kaksi kohmettunutta lihapylvästä, jotka tukivat peräsintä; vain kaksi
+voimakasta petoa, jotka vaistomaisesti olivat iskeytyneet siihen
+kiinni, etteivät kuolisi.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Oltiin Bretagnessa, loppupuolella syyskuuta, oli viileä päivä. Gaud
+astui aivan yksin Ploubazlanekin ahoa pitkin Pors-Eveniin päin.
+
+Jo kuukausi sitten olivat islantilaiset laivat palanneet, paitse kahta,
+jotka olivat hävinneet kesäkuun myrskyyn. Mutta "Maria" oli hyvin
+kestänyt sen, Yann ja kaikki muut laivamiehet olivat rauhassa kotona.
+
+Gaud oli hyvin hämillään, ajatellessaan, että hän oli matkalla Yannin
+luo.
+
+Yhden ainoan kerran Gaud oli nähnyt häntä, hänen Islannista palattuaan.
+Se oli silloin, kun he kaikki yhdessä olivat käyneet saattamassa
+Sylvestre parkaa, kun tämä lähti sotapalvelukseen. He olivat saattaneet
+häntä aina matkavaunuihin saakka. Sylvestre oli itkenyt vähän, hänen
+vanha mummonsa paljon, ja sitten hän oli lähtenyt Brestiin, väkeensä
+vastaan otettavaksi. Yann, joka myöskin oli tullut jäähyväisiä sanomaan
+ystävälleen, koitti katsoa poispäin, kun Gaud häntä katseli, ja koska
+oli paljon väkeä ajopelien ympärillä, -- muita asevelvollisia, jotka
+lähtivät, ja heidän omaisiaan heitä saattamassa, -- ei heillä ollut
+tilaisuutta puhutella toisiaan.
+
+Silloin Gaud oli tehnyt rohkean päätöksen: hän lähti, vaikka vähän
+arastellen, Gaosien luo.
+
+Hänen isänsä oli muinoin ollut asioissa Yannin isän kanssa
+(monimutkaisia asioita, jotka kalastajien, niinkun muittenkin
+talonpoikien kesken eivät koskaan pääty) ja oli hänelle velkaa satasen
+markkaa laivan hinnasta, jonka he olivat myöneet yhdessä.
+
+-- Te voitte, Gaud oli sanonut, antaa minun viedä rahat, isä,
+ensiksikin minä mielelläni tahtoisin nähdä Maria Gaosia ja toiseksi
+minä en koskaan ole ollut niin kaukana Plaubazlanekissa ja minua
+huvittaisi astua oikein kauvaksi.
+
+Tositeossa hän oli levottoman utelias tutustumaan Yannin omaisiin,
+joitten piiriin hän ehkä kerran oli kuuluva, ja taloon, ja kylään.
+
+Hänen viimeisiä kertoja Sylvestren kanssa puhellessa ennen tämän
+lähtöä, oli Sylvestre omalla tavallaan selittänyt ystävänsä ujouden:
+
+-- Näetkös Gaud, hän nyt on semmoinen; hänelle on päähän pälkähtänyt,
+ettei hän tahdo mennä naimisiin kenenkään kanssa, hän ei rakasta ketään
+muuta kun merta, ja kerran hän leikillään sanoi meille, että hän on
+lupautunut naimisiin sen kanssa. Gaud antoi hänelle sen vuoksi anteeksi
+hänen omituisen käytöksensä, ja kun hän aina muisti hänen kauniin,
+suoran hymyilynsä tanssiaisyönä, niin hän taas alkoi toivoa.
+
+Jos hän nyt tapaisi Yannin kotonaan, ei hän sanoisi hänelle mitään,
+niin rohkeaksi hän ei suinkaan aikonut näyttäytyä. Mutta kun tämä taas
+näkisi Gaudin niin likeltä, niin hän kenties puhuisi...
+
+
+
+
+III.
+
+
+Gaud oli jo astunut tunnin ajan nopeasti, levottomana, hengittäen meren
+raitista ilmaa.
+
+Tien risteyksiin oli pystytetty suuria ristiä.
+
+Tuon tuostakin hän kulki pienien kalastajakylien lävitse, joita tuulet
+pieksivät pitkin koko vuotta, ja jotka ovat kallion värisiä. Eräässä,
+jossa tie äkkiä tunkeutui synkkien seinien, korkeain huippupäisten
+olkikattojen välitse, jotka muistuttavat kelttiläisten mökkien kattoja,
+huvitti häntä muuan kapakan kyltti: "Kiinalaista siideriä". Siihen oli
+maalattu kaksi marakattia vihreisiin ja punaisiin pukuihin, niillä
+oli pitkät hännät, ja ne joivat siideriä. Epäilemättä jonkun vanhan
+merimiehen mielikuvituksia, joka oli käynyt siellä... Kulkiessa Gaud
+katseli kaikkia; kun ihminen hyvin ajattelee matkansa maalia, niin
+häntä aina huvittavat, enemmän kun muita, tuhannet pikkuseikat matkalla.
+
+Pikku kylä oli jo jäänyt kauvaksi hänen taakseen ja mikäli hän kulki
+Bretagnen äärimmäistä nientä, sitä harvemmassa oli puita hänen
+ympärillään, sitä synkempää oli seutu.
+
+Maa oli aaltoilevaa ja kallioista ja joka kukkulalta näkyi aava
+meri. Viimein ei ollut enää puita ollenkaan, pelkkä kangas vihreine
+ajonc-pensaineen, ja siellä täällä ristiinnaulitun kuvia, jotka
+kuvautuivat vasten taivasta kädet levällään, jotta koko tienoo näytti
+äärettömältä pyövelinkentältä,
+
+Eräässä tienristeyksessä, jota myöskin suojeli ääretön ristiinnaulitun
+kuva, hän oli kahden vaiheilla kumpaa kahdesta, okaisten rinteitten
+välitse kulkevasta tiestä seuraisi.
+
+Muuan pieni tyttö tuli parhaiksi päästämään häntä pälkäästä:
+
+-- Hyvää päivää, neiti Gaud!
+
+Se oli pikku Gaos, Yannin pieni sisar. Suudeltuaan häntä kysyi Gaud
+häneltä, olivatko hänen vanhempansa kotona.
+
+-- Isä ja äiti ovat. Yann veikko vaan, tyttönen sanoi viattomasti, on
+mennyt Loguivyyn, mutta minä luulen, ettei hän viivy siellä kauvan.
+
+Hän ei siis ollut kotona! Sama paha onni aina ja kaikkialla erotti
+heidät toisistaan. Hän jo aikoi lykätä käyntinsä toistaiseksi. Mutta
+pikku tyttö, joka oli nähnyt hänet tiellä, hän varmaankin kertoisi...
+Mitä ajateltaisiin Pors-Evenissä? Hän päätti jatkaa matkaansa, mutta
+viivytteli niin paljon kun mahdollista, jotta Yann ehtisi palata.
+
+Mitä lähemmäksi hän tuli sitä syrjäistä kylää, jossa Yann asui, sitä
+niukemmaksi kävi kasvillisuus, sitä autiommaksi seutu. Voimakas meren
+henki, joka teki ihmiset suuremmiksi, teki kasvit matalammiksi,
+lyhemmiksi, vaivaisiksi raukoiksi, jotka ryömivät pitkin karua maata.
+Polulla oli merihauraa ja outoja lehtiä, jotka kertoivat, että toinen
+maailma oli lähellä. Niistä levisi ilmaan suolainen haju.
+
+Joskus kohtasi Gaud jonkun kulkijan, meren väkeä, jotka, kun maa oli
+puutonta, saattoi jo nähdä kaukaa, ja ne näyttivät niin suurilta,
+kun niitä katseli vasten taivaan ja meren kaukaista ja korkeata
+rajaa. Luotsit ja kalastajat, kaikki he tähystelivät kauvaksi,
+katselivat merelle; kulkiessaan hänen sivutsensa he tervehtivät häntä.
+Päivettyneitä, miehekkäitä, lujia muotoja, merimieshatut päässä.
+
+Aika ei ollut kulua, eikä hän todellakaan tiennyt, miten matkaansa
+pitentää; ihmiset ihmettelivät nähdessään hänen astuvan niin hitaasti.
+
+Mitähän Yann teki Loguivyssä? Mielisteliköhän hän tyttöjä...
+
+Jos hän olisi tiennyt, kuinka vähän Yann tytöistä huoli! Jos hän joskus
+ikävöi tyttöjä, ei hänen tarvinnut kun pyytää, sillä "Paimpolin tytöt",
+niinkun vanhassa Islannin laulussa sanotaan, ovat hiukan kevytmielisiä,
+eivätkä vastusta kauniita poikia. Eikö mitä, hän oli vain mennyt
+tilauksia tekemään erään sen kylän korintekijän luo, joka niillä
+tienoin oli ainoa, joka osasi tehdä oivallisia hummerirysiä. Rakkautta
+hän ei laisinkaan ajatellut tällä hetkellä.
+
+Gaud tuli astuissaan erään kappelin luo, joka oli kukkulalla ja
+näkyi kauvaksi. Kappeli oli harmaa, aivan pieni ja vanha; keskellä
+karua seutua ympäröi sitä ryhmä puita, nekin olivat harmaita ja jo
+lehdettömiä, ne olivat sen hiukset, jotka olivat ikäänkun kädellä
+samannepäin pyyhäistyt.
+
+Sama käsi, joka kaataa kalastajien veneet, länsituulen ikuinen käsi,
+se kääntää rannikon kierot puitten oksat samaan suuntaan, kun aallot
+ja maininki käyvät. Vanhat puut olivat kasvaneet: vinoina ja tuulen
+pieksäminä, ne olivat köyristäneet selkäänsä sen käden satavuotisen
+vimman alla.
+
+Gaud oli jo melkein matkansa päässä, sillä se oli Pors-Evenin kappeli;
+hän pysähtyi, vielä voittaakseen aikaa.
+
+Pieni kaatumaisillaan oleva aituus ympäröi hautuumaata. Kaikki oli
+saman väristä, kappeli, puut, haudat, koko paikkakunta näytti yhtä
+päivän paahtamalta, meren tuulten syömältä; sama harmahtava jäkälä,
+jossa oli rikinkeltaisia täpliä, peitti kivet, pahkaiset oksat ja
+graniittiset pyhimykset, joita oli aituuksen syvennyksissä.
+
+Muutamaan puuristiin oli nimi kirjoitettu suurilla kirjaimilla: "Gaos.
+-- Gaos, Joel, kahdeksankymmentä vuotta".
+
+Niin! iso-isä, Gaud hänet tiesi. Meri ei ollut hänestä huolinut,
+vanhasta merimiehestä, Muuten tässä aituuksessa varmaankin lepäsi
+useampia Yannin omaisia; sehän oli luonnollista, olisihan hänen pitänyt
+tietää se; ja kuitenkin teki se häneen tuskastuttavan vaikutuksen, kun
+hän luki tämän nimen haudalla.
+
+Kuluttaakseen vielä hetkisen hän astui sisään vanhanaikaisen,
+ränstyneen, valkeaksi rapatun oven kautta rukousta lukemaan. Mutta
+sisään astuttuaan hän pysähtyi vielä suuremman tuskan valtaamana.
+
+Gaos! vielä tuo nimi, uurrettuna tauluun, jommoisia oli tapana ripustaa
+kirkon seinille merellä hukkuneitten muistoksi.
+
+Hän rupesi lukemaan kirjoitusta:
+
+                  Muistoksi,
+            _Jean-Louis Gaosista_,
+      24 vuotta vanha, merimies _Margaretalla_,
+    katosi Islannin kohdalla 3:na p. Elokuuta 1877.
+               Levätköön hän rauhassa!
+
+Islanti, -- aina Islanti! -- Joka paikkaan tässä osassa kappelia oli
+naulattu samanlaisia puutauluja, joissa oli kuolleitten merimiesten
+nimiä. Tämä oli Pors-Evenin haaksirikkoisten kulma, hän jo katui
+tulleensa, synkkä aavistus oli hänet vallannut. Paimpolin kirkossa
+hän oli nähnyt samanlaisia kirjoituksia, mutta tässä kylässä se oli
+pienempi, ränstyneempi, synkempi, tuo Islannin kalastajien tyhjä hauta,
+Kummallakin puolella oli graniittipenkki leskien ja äitien varalta; ja
+matalaa holvia, joka oli säännötön kun luola, suojeli vanha neitsyen
+kuva, se oli punaiseksi maalattu ja sillä oli suuret häjyt silmät, se
+oli Cybelen, maan jumalattaren näköinen.
+
+Gaos! vieläkin!
+
+                          Muistoksi
+                     _François Gaosista_,
+             nainut Anna-Marian, synt. _Goaster_,
+                kapteeni laivalla _Paimpolais_,
+    hukkui Islannin kohdalla l:nä tai 3:na p. huhtik. 1877,
+    kaiken laivaväkensä, kahdenkymmenen kolmen miehen kanssa.
+                        Levätkööt rauhassa!
+
+Sen alla oli kaksi luuta ristissä mustan, viheriäsilmäisen pääkallon
+alla, -- yksinkertainen kuoleman kuva, jossa vielä piili menneitten
+aikojen raakuutta.
+
+Gaos! kaikkialla sama nimi!
+
+Muutaman Gaosin, nimeltä Yves, olivat "aallot huuhtoneet laivan
+kannelta ja hän oli hukkunut lähellä Norden-Fiordia, Islannissa,
+kahdenkymmenen kahden vuoden vanhana". Taulu näytti olleen siinä monet
+vuodet, hän varmaankin jo aikoja sitten oli unhotettu.
+
+Lukiessa Gaudin mieli kävi viehkeäksi, kaihoksuen, hellästi ja samalla
+melkein epätoivoisesti hän muisteli Yannia. Et koskaan, ei suinkaan
+koskaan Yann tulisi hänen omakseen! Kuinka hän saattaisi vallata Yannin
+mereltä, kun siihen oli hukkunut niin monta Gaosia, esivanhempia
+ja veljiä, jotka luultavasti monessa suhteessa olivat olleet hänen
+kaltaisiaan.
+
+Hän meni kappeliin, joka jo oli hämärä, niukasti tunki valoa sisään sen
+matalista, syvistä ikkunoista, Ja siellä, sydän täynnä kyyneliä, jotka
+tunkeutuivat esille, hän polvistui rukoilemaan suurten pyhimyskuvien
+eteen, joitten ympärille oli pantu kömpelöitä kukkia, ja joitten
+päät ulottuivat holveihin saakka. Ulkona tuuli kiihtyi ja alkoi
+ulvoa, ikäänkun tuoden takasin Bretagneen hukkuneiden nuorten miesten
+valituksia.
+
+Ilta lähestyi, viimeinkin hänen täytyi päättäytyä ja toimittaa asiansa.
+
+Hän jatkoi matkaansa ja kysyttyään tietä kylässä, hän löysi Gaosien
+talon, joka oli rakennettu korkeata kalliota vastaan; siihen noustiin
+kahtatoista graniittiporrasta myöten. Vähän värähdellen ajatellessaan,
+että Yann ehkä jo oli tullut kotiin, hän kulki pienen puutarhan poikki,
+jossa oli päivänkakkaroita ja tähtimöitä.
+
+Heti sisään tultuaan hän sanoi tuovansa rahoja myödyn veneen hinnasta,
+ja häntä pyydettiin kohteliaasti istumaan ja odottamaan isää, jotta hän
+voisi antaa hänelle kuitin.
+
+Läsnäolevien joukosta hänen silmänsä etsivät Yannia, mutta häntä ei
+näkynyt.
+
+Talossa oltiin täydessä hommassa, suurella valkoisella pöydällä
+leikattiin uutta pumpulikangasta, josta valmistettiin öljyvaatteita
+lähestyvää Islannin matkaa varten.
+
+-- Näettekös, neiti Gaud, he tarvitsevat kukin kaksi täydellistä pukua
+matkallaan.
+
+Sitten hänelle selitettiin miten nämä puvut maalataan ja öljytään.
+Sillävälin kun hänelle tarkasti selitettiin asiata, tarkasteli hän
+Gaosien asuntoa.
+
+Se oli sisustettu, niinkun bretagnelaiset talot tavallisesti ovat,
+perällä oli mahdottoman suuri uuni, molemmin puolin sitä oli korkeita
+sänkyjä. Mutta siellä ei ollut niin pimeä eikä niin synkkä, kun
+maanviljelijäin mökeissä, jotka aina ovat puoleksi maan sisässä, oli
+valoisaa ja puhdasta, niinkun yleensä on rantalaisten asunnoissa.
+
+Siellä oli useita pikku Gaosia, poikia ja tyttöjä, Yannin veljiä ja
+sisaria, -- näitten lisäksi oli vielä kaksi täysikasvuista, jotka
+olivat merellä. Sitten oli vielä yksi, pieni, valkoverinen, totinen,
+sievä tyttö, joka ei ollut toisten näköinen.
+
+-- Hänet me viime vuonna otimme kasvatintytöksemme, äiti selitti,
+vaikka onhan niitä entisestäänkin; mutta mitäs sen teki, neiti Gaud,
+hänen isänsä oli _Maria-Dieu-t'aime'lla_ [Maria-Jumala-sinua-rakastaa.
+S.m.], joka hukkui viime vuonna Islannin matkalla, niinkun tietänette,
+-- me naapurukset päätimme silloin jakaa lapset, viisi kappaletta,
+keskenämme, ja tämä tuli meidän osallemme.
+
+Kun pikku ottotyttö kuuli, että hänestä puhuttiin, katsoi hän maahan
+ja kätkeytyi nauraen vasten pientä Laumek Gaosia, joka oli hänen paras
+ystävänsä.
+
+Kaikki talossa ilmaisi varallisuutta ja hilpeä terveys loisti lasten
+punakoilta poskilta.
+
+Gaudin tähden puuhattiin ja hommattiin niinkun minkä hienon neidin,
+jonka käynti tuotti talolle kunniaa. Uusia, valkeita puuportaita myöten
+hänet saatettiin yläkammariin, josta talo ylpeili. Gaud muisti hyvin,
+miten tämä kerros oli tullut rakennetuksi; se oli tehty sen johdosta,
+kun isä Gaos ja hänen serkkunsa, luotsi, olivat Kanaalista löytäneet
+haaksirikkoontuneen laivan; tanssijaisyönä oli Yann siitä kertonut.
+
+Tämä laivanhylystä tehty kammari oli hauska ja iloinen, se oli valkea
+ja uusi. Siinä oli kaksi vuodetta, kaupunkilaiseen malliin, niissä
+oli uutimet punaisesta karttuunista; keskellä huonetta oli suuri
+pöytä. Ikkunasta näki koko Paimpolin, koko rannikon ja "islantilaiset"
+ankkuripaikassaan, -- ja salmen, josta ne lähtevät ulos.
+
+Hän ei uskaltanut kysyä, mutta hän olisi mielellään tahtonut tietää,
+missä Yann makasi; lapsena hän luultavasti oli maannut alhaalla,
+jossakin noista vanhanaikaisista, korkeista sängyistä. Mutta nyt hän
+ehkä makaa täällä näitten kauniitten, punaisten uutimien takana,
+Gaud olisi mielellään tahtonut tietää hänen elämänsä kaikki pienet
+yksityisseikat, etenkin miten hän kulutti pitkät talvi-iltansa...
+
+... Portailta kuuluvat, raskaat askeleet saivat hänen säpsähtämään.
+
+Ei se ollutkaan Yann, vaan mies joka oli hyvin hänen näköisensä, vaikka
+olikin jo harmaapäinen, hän oli melkein yhtä kookas ja suora kun Yann,
+se oli isä Gaos, joka tuli kalasta.
+
+Tervehdittyään Gaudia ja kuultuaan syyn hänen käyntiinsä, kirjoitti
+ukko kuitin, johon meni jotensakin paljon aikaa, sillä hänen kätensä,
+hän sanoi, ei ollut enää oikein varma. Muuten hän ei vastaanottanut
+näitä sataa markkaa lopullisena suorituksena, joiden kautta hän tulisi
+kokonaan erilleen laivan kaupasta, ei, vaan ainoastaan lyhennyksenä,
+hän aikoi vielä puhella asiasta herra Mévelin kanssa. Ja Gaud, joka
+ei rahoista välittänyt, myhähti vaan vähän, olkoon menneeksi, asia ei
+vielä siihen päättynyt, niinkun hän oli arvellutkin, muuten oli hänelle
+mieleen olla Gaosien kanssa asioissa.
+
+He pyysivät melkein anteeksi, ettei Yann ollut kotona, ikäänkun
+olisi paremmin sopinut, että koko perhe olisi ollut koossa häntä
+vastaanottamassa. Isä ehkä olikin arvannut, vanhan merimiehen
+viekkaudella, ettei hänen poikansa ollut aivan välinpitämätön tälle
+kauniille perijälle; sillä vähän itsepintaisesti ukko aina uudestaan
+alkoi puhua hänestä.
+
+-- Se on kummallista, hän sanoi, ei hän koskaan näin kauvan viivy
+ulkona. Hän meni Loguivyyn, neiti Gaud, ostamaan hummerirysiä; niinkun
+tiedätte, pyydämme me talvella parhaasta päästä hummeria.
+
+Gaud pitkitti hajamielisenä oloaan, hän kyllä tiesi, että kävi
+myöhäiseksi, mutta joka kerran kun hän ajatteli, ettei hän saisikaan
+tavata Yannia, alkoi hänen sydäntään ahdistaa.
+
+-- Onhan se Yann viisas mies, mitä hän tehnee? Kapakassa hän ei ole,
+se on varma, ei meidän sitä koskaan tarvitse peljätä. -- Tietysti,
+joskus, sunnuntaisin, kumppanien kanssa... Tiedättehän, neiti Gaud,
+merimiehet. Hyvänen aika, kun on nuori, niin miksi sitä kokonaan
+pysyisi erilläänkään?... Mutta harvoinhan hän, -- hän on viisas mies,
+sen me voimme taata.
+
+Sillä välin oli tullut yö, tekeillä olevat öljyvaatteet oli kääritty
+kokoon, oli lakattu työtä tekemästä. Pikku Gaosit ja pieni ottotyttö
+istuivat penkeillä likitysten, illan hämärä oli tehnyt heidät
+totisiksi, ja katsellen Gaudia he näyttivät kysyvän toisiltaan:
+
+"No mutta miks'ei hän jo mene?"
+
+Ja takkavalkea alkoi hämärään huoneesen levittää punaista valoaan.
+
+-- Ettekö tahdo syödä illallista kanssamme, neiti Gaud?
+
+Eihän toki, sitä hän ei voinut, veri nousi hänelle äkkiä päähän, kun
+hän ajatteli, että hän oli viipynyt niin kauvan. Hän nousi ylös ja
+sanoi jäähyväiset.
+
+Yannin isä oli myöskin noussut ylös, seuratakseen häntä jonkun osan
+tiestä, erään syrjäisen rämeen ohi, jossa vanhat puut tekivät tien
+pimeäksi. Kun he kulkivat vieretysten, niin kunnioituksen ja hellyyden
+tunne seuraajaansa kohtaan valtasi Gaudin, ja hänen teki mieli puhella
+hänen kanssaan huolistaan, niinkun isän kanssa. Mutta sanat tarttuivat
+kurkkuun, eikä hän sanonut mitään.
+
+He kulkivat eteenpäin illan viileässä tuulessa, joka tuoksui mereltä,
+silloin tällöin he tasaisella kankaalla kulkivat jonkun mökin sivu,
+ovet olivat jo suljetut, ne näyttivät synkiltä jyrkkine kattoineen; ne
+olivat kurjia pesiä, joihin kalastajat olivat kömpineet; vastaan heille
+tuli ristiä, pensaita ja kiviä.
+
+Kuinka kaukana Pors-Even sentään olija kuinka kauvan hän oli viipynyt!
+
+Joskus he kohtasivat joitakuita, jotka palasivat Paimpolista tai
+Loguivystä, joka kerran kun hän näki miehen haamun lähestyvän, hän
+ajatteli Yannia, mutta hänet saattoi helposti jo kaukaa tuntea, ja pian
+hän aina huomasi erehtyneensä. Hänen jalkansa sotkeutuivat pitkiin
+ruskeihin kasveihin, jotka olivat takkuisia kun tukka, ne olivat
+merihauraa, jota oli polulla.
+
+Plouëzochin ristin kohdalla Gaud sanoi jäähyväiset vanhukselle ja pyysi
+häntä palaamaan. Paimpolista näkyivät jo tulet, eikä hänellä enää ollut
+mitään syytä peljätä.
+
+Se oli siis lopussa täksi kertaa... Ja kukaties koska hän nyt saisi
+nähdä Yannia...
+
+Tekosyitä Pors-Eveniin palatakseen häneltä kyllä ei olisi puuttunut,
+mutta olisi näyttänyt liian sopimattomalta käydä siellä uudestaan.
+Täytyi olla rohkeampi ja ylpeämpi. Jos edes Sylvestre, hänen
+uskottunsa, olisi vielä ollut täällä, niin hän ehkä olisi saanut mennä
+Gaudin puolesta Yannia tapaamaan ja pakoittamaan häntä selittämään.
+Mutta hän oli poikessa, ja kukaties kuinka moneksi vuodeksi?...
+
+
+
+
+IV.
+
+
+-- Minäkö naimisiin? Yann sanoi illalla vanhemmilleen, -- minäkö
+naimisiin? Miksi minä, Jumala paratkoon, sitä tekisin? -- Voisinko
+minä koskaan olla niin onnellinen kun täällä teidän kanssanne. Ei ole
+huolia, eikä ole rettelöltä kenenkään kanssa, ja lämmin, hyvä keitos
+joka ilta, kun minä tulen mereltä... Kyllähän minä tiedän, että te
+karkotatte häntä, joka kävi täällä tänään. Ensiksi on ainakin minun
+mielestäni vähän kummallista, että tuommoinen rikas tyttö huolii
+mokomista köyhistä ihmisistä, kun me olemme. Ja toiseksi en minä huoli
+hänestä, enkä kestään muusta, sen minä olen miettinyt, minä en aio
+ollenkaan mennä naimisiin.
+
+Molemmat vanhukset katselivat ääneti toisiaan, kovasti pettyneinä,
+sillä keskusteltuaan asiasta he luulivat voivansa olla varmat siitä,
+ettei tämä nuori tyttö antaisi rukkasia heidän kauniille Yannilleen.
+Mutta he eivät yrittäneetkään häntä yllyttämään, sillä he tiesivät sen
+turhaksi. Etenkin hänen äitinsä oli allapäin eikä sanonut sanaakaan,
+hän piti arvossa poikansa tahtoa, vanhimpansa, joka oli melkein perheen
+päämies. Vaikka hän aina oli lempeä ja hellä äitiään kohtaan ja alistui
+kaikissa elämän pienissä seikoissa hänen tahtonsa alle, niin oli hän
+ehdottomasti oma herransa suurissa, ja tyynesti ja itsenäisesti kielsi
+kaiken vaikutuksen sivulta.
+
+Hän ei koskaan valvonut myöhään, sillä niinkun muillakin kalastajilla
+oli hänellä tapana nousta aikasin ylös. Syötyään illallista kahdeksan
+aikaan ja tyytyväisenä vielä kerran katseltuaan Loguivysta tuomiaan
+rysiä ja uusia verkkojaan, hän alkoi riisuutua, näennäisesti aivan
+tyynenä; sittenhän nousi makaamaan punauutimiseen sänkyyn, jonka hän
+jakoi pikku Laumek veljensä kanssa.
+
+
+
+
+V.
+
+
+... Jo viisitoista päivää Sylvestre, Gaudin uskottu, oli viettänyt
+kasarmissaan Brestissa; -- hän ikävöi kovasti kotiinsa, mutta pysyi
+järkevänä. Ja komealta hän näytti sinisessä avonaisessa kauluksessaan
+ja punatupsuisessa lakissaan, hän oli oiva merimies ja hänellä oli
+kookas vartalo ja hän astui heiluen; sydämmessään hän ikävöi mummoaan
+ja oli sama viaton lapsi kun ennenkin.
+
+Yhtenä ainoana iltana hän oli juonut itsensä juovuksiin, maamiestensä
+kanssa, siksi että niin on tapana tehdä: he olivat tulleet kasarmiin
+kaikki yhdessä joukossa käsitysten, laulellen täyttä kurkkua.
+
+Kerran hän oli sunnuntaina käynyt teatterissa, ylhäällä galleriiassa.
+Näytettiin suurta draamaa, ja merimiehet olivat vimmoissaan petturille,
+he ottivat hänet vastaan yhteisellä murinalla, joka kaikui kun
+länsituulen syvä kohina. Etupäässä hän oli huomannut, että siellä oli
+hyvin kuuma ja vähän ilmaa ja ahdasta; hän oli koettanut riisua mekon
+päältään, mutta poliisi oli kieltänyt. Lopulta hän oli nukkunut.
+
+Kasarmiin palatessaan, keskiyön jälkeen, hän oli kohdannut naisia,
+jotka eivät enää olleet aivan nuoria, niillä oli tukka poltettu ja ne
+kävelivät edestakasin katukäytävällä.
+
+-- Kuulehan kaunis poika, he sanoivat raa'alla käheällä äänellä.
+
+Hän heti ymmärsi, mitä he tahtoivat, sillä ei hän ollut niin
+lapsellinen, kun olisi voinut luulla. Mutta äkkiä hänelle juontui
+mieleen vanha mummo ja Maria Gaos ja hän kulki halveksien heidän
+sivutsensa, katsellen heitä nuoruutensa ja kauneutensa ylevältä
+kannalta ja hymyillen lapsellisen ivallisesti. Kaunottaret hämmästyivät
+suuresti nähdessään näin ylpeän merimiehen.
+
+-- Katsopas tuota! Ole varoillasi poikaseni, riennä kotiisi, muuten
+sinut syövät.
+
+Ja ne törkeydet, joita he huusivat hänen perästään hälvenivät siihen
+epäselvään meluun, mikä täytti kadut sunnuntaiyönä.
+
+Hän käyttäytyi Brestissä niinkun Islannissa, hän pysyi viattomana kun
+merellä. -- Mutta toiset eivät häntä pilkanneet, sillä hän oli hyvin
+väkevä ja se aina herättää kunnioitusta merimiehissä.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Eräänä päivänä häntä kutsuttiin komppaniian virastohuoneesen, jossa
+hänelle ilmoitettiin, että hän oli määrätty Kiinaan, Formosan
+laivastoon.
+
+Hän oli jo kauvan aavistanut, että niin oli käyvä, hän oli kuullut
+niitten, jotka lukivat sanomalehtiä, sanovan, ettei siellä sota näkynyt
+päättyvän. Samalla hänelle ilmoitettiin, että koska lähtöä piti
+jouduttaa, ei hän voinut saada lomaa, joka tavallisesti annetaan sotaan
+lähteville hyvästijättöä varten. Viidessä päivässä piti hänen saada
+kamssunsa reilaan ja lähteä.
+
+Hänet valtasi outo mielenliikutus, se häntä viehätti, että hän saisi
+matkustaa kauvaksi tuntemattomiin maihin, sotaan; mutta se myöskin
+häntä huolestutti, kun piti kaikki jättää, eikä tiennyt, pääsisikö
+koskaan palaamaan.
+
+Tuhannet seikat pyörivät hänen päässään. Hänen ympärillään kasarmissa
+meluttiin ja pauhattiin, sillä useille muillekin oli ilmoitettu, että
+he olivat määrätyt Kiinan laivastoon.
+
+Ja hän kirjoitti heti vanhalle mummo paralleen, heti lyijykynällä,
+istuen maassa, yksinään, mieli kiihtyneenä, keskellä näitä nuoria
+miehiä, jotka kuleksivat edestakasin ja melusivat, ja joiden kaikkien,
+niinkun hänenkin, piti lähteä...
+
+
+
+
+VII.
+
+
+-- Hän näyttää vanhalta, hänen armaansa, hänen kumppaninsa sanoivat,
+kaksi päivää sen jälkeen, nauraen hänen selkänsä takana, mutta sama se,
+he näyttävät tulevan hyvin toimeen keskenään.
+
+Heitä huvitti nähdä hänen ensi kerran kävelevän pitkin katuja
+käsitysten naisen kanssa, niinkun kaikki muutkin, ja kumartuvan
+hellästi tämän puoleen ja sanovan asioita, jotka näyttivät olevan
+hyvinkin suloisia.
+
+Se oli pieni nainen, joka takaapäin katsoen näytti kylläkin vikkelältä;
+-- hame oli liian lyhyt nykyaikaiseksi, hartioilla oli ruskea huivi ja
+päässä suuri paimpolilainen päähine.
+
+Nainen myöskin, nojautuen hänen käsivarteensa, katsoi hellästi häneen.
+
+-- Vanhalta hän vähän näyttää, hänen armaansa!
+
+He sanoivat sen leikillään vaan, sillä hyvinhän he näkivät, että se oli
+herttainen vanha mummo, joka oli tullut maalta.
+
+Hän oli tullut kesken kiireen, kauhea pelko oli hänet vallannut, kun
+hän kuuli pojanpoikansa lähdöstä: -- sillä tämä Kiinan sota oli jo
+maksanut monta merimiestä Paimpolin tienoolle.
+
+Hän oli koonnut kaikki pienet säästönsä, oli pannut arkkuun siistin
+juhlapukunsa, toisen päähineen ja lähtenyt edes vielä kerran
+syleilemään pojanpoikaansa.
+
+Hän oli mennyt suoraan kasarmiin ja kysynyt Sylvestreä, ensin oli
+komppaniian ajutantti kieltänyt päästämästä tätä ulos.
+
+-- Mutta jos te niin välttämättömästä tahdotte, muoriseni, niin
+kääntykää kapteenin puoleen, tuossa hän juuri astuu.
+
+Päättävästi hän heti menikin, ja sai kapteenin taipumaan.
+
+-- Lähettäkää Moan muuttamaan pukua, hän sanoi.
+
+Ja Moan juoksi neljä porrasta kerrassaan pukeutumaan juhlapukuunsa, --
+ja vanhus, huvittaakseen häntä niinkun ainakin, irvisteli ja kumarteli
+ajutantin selän takana.
+
+Kun Sylvestre tuli takasin juhlavaatteissaan avokaulaisessa mekossaan,
+hämmästyi muori huomatessaan hänet niin kauniiksi: hänen musta
+partansa, jota parturi oli sievistänyt, oli leikattu suippeaksi,
+niinkun merimiehillä sinä vuonna oli tapana, hänen avonaisen paitansa
+reunukset olivat käherretyt, ja hänen lakissaan oli pitkät heiluvat
+nauhat, joiden päissä oli kulta-ankkurit.
+
+Hetken ajan hän luuli näkevänsä Pierre poikansa, joka kaksikymmentä
+vuotta sitten myöskin oli ollut laivastossa merimiehenä, ja kun hän
+muisteli tätä pitkää mennyttä aikaa ja kaikkia kuolleitaan, niin synkkä
+varjo äkkiä lankesi nykyhetkenkin yli.
+
+Mutta suru pian haihtui. He lähtivät käsitysten kävelemään, iloiten
+yhdessäolostaan; -- ja se oli silloin kun mummoa oli pidetty hänen
+armaanaan ja arveltu "vähän liian vanhaksi".
+
+Ensiksi muori kutsui hänet päivällisille, sillä hienoa piti olla,
+ravintolaan, jota piti muuan Paimpolilainen, ja jota hänelle oli
+kiitetty huokeaksi. Sitten he, aina vaan käsityksin, lähtivät
+kaupungille kävelemään; ja katselivat puotien ikkunoita. Ja kaikkea
+mitä vaan hauskaa oli, hän keksi huvittaakseen pojanpoikaansa ja hän
+puhui Paimpolin murteella, jota sivukulkijat eivät ymmärtäneet.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Hän viipyi kolme päivää pojanpoikansa luona, kolme juhlapäivää, joita
+seurasi synkkä "sitten", -- kolme armonpäivää.
+
+Viimein hänen kumminkin täytyi lähteä, palata Ploubazlanekiin.
+Ensiksikin olivat hänen vähät rahansa lopussa. Toiseksi piti Sylvestren
+lähteä vesille ylihuomenna, eikä merimiehiä millään ehdolla päästetä
+kasarmeistaan ulos lähtöpäivän edellisenä päivänä (joka tapa ensi
+silmäykseltä näyttää kovalta, mutta se on välttämätön varokeino
+karkaamisia vastaan, sillä moni mielellään pötkii tiehensä juuri sotaan
+lähtiessä).
+
+Voi, sitä viimeistä päivää!... Hän oli koittanut ja koittanut, ja
+vaivannut päätään keksiäkseen jotain hauskaa sanottavaa pojanpojalleen,
+vaan ei hän keksinyt mitään, kyyneleet vain pyrkivät silmiin, ja
+nyyhkytyksiä nousi joka hetki kaulaan. Nojautuen hänen käsivarteensa
+hän antoi hänelle tuhansia neuvoja, jotka olivat saada hänetkin
+itkemään. Ja viimeiseksi he olivat menneet kirkkoon yhdessä rukoilemaan.
+
+Iltajunassa hän oli lähtenyt. Säästääkseen he olivat menneet jalan
+asemalle, Sylvestre kantaen muorinsa matka-arkkua ja tukien häntä
+voimakkaalla kädellään, johon hän nojautui koko painollaan. Mummo
+parka oli niin kovin väsyksissä, hän ei enää jaksanut, hän oli niin
+yli voimiensa rasittunut viimeisten kolmen neljän päivän kuluessa.
+Hän astui selkä köykyssä ruskean huivinsa alla, hän ei ollut pystyssä
+pysyä, hänen olennossaan ei ollut enää mitään nuorevuutta ja hänen
+kuusikymmentä kuusi vuottansa painoivat kun raskas taakka. Kun hän
+ajatteli, että nyt se oli päättynyt, että hänen muutaman minuutin
+perästä piti hänestä erota, niin oli hänen sydämmensä pakahtua. Ja
+se oli Kiinaan jonne hänen piti lähteä, tappokentälle! Vielä hän oli
+täällä muorinsa kanssa, muori parkansa sylissä, mutta sitten hän
+lähtisi; eikä isoäidin tahto, eivät hänen kyyneleensä, eikä hänen
+epätoivonsa voineet häntä pidättää.
+
+Hoppuillen pilettiään, eväsvakkastaan, ja kintaitaan, kiihtyneenä
+ja vavisten muori parka antoi viimeisiä neuvojaan, joihin kaikkiin
+Sylvestre vastasi leppeästi ja nöyrästi, myöntyen kaikkeen,
+kumartuneena hänen puoleensa, katsellen häntä ystävällisin silmin,
+lapsellisella tavallaan.
+
+-- Joutukaa, muoriseni, jos tahdotte lähteä mukaan.
+
+Kone vihelsi. Muori säikähti, pelkäsi jäävänsä junasta, kaappasi
+Sylvestreltä arkkunsa; -- mutta pudotti sen maahan ja heittäytyi
+hänelle kaulaan viimeisen kerran syleilläkseen häntä.
+
+Asemahuoneella olevat ihmiset heitä katselivat, mutta ei ketään enää
+naurattanut. Rautatievirkamiehet häntä lykkivät ja vallan pyöräällä
+ollen hän syöksyi lähimpään vaunuun, jonka ovi heti paiskattiin kiinni
+hänen takanaan. Sylvestre läksi juoksemaan keveätä merimies juoksuaan
+ja kiitäen kaaressa niin kun lintu hän riensi ulkopuolella olevan
+aituun luo ajoissa, nähdäkseen muorin kulkevan sivu.
+
+Kimakka vihellys, pyörät alkoivat jyristä, -- mummo kulki ohitse.
+Sylvestre nojautuen aituutta vastaan, heilutti nuorekkaasti
+liehuvanauhaista lakkiaan ja mummo kurkisti kolmannen luokan vaunun
+ikkunasta ja heilutti nenäliinaansa, jotta Sylvestre hänet huomaisi.
+
+Niin kauvan kun hän saattoi, niin kauran kun hän erotti sinimustan
+haamun, joka oli hänen pojanpoikansa, hän seurasi sitä silmillään,
+sydämmestään toivottaen "näkemään asti", joka toivotus aina on niin
+epävarma, kun sen sanoo merimiehelle, joka lähtee merille.
+
+Mummo parka katsele tarkkaan pikku Sylvestreäsi, katsele viime hetkeen
+saakka hälvenevää haamua, joka ainaiseksi katoaa silmistäsi.
+
+Ja kun hän ei enää voi nähdä Sylvestreä, putoaa hän istualleen, hän ei
+varo kaunista päähinettään, ja hän itkee ja nyyhkii, kuolintuskassa...
+
+Sylvestre kääntyi hitaasti pois, katse maahan luotuna, ja suuria
+kyyneleitä vierähti hänen poskilleen. Elokuun yö oli tullut, kaasu oli
+kaikkialla sytytetty, merimiesten juhla oli alkanut. Huolimatta mistään
+hän kulki halki Brestin, yli sillan, kasarmiin.
+
+-- "Kuules kaunis poika", sanoivat käheillä äänillään naiset, jotka jo
+olivat alkaneet kävelynsä kaduilla.
+
+Hän meni makaamaan riippumattoonsa, itki yksinään ja nukkui vasta
+aamuyöstä.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Hän oli aavalla merellä, nopeasti kulki hän tuntemattomia vesiä, jotka
+olivat paljon sinisempiä kun Islannin meri.
+
+Laiva, joka häntä vei äärimmäiseen Aasiaan, oli saanut käskyn kiirehtiä
+levähtämättä.
+
+Hän aavisti olevansa jo hyvin kaukana, päättäen siitä yhtämittaisesta
+nopeudesta, jota laiva aina kulki melkein tuulista ja merestä
+huolimatta. Koska hän oli märssymies, niin hän lähes eli mastikorissa,
+niinkun lintu häkissään, ja hän vältteli sotamiehiä, jotka ryhmittäin,
+rähisten kuljeksivat kannella.
+
+Kahdesti oli pysähdytty Tunisin rannikolle, josta otettiin lisää
+tsuaavia ja muulia; kaukana hän oli nähnyt valkeita kaupunkia
+hiekka-aroilla tai vuorilla. Hän oli kiivennyt alaskin mastostaan
+uteliaasti katselemaan ihmisiä, jotka olivat aivan ruskeita, puetut
+valkoisiin viittoihin ja olivat veneillään tulleet myömään hedelmiä:
+toiset olivat hänelle sanoneet, että ne olivat beduiinia.
+
+Aurinko vain paistoi yhtä kuumasti, vaikka jo oli syksy, ja hän tunsi
+olevansa niin tavattoman kaukana kotoaan.
+
+Muuanna päivänä he tulivat kaupunkiin, jota kutsuttiin Port-Saïdiksi.
+Kaikki Euroopan liput liehuivat sen yli pitkissä tangoissa, se näytti
+juhlivalta Babelilta, ja välkkyvät hiekkakentät ympäröivät sitä niinkun
+meri. He olivat käyneet ankkuriin aivan lähelle laituria melkein aivan
+keskelle puutalojen välitse kulkevia katuja. Ei hän koskaan vielä kotoa
+lähdettyään ollut nähnyt tätä outoa maailmaa näin selvään ja näin
+läheltä, ja tämä liike ja veneitten paljous häntä huvitti.
+
+Lakkaamatta viheltäen ja jyskien kaikki nämä laivat peräkkäin kulkivat
+pitkään kanavaan, joka oli kapea kun oja, ja hopeisena juovana
+luikerteli äärettömäin hiekkakenttien välitse. Mastikoristaan hän näki
+niitten etenevän ikäänkun juhlakulussa ja katoavan erämaahan.
+
+Kaduilla näki sekasin kaikenlaisia pukuja; ihmisiä kaikenvärisissä
+vaatteissa riehuvan ja huutavan. Ja illoin koneitten pirullisiin
+vihellyksiin sekaantui useitten orkesterien meluava soitto, joka
+näytti tahtovan viihdyttää näitten kaikkien maanpakolaisten kalvaavaa
+koti-ikävää.
+
+Seuraavana päivänä heti auringon noustua, hekin joutuivat ahtaasen
+vesijuovaan hiekkakenttien keskelle, ja heitä seurasi jono kaiken
+maailman aluksia. Kaksi päivää kesti tätä kulkua erämaan halki, sitten
+aukesi uusi ulappa heidän eteensä ja he läksivät aavalle.
+
+He kulkivat vieläkin täyttä vauhtia, tämä meri oli kuumempi, ja sen
+pinta oli punaisen juovikasta ja joskus vaahto keulavedessä näytti
+veren väriseltä. Hän eli enimmän aikansa mastikorissaan laulellen
+hiljaa itsekseen "Jean-François de Nantes'ia", muistellessaan Yann
+veljeään, Islantia ja mennyttä onnellista aikaa.
+
+Joskus kaukana taivaanrannalla, joka oli täynnä kangastuksia, näkyi
+omituisen muotoisia vuoria. Ne, jotka laivaa ohjasivat, tunsivat ne
+epäilemättä, vaikka ne olivatkin kaukana ja epäselviä, mannermaan
+äärimmäisiä niemenkärkiä, jotka ovat kun ikuisia, merkkiä maailman
+suurilla kulkuväylillä. Mutta ken on märssymies, sitä kuljetetaan
+niinkun kuollutta kalua, joka ei tiedä väliä eikä mittaa äärettömällä
+ulapalla.
+
+Hän vaan käsitti, että he etenivät kauheasti yhä kauvemmaksi, hän
+käsitti sen selvästi, kun hän ylhäältä katseli kuohuvaan imuveteen,
+joka nopeasti pakeni heidän takanaan; ja hän mietti kuinka kauvan tätä
+nopeutta jo oli kestänyt yhtämittaa yöllä ja päivällä.
+
+Alhaalla kannella miehet läähättivät varista ja tungeskelivat telttojen
+siimeksessä. Vesi, ilma, valo oli niin huikaisevan loistavaa; ja
+luonnon ikuinen juhla näytti pilkkaavan olioita, orgaanista elämää,
+joka kestää vaan hetken.
+
+... Kerran, mastikorissa, häntä suuresti huvitti pilvi pikku lintuja,
+oudon näköisiä, joita asettui joka paikkaan laivaa niinkun mustaa
+tomua, Ne olivat aivan väsyksissä ja saattoi ottaa kiinni ja hyväillä
+niitä. Kaikilla märssymiehillä oli niitä olkapäillään.
+
+Mutta kohta väsyneimmät alkoivat kuolla.
+
+... Niitä kuoli tuhansittain, raakapuille, tykkiportaille, pikku
+raukkoja, Punaisen meren paahtavaan kuumuuteen.
+
+Ne olivat tulleet suuren erämaan toiselta puolen, tuulenpuuska oli
+niitä kuljettanut. Peljäten putoavansa äärettömään sineen, jota oli
+kaikkialla, olivat ne ponnistamalla viimeisiä voimiaan heittäytyneet
+ohi kulkevaan laivaan. Jossakin, kaukana Libyassa, oli heidän sukuaan
+lisääntynyt hillitsemättömästi. Heidän sukuaan oli lisääntynyt
+rajattomasti ja heitä oli tullut liiaksi; silloin sokea ja sydämmetön
+äiti, luonto, oli henkäyksellään karkottanut pois liiat pikku linnut,
+yhtä välinpitämättömästi, kun jos ne olisivat olleet ihmisiä...
+
+Ja ne kuolivat kaikki laivan kuumalle katokselle, kansi oli täynnä
+pikku ruumiita, jotka vielä eilen värähtelivät elämästä, laulusta ja
+rakkaudesta... Sylvestre ja muut märssymiehet kokosivat pieniä, mustia
+ruumiita, joiden höyhenet olivat aivan märkiä, levittelivät säälien
+niitten sinertäviä, hienoja siipiä kämmenellään, -- ja lakaisivat niitä
+luudilla mereen, suureen hautaan...
+
+Sitten tuli heinäsirkkoja, Mooseksen aikuisten jälkeläisiä, ja ne
+peittivät koko laivan.
+
+Sitten he vielä kulkivat useita päiviä yhtämittaista sineä, jossa ei
+näkynyt mitään elävää, paitse joskus, kun joku kala hypähteli veden
+pinnassa.
+
+
+
+
+X.
+
+
+... Sadetta tulvimalla, musta, synkkä taivas; -- se oli India.
+Sylvestre oli lähtenyt maalle, satunnaisesti oli hänet valittu
+venekuntaa täysilukuiseksi tekemään.
+
+Tiheäin lehtien välitse satoi lämmintä vettä hänen päälleen, kun hän
+katseli outoja esineitä ympärillään. Kaikki oli komean vihantaa,
+puitten lehdet olivat kun suunnattomia sulkia, ja ohikulkevilla
+ihmisillä oli suuret, samettiset silmät, jotka näyttivät ummistuvan
+ripsien painosta. Tuuli, joka toi sadetta, tuoksui myskiltä ja kukilta.
+
+Vaimot häntä viekottelivat viittauksillaan, näyttivät tarkottavan
+jotain samantapaista kun: "Kuulehan kaunis poika", jotka sanat hän niin
+useasti oli kuullut Brestissä. Mutta tässä lumotussa maassa oli heidän
+kutsunsa viekotteleva ja hänen ruumiinsa värähteli. Heidän uhkeat
+rintansa kohoilivat läpikuultavan muslimin alla ja heidän ihonsa oli
+keltainen ja kiiltävä kun pronssi.
+
+Vielä arvellen, mutta kuitenkin lumoutuneena hän jo lähestyi vähitellen
+seuratakseen heitä...
+
+... Mutta silloin kuului pillin vihellys, ikäänkun linnun viserrys, se
+kutsui häntä veneesen, joka palasi laivaan.
+
+Hän riensi sinne, -- ja hyvästi Indian kaunottaret. Kun illalla taas
+oltiin merellä, oli hän vielä puhdas kun lapsi.
+
+Kun he vielä olivat olleet uuden viikon sinertävällä merellä,
+pysähtyivät he toiseen sateen ja vihannuuden maahan. Joukko huutavia,
+keltaisia pieniä miehiä täytti kohta laivan kannen, he toivat hiiliä
+koreissa.
+
+-- Olemmekos me nyt Kiinassa? Sylvestre kysyi, kun hän näki, että he
+kaikki olivat marakatin näköisiä ja että heillä oli palmikot.
+
+Hänelle sanottiin, ettei oltu; vielä vähän kärsivällisyyttä, tämä
+oli vasta Singapour. Hän kiipesi mastikoriinsa, paeten mustaa tomua,
+jota tuuli ajeli, sillä välin kun hiiltä tuhansista pienistä koreista
+nopeasti kaadettiin säiliöihin.
+
+Viimein he muuanna päivänä tulivat maahan, jota kutsuttiin Turaneksi,
+jossa "Circe" niminen laiva oli ankkurissa suojellen vallituksia. Se
+oli juuri se laiva, johon hän jo kauvan tiesi olevansa määrätty, ja
+hänet lähetettiin sinne arkkuineen.
+
+Siellä hän tapasi maamiehiä, vieläpä kaksi "islantilaistakin", jotka
+olivat kanuunamiehinä.
+
+Illoin, lämpiminä tyyninä iltoina, jolloin heillä ei ollut mitään
+tekemistä, olivat he yhdessä kannella, erillään muista ja muodostivat
+keskenään pienen muistojen Bretagnen.
+
+Viisi kuukautta he saivat viettää työtöntä maanpakolais-elämää tässä
+ikävässä lahdessa, ennenkun se ikävöitty hetki tuli, jolloin he saivat
+lähteä taisteluun.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Paimpolissa -- viimeinen päivä helmikuuta, kalastajien Islantiin lähdön
+edellinen päivä.
+
+Gaud nojautui vasten huoneensa ovea, liikkumattomana ja kalpeana.
+
+Yann oli alhaalla puhelemassa hänen isänsä kanssa, Hän oli nähnyt
+Yannin tulevan ja kuuli epäselvästi hänen äänensä.
+
+He eivät olleet kohdanneet toisiaan koko talvena, ikäänkun mikä
+sallimus olisi aina erottanut heidät toisistaan.
+
+Pors-Evenin matkan jälkeen oli Gaud perustanut toivonsa "islantilaisten
+rukouspäivään", jolloin on monta tilaisuutta nähdä ja puhutella
+toisiaan, torilla, illalla, ihmistungoksessa. Jo juhlapäivän aamuna
+oli pitkin kadun vierustoja levitetty valkeita kankaita, ja ripusteltu
+vihreitä seppeleitä, mutta alkoi sataa vallan tulvimalla, vinkuvan
+länsituulen puhaltaessa; Paimpolissa ei koskaan oltu nähty niin mustaa
+taivasta. "Ploubazlanekilaiset eivät varmaankaan tule", sanoivat
+suruissaan ne tytöt, joitten armastelijat olivat sieltä päin. Eivätkä
+he tulleetkaan, taikka sulkeutuivat he heti kapakkoihin juomaan. Ei
+ollut juhlakulkua, ei kävelyä, ja Gaud, sydän surullisempana kun
+tavallisesti, oli jäänyt koko illaksi istumaan ikkunansa ääreen,
+kuunnellen sateen rapinaa vasten kattoja ja kapakoista kaikuvaa
+kalastajien meluavaa laulua.
+
+Muutamia päiviä hän jo oli odottanut tätä Yannin käyntiä, arvaten,
+että ukko Gaos, joka ei mielellään tullut Paimpoliin, lähettäisi
+poikansa kesken olevaa veneen kauppaa selvittämään. Silloin hän oli
+päättänyt lähestyä Yannia, jota tytöt tavallisesti eivät tee, ja sanoa
+hänelle suoraan kaikki, mitä hänellä oli sydämmellä. Hän aikoi moittia
+Yannia siitä, että hän ensiksi oli häirinnyt hänen rauhaansa ja sitten
+hyljännyt hänet, niinkun kunniaton mies. Itsepäisyys, ujous, kiintymys
+meriammattiin, kiellon pelko... jos kaikki nämä esteet, jotka Sylvestre
+oli maininnut, olisivat ainoat, niin ne kenties saisi poistetuksi
+suoran avosydämmisen keskustelun kautta. Ja sitten Gaud kenties taas
+saisi nähdä hänen kauniin hymyilynsä, joka sovittaisi kaikki -- saman
+hymyilyn, joka edellisenä talvena niin oli häntä hämmästyttänyt ja
+viehättänyt, kun Yann koko tanssiaisyön piteli häntä käsissään valssin
+pyörteessä. Tämä toivo rohkaisi häntä, se täytti hänet suloisella
+levottomuudella.
+
+Kaukaa katsoen näyttää kaikki aina helpolta ja yksinkertaiselta sanoa
+ja tehdä.
+
+Ja Yannin käynti sattuikin oikein sopivaan aikaan; hän oli varma siitä,
+ettei hänen isänsä, joka tähän aikaan tavallisesti poltti piippuaan,
+viitsisi seurata häntä ulos. Porstuassa, jossa ei ollut ketään, hän
+viimeinkin saattaisi Yannin kanssa selvitellä suhteensa.
+
+Mutta kun ratkaiseva hetki oli käsissä, näytti tämä rohkeus hänestä
+aivan liian suurelta. Kun hän ajatteli, että hän tapaisi häntä,
+seisoisi kasvoista kasvoihin hänen edessään tässä portaitten alapäässä,
+niin jo tämä ajatus sai hänet vapisemaan. Hänen sydämmensä sykki, niin
+että se oli pakahtua... ja ajattelepas, että millä hetkellä hyvänsä ovi
+saattaisi aueta -- hiukan narahtaen, niinkun hän sen tiesi tekevän, --
+ja Yann astua ulos!
+
+Ei, ei suinkaan hän koskaan uskaltaisi sitä, pikemmin hän kuihtuisi
+ikävään ja kuolisi suruun, kun yrittäisi semmoisia. Hän jo oli astunut
+muutamia askelia palatakseen huoneesensa ja istuutuakseen työtä
+tekemään.
+
+Mutta hän pysähtyi taas arvellen ja hämillään, hän muisti, että
+huomenna he lähtevät Islantiin, ja että tämä oli ainoa tilaisuus tavata
+häntä. Jos hän laiminlöisi sen, täytyisi hänen taas viettää kuukausia
+yksinäisyydessä odottaen ja ikävöiden hänen palaamistaan, hukata
+vieläkin kokonainen kesä elämästään...
+
+Ovi aukeni: Yann astui ulos! Tehden äkillisen päätöksen Gaud juoksi
+alas portaita ja asettui vavisten hänen eteensä.
+
+-- Herra Yann, minä tahtoisin puhua kanssanne.
+
+-- Minunko kanssa!... neiti Gaud?... hän sanoi matalalla äänellä,
+vieden käden hattuunsa.
+
+Yann katseli häntä tylysti vilkkailla silmillään, pää pystyssä,
+kovan näköisenä, häntä näytti arveluttavan, pysähtyisikö ollenkaan.
+Toinen jalka toisen edessä valmiina pakenemaan hän nojasi leveitä
+harteitaan seinää vasten, ollakseen ikäänkun etempänä Gaudista ahtaassa
+porstuassa, jossa hänet oli saavutettu.
+
+Hämillään ollen Gaud ei muistanut mitään siitä, mitä hän oli aikonut
+sanoa; hän ei ollut aavistanut, että Yann saattaisi tehdä hänelle sen
+häpeän, että hän menisi hänen sivutseen kuuntelematta hänen puhettaan.
+
+-- Pelkäättekö te meitä, herra Yann? hän kysyi käheällä ja oudolla
+äänellä, joka oli aivan toisenlainen, kun hän olisi tahtonut.
+
+Yann kääntyi poispäin ja katsoi ulos. Hän oli käynyt tulipunaiseksi,
+veri poltti hänen kasvoissaan, ja niinkun hurjalla sonnilla hänen
+sieramensa värähtelivät joka henkäykseltä, joka kohotti hänen rintaansa.
+
+Gaud koetti jatkaa.
+
+-- Tanssiaisiltana, jolloin me olimme yhdessä, te sanoitte minulle
+jäähyväiset, niinkun sanotaan sille, jonka suhteen ei ole aivan
+välinpitämätön... Herra Yann, ettekö muista?... Mitä minä olen teille
+tehnyt?...
+
+Länsituuli, joka ulvoi kadulla, pöyrytteli Yannin tukkaa, heilutteli
+Gaudin päähineen liepeitä ja jyskytteli kauheasti erästä ovea heidän
+takanaan. Tässä käytävässä oli vaikea keskustella vakavia asioita.
+Näitten ensimäisten lauseitten jälkeen, jotka hän vaivoin oli saanut
+sanotuksi, oli hän vaiti, hänen päätään huimasi eikä hän enää voinut
+ajatella. He olivat lähestyneet katuovea, Yann aina väistyen.
+
+Ulkona riehui tuuli ja taivas oli synkkä. Avonaisesta ovesta lankesi
+kalpea, synkkä valo heidän kasvoilleen. Muuan naapuri toiselta puolelta
+katua katseli heitä; mitähän nuo molemmat tuossa käytävässä puhelivat,
+kun he näyttivät olevan semmoisessa mielenliikutuksessa? mitähän
+Mévelissä oikeastaan tapahtui?
+
+-- Ei, neiti Gaud, hän viimeinkin vastasi, tempautuen irti hurjasti kun
+metsänpeto. -- Minä olen jo kuullut, että ihmiset meistä puhuvat... Ei,
+neiti Gaud... Te olette rikas, me emme kuulu samaan säätyluokkaan. Minä
+en ole mies, joka sopisin teille, minä...
+
+Ja hän meni pois... Nyt oli siis kaikki lopussa, lopussa ainaiseksi.
+Eikä Gaud edes ollut saanut sanotuksi sitä, mitä hän oli aikonut,
+keskustelussa, joka oli vaan saattanut hänet Yannin silmissä näyttämään
+julkealta olennolta. Se oli sentään kummallinen mies, tuo Yann, hän
+ylenkatsoi tyttöjä, rahaa, kaikkea!...
+
+Gaud seisoi ensiksi paikallaan ikäänkun siihen kiinni naulattuna,
+kaikki näytti pyörivän hänen silmissään.
+
+Äkkiä niinkun salama juolahti hänen mieleensä ajatus, joka oli
+kaikista sietämättömin: Yannin kumppania, islantilaisia käveli torilla
+edestakasin odottaen häntä. Hän ehkä kertoisi heille kaikki ja he
+yhdessä nauraisivat häntä; se häpeä olisi kaikkein suurin. Hän riensi
+nopeasti huoneesensa, tähystelemään heitä ikkunaverhojen takaa.
+
+He seisoivat todellakin ryhmässä talon kohdalla. Mutta he katselivat
+vain säätä, joka kävi yhä synkemmäksi, ja lausuivat arveluitaan
+lähestyvästä, suuresta sateesta:
+
+-- Ei sitä kauvan kestä, mennään juomaan pari lasia siksi aikaa.
+
+Ja sitten ääneensä laskivat leikkiä Jeannie Caroffista ja muista
+tytöistä, mutta ei kukaan edes kääntynyt hänen ikkunaansa.
+
+He olivat kaikki iloisia paitse Yann, joka ei vastannut heidän
+puheisiinsa eikä nauranut, vaan pysyi totisena ja surullisena. Eikä hän
+mennyt toisten kanssa juomaan, vaan välittämättä heistä tai sateesta,
+jota oli alkanut tulla, hän kulki hitaasti poispäin unelmiinsa
+vaipuneena, torin poikki, Ploubazlanekiin päin...
+
+Silloin Gaud antoi hänelle kaikki anteeksi ja hellä toivoton tunne
+täytti hänen sydämmensä entisen katkeran harmin asemesta.
+
+Hän istuutui alas, tukien käsillään päätään. Mitä hän nyt tekisi?
+
+Jos Yann vaan hetkisen olisi häntä kuunnellut, taikka jos hän tulisi
+tänne, ja he saisivat rauhassa puhella yksin huoneessa, niin ehkä
+kaikki vielä selviäisi.
+
+Gaud rakasti häntä niin suuresti, että hän olisi voinut tunnustaa
+hänelle kaikki. Hän olisi sanonut: "Te etsitte minut, silloin kun minä
+en teiltä mitään pyytänyt, nyt minä olen teidän omanne koko sielustani,
+jos te tahdotte; minä en pelkää ruveta kalastajan vaimoksi, ja muuten
+minun vaan tarvitsisi valita Paimpolin pojista mieleisin, jos tahtoisin
+ketään heistä puolisokseni; mutta minä rakastan vaan teitä, koska,
+huolimatta kaikesta, minä luulen teitä muita nuoria miehiä paremmaksi:
+minä olen rikas ja minä tiedän, että minä olen kaunis, mutta vaikka
+minä olen asunut kaupungissa, minä vannon teille, että minä olen
+rehellinen tyttö, etten minä koskaan ole tehnyt mitään oikein pahaa;
+koska minä teitä näin rakastan, niin miksi te ette minusta huoli?"
+
+... Mutta ei hän tätä koskaan sanoisi, unessa vain; oli jo liian
+myöhäistä, Yann ei häntä enää kuunteleisi. Yrittäisikö hän vielä
+kerran puhutella häntä... oi ei! Mitähän Yann silloin hänestä
+ajatteleisikaan!... Ennen hän kuolisi.
+
+Ja huomenna heidän kaikkein piti lähteä Islantiin!
+
+Hän oli yksin kauniissa huoneessaan, väristen helmikuun kalpeassa
+valossa, hän istui tuolilla seinän vierustalla, koko maailma hänestä
+tuntui syöksyvän kokoon ja kaikki nykyisyys ja tulevaisuus samaan
+kauheaan, äärettömään tyhjyyteen, joka alkoi levitä hänen ympärilleen.
+
+Hän toivoi kuolevansa, että hän jo lepäisi rauhassa kiven alla,
+eikä enää kärsisi... Mutta Yannille hän antoi anteeksi, eikä hänen
+epätoivoiseen rakkauteensa sekaantunut vähääkään vihaa...
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Merta, harmaata merta.
+
+Suurta, viitatonta kulkuväylää, jota myöten kalastajat joka kesä
+menevät Islantiin, oli Yann jo purjehtinut päivän.
+
+Kun he lähtivät liikkeelle laulaen vanhoja laulujaan, oli puhaltanut
+etelätuuli, ja kaikki laivat, purjeet levällään, olivat hajonneet kun
+kalalokit merelle.
+
+Sitten oli tuuli alkanut asettua ja vauhti oli vähennyt, sumua kulki
+pitkin veden pintaa.
+
+Yann oli ehkä tavallista totisempi. Hän valitti nuoskaa ilmaa ja näytti
+kaipaavan liikettä, karkottaakseen mielestään jotain raskasta. Mutta
+ei ollut mitään tekemistä muuta kun suljua tyynesti eteenpäin keskellä
+tyyntä merta; ei ollut muuta tehtävää kun hengittää ja elää. Kun
+katseli ympärilleen, näki vaan pelkkää harmaata; kun kuunteli, kuuli
+vaan äänettömyyden...
+
+... Äkkiä kuului kumea jyske, tuskin olisi sitä huomannut, jollei se
+olisi ollut niin odottamaton ja tullut alhaalta: tuntui siltä, kun
+olisi vaunussa, jota jarrutetaan. Ja "Maria" seisahtui eikä liikahtanut
+paikaltaan...
+
+He olivat karilla!!! missä ja millainen? Varmaankin särkällä, Englannin
+puolella. Mutta eilisestä illasta ei ollutkaan nähnyt mitään ympäröivän
+sumun tähden.
+
+Miehet hypähtivät ylös, juoksivat edes takasin ja heidän kiihkonsa oli
+omituinen vastakohta heidän laivansa äkilliselle liikkumattomuudelle.
+"Maria" pysyi paikallaan eikä hievahtanut. Keskellä tätä ääretöntä,
+liikkuvaa märkyyttä, joka nuoskassa säässä tuskin näytti pysyvän
+koossa, oli siihen iskenyt kiinni jokin luja ja liikkumaton, joka oli
+kätketty veteen. "Maria" oli lujassa kiinni ja se kenties saisi siihen
+sortua.
+
+Ken ei ole nähnyt linturaukan, hyönteispahaisen tarttuvan jaloistaan
+linnun liimaan?
+
+Ensiksi ei sitä huomaakaan; se ei muuta niitten näköä. Täytyy tietää,
+että ne ovat altapäin tarttuneet kiinni ja etteivät ne ole koskaan
+päästä irti. Vasta sitten kun ne alkavat kamppailla, irti päästäkseen,
+tarttuu liimaa niitten siiville ja päähän, ja ne vähitellen tulevat
+niin surkean näköisiksi, kun eläimet kuolintuskissaan ovat.
+
+Sama oli "Mariankin" laita; aluksi ei voinut juuri mitään huomata; se
+kyllä oli vähän kyljellään, mutta oli aikainen aamu ja sää oli tyyni ja
+kaunis, täytyi tietää huomatakseen todellisen vaaran olevan käsissä.
+
+Kapteeni parkaa oli sääli, joka oli syyllinen onnettomuuteen, kun ei
+ollut pitänyt varalla, missä oltiin: hän väänteli käsiään ja sanoi
+epätoivoissaan: -- "Voi venettäni, voi venettäni!" Aivan lähellä heitä
+selkeni äkkiä ja he näkivät niemen, jota he eivät tunteneet. Sumu
+tiheni kohta taas, eivätkä he enää erottaneet sitä.
+
+Sitäpaitse ei näkynyt ainoatakaan purjetta, ainoatakaan savua. --
+Tällä hetkellä se olikin heille melkein enemmän mieleen; he pelkäsivät
+kovasti englantilaisia pelastajia, jotka melkein väkisin auttavat
+vaarasta, ja joista täytyy puolustaida kun merirosvoista.
+
+He riehuivat ja puuhasivat, muuttelivat lastia. Turk, heidän koiransa,
+joka ei ollenkaan peljännyt meren maininkia, oli myöskin hyvin levoton:
+altapäin kuuluva jyminä, kovat jysäykset, kun aalto laivaa kohotteli ja
+sitten tämä liikkumattomuus: se ymmärsi hyvin, ettei tämä kaikki ollut
+luonnollista ja kätkeytyi nurkkaan, häntä koipien välissä.
+
+Sitten he veivät veneillä ankkurit ulommaksi ja koettivat yksissä
+voimin hinata laivaa irti -- raskasta työtä, jota kesti kymmenen
+tuntia yhtämittaa; -- ja illan tullessa laiva parka, joka aamulla oli
+ollut niin puhdas ja siisti, näytti surkealta, se oli likainen ja
+märkä ja kaikki oli hujan hajan. Se oli taistellut ja yritellyt jos
+jollakin tavalla, mutta ei hievahtanut, se oli kun kiinni naulattu, kun
+haaksirikkoutunut veneen hylky.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yö heidät yllätti, tuuli heräsi ja aalto alkoi kohota; alkoi jo
+näyttää pahalta, kun he äkkiä, kuuden aikaan pääsivät irti; vene läksi
+liikkeelle, ankkurikettingit katkesivat, joilla he olivat koettaneet
+pysytteleiä paikallaan... Silloin miehet juoksivat kun hullut kokasta
+perään huutaen:
+
+-- Me olemme irti!
+
+He olivat todellakin irti, ei voi sanoin selittää heidän iloaan; he
+tunsivat taas liikkuvansa, olevansa taas keveällä, elävällä laivalla,
+eikä semmoisella, joka on hylyksi joutumaisillaan, niinkun äsken olivat
+olleet.
+
+Ja samalla katosi myöskin Yannin surumielisyys. Hänkin oli päässyt
+vapaaksi niinkun vene, hänen käsivarsiensa terveellinen väsymys oli
+hänet parantanut, hän oli taas huoleton ja puisteli muistot pois.
+
+Seuraavana aamuna, kun he olivat saaneet ankkurinsa ylös, jatkoi hän
+matkaansa kylmää Islantia kohti, sydän nähtävästi yhtä vapaana kun
+edellisinäkin vuosina.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Jaettiin Ranskasta tullutta postia, Circen kannella, Ha-Longin
+ulkosatamassa, toisella puolen maapalloa. Keskellä tungeskelevaa
+merimiesjoukkoa huusi kortterimestari kovalla äänellä niitten
+onnellisten nimet, jotka saivat kirjeitä. Tämä tapahtui illalla,
+patteriassa, lyhdyn valossa.
+
+-- "Moan, Sylvestre!" Hänelle oli kirje, aivan oikein, siinä oli
+Paimpolin postimerkki, -- mutta se ei ollutkaan Gaudin käsialaa. --
+Mitähän se merkitsi? Ja keltähän se oli'?
+
+Katseltuaan ja käänneltyään sitä, aukasi hän sen arasti.
+
+    "Ploubazlanek 5 p. Maaliskuuta 1884.
+
+    "Rakas pojanpoikani".
+
+Se oli siis hänen vanhalta isoäidiltään, hän hengitti keveämmin,
+olipa hän vielä itse pannut ulkoa opitun nimimerkkinsä alle suurilla,
+kömpelöillä kirjaimilla: "Leski Moan".
+
+Leski Moan. Arvelematta hän nosti paperin huulilleen ja suuteli nimen
+pahaista niinkun pyhää amulettia. Sillä tämä kirje tuli tärkeänä
+hetkenä hänen elämässään: huomenaamuna, päivän koitteessa hänen piti
+lähteä tuleen.
+
+Oltiin huhtikuun keskivälissä; Bac-Ninh ja Hong-Hoa olivat äsken
+valloitetut. Suurempiin yrityksiin ei Tonkinissa kohtakaan aiottu
+ryhtyä, -- kuitenkaan eivät avun lähetykset riittäneet, -- siksi
+otettiin laivamiehistöstä kaikki, joista voitiin luopua, ja näillä
+täydennettiin ne merimieskomppaniiat, jotka jo oli viety maalle.
+Ja Sylvestre, joka jo kauvan sitten oli kyllästynyt luovimiseen ja
+vartioimiseen, oli muutamien toisten kanssa määrätty täyttämään
+komppaniiain aukkoja.
+
+Kyllähän juuri niihin aikoihin puhuttiin rauhasta; mutta oli jotain,
+joka sanoi heille, että he kyllin ajoissa pääsisivät maalle, saadakseen
+vielä taistellakin. Kun he olivat järjestäneet kapineensa, lopettaneet
+valmistuksensa ja sanoneet jäähyväiset, kävelivät he koko illan toisten
+joukossa, jotka jäivät laivaan, ja he tunsivat paisuvansa ja ylpeilivät
+näiden rinnalla; kukin näytti omalla tavallaan, miten lähtö häneen
+vaikutti, toiset olivat totisia, vähän umpimielisiä, toiset keventivät
+mieltään lakkaamatta puhumalla.
+
+Sylvestre kulki melkein ääneti ja kätki itseensä kärsimättömyytensä,
+ainoastaan kun joku häntä katseli, näytti hänen salaperäinen hymyilynsä
+sanovan: "Niin, minä myöskin -- ja jo huomenaamuna". Hänellä oli vielä
+ainoastaan epäselvä käsitys sodasta ja tulesta; mutta se kuitenkin
+häntä viehätti, sillä hän oli rohkeata rotua.
+
+Huolissaan Gaudin suhteen, oudon käsialan tähden, hän koetti lähestyä
+lyhtyä voidakseen lukea. Ja se oli vaikeata keskellä puoleksi alastonta
+miesjoukkoa, jotka kaikki tungeskelivat tukahduttavan kuumassa
+patteriiassa, hekin lukeakseen.
+
+Heti kirjeen alussa, niinkun hän oli odottanutkin, mummo Yvonne
+selitti, miksi hänen oli pitänyt turvautua vanhan naapurin
+harjaantumattomaan käteen:
+
+"Rakas lapseni, minä en tällä kertaa voikaan antaa sinun serkkusi
+kirjoittaa tätä kirjettä, sillä hänellä on suuri suru. Hänen isänsä
+kuoli äkkiä kaksi päivää sitten. Ja näyttää siltä, kun koko hänen
+omaisuutensa olisi mennyt niihin huonoihin yrityksiin, joita hän tänä
+talvena teki Parisissa. Hänen talonsa ja irtaimistonsa on kai myötävä.
+Ei kukaan täällä ollut odottanut tätä. Minä luulen, rakas lapseni, että
+tämä seikka yhtä suuresti on surettava sinua kun minuakin.
+
+"Gaosin poika lähettää sinulle terveisiä; hän on uudistanut kontrahdin
+kapteeni Guermeurin kanssa, joka on vieläkin 'Marialla', he lähtivät
+tänä vuonna jotenkin aikaisin Islantiin. He lähtivät tämän kuun l:nä,
+kahta päivää ennen sitä suurta onnettomuutta, joka tuli Gaud paralle,
+eivätkä he vielä sitä tiedä.
+
+"Voithan ymmärtää, poikaseni, että nyt sekin asia on lopussa, nyt
+emme me enää voi heitä naittaa, sillä nyt Gaudin täytyy tehdä työtä
+elättääkseen henkeään..."
+
+Hän istui aivan masentuneena, näitten pahojen uutisten tähden, hän ei
+enää ollenkaan saattanut iloita, että hän pääsisi taistelemaan.
+
+
+
+
+
+
+KOLMAS OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Ilmassa vinkuu luoti. Sylvestre pysähtyy äkkiä, kuuntelee...
+
+Hän on aavalla, pehmeän, samettimaisen, keväisen vihannan peittämällä
+tasangolla. Taivas on harmaa, tuntuu melkein painavan harteita.
+
+Heitä on kuusi aseellista merimiestä, he ovat tiedustusretkellä
+keskellä nuorta riissilaihoa, likaisella polulla...
+
+... Vieläkin!!... sama ääni kuului äänettömässä ilmassa! -- Terävä,
+suhiseva ääni, pitkäveteinen "tsinnn", siitä sai vallan selvän
+käsityksen tuosta pienestä, häjystä ja kovasta kappaleesta, joka kulkee
+eteenpäin aivan suoraan ja niin nopeasti, ja jonka koskettaminen
+saattaa tappaa.
+
+Ensi kerran eläissään Sylvestre kuuntelee tätä soittoa. Niillä
+luodeilla, jotka tulevat kohti, on toinen ääni, kun niillä, jotka itse
+ampuu: laukaus, joka tulee kaukaa, kuuluu heikosti, tuskin ollenkaan;
+siksi erottaa paremmin metallipalan vingunnan, kun se mennä viuhkasee
+sivu, korvan juurelta...
+
+... Ja "tsinnn" vieläkin, ja "tsinnn!" Luotia sataa. Aivan lähellä
+merimiehiä, jotka ovat pysähtyneet, ne tunkeutuvat märkään
+riissipeltoon, lipsahtaen veteen terävästi ja keveästi niinkun rae.
+
+He katselevat toisiaan ja naurahtavat niinkun jollekin oikein
+hullunkuriselle ja sanovat:
+
+-- Kiinalaisia! (annammilaiset, tonkinilaiset, kaikki ovat merimiesten
+silmissä samoja kiinalaisia).
+
+Ei voi sanoin selittää sitä halveksimista, sitä taistelun himoa, joka
+kuvastuu tuossa lausutussa sanassa: "Kiinalaisia".
+
+Kaksi tai kolme luotia tulla viuhkasee vieläkin, mutta ne kulkevat
+lähempänä maanpintaa, näkee kuinka ne hyppelevät niinkun heinäsirkat
+ruohikossa. Lyijysadetta ei ole kestänyt minuttiakaan ja se loppuu jo.
+Suurella, vihannalla kentällä ei kuulu hiiskaustakaan, ei näy missään
+mitään liikettä.
+
+Kaikki kuusi he vielä ovat pystyssä, he tähystelevät joka taholle,
+etsien, mistä ne olivat tulleet.
+
+Varmaankin tuolta, bambupensaikosta, joka on kun sulkasaari keskellä
+tasankoa, ja jonka takaa pistää näkyviin suippeita kattoja. He
+juoksevat sinnepäin, heidän jalkansa uppoavat ja luiskahtavat
+riissipellon märässä maassa. Sylvestre, jolla on pitkät, nopeat jalat,
+juoksee ensimäisenä.
+
+Ei kuulu mitään, voisi luulla, että he ovat nähneet unta...
+
+Ja koska yli koko maapallon muutamat seikat ovat aina ja ikuisesti
+samoja, -- pilvinen harmaa taivas, nurmen vihanta väri keväällä, --
+olisi voinut luulla näkevänsä kentän Ranskassa, jossa juoksi huvikseen
+nuoria miehiä johonkin muuhun leikkiin kun kuolemaan.
+
+Mutta mitä lähemmäksi he tulevat, sitä selvemmin näkee bambun
+etelämaiset, hienot lehdet, rakennusten oudot katot, ja häjynnäköisten,
+keltaisten ihmisten, vihasta ja pelosta vääristyneet, litteät naamat,
+jotka tähystellen pilkistävät esiin niitten takaa... Sitten he äkkiä
+syöksyvät huutaen esiin ja levenevät pitkäksi, vapisevaksi, mutta
+päättäväksi ja vaaralliseksi linjaksi.
+
+-- Kiinalaisia, sanovat merimiehet, yhä vielä rohkeasti hymyillen.
+
+Mutta miten onkaan, näyttää siltä, kun heitä tällä kertaa olisi paljon,
+jopa vähän liiaksikin. Ja muuan heistä, joka katsoo taakseen, näkee
+toisia tulevan takaapäin, sukeltavan esiin heinikosta...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tällä hetkellä, tänä päivänä oli pikku Sylvestre kaunis nähdä, hänen
+vanha mummonsa olisi ylpeillyt hänestä, niin sotaisa hän oli!
+
+Hän oli muutamassa päivässä jo muuttunut suuresti, iho oli käynyt
+ruskeaksi, myöskin ääni oli muuttunut, hän oli oikein haltioissaan.
+
+Merimiehet olivat jo ruvenneet arvelemaan, sillä kuulat olivat tehneet
+naarmuja heihin, he jo olivat lähteä pakoon, joka olisi varmaan vienyt
+heidät kaikki kuolemaan; mutta Sylvestre oli yhä kulkenut eteenpäin,
+hän piteli pyssyään piipusta, ja piti puoliaan melko joukolle, hosuen
+oikeaan ja vasempaan, iskien pyssynperällä kuoliaaksi. Ja hänen
+kauttaan koko seikkailu muuttui: se kauhu, se sokea vimma, joka
+sokeasti ratkaisee taistelun tämmöisissä pienissä kahakoissa, joita ei
+kukaan ohjaa, oli vuorostaan vallannut kiinalaiset, he nyt alkoivat
+väistyä.
+
+... Asia oli ratkaistu, he pakenivat. Ja kuusi merimiestä latasivat
+nopeasti kiväärinsä ja ampuivat heitä helposti; heinikossa oli punaisia
+lätäköitä, kuolleita ruumiita, kalloja, joista aivot valuivat joen
+veteen.
+
+He pakenivat kaikki kyyristyneinä vasten maata niinkun leopardit. Ja
+Sylvestre juoksi perästä, hänellä oli jo kaksi haavaa, keihään pistos
+reidessä ja syvä haava käsivarressa; mutta hän ei tuntenut muuta kun
+taistelun kiihkoa, hillitsemätöntä kiihkoa, joka tulee urhoollisesta
+verestä, joka tekee yksinkertaiset ihmiset uhkarohkeiksi, joka loi
+vanhanajan sankarit.
+
+Muuan, jota hän ajoi takaa, kääntyi äkkiä ja tähtäsi epätoivoisen
+kauhun kivettämällä. Sylvestre pysähtyi, nauroi halveksien, ylpeästi,
+antoi hänen tähdätä, heittäytyi äkkiä vasemmalle, kun hän näki mihin
+suuntaan luodin piti kulkea. Mutta juuri lauetessa pyssynpiippu
+satunnaisesti heilahti samaan suuntaan. Silloin hän tunsi sysäyksen
+rinnassaan, hän käsitti heti, mitä se oli, se selveni hänelle jo,
+ennenkun hän mitään tunsi, hän kääntyi toisiin merimiehiin, jotka häntä
+seurasivat, koittaen vanhan sotamiehen tavoin sanoa tavalliset sanat:
+"Minä luulen saaneeni kylläksi!" Juoksun jälkeen vetäessään suullaan
+ilmaa keuhkoihin, hän tunsi sitä tunkevan sisään myöskin pienestä
+kolosta oikealla puolella rintaa, ja kuului moista ilkeätä ääntä, kun
+rikkonaisesta palkeesta. Samalla hänen suunsa tuli täyteen verta, hän
+tunsi sivussaan polttavaa kipua, joka kiihtyi kiihtymistään, kunnes se
+oli vallan kauheata, sanomatonta.
+
+Hän kääntyi paikallaan pari kolme kertaa ympäri, päätä pyörrytti ja hän
+koetti imeä ilmaa sen punaisen nesteen läpi, jota tulvaili suuhun ja
+joka tukehutti häntä, -- ja sitten hän kaatui raskaasti lokaan.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Noin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun taivas kävi yhä synkemmäksi, --
+sadeaika näet lähestyi, -- ja kuumuus yhä painavammaksi keltaisessa
+Tonkinissa, Sylvestre, joka oli tuotu takaisin Hanoihin, lähetettiin
+Ha-Longin ulkosatamaan ja vietiin lasarettilaivaan, joka oli Ranskaan
+palajamassa.
+
+Häntä oli jo pitkät ajat kuljetettu monilla paareilla toisesta
+kenttälasaretista toiseen. Oli tehty, mitä oli voitu; mutta olosuhteet
+olivat vaikeat, hänen rintaansa kokoontui vettä, lävistetystä kyljestä
+tunkeutui alati ilmaa, porahdellen läven kautta, joka ei enää mennyt
+umpeen.
+
+Hänelle oli annettu kunniaraha ja se oli tuottanut hänelle iloa
+hetkeksi.
+
+Mutta hän ei ollut enää sama sotamies kun ennen, jolla oli ollut reipas
+ryhti ja sointuva, voimakas ääni. Kaiken sen olivat pitkät kärsimykset
+ja polttava kuume vieneet. Hänestä oli taas tullut lapsi, hän ikävöi
+kotiinsa; hän tuskin enää puhui, vastasi parhaiksi, heikolla,
+lempeällä, sammuvalla äänellä. Hän tunsi olevansa niin sairas, ja oli
+niin kaukana, niin kaukana, siihen vielä meni monta, monta päivää,
+ennenkun hän saattoi tulla kotiin; -- jaksaisiko hän elääkään siihen
+saakka, sillä voimat yhä vähenivät?... Lakkaamatta hän ajatteli vaan
+sitä, että hän oli niin hirmuisen kaukana, se ajatus häntä aina painoi,
+kun hän hetkellisen horrostilan jälkeen heräsi kauheaan tuntoisuuteen,
+kitumaan tuskiaan, polttavaa kuumetta ja lävistetyn rinnan vihlovaa
+ääntä. Siksi hän olikin rukoillut, että hänet vietäisiin laivaan vaikka
+hengen kaupalla.
+
+Hän oli raskas kantaa paareissaan, ja väkisinkin häntä tuli pahasti
+sysityksi muuttaissa.
+
+Kuljetuslaivassa hänet pantiin pieneen rautasänkyyn, joita oli
+rivitysten niinkun sairashuoneessa, ja hän alkoi uudestaan, vaikka
+päinvastaiseen suuntaan pitkää matkaansa yli valtamerien. Se erotus oli
+vain, ettei hän tällä kertaa elänyt niinkun lintu mastoissa raikkaitten
+tuulten keskellä, vaan alhaalla umpinaisessa ilmassa, johon sekaantui
+lääkkeitten, haavojen ja kaiken tämän kurjuuden löyhkä.
+
+Ensi päivinä oli ilo siitä, että hän oli matkalla, hiukkasen
+virkistänyt häntä. Hän saattoi istua vuoteellaan tyynyjen nojassa
+ja tuon tuostakin pyysi hän lipastaan. Hänen merimieslippaansa oli
+maalaamattomasta puusta, hän oli ostanut sen Paimpolissa, pitääkseen
+siinä arvokalujaan; siinä olivat Yvonne mummon, Yannin ja Gaudin
+kirjeet, vihko, johon oli kirjoitettu merimieslauluja, ja muuan
+Confuciuksen kirjoittama kirja, kiinankielellä, jonka hän satunnaisesti
+oli saanut käsiinsä eräällä ryöstöretkellä, ja jonka lehtien puhtaille
+takasivuille hän oli kirjoittanut lapsellista sotapäiväkirjaansa.
+
+Mutta sitten hän kävi huonommaksi, kun oli viikko kulunut, niin
+lääkärit luulivat, ettei enää voinut kuolemaa välttää.
+
+... He olivat nyt lähellä päiväntasaajaa, myrskyseutujen kauheassa
+kuumuudessa. Laiva kulki kulkuaan heilutellen vuoteita, haavoitettuja
+ja sairaita, se kulki yhtämittaa, nopeasti, raivoavaa merta myöten,
+joka oli yhtä kiihtynyt ja vimmastunut, kun passaadituulien aikana.
+
+Ha-Longista lähdettyä oli kuollut useampia, jotka oli täytynyt heittää
+syvään mereen, tälle Ranskan suurelle tielle; moni pieni sänky oli
+päässyt vapaaksi vieras raukastaan.
+
+Tämä päivä oli liikkuvassa sairashuoneessa kovin synkkä; mainingin
+tähden oli täytynyt panna rautaluukut kanuunaporttien eteen, ja sen
+kautta tuli sairaiden kidutushuone vielä kauheammaksi.
+
+Hän oli sairaampi kun koskaan, loppu lähestyi. Viruen lävistetyllä
+kyljellä, hän pusersi sitä molemmin käsin viimesillä voimillaan,
+estääkseen vettä, märkää nestettä liikkumasta oikeassa keuhkossaan, ja
+koittaen hengittää ainoastaan toisella. Mutta toinenkin oli vähitellen
+hivuttunut toisesta, ja kuolinkamppailu oli alkanut.
+
+Hänen kuolevissa aivoissaan kuvautui kaikenlaisia näkyjä kotoa;
+kuumassa hämärässä kumartui sekä rakkaita että häjyjä olentoja hänen
+ylitseen, hän houraili yhtä mittaa, milloin hän oli Bretagnessa milloin
+Islannissa.
+
+Aamulla hän oli kutsuttanut pappia, ja tämä, joka oli vanha mies ja
+oli tottunut näkemään merimiesten kuolevan, hämmästyi tavatessaan
+miehekkäässä kehyksessä pienen lapsen viattomuuden.
+
+Hän pyysi ilmaa, ilmaa, mutta sitä ei ollut missään; ilmatorvista ei
+tullut; sairaanhoitaja, joka koko ajan löyhytteli kiinalaisilla kukilla
+koristetulla viuhkalla, toi hänelle vain pilaantuneita höyryjä, moneen
+kertaan hengitettyä turmeltunutta ilmaa, josta keuhkot eivät enää
+huolineet.
+
+Joskus epätoivoinen raivo hänet valtasi ja hän tahtoi lähteä vuoteelta,
+jossa hän aivan varmaan tunsi kuoleman tulevan; hän tahtoi mennä ylös
+tuuleen, koittaa taas elää... Voi, niitä toisia, jotka kapuilivat
+köysissä, asustivat mastissa!... Mutta kaikilla ponnistuksillaan
+ei hän muuta saanut aikaan kun pikkuisen kohotetuksi päätään ja
+kuihtunutta kaulaansa, -- melkein samanlaisia katkonaisia liikkeitä,
+joita unissaan tekee. -- Voi, ei, ei hän jaksanut; hän putosi takasin
+kurjaan vuoteesensa painumiin syvennyksiin, kuolema oli jo hänet siihen
+kahlehtinut; ja joka kerran hän väsyneenä tämmöisestä ponnistuksesta
+meni hetkeksi tunnottomaksi.
+
+Hänelle mieliksi avattiin viimeinkin yksi luukku, vaikka se vielä
+oli vaarallista, meri ei ollut kylliksi asettunut. Oli ilta, kuuden
+aikaan. Kun rautaluukku oli otettu pois, tunki siitä vaan valoa sisään,
+häikäisevää punaista valoa. Laskeuva aurinko näkyi taivaanrannalla
+erinomaisen kirkkaasti paistavan pilvien välistä synkältä taivaalta;
+sen huikaiseva valo kulki pitkin veden pintaa ja valaisi sairashuonetta
+heiluen kun soihto, jota kannetaan.
+
+Mutta ilmaa ei tullut, se vähä, mitä oli ulkona, ei kyennyt tunkemaan
+sisälle, karkottamaan kuumehöyryjä. Kaikkialla, yli koko aavan
+ekvatoriaalimeren oli kosteata, oli tukahuttavan kuuma. Ei ollut ilmaa
+missään, ei edes läähättäville kuolevaisille.
+
+... Vielä muuan näky häntä suuresti tuskastutti: hänen vanha mummonsa
+kulki pitkin tietä hyvin nopeasti, kasvoissa kalvava tuska; hänen
+päälleen satoi mataloista synkistä pilvistä, hän oli matkalla
+Paimpoliin, häntä oli kutsuttu merimiesvirastoon saamaan tietoa
+pojanpoikansa kuolemasta.
+
+Hän oli jo kuoleman kielissä, hän korisi. Suunpielistä pyyhittiin
+vettä ja verta, jota kuolinkamppailussa oli tulvimalla noussut hänen
+rinnastaan. Ja loistava aurinko häntä yhä valaisi. Kun se meni
+mailleen, näytti siltä, kun koko maailma olisi ollut tulessa, pilvet
+täynnä verta; avatusta luukusta tulvaili sisään leveä juova punaista
+tulta, joka loppui Sylvestren sängyn kohdalla ja ympäröi hänet
+sädekehyksellä.
+
+Tällä hetkellä paistoi aurinko myöskin Bretagnessa, jossa kello juuri
+oli lyönyt kaksitoista. Se oli sama aurinko ja juuri sama hetki sen
+loppumatonta oloa, siellä se oli kuitenkin aivan toisen värinen; se
+oli korkealla, sinertävällä taivaalla ja valaisi lempeällä, vaalealla
+valolla mummo Yvonnea, joka istui oven suussa ja ompeli.
+
+Islannissa, jossa oli aamu, se myös näkyi tällä kuolinhetkellä. Se
+oli kalpeampi kun koskaan, ja olisi voinut sanoa, että se ainoastaan
+ponnistamalla saattoi näkyä. Se säteili surullisesti vuonolle, jossa
+"Maria" ajelehti, ja pohjonen taivas oli tällä kertaa niin kummallisen
+kirkas, että tuli ajatelleeksi sammunutta kiertotähteä, jolla ei enää
+ole ilmavyöhykettä. Jäätävän selvästi erotti pienimmätkin eriosat
+tuota kiviröykkiötä, jota kutsutaan Islanniksi. "Mariasta" katsottuna
+se näytti olevan ikäänkun samalle pinnalle pystyyn asetettu. Yann,
+joka oli siellä, hänkin saman oudon valon valaisemana, kalasti niinkun
+tavallisesti keskellä tätä kuumaisemaa.
+
+Samalla hetkellä, kun punainen valotulva, joka tunkeutui sisään
+laivan luukusta, sammui, jolloin eteläinen aurinko kokonaan katosi
+kullankiiltävään mereen, pyöritteli kuoleva pojanpoika silmiään, ne
+kääntyivät otsaan päin, ikäänkun kadotakseen pään sisään. Silloin
+pitkäripsiset silmäluomet painettiin alas -- Sylvestre tuli taas niin
+kauniiksi ja tyyneksi, kun viruva marmorikuva...
+
+
+
+
+III.
+
+
+... Olkoon menneeksi! minä en malta olla kertomatta Sylvestren
+hautajaisista, joita minä itse johdin Singaporen saarella. Useita
+toisia oli jo heitetty Kiinan mereen matkan ensi päivinä, mutta kun
+malajalainen rannikko oli aivan lähellä, päätettiin säilyttää ruumista
+muutamia tuntia ja haudata se sinne.
+
+Se tapahtui aamulla, hyvin varhain, polttavan auringon tähden.
+Veneessä, jolla hän vietiin maalle, oli hänen ruumiinsa peitetty
+Ranskan lipulla. Suuri, outo kaupunki lepäsi vielä unen helmoissa, kun
+me astuimme maalle. Pienet kuormavaunut, jotka konsuli oli lähettänyt,
+odottivat rannassa. Me panimme niihin Sylvestren ja puuristin, joka oli
+tehty hänelle laivassa; maali oli vielä kosteata, sillä oli täytynyt
+joutua, valkeat kirjaimet loistivat mustaa pohjaa vasten.
+
+Auringon noustessa me kuljimme tämän Babelin läpi. Oudolta tuntui, kun
+parin askeleen päässä tästä meluavasta kiinalaisesta likaisuudesta
+löysi rauhaisan ranskalaisen kirkon. Korkeitten, vaikeitten holvien
+alla kaikui lähetyspapin "Dies irae" lumoavalta loitsulta. Avonaisten
+ovien kautta luuli näkevänsä lumottuja puutarhoja, ihmeellisiä kasvia,
+mahdottoman suuria palmuja; tuuli heilutteli suuria, kukkivia puita ja
+purppuranpunaisia kukanlehtiä putoili satamalla kirkkoon asti.
+
+Sitten me menimme hautuumaalle, joka oli melko kaukana. Meidän pieni
+ruumissaattomme, johon kuului vaan muutamia merimiehiä, oli aivan
+vaatimaton, Ranskan lippu vieläkin peitti arkkua. Meidän täytyi kulkea
+kiinalaisten kaupunginosien läpi, tungeskelevan keltaisen maailman
+läpi, sitten malajalaisten ja indialaisten esikaupunkien, jossa meitä
+hämmästynein silmin katseli kaikenlaisia aasialaisia naamoja. Kun
+viimeinkin tulimme maalle, oli jo kuuma; kuljimme varjoisia teitä,
+siellä lenteli kummallisia perhosia, joilla oli sinisen sametin
+kaltaiset siivet. Komeita kukkia ja palmuja oli kaikkialla, etelämainen
+kasvillisuus rehotti koko komeudessaan. Viimein tulimme hautuumaalle;
+siellä oli mandariinien hautoja, joissa oli monivärisiä kirjoituksia,
+lohikäärmeitä ja muita hirviöitä; siellä oli ihmeellisiä lehtikasvia,
+tuntemattomia yrttejä. Se paikka, johon me hänet kätkimme, muistuttaa
+erästä kulmaa Indran puutarhoissa.
+
+Hautakummulle me pystytimme pienen puuristin, joka oli yön aikana
+kesken kiireen tehty:
+
+       _Sylvestre Moan_
+    Yhdeksäntoista vuotta.
+
+Ja me jätimme hänet sinne, pakoitettuna kiiruhtamaan pois, sillä
+aurinko nousi yhä ylemmäksi.
+
+Vielä kerran me käännyimme katsomaan sitä paikkaa, jossa hän lepäsi
+kummallisten puitten, suurten kukkien alla.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Kuljetuslaiva jatkoi matkaansa Indian valtameren yli. Alas, liikkuvaan
+sairashuoneesen oli vielä paljon kurjuutta suljettu. Kannella oli vaan
+huolettomuutta, terveyttä ja nuoruutta. Ympärillä, merellä oli täysi
+juhla, oli puhdasta ilmaa ja päivänpaistetta.
+
+Passaadituulten tuomalla kauniilla säällä merimiehet viruskelivat
+purjeitten siimeksessä, juoksutellen huvikseen papukaijojaan.
+(Singaporessa, josta he juuri tulivat, myödään merimiehille
+kaikenlaisia kesytettyjä eläimiä).
+
+He olivat kaikki valinneet itselleen papukaijan poikasia, joitten
+lintunaamat olivat niin lapsellisen näköisiä; niillä ei vielä ollut
+pyrstöä, mutta ne olivat jo vihreitä, ihmeellisen vihreän värisiä.
+Niitten isät ja emät olivat olleet vihreitä, siksi nämäkin pienet
+raukat olivat tietämättään perineet sen värin, laivan puhtaalla
+kannella ollessaan ne näyttivät vihannilta lehdiltä, jotka olivat
+pudonneet etelämaisista puista.
+
+Joskus pantiin ne kaikki yhteen, silloin ne katsoa töllistelivät
+toisiaan, kääntelivät niskojaan jos miten, ikäänkun tarkastellakseen
+toisiaan joka taholta. Ne astuivat, niinkun olisivat ontuneet,
+hyppelivät hullunkurisesti, läksivät menemään, niinkun olisi ollut
+hyvinkin kiire, ja muutamat aina lankesivat.
+
+Toisena huvina oli heillä opettaa marakattia konstia tekemään.
+Toiset hoitivat elukoitaan hyvin hellästi ja hyväilivät niitä,
+ja ne hykertyivät vasten isäntiensä rintaa, ja katselivat heitä
+naissilmillään, jotka puoleksi olivat hullunkurisia, puoleksi
+liikuttavia.
+
+Kun kello löi kolme, varusmestarit toivat kannelle kaksi
+palttinasäkkiä, jotka olivat lukitut suurilla sineteillä punaista
+lakkaa, ja merkityt Sylvestren nimellä. Aiottiin myödä huutokaupalla
+-- niinkun asetuksissa määrätään kuolleitten omaisuudesta -- kaikki
+hänen vaatteensa ja muu irtaimistonsa. Merimiehet kokoontuivat heti
+halukkaasti heidän ympärilleen, sairashuonelaivoilla toimitetaan
+tämmöisiä huutokauppoja usein, joten niistä ei sen enempää huolittu. Ja
+toiseksi oli Sylvestreä vähän tunnettu tällä laivalla.
+
+Hänen mekkojaan, paitojaan ja siniraitaisia housujaan tutkittiin
+ja käänneltiin ja sitten ne myötiin eri hintoihin, sillä ostajat
+kohottivat hintoja huvikseen.
+
+Sitten tuli pikku arkun vuoro, joka oli ollut hänelle niin kallis,
+siitä tarjottiin viisikymmentä sousta. Kirjeet ja kunniaraha oli pantu
+syrjään, kotiin lähetettäviksi, mutta vielä oli hänen lauluvihkonsa,
+Confuciuksen kirja, neulaa, rihmaa, nappia ja muuta pientä kalua, jotka
+huoleva Yvonne muori oli pannut mukaan, vaatteitten korjaamista ja
+paikkaamista varten.
+
+Viimein otti varusmestari, joka tarjosi tavaroita kaupaksi, kaksi
+pientä budhan kuvaa, jotka Sylvestre oli ottanut jostain pagodista
+Gaudille annettaviksi, ja ne olivat niin hullunkurisen näköisiä, että
+kaikki purskahtivat nauruun, kun näkivät viimeisen tarjottavan. Mutta
+eivät he ilkeydestä nauraneet, vaan ajattelemattomuudesta.
+
+Lopuksi myötiin säkitkin, ja ostaja alkoi heti kaapia niihin
+kirjoitettua nimeä pois ja panna omaansa sijaan.
+
+Sitten huuhdottiin kantta runsaasti vedellä, puhdistettiin
+huolellisesti pois kaikki tomu ja rihmanpäät, jotka olivat säkkijä
+tyhjentäissä kannelle pudonneet.
+
+Ja merimiehet palasivat iloisesti leikittelemään papukaijojensa ja
+marakattiensa kanssa.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Muuanna päivänä kesäkuun ensi puoliskolla, kun Yvonne muori tuli
+kotiin, naapurit sanoivat hänelle, että häntä oli käyty kutsumassa
+meriviraston asiamiehen luo.
+
+Varmaankin se koski hänen pojanpoikaansa, mutta ei se herättänyt
+hänessä pelkoa. Meren kulkijain perheillä on usein asioita meriviraston
+kanssa, ja hän, joka oli merimiehen tytär, vaimo, äiti ja äidinäiti,
+oli ollut viraston kanssa tekemisissä jo kuusikymmentä vuotta.
+
+Epäilemättä jotain asioita Sylvestreltä; tai kenties säästöjä hänen
+palkastaan "Circellä", jotka muori saisi nostaa valtakirjansa nojalla.
+Tuntien velvollisuutensa herra asiamiestä kohtaan, hän pukeutui
+parhaimpiin vaatteisiinsa ja valkeaan päähineesensä ja läksi sitten
+matkalle kello kahden aikaan.
+
+Hän astua köpiköi nopeasti ja tiheään rantapolkuja pitkin Paimpoliin
+päin, kuitenkin vähän huolissaan muistellessaan, ettei hän kahteen
+kuukauteen ollut saanut kirjettä.
+
+Hän kulki vanhan kosijansa sivu, joka istui oven suussa, vielä
+ränstyneenä talven pakkasista.
+
+-- No, kas vaan!... Koska vaan tahdotte, niinkun tiedätte,
+kultaseni!... (Hän yhä tarkotti lautapukua, joka kummitteli hänen
+ajatuksissaan).
+
+Kesäkuun kaunis ilma hymyili hänen ympärillään. Kivisillä kunnailla
+oli vieläkin ainoastaan matalia, keltakukkaisia ajonc-pensaita, mutta
+laaksoissa, jotka olivat suojatut meren tuimilta tuulilta, oli tuore,
+kaunis kasvullisuus, kukkivia orapihlajoita ja korkeata tuoksuvaa
+ruohoa. Muori ei sitä huomannut, hän, joka oli niin vanha, joka oli
+elänyt niin monen monta kesää, josta vuodet nyt olivat niin lyhyitä kun
+päivät...
+
+Synkästä kivestä tehtyjen, kurjien hökkelien ympärillä oli ruusuja,
+neilikoita ja lumikelloja, korkeilla, sammaltuneilla olkikatoillakin
+oli tuhansia pikku kukkia, jotka houkuttelivat luokseen ensimäisiä
+valkoisia perhosia.
+
+Islanninkävijäin maassa oli kevät melkein lemmetön, ja kauniit,
+komeavartaloiset tytöt, jotka istuivat uneksien ovilla, näyttivät
+katselevan kauvaksi, näkyvien esineitten taa ruskeilla tai sinisillä
+silmillään. Ne nuoret miehet, joista he haaveksivat ja joista he
+uneksivat olivat kalastamassa kaukana, Pohjoisjäämerellä.
+
+Mutta sittenkin oli kevät, lämmin, suloinen, viehättävä kevät,
+hyönteiset surisivat ja vastasyntyneet kasvit tuoksuivat.
+
+Ja kaikki, mikä oli sielutonta, hymyili yhä vanhalle mummolle, joka
+kulki niin nopeasti, kun jaksoi, saamaan tietoa viimeisen pojanpoikansa
+kuolemasta. Hän lähestyi sitä kauheata hetkeä, jolloin hänelle piti
+ilmoitettaman, mitä oli tapahtunut kaukana Kiinanmerellä. Hän oli sillä
+synkällä matkalla, jota Sylvestre oli aavistanut kuolinhetkellään ja
+joka oli hänestä pusertanut viimeiset tuskankyyneleet: hänen vanha
+mummo kultansa oli kutsuttu Paimpolin virastoon saamaan tietoa hänen
+kuolemastaan!
+
+-- Hän oli aivan selvään nähnyt muorin astuvan tietä pitkin, nopeasti
+suoraan eteenpäin, ruskea huivi hartioilla, päässä suuri päähine
+ja sateenvarjo kädessä. Ja tämä näky oli saanut hänet kohoutumaan
+vuoteellaan ja käänteleimään kauheissa tuskissa, sillä välin kun
+etelämainen suuri, punainen aurinko mailleen mennessään paistoi sisään
+sairashuoneen luukusta ja näki hänen kuolevan.
+
+Ainoa erotus oli, että Sylvestre viimeisessä kuvittelussaan oli
+kuvaillut mummonsa astuvan sateisen taivaan alla, mutta nyt olikin
+päinvastoin iloinen, oikullinen kevätpäivä...
+
+Paimpolia lähestyessään hän tunsi käyvänsä yhä levottomammaksi ja
+joudutti vieläkin kulkuaan. Tiimeinkin hän oli perillä harmaassa
+kaupungissa, sen ahtailla kivikaduilla, jonne aurinko paahtoi, ja hän
+tervehti muita vanhuksia, ikäisiään, jotka istuivat ikkunainsa ääressä.
+Heitä kummastutti nähdä mummoa ja he sanoivat:
+
+-- Minnehän hän menee niin nopeasti, pyhävaatteissaan, keskellä viikkoa?
+
+Herra komisarjus ei ollut itse kotona. Pieni, hyvin ruman näköinen
+olento, noin viisitoista vuotias, joka oli hänen sihteerinsä, istui
+kirjoituspöytänsä ääressä. Koska hän oli liian huonosti kasvanut
+kelvatakseen kalastajaksi, oli hän saanut jonkunlaisen kasvatuksen ja
+päivät pitkät hän istui tuolillaan, mustat kalvosimet käsissä, papereja
+tahrustellen.
+
+Kun muori oli sanonut hänelle nimensä, nousi hän hyvin tolkun näköisenä
+ottamaan leimatuita papereja arkusta.
+
+Niitä oli paljon,... mitähän tämä merkitsi? Todistuksia, sinetillä
+varustettuja paperia, meren kellastuttama merimiehen muistikirja,
+kaikki ne melkein haisivat kuolleelta...
+
+Hän levitti ne muori paran eteen, joka alkoi vavista ja jonka päätä
+huimasi. Hän oli näet tuntenut kaksi kirjettä, jotka Gaud hänen
+puolestaan oli kirjoittanut pojanpojalle, ja jotka aukaisematta olivat
+tulleet takasin... Juuri niin oli tapahtunut kaksikymmentä vuotta
+sitten, kun hänen poikansa Pierre kuoli: kirjeet oli lähetetty takasin
+Kiinasta herra komisarjukselle, joka oli toimittanut ne hänelle...
+
+Poika luki opettavalla äänellä: "Moan, Jean-Marie-Sylvestre,
+Sisäänkirjoitettu Paimpolissa, sivu 213, matrikkeli numero 2091,
+kuollut laivalla Bien-Hoassa, 14:nä..."
+
+-- Mitä?... Mitä hänelle on tapahtunut, herra kulta?...
+
+-- Kuollut!... Hän on kuollut, poika toisti.
+
+Ei hän, Jumala paratkoon, luultavasti ollut häjy, kirjuri parka;
+syynä siihen, että hän sanoi sen niin rutosti, oli pikemmin puuttuva
+arvostelukyky, vaivainen raukka ei ymmärtänyt. Ja kun hän näki,
+ettei mummo käsittänyt tätä kaunista sanaa, niin hän selitti
+bretagnenkielellä:
+
+-- "Marw éo!"...
+
+-- "Marw éo!"... (Hän on kuollut!...)
+
+Muori toisti hänen sanojaan vanhuudesta väräjävällä äänellä, niinkun
+halennut kaiku matkii välinpitämätöntä lausetta.
+
+Sitäpä hän puoleksi oli aavistanutkin, mutta se sai hänet vaan
+vapisemaan, nyt kun se oli varmaa, se tuskin näytti koskevan häneen.
+Ensiksikin oli hänen kärsimiskykynsä todellakin hiukan tylstynyt ajan
+pitkään, etenkin viime talven kuluessa. Suru ei hänessä heti päässyt
+vallalle. Ja tällä hetkellä hänen päätään vähän huimasi, ja hän sekotti
+tämän kuolemantapauksen toisiin: sillä häneltä oli kuollut niin paljon
+poikia!... Hän tarvitsi vähän aikaa käsittääkseen, että tämä oli hänen
+viimeisensä, jota hän niin rakasti, jonka puolesta hän luki kaikki
+rukouksensa, jota varten hän eli, johon hän oli kiinnittänyt kaiken
+toivonsa ja kaikki ajatuksensa, joita jo lähestyvä synkkä toinen
+lapsuus alkoi hämärtää...
+
+Häntä hävetti näyttää epätoivoaan pienelle herralle, joka häntä
+inhotti: sillä tavallako isoäidille piti ilmoittaa hänen pojanpoikansa
+kuolemaa!... Hän pysyi suorana ja jäykkänä kirjoituspöydän ääressä,
+repien ruskean huivinsa ripsuja vanhoilla, pesusta kuihtuneilla
+sormillaan.
+
+Voi kuinka kaukana hän oli kotoaan!... Hyvä Jumala, sitä matkaa,
+mikä hänen täytyi kulkea, ja kulkea siivosti, ennenkun hän pääsi
+mökkiinsä, jonne hän pyrki sulkeutumaan, -- niinkun haavoitettu
+metsäneläin kätkeytyy maapesäänsä kuolemaan. Siksi hän myöskin koetti
+olla ajattelematta, olla selvään ymmärtämättä, sillä pitkä matka häntä
+pelotti.
+
+Hän sai valtakirjan perillisenä nostaa ne kolmekymmentä markkaa,
+jotka oli saatu myömällä Sylvestren tavarat; myös sai hän kirjeet,
+todistukset ja laatikon, jossa oli kunniaraha. Kömpelösti hän otti
+vastaan ne, sormet harallaan, hän muutteli niitä toisesta kädestä
+toiseen, eikä löytänyt taskujaan mihin panna niitä.
+
+Hän kulki Paimpolin läpi yhtä mittaa näkemättä ketään, ruumis
+kumarassa, niinkun se joka on putoamaisillaan, veri kuohui hänen
+korvissaan; -- hän vaan kiiruhti eteenpäin ponnistellen viimeisiä
+voimiaan, niinkun kone, joka jo on vanha ja viimeisen kerran on pantu
+käymään täyttä vauhtia, vaikkapa räjähtäisikin rikki.
+
+Kolmannella kilometrillä hän jo kulki aivan koukussa, aivan uupuneena,
+silloin tällöin hänen puukenkänsä kävivät kiviin, jolloin aina hänen
+päätään repäisi. Ja hän pyrki yhä kiireemmin kotiinsa, hän pelkäsi
+kaatuvansa ja että hänet sitten kannettaisiin kotiin...
+
+
+
+
+VI.
+
+
+-- Vanha Yvonne on juovuksissa!
+
+Hän oli langennut ja pojat juoksivat hänen perästään. Se oli juuri
+Ploubazlanekin piiriin tullessa, jossa on paljon taloja pitkin tietä.
+Hän oli kumminkin päässyt ylös omin voimin ja ontui poispäin sauvansa
+nojassa.
+
+-- Vanha Yvonne on juovuksissa!
+
+Ja pojan nulikat juoksivat hänen eteensä ja nauroivat häntä vasten
+naamaa. Hänen päähineensä oli aivan vinossa.
+
+Olihan niitä muutamia pojista, jotka sydämmessään eivät sentään olleet
+niin häjyjä, ja kun he aivan läheltä näkivät vanhan akan epätoivoisen
+irvistyksen, kääntyivät he liikutettuina ja surullisina pois, eivätkä
+uskaltaneet sanoa enää mitään.
+
+Kun hän oli tullut kotiin ja pannut oven kiinni, päästi hän epätoivon
+huudon, joka oli tukehduttaa häntä, ja hän kaatui nurkkaan pää seinää
+vasten.
+
+Hänen päähineensä oli pudonnut silmille ja hän nakkasi sen maahan,
+kauniin päähine parkansa, jota hän oli niin vaalinut. Hänen viimeiset
+pyhävaatteensa olivat aivan tahraantuneet, ja pieni, keltaisen valkea
+tukansuortuva näkyi myssyn alta, täydentäen kurjaa epäjärjestystä.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Kun Gaud illalla tuli häntä katsomaan, löysi hän hänet samassa
+asennossa, paljain päin, kädet rentoina, pää kiviseinän nojassa,
+väännellen suutaan ja valittaen "hii, hii, hii!" niinkun pieni lapsi,
+hän tuskin saattoi itkeä: kun isoäiti raukat tulevat liian vanhoiksi,
+niin ei heillä enää ole kyyneleitä kuivuneissa silmissään.
+
+-- Minun pojanpoikani on kuollut!
+
+Ja hän heitti hänelle syliin kirjeet, paperit ja kunniarahan.
+
+Gaud silmäili paperia nopeasti, se oli siis totta, ja hän lankesi
+polvilleen rukoilemaan.
+
+He istuivat yhdessä, molemmat naiset, melkein ääneti, niin kauvan kun
+kesäkuun hämärää kesti, -- ja se on pitkä Bretagnessa, Islannissa se
+ei lopu ollenkaan. Uunin takaa kuului onnea ennustavan sirkan kimakka
+soitto. Ja illan kellertävää valoa tulvaili ikkunasta Moanien mökkiin,
+joilta meri oli kaikki riistänyt, jotka nyt olivat sukupuuttoon
+kuolleet...
+
+Viimein Gaud sanoi:
+
+-- Minä tulen, muori kulta, asumaan kanssanne, minä tuon vuoteeni,
+jonka he ovat minulle jättäneet, kanssani, minä teitä hoidan, ettei
+teidän tarvitse olla aivan yksinänne.
+
+Hän suri Sylvestre ystäväänsä, mutta hänen suruunsa sekaantui vasten
+hänen tahtoansa toinen ajatus: -- hän ajatteli sitä, joka oli kaukana
+kalastamassa.
+
+Yannkin kohta saisi tietää, että Sylvestre oli kuollut; luovijain piti
+juuri näihin aikoihin lähteä matkaan. Surisiko hän edes häntä?...
+Luultavasti, sillä hän rakasti häntä... Ja keskellä omaa suruaan hän
+ajatteli paljon tätä asiaa; milloin hän vihoitteli hänelle hänen
+kovuutensa tähden, milloin heltyi, kun ajatteli, että heillä oli sama
+suru, joka ikäänkun lähestytti heitä toisiinsa; -- sanalla sanoen, hän
+vaan ajatteli Yannia.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Kalpeana elokuun iltana kirje, joka toi Yannille tiedon hänen
+veljensä kuolemasta, tuli perille "Mariaan", Islannin merellä; -- se
+oli raskaan ja kovin väsyttävän päivän jälkeen, juuri kun hän oli
+menemäisillään syömään ja makaamaan. Unisin silmin luki hän kirjeen
+kurjassa kajuutassa, pienen lampun keltaisessa valossa, ja ensi hetkenä
+hänkin pysyi tunnottomana, hölmistyneenä, niinkun hän ei olisi oikein
+käsittänyt... Hän oli umpimielinen ja ylpeä kaikesta, mikä koski häntä
+itseään, ja hän kätki kirjeen poveensa, sinisen mekkonsa alle, niinkun
+merimiehillä on tapana tehdä, sanaakaan sanomatta.
+
+Hän tunsi vain, ettei hänellä ollut kyllin rohkeutta, istuutua muitten
+kanssa keittoa syömään, ja viitsimättä edes selittää miksi, hän
+heittäytyi vuoteelleen ja nukkui samassa.
+
+Kohta hän näki unta, että Sylvestre oli kuollut, ja että vietettiin
+hänen hautajaisiaan.
+
+Keskiyön aikaan, -- kun hän oli merimiehille omituisessa tilassa, että
+hän unessaankin tiesi ajan ja tunsi sen hetken lähestyvän, jolloin
+hänet herätettäisiin vahtivuorolleen, -- hän vielä oli olevinaan näissä
+maahanpanijaisissa. Ja hän sanoi:
+
+-- Minä näen unta; hyväksi onneksi he tulevat kohta herättämään minua
+ja uni katoaa.
+
+Mutta kun raskas käsi häntä kosketti ja ääni kuului sanovan: "Gaos! --
+nouse ylös, vaihetaan miehiä!" kuuli hän paperin kahisevan rinnallaan
+-- kamala ääni, joka todisti, että Sylvestre todellakin oli kuollut.
+-- Voi, niin kirje!... se onkin siis totta! -- ja nyt se jo teki
+valtavamman, julmemman vaikutuksen, ja hän hypähti äkkiä ylös unestaan
+ja löi leveän otsansa kattopalkkiin.
+
+Sitten hän pukeutui ja aukaisi luukun mennäkseen työhönsä, kalastamaan.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kun Yann oli tullut kannelle, katseli hän unisilla silmillään avaraa,
+ympäröivää, tuttua merenpintaa.
+
+Tänä yönä oli ääretön ulappa pukeutunut ihmeteltävän yksinkertaisen
+näköiseksi, se oli aivan väritön, se tuntui vain syvältä.
+
+Taivaanranta ei ilmaissut mitään erityistä seutua maapallolla, eikä
+mitään geoloogista aikakautta, luultavasti oli se aikojen alusta monet
+kerrat ollut semmoinen, kun se nyt oli; kun katseli sitä, ei luullut
+näkevänsä mitään, -- mitään muuta kun kaiken sen ijankaikkisuuden, mikä
+on, eikä voi olla olematta.
+
+Ei ollut edes oikein yökään. Hiukkasen valon jätteitä, valo ei
+tullut mistään. Meri kuohui niinkun tavasta, valittaen ikuista
+valitustaan. Se oli harmaa, hämärän harmaata väriä, joka pakeni
+katsetta. -- Levätessään salaperäistä lepoaan, nukkuessaan se kätkeytyi
+epämääräisten värien alle, joilla ei ole nimeä.
+
+Taivaalla oli pilviä siellä täällä, ne olivat jonkun muotoisia, koska
+ei mikään esine voi olla aivan ilman muotoa; mutta hämärässä ne melkein
+sulivat yhteen suureksi hunnuksi.
+
+Mutta yhdellä kohdalla taivasta, alhaalla, lähellä vettä, oli selvempi
+juovitus, vaikka sekin oli hyvin kaukana; se oli kun kevyt piirustus,
+hajamielisen käden piirustama, sattuman synnyttämä, se ei ollut
+aiottu katseltavaksi, se saattoi kadota koska tahansa. -- Se yksin,
+koko olevaisuudessa, näytti jotakin tarkottavan, oli kun koko tämän
+tyhjyyden surumielinen, käsittämätön ajatus olisi siihen kirjoitettu;
+-- ja tahtomattakin silmät kiintyivät siihen lopulta.
+
+Sen mukaan kun Yannin tuntehikkaat silmäterät tottuivat ulkona
+vallitsevaan hämärään, hän katseli yhä useimmin tätä taivaan yksinäistä
+juovitusta; se näytti uppoavalta olennolta, joka ojentaa käsiään. Ja
+kun se kerran oli saanut sen muodon hänen silmissään, alkoi se näyttää
+aivan ihmisen haamulta, suuren suurelta, jättiläiseltä, siksi että se
+tuli niin kaukaa.
+
+Hänen mielikuvituksessaan, jossa liikkui sekasin hämäriä unia ja
+vanhoja etuluuloja, sekaantui synkkään varjoon, joka näkyi kaukana
+hämärällä taivaalla, muisto hänen kuolleesta veljestään, ja se oli kun
+viimeinen ilmaus hänestä.
+
+Hän oli tottunut niihin omituisiin käsitteitten yhdistyksiin, jotka
+syntyvät etenkin elämän alussa, lasten aivoissa... Mutta sanat, jos
+ovatkin häilyviä, ovat kumminkin liian tarkkoja ilmaisemaan tämmöisiä
+käsitteitä; siihen tarvitaan sitä epämääräistä kieltä, jota joskus
+unissa puhutaan, ja josta herätessä muistaa vaan arvoituksentapaisia
+katkelmia, jotka eivät mitään merkitse.
+
+Katsellessaan sitä pilveä, hän tunsi syvää surua; outoa ja kummallista,
+joka jääti hänen sieluaan: nyt vasta hän oikein käsitti, ettei hänen
+veli parkansa koskaan palaisi, ei koskaan enää. Suru, jonka oli ollut
+vaikea tunkeutua kovan ja karkean kuoren läpi hänen sydämmeensä,
+täytti sen nyt reunoja myöten. Hän näki Sylvestren lempeät kasvot ja
+hänen lapselliset, hellät silmänsä; ja kun hän ajatuksissaan aikoi
+syleillä häntä, niin äkkiä, hänen tietämättään tuli niinkun huntu hänen
+silmiensä eteen, -- ja ensiksi ei hän käsittänyt mitä se oli, sillä
+hän ei ollut koskaan karaistussa elämässään itkenyt. -- Mutta suuria
+kyyneleitä alkoi valua runsaasti hänen poskilleen, ja hänen syvästä
+rinnastaan kohosi nyyhkytyksiä.
+
+Hän jatkoi nopeasti kalastustaan, aikaa hukkaamatta ja mitään
+sanomatta, ja molemmat toiset, jotka kuulivat sen, eivät olleet sitä
+huomaavinaan, sillä he pelkäsivät ärsyttää häntä, kun tiesivät ylpeäksi
+ja umpimieliseksi.
+
+... Hänen käsityksensä mukaan, oli kuolema kaiken loppu...
+
+Sattuihan niin, että hänkin kunnioituksesta yhtyi niihin rukouksiin,
+joita perheissä luettiin vainaajain puolesta, mutta hän ei uskonut
+sielun kuolemattomuutta.
+
+Kun he merimiehet keskustelivat keskenään näistä asioista, niin
+he kaikki sanoivat samaa, lyhyesti ja varmasti niinkun ei kukaan
+olisi sitä epäillytkään. Mutta ei se kuitenkaan estänyt heitä
+epävarmasti pelkäämästä kummituksia, kammoksumasta hautuumaita,
+suuresti luottamasta pyhimyksiin ja niitten kuvien suojelukseen ja
+kunnioittamasta sitä siunattua maata, joka ympäröi kirkkoja.
+
+Niin Yann puolestaan pelkäsi joutuvansa meren saaliiksi, ikäänkun se
+tekisi tyhjemmäksi kun muu kuolema, -- ja se ajatus, että Sylvestre
+oli jäänyt kauaksi toiselle puolelle maapalloa, teki hänen surunsa
+epätoivoisemmaksi ja synkemmäksi.
+
+Halveksien toisia, hän itki koettamatta sitä hillitä ja häpeämättä,
+ikäänkun hän olisi ollut yksinään.
+
+... Hänen ympärillään, kirkastui avaruus vähitellen, vaikka kello oli
+tuskin kaksi, ja samalla se näytti laajenevan, käyvän äärettömämmäksi,
+syvenevän kauheasti. Päivän koittaessa, silmät aukenivat tavallista
+enemmän ja valpas mieli käsitti paremmin etäisyyden äärettömyyden;
+mutta näköpiirin rajat näyttivät yhä etenevän.
+
+Se oli kalpeata valoa, mutta sitä lisääntyi; ja sitä näytti lisääntyvän
+sysäyksittäin, vähitellen; oli niinkun äärettömyyden taakse olisi pantu
+tulia palamaan, niinkun valkeitten lamppujen liekkiä olisi kohotettu
+vähitellen muodottomain, harmaitten pilvien takana; -- kohotettu
+hitaasti, salaperäisen varovaisesti, ikäänkun olisi peljätty häiritä
+meren raskasta unta.
+
+Taivaanrannan alapuolella oleva suuri, valkoinen lamppu oli aurinko,
+joka voimattomana kulutti aikaansa, ennenkun se läksi hitaalle,
+kylmälle kävelylleen, vesien yläpuolelle, alkamaan aamua...
+
+Sinä aamuna ei missään näkynyt aamuruskoa, kaikki pysyi kalpeana ja
+synkkänä. Ja "Marian" kannella itki mies, suuri Yann...
+
+Nämä jäykän veljen kyyneleet ja ympäröivän luonnon vielä suurempi
+surumielisyys olivat ainoa surujuhla, jota vietettiin tuntemattoman
+sankari paran kunniaksi, ja sitä vietettiin Islannin merellä, jossa hän
+oli elänyt puolen ikäänsä...
+
+Kun oli täysi päivä, Yann pyyhki äkkiä silmänsä villamekkonsa hihalla
+eikä enää itkenyt. Se oli loppunut. Hän näytti täydellisesti kiintyneen
+kalastustyöhönsä, todellisten ja nykyisten asiain yksitoikkoiseen
+kulkuun, eikä näyttänyt ajattelevan mitään muuta.
+
+Muuten saatiin kaloja runsaasti ja oli täysi työ siimoja hoitaissa.
+
+Kalastajain ympärillä, äärettömässä avaruudessa tapahtui uusi muutos.
+Aamun suuri näytelmä oli loppunut, ei enää voinut nähdä niin tavattoman
+kauvaksi, etäisyys päinvastoin näytti alkavan lähestyä likemmäksi
+heitä. Miten meri äskettäin olikaan voinut näyttää niin äärettömän
+suurelta! Taivaanranta oli nyt aivan lähellä, tuntui melkein ahtaalta.
+Avaruus täyttyi keveistä verhoista, joita liehui ilmassa, toiset
+olivat höyryä keveämmät, toisten ripsuiset rajat luuli näkevänsä.
+Niitä laskeutui alas keveästi, ääneti, niinkun valkeata musliinia,
+joka ei mitään paina; mutta kun sitä laskeutui alas yhtäaikaa joka
+taholla, tuntuivat ne kumminkin kahlehtivan, painavan, kun näki niitten
+täyttävän sen ilman, jota piti hengittää.
+
+Se oli ensimäinen elokuun sumu, joka syntyi. Muutamien minuttien
+perästä oli vaippa joka taholta yhtä tiheätä ja läpipääsemätöntä;
+"Marian" ympärillä ei voinut nähdä mitään muuta kun kalpeata kosteutta,
+johon valokin hälveni; ei edes laivan taklinkia voinut nähdä.
+
+-- Siinäpään on nyt taas sen sumun pahuus, miehet sanoivat.
+
+He tunsivat vanhastaan hyvin tämän pääsemättömän seurakumppanin
+kalastuskauden loppupuoliskolta; mutta se ilmoitti myöskin Islannin
+vesillä olon kohta loppuvan, ajan lähestyvän, jolloin Bretagneen
+palataan.
+
+Hienoina, välkkyvinä pisaroina asettui sumua heidän parroilleen, ja sai
+heidän ruskean ihonsa kiiltämään kosteudesta. Kun toinen katseli toista
+toisesta päästä venettä toiseen, näki vaan epäselvän haamun; jota
+vastoin läheisemmät esineet näkyivät tavallista selvemmin himmeässä
+kalpeassa valossa. He välttivät suu auki hengittämistä; sillä silloin
+tunkeutui kylmän ja kostean tunto aina rintaan saakka.
+
+Samaan aikaan luonnistui kalastus yhä paremmin, he eivät enää
+ehtineet puhua, niin saatiin kalaa; joka hetki kuuli kannelle pudota
+läiskähtävän suuria kaloja, ne temmeltelivät hurjasti, piesten
+pyrstöllään kantta; joka paikassa oli meren vettä ja pieniä, hopean
+kiiltäviä suomuja, joita vaan roiski ylt'ympäri. Merimies, joka puhkasi
+niitten vatsat suurella puukollaan, haavoitti kiireissään sormiaan ja
+hänen punainen verensä sekaantui suolaveteen.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Tällä kertaa he saivat olla kymmenen päivää yhtä mittaa sakeassa
+sumussa, mitään näkemättä. Kalansaalis pysyi hyvänä, ja kun oli paljon
+työtä, niin ei ollut ikävä. Tuon tuostakin aina määrätyn ajan perästä
+joku heistä puhalsi torveen, joka synnytti vimmaisen pedon mylvinnän
+kaltaisen äänen. Joskus vastasi jostain kaukaa sumusta toinen mylvintä
+heidän toitotukseensa. Silloin oltiin kahta valppaampia. Jos ääni
+lähestyi, kaikki jännittivät korviaan tuntematonta naapuria kohti, jota
+he luultavasti eivät koskaan näkisi, mutta jonka läheisyys kuitenkin
+oli vaarallinen. Koeteltiin arvata kuka se oli; siitä oli huvia,
+seuraa, ja haluten nähdä sitä, he pingottivat silmiään, tunteakseen
+katseillaan käsittämättömien, vaikeitten verhojen läpi, joita yhä
+riippui kaikkialla ilmassa.
+
+Sitten se eteni ja torven mylvintä hälveni mykkään etäisyyteen; he
+olivat taas yksin äänettömyydessä keskellä äärettömiä, liikkumattomia
+höyryjä. Kaikki oli märkää, joka paikasta tippui suolaista vettä. Ilma
+kävi kylmemmäksi, aurinko viipyi yhä kauvemmin taivaanrannan alla; oli
+jo oikeita öitä, joita kesti yksi tai kaksi tuntia, ja joiden hämärä
+oli synkkää ja jäätävää.
+
+Joka aamu mitattiin veden syvyyttä, peljättiin "Marian" tulevan liian
+likelle Islannin saarta. Mutta kaikki laivan köydet peräkkäin pantuina
+eivät olisi ulottuneet meren pohjaan: oltiin siis juumalla, syvällä,
+turvallisilla vesillä.
+
+Elämä oli raitista ja kovaa; yltyvä kylmä lisäsi illan suloutta, oli
+kun lämpimässä tuvassa ainakin, kun tuli tammiseen kajuuttaan, syömään
+tai makaamaan.
+
+Päivillä nämä miehet, jotka olivat enemmän muusta maailmasta erotetut,
+kun munkit, puhelivat hyvin vähän keskenään. Kukin hoiti siimaansa,
+toisen tunnin toisensa perästä samalla paikalla liikahtamatta, kädet
+vain lakkaamatta jatkoivat kalastustyötään. He olivat toisistaan vaan
+kahden, kolmen metrin päässä ja lopulta he eivät enää nähneet toisiaan.
+
+Hiljainen sumu, valkea hämärä viihdyttivät mielen uneen. Kalastaissaan
+he laulelivat jotain kotipuolensa laulua, puoliääneen, jott'eivät kalat
+säikkyisi. Ajatukset kävivät hitaammiksi ja niitä oli vähemmän; ne
+näyttivät venyvän, kestävän kauvemmin, jotta voisivat täyttää ajan,
+jättämättä aukkoja, tyhjiä paikkoja, He eivät enää ollenkaan ajatelleet
+naisia, koska oli jo kylmä; mutta he uneksivat hajanaisia, ihmeellisiä
+unia, niinkun nukkuessa, ja näitten unelmien kulku oli yhtä sekava kun
+sumu...
+
+Sumuinen elokuu tavallisesti päätti joka vuosi tällä hiljaisella ja
+surullisella tavalla Islannissa olon. Muuten he aina vielä elivät samaa
+raitista elämää, rinta paisui ja jäntereet karastuivat.
+
+Yann oli kohta taas tullut entiselleen, ikäänkun hänen suuri surunsa
+olisi jo asettunut: hän oli reipas ja sukkela, yhtä tarkka veneen
+hoidossa, kun kalastuksessa, eikä hänen käytöksestään voinut päättää
+hänellä huolia olevan: muuten hän puhui asioistaan muille vain silloin,
+kun sattui sille päälle, eikä se tapahtunut usein; hän liikkui pää
+pystyssä ja näytti samalla välinpitämättömältä ja käskevältä.
+
+Kun he illoin söivät kuluneessa kopissaan, fajanssisen Neitsyeen
+turvissa, kun he suuri puukko kädessä istuivat lautasellinen lämmintä
+ruokaa edessään, sattui joskus, että hän niinkun ennenkin nauroi
+toisten pilapuheille.
+
+Kenties hän itsekseen joskus vähän ajatteli Gaudiakin, jonka Sylvestre
+luultavasti oli viime ajatuksissaan antanut hänelle vaimoksi, -- ja
+josta nyt oli tullut köyhä tyttö, jolla ei ollut ketään omaisia koko
+maailmassa... Kenties suri hän velivainaajaansa vieläkin sydämmessään...
+
+Mutta Yannin sydän oli neitseellistä aluetta, sitä oli vaikea hallita
+ja se oli vähän tunnettu, siinä tapahtui seikkoja, joita ei pinnalle
+näkynyt.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Eräänä aamuna, kolmen aikaan, kun he rauhassa uneksivat sumuvaippansa
+alla, kuului puhetta, joka tuntui hyvin oudolta vieraalta. Ne, jotka
+olivat kannella katselivat toisiaan kysyvin katsein:
+
+-- Kuka puhui?
+
+Ei kukaan, ei kukaan ollut virkkanut mitään.
+
+Ja ääni tuntui todellakin tulleen tyhjästä avaruudesta.
+
+Se, jonka tehtävä oli toitottaa torvea ja joka oli sen laiminlyönyt
+eilisestä, kaappasi sen käteensä ja pullisti keuhkojaan, puhaltaakseen
+oikein pitkän varotustoitotuksen.
+
+Jo se ääni yksistään karmi selkää siinä hiljaisuudessa. Silloin ikään
+kun tämän väräjävän torventoitotuksen loihtimana ilmestyi näkyviin
+suuri, odottamaton, harmaa ilmiö, joka uhkaavana kohosi korkealle aivan
+lähellä heitä: siinä oli mastoja, raakoja, köysiä, täysi laivan kuva,
+joka äkkiä, kokonaan tuli selvästi näkyviin, niinkun pelotuskuvat,
+jotka ainoalla valosädekimpulla loihditaan pingotetulle vaatteelle.
+Ja toisia miehiä tuli näkyviin niin likellä, että niitä oli voida
+koskettaa, ne nojautuivat vasten veneen reunaa, ja katsoa töllistelivät
+heitä, niinkun olisivat peljästyneinä ja hämmästyneinä unesta
+heränneet...
+
+He kävivät käsiksi airoihin, varamastoihin ja kekseihin -- mitä
+vaan oli saatavilla pitkää ja vahvaa -- ja pistivät ne ulos
+laidan ulkopuolelle, pitääkseen loitompana lähestyvää ilmiötä ja
+vierailijoita. Toiset myöskin peljästyneinä kurottivat ulos suuria
+tankoja, sysätäkseen heitä luotaan.
+
+Mutta raakapuut vaan pikkuisen ratisivat heidän yläpuolellaan, ja
+mastit, jotka hetkeksi olivat tarttuneet toisiinsa, erosivat heti
+helposti; koska oli aivan tyyni, saatiin yhteentörmäys vältetyksi: ne
+sysäsivät toisiaan niin keveästi, kun toinen laiva ei olisikaan ollut
+kiinteätä massaa, vain jotain pehmyttä, melkein painotonta...
+
+Kun vaara oli ohitse, niin miehet rupesivat nauramaan; he tunsivat
+toisensa:
+
+-- Ohoh! "Marian" miehiä!
+
+-- Kas! Gaos, Laumek, Guermeur!
+
+Ilmiö oli "Reine-Berthe", kapteeni Larvoër, se oli myös Paimpolista;
+merimiehet olivat läheisistä kylistä: suuri, mustapartainen, jonka
+hampaat näkyivät nauraissa, se oli Kerjégou, Ploudanielista, toiset
+olivat Plounésista ja Plounérinistä.
+
+-- Mutta miksi te ette soittaneet sen pahuukset'? kysyi Larvoër
+"Reine-Berthen" kannelta.
+
+-- Entäs te sitten! sen merirosvot, sen _merensikiöt_?...
+
+-- Mekö?... se on eri asia, _meitä on kielletty meluamasta_. (Sen hän
+vastasi, niinkun olisi mikä synkkä salaisuus näissä sanoissa piillyt,
+samalla hän nauroi niin häjysti, jotta sitä sitten usein muistettiin
+"Marialla" ja se antoi paljon ajattelemista).
+
+Ja sitten, ikäänkun olisi liiaksi sanonut, hän lopetti leikkipuheella:
+
+-- Meidän torvemme on tuo puhaltaissaan halaissut.
+
+Ja hän näytti miestä, jolla oli naama kun merenhirviöllä, ja paksu
+kaula ja leveä rinta, ja joka oli harteikas ja lyhytjalkainen ja näytti
+kamalan voimakkaalta.
+
+Ja katsellessaan toisiaan ja odotellessa tuulenpuuskaa tai virranvetoa,
+joka olisi kuljettanut toista nopeammin eteenpäin kun toista ja
+erottanut laivat toisistaan, alkoivat he keskustella. Nojautuen kaikki
+laitaa vasten, ja pysytellen erillään pitkillä puukangillaan, he
+puhelivat kotipuolen kuulumisia, viime kirjeistä, jotka olivat saaneet
+"luovijasta", vanhoista vanhemmistaan ja vaimoistaan.
+
+-- Minun vaimoni, Kerjégou sanoi, ilmoittaa saaneensa pienen, jota me
+jo olemme odottaneet, ja sitten on tusina pian täysi.
+
+Toisella oli kaksoset ja kolmas kertoi, että kaunis Jeannie Caroff
+-- jonka tytön islantilaiset hyvin tunsivat -- oli mennyt naimisiin
+rikkaan, kivuloisen miehen kanssa Plourivon piiristä.
+
+He näkivät toisensa valkean udun läpi, ja oli niinkun se olisi
+muuttanut äänenkin, joka tuntui kumealta, loittoselta.
+
+Sillä välin Yann ei voinut kääntää silmiään eräästä kalastajasta, se
+oli pieni, vanhanpuoleinen mies, hän tiesi varmaan, ettei hän ollut
+sitä miestä koskaan ennen nähnyt ja kuitenkin oli se heti sanonut:
+"Päivää, suuri Yann!" ja hyvin tuttavasti; se oli marakatin näköinen ja
+vilkutti lakkaamatta ilkeitä läpitunkevia silmiään.
+
+-- Minulle, sanoi vielä Larvoër, "Reine-Bertheltä", on ilmoitettu, että
+vanhan ploubazlanekilaisen Yvonne Moanin pojanpoika on kuollut, hän
+palveli, niinkun tiedätte, asevelvollisuuttaan Kiinan sotalaivastossa,
+vahinko poikaa!
+
+Kuullessaan sen, muut "Marian" miehet katsoivat Yanniin nähdäkseen,
+joko hän tiesi tämän surusanoman:
+
+-- Niin on, hän sanoi matalalla äänellä, välinpitämättömän ja ylpeän
+näköisenä, viime kirjeessä isä siitä kertoi.
+
+He katselivat kaikki häntä, udellen hänen suruaan ja se häntä harmitti.
+
+He puhelivat nopeasti vaalean sumun läpi, sillä välin kun heidän oudon
+yhtymisensä minutit kuluivat.
+
+-- Minun vaimoni kertoo minulle samalla, jatkoi Larvoër, että herra
+Mévelin tytär on muuttanut kaupungista Ploubazlanekiin, hän hoitaa
+tätiään vanhaa Moania; hän käy nyt päivätöissä henkeään elättääkseen.
+Muuten, sitä minä aina olen luullutkin, että hän olisi rohkea ja kunnon
+tyttö, koristuksistaan huolimatta.
+
+Taas he katsoivat kaikki Yanniin, joka alkoi suuttua täyttä totta, ja
+tumma puna nousi hänen ruskeille poskilleen.
+
+Tähän päättyi keskustelu "Reine-Berthen" väen kanssa, joita ei sen
+jälkeen kukaan elävä olento nähnyt. Jo hetken ajan olivat he näkyneet
+epäselvemmin, sillä heidän laivansa ei enää ollut yhtä likellä,
+ja äkkiä huomasi "Marian" väestö, ettei heillä ollut mitään pois
+työnnettävää, ei enää mitään pitkien puutankojen päässä, he hapuilivat
+kekseillään, airoillaan, masteillaan ja raaoillaan tyhjää ilmaa ja
+ne putosivat toinen toisensa perästä loiskahtaen mereen, niinkun
+puutuneet suuret käsivarret. Ne vedettiin laivaan sisään, kun niitä
+ei enää tarvittu. "Keine-Berthe" oli hälvennyt tiheään sumuun, se oli
+kadonnut äkkiä kokonaan, niinkun transparangikuva, jonka takaa lamppu
+on sammunut. He koittivat huutaa heille, mutta eivät saaneet vastausta
+-- kuului vaan omituinen moniääninen pilkallinen jupina, joka päättyi
+valitukseen, ja Marian miehet katselivat hämmästyneinä toisiaan...
+
+"Reine-Berthe" ei palannut silloin kun muut islantilaiset, ja kun
+"Samuel-Azéniden" miehet eräässä vuonossa löysivät varmoja jäännöksiä
+siitä (peräpuolen ja osan köliä), ei sitä enää odotettukaan, lokakuussa
+kaikkien sen merimiesten nimet piirrettiin mustille tauluille, jotka
+asetettiin kirkkoon.
+
+Mutta siitä kun sitä viimeksi oli nähty, -- "Marian" väestö oli
+tarkalleen pannut mieleen päivämäärän, aivan paluuaikaan saakka,
+-- ei ollut mitään vaarallisempaa myrskyä Islannin merellä, jota
+vastoin kolme viikkoa aikaisemmin, läntinen tuulenpuuska oli huuhtonut
+mereen useita miehiä ja tuhonnut kaksi laivaa. Sitten he vielä
+muistelivat Larvoërin naurua, ja yhdistämällä kaikki asianhaarat,
+saivat he kummallisia johtopäätöksiä. Yann muisteli usein sitä yötä ja
+merimiestä, joka apinantavalla vilkutteli silmiään: ja joskus "Marian"
+miehet kammoksuen arvelivat, että he sinä aamuna ehkä olivatkin
+puhuneet vainaajain kanssa.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Kesä kului jo elokuun lopulle, ensimäisten aamusumujen aikana
+islantilaiset palasivat.
+
+Kolmen kuukauden ajan molemmat turvattomat jo olivat asuneet yhdessä
+Ploubazlanekissa, Moanien mökissä; Gaud täytti tyttären velvollisuudet
+köyhässä, tyhjässä merimiehen pesässä. Hän oli tuonut sinne muassaan
+kaikki, mitä hänelle oli jätetty, kun hänen isänsä talo oli myöty,
+kauniin kaupunkilaisvuoteensa ja kauniit, eriväriset hameensa. Hän
+oli itse ommellut itselleen uuden, mustan puvun hyvin yksinkertaista
+kuosia, ja hän piti niinkun Yvonne muorikin surupäähinettä, joka oli
+paksusta musliinista ja koristettu ainoastaan poimuilla.
+
+Joka päivä hän kävi kaupungissa ompelemassa varakkaille ihmisille ja
+tuli kotiin myöhään illalla, eikä kukaan armastelija häirinnyt häntä
+matkalla, hän oli vieläkin vähän ylpeä ja häntä kohdeltiin niinkun
+herrasnaista, häntä tervehtiessään pojat niinkun ennenkin nostivat
+lakkia.
+
+Kauneina kesäiltoina hän palasi Paimpoliin pitkin rantateitä,
+hengittäen meren virkistävää ilmaa. Ompelustyö ei vielä ollut ehtinyt
+kuihduttaa häntä, niinkun muita, jotka elävät kaiken aikansa työnsä
+yli kumartuneina, kun hän katseli merta, hän oikasi suoraksi kauniin,
+solakan vartalonsa, jonka hän oli perinyt kalastajasuvultaan, -- kun
+hän katseli merta, katseli kauvaksi ulapalle, jossa Yann oli...
+
+Sama tie vei hänenkin kotiinsa. Jos hän olisi vielä jatkanut matkaa
+vähäisen, tienoosen, joka oli vielä kivisempi, jossa tuulet vielä
+paremmin pääsivät puhaltelemaan, olisi hän tullut Pors-Evenin kylään,
+jossa harmaat, sammaltaneet puut kasvavat vain mataloiksi kivien
+välissä, ja koukistavat selkää länsituulen vihurien edestä.
+
+Luultavasti hän ei koskaan palaisi Pors-Eveniin, vaikkei sinne ollut
+enempää kun virstan matka, mutta olihan hän siellä käynyt kerran
+eläissään, ja sekin riitti tekemään koko tien mieleiseksi. Yann muuten,
+luultavasti kulki sitä usein, ja ovestaan Gaud saattoi nähdä, kun hän
+tullen mennen kulki alavaa kangasta pitkin matalien ajonc-pensaitten
+välitse. Siksi hän rakasti koko Ploubazlanekin seutua; hän melkein
+iloitsi, että kohtalo oli heittänyt hänet sinne asumaan, sillä se oli
+ainoa paikka maailmassa, missä ei elämä käynyt sietämättömäksi.
+
+Siihen vuoden aikaan, elokuun loppupuolella, on niillä tienoin painavan
+kuuma ilma, joka tulee etelästä; illat ovat loistavan kirkkaita,
+on niinkun eteläisempien maitten lämmin aurinko heijastuisi aina
+Bretagnen merirannikoille. Ilma on usein kirkas ja tyyni, ei ole
+pilvenhattaraakaan taivaalla.
+
+Kun Gaud illalla palasi kotiin, alkoi yön hämärä jo peittää tienotta
+ja esineet alkoivat sulaa yhteen epämääräisiksi varjoiksi. Siellä
+täällä näkyi ajonc-pensaikko kivikummulla, niinkun joku pörhötetty
+höyhentöyhtö, laaksossa näkyi epäselviä ryhmiä koukeroisia puita,
+taikka pisti jossain näkyviin jokin kyttyräinen varjo, se oli jonkun
+mökin olkikatto. Tienristeyksissä, vanhat Kristuksenkuvat, jotka
+suojelivat paikkakuntaa, levittivät mustia käsivarsiaan ristinpuulla
+ja ne näyttivät oikeilta ristiinnaulituilta ihmisiltä, ja kaukana
+näkyi selvästi Kanaali, se oli kun keltainen peili taivaan alla, joka
+alkoi synkistyä ja käydä pilveen alareunastaan. Mutta tyyni, kaunis
+sääkin oli näillä tienoin surumielinen; joka paikassa asusti silloinkin
+kummallinen levottomuus, moinen pelonalaisuus, sen synnytti meri, jonka
+turviin niin monen elämä oli uskottu, ja jonka ikuinen uhka näytti
+hetkeksi vaipuneen uneen.
+
+Gaudista, joka ajatuksissaan kulki pitkin tietä, ei paluumatka
+raittiissa ilmassa koskaan ollut kyllin pitkä. Hän tunsi merihauran
+suolaisen hajun ja muutamien pienten kukkien suloisen tuoksun, joita
+kasvoi rannoilla kuivien takiaisten joukossa. Jollei Yvonne muori
+olisi odottanut kotona, olisi hän viipynyt ajonc-pensaitten välitse
+luikertelevilla poluilla, niinkun herrasnaiset tekevät, jotka
+mielellään kesäiltoina uneksivat puistoissa.
+
+Näillä matkoilla hänelle usein juohtuivat mieleen aikaisemman
+lapsuuden ajat; mutta ne olivat nyt niin kaukaisia, niin hämäriä,
+hänen rakkautensa oli ne hälventänyt. Huolimatta kaikesta mitä oli
+tapahtunut, hän ajatuksissaan piti Yannia sulhasenaan, -- ylpeänä
+sulhasena, joka häntä vältteli ja halveksi, jonka omaksi hän ei koskaan
+tulisi, mutta jolle hän mielessään itsepintaisesti pysyi uskollisena,
+ei hän siitä kuitenkaan kellenkään puhunut. Tähän aikaan oli hänestä
+hyvä, että Yann oli Islannissa, siellä meri häntä vartioitsi, niinkun
+hän olisi ollut luostarissa, ei hän saattanut kiintyä kehenkään
+muuhun...
+
+Tosin hänen piti muutaman päivän perästä palata, mutta hän odotti hänen
+kotiintuloaankin tyynemmin kun ennen. Vaistomaisesti hän käsitti, ettei
+Yann halveksisi häntä hänen köyhyytensä tähden, -- sillä Yann ei ollut
+samanlainen kun toiset.
+
+-- Ja sitten Sylvestre paran kuolema oli seikka, joka varmaankin toisi
+heidät lähemmäksi toisiaan. Kotiin tultuaan Yann varmaan ei saata
+olla tulematta tervehtimään ystävänsä isoäitiä: Gaud oli päättänyt
+olla kotona silloin, se ei olisi hänen arvolleen alentavaista; hän
+aikoi olla, niinkun ei hän mitään muistaisi, hän aikoi puhua niinkun
+jonkun kanssa, jota on kauvan tuntenut; hän puhuisi hellästi niinkun
+Sylvestren veljelle, hän koittaisi olla aivan luonnollinen. Ja kenties?
+ehkä ei ollut mahdotonta saavuttaa sisaren asema hänen suhteensa, nyt
+kun hän oli niin yksin maailmassa: turvautua hänen ystävyyteensä,
+pyytää häneltä sitä niin luottavasta, puhua niin selvästi, ettei hän
+voisi luulla sen takana piilevän mitään naimisiin tunkeutumista.
+Gaud luuli häntä vaan ujoksi, että hän itsepintaisesti, tahtoi pysyä
+riippumattomana, mutta että hän oli lempeä ja suora, että hän saattoi
+käsittää sitä, mikä tuli sydämmestä.
+
+Mitähän Yann oli tunteva, kun hän näkisi Gaudin köyhänä, tässä
+hökkelissä? Köyhän köyhänä! sillä Moan muori ei enää jaksanut käydä
+päivätöissä, pesemässä, eikä hänellä ollut muuta kun lesken eläke;
+tosin ei hän paljoa syönyt nyt enää, ja he saattoivat tulla toimeen
+pyytämättä apua keltäkään.
+
+Oli aina yö jo, kun hän tuli kotiin; ennen kun pääsi mökkiin, täytyi
+astua alaspäin kulunutta kalliota myöten, sillä se oli alempana
+Ploubazlanekin tietä, merenpuoleisella rinteellä. Paksu, ruskea
+olkikatto sen melkein kokonaan kätki, katto, joka oli kovasti
+mutkistunut, ja näytti suurelta, kuolleelta eläimeltä, joka oli
+köykistynyt karkean takkunsa alle. Seinät olivat tummia ja kovia kun
+kalliot, sammalet ja jäkälät muodostivat siihen vihreitä täpliä.
+Kynnyksenä oli kolme mutkikasta porrasta ja oven sisäpuolella oleva
+salpa avattiin vetämällä köyden pätkää, joka tuli ulos reiästä. Kun
+tuli sisään, huomasi ensin vastapäätä ovea ikkunan, se oli syvä kun
+ampumareikä, ja se oli merelle päin, josta vielä näkyi vähän vaaleata,
+keltaista valoa. Takassa paloi räiskyen hyvänhajuisia kuusi- ja
+pyökkirisuja, joita Yvonne muori keräsi kävellessään pitkin teitä,
+hän itse istui tulen ääressä ja valmisti heidän niukkaa illallistaan,
+sisässä oli hänellä vain myssy päässä, sillä hän tahtoi säästää
+päähineitään, hänen vieläkin kauniit kasvonpiirteensä kuvautuivat
+vasten tulen punaista liekkiä. Hän katsoi Gaudiin silmillään, jotka
+ennen olivat olleet ruskeita, mutta nyt näyttivät himmeiltä, siniseen
+vivahtavilta, ne eivät enää näyttäneet näkevän mitään, vaan olivat
+hämäriä ja vanhuuden heikontamia. Joka kerran hän sanoi samat sanat:
+
+-- Voi hyvänen aika kun sinä tulet myöhään tänä iltana, tyttö kulta...
+
+-- En suinkaan, muori, vastasi lempeästi Gaud, joka oli siihen
+tottunut. Samaan aikaan, kun muinakin päivinä.
+
+-- Vainniin, minusta tuntui, kun olisi tavallista myöhempään.
+
+He söivät illallisensa pöydän ääressä, joka oli melkein muodottomaksi
+kulunut, mutta se oli vieläkin paksu, kun ison tammen runko. Ja sirkka
+se aina soitteli heille ratoksi hopeanhelisevää soittoaan.
+
+Mökin toisen seinän täyttivät karkeatekoiset, nyt jo madonsyömät
+puukaapit, niissä oli lavitsat, joilla useita kalastajapolvia oli
+syntynyt ja maannut, ja vanhoja äitiä oli kuollut.
+
+Mustilla orsilla oli vanhoja talouskaluja, yrttikimppuja, puulusikoita,
+savustettua kinkkua: ja vielä vanhoja verkkoja, jotka riippuivat siellä
+käyttämättä Moanin viimeisten poikien hukkumisesta saakka, ja joiden
+rihmoja hiiret yöllä nakertelivat.
+
+Gaudin sänky, joka valkeine, musliini uutimineen oli eräässä nurkassa,
+näytti komealta ja uudelta tässä kelttiläisessä majassa.
+
+Graniittiseinällä oli kehyksien sisässä valokuva, joka kuvasi
+Sylvestreä merimiehenä. Hänen mummonsa oli siihen kiinnittänyt hänen
+kunniarahansa ja punaisesta verasta tehdyn ankkuriparin, joita
+merimiehet pitävät oikealla hihallaan, ja jotka olivat olleet hänen
+omansa; Gaud oli Paimpolista ostanut mustista ja valkeista helmistä
+tehdyn seppeleen, jommoisia Bretagnessa asetetaan vainaajain kuvien
+ympärille. Se oli hänen hautakumpunsa, siinä oli kaikki, mikä oli hänen
+muistolleen pyhitetty hänen omassa Bretagnessaan.
+
+Kesäiltoina eivät he valvoneet kauvan säästääkseen kynttilöitä; kun
+ilma oli kaunis, he istuivat hetkisen kivipenkillä oven suussa ja
+katselivat ihmisiä, jotka kuljeksivat pitkin teitä heidän yläpuolellaan.
+
+Sitten vanha Yvonne meni makaamaan lavitsalleen, -- ja Gaud
+herrassänkyynsä; hän nukkui pian, sillä hän oli tehnyt paljon työtä ja
+astunut paljon, ja nukkuessaan hän ajatteli islantilaisten kotiintuloa,
+hän oli viisas ja järkevä tyttö, eikä liikoja huoleksinut.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Mutta kun hän muuanna päivänä Paimpolissa kuuli, että "Maria" juuri
+oli palannut kotiin, joutui hän ikäänkun jonkunlaiseen kuumeesen. Se
+tyyneys, jolla hän oli häntä odottanut, oli hävinnyt; hän lopetti
+kiireesti työnsä, ja tietämättä miksi läksi tavallista aikaisemmin
+kotimatkalle, -- ja tiellä, kun hän kiiruhti kotiinpäin, tunsi hän
+Yannin kaukaa, tulevan hänelle vastaan.
+
+Hänen jalkansa vapisivat ja hän oli vähällä kaatua, Yann oli jo aivan
+lähellä, tuskin kahdenkymmenen askeleen päässä, Gaud näki hänen komean
+vartalonsa ja kiharat tukkansa kalastajan hatun alta. Tämä kohtaus oli
+hänelle niin odottamaton, että hän todellakin pelkäsi horjuvansa, ja
+että Yann huomaisi sen, silloin hän kuolisi häpeästä... Ja sitten hän
+pelkäsi olevansa huolimattomasti puettu ja näyttävänsä väsyneeltä, kun
+oli tehnyt työnsä liian kiireesti, hän olisi antanut vaikka mitä, jos
+hän olisi voinut kätkeytyä jonnekin pensaikkoon, taikka vajota vaikka
+maan rakoon. Yanninkin näytti tekevän mieli kääntyä takasin tai poiketa
+toiselle tielle. Mutta oli jo liian myöhäistä, heidän täytyi kulkea
+toistensa sivu kapealla tiellä.
+
+Antaakseen hänelle kyllin tilaa, Yann hyppäsi tienpuoleen, niinkun
+säikkyvä hevonen ja katsahti samalla arasti Gaudiin.
+
+Gaud oli myöskin puolen sekunnin ajan vilkaissut ylös ja luonut häneen
+vasten tahtoaan rukoilevan, huolestuneen katseen. Ja kun heidän
+katseensa näin hetken ajan yhtyivät, tuntuivat Yannin pellavanharmaat
+silmät laajenevan, leimuava ajatus niitä valaisevan, niistä säihkyi
+sinistä valoa, hänen kasvonsa olivat käyneet tulipunaisiksi ohimoja
+myöten, aivan tukan rajaa myöten.
+
+Yann kohotti lakkiaan ja sanoi:
+
+-- Päivää, neiti Gaud!
+
+-- Päivää, herra Yann, hän vastasi.
+
+Siinä oli kaikki, hän oli jo mennyt sivu. Gaud jatkoi matkaansa,
+vieläkin vavisten, mutta mitä etemmäksi hän tuli hänestä, sitä
+tyynemmäksi kävi hänen verensä, ja hänen voimansa palasivat...
+
+Kotona hän tapasi vanhan Moan muorin nurkassa istumassa, pää käsien
+välissä, hän itki ja nyyhki, "hii, hii, hii", niinkun pieni lapsi,
+tukka oli epäjärjestyksessä ja myssyn alta riippui harmaita hapsia,
+jotka näyttivät vanhalta hamppuvanukkeelta.
+
+-- Kuulehan, Gaud, kun minä tapasin Gaosin pojan Plouherzelin puolessa,
+tullessani risuja kokoomasta: -- me puhuimme minun poikaparastani,
+niinkun ymmärtänet. He ovat tänä aamuna tulleet Islannista, ja
+puolenpäivän aikaan, kun minä olin ulkona, oli hän käynyt täällä. Poika
+parka, hänelläkin oli kyyneleet silmissä... Hän seurasi minua portille
+saakka, kantoi minun pientä risukimppuani...
+
+Gaud kuunteli liikahtamatta, hänen sydäntään alkoi ahdistaa: Yann oli
+siis jo käynyt, ja hän oli siihen käyntiin perustanut kaiken toivonsa,
+oli aikonut sanoa hänelle niin monta seikkaa, eikä hän luultavasti enää
+toista kertaa tulisi, kaikki oli siis lopussa...
+
+Ja mökki tuntui hänestä entistä kurjemmalta, köyhyys raskaammalta,
+maailma tyhjemmältä, ja pää painui alas ja hänen teki mieli kuolla.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Tuli talvi vähitellen, niinkun valkeaan vaippaan se peitti kaikki
+esineet. Toinen hämärä päivä seurasi toista, mutta Yannia ei näkynyt,
+-- ja molemmat naiset elivät päivänsä yksinään ja hyljättyinä.
+
+Kun tuli pakkaset säät, kävi heidän elämänsä kalliimmaksi ja kovemmaksi.
+
+Ja sitten alkoi käydä vaikeaksi hoitaa vanhaa Yvonnea. Hänen
+pääparkansa alkoi mennä sekasin; hän suuttui joutavista; sanoi
+häjyyksiä, kerran tai kahdesti viikossa tuli hän sille päälle syyttä,
+niinkun lapset.
+
+Mummo parka!... Valoisampina hetkinään hän oli vieläkin niin lempeä ja
+hyvä, jotta Gaud ei herennyt häntä kunnioittamasta ja rakastamasta.
+Hän, joka aina oli ollut hyvä, tuli lopulta häjyksi, hän paljasti
+viimeisillä hetkillään ilkeyttä, joka koko elämän iän oli uinunut, hän
+ilmaisi tietävänsä raakoja sanoja, joita hän ei koskaan ennen ollut
+käyttänyt, se oli kummallista ivaa.
+
+Hän alkoi myöskin laulaa, ja sitä oli vielä vaikeampi kuulla kun hänen
+vihaansa, hän lauloi mitä vaan sattui päähän pälkähtämään, messun
+osia tai joutavia renkutuksia, joita hän ennen oli satamassa kuullut
+merimiesten laulelevan. Hän lauloi "Paimpolin tyttöjä", tai muita
+semmoisia, heilutellen päätään ja lyöden tahtia jalallaan. Mutta hän
+vaikeni äkkiä, katsoa tuijotti tyhjään ja hänen silmistään katosi
+kaikki elon ilmaukset, ne olivat kun sammuva liekki, joka viimeisen
+kerran leimahtaa ennen sammumistaan. Ja sitten pää painui alas, hän
+istui kauvan aikaa voimattomana ja leuka longotti ryntäillä niinkun
+kuolleella.
+
+Eikä hän ollut niin siistikään kun ennen, ja siitä oli Gaudille uutta
+huolta.
+
+Kerran sattui niin ettei hän enää muistanut pojanpoikaansa.
+
+-- Sylvestre? -- Sylvestre?... hän sanoi Gaudille ja näytti
+mietiskelevän, kuka se mahtoi olla, voi, pahuus sentään! tyttöseni,
+minulla näet on nuorena ollessani ollut niin paljon poikia ja tyttöjä,
+tyttöjä ja poikia, jotta minä, totta tosiaan, en nyt enää...
+
+Ja samalla hän huiskutti laihoja käsiään melkein ilettävän
+huolettomasti.
+
+Seuraavana päivänä hän taas saattoi muistaa hänet, ja hän kertoi
+tuhansia pikku seikkoja hänestä, mitä hän oli tehnyt ja mitä hän oli
+sanonut, ja mummo parka itki koko päivän.
+
+Voi niitä talvi-iltoja, kun ei ollut puita pesään panna! Tehdä työtä ja
+kylmää, tehdä työtä elättääkseen henkeään, ommella hienoa ompelusta,
+jonka hän joka ilta toi Paimpolista kotona lopettaakseen ennen maata
+menoa.
+
+Yvonne muori istui ääneti takan ääressä, jalat sammuvalla hiilustalla,
+kädet esiliinan alla. Mutta aikaisemmin illalla täytyi aina puhella
+hänen kanssaan.
+
+-- Miks'et sinä puhu mitään, tyttöseni? Kyllä minä aikoinani tunsin
+sinun ikäisiäsi, jotka osasivat puhella. Minä luulen, ettemme me
+näyttäisi kumpikaan niin surullisilta, jos sinä tahtoisit puhella vähän.
+
+Silloin Gaud kertoi hänelle mitä uutisia oli sattunut kaupungilla
+kuulemaan, tai luetteli niitten nimiä, jotka hän oli tiellä kohdannut,
+hän puhui asioita, jotka hänelle itselleen olivat aivan samantekeviä,
+-- muuten oli kaikki hänestä samantekevää, -- ja herkesi puhumasta
+kesken tarinoitaan, kun hän huomasi, että vanhus oli nukkunut.
+
+Ei ollut mitään virkeätä, nuorta hänen ympärillään, hänen, jonka virkeä
+nuoruus kaipasi nuoruutta. Hänen kauneutensa oli kuluva hedelmättömään
+tyhjyyteen...
+
+Meren tuulet, jotka tunkivat sisään joka taholta, saivat lampun
+leimuamaan, ja aaltojen kuohuna kuului niin kun laivassa; ja
+kuunnellessaan sitä, hän aina suruissaan muisteli Yannia, jonka koti
+oli meren aalloilla; suurina myrskyöinä, kun ulkona ulvoi ja vinkui,
+hän ajatteli häntä tavallista enemmän huolestuneena.
+
+Ja kun hän sitten oli yksinään, aina vaan yksinään makaavan mummon
+kanssa, häntä välistä pelotti ja hän katsoi pimeisiin nurkkiin,
+muistellen esi-isiään, jotka olivat olleet merimiehiä ja olivat
+maanneet näillä lavitsoilla, ja jotka olivat hukkuneet merelle
+tämmöisinä öinä, ja joitten sielut ehkä palaisivat; eikä hän toivonut
+turvaa heidän käyntiään vastaan vanhan naisen läsnäolosta, joka jo
+melkein kuului heihin.
+
+Äkkiä hän värähti kantapäästä kiireesen saakka, kun uunin kulmasta
+kuuli heikon, pärisevän, kimakan äänen, joka kuului kun maan alta.
+Se oli Yvonne muori, joka lauleli iloisella äänellä, mutta se jääti
+sydämmeen saakka.
+
+Ja hän tunsi outoa kauhua, jonka hullujen seura synnyttää.
+
+Satoi, yhä satoi, yhtämittaa loristen, melkein lakkaamatta kuului vettä
+valuvan alas pitkin seiniä, vanhassa sammalkatossa oli paikkoja, jotka
+vuotivat; niistä, aina samasta paikasta, tippui vettä, väsymättä,
+yksitoikkosesti, ja pisarat liottivat permantoa, joka oli tehty hiekan
+ja näkinkengän sekaisesta savesta.
+
+Vettä oli joka puolella heidän ympärillään, kylmää, loppumatonta vettä,
+riehuvaa pieksävää vettä, joka täytti ilman, ja teki pimeän vieläkin
+pimeämmäksi, ja erotti Ploubazlanekin hajallaan olevat mökit vieläkin
+enemmän toisistaan.
+
+Sunnuntai-illat olivat Gaudille kaikkein ikävimmät, koska ne
+muutoin olivat tavallista iloisempia, niinä iltoina iloittiin
+näissä syrjäisissä pikku kylissäkin; aina kuului milloin mistäkin
+huolellisesti suljetusta mökistä, jota synkkä sade pieksi,
+raskasmielistä laulua. Sisässä olivat pöydät työnnetyt yhteen
+juomakuntia varten, merimiehet kuivailivat vaatteitaan loimottavien
+vaikeitten edessä: vanhat joivat viinaa ja nuoret mielittelivät
+tyttöjä, kaikki juopuivat ja lauloivat kiihkoissaan. Ja lähellä heitä
+lauloi meri, heidän vastainen hautansa, täyttäen yön mahtavalla
+äänellään...
+
+Joskus sunnuntaisin tuli nuoria miehiä joukottain kapakoista tai
+he palasivat Paimpolista kuljeksien pitkin tietä, läheltä heidän
+porttiaan; ne olivat niitä, jotka asuivat etimpänä, Pors-Evenissä,
+He kulkivat ohitse myöhään illalla, he eivät välittäneet, vaikka
+kastuivatkin, he olivat tottuneet rankkasateisiin ja tuulenpuuskiin.
+Gaud kuunteli heidän laulujaan ja huutojaan, jotka hälvenivät sateen
+räiskintään ja tuulen ulvontaan, -- hän koitti erottaa Yannin ääntä;
+kun hän luuli sen kuulevansa, niin hän tunsi vapisevansa.
+
+Yann teki pahoin, kun hän ei enää käynyt heitä katsomassa, -- ja sitten
+hän vielä vietti iloista elämää niin kohta Sylvestren kuoleman jälkeen,
+-- se ei ollut hänen tapaistaan! Ei, Gaud ei häntä enää käsittänyt,
+mutta ei sittenkään voinut heretä häntä ajattelemasta, uskoa häntä
+sydämmettömäksi.
+
+Ja iloista elämää Yann viettikin kotiin tultuaan.
+
+Ensiksi oli hän tehnyt tavallisen lokakuun matkan Gascognen lahteen,
+-- ja se on aina hauska aika islantilaisille, heillä on silloin
+kukkaroissaan vähän rahaa, jonka he voivat huoletta tuhlata (kapteenit
+maksavat heille osan saaliin hinnasta etukäteen, sillä vakinainen jako
+tapahtuu vasta talvella).
+
+He olivat niinkun muinakin vuosina menneet saarille suoloja
+hakemaan, ja siellä hän oli Saint-Martin-de-Réssä uudestaan
+rakastunut ruskeaveriseen tyttöön, jota hän edellisenäkin
+syksynä oli armastellut. He olivat yhdessä kävelleet viimeisinä
+auringonpaisteisina päivinä punertavilla viinimailla, jossa linnut
+laulelivat ja kypsät viinirypäleet, hiekkaneilikat ja läheinen meri
+täyttivät ilman tuoksuillaan; he olivat tanssineet piiritanssia
+viinirypältenkorjuujuhlissa, joissa makeat viinit päihdyttävät ja
+kiihoittavat lempimään.
+
+Lopulta oli "Maria" kulkenut Bordeauxiin saakka, siellä hän oli taas
+tavannut kauniin laulajattaren, joka oli lahjoittanut hänelle kellon,
+ja oli välinpitämättömästi taas antanut jumaloida itseään kahdeksan
+päivän kuluessa.
+
+Marraskuussa Bretagneen palattuaan hän oli ollut useissa ystäviensä
+häissä, sulhaspoikana, aina kauniisen juhlapukuunsa puettuna, ja usein
+hän oli keskiyön jälkeen lopulla tanssiaisia ollut juovuksissa. Joka
+viikko hänellä oli uusia seikkailuja, joita tytöt liioitellen kilvan
+kertoivat Gaudille.
+
+Kolmesti tai neljästi Gaud oli nähnyt hänen tulevan vastaan
+Ploubazlanekin tiellä, mutta aina niin hyvissä ajoin, että hän oli
+voinut välttää häntä, sitä paitse poikkesi Yannkin silloin aina tieltä.
+He välttivät toisiaan ikäänkun sanattoman sopimuksen mukaan.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Paimpolissa on suuri nainen nimeltä rouva Tressoleur; erään satamaan
+vievän kadun varrella hän pitää kapakkaa, joka islantilaisten kesken on
+hyvin tunnettu, ja jossa kapteenit ja laivanisännät käyvät merimiehiä
+pestaamassa, valitsemassa paraimmista ja juomassa heidän kanssaan.
+
+Hän oli aikoinaan ollut kaunis, vieläkin hän mielistelee merimiehiä,
+mutta nyt hänellä on viikset, hän on kun mies ruumiiltaan ja puheissaan
+karkea. Kapakoitsijan kasvot suuren, valkean, nunnan päähineen alla;
+hänessä oli jotain uskonnollista, joka ei lähde hänestä, koska hän
+on bretagnelainen. Hänen päähänsä ovat kaikkien seudun merimiesten
+nimet kirjoitetut niinkun luetteloon; hän tunsi hyvät ja huonot, tiesi
+säntilleen, mitä he ansaitsevat ja mihin he kelpaavat.
+
+Muuanna päivänä Tammikuussa oli hän kutsunut Gaudia ompelemaan uutta
+pukua itselleen, ja hän sai tehdä työtä pienessä huoneessa vierassalin
+takana.
+
+Rouva Tressoleurin luo tullaan portin kautta, joka on kahden tanakan
+graniittipylvään välissä, talon ensimäisen kerroksen alla, vanhaan
+tapaan; kun sen avaa, niin melkein aina sattuu kiitämään pitkin katua
+joku tuulen puuska ja se lykkää tulijan sisään, niin että tulevat kun
+hyökkylaineen viskaamina. Sali on matala ja syvä, valkeaksi rapattu
+ja koristettu kultakehyksisillä tauluilla, joissa näkyy laivoja,
+yhteentörmäyksiä ja haaksirikkoja. Yhteen nurkkaan on hyllylle asetettu
+fajanssinen Neitsyen kuva keskelle tekokukkia.
+
+Nämä vanhat seinät ovat kajahtaneet monista voimakkaista
+merimieslauluista, ne ovat nähneet paljon hurjaa, raakaa iloa, --
+Paimpolin vanhimmilta, merirosvojen myrskyisiltä ajoilta, meidän
+päivien islantilaisiin, jotka eivät paljon ole esi-isistään muuttuneet.
+Ja monta ihmishenkeä on täällä pantu menemään, pestattu kahden kohmelon
+välillä, näitten tammipöytien ääressä.
+
+Ommellessaan Gaud kuunteli, kun toisella puolella seinää rouva
+Tressoleur keskusteli Islannin asioista kahden vanhan merimiehen
+kanssa, jotka istuivat siellä juomassa.
+
+Vanhukset keskustelivat kauniista, uudesta veneestä, jota paraillaan
+varustettiin satamassa: ei se, "Leopoldine", koskaan valmistu ensi
+kalastuskaudeksi.
+
+-- No, mutta, emäntä tokasi, valmistuu varmaan! -- Minä voin kertoa,
+että sille jo miehistökin hankittiin eilen: Guermeurin vanhan "Marian"
+kaikki miehet, sillä se aiotaan myödä purettavaksi; viisi reimaa miestä
+siihen pestattiin, tässä -- minun silmäini edessä, -- tällä pöydällä
+-- minun kynälläni he piirsivät nimensä alle. Ja minä takaan, että ne
+ovat kunnon poikia: Laumek, Tugdual Caroff, Yvon Duff, Keraezin poika
+Tréguierista, -- ja suuri Yann Gaos, Pors-Evenistä, joka vetää vertoja
+kolmelle!
+
+"Leopoldine!"... Gaud paraiksi kuuli veneen nimen, jonka piti viedä
+Yann pois, ja se kiintyi samalla hänen muistiinsa, ikäänkun se olisi
+siihen taottu, jottei se pääsisi häviämään.
+
+Kun hän illalla, Ploubazlanekiin palattuaan lopetteli työtään pienen
+lamppunsa valossa, niin ei hänen mielestään haihtunut tämä sana, jonka
+pelkkä kaiku sai hänet alakuloiseksi. Ihmisten ja laivojen nimillä
+on oma kaikunsa, melkein merkityksensä. "Leopoldine", se uusi, outo
+nimi seurasi häntä luonnottoman itsepintaisesti, siitä tuli häjy
+painajainen. Hän oli toivonut, että hän vielä kerran näkisi Yannin
+lähtevän "Marialla", jolla hän kerran oli käynyt, jonka hän tunsi, ja
+jota Neitsyt oli suojellut niin monen vuoden vaarallisilla matkoilla;
+tämä muutto, tämä "Leopoldine" lisäsi vaan hänen huoliaan.
+
+Mutta kohta hän sanoi itselleen, ettei se kuulunut häneen, ettei
+mikään mikä koski Yannia, enää kuulunut häneen. Ja samantekevähän se
+hänelle lie, oli Yann siellä tai täällä, sillä tai tällä laivalla,
+tuli tai meni!... Olisiko hän onnettomampi tai vähemmän onneton, kun
+Yann oli Islannissa, kun tuli kesä, lämmin kesä, autioihin mökkeihin,
+joissa naiset yksinään ja levottomina elostavat; -- tai kun taas
+tuli uusi syksy, tuoden taas kalastajat kotiin?... Kaikki sehän
+oli hänelle samantekevää, ei se tuonut hänelle iloa eikä toivoa.
+Heidän välillään ei enää ollut mitään sidettä, ei ollut mitään, mikä
+olisi voinut lähestyttää heitä, koska Yann oli unohtanut Sylvestre
+parankin. Gaudille selveni, että hänen piti ainaiseksi luopua
+ainoasta unelmastaan, elämänsä ainoasta toivosta; hänen piti heretä
+ajattelemasta Yannia, kaikkea, mikä vaan miten oli yhteydessä hänen
+elämänsä kanssa, Islannin nimeäkin, joka vielä hänen tähtensä kajahti
+niin surullisen viehättävästi hänen korvissaan, ajaa kokonaan pois ne
+ajatuksen, pyyhkiä ne pois; hänen tuli käsittää, että se oli lopussa
+ainaiseksi lopussa...
+
+Hän katseli hellästi nukkunutta, vanhaa mummo parkaa, joka häntä vielä
+tarvitsi, mutta joka kohta oli kuoleva. Ja sitten, miksi hyväksi hän
+sitten eläisi, tekisi työtä, miksi ja mihin?...
+
+Länsituuli oli taas alkanut riehua ulkona, katosta oli alkanut tippua
+vettä, tyynesti ja keveästi, se oli kun lapsen itkua, tuulen ulvonnan
+rinnalla. Ja Gaudin silmistä alkoi vierähdellä kyyneleitä, orvon,
+hyljätyn kyyneleitä, huulille ne jättivät hiukan katkeran maun, ja
+sitten ne hiljaa putosivat hänen työlleen, niinkun kesäinen sade,
+jota ei vihuri kuljettele, vaan joka putoaa raskaasti ja nopeasti
+ylen täysistä pilvistä. Hän ei voinut nähdä, masentuneena, kauhistuen
+elämänsä tyhjyyttä, hän kääri kokoon rouva Tressoleurin väljät liivit
+ja koetti panna maata.
+
+Hän värähteli ojentaessaan jäseniään kauniissa herrassängyssään: se
+kävi joka päivä kosteammaksi ja kylmemmäksi, -- niinkun kaikki muutkin
+esineet tässä mökissä. -- Mutta hän oli nuori ja hän lämpeni ja nukkui
+kesken itkuaan.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Vielä oli kulunut muutamia synkkiä viikkoja, ja oltiin jo helmikuun
+ensi päivissä, ilma oli jo kaunista ja lauhkeata.
+
+Yann oli käynyt isäntänsä luona, hakemassa osuuttaan viime kesän
+kalastukseen, hän sai 1500 markkaa, jotka hän perheensä tavan mukaan
+aikoi jättää äitinsä huostaan. Vuosi oli ollut hyvä ja hän palasi
+tyytyväisenä kotiin.
+
+Lähellä Ploubazlanekia hän näki väentungoksen tien vieressä: vanha
+mummo viuhtoi kepillään ja hänen ympärillään oli meluavia poikia, jotka
+nauroivat... Se oli Moan mummo!... Hän, mummo parka, jota Sylvestre
+jumaloi; likaisena ja repaleissa, hänestä oli tullut vanha, tylstynyt
+akanrahjus, jommoisten ympärille ihmiset teillä kokoontuvat!... Se kävi
+Yanniin sanomattoman kipeästi.
+
+Ploubazlanekin pojat olivat tappaneet mummon kissan, ja hän uhkasi
+heitä kepillään, vihan ja epätoivon vimmassa.
+
+-- Voi toki! jos hän, minun poika parkani olisi ollut täällä, niin ette
+olisi uskaltaneet, se on varma se, te sen ilkiöt!
+
+Hän näytti langenneen, juostessaan heidän perästään lyödäkseen heitä;
+päähine oli vinossa, vaatteet aivan likaiset, ja he vielä sanoivat
+hänen olevan juovuksissa (niinkun joskus sattuu Bretagnessa muutamille
+vanhus raukoille, jotka ovat saaneet paljon kovaa kokea).
+
+Yann tiesi, ettei se ollut totta, että hän oli kunnianarvoinen vanhus,
+joka ei koskaan juonut muuta kun vettä.
+
+-- Ettekö te häpeä? hän sanoi pojille, mahtavalla äänellään,
+vihastuneena hänkin.
+
+Ja silmänräpäyksessä kaikki pojat pakenivat pois häpeissään ja
+hämillään, sillä pitkän Gaosin kanssa ei ollut leikkimistä.
+
+Gaud, joka juuri palasi Paimpolista, tuoden muassaan työtä illaksi,
+oli nähnyt kaukaa ja tuntenut mummonsa keskellä joukkoa. Peljästyneenä
+hän tuli juosten saadakseen tietää, mitä oli tapahtunut, mitä hänelle
+oli tehty, -- ja kun hän näki kissan, ymmärsi hän, että he olivat sen
+tappaneet.
+
+Hän katsoi avomielisillä silmillään Yanniin, joka ei katsonut poispäin;
+tällä kertaa he eivät ajatelleet paeta toisiaan, molemmat vain
+kävivät tulipunaisiksi, sekä Yann että Gaud, veri tulvaili samalla
+kertaa kummankin poskiin, he katselivat toisiaan vähän hämillään, kun
+olivat niin likellä toisiaan; mutta vihatta, melkein hellästi, sama
+sääliväisyyden ja avuliaisuuden tunne heitä yhdisti.
+
+Jo kauvan aikaa olivat koululapset halunneet tappaa kuollutta kissa
+parkaa, kun se oli niin musta ja oli niin ruma, mutta se oli hyvä
+kissa, kun sitä katseli likempää, sillä oli hiljainen ja melkein lempeä
+katse. He olivat tappaneet sen kivittämällä ja toinen silmä oli puhki.
+Mummo parka höpisi uhkauksia ja meni kotiin päin aivan kiihtyneenä ja
+hoiperrellen, kantaen kuollutta kissaa hännästä.
+
+Voi minun poika parkaani, poika parkaani... jos hän vielä olisi elossa,
+niin eivät olisi uskaltaneet tätä tehdä, eivätpä olisi!...
+
+Kyyneleitä vierähteli kurttuisille kasvoille, ja hänen kätensä, joissa
+suuret siniset suonet näkyivät, vapisivat.
+
+Gaud oli asettanut päähineen suunnilleen, ja koetti lohduttaa häntä
+hellillä sanoilla. Ja Yannia harmitti, jotta lapset saattoivat
+olla niin häjyjä. Saattoivat tehdä tämmöistä vanhalle naisparalle.
+Hänellekin oli kyyneleet tulla silmiin. -- Mutta ei kissan tähden,
+tietysti, sillä nuoret, kovat miehet, semmoiset kun Yann, voivat
+mielellään leikkiä eläinten kanssa, mutta eivät he niitä sääli; mutta
+hänen sydäntänsä vihloi, kun hän astui vanhan, uudestaan lapseksi
+tulleen mummon perästä, joka kantoi kuollutta kissaansa hännästä. Hän
+ajatteli Sylvestreä, joka oli muoria niin suuresti rakastanut, kuinka
+kauheasti hän olisi surrut, jos hän olisi aavistanut, että hänen
+mummonsa näin päättäisi päivänsä pilkattuna ja kurjana.
+
+Gaud pyyteli anteeksi niinkun se, jonka oli vastattava hänen puvustaan.
+
+-- Hän on varmaankin langennut, kun on niin likainen, hän sanoi hiljaa,
+hänen pukunsa ei ole uusi, se on totta, sillä me emme ole rikkaita,
+herra Yann; mutta minä sitä rakentelin vasta eilen, minä olen varma
+siitä, että kun minä tänä aamuna läksin, hän oli siististi puettu.
+
+Yann katseli häntä pitkään; tämä pieni yksinkertainen selitys kenties
+liikutti häntä enemmän kun valituimmat lauseet tai nuhteet ja
+kyyneleet. He astuivat edelleen vieretysten Moanien mökkiin päin. --
+Hän tiesi, että Gaud aina oli ollut kaunis, kauniimpi kun kukaan muu,
+mutta hän näytti hänen mielestään vieläkin kauniimmalta, sen jälkeen
+kun hän oli tullut köyhäksi ja saanut suruja. Hänen kasvonsa olivat
+käyneet totisemmiksi, hänen pellavan harmaat silmänsä olivat tulleet
+ujommiksi, mutta näyttivät kuitenkin tunkevan syvemmälle, sielun
+pohjaan saakka. Hänen vartalonsa oli myöskin täydelleen kehittynyt.
+Hän täytti kohta kaksikymmentä kolme vuotta, hän oli kauneutensa
+kukoistusiässä.
+
+Ja sitten oli hän nyt kalastajan tytön puvussa, mustassa puvussa
+ei ollut liikoja koristuksia ja päähine oli aivan yksinkertainen.
+Ei voinut sanoa, mistä se tuli, että hän vieläkin näytti hienolta
+neidiltä, se oli jotain hänen olennossaan, jotain tiedotonta, josta
+häntä ei voinut moittia; kenties hänen liivinsä, jotka vieläkin vanhan
+tavan mukaan olivat enemmän ruumiin mukaisia kun muitten, ilmaisivat
+selvemmin rinnan ja hartiain pyörevyyden... Mutta ei, pikemmin se
+asusti hänen tyynessä äänessään ja hänen katseessaan.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Nähtävästi hän aikoi seurata heitä ehkäpä kotiin saakka.
+
+He kulkivat kaikki kolme yhdessä eteenpäin, ikäänkun olisivat kissan
+hautajaisia pitäneet, melkein näytti vähän naurettavalta, kun näki
+heidän kulkevan kun juhlasaatossa: ihmiset naurahtivat ovissaan
+heille. Vanha Yvonne keskessä kantaen kissaa; Gaud oikealla puolella,
+hämillään ja vielä tulipunaisena; suuri Yann vasemmalla, pää pystyssä
+ja miettivän näköisenä.
+
+Sillä välin oli mummo parka tyyntynyt matkalla melkein äkkiä, hän oli
+itsestään järjestänyt pukuaan ja mitään sanomatta hän alkoi salaa
+tarkastaa heitä kumpaakin, ja hänen katseensakin oli taas käynyt
+selväksi.
+
+Eikä Gaudkaan puhunut mitään, sillä hän pelkäsi antavansa Yannille
+siten aihetta sanoa jäähyväiset. Hän olisi ainaiseksi tahtonut
+muistissaan säilyttää sitä lempeätä katsetta, jonka hän oli Yannilta
+saanut, hän olisi tahtonut ummessa silmin, jotta ei enää näkisi mitään
+muuta, astua hänen rinnallaan kauvaksi pois, haaveksien vain, eikä niin
+pian tulla heidän tyhjään, synkkään kotiinsa, jossa kaikki oli katoavaa.
+
+Ovella syntyi tuommoinen epäilyn hetki, jolloin sydän tuntuu herkeävän
+sykkimästä. Mummo astui sisään taakseen katsomatta, sitten Gaud
+epäröiden, ja viimeiseksi myöskin Yann astui sisään...
+
+Yann oli ensikertaa heillä, erityisettä syyttä nähtävästi, mitähän hän
+tahtoi? -- Kynnyksen yli astuessaan, liikutti hän kädellään lakkiaan,
+ja huomattuaan Sylvestren muotokuvan, jota mustista helmistä tehty
+hautajaisseppele ympäröi, lähestyi hän sitä hitaasti niinkun hautaa.
+
+Gaud seisoi pystyssä, kädet pöydän nojassa. Yann alkoi katsella
+ympärilleen, ja Gaud seurasi häntä silmillään, kun hän ääneti
+tarkasteli heidän köyhyyttään. Ja köyhä se olikin, vaikka siivo,
+näitten armottomain asunto, jotka olivat yhteen yhtyneet. Kenties
+Yann vähän sääliä tunsi, kun näki hänet kurjassa, kovasta graniitista
+tehdyssä, olkikatolla varustetussa hökkelissä. Entisestä rikkaudesta ei
+ollut muuta kun valkea vuode, herrasneidin kaunis vuode jäljellä, ja
+tahtomattaan Yannin silmät palasivat siihen...
+
+Hän ei sanonut mitään... Miksi ei hän mennyt pois?... Vanha muori,
+joka valoisina hetkinään vielä oli niin älykäs, ei näyttänyt pitävän
+lukua hänestä. Ja he seisoivat molemmat vastatusten, äänettöminä ja
+levottomina, ja lopulta he katselivat toisiaan ikäänkun ratkaisevaa
+vastausta odottaen. Mutta aika kului ja joka mennyt hetki näytti
+tekevän äänettömyyden raskaammaksi. Ja he katselivat toisiaan yhä
+syvemmälle, ikäänkun juhlallisesti odottaen jotain uskomatonta, joka
+viipyi. -- --
+
+-- Gaud, Yann kysyi vakavasti, puoliääneen, jos te vieläkin tahdotte...
+
+Mitä hän aikoi sanoa?... Hän oli nähtävästi tehnyt suuren päätöksen,
+jyrkän, niinkun hänen tapansa oli, ja tehnyt sen äkkiä, ja se tuskin
+uskalsi pukeutua sanojen muotoon...
+
+-- Jos te vieläkin tahdotte... Kalastus on onnistunut hyvin tänä
+vuonna, ja minulla on vähän rahoja hallussani...
+
+Jos hän vieläkin tahtoi!... Mitä hän tarkotti? Oliko hän kuullut
+oikein? Hän oli menehtyä sen sanomattoman seikan tähden, mitä hän luuli
+hänen tarkottavan.
+
+Ja vanha Yvonne jännitti sopessaan korviaan, tuntien onnen lähestyvän.
+
+-- Me voisimme mennä naimisiin, neiti Gaud, jos te vieläkin tahtoisitte.
+
+Ja sitten hän odotti vastausta, jota ei tullutkaan... Mikä sitten lie
+estänyt Gaudia myöntäen vastaamasta? Yann hämmästyi, häntä pelotti,
+ja Gaud huomasi sen. Hän nojautui kahden käden pöytää vasten, hän
+oli tullut aivan kalpeaksi, silmät himmenivät, eikä hän saanut sanaa
+suustaan: hän näytti kauniilta kuolevalta.
+
+-- No mutta Gaud, vastaa toki! sanoi vanha mummo, joka oli noussut
+ylös ja tullut heidän luoksensa. Nähkääs, herra Yann, hän on niin
+hämmästynyt, täytyy antaa hänelle anteeksi, kun hän vaan saapi
+mietityksi vähän, niin hän vastaa heti... Istukaa, herra Yann ja juokaa
+lasi siiteriä meidän kanssamme!
+
+Mutta Gaudista ei ollut vastaajaa, hän ei saanut sanaa suustaan,
+kiihkoissaan. Se oli siis totta, Yann olikin hyvä, hänellä olikin
+sydän. Hän näki siis edessään oikean Yannin, jommoiseksi hän oli häntä
+aina itsekseen ajatellut, huolimatta hänen kovuudestaan, hänen jyrkästä
+kiellostaan, kaikesta. Yann oli kauvan häntä halveksinut, mutta nyt
+hän kosi häntä, -- nyt kun hän oli köyhä. Epäilemättä kai hänellä
+siihen joku syy oli ollut, jonka Gaud vastaisuudessa saisi tietää;
+mutta tällä hetkellä hän ei aikonut vaatia häneltä tiliä, eikä moittia
+häntä kahden vuoden suruista. Mutta se olikin unohduksissa, sen oli
+silmänräpäyksessä pyyhkinyt kauvaksi pois suloinen tuulenpuuska, joka
+kohtasi hänen elämätään. Gaud pysyi vieläkin ääneti, mutta ilmaisi
+ihastuksensa kosteilla silmillään, joilla hän katseli niin syvästi, ja
+kyyneltulva alkoi virtailla hänen poskilleen.
+
+-- Niin Jumala teitä siunatkoon, lapsukaiset, mummo sanoi, ja minä
+Häntä kiitän, sillä minä iloitsen, että olen elänyt näin vanhaksi,
+saadakseni nähdä tämän, ennenkun kuolen.
+
+He seisoivat vielä siinä vastatusten, käsitysten, eivätkä löytäneet
+mitä sanoa toisilleen; he eivät tienneet ainoatakaan sanaa, joka olisi
+ollut kyllin suloinen, ainoatakaan lausetta, joka olisi merkitykseltään
+ollut sopiva, joka olisi näyttänyt kyllin arvokkaalta katkaisemaan
+heidän suloista äänettömyyttään.
+
+-- Suudelkaa toisianne edes, lapsi kullat... Mutta eiväthän ne puhu
+mitään!... Herranen aika minkälaisia lapsukaisia minulla tuossa
+on!... No Gaud, tyttöseni, sano hänelle jotain... Minun aikanani oli
+muistaakseni tapana suudella toisiaan, kun tultiin kihloihin...
+
+Yann otti hatun päästään pois, oudon kunnioituksen tunteen valtaamana,
+ennenkun hän kumartui suutelemaan Gaudia -- ja hänestä tuntui siltä,
+kun se olisi ollut ensimäinen todellinen suudelma, jonka hän antoi
+eläissään.
+
+Gaud suuteli myös Yannia, painaen sydämmellisesti raikkaat huulensa
+sulhasensa meren rusentamille poskille. Uunin takana sirkka heille
+lauloi onnea, ja se arvasi oikein tällä kertaa. Ja Sylvestre paran kuva
+näytti hymyilevän mustan seppeleensä keskeltä. Ja kaikki näytti äkkiä
+virkistyneen ja nuortuneen synkässä mökissä. Viehättävä sulosointu
+täytti hiljaisuuden: talven kalpea hämäräkin, jota ikkunan kautta tuli
+sisään, oli muuttunut kauniiksi, lumoavaksi valoksi...
+
+-- Niin sitten kun Yann palaa Islannista kai menette naimisiin, lapsi
+kullat!
+
+Gaud katsoi alas. Islanti, "Leopoldine", -- se oli totta, hän oli jo
+unohuttanut nämä kauheat esteet. -- Islannista palattua!... voi kuinka
+kauvan vielä piti odottaa, kokonainen, pelonalainen kesä!
+
+Ja Yann polki levottomasti maata jalallaan, hänestäkin se näytti liian
+pitkältä, ja hän laski nopeasti itsekseen, eikö kiirehtimällä vielä
+ehtisi viettää häitä ennen lähtöä: niin monta päivää tarvittaisiin
+paperien kuntoon saamiseen, niin monta päivää kirkossa kuuluttamiseen;
+aivan oikein, sen mukaan voisivat häät olla kuun 20-25 päivänä, ja
+sitten heillä vielä olisi kokonainen pitkä viikko yhdessä olla.
+
+-- Joka tapauksessa minä aluksi riennän ilmoittamaan sitä minun
+isälleni, hän sanoi, semmoista kiirettä pitäen, niinkun joka minutti
+heidän elämätään nyt olisi ollut mitattu ja kallisarvoinen.
+
+
+
+
+
+
+NELJÄS OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Illan tullen rakastavaiset mielellään istuvat yhdessä penkeillä ovien
+vieressä.
+
+Samaa tapaa noudattivat Yann ja Gaudkin. Joka ilta he istuivat
+armastellen Moanien mökin edustalla, vanhalla graniittipenkillä.
+
+Toisilla on kevät, metsän siimes, viileät illat, kukkivat ruusut.
+Heillä oli vain helmikuun hämärät, jotka levisivät rannikkomaiseman
+yli, jossa oli ainoastaan ajonc-pensaita ja kiviä. Ei ollut ainoatakaan
+vihantaa oksaa heidän yläpuolellaan tai ympärillään, ei muuta kun
+rajaton taivas, jolla sumupilviä hitaasti kuljeksi. Ja kukkien asemesta
+ruskeita merileviä, joita kalastajat rannalta tullessaan, olivat
+kuljettaneet verkoissaan poluille.
+
+Talvet eivät ole kovia näillä tienoin, merituulet tekevät ne
+lauhkeiksi, mutta hämärä toi kuitenkin tullessaan jäätävää kosteutta ja
+hienoa läpitunkevaa sadetta, joka asettui hartioille.
+
+He jäivät kumminkin paikoilleen, he viihtyivät hyvin siinä.
+
+Ja penkki, joka oli sataa vuotta vanhempi, ei ihmetellyt heidän
+rakkauttaan, se oli ennenkin nähnyt paljon semmoista, se oli
+sukupolvesta sukupolveen kuullut nuorten kuiskailevan lempeitä sanoja,
+ja aina samoja, toisilleen; se oli tottunut näkemään rakastavaisten
+aikojen kuluttua tulevan takasin vapiseviksi ja horjuviksi vanhuksiksi
+muuttuneina, ja istuvan samalle paikalle -- mutta päivällä --
+hengittämään vielä vähän raitista ilmaa ja lämmittelemään viimeisessä
+auringon paisteessa.
+
+Tuon tuostakin Yvonne muori pilkisti ovesta ulos, katsellakseen heitä.
+Ei siksi, että hän olisi tahtonut tietää, mitä he tekivät keskenään,
+mutta vain myötätuntoisuudesta, saadakseen ilokseen katsella heitä ja
+myös koittaakseen saada heitä sisään. Hän sanoi: -- Teille tulee vilu,
+lapsi kullat, sairastutte vielä. Herranen aika, minä vain kysyn, onko
+viisasta istua näin kauvan ulkona.
+
+Vilu!... Heilläkö olisi ollut vilu? Eivät he mitään muuta tunteneet kun
+onnea, he vain iloitsivat, että saivat olla yhdessä, vieretysten.
+
+Ne, jotka illoin kulkivat ohitse, kuulivat kahden äänen hiljaisen
+pakinan sekaantuvan läheisen meren kuohuntaan. Se oli kun sointuvaa
+soittoa, Gaudin heleään ääneen yhtyi Yannin matala, jolla oli viehkeä,
+hellä sointu. Tieltä saattoi erottaa heidän molempien ruumiinpiirteet
+graniittiseinää vasten, jonka juurella he istuivat: ensin näki Gaudin
+valkean päähineen sitten koko hänen mustaan pukuun puetun solakan
+vartalonsa, ja hänen vieressään hänen ystävänsä leveät hartiat. Heidän
+yläpuolellaan mutkikas olkikatto, ja kaiken tämän ympärillä loppumaton
+hämärä, ääretön väritön taivas.
+
+Viimein he menivät sisään ja istuivat uunin ääreen, vanha Yvonne
+oli nukkunut, pää oli painunut ryntäille, hän ei häirinnyt nuoria
+rakastavaisia. He jatkoivat hiljaista keskusteluaan, heillä oli kahden
+vuoden äänettömyys palkittava; heillä oli niin paljon sanomista
+toisilleen, sillä heidän piti niin pian erota.
+
+He olivat päättäneet asua Yvonne muorin luona, joka testamentin kautta
+luovutti mökkinsä heille; tällä kertaa he eivät panneet toimeen mitään
+parannuksia ajan puutteesta, mutta Yannin Islannista palattua he
+aikoivat vähän kaunistaa pientä pesäänsä joka oli jotensakin kolkko.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kerran illalla Yann huvikseen kertoi tuhansia pikku seikkoja, mitä
+Gaud oli tehnyt tai mitä hänelle oli tapahtunut heidän ensimäisen
+yhtymisensä jälkeen, hän mainitsi millaisia pukuja hänellä oli ollut,
+missä juhlissa hän oli käynyt.
+
+Gaud kuunteli kovin hämmästyneenä. Mistä hän kaiken tämän tiesi? Kuka
+olisi luullut, että hän huomasi ja että hän muisti semmoisia?
+
+Yann vain nauroi salaperäisesti ja kertoi toisia pikkuseikkoja,
+semmoisia, jotka Gaud itse melkein oli unohtanut.
+
+Gaud antoi hänen kertoa, eikä häirinnyt häntä enää, odottamaton ilo
+hänet valtasi kokonaan; hän alkoi aavistaa, käsittää, että Yannkin oli
+rakastanut häntä koko ajan!... Että hän oli ollut Yannin ajatusten
+alituisena esineenä, sen hän nyt suoraan tunnusti hänelle.
+
+Mutta, herra Jumala, mikä hänellä oli ollut, miksi hän oli sysännyt
+häntä luotaan pois, miksi hän oli antanut hänen niin paljon kärsiä?
+
+Aina sama salaisuus, jonka Yann oli luvannut hänelle selittää, mutta
+jonka ilmaisemista hän aina lykkäsi toistaiseksi, joutuen hämilleen ja
+omituisesti hymyillen.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Sitten he kerran läksivät Paimpoliin Yvonne muorin kanssa, ostamaan
+hääpukua.
+
+Niitten hienojen pukujen joukossa, jotka hänellä oli jäljellä entisistä
+ajoista, olisi kyllä ollut semmoisia, jotka olisi voinut laittaa siksi
+tilaisuudeksi, tarvitsematta mitään ostaa. Mutta Yann oli tahtonut
+lahjoittaa sen, eikä Gaudkaan liioin ollut vastustellut: hänestä tuntui
+niinkun hän jo osaksi olisi ollut Yannin vaimo, kun hänellä oli hänen
+lahjoittamansa puku, jonka hinta oli maksettu hänen kalastustyöllään
+ansaitsemilla rahoilla.
+
+He valitsivat mustan, sillä Gaud vielä piti surua isänsä jälkeen.
+Mutta Yannista ei ollut mikään vaate kyllin kaunista niistä, jotka
+levitettiin heidän eteensä. Hän oli vähän kopea kauppiasta kohtaan ja
+hän, joka ennen ei mistään hinnasta olisi mennyt mihinkään Paimpolin
+puotiin, sekaantui nyt kaikkeen, hän piti huolta puvun kuosistakin; hän
+tahtoi että siihen pantaisiin suuria samettinauhoja, jotta se tulisi
+oikein kauniiksi.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Kerran kun he taas istuivat illalla kivipenkillään ja yö jo alkoi
+peittää aution rannikon, ja satunnaisesti sattuivat katselemaan
+oratuomipensasta, joka oli ainoa laatuaan likitienoilla, ja kasvoi
+kallioitten välissä tien vieressä, niin he puolihämärässä luulivat
+näkevänsä pensaalla pieniä valkoisia palleroita:
+
+-- Voisi luulla sen kukkivan, Yann sanoi. Ja he menivät lähemmäksi,
+tarkemmin katsomaan.
+
+Se olikin täydessä kukassa. Kun eivät voineet nähdä oikein selvästi,
+koskettelivat he sitä, ja tunsivatkin sormillaan pikku kukkia, jotka
+olivat aivan kosteita sumusta. Silloin he ensikerran tunsivat kevään
+lähestyvän, ja samalla he huomasivat, että päivät jo olivat pitempiä,
+että ilma jo oli lämpimämpi ja yö valoisampi.
+
+Mutta tämä pensas sentään oli toisia paljon edellä! Ei missään näillä
+tienoin olisi minkään tien varrella nähty moista. Varmaankin se oli
+alkanut kukkia heitä varten, heidän lempensä juhlaksi.
+
+-- Meidänpä täytyy poimia niitä, Yann sanoi.
+
+Melkein hapuilemalla hän kokosi vihkollisen karkeisiin käsiinsä,
+suurella kalastajapuukollaan, jota hän aina kantoi vyötäisillään, hän
+huolellisesti leikkasi kaikki oat pois ja sitten hän pani kukat Gaudin
+ryntäille.
+
+-- Kas niin, aivan kun morsian, hän sanoi ja astui hiukan taapäin,
+voidakseen pimeästä huolimatta nähdä, sopivatko ne hänelle hyvin.
+
+Heidän alapuolellaan tyyni meri hiljalleen kuohuili rannan kiviä
+vastaan, kohisten ja vaieten, säännöllisesti, niinkun nukkuva
+hengittää; se näytti välinpitämättömästi, melkeinpä suotuisasti
+katselevan heidän rakkauttaan.
+
+Päivät tuntuivat heistä pitkiltä iltaa odottaissa, ja kun he kymmenen
+lyönnillä erosivat, olivat he ikävissään, että se jo oli loppunut.
+
+Heidän täytyi joutua, jouduttaa paperia ja muita, he pelkäsivät,
+etteivät joutuisi valmiiksi, että täytyisi antaa onnen paeta syksyyn
+saakka, epävarmaan tulevaisuuteen...
+
+Ilta, synkkä paikka, meren yhtämittainen kohina ja kuumeentapainen
+huoli, että aika niin pian kului, kaikki nämä seikat yhteensä tekivät
+heidän rakastelemisensa omituiseksi, melkein alakuloiseksi He olivat
+erilaisia rakastavaisia kun muut, vakavampia ja levottomampia
+rakkaudessaan.
+
+Yann ei koskaan sanonut, mitä hänellä kahden vuoden kuluessa oli
+ollut häntä vastaan, ja kun hän illalla oli mennyt pois, kiusasi tämä
+salaisuus Gaudia. Että Yann häntä suuresti rakasti, hän kuitenkin
+varmaan tiesi.
+
+Se oli totta, että Yann oli rakastanut häntä koko ajan, mutta ei
+niinkun nyt: nyt se kasvoi hänen sydämmessään ja päässään niinkun meren
+vuoksi, joka nousee ja nousee, kunnes se täyttää kaikki. Ei hän koskaan
+ennen ollut sillä tavalla rakastanut.
+
+Joskus hän kävi kivipenkille virumaan ja pani päänsä Gaudin polville ja
+antoi hyväillä itseään niinkun lapsi, mutta äkkiä hän taas nousi ylös,
+peljäten sitä sopimattomaksi. Hän olisi tahtonut käydä maahan Gaudin
+jalkojen juureen ja olla siinä nojaten päätään hänen helmoihinsa.
+Paitse sitä veljen suudelmaa, jonka hän antoi hänelle tullen mennen,
+ei hän uskaltanut suudella häntä. Hän jumaloi jotain näkymätöntä, jota
+hänessä oli, joka oli hänen sielunsa, joka kuvastui hänen äänensä
+puhtaassa, tyynessä soinnussa, hänen hymyilyssään, hänen kauniissa,
+kirkkaassa katseessaan.
+
+Ja että hän oli samalla nainen, lihaa ja verta, ja kauniimpi ja
+lumoavampi kun kukaan muu, että hän kohta oli hänen omansa niin
+kokonaan, kun kukaan hänen entisistä rakastetuistaan, ja että hän ei
+kuitenkaa herennyt olemasta _itsenään!_... Tämä ajatus värisytti häntä
+sisintä sisustaa myöten; hän ei ensiksi voinut käsittää semmoista
+onnea. Mutta hän ei sitä sen enempää ajatellut, kunnioituksesta, hän
+melkein kysyi itseltään uskaltaisiko hän...
+
+
+
+
+V.
+
+
+Eräänä sateisena iltana he istuivat vieretysten uunin edessä ja Yvonne
+muori torkkui vastapäätä heitä. Liekki, joka hyppelehti takassa
+palavilla oksilla, kuljetteli edestakasin heidän suurennettuja
+kuvaisiaan mustalla seinällä.
+
+He puhelivat hiljaan keskenään, niinkun rakastavaisilla on tapana.
+Mutta tänä iltana syntyi pitkiä tuskastuttavia aukkoja heidän
+keskusteluunsa. Etenkin Yann ei sanonut paljon mitään ja katsoi
+poispäin puoleksi hymyillen vältellen Gaudin katseita.
+
+Gaud oli nimittäin koko illan ahdistanut häntä kysymyksillä, hän
+tiedusteli sitä salaisuutta, jota hän ei saanut Yannia ilmaisemaan ja
+Yann huomasi, ettei hän tällä kertaa pääsisi vähemmällä: Gaud oli liian
+älykäs ja oli liian lujasti päättänyt ottaa asiasta selon; Yann ei
+keksinyt mitään tekosyytä pulasta päästäkseen.
+
+-- Oliko minusta puhuttu pahaa? hän kysyi.
+
+Yann koitti vastata myöntäväisesti. Puhuttu pahaa, ooh!... hänestä oli
+puhuttu paljon Paimpolissa ja Ploubazlanekissa...
+
+Gaud kysyi mitä oli puhuttu. Yann joutui hämille eikä voinut sanoa. Ja
+Gaud huomasi, että se mahtoi olla jotain muuta.
+
+-- Oliko se minun pukuni, Yann?
+
+Pukuko, oli kai sekin osansa pannut, hän oli ennen ollut liian hienosti
+puettu tullakseen yksinkertaisen kalastajan vaimoksi. Mutta viimein
+Yannin täytyi myöntää, ettei pääsyy ollut siinä ollut.
+
+-- No oliko se siksi, että meitä niihin aikoihin pidettiin rikkaina?
+Pelkäsitkö sinä rukkasia.
+
+-- No en.
+
+Hän vastasi niin lapsellisen varmasti, jotta se oikein huvitti Gaudia.
+Ja sitten he taas olivat ääneti ja ulkoa kuului meren tuulten vingunta.
+
+Ja katsellessaan Yannia, alkoi uusi ajatus hänessä herätä ja hänen
+muotonsa muuttui samalla:
+
+-- Se ei ollut yksikään näistä syistä, Yann, -- mutta mikäs se oli?
+ja hän katsoi häntä kirkkain silmin, vastustamattoman kysyväisesti
+hymyillen, niinkun se, joka on oikein arvannut.
+
+Ja Yann katsoi nauraen poispäin.
+
+Siinä se siis oli, Gaud oli päässyt asian perille: syytä hän ei voinut
+sanoa, koska ei ollut mitään, eikä ollut koskaan ollut. Hän vain
+yksinkertaisesti oli asettunut vastakynteen (niinkun Sylvestre ennen
+oli sanonut) ja siinä oli kaikki. Mutta kyllä häntä oli kiusattukin
+Gaudilla! Koko maailma oli siihen sekaantunut, hänen vanhempansa,
+Sylvestre, hänen kalastustoverinsa, vieläpä Gaud itsekin. Ja hän oli
+alkanut panna vastaan, itsepintaisesti panna vastaan, ja kuitenkin oli
+hänen sydämmensä pohjalla elänyt se ajatus, että kerran, kun ei kukaan
+arvannutkaan, hän lopulta myöntyisi.
+
+Ja se oli tämmöisen Yanninsa lapsellisuuden tähden, kun Gaud oli
+hyljättynä ikävöinyt kaksi vuotta ja halunnut kuolla...
+
+Kun Yann huomasi joutuneensa kiinni, niin hän ensiksi tuli hämille
+ja nauroi vähän, mutta sitten hän katsoi Gaudia silmiin vakavasti ja
+kysyväisesti vuorostaan: antoiko hän anteeksi? Hän katui suuresti
+nyt, että oli tuottanut niin paljon huolta ja tuskaa, antoiko hän
+anteeksi?...
+
+-- Minun luonteeni on semmoinen, Gaud, hän sanoi. Kotona vanhempiani
+kohtaan olen minä samanlainen. Joskus kun minä satun pahalle päälle,
+saatan minä olla kokonaisen viikon heille vihoissani ja puhun tuskin
+kenenkään kanssa. Ja kuitenkin minä heitä rakastan, niinkun tiedät,
+ja lopulta minä aina tottelen heitä kaikessa, mitä he vaan tahtovat,
+ikäänkun vielä olisin kymmenvuotias lapsi... Luuletko sinä, että minä
+todellakaan en aikonut mennä naimisiin! Ei siihen missään tapauksessa
+olisi kauvalti ollut, siitä voit olla varma, Gaud!
+
+Josko Gaud antoi hänelle anteeksi! Hän tunsi vienojen kyynelten tulevan
+silmiinsä, viimeinenkin jäännös hänen entistä suruaan haihtui, kun hän
+kuuli Yannin tunnustuksen. Ja muuten ei nykyinen hetki olisi ilman
+entisiä kärsimyksiä ollut niin suloinen; nyt kun se oli mennyttä, hän
+melkein iloitsi, että oli kestänyt koettelemuksen ajan.
+
+Nyt oli kaikki selvillä heidän välillään; odottamattomalla tavalla
+heidän välinsä kyllä oli selvinnyt, mutta täydellisesti; heidän
+sielujensa välissä ei ollut enää mitään verhoa. Yann veti Gaudin
+syliinsä ja he istuivat kauvan aikaa käsitysten, poski vasten poskea,
+eivätkä kaivanneet enää mitään selityksiä, istuivat vaan ääneti. Ja
+heidän syleilynsä oli niin puhdas, että kun Yvonne muori heräsi, he
+jäivät samaan asentoon vähääkään hämmästymättä.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Oli kuusi päivää ennen Islantiin lähtöä. Heidän hääsaattonsa tuli
+Ploubazlanekin kirkosta, riehuva tuuli ajoi heitä takaa ja taivas oli
+pilvissä ja synkkänä.
+
+He olivat kauniita molemmat, kun kulkivat käsitysten, kulkivat kun
+kuninkaat pitkän saaton etupäässä, kulkivat kun unessa. Tyyninä,
+umpimielisinä, vakavina, he eivät näyttäneet mitään näkevän, he
+näyttivät hallitsevan elämää ja olevan sen yläpuolella. Tuulikin näytti
+heitä kunnioittavan, mutta heidän takanaan astuvan saaton nauravia,
+iloisia paria saattoivat länsituulen puuskat epäjärjestykseen. Siellä
+oli useita nuoria, joissa elinvoimat kuohuivat yli reunojen; toisia
+oli harmaapäitä, mutta nekin hymyilivät muistellessaan omia häitään ja
+ensimäisiä aviovuosiaan. Yvonne muori oli myöskin muassa, tuuli häntä
+vaivasi, mutta muuten hän näytti melkein onnelliselta, hän nojautui
+Yannin vanhan enon käsivarteen, ja tämä sanoi hänelle entisen ajan
+kohteliaisuuksia; ja muorilla oli uusi, kaunis päähine, joka oli
+ostettu tilaisuutta varten ja sama vanha huivi, se oli kolmatta kertaa
+värjätty -- tällä kertaa mustaksi Sylvestren tähden.
+
+Tuuli se teki kepposiaan erotuksetta kaikille vieraille, nosteli hameen
+helmoja ja käänteli nutun liepeitä ja lennätteli hattuja ja päähineitä.
+
+Kirkon portilla oli morsiuspari paikkakunnan tavan mukaan ostanut
+itselleen tekokukkavihkoja juhlapukunsa koristeeksi. Yann kiinnitti
+kukkansa, mihin sattui, leveälle rinnalleen, mutta muutamille sopii
+kaikki. Mitä Gaudiin tulee, niin vieläkin ilmaantui hieno neiti siinä
+tavassa, millä karkeatekoiset kukkaset olivat kiinnitetyt hänen
+pukuunsa, joka luontevasti niinkun ennenkin verhosi hänen täyteläistä
+vartaloaan.
+
+Viulunsoittaja, joka kulki kaikkein ensimäisenä, ja oli melkein
+pyörryksissä tuulen tähden, vingutti vimmatusti viuluaan; sävelet
+tulivat vaan katkonaisesti korviin, ja keskellä tuulen pauhinaa, se
+kuului hullunkuriselta ja kimakammalta kun lokin huuto.
+
+Koko Ploubazlanek oli liikkeessä heitä katsomassa. Näistä häistä oli
+puhuttu paljon, oli tullut kaukaakin ihmisiä juhlasaattoa katsomaan;
+joka paikassa tienristeyksissä seisoi ihmisiä heitä odottamassa.
+Melkein kaikki Paimpolin "islantilaiset", Yannin toverit, olivat
+siellä. He tervehtivät ohikulkevaa morsiusparia; Gaud vastasi keveästi
+kumartain neidin tavalla, sievästi ja vakavasti, ja pitkin matkaa häntä
+kaikki ihmettelivät.
+
+Ympäristön kurjimmistakin hökkeleistä oli tullut niitten asukkaat,
+kerjäläisiä, mielenvikaisia ja vaivaisia. He olivat asettuneet
+tievarsille soittoineen, karmonineen ja positiivineen, he ojentelivat
+käsiään, lautasiaan ja hattujaan, vastaanottaakseen niitä almuja, joita
+Yann heille jakeli komealla tavalla ja Gaud hymyillen ylevästi kun
+kuningatar. Siinä oli kerjäläisiä, jotka olivat hyvin vanhoja, tukka
+oli käynyt harmaaksi heidän päässään, joissa ei koskaan ollut ajatuksia
+ollut, he istuivat kyykyssä jossain kuopassa ja näyttivät samanlaisilta
+kun maa, josta vain puoleksi tuntuivat kehittyneen ja johon he kohta
+palasivat, koskaan ajatusta ajattelematta; heidän tylsät katseensa
+huolestuttivat, samoin kun heidän surkastuneen ja hyödyttömän olonsa
+salaisuus. Mitään ymmärtämättä he katselivat ohikulkevaa, rikkaan,
+loistavan elämän juhlasaattoa.
+
+Matkaa jatkettiin Pors-Evenin kylän ja Gaosien talon ohitse. He
+menivät, niinkun vanhastaan oli tapana kaikilla Ploubazlanekin
+morsiuspareilla, Kolminaisuuden kappeliin, joka on Bretagnen
+äärimäisellä niemellä,
+
+Viimeisen ja uloimman kallion juurella se on matalalla kivijalalla
+aivan rannalla ja tuntuu jo olevan meren aluetta. Siihen tullakseen
+pitää kulkea kapeata polkua graniittilouhikon läpi. Ja hääsaatto
+hajaantui kolkon niemen rinteelle, louhikkoon, iloiset ja kohteliaat
+leikkipuheet hälvenivät kokonaan tuulen ja aaltojen kohinaan.
+
+Oli mahdotonta päästä kappeliin, tämmöisen myrskyn riehuessa, tie ei
+ollut turvallinen ja meri tyrskyili liian korkealle. Valkea, vaahtoinen
+ryöppy kohosi korkealle ilmaan ja pudotessaan räiskyi joka taholle ja
+kasteli kaikki.
+
+Yann, joka kulki ensimäisenä käsitysten Gaudin kanssa, väistyi
+ensinnä tyrskyn edestä, ja hänen takanaan seisoi hääsaatto hajallaan
+kallioilla, näytti siltä, kun hän olisi tullut näyttämään vaimoaan
+merelle, mutta se näytti uhkailevan uutta morsianta.
+
+Kun hän kääntyi takasin, huomasi hän viulunsoittajan, joka oli
+kiivennyt harmaalle kalliolohkareelle, ja koitti kahden vihurin lomassa
+uudestaan alkaa häätanssia.
+
+-- Heitä soittosi, mieskulta, hän sanoi hänelle, meri meille soittaa
+toista, jossa on enemmän voimaa kun sinun.
+
+Ja samalla alkoi rankkasade, joka oli aamusta aikain uhkaillut. Silloin
+syntyi yleinen sekamelska, huutaen ja nauraen ihmiset kiipeilivät
+kallioita ylös ja pakenivat Gaosien talon suojaan.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Juhlapäivälliset syötiin Yannin vanhempien luona, sillä Gaudin asuntoa
+pidettiin liian köyhänä.
+
+Ylhäällä, suuressa, uudessa kammarissa oli katettu pöytä morsiusparille
+ja viidelle kolmatta vieraalle, siellä oli veljiä ja sisaria, serkku
+Gaos-luotsi, Guermeur, Keraez, Yvon Duff, kaikki entisiä "Marian"
+miehiä, jotka nyt olivat "Leopoldineen" pestattuja; neljä kaunista
+morsiusneitiä, joilla oli palmikot kiehkurassa korvien yläpuolella,
+niinkun ennen muinoin bysantinilaisilla keisarinnoilla, ja valkoiset
+päähineet uutta kuosia, merisimpsukan muotoiset; neljä sulhaspoikaa,
+kaikki islantilaisia, rotevia miehiä, joilla oli rohkea katse kauneissa
+silmissä.
+
+Alakerrassakin tietysti syötiin ja puuhattiin, koko loppuosa
+juhlasaattoa siellä tungeskeli, ja naiset, jotka olivat Paimpolista
+palkatut auttamaan, juoksentelivat pää pyörällä suuren lieden edessä,
+joka oli täynnä pannuja ja patoja.
+
+Yannin vanhemmat kyllä olisivat toivoneet pojalleen rikkaampaa vaimoa,
+mutta Gaud oli tunnettu viisaaksi ja kunnon tytöksi; ja vaikka hän
+olikin kadottanut kaiken omaisuutensa, oli hän seudun kaunein tyttö ja
+heille oli mieleen nähdä niin komeata paria.
+
+Isä vanhus puheli syödessä iloissaan näistä naimisista:
+
+-- Gaosia yhä lisääntyy, eikä niistä ole puutetta entisestäänkään
+Ploubazlanekissa.
+
+Ja laskien sormilla hän kertoi eräälle morsiamen enolle, kuinka monta
+sen nimellistä oli: hänen isällänsä, joka oli nuorin yhdeksästä
+veljestä, oli ollut kaksitoista lasta, jotka kaikki olivat serkusten
+kanssa naimisissa, ja siitä oli jo siunaantunut Gaosia, huolimatta
+niistä, jotka olivat Islantiin hukkuneet.
+
+Minä puolestani olen myöskin nainut Gaosin, sukulaisen, ja meillä
+kahdella on neljätoista lasta.
+
+Ja ajatellessaan tätä lapsilaumaa hän iloitsi ja pudisteli päätään.
+
+Niin, niin! oli ollut työ ja tuska kasvattaissa neljäätoista pientä
+Gaosia, mutta nyt he pitivät itse huolta itsestään, ja sitten ne 10,000
+markkaa, jotka hän oli saanut haaksirikkoutuneesta laivasta, olivat
+auttaneet heitä hyvälle varallisuuden kannalle.
+
+Ja iloissaan Guermeur serkku myös kertoi seikkailujaan asevelvollisuus
+ajaltaan, tarinoita Kiinasta, Antilleiltä, Brasiliasta, ja nuoret
+miehet, joiden kohta piti sinne lähteä, katselivat kummeksien häntä.
+
+Ja vanhat merimiehet, istuen pöydän ääressä, nauroivat lapsellista,
+hiukan ivallista nauruaan.
+
+Mutta ulkona ei sää asettunut, vaan päinvastoin; myrsky ja sade
+riehuivat pimeässä yössä. Vaikka oli tarpeellisiin varokeinoihin
+ryhdytty, niin muutamat kumminkin pelkäsivät satamassa olevia
+laivojaan, ja tuumivat lähteä niitä katsomaan.
+
+Alakerrasta alkoi kuulua vieläkin iloisempaa mellakkaa, siellä
+nuoremmat vieraat söivät hääateriaa, istuen sikin sokin miten sattui,
+ne olivat pikkuserkkuja, jotka milloin oikein huusivat ilosta, milloin
+nauruun purskahtivat; siiteri jo alkoi vaikuttaa.
+
+Oli tarjottu keitettyä lihaa, paistettua lihaa, kananpaistia,
+monenlaista kalaa, munapiiraita ja leivoksia.
+
+Oli keskusteltu kalastuksesta ja salakuljetuksesta, oli kerrottu
+millä kaikilla tavoilla saattaa tullimiehiä peijata, jotka, niinkun
+tiedetään, ovat meren kulkijain vihollisia.
+
+Ylhäälläkin kunniapöydän ääressä alettiin jutella hieman rohkeita
+tarinoita.
+
+Ja tuuli se ulvoi savutorvessa niinkun kidutettu paholainen; joskus se
+kamalan voimakkaasti tutisutti koko taloa kiviperustaa myöten.
+
+-- Luulisi, että se on vihoissaan meille, kun me iloitsemme, sanoi
+luotsiserkku.
+
+-- Ei, se on meri, joka on tyytymätön, Yann vastasi, hymyillen
+Gaudille, -- siksi että minä olen luvannut viettää häitä sen kanssa.
+
+Vähitellen omituinen laimeus alkoi vallata heidät molemmat; he
+puhelivat hiljaa keskenään, istuen käsitysten ikäänkun yksinään
+keskellä toisten iloa. Yann, joka tunsi viinin vaikutuksen, ei juonut
+mitään koko illassa. Ja hän, aika mies, punastui, kun joku hänen
+islantilaiskumppaneistaan sanoi merimiessukkeluuksia ensi yöstä.
+
+Joskus hän tuli alakuloiseksi, kun tuli ajatelleeksi Sylvestreä. Muuten
+oli päätetty, ettei tanssittaisi Gaudin isän ja hänen tähtensä.
+
+Syötiin jo jälkiruokaa ja kohta piti laulujen alkaa. Mutta sitä
+ennen oli rukoiltava perheen vainaajain puolesta; häissä ei tätä
+uskonnollista tapaa koskaan laiminlyödä, ja kun isä Gaos nousi ylös,
+paljastaen valkean päänsä, niin kaikki vaikenivat:
+
+-- Tämä on, hän sanoi, Guilleaume Gaosille, minun isälleni.
+
+Ja ristien silmänsä hän alkoi lukea vainaajalle isämeidän rukousta
+latinaksi:
+
+-- _Pater noster, qui es in coelis, sanctificetur nomen tuum_...
+
+Oli niin hiljaa kun kirkossa, alakerrassakin, nuorten iloisen pöydän
+ääressä. Kaikki läsnäolijat toistivat itsekseen nämä ikuiset sanat.
+
+-- Tämä on Yves ja Jean Gaosille, minun veljilleni, jotka hukkuivat
+Islannin mereen... Tämä on Pierre Gaosille, minun pojalleni, joka
+hukkui "Zelien" haaksirikkoon...
+
+Sitten kun kukin Gaos oli saanut rukouksensa, hän kääntyi Yvonne
+muoriin:
+
+-- Tämä, hän sanoi, on Sylvestre Moanille.
+
+Ja hän luki rukouksen. Silloin Yann itki.
+
+-- ... _Sed libera nos a malo. Amen_.
+
+Sitten ruvettiin laulamaan. Lauluja, joita oli opittu
+sotapalveluksessa, jossa, niinkun tiedetään, on hyviä laulajia paljon.
+
+    Me uljaita poikia olemme, joita
+    Ei murra, ei voita
+    Ees kohtalotkaan.
+    Hei! Eläkööt merimiehet urheakkaat.
+
+Laulun lauloi muuan sulhaspojista niin tuntehikkaasti, jotta se tunki
+sydämmeen, loppusanat toisti kaikuva kuoro.
+
+Mutta vastanaineet sitä kuuntelivat niinkun hyvinkin kaukaista. Kun he
+katselivat toisiaan, välähteli silmissä tumma hohde, he puhelivat yhä
+hiljemmin keskenään, istuen vieläkin käsitysten, ja Gaud loi silmänsä
+usein maahan, vähitellen yhä suurempi ja yhä lumoavampi pelko hänet
+valtasi.
+
+Nyt luotsi serkku omasta puolestaan tarjosi viiniä; hän oli hyvin
+varovasti tuonut sitä muassaan, piteli pulloa hellästi kyljellään, sitä
+ei saanut nostaa pystyyn, hän sanoi.
+
+Hän kertoi viinin tarinan: kerran kun hän oli kalassa, näki hän aution
+laivan kelluvan yksin merellä, hän ei mitenkään voinut kuljettaa sitä
+muassaan, se oli liian suuri; hän oli sen upottanut, kannettuaan
+veneesensä, mitä siinä vain oli pulloja ja semmoisia. Mutta eihän
+se kaikkia kantanut. Hänen täytyi kutsua avuksi toisia luotsia ja
+kalastajia; mitä vaan oli purjetta, oli kokoontunut tämän löytökäisen
+ympärille.
+
+-- Ja niitä oli toinenkin juovuksissa, kun tultiin Pors-Evenin satamaan.
+
+Myrsky se yhä jatkoi kauheata riehuntaansa.
+
+Alakerrassa lapset tanssivat piiritanssia; muutamat olivat nukkuneet --
+kaikkein pienimmät Gaosit; -- mutta toiset olivat vallan vimmoissaan,
+pikku Laumek ja pikku Fatek päämiehinä, he tahtoivat välttämättömästi
+hypätä ulkona, ja joka kerran kun he aukaisivat oven, syöksähti
+raivoisa tuuli sisään ja sammutti kaikki kynttilät.
+
+Luotsi serkku kertoi tarinansa loppuun. Hän oli osalleen saanut
+neljäkymmentä pulloa, mutta hän pyysi, ettei asiasta kellekään
+puhuttaisi herra komisarjuksen tähden, joka voisi vetää hänet
+oikeuteen, kun hän ei ollut ilmoittanut haaksirikkoa.
+
+-- Mutta nämä pullot, hän sanoi, piti kätkeä, jos niitä olisi saanut
+ilmoilla pitää, niin olisi niissä ollut vallan mainiota viiniä, sillä
+siinä oli enemmän rypäleen mehua, kun kaikissa Paimpolin kauppiaitten
+kellareissa yhteensä.
+
+Kukaties missä haaksirikosta pelastettu viini oli kasvanut? Se oli
+väkevää, tummanväristä, siinä oli paljon merivettä seassa, ja suolan
+maku tuntui selvään. Kuitenkin sitä pidettiin hyvin hyvänä ja useimpia
+pulloja tyhjennettiin.
+
+Päät alkoivat käydä raskaiksi, äänet epäselviksi ja pojat suutelivat
+tyttöjä.
+
+Laulua jatkettiin iloisesti, kuitenkin olivat mielet levottomia, ja
+miehet ilmaisivat toisilleen levottomuuttaan, kun myrsky yhä paisui.
+
+Ulkona riehui myrsky hurjemmin kun koskaan. Se oli yhtä ainoata,
+yhtämittaista, kiihtyvää, uhkaavaa huutoa, oli kun tuhannet raivoavat
+pedot olisivat yhtä aikaa ulvoneet täyttä kulkkua.
+
+Luuli kuulevansa kaukaisten kanuunain jyminän, se oli meri, joka
+jyski vasten Ploubazlanekin rannikkoa; -- se näytti todellakin olevan
+tyytymätön, ja Gaudin sydäntä ahdisti tämä kamala soitto, jota ei
+kukaan ollut tilannut heidän hääjuhlaansa.
+
+Kun keskiyön aikaan tuuli vähän asettui, nousi Yann äkkiä ylös ja antoi
+vaimolleen merkin, että hänellä oli hänelle jotain sanottavaa.
+
+Hän tahtoi, että he lähtisivät kotiin... Gaud punastui ja joutui
+hämille. Hän sanoi, että oli epäkohteliasta lähteä näin äkkiä ja jättää
+muut.
+
+-- Eikö mitä, Yann sanoi, isä itse lupasi, mennään vaan.
+
+Hän veti Gaudin mukaansa.
+
+He riensivät salaa pois.
+
+Ulkona oli kylmä, synkkä yö, ja myrsky raivosi. He läksivät juoksemaan,
+käsitysten. Korkealla kalliotiellä arvasi, vaikka ei nähnyt, että oli
+lähellä riehuva meri, josta tämä melu tuli. He juoksivat molemmat,
+eteenpäin kumartuneina, sillä tuuli puski heitä vasten kasvoja, joskus
+heidän täytyi kääntyä taaksepäin, käsi suun edessä, vetääkseen henkeä,
+jonka tuuli oli katkaissut.
+
+Ensiksi Yann pani kätensä hänen vyötäisilleen ja kohotti häntä ylös,
+jottei hänen helmansa likaantuisi, eikä hänen tarvitsisi astua
+kauneilla kengillään veteen, jota virtaili jokapaikassa, mutta sitten
+hän otti hänet kokonaan syliinsä ja juoksi eteenpäin vielä nopeammin...
+Ei hän ollut luullut niin suuresti rakastavansa! Ja Gaud jo oli
+kolmekolmatta vuotta ja hän itse kohta kahdeksankolmatta; ja jo kaksi
+vuotta sitten he olisivat voineet olla naimisissa ja yhtä onnellisia
+kun tänä iltana.
+
+Viimein he tulivat kotiinsa, pieneen matalaan mökkiinsä, jossa oli
+kostea maaperä lattiana ja katto olesta ja sammalesta; -- ja he
+sytyttivät kynttilän, jonka tuuli sammutti kahdesti.
+
+Vanha Moan muori oli saatettu kotiin, ennenkun ruvettiin laulamaan ja
+hän oli jo maannut kaksi tuntia kaappisängyssään, jonka ovet hän oli
+sulkenut; he lähestyivät kunnioittavaisesti ja katselivat häntä ovien
+leikkauksista, sanoakseen hänelle hyvää yötä, jollei hän sattuisi
+nukkumaan. Mutta he näkivät, että hänen arvokkaat kasvonsa pysyivät
+liikkumattomina ja silmät suljettuina, hän nukkui tai ainakin oli
+nukkuvinaan, ettei hän heitä häiritsisi.
+
+He tunsivat olevansa yksin, kahden kesken.
+
+Se oli pieni ja matala heidän mökkinsä, ja siellä oli kylmä. Jos Gaud
+olisi ollut rikas niinkun ennen, niin ilokseen hän olisi somennellut
+sievän huoneen, ei tämmöisen, jossa oli maalattia... Hän ei vielä ollut
+oikein tottunut karkeisiin graniittiseiniin, siihen tylyyn muotoon,
+joka kaikilla esineillä oli täällä, mutta hänen Yanninsa oli hänen
+kanssaan; ja hänen läsnäolonsa muutti kaikki, ja hän näki vain hänet...
+
+Heidän ympärillään, heidän hääyökseen, soitti yhä sama näkymätön
+soittokunta.
+
+Huuh!... huuh!... Milloin tuuli ulvoi täyttä kulkkua, ikäänkun vavisten
+raivosta; milloin se kuiskaten toisteli uhkauksiaan, ikäänkun häjysti
+ilkkuen, kimakasti vinkuen ja viheltäen kun pöllö.
+
+Ja merimiesten suuri hauta oli aivan lähellä, se aaltoili ja riehui ja
+jymisten se pieksi kallioita.
+
+Kerran vielä jonakin yönä, se oli saaliinsa ottava, ja taistelu oli
+taisteltava ulkona kylmällä, mustalla, raivoavalla merellä; -- he
+tiesivät sen...
+
+Mutta vähät siitä! Tällä hetkellä he olivat maalla, suojassa sen
+hyödyttömältä raivolta, joka palasi itseensä. Köyhässä, synkässä
+mökissään, jonka läpi tuuli vinkui, he antautuivat toisilleen,
+ajattelematta mitään muuta tai kuolemaa, rakkauden ikuinen lumousvoima
+oli heidät yhdistänyt.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+He olivat mies ja vaimo kuusi päivää.
+
+Lähdön edellisinä päivinä kaikki vain puuhailivat matkavarustuksia.
+Apulaisnaiset kantoivat suolaa ruumaan, miehet järjestelivät taklinkia,
+ja Yannin kotona äiti ja sisaret aamusta iltaan valmistelivat
+öljyvaatteita ja mitä muuta matkalle tarvittiin. Sää oli rumaa ja meri,
+joka tunsi päiväntasauksen lähestyvän, kuohuili levottomana.
+
+Gaud autteli huolestuneena välttämättömiä varustuksia tehtaissa, hän
+luki päivän nopeat hetket, odotellen iltaa, jolloin työn loputtua hän
+sai Yanninsa yksin haltuunsa.
+
+Lähtisikö hän tulevinakin vuosina matkalle? Hän toivoi saattavansa
+pidättää häntä, mutta ei vielä uskaltanut puhua hänelle siitä... Ja
+kuitenkin Yannkin rakasti, ei hän koskaan ennen ollut tuntenut samaa;
+tämä oli jotain aivan toista, se oli luottavaa, raikasta hellyyttä.
+
+Se Gaudia etenkin ihastutti ja kummastutti, että Yann oli niin hellä
+ja lapsellinen, samanen Yann, jonka hän oli joskus Paimpolissa nähnyt
+kopeasti ja halveksien kohtelevan rakastuneita tyttöjä. Hänen kanssaan
+ollessa Yann aina oli luonnollinen ja lempeä, ja hän ihaili hänen
+ystävällistä hymyilyään, joka aina tuli näkyviin, kun heidän katseensa
+sattuivat yhteen. Asian laita on näet se, että nämä luonnolliset
+ihmiset pitävät avioliittoa pyhänä.
+
+Gaud oli kuitenkin hyvin levoton onnessaan, joka hänestä tuntui liian
+odottamattomalta, epävarmalta kun uni.
+
+Ensiksikin olisiko Yannin rakkaus pysyväinen?... Joskus hän ajatteli
+Yannin entisiä rakastettuja, hänen seikkailujaan, hänen kiivasta
+luonnettaan, ja häntä alkoi peloittaa: pysyisikö hän aina yhtä hellänä,
+yhtä lempeänä ja kunnioittavaisena!
+
+Todellakin kuuden päivän naimisista ei semmoiselle rakkaudelle, kun
+heidän, ollut miksikään, kun pikkuisen kiihkoista esimakua elämästä,
+joka ehkä oli ulottuva kauvaksi tulevaisuuteen! Tuskinhan he olivat
+saaneet puhella keskenään, nähdä toisiaan, päästä käsittämään, että
+he kuuluivat yhteen. -- Ja kaikki heidän tuumansa yhteiselämästä,
+tyynestä rauhasta, talouden järjestämisestä oli täytynyt pakosta jättää
+kotiintuloon...
+
+Seuraavina vuosina hän millä hinnalla hyvänsä estäisi häntä Islantiin
+lähtemästä!... Mutta kuinka se kävisi päinsä? Ja mitä he sitten
+tekisivät elääkseen, kun eivät kumpikaan olleet sen rikkaampia?... Ja
+sitten Yann rakasti niin suuresti kalastaja-ammattiaan...
+
+Mutta sittenkin hän aikoi seuraavina vuosina koettaa pidättää häntä,
+hän siihen panisi kaiken tahtonsa, kaiken ymmärryksensä ja koko
+sydämmensä. Hän oli islantilaisen vaimo, surukseen hän oli näkevä
+kevään lähestyvän, ja joka kesän hän oli viettävä surullisena ja
+levottomana. Ei, nyt kun hän rakasti häntä enemmän, kun koskaan oli
+voinut kuvailla, hän tunsi sanomatonta tuskaa, ajatellessaan tulevia
+vuosia...
+
+Yhden ainoan kevätpäivän he saivat elää yhdessä. Se oli lähtöpäivän
+edellinen päivä, laivan taklinki oli jo saatu kuntoon, ja Yann oli koko
+päivän hänen kanssaan. He kävelivät käsitysten pitkin tietä, niinkun
+rakastavaisilla on tapana, aivan likitysten, ja puhellen tuhansista
+seikoista. Ihmiset hymyilivät, kun näkivät heidän kuljeksivan:
+
+-- Ne ovat Gaud ja suuri Yann Pors-Evenistä... äskennaineet!
+
+Se oli oikea kevätpäivä, tämä viimeinen päivä; oli outoa nähdä
+äkillistä, suurta tyyneyttä, pilvenhattaraakaan ei ollut taivaalla,
+joka tavallisesti oli niin myrskyinen. Ei tuulen henkäystä liikkunut.
+Meri näytti niin lempeältä, se oli ylt'yleensä vaalean sininen ja aivan
+tyyni. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja Bretagnen karu maa imi
+itseensä täysin määrin valkeata, loistavaa valoa, joka oli sille niin
+hienoa ja harvinaista; sen syrjäisimmätkin osat näyttivät iloitsevan
+ja virkistyvän. Ilma oli vienon lämmintä, se maistui kesältä, ja
+tuntui siltä, kun se aina vastakin olisi pysyvä semmoisena, kun ei
+enää voisikaan olla rumaa säätä ja myrskyä. Pilvien muuttuvaiset
+varjot eivät enää kiidelleet pitkin niemiä ja lahtia, joiden suuret,
+muuttumattomat piirteet näkyivät selvästi auringon paisteessa; ne
+näyttivät lepäävän nekin nauttien rauhaa, jonka ei luullut koskaan
+loppuvan... Ja kaikki tämä näytti olevan vaan suloistuttamassa ja
+ikuistuttamassa heidän rakkauden juhlaansa; -- ja tien varsilla jo
+näkyi aikaisia kukkia, kevään esikkoja tai orvokkia, mutta ne olivat
+vielä heikkoja ja hajuttomia.
+
+Kun Gaud kysyi:
+
+-- Kuinka kauvan sinä minua rakastat, Yann?
+
+Hän vastasi hämmästyneenä katsoen häneen rehellisillä, kauneilla
+silmillään:
+
+-- Mutta Gaud, aina...
+
+Ja kun hän sanoi tämän sanan yksinkertaisesti, kaunistelematta, näytti
+sillä olevan ikuinen merkitys.
+
+Gaud nojautui hänen käsivarttaan vasten. Täytetyn unelmansa
+hurmauksessa, hän liittyi likemmäksi häntä, vieläkin levottomana,
+-- tuntien, että häntä oli niin vaikea pidättää kun meren suuria
+lintuja... Huomenna oli hän jo kaukana merellä!... Ja tällä kertaa oli
+jo liian myöhäistä, hän ei enää voinut estää häntä lähtemästä...
+
+Kalliotieltä, jota myöten he kävelivät, näki yli koko rannikkomaiseman,
+joka näytti olevan aivan puutonta, se oli täynnä kiviä ja siellä
+täällä vaan oli matalia ajonc-pensaita. Kalastajamökit olivat hajallaan
+kallioitten välissä, vanhat seinät olivat graniittia, olkikatot olivat
+jyrkkiä ja mutkikkaita, puhkeava keväinen sammal ne pani vihoittamaan;
+ja äärimäisenä meri, ikäänkun suuri, läpikuultava kummitus, levitti
+ääretöntä, ikuista kehäänsä, joka näytti ympäröivän kaikkea.
+
+Gaud kertoili huvikseen Yannille, mitä kummallista, ihmeellistä hän oli
+nähnyt Parisissa, jossa hän oli asunut, mutta Yann halveksi sitä, eikä
+se häntä lainkaan huvittanut.
+
+-- Niin kaukana rannikolta, hän sanoi, ja niin paljon maata,... siellä
+mahtaa olla epäterveellistä. Niin paljon taloja, ja niin paljon
+ihmisiä! Taitaa olla pahoja tautia niissä kaupungeissa; en minä siellä
+tahtoisi asua, en vaikka.
+
+Ja Gaud nauroi ja ihmetteli, että tämä aika mies saattoi olla niin
+lapsellinen.
+
+Joskus he menivät laaksoihin, joissa kasvoi oikeita puita, jotka
+näyttivät paenneen sinne merituulen suojaan. Sieltä ei enää nähnyt
+kauvaksi, maa oli täynnä lakastuneita lehtiä ja se oli kylmänkosteata;
+rotkotie, jonka molemmin puolin oli vihantia ajonc-pensaita, kävi
+synkäksi oksien varjossa, sitten se tungeskeli jonkin yksinäisen,
+synkän kylän talojen välitse, jotka olivat kaatua vanhuuttaan ja
+nukkuivat laaksossaan. Tuon tuostakin kohosi heidän edessään korkealle
+paljaitten oksien väliin suuri risti, siinä puinen Kristuksen kuva,
+joka oli ajan syömä ja näytti väänteleivän loppumattomissa tuskissaan.
+
+Taas kohosi tie ja he näkivät taas äärettömän taivaanrannan,
+hengittivät taas ylängön ja meren raitista ilmaa.
+
+Yann puolestaan kertoi Islannista, kalpeista yöttömistä kesistä,
+auringosta, joka ei ollenkaan mene mailleen. Gaud ei sitä oikein
+käsittänyt ja kyseli tarkempaa selitystä.
+
+-- Aurinko kulkee ylt'ympäri, ylt'ympäri, hän sanoi, seuraten
+ojennetulla kädellään sinisen veden kaukaista kehää. Se pysyy aina
+hyvin alhaalla, se, näet, ei jaksa nousta ylemmäksi; keskiyön aikana
+se pikkuisen kastelee alareunaansa mereen, mutta kohta se taas kohoaa
+ja jatkaa kiertokulkuaan. Joskus näkyy kuu yht'aikaa toisella puolella
+taivasta; ja sitten ne hommaavat molemmat omalla tahollaan, eikä niitä
+päten toisistaan erota, sillä niillä mailla ne ovat hyvin toistensa
+kaltaisia.
+
+Jottako näkee auringon keskiyön aikana!... Kyllä se mahtaa olla
+kaukana, se Islanti. Ja vuonot? Gaud oli lukenut useat kerrat sen sanan
+kuolleitten nimien ohella haaksirikkoisten kappelissa; se hänestä
+tuntui merkitsevän jotain synkkää.
+
+-- Vuonot, Yann vastasi, -- ne ovat suuria lahtia, niinkun esimerkiksi
+tämä Paimpolin; niitten ympärillä vaan on niin korkeita vuoria, ettei
+pilvien tähden voi nähdä mihin ne loppuvat. Se on synkkää tienotta,
+Gaud, se on varma se. Kiviä, kiviä vaan, oi mitään muuta kun kiviä,
+saaren asukkaat eivät edes tiedä, mitä puu on. Elokuun keskitienoilla,
+kun meidän kalastuksemme päättyy, on jo täysi aika palata, sillä
+silloin alkavat yöt, ja pitenevät nopeasti, aurinko vaipuu maan
+alapuolelle eikä jaksa kohota, ja heillä on siellä yhtämittainen yö
+koko talven.
+
+-- Ja sitten siellä, hän sanoi, on myöskin pieni kalmisto, erään vuonon
+rannalla, samanlainen kun meillä, se on niitä Paimpolilaisia varten,
+jotka kuolevat kalastusaikana tai hukkuvat mereen; se on siunattua
+maata, niinkun Pors-Evenissäkin, ja haudoilla on puisia ristiä,
+samanlaisia kun täällä, ja niihin on kirjoitettu vainaajain nimet.
+Molemmat Goazdiout Ploubazlanekista ovat siellä ja myöskin Guillaume
+Moan, Sylvestren isoisä.
+
+Ja Gaud luuli näkevänsä pienen kalmiston alastomien kallioitten
+juurella ikuisen päivän kalpeassa, punertavassa valossa. Ja sitten hän
+ajatteli samoja kuolleita, kätkettyinä jään ja talven pitkän yön synkän
+vaipan alle.
+
+-- Ja te kalastatte koko ajan, koko ajan? Gaud kysyi, ette milloinkaan
+lepää?
+
+Koko ajan. Ja sitten täytyy laivaa hoitaa, sillä sää ei siellä aina ole
+kaunista. Illalla on niin pahuuksen väsyksissä, ja ruoka se maistuu
+niin jotta...
+
+-- Eikös ole koskaan ikävä?
+
+-- Ei koskaan! hän sanoi niin varmasti, jotta se kävi kipeästi Gaudiin,
+merellä, laivassa ei aika minulle koskaan käy pitkäksi!
+
+Gaud painoi päänsä alas, hän tunsi käyvänsä surulliseksi, meri oli
+hänet masentanut täydelisemmin kun koskaan.
+
+
+
+
+
+
+VIIDES OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Kun tämän kevätpäivän loputtua tuli yö, tuntui taas talvelta, ja he
+menivät sisään syömään illallistaan räiskyvän takkavalkean ääressä.
+
+Viimeistä yhteistä ateriaansa!... Mutta heillä oli vielä kokonainen yö
+maata sylitysten ja se ajatus esti heitä surullisiksi tulemasta.
+
+Kun he syötyään lähtivät ulos Pors-Eveniin mennäkseen, heräsi heissä
+vielä sama keväinen tunne: ilma oli tyyni ja melkein lämmin, ja hämärä
+ikäänkun vitkasteli pimetessään.
+
+He menivät käymään vanhempiensa luo, jotta Yann saisi sanoa heille
+jäähyväiset, ja jotta he pääsisivät hyvissä ajoin kotiin makaamaan,
+sillä he aikoivat kumpikin nousta päivän koitossa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Seuraavana aamuna oli Paimpolin ranta täynnä rahvasta. Jo toissa
+päivänä oli islantilaisia alkanut lähteä, ja joka luodevedellä meni
+uusi ryhmä merelle. Tänä aamuna piti viidentoista laivan lähteä,
+niitten joukossa Leopoldinen, ja sen miesten vaimot ja äidit olivat
+kaikki rannassa. Gaudista tuntui vähän oudolta, että hän oli heidän
+joukossaan, että hänestäkin oli tullut islantilaisen vaimo ja että
+hänkin oli tullut rantaan samasta surullisesta syystä. Hänen elonsa
+ja olonsa oli edistynyt, niin tavattomasti muutamassa päivässä, että
+hän tuskin oli päässyt käsittämään, että se oli todellista, hän oli
+ikäänkun vastustamattomasti luistanut alas jyrkkää rinnettä, ja oli
+pysähtynyt tähän loppuun, joka oli välttämätön, ja jonka alaiseksi
+hänen nyt täytyi alistua niinkun muittenkin, jotka olivat siihen
+tottuneet.
+
+Hän ei ollut koskaan ennen ollut läsnä näissä jäähyväisissä. Se oli
+hänelle outoa ja uutta. Hänellä ei ollut ketään vertaistaan näiden
+naisten joukossa, hän tunsi olevansa yksin ja erillään muista, se
+että hän oli ollut hieno neiti, vaikutti sittenkin, että hän oli
+erikoisasemassa.
+
+Ilma pysyi kauniina koko lähtöpäivän, merellä vain vyöryili lännestä
+suuri maininki ennustaen tuulta, ja kaukana näkyi meri tyrskyilevän,
+joka odotti tätä joukkoa.
+
+Gaudin ympärillä oli muitakin, jotka olivat kauneita ja helliä, joilla
+kyyneleet kiiluivat silmissä, mutta oli siellä välinpitämättömiäkin ja
+naurajia, jotka olivat kovasydämmisiä, tai jotka eivät sattuneet ketään
+rakastamaan. Vanhoja mummoja oli, jotka tunsivat kuoleman lähestyvän
+ja itkivät pojistaan erotessaan, rakastavaiset suutelivat pitkään
+toisiaan, juopuneita merimiehiä kuului lauleskelevan rohkaistakseen
+itseään, toiset taas menivät laivoihin synkän näköisinä, ikäänkun
+olisivat kidutettaviksi menneet.
+
+Oli siellä rumiakin tapahtumia: onnettomia, jotka oli viekoteltu
+kirjoittamaan kontrahdin alle joskus kapakassa, ja ne vietiin väkisin
+laivoihin; heidän omat vaimonsa ja santarmit heitä jouduttivat.
+Toisten, jotka olivat kovin väkeviä, peljättiin tekevän vastarintaa,
+ne oli varovaisuuden vuoksi juotettu, ja ne tuotiin paareilla ja
+suljettiin laivan ruumaan, kun olisivat kuolleita olleet.
+
+Kauhistuen Gaud näki niitä vietävän sivu: minkälaisten kumppanien
+seurassa hänen Yanninsa pitikään elää? Ja se mahtoi olla kamalaa, tuo
+Islannin ammatti, kun se tämmöiseksi näyttäytyi ja herätti miehissä
+moista kauhua?...
+
+Mutta oli merimiehiä, jotka nauroivatkin; jotka epäilemättä niinkun
+Yannkin rakastivat merielämää ja suurta kalastusta. Ne olivat
+parhaimmat miehet, he näyttivät ylpeiltä ja komeilta, jos olivat
+naimattomia, menivät laivaan huolettoman näköisinä, viimeistä kertaa
+vilkaisten tyttöihin; jos olivat naineita, suutelivat he hellästi
+vaimojaan ja lapsiaan, surullisina, kun piti erota, mutta toivoen
+palaavansa rikkaampina. Gaud tunsi vähän rauhoittuvansa, kun hän näki,
+että kaikki "Leopoldinen" miehet olivat semmoisia, sillä oli todellakin
+valittu miehistö.
+
+Kaksittain ja neljittäin lähtivät laivat satamasta, pienten
+hinaajahöyryjen perästä. Ja juuri kun ne lähtivät liikkeelle,
+paljastivat merimiehet päänsä ja lauloivat täysin voimin ylistysvirren
+pyhän Neitsyen kunniaksi: "Oi terve, Meren tähti!" Rannalla naiset
+viuhtoivat viimeisiä jäähyväisiään ja kyyneleet vierivät päähineitten
+nauhoille.
+
+Heti kun "Leopoldine" oli lähtenyt riensi Gaud nopein askelin Gaosien
+taloon päin. Kuljettuaan puoli toista tuntia pitkin meren rantaa,
+Ploubazlanekin tuttua polkua myöten, hän tuli äärimäisen niemen
+kärkeen, uuteen kotiinsa.
+
+"Leopoldine" aikoi vielä käydä ankkuriin Pors-Evenin ulkosatamaan
+ja lähteä lopullisesti vasta illalla, he saivat siis siellä vielä
+viimeisen kerran tavata toisiaan. Ja Yann tulikin maalle laivan
+ruuhessa; hän tuli kolmeksi tunniksi jäähyväisille.
+
+Maalla, johon ei meren viima päässyt vaikuttamaan, oli vieläkin sama
+keväinen sää, sama tyyni taivas. He astuivat pitkin tietä käsitysten;
+uudistivat eilistä kävelyään, yötä heillä vain ei enää ollut yhdessä
+olla. He kuljeksivat maalitta, Paimpoliin päin, ja olivat kohta
+kotinsa kohdalla, tietämättä ja ajattelematta he olivat tulleet sinne,
+viimeisen kerran he astuivat sisään kotiinsa, jossa Yvonne muori aivan
+peljästyi, kun näki heidän tulevan yhdessä.
+
+Yann neuvoi Gaudia pitämään huolta kaikenlaisista pikku seikoista,
+jotka hän jätti heidän kaappiinsa; etenkin hänen kauniista
+hääpuvustaan: silloin tällöin se piti levitellä auringon paisteesen. --
+Sotalaivoissa neuvotaan merimiehille semmoisia asioita. -- Gaud hymyili
+hänelle, kun hän niin oli ymmärtävinään kaikki; hän sai olla varma
+siitä, että Gaud oli huolellisesti hoitava ja vaaliva kaikkea, mikä oli
+hänen omaansa.
+
+Muuten nämä huolenpiteet eivät heille sen suurempiarvoisia olleet, he
+puhelivat niistä, saadakseen puhella.
+
+Yann kertoi, että "Leopoldinessa" äskettäin oli heitetty arpaa
+kalastuspaikoista, ja että hän oli iloissaan, kun oli sattunut saamaan
+yhden paraimpia. Mutta Gaud tahtoi häntä tarkemmin selittämään, sillä
+hän tunsi vielä vähän Islannin asioita.
+
+-- Näetkös, Gaud, hän sanoi, meillä on laivan reunassa määrätyissä
+paikoissa aukkoja, ja niissä pidetään pyöriä, joita myöten siimat
+juoksevat. Ja nämä aukot me jaamme heittämällä niistä arpaa, tai
+ottamalla kukin numeroidun lipun laivapojan lakista. Jokainen saa
+omansa ja koko kalastuskautena ei saa laskea siimaansa toisen paikasta,
+ei saa muuttaa paikkaa. Minun paikkani sattui perään, josta, niinkun
+tietänet, saadaan enin kalaa; ja sitten se on aivan suuren vantin
+vieressä, johon aina voi kiinnittää öljykangaspalan, josta sentään
+vähän suojaa saapi kasvoille lunta ja rakeita vastaan; -- sehän on
+tietysti hyvä, ihoa ei niin polta pitkillä sateilla ja silmät pysyvät
+kauvemmin kirkkaina...
+
+... He puhelivat aivan hiljaa, ikäänkun olisivat peljänneet
+säikyttävänsä käsistään viimeiset hetket, karkottavansa ajan nopeammin.
+Heidän keskustelullaan oli omituinen luonne, jommoinen kaikella on,
+jonka kohta pitää auttamattomasti loppua: vähäpätöisimmätkin seikat,
+mitä lie toisilleen sanoivat, tuntuivat silloin erinomaisilta ja
+tärkeiltä.
+
+Viimeisenä eron hetkenä Yann sulki vaimonsa syliinsä ja he syleilivät
+toisiaan pitkään, ääneti sanaakaan sanomatta.
+
+Hän meni laivaansa, harmaat purjeet levitettiin ja vieno, läntinen
+vihuri pullisti ne. Gaud tunsi hänet vielä kaukaa, kun hän heilutti
+hattuaan sopimuksen mukaan. Ja hän katseli kauvan katoavaa miehen
+haamua merellä, etenevää Yanniaan. -- Se oli hän tuo tumma miehen
+muotoinen varjo, joka kuvautui vaaleansinistä vettä vasten, -- se
+kävi yhä epäselvemmäksi, se katosi näkymättömiin, silmät vaan jäivät
+katsomaan samaan paikkaan, vaikka eivät enää mitään erottaneet...
+
+Sen mukaan kun "Leopoldine" eteni, kulki Gaud jalkasin pitkin rantaa,
+ikäänkun manetin vetämänä.
+
+Mutta kohta hänen täytyi pysähtyä, sillä manner loppui, ja hän
+istuutui viimeisen suuren ristin juurelle, joka on pystytetty kivien
+ja ajonc-pensaitten sekaan. Koska se paikka oli korkealla, näytti meri
+siitä katsoen ikäänkun kohoavan ylöspäin edetessään, ja "Leopoldine"
+näytti poistuessaan, yhä pienemmäksi käyden, vähitellen nousevan
+äärettömän kehän rinnettä ylös. Meri aaltoili harvaan, ikäänkun
+maininki olisi käynyt jostakin kauheasta myrskystä, joka oli riehunut
+jossain muualla, tuollapuolen taivaanrantaa; mutta silmänkantaman
+alalta, jossa Yann vielä oli, oli kaikki tyyntä.
+
+Gaud yhä katseli, koittaen muistiinsa kiinnittää laivan muodon,
+purjeitten ja laivanrungon piirteet, jotta hän voisi tuntea sen kaukaa
+jo, kun hän tulisi tähän samaan paikkaan odottamaan sitä.
+
+Lännestä yhtämittaa vyöryili mahdottomia laineita, säännöllisesti
+toinen toisensa perästä, lepäämättä, uudistaen hyödyttömiä
+ponnistuksiaan, murtuen samoja kallioita vastaan, tyrskyillen ja
+kastellen hiekan samasta kohdasta. Ja ajanpitkään tuntui oudolta, meri
+kohisi niin kumeasti, ilma ja taivas olivat niin selkeitä, oli kun meri
+olisi pyrkinyt paisumaan yli reunojensa ja hukuttamaan rannat.
+
+Sillä välin kävi "Leopoldine" yhä pienemmäksi ja hälveni etäisyyteen.
+Luultavasti joku merenvirta sitä kuljetti, sillä illan vihurit olivat
+heikkoja ja kuitenkin se eteni nopeasti. Se oli vain pieni harmaa
+pilkku, ja se jo kohta tuli näköpiirin äärimäiseen rajaan ja oli
+katoava äärettömyyteen, josta hämärä jo alkoi koittaa.
+
+Kello seitsemän aikaan illalla tuli yö ja vene katosi näkymättömiin,
+Gaud palasi kotiinsa, yleensä rohkealla mielellä, vaikka silmiin
+kiertyikin kyynel toisensa perästä. Oli sentään suuri erotus, olisi
+ollut sanomattoman synkkää ja tyhjää, jos hän olisi nyt, niinkun muina
+vuosina lähtenyt jäähyväisiäkään sanomatta. Nyt oli aivan toista,
+kaikki oli muuttunut, sulostunut; Yann oli hänen omansa, hän tunsi
+olevansa rakastettu, erosta huolimatta, yksin kotiin tullessaan oli
+hänellä kumminkin se lohdutus, että hän iloisesti saattoi odottaa
+syksyä, jolloin he jälleen saisivat nähdä toisensa.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Kesä meni menojaan, se oli surullinen, kuuma ja hiljanen. Gaud
+tähysteli ensimäisiä keltaisia lehtiä, ensimäisiä syksykukkia, milloin
+pääskyset alkoivat parveutua.
+
+Hän kirjoitti Yannille useat kerrat Reykjavikin postia ja luovijaa
+myöten, mutta ei koskaan tiedä varmaan, tulevatko ne perille.
+
+Heinäkuun lopulla hän sai Yannilta kirjeen. Hän kertoi, että hän oli
+terveenä sen kuun 10:nä, että kalastus tuntui luonnistuvan hyvästi,
+ja että hänellä jo oli 1500 kalaa osallaan. Alusta loppuun kirje oli
+kirjoitettu samaan lapselliseen tapaan, saman yleisen mallin mukaan,
+kun kaikki islantilaiset kirjoittavat kirjeitä omaisilleen. Yannin
+tapaiset ihmiset eivät ollenkaan osaa kirjoittaa niistä tuhansista
+seikoista, joita he ajattelevat, mitä he tuntevat tai uneksivat. Mutta
+Gaud, joka oli sivistyneempi kun hän, osasi lukea rivien välistä sitä
+syvää hellyyttä, jota hän ei ollut osannut sanoilla ilmaista. Monet
+kerrat neljän sivun alalla hän kutsui Gaudia vaimokseen, sen nimityksen
+toistaminen näytti huvittavan häntä. Osoitetta jo: _Rouva Marguerite
+Gaosille, Moanien talossa, Ploubazlanekissa_, Gaud ilokseen luki monet
+kerrat. Gaudia oli vielä niin vähän aikaa kutsuttu _rouva Marguerite
+Gaosiksi!_
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Gaud teki ahkeraan työtä kesäkuukausien aikana. Paimpolilaiset naiset,
+jotka alkujaan olivat epäilleet hänen työkykyään, sanoen, että hänellä
+oli liian pienet ja hienot kädet, olivat huomanneet, että hän oli
+erittäin taitava tekemään käypiä vaatteita, ja hän oli ompelijattarena
+saavuttanut oikein mainetta.
+
+Ansaitsemataan hän käytti kaunistaakseen heidän kotiansa Yannin
+kotiintuloksi. Kaappia ja vanhoja sänkyjä oli korjailtu ja
+kiilloitettu; meren puoleiseen ikkunaan oli pantu uudet lasit ja
+akuttimet; hän oli ostanut uuden peitteen talveksi sekä pöydän ja
+tuoleja.
+
+Kaiken tämän sai hän aikaan koskettamatta niitä rahoja, jotka Yann
+lähtiessään oli hänelle antanut, ja joita hän säilytti pienessä
+kiinalaisessa lippaassa, näyttääkseen ne hänelle hänen kotiin tultuaan.
+
+Kesäiltoina, kun he laskeutuvan auringon valossa Yvonne muorin kanssa,
+jonka pää ja ajatukset lämpimän aikaan olivat paljoa selvemmät,
+istuivat talonsa edustalla, Gaud neuloi Yannille sinisestä langasta
+kaunista merimiehen mekkoa. Kaulan ja hihan suut olivat ihmeellisen
+konstikkaasti neulotut. Yvonne muori, joka aikoinaan oli ollut taitava
+neuloja, oli mieleensä johdatellut nuoruutensa taitoa ja neuvonut
+Gaudia. Ja siihen tarvittiin paljon lankaa, sillä Yannille piti olla
+suuri mekko.
+
+Mutta vähitellen, etenkin illoilla, alkoivat päivät tuntua lyhemmiltä.
+Muutamat kasvit, jotka paraiten kukoistavat heinäkuussa, alkoivat
+jo näyttää keltaisilta ja kuihtua, ja sinipunaiset ruusuruohot
+kukkivat toista kertaa tien varsilla, niillä oli pienemmät kukat ja
+pitemmät varret. Viimein päästiin elokuun viime päiviin ja ensimäinen
+islantilainen laiva näkyi muuanna iltana Pors-Evenin niemeen.
+Kotiinpaluun juhla-aika oli alkanut.
+
+Joukossa riennettiin rantaan vastaanottamaan; -- mikähän se oli?
+
+Se oli "Samuel-Azenide"; -- aina se oli ensimäinen.
+
+-- Tällä kertaa, Yannin vanha isä sanoi, ei "Leopoldine" varmaankaan
+kauvan viivy; kun kerran yksi on lähtenyt eivät toisetkaan enää malta
+viipyä.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Islantilaiset palasivat. Seuraavana päivänä tuli kaksi, sen jälkeisenä
+neljä, ja sitten kaksitoista seuraavan viikon kuluessa. Ja ilo palasi
+heidän kanssaan, ja vaimoilla ja äideillä oli juhla; ja ravintoloissa
+juhlittiin myös, joissa kauniit paimpolilaiset tytöt tarjosivat
+kalastajille juotavaa.
+
+"Leopoldine" oli myöhästyneitten joukossa; puuttui vielä kymmenen. He
+eivät enää voineet viipyä kauvan, ja ajatellessaan, että korkeintaan
+kahdeksan päivän kuluttua -- hän määräsi itsekseen niin pitkän ajan,
+ettei pettyisi -- Yann olisi kotona, Gaud oli suloisessa odotuksen
+hurmauksessa, ja piti kotiaan järjestyksessä, siistinä ja puhtaana,
+ottaakseen häntä vastaan.
+
+Kaikki oli reilassa, eikä hänellä ollut enää mitään tekemistä, eikä hän
+malttanut mihinkään muuhun ryhtyä.
+
+Kolme myöhästyneistä tuli vielä ja sitten viisi.
+
+Kaksi vielä puuttui.
+
+-- Tänä vuonna, hänelle nauraen sanottiin, "Leopoldine" tai
+"Maria-Jeanne" saavat koota muitten jätteet.
+
+Ja Gaud nauroi myöskin entistään hilpeämpänä ja kauniimpana, iloisesti
+odottaen.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Päivät vierivät.
+
+Gaud yhä pukeutui paraimpiin vaatteisiinsa, näytti iloiselta,
+kävi satamassa puhelemassa muitten kanssa. Hän sanoi, että tämä
+myöhästyminen oli aivan luonnollinen. Sattuihan semmoisia joka vuosi!
+Ja toisekseen, olivathan ne hyviä merimiehiä ja kaksi hyvää laivaa!
+
+Kun hän viimein illalla tuli kotiin, alkoi häntä huolestuttaa ja
+vavistuttaa.
+
+Oliko se todellakin mahdollista, että hän jo pelkäsi, näin
+aikaiseen?... Oliko jo syytä?...
+
+Ja se, että häntä jo pelotti, kauhistutti häntä...
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Oli 10:s päivä syyskuuta... Päivät ne kuluivat niin nopeasti!
+
+Eräänä aamuna, jolloin jo oli maassa kylmää sumua, oikeana syksyaamuna,
+auringon noustessa hän jo oli hyvän aikaa istunut haaksirikkoisten
+kappelin holvikäytävässä, siinä paikassa, jossa leskien on tapana
+rukoilla, -- siinä hän istui tuijottaen eteensä, ja hänen ohimoitaan
+poltti, niinkun olisivat rautavanteessa olleet.
+
+Kaksi päivää sitten olivat synkät aamusumut alkaneet, ja tänä
+aamuna oli Gaud herännyt tuskastuttavan levottomana, sillä tuntui
+niin talvelta... Miksi tämä päivä, tämä tunti, tämä minutti oli
+merkillisempi kun mikään muu?... Sattuuhan usein, että joku laiva
+myöhästyy viisitoista päivää, kokonaisen kuukaudenkin.
+
+Luultavasti oli kuitenkin tässä päivässä jotain erityistä, miksi hän
+oli ensi kertaa tullut kappelin holvikäytävään, lukemaan hukkuneitten
+nuorten miesten nimiä:
+
+                Muistoksi
+             _Yvon Gaosista_,
+    hukkui mereen Norden-Fiordin tienoilla...
+
+Mereltä kuului tuulen ulvonta, se ikäänkun pani värisemään kaikki, ja
+samalla kuului ikäänkun sateen rapinaa kattoa vastaan: lakastuneita
+lehtiä putoili alas!...Niitä kierieli kokonainen pilvi holvikäytävään;
+vanhoista tuulen pieksämistä puista varisi lehtiä, kun meren vihurit
+niitä tutisuttelivat. -- Talvi tuli!...?
+
+             ... hukkui mereen
+         Norden-Fiordin tienoilla,
+    myrskyyn 4 ja 5 p:nä elokuuta 1880.
+
+Hän luki konemaisesti ja avonaisesta ovesta hänen silmänsä tähystelivät
+merta: tänä aamuna sitä tuskin saattoi erottaa harmaassa sumussa, ja
+synkät pilvet muodostivat taivaanrannalle ikäänkun suruharson.
+
+Taas tuulenpuuska ja kuihtuneita lehtiä ryöpsähti hyppien sisään.
+Se oli entistä tuimempi, ikäänkun länsituuli, joka oli upottanut
+nämä kuolleet meren syvyyteen, olisi tahtonut hävittää ne
+kirjoituksetkin, jotka säilyttivät heidän nimensä eläville. Gaud ei
+voinut olla lakkaamatta katselematta tyhjää paikkaa seinällä, joka
+näytti odottavan. Häntä ahdisti se kauhea ajatus, että kohta siihen
+paikkaan ehkä pantaisiin uusi taulu, jossa oli uusi nimi, jota hän ei
+ajatuksissaankaan uskaltanut mainita tässä paikassa.
+
+Häntä kylmi, mutta sittenkin hän jäi istumaan graniittipenkille,
+nojaten päätään kiviseinää vasten:
+
+    ... hukkui Norden-Fiordin tienoille,
+       myrskyyn 4 ja 5 p:nä elokuuta
+             23 vuoden vanhana...
+              Levätkööt rauhassa!
+
+Hän oli näkevinään Islannin, sen pienen hautuumaan, -- kaukaisen,
+kaukaisen Islannin, jota keskiyön aurinko taivaanrannalla valaisi...
+Ja äkkiä -- seinän tyhjällä kohdalla, joka näytti odottavan -- hän
+näki kamalan selvästi sen uuden taulun, jota hän oli ajatellut: se
+oli vastatehty taulu, siinä oli pääkallo ja kaksi luuta ristissä, ja
+niitten keskellä leimuava nimi, -- armas nimi, _Yann Gaos_!... Hän
+hypähti ylös käheästi kirkaisten niinkun hullu...
+
+Ulkona peitti maan vieläkin aamun harmaa sumu; ja kuihtuneet lehdet yhä
+jatkoivat tanssiaan.
+
+Kuului askelia tieltä! -- Joku tuli! -- Hän nousi ylös, asetteli
+päähinettään ja koitteli näyttää tyyneltä. Askeleet lähestyivät,
+tulija oli tulossa tänne. Gaud oli, niinkun olisi satunnaisesti
+kirkkoon tullut, hän ei vielä millään ehdolla tahtonut näyttää
+haaksirikkoutuneen vaimolta.
+
+Se oli Fante Floury, toisen, "Leopoldinen" miehen vaimo. Hän ymmärsi
+heti, miksi Gaud oli siellä, oli turhaa teeskennellä. Aluksi molemmat
+vaimot jäivät ääneti katselemaan toisiaan, että he kohtasivat toisiaan
+täällä, samassa kauheassa asiassa, se heitä vielä enemmän kammoksutti,
+melkein vihastutti.
+
+-- Kaikki Treguierin ja Saint-Brieukin laivat ovat jo tulleet kahdeksan
+päivää sitten, sanoi Fante tuskastuneena, synkällä, melkein ärtyneellä
+äänellä.
+
+Hänellä oli vahatuohus muassa lupauksia tehdä.
+
+-- Voi, niin!... lupauksia... Gaud ei ollut vielä tahtonut ajatella
+sitä onnettomien viimeistä keinoa. Mutta hän meni kappeliin Fanten
+jälestä, mitään sanomatta, ja he lankesivat polvilleen vieretysten
+niinkun sisaret.
+
+He lukivat hehkuvia rukouksiaan Neitsyelle, Meren Tähdelle, kaikesta
+sielustaan. Ja kohta kuului vain nyyhkytyksiä, ja kyyneleitä vieri
+maahan. He nousivat ylös hempeämpinä ja turvallisempina... Fante tuki
+Gaudia, joka horjui, ja he tarttuivat toistensa käsiin ja syleilivät
+toisiaan.
+
+Kun he olivat pyyhkineet kyyneleensä, järjestäneet tukkansa ja
+pudistaneet tomun ja kalkin hameistaan polvien kohdalta, he lähtivät
+pois mitään puhumatta kumpikin eri taholleen.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Syyskuun loppupuoli oli kun toinen kesä, vähän surumielisempi vain. Se
+oli tänä vuonna todellakin niin kaunis, että, jollei kuihtuneita lehtiä
+olisi ollut, joita synkkänä sateena tielle putoili, olisi luullut
+olevansa iloisessa kesäkuussa. Puolisot, sulhaset, rakastajat olivat
+tulleet, ja joka paikassa iloittiin toista rakkauden kevättä...
+
+Viimeinkin eräänä päivänä ilmoitettiin, että toinen myöhästyneistä
+Islannin laivoista näkyi merellä. Kumpiko?...
+
+Kohta kokoontui rannalle joukko naisia, äänettöminä, huolestuneina he
+odottivat.
+
+Gaud, vavisten ja kalpeana, oli siellä myöskin, Yanninsa isän vieressä:
+
+-- Minä luulen, vanha kalastaja sanoi, minä luulen varmaan, että ne
+ovat he! Punainen juova ja märssypurje on samanlainen kun heillä. Mitäs
+arvelet, Gaud tyttöseni?
+
+-- Ei olekaan, ukko virkkoi äkkiä masentuen, me olemme sittenkin
+erehtyneet, puomi ei ole samanlainen, ja heillä on toisenlainen mesani.
+Tällä kertaa he eivät vielä tule, se on "Maria-Jeanne". Mutta nyt ne
+tyttöseni eivät voi kauvan viipyä enää.
+
+Ja päivä kului toisensa perästä ja yö tuli aina oikealla ajallaan
+järkähtämättä.
+
+Gaud yhä pukeutui juhlapukuunsa ikäänkun mieletön, hän pelkäsi näyttää
+haaksirikkoutuneen vaimolta, ja oli joutua epätoivoon, kun muut häntä
+kohtaan näyttivät sääliviltä ja salaperäisiltä, hän katsoi poispäin,
+jottei sattuisi kohtaamaan noita katseita, jotka häntä jäätivät.
+
+Nyt oli hän ottanut tavaksi joka aamu mennä Pors-Evenin korkealle
+äärimäiselle niemelle, ja meni sinne aina Yannin kotitalon
+takapuolitse, jottei äiti ja pienet siskot häntä näkisi. Hän meni
+aivan yksin Ploubazlanekin uloimmalle niemekkeelle, joka peuransarven
+kaltaisena pistää harmaasen Kanaaliin, ja siellä hän istui koko päivän
+yksinäisen ristin juurella, josta näki yli kaukaisen, aavan meren.
+
+Kaikilla meren rannikon kallioisilla niemillä on semmoisia
+graniittiristiä, ne ikäänkun rukoilevat armoa, ikäänkun koittavat
+lepyttää tuota suurta, liikkuvaa, salaperäistä, joka vetää ihmisiä
+luokseen, eikä anna heitä takasin, ja mieluimmin se vielä ottaa
+voimakkaimmat ja kauneimmat.
+
+Pors-Evenin ristin ympärillä oli ikuisesti vihannoiva kenttä, se oli
+täynnä ajonc-pensaita. Ja täällä ylhäällä oli meri-ilma aina puhdasta,
+tuskin tunsi merihauran suolaisen hajun, ilma oli täynnä syyskuun
+vienoja tuoksuja.
+
+Kaukana näkyivät toiset niemet, toinen toisensa takaa; Bretagnen maa
+loppui ikäänkun teräviin kärkiin, jotka pistivät meren tyyneen pintaan.
+
+Likempänä rantaa kalliot saivat meren pinnan väreilemään, mutta
+ulompana ei mikään enää häirinnyt sen kirkasta peiliä; kuului
+vienoa, hyväilevää ja samalla rajatonta kuohuntaa, joka tuli lahtien
+pohjukoista, Ja kaukaa katsoen se näytti niin tyyneltä, niin
+lempeältä. Suuri, sininen meri, Gaosien hauta, pysyi käsittämättömänä,
+salaperäisenä, ja vienot tuulahdukset toivat pensaitten tuoksua, jotka
+kukkivat toista kertaa syksyn viimeisessä auringon paisteessa.
+
+Määrätyillä ajoilla laskeutui meri, ja niemet kasvoivat, sen mukaan kun
+Kanaalista vesi hitaasti väheni; sitten se taas yhtä hitaasti nousi,
+laski ja nousi yhtämittaa, huolimatta vähäistäkään kuolleista.
+
+Ja Gaud yhä istui ristinsä juurella, yksin hiljaisuudessa, yhä
+tähystellen, kunnes tuli yö, kunnes ei mitään enää nähnyt.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Syyskuu oli lopussa. Gaud ei enää syönyt mitään eikä maannut.
+
+Nyt hän istui kotona kaiket päivät, kädet sylissä, pää seinää vasten
+nojattuna. Miksi hyväksi piti nousta ylös ja miksi hyväksi piti mennä
+makaamaan, hän heittäytyi vaatteet päällä vuoteelleen, kun viimein
+kokonaan väsyi. Sillä välin hän istui liikahtamatta paikallaan, hampaat
+kalisivat vilusta, kun aina oli yhdessä paikassa; hänestä vain tuntui,
+että rautavanne pusersi hänen ohimoitaan, hän tunsi, kuinka kasvot
+kävivät kuopille, suu oli kuiva niinkun kuumeessa, ja tuon tuostakin
+tunki hänen kurkustaan käheä valitus, jota tempomalla jatkui pitkät
+ajat, jolloin pää tärisi graniittiseinää vasten.
+
+Tai joskus hän kutsui Yannia nimeltä, hellästi ja hiljaa, ikäänkun hän
+olisi ollut aivan lähellä, ja hän sanoi hänelle helliä sanoja.
+
+Joskus hän ajatteli muitakin asioita kun häntä, kaikenlaisia
+vähäpätöisiä seikkoja; välistä hän esimerkiksi huvikseen katseli kuinka
+fajanssisen Neitsyen kuvan tai siunatun vesiastian varjo piteni pitkin
+hänen sänkyään sen mukaan, kun aurinko laski. Sitten palasi taas tuska
+entistä kauheampana, ja hän alkoi taas valittaa ja lyödä päätään seinää
+vasten.
+
+Ja niin kuluivat päivän hetket, toinen toisensa perästä, ja niin kaikki
+illan, ja yön ja aamun. Kun hän laski, kuinka kauvan sitten hänen jo
+olisi pitänyt tulla, kauhistui hän yhä enemmän, hän ei tahtonut pitää
+lukua päivämääristä eikä päivien nimistä.
+
+Tavallisesti on Islannin haaksirikkoutuneista jonkinlaisia tietoja,
+ne, jotka palaavat, ovat nähneet kaukaa heidän onnettomuutensa tai
+löydetään joku pirstale tai ruumis, tai muu todistus, joka kaikki
+selittää. Mutta "Leopoldinea" ei ollut kukaan nähnyt, siitä ei tiedetty
+mitään. "Maria-Jeannen" väki oli viimeiseksi nähnyt heitä, ja se oli
+ollut 2 p:nä elokuuta, ja he sanoivat, että he varmaankin olivat
+menneet kalastamaan kauvemmaksi pohjoseen, ja sen jälkeen oli kaikki
+kätketty läpitunkemattomaan salaisuuteen.
+
+Odottaa, aina vaan odottaa, saamatta tietää mitään! Milloin se aika
+tulisi, jolloin hän ei enää odottaisi? Hän ei sitä tiennyt, mutta hän
+melkein toivoi, että se tulisi pian.
+
+Voi! Jos hän todellakin oli kuollut, niin miksi he eivät sitä säälistä
+hänelle sanoneet!...
+
+Voi, jos hän saisi nähdä hänet semmoisena, kun hän oli tällä hetkellä
+tai mitä hänestä oli jäljellä!... Jos edes pyhä Neitsyt, jota hän
+niin palavasti oli rukoillut, tai joku muu samanlainen voima tahtoisi
+häntä armahtaa ja jollain tavalla näyttäisi hänelle hänen Yanninsa,
+-- elävänä, matkalla kotiin, -- tai hänen ruumiinsa, joka ajelehti
+merellä, jotta hän edes varmaan tietäisi totuuden!
+
+Joskus hänestä tuntui, kun olisi purje kohonnut näkyviin
+taivaanrannalla: se oli "Leopoldine", joka lähestyi, joka riensi
+kotiin! Silloin hän tajuttomasti yritti nousta ylös, juosta katsomaan
+merelle, näkemään, oliko se totta...
+
+Hän vaipui alas. Voi, missä se oli, se "Leopoldine" tälläkin hetkellä?
+missähän se oli?... Luultavasti siellä kaukana, kauheassa Islannissa,
+hyljättynä, pirstaleina, hylkynä...
+
+Ja lopuksi häntä kiusasi aina sama näky: rikkonainen, tyhjä
+laivanhylky, joka kellui äänettömällä, harmaanpunertavalla merellä,
+kellui, hitaasti, hitaasti, ääneti, ivallisen viehkeästi keskellä
+kuolon tyyntä merta.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Kello kävi kahta aamulla.
+
+Etenkin yöllä hän odottavaisesti kuunteli joka askelta, joka lähestyi;
+pieninkin melu, pieninkin outo ääni pani hänen ohimonsa sykkimään, ne
+olivat käyneet kauhean aroiksi, kun niitä alituisesti oli jännitetty.
+
+Kello kävi kahta aamulla. Tänä yönä niinkun muinakin hän virui kädet
+ristissä ja silmät auki tuijottaen pimeään, ja hän kuunteli tuulen
+ikuista suhinaa.
+
+Äkkiä kuului askelia, kiireisiä askelia tieltä! Kukahan tähän aikaan
+siellä astui? Hän nousi istualleen, suurimmassa mielenliikutuksessa,
+hänen sydämmensä herkesi sykkimästä.
+
+Se pysähtyi oven eteen, astui pieniä kiviportaita ylös...
+
+Yann!... Voi, Herra Jumala, Yann!... Ovea jyskytettiin, saattoiko se
+olla kukaan muu!... Gaud seisoi lattialla, paljain jaloin, hän joka
+niin pitkät ajat oli ollut niin heikko, hän oli hypännyt sängystä
+keveästi kun kissa, ojennetuin käsin syleilläkseen rakastettuaan.
+Luultavasti "Leopoldine" oli tullut yöllä ja käynyt ankkuriin
+Pors-Evenin lahden suuhun, - ja Yann riensi maalle; nopeasti kun salama
+iskee, hän ehti ajatella kaiken tämän. Ja hän repi sormiaan oven
+nauloihin, kiihkoissaan kiskoessaan raskasta salpaa ovelta... -- --
+
+-- Voi!... Hän väistyi takaisin hitaasti horjuen ja pää painui
+ryntäille. Hänen suloinen, hullu unensa oli loppunut. Se oli vain
+Fantek, heidän naapurinsa... Kun hän oli päässyt käsittämään, että
+se oli vain hän, ettei hänen Yanniaan ollut siinä ollut, tunsi hän
+ikäänkun porras portaalta vaipuvansa samaan kuiluun, samaan kauheaan
+epätoivoon.
+
+Fantek parka pyysi anteeksi: hänen vaimonsa, niinkun Gaud tiesi, oli
+huonosti sairaana, ja nyt oli heidän lapsensa tukehtua kätkyeesensä,
+se oli sairastunut pahaan kaulatautiin; hän oli tullut pyytämään apua,
+siksi aikaa kun hän itse menisi Paimpoliin lääkäriä hakemaan...
+
+Mitä se kaikki Gaudiin kuului? Hän oli käynyt kovaksi surussaan,
+hänellä ei ollut enää mitään muille antaa. Hän vaipui penkille ja jäi
+siihen istumaan liikkumattomin silmin, niinkun kuollut, vastaamatta ja
+kuulematta, edes näkemättäkään mitään. Mitä se häneen kuului, mitä tämä
+mies puhui?
+
+Silloin Fantek käsitti asian laidan, hän ymmärsi, miksi hänelle oli ovi
+avattu niin pian ja hän sääli häntä sen surun tähden, jonka hän oli
+hänelle tuottanut.
+
+Hän pyytää sopersi anteeksi.
+
+-- Se oli totta, hänen ei olisi pitänyt vaivata häntä!
+
+-- Minuako, Gaud vastasi nopeasti, - ja miksi ei minua, Fantek?
+
+Elinvoimat olivat äkkiä palanneet, sillä hän ei tahtonut vielä muitten
+silmissä näyttää epätoivoiselta, sitä hän ei millään ehdolla tahtonut.
+Ja sitten hän puolestaan sääli Fantekia; hän pukeutui seuratakseen
+häntä ja hänellä oli vielä niin paljon voimia, että hän saattoi mennä
+hoitamaan hänen pientä lastaan.
+
+Kun hän kello neljän aikaan tuli takasin ja heittäytyi vuoteelleen, oli
+hän niin väsyksissä, että uni hänet hetkeksi valtasi.
+
+Mutta hetken ääretön ilo oli tehnyt hänen mieleensä vaikutuksen, joka
+ei haihtunut; hän heräsi äkkiä, vavahtaen koko ruumiissaan, hän nousi
+puoleksi istumaan ja koitteli johdattaa mieleensä... Hän oli äskettäin
+saanut jotain tietoja Yannista. Sekavien ajatuksien joukosta hän etsi
+ja etsi mitä se oli...
+
+-- Voi, niin todellakin! -- sehän oli vain Fantek.
+
+Ja toistamiseen hän vaipui samaan pohjattomaan kuiluun. Ei,
+todellisuudessa ei ollut mitään muuttunut hänen synkässä, toivottomassa
+odottamisessaan.
+
+Kuitenkin jo se, että hän oli luullut hänen olevan niin lähellä,
+vaikutti, että oli kun hänen henkensä olisi liidellyt hänen
+ympärillään; se oli sitä, jota Bretagnessa kutsutaan "viestiksi",
+ja hän kuunteli vieläkin tarkemmin ulkoa kuuluvia askelia, häntä
+aavistutti, että joku ehkä tulisi puhumaan Yannista.
+
+Ja päivän tultua tulikin Yannin isä. Hän otti lakin päästään, pyyhkäsi
+taapäin kauneita, valkoisia hivuksiaan, jotka olivat kiharia, niinkun
+hänen poikansa, ja istui Gaudin vuoteen ääreen.
+
+Hänenkin mielensä oli masennuksissa, sillä hänen Yanninsa, hänen
+kaunis Yanninsa oli hänen vanhimpansa, hänen suosikkinsa, hänen
+kunniansa. Mutta hän toivoi vielä, hän todellakin vielä toivoi. Hän
+alkoi lohduttaa Gaudia hyvin lempeästi: ensiksikin, kaikki viimeiseksi
+Islannista tulleet puhuivat tiheistä sumuista, jotka varmaan
+olivat voineet myöhästyttää laivaa. Ja sitten hän oli vielä tullut
+ajatelleeksi yhtä seikkaa: he olivat ehkä poikenneet Färsaarille,
+jotka ovat kaukaisia saaria matkan varrella, ja josta tullakseen
+kirjeet tarvitsevat hyvin pitkän ajan. Se oli kerran tapahtunut
+hänelle itselleen; siitä jo oli noin neljäkymmentä vuotta, hänen
+äiti vainaajansa oli jo luettanut sielumessuja hänen puolestaan...
+Ja semmoinen vene sitten kun "Leopoldine", melkein uusi; ja sitten
+laivaväki, ne olivat kaikki parhaimpia merimiehiä...
+
+Vanha Moan muori astua köpisteli heidän ympärillään ja pudisteli
+päätään: Gaudin epätoivo melkein oli hänelle palauttanut voimat ja
+ymmärryksen, hän hoiti taloutta ja katseli tuon tuostakin Sylvestren
+pientä kellastunutta muotokuvaa, joka riippui graniittiseinällä,
+merimiesankkurineen, mustista helmistä tehdyn hautajaisseppeleen
+keskellä. Sittenkuin merimiehen ammatti oli vienyt häneltä hänen
+pojanpoikansa, ei hän enää luottanut merimiesten palaamiseen; pyhää
+Neitsyttä rukoili hän vaan pelosta vanhoilla kuihtuneilla huulillaan,
+mutta sydämmessä hänellä oli katkera viha.
+
+Mutta Gaud kuunteli ahneesti ukon lohdutusta, hänen suuret, sinisten
+kehäin ympäröimät silmänsä katselivat hellän hellästi vanhusta,
+joka oli hänen rakastettunsa näköinen; jo se että ukko istui hänen
+vieressään, tuntui hänestä suojelevan häntä kuolemaa vastaan, ja hän
+tyyntyi ja oli ikäänkun lähempänä Yanniansa. Hiljaan ja vienosti hänen
+kyyneleensä vierivät, ja hän luki uudestaan ja uudestaan tulisia
+rukouksia pyhälle Neitsyelle, Meren Tähdelle.
+
+Olihan se todellakin mahdollista, että he olivat poikenneet niille
+saarille, ehkä korjaamaan jotain vahinkoa. Ja Gaud nousi ylös, pani
+tukkansa kokoon, ja pukeutui vähän, ikäänkun hän olisi toivonut hänen
+palaavan. Epäilemättä ei kaikki toivo ollut turhaa, koska ukko, hänen
+isänsä vielä toivoi. Ja hän alkoi taas muutamiksi päiviksi odottaa.
+
+Oli jo syksy, oikein täysi syksy, yöt olivat synkkiä, ja aikaiseen tuli
+pimeä pienissä mökeissä ja pimeä ulkonakin Bretagnen vanhassa maassa.
+
+Päivätkin olivat vain pitkiä hämäriä, mahdottoman suuret pilvet,
+jotka hitaasti kulkivat eteenpäin, saattoivat äkkiä tehdä keskipäivän
+pimeäksi. Tuuli ei vaiennut koskaan, se oli kun kaukaa kuuluvaa suurten
+kirkon urkujen soittoa, uhkaavia, epätoivoisia säveliä, toisinaan se
+tuli aivan oven taa ja ulvoi kun raivoisat pedot.
+
+Gaud oli käynyt niin kalpean kalpeaksi ja kuihtui kuihtumistaan,
+ikäänkun vanhuus jo olisi koskettanut häntä kaljulla siivellään.
+Alituisesti hän piteli käsissään Yannin kapineita, hänen kauneita
+häävaatteitaan, hän kääri niitä kokoon ja levitteli taas niinkun
+mielipuoli, -- etenkin erästä sinistä lankapuseroa, joka oli
+säilyttänyt hänen ruumiinsa muodon; kun sen keveästi heitti pöydälle,
+niin se niinkun itsestään, totutusta tavasta mukaili hänen hartiaansa
+ja rintansa piirteitä; lopulta oli hän pannut sen aivan yksinään
+erityiseen kaapin osaan, hän ei enää tahtonut liikuttaa sitä, jotta se
+kauvemmin säilyttäisi jäljennöksensä.
+
+Joka ilta nousi maasta kylmää sumua; silloin hän katseli ikkunastaan
+synkkää maisemaa, siellä täällä alkoi mökeistä tupruilla valkeata
+savua: niihin kaikkiin olivat miehet tulleet kotiin, kylmä oli
+muuttolinnut palauttanut. Ja suloisia hetkiä kai ne viettivät tulien
+ääressä, sillä talven tullen oli rakkauskin palannut islantilaisten
+maahan.
+
+Ajatuksillaan riippuen kiinni noissa saarissa, joihin hän oli voinut
+poiketa, Gaud oli taas alkanut toivoa ja odottaa...
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Yann ei palannut koskaan.
+
+Elokuun yönä, synkällä Islannin merellä, keskellä sen raivoavaa
+kuohinaa, oli vietetty hänen häitään meren kanssa.
+
+Meren kanssa, joka ennen oli ollut hänen imettäjänsä, se oli
+tuuditellut häntä, se oli kasvattanut hänestä suuren ja voimakkaan
+nuorukaisen, -- ja kun hänestä oli varttunut komea mies, oli se ottanut
+hänet yksin itselleen. Synkkä salaisuus peitti kauheat häät. Koko ajan
+oli synkkiä pilviä liidellyt heidän ympärillään, ikäänkun liikkuvina,
+liehuvina esirippuina, jotka oli pantu heidän häitään peittämään, ja
+morsian pauhasi, pauhasi kamalinta pauhinaansa tukahduttaakseen huudot.
+-- Yann oli muistanut Gaudia, vaimoaan, ja oli puolustainut, taistellen
+kun jättiläinen kuolinpuolisotaan vastaan, kunnes hän viimein oli
+antautunut, syöksyen avonaisin käsin sen poveen, kauheasti huutaen
+niinkun kuoleva peto; suu oli täynnä vettä, kädet levällään, ainaiseksi
+kangistuneina.
+
+Ja hänen häissään olivat kaikki ne, jotka hän kerran oli niihin
+kutsunut. Kaikki muut, paitse Sylvestre, joka nukkui lumotussa
+puutarhassaan, kaukana, kaukana, toisella puolen maapalloa.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58891 ***
diff --git a/58891-8.txt b/58891-8.txt
deleted file mode 100644
index eef70dc..0000000
--- a/58891-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6859 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Islannin kalastajat, by Pierre Loti,
-Translated by O. Relander
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Islannin kalastajat
-
-
-Author: Pierre Loti
-
-
-
-Release Date: February 14, 2019  [eBook #58891]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ISLANNIN KALASTAJAT***
-
-
-E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
-
-
-
-ISLANNIN KALASTAJAT.
-
-Kirj.
-
-PIERRE LOTI
-
-Suomentanut
-
-O. Relander
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1890.
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Viisi tavattoman harteikasta miestä istui, kyynäspäät pöydän nojassa,
-juoden, hämärässä kojun tapaisessa, joka haisi suolavedeltä ja mereltä.
-Kajuutta, joka oli liian matala mokomille kookkaille miehille, kapeni
-perältä ja näytti suuren kalalokin ontolta sisustalta; se heilui
-hiljalleen, hitaasti kun unessa, synnyttäen valittavan yksitoikkosen
-äänen.
-
-Ulkona mahtoi olla meri ja yö, sen varmempaan ei sitä tiennyt; ainoa
-aukko, joka oli katossa, oli suljettu puukannella, vanha kattolamppu
-yksin valaisi heiluen edestakasin.
-
-Uunissa paloi tuli; kastuneita vaatteita riippui kuivamassa, ne
-höyrysivät, höyry sekaantui savuun, joka tuprusi savupiipuista.
-
-Tanakka pöytä täytti melkein koko huoneen, mukautuen tarkasti sen
-muodon mukaan, parhaiksi oli tilaa jäljellä niin paljon, että mahtui
-tunkeutumaan sen ympäri, kun pyrki istumaan tammiseiniin kiinnitetyille
-kapeille kirstuille. Katto oli paksuista palkeista ja niin matalalla,
-että parhaiksi mahtui suorana istumaan; selän takana olivat makuusijat,
-jotka näyttivät paksuun puuhun koverretuilta, ne olivat ikäänkun
-hautakammion komeroita. Kaikki puu oli maalaamatonta ja karkeata,
-kosteuden ja suolan kovettamaa, kulunutta ja alituisesta käsien
-kosketuksesta sileäksi hankaantunutta.
-
-Miehet olivat juoneet haarikoistaan viiniä ja siiteriä, ja elämän ilo
-loistikin heidän suorista ja rehellisistä kasvoistaan. Tänään he jäivät
-istumaan pöydän ääreen ja keskustelivat bretagnen kielellä naisista ja
-naimisista.
-
-Perimmäisessä nurkassa, kunniapaikalla, oli pienellä hyllyllä
-fajanssinen neitsyt Marian kuva. Se oli vanhanpuoleinen, tuo
-merimiesten suojeluspyhimys, ja hyvin yksinkertaisesti se oli maalattu.
-Mutta fajanssi-ihmiset säilyvät paljoa kauvemmin kun oikeat ihmiset;
-ja sen punainen ja sininen puku näyttikin melkein uudelta puisessa
-hökkelissä, jossa kaikki muu oli harmaata ja savustunutta. Monta
-palavaa rukousta se lie saanut kuunnella vaaran hetkinä; sen jalkojen
-juureen oli naulattu kaksi vihkoa tekokukkasia ja yksi rukousnauha.
-
-Kaikki viisi miestä olivat samanlaisissa puvuissa, paksu, sininen
-villapusero peitti vartalon, puseron alareuna oli vyötäisten kohdalla
-työnnetty housujen sisäpuolelle; päähine oli öljytystä palttinasta
-tehty, kypärin muotoinen, sitä kutsutaan _suroîst'iksi_ (lounaseksi,
-lounastuulen mukaan, joka niillä seuduin tuo sadetta).
-
-He olivat eri ikäisiä. "Kapteeni" oli noin neljäkymmentä, kolme oli
-kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen välillä. Viides, jota he
-nimittivät Sylvestreksi eli Lurluksi, oli vain seitsemäntoista. Hän
-oli jo mies ruumiiltaan ja voimiltaan; musta parta, hienon hieno ja
-hyvin kihara, peitti posket; silmät vain olivat lapsen, ne olivat
-harmaansiniset, erittäin lempeät ja viattomat.
-
-He näyttivät oikein toden teolla nauttivan olostaan, istuessaan lähellä
-toisiaan ahtaassa, pimeässä majassaan.
-
-... Ulkona mahtoi olla yö ja meri, musta, aava, ääretön ala vettä.
-Vaskinen kello, joka oli seinään kiinnitetty, näytti yhtätoista --
-yhtätoista illalla epäilemättä; sade kuului räiskyvän puukattoa vastaan.
-
-Leikkiä laskien he keskustelivat keskenään naimiskaupoista, --
-sanomatta kuitenkaan mitään sopimatonta. Ei, he tuumailivat sopivia
-kauppoja niille, jotka vielä olivat naimattomia, taikka kertoivat
-hauskoja tapahtumia mailta, hääjuhlien ajoilta. Jonkunkerran tosin he
-nauruun purskahtaen tekivät hiukan liian selviä viittauksia rakkauden
-iloihin. Mutta rakkaus tämänlaatuisten ihmisten käsityksen mukaan on
-aina raitis ja sen raaimmissakin muodoissa on siinä aina jotain melkein
-puhdasta.
-
-Sillä välin alkoi Sylvestre ikävöidä, kun ei muuatta, jota kutsuttiin
-Jeaniksi (bretagnelaiset lausuvat sen nimen: Yann), vielä kuulunut.
-
-Ja missäkäs se sitten viipyi tuo Yann; yhäkö hän oli ylhäällä työssä?
-Miksi ei hän tullut alas, hänkin puolestaan ottamaan osaa juhlaan?
-
--- Johan on kohta puoliyön aika, sanoi kapteeni.
-
-Ja nousten pystyyn hän päällään aukaisi puisen luukun, kutsuakseen
-siitä tuota Yannia. Outoa valoa tulvaili silloin ulkoa kajuuttaan.
-
--- Yann! Yann!... Mies hoi!
-
-"Mies" vastasi ulkoa käreällä äänellä.
-
-Ja se kummallisen kalpea valo, jota oli tulvaillut hetken ajan auki
-olleen luukun kautta, oli aivan päivän valon kaltaista. -- "Jo on
-kohta keskiyö!" Kuitenkin se oli melkein kun auringon valoa, ikäänkun
-hämärtävää valoa, joka heijastui hyvin kaukaa kummallisista peileistä.
-
-Luukku suljettiin, oli taas yö, pieni kattolamppu alkoi taas levittää
-keltaista valoaan, ja suuriin saappaisiin puettu "mies" kuului astuvan
-alas puisia portaita myöten.
-
-Hän astui sisään, mutta hänen täytyi kumartua melkein kaksinkerroin,
-jotta hän näytti suurelta karhulta, sillä hän oli melkein jättiläisen
-kokoinen. Ensin hän irvisti ja nipisti nenän latvaansa kitkerän
-suolahajun vuoksi.
-
-Hän oli tavallista paljoa suunnattomampi mies, etenkin harteistaan,
-jotka olivat suorat kun raakapuu. Jos häntä katseli suoraan edestäpäin,
-niin hänen olkalihaksensa, jotka näkyivät sinisen mekon alta, näyttivät
-tavattomilta palleroilta. Hänellä oli suuret, ruskeat vilkkaat silmät,
-katse oli ylpeä ja taipumaton.
-
-Sylvestre kietoi kätensä Yannin kaulaan, veti häntä luokseen hellästi
-kun lapsi; hän oli kihloissa Yannin sisaren kanssa, ja kohteli häntä
-kun suurta veljeä. Toinen antoi hyväillä itseään, ikäänkun leikkisä
-jalopeura, hymyillen vastaukseksi, jolloin hänen valkoiset hampaansa
-näkyivät.
-
-Hänen hampaansa, joilla hänen suussaan oli ollut enemmän tilaa
-järjestyä kun muitten ihmisten, olivat hiukan harvassa ja näyttivät
-pieniltä. Hänen vaaleat viiksensä olivat aivan lyhyet, vaikk'ei
-niitä koskaan leikattu; ne olivat lujasti kierretyt kahteen pieneen
-säännölliseen sykkyrään hienopiirteisten huulien päälle: niitten kärjet
-röyheltyivät kummankin puolen, syvien suupielien kohdalla. Muu osa
-hänen partaansa oli ajettu pois, ja hänen punakoilla poskillaan vielä
-oli semmoinen terve sametin tapainen hienous, kun hedelmillä, joita ei
-kukaan vielä ole koskettanut.
-
-Lasit täytettiin uudestaan, kun Yann oli istuutunut; laivapoikaa
-huudettiin täyttämään ja sytyttämään piippuja. Sytyttäessään hänkin
-sai polttaa vähäsen. Se oli pieni tanakka poika, pullakkaposkinen,
-serkuntapainen kaikille näille merimiehille, jotka olivat enemmän tai
-vähemmän sukua keskenään; hänen työnsä oli kylläkin raskasta, mutta
-sen ohella oli hän kaiken laivaväen suosikki. Yann antoi hänelle juoda
-lasistaan ja sitten hänet lähetettiin makaamaan.
-
-Sitten taas jatkettiin keskustelua suuresta avioliittokysymyksestä.
-
-Ja sinä, Yann, Sylvestre kysyi, koska me sinun häitäsi vietämme?
-
--- Etkö sinä häpeä, sanoi kapteeni, moinen mies kun sinä, olet jo
-seitsemän kolmatta vuotta, etkä vielä ole naimisissa. Mitähän tytöt
-ajattelevatkaan, kun sinut näkevät'?
-
-Hän vastasi kohotellen kauheita olkapäitään, tavalla, jolla hän osoitti
-suurestikin naisia halveksivansa.
-
--- Häistäni minä itse huolen pidän, ne minä vietän yöksi tai tunniksi,
-miten sattuu.
-
-Yann oli äskettäin lopettanut viisivuotisen asevelvollisuutensa. Siellä
-hän oli, kanuunamiehenä sotalaivassa ollessaan, oppinut puhumaan
-ranskaa ja tekemään epäilyttäviä arveluita. -- Sitten hän alkoi kertoa
-viimeisestä seikkailustaan, jota näytti kestäneen viisitoista päivää.
-
-Se oli ollut Nantesissa, muutaman laulajattaren kanssa, Eräänä
-iltana, mereltä palatessaan, hän oli hiukan juovuksissa mennyt
-erääsen ravintolaan. Ovella oli nainen, joka möi mahdottoman suuria
-kukkasvihkoja kahdestakymmenestä markasta. Hän oli ostanut yhden,
-tuskin tietäen mitä sillä tekisi, heti sisään tultuaan oli hän sen
-nakannut täyttä vauhtia vasten kasvoja sille, joka lauloi näyttämöllä,
--- puoleksi hurjana mieltymyksen osoitteena, puoleksi pilkatakseen
-mokomaa maalattua nukkea, joka hänestä päälliseksi oli aivan liian
-punanen. Nainen oli samalla antautunut, ja oli sitten lähes kokonaista
-kolme viikkoa jumaloinut Yannia.
-
--- Vieläpä hän, minun poislähtiessäni, lahjoitti minulle tämän
-kultakellon.
-
-Ja näyttääkseen heille sitä, nakkasi hän sen pöydälle kun minkäkin
-leikkikalun.
-
-Kaiken tämän hän oli kertonut karkein sanoin ja omatekoisin kuvin.
-Mutta tämä sivistyneen elämän synnyttämä kevytmielisyys ei juuri
-tuntunut luonnolliselta näitten alkuperäisten ihmisten keskustassa,
-se ei sointunut yhteen meren äärettömän hiljaisuuden kanssa, jonka
-aavisti vallitsevan heidän ympärillään, sen keskiyön valon kanssa,
-joka ylhäältä oli sisään tunkeutunut, joka oli muistiin johdattanut
-napaseutujen kituvan kesän.
-
-Tämä Yannin puhetapa huolestutti ja hämmästyttikin Sylvestreä. Hän
-oli viaton lapsi, jota oli kasvattanut kunnioittamaan sakramentteja
-[avioliittoa pitävät katolilaiset myöskin sakramenttina. Suom. muist.]
-hänen vanha mummonsa, kalastajan leski Ploubazlanekin kylästä. Aivan
-pienenä hän oli mummonsa kanssa joka päivä käynyt äitinsä haudalla
-polvillaan rukousnauhaansa lukemassa. Hautuumaalta, joka oli meren
-rannalla, näki kauvaksi Kanaalin harmaata vettä, jonne hänen isänsä
-muinoin oli hukkunut haaksirikkoon. -- Koska he, mummo ja hän, olivat
-köyhiä, oli hänen hyvin aikaiseen täytynyt ruveta kalastamaan, ja
-hän oli siten viettänyt jo lapsuutensa merellä. Joka ilta hän vielä
-luki rukouksensa, ja hänen silmissään oli säilynyt uskonnollinen
-vilpittömyys. Hänkin oli kaunis ja Yannin jälkeen oli hän vartaloltaan
-komein laivamiehistä. Hänen lempeä äänensä ja lapsellinen puhetapansa
-oli hiukan ristiriidassa hänen korkean vartalonsa ja mustan partansa
-kanssa. Koska hän oli kasvanut hyvin nopeasti, niin hän melkein näytti
-ihmettelevän sitä, kun oli niin äkkiä tullut harteikkaaksi ja suureksi.
-Hän aikoi kohta mennä naimisiin Yannin sisaren kanssa, mutta hän ei
-koskaan ollut vastannut minkään muun tytön helliin katseisiin.
-
-Laivassa oli kaikkiaan ainoastaan kolme makuusijaa, -- aina yksi
-kahta varten, ja he makasivat vuorotellen, järjestyksessä, jakaen yön
-keskenään.
-
-Kun he olivat päättäneet juhlansa, -- jota he viettivät
-suojeluspyhimyksenä, Neitsyt Marian taivaasen astumisen muistoksi, --
-oli jo vähän yli puoliyön. Kolme heistä ryömi makaamaan pieniin mustiin
-vuodeonkaloihinsa, jotka olivat hautaholvien kaltaisia, ja toiset
-kolme nousivat laivan kannelle keskeytynyttä suurta kalastustyötään
-jatkamaan: ne olivat Yann, Sylvestre ja muuan Guillaume niminen, heidän
-kotipuoleltaan.
-
-Ulkona oli päivä, ikuinen päivä.
-
-Mutta se oli kalpeata valoa, kalpeata, jommoista ei missään ole
-muualla; se verhosi esineet ikäänkun sammuneen auringon heijastuksilla.
-Suorastaan heidän ympärillään alkoi ääretön ulappa, joka oli aivan
-väritön, ja heidän laivansa lankkujen ulkopuolella näytti kaikki,
-läpikuultavalta, käsittämättömältä, olemattomalta.
-
-Silmä tuskin saattoi käsittää, mikä oli merta, aluksi se näytti
-jonkunlaiselta väräjävältä peililtä, jolla ei ollut mitään kuvaa
-heijastettavana; etempänä se näytti muuttuvan sumuaavikoksi, -- ja
-sitten ei ollut enää mitään, ei ollut taivaanrantaa eikä rajoja.
-
-Ilman raitis kosteus oli läpitunkevampaa kun täydellinen kylmyys, ja
-hengittäissä tuntui pian suolanmaku suussa. Oli aivan tyyni, eikä enää
-satanut; ylhäällä muodottomat ja värittömät pilvet näyttivät sisältävän
-kätkettyä valoa, jota ei saattanut käsittää; saattoi nähdä selvästi,
-vaikka samalla tunsi olevan yön, ja esineiden oudolla kalpeudella ei
-ollut mitään semmoista väriä, jolle olisi nimen löytänyt. Nämä kolme
-miestä, jotka olivat siinä, olivat lapsuudestaan saakka eläneet tällä
-kylmällä merellä, keskellä sen kummia näkyjä, jotka ovat epäselviä kun
-aaveet. He olivat tottuneet näkemään tämän vaihettelevan äärettömyyden
-outoa leikkiä ahtaan lankkuasuntonsa ympärillä, ja heidän silmänsä
-olivat siihen yhtä tottuneet, kun meren suurten lintujen.
-
-Laiva kellui hitaasti paikallaan, aina jatkaen samaa valitustaan, ja
-se oli yksitoikkonen kun bretagnelainen laulu, jota nukkunut ihminen
-unissaan tavottelee. Yann ja Sylvestre olivat nopeasti laittaneet
-kuntoon koukkunsa ja siimansa, sillä välin kun kolmas mies aukaisi
-suolanelikon ja teroittaen suurta puukkoaan istuutui heidän taakseen
-odottamaan.
-
-Ei hänen kauvan tarvinnut odottaa. Tuskin he olivat heittäneet siimansa
-kylmään ja tyyneen veteen, niin jo vetivät ylös suuria kaloja,
-kiiltäviä, teräksen harmaita.
-
-Ja yhä lakkaamatta turskia tarttui koukkuun: nopeasti ja pysähtymättä
-tätä äänetöntä kalastusta harjotettiin. Kolmas mies puhkasi vatsan
-suurella puukollaan, halkaisi, suolasi, luki, ja suolakalaa, josta
-heidän palattuaan piti saada suuret rahat, kokoontui suuriin kasoihin
-heidän taakseen, tuoretta, vielä märkää kalaa.
-
-Tunnit kuluivat yksitoikkosesti, ja suuressa avaruudessa muuttui valo
-hitaasti; nyt se jo näytti todellisemmalta. Mikä oli ollut vaaleata
-hämärää, jonkunlaista pohjolan kesän iltaa, muuttui nyt, ilman mitään
-välillä olevaa yötä, aamuruskon tapaiseksi, jota kaikki meren peilit
-heijastivat välkkyvinä ruusunpunaisina säteinä...
-
--- Todellakin, Yann, sinun täytyisi mennä naimisiin, sanoi äkkiä
-Sylvestre, katsoen veteen, mutta täyttä totta tällä kertaa. Hän näytti
-siltä, kun hän hyvin tuntisi jonkun Bretagnessa, jonka hänen suuren
-veljensä ruskeat silmät olivat vallanneet, mutta hän näytti arastelevan
-kosketellessaan tätä tärkeätä seikkaa.
-
--- Minunko!... Kyllä, kerran minä vielä vietän häitäni -- ja hän
-nauroi, tuo Yann, aina yhtä halveksivasti, -- mutta en kenenkään meidän
-puolen tytön kanssa; ei, minä vietän häitä meren kanssa, ja minä kutsun
-teidät kaikki tanssiaisiin, jotka minä silloin pidän...
-
-He jatkoivat kalastustaan, sillä ei saanut tuhlata aikaansa
-puhelemiseen: he olivat keskellä ääretöntä kalaparvea, liikkuvaa
-särkkää, jota oli kulkenut heidän sivutseen yhtä mittaa kaksi päivää.
-
-He olivat kaikki valvoneet edellisen yön ja vedelleet
-kolmessakymmenessä tunnissa päälle tuhannen suuren turskan;
-sentähden heidän voimakkaat kätensä olivatkin uupuneet ja he olivat
-torkkuneet. Mutta heidän ruumiinsa valvoivat ja jatkoivat itsestään
-kalastamisliikkeitä, sillä välin kun heidän sielunsa, ajoittain,
-vaipui täyteen uneen. Mutta se meri-ilma, jota he hengittivät, oli
-puhdasta kun maailman ensimäisen päivän, ja niin virkistävää, että
-he väsymyksestään huolimatta tunsivat rintansa paisuvan ja poskensa
-punottavan.
-
-Aamuvalo, todellinen valo, oli viimeinkin koittanut; niinkun luomisen
-päivänä se "oli eronnut pimeydestä", joka näytti taivaan rannalle
-kokoontuneen ja viipyvän siinä suurissa joukoissa. Kun tuli näin
-valoisa, huomasi kyllä, että oli ollut yö, -- että edellinen valo oli
-ollut epäselvää ja outoa kun uni.
-
-Paksuun pilveen peittyneellä taivaalla oli siellä täällä halkeamia,
-niinkun aukkoja temppeliholveissa, joiden kautta tunkeutui suuria,
-punertavan hopeisia valosäteitä.
-
-Alemmat pilvet muodostivat paksun varjovyöhykkeen pitkin taivaanrantaa,
-tehden kaukaisemman epäselväksi ja hämäräksi. Ne saattoivat
-kuvittelemaan suljettua tilaa, rajaa; ne olivat kun esiriput, vedetyt
-äärettömyyden eteen, ikäänkun verhoja, jotka olivat levitetyt
-peittämään liian suurenmoisia salaisuuksia, jotka olisivat voineet
-hämmentää ihmisen mielikuvituksen. Tänä aamuna maailma, Yannia ja
-Sylvestreä kannattavan lankkukyhäyksen ympärillä, näytti kokonaan
-mietteisiinsä vaipuneelta; se oli muuttunut temppeliksi, ja sädekimput,
-jotka tunkeutuivat temppelin holvien kautta, pitenivät kuvastuessaan
-liikkumattomaan veteen, niinkun marmorilattiaan. Ja sitten alkoi
-vähitellen kaukana näkyä toinen kummitus, jonkunlainen ruusunpunainen
-korkealla leijuva kaistale, se oli synkän Islannin äärimmäinen
-kallioniemi...
-
-Yannin häät meren kanssa!... Sylvestre sitä yhä ajatteli, jatkaen
-kalastustaan, mutta ei uskaltanut siitä puhua. Hän oli käynyt
-surulliseksi kuullessaan suuren veljensä noin ivaavan avioliiton
-sakramenttia; ja erittäinkin se oli häntä pelottanut, sillä hän oli
-taikauskonen.
-
-Hän oli jo kauvan ajatellut näitä Yannin häitä. Hän oli uneksinut,
-että hän ne viettäisi Gaud Mévelin kanssa, -- joka oli Paimpolilainen
-kaunotar, -- ja että vielä ilokseen saisi olla näissä juhlissa,
-ennenkun hänen täytyy lähteä sotapalvelukseen, viisivuotiseen
-maanpakolaisuuteen, josta ei varmaan voinut tietää palaavansa, ja jonka
-välttämätön lähestyminen alkoi painaa hänen sydäntään...
-
-Kello oli neljä aamulla. Toiset, jotka olivat jääneet alas makaamaan,
-tulivat kaikki kolme päästämään heitä, Vielä vähän unisina, ahmien
-täysin keuhkoin kylmää, raitista ilmaa he kiipesivät ylös ja alkoivat
-vetää suuria saappaita jalkoihinsa. Aluksi he ummistivat silmänsä,
-sillä kalpea heijastuva valo häikäisi.
-
-Sitten Yann ja Sylvestre nopeasti söivät ensimäiseksi murkinakseen
-laivakorppuja; muserrettuaan ne puukurikoilla, he alkoivat niitä
-pureksia raksuttaa, nauraen huomatessaan ne koviksi. He olivat tulleet
-aivan iloisiksi ajatellessaan pääsevänsä makaamaan lämpimiin vuoteisin,
-ja käsivarret toistensa vyötäisillä he menivät laivan luukulle,
-heilutellen ruumiitaan vanhan laulun tahdin mukaan.
-
-Ennenkun menivät luukusta alas, pysähtyivät he leikittelemään Turkin,
-laivakoiran kanssa. Se oli newfoundlandilainen penikka, ja sillä oli
-mahdottoman suuret, kömpelöt käpälät. He ärsyttelivät sitä käsillään,
-se tavotteli kun susi ja lopulta oikein puri heitä. Silloin Yann, vihan
-välähdys silmissä, lykkäsi koiraa liian kovasti, jotta se kaatui ja
-alkoi ulista.
-
-Hänellä oli hyvä sydän, Yannilla, mutta hänen luontonsa oli jäänyt
-hiukan raa'aksi, ja kun hänen ruumiillinen puolensa pääsi voitolle,
-ei useinkaan ollut pitkälti hänen lempeästä hyväilystään jöröön
-loukkaukseen.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Heidän laivansa nimi oli "Maria", kapteenin Guermeur. Joka vuosi hän
-teki suuren vaarallisen kalastusretken näihin kylmiin tienoihin, jossa
-kesällä enää ei ole öitä.
-
-Se oli jo vanha, niinkun fajanssinen Neitsyt, sen suojeluspyhimys. Sen
-paksut sivut, tammikylkiluineen, olivat hankaantuneita ja kuluneita,
-vettyneitä ja suolan syömiä, mutta vielä eheitä ja lujia ja levittivät
-raikasta tervan hajua. Asemillaan ollessa se näytti raskaalta ja
-kömpelöltä, mutta kun länsituulen tuimat vihurit vinkuivat, kävi se
-taas keveäksi ja nopeaksi, niinkun lokit, jotka tuuli vireiksi saattaa.
-Silloin sillä oli oma tapansa hypellä aalloilla keveämmin kun monet
-uudet, jotka olivat rakennetut uudenaikaisten kuosien mukaan.
-
-Laivaväki, kuusi miestä ja laivapoika, olivat "islantilaisia",
-miehuullista merimiessukua, jota asuu etenkin Paimpolin ja Fréguierin
-tienoilla, ja jotka isästä poikaan ovat antautuneet tähän kalastukseen.
-
-He tuskin koskaan olivat nähneet kesää Ranskassa, Aina talven lopulla
-he Paimpolin satamassa muiden kalastajain kanssa vastaan ottivat
-jäähyväissiunauksen. Täksi juhlapäiväksi alttari, aina samanlainen,
-pystytettiin rantaan; se tavotteli kallioluolaa, ja keskellä ankkuria,
-airoja ja köysiä kopeili, lempeänä ja osaaottamattomana, pyhä
-Neitsyt, merimiesten suojeluspyhimys; se oli heidän tähtensä lähtenyt
-kirkostaan katselemaan sukupolvea toisensa perästä samoilla elottomilla
-silmillään: sekä onnellisia, joille vuosi oli oleva etuisa, että
-onnettomia, jotka eivät enää palanneet.
-
-Pyhää ehtoollissakramenttia, jota seurasi hidas saatto vaimoja ja
-äitijä, morsiamia ja sisaria, kannettiin pitkin satamaa, jossa kaikki
-islantilaislaivat juhlapukuun koristettuina tervehtivät sitä lipulla,
-kun sitä ohitse vietiin. Pappi pysähtyi kunkin kohdalle, luki sanat ja
-teki siunaavan käden liikkeen.
-
-Sitten he lähtivät kaikki, koko laivasto, ja koko paikkakuntaan
-tuskin jäi ainoatakaan miestä, sulhasta tai poikaa. Poistuessaan
-kaikki miehistöt lauloivat yhdessä voimakkailla, värähtävillä äänillä
-ylistysvirsiä Marian, Meren Tähden kunniaksi.
-
-Ja joka vuosi pidettiin lähtiessä samat juhlamenot, samat jäähyväiset
-jätettiin.
-
-Sitten alkoi taas merielämä, erillään muista, kolmen tai neljän jörön
-kumppanin seurassa, lelluvilla lankuilla, pohjoisen meren kylmillä
-vesillä.
-
-Tähän saakka he olivat palanneet; -- Pyhä Neitsyt Meren Tähti oli
-suojellut laivaa, joka oli hänen kaimansa.
-
-Elokuun lopussa tavallisesti palattiin. Mutta "Maria", noudatti samaa
-tapaa, kun useat muutkin islantilaiset, se poikkesi vain Paimpoliin,
-jatkaakseen matkaansa Gascognen lahteen, jossa kalat hyvin menivät
-kaupaksi, ja sieltä hiekkasaarille, jossa oli suolalammikoita, ostamaan
-suoloja seuraavan vuoden tarpeiksi.
-
-Näissä eteläranskan satamissa, joissa aurinko vielä oli lämmin,
-viettivät voimakkaat kalastajat muutamia päiviä, himoiten nautintoja,
-kiihtyneinä kesän viimejäännöksistä, lämpimästä ilmasta -- maasta ja
-naisista.
-
-Ja sitten syksyn ensi sumujen tullessa he palasivat kotilieden ääreen
-Paimpoliin tai Gaëlon tienoille, sen hajanaisiin mökkeihin, jonkun
-aikaa nauttiakseen perhe-elämää ja rakkautta, viettääkseen häitä ja
-ristiäisiä. Melkein aina tapasi pieniä vastasyntyneitä, edellisen
-talven tuottamia, jotka odottivat kummia päästäkseen kasteelle: --
-tarvitaan paljon lapsia näihin kalastajasukuihin, joita Islanti ahmii.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Paimpolissa, ihanana sunnuntai-iltana, sinä vuonna, kesäkuussa, oli
-kaksi naista täydessä kirjeenkirjoitushommassa.
-
-Se tapahtui suuren ikkunan kohdalla, joka oli auki; ikkunalaudalla,
-joka oli vanhaa järeää graniittia, oli rivi kukkasastioita.
-
-Pöydän yli kumartuneina molemmat näyttivät nuorilta; toisella oli
-erittäin suuri päähine, vanhaa kuosia, toisella taas aivan pieni,
-uusinta muotia, jota Paimpolin naiset viime vuosina olivat ruvenneet
-käyttämään: -- kaksi rakastunutta luultavasti, jotka yhdessä kyhäävät
-hellän kirjeen jollekin kauniille islantilaiselle.
-
-Se joka saneli -- suuri-päähineinen -- katsoi kattoon, selvitellen
-ajatuksiaan. Mutta kas! hän olikin vanha, kovin vanha; ainoastaan
-takaa katsoen, kun näki hänet ruskeaan huiviinsa puettuna, luuli
-häntä nuoreksi. Hyvin vanha hän oli, herttainen mummo, vähintäin
-seitsemänkymmentä vuotinen. Mutta vielä hän oli kaunis ja posket olivat
-vielä punakat, niinkun muutamilla vanhuksilla on. Hänen päähineensä,
-joka oli aivan matala otsan ja päälaen kohdalta, oli muodostettu
-kahdesta tai kolmesta leveästä musliinihaarukasta, jotka näyttivät
-olevan sisätysten ja riippuivat alas niskaan. Hänen arvokkaille
-kasvoilleen sopi hyvin tämä valkoinen kehys ja nämä poimut, jotka
-melkein hartautta herättivät. Hänen lempeissä silmissään asusti arvokas
-hyvyys. Hänellä ei ollut hampaita, ei enää ainoatakaan, ja kun hän
-nauroi, näkyivät hänen pyöreät ikenensä, joten hän näytti melkein
-lapsekkaalta. Hänen leuvastaan huolimatta, joka oli käynyt puukengän
-kärjen kaltaiseksi, kuten hänellä oli tapana sanoa, eivät hänen
-kasvojensa piirteet olleet kovinkaan ajan raiskaamia; vieläkin saattoi
-nähdä, että ne olivat olleet säännöllisiä ja puhtaita, niinkun kirkon
-pyhimysten.
-
-Hän katseli ikkunasta ulos, tuumien mitä hän vielä voisi kertoa
-pojanpoikaansa huvittaakseen.
-
-Muuten ei todellakaan koko Paimpolin paikkakunnassa ollut toista
-vanhusta, joka olisi paremmin osannut sanoa hullutuksia milloin
-kestäkin, tai vaikka tyhjästä. Tässä kirjeessä oli jo kaksi tai kolme
-verratonta juttua, -- mutta ei niissä mitään häjyä ollut, sillä ei
-hänen sydämmessään ollut ilkeyttä.
-
-Kun toinen näki, ettei mitään uutta herunut, alkoi hän huolellisesti
-kirjoittaa osotetta:
-
-_Herra Sylvestre Moanille, Maria-laivalla, kapteeni Guermeur, --
-Islannin meressä, Reykjavikin kautta_.
-
-Sitten hänkin nosti päätään kysyen:
-
--- Joko se on valmis, Moan muori?
-
-Tämä oli todellakin nuori, viehättävä impi, noin kaksikymmenvuotinen.
-Vaaleaverinen, -- jommoisia tässä puolen Bretagnea on harvassa,
-jossa useimmat ovat mustaverisiä, -- aivan vaaleaverinen hän
-oli, pellavanharmaat silmät ja melkein mustat silmäripset. Hänen
-kulmakarvoissaan, jotka olivat yhtä vaaleat kun hänen luvuksensa, oli
-keskellä punertavampi, tummempi juova, joka saattoi hänet näyttämään
-voimakkaalta ja lujatahtoiselta. Hänen kasvonsa olivat hiukan leveät,
-mutta jalot, nenä oli ehdottoman suorana otsalinjan jatkona niinkun
-kreikkalaisissa kasvoissa. Alahuulen alla oli syvä kuoppa, joka lisäsi
-sen suloutta; -- ja joskus, kun hän tarkemmin mietti jotain, puri hän
-huultaan valkeilla hampaillaan, jolloin ihon alle levisi hieno puna.
-Koko tässä nuorteassa olennossa oli jotakin ylpeätä ja samalla vakavaa,
-jonka ominaisuuden hän oli perinyt esi-isiltään, karaistuilta Islannin
-kalastajilta. Silmät ilmaisivat samalla itsepintaisuutta ja lempeyttä.
-
-Hänen päähineensä oli näkinkengän muotoinen, ulottui alas otsalle, ja
-melkein ympäröi sitä niinkun mikä kääre, sitten se kohosi ylöspäin
-molemmin puolin, jättäen peittämättä paksut letit, jotka olivat
-näkinkengän tavoin kierretyt kokoon korvien yläpuolella, Tämä tukkien
-pitotapa oli ammoisilta ajoilta säilynyt ja vieläkin tekee Paimpolin
-naiset oudon näköisiksi.
-
-Helposti huomasi, että hän oli saanut erilaisen kasvatuksen kun vanhus,
-jota hän mummoksi puhutteli, mutta joka oikeastaan oli vaan kaukainen
-sukulainen, joka oli saanut paljon kovaa kokea.
-
-Hän oli herra Mévelin tytär. Mével oli entinen islantilainen, hän
-oli ollut puoleksi merirosvo, ja oli merellä rikastunut rohkeilla
-yrityksillään.
-
-Se kaunis huone, jossa kirjettä oli kirjoitettu, oli tytön huone: vuode
-oli uusi, kaupunkilaiskuosia, varustettu musliiniuutimilla, jotka
-olivat pitseillä reunustetut; paksujen seinäin säännötöntä graniittia
-verhosivat hilpeät tapetit. Katossa valkea rapninki peitti suunnattomia
-hirsiä, jotka ilmaisivat talon vanhuutta; -- se oli todellinen varakas
-porvaristalo, ja ikkunoista näki Paimpolin vanhalle harmaalle torille,
-jossa pidetään markkinoita ja jumalanpalveluksia.
-
--- Joko se on valmis, Yvonne muori? Eikö teillä ole enää hänelle mitään
-sanottavaa?
-
--- Ei, tyttöseni, pane vaan vielä, ole hyvä, terveisiä minulta Gaosin
-pojalle.
-
-Gaosin poika!... toisin sanoen Yann.
-
-Kaunis ylpeä tyttö punastui kovasti kirjoittaessaan sitä nimeä.
-
-Kun hän oli sen nopeasti kirjoittanut sivun alareunaan, hän nousi ylös,
-katsoen poispäin, ikäänkun torilla olisi ollut jotain hyvinkin hauskaa
-katseltavaa.
-
-Seisoaltaan hän näytti jotensakin suurelta; hänen pukunsa
-verhosi tiukasti, poimuja jättämättä, hänen vartaloaan, niinkun
-kaupunkilaisilla naisilla. Päähineestään huolimatta hän näytti hienolta
-neidiltä. Vaikka eivät hänen kätensä olleet niin surkastuneen pieniä,
-jota on ruvettu pitämään kauniina, olivat ne kuitenkin hienoja ja
-valkeita, kun niillä ei koskaan oltu tehty raskaampaa työtä.
-
-Tottahan se on, että alkujaan hänkin pikku Gaudina oli juoksennellut
-paljain jaloin pitkin rannikoita. Hänellä ei ollut enää äitiä, ja
-hän oli melkein kokonaan jätetty omaan huostaansa, niiksi pitkiksi
-kesäkausiksi, jolloin hänen isänsä oli kalastamassa Islannissa.
-Ja hilpeästä, punaposkisesta, kampaamattomasta, vallattomasta ja
-itsepäisestä tytöstä kasvoi Kanaalin raitisten tuulten virkistämänä
-suuri ja voimakas nainen. Niihin aikoihin köyhä Moan muori otti hänet
-kesiksi huostaansa, ja antoi Sylvestren hänelle vartioida, sillä välin
-kun hän itse kävi raskaassa päivätyössä paimpolilaisten luona.
-
-Ja pienen äidin tavoin hän jumaloi toista pienokaista, joka oli hänelle
-uskottu, vaikka hän ei ollut enemmän kun tuskin kahdeksantoista
-kuukautta vanhempi, ja joka oli yhtä tummaverinen kun hän oli vaalea,
-yhtä taipuvainen, kun hän oli vilkas ja oikullinen.
-
-Hän muisti näitä elämänsä alkuaikoja, sillä ei rikkaus eikä kaupungin
-elämä olleet häntä viehättäneet. Hänen mieleensä juontui, ikäänkun
-kaukaisen unen, hillitsemättömän vapauden, muisto, ikäänkun kaiku
-salaperäisestä, kummallisesta ajasta, jolloin hiekkarannikot olivat
-laajempia ja kalliot varmaankin paljon korkeampia...
-
-Kun hän vielä oli aivan nuori, noin viisi tai kuusi vuotta, oli
-hänen isänsä rikastunut, hän oli ruvennut ostamaan ja myömään koko
-laivanlastia. Ja isä otti hänet ensin mukaansa Saint-Brieukiin ja
-sitten Parisiin. -- Siten oli pikku Gaudista tullut suuri, totinen
-ja vakava "neiti Marguerite". Mutta hänen luonteessaan säilyi lapsen
-itsepintaisuutta, sillä vieläkin hän melkein oli jätetty omaan
-huostaansa, vaikka hänen vapautensa siellä oli ollut vähän toista
-lajia, kun Bretagnen hiekkarannikoilla. Minkä verran hän elämää tunsi,
-sen oli hän sattumalta saanut tietää, aivan valikoimatta; mutta
-synnynnäinen, luja arvokkaisuus oli häntä suojannut. Joskus hän tuntui
-kovin rohkealta, kun hän sanoi ihmisille peittelemättä vasten kasvoja
-asioita, jotka hämmästyttivät suoruutensa kautta. Eikä hän aina luonut
-alas kaunista, kirkasta katsettaan nuorten miesten edessä, mutta katse
-oli puhdas ja välinpitämätön, ettei voinut erehtyä: näki heti, että oli
-tekemisissä viisaan tytön kanssa, joka oli yhtä raitis sydämmeltään kun
-kasvoiltaan.
-
-Suurissa kaupungeissa hänen pukunsa oli muuttunut paljon enemmän kun
-hän itse. Vaikka hän piti vielä päähinettään, josta bretagnelaiset niin
-vastenmielisesti luopuvat, oli hän pian oppinut pukeutumaan toisella
-tavalla. Ja entisen pikku kalastajatytön väljään pukuun puettu vartalo,
-joka oli meren tuulessa kehittynyt kauniiksi ja täyteläiseksi, oli
-käynyt vyötäisistä solakaksi, pingotettuna kaupunkilaisneidin pitkään
-korsettiin.
-
-Joka vuosi hän kävi isänsä kanssa Bretagnessa, -- mutta ainoastaan
-kesällä, niinkun kylpyvieraat ainakin, löytäen siellä muutamaksi
-päiväksi lapsuuden muistonsa ja Gaud nimen (joksi bretagnen kielellä
-Margueriteä kutsutaan). Kenties oli hän silloin hiukan utelias näkemään
-noita islantilaisia, joista niin paljon puhuttiin, jotka eivät hänen
-käydessään koskaan olleet kotona, ja joista joka vuosi aina muutamia
-puuttui. Kaikkialla kuuli hän puhuttavan Islannista, joka hänestä
-tuntui kaukaiselta ahmivalta kuilulta -- ja jossa nyt oli se, jota hän
-rakasti...
-
-Sitten hän taas kerran oli muuttanut ainaiseksi kalastajien maahan,
-isänsä oikun kautta, joka oli tahtonut täällä päättää päivänsä ja
-varakkaan porvarin tavalla asua tämän, Paimpolin torin, varrella.
-
-Kun kirje oli uudestaan luettu ja kuoreensa suljettu, läksi köyhästi
-mutta siististi puettu vanhus kiittäen pois. Hän asui kaukana täältä,
-lähellä Ploubazlanekia, syrjäisessä rantakylässä, yhä vielä samassa
-mökissä, jossa hän oli syntynyt, ja jossa hän oli saanut poikansa ja
-poikansa pojat.
-
-Kulkiessaan kaupungin läpi hän vastasi monen tervehdykseen, sillä
-hän oli tämän tienoon vanhimpia, mahtavan ja arvossa pidetyn suvun
-viimeisiä jäseniä.
-
-Ihmeteltävän järjestyksen ja huolellisuuden kautta saattoi hän vieläkin
-näyttää melkein hyvin puetulta, vaikka hänen pukunsa oli moneen kertaan
-korjattu ja tuskin koossa pysyi. Yhä hän piti samaa paimpolilaista
-ruskeata huivia, joka oli hänen juhlapukuunsa kuuluva, ja jota pitkin
-jo kuusikymmentä vuotta sitten hänen suuren päähineensä musliininauhat
-riippuivat; omissa häissään oli hänellä ollut yllään tämä huivi, joka
-silloin oli ollut sininen, uudestaan se oli värjätty Pierre pojan
-häihin, sitten oli sitä käytetty sunnuntaisin ja vielä se oli jotenkin
-hyvässä kunnossa.
-
-Hän astui vieläkin aivan suorana, eikä niinkun vanhat tavallisesti;
-ja tosiaan, vaikka hänen leukansa olikin vähän liian terävä, näytti
-lempeäsilmäinen ja hienopiirteinen vanhus kauniilta.
-
-Häntä pidettiin suuressa arvossa, sen jo saattoi huomata siitä tavasta,
-millä häntä ihmiset tervehtivät.
-
-Paluumatkallaan muori kulki erään entisaikaisen ihailijansa ohi, se oli
-puuseppä ammatiltaan, kahdeksankymmentä vuotias, joka nykyjään aina
-istui ovensa edessä, sillä välin kun hänen nuoret poikansa höyläsivät
-verstaassa. -- Kerrottiin, ettei hän koskaan ollut voinut lakata
-suremasta, ettei Yvonne muori ollut huolinut häntä ensimäiseksi eikä
-toiseksi miehekseen, mutta aikaa myöten oli suru kääntynyt omituiseksi
-ärttyisyydeksi, joka oli puoleksi ystävällistä, puoleksi häjyä, ja hän
-muisti aina kysyä:
-
--- No, hempukkaseni, koska minä saan tulla teidän luoksenne mittaa
-ottamaan?
-
-Muori kiitti ja sanoi, että hän ei vielä ollut päättänyt
-teettää itselleen sitä pukua. Ukko näet tarkotti hiukan tylyllä
-leikkipuheellaan kuusenlautaista pukua, joka on viimeinen tämän
-maailman puvuista...
-
--- No, koska vaan itse tahdotte; mutta älkää ujostelko, hempukkaseni,
-tiedätte, että...
-
-Hän oli jo monet kerrat tällä tavalla laskenut muori Moanin kanssa
-leikkiä. Mutta tänään ei muoria oikein naurattanut, häntä niin väsytti,
-hän oli niin uupunut alituiseen taisteluun leipämurusta, -- ja hän
-ajatteli rakasta pojanpoikaansa, viimeistänsä, jonka Islannista
-palattuaan piti lähteä asevelvollisuuttaan palvelemaan. -- Viideksi
-vuodeksi!... Pojan kenties täytyy lähteä Kiinaan, sotaan. Ja jaksaisiko
-hän elää siksi, kun tämä sieltä palaisi. Tuska alkoi ahdistaa, sitä
-ajatellessa... Eipä todellakaan hän niin iloinen ollut, miltä hän
-näytti, mummo parka, ja hänen muotonsa muuttui kauheasti ikäänkun
-itkemään pyrkien.
-
-Se oli siis mahdollista, se oli totta, että häneltä kohta vietäisiin
-tämä viimeinenkin pojanpoika... Voi toki, kuolla ehkä aivan yksin,
-näkemättä enää häntä... Olipa yritetty (muutamat tuttavat herrat
-kaupungissa) saada hänet vapautetuksi milt'ei köyhän isoäidin ainoana
-tukena, isoäidin, joka kohta oli aivan työhön kykenemätön. Se ei ollut
-onnistunut, -- toisen tähden, Jean Moanin, karkulaisen tähden; se oli
-muuan Sylvestren vanhempi veli, josta perheessä ei koskaan puhuttu,
-mutta joka kuitenkin eli jossakin Amerikassa ja esti siten nuorempaa
-veljeään pääsemästä sotapalveluksesta. Ja päälle päätteeksi häneltä oli
-kielletty merisotamiehen lesken pieni eläke, häntä ei pidetty kyllin
-köyhänä.
-
-Kotiin tultuaan hän luki hitaasti rukouksia, kaikkien vainajainsa
-puolesta, poikiensa ja pojanpoikiensa. Sitten hän rukoili palavan
-hartaasti myös pienen Sylvestrensä puolesta, ja koetti nukkua, --
-ajatellen lautapukua, ja sydäntä ahdisti kauheasti, kun hän tunsi
-itsensä niin vanhaksi nyt, kun Sylvestren piti lähteä.
-
-Toinen, nuori tyttö, oli jäänyt istumaan ikkunan ääreen,
-katsellen, kuinka laskevan auringon keltaiset säteet heijastuivat
-graniittiseinistä ja kuinka mustat pääskyset ilmassa kääntelehtelivät.
-
-Paimpoli yhä näytti kovin autiolta sunnuntainakin; toukokuun pitkinä
-iltoina nuoret neitoset, joilla ei ollut ketään ihastelijaa, kävelivät
-kaksittain tai kolmittain, haaveksien Islannissa olevia rakastajoitaan.
-
-"... Terveisiä minulta Gaosin pojalle..." Tämä lause oli suuresti
-saattanut hänet hämille kirjettä kirjoittaessa, eikä se nimi mielestä
-haihtunut.
-
-Hän vietti useasti iltansa tässä ikkunan ääressä, niinkun mikäkin
-neiti. Hänen isänsä ei oikein suvainnut, että hän kävi kävelemässä
-ikäistensä tyttöjen kanssa, joitten seura ennen olisi hänelle sopinut.
-Ja sitten, kun isä tullen kahvilasta piippuaan poltellen käveli edes
-takasin toisten kaltaistensa merimiesten kanssa, oli hänestä hauska
-nähdä ylhäällä graniittikehyksisessä ikkunassa kukkaruukkujen keskellä
-tyttärensä, tämän rikkaan talon asukkaana.
-
-Gaosin poika!... Vasten tahtoaan Gaud katseli merelle päin, vaikka ei
-sitä tähän näkynyt, mutta kumminkin tunsi sen olevan aivan lähellä,
-pienien katujen päässä, joita myöten venemiehet astuivat kotiinsa. Ja
-hänen ajatuksensa haipuivat ääretöntä merta miettimään, joka lumoaa ja
-anastaa, hänen ajatuksensa riensivät kauvaksi Pohjoisjäämerelle, jossa
-purjehti "Maria, kapteeni Guermeur".
-
-Se oli kummallinen mies, tuo Gaosin poika!... joka nyt vältteli häntä,
-hän oli vallan mahdoton, ensiksi lähestyttyään häntä samalla rohkeasti
-ja lempeästi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sitten, uneksiessaan, hän muisteli Bretagneen palaamistaan, joka oli
-tapahtunut viime vuonna.
-
-Muuanna joulukuun-aamuna, yön matkustettuaan, hänen isänsä ja hän
-saapuivat Guingampiin Parisista tulevalla junalla. Se oli sumuinen,
-harmahtava, hyvin kylmä, hämärä aamu. Silloin oli outo tunne hänet
-vallannut, hän ei tuntenut tätä pientä vanhaa kaupunkia, josta hän oli
-matkustanut vain läpi ja kesällä; tuntui siltä kun olisi hän vaipunut
-takasin ammosiin menneisiin aikoihin. Oli niin hiljaista, Parisiin
-nähden! Ihmisethän olivat toista maailmaa ja viettivät niin rauhallista
-elämää, kuljeksivat sumussa edestakasin, pikku asioitaan hommaten! Ja
-vanhat, synkästä graniitista tehdyt talot olivat mustia kosteudesta
-ja näyttivät hämärässä vielä mustemmilta; kaikki nämä Bretagnelle
-omituiset seikat, jotka häntä nyt viehättivät, kun hän rakasti Yannia
--- olivat sinä aamuna hänestä näyttäneet kovin surullisilta ja
-kolkoilta. Varhaiset emännät jo aukaisivat oviaan ja ohitse kulkiessa
-vilkaisi hän vanhanaikasiin taloihin, joissa oli suuren suuret uunit,
-ja näki vanhusten, jotka juuri olivat nousseet ylös, rauhallisina
-istuskelevan omituiset päähineet päässään. Sitten kun päivä oli alkanut
-seletä, oli hän mennyt kirkkoon rukouksiaan lukemaan. Ja mahtava
-holvikirkko oli näyttänyt hänestä niin suurelta ja synkältä, -- se
-oli niin erilainen kun Parisin kirkot, sen pilarit olivat paksuja,
-juurelta vuosisatojen kuluttamia, ja siinä tuntui haudan, vanhuuden
-ja salpietarin haju. Eräässä syvennyksessä pylväitten takana paloi
-vahatuohus ja muuan nainen oli polvillaan sen edessä, epäilemättä
-rukoillen; tämän tulen heikko valo hälveni holvien aavaan tyhjyyteen...
-Aivan odottamatta oli hän löytänyt itsessään melkein unohtuneen
-tunteen muistoja, hän muisti ennen muinoin pienenä ollessaan aina
-tulleensa alakuloiseksi ja peljänneensä, kun häntä talviaamuna vietiin
-ensimäiseen messuun Paimpolin kirkkoon.
-
-Eikä hän kuitenkaan Parisia ikävöinyt, ei ollenkaan, vaikka siellä
-olikin paljon kaunista ja hauskaa. Alussa tuntui hänestä siellä melkein
-ahtaalta, hänellähän oli suonissaan merimiehen verta. Ainakin tunsi
-hän olevansa muukalainen ja outo; ja sitten parisilaisnaiset, jotka
-olivat niin kauhean kapeat vyötäisistä ja joilla oli luonnottoman
-pyöreät lanteet, jotka osasivat astua omituisella tavalla, hyppelehtiä
-kalanluisessa huotrassaan: Gaud oli ollut liian viisas yrittääkseen
-koskaan heitä matkia. Hänestä oli vastenmielistä kulkea Parisin
-kaduilla päähineesensä puettuna, jommoinen joka vuosi hänelle
-tilattiin paimpolilaiselta ompeliattarelta. Ihmiset kääntyivät kadulla
-katselemaan häntä, mutta ei hän arvannut, että he sen tekivät siksi,
-että hän oli niin kaunis.
-
-Olihan niitä parisilaisnaisia, joiden käytöksessä oli hienoutta, joka
-häntä viehätti, mutta hän tiesi, että ne olivat saavuttamattomissa,
-Ja toiset, alhaisemmat, jotka olisivat suostuneet hänen kanssaan
-tutustumaan, niistä hän halveksien pysyi erillään, sillä hän ei pitänyt
-heitä kyllin arvokkaina. Hän oli siis elänyt ystävittä, melkein muutta
-seuratta kuin isänsä, jolla oli paljon asioita ja joka usein oli
-poissa. Hän ei ikävöinyt tätä maanpakolaisen tyhjää elämää.
-
-Mutta oli miten oli, tulopäivänään oli häntä tuskallisesti
-hämmästyttänyt Bretagnen kolkkous, kun hän sen taas näki keskellä
-talvea. Ja se ajatus, että hänen vielä täytyi matkustaa neljä tai viisi
-tuntia vaunuilla, tunkeutua vielä syvemmälle tähän synkkään maahan
-päästäkseen Paimpoliin, painoi kun painajainen häntä.
-
-Koko iltapuolen sitä hämärää päivää he olivatkin matkustaneet, hänen
-isänsä ja hän, vanhoissa, pienissä, ränstyneissä vaunuissa, joihin
-kaikki tuulet pääsivät puhaltamaan. Yön tullessa he olivat kulkeneet
-synkkien kylien läpi, aaveentapaisten puitten alatse, joista hikoili
-sumua pieninä pisaroina. Kohta sen jälkeen oli heidän täytynyt sytyttää
-lyhdyt ja sen jälkeen eivät he voineet mitään nähdä, muuta kun kaksi
-viheriän bengalintulen kaltaista valojuovaa, jotka näyttivät juoksevan
-eteenpäin kahden puolen tietä hevosten edessä: se oli molempien
-lyhtyjen luoma valo päättymättömille pensasaidoille. Mistä tuli näin
-äkkiä tämä vihanta viheriä joulukuussa?... Ensiksi kumartui hän
-hämmästyneenä ulos paremmin nähdäkseen, sitten luuli hän ne tuntevansa
-ja muistavansa, ne olivat ajonc-pensasta, ikuista ajonc-pensasta, jota
-kasvaa joka polulla ja kalliolla, ja joka ei koskaan kellastu Paimpolin
-tienoilla. Samalla alkoi lauhkea tuuli puhaltaa, jonka hän myöskin
-luuli tuntevansa, se tuoksui mereltä...
-
-Lopulta matkaa hän oli aivan valveilla ja häntä huvitti ajatus, joka
-hänelle äkkiä oli mieleen juolahtanut:
-
--- Todellakin, koska nyt on talvi, niin minä kerrankin saan nähdä
-pulskia Islannin kalastajia.
-
-Joulukuussa he mahtoivat olla kotona, kaikki jo olivat palanneet,
-veljet, sulhaset, rakastajat, serkut, joista hänen ystävättärensä,
-suuret ja pienet, olivat niin paljon puhuneet, illalla kävelemässä
-oltaissa, joka kerran kun hän kesällä oli täällä käynyt. Ja tämä ajatus
-häntä piti vireillä, sillä välin kun jalat kangistuivat, liikkumatta
-vaunuissa istumisesta.
-
-Hän olikin saanut nähdä heitä... ja nyt oli eräs heistä vallannut hänen
-sydämmensä...
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Ensi kerran hän näki Yannia tulopäivänsä seuraavana päivänä,
-islantilaisten rukouspäivänä, joka on 8:s päivä joulukuuta, ja
-pyhitetty neitsyt Marialle, kalastajien suojeluspyhimykselle, --
-kohta juhlakulun jälkeen, kun synkillä kaduilla vielä liehui valkeita
-lippuja, jotka olivat koristetut muratilla ja rautatammen oksilla,
-talven lehdillä ja kukilla.
-
-Ilo oli vähän karkeata ja raakaa tässä kiitosjuhlassa, jota pidettiin
-synkän taivaan alla. Iloa hilpeydettä, huolettomuutta ja uhkaa,
-ruumiillista voimaa ja alkoholia; ja aina painava kuolon uhka, joka nyt
-oli selvempi kun koskaan.
-
-Paimpolissa oli melua, kellot soivat ja papit lauloivat. Kapakoista
-kuului yksitoikkosia ja yksinkertaisia lauluja, vanhoja arkkiveisuja,
-merimiesten illankuluja; vanhoja valituslauluja, meren tuomia, tai
-mistä lienevätkin tulleita, aikojen hämärästä yöstä. Merimiesjoukkoja
-kulki käsitysten pitkin katuja, hoiperrellen osaksi siksi, että olivat
-tottuneet heiluen astumaan, osaksi alkavasta päihtymyksestä; naisiin
-he loivat hehkuvia silmäyksiä pitkällisen erilläänolon jälkeen.
-Tyttöjä joukottain, valkeat nunnamaiset päähineet päässä, kauniit
-rinnat pingotettuina ja kauneissa silmissä koko kesän ikävät. Vanhoja
-graniittitaloja, jotka suojasivat näitä meluavia ihmisiä, ja vanhoja
-kattoja, jotka saattoivat kertoa vuosisatoja kestäneistä taisteluistaan
-länsituulta, sumua ja sateita vastaan, kaikkia meren tuomia vastaan,
-kertoa lämpimiä tarinoita heidän suojassaan tapahtuneista vanhoista
-seikkailuista, rohkeudesta ja rakkaudesta.
-
-Ja kaiken tämän yli vallitsi entisiä aikoja muistuttava uskonnollinen
-tunne ja kunnioitus isiltä perittyä jumalanpalvelusta, suojelevia
-sakramenttia ja puhdasta ja saastuttamatonta Neitsyttä kohtaan.
-Kapakkojen vieressä oli kirkko, jonka portaille oli kukkia levitetty,
-synkät ovet seljällään; siellä tuoksui pyhäsavu, vahatuohukset
-tuikkivat hämärässä ja joka paikkaan pitkin pyhiä holvia olivat
-merimiehet naulanneet lupaamiaan lahjoja. Rakastuneitten tyttöjen
-vieressä kadonneitten merimiesten morsiamia, hukkuneitten leskiä,
-tullen kuolleitten kappelista, surupukuihin ja sileisiin päähineisiin
-puettuina, silmät maahan luotuina, äänettöminä kulkien meluavien
-joukkojen läpi, synkän varotuksen tavoin. Ja aivan läheltä kuului
-ikuinen meri, näiden voimakkaiden ihmisten suuri imettäjä ja suuri
-hävittäjä, riehuen sekin ja meluten, ottaen puolestaan sekin juhlaan
-osaa...
-
-Kaikki nämä moninaiset seikat tekivät Gaudiin oudon vaikutuksen. Hän
-oli kiihtynyt ja hymyili, mutta tunsi kumminkin sydäntään ahdistavan,
-ajatellessaan, että tämä tienoo oli ainaiseksi tuleva hänen kodikseen.
-Torilla, jossa oli köydellätanssijoita ja kaikenlaisia peliä, hän
-käveli edestakasin ystäväinsä kanssa, jotka nimittelivät hänelle
-Paimpolin ja Ploubazlanekin nuoria miehiä. Huvilaulajien eteen oli
-näitä "islantilaisia" pysähtynyt useita, selin heihin seisoen. Muuan
-heistä herätti ensinnä hänen huomiotaan ylen kookkaalla vartalollaan
-ja melkein liian leveillä hartioillaan ja hän puhkesi sanomaan vähän
-ivallisesti:
-
--- Tuollapa pituutta on!
-
-Jolla lauseellaan hän tarkotti jotensakin seuraavaa:
-
--- Joka tuon naipi, saapi aika jättiläisen taloonsa.
-
-Mies kääntyi äkkiä, ikäänkun olisi sen kuullut, katseli häntä nopeasti
-kiireestä kantapäihin ja näytti kysyvän:
-
--- Kukahan tuo paimpolilaiseen päähineesen puettu on, joka näyttää niin
-komealta ja jota minä en ole ennen nähnyt.
-
-Sitten oli hän nopeasti luonut kohteliaisuudesta katseensa maahan ja
-näytti kokonaan kiintyneen laulajia kuuntelemaan, eikä enää näyttänyt
-päästään muuta kun mustaa tukkaansa, joka oli pitkää ja takaa,
-niskasta, kiharaa.
-
-Vaikka Gaud ennen ujostelematta oli kysynyt useitten muitten nimiä,
-ei hän uskaltanut kysyä tämän. Kauniit kasvot, jotka hän parhaiksi
-oli nähnyt, ylpeä, taipumaton katse, ruskeat hiukan kellahtavat
-silmäripset, jotka keveästi varjostivat sinertäviä silmiä, kaikki tämä
-vaikutti häneen ja myös saattoi hänet hämille.
-
-Hän se olikin tuo "Gaosin poika", josta hän oli kuullut puhuttavan
-Moanien luona ja mainittavan Sylvestren paraaksi ystäväksi. Saman
-rukouspäivän iltana Sylvestre ja sama mies olivat käsitysten kävellen
-tulleet hänen isälleen ja hänelle vastaan ja olivat pysähtyneet
-tervehtimään...
-
-... Pikku Sylvestrestä oli hänelle heti tullut veljen tapainen. Koska
-olivat serkkuja, olivat he tottuneet sinuttelemaan toisiaan; -- alussa
-oli Gaudia tosin vähän arveluttanut nähdessään seitsentoista vuotisen
-suuren pojan, jolla jo oli musta parta, mutta kun hänen lapselliset
-silmänsä olivat yhtä lempeitä kun ennenkin, oli hän pian taas
-tutustunut häneen niin hyvin, kun ei hän koskaan olisi ollut hänestä
-erillään. Kun Sylvestre kävi Paimpolissa, käski Gaud häntä syömään
-päivällistä kerallaan, ja Sylvestre söi vahvasti, sillä kotona ei
-hänellä ollut liikoja tarjona...
-
-Totta puhuen ei Yann ollut osoittanut sen enempää kohteliaisuutta
-häntä kohtaan tällä ensi kerralla, vihreillä oksilla peitetyn, pienen,
-harmaan kadun kulmassa. Hän oli vain nostanut hänelle hattua melkein
-aralla, vaikka samalla arvokkaalla tavalla: sitten oli hän taas
-nopeasti silmäillyt häntä, mutta katsonut kohta poispäin, ikäänkun
-hän ei olisi ollut tyytyväinen tähän kohtaukseen ja hänellä olisi
-ollut kiire jatkaa matkaa. Kiivas läntinen vihuri oli juhlakulun
-aikana alkanut puhaltaa ja oli levitellyt pitkin maata oksia ja
-peittänyt taivaan mustanharmailla repaleisilla pilvillä... Kaiken
-tämän muisti Gaud hyvin, istuessaan muistoihinsa vaipuneena: kuinka
-synkkä yö lopetti tämän rukouspäivän; hän muisti lehvillä koristetut
-valkoiset liput, joita tuuli pieksi vasten muuria, ryhmissä seisovia
-"islantilaisia", tuulten ja myrskyjen miehiä, jotka laulellen menivät
-ravintoloihin lähestyvää sadetta pakoon; ja ennen muita hän muisti
-suuren harteikkaan miehen, joka katsoi poispäin, näyttäen suuttuneelta
-ja olevan hämillään... Suurestipa Gaud oli muuttunut siitä saakka!...
-
-Ja olipa erotus sen juhlaillan melun ja nykyisen hiljaisuuden välillä!
-Sama Paimpol näytti tänä iltana niin rauhalliselta ja autiolta,
-toukokuun pitkässä, leudossa hämärässä, joka sai hänet ikkunaan
-unohtumaan, yksinään uneksimaan ja haaveksimaan...
-
-
-
-
-V.
-
-
-Toisen kerran he kohtasivat toisiaan häissä. Gaosin poika oli määrätty
-hänen seurakumppanikseen. Aluksi oli hän luullut olevansa muka
-harmissaan, kun hänen täytyisi kulkea pitkin katuja tämän jättiläisen
-kanssa, jota kaikki ihmiset katsoivat ja joka luultavasti koko matkalla
-ei osaisi sanoa sanaakaan! -- Ja sitten hän suorastaan pikkusen pelkäsi
-suurta, hurjannäköistä Yannia.
-
-Kun määrätyllä tunnilla kaikki muut jo olivat liittyneet juhlakulkuun,
-ei Yannia vielä näkynyt. Aika kului, eikä hän tullut, ja jo arveltiin
-lakata odottamasta. Silloin Gaud huomasi, että hän yksistään Yannin
-tähden oli pukeunut, ja ettei juhlasta, tanssiaisista kenenkään muun
-nuoren miehen kanssa olisi ollut hänelle mitään huvia...
-
-Viimein tuli Yann, hänkin juhlapukuun puettuna ja pyysi ujostelematta
-vaan morsiamen vanhemmilta viipymistään anteeksi. Asian laita oli
-näet seuraava: Englannista oli ilmoitettu, että suuria kalaparvia,
-joita ei lainkaan vielä odotettu, tänä iltana luultavasti oli
-kulkeva ohi merenselkää pitkin Aurignyn kohdalla. Mitä vaan venettä
-Ploubazlanekissa oli, olivat tietysti kiireimmiten laitetut kuntoon.
-Kylässäkös hälinä oli syntynyt, vaimot etsivät miehiään kapakoista,
-työkkivät heitä juoksemaan, ja puuhasivat itsekin purjeita nostaissa,
-olivat avullisina veneitä hoitaissa, olipa koko mellakka ollut kylässä.
-
-Keskellä ympäröivää ihmisjoukkoa hän kertoi aivan vapaasti, omituisia
-liikkeitään tehden, silmiään jännitellen ja naurahdellen niin, että
-hänen kauniit hampaansa näkyivät. Selvemmin kuvatakseen kiireistä
-hommaa, huudahti hän tuon tuostakin kesken muuta puhetta, _huu_,
-pitkään ja mukavasti, -- se on merimieshuuto, joka ilmaisee nopeutta ja
-muistuttaa tuulen vihellystä. Kertojan oli kesken kiirettä, täytynyt
-hakea itselleen sijainen ja saada häneen tyytymään sen veneen isännän,
-johon hän oli talvikaudeksi palkkautunut. Siksi hän oli viipynyt, ja
-koska hän ei ollut tahtonut jäädä häistä pois, oli hän menettänyt koko
-osuutensa saaliisen.
-
-Kalastajat, jotka häntä kuuntelivat, käsittivät hyvin hänen syynsä,
-eikä kukaan mielinyt olla hänelle siitä vihoissaan; senhän he kyllä
-tiesivät, että kaikin tässä elämässä enemmän tai vähemmän riippui meren
-odottamattomista oikuista, että heidän täytyi mukautua sään vaihdosten
-ja kalojen tuntemattomien matkustusten mukaan. Muut islantilaiset,
-jotka olivat läsnä, olivat vaan pahoillaan, etteivät he ajoissa olleet
-saaneet tietoa asiasta, että hekin, samoinkun ploubazlanekilaiset
-olisivat voineet käyttää hyväkseen meren vaeltavia rikkauksia.
-
-Nyt oli jo, paha kyllä, liian myöhäistä, oli vaan käsivarsi tytöille
-tarjottava. Viuluja alettiin soittaa ja iloisesti lähdettiin liikkeelle.
-
-Aluksi Yann sanoi vaan semmoisia turhia kohteliaisuuksia, jommoisia
-häissä tavallisesti sanotaan tytöille, joita ei tarkemmin tunneta.
-Kaikista parista olivat he ainoat, jotka olivat outoja toisilleen;
-muuten oli juhlasaatossa vaan serkuksia ja sulhasia ja morsiamia.
-
-Mutta illemmalla, tanssittaissa, kun he olivat sattuneet puhumaan
-suuresta kalakulkueesta, Yann sanoi hänelle äkkiä, katsoen häntä
-suoraan silmiin, nämä odottamattomat sanat:
-
--- Ainoastaan teidän tähtenne koko Paimpolissa, niin, ja koko
-maailmassa, -- minä jäin pois kalanpyynnistä, en kenenkään muun tähden
-olisi jäänyt, neiti Gaud...
-
-Ensiksi Gaud hämmästyi, että tämä kalastaja uskalsi puhua hänelle sillä
-tavalla, hänelle, joka oli tullut tanssiaisiin juhlan kuningattarena.
-Mutta sitten se häntä viehätti sanomattomasti ja hän vastasi:
-
--- Minä kiitän teitä, herra Yann; ja minustakin on hauskempi olla
-teidän seurassanne, kun kenenkään muun.
-
-Sen enempää ei tarvittu. Mutta siitä hetkestä aina tanssiaisten loppuun
-saakka he puhelivat aivan toisella tavalla, matalalla äänellä ja
-ystävällisesti.
-
-Tanssittiin vanhaan tapaan, viulunsoiton mukaan, samat parit melkein
-aina yhdessä. Joka kerran kun Yann, tanssittuaan kohteliaisuudesta
-jonkun toisen kanssa, tuli häntä ottamaan, he hymyilivät
-tuttavasti, niinkun ystävät, jotka jälleen tapaavat toisiaan, ja
-jatkoivat tuttavallista keskusteluaan. Yann kertoi luontevasti
-kalastajaelämästään, vaivoistaan, kalastusosuudestaan, ja kuinka
-vaikeata hänen vanhemmillaan ennen oli ollut toimeen tulla kun oli
-pitänyt kasvattaa neljäätoista pientä Gaosia, joista hän oli vanhin
-veli. -- Nyt ei heillä enää ollut hätää varsinkin sen jälkeen kun
-hänen isänsä oli Kanaalista löytänyt haaksirikkoisen laivan, josta he
-myömällä saivat 10,000 markkaa, sittenkun valtio oli saanut osansa.
-Siten he olivat voineet rakentaa uuden kerroksen taloonsa, joka oli
-äärimmäisiä Ploubazlanekissa, aivan meren rannalla Pors-Evenin kylässä,
-ja josta oli erittäin kaunis näköala Kanaalille päin.
-
--- Kova on, hän sanoi, Islannin kalastajan ammatti. Jo helmikuussa sai
-lähteä kylmään ja synkkään seutuun, jossa meri on niin vaarallinen...
-
-... Gaud, joka muisti joka seikan niinkun eilisestä, antoi muistojen
-hitaasti kulkea ohitse katsellessaan toukokuun yön verhoamaa Paimpolia
-Jollei hän olisi ajatellut naimisia, miksi hän olisi hän kertonut
-kaikkia elämänsä yksityisseikkoja joita hän oli kuunnellut melkein
-morsiamen tavalla; ei hän laisinkaan näyttänyt hulivililtä, joka oli
-valmis kertomaan asioitaan kelle tahansa.
-
--- ... Se on kumminkin hyvä ammatti, hän oli sanonut, ja minä
-puolestani en sitä koskaan vaihtaisi mihinkään. Toisin vuosin 800
-markkaa toisin aina 1,200 annetaan minulle äidilleni vietäväksi.
-
--- Äidillenne vietäväksi, herra Yann?
-
--- Niin, kaikkityyni. Meillä islantilaisilla on semmoinen tapa, neiti
-Gaud. (Tämän hän sanoi, niinkun se olisi luonnollisin asia maailmassa).
-Niinpä minulla, uskokaa pois, on tuskin koskaan rahaa. Kun minä
-sunnuntaisin lähden Paimpoliin, niin äiti antaa minulle pikkusen.
-Niin se on kaikessa. Niinpä isä tänä vuonna teetti minulle nämä uudet
-vaatteet, jotka minulla on ylläni, joitta minä en koskaan olisi
-tullut häihin; en suinkaan olisi minä käsivarttani teille tarjonnut
-viimevuotisissa vaatteissani.
-
-Gaudista, joka oli tottunut näkemään parisilaisia, eivät nämä Yannin
-uudet vaatteet ehkä näyttäneet niinkään komeilta. Lyhyt, avonainen
-nuttu, jonka alta näkyi vanhanaikaseen malliin ommellut liivit; mutta
-vartalo, jota ne verhosivat, oli moitteettoman kaunis, ja niin näytti
-tanssija kaikinpuolin komealta.
-
-Hymyillen Yann katsoi häntä suoraan silmiin, joka kerran kun hän
-jotakin sanoi, nähdäkseen, mitä hän siitä ajatteli. Ja hänen katseensa
-pysyi niin hyvän ja kunniakkaan näköisenä, kun hän kertoi kaikkea tätä
-hänelle, ilmaistakseen, ettei hän ollut rikas.
-
-Gaud myöskin hymyili, katsoen häntä aina silmiin; hän ei puhunut
-paljoa, mutta kuunteli koko sielullaan, aina enemmän ihmetellen ja
-häneen kiintyen. Hänessä oli rinnakkain hillitsemätöntä voimaa ja
-viehkeätä lapsellisuutta. Hänen matala äänensä, joka hänen muitten
-kanssa puhuessa oli jyrkkä ja tuima, kävi Gaudin kanssa puhuessa yhä
-sointuisammaksi ja pehmeämmäksi; vain Gaudille se saattoi värähdellä
-niin sanomattoman hellästi, kun jousikoneitten hiljainen soitto.
-
-Oudolta kuului, että tätä aika miestä, joka oli liikkeissään niin
-itsenäinen ja näöltään niin uhkea, kohdeltiin kotona kun pientä lasta,
-ja että hän itse piti sitä luonnollisena; että hän, joka oli liikkunut
-yli koko maailman, kokenut kaikkia seikkailuja ja vaaroja, oli
-vanhemmilleen niin kokonaan alammainen.
-
-Hän vertasi häntä toisiin, muutamiin parisilaisiin veitikkoihin, mitä
-lienevät olleet puotilaisia tai kirjuria, jotka ihailullaan olivat
-häntä ahdistaneet hänen rahojensa tähden. Ja tämä hänestä näytti
-parhaimmalta, minkä hän tunsi, ja samalla kauneimmalta.
-
-Lähestyäkseen häntä oli Gaud kertonut, ett'ei hänenkään kotonaan
-oltu aina oltu yhtä hyvissä varoissa kun nyt; että hänen isänsä oli
-alkanut Islannin kalastajana, että hän vieläkin suuresti kunnioitti
-islantilaisia, ja että hän, Gaud, muisti, aivan pienenä ollessaan,
-juoksennelleensa paljain jaloin pitkin rantahiekkaa -- äiti parkansa
-kuoleman jälkeen...
-
-Oi, sitä juhlayötä, viehättävää, ratkaisevaa yötä, jonka vertaista
-hän ei elämässään ollut elänyt, -- siitä oli jo kauvan, se oli
-joulukuussa ja nyt oli toukokuu. Kaikki silloiset tanssijat olivat
-nyt kalastamassa, mikä missäkin Islannin merellä, -- heillä oli täysi
-päivä vaalean auringon valossa, äärettömässä yksinäisyydessään, kun
-Bretagnessa vähitellen alkoi hämärtyä.
-
-Gaud vielä viipyi ikkunassaan. Paimpolin toria ympäröivät melkein
-kaikilta tahoilta vanhat talot, jotka yön tullen kävivät yhä
-synkemmiksi, ja joista ei kuulunut hiiskahdusta. Talojen yläpuolella
-näytti taivaan vielä valoisa aavuus väljenevän, kohoavan, yhä enemmän
-etenevän maasta, -- joka nyt hämärässä näytti yhdeltä ainoalta mustalta
-kattoryhmältä. Silloin tällöin suljettiin joku portti tai ikkuna, joku
-vanha merimies astui heiluen ravintolasta poiketen johonkin synkkään
-pikkukatuun; tai palasi muutamia myöhästyneitä tyttöjä kävelemästä,
-kevätkukkia käsissä. Muuan, joka tunsi Gaudin, sanoi hänelle hyvääiltaa
-ja ojensi häntä kohden orapihlajan oksaa, ikäänkun antaakseen hänen
-haistella sitä; hämärässäkin vielä saattoi nähdä sen valkeat,
-hienot kukkatertut. Muuten toinenkin suloinen tuoksu oli levinnyt
-puutarhoista ja pihamaista, se oli kaprifoliumin tuoksu, joka kukki
-graniittiseinillä, -- ja myöskin heikko merihauran haju, joka tuli
-satamasta. Yölepakoita liiteli ilmassa, äänettömästi lennellen, kuten
-unten eläimet.
-
-Gaud oli viettänyt monta iltaa tämän ikkunan ääressä, katsellen tätä
-surumielistä toria, ja ajatellen islantilaisia, jotka olivat poikessa,
-ja aina samoja tanssia...
-
-... Lopulla häitä oli hyvin kuuma, ja monenkin tanssijan päätä huimasi.
-Gaud muisti, miten Yann tanssi muitten kanssa, tyttöjen ja vaimojen,
-joita hän luultavasti oli enemmän tai vähemmän armastellut, hän
-muisti, miten alentuvan halveksivaisesti Yann oli vastannut heidän
-viittauksiinsa. Hän oli niin erilainen kun muut.
-
-Yann oli oiva tanssija, suorana kun korkearunkoinen tammi, hän liikkui
-keveästi ja uljaasti, ja pää pystyssä. Hänen ruskeita kiharoitaan
-oli muutama vierähtänyt otsalle ja tukka liehui tanssiessa. Gaud,
-joka myöskin oli jotensakin pitkä, tunsi Yannin koskettavan hänen
-päähinettään, kun tämä kumartui vähän, voidakseen paremmin pitää
-hänestä kiinni nopeassa valssissa.
-
-Silloin tällöin Yann osoitti Gaudille pientä sisartaan, Mariaa ja
-Sylvestreä, kihlaantuneita, jotka tanssivat yhdessä. Hän nauroi
-herttaisesti, nähdessään nämä molemmat, jotka olivat niin nuoria ja
-niin ujoja toistensa seurassa, olivat kohteliaita keskenään ja arasti
-sanoivat toisilleen matalalla äänellä luultavasti hyvinkin sieviä
-seikkoja. Pahoillaan Yann olisi ollut, jos ei näin olisi ollut, mutta
-sittenkin se huvitti häntä, joka oli rohkea ja toimelias, nähdessään
-heidät niin lapsellisiksi; silloin hän hymyillen vilkasi Gaudiin
-sanoen: "Noita on niin mukava ja hauska katsella, noita _meidän_ pikku
-veljeä ja sisarta!"
-
-Lopulta yötä suudeltiin paljon, serkukset, kihlaantuneet, rakastuneet
-suutelivat toisiaan, mutta se tehtiin suoraan ja rehellisesti, keskelle
-suuta ja kaikkien nähden. Yann luonnollisesti ei ollut suudellut häntä,
-semmoisia ei uskaltanut tehdä herra Mévelin tyttärelle; kenties hän
-vain painoi häntä lujemmin rintaansa vastaan viimeisissä valsseissa,
-ja Gaud siihen taipui turvallisesti, vieläpä nojautui häneen,
-antautuen koko sielustaan. Tässä äkillisessä, syvässä, viehättävässä
-hurmauksessa, joka saattoi hänen koko olennollaan Yanniin viehättymään,
-hänen kaksikymmenvuotisilla aistimillaankin oli osansa, mutta hänen
-sydämmestään oli se alkanut.
-
--- Oletteko nähneet, kuinka röyhkeästi hän katselee Yannia? sanoi
-pari kolme kaunista neitosta, vaaleitten tai mustien silmäripsien
-varjostamat silmät ujosti maahan luotuina, ja kuitenkin heillä oli
-tanssijain joukossa ainakin yksi, jollei kaksi armastelijaa. Todellakin
-hän katseli vähän väliä Yannia, mutta se oli hänelle puolustukseksi,
-että Yann oli ensimäinen ja ainoa nuori mies, joka koskaan oli hänen
-huomiotaan herättänyt.
-
-Erotessaan, kun kaikki tungeskelivat lähtöä tehden, aamulla, kolakassa,
-he sanoivat jäähyväisiä toisilleen, niin tuttavasti kun kaksi
-kihlaantunutta, jotka aikovat tavata toisensa seuraavana päivänä.
-Sitten hän oli kotiin palatessaan kulkenut tämän saman torin yli isänsä
-kanssa. Hän ei ollut ollenkaan väsyksissä, vaan oli hilpeä ja iloinen,
-hengittäen mielihyvällä raitista ilmaa; ja kylmä sumu ja synkkä
-päivänkoitto tuntuivat hänestä viehättävältä ja raittiilta.
-
-... Toukokuun yö oli jo kauvan sitten peittänyt seudun, kaikki
-ikkunat olivat, saranoissaan hiukan narahdellen, jo vähitellen
-suljetut. Mutta Gaud yhä vielä istui avonaisen ikkunansa ääressä,
-Harvat, viimeiset ohikulkijat, jotka pimeässä näkivät hänen valkoisen
-päähineensä häämöttävän, sanoivat kai: "Tuossa tyttö varmaankin uneksii
-armaastaan". Ja tottahan se oli, että hän uneksi hänestä, -- vaikka hän
-olikin vähällä itkeä, hänen pienet, valkoiset hampaansa purivat huulia,
-alituisesti täyttäen kuopan, joka niin somasti toi näkyviin nuortean
-suun piirteet. Ja hänen silmänsä katselivat pimeyteen, tarkastamatta
-mitään erityistä esinettä...
-
-... Mutta näitten tanssijaisten jälkeen, miksi ei hän ollut palannut?
-Miten hän oli muuttunut? Jos he satunnaisesti kohtasivat toisensa,
-näytti Yann tahtovan paeta, hän katsoi poispäin ja hänen silmänsä
-vilkkuivat aina niin nopeasti.
-
-Gaud oli usein puhunut siitä Sylvestren kanssa, mutta ei hänkään
-käsittänyt sitä.
-
--- Juuri hänen kanssaan sinun, Gaud, pitäisi mennä naimisiin, hän
-sanoi, jos sinun isäsi sen sallisi, sillä hänen vertaistaan et sinä
-voi löytää koko paikkakunnassa. Ensiksikin, niin, kuulehan, hän on
-viisas mies, vaikka hän ei näytä siitä välittävän; hän on hyvin harvoin
-juovuksissa. Joskus hän kyllä on itsepintainen, mutta pohjalta hän
-kumminkin on hyvin lempeä. Sinä et todellakaan voi tietää, miten hyvä
-hän on. Ja mimmoinen merimies! joka kalastuskaudeksi kapteenit hänestä
-vallan riitelevät.
-
-Isänsä suostumuksesta Gaud ei epäillyt, isä ei ollut koskaan hänen
-tahtoaan vastustanut. Ja vähän se häntä huolestutti, ettei Yann ollut
-rikas. Toiseksi hänenmoinen merimies ei paljoa rahaa tarvitsisi
-kuudessa kuukaudessa suorittaakseen kipparin kurssin, ja hänestä tulisi
-kapteeni, jolle mikä laivan omistaja tahansa uskoisi laivansa.
-
-Mitäpä siitä, jos hän olikin melkein jättiläinen, naisessa se saattoi
-olla vika, mutta miestä se ei rumentanut.
-
-Muuten oli hän tiedustellut hänestä, itseään ilmaisematta, kylän
-tytöiltä, jotka tunsivat kaikki rakkausjutut: hänestä he eivät tienneet
-mitään; hän ei näyttänyt kiintyneen enemmän toiseen kun toiseenkaan,
-kuleksiessaan joko Lézardrieuxin tai Paimpolin kaunotarten joukossa,
-jotka kaikki olivat häneen mieltyneet.
-
-Eräänä sunnuntai-iltana, aivan myöhään, hän oli nähnyt Yannin kulkevan
-ikkunainsa alatse, seuraten ja käsitysten kulkien muutaman Jeannie
-Caroffin kanssa, joka kyllä oli kaunis, mutta jonka maine oli huono. Ja
-tämä seikka oli Gaudia suuresti surettanut.
-
-Myös oli kerrottu, että hän oli hyvin kiivas; kun hän muuanna iltana
-oli juovuksissa eräässä Paimpolin kahvilassa, jossa islantilaiset
-pitivät juhliaan, hän oli heittänyt suuren marmorisen pöydän oven läpi,
-jota ei hänelle tahdottu avata...
-
-Kaiken tämän Gaud antoi hänelle anteeksi: tiettyhän se oli, mimmoisia
-merimiehet olivat, kun sattuivat pahalle päälle. Mutta jos hän
-oli sydämeltään puhdas, niin miksi hän oli lähestynyt Gaudia,
-joka ei mitään ajatellut, jättääkseen hänet sitten; miksi hän oli
-katsellut Gaudia kokonaisen yön hymyillen, tavalla, joka näytti niin
-rehelliseltä; miksi hänen piti uskoa hänelle asioitaan niin lempeällä
-äänellä kuin morsiamelleen? Nyt ei Gaud enää saattanut muuttua ja
-mieltyä toiseen. Muinoin, täällä samassa Bretagnessa, kun hän oli
-pieni, oli häntä nuhdeltu ja sanottu, että hän oli pahanilkinen ja
-itsepäinen, kun mikäkin, ja semmoisena hän oli pysynyt. Vaikka hän nyt
-oli hieno neito, hiukan totinen ja kopea käytöksessään, jota ei kukaan
-ollut muodostellut, hän kuitenkin oli aivan sama.
-
-Tanssiaisten jälkeen oli Gaudilta lopputalvi kulunut, odotellessa häntä
-jälleen näkevänsä, mutta hän ei ollut edes käynyt jäähyväisillä ennen
-Islantiin lähtöään. Nyt kun ei Yannia enää ollut kotosalla, oli täällä
-kaikki Gaudista arvotonta; hidastunut aika tuntui matelevan eteenpäin
--- kunnes syksy viimein tulisi, jolloin Gaud oli päättänyt ryhtyä
-asiaan ja saattaa se päätökseen...
-
-... Kaupungintalossa löi kello yhtätoista, -- omituisen heleästi,
-niinkun kellon ääni tavallisesti kuuluu tyyninä kevätöinä.
-
-Paimpolissa pidetään yhdentoista aikaa hyvin myöhäsenä, ja Gaud sulki
-ikkunan ja sytytti lampun maata mennäkseen...
-
-Kenties se Yannissa olikin vaan ujoutta, taikka koska hänkin oli ylpeä,
-pelkäsikö hän rukkasia, luullen Gaudia liian rikkaaksi?... Gaud oli jo
-aikonut aivan suoraan kysyä sitä häneltä, mutta Sylvestre oli arvellut,
-ettei, se käynyt päinsä, ettei nuoren tytön oikein sopinut olla niin
-rohkean. Paimpolissa jo moitittiin hänen käytöstapaansa ja pukuaan...
-
-... Hän riisui hitaasti vaatteet päältään, haaveksivan tytön tavalla:
-ensin musliinipäähineensä, sitten komean pukunsa, joka oli tehty
-kaupunkilaismalliin, ja jonka hän huolettomasti heitti jollekin
-tuolille.
-
-Viimein pitkät kureliivinsä, joista ihmisillä oli niin paljon
-puhumista, ne kun olivat parisilaiseen malliin tehdyt. Kun vartalo
-pääsi vapaaksi, kävi se täydellisemmäksi; kun se ei enää ollut
-kuristuksissa, sai se luonnolliset piirteensä, jotka olivat täyteläiset
-ja pehmeät kun marmoriveistoksen; joka liike muutti niiden suhdetta, ja
-jokainen oli viehättävä.
-
-Pikku lamppu, joka yksin tuikki yön pimeässä, valaisi salaperäisesti
-hänen hartioitaan ja rintojaan, hänen ihanaa vartaloaan, jota yksikään
-silmä ei ollut koskaan nähnyt, jota ei luultavasti kukaan saisi nähdä,
-ja joka kenenkään näkemättä olisi kuihtuva, koska ei tuo Yann siitä
-huolinut.
-
-Hän tiesi kasvonsa sieviksi, mutta ruumiinsa kauneutta hän ei vähääkään
-tuntenut. Muuten näillä tienoin Bretagnea, Islannin kalastajien
-tyttärillä, on tämä kauneus melkein rotuominaisuus; sitä tuskin
-huomataan, eikä sitä näytellä, hurjimmatkin heistä häpeisivät sitä
-tehdä.
-
-Hän alkoi irrottaa hiuksiaan korvien yläpuolella olevista kaarroksista,
-ja molemmat palmikot riippuivat pitkin selkää kun kaksi raskasta
-käärmettä. Hän kiersi ne kokoon päälaelleen, joten oli mukava maata, --
-ja hänen säännölliset kasvonsa muistuttivat roomalaista neitoa.
-
-Sillä välin hän piti yhä käsiään ylhäällä ja pureskellen huuliaan
-käänteli vaaleita palmikoitaan, -- niinkun lapsi, joka pyörittelee
-käsissään leikkikalua, ajatellen muita asioita; sitten antoi hän
-niitten taas valua alas, ja alkoi niitä huvikseen purkaa ja levitellä;
-kohta hän oli verhottu hiuksilla, kun mikä metsien papitar.
-
-Ja sitten, uni kun oli hänet vähitellen vallannut, huolimatta
-rakkaudesta ja itkun halusta, hän heittäytyi äkkiä vuoteelleen
-kätkeytyen silkinhienoiseen tukkaansa, joka hunnun tavoin peitti hänet.
-
-Ploubazlanekissa, mökissään oli Moan muori, joka oli elämän synkemmällä
-rinteellä, hänkin viimeinkin nukkunut, vanhan kylmään uneen, ajatellen
-pojanpoikaansa ja kuolemaa.
-
-Samalla tunnilla, "Marian" kannella, Pohjoisjäämeressä, joka sinä
-iltana oli hyvin myrskyinen, Yann ja Sylvestre, molemmat kaivatut,
-laulelivat laulujaan, iloisesti kalastaen ikuisessa päivänvalossa...
-
-
-
-
-VI.
-
-
-On melkein kuukausi kulunut, -- on kesäkuu. Ympäri Islantia on
-harvinainen sää, jota merimiehet kutsuvat _kuolleeksi tyveneksi_,
-ei käy tuulen hengähdystäkään, ikäänkun kaikki vihurit olisivat
-asettuneet, loppuneet.
-
-Taivaan näytti peittävän suuri vaalea huntu, joka alempana, lähempänä
-taivaanrantaa, kävi tummemmaksi, lyijyn harmaaksi, vivahtaen tinan
-himmeään loisteesen. Ja taivaan alla oli liikkumattomalla vedenpinnalla
-kalpea hohde, joka väsytti silmiä ja pani kylmämään.
-
-Meren pinta vain välistä tummeni ja sitten taas kirkastui, se juomuili
-niinkun peili, jolle huoataan. Koko loistava, ääretön pinta näytti
-peittyneen vaihtelevaan kuvaverkkoon, ja kuvat kietoutuivat yhteen,
-muuttuivat ja hävisivät lakkaamatta.
-
-Oli ikuinen ilta tai ikuinen aamu, mahdotonta sanoa kumpiko. Aurinko,
-joka ei enää ilmaissut tuntia, pysyi aina näkyvissä, ikäänkun
-vartioidakseen tätä kuollutta loistoa, sekin oli vaan kehä, jolla
-tuskin oli selvää rajaa ja se näytti tavattoman suurelta, kun sitä
-ympäröi epäselvä loistava kehys.
-
-Yann ja Sylvestre kalastivat vieretysten ja lauloivat: Jean-François de
-Nantes laulua, jolla laululla ei ole loppua, sen yksitoikkosuus heitä
-juuri huvitti, he iskivät silmää ja nauroivat lapsellisuudelleen, kun
-he alituisesti toistivat samoja säkeitä, koetellen joka kerralla päästä
-parempaan vauhtiin. Heidän poskiaan punasi meren suolainen, raitis
-ilma, joka oli virkistävää ja puhdasta, ja he täyttivät keuhkonsa
-täysin siemauksin tästä elämän ja terveyden lähteestä.
-
-Ja kuitenkin heidän ympärillään näytti kaikki kuolleelta, maailma
-näytti loppuneen, tai olevan vielä luomatta; valolla ei ollut mitään
-lämpöä; esineet eivät liikkuneet, ikäänkun olisivat ainaiseksi
-hyytyneet tämän suuren, kummittelevan silmän, auringon, katseista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Maria" loi merenpintaan varjon, joka oli niin pitkä kun ilta, ja
-näytti viheriältä keskellä tätä sileätä pintaa, johon taivaan valkeus
-kuvastui; varjostetulla alalla, johon ei kuvastunut mitään, oli
-vesi läpikuultavaa ja siinä saattoi nähdä, mitä tapahtui sen alla:
-lukemattomia kaloja, tuhansittain tuhansia, kaikki samanlaisia, suljui
-ääneti samaan suuntaan, ikäänkun heidän alituisella matkallaan olisi
-joku maali. Ne olivat turskia, jotka liikkuivat yhdessä, kulkien
-yhdensuuntaisesti, kaikki samanne päin, muodostaen harmaita juovia ja
-lakkaamatta liikkuen, nopeasti värähdellen, jotta äänetön, elävä joukko
-näytti valuvan eteenpäin. Joskus he äkillisellä pyrstön liikkeellä
-kaikki kääntyivät yhtä aikaa, näyttäen välkkyvää, hopeankarvaista
-vatsaansa; ja sitten sama pyrstön liike, sama käännös levisi yli koko
-kalaparven, hitaan aallon tavoin: oli niinkun tuhansia metallilevyjä
-olisi välähdellyt kahden veden pinnan välissä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aurinko, joka jo oli jotenkin alhaalla, laskeutui vielä, oli varmaankin
-ilta. Sen mukaan kun se laskeutui lyijyn värisiin ilmakerroksiin, jotka
-rajoittuivat mereen, se tuli keltaiseksi, ja sen kehä kävi selvemmäksi,
-todellisemmaksi. Sitä saattoi katsella silmät auki, niinkun kuuta.
-
-Se kyllä valaisi, mutta olisi luullut, ett'ei se ollut aivan
-kaukana avaruudessa; näytti siltä kun purjehtimalla laivalla vain
-taivaanrantaan saakka, olisi sieltä löytänyt suuren, synkän pallon,
-joka liikkui ilmassa muutamia metriä veden pinnasta.
-
-Kalastus sujui jotenkin hyvin; jos katseli tyyneen veteen, näki
-aivan selvään, kuinka se kävi päinsä: turskat söivät ahneesti
-syötin; tuntiessaan olevansa kiinni, tempoivat ne hiukan, ikäänkun
-kiinnittääkseen turpansa lujemmin koukkuun. Ja yhä uudestaan kalastajat
-kaksin käsin vetivät ylös siimojaan, ja nakkasivat kalan sille, jonka
-piti se perata ja halkaista.
-
-Paimpolilainen laivasto oli hajallaan yli tämän tyynen peilin,
-elähyttäen tätä erämaata. Siellä täällä näkyi loittona pieniä purjeita,
-muuten vain nostettuina, koska ei tuullut vähäistäkään. Ne olivat aivan
-valkeita ja ne erotti selvästi vasten harmaata taivasta.
-
-Tänä päivänä tuntui Islannin kalastajan ammatti niin rauhalliselta ja
-helpolta, -- naisten ammatilta...
-
--- --
-
-    Jean-François de Nantes;
-    Jean-François,
-    Jean-François!
-
-He lauloivat, molemmat suuret lapset. Eikä Yann suinkaan ajatellut,
-että hän oli komea, ja että hän oli niin ylevä ryhdiltään. Muuten hän
-oli lapsi ainoastaan Sylvestren seurassa, ei laulanut eikä leikitellyt
-koskaan kenenkään muun kanssa; toisten seurassa hän päinvastoin oli
-umpimielinen, ylpeä ja synkkä, mutta kyllä hyvin ystävällinen, kun
-häntä tarvittiin, aina hyvä ja avulias, jollei häntä suututettu.
-
-He molemmat lauloivat tätä laulua, toiset, jotka istuivat vähän matkan
-päässä, lauloivat jotakin toista, jotakin säveltä, joka myöskin ilmaisi
-unisuutta, terveyttä ja epävarmaa alakuloisuutta.
-
-Ei ollut ikävä, ja aika vaan kului.
-
-Alhaalla kajuutassa paloi aina tuli rautakamiinissa, ja kajuutan
-luukku oli suljettu, että ne joitten piti maata, luulisivat olevan
-yön. Maatessaan he tarvitsivat hyvin vähän ilmaa; vähemmin voimakkaat,
-kaupungissa kasvaneet olisivat tarvinneet enemmän. Mutta kun korkea
-rinta koko päivän oli huokunut ääretöntä ilmaa, niin sekin nukkui ja
-tuskin liikkui: semmoinen ihminen saattaa ryömiä makaamaan melkein
-vaikka millaiseen loukkoon, niinkun eläimet tekevät.
-
-Vahtivuoronsa jälkeen kukin meni makaamaan milloin vaan tahtoi ja mihin
-aikaan sattui, koska tunneista ei ollut lukua yhtämittaisessa valossa.
-Uni oli aina hyvää, rauhallista eivätkä he nähneet unia, koko olento
-lepäsi.
-
-Mutta kun naiset juontuivat mieleen, saattoi se joskus kiihottaa
-nukkujia, kun he ajattelivat, että kuuden viikon perästä oli kalastus
-loppuva, että he pian saisivat uusia tai entisiä armasteltavia, ja
-silloin he viruivat valveilla silmät pyöreinä.
-
-Mutta se tapahtui harvoin; taikka he ajattelivat naisia toisella
-tavalla: he muistelivat vaimojaan, morsiamiaan, sisariaan ja
-vanhempiaan. He olivat tottuneet hillitsemään itseään ja aistimetkin
-nukkuivat -- pitkiksi ajoiksi kerrallaan...
-
--- --
-
-    Jean-François de Nantes;
-    Jean-François,
-    Jean-François!
-
-... He katselivat nyt jotain tuskin huomattavaa kaukana harmaalla
-taivaan rannalla. Pieni savu, joka nousi vedestä, niinkun mikä pienen
-pieni häntä, jolla oli toinen harmaa värivivahdus, hiukan tummempi kun
-taivaan. Heidän silmänsä olivat tottuneet näkemään kauvaksi, ja he
-olivat jo aikaisin huomanneet sen.
-
--- Höyrylaiva, tuolla, kaukana!
-
--- Minä luulen, sanoi kapteeni, katsellen sitä tarkasti, minä luulen,
-että se on valtion höyry, -- luovija, joka tulee kiertomatkalleen.
-
-Tuo epäselvä savu toi kalastajille uutisia Ranskasta ja muun muassa
-myöskin vanhalta isoäidiltä kirjeen, joka oli kauniin nuoren neidon
-kirjoittama.
-
-Se lähestyi hitaasti, kohta alkoi näkyä sen musta runko -- varmaan se
-oli luovija, joka tuli kiertelemään länsivuonoja.
-
-Sillä välin hieno, raitis tuulen henki rupesi puhaltamaan ja alkoi
-kirjailla veden kuollutta pintaa; se piirusti loistavalle peilille
-sinisen vihreitä kuvia, jotka venyivät viivoiksi, levenivät kun viuhkat
-tai haaraantuivat kun tähtikorallit; tämä tapahtui pian ja jo kuului
-kuohuva ääni, joka ikäänkun ilmoitti äärettömän horrostilan loppua.
-Ja taivas selveni, ja sen huntu katosi, ja sumu laskeutui alas ja
-sitä kokoontui suuriin ryhmiin, jotka näyttivät harmaalta villalta,
-muodostaen ikäänkun pehmeän muurin meren ympäri. Molemmat äärettömät
-peilit, joiden välissä kalastajat olivat -- toinen oli heidän
-yläpuolellaan, toinen alapuolellaan -- kävivät taas läpikuultaviksi ja
-syviksi, ikäänkun usva, joka oli ne tummentanut, olisi pyyhitty pois.
-Ilma muuttui, mutta niin nopeasti, että se ei voinut hyvää ennustaa.
-
-Eri tahoilta merta, eri puolilta avaruutta tuli kalastajalaivoja,
-kaikki ne ranskalaiset laivat, jotka olivat liikkuneet näillä vesillä,
-siinä oli Bretagnesta, Normandiasta, Boulognesta ja Dunkerquesta.
-Niinkun lintuja, jotka kokoontuvat varotushuudon kuultuaan, niitä
-lähestyi luovijaa, ja niitä tuli miltäkin tahoilta merta, jossa ei
-ollut mitään näkynyt, kaikkialla ilmestyi niitten harmahtavia siipiä.
-Vaalea erämaa alkoi näyttää asutulta.
-
-He eivät enää liidelleet hitaasti eteenpäin, vain olivat levittäneet
-purjeensa uusille, raittiille vihureille ja lähestyivät nopeasti.
-
-Kaukainen Islanti oli myöskin alkanut näkyä, se näytti tahtovan
-lähestyä niinkun hekin, yhä selvemmin sen korkeat, alastomat
-kalliovuoret näkyivät, jotka eivät koskaan ole olleet valaistut muuten
-kun sivulta ja alhaalta ikäänkun väkisin. Sen yläpuolella näkyi toinen
-saman värinen Islanti, joka vähitellen tuli näkyviin, -- mutta se
-olikin vain kangastusta ja sen paljoa suuremmat vuoret olivat vaan
-taajoja höyryryhmiä. Ja aurinko, joka aina oli yhtä alhaalla eikä
-näyttänyt jaksavan kohota ylemmäksi, näkyi tämän kangastavan saaren
-lävitse, mutta näytti samalla olevan sen edessä, se oli näky, jota
-silmät eivät voineet käsittää. Auringon ympärillä ei ollut enää
-sumukehystä, ja ympyriäisellä pallolla oli selvät rajat: se näytti
-pikemmin joltakin sammuvalta, pieneltä, keltaiselta kiertotähdeltä,
-joka oli epävarmana siihen pysähtynyt, keskelle avaruutta...
-
-Koko islantilaislaivasto ympäröi nyt luovijaa, joka oli pysähtynyt.
-Kaikista laivoista heitettiin veteen pähkinäpuisia veneitä, joilla
-kulki mustapartaisia, suuria, omituisiin pukuihin puettuja miehiä.
-Heillä oli kaikilla jotakin pyydettävää, niinkun lapsilla, lääkkeitä
-pienille haavoille, vaatteen paikkoja, ruokavaroja ja kirjeitä.
-
-Toiset tulivat rautoihin pantaviksi, jonkin uppiniskaisuuden
-tähden kapteeniaan kohtaan; koska he kaikki olivat olleet valtion
-palveluksessa, tuntui se heistä aivan luonnolliselta. Ja kun luovijan
-ahtaan välikannen melkein täytti neljä tai viisi pitkää miestä, jotka
-viruivat siinä raudat jaloissa, sanoi vanha perämies, joka oli heidät
-lukinnut: "kääntykäähän kyljellenne, pojat, että pääsee liikkumaan", ja
-he tottelivat heti naurahtaen.
-
-Oli paljon kirjeitä islantilaisille tällä kertaa. Muun muassa kaksi
-_Mariaan, kapteeni Guermeur_; toinen _herra Yann Gaosille_ toinen
-_herra Sylvestre Moanille_ (jälkimäinen oli tullut Tanskan kautta
-Reykjavikiin, josta luovija oli sen ottanut).
-
-Kortteerimestari kaiveli purjepalttinaisesta säkistään kirjeet
-jaettaviksi, joskus oli vaikea lukea osoitteita, sillä kaikki eivät
-olleet kyllin taitavien käsien kirjoittamia.
-
-Ja päällikkö sanoi:
-
--- Joutukaa, joutukaa, ilmapuntari laskee.
-
-Häntä huolestutti nähdä kaikkia näitä pähkinäpuisia ruuhia meressä
-lellumassa, ja niin paljon kalastajia koolla näin epävarmassa paikassa.
-
-Yannilla ja Sylvestrellä oli tapana lukea yhdessä kirjeensä.
-
-Tällä kertaa se tapahtui keskiyön auringon valossa, joka valaisi
-taivaanrannalta, yhä vieläkin sammuvan tähden kaltaisena.
-
-Istuen syrjässä, jossakin kannen sopessa, kaulatusten, käsitysten, he
-lukivat hitaasti kirjeitään, ikäänkun paremmin muistiinsa painaakseen
-kotiuutisensa.
-
-Yannin kirjeessä Sylvestre sai uutisia Maria Gaosista, pikku
-morsiamestaan; Sylvestren kirjeestä Yann luki vanhan Yvonne muorin
-hullunkurisia juttuja, jotka olivat verrattomia huvittamaan
-poissaolevia; ja lopuksi viimeisen rivin, jossa oli: "Terveisiä minulta
-Gaosin pojalle".
-
-Kun he olivat lukeneet kirjeensä, näytti Sylvestre arasti omaansa
-suurelle ystävälleen, huomauttaakseen hänelle, kuinka hyvällä
-käsialalla se oli kirjoitettu:
-
--- Katsopas, eikös tämä ole hyvää käsialaa, Yann?
-
-Mutta Yann, joka vallan hyvin tiesi, minkä nuoren tytön käsialaa se
-oli, katsoi poispäin olkapäitään kohottaen, ikäänkun sanoakseen, että
-hän jo tahtoi päästä kuulemasta Gaudista puhuttavan.
-
-Sitten Sylvestre käänsi huolellisesti kokoon halveksitun paperin, pani
-sen kuoreen ja kätki sen poveensa sanoen surullisesti:
-
--- Ei suinkaan heistä paria koskaan tule... Mutta mikähän häntä ei
-Gaudissa miellytä...
-
-...Luovijan kello löi keskiyön kahtatoista. He istuivat yhä vaan
-paikoillaan, ajatellen kotiaan, omaisiaan, tuhansia seikkoja
-haaveksien...
-
-Tällä hetkellä ikuinen aurinko, joka oli hiukan kastanut reunaansa
-veteen, alkoi hitaasti nousta.
-
-Aamu koitti...
-
-
-
-
-
-
-TOINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Islanninkin aurinko oli muuttunut muodoltaan ja väriltään, ja synkkä
-aamu alkoi uuden päivän. Huntu oli kokonaan kadonnut ja auringosta
-säteili kirkkaita säteitä, jotka kimputtain tunkivat eteenpäin ja
-ennustivat lähestyvää myrskyä.
-
-Oli muutamien päivien kuluessa ollut liian kaunis sää, sen täytyi jo
-loppua. Tuuli puhalteli veneryhmän yli, ikäänkun haluten hajoittaa se,
-puhdistaa meri; ja veneet alkoivat hajaantua, paeta niinkun voitettu
-armeija, -- ja ainoastaan sen uhkauksen tähden, joka oli ilmaan
-kirjoitettu ja jonka suhteen ei saattanut pettyä.
-
-Yhä kovemmin alkoi tuulla ja sekä miehet että veneet värisivät.
-
-Aallot jotka vielä olivat pieniä, alkoivat ajella toisiaan ja
-ryhmittyä; ne olivat saaneet valkoisen harjan, jotta ne näyttivät
-juovikkaalta malmilta. Kohta alkoi sataa lumiräntää, ja vesi höyrysi,
-ikäänkun olisi kiehunut; ja aaltojen kohina yltyi yltymistään joka
-hetki.
-
-Ei enää ajateltu kalastamista, vaan ainoastaan laivan hoitamista.
-Siimat olivat jo kauvan sitten sisään vedetyt. Kaikki kiiruhtivat
-matkaan, toiset koettivat ajoissa päästä etsimään suojapaikkaa
-vuonoissa, toiset pitivät parempana pyrkiä Islannin eteläkärjen ympäri,
-pitäen varmempana pysyä aavalla merellä, jotta olisi tilaa tarpeen
-tullessa pyyhkiä myötäiseen. Vielä muutamat saattoivat nähdä toisiaan,
-siellä täällä sukelsi purjeita näkyviin aaltojen harjain välistä,
-pieniä, märkiä, tuulten pieksämiä, pakenevia tilkkuja, mutta jotka
-aina vain pystyssä pysyivät, niinkun seljapuunytimestä tehdyt lasten
-leikkikalut, jotka kaatuvat, kun niitten päälle puhaltaa, mutta kohta
-taas nousevat pystyyn.
-
-Suuri pilviryhmä, joka oli kokoontunut läntiselle taivaanrannalle
-ja oli näyttänyt saarelta, alkoi hajota yläreunastaan ja osia siitä
-kiiti pitkin taivasta. Se näytti vallan tyhjentymättömältä, tuuli
-sitä venytteli, laajenteli ja taajenteli, repi sitä ja kiskoi siitä
-lakkaamatta mustia vaippoja, jotka se levitteli äsken niin kirkkaalle,
-keltaiselle taivaalle, joka oli käynyt lyijynkarvaiseksi, kylmäksi,
-tummaksi.
-
-Yhä kiihtyi tuuli, joka ajeli kaikkia esineitä.
-
-Luovija oli pyrkinyt Islannin suojiin; kalastajat jäivät yksin
-kiihtyneelle merelle, joka kävi uhkaavan näköiseksi ja kamalan
-väriseksi. He valmistautuivat myrskyyn. He etenivät toisistaan, he
-alkoivat kadota toistensa näkyvistä.
-
-Aallot, joilla oli näkinkuoren kaltaiset harjat, yhä vaan ajelivat
-toisiaan, yhtyivät, toiset nielivät toisia ja tulivat yhä korkeammiksi,
-ja aaltojen välit yhä kasvoivat.
-
-Muutamassa tunnissa oli kaikki liikkeessä, kaikki hujan hajan,
-tienoossa, jossa edellisenä päivänä vielä oli ollut niin tyyni, ja
-edellistä äänettömyyttä oli seurannut huumaava kohina. Tämä kiihkeä
-liike, joka oli niin tietymätön ja hyödytön, oli syntynyt niin nopeasti
-kun näkymön muutos näyttämöllä. Ja miksi?... Kummallinen sokea
-hävittämishalu!
-
-Pilviä yhä levisi taivaalle, ja ne tulivat aina lännestä, tungeskellen,
-riehuen, rientäen ja synkistäen kaikki. Muutamia keltaisia aukkoja
-näkyi vaan, joitten kautta aurinko lähetti viimeiset sädekimppunsa. Ja
-veden pinnalle, joka nyt oli viheriään vivahtavaa, syntyi yhä enemmän
-valkoisia vaahtojuovia.
-
-Puolenpäivän aikaan oli "Maria" jo täydellisesti varustautunut
-myrskyyn. Luukut olivat suljetut ja purjeet reivatut, ja se kiikkui
-notkeasti ja keveästi aalloilla; keskellä alkavan myrskyn riehuntaa, se
-näytti leikkien hyppelevän, niinkun suuret delfiinit, joille myrsky on
-iloa. Pelkällä fokilla se pyyhki myötäiseen.
-
-Taivas oli käynyt aivan mustaksi, se oli umpinainen, ahdas holvi, jossa
-siellä täällä oli vieläkin mustempia nokitahroja, se näytti melkein
-liikkumattomalta, sitä täytyi katsella oikein tarkkaan huomatakseen,
-että se päinvastoin oli huimaavassa liikkeessä: suuria, harmaita huivia
-riensi ohitse, ja lakkaamatta tuli taivaanrannalta uusia, synkkiä
-harsoja, joita ikäänkun loppumatta tuli äärettömästä kääröstä.
-
-"Maria" pakeni tuulen kanssa, ja se pakeni yhä hurjemmin, ja myrsky
-pakeni myös jonkin tuntemattoman salaisen, kauhean voiman tieltä.
-Tuuli, meri, "Maria", pilvet, kaikki pakenivat yhtä hurjasti ja
-nopeasti, ja kaikki samaan suuntaan. Nopeimmin kaikista riensi tuuli,
-sitten suuret aallonharjat, jotka olivat raskaampia ja hitaampia,
-riehuen, peräkkäin, sitten "Maria", yleiseen pakoon temmattuna. Aallot
-ajoivat sitä takaa, ja niitten valkeat harjat vyöryivät ja syöksyivät
-sen perästä, ja aina ne saavuttivat laivan, ja aina ne riensivät sen
-sivu, mutta se vältti ne, luistaen keveästi ylös, ja niitten vimma
-näytti murtuvan sen imuveteen.
-
-Ja kumman keveältä tämä pako tuntui, vaivatta ja ponnistuksitta vene
-kiikkui eteenpäin. "Maria" kohosi aalloille keveästi, niinkun tuuli
-olisi sitä nostanut, ja pudotessaan se ikäänkun luiskahti alas, jotta
-sisuksia vihloi, niinkun unissaan, kun putoaa. Se suljui kun takaperin,
-ja pakeneva vuori väistyi sen alta pakoaan jatkaakseen, ja laiva painui
-jälleen suureen laaksoon, joka sekin riensi eteenpäin. Jysäyksettä se
-tuli kauhean laakson pohjalle, keskelle tyrskyä, joka ei sitä edes
-kastellut, mutta joka pakeni niinkun kaikki muutkin, pakeni eteenpäin
-ja haihtui kun savu, kun tyhjä...
-
-Laaksojen pohjalla oli pimeämpi, ja jokaisen ohikulkeneen aallon
-takaa näkyi toinen tulemassa, toinen edellistä suurempi, joka kohosi
-viheriänkuulevana, joka riensi lähemmäksi kauhean näköisenä, ja sillä
-oli näkinkengän muotoinen kita, joka oli valmis sulkeutumaan ja näytti
-huutavan: "Odota, jotta minä saan sinut kiinni, niin minä sinut
-nielen..."
-
-... Mutta ei, se vaan nosti heidät ylös, niinkun harteitaan
-kohottamalla höyhenen nostaa, ja melkein leppeästi se tuntui väistyvän
-alta, kuohuvin harjoin ja kohisten kun koski.
-
-Ja niin yhä, lakkaamatta. Mutta myrsky aina vaan kiihtyi. Ja
-yhä kauheampia aaltoja seurasi toisiaan, ne näyttivät pitkiltä
-vuorijonoilta, joiden laaksot alkoivat hirvittää. Ja tämä vimmattu meno
-yhä kiihtyi ja taivas yhä synkistyi ja kohina yhä koveni.
-
-Oli oikea myrsky, täytyi olla varuillaan. Mutta mitäs siitä, kunhan
-vaan oli ulappaa edessä, tilaa kiitää eteenpäin. "Maria" olikin
-tänä vuonna, tänä kalastuskautena pysyttäinyt Islannin kalavesien
-läntisimmissä osissa, jotta se itään paetessa teki hyvän palan
-paluumatkaa.
-
-Yann ja Sylvestre olivat peräsimessä, vyötäisistä kiinni sidottuina.
-He lauloivat vielä lauluaan: "Jean-François de Nantes"; nopeasta
-liikkeestä huumaantuneina, he lauloivat täyttä kulkkua ja nauroivat,
-kun eivät voineet kuulla toisiaan myrskyn riehuvassa melussa, välistä
-he huvikseen käänsivät päätään ja lauloivat vasten tuulta ja olivat
-pakahtua.
-
--- Hoi pojat! tuntuuko ilma siellä umpinaiselta, kysyi heiltä Guermeur,
-pistäen partaista päätään puoleksi avatusta luukusta esille, niinkun
-piru, joka on valmis syöksymään laatikostaan.
-
-Ei juuri umpinaiselta tuntunut, se on varmaa.
-
-Eivät he peljänneet, sillä he tiesivät, kuinka paljon heidän laivansa
-sieti, ja luottivat sen lujuuteen ja käsivarsiensa voimaan. Ja myöskin
-fajanssisen Neitsyeen suojelukseen, joka jo neljänkymmenen vuoden
-Islanninmatkoilla monituiset kerrat oli tanssinut tätä hurjaa tanssia,
-aina hymyillen tekokukkiensa keskellä...
-
-    Jean-François de Nantes;
-    Jean-François,
-    Jean-François!
-
-Yleensä ei nähnyt kauvaksi ympärilleen, muutaman satasen metrin päässä
-näytti kaikki loppuvan vaaleaharjaisiin, äärettömiin aaltoihin, jotka
-ilmaan kohoten sulkivat näköalan. Luuli koko ajan olevansa keskellä
-ahdasta näkymöä, joka kyllä alituisesti muuttui; kaikki esineet kasteli
-savuntapainen tyrsky, joka pilvenä kiiti pitkin merenpintaa tavattoman
-nopeasti.
-
-Mutta silloin tällöin näkyi lounasessa, josta tuli vimmaisia
-tuulenpuuskia, valoisampia kohtia: ja taivaan rannalla alkoi näkyä
-värähtelevä valo, ja himmeä valonheijastus levisi pitkin vaahtopäisiä
-aaltoja, tehden taivaan kupukaton yhä synkemmän näköiseksi. Ja tämä
-valo oli synkkää katsella; sydäntä vaan kouristi enemmän, kun näki
-kauvaksi, kun huomasi, että kaikkialla oli samaa mylläkkää, samaa
-raivoa -- aavan taivaanrannan takanakin, äärettömiin: riehunnalla ei
-ollut rajoja, ja kalastajat olivat yksin keskellä sitä!
-
-Jättiläispauhina kaikui kaikesta, niinkun profetallinen esisoitto, joka
-ennusti maailman lopun kauhua. Siinä saattoi erottaa tuhansia ääniä,
-ylhäältä tuli viheltäviä tai syviä, jotka tuntuivat kaukaisilta ja
-tavattoman voimakkailta: se oli tuuli, koko tämän mylläkän suuri sielu,
-näkymätön voima, joka uhkasi kaikkea. Se kauhistutti, mutta oli toisia
-ääniä, likeisempiä, ikäänkun käsin tuntuvampia, enemmän hävitystä
-uhkaavia: ne synnytti vimmastunut vesi, joka kiehui kun tulisella
-raudalla...
-
-Yhä kiihtyi myrsky.
-
-Ja vaikka he pakenivatkin nopeasti, alkoi meri syöksyä laivaan, "syödä"
-niinkun sanotaan. Ensiksi tuli takaa myrskyn pieksämää tyrskyä, sitten
-vettä, kun kaatamalla, ja niin voimakkaasti, että se oli kaikki
-murskaksi panna. Aallot kävivät yhä korkeammiksi, aivan kauhean
-korkeiksi, ja kuitenkin ne samalla tulivat yhä repaleisemmiksi, niitten
-harjoista näkyi riippuvan vihertäviä pirstaleita, jotka olivat putoavaa
-vettä, jota tuuli ajeli. Sitä syöksyi läiskyen suuret määrät kannelle,
-ja silloin "Maria" värähteli joka saumassaan ikäänkun tuskasta. Nyt ei
-enää saattanut nähdä mitään, sillä kaikkialla oli valkeata vaahtoa;
-kun sattui tavallista hurjempi vihuri, niin näki vaahdon tupruavan ohi
-paksuna pilvenä, niinkun kesällä pöly maantiellä. Oli alkanut sataa, ja
-raskaat pisarat tulivat vinosti, melkein vaakasuoraan, ja kaikki nämä
-yhdessä vinkuivat, riehuivat ja ruoskivat niinkun nahkahiihnoilla.
-
-He olivat vielä molemmat peräsimessä, kiinni sidottuina,
-järkähtämättöminä, puettuina öljytakkeihinsa, jotka olivat kankeita ja
-kiiltäviä niinkun haikalan nahka; ne olivat tiukasti sidotut kaulan
-ympäri pikilangalla, samoin sääristä ja ranteista, jotta ei vettä
-pääsisi sisään tunkeutumaan. Ja aallot huuhtoivat heitä ja he seisoivat
-selkä koukussa, kun ne olivat liian voimakkaita, ja hajalla säärin,
-etteivät kaatuisi. Heidän poskensa hehkuivat ja joka hetki he olivat
-pakahtua. Joka kerran kun suuri vesitulva oli heidän päälleen vyörynyt,
-he katselivat toisiaan hymyillen paljolle suolalle, jota oli heidän
-partoihinsa kokoontunut.
-
-Ajan pitkään alkoi kumminkin kauheasti väsyttää tämä raivo, joka ei
-asettunut, joka aina pysyi yhtä epätoivoisen vimmattuna. Ihmisten ja
-eläinten raivo lannistuu ja asettuu pian; mutta kauvan, kauvan täytyy
-kestää elottomien esineitten vimmaa, joka on syytön ja maaliton ja
-salaperäinen niinkun elämä ja kuolema.
-
-    Jean-François de Nantes;
-    Jean-François,
-    Jean-François!
-
-Heidän kalpeilta huuliltaan kuului vieläkin vanhan laulun kerranto,
-mutta melkein tajuttomasti, tietämättään he sen tuontuostakin
-toistivat. Vimmattu meno ja kauhea kohina olivat huumanneet heidät;
-vaikka he olivatkin nuoria, näytti hymyily irvistykseltä ja hampaat
-kalisivat ja he värisivät vilusta; heidän puoleksi suljetut silmänsä,
-polttavien, tykkivien luomien alta tuijottivat melkein tajuttomina
-eteenpäin. Peräsimeen juotettuina, niinkun kaksi marmorikolonnia, he
-tekivät kohmettuneilla, sinertävillä käsillään tarvittavat liikkeet,
-melkein ajattelematta, vain sentähden että lihakset olivat niihin
-tottuneet. Tukasta valui vettä ja suu oli irvallaan, he olivat käyneet
-melkein tuntemattomiksi, heissä oli puhjennut ilmi alkuperäinen raakuus.
-
-He eivät enää nähneet toisiaan, he vaan tunsivat olevansa vielä
-olemassa, vieretysten. Vaarallisimpina hetkinä, joka kerran kun heidän
-takanaan kohosi uusi vesivuori, joka riippui heidän yllään, kuohui
-kauheasti ja, kumeasti meluten, ryöpsähti heidän venettään vasten, he
-tietämättään kädellään ristivät silmänsä. He eivät enää ajatelleet
-mitään, eivät Gaudia, eivätkä ketään muuta naista, eivätkä naimisia.
-Tätä kesti liian kauvan, he eivät enää ajatelleet: kohinan huumaus,
-väsymys ja vilu pimitti kaikki heidän aivoissaan. He olivat vain
-kaksi kohmettunutta lihapylvästä, jotka tukivat peräsintä; vain kaksi
-voimakasta petoa, jotka vaistomaisesti olivat iskeytyneet siihen
-kiinni, etteivät kuolisi.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Oltiin Bretagnessa, loppupuolella syyskuuta, oli viileä päivä. Gaud
-astui aivan yksin Ploubazlanekin ahoa pitkin Pors-Eveniin päin.
-
-Jo kuukausi sitten olivat islantilaiset laivat palanneet, paitse kahta,
-jotka olivat hävinneet kesäkuun myrskyyn. Mutta "Maria" oli hyvin
-kestänyt sen, Yann ja kaikki muut laivamiehet olivat rauhassa kotona.
-
-Gaud oli hyvin hämillään, ajatellessaan, että hän oli matkalla Yannin
-luo.
-
-Yhden ainoan kerran Gaud oli nähnyt häntä, hänen Islannista palattuaan.
-Se oli silloin, kun he kaikki yhdessä olivat käyneet saattamassa
-Sylvestre parkaa, kun tämä lähti sotapalvelukseen. He olivat saattaneet
-häntä aina matkavaunuihin saakka. Sylvestre oli itkenyt vähän, hänen
-vanha mummonsa paljon, ja sitten hän oli lähtenyt Brestiin, väkeensä
-vastaan otettavaksi. Yann, joka myöskin oli tullut jäähyväisiä sanomaan
-ystävälleen, koitti katsoa poispäin, kun Gaud häntä katseli, ja koska
-oli paljon väkeä ajopelien ympärillä, -- muita asevelvollisia, jotka
-lähtivät, ja heidän omaisiaan heitä saattamassa, -- ei heillä ollut
-tilaisuutta puhutella toisiaan.
-
-Silloin Gaud oli tehnyt rohkean päätöksen: hän lähti, vaikka vähän
-arastellen, Gaosien luo.
-
-Hänen isänsä oli muinoin ollut asioissa Yannin isän kanssa
-(monimutkaisia asioita, jotka kalastajien, niinkun muittenkin
-talonpoikien kesken eivät koskaan pääty) ja oli hänelle velkaa satasen
-markkaa laivan hinnasta, jonka he olivat myöneet yhdessä.
-
--- Te voitte, Gaud oli sanonut, antaa minun viedä rahat, isä,
-ensiksikin minä mielelläni tahtoisin nähdä Maria Gaosia ja toiseksi
-minä en koskaan ole ollut niin kaukana Plaubazlanekissa ja minua
-huvittaisi astua oikein kauvaksi.
-
-Tositeossa hän oli levottoman utelias tutustumaan Yannin omaisiin,
-joitten piiriin hän ehkä kerran oli kuuluva, ja taloon, ja kylään.
-
-Hänen viimeisiä kertoja Sylvestren kanssa puhellessa ennen tämän
-lähtöä, oli Sylvestre omalla tavallaan selittänyt ystävänsä ujouden:
-
--- Näetkös Gaud, hän nyt on semmoinen; hänelle on päähän pälkähtänyt,
-ettei hän tahdo mennä naimisiin kenenkään kanssa, hän ei rakasta ketään
-muuta kun merta, ja kerran hän leikillään sanoi meille, että hän on
-lupautunut naimisiin sen kanssa. Gaud antoi hänelle sen vuoksi anteeksi
-hänen omituisen käytöksensä, ja kun hän aina muisti hänen kauniin,
-suoran hymyilynsä tanssiaisyönä, niin hän taas alkoi toivoa.
-
-Jos hän nyt tapaisi Yannin kotonaan, ei hän sanoisi hänelle mitään,
-niin rohkeaksi hän ei suinkaan aikonut näyttäytyä. Mutta kun tämä taas
-näkisi Gaudin niin likeltä, niin hän kenties puhuisi...
-
-
-
-
-III.
-
-
-Gaud oli jo astunut tunnin ajan nopeasti, levottomana, hengittäen meren
-raitista ilmaa.
-
-Tien risteyksiin oli pystytetty suuria ristiä.
-
-Tuon tuostakin hän kulki pienien kalastajakylien lävitse, joita tuulet
-pieksivät pitkin koko vuotta, ja jotka ovat kallion värisiä. Eräässä,
-jossa tie äkkiä tunkeutui synkkien seinien, korkeain huippupäisten
-olkikattojen välitse, jotka muistuttavat kelttiläisten mökkien kattoja,
-huvitti häntä muuan kapakan kyltti: "Kiinalaista siideriä". Siihen oli
-maalattu kaksi marakattia vihreisiin ja punaisiin pukuihin, niillä
-oli pitkät hännät, ja ne joivat siideriä. Epäilemättä jonkun vanhan
-merimiehen mielikuvituksia, joka oli käynyt siellä... Kulkiessa Gaud
-katseli kaikkia; kun ihminen hyvin ajattelee matkansa maalia, niin
-häntä aina huvittavat, enemmän kun muita, tuhannet pikkuseikat matkalla.
-
-Pikku kylä oli jo jäänyt kauvaksi hänen taakseen ja mikäli hän kulki
-Bretagnen äärimmäistä nientä, sitä harvemmassa oli puita hänen
-ympärillään, sitä synkempää oli seutu.
-
-Maa oli aaltoilevaa ja kallioista ja joka kukkulalta näkyi aava
-meri. Viimein ei ollut enää puita ollenkaan, pelkkä kangas vihreine
-ajonc-pensaineen, ja siellä täällä ristiinnaulitun kuvia, jotka
-kuvautuivat vasten taivasta kädet levällään, jotta koko tienoo näytti
-äärettömältä pyövelinkentältä,
-
-Eräässä tienristeyksessä, jota myöskin suojeli ääretön ristiinnaulitun
-kuva, hän oli kahden vaiheilla kumpaa kahdesta, okaisten rinteitten
-välitse kulkevasta tiestä seuraisi.
-
-Muuan pieni tyttö tuli parhaiksi päästämään häntä pälkäästä:
-
--- Hyvää päivää, neiti Gaud!
-
-Se oli pikku Gaos, Yannin pieni sisar. Suudeltuaan häntä kysyi Gaud
-häneltä, olivatko hänen vanhempansa kotona.
-
--- Isä ja äiti ovat. Yann veikko vaan, tyttönen sanoi viattomasti, on
-mennyt Loguivyyn, mutta minä luulen, ettei hän viivy siellä kauvan.
-
-Hän ei siis ollut kotona! Sama paha onni aina ja kaikkialla erotti
-heidät toisistaan. Hän jo aikoi lykätä käyntinsä toistaiseksi. Mutta
-pikku tyttö, joka oli nähnyt hänet tiellä, hän varmaankin kertoisi...
-Mitä ajateltaisiin Pors-Evenissä? Hän päätti jatkaa matkaansa, mutta
-viivytteli niin paljon kun mahdollista, jotta Yann ehtisi palata.
-
-Mitä lähemmäksi hän tuli sitä syrjäistä kylää, jossa Yann asui, sitä
-niukemmaksi kävi kasvillisuus, sitä autiommaksi seutu. Voimakas meren
-henki, joka teki ihmiset suuremmiksi, teki kasvit matalammiksi,
-lyhemmiksi, vaivaisiksi raukoiksi, jotka ryömivät pitkin karua maata.
-Polulla oli merihauraa ja outoja lehtiä, jotka kertoivat, että toinen
-maailma oli lähellä. Niistä levisi ilmaan suolainen haju.
-
-Joskus kohtasi Gaud jonkun kulkijan, meren väkeä, jotka, kun maa oli
-puutonta, saattoi jo nähdä kaukaa, ja ne näyttivät niin suurilta,
-kun niitä katseli vasten taivaan ja meren kaukaista ja korkeata
-rajaa. Luotsit ja kalastajat, kaikki he tähystelivät kauvaksi,
-katselivat merelle; kulkiessaan hänen sivutsensa he tervehtivät häntä.
-Päivettyneitä, miehekkäitä, lujia muotoja, merimieshatut päässä.
-
-Aika ei ollut kulua, eikä hän todellakaan tiennyt, miten matkaansa
-pitentää; ihmiset ihmettelivät nähdessään hänen astuvan niin hitaasti.
-
-Mitähän Yann teki Loguivyssä? Mielisteliköhän hän tyttöjä...
-
-Jos hän olisi tiennyt, kuinka vähän Yann tytöistä huoli! Jos hän joskus
-ikävöi tyttöjä, ei hänen tarvinnut kun pyytää, sillä "Paimpolin tytöt",
-niinkun vanhassa Islannin laulussa sanotaan, ovat hiukan kevytmielisiä,
-eivätkä vastusta kauniita poikia. Eikö mitä, hän oli vain mennyt
-tilauksia tekemään erään sen kylän korintekijän luo, joka niillä
-tienoin oli ainoa, joka osasi tehdä oivallisia hummerirysiä. Rakkautta
-hän ei laisinkaan ajatellut tällä hetkellä.
-
-Gaud tuli astuissaan erään kappelin luo, joka oli kukkulalla ja
-näkyi kauvaksi. Kappeli oli harmaa, aivan pieni ja vanha; keskellä
-karua seutua ympäröi sitä ryhmä puita, nekin olivat harmaita ja jo
-lehdettömiä, ne olivat sen hiukset, jotka olivat ikäänkun kädellä
-samannepäin pyyhäistyt.
-
-Sama käsi, joka kaataa kalastajien veneet, länsituulen ikuinen käsi,
-se kääntää rannikon kierot puitten oksat samaan suuntaan, kun aallot
-ja maininki käyvät. Vanhat puut olivat kasvaneet: vinoina ja tuulen
-pieksäminä, ne olivat köyristäneet selkäänsä sen käden satavuotisen
-vimman alla.
-
-Gaud oli jo melkein matkansa päässä, sillä se oli Pors-Evenin kappeli;
-hän pysähtyi, vielä voittaakseen aikaa.
-
-Pieni kaatumaisillaan oleva aituus ympäröi hautuumaata. Kaikki oli
-saman väristä, kappeli, puut, haudat, koko paikkakunta näytti yhtä
-päivän paahtamalta, meren tuulten syömältä; sama harmahtava jäkälä,
-jossa oli rikinkeltaisia täpliä, peitti kivet, pahkaiset oksat ja
-graniittiset pyhimykset, joita oli aituuksen syvennyksissä.
-
-Muutamaan puuristiin oli nimi kirjoitettu suurilla kirjaimilla: "Gaos.
--- Gaos, Joel, kahdeksankymmentä vuotta".
-
-Niin! iso-isä, Gaud hänet tiesi. Meri ei ollut hänestä huolinut,
-vanhasta merimiehestä, Muuten tässä aituuksessa varmaankin lepäsi
-useampia Yannin omaisia; sehän oli luonnollista, olisihan hänen pitänyt
-tietää se; ja kuitenkin teki se häneen tuskastuttavan vaikutuksen, kun
-hän luki tämän nimen haudalla.
-
-Kuluttaakseen vielä hetkisen hän astui sisään vanhanaikaisen,
-ränstyneen, valkeaksi rapatun oven kautta rukousta lukemaan. Mutta
-sisään astuttuaan hän pysähtyi vielä suuremman tuskan valtaamana.
-
-Gaos! vielä tuo nimi, uurrettuna tauluun, jommoisia oli tapana ripustaa
-kirkon seinille merellä hukkuneitten muistoksi.
-
-Hän rupesi lukemaan kirjoitusta:
-
-                  Muistoksi,
-            _Jean-Louis Gaosista_,
-      24 vuotta vanha, merimies _Margaretalla_,
-    katosi Islannin kohdalla 3:na p. Elokuuta 1877.
-               Levätköön hän rauhassa!
-
-Islanti, -- aina Islanti! -- Joka paikkaan tässä osassa kappelia oli
-naulattu samanlaisia puutauluja, joissa oli kuolleitten merimiesten
-nimiä. Tämä oli Pors-Evenin haaksirikkoisten kulma, hän jo katui
-tulleensa, synkkä aavistus oli hänet vallannut. Paimpolin kirkossa
-hän oli nähnyt samanlaisia kirjoituksia, mutta tässä kylässä se oli
-pienempi, ränstyneempi, synkempi, tuo Islannin kalastajien tyhjä hauta,
-Kummallakin puolella oli graniittipenkki leskien ja äitien varalta; ja
-matalaa holvia, joka oli säännötön kun luola, suojeli vanha neitsyen
-kuva, se oli punaiseksi maalattu ja sillä oli suuret häjyt silmät, se
-oli Cybelen, maan jumalattaren näköinen.
-
-Gaos! vieläkin!
-
-                          Muistoksi
-                     _François Gaosista_,
-             nainut Anna-Marian, synt. _Goaster_,
-                kapteeni laivalla _Paimpolais_,
-    hukkui Islannin kohdalla l:nä tai 3:na p. huhtik. 1877,
-    kaiken laivaväkensä, kahdenkymmenen kolmen miehen kanssa.
-                        Levätkööt rauhassa!
-
-Sen alla oli kaksi luuta ristissä mustan, viheriäsilmäisen pääkallon
-alla, -- yksinkertainen kuoleman kuva, jossa vielä piili menneitten
-aikojen raakuutta.
-
-Gaos! kaikkialla sama nimi!
-
-Muutaman Gaosin, nimeltä Yves, olivat "aallot huuhtoneet laivan
-kannelta ja hän oli hukkunut lähellä Norden-Fiordia, Islannissa,
-kahdenkymmenen kahden vuoden vanhana". Taulu näytti olleen siinä monet
-vuodet, hän varmaankin jo aikoja sitten oli unhotettu.
-
-Lukiessa Gaudin mieli kävi viehkeäksi, kaihoksuen, hellästi ja samalla
-melkein epätoivoisesti hän muisteli Yannia. Et koskaan, ei suinkaan
-koskaan Yann tulisi hänen omakseen! Kuinka hän saattaisi vallata Yannin
-mereltä, kun siihen oli hukkunut niin monta Gaosia, esivanhempia
-ja veljiä, jotka luultavasti monessa suhteessa olivat olleet hänen
-kaltaisiaan.
-
-Hän meni kappeliin, joka jo oli hämärä, niukasti tunki valoa sisään sen
-matalista, syvistä ikkunoista, Ja siellä, sydän täynnä kyyneliä, jotka
-tunkeutuivat esille, hän polvistui rukoilemaan suurten pyhimyskuvien
-eteen, joitten ympärille oli pantu kömpelöitä kukkia, ja joitten
-päät ulottuivat holveihin saakka. Ulkona tuuli kiihtyi ja alkoi
-ulvoa, ikäänkun tuoden takasin Bretagneen hukkuneiden nuorten miesten
-valituksia.
-
-Ilta lähestyi, viimeinkin hänen täytyi päättäytyä ja toimittaa asiansa.
-
-Hän jatkoi matkaansa ja kysyttyään tietä kylässä, hän löysi Gaosien
-talon, joka oli rakennettu korkeata kalliota vastaan; siihen noustiin
-kahtatoista graniittiporrasta myöten. Vähän värähdellen ajatellessaan,
-että Yann ehkä jo oli tullut kotiin, hän kulki pienen puutarhan poikki,
-jossa oli päivänkakkaroita ja tähtimöitä.
-
-Heti sisään tultuaan hän sanoi tuovansa rahoja myödyn veneen hinnasta,
-ja häntä pyydettiin kohteliaasti istumaan ja odottamaan isää, jotta hän
-voisi antaa hänelle kuitin.
-
-Läsnäolevien joukosta hänen silmänsä etsivät Yannia, mutta häntä ei
-näkynyt.
-
-Talossa oltiin täydessä hommassa, suurella valkoisella pöydällä
-leikattiin uutta pumpulikangasta, josta valmistettiin öljyvaatteita
-lähestyvää Islannin matkaa varten.
-
--- Näettekös, neiti Gaud, he tarvitsevat kukin kaksi täydellistä pukua
-matkallaan.
-
-Sitten hänelle selitettiin miten nämä puvut maalataan ja öljytään.
-Sillävälin kun hänelle tarkasti selitettiin asiata, tarkasteli hän
-Gaosien asuntoa.
-
-Se oli sisustettu, niinkun bretagnelaiset talot tavallisesti ovat,
-perällä oli mahdottoman suuri uuni, molemmin puolin sitä oli korkeita
-sänkyjä. Mutta siellä ei ollut niin pimeä eikä niin synkkä, kun
-maanviljelijäin mökeissä, jotka aina ovat puoleksi maan sisässä, oli
-valoisaa ja puhdasta, niinkun yleensä on rantalaisten asunnoissa.
-
-Siellä oli useita pikku Gaosia, poikia ja tyttöjä, Yannin veljiä ja
-sisaria, -- näitten lisäksi oli vielä kaksi täysikasvuista, jotka
-olivat merellä. Sitten oli vielä yksi, pieni, valkoverinen, totinen,
-sievä tyttö, joka ei ollut toisten näköinen.
-
--- Hänet me viime vuonna otimme kasvatintytöksemme, äiti selitti,
-vaikka onhan niitä entisestäänkin; mutta mitäs sen teki, neiti Gaud,
-hänen isänsä oli _Maria-Dieu-t'aime'lla_ [Maria-Jumala-sinua-rakastaa.
-S.m.], joka hukkui viime vuonna Islannin matkalla, niinkun tietänette,
--- me naapurukset päätimme silloin jakaa lapset, viisi kappaletta,
-keskenämme, ja tämä tuli meidän osallemme.
-
-Kun pikku ottotyttö kuuli, että hänestä puhuttiin, katsoi hän maahan
-ja kätkeytyi nauraen vasten pientä Laumek Gaosia, joka oli hänen paras
-ystävänsä.
-
-Kaikki talossa ilmaisi varallisuutta ja hilpeä terveys loisti lasten
-punakoilta poskilta.
-
-Gaudin tähden puuhattiin ja hommattiin niinkun minkä hienon neidin,
-jonka käynti tuotti talolle kunniaa. Uusia, valkeita puuportaita myöten
-hänet saatettiin yläkammariin, josta talo ylpeili. Gaud muisti hyvin,
-miten tämä kerros oli tullut rakennetuksi; se oli tehty sen johdosta,
-kun isä Gaos ja hänen serkkunsa, luotsi, olivat Kanaalista löytäneet
-haaksirikkoontuneen laivan; tanssijaisyönä oli Yann siitä kertonut.
-
-Tämä laivanhylystä tehty kammari oli hauska ja iloinen, se oli valkea
-ja uusi. Siinä oli kaksi vuodetta, kaupunkilaiseen malliin, niissä
-oli uutimet punaisesta karttuunista; keskellä huonetta oli suuri
-pöytä. Ikkunasta näki koko Paimpolin, koko rannikon ja "islantilaiset"
-ankkuripaikassaan, -- ja salmen, josta ne lähtevät ulos.
-
-Hän ei uskaltanut kysyä, mutta hän olisi mielellään tahtonut tietää,
-missä Yann makasi; lapsena hän luultavasti oli maannut alhaalla,
-jossakin noista vanhanaikaisista, korkeista sängyistä. Mutta nyt hän
-ehkä makaa täällä näitten kauniitten, punaisten uutimien takana,
-Gaud olisi mielellään tahtonut tietää hänen elämänsä kaikki pienet
-yksityisseikat, etenkin miten hän kulutti pitkät talvi-iltansa...
-
-... Portailta kuuluvat, raskaat askeleet saivat hänen säpsähtämään.
-
-Ei se ollutkaan Yann, vaan mies joka oli hyvin hänen näköisensä, vaikka
-olikin jo harmaapäinen, hän oli melkein yhtä kookas ja suora kun Yann,
-se oli isä Gaos, joka tuli kalasta.
-
-Tervehdittyään Gaudia ja kuultuaan syyn hänen käyntiinsä, kirjoitti
-ukko kuitin, johon meni jotensakin paljon aikaa, sillä hänen kätensä,
-hän sanoi, ei ollut enää oikein varma. Muuten hän ei vastaanottanut
-näitä sataa markkaa lopullisena suorituksena, joiden kautta hän tulisi
-kokonaan erilleen laivan kaupasta, ei, vaan ainoastaan lyhennyksenä,
-hän aikoi vielä puhella asiasta herra Mévelin kanssa. Ja Gaud, joka
-ei rahoista välittänyt, myhähti vaan vähän, olkoon menneeksi, asia ei
-vielä siihen päättynyt, niinkun hän oli arvellutkin, muuten oli hänelle
-mieleen olla Gaosien kanssa asioissa.
-
-He pyysivät melkein anteeksi, ettei Yann ollut kotona, ikäänkun
-olisi paremmin sopinut, että koko perhe olisi ollut koossa häntä
-vastaanottamassa. Isä ehkä olikin arvannut, vanhan merimiehen
-viekkaudella, ettei hänen poikansa ollut aivan välinpitämätön tälle
-kauniille perijälle; sillä vähän itsepintaisesti ukko aina uudestaan
-alkoi puhua hänestä.
-
--- Se on kummallista, hän sanoi, ei hän koskaan näin kauvan viivy
-ulkona. Hän meni Loguivyyn, neiti Gaud, ostamaan hummerirysiä; niinkun
-tiedätte, pyydämme me talvella parhaasta päästä hummeria.
-
-Gaud pitkitti hajamielisenä oloaan, hän kyllä tiesi, että kävi
-myöhäiseksi, mutta joka kerran kun hän ajatteli, ettei hän saisikaan
-tavata Yannia, alkoi hänen sydäntään ahdistaa.
-
--- Onhan se Yann viisas mies, mitä hän tehnee? Kapakassa hän ei ole,
-se on varma, ei meidän sitä koskaan tarvitse peljätä. -- Tietysti,
-joskus, sunnuntaisin, kumppanien kanssa... Tiedättehän, neiti Gaud,
-merimiehet. Hyvänen aika, kun on nuori, niin miksi sitä kokonaan
-pysyisi erilläänkään?... Mutta harvoinhan hän, -- hän on viisas mies,
-sen me voimme taata.
-
-Sillä välin oli tullut yö, tekeillä olevat öljyvaatteet oli kääritty
-kokoon, oli lakattu työtä tekemästä. Pikku Gaosit ja pieni ottotyttö
-istuivat penkeillä likitysten, illan hämärä oli tehnyt heidät
-totisiksi, ja katsellen Gaudia he näyttivät kysyvän toisiltaan:
-
-"No mutta miks'ei hän jo mene?"
-
-Ja takkavalkea alkoi hämärään huoneesen levittää punaista valoaan.
-
--- Ettekö tahdo syödä illallista kanssamme, neiti Gaud?
-
-Eihän toki, sitä hän ei voinut, veri nousi hänelle äkkiä päähän, kun
-hän ajatteli, että hän oli viipynyt niin kauvan. Hän nousi ylös ja
-sanoi jäähyväiset.
-
-Yannin isä oli myöskin noussut ylös, seuratakseen häntä jonkun osan
-tiestä, erään syrjäisen rämeen ohi, jossa vanhat puut tekivät tien
-pimeäksi. Kun he kulkivat vieretysten, niin kunnioituksen ja hellyyden
-tunne seuraajaansa kohtaan valtasi Gaudin, ja hänen teki mieli puhella
-hänen kanssaan huolistaan, niinkun isän kanssa. Mutta sanat tarttuivat
-kurkkuun, eikä hän sanonut mitään.
-
-He kulkivat eteenpäin illan viileässä tuulessa, joka tuoksui mereltä,
-silloin tällöin he tasaisella kankaalla kulkivat jonkun mökin sivu,
-ovet olivat jo suljetut, ne näyttivät synkiltä jyrkkine kattoineen; ne
-olivat kurjia pesiä, joihin kalastajat olivat kömpineet; vastaan heille
-tuli ristiä, pensaita ja kiviä.
-
-Kuinka kaukana Pors-Even sentään olija kuinka kauvan hän oli viipynyt!
-
-Joskus he kohtasivat joitakuita, jotka palasivat Paimpolista tai
-Loguivystä, joka kerran kun hän näki miehen haamun lähestyvän, hän
-ajatteli Yannia, mutta hänet saattoi helposti jo kaukaa tuntea, ja pian
-hän aina huomasi erehtyneensä. Hänen jalkansa sotkeutuivat pitkiin
-ruskeihin kasveihin, jotka olivat takkuisia kun tukka, ne olivat
-merihauraa, jota oli polulla.
-
-Plouëzochin ristin kohdalla Gaud sanoi jäähyväiset vanhukselle ja pyysi
-häntä palaamaan. Paimpolista näkyivät jo tulet, eikä hänellä enää ollut
-mitään syytä peljätä.
-
-Se oli siis lopussa täksi kertaa... Ja kukaties koska hän nyt saisi
-nähdä Yannia...
-
-Tekosyitä Pors-Eveniin palatakseen häneltä kyllä ei olisi puuttunut,
-mutta olisi näyttänyt liian sopimattomalta käydä siellä uudestaan.
-Täytyi olla rohkeampi ja ylpeämpi. Jos edes Sylvestre, hänen
-uskottunsa, olisi vielä ollut täällä, niin hän ehkä olisi saanut mennä
-Gaudin puolesta Yannia tapaamaan ja pakoittamaan häntä selittämään.
-Mutta hän oli poikessa, ja kukaties kuinka moneksi vuodeksi?...
-
-
-
-
-IV.
-
-
--- Minäkö naimisiin? Yann sanoi illalla vanhemmilleen, -- minäkö
-naimisiin? Miksi minä, Jumala paratkoon, sitä tekisin? -- Voisinko
-minä koskaan olla niin onnellinen kun täällä teidän kanssanne. Ei ole
-huolia, eikä ole rettelöltä kenenkään kanssa, ja lämmin, hyvä keitos
-joka ilta, kun minä tulen mereltä... Kyllähän minä tiedän, että te
-karkotatte häntä, joka kävi täällä tänään. Ensiksi on ainakin minun
-mielestäni vähän kummallista, että tuommoinen rikas tyttö huolii
-mokomista köyhistä ihmisistä, kun me olemme. Ja toiseksi en minä huoli
-hänestä, enkä kestään muusta, sen minä olen miettinyt, minä en aio
-ollenkaan mennä naimisiin.
-
-Molemmat vanhukset katselivat ääneti toisiaan, kovasti pettyneinä,
-sillä keskusteltuaan asiasta he luulivat voivansa olla varmat siitä,
-ettei tämä nuori tyttö antaisi rukkasia heidän kauniille Yannilleen.
-Mutta he eivät yrittäneetkään häntä yllyttämään, sillä he tiesivät sen
-turhaksi. Etenkin hänen äitinsä oli allapäin eikä sanonut sanaakaan,
-hän piti arvossa poikansa tahtoa, vanhimpansa, joka oli melkein perheen
-päämies. Vaikka hän aina oli lempeä ja hellä äitiään kohtaan ja alistui
-kaikissa elämän pienissä seikoissa hänen tahtonsa alle, niin oli hän
-ehdottomasti oma herransa suurissa, ja tyynesti ja itsenäisesti kielsi
-kaiken vaikutuksen sivulta.
-
-Hän ei koskaan valvonut myöhään, sillä niinkun muillakin kalastajilla
-oli hänellä tapana nousta aikasin ylös. Syötyään illallista kahdeksan
-aikaan ja tyytyväisenä vielä kerran katseltuaan Loguivysta tuomiaan
-rysiä ja uusia verkkojaan, hän alkoi riisuutua, näennäisesti aivan
-tyynenä; sittenhän nousi makaamaan punauutimiseen sänkyyn, jonka hän
-jakoi pikku Laumek veljensä kanssa.
-
-
-
-
-V.
-
-
-... Jo viisitoista päivää Sylvestre, Gaudin uskottu, oli viettänyt
-kasarmissaan Brestissa; -- hän ikävöi kovasti kotiinsa, mutta pysyi
-järkevänä. Ja komealta hän näytti sinisessä avonaisessa kauluksessaan
-ja punatupsuisessa lakissaan, hän oli oiva merimies ja hänellä oli
-kookas vartalo ja hän astui heiluen; sydämmessään hän ikävöi mummoaan
-ja oli sama viaton lapsi kun ennenkin.
-
-Yhtenä ainoana iltana hän oli juonut itsensä juovuksiin, maamiestensä
-kanssa, siksi että niin on tapana tehdä: he olivat tulleet kasarmiin
-kaikki yhdessä joukossa käsitysten, laulellen täyttä kurkkua.
-
-Kerran hän oli sunnuntaina käynyt teatterissa, ylhäällä galleriiassa.
-Näytettiin suurta draamaa, ja merimiehet olivat vimmoissaan petturille,
-he ottivat hänet vastaan yhteisellä murinalla, joka kaikui kun
-länsituulen syvä kohina. Etupäässä hän oli huomannut, että siellä oli
-hyvin kuuma ja vähän ilmaa ja ahdasta; hän oli koettanut riisua mekon
-päältään, mutta poliisi oli kieltänyt. Lopulta hän oli nukkunut.
-
-Kasarmiin palatessaan, keskiyön jälkeen, hän oli kohdannut naisia,
-jotka eivät enää olleet aivan nuoria, niillä oli tukka poltettu ja ne
-kävelivät edestakasin katukäytävällä.
-
--- Kuulehan kaunis poika, he sanoivat raa'alla käheällä äänellä.
-
-Hän heti ymmärsi, mitä he tahtoivat, sillä ei hän ollut niin
-lapsellinen, kun olisi voinut luulla. Mutta äkkiä hänelle juontui
-mieleen vanha mummo ja Maria Gaos ja hän kulki halveksien heidän
-sivutsensa, katsellen heitä nuoruutensa ja kauneutensa ylevältä
-kannalta ja hymyillen lapsellisen ivallisesti. Kaunottaret hämmästyivät
-suuresti nähdessään näin ylpeän merimiehen.
-
--- Katsopas tuota! Ole varoillasi poikaseni, riennä kotiisi, muuten
-sinut syövät.
-
-Ja ne törkeydet, joita he huusivat hänen perästään hälvenivät siihen
-epäselvään meluun, mikä täytti kadut sunnuntaiyönä.
-
-Hän käyttäytyi Brestissä niinkun Islannissa, hän pysyi viattomana kun
-merellä. -- Mutta toiset eivät häntä pilkanneet, sillä hän oli hyvin
-väkevä ja se aina herättää kunnioitusta merimiehissä.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Eräänä päivänä häntä kutsuttiin komppaniian virastohuoneesen, jossa
-hänelle ilmoitettiin, että hän oli määrätty Kiinaan, Formosan
-laivastoon.
-
-Hän oli jo kauvan aavistanut, että niin oli käyvä, hän oli kuullut
-niitten, jotka lukivat sanomalehtiä, sanovan, ettei siellä sota näkynyt
-päättyvän. Samalla hänelle ilmoitettiin, että koska lähtöä piti
-jouduttaa, ei hän voinut saada lomaa, joka tavallisesti annetaan sotaan
-lähteville hyvästijättöä varten. Viidessä päivässä piti hänen saada
-kamssunsa reilaan ja lähteä.
-
-Hänet valtasi outo mielenliikutus, se häntä viehätti, että hän saisi
-matkustaa kauvaksi tuntemattomiin maihin, sotaan; mutta se myöskin
-häntä huolestutti, kun piti kaikki jättää, eikä tiennyt, pääsisikö
-koskaan palaamaan.
-
-Tuhannet seikat pyörivät hänen päässään. Hänen ympärillään kasarmissa
-meluttiin ja pauhattiin, sillä useille muillekin oli ilmoitettu, että
-he olivat määrätyt Kiinan laivastoon.
-
-Ja hän kirjoitti heti vanhalle mummo paralleen, heti lyijykynällä,
-istuen maassa, yksinään, mieli kiihtyneenä, keskellä näitä nuoria
-miehiä, jotka kuleksivat edestakasin ja melusivat, ja joiden kaikkien,
-niinkun hänenkin, piti lähteä...
-
-
-
-
-VII.
-
-
--- Hän näyttää vanhalta, hänen armaansa, hänen kumppaninsa sanoivat,
-kaksi päivää sen jälkeen, nauraen hänen selkänsä takana, mutta sama se,
-he näyttävät tulevan hyvin toimeen keskenään.
-
-Heitä huvitti nähdä hänen ensi kerran kävelevän pitkin katuja
-käsitysten naisen kanssa, niinkun kaikki muutkin, ja kumartuvan
-hellästi tämän puoleen ja sanovan asioita, jotka näyttivät olevan
-hyvinkin suloisia.
-
-Se oli pieni nainen, joka takaapäin katsoen näytti kylläkin vikkelältä;
--- hame oli liian lyhyt nykyaikaiseksi, hartioilla oli ruskea huivi ja
-päässä suuri paimpolilainen päähine.
-
-Nainen myöskin, nojautuen hänen käsivarteensa, katsoi hellästi häneen.
-
--- Vanhalta hän vähän näyttää, hänen armaansa!
-
-He sanoivat sen leikillään vaan, sillä hyvinhän he näkivät, että se oli
-herttainen vanha mummo, joka oli tullut maalta.
-
-Hän oli tullut kesken kiireen, kauhea pelko oli hänet vallannut, kun
-hän kuuli pojanpoikansa lähdöstä: -- sillä tämä Kiinan sota oli jo
-maksanut monta merimiestä Paimpolin tienoolle.
-
-Hän oli koonnut kaikki pienet säästönsä, oli pannut arkkuun siistin
-juhlapukunsa, toisen päähineen ja lähtenyt edes vielä kerran
-syleilemään pojanpoikaansa.
-
-Hän oli mennyt suoraan kasarmiin ja kysynyt Sylvestreä, ensin oli
-komppaniian ajutantti kieltänyt päästämästä tätä ulos.
-
--- Mutta jos te niin välttämättömästä tahdotte, muoriseni, niin
-kääntykää kapteenin puoleen, tuossa hän juuri astuu.
-
-Päättävästi hän heti menikin, ja sai kapteenin taipumaan.
-
--- Lähettäkää Moan muuttamaan pukua, hän sanoi.
-
-Ja Moan juoksi neljä porrasta kerrassaan pukeutumaan juhlapukuunsa, --
-ja vanhus, huvittaakseen häntä niinkun ainakin, irvisteli ja kumarteli
-ajutantin selän takana.
-
-Kun Sylvestre tuli takasin juhlavaatteissaan avokaulaisessa mekossaan,
-hämmästyi muori huomatessaan hänet niin kauniiksi: hänen musta
-partansa, jota parturi oli sievistänyt, oli leikattu suippeaksi,
-niinkun merimiehillä sinä vuonna oli tapana, hänen avonaisen paitansa
-reunukset olivat käherretyt, ja hänen lakissaan oli pitkät heiluvat
-nauhat, joiden päissä oli kulta-ankkurit.
-
-Hetken ajan hän luuli näkevänsä Pierre poikansa, joka kaksikymmentä
-vuotta sitten myöskin oli ollut laivastossa merimiehenä, ja kun hän
-muisteli tätä pitkää mennyttä aikaa ja kaikkia kuolleitaan, niin synkkä
-varjo äkkiä lankesi nykyhetkenkin yli.
-
-Mutta suru pian haihtui. He lähtivät käsitysten kävelemään, iloiten
-yhdessäolostaan; -- ja se oli silloin kun mummoa oli pidetty hänen
-armaanaan ja arveltu "vähän liian vanhaksi".
-
-Ensiksi muori kutsui hänet päivällisille, sillä hienoa piti olla,
-ravintolaan, jota piti muuan Paimpolilainen, ja jota hänelle oli
-kiitetty huokeaksi. Sitten he, aina vaan käsityksin, lähtivät
-kaupungille kävelemään; ja katselivat puotien ikkunoita. Ja kaikkea
-mitä vaan hauskaa oli, hän keksi huvittaakseen pojanpoikaansa ja hän
-puhui Paimpolin murteella, jota sivukulkijat eivät ymmärtäneet.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Hän viipyi kolme päivää pojanpoikansa luona, kolme juhlapäivää, joita
-seurasi synkkä "sitten", -- kolme armonpäivää.
-
-Viimein hänen kumminkin täytyi lähteä, palata Ploubazlanekiin.
-Ensiksikin olivat hänen vähät rahansa lopussa. Toiseksi piti Sylvestren
-lähteä vesille ylihuomenna, eikä merimiehiä millään ehdolla päästetä
-kasarmeistaan ulos lähtöpäivän edellisenä päivänä (joka tapa ensi
-silmäykseltä näyttää kovalta, mutta se on välttämätön varokeino
-karkaamisia vastaan, sillä moni mielellään pötkii tiehensä juuri sotaan
-lähtiessä).
-
-Voi, sitä viimeistä päivää!... Hän oli koittanut ja koittanut, ja
-vaivannut päätään keksiäkseen jotain hauskaa sanottavaa pojanpojalleen,
-vaan ei hän keksinyt mitään, kyyneleet vain pyrkivät silmiin, ja
-nyyhkytyksiä nousi joka hetki kaulaan. Nojautuen hänen käsivarteensa
-hän antoi hänelle tuhansia neuvoja, jotka olivat saada hänetkin
-itkemään. Ja viimeiseksi he olivat menneet kirkkoon yhdessä rukoilemaan.
-
-Iltajunassa hän oli lähtenyt. Säästääkseen he olivat menneet jalan
-asemalle, Sylvestre kantaen muorinsa matka-arkkua ja tukien häntä
-voimakkaalla kädellään, johon hän nojautui koko painollaan. Mummo
-parka oli niin kovin väsyksissä, hän ei enää jaksanut, hän oli niin
-yli voimiensa rasittunut viimeisten kolmen neljän päivän kuluessa.
-Hän astui selkä köykyssä ruskean huivinsa alla, hän ei ollut pystyssä
-pysyä, hänen olennossaan ei ollut enää mitään nuorevuutta ja hänen
-kuusikymmentä kuusi vuottansa painoivat kun raskas taakka. Kun hän
-ajatteli, että nyt se oli päättynyt, että hänen muutaman minuutin
-perästä piti hänestä erota, niin oli hänen sydämmensä pakahtua. Ja
-se oli Kiinaan jonne hänen piti lähteä, tappokentälle! Vielä hän oli
-täällä muorinsa kanssa, muori parkansa sylissä, mutta sitten hän
-lähtisi; eikä isoäidin tahto, eivät hänen kyyneleensä, eikä hänen
-epätoivonsa voineet häntä pidättää.
-
-Hoppuillen pilettiään, eväsvakkastaan, ja kintaitaan, kiihtyneenä
-ja vavisten muori parka antoi viimeisiä neuvojaan, joihin kaikkiin
-Sylvestre vastasi leppeästi ja nöyrästi, myöntyen kaikkeen,
-kumartuneena hänen puoleensa, katsellen häntä ystävällisin silmin,
-lapsellisella tavallaan.
-
--- Joutukaa, muoriseni, jos tahdotte lähteä mukaan.
-
-Kone vihelsi. Muori säikähti, pelkäsi jäävänsä junasta, kaappasi
-Sylvestreltä arkkunsa; -- mutta pudotti sen maahan ja heittäytyi
-hänelle kaulaan viimeisen kerran syleilläkseen häntä.
-
-Asemahuoneella olevat ihmiset heitä katselivat, mutta ei ketään enää
-naurattanut. Rautatievirkamiehet häntä lykkivät ja vallan pyöräällä
-ollen hän syöksyi lähimpään vaunuun, jonka ovi heti paiskattiin kiinni
-hänen takanaan. Sylvestre läksi juoksemaan keveätä merimies juoksuaan
-ja kiitäen kaaressa niin kun lintu hän riensi ulkopuolella olevan
-aituun luo ajoissa, nähdäkseen muorin kulkevan sivu.
-
-Kimakka vihellys, pyörät alkoivat jyristä, -- mummo kulki ohitse.
-Sylvestre nojautuen aituutta vastaan, heilutti nuorekkaasti
-liehuvanauhaista lakkiaan ja mummo kurkisti kolmannen luokan vaunun
-ikkunasta ja heilutti nenäliinaansa, jotta Sylvestre hänet huomaisi.
-
-Niin kauvan kun hän saattoi, niin kauran kun hän erotti sinimustan
-haamun, joka oli hänen pojanpoikansa, hän seurasi sitä silmillään,
-sydämmestään toivottaen "näkemään asti", joka toivotus aina on niin
-epävarma, kun sen sanoo merimiehelle, joka lähtee merille.
-
-Mummo parka katsele tarkkaan pikku Sylvestreäsi, katsele viime hetkeen
-saakka hälvenevää haamua, joka ainaiseksi katoaa silmistäsi.
-
-Ja kun hän ei enää voi nähdä Sylvestreä, putoaa hän istualleen, hän ei
-varo kaunista päähinettään, ja hän itkee ja nyyhkii, kuolintuskassa...
-
-Sylvestre kääntyi hitaasti pois, katse maahan luotuna, ja suuria
-kyyneleitä vierähti hänen poskilleen. Elokuun yö oli tullut, kaasu oli
-kaikkialla sytytetty, merimiesten juhla oli alkanut. Huolimatta mistään
-hän kulki halki Brestin, yli sillan, kasarmiin.
-
--- "Kuules kaunis poika", sanoivat käheillä äänillään naiset, jotka jo
-olivat alkaneet kävelynsä kaduilla.
-
-Hän meni makaamaan riippumattoonsa, itki yksinään ja nukkui vasta
-aamuyöstä.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Hän oli aavalla merellä, nopeasti kulki hän tuntemattomia vesiä, jotka
-olivat paljon sinisempiä kun Islannin meri.
-
-Laiva, joka häntä vei äärimmäiseen Aasiaan, oli saanut käskyn kiirehtiä
-levähtämättä.
-
-Hän aavisti olevansa jo hyvin kaukana, päättäen siitä yhtämittaisesta
-nopeudesta, jota laiva aina kulki melkein tuulista ja merestä
-huolimatta. Koska hän oli märssymies, niin hän lähes eli mastikorissa,
-niinkun lintu häkissään, ja hän vältteli sotamiehiä, jotka ryhmittäin,
-rähisten kuljeksivat kannella.
-
-Kahdesti oli pysähdytty Tunisin rannikolle, josta otettiin lisää
-tsuaavia ja muulia; kaukana hän oli nähnyt valkeita kaupunkia
-hiekka-aroilla tai vuorilla. Hän oli kiivennyt alaskin mastostaan
-uteliaasti katselemaan ihmisiä, jotka olivat aivan ruskeita, puetut
-valkoisiin viittoihin ja olivat veneillään tulleet myömään hedelmiä:
-toiset olivat hänelle sanoneet, että ne olivat beduiinia.
-
-Aurinko vain paistoi yhtä kuumasti, vaikka jo oli syksy, ja hän tunsi
-olevansa niin tavattoman kaukana kotoaan.
-
-Muuanna päivänä he tulivat kaupunkiin, jota kutsuttiin Port-Saïdiksi.
-Kaikki Euroopan liput liehuivat sen yli pitkissä tangoissa, se näytti
-juhlivalta Babelilta, ja välkkyvät hiekkakentät ympäröivät sitä niinkun
-meri. He olivat käyneet ankkuriin aivan lähelle laituria melkein aivan
-keskelle puutalojen välitse kulkevia katuja. Ei hän koskaan vielä kotoa
-lähdettyään ollut nähnyt tätä outoa maailmaa näin selvään ja näin
-läheltä, ja tämä liike ja veneitten paljous häntä huvitti.
-
-Lakkaamatta viheltäen ja jyskien kaikki nämä laivat peräkkäin kulkivat
-pitkään kanavaan, joka oli kapea kun oja, ja hopeisena juovana
-luikerteli äärettömäin hiekkakenttien välitse. Mastikoristaan hän näki
-niitten etenevän ikäänkun juhlakulussa ja katoavan erämaahan.
-
-Kaduilla näki sekasin kaikenlaisia pukuja; ihmisiä kaikenvärisissä
-vaatteissa riehuvan ja huutavan. Ja illoin koneitten pirullisiin
-vihellyksiin sekaantui useitten orkesterien meluava soitto, joka
-näytti tahtovan viihdyttää näitten kaikkien maanpakolaisten kalvaavaa
-koti-ikävää.
-
-Seuraavana päivänä heti auringon noustua, hekin joutuivat ahtaasen
-vesijuovaan hiekkakenttien keskelle, ja heitä seurasi jono kaiken
-maailman aluksia. Kaksi päivää kesti tätä kulkua erämaan halki, sitten
-aukesi uusi ulappa heidän eteensä ja he läksivät aavalle.
-
-He kulkivat vieläkin täyttä vauhtia, tämä meri oli kuumempi, ja sen
-pinta oli punaisen juovikasta ja joskus vaahto keulavedessä näytti
-veren väriseltä. Hän eli enimmän aikansa mastikorissaan laulellen
-hiljaa itsekseen "Jean-François de Nantes'ia", muistellessaan Yann
-veljeään, Islantia ja mennyttä onnellista aikaa.
-
-Joskus kaukana taivaanrannalla, joka oli täynnä kangastuksia, näkyi
-omituisen muotoisia vuoria. Ne, jotka laivaa ohjasivat, tunsivat ne
-epäilemättä, vaikka ne olivatkin kaukana ja epäselviä, mannermaan
-äärimmäisiä niemenkärkiä, jotka ovat kun ikuisia, merkkiä maailman
-suurilla kulkuväylillä. Mutta ken on märssymies, sitä kuljetetaan
-niinkun kuollutta kalua, joka ei tiedä väliä eikä mittaa äärettömällä
-ulapalla.
-
-Hän vaan käsitti, että he etenivät kauheasti yhä kauvemmaksi, hän
-käsitti sen selvästi, kun hän ylhäältä katseli kuohuvaan imuveteen,
-joka nopeasti pakeni heidän takanaan; ja hän mietti kuinka kauvan tätä
-nopeutta jo oli kestänyt yhtämittaa yöllä ja päivällä.
-
-Alhaalla kannella miehet läähättivät varista ja tungeskelivat telttojen
-siimeksessä. Vesi, ilma, valo oli niin huikaisevan loistavaa; ja
-luonnon ikuinen juhla näytti pilkkaavan olioita, orgaanista elämää,
-joka kestää vaan hetken.
-
-... Kerran, mastikorissa, häntä suuresti huvitti pilvi pikku lintuja,
-oudon näköisiä, joita asettui joka paikkaan laivaa niinkun mustaa
-tomua, Ne olivat aivan väsyksissä ja saattoi ottaa kiinni ja hyväillä
-niitä. Kaikilla märssymiehillä oli niitä olkapäillään.
-
-Mutta kohta väsyneimmät alkoivat kuolla.
-
-... Niitä kuoli tuhansittain, raakapuille, tykkiportaille, pikku
-raukkoja, Punaisen meren paahtavaan kuumuuteen.
-
-Ne olivat tulleet suuren erämaan toiselta puolen, tuulenpuuska oli
-niitä kuljettanut. Peljäten putoavansa äärettömään sineen, jota oli
-kaikkialla, olivat ne ponnistamalla viimeisiä voimiaan heittäytyneet
-ohi kulkevaan laivaan. Jossakin, kaukana Libyassa, oli heidän sukuaan
-lisääntynyt hillitsemättömästi. Heidän sukuaan oli lisääntynyt
-rajattomasti ja heitä oli tullut liiaksi; silloin sokea ja sydämmetön
-äiti, luonto, oli henkäyksellään karkottanut pois liiat pikku linnut,
-yhtä välinpitämättömästi, kun jos ne olisivat olleet ihmisiä...
-
-Ja ne kuolivat kaikki laivan kuumalle katokselle, kansi oli täynnä
-pikku ruumiita, jotka vielä eilen värähtelivät elämästä, laulusta ja
-rakkaudesta... Sylvestre ja muut märssymiehet kokosivat pieniä, mustia
-ruumiita, joiden höyhenet olivat aivan märkiä, levittelivät säälien
-niitten sinertäviä, hienoja siipiä kämmenellään, -- ja lakaisivat niitä
-luudilla mereen, suureen hautaan...
-
-Sitten tuli heinäsirkkoja, Mooseksen aikuisten jälkeläisiä, ja ne
-peittivät koko laivan.
-
-Sitten he vielä kulkivat useita päiviä yhtämittaista sineä, jossa ei
-näkynyt mitään elävää, paitse joskus, kun joku kala hypähteli veden
-pinnassa.
-
-
-
-
-X.
-
-
-... Sadetta tulvimalla, musta, synkkä taivas; -- se oli India.
-Sylvestre oli lähtenyt maalle, satunnaisesti oli hänet valittu
-venekuntaa täysilukuiseksi tekemään.
-
-Tiheäin lehtien välitse satoi lämmintä vettä hänen päälleen, kun hän
-katseli outoja esineitä ympärillään. Kaikki oli komean vihantaa,
-puitten lehdet olivat kun suunnattomia sulkia, ja ohikulkevilla
-ihmisillä oli suuret, samettiset silmät, jotka näyttivät ummistuvan
-ripsien painosta. Tuuli, joka toi sadetta, tuoksui myskiltä ja kukilta.
-
-Vaimot häntä viekottelivat viittauksillaan, näyttivät tarkottavan
-jotain samantapaista kun: "Kuulehan kaunis poika", jotka sanat hän niin
-useasti oli kuullut Brestissä. Mutta tässä lumotussa maassa oli heidän
-kutsunsa viekotteleva ja hänen ruumiinsa värähteli. Heidän uhkeat
-rintansa kohoilivat läpikuultavan muslimin alla ja heidän ihonsa oli
-keltainen ja kiiltävä kun pronssi.
-
-Vielä arvellen, mutta kuitenkin lumoutuneena hän jo lähestyi vähitellen
-seuratakseen heitä...
-
-... Mutta silloin kuului pillin vihellys, ikäänkun linnun viserrys, se
-kutsui häntä veneesen, joka palasi laivaan.
-
-Hän riensi sinne, -- ja hyvästi Indian kaunottaret. Kun illalla taas
-oltiin merellä, oli hän vielä puhdas kun lapsi.
-
-Kun he vielä olivat olleet uuden viikon sinertävällä merellä,
-pysähtyivät he toiseen sateen ja vihannuuden maahan. Joukko huutavia,
-keltaisia pieniä miehiä täytti kohta laivan kannen, he toivat hiiliä
-koreissa.
-
--- Olemmekos me nyt Kiinassa? Sylvestre kysyi, kun hän näki, että he
-kaikki olivat marakatin näköisiä ja että heillä oli palmikot.
-
-Hänelle sanottiin, ettei oltu; vielä vähän kärsivällisyyttä, tämä
-oli vasta Singapour. Hän kiipesi mastikoriinsa, paeten mustaa tomua,
-jota tuuli ajeli, sillä välin kun hiiltä tuhansista pienistä koreista
-nopeasti kaadettiin säiliöihin.
-
-Viimein he muuanna päivänä tulivat maahan, jota kutsuttiin Turaneksi,
-jossa "Circe" niminen laiva oli ankkurissa suojellen vallituksia. Se
-oli juuri se laiva, johon hän jo kauvan tiesi olevansa määrätty, ja
-hänet lähetettiin sinne arkkuineen.
-
-Siellä hän tapasi maamiehiä, vieläpä kaksi "islantilaistakin", jotka
-olivat kanuunamiehinä.
-
-Illoin, lämpiminä tyyninä iltoina, jolloin heillä ei ollut mitään
-tekemistä, olivat he yhdessä kannella, erillään muista ja muodostivat
-keskenään pienen muistojen Bretagnen.
-
-Viisi kuukautta he saivat viettää työtöntä maanpakolais-elämää tässä
-ikävässä lahdessa, ennenkun se ikävöitty hetki tuli, jolloin he saivat
-lähteä taisteluun.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Paimpolissa -- viimeinen päivä helmikuuta, kalastajien Islantiin lähdön
-edellinen päivä.
-
-Gaud nojautui vasten huoneensa ovea, liikkumattomana ja kalpeana.
-
-Yann oli alhaalla puhelemassa hänen isänsä kanssa, Hän oli nähnyt
-Yannin tulevan ja kuuli epäselvästi hänen äänensä.
-
-He eivät olleet kohdanneet toisiaan koko talvena, ikäänkun mikä
-sallimus olisi aina erottanut heidät toisistaan.
-
-Pors-Evenin matkan jälkeen oli Gaud perustanut toivonsa "islantilaisten
-rukouspäivään", jolloin on monta tilaisuutta nähdä ja puhutella
-toisiaan, torilla, illalla, ihmistungoksessa. Jo juhlapäivän aamuna
-oli pitkin kadun vierustoja levitetty valkeita kankaita, ja ripusteltu
-vihreitä seppeleitä, mutta alkoi sataa vallan tulvimalla, vinkuvan
-länsituulen puhaltaessa; Paimpolissa ei koskaan oltu nähty niin mustaa
-taivasta. "Ploubazlanekilaiset eivät varmaankaan tule", sanoivat
-suruissaan ne tytöt, joitten armastelijat olivat sieltä päin. Eivätkä
-he tulleetkaan, taikka sulkeutuivat he heti kapakkoihin juomaan. Ei
-ollut juhlakulkua, ei kävelyä, ja Gaud, sydän surullisempana kun
-tavallisesti, oli jäänyt koko illaksi istumaan ikkunansa ääreen,
-kuunnellen sateen rapinaa vasten kattoja ja kapakoista kaikuvaa
-kalastajien meluavaa laulua.
-
-Muutamia päiviä hän jo oli odottanut tätä Yannin käyntiä, arvaten,
-että ukko Gaos, joka ei mielellään tullut Paimpoliin, lähettäisi
-poikansa kesken olevaa veneen kauppaa selvittämään. Silloin hän oli
-päättänyt lähestyä Yannia, jota tytöt tavallisesti eivät tee, ja sanoa
-hänelle suoraan kaikki, mitä hänellä oli sydämmellä. Hän aikoi moittia
-Yannia siitä, että hän ensiksi oli häirinnyt hänen rauhaansa ja sitten
-hyljännyt hänet, niinkun kunniaton mies. Itsepäisyys, ujous, kiintymys
-meriammattiin, kiellon pelko... jos kaikki nämä esteet, jotka Sylvestre
-oli maininnut, olisivat ainoat, niin ne kenties saisi poistetuksi
-suoran avosydämmisen keskustelun kautta. Ja sitten Gaud kenties taas
-saisi nähdä hänen kauniin hymyilynsä, joka sovittaisi kaikki -- saman
-hymyilyn, joka edellisenä talvena niin oli häntä hämmästyttänyt ja
-viehättänyt, kun Yann koko tanssiaisyön piteli häntä käsissään valssin
-pyörteessä. Tämä toivo rohkaisi häntä, se täytti hänet suloisella
-levottomuudella.
-
-Kaukaa katsoen näyttää kaikki aina helpolta ja yksinkertaiselta sanoa
-ja tehdä.
-
-Ja Yannin käynti sattuikin oikein sopivaan aikaan; hän oli varma siitä,
-ettei hänen isänsä, joka tähän aikaan tavallisesti poltti piippuaan,
-viitsisi seurata häntä ulos. Porstuassa, jossa ei ollut ketään, hän
-viimeinkin saattaisi Yannin kanssa selvitellä suhteensa.
-
-Mutta kun ratkaiseva hetki oli käsissä, näytti tämä rohkeus hänestä
-aivan liian suurelta. Kun hän ajatteli, että hän tapaisi häntä,
-seisoisi kasvoista kasvoihin hänen edessään tässä portaitten alapäässä,
-niin jo tämä ajatus sai hänet vapisemaan. Hänen sydämmensä sykki, niin
-että se oli pakahtua... ja ajattelepas, että millä hetkellä hyvänsä ovi
-saattaisi aueta -- hiukan narahtaen, niinkun hän sen tiesi tekevän, --
-ja Yann astua ulos!
-
-Ei, ei suinkaan hän koskaan uskaltaisi sitä, pikemmin hän kuihtuisi
-ikävään ja kuolisi suruun, kun yrittäisi semmoisia. Hän jo oli astunut
-muutamia askelia palatakseen huoneesensa ja istuutuakseen työtä
-tekemään.
-
-Mutta hän pysähtyi taas arvellen ja hämillään, hän muisti, että
-huomenna he lähtevät Islantiin, ja että tämä oli ainoa tilaisuus tavata
-häntä. Jos hän laiminlöisi sen, täytyisi hänen taas viettää kuukausia
-yksinäisyydessä odottaen ja ikävöiden hänen palaamistaan, hukata
-vieläkin kokonainen kesä elämästään...
-
-Ovi aukeni: Yann astui ulos! Tehden äkillisen päätöksen Gaud juoksi
-alas portaita ja asettui vavisten hänen eteensä.
-
--- Herra Yann, minä tahtoisin puhua kanssanne.
-
--- Minunko kanssa!... neiti Gaud?... hän sanoi matalalla äänellä,
-vieden käden hattuunsa.
-
-Yann katseli häntä tylysti vilkkailla silmillään, pää pystyssä,
-kovan näköisenä, häntä näytti arveluttavan, pysähtyisikö ollenkaan.
-Toinen jalka toisen edessä valmiina pakenemaan hän nojasi leveitä
-harteitaan seinää vasten, ollakseen ikäänkun etempänä Gaudista ahtaassa
-porstuassa, jossa hänet oli saavutettu.
-
-Hämillään ollen Gaud ei muistanut mitään siitä, mitä hän oli aikonut
-sanoa; hän ei ollut aavistanut, että Yann saattaisi tehdä hänelle sen
-häpeän, että hän menisi hänen sivutseen kuuntelematta hänen puhettaan.
-
--- Pelkäättekö te meitä, herra Yann? hän kysyi käheällä ja oudolla
-äänellä, joka oli aivan toisenlainen, kun hän olisi tahtonut.
-
-Yann kääntyi poispäin ja katsoi ulos. Hän oli käynyt tulipunaiseksi,
-veri poltti hänen kasvoissaan, ja niinkun hurjalla sonnilla hänen
-sieramensa värähtelivät joka henkäykseltä, joka kohotti hänen rintaansa.
-
-Gaud koetti jatkaa.
-
--- Tanssiaisiltana, jolloin me olimme yhdessä, te sanoitte minulle
-jäähyväiset, niinkun sanotaan sille, jonka suhteen ei ole aivan
-välinpitämätön... Herra Yann, ettekö muista?... Mitä minä olen teille
-tehnyt?...
-
-Länsituuli, joka ulvoi kadulla, pöyrytteli Yannin tukkaa, heilutteli
-Gaudin päähineen liepeitä ja jyskytteli kauheasti erästä ovea heidän
-takanaan. Tässä käytävässä oli vaikea keskustella vakavia asioita.
-Näitten ensimäisten lauseitten jälkeen, jotka hän vaivoin oli saanut
-sanotuksi, oli hän vaiti, hänen päätään huimasi eikä hän enää voinut
-ajatella. He olivat lähestyneet katuovea, Yann aina väistyen.
-
-Ulkona riehui tuuli ja taivas oli synkkä. Avonaisesta ovesta lankesi
-kalpea, synkkä valo heidän kasvoilleen. Muuan naapuri toiselta puolelta
-katua katseli heitä; mitähän nuo molemmat tuossa käytävässä puhelivat,
-kun he näyttivät olevan semmoisessa mielenliikutuksessa? mitähän
-Mévelissä oikeastaan tapahtui?
-
--- Ei, neiti Gaud, hän viimeinkin vastasi, tempautuen irti hurjasti kun
-metsänpeto. -- Minä olen jo kuullut, että ihmiset meistä puhuvat... Ei,
-neiti Gaud... Te olette rikas, me emme kuulu samaan säätyluokkaan. Minä
-en ole mies, joka sopisin teille, minä...
-
-Ja hän meni pois... Nyt oli siis kaikki lopussa, lopussa ainaiseksi.
-Eikä Gaud edes ollut saanut sanotuksi sitä, mitä hän oli aikonut,
-keskustelussa, joka oli vaan saattanut hänet Yannin silmissä näyttämään
-julkealta olennolta. Se oli sentään kummallinen mies, tuo Yann, hän
-ylenkatsoi tyttöjä, rahaa, kaikkea!...
-
-Gaud seisoi ensiksi paikallaan ikäänkun siihen kiinni naulattuna,
-kaikki näytti pyörivän hänen silmissään.
-
-Äkkiä niinkun salama juolahti hänen mieleensä ajatus, joka oli
-kaikista sietämättömin: Yannin kumppania, islantilaisia käveli torilla
-edestakasin odottaen häntä. Hän ehkä kertoisi heille kaikki ja he
-yhdessä nauraisivat häntä; se häpeä olisi kaikkein suurin. Hän riensi
-nopeasti huoneesensa, tähystelemään heitä ikkunaverhojen takaa.
-
-He seisoivat todellakin ryhmässä talon kohdalla. Mutta he katselivat
-vain säätä, joka kävi yhä synkemmäksi, ja lausuivat arveluitaan
-lähestyvästä, suuresta sateesta:
-
--- Ei sitä kauvan kestä, mennään juomaan pari lasia siksi aikaa.
-
-Ja sitten ääneensä laskivat leikkiä Jeannie Caroffista ja muista
-tytöistä, mutta ei kukaan edes kääntynyt hänen ikkunaansa.
-
-He olivat kaikki iloisia paitse Yann, joka ei vastannut heidän
-puheisiinsa eikä nauranut, vaan pysyi totisena ja surullisena. Eikä hän
-mennyt toisten kanssa juomaan, vaan välittämättä heistä tai sateesta,
-jota oli alkanut tulla, hän kulki hitaasti poispäin unelmiinsa
-vaipuneena, torin poikki, Ploubazlanekiin päin...
-
-Silloin Gaud antoi hänelle kaikki anteeksi ja hellä toivoton tunne
-täytti hänen sydämmensä entisen katkeran harmin asemesta.
-
-Hän istuutui alas, tukien käsillään päätään. Mitä hän nyt tekisi?
-
-Jos Yann vaan hetkisen olisi häntä kuunnellut, taikka jos hän tulisi
-tänne, ja he saisivat rauhassa puhella yksin huoneessa, niin ehkä
-kaikki vielä selviäisi.
-
-Gaud rakasti häntä niin suuresti, että hän olisi voinut tunnustaa
-hänelle kaikki. Hän olisi sanonut: "Te etsitte minut, silloin kun minä
-en teiltä mitään pyytänyt, nyt minä olen teidän omanne koko sielustani,
-jos te tahdotte; minä en pelkää ruveta kalastajan vaimoksi, ja muuten
-minun vaan tarvitsisi valita Paimpolin pojista mieleisin, jos tahtoisin
-ketään heistä puolisokseni; mutta minä rakastan vaan teitä, koska,
-huolimatta kaikesta, minä luulen teitä muita nuoria miehiä paremmaksi:
-minä olen rikas ja minä tiedän, että minä olen kaunis, mutta vaikka
-minä olen asunut kaupungissa, minä vannon teille, että minä olen
-rehellinen tyttö, etten minä koskaan ole tehnyt mitään oikein pahaa;
-koska minä teitä näin rakastan, niin miksi te ette minusta huoli?"
-
-... Mutta ei hän tätä koskaan sanoisi, unessa vain; oli jo liian
-myöhäistä, Yann ei häntä enää kuunteleisi. Yrittäisikö hän vielä
-kerran puhutella häntä... oi ei! Mitähän Yann silloin hänestä
-ajatteleisikaan!... Ennen hän kuolisi.
-
-Ja huomenna heidän kaikkein piti lähteä Islantiin!
-
-Hän oli yksin kauniissa huoneessaan, väristen helmikuun kalpeassa
-valossa, hän istui tuolilla seinän vierustalla, koko maailma hänestä
-tuntui syöksyvän kokoon ja kaikki nykyisyys ja tulevaisuus samaan
-kauheaan, äärettömään tyhjyyteen, joka alkoi levitä hänen ympärilleen.
-
-Hän toivoi kuolevansa, että hän jo lepäisi rauhassa kiven alla,
-eikä enää kärsisi... Mutta Yannille hän antoi anteeksi, eikä hänen
-epätoivoiseen rakkauteensa sekaantunut vähääkään vihaa...
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Merta, harmaata merta.
-
-Suurta, viitatonta kulkuväylää, jota myöten kalastajat joka kesä
-menevät Islantiin, oli Yann jo purjehtinut päivän.
-
-Kun he lähtivät liikkeelle laulaen vanhoja laulujaan, oli puhaltanut
-etelätuuli, ja kaikki laivat, purjeet levällään, olivat hajonneet kun
-kalalokit merelle.
-
-Sitten oli tuuli alkanut asettua ja vauhti oli vähennyt, sumua kulki
-pitkin veden pintaa.
-
-Yann oli ehkä tavallista totisempi. Hän valitti nuoskaa ilmaa ja näytti
-kaipaavan liikettä, karkottaakseen mielestään jotain raskasta. Mutta
-ei ollut mitään tekemistä muuta kun suljua tyynesti eteenpäin keskellä
-tyyntä merta; ei ollut muuta tehtävää kun hengittää ja elää. Kun
-katseli ympärilleen, näki vaan pelkkää harmaata; kun kuunteli, kuuli
-vaan äänettömyyden...
-
-... Äkkiä kuului kumea jyske, tuskin olisi sitä huomannut, jollei se
-olisi ollut niin odottamaton ja tullut alhaalta: tuntui siltä, kun
-olisi vaunussa, jota jarrutetaan. Ja "Maria" seisahtui eikä liikahtanut
-paikaltaan...
-
-He olivat karilla!!! missä ja millainen? Varmaankin särkällä, Englannin
-puolella. Mutta eilisestä illasta ei ollutkaan nähnyt mitään ympäröivän
-sumun tähden.
-
-Miehet hypähtivät ylös, juoksivat edes takasin ja heidän kiihkonsa oli
-omituinen vastakohta heidän laivansa äkilliselle liikkumattomuudelle.
-"Maria" pysyi paikallaan eikä hievahtanut. Keskellä tätä ääretöntä,
-liikkuvaa märkyyttä, joka nuoskassa säässä tuskin näytti pysyvän
-koossa, oli siihen iskenyt kiinni jokin luja ja liikkumaton, joka oli
-kätketty veteen. "Maria" oli lujassa kiinni ja se kenties saisi siihen
-sortua.
-
-Ken ei ole nähnyt linturaukan, hyönteispahaisen tarttuvan jaloistaan
-linnun liimaan?
-
-Ensiksi ei sitä huomaakaan; se ei muuta niitten näköä. Täytyy tietää,
-että ne ovat altapäin tarttuneet kiinni ja etteivät ne ole koskaan
-päästä irti. Vasta sitten kun ne alkavat kamppailla, irti päästäkseen,
-tarttuu liimaa niitten siiville ja päähän, ja ne vähitellen tulevat
-niin surkean näköisiksi, kun eläimet kuolintuskissaan ovat.
-
-Sama oli "Mariankin" laita; aluksi ei voinut juuri mitään huomata; se
-kyllä oli vähän kyljellään, mutta oli aikainen aamu ja sää oli tyyni ja
-kaunis, täytyi tietää huomatakseen todellisen vaaran olevan käsissä.
-
-Kapteeni parkaa oli sääli, joka oli syyllinen onnettomuuteen, kun ei
-ollut pitänyt varalla, missä oltiin: hän väänteli käsiään ja sanoi
-epätoivoissaan: -- "Voi venettäni, voi venettäni!" Aivan lähellä heitä
-selkeni äkkiä ja he näkivät niemen, jota he eivät tunteneet. Sumu
-tiheni kohta taas, eivätkä he enää erottaneet sitä.
-
-Sitäpaitse ei näkynyt ainoatakaan purjetta, ainoatakaan savua. --
-Tällä hetkellä se olikin heille melkein enemmän mieleen; he pelkäsivät
-kovasti englantilaisia pelastajia, jotka melkein väkisin auttavat
-vaarasta, ja joista täytyy puolustaida kun merirosvoista.
-
-He riehuivat ja puuhasivat, muuttelivat lastia. Turk, heidän koiransa,
-joka ei ollenkaan peljännyt meren maininkia, oli myöskin hyvin levoton:
-altapäin kuuluva jyminä, kovat jysäykset, kun aalto laivaa kohotteli ja
-sitten tämä liikkumattomuus: se ymmärsi hyvin, ettei tämä kaikki ollut
-luonnollista ja kätkeytyi nurkkaan, häntä koipien välissä.
-
-Sitten he veivät veneillä ankkurit ulommaksi ja koettivat yksissä
-voimin hinata laivaa irti -- raskasta työtä, jota kesti kymmenen
-tuntia yhtämittaa; -- ja illan tullessa laiva parka, joka aamulla oli
-ollut niin puhdas ja siisti, näytti surkealta, se oli likainen ja
-märkä ja kaikki oli hujan hajan. Se oli taistellut ja yritellyt jos
-jollakin tavalla, mutta ei hievahtanut, se oli kun kiinni naulattu, kun
-haaksirikkoutunut veneen hylky.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Yö heidät yllätti, tuuli heräsi ja aalto alkoi kohota; alkoi jo
-näyttää pahalta, kun he äkkiä, kuuden aikaan pääsivät irti; vene läksi
-liikkeelle, ankkurikettingit katkesivat, joilla he olivat koettaneet
-pysytteleiä paikallaan... Silloin miehet juoksivat kun hullut kokasta
-perään huutaen:
-
--- Me olemme irti!
-
-He olivat todellakin irti, ei voi sanoin selittää heidän iloaan; he
-tunsivat taas liikkuvansa, olevansa taas keveällä, elävällä laivalla,
-eikä semmoisella, joka on hylyksi joutumaisillaan, niinkun äsken olivat
-olleet.
-
-Ja samalla katosi myöskin Yannin surumielisyys. Hänkin oli päässyt
-vapaaksi niinkun vene, hänen käsivarsiensa terveellinen väsymys oli
-hänet parantanut, hän oli taas huoleton ja puisteli muistot pois.
-
-Seuraavana aamuna, kun he olivat saaneet ankkurinsa ylös, jatkoi hän
-matkaansa kylmää Islantia kohti, sydän nähtävästi yhtä vapaana kun
-edellisinäkin vuosina.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Jaettiin Ranskasta tullutta postia, Circen kannella, Ha-Longin
-ulkosatamassa, toisella puolen maapalloa. Keskellä tungeskelevaa
-merimiesjoukkoa huusi kortterimestari kovalla äänellä niitten
-onnellisten nimet, jotka saivat kirjeitä. Tämä tapahtui illalla,
-patteriassa, lyhdyn valossa.
-
--- "Moan, Sylvestre!" Hänelle oli kirje, aivan oikein, siinä oli
-Paimpolin postimerkki, -- mutta se ei ollutkaan Gaudin käsialaa. --
-Mitähän se merkitsi? Ja keltähän se oli'?
-
-Katseltuaan ja käänneltyään sitä, aukasi hän sen arasti.
-
-    "Ploubazlanek 5 p. Maaliskuuta 1884.
-
-    "Rakas pojanpoikani".
-
-Se oli siis hänen vanhalta isoäidiltään, hän hengitti keveämmin,
-olipa hän vielä itse pannut ulkoa opitun nimimerkkinsä alle suurilla,
-kömpelöillä kirjaimilla: "Leski Moan".
-
-Leski Moan. Arvelematta hän nosti paperin huulilleen ja suuteli nimen
-pahaista niinkun pyhää amulettia. Sillä tämä kirje tuli tärkeänä
-hetkenä hänen elämässään: huomenaamuna, päivän koitteessa hänen piti
-lähteä tuleen.
-
-Oltiin huhtikuun keskivälissä; Bac-Ninh ja Hong-Hoa olivat äsken
-valloitetut. Suurempiin yrityksiin ei Tonkinissa kohtakaan aiottu
-ryhtyä, -- kuitenkaan eivät avun lähetykset riittäneet, -- siksi
-otettiin laivamiehistöstä kaikki, joista voitiin luopua, ja näillä
-täydennettiin ne merimieskomppaniiat, jotka jo oli viety maalle.
-Ja Sylvestre, joka jo kauvan sitten oli kyllästynyt luovimiseen ja
-vartioimiseen, oli muutamien toisten kanssa määrätty täyttämään
-komppaniiain aukkoja.
-
-Kyllähän juuri niihin aikoihin puhuttiin rauhasta; mutta oli jotain,
-joka sanoi heille, että he kyllin ajoissa pääsisivät maalle, saadakseen
-vielä taistellakin. Kun he olivat järjestäneet kapineensa, lopettaneet
-valmistuksensa ja sanoneet jäähyväiset, kävelivät he koko illan toisten
-joukossa, jotka jäivät laivaan, ja he tunsivat paisuvansa ja ylpeilivät
-näiden rinnalla; kukin näytti omalla tavallaan, miten lähtö häneen
-vaikutti, toiset olivat totisia, vähän umpimielisiä, toiset keventivät
-mieltään lakkaamatta puhumalla.
-
-Sylvestre kulki melkein ääneti ja kätki itseensä kärsimättömyytensä,
-ainoastaan kun joku häntä katseli, näytti hänen salaperäinen hymyilynsä
-sanovan: "Niin, minä myöskin -- ja jo huomenaamuna". Hänellä oli vielä
-ainoastaan epäselvä käsitys sodasta ja tulesta; mutta se kuitenkin
-häntä viehätti, sillä hän oli rohkeata rotua.
-
-Huolissaan Gaudin suhteen, oudon käsialan tähden, hän koetti lähestyä
-lyhtyä voidakseen lukea. Ja se oli vaikeata keskellä puoleksi alastonta
-miesjoukkoa, jotka kaikki tungeskelivat tukahduttavan kuumassa
-patteriiassa, hekin lukeakseen.
-
-Heti kirjeen alussa, niinkun hän oli odottanutkin, mummo Yvonne
-selitti, miksi hänen oli pitänyt turvautua vanhan naapurin
-harjaantumattomaan käteen:
-
-"Rakas lapseni, minä en tällä kertaa voikaan antaa sinun serkkusi
-kirjoittaa tätä kirjettä, sillä hänellä on suuri suru. Hänen isänsä
-kuoli äkkiä kaksi päivää sitten. Ja näyttää siltä, kun koko hänen
-omaisuutensa olisi mennyt niihin huonoihin yrityksiin, joita hän tänä
-talvena teki Parisissa. Hänen talonsa ja irtaimistonsa on kai myötävä.
-Ei kukaan täällä ollut odottanut tätä. Minä luulen, rakas lapseni, että
-tämä seikka yhtä suuresti on surettava sinua kun minuakin.
-
-"Gaosin poika lähettää sinulle terveisiä; hän on uudistanut kontrahdin
-kapteeni Guermeurin kanssa, joka on vieläkin 'Marialla', he lähtivät
-tänä vuonna jotenkin aikaisin Islantiin. He lähtivät tämän kuun l:nä,
-kahta päivää ennen sitä suurta onnettomuutta, joka tuli Gaud paralle,
-eivätkä he vielä sitä tiedä.
-
-"Voithan ymmärtää, poikaseni, että nyt sekin asia on lopussa, nyt
-emme me enää voi heitä naittaa, sillä nyt Gaudin täytyy tehdä työtä
-elättääkseen henkeään..."
-
-Hän istui aivan masentuneena, näitten pahojen uutisten tähden, hän ei
-enää ollenkaan saattanut iloita, että hän pääsisi taistelemaan.
-
-
-
-
-
-
-KOLMAS OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Ilmassa vinkuu luoti. Sylvestre pysähtyy äkkiä, kuuntelee...
-
-Hän on aavalla, pehmeän, samettimaisen, keväisen vihannan peittämällä
-tasangolla. Taivas on harmaa, tuntuu melkein painavan harteita.
-
-Heitä on kuusi aseellista merimiestä, he ovat tiedustusretkellä
-keskellä nuorta riissilaihoa, likaisella polulla...
-
-... Vieläkin!!... sama ääni kuului äänettömässä ilmassa! -- Terävä,
-suhiseva ääni, pitkäveteinen "tsinnn", siitä sai vallan selvän
-käsityksen tuosta pienestä, häjystä ja kovasta kappaleesta, joka kulkee
-eteenpäin aivan suoraan ja niin nopeasti, ja jonka koskettaminen
-saattaa tappaa.
-
-Ensi kerran eläissään Sylvestre kuuntelee tätä soittoa. Niillä
-luodeilla, jotka tulevat kohti, on toinen ääni, kun niillä, jotka itse
-ampuu: laukaus, joka tulee kaukaa, kuuluu heikosti, tuskin ollenkaan;
-siksi erottaa paremmin metallipalan vingunnan, kun se mennä viuhkasee
-sivu, korvan juurelta...
-
-... Ja "tsinnn" vieläkin, ja "tsinnn!" Luotia sataa. Aivan lähellä
-merimiehiä, jotka ovat pysähtyneet, ne tunkeutuvat märkään
-riissipeltoon, lipsahtaen veteen terävästi ja keveästi niinkun rae.
-
-He katselevat toisiaan ja naurahtavat niinkun jollekin oikein
-hullunkuriselle ja sanovat:
-
--- Kiinalaisia! (annammilaiset, tonkinilaiset, kaikki ovat merimiesten
-silmissä samoja kiinalaisia).
-
-Ei voi sanoin selittää sitä halveksimista, sitä taistelun himoa, joka
-kuvastuu tuossa lausutussa sanassa: "Kiinalaisia".
-
-Kaksi tai kolme luotia tulla viuhkasee vieläkin, mutta ne kulkevat
-lähempänä maanpintaa, näkee kuinka ne hyppelevät niinkun heinäsirkat
-ruohikossa. Lyijysadetta ei ole kestänyt minuttiakaan ja se loppuu jo.
-Suurella, vihannalla kentällä ei kuulu hiiskaustakaan, ei näy missään
-mitään liikettä.
-
-Kaikki kuusi he vielä ovat pystyssä, he tähystelevät joka taholle,
-etsien, mistä ne olivat tulleet.
-
-Varmaankin tuolta, bambupensaikosta, joka on kun sulkasaari keskellä
-tasankoa, ja jonka takaa pistää näkyviin suippeita kattoja. He
-juoksevat sinnepäin, heidän jalkansa uppoavat ja luiskahtavat
-riissipellon märässä maassa. Sylvestre, jolla on pitkät, nopeat jalat,
-juoksee ensimäisenä.
-
-Ei kuulu mitään, voisi luulla, että he ovat nähneet unta...
-
-Ja koska yli koko maapallon muutamat seikat ovat aina ja ikuisesti
-samoja, -- pilvinen harmaa taivas, nurmen vihanta väri keväällä, --
-olisi voinut luulla näkevänsä kentän Ranskassa, jossa juoksi huvikseen
-nuoria miehiä johonkin muuhun leikkiin kun kuolemaan.
-
-Mutta mitä lähemmäksi he tulevat, sitä selvemmin näkee bambun
-etelämaiset, hienot lehdet, rakennusten oudot katot, ja häjynnäköisten,
-keltaisten ihmisten, vihasta ja pelosta vääristyneet, litteät naamat,
-jotka tähystellen pilkistävät esiin niitten takaa... Sitten he äkkiä
-syöksyvät huutaen esiin ja levenevät pitkäksi, vapisevaksi, mutta
-päättäväksi ja vaaralliseksi linjaksi.
-
--- Kiinalaisia, sanovat merimiehet, yhä vielä rohkeasti hymyillen.
-
-Mutta miten onkaan, näyttää siltä, kun heitä tällä kertaa olisi paljon,
-jopa vähän liiaksikin. Ja muuan heistä, joka katsoo taakseen, näkee
-toisia tulevan takaapäin, sukeltavan esiin heinikosta...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tällä hetkellä, tänä päivänä oli pikku Sylvestre kaunis nähdä, hänen
-vanha mummonsa olisi ylpeillyt hänestä, niin sotaisa hän oli!
-
-Hän oli muutamassa päivässä jo muuttunut suuresti, iho oli käynyt
-ruskeaksi, myöskin ääni oli muuttunut, hän oli oikein haltioissaan.
-
-Merimiehet olivat jo ruvenneet arvelemaan, sillä kuulat olivat tehneet
-naarmuja heihin, he jo olivat lähteä pakoon, joka olisi varmaan vienyt
-heidät kaikki kuolemaan; mutta Sylvestre oli yhä kulkenut eteenpäin,
-hän piteli pyssyään piipusta, ja piti puoliaan melko joukolle, hosuen
-oikeaan ja vasempaan, iskien pyssynperällä kuoliaaksi. Ja hänen
-kauttaan koko seikkailu muuttui: se kauhu, se sokea vimma, joka
-sokeasti ratkaisee taistelun tämmöisissä pienissä kahakoissa, joita ei
-kukaan ohjaa, oli vuorostaan vallannut kiinalaiset, he nyt alkoivat
-väistyä.
-
-... Asia oli ratkaistu, he pakenivat. Ja kuusi merimiestä latasivat
-nopeasti kiväärinsä ja ampuivat heitä helposti; heinikossa oli punaisia
-lätäköitä, kuolleita ruumiita, kalloja, joista aivot valuivat joen
-veteen.
-
-He pakenivat kaikki kyyristyneinä vasten maata niinkun leopardit. Ja
-Sylvestre juoksi perästä, hänellä oli jo kaksi haavaa, keihään pistos
-reidessä ja syvä haava käsivarressa; mutta hän ei tuntenut muuta kun
-taistelun kiihkoa, hillitsemätöntä kiihkoa, joka tulee urhoollisesta
-verestä, joka tekee yksinkertaiset ihmiset uhkarohkeiksi, joka loi
-vanhanajan sankarit.
-
-Muuan, jota hän ajoi takaa, kääntyi äkkiä ja tähtäsi epätoivoisen
-kauhun kivettämällä. Sylvestre pysähtyi, nauroi halveksien, ylpeästi,
-antoi hänen tähdätä, heittäytyi äkkiä vasemmalle, kun hän näki mihin
-suuntaan luodin piti kulkea. Mutta juuri lauetessa pyssynpiippu
-satunnaisesti heilahti samaan suuntaan. Silloin hän tunsi sysäyksen
-rinnassaan, hän käsitti heti, mitä se oli, se selveni hänelle jo,
-ennenkun hän mitään tunsi, hän kääntyi toisiin merimiehiin, jotka häntä
-seurasivat, koittaen vanhan sotamiehen tavoin sanoa tavalliset sanat:
-"Minä luulen saaneeni kylläksi!" Juoksun jälkeen vetäessään suullaan
-ilmaa keuhkoihin, hän tunsi sitä tunkevan sisään myöskin pienestä
-kolosta oikealla puolella rintaa, ja kuului moista ilkeätä ääntä, kun
-rikkonaisesta palkeesta. Samalla hänen suunsa tuli täyteen verta, hän
-tunsi sivussaan polttavaa kipua, joka kiihtyi kiihtymistään, kunnes se
-oli vallan kauheata, sanomatonta.
-
-Hän kääntyi paikallaan pari kolme kertaa ympäri, päätä pyörrytti ja hän
-koetti imeä ilmaa sen punaisen nesteen läpi, jota tulvaili suuhun ja
-joka tukehutti häntä, -- ja sitten hän kaatui raskaasti lokaan.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Noin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun taivas kävi yhä synkemmäksi, --
-sadeaika näet lähestyi, -- ja kuumuus yhä painavammaksi keltaisessa
-Tonkinissa, Sylvestre, joka oli tuotu takaisin Hanoihin, lähetettiin
-Ha-Longin ulkosatamaan ja vietiin lasarettilaivaan, joka oli Ranskaan
-palajamassa.
-
-Häntä oli jo pitkät ajat kuljetettu monilla paareilla toisesta
-kenttälasaretista toiseen. Oli tehty, mitä oli voitu; mutta olosuhteet
-olivat vaikeat, hänen rintaansa kokoontui vettä, lävistetystä kyljestä
-tunkeutui alati ilmaa, porahdellen läven kautta, joka ei enää mennyt
-umpeen.
-
-Hänelle oli annettu kunniaraha ja se oli tuottanut hänelle iloa
-hetkeksi.
-
-Mutta hän ei ollut enää sama sotamies kun ennen, jolla oli ollut reipas
-ryhti ja sointuva, voimakas ääni. Kaiken sen olivat pitkät kärsimykset
-ja polttava kuume vieneet. Hänestä oli taas tullut lapsi, hän ikävöi
-kotiinsa; hän tuskin enää puhui, vastasi parhaiksi, heikolla,
-lempeällä, sammuvalla äänellä. Hän tunsi olevansa niin sairas, ja oli
-niin kaukana, niin kaukana, siihen vielä meni monta, monta päivää,
-ennenkun hän saattoi tulla kotiin; -- jaksaisiko hän elääkään siihen
-saakka, sillä voimat yhä vähenivät?... Lakkaamatta hän ajatteli vaan
-sitä, että hän oli niin hirmuisen kaukana, se ajatus häntä aina painoi,
-kun hän hetkellisen horrostilan jälkeen heräsi kauheaan tuntoisuuteen,
-kitumaan tuskiaan, polttavaa kuumetta ja lävistetyn rinnan vihlovaa
-ääntä. Siksi hän olikin rukoillut, että hänet vietäisiin laivaan vaikka
-hengen kaupalla.
-
-Hän oli raskas kantaa paareissaan, ja väkisinkin häntä tuli pahasti
-sysityksi muuttaissa.
-
-Kuljetuslaivassa hänet pantiin pieneen rautasänkyyn, joita oli
-rivitysten niinkun sairashuoneessa, ja hän alkoi uudestaan, vaikka
-päinvastaiseen suuntaan pitkää matkaansa yli valtamerien. Se erotus oli
-vain, ettei hän tällä kertaa elänyt niinkun lintu mastoissa raikkaitten
-tuulten keskellä, vaan alhaalla umpinaisessa ilmassa, johon sekaantui
-lääkkeitten, haavojen ja kaiken tämän kurjuuden löyhkä.
-
-Ensi päivinä oli ilo siitä, että hän oli matkalla, hiukkasen
-virkistänyt häntä. Hän saattoi istua vuoteellaan tyynyjen nojassa
-ja tuon tuostakin pyysi hän lipastaan. Hänen merimieslippaansa oli
-maalaamattomasta puusta, hän oli ostanut sen Paimpolissa, pitääkseen
-siinä arvokalujaan; siinä olivat Yvonne mummon, Yannin ja Gaudin
-kirjeet, vihko, johon oli kirjoitettu merimieslauluja, ja muuan
-Confuciuksen kirjoittama kirja, kiinankielellä, jonka hän satunnaisesti
-oli saanut käsiinsä eräällä ryöstöretkellä, ja jonka lehtien puhtaille
-takasivuille hän oli kirjoittanut lapsellista sotapäiväkirjaansa.
-
-Mutta sitten hän kävi huonommaksi, kun oli viikko kulunut, niin
-lääkärit luulivat, ettei enää voinut kuolemaa välttää.
-
-... He olivat nyt lähellä päiväntasaajaa, myrskyseutujen kauheassa
-kuumuudessa. Laiva kulki kulkuaan heilutellen vuoteita, haavoitettuja
-ja sairaita, se kulki yhtämittaa, nopeasti, raivoavaa merta myöten,
-joka oli yhtä kiihtynyt ja vimmastunut, kun passaadituulien aikana.
-
-Ha-Longista lähdettyä oli kuollut useampia, jotka oli täytynyt heittää
-syvään mereen, tälle Ranskan suurelle tielle; moni pieni sänky oli
-päässyt vapaaksi vieras raukastaan.
-
-Tämä päivä oli liikkuvassa sairashuoneessa kovin synkkä; mainingin
-tähden oli täytynyt panna rautaluukut kanuunaporttien eteen, ja sen
-kautta tuli sairaiden kidutushuone vielä kauheammaksi.
-
-Hän oli sairaampi kun koskaan, loppu lähestyi. Viruen lävistetyllä
-kyljellä, hän pusersi sitä molemmin käsin viimesillä voimillaan,
-estääkseen vettä, märkää nestettä liikkumasta oikeassa keuhkossaan, ja
-koittaen hengittää ainoastaan toisella. Mutta toinenkin oli vähitellen
-hivuttunut toisesta, ja kuolinkamppailu oli alkanut.
-
-Hänen kuolevissa aivoissaan kuvautui kaikenlaisia näkyjä kotoa;
-kuumassa hämärässä kumartui sekä rakkaita että häjyjä olentoja hänen
-ylitseen, hän houraili yhtä mittaa, milloin hän oli Bretagnessa milloin
-Islannissa.
-
-Aamulla hän oli kutsuttanut pappia, ja tämä, joka oli vanha mies ja
-oli tottunut näkemään merimiesten kuolevan, hämmästyi tavatessaan
-miehekkäässä kehyksessä pienen lapsen viattomuuden.
-
-Hän pyysi ilmaa, ilmaa, mutta sitä ei ollut missään; ilmatorvista ei
-tullut; sairaanhoitaja, joka koko ajan löyhytteli kiinalaisilla kukilla
-koristetulla viuhkalla, toi hänelle vain pilaantuneita höyryjä, moneen
-kertaan hengitettyä turmeltunutta ilmaa, josta keuhkot eivät enää
-huolineet.
-
-Joskus epätoivoinen raivo hänet valtasi ja hän tahtoi lähteä vuoteelta,
-jossa hän aivan varmaan tunsi kuoleman tulevan; hän tahtoi mennä ylös
-tuuleen, koittaa taas elää... Voi, niitä toisia, jotka kapuilivat
-köysissä, asustivat mastissa!... Mutta kaikilla ponnistuksillaan
-ei hän muuta saanut aikaan kun pikkuisen kohotetuksi päätään ja
-kuihtunutta kaulaansa, -- melkein samanlaisia katkonaisia liikkeitä,
-joita unissaan tekee. -- Voi, ei, ei hän jaksanut; hän putosi takasin
-kurjaan vuoteesensa painumiin syvennyksiin, kuolema oli jo hänet siihen
-kahlehtinut; ja joka kerran hän väsyneenä tämmöisestä ponnistuksesta
-meni hetkeksi tunnottomaksi.
-
-Hänelle mieliksi avattiin viimeinkin yksi luukku, vaikka se vielä
-oli vaarallista, meri ei ollut kylliksi asettunut. Oli ilta, kuuden
-aikaan. Kun rautaluukku oli otettu pois, tunki siitä vaan valoa sisään,
-häikäisevää punaista valoa. Laskeuva aurinko näkyi taivaanrannalla
-erinomaisen kirkkaasti paistavan pilvien välistä synkältä taivaalta;
-sen huikaiseva valo kulki pitkin veden pintaa ja valaisi sairashuonetta
-heiluen kun soihto, jota kannetaan.
-
-Mutta ilmaa ei tullut, se vähä, mitä oli ulkona, ei kyennyt tunkemaan
-sisälle, karkottamaan kuumehöyryjä. Kaikkialla, yli koko aavan
-ekvatoriaalimeren oli kosteata, oli tukahuttavan kuuma. Ei ollut ilmaa
-missään, ei edes läähättäville kuolevaisille.
-
-... Vielä muuan näky häntä suuresti tuskastutti: hänen vanha mummonsa
-kulki pitkin tietä hyvin nopeasti, kasvoissa kalvava tuska; hänen
-päälleen satoi mataloista synkistä pilvistä, hän oli matkalla
-Paimpoliin, häntä oli kutsuttu merimiesvirastoon saamaan tietoa
-pojanpoikansa kuolemasta.
-
-Hän oli jo kuoleman kielissä, hän korisi. Suunpielistä pyyhittiin
-vettä ja verta, jota kuolinkamppailussa oli tulvimalla noussut hänen
-rinnastaan. Ja loistava aurinko häntä yhä valaisi. Kun se meni
-mailleen, näytti siltä, kun koko maailma olisi ollut tulessa, pilvet
-täynnä verta; avatusta luukusta tulvaili sisään leveä juova punaista
-tulta, joka loppui Sylvestren sängyn kohdalla ja ympäröi hänet
-sädekehyksellä.
-
-Tällä hetkellä paistoi aurinko myöskin Bretagnessa, jossa kello juuri
-oli lyönyt kaksitoista. Se oli sama aurinko ja juuri sama hetki sen
-loppumatonta oloa, siellä se oli kuitenkin aivan toisen värinen; se
-oli korkealla, sinertävällä taivaalla ja valaisi lempeällä, vaalealla
-valolla mummo Yvonnea, joka istui oven suussa ja ompeli.
-
-Islannissa, jossa oli aamu, se myös näkyi tällä kuolinhetkellä. Se
-oli kalpeampi kun koskaan, ja olisi voinut sanoa, että se ainoastaan
-ponnistamalla saattoi näkyä. Se säteili surullisesti vuonolle, jossa
-"Maria" ajelehti, ja pohjonen taivas oli tällä kertaa niin kummallisen
-kirkas, että tuli ajatelleeksi sammunutta kiertotähteä, jolla ei enää
-ole ilmavyöhykettä. Jäätävän selvästi erotti pienimmätkin eriosat
-tuota kiviröykkiötä, jota kutsutaan Islanniksi. "Mariasta" katsottuna
-se näytti olevan ikäänkun samalle pinnalle pystyyn asetettu. Yann,
-joka oli siellä, hänkin saman oudon valon valaisemana, kalasti niinkun
-tavallisesti keskellä tätä kuumaisemaa.
-
-Samalla hetkellä, kun punainen valotulva, joka tunkeutui sisään
-laivan luukusta, sammui, jolloin eteläinen aurinko kokonaan katosi
-kullankiiltävään mereen, pyöritteli kuoleva pojanpoika silmiään, ne
-kääntyivät otsaan päin, ikäänkun kadotakseen pään sisään. Silloin
-pitkäripsiset silmäluomet painettiin alas -- Sylvestre tuli taas niin
-kauniiksi ja tyyneksi, kun viruva marmorikuva...
-
-
-
-
-III.
-
-
-... Olkoon menneeksi! minä en malta olla kertomatta Sylvestren
-hautajaisista, joita minä itse johdin Singaporen saarella. Useita
-toisia oli jo heitetty Kiinan mereen matkan ensi päivinä, mutta kun
-malajalainen rannikko oli aivan lähellä, päätettiin säilyttää ruumista
-muutamia tuntia ja haudata se sinne.
-
-Se tapahtui aamulla, hyvin varhain, polttavan auringon tähden.
-Veneessä, jolla hän vietiin maalle, oli hänen ruumiinsa peitetty
-Ranskan lipulla. Suuri, outo kaupunki lepäsi vielä unen helmoissa, kun
-me astuimme maalle. Pienet kuormavaunut, jotka konsuli oli lähettänyt,
-odottivat rannassa. Me panimme niihin Sylvestren ja puuristin, joka oli
-tehty hänelle laivassa; maali oli vielä kosteata, sillä oli täytynyt
-joutua, valkeat kirjaimet loistivat mustaa pohjaa vasten.
-
-Auringon noustessa me kuljimme tämän Babelin läpi. Oudolta tuntui, kun
-parin askeleen päässä tästä meluavasta kiinalaisesta likaisuudesta
-löysi rauhaisan ranskalaisen kirkon. Korkeitten, vaikeitten holvien
-alla kaikui lähetyspapin "Dies irae" lumoavalta loitsulta. Avonaisten
-ovien kautta luuli näkevänsä lumottuja puutarhoja, ihmeellisiä kasvia,
-mahdottoman suuria palmuja; tuuli heilutteli suuria, kukkivia puita ja
-purppuranpunaisia kukanlehtiä putoili satamalla kirkkoon asti.
-
-Sitten me menimme hautuumaalle, joka oli melko kaukana. Meidän pieni
-ruumissaattomme, johon kuului vaan muutamia merimiehiä, oli aivan
-vaatimaton, Ranskan lippu vieläkin peitti arkkua. Meidän täytyi kulkea
-kiinalaisten kaupunginosien läpi, tungeskelevan keltaisen maailman
-läpi, sitten malajalaisten ja indialaisten esikaupunkien, jossa meitä
-hämmästynein silmin katseli kaikenlaisia aasialaisia naamoja. Kun
-viimeinkin tulimme maalle, oli jo kuuma; kuljimme varjoisia teitä,
-siellä lenteli kummallisia perhosia, joilla oli sinisen sametin
-kaltaiset siivet. Komeita kukkia ja palmuja oli kaikkialla, etelämainen
-kasvillisuus rehotti koko komeudessaan. Viimein tulimme hautuumaalle;
-siellä oli mandariinien hautoja, joissa oli monivärisiä kirjoituksia,
-lohikäärmeitä ja muita hirviöitä; siellä oli ihmeellisiä lehtikasvia,
-tuntemattomia yrttejä. Se paikka, johon me hänet kätkimme, muistuttaa
-erästä kulmaa Indran puutarhoissa.
-
-Hautakummulle me pystytimme pienen puuristin, joka oli yön aikana
-kesken kiireen tehty:
-
-       _Sylvestre Moan_
-    Yhdeksäntoista vuotta.
-
-Ja me jätimme hänet sinne, pakoitettuna kiiruhtamaan pois, sillä
-aurinko nousi yhä ylemmäksi.
-
-Vielä kerran me käännyimme katsomaan sitä paikkaa, jossa hän lepäsi
-kummallisten puitten, suurten kukkien alla.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kuljetuslaiva jatkoi matkaansa Indian valtameren yli. Alas, liikkuvaan
-sairashuoneesen oli vielä paljon kurjuutta suljettu. Kannella oli vaan
-huolettomuutta, terveyttä ja nuoruutta. Ympärillä, merellä oli täysi
-juhla, oli puhdasta ilmaa ja päivänpaistetta.
-
-Passaadituulten tuomalla kauniilla säällä merimiehet viruskelivat
-purjeitten siimeksessä, juoksutellen huvikseen papukaijojaan.
-(Singaporessa, josta he juuri tulivat, myödään merimiehille
-kaikenlaisia kesytettyjä eläimiä).
-
-He olivat kaikki valinneet itselleen papukaijan poikasia, joitten
-lintunaamat olivat niin lapsellisen näköisiä; niillä ei vielä ollut
-pyrstöä, mutta ne olivat jo vihreitä, ihmeellisen vihreän värisiä.
-Niitten isät ja emät olivat olleet vihreitä, siksi nämäkin pienet
-raukat olivat tietämättään perineet sen värin, laivan puhtaalla
-kannella ollessaan ne näyttivät vihannilta lehdiltä, jotka olivat
-pudonneet etelämaisista puista.
-
-Joskus pantiin ne kaikki yhteen, silloin ne katsoa töllistelivät
-toisiaan, kääntelivät niskojaan jos miten, ikäänkun tarkastellakseen
-toisiaan joka taholta. Ne astuivat, niinkun olisivat ontuneet,
-hyppelivät hullunkurisesti, läksivät menemään, niinkun olisi ollut
-hyvinkin kiire, ja muutamat aina lankesivat.
-
-Toisena huvina oli heillä opettaa marakattia konstia tekemään.
-Toiset hoitivat elukoitaan hyvin hellästi ja hyväilivät niitä,
-ja ne hykertyivät vasten isäntiensä rintaa, ja katselivat heitä
-naissilmillään, jotka puoleksi olivat hullunkurisia, puoleksi
-liikuttavia.
-
-Kun kello löi kolme, varusmestarit toivat kannelle kaksi
-palttinasäkkiä, jotka olivat lukitut suurilla sineteillä punaista
-lakkaa, ja merkityt Sylvestren nimellä. Aiottiin myödä huutokaupalla
--- niinkun asetuksissa määrätään kuolleitten omaisuudesta -- kaikki
-hänen vaatteensa ja muu irtaimistonsa. Merimiehet kokoontuivat heti
-halukkaasti heidän ympärilleen, sairashuonelaivoilla toimitetaan
-tämmöisiä huutokauppoja usein, joten niistä ei sen enempää huolittu. Ja
-toiseksi oli Sylvestreä vähän tunnettu tällä laivalla.
-
-Hänen mekkojaan, paitojaan ja siniraitaisia housujaan tutkittiin
-ja käänneltiin ja sitten ne myötiin eri hintoihin, sillä ostajat
-kohottivat hintoja huvikseen.
-
-Sitten tuli pikku arkun vuoro, joka oli ollut hänelle niin kallis,
-siitä tarjottiin viisikymmentä sousta. Kirjeet ja kunniaraha oli pantu
-syrjään, kotiin lähetettäviksi, mutta vielä oli hänen lauluvihkonsa,
-Confuciuksen kirja, neulaa, rihmaa, nappia ja muuta pientä kalua, jotka
-huoleva Yvonne muori oli pannut mukaan, vaatteitten korjaamista ja
-paikkaamista varten.
-
-Viimein otti varusmestari, joka tarjosi tavaroita kaupaksi, kaksi
-pientä budhan kuvaa, jotka Sylvestre oli ottanut jostain pagodista
-Gaudille annettaviksi, ja ne olivat niin hullunkurisen näköisiä, että
-kaikki purskahtivat nauruun, kun näkivät viimeisen tarjottavan. Mutta
-eivät he ilkeydestä nauraneet, vaan ajattelemattomuudesta.
-
-Lopuksi myötiin säkitkin, ja ostaja alkoi heti kaapia niihin
-kirjoitettua nimeä pois ja panna omaansa sijaan.
-
-Sitten huuhdottiin kantta runsaasti vedellä, puhdistettiin
-huolellisesti pois kaikki tomu ja rihmanpäät, jotka olivat säkkijä
-tyhjentäissä kannelle pudonneet.
-
-Ja merimiehet palasivat iloisesti leikittelemään papukaijojensa ja
-marakattiensa kanssa.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Muuanna päivänä kesäkuun ensi puoliskolla, kun Yvonne muori tuli
-kotiin, naapurit sanoivat hänelle, että häntä oli käyty kutsumassa
-meriviraston asiamiehen luo.
-
-Varmaankin se koski hänen pojanpoikaansa, mutta ei se herättänyt
-hänessä pelkoa. Meren kulkijain perheillä on usein asioita meriviraston
-kanssa, ja hän, joka oli merimiehen tytär, vaimo, äiti ja äidinäiti,
-oli ollut viraston kanssa tekemisissä jo kuusikymmentä vuotta.
-
-Epäilemättä jotain asioita Sylvestreltä; tai kenties säästöjä hänen
-palkastaan "Circellä", jotka muori saisi nostaa valtakirjansa nojalla.
-Tuntien velvollisuutensa herra asiamiestä kohtaan, hän pukeutui
-parhaimpiin vaatteisiinsa ja valkeaan päähineesensä ja läksi sitten
-matkalle kello kahden aikaan.
-
-Hän astua köpiköi nopeasti ja tiheään rantapolkuja pitkin Paimpoliin
-päin, kuitenkin vähän huolissaan muistellessaan, ettei hän kahteen
-kuukauteen ollut saanut kirjettä.
-
-Hän kulki vanhan kosijansa sivu, joka istui oven suussa, vielä
-ränstyneenä talven pakkasista.
-
--- No, kas vaan!... Koska vaan tahdotte, niinkun tiedätte,
-kultaseni!... (Hän yhä tarkotti lautapukua, joka kummitteli hänen
-ajatuksissaan).
-
-Kesäkuun kaunis ilma hymyili hänen ympärillään. Kivisillä kunnailla
-oli vieläkin ainoastaan matalia, keltakukkaisia ajonc-pensaita, mutta
-laaksoissa, jotka olivat suojatut meren tuimilta tuulilta, oli tuore,
-kaunis kasvullisuus, kukkivia orapihlajoita ja korkeata tuoksuvaa
-ruohoa. Muori ei sitä huomannut, hän, joka oli niin vanha, joka oli
-elänyt niin monen monta kesää, josta vuodet nyt olivat niin lyhyitä kun
-päivät...
-
-Synkästä kivestä tehtyjen, kurjien hökkelien ympärillä oli ruusuja,
-neilikoita ja lumikelloja, korkeilla, sammaltuneilla olkikatoillakin
-oli tuhansia pikku kukkia, jotka houkuttelivat luokseen ensimäisiä
-valkoisia perhosia.
-
-Islanninkävijäin maassa oli kevät melkein lemmetön, ja kauniit,
-komeavartaloiset tytöt, jotka istuivat uneksien ovilla, näyttivät
-katselevan kauvaksi, näkyvien esineitten taa ruskeilla tai sinisillä
-silmillään. Ne nuoret miehet, joista he haaveksivat ja joista he
-uneksivat olivat kalastamassa kaukana, Pohjoisjäämerellä.
-
-Mutta sittenkin oli kevät, lämmin, suloinen, viehättävä kevät,
-hyönteiset surisivat ja vastasyntyneet kasvit tuoksuivat.
-
-Ja kaikki, mikä oli sielutonta, hymyili yhä vanhalle mummolle, joka
-kulki niin nopeasti, kun jaksoi, saamaan tietoa viimeisen pojanpoikansa
-kuolemasta. Hän lähestyi sitä kauheata hetkeä, jolloin hänelle piti
-ilmoitettaman, mitä oli tapahtunut kaukana Kiinanmerellä. Hän oli sillä
-synkällä matkalla, jota Sylvestre oli aavistanut kuolinhetkellään ja
-joka oli hänestä pusertanut viimeiset tuskankyyneleet: hänen vanha
-mummo kultansa oli kutsuttu Paimpolin virastoon saamaan tietoa hänen
-kuolemastaan!
-
--- Hän oli aivan selvään nähnyt muorin astuvan tietä pitkin, nopeasti
-suoraan eteenpäin, ruskea huivi hartioilla, päässä suuri päähine
-ja sateenvarjo kädessä. Ja tämä näky oli saanut hänet kohoutumaan
-vuoteellaan ja käänteleimään kauheissa tuskissa, sillä välin kun
-etelämainen suuri, punainen aurinko mailleen mennessään paistoi sisään
-sairashuoneen luukusta ja näki hänen kuolevan.
-
-Ainoa erotus oli, että Sylvestre viimeisessä kuvittelussaan oli
-kuvaillut mummonsa astuvan sateisen taivaan alla, mutta nyt olikin
-päinvastoin iloinen, oikullinen kevätpäivä...
-
-Paimpolia lähestyessään hän tunsi käyvänsä yhä levottomammaksi ja
-joudutti vieläkin kulkuaan. Tiimeinkin hän oli perillä harmaassa
-kaupungissa, sen ahtailla kivikaduilla, jonne aurinko paahtoi, ja hän
-tervehti muita vanhuksia, ikäisiään, jotka istuivat ikkunainsa ääressä.
-Heitä kummastutti nähdä mummoa ja he sanoivat:
-
--- Minnehän hän menee niin nopeasti, pyhävaatteissaan, keskellä viikkoa?
-
-Herra komisarjus ei ollut itse kotona. Pieni, hyvin ruman näköinen
-olento, noin viisitoista vuotias, joka oli hänen sihteerinsä, istui
-kirjoituspöytänsä ääressä. Koska hän oli liian huonosti kasvanut
-kelvatakseen kalastajaksi, oli hän saanut jonkunlaisen kasvatuksen ja
-päivät pitkät hän istui tuolillaan, mustat kalvosimet käsissä, papereja
-tahrustellen.
-
-Kun muori oli sanonut hänelle nimensä, nousi hän hyvin tolkun näköisenä
-ottamaan leimatuita papereja arkusta.
-
-Niitä oli paljon,... mitähän tämä merkitsi? Todistuksia, sinetillä
-varustettuja paperia, meren kellastuttama merimiehen muistikirja,
-kaikki ne melkein haisivat kuolleelta...
-
-Hän levitti ne muori paran eteen, joka alkoi vavista ja jonka päätä
-huimasi. Hän oli näet tuntenut kaksi kirjettä, jotka Gaud hänen
-puolestaan oli kirjoittanut pojanpojalle, ja jotka aukaisematta olivat
-tulleet takasin... Juuri niin oli tapahtunut kaksikymmentä vuotta
-sitten, kun hänen poikansa Pierre kuoli: kirjeet oli lähetetty takasin
-Kiinasta herra komisarjukselle, joka oli toimittanut ne hänelle...
-
-Poika luki opettavalla äänellä: "Moan, Jean-Marie-Sylvestre,
-Sisäänkirjoitettu Paimpolissa, sivu 213, matrikkeli numero 2091,
-kuollut laivalla Bien-Hoassa, 14:nä..."
-
--- Mitä?... Mitä hänelle on tapahtunut, herra kulta?...
-
--- Kuollut!... Hän on kuollut, poika toisti.
-
-Ei hän, Jumala paratkoon, luultavasti ollut häjy, kirjuri parka;
-syynä siihen, että hän sanoi sen niin rutosti, oli pikemmin puuttuva
-arvostelukyky, vaivainen raukka ei ymmärtänyt. Ja kun hän näki,
-ettei mummo käsittänyt tätä kaunista sanaa, niin hän selitti
-bretagnenkielellä:
-
--- "Marw éo!"...
-
--- "Marw éo!"... (Hän on kuollut!...)
-
-Muori toisti hänen sanojaan vanhuudesta väräjävällä äänellä, niinkun
-halennut kaiku matkii välinpitämätöntä lausetta.
-
-Sitäpä hän puoleksi oli aavistanutkin, mutta se sai hänet vaan
-vapisemaan, nyt kun se oli varmaa, se tuskin näytti koskevan häneen.
-Ensiksikin oli hänen kärsimiskykynsä todellakin hiukan tylstynyt ajan
-pitkään, etenkin viime talven kuluessa. Suru ei hänessä heti päässyt
-vallalle. Ja tällä hetkellä hänen päätään vähän huimasi, ja hän sekotti
-tämän kuolemantapauksen toisiin: sillä häneltä oli kuollut niin paljon
-poikia!... Hän tarvitsi vähän aikaa käsittääkseen, että tämä oli hänen
-viimeisensä, jota hän niin rakasti, jonka puolesta hän luki kaikki
-rukouksensa, jota varten hän eli, johon hän oli kiinnittänyt kaiken
-toivonsa ja kaikki ajatuksensa, joita jo lähestyvä synkkä toinen
-lapsuus alkoi hämärtää...
-
-Häntä hävetti näyttää epätoivoaan pienelle herralle, joka häntä
-inhotti: sillä tavallako isoäidille piti ilmoittaa hänen pojanpoikansa
-kuolemaa!... Hän pysyi suorana ja jäykkänä kirjoituspöydän ääressä,
-repien ruskean huivinsa ripsuja vanhoilla, pesusta kuihtuneilla
-sormillaan.
-
-Voi kuinka kaukana hän oli kotoaan!... Hyvä Jumala, sitä matkaa,
-mikä hänen täytyi kulkea, ja kulkea siivosti, ennenkun hän pääsi
-mökkiinsä, jonne hän pyrki sulkeutumaan, -- niinkun haavoitettu
-metsäneläin kätkeytyy maapesäänsä kuolemaan. Siksi hän myöskin koetti
-olla ajattelematta, olla selvään ymmärtämättä, sillä pitkä matka häntä
-pelotti.
-
-Hän sai valtakirjan perillisenä nostaa ne kolmekymmentä markkaa,
-jotka oli saatu myömällä Sylvestren tavarat; myös sai hän kirjeet,
-todistukset ja laatikon, jossa oli kunniaraha. Kömpelösti hän otti
-vastaan ne, sormet harallaan, hän muutteli niitä toisesta kädestä
-toiseen, eikä löytänyt taskujaan mihin panna niitä.
-
-Hän kulki Paimpolin läpi yhtä mittaa näkemättä ketään, ruumis
-kumarassa, niinkun se joka on putoamaisillaan, veri kuohui hänen
-korvissaan; -- hän vaan kiiruhti eteenpäin ponnistellen viimeisiä
-voimiaan, niinkun kone, joka jo on vanha ja viimeisen kerran on pantu
-käymään täyttä vauhtia, vaikkapa räjähtäisikin rikki.
-
-Kolmannella kilometrillä hän jo kulki aivan koukussa, aivan uupuneena,
-silloin tällöin hänen puukenkänsä kävivät kiviin, jolloin aina hänen
-päätään repäisi. Ja hän pyrki yhä kiireemmin kotiinsa, hän pelkäsi
-kaatuvansa ja että hänet sitten kannettaisiin kotiin...
-
-
-
-
-VI.
-
-
--- Vanha Yvonne on juovuksissa!
-
-Hän oli langennut ja pojat juoksivat hänen perästään. Se oli juuri
-Ploubazlanekin piiriin tullessa, jossa on paljon taloja pitkin tietä.
-Hän oli kumminkin päässyt ylös omin voimin ja ontui poispäin sauvansa
-nojassa.
-
--- Vanha Yvonne on juovuksissa!
-
-Ja pojan nulikat juoksivat hänen eteensä ja nauroivat häntä vasten
-naamaa. Hänen päähineensä oli aivan vinossa.
-
-Olihan niitä muutamia pojista, jotka sydämmessään eivät sentään olleet
-niin häjyjä, ja kun he aivan läheltä näkivät vanhan akan epätoivoisen
-irvistyksen, kääntyivät he liikutettuina ja surullisina pois, eivätkä
-uskaltaneet sanoa enää mitään.
-
-Kun hän oli tullut kotiin ja pannut oven kiinni, päästi hän epätoivon
-huudon, joka oli tukehduttaa häntä, ja hän kaatui nurkkaan pää seinää
-vasten.
-
-Hänen päähineensä oli pudonnut silmille ja hän nakkasi sen maahan,
-kauniin päähine parkansa, jota hän oli niin vaalinut. Hänen viimeiset
-pyhävaatteensa olivat aivan tahraantuneet, ja pieni, keltaisen valkea
-tukansuortuva näkyi myssyn alta, täydentäen kurjaa epäjärjestystä.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Kun Gaud illalla tuli häntä katsomaan, löysi hän hänet samassa
-asennossa, paljain päin, kädet rentoina, pää kiviseinän nojassa,
-väännellen suutaan ja valittaen "hii, hii, hii!" niinkun pieni lapsi,
-hän tuskin saattoi itkeä: kun isoäiti raukat tulevat liian vanhoiksi,
-niin ei heillä enää ole kyyneleitä kuivuneissa silmissään.
-
--- Minun pojanpoikani on kuollut!
-
-Ja hän heitti hänelle syliin kirjeet, paperit ja kunniarahan.
-
-Gaud silmäili paperia nopeasti, se oli siis totta, ja hän lankesi
-polvilleen rukoilemaan.
-
-He istuivat yhdessä, molemmat naiset, melkein ääneti, niin kauvan kun
-kesäkuun hämärää kesti, -- ja se on pitkä Bretagnessa, Islannissa se
-ei lopu ollenkaan. Uunin takaa kuului onnea ennustavan sirkan kimakka
-soitto. Ja illan kellertävää valoa tulvaili ikkunasta Moanien mökkiin,
-joilta meri oli kaikki riistänyt, jotka nyt olivat sukupuuttoon
-kuolleet...
-
-Viimein Gaud sanoi:
-
--- Minä tulen, muori kulta, asumaan kanssanne, minä tuon vuoteeni,
-jonka he ovat minulle jättäneet, kanssani, minä teitä hoidan, ettei
-teidän tarvitse olla aivan yksinänne.
-
-Hän suri Sylvestre ystäväänsä, mutta hänen suruunsa sekaantui vasten
-hänen tahtoansa toinen ajatus: -- hän ajatteli sitä, joka oli kaukana
-kalastamassa.
-
-Yannkin kohta saisi tietää, että Sylvestre oli kuollut; luovijain piti
-juuri näihin aikoihin lähteä matkaan. Surisiko hän edes häntä?...
-Luultavasti, sillä hän rakasti häntä... Ja keskellä omaa suruaan hän
-ajatteli paljon tätä asiaa; milloin hän vihoitteli hänelle hänen
-kovuutensa tähden, milloin heltyi, kun ajatteli, että heillä oli sama
-suru, joka ikäänkun lähestytti heitä toisiinsa; -- sanalla sanoen, hän
-vaan ajatteli Yannia.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Kalpeana elokuun iltana kirje, joka toi Yannille tiedon hänen
-veljensä kuolemasta, tuli perille "Mariaan", Islannin merellä; -- se
-oli raskaan ja kovin väsyttävän päivän jälkeen, juuri kun hän oli
-menemäisillään syömään ja makaamaan. Unisin silmin luki hän kirjeen
-kurjassa kajuutassa, pienen lampun keltaisessa valossa, ja ensi hetkenä
-hänkin pysyi tunnottomana, hölmistyneenä, niinkun hän ei olisi oikein
-käsittänyt... Hän oli umpimielinen ja ylpeä kaikesta, mikä koski häntä
-itseään, ja hän kätki kirjeen poveensa, sinisen mekkonsa alle, niinkun
-merimiehillä on tapana tehdä, sanaakaan sanomatta.
-
-Hän tunsi vain, ettei hänellä ollut kyllin rohkeutta, istuutua muitten
-kanssa keittoa syömään, ja viitsimättä edes selittää miksi, hän
-heittäytyi vuoteelleen ja nukkui samassa.
-
-Kohta hän näki unta, että Sylvestre oli kuollut, ja että vietettiin
-hänen hautajaisiaan.
-
-Keskiyön aikaan, -- kun hän oli merimiehille omituisessa tilassa, että
-hän unessaankin tiesi ajan ja tunsi sen hetken lähestyvän, jolloin
-hänet herätettäisiin vahtivuorolleen, -- hän vielä oli olevinaan näissä
-maahanpanijaisissa. Ja hän sanoi:
-
--- Minä näen unta; hyväksi onneksi he tulevat kohta herättämään minua
-ja uni katoaa.
-
-Mutta kun raskas käsi häntä kosketti ja ääni kuului sanovan: "Gaos! --
-nouse ylös, vaihetaan miehiä!" kuuli hän paperin kahisevan rinnallaan
--- kamala ääni, joka todisti, että Sylvestre todellakin oli kuollut.
--- Voi, niin kirje!... se onkin siis totta! -- ja nyt se jo teki
-valtavamman, julmemman vaikutuksen, ja hän hypähti äkkiä ylös unestaan
-ja löi leveän otsansa kattopalkkiin.
-
-Sitten hän pukeutui ja aukaisi luukun mennäkseen työhönsä, kalastamaan.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Kun Yann oli tullut kannelle, katseli hän unisilla silmillään avaraa,
-ympäröivää, tuttua merenpintaa.
-
-Tänä yönä oli ääretön ulappa pukeutunut ihmeteltävän yksinkertaisen
-näköiseksi, se oli aivan väritön, se tuntui vain syvältä.
-
-Taivaanranta ei ilmaissut mitään erityistä seutua maapallolla, eikä
-mitään geoloogista aikakautta, luultavasti oli se aikojen alusta monet
-kerrat ollut semmoinen, kun se nyt oli; kun katseli sitä, ei luullut
-näkevänsä mitään, -- mitään muuta kun kaiken sen ijankaikkisuuden, mikä
-on, eikä voi olla olematta.
-
-Ei ollut edes oikein yökään. Hiukkasen valon jätteitä, valo ei
-tullut mistään. Meri kuohui niinkun tavasta, valittaen ikuista
-valitustaan. Se oli harmaa, hämärän harmaata väriä, joka pakeni
-katsetta. -- Levätessään salaperäistä lepoaan, nukkuessaan se kätkeytyi
-epämääräisten värien alle, joilla ei ole nimeä.
-
-Taivaalla oli pilviä siellä täällä, ne olivat jonkun muotoisia, koska
-ei mikään esine voi olla aivan ilman muotoa; mutta hämärässä ne melkein
-sulivat yhteen suureksi hunnuksi.
-
-Mutta yhdellä kohdalla taivasta, alhaalla, lähellä vettä, oli selvempi
-juovitus, vaikka sekin oli hyvin kaukana; se oli kun kevyt piirustus,
-hajamielisen käden piirustama, sattuman synnyttämä, se ei ollut
-aiottu katseltavaksi, se saattoi kadota koska tahansa. -- Se yksin,
-koko olevaisuudessa, näytti jotakin tarkottavan, oli kun koko tämän
-tyhjyyden surumielinen, käsittämätön ajatus olisi siihen kirjoitettu;
--- ja tahtomattakin silmät kiintyivät siihen lopulta.
-
-Sen mukaan kun Yannin tuntehikkaat silmäterät tottuivat ulkona
-vallitsevaan hämärään, hän katseli yhä useimmin tätä taivaan yksinäistä
-juovitusta; se näytti uppoavalta olennolta, joka ojentaa käsiään. Ja
-kun se kerran oli saanut sen muodon hänen silmissään, alkoi se näyttää
-aivan ihmisen haamulta, suuren suurelta, jättiläiseltä, siksi että se
-tuli niin kaukaa.
-
-Hänen mielikuvituksessaan, jossa liikkui sekasin hämäriä unia ja
-vanhoja etuluuloja, sekaantui synkkään varjoon, joka näkyi kaukana
-hämärällä taivaalla, muisto hänen kuolleesta veljestään, ja se oli kun
-viimeinen ilmaus hänestä.
-
-Hän oli tottunut niihin omituisiin käsitteitten yhdistyksiin, jotka
-syntyvät etenkin elämän alussa, lasten aivoissa... Mutta sanat, jos
-ovatkin häilyviä, ovat kumminkin liian tarkkoja ilmaisemaan tämmöisiä
-käsitteitä; siihen tarvitaan sitä epämääräistä kieltä, jota joskus
-unissa puhutaan, ja josta herätessä muistaa vaan arvoituksentapaisia
-katkelmia, jotka eivät mitään merkitse.
-
-Katsellessaan sitä pilveä, hän tunsi syvää surua; outoa ja kummallista,
-joka jääti hänen sieluaan: nyt vasta hän oikein käsitti, ettei hänen
-veli parkansa koskaan palaisi, ei koskaan enää. Suru, jonka oli ollut
-vaikea tunkeutua kovan ja karkean kuoren läpi hänen sydämmeensä,
-täytti sen nyt reunoja myöten. Hän näki Sylvestren lempeät kasvot ja
-hänen lapselliset, hellät silmänsä; ja kun hän ajatuksissaan aikoi
-syleillä häntä, niin äkkiä, hänen tietämättään tuli niinkun huntu hänen
-silmiensä eteen, -- ja ensiksi ei hän käsittänyt mitä se oli, sillä
-hän ei ollut koskaan karaistussa elämässään itkenyt. -- Mutta suuria
-kyyneleitä alkoi valua runsaasti hänen poskilleen, ja hänen syvästä
-rinnastaan kohosi nyyhkytyksiä.
-
-Hän jatkoi nopeasti kalastustaan, aikaa hukkaamatta ja mitään
-sanomatta, ja molemmat toiset, jotka kuulivat sen, eivät olleet sitä
-huomaavinaan, sillä he pelkäsivät ärsyttää häntä, kun tiesivät ylpeäksi
-ja umpimieliseksi.
-
-... Hänen käsityksensä mukaan, oli kuolema kaiken loppu...
-
-Sattuihan niin, että hänkin kunnioituksesta yhtyi niihin rukouksiin,
-joita perheissä luettiin vainaajain puolesta, mutta hän ei uskonut
-sielun kuolemattomuutta.
-
-Kun he merimiehet keskustelivat keskenään näistä asioista, niin
-he kaikki sanoivat samaa, lyhyesti ja varmasti niinkun ei kukaan
-olisi sitä epäillytkään. Mutta ei se kuitenkaan estänyt heitä
-epävarmasti pelkäämästä kummituksia, kammoksumasta hautuumaita,
-suuresti luottamasta pyhimyksiin ja niitten kuvien suojelukseen ja
-kunnioittamasta sitä siunattua maata, joka ympäröi kirkkoja.
-
-Niin Yann puolestaan pelkäsi joutuvansa meren saaliiksi, ikäänkun se
-tekisi tyhjemmäksi kun muu kuolema, -- ja se ajatus, että Sylvestre
-oli jäänyt kauaksi toiselle puolelle maapalloa, teki hänen surunsa
-epätoivoisemmaksi ja synkemmäksi.
-
-Halveksien toisia, hän itki koettamatta sitä hillitä ja häpeämättä,
-ikäänkun hän olisi ollut yksinään.
-
-... Hänen ympärillään, kirkastui avaruus vähitellen, vaikka kello oli
-tuskin kaksi, ja samalla se näytti laajenevan, käyvän äärettömämmäksi,
-syvenevän kauheasti. Päivän koittaessa, silmät aukenivat tavallista
-enemmän ja valpas mieli käsitti paremmin etäisyyden äärettömyyden;
-mutta näköpiirin rajat näyttivät yhä etenevän.
-
-Se oli kalpeata valoa, mutta sitä lisääntyi; ja sitä näytti lisääntyvän
-sysäyksittäin, vähitellen; oli niinkun äärettömyyden taakse olisi pantu
-tulia palamaan, niinkun valkeitten lamppujen liekkiä olisi kohotettu
-vähitellen muodottomain, harmaitten pilvien takana; -- kohotettu
-hitaasti, salaperäisen varovaisesti, ikäänkun olisi peljätty häiritä
-meren raskasta unta.
-
-Taivaanrannan alapuolella oleva suuri, valkoinen lamppu oli aurinko,
-joka voimattomana kulutti aikaansa, ennenkun se läksi hitaalle,
-kylmälle kävelylleen, vesien yläpuolelle, alkamaan aamua...
-
-Sinä aamuna ei missään näkynyt aamuruskoa, kaikki pysyi kalpeana ja
-synkkänä. Ja "Marian" kannella itki mies, suuri Yann...
-
-Nämä jäykän veljen kyyneleet ja ympäröivän luonnon vielä suurempi
-surumielisyys olivat ainoa surujuhla, jota vietettiin tuntemattoman
-sankari paran kunniaksi, ja sitä vietettiin Islannin merellä, jossa hän
-oli elänyt puolen ikäänsä...
-
-Kun oli täysi päivä, Yann pyyhki äkkiä silmänsä villamekkonsa hihalla
-eikä enää itkenyt. Se oli loppunut. Hän näytti täydellisesti kiintyneen
-kalastustyöhönsä, todellisten ja nykyisten asiain yksitoikkoiseen
-kulkuun, eikä näyttänyt ajattelevan mitään muuta.
-
-Muuten saatiin kaloja runsaasti ja oli täysi työ siimoja hoitaissa.
-
-Kalastajain ympärillä, äärettömässä avaruudessa tapahtui uusi muutos.
-Aamun suuri näytelmä oli loppunut, ei enää voinut nähdä niin tavattoman
-kauvaksi, etäisyys päinvastoin näytti alkavan lähestyä likemmäksi
-heitä. Miten meri äskettäin olikaan voinut näyttää niin äärettömän
-suurelta! Taivaanranta oli nyt aivan lähellä, tuntui melkein ahtaalta.
-Avaruus täyttyi keveistä verhoista, joita liehui ilmassa, toiset
-olivat höyryä keveämmät, toisten ripsuiset rajat luuli näkevänsä.
-Niitä laskeutui alas keveästi, ääneti, niinkun valkeata musliinia,
-joka ei mitään paina; mutta kun sitä laskeutui alas yhtäaikaa joka
-taholla, tuntuivat ne kumminkin kahlehtivan, painavan, kun näki niitten
-täyttävän sen ilman, jota piti hengittää.
-
-Se oli ensimäinen elokuun sumu, joka syntyi. Muutamien minuttien
-perästä oli vaippa joka taholta yhtä tiheätä ja läpipääsemätöntä;
-"Marian" ympärillä ei voinut nähdä mitään muuta kun kalpeata kosteutta,
-johon valokin hälveni; ei edes laivan taklinkia voinut nähdä.
-
--- Siinäpään on nyt taas sen sumun pahuus, miehet sanoivat.
-
-He tunsivat vanhastaan hyvin tämän pääsemättömän seurakumppanin
-kalastuskauden loppupuoliskolta; mutta se ilmoitti myöskin Islannin
-vesillä olon kohta loppuvan, ajan lähestyvän, jolloin Bretagneen
-palataan.
-
-Hienoina, välkkyvinä pisaroina asettui sumua heidän parroilleen, ja sai
-heidän ruskean ihonsa kiiltämään kosteudesta. Kun toinen katseli toista
-toisesta päästä venettä toiseen, näki vaan epäselvän haamun; jota
-vastoin läheisemmät esineet näkyivät tavallista selvemmin himmeässä
-kalpeassa valossa. He välttivät suu auki hengittämistä; sillä silloin
-tunkeutui kylmän ja kostean tunto aina rintaan saakka.
-
-Samaan aikaan luonnistui kalastus yhä paremmin, he eivät enää
-ehtineet puhua, niin saatiin kalaa; joka hetki kuuli kannelle pudota
-läiskähtävän suuria kaloja, ne temmeltelivät hurjasti, piesten
-pyrstöllään kantta; joka paikassa oli meren vettä ja pieniä, hopean
-kiiltäviä suomuja, joita vaan roiski ylt'ympäri. Merimies, joka puhkasi
-niitten vatsat suurella puukollaan, haavoitti kiireissään sormiaan ja
-hänen punainen verensä sekaantui suolaveteen.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Tällä kertaa he saivat olla kymmenen päivää yhtä mittaa sakeassa
-sumussa, mitään näkemättä. Kalansaalis pysyi hyvänä, ja kun oli paljon
-työtä, niin ei ollut ikävä. Tuon tuostakin aina määrätyn ajan perästä
-joku heistä puhalsi torveen, joka synnytti vimmaisen pedon mylvinnän
-kaltaisen äänen. Joskus vastasi jostain kaukaa sumusta toinen mylvintä
-heidän toitotukseensa. Silloin oltiin kahta valppaampia. Jos ääni
-lähestyi, kaikki jännittivät korviaan tuntematonta naapuria kohti, jota
-he luultavasti eivät koskaan näkisi, mutta jonka läheisyys kuitenkin
-oli vaarallinen. Koeteltiin arvata kuka se oli; siitä oli huvia,
-seuraa, ja haluten nähdä sitä, he pingottivat silmiään, tunteakseen
-katseillaan käsittämättömien, vaikeitten verhojen läpi, joita yhä
-riippui kaikkialla ilmassa.
-
-Sitten se eteni ja torven mylvintä hälveni mykkään etäisyyteen; he
-olivat taas yksin äänettömyydessä keskellä äärettömiä, liikkumattomia
-höyryjä. Kaikki oli märkää, joka paikasta tippui suolaista vettä. Ilma
-kävi kylmemmäksi, aurinko viipyi yhä kauvemmin taivaanrannan alla; oli
-jo oikeita öitä, joita kesti yksi tai kaksi tuntia, ja joiden hämärä
-oli synkkää ja jäätävää.
-
-Joka aamu mitattiin veden syvyyttä, peljättiin "Marian" tulevan liian
-likelle Islannin saarta. Mutta kaikki laivan köydet peräkkäin pantuina
-eivät olisi ulottuneet meren pohjaan: oltiin siis juumalla, syvällä,
-turvallisilla vesillä.
-
-Elämä oli raitista ja kovaa; yltyvä kylmä lisäsi illan suloutta, oli
-kun lämpimässä tuvassa ainakin, kun tuli tammiseen kajuuttaan, syömään
-tai makaamaan.
-
-Päivillä nämä miehet, jotka olivat enemmän muusta maailmasta erotetut,
-kun munkit, puhelivat hyvin vähän keskenään. Kukin hoiti siimaansa,
-toisen tunnin toisensa perästä samalla paikalla liikahtamatta, kädet
-vain lakkaamatta jatkoivat kalastustyötään. He olivat toisistaan vaan
-kahden, kolmen metrin päässä ja lopulta he eivät enää nähneet toisiaan.
-
-Hiljainen sumu, valkea hämärä viihdyttivät mielen uneen. Kalastaissaan
-he laulelivat jotain kotipuolensa laulua, puoliääneen, jott'eivät kalat
-säikkyisi. Ajatukset kävivät hitaammiksi ja niitä oli vähemmän; ne
-näyttivät venyvän, kestävän kauvemmin, jotta voisivat täyttää ajan,
-jättämättä aukkoja, tyhjiä paikkoja, He eivät enää ollenkaan ajatelleet
-naisia, koska oli jo kylmä; mutta he uneksivat hajanaisia, ihmeellisiä
-unia, niinkun nukkuessa, ja näitten unelmien kulku oli yhtä sekava kun
-sumu...
-
-Sumuinen elokuu tavallisesti päätti joka vuosi tällä hiljaisella ja
-surullisella tavalla Islannissa olon. Muuten he aina vielä elivät samaa
-raitista elämää, rinta paisui ja jäntereet karastuivat.
-
-Yann oli kohta taas tullut entiselleen, ikäänkun hänen suuri surunsa
-olisi jo asettunut: hän oli reipas ja sukkela, yhtä tarkka veneen
-hoidossa, kun kalastuksessa, eikä hänen käytöksestään voinut päättää
-hänellä huolia olevan: muuten hän puhui asioistaan muille vain silloin,
-kun sattui sille päälle, eikä se tapahtunut usein; hän liikkui pää
-pystyssä ja näytti samalla välinpitämättömältä ja käskevältä.
-
-Kun he illoin söivät kuluneessa kopissaan, fajanssisen Neitsyeen
-turvissa, kun he suuri puukko kädessä istuivat lautasellinen lämmintä
-ruokaa edessään, sattui joskus, että hän niinkun ennenkin nauroi
-toisten pilapuheille.
-
-Kenties hän itsekseen joskus vähän ajatteli Gaudiakin, jonka Sylvestre
-luultavasti oli viime ajatuksissaan antanut hänelle vaimoksi, -- ja
-josta nyt oli tullut köyhä tyttö, jolla ei ollut ketään omaisia koko
-maailmassa... Kenties suri hän velivainaajaansa vieläkin sydämmessään...
-
-Mutta Yannin sydän oli neitseellistä aluetta, sitä oli vaikea hallita
-ja se oli vähän tunnettu, siinä tapahtui seikkoja, joita ei pinnalle
-näkynyt.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Eräänä aamuna, kolmen aikaan, kun he rauhassa uneksivat sumuvaippansa
-alla, kuului puhetta, joka tuntui hyvin oudolta vieraalta. Ne, jotka
-olivat kannella katselivat toisiaan kysyvin katsein:
-
--- Kuka puhui?
-
-Ei kukaan, ei kukaan ollut virkkanut mitään.
-
-Ja ääni tuntui todellakin tulleen tyhjästä avaruudesta.
-
-Se, jonka tehtävä oli toitottaa torvea ja joka oli sen laiminlyönyt
-eilisestä, kaappasi sen käteensä ja pullisti keuhkojaan, puhaltaakseen
-oikein pitkän varotustoitotuksen.
-
-Jo se ääni yksistään karmi selkää siinä hiljaisuudessa. Silloin ikään
-kun tämän väräjävän torventoitotuksen loihtimana ilmestyi näkyviin
-suuri, odottamaton, harmaa ilmiö, joka uhkaavana kohosi korkealle aivan
-lähellä heitä: siinä oli mastoja, raakoja, köysiä, täysi laivan kuva,
-joka äkkiä, kokonaan tuli selvästi näkyviin, niinkun pelotuskuvat,
-jotka ainoalla valosädekimpulla loihditaan pingotetulle vaatteelle.
-Ja toisia miehiä tuli näkyviin niin likellä, että niitä oli voida
-koskettaa, ne nojautuivat vasten veneen reunaa, ja katsoa töllistelivät
-heitä, niinkun olisivat peljästyneinä ja hämmästyneinä unesta
-heränneet...
-
-He kävivät käsiksi airoihin, varamastoihin ja kekseihin -- mitä
-vaan oli saatavilla pitkää ja vahvaa -- ja pistivät ne ulos
-laidan ulkopuolelle, pitääkseen loitompana lähestyvää ilmiötä ja
-vierailijoita. Toiset myöskin peljästyneinä kurottivat ulos suuria
-tankoja, sysätäkseen heitä luotaan.
-
-Mutta raakapuut vaan pikkuisen ratisivat heidän yläpuolellaan, ja
-mastit, jotka hetkeksi olivat tarttuneet toisiinsa, erosivat heti
-helposti; koska oli aivan tyyni, saatiin yhteentörmäys vältetyksi: ne
-sysäsivät toisiaan niin keveästi, kun toinen laiva ei olisikaan ollut
-kiinteätä massaa, vain jotain pehmyttä, melkein painotonta...
-
-Kun vaara oli ohitse, niin miehet rupesivat nauramaan; he tunsivat
-toisensa:
-
--- Ohoh! "Marian" miehiä!
-
--- Kas! Gaos, Laumek, Guermeur!
-
-Ilmiö oli "Reine-Berthe", kapteeni Larvoër, se oli myös Paimpolista;
-merimiehet olivat läheisistä kylistä: suuri, mustapartainen, jonka
-hampaat näkyivät nauraissa, se oli Kerjégou, Ploudanielista, toiset
-olivat Plounésista ja Plounérinistä.
-
--- Mutta miksi te ette soittaneet sen pahuukset'? kysyi Larvoër
-"Reine-Berthen" kannelta.
-
--- Entäs te sitten! sen merirosvot, sen _merensikiöt_?...
-
--- Mekö?... se on eri asia, _meitä on kielletty meluamasta_. (Sen hän
-vastasi, niinkun olisi mikä synkkä salaisuus näissä sanoissa piillyt,
-samalla hän nauroi niin häjysti, jotta sitä sitten usein muistettiin
-"Marialla" ja se antoi paljon ajattelemista).
-
-Ja sitten, ikäänkun olisi liiaksi sanonut, hän lopetti leikkipuheella:
-
--- Meidän torvemme on tuo puhaltaissaan halaissut.
-
-Ja hän näytti miestä, jolla oli naama kun merenhirviöllä, ja paksu
-kaula ja leveä rinta, ja joka oli harteikas ja lyhytjalkainen ja näytti
-kamalan voimakkaalta.
-
-Ja katsellessaan toisiaan ja odotellessa tuulenpuuskaa tai virranvetoa,
-joka olisi kuljettanut toista nopeammin eteenpäin kun toista ja
-erottanut laivat toisistaan, alkoivat he keskustella. Nojautuen kaikki
-laitaa vasten, ja pysytellen erillään pitkillä puukangillaan, he
-puhelivat kotipuolen kuulumisia, viime kirjeistä, jotka olivat saaneet
-"luovijasta", vanhoista vanhemmistaan ja vaimoistaan.
-
--- Minun vaimoni, Kerjégou sanoi, ilmoittaa saaneensa pienen, jota me
-jo olemme odottaneet, ja sitten on tusina pian täysi.
-
-Toisella oli kaksoset ja kolmas kertoi, että kaunis Jeannie Caroff
--- jonka tytön islantilaiset hyvin tunsivat -- oli mennyt naimisiin
-rikkaan, kivuloisen miehen kanssa Plourivon piiristä.
-
-He näkivät toisensa valkean udun läpi, ja oli niinkun se olisi
-muuttanut äänenkin, joka tuntui kumealta, loittoselta.
-
-Sillä välin Yann ei voinut kääntää silmiään eräästä kalastajasta, se
-oli pieni, vanhanpuoleinen mies, hän tiesi varmaan, ettei hän ollut
-sitä miestä koskaan ennen nähnyt ja kuitenkin oli se heti sanonut:
-"Päivää, suuri Yann!" ja hyvin tuttavasti; se oli marakatin näköinen ja
-vilkutti lakkaamatta ilkeitä läpitunkevia silmiään.
-
--- Minulle, sanoi vielä Larvoër, "Reine-Bertheltä", on ilmoitettu, että
-vanhan ploubazlanekilaisen Yvonne Moanin pojanpoika on kuollut, hän
-palveli, niinkun tiedätte, asevelvollisuuttaan Kiinan sotalaivastossa,
-vahinko poikaa!
-
-Kuullessaan sen, muut "Marian" miehet katsoivat Yanniin nähdäkseen,
-joko hän tiesi tämän surusanoman:
-
--- Niin on, hän sanoi matalalla äänellä, välinpitämättömän ja ylpeän
-näköisenä, viime kirjeessä isä siitä kertoi.
-
-He katselivat kaikki häntä, udellen hänen suruaan ja se häntä harmitti.
-
-He puhelivat nopeasti vaalean sumun läpi, sillä välin kun heidän oudon
-yhtymisensä minutit kuluivat.
-
--- Minun vaimoni kertoo minulle samalla, jatkoi Larvoër, että herra
-Mévelin tytär on muuttanut kaupungista Ploubazlanekiin, hän hoitaa
-tätiään vanhaa Moania; hän käy nyt päivätöissä henkeään elättääkseen.
-Muuten, sitä minä aina olen luullutkin, että hän olisi rohkea ja kunnon
-tyttö, koristuksistaan huolimatta.
-
-Taas he katsoivat kaikki Yanniin, joka alkoi suuttua täyttä totta, ja
-tumma puna nousi hänen ruskeille poskilleen.
-
-Tähän päättyi keskustelu "Reine-Berthen" väen kanssa, joita ei sen
-jälkeen kukaan elävä olento nähnyt. Jo hetken ajan olivat he näkyneet
-epäselvemmin, sillä heidän laivansa ei enää ollut yhtä likellä,
-ja äkkiä huomasi "Marian" väestö, ettei heillä ollut mitään pois
-työnnettävää, ei enää mitään pitkien puutankojen päässä, he hapuilivat
-kekseillään, airoillaan, masteillaan ja raaoillaan tyhjää ilmaa ja
-ne putosivat toinen toisensa perästä loiskahtaen mereen, niinkun
-puutuneet suuret käsivarret. Ne vedettiin laivaan sisään, kun niitä
-ei enää tarvittu. "Keine-Berthe" oli hälvennyt tiheään sumuun, se oli
-kadonnut äkkiä kokonaan, niinkun transparangikuva, jonka takaa lamppu
-on sammunut. He koittivat huutaa heille, mutta eivät saaneet vastausta
--- kuului vaan omituinen moniääninen pilkallinen jupina, joka päättyi
-valitukseen, ja Marian miehet katselivat hämmästyneinä toisiaan...
-
-"Reine-Berthe" ei palannut silloin kun muut islantilaiset, ja kun
-"Samuel-Azéniden" miehet eräässä vuonossa löysivät varmoja jäännöksiä
-siitä (peräpuolen ja osan köliä), ei sitä enää odotettukaan, lokakuussa
-kaikkien sen merimiesten nimet piirrettiin mustille tauluille, jotka
-asetettiin kirkkoon.
-
-Mutta siitä kun sitä viimeksi oli nähty, -- "Marian" väestö oli
-tarkalleen pannut mieleen päivämäärän, aivan paluuaikaan saakka,
--- ei ollut mitään vaarallisempaa myrskyä Islannin merellä, jota
-vastoin kolme viikkoa aikaisemmin, läntinen tuulenpuuska oli huuhtonut
-mereen useita miehiä ja tuhonnut kaksi laivaa. Sitten he vielä
-muistelivat Larvoërin naurua, ja yhdistämällä kaikki asianhaarat,
-saivat he kummallisia johtopäätöksiä. Yann muisteli usein sitä yötä ja
-merimiestä, joka apinantavalla vilkutteli silmiään: ja joskus "Marian"
-miehet kammoksuen arvelivat, että he sinä aamuna ehkä olivatkin
-puhuneet vainaajain kanssa.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Kesä kului jo elokuun lopulle, ensimäisten aamusumujen aikana
-islantilaiset palasivat.
-
-Kolmen kuukauden ajan molemmat turvattomat jo olivat asuneet yhdessä
-Ploubazlanekissa, Moanien mökissä; Gaud täytti tyttären velvollisuudet
-köyhässä, tyhjässä merimiehen pesässä. Hän oli tuonut sinne muassaan
-kaikki, mitä hänelle oli jätetty, kun hänen isänsä talo oli myöty,
-kauniin kaupunkilaisvuoteensa ja kauniit, eriväriset hameensa. Hän
-oli itse ommellut itselleen uuden, mustan puvun hyvin yksinkertaista
-kuosia, ja hän piti niinkun Yvonne muorikin surupäähinettä, joka oli
-paksusta musliinista ja koristettu ainoastaan poimuilla.
-
-Joka päivä hän kävi kaupungissa ompelemassa varakkaille ihmisille ja
-tuli kotiin myöhään illalla, eikä kukaan armastelija häirinnyt häntä
-matkalla, hän oli vieläkin vähän ylpeä ja häntä kohdeltiin niinkun
-herrasnaista, häntä tervehtiessään pojat niinkun ennenkin nostivat
-lakkia.
-
-Kauneina kesäiltoina hän palasi Paimpoliin pitkin rantateitä,
-hengittäen meren virkistävää ilmaa. Ompelustyö ei vielä ollut ehtinyt
-kuihduttaa häntä, niinkun muita, jotka elävät kaiken aikansa työnsä
-yli kumartuneina, kun hän katseli merta, hän oikasi suoraksi kauniin,
-solakan vartalonsa, jonka hän oli perinyt kalastajasuvultaan, -- kun
-hän katseli merta, katseli kauvaksi ulapalle, jossa Yann oli...
-
-Sama tie vei hänenkin kotiinsa. Jos hän olisi vielä jatkanut matkaa
-vähäisen, tienoosen, joka oli vielä kivisempi, jossa tuulet vielä
-paremmin pääsivät puhaltelemaan, olisi hän tullut Pors-Evenin kylään,
-jossa harmaat, sammaltaneet puut kasvavat vain mataloiksi kivien
-välissä, ja koukistavat selkää länsituulen vihurien edestä.
-
-Luultavasti hän ei koskaan palaisi Pors-Eveniin, vaikkei sinne ollut
-enempää kun virstan matka, mutta olihan hän siellä käynyt kerran
-eläissään, ja sekin riitti tekemään koko tien mieleiseksi. Yann muuten,
-luultavasti kulki sitä usein, ja ovestaan Gaud saattoi nähdä, kun hän
-tullen mennen kulki alavaa kangasta pitkin matalien ajonc-pensaitten
-välitse. Siksi hän rakasti koko Ploubazlanekin seutua; hän melkein
-iloitsi, että kohtalo oli heittänyt hänet sinne asumaan, sillä se oli
-ainoa paikka maailmassa, missä ei elämä käynyt sietämättömäksi.
-
-Siihen vuoden aikaan, elokuun loppupuolella, on niillä tienoin painavan
-kuuma ilma, joka tulee etelästä; illat ovat loistavan kirkkaita,
-on niinkun eteläisempien maitten lämmin aurinko heijastuisi aina
-Bretagnen merirannikoille. Ilma on usein kirkas ja tyyni, ei ole
-pilvenhattaraakaan taivaalla.
-
-Kun Gaud illalla palasi kotiin, alkoi yön hämärä jo peittää tienotta
-ja esineet alkoivat sulaa yhteen epämääräisiksi varjoiksi. Siellä
-täällä näkyi ajonc-pensaikko kivikummulla, niinkun joku pörhötetty
-höyhentöyhtö, laaksossa näkyi epäselviä ryhmiä koukeroisia puita,
-taikka pisti jossain näkyviin jokin kyttyräinen varjo, se oli jonkun
-mökin olkikatto. Tienristeyksissä, vanhat Kristuksenkuvat, jotka
-suojelivat paikkakuntaa, levittivät mustia käsivarsiaan ristinpuulla
-ja ne näyttivät oikeilta ristiinnaulituilta ihmisiltä, ja kaukana
-näkyi selvästi Kanaali, se oli kun keltainen peili taivaan alla, joka
-alkoi synkistyä ja käydä pilveen alareunastaan. Mutta tyyni, kaunis
-sääkin oli näillä tienoin surumielinen; joka paikassa asusti silloinkin
-kummallinen levottomuus, moinen pelonalaisuus, sen synnytti meri, jonka
-turviin niin monen elämä oli uskottu, ja jonka ikuinen uhka näytti
-hetkeksi vaipuneen uneen.
-
-Gaudista, joka ajatuksissaan kulki pitkin tietä, ei paluumatka
-raittiissa ilmassa koskaan ollut kyllin pitkä. Hän tunsi merihauran
-suolaisen hajun ja muutamien pienten kukkien suloisen tuoksun, joita
-kasvoi rannoilla kuivien takiaisten joukossa. Jollei Yvonne muori
-olisi odottanut kotona, olisi hän viipynyt ajonc-pensaitten välitse
-luikertelevilla poluilla, niinkun herrasnaiset tekevät, jotka
-mielellään kesäiltoina uneksivat puistoissa.
-
-Näillä matkoilla hänelle usein juohtuivat mieleen aikaisemman
-lapsuuden ajat; mutta ne olivat nyt niin kaukaisia, niin hämäriä,
-hänen rakkautensa oli ne hälventänyt. Huolimatta kaikesta mitä oli
-tapahtunut, hän ajatuksissaan piti Yannia sulhasenaan, -- ylpeänä
-sulhasena, joka häntä vältteli ja halveksi, jonka omaksi hän ei koskaan
-tulisi, mutta jolle hän mielessään itsepintaisesti pysyi uskollisena,
-ei hän siitä kuitenkaan kellenkään puhunut. Tähän aikaan oli hänestä
-hyvä, että Yann oli Islannissa, siellä meri häntä vartioitsi, niinkun
-hän olisi ollut luostarissa, ei hän saattanut kiintyä kehenkään
-muuhun...
-
-Tosin hänen piti muutaman päivän perästä palata, mutta hän odotti hänen
-kotiintuloaankin tyynemmin kun ennen. Vaistomaisesti hän käsitti, ettei
-Yann halveksisi häntä hänen köyhyytensä tähden, -- sillä Yann ei ollut
-samanlainen kun toiset.
-
--- Ja sitten Sylvestre paran kuolema oli seikka, joka varmaankin toisi
-heidät lähemmäksi toisiaan. Kotiin tultuaan Yann varmaan ei saata
-olla tulematta tervehtimään ystävänsä isoäitiä: Gaud oli päättänyt
-olla kotona silloin, se ei olisi hänen arvolleen alentavaista; hän
-aikoi olla, niinkun ei hän mitään muistaisi, hän aikoi puhua niinkun
-jonkun kanssa, jota on kauvan tuntenut; hän puhuisi hellästi niinkun
-Sylvestren veljelle, hän koittaisi olla aivan luonnollinen. Ja kenties?
-ehkä ei ollut mahdotonta saavuttaa sisaren asema hänen suhteensa, nyt
-kun hän oli niin yksin maailmassa: turvautua hänen ystävyyteensä,
-pyytää häneltä sitä niin luottavasta, puhua niin selvästi, ettei hän
-voisi luulla sen takana piilevän mitään naimisiin tunkeutumista.
-Gaud luuli häntä vaan ujoksi, että hän itsepintaisesti, tahtoi pysyä
-riippumattomana, mutta että hän oli lempeä ja suora, että hän saattoi
-käsittää sitä, mikä tuli sydämmestä.
-
-Mitähän Yann oli tunteva, kun hän näkisi Gaudin köyhänä, tässä
-hökkelissä? Köyhän köyhänä! sillä Moan muori ei enää jaksanut käydä
-päivätöissä, pesemässä, eikä hänellä ollut muuta kun lesken eläke;
-tosin ei hän paljoa syönyt nyt enää, ja he saattoivat tulla toimeen
-pyytämättä apua keltäkään.
-
-Oli aina yö jo, kun hän tuli kotiin; ennen kun pääsi mökkiin, täytyi
-astua alaspäin kulunutta kalliota myöten, sillä se oli alempana
-Ploubazlanekin tietä, merenpuoleisella rinteellä. Paksu, ruskea
-olkikatto sen melkein kokonaan kätki, katto, joka oli kovasti
-mutkistunut, ja näytti suurelta, kuolleelta eläimeltä, joka oli
-köykistynyt karkean takkunsa alle. Seinät olivat tummia ja kovia kun
-kalliot, sammalet ja jäkälät muodostivat siihen vihreitä täpliä.
-Kynnyksenä oli kolme mutkikasta porrasta ja oven sisäpuolella oleva
-salpa avattiin vetämällä köyden pätkää, joka tuli ulos reiästä. Kun
-tuli sisään, huomasi ensin vastapäätä ovea ikkunan, se oli syvä kun
-ampumareikä, ja se oli merelle päin, josta vielä näkyi vähän vaaleata,
-keltaista valoa. Takassa paloi räiskyen hyvänhajuisia kuusi- ja
-pyökkirisuja, joita Yvonne muori keräsi kävellessään pitkin teitä,
-hän itse istui tulen ääressä ja valmisti heidän niukkaa illallistaan,
-sisässä oli hänellä vain myssy päässä, sillä hän tahtoi säästää
-päähineitään, hänen vieläkin kauniit kasvonpiirteensä kuvautuivat
-vasten tulen punaista liekkiä. Hän katsoi Gaudiin silmillään, jotka
-ennen olivat olleet ruskeita, mutta nyt näyttivät himmeiltä, siniseen
-vivahtavilta, ne eivät enää näyttäneet näkevän mitään, vaan olivat
-hämäriä ja vanhuuden heikontamia. Joka kerran hän sanoi samat sanat:
-
--- Voi hyvänen aika kun sinä tulet myöhään tänä iltana, tyttö kulta...
-
--- En suinkaan, muori, vastasi lempeästi Gaud, joka oli siihen
-tottunut. Samaan aikaan, kun muinakin päivinä.
-
--- Vainniin, minusta tuntui, kun olisi tavallista myöhempään.
-
-He söivät illallisensa pöydän ääressä, joka oli melkein muodottomaksi
-kulunut, mutta se oli vieläkin paksu, kun ison tammen runko. Ja sirkka
-se aina soitteli heille ratoksi hopeanhelisevää soittoaan.
-
-Mökin toisen seinän täyttivät karkeatekoiset, nyt jo madonsyömät
-puukaapit, niissä oli lavitsat, joilla useita kalastajapolvia oli
-syntynyt ja maannut, ja vanhoja äitiä oli kuollut.
-
-Mustilla orsilla oli vanhoja talouskaluja, yrttikimppuja, puulusikoita,
-savustettua kinkkua: ja vielä vanhoja verkkoja, jotka riippuivat siellä
-käyttämättä Moanin viimeisten poikien hukkumisesta saakka, ja joiden
-rihmoja hiiret yöllä nakertelivat.
-
-Gaudin sänky, joka valkeine, musliini uutimineen oli eräässä nurkassa,
-näytti komealta ja uudelta tässä kelttiläisessä majassa.
-
-Graniittiseinällä oli kehyksien sisässä valokuva, joka kuvasi
-Sylvestreä merimiehenä. Hänen mummonsa oli siihen kiinnittänyt hänen
-kunniarahansa ja punaisesta verasta tehdyn ankkuriparin, joita
-merimiehet pitävät oikealla hihallaan, ja jotka olivat olleet hänen
-omansa; Gaud oli Paimpolista ostanut mustista ja valkeista helmistä
-tehdyn seppeleen, jommoisia Bretagnessa asetetaan vainaajain kuvien
-ympärille. Se oli hänen hautakumpunsa, siinä oli kaikki, mikä oli hänen
-muistolleen pyhitetty hänen omassa Bretagnessaan.
-
-Kesäiltoina eivät he valvoneet kauvan säästääkseen kynttilöitä; kun
-ilma oli kaunis, he istuivat hetkisen kivipenkillä oven suussa ja
-katselivat ihmisiä, jotka kuljeksivat pitkin teitä heidän yläpuolellaan.
-
-Sitten vanha Yvonne meni makaamaan lavitsalleen, -- ja Gaud
-herrassänkyynsä; hän nukkui pian, sillä hän oli tehnyt paljon työtä ja
-astunut paljon, ja nukkuessaan hän ajatteli islantilaisten kotiintuloa,
-hän oli viisas ja järkevä tyttö, eikä liikoja huoleksinut.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Mutta kun hän muuanna päivänä Paimpolissa kuuli, että "Maria" juuri
-oli palannut kotiin, joutui hän ikäänkun jonkunlaiseen kuumeesen. Se
-tyyneys, jolla hän oli häntä odottanut, oli hävinnyt; hän lopetti
-kiireesti työnsä, ja tietämättä miksi läksi tavallista aikaisemmin
-kotimatkalle, -- ja tiellä, kun hän kiiruhti kotiinpäin, tunsi hän
-Yannin kaukaa, tulevan hänelle vastaan.
-
-Hänen jalkansa vapisivat ja hän oli vähällä kaatua, Yann oli jo aivan
-lähellä, tuskin kahdenkymmenen askeleen päässä, Gaud näki hänen komean
-vartalonsa ja kiharat tukkansa kalastajan hatun alta. Tämä kohtaus oli
-hänelle niin odottamaton, että hän todellakin pelkäsi horjuvansa, ja
-että Yann huomaisi sen, silloin hän kuolisi häpeästä... Ja sitten hän
-pelkäsi olevansa huolimattomasti puettu ja näyttävänsä väsyneeltä, kun
-oli tehnyt työnsä liian kiireesti, hän olisi antanut vaikka mitä, jos
-hän olisi voinut kätkeytyä jonnekin pensaikkoon, taikka vajota vaikka
-maan rakoon. Yanninkin näytti tekevän mieli kääntyä takasin tai poiketa
-toiselle tielle. Mutta oli jo liian myöhäistä, heidän täytyi kulkea
-toistensa sivu kapealla tiellä.
-
-Antaakseen hänelle kyllin tilaa, Yann hyppäsi tienpuoleen, niinkun
-säikkyvä hevonen ja katsahti samalla arasti Gaudiin.
-
-Gaud oli myöskin puolen sekunnin ajan vilkaissut ylös ja luonut häneen
-vasten tahtoaan rukoilevan, huolestuneen katseen. Ja kun heidän
-katseensa näin hetken ajan yhtyivät, tuntuivat Yannin pellavanharmaat
-silmät laajenevan, leimuava ajatus niitä valaisevan, niistä säihkyi
-sinistä valoa, hänen kasvonsa olivat käyneet tulipunaisiksi ohimoja
-myöten, aivan tukan rajaa myöten.
-
-Yann kohotti lakkiaan ja sanoi:
-
--- Päivää, neiti Gaud!
-
--- Päivää, herra Yann, hän vastasi.
-
-Siinä oli kaikki, hän oli jo mennyt sivu. Gaud jatkoi matkaansa,
-vieläkin vavisten, mutta mitä etemmäksi hän tuli hänestä, sitä
-tyynemmäksi kävi hänen verensä, ja hänen voimansa palasivat...
-
-Kotona hän tapasi vanhan Moan muorin nurkassa istumassa, pää käsien
-välissä, hän itki ja nyyhki, "hii, hii, hii", niinkun pieni lapsi,
-tukka oli epäjärjestyksessä ja myssyn alta riippui harmaita hapsia,
-jotka näyttivät vanhalta hamppuvanukkeelta.
-
--- Kuulehan, Gaud, kun minä tapasin Gaosin pojan Plouherzelin puolessa,
-tullessani risuja kokoomasta: -- me puhuimme minun poikaparastani,
-niinkun ymmärtänet. He ovat tänä aamuna tulleet Islannista, ja
-puolenpäivän aikaan, kun minä olin ulkona, oli hän käynyt täällä. Poika
-parka, hänelläkin oli kyyneleet silmissä... Hän seurasi minua portille
-saakka, kantoi minun pientä risukimppuani...
-
-Gaud kuunteli liikahtamatta, hänen sydäntään alkoi ahdistaa: Yann oli
-siis jo käynyt, ja hän oli siihen käyntiin perustanut kaiken toivonsa,
-oli aikonut sanoa hänelle niin monta seikkaa, eikä hän luultavasti enää
-toista kertaa tulisi, kaikki oli siis lopussa...
-
-Ja mökki tuntui hänestä entistä kurjemmalta, köyhyys raskaammalta,
-maailma tyhjemmältä, ja pää painui alas ja hänen teki mieli kuolla.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Tuli talvi vähitellen, niinkun valkeaan vaippaan se peitti kaikki
-esineet. Toinen hämärä päivä seurasi toista, mutta Yannia ei näkynyt,
--- ja molemmat naiset elivät päivänsä yksinään ja hyljättyinä.
-
-Kun tuli pakkaset säät, kävi heidän elämänsä kalliimmaksi ja kovemmaksi.
-
-Ja sitten alkoi käydä vaikeaksi hoitaa vanhaa Yvonnea. Hänen
-pääparkansa alkoi mennä sekasin; hän suuttui joutavista; sanoi
-häjyyksiä, kerran tai kahdesti viikossa tuli hän sille päälle syyttä,
-niinkun lapset.
-
-Mummo parka!... Valoisampina hetkinään hän oli vieläkin niin lempeä ja
-hyvä, jotta Gaud ei herennyt häntä kunnioittamasta ja rakastamasta.
-Hän, joka aina oli ollut hyvä, tuli lopulta häjyksi, hän paljasti
-viimeisillä hetkillään ilkeyttä, joka koko elämän iän oli uinunut, hän
-ilmaisi tietävänsä raakoja sanoja, joita hän ei koskaan ennen ollut
-käyttänyt, se oli kummallista ivaa.
-
-Hän alkoi myöskin laulaa, ja sitä oli vielä vaikeampi kuulla kun hänen
-vihaansa, hän lauloi mitä vaan sattui päähän pälkähtämään, messun
-osia tai joutavia renkutuksia, joita hän ennen oli satamassa kuullut
-merimiesten laulelevan. Hän lauloi "Paimpolin tyttöjä", tai muita
-semmoisia, heilutellen päätään ja lyöden tahtia jalallaan. Mutta hän
-vaikeni äkkiä, katsoa tuijotti tyhjään ja hänen silmistään katosi
-kaikki elon ilmaukset, ne olivat kun sammuva liekki, joka viimeisen
-kerran leimahtaa ennen sammumistaan. Ja sitten pää painui alas, hän
-istui kauvan aikaa voimattomana ja leuka longotti ryntäillä niinkun
-kuolleella.
-
-Eikä hän ollut niin siistikään kun ennen, ja siitä oli Gaudille uutta
-huolta.
-
-Kerran sattui niin ettei hän enää muistanut pojanpoikaansa.
-
--- Sylvestre? -- Sylvestre?... hän sanoi Gaudille ja näytti
-mietiskelevän, kuka se mahtoi olla, voi, pahuus sentään! tyttöseni,
-minulla näet on nuorena ollessani ollut niin paljon poikia ja tyttöjä,
-tyttöjä ja poikia, jotta minä, totta tosiaan, en nyt enää...
-
-Ja samalla hän huiskutti laihoja käsiään melkein ilettävän
-huolettomasti.
-
-Seuraavana päivänä hän taas saattoi muistaa hänet, ja hän kertoi
-tuhansia pikku seikkoja hänestä, mitä hän oli tehnyt ja mitä hän oli
-sanonut, ja mummo parka itki koko päivän.
-
-Voi niitä talvi-iltoja, kun ei ollut puita pesään panna! Tehdä työtä ja
-kylmää, tehdä työtä elättääkseen henkeään, ommella hienoa ompelusta,
-jonka hän joka ilta toi Paimpolista kotona lopettaakseen ennen maata
-menoa.
-
-Yvonne muori istui ääneti takan ääressä, jalat sammuvalla hiilustalla,
-kädet esiliinan alla. Mutta aikaisemmin illalla täytyi aina puhella
-hänen kanssaan.
-
--- Miks'et sinä puhu mitään, tyttöseni? Kyllä minä aikoinani tunsin
-sinun ikäisiäsi, jotka osasivat puhella. Minä luulen, ettemme me
-näyttäisi kumpikaan niin surullisilta, jos sinä tahtoisit puhella vähän.
-
-Silloin Gaud kertoi hänelle mitä uutisia oli sattunut kaupungilla
-kuulemaan, tai luetteli niitten nimiä, jotka hän oli tiellä kohdannut,
-hän puhui asioita, jotka hänelle itselleen olivat aivan samantekeviä,
--- muuten oli kaikki hänestä samantekevää, -- ja herkesi puhumasta
-kesken tarinoitaan, kun hän huomasi, että vanhus oli nukkunut.
-
-Ei ollut mitään virkeätä, nuorta hänen ympärillään, hänen, jonka virkeä
-nuoruus kaipasi nuoruutta. Hänen kauneutensa oli kuluva hedelmättömään
-tyhjyyteen...
-
-Meren tuulet, jotka tunkivat sisään joka taholta, saivat lampun
-leimuamaan, ja aaltojen kuohuna kuului niin kun laivassa; ja
-kuunnellessaan sitä, hän aina suruissaan muisteli Yannia, jonka koti
-oli meren aalloilla; suurina myrskyöinä, kun ulkona ulvoi ja vinkui,
-hän ajatteli häntä tavallista enemmän huolestuneena.
-
-Ja kun hän sitten oli yksinään, aina vaan yksinään makaavan mummon
-kanssa, häntä välistä pelotti ja hän katsoi pimeisiin nurkkiin,
-muistellen esi-isiään, jotka olivat olleet merimiehiä ja olivat
-maanneet näillä lavitsoilla, ja jotka olivat hukkuneet merelle
-tämmöisinä öinä, ja joitten sielut ehkä palaisivat; eikä hän toivonut
-turvaa heidän käyntiään vastaan vanhan naisen läsnäolosta, joka jo
-melkein kuului heihin.
-
-Äkkiä hän värähti kantapäästä kiireesen saakka, kun uunin kulmasta
-kuuli heikon, pärisevän, kimakan äänen, joka kuului kun maan alta.
-Se oli Yvonne muori, joka lauleli iloisella äänellä, mutta se jääti
-sydämmeen saakka.
-
-Ja hän tunsi outoa kauhua, jonka hullujen seura synnyttää.
-
-Satoi, yhä satoi, yhtämittaa loristen, melkein lakkaamatta kuului vettä
-valuvan alas pitkin seiniä, vanhassa sammalkatossa oli paikkoja, jotka
-vuotivat; niistä, aina samasta paikasta, tippui vettä, väsymättä,
-yksitoikkosesti, ja pisarat liottivat permantoa, joka oli tehty hiekan
-ja näkinkengän sekaisesta savesta.
-
-Vettä oli joka puolella heidän ympärillään, kylmää, loppumatonta vettä,
-riehuvaa pieksävää vettä, joka täytti ilman, ja teki pimeän vieläkin
-pimeämmäksi, ja erotti Ploubazlanekin hajallaan olevat mökit vieläkin
-enemmän toisistaan.
-
-Sunnuntai-illat olivat Gaudille kaikkein ikävimmät, koska ne
-muutoin olivat tavallista iloisempia, niinä iltoina iloittiin
-näissä syrjäisissä pikku kylissäkin; aina kuului milloin mistäkin
-huolellisesti suljetusta mökistä, jota synkkä sade pieksi,
-raskasmielistä laulua. Sisässä olivat pöydät työnnetyt yhteen
-juomakuntia varten, merimiehet kuivailivat vaatteitaan loimottavien
-vaikeitten edessä: vanhat joivat viinaa ja nuoret mielittelivät
-tyttöjä, kaikki juopuivat ja lauloivat kiihkoissaan. Ja lähellä heitä
-lauloi meri, heidän vastainen hautansa, täyttäen yön mahtavalla
-äänellään...
-
-Joskus sunnuntaisin tuli nuoria miehiä joukottain kapakoista tai
-he palasivat Paimpolista kuljeksien pitkin tietä, läheltä heidän
-porttiaan; ne olivat niitä, jotka asuivat etimpänä, Pors-Evenissä,
-He kulkivat ohitse myöhään illalla, he eivät välittäneet, vaikka
-kastuivatkin, he olivat tottuneet rankkasateisiin ja tuulenpuuskiin.
-Gaud kuunteli heidän laulujaan ja huutojaan, jotka hälvenivät sateen
-räiskintään ja tuulen ulvontaan, -- hän koitti erottaa Yannin ääntä;
-kun hän luuli sen kuulevansa, niin hän tunsi vapisevansa.
-
-Yann teki pahoin, kun hän ei enää käynyt heitä katsomassa, -- ja sitten
-hän vielä vietti iloista elämää niin kohta Sylvestren kuoleman jälkeen,
--- se ei ollut hänen tapaistaan! Ei, Gaud ei häntä enää käsittänyt,
-mutta ei sittenkään voinut heretä häntä ajattelemasta, uskoa häntä
-sydämmettömäksi.
-
-Ja iloista elämää Yann viettikin kotiin tultuaan.
-
-Ensiksi oli hän tehnyt tavallisen lokakuun matkan Gascognen lahteen,
--- ja se on aina hauska aika islantilaisille, heillä on silloin
-kukkaroissaan vähän rahaa, jonka he voivat huoletta tuhlata (kapteenit
-maksavat heille osan saaliin hinnasta etukäteen, sillä vakinainen jako
-tapahtuu vasta talvella).
-
-He olivat niinkun muinakin vuosina menneet saarille suoloja
-hakemaan, ja siellä hän oli Saint-Martin-de-Réssä uudestaan
-rakastunut ruskeaveriseen tyttöön, jota hän edellisenäkin
-syksynä oli armastellut. He olivat yhdessä kävelleet viimeisinä
-auringonpaisteisina päivinä punertavilla viinimailla, jossa linnut
-laulelivat ja kypsät viinirypäleet, hiekkaneilikat ja läheinen meri
-täyttivät ilman tuoksuillaan; he olivat tanssineet piiritanssia
-viinirypältenkorjuujuhlissa, joissa makeat viinit päihdyttävät ja
-kiihoittavat lempimään.
-
-Lopulta oli "Maria" kulkenut Bordeauxiin saakka, siellä hän oli taas
-tavannut kauniin laulajattaren, joka oli lahjoittanut hänelle kellon,
-ja oli välinpitämättömästi taas antanut jumaloida itseään kahdeksan
-päivän kuluessa.
-
-Marraskuussa Bretagneen palattuaan hän oli ollut useissa ystäviensä
-häissä, sulhaspoikana, aina kauniisen juhlapukuunsa puettuna, ja usein
-hän oli keskiyön jälkeen lopulla tanssiaisia ollut juovuksissa. Joka
-viikko hänellä oli uusia seikkailuja, joita tytöt liioitellen kilvan
-kertoivat Gaudille.
-
-Kolmesti tai neljästi Gaud oli nähnyt hänen tulevan vastaan
-Ploubazlanekin tiellä, mutta aina niin hyvissä ajoin, että hän oli
-voinut välttää häntä, sitä paitse poikkesi Yannkin silloin aina tieltä.
-He välttivät toisiaan ikäänkun sanattoman sopimuksen mukaan.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Paimpolissa on suuri nainen nimeltä rouva Tressoleur; erään satamaan
-vievän kadun varrella hän pitää kapakkaa, joka islantilaisten kesken on
-hyvin tunnettu, ja jossa kapteenit ja laivanisännät käyvät merimiehiä
-pestaamassa, valitsemassa paraimmista ja juomassa heidän kanssaan.
-
-Hän oli aikoinaan ollut kaunis, vieläkin hän mielistelee merimiehiä,
-mutta nyt hänellä on viikset, hän on kun mies ruumiiltaan ja puheissaan
-karkea. Kapakoitsijan kasvot suuren, valkean, nunnan päähineen alla;
-hänessä oli jotain uskonnollista, joka ei lähde hänestä, koska hän
-on bretagnelainen. Hänen päähänsä ovat kaikkien seudun merimiesten
-nimet kirjoitetut niinkun luetteloon; hän tunsi hyvät ja huonot, tiesi
-säntilleen, mitä he ansaitsevat ja mihin he kelpaavat.
-
-Muuanna päivänä Tammikuussa oli hän kutsunut Gaudia ompelemaan uutta
-pukua itselleen, ja hän sai tehdä työtä pienessä huoneessa vierassalin
-takana.
-
-Rouva Tressoleurin luo tullaan portin kautta, joka on kahden tanakan
-graniittipylvään välissä, talon ensimäisen kerroksen alla, vanhaan
-tapaan; kun sen avaa, niin melkein aina sattuu kiitämään pitkin katua
-joku tuulen puuska ja se lykkää tulijan sisään, niin että tulevat kun
-hyökkylaineen viskaamina. Sali on matala ja syvä, valkeaksi rapattu
-ja koristettu kultakehyksisillä tauluilla, joissa näkyy laivoja,
-yhteentörmäyksiä ja haaksirikkoja. Yhteen nurkkaan on hyllylle asetettu
-fajanssinen Neitsyen kuva keskelle tekokukkia.
-
-Nämä vanhat seinät ovat kajahtaneet monista voimakkaista
-merimieslauluista, ne ovat nähneet paljon hurjaa, raakaa iloa, --
-Paimpolin vanhimmilta, merirosvojen myrskyisiltä ajoilta, meidän
-päivien islantilaisiin, jotka eivät paljon ole esi-isistään muuttuneet.
-Ja monta ihmishenkeä on täällä pantu menemään, pestattu kahden kohmelon
-välillä, näitten tammipöytien ääressä.
-
-Ommellessaan Gaud kuunteli, kun toisella puolella seinää rouva
-Tressoleur keskusteli Islannin asioista kahden vanhan merimiehen
-kanssa, jotka istuivat siellä juomassa.
-
-Vanhukset keskustelivat kauniista, uudesta veneestä, jota paraillaan
-varustettiin satamassa: ei se, "Leopoldine", koskaan valmistu ensi
-kalastuskaudeksi.
-
--- No, mutta, emäntä tokasi, valmistuu varmaan! -- Minä voin kertoa,
-että sille jo miehistökin hankittiin eilen: Guermeurin vanhan "Marian"
-kaikki miehet, sillä se aiotaan myödä purettavaksi; viisi reimaa miestä
-siihen pestattiin, tässä -- minun silmäini edessä, -- tällä pöydällä
--- minun kynälläni he piirsivät nimensä alle. Ja minä takaan, että ne
-ovat kunnon poikia: Laumek, Tugdual Caroff, Yvon Duff, Keraezin poika
-Tréguierista, -- ja suuri Yann Gaos, Pors-Evenistä, joka vetää vertoja
-kolmelle!
-
-"Leopoldine!"... Gaud paraiksi kuuli veneen nimen, jonka piti viedä
-Yann pois, ja se kiintyi samalla hänen muistiinsa, ikäänkun se olisi
-siihen taottu, jottei se pääsisi häviämään.
-
-Kun hän illalla, Ploubazlanekiin palattuaan lopetteli työtään pienen
-lamppunsa valossa, niin ei hänen mielestään haihtunut tämä sana, jonka
-pelkkä kaiku sai hänet alakuloiseksi. Ihmisten ja laivojen nimillä
-on oma kaikunsa, melkein merkityksensä. "Leopoldine", se uusi, outo
-nimi seurasi häntä luonnottoman itsepintaisesti, siitä tuli häjy
-painajainen. Hän oli toivonut, että hän vielä kerran näkisi Yannin
-lähtevän "Marialla", jolla hän kerran oli käynyt, jonka hän tunsi, ja
-jota Neitsyt oli suojellut niin monen vuoden vaarallisilla matkoilla;
-tämä muutto, tämä "Leopoldine" lisäsi vaan hänen huoliaan.
-
-Mutta kohta hän sanoi itselleen, ettei se kuulunut häneen, ettei
-mikään mikä koski Yannia, enää kuulunut häneen. Ja samantekevähän se
-hänelle lie, oli Yann siellä tai täällä, sillä tai tällä laivalla,
-tuli tai meni!... Olisiko hän onnettomampi tai vähemmän onneton, kun
-Yann oli Islannissa, kun tuli kesä, lämmin kesä, autioihin mökkeihin,
-joissa naiset yksinään ja levottomina elostavat; -- tai kun taas
-tuli uusi syksy, tuoden taas kalastajat kotiin?... Kaikki sehän
-oli hänelle samantekevää, ei se tuonut hänelle iloa eikä toivoa.
-Heidän välillään ei enää ollut mitään sidettä, ei ollut mitään, mikä
-olisi voinut lähestyttää heitä, koska Yann oli unohtanut Sylvestre
-parankin. Gaudille selveni, että hänen piti ainaiseksi luopua
-ainoasta unelmastaan, elämänsä ainoasta toivosta; hänen piti heretä
-ajattelemasta Yannia, kaikkea, mikä vaan miten oli yhteydessä hänen
-elämänsä kanssa, Islannin nimeäkin, joka vielä hänen tähtensä kajahti
-niin surullisen viehättävästi hänen korvissaan, ajaa kokonaan pois ne
-ajatuksen, pyyhkiä ne pois; hänen tuli käsittää, että se oli lopussa
-ainaiseksi lopussa...
-
-Hän katseli hellästi nukkunutta, vanhaa mummo parkaa, joka häntä vielä
-tarvitsi, mutta joka kohta oli kuoleva. Ja sitten, miksi hyväksi hän
-sitten eläisi, tekisi työtä, miksi ja mihin?...
-
-Länsituuli oli taas alkanut riehua ulkona, katosta oli alkanut tippua
-vettä, tyynesti ja keveästi, se oli kun lapsen itkua, tuulen ulvonnan
-rinnalla. Ja Gaudin silmistä alkoi vierähdellä kyyneleitä, orvon,
-hyljätyn kyyneleitä, huulille ne jättivät hiukan katkeran maun, ja
-sitten ne hiljaa putosivat hänen työlleen, niinkun kesäinen sade,
-jota ei vihuri kuljettele, vaan joka putoaa raskaasti ja nopeasti
-ylen täysistä pilvistä. Hän ei voinut nähdä, masentuneena, kauhistuen
-elämänsä tyhjyyttä, hän kääri kokoon rouva Tressoleurin väljät liivit
-ja koetti panna maata.
-
-Hän värähteli ojentaessaan jäseniään kauniissa herrassängyssään: se
-kävi joka päivä kosteammaksi ja kylmemmäksi, -- niinkun kaikki muutkin
-esineet tässä mökissä. -- Mutta hän oli nuori ja hän lämpeni ja nukkui
-kesken itkuaan.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Vielä oli kulunut muutamia synkkiä viikkoja, ja oltiin jo helmikuun
-ensi päivissä, ilma oli jo kaunista ja lauhkeata.
-
-Yann oli käynyt isäntänsä luona, hakemassa osuuttaan viime kesän
-kalastukseen, hän sai 1500 markkaa, jotka hän perheensä tavan mukaan
-aikoi jättää äitinsä huostaan. Vuosi oli ollut hyvä ja hän palasi
-tyytyväisenä kotiin.
-
-Lähellä Ploubazlanekia hän näki väentungoksen tien vieressä: vanha
-mummo viuhtoi kepillään ja hänen ympärillään oli meluavia poikia, jotka
-nauroivat... Se oli Moan mummo!... Hän, mummo parka, jota Sylvestre
-jumaloi; likaisena ja repaleissa, hänestä oli tullut vanha, tylstynyt
-akanrahjus, jommoisten ympärille ihmiset teillä kokoontuvat!... Se kävi
-Yanniin sanomattoman kipeästi.
-
-Ploubazlanekin pojat olivat tappaneet mummon kissan, ja hän uhkasi
-heitä kepillään, vihan ja epätoivon vimmassa.
-
--- Voi toki! jos hän, minun poika parkani olisi ollut täällä, niin ette
-olisi uskaltaneet, se on varma se, te sen ilkiöt!
-
-Hän näytti langenneen, juostessaan heidän perästään lyödäkseen heitä;
-päähine oli vinossa, vaatteet aivan likaiset, ja he vielä sanoivat
-hänen olevan juovuksissa (niinkun joskus sattuu Bretagnessa muutamille
-vanhus raukoille, jotka ovat saaneet paljon kovaa kokea).
-
-Yann tiesi, ettei se ollut totta, että hän oli kunnianarvoinen vanhus,
-joka ei koskaan juonut muuta kun vettä.
-
--- Ettekö te häpeä? hän sanoi pojille, mahtavalla äänellään,
-vihastuneena hänkin.
-
-Ja silmänräpäyksessä kaikki pojat pakenivat pois häpeissään ja
-hämillään, sillä pitkän Gaosin kanssa ei ollut leikkimistä.
-
-Gaud, joka juuri palasi Paimpolista, tuoden muassaan työtä illaksi,
-oli nähnyt kaukaa ja tuntenut mummonsa keskellä joukkoa. Peljästyneenä
-hän tuli juosten saadakseen tietää, mitä oli tapahtunut, mitä hänelle
-oli tehty, -- ja kun hän näki kissan, ymmärsi hän, että he olivat sen
-tappaneet.
-
-Hän katsoi avomielisillä silmillään Yanniin, joka ei katsonut poispäin;
-tällä kertaa he eivät ajatelleet paeta toisiaan, molemmat vain
-kävivät tulipunaisiksi, sekä Yann että Gaud, veri tulvaili samalla
-kertaa kummankin poskiin, he katselivat toisiaan vähän hämillään, kun
-olivat niin likellä toisiaan; mutta vihatta, melkein hellästi, sama
-sääliväisyyden ja avuliaisuuden tunne heitä yhdisti.
-
-Jo kauvan aikaa olivat koululapset halunneet tappaa kuollutta kissa
-parkaa, kun se oli niin musta ja oli niin ruma, mutta se oli hyvä
-kissa, kun sitä katseli likempää, sillä oli hiljainen ja melkein lempeä
-katse. He olivat tappaneet sen kivittämällä ja toinen silmä oli puhki.
-Mummo parka höpisi uhkauksia ja meni kotiin päin aivan kiihtyneenä ja
-hoiperrellen, kantaen kuollutta kissaa hännästä.
-
-Voi minun poika parkaani, poika parkaani... jos hän vielä olisi elossa,
-niin eivät olisi uskaltaneet tätä tehdä, eivätpä olisi!...
-
-Kyyneleitä vierähteli kurttuisille kasvoille, ja hänen kätensä, joissa
-suuret siniset suonet näkyivät, vapisivat.
-
-Gaud oli asettanut päähineen suunnilleen, ja koetti lohduttaa häntä
-hellillä sanoilla. Ja Yannia harmitti, jotta lapset saattoivat
-olla niin häjyjä. Saattoivat tehdä tämmöistä vanhalle naisparalle.
-Hänellekin oli kyyneleet tulla silmiin. -- Mutta ei kissan tähden,
-tietysti, sillä nuoret, kovat miehet, semmoiset kun Yann, voivat
-mielellään leikkiä eläinten kanssa, mutta eivät he niitä sääli; mutta
-hänen sydäntänsä vihloi, kun hän astui vanhan, uudestaan lapseksi
-tulleen mummon perästä, joka kantoi kuollutta kissaansa hännästä. Hän
-ajatteli Sylvestreä, joka oli muoria niin suuresti rakastanut, kuinka
-kauheasti hän olisi surrut, jos hän olisi aavistanut, että hänen
-mummonsa näin päättäisi päivänsä pilkattuna ja kurjana.
-
-Gaud pyyteli anteeksi niinkun se, jonka oli vastattava hänen puvustaan.
-
--- Hän on varmaankin langennut, kun on niin likainen, hän sanoi hiljaa,
-hänen pukunsa ei ole uusi, se on totta, sillä me emme ole rikkaita,
-herra Yann; mutta minä sitä rakentelin vasta eilen, minä olen varma
-siitä, että kun minä tänä aamuna läksin, hän oli siististi puettu.
-
-Yann katseli häntä pitkään; tämä pieni yksinkertainen selitys kenties
-liikutti häntä enemmän kun valituimmat lauseet tai nuhteet ja
-kyyneleet. He astuivat edelleen vieretysten Moanien mökkiin päin. --
-Hän tiesi, että Gaud aina oli ollut kaunis, kauniimpi kun kukaan muu,
-mutta hän näytti hänen mielestään vieläkin kauniimmalta, sen jälkeen
-kun hän oli tullut köyhäksi ja saanut suruja. Hänen kasvonsa olivat
-käyneet totisemmiksi, hänen pellavan harmaat silmänsä olivat tulleet
-ujommiksi, mutta näyttivät kuitenkin tunkevan syvemmälle, sielun
-pohjaan saakka. Hänen vartalonsa oli myöskin täydelleen kehittynyt.
-Hän täytti kohta kaksikymmentä kolme vuotta, hän oli kauneutensa
-kukoistusiässä.
-
-Ja sitten oli hän nyt kalastajan tytön puvussa, mustassa puvussa
-ei ollut liikoja koristuksia ja päähine oli aivan yksinkertainen.
-Ei voinut sanoa, mistä se tuli, että hän vieläkin näytti hienolta
-neidiltä, se oli jotain hänen olennossaan, jotain tiedotonta, josta
-häntä ei voinut moittia; kenties hänen liivinsä, jotka vieläkin vanhan
-tavan mukaan olivat enemmän ruumiin mukaisia kun muitten, ilmaisivat
-selvemmin rinnan ja hartiain pyörevyyden... Mutta ei, pikemmin se
-asusti hänen tyynessä äänessään ja hänen katseessaan.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Nähtävästi hän aikoi seurata heitä ehkäpä kotiin saakka.
-
-He kulkivat kaikki kolme yhdessä eteenpäin, ikäänkun olisivat kissan
-hautajaisia pitäneet, melkein näytti vähän naurettavalta, kun näki
-heidän kulkevan kun juhlasaatossa: ihmiset naurahtivat ovissaan
-heille. Vanha Yvonne keskessä kantaen kissaa; Gaud oikealla puolella,
-hämillään ja vielä tulipunaisena; suuri Yann vasemmalla, pää pystyssä
-ja miettivän näköisenä.
-
-Sillä välin oli mummo parka tyyntynyt matkalla melkein äkkiä, hän oli
-itsestään järjestänyt pukuaan ja mitään sanomatta hän alkoi salaa
-tarkastaa heitä kumpaakin, ja hänen katseensakin oli taas käynyt
-selväksi.
-
-Eikä Gaudkaan puhunut mitään, sillä hän pelkäsi antavansa Yannille
-siten aihetta sanoa jäähyväiset. Hän olisi ainaiseksi tahtonut
-muistissaan säilyttää sitä lempeätä katsetta, jonka hän oli Yannilta
-saanut, hän olisi tahtonut ummessa silmin, jotta ei enää näkisi mitään
-muuta, astua hänen rinnallaan kauvaksi pois, haaveksien vain, eikä niin
-pian tulla heidän tyhjään, synkkään kotiinsa, jossa kaikki oli katoavaa.
-
-Ovella syntyi tuommoinen epäilyn hetki, jolloin sydän tuntuu herkeävän
-sykkimästä. Mummo astui sisään taakseen katsomatta, sitten Gaud
-epäröiden, ja viimeiseksi myöskin Yann astui sisään...
-
-Yann oli ensikertaa heillä, erityisettä syyttä nähtävästi, mitähän hän
-tahtoi? -- Kynnyksen yli astuessaan, liikutti hän kädellään lakkiaan,
-ja huomattuaan Sylvestren muotokuvan, jota mustista helmistä tehty
-hautajaisseppele ympäröi, lähestyi hän sitä hitaasti niinkun hautaa.
-
-Gaud seisoi pystyssä, kädet pöydän nojassa. Yann alkoi katsella
-ympärilleen, ja Gaud seurasi häntä silmillään, kun hän ääneti
-tarkasteli heidän köyhyyttään. Ja köyhä se olikin, vaikka siivo,
-näitten armottomain asunto, jotka olivat yhteen yhtyneet. Kenties
-Yann vähän sääliä tunsi, kun näki hänet kurjassa, kovasta graniitista
-tehdyssä, olkikatolla varustetussa hökkelissä. Entisestä rikkaudesta ei
-ollut muuta kun valkea vuode, herrasneidin kaunis vuode jäljellä, ja
-tahtomattaan Yannin silmät palasivat siihen...
-
-Hän ei sanonut mitään... Miksi ei hän mennyt pois?... Vanha muori,
-joka valoisina hetkinään vielä oli niin älykäs, ei näyttänyt pitävän
-lukua hänestä. Ja he seisoivat molemmat vastatusten, äänettöminä ja
-levottomina, ja lopulta he katselivat toisiaan ikäänkun ratkaisevaa
-vastausta odottaen. Mutta aika kului ja joka mennyt hetki näytti
-tekevän äänettömyyden raskaammaksi. Ja he katselivat toisiaan yhä
-syvemmälle, ikäänkun juhlallisesti odottaen jotain uskomatonta, joka
-viipyi. -- --
-
--- Gaud, Yann kysyi vakavasti, puoliääneen, jos te vieläkin tahdotte...
-
-Mitä hän aikoi sanoa?... Hän oli nähtävästi tehnyt suuren päätöksen,
-jyrkän, niinkun hänen tapansa oli, ja tehnyt sen äkkiä, ja se tuskin
-uskalsi pukeutua sanojen muotoon...
-
--- Jos te vieläkin tahdotte... Kalastus on onnistunut hyvin tänä
-vuonna, ja minulla on vähän rahoja hallussani...
-
-Jos hän vieläkin tahtoi!... Mitä hän tarkotti? Oliko hän kuullut
-oikein? Hän oli menehtyä sen sanomattoman seikan tähden, mitä hän luuli
-hänen tarkottavan.
-
-Ja vanha Yvonne jännitti sopessaan korviaan, tuntien onnen lähestyvän.
-
--- Me voisimme mennä naimisiin, neiti Gaud, jos te vieläkin tahtoisitte.
-
-Ja sitten hän odotti vastausta, jota ei tullutkaan... Mikä sitten lie
-estänyt Gaudia myöntäen vastaamasta? Yann hämmästyi, häntä pelotti,
-ja Gaud huomasi sen. Hän nojautui kahden käden pöytää vasten, hän
-oli tullut aivan kalpeaksi, silmät himmenivät, eikä hän saanut sanaa
-suustaan: hän näytti kauniilta kuolevalta.
-
--- No mutta Gaud, vastaa toki! sanoi vanha mummo, joka oli noussut
-ylös ja tullut heidän luoksensa. Nähkääs, herra Yann, hän on niin
-hämmästynyt, täytyy antaa hänelle anteeksi, kun hän vaan saapi
-mietityksi vähän, niin hän vastaa heti... Istukaa, herra Yann ja juokaa
-lasi siiteriä meidän kanssamme!
-
-Mutta Gaudista ei ollut vastaajaa, hän ei saanut sanaa suustaan,
-kiihkoissaan. Se oli siis totta, Yann olikin hyvä, hänellä olikin
-sydän. Hän näki siis edessään oikean Yannin, jommoiseksi hän oli häntä
-aina itsekseen ajatellut, huolimatta hänen kovuudestaan, hänen jyrkästä
-kiellostaan, kaikesta. Yann oli kauvan häntä halveksinut, mutta nyt
-hän kosi häntä, -- nyt kun hän oli köyhä. Epäilemättä kai hänellä
-siihen joku syy oli ollut, jonka Gaud vastaisuudessa saisi tietää;
-mutta tällä hetkellä hän ei aikonut vaatia häneltä tiliä, eikä moittia
-häntä kahden vuoden suruista. Mutta se olikin unohduksissa, sen oli
-silmänräpäyksessä pyyhkinyt kauvaksi pois suloinen tuulenpuuska, joka
-kohtasi hänen elämätään. Gaud pysyi vieläkin ääneti, mutta ilmaisi
-ihastuksensa kosteilla silmillään, joilla hän katseli niin syvästi, ja
-kyyneltulva alkoi virtailla hänen poskilleen.
-
--- Niin Jumala teitä siunatkoon, lapsukaiset, mummo sanoi, ja minä
-Häntä kiitän, sillä minä iloitsen, että olen elänyt näin vanhaksi,
-saadakseni nähdä tämän, ennenkun kuolen.
-
-He seisoivat vielä siinä vastatusten, käsitysten, eivätkä löytäneet
-mitä sanoa toisilleen; he eivät tienneet ainoatakaan sanaa, joka olisi
-ollut kyllin suloinen, ainoatakaan lausetta, joka olisi merkitykseltään
-ollut sopiva, joka olisi näyttänyt kyllin arvokkaalta katkaisemaan
-heidän suloista äänettömyyttään.
-
--- Suudelkaa toisianne edes, lapsi kullat... Mutta eiväthän ne puhu
-mitään!... Herranen aika minkälaisia lapsukaisia minulla tuossa
-on!... No Gaud, tyttöseni, sano hänelle jotain... Minun aikanani oli
-muistaakseni tapana suudella toisiaan, kun tultiin kihloihin...
-
-Yann otti hatun päästään pois, oudon kunnioituksen tunteen valtaamana,
-ennenkun hän kumartui suutelemaan Gaudia -- ja hänestä tuntui siltä,
-kun se olisi ollut ensimäinen todellinen suudelma, jonka hän antoi
-eläissään.
-
-Gaud suuteli myös Yannia, painaen sydämmellisesti raikkaat huulensa
-sulhasensa meren rusentamille poskille. Uunin takana sirkka heille
-lauloi onnea, ja se arvasi oikein tällä kertaa. Ja Sylvestre paran kuva
-näytti hymyilevän mustan seppeleensä keskeltä. Ja kaikki näytti äkkiä
-virkistyneen ja nuortuneen synkässä mökissä. Viehättävä sulosointu
-täytti hiljaisuuden: talven kalpea hämäräkin, jota ikkunan kautta tuli
-sisään, oli muuttunut kauniiksi, lumoavaksi valoksi...
-
--- Niin sitten kun Yann palaa Islannista kai menette naimisiin, lapsi
-kullat!
-
-Gaud katsoi alas. Islanti, "Leopoldine", -- se oli totta, hän oli jo
-unohuttanut nämä kauheat esteet. -- Islannista palattua!... voi kuinka
-kauvan vielä piti odottaa, kokonainen, pelonalainen kesä!
-
-Ja Yann polki levottomasti maata jalallaan, hänestäkin se näytti liian
-pitkältä, ja hän laski nopeasti itsekseen, eikö kiirehtimällä vielä
-ehtisi viettää häitä ennen lähtöä: niin monta päivää tarvittaisiin
-paperien kuntoon saamiseen, niin monta päivää kirkossa kuuluttamiseen;
-aivan oikein, sen mukaan voisivat häät olla kuun 20-25 päivänä, ja
-sitten heillä vielä olisi kokonainen pitkä viikko yhdessä olla.
-
--- Joka tapauksessa minä aluksi riennän ilmoittamaan sitä minun
-isälleni, hän sanoi, semmoista kiirettä pitäen, niinkun joka minutti
-heidän elämätään nyt olisi ollut mitattu ja kallisarvoinen.
-
-
-
-
-
-
-NELJÄS OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Illan tullen rakastavaiset mielellään istuvat yhdessä penkeillä ovien
-vieressä.
-
-Samaa tapaa noudattivat Yann ja Gaudkin. Joka ilta he istuivat
-armastellen Moanien mökin edustalla, vanhalla graniittipenkillä.
-
-Toisilla on kevät, metsän siimes, viileät illat, kukkivat ruusut.
-Heillä oli vain helmikuun hämärät, jotka levisivät rannikkomaiseman
-yli, jossa oli ainoastaan ajonc-pensaita ja kiviä. Ei ollut ainoatakaan
-vihantaa oksaa heidän yläpuolellaan tai ympärillään, ei muuta kun
-rajaton taivas, jolla sumupilviä hitaasti kuljeksi. Ja kukkien asemesta
-ruskeita merileviä, joita kalastajat rannalta tullessaan, olivat
-kuljettaneet verkoissaan poluille.
-
-Talvet eivät ole kovia näillä tienoin, merituulet tekevät ne
-lauhkeiksi, mutta hämärä toi kuitenkin tullessaan jäätävää kosteutta ja
-hienoa läpitunkevaa sadetta, joka asettui hartioille.
-
-He jäivät kumminkin paikoilleen, he viihtyivät hyvin siinä.
-
-Ja penkki, joka oli sataa vuotta vanhempi, ei ihmetellyt heidän
-rakkauttaan, se oli ennenkin nähnyt paljon semmoista, se oli
-sukupolvesta sukupolveen kuullut nuorten kuiskailevan lempeitä sanoja,
-ja aina samoja, toisilleen; se oli tottunut näkemään rakastavaisten
-aikojen kuluttua tulevan takasin vapiseviksi ja horjuviksi vanhuksiksi
-muuttuneina, ja istuvan samalle paikalle -- mutta päivällä --
-hengittämään vielä vähän raitista ilmaa ja lämmittelemään viimeisessä
-auringon paisteessa.
-
-Tuon tuostakin Yvonne muori pilkisti ovesta ulos, katsellakseen heitä.
-Ei siksi, että hän olisi tahtonut tietää, mitä he tekivät keskenään,
-mutta vain myötätuntoisuudesta, saadakseen ilokseen katsella heitä ja
-myös koittaakseen saada heitä sisään. Hän sanoi: -- Teille tulee vilu,
-lapsi kullat, sairastutte vielä. Herranen aika, minä vain kysyn, onko
-viisasta istua näin kauvan ulkona.
-
-Vilu!... Heilläkö olisi ollut vilu? Eivät he mitään muuta tunteneet kun
-onnea, he vain iloitsivat, että saivat olla yhdessä, vieretysten.
-
-Ne, jotka illoin kulkivat ohitse, kuulivat kahden äänen hiljaisen
-pakinan sekaantuvan läheisen meren kuohuntaan. Se oli kun sointuvaa
-soittoa, Gaudin heleään ääneen yhtyi Yannin matala, jolla oli viehkeä,
-hellä sointu. Tieltä saattoi erottaa heidän molempien ruumiinpiirteet
-graniittiseinää vasten, jonka juurella he istuivat: ensin näki Gaudin
-valkean päähineen sitten koko hänen mustaan pukuun puetun solakan
-vartalonsa, ja hänen vieressään hänen ystävänsä leveät hartiat. Heidän
-yläpuolellaan mutkikas olkikatto, ja kaiken tämän ympärillä loppumaton
-hämärä, ääretön väritön taivas.
-
-Viimein he menivät sisään ja istuivat uunin ääreen, vanha Yvonne
-oli nukkunut, pää oli painunut ryntäille, hän ei häirinnyt nuoria
-rakastavaisia. He jatkoivat hiljaista keskusteluaan, heillä oli kahden
-vuoden äänettömyys palkittava; heillä oli niin paljon sanomista
-toisilleen, sillä heidän piti niin pian erota.
-
-He olivat päättäneet asua Yvonne muorin luona, joka testamentin kautta
-luovutti mökkinsä heille; tällä kertaa he eivät panneet toimeen mitään
-parannuksia ajan puutteesta, mutta Yannin Islannista palattua he
-aikoivat vähän kaunistaa pientä pesäänsä joka oli jotensakin kolkko.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kerran illalla Yann huvikseen kertoi tuhansia pikku seikkoja, mitä
-Gaud oli tehnyt tai mitä hänelle oli tapahtunut heidän ensimäisen
-yhtymisensä jälkeen, hän mainitsi millaisia pukuja hänellä oli ollut,
-missä juhlissa hän oli käynyt.
-
-Gaud kuunteli kovin hämmästyneenä. Mistä hän kaiken tämän tiesi? Kuka
-olisi luullut, että hän huomasi ja että hän muisti semmoisia?
-
-Yann vain nauroi salaperäisesti ja kertoi toisia pikkuseikkoja,
-semmoisia, jotka Gaud itse melkein oli unohtanut.
-
-Gaud antoi hänen kertoa, eikä häirinnyt häntä enää, odottamaton ilo
-hänet valtasi kokonaan; hän alkoi aavistaa, käsittää, että Yannkin oli
-rakastanut häntä koko ajan!... Että hän oli ollut Yannin ajatusten
-alituisena esineenä, sen hän nyt suoraan tunnusti hänelle.
-
-Mutta, herra Jumala, mikä hänellä oli ollut, miksi hän oli sysännyt
-häntä luotaan pois, miksi hän oli antanut hänen niin paljon kärsiä?
-
-Aina sama salaisuus, jonka Yann oli luvannut hänelle selittää, mutta
-jonka ilmaisemista hän aina lykkäsi toistaiseksi, joutuen hämilleen ja
-omituisesti hymyillen.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Sitten he kerran läksivät Paimpoliin Yvonne muorin kanssa, ostamaan
-hääpukua.
-
-Niitten hienojen pukujen joukossa, jotka hänellä oli jäljellä entisistä
-ajoista, olisi kyllä ollut semmoisia, jotka olisi voinut laittaa siksi
-tilaisuudeksi, tarvitsematta mitään ostaa. Mutta Yann oli tahtonut
-lahjoittaa sen, eikä Gaudkaan liioin ollut vastustellut: hänestä tuntui
-niinkun hän jo osaksi olisi ollut Yannin vaimo, kun hänellä oli hänen
-lahjoittamansa puku, jonka hinta oli maksettu hänen kalastustyöllään
-ansaitsemilla rahoilla.
-
-He valitsivat mustan, sillä Gaud vielä piti surua isänsä jälkeen.
-Mutta Yannista ei ollut mikään vaate kyllin kaunista niistä, jotka
-levitettiin heidän eteensä. Hän oli vähän kopea kauppiasta kohtaan ja
-hän, joka ennen ei mistään hinnasta olisi mennyt mihinkään Paimpolin
-puotiin, sekaantui nyt kaikkeen, hän piti huolta puvun kuosistakin; hän
-tahtoi että siihen pantaisiin suuria samettinauhoja, jotta se tulisi
-oikein kauniiksi.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kerran kun he taas istuivat illalla kivipenkillään ja yö jo alkoi
-peittää aution rannikon, ja satunnaisesti sattuivat katselemaan
-oratuomipensasta, joka oli ainoa laatuaan likitienoilla, ja kasvoi
-kallioitten välissä tien vieressä, niin he puolihämärässä luulivat
-näkevänsä pensaalla pieniä valkoisia palleroita:
-
--- Voisi luulla sen kukkivan, Yann sanoi. Ja he menivät lähemmäksi,
-tarkemmin katsomaan.
-
-Se olikin täydessä kukassa. Kun eivät voineet nähdä oikein selvästi,
-koskettelivat he sitä, ja tunsivatkin sormillaan pikku kukkia, jotka
-olivat aivan kosteita sumusta. Silloin he ensikerran tunsivat kevään
-lähestyvän, ja samalla he huomasivat, että päivät jo olivat pitempiä,
-että ilma jo oli lämpimämpi ja yö valoisampi.
-
-Mutta tämä pensas sentään oli toisia paljon edellä! Ei missään näillä
-tienoin olisi minkään tien varrella nähty moista. Varmaankin se oli
-alkanut kukkia heitä varten, heidän lempensä juhlaksi.
-
--- Meidänpä täytyy poimia niitä, Yann sanoi.
-
-Melkein hapuilemalla hän kokosi vihkollisen karkeisiin käsiinsä,
-suurella kalastajapuukollaan, jota hän aina kantoi vyötäisillään, hän
-huolellisesti leikkasi kaikki oat pois ja sitten hän pani kukat Gaudin
-ryntäille.
-
--- Kas niin, aivan kun morsian, hän sanoi ja astui hiukan taapäin,
-voidakseen pimeästä huolimatta nähdä, sopivatko ne hänelle hyvin.
-
-Heidän alapuolellaan tyyni meri hiljalleen kuohuili rannan kiviä
-vastaan, kohisten ja vaieten, säännöllisesti, niinkun nukkuva
-hengittää; se näytti välinpitämättömästi, melkeinpä suotuisasti
-katselevan heidän rakkauttaan.
-
-Päivät tuntuivat heistä pitkiltä iltaa odottaissa, ja kun he kymmenen
-lyönnillä erosivat, olivat he ikävissään, että se jo oli loppunut.
-
-Heidän täytyi joutua, jouduttaa paperia ja muita, he pelkäsivät,
-etteivät joutuisi valmiiksi, että täytyisi antaa onnen paeta syksyyn
-saakka, epävarmaan tulevaisuuteen...
-
-Ilta, synkkä paikka, meren yhtämittainen kohina ja kuumeentapainen
-huoli, että aika niin pian kului, kaikki nämä seikat yhteensä tekivät
-heidän rakastelemisensa omituiseksi, melkein alakuloiseksi He olivat
-erilaisia rakastavaisia kun muut, vakavampia ja levottomampia
-rakkaudessaan.
-
-Yann ei koskaan sanonut, mitä hänellä kahden vuoden kuluessa oli
-ollut häntä vastaan, ja kun hän illalla oli mennyt pois, kiusasi tämä
-salaisuus Gaudia. Että Yann häntä suuresti rakasti, hän kuitenkin
-varmaan tiesi.
-
-Se oli totta, että Yann oli rakastanut häntä koko ajan, mutta ei
-niinkun nyt: nyt se kasvoi hänen sydämmessään ja päässään niinkun meren
-vuoksi, joka nousee ja nousee, kunnes se täyttää kaikki. Ei hän koskaan
-ennen ollut sillä tavalla rakastanut.
-
-Joskus hän kävi kivipenkille virumaan ja pani päänsä Gaudin polville ja
-antoi hyväillä itseään niinkun lapsi, mutta äkkiä hän taas nousi ylös,
-peljäten sitä sopimattomaksi. Hän olisi tahtonut käydä maahan Gaudin
-jalkojen juureen ja olla siinä nojaten päätään hänen helmoihinsa.
-Paitse sitä veljen suudelmaa, jonka hän antoi hänelle tullen mennen,
-ei hän uskaltanut suudella häntä. Hän jumaloi jotain näkymätöntä, jota
-hänessä oli, joka oli hänen sielunsa, joka kuvastui hänen äänensä
-puhtaassa, tyynessä soinnussa, hänen hymyilyssään, hänen kauniissa,
-kirkkaassa katseessaan.
-
-Ja että hän oli samalla nainen, lihaa ja verta, ja kauniimpi ja
-lumoavampi kun kukaan muu, että hän kohta oli hänen omansa niin
-kokonaan, kun kukaan hänen entisistä rakastetuistaan, ja että hän ei
-kuitenkaa herennyt olemasta _itsenään!_... Tämä ajatus värisytti häntä
-sisintä sisustaa myöten; hän ei ensiksi voinut käsittää semmoista
-onnea. Mutta hän ei sitä sen enempää ajatellut, kunnioituksesta, hän
-melkein kysyi itseltään uskaltaisiko hän...
-
-
-
-
-V.
-
-
-Eräänä sateisena iltana he istuivat vieretysten uunin edessä ja Yvonne
-muori torkkui vastapäätä heitä. Liekki, joka hyppelehti takassa
-palavilla oksilla, kuljetteli edestakasin heidän suurennettuja
-kuvaisiaan mustalla seinällä.
-
-He puhelivat hiljaan keskenään, niinkun rakastavaisilla on tapana.
-Mutta tänä iltana syntyi pitkiä tuskastuttavia aukkoja heidän
-keskusteluunsa. Etenkin Yann ei sanonut paljon mitään ja katsoi
-poispäin puoleksi hymyillen vältellen Gaudin katseita.
-
-Gaud oli nimittäin koko illan ahdistanut häntä kysymyksillä, hän
-tiedusteli sitä salaisuutta, jota hän ei saanut Yannia ilmaisemaan ja
-Yann huomasi, ettei hän tällä kertaa pääsisi vähemmällä: Gaud oli liian
-älykäs ja oli liian lujasti päättänyt ottaa asiasta selon; Yann ei
-keksinyt mitään tekosyytä pulasta päästäkseen.
-
--- Oliko minusta puhuttu pahaa? hän kysyi.
-
-Yann koitti vastata myöntäväisesti. Puhuttu pahaa, ooh!... hänestä oli
-puhuttu paljon Paimpolissa ja Ploubazlanekissa...
-
-Gaud kysyi mitä oli puhuttu. Yann joutui hämille eikä voinut sanoa. Ja
-Gaud huomasi, että se mahtoi olla jotain muuta.
-
--- Oliko se minun pukuni, Yann?
-
-Pukuko, oli kai sekin osansa pannut, hän oli ennen ollut liian hienosti
-puettu tullakseen yksinkertaisen kalastajan vaimoksi. Mutta viimein
-Yannin täytyi myöntää, ettei pääsyy ollut siinä ollut.
-
--- No oliko se siksi, että meitä niihin aikoihin pidettiin rikkaina?
-Pelkäsitkö sinä rukkasia.
-
--- No en.
-
-Hän vastasi niin lapsellisen varmasti, jotta se oikein huvitti Gaudia.
-Ja sitten he taas olivat ääneti ja ulkoa kuului meren tuulten vingunta.
-
-Ja katsellessaan Yannia, alkoi uusi ajatus hänessä herätä ja hänen
-muotonsa muuttui samalla:
-
--- Se ei ollut yksikään näistä syistä, Yann, -- mutta mikäs se oli?
-ja hän katsoi häntä kirkkain silmin, vastustamattoman kysyväisesti
-hymyillen, niinkun se, joka on oikein arvannut.
-
-Ja Yann katsoi nauraen poispäin.
-
-Siinä se siis oli, Gaud oli päässyt asian perille: syytä hän ei voinut
-sanoa, koska ei ollut mitään, eikä ollut koskaan ollut. Hän vain
-yksinkertaisesti oli asettunut vastakynteen (niinkun Sylvestre ennen
-oli sanonut) ja siinä oli kaikki. Mutta kyllä häntä oli kiusattukin
-Gaudilla! Koko maailma oli siihen sekaantunut, hänen vanhempansa,
-Sylvestre, hänen kalastustoverinsa, vieläpä Gaud itsekin. Ja hän oli
-alkanut panna vastaan, itsepintaisesti panna vastaan, ja kuitenkin oli
-hänen sydämmensä pohjalla elänyt se ajatus, että kerran, kun ei kukaan
-arvannutkaan, hän lopulta myöntyisi.
-
-Ja se oli tämmöisen Yanninsa lapsellisuuden tähden, kun Gaud oli
-hyljättynä ikävöinyt kaksi vuotta ja halunnut kuolla...
-
-Kun Yann huomasi joutuneensa kiinni, niin hän ensiksi tuli hämille
-ja nauroi vähän, mutta sitten hän katsoi Gaudia silmiin vakavasti ja
-kysyväisesti vuorostaan: antoiko hän anteeksi? Hän katui suuresti
-nyt, että oli tuottanut niin paljon huolta ja tuskaa, antoiko hän
-anteeksi?...
-
--- Minun luonteeni on semmoinen, Gaud, hän sanoi. Kotona vanhempiani
-kohtaan olen minä samanlainen. Joskus kun minä satun pahalle päälle,
-saatan minä olla kokonaisen viikon heille vihoissani ja puhun tuskin
-kenenkään kanssa. Ja kuitenkin minä heitä rakastan, niinkun tiedät,
-ja lopulta minä aina tottelen heitä kaikessa, mitä he vaan tahtovat,
-ikäänkun vielä olisin kymmenvuotias lapsi... Luuletko sinä, että minä
-todellakaan en aikonut mennä naimisiin! Ei siihen missään tapauksessa
-olisi kauvalti ollut, siitä voit olla varma, Gaud!
-
-Josko Gaud antoi hänelle anteeksi! Hän tunsi vienojen kyynelten tulevan
-silmiinsä, viimeinenkin jäännös hänen entistä suruaan haihtui, kun hän
-kuuli Yannin tunnustuksen. Ja muuten ei nykyinen hetki olisi ilman
-entisiä kärsimyksiä ollut niin suloinen; nyt kun se oli mennyttä, hän
-melkein iloitsi, että oli kestänyt koettelemuksen ajan.
-
-Nyt oli kaikki selvillä heidän välillään; odottamattomalla tavalla
-heidän välinsä kyllä oli selvinnyt, mutta täydellisesti; heidän
-sielujensa välissä ei ollut enää mitään verhoa. Yann veti Gaudin
-syliinsä ja he istuivat kauvan aikaa käsitysten, poski vasten poskea,
-eivätkä kaivanneet enää mitään selityksiä, istuivat vaan ääneti. Ja
-heidän syleilynsä oli niin puhdas, että kun Yvonne muori heräsi, he
-jäivät samaan asentoon vähääkään hämmästymättä.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Oli kuusi päivää ennen Islantiin lähtöä. Heidän hääsaattonsa tuli
-Ploubazlanekin kirkosta, riehuva tuuli ajoi heitä takaa ja taivas oli
-pilvissä ja synkkänä.
-
-He olivat kauniita molemmat, kun kulkivat käsitysten, kulkivat kun
-kuninkaat pitkän saaton etupäässä, kulkivat kun unessa. Tyyninä,
-umpimielisinä, vakavina, he eivät näyttäneet mitään näkevän, he
-näyttivät hallitsevan elämää ja olevan sen yläpuolella. Tuulikin näytti
-heitä kunnioittavan, mutta heidän takanaan astuvan saaton nauravia,
-iloisia paria saattoivat länsituulen puuskat epäjärjestykseen. Siellä
-oli useita nuoria, joissa elinvoimat kuohuivat yli reunojen; toisia
-oli harmaapäitä, mutta nekin hymyilivät muistellessaan omia häitään ja
-ensimäisiä aviovuosiaan. Yvonne muori oli myöskin muassa, tuuli häntä
-vaivasi, mutta muuten hän näytti melkein onnelliselta, hän nojautui
-Yannin vanhan enon käsivarteen, ja tämä sanoi hänelle entisen ajan
-kohteliaisuuksia; ja muorilla oli uusi, kaunis päähine, joka oli
-ostettu tilaisuutta varten ja sama vanha huivi, se oli kolmatta kertaa
-värjätty -- tällä kertaa mustaksi Sylvestren tähden.
-
-Tuuli se teki kepposiaan erotuksetta kaikille vieraille, nosteli hameen
-helmoja ja käänteli nutun liepeitä ja lennätteli hattuja ja päähineitä.
-
-Kirkon portilla oli morsiuspari paikkakunnan tavan mukaan ostanut
-itselleen tekokukkavihkoja juhlapukunsa koristeeksi. Yann kiinnitti
-kukkansa, mihin sattui, leveälle rinnalleen, mutta muutamille sopii
-kaikki. Mitä Gaudiin tulee, niin vieläkin ilmaantui hieno neiti siinä
-tavassa, millä karkeatekoiset kukkaset olivat kiinnitetyt hänen
-pukuunsa, joka luontevasti niinkun ennenkin verhosi hänen täyteläistä
-vartaloaan.
-
-Viulunsoittaja, joka kulki kaikkein ensimäisenä, ja oli melkein
-pyörryksissä tuulen tähden, vingutti vimmatusti viuluaan; sävelet
-tulivat vaan katkonaisesti korviin, ja keskellä tuulen pauhinaa, se
-kuului hullunkuriselta ja kimakammalta kun lokin huuto.
-
-Koko Ploubazlanek oli liikkeessä heitä katsomassa. Näistä häistä oli
-puhuttu paljon, oli tullut kaukaakin ihmisiä juhlasaattoa katsomaan;
-joka paikassa tienristeyksissä seisoi ihmisiä heitä odottamassa.
-Melkein kaikki Paimpolin "islantilaiset", Yannin toverit, olivat
-siellä. He tervehtivät ohikulkevaa morsiusparia; Gaud vastasi keveästi
-kumartain neidin tavalla, sievästi ja vakavasti, ja pitkin matkaa häntä
-kaikki ihmettelivät.
-
-Ympäristön kurjimmistakin hökkeleistä oli tullut niitten asukkaat,
-kerjäläisiä, mielenvikaisia ja vaivaisia. He olivat asettuneet
-tievarsille soittoineen, karmonineen ja positiivineen, he ojentelivat
-käsiään, lautasiaan ja hattujaan, vastaanottaakseen niitä almuja, joita
-Yann heille jakeli komealla tavalla ja Gaud hymyillen ylevästi kun
-kuningatar. Siinä oli kerjäläisiä, jotka olivat hyvin vanhoja, tukka
-oli käynyt harmaaksi heidän päässään, joissa ei koskaan ollut ajatuksia
-ollut, he istuivat kyykyssä jossain kuopassa ja näyttivät samanlaisilta
-kun maa, josta vain puoleksi tuntuivat kehittyneen ja johon he kohta
-palasivat, koskaan ajatusta ajattelematta; heidän tylsät katseensa
-huolestuttivat, samoin kun heidän surkastuneen ja hyödyttömän olonsa
-salaisuus. Mitään ymmärtämättä he katselivat ohikulkevaa, rikkaan,
-loistavan elämän juhlasaattoa.
-
-Matkaa jatkettiin Pors-Evenin kylän ja Gaosien talon ohitse. He
-menivät, niinkun vanhastaan oli tapana kaikilla Ploubazlanekin
-morsiuspareilla, Kolminaisuuden kappeliin, joka on Bretagnen
-äärimäisellä niemellä,
-
-Viimeisen ja uloimman kallion juurella se on matalalla kivijalalla
-aivan rannalla ja tuntuu jo olevan meren aluetta. Siihen tullakseen
-pitää kulkea kapeata polkua graniittilouhikon läpi. Ja hääsaatto
-hajaantui kolkon niemen rinteelle, louhikkoon, iloiset ja kohteliaat
-leikkipuheet hälvenivät kokonaan tuulen ja aaltojen kohinaan.
-
-Oli mahdotonta päästä kappeliin, tämmöisen myrskyn riehuessa, tie ei
-ollut turvallinen ja meri tyrskyili liian korkealle. Valkea, vaahtoinen
-ryöppy kohosi korkealle ilmaan ja pudotessaan räiskyi joka taholle ja
-kasteli kaikki.
-
-Yann, joka kulki ensimäisenä käsitysten Gaudin kanssa, väistyi
-ensinnä tyrskyn edestä, ja hänen takanaan seisoi hääsaatto hajallaan
-kallioilla, näytti siltä, kun hän olisi tullut näyttämään vaimoaan
-merelle, mutta se näytti uhkailevan uutta morsianta.
-
-Kun hän kääntyi takasin, huomasi hän viulunsoittajan, joka oli
-kiivennyt harmaalle kalliolohkareelle, ja koitti kahden vihurin lomassa
-uudestaan alkaa häätanssia.
-
--- Heitä soittosi, mieskulta, hän sanoi hänelle, meri meille soittaa
-toista, jossa on enemmän voimaa kun sinun.
-
-Ja samalla alkoi rankkasade, joka oli aamusta aikain uhkaillut. Silloin
-syntyi yleinen sekamelska, huutaen ja nauraen ihmiset kiipeilivät
-kallioita ylös ja pakenivat Gaosien talon suojaan.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Juhlapäivälliset syötiin Yannin vanhempien luona, sillä Gaudin asuntoa
-pidettiin liian köyhänä.
-
-Ylhäällä, suuressa, uudessa kammarissa oli katettu pöytä morsiusparille
-ja viidelle kolmatta vieraalle, siellä oli veljiä ja sisaria, serkku
-Gaos-luotsi, Guermeur, Keraez, Yvon Duff, kaikki entisiä "Marian"
-miehiä, jotka nyt olivat "Leopoldineen" pestattuja; neljä kaunista
-morsiusneitiä, joilla oli palmikot kiehkurassa korvien yläpuolella,
-niinkun ennen muinoin bysantinilaisilla keisarinnoilla, ja valkoiset
-päähineet uutta kuosia, merisimpsukan muotoiset; neljä sulhaspoikaa,
-kaikki islantilaisia, rotevia miehiä, joilla oli rohkea katse kauneissa
-silmissä.
-
-Alakerrassakin tietysti syötiin ja puuhattiin, koko loppuosa
-juhlasaattoa siellä tungeskeli, ja naiset, jotka olivat Paimpolista
-palkatut auttamaan, juoksentelivat pää pyörällä suuren lieden edessä,
-joka oli täynnä pannuja ja patoja.
-
-Yannin vanhemmat kyllä olisivat toivoneet pojalleen rikkaampaa vaimoa,
-mutta Gaud oli tunnettu viisaaksi ja kunnon tytöksi; ja vaikka hän
-olikin kadottanut kaiken omaisuutensa, oli hän seudun kaunein tyttö ja
-heille oli mieleen nähdä niin komeata paria.
-
-Isä vanhus puheli syödessä iloissaan näistä naimisista:
-
--- Gaosia yhä lisääntyy, eikä niistä ole puutetta entisestäänkään
-Ploubazlanekissa.
-
-Ja laskien sormilla hän kertoi eräälle morsiamen enolle, kuinka monta
-sen nimellistä oli: hänen isällänsä, joka oli nuorin yhdeksästä
-veljestä, oli ollut kaksitoista lasta, jotka kaikki olivat serkusten
-kanssa naimisissa, ja siitä oli jo siunaantunut Gaosia, huolimatta
-niistä, jotka olivat Islantiin hukkuneet.
-
-Minä puolestani olen myöskin nainut Gaosin, sukulaisen, ja meillä
-kahdella on neljätoista lasta.
-
-Ja ajatellessaan tätä lapsilaumaa hän iloitsi ja pudisteli päätään.
-
-Niin, niin! oli ollut työ ja tuska kasvattaissa neljäätoista pientä
-Gaosia, mutta nyt he pitivät itse huolta itsestään, ja sitten ne 10,000
-markkaa, jotka hän oli saanut haaksirikkoutuneesta laivasta, olivat
-auttaneet heitä hyvälle varallisuuden kannalle.
-
-Ja iloissaan Guermeur serkku myös kertoi seikkailujaan asevelvollisuus
-ajaltaan, tarinoita Kiinasta, Antilleiltä, Brasiliasta, ja nuoret
-miehet, joiden kohta piti sinne lähteä, katselivat kummeksien häntä.
-
-Ja vanhat merimiehet, istuen pöydän ääressä, nauroivat lapsellista,
-hiukan ivallista nauruaan.
-
-Mutta ulkona ei sää asettunut, vaan päinvastoin; myrsky ja sade
-riehuivat pimeässä yössä. Vaikka oli tarpeellisiin varokeinoihin
-ryhdytty, niin muutamat kumminkin pelkäsivät satamassa olevia
-laivojaan, ja tuumivat lähteä niitä katsomaan.
-
-Alakerrasta alkoi kuulua vieläkin iloisempaa mellakkaa, siellä
-nuoremmat vieraat söivät hääateriaa, istuen sikin sokin miten sattui,
-ne olivat pikkuserkkuja, jotka milloin oikein huusivat ilosta, milloin
-nauruun purskahtivat; siiteri jo alkoi vaikuttaa.
-
-Oli tarjottu keitettyä lihaa, paistettua lihaa, kananpaistia,
-monenlaista kalaa, munapiiraita ja leivoksia.
-
-Oli keskusteltu kalastuksesta ja salakuljetuksesta, oli kerrottu
-millä kaikilla tavoilla saattaa tullimiehiä peijata, jotka, niinkun
-tiedetään, ovat meren kulkijain vihollisia.
-
-Ylhäälläkin kunniapöydän ääressä alettiin jutella hieman rohkeita
-tarinoita.
-
-Ja tuuli se ulvoi savutorvessa niinkun kidutettu paholainen; joskus se
-kamalan voimakkaasti tutisutti koko taloa kiviperustaa myöten.
-
--- Luulisi, että se on vihoissaan meille, kun me iloitsemme, sanoi
-luotsiserkku.
-
--- Ei, se on meri, joka on tyytymätön, Yann vastasi, hymyillen
-Gaudille, -- siksi että minä olen luvannut viettää häitä sen kanssa.
-
-Vähitellen omituinen laimeus alkoi vallata heidät molemmat; he
-puhelivat hiljaa keskenään, istuen käsitysten ikäänkun yksinään
-keskellä toisten iloa. Yann, joka tunsi viinin vaikutuksen, ei juonut
-mitään koko illassa. Ja hän, aika mies, punastui, kun joku hänen
-islantilaiskumppaneistaan sanoi merimiessukkeluuksia ensi yöstä.
-
-Joskus hän tuli alakuloiseksi, kun tuli ajatelleeksi Sylvestreä. Muuten
-oli päätetty, ettei tanssittaisi Gaudin isän ja hänen tähtensä.
-
-Syötiin jo jälkiruokaa ja kohta piti laulujen alkaa. Mutta sitä
-ennen oli rukoiltava perheen vainaajain puolesta; häissä ei tätä
-uskonnollista tapaa koskaan laiminlyödä, ja kun isä Gaos nousi ylös,
-paljastaen valkean päänsä, niin kaikki vaikenivat:
-
--- Tämä on, hän sanoi, Guilleaume Gaosille, minun isälleni.
-
-Ja ristien silmänsä hän alkoi lukea vainaajalle isämeidän rukousta
-latinaksi:
-
--- _Pater noster, qui es in coelis, sanctificetur nomen tuum_...
-
-Oli niin hiljaa kun kirkossa, alakerrassakin, nuorten iloisen pöydän
-ääressä. Kaikki läsnäolijat toistivat itsekseen nämä ikuiset sanat.
-
--- Tämä on Yves ja Jean Gaosille, minun veljilleni, jotka hukkuivat
-Islannin mereen... Tämä on Pierre Gaosille, minun pojalleni, joka
-hukkui "Zelien" haaksirikkoon...
-
-Sitten kun kukin Gaos oli saanut rukouksensa, hän kääntyi Yvonne
-muoriin:
-
--- Tämä, hän sanoi, on Sylvestre Moanille.
-
-Ja hän luki rukouksen. Silloin Yann itki.
-
--- ... _Sed libera nos a malo. Amen_.
-
-Sitten ruvettiin laulamaan. Lauluja, joita oli opittu
-sotapalveluksessa, jossa, niinkun tiedetään, on hyviä laulajia paljon.
-
-    Me uljaita poikia olemme, joita
-    Ei murra, ei voita
-    Ees kohtalotkaan.
-    Hei! Eläkööt merimiehet urheakkaat.
-
-Laulun lauloi muuan sulhaspojista niin tuntehikkaasti, jotta se tunki
-sydämmeen, loppusanat toisti kaikuva kuoro.
-
-Mutta vastanaineet sitä kuuntelivat niinkun hyvinkin kaukaista. Kun he
-katselivat toisiaan, välähteli silmissä tumma hohde, he puhelivat yhä
-hiljemmin keskenään, istuen vieläkin käsitysten, ja Gaud loi silmänsä
-usein maahan, vähitellen yhä suurempi ja yhä lumoavampi pelko hänet
-valtasi.
-
-Nyt luotsi serkku omasta puolestaan tarjosi viiniä; hän oli hyvin
-varovasti tuonut sitä muassaan, piteli pulloa hellästi kyljellään, sitä
-ei saanut nostaa pystyyn, hän sanoi.
-
-Hän kertoi viinin tarinan: kerran kun hän oli kalassa, näki hän aution
-laivan kelluvan yksin merellä, hän ei mitenkään voinut kuljettaa sitä
-muassaan, se oli liian suuri; hän oli sen upottanut, kannettuaan
-veneesensä, mitä siinä vain oli pulloja ja semmoisia. Mutta eihän
-se kaikkia kantanut. Hänen täytyi kutsua avuksi toisia luotsia ja
-kalastajia; mitä vaan oli purjetta, oli kokoontunut tämän löytökäisen
-ympärille.
-
--- Ja niitä oli toinenkin juovuksissa, kun tultiin Pors-Evenin satamaan.
-
-Myrsky se yhä jatkoi kauheata riehuntaansa.
-
-Alakerrassa lapset tanssivat piiritanssia; muutamat olivat nukkuneet --
-kaikkein pienimmät Gaosit; -- mutta toiset olivat vallan vimmoissaan,
-pikku Laumek ja pikku Fatek päämiehinä, he tahtoivat välttämättömästi
-hypätä ulkona, ja joka kerran kun he aukaisivat oven, syöksähti
-raivoisa tuuli sisään ja sammutti kaikki kynttilät.
-
-Luotsi serkku kertoi tarinansa loppuun. Hän oli osalleen saanut
-neljäkymmentä pulloa, mutta hän pyysi, ettei asiasta kellekään
-puhuttaisi herra komisarjuksen tähden, joka voisi vetää hänet
-oikeuteen, kun hän ei ollut ilmoittanut haaksirikkoa.
-
--- Mutta nämä pullot, hän sanoi, piti kätkeä, jos niitä olisi saanut
-ilmoilla pitää, niin olisi niissä ollut vallan mainiota viiniä, sillä
-siinä oli enemmän rypäleen mehua, kun kaikissa Paimpolin kauppiaitten
-kellareissa yhteensä.
-
-Kukaties missä haaksirikosta pelastettu viini oli kasvanut? Se oli
-väkevää, tummanväristä, siinä oli paljon merivettä seassa, ja suolan
-maku tuntui selvään. Kuitenkin sitä pidettiin hyvin hyvänä ja useimpia
-pulloja tyhjennettiin.
-
-Päät alkoivat käydä raskaiksi, äänet epäselviksi ja pojat suutelivat
-tyttöjä.
-
-Laulua jatkettiin iloisesti, kuitenkin olivat mielet levottomia, ja
-miehet ilmaisivat toisilleen levottomuuttaan, kun myrsky yhä paisui.
-
-Ulkona riehui myrsky hurjemmin kun koskaan. Se oli yhtä ainoata,
-yhtämittaista, kiihtyvää, uhkaavaa huutoa, oli kun tuhannet raivoavat
-pedot olisivat yhtä aikaa ulvoneet täyttä kulkkua.
-
-Luuli kuulevansa kaukaisten kanuunain jyminän, se oli meri, joka
-jyski vasten Ploubazlanekin rannikkoa; -- se näytti todellakin olevan
-tyytymätön, ja Gaudin sydäntä ahdisti tämä kamala soitto, jota ei
-kukaan ollut tilannut heidän hääjuhlaansa.
-
-Kun keskiyön aikaan tuuli vähän asettui, nousi Yann äkkiä ylös ja antoi
-vaimolleen merkin, että hänellä oli hänelle jotain sanottavaa.
-
-Hän tahtoi, että he lähtisivät kotiin... Gaud punastui ja joutui
-hämille. Hän sanoi, että oli epäkohteliasta lähteä näin äkkiä ja jättää
-muut.
-
--- Eikö mitä, Yann sanoi, isä itse lupasi, mennään vaan.
-
-Hän veti Gaudin mukaansa.
-
-He riensivät salaa pois.
-
-Ulkona oli kylmä, synkkä yö, ja myrsky raivosi. He läksivät juoksemaan,
-käsitysten. Korkealla kalliotiellä arvasi, vaikka ei nähnyt, että oli
-lähellä riehuva meri, josta tämä melu tuli. He juoksivat molemmat,
-eteenpäin kumartuneina, sillä tuuli puski heitä vasten kasvoja, joskus
-heidän täytyi kääntyä taaksepäin, käsi suun edessä, vetääkseen henkeä,
-jonka tuuli oli katkaissut.
-
-Ensiksi Yann pani kätensä hänen vyötäisilleen ja kohotti häntä ylös,
-jottei hänen helmansa likaantuisi, eikä hänen tarvitsisi astua
-kauneilla kengillään veteen, jota virtaili jokapaikassa, mutta sitten
-hän otti hänet kokonaan syliinsä ja juoksi eteenpäin vielä nopeammin...
-Ei hän ollut luullut niin suuresti rakastavansa! Ja Gaud jo oli
-kolmekolmatta vuotta ja hän itse kohta kahdeksankolmatta; ja jo kaksi
-vuotta sitten he olisivat voineet olla naimisissa ja yhtä onnellisia
-kun tänä iltana.
-
-Viimein he tulivat kotiinsa, pieneen matalaan mökkiinsä, jossa oli
-kostea maaperä lattiana ja katto olesta ja sammalesta; -- ja he
-sytyttivät kynttilän, jonka tuuli sammutti kahdesti.
-
-Vanha Moan muori oli saatettu kotiin, ennenkun ruvettiin laulamaan ja
-hän oli jo maannut kaksi tuntia kaappisängyssään, jonka ovet hän oli
-sulkenut; he lähestyivät kunnioittavaisesti ja katselivat häntä ovien
-leikkauksista, sanoakseen hänelle hyvää yötä, jollei hän sattuisi
-nukkumaan. Mutta he näkivät, että hänen arvokkaat kasvonsa pysyivät
-liikkumattomina ja silmät suljettuina, hän nukkui tai ainakin oli
-nukkuvinaan, ettei hän heitä häiritsisi.
-
-He tunsivat olevansa yksin, kahden kesken.
-
-Se oli pieni ja matala heidän mökkinsä, ja siellä oli kylmä. Jos Gaud
-olisi ollut rikas niinkun ennen, niin ilokseen hän olisi somennellut
-sievän huoneen, ei tämmöisen, jossa oli maalattia... Hän ei vielä ollut
-oikein tottunut karkeisiin graniittiseiniin, siihen tylyyn muotoon,
-joka kaikilla esineillä oli täällä, mutta hänen Yanninsa oli hänen
-kanssaan; ja hänen läsnäolonsa muutti kaikki, ja hän näki vain hänet...
-
-Heidän ympärillään, heidän hääyökseen, soitti yhä sama näkymätön
-soittokunta.
-
-Huuh!... huuh!... Milloin tuuli ulvoi täyttä kulkkua, ikäänkun vavisten
-raivosta; milloin se kuiskaten toisteli uhkauksiaan, ikäänkun häjysti
-ilkkuen, kimakasti vinkuen ja viheltäen kun pöllö.
-
-Ja merimiesten suuri hauta oli aivan lähellä, se aaltoili ja riehui ja
-jymisten se pieksi kallioita.
-
-Kerran vielä jonakin yönä, se oli saaliinsa ottava, ja taistelu oli
-taisteltava ulkona kylmällä, mustalla, raivoavalla merellä; -- he
-tiesivät sen...
-
-Mutta vähät siitä! Tällä hetkellä he olivat maalla, suojassa sen
-hyödyttömältä raivolta, joka palasi itseensä. Köyhässä, synkässä
-mökissään, jonka läpi tuuli vinkui, he antautuivat toisilleen,
-ajattelematta mitään muuta tai kuolemaa, rakkauden ikuinen lumousvoima
-oli heidät yhdistänyt.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-He olivat mies ja vaimo kuusi päivää.
-
-Lähdön edellisinä päivinä kaikki vain puuhailivat matkavarustuksia.
-Apulaisnaiset kantoivat suolaa ruumaan, miehet järjestelivät taklinkia,
-ja Yannin kotona äiti ja sisaret aamusta iltaan valmistelivat
-öljyvaatteita ja mitä muuta matkalle tarvittiin. Sää oli rumaa ja meri,
-joka tunsi päiväntasauksen lähestyvän, kuohuili levottomana.
-
-Gaud autteli huolestuneena välttämättömiä varustuksia tehtaissa, hän
-luki päivän nopeat hetket, odotellen iltaa, jolloin työn loputtua hän
-sai Yanninsa yksin haltuunsa.
-
-Lähtisikö hän tulevinakin vuosina matkalle? Hän toivoi saattavansa
-pidättää häntä, mutta ei vielä uskaltanut puhua hänelle siitä... Ja
-kuitenkin Yannkin rakasti, ei hän koskaan ennen ollut tuntenut samaa;
-tämä oli jotain aivan toista, se oli luottavaa, raikasta hellyyttä.
-
-Se Gaudia etenkin ihastutti ja kummastutti, että Yann oli niin hellä
-ja lapsellinen, samanen Yann, jonka hän oli joskus Paimpolissa nähnyt
-kopeasti ja halveksien kohtelevan rakastuneita tyttöjä. Hänen kanssaan
-ollessa Yann aina oli luonnollinen ja lempeä, ja hän ihaili hänen
-ystävällistä hymyilyään, joka aina tuli näkyviin, kun heidän katseensa
-sattuivat yhteen. Asian laita on näet se, että nämä luonnolliset
-ihmiset pitävät avioliittoa pyhänä.
-
-Gaud oli kuitenkin hyvin levoton onnessaan, joka hänestä tuntui liian
-odottamattomalta, epävarmalta kun uni.
-
-Ensiksikin olisiko Yannin rakkaus pysyväinen?... Joskus hän ajatteli
-Yannin entisiä rakastettuja, hänen seikkailujaan, hänen kiivasta
-luonnettaan, ja häntä alkoi peloittaa: pysyisikö hän aina yhtä hellänä,
-yhtä lempeänä ja kunnioittavaisena!
-
-Todellakin kuuden päivän naimisista ei semmoiselle rakkaudelle, kun
-heidän, ollut miksikään, kun pikkuisen kiihkoista esimakua elämästä,
-joka ehkä oli ulottuva kauvaksi tulevaisuuteen! Tuskinhan he olivat
-saaneet puhella keskenään, nähdä toisiaan, päästä käsittämään, että
-he kuuluivat yhteen. -- Ja kaikki heidän tuumansa yhteiselämästä,
-tyynestä rauhasta, talouden järjestämisestä oli täytynyt pakosta jättää
-kotiintuloon...
-
-Seuraavina vuosina hän millä hinnalla hyvänsä estäisi häntä Islantiin
-lähtemästä!... Mutta kuinka se kävisi päinsä? Ja mitä he sitten
-tekisivät elääkseen, kun eivät kumpikaan olleet sen rikkaampia?... Ja
-sitten Yann rakasti niin suuresti kalastaja-ammattiaan...
-
-Mutta sittenkin hän aikoi seuraavina vuosina koettaa pidättää häntä,
-hän siihen panisi kaiken tahtonsa, kaiken ymmärryksensä ja koko
-sydämmensä. Hän oli islantilaisen vaimo, surukseen hän oli näkevä
-kevään lähestyvän, ja joka kesän hän oli viettävä surullisena ja
-levottomana. Ei, nyt kun hän rakasti häntä enemmän, kun koskaan oli
-voinut kuvailla, hän tunsi sanomatonta tuskaa, ajatellessaan tulevia
-vuosia...
-
-Yhden ainoan kevätpäivän he saivat elää yhdessä. Se oli lähtöpäivän
-edellinen päivä, laivan taklinki oli jo saatu kuntoon, ja Yann oli koko
-päivän hänen kanssaan. He kävelivät käsitysten pitkin tietä, niinkun
-rakastavaisilla on tapana, aivan likitysten, ja puhellen tuhansista
-seikoista. Ihmiset hymyilivät, kun näkivät heidän kuljeksivan:
-
--- Ne ovat Gaud ja suuri Yann Pors-Evenistä... äskennaineet!
-
-Se oli oikea kevätpäivä, tämä viimeinen päivä; oli outoa nähdä
-äkillistä, suurta tyyneyttä, pilvenhattaraakaan ei ollut taivaalla,
-joka tavallisesti oli niin myrskyinen. Ei tuulen henkäystä liikkunut.
-Meri näytti niin lempeältä, se oli ylt'yleensä vaalean sininen ja aivan
-tyyni. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja Bretagnen karu maa imi
-itseensä täysin määrin valkeata, loistavaa valoa, joka oli sille niin
-hienoa ja harvinaista; sen syrjäisimmätkin osat näyttivät iloitsevan
-ja virkistyvän. Ilma oli vienon lämmintä, se maistui kesältä, ja
-tuntui siltä, kun se aina vastakin olisi pysyvä semmoisena, kun ei
-enää voisikaan olla rumaa säätä ja myrskyä. Pilvien muuttuvaiset
-varjot eivät enää kiidelleet pitkin niemiä ja lahtia, joiden suuret,
-muuttumattomat piirteet näkyivät selvästi auringon paisteessa; ne
-näyttivät lepäävän nekin nauttien rauhaa, jonka ei luullut koskaan
-loppuvan... Ja kaikki tämä näytti olevan vaan suloistuttamassa ja
-ikuistuttamassa heidän rakkauden juhlaansa; -- ja tien varsilla jo
-näkyi aikaisia kukkia, kevään esikkoja tai orvokkia, mutta ne olivat
-vielä heikkoja ja hajuttomia.
-
-Kun Gaud kysyi:
-
--- Kuinka kauvan sinä minua rakastat, Yann?
-
-Hän vastasi hämmästyneenä katsoen häneen rehellisillä, kauneilla
-silmillään:
-
--- Mutta Gaud, aina...
-
-Ja kun hän sanoi tämän sanan yksinkertaisesti, kaunistelematta, näytti
-sillä olevan ikuinen merkitys.
-
-Gaud nojautui hänen käsivarttaan vasten. Täytetyn unelmansa
-hurmauksessa, hän liittyi likemmäksi häntä, vieläkin levottomana,
--- tuntien, että häntä oli niin vaikea pidättää kun meren suuria
-lintuja... Huomenna oli hän jo kaukana merellä!... Ja tällä kertaa oli
-jo liian myöhäistä, hän ei enää voinut estää häntä lähtemästä...
-
-Kalliotieltä, jota myöten he kävelivät, näki yli koko rannikkomaiseman,
-joka näytti olevan aivan puutonta, se oli täynnä kiviä ja siellä
-täällä vaan oli matalia ajonc-pensaita. Kalastajamökit olivat hajallaan
-kallioitten välissä, vanhat seinät olivat graniittia, olkikatot olivat
-jyrkkiä ja mutkikkaita, puhkeava keväinen sammal ne pani vihoittamaan;
-ja äärimäisenä meri, ikäänkun suuri, läpikuultava kummitus, levitti
-ääretöntä, ikuista kehäänsä, joka näytti ympäröivän kaikkea.
-
-Gaud kertoili huvikseen Yannille, mitä kummallista, ihmeellistä hän oli
-nähnyt Parisissa, jossa hän oli asunut, mutta Yann halveksi sitä, eikä
-se häntä lainkaan huvittanut.
-
--- Niin kaukana rannikolta, hän sanoi, ja niin paljon maata,... siellä
-mahtaa olla epäterveellistä. Niin paljon taloja, ja niin paljon
-ihmisiä! Taitaa olla pahoja tautia niissä kaupungeissa; en minä siellä
-tahtoisi asua, en vaikka.
-
-Ja Gaud nauroi ja ihmetteli, että tämä aika mies saattoi olla niin
-lapsellinen.
-
-Joskus he menivät laaksoihin, joissa kasvoi oikeita puita, jotka
-näyttivät paenneen sinne merituulen suojaan. Sieltä ei enää nähnyt
-kauvaksi, maa oli täynnä lakastuneita lehtiä ja se oli kylmänkosteata;
-rotkotie, jonka molemmin puolin oli vihantia ajonc-pensaita, kävi
-synkäksi oksien varjossa, sitten se tungeskeli jonkin yksinäisen,
-synkän kylän talojen välitse, jotka olivat kaatua vanhuuttaan ja
-nukkuivat laaksossaan. Tuon tuostakin kohosi heidän edessään korkealle
-paljaitten oksien väliin suuri risti, siinä puinen Kristuksen kuva,
-joka oli ajan syömä ja näytti väänteleivän loppumattomissa tuskissaan.
-
-Taas kohosi tie ja he näkivät taas äärettömän taivaanrannan,
-hengittivät taas ylängön ja meren raitista ilmaa.
-
-Yann puolestaan kertoi Islannista, kalpeista yöttömistä kesistä,
-auringosta, joka ei ollenkaan mene mailleen. Gaud ei sitä oikein
-käsittänyt ja kyseli tarkempaa selitystä.
-
--- Aurinko kulkee ylt'ympäri, ylt'ympäri, hän sanoi, seuraten
-ojennetulla kädellään sinisen veden kaukaista kehää. Se pysyy aina
-hyvin alhaalla, se, näet, ei jaksa nousta ylemmäksi; keskiyön aikana
-se pikkuisen kastelee alareunaansa mereen, mutta kohta se taas kohoaa
-ja jatkaa kiertokulkuaan. Joskus näkyy kuu yht'aikaa toisella puolella
-taivasta; ja sitten ne hommaavat molemmat omalla tahollaan, eikä niitä
-päten toisistaan erota, sillä niillä mailla ne ovat hyvin toistensa
-kaltaisia.
-
-Jottako näkee auringon keskiyön aikana!... Kyllä se mahtaa olla
-kaukana, se Islanti. Ja vuonot? Gaud oli lukenut useat kerrat sen sanan
-kuolleitten nimien ohella haaksirikkoisten kappelissa; se hänestä
-tuntui merkitsevän jotain synkkää.
-
--- Vuonot, Yann vastasi, -- ne ovat suuria lahtia, niinkun esimerkiksi
-tämä Paimpolin; niitten ympärillä vaan on niin korkeita vuoria, ettei
-pilvien tähden voi nähdä mihin ne loppuvat. Se on synkkää tienotta,
-Gaud, se on varma se. Kiviä, kiviä vaan, oi mitään muuta kun kiviä,
-saaren asukkaat eivät edes tiedä, mitä puu on. Elokuun keskitienoilla,
-kun meidän kalastuksemme päättyy, on jo täysi aika palata, sillä
-silloin alkavat yöt, ja pitenevät nopeasti, aurinko vaipuu maan
-alapuolelle eikä jaksa kohota, ja heillä on siellä yhtämittainen yö
-koko talven.
-
--- Ja sitten siellä, hän sanoi, on myöskin pieni kalmisto, erään vuonon
-rannalla, samanlainen kun meillä, se on niitä Paimpolilaisia varten,
-jotka kuolevat kalastusaikana tai hukkuvat mereen; se on siunattua
-maata, niinkun Pors-Evenissäkin, ja haudoilla on puisia ristiä,
-samanlaisia kun täällä, ja niihin on kirjoitettu vainaajain nimet.
-Molemmat Goazdiout Ploubazlanekista ovat siellä ja myöskin Guillaume
-Moan, Sylvestren isoisä.
-
-Ja Gaud luuli näkevänsä pienen kalmiston alastomien kallioitten
-juurella ikuisen päivän kalpeassa, punertavassa valossa. Ja sitten hän
-ajatteli samoja kuolleita, kätkettyinä jään ja talven pitkän yön synkän
-vaipan alle.
-
--- Ja te kalastatte koko ajan, koko ajan? Gaud kysyi, ette milloinkaan
-lepää?
-
-Koko ajan. Ja sitten täytyy laivaa hoitaa, sillä sää ei siellä aina ole
-kaunista. Illalla on niin pahuuksen väsyksissä, ja ruoka se maistuu
-niin jotta...
-
--- Eikös ole koskaan ikävä?
-
--- Ei koskaan! hän sanoi niin varmasti, jotta se kävi kipeästi Gaudiin,
-merellä, laivassa ei aika minulle koskaan käy pitkäksi!
-
-Gaud painoi päänsä alas, hän tunsi käyvänsä surulliseksi, meri oli
-hänet masentanut täydelisemmin kun koskaan.
-
-
-
-
-
-
-VIIDES OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Kun tämän kevätpäivän loputtua tuli yö, tuntui taas talvelta, ja he
-menivät sisään syömään illallistaan räiskyvän takkavalkean ääressä.
-
-Viimeistä yhteistä ateriaansa!... Mutta heillä oli vielä kokonainen yö
-maata sylitysten ja se ajatus esti heitä surullisiksi tulemasta.
-
-Kun he syötyään lähtivät ulos Pors-Eveniin mennäkseen, heräsi heissä
-vielä sama keväinen tunne: ilma oli tyyni ja melkein lämmin, ja hämärä
-ikäänkun vitkasteli pimetessään.
-
-He menivät käymään vanhempiensa luo, jotta Yann saisi sanoa heille
-jäähyväiset, ja jotta he pääsisivät hyvissä ajoin kotiin makaamaan,
-sillä he aikoivat kumpikin nousta päivän koitossa.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Seuraavana aamuna oli Paimpolin ranta täynnä rahvasta. Jo toissa
-päivänä oli islantilaisia alkanut lähteä, ja joka luodevedellä meni
-uusi ryhmä merelle. Tänä aamuna piti viidentoista laivan lähteä,
-niitten joukossa Leopoldinen, ja sen miesten vaimot ja äidit olivat
-kaikki rannassa. Gaudista tuntui vähän oudolta, että hän oli heidän
-joukossaan, että hänestäkin oli tullut islantilaisen vaimo ja että
-hänkin oli tullut rantaan samasta surullisesta syystä. Hänen elonsa
-ja olonsa oli edistynyt, niin tavattomasti muutamassa päivässä, että
-hän tuskin oli päässyt käsittämään, että se oli todellista, hän oli
-ikäänkun vastustamattomasti luistanut alas jyrkkää rinnettä, ja oli
-pysähtynyt tähän loppuun, joka oli välttämätön, ja jonka alaiseksi
-hänen nyt täytyi alistua niinkun muittenkin, jotka olivat siihen
-tottuneet.
-
-Hän ei ollut koskaan ennen ollut läsnä näissä jäähyväisissä. Se oli
-hänelle outoa ja uutta. Hänellä ei ollut ketään vertaistaan näiden
-naisten joukossa, hän tunsi olevansa yksin ja erillään muista, se
-että hän oli ollut hieno neiti, vaikutti sittenkin, että hän oli
-erikoisasemassa.
-
-Ilma pysyi kauniina koko lähtöpäivän, merellä vain vyöryili lännestä
-suuri maininki ennustaen tuulta, ja kaukana näkyi meri tyrskyilevän,
-joka odotti tätä joukkoa.
-
-Gaudin ympärillä oli muitakin, jotka olivat kauneita ja helliä, joilla
-kyyneleet kiiluivat silmissä, mutta oli siellä välinpitämättömiäkin ja
-naurajia, jotka olivat kovasydämmisiä, tai jotka eivät sattuneet ketään
-rakastamaan. Vanhoja mummoja oli, jotka tunsivat kuoleman lähestyvän
-ja itkivät pojistaan erotessaan, rakastavaiset suutelivat pitkään
-toisiaan, juopuneita merimiehiä kuului lauleskelevan rohkaistakseen
-itseään, toiset taas menivät laivoihin synkän näköisinä, ikäänkun
-olisivat kidutettaviksi menneet.
-
-Oli siellä rumiakin tapahtumia: onnettomia, jotka oli viekoteltu
-kirjoittamaan kontrahdin alle joskus kapakassa, ja ne vietiin väkisin
-laivoihin; heidän omat vaimonsa ja santarmit heitä jouduttivat.
-Toisten, jotka olivat kovin väkeviä, peljättiin tekevän vastarintaa,
-ne oli varovaisuuden vuoksi juotettu, ja ne tuotiin paareilla ja
-suljettiin laivan ruumaan, kun olisivat kuolleita olleet.
-
-Kauhistuen Gaud näki niitä vietävän sivu: minkälaisten kumppanien
-seurassa hänen Yanninsa pitikään elää? Ja se mahtoi olla kamalaa, tuo
-Islannin ammatti, kun se tämmöiseksi näyttäytyi ja herätti miehissä
-moista kauhua?...
-
-Mutta oli merimiehiä, jotka nauroivatkin; jotka epäilemättä niinkun
-Yannkin rakastivat merielämää ja suurta kalastusta. Ne olivat
-parhaimmat miehet, he näyttivät ylpeiltä ja komeilta, jos olivat
-naimattomia, menivät laivaan huolettoman näköisinä, viimeistä kertaa
-vilkaisten tyttöihin; jos olivat naineita, suutelivat he hellästi
-vaimojaan ja lapsiaan, surullisina, kun piti erota, mutta toivoen
-palaavansa rikkaampina. Gaud tunsi vähän rauhoittuvansa, kun hän näki,
-että kaikki "Leopoldinen" miehet olivat semmoisia, sillä oli todellakin
-valittu miehistö.
-
-Kaksittain ja neljittäin lähtivät laivat satamasta, pienten
-hinaajahöyryjen perästä. Ja juuri kun ne lähtivät liikkeelle,
-paljastivat merimiehet päänsä ja lauloivat täysin voimin ylistysvirren
-pyhän Neitsyen kunniaksi: "Oi terve, Meren tähti!" Rannalla naiset
-viuhtoivat viimeisiä jäähyväisiään ja kyyneleet vierivät päähineitten
-nauhoille.
-
-Heti kun "Leopoldine" oli lähtenyt riensi Gaud nopein askelin Gaosien
-taloon päin. Kuljettuaan puoli toista tuntia pitkin meren rantaa,
-Ploubazlanekin tuttua polkua myöten, hän tuli äärimäisen niemen
-kärkeen, uuteen kotiinsa.
-
-"Leopoldine" aikoi vielä käydä ankkuriin Pors-Evenin ulkosatamaan
-ja lähteä lopullisesti vasta illalla, he saivat siis siellä vielä
-viimeisen kerran tavata toisiaan. Ja Yann tulikin maalle laivan
-ruuhessa; hän tuli kolmeksi tunniksi jäähyväisille.
-
-Maalla, johon ei meren viima päässyt vaikuttamaan, oli vieläkin sama
-keväinen sää, sama tyyni taivas. He astuivat pitkin tietä käsitysten;
-uudistivat eilistä kävelyään, yötä heillä vain ei enää ollut yhdessä
-olla. He kuljeksivat maalitta, Paimpoliin päin, ja olivat kohta
-kotinsa kohdalla, tietämättä ja ajattelematta he olivat tulleet sinne,
-viimeisen kerran he astuivat sisään kotiinsa, jossa Yvonne muori aivan
-peljästyi, kun näki heidän tulevan yhdessä.
-
-Yann neuvoi Gaudia pitämään huolta kaikenlaisista pikku seikoista,
-jotka hän jätti heidän kaappiinsa; etenkin hänen kauniista
-hääpuvustaan: silloin tällöin se piti levitellä auringon paisteesen. --
-Sotalaivoissa neuvotaan merimiehille semmoisia asioita. -- Gaud hymyili
-hänelle, kun hän niin oli ymmärtävinään kaikki; hän sai olla varma
-siitä, että Gaud oli huolellisesti hoitava ja vaaliva kaikkea, mikä oli
-hänen omaansa.
-
-Muuten nämä huolenpiteet eivät heille sen suurempiarvoisia olleet, he
-puhelivat niistä, saadakseen puhella.
-
-Yann kertoi, että "Leopoldinessa" äskettäin oli heitetty arpaa
-kalastuspaikoista, ja että hän oli iloissaan, kun oli sattunut saamaan
-yhden paraimpia. Mutta Gaud tahtoi häntä tarkemmin selittämään, sillä
-hän tunsi vielä vähän Islannin asioita.
-
--- Näetkös, Gaud, hän sanoi, meillä on laivan reunassa määrätyissä
-paikoissa aukkoja, ja niissä pidetään pyöriä, joita myöten siimat
-juoksevat. Ja nämä aukot me jaamme heittämällä niistä arpaa, tai
-ottamalla kukin numeroidun lipun laivapojan lakista. Jokainen saa
-omansa ja koko kalastuskautena ei saa laskea siimaansa toisen paikasta,
-ei saa muuttaa paikkaa. Minun paikkani sattui perään, josta, niinkun
-tietänet, saadaan enin kalaa; ja sitten se on aivan suuren vantin
-vieressä, johon aina voi kiinnittää öljykangaspalan, josta sentään
-vähän suojaa saapi kasvoille lunta ja rakeita vastaan; -- sehän on
-tietysti hyvä, ihoa ei niin polta pitkillä sateilla ja silmät pysyvät
-kauvemmin kirkkaina...
-
-... He puhelivat aivan hiljaa, ikäänkun olisivat peljänneet
-säikyttävänsä käsistään viimeiset hetket, karkottavansa ajan nopeammin.
-Heidän keskustelullaan oli omituinen luonne, jommoinen kaikella on,
-jonka kohta pitää auttamattomasti loppua: vähäpätöisimmätkin seikat,
-mitä lie toisilleen sanoivat, tuntuivat silloin erinomaisilta ja
-tärkeiltä.
-
-Viimeisenä eron hetkenä Yann sulki vaimonsa syliinsä ja he syleilivät
-toisiaan pitkään, ääneti sanaakaan sanomatta.
-
-Hän meni laivaansa, harmaat purjeet levitettiin ja vieno, läntinen
-vihuri pullisti ne. Gaud tunsi hänet vielä kaukaa, kun hän heilutti
-hattuaan sopimuksen mukaan. Ja hän katseli kauvan katoavaa miehen
-haamua merellä, etenevää Yanniaan. -- Se oli hän tuo tumma miehen
-muotoinen varjo, joka kuvautui vaaleansinistä vettä vasten, -- se
-kävi yhä epäselvemmäksi, se katosi näkymättömiin, silmät vaan jäivät
-katsomaan samaan paikkaan, vaikka eivät enää mitään erottaneet...
-
-Sen mukaan kun "Leopoldine" eteni, kulki Gaud jalkasin pitkin rantaa,
-ikäänkun manetin vetämänä.
-
-Mutta kohta hänen täytyi pysähtyä, sillä manner loppui, ja hän
-istuutui viimeisen suuren ristin juurelle, joka on pystytetty kivien
-ja ajonc-pensaitten sekaan. Koska se paikka oli korkealla, näytti meri
-siitä katsoen ikäänkun kohoavan ylöspäin edetessään, ja "Leopoldine"
-näytti poistuessaan, yhä pienemmäksi käyden, vähitellen nousevan
-äärettömän kehän rinnettä ylös. Meri aaltoili harvaan, ikäänkun
-maininki olisi käynyt jostakin kauheasta myrskystä, joka oli riehunut
-jossain muualla, tuollapuolen taivaanrantaa; mutta silmänkantaman
-alalta, jossa Yann vielä oli, oli kaikki tyyntä.
-
-Gaud yhä katseli, koittaen muistiinsa kiinnittää laivan muodon,
-purjeitten ja laivanrungon piirteet, jotta hän voisi tuntea sen kaukaa
-jo, kun hän tulisi tähän samaan paikkaan odottamaan sitä.
-
-Lännestä yhtämittaa vyöryili mahdottomia laineita, säännöllisesti
-toinen toisensa perästä, lepäämättä, uudistaen hyödyttömiä
-ponnistuksiaan, murtuen samoja kallioita vastaan, tyrskyillen ja
-kastellen hiekan samasta kohdasta. Ja ajanpitkään tuntui oudolta, meri
-kohisi niin kumeasti, ilma ja taivas olivat niin selkeitä, oli kun meri
-olisi pyrkinyt paisumaan yli reunojensa ja hukuttamaan rannat.
-
-Sillä välin kävi "Leopoldine" yhä pienemmäksi ja hälveni etäisyyteen.
-Luultavasti joku merenvirta sitä kuljetti, sillä illan vihurit olivat
-heikkoja ja kuitenkin se eteni nopeasti. Se oli vain pieni harmaa
-pilkku, ja se jo kohta tuli näköpiirin äärimäiseen rajaan ja oli
-katoava äärettömyyteen, josta hämärä jo alkoi koittaa.
-
-Kello seitsemän aikaan illalla tuli yö ja vene katosi näkymättömiin,
-Gaud palasi kotiinsa, yleensä rohkealla mielellä, vaikka silmiin
-kiertyikin kyynel toisensa perästä. Oli sentään suuri erotus, olisi
-ollut sanomattoman synkkää ja tyhjää, jos hän olisi nyt, niinkun muina
-vuosina lähtenyt jäähyväisiäkään sanomatta. Nyt oli aivan toista,
-kaikki oli muuttunut, sulostunut; Yann oli hänen omansa, hän tunsi
-olevansa rakastettu, erosta huolimatta, yksin kotiin tullessaan oli
-hänellä kumminkin se lohdutus, että hän iloisesti saattoi odottaa
-syksyä, jolloin he jälleen saisivat nähdä toisensa.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Kesä meni menojaan, se oli surullinen, kuuma ja hiljanen. Gaud
-tähysteli ensimäisiä keltaisia lehtiä, ensimäisiä syksykukkia, milloin
-pääskyset alkoivat parveutua.
-
-Hän kirjoitti Yannille useat kerrat Reykjavikin postia ja luovijaa
-myöten, mutta ei koskaan tiedä varmaan, tulevatko ne perille.
-
-Heinäkuun lopulla hän sai Yannilta kirjeen. Hän kertoi, että hän oli
-terveenä sen kuun 10:nä, että kalastus tuntui luonnistuvan hyvästi,
-ja että hänellä jo oli 1500 kalaa osallaan. Alusta loppuun kirje oli
-kirjoitettu samaan lapselliseen tapaan, saman yleisen mallin mukaan,
-kun kaikki islantilaiset kirjoittavat kirjeitä omaisilleen. Yannin
-tapaiset ihmiset eivät ollenkaan osaa kirjoittaa niistä tuhansista
-seikoista, joita he ajattelevat, mitä he tuntevat tai uneksivat. Mutta
-Gaud, joka oli sivistyneempi kun hän, osasi lukea rivien välistä sitä
-syvää hellyyttä, jota hän ei ollut osannut sanoilla ilmaista. Monet
-kerrat neljän sivun alalla hän kutsui Gaudia vaimokseen, sen nimityksen
-toistaminen näytti huvittavan häntä. Osoitetta jo: _Rouva Marguerite
-Gaosille, Moanien talossa, Ploubazlanekissa_, Gaud ilokseen luki monet
-kerrat. Gaudia oli vielä niin vähän aikaa kutsuttu _rouva Marguerite
-Gaosiksi!_
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Gaud teki ahkeraan työtä kesäkuukausien aikana. Paimpolilaiset naiset,
-jotka alkujaan olivat epäilleet hänen työkykyään, sanoen, että hänellä
-oli liian pienet ja hienot kädet, olivat huomanneet, että hän oli
-erittäin taitava tekemään käypiä vaatteita, ja hän oli ompelijattarena
-saavuttanut oikein mainetta.
-
-Ansaitsemataan hän käytti kaunistaakseen heidän kotiansa Yannin
-kotiintuloksi. Kaappia ja vanhoja sänkyjä oli korjailtu ja
-kiilloitettu; meren puoleiseen ikkunaan oli pantu uudet lasit ja
-akuttimet; hän oli ostanut uuden peitteen talveksi sekä pöydän ja
-tuoleja.
-
-Kaiken tämän sai hän aikaan koskettamatta niitä rahoja, jotka Yann
-lähtiessään oli hänelle antanut, ja joita hän säilytti pienessä
-kiinalaisessa lippaassa, näyttääkseen ne hänelle hänen kotiin tultuaan.
-
-Kesäiltoina, kun he laskeutuvan auringon valossa Yvonne muorin kanssa,
-jonka pää ja ajatukset lämpimän aikaan olivat paljoa selvemmät,
-istuivat talonsa edustalla, Gaud neuloi Yannille sinisestä langasta
-kaunista merimiehen mekkoa. Kaulan ja hihan suut olivat ihmeellisen
-konstikkaasti neulotut. Yvonne muori, joka aikoinaan oli ollut taitava
-neuloja, oli mieleensä johdatellut nuoruutensa taitoa ja neuvonut
-Gaudia. Ja siihen tarvittiin paljon lankaa, sillä Yannille piti olla
-suuri mekko.
-
-Mutta vähitellen, etenkin illoilla, alkoivat päivät tuntua lyhemmiltä.
-Muutamat kasvit, jotka paraiten kukoistavat heinäkuussa, alkoivat
-jo näyttää keltaisilta ja kuihtua, ja sinipunaiset ruusuruohot
-kukkivat toista kertaa tien varsilla, niillä oli pienemmät kukat ja
-pitemmät varret. Viimein päästiin elokuun viime päiviin ja ensimäinen
-islantilainen laiva näkyi muuanna iltana Pors-Evenin niemeen.
-Kotiinpaluun juhla-aika oli alkanut.
-
-Joukossa riennettiin rantaan vastaanottamaan; -- mikähän se oli?
-
-Se oli "Samuel-Azenide"; -- aina se oli ensimäinen.
-
--- Tällä kertaa, Yannin vanha isä sanoi, ei "Leopoldine" varmaankaan
-kauvan viivy; kun kerran yksi on lähtenyt eivät toisetkaan enää malta
-viipyä.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Islantilaiset palasivat. Seuraavana päivänä tuli kaksi, sen jälkeisenä
-neljä, ja sitten kaksitoista seuraavan viikon kuluessa. Ja ilo palasi
-heidän kanssaan, ja vaimoilla ja äideillä oli juhla; ja ravintoloissa
-juhlittiin myös, joissa kauniit paimpolilaiset tytöt tarjosivat
-kalastajille juotavaa.
-
-"Leopoldine" oli myöhästyneitten joukossa; puuttui vielä kymmenen. He
-eivät enää voineet viipyä kauvan, ja ajatellessaan, että korkeintaan
-kahdeksan päivän kuluttua -- hän määräsi itsekseen niin pitkän ajan,
-ettei pettyisi -- Yann olisi kotona, Gaud oli suloisessa odotuksen
-hurmauksessa, ja piti kotiaan järjestyksessä, siistinä ja puhtaana,
-ottaakseen häntä vastaan.
-
-Kaikki oli reilassa, eikä hänellä ollut enää mitään tekemistä, eikä hän
-malttanut mihinkään muuhun ryhtyä.
-
-Kolme myöhästyneistä tuli vielä ja sitten viisi.
-
-Kaksi vielä puuttui.
-
--- Tänä vuonna, hänelle nauraen sanottiin, "Leopoldine" tai
-"Maria-Jeanne" saavat koota muitten jätteet.
-
-Ja Gaud nauroi myöskin entistään hilpeämpänä ja kauniimpana, iloisesti
-odottaen.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Päivät vierivät.
-
-Gaud yhä pukeutui paraimpiin vaatteisiinsa, näytti iloiselta,
-kävi satamassa puhelemassa muitten kanssa. Hän sanoi, että tämä
-myöhästyminen oli aivan luonnollinen. Sattuihan semmoisia joka vuosi!
-Ja toisekseen, olivathan ne hyviä merimiehiä ja kaksi hyvää laivaa!
-
-Kun hän viimein illalla tuli kotiin, alkoi häntä huolestuttaa ja
-vavistuttaa.
-
-Oliko se todellakin mahdollista, että hän jo pelkäsi, näin
-aikaiseen?... Oliko jo syytä?...
-
-Ja se, että häntä jo pelotti, kauhistutti häntä...
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Oli 10:s päivä syyskuuta... Päivät ne kuluivat niin nopeasti!
-
-Eräänä aamuna, jolloin jo oli maassa kylmää sumua, oikeana syksyaamuna,
-auringon noustessa hän jo oli hyvän aikaa istunut haaksirikkoisten
-kappelin holvikäytävässä, siinä paikassa, jossa leskien on tapana
-rukoilla, -- siinä hän istui tuijottaen eteensä, ja hänen ohimoitaan
-poltti, niinkun olisivat rautavanteessa olleet.
-
-Kaksi päivää sitten olivat synkät aamusumut alkaneet, ja tänä
-aamuna oli Gaud herännyt tuskastuttavan levottomana, sillä tuntui
-niin talvelta... Miksi tämä päivä, tämä tunti, tämä minutti oli
-merkillisempi kun mikään muu?... Sattuuhan usein, että joku laiva
-myöhästyy viisitoista päivää, kokonaisen kuukaudenkin.
-
-Luultavasti oli kuitenkin tässä päivässä jotain erityistä, miksi hän
-oli ensi kertaa tullut kappelin holvikäytävään, lukemaan hukkuneitten
-nuorten miesten nimiä:
-
-                Muistoksi
-             _Yvon Gaosista_,
-    hukkui mereen Norden-Fiordin tienoilla...
-
-Mereltä kuului tuulen ulvonta, se ikäänkun pani värisemään kaikki, ja
-samalla kuului ikäänkun sateen rapinaa kattoa vastaan: lakastuneita
-lehtiä putoili alas!...Niitä kierieli kokonainen pilvi holvikäytävään;
-vanhoista tuulen pieksämistä puista varisi lehtiä, kun meren vihurit
-niitä tutisuttelivat. -- Talvi tuli!...?
-
-             ... hukkui mereen
-         Norden-Fiordin tienoilla,
-    myrskyyn 4 ja 5 p:nä elokuuta 1880.
-
-Hän luki konemaisesti ja avonaisesta ovesta hänen silmänsä tähystelivät
-merta: tänä aamuna sitä tuskin saattoi erottaa harmaassa sumussa, ja
-synkät pilvet muodostivat taivaanrannalle ikäänkun suruharson.
-
-Taas tuulenpuuska ja kuihtuneita lehtiä ryöpsähti hyppien sisään.
-Se oli entistä tuimempi, ikäänkun länsituuli, joka oli upottanut
-nämä kuolleet meren syvyyteen, olisi tahtonut hävittää ne
-kirjoituksetkin, jotka säilyttivät heidän nimensä eläville. Gaud ei
-voinut olla lakkaamatta katselematta tyhjää paikkaa seinällä, joka
-näytti odottavan. Häntä ahdisti se kauhea ajatus, että kohta siihen
-paikkaan ehkä pantaisiin uusi taulu, jossa oli uusi nimi, jota hän ei
-ajatuksissaankaan uskaltanut mainita tässä paikassa.
-
-Häntä kylmi, mutta sittenkin hän jäi istumaan graniittipenkille,
-nojaten päätään kiviseinää vasten:
-
-    ... hukkui Norden-Fiordin tienoille,
-       myrskyyn 4 ja 5 p:nä elokuuta
-             23 vuoden vanhana...
-              Levätkööt rauhassa!
-
-Hän oli näkevinään Islannin, sen pienen hautuumaan, -- kaukaisen,
-kaukaisen Islannin, jota keskiyön aurinko taivaanrannalla valaisi...
-Ja äkkiä -- seinän tyhjällä kohdalla, joka näytti odottavan -- hän
-näki kamalan selvästi sen uuden taulun, jota hän oli ajatellut: se
-oli vastatehty taulu, siinä oli pääkallo ja kaksi luuta ristissä, ja
-niitten keskellä leimuava nimi, -- armas nimi, _Yann Gaos_!... Hän
-hypähti ylös käheästi kirkaisten niinkun hullu...
-
-Ulkona peitti maan vieläkin aamun harmaa sumu; ja kuihtuneet lehdet yhä
-jatkoivat tanssiaan.
-
-Kuului askelia tieltä! -- Joku tuli! -- Hän nousi ylös, asetteli
-päähinettään ja koitteli näyttää tyyneltä. Askeleet lähestyivät,
-tulija oli tulossa tänne. Gaud oli, niinkun olisi satunnaisesti
-kirkkoon tullut, hän ei vielä millään ehdolla tahtonut näyttää
-haaksirikkoutuneen vaimolta.
-
-Se oli Fante Floury, toisen, "Leopoldinen" miehen vaimo. Hän ymmärsi
-heti, miksi Gaud oli siellä, oli turhaa teeskennellä. Aluksi molemmat
-vaimot jäivät ääneti katselemaan toisiaan, että he kohtasivat toisiaan
-täällä, samassa kauheassa asiassa, se heitä vielä enemmän kammoksutti,
-melkein vihastutti.
-
--- Kaikki Treguierin ja Saint-Brieukin laivat ovat jo tulleet kahdeksan
-päivää sitten, sanoi Fante tuskastuneena, synkällä, melkein ärtyneellä
-äänellä.
-
-Hänellä oli vahatuohus muassa lupauksia tehdä.
-
--- Voi, niin!... lupauksia... Gaud ei ollut vielä tahtonut ajatella
-sitä onnettomien viimeistä keinoa. Mutta hän meni kappeliin Fanten
-jälestä, mitään sanomatta, ja he lankesivat polvilleen vieretysten
-niinkun sisaret.
-
-He lukivat hehkuvia rukouksiaan Neitsyelle, Meren Tähdelle, kaikesta
-sielustaan. Ja kohta kuului vain nyyhkytyksiä, ja kyyneleitä vieri
-maahan. He nousivat ylös hempeämpinä ja turvallisempina... Fante tuki
-Gaudia, joka horjui, ja he tarttuivat toistensa käsiin ja syleilivät
-toisiaan.
-
-Kun he olivat pyyhkineet kyyneleensä, järjestäneet tukkansa ja
-pudistaneet tomun ja kalkin hameistaan polvien kohdalta, he lähtivät
-pois mitään puhumatta kumpikin eri taholleen.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Syyskuun loppupuoli oli kun toinen kesä, vähän surumielisempi vain. Se
-oli tänä vuonna todellakin niin kaunis, että, jollei kuihtuneita lehtiä
-olisi ollut, joita synkkänä sateena tielle putoili, olisi luullut
-olevansa iloisessa kesäkuussa. Puolisot, sulhaset, rakastajat olivat
-tulleet, ja joka paikassa iloittiin toista rakkauden kevättä...
-
-Viimeinkin eräänä päivänä ilmoitettiin, että toinen myöhästyneistä
-Islannin laivoista näkyi merellä. Kumpiko?...
-
-Kohta kokoontui rannalle joukko naisia, äänettöminä, huolestuneina he
-odottivat.
-
-Gaud, vavisten ja kalpeana, oli siellä myöskin, Yanninsa isän vieressä:
-
--- Minä luulen, vanha kalastaja sanoi, minä luulen varmaan, että ne
-ovat he! Punainen juova ja märssypurje on samanlainen kun heillä. Mitäs
-arvelet, Gaud tyttöseni?
-
--- Ei olekaan, ukko virkkoi äkkiä masentuen, me olemme sittenkin
-erehtyneet, puomi ei ole samanlainen, ja heillä on toisenlainen mesani.
-Tällä kertaa he eivät vielä tule, se on "Maria-Jeanne". Mutta nyt ne
-tyttöseni eivät voi kauvan viipyä enää.
-
-Ja päivä kului toisensa perästä ja yö tuli aina oikealla ajallaan
-järkähtämättä.
-
-Gaud yhä pukeutui juhlapukuunsa ikäänkun mieletön, hän pelkäsi näyttää
-haaksirikkoutuneen vaimolta, ja oli joutua epätoivoon, kun muut häntä
-kohtaan näyttivät sääliviltä ja salaperäisiltä, hän katsoi poispäin,
-jottei sattuisi kohtaamaan noita katseita, jotka häntä jäätivät.
-
-Nyt oli hän ottanut tavaksi joka aamu mennä Pors-Evenin korkealle
-äärimäiselle niemelle, ja meni sinne aina Yannin kotitalon
-takapuolitse, jottei äiti ja pienet siskot häntä näkisi. Hän meni
-aivan yksin Ploubazlanekin uloimmalle niemekkeelle, joka peuransarven
-kaltaisena pistää harmaasen Kanaaliin, ja siellä hän istui koko päivän
-yksinäisen ristin juurella, josta näki yli kaukaisen, aavan meren.
-
-Kaikilla meren rannikon kallioisilla niemillä on semmoisia
-graniittiristiä, ne ikäänkun rukoilevat armoa, ikäänkun koittavat
-lepyttää tuota suurta, liikkuvaa, salaperäistä, joka vetää ihmisiä
-luokseen, eikä anna heitä takasin, ja mieluimmin se vielä ottaa
-voimakkaimmat ja kauneimmat.
-
-Pors-Evenin ristin ympärillä oli ikuisesti vihannoiva kenttä, se oli
-täynnä ajonc-pensaita. Ja täällä ylhäällä oli meri-ilma aina puhdasta,
-tuskin tunsi merihauran suolaisen hajun, ilma oli täynnä syyskuun
-vienoja tuoksuja.
-
-Kaukana näkyivät toiset niemet, toinen toisensa takaa; Bretagnen maa
-loppui ikäänkun teräviin kärkiin, jotka pistivät meren tyyneen pintaan.
-
-Likempänä rantaa kalliot saivat meren pinnan väreilemään, mutta
-ulompana ei mikään enää häirinnyt sen kirkasta peiliä; kuului
-vienoa, hyväilevää ja samalla rajatonta kuohuntaa, joka tuli lahtien
-pohjukoista, Ja kaukaa katsoen se näytti niin tyyneltä, niin
-lempeältä. Suuri, sininen meri, Gaosien hauta, pysyi käsittämättömänä,
-salaperäisenä, ja vienot tuulahdukset toivat pensaitten tuoksua, jotka
-kukkivat toista kertaa syksyn viimeisessä auringon paisteessa.
-
-Määrätyillä ajoilla laskeutui meri, ja niemet kasvoivat, sen mukaan kun
-Kanaalista vesi hitaasti väheni; sitten se taas yhtä hitaasti nousi,
-laski ja nousi yhtämittaa, huolimatta vähäistäkään kuolleista.
-
-Ja Gaud yhä istui ristinsä juurella, yksin hiljaisuudessa, yhä
-tähystellen, kunnes tuli yö, kunnes ei mitään enää nähnyt.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Syyskuu oli lopussa. Gaud ei enää syönyt mitään eikä maannut.
-
-Nyt hän istui kotona kaiket päivät, kädet sylissä, pää seinää vasten
-nojattuna. Miksi hyväksi piti nousta ylös ja miksi hyväksi piti mennä
-makaamaan, hän heittäytyi vaatteet päällä vuoteelleen, kun viimein
-kokonaan väsyi. Sillä välin hän istui liikahtamatta paikallaan, hampaat
-kalisivat vilusta, kun aina oli yhdessä paikassa; hänestä vain tuntui,
-että rautavanne pusersi hänen ohimoitaan, hän tunsi, kuinka kasvot
-kävivät kuopille, suu oli kuiva niinkun kuumeessa, ja tuon tuostakin
-tunki hänen kurkustaan käheä valitus, jota tempomalla jatkui pitkät
-ajat, jolloin pää tärisi graniittiseinää vasten.
-
-Tai joskus hän kutsui Yannia nimeltä, hellästi ja hiljaa, ikäänkun hän
-olisi ollut aivan lähellä, ja hän sanoi hänelle helliä sanoja.
-
-Joskus hän ajatteli muitakin asioita kun häntä, kaikenlaisia
-vähäpätöisiä seikkoja; välistä hän esimerkiksi huvikseen katseli kuinka
-fajanssisen Neitsyen kuvan tai siunatun vesiastian varjo piteni pitkin
-hänen sänkyään sen mukaan, kun aurinko laski. Sitten palasi taas tuska
-entistä kauheampana, ja hän alkoi taas valittaa ja lyödä päätään seinää
-vasten.
-
-Ja niin kuluivat päivän hetket, toinen toisensa perästä, ja niin kaikki
-illan, ja yön ja aamun. Kun hän laski, kuinka kauvan sitten hänen jo
-olisi pitänyt tulla, kauhistui hän yhä enemmän, hän ei tahtonut pitää
-lukua päivämääristä eikä päivien nimistä.
-
-Tavallisesti on Islannin haaksirikkoutuneista jonkinlaisia tietoja,
-ne, jotka palaavat, ovat nähneet kaukaa heidän onnettomuutensa tai
-löydetään joku pirstale tai ruumis, tai muu todistus, joka kaikki
-selittää. Mutta "Leopoldinea" ei ollut kukaan nähnyt, siitä ei tiedetty
-mitään. "Maria-Jeannen" väki oli viimeiseksi nähnyt heitä, ja se oli
-ollut 2 p:nä elokuuta, ja he sanoivat, että he varmaankin olivat
-menneet kalastamaan kauvemmaksi pohjoseen, ja sen jälkeen oli kaikki
-kätketty läpitunkemattomaan salaisuuteen.
-
-Odottaa, aina vaan odottaa, saamatta tietää mitään! Milloin se aika
-tulisi, jolloin hän ei enää odottaisi? Hän ei sitä tiennyt, mutta hän
-melkein toivoi, että se tulisi pian.
-
-Voi! Jos hän todellakin oli kuollut, niin miksi he eivät sitä säälistä
-hänelle sanoneet!...
-
-Voi, jos hän saisi nähdä hänet semmoisena, kun hän oli tällä hetkellä
-tai mitä hänestä oli jäljellä!... Jos edes pyhä Neitsyt, jota hän
-niin palavasti oli rukoillut, tai joku muu samanlainen voima tahtoisi
-häntä armahtaa ja jollain tavalla näyttäisi hänelle hänen Yanninsa,
--- elävänä, matkalla kotiin, -- tai hänen ruumiinsa, joka ajelehti
-merellä, jotta hän edes varmaan tietäisi totuuden!
-
-Joskus hänestä tuntui, kun olisi purje kohonnut näkyviin
-taivaanrannalla: se oli "Leopoldine", joka lähestyi, joka riensi
-kotiin! Silloin hän tajuttomasti yritti nousta ylös, juosta katsomaan
-merelle, näkemään, oliko se totta...
-
-Hän vaipui alas. Voi, missä se oli, se "Leopoldine" tälläkin hetkellä?
-missähän se oli?... Luultavasti siellä kaukana, kauheassa Islannissa,
-hyljättynä, pirstaleina, hylkynä...
-
-Ja lopuksi häntä kiusasi aina sama näky: rikkonainen, tyhjä
-laivanhylky, joka kellui äänettömällä, harmaanpunertavalla merellä,
-kellui, hitaasti, hitaasti, ääneti, ivallisen viehkeästi keskellä
-kuolon tyyntä merta.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Kello kävi kahta aamulla.
-
-Etenkin yöllä hän odottavaisesti kuunteli joka askelta, joka lähestyi;
-pieninkin melu, pieninkin outo ääni pani hänen ohimonsa sykkimään, ne
-olivat käyneet kauhean aroiksi, kun niitä alituisesti oli jännitetty.
-
-Kello kävi kahta aamulla. Tänä yönä niinkun muinakin hän virui kädet
-ristissä ja silmät auki tuijottaen pimeään, ja hän kuunteli tuulen
-ikuista suhinaa.
-
-Äkkiä kuului askelia, kiireisiä askelia tieltä! Kukahan tähän aikaan
-siellä astui? Hän nousi istualleen, suurimmassa mielenliikutuksessa,
-hänen sydämmensä herkesi sykkimästä.
-
-Se pysähtyi oven eteen, astui pieniä kiviportaita ylös...
-
-Yann!... Voi, Herra Jumala, Yann!... Ovea jyskytettiin, saattoiko se
-olla kukaan muu!... Gaud seisoi lattialla, paljain jaloin, hän joka
-niin pitkät ajat oli ollut niin heikko, hän oli hypännyt sängystä
-keveästi kun kissa, ojennetuin käsin syleilläkseen rakastettuaan.
-Luultavasti "Leopoldine" oli tullut yöllä ja käynyt ankkuriin
-Pors-Evenin lahden suuhun, - ja Yann riensi maalle; nopeasti kun salama
-iskee, hän ehti ajatella kaiken tämän. Ja hän repi sormiaan oven
-nauloihin, kiihkoissaan kiskoessaan raskasta salpaa ovelta... -- --
-
--- Voi!... Hän väistyi takaisin hitaasti horjuen ja pää painui
-ryntäille. Hänen suloinen, hullu unensa oli loppunut. Se oli vain
-Fantek, heidän naapurinsa... Kun hän oli päässyt käsittämään, että
-se oli vain hän, ettei hänen Yanniaan ollut siinä ollut, tunsi hän
-ikäänkun porras portaalta vaipuvansa samaan kuiluun, samaan kauheaan
-epätoivoon.
-
-Fantek parka pyysi anteeksi: hänen vaimonsa, niinkun Gaud tiesi, oli
-huonosti sairaana, ja nyt oli heidän lapsensa tukehtua kätkyeesensä,
-se oli sairastunut pahaan kaulatautiin; hän oli tullut pyytämään apua,
-siksi aikaa kun hän itse menisi Paimpoliin lääkäriä hakemaan...
-
-Mitä se kaikki Gaudiin kuului? Hän oli käynyt kovaksi surussaan,
-hänellä ei ollut enää mitään muille antaa. Hän vaipui penkille ja jäi
-siihen istumaan liikkumattomin silmin, niinkun kuollut, vastaamatta ja
-kuulematta, edes näkemättäkään mitään. Mitä se häneen kuului, mitä tämä
-mies puhui?
-
-Silloin Fantek käsitti asian laidan, hän ymmärsi, miksi hänelle oli ovi
-avattu niin pian ja hän sääli häntä sen surun tähden, jonka hän oli
-hänelle tuottanut.
-
-Hän pyytää sopersi anteeksi.
-
--- Se oli totta, hänen ei olisi pitänyt vaivata häntä!
-
--- Minuako, Gaud vastasi nopeasti, - ja miksi ei minua, Fantek?
-
-Elinvoimat olivat äkkiä palanneet, sillä hän ei tahtonut vielä muitten
-silmissä näyttää epätoivoiselta, sitä hän ei millään ehdolla tahtonut.
-Ja sitten hän puolestaan sääli Fantekia; hän pukeutui seuratakseen
-häntä ja hänellä oli vielä niin paljon voimia, että hän saattoi mennä
-hoitamaan hänen pientä lastaan.
-
-Kun hän kello neljän aikaan tuli takasin ja heittäytyi vuoteelleen, oli
-hän niin väsyksissä, että uni hänet hetkeksi valtasi.
-
-Mutta hetken ääretön ilo oli tehnyt hänen mieleensä vaikutuksen, joka
-ei haihtunut; hän heräsi äkkiä, vavahtaen koko ruumiissaan, hän nousi
-puoleksi istumaan ja koitteli johdattaa mieleensä... Hän oli äskettäin
-saanut jotain tietoja Yannista. Sekavien ajatuksien joukosta hän etsi
-ja etsi mitä se oli...
-
--- Voi, niin todellakin! -- sehän oli vain Fantek.
-
-Ja toistamiseen hän vaipui samaan pohjattomaan kuiluun. Ei,
-todellisuudessa ei ollut mitään muuttunut hänen synkässä, toivottomassa
-odottamisessaan.
-
-Kuitenkin jo se, että hän oli luullut hänen olevan niin lähellä,
-vaikutti, että oli kun hänen henkensä olisi liidellyt hänen
-ympärillään; se oli sitä, jota Bretagnessa kutsutaan "viestiksi",
-ja hän kuunteli vieläkin tarkemmin ulkoa kuuluvia askelia, häntä
-aavistutti, että joku ehkä tulisi puhumaan Yannista.
-
-Ja päivän tultua tulikin Yannin isä. Hän otti lakin päästään, pyyhkäsi
-taapäin kauneita, valkoisia hivuksiaan, jotka olivat kiharia, niinkun
-hänen poikansa, ja istui Gaudin vuoteen ääreen.
-
-Hänenkin mielensä oli masennuksissa, sillä hänen Yanninsa, hänen
-kaunis Yanninsa oli hänen vanhimpansa, hänen suosikkinsa, hänen
-kunniansa. Mutta hän toivoi vielä, hän todellakin vielä toivoi. Hän
-alkoi lohduttaa Gaudia hyvin lempeästi: ensiksikin, kaikki viimeiseksi
-Islannista tulleet puhuivat tiheistä sumuista, jotka varmaan
-olivat voineet myöhästyttää laivaa. Ja sitten hän oli vielä tullut
-ajatelleeksi yhtä seikkaa: he olivat ehkä poikenneet Färsaarille,
-jotka ovat kaukaisia saaria matkan varrella, ja josta tullakseen
-kirjeet tarvitsevat hyvin pitkän ajan. Se oli kerran tapahtunut
-hänelle itselleen; siitä jo oli noin neljäkymmentä vuotta, hänen
-äiti vainaajansa oli jo luettanut sielumessuja hänen puolestaan...
-Ja semmoinen vene sitten kun "Leopoldine", melkein uusi; ja sitten
-laivaväki, ne olivat kaikki parhaimpia merimiehiä...
-
-Vanha Moan muori astua köpisteli heidän ympärillään ja pudisteli
-päätään: Gaudin epätoivo melkein oli hänelle palauttanut voimat ja
-ymmärryksen, hän hoiti taloutta ja katseli tuon tuostakin Sylvestren
-pientä kellastunutta muotokuvaa, joka riippui graniittiseinällä,
-merimiesankkurineen, mustista helmistä tehdyn hautajaisseppeleen
-keskellä. Sittenkuin merimiehen ammatti oli vienyt häneltä hänen
-pojanpoikansa, ei hän enää luottanut merimiesten palaamiseen; pyhää
-Neitsyttä rukoili hän vaan pelosta vanhoilla kuihtuneilla huulillaan,
-mutta sydämmessä hänellä oli katkera viha.
-
-Mutta Gaud kuunteli ahneesti ukon lohdutusta, hänen suuret, sinisten
-kehäin ympäröimät silmänsä katselivat hellän hellästi vanhusta,
-joka oli hänen rakastettunsa näköinen; jo se että ukko istui hänen
-vieressään, tuntui hänestä suojelevan häntä kuolemaa vastaan, ja hän
-tyyntyi ja oli ikäänkun lähempänä Yanniansa. Hiljaan ja vienosti hänen
-kyyneleensä vierivät, ja hän luki uudestaan ja uudestaan tulisia
-rukouksia pyhälle Neitsyelle, Meren Tähdelle.
-
-Olihan se todellakin mahdollista, että he olivat poikenneet niille
-saarille, ehkä korjaamaan jotain vahinkoa. Ja Gaud nousi ylös, pani
-tukkansa kokoon, ja pukeutui vähän, ikäänkun hän olisi toivonut hänen
-palaavan. Epäilemättä ei kaikki toivo ollut turhaa, koska ukko, hänen
-isänsä vielä toivoi. Ja hän alkoi taas muutamiksi päiviksi odottaa.
-
-Oli jo syksy, oikein täysi syksy, yöt olivat synkkiä, ja aikaiseen tuli
-pimeä pienissä mökeissä ja pimeä ulkonakin Bretagnen vanhassa maassa.
-
-Päivätkin olivat vain pitkiä hämäriä, mahdottoman suuret pilvet,
-jotka hitaasti kulkivat eteenpäin, saattoivat äkkiä tehdä keskipäivän
-pimeäksi. Tuuli ei vaiennut koskaan, se oli kun kaukaa kuuluvaa suurten
-kirkon urkujen soittoa, uhkaavia, epätoivoisia säveliä, toisinaan se
-tuli aivan oven taa ja ulvoi kun raivoisat pedot.
-
-Gaud oli käynyt niin kalpean kalpeaksi ja kuihtui kuihtumistaan,
-ikäänkun vanhuus jo olisi koskettanut häntä kaljulla siivellään.
-Alituisesti hän piteli käsissään Yannin kapineita, hänen kauneita
-häävaatteitaan, hän kääri niitä kokoon ja levitteli taas niinkun
-mielipuoli, -- etenkin erästä sinistä lankapuseroa, joka oli
-säilyttänyt hänen ruumiinsa muodon; kun sen keveästi heitti pöydälle,
-niin se niinkun itsestään, totutusta tavasta mukaili hänen hartiaansa
-ja rintansa piirteitä; lopulta oli hän pannut sen aivan yksinään
-erityiseen kaapin osaan, hän ei enää tahtonut liikuttaa sitä, jotta se
-kauvemmin säilyttäisi jäljennöksensä.
-
-Joka ilta nousi maasta kylmää sumua; silloin hän katseli ikkunastaan
-synkkää maisemaa, siellä täällä alkoi mökeistä tupruilla valkeata
-savua: niihin kaikkiin olivat miehet tulleet kotiin, kylmä oli
-muuttolinnut palauttanut. Ja suloisia hetkiä kai ne viettivät tulien
-ääressä, sillä talven tullen oli rakkauskin palannut islantilaisten
-maahan.
-
-Ajatuksillaan riippuen kiinni noissa saarissa, joihin hän oli voinut
-poiketa, Gaud oli taas alkanut toivoa ja odottaa...
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Yann ei palannut koskaan.
-
-Elokuun yönä, synkällä Islannin merellä, keskellä sen raivoavaa
-kuohinaa, oli vietetty hänen häitään meren kanssa.
-
-Meren kanssa, joka ennen oli ollut hänen imettäjänsä, se oli
-tuuditellut häntä, se oli kasvattanut hänestä suuren ja voimakkaan
-nuorukaisen, -- ja kun hänestä oli varttunut komea mies, oli se ottanut
-hänet yksin itselleen. Synkkä salaisuus peitti kauheat häät. Koko ajan
-oli synkkiä pilviä liidellyt heidän ympärillään, ikäänkun liikkuvina,
-liehuvina esirippuina, jotka oli pantu heidän häitään peittämään, ja
-morsian pauhasi, pauhasi kamalinta pauhinaansa tukahduttaakseen huudot.
--- Yann oli muistanut Gaudia, vaimoaan, ja oli puolustainut, taistellen
-kun jättiläinen kuolinpuolisotaan vastaan, kunnes hän viimein oli
-antautunut, syöksyen avonaisin käsin sen poveen, kauheasti huutaen
-niinkun kuoleva peto; suu oli täynnä vettä, kädet levällään, ainaiseksi
-kangistuneina.
-
-Ja hänen häissään olivat kaikki ne, jotka hän kerran oli niihin
-kutsunut. Kaikki muut, paitse Sylvestre, joka nukkui lumotussa
-puutarhassaan, kaukana, kaukana, toisella puolen maapalloa.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ISLANNIN KALASTAJAT***
-
-
-******* This file should be named 58891-8.txt or 58891-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/8/8/9/58891
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-