diff options
| -rw-r--r-- | 58745-0.txt | 4562 | ||||
| -rw-r--r-- | 58745-8.txt | 4944 |
2 files changed, 4562 insertions, 4944 deletions
diff --git a/58745-0.txt b/58745-0.txt new file mode 100644 index 0000000..95a416b --- /dev/null +++ b/58745-0.txt @@ -0,0 +1,4562 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58745 *** + + + + + + + + + + + +JEAN-CHRISTOPHE II + +Aamu + + +Kirj. + +ROMAIN ROLLAND + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1919. + + + + +I. + +JEAN-MICHELIN KUOLEMA + + + + +Muutamia vuosia on kulunut. Christophe täyttää pian yksitoista +vuotta. Hän kehittää itseään edelleen musiikki-alalla. Hän perehtyy +harmoniaoppiin Florian Holzerin johdolla, joka on Pyhän Martin +urkuri, isoisän ystävä, sangen oppinut mies; tämä opettaa hänelle, +että akordit, yhteissointujen sarjat, joita hän enimmän rakastaa, +harmoniat, jotka hivelevät hänen korviaan ja sydäntään ja joita hän +ei voi kuunnella tuntematta selkäpiissään väristystä, ovat pahoja ja +kiellettyjä. Kun Christophe kysyy, minkä tähden, ei hän saa muuta +vastausta kuin että niin on asia: sääntö ne kieltää. Koska hän on +luonnostaan taipumaton kuriin, niin hän rakastaa niitä yhä enemmän. +Hänen suurin ilonsa on keksiä ihailluissa mestareissa niitä ja mennä +niitä näyttämään isoisälle tai opettajalleen. Siihen isoisä vastaa, +että noissa säveltäjissä se on ihailtavaa ja että Beethoven ja Bach +voivat sallia itselleen mitä tahansa. Opettaja ei ole niin taipuisa, +vaan ärtyy ja sanoo happamesti, etteivät ne suinkaan ole heidän +parhaita tuotteitaan. + +Christophe pääsee ilmaiseksi konsertteihin ja teattereihin; hän oppii +käsittelemään hiukan kaikkia soittimia. Viulunsoitossa hän on jo +melkoinen taituri; ja hänen isänsä on viisaasti tietysti hommannut +hänelle paikan orkesterissa. Hän hoitelee siinä tehtävänsä niin +hyvin, että hänet nimitetään muutaman kuukauden koetus ajan jälkeen +virallisesti _Hof Musik Vereinin_ toisen viulun soittajaksi. Niin alkaa +hän elättää jo henkeään; eikä se olekaan liian aikaista; sillä perheen +asiat pahenevat yhä. Melchior on tullut arveluttavan kohtuuttomaksi, ja +isoisä vanhenee. + +Christophe ymmärtää hyvin surullisen asianlaidan; hän on jo vakavan +ja huolestuneen näköinen kuin aikamies. Hän täyttää uljaasti +velvollisuutensa, vaikkei hän tehtäviänsä erikoisesti harrastakaan +ja vaikka hän on usein nukahtaa väsymyksestä illalla orkesterissa, +sillä siellä täytyy olla myöhään ja hänellä on ikävä. Teatteri ei +järkytä enää hänen mieltään niinkuin ennen pienenä. Silloin, pienenä, +-- siitä on nyt neljä vuotta, -- olisi hänen suurin kunnianhimonsa +ollut päästä siihen arvoon, jossa hän nyt on. Nyt hän ei rakasta +enimpiä niistä kappaleista, joita hänen täytyy soittaa; hän ei uskalla +vielä lausua niistä arvosteluaan, mutta pohjaltaan ovat ne hänestä +typeriä; ja kun joskus sattumalta soitetaan jotain kaunista, niin +on hän tyytymätön hyvänsävyiseen velttouteen, jolla se esitetään: +hänen rakastamansa kappaleet tulevat silloin hänen seuralaistensa +kaltaisiksi, orkesterin virkatoverien, jotka, kun esirippu laskeutuu +ja he lakkaavat puhaltamasta tai hankaamasta soittimiaan, pyyhkivät +hymyillen hien otsaltaan ja kertovat toisilleen rauhassa vähäpätöisiä +juttujaan, aivan kuin olisivat päässeet voimistelutunnilta. Christophe +on nähnyt lähempää myöskin entisen ihanteensa, vaalean, paljasjalkaisen +laulajattaren; hän kohtaa hänet usein väliaikoina ravintolassa. Kun +nainen tietää, että poika on ollut häneen rakastunut, niin hän suutelee +mielellään Christophea; se ei ilahuta Christophea laisinkaan: naisen +ihomaali, hajuveden tuoksu, paksut käsivarret ja ahnaus herkkuihin +innoittavat Christophea; hän vihaa nyt tuota ihannettaan. + +Herttua ei unohtanut vakinaista pianistiaan: tosin ei sitä vaatimatonta +eläkettä, jonka hän tuon arvonimen ohella hänelle antoi, suoritettu +säännöllisesti, -- sitä täytyi alinomaa mennä pyytämään; -- mutta tuon +tuostakin sai Christophe käskyn mennä linnaan, kun sinne oli tullut +suuria vieraita, tai hyvin yksinkertaisesti, kun heidän Korkeuksiensa +päähän pälkähti haluta häntä kuunnella. Se tapahtui melkein aina +illalla, hetkinä, jotka Christophe olisi tahtonut olla yksin. Silloin +täytyi hänen jättää kaikki ja rientää linnaan niin nopeasti kuin +suinkin. Joskus annettiin hänen odottaa etuhuoneessa, sillä päivälliset +eivät olleet vielä päättyneet. Lakeijat olivat häneen tottuneet ja +puhuttelivat häntä tuttavallisesti. Sitten vietiin hänet saliin, +joka oli täynnä kuvastimia ja loisti valoa ja jossa vaativat ihmiset +tirkistelivät loukkaavan uteliaasti häneen. Hänen täytyi marssia yli +liian liukkaan vaha-permannon, suutelemaan heidän Korkeuksiensa käsiä; +ja kuta isommaksi hän varttui, sitä kömpelömmäksi hän tuli; sillä hän +tunsi olevansa naurettava, ja hänen ylpeytensä kärsi siitä. + +Sitten asettui hän pianon ääreen, ja hänen täytyi soittaa noille +hölmöille: -- niin hän heitä arvosteli. -- Joskus tuntui hänestä +ympäristön välinpitämättömyys niin ahdistavalta, että hän oli vähällä +lakata keskellä kappaletta. Hänen keuhkonsa eivät ikäänkuin saaneet +ilmaa, hän oli aivan tukehtumaisillaan; hänestä tuntui kuin hän olisi +pudonnut tyhjään avaruuteen. Hänelle syydettiin onnitteluita soiton +loputtua; häntä kiusattiin kohteliaisuuksilla; häntä esiteltiin +yhdelle ja toiselle. Christophe ajatteli, että hän oli siellä kuin +jokin ruhtinaan eläintarhaan kuuluva ihme-elukka, ja että ylistys oli +tarkoitettu paremminkin itselleen tarhan omistajalle kuin hänelle. +Hän tunsi olevansa alennustilassa, tuli sairaaloisen luulevaksi ja +kärsi siitä sitäkin enemmän, kun ei uskaltanut ajatuksiaan ilmaista. +Hän arveli kaikkein viattomimmissa sattumissa loukattavan häntä: jos +naurettiin jossakin salin kulmassa, luuli hän, että naurettiin hänelle; +eikä hän tiennyt, pilkattiinko hänen pukuaan vai hänen ruumistaan, +hänen jalkojaan vai käsiään. Kaikki oli hänelle nöyryytystä: häntä +nöyryytti, jos häntä puhuteltiin, nöyryytti, jos hänelle ei puhuttu, +samoin, jos hänelle annettiin namusia kuin lapselle; nöyryytti +varsinkin, jos herttua pisti hänen pois lähtiessään hänelle kouraan +kultarahan, kuten hän joskus teki, kursailematta kuin ruhtinaan sopi. +Christophe oli onneton, että hän oli köyhä, että häntä kohdeltiin +köyhänä. Eräänä iltana kiusasi häntä saatu raha niin, että hän heitti +sen kotiin palatessaan sisälle eräästä kellarin luukusta. Ja kohta +seuraavalla hetkellä olisi hän ollut valmis mihin alennukseen tahansa +saadakseen sen takaisin; sillä kotona oltiin velkaa teurastajalle monen +kuukauden maksu. + +Christophen vanhemmat eivät aavistaneet laisinkaan hänen loukatun +ylpeytensä kärsimyksiä. He olivat ihastuksissaan ruhtinaan suosiosta. +Louisa-parka ei voinut kuvitella mitään kauniimpaa pojalleen kuin +nuo illatsut linnassa, ylhäisessä seurassa. Melchiorille ne olivat +ainaisena kerskailun aiheena hänen ystäväpiirissään. Mutta onnellisin +heistä kaikista oli isoisä. Hän oli kyllä olevinaan sangen itsenäinen, +arvosteleva, maailman mahtavain halveksija; mutta pohjaltaan ihaili hän +lapsellisesti rahaa, valtaa, arvonosoituksia, kaikkia yhteiskunnallisia +luokitteluja; eikä hänen ylpeytensä tiennyt rajojaan, kun hän näki +pojanpoikansa pääsevän niiden joukkoon, joilla nuo edut olivat: +hän nautti siitä aivan kuin olisi osa tuosta kunniasta langennut +hänellekin, ja vaikka hän koetti tekeytyä kylmäksi, niin hänen kasvonsa +loistivat ilosta. Niinä iltoina, jolloin Christophe oli linnassa, +hommasi vanha Jean-Michel itsensä jäämään jollakin verukkeella +myöhään Louisan luokse. Hän odotti pojanpoikansa paluuta lapsellisen +kiihkeästi; ja kun Christophe tuli, teki hän hänelle ensin muka +hajamielisenä jonkin pikku kysymyksen, kuten esimerkiksi: + +-- No, menikö tänä iltana hyvin? + +Tai antoi ystävällisen vihjauksen, kuten: + +-- Kas tuossa meidän pikku Christophe, hän kertoo meille jotain uutta. + +Tai lausui hänen mieltään taivuttaakseen ovelan kohteliaisuuden: + +-- Terve meidän nuorelle ritarillemme! + +Mutta Christophe oli jörö ja ärtyinen ja vastasi tuskin: "Hyvää +iltaa!" sangen kuivasti, ja meni mököttämään johonkin nurkkaan. Ukon +uteliaisuus kiihtyi, hän teki selvempiä kysymyksiä, mutta poika ei +vastannut niihin muuta kuin: "Kyllä" tai: "Ei". Muutkin yhtyivät +vanhuksen uteluihin ja tiedustelivat jos jotakin; Christophe tuli +yhä enemmän tuppisuuksi. Häneltä täytyi lypsää joka sana, kunnes +Jean-Michel joutui suunniltaan ja vimmastui ja loukkasi häntä. +Christophe vastasi varsin vähän kunnioittavasti, ja kohtaus päättyi +yleiseen suuttumukseen. Ukko meni matkaansa ja paukahutti oven kiinni +takanaan. Niin turmeli Christophe koko ilon noilta ihmis-raukoilta, +jotka eivät voineet ymmärtää hänen pahatuulisuuttaan; eipä ollut heidän +vikansa, että he olivat orjasieluja eivätkä aavistaneet maailmassa +voitavan muuta olla. + +Christophe vetäytyi siis omaan kuoreensa; ja vaikkei hän omaisiaan +tuominnut, tunsi hän itsensä ja heidän välillään olevan kuilun. Hän +ehkä liioitteli seikkoja, jotka eroittivat heitä toisistaan: ja hän +olisi ehkä saanut katsomusten erilaisuudesta huolimatta heidät itseään +ymmärtämään, jos hän vain olisi voinut puhua heille avomielisesti. +Mutta jokainen tietää, ettei mikään lasten ja vanhempien välillä +ole vaikeampaa kuin ehdoton avomielisyys, silloinkin, kun he ovat +toisiinsa hellästi kiintyneet; sillä kunnioitus masentaa toisaalta +avomielisyyttä; ja toisaalta jälleen estää harhautunut käsitys iän ja +kokemuksen ylemmyydestä usein vanhempia ihmisiä ottamasta vakavasti +huomioon lapsen tunteita, jotka ovat monesti yhtä mieltäkiinnittäviä +kuin aikuistenkin, ja melkein aina rehellisempiä. + +Ihmiset, joita, Christophe kotonaan tapasi, ja keskustelut, joita hän +siellä kuuli, veivät hänet yhä loitommalle omaisista. + +Siellä kävi usein Melchiorin ystäviä, enimmäkseen orkesterin +jäseniä, juoppoja, naimattomia miehiä; he eivät olleet pahoja, mutta +jokapäiväisiä luonteita; koti räikkyi heidän nauruaan ja tömistystään. +He rakastivat musiikkia, mutta puhuivat siitä raivostuttavan +typerästi. Heidän ihastuksensa löyhäsuinen mataluus loukkasi pahoin +lapsen puhdasta hartautta. Kun he tuolla tavoin kehuskelivat jotain +kappaletta, jota hän rakasti, tuntui hänestä kuin he olisivat +loukanneet häntä itseään, hän tuli jyrkän jäykäksi, kalpeni, muuttui +kylmäksi kuin jää eikä ollut muka valittavinaan koko musiikista; hän +olisi sitä vihannut sellaisilla hetkillä, jos suinkin olisi voinut. +Melchior sanoi hänestä: + +-- Tuolla ei ole sydäntä. Hänellä ei ole mitään tunteita. Minä en +tosiaan tiedä, keneen hän on tullut. + +Usein lauloivat herrat yhdessä saksalaisia lauluja, -- neliäänisiä, +neljäjalkaisia, -- jotka muistuttivat aina heitä itseään, kulkien +raskaasti, juhlallisen typerinä ja halpahintaisin yhteissoinnuin. +Christophe pakeni silloin kodin loitoimpaan huoneeseen ja sadatteli +seinäin kuullen. + +Isoisällä olivat myöskin omat ystävänsä: urkuri, verhoilija ja +kelloseppä, kontrabasso, loruavia vanhuksia, jotka märehtivät alinomaa +samoja sukkeluuksia ja jauhoivat iänikuisia pohtimisiaan taiteesta, +politiikasta tai seudun sukujen syntyperästä, -- paljoa vähemmän +innostuneina puhumiinsa aineisiin kuin saadakseen itse puhua ja +onnellisina siitä, että joku heitä kuunteli. + +Mitä Louisaan jälleen tuli, hänen luonaan kävi ainoastaan +muutamia naapurin naisia juoruja tuomassa, ja silloin tällöin +joku "hyväätekeväinen" rouva, joka muka ajatteli häntä ja kävi +sillä verukkeella pyytämässä häntä apunaiseksi seuraaviin +päivälliskutsuihinsa, käyttäen samalla tilaisuutta hyväkseen valvoa +Louisan lasten uskonnollista kasvatusta. + +Mutta vieraista ei Christophesta ollut kukaan vastenmielisempi kuin +Theodor-eno. Hän oli isoisän poikapuoli, Claran, Jean-Michelin +ensimäisen vaimon poika. Hän oli osakas suuressa kauppahuoneessa, joka +oli liikesuhteissa Afrikaan ja kaukaiseen Itään. Hän edusti hyvin +tuota uutta saksalaistyyppiä, joka koettaa ylimielisesti halveksia +rotunsa vanhaa ihanteellisuutta ja jumaloi voitonhuumassaan voimaa ja +maailman menestystä siinä määrin, että voi arvata sen olevan tottumaton +näkemään niitä puolellaan. Mutta koska on vaikeaa yhtäkkiä muuttaa +jonkun kansan vuosisatoja vanhaa luonnetta, niin tunkeusi tässäkin +miehessä tukahdutettu ihanteellisuus esille joka hetki puheissa, +tavoissa, moraalisissa tottumuksissa, Goethen lauseiden lainaamisessa +pienimmissäkin kotoisissa hommissa; ja koko pyrkimys oli merkillistä +omantunnon ja omanvoitonpyynnin sekoitusta, omituista yritystä sulattaa +toisiinsa vanhan saksalaisen porvariston kunniaperiaatteita ja uusien +kauppahuone-palkkasoturien häikäilemättömyyttä: sekoitus, joka +haiskahti ilkeänlaisesti ulkokultaisuudelta, -- ja teki saksalaisen +voiman, voitonhimon ja itsekkyyden muka kaiken oikeuden, totuuden ja +suoruuden perikuvaksi. + +Christophen puhdasta sielua tämä loukkasi katkerasti. Hän ei kyennyt +päättelemään, oliko hänen enonsa oikeassa; mutta hän inhosi häntä +ja tunsi hänet vihamiehekseen. Isoisäkään ei rakastanut Theodorin +periaatteita ja nousi usein niitä vastaan; mutta väittelyssä hän pian +joutui tappiolle, sillä Theodorin, joka oli taitava kääntelemään +sanoja, ei ollut vaikeaa tehdä vanhuksen ylevää yksinkertaisuutta +naurettavaksi. Jean-Michel häpesi lopuksi hyvää sydäntään; ja +näyttääkseen, ettei hän ollut niin takapajulla kuin luultiin, koetti +hän puhua niinkuin Theodor: moinen kuului hänen suussaan ontolta, ja +se oli hänestä itsestäänkin noloa. Kuinka eri tavalla hän ajattelikin +asioita, niin vaikutti Theodor kuitenkin häneen voimakkaasti; hän +kunnioitti käytännöllistä notkeutta, jota hän kadehti sitä enemmän, +kun hän tiesi itse olevansa sitä täydellisesti vailla. Hän haaveksi +jollekin pojanpojistaan sellaista asemaa kuin Theodorilla oli. Samaa +aikoi myöskin Melchior, joka määräsi nyt Rudolfin seuraamaan enon +jälkiä. Sitäpaitsi koetti koko kotiväki imarrella rikasta sukulaista, +jolta toivottiin kaikenlaista apua. Eno jälleen näki olevansa +siellä tarpeellinen, ja käytti hyväkseen sitä etua käskeäkseen +perheen asioissa; hän sekautui kaikkeen, ilmaisi mielipiteensä +kaikesta eikä liioin salaillut rajatonta halveksumistaan taidetta ja +taiteilijoita kohtaan; päinvastoin hän sitä oikein toitotti julki, +nöyryyttääkseen musiikkia harjoittavia sukulaisiaan; laskipa hän +heidän kustannuksellaan tökeröä ivaakin, jolle Melchior ja Jean-Michel +arkamaisesti nauroivat. + +Varsinkin Christophe oli enon pilkkatauluna; mutta hän ei ollut +suinkaan kärsivällinen uhri. Hän vaikeni, puri hammasta ja näytti +tuimalta. Toinen nautti hänen mykästä raivostaan. Mutta eräänä päivänä, +kun Theodor ruokapöydässä kiusasi häntä tavallista törkeämmin, sylkäisi +Christophe kiukusta suunniltaan häntä vasten kasvoja. Siitä tuli kauhea +selkkaus. Solvaus oli niin suunnaton, että eno oli hetken sanaton +ällistyksestä; sitten sai hän puheensa lahjan ja syyti hirveästi +haukkumisia. Christophe istui paikallaan aivan kuin kivettyneenä, +niin kauhistunut hän oli teostaan, ja otti tuiskuna satavat lyönnit +vastaan tuntematta niitä; mutta kun häntä tahdottiin kiskoa polvilleen +enon eteen, niin hän riehahti, tyrkkäsi nyrkillään äidin tieltänsä +ja ryntäsi ulos. Hän juoksi kaupungista maalle päin eikä seisattunut +ennenkuin oli juoksuun tikahtua. Hän kuuli itseään kaukaa huudettavan; +ja hän ajatteli, eikö olisi parasta heittäytyä virtaan, kun ei kerran +voinut siihen vihamiestään paiskata. Hän vietti koko yön taivasalla. +Aamun sarastaessa hän meni kolkuttamaan isoisänsä oveen. Vanhus oli +niin levoton Christophen katoamisesta, -- hän ei ollut saanut unta +silmäänsä koko yönä, -- ettei hän tohtinut häntä torua. Hän vei +Christophen takaisin kotiin, ja siellä varottiin virkkamasta hänelle +enää mitään, sillä nähtiin, että hän oli ylen kiihtyneessä tilassa; +ja häntä täytyi kohdella säästävästi, sillä hänen oli sinä iltana +soitettava linnassa. Mutta monta viikkoa kiusasi Melchior häntä +vaikerruksilla, -- kääntymättä muka erikoisesti kenenkään puoleen, -- +miten hän koetti olla moitteettomalla elämällä ja kauniilla käytöksellä +esikuvaksi olennoille, joilta saa palkakseen häpeää. Ja kun Theodor-eno +kohtasi Christophen kadulla, käänsi hän pois päänsä ja puristi nenäänsä +kamalan inhon elein. + +Niukka kotoinen suopeus sai Christophen pysytteleimään sieltä poissa +niin paljon kuin mahdollista. Hän kärsi ainaisesta pakosta, johon +hänet siellä tahdottiin alistaa: siellä oli liian paljon sellaisia +seikkoja ja ihmisiä, joita hänen olisi pitänyt kunnioittaa, eikä hän +edes saanut kysyä, miksi; moiseen kohteliaisuuteen ei Christophella +ollut pienintäkään taipumusta. Kuta enemmän häntä koetettiin kesyttää +ja tehdä hänestä pieni saksalainen porvari, sitä kiivaammin tahtoi +hän päästä vapauteen. Hän olisi halunnut piehtaroida niinkuin varsa +ruohikossa, tappavan-ikäväin ja teennäisten istuntojen jälkeen, jotka +hän sai viettää orkesterissa tai linnassa, liukua takalistollaan ja +uusilla housuillaan pitkin ruohopengermää tai tapella kivillä korttelin +katupoikain kanssa. Ettei hän sitä useasti tehnyt, ei johtunut torien +ja selkäsaunan pelosta, vaan siitä, ettei hänellä ollut tovereita; +hänen ei onnistunut päästä ystävällisiin väleihin toisten lasten +kanssa. Katupojatkaan eivät tahtoneet leikkiä hänen seurassaan, +sillä hän käsitti leikin liian vakavasti ja hänen iskunsa olivat +kovakouraisia. Toisaalta jälleen hän oli tottunut olemaan yksikseen ja +poissa ikäistensä joukosta: hän häpesi, että oli tottumaton leikeissä, +eikä uskaltanut yhtyä niihin. Silloin ei hän ollut niistä muka +valittavinaan, vaikka hän kovasti toivoi, että häntäkin kutsuttaisiin +leikkimään. Mutta kukaan ei sanonut hänelle mitään; ja hän lähti omille +teilleen, suruissaan, vaikka välinpitämättömän näköisenä. Hänen ainoa +onnensa oli samoella pitkin teitä Gottfried-enon kanssa, kun eno oli +seudulla. Christophe lähestyi häntä yhä enemmän, hänen riippumaton +luonteensa veti poikaa puoleensa. Hän ymmärsi nyt niin hyvin +Gottfriedin ilon harhailla pitkin kyliä, olematta mihinkään sidottuna! +Usein lähtivät he yhdessä illalla maalle, kulkivat ilman matkan +määrää suoraan eteensä, ja kun Gottfried unohti aina ajan, tulivat he +kotiin hyvin myöhään ja saivat haukkumisia. Ihaninta oli kuitenkin +pujahtaa pois kotoa yöllä, kun kaikki muut nukkuivat. Gottfried tiesi +kyllä, että se oli pahoin tehty; mutta Christophe suorastaan rukoili +häntä: eikä eno itsekään voinut vastustaa sellaista viettelystä. +Sydänyöllä tuli Gottfried kadulle talon kohdalle ja vihelsi sovitulla +tavalla. Christophe oli mennyt maata täysissä vaatteissa. Hän pujahti +sängystä, otti kengät käteensä, hiipi hengitystään pitäen viekkaasti +kuin metsäläinen keittiön ikkunaan, joka oli kadulle päin, ja kiipesi +pöydälle; Gottfried otti hänet ulkona vastaan olkapäilleen. Ja he +lähtivät kuljeskelemaan onnellisina kuin koulupojat. + +Joskus he tapasivat Jeremiaan, kalastajan, joka oli Gottfriedin ystävä; +ja hänen venheessään he soluttelivat kuutamossa pitkin jokea. Airoista +tippuva vesi soi pieninä yhteissointuina, kromaattisina nuotteina. +Usva, valkea kuin maito, väreili virran kalvolla. Tähdet tuikahtelivat. +Kukot vastasivat kiekuen toisilleen rannalta rannalle; ja joskus kuului +taivaan syvyydestä leivosen liverrys, kun lintu oli kohonnut kirkkaan +kuutamon erehdyttämänä maasta. Kukaan heistä ei puhunut. Gottfried +lauloi hiljaa jonkin laulun. Jeremias kertoi kummallisia tarinoita +eläimien elämästä; ne tuntuivat sitäkin salaperäisimmiltä, koska +hän jutteli ne lyhyessä ja ongelmallisessa sanamuodossa. Kuu painui +metsänharjain taakse. Mentiin edelleen virran myötä tummien mäkien +varjossa. Taivaan ja maan hämäryys sulautui yhteen. Joen pinnassa ei +ollut viriäkään. Kaikki äänet sammuivat. Venhe liukui yössä. Liukuiko +se? Vai leijailiko? Pysyikö ehkä liikkumatonna? + +... Kaislat hajautuivat kahisten kuin silkki. Äänettömästi tultiin +rantaan, noustiin maalle, ja palattiin kotiin jalkaisin. Usein sattui, +että jouduttiin sinne vasta aamun sarastaessa. Kuljettiin pitkin joen +vartta. Hopeasuomuisia salakkaparvia, vihertäviä kuin näkinhapset +tai sinertäviä kuin safiirit, kiehui rannalla päivän ensi valossa; +niitä kuhisi kuin kyitä Meduusan päässä, ne syöksyivät ahnaasti +viemään leipää, jota he niille heittelivät; ne painuivat alas murun +ympärillä, kieppuivat spiraalissa ja katosivat yhtäkkiä kuin sammuva +valosäde. Joki alkoi kuultaa ruusunpunaisena ja sinipunervana. Linnut +heräsivät, toinen yhtäällä, toinen toisaalla. Nyt tuli kiire kotiin; +sisään pääsi Christophe samanlaisilla älykkäillä keinoilla kuin sieltä +oli lähtenytkin, sitten ummehtuneeseen kamariin ja vuoteeseen, johon +hän hervahti uupuneena ja nukahti heti, koko ruumiissaan aamuisten +ketojen raikas tuoksu. Kaikki meni hyvin, eikä siitä olisi huomattu +mitään, ellei nuorin veljistä, Ernest, olisi eräänä päivänä ilmaissut +Christophen öisiä matkoja: silloin ne kiellettiin ja häntä pidettiin +silmällä. Siitä huolimatta onnistui hänen joskus karata; ja hän +piti pikku kaupustelijaa ja hänen ystäviään kaikkea muuta seuraa +parempana. Christophen lähimmistä se oli kauheaa. Melchior sanoi, +että Christophella oli huono maku; vanha Jean-Michel oli kateellinen +Gottfriedille Christophen ystävyydestä; ja hän läksytteli Christophea, +että häntä huvitti antautua niin joutavaan seuraan, vaikka hänellä oli +kunnia päästä valittujen piiriin ja palvella ruhtinaita. Kaikki olivat +sitä mieltä, ettei Christophella ollut arvonantoa itseään kohtaan. + + + + +Vaikka rahahuolet kasvoivat sitä myöten kuin Melchiorin kohtuuttomuus +ja joutilaisuuskin, oli elämä vielä siedettävää niin kauan kuin +Jean-Michel eli. Hän oli ainoa, joka voi vaikuttaa Melchioriin ja +hillitä häntä edes jossakin määrin luisumasta paheen kaltevaa pintaa. +Sitäpaitsi oli vanhuksen nauttima yleinen kunnioitus sangen tarpeen, +sillä sen tähden painettiin unhoon juopon pojan hullutuksia. Ja kaiken +lisäksi auttoi hän tuon tuostakin perhettä myöskin rahapulassa. +Paitsi kapellimestarin toimesta saamaansa kohtuullista eläkettä +ansaitsi hän silloin tällöin pikkusumman soittotunteja antamalla ja +virittäen pianoita. Hän luovutti niistä suurimman osan miniälleen, +jonka hädän hän näki, vaikka Louisa koetti sitä häneltä kaikin keinoin +salata. Louisa oli tuskissaan, kun ajatteli, että appi kärsi puutetta +heidän tähtensä; se oli vanhukselta sitä kauniimpi uhraus, koska +hän oli tottunut elämään mukavasti ja antamaan rahan mennä. Joskus +eivät nämäkään uhraukset riittäneet; ja Jean-Michelin täytyi jotain +kiireellistä velkaa maksaakseen myydä salaa huonekalujaan, kirjojaan, +muistoesineitä, jotka olivat hänestä rakkaat. Melchior huomasi, että +isä antoi Louisalle lahjoja salaa ja monesti hän anasti ne vaimoltaan, +Louisan vastusteluista huolimatta. Mutta kun vanhus sai sen kuulla, -- +ei Louisalta, joka aina kätki surunsa, vaan joltakulta pojanpojistaan, +-- niin hän suuttui kauheasti, ja miesten kesken syntyi hirvittäviä +kohtauksia. He olivat molemmat ylen kiivaita, ja alkoivat heti syytää +haukkumasanoja ja uhkauksia, jotka olivat viedä käsirysyyn. Mutta +keskellä pahintakin raivoa pidätti Melchioria kuitenkin jonkinlainen +vastustamaton kunnioitus isää kohtaan; ja niin juovuksissa kuin hän +olikin, painoi hän lopulta päänsä kumaraan ja kuunteli nöyrästi +haukkumisten ja nöyryyttävien moitteiden myrskyä, jonka isä purki hänen +päälleen. Mutta pienimmänkin tilaisuuden tullen hän jatkoi entistä +menoaan; ja Jean-Michel ajatteli pelolla vastaisia päiviä. + +-- Te lapsi-raukkani, sanoi hän Louisalle, mihin te joutuisitte, jos ei +minua olisi!... Onneksi, lisäsi hän hyväillen Christophea, minä kestän +kyllä, kunnes tämä pystyy teitä auttamaan. + +Mutta hänen laskunsa pettivät, hän oli jo matkansa päässä. Kukaan ei +olisi sitä aavistanut. Hän oli yhä ihmeen virkeä mies. Vaikka hän +oli jo yli kahdeksankymmenen vuoden ikäinen, olivat hänellä kaikki +hiukset jäljellä, ikäänkuin valkea harja, jossa oli vain muutamia +harmaita tupsuja, ja karkeassa parrassa näkyi vielä aivan mustia +karvoja. Hampaita ei hänellä tosin enää ollut kuin kymmenkunta; mutta +hän tuli niillä hyvin toimeen: oli ilo nähdä häntä pöydässä. Hänellä +oli luja ruokahalu; ja vaikka hän moittikin Melchioria juomisesta, +niin itse hän näytti hänelle hyvää esimerkkiä. Hän piti erikoisesti +valkeista Moselin viineistä. Mutta hän ei halveksinut mitään muutakaan, +viiniä, olutta tai siideriä, vaan antoi arvon kaikille Herran +lahjoille. Hän ei kylläkään ollut niin typerä, että olisi upottanut +järkensä lasiin, hän oli kohtuullinen, joskin se kohtuus oli niin +laajasisältöinen, että hiukan heikompi järki olisi hänen lasiinsa +auttamattomasti hukkunut. Hänen jalkansa ja silmänsä olivat vahvat, +ja aina oli hänellä väsymätön into touhuta. Hän nousi ylös aamuisin +kello kuusi, ja pukeutui sitten hyvin huolellisesti, sillä hän piti +arvokkaasta ulkoasusta ja siitä, että häntä kunnioitettiin. Hän eli +yksin kodissaan, teki itse kaikki talousaskareensa eikä suvainnut +miniänsä pistävän nenäänsä hänen asioihinsa; hän siisti itse huoneensa, +keitti kahvinsa, ompeli nappinsa, naulaili, liimaili, korjaili; ja +touhutessaan paitahihaisillaan ja juostessaan edestakaisin portaita hän +lauleli lakkaamatta, kumisevalla bassoäänellä, jota hän tavallisesti +säesti teatraalisilla kädenliikkeillä. -- Kaupungilla hän liikkui +millä ilmalla tahansa. Hän kiersi asioillaan, unohtamatta niistä +yhtään ainoata; mutta aivan täsmällinen ei hän ollut: hän pysähtyi +joka kadun kulmaan pakisemaan jonkun tuttavansa kanssa tai laskemaan +leikkiä jonkun naapurinaisen kohdatessaan; sillä hän piti sievistä +naisista ja vanhoista ystävistä. Siksi hän myöhästyi aina, eikä tiennyt +koskaan, mitä kello oli. Päivällisaikansa ei hän kuitenkaan antanut +mennä sivuitse: hän söi siinä ravintolassa, mikä sattui olemaan +lähimpänä, ja istahti mielellään muiden pöytään vieraaksi. Hän palasi +kotiin vasta myöhään illalla, pimeän tultua, vietettyään pitkän aikaa +poikansa lasten luona. Vanhus asettui levolle, luki ennenkuin sulki +silmänsä vuoteessa sivun vanhaa raamattuaan; ja yöllä, -- sillä hän ei +nukkunut yhtämittaa enempää kuin yhden tai kaksi tuntia, -- nousi hän +ylös ja otti jonkin vanhan, antikvaariosta ostamansa kirjan: historiaa, +teologiaa, kaunokirjallisuutta tai tieteitä; hän luki muutaman sivun, +mitä vaan, niinkuin kirja sattui aukeamaan; luettava oli hänestä +samalla sekä mielenkiintoista että ikävää; hän ei ymmärtänyt sitä +liioin, mutta hän ei hypännyt silti ainoankaan sanan yli; niin luki +hän, -- kunnes hänelle jälleen tuli uni. Sunnuntaisin hän meni +messuun, käveli lasten kanssa ja pelasi keilaa. -- Koskaan ei hän +ollut eläessään ollut sairaana; ainoastaan jaloissaan tunsi hän hiukan +leiniä, joka sai hänet kiroamaan yöllä keskellä raamatun lukemista. + +Kaikesta päättäen piti hänen kestää yhtä vankasti satalukunsa loppuun, +ja itse mielestään ei hän ymmärtänyt mitään syytä, ettei hän olisi +elänyt vanhemmaksikin; kun hänelle ennustettiin, että hän eläisi +satavuotiaaksi, ajatteli hän, niinkuin muuan toinenkin kuuluisa vanhus, +ettei pidä panna rajoja Sallimuksen armotöille. Ainoa merkki, että hän +vanheni, oli se, että kyyneleet herahtivat helposti hänen silmistään +esille ja että hän tuli joka päivä kiivaammaksi. Pieninkin vastustus +sai hänet hurjan raivon valtaan. Hänen punainen naamansa ja lyhyt +kaulansa lensivät silloin mustanpunaisiksi. Hän änkytteli hirveästi, +eikä hän saanut sanaa suustaan, vaan oli tukehtua. Muuan lääkäri, +perheen ystävä, oli varoittanut ja neuvonut häntä hillitsemään sekä +pikapäisyyttään että ruokahaluaan. Mutta hän oli itsepäinen kuin vanhat +ainakin, ja oli kahta varomattomampi, uhmallaankin, ja hän ilkkui +lääkkeille ja lääkäreille. Hän oli syvästi halveksivinaan kuolemaa eikä +säästänyt sanoja koettaessaan todistaa, ettei hän sitä peljännyt. + +Eräänä kuumana kesäpäivänä tuli hän, tapansa mukaan runsaasti pikarista +nautittuaan ja riideltyään kaupanpäällisiksi, kotiinsa ja meni työhön +puutarhaan. Hänestä oli hauskaa muokata maata. Paljain päin keskellä +auringon paistetta ja yhä väittelystä kiihdyksissä hän lapioi nyt +vihan vimmalla. Christophe istui lehtimajassa kirja kädessä; mutta hän +ei laisinkaan lukenut: hän haaveksi ja kuunteli sirkkain nukuttavaa +sirinää; ja ajatuksissaan hän katseli isoisän hommaa. Vanhus oli häneen +selin, hän seisoi kumarassa ja repi rikkaruohoa maasta. Yhtäkkiä näki +Christophe hänen nousevan, huitovan käsiään ja kaatuvan yhtenä könttänä +kasvoilleen maahan. Hetkisen se vain nauratti Christophea. Sitten hän +näki, ettei ukki liikkunut. Christophe huusi, hän juoksi isoisän luo, +pudisti häntä kaikin voimin. Nyt alkoi häntä peloittaa. Hän rupesi +polvilleen ja koetti kaksin käsin nostaa vanhuksen suurta päätä, joka +oli maata vasten. Se oli raskas, ja Christophe vapisi niin ankarasti, +että hän tuskin jaksoi sitä liikuttaa. Mutta kun hän näki vanhuksen +nurin kääntyneet, valkeat ja veristävät silmät, hyyti häntä kauhu; ja +hän hellitti pään käsistään ja kirkaisi. Hän kavahti pimeän kammon +vallassa ylös, hän juoksi pois puutarhasta, talosta. Hän huusi ja +itki. Muuan tiellä ohitse kulkeva mies pysäytti lapsen. Christophe ei +osannut puhua, mutta hän osoitti taloa; mies meni sinne, ja Christophe +hänen perästään. Eräät muutkin olivat kuulleet huudon ja juoksivat +sinne lähitaloista. Pian oli puutarha täynnä väkeä. Tallattiin kukkia, +kumarruttiin vanhusta katsomaan, huudahdeltiin. Pari kolme miestä nosti +hänet ylös. Christophe oli jäänyt portille, hän oli kääntynyt vasten +aitamuuria ja kätki kasvonsa käsiin; hän ei uskaltanut katsoa; mutta +hän ei voinut olla sitä tekemättäkään; ja kun ihmisjono kulki hänen +ohitseen, näki hän sormiensa välistä vanhuksen vankan ruumiin, joka +riippui hervottomana: toinen käsi laahasi maata; pää, joka oli erään +kantajan polvea vasten, nytkähteli joka askelella; ja kasvot olivat +pöhöttyneet, mullan vallassa ja veriset, suu ammollaan, ja silmät +kamalat. Christophe alkoi kirkua uudestaan ja juoksi pakoon. Hän juoksi +pysähtymättä kotiin saakka, aivan kuin häntä olisi ajettu takaa. Hän +ryntäsi kauheasti huutaen keittiöön äitinsä luokse. Louisa valmisti +siellä vihanneksia, Christophe karkasi ja takertui häneen kiinni +epätoivossaan, ikäänkuin apua pyytäen. Hänen kasvonsa olivat itkusta +vääntyneet, hän tuskin osasi puhua. Mutta ensimäisestä sanasta ymmärsi +Louisa kaikki, hän tuli kalmankalpeaksi, pudotti työvehkeet käsistään +ja syöksyi ulos sanaakaan virkkamatta. + +Christophe jäi yksin kotiin; hän seisoi kaappia vasten ja itki +yhä vain. Hänen veljensä leikkivät. Hän ei juuri ajatellut, mitä +oli tapahtunut; hän ei ajatellut isoisää, hän muisti vain kamalan +kuvan, jonka oli äsken nähnyt; ja hän oli kauhuissaan, että hänet +pakotettaisiin näkemään se uudestaan ja palaamaan sinne. + +Ja tosiaankin, kun toiset lapset alkoivat illalla, jos jotakin +tyhmyyksiä kotona tehtyään uikuttaa, että heillä oli ikävä ja nälkä, +tuli Louisa kiireesti kotiin, otti heitä kädestä ja vei heidät isoisän +luo. Äiti kulki hyvin nopeasti, ja Ernest ja Rudolf koettelivat tapansa +mukaan juonitella vastaan; mutta Louisa käski heitä olemaan hiljaa +sellaisella äänellä, että he tottelivat. Heille tuli vaistomainen +pelko: kun heidän olisi pitänyt mennä sisään, alkoivat he itkeä. Ei +ollut vielä aivan pimeä; laskevan auringon viimeiset säteet loivat +talon sisustaan omituista heiastusta, ovenrivan nuppiin, kuvastimeen, +viuluun, joka riippui seinällä ensimäisessä, hämärässä huoneessa. +Vanhuksen kamariin oli sytytetty kynttilä; ja sen lepattava valo +taisteli vallasta sammuvan päivän kalvaan hohteen kanssa ja teki varjot +vieläkin ahdistavammiksi. Melchior istui ikkunan luona ja itki kovalla +äänellä. Lääkäri seisoi kumarassa vuoteen edessä ja esti ruumiillaan +siinä makaavaa näkymästä. Christophen sydän sykki haljetakseen. Louisa +asetti lapset vuoteen jalkopäähän polvilleen maahan. Christophe tohti +vilkaista sänkyyn. Näyn jälkeen, jonka hän iltapäivällä oli nähnyt, +odotti hän nyt jotain niin kauheaa, että ensi silmäys tuntui hänestä +nyt melkein helpoittavalta. Isoisä ei liikkunut, hän näytti nukkuvan. +Poika ajatteli jo, että isoisä oli parantunut ja että kaikki oli +nyt ohitse. Mutta kun hän kuuli hänen vaikean hengityksensä, kun +hän katsoi häntä tarkemmin ja näki nuo pöhöttyneet kasvot ja niissä +suuren, sinervän läikän, joka oli tullut kaatuessa kolauksesta, kun +hän ymmärsi, että ihmisen siinä täytyi kuolla, niin hän alkoi vavista; +ja yhtyessään Louisan rukoukseen, että isoisä paranisi, hän rukoili +samalla sielunsa syvyydessä, että ellei isoisä paranisi, hän olisi edes +jo kuollut. Häntä kauhisti, mitä oli tapahtuva. + +Vanhus ei ollut selvinnyt siitä saakka kuin hän oli kaatunut maahan. +Ja hän tuli tietoihinsa ainoastaan lyhyeksi hetkeksi, juuri parahiksi +ymmärtääkseen tilansa; -- se oli kolkko hetki. Pappi oli saapunut ja +luki hänelle viimeiset rukoukset. Vanhus nostettiin pieluksen varaan; +hän avasi vaivoin silmänsä, aivan kuin ne eivät enää olisi totelleet +hänen tahtoaan; hän veti käheästi henkeään, hän katseli älyttömästi +ihmisiä, kynttilöitä; ja yhtäkkiä avasi hän suunsa ja hänen kasvonsa +olivat kuvaamattoman kauhistuneet. + +-- Mutta, minä... -- änkytti hän, -- minä -- kuolen. + +Tuon äänen kauhea sävy tunkeusi Christophen sydämen pohjaan saakka; +koskaan ei se ollut unohtuva hänen mielestään. Vanhus ei puhunut enää, +hän uikutteli kuin pieni lapsi. Sitten hän vaipui horroksiin; mutta +hänen hengityksensä tuli yhä heikommaksi, hän vaikeroi, hän liikutteli +sormiaan, hän näytti ponnistelevan kuoleman unta vastaan. Melkein +tiedottomassa tilassaan hän huudahti kerran: + +-- Äiti! + +Oi, tuon vanhan miehen sammaltelun viiltävää vaikutusta, vanhuksen, +joka huusi hädässään äitiään, aivan kuin Christophe itse olisi tehnyt, +-- äitiä, josta hän ei koskaan tavallisesti ollut puhunut ja jonka +puoleen hän nyt vaistomaisesti kääntyi, viimeiseen ja hyödyttömään +apuun tuimimman tuskan hetkellä!... Hän näytti hetkeksi tyyntyvän; +tietoisuus vilkastui vielä kerran. Hänen raskaat silmänsä, joiden +katse näytti harhailevan miten sattui, osuivat pelon jäykistämään +poikaan. Ja se katse kirkastui. Vanhus ponnisti voimansa hymyilläkseen +ja puhuakseen. Louisa otti Christophen ja vei hänet lähemmäksi. +Jean-Michel liikutteli huuliaan ja koetti silittää Christophen päätä. +Mutta samassa hän meni jälleen tiedottomaksi. Loppu tuli. + +Lapset vietiin toiseen huoneeseen; mutta kenelläkään ei ollut aikaa +ajatella heitä; ja Christophe tähysteli omituisen kammon kiihoittamana +oven raosta noita kauheita kasvoja, päätä, joka oli jälleen hervahtanut +pielukselle; hän näki julman kiristyksen yhä kuristavan kuolevan +kurkkua, -- kasvot, jotka uurtuivat hetki hetkeltä yhä syvemmille +kuopille, -- elävän olennon vaipumista tyhjyyteen, joka imi ihmistä +itseensä kuin pumppu, -- ja kuuli kamalan korinan, tuon kauhean +hengityksen, joka oli kuin veden pinnalla särkyvän kuplan ääntä, -- +ruumiin viimeiset puuskaukset, kun se tahtoo elää, vaikka sielu on +siitä jo lähtenyt. -- Sitten pää hervahti ja luisui alemmaksi pieluksen +viereen. Ja kaikki vaikeni. + +Vasta muutamia minutteja myöhemmin, keskellä nyyhkytyksiä, rukouksia ja +kuoleman sekasortoa, huomasi Louisa Christophen, joka oli takertunut +suonenvetoisin käsin ovenripaan kalpeana, peljästynein silmin ja +suu väännyksissä. Äiti juoksi Christophen luo ja pojalle tuli hänen +sylissään täristävä kohtaus. Louisa kantoi hänet talosta pois, +Christophe pyörtyi. Hän heräsi vuoteessaan, kirkui kauhusta, kun hänet +jätettiin hetkeksikin yksin, sai uuden puuskan ja pyörtyi uudestaan. +Lopun yötä ja seuraavan päivän hän makasi kuumeessa. Viimein rauhoittui +hän ja vaipui seuraavana yönä sikeään uneen, jota kesti puoleen päivään +asti. Hän oli huomaavinaan, että makuukomerossa liikuttiin, että äiti +kumartui hänen vuoteensa yli ja syleili häntä; hän oli kuulevinaan +kellojen lempeää ja kaukaista laulua. Mutta hän ei tahtonut liikahtaa; +hän oli edelleen aivan kuin unessa. + +Kun hän avasi silmänsä, istui Gottfried-eno hänen vuoteensa +jalkopäässä. Christophe oli lopen menehtynyt, hän ei muistanut mitään. +Sitten palasi vähitellen muisti, ja hän alkoi itkeä. Gottfried nousi +ylös ja suuteli häntä. + +-- No, pikkuiseni, no, no? kysyi eno hellästi. + +-- Oi, eno, eno! vaikeroi poika painautuen Gottfriedin rintaa vasten. + +-- Itke vaan, sanoi Gottfried, itke. Ja Christophe itki. + +Kun sydäntä hiukan helpoitti, pyyhki hän silmänsä ja katsoi +Gottfriediin. Gottfried ymmärsi, että hän tahtoi jotain häneltä kysyä. + +-- Ei, äännähti silloin eno pannen sormensa huulilleen. Ei pidä puhua. +Itkeä on hyvä, puhua paha. + +Poika tahtoi kuitenkin. + +-- Se ei auta. + +-- Yksi ainoa asia, ei muuta... + +-- Mikä sitten? Christophe epäröi: + +-- Ah, eno, kysyi hän, missä hän nyt on? Gottfried vastasi: + +-- Hän on Herramme luona, lapseni. Mutta sitä ei Christophe suinkaan +tarkoittanut: + +-- Ei, sinä et ymmärrä: Missä hän _itse_ on? (Christophe tarkoitti +ruumista.) + +Hän jatkoi vapisevalla äänellä: + +-- Onko _hän_ vielä siellä? + +-- Kunnon vanhus on haudattu tänä aamuna, vastasi Gottfried. Etkö +kuullut kellojen soittoa? + +Christophea helpoitti. Mutta ajatellessaan, ettei hän enää näkisi +rakasta ukkia, hän alkoi taas katkerasti itkeä. + +-- Minun pieni puluni! hyväili Gottfried, katsellen säälivästi lasta. + +Christophe odotti, että Gottfried lohduttelisi häntä; mutta Gottfried +ei koetellutkaan sitä, sillä hän tiesi, ettei se auttaisi. + +-- Gottfried-eno, kysyi poikanen, etkö sinäkin pelkää tätä tällaista? + +(Miten hän olisikaan halunnut, ettei Gottfried olisi peljännyt, vaan +olisi opettanut hänellekin salaisen taidon olla pelkäämättä.) + +Mutta Gottfried näytti tulevan huolestuneeksi. + +-- Hyst, äännähti hän aivan toisella äänellä... + +-- Ja kuinka voisi olla pelkäämättä, virkkoi hän hetken päästä. Mutta +mitä se auttaa. Niin on asia. Täytyy alistua. Christophe pudisti +kapinoiden päätänsä. + +-- Täytyy alistua, lapseni, toisti Gottfried. _Hän_ tuolla ylhäällä +tahtoi niin. Täytyy rakastaa sitä, mitä _Hän_ tahtoo. + +-- Minä inhoan häntä! huudahti Christophe vihaisesti ja heristi +nyrkkiään taivaalle. + +Gottfried käski aivan tyrmistyneenä häntä vaikenemaan. Christophe +itsekin peljästyi, mitä oli sanonut, ja alkoi rukoilla Gottfriedin +kanssa. Mutta hänen sydämensä kuohui; ja sillä välin kuin hän supisi +sokean nöyryyden ja alistumisen sanoja, piili hänen sielunsa pohjalla +kiivas uhman ja kauhun tunne tuota suunnatonta, järjetöntä totuutta, +tuota hirveää Olentoa vastaan, joka oli sellaisen säätänyt. + + + + +Päivät menevät, ja sateiset yöt laskeutuvat yli äsken luodun +hautakummun, jonka alla poloinen vanha Jean-Michel kaikkien hylkäämänä +lepää. Ensi hetkellä Melchior itki, voihki ja nyyhkytti katkerasti. +Mutta viikko ei vielä loppuun kulunut, niin Christophe kuuli hänen jo +nauravan iloisesti. Jos mainitaan Melchiorin läsnäollessa vainajan +nimi, niin hänen kasvonsa venyvät ja hän tekeytyy synkän näköiseksi, +mutta hetken päästä alkaa hän jälleen vilkkaasti puhella ja viittoa +käsillään. Hän suree vilpittömästi, mutta hänen on mahdotonta pysyä +surullisena. + +Passiivinen ja alistuvainen Louisa on taipunut tähän onnettomuuteen, +niinkuin hän taipuu kaikkeen muuhunkin. Hän on lisännyt tavallisiin +rukouksiinsa vielä yhden; hän käy säännöllisesti kirkkomaalla ja +hoitelee hautaa, aivan kuin se olisi hänen talousaskareitaan. + +Gottfried muistaa liikuttavan kauniisti tuota nelikulmaista maatilkkua, +jossa vanhus nukkuu. Kun hän palaa seudulle, tuo hän hänelle jotain, +tekemänsä ristin tai kimpun sellaisia kukkia, joista Jean-Michel piti. +Hän ei jätä sinne koskaan menemättä, vaikkei hän viipyisi kaupungissa +kuin muutaman tunnin; ja hän tekee sen salaa muilta. + +Louisa vie joskus Christophen kanssaan haudalle. Christophea +inhoittaa kauheasti tuo lihava multaläjä, joka on puettu synkkään +asuun kukilla ja oksilla, ummehtunut haju, joka kohoaa auringon +paisteessa, yhtyen kohisevain sypressien tuoksuun. Mutta hän ei +uskalla ilmaista vastenmielisyyttään, sillä hän soimaa sen vuoksi +itseään raukkamaisuudesta ja jumalattomuudesta. Hän on kovin onneton. +Isoisän kuolema ei lakkaa häntä hätyyttämästä. Ja kuitenkin oli hän +kauan sitä ennen tiennyt, mitä on kuolema, oli sitä ajatellut, oli +sitä peljännyt. Mutta koskaan ei hän ollut sellaista vielä nähnyt; ja +se, joka näkee sen ensi kerran, huomaa, ettei hän ole mitään ennen +tuntenut, ei kuolemaa, ei elämää. Kaikki luhistuu silloin kasaan +yhdellä iskulla; kaikki ihmisen järki ei auta mitään. Luuli ennen +elävänsä, luuli saaneensa jonkinlaisen elämänkokemuksen: näkeekin +nyt, ettei tiennyt mitään, näkee, ettei nähnyt mitään, että oli +elänyt kuvittelun verhossa, jonka sielu oli kutonut ja joka peitti +silmiltämme todellisuuden kauheat kasvot. Ei ole mitään yhteyttä +kärsimyksen-ajatuksen ja olennon välillä, joka vuotaa verta ja kärsii. +Ei myöskään yhteyttä kuoleman-ajatuksen ja lihan, sielun välillä, joka +vääntelehtii tuskassa ja kuolee. Kaikki inhimillinen puhe, inhimillinen +viisaus eivät ole muuta kuin jäykkiä, automaattisia teatterinukkeja +todellisuuden häikäisevän valon niihin synkästi sattuessa, maan tomusta +ja verestä tehtyjä luomuksia, jotka koettavat koko epätoivoisella ja +hyödyttömällä kiihkollaan takertua kiinni elämään, joka päivä päivältä +heiltä karkaa. + +Christophe ajatteli tätä, yötä ja päivää. Kuolemankamppailun muisto +kidutti häntä; hän kuuli sen kauhean hengityksen; jok'ainoa yö hän +näki isoisän. Koko luonto oli horjahtanut radaltaan; hänestä tuntui +kuin olisi hänet ympäröinyt usva. Hän tunsi kaikkialla, minne päin hän +kääntyikin, kasvoillaan sokean ja kaikkivaltiaan Villipedon surmaavan +hengityksen; hän tunsi olevansa tuon julman hävityksen Voiman kynsissä +ja ettei hänen auttanut laisinkaan vastustella. Mutta se tunne ei +masentanut häntä, vaan se poltti häntä suuttumuksena ja vihana. +Alistuminen ei ollut hänelle ominaista. Hän ryntäsi ja puski mahdotonta +vastaan; ja vaikka hänen olisi täytynyt tunnustaa murskaavansa otsansa +ja olevansa heikompi, niin kuitenkaan ei hän myöntänyt kärsimystä. +Tästä hetkestä alkaen oli hänen elämänsä joka hetki taistelua julmaa +Kohtaloa vastaan, jota hän ei voinut hyväksyä. + + + + +Kaikkien näiden kiusaavain ajatusten täytyi kuitenkin väistyä elämän +kovuuden tieltä. Perheen taloudellinen tila huononi huimaa vauhtia, kun +Jean-Michel, joka yksin oli tuhoa viivyttänyt, oli nyt poissa. Hänessä +kadotti Krafftien perhe parhaan auttajansa, ja kurjuus astui ovesta +sisään. + +Melchior sitä yhä vaan lisäsi. Hän ei välittänyt työstä, vaan +heittäytyi täydellisesti paheensa valtaan, kun hän nyt oli päässyt +ainoasta valvonnasta, joka oli häntä hillinnyt. Melkein joka yö tuli +hän kotiin juovuksissa eikä tuonut sinne koskaan ansaitsemiaan rahoja. +Sitäpaitsi oli hän menettänyt melkeinpä kaikki tuntinsa. Hän oli kerran +ilmestynyt erään oppilaansa kotiin täydessä humalassa: tämän skandaalin +tähden suljettiin häneltä kaikki ovet. Orkesterissa oli häntä kärsitty +ainoastaan kunnioituksesta hänen isäänsä kohtaan; mutta Louisa pelkäsi, +että hän ennemmin tai myöhemmin eroitettaisiin sieltäkin jonkun +mekastuksen tähden. Hän oli jo saanut ankaran varoituksen, kun hän +eräinä iltoina oli saapunut paikalleen vasta esityksen lopulla. Pari +kertaa oli hän jo unohtanut tulla sinne ollenkaan. Ja hän saattoi +pystyä mihin tahansa jollakin järjettömällä kiihtymyksen hetkellä, +jolloin hänelle tuli vimma sanoa ja tehdä tyhmyyksiä. Eikö hänen +päähänsä pälkähtänyt jo tässä eräänä iltana se hullutus, että hän +vaati kivenkovaan saada soittaa keskellä _Walkyrian_ näytöstä erään +oman suuren sävellyksensä viululle! Ainoastaan suurimmalla vaivalla +saatiin hänet siitä estetyksi. Voi myöskin sattua, että hän purskahti +nauruun näytännön aikana, joutuessaan hullunkuristen kuvien lumoukseen, +jotka liikkuivat näyttämöllä tai hänen aivoissaan. Tovereita sellainen +huvitti ja hänelle annettiin paljon anteeksi hänen hassujen eleittensä +vuoksi. Mutta moinen laupeus oli paljoa pahempaa kuin mikään ankaruus; +ja Christophe oli sitä nähdessään kuolla häpeästä. + +Lapsi oli nyt ensi viulun soittaja orkesterissa. Hän koetti parhaansa +mukaan pitää vaaria isästään, olla tarvittaessa hänen sijaisenaan, +rauhoittaa häntä, kun Melchiorille tulivat villit puuskansa. Se ei +ollut kovinkaan helppoa, ja viisainta oli olla hänestä laisinkaan +välittämättä; sillä kun juopunut näki itseään katseltavan, niin hän +alkoi irvistellä tai pitää jotain puhetta. Christophe käänsi siis +kasvonsa pois ja vapisi pelosta, että isä tekisi jonkin mielettömyyden; +hän koetti syventyä tehtäväänsä, mutta ei voinut olla kuulematta +Melchiorin loruja ja toverien naurua. Kyyneleet tulivat hänelle +silmiin. Soittajat olivat hyviä ihmisiä, he huomasivat sen ja heidän +kävi sääliksi häntä; he hillitsivät ilonpuuskiaan eivätkä puhuneet +Christophen kuullen hänen isästään. Mutta Christophe tunsi, että +he häntä surkuttelivat. Hän tiesi, että heti, kun hän oli lähtenyt +ulos, alkoi ilveily jälleen, ja että Melchior oli koko kaupungin +naurun esineenä. Hän ei voinut sitä mitenkään estää, ja hän kärsi +siitä julmasti. Hän vei näytäntöjen jälkeen isän kotiin; hän tarjosi +hänelle kätensä, kärsi hänen lörpöttelyitään ja koetti kaikin mokomin +salata ihmisiltä hänen hoippumistaan. Mutta mitäpä se olisi auttanut? +Ja lisäksi onnistui hänen ponnistuksistaan huolimatta harvoin saada +Melchior perille saakka. Jossakin kadun kulmassa julisti isä, että +hänen täytyy nyt lähteä tärkeään kokoukseen eräitten ystäviensä luokse, +koska oli luvannut mennä; ja mitkään todistelut eivät voineet saada +häntä syömään sanaansa. Sitäpaitsi ei ollut viisasta väittää Melchioria +vastaan, ellei tahtonut saada aikaan isällisten torain kohtausta, joka +veti naapurit ikkunoihin katselemaan. + +Kaikki talousrahat menivät sitä tietä. Melchior ei enää tyytynyt +juomaan pelkästään omia ansioitaan. Hän joi nekin, jotka hänen vaimonsa +ja poikansa tuskalla ja työllä saivat kokoon. Louisa itki; mutta hän ei +uskaltanut vastustaa; sitä ei hän ollut tehnyt sen jälkeen kuin mies +oli hänelle tylysti huomauttanut, ettei talossa ollut mitään hänen +omaansa ja ettei hän ollut tuonut siihen kolikkoakaan. Christophe +koetti niskuroida; Melchior antoi häntä korville, haukkui, että hän +oli nulikka, ja riisti rahat hänen kädestään. Poika oli jo kaksi-, +kolmetoista-vuotias, hän oli ikäisekseen luja, ja vimmastui sisässään +sellaisesta kurinpidosta; mutta suoranaiseen kapinaan ei hän vielä +uskaltanut nousta; ja hän antoi mieluummin ryöstää itseltään kuin +jaksoi sietää uusia nöyryytyksiä. Ainoa keino, mitä Louisalla ja +hänellä oli, oli piiloittaa rahansa. Mutta Melchior oli ihmeellisen +kekseliäs löytämään heidän piilopaikkansa sillaikaa kuin he eivät +olleet kotona. Nekään saaliit eivät pian riittäneet. Melchior alkoi +myydä isältä perimiään kapineita. Christophe näki suureksi surukseen +rakkaiden muistoesineiden katoavan: kirjojen, sängyn, huonekalujen, +säveltäjäin muotokuvien. Hänen ei hyödyttänyt sanoa mitään. Mutta kun +Melchior eräänä päivänä, kolhaistuaan itseään isoisän vanhaa pianoa +vastaan, kirosi vihoissaan, hieroi polveaan ja sanoi, ettei heillä +ollut tilaa liikkuakaan huoneessa ja että hän puhdistaisi talon +kaikesta vanhasta roskasta, niin pääsi Christophelta epätoivoinen +huudahdus. Oli kyllä totta, että huoneet olivat täpö-täynnä kalustoa, +sillä sinne oli kasattu isoisän huonekalut, että voitiin myydä hänen +talonsa, tuo rakas talo, jossa Christophe oli viettänyt lapsuutensa +onnellisimmat hetket. Totta oli sekin, ettei vanha piano ollut enää +juuri minkään arvoinen, että sen ääni oli vaivainen ja ettei Christophe +enää pitkään aikaan ollut sitä soittanut, koska hänellä oli nyt uusi, +kaunis piano, jonka ruhtinas anteliaasti oli hänelle lahjoittanut; +mutta vaikka vanha soitin olikin virkaheitto, oli se kuitenkin +Christophen paras ystävä: se oli näyttänyt lapselle aikoinaan musiikin +rajattomat maailmat; sen keltaisia ja kuluneita koskettimia näppäillen +oli hän löytänyt sävelten kuningaskunnan ja niiden lait; ja sen oli +lahjoittanut isoisä, joka oli kuluttanut kuukausia korjatakseen kuntoon +sitä pojanpoikaansa varten ja oli sitten ollut siitä niin ylpeä: se +oli jollakin tavoin pyhä esine. Niinpä Christophe nousi isän aikeita +vastaan ja väitti, ettei sitä ollut oikeus myydä. Melchior käski +hänen pitää suunsa kiinni. Christophe kiihtyi yhä enemmän ja huusi, +että piano oli hänen ja että hän kielsi siihen koskemasta. Hän uskoi +nyt saavansa kovan rangaistuksen. Mutta Melchior katsoi häneen vain +häijysti hymyillen ja vaikeni. + +Seuraavana päivänä oli Christophe jo unohtanut koko asian. Hän tuli +kotiin väsyneenä, mutta melkoisen hyvällä tuulella. Hän huomasi +heti jotain veljiensä salavihkaisissa katseissa. He olivat kumpikin +lukevinaan; mutta he vilkaisivat häneen syrjästä ja vaanivat hänen +jokaista liikettään, painuen jälleen kirjoihinsa, kun hän sattui +heihin katsahtamaan. Hän ajatteli, että he olivat kai tapansa mukaan +tehneet hänelle taas jotkin ilkeät kepposet; mutta hän oli sellaiseen +tottunut, hän ei siitä välittänyt, hän ainoastaan päätti antaa +heille hyvän löylyn, kun hän heidän tekonsa keksisi, niinkuin usein +ennenkin. Hän ei siis viitsinyt ottaa tarkempaa selkoa asiasta, hän +istuutui lieden ääreen isänsä pariin; isä tiedusteli muka hartaasti +päivän kuulumia, mikä ei suinkaan ollut hänen tapansa. Pakinoidessaan +Christophe huomasi, että Melchior iski salaa silmää pikku veljille. +Hänen sydäntään kouristi. Hän juoksi huoneeseensa... Pianon paikka +oli tyhjä! Hän huusi tuskasta. Hän kuuli toisesta huoneesta veljiensä +naurun-tirskuntaa. Veri nousi kiivaasti hänen kasvoihinsa. Hän syöksyi +toisten luo. Hän huusi: + +-- Minun pianoni! + +Melchior kohotti rauhallisesti ja muka hölmistyneen näköisenä päätänsä, +ja se sai toiset lapset purskahtamaan nauruun. Isäkään ei enää voinut +hillitä itseään, nähdessään, miten surkealta Christophe näytti; +ja hän kääntyi poispäin, hillitäkseen nauruaan. Nyt ei Christophe +enää tiennyt, mitä teki. Hän karkasi kuin hurja isänsä kimppuun. +Melchiorilla, joka istui mukavasti loikoen nojatuolissa, ei ollut aikaa +varjella itseään. Poika tarttui hänen kurkkuunsa ja huusi hänelle: + +-- Varas! + +Se kävi silmänräpäyksessä. Melchior karisti raivoissaan riuhtovan +kimpustaan pois ja paiskasi hänet kivipermannolle. Pojan pää iski +kamiinin rautaristikon kulmaan. Christophe nousi polvilleen ammottava +haava otsassa; ja tukahtuvalla äänellä hän hoki: + +-- Varas!... Varas, joka varastaa meiltä, äidiltä, minulta... Varas! +Myy isoisän! + +Melchior nousi ylös ja kohotti nyrkkiään Christophen päätä kohti. Poika +uhmasi häntä vihaa leimuavin silmin ja vapisi raivosta. Melchior alkoi +silloin myöskin vavista. Hän istahti ja peitti kasvonsa käsiinsä. +Pikkuveljet olivat juosseet kauheasti kirkuen karkuun. Seurasi +hiljaisuus. Melchior uikutteli epämääräisiä sanoja. Christophe seisoi +yhä seinää vasten ja tähtäsi häneen tuimin katsein, hammasta purren ja +vavisten kiireestä kantaan. Melchior alkoi nyt soimailla itseään. + +-- Niin, varas olen! Minä ryöstän perheeni puille paljaille. Omat +lapseni halveksivat minua. Olisi parempi, että olisin kuollut! + +Kun hän lakkasi uikuttamasta, kysyi Christophe häneltä kylmästi ja +liikahtamatta: + +-- Missä se piano on? + +-- Wormserilla, vastasi Melchior, uskaltamatta kohottaa silmiään. + +Christophe astui häntä kohti ja sanoi: + +-- Rahat tänne! + +Melchior veti aivan lamaan lyötynä taskustaan rahat ja antoi ne +pojalleen. Christophe lähti ovelle. Melchior huudahti: + +-- Christophe! + +Christophe pysähtyi. Melchior jatkoi murtuneella äänellä: + +-- Pikku Christopheni!... Älä minua halveksi. Christophe heittäytyi +hänen kaulaansa, nyyhkytti: + +-- Isä, rakas isä! En minä sinua halveksi! Minä olen niin onneton! + +He itkivät molemmat ääneensä. Melchior vaikeroi: + +-- Ei se ole minun vikani. Minä en sittenkään ole paha. Enhän +Christophe, enhän minä ole paha? + +Hän lupasi lakata juomasta. Christophe pudisti epäuskoisesti päätänsä; +ja Melchior myönsi, ettei hän jaksanut vastustaa, kun hänellä oli +kolikkokin käsissään. Christophe mietti asiaa ja sanoi: + +-- Kuule, isä, nyt täytyisi... + +Hän keskeytti. + +-- Mitä sitten? + +-- Minua niin hävettää... + +-- Ketä häpeät? kysyi Melchior viattomasti. + +-- Sinua. + +Melchiorin suu vääntyi pilkallisesti ja hän virkkoi: + +-- Se ei maksa vaivaa. + +Christophe selitti nyt, että kaikki perheen tulot, myöskin Melchiorin +palkka, pitäisi uskoa jonkun henkilön hoitoon, joka antaisi +Melchiorille joka päivä tai viikoksi kerrallaan sen verran, mitä hän +välttämättä tarvitsi. Melchior, jolla oli nyt nöyryyden puuskansa, -- +eikä hän ollut varsin selväkään -- ei pitänyt tätä toimenpidettä kyllin +perinpohjaisena, vaan julisti, että hän kirjoittaa heti herttualle +pyynnön, että hänelle tuleva eläke maksettaisiin hänen pojalleen +Christophelle. Christophe ei sitä hyväksynyt, hän punastui, kun +ajatteli isänsä nöyryytystä. Mutta Melchioria poltti uhrautumisen tuli, +hän tahtoi ehdottomasti kirjoittaa. Hän oli itsekin liikutettu tekonsa +ylevyydestä. Christophe kieltäytyi ottamasta kirjettä haltuunsa; +ja Louisa, joka samassa saapui kotiin ja jolle asia selitettiin, +sanoi, että hän kerjäisi mieluummin kuin pakottaisi miestään moiseen +häpeään. Hän lisäsi luottavansa Melchioriin ja olevansa varma, että +hän parantaisi tapansa hänen ja lastensa tähden. Koko asia päättyi +yleiseen hellyyden kohtaukseen; ja Melchiorin kirje, joka oli unohdettu +pöydälle, putosi kaapin alle kenenkään sitä huomaamatta. + +Mutta joku päivä myöhemmin löysi Louisa sen sieltä, lakaistessaan +lattiaa; ja kun hän oli kovin onneton Melchiorin yhä edelleen +jatkuvasta huonosta elämästä, sillä mies oli jälleen unohtanut kaikki, +niin otti hän paperin talteen eikä sitä repinyt. Hän piti sitä säilössä +monta kuukautta ja karkoitti aina pois mielestään ajatuksen turvautua +siihen, vaikka hän saikin alinomaa kärsiä. Mutta kun hän eräänä päivänä +näki Melchiorin jälleen lyövän Christophea ja ryöstävän häneltä hänen +rahansa, ei hän enää sitä kestänyt; ja jäätyään kahden kesken itkevän +poikansa kanssa, meni hän, otti kirjeen, antoi sen Christophelle ja +sanoi: + +-- Lähde nyt. + +Christophe epäröi vieläkin; mutta hän ymmärsi, ettei enää ollut +muuta keinoa, jos tahdottiin pelastaa sekin vähä, mitä vielä oli +jälellä, täydestä perikadosta. Hän lähti menemään linnaan; häneltä +kului melkein tunnin aika parinkymmenen minutin matkalla. Käynnin +häpeällinen tarkoitus mursi hänen sydäntään. Hänen ylpeytensä, joka oli +kiihtynyt korkeimmilleen näinä viimeisinä surullisina ja yksinäisinä +vuosina, vuoti verta hänen ajatellessaan, että hänen täytyi nyt +julkisesti tunnustaa isänsä pahe. Omituinen ja kuitenkin ymmärrettävä +epäjohdonmukaisuus sai hänet koettamaan sitä pahetta salata, vaikka +hän tiesikin, että kaikki tunsivat sen; hän ei ollut muka huomaavinaan +mitään; hänet olisi saanut hakata kappaleiksi, mutta hän ei olisi sitä +myöntänyt. Ja nyt, nyt meni hän omasta alotteestaan...! Kymmenesti oli +hän kääntyä takaisin; hän kiersi kaksi kolme kertaa kaupungin ympäri, +tullen aina samaan paikkaan, ennenkuin meni sisään. Mutta tässä ei +ollut kysymys pelkästään hänestä itsestään. Tämä koski myöskin hänen +äitiään ja veljiään. Koska isä heidät jätti oman onnensa nojaan, koska +hän heitä petti, oli hänen, vanhimman pojan, velvollisuus asettua isän +paikalle ja rientää heitä auttamaan. Epäröinti täytyi voittaa, ylpeys +täytyi masentaa: häpeän kalkki oli juotava pohjaan. Hän meni palatsiin; +sisäportailta oli hän vielä paeta takaisin. Hän lyhistyi polvilleen +porrasaskelmalle. Eteisessä seisoi hän monta minuttia käsi ovenrivassa, +kunnes joku tuli, ja hänen täytyi astua sisään. + +Kansliassa tunsivat kaikki hänet. Christophe pyysi saada puhutella +hänen Ylhäisyyttään teatterien intendenttiä, parooni von +Hammer-Langbachia. Muuan nuori virkailija, lihava, kaljupäinen ja +punanaamainen mies, jolla oli valkeat liivit ja punainen kaulaliina, +puristi tuttavallisesti hänen kättään ja alkoi jutella eilisestä +oopperasta. Christophe toisti asiansa. Virkailija vastasi, ettei hänen +Ylhäisyydellään juuri nyt ollut aikaa, mutta jos Christophella olisi +hänelle jokin anomus, niin se voitaisiin lähettää hänelle toisten +paperien joukossa, kun ne pian vietiin hänen allekirjoitettavikseen. +Christophe antoi hänelle kirjeensä. Virkailija silmäili sitä, ja +häneltä pääsi hämmästynyt huudahdus: + +-- Ah, tosiaanko! virkkoi hän iloisesti. Tämä on hyvä ajatus! Kauan +sitten olisi hänen pitänyt keksiä tämä! Eläessään ei hän ole tehnyt +parempaa. Ah, se vanha ratti! Kuinka hiidessä hän on tähän alistunut?' + +Hän keskeytti lyhyeen, sillä Christophe oli temmannut paperin hänen +kädestään ja huudahti kalman kalpeana: + +-- Minä kiellän!... Kiellän teitä solvaamasta minua! + +Virkailija ällistyi: + +-- Mutta, rakas Christophe, koetti hän sanoa; kukapa sinua tahtoisi +solvata? Enhän sanonut muuta kuin mitä koko maailma tietää. +Ajattelethan sinä itsekin niin. + +-- En! huusi Christophe raivoissaan. + +-- Kuinka, etkö sinä ajattele? Et ajattele, että hän juo? + +-- Se ei ole totta! vastasi Christophe. Ja hän polki jalkaansa. + +Virkailija kohautti hartioitaan: + +-- Siinä tapauksessa, miksi hän sitten kirjoitti tämän kirjeen? + +-- Siksi, siksi, että... änkytteli Christophe, -- (hän ei enää tiennyt, +mitä sanoa), -- siksi, että, kun minä tulen kuitenkin kerta kuussa +tänne nostamaan palkkaani, minun sopii samalla aikaa ottaa isänikin +palkka. On tarpeetonta meidän molempien vaivautua sen tähden... Isällä +on paljon työtä. + +Hän punastui mieletöntä selvitystään. Virkailija katsoi häntä puoleksi +ivallisesti ja puoleksi säälien. Christophe rutisti paperin kädessään +kokoon ja näytti aikovan lähteä. Virkailija nousi ylös ja tarttui häntä +käsivarteen. + +-- Odotahan vähän, sanoi hän, minä pidän huolen asiasta. + +Hän meni johtajan huoneeseen. Christophe odotti; muut virkailijat +katselivat häntä. Hänen verensä kuohui. Hän ei tiennyt, mitä hän teki, +mitä hän kohta tekisi, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hän aikoi jo +paeta, ennenkuin saisi vastauksen; ja hän oli juuri lähdössä, kun ovi +aukesi: + +-- Hänen Ylhäisyytensä ottaa sinut vastaan, virkkoi avulias virkailija +hänelle. + +Christophen oli pakko mennä sisään. + +Hänen Ylhäisyytensä parooni von Hammer-Langbach, pieni, siisti vanhus, +jolla oli poskiparta ja viikset ja leuka sileäksi ajeltu, katsahti +kulta-sankaisten silmälasiensa ylitse Christopheen, kirjoittaen yhä +edelleen ja vastaamatta Christophen neuvottomiin kumarruksiin edes +päätä nyökkäämällä. + +-- No, herra Krafft, sanoi hän viimein, te pyydätte... + +-- Teidän Ylhäisyytenne, kiiruhti Christophe vastaamaan, antakaa +minulle anteeksi. Minä olen tarkemmin harkinnut asiaa. Minä en enää +pyydä mitään. + +Vanhus ei koettanut saada selitystä moiseen äkilliseen +mielenmuutokseen. Hän katseli tarkkaavammin Christophea, ryiskeli ja +virkkoi: + +-- Ettekö antaisi, herra Krafft, minulle kirjettä, joka on kädessänne? + +Christophe huomasi, että intendentti katseli paperia, jota hän yhä +edelleen ajatuksissaan rutisteli kädessään. + +-- Se on tarpeetonta, teidän Ylhäisyytenne, sammalteli Christophe. Se +ei enää maksa vaivaa. + +-- Olkaa hyvä ja antakaa se tänne, toisti vanhus rauhallisesti, aivan +kuin ei olisi kuullut. + +Christophen täytyi antaa hänelle tuo rutistunut paperilappu; mutta hän +alkoi hokea heti jotain, kokonaisen virran sekavia sanoja, ja ojensi +yhä kättään saadakseen kirjeensä takaisin. Hänen Ylhäisyytensä avasi +huolellisesti paperin, luki sen, katseli Christophea, antoi hänen +solkata selityksiään, ja keskeytti viimein veitikkamainen vilahdus +silmissään: + +-- Se on hyvä, herra Krafft. Anomuksenne on hyväksytty. + +Hän hyvästeli Christophea kättä pistäen ja ryhtyi jälleen kirjoittamaan. + +Christophe meni ulos aivan murtuneena. + +-- Älä ole suutuksissasi, Christophe, sanoi äskeinen virkailija +hänelle, kun poika tuli takaisin kansliaan. Christophe antoi hänen +puristaa kättään, tohtimatta nostaa katsettaan maasta. Sitten näki hän +olevansa ulkona linnan edustalla. Hän oli aivan mieletön häpeästä. +Kaikki, mitä hänelle oli sanottu, palasi hänen muistoonsa; ja hän oli +tuntevinaan loukkaavaa ivaa ihmisten säälissä, jotka kunnioittivat +ja surkuttelivat häntä. Kun hän tuli kotiin, vastasi hän tuskin +jonkin ärtyneen sanan Louisan kysymyksiin, aivan kuin hän olisi +kantanut äidilleen kaunaa siitä, mitä hän nyt oli tehnyt. Häntä +kalvoi omantunnon vaiva, kun hän ajatteli isää. Hän aikoi tunnustaa +Melchiorille kaikki, pyytää häneltä anteeksi. Melchior ei ollut +kotona. Christophe odotti häntä unta silmiinsä saamatta puoleen yöhön. +Kuta enemmän hän isää ajatteli, sitä julmemmin hänen tuntonsa häntä +vaivasi; hän ihannoi isäänsä; hän kuvitteli, että isä oli heikko, +hyvä, onneton, kaikkein lähimpiensä pettämä. Tuskin hän kuuli hänen +askeleensa portaissa, niin hypähti hän vuoteesta juostakseen häntä +vastaan ja heittäytyäkseen hänen syliinsä. Mutta Melchior tuli kotiin +niin inhoittavan juovuksissa, ettei Christophe tohtinut lähestyä häntä; +ja hän hiipi takaisin vuoteeseensa ajatellen katkeran pilkallisesti +kauniita haaveitaan. + +Kun Melchior joku päivä myöhemmin kuuli, mitä oli tapahtunut, tuli +hänelle suunnaton raivon puuska; ja vaikka Christophe koetteli rukoilla +ja estellä, meni hän mekastamaan siitä linnaan. Mutta hän tuli sieltä +takaisin sangen nolona, eikä hiiskunut sanaakaan, miten hänen siellä +oli käynyt. Hänet oli otettu sangen huonosti vastaan. Hänelle oli +sanottu, että hänen olisi viisainta käyttää toisenlaista kieltä, -- +että hänen oli sallittu pitää eläkkeensä ainoastaan poikansa vuoksi, +ja että jos hän vasta tekisi pienimmänkm skandaalin, niin se häneltä +lakkautettaisiin. Niinpä olikin Christophe sangen hämmästynyt ja +keventyneellä mielellä, kun hän näki isänsä myöntyvän vastaiseen +asemaansa, jopa kerskuvankin, että hän oli itse, omasta alotteestaan +ryhtynyt tähän _uhraukseen_. + +Se ei kuitenkaan estänyt Melchioria toitottamasta kaupungilla, että +hänen vaimonsa ja lapsensa ryöstivät hänet puti-puhtaaksi; että hän +oli kieltäytynyt heidän tähtensä kaiken ikänsä, ja nyt hänet jätettiin +kärsimään puutetta. Hän koetti myöskin houkutella Christophelta rahaa +kaikenlaisilla liehittelyillä ja ovelilla juonilla, jotka pyrkivät +naurattamaan Christophea, vaikkei moinen tosiaan antanut syytä iloon. +Mutta kun Christophe piti puolensa, luopui Melchior viimein niistä +yrityksistä. Tuon neljätoista-vuotiaan lapsen ankarat ja arvostelevat +silmät nöyryyttivät Melchioria ilkeästi. Mutta hän kosti salaa +oveloilla kepposilla. Hän meni kapakkaan, joi ja kestitsi muita +sydämensä halusta, eikä maksanut laskuaan, vaan väitti, että hänen +poikansa asia oli nyt suorittaa hänen velkansa. Christophe ei siitä +kieltäytynyt, sillä hän pelkäsi siten vaan lisäävänsä häpeäänsä; ja +niinpä hän ja Louisa raatoivat kaikin voimin maksaakseen Melchiorin +velkoja. -- Viimein tuli Melchior aivan välinpitämättömäksi koko +soittajan-viralleen, kun hän ei kerran itse saanut kantaa siitä +palkkaansa; ja hän jäi pois niin usein paikaltaan teatterista, että +hänet ajettiin Christophen rukouksista huolimatta viimein pois. Poika +sai siis nyt yksin elättää isänsä, veljensä ja koko perheen. Näin tuli +Christophesta neljätoista-vuotiaana perheenpää. + + + + +Christophe otti päättävästi tämän raskaan taakan kantaakseen. Ylpeys +kielsi häntä turvautumasta ihmisten armeliaisuuteen. Hän vannoi +itsekseen selviävänsä asiasta omin voimin. Hän oli pienestä saakka +kärsinyt kovin nähdessään äitinsä ottavan vastaan armopaloja; se oli +ainainen riidanaihe heidän välillään, kun tuo kunnon nainen palasi +kotiin riemuissaan siitä, että oli saanut joltakin suojelushaluiselta +rouvalta lahjan. Louisa ei nähnyt siinä mitään ilkeää, vaan iloitsi, +sillä saattoipa hän tämänkin pienen rovon avulla helpoittaa hiukan +Christophensa vaivoja ja parantaa yhdellä ruokalajilla laihaa +illallista. Mutta Christophe tuli silloin aina synkäksi; hän ei +virkkanut sanaakaan koko iltana; ja hän kieltäytyi koskemasta sillä +tavoin saatuun ruokaan, ilmaisematta kuitenkaan syytä. Louisa +huolestui; hän koetti yksinkertaisen tunkeliaasti saada poikaansa +syömään: Christophe ei suostunut; äiti tuli lopulta kärsimättömäksi +ja virkkoi jonkin epämiellyttävän sanan, johon Christophe puolestaan +vastasi; sitten hän heitti salvettinsa pöydälle ja meni ulos. Isä +kohautti olkapäitään ja sanoi Christophea mahtailijaksi. Veljet +pilkkailivat häntä ja söivät hänen osansa. + +Täytyi kuitenkin keksiä lisäkeinoja perheen elättämiseksi. Christophen +orkesterista saama palkka ei riittänyt. Hän ryhtyi nyt antamaan +pianotunteja. Hänen taiturimaiset lahjansa, hyvä maineensa ja varsinkin +ruhtinaan suojelus hankkivat hänelle lukuisasti oppilaita ylemmän +porvariston piirissä. Joka aamu kello yhdeksästä alkaen opetti hän +pianonsoittoa nuorille tytöille, usein itseään vanhemmille, jotka +kiusasivat häntä kauheasti ja saattoivat hänet epätoivoon typerällä +soitollaan. He olivat musiikissa täysiä hölmöjä; sitä vastoin oli +heillä kaikilla, kenellä enemmän, kenellä vähemmän, erinomainen silmä +huomaamaan naurettavuuksia; eikä heidän ilkkuva katseensa säästänyt +Christophea, jos hän teki pienimmänkin tyhmyyden. Se oli hänelle +oikeaa kidutusta. Istuessaan heidän vieressään, tuolinsa äärimmäisellä +reunalla, punaisena ja jäykkänä, kiukusta halkeamaisillaan, +uskaltamatta hiiskahtaakaan ja tehden kaiken voitavansa, ettei olisi +kiivastunut sanomaan tyhmyyksiä, ja peljäten ääntään ja saamatta +tuskin sanaa kurkustaan, koetellen tekeytyä ankaran näköiseksi ja +nähden vilkuttavan itseään syrjästä, sellaisessa menetti hän lopulta +malttinsa, sekautui sanoissa keskellä aivan yksinkertaista huomautusta, +säikähti olevansa naurettava, olikin sitä, ja suuttui viimein niin, +että syyti loukkaavia moitteita. Mutta hänen oppilaittensa oli +helppo kostaa; eivätkä he jättäneet sitä tekemättä, vaan nolasivat +Christophea katselemalla häntä erikoisella tavalla, tekemällä hänelle +mitä tavallisimpia kysymyksiä, jotka saivat hänet korviin saakka +punastumaan; tai he pyysivät häneltä pikku palvelusta, -- kuten +esimerkiksi ottamaan pöydältä tai tuolilta jotain sinne jäänyttä +esinettä: -- se oli hänelle kiusallisin koetus, sillä silloin täytyi +hänen kulkea yli lattian ilveileväin silmien uhrina, tyttöjen +tarkastellessa armottomasti jokaista hänen tökeröä liikettään, hänen +kömpelöitä jalkojaan, jäykkiä käsivarsiaan, hänen koko ruumistaan, +jonka kiusallinen hetki teki kovin kankeaksi. + +Näiltä tunneilta täytyi hänen rientää juoksujalkaa +teatteriharjoituksiin. Usein ei hänellä ollut aikaa syödä +aamiaistakaan; hän pisti vain taskuunsa palan leipää ja leikkeleitä, +jotka hän sitten söi väliaikoina. Joskus hän sai olla _Musik Direktor_ +Tobias Pfeifferin viransijaisena, orkesterin johtajan, joka seurasi +mielenkiinnolla hänen kehitystään ja opetti häntä toimittamaan silloin +tällöin hänen tehtäväänsä orkesterin harjoituksissa. Sitäpaitsi täytyi +hänen ajatella omaakin musikaalista kasvatustaan. Toiset pianotunnit +veivät hänen aikansa iltanäytännön alkuun saakka. Ja usein pyydettiin +hänet illalla näytännön jälkeen soittamaan vielä hoviin. Siellä hänen +täytyi esiintyä tunnin tai parikin. Ruhtinatar oli ymmärtävinään +musiikkia; hän rakasti sitä suuresti, vaikka ei ollut koskaan +osannut eroittaa hyvää huonosta. Hän vaati Christophea esittämään +hassunkurisia ohjelmia, joissa joutavanpäiväiset rapsodiat rehentelivät +mestariteosten seassa. Mutta ruhtinattaren suurin huvi oli kuitenkin +antaa Christophen improvisoida; ja hän valitsi hänelle aiheet, jotka +aina olivat suorastaan äitelän sentimentaaleja. + +Christophe lähti sieltä sydänyön tienoissa upouupuneena, tyhjin +vatsoin; hänen käsiään tulisti, päätä poltti kuin kuumeessa. Hiki +kihosi hänen ruumiistaan; ja ulkona satoi joskus lunta tai oli jääkylmä +sumu. Hänen täytyi kulkea läpi puolen kaupunkia ennenkuin hän pääsi +kotiin; hän meni jalkaisin, hampaat kalisivat vilusta, häntä itketti ja +hän oli nukkua seisoalleen; hänen täytyi varoa, ettei olisi tahrannut +vesilätäköissä ainoaa iltapukuaan. + +Hän pääsi komeroon, jossa hän asui yhä edelleen veljiensä kanssa; +ja koskaan ei hänen elämänsä äitelyys ja epätoivo, koskaan ei hänen +yksinäisyytensä tunne ahdistanut häntä enemmän kuin hetkellä, jolloin +hän tuossa ummehtuneelta löyhkäävässä kopissa viimeinkin sai heittää +pois kurjuutensa ikeen. Tuskin oli hänellä voimaa riisuutua. Onneksi +valtasi hänet heti, kun hän painoi päänsä pielusta vasten, niin raskas +uni, että hän vaipui tiedottomuuteen tuskistaan. + +Kesällä täytyi hänen nousta ylös aamun valjetessa, talvella usein +aikaisemminkin. Hän tahtoi työskennellä omiakin tarkoituksiaan varten: +nuo hetket kello viiden ja kahdeksan välillä olivat ainoat, jolloin hän +sai sen vapauden; ja kuitenkin oli hänen pakko uhrata osa niistäkin +tilaustöihin; sillä hänen _Hof Musicus_-arvonsa ja ruhtinaan hänelle +suoma suosio velvoittivat hänet sepittämään virallisia sävellyksiä +hovijuhliin. + +Niin oli hänen elämänsä myrkytetty lähteisiinsä saakka. Eivät edes +hänen haaveensa saaneet olla vapaat. Mutta, kuten aina käy, pakko +paisutti ne sitä voimakkaammiksi. Kun mikään ei estä toimintaa, +menettää sielu usein kaiken syyn toimia. Kuta ahtaammalle Christophe +suljettiin huolten ja keskinkertaisten tehtävien vankilaan, sitä +rajummin tunsi hänen kapinoiva sydämensä riippuvaisuutensa. +Kahleettomassa elämässä hän olisi varmaankin antautunut nuoruuden +onnellisten hetkien sattumiin ja leppoisaan joutenoloon. Nyt, kun hän +oli vapaana ainoastaan pari tuntia päivässä, kuohui hänen voimansa +niinkuin koski kahden kallioseinän välissä. Taiteelle on hyvä kuri +pusertaa ponnistuksensa horjumattomien rajain sisälle. Siinä mielessä +voi sanoa, että puute on mestari kehittämään paitsi ajatusta, myöskin +muotoa; se opettaa sielulle samoin kuin ruumiillekin kohtuutta. Kun +aika ja sanojen määrä on mitattu, ei puhu tarpeettomia, vaan tottuu +ajattelemaan ainoastaan olennaista. Se, jolla on vähän aikaa elääkseen, +elää kaksin verroin. + +Niin kävi myöskin Christophen. Keskellä orjuuttaan tuli hän täysin +tietoiseksi vapauden arvosta; eikä hän hukannut kalliita minutteja +hyödyttömiin tekoihin tai sanoihin. Hänen luontaista taipumustaan +kirjoittaa rajattoman laajasti, noudattaen kaikkia rehellisen, mutta +valintakykyä omistamattoman sielun oikkuja, oikaisi nyt pakko ajatella +ja toimia mahdollisimman paljon niin lyhyessä aikaa kuin suinkin. +Millään seikalla ei ollut syvempää vaikutusta hänen taiteelliseen ja +moraaliseen kehitykseensä: ei opettajain neuvoilla eikä mestariteosten +esimerkillä. Hän tottui näinä vuosina, jolloin luonne muodostui, +pitämään musiikkia erikoisena, täsmällisenä kielenä, jossa jok'ainoalla +nuotilla on varma merkityksensä; ja samalla alkoi hän suorastaan vihata +säveltäjiä, jotka puhuvat, vaikkei heillä ole mitään sanottavaa. + +Kuitenkaan eivät sävellykset, joita hän siihen aikaan kirjoitti, +vielä läheskään ilmaisseet täydellisesti häntä itseään, sillä hän +ei ollut vielä täydellisesti löytänyt itseään. Hän etsi minuuttaan +keskeltä perittyjen tunteiden sekavaa joukkoa, jotka kasvatus määrää +lapselle aivankuin toiseksi luonteeksi. Hänellä oli ainoastaan +hämärä aavistus oikeasta olemuksestaan; sillä hän ei ollut vielä +kokenut nuoruuden intohimoja, jotka vapauttavat persoonallisuuden +lainavaatteista, niinkuin ukkosen jyrähdys puhdistaa taivaan usvista. +Hämärät ja voimakkaat aavistukset sekaantuivat hänessä vierailta +saatuihin vaistomaisiin vaikutelmiin, joista hän ei voinut vapautua. +Hän oli harmissaan tällaisesta valheellisuudesta. Hän oli lohduton, +kun näki, miten paljon kehnompi hänen kirjoittamansa oli hänen +ajatustaan. Hän epäili katkerasti itseään. Mutta hän ei voinut +taipua näin noloon tappioon; hän raivosi ainaisessa halussa tehdä +jotain parempaa, säveltää jotain oikeaa. Aina hän kärsi haaksirikon. +Saatuaan kirjoittaessaan nauttia tuokion häikäisevistä kuvista, hän +pian huomasi, ettei kirjoitetulla ollut mitään arvoa; hän repi sen +rikki, hän poltti kaikki, mitä sai aikaan. Ja häpeänsä päällisiksi +täytyi hänen nähdä viralliset sävellyksensä, hänen töistään kaikkein +ala-arvoisimmat, säilytettyinä, voimatta niitä tuhota, -- konsertti: +_Kuninkaallinen Kotka_, sepitetty ruhtinaan syntymäpäiviksi, -- +ja kantaatti: _Pallaan Hymen_, kirjoitettu prinsessa Adelaiden +hääjuhliin, -- julkaistuina kalliissa asussa, loistopainoksina, jotka +ikuistivat hänen typeryytensä seuraaviin vuosisatoihin, -- sillä +seuraaviin vuosisatoihin hän uskoi. -- Ja niinpä hän suorastaan itki +alennustilaansa. + +Kuumeisia vuosia! Ei lepoa, ei rauhan hetkeä. Ei mitään ajanrattoa +keskellä mieletöntä työtä. Ei leikkejä, ei ystäviä. Kuinka hänellä +sellaisia olisi ollut? Iltapäivin, jolloin muut lapset olivat +huvittelemassa, istui pikku Christophe tarkasta työstä ryppyisin +otsin orkesterissa nuottitelineidensä ääressä, tomuisessa ja huonosti +valaistussa teatterisalissa. Ja illoin, kun toiset lapset olivat jo +nukkumassa, oli hän yhä vielä siellä, herpautuneena tuolillaan ja +nääntymäisillään väsymyksestä. + +Veljesten välit eivät olleet tuttavalliset. Nuorin, Ernest, oli +kaksitoista-vuotias: hän oli pieni vetelehtijä, julkea ja paheisiin +taipuva, joka vietti päivänsä toisten samanlaisten vintiöiden seurassa +ja oli heidän parissaan oppinut paitsi huonoa käytöstä myöskin +epäilyttäviä pahoja tapoja; niitä ei kunniallinen Christophe ollut +voinut edes aavistaakaan, ja hän suorastaan kauhistui, kun hän eräänä +päivänä ne huomasi. Toinen, Rudolf, joka oli Theodor-enon suosikki, +aikoi kauppa-alalle. Hän oli järjestystä rakastava ja rauhallinen, +mutta salavihainen; hän luuli olevansa paljon parempi Christophea eikä +hyväksynyt hänen isäntävaltaansa talossa, vaikka hänestä oli varsin +luonnollista syödä hänen leipäänsä. Hän oli yhtynyt Theodorin ja +Melchiorin kaunaan Christophea kohtaan ja levitteli heidän pilkallisia +juorujaan. Kumpikaan toisista pojista ei pitänyt musiikista; ja Rudolf +oli sitä suorastaan halveksivinaan, kuten enokin, jota hän aina matki. +Christophe käsitti tehtävänsä perheenpäänä vakavasti; pikku pojat +olivat koettaneet hänen valvonnastaan ja kehoituksistaan kiusautuneina +ruveta niskuroimaan; mutta Christophen nyrkit olivat lujat ja +tietoisuus hänen oikeudestaan vahva, ja niinpä pakotti hän heidät +pysymään aisoissaan. Ja kuitenkin tekivät he hänelle mitä tahtoivat, +he käyttivät väärin hänen herkkäuskoisuuttaan, virittivät hänelle +loukkuja, joihin hän aina lankesi; he kiristivät häneltä viekastellen +rahaa, valehtelivat häikäilemättä ja pilkkasivat häntä selän takana. +Lempeäluonteinen Christophe antoi aina puijata itseään; hänellä oli +niin suuri hellyyden tarve, että yksi ainoa kaunis sana riitti hänet +lepyttämään. Hän olisi antanut heille kaikki anteeksi, jos olisi saanut +heiltä rakkautta. Mutta Christophen luottamus sai julman iskun, kun +hän kerran kuuli heidän nauravan hänen tyhmyydelleen, tekeydyttyään +ensin rakkaiksi ja saatuaan Christophen heltymään kyyneliin saakka: +sellaisella kujeella veivät he häneltä hänen kultakellonsa, ruhtinaan +lahjan, jota he nyt kärkkyivät. Christophe halveksi heitä, ja kuitenkin +hän antoi pettää edelleen itseään, niin vastustamaton halu hänellä oli +uskoa toisista hyvää ja rakastaa. Hän tiesi sen kyllä, hän raivosi omaa +luontoaan vastaan, ja löylytti kunnollisesti veljiään, kun huomasi, +että he taas kerran olivat vehkeilleet hänen kustannuksellaan. Se ei +kuitenkaan estänyt häntä nielemästä kohta uudestaan syöttiä, jonka he +suvaitsivat hänelle heittää. + +Mutta vieläkin katkerampi kärsimys odotti häntä. Rehellisyyttä +harrastavain naapurien suusta hän kuuli, että hänen isänsä panetteli +häntä. Pöyhkeiltyään poikansa menestyksellä ja kerskuttuaan sillä +kaikkialla, oli Melchior nyt kyllin häpeällinen kadehtiakseen +Christophea, ja koetti siis halventaa häntä. Se oli niin raukkamaista, +että se suorastaan itketti. Poika ei saattanut enää halveksimisesta +muuta kuin kohauttaa hartioitaan; siitähän ei voinut edes vihastuakaan; +sillä isä oli syyntakeeton teostaan ja katkeroitunut omasta +kohtalostaan. Christophe ei virkkanut mitään; hän pelkäsi sanovansa +liian tuimat sanat, jos olisi puhunut. Mutta hänen sydämensä oli tuskan +murtama. + +Surulliset olivat hänen hetkensä, perheen istuessa illalla aterialla, +lampun ympärillä, tahraisella liinalla peitetyn pöydän ääressä, hetket, +jolloin hänen täytyi kuunnella toisten joutavaa lorua ja heidän +leukainsa maiskutusta, noiden olentojen, joita hän halveksi, joita +hän surkutteli ja sittenkin rakasti! Ainoastaan äiti-parkaan tunsi +Christophe olevansa yhdistetty keskinäisen hellyyden siteillä. Mutta +Louisa ahersi päivät päästään työssä niinkuin hänkin, ja illalla oli +hän väsymyksestä aivan sammunut; hän ei puhunut melkein mitään, ja +aterian jälkeen hän nukkui tuolilleen sukkia parsiessaan. Sitäpaitsi +hän oli niin hyvä, ettei näyttänyt voivan luokitella tunteitaan ja +jakaa niitä eri tavalla kullekin heistä, miehelleen ja kolmelle +pojalleen; hän rakasti heitä kaikkia yhtä suuresti. Christophe ei +löytänyt hänessä sitä uskottua, jota hän olisi min kipeästi kaivannut. + +Niinpä sulkeutuikin hän itseensä. Hän oli vaiti kokonaisia päiviä +yhtä mittaa, täyttäen yksitoikkoisen ja vaivaloisen velvollisuutensa +ikäänkuin äänettömällä raivolla. Sellainen elämäntapa oli vaarallinen +varsinkin murros-iässä olevalle lapselle, jolloin ruumiinrakenne on +arkatuntoinen ja altis monenmoisille vahingoille ja saattaa vääristyä +koko elämän ajaksi. Christophen terveys kärsi siitä ankarasti. Hän +oli saanut suvultaan perinnöksi vahvan luurakenteen, oivat lihakset +ja puhtaan veren. Mutta tuo voimakas ruumis näytti ainoastaan antavan +tuskalle sen enemmän kalvamista, kun luonnottomat ponnistukset ja +liian varhaiset huolet olivat kerran avanneet sille tien, josta se +voi murtautua sisään. Jo sangen aikaisin huomattiin hänessä vakavia +hermohäiriöitä. Pienenä poikana hän pyörtyi ja sai suonenveto- ja +oksennus-kohtauksia, jos hänelle tuli jokin mielipaha. Seitsemän, +kahdeksan vuoden ikäisenä, aikana, jolloin hän antoi ensimäisen +konserttinsa, nukkui hän hyvin huonosti: hän puhui, huusi, nauroi, +itki unissaan; ja tämä sairaaloinen taipumus uudistui joka kerta, kun +hänen elämässään tapahtui jotain jännittävää. Sitäpaitsi kärsi hän +julmaa päänsärkyä, joka oli milloin kuin vihlaisevia kipuja niskassa +ja ohimoissa, milloin ikäänkuin lyijyinen lakki aivojen ympärillä. +Hänen silmiänsä pakotti: joskus pisti niihin niinkuin olisivat neulat +lävistäneet hänen silmäkolonsa; ja joskus hän sokaistui niin, ettei +voinut lukea; hänen täytyi keskeyttää työnsä muutamaksi minutiksi. +Riittämätön, epäterveellinen ravinto ja ateriain epäsäännöllinen +aika turmelivat hänen oivallisen vatsansa. Häntä kiusasivat kivut +sisälmyksissä ja katarri vei hänen voimiaan. Mutta mikään ei +tuottanut hänelle suurempia tuskia kuin sydän: se toimi mielettömän +epäsäännöllisesti; millein hyppi se myrskyisessä tahdissa hänen +rinnassaan, niin että tuntui kuin se olisi ollut halkeamaisillaan, +milloin se tuskin tykki, kuin se olisi aikonut pysähtyä. Öisin oli +lapsen ruumiinlämpö peloittavain vaihtelujen alainen; se muuttui +täydellisestä kuumetilasta ilman väliasteita anemian kaltaiseksi. Hänen +jäseniään poltti, hän tärisi vilusta, hänet valtasi ahdistus, hänen +kurkkuaan tukehutti, hänelle nousi kaulaan ikäänkuin pallo, joka esti +häntä hengittämästä. -- Luonnollisesti kärsi hänen mielikuvituksensa +siitä: hän ei uskaltanut kertoa läheisilleen kaikkea, mitä hän pelkäsi; +mutta hän tarkkasi vaivojaan lakkaamatta ja niin juurta jaksain, että +se vain lisäsi kärsimyksiä ja loi uusia. Hän uskoi sairastavansa +kaikkia tauteja, yhtä toisensa jälkeen; hän luuli tulevansa sokeaksi; +ja kun hän sai usein kulkiessaan pyörtymiskohtauksia, niin hän pelkäsi +kaatuvansa joskus kuolleena maahan. -- Aina tuo kauhea kammo, että +hänen kehityksensä keskeytyisi puoliväliin, että hän kuolisi ennen +aikaansa, kiusasi, ahdisti ja kannusti häntä samalla kertaa. Ah, +jos hänen täytyisi kuolla, niin ei toki vielä, ei ennenkuin hän oli +voittanut!... + +Voitto... kas siinä se ajatus, joka ei lakkaa häntä polttamasta, vaikka +hän tuskin sitä ajattelee; joka pitää häntä yllä koko tässä hänen +elämänsä äitelyydessä, väsymyksessä, keko sen löyhkävässä suossa! Se +on hämärä ja valtava aavistus, mikä hänestä kerran tulee ja mikä hän +jo on!... Mitä hän sitten on? Kivuloinen ja hermostunut lapsiko, joka +soittaa viulua orkesterissa ja kirjoittaa keskinkertaisia konsertteja? +-- Ei, Hän on paljoa enempää kuin se lapsi. Se, mitä nähdään, on +ainoastaan kotelo, yhden päivän ilmiö. Se ei ole hänen olemuksensa. +Ei ole minkäänlaista yhteyttä hänen olemuksensa ja hänen kasvojensa +ja ajatustensa nykyisen muodon välillä. Hän tietää sen kyllä hyvin. +Jos hän katselee itseään kuvastimesta, ei hän tunne itseään. Tuo +leveä ja punainen naama, pörhöttävät kulmakarvat, pienet, kuopistaan +kiiltävät silmät, tuo tökerö, paksupäinen nenä ja leveät sieraimet, +laajat leukaluut, jörö suu, koko tuo ruma ja jokapäiväinen naamio on +vieras hänen totiselle olemukselleen. Hän ei tunne itseään edes omissa +teoksissaan. Hän arvostelee itseään, hän tietää, miten joutavaa kaikki +se on, mitä hän on luonut, kaikki, mitä hän nykyään on. Ja kuitenkin on +hän aivan varma siitä, mikä hänestä kerran tulee ja mitä hän silloin +tekee. Hän soimaa usein itseään tuollaisen varmuuden tähden, niinkuin +se olisi ainoastaan hänen ylpeytensä luoma valhe; ja hänestä on +mieluisaa nöyryyttää silloin itseään, rangaista pilkalla itseään. Mutta +se varmuus pitää puolensa, sitä ei voi mikään hävittää. Tekipä hän tai +ajatteli mitä tahansa, mikään aatos, mitkään teot, mitkään toimet eivät +voi sitä tyydyttää eivätkä kahlia; hän tietää, hänellä on tuo omituinen +tunto, että parhain hänessä ei ole se, mitä hän on nykyään, vaan se, +mikä hänestä _tulee_, tulee _huomenna_. Hänestä _tulee!_... Hän loimuaa +tuota uskoa, hän juopuu sen valon hohteesta! Ah, ettei vaan _tämä_ +päivä pysäyttäisi hänen kulkuaan! Kun hän vaan ei kompastuisi johonkin +kavalaan ansaan, joita _tämä_ päivä lakkaamatta virittää hänen eteensä! + +Niin sysää hän purttansa läpi päivien kuohuvan virran, kääntämättä +silmäänsä oikealle tai vasemmalle, seisten horjumatta peräsimessä, +katse terävänä, suunnattuna päämaaliin, levon paikkaan, loppukohtaan, +jonka hän sielussaan näkee. Orkesterissa, loruavain soittajain +joukossa, kotonaan pöydän ääressä omaisten parissa, linnassa, +soittaessaan ruhtinaallisten marionettien huviksi, ajattelematta, +mitä soittaa, -- aina elää hän tulevaisuudessa, tuossa epävarmassa +tulevaisuudessa, jonka yksi ainoa tomuhiukkanen voi ikipäiviksi tuhota, +-- ei väliä, -- siinä hän kuitenkin elää! + + + + +Hän istuu vanhan pianonsa edessä, ullakkokamarissaan yksin. Ilta +hämärtyy. Päivän viimeinen hohde kiiluu nuottivihkoon. Hän kiusaa +silmiään lukeakseen viimeiseen valonpilkahdukseen saakka. Kuolleitten +suurten sydänten lämpö, joka henkii noilta mykiltä sivuilta, täyttää +hänet rakkaudella. Hänen silmiinsä hersyvät kyynelet. Hänestä +tuntuu kuin jokin rakas olento seisoisi hänen takanaan, kuin lempeä +hengitys hyväilisi hänen poskeaan, kuin kaksi kättä kietoutuisi hänen +kaulaansa. Hän kääntyy, hänen selkäänsä karmii. Hän tuntee, hän tietää, +ettei hän ole yksin. Häntä rakastava ja rakastettu sielu on siellä, +hänen takanaan. Hän vaikeroi, ettei saa sitä käsiinsä. Ja kuitenkin +on tuossa katkeruuden varjossa, joka yhtyy hänen haltiotilaansa, +salaperäinen suloutensa. Surukin säteilee valoa. Hän ajattelee rakkaita +mestareitaan, noita menneitä neroja, joiden sielu elää yhä musiikissa, +jonka he olivat aikoinaan eläneet. Rakkaudesta paisuvin sydämin hän +ajattelee onnen ylenpalttisuutta, jota nuo kunniakkaat ystävät muinoin +mahtoivat nauttia, koskapa heiastus heidän onnestaan on jo näin +hehkuva. Hän unelmoi olla sellainen kuin he, säteillä ympärilleen tuota +rakkautta, jonka pieninkin pilkahdus valaisee jumalallisella hyväilyllä +hänen kurjaa elämäänsä. Olla puolestaan jumala, olla ilon lähde, elämän +aurinko!... + +Oi, kun hänestä kerran tulee niiden vertainen, joita hän rakastaa, +kun hän saavuttaa sen häikäisevän onnen, jota hän haluaa, silloin hän +huomaa sen kuvitelmansa... + + + + + + +II. + +OTTO + + + + +Eräänä sunnuntaina oli Christophen _Musik Direktor_ Tobias Pfeiffer +kutsunut hänet luokseen päivälliselle pieneen maataloonsa, joka +hänellä oli noin tunnin matkan päässä kaupungista, ja Christophe lähti +rheiniläisellä jokilaivalla sille retkelle. Kannella hän istuutui erään +ikäisensä nuoren pojan viereen, joka hyvin kohteliaasti antoi hänelle +tilaa. Christophe ei sitä seikkaa huomannutkaan. Mutta kun hän hetken +päästä tunsi, ettei vierusmies lakannut häntä tarkastelemasta, niin +kääntyi hän katselemaan häntä. Poika oli vaaleaverinen, hänen poskensa +olivat pyöreät ja punaiset; hänellä oli säntillinen jakaus toisella +puolella päätä ja ylähuulessa hienoa parranhaiventa; hän näytti +viattomalta kuin suuri nukke, vaikka hän kaikin voimin koetti esiintyä +täydellisenä gentlemannina; hänen pukunsa oli erittäin huolestettu: +flanellipuku, vaaleat hansikkaat, valkeat vaatekengät, kaulassa +vaaleansininen liina; ja kädessä hänellä oli pieni kävelykeppi. Hän +katseli syrjästä Christopheen, kääntämättä kuitenkaan päätänsä, niska +jäykkänä kuin uteliaalla kukolla; ja kun Christophe puolestaan vilkaisi +häneen, niin hän punastui korvia myöten, veti taskustaan sanomalehden +ja oli hyvin vakavasti syventyvittään lukemiseen. Mutta joku hetki sen +jälkeen syöksyi hän ottamaan maasta Christophen pudonnutta hattua. +Christophe oli aivan ällistynyt tästä kohteliaisuudesta ja katseli +uudestaan poikasta, joka silloin taas punastui; Christophe kiitti +lyhyesti, sillä hän ei pitänyt kohteliaasta hääräilystä ja vihasi +muiden huolenpitoa hänestä. Kuitenkin kohtaus pohjaltaan hyväili hänen +itserakkauttaan. + +Pian hän kuitenkin unohti koko asian; hänen huomionsa kiintyi +maisemaan. Pitkään aikaan ei hän ollut päässyt kaupungista; ja niinpä +nauttikin hän nyt syvin siemauksin ilmasta, joka leyhähteli hänen +kasvoilleen, aaltojen lipinästä laivan kupeissa, veden vapaudesta +ja rantojen vaihtelevista näyistä: harmaita ja tasaisia rinteitä, +ja tuuheissa ryhmissä piilipuita, jotka kylpivät puolirunkoa +myöten vedessä, gootilaisten tornien ja mustaa sauhua tupruttavien +tehtaanpiippujen kruunaamia kaupunkeja, vaalean vihreitä viinimäkiä +ja vuorenhuippuja, joista kerrottiin kaikenlaisia taruja. Ja kun hän +suorastaan huudahteli ihastuksesta, niin uskalsi hänen vierusmiehensä +nyt mainita hänelle aralla äänellä joitakin historiallisia seikkoja, +jotka koskivat eräitä ohitse meneviä, taitavasti korjattuja ja muratin +verhoamia raunioita; nuori herra itse näytti tulleen matkalle juuri +niitä katsellakseen. Christophe teki nyt hänelle joukon innostuneita +kysymyksiä. Toinen kiiruhti vastaamaan, onnellisena, että sai näyttää +tietojaan; ja vastatessaan kääntyi hän aina kohteliaasti Christophen +puoleen ja kutsui häntä joka kerran arvonimellä: "Herra _Hof +Violinist_". + +-- Te tunnette siis minut? kysyi Christophe. + +-- Oh, tokihan! vastasi poika, niin lapsellisen ihailevalla äänellä, +että Christophen turhamaisuus nautti siitä. + +He jatkoivat pakinaansa. Nuori poika oli usein nähnyt Christophen +konsertissa; ja hänen mielikuvituksensa oli joutunut kiihkeään +liikkeeseen kaikesta, mitä hän oli hänestä kuullut kerrottavan. Tätä +ei hän Christophelle sanonut, mutta Christophe tunsi sen, ja hän oli +hämmästynyt ja hyvillään. Hän ei ollut tottunut siihen, että häntä +puhuteltiin moisella kunnioituksesta liikutetulla äänellä. Hän kyseli +matkatoveriltaan edelleen seutujen historiaa, joiden läpi laiva kulki; +toinen levitteli nähtäville melkoisen äskettäin hankittuja tietojaan; +ja Christophe ihaili hänen oppineisuuttaan. Mutta tämä kaikki oli +ainoastaan seurustelun verukkeena; heitä kumpaakin veti toisen +puoleen halu tutustua toisiinsa. He eivät uskaltaneet koskea siihen +kohtaan. Mutta he palasivat siihen aina kautta rantain, hapuilevilla +kysymyksillä. Viimein tekivät he ryhdikkään päätöksen; ja Christophe +sai kuulla, että hänen uusi ystävänsä oli "herra Otto Diener", erään +rikkaan kaupunkilaiskauppiaan poika. Sitten ilmeni luonnollisestikin, +että heillä oli yhteisiä tuttuja, ja viimein heidän kielensä kanta +laukesi kokonaan, ja he puhelivat innostuneesti keskenään, kunnes laiva +laski sen kaupungin rantaan, jonne Christophe oli matkalla. Myöskin +Otto oli menossa sinne. Se sattuma tuntui heistä hämmästyttävältä; ja +Christophe ehdotti, että he lähtisivät hiukan yhdessä kävelemään ja +katselemaan, hänen päivällisaikaansa odottaessaan. He samosivatkin +pian poikki maaseudun. Christophe oli tuttavallisesti pistänyt kätensä +Oton kainaloon ja kertoi nyt hänelle suunnitelmiaan, aivan kuin olisi +tuntenut hänet pienestä saakka. Hän oli saanut olla niin kovasti +ikäistensä lasten seuraa vailla, että hän iloitsi kuvaamattomasti +tutustumisestaan tähän nuoreen poikaan, joka oli hyvin kasvatettu, +sivistynyt ja häneen mieltynyt. Aika kului, eikä Christophe sitä +huomannut. Diener, joka oli ylpeä nuoren muusikon luottamuksesta, +ei uskaltanut huomauttaa hänelle, että hänen päivällisaikansa oli +jo mennyt. Viimein arveli hän velvollisuudekseen muistuttaa hänelle +siitä; mutta Christophe kiipesi paraikaa ylös metsäistä vuoren kuvetta +ja vastasi, että ensin heidän täytyy päästä huipulle; ja kun he sinne +pääsivät, heittäytyi hän ruohikkoon aivan kuin jäädäkseen sinne koko +päiväksi. Neljännestunnin kuluttua kuiskasi Diener jälleen arasti, kun +näki, ettei Christophe tuntunut aikovan siitä liikahtaakaan: + +-- Entä ne päivällisenne? + +Christophe loikoi suoranaan maassa, kädet pään alla, ja vastasi +rauhallisesti: + +-- Roskaa! + +Sitten hän katsoi Ottoon, näki, että hän oli aivan kauhistunut, ja +purskahti nauruun: + +-- Täällä on liian hyvä olla, selitti hän. Minä en sinne menekään. +Odottakoot, jos tahtovat! + +Hän kohottausi toiselle syrjälleen: + +-- Onko teillä kiire? Eihän, vai mitä? Tiedättekös, mitä meidän pitäisi +tehdä? Eikö mennä syömään yhdessä päivällistä? Minä tunnen täällä erään +ravintolan. + +Diener olisi tahtonut kylläkin tehdä vastaväitteitä, ei silti, että +häntä kukaan olisi odottanut, vaan sen tähden, että hänen oli yleensä +vaikea päättää mitään näin yhtäkkiä, oli asia minkälainen tahansa: +hän oli metoodinen luonne ja halusi valmistautua tarkoin etukäteen +kaikkeen. Mutta Christophe oli kysynyt sellaisella äänellä, ettei hän +voinut kieltää. Hän antautui siis toisen tahdon valtaan, ja sitten he +jälleen pakisivat kaikenlaista. + +Ravintolassa raukesi keskustelun into heiltä kummaltakin. Heitä +vaivasi molempia vakava kysymys, kumpi heistä tarjoaisi toiselle +päivällisen, siksi he vaikenivat; ja molemmista heistä oli kunnianasia +se tehdä: Dieneristä siksi, että hän oli rikkaampi, Christophesta +jälleen sen tähden, että hän oli köyhempi. He eivät ilmaisseet +kumpikaan aikomustaan suoraan; mutta Diener koetti anastaa oikeutensa +käskevällä äänellä, jolla hän tilasi ruokalistan. Christophe aavisti +hänen tarkoituksensa; ja hän korvasi vahinkonsa valitsemalla kaikkein +hienoimpia ruokia; hän tahtoi osoittaa, että hän oli yhtä hyvissä +varoissa kuin kuka muu hyvänsä. Ja kun Diener teki uuden yrityksen ja +koetti saada puolestaan valita edes viinit, niin musersi Christophe +hänet yhdellä ainoalla katseella ja käski tuomaan pullon kalleinta +viiniä, mitä ravintolassa oli. + +Nyt, kun he istuivat mahtavan aterian ääressä, tulivat he aivan +noloiksi. He eivät keksineet enää toisilleen mitään sanomista; he +söivät avuttomasti, ja heidän liikkeensä olivat jäykät ja kulmikkaat. +He huomasivat yhtäkkiä, että he olivat toisilleen vieraita, ja olivat +molemmat varuillaan. He koettivat turhaan saada pakinaa vilkkaammaksi: +se lamautui kohta jälleen. Ensimäinen puolituntia oli hirvittävän +ikävä. Onneksi teki juhla-ateria pian vaikutuksensa, ja kestailijat +katselivat jo toisiinsa luottavammin. Varsinkin Christophe, joka ei +ollut tottunut sellaiseen hummaukseen, tuli merkillisen puheliaaksi. +Hän kertoi kaikki elämänsä vaikeudet; ja Otto taas tunnusti +avomielisesti, ettei hänkään ollut onnellinen. Hän oli heikko ja arka, +hänen toverinsa käyttivät hänen ominaisuuksiaan väärin. He pilkkasivat +häntä, he eivät antaneet hänelle anteeksi, ettei hän hyväksynyt +heidän epähienoja tapojaan, he tekivät hänelle monenmoista ilkeyttä. +-- Christophe heristi nyrkkiään ja sanoi, että koettakootpas tehdä +hänen ollessaan saapuvilla. -- Myöskään Ottoa eivät hänen omaisensa +ymmärtäneet. Christophe tiesi, mikä onnettomuus se oli; ja he heltyivät +yhteisistä kovista kohtaloistaan. Dienerin vanhemmat tahtoivat hänestä +kauppamiestä, isänsä seuraajaa liikkeessä. Mutta hän itse tahtoi olla +runoilija. Ja hänestä tulisi runoilija, vaikka hänen sitten täytyisi +paeta synnyinkaupungistaan, kuten Schiller, ja kärsiä kurjuutta. +(Muuten: koko isän omaisuus joutuisi hänelle, ja se oli melkoinen.) +Otto tunnusti punastuen, että hän oli jo kirjoittanut runoja elämän +surullisuudesta; mutta hän ei tahtonut niitä mitenkään lukea +Christophelle, vaikka toinen pyyteli hartaasti. Viimein lausui hän +niistä pari kolme, pahoin sotkien, niin heltynyt hän oli. Christophesta +ne olivat suurenmoisia. He löivät suunnitelmansa yhteen: he aikoivat +työskennellä yhdessä; he kirjoittaisivat draamoja, tuollaisia +_Liederkreise_-nimisiä sommitelmia. He ihailivat toinen toisiaan. +Oton kunnioitusta herätti, paitsi Christophen taiteilijamaine, hänen +voimansa ja rohkea puhetapansa. Ja Christopheen vaikutti Oton aistikas +ulkoasu, hänen hienot tapansa ja, -- kaikkihan tässä maailmassa on +relatiivista, -- hänen suuri tietomääränsä, jota hänellä itsellään ei +ollut laisinkaan ja jota hän janosi. + +Ateriasta hiukan velttoina istuivat he sitten kyynärpäät pöydän +varassa ja juttelivat ja kuuntelivat toistensa tarinoita, silmissä +heltynyt ilme. Iltapäivä vieri nopeasti. Täytyi lähteä. Otto teki +viimeisen ponnistuksen kaapatakseen laskun; mutta Christophe naulitsi +hänet paikalleen ankaralla silmänluonnilla, joka vei häneltä halun +enää yrittääkään. Christophelle tuotti huolta ainoastaan yksi seikka: +kun häneltä ei vaan tahdottaisi enempää kuin hänellä oli; hän olisi +mieluummin antanut kellonsa ja kaiken mukana olleen irtaimensa kuin +myöntänyt Otolle olevansa vähissä. Mutta niin pahoin ei käynytkään; +hänen tarvitsi maksaa näistä päivällisistä ainoastaan melkein koko +kuukauden palkkansa. + +He laskeutuivat alas rinnettä. Illan varjot alkoivat levitä kuusien +juurelle, latvat kylpivät vielä punertavassa valossa; ne heijuivat +raskaasti edestakaisin, suhisten kuin mainingit rannalla; askelten +ääntä pehmensivät sinipunertavat havuneulaset. He vaikenivat kumpikin. +Christophe tunsi kummallisen, suloisen rauhan täyttävän sydämensä, hän +oli onnellinen, hän tahtoi puhua, jokin ahdistus tukki hänen ääntään. +Hän pysähtyi hetkeksi, ja Otto samoin. Kaikki oli hiljaista. Hyttyset +surisivat auringon sädeviivassa korkealla ilmassa. Kuiva oksa rasahti +ja putosi. Christophe tarttui Ottoa käteen ja kysyi vapisevalla äänellä: + +-- Tahdotteko olla minun ystäväni? Otto supisi hiljaa: + +-- Tahdon. + +He puristivat toistensa kättä; heidän sydämensä sykkivät kovasti. He +uskalsivat tuskin toisiinsa katsahtaa. + +Hetken päästä jatkoivat he matkaansa. He kulkivat ainoastaan parin +askeleen päässä toisistaan eivätkä puhuneet enää mitään, kunnes +saapuivat metsän reunaan: he pelkäsivät itseään ja salaperäistä +mielenliikutustaan. He kulkivat hyvin nopeasti, he eivät pysähtyneet +ennenkuin pääsivät pois puiden varjosta. Siellä he tyyntyivät ja +ottivat jälleen toisiaan kädestä. He ihailivat himmyvän illan kuutamoa +ja puhelivat katkonaisin sanoin. + +Laivassa istuivat he etukannella, kuultavassa hämärässä; he koettivat +puhella tavallisista asioista: mutta he eivät kuulleet omia sanojaan; +suloinen uupumus oli heidät vallannut. He eivät kaivanneet puhua, eivät +ojentaa toisilleen kättä, eivät edes toisiinsa katsahtaa: he olivat +toisiaan lähellä. + +Kaupunkiin saavuttaessa päättivät he tavata toisensa seuraavana +sunnuntaina. Christophe saattoi Ottoa hänen ovelleen asti. Kadulla, +kaasulyhdyn hohteessa he hymyilivät kainosti ja sammalsivat +lämpöisesti: _Näkemiin_. Tuntui helpoitukselta erota, niin väsyneet +he olivat mielenpingoituksesta, jossa he olivat nyt eläneet muutaman +tunnin, ja ponnistuksesta, jonka heille tuotti jokainoan hiljaisuutta +keskeyttävän sanan virkkaminen. + +Christophe lähti yksin kotiinsa pimeässä. Hänen sydämensä riemuitsi ja +lauloi: "Minulla on ystävä, minulla on ystävä!" Hän ei nähnyt mitään. +Hän ei kuullut mitään. Hän ajatteli sitä ainoaa seikkaa. + +Häntä nukutti niin, että hän hoippui, ja hän vaipui uneen, tuskin +päästyään kammioonsa. Mutta pari kolme kertaa herätti hänet yöllä +aivan kuin ainaiseksi mieleen syöpynyt ajatus. Hän supisi: "Minulla on +ystävä", ja nukahti jälleen. + + + + +Seuraavana aamuna tuntui hänestä niinkuin kaikki tämä olisi ollut unta. +Tullakseen vakuutetuksi totuudesta hän koetti palauttaa mieleensä +eilisen päivän yksityistapauksia. Hän oli syventynyt ajattelemaan +niitä vielä soittotunteja antaessaankin; ja yhä illalla oli hän +orkesteriharjotuksessa niin hajamielinen, että hän tuskin muisti sieltä +lähtiessään, mitä oli soittanut. + +Kotiin tultuaan näki hän siellä kirjeen itseään odottamassa. Hänen ei +tarvinnut miettiä, keneltä se oli. Hän sulkeutui nopeasti huoneeseensa +sitä lukeakseen. Se oli kirjoitettu vaaleansiniselle paperille, +huolellisella, venyvällä, epämääräisellä käsialalla ja sieväkiemuraisin +kirjaimin: + + "Rakas herra Christophe, -- uskaltaisinko sanoa: kunnioitettava + ystäväni? + + "Minä olen paljon ajatellut eilistä matkaamme, ja minä kiitän + teitä äärettömästä hyvyydestänne minua kohtaan. Minä olen niin + kiitollinen teille kaikesta, mitä teitte, teidän ystävällisistä + sanoistanne, ja ihanasta kävelyretkestä, ja erinomaisista + päivällisistä! Minä olen ainoastaan pahoillani, että te kulutitte + niin paljon rahaa juuri niihin päivällisiin. Miten hurmaava + päivä! Eikö tuossa hämmästyttävässä kohtauksessa ole jotain + kohtalokasta? Minusta tuntuu kuin itse Sallima olisi tahtonut + yhdistää meitä toisiimme. Miten iloinen olen kun saan tavata + teidät ensi sunnuntaina! Toivon, ettei teille ole tullut liioin + ikävyyksiä siitä, että jäitte pois herra _Hof Musik Direktorin_ + päivällisiltä. Olisin kovin pahoillani, jos olisitte saanut + harmia minun tähteni! + + "Olen aina, rakas herra Christophe, teidän uskollinen + palvelijanne ja ystävänne + + Otto Diener." + + "P.S. -- Olkaa hyvä ja älkää tulko sunnuntaina noutamaan + minua kotoa, meidän on parempi, jos teille sopii, kohdata + _Schlossgartenissa_." + +Christophe luki tämän kirjeen kyynelsilmin. Hän suuteli sitä; hän +purskahti nauruun; hän heitti kuperkeikan sängyssä. Sitten hän juoksi +pöydän ääreen tarttuakseen heti paikalla kynään. Hän ei olisi voinut +odottaa minuttiakaan. Mutta hän ei ollut tottunut kirjoittamaan; hän +ei tiennyt, kuinka ilmaista, mitä hänen sydämessään liikkui; hän sohi +arkkiin reikiä kynällään ja tuhrasi sormensa musteella; hän vapisi +kärsimättömyydestä. Viimein onnistui hänen kirjoittaa, väännellen +kieltään suupielestä toiseen ja rutistettuaan viisi, kuusi tuhrausta, +seuraava kirje, muodottomin kirjaimin, jotka heiluivat mikä minnekin +päin, ja lausein, jotka olivat täynnä oikeinkirjoitusvirheitä: + + "Minun sieluni! kuinka tohdit sinä puhua kiitollisuudesta, vaikka + minä pidän sinusta? Enkö ole sinulle sanonut, miten surullinen + ja yksin minä olin ennenkuin sinut tunsin? Sinun ystävyytesi on + minun kallein omaisuuteni. Eilen minä olin onnellinen, onnellinen + ensi kertaa elämässäni. Minä itken ilosta lukiessani kirjettäsi. + Niin, älä epäilekään sitä, ystäväni, Sallima on meidät yhdistänyt + toisiimme; se tahtoo meitä ystäviksi, tekemään suuria tekoja. + Ystävät! Mikä suloinen sana. Onko mahdollista, että minä + viimeinkin olen löytänyt ystävän? Oi, sinä et hyljää minua? Sinä + olet minulle uskollinen? Aina! Aina!... Kuinka suurenmoista on + varttua yhdessä, tehdä työtä yhdessä, pitää kaikki yhteisenä, + minä antaen sinulle musiikki-päähänpistoni, kaikki nuo + kummalliset asiat, joita vilisee aivoissani, ja sinä älysi ja + hämmästyttävän oppisi! Miten paljon sinä tunnetkaan asioita! Minä + en ole koskaan tavannut miestä, joka on niin älykäs kuin sinä. + Joskus minä olen suorastaan rauhaton: minusta tuntuu niinkuin + minä en ansaitseisi sinun ystävyyttäsi. Sinä olet niin hieno ja + niin täydellinen, ja minä olen siitä sinulle kiitollinen, että + rakastat sellaista kömpelöä olentoa kuin minä!... Mutta ei, kuten + äsken sinulle sanoin, en saa puhua kiitollisuudesta. Ystävyydessä + ei ole hyväntekijöitä eikä velkapäitä. Hyväntekeväisyyttä minä en + huolisi! Me olemme yhdenvertaisia, koska rakastamme toisiamme. + Minä haluan niin kovasti sinua tavata! En tule noutamaan + sinua kotoasi, koska et sitä tahdo, -- vaikka minä en, totta + puhuakseni, ymmärrä sellaista varovaisuutta, -- mutta sinä olet + älykkäämpi, sinä olet varmaan oikeassa... + + Yksi ainoa huomautus: älä puhu enää koskaan rahoista. Minä + vihaan rahaa: sekä sitä sanaa että itse käsitettä. Vaikka minä + en olekaan rikas, niin aina minulla on tarpeeksi tarjotakseni + ystävälle; ja minun iloni on antaa hänelle kaikki, mitä minulla + on. Etkö sinäkin ole sellainen? Ja jos minä tarvitseisin, etkö + sinä olisi ensimäinen antamaan minulle kaiken, mitä omistat? -- + Mutta sitä ei koskaan tarvita! Minulla on lujat kourat ja kova + kallo, ja minä jaksan aina ansaita leipäni. -- Sunnuntaina siis! + -- Hyvä Jumala! Kokonainen viikko näkemättä sinua! Ja kaksi + päivää sitten en minä sinua tuntenut! Kuinka olen minä voinut + elää niin kauan ilman sinua? + + _Tahtipuikko_ koetteli kyllä hiukan murahdella. Mutta älä välitä + siitä sen enempää kuin minäkään! Mitä minä muista huolin? Minä + halveksin, mitä he minusta ajattelevat. Ainoastaan sinä olet + minulle tärkeä. Rakasta minua, ystäväni, rakasta niinkuin minä + sinua! En voi ilmaista, miten paljon sinusta pidän! Minä olen + sinun, sinun, sinun, kynnestä silmäterään saakka. Sinun ainainen + ystäväsi + + Christophe". + +Christophea kalvoi koko loppuviikon odotuksen tuska. Hän ei kulkenut +suoraan tavallisia katujaan, vaan käveli pitkiä kiertoteitä samoillen +Oton kotitalon ympärillä, -- ei suinkaan toivossa nähdä häntä itseään; +mutta jo sen talonkin näkeminen sai hänet kalpenemaan ja punastumaan +mielenliikutuksesta. Torstaina ei hän enää jaksanut, vaan lähetti uuden +kirjeen, joka oli vielä haltioituneempi kuin ensimäinen. Otto vastasi +siihen tunteellisesti. + +Viimein koitti sunnuntai, ja Otto tuli täsmälleen yhtymäpaikalle. +Mutta Christophe oli ollut siellä jo lähes tunnin, kuljeksien +puistonkäytävällä kiihkeän odotuksen vaivoissa. Hän alkoi jo tulla +levottomaksi, kun ei nähnyt Oton saapuvan. Hän vapisi, kun ajatteli, +että Otto oli voinut sairastua; sillä se ei hänen päähänsä pälkähtänyt, +että Otto olisi voinut syödä sanansa; hän supisi hiljaa: "Jumala, +Jumala, anna hänen tulla!" Ja hän iski kepillään käytävällä pieniä +kiviä ja päätteli, että jos hän ei kolme kertaa perätysten osaisi +kiveen, niin Otto ei tulisi, mutta jos hän saisi sattumaan, niin +Otto ilmestyisi aivan kohta. Ja niin huolellisesti kuin hän tekikin +tuon helpon kokeen, löi hän harhaan kolme kertaa; kunnes hän huomasi +Oton tulevan, rauhallisin ja vakavin askelin: sillä Otto oli aina +arvokas, vaikka olisi ollut kuinka liikutettu. Christophe juoksi häntä +vastaan ja sanoi hänelle kurkku kuivana hyvää päivää; Otto vastasi: +hyvää päivää; ja sitten eivät he löytäneet enää mitään puhumista, +paitsi, että ilma oli hyvin kaunis ja että kello oli viisi minuuttia +yli kymmenen tai ehkä kuusi, ehkäpä kymmenenkin yli, sillä linnan +tornikello jätätti aina. + +He menivät asemalle ja matkustivat junalla eräälle läheiselle +pysäkille, jonne kaupunkilaiset usein tekivät huviretkiä. Matkalla +eivät he saaneet suustaan tuskin kymmentä sanaa. He koettivat täyttää +tyhjyyttä paljonpuhuvilla katseilla: se ei onnistunut sen paremmin. +Vaikka he tahtoivat kovasti sanoa toisilleen, millaisia ystäviä he +olivat, niin heidän silmänsä eivät puhuneet mitään, he näyttelivät +pelkkää ilveilyä. Christophe huomasi sen ja häpesi. Hän ei ymmärtänyt, +miksi hänen ei onnistunut ilmaista, ei edes tuntea kaikkea sitä, +mikä oli hetki ennen täyttänyt hänen sydämensä. Otto ei ajatellut +niin tarkoin tätä kieroutta, sillä hän ei ollut niin rehellinen kuin +Christophe ja kunnioitti itseään itsearvosteluissa; mutta hänkin tunsi +samanlaista pettymystä. Totuus oli se, että nuo lapset olivat viime +viikon aikana ja toisistaan erossa kiihdyttäneet tunteensa sellaiseen +diapasoniin, että heidän oli nyt mahdotonta pitää niitä todellisuuden +rajoissa ja että ensimäinen vaikutus heidän jälleen kohdatessaan oli +ehdottomasti pettymys: täytyi tinkiä entisestä. Mutta siihen oli heidän +kummankin vaikea tyytyä. + +He samoilivat kaiken päivää maalla saamatta karistetuksi pois raskasta +tunnelmaa, joka heitä vaivasi. Sattui olemaan juhlapäivä: ravintolat +ja metsät olivat täynnä kävelijöitä, -- pikkuporvarien perheitä, +jotka hälisivät ja söivät joka paikassa. Se lisäsi vielä heidän pahaa +tuultaan; he kuvittelivat, että nuo ihmiset häiritsivät nyt heitä +pääsemästä ensimäisen yhteisen matkan eheään tunnelmaan. Kuitenkin +puhelivat he jo keskenään, koettaen kaikin voimin keksiä pakinan +aiheita ja peljäten kumpikin huomaavansa, ettei heillä ollut mitään +sanottavaa. Otto esitelmöi koko kouluoppinsa. Christophe ryhtyi +laajasti selittelemään musiikkikappaleiden ja viulunsoiton tekniikkaa. +He kiusasivat toisiaan ikävillä asioilla; heitä kiusasi itseäänkin, +kun he kuulivat omia sanojaan. Ja he puhuivat yhä vaan, peljäten +keskeytystä, sillä silloin alkoi ammottaa heti jäätävän hiljaisuuden +kuilu. Ottoa melkein itketti; ja Christophe oli vähällä jättää hänet +oman onnensa nojaan ja juosta matkaansa, niin häpeissään ja kyllästynyt +hän oli. + +Vasta tunti ennenkuin heidän piti lähteä takaisin junalle, he +lämpenivät. Kaukana metsästä kuului koiran haukuntaa; se ajoi +siellä itsekseen otusta. Christophe ehdotti, että he asettuisivat +lymypaikkaan ja koettaisivat nähdä metsänriistaa. He painautuivat +nopeasti pensaikkoon. Koira loittoni ja lähestyi jälleen. He siirtyivät +oikealle, sitten vasemmalle, he hiipivät eteenpäin, tulivat jälleen +entiseen paikkaan. Haukku muuttui kovemmaksi; koiran ääni tuntui aivan +kuin tikahtuvan verenhimoiseen kiihkoonsa; nyt se tuli heitä kohti. +Christophe ja Otto makasivat kuivilla lehdillä erään polun vieressä +ojassa; he odottivat, tuskin tohtien hengittää. Haukunta vaikeni; koira +oli eksynyt jäljiltä; he kuulivat sen vielä kerran uikahtavan; sitten +vallitsi metsässä syvä hiljaisuus. Ei ääntä: ainoastaan miljoonain +lentäväin olentojen salaperäistä kihinää, hyönteisten ja matojen, jotka +lepäämättä kaluavat ja hävittävät metsää, -- kuoleman säännöllistä +hengitystä, joka ei koskaan pysähdy. Pojat kuuntelivat, he eivät +hievahtaneetkaan. + +Juuri hetkellä, jolloin he aikoivat nousta ylös ja sanoivat allapäin: +"Nyt se loppui. Se ei tule tänne", -- pujahti pieni jänis esiin +pensaikosta; se tuli suoraan heitä kohti: he näkivät yhtaikaa sen +ja päästivät riemunkirkaisun. Jänis ponnahti korkealle ilmaan ja +loikkasi syrjään: he näkivät sen putkahtavan vesakkoon perä pystyssä; +kahisevain lehväin aukko ummistui jälleen aivan kuin vako vedessä. +Vaikka he olivat harmissaan, että olivat huutaneet, niin tämä seikkailu +teki heidät iloisiksi. He nauroivat makeasti, muistellessaan jäniksen +hullunkurista loikkausta, ja Christophe ryhtyi sitä kömpelön hassusti +matkimaan. Otto samoin. Sitten he loikkivat toistensa perästä. Otto +oli jänis, ja Christer he oli koira; he syöksyivät pitkin metsää +ja ahoja, tunkivat puhki pensaikkojen ja hyppivät yli ojain. Muuan +talonpoika karjui heille, että he sotkivat hänen ruispeltoaan; mutta +he eivät pysähtyneet edes kuuntelemaan. Christophe matki koiran käheää +haukkumista niin mainiosti, että Otto oli haljeta naurusta. Viimein he +kierivät syrjällään alas erästä mäenvierua ja kiljuivat kuin hullut. +Kun he eivät enää saaneet ääntä kurkustaan, nousivat he istumaan ja +katselivat toisiaan naurussa silmin. Nyt olivat he aivan onnellisia ja +tyytyväisiä itseensä. Se johtui siitä, etteivät he koetelleet näytellä +sankari-ystävyksiä; he olivat vilpittömästi sitä, mitä olivat: kaksi +lasta. + +He palasivat asemalle käsikoukkua ja rallatellen jotain, jossa ei ollut +mitään järkeä. Kaupunkiin lähdettäessä tuntui asia heistä kuitenkin +vaativan entiseen juhlallisuuteen palaamista; ja erääseen puuhun +metsänlaidassa leikkasivat he nyt nimikirjaimensa, kietoen ne yhdeksi +kuvioksi. Mutta heidän hyvätuulensa voitti kuitenkin jo keinotekoiset +tunteet; ja junassa kotimatkalla purskahtivat he nauruun aina, kun +katsahtivat toisiinsa. He erosivat vakuutettuina, että he olivat +viettäneet "valtavan ihastuttavan päivän" (_kolossal entzückend_); ja +tämä tieto vakaantui yhä, kun he jäivät kumpikin yksikseen. + + + + +He jatkoivat teennäistä haaveiden rakenteluaan, kärsivällisemmin ja +kekseliäämmin kuin mehiläiset kennojensa, sillä muutamista vähäisistä +muistonsiruista he saivat sommitelluksi ihmeellisen kuvan itsestään ja +ystävyydestään. Viikon ihannoivat he aina toisiaan, ja tapasivat sitten +sunnuntaisin; ja vaikka heidän kuvitelmansa eivät silloin suinkaan +sopineet todellisuuteen, tottuivat he olemaan sitä huomaamatta ja +muodostivat asiat omain toivomustensa mukaisiksi. + +He ylvästelivät oikein, että olivat ystäviä. Luonteiden vastakkaiset +piirteetkin lähensivät heitä toisiinsa. Christophe ei ollut koskaan +nähnyt mitään niin kaunista kuin Otto. Hänen sirot kätensä, hieno +tukkansa, hänen hohtava hipiänsä, arat sanansa ja kohtelias käytöksensä +ja kovin huolestettu asunsa hurmasivat häntä. Oton jälleen oli saanut +valtaansa Christophen ylitsekuohuva voima ja riippumattomuus. Kun Otto +oli perinnäisesti tottunut kunnioittamaan suorastaan uskonnollisesti +kaikkea auktoriteettia, niin hän nautti pelonsekaisesti toverin +seurasta, joka halveksi luonnostaan kaikkia sopivia sääntöjä. +Hän tunsi hekumallista pelon pöyristystä, kun kuuli Christophen +pilkkailevan kaupungin arvohenkilöitä, jopa matkivan hävyttömästi itse +suurherttuaakin. Christophe huomasi pian, mikä lumovoima hänellä oli +ystäväänsä; ja hänen hyökkäilyintonsa tuli silloin kahta suuremmaksi; +hän kaiveli nyt kuin oikea vallankumouksellinen pois perustaa kaikkien +yhteiskunnallisten tapojen ja valtiollisten lakien alta. Otto kuunteli +tyrmistyneenä ja hurmautuneena; hän koetti arasti virittää äänensä +samaan sointuun; mutta hän katsoi tarkoin ympärilleen, ettei silloin +ollut ketään hänen sanojaan kuulemassa. + +Christophe ei koskaan yhteisillä samoiluilla jättänyt hyppäämättä +minkään aituuksen ylitse, jos näki sen edessä taulun, joka kielsi +sitä tekemästä; tahi hän sieppasi hedelmiä puutarhoista, omistajien +muureille kiipeillen. Otto oli alinomaisessa huolessa, että heidät +saataisiin kiinni; mutta tämä jännitys viehätti häntä kovasti; ja kun +hän illalla tuli kotiin, oli hän mielestään koko sankari. Hän ihaili +pelokkaasti Christophea. Hänen tottelemisvaistonsa oli tyydytetty +tuossa ystävyyssuhteessa, jossa häneltä ei vaadittu muuta kuin +taipumista toisen tahtoon. Koskaan ei Christophe tuottanut hänelle +vaivaa vaatimalla häntä tekemään mitään päätöstä: hän määräsi itse +kaikki, julisti, miten päivä oli vietettävä, jopa miten koko elämä +oli järjestettävä, sommitellen Oton niinkuin omankin tulevaisuutensa +suunnitelmia sillä tavoin, ettei niistä ollut väittelemistä. Otto +myöntyi kaikkeen, vaikka hän joskus hiukan närkästyikin, kun kuuli +Christophen jo hallitsevan hänen koko omaisuuttaan ja rakentavan sillä +kerran teatterin oman, uuden keksintönsä mukaan. Mutta hän ei inttänyt +vastaan, sillä hän oli vakuutettu Christophen sanoista, nimittäin, +ettei herra _Commerzienrath_ Oscar Dienerin kasaamia rahoja voitu +käyttää parempaan tarkoitukseen. Christophe ei aavistanut, että hän +pakotti Ottoa omaan tahtoonsa; hän oli luonnostaan despootti eikä +voinut kuvitellakaan ystävän saattavan olla toista mieltä kuin hän. Jos +Otto olisi lausunut hänelle jonkin hänen omista mielipiteistään eroavan +toivomuksen, ei hän olisi epäröinyt uhrata hänelle mielitekojaan. Hän +olisi ollut valmis uhraamaan paljon enemmänkin. Hän paloi halusta +kärsiä jotakin hänen puolestaan. Hän toivoi kiihkeästi tilaisuutta, +joka panisi hänen ystävyytensä kokeeseen. Hän haaveili, että +kävelyretkellä tulisi jokin vaara, johon hän saisi heittäytyä Ottoa +puolustaakseen. Hän olisi kuollut ilolla Oton puolesta. Nyt vaali hän +rauhattoman huolellisesti häntä, hän ojensi hänelle kätensä pahoissa +kulkukohdissa, aivan kuin pikku tytölle, hän pelkäsi, että Otto +väsyisi, että hänen olisi kuuma tai vilu; hän riisui takkinsa ja kietoi +sen hänen hartioilleen, kun he istahtivat puun alle; hän kantoi hänen +päällysnuttuaan, kun he kävelivät; hän olisi kannellut vaikka häntä +itseään. Hän seurasi häntä aina ihailevin silmin niinkuin rakastunut. +Ja totta sanoen hän olikin rakastunut. + +Sitä hän ei tiennyt, sillä hän ei tuntenut vielä, mitä rakkaus on. +Mutta joskus, kun he olivat yhdessä, valtasi hänet merkillinen +ahdistus, -- samanlainen, jota hän oli kokenut ensimäisenä ystävyyden +päivänä kuusikossa; -- ja veri kohosi hänen kasvoilleen ja sai hänen +poskensa hehkumaan punaisina. Häntä peloitti jokin. Aivankuin vaistosta +erosivat lapset silloin arasti toisistaan, karttoivat toisiaan, toinen +jäi matkalla jäljelle tai kiiruhti kovemmin; he olivat muka hyvin +innoissaan etsivinään muuramia vesakoista tien varrelta; eivätkä he +tienneet, miksi he olivat rauhattomia. + +Mutta varsinkin kirjeissä kohosivat nuo tunteet huippuunsa. Silloin +eivät tosiasiat riidelleet niitä vastaan eikä mikään häirinnyt heidän +kuvitelmiaan tai saanut heitä hämilleen. He kirjoittivat nyt toisilleen +kaksi kertaa viikossa, intohimoisen lyyrillisellä tyylillä. He tuskin +mainitsivatkaan todellisia tapahtumia tai tavallisia pikkuasioita. He +pohtivat ankaria, aatteellisia kysymyksiä, ilmestyskirjan sävyllä, joka +vaihteli ilman väliasteita hurmauksesta äärimmäiseen epätoivoon. He +kutsuivat toisiaan puhuttelusanoilla: "minun ainoani, minun toivoni, +minun rakastettuni, minun oikea itseni". He käyttelivät hirvittävän +ahkerasti sanaa: "sielu". He kuvailivat traagillisilla väreillä +sallimainsa synkeyttä, ja koettivat kaikin mokomin heittää ystävänsä +elämään kumpikin oman kohtalonsa varjoa. + +-- Minua kiduttaa, rakkaani, tuska, jota sinulle tuotan, kirjoitti +Christophe. Minä en voi kestää sitä, että sinä kärsit: _se ei saa +tapahtua, minä en sitä tahdo!_ (Hän veti näiden sanain alle niin lujan +viivan, että paperi puhkesi.) Jos sinä kärsit, mistä saan voimaa +jaksaakseni elää: minä en löydä onnea muualta kuin sinussa. Oh, ole +vaan onnellinen! Kaiken pahan otan minä ilomielin osalleni! Ajattele +minua! Rakasta minua! Minä tunnen ääretöntä halua saada rakkautta. +Sinun rakkaudestasi henkii minuun lämmin, joka tekee minut eläväksi. +Jos tietäisit, kuinka minä värisen vilusta! Minun sydämessäni asuu +talvi ja viiltävä viima. Minä syleilen sinun sieluasi. + +-- Minun ajatukseni suutelee sinun sieluasi, vastasi Otto. + +-- Minä otan sinun pääsi käsieni väliin, kirjoitti siihen jälleen +Christophe; ja sitä, mitä en ole tehnyt enkä tee huulillani, teen koko +olemuksellani: minä syleilen sinua niinkuin rakastan. Ajattele itse, +missä määrin! + +Otto oli epäilevittään: + +-- Rakastatko minua yhtä paljon kuin minä sinua? + +-- Oh, Jumalani! huudahti Christophe. En yhtä paljon, vaan kymmenen, +vaan sata, tuhat kertaa enemmän! Kuinka on se mahdollista! Etkö sitä +tunne? Mitä minun on tehtävä, että saisin sinun sydämesi hereille? + +-- Miten ihana meidän ystävyytemme on, huokaisi Otto. Onko sille ollut +historiassa koskaan vertaa? Se on suloista ja raikasta kuin uni. Oi, +ettei se koskaan loppuisi! Voi, jos sinä lakkaisit minua rakastamasta! + +-- Miten sinä olet typerä, ystäväni, vastasi Christophe. Anteeksi, +mutta sinun pelkurimaisuutesi vihastuttaa minua. Kuinka voit kysyäkään, +lakkaisinko minä sinua rakastamasta! Elää on minulle rakastaa sinua. +Kuolema ei voi mitään minun rakkauttani vastaan. Sinä itsekään et voisi +mitään sille, jos tahtoisit sen hävittää. Jos pettäisit minut, jos +raatelisit rikki sydämeni, niin minä kuolisin siunaten rakkautta, jota +tuntemaan olet minut auttanut. Ole siis kerta kaikkiaan rauhallinen, +äläkä tuota minulle suruja niin arkamaisella pelolla! + +Mutta viikko sen jälkeen kirjoitti itse Christophe: + +-- Kolmeen kokonaiseen päivään en ole saanut sanaa sinun suustasi. Minä +vapisen. Unohdatko sinä minut? Vereni jäätyy sitä ajatellessani... +Niin, aivan varmaan!... Eräänä päivänä äskettäin huomasin sinussa +kylmyyttä minua kohtaan. Sinä et pidä enää minusta! Sinä aiot minut +jättää!... Kuule minua! Jos sinä unohdat minut, jos petät minut, minä, +minä tapan sinut niinkuin koiran! + +-- Sinä loukkaat minua, oi sydämeni, vaikerteli Otto. Sinä pakotat +minut kyynelöimään. Minä en sitä kohtelua ansaitse. Mutta sinä voit +tehdä mitä tahansa. Sinä olet saanut minuun sellaisen vallan, että +vaikka sinä murskaisit minun sieluni, niin joka siru eläisi yhä +rakastaakseen sinua! + +-- Taivaan vallat! huudahti Christophe. Minä olen kiduttanut ystäväni +itkemään!... Sadattele minua! Lyö minua! Tallaa minua jalkoihisi! Minä +olen raukka! Minä en ansaitse sinun rakkauttasi. + +Heillä oli oma keskinäinen tapansa piirtää kirjekuoreen toistensa +osoitteet ja asettaa postimerkit: vinosti kuoren alakulmaan, oikealle +puolelle; siten saivat he nämä kirjeensä jollakin tavoin erilaisiksi +kuin muut, joita heidän täytyi lähettää toisille, tavallisille +henkilöille. Ja moiset lapselliset salaperäiset temput olivat heistä +suloisia kuin rakkauden hellimmät mysteeriot. + + + + +Kerran, kun Christophe kulki kotiin soittotuntia antamasta, huomasi +hän Oton kadulla erään samanikäisensä pojan parissa. He naureskelivat +ja juttelivat keskenään. Christophe kalpeni ja vaani heitä, kunnes +he katosivat kadun kulman taakse. He eivät olleet laisinkaan häntä +nähneet. Christophe meni kotiinsa. Hänestä oli aivan kuin pilvi olisi +pimentänyt auringon. Kaikki oli synkkää. + +Seuraavana sunnuntaina kohtasivat he toisensa jälleen, eikä Christophe +hiiskunut aluksi mitään. Mutta puoli tuntia käveltyään hän sanoi +ahtaalla äänellä: + +-- Näin sinut keskiviikkona Kreuzgassella. + +-- Niinkö, äännähti Otto. Ja hän punastui. Christophe jatkoi: + +-- Sinä et ollut yksinäsi. + +-- En, vastasi Otto, sattui olemaan seuraa. Christophe nieleksi +sylkeään ja kysyi, tekeytyen muka välinpitämättömäksi: + +-- Kuka se oli? + +-- Serkkuni Frans. + +-- Vai niin, virkkoi Christophe. + +Ja jatkoi tuokion päästä. + +-- Hänestä et ole minulle koskaan puhunut. + +-- Hän asuu Rheinbachissa. + +-- Tapaatko häntä useina + +-- Hän käy täällä joskus. + +-- Ja sinä, käytkö sinä hänen luonaan? + +-- Joskus. + +-- Ahaa! äännähti Christophe, + +Otto halusi kääntää puheenaihetta toisaalle ja huomautti Christophelle, +että tuolla oli lintu, joka hakkasi nokallaan puunkupeeseen. Sitten he +juttelivat muista asioista. Kymmenen minutin päästä alkoi Christophe +yhtäkkiä: + +-- Ja te olette hyvissä väleissä? + +-- Kenen kanssa? kysyi Otto. + +(Hän tiesi kyllä, ketä Christophe tarkoitti.) + +-- Serkkusi kanssa? + +-- Kyllä. Mitenkä niin? + +-- Ei mitään. + +Otto ei pitänyt liioin serkustaan, joka ärsytti häntä yleensä +kaikenlaisilla häijyillä letkauksilla. Mutta vaistomainen +kiusoitteluhalu kiihoitti häntä lisäämään, kun hän oli hetkisen +vaiennut: + +-- Hän on hyvin mukava poika. + +-- Kuka? kysyi nyt Christophe. + +(Hän tiesi erinomaisesti, ketä Otto tarkoitti.) + +-- Frans. + +Otto odotti Christophelta vastausta; mutta viimemainittu ei ollut muka +kuulevinaan; hän leikkeli keppiä pähkinäpensaan oksasta. Otto jatkoi: + +-- Hän on hauska. Hänellä on kaikenlaisia juttuja. + +Christophe vihelteli huolettomasti. Otto veti esiin parempaa: + +-- Ja hän on hyvin älykäs... ja lahjakas!... Christophe kohautti +hartioitaan, aivan kuin sanoakseen: + +-- Mitä tuo olento sitten minuun kuuluu? + +Ja kun Otto siitä ärsytettynä aikoi jatkaa, keskeytti hän jyrkästi +jutun ja määräsi rajan, johon heidän nyt oli juostava kilpaa. + +Koko sinä iltapäivänä eivät he koskettaneet enää siihen asiaan; mutta +heidän välillään vallitsi nyt kylmyys, samalla kun he olivat toisilleen +kovin kohteliaita, mikä ainakin Christophen puolelta oli harvinaista. +Sanat takertuivat Christophen kurkkuun. Viimein ei hän enää tätä +jaksanut sietää, vaan kääntyi keskellä tietä Ottoon päin, joka kulki +viitisen askelta taempana, otti kiivaasti häntä käsistä ja purkausi +sanomaan: + +-- Kuule, Otto! Minä en tahdo, en tahdo, että sinä olet ystävä Fransin +kanssa, siksi, että... että, sinä olet minun ystäväni; ja minä en +tahdo, että sinä rakastat ketään enemmän kuin minua! Minä en tahdo +sitä! Näetkös, sinä olet minulle kaikki kaikessa. Sinä et voi... sinä +et saa sitä tehdä... Jos minulla ei enää olisi sinua, ei minulla olisi +mitään muuta, ei mitään, vaan tahtoisin kuolla. Minä en tiedä, mitä +silloin tekisin. Minä surmaisin itseni. Minä surmaisin sinutkin. Ei, +anna anteeksi!... + +Ja vedet virtasivat hänen silmistään. + +Otto oli liikutettu ja peljästynyt sellaisesta suorasta tuskasta, +joka purkautui uhkauksiin, ja hän kiiruhti vakuuttamaan, ettei +hän rakastanut eikä tulisi koskaan rakastamaan ketään niin kuin +Christophea; ettei hän välittänyt Fransista ja ettei hän tahtonut +enää serkkuaan tavatakaan, jos se oli Christophesta paha. Christophe +ahmi hänen sanojansa, hän nauroi ja hengitti syvään. Hän kiitti Ottoa +kiihkeästi. Hän häpesi, että oli pannut toimeen tällaisia rettelöitä; +mutta hän oli nyt päässyt raskaasta painosta. He katselivat toisiinsa, +seisten kasvotusten, liikkumatta ja pitäen toisiaan käsistä; he +olivat hyvin onnellisia ja kummallisella tavalla hämillään. Sitten +jatkoivat he vaieten matkaansa; ja viimein he alkoivat jälleen puhella +suunnitelmistaan ja iloisuus palasi: he tunsivat olevansa lähempänä +toisiaan kuin koskaan ennen. + +Mutta se ei ollut viimeinen kohtaus tätä laatua. Kun Otto nyt tunsi +valtansa Christopheen, tuli hänelle kiusaus käyttää sitä väärin; hän +tiesi, mikä hänessä oli arin kohta, ja hän sai voittamattoman halun +kaivella juuri sitä. Ei silti, että häntä olisi Christophen vihastus +ilahduttanut: päin vastoin hän sitä pelkäsi. Mutta hän tunsi oman +voimansa, kun voi tuottaa Christophelle kärsimyksiä. Hän ei ollut +häijy: hänen sielunsa oli kuin tytön. + +Hän näyttäytyi siis uudestaan vastoin lupauksiaan käsikoukussa Fransin +tai jonkun muun toverinsa kanssa; he hälisivät keskenään, ja Otto +nauroi teeskennellyn iloisesti. Kun Christophe huomautteli hänelle +siitä, niin Otto kujeili eikä ollut ymmärtävinään asiaa vakavasti, +kunnes hän näki Christophen silmien mustuvan ja huulten värisevän +vihasta: silloin muuttui hänen tuulensa, hänet valtasi pelko, ja hän +päätti olla vasta sellaista tekemättä. Seuraavana päivänä menetteli +hän uudestaan samoin. Christophe kirjoitti hänelle hurjia kirjeitä ja +mainitsi häntä nimellä: + +-- Kurja raukka! Minä en tahdo enää kuulla sinusta puhuttavankaan! Minä +en tunne sinua enää. Vieköön sinut piru, sinut, ja kaikki sinunlaisesi +koirat! + +Mutta jos Otto lausui kyynelehtivän sanan, jos hän lähetti +Christophelle, kuten hän kerran teki, jonkin ikuista uskollisuutta +vertauskuvallisesti esittävän kukan, niin kalvoi Christophea katumus ja +hän vastasi kirjeellä: + +-- Enkelini! Minä olen hullu. Unohda minun typeryyteni... Sinä olet +miesten paras. Sinun pikkusormesi on enemmän arvoinen kuin koko tuhma +Christophe. Sinä omistat kaikki hienotunteisuuden älykkäät aarteet. +Minä suutelen itkien kukkaasi. Se on tuossa sydämelläni. Minä puserran +sitä nahkaani ja isken rintaani nyrkilläni; minä tahtoisin, että se +haavoittaisi minut verille, että paremmin ymmärtäisin sinun jaloutesi +ja oman häpeällisen mielettömyyteni!... + +Vähitellen he kuitenkin alkoivat väsähtää toisiinsa. On väärä väite, +että pikku riidat vahvistavat ystävyyttä. Christophe ei antanut +sielussaan anteeksi sitä, että Otto pakotti hänet tekemään hänelle +vääryyttä. Hänen rehellinen ja kiivas luonteensa, joka ensi kertaa +oli rakkauden kokeessa, antautui siihen täydellisesti ja tahtoi, että +toinenkin antautuisi pidättämättä ainoaakaan sydämensä rahtua. Hän ei +hyväksynyt ystävyydessä minkäänlaista monille jakautumista. Koska hän +oli valmis uhraamaan kaikki ystävälle, oli hänestä luonnollista, niin, +suorastaan välttämätöntä, että ystävä uhraisi kaikki, uhraisi hänelle +itsensä. Nyt hän alkoi kuitenkin aavistaa, ettei maailma ollut tehty +samaan malliin kuin hänen oma tinkimätön luonteensa ja että hän vaati +jotain sellaista, jota todellisuus ei voinut antaa. Silloin hän koetti +alistua. Hän soimasi itseään ankarasti, hän väitti olevansa itsekäs +olento ja ettei hänellä ollut oikeutta riistää ystävältään hänen +vapauttaan, anastaa kaikkia hänen tunteitaan pelkästään itselleen. Hän +teki kaiken voitavansa päästääkseen toisen täydelliseen vapauteen, +vaikka se oli hänestä niin vaikeaa. Jopa hän kehoittelikin Ottoa +muistamaan myöskin Fransia, niin uhrautuva hän oli; hän kuvitteli +iloitsevansa, kun sai nähdä Otolla olevan hyvän olla muiden seurassa +kuin hänen. Mutta milloin Otto, joka ei antanut itseään puijata, +häijysti noudatti sitä neuvoa, ei Christophe voinutkaan estää itseään +tulemasta happamaksi; ja yhtäkkiä hänen vihansa purkautui uudestaan. + +Ehkäpä hän olisi antanut Otolle anteeksi senkin, että Otto oli +mieluummin toisten ystävien seurassa; mutta ainakaan valhettelemista +ei hän voinut unohtaa. Otto ei ollut suinkaan tieten taiten petollinen +tai teeskentelijä: hänen oli vaan luonnostaan vaikea puhua totta, aivan +kuin änkyttäjän lausua puhtaasti sanoja; kaikki, mitä hän kertoi, ei +ollut koskaan täysin totta eikä silkkaa valhetta; johtuiko se sitten +arkuudesta tai oman itsensä epävarmasta tuntemisesta, hän puhui harvoin +aivan selvällä tavalla; hänen vastauksensa olivat kaksimielisiä; ja +ennen kaikkea vihjaili hän jos johonkin ja pyrki samalla salaamaan +milloin mitäkin merkillisiä seikkoja, jotka saivat Christophen +suorastaan suunniltaan. Kun hänet saatiin kiinni itse pahasta, -- tai +jostakin sellaisesta, jota he pitivät ystävyyssopimuksensa mukaan +pahana, -- niin ei hän sitä suinkaan tunnustanut, vaan kielsi sen +itsepintaisesti, ja kertoi kovin uskomattomia juttuja. Eräänä päivänä +oli Christophe niin katkera, että antoi hänelle korvapuustin. Nyt luuli +hän, että siihen heidän ystävyytensä loppuisi ja ettei Otto antaisi +sitä anteeksi. Mutta kun Otto oli muutaman tunnin mököttänyt, tuli +hän jälleen Christophen luokse niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. +Hän ei kantanut Christophelle kaunaa hänen rajuudenpuuskainsa tähden; +ehkäpä eivät ne olleet hänestä epämieluisiakaan, ne saattoivat häntä +suorastaan jollakin tavoin viehättääkin. Sitävastoin ei hän ollut +Christophelle yhtään kiitollinen siitä, että Christophe antoi puijata +itseään ja nieli suu auki kaikki mahdottomimmat verukkeet; hän hieman +halveksi häntä ja oli muka voimakkaampi kuin tuo toinen. Christophesta +jälleen oli vastenmielistä, että Otto alistui vastaan mukisematta hänen +hävyttömyyksiinsä. + +Ensimäisten aikojen ihastus oli haihtunut. Heidän kummankin viat +tulivat nyt selvästi näkyviin. Ottoa ei Christophen itsenäisyys enää +kiehtonut niin paljon kuin alussa. Christophe oli epämukava toveri +kävelyretkillä. Hän ei välittänyt laisinkaan hienosta esiintymisestä. +Hän oli, miten tahtoi: hän riisui takkinsa, avasi liiviensä napit ja +kauluksensa, lykkäsi paitansa hihat ylös kyynärpäihin asti, pisti +hattunsa kepinkärkeen ja nautti täydestä ruumiinvapaudesta. Hän +heilutteli kulkiessaan käsiään, hän lauloi kohti kurkkua; hän oli +punainen, hikinen ja tomuinen; hän oli kuin markkinoilta palaava +talonpoika. Aristokraattista Ottoa hävetti, jos ketä tuli vastaan hänen +kävellessään Christophen seurassa. Kun hän näki rattaat maantiellä +kaukana, koetti hän jäädä kymmenen askelta Christophea jäljemmäksi: oli +tullut muka yksinään sinne. + +Yhtä tukala oli Christophe puhellessaan ravintoloissa tai kotimatkalla +rautatievaunussa. Hän jutteli kovaäänisesti, sanoi kaikki, mitä päähän +pälkähti, puhutteli Ottoa loukkaavan tuttavallisesti; hän julisti +häikäilemättömästi epäsuopeita arvosteluja henkilöistä, jotka olivat +tunnettuja, tai teki vieressä istuvien ihmisten ulkomuotoa koskevia +huomautuksia; taikka alkoi ladella liian yksityiskohtaisia selittelyjä +terveydentilastaan ja kotoisesta elämästään. Otto sai miten mieli +pyöritellä silmiään ja näyttää tuskastuneita eleitä, Christophe ei +tuntunut niitä huomaavan, hän ei ollut tuonaan, enempää kuin jos +olisi ollut yksin. Otto huomasi muiden ihmisten hymähtävän: hän oli +vaipua maan alle häpeästä. Christophe oli hänestä kömpelö; hän ei enää +ymmärtänyt, kuinka hän oli voinut ihailla tuollaista. + +Pahinta oli, että Christophe jatkoi yhä edelleen entistä halveksivaa +käytöstään kaikkia aitoja, esteitä, yksityisten piirejä, puutarhain +muureja, kielto- ja sakkotauluja kohtaan, kaikkea, johon sisältyi +jokin _Verbot_ ja joka jollakin tavoin rajoitti hänen omaa vapauttaan +ja turvasi pyhää omistusoikeutta hänen hyökkäyksiltään. Otto eli +kävelyretkillä ainaisessa pelossa, eivätkä huomautukset auttaneet +mitään: Christophe oli uhalla kahta rajumpi. + +Kun Christophe eräänä päivänä kulki kuin kotonaan Otto kintereillään +erään yksityisen puiston läpi, jonne heidän oli täytynyt tunkeutua, +vaikka muurin reuna oli sirotettu täyteen lasinsirpaleita, -- tai +paremminkin juuri siksi, -- niin he joutuivat yhtäkkiä vartian +eteen; mies alkoi heitä haukkua; ja uhkailtuaan heitä kotvan aikaa +oikeuteen haastamisella, potki hän heidät ulos mitä häpeällisimmällä +tavalla. Oton sankaruus ei suinkaan loistanut tässä koettelemuksessa: +hän näki itsensä jo vankilassa, hän itki ja väitti tulleensa sisään +erehdyksestä, seuranneensa vain Christophea, tietämättä, minne matka +oli. Kun hän näki päässeensä vapauteen, ei hän ollut yhtään iloissaan, +vaan alkoi katkerasti moittia Christophea; hän valitti, että Christophe +häpäisee hänet. Toinen loi häneen musertavan katseen ja kutsui häntä +nimellä: "Akka". Siitä syntyi kiivas sananvaihto. Otto olisi heti +eronnut Christophesta, jos olisi tiennyt, miten löytää yksin kotiin; +nyt täytyi hänen pysyä hänen seurassaan; mutta he eivät olleet matkalla +enää toisiaan huomaavinaankaan. + +Oli tulossa rajuilma. Vihoissaan kun olivat, eivät he olleet nähneet +sen nousemista. Auringonpaisteessa hautuva maisema sihisi tuhansien +hyönteisten ääniä. Yhtäkkiä kaikki vaikeni. He eivät huomanneet sitä +hiljaisuutta ennenkuin muutaman minutin kuluttua: heidän korvissaan +alkoi hurista. He katsahtivat ylös: taivas oli synkentynyt; sitä +peittivät valtavat, raskaat, sinisenmustat longat; ne kohosivat +joka taholta, aivan kuin ratsasjoukko täyttä laukkaa. Ne näyttivät +kaikki kiitävän jotain yhteistä, näkymätöntä paikkaa kohti, aivan +kuin taivaan nielun sisäänsä vetäminä. Otto oli hädissään, mutta ei +uskaltanut ilmaista Christophelle pelkoaan; ja toinen nautti ilkeästi +siitä, ettei ollut muka mitään huomaavinaan. He lähestyivät kuitenkin +toisiaan, vaikka eivät mitään puhuneet. He olivat tasangolla kahden. +Aivan hiljaista. Ei tuulen henkäystä. Tuskin hieno, kuumeinen värähdys, +joka vavisti silloin tällöin puiden pikku lehtiä. Yhtäkkiä puhalsi +tuulenpyörre tomua maasta, väänsi puut koukkuun ja riuhtoi niitä +raivoisasti. Sitten tuli hiljaisuus, äskeistä kauheampi. Otto koetti +puhua, ja sanoi vapisevalla äänellä: + +-- Tulee ukonilma. Täytyy mennä kotiin. + +Christophe vastasi: + +-- Mennään vaan. + +Mutta se oli jo liian myöhäistä. Sokaisevan räikeä leimaus välkähti +heidän silmissään, taivas jyrisi, pilvien holvikatto kumisi. Tuokiossa +hirmumyrsky kietaisi heidät keskelleen, heitä häikäisivät salamat, +ukkonen jylisi niin, etteivät he kuulleet mitään. Sade kasteli heidät +likomäriksi, he olivat kaukana maalla, yli puolen tunnin matkan päässä +lähimmästä ihmisasunnosta. Syöksyvässä rankkasateessa ja sammuneessa +päivänvalossa punersivat salamain valtavat liekit. Heidän teki mieli +juosta; mutta sateen ruumiiseen liimaamat vaatteet estivät heidän +kulkuaan, kengät roiskuivat täynnä vettä, vesi valui pitkin heidän +ruumistaan. Oli vaikea hengittää. Oton hampaat kalisivat, hän oli +suunniltaan vimmasta; hän haukkui loukkaavasti Christophea, hän tahtoi +pysähtyä, hän väitti, että oli vaarallista liikkua ukonilmalla, hän +uhkasi istuutua tielle, heittäytyä loikomaan keskelle multaista peltoa. +Christophe ei vastannut; hän jatkoi matkaansa tuulen, sateen, salamain +sokaisemana, suorastaan päästä pyörällä jyrinästä, hiukan levottomana +hänkin, mutta suinkaan sitä ilmaisematta. + +Ja yhtäkkiä kaikki loppui; rajuilma meni ohitse niinkuin oli tullutkin. +Mutta he olivat kumpikin kurjassa tilassa. Tosin oli Christophe +muulloinkin niin huolimaton pukunsa puolesta, ettei pieni epäjärjestys +lisää paljoa haitannut. Mutta Otto, joka oli niin siisti, niin arka +ulkoasustaan, oli surkean näköinen; hän oli kuin vedestä nostettu; ja +kun Christophe kääntyi ja näki hänet, ei hän voinut olla purskahtamatta +kaikuvaan nauruun. Otto oli niin vaivaisessa tilassa, ettei hänellä +ollut voimaa edes suuttua. Christophen kävi häntä sääliksi, hän +puhutteli ja rohkaisi häntä iloisesti. Otto vastasi julmistuneella +silmäyksellä. Christophe vei hänet erääseen maataloon. He kuivailivat +vaatteitaan roihun edessä ja nauttivat kuumaa viiniä. Christophesta +oli seikkailu hauska, hän koetti lyödä sen leikiksi. Mutta se ei ollut +yhtään Oton mieleen, hän pysyi jörösti tuppisuuna koko kotimatkan. +He tulivat kaupunkiin toisilleen yrmeinä eivätkä antaneet erotessaan +toisilleen kättä. + +Tämän seikkailun jälkeen meni toista viikkoa, jolloin he eivät +tavanneet toisiaan. He tuomitsivat ankarasti itseään. Ja kun +kumpikin heistä rankaisi itseään, riistämällä itseltään totutun +sunnuntaikävelynsä, niin alkoi asia heistä molemmista tuntua niin +ikävältä, että kauna lauhtui. Christophe ryhtyi tapansa mukaan jälleen +ensin lähentelemään. Otto suvaitsi olla suopea; ja he tekivät sulan +sovinnon. + +Alinomaisesta riidasta huolimatta oli heidän mahdoton elää ilman +toisiaan. Heillä oli kummallakin monta vikaa, he olivat kumpikin +itsekkäitä. Mutta se itsekkyys oli vilpitöntä, he eivät aavistaneet +kypsyneen iän laskelmia, jotka tekevät itsekkyyden niin innoittavaksi; +he eivät tunteneet sitä ominaisuuttaan itsekään: se oli melkein +herttaista eikä se estänyt heitä rakastamasta sydämellisesti toisiaan. +He kaipasivat niin suuresti rakastaa ja uhrautua! Pikku Otto itki joka +ilta vuoteessaan ja kuvitteli romantisesta uskollisuudesta merkillisiä +satuja, joissa hän itse oli sankarina; hän sepitteli jännittäviä +seikkailuja, joissa hän oli voimakas, urhoollinen ja neuvokas ja +suojeli Christophea, tuota jumaloimakseen kuvittelemaansa. Christophe +ei kuullut eikä nähnyt mitään kaunista tai ihmeellistä ajattelematta: +"Jospa Otto olisi täällä." Hän yhdisti ystävänsä kuvan kaikkiin +elämänsä kohtiin; ja se kuva muuttui silloin niin kauniiksi, niin +kirkastuneeksi, että hän aivan juopui siitä, vaikka hän tiesikin hänet +toisenlaiseksi. Eräät Oton sanat, jotka hän muisti kauan jälkeenpäin, +kaunisti hän niin, että hän järkkyi aina liikutuksesta ajatellessaan +niitä. He matkivat toinen toistaan. Otto apinoi Christophen liikkeitä, +käytöstä ja käsialaa. Christophea suututti joskus tuo hänen varjonsa, +joka toisti joka sanan, mitä hän oli lausunut, ja kestitsi häntä hänen +omilla lauseillaan, niinkuin ne olisivat olleet hyvinkin uusia. Mutta +hän ei huomannut, että hän itsekin jäljensi Ottoa, seuraten hänen +pukukuosejaan, hänen käyntiään ja hänen tapaansa lausua eräitä sanoja. +Se oli täydellistä lumousta. He olivat, toistensa läpitunkemat, heidän +sydämensä tulvivat hellyyttä. Ne kuohuivat yli äyräittensä niinkuin +keväinen puro. He kuvittelivat kumpikin, että se oli ystävän ansio. He +eivät tienneet, että se oli heidän nuoruusikänsä heräämistä. + + + + +Christophe ei yleensä epäillyt ketään ja jätti tavallisesti paperinsa +kotona näkyville. Kuitenkin sai vaistomainen häveliäisyyden tunne hänet +rutistamaan niiden kirjeiden sotketut luonnokset, joita hän kyhäili +Otolle, samoin kuin viimemainitun vastauksetkin. Mutta hän ei kätkenyt +niitä lukon taakse; hän pisti ne pelkästään erään nuottivihkonsa +väliin, uskoen, ettei kukaan menisi niitä sieltä kaivelemaan. Mutta hän +ei ottanut huomioon veljiensä ilkeyttä. + +Hän oli jo nähnyt heidän jonkin aikaa nauravan ja supattelevan +keskenään ja katselevan syrjästä häneen; he kuiskivat toistensa korvaan +joitakin lauselmia ja suorastaan vääntelehtivät ilosta. Christophe +ei voinut eroittaa sanoja; ja muuten noudatti hän nyt samanlaista +menettelyä kuin ainakin heidän suhteensa: hän oli olevinaan aivan +välinpitämätön, mitä he sanoivatkin tai tekivät. Eräät sanat herättivät +kuitenkin hänen huomiotaan; hän oli ne tuntevinaan. Pian hän ei enää +epäillytkään, etteivät veljet olleet lukeneet hänen kirjeitään. Mutta +kun Christophe pani Ernestin ja Rudolfin koville, kun kuuli heidän +kutsuvan toisiaan, muka vakavina, mutta ilkkuen, nimityksellä: "Minun +rakas sieluni", ei hän saanut heitä tunnustamaan. Nulikat eivät olleet +ymmärtävinään, vaan sanoivat, että heillä oli oikeus kutsua toisiaan +millä nimityksillä tahtoivat. Christophe oli tavannut kaikki kirjeensä +paikoillaan, eikä voinut puuttua sen pahemmin asiaan. + +Muutama aika sen jälkeen yllätti hän Ernestin varastelemassa: pikku +vintiö kaiveli piirongin laatikkoa, jossa Louisa säilytteli rahojaan. +Christophe ravisteli tiukasti häntä ja käytti hyväkseen tilaisuutta +purkaakseen hänelle sydäntään; hän luetteli sanoilla, jotka eivät +olleet liioin kohteliaat, kaikki Ernestin pahat työt, eikä luettelo +ollut suinkaan lyhyt. Ernest otti oikaisun huonosti vastaan, hän +tiuskaisi nenäkkäästi, ettei Christophella ollut syytä häntä haukkua, +ja sutkautti jotain sopimatonta veljensä ja Oton ystävyydestä. +Christophe ei ymmärtänyt mitään, mutta kun hän kuuli, että Oton nimi +sekoitettiin tähän riitaan, vaati hän Ernestiltä selitystä. Ernest +näki Christophen kalpenevan ja häntä alkoi peloittaa niin, ettei hän +tahtonut puhua. Christophe huomasi, ettei hän sillä tavoin saisi +hänestä lähtemään mitään; hän siis istuutui, kohautti olkapäitään ja +oli muka Ernestiä syvästi halveksivinaan. Se ärsytti veljeä ja nosti +hänet jälleen uhmaan; ja oikein loukatakseen Christophea lateli hän +hänelle nyt pitkälti mitä julmimpia ja häpeällisimpiä salavihjauksia. +Christophe koetti hillitä suuttumustansa. Kun hän lopulta ymmärsi +tarkoituksen, joutui hän raivon valtaan: hän ponnahti ylös tuoliltaan. +Ernest ei ennättänyt huutaakaan. Christophe karkasi hänen kimppuunsa, +kellahti hänen kanssaan keskelle permantoa ja mukitti hänen päätään +kivilattiaan. Kuullessaan uhrin hirveän huudon, juoksivat Louisa, +Melchior, koko talo hätään. Ernest saatiin riistetyksi Christophen +käsistä sangen pahoin pieksettynä. Christophe ei tahtonut hellittää +otettaan: se ei onnistunut muuta kuin iskujen voimalla. Hänelle +annettiin nimi villipeto; ja siltä hän tosiaan näyttikin. Hänen +silmänsä pullottivat ulkona päästä, hän kiristeli hampaitaan, hän +tahtoi uudestaan karata Ernestin kurkkuun; kun häneltä kysyttiin, mitä +oli tapahtunut, niin yltyi hänen raivonsa ja hän huusi, että hän tappaa +Ernestin. Myöskään Ernest ei tahtonut puhua. + +Sitten ei Christophe voinut syödä eikä nukkua. Hän vapisi kuumeessa ja +itki vuoteessa. Hän ei kärsinyt pelkästään Oton tähden. Hänen sisällään +tapahtui jokin mullistus. Ernest ei aavistanut, mitä pahaa hän oli +veljelleen tehnyt. Christophen luonne oli puritaanisuuteen saakka +jyrkkä; hän ei voinut hyväksyä elämän epäpuhtaita puolia; kun hän niitä +alkoi huomata, niin hän suorastaan kauhistui. Viisitoista-vuotiaaksi +oli hän irtaimesta elämästään ja voimakkaista vaistoistaan huolimatta +säilynyt ihmeellisen yksinkertaisena. Hänen luontainen puhtautensa ja +alinomainen työnsä olivat häntä suojelleet. Veljen sanat avasivat nyt +hänen sielunsa eteen oikean kauhistuksen kuilun. Koskaan ei hän ollut +aavistanut itsessään tällaista viheliäisyyttä; ja nyt, kun se ajatus +oli päässyt hänen aivoissaan selviämään, oli koko hänen ilonsa rakastaa +ja olla rakastettu turmeltu. Ei pelkästään ystävyys Ottoa kohtaan, vaan +koko ystävyydenajatus oli myrkytetty. + +Vielä pahemmaksi kävi asia, kun hän johtui joistakin omaistensa +pisteliäistä vihjauksista luulemaan, syyttä suotta, että hän oli +muka pikkukaupungin sairaaloisen uteliaisuuden esineenä, varsinkin, +kun Melchior joku aika sen jälkeen mainitsi hänelle jotain hänen +kävelyretkistään Oton kanssa. Melchior ei luultavastikaan tarkoittanut +sillä mitään pahaa; mutta Christophe oli epäluuloinen ja oli +huomaavinaan kaikkien sanoissa epäluuloa; ja hän tunsi olevansa +melkeinpä syyllinen. Otolla oli samaan aikaan yhtäläinen ankara +pulmakautensa. + +He koettelivat vielä tavata salaa toisiaan. Mutta nyt oli mahdotonta +löytää enää entistä vapaata mielialaa. Heidän suhteittensa vilpittömyys +oli kadonnut. Nuo lapset, jotka rakastivat toisiaan niin pelokkaan +hienosti, etteivät he olleet koskaan uskaltaneet antaa toisilleen edes +veljellistä suudelmaa, he, jotka eivät haaveksineet mitään suurempaa +onnea kuin kohdata toisiaan, kuunnella toistensa sanoja ja puhella +toisilleen tulevaisia unelmiaan, he tunsivat nyt itsensä ilkeäin +ihmisten epäilysten tahraamiksi. He näkivät viimein pahaa kaikkein +viattomimmissa teoissaan: pelkästään katseessa, kädenpuristuksessa; he +punastelivat, heidän päähänsä tuli rumia ajatuksia. Seurustelu muuttui +sietämättömäksi. + +Puhumatta sanallakaan asiasta tapasivat he toisiaan yhä harvemmin. +He koettivat toisilleen kirjoittaa; mutta nyt seuloivat he tarkoin +pienimmätkin lauseensa. Heidän kirjeensä tulivat kylmiksi ja typeriksi. +He masentuivat tyyten. Voidakseen lopettaa kirjevaihtonsa sanoi +Christophe syyksi paljoa työtään, Otto samoin omia hommiaan. Kohta +sitten matkusti Otto lueskelemaan yliopistoon; ja ystävyys, joka oli +ollut muutaman kuukauden heidän elämänsä valona, tummui kokonaan. + +Mitäpä siitä; uusi rakkaus, jonka airut tämä ainoastaan oli, valtasi +sitten Christophen sydämen ja sai kaikki muut valot hänen elämässään +kalpenemaan. + + + + + + +III. + +MINNA + + + + +Neljä, viisi kuukautta ennen näitä tapahtumia oli rouva Josepha von +Kerich, äskettäin kuolleen valtioneuvos Stephan von Kerichin leski, +muuttanut pois Berlinistä, jossa miehen virka oli sitä ennen pitänyt +perhettä, ja asettunut pienen tyttönsä kanssa synnyinseudulleen, tuohon +pikku kaupunkiin Rheinin rannalla. Hänellä oli siellä vanha sukutalo ja +suuri puutarha, melkeinpä puisto, lähellä sitä taloa, jossa Christophe +asui, mäenrinteellä, ulottuen jokeen asti. Ullakkokamaristaan näki +Christophe rouva Kerichin talon muurin ylitse riippuvat puitten +tuuheat oksat ja punaisen, sammaltuneen tiilikaton huipun. Puiston +oikealla sivulla oli pieni kuja, jolla ei ollut juuri laisinkaan +liikettä; sieltä päin saattoi helposti nähdä yli muurin, jos kiipesi +kadun kulmassa olevan puskurikiven päähän: Christophe ei jättänytkään +sitä tekemättä. Hän näki silloin puutarhan ruohoittuneet käytävät, +nurmikentät, jotka rehoittivat rauhassa kuin metsäniitty, sekaisin +kasvavat ja ikäänkuin olinpaikasta ottelevat puut, sekä talon valkean +sisäsivun itsepäisesti sulkeutunein ikkunaluukuin. Pari kertaa vuodessa +tuli sinne puutarhuri, teki kierroksensa ja tuuleutti huoneita. Mutta +luonto anasti kohta jälleen isännyyden puistossa, ja kaikki oli taas +hiljaista. + +Se hiljaisuus veti kovasti Christophea puoleensa. Usein kiipesi hän +puskurikivensä päähän tähystelemään salaa taloon; sikäli kuin hän +kasvoi suuremmaksi, ulottui ensin hänen nenänsä ja sitten hänen +suunsa muurin reunalle; nyt saattoi hän jo varpailleen nousten pitää +siitä kiinni käsivarsillaan; ja vaikka se asento olikin epämukava, +riippui hän siinä leukaansa muuriin nojaten, katsellen ja kuunnellen, +illan levitellessä nurmikentille lempeitä, kultaisia juovia, jotka +kuusien varjossa saivat sinertävän vivahduksen. Hän unohti silloin +kaikki, kunnes kuuli takaansa kujalta lähestyviä askeleita. Öisin +leijui puutarhan seutuvilla huumaavia tuoksuja: keväällä syreenien, +kesällä akaasiain, syksyllä lakastuneitten lehtien. Kun Christophe +palasi illalla linnasta, pysähtyi hän aina kotiportilleen ahmimaan +niiden suloista leyhyntää, miten väsynyt hän olikin; ja sitten hänen +oli suorastaan vaikea mennä ummehtuneeseen kamariinsa. Olipa hän +ennen monesti leikkinytkin --, aikoina, jolloin hän vielä leikki, -- +pienellä ruohoisella aukeamalla, joka oli kadulla Kerichien talon ja +sen rautasäleisen portin edustalla. Kummallakin puolen porttia kasvoi +satoja vuosia vanha kastanjapuu; isoisä oli aikoinaan usein istuskellut +niiden juurella, poltellen piippuaan, ja lapset käyttelivät niiden +hedelmiä heittoaseina ja leluina. + +Eräänä aamuna nousi hän tapansa mukaan kujaa kulkiessaan puskurikiven +päähän. Hänellä oli mielessä muita asioita ja hän katseli +hajamielisesti puutarhaan. Hän aikoi jo laskeutua takaisin, kun hänessä +välkähti ajatus, että talossa oli tekeillä jotain erikoista. Hän +tähysti nyt taloa uudestaan: ikkunat olivat auki; auringon valo virtasi +huoneisiin; ja vaikkei hän nähnyt siellä ketään, oli vanha asumus nyt +ikäänkuin herännyt viisitoista-vuotisesta unestaan ja hymyili aamun +loisteessa. Christophe lähti sieltä aivan ymmällä. + +Ruokapöydässä kertoi isä asian, josta nykyään koko kortteli +puhui: Rouva von Kerichin ja hänen tyttärensä muutosta tänne, ja +miten he olivat tuoneet mukanaan hirvittävän määrän matkatavaraa. +Kastanjapuu-aukeama oli täynnä joutilaita, katselemassa muuttotavarain +purkamista. Christophen mieltä kiehtoi kovasti tämä uutinen, sillä +se oli hänen ahtaan elämänsä piirissä tärkeä tapaus; ja hän palasi +työhönsä koetellen sommitella isänsä kuvausten mukaan, jotka +olivat melkoisen liioiteltuja, kuten tavallisesti, käsitystä tuon +lumotun talonsa asukkaista. Sitten anasti päivän työ kaikki hänen +ajatuksensa, ja hän oli jo koko tapauksen unohtanut, kunnes hän muisti +sen jälleen illalla kotiin mennessään; ja uteliaisuus sai hänet +kiipeämään tähystyspaikalleen ja vakoilemaan, mitä puutarhamuurin +sisäpuolella tehtiin. Hän ei nähnyt mitään muuta kuin rauhalliset +puistokujat, joissa puiden liikkumattomat lehvät näyttivät nukahtavan +auringon viimeisten säteitten hohteeseen. Jonkun minutin päästä +oli hän unohtanut uteliaisuutensa esineen kokonaan ja hän antautui +niinkuin muulloinkin hiljaisuuden sulouden valtaan. Tuo omituinen +seisontapaikka, -- sangen vaikea pitää tasapainoa, puskurikiven päässä, +-- oli hänen unelmiensa rauhallisin tyyssija. Kun hän oli noussut +rumalta ja tukahuttavalta kujalta, joka oli aina varjossa, veti se +yksinäinen puutarha häntä puoleensa taikamaisella viehätysvoimalla. +Hänen sielunsa liihoitteli siellä vapaasti sopusointuisissa ilmoissa, +ja sävelet heräsivät hänessä; hän nukahti niiden soittoon, unohtaen +ajan ja paikan, koettaen ainoastaan kuulla sydämensä vienoimmatkin +kuiskeet. + +Niin hän uneksi nytkin silmät ja suu auki, eikä hän olisi tiennyt +sanoa, kuinka kauan hän siinä uneksi, sillä hän ei nähnyt mitään. +Yhtäkkiä hän kuitenkin hiukan tyrmistyi: hänen edessään, erään +lehtikujan päässä, seisoi kaksi naista, jotka katselivat häneen. Toinen +heistä, -- nuori, mustiin puettu nainen, jonka piirteet olivat hienot +ja epäsäännölliset, tukka oljenvaalea, ja joka oli muuten kookas ja +solakka, päänasennossaan jotain tottuneen huoletonta, -- tarkasteli +häntä ystävällisin ja hiukan kujeilevin silmin. Toisen kasvojen ilme, +-- hän oli noin viisitoistavuotias tyttö, kalliissa surupuvussa, -- oli +kuin lapsen, jota on käsketty hillitsemään hurjaa naurunpuuskaansa; +hän seisoi jonkun askelen taempana äitiään, joka ei häneen katsonut, +mutta viittaili häntä vaikenemaan; ja tytär painoi käsiään suutaan +vasten, aivankuin hänen olisi ollut tuiki mahdotonta estää itseään +purskahtamasta nauruun. Tytär oli pienikokoinen, kasvot raikkaat, +valkean ja punaisen hohtavat ja pyöreät; hänellä oli pieni, hiukan +nykerö nenä, pieni, melkeinpä täyteläinen suu, pieni, lihavahko leuka, +hienot kulmakarvat, kirkkaat silmät ja valtavan runsas, vaalea tukka, +joka oli palmikoitu kierroksille pään ympärille ja jätti pyöreän +niskan ja sileän, valkean otsan paljaaksi: -- oikea pieni Cranachin +tyyppi. Christophe oli kivettyä sen näyn nähdessään. Hän ei pystynyt +edes juoksemaan pakoon, hän jäi paikalleen kuin patsas, suu ammollaan. +Vasta sitten, kun nuori neiti tuli jo ystävällinen ja kujeileva hymyily +huulillaan jonkin askelen häntä kohti, heräsi hän liikkumattomuuden +tilastaan, ja hyppäsi, -- nurin niskoin keikahtaen, -- alas kujalle, +niin rajusti, että raastoi mennessään mukaansa muurin rappausta. Hän +kuuli suopean äänen puhuttelevan itseään, ystävällisesti: "No pikku +mies." Ja sitten lapsellisen naurun, kirkkaan ja helmeilevän kuin +linnunviserrys. Christophe oli kujalla, polviensa ja käsiensä varassa; +ja uudestaan tyrmistyen hän livisti nyt pakoon, minkä käpälistä pääsi, +aivan kuin peljäten, että häntä ajettaisiin takaa. Hän häpesi; ja se +häpeä valtasi hänet yhä uudestaan puuskittain kotonakin, ollessaan +yksinään kamarissaan. Sitten ei hän uskaltanut enää kulkea kujan +kautta, sillä hän oli saanut päähänsä sen hassunkurisen kuvittelun, +että joku siellä oli aina häntä väijymässä. Milloin hänen oli pakko +mennä ohi talon, hiipi hän aivan aitamuuria pitkin, painoi päänsä +kumaraan ja riensi melkein juoksujalkaa ja taakseen katsomatta. +Samalla ei hän saanut mielestään noita kahta olentoa, jotka hän oli +nähnyt puutarhassa; hän nousi ullakolle, riisuen kenkänsä, ettei hänen +kuultaisi sinne menevän; ja hän koetteli pilkistellä luukusta Kerichien +taloon ja puistoon, vaikka hän tiesi hyvin, ettei sieltä voinut nähdä +muuta kuin puitten lainehtivat latvat ja katon savupiiput. + +Noin kuukausi tästä tapauksesta soitti hän eräässä _Hof Musik +Vereinin_ viikkokonsertissa jonkin oman sävellyksensä pianolle ja +orkesterille. Hän oli ehtinyt viimeisen osan keskipaikkeille, kun +hän huomasi sattumalta itseään vastapäätä olevassa aitiossa rouva +von Kerichin ja hänen tyttärensä ja näki heidän katselevan häntä. Se +oli niin odottamatonta, että hän joutui aivan päästä pyörälle ja oli +jättää vastaamatta orkesterin osaan. Hän jatkoi soittoaan kuin kone +kappaleen loppuun asti. Kun se päättyi, näki hän, vaikka hän koetti +olla katsomatta sinne päin, että rouva ja neiti von Kerich taputtivat +käsiään aivan liiallisesti, kuten olisivat tahtoneet Christophen +huomaavan heidän taputuksensa. Christophe katosi kiireen kaupalla +näyttämöltä. Juuri poistuessaan teatterista huomasi hän eteishallissa +rouva von Kerichin, joka näytti odottavan hänen tuloaan. Välillä seisoi +ainoastaan pieni jono väkeä, joten Christophen oli mahdotonta olla +näkemättä häntä; mutta hän ei ollut häntä kuitenkaan huomaavinaan; +ja aukaisten itselleen läpi tungoksen tiensä hän meni kiireesti ulos +teatterihenkilöstön ovesta. Sitten hän pahoitteli menettelyään; sillä +hän ymmärsi hyvin, ettei rouva von Kerich tahtonut hänelle mitään +pahaa. Mutta hän tiesi, että jos hän joutuisi uudestaan samaan asemaan, +menettelisi hän samoin. Häntä suorastaan kauhisti ajatella kohtaavansa +rouva von Kerichin kaupungilla. Kun hän näki kaukana jonkun naisen, +joka muistutti häntä, niin hän kääntyi toiselle kadulle. + + + + +Rouva von Kerich itse haki Christophen käsiinsä, niin, hän noudatti +hänet hänen kotoaan. + +Kun Christophe kerran tuli kotiin päivälliselle, kertoi Louisa +hänelle aivan ylpeänä, että muuan polvihousuihin ja livreaan puettu +lakeija oli tuonut sinne hänelle kirjeen; ja äiti antoi Christophelle +mustareunaisen kirjekuoren, jonka takapuolelle oli painettu von +Kerichien vaakuna. Christophe avasi kirjeen, peljäten jotain sellaista, +-- jonka hän nyt sai lukea: + + "-- Rouva Josepha von Kerich kutsuu Herra _Hof Musicus_ + Christophe Krafftin luokseen nauttimaan teetä tänään kello puoli + kuusi illalla." + +-- Minä en sinne mene, julisti Christophe. + +-- Mitä ihmettä! huudahti Louisa. Minä vastasin, että sinä tulet. + +Christophe moitti ankarasti äitiään ja kielsi häntä sekaantumasta +asioihin, jotka eivät häntä liikuttaneet. -- + +-- Lakeija tahtoi vastausta. Minä sanoin, että sinä juuri tänään olit +vapaa. Sinulla ei sillä tunnilla ole mitään tehtävää. + +Christophe sai suututella ja vannoa miten tahansa, ettei hän sinne +mene, hänen oli nyt mahdoton livahtaa pakoon. Kun kutsutunti lähestyi, +niin hän pukeutui äkäillen; mutta salaisesti ei hän ollut laisinkaan +pahoillaan, että sattuma pakotti hänet voittamaan vastahakoisuutensa. + +Rouva von Kerich oli tuntenut konsertissa helposti nuoressa pianistissa +saman pikku metsäläisen, jonka pörröisen pään hän oli nähnyt +pilkistelevän puutarhansa muurin ylitse muuttopäivänään. Hän oli +tiedustellut naapureilta, kuka tuo nuorukainen oli; ja se, mitä hän oli +saanut kuulla Christophen perheestä ja itse pojan vaikeasta ja uljaasta +elämästä, oli herättänyt hänessä osanottoa ja uteliaisuuden puhutella +häntä. + +Christophe tuli vieraisille puettuna tummankuosiseen pitkääntakkiin, +joka teki hänet maalaispapin näköiseksi; hän oli arkuudesta melkein +kipeä. Hän koetti vakuuttaa itselleen, etteivät rouva ja neiti von +Kerich olleet ehtineet huomata hänen kasvojaan silloin, kun olivat +ensi kertaa hänet nähneet. Muuan palvelija vei hänet pitkää käytävää +myöten, jonka lattialla matot tekivät askeleet äänettömiksi, erääseen +huoneeseen, jossa oli lasiovi puutarhaan päin. Sinä päivänä oli +kylmä tihkusade; uunissa paloi kodikas roihu. Ikkunan läpi kuulsivat +valokuvamaisina märät puut sumusta; sen ääressä istuivat nyt nuo kaksi +naista, rouva von Kerichillä sylissään käsityö ja tyttärellä kirja, +jota hän luki ääneen juuri Christophen sisään tullessa. Kun he hänet +näkivät, vilkaisivat he veitikkamaisesti toisiinsa. + +-- He tuntevat sittenkin minut, ajatteli Christophe nolona. + +Ja hän teki yhden kömpelön kumarruksen toisensa jälkeen. + +Rouva von Kerich tervehti häntä ystävällisesti ja ojensi hänelle +kätensä. + +-- Hyvää päivää, rakas naapurini. Olen hyvilläni, että saan teidät +nähdä. Siitä saakka, kun kuulin soittonne konsertissa, olen halunnut +ilmoittaa teille, minkä ilon sillä minulle tuotitte. Ja kun ainoa keino +ilmoittaa se teille oli pyytää teitä tänne, niin toivon teidän antavan +anteeksi, että käytin sitä. + +Näissä ystävällisissä ja tavallisissa sanoissa, vaikka niissä piilikin +ivallisen alentuvaisuuden vivahdus, tuntui Christophesta sellainen +sydämellisyys, että hän rauhoittui. + +-- He eivät minua tunne, ajatteli hän keventynein mielin. + +Rouva von Kerich osoitti tytärtään, joka oli sulkenut kirjansa ja +katseli nyt Christophea. + +-- Tyttäreni Minna, esitteli hän; hänkin halusi suuresti nähdä teitä. + +-- Mutta äiti, sanoi Minna, mehän emme näe toisiamme ensi kertaa. + +Ja hän helähti nauramaan. + +-- He tuntevat minut, ajatteli Christophe tyrmistyneenä. + +-- Se on totta, virkkoi rouva von Kerich, nauraen hänkin; kävittehän +vieraanamme jo sinä päivänä, jolloin tänne tulimme. + +Näille sanoille nauroi tyttö kahta kiivaammin, ja Christophe tuli niin +surkean näköiseksi, että kun Minna loi silmänsä häneen, niin hänen +naurunsa yhä vaan yltyi. Se oli vallan hurjaa naurua: Minna nauroi +vedet silmissä. Rouva von Kerich koetti häntä hillitä, mutta ei voinut +estää itseäänkään nauramasta; ja myöskin Christopheen tarttui heidän +iloisuutensa, niin häpeissään kuin hän olikin. Heidän hilpeytensä +voimaa ei voinut vastustaa; siitä oli mahdoton suuttuakaan. Mutta kun +Minna viimein kysyi häneltä henkeään haukkoen, mitä hän oikeastaan oli +tehnyt siellä muurilla, niin Christophe joutui suorastaan tolkuiltaan. +Minnaa huvitti hänen sekaannuksensa; ja Christophe änkytteli, +tietämättä, mitä sanoa. Rouva von Kerich riensi häntä auttamaan ja +käänsi jutun muualle, samalla kun hän käski tuomaan sisään teen. + +Rouva kyseli ystävällisesti kaikenlaista häneltä. Mutta Christophe +ei voinut rauhoittua. Hän ei tiennyt, miten istuutua, ei miten pitää +kädessään kuppia, oli vaan sen vähällä kaataa; hän luuli, että hänen +täytyi nousta joka kerta ylös, kun hänelle tarjottiin teetä, kermaa, +sokeria tai leivoksia, ja hän kavahti kiireesti pystyyn ja kiitti +jäykin kumarruksin, pinkattuna ahtaaseen takkiinsa, korkeaan kaulukseen +ja kireään kravattiin kuin rautaiseen haarniskaan; hän ei voinut +kääntää päätänsä oikealle eikä vasemmalle; hän tyrmistyi rouva von +Kerichin monista kysymyksistä ja vilkkaasta käytöksestä; hän tunsi +hyytyvänsä, kun huomasi Minnan tarkastelevan hänen kasvojaan, käsiään, +liikkeitään ja pukuaan. Ja hän sekautui yhä enemmän heidän koettaessa +saada häntä kotiutumaan, -- rouva von Kerich tavattomalla sanatulvalla, +-- Minna kiemailevilla katseilla, joita hän vaistomaisesti ja +huvitellakseen hänelle heitteli. + +Viimein eivät he enää toivoneet saavansa häneltä muuta kuin +kumarruksia ja parisanaisia vastauksia; ja rouva von Kerich, joka +yksinään piti huolta pakinan sujumisesta, ikävystyi niin, että pyysi +häntä pianon ääreen. Christophe oli paljon arempi kuin kokonaisen +konserttiyleisön edessä; hän soitti erään Mozartin adagion. Mutta +juuri hänen arkuutensa, sydämen levottomuus, jota hän alkoi tuntea +näiden kahden naisen lähistöllä, vilpitön järkytys, joka täytti hänen +rintansa ja teki hänet yhtaikaa onnelliseksi ja onnettomaksi, ne +sopivat hyvin tuon soitetun kappaleen hellämieliseen ja nuorekkaan +puhtaaseen sävyyn ja lisäsivät sen keväistä hurmausta. Se liikutti +rouva von Kerichiä; ja hän kiitteli Christophea kovin ylistelevin +sanoin, kuten maailman ihmisten on tapa; mutta kuitenkin olivat ne +sanat vilpittömiä, ja olihan liioiteltukin kiitos suloista niin +viehättävästä suusta kuultuna. Ilkamoiva Minna oli vaiti, hän katseli +kummissaan tuota poikaa, joka oli puhuessaan niin hölmö, mutta +sormiltaan niin kaunopuheinen. Christophe tunsi heidän suopeutensa ja +tuli rohkeammaksi. Hän soitti lisää; ja viimein hän kääntyi puolittain +Minnaa kohti, ja sanoi, hämillään hymyillen ja silmät maahan luotuina +arasti: -- Tätä minä tein siellä muurilla. Ja hän soitti nyt pienen +sävellyksen, jossa kehittelemänsä musikaalisen aatteen hän oli tosiaan +saanut tuolla mielipaikallaan, katsellessaan puutarhaa, ei tosin +sinä iltana, jolloin hän oli ensi kertaa nähnyt Minnan ja rouva von +Kerichin, -- vaikka hän koetteli sitä itselleen vakuuttaa, mistä +syystä, sen hämärän seikan saattoi yksin hänen sydämensä tietää, -- +vaan monina iltoina jo sitä ennen. Tuo _andante con moto_ ilmaisi +rytmiensä rauhallisessa keinunnassa tunnelmaa, jossa puhuu lintujen +laulu, tuhansien pikku hyönteisten surina ja valtavain puiden +majesteettinen unelmoiminen laskevan auringon rauhallisessa loisteessa. + +Christophen pikku yleisö kuunteli hurmaantuneena. Kun hän lopetti, +nousi rouva von Kerich ylös, tarttui hänen molempiin käsiinsä +vilkkaasti kuin hänen tapansa aina oli, ja kiitteli häntä +ylenpalttisesti. Minna taputti käsiään ja huudahti, että se oli +"suuremmoista", ja että hän panettaisi muuria vastaan pystyyn tikapuut: +niin saisi Christophe työskennellä mukavammin ja säveltää vielä toisia +yhtä "yleviä" kappaleita kuin tämä. Rouva von Kerich pyysi Christophea +olemaan välittämättä Minnasta, tuosta hulluttelijasta; ja hän kutsui +Christophea tulemaan puutarhaansa niin usein kuin vaan tahtoi, koska +hän siitä piti; ja hän lisäsi, ettei hänen tarvitsisi edes tulla heidän +luokseenkaan, jos se oli hänestä ikävää. + +-- Teidän ei tarvitse tulla meidän luoksemme, näki Minna hyväksi +lisätä. Mutta varokaakin, jos ette tule! + +Ja hän pudisti somasti ja uhkaavasti sormeaan. + +Minna ei suinkaan toivonut, että Christophe tulisi usein heidän +luokseen vieraisille, eikä edes, että Christophe olisi hänelle millään +tavoin kohtelias. Mutta häntä huvitti hiukan veikeillä, ja tuo +sormenpudistus tuntui hänestä siihen tarpeeseen tehokkaalta. + +Christophe punastui ilosta. Ja lopuksi voitti rouva von Kerich +täydellisesti hänen luottamuksensa, niin hienotunteisesti puhui +hän hänen äidistään ja isästään; viimemainitun oli hän aikoinaan +tuntenut. Noiden naisten tavanvaatima herttaisuus valtasi hänen +sydämensä; hän liioitteli tuen helppohintaisen hyvyyden suuruutta, +tuota hienon maailman menoihin kuuluvaa viehättävyyttä, sillä hän +halusi luonnostaan uskoa sellaista syvälliseksi. Ja hän alkoi nyt +kertoa omista suunnitelmistaan, onnettomuuksistaan, aivan lapsellisen +luottavasti. Hän ei huomannut enää edes, miten aika meni, ja hän +hypähti hämmästyksestä, kun eräs palvelija tuli ilmoittamaan, että +illallispöytä oli katettu. Mutta hänen nolostumisensa muuttui pelkäksi +iloksi, kun rouva von Kerich pyysi häntä jäämään heidän luokseen +aterialle, kuten ainakin hyvä ystävä, ja ystäviähän he jo olivatkin. +Hänelle asetettiin lautanen äidin ja tyttären väliin; mutta hän antoi +heille tosiaan epäedullisemman näytteen lahjoistaan pöydän ääressä kuin +pianoa soittaessaan. Se puoli hänen kasvatustaan oli laiminlyöty; hän +luuli, että pöydässä oli tärkeintä vaan syödä ja juoda ja ettei tapa, +miten sen teki, merkinnyt mitään. Ja niinpä katseli näppärä Minna häntä +aivan vaiti ja kauhistuneena. + +Naiset olettivat, että hän lähtisi heti illallisen jälkeen pois. +Mutta hän meni heidän perästään pieneen saliin, istuutui heidän +seuraansa eikä näyttänyt ollenkaan haluavan väistyä. Minna tukahutti +haukotuksiaan ja antoi äidilleen merkkejä. Christophe ei niitä +huomannut, sillä hän oli onnesta juopunut ja luuli, että toiset olivat +sellaisia kuin hänkin: Minna näet heitti yhä häneen veitikkamaisia +silmäyksiä, kuten hänen tapansa aina oli; ja sitäpaitsi ei Christophe +tiennyt, kuinka nousta ja hyvästellä, kun oli kerran tullut sinne +istuutuneeksi. Hän olisi varmaankin jäänyt sinne koko yöksi, ellei +rouva von Kerich olisi itse häntä hyvästellyt, auttaen hänet +ystävällisen huolettomasti pääsemään pois. + +Hän lähti, vieden sielussaan rouva von Kerichin ruskeain silmäin +hyväilevän hohteen ja Minnan sinisten silmäin loisteen; hän tunsi vielä +kädessään heidän sormiensa hienon kosketuksen, käsien, jotka olivat +herkät ja suloiset kuin kukat; ja häntä ympäröi ylhäinen tuoksu, jota +hän ei ollut vielä koskaan ennen kokenut ja joka huumasi häntä niin, +että melkein pyörrytti. + + + + +Hän palasi tuohon taloon kahden päivän päästä antamaan Minnalle +pianotunteja, kuten oli sovittu. Siitä alkaen kävi hän sitten siellä +kaksi kertaa viikossa; ja usein meni hän sinne uudestaan myöskin +illalla, soittelemaan ja pakinoimaan. Rouva von Kerich näki hänet +mielellään vieraana. Hän oli älykäs ja hyväsydäminen nainen. Hän oli +kolmenkymmenen viiden vuoden ikäinen, kun hän kadotti miehensä; ja +vaikka hän oli silloin sekä ruumiiltaan että sielultaan nuori, oli hän +vetäytynyt ilman kaipausta syrjään maailmasta, jossa hänellä oli ollut +naimisiin mentyään tärkeäkin osansa. Ehkäpä hän erosi siitä sitäkin +helpommin, kun hän oli siellä jo perin pohjin huvitellut ja ajatteli +terveesti, ettei voi enää saada sellaista, jonka on jo saanut. Herra +von Kerichin muisto eli hänen mielessään aina jälkeenkin päin, vaikkei +hän ollut koskaan, koko avioliiton aikana tuntenut miestään kohtaan +mitään rakkauden tapaista; hänelle riitti hyvä ystävyys; hän oli +intohimoton, ja hänen sydämensä pelkästään hyvä. + +Nyt omistausi hän täydellisesti tyttärensä kasvatukselle; mutta sama +kohtuullisuus, joka oli hänelle ominainen rakkaudessa, hillitsi +tässäkin tehtävässä äidillisyyttä, tuota tunnetta, joka on eräissä +naisissa usein aivan sairaaloisen kiihtynyt, jos nimittäin lapsi on +ainoa olento, joka voi tyydyttää heidän kiihkeää kaipuutaan rakastaa +ja olla rakastettu. Hän rakasti suuresti Minnaa, mutta arvosteli häntä +selkeästi, eikä salannut hänen vikojaan, enempää kuin hän kuvitteli +itsestäänkään liikaa hyvää. Koska hän oli sekä viisas että älykäs, oli +hänellä erehtymätön taito huomata ensi silmäyksellä kunkin ihmisen +heikko ja naurettava puoli; ja se oli hänelle suuri huvitus, jossa ei +ollut häijyyden rahtuakaan; sillä hän oli yhtä hyväntahtoinen kuin +ilveileväkin, ja huvitellessaan ihmisillä hän auttoi mielellään heitä. + +Pikku Christophe tarjosi hänen hyvyydelleen ja arvostelevalle +puolelleen erinomaisen kokeilualan. Pikkukaupungissa olon ensimäisinä +aikoina, jolloin rouvan täytyi suruvuotensa tähden pysyä syrjässä +seuraelämästä, oli Christophe hänelle ajanrattona. Ensinnäkin +musikaalisilla lahjoillaan. Rouva von Kerich rakasti musiikkia, vaikkei +hän sanan täydellisessä merkityksessä ollut musikaalinen; musiikki +tuotti hänelle fyysillistä ja henkistä hyvinvointia ja vaivutti hänen +ajatuksensa mukavasti mieluisan alakuloisuuden tilaan. Hän istui +takkavalkean ääressä, -- Christophe soitti, -- käsityö kädessä, +ja hymyili raukeasti; hän tunsi sanatonta nautintoa seuratessaan +Christophen sormien alinomaista liikuntaa ja omien unelmiensa +epämääräisiä värähdyksiä, antautuessaan surullisiin tai suloisiin +muistelmiinsa. + +Mutta vielä enemmän kuin musiikki kiinnitti hänen mieltään itse +soittaja. Hän oli kyllin älykäs huomatakseen Christophen harvinaiset +lahjat, vaikkei hän ollutkaan pystyvä käsittämään hänen todellista +nerokkuuttaan. Häntä huvitti uteliaisuudestakin vaalia tuon mystillisen +liekin syttymistä, jonka hän näki Christophessa tuikahtelevan. Hän +näki pian, miten suuret hänen siveelliset avunsa olivat; hänen +suoruutensa ja uljuutensa, koko tuo stoalaisuus, joka on lapsessa +niin liikuttava nähdä. Ja kuitenkin tarkasteli hän Christophea +teräväin ja ivallisten silmäinsä tarkkanäköisyyden kannalta. Hän +huvitteli itseään hänen kömpelyydellään, hänen rumuudellaan, hänen +pienillä naurettavuuksillaan; hän ei ottanut häntä täysin vakavalta +kannalta, -- hän ei ottanut yleensä vakavalta kannalta paljon mitään. +-- Christophen hassunkuriset puuskapäisyydet, hänen kiivautensa ja +oikullinen luonteensa saivat rouva von Kerichin muuten uskomaan, ettei +hänen älynsä ollut aivan tasapainossa; hän näki Christophessa vaan +erään uuden näytteen Kraffteja, jotka olivat kunnon miehiä ja hyviä +soittoniekkoja, mutta kuitenkin hieman päästä vialla. + +Tuota hienoa ivallisuutta ei Christophe huomannut; hän tunsi ainoastaan +rouva von Kerichin hyvyyden. Hän oli niin vähän siihen tottunut, että +hänelle oltiin hyviä! Vaikka hänen jokapäiväinen tehtävänsä linnassa +saattoi hänet hienon väen yhteyteen, oli Christophe-parka yhä vielä +pikku metsäläinen, joka ei ollut saanut opetusta eikä sivistystä. Hovin +itsekkyys ei välittänyt hänestä sen enempää kuin että käytti hyväkseen +hänen lahjojaan, koettamatta puolestaan mitenkään olla hänelle +hyödyksi. Hän tuli linnaan, istuutui pianon ääreen, soitti ja meni +matkaansa, kenenkään huolimatta nähdä vaivaa puhella hänen kanssaan, +paitsi ehkä heittääkseen hänelle jonkin kuluneen ja jokapäiväisen +kohteliaisuuden. Isoisän kuoleman jälkeen ei kukaan kotona tai +kaupungilla ollut ajatellutkaan auttaa häntä hankkimaan tietoja, +käyttäytymään elämässä, tulemaan mieheksi. Hän kärsi itse katkerasti +tietämättömyydestään ja kömpelöistä tavoistaan. Hän ahersi veren ja +hien voimalla kasvattaakseen itseään itse; mutta se ei onnistunut. +Hänellä ei ollut kirjoja, ei seuraa, ei esimerkkiä, ei kerrassaan +mitään. Hänen olisi pitänyt tunnustaa hätänsä jollekin ystävälle, mutta +hän ei voinut sitä tehdä. Edes Otollekaan ei hän ollut uskaltanut +ripittää itseään siinä suhteessa, sillä kun Otto kuuli ensimäiset +sanat, jotka Christophe tohti siitä hänelle hiiskua, sai hän kohta +halveksivan ylemmyyden sävyn, joka poltti Christophea kuin tulinen +rauta. + +Ja nyt hävisivät rouva von Kerichin seurassa kaikki tuollaiset +vaikeudet. Hänen ei tarvinnut mitään edes sanoa, -- se olisi käynyt +liian ankarasti ylpeän Christophen kunnialle, -- vaan rouva von +Kerich näytti itsestään hänelle, lempeällä tavalla, mitä Christophen +ei pitänyt tehdä, ilmoitti, mitä hänen piti tehdä, antoi hänelle +neuvoja, kuinka hänen piti pukeutua, syödä, kävellä, puhella, ei +sallinut pujahtaa ohitse ainoaakaan hänen totuttua heikkouttaan, +mitä tuli hyviin tapoihin ja makuun puheissa ja käytöksessä. Ja +Christophen oli mahdoton loukkaantua, niin hellä oli oikaisijan käsi +ja varoi loukkaamasta lapsen arkaa itserakkautta. Rouva von Kerich +kasvatti Christophea myöskin kirjallisesti, antamatta oppilaan +sitä edes huomata; hän ei näyttänyt koskaan kummastuvan hänen +tavatonta tietämättömyyttään; mutta hän ei lyönyt laimin ainoaakaan +tilaisuutta, jolloin voi oikaista hänen erehdyksiään, yksinkertaisesti +ja rauhallisesti, aivan kuin olisi ollut varsin luonnollista, että +Christophe oli erehdyksessä. Hän ei kiduttanut häntä saivartelevilla +läksyillä, vaan keksi sellaisen keinon, että antoi Minnan ja hänen +lukea illan ratoksi vuorotellen ääneen jonkin kauniin kohdan historiaa +tahi saksalaisia tai ulkomaalaisia runoilijoita. Hän kohteli +Christophea aivan kuin kodissaan kasvatettua lasta, kuitenkin hieman +alentuvasti ja suojelevasti; seikka, jota Christophe ei huomannut. +Hän piti huolta yksinpä Christophen puvustakin, hän hankki hänelle +jotain kuosikkaampaa, hän neuloi hänelle villaisen kaulusliinan, hän +lahjoitti hänelle pieniä toilettiesineitä; ja kaiken sen teki hän niin +hienotunteisesti, etteivät lahjat ja huolenpito saaneet Christophea +koskaan hämille. Lyhyesti sanoen: hän antoi Christophelle kaikkea +tuollaista pientä apua ja melkein äidillistä huolenpitoa, jota jokainen +hyvä nainen suo vaistomaisesti jokaiselle lapselle, joka joutuu hänen +kanssaan tekemisiin tai turvautuu häneen, tuntematta silti suojattia +kohtaan mitään syvempää tunnetta. Mutta Christophe luuli, että +moinen hellyys kohdistui nimenomaan juuri häneen, ja niinpä hän oli +ylenpalttisen kiitollinen; joskus purkausi se tunne ilmi intohimoisina +puuskina, jotka olivat rouva von Kerichistä hiukan naurettavia, mutta +huvittivat häntä siitä huolimatta. + +Minnan ja Christophen välit olivat aivan toiset. Kun Christophe +näki hänet uudestaan, ensimäisellä musiikkitunnilla, vielä aivan +huumautuneena eilisistä muistoista ja tytön hyväilevistä silmäyksistä, +niin oli hän kovin kummastunut, kun huomasi nyt hänessä henkilön, joka +ei ollut missään suhteessa samanlainen kuin muutama tunti aikaisemmin +nähty. Minna tuskin huoli katsoakaan häneen, hän ei kuunnellut, mitä +Christophe sanoi; ja kun hän kohotti silmänsä Christopheen, näki poika +niissä niin jäätävän kylmyyden, että hän aivan tyrmistyi. Christophe +vaivasi kauan aivojaan miettien, miten hän oli mahtanut neiti von +Kerichiä loukata. Hän ei ollut loukannut häntä millään tavalla; +Minnan tunteet eivät olleet häntä kohtaan sinä päivänä sen kylmemmät +tai suosiollisemmat kuin eilenkään; tänään niinkuin eilenkin oli +Minna häntä kohtaan välinpitämätön. Jos hän oli edellisellä kerralla +tuhlannut hänelle hiukan hymyjä hänen vieraaksi tullessaan, johtui +se vain nuoren tyttösen vaistomaisesta kiemailunhalusta, tarpeesta +huvitella koettamalla silmiensä voimaa ensimäiseen esineeseen, mikä +eteen sattuu, olipa se vaikka koira hattu päässä. Seuraavana päivänä +ei tuo liian helppo voitto huvittanut häntä enää laisinkaan. Minna oli +tarkastanut tyystin Christophea; ja hän oli päässyt siihen tulokseen, +että hän oli ruma ja köyhä ja huonosti kasvatettu poika, joka soitti +hyvin pianoa, mutta piteli haarukkaa ruokapöydässä kauhean kömpelösti +talonpoikaisessa kädessään ja söi kalaa veitsellä. Christophe oli siis +hänestä hyvin vähän mieltäkiinnittävä. Hän tahtoi kyllä ottaa häneltä +pianotunteja; ja hän tahtoi myöskin hänen kanssaan huvitella, koska +hänellä ei tätä nykyä ollut muitakaan tovereita ja koska hänelle yhä +vielä, vaikka hän ei enää ollutkaan olevinaan mikään lapsi, nousi +silloin tällöin päähän hurja halu leikkiä, tuhlata liikaa iloisuuttaan, +into, jota kiihdytti lisäksi tavattomasti nykyinen suruvuoden kielto, +samoin kuin hänen äidissäänkin. Mutta Christophea ei hän ajatellut sen +enempää kuin jotakin lauhkeata kotieläintä; ja jos hän joskus vieläkin +yhtäkkiä, kesken kaikkein kylmintä tuultaan, sattui luomaan häneen +soman silmäyksen, teki hän sen vain hajamielisyydessään ja siksi, +että hän ajatteli jotain muuta, -- tai hyvin yksinkertaisesti siitä +syystä, ettei hän tahtonut aivan kokonaan unohtaa sitä tottumustaan. +Christophen sydän vavahti onnesta, kun Minna katsahti häneen niin. +Ja kuitenkin tyttö sitä tuskin huomasikaan: hän mietti vain omia +haaveitaan. Tuo tyttönen oli iässä, jolloin ihminen hemmoittelee +aistejaan miellyttävillä ja imartelevilla unelmilla. Hän ajatteli +alinomaa rakkautta, pohti sitä niin mielenkiintoisesti ja uteliaasti, +ettei moinen ajatus ollut viatonta enää muun vuoksi kuin siksi, että +hän oli niissä asioissa aivan tietämätön ja yksinkertainen. Muuten +hän ei, hyvin kasvatettuna vallasnaisena, kuvitellut rakkautta muuna +kuin avioliittona. Hänen miesihanteensa ei ollut läheskään vielä +vakaantunut. Milloin haaveksi hän mennä naimisiin jonkun luutnantin +kanssa, milloin uneksi hän jotakin runoniekkaa, sellaista ylevää ja +täysin soveliasta lajia kuten esimerkiksi Schiller. Yksi suunnitelma +hävitti toisen; ja viimeksi tullut otettiin vastaan aina yhtä hartaasti +ja yhtä suurella vakuutuksella kuin edellinenkin. Ja lopuksi olivat +kaikki haaveet valmiit syrjäytettäviksi edullisen todellisuuden +tarjoutuessa. Sillä onpa omituista nähdä, miten helposti nuoret, +romantiset tytöt tavallisesti luopuvat ihanteistaan, kun heidän eteensä +ilmaantuu vähän ihanteen mukainen, mutta sitä varmempi tilaisuus. + +Kaiken kaikkiaan oli hempeätunteinen Minna sangen rauhallinen ja kylmä +luonne, niin vähän kuin hän sitä itse aavistikin. Ylimyksellisestä +nimestään ja sen aatelisesta von-lisäkkeestä huolimatta oli hän pieni, +saksalainen rouva-sielu, niin, jo keskellä nuoruutensa kauneinta +kevättä. + + + + +Christophe ei tietysti voinut ymmärtää naissydämen monimutkaista +koneistoa, -- monimutkaisempaa näennäisesti kuin todellisuudessa. Hän +hölmistyi usein kunnon ystävättäriensä käytöksestä; mutta hän oli +niin onnellinen saadessaan heistä pitää, että hän mielellään sulki +silmänsä kaikelta sellaiselta heissä, joka teki hänet rauhattomaksi tai +surulliseksi, voidakseen uskoa, että häntä rakastettiin yhtä paljon +kuin hän heitä rakasti. Yksi ainoa sana tai katse sai hänet hurmauksen +valtaan. Hän oli moisesta usein niin järkytetty, että puhkesi kyyneliin. + +Kun hän istui pöydän ääressä, rauhallisessa, pienessä salissa, jonkun +askeleen päässä rouva von Kerichistä, joka ompeli lampun valossa... +-- (Minna luki ääneen toisella puolen pöytää; he eivät puhelleet; +puoliavoimesta puutarhaovesta näkyi hiekkakäytävä kuutamossa kiiltäen; +puitten latvat suhisivat ulkona hiljaa...) -- silloin tunsi hän +yhtäkkiä sellaisen onnen paisuttavan sydäntään, että hän ryntäsi +ilman näkyvää syytä ylös tuoliltaan, heittäytyi rouva von Kerichin +jalkain juureen, tarttui hänen käteensä, jossa saattoi olla neulakin, +ja suuteli sitä suutelemistaan ja painoi sen nyyhkytellen huulilleen, +poskiaan tai silmiään vasten. Minna kohotti katseensa kirjasta, +nykähytti välinpitämättömästi olkapäitään ja nyrpisti hiukan suutaan. +Rouva von Kerich katseli hymyillen isoa poikaa, joka pyöriskeli hänen +jaloissaan, taputteli hänen päätänsä vapaana olevalla kädellään ja +virkkoi kauniilla äänellään, ystävällisesti ja hiukan ivaavasti: + +-- No mitä nyt, suuri tyhmyrini, mikä teillä nyt on? + +Oi, tuon äänen suloutta, oi, tätä rauhaa, tätä hiljaisuutta, tätä +hienostunutta ilmapiiriä, jossa ei tarvinnut kärsiä huutoja, ei +tuuppimisia, ei raakuutta; tätä keidasta keskellä katkeraa elämää, +lumottua maailmaa, joka aukesi Christophelle jumalaisia runoilijoita +luettaessa, -- sankarihohdetta, joka kultasi heijastuksellaan kaikki +esineet ja olennot! Goethe, Schiller, Shakespeare, voiman, tuskan ja +rakkauden ehtymättömät virrat!... + +Minna luki kumartuneena kirjan puoleen, hiukan jännityksestä hohtavin +kasvoin, raikkaalla äänellä, joka oli hiukan teeskennellyn sipattava +ja koetti kohota itsetietoisen mahtavaksi lausuessa sotasankarien ja +kuninkaitten nimiä. Joskus otti rouva von Kerich itse kirjan käteensä; +hän antoi silloin traagillisille tapahtumille koko olentonsa älykkään +ja hellän sulon; mutta enimmäkseen hän vaan kuunteli, kenottaen +mukavasti nojatuolissaan, iankaikkinen käsityö helmassa; hän hymyili +omille ajatuksilleen; -- sillä hän löysi aina itsensä kaikkien +runoelmain pohjalla. + +Myöskin Christophe oli koettanut lukea ääneen, mutta siitä yrityksestä +täytyi hänen luopua: hän katkoi lauselmat pilalle, sekautui sanoissa, +hyppäsi yli välimerkkien, ei näyttänyt ymmärtävän mitään, ja heltyi +niin, että hänen täytyi keskeyttää pateettisissa paikoissa, koska hän +tunsi kyynelten tulevan silmiinsä. Silloin heitti hän suutuksissaan +kirjan käsistään pöydälle; ja hänen ystävättärensä nauroivat hänelle +niin, että raikui... Kuinka hän heitä rakasti! Alinomaa kuljetti hän +heidän kuvaansa sielussaan, ja heidän muotonsa yhtyi Shakespearen ja +Goethen runoelmain henkilöihin. Hän tuskin eroitti niitä toisistaan. +Jokin runoilijain kaunis ajatus, joka varisti hänen olemustaan +intohimoisesti, sen juuriin saakka, ei eronnut sittemmin, vanhempana +hänen sitä kuullessaan niistä rakkaista huulista, joiden hän oli +kuullut lausuvan sen ensi kertaa. Vielä kaksikymmentä vuotta myöhemmin +ei hän saattanut lukea tai nähdä näyteltävän Egmontia tai Romeota +tuntematta eräiden niiden säkeiden kajahtaessa sielunsa pohjalta +nousevan muiston juuri näistä kertomistamme ajoista, näiden iltojen +onnen haaveista; ei, jälleen hän näki silloin edessään rouva von +Kerichin ja Minnan rakkaat kasvot. + +Christophe katseli niitä kasvoja tuntikausia, silloin, kun he lukivat, +-- katseli niitä öisinkin, unelmoidessaan valveillaan vuoteessaan, +silmät auki, -- päivin haaveksien orkesterissa nuottitelineittensä +ääressä, soittaen konemaisesti, silmät puoliummessa. Hän jumaloi heitä +kumpaakin puhtain tuntein; ja kun hän ei tuntenut rakkautta, niin hän +luuli nyt olevansa rakastunut. Mutta hän ei oikein tiennyt, kumpaanko, +äitiin vai tyttäreen. Hän tutki itseään vakavasti, mutta ei voinut +ratkaista, kumpaisen valita. Kuitenkin näytti hänestä välttämättömältä +kaikin mokomin päättää, ja hän oli lopulta taipuisampi hyväksymään +rouva von Kerichin. Ja kas vaan, heti, kun hän oli sen päätöksen +tehnyt, hän huomasi, että hän rakastikin juuri häntä. Hän rakasti hänen +älykkäitä silmiään, hänen puoliavoimen suunsa hajamielistä hymyä, +hänen vielä nuorekkaan tasaista otsaansa, hänen hienoa ja pehmeää +tukkaansa, jossa oli jakaus toisella ohimolla, hänen verhottua ääntään, +hänen pikku ryiskelyään, hänen äidillisiä käsiään, hienostuneita +liikkeitään, ja hänen tuntematonta sieluaan. Hän värisi autuudesta, +kun hän istui hänen vieressään ja rouva von Kerich selitti hänelle +ystävällisesti jotain luettavaa kohtaa, jota hän ei ymmärtänyt: rouva +von Kerich nojasi kättään Christophen olkapäähän; Christophe tunsi +hänen sormiensa lämmön, hänen hengityksensä poskillaan, hänen ruumiinsa +suloisen tuoksun; hän kuunteli hurmauksen vallassa, eikä ymmärtänyt +selityksistä mitään. Opettaja huomasi sen, hän käski Christophea +toistamaan, mitä oli hänelle sanonut: Christophe oli vaiti; rouva von +Kerich oli suuttuvinaan, hän painoi Christophen nenän kirjaan ja sanoi, +ettei Christophesta tule koskaan muuta kuin pikku aasi. Siihen vastasi +Christophe, että se on hänestä yhdentekevää, jos hän vain saa olla +_hänen_ pikku aasinsa, jos hän ei vain karkoita aasia luotansa pois. +Rouva von Kerich oli epäröivinään, suostuako anomukseen; mutta viimein +hän sanoi, että vaikka Christophe olikin paha, pieni aasi, sangen tyhmä +aasi, niin ehkäpä hän hänet kuitenkin pitää, -- ehkäpä hän rakastaakin +aasia, -- vaikkei hänestä tosiaan ole mihinkään; sillä ehdolla vain, +että hän on heti _kiltti_. Sitten he nauroivat molemmat, ja Christophe +kylpi autuudessa. + + + + +Kun Christophe oli huomannut, että hän rakasti rouva von Kerichiä, +vieroittui hän vähitellen Minnasta. Häntä alkoi tytön kylmyys +ärsyttää; ja kun hän näki hänet alinomaa ja tuli siten rohkeammaksi +ja viimein uskalsi esiintyä vapaan luonteensa mukaisesti, niin ei +hän salannutkaan Minnalta tyytymättömyyttään. Minna pisteli häntä +mielellään, ja Christophe antoi tuimia vastauksia. He kiusoittelivat +toisiaan alinomaa, ja rouva von Kerich nauroi vaan heille. Christophe, +joka ei päässyt yläkynteen näissä sanakahakoissa, lähti talosta usein +niin vimmoissaan, että luuli oikein vihaavansa Minnaa; ja hän kuvitteli +itselleen palaavansa hänen lähelleen takaisin ainoastaan rouva von +Kerichin tähden. + +Christophe opetti Minnalle yhä edelleen pianonsoittoa. Kaksi kertaa +viikossa, kello yhdeksästä kymmeneen aamulla, hän piti huolta tytön +skaalaharjoituksista. Huone, jossa he silloin oleskelivat, oli Minnan +_studio_. Omituinen työhuone; se kuvasi huvittavan uskollisesti tuon +pikku naisen aivojen hullunkurista sekamelskaa. + +Pöydällä oli pieniä veistoskuvia, jotka esittivät soittavia kissoja, +-- kokonainen orkesteri, yksi käyttelemässä viulua, toinen selloa; +ja pieni taskupeili, toiletti-esineitä ja kirjoitusneuvot, kaikki +erinomaisessa järjestyksessä. Hyllyllä oli mikroskoopisen pieniä +suurten säveltäjäin rintakuvia: Beethoven rypistetyin kulmin, Wagner +baretti päässä, -- sekä Belvederen Apollo. Uunin reunalla, sammakon +vieressä, joka poltti kaislapiippua, lepäsi paperinen viuhka, johon +oli maalattu Bayreuthin teatteri. Kirjahyllyllä kirjoja kahdessa +rivissä, sellaisia kuin: Lübke, Mommsen, Schiller, _Sans famille_, +Jules Verne, Montaigne. Seinillä suurina valokuvina sikstiniläinen +madonna ja Herkomerin tauluja: ne olivat reunustetut sinisillä ja +vihreillä nauhoilla. Oli siellä myöskin näköala eräästä sveitsiläisestä +hotellista, kehyksissä, jotka oli tehty hopeoiduista takiaisista; +ja huoneen joka nurkassa mahdoton määrä upseerien, tenorilaulajien +ja ystävättärien valokuvia, -- kaikissa omistuskirjoitus, melkein +kaikissa jokin runo tai ainakin jokin sellainen, jota Saksassa sanotaan +runoksi. Keskellä huonetta komeili marmorijalustalla partaisen +Brahmsin rintakuva; ja pianon yläpuolella heilui nuoran päässä pieniä +plyyssiapinoita ja kotiljonkimuistoja. + +Minna tuli tunnille aina liian myöhään, silmät yhä pöhöttyneinä unesta +ja happamen näköisenä; hän tuskin ojensi kättään Christophelle, +sanoi vain välinpitämättömästi hyvää päivää, asettui pianon ääreen +vaiti, jäykkänä ja arvokkaana. Kun hän oli yksin, soitti hän halusta +loppumattomia skaaloja; sillä se salli hänen miellyttävästi pidentää +puolihorrosmaista tilaansa ja kauniita haaveitaan. Mutta Christophe +pakotti hänet nyt kohdistamaan huomionsa vaikeampiin harjoituksiin; +ja kostaakseen Minna soitti joskus ne tahallaan niin huonosti kuin +suinkin mahdollista. Hänellä oli melkoisen hyvä korva, mutta hän ei +pitänyt musiikista, -- kuten monienkin saksatarten on laita. Mutta +niinkuin muutkin heistä luuli hän, että hänen velvollisuutensa oli +rakastaa sitä; ja hän otti siis tuntinsa melkoisen tunnontarkasti, +paitsi joinakuina pirullisen ilkeyden hetkinä, jolloin hän tahtoi +kiusata opettajaansa. Ja vielä enemmän raivostutti Minna jäätävällä +välinpitämättömyydellään, jollainen hän ahkeroidessaankin oli. Pahinta +oli, että Minna kuvitteli velvollisuudekseen olla jossakin paljon +puhuvassa paikassa sielukas: hän tuli silloin sentimentaaliksi, eikä +tuntenut sisässään kerrassaan mitään. + +Pikku Christophe hänen vieressään ei ollut liioin kohtelias. Hän ei +kehuskellut Minnaa koskaan: päin vastoin. Minna oli siitä äkeissään +hänelle eikä jättänyt vastaamatta ainoaankaan opettajan huomautukseen. +Hän intti vääräksi, mitä Christophe sanoikin, ja kun hän erehtyi, +niin hän väitti kiven kovaan soittaneensa nuottien mukaan. Christophe +suuttui ja he menivät epäkohteliaisuuksiin ja loukkauksiin. + +Vaikka Minna katseli muka vain koskettimiin, niin hän seurasi +syrjäsilmällä kuitenkin Christophea ja nautti hänen raivostaan. Ikävän +hommansa huviksi hän keksi kaikenlaisia pieniä, joutavia kujeita, +joiden tarkoituksena oli saada tunti keskeytetyksi ja Christophe +pilalle hermostuneeksi. Minna oli silloin saavinaan jotain väärään +kurkkuunsa, että häntä olisi säälitty, hänelle tuli yskänpuuska, tai +jotain tärkeää sanottavaa kamarineitsyelle. Christophe tiesi, että se +oli pelkkää juonittelua; ja Minna tiesi Christophen tietävän, että se +oli juonittelua. Ja se huvitti tyttöä suuresti; sillä Christophe ei +voinut sanoa hänelle suoraan, mitä hän moisesta ajatteli. + +Eräänä päivänä, kun hän jälleen huvitteli tällä tavoin ja ryiskeli muka +nääntymäisillään, nokka kätkettynä nenäliinaan, aivan kuin hän olisi +ollut siihen paikkaan tukehtua, mutta vilkuen kuitenkin salavihkaa +vimmasta kiehuvaan Christopheen, sai hän päähänpiston pudottaa +lattialle nenäliinansa ja pakottaa Christophea ottamaan sen ylös +maasta. Christophe totteli niin epäkohteliaasti kuin mahdollista. Minna +palkitsi häntä lausumalla: "Kiitos!", mutta niin ylhäisnaisen tapaan, +että Christophe oli haljeta raivosta. + +Tämä leikki oli Minnasta liian hauskaa hänen voidakseen olla sitä +uudistamatta. Ja seuraavana päivänä hän yritti sitä taas. Christophe ei +hievahtanutkaan: hänen sappensa kiehui. Minna odotti tuokion, sitten +hän sanoi närkästyneellä äänellä: + +-- Oletteko hyvä ja otatte nenäliinani maasta? Christophe ei sitä enää +sietänyt. + +-- Minä en ole teidän pikenttinne! huusi hän karkeasti. Nostakaa itse +nenäliinanne! + +Minna joutui aivan suunniltaan. Hän ponnahti rajusti ylös tuoliltaan, +joka kaatui: + +-- Oh, tämä on jo liikaa, sanoi hän ja rämäytti raivoissaan +koskettimia; ja ryntäsi vimmastuneena ulos. + +Christophe odotti häntä. Minna ei tullut takaisin. Christophe häpesi +käytöstään: hän tunsi olleensa kuin mikä jätkä. Mutta hän ei ollut enää +jaksanut, Minna piti häntä selvästi pilkkanaan tuolla alinomaisella +vastaan vääntämisellään. Christophe pelkäsi, että Minna valittaisi +äidilleen ja että hänen ja rouva von Kerichin välit kylmenisivät +ainaiseksi. Christophe ei tiennyt, mitä tehdä; sillä jos hän katuikin +töykeyttään, niin millään ehdolla maailmassa hän ei olisi kuitenkaan +pyytänyt anteeksi. + +Hän tuli seuraavana päivänä takaisin, vaikka hän ajatteli, ettei Minna +huolisi enää tunteja. Mutta Minna, joka oli liian ylpeä kannellakseen, +Minna, jonka omatunto ei ollut aivan puhdas, tuli kuitenkin tunnilleen, +mutta antoi nyt Christophen odottaa vielä viisi minuuttia kauemmin +kuin tavallisesti. Ja hän meni ja asettui pianon ääreen ja istui +siinä jäykkänä, kääntämättä päätään ja lausumatta sanaakaan, aivan +kuin Christophea ei olisi ollut olemassa. Hän otti kuitenkin tämän +tuntinsa ja kaikki muutkin sovitut tunnit, sillä hän tiesi hyvin, että +Christophe oli etevä opettaja, ja että hänen täytyi oppia soittamaan +kunnollisesti pianoa, jos hän aikoi käydä siitä, mitä hän luuli +olevansa: -- jalosyntyinen, täydellisen kasvatuksen saanut neiti. + +Mutta kuinka se hänestä oli ikävää! Kuinka se heistä molemmista oli +ikävää! + + + + +Eräänä sumuisena maaliskuun aamuna, jolloin pienet lumihiutaleet +leijuivat kuin untuvat harmaassa ilmassa, olivat he kahden _studiossa_. +Päivä oli tuskin vielä valjennut. Minna puolusti kuten tavallisesti +lyömäänsä väärää ääntä ja väitti, että "niinhän oli nuoteissa". Vaikka +Christophe tiesi hyvin, että tyttö lipakoi, kumartui hän katselemaan +nuottivihkoa, nähdäkseen kysymyksessä olevan kohdan lähempää. Minna +piti kättään nuottitelineillä eikä siirtänyt sitä pois. Christophen +suu joutui aivan lähelle tuota kättä. Christophe koetti lukea, mutta +se ei onnistunut: hän katseli jotain muuta, -- jotain hentoa ja hienoa +ja läpikuultavaa, niinkuin kukkasen terälehdet. Yhtäkkiä, -- hän ei +tiennyt, mikä hänen päähänsä pisti, hän painoi kiihkeästi huulensa +tuohon pieneen käteen. + +He tyrmistyivät molemmat yhtä paljon. Christophe kavahti takaperin, +Minna veti kätensä pois -- he punastuivat molemmat. He eivät virkkaneet +sanaakaan, he eivät katsoneet toisiinsa. Lyhyen ja nolon vaitiolon +jälkeen ryhtyi Minna uudestaan soittamaan; hän oli järkyksissään: hänen +povensa kohoili hiljaa, aivan kuin hänellä olisi ollut hengenahdistus; +hän löi yhden väärän nuotin toisensa jälkeen. Christophe ei huomannut +sitä: hän oli vielä enemmän tyrmistynyt kuin Minna; hänen ohimosuonensa +jyskyttivät; hän ei kuullut mitään, ei tiennyt, mitä Minna soitti, ja +saadakseen vaikenemisen loppumaan teki hän käheällä äänellä joitakin +huomautuksia ristiin rastiin. Hän luuli olevansa Minnaan nähden +lopullisesti tuhon oma. Hän oli aivan murtunut teostaan, hän tuomitsi +sen järjettömäksi ja moukkamaiseksi. Kun tunti loppui, lähti hän +Minnan luota katsomatta häneen ja hyvästelemättä. Mutta Minna ei ollut +hänelle ollenkaan vihainen. Hän ei enää ajatellut, että Christophe oli +huonosti kasvatettu; ja se että hän teki äsken soittaessaan niin paljon +virheitä, johtui siitä, ettei hän koko aikana voinut olla katselematta +salaa Christopheen, kummastuneen uteliaana ja, -- nyt ensi kertaa, -- +suopeasti. + +Kun Minna jäi yksin, ei hän lähtenyt äitinsä luokse niinkuin muina +päivinä, vaan sulkeutui kamariinsa ja alkoi aprikoida tätä merkillistä +tapausta. Hän istui kyynärpää pöytää vasten kuvastimensa edessä. +Hänen silmänsä näyttivät hänestä lempeiltä ja loistavilta. Hän puri +hiljaa huuliaan, koettaen palauttaa kaikki muistiinsa. Ja katsellen +mielihyvällä pieniä, sieviä kasvojaan, eli hän jälleen koko äskeisen +kohtauksen, ja punastui ja hymyili. Ruokapöydässä hän oli vilkas ja +iloinen. Sitten hän ei tahtonut lähteä kävelemään, vaan jäi saliin +suurimmaksi osaksi iltapäivää; hänellä oli ompelus käsissä, mutta hän +ei tehnyt kymmentäkään pistosta, jotka eivät menneet vinoon; mutta +mitä se haittasi! Siellä yhdessä kolkassa huonetta ja selin äitiinsä +hän hymyili; tai halutti häntä yhtäkkiä oikaista vartaloaan, ja hän +alkoi hypellä pitkin permantoa laulaen täyttä suuta. Rouva von Kerich +oikein säikähti ja sanoi, että hän oli hassu. Minna heittäytyi hänen +kaulaansa, kiemurrellen naurusta ja syleili äitiään niin, että oli +hänet kuristaa. + +Sinä iltana meni kauan ennenkuin hän asettui nukkumaan kamariinsa +mentyään. Hän katseli yhä itseään kuvastimesta, koetteli muistella +äskeistä asiaa, eikä ajatellut mitään, siksi, että hän oli koko +päivän ajatellut samaa asiaa. Hän riisuutui hitaasti; vähän väliä +hän keskeytti sen toimensa, istuutui sänkyyn, koettaen palauttaa +mieleensä kuvaa Christophesta: hänelle ilmestyi silloin Christophe +ihannoituna; ja nyt hän ei ollut Minnasta laisinkaan hullumpi. Hän +asettui vuoteeseen ja sammutti kynttilän. Kymmenen minuutin kuluttua +tuli aamullinen kohtaus yhtäkkiä hänen mieleensä, ja hän purskahti +nauruun. Äiti nousi hiljaa ylös ja avasi hänen ovensa, luullen, että +Minna kielloista huolimatta luki vuoteessa. Hän näki Minnan loikovan +aivan rauhassa, silmät avoinna yölampun himmeässä valossa. + +-- Mikä sinua niin huvittaa? kysyi rouva von Kerich. + +-- Ei mikään, vastasi Minna vakavana. + +-- Oletpa sinä miekkonen, kun sinulla on niin hauska omassa seurassasi. +Mutta nyt täytyy sinun jo nukkua. + +-- Kyllä äiti, vastasi Minna taipuisasti. + +Ja hän alkoi puolestaan toruskella: + +-- Menehän nyt vaan pois! Mene pois! + +Kunnes ovi sulkeutui ja hän saattoi rauhassa nauttia unelmistaan. Hän +vaipui miellyttävään horrokseen. Juuri nukkumaisillaan hätkähti hän +ilosta: + +-- Hän rakastaa minua... Miten onnellinen olen! Miten hän on kiltti, +kun rakastaa minua!... Minä rakastan häntä niin! + +Minna halasi pielustansa ja nukahti viimein. + + + + +Kun lapset seuraavan kerran kohtasivat toisensa, niin Christophe +hämmästyi, miten rakastettava Minna oli. Minna toivotti hänelle hyvää +huomenta ja kysyi häneltä, miten hän voi, hyvin lempeällä äänellä; ja +hän asettui pianon ääreen kiltin ja vaatimattoman näköisenä; hän oli +siivo kuin enkeli. Kaikki koulutytön ilkeät kujeet olivat haihtuneet; +ja hän kuunteli hartaasti Christophen huomautuksia, tunnusti, että +ne olivat oikeita, huudahti itsekin kauhusta, kun teki virheen, ja +koetti kaikin mokomin sitä korjata. Christophe ei ymmärtänyt tästä +mitään. Sangen lyhyessä ajassa Minna edistyi hämmästyttävästi. Hän +ei ainoastaan soittanut paremmin, hän rakasti musiikkia. Niin vähän +kuin Christophe olikin taipuvainen imarteluun, hänen täytyi nyt Minnaa +kiitellä. Minna punastui ilosta ja loi Christopheen kiitollisuudesta +kostean katseen. Hän pukeutui Christophea ajatellen; hän koristi +itseänsä valitun hienovärisillä nauhoilla; hän soi Christophelle +hymyjä ja riutuvia silmäyksiä, jotka huolestuttivat Christophea, jotka +kiihdyttivät häntä, jotka järistivät häntä sielun syvyyteen saakka. +Nyt koetti Minna puolestaan päästä puheisiin; mutta hänen puhuttavansa +olivat kaikkea muuta kuin lapsellisia: hän puhui vakavasti ja lausui +suurten runoilijain ajatuksia tietoviisaalla ja paljon vaativalla +äänellä. Christophe ei vastannut laisinkaan; hänen oli paha olla: tämä +uusi Minna, jota hän ei tuntenut, kummastutti häntä ja teki hänet +rauhattomaksi. + +Minna katseli aina Christophea. Hän odotti... Mitä?... Tiesikö tyttö +sitä itsekään?... Hän odotti, että Christophe alkaisi uudestaan... Sitä +varoi Christophe tekemästä, sillä hän oli vakuutettu, että oli silloin +käyttäytynyt hölmösti; hän ei muuten näyttänyt sitä muistavankaan. +Minna hermostui siitä; ja eräänä päivänä, kun Christophe istui aivan +rauhassa, kunnioittavan välimatkan päässä noista vaarallisista pikku +kynsistä, tuli Minna kärsimättömäksi: niin äkillisellä liikkeellä, +ettei Christophe ennättänyt sitä ajatellakaan, Minna painoi itse pikku +kätensä Christophen huulille. Christophe tyrmistyi, sitten hän suuttui +ja häpesi. Kuitenkin hän suuteli kättä, ja sangen kiihkeästi. Minnan +hillitön julkeus harmitti häntä; hän oli vähällä jättää Minnan sinne +yksinään. + +Mutta hän ei enää sitä voinut. Hän oli vangittu. Ajatukset kuohuivat +hänen päässään: ne tuntuivat kaikki vierailta. Niinkuin laakson +pohjasta nousevat usvat ne kohosivat hänen sydämensä syvyydestä. Hän +hapuili ja kulki miten sattui tuon rakkauden usvan keskellä; ja mitä +hän yrittikin, hän joutui aina samaan paikkaan, johonkin hämärään ja +alinomaiseen päähänpiintymään, johonkin outoon ja hirvittävään Himoon, +joka kiehtoi kuin liekki hyönteistä. Se oli sokeain Luonnon voimien +rajua esiinkuohahtamista. + + + + +Heille tuli nyt odotuksen jakso. He tarkastelivat, kaipasivat +ja pelkäsivät toisiaan. He olivat rauhattomia. Kuitenkin olivat +he edelleen joskus vihollisia ja mököttivät toisilleen; mutta +tuttavallisuus oli nyt heidän väliltään kadonnut: he vaikenivat. +Kummallakin oli hommaa rakennella hiljaisuudessa rakkauttaan. + +Rakkaudella on merkillisiä taannehtivia vaikutuksia. Samassa, kun +Christophe huomasi, että hän rakasti Minnaa, huomasi hän myöskin, että +hän oli rakastanut häntä aina. Kokonaista kolme kuukautta olivat he +nähneet toisensa joka päivä, Christophen aavistamatta tätä rakkauttaan. +Mutta koska hän tänään häntä rakasti, niin vaadittiin ehdottomasti, +että hän oli rakastanut häntä ilmoisen ikänsä. + +Christophen oli oikein hyvä olla siksi, että oli vihdoinkin keksinyt, +_ketä_ hän rakasti. Hän oli rakastanut niin kauan tietämättä ketä! +Hän tunsi nyt ikäänkuin helpoitusta, kuten sairas, jota on kauan +kiusannut yleinen, epämääräinen ja hermostuttava huono-olo, mutta joka +huomaa yhtäkkiä vaivansa tarkistuvan joksikin kiivaaksi kivuksi, joka +rajoittuu ainoastaan määrättyyn paikkaan. Mikään ei ole väsyttävämpää +kuin sellainen rakkaus, jolla ei ole määrättyä maalia: se kalvaa ja +riuduttaa voimia kuin kuume. Intohimo, jonka tuntee, jännittää sielun +purkautumiskohtaan saakka; se pieksää voimat loppuun, mutta silloin +ainakin tietää, minkä tähden. Se on rajua liikaponnistusta, mutta ei +tiedotonta raihnastumista. Kaikki on parempaa kuin tyhjyys. + +Vaikka Minna oli antanut Christophelle täyden syyn uskoa, ettei hän +ollut välinpitämätön häntä kohtaan, niin kiusasi Christophe kuitenkin +itseään ajatuksella, että Minna halveksi häntä. Koskaan ei heillä tosin +ollut selvää käsitystä toisistaan; mutta milloinkaan ei se käsitys +ollut sekavampi ja väärempi kuin nykyään. Se oli kokoonhaalittuja, +eriskummaisia, yhtä ainoaa jaksoa kuvitelmia, jotka eivät voineet +sointua yhteen; sillä he heittäysivät toisesta äärimmäisyydestä +toiseen; omistivat vuorotellen toisilleen sellaisia vikoja tai +viehättäviä avuja, joita heillä ei ollut; avuja silloin, kun he olivat +erillään toisistaan, vikoja, kun he olivat yhdessä. He erehtyivät +kummassakin tapauksessa yhtä paljon. + +He eivät tienneet itsekään, mitä he tahtoivat. Christophen rakkaus +ilmeni saman hellyyden janon muodossa, joka oli polttanut häntä +lapsuudesta saakka kiivaana, ehdottomana, vastinetta vaativana; +hellyyden, jota hän olisi tahtonut saada toiset tuntemaan, +mielisuosiolla tai väkisin. Joskus sekoittui tähän tyrannilliseen +kiihkoon, joka vaati häntä uhraamaan täydellisesti itsensä ja +muut, ehkä ennen kaikkea muut, -- eräänlaisia karkeita ja hämäriä +himonpuuskia, jotka pyörryttivät häntä ja joita hän ei ymmärtänyt. +Minna oli ennen kaikkea utelias ja hurmautunut siitä, että hänellä +oli nyt todellinen oma romaani, ja hän koetti saada siitä niin paljon +kuin mahdollista iloa itserakkaudelleen ja haaveileville tunteilleen; +hän erehtyi täydellisesti kaikesta, mitä hänen sydämessään liikkui. +Suuri osa heidän rakkauttaan oli puhtaasti kirjallista; he muistivat +romaaneja, joita olivat lukeneet, ja lainasivat niistä itselleen +alinomaa tunteita, joita heillä ei todellisuudessa ollut. + +Mutta lähestyi hetki, jolloin kaikki nuo pikku valheet, pikku +itsekkyyden ilmaisut hälvenivät rakkauden jumalallisen säteilyn edessä. +Päivä, lyhyt tunti, muutamia ikuisia sekunteja... Ja se oli niin +odottamatonta! + + + + +He juttelivat yhdessä eräänä iltana. Salissa alkoi hiljaa hämärtää. +Heidän keskustelunsa oli saanut vakavan sävyn. He puhelivat +ikuisuudesta, elämästä, kuolemasta. Se oli ikäänkuin suurenmoinen +kehys heidän leikittelylleen pikku intohimolla. Minna valitti +yksinäisyyttään: siitä seurasi luonnollisesti vastaus, ettei Minna +ollut niin yksin kuin luuli olevansa. + +-- Ei, äännähti Minna pudistaen pikku päätään, nuo tuollaiset ovat vain +tyhjiä sanoja. Jokainen elää itseään varten, kukaan ei toisesta välitä, +kukaan ei toista rakasta. + +Hiljaisuus. + +-- Entä minä sitten? sanoi Christophe yhtäkkiä, kalpeana liikutuksesta. + +Kiihkeä pikku naikkonen hypähti ylös ja tarttui hänen käsiinsä. + +Ovi aukesi. He tempausivat nopeasti erilleen toisistaan. Rouva von +Kerich astui sisään. Christophe oli lukevinaan innokkaasti kirjaa, joka +hänellä oli nurin käsissään. Minna kumartui ompeluksensa puoleen ja +pisti neulalla sormeensa. + +He eivät olleet kahden enää koko sinä iltana, ja heitä peloitti jäädä +kahden. Kun rouva von Kerich nousi ylös ja aikoi mennä noutamaan jotain +esinettä viereisestä huoneesta, niin juoksi Minna sille asialle äitinsä +puolesta, vaikka hän tavallisesti oli sangen vähän palvelevainen. +Ja Christophe käytti hyväkseen hänen poistumistaan ja lähti talosta +sanomatta Minnalle edes jäähyväisiä. + +Seuraavana päivänä tapasivat he toisensa palaen kovasti halusta jatkaa +keskeytynyttä puhelua. Mutta se ei onnistunut, joskin tilaisuutta +olisi ollut. He lähtivät kävelemään rouva von Kerichin kanssa, ja +he olisivat saaneet pakinoida rauhassa vaikka kymmenen kertaa, +mutta Christophe ei voinut puhua; ja hän oli niin onneton että hän +pysyttelihe mahdollisimman loitolla Minnasta. Viimemainittu ei ollut +muka huomaavinaan hänen epäkohteliaisuuttaan. Mutta se loukkasi häntä, +ja hän ilmaisi sen selvästi. Ja kun Christophe viimein pakotti itsensä +sanomaan jonkun sanan, kuunteli Minna häntä jääkylmän näköisenä! +Christophe uskalsi tuskin lopettaa lausettaan. Kävelyretki päättyi, +aika loppui. Christophe oli lohduton, ettei hän ollut sitä oikein +käyttänyt. + +Meni viikko. He luulivat molemmat erehtyneensä tunteissaan. He +kyselivät itseltään, eikö toissa iltana tapahtunut kohtaus ollut +pelkkää unta. Minna oli katkera Christophelle. Christophe pelkäsi +kohdata häntä yksin. Heidän välillään vallitsi suurempi kylmyys kuin +koskaan ennen. + +Sitten tuli eräs päivä. -- Oli satanut koko aamun ja osan +iltapuoltakin. He olivat olleet koko päivän sisällä, puhelematta, +lueskellen, haukoitellen, tähystellen ulos ikkunasta; he olivat +ikävystyneet ja pahalla tuulella. Kello neljän tienoissa illalla taivas +selkeni. He juoksivat ulos puutarhaan. He pysähtyivät pengermälle, +nojasivat kaiteeseen, katselivat sen ylitse nurmikkorinteelle, joka +laskeusi loitosti rantaan. Maa höyrysi, lämmin utu nousi aurinkoa +kohti; sadepisarat kimaltelivat ruohikossa; märän mullan hajuun yhtyi +kukkien tuoksua; heidän ympärillään surisivat mehiläiset kultaisin +siivin. He seisoivat vieretysten, he eivät katsoneet toisiinsa; he +eivät jaksaneet saada loppumaan vaitioloa. Muuan mehiläinen lensi +kömpelösti vesipisaroista raskasta glysiini-köynnöksen terttua vastaan +ja karisti päälleen oikean vesisyöksyn. He purskahtivat yhtäaikaa +nauramaan; ja kohta he tunsivat, että jöröttely loppui, että he olivat +hyviä ystäviä. Kuitenkaan he eivät katselleet toisiinsa. + +Yhtäkkiä tarttui Minna Christophen käteen, kääntämättä päätänsä, ja +sanoi hänelle: + +-- Tulkaa! + +Hän vei Christophen juoksujalkaa pieneen, metsittyneeseen sokkeloon, +puksipuiden reunustamaa polkua pitkin, kummulle, joka oli keskellä +puutarhaa. He nousivat ylös pitkin rinnettä, he olivat luikahtaa +lionnutta maata kiivetessään; ja märät puut karistivat oksistaan +pisarat heidän niskaansa. Kummulle pääsemäisillään Minna pysähtyi +hengästyneenä. + +-- Odottakaa... odottakaa... sanoi hän aivan hiljaa, koettaen saada +ilmaa keuhkoihinsa. + +Christophe katsoi häneen. Minna katseli muualle: hän hymyili ja +huohotti suu puolittain avoinna; hän puristi kovasti Christophen kättä. +He tunsivat veren ponnahtelevan kämmenissään ja vapisevien sormiensa +päissä. Kaikkialla ympärillä hiljaisuus. Puitten vaaleat silmikot +värisivät auringon udussa; harva sade tipahteli lehdistä, hopeana +helähdellen; ja ilmassa kuului pääskysten teräviä huutoja niiden +liitäessä ylitse. + +Minna käänsi kasvonsa Christopheen päin: se kävi salaman-nopeasti. Hän +heittäytyi Christophen kaulaan, Christophe hänen syliinsä. + +-- Minna! Minna! Rakas!... + +-- Minä rakastan sinua, Christophe! Rakastan sinua! + +He istuutuivat märälle puupenkille. Heidät oli läpitunkenut rakkaus, +suuri, syvä, järjetön rakkaus. Kaikki muu oli kadonnut. Ei itsekkyyttä, +ei sivuajatuksia, ei turhamaisuutta. Kaikki sielun sopukat oli +rakkauden henkäys puhdistanut kuin tuuli. Rakastaa, rakastaa, -- sitä +puhuivat vain heidän nauravat ja kyyneleistä kosteat silmänsä. Tuo +kylmä ja kiemaileva pikku tyttö, tuo pöyhkeä poika janosivat vain +yhtä: uhrautua, antaa itsensä, kärsiä, kuolla toistensa puolesta. He +eivät tunteneet enää itseään, he eivät olleet enää itseään; kaikki +oli muuttunut: heidän sydämensä, heidän kasvonsa, heidän silmänsä +säteilivät hyvyyttä ja liikuttavaa hellyyttä. Lyhyitä täydellisen +puhtauden, kieltäymisen ja itsensä antamisen hetkiä, jotka eivät palaa +enää koskaan elämässä! + +Sokertelevia, juopuneita sanoja, kiihkeitä lupauksia olla toistensa +aina, suudelmia ja sekavia, autuaita sanoja. Sitten huomasivat he, +että oli myöhä. Ja he palasivat sisään, juoksujalkaa, pitäen toisiaan +kädestä, ollen vähällä kompastua ahtailla käytävillä, törmäten puita +vastaan, tuntematta mitään, sokeina ja mielettöminä ilosta. + +Kun Christophe lähti Minnan luota, ei hän mennyt heti kotiinsa: hän +ei olisi voinut nukkua. Hän käveli kauas kaupungin ulkopuolelle ja +samoili vainioiden poikki, sattumalta, pimeässä. Ilma oli tuores, +maisema tumma ja autio. Huuhkaja huhuili kaameasti jossakin. Christophe +liikkui kuin unissakulkija. Hän nousi kukkulan rinnettä viinitarhojen +keskelle. Kaupungin pienet, tuikkavat tulet värisivät laaksossa ja +tähdet tummalla taivaalla. Hän istahti kiviaidalle tien viereen, ja +yhtäkkiä tuli hänelle itkunpuuska, hän ei tiennyt, miksi. Hän oli +onnellinen; ja se ilon ylenpalttisuus oli samalla sekä surua että iloa; +siihen yhtyi kiitollisuus onnesta, sääli niitä kohtaan, jotka eivät +olleet onnellisia, haikea ja suloinen tunne kaiken katoavaisuudesta, +juovuttava halu elää. Hän itki nautinnokseen, hän nukkui sinne kesken +kyyneleitään. Kun hän heräsi, alkoi päivä heikosti sarastaa. Valkeat +usvat häilyivät joella ja kietoivat harsoihinsa kaupungin, jossa Minna +nukkui, lopen uupuneena, sydämessään onnen riemuitseva valo. + + + + +Varhain seuraavana aamuna onnistui heidän tavata toisiaan puutarhassa; +ja he vakuuttivat uudestaan, että he rakastivat toisiansa; mutta +siinä ei ollut enää eilistä tiedottomuutta. Minna ikäänkuin näytteli +rakastavaisen neitosen osaa; ja vaikka Christophe oli rehellisempi, +oli hänelläkin oma näyteltävänsä. He puhelivat, minkälaiseksi heidän +elämänsä järjestyisi. Christophe suri köyhyyttään, vähäpätöistä +tointaan. Minna tekeytyi jalomieliseksi ja nautti siitä ylevyydestään. +Hän sanoi, että rahat ovat hänelle yhdentekevä asia. Se olikin +totta; sillä hän ei niitä tuntenut, hän ei ollut koskaan ollut +niitä vailla. Christophe lupasi Minnalle, että hänestä tulisi suuri +taiteilija; se oli Minnasta suurta ja kaunista, aivan kuin romaani. +Ja Minna arveli velvollisuudekseen esiintyä todellisena rakastuneena. +Hän lueskeli runoutta ja tuli kovin hempeätunteiseksi. Se tarttui +myöskin Christopheen. Hän piti tarkkaa huolta ulkoasustaan, ja tuli +naurettavaksi; hän vartioi jokaista sanaa, minkä lausui, ja oli +juhlallisen tekeytyvä. Rouva von Kerich katsoi häntä naureskellen ja +ihmetteli, mikä hänet oli mahtanut tehdä niin hassuksi. + +Mutta heillä oli myöskin kuvaamattoman runollisia hetkiä. Ne +pilkahtivat esiin heidän kalpeanlaisten päiväinsä keskeltä kuin +auringon säteet usvasta. Yksi ainoa katse, liikahdus, sana, joka ei +mitään merkinnyt, vaivutti heidät onnen huumaukseen; joku illalla +lausuttu: "Näkemiin!" huonosti valaistuissa portaissa, toisiaan +puolipimeässä etsivät ja aavistukselta löytävät silmät, toisiinsa +koskevain kätten värinä, äänen värähdys, kaikki nuo vähäpätöiset +pikkuseikat, kaikista niistä hekumoi muisto yöllä, kun he nukkuivat +untansa, niin keveää, että kellonlyönti herätti heidät joka tunti; ja +silloin heidän sydämensä lauloivat: "Hän rakastaa minua", aivankuin +lempeä puron sorina. + +Heitä hurmasi nyt joka asia. Kevät hymyili heille ihmeellisen +suloisesti. Taivas loisti, ilmassa henki hellyys, jota he eivät ennen +olleet tunteneet. Koko kaupungilla, sen punaisilla katoilla, sen +vanhoilla muureilla ja mukulaisella katukivityksellä oli tuttavallinen +lumovoimansa, joka liikutti Christophea. Yöllä, kaikkien muiden +nukkuessa, nousi Minna vuoteestaan ja meni ikkunan ääreen, viipyi +siinä kyyrysissään ja kuumemaisessa horteessa. Ja iltapuolella, kun +Christophe ei ollut siellä, uneksi Minna keinutuolissa, kirja helmassa, +silmät puoliummessa, riutuen autuaaseen väsymykseen; ruumis ja sielu +tuntuivat leijailevan keväisessä ilmassa. Hän vietti nyt pitkät hetket +pianon ääressä, soittaen niin kiihkeällä kärsivällisyydellä, että +se olisi ollut muille sietämätön ponnistus, yhä vain eräitä samoja +sävelmiä, jotka saivat hänet kalpeaksi ja kylmäksi liikutuksesta. Hän +itki, kun hän kuunteli Schumannin sävellyksiä. Hän oli pelkkää sääliä +ja hyvyyttä muita kohtaan; ja Christophe oli samanlainen kuin hän. He +antoivat salavihkaa rahaa köyhille, joita kohtasivat kävellessään; ja +he loivat toisiinsa sääliviä silmäyksiä: he olivat onnellisia siitä, +että olivat niin hyviä. + +Totta puhuen olivat he hyviä pelkästään väliajoittain. Minna huomasi +yhtäkkiä, miten surullista vanhan, uskollisen Fridan elämä oli, +palvelijattaren, joka oli ollut heillä Minnan äidin lapsuudesta +saakka; ja Minna juoksi heti ja heittäytyi muorin kaulaan, hänen +suureksi ihmeekseen, Fridan istuessa keittiössä korjaamassa +liinavaatteitaan. Mutta se ei kuitenkaan estänyt Minnaa kaksi tuntia +myöhemmin puhuttelemasta Fridaa tylysti, kun vanhus ei tullut heti +neidin kilauttaessa kelloa. Ja Christophe, jota riudutti rakkaus +koko ihmiskuntaa kohtaan ja joka teki kävellessään mutkan, ettei +olisi tallannut ryömivää hyönteistä, oli kylmä ja välinpitämätön omaa +perhettään kohtaan. Omituisen reaktsioonin vaikutuksesta oli hän +omaisilleen sitä tylympi ja kuivempi, kuta hellemmät hänen tunteensa +olivat muita olennoita kohtaan: hän tuskin omaisiaan ajattelikaan; +hän puhutteli heitä töykeästi, ja hänen oli ikävä nähdäkin heitä. +Sekä Minnan että Christophen hyvyys ei ollut muuta kuin liiaksi +kasaantunutta hellyyden tunnetta, joka kuohui puuskina yli äyräittensä +ensimäisen vastaantulijan osaksi. Näiden puuskain jälkeen olivat he +vielä itsekkäämpiä kuin tavallisesti; sillä heidän sielunsa täytti +ainoastaan yksi ajatus, ja kaikki keskittyi siihen. + +Millaisen paikan olikaan tuo tyttönen anastanut Christophen elämässä! +Kuinka liikutetuksi hän tuli, kun näki Minnaa puutarhasta etsiessään +kaukana hänen keveän, valkean pukunsa; -- kun hän teatterissa, +istuessaan jonkun askelen päässä heidän vielä tyhjistä paikoistaan, +kuuli aition oven avautuvan ja tuon nauravan äänen, jonka hän tunsi +niin hyvin; -- kun jossakin hänelle vieraassa juttelussa mainittiin +se rakas nimi von Kerich! Christophe kalpeni, hän punastui; muutamaan +minuuttiin ei hän nähnyt eikä kuullut mitään. Ja kohta sitten syöksähti +oikea veritulva hänen ruumiiseensa, aivan kuin jokin tuntematon voima +hyökäten rynnäkköön. + +Tuolla yksinkertaisella ja aistillisella pikku saksattarella olivat +omat varsin merkilliset leikkinsä! Hän pisti sormuksensa jauhokasaan, +ja heidän oli nyt kummankin vuorostaan otettava hampaillaan se siitä +jauhoamatta nenäänsä. Tai hän pujotti korpun läpi nauhan, jonka toisen +pään hän antoi Christophen suuhun ja pisti toisen pään omaansa; ja +sitten oli kilvalla ja nauhaa nielemällä päästävä korppua puraisemaan. +Heidän kasvonsa lähenivät toisiaan, heidän hengityksensä yhtyi, heidän +huulensa koskettivat toistensa huuliin, he nauroivat väkinäisesti, +heidän kätensä olivat jääkylmät. Christophelle tuli kiivas halu purra, +tehdä jotain pahaa; ja hän ponnahti yhtäkkiä takaisin; ja Minna nauroi, +väkinäisesti kuin äskenkin. He kääntyivät ja menivät kumpikin omalle +taholleen; he olivat olevinaan rauhallisia ja katselivat toisiaan +salavihkaa. + +Näillä oudoilla leikeillä oli heihin vetovoima, joka teki heidät +suorastaan levottomiksi; he halusivat niitä ja pelkäsivät niitä. +Christophe alkoi niitä oikein kammota, ja hänestä oli sellainenkin +häiriö, että rouva von Kerich tai joku muu istui heidän seurassaan, +parempi kuin ne. Kenenkään syrjäisen läsnäolo ei voinut estää heidän +rakastavain sydäntensä keskinäistä seurustelua; esteet tekivät sen vain +kahta vertaa kiihkeämmäksi ja suloisemmaksi. Kaikki pikku seikat saivat +silloin heidän välillään suuren arvon: jokin sana, huulten supistus, +nopea silmäys, ne kaikki riittivät nostamaan heidän sisäisen elämänsä +kimaltavan ja kalliin aarteen jokapäiväisen elämän arkisen verhon +kätköstä. He yksin voivat sen nähdä: ainakin he niin luulivat, ja he +hymyilivät toisilleen, onnellisina yhteisistä pienistä salaisuuksista. +Kukaan ei olisi heidän sanojaan kuunnellessaan huomannut niissä +mitään muuta kuin tavallisen kyläilyjuttelun jokapäiväisiä asioita; +heille ne olivat lakkaamatonta rakkaudenlaulua. He lukivat kuin +avoimesta kirjasta toistensa kasvoista pienimmätkin ajatukset; ja +he olisivat voineet ne lukea vaikka silmät ummessa; sillä heidän +ei tarvinnut muuta kuin kuunnella oman sydämensä sykintää, niin he +saivat vastaukseksi kaiun ystävänsä sydämestä. Heidän uskonsa elämään, +onneen, heihin itseensä oli ylitsekuohuva. Heidän toiveensa olivat +rajattomat. He olivat rakastettuja, onnellisia; ei ollut varjoa, ei +epäilystä, ei pelkoa tulevaisuudesta. Kevätpäivien ainoanlaatuista +kirkasta huolettomuutta! Ei pilveä taivaalla. Niin raikas luottamus, +ettei minkään luule sitä koskaan voivan lakastuttaa. Niin runsas ilo, +ettei mikään jaksa sen aarteita tyhjentää. Elävätkö he? Uneksivatko +he? Varmaan he uneksivat. Elämä ja heidän unensa eivät ole missään +suhteessa toistensa kaltaiset. Ei missään, elleivät he itse juuri tuona +lumoavana aikana ole pelkkää unta: heidän koko olemuksensa on sulanut +rakkauden henkäykseen. + + + + +Ei kulunut varsin kauan, kuin rouva von Kerich huomasi heidän pikku +vehkeensä, joita he pitivät hyvin ovelina, vaikka ne olivatkin +melkoisen kömpelöitä. Minna aavisti sen jossakin määrin, sillä hänen +äitinsä oli kerran tullut yhtäkkiä sisään, eräänä päivänä, jolloin +hän puheli Christophen kanssa seisten häntä lähempänä kuin sopi; +oven kolahtaessa olivat he kumpikin nopeasti rynnänneet taholleen, +avuttomasti, sekaannuksissaan. Rouva von Kerich ei ollut huomaavinaan +mitään. Siitä oli Minna melkein harmissaan. Hän olisi tahtonut joutua +pieneen taisteluun äitinsä kanssa; se olisi ollut romantisempaa. Äiti +varoi antamasta siihen tilaisuutta; hän oli liian älykäs huolestuakseen +tästä asiasta tai huomauttaakseen siitä. Mutta hän puhui Minnalle +aina Christophesta hiukan ivallisesti, hän laski säälimättä leikkiä +hänen naurettavista puolistaan: hän luhisti hänet parilla sanalla. +Rouva von Kerich ei menetellyt näin minkään laskelman nojalla, hän +teki sen vaistosta, käyttäen puolustaessaan omaisuuttaan kunnon naisen +luonnollista asetta. Minna voi kyllä nousta vastarintaan, mököttää +ja olla nenäkäskin, koettaa väittää itsepintaisesti näitä huomioita +vääriksi: ne olivat kuitenkin aivan oikeita, ja rouva von Kerich osasi +julman taitavasti tytärtään arimpaan kohtaan. Christophen isot kengät, +hänen ruma pukunsa, pölyinen takkinsa, hänen leveä maalaismurteensa, +hänen kömpelöt kumarruksensa, epähienot naurun-rämähdyksensä, mitään +sellaista ei unohdettu, joka saattoi loukata Minnan turhamaisuutta; +ja kaikki oli vain pikku huomautusta, annettu ohimennen; koskaan ei +se saanut minkään kuulustelun muotoa; ja kun Minna ärtyneenä kavahti +kannuksilleen, niin silloin puhui rouva von Kerich aivan viattomasti jo +jostakin muusta. Mutta nuoli jäi, ja Minnaan oli sattunut. + +Hän alkoi katsella Christophea vähemmän kupein silmin. Christophe +aavisti sen hämärästi ja kysyi häneltä rauhattomana: + +-- Miksikä minuun noin katsotte? + +Minna vastasi: + +-- En miksikään. + +Mutta kun Christophe joku hetki myöhemmin oli iloinen, niin Minna +huomautti hänelle terävästi, että hän nauroi liian kovaäänisesti. +Christophe tyrmistyi; hän ei ollut koskaan ajatellut, että hänen +täytyisi olla varuillaan Minnan seurassa: koko hänen ilonsa turmeltui. +-- Tai kun Christophe jutteli hänen kanssaan aivan vapaasti, niin +Minna keskeytti hänet hajamielisen näköisenä ja huomautti hänelle +epäkohteliaalla tavalla jotakin hänen puvustaan, tai hän oikaisi +hyökkäävän saivartelevasti hänen rahvaanomaisia sananparsia. +Christophelta meni halu virkkaa enää mitään, ja joskus hän vihastuikin. +Sitten hän kuvitteli noiden kiusallisten huomautusten ainoastaan +todistavan, että Minna tahtoi pitää hänestä kauniisti huolta; ja Minna +itsekin uskoi niin. Christophe koetti nöyrästi saada niistä hyötyä. +Minna oli siitä häneen sangen vähän tyytyväinen, sillä Christophe ei +hyvällä tahdollaankaan onnistunut. + +Mutta Christophella ei ollut enää aikaa, -- eikä myöskään Minnalla, +-- huomata muutosta, joka Minnassa tapahtui. Oli tullut pääsiäinen, +ja Minnan piti lähteä äitinsä kanssa matkalle, sukulaistensa luokse +Weimarin puolelle. + +Viimeisenä viikkona ennen heidän eroaan palasi heidän ensimäisten +aikainsa välittömyys. Muutamia kärsimättömyyden puuskia lukuunottamatta +oli Minna Christophea kohtaan parempi kuin koskaan ennen. Lähtöpäivän +edellisenä iltana kävelivät he yhdessä kauan puistossa; Minna veti +Christophen salaperäisesti erään lehtimajan hämärään ja pani hänen +kaulaansa pienen, hajuvedeltä tuoksuvan pussin, johon hän oli leikannut +tukastaan hiuskiharan; he uudistivat ikuisen valansa, he vannoivat +kirjoittavansa toisilleen joka päivä; ja he valitsivat taivaalta +erään tähden, johon he katselisivat molemmat yhä yhtaikaa. Tuli +tuo kohtalokas päivä. Ainekin kymmenen kertaa oli Christophe öisin +yksikseen ajatellut: "Missä hän on huomenna?"; ja nyt hän sai ajatella: +"Tänään siis, tänä aamuna hän on vielä täällä; tänä iltana ei hän enää +ole." Christophe läksi Minnan luo jo ennen kello kahdeksaa. Minna +ei ollut vielä noussut ylös. Christophe koetti kävellä puutarhassa; +hän ei voinut sitä tehdä, hän tuli takaisin sisään. Eteiskäytävä oli +täynnä matkalaukkuja ja kääröjä; hän istahti erään huoneen nurkkaan +kuunnellen jännityksessä ovien ääniä ja permantopalkkien narinaa; hän +tunsi askelet, joiden tepsutuksen hän kuuli yläkerrasta. Rouva von +Kerich riensi läpi huoneen; hänen huulillaan vilahti hymy, kun hän näki +Christophen, ja hän toivotti hänelle leikillisesti ja pysähtymättä +hyvää huomenta. Minna tuli viimein. Hän oli kalpea, hänen silmänsä +olivat itkettyneet; hän ei ollut nukkunut viimeisenä yönä enempää kuin +nuorukainenkaan. Hän jakeli palvelijoille käskyjä, hätäisen näköisenä; +hän ojensi kätensä Christophelle, puhuen samallaikaa vanhan Fridan +kanssa. Hän oli jo matkapuvussa. Rouva von Kerich tuli takaisin. Naiset +väittelivät keskenään jostakin hatturasiasta. Minna ei näyttänyt +huomaavankaan Christophea, joka seisoi unohdettuna pianon vieressä. +Hän poistui äitinsä kanssa ulos, tuli takaisin; ovella hän vielä huusi +jotakin rouva von Kerichille. Hän sulki oven. He olivat kahden. Minna +juoksi Christophen luo, tarttui hänen käteensä ja veti hänet kanssaan +viereiseen pikkusaliin, jonka ikkunaluukut olivat jo suljetut. Sitten +hän painoi rajusti kasvonsa Christophen kasvoja vastaan, ja syleili +häntä kaikin voimin. Hän kysyi, itkien: -- Lupaathan, lupaathan +rakastaa aina minua? He nyyhkyttivät hiljaa ja suonenvetoisesti, +koettaen estää muiden kuulemasta heidän itkuaan. He erosivat +toisistaan, kun kuulivat läheneviä askeleita. Minna pyyhki silmänsä +ja tekeytyi palvelijoille puhuessaan jälleen tyynen ja arvokkaan +näköiseksi; mutta hänen äänensä vapisi. + +Christophen onnistui varastaa nenäliina, jonka Minna oli pudottanut, +hänen likainen, rypistynyt, kyyneleistä kostea nenäliinansa. + +Hän saattoi ystävättäriään heidän vaunuissaan asemalle saakka. +Lapsukaiset istuivat vastatusten ja uskalsivat tuskin katsahtaa +toisiinsa, he pelkäsivät purskahtavansa itkuun. Heidän kätensä etsivät +salaa toisiaan ja puristivat niin, että koski. Rouva von Kerich katseli +heitä ovelan suopeasti eikä ollut huomaavinaan mitään. + +Viimein soi lähtökello. Christophe seisoi ulkona, rautatievaunun +ovella; kun juna lähti liikkeelle, alkoi hän juosta vaunun vieressä, +katsomatta eteensä, törmäten rautatievirkailijoihin, silmät luotuina +yhä Minnan silmiin, kunnes juna vilisti ohitse. Ja hän juoksi yhä +vaan, kunnes ei enää nähnyt mitään. Silloin hän pysähtyi, aivan +hengästyksissään; hän huomasi olevansa asemasillalla, keskellä vieraita +ihmisiä. Hän meni kotiinsa, josta kaikki muut olivat silloin onneksi +kaupungilla; ja koko aamun hän itki. + + + + +Ensi kertaa elämässään tunsi hän eron kauheaa tuskaa. Julma kidutus +kaikille rakastavaisille sydämille! Maailma on kuollut, kaikki on +tyhjää. Sydän rutistuu kokoon, ei voi enää hengittääkään: se on +kuoleman ahdistusta, voittamatonta vaikeutta elää. Varsinkin, kun +samoaa joka hetki polkuja, joita rakastettu kulki, kun kaikki esineet, +jotka ihmistä ympäröivät, loihtivat alinomaa esiin armaan kuvan; +kun täytyy olla siinä tutussa piirissä, jossa ennen oltiin yhdessä, +kun samaan paikkaan sidottuna tahtoo itsepäisesti elää muistoissaan +kadonneet onnenhetket. Silloin tuntuu kuin kuilu aukeaisi jalkain alla: +siihen kumartuu katselemaan, päätä alkaa pyörryttää, on kaatumaisillaan +siihen, kaatuu. Luulee näkevänsä kuoleman kasvojensa edessä. Ja +näkeekin sen: ero rakastetusta on vain yksi kuoleman naamioita. Elää +tuijottaen tuskakseen kalleimman katoamista, mitä sydämellä on: itse +elämä katoaa, jää ainoastaan syvyys, musta tyhjyys. + +Christophe kierteli katselemassa kaikkia rakkaita paikkoja, saadakseen +kärsiä yhä enemmän. Rouva von Kerich oli jättänyt hänelle puutarhan +avaimen, että hän olisi saanut käydä siellä heidän poissa ollessaan. +Christophe palasi sinne jo samana päivänä, hän oli nääntyä siihen +paikkaan tuskasta. Hänestä oli tuntunut, että hän voisi löytää sieltä +edes rahdun tuota olentoa, joka oli lähtenyt: hän löysi sitä liikaakin; +Minnan kuva liihoitteli kaikkialla nurmikentillä; hän luuli näkevänsä +hänen tulevan vastaan jokaisesta puistokäytävän kulmauksesta: hän tiesi +kyllä, ettei Minna ilmestyisi; mutta hän tahtoi lisätä kidutustaan, +uskotellen sellaista mahdottomuutta, haeskellen rakkaiden muistojen +jälkiä sokkeloisen pensaston poluilla, glysiini-köynnösten verhoamalla +pengermällä, lehtimajan penkillä. Ja julmasti kuin pyöveli hän toisti +itselleen: "Viikko sitten... kolme päivää sitten... eilen, niin, juuri +eilen hän oli tässä... ja vielä tänä aamuna!..." Hän raateli sydäntään +näillä ajatuksilla, kunnes hänen täytyi viimein lakata, sillä hän oli +nääntyä kuoliaaksi. -- Suruun sekaantui kiukku häntä itseään vastaan, +että hän oli niin huonosti käyttänyt kadonneen ajan, vaikka hän olisi +voinut käyttää sen toisin. Niin monta minuuttia, niin monta tuntia oli +mennyt hukkaan, jolloin hänellä oli ollut autuus nähdä häntä, hengittää +hänen läheisyydessään, saada virvoitusta hänen olennostaan! Ja hän oli +päästänyt ajan käsistään, nauttimatta jok'ainoasta pikku hetkestä!... +Ja nyt... nyt oli liian myöhäistä... Auttamatonta! Parantamatonta! + +Christophe meni kotiin. Omaiset olivat hänestä vihattavia. Hän ei +voinut sietää heidän kasvojaan, heidän joutavia juttujaan, samanlaisia +kuin eilen, kuin aina sitä ennen, samanlaisia kuin silloinkin, jolloin +hänellä oli vielä Minna. He vain elivät totuttua elämäänsä, niinkuin +heidän keskuudessaan ei olisi tapahtunut tällainen onnettomuus. +Eikä myöskään kaupunki näyttänyt aavistavan mitään. Ihmiset menivät +töihinsä, laulaen, metelöiden, kiireissään; sirkat sirisivät, taivas +hohteli. Hän vihasi niitä kaikkia, häntä tukahutti sellainen yleinen +itsekkyys. Mutta hän oli itse itsekkäämpi kuin koko maailma. Millään +ei ollut hänelle enää arvoa, hänessä ei ollut enää hyvyyttä. Hän ei +rakastanut enää ketään. + +Kului joukko surkeita päiviä. Työ otti konemaisesti hänen aikansa; +mutta elämän rohkeutta ei hänellä enää ollut. + +Eräänä iltana, kun hän istui pöydässä läheistensä kanssa, mykkänä ja +masentuneena, kolkutti kirjeenkantaja oveen ja antoi hänelle kirjeen +Hänen sydämensä tunsi sen ennenkuin hän näki käsialan. Neljä paria +silmiä iskeytyi häneen hävyttömän uteliaina, odottaen, että hän +lukisi kirjeen, toivoen kovasti huvia tässä alinomaisessa ikävässä +yksitoikkoisuudessa. Christophe asetti kirjeen lautasensa viereen ja +pakotti itsensä olemaan sitä avaamatta, väittäen välinpitämättömästi +tietävänsä, mitä se sisälsi. Veljet eivät uskoneet häntä, heitä +harmitti, he vaaniskelivat häntä yhä; ja hän kärsi todellista +kidutusta, kunnes ateria viimeinkin loppui. Silloin vasta pääsi hän +sulkeutumaan kamariinsa. Hänen sydämensä jyskytti niin kovasti, että +hän oli repiä kirjeen sitä avatessaan. Hän vapisi pelosta, mitä +kirjeessä olisi; mutta kun hän vilkaisi ensimäisiin sanoihin, valtasi +hänet ilo. + +Siinä oli muutamia sangen ystävällisiä rivejä. Minna kirjoitti hänelle +salaa. Hän kutsui häntä nimellä: "Rakas _Christlein_"; hän sanoi, että +hän oli paljon itkenyt, että hän oli katsonut tähteen joka ilta, että +hän oli ollut Frankfurtissa ja se oli suuremmoinen kaupunki, siellä +oli hurmaavan komeita kauppoja, mutta hän ei ollut huomannut mitään, +siksi, että hän ajatteli ainoastaan _Christleiniä_. Minna muistutti +hänelle, että hän oli vannonut olla hänelle uskollinen, eikä katsoa +ainoaankaan toiseen hänen poissa ollessaan, vaan ajatella pelkästään +häntä. Minna tahtoi, että Christophe tekisi työtä koko ajan, kun hän +oli poissa kaupungista, että Christophesta tulisi kuuluisa, ja Minnasta +silloin myöskin. Minna lopetti kysyen, muistiko Christophe pikku +salia, jossa he olivat ottaneet toisiltaan jäähyväiset sinä aamuna, +jolloin hän lähti, ja hän pyysi, että Christophe menisi jonakin aamuna +sinne; hän vakuutti, että hän olisi sielussaan siellä ja että hän +sanoisi siellä hänelle ne jäähyväiset uudestaan samalla tavalla. Minna +kirjoitti alle: "ikuisesti, ikuisesti sinun!..." ja hän oli lisännyt +kirjeeseen postscriptumin, jossa hän kehoitti häntä ostamaan vanhan, +ruman huopahattunsa sijaan olkisen merimieshatun: -- Kaikilla hienoilla +herroilla täällä on sellainen: -- sen piti olla paksusti punottu, nauha +leveä ja sininen. + +Christophe luki kirjeen neljästi ennenkuin hän kykeni ymmärtämään +sen kokonaan. Hänen päätään pyörrytti, hänellä ei ollut edes voimaa +olla onnellinen; hän tunsi yhtäkkiä itsensä niin väsyneeksi, että hän +heittäytyi vuoteeseensa ja luki kirjeen uudestaan ja suuteli sitä vähän +väliä. Hän pani sen päänaluisensa alle, ja käsi koetteli lakkaamatta, +oliko se siellä. Olo tuntui hänestä kuvaamattoman hyvältä. Hän nukahti +ja nukkui yhtä mittaa seuraavaan aamuun. + +Elämä oli nyt siedettävämpää. Minnan uskollinen ajatus leijui hänen +ympärillään. Hän ryhtyi vastaamaan hänen kirjeeseensä; mutta hänellä ei +ollut oikeutta kirjoittaa hänelle vapaasti, hänen täytyi salata, mitä +tunsi; se oli tuskallista ja vaikeaa. Hän kiusasi itseään koettaessaan +kömpelösti verhota rakkauttaan juhlallisiin kohteliaisuuslauseihin, +jollaiset tekivät hänet aina naurettavaksi. + +Kun hän oli lähettänyt kirjeensä, alkoi hän odottaa Minnalta vastausta; +hän eli pelkästään tuosta odotuksesta. Jaksaakseen olla kärsivällinen +koetti hän kävellä kaupungilla, lueskella. Mutta hän ei ajatellut muuta +kuin Minnaa, hän toisti hänen nimeään kiihkohullun itsepintaisuudella; +hän rakasti tuota nimeä niinkuin epäjumalaa; hänellä oli aina taskussa, +minne hän menikin, nide Lessingin teoksia, koska siinä oli Minnan +ristimänimi; ja joka päivä kiersi hän teatterista tultuaan pitkän +matkaa erään ompelutavarakaupan eteen, sillä sen kyltissä olivat nuo +viisi rakasta kirjainta. + +Hän soimasi itseään, jos vähänkin huvitteli, vaikka Minna oli käskenyt +häntä työskentelemään lakkaamatta ja tekemään Minnan kuuluisaksi. +Tuon pyynnön turhamainen lapsellisuus liikutti häntä, se oli hänestä +luottamuksenosoitus. Christophe päätti täyttää Minnan toivomuksen ja +kirjoittaa sävellyksen, joka ei olisi Minnalle ainoastaan omistettu, +vaan suorastaan pyhitetty. Eikä hän olisi tähän aikaan voinutkaan +mitään muuta tehdä. Tuskin hän oli päättänyt sen, niin musikaaliset +ajatukset suorastaan pursuivat hänessä esiin. Ne tulivat niinkuin +vesivyöry, joka oli kuukausia kokoontunut padon sisälle ja murtautui +nyt yhtäkkiä rikkoen esteet. Hän ei lähtenyt huoneestaan kokonaiseen +viikkoon. Louisa kantoi ruuan hänen ovensa eteen; sillä Christophe ei +antanut hänen edes tulla sisään. + +Hän kirjoitti kvintetin klarinetille ja jouhisoittimille. Ensimäinen +osasto oli runoa nuoruuden toiveista ja kaipuusta; viimeinen +leikittelevää lemmen haaveilua, jossa pilkahteli hieman Christophen +kesytöntä huumoria. Mutta koko teoksen pääosa oli sävellyksistä toinen: +_larghetto_, jossa Christophe kuvasi kiihkeää ja viatonta pikku naista; +se oli, tai sen piti olla, kuvaus Minnasta. Kukaan ei sitä olisi +tuntenut häneksi, kaikkein vähimmin Minna itse; mutta tärkeintä oli, +että Christophe tunsi sen itse erinomaisesti; ja hän nautti väristävää +iloa kuvitellessaan anastaneensa siten rakkaansa koko olemuksen. Mikään +työ ei ollut koskaan ollut hänelle helpompaa eikä onnellisempaa: se +oli rakkauden ylenpalttista purkautumista, rakkauden, jota ero oli +nyt häneen koonnut; ja samalla antoi kunnioitus taidetta kohtaan ja +vaadittava ponnistus hallita intohimonsa ja keskittää se kauniiseen ja +selvään muotoon hänelle henkisen terveyden, sielun voimain tasapainon, +joka tuntui melkeinpä ruumiillisena hekumana. Korkein nautinnoista, +jonka kaikki luovat taiteilijat tuntevat: luomishetkenä vapautuu +täydellisesti kiihkojen ja tuskien orjuudesta; tulee vuorostaan niiden +herraksi. Ja kaikki, mikä tuottaa iloa, kaikki, mikä antaa kärsimyksiä, +tuntuu nyt oman tahdon vapaalta leikiltä. Ah, liian lyhyitä onnen +hetkiä; sillä pian kokee jälleen entistä raskaampina todellisuuden +kahleet. + +Sillaikaa kuin Christophe oli työssä, ennätti hän tuskin muistaa, että +Minna oli poissa: hän eli hänen kanssaan. Minna ei ollut Minnassa, hän +oli nyt täysin Christophen omassa persoonassa. Mutta kun Christophe +lopetti sävellyksensä, oli hän jälleen yksin, yksinäisempi kuin ennen, +väsyneempi, uupunut ponnistuksesta. Hän muisti, ettei hän ollut +kirjoittanut Minnalle kahteen viikkoon, ja ettei Minna ollut hänelle +vastannut. + +Hän kirjoitti nyt taas hänelle: ja tällä kertaa ei hän voinut tyytyä +täydellisesti pakkoon, johon hän oli ensimäisessä kirjeessä alistunut. +Hän moitiskeli Minnaa, leikkiä laskien, -- sillä hän ei uskonut +sanojaan itsekään, -- että Minna oli hänet unhottanut. Hän toruskeli +hänen laiskuuttaan, ja koetteli häntä hellästi ärsytellä. Herättääkseen +Minnan uteliaisuutta hän puhui työstään hyvin salaperäisesti; myöskin +siksi, että hän tahtoi valmistaa Minnalle hänen palatessaan yllätyksen. +Hän kuvaili yksityiskohdin hattua, jonka hän oli ostanut; ja kertoi, +että totellakseen pikku tyranniaan, -- ja hän olikin totellut kirjeen +kaikkia määräyksiä, -- ei hän ollut lähtenyt enää kotoaan, vaan +oli tekeytynyt sairaaksi, ettei olisi tarvinnut mennä mihinkään +vieraisille. Hän ei lisännyt, että hän oli loukannut herttuaakin, +siten, että oli kerran mieluisemmassa totteluinnossa suvainnut olla +menemättä eräihin illatsuihin linnaan, vaikka hänet oli sinne kutsuttu. +Koko kirje oli pelkkää iloista välittömyyttä ja täynnä rakastavaisille +suloisia pikku salaisuuksia: hän kuvitteli, että yksin Minnalla oli +niihin avain, ja luuli olevansa hyvin kekseliäs, kun käytti joka +paikassa "rakkaus"-sanan asemasta sanaa "ystävyys". + +Kirjeensä laadittuaan tunsi hän hetken helpoitusta: ensinnäkin siksi, +että se oli saanut hänet tuntemaan jollain tavoin puhelleensa poissa +olevan kanssa. Mutta varsinkin sen tähden, että hän uskoi Minnan kohta +vastaavan. Hän oli siis sangen kärsivällinen ne kolmisen päivää, +joiden hän oli laskenut menevän postilta kirjettä Minnalle viedessä +ja tuodessa hänelle vastausta. Mutta kun neljäs päivä loppui, alkoi +hänestä taas tuntua siltä kuin hän ei olisi voinut elää. Hänellä ei +ollut enää tarmoa, ei mielenkiintoa mihinkään, paitsi niillä hetkillä, +jolloin hän odotti postimiehen saapumista. Silloin hän suorastaan +vapisi kärsimättömyydestä. Hän sai taikauskoisia päähänpistoja ja haki +kaikenlaisista pikkumerkeistä, -- uunissa palavien puiden rätinästä, +sattumalta lausutusta sanasta, -- vakuutusta, että kirje tulisi. Kun +odotusaika meni turhaan, niin hän vaipui jälleen voimattomuuteen. Ei +työstä, ei kävelystä puhettakaan: olemassaolon ainoa tarkoitus oli +odottaa seuraavaa postia; ja häneltä vaadittiin koko tarmoa, että hän +olisi jaksanut odottaa siihen saakka. Mutta kun tuli ilta eikä sinä +päivänä enää ollut mitään toivon syytä, silloin masentui hän aivan; +hänestä tuntui, että hän ei jaksaisi enää elää huomiseen asti; ja hän +istui tuntikausia pöytänsä ääressä, puhumatta, ajattelematta, vailla +voimaa mennä edes nukkumaan, kunnes viimeiset tahdon tähteet johtivat +hänet vuoteeseen; ja hän nukkui vaikeaa unta, nähden sekavia unia, +jotka saivat hänestä yön tuntumaan iankaikkiselta. + +Moinen lakkaamaton odotus muuttui viimein suorastaan ruumiilliseksi +kidutukseksi, kalvavaksi taudiksi. Christophe alkoi epäillä isäänsä, +veljiään, jopa postimiestäkin, että he piiloittelivat hänelle +saapunutta kirjettä. Häntä kiusasivat kaikenlaiset rauhattomat luulot. +Minnan uskollisuutta ei hän epäillyt hetkeäkään. Ettei Minna hänelle +kirjoittanut, johtui siitä, että hän oli sairas, kuolemaisillaan, +ehkäpä jo kuollut. Hän tarttui kynään ja kirjoitti kolmannen kirjeen, +muutamia sydäntä viiltäviä rivejä, joissa hän ei enää välittänyt estää +tunteitansa näkymästä enempää kuin huoli oikeinkirjoitusvirheistäkään. +Posti oli pian lähtevä; hän oli pyyhkinyt pois, tuhrannut koko sivun +arkkia kääntäessään, räiskyttänyt kuorta sulkiessaan sille mustetta: ei +sillä väliä! Hän ei olisi jaksanut odottaa seuraavan postin lähtöön. +Hän juoksi ulos ja lykkäsi kirjeen laatikkoon, ja odotti sitten +kuolemantuskissa. Seuraavana yönä näki hän Minnan ilmielävänä, mutta +sairaana, kutsuvan häntä avukseen; Christophe nousi ylös, aikoi juosta, +mennä jalkaisin hänen luokseen, mutta minne? Missä hän nyt oli? + +Neljäntenä aamuna tuli viimein Minnalta kirje, tuskin puoli sivua, -- +kylmä ja jäykkä. Minna sanoi, ettei hän ymmärtänyt, mistä Christophe +oli saanut syyn moiseen hassuun huoleen; kertoi, että hän voi hyvin, +ettei hänellä ollut aikaa kirjoittaa, pyysi häntä olemaan vasta niin +kiihtymättä ja keskeyttämään kirjevaihdon. + +Christophe aivan tyrmistyi. Hän ei suinkaan epäillyt Minnan +rehellisyyttä. Hän vain syytti itseään, hän ajatteli, että Minna oli +täydellä oikeudella tyytymätön hänen varomattomiin ja järjettömiin +kirjeisiinsä. Hän haukkui itseään hölmöksi, hän iski otsaansa +nyrkeillään. Mutta tekipä hän mitä tahansa: hänen oli pakko tuntea, +ettei Minna rakastanut häntä niinkuin hän Minnaa. + +Sitten seuraavat päivät olivat niin harmaat, ettei niistä voi sanoa +mitään. Tyhjyyttä ei saata kuvailla. Christophelta oli viety kaikki, +mikä häntä kiinnitti elämään: hänen kirjeensä Minnalle. Niinpä +hän olikin nyt kuin mikä kone; ja ainoa teko, joka herätti hänen +harrastustaan, oli se, että hän illalla ennen levolle menoaan nyppi +kuin koulupoika almanakastaan pois jälleen yhden noita loppumattoman +pitkiä päiviä, jotka eroittivat hänet siitä päivästä, jolloin Minna oli +palaava kaupunkiin. + + + + +Aika, jolloin rouvan ja hänen tyttärensä olisi pitänyt olla kotona, +oli mennyt; heidän olisi pitänyt saapua jo viikko sitten. Christophen +horrosmaista tylsyyden tilaa oli seurannut kiihkeä levottomuus. Minna +oli lähtiessään luvannut ilmoittaa hänelle, minä päivänä ja millä +tunnilla he palaisivat. Christophe oli joka hetki valmis rientämään +heitä vastaan; ja hän aprikoi yhtä mittaa, mikä tähän myöhästymiseen +oli syynä. + +Eräänä iltana tuli muuan naapuri ja isoisän ystävä, verhoilija Fischer +pakinoimaan hetkisen piippuaan poltellen Melchiorin kanssa, kuten +usein ennenkin illallisen jälkeen. Christophe, jota kalvoi alinomainen +huoli, aikoi lähteä ylös huoneeseensa, sillä nytkin hän oli odottanut +turhaan postimiestä. Silloin hätkähti hän yhtäkkiä: hän kuuli Fischerin +sanovan, että hänen täytyi lähteä varhain seuraavana aamuna Kerichien +taloon panemaan uutimia ikkunoihin. Christophe kysyi tyrmistyneenä: + +-- Ovatko he sitten jo tulleet? + +-- Vekkuli, sinä tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin; aikaa sitten! +vastasi ukko Fischer irvistellen. He tulivat toissa päivänä. + +Christophe ei kuullut enää muuta; hän poistui huoneesta ja aikoi lähteä +ulos. Äiti, joka oli jo jonkun aikaa pitänyt häntä silmällä, vaikkei +Christophe ollut sitä huomannut, meni hänen perästään ja kysyi arasti, +minne hän aikoi. Christophe ei vastannut, hän juoksi ulos. Hän kärsi +hirveitä tuskia. + +Hän riensi Kerichien taloon. Kello oli yhdeksän illalla. Vallasnaiset +istuivat molemmat salissa, eivätkä näyttäneet kummastelevan, kun +huomasivat hänet. He sanoivat hänelle hyvää iltaa. Minna, joka oli +kirjoittamassa, kurotti hänelle pöydän takaa kätensä ja jatkoi +kirjettään, kysellen hajamielisen näköisenä, miten hän voi. Hän +pyysi sitäpaitsi anteeksi epäkohteliaisuuttaan, ja oli sitten +kuuntelevinaan, mitä Christophe puhui; mutta hän keskeytti nuorukaisen +puheen kysyäkseen jotakin äidiltään. Christophe oli valmistanut joukon +liikuttavia sanoja, kertoakseen kaikki, mitä hän oli kärsinyt heidän +poissa ollessaan: nyt jaksoi hän tuskin sammaltaa muutaman sanan; +kumpikaan naisista ei niistä välittänyt, eikä hän uskaltanut jatkaa: se +olisi kuulunut sorasoinnulta. + +Kun Minna oli lopettanut kirjeen, otti hän käsityönsä, istuutui +muutaman askelen päähän Christophesta ja alkoi kertoa matkastaan. Hän +tarinoi hupaisista viikoista, jotka oli viettänyt, ajeluretkistä, +hovielämästä, mielenkiintoisista ylhäisistä ihmisistä; hän innostui +vähitellen ja puhui paljon sellaisista tapahtumista ja henkilöistä, +joita Christophe ei laisinkaan tuntenut, mutta joiden muisto sai +Minnan äidin ja hänet itsensä ilosta nauramaan. Christophe tunsi +itsensä muukalaiseksi keskellä kaikkea tuota kerrottua; hän ei tiennyt, +miten käyttäytyä, ja hän nauroi nolon näköisenä. Hänen silmänsä eivät +lakanneet katselemasta Minnan kasvoja, ne pyysivät, ne rukoilivat yhden +ainoan katseen almua. Mutta kun Minna katsoi häneen, -- ja se tapahtui +harvoin, sillä paremminkin hän puhui äidilleen kuin Christophelle, -- +niin olivat hänen silmänsä samoin kuin hänen äänensäkin ainoastaan +rakastettavat ja välinpitämättömät. Varoiko Minna äitiään, vai +ymmärsikö Christophe hänet väärin? Hän olisi tahtonut puhua Minnalle +kahden kesken, mutta rouva von Kerich ei poistunut heidän paristaan +hetkeksikään. Christophe koetti kääntää pakinan suuntaan, joka läheni +häntä itseään; hän puhui töistään, suunnitelmistaan; hän aavisti +hämärästi, että Minna väistyi hänestä erilleen; ja vaistomaisesti +koetti hän herättää hänessä mielenkiintoa itseensä. Ja tosiaan näytti +Minna kuuntelevan hyvin tarkkaavasti; hän keskeytti hänen kertomustaan +pikku huudahduksilla, jotka eivät aina sopineet paikalleen, mutta +joiden sävy kuitenkin ilmaisi mielenkiintoa. Mutta juuri, kun +Christophe alkoi jälleen pienen lempeän hymyn huumaamana toivoa, +näki hän Minnan nostavan pikku kätensä suulleen ja haukoittelevan. +Christophe vaikeni heti. Minna huomasi sen, ja pyysi sievästi anteeksi, +sanoen olevansa väsynyt. Christophe nousi ylös, ajatellen, että +häntä pyydettäisiin jäämään; mutta hänelle ei virketty mitään. Hän +viivytteli hyvästejään ja odotti ainakin sanottavan, että hän olisi +tervetullut takaisin huomenna: siitä ei puhettakaan. Hänen täytyi +lähteä. Minna ei saattanut häntä eteiseen. Hän ojensi hänelle kätensä, +-- välinpitämättömänä ja kylmänä riippui se Christophen kädessä; ja +Christophe erosi heistä keskellä salia. + +Hän palasi kauhistunein sydämin kotiinsa. Siitä Minnasta, jonka hän +oli nähnyt kaksi kuukautta sitten, hänen rakkaasta Minnastaan, siitä +ei ollut enää mitään jäljellä. Mitä oli tapahtunut? Mikä hänestä +oli tullut? Poika-raukalle, joka ei ollut koskaan vielä kokenut +sitä alinomaista vaihtelua, täydellistä katoamista, perinpohjaista +uudistumista, jonka alaisia elävät olennot ovat, olennot, joista +enemmistö ei ole edes sieluja, vaan sielukokoelma, jossa toiset +seuraavat toisiaan, muuttuvat, sammuvat yhtämittaa, -- hänelle oli +suora totuus liian julma: hän ei voinut alistua sitä uskomaan. Hän +karkoitti kauhuissaan mielestään sen ajatuksen ja koetti vakuuttaa +itselleen, että tämä oli näköharhaa, että Minna oli yhä entinen. Hän +päätti palata hänen luokseen heti huomisaamuna ja puhua hänen kanssaan, +millä hinnalla tahansa. + +Hän ei nukkunut hetkeäkään seuraavana yönä. Hän luki kaikki seinäkellon +lyönnit, yhden toisensa jälkeen. Kohta päivän valjettua hän lähti +maleksimaan Kerichien talon ympärillä; ja hän meni sisään niin pian +kuin suinkin saattoi. Hän ei tavannut Minnaa, vaan rouva von Kerichin, +joka kasteli aamuvirkkuna paraikaa karahvi kädessä verannan vieressä +kasvavia kukkia. Kun hän huomasi Christophen, pääsi häneltä hiukan +pilkallinen huudahdus: + +-- Ahaa, tekö se olette!... Te tulette oikeaan aikaan, minulla on +teille hiukan puhumista. Odottakaa, odottakaa... + +Rouva pistäysi sisään viedäkseen sinne karahvin ja kuivatakseen +kätensä; sitten hän tuli takaisin, ja hänen huulillaan vilahti hieno +hymy, kun hän näki, miten typertynyt Christophe oli: poikanen aavisti +varmaankin onnettomuuden lähestyvän. + +-- Mennään puutarhaan, sanoi rouva, siellä saamme olla paremmin +rauhassa. + +Christophe seurasi rouva von Kerichiä tuohon puutarhaan, joka oli niin +täynnä hänen rakkauttaan. Rouvalla ei ollut kiire puhumaan, häntä +huvitti pojan mielenliikutus. + +-- Istutaanhan, virkkoi rouva viimein. + +He asettuivat penkille, jossa Minna oli ojentanut hänelle huulensa +suudeltaviksi lähtöpäivän edellisenä iltana. + +-- Minä uskon, että te jo tiedätte, mistä on kysymys, virkkoi rouva +von Kerich, tullen niin totisen näköiseksi, että Christophe tyrmistyi +yhä enemmän. Minä en olisi koskaan uskonut sellaista, Christophe. Minä +pidin teitä aina vakavana poikana. Minä luotin teihin täydellisesti. +Minä en olisi uskonut teidän käyttävän väärin luottamustani ja +koettavan panna tyttäreni päätä pyörälle. Hän oli uskottu teidän +huostaanne, teidän olisi pitänyt kunnioittaa häntä, ja kunnioittaa +minua, kunnioittaa itseänne. + +Rouva von Kerichin äänessä oli leikillisen ivan vivahdus; -- rouva ei +pitänyt tätä lasten pikku haaveilua millään tavoin huolestuttavana +tapauksena; -- mutta Christophe ei sitä vivahdusta ymmärtänyt; hän +käsitti nuo moitteet traagillisesti, niinkuin kaiken muunkin: ne +repivät hänen sydäntään: + +-- Mutta, rouva... mutta, rouva... sammalteli hän kyyneleet silmissä. +Minä en ole koskaan käyttänyt teidän luottamustanne väärin. Älkää sitä +uskoko, minä rukoilen teitä... Minä en ole kunniaton mies, sen vannon +teille!... Minä rakastan neiti Minnaa, rakastan häntä koko sielustani, +mutta tahdon hänet vaimokseni. Rouva von Kerich hymyili. + +-- Ei, poika-parka, vastasi hän alentuvaisen suopeasti, pohjalla +halveksinta, jonka Christophe nyt viimeinkin alkoi ymmärtää. Ei, se on +mahdotonta, se on lapsetusta. + +-- Miksi? Miksi? kysyi Christophe. + +Hän tarttui rouvaa käsiin, luuli, ettei hän puhunut vakavasti, sillä +rouvan ääni oli tullut lauhkeammaksi ja oli häntä rauhoittanut. Rouva +von Kerich hymyili yhä ja sanoi: + +-- Siksi, että... + +Christophe vaati suoraa vastausta. Ja vallasnainen sanoi nyt +Christophelle ivansävyisen säälivästi, -- sillä rouvahan ei käsittänyt: +Christophea täysin vakavasti, -- ettei Christophella ollut omaisuutta, +että Minna oli tottunut toisenlaisten. Christophe huudahti vastaan, +että se ei haittaisi mitään, että hänestä tulee kuuluisa, rikas, että +hän saa rahaa, kaikkea, mitä Minna tahtoi. Rouva von Kerich näytti +epäilevältä; häntä huvitti moinen itseluottamus, ja hän pudisti päätään +kieltävästi. Christophe uudisti vakuuttelunsa. + +-- Ei, Christophe, sanoi silloin rouva von Kerich, ei maksa vaivaa +keskustella enää asiasta, se on mahdotonta. Se ei ole pelkästään +rahakysymys. Paljon muuta!... Säätyrajoitus... + +Hänen ei tarvinnut lopettaa. Se tunkeutui kuin oka suoraan Christophen +ytimiin. Hänen silmänsä aukenivat. Hän näki nyt ivan tuossa +ystävällisessä hymyssä, hän näki kylmyyden rouvan suopeassa katseessa, +hän ymmärsi yhtäkkiä kaiken, joka eroitti hänet tuosta hänen edessään +olevasta naisesta, jota hän oli rakastanut pojan rakkaudella, joka +näytti kohdelleen häntä äidillisesti. Hän tunsi nyt, miten paljon +rouvan hellyydessä oli alentuvaa ja halveksivaa. Christophe nousi ylös, +kalman-kalpeana. Rouva von Kerich jatkoi selittelyään, hyväilevällä +äänellään; mutta nyt oli tullut loppu; Christophe ei kuunnellut enää +sanojen musiikkia, hän näki joka sanan alla tuon jalosukuisen sielun +kuivuuden. Hän ei voinut vastata sanaakaan. Hän poistui. Maailma +kieppui hänen silmissään. + +Kamariinsa päästyään heittäytyi hän vuoteelleen ja vääntelehti +vimmansa ja ylpeytensä raatelemana aivan kuin ennen pienenä. Hän +puri pielustansa, hän työnsi nenäliinan suuhunsa, ettei olisi kuultu +hänen huutoaan. Hän vihasi rouva von Kerichiä, hän vihasi Minnaa. Hän +halveksi heitä raivon voimalla. Hänestä tuntui kuin olisi häntä lyöty +korvalle, hän vapisi häpeästä, hän värisi raivosta, hänen täytyi tehdä +jotain heti paikalla, hän olisi kuollut, ellei olisi kostanut. + +Hän nousi, kirjoitti kirjeen, joka oli täynnä järjetöntä kiehuntaa: + + "Rouvani! + + "Minä en tiedä, onko niinkuin te vakuutitte, että olette + erehtynyt minun suhteeni. Mutta sen minä tiedän, että minä + olen erehtynyt suuresti teidän suhteenne. Minä luulin, että te + olisitte minun ystäviäni. Te sanoitte niin, ja te olitte sitä + olevinanne, ja minä rakastin teitä niinkuin omaa henkeäni. Minä + näen nyt, että se oli pelkkää valhetta, ja että hellyytenne minua + kohtaan ei ollut muuta kuin petosta: te käytitte minua omaksi + huviksenne, minä olin teille ajanviettona, minä olin teille + musikanttina, -- pikenttinä. Mutta teidän pikenttinne minä en + ole! Minä en ole kenenkään pikentti. + + "Te annoitte minun tylysti ymmärtää, että minulla ei ole oikeutta + rakastaa teidän tytärtänne. Mikään maailmassa ei voi estää + minun sydäntäni rakastamasta ketä se tahtoo, ja vaikka minä en + ole jalosyntyinen kuin te, olen kuitenkin yhtä jalo kuin te. + Sydän miehen aateloi: jos en olekaan kreivi, on minussa ehkä + enemmän kunniaa kuin kreiveissä usein. Olipa edessäni pikentti + tai kreivi, sillä hetkellä, kun hän minua herjaa, minä häntä + halveksin! Minä halveksin kuin likaa jalkaini alla kaikkea, joka + väittää olevansa jaloa, jos sillä ei ole sielun jaloutta. + + "Hyvästi! Te ette ole tuntenut minua. Te olette pettänyt minut. + Minä inhoan teitä. + + "Tämän lausuu se mies, joka kielloistanne välittämättä rakastaa + Minna-neitiä, hän, joka rakastaa häntä kuolemaansa saakka, _koska + hän on minun_, eikä mikään voi häntä minulta riistää." + +Tuskin hän oli heittänyt tämän kirjeen laatikkoon, niin hän kauhistui, +mitä oli tehnyt. Hän koetti olla sitä ajattelematta, mutta eräät +lauseet palasivat aina hänen mieleensä; kylmä hiki nousi hänen +ohimoillensa, kun hän ajatteli, että rouva von Kerich luki näitä +mahdottomuuksia. Ensi hetkellä piti häntä vielä hänen epätoivonsa yllä; +mutta seuraavana päivänä hän jo käsitti, ettei hänen kirjeestään ollut +muuta tulosta kuin että se eroittaisi hänet perinpohjin Minnasta: ja +se tuntui hänestä onnettomuuksista kauheimmalta. Hän toivoi vielä, +ettei rouva von Kerich, joka tunsi hänen pikaisuutensa, ottaisi tätä +vakavalta kannalta, että hän tyytyisi varoittamaan häntä ankarasti, +ja että, -- ja kukapa tietää? -- hän ehkä heltyisi hänen vilpittömän +rakkautensa tähden. Hän odotti ainoastaan sanaa heittäytyäkseen rouva +von Kerichin jalkain juureen, hän odotti viisi päivää. Sitten tuli +kirje. Siinä sanottiin: + + "Hyvä herra Krafft. + + "Koska mielestänne on tapahtunut erehdys kahden puolen meidän + välillämme, niin on ehdottomasti viisainta olla sellaista enää + jatkamatta. Minä soimaisin itseäni, jos pakottaisin teitä + pitkittämään ystävyyttä, joka on käynyt teille kiusalliseksi. + Teistä lienee siis luonnollista, että meidän välimme katkeavat. + Toivon, että olette löytävä toisia ystäviä, jotka osaavat antaa + teille sen arvon kuin haluatte. Minä en epäile laisinkaan + tulevaisuuttanne ja seuraan loitompaa suopein mielin kehitystänne + musiikkiurallanne. + + Parhaat tervehdykseni + + Josepha von Kerich." + +Katkerimmat moitteet eivät olisi olleet näin julmia. Christophe näki +olevansa hukassa. Henkilölle, joka viattomasti syyttää, voi aina +vastata. Mutta mitä tehdä tällaista välinpitämätöntä kohteliaisuutta, +tällaista olematonta vastaan? Christophe meni aivan sekaisin. Hän +ajatteli, ettei hän näkisi enää koskaan Minnaa; sitä hän ei jaksaisi +sietää. Hän tunsi, miten vähänarvoinen oli kaiken maailman ylpeys +pienimmänkin rakkauden rahdun rinnalla. Hän unohti koko itsetuntonsa, +hän tuli raukkamaiseksi, hän kirjoitti uusia kirjeitä, joissa +hän rukoili anteeksi. Ne olivat yhtä järjettömiä kuin tuo vihan +puuskauskin. Vastausta ei tullut. + +Ja kaikki oli lopussa. + + + + +Hän oli kuolla. Hän aikoi tappaa itsensä. Hän aikoi tappaa toisia. +Hän ainakin kuvitteli, että hän sitä aikoi. Hänelle tuli murhapolton +ja murhan vimma. Ei saata aavistaa, minkälainen rakkauden ja vihan +tunteitten voima saattaa raivota eräiden lasten sydämissä. Se oli hänen +lapsuutensa hirvittävin kriisi ja siitä tuli lapsuuden loppukohta. Se +karkaisi hänen tahtonsa, mutta se olikin sen ainaiseksi murtaa. + +Hän ei voinut elää enää. Hän seisoi tuntikausia ikkunaa vasten ja +katseli alas pihakivitykseen; hän ajatteli, aivan niinkuin ennen +pienenä ollessaan, että löytyi ainoastaan yksi keino päästä elämän +kidutuksesta, jos se kasvoi liian raskaaksi kantaa. Se keino oli +tuolla, hänen alapuolellaan, juuri tuossa... Hetki vain? Kukapa +tietää?... Ehkä vasta monien tuntien -- vuosisataisten -- hirveäin +kärsimysten jälkeen!... Mutta niin suuri oli hänen nuori epätoivonsa, +että hänen sieluaan veti vastustamattomasti tuohon päätä pyörryttävään +nieluun. + +Louisa näki hänen kärsivän. Hän ei voinut tarkoin aavistaa, mikä +hänellä oli; mutta hänen vaistonsa varoitti häntä hämärästi vaarasta. +Hän koetti lähentyä poikaansa, ymmärtää hänen suruansa ja lohduttaa +häntä. Mutta äiti-parka oli vähitellen tottunut olemaan puhumatta +suoraan Christophen kanssa. Monet vuodet oli Christophe kätkenyt +ajatuksensa itseensä; ja Louisalla oli liiaksi elämän aineellisia +huolia, niin ettei hänellä ollut aikaa koettaa niitä aavistaa. Nyt, kun +hän olisi tahtonut rientää häntä auttamaan, ei hän tiennyt, mitä tehdä. +Hän kierteli Christophen ympärillä todellisessa sielun ahdistuksessa; +hän olisi toivonut löytävänsä sanoja, jotka olisivat helpoittaneet +hänen tuskaansa; hän ei uskaltanut puhua, sillä hän pelkäsi häntä +loukkaavansa. Ja niin varovainen kuin hän olikin, hän ärsytti häntä +kuitenkin, jokaisella liikkeellään, yksinpä läsnäolollaankin; sillä +Louisa ei ollut liioin kekseliäs eikä kovin herkkä tunteiltaan. Ja +kumminkin Christophe häntä rakasti, he rakastivat toinen toisiaan. +Mutta kun vähät seikat voivat maailmassa eroittaa toisistaan henkilöt, +jotka rakastavat ja kunnioittavat toisiaan koko sielustaan! Liian +kovaääninen puhe, kulmikkaat liikkeet, pieni loukkaava nykäys +silmäluomissa tai nenänjuuressa, tottumukset aterioidessa, kävellessä +tai nauraessa, jokin ruumiillinen vastenmielisyys, jota ei vei +selittää... Sanotaan, että se ei merkitse mitään; ja se on kuitenkin +kokonainen maailma. Sangen usein se riittää syyksi, että äiti ja poika, +veljekset tai ystävykset, jotka ovat toisilleen kovin läheisiä, jäävät +silti aina vieraiksi. + +Christophe ei siis löytänyt äidin hellyydessä riittävää tukea +vaarallisena kautenaan, joka hänellä nyt oli. Ja muuten: mitä arvoa on +toisten hellyydellä intohimon itsekkyydessä, joka ajattelee pelkästään +omaa olemustaan? + +Eräänä yönä, kun hänen omaisensa nukkuivat ja kun hän istui pöytänsä +ääressä liikkumatta ja ajattelematta mitään, vaipuneena tuijottamaan +tuohon vaaralliseen aikomukseensa, kaikui pieneltä hiljaiselta +kadulta askeleita, ja naputus oveen herätti hänet yhtäkkiä synkästä +horroksesta. Ulkoa kuului epäselvää äänten sorinaa. Christophe +muisti, ettei isä ollut tullut vielä illalla kotiin, ja hän ajatteli +vihastuen, että hänet tuotaisiin nyt sinne juovuksissa, niinkuin viime +viikollakin, jolloin hänet oli löydetty keskeltä katua makaamasta. +Sillä Melchior ei noudattanut enää vähintäkään kohtuutta; hän +heittäytyi yhä enemmän paheen valtaan; hänen rautainen terveytensä ei +vain näyttänyt vähääkään kärsivän moisista mielettömistä hurjuuksista, +jotka olisivat tappaneet minkä muun miehen tahansa. Melchior söi neljän +miehen ruokahalulla, joi niin, että kaatui tiedottomana maahan, jäi +öiksi ulos jääkylmään sateeseen, rusikoitui pahasti tappeluissa, ja oli +seuraavana päivänä taas pystyssä, meluavan iloisena kuin ennenkin, ja +vaati, että kaikkien hänen ympärillään oli oltava iloisia. + +Louisa oli jo noussut ylös ja meni kiireesti avaamaan; Christophe ei +hievahtanut, hän tukki käsillään korviaan, päästäkseen kuulemasta +Melchiorin juopunutta ääntä ja naapurien ilveileviä huomautuksia... + +... Yhtäkkiä valtasi hänet selittämätön ahdistus: hän alkoi vavista, +tietämättä, miksi, ja peitti kasvonsa käsiinsä. Ja samassa sai +sydäntäviiltävä tuskanhuuto hänet nostamaan päänsä. Hän ryntäsi +ovelle... + +Keskellä miesten parvea, jotka puhuivat hiljaisella äänellä, pimeässä, +ainoastaan lyhdyn lekuttavan hohteen valaisemassa käytävässä, +makasi paareilla ruumis, niinkuin isoisä ennen, vettä valuen ja +liikkumattomana. Louisa nyyhkytti sen kaulassa. Melchior oli löydetty +myllyjoesta hukkuneena. + +Christophelta pääsi huuto. Koko muu maailma unohtui, kaikki toiset +tuskat haipuivat tuossa tuokiossa. Hän heittäytyi isänsä ruumiille, +Louisan viereen, ja he itkivät yhdessä. + + + + +Istuessaan vuoteen vieressä vartioiden Melchiorin viimeistä unta, isän, +jonka kasvot olivat nyt saaneet ankaran ja juhlallisen ilmeen, tunsi +Christophe kuoleman synkän rauhan tulevan sieluunsa. Hänen lapsellinen +intohimonsa oli haihtunut niinkuin kuumepuuska; haudan jääkylmä +henkäys oli pyyhkäissyt sen kaiken pois. Minna, hänen ylpeytensä, +hänen rakkautensa, ja hän itsekin... oi, ihmiskurjuutta, miten kaikki +oli vähäpätöistä tämän todellisuuden, ainoan todellisuuden rinnalla: +kuoleman! Mitä maksoi vaivaa kärsiä niin paljon, kaivata niin paljon, +ahertaa niin paljon, saavuttaakseen ainoastaan tämän! + +Hän katseli iäksi uinahtanutta isäänsä, ja hänen sielunsa täytti +ääretön sääli, hän muisti nyt hänen pienimmätkin hellyyden +osoituksensa, sillä kaikkine heikkouksineen ei Melchior ollut paha, +hänessä oli paljon hyvää. Hän rakasti omiaan. Hän oli rehellinen. +Hänessä oli rahtu Krafftien horjumatonta kunniallisuutta, joka ei +suvainnut moraali- ja kunniakysymyksissä tingintää eikä koskaan olisi +hyväksynyt itsessään noita pieniä rumuuksia, joita hienoissa piireissä +ei pidetä juuri vikoina. Melchior oli rohkea, ja kaikilla vaaran +hetkillä asetti hän itsensä sille suorastaan nauttien alttiiksi. Jos +hän oli omaksi ilokseen tuhlaavainen, oli hän sitä myöskin muille: hän +ei voinut nähdä ketään suruisena; ja hän antoi vierasvaraisesti siitä, +mikä oli hänen omaansa, ja siitäkin, mikä ei ollut hänen omaansa, +-- köyhille vaivaisille, joita jossakin kehtasi. Kaikki nämä avut +muistuivat nyt Christophen mieleen: -- osaksi hän keksikin ne tai +ainakin niitä liioitteli. -- Hänestä tuntui, ettei hän ollut ymmärtänyt +isäänsä oikein, hänen tuntonsa soimasi, ettei hän ollut rakastanut +häntä tarpeeksi. Hän näki hänet elämän lyömänä; ja hän luuli kuulevansa +tuon onnettoman sielun, joka oli ollut liian heikko taisteluun ja jonka +virta oli vienyt mukanaan, vaikeroivan hukkaan tuhottua elämäänsä. Hän +kuuli tämän valittavan rukouksen, jonka sävy oli kerran rusentanut +hänen sydäntään: + +-- Christophe, älä halveksi minua! + +Tunnontuskat mursivat häntä. Hän heittäytyi itkien suuteleman vainajan +kasvoja. Hän toisti niinkuin sillein ennenkin: + +-- Rakas isä, minä en halveksi sinua, minä rakastan sinua! Anna +anteeksi! + +Mutta valitus ei vaiennut, se kiihtyi hädäksi: + +-- Älkää halveksiko minua, älkää halveksiko minua!... + +Ja yhtäkkiä Christophe näki makaavansa itse vainajan paikalla. Hän +kuuli noiden kauheain sanain tulevan omasta suustaan, hän tunsi +sydäntään painavan hyödyttömän, auttamattomasti hukatun elämän +epätoivon. Ja hän ajatteli kauhuissaan: "Ah, ennen kaikki maailman +kärsimykset, kaikki tuskat kuin päättyä näin."... Miten lähellä hän +sitä oli ollut! Eikö hän ollut vähällä antautua kiusauksen valtaan, +murskata itse elämänsä, paeta pelkurimaisesti _tuskaansa_? Niinkuin +eivät kaikki tuskat, kaikki häpeät olisi pelkkää lapsen leikkiä +suurimman kidutuksen ja rikoksen rinnalla, joka oli: pettää itsensä, +kieltää vahva uskonsa, joutua halveksimaan itseään kuolemassa! + +Hän näki, että elämä oli taistelu ilman lepoa ja armoa, jossa ihmisen, +jossa miehen, joka tahtoo miehen nimen kantaa, täytyy taistella +lakkaamatta, kokonaisia näkymättömien vihollisten sotalaumoja vastaan: +luonnon saaliinhimoisia voimia, valonarkoja haluja, hämäriä ajatuksia, +jotka vetävät petollisesti häntä alentamaan itsensä ja tuhoutumaan. Hän +näki, että hän oli ollut langeta ansaan. Hän näki, että onni ja rakkaus +ovat hetken petosta, joilla koetettiin saada sydän riisumaan aseensa ja +antautumaan. Ja tuo viisitoista-vuotias pikku puritaani kuuli Jumalansa +äänen: + +-- Käy, käy, lepäämättä koskaan. + +-- Mutta minne käyn, Herraa Mitä teenkin, minne menenkin, eikö loppu +ole aina sama, eikö päämaali ole tuossa? + +-- Käykää kuolemaan, te, joiden täytyy kuolla! Käykää kärsimään, te, +joiden täytyy kärsiä. Ei eletä sen tähden, että oltaisiin onnellisia. +Eletään siksi, että täyttyisi Lakini. Kärsi. Kuole. Mutta ole, mitä +sinun pitää olla: -- Mies. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Jean Christophe II, by Romain Rolland + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58745 *** diff --git a/58745-8.txt b/58745-8.txt deleted file mode 100644 index 296c535..0000000 --- a/58745-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4944 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Jean Christophe II, by Romain Rolland - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Jean Christophe II - Aamu - -Author: Romain Rolland - -Release Date: January 21, 2019 [EBook #58745] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN CHRISTOPHE II *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -JEAN-CHRISTOPHE II - -Aamu - - -Kirj. - -ROMAIN ROLLAND - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1919. - - - - -I. - -JEAN-MICHELIN KUOLEMA - - - - -Muutamia vuosia on kulunut. Christophe täyttää pian yksitoista -vuotta. Hän kehittää itseään edelleen musiikki-alalla. Hän perehtyy -harmoniaoppiin Florian Holzerin johdolla, joka on Pyhän Martin -urkuri, isoisän ystävä, sangen oppinut mies; tämä opettaa hänelle, -että akordit, yhteissointujen sarjat, joita hän enimmän rakastaa, -harmoniat, jotka hivelevät hänen korviaan ja sydäntään ja joita hän -ei voi kuunnella tuntematta selkäpiissään väristystä, ovat pahoja ja -kiellettyjä. Kun Christophe kysyy, minkä tähden, ei hän saa muuta -vastausta kuin että niin on asia: sääntö ne kieltää. Koska hän on -luonnostaan taipumaton kuriin, niin hän rakastaa niitä yhä enemmän. -Hänen suurin ilonsa on keksiä ihailluissa mestareissa niitä ja mennä -niitä näyttämään isoisälle tai opettajalleen. Siihen isoisä vastaa, -että noissa säveltäjissä se on ihailtavaa ja että Beethoven ja Bach -voivat sallia itselleen mitä tahansa. Opettaja ei ole niin taipuisa, -vaan ärtyy ja sanoo happamesti, etteivät ne suinkaan ole heidän -parhaita tuotteitaan. - -Christophe pääsee ilmaiseksi konsertteihin ja teattereihin; hän oppii -käsittelemään hiukan kaikkia soittimia. Viulunsoitossa hän on jo -melkoinen taituri; ja hänen isänsä on viisaasti tietysti hommannut -hänelle paikan orkesterissa. Hän hoitelee siinä tehtävänsä niin -hyvin, että hänet nimitetään muutaman kuukauden koetus ajan jälkeen -virallisesti _Hof Musik Vereinin_ toisen viulun soittajaksi. Niin alkaa -hän elättää jo henkeään; eikä se olekaan liian aikaista; sillä perheen -asiat pahenevat yhä. Melchior on tullut arveluttavan kohtuuttomaksi, ja -isoisä vanhenee. - -Christophe ymmärtää hyvin surullisen asianlaidan; hän on jo vakavan -ja huolestuneen näköinen kuin aikamies. Hän täyttää uljaasti -velvollisuutensa, vaikkei hän tehtäviänsä erikoisesti harrastakaan -ja vaikka hän on usein nukahtaa väsymyksestä illalla orkesterissa, -sillä siellä täytyy olla myöhään ja hänellä on ikävä. Teatteri ei -järkytä enää hänen mieltään niinkuin ennen pienenä. Silloin, pienenä, --- siitä on nyt neljä vuotta, -- olisi hänen suurin kunnianhimonsa -ollut päästä siihen arvoon, jossa hän nyt on. Nyt hän ei rakasta -enimpiä niistä kappaleista, joita hänen täytyy soittaa; hän ei uskalla -vielä lausua niistä arvosteluaan, mutta pohjaltaan ovat ne hänestä -typeriä; ja kun joskus sattumalta soitetaan jotain kaunista, niin -on hän tyytymätön hyvänsävyiseen velttouteen, jolla se esitetään: -hänen rakastamansa kappaleet tulevat silloin hänen seuralaistensa -kaltaisiksi, orkesterin virkatoverien, jotka, kun esirippu laskeutuu -ja he lakkaavat puhaltamasta tai hankaamasta soittimiaan, pyyhkivät -hymyillen hien otsaltaan ja kertovat toisilleen rauhassa vähäpätöisiä -juttujaan, aivan kuin olisivat päässeet voimistelutunnilta. Christophe -on nähnyt lähempää myöskin entisen ihanteensa, vaalean, paljasjalkaisen -laulajattaren; hän kohtaa hänet usein väliaikoina ravintolassa. Kun -nainen tietää, että poika on ollut häneen rakastunut, niin hän suutelee -mielellään Christophea; se ei ilahuta Christophea laisinkaan: naisen -ihomaali, hajuveden tuoksu, paksut käsivarret ja ahnaus herkkuihin -innoittavat Christophea; hän vihaa nyt tuota ihannettaan. - -Herttua ei unohtanut vakinaista pianistiaan: tosin ei sitä vaatimatonta -eläkettä, jonka hän tuon arvonimen ohella hänelle antoi, suoritettu -säännöllisesti, -- sitä täytyi alinomaa mennä pyytämään; -- mutta tuon -tuostakin sai Christophe käskyn mennä linnaan, kun sinne oli tullut -suuria vieraita, tai hyvin yksinkertaisesti, kun heidän Korkeuksiensa -päähän pälkähti haluta häntä kuunnella. Se tapahtui melkein aina -illalla, hetkinä, jotka Christophe olisi tahtonut olla yksin. Silloin -täytyi hänen jättää kaikki ja rientää linnaan niin nopeasti kuin -suinkin. Joskus annettiin hänen odottaa etuhuoneessa, sillä päivälliset -eivät olleet vielä päättyneet. Lakeijat olivat häneen tottuneet ja -puhuttelivat häntä tuttavallisesti. Sitten vietiin hänet saliin, -joka oli täynnä kuvastimia ja loisti valoa ja jossa vaativat ihmiset -tirkistelivät loukkaavan uteliaasti häneen. Hänen täytyi marssia yli -liian liukkaan vaha-permannon, suutelemaan heidän Korkeuksiensa käsiä; -ja kuta isommaksi hän varttui, sitä kömpelömmäksi hän tuli; sillä hän -tunsi olevansa naurettava, ja hänen ylpeytensä kärsi siitä. - -Sitten asettui hän pianon ääreen, ja hänen täytyi soittaa noille -hölmöille: -- niin hän heitä arvosteli. -- Joskus tuntui hänestä -ympäristön välinpitämättömyys niin ahdistavalta, että hän oli vähällä -lakata keskellä kappaletta. Hänen keuhkonsa eivät ikäänkuin saaneet -ilmaa, hän oli aivan tukehtumaisillaan; hänestä tuntui kuin hän olisi -pudonnut tyhjään avaruuteen. Hänelle syydettiin onnitteluita soiton -loputtua; häntä kiusattiin kohteliaisuuksilla; häntä esiteltiin -yhdelle ja toiselle. Christophe ajatteli, että hän oli siellä kuin -jokin ruhtinaan eläintarhaan kuuluva ihme-elukka, ja että ylistys oli -tarkoitettu paremminkin itselleen tarhan omistajalle kuin hänelle. -Hän tunsi olevansa alennustilassa, tuli sairaaloisen luulevaksi ja -kärsi siitä sitäkin enemmän, kun ei uskaltanut ajatuksiaan ilmaista. -Hän arveli kaikkein viattomimmissa sattumissa loukattavan häntä: jos -naurettiin jossakin salin kulmassa, luuli hän, että naurettiin hänelle; -eikä hän tiennyt, pilkattiinko hänen pukuaan vai hänen ruumistaan, -hänen jalkojaan vai käsiään. Kaikki oli hänelle nöyryytystä: häntä -nöyryytti, jos häntä puhuteltiin, nöyryytti, jos hänelle ei puhuttu, -samoin, jos hänelle annettiin namusia kuin lapselle; nöyryytti -varsinkin, jos herttua pisti hänen pois lähtiessään hänelle kouraan -kultarahan, kuten hän joskus teki, kursailematta kuin ruhtinaan sopi. -Christophe oli onneton, että hän oli köyhä, että häntä kohdeltiin -köyhänä. Eräänä iltana kiusasi häntä saatu raha niin, että hän heitti -sen kotiin palatessaan sisälle eräästä kellarin luukusta. Ja kohta -seuraavalla hetkellä olisi hän ollut valmis mihin alennukseen tahansa -saadakseen sen takaisin; sillä kotona oltiin velkaa teurastajalle monen -kuukauden maksu. - -Christophen vanhemmat eivät aavistaneet laisinkaan hänen loukatun -ylpeytensä kärsimyksiä. He olivat ihastuksissaan ruhtinaan suosiosta. -Louisa-parka ei voinut kuvitella mitään kauniimpaa pojalleen kuin -nuo illatsut linnassa, ylhäisessä seurassa. Melchiorille ne olivat -ainaisena kerskailun aiheena hänen ystäväpiirissään. Mutta onnellisin -heistä kaikista oli isoisä. Hän oli kyllä olevinaan sangen itsenäinen, -arvosteleva, maailman mahtavain halveksija; mutta pohjaltaan ihaili hän -lapsellisesti rahaa, valtaa, arvonosoituksia, kaikkia yhteiskunnallisia -luokitteluja; eikä hänen ylpeytensä tiennyt rajojaan, kun hän näki -pojanpoikansa pääsevän niiden joukkoon, joilla nuo edut olivat: -hän nautti siitä aivan kuin olisi osa tuosta kunniasta langennut -hänellekin, ja vaikka hän koetti tekeytyä kylmäksi, niin hänen kasvonsa -loistivat ilosta. Niinä iltoina, jolloin Christophe oli linnassa, -hommasi vanha Jean-Michel itsensä jäämään jollakin verukkeella -myöhään Louisan luokse. Hän odotti pojanpoikansa paluuta lapsellisen -kiihkeästi; ja kun Christophe tuli, teki hän hänelle ensin muka -hajamielisenä jonkin pikku kysymyksen, kuten esimerkiksi: - --- No, menikö tänä iltana hyvin? - -Tai antoi ystävällisen vihjauksen, kuten: - --- Kas tuossa meidän pikku Christophe, hän kertoo meille jotain uutta. - -Tai lausui hänen mieltään taivuttaakseen ovelan kohteliaisuuden: - --- Terve meidän nuorelle ritarillemme! - -Mutta Christophe oli jörö ja ärtyinen ja vastasi tuskin: "Hyvää -iltaa!" sangen kuivasti, ja meni mököttämään johonkin nurkkaan. Ukon -uteliaisuus kiihtyi, hän teki selvempiä kysymyksiä, mutta poika ei -vastannut niihin muuta kuin: "Kyllä" tai: "Ei". Muutkin yhtyivät -vanhuksen uteluihin ja tiedustelivat jos jotakin; Christophe tuli -yhä enemmän tuppisuuksi. Häneltä täytyi lypsää joka sana, kunnes -Jean-Michel joutui suunniltaan ja vimmastui ja loukkasi häntä. -Christophe vastasi varsin vähän kunnioittavasti, ja kohtaus päättyi -yleiseen suuttumukseen. Ukko meni matkaansa ja paukahutti oven kiinni -takanaan. Niin turmeli Christophe koko ilon noilta ihmis-raukoilta, -jotka eivät voineet ymmärtää hänen pahatuulisuuttaan; eipä ollut heidän -vikansa, että he olivat orjasieluja eivätkä aavistaneet maailmassa -voitavan muuta olla. - -Christophe vetäytyi siis omaan kuoreensa; ja vaikkei hän omaisiaan -tuominnut, tunsi hän itsensä ja heidän välillään olevan kuilun. Hän -ehkä liioitteli seikkoja, jotka eroittivat heitä toisistaan: ja hän -olisi ehkä saanut katsomusten erilaisuudesta huolimatta heidät itseään -ymmärtämään, jos hän vain olisi voinut puhua heille avomielisesti. -Mutta jokainen tietää, ettei mikään lasten ja vanhempien välillä -ole vaikeampaa kuin ehdoton avomielisyys, silloinkin, kun he ovat -toisiinsa hellästi kiintyneet; sillä kunnioitus masentaa toisaalta -avomielisyyttä; ja toisaalta jälleen estää harhautunut käsitys iän ja -kokemuksen ylemmyydestä usein vanhempia ihmisiä ottamasta vakavasti -huomioon lapsen tunteita, jotka ovat monesti yhtä mieltäkiinnittäviä -kuin aikuistenkin, ja melkein aina rehellisempiä. - -Ihmiset, joita, Christophe kotonaan tapasi, ja keskustelut, joita hän -siellä kuuli, veivät hänet yhä loitommalle omaisista. - -Siellä kävi usein Melchiorin ystäviä, enimmäkseen orkesterin -jäseniä, juoppoja, naimattomia miehiä; he eivät olleet pahoja, mutta -jokapäiväisiä luonteita; koti räikkyi heidän nauruaan ja tömistystään. -He rakastivat musiikkia, mutta puhuivat siitä raivostuttavan -typerästi. Heidän ihastuksensa löyhäsuinen mataluus loukkasi pahoin -lapsen puhdasta hartautta. Kun he tuolla tavoin kehuskelivat jotain -kappaletta, jota hän rakasti, tuntui hänestä kuin he olisivat -loukanneet häntä itseään, hän tuli jyrkän jäykäksi, kalpeni, muuttui -kylmäksi kuin jää eikä ollut muka valittavinaan koko musiikista; hän -olisi sitä vihannut sellaisilla hetkillä, jos suinkin olisi voinut. -Melchior sanoi hänestä: - --- Tuolla ei ole sydäntä. Hänellä ei ole mitään tunteita. Minä en -tosiaan tiedä, keneen hän on tullut. - -Usein lauloivat herrat yhdessä saksalaisia lauluja, -- neliäänisiä, -neljäjalkaisia, -- jotka muistuttivat aina heitä itseään, kulkien -raskaasti, juhlallisen typerinä ja halpahintaisin yhteissoinnuin. -Christophe pakeni silloin kodin loitoimpaan huoneeseen ja sadatteli -seinäin kuullen. - -Isoisällä olivat myöskin omat ystävänsä: urkuri, verhoilija ja -kelloseppä, kontrabasso, loruavia vanhuksia, jotka märehtivät alinomaa -samoja sukkeluuksia ja jauhoivat iänikuisia pohtimisiaan taiteesta, -politiikasta tai seudun sukujen syntyperästä, -- paljoa vähemmän -innostuneina puhumiinsa aineisiin kuin saadakseen itse puhua ja -onnellisina siitä, että joku heitä kuunteli. - -Mitä Louisaan jälleen tuli, hänen luonaan kävi ainoastaan -muutamia naapurin naisia juoruja tuomassa, ja silloin tällöin -joku "hyväätekeväinen" rouva, joka muka ajatteli häntä ja kävi -sillä verukkeella pyytämässä häntä apunaiseksi seuraaviin -päivälliskutsuihinsa, käyttäen samalla tilaisuutta hyväkseen valvoa -Louisan lasten uskonnollista kasvatusta. - -Mutta vieraista ei Christophesta ollut kukaan vastenmielisempi kuin -Theodor-eno. Hän oli isoisän poikapuoli, Claran, Jean-Michelin -ensimäisen vaimon poika. Hän oli osakas suuressa kauppahuoneessa, joka -oli liikesuhteissa Afrikaan ja kaukaiseen Itään. Hän edusti hyvin -tuota uutta saksalaistyyppiä, joka koettaa ylimielisesti halveksia -rotunsa vanhaa ihanteellisuutta ja jumaloi voitonhuumassaan voimaa ja -maailman menestystä siinä määrin, että voi arvata sen olevan tottumaton -näkemään niitä puolellaan. Mutta koska on vaikeaa yhtäkkiä muuttaa -jonkun kansan vuosisatoja vanhaa luonnetta, niin tunkeusi tässäkin -miehessä tukahdutettu ihanteellisuus esille joka hetki puheissa, -tavoissa, moraalisissa tottumuksissa, Goethen lauseiden lainaamisessa -pienimmissäkin kotoisissa hommissa; ja koko pyrkimys oli merkillistä -omantunnon ja omanvoitonpyynnin sekoitusta, omituista yritystä sulattaa -toisiinsa vanhan saksalaisen porvariston kunniaperiaatteita ja uusien -kauppahuone-palkkasoturien häikäilemättömyyttä: sekoitus, joka -haiskahti ilkeänlaisesti ulkokultaisuudelta, -- ja teki saksalaisen -voiman, voitonhimon ja itsekkyyden muka kaiken oikeuden, totuuden ja -suoruuden perikuvaksi. - -Christophen puhdasta sielua tämä loukkasi katkerasti. Hän ei kyennyt -päättelemään, oliko hänen enonsa oikeassa; mutta hän inhosi häntä -ja tunsi hänet vihamiehekseen. Isoisäkään ei rakastanut Theodorin -periaatteita ja nousi usein niitä vastaan; mutta väittelyssä hän pian -joutui tappiolle, sillä Theodorin, joka oli taitava kääntelemään -sanoja, ei ollut vaikeaa tehdä vanhuksen ylevää yksinkertaisuutta -naurettavaksi. Jean-Michel häpesi lopuksi hyvää sydäntään; ja -näyttääkseen, ettei hän ollut niin takapajulla kuin luultiin, koetti -hän puhua niinkuin Theodor: moinen kuului hänen suussaan ontolta, ja -se oli hänestä itsestäänkin noloa. Kuinka eri tavalla hän ajattelikin -asioita, niin vaikutti Theodor kuitenkin häneen voimakkaasti; hän -kunnioitti käytännöllistä notkeutta, jota hän kadehti sitä enemmän, -kun hän tiesi itse olevansa sitä täydellisesti vailla. Hän haaveksi -jollekin pojanpojistaan sellaista asemaa kuin Theodorilla oli. Samaa -aikoi myöskin Melchior, joka määräsi nyt Rudolfin seuraamaan enon -jälkiä. Sitäpaitsi koetti koko kotiväki imarrella rikasta sukulaista, -jolta toivottiin kaikenlaista apua. Eno jälleen näki olevansa -siellä tarpeellinen, ja käytti hyväkseen sitä etua käskeäkseen -perheen asioissa; hän sekautui kaikkeen, ilmaisi mielipiteensä -kaikesta eikä liioin salaillut rajatonta halveksumistaan taidetta ja -taiteilijoita kohtaan; päinvastoin hän sitä oikein toitotti julki, -nöyryyttääkseen musiikkia harjoittavia sukulaisiaan; laskipa hän -heidän kustannuksellaan tökeröä ivaakin, jolle Melchior ja Jean-Michel -arkamaisesti nauroivat. - -Varsinkin Christophe oli enon pilkkatauluna; mutta hän ei ollut -suinkaan kärsivällinen uhri. Hän vaikeni, puri hammasta ja näytti -tuimalta. Toinen nautti hänen mykästä raivostaan. Mutta eräänä päivänä, -kun Theodor ruokapöydässä kiusasi häntä tavallista törkeämmin, sylkäisi -Christophe kiukusta suunniltaan häntä vasten kasvoja. Siitä tuli kauhea -selkkaus. Solvaus oli niin suunnaton, että eno oli hetken sanaton -ällistyksestä; sitten sai hän puheensa lahjan ja syyti hirveästi -haukkumisia. Christophe istui paikallaan aivan kuin kivettyneenä, -niin kauhistunut hän oli teostaan, ja otti tuiskuna satavat lyönnit -vastaan tuntematta niitä; mutta kun häntä tahdottiin kiskoa polvilleen -enon eteen, niin hän riehahti, tyrkkäsi nyrkillään äidin tieltänsä -ja ryntäsi ulos. Hän juoksi kaupungista maalle päin eikä seisattunut -ennenkuin oli juoksuun tikahtua. Hän kuuli itseään kaukaa huudettavan; -ja hän ajatteli, eikö olisi parasta heittäytyä virtaan, kun ei kerran -voinut siihen vihamiestään paiskata. Hän vietti koko yön taivasalla. -Aamun sarastaessa hän meni kolkuttamaan isoisänsä oveen. Vanhus oli -niin levoton Christophen katoamisesta, -- hän ei ollut saanut unta -silmäänsä koko yönä, -- ettei hän tohtinut häntä torua. Hän vei -Christophen takaisin kotiin, ja siellä varottiin virkkamasta hänelle -enää mitään, sillä nähtiin, että hän oli ylen kiihtyneessä tilassa; -ja häntä täytyi kohdella säästävästi, sillä hänen oli sinä iltana -soitettava linnassa. Mutta monta viikkoa kiusasi Melchior häntä -vaikerruksilla, -- kääntymättä muka erikoisesti kenenkään puoleen, -- -miten hän koetti olla moitteettomalla elämällä ja kauniilla käytöksellä -esikuvaksi olennoille, joilta saa palkakseen häpeää. Ja kun Theodor-eno -kohtasi Christophen kadulla, käänsi hän pois päänsä ja puristi nenäänsä -kamalan inhon elein. - -Niukka kotoinen suopeus sai Christophen pysytteleimään sieltä poissa -niin paljon kuin mahdollista. Hän kärsi ainaisesta pakosta, johon -hänet siellä tahdottiin alistaa: siellä oli liian paljon sellaisia -seikkoja ja ihmisiä, joita hänen olisi pitänyt kunnioittaa, eikä hän -edes saanut kysyä, miksi; moiseen kohteliaisuuteen ei Christophella -ollut pienintäkään taipumusta. Kuta enemmän häntä koetettiin kesyttää -ja tehdä hänestä pieni saksalainen porvari, sitä kiivaammin tahtoi -hän päästä vapauteen. Hän olisi halunnut piehtaroida niinkuin varsa -ruohikossa, tappavan-ikäväin ja teennäisten istuntojen jälkeen, jotka -hän sai viettää orkesterissa tai linnassa, liukua takalistollaan ja -uusilla housuillaan pitkin ruohopengermää tai tapella kivillä korttelin -katupoikain kanssa. Ettei hän sitä useasti tehnyt, ei johtunut torien -ja selkäsaunan pelosta, vaan siitä, ettei hänellä ollut tovereita; -hänen ei onnistunut päästä ystävällisiin väleihin toisten lasten -kanssa. Katupojatkaan eivät tahtoneet leikkiä hänen seurassaan, -sillä hän käsitti leikin liian vakavasti ja hänen iskunsa olivat -kovakouraisia. Toisaalta jälleen hän oli tottunut olemaan yksikseen ja -poissa ikäistensä joukosta: hän häpesi, että oli tottumaton leikeissä, -eikä uskaltanut yhtyä niihin. Silloin ei hän ollut niistä muka -valittavinaan, vaikka hän kovasti toivoi, että häntäkin kutsuttaisiin -leikkimään. Mutta kukaan ei sanonut hänelle mitään; ja hän lähti omille -teilleen, suruissaan, vaikka välinpitämättömän näköisenä. Hänen ainoa -onnensa oli samoella pitkin teitä Gottfried-enon kanssa, kun eno oli -seudulla. Christophe lähestyi häntä yhä enemmän, hänen riippumaton -luonteensa veti poikaa puoleensa. Hän ymmärsi nyt niin hyvin -Gottfriedin ilon harhailla pitkin kyliä, olematta mihinkään sidottuna! -Usein lähtivät he yhdessä illalla maalle, kulkivat ilman matkan -määrää suoraan eteensä, ja kun Gottfried unohti aina ajan, tulivat he -kotiin hyvin myöhään ja saivat haukkumisia. Ihaninta oli kuitenkin -pujahtaa pois kotoa yöllä, kun kaikki muut nukkuivat. Gottfried tiesi -kyllä, että se oli pahoin tehty; mutta Christophe suorastaan rukoili -häntä: eikä eno itsekään voinut vastustaa sellaista viettelystä. -Sydänyöllä tuli Gottfried kadulle talon kohdalle ja vihelsi sovitulla -tavalla. Christophe oli mennyt maata täysissä vaatteissa. Hän pujahti -sängystä, otti kengät käteensä, hiipi hengitystään pitäen viekkaasti -kuin metsäläinen keittiön ikkunaan, joka oli kadulle päin, ja kiipesi -pöydälle; Gottfried otti hänet ulkona vastaan olkapäilleen. Ja he -lähtivät kuljeskelemaan onnellisina kuin koulupojat. - -Joskus he tapasivat Jeremiaan, kalastajan, joka oli Gottfriedin ystävä; -ja hänen venheessään he soluttelivat kuutamossa pitkin jokea. Airoista -tippuva vesi soi pieninä yhteissointuina, kromaattisina nuotteina. -Usva, valkea kuin maito, väreili virran kalvolla. Tähdet tuikahtelivat. -Kukot vastasivat kiekuen toisilleen rannalta rannalle; ja joskus kuului -taivaan syvyydestä leivosen liverrys, kun lintu oli kohonnut kirkkaan -kuutamon erehdyttämänä maasta. Kukaan heistä ei puhunut. Gottfried -lauloi hiljaa jonkin laulun. Jeremias kertoi kummallisia tarinoita -eläimien elämästä; ne tuntuivat sitäkin salaperäisimmiltä, koska -hän jutteli ne lyhyessä ja ongelmallisessa sanamuodossa. Kuu painui -metsänharjain taakse. Mentiin edelleen virran myötä tummien mäkien -varjossa. Taivaan ja maan hämäryys sulautui yhteen. Joen pinnassa ei -ollut viriäkään. Kaikki äänet sammuivat. Venhe liukui yössä. Liukuiko -se? Vai leijailiko? Pysyikö ehkä liikkumatonna? - -... Kaislat hajautuivat kahisten kuin silkki. Äänettömästi tultiin -rantaan, noustiin maalle, ja palattiin kotiin jalkaisin. Usein sattui, -että jouduttiin sinne vasta aamun sarastaessa. Kuljettiin pitkin joen -vartta. Hopeasuomuisia salakkaparvia, vihertäviä kuin näkinhapset -tai sinertäviä kuin safiirit, kiehui rannalla päivän ensi valossa; -niitä kuhisi kuin kyitä Meduusan päässä, ne syöksyivät ahnaasti -viemään leipää, jota he niille heittelivät; ne painuivat alas murun -ympärillä, kieppuivat spiraalissa ja katosivat yhtäkkiä kuin sammuva -valosäde. Joki alkoi kuultaa ruusunpunaisena ja sinipunervana. Linnut -heräsivät, toinen yhtäällä, toinen toisaalla. Nyt tuli kiire kotiin; -sisään pääsi Christophe samanlaisilla älykkäillä keinoilla kuin sieltä -oli lähtenytkin, sitten ummehtuneeseen kamariin ja vuoteeseen, johon -hän hervahti uupuneena ja nukahti heti, koko ruumiissaan aamuisten -ketojen raikas tuoksu. Kaikki meni hyvin, eikä siitä olisi huomattu -mitään, ellei nuorin veljistä, Ernest, olisi eräänä päivänä ilmaissut -Christophen öisiä matkoja: silloin ne kiellettiin ja häntä pidettiin -silmällä. Siitä huolimatta onnistui hänen joskus karata; ja hän -piti pikku kaupustelijaa ja hänen ystäviään kaikkea muuta seuraa -parempana. Christophen lähimmistä se oli kauheaa. Melchior sanoi, -että Christophella oli huono maku; vanha Jean-Michel oli kateellinen -Gottfriedille Christophen ystävyydestä; ja hän läksytteli Christophea, -että häntä huvitti antautua niin joutavaan seuraan, vaikka hänellä oli -kunnia päästä valittujen piiriin ja palvella ruhtinaita. Kaikki olivat -sitä mieltä, ettei Christophella ollut arvonantoa itseään kohtaan. - - - - -Vaikka rahahuolet kasvoivat sitä myöten kuin Melchiorin kohtuuttomuus -ja joutilaisuuskin, oli elämä vielä siedettävää niin kauan kuin -Jean-Michel eli. Hän oli ainoa, joka voi vaikuttaa Melchioriin ja -hillitä häntä edes jossakin määrin luisumasta paheen kaltevaa pintaa. -Sitäpaitsi oli vanhuksen nauttima yleinen kunnioitus sangen tarpeen, -sillä sen tähden painettiin unhoon juopon pojan hullutuksia. Ja kaiken -lisäksi auttoi hän tuon tuostakin perhettä myöskin rahapulassa. -Paitsi kapellimestarin toimesta saamaansa kohtuullista eläkettä -ansaitsi hän silloin tällöin pikkusumman soittotunteja antamalla ja -virittäen pianoita. Hän luovutti niistä suurimman osan miniälleen, -jonka hädän hän näki, vaikka Louisa koetti sitä häneltä kaikin keinoin -salata. Louisa oli tuskissaan, kun ajatteli, että appi kärsi puutetta -heidän tähtensä; se oli vanhukselta sitä kauniimpi uhraus, koska -hän oli tottunut elämään mukavasti ja antamaan rahan mennä. Joskus -eivät nämäkään uhraukset riittäneet; ja Jean-Michelin täytyi jotain -kiireellistä velkaa maksaakseen myydä salaa huonekalujaan, kirjojaan, -muistoesineitä, jotka olivat hänestä rakkaat. Melchior huomasi, että -isä antoi Louisalle lahjoja salaa ja monesti hän anasti ne vaimoltaan, -Louisan vastusteluista huolimatta. Mutta kun vanhus sai sen kuulla, -- -ei Louisalta, joka aina kätki surunsa, vaan joltakulta pojanpojistaan, --- niin hän suuttui kauheasti, ja miesten kesken syntyi hirvittäviä -kohtauksia. He olivat molemmat ylen kiivaita, ja alkoivat heti syytää -haukkumasanoja ja uhkauksia, jotka olivat viedä käsirysyyn. Mutta -keskellä pahintakin raivoa pidätti Melchioria kuitenkin jonkinlainen -vastustamaton kunnioitus isää kohtaan; ja niin juovuksissa kuin hän -olikin, painoi hän lopulta päänsä kumaraan ja kuunteli nöyrästi -haukkumisten ja nöyryyttävien moitteiden myrskyä, jonka isä purki hänen -päälleen. Mutta pienimmänkin tilaisuuden tullen hän jatkoi entistä -menoaan; ja Jean-Michel ajatteli pelolla vastaisia päiviä. - --- Te lapsi-raukkani, sanoi hän Louisalle, mihin te joutuisitte, jos ei -minua olisi!... Onneksi, lisäsi hän hyväillen Christophea, minä kestän -kyllä, kunnes tämä pystyy teitä auttamaan. - -Mutta hänen laskunsa pettivät, hän oli jo matkansa päässä. Kukaan ei -olisi sitä aavistanut. Hän oli yhä ihmeen virkeä mies. Vaikka hän -oli jo yli kahdeksankymmenen vuoden ikäinen, olivat hänellä kaikki -hiukset jäljellä, ikäänkuin valkea harja, jossa oli vain muutamia -harmaita tupsuja, ja karkeassa parrassa näkyi vielä aivan mustia -karvoja. Hampaita ei hänellä tosin enää ollut kuin kymmenkunta; mutta -hän tuli niillä hyvin toimeen: oli ilo nähdä häntä pöydässä. Hänellä -oli luja ruokahalu; ja vaikka hän moittikin Melchioria juomisesta, -niin itse hän näytti hänelle hyvää esimerkkiä. Hän piti erikoisesti -valkeista Moselin viineistä. Mutta hän ei halveksinut mitään muutakaan, -viiniä, olutta tai siideriä, vaan antoi arvon kaikille Herran -lahjoille. Hän ei kylläkään ollut niin typerä, että olisi upottanut -järkensä lasiin, hän oli kohtuullinen, joskin se kohtuus oli niin -laajasisältöinen, että hiukan heikompi järki olisi hänen lasiinsa -auttamattomasti hukkunut. Hänen jalkansa ja silmänsä olivat vahvat, -ja aina oli hänellä väsymätön into touhuta. Hän nousi ylös aamuisin -kello kuusi, ja pukeutui sitten hyvin huolellisesti, sillä hän piti -arvokkaasta ulkoasusta ja siitä, että häntä kunnioitettiin. Hän eli -yksin kodissaan, teki itse kaikki talousaskareensa eikä suvainnut -miniänsä pistävän nenäänsä hänen asioihinsa; hän siisti itse huoneensa, -keitti kahvinsa, ompeli nappinsa, naulaili, liimaili, korjaili; ja -touhutessaan paitahihaisillaan ja juostessaan edestakaisin portaita hän -lauleli lakkaamatta, kumisevalla bassoäänellä, jota hän tavallisesti -säesti teatraalisilla kädenliikkeillä. -- Kaupungilla hän liikkui -millä ilmalla tahansa. Hän kiersi asioillaan, unohtamatta niistä -yhtään ainoata; mutta aivan täsmällinen ei hän ollut: hän pysähtyi -joka kadun kulmaan pakisemaan jonkun tuttavansa kanssa tai laskemaan -leikkiä jonkun naapurinaisen kohdatessaan; sillä hän piti sievistä -naisista ja vanhoista ystävistä. Siksi hän myöhästyi aina, eikä tiennyt -koskaan, mitä kello oli. Päivällisaikansa ei hän kuitenkaan antanut -mennä sivuitse: hän söi siinä ravintolassa, mikä sattui olemaan -lähimpänä, ja istahti mielellään muiden pöytään vieraaksi. Hän palasi -kotiin vasta myöhään illalla, pimeän tultua, vietettyään pitkän aikaa -poikansa lasten luona. Vanhus asettui levolle, luki ennenkuin sulki -silmänsä vuoteessa sivun vanhaa raamattuaan; ja yöllä, -- sillä hän ei -nukkunut yhtämittaa enempää kuin yhden tai kaksi tuntia, -- nousi hän -ylös ja otti jonkin vanhan, antikvaariosta ostamansa kirjan: historiaa, -teologiaa, kaunokirjallisuutta tai tieteitä; hän luki muutaman sivun, -mitä vaan, niinkuin kirja sattui aukeamaan; luettava oli hänestä -samalla sekä mielenkiintoista että ikävää; hän ei ymmärtänyt sitä -liioin, mutta hän ei hypännyt silti ainoankaan sanan yli; niin luki -hän, -- kunnes hänelle jälleen tuli uni. Sunnuntaisin hän meni -messuun, käveli lasten kanssa ja pelasi keilaa. -- Koskaan ei hän -ollut eläessään ollut sairaana; ainoastaan jaloissaan tunsi hän hiukan -leiniä, joka sai hänet kiroamaan yöllä keskellä raamatun lukemista. - -Kaikesta päättäen piti hänen kestää yhtä vankasti satalukunsa loppuun, -ja itse mielestään ei hän ymmärtänyt mitään syytä, ettei hän olisi -elänyt vanhemmaksikin; kun hänelle ennustettiin, että hän eläisi -satavuotiaaksi, ajatteli hän, niinkuin muuan toinenkin kuuluisa vanhus, -ettei pidä panna rajoja Sallimuksen armotöille. Ainoa merkki, että hän -vanheni, oli se, että kyyneleet herahtivat helposti hänen silmistään -esille ja että hän tuli joka päivä kiivaammaksi. Pieninkin vastustus -sai hänet hurjan raivon valtaan. Hänen punainen naamansa ja lyhyt -kaulansa lensivät silloin mustanpunaisiksi. Hän änkytteli hirveästi, -eikä hän saanut sanaa suustaan, vaan oli tukehtua. Muuan lääkäri, -perheen ystävä, oli varoittanut ja neuvonut häntä hillitsemään sekä -pikapäisyyttään että ruokahaluaan. Mutta hän oli itsepäinen kuin vanhat -ainakin, ja oli kahta varomattomampi, uhmallaankin, ja hän ilkkui -lääkkeille ja lääkäreille. Hän oli syvästi halveksivinaan kuolemaa eikä -säästänyt sanoja koettaessaan todistaa, ettei hän sitä peljännyt. - -Eräänä kuumana kesäpäivänä tuli hän, tapansa mukaan runsaasti pikarista -nautittuaan ja riideltyään kaupanpäällisiksi, kotiinsa ja meni työhön -puutarhaan. Hänestä oli hauskaa muokata maata. Paljain päin keskellä -auringon paistetta ja yhä väittelystä kiihdyksissä hän lapioi nyt -vihan vimmalla. Christophe istui lehtimajassa kirja kädessä; mutta hän -ei laisinkaan lukenut: hän haaveksi ja kuunteli sirkkain nukuttavaa -sirinää; ja ajatuksissaan hän katseli isoisän hommaa. Vanhus oli häneen -selin, hän seisoi kumarassa ja repi rikkaruohoa maasta. Yhtäkkiä näki -Christophe hänen nousevan, huitovan käsiään ja kaatuvan yhtenä könttänä -kasvoilleen maahan. Hetkisen se vain nauratti Christophea. Sitten hän -näki, ettei ukki liikkunut. Christophe huusi, hän juoksi isoisän luo, -pudisti häntä kaikin voimin. Nyt alkoi häntä peloittaa. Hän rupesi -polvilleen ja koetti kaksin käsin nostaa vanhuksen suurta päätä, joka -oli maata vasten. Se oli raskas, ja Christophe vapisi niin ankarasti, -että hän tuskin jaksoi sitä liikuttaa. Mutta kun hän näki vanhuksen -nurin kääntyneet, valkeat ja veristävät silmät, hyyti häntä kauhu; ja -hän hellitti pään käsistään ja kirkaisi. Hän kavahti pimeän kammon -vallassa ylös, hän juoksi pois puutarhasta, talosta. Hän huusi ja -itki. Muuan tiellä ohitse kulkeva mies pysäytti lapsen. Christophe ei -osannut puhua, mutta hän osoitti taloa; mies meni sinne, ja Christophe -hänen perästään. Eräät muutkin olivat kuulleet huudon ja juoksivat -sinne lähitaloista. Pian oli puutarha täynnä väkeä. Tallattiin kukkia, -kumarruttiin vanhusta katsomaan, huudahdeltiin. Pari kolme miestä nosti -hänet ylös. Christophe oli jäänyt portille, hän oli kääntynyt vasten -aitamuuria ja kätki kasvonsa käsiin; hän ei uskaltanut katsoa; mutta -hän ei voinut olla sitä tekemättäkään; ja kun ihmisjono kulki hänen -ohitseen, näki hän sormiensa välistä vanhuksen vankan ruumiin, joka -riippui hervottomana: toinen käsi laahasi maata; pää, joka oli erään -kantajan polvea vasten, nytkähteli joka askelella; ja kasvot olivat -pöhöttyneet, mullan vallassa ja veriset, suu ammollaan, ja silmät -kamalat. Christophe alkoi kirkua uudestaan ja juoksi pakoon. Hän juoksi -pysähtymättä kotiin saakka, aivan kuin häntä olisi ajettu takaa. Hän -ryntäsi kauheasti huutaen keittiöön äitinsä luokse. Louisa valmisti -siellä vihanneksia, Christophe karkasi ja takertui häneen kiinni -epätoivossaan, ikäänkuin apua pyytäen. Hänen kasvonsa olivat itkusta -vääntyneet, hän tuskin osasi puhua. Mutta ensimäisestä sanasta ymmärsi -Louisa kaikki, hän tuli kalmankalpeaksi, pudotti työvehkeet käsistään -ja syöksyi ulos sanaakaan virkkamatta. - -Christophe jäi yksin kotiin; hän seisoi kaappia vasten ja itki -yhä vain. Hänen veljensä leikkivät. Hän ei juuri ajatellut, mitä -oli tapahtunut; hän ei ajatellut isoisää, hän muisti vain kamalan -kuvan, jonka oli äsken nähnyt; ja hän oli kauhuissaan, että hänet -pakotettaisiin näkemään se uudestaan ja palaamaan sinne. - -Ja tosiaankin, kun toiset lapset alkoivat illalla, jos jotakin -tyhmyyksiä kotona tehtyään uikuttaa, että heillä oli ikävä ja nälkä, -tuli Louisa kiireesti kotiin, otti heitä kädestä ja vei heidät isoisän -luo. Äiti kulki hyvin nopeasti, ja Ernest ja Rudolf koettelivat tapansa -mukaan juonitella vastaan; mutta Louisa käski heitä olemaan hiljaa -sellaisella äänellä, että he tottelivat. Heille tuli vaistomainen -pelko: kun heidän olisi pitänyt mennä sisään, alkoivat he itkeä. Ei -ollut vielä aivan pimeä; laskevan auringon viimeiset säteet loivat -talon sisustaan omituista heiastusta, ovenrivan nuppiin, kuvastimeen, -viuluun, joka riippui seinällä ensimäisessä, hämärässä huoneessa. -Vanhuksen kamariin oli sytytetty kynttilä; ja sen lepattava valo -taisteli vallasta sammuvan päivän kalvaan hohteen kanssa ja teki varjot -vieläkin ahdistavammiksi. Melchior istui ikkunan luona ja itki kovalla -äänellä. Lääkäri seisoi kumarassa vuoteen edessä ja esti ruumiillaan -siinä makaavaa näkymästä. Christophen sydän sykki haljetakseen. Louisa -asetti lapset vuoteen jalkopäähän polvilleen maahan. Christophe tohti -vilkaista sänkyyn. Näyn jälkeen, jonka hän iltapäivällä oli nähnyt, -odotti hän nyt jotain niin kauheaa, että ensi silmäys tuntui hänestä -nyt melkein helpoittavalta. Isoisä ei liikkunut, hän näytti nukkuvan. -Poika ajatteli jo, että isoisä oli parantunut ja että kaikki oli -nyt ohitse. Mutta kun hän kuuli hänen vaikean hengityksensä, kun -hän katsoi häntä tarkemmin ja näki nuo pöhöttyneet kasvot ja niissä -suuren, sinervän läikän, joka oli tullut kaatuessa kolauksesta, kun -hän ymmärsi, että ihmisen siinä täytyi kuolla, niin hän alkoi vavista; -ja yhtyessään Louisan rukoukseen, että isoisä paranisi, hän rukoili -samalla sielunsa syvyydessä, että ellei isoisä paranisi, hän olisi edes -jo kuollut. Häntä kauhisti, mitä oli tapahtuva. - -Vanhus ei ollut selvinnyt siitä saakka kuin hän oli kaatunut maahan. -Ja hän tuli tietoihinsa ainoastaan lyhyeksi hetkeksi, juuri parahiksi -ymmärtääkseen tilansa; -- se oli kolkko hetki. Pappi oli saapunut ja -luki hänelle viimeiset rukoukset. Vanhus nostettiin pieluksen varaan; -hän avasi vaivoin silmänsä, aivan kuin ne eivät enää olisi totelleet -hänen tahtoaan; hän veti käheästi henkeään, hän katseli älyttömästi -ihmisiä, kynttilöitä; ja yhtäkkiä avasi hän suunsa ja hänen kasvonsa -olivat kuvaamattoman kauhistuneet. - --- Mutta, minä... -- änkytti hän, -- minä -- kuolen. - -Tuon äänen kauhea sävy tunkeusi Christophen sydämen pohjaan saakka; -koskaan ei se ollut unohtuva hänen mielestään. Vanhus ei puhunut enää, -hän uikutteli kuin pieni lapsi. Sitten hän vaipui horroksiin; mutta -hänen hengityksensä tuli yhä heikommaksi, hän vaikeroi, hän liikutteli -sormiaan, hän näytti ponnistelevan kuoleman unta vastaan. Melkein -tiedottomassa tilassaan hän huudahti kerran: - --- Äiti! - -Oi, tuon vanhan miehen sammaltelun viiltävää vaikutusta, vanhuksen, -joka huusi hädässään äitiään, aivan kuin Christophe itse olisi tehnyt, --- äitiä, josta hän ei koskaan tavallisesti ollut puhunut ja jonka -puoleen hän nyt vaistomaisesti kääntyi, viimeiseen ja hyödyttömään -apuun tuimimman tuskan hetkellä!... Hän näytti hetkeksi tyyntyvän; -tietoisuus vilkastui vielä kerran. Hänen raskaat silmänsä, joiden -katse näytti harhailevan miten sattui, osuivat pelon jäykistämään -poikaan. Ja se katse kirkastui. Vanhus ponnisti voimansa hymyilläkseen -ja puhuakseen. Louisa otti Christophen ja vei hänet lähemmäksi. -Jean-Michel liikutteli huuliaan ja koetti silittää Christophen päätä. -Mutta samassa hän meni jälleen tiedottomaksi. Loppu tuli. - -Lapset vietiin toiseen huoneeseen; mutta kenelläkään ei ollut aikaa -ajatella heitä; ja Christophe tähysteli omituisen kammon kiihoittamana -oven raosta noita kauheita kasvoja, päätä, joka oli jälleen hervahtanut -pielukselle; hän näki julman kiristyksen yhä kuristavan kuolevan -kurkkua, -- kasvot, jotka uurtuivat hetki hetkeltä yhä syvemmille -kuopille, -- elävän olennon vaipumista tyhjyyteen, joka imi ihmistä -itseensä kuin pumppu, -- ja kuuli kamalan korinan, tuon kauhean -hengityksen, joka oli kuin veden pinnalla särkyvän kuplan ääntä, -- -ruumiin viimeiset puuskaukset, kun se tahtoo elää, vaikka sielu on -siitä jo lähtenyt. -- Sitten pää hervahti ja luisui alemmaksi pieluksen -viereen. Ja kaikki vaikeni. - -Vasta muutamia minutteja myöhemmin, keskellä nyyhkytyksiä, rukouksia ja -kuoleman sekasortoa, huomasi Louisa Christophen, joka oli takertunut -suonenvetoisin käsin ovenripaan kalpeana, peljästynein silmin ja -suu väännyksissä. Äiti juoksi Christophen luo ja pojalle tuli hänen -sylissään täristävä kohtaus. Louisa kantoi hänet talosta pois, -Christophe pyörtyi. Hän heräsi vuoteessaan, kirkui kauhusta, kun hänet -jätettiin hetkeksikin yksin, sai uuden puuskan ja pyörtyi uudestaan. -Lopun yötä ja seuraavan päivän hän makasi kuumeessa. Viimein rauhoittui -hän ja vaipui seuraavana yönä sikeään uneen, jota kesti puoleen päivään -asti. Hän oli huomaavinaan, että makuukomerossa liikuttiin, että äiti -kumartui hänen vuoteensa yli ja syleili häntä; hän oli kuulevinaan -kellojen lempeää ja kaukaista laulua. Mutta hän ei tahtonut liikahtaa; -hän oli edelleen aivan kuin unessa. - -Kun hän avasi silmänsä, istui Gottfried-eno hänen vuoteensa -jalkopäässä. Christophe oli lopen menehtynyt, hän ei muistanut mitään. -Sitten palasi vähitellen muisti, ja hän alkoi itkeä. Gottfried nousi -ylös ja suuteli häntä. - --- No, pikkuiseni, no, no? kysyi eno hellästi. - --- Oi, eno, eno! vaikeroi poika painautuen Gottfriedin rintaa vasten. - --- Itke vaan, sanoi Gottfried, itke. Ja Christophe itki. - -Kun sydäntä hiukan helpoitti, pyyhki hän silmänsä ja katsoi -Gottfriediin. Gottfried ymmärsi, että hän tahtoi jotain häneltä kysyä. - --- Ei, äännähti silloin eno pannen sormensa huulilleen. Ei pidä puhua. -Itkeä on hyvä, puhua paha. - -Poika tahtoi kuitenkin. - --- Se ei auta. - --- Yksi ainoa asia, ei muuta... - --- Mikä sitten? Christophe epäröi: - --- Ah, eno, kysyi hän, missä hän nyt on? Gottfried vastasi: - --- Hän on Herramme luona, lapseni. Mutta sitä ei Christophe suinkaan -tarkoittanut: - --- Ei, sinä et ymmärrä: Missä hän _itse_ on? (Christophe tarkoitti -ruumista.) - -Hän jatkoi vapisevalla äänellä: - --- Onko _hän_ vielä siellä? - --- Kunnon vanhus on haudattu tänä aamuna, vastasi Gottfried. Etkö -kuullut kellojen soittoa? - -Christophea helpoitti. Mutta ajatellessaan, ettei hän enää näkisi -rakasta ukkia, hän alkoi taas katkerasti itkeä. - --- Minun pieni puluni! hyväili Gottfried, katsellen säälivästi lasta. - -Christophe odotti, että Gottfried lohduttelisi häntä; mutta Gottfried -ei koetellutkaan sitä, sillä hän tiesi, ettei se auttaisi. - --- Gottfried-eno, kysyi poikanen, etkö sinäkin pelkää tätä tällaista? - -(Miten hän olisikaan halunnut, ettei Gottfried olisi peljännyt, vaan -olisi opettanut hänellekin salaisen taidon olla pelkäämättä.) - -Mutta Gottfried näytti tulevan huolestuneeksi. - --- Hyst, äännähti hän aivan toisella äänellä... - --- Ja kuinka voisi olla pelkäämättä, virkkoi hän hetken päästä. Mutta -mitä se auttaa. Niin on asia. Täytyy alistua. Christophe pudisti -kapinoiden päätänsä. - --- Täytyy alistua, lapseni, toisti Gottfried. _Hän_ tuolla ylhäällä -tahtoi niin. Täytyy rakastaa sitä, mitä _Hän_ tahtoo. - --- Minä inhoan häntä! huudahti Christophe vihaisesti ja heristi -nyrkkiään taivaalle. - -Gottfried käski aivan tyrmistyneenä häntä vaikenemaan. Christophe -itsekin peljästyi, mitä oli sanonut, ja alkoi rukoilla Gottfriedin -kanssa. Mutta hänen sydämensä kuohui; ja sillä välin kuin hän supisi -sokean nöyryyden ja alistumisen sanoja, piili hänen sielunsa pohjalla -kiivas uhman ja kauhun tunne tuota suunnatonta, järjetöntä totuutta, -tuota hirveää Olentoa vastaan, joka oli sellaisen säätänyt. - - - - -Päivät menevät, ja sateiset yöt laskeutuvat yli äsken luodun -hautakummun, jonka alla poloinen vanha Jean-Michel kaikkien hylkäämänä -lepää. Ensi hetkellä Melchior itki, voihki ja nyyhkytti katkerasti. -Mutta viikko ei vielä loppuun kulunut, niin Christophe kuuli hänen jo -nauravan iloisesti. Jos mainitaan Melchiorin läsnäollessa vainajan -nimi, niin hänen kasvonsa venyvät ja hän tekeytyy synkän näköiseksi, -mutta hetken päästä alkaa hän jälleen vilkkaasti puhella ja viittoa -käsillään. Hän suree vilpittömästi, mutta hänen on mahdotonta pysyä -surullisena. - -Passiivinen ja alistuvainen Louisa on taipunut tähän onnettomuuteen, -niinkuin hän taipuu kaikkeen muuhunkin. Hän on lisännyt tavallisiin -rukouksiinsa vielä yhden; hän käy säännöllisesti kirkkomaalla ja -hoitelee hautaa, aivan kuin se olisi hänen talousaskareitaan. - -Gottfried muistaa liikuttavan kauniisti tuota nelikulmaista maatilkkua, -jossa vanhus nukkuu. Kun hän palaa seudulle, tuo hän hänelle jotain, -tekemänsä ristin tai kimpun sellaisia kukkia, joista Jean-Michel piti. -Hän ei jätä sinne koskaan menemättä, vaikkei hän viipyisi kaupungissa -kuin muutaman tunnin; ja hän tekee sen salaa muilta. - -Louisa vie joskus Christophen kanssaan haudalle. Christophea -inhoittaa kauheasti tuo lihava multaläjä, joka on puettu synkkään -asuun kukilla ja oksilla, ummehtunut haju, joka kohoaa auringon -paisteessa, yhtyen kohisevain sypressien tuoksuun. Mutta hän ei -uskalla ilmaista vastenmielisyyttään, sillä hän soimaa sen vuoksi -itseään raukkamaisuudesta ja jumalattomuudesta. Hän on kovin onneton. -Isoisän kuolema ei lakkaa häntä hätyyttämästä. Ja kuitenkin oli hän -kauan sitä ennen tiennyt, mitä on kuolema, oli sitä ajatellut, oli -sitä peljännyt. Mutta koskaan ei hän ollut sellaista vielä nähnyt; ja -se, joka näkee sen ensi kerran, huomaa, ettei hän ole mitään ennen -tuntenut, ei kuolemaa, ei elämää. Kaikki luhistuu silloin kasaan -yhdellä iskulla; kaikki ihmisen järki ei auta mitään. Luuli ennen -elävänsä, luuli saaneensa jonkinlaisen elämänkokemuksen: näkeekin -nyt, ettei tiennyt mitään, näkee, ettei nähnyt mitään, että oli -elänyt kuvittelun verhossa, jonka sielu oli kutonut ja joka peitti -silmiltämme todellisuuden kauheat kasvot. Ei ole mitään yhteyttä -kärsimyksen-ajatuksen ja olennon välillä, joka vuotaa verta ja kärsii. -Ei myöskään yhteyttä kuoleman-ajatuksen ja lihan, sielun välillä, joka -vääntelehtii tuskassa ja kuolee. Kaikki inhimillinen puhe, inhimillinen -viisaus eivät ole muuta kuin jäykkiä, automaattisia teatterinukkeja -todellisuuden häikäisevän valon niihin synkästi sattuessa, maan tomusta -ja verestä tehtyjä luomuksia, jotka koettavat koko epätoivoisella ja -hyödyttömällä kiihkollaan takertua kiinni elämään, joka päivä päivältä -heiltä karkaa. - -Christophe ajatteli tätä, yötä ja päivää. Kuolemankamppailun muisto -kidutti häntä; hän kuuli sen kauhean hengityksen; jok'ainoa yö hän -näki isoisän. Koko luonto oli horjahtanut radaltaan; hänestä tuntui -kuin olisi hänet ympäröinyt usva. Hän tunsi kaikkialla, minne päin hän -kääntyikin, kasvoillaan sokean ja kaikkivaltiaan Villipedon surmaavan -hengityksen; hän tunsi olevansa tuon julman hävityksen Voiman kynsissä -ja ettei hänen auttanut laisinkaan vastustella. Mutta se tunne ei -masentanut häntä, vaan se poltti häntä suuttumuksena ja vihana. -Alistuminen ei ollut hänelle ominaista. Hän ryntäsi ja puski mahdotonta -vastaan; ja vaikka hänen olisi täytynyt tunnustaa murskaavansa otsansa -ja olevansa heikompi, niin kuitenkaan ei hän myöntänyt kärsimystä. -Tästä hetkestä alkaen oli hänen elämänsä joka hetki taistelua julmaa -Kohtaloa vastaan, jota hän ei voinut hyväksyä. - - - - -Kaikkien näiden kiusaavain ajatusten täytyi kuitenkin väistyä elämän -kovuuden tieltä. Perheen taloudellinen tila huononi huimaa vauhtia, kun -Jean-Michel, joka yksin oli tuhoa viivyttänyt, oli nyt poissa. Hänessä -kadotti Krafftien perhe parhaan auttajansa, ja kurjuus astui ovesta -sisään. - -Melchior sitä yhä vaan lisäsi. Hän ei välittänyt työstä, vaan -heittäytyi täydellisesti paheensa valtaan, kun hän nyt oli päässyt -ainoasta valvonnasta, joka oli häntä hillinnyt. Melkein joka yö tuli -hän kotiin juovuksissa eikä tuonut sinne koskaan ansaitsemiaan rahoja. -Sitäpaitsi oli hän menettänyt melkeinpä kaikki tuntinsa. Hän oli kerran -ilmestynyt erään oppilaansa kotiin täydessä humalassa: tämän skandaalin -tähden suljettiin häneltä kaikki ovet. Orkesterissa oli häntä kärsitty -ainoastaan kunnioituksesta hänen isäänsä kohtaan; mutta Louisa pelkäsi, -että hän ennemmin tai myöhemmin eroitettaisiin sieltäkin jonkun -mekastuksen tähden. Hän oli jo saanut ankaran varoituksen, kun hän -eräinä iltoina oli saapunut paikalleen vasta esityksen lopulla. Pari -kertaa oli hän jo unohtanut tulla sinne ollenkaan. Ja hän saattoi -pystyä mihin tahansa jollakin järjettömällä kiihtymyksen hetkellä, -jolloin hänelle tuli vimma sanoa ja tehdä tyhmyyksiä. Eikö hänen -päähänsä pälkähtänyt jo tässä eräänä iltana se hullutus, että hän -vaati kivenkovaan saada soittaa keskellä _Walkyrian_ näytöstä erään -oman suuren sävellyksensä viululle! Ainoastaan suurimmalla vaivalla -saatiin hänet siitä estetyksi. Voi myöskin sattua, että hän purskahti -nauruun näytännön aikana, joutuessaan hullunkuristen kuvien lumoukseen, -jotka liikkuivat näyttämöllä tai hänen aivoissaan. Tovereita sellainen -huvitti ja hänelle annettiin paljon anteeksi hänen hassujen eleittensä -vuoksi. Mutta moinen laupeus oli paljoa pahempaa kuin mikään ankaruus; -ja Christophe oli sitä nähdessään kuolla häpeästä. - -Lapsi oli nyt ensi viulun soittaja orkesterissa. Hän koetti parhaansa -mukaan pitää vaaria isästään, olla tarvittaessa hänen sijaisenaan, -rauhoittaa häntä, kun Melchiorille tulivat villit puuskansa. Se ei -ollut kovinkaan helppoa, ja viisainta oli olla hänestä laisinkaan -välittämättä; sillä kun juopunut näki itseään katseltavan, niin hän -alkoi irvistellä tai pitää jotain puhetta. Christophe käänsi siis -kasvonsa pois ja vapisi pelosta, että isä tekisi jonkin mielettömyyden; -hän koetti syventyä tehtäväänsä, mutta ei voinut olla kuulematta -Melchiorin loruja ja toverien naurua. Kyyneleet tulivat hänelle -silmiin. Soittajat olivat hyviä ihmisiä, he huomasivat sen ja heidän -kävi sääliksi häntä; he hillitsivät ilonpuuskiaan eivätkä puhuneet -Christophen kuullen hänen isästään. Mutta Christophe tunsi, että -he häntä surkuttelivat. Hän tiesi, että heti, kun hän oli lähtenyt -ulos, alkoi ilveily jälleen, ja että Melchior oli koko kaupungin -naurun esineenä. Hän ei voinut sitä mitenkään estää, ja hän kärsi -siitä julmasti. Hän vei näytäntöjen jälkeen isän kotiin; hän tarjosi -hänelle kätensä, kärsi hänen lörpöttelyitään ja koetti kaikin mokomin -salata ihmisiltä hänen hoippumistaan. Mutta mitäpä se olisi auttanut? -Ja lisäksi onnistui hänen ponnistuksistaan huolimatta harvoin saada -Melchior perille saakka. Jossakin kadun kulmassa julisti isä, että -hänen täytyy nyt lähteä tärkeään kokoukseen eräitten ystäviensä luokse, -koska oli luvannut mennä; ja mitkään todistelut eivät voineet saada -häntä syömään sanaansa. Sitäpaitsi ei ollut viisasta väittää Melchioria -vastaan, ellei tahtonut saada aikaan isällisten torain kohtausta, joka -veti naapurit ikkunoihin katselemaan. - -Kaikki talousrahat menivät sitä tietä. Melchior ei enää tyytynyt -juomaan pelkästään omia ansioitaan. Hän joi nekin, jotka hänen vaimonsa -ja poikansa tuskalla ja työllä saivat kokoon. Louisa itki; mutta hän ei -uskaltanut vastustaa; sitä ei hän ollut tehnyt sen jälkeen kuin mies -oli hänelle tylysti huomauttanut, ettei talossa ollut mitään hänen -omaansa ja ettei hän ollut tuonut siihen kolikkoakaan. Christophe -koetti niskuroida; Melchior antoi häntä korville, haukkui, että hän -oli nulikka, ja riisti rahat hänen kädestään. Poika oli jo kaksi-, -kolmetoista-vuotias, hän oli ikäisekseen luja, ja vimmastui sisässään -sellaisesta kurinpidosta; mutta suoranaiseen kapinaan ei hän vielä -uskaltanut nousta; ja hän antoi mieluummin ryöstää itseltään kuin -jaksoi sietää uusia nöyryytyksiä. Ainoa keino, mitä Louisalla ja -hänellä oli, oli piiloittaa rahansa. Mutta Melchior oli ihmeellisen -kekseliäs löytämään heidän piilopaikkansa sillaikaa kuin he eivät -olleet kotona. Nekään saaliit eivät pian riittäneet. Melchior alkoi -myydä isältä perimiään kapineita. Christophe näki suureksi surukseen -rakkaiden muistoesineiden katoavan: kirjojen, sängyn, huonekalujen, -säveltäjäin muotokuvien. Hänen ei hyödyttänyt sanoa mitään. Mutta kun -Melchior eräänä päivänä, kolhaistuaan itseään isoisän vanhaa pianoa -vastaan, kirosi vihoissaan, hieroi polveaan ja sanoi, ettei heillä -ollut tilaa liikkuakaan huoneessa ja että hän puhdistaisi talon -kaikesta vanhasta roskasta, niin pääsi Christophelta epätoivoinen -huudahdus. Oli kyllä totta, että huoneet olivat täpö-täynnä kalustoa, -sillä sinne oli kasattu isoisän huonekalut, että voitiin myydä hänen -talonsa, tuo rakas talo, jossa Christophe oli viettänyt lapsuutensa -onnellisimmat hetket. Totta oli sekin, ettei vanha piano ollut enää -juuri minkään arvoinen, että sen ääni oli vaivainen ja ettei Christophe -enää pitkään aikaan ollut sitä soittanut, koska hänellä oli nyt uusi, -kaunis piano, jonka ruhtinas anteliaasti oli hänelle lahjoittanut; -mutta vaikka vanha soitin olikin virkaheitto, oli se kuitenkin -Christophen paras ystävä: se oli näyttänyt lapselle aikoinaan musiikin -rajattomat maailmat; sen keltaisia ja kuluneita koskettimia näppäillen -oli hän löytänyt sävelten kuningaskunnan ja niiden lait; ja sen oli -lahjoittanut isoisä, joka oli kuluttanut kuukausia korjatakseen kuntoon -sitä pojanpoikaansa varten ja oli sitten ollut siitä niin ylpeä: se -oli jollakin tavoin pyhä esine. Niinpä Christophe nousi isän aikeita -vastaan ja väitti, ettei sitä ollut oikeus myydä. Melchior käski -hänen pitää suunsa kiinni. Christophe kiihtyi yhä enemmän ja huusi, -että piano oli hänen ja että hän kielsi siihen koskemasta. Hän uskoi -nyt saavansa kovan rangaistuksen. Mutta Melchior katsoi häneen vain -häijysti hymyillen ja vaikeni. - -Seuraavana päivänä oli Christophe jo unohtanut koko asian. Hän tuli -kotiin väsyneenä, mutta melkoisen hyvällä tuulella. Hän huomasi -heti jotain veljiensä salavihkaisissa katseissa. He olivat kumpikin -lukevinaan; mutta he vilkaisivat häneen syrjästä ja vaanivat hänen -jokaista liikettään, painuen jälleen kirjoihinsa, kun hän sattui -heihin katsahtamaan. Hän ajatteli, että he olivat kai tapansa mukaan -tehneet hänelle taas jotkin ilkeät kepposet; mutta hän oli sellaiseen -tottunut, hän ei siitä välittänyt, hän ainoastaan päätti antaa -heille hyvän löylyn, kun hän heidän tekonsa keksisi, niinkuin usein -ennenkin. Hän ei siis viitsinyt ottaa tarkempaa selkoa asiasta, hän -istuutui lieden ääreen isänsä pariin; isä tiedusteli muka hartaasti -päivän kuulumia, mikä ei suinkaan ollut hänen tapansa. Pakinoidessaan -Christophe huomasi, että Melchior iski salaa silmää pikku veljille. -Hänen sydäntään kouristi. Hän juoksi huoneeseensa... Pianon paikka -oli tyhjä! Hän huusi tuskasta. Hän kuuli toisesta huoneesta veljiensä -naurun-tirskuntaa. Veri nousi kiivaasti hänen kasvoihinsa. Hän syöksyi -toisten luo. Hän huusi: - --- Minun pianoni! - -Melchior kohotti rauhallisesti ja muka hölmistyneen näköisenä päätänsä, -ja se sai toiset lapset purskahtamaan nauruun. Isäkään ei enää voinut -hillitä itseään, nähdessään, miten surkealta Christophe näytti; -ja hän kääntyi poispäin, hillitäkseen nauruaan. Nyt ei Christophe -enää tiennyt, mitä teki. Hän karkasi kuin hurja isänsä kimppuun. -Melchiorilla, joka istui mukavasti loikoen nojatuolissa, ei ollut aikaa -varjella itseään. Poika tarttui hänen kurkkuunsa ja huusi hänelle: - --- Varas! - -Se kävi silmänräpäyksessä. Melchior karisti raivoissaan riuhtovan -kimpustaan pois ja paiskasi hänet kivipermannolle. Pojan pää iski -kamiinin rautaristikon kulmaan. Christophe nousi polvilleen ammottava -haava otsassa; ja tukahtuvalla äänellä hän hoki: - --- Varas!... Varas, joka varastaa meiltä, äidiltä, minulta... Varas! -Myy isoisän! - -Melchior nousi ylös ja kohotti nyrkkiään Christophen päätä kohti. Poika -uhmasi häntä vihaa leimuavin silmin ja vapisi raivosta. Melchior alkoi -silloin myöskin vavista. Hän istahti ja peitti kasvonsa käsiinsä. -Pikkuveljet olivat juosseet kauheasti kirkuen karkuun. Seurasi -hiljaisuus. Melchior uikutteli epämääräisiä sanoja. Christophe seisoi -yhä seinää vasten ja tähtäsi häneen tuimin katsein, hammasta purren ja -vavisten kiireestä kantaan. Melchior alkoi nyt soimailla itseään. - --- Niin, varas olen! Minä ryöstän perheeni puille paljaille. Omat -lapseni halveksivat minua. Olisi parempi, että olisin kuollut! - -Kun hän lakkasi uikuttamasta, kysyi Christophe häneltä kylmästi ja -liikahtamatta: - --- Missä se piano on? - --- Wormserilla, vastasi Melchior, uskaltamatta kohottaa silmiään. - -Christophe astui häntä kohti ja sanoi: - --- Rahat tänne! - -Melchior veti aivan lamaan lyötynä taskustaan rahat ja antoi ne -pojalleen. Christophe lähti ovelle. Melchior huudahti: - --- Christophe! - -Christophe pysähtyi. Melchior jatkoi murtuneella äänellä: - --- Pikku Christopheni!... Älä minua halveksi. Christophe heittäytyi -hänen kaulaansa, nyyhkytti: - --- Isä, rakas isä! En minä sinua halveksi! Minä olen niin onneton! - -He itkivät molemmat ääneensä. Melchior vaikeroi: - --- Ei se ole minun vikani. Minä en sittenkään ole paha. Enhän -Christophe, enhän minä ole paha? - -Hän lupasi lakata juomasta. Christophe pudisti epäuskoisesti päätänsä; -ja Melchior myönsi, ettei hän jaksanut vastustaa, kun hänellä oli -kolikkokin käsissään. Christophe mietti asiaa ja sanoi: - --- Kuule, isä, nyt täytyisi... - -Hän keskeytti. - --- Mitä sitten? - --- Minua niin hävettää... - --- Ketä häpeät? kysyi Melchior viattomasti. - --- Sinua. - -Melchiorin suu vääntyi pilkallisesti ja hän virkkoi: - --- Se ei maksa vaivaa. - -Christophe selitti nyt, että kaikki perheen tulot, myöskin Melchiorin -palkka, pitäisi uskoa jonkun henkilön hoitoon, joka antaisi -Melchiorille joka päivä tai viikoksi kerrallaan sen verran, mitä hän -välttämättä tarvitsi. Melchior, jolla oli nyt nöyryyden puuskansa, -- -eikä hän ollut varsin selväkään -- ei pitänyt tätä toimenpidettä kyllin -perinpohjaisena, vaan julisti, että hän kirjoittaa heti herttualle -pyynnön, että hänelle tuleva eläke maksettaisiin hänen pojalleen -Christophelle. Christophe ei sitä hyväksynyt, hän punastui, kun -ajatteli isänsä nöyryytystä. Mutta Melchioria poltti uhrautumisen tuli, -hän tahtoi ehdottomasti kirjoittaa. Hän oli itsekin liikutettu tekonsa -ylevyydestä. Christophe kieltäytyi ottamasta kirjettä haltuunsa; -ja Louisa, joka samassa saapui kotiin ja jolle asia selitettiin, -sanoi, että hän kerjäisi mieluummin kuin pakottaisi miestään moiseen -häpeään. Hän lisäsi luottavansa Melchioriin ja olevansa varma, että -hän parantaisi tapansa hänen ja lastensa tähden. Koko asia päättyi -yleiseen hellyyden kohtaukseen; ja Melchiorin kirje, joka oli unohdettu -pöydälle, putosi kaapin alle kenenkään sitä huomaamatta. - -Mutta joku päivä myöhemmin löysi Louisa sen sieltä, lakaistessaan -lattiaa; ja kun hän oli kovin onneton Melchiorin yhä edelleen -jatkuvasta huonosta elämästä, sillä mies oli jälleen unohtanut kaikki, -niin otti hän paperin talteen eikä sitä repinyt. Hän piti sitä säilössä -monta kuukautta ja karkoitti aina pois mielestään ajatuksen turvautua -siihen, vaikka hän saikin alinomaa kärsiä. Mutta kun hän eräänä päivänä -näki Melchiorin jälleen lyövän Christophea ja ryöstävän häneltä hänen -rahansa, ei hän enää sitä kestänyt; ja jäätyään kahden kesken itkevän -poikansa kanssa, meni hän, otti kirjeen, antoi sen Christophelle ja -sanoi: - --- Lähde nyt. - -Christophe epäröi vieläkin; mutta hän ymmärsi, ettei enää ollut -muuta keinoa, jos tahdottiin pelastaa sekin vähä, mitä vielä oli -jälellä, täydestä perikadosta. Hän lähti menemään linnaan; häneltä -kului melkein tunnin aika parinkymmenen minutin matkalla. Käynnin -häpeällinen tarkoitus mursi hänen sydäntään. Hänen ylpeytensä, joka oli -kiihtynyt korkeimmilleen näinä viimeisinä surullisina ja yksinäisinä -vuosina, vuoti verta hänen ajatellessaan, että hänen täytyi nyt -julkisesti tunnustaa isänsä pahe. Omituinen ja kuitenkin ymmärrettävä -epäjohdonmukaisuus sai hänet koettamaan sitä pahetta salata, vaikka -hän tiesikin, että kaikki tunsivat sen; hän ei ollut muka huomaavinaan -mitään; hänet olisi saanut hakata kappaleiksi, mutta hän ei olisi sitä -myöntänyt. Ja nyt, nyt meni hän omasta alotteestaan...! Kymmenesti oli -hän kääntyä takaisin; hän kiersi kaksi kolme kertaa kaupungin ympäri, -tullen aina samaan paikkaan, ennenkuin meni sisään. Mutta tässä ei -ollut kysymys pelkästään hänestä itsestään. Tämä koski myöskin hänen -äitiään ja veljiään. Koska isä heidät jätti oman onnensa nojaan, koska -hän heitä petti, oli hänen, vanhimman pojan, velvollisuus asettua isän -paikalle ja rientää heitä auttamaan. Epäröinti täytyi voittaa, ylpeys -täytyi masentaa: häpeän kalkki oli juotava pohjaan. Hän meni palatsiin; -sisäportailta oli hän vielä paeta takaisin. Hän lyhistyi polvilleen -porrasaskelmalle. Eteisessä seisoi hän monta minuttia käsi ovenrivassa, -kunnes joku tuli, ja hänen täytyi astua sisään. - -Kansliassa tunsivat kaikki hänet. Christophe pyysi saada puhutella -hänen Ylhäisyyttään teatterien intendenttiä, parooni von -Hammer-Langbachia. Muuan nuori virkailija, lihava, kaljupäinen ja -punanaamainen mies, jolla oli valkeat liivit ja punainen kaulaliina, -puristi tuttavallisesti hänen kättään ja alkoi jutella eilisestä -oopperasta. Christophe toisti asiansa. Virkailija vastasi, ettei hänen -Ylhäisyydellään juuri nyt ollut aikaa, mutta jos Christophella olisi -hänelle jokin anomus, niin se voitaisiin lähettää hänelle toisten -paperien joukossa, kun ne pian vietiin hänen allekirjoitettavikseen. -Christophe antoi hänelle kirjeensä. Virkailija silmäili sitä, ja -häneltä pääsi hämmästynyt huudahdus: - --- Ah, tosiaanko! virkkoi hän iloisesti. Tämä on hyvä ajatus! Kauan -sitten olisi hänen pitänyt keksiä tämä! Eläessään ei hän ole tehnyt -parempaa. Ah, se vanha ratti! Kuinka hiidessä hän on tähän alistunut?' - -Hän keskeytti lyhyeen, sillä Christophe oli temmannut paperin hänen -kädestään ja huudahti kalman kalpeana: - --- Minä kiellän!... Kiellän teitä solvaamasta minua! - -Virkailija ällistyi: - --- Mutta, rakas Christophe, koetti hän sanoa; kukapa sinua tahtoisi -solvata? Enhän sanonut muuta kuin mitä koko maailma tietää. -Ajattelethan sinä itsekin niin. - --- En! huusi Christophe raivoissaan. - --- Kuinka, etkö sinä ajattele? Et ajattele, että hän juo? - --- Se ei ole totta! vastasi Christophe. Ja hän polki jalkaansa. - -Virkailija kohautti hartioitaan: - --- Siinä tapauksessa, miksi hän sitten kirjoitti tämän kirjeen? - --- Siksi, siksi, että... änkytteli Christophe, -- (hän ei enää tiennyt, -mitä sanoa), -- siksi, että, kun minä tulen kuitenkin kerta kuussa -tänne nostamaan palkkaani, minun sopii samalla aikaa ottaa isänikin -palkka. On tarpeetonta meidän molempien vaivautua sen tähden... Isällä -on paljon työtä. - -Hän punastui mieletöntä selvitystään. Virkailija katsoi häntä puoleksi -ivallisesti ja puoleksi säälien. Christophe rutisti paperin kädessään -kokoon ja näytti aikovan lähteä. Virkailija nousi ylös ja tarttui häntä -käsivarteen. - --- Odotahan vähän, sanoi hän, minä pidän huolen asiasta. - -Hän meni johtajan huoneeseen. Christophe odotti; muut virkailijat -katselivat häntä. Hänen verensä kuohui. Hän ei tiennyt, mitä hän teki, -mitä hän kohta tekisi, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hän aikoi jo -paeta, ennenkuin saisi vastauksen; ja hän oli juuri lähdössä, kun ovi -aukesi: - --- Hänen Ylhäisyytensä ottaa sinut vastaan, virkkoi avulias virkailija -hänelle. - -Christophen oli pakko mennä sisään. - -Hänen Ylhäisyytensä parooni von Hammer-Langbach, pieni, siisti vanhus, -jolla oli poskiparta ja viikset ja leuka sileäksi ajeltu, katsahti -kulta-sankaisten silmälasiensa ylitse Christopheen, kirjoittaen yhä -edelleen ja vastaamatta Christophen neuvottomiin kumarruksiin edes -päätä nyökkäämällä. - --- No, herra Krafft, sanoi hän viimein, te pyydätte... - --- Teidän Ylhäisyytenne, kiiruhti Christophe vastaamaan, antakaa -minulle anteeksi. Minä olen tarkemmin harkinnut asiaa. Minä en enää -pyydä mitään. - -Vanhus ei koettanut saada selitystä moiseen äkilliseen -mielenmuutokseen. Hän katseli tarkkaavammin Christophea, ryiskeli ja -virkkoi: - --- Ettekö antaisi, herra Krafft, minulle kirjettä, joka on kädessänne? - -Christophe huomasi, että intendentti katseli paperia, jota hän yhä -edelleen ajatuksissaan rutisteli kädessään. - --- Se on tarpeetonta, teidän Ylhäisyytenne, sammalteli Christophe. Se -ei enää maksa vaivaa. - --- Olkaa hyvä ja antakaa se tänne, toisti vanhus rauhallisesti, aivan -kuin ei olisi kuullut. - -Christophen täytyi antaa hänelle tuo rutistunut paperilappu; mutta hän -alkoi hokea heti jotain, kokonaisen virran sekavia sanoja, ja ojensi -yhä kättään saadakseen kirjeensä takaisin. Hänen Ylhäisyytensä avasi -huolellisesti paperin, luki sen, katseli Christophea, antoi hänen -solkata selityksiään, ja keskeytti viimein veitikkamainen vilahdus -silmissään: - --- Se on hyvä, herra Krafft. Anomuksenne on hyväksytty. - -Hän hyvästeli Christophea kättä pistäen ja ryhtyi jälleen kirjoittamaan. - -Christophe meni ulos aivan murtuneena. - --- Älä ole suutuksissasi, Christophe, sanoi äskeinen virkailija -hänelle, kun poika tuli takaisin kansliaan. Christophe antoi hänen -puristaa kättään, tohtimatta nostaa katsettaan maasta. Sitten näki hän -olevansa ulkona linnan edustalla. Hän oli aivan mieletön häpeästä. -Kaikki, mitä hänelle oli sanottu, palasi hänen muistoonsa; ja hän oli -tuntevinaan loukkaavaa ivaa ihmisten säälissä, jotka kunnioittivat -ja surkuttelivat häntä. Kun hän tuli kotiin, vastasi hän tuskin -jonkin ärtyneen sanan Louisan kysymyksiin, aivan kuin hän olisi -kantanut äidilleen kaunaa siitä, mitä hän nyt oli tehnyt. Häntä -kalvoi omantunnon vaiva, kun hän ajatteli isää. Hän aikoi tunnustaa -Melchiorille kaikki, pyytää häneltä anteeksi. Melchior ei ollut -kotona. Christophe odotti häntä unta silmiinsä saamatta puoleen yöhön. -Kuta enemmän hän isää ajatteli, sitä julmemmin hänen tuntonsa häntä -vaivasi; hän ihannoi isäänsä; hän kuvitteli, että isä oli heikko, -hyvä, onneton, kaikkein lähimpiensä pettämä. Tuskin hän kuuli hänen -askeleensa portaissa, niin hypähti hän vuoteesta juostakseen häntä -vastaan ja heittäytyäkseen hänen syliinsä. Mutta Melchior tuli kotiin -niin inhoittavan juovuksissa, ettei Christophe tohtinut lähestyä häntä; -ja hän hiipi takaisin vuoteeseensa ajatellen katkeran pilkallisesti -kauniita haaveitaan. - -Kun Melchior joku päivä myöhemmin kuuli, mitä oli tapahtunut, tuli -hänelle suunnaton raivon puuska; ja vaikka Christophe koetteli rukoilla -ja estellä, meni hän mekastamaan siitä linnaan. Mutta hän tuli sieltä -takaisin sangen nolona, eikä hiiskunut sanaakaan, miten hänen siellä -oli käynyt. Hänet oli otettu sangen huonosti vastaan. Hänelle oli -sanottu, että hänen olisi viisainta käyttää toisenlaista kieltä, -- -että hänen oli sallittu pitää eläkkeensä ainoastaan poikansa vuoksi, -ja että jos hän vasta tekisi pienimmänkm skandaalin, niin se häneltä -lakkautettaisiin. Niinpä olikin Christophe sangen hämmästynyt ja -keventyneellä mielellä, kun hän näki isänsä myöntyvän vastaiseen -asemaansa, jopa kerskuvankin, että hän oli itse, omasta alotteestaan -ryhtynyt tähän _uhraukseen_. - -Se ei kuitenkaan estänyt Melchioria toitottamasta kaupungilla, että -hänen vaimonsa ja lapsensa ryöstivät hänet puti-puhtaaksi; että hän -oli kieltäytynyt heidän tähtensä kaiken ikänsä, ja nyt hänet jätettiin -kärsimään puutetta. Hän koetti myöskin houkutella Christophelta rahaa -kaikenlaisilla liehittelyillä ja ovelilla juonilla, jotka pyrkivät -naurattamaan Christophea, vaikkei moinen tosiaan antanut syytä iloon. -Mutta kun Christophe piti puolensa, luopui Melchior viimein niistä -yrityksistä. Tuon neljätoista-vuotiaan lapsen ankarat ja arvostelevat -silmät nöyryyttivät Melchioria ilkeästi. Mutta hän kosti salaa -oveloilla kepposilla. Hän meni kapakkaan, joi ja kestitsi muita -sydämensä halusta, eikä maksanut laskuaan, vaan väitti, että hänen -poikansa asia oli nyt suorittaa hänen velkansa. Christophe ei siitä -kieltäytynyt, sillä hän pelkäsi siten vaan lisäävänsä häpeäänsä; ja -niinpä hän ja Louisa raatoivat kaikin voimin maksaakseen Melchiorin -velkoja. -- Viimein tuli Melchior aivan välinpitämättömäksi koko -soittajan-viralleen, kun hän ei kerran itse saanut kantaa siitä -palkkaansa; ja hän jäi pois niin usein paikaltaan teatterista, että -hänet ajettiin Christophen rukouksista huolimatta viimein pois. Poika -sai siis nyt yksin elättää isänsä, veljensä ja koko perheen. Näin tuli -Christophesta neljätoista-vuotiaana perheenpää. - - - - -Christophe otti päättävästi tämän raskaan taakan kantaakseen. Ylpeys -kielsi häntä turvautumasta ihmisten armeliaisuuteen. Hän vannoi -itsekseen selviävänsä asiasta omin voimin. Hän oli pienestä saakka -kärsinyt kovin nähdessään äitinsä ottavan vastaan armopaloja; se oli -ainainen riidanaihe heidän välillään, kun tuo kunnon nainen palasi -kotiin riemuissaan siitä, että oli saanut joltakin suojelushaluiselta -rouvalta lahjan. Louisa ei nähnyt siinä mitään ilkeää, vaan iloitsi, -sillä saattoipa hän tämänkin pienen rovon avulla helpoittaa hiukan -Christophensa vaivoja ja parantaa yhdellä ruokalajilla laihaa -illallista. Mutta Christophe tuli silloin aina synkäksi; hän ei -virkkanut sanaakaan koko iltana; ja hän kieltäytyi koskemasta sillä -tavoin saatuun ruokaan, ilmaisematta kuitenkaan syytä. Louisa -huolestui; hän koetti yksinkertaisen tunkeliaasti saada poikaansa -syömään: Christophe ei suostunut; äiti tuli lopulta kärsimättömäksi -ja virkkoi jonkin epämiellyttävän sanan, johon Christophe puolestaan -vastasi; sitten hän heitti salvettinsa pöydälle ja meni ulos. Isä -kohautti olkapäitään ja sanoi Christophea mahtailijaksi. Veljet -pilkkailivat häntä ja söivät hänen osansa. - -Täytyi kuitenkin keksiä lisäkeinoja perheen elättämiseksi. Christophen -orkesterista saama palkka ei riittänyt. Hän ryhtyi nyt antamaan -pianotunteja. Hänen taiturimaiset lahjansa, hyvä maineensa ja varsinkin -ruhtinaan suojelus hankkivat hänelle lukuisasti oppilaita ylemmän -porvariston piirissä. Joka aamu kello yhdeksästä alkaen opetti hän -pianonsoittoa nuorille tytöille, usein itseään vanhemmille, jotka -kiusasivat häntä kauheasti ja saattoivat hänet epätoivoon typerällä -soitollaan. He olivat musiikissa täysiä hölmöjä; sitä vastoin oli -heillä kaikilla, kenellä enemmän, kenellä vähemmän, erinomainen silmä -huomaamaan naurettavuuksia; eikä heidän ilkkuva katseensa säästänyt -Christophea, jos hän teki pienimmänkin tyhmyyden. Se oli hänelle -oikeaa kidutusta. Istuessaan heidän vieressään, tuolinsa äärimmäisellä -reunalla, punaisena ja jäykkänä, kiukusta halkeamaisillaan, -uskaltamatta hiiskahtaakaan ja tehden kaiken voitavansa, ettei olisi -kiivastunut sanomaan tyhmyyksiä, ja peljäten ääntään ja saamatta -tuskin sanaa kurkustaan, koetellen tekeytyä ankaran näköiseksi ja -nähden vilkuttavan itseään syrjästä, sellaisessa menetti hän lopulta -malttinsa, sekautui sanoissa keskellä aivan yksinkertaista huomautusta, -säikähti olevansa naurettava, olikin sitä, ja suuttui viimein niin, -että syyti loukkaavia moitteita. Mutta hänen oppilaittensa oli -helppo kostaa; eivätkä he jättäneet sitä tekemättä, vaan nolasivat -Christophea katselemalla häntä erikoisella tavalla, tekemällä hänelle -mitä tavallisimpia kysymyksiä, jotka saivat hänet korviin saakka -punastumaan; tai he pyysivät häneltä pikku palvelusta, -- kuten -esimerkiksi ottamaan pöydältä tai tuolilta jotain sinne jäänyttä -esinettä: -- se oli hänelle kiusallisin koetus, sillä silloin täytyi -hänen kulkea yli lattian ilveileväin silmien uhrina, tyttöjen -tarkastellessa armottomasti jokaista hänen tökeröä liikettään, hänen -kömpelöitä jalkojaan, jäykkiä käsivarsiaan, hänen koko ruumistaan, -jonka kiusallinen hetki teki kovin kankeaksi. - -Näiltä tunneilta täytyi hänen rientää juoksujalkaa -teatteriharjoituksiin. Usein ei hänellä ollut aikaa syödä -aamiaistakaan; hän pisti vain taskuunsa palan leipää ja leikkeleitä, -jotka hän sitten söi väliaikoina. Joskus hän sai olla _Musik Direktor_ -Tobias Pfeifferin viransijaisena, orkesterin johtajan, joka seurasi -mielenkiinnolla hänen kehitystään ja opetti häntä toimittamaan silloin -tällöin hänen tehtäväänsä orkesterin harjoituksissa. Sitäpaitsi täytyi -hänen ajatella omaakin musikaalista kasvatustaan. Toiset pianotunnit -veivät hänen aikansa iltanäytännön alkuun saakka. Ja usein pyydettiin -hänet illalla näytännön jälkeen soittamaan vielä hoviin. Siellä hänen -täytyi esiintyä tunnin tai parikin. Ruhtinatar oli ymmärtävinään -musiikkia; hän rakasti sitä suuresti, vaikka ei ollut koskaan -osannut eroittaa hyvää huonosta. Hän vaati Christophea esittämään -hassunkurisia ohjelmia, joissa joutavanpäiväiset rapsodiat rehentelivät -mestariteosten seassa. Mutta ruhtinattaren suurin huvi oli kuitenkin -antaa Christophen improvisoida; ja hän valitsi hänelle aiheet, jotka -aina olivat suorastaan äitelän sentimentaaleja. - -Christophe lähti sieltä sydänyön tienoissa upouupuneena, tyhjin -vatsoin; hänen käsiään tulisti, päätä poltti kuin kuumeessa. Hiki -kihosi hänen ruumiistaan; ja ulkona satoi joskus lunta tai oli jääkylmä -sumu. Hänen täytyi kulkea läpi puolen kaupunkia ennenkuin hän pääsi -kotiin; hän meni jalkaisin, hampaat kalisivat vilusta, häntä itketti ja -hän oli nukkua seisoalleen; hänen täytyi varoa, ettei olisi tahrannut -vesilätäköissä ainoaa iltapukuaan. - -Hän pääsi komeroon, jossa hän asui yhä edelleen veljiensä kanssa; -ja koskaan ei hänen elämänsä äitelyys ja epätoivo, koskaan ei hänen -yksinäisyytensä tunne ahdistanut häntä enemmän kuin hetkellä, jolloin -hän tuossa ummehtuneelta löyhkäävässä kopissa viimeinkin sai heittää -pois kurjuutensa ikeen. Tuskin oli hänellä voimaa riisuutua. Onneksi -valtasi hänet heti, kun hän painoi päänsä pielusta vasten, niin raskas -uni, että hän vaipui tiedottomuuteen tuskistaan. - -Kesällä täytyi hänen nousta ylös aamun valjetessa, talvella usein -aikaisemminkin. Hän tahtoi työskennellä omiakin tarkoituksiaan varten: -nuo hetket kello viiden ja kahdeksan välillä olivat ainoat, jolloin hän -sai sen vapauden; ja kuitenkin oli hänen pakko uhrata osa niistäkin -tilaustöihin; sillä hänen _Hof Musicus_-arvonsa ja ruhtinaan hänelle -suoma suosio velvoittivat hänet sepittämään virallisia sävellyksiä -hovijuhliin. - -Niin oli hänen elämänsä myrkytetty lähteisiinsä saakka. Eivät edes -hänen haaveensa saaneet olla vapaat. Mutta, kuten aina käy, pakko -paisutti ne sitä voimakkaammiksi. Kun mikään ei estä toimintaa, -menettää sielu usein kaiken syyn toimia. Kuta ahtaammalle Christophe -suljettiin huolten ja keskinkertaisten tehtävien vankilaan, sitä -rajummin tunsi hänen kapinoiva sydämensä riippuvaisuutensa. -Kahleettomassa elämässä hän olisi varmaankin antautunut nuoruuden -onnellisten hetkien sattumiin ja leppoisaan joutenoloon. Nyt, kun hän -oli vapaana ainoastaan pari tuntia päivässä, kuohui hänen voimansa -niinkuin koski kahden kallioseinän välissä. Taiteelle on hyvä kuri -pusertaa ponnistuksensa horjumattomien rajain sisälle. Siinä mielessä -voi sanoa, että puute on mestari kehittämään paitsi ajatusta, myöskin -muotoa; se opettaa sielulle samoin kuin ruumiillekin kohtuutta. Kun -aika ja sanojen määrä on mitattu, ei puhu tarpeettomia, vaan tottuu -ajattelemaan ainoastaan olennaista. Se, jolla on vähän aikaa elääkseen, -elää kaksin verroin. - -Niin kävi myöskin Christophen. Keskellä orjuuttaan tuli hän täysin -tietoiseksi vapauden arvosta; eikä hän hukannut kalliita minutteja -hyödyttömiin tekoihin tai sanoihin. Hänen luontaista taipumustaan -kirjoittaa rajattoman laajasti, noudattaen kaikkia rehellisen, mutta -valintakykyä omistamattoman sielun oikkuja, oikaisi nyt pakko ajatella -ja toimia mahdollisimman paljon niin lyhyessä aikaa kuin suinkin. -Millään seikalla ei ollut syvempää vaikutusta hänen taiteelliseen ja -moraaliseen kehitykseensä: ei opettajain neuvoilla eikä mestariteosten -esimerkillä. Hän tottui näinä vuosina, jolloin luonne muodostui, -pitämään musiikkia erikoisena, täsmällisenä kielenä, jossa jok'ainoalla -nuotilla on varma merkityksensä; ja samalla alkoi hän suorastaan vihata -säveltäjiä, jotka puhuvat, vaikkei heillä ole mitään sanottavaa. - -Kuitenkaan eivät sävellykset, joita hän siihen aikaan kirjoitti, -vielä läheskään ilmaisseet täydellisesti häntä itseään, sillä hän -ei ollut vielä täydellisesti löytänyt itseään. Hän etsi minuuttaan -keskeltä perittyjen tunteiden sekavaa joukkoa, jotka kasvatus määrää -lapselle aivankuin toiseksi luonteeksi. Hänellä oli ainoastaan -hämärä aavistus oikeasta olemuksestaan; sillä hän ei ollut vielä -kokenut nuoruuden intohimoja, jotka vapauttavat persoonallisuuden -lainavaatteista, niinkuin ukkosen jyrähdys puhdistaa taivaan usvista. -Hämärät ja voimakkaat aavistukset sekaantuivat hänessä vierailta -saatuihin vaistomaisiin vaikutelmiin, joista hän ei voinut vapautua. -Hän oli harmissaan tällaisesta valheellisuudesta. Hän oli lohduton, -kun näki, miten paljon kehnompi hänen kirjoittamansa oli hänen -ajatustaan. Hän epäili katkerasti itseään. Mutta hän ei voinut -taipua näin noloon tappioon; hän raivosi ainaisessa halussa tehdä -jotain parempaa, säveltää jotain oikeaa. Aina hän kärsi haaksirikon. -Saatuaan kirjoittaessaan nauttia tuokion häikäisevistä kuvista, hän -pian huomasi, ettei kirjoitetulla ollut mitään arvoa; hän repi sen -rikki, hän poltti kaikki, mitä sai aikaan. Ja häpeänsä päällisiksi -täytyi hänen nähdä viralliset sävellyksensä, hänen töistään kaikkein -ala-arvoisimmat, säilytettyinä, voimatta niitä tuhota, -- konsertti: -_Kuninkaallinen Kotka_, sepitetty ruhtinaan syntymäpäiviksi, -- -ja kantaatti: _Pallaan Hymen_, kirjoitettu prinsessa Adelaiden -hääjuhliin, -- julkaistuina kalliissa asussa, loistopainoksina, jotka -ikuistivat hänen typeryytensä seuraaviin vuosisatoihin, -- sillä -seuraaviin vuosisatoihin hän uskoi. -- Ja niinpä hän suorastaan itki -alennustilaansa. - -Kuumeisia vuosia! Ei lepoa, ei rauhan hetkeä. Ei mitään ajanrattoa -keskellä mieletöntä työtä. Ei leikkejä, ei ystäviä. Kuinka hänellä -sellaisia olisi ollut? Iltapäivin, jolloin muut lapset olivat -huvittelemassa, istui pikku Christophe tarkasta työstä ryppyisin -otsin orkesterissa nuottitelineidensä ääressä, tomuisessa ja huonosti -valaistussa teatterisalissa. Ja illoin, kun toiset lapset olivat jo -nukkumassa, oli hän yhä vielä siellä, herpautuneena tuolillaan ja -nääntymäisillään väsymyksestä. - -Veljesten välit eivät olleet tuttavalliset. Nuorin, Ernest, oli -kaksitoista-vuotias: hän oli pieni vetelehtijä, julkea ja paheisiin -taipuva, joka vietti päivänsä toisten samanlaisten vintiöiden seurassa -ja oli heidän parissaan oppinut paitsi huonoa käytöstä myöskin -epäilyttäviä pahoja tapoja; niitä ei kunniallinen Christophe ollut -voinut edes aavistaakaan, ja hän suorastaan kauhistui, kun hän eräänä -päivänä ne huomasi. Toinen, Rudolf, joka oli Theodor-enon suosikki, -aikoi kauppa-alalle. Hän oli järjestystä rakastava ja rauhallinen, -mutta salavihainen; hän luuli olevansa paljon parempi Christophea eikä -hyväksynyt hänen isäntävaltaansa talossa, vaikka hänestä oli varsin -luonnollista syödä hänen leipäänsä. Hän oli yhtynyt Theodorin ja -Melchiorin kaunaan Christophea kohtaan ja levitteli heidän pilkallisia -juorujaan. Kumpikaan toisista pojista ei pitänyt musiikista; ja Rudolf -oli sitä suorastaan halveksivinaan, kuten enokin, jota hän aina matki. -Christophe käsitti tehtävänsä perheenpäänä vakavasti; pikku pojat -olivat koettaneet hänen valvonnastaan ja kehoituksistaan kiusautuneina -ruveta niskuroimaan; mutta Christophen nyrkit olivat lujat ja -tietoisuus hänen oikeudestaan vahva, ja niinpä pakotti hän heidät -pysymään aisoissaan. Ja kuitenkin tekivät he hänelle mitä tahtoivat, -he käyttivät väärin hänen herkkäuskoisuuttaan, virittivät hänelle -loukkuja, joihin hän aina lankesi; he kiristivät häneltä viekastellen -rahaa, valehtelivat häikäilemättä ja pilkkasivat häntä selän takana. -Lempeäluonteinen Christophe antoi aina puijata itseään; hänellä oli -niin suuri hellyyden tarve, että yksi ainoa kaunis sana riitti hänet -lepyttämään. Hän olisi antanut heille kaikki anteeksi, jos olisi saanut -heiltä rakkautta. Mutta Christophen luottamus sai julman iskun, kun -hän kerran kuuli heidän nauravan hänen tyhmyydelleen, tekeydyttyään -ensin rakkaiksi ja saatuaan Christophen heltymään kyyneliin saakka: -sellaisella kujeella veivät he häneltä hänen kultakellonsa, ruhtinaan -lahjan, jota he nyt kärkkyivät. Christophe halveksi heitä, ja kuitenkin -hän antoi pettää edelleen itseään, niin vastustamaton halu hänellä oli -uskoa toisista hyvää ja rakastaa. Hän tiesi sen kyllä, hän raivosi omaa -luontoaan vastaan, ja löylytti kunnollisesti veljiään, kun huomasi, -että he taas kerran olivat vehkeilleet hänen kustannuksellaan. Se ei -kuitenkaan estänyt häntä nielemästä kohta uudestaan syöttiä, jonka he -suvaitsivat hänelle heittää. - -Mutta vieläkin katkerampi kärsimys odotti häntä. Rehellisyyttä -harrastavain naapurien suusta hän kuuli, että hänen isänsä panetteli -häntä. Pöyhkeiltyään poikansa menestyksellä ja kerskuttuaan sillä -kaikkialla, oli Melchior nyt kyllin häpeällinen kadehtiakseen -Christophea, ja koetti siis halventaa häntä. Se oli niin raukkamaista, -että se suorastaan itketti. Poika ei saattanut enää halveksimisesta -muuta kuin kohauttaa hartioitaan; siitähän ei voinut edes vihastuakaan; -sillä isä oli syyntakeeton teostaan ja katkeroitunut omasta -kohtalostaan. Christophe ei virkkanut mitään; hän pelkäsi sanovansa -liian tuimat sanat, jos olisi puhunut. Mutta hänen sydämensä oli tuskan -murtama. - -Surulliset olivat hänen hetkensä, perheen istuessa illalla aterialla, -lampun ympärillä, tahraisella liinalla peitetyn pöydän ääressä, hetket, -jolloin hänen täytyi kuunnella toisten joutavaa lorua ja heidän -leukainsa maiskutusta, noiden olentojen, joita hän halveksi, joita -hän surkutteli ja sittenkin rakasti! Ainoastaan äiti-parkaan tunsi -Christophe olevansa yhdistetty keskinäisen hellyyden siteillä. Mutta -Louisa ahersi päivät päästään työssä niinkuin hänkin, ja illalla oli -hän väsymyksestä aivan sammunut; hän ei puhunut melkein mitään, ja -aterian jälkeen hän nukkui tuolilleen sukkia parsiessaan. Sitäpaitsi -hän oli niin hyvä, ettei näyttänyt voivan luokitella tunteitaan ja -jakaa niitä eri tavalla kullekin heistä, miehelleen ja kolmelle -pojalleen; hän rakasti heitä kaikkia yhtä suuresti. Christophe ei -löytänyt hänessä sitä uskottua, jota hän olisi min kipeästi kaivannut. - -Niinpä sulkeutuikin hän itseensä. Hän oli vaiti kokonaisia päiviä -yhtä mittaa, täyttäen yksitoikkoisen ja vaivaloisen velvollisuutensa -ikäänkuin äänettömällä raivolla. Sellainen elämäntapa oli vaarallinen -varsinkin murros-iässä olevalle lapselle, jolloin ruumiinrakenne on -arkatuntoinen ja altis monenmoisille vahingoille ja saattaa vääristyä -koko elämän ajaksi. Christophen terveys kärsi siitä ankarasti. Hän -oli saanut suvultaan perinnöksi vahvan luurakenteen, oivat lihakset -ja puhtaan veren. Mutta tuo voimakas ruumis näytti ainoastaan antavan -tuskalle sen enemmän kalvamista, kun luonnottomat ponnistukset ja -liian varhaiset huolet olivat kerran avanneet sille tien, josta se -voi murtautua sisään. Jo sangen aikaisin huomattiin hänessä vakavia -hermohäiriöitä. Pienenä poikana hän pyörtyi ja sai suonenveto- ja -oksennus-kohtauksia, jos hänelle tuli jokin mielipaha. Seitsemän, -kahdeksan vuoden ikäisenä, aikana, jolloin hän antoi ensimäisen -konserttinsa, nukkui hän hyvin huonosti: hän puhui, huusi, nauroi, -itki unissaan; ja tämä sairaaloinen taipumus uudistui joka kerta, kun -hänen elämässään tapahtui jotain jännittävää. Sitäpaitsi kärsi hän -julmaa päänsärkyä, joka oli milloin kuin vihlaisevia kipuja niskassa -ja ohimoissa, milloin ikäänkuin lyijyinen lakki aivojen ympärillä. -Hänen silmiänsä pakotti: joskus pisti niihin niinkuin olisivat neulat -lävistäneet hänen silmäkolonsa; ja joskus hän sokaistui niin, ettei -voinut lukea; hänen täytyi keskeyttää työnsä muutamaksi minutiksi. -Riittämätön, epäterveellinen ravinto ja ateriain epäsäännöllinen -aika turmelivat hänen oivallisen vatsansa. Häntä kiusasivat kivut -sisälmyksissä ja katarri vei hänen voimiaan. Mutta mikään ei -tuottanut hänelle suurempia tuskia kuin sydän: se toimi mielettömän -epäsäännöllisesti; millein hyppi se myrskyisessä tahdissa hänen -rinnassaan, niin että tuntui kuin se olisi ollut halkeamaisillaan, -milloin se tuskin tykki, kuin se olisi aikonut pysähtyä. Öisin oli -lapsen ruumiinlämpö peloittavain vaihtelujen alainen; se muuttui -täydellisestä kuumetilasta ilman väliasteita anemian kaltaiseksi. Hänen -jäseniään poltti, hän tärisi vilusta, hänet valtasi ahdistus, hänen -kurkkuaan tukehutti, hänelle nousi kaulaan ikäänkuin pallo, joka esti -häntä hengittämästä. -- Luonnollisesti kärsi hänen mielikuvituksensa -siitä: hän ei uskaltanut kertoa läheisilleen kaikkea, mitä hän pelkäsi; -mutta hän tarkkasi vaivojaan lakkaamatta ja niin juurta jaksain, että -se vain lisäsi kärsimyksiä ja loi uusia. Hän uskoi sairastavansa -kaikkia tauteja, yhtä toisensa jälkeen; hän luuli tulevansa sokeaksi; -ja kun hän sai usein kulkiessaan pyörtymiskohtauksia, niin hän pelkäsi -kaatuvansa joskus kuolleena maahan. -- Aina tuo kauhea kammo, että -hänen kehityksensä keskeytyisi puoliväliin, että hän kuolisi ennen -aikaansa, kiusasi, ahdisti ja kannusti häntä samalla kertaa. Ah, -jos hänen täytyisi kuolla, niin ei toki vielä, ei ennenkuin hän oli -voittanut!... - -Voitto... kas siinä se ajatus, joka ei lakkaa häntä polttamasta, vaikka -hän tuskin sitä ajattelee; joka pitää häntä yllä koko tässä hänen -elämänsä äitelyydessä, väsymyksessä, keko sen löyhkävässä suossa! Se -on hämärä ja valtava aavistus, mikä hänestä kerran tulee ja mikä hän -jo on!... Mitä hän sitten on? Kivuloinen ja hermostunut lapsiko, joka -soittaa viulua orkesterissa ja kirjoittaa keskinkertaisia konsertteja? --- Ei, Hän on paljoa enempää kuin se lapsi. Se, mitä nähdään, on -ainoastaan kotelo, yhden päivän ilmiö. Se ei ole hänen olemuksensa. -Ei ole minkäänlaista yhteyttä hänen olemuksensa ja hänen kasvojensa -ja ajatustensa nykyisen muodon välillä. Hän tietää sen kyllä hyvin. -Jos hän katselee itseään kuvastimesta, ei hän tunne itseään. Tuo -leveä ja punainen naama, pörhöttävät kulmakarvat, pienet, kuopistaan -kiiltävät silmät, tuo tökerö, paksupäinen nenä ja leveät sieraimet, -laajat leukaluut, jörö suu, koko tuo ruma ja jokapäiväinen naamio on -vieras hänen totiselle olemukselleen. Hän ei tunne itseään edes omissa -teoksissaan. Hän arvostelee itseään, hän tietää, miten joutavaa kaikki -se on, mitä hän on luonut, kaikki, mitä hän nykyään on. Ja kuitenkin on -hän aivan varma siitä, mikä hänestä kerran tulee ja mitä hän silloin -tekee. Hän soimaa usein itseään tuollaisen varmuuden tähden, niinkuin -se olisi ainoastaan hänen ylpeytensä luoma valhe; ja hänestä on -mieluisaa nöyryyttää silloin itseään, rangaista pilkalla itseään. Mutta -se varmuus pitää puolensa, sitä ei voi mikään hävittää. Tekipä hän tai -ajatteli mitä tahansa, mikään aatos, mitkään teot, mitkään toimet eivät -voi sitä tyydyttää eivätkä kahlia; hän tietää, hänellä on tuo omituinen -tunto, että parhain hänessä ei ole se, mitä hän on nykyään, vaan se, -mikä hänestä _tulee_, tulee _huomenna_. Hänestä _tulee!_... Hän loimuaa -tuota uskoa, hän juopuu sen valon hohteesta! Ah, ettei vaan _tämä_ -päivä pysäyttäisi hänen kulkuaan! Kun hän vaan ei kompastuisi johonkin -kavalaan ansaan, joita _tämä_ päivä lakkaamatta virittää hänen eteensä! - -Niin sysää hän purttansa läpi päivien kuohuvan virran, kääntämättä -silmäänsä oikealle tai vasemmalle, seisten horjumatta peräsimessä, -katse terävänä, suunnattuna päämaaliin, levon paikkaan, loppukohtaan, -jonka hän sielussaan näkee. Orkesterissa, loruavain soittajain -joukossa, kotonaan pöydän ääressä omaisten parissa, linnassa, -soittaessaan ruhtinaallisten marionettien huviksi, ajattelematta, -mitä soittaa, -- aina elää hän tulevaisuudessa, tuossa epävarmassa -tulevaisuudessa, jonka yksi ainoa tomuhiukkanen voi ikipäiviksi tuhota, --- ei väliä, -- siinä hän kuitenkin elää! - - - - -Hän istuu vanhan pianonsa edessä, ullakkokamarissaan yksin. Ilta -hämärtyy. Päivän viimeinen hohde kiiluu nuottivihkoon. Hän kiusaa -silmiään lukeakseen viimeiseen valonpilkahdukseen saakka. Kuolleitten -suurten sydänten lämpö, joka henkii noilta mykiltä sivuilta, täyttää -hänet rakkaudella. Hänen silmiinsä hersyvät kyynelet. Hänestä -tuntuu kuin jokin rakas olento seisoisi hänen takanaan, kuin lempeä -hengitys hyväilisi hänen poskeaan, kuin kaksi kättä kietoutuisi hänen -kaulaansa. Hän kääntyy, hänen selkäänsä karmii. Hän tuntee, hän tietää, -ettei hän ole yksin. Häntä rakastava ja rakastettu sielu on siellä, -hänen takanaan. Hän vaikeroi, ettei saa sitä käsiinsä. Ja kuitenkin -on tuossa katkeruuden varjossa, joka yhtyy hänen haltiotilaansa, -salaperäinen suloutensa. Surukin säteilee valoa. Hän ajattelee rakkaita -mestareitaan, noita menneitä neroja, joiden sielu elää yhä musiikissa, -jonka he olivat aikoinaan eläneet. Rakkaudesta paisuvin sydämin hän -ajattelee onnen ylenpalttisuutta, jota nuo kunniakkaat ystävät muinoin -mahtoivat nauttia, koskapa heiastus heidän onnestaan on jo näin -hehkuva. Hän unelmoi olla sellainen kuin he, säteillä ympärilleen tuota -rakkautta, jonka pieninkin pilkahdus valaisee jumalallisella hyväilyllä -hänen kurjaa elämäänsä. Olla puolestaan jumala, olla ilon lähde, elämän -aurinko!... - -Oi, kun hänestä kerran tulee niiden vertainen, joita hän rakastaa, -kun hän saavuttaa sen häikäisevän onnen, jota hän haluaa, silloin hän -huomaa sen kuvitelmansa... - - - - - - -II. - -OTTO - - - - -Eräänä sunnuntaina oli Christophen _Musik Direktor_ Tobias Pfeiffer -kutsunut hänet luokseen päivälliselle pieneen maataloonsa, joka -hänellä oli noin tunnin matkan päässä kaupungista, ja Christophe lähti -rheiniläisellä jokilaivalla sille retkelle. Kannella hän istuutui erään -ikäisensä nuoren pojan viereen, joka hyvin kohteliaasti antoi hänelle -tilaa. Christophe ei sitä seikkaa huomannutkaan. Mutta kun hän hetken -päästä tunsi, ettei vierusmies lakannut häntä tarkastelemasta, niin -kääntyi hän katselemaan häntä. Poika oli vaaleaverinen, hänen poskensa -olivat pyöreät ja punaiset; hänellä oli säntillinen jakaus toisella -puolella päätä ja ylähuulessa hienoa parranhaiventa; hän näytti -viattomalta kuin suuri nukke, vaikka hän kaikin voimin koetti esiintyä -täydellisenä gentlemannina; hänen pukunsa oli erittäin huolestettu: -flanellipuku, vaaleat hansikkaat, valkeat vaatekengät, kaulassa -vaaleansininen liina; ja kädessä hänellä oli pieni kävelykeppi. Hän -katseli syrjästä Christopheen, kääntämättä kuitenkaan päätänsä, niska -jäykkänä kuin uteliaalla kukolla; ja kun Christophe puolestaan vilkaisi -häneen, niin hän punastui korvia myöten, veti taskustaan sanomalehden -ja oli hyvin vakavasti syventyvittään lukemiseen. Mutta joku hetki sen -jälkeen syöksyi hän ottamaan maasta Christophen pudonnutta hattua. -Christophe oli aivan ällistynyt tästä kohteliaisuudesta ja katseli -uudestaan poikasta, joka silloin taas punastui; Christophe kiitti -lyhyesti, sillä hän ei pitänyt kohteliaasta hääräilystä ja vihasi -muiden huolenpitoa hänestä. Kuitenkin kohtaus pohjaltaan hyväili hänen -itserakkauttaan. - -Pian hän kuitenkin unohti koko asian; hänen huomionsa kiintyi -maisemaan. Pitkään aikaan ei hän ollut päässyt kaupungista; ja niinpä -nauttikin hän nyt syvin siemauksin ilmasta, joka leyhähteli hänen -kasvoilleen, aaltojen lipinästä laivan kupeissa, veden vapaudesta -ja rantojen vaihtelevista näyistä: harmaita ja tasaisia rinteitä, -ja tuuheissa ryhmissä piilipuita, jotka kylpivät puolirunkoa -myöten vedessä, gootilaisten tornien ja mustaa sauhua tupruttavien -tehtaanpiippujen kruunaamia kaupunkeja, vaalean vihreitä viinimäkiä -ja vuorenhuippuja, joista kerrottiin kaikenlaisia taruja. Ja kun hän -suorastaan huudahteli ihastuksesta, niin uskalsi hänen vierusmiehensä -nyt mainita hänelle aralla äänellä joitakin historiallisia seikkoja, -jotka koskivat eräitä ohitse meneviä, taitavasti korjattuja ja muratin -verhoamia raunioita; nuori herra itse näytti tulleen matkalle juuri -niitä katsellakseen. Christophe teki nyt hänelle joukon innostuneita -kysymyksiä. Toinen kiiruhti vastaamaan, onnellisena, että sai näyttää -tietojaan; ja vastatessaan kääntyi hän aina kohteliaasti Christophen -puoleen ja kutsui häntä joka kerran arvonimellä: "Herra _Hof -Violinist_". - --- Te tunnette siis minut? kysyi Christophe. - --- Oh, tokihan! vastasi poika, niin lapsellisen ihailevalla äänellä, -että Christophen turhamaisuus nautti siitä. - -He jatkoivat pakinaansa. Nuori poika oli usein nähnyt Christophen -konsertissa; ja hänen mielikuvituksensa oli joutunut kiihkeään -liikkeeseen kaikesta, mitä hän oli hänestä kuullut kerrottavan. Tätä -ei hän Christophelle sanonut, mutta Christophe tunsi sen, ja hän oli -hämmästynyt ja hyvillään. Hän ei ollut tottunut siihen, että häntä -puhuteltiin moisella kunnioituksesta liikutetulla äänellä. Hän kyseli -matkatoveriltaan edelleen seutujen historiaa, joiden läpi laiva kulki; -toinen levitteli nähtäville melkoisen äskettäin hankittuja tietojaan; -ja Christophe ihaili hänen oppineisuuttaan. Mutta tämä kaikki oli -ainoastaan seurustelun verukkeena; heitä kumpaakin veti toisen -puoleen halu tutustua toisiinsa. He eivät uskaltaneet koskea siihen -kohtaan. Mutta he palasivat siihen aina kautta rantain, hapuilevilla -kysymyksillä. Viimein tekivät he ryhdikkään päätöksen; ja Christophe -sai kuulla, että hänen uusi ystävänsä oli "herra Otto Diener", erään -rikkaan kaupunkilaiskauppiaan poika. Sitten ilmeni luonnollisestikin, -että heillä oli yhteisiä tuttuja, ja viimein heidän kielensä kanta -laukesi kokonaan, ja he puhelivat innostuneesti keskenään, kunnes laiva -laski sen kaupungin rantaan, jonne Christophe oli matkalla. Myöskin -Otto oli menossa sinne. Se sattuma tuntui heistä hämmästyttävältä; ja -Christophe ehdotti, että he lähtisivät hiukan yhdessä kävelemään ja -katselemaan, hänen päivällisaikaansa odottaessaan. He samosivatkin -pian poikki maaseudun. Christophe oli tuttavallisesti pistänyt kätensä -Oton kainaloon ja kertoi nyt hänelle suunnitelmiaan, aivan kuin olisi -tuntenut hänet pienestä saakka. Hän oli saanut olla niin kovasti -ikäistensä lasten seuraa vailla, että hän iloitsi kuvaamattomasti -tutustumisestaan tähän nuoreen poikaan, joka oli hyvin kasvatettu, -sivistynyt ja häneen mieltynyt. Aika kului, eikä Christophe sitä -huomannut. Diener, joka oli ylpeä nuoren muusikon luottamuksesta, -ei uskaltanut huomauttaa hänelle, että hänen päivällisaikansa oli -jo mennyt. Viimein arveli hän velvollisuudekseen muistuttaa hänelle -siitä; mutta Christophe kiipesi paraikaa ylös metsäistä vuoren kuvetta -ja vastasi, että ensin heidän täytyy päästä huipulle; ja kun he sinne -pääsivät, heittäytyi hän ruohikkoon aivan kuin jäädäkseen sinne koko -päiväksi. Neljännestunnin kuluttua kuiskasi Diener jälleen arasti, kun -näki, ettei Christophe tuntunut aikovan siitä liikahtaakaan: - --- Entä ne päivällisenne? - -Christophe loikoi suoranaan maassa, kädet pään alla, ja vastasi -rauhallisesti: - --- Roskaa! - -Sitten hän katsoi Ottoon, näki, että hän oli aivan kauhistunut, ja -purskahti nauruun: - --- Täällä on liian hyvä olla, selitti hän. Minä en sinne menekään. -Odottakoot, jos tahtovat! - -Hän kohottausi toiselle syrjälleen: - --- Onko teillä kiire? Eihän, vai mitä? Tiedättekös, mitä meidän pitäisi -tehdä? Eikö mennä syömään yhdessä päivällistä? Minä tunnen täällä erään -ravintolan. - -Diener olisi tahtonut kylläkin tehdä vastaväitteitä, ei silti, että -häntä kukaan olisi odottanut, vaan sen tähden, että hänen oli yleensä -vaikea päättää mitään näin yhtäkkiä, oli asia minkälainen tahansa: -hän oli metoodinen luonne ja halusi valmistautua tarkoin etukäteen -kaikkeen. Mutta Christophe oli kysynyt sellaisella äänellä, ettei hän -voinut kieltää. Hän antautui siis toisen tahdon valtaan, ja sitten he -jälleen pakisivat kaikenlaista. - -Ravintolassa raukesi keskustelun into heiltä kummaltakin. Heitä -vaivasi molempia vakava kysymys, kumpi heistä tarjoaisi toiselle -päivällisen, siksi he vaikenivat; ja molemmista heistä oli kunnianasia -se tehdä: Dieneristä siksi, että hän oli rikkaampi, Christophesta -jälleen sen tähden, että hän oli köyhempi. He eivät ilmaisseet -kumpikaan aikomustaan suoraan; mutta Diener koetti anastaa oikeutensa -käskevällä äänellä, jolla hän tilasi ruokalistan. Christophe aavisti -hänen tarkoituksensa; ja hän korvasi vahinkonsa valitsemalla kaikkein -hienoimpia ruokia; hän tahtoi osoittaa, että hän oli yhtä hyvissä -varoissa kuin kuka muu hyvänsä. Ja kun Diener teki uuden yrityksen ja -koetti saada puolestaan valita edes viinit, niin musersi Christophe -hänet yhdellä ainoalla katseella ja käski tuomaan pullon kalleinta -viiniä, mitä ravintolassa oli. - -Nyt, kun he istuivat mahtavan aterian ääressä, tulivat he aivan -noloiksi. He eivät keksineet enää toisilleen mitään sanomista; he -söivät avuttomasti, ja heidän liikkeensä olivat jäykät ja kulmikkaat. -He huomasivat yhtäkkiä, että he olivat toisilleen vieraita, ja olivat -molemmat varuillaan. He koettivat turhaan saada pakinaa vilkkaammaksi: -se lamautui kohta jälleen. Ensimäinen puolituntia oli hirvittävän -ikävä. Onneksi teki juhla-ateria pian vaikutuksensa, ja kestailijat -katselivat jo toisiinsa luottavammin. Varsinkin Christophe, joka ei -ollut tottunut sellaiseen hummaukseen, tuli merkillisen puheliaaksi. -Hän kertoi kaikki elämänsä vaikeudet; ja Otto taas tunnusti -avomielisesti, ettei hänkään ollut onnellinen. Hän oli heikko ja arka, -hänen toverinsa käyttivät hänen ominaisuuksiaan väärin. He pilkkasivat -häntä, he eivät antaneet hänelle anteeksi, ettei hän hyväksynyt -heidän epähienoja tapojaan, he tekivät hänelle monenmoista ilkeyttä. --- Christophe heristi nyrkkiään ja sanoi, että koettakootpas tehdä -hänen ollessaan saapuvilla. -- Myöskään Ottoa eivät hänen omaisensa -ymmärtäneet. Christophe tiesi, mikä onnettomuus se oli; ja he heltyivät -yhteisistä kovista kohtaloistaan. Dienerin vanhemmat tahtoivat hänestä -kauppamiestä, isänsä seuraajaa liikkeessä. Mutta hän itse tahtoi olla -runoilija. Ja hänestä tulisi runoilija, vaikka hänen sitten täytyisi -paeta synnyinkaupungistaan, kuten Schiller, ja kärsiä kurjuutta. -(Muuten: koko isän omaisuus joutuisi hänelle, ja se oli melkoinen.) -Otto tunnusti punastuen, että hän oli jo kirjoittanut runoja elämän -surullisuudesta; mutta hän ei tahtonut niitä mitenkään lukea -Christophelle, vaikka toinen pyyteli hartaasti. Viimein lausui hän -niistä pari kolme, pahoin sotkien, niin heltynyt hän oli. Christophesta -ne olivat suurenmoisia. He löivät suunnitelmansa yhteen: he aikoivat -työskennellä yhdessä; he kirjoittaisivat draamoja, tuollaisia -_Liederkreise_-nimisiä sommitelmia. He ihailivat toinen toisiaan. -Oton kunnioitusta herätti, paitsi Christophen taiteilijamaine, hänen -voimansa ja rohkea puhetapansa. Ja Christopheen vaikutti Oton aistikas -ulkoasu, hänen hienot tapansa ja, -- kaikkihan tässä maailmassa on -relatiivista, -- hänen suuri tietomääränsä, jota hänellä itsellään ei -ollut laisinkaan ja jota hän janosi. - -Ateriasta hiukan velttoina istuivat he sitten kyynärpäät pöydän -varassa ja juttelivat ja kuuntelivat toistensa tarinoita, silmissä -heltynyt ilme. Iltapäivä vieri nopeasti. Täytyi lähteä. Otto teki -viimeisen ponnistuksen kaapatakseen laskun; mutta Christophe naulitsi -hänet paikalleen ankaralla silmänluonnilla, joka vei häneltä halun -enää yrittääkään. Christophelle tuotti huolta ainoastaan yksi seikka: -kun häneltä ei vaan tahdottaisi enempää kuin hänellä oli; hän olisi -mieluummin antanut kellonsa ja kaiken mukana olleen irtaimensa kuin -myöntänyt Otolle olevansa vähissä. Mutta niin pahoin ei käynytkään; -hänen tarvitsi maksaa näistä päivällisistä ainoastaan melkein koko -kuukauden palkkansa. - -He laskeutuivat alas rinnettä. Illan varjot alkoivat levitä kuusien -juurelle, latvat kylpivät vielä punertavassa valossa; ne heijuivat -raskaasti edestakaisin, suhisten kuin mainingit rannalla; askelten -ääntä pehmensivät sinipunertavat havuneulaset. He vaikenivat kumpikin. -Christophe tunsi kummallisen, suloisen rauhan täyttävän sydämensä, hän -oli onnellinen, hän tahtoi puhua, jokin ahdistus tukki hänen ääntään. -Hän pysähtyi hetkeksi, ja Otto samoin. Kaikki oli hiljaista. Hyttyset -surisivat auringon sädeviivassa korkealla ilmassa. Kuiva oksa rasahti -ja putosi. Christophe tarttui Ottoa käteen ja kysyi vapisevalla äänellä: - --- Tahdotteko olla minun ystäväni? Otto supisi hiljaa: - --- Tahdon. - -He puristivat toistensa kättä; heidän sydämensä sykkivät kovasti. He -uskalsivat tuskin toisiinsa katsahtaa. - -Hetken päästä jatkoivat he matkaansa. He kulkivat ainoastaan parin -askeleen päässä toisistaan eivätkä puhuneet enää mitään, kunnes -saapuivat metsän reunaan: he pelkäsivät itseään ja salaperäistä -mielenliikutustaan. He kulkivat hyvin nopeasti, he eivät pysähtyneet -ennenkuin pääsivät pois puiden varjosta. Siellä he tyyntyivät ja -ottivat jälleen toisiaan kädestä. He ihailivat himmyvän illan kuutamoa -ja puhelivat katkonaisin sanoin. - -Laivassa istuivat he etukannella, kuultavassa hämärässä; he koettivat -puhella tavallisista asioista: mutta he eivät kuulleet omia sanojaan; -suloinen uupumus oli heidät vallannut. He eivät kaivanneet puhua, eivät -ojentaa toisilleen kättä, eivät edes toisiinsa katsahtaa: he olivat -toisiaan lähellä. - -Kaupunkiin saavuttaessa päättivät he tavata toisensa seuraavana -sunnuntaina. Christophe saattoi Ottoa hänen ovelleen asti. Kadulla, -kaasulyhdyn hohteessa he hymyilivät kainosti ja sammalsivat -lämpöisesti: _Näkemiin_. Tuntui helpoitukselta erota, niin väsyneet -he olivat mielenpingoituksesta, jossa he olivat nyt eläneet muutaman -tunnin, ja ponnistuksesta, jonka heille tuotti jokainoan hiljaisuutta -keskeyttävän sanan virkkaminen. - -Christophe lähti yksin kotiinsa pimeässä. Hänen sydämensä riemuitsi ja -lauloi: "Minulla on ystävä, minulla on ystävä!" Hän ei nähnyt mitään. -Hän ei kuullut mitään. Hän ajatteli sitä ainoaa seikkaa. - -Häntä nukutti niin, että hän hoippui, ja hän vaipui uneen, tuskin -päästyään kammioonsa. Mutta pari kolme kertaa herätti hänet yöllä -aivan kuin ainaiseksi mieleen syöpynyt ajatus. Hän supisi: "Minulla on -ystävä", ja nukahti jälleen. - - - - -Seuraavana aamuna tuntui hänestä niinkuin kaikki tämä olisi ollut unta. -Tullakseen vakuutetuksi totuudesta hän koetti palauttaa mieleensä -eilisen päivän yksityistapauksia. Hän oli syventynyt ajattelemaan -niitä vielä soittotunteja antaessaankin; ja yhä illalla oli hän -orkesteriharjotuksessa niin hajamielinen, että hän tuskin muisti sieltä -lähtiessään, mitä oli soittanut. - -Kotiin tultuaan näki hän siellä kirjeen itseään odottamassa. Hänen ei -tarvinnut miettiä, keneltä se oli. Hän sulkeutui nopeasti huoneeseensa -sitä lukeakseen. Se oli kirjoitettu vaaleansiniselle paperille, -huolellisella, venyvällä, epämääräisellä käsialalla ja sieväkiemuraisin -kirjaimin: - - "Rakas herra Christophe, -- uskaltaisinko sanoa: kunnioitettava - ystäväni? - - "Minä olen paljon ajatellut eilistä matkaamme, ja minä kiitän - teitä äärettömästä hyvyydestänne minua kohtaan. Minä olen niin - kiitollinen teille kaikesta, mitä teitte, teidän ystävällisistä - sanoistanne, ja ihanasta kävelyretkestä, ja erinomaisista - päivällisistä! Minä olen ainoastaan pahoillani, että te kulutitte - niin paljon rahaa juuri niihin päivällisiin. Miten hurmaava - päivä! Eikö tuossa hämmästyttävässä kohtauksessa ole jotain - kohtalokasta? Minusta tuntuu kuin itse Sallima olisi tahtonut - yhdistää meitä toisiimme. Miten iloinen olen kun saan tavata - teidät ensi sunnuntaina! Toivon, ettei teille ole tullut liioin - ikävyyksiä siitä, että jäitte pois herra _Hof Musik Direktorin_ - päivällisiltä. Olisin kovin pahoillani, jos olisitte saanut - harmia minun tähteni! - - "Olen aina, rakas herra Christophe, teidän uskollinen - palvelijanne ja ystävänne - - Otto Diener." - - "P.S. -- Olkaa hyvä ja älkää tulko sunnuntaina noutamaan - minua kotoa, meidän on parempi, jos teille sopii, kohdata - _Schlossgartenissa_." - -Christophe luki tämän kirjeen kyynelsilmin. Hän suuteli sitä; hän -purskahti nauruun; hän heitti kuperkeikan sängyssä. Sitten hän juoksi -pöydän ääreen tarttuakseen heti paikalla kynään. Hän ei olisi voinut -odottaa minuttiakaan. Mutta hän ei ollut tottunut kirjoittamaan; hän -ei tiennyt, kuinka ilmaista, mitä hänen sydämessään liikkui; hän sohi -arkkiin reikiä kynällään ja tuhrasi sormensa musteella; hän vapisi -kärsimättömyydestä. Viimein onnistui hänen kirjoittaa, väännellen -kieltään suupielestä toiseen ja rutistettuaan viisi, kuusi tuhrausta, -seuraava kirje, muodottomin kirjaimin, jotka heiluivat mikä minnekin -päin, ja lausein, jotka olivat täynnä oikeinkirjoitusvirheitä: - - "Minun sieluni! kuinka tohdit sinä puhua kiitollisuudesta, vaikka - minä pidän sinusta? Enkö ole sinulle sanonut, miten surullinen - ja yksin minä olin ennenkuin sinut tunsin? Sinun ystävyytesi on - minun kallein omaisuuteni. Eilen minä olin onnellinen, onnellinen - ensi kertaa elämässäni. Minä itken ilosta lukiessani kirjettäsi. - Niin, älä epäilekään sitä, ystäväni, Sallima on meidät yhdistänyt - toisiimme; se tahtoo meitä ystäviksi, tekemään suuria tekoja. - Ystävät! Mikä suloinen sana. Onko mahdollista, että minä - viimeinkin olen löytänyt ystävän? Oi, sinä et hyljää minua? Sinä - olet minulle uskollinen? Aina! Aina!... Kuinka suurenmoista on - varttua yhdessä, tehdä työtä yhdessä, pitää kaikki yhteisenä, - minä antaen sinulle musiikki-päähänpistoni, kaikki nuo - kummalliset asiat, joita vilisee aivoissani, ja sinä älysi ja - hämmästyttävän oppisi! Miten paljon sinä tunnetkaan asioita! Minä - en ole koskaan tavannut miestä, joka on niin älykäs kuin sinä. - Joskus minä olen suorastaan rauhaton: minusta tuntuu niinkuin - minä en ansaitseisi sinun ystävyyttäsi. Sinä olet niin hieno ja - niin täydellinen, ja minä olen siitä sinulle kiitollinen, että - rakastat sellaista kömpelöä olentoa kuin minä!... Mutta ei, kuten - äsken sinulle sanoin, en saa puhua kiitollisuudesta. Ystävyydessä - ei ole hyväntekijöitä eikä velkapäitä. Hyväntekeväisyyttä minä en - huolisi! Me olemme yhdenvertaisia, koska rakastamme toisiamme. - Minä haluan niin kovasti sinua tavata! En tule noutamaan - sinua kotoasi, koska et sitä tahdo, -- vaikka minä en, totta - puhuakseni, ymmärrä sellaista varovaisuutta, -- mutta sinä olet - älykkäämpi, sinä olet varmaan oikeassa... - - Yksi ainoa huomautus: älä puhu enää koskaan rahoista. Minä - vihaan rahaa: sekä sitä sanaa että itse käsitettä. Vaikka minä - en olekaan rikas, niin aina minulla on tarpeeksi tarjotakseni - ystävälle; ja minun iloni on antaa hänelle kaikki, mitä minulla - on. Etkö sinäkin ole sellainen? Ja jos minä tarvitseisin, etkö - sinä olisi ensimäinen antamaan minulle kaiken, mitä omistat? -- - Mutta sitä ei koskaan tarvita! Minulla on lujat kourat ja kova - kallo, ja minä jaksan aina ansaita leipäni. -- Sunnuntaina siis! - -- Hyvä Jumala! Kokonainen viikko näkemättä sinua! Ja kaksi - päivää sitten en minä sinua tuntenut! Kuinka olen minä voinut - elää niin kauan ilman sinua? - - _Tahtipuikko_ koetteli kyllä hiukan murahdella. Mutta älä välitä - siitä sen enempää kuin minäkään! Mitä minä muista huolin? Minä - halveksin, mitä he minusta ajattelevat. Ainoastaan sinä olet - minulle tärkeä. Rakasta minua, ystäväni, rakasta niinkuin minä - sinua! En voi ilmaista, miten paljon sinusta pidän! Minä olen - sinun, sinun, sinun, kynnestä silmäterään saakka. Sinun ainainen - ystäväsi - - Christophe". - -Christophea kalvoi koko loppuviikon odotuksen tuska. Hän ei kulkenut -suoraan tavallisia katujaan, vaan käveli pitkiä kiertoteitä samoillen -Oton kotitalon ympärillä, -- ei suinkaan toivossa nähdä häntä itseään; -mutta jo sen talonkin näkeminen sai hänet kalpenemaan ja punastumaan -mielenliikutuksesta. Torstaina ei hän enää jaksanut, vaan lähetti uuden -kirjeen, joka oli vielä haltioituneempi kuin ensimäinen. Otto vastasi -siihen tunteellisesti. - -Viimein koitti sunnuntai, ja Otto tuli täsmälleen yhtymäpaikalle. -Mutta Christophe oli ollut siellä jo lähes tunnin, kuljeksien -puistonkäytävällä kiihkeän odotuksen vaivoissa. Hän alkoi jo tulla -levottomaksi, kun ei nähnyt Oton saapuvan. Hän vapisi, kun ajatteli, -että Otto oli voinut sairastua; sillä se ei hänen päähänsä pälkähtänyt, -että Otto olisi voinut syödä sanansa; hän supisi hiljaa: "Jumala, -Jumala, anna hänen tulla!" Ja hän iski kepillään käytävällä pieniä -kiviä ja päätteli, että jos hän ei kolme kertaa perätysten osaisi -kiveen, niin Otto ei tulisi, mutta jos hän saisi sattumaan, niin -Otto ilmestyisi aivan kohta. Ja niin huolellisesti kuin hän tekikin -tuon helpon kokeen, löi hän harhaan kolme kertaa; kunnes hän huomasi -Oton tulevan, rauhallisin ja vakavin askelin: sillä Otto oli aina -arvokas, vaikka olisi ollut kuinka liikutettu. Christophe juoksi häntä -vastaan ja sanoi hänelle kurkku kuivana hyvää päivää; Otto vastasi: -hyvää päivää; ja sitten eivät he löytäneet enää mitään puhumista, -paitsi, että ilma oli hyvin kaunis ja että kello oli viisi minuuttia -yli kymmenen tai ehkä kuusi, ehkäpä kymmenenkin yli, sillä linnan -tornikello jätätti aina. - -He menivät asemalle ja matkustivat junalla eräälle läheiselle -pysäkille, jonne kaupunkilaiset usein tekivät huviretkiä. Matkalla -eivät he saaneet suustaan tuskin kymmentä sanaa. He koettivat täyttää -tyhjyyttä paljonpuhuvilla katseilla: se ei onnistunut sen paremmin. -Vaikka he tahtoivat kovasti sanoa toisilleen, millaisia ystäviä he -olivat, niin heidän silmänsä eivät puhuneet mitään, he näyttelivät -pelkkää ilveilyä. Christophe huomasi sen ja häpesi. Hän ei ymmärtänyt, -miksi hänen ei onnistunut ilmaista, ei edes tuntea kaikkea sitä, -mikä oli hetki ennen täyttänyt hänen sydämensä. Otto ei ajatellut -niin tarkoin tätä kieroutta, sillä hän ei ollut niin rehellinen kuin -Christophe ja kunnioitti itseään itsearvosteluissa; mutta hänkin tunsi -samanlaista pettymystä. Totuus oli se, että nuo lapset olivat viime -viikon aikana ja toisistaan erossa kiihdyttäneet tunteensa sellaiseen -diapasoniin, että heidän oli nyt mahdotonta pitää niitä todellisuuden -rajoissa ja että ensimäinen vaikutus heidän jälleen kohdatessaan oli -ehdottomasti pettymys: täytyi tinkiä entisestä. Mutta siihen oli heidän -kummankin vaikea tyytyä. - -He samoilivat kaiken päivää maalla saamatta karistetuksi pois raskasta -tunnelmaa, joka heitä vaivasi. Sattui olemaan juhlapäivä: ravintolat -ja metsät olivat täynnä kävelijöitä, -- pikkuporvarien perheitä, -jotka hälisivät ja söivät joka paikassa. Se lisäsi vielä heidän pahaa -tuultaan; he kuvittelivat, että nuo ihmiset häiritsivät nyt heitä -pääsemästä ensimäisen yhteisen matkan eheään tunnelmaan. Kuitenkin -puhelivat he jo keskenään, koettaen kaikin voimin keksiä pakinan -aiheita ja peljäten kumpikin huomaavansa, ettei heillä ollut mitään -sanottavaa. Otto esitelmöi koko kouluoppinsa. Christophe ryhtyi -laajasti selittelemään musiikkikappaleiden ja viulunsoiton tekniikkaa. -He kiusasivat toisiaan ikävillä asioilla; heitä kiusasi itseäänkin, -kun he kuulivat omia sanojaan. Ja he puhuivat yhä vaan, peljäten -keskeytystä, sillä silloin alkoi ammottaa heti jäätävän hiljaisuuden -kuilu. Ottoa melkein itketti; ja Christophe oli vähällä jättää hänet -oman onnensa nojaan ja juosta matkaansa, niin häpeissään ja kyllästynyt -hän oli. - -Vasta tunti ennenkuin heidän piti lähteä takaisin junalle, he -lämpenivät. Kaukana metsästä kuului koiran haukuntaa; se ajoi -siellä itsekseen otusta. Christophe ehdotti, että he asettuisivat -lymypaikkaan ja koettaisivat nähdä metsänriistaa. He painautuivat -nopeasti pensaikkoon. Koira loittoni ja lähestyi jälleen. He siirtyivät -oikealle, sitten vasemmalle, he hiipivät eteenpäin, tulivat jälleen -entiseen paikkaan. Haukku muuttui kovemmaksi; koiran ääni tuntui aivan -kuin tikahtuvan verenhimoiseen kiihkoonsa; nyt se tuli heitä kohti. -Christophe ja Otto makasivat kuivilla lehdillä erään polun vieressä -ojassa; he odottivat, tuskin tohtien hengittää. Haukunta vaikeni; koira -oli eksynyt jäljiltä; he kuulivat sen vielä kerran uikahtavan; sitten -vallitsi metsässä syvä hiljaisuus. Ei ääntä: ainoastaan miljoonain -lentäväin olentojen salaperäistä kihinää, hyönteisten ja matojen, jotka -lepäämättä kaluavat ja hävittävät metsää, -- kuoleman säännöllistä -hengitystä, joka ei koskaan pysähdy. Pojat kuuntelivat, he eivät -hievahtaneetkaan. - -Juuri hetkellä, jolloin he aikoivat nousta ylös ja sanoivat allapäin: -"Nyt se loppui. Se ei tule tänne", -- pujahti pieni jänis esiin -pensaikosta; se tuli suoraan heitä kohti: he näkivät yhtaikaa sen -ja päästivät riemunkirkaisun. Jänis ponnahti korkealle ilmaan ja -loikkasi syrjään: he näkivät sen putkahtavan vesakkoon perä pystyssä; -kahisevain lehväin aukko ummistui jälleen aivan kuin vako vedessä. -Vaikka he olivat harmissaan, että olivat huutaneet, niin tämä seikkailu -teki heidät iloisiksi. He nauroivat makeasti, muistellessaan jäniksen -hullunkurista loikkausta, ja Christophe ryhtyi sitä kömpelön hassusti -matkimaan. Otto samoin. Sitten he loikkivat toistensa perästä. Otto -oli jänis, ja Christer he oli koira; he syöksyivät pitkin metsää -ja ahoja, tunkivat puhki pensaikkojen ja hyppivät yli ojain. Muuan -talonpoika karjui heille, että he sotkivat hänen ruispeltoaan; mutta -he eivät pysähtyneet edes kuuntelemaan. Christophe matki koiran käheää -haukkumista niin mainiosti, että Otto oli haljeta naurusta. Viimein he -kierivät syrjällään alas erästä mäenvierua ja kiljuivat kuin hullut. -Kun he eivät enää saaneet ääntä kurkustaan, nousivat he istumaan ja -katselivat toisiaan naurussa silmin. Nyt olivat he aivan onnellisia ja -tyytyväisiä itseensä. Se johtui siitä, etteivät he koetelleet näytellä -sankari-ystävyksiä; he olivat vilpittömästi sitä, mitä olivat: kaksi -lasta. - -He palasivat asemalle käsikoukkua ja rallatellen jotain, jossa ei ollut -mitään järkeä. Kaupunkiin lähdettäessä tuntui asia heistä kuitenkin -vaativan entiseen juhlallisuuteen palaamista; ja erääseen puuhun -metsänlaidassa leikkasivat he nyt nimikirjaimensa, kietoen ne yhdeksi -kuvioksi. Mutta heidän hyvätuulensa voitti kuitenkin jo keinotekoiset -tunteet; ja junassa kotimatkalla purskahtivat he nauruun aina, kun -katsahtivat toisiinsa. He erosivat vakuutettuina, että he olivat -viettäneet "valtavan ihastuttavan päivän" (_kolossal entzückend_); ja -tämä tieto vakaantui yhä, kun he jäivät kumpikin yksikseen. - - - - -He jatkoivat teennäistä haaveiden rakenteluaan, kärsivällisemmin ja -kekseliäämmin kuin mehiläiset kennojensa, sillä muutamista vähäisistä -muistonsiruista he saivat sommitelluksi ihmeellisen kuvan itsestään ja -ystävyydestään. Viikon ihannoivat he aina toisiaan, ja tapasivat sitten -sunnuntaisin; ja vaikka heidän kuvitelmansa eivät silloin suinkaan -sopineet todellisuuteen, tottuivat he olemaan sitä huomaamatta ja -muodostivat asiat omain toivomustensa mukaisiksi. - -He ylvästelivät oikein, että olivat ystäviä. Luonteiden vastakkaiset -piirteetkin lähensivät heitä toisiinsa. Christophe ei ollut koskaan -nähnyt mitään niin kaunista kuin Otto. Hänen sirot kätensä, hieno -tukkansa, hänen hohtava hipiänsä, arat sanansa ja kohtelias käytöksensä -ja kovin huolestettu asunsa hurmasivat häntä. Oton jälleen oli saanut -valtaansa Christophen ylitsekuohuva voima ja riippumattomuus. Kun Otto -oli perinnäisesti tottunut kunnioittamaan suorastaan uskonnollisesti -kaikkea auktoriteettia, niin hän nautti pelonsekaisesti toverin -seurasta, joka halveksi luonnostaan kaikkia sopivia sääntöjä. -Hän tunsi hekumallista pelon pöyristystä, kun kuuli Christophen -pilkkailevan kaupungin arvohenkilöitä, jopa matkivan hävyttömästi itse -suurherttuaakin. Christophe huomasi pian, mikä lumovoima hänellä oli -ystäväänsä; ja hänen hyökkäilyintonsa tuli silloin kahta suuremmaksi; -hän kaiveli nyt kuin oikea vallankumouksellinen pois perustaa kaikkien -yhteiskunnallisten tapojen ja valtiollisten lakien alta. Otto kuunteli -tyrmistyneenä ja hurmautuneena; hän koetti arasti virittää äänensä -samaan sointuun; mutta hän katsoi tarkoin ympärilleen, ettei silloin -ollut ketään hänen sanojaan kuulemassa. - -Christophe ei koskaan yhteisillä samoiluilla jättänyt hyppäämättä -minkään aituuksen ylitse, jos näki sen edessä taulun, joka kielsi -sitä tekemästä; tahi hän sieppasi hedelmiä puutarhoista, omistajien -muureille kiipeillen. Otto oli alinomaisessa huolessa, että heidät -saataisiin kiinni; mutta tämä jännitys viehätti häntä kovasti; ja kun -hän illalla tuli kotiin, oli hän mielestään koko sankari. Hän ihaili -pelokkaasti Christophea. Hänen tottelemisvaistonsa oli tyydytetty -tuossa ystävyyssuhteessa, jossa häneltä ei vaadittu muuta kuin -taipumista toisen tahtoon. Koskaan ei Christophe tuottanut hänelle -vaivaa vaatimalla häntä tekemään mitään päätöstä: hän määräsi itse -kaikki, julisti, miten päivä oli vietettävä, jopa miten koko elämä -oli järjestettävä, sommitellen Oton niinkuin omankin tulevaisuutensa -suunnitelmia sillä tavoin, ettei niistä ollut väittelemistä. Otto -myöntyi kaikkeen, vaikka hän joskus hiukan närkästyikin, kun kuuli -Christophen jo hallitsevan hänen koko omaisuuttaan ja rakentavan sillä -kerran teatterin oman, uuden keksintönsä mukaan. Mutta hän ei inttänyt -vastaan, sillä hän oli vakuutettu Christophen sanoista, nimittäin, -ettei herra _Commerzienrath_ Oscar Dienerin kasaamia rahoja voitu -käyttää parempaan tarkoitukseen. Christophe ei aavistanut, että hän -pakotti Ottoa omaan tahtoonsa; hän oli luonnostaan despootti eikä -voinut kuvitellakaan ystävän saattavan olla toista mieltä kuin hän. Jos -Otto olisi lausunut hänelle jonkin hänen omista mielipiteistään eroavan -toivomuksen, ei hän olisi epäröinyt uhrata hänelle mielitekojaan. Hän -olisi ollut valmis uhraamaan paljon enemmänkin. Hän paloi halusta -kärsiä jotakin hänen puolestaan. Hän toivoi kiihkeästi tilaisuutta, -joka panisi hänen ystävyytensä kokeeseen. Hän haaveili, että -kävelyretkellä tulisi jokin vaara, johon hän saisi heittäytyä Ottoa -puolustaakseen. Hän olisi kuollut ilolla Oton puolesta. Nyt vaali hän -rauhattoman huolellisesti häntä, hän ojensi hänelle kätensä pahoissa -kulkukohdissa, aivan kuin pikku tytölle, hän pelkäsi, että Otto -väsyisi, että hänen olisi kuuma tai vilu; hän riisui takkinsa ja kietoi -sen hänen hartioilleen, kun he istahtivat puun alle; hän kantoi hänen -päällysnuttuaan, kun he kävelivät; hän olisi kannellut vaikka häntä -itseään. Hän seurasi häntä aina ihailevin silmin niinkuin rakastunut. -Ja totta sanoen hän olikin rakastunut. - -Sitä hän ei tiennyt, sillä hän ei tuntenut vielä, mitä rakkaus on. -Mutta joskus, kun he olivat yhdessä, valtasi hänet merkillinen -ahdistus, -- samanlainen, jota hän oli kokenut ensimäisenä ystävyyden -päivänä kuusikossa; -- ja veri kohosi hänen kasvoilleen ja sai hänen -poskensa hehkumaan punaisina. Häntä peloitti jokin. Aivankuin vaistosta -erosivat lapset silloin arasti toisistaan, karttoivat toisiaan, toinen -jäi matkalla jäljelle tai kiiruhti kovemmin; he olivat muka hyvin -innoissaan etsivinään muuramia vesakoista tien varrelta; eivätkä he -tienneet, miksi he olivat rauhattomia. - -Mutta varsinkin kirjeissä kohosivat nuo tunteet huippuunsa. Silloin -eivät tosiasiat riidelleet niitä vastaan eikä mikään häirinnyt heidän -kuvitelmiaan tai saanut heitä hämilleen. He kirjoittivat nyt toisilleen -kaksi kertaa viikossa, intohimoisen lyyrillisellä tyylillä. He tuskin -mainitsivatkaan todellisia tapahtumia tai tavallisia pikkuasioita. He -pohtivat ankaria, aatteellisia kysymyksiä, ilmestyskirjan sävyllä, joka -vaihteli ilman väliasteita hurmauksesta äärimmäiseen epätoivoon. He -kutsuivat toisiaan puhuttelusanoilla: "minun ainoani, minun toivoni, -minun rakastettuni, minun oikea itseni". He käyttelivät hirvittävän -ahkerasti sanaa: "sielu". He kuvailivat traagillisilla väreillä -sallimainsa synkeyttä, ja koettivat kaikin mokomin heittää ystävänsä -elämään kumpikin oman kohtalonsa varjoa. - --- Minua kiduttaa, rakkaani, tuska, jota sinulle tuotan, kirjoitti -Christophe. Minä en voi kestää sitä, että sinä kärsit: _se ei saa -tapahtua, minä en sitä tahdo!_ (Hän veti näiden sanain alle niin lujan -viivan, että paperi puhkesi.) Jos sinä kärsit, mistä saan voimaa -jaksaakseni elää: minä en löydä onnea muualta kuin sinussa. Oh, ole -vaan onnellinen! Kaiken pahan otan minä ilomielin osalleni! Ajattele -minua! Rakasta minua! Minä tunnen ääretöntä halua saada rakkautta. -Sinun rakkaudestasi henkii minuun lämmin, joka tekee minut eläväksi. -Jos tietäisit, kuinka minä värisen vilusta! Minun sydämessäni asuu -talvi ja viiltävä viima. Minä syleilen sinun sieluasi. - --- Minun ajatukseni suutelee sinun sieluasi, vastasi Otto. - --- Minä otan sinun pääsi käsieni väliin, kirjoitti siihen jälleen -Christophe; ja sitä, mitä en ole tehnyt enkä tee huulillani, teen koko -olemuksellani: minä syleilen sinua niinkuin rakastan. Ajattele itse, -missä määrin! - -Otto oli epäilevittään: - --- Rakastatko minua yhtä paljon kuin minä sinua? - --- Oh, Jumalani! huudahti Christophe. En yhtä paljon, vaan kymmenen, -vaan sata, tuhat kertaa enemmän! Kuinka on se mahdollista! Etkö sitä -tunne? Mitä minun on tehtävä, että saisin sinun sydämesi hereille? - --- Miten ihana meidän ystävyytemme on, huokaisi Otto. Onko sille ollut -historiassa koskaan vertaa? Se on suloista ja raikasta kuin uni. Oi, -ettei se koskaan loppuisi! Voi, jos sinä lakkaisit minua rakastamasta! - --- Miten sinä olet typerä, ystäväni, vastasi Christophe. Anteeksi, -mutta sinun pelkurimaisuutesi vihastuttaa minua. Kuinka voit kysyäkään, -lakkaisinko minä sinua rakastamasta! Elää on minulle rakastaa sinua. -Kuolema ei voi mitään minun rakkauttani vastaan. Sinä itsekään et voisi -mitään sille, jos tahtoisit sen hävittää. Jos pettäisit minut, jos -raatelisit rikki sydämeni, niin minä kuolisin siunaten rakkautta, jota -tuntemaan olet minut auttanut. Ole siis kerta kaikkiaan rauhallinen, -äläkä tuota minulle suruja niin arkamaisella pelolla! - -Mutta viikko sen jälkeen kirjoitti itse Christophe: - --- Kolmeen kokonaiseen päivään en ole saanut sanaa sinun suustasi. Minä -vapisen. Unohdatko sinä minut? Vereni jäätyy sitä ajatellessani... -Niin, aivan varmaan!... Eräänä päivänä äskettäin huomasin sinussa -kylmyyttä minua kohtaan. Sinä et pidä enää minusta! Sinä aiot minut -jättää!... Kuule minua! Jos sinä unohdat minut, jos petät minut, minä, -minä tapan sinut niinkuin koiran! - --- Sinä loukkaat minua, oi sydämeni, vaikerteli Otto. Sinä pakotat -minut kyynelöimään. Minä en sitä kohtelua ansaitse. Mutta sinä voit -tehdä mitä tahansa. Sinä olet saanut minuun sellaisen vallan, että -vaikka sinä murskaisit minun sieluni, niin joka siru eläisi yhä -rakastaakseen sinua! - --- Taivaan vallat! huudahti Christophe. Minä olen kiduttanut ystäväni -itkemään!... Sadattele minua! Lyö minua! Tallaa minua jalkoihisi! Minä -olen raukka! Minä en ansaitse sinun rakkauttasi. - -Heillä oli oma keskinäinen tapansa piirtää kirjekuoreen toistensa -osoitteet ja asettaa postimerkit: vinosti kuoren alakulmaan, oikealle -puolelle; siten saivat he nämä kirjeensä jollakin tavoin erilaisiksi -kuin muut, joita heidän täytyi lähettää toisille, tavallisille -henkilöille. Ja moiset lapselliset salaperäiset temput olivat heistä -suloisia kuin rakkauden hellimmät mysteeriot. - - - - -Kerran, kun Christophe kulki kotiin soittotuntia antamasta, huomasi -hän Oton kadulla erään samanikäisensä pojan parissa. He naureskelivat -ja juttelivat keskenään. Christophe kalpeni ja vaani heitä, kunnes -he katosivat kadun kulman taakse. He eivät olleet laisinkaan häntä -nähneet. Christophe meni kotiinsa. Hänestä oli aivan kuin pilvi olisi -pimentänyt auringon. Kaikki oli synkkää. - -Seuraavana sunnuntaina kohtasivat he toisensa jälleen, eikä Christophe -hiiskunut aluksi mitään. Mutta puoli tuntia käveltyään hän sanoi -ahtaalla äänellä: - --- Näin sinut keskiviikkona Kreuzgassella. - --- Niinkö, äännähti Otto. Ja hän punastui. Christophe jatkoi: - --- Sinä et ollut yksinäsi. - --- En, vastasi Otto, sattui olemaan seuraa. Christophe nieleksi -sylkeään ja kysyi, tekeytyen muka välinpitämättömäksi: - --- Kuka se oli? - --- Serkkuni Frans. - --- Vai niin, virkkoi Christophe. - -Ja jatkoi tuokion päästä. - --- Hänestä et ole minulle koskaan puhunut. - --- Hän asuu Rheinbachissa. - --- Tapaatko häntä useina - --- Hän käy täällä joskus. - --- Ja sinä, käytkö sinä hänen luonaan? - --- Joskus. - --- Ahaa! äännähti Christophe, - -Otto halusi kääntää puheenaihetta toisaalle ja huomautti Christophelle, -että tuolla oli lintu, joka hakkasi nokallaan puunkupeeseen. Sitten he -juttelivat muista asioista. Kymmenen minutin päästä alkoi Christophe -yhtäkkiä: - --- Ja te olette hyvissä väleissä? - --- Kenen kanssa? kysyi Otto. - -(Hän tiesi kyllä, ketä Christophe tarkoitti.) - --- Serkkusi kanssa? - --- Kyllä. Mitenkä niin? - --- Ei mitään. - -Otto ei pitänyt liioin serkustaan, joka ärsytti häntä yleensä -kaikenlaisilla häijyillä letkauksilla. Mutta vaistomainen -kiusoitteluhalu kiihoitti häntä lisäämään, kun hän oli hetkisen -vaiennut: - --- Hän on hyvin mukava poika. - --- Kuka? kysyi nyt Christophe. - -(Hän tiesi erinomaisesti, ketä Otto tarkoitti.) - --- Frans. - -Otto odotti Christophelta vastausta; mutta viimemainittu ei ollut muka -kuulevinaan; hän leikkeli keppiä pähkinäpensaan oksasta. Otto jatkoi: - --- Hän on hauska. Hänellä on kaikenlaisia juttuja. - -Christophe vihelteli huolettomasti. Otto veti esiin parempaa: - --- Ja hän on hyvin älykäs... ja lahjakas!... Christophe kohautti -hartioitaan, aivan kuin sanoakseen: - --- Mitä tuo olento sitten minuun kuuluu? - -Ja kun Otto siitä ärsytettynä aikoi jatkaa, keskeytti hän jyrkästi -jutun ja määräsi rajan, johon heidän nyt oli juostava kilpaa. - -Koko sinä iltapäivänä eivät he koskettaneet enää siihen asiaan; mutta -heidän välillään vallitsi nyt kylmyys, samalla kun he olivat toisilleen -kovin kohteliaita, mikä ainakin Christophen puolelta oli harvinaista. -Sanat takertuivat Christophen kurkkuun. Viimein ei hän enää tätä -jaksanut sietää, vaan kääntyi keskellä tietä Ottoon päin, joka kulki -viitisen askelta taempana, otti kiivaasti häntä käsistä ja purkausi -sanomaan: - --- Kuule, Otto! Minä en tahdo, en tahdo, että sinä olet ystävä Fransin -kanssa, siksi, että... että, sinä olet minun ystäväni; ja minä en -tahdo, että sinä rakastat ketään enemmän kuin minua! Minä en tahdo -sitä! Näetkös, sinä olet minulle kaikki kaikessa. Sinä et voi... sinä -et saa sitä tehdä... Jos minulla ei enää olisi sinua, ei minulla olisi -mitään muuta, ei mitään, vaan tahtoisin kuolla. Minä en tiedä, mitä -silloin tekisin. Minä surmaisin itseni. Minä surmaisin sinutkin. Ei, -anna anteeksi!... - -Ja vedet virtasivat hänen silmistään. - -Otto oli liikutettu ja peljästynyt sellaisesta suorasta tuskasta, -joka purkautui uhkauksiin, ja hän kiiruhti vakuuttamaan, ettei -hän rakastanut eikä tulisi koskaan rakastamaan ketään niin kuin -Christophea; ettei hän välittänyt Fransista ja ettei hän tahtonut -enää serkkuaan tavatakaan, jos se oli Christophesta paha. Christophe -ahmi hänen sanojansa, hän nauroi ja hengitti syvään. Hän kiitti Ottoa -kiihkeästi. Hän häpesi, että oli pannut toimeen tällaisia rettelöitä; -mutta hän oli nyt päässyt raskaasta painosta. He katselivat toisiinsa, -seisten kasvotusten, liikkumatta ja pitäen toisiaan käsistä; he -olivat hyvin onnellisia ja kummallisella tavalla hämillään. Sitten -jatkoivat he vaieten matkaansa; ja viimein he alkoivat jälleen puhella -suunnitelmistaan ja iloisuus palasi: he tunsivat olevansa lähempänä -toisiaan kuin koskaan ennen. - -Mutta se ei ollut viimeinen kohtaus tätä laatua. Kun Otto nyt tunsi -valtansa Christopheen, tuli hänelle kiusaus käyttää sitä väärin; hän -tiesi, mikä hänessä oli arin kohta, ja hän sai voittamattoman halun -kaivella juuri sitä. Ei silti, että häntä olisi Christophen vihastus -ilahduttanut: päin vastoin hän sitä pelkäsi. Mutta hän tunsi oman -voimansa, kun voi tuottaa Christophelle kärsimyksiä. Hän ei ollut -häijy: hänen sielunsa oli kuin tytön. - -Hän näyttäytyi siis uudestaan vastoin lupauksiaan käsikoukussa Fransin -tai jonkun muun toverinsa kanssa; he hälisivät keskenään, ja Otto -nauroi teeskennellyn iloisesti. Kun Christophe huomautteli hänelle -siitä, niin Otto kujeili eikä ollut ymmärtävinään asiaa vakavasti, -kunnes hän näki Christophen silmien mustuvan ja huulten värisevän -vihasta: silloin muuttui hänen tuulensa, hänet valtasi pelko, ja hän -päätti olla vasta sellaista tekemättä. Seuraavana päivänä menetteli -hän uudestaan samoin. Christophe kirjoitti hänelle hurjia kirjeitä ja -mainitsi häntä nimellä: - --- Kurja raukka! Minä en tahdo enää kuulla sinusta puhuttavankaan! Minä -en tunne sinua enää. Vieköön sinut piru, sinut, ja kaikki sinunlaisesi -koirat! - -Mutta jos Otto lausui kyynelehtivän sanan, jos hän lähetti -Christophelle, kuten hän kerran teki, jonkin ikuista uskollisuutta -vertauskuvallisesti esittävän kukan, niin kalvoi Christophea katumus ja -hän vastasi kirjeellä: - --- Enkelini! Minä olen hullu. Unohda minun typeryyteni... Sinä olet -miesten paras. Sinun pikkusormesi on enemmän arvoinen kuin koko tuhma -Christophe. Sinä omistat kaikki hienotunteisuuden älykkäät aarteet. -Minä suutelen itkien kukkaasi. Se on tuossa sydämelläni. Minä puserran -sitä nahkaani ja isken rintaani nyrkilläni; minä tahtoisin, että se -haavoittaisi minut verille, että paremmin ymmärtäisin sinun jaloutesi -ja oman häpeällisen mielettömyyteni!... - -Vähitellen he kuitenkin alkoivat väsähtää toisiinsa. On väärä väite, -että pikku riidat vahvistavat ystävyyttä. Christophe ei antanut -sielussaan anteeksi sitä, että Otto pakotti hänet tekemään hänelle -vääryyttä. Hänen rehellinen ja kiivas luonteensa, joka ensi kertaa -oli rakkauden kokeessa, antautui siihen täydellisesti ja tahtoi, että -toinenkin antautuisi pidättämättä ainoaakaan sydämensä rahtua. Hän ei -hyväksynyt ystävyydessä minkäänlaista monille jakautumista. Koska hän -oli valmis uhraamaan kaikki ystävälle, oli hänestä luonnollista, niin, -suorastaan välttämätöntä, että ystävä uhraisi kaikki, uhraisi hänelle -itsensä. Nyt hän alkoi kuitenkin aavistaa, ettei maailma ollut tehty -samaan malliin kuin hänen oma tinkimätön luonteensa ja että hän vaati -jotain sellaista, jota todellisuus ei voinut antaa. Silloin hän koetti -alistua. Hän soimasi itseään ankarasti, hän väitti olevansa itsekäs -olento ja ettei hänellä ollut oikeutta riistää ystävältään hänen -vapauttaan, anastaa kaikkia hänen tunteitaan pelkästään itselleen. Hän -teki kaiken voitavansa päästääkseen toisen täydelliseen vapauteen, -vaikka se oli hänestä niin vaikeaa. Jopa hän kehoittelikin Ottoa -muistamaan myöskin Fransia, niin uhrautuva hän oli; hän kuvitteli -iloitsevansa, kun sai nähdä Otolla olevan hyvän olla muiden seurassa -kuin hänen. Mutta milloin Otto, joka ei antanut itseään puijata, -häijysti noudatti sitä neuvoa, ei Christophe voinutkaan estää itseään -tulemasta happamaksi; ja yhtäkkiä hänen vihansa purkautui uudestaan. - -Ehkäpä hän olisi antanut Otolle anteeksi senkin, että Otto oli -mieluummin toisten ystävien seurassa; mutta ainakaan valhettelemista -ei hän voinut unohtaa. Otto ei ollut suinkaan tieten taiten petollinen -tai teeskentelijä: hänen oli vaan luonnostaan vaikea puhua totta, aivan -kuin änkyttäjän lausua puhtaasti sanoja; kaikki, mitä hän kertoi, ei -ollut koskaan täysin totta eikä silkkaa valhetta; johtuiko se sitten -arkuudesta tai oman itsensä epävarmasta tuntemisesta, hän puhui harvoin -aivan selvällä tavalla; hänen vastauksensa olivat kaksimielisiä; ja -ennen kaikkea vihjaili hän jos johonkin ja pyrki samalla salaamaan -milloin mitäkin merkillisiä seikkoja, jotka saivat Christophen -suorastaan suunniltaan. Kun hänet saatiin kiinni itse pahasta, -- tai -jostakin sellaisesta, jota he pitivät ystävyyssopimuksensa mukaan -pahana, -- niin ei hän sitä suinkaan tunnustanut, vaan kielsi sen -itsepintaisesti, ja kertoi kovin uskomattomia juttuja. Eräänä päivänä -oli Christophe niin katkera, että antoi hänelle korvapuustin. Nyt luuli -hän, että siihen heidän ystävyytensä loppuisi ja ettei Otto antaisi -sitä anteeksi. Mutta kun Otto oli muutaman tunnin mököttänyt, tuli -hän jälleen Christophen luokse niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. -Hän ei kantanut Christophelle kaunaa hänen rajuudenpuuskainsa tähden; -ehkäpä eivät ne olleet hänestä epämieluisiakaan, ne saattoivat häntä -suorastaan jollakin tavoin viehättääkin. Sitävastoin ei hän ollut -Christophelle yhtään kiitollinen siitä, että Christophe antoi puijata -itseään ja nieli suu auki kaikki mahdottomimmat verukkeet; hän hieman -halveksi häntä ja oli muka voimakkaampi kuin tuo toinen. Christophesta -jälleen oli vastenmielistä, että Otto alistui vastaan mukisematta hänen -hävyttömyyksiinsä. - -Ensimäisten aikojen ihastus oli haihtunut. Heidän kummankin viat -tulivat nyt selvästi näkyviin. Ottoa ei Christophen itsenäisyys enää -kiehtonut niin paljon kuin alussa. Christophe oli epämukava toveri -kävelyretkillä. Hän ei välittänyt laisinkaan hienosta esiintymisestä. -Hän oli, miten tahtoi: hän riisui takkinsa, avasi liiviensä napit ja -kauluksensa, lykkäsi paitansa hihat ylös kyynärpäihin asti, pisti -hattunsa kepinkärkeen ja nautti täydestä ruumiinvapaudesta. Hän -heilutteli kulkiessaan käsiään, hän lauloi kohti kurkkua; hän oli -punainen, hikinen ja tomuinen; hän oli kuin markkinoilta palaava -talonpoika. Aristokraattista Ottoa hävetti, jos ketä tuli vastaan hänen -kävellessään Christophen seurassa. Kun hän näki rattaat maantiellä -kaukana, koetti hän jäädä kymmenen askelta Christophea jäljemmäksi: oli -tullut muka yksinään sinne. - -Yhtä tukala oli Christophe puhellessaan ravintoloissa tai kotimatkalla -rautatievaunussa. Hän jutteli kovaäänisesti, sanoi kaikki, mitä päähän -pälkähti, puhutteli Ottoa loukkaavan tuttavallisesti; hän julisti -häikäilemättömästi epäsuopeita arvosteluja henkilöistä, jotka olivat -tunnettuja, tai teki vieressä istuvien ihmisten ulkomuotoa koskevia -huomautuksia; taikka alkoi ladella liian yksityiskohtaisia selittelyjä -terveydentilastaan ja kotoisesta elämästään. Otto sai miten mieli -pyöritellä silmiään ja näyttää tuskastuneita eleitä, Christophe ei -tuntunut niitä huomaavan, hän ei ollut tuonaan, enempää kuin jos -olisi ollut yksin. Otto huomasi muiden ihmisten hymähtävän: hän oli -vaipua maan alle häpeästä. Christophe oli hänestä kömpelö; hän ei enää -ymmärtänyt, kuinka hän oli voinut ihailla tuollaista. - -Pahinta oli, että Christophe jatkoi yhä edelleen entistä halveksivaa -käytöstään kaikkia aitoja, esteitä, yksityisten piirejä, puutarhain -muureja, kielto- ja sakkotauluja kohtaan, kaikkea, johon sisältyi -jokin _Verbot_ ja joka jollakin tavoin rajoitti hänen omaa vapauttaan -ja turvasi pyhää omistusoikeutta hänen hyökkäyksiltään. Otto eli -kävelyretkillä ainaisessa pelossa, eivätkä huomautukset auttaneet -mitään: Christophe oli uhalla kahta rajumpi. - -Kun Christophe eräänä päivänä kulki kuin kotonaan Otto kintereillään -erään yksityisen puiston läpi, jonne heidän oli täytynyt tunkeutua, -vaikka muurin reuna oli sirotettu täyteen lasinsirpaleita, -- tai -paremminkin juuri siksi, -- niin he joutuivat yhtäkkiä vartian -eteen; mies alkoi heitä haukkua; ja uhkailtuaan heitä kotvan aikaa -oikeuteen haastamisella, potki hän heidät ulos mitä häpeällisimmällä -tavalla. Oton sankaruus ei suinkaan loistanut tässä koettelemuksessa: -hän näki itsensä jo vankilassa, hän itki ja väitti tulleensa sisään -erehdyksestä, seuranneensa vain Christophea, tietämättä, minne matka -oli. Kun hän näki päässeensä vapauteen, ei hän ollut yhtään iloissaan, -vaan alkoi katkerasti moittia Christophea; hän valitti, että Christophe -häpäisee hänet. Toinen loi häneen musertavan katseen ja kutsui häntä -nimellä: "Akka". Siitä syntyi kiivas sananvaihto. Otto olisi heti -eronnut Christophesta, jos olisi tiennyt, miten löytää yksin kotiin; -nyt täytyi hänen pysyä hänen seurassaan; mutta he eivät olleet matkalla -enää toisiaan huomaavinaankaan. - -Oli tulossa rajuilma. Vihoissaan kun olivat, eivät he olleet nähneet -sen nousemista. Auringonpaisteessa hautuva maisema sihisi tuhansien -hyönteisten ääniä. Yhtäkkiä kaikki vaikeni. He eivät huomanneet sitä -hiljaisuutta ennenkuin muutaman minutin kuluttua: heidän korvissaan -alkoi hurista. He katsahtivat ylös: taivas oli synkentynyt; sitä -peittivät valtavat, raskaat, sinisenmustat longat; ne kohosivat -joka taholta, aivan kuin ratsasjoukko täyttä laukkaa. Ne näyttivät -kaikki kiitävän jotain yhteistä, näkymätöntä paikkaa kohti, aivan -kuin taivaan nielun sisäänsä vetäminä. Otto oli hädissään, mutta ei -uskaltanut ilmaista Christophelle pelkoaan; ja toinen nautti ilkeästi -siitä, ettei ollut muka mitään huomaavinaan. He lähestyivät kuitenkin -toisiaan, vaikka eivät mitään puhuneet. He olivat tasangolla kahden. -Aivan hiljaista. Ei tuulen henkäystä. Tuskin hieno, kuumeinen värähdys, -joka vavisti silloin tällöin puiden pikku lehtiä. Yhtäkkiä puhalsi -tuulenpyörre tomua maasta, väänsi puut koukkuun ja riuhtoi niitä -raivoisasti. Sitten tuli hiljaisuus, äskeistä kauheampi. Otto koetti -puhua, ja sanoi vapisevalla äänellä: - --- Tulee ukonilma. Täytyy mennä kotiin. - -Christophe vastasi: - --- Mennään vaan. - -Mutta se oli jo liian myöhäistä. Sokaisevan räikeä leimaus välkähti -heidän silmissään, taivas jyrisi, pilvien holvikatto kumisi. Tuokiossa -hirmumyrsky kietaisi heidät keskelleen, heitä häikäisivät salamat, -ukkonen jylisi niin, etteivät he kuulleet mitään. Sade kasteli heidät -likomäriksi, he olivat kaukana maalla, yli puolen tunnin matkan päässä -lähimmästä ihmisasunnosta. Syöksyvässä rankkasateessa ja sammuneessa -päivänvalossa punersivat salamain valtavat liekit. Heidän teki mieli -juosta; mutta sateen ruumiiseen liimaamat vaatteet estivät heidän -kulkuaan, kengät roiskuivat täynnä vettä, vesi valui pitkin heidän -ruumistaan. Oli vaikea hengittää. Oton hampaat kalisivat, hän oli -suunniltaan vimmasta; hän haukkui loukkaavasti Christophea, hän tahtoi -pysähtyä, hän väitti, että oli vaarallista liikkua ukonilmalla, hän -uhkasi istuutua tielle, heittäytyä loikomaan keskelle multaista peltoa. -Christophe ei vastannut; hän jatkoi matkaansa tuulen, sateen, salamain -sokaisemana, suorastaan päästä pyörällä jyrinästä, hiukan levottomana -hänkin, mutta suinkaan sitä ilmaisematta. - -Ja yhtäkkiä kaikki loppui; rajuilma meni ohitse niinkuin oli tullutkin. -Mutta he olivat kumpikin kurjassa tilassa. Tosin oli Christophe -muulloinkin niin huolimaton pukunsa puolesta, ettei pieni epäjärjestys -lisää paljoa haitannut. Mutta Otto, joka oli niin siisti, niin arka -ulkoasustaan, oli surkean näköinen; hän oli kuin vedestä nostettu; ja -kun Christophe kääntyi ja näki hänet, ei hän voinut olla purskahtamatta -kaikuvaan nauruun. Otto oli niin vaivaisessa tilassa, ettei hänellä -ollut voimaa edes suuttua. Christophen kävi häntä sääliksi, hän -puhutteli ja rohkaisi häntä iloisesti. Otto vastasi julmistuneella -silmäyksellä. Christophe vei hänet erääseen maataloon. He kuivailivat -vaatteitaan roihun edessä ja nauttivat kuumaa viiniä. Christophesta -oli seikkailu hauska, hän koetti lyödä sen leikiksi. Mutta se ei ollut -yhtään Oton mieleen, hän pysyi jörösti tuppisuuna koko kotimatkan. -He tulivat kaupunkiin toisilleen yrmeinä eivätkä antaneet erotessaan -toisilleen kättä. - -Tämän seikkailun jälkeen meni toista viikkoa, jolloin he eivät -tavanneet toisiaan. He tuomitsivat ankarasti itseään. Ja kun -kumpikin heistä rankaisi itseään, riistämällä itseltään totutun -sunnuntaikävelynsä, niin alkoi asia heistä molemmista tuntua niin -ikävältä, että kauna lauhtui. Christophe ryhtyi tapansa mukaan jälleen -ensin lähentelemään. Otto suvaitsi olla suopea; ja he tekivät sulan -sovinnon. - -Alinomaisesta riidasta huolimatta oli heidän mahdoton elää ilman -toisiaan. Heillä oli kummallakin monta vikaa, he olivat kumpikin -itsekkäitä. Mutta se itsekkyys oli vilpitöntä, he eivät aavistaneet -kypsyneen iän laskelmia, jotka tekevät itsekkyyden niin innoittavaksi; -he eivät tunteneet sitä ominaisuuttaan itsekään: se oli melkein -herttaista eikä se estänyt heitä rakastamasta sydämellisesti toisiaan. -He kaipasivat niin suuresti rakastaa ja uhrautua! Pikku Otto itki joka -ilta vuoteessaan ja kuvitteli romantisesta uskollisuudesta merkillisiä -satuja, joissa hän itse oli sankarina; hän sepitteli jännittäviä -seikkailuja, joissa hän oli voimakas, urhoollinen ja neuvokas ja -suojeli Christophea, tuota jumaloimakseen kuvittelemaansa. Christophe -ei kuullut eikä nähnyt mitään kaunista tai ihmeellistä ajattelematta: -"Jospa Otto olisi täällä." Hän yhdisti ystävänsä kuvan kaikkiin -elämänsä kohtiin; ja se kuva muuttui silloin niin kauniiksi, niin -kirkastuneeksi, että hän aivan juopui siitä, vaikka hän tiesikin hänet -toisenlaiseksi. Eräät Oton sanat, jotka hän muisti kauan jälkeenpäin, -kaunisti hän niin, että hän järkkyi aina liikutuksesta ajatellessaan -niitä. He matkivat toinen toistaan. Otto apinoi Christophen liikkeitä, -käytöstä ja käsialaa. Christophea suututti joskus tuo hänen varjonsa, -joka toisti joka sanan, mitä hän oli lausunut, ja kestitsi häntä hänen -omilla lauseillaan, niinkuin ne olisivat olleet hyvinkin uusia. Mutta -hän ei huomannut, että hän itsekin jäljensi Ottoa, seuraten hänen -pukukuosejaan, hänen käyntiään ja hänen tapaansa lausua eräitä sanoja. -Se oli täydellistä lumousta. He olivat, toistensa läpitunkemat, heidän -sydämensä tulvivat hellyyttä. Ne kuohuivat yli äyräittensä niinkuin -keväinen puro. He kuvittelivat kumpikin, että se oli ystävän ansio. He -eivät tienneet, että se oli heidän nuoruusikänsä heräämistä. - - - - -Christophe ei yleensä epäillyt ketään ja jätti tavallisesti paperinsa -kotona näkyville. Kuitenkin sai vaistomainen häveliäisyyden tunne hänet -rutistamaan niiden kirjeiden sotketut luonnokset, joita hän kyhäili -Otolle, samoin kuin viimemainitun vastauksetkin. Mutta hän ei kätkenyt -niitä lukon taakse; hän pisti ne pelkästään erään nuottivihkonsa -väliin, uskoen, ettei kukaan menisi niitä sieltä kaivelemaan. Mutta hän -ei ottanut huomioon veljiensä ilkeyttä. - -Hän oli jo nähnyt heidän jonkin aikaa nauravan ja supattelevan -keskenään ja katselevan syrjästä häneen; he kuiskivat toistensa korvaan -joitakin lauselmia ja suorastaan vääntelehtivät ilosta. Christophe -ei voinut eroittaa sanoja; ja muuten noudatti hän nyt samanlaista -menettelyä kuin ainakin heidän suhteensa: hän oli olevinaan aivan -välinpitämätön, mitä he sanoivatkin tai tekivät. Eräät sanat herättivät -kuitenkin hänen huomiotaan; hän oli ne tuntevinaan. Pian hän ei enää -epäillytkään, etteivät veljet olleet lukeneet hänen kirjeitään. Mutta -kun Christophe pani Ernestin ja Rudolfin koville, kun kuuli heidän -kutsuvan toisiaan, muka vakavina, mutta ilkkuen, nimityksellä: "Minun -rakas sieluni", ei hän saanut heitä tunnustamaan. Nulikat eivät olleet -ymmärtävinään, vaan sanoivat, että heillä oli oikeus kutsua toisiaan -millä nimityksillä tahtoivat. Christophe oli tavannut kaikki kirjeensä -paikoillaan, eikä voinut puuttua sen pahemmin asiaan. - -Muutama aika sen jälkeen yllätti hän Ernestin varastelemassa: pikku -vintiö kaiveli piirongin laatikkoa, jossa Louisa säilytteli rahojaan. -Christophe ravisteli tiukasti häntä ja käytti hyväkseen tilaisuutta -purkaakseen hänelle sydäntään; hän luetteli sanoilla, jotka eivät -olleet liioin kohteliaat, kaikki Ernestin pahat työt, eikä luettelo -ollut suinkaan lyhyt. Ernest otti oikaisun huonosti vastaan, hän -tiuskaisi nenäkkäästi, ettei Christophella ollut syytä häntä haukkua, -ja sutkautti jotain sopimatonta veljensä ja Oton ystävyydestä. -Christophe ei ymmärtänyt mitään, mutta kun hän kuuli, että Oton nimi -sekoitettiin tähän riitaan, vaati hän Ernestiltä selitystä. Ernest -näki Christophen kalpenevan ja häntä alkoi peloittaa niin, ettei hän -tahtonut puhua. Christophe huomasi, ettei hän sillä tavoin saisi -hänestä lähtemään mitään; hän siis istuutui, kohautti olkapäitään ja -oli muka Ernestiä syvästi halveksivinaan. Se ärsytti veljeä ja nosti -hänet jälleen uhmaan; ja oikein loukatakseen Christophea lateli hän -hänelle nyt pitkälti mitä julmimpia ja häpeällisimpiä salavihjauksia. -Christophe koetti hillitä suuttumustansa. Kun hän lopulta ymmärsi -tarkoituksen, joutui hän raivon valtaan: hän ponnahti ylös tuoliltaan. -Ernest ei ennättänyt huutaakaan. Christophe karkasi hänen kimppuunsa, -kellahti hänen kanssaan keskelle permantoa ja mukitti hänen päätään -kivilattiaan. Kuullessaan uhrin hirveän huudon, juoksivat Louisa, -Melchior, koko talo hätään. Ernest saatiin riistetyksi Christophen -käsistä sangen pahoin pieksettynä. Christophe ei tahtonut hellittää -otettaan: se ei onnistunut muuta kuin iskujen voimalla. Hänelle -annettiin nimi villipeto; ja siltä hän tosiaan näyttikin. Hänen -silmänsä pullottivat ulkona päästä, hän kiristeli hampaitaan, hän -tahtoi uudestaan karata Ernestin kurkkuun; kun häneltä kysyttiin, mitä -oli tapahtunut, niin yltyi hänen raivonsa ja hän huusi, että hän tappaa -Ernestin. Myöskään Ernest ei tahtonut puhua. - -Sitten ei Christophe voinut syödä eikä nukkua. Hän vapisi kuumeessa ja -itki vuoteessa. Hän ei kärsinyt pelkästään Oton tähden. Hänen sisällään -tapahtui jokin mullistus. Ernest ei aavistanut, mitä pahaa hän oli -veljelleen tehnyt. Christophen luonne oli puritaanisuuteen saakka -jyrkkä; hän ei voinut hyväksyä elämän epäpuhtaita puolia; kun hän niitä -alkoi huomata, niin hän suorastaan kauhistui. Viisitoista-vuotiaaksi -oli hän irtaimesta elämästään ja voimakkaista vaistoistaan huolimatta -säilynyt ihmeellisen yksinkertaisena. Hänen luontainen puhtautensa ja -alinomainen työnsä olivat häntä suojelleet. Veljen sanat avasivat nyt -hänen sielunsa eteen oikean kauhistuksen kuilun. Koskaan ei hän ollut -aavistanut itsessään tällaista viheliäisyyttä; ja nyt, kun se ajatus -oli päässyt hänen aivoissaan selviämään, oli koko hänen ilonsa rakastaa -ja olla rakastettu turmeltu. Ei pelkästään ystävyys Ottoa kohtaan, vaan -koko ystävyydenajatus oli myrkytetty. - -Vielä pahemmaksi kävi asia, kun hän johtui joistakin omaistensa -pisteliäistä vihjauksista luulemaan, syyttä suotta, että hän oli -muka pikkukaupungin sairaaloisen uteliaisuuden esineenä, varsinkin, -kun Melchior joku aika sen jälkeen mainitsi hänelle jotain hänen -kävelyretkistään Oton kanssa. Melchior ei luultavastikaan tarkoittanut -sillä mitään pahaa; mutta Christophe oli epäluuloinen ja oli -huomaavinaan kaikkien sanoissa epäluuloa; ja hän tunsi olevansa -melkeinpä syyllinen. Otolla oli samaan aikaan yhtäläinen ankara -pulmakautensa. - -He koettelivat vielä tavata salaa toisiaan. Mutta nyt oli mahdotonta -löytää enää entistä vapaata mielialaa. Heidän suhteittensa vilpittömyys -oli kadonnut. Nuo lapset, jotka rakastivat toisiaan niin pelokkaan -hienosti, etteivät he olleet koskaan uskaltaneet antaa toisilleen edes -veljellistä suudelmaa, he, jotka eivät haaveksineet mitään suurempaa -onnea kuin kohdata toisiaan, kuunnella toistensa sanoja ja puhella -toisilleen tulevaisia unelmiaan, he tunsivat nyt itsensä ilkeäin -ihmisten epäilysten tahraamiksi. He näkivät viimein pahaa kaikkein -viattomimmissa teoissaan: pelkästään katseessa, kädenpuristuksessa; he -punastelivat, heidän päähänsä tuli rumia ajatuksia. Seurustelu muuttui -sietämättömäksi. - -Puhumatta sanallakaan asiasta tapasivat he toisiaan yhä harvemmin. -He koettivat toisilleen kirjoittaa; mutta nyt seuloivat he tarkoin -pienimmätkin lauseensa. Heidän kirjeensä tulivat kylmiksi ja typeriksi. -He masentuivat tyyten. Voidakseen lopettaa kirjevaihtonsa sanoi -Christophe syyksi paljoa työtään, Otto samoin omia hommiaan. Kohta -sitten matkusti Otto lueskelemaan yliopistoon; ja ystävyys, joka oli -ollut muutaman kuukauden heidän elämänsä valona, tummui kokonaan. - -Mitäpä siitä; uusi rakkaus, jonka airut tämä ainoastaan oli, valtasi -sitten Christophen sydämen ja sai kaikki muut valot hänen elämässään -kalpenemaan. - - - - - - -III. - -MINNA - - - - -Neljä, viisi kuukautta ennen näitä tapahtumia oli rouva Josepha von -Kerich, äskettäin kuolleen valtioneuvos Stephan von Kerichin leski, -muuttanut pois Berlinistä, jossa miehen virka oli sitä ennen pitänyt -perhettä, ja asettunut pienen tyttönsä kanssa synnyinseudulleen, tuohon -pikku kaupunkiin Rheinin rannalla. Hänellä oli siellä vanha sukutalo ja -suuri puutarha, melkeinpä puisto, lähellä sitä taloa, jossa Christophe -asui, mäenrinteellä, ulottuen jokeen asti. Ullakkokamaristaan näki -Christophe rouva Kerichin talon muurin ylitse riippuvat puitten -tuuheat oksat ja punaisen, sammaltuneen tiilikaton huipun. Puiston -oikealla sivulla oli pieni kuja, jolla ei ollut juuri laisinkaan -liikettä; sieltä päin saattoi helposti nähdä yli muurin, jos kiipesi -kadun kulmassa olevan puskurikiven päähän: Christophe ei jättänytkään -sitä tekemättä. Hän näki silloin puutarhan ruohoittuneet käytävät, -nurmikentät, jotka rehoittivat rauhassa kuin metsäniitty, sekaisin -kasvavat ja ikäänkuin olinpaikasta ottelevat puut, sekä talon valkean -sisäsivun itsepäisesti sulkeutunein ikkunaluukuin. Pari kertaa vuodessa -tuli sinne puutarhuri, teki kierroksensa ja tuuleutti huoneita. Mutta -luonto anasti kohta jälleen isännyyden puistossa, ja kaikki oli taas -hiljaista. - -Se hiljaisuus veti kovasti Christophea puoleensa. Usein kiipesi hän -puskurikivensä päähän tähystelemään salaa taloon; sikäli kuin hän -kasvoi suuremmaksi, ulottui ensin hänen nenänsä ja sitten hänen -suunsa muurin reunalle; nyt saattoi hän jo varpailleen nousten pitää -siitä kiinni käsivarsillaan; ja vaikka se asento olikin epämukava, -riippui hän siinä leukaansa muuriin nojaten, katsellen ja kuunnellen, -illan levitellessä nurmikentille lempeitä, kultaisia juovia, jotka -kuusien varjossa saivat sinertävän vivahduksen. Hän unohti silloin -kaikki, kunnes kuuli takaansa kujalta lähestyviä askeleita. Öisin -leijui puutarhan seutuvilla huumaavia tuoksuja: keväällä syreenien, -kesällä akaasiain, syksyllä lakastuneitten lehtien. Kun Christophe -palasi illalla linnasta, pysähtyi hän aina kotiportilleen ahmimaan -niiden suloista leyhyntää, miten väsynyt hän olikin; ja sitten hänen -oli suorastaan vaikea mennä ummehtuneeseen kamariinsa. Olipa hän -ennen monesti leikkinytkin --, aikoina, jolloin hän vielä leikki, -- -pienellä ruohoisella aukeamalla, joka oli kadulla Kerichien talon ja -sen rautasäleisen portin edustalla. Kummallakin puolen porttia kasvoi -satoja vuosia vanha kastanjapuu; isoisä oli aikoinaan usein istuskellut -niiden juurella, poltellen piippuaan, ja lapset käyttelivät niiden -hedelmiä heittoaseina ja leluina. - -Eräänä aamuna nousi hän tapansa mukaan kujaa kulkiessaan puskurikiven -päähän. Hänellä oli mielessä muita asioita ja hän katseli -hajamielisesti puutarhaan. Hän aikoi jo laskeutua takaisin, kun hänessä -välkähti ajatus, että talossa oli tekeillä jotain erikoista. Hän -tähysti nyt taloa uudestaan: ikkunat olivat auki; auringon valo virtasi -huoneisiin; ja vaikkei hän nähnyt siellä ketään, oli vanha asumus nyt -ikäänkuin herännyt viisitoista-vuotisesta unestaan ja hymyili aamun -loisteessa. Christophe lähti sieltä aivan ymmällä. - -Ruokapöydässä kertoi isä asian, josta nykyään koko kortteli -puhui: Rouva von Kerichin ja hänen tyttärensä muutosta tänne, ja -miten he olivat tuoneet mukanaan hirvittävän määrän matkatavaraa. -Kastanjapuu-aukeama oli täynnä joutilaita, katselemassa muuttotavarain -purkamista. Christophen mieltä kiehtoi kovasti tämä uutinen, sillä -se oli hänen ahtaan elämänsä piirissä tärkeä tapaus; ja hän palasi -työhönsä koetellen sommitella isänsä kuvausten mukaan, jotka -olivat melkoisen liioiteltuja, kuten tavallisesti, käsitystä tuon -lumotun talonsa asukkaista. Sitten anasti päivän työ kaikki hänen -ajatuksensa, ja hän oli jo koko tapauksen unohtanut, kunnes hän muisti -sen jälleen illalla kotiin mennessään; ja uteliaisuus sai hänet -kiipeämään tähystyspaikalleen ja vakoilemaan, mitä puutarhamuurin -sisäpuolella tehtiin. Hän ei nähnyt mitään muuta kuin rauhalliset -puistokujat, joissa puiden liikkumattomat lehvät näyttivät nukahtavan -auringon viimeisten säteitten hohteeseen. Jonkun minutin päästä -oli hän unohtanut uteliaisuutensa esineen kokonaan ja hän antautui -niinkuin muulloinkin hiljaisuuden sulouden valtaan. Tuo omituinen -seisontapaikka, -- sangen vaikea pitää tasapainoa, puskurikiven päässä, --- oli hänen unelmiensa rauhallisin tyyssija. Kun hän oli noussut -rumalta ja tukahuttavalta kujalta, joka oli aina varjossa, veti se -yksinäinen puutarha häntä puoleensa taikamaisella viehätysvoimalla. -Hänen sielunsa liihoitteli siellä vapaasti sopusointuisissa ilmoissa, -ja sävelet heräsivät hänessä; hän nukahti niiden soittoon, unohtaen -ajan ja paikan, koettaen ainoastaan kuulla sydämensä vienoimmatkin -kuiskeet. - -Niin hän uneksi nytkin silmät ja suu auki, eikä hän olisi tiennyt -sanoa, kuinka kauan hän siinä uneksi, sillä hän ei nähnyt mitään. -Yhtäkkiä hän kuitenkin hiukan tyrmistyi: hänen edessään, erään -lehtikujan päässä, seisoi kaksi naista, jotka katselivat häneen. Toinen -heistä, -- nuori, mustiin puettu nainen, jonka piirteet olivat hienot -ja epäsäännölliset, tukka oljenvaalea, ja joka oli muuten kookas ja -solakka, päänasennossaan jotain tottuneen huoletonta, -- tarkasteli -häntä ystävällisin ja hiukan kujeilevin silmin. Toisen kasvojen ilme, --- hän oli noin viisitoistavuotias tyttö, kalliissa surupuvussa, -- oli -kuin lapsen, jota on käsketty hillitsemään hurjaa naurunpuuskaansa; -hän seisoi jonkun askelen taempana äitiään, joka ei häneen katsonut, -mutta viittaili häntä vaikenemaan; ja tytär painoi käsiään suutaan -vasten, aivankuin hänen olisi ollut tuiki mahdotonta estää itseään -purskahtamasta nauruun. Tytär oli pienikokoinen, kasvot raikkaat, -valkean ja punaisen hohtavat ja pyöreät; hänellä oli pieni, hiukan -nykerö nenä, pieni, melkeinpä täyteläinen suu, pieni, lihavahko leuka, -hienot kulmakarvat, kirkkaat silmät ja valtavan runsas, vaalea tukka, -joka oli palmikoitu kierroksille pään ympärille ja jätti pyöreän -niskan ja sileän, valkean otsan paljaaksi: -- oikea pieni Cranachin -tyyppi. Christophe oli kivettyä sen näyn nähdessään. Hän ei pystynyt -edes juoksemaan pakoon, hän jäi paikalleen kuin patsas, suu ammollaan. -Vasta sitten, kun nuori neiti tuli jo ystävällinen ja kujeileva hymyily -huulillaan jonkin askelen häntä kohti, heräsi hän liikkumattomuuden -tilastaan, ja hyppäsi, -- nurin niskoin keikahtaen, -- alas kujalle, -niin rajusti, että raastoi mennessään mukaansa muurin rappausta. Hän -kuuli suopean äänen puhuttelevan itseään, ystävällisesti: "No pikku -mies." Ja sitten lapsellisen naurun, kirkkaan ja helmeilevän kuin -linnunviserrys. Christophe oli kujalla, polviensa ja käsiensä varassa; -ja uudestaan tyrmistyen hän livisti nyt pakoon, minkä käpälistä pääsi, -aivan kuin peljäten, että häntä ajettaisiin takaa. Hän häpesi; ja se -häpeä valtasi hänet yhä uudestaan puuskittain kotonakin, ollessaan -yksinään kamarissaan. Sitten ei hän uskaltanut enää kulkea kujan -kautta, sillä hän oli saanut päähänsä sen hassunkurisen kuvittelun, -että joku siellä oli aina häntä väijymässä. Milloin hänen oli pakko -mennä ohi talon, hiipi hän aivan aitamuuria pitkin, painoi päänsä -kumaraan ja riensi melkein juoksujalkaa ja taakseen katsomatta. -Samalla ei hän saanut mielestään noita kahta olentoa, jotka hän oli -nähnyt puutarhassa; hän nousi ullakolle, riisuen kenkänsä, ettei hänen -kuultaisi sinne menevän; ja hän koetteli pilkistellä luukusta Kerichien -taloon ja puistoon, vaikka hän tiesi hyvin, ettei sieltä voinut nähdä -muuta kuin puitten lainehtivat latvat ja katon savupiiput. - -Noin kuukausi tästä tapauksesta soitti hän eräässä _Hof Musik -Vereinin_ viikkokonsertissa jonkin oman sävellyksensä pianolle ja -orkesterille. Hän oli ehtinyt viimeisen osan keskipaikkeille, kun -hän huomasi sattumalta itseään vastapäätä olevassa aitiossa rouva -von Kerichin ja hänen tyttärensä ja näki heidän katselevan häntä. Se -oli niin odottamatonta, että hän joutui aivan päästä pyörälle ja oli -jättää vastaamatta orkesterin osaan. Hän jatkoi soittoaan kuin kone -kappaleen loppuun asti. Kun se päättyi, näki hän, vaikka hän koetti -olla katsomatta sinne päin, että rouva ja neiti von Kerich taputtivat -käsiään aivan liiallisesti, kuten olisivat tahtoneet Christophen -huomaavan heidän taputuksensa. Christophe katosi kiireen kaupalla -näyttämöltä. Juuri poistuessaan teatterista huomasi hän eteishallissa -rouva von Kerichin, joka näytti odottavan hänen tuloaan. Välillä seisoi -ainoastaan pieni jono väkeä, joten Christophen oli mahdotonta olla -näkemättä häntä; mutta hän ei ollut häntä kuitenkaan huomaavinaan; -ja aukaisten itselleen läpi tungoksen tiensä hän meni kiireesti ulos -teatterihenkilöstön ovesta. Sitten hän pahoitteli menettelyään; sillä -hän ymmärsi hyvin, ettei rouva von Kerich tahtonut hänelle mitään -pahaa. Mutta hän tiesi, että jos hän joutuisi uudestaan samaan asemaan, -menettelisi hän samoin. Häntä suorastaan kauhisti ajatella kohtaavansa -rouva von Kerichin kaupungilla. Kun hän näki kaukana jonkun naisen, -joka muistutti häntä, niin hän kääntyi toiselle kadulle. - - - - -Rouva von Kerich itse haki Christophen käsiinsä, niin, hän noudatti -hänet hänen kotoaan. - -Kun Christophe kerran tuli kotiin päivälliselle, kertoi Louisa -hänelle aivan ylpeänä, että muuan polvihousuihin ja livreaan puettu -lakeija oli tuonut sinne hänelle kirjeen; ja äiti antoi Christophelle -mustareunaisen kirjekuoren, jonka takapuolelle oli painettu von -Kerichien vaakuna. Christophe avasi kirjeen, peljäten jotain sellaista, --- jonka hän nyt sai lukea: - - "-- Rouva Josepha von Kerich kutsuu Herra _Hof Musicus_ - Christophe Krafftin luokseen nauttimaan teetä tänään kello puoli - kuusi illalla." - --- Minä en sinne mene, julisti Christophe. - --- Mitä ihmettä! huudahti Louisa. Minä vastasin, että sinä tulet. - -Christophe moitti ankarasti äitiään ja kielsi häntä sekaantumasta -asioihin, jotka eivät häntä liikuttaneet. -- - --- Lakeija tahtoi vastausta. Minä sanoin, että sinä juuri tänään olit -vapaa. Sinulla ei sillä tunnilla ole mitään tehtävää. - -Christophe sai suututella ja vannoa miten tahansa, ettei hän sinne -mene, hänen oli nyt mahdoton livahtaa pakoon. Kun kutsutunti lähestyi, -niin hän pukeutui äkäillen; mutta salaisesti ei hän ollut laisinkaan -pahoillaan, että sattuma pakotti hänet voittamaan vastahakoisuutensa. - -Rouva von Kerich oli tuntenut konsertissa helposti nuoressa pianistissa -saman pikku metsäläisen, jonka pörröisen pään hän oli nähnyt -pilkistelevän puutarhansa muurin ylitse muuttopäivänään. Hän oli -tiedustellut naapureilta, kuka tuo nuorukainen oli; ja se, mitä hän oli -saanut kuulla Christophen perheestä ja itse pojan vaikeasta ja uljaasta -elämästä, oli herättänyt hänessä osanottoa ja uteliaisuuden puhutella -häntä. - -Christophe tuli vieraisille puettuna tummankuosiseen pitkääntakkiin, -joka teki hänet maalaispapin näköiseksi; hän oli arkuudesta melkein -kipeä. Hän koetti vakuuttaa itselleen, etteivät rouva ja neiti von -Kerich olleet ehtineet huomata hänen kasvojaan silloin, kun olivat -ensi kertaa hänet nähneet. Muuan palvelija vei hänet pitkää käytävää -myöten, jonka lattialla matot tekivät askeleet äänettömiksi, erääseen -huoneeseen, jossa oli lasiovi puutarhaan päin. Sinä päivänä oli -kylmä tihkusade; uunissa paloi kodikas roihu. Ikkunan läpi kuulsivat -valokuvamaisina märät puut sumusta; sen ääressä istuivat nyt nuo kaksi -naista, rouva von Kerichillä sylissään käsityö ja tyttärellä kirja, -jota hän luki ääneen juuri Christophen sisään tullessa. Kun he hänet -näkivät, vilkaisivat he veitikkamaisesti toisiinsa. - --- He tuntevat sittenkin minut, ajatteli Christophe nolona. - -Ja hän teki yhden kömpelön kumarruksen toisensa jälkeen. - -Rouva von Kerich tervehti häntä ystävällisesti ja ojensi hänelle -kätensä. - --- Hyvää päivää, rakas naapurini. Olen hyvilläni, että saan teidät -nähdä. Siitä saakka, kun kuulin soittonne konsertissa, olen halunnut -ilmoittaa teille, minkä ilon sillä minulle tuotitte. Ja kun ainoa keino -ilmoittaa se teille oli pyytää teitä tänne, niin toivon teidän antavan -anteeksi, että käytin sitä. - -Näissä ystävällisissä ja tavallisissa sanoissa, vaikka niissä piilikin -ivallisen alentuvaisuuden vivahdus, tuntui Christophesta sellainen -sydämellisyys, että hän rauhoittui. - --- He eivät minua tunne, ajatteli hän keventynein mielin. - -Rouva von Kerich osoitti tytärtään, joka oli sulkenut kirjansa ja -katseli nyt Christophea. - --- Tyttäreni Minna, esitteli hän; hänkin halusi suuresti nähdä teitä. - --- Mutta äiti, sanoi Minna, mehän emme näe toisiamme ensi kertaa. - -Ja hän helähti nauramaan. - --- He tuntevat minut, ajatteli Christophe tyrmistyneenä. - --- Se on totta, virkkoi rouva von Kerich, nauraen hänkin; kävittehän -vieraanamme jo sinä päivänä, jolloin tänne tulimme. - -Näille sanoille nauroi tyttö kahta kiivaammin, ja Christophe tuli niin -surkean näköiseksi, että kun Minna loi silmänsä häneen, niin hänen -naurunsa yhä vaan yltyi. Se oli vallan hurjaa naurua: Minna nauroi -vedet silmissä. Rouva von Kerich koetti häntä hillitä, mutta ei voinut -estää itseäänkään nauramasta; ja myöskin Christopheen tarttui heidän -iloisuutensa, niin häpeissään kuin hän olikin. Heidän hilpeytensä -voimaa ei voinut vastustaa; siitä oli mahdoton suuttuakaan. Mutta kun -Minna viimein kysyi häneltä henkeään haukkoen, mitä hän oikeastaan oli -tehnyt siellä muurilla, niin Christophe joutui suorastaan tolkuiltaan. -Minnaa huvitti hänen sekaannuksensa; ja Christophe änkytteli, -tietämättä, mitä sanoa. Rouva von Kerich riensi häntä auttamaan ja -käänsi jutun muualle, samalla kun hän käski tuomaan sisään teen. - -Rouva kyseli ystävällisesti kaikenlaista häneltä. Mutta Christophe -ei voinut rauhoittua. Hän ei tiennyt, miten istuutua, ei miten pitää -kädessään kuppia, oli vaan sen vähällä kaataa; hän luuli, että hänen -täytyi nousta joka kerta ylös, kun hänelle tarjottiin teetä, kermaa, -sokeria tai leivoksia, ja hän kavahti kiireesti pystyyn ja kiitti -jäykin kumarruksin, pinkattuna ahtaaseen takkiinsa, korkeaan kaulukseen -ja kireään kravattiin kuin rautaiseen haarniskaan; hän ei voinut -kääntää päätänsä oikealle eikä vasemmalle; hän tyrmistyi rouva von -Kerichin monista kysymyksistä ja vilkkaasta käytöksestä; hän tunsi -hyytyvänsä, kun huomasi Minnan tarkastelevan hänen kasvojaan, käsiään, -liikkeitään ja pukuaan. Ja hän sekautui yhä enemmän heidän koettaessa -saada häntä kotiutumaan, -- rouva von Kerich tavattomalla sanatulvalla, --- Minna kiemailevilla katseilla, joita hän vaistomaisesti ja -huvitellakseen hänelle heitteli. - -Viimein eivät he enää toivoneet saavansa häneltä muuta kuin -kumarruksia ja parisanaisia vastauksia; ja rouva von Kerich, joka -yksinään piti huolta pakinan sujumisesta, ikävystyi niin, että pyysi -häntä pianon ääreen. Christophe oli paljon arempi kuin kokonaisen -konserttiyleisön edessä; hän soitti erään Mozartin adagion. Mutta -juuri hänen arkuutensa, sydämen levottomuus, jota hän alkoi tuntea -näiden kahden naisen lähistöllä, vilpitön järkytys, joka täytti hänen -rintansa ja teki hänet yhtaikaa onnelliseksi ja onnettomaksi, ne -sopivat hyvin tuon soitetun kappaleen hellämieliseen ja nuorekkaan -puhtaaseen sävyyn ja lisäsivät sen keväistä hurmausta. Se liikutti -rouva von Kerichiä; ja hän kiitteli Christophea kovin ylistelevin -sanoin, kuten maailman ihmisten on tapa; mutta kuitenkin olivat ne -sanat vilpittömiä, ja olihan liioiteltukin kiitos suloista niin -viehättävästä suusta kuultuna. Ilkamoiva Minna oli vaiti, hän katseli -kummissaan tuota poikaa, joka oli puhuessaan niin hölmö, mutta -sormiltaan niin kaunopuheinen. Christophe tunsi heidän suopeutensa ja -tuli rohkeammaksi. Hän soitti lisää; ja viimein hän kääntyi puolittain -Minnaa kohti, ja sanoi, hämillään hymyillen ja silmät maahan luotuina -arasti: -- Tätä minä tein siellä muurilla. Ja hän soitti nyt pienen -sävellyksen, jossa kehittelemänsä musikaalisen aatteen hän oli tosiaan -saanut tuolla mielipaikallaan, katsellessaan puutarhaa, ei tosin -sinä iltana, jolloin hän oli ensi kertaa nähnyt Minnan ja rouva von -Kerichin, -- vaikka hän koetteli sitä itselleen vakuuttaa, mistä -syystä, sen hämärän seikan saattoi yksin hänen sydämensä tietää, -- -vaan monina iltoina jo sitä ennen. Tuo _andante con moto_ ilmaisi -rytmiensä rauhallisessa keinunnassa tunnelmaa, jossa puhuu lintujen -laulu, tuhansien pikku hyönteisten surina ja valtavain puiden -majesteettinen unelmoiminen laskevan auringon rauhallisessa loisteessa. - -Christophen pikku yleisö kuunteli hurmaantuneena. Kun hän lopetti, -nousi rouva von Kerich ylös, tarttui hänen molempiin käsiinsä -vilkkaasti kuin hänen tapansa aina oli, ja kiitteli häntä -ylenpalttisesti. Minna taputti käsiään ja huudahti, että se oli -"suuremmoista", ja että hän panettaisi muuria vastaan pystyyn tikapuut: -niin saisi Christophe työskennellä mukavammin ja säveltää vielä toisia -yhtä "yleviä" kappaleita kuin tämä. Rouva von Kerich pyysi Christophea -olemaan välittämättä Minnasta, tuosta hulluttelijasta; ja hän kutsui -Christophea tulemaan puutarhaansa niin usein kuin vaan tahtoi, koska -hän siitä piti; ja hän lisäsi, ettei hänen tarvitsisi edes tulla heidän -luokseenkaan, jos se oli hänestä ikävää. - --- Teidän ei tarvitse tulla meidän luoksemme, näki Minna hyväksi -lisätä. Mutta varokaakin, jos ette tule! - -Ja hän pudisti somasti ja uhkaavasti sormeaan. - -Minna ei suinkaan toivonut, että Christophe tulisi usein heidän -luokseen vieraisille, eikä edes, että Christophe olisi hänelle millään -tavoin kohtelias. Mutta häntä huvitti hiukan veikeillä, ja tuo -sormenpudistus tuntui hänestä siihen tarpeeseen tehokkaalta. - -Christophe punastui ilosta. Ja lopuksi voitti rouva von Kerich -täydellisesti hänen luottamuksensa, niin hienotunteisesti puhui -hän hänen äidistään ja isästään; viimemainitun oli hän aikoinaan -tuntenut. Noiden naisten tavanvaatima herttaisuus valtasi hänen -sydämensä; hän liioitteli tuen helppohintaisen hyvyyden suuruutta, -tuota hienon maailman menoihin kuuluvaa viehättävyyttä, sillä hän -halusi luonnostaan uskoa sellaista syvälliseksi. Ja hän alkoi nyt -kertoa omista suunnitelmistaan, onnettomuuksistaan, aivan lapsellisen -luottavasti. Hän ei huomannut enää edes, miten aika meni, ja hän -hypähti hämmästyksestä, kun eräs palvelija tuli ilmoittamaan, että -illallispöytä oli katettu. Mutta hänen nolostumisensa muuttui pelkäksi -iloksi, kun rouva von Kerich pyysi häntä jäämään heidän luokseen -aterialle, kuten ainakin hyvä ystävä, ja ystäviähän he jo olivatkin. -Hänelle asetettiin lautanen äidin ja tyttären väliin; mutta hän antoi -heille tosiaan epäedullisemman näytteen lahjoistaan pöydän ääressä kuin -pianoa soittaessaan. Se puoli hänen kasvatustaan oli laiminlyöty; hän -luuli, että pöydässä oli tärkeintä vaan syödä ja juoda ja ettei tapa, -miten sen teki, merkinnyt mitään. Ja niinpä katseli näppärä Minna häntä -aivan vaiti ja kauhistuneena. - -Naiset olettivat, että hän lähtisi heti illallisen jälkeen pois. -Mutta hän meni heidän perästään pieneen saliin, istuutui heidän -seuraansa eikä näyttänyt ollenkaan haluavan väistyä. Minna tukahutti -haukotuksiaan ja antoi äidilleen merkkejä. Christophe ei niitä -huomannut, sillä hän oli onnesta juopunut ja luuli, että toiset olivat -sellaisia kuin hänkin: Minna näet heitti yhä häneen veitikkamaisia -silmäyksiä, kuten hänen tapansa aina oli; ja sitäpaitsi ei Christophe -tiennyt, kuinka nousta ja hyvästellä, kun oli kerran tullut sinne -istuutuneeksi. Hän olisi varmaankin jäänyt sinne koko yöksi, ellei -rouva von Kerich olisi itse häntä hyvästellyt, auttaen hänet -ystävällisen huolettomasti pääsemään pois. - -Hän lähti, vieden sielussaan rouva von Kerichin ruskeain silmäin -hyväilevän hohteen ja Minnan sinisten silmäin loisteen; hän tunsi vielä -kädessään heidän sormiensa hienon kosketuksen, käsien, jotka olivat -herkät ja suloiset kuin kukat; ja häntä ympäröi ylhäinen tuoksu, jota -hän ei ollut vielä koskaan ennen kokenut ja joka huumasi häntä niin, -että melkein pyörrytti. - - - - -Hän palasi tuohon taloon kahden päivän päästä antamaan Minnalle -pianotunteja, kuten oli sovittu. Siitä alkaen kävi hän sitten siellä -kaksi kertaa viikossa; ja usein meni hän sinne uudestaan myöskin -illalla, soittelemaan ja pakinoimaan. Rouva von Kerich näki hänet -mielellään vieraana. Hän oli älykäs ja hyväsydäminen nainen. Hän oli -kolmenkymmenen viiden vuoden ikäinen, kun hän kadotti miehensä; ja -vaikka hän oli silloin sekä ruumiiltaan että sielultaan nuori, oli hän -vetäytynyt ilman kaipausta syrjään maailmasta, jossa hänellä oli ollut -naimisiin mentyään tärkeäkin osansa. Ehkäpä hän erosi siitä sitäkin -helpommin, kun hän oli siellä jo perin pohjin huvitellut ja ajatteli -terveesti, ettei voi enää saada sellaista, jonka on jo saanut. Herra -von Kerichin muisto eli hänen mielessään aina jälkeenkin päin, vaikkei -hän ollut koskaan, koko avioliiton aikana tuntenut miestään kohtaan -mitään rakkauden tapaista; hänelle riitti hyvä ystävyys; hän oli -intohimoton, ja hänen sydämensä pelkästään hyvä. - -Nyt omistausi hän täydellisesti tyttärensä kasvatukselle; mutta sama -kohtuullisuus, joka oli hänelle ominainen rakkaudessa, hillitsi -tässäkin tehtävässä äidillisyyttä, tuota tunnetta, joka on eräissä -naisissa usein aivan sairaaloisen kiihtynyt, jos nimittäin lapsi on -ainoa olento, joka voi tyydyttää heidän kiihkeää kaipuutaan rakastaa -ja olla rakastettu. Hän rakasti suuresti Minnaa, mutta arvosteli häntä -selkeästi, eikä salannut hänen vikojaan, enempää kuin hän kuvitteli -itsestäänkään liikaa hyvää. Koska hän oli sekä viisas että älykäs, oli -hänellä erehtymätön taito huomata ensi silmäyksellä kunkin ihmisen -heikko ja naurettava puoli; ja se oli hänelle suuri huvitus, jossa ei -ollut häijyyden rahtuakaan; sillä hän oli yhtä hyväntahtoinen kuin -ilveileväkin, ja huvitellessaan ihmisillä hän auttoi mielellään heitä. - -Pikku Christophe tarjosi hänen hyvyydelleen ja arvostelevalle -puolelleen erinomaisen kokeilualan. Pikkukaupungissa olon ensimäisinä -aikoina, jolloin rouvan täytyi suruvuotensa tähden pysyä syrjässä -seuraelämästä, oli Christophe hänelle ajanrattona. Ensinnäkin -musikaalisilla lahjoillaan. Rouva von Kerich rakasti musiikkia, vaikkei -hän sanan täydellisessä merkityksessä ollut musikaalinen; musiikki -tuotti hänelle fyysillistä ja henkistä hyvinvointia ja vaivutti hänen -ajatuksensa mukavasti mieluisan alakuloisuuden tilaan. Hän istui -takkavalkean ääressä, -- Christophe soitti, -- käsityö kädessä, -ja hymyili raukeasti; hän tunsi sanatonta nautintoa seuratessaan -Christophen sormien alinomaista liikuntaa ja omien unelmiensa -epämääräisiä värähdyksiä, antautuessaan surullisiin tai suloisiin -muistelmiinsa. - -Mutta vielä enemmän kuin musiikki kiinnitti hänen mieltään itse -soittaja. Hän oli kyllin älykäs huomatakseen Christophen harvinaiset -lahjat, vaikkei hän ollutkaan pystyvä käsittämään hänen todellista -nerokkuuttaan. Häntä huvitti uteliaisuudestakin vaalia tuon mystillisen -liekin syttymistä, jonka hän näki Christophessa tuikahtelevan. Hän -näki pian, miten suuret hänen siveelliset avunsa olivat; hänen -suoruutensa ja uljuutensa, koko tuo stoalaisuus, joka on lapsessa -niin liikuttava nähdä. Ja kuitenkin tarkasteli hän Christophea -teräväin ja ivallisten silmäinsä tarkkanäköisyyden kannalta. Hän -huvitteli itseään hänen kömpelyydellään, hänen rumuudellaan, hänen -pienillä naurettavuuksillaan; hän ei ottanut häntä täysin vakavalta -kannalta, -- hän ei ottanut yleensä vakavalta kannalta paljon mitään. --- Christophen hassunkuriset puuskapäisyydet, hänen kiivautensa ja -oikullinen luonteensa saivat rouva von Kerichin muuten uskomaan, ettei -hänen älynsä ollut aivan tasapainossa; hän näki Christophessa vaan -erään uuden näytteen Kraffteja, jotka olivat kunnon miehiä ja hyviä -soittoniekkoja, mutta kuitenkin hieman päästä vialla. - -Tuota hienoa ivallisuutta ei Christophe huomannut; hän tunsi ainoastaan -rouva von Kerichin hyvyyden. Hän oli niin vähän siihen tottunut, että -hänelle oltiin hyviä! Vaikka hänen jokapäiväinen tehtävänsä linnassa -saattoi hänet hienon väen yhteyteen, oli Christophe-parka yhä vielä -pikku metsäläinen, joka ei ollut saanut opetusta eikä sivistystä. Hovin -itsekkyys ei välittänyt hänestä sen enempää kuin että käytti hyväkseen -hänen lahjojaan, koettamatta puolestaan mitenkään olla hänelle -hyödyksi. Hän tuli linnaan, istuutui pianon ääreen, soitti ja meni -matkaansa, kenenkään huolimatta nähdä vaivaa puhella hänen kanssaan, -paitsi ehkä heittääkseen hänelle jonkin kuluneen ja jokapäiväisen -kohteliaisuuden. Isoisän kuoleman jälkeen ei kukaan kotona tai -kaupungilla ollut ajatellutkaan auttaa häntä hankkimaan tietoja, -käyttäytymään elämässä, tulemaan mieheksi. Hän kärsi itse katkerasti -tietämättömyydestään ja kömpelöistä tavoistaan. Hän ahersi veren ja -hien voimalla kasvattaakseen itseään itse; mutta se ei onnistunut. -Hänellä ei ollut kirjoja, ei seuraa, ei esimerkkiä, ei kerrassaan -mitään. Hänen olisi pitänyt tunnustaa hätänsä jollekin ystävälle, mutta -hän ei voinut sitä tehdä. Edes Otollekaan ei hän ollut uskaltanut -ripittää itseään siinä suhteessa, sillä kun Otto kuuli ensimäiset -sanat, jotka Christophe tohti siitä hänelle hiiskua, sai hän kohta -halveksivan ylemmyyden sävyn, joka poltti Christophea kuin tulinen -rauta. - -Ja nyt hävisivät rouva von Kerichin seurassa kaikki tuollaiset -vaikeudet. Hänen ei tarvinnut mitään edes sanoa, -- se olisi käynyt -liian ankarasti ylpeän Christophen kunnialle, -- vaan rouva von -Kerich näytti itsestään hänelle, lempeällä tavalla, mitä Christophen -ei pitänyt tehdä, ilmoitti, mitä hänen piti tehdä, antoi hänelle -neuvoja, kuinka hänen piti pukeutua, syödä, kävellä, puhella, ei -sallinut pujahtaa ohitse ainoaakaan hänen totuttua heikkouttaan, -mitä tuli hyviin tapoihin ja makuun puheissa ja käytöksessä. Ja -Christophen oli mahdoton loukkaantua, niin hellä oli oikaisijan käsi -ja varoi loukkaamasta lapsen arkaa itserakkautta. Rouva von Kerich -kasvatti Christophea myöskin kirjallisesti, antamatta oppilaan -sitä edes huomata; hän ei näyttänyt koskaan kummastuvan hänen -tavatonta tietämättömyyttään; mutta hän ei lyönyt laimin ainoaakaan -tilaisuutta, jolloin voi oikaista hänen erehdyksiään, yksinkertaisesti -ja rauhallisesti, aivan kuin olisi ollut varsin luonnollista, että -Christophe oli erehdyksessä. Hän ei kiduttanut häntä saivartelevilla -läksyillä, vaan keksi sellaisen keinon, että antoi Minnan ja hänen -lukea illan ratoksi vuorotellen ääneen jonkin kauniin kohdan historiaa -tahi saksalaisia tai ulkomaalaisia runoilijoita. Hän kohteli -Christophea aivan kuin kodissaan kasvatettua lasta, kuitenkin hieman -alentuvasti ja suojelevasti; seikka, jota Christophe ei huomannut. -Hän piti huolta yksinpä Christophen puvustakin, hän hankki hänelle -jotain kuosikkaampaa, hän neuloi hänelle villaisen kaulusliinan, hän -lahjoitti hänelle pieniä toilettiesineitä; ja kaiken sen teki hän niin -hienotunteisesti, etteivät lahjat ja huolenpito saaneet Christophea -koskaan hämille. Lyhyesti sanoen: hän antoi Christophelle kaikkea -tuollaista pientä apua ja melkein äidillistä huolenpitoa, jota jokainen -hyvä nainen suo vaistomaisesti jokaiselle lapselle, joka joutuu hänen -kanssaan tekemisiin tai turvautuu häneen, tuntematta silti suojattia -kohtaan mitään syvempää tunnetta. Mutta Christophe luuli, että -moinen hellyys kohdistui nimenomaan juuri häneen, ja niinpä hän oli -ylenpalttisen kiitollinen; joskus purkausi se tunne ilmi intohimoisina -puuskina, jotka olivat rouva von Kerichistä hiukan naurettavia, mutta -huvittivat häntä siitä huolimatta. - -Minnan ja Christophen välit olivat aivan toiset. Kun Christophe -näki hänet uudestaan, ensimäisellä musiikkitunnilla, vielä aivan -huumautuneena eilisistä muistoista ja tytön hyväilevistä silmäyksistä, -niin oli hän kovin kummastunut, kun huomasi nyt hänessä henkilön, joka -ei ollut missään suhteessa samanlainen kuin muutama tunti aikaisemmin -nähty. Minna tuskin huoli katsoakaan häneen, hän ei kuunnellut, mitä -Christophe sanoi; ja kun hän kohotti silmänsä Christopheen, näki poika -niissä niin jäätävän kylmyyden, että hän aivan tyrmistyi. Christophe -vaivasi kauan aivojaan miettien, miten hän oli mahtanut neiti von -Kerichiä loukata. Hän ei ollut loukannut häntä millään tavalla; -Minnan tunteet eivät olleet häntä kohtaan sinä päivänä sen kylmemmät -tai suosiollisemmat kuin eilenkään; tänään niinkuin eilenkin oli -Minna häntä kohtaan välinpitämätön. Jos hän oli edellisellä kerralla -tuhlannut hänelle hiukan hymyjä hänen vieraaksi tullessaan, johtui -se vain nuoren tyttösen vaistomaisesta kiemailunhalusta, tarpeesta -huvitella koettamalla silmiensä voimaa ensimäiseen esineeseen, mikä -eteen sattuu, olipa se vaikka koira hattu päässä. Seuraavana päivänä -ei tuo liian helppo voitto huvittanut häntä enää laisinkaan. Minna oli -tarkastanut tyystin Christophea; ja hän oli päässyt siihen tulokseen, -että hän oli ruma ja köyhä ja huonosti kasvatettu poika, joka soitti -hyvin pianoa, mutta piteli haarukkaa ruokapöydässä kauhean kömpelösti -talonpoikaisessa kädessään ja söi kalaa veitsellä. Christophe oli siis -hänestä hyvin vähän mieltäkiinnittävä. Hän tahtoi kyllä ottaa häneltä -pianotunteja; ja hän tahtoi myöskin hänen kanssaan huvitella, koska -hänellä ei tätä nykyä ollut muitakaan tovereita ja koska hänelle yhä -vielä, vaikka hän ei enää ollutkaan olevinaan mikään lapsi, nousi -silloin tällöin päähän hurja halu leikkiä, tuhlata liikaa iloisuuttaan, -into, jota kiihdytti lisäksi tavattomasti nykyinen suruvuoden kielto, -samoin kuin hänen äidissäänkin. Mutta Christophea ei hän ajatellut sen -enempää kuin jotakin lauhkeata kotieläintä; ja jos hän joskus vieläkin -yhtäkkiä, kesken kaikkein kylmintä tuultaan, sattui luomaan häneen -soman silmäyksen, teki hän sen vain hajamielisyydessään ja siksi, -että hän ajatteli jotain muuta, -- tai hyvin yksinkertaisesti siitä -syystä, ettei hän tahtonut aivan kokonaan unohtaa sitä tottumustaan. -Christophen sydän vavahti onnesta, kun Minna katsahti häneen niin. -Ja kuitenkin tyttö sitä tuskin huomasikaan: hän mietti vain omia -haaveitaan. Tuo tyttönen oli iässä, jolloin ihminen hemmoittelee -aistejaan miellyttävillä ja imartelevilla unelmilla. Hän ajatteli -alinomaa rakkautta, pohti sitä niin mielenkiintoisesti ja uteliaasti, -ettei moinen ajatus ollut viatonta enää muun vuoksi kuin siksi, että -hän oli niissä asioissa aivan tietämätön ja yksinkertainen. Muuten -hän ei, hyvin kasvatettuna vallasnaisena, kuvitellut rakkautta muuna -kuin avioliittona. Hänen miesihanteensa ei ollut läheskään vielä -vakaantunut. Milloin haaveksi hän mennä naimisiin jonkun luutnantin -kanssa, milloin uneksi hän jotakin runoniekkaa, sellaista ylevää ja -täysin soveliasta lajia kuten esimerkiksi Schiller. Yksi suunnitelma -hävitti toisen; ja viimeksi tullut otettiin vastaan aina yhtä hartaasti -ja yhtä suurella vakuutuksella kuin edellinenkin. Ja lopuksi olivat -kaikki haaveet valmiit syrjäytettäviksi edullisen todellisuuden -tarjoutuessa. Sillä onpa omituista nähdä, miten helposti nuoret, -romantiset tytöt tavallisesti luopuvat ihanteistaan, kun heidän eteensä -ilmaantuu vähän ihanteen mukainen, mutta sitä varmempi tilaisuus. - -Kaiken kaikkiaan oli hempeätunteinen Minna sangen rauhallinen ja kylmä -luonne, niin vähän kuin hän sitä itse aavistikin. Ylimyksellisestä -nimestään ja sen aatelisesta von-lisäkkeestä huolimatta oli hän pieni, -saksalainen rouva-sielu, niin, jo keskellä nuoruutensa kauneinta -kevättä. - - - - -Christophe ei tietysti voinut ymmärtää naissydämen monimutkaista -koneistoa, -- monimutkaisempaa näennäisesti kuin todellisuudessa. Hän -hölmistyi usein kunnon ystävättäriensä käytöksestä; mutta hän oli -niin onnellinen saadessaan heistä pitää, että hän mielellään sulki -silmänsä kaikelta sellaiselta heissä, joka teki hänet rauhattomaksi tai -surulliseksi, voidakseen uskoa, että häntä rakastettiin yhtä paljon -kuin hän heitä rakasti. Yksi ainoa sana tai katse sai hänet hurmauksen -valtaan. Hän oli moisesta usein niin järkytetty, että puhkesi kyyneliin. - -Kun hän istui pöydän ääressä, rauhallisessa, pienessä salissa, jonkun -askeleen päässä rouva von Kerichistä, joka ompeli lampun valossa... --- (Minna luki ääneen toisella puolen pöytää; he eivät puhelleet; -puoliavoimesta puutarhaovesta näkyi hiekkakäytävä kuutamossa kiiltäen; -puitten latvat suhisivat ulkona hiljaa...) -- silloin tunsi hän -yhtäkkiä sellaisen onnen paisuttavan sydäntään, että hän ryntäsi -ilman näkyvää syytä ylös tuoliltaan, heittäytyi rouva von Kerichin -jalkain juureen, tarttui hänen käteensä, jossa saattoi olla neulakin, -ja suuteli sitä suutelemistaan ja painoi sen nyyhkytellen huulilleen, -poskiaan tai silmiään vasten. Minna kohotti katseensa kirjasta, -nykähytti välinpitämättömästi olkapäitään ja nyrpisti hiukan suutaan. -Rouva von Kerich katseli hymyillen isoa poikaa, joka pyöriskeli hänen -jaloissaan, taputteli hänen päätänsä vapaana olevalla kädellään ja -virkkoi kauniilla äänellään, ystävällisesti ja hiukan ivaavasti: - --- No mitä nyt, suuri tyhmyrini, mikä teillä nyt on? - -Oi, tuon äänen suloutta, oi, tätä rauhaa, tätä hiljaisuutta, tätä -hienostunutta ilmapiiriä, jossa ei tarvinnut kärsiä huutoja, ei -tuuppimisia, ei raakuutta; tätä keidasta keskellä katkeraa elämää, -lumottua maailmaa, joka aukesi Christophelle jumalaisia runoilijoita -luettaessa, -- sankarihohdetta, joka kultasi heijastuksellaan kaikki -esineet ja olennot! Goethe, Schiller, Shakespeare, voiman, tuskan ja -rakkauden ehtymättömät virrat!... - -Minna luki kumartuneena kirjan puoleen, hiukan jännityksestä hohtavin -kasvoin, raikkaalla äänellä, joka oli hiukan teeskennellyn sipattava -ja koetti kohota itsetietoisen mahtavaksi lausuessa sotasankarien ja -kuninkaitten nimiä. Joskus otti rouva von Kerich itse kirjan käteensä; -hän antoi silloin traagillisille tapahtumille koko olentonsa älykkään -ja hellän sulon; mutta enimmäkseen hän vaan kuunteli, kenottaen -mukavasti nojatuolissaan, iankaikkinen käsityö helmassa; hän hymyili -omille ajatuksilleen; -- sillä hän löysi aina itsensä kaikkien -runoelmain pohjalla. - -Myöskin Christophe oli koettanut lukea ääneen, mutta siitä yrityksestä -täytyi hänen luopua: hän katkoi lauselmat pilalle, sekautui sanoissa, -hyppäsi yli välimerkkien, ei näyttänyt ymmärtävän mitään, ja heltyi -niin, että hänen täytyi keskeyttää pateettisissa paikoissa, koska hän -tunsi kyynelten tulevan silmiinsä. Silloin heitti hän suutuksissaan -kirjan käsistään pöydälle; ja hänen ystävättärensä nauroivat hänelle -niin, että raikui... Kuinka hän heitä rakasti! Alinomaa kuljetti hän -heidän kuvaansa sielussaan, ja heidän muotonsa yhtyi Shakespearen ja -Goethen runoelmain henkilöihin. Hän tuskin eroitti niitä toisistaan. -Jokin runoilijain kaunis ajatus, joka varisti hänen olemustaan -intohimoisesti, sen juuriin saakka, ei eronnut sittemmin, vanhempana -hänen sitä kuullessaan niistä rakkaista huulista, joiden hän oli -kuullut lausuvan sen ensi kertaa. Vielä kaksikymmentä vuotta myöhemmin -ei hän saattanut lukea tai nähdä näyteltävän Egmontia tai Romeota -tuntematta eräiden niiden säkeiden kajahtaessa sielunsa pohjalta -nousevan muiston juuri näistä kertomistamme ajoista, näiden iltojen -onnen haaveista; ei, jälleen hän näki silloin edessään rouva von -Kerichin ja Minnan rakkaat kasvot. - -Christophe katseli niitä kasvoja tuntikausia, silloin, kun he lukivat, --- katseli niitä öisinkin, unelmoidessaan valveillaan vuoteessaan, -silmät auki, -- päivin haaveksien orkesterissa nuottitelineittensä -ääressä, soittaen konemaisesti, silmät puoliummessa. Hän jumaloi heitä -kumpaakin puhtain tuntein; ja kun hän ei tuntenut rakkautta, niin hän -luuli nyt olevansa rakastunut. Mutta hän ei oikein tiennyt, kumpaanko, -äitiin vai tyttäreen. Hän tutki itseään vakavasti, mutta ei voinut -ratkaista, kumpaisen valita. Kuitenkin näytti hänestä välttämättömältä -kaikin mokomin päättää, ja hän oli lopulta taipuisampi hyväksymään -rouva von Kerichin. Ja kas vaan, heti, kun hän oli sen päätöksen -tehnyt, hän huomasi, että hän rakastikin juuri häntä. Hän rakasti hänen -älykkäitä silmiään, hänen puoliavoimen suunsa hajamielistä hymyä, -hänen vielä nuorekkaan tasaista otsaansa, hänen hienoa ja pehmeää -tukkaansa, jossa oli jakaus toisella ohimolla, hänen verhottua ääntään, -hänen pikku ryiskelyään, hänen äidillisiä käsiään, hienostuneita -liikkeitään, ja hänen tuntematonta sieluaan. Hän värisi autuudesta, -kun hän istui hänen vieressään ja rouva von Kerich selitti hänelle -ystävällisesti jotain luettavaa kohtaa, jota hän ei ymmärtänyt: rouva -von Kerich nojasi kättään Christophen olkapäähän; Christophe tunsi -hänen sormiensa lämmön, hänen hengityksensä poskillaan, hänen ruumiinsa -suloisen tuoksun; hän kuunteli hurmauksen vallassa, eikä ymmärtänyt -selityksistä mitään. Opettaja huomasi sen, hän käski Christophea -toistamaan, mitä oli hänelle sanonut: Christophe oli vaiti; rouva von -Kerich oli suuttuvinaan, hän painoi Christophen nenän kirjaan ja sanoi, -ettei Christophesta tule koskaan muuta kuin pikku aasi. Siihen vastasi -Christophe, että se on hänestä yhdentekevää, jos hän vain saa olla -_hänen_ pikku aasinsa, jos hän ei vain karkoita aasia luotansa pois. -Rouva von Kerich oli epäröivinään, suostuako anomukseen; mutta viimein -hän sanoi, että vaikka Christophe olikin paha, pieni aasi, sangen tyhmä -aasi, niin ehkäpä hän hänet kuitenkin pitää, -- ehkäpä hän rakastaakin -aasia, -- vaikkei hänestä tosiaan ole mihinkään; sillä ehdolla vain, -että hän on heti _kiltti_. Sitten he nauroivat molemmat, ja Christophe -kylpi autuudessa. - - - - -Kun Christophe oli huomannut, että hän rakasti rouva von Kerichiä, -vieroittui hän vähitellen Minnasta. Häntä alkoi tytön kylmyys -ärsyttää; ja kun hän näki hänet alinomaa ja tuli siten rohkeammaksi -ja viimein uskalsi esiintyä vapaan luonteensa mukaisesti, niin ei -hän salannutkaan Minnalta tyytymättömyyttään. Minna pisteli häntä -mielellään, ja Christophe antoi tuimia vastauksia. He kiusoittelivat -toisiaan alinomaa, ja rouva von Kerich nauroi vaan heille. Christophe, -joka ei päässyt yläkynteen näissä sanakahakoissa, lähti talosta usein -niin vimmoissaan, että luuli oikein vihaavansa Minnaa; ja hän kuvitteli -itselleen palaavansa hänen lähelleen takaisin ainoastaan rouva von -Kerichin tähden. - -Christophe opetti Minnalle yhä edelleen pianonsoittoa. Kaksi kertaa -viikossa, kello yhdeksästä kymmeneen aamulla, hän piti huolta tytön -skaalaharjoituksista. Huone, jossa he silloin oleskelivat, oli Minnan -_studio_. Omituinen työhuone; se kuvasi huvittavan uskollisesti tuon -pikku naisen aivojen hullunkurista sekamelskaa. - -Pöydällä oli pieniä veistoskuvia, jotka esittivät soittavia kissoja, --- kokonainen orkesteri, yksi käyttelemässä viulua, toinen selloa; -ja pieni taskupeili, toiletti-esineitä ja kirjoitusneuvot, kaikki -erinomaisessa järjestyksessä. Hyllyllä oli mikroskoopisen pieniä -suurten säveltäjäin rintakuvia: Beethoven rypistetyin kulmin, Wagner -baretti päässä, -- sekä Belvederen Apollo. Uunin reunalla, sammakon -vieressä, joka poltti kaislapiippua, lepäsi paperinen viuhka, johon -oli maalattu Bayreuthin teatteri. Kirjahyllyllä kirjoja kahdessa -rivissä, sellaisia kuin: Lübke, Mommsen, Schiller, _Sans famille_, -Jules Verne, Montaigne. Seinillä suurina valokuvina sikstiniläinen -madonna ja Herkomerin tauluja: ne olivat reunustetut sinisillä ja -vihreillä nauhoilla. Oli siellä myöskin näköala eräästä sveitsiläisestä -hotellista, kehyksissä, jotka oli tehty hopeoiduista takiaisista; -ja huoneen joka nurkassa mahdoton määrä upseerien, tenorilaulajien -ja ystävättärien valokuvia, -- kaikissa omistuskirjoitus, melkein -kaikissa jokin runo tai ainakin jokin sellainen, jota Saksassa sanotaan -runoksi. Keskellä huonetta komeili marmorijalustalla partaisen -Brahmsin rintakuva; ja pianon yläpuolella heilui nuoran päässä pieniä -plyyssiapinoita ja kotiljonkimuistoja. - -Minna tuli tunnille aina liian myöhään, silmät yhä pöhöttyneinä unesta -ja happamen näköisenä; hän tuskin ojensi kättään Christophelle, -sanoi vain välinpitämättömästi hyvää päivää, asettui pianon ääreen -vaiti, jäykkänä ja arvokkaana. Kun hän oli yksin, soitti hän halusta -loppumattomia skaaloja; sillä se salli hänen miellyttävästi pidentää -puolihorrosmaista tilaansa ja kauniita haaveitaan. Mutta Christophe -pakotti hänet nyt kohdistamaan huomionsa vaikeampiin harjoituksiin; -ja kostaakseen Minna soitti joskus ne tahallaan niin huonosti kuin -suinkin mahdollista. Hänellä oli melkoisen hyvä korva, mutta hän ei -pitänyt musiikista, -- kuten monienkin saksatarten on laita. Mutta -niinkuin muutkin heistä luuli hän, että hänen velvollisuutensa oli -rakastaa sitä; ja hän otti siis tuntinsa melkoisen tunnontarkasti, -paitsi joinakuina pirullisen ilkeyden hetkinä, jolloin hän tahtoi -kiusata opettajaansa. Ja vielä enemmän raivostutti Minna jäätävällä -välinpitämättömyydellään, jollainen hän ahkeroidessaankin oli. Pahinta -oli, että Minna kuvitteli velvollisuudekseen olla jossakin paljon -puhuvassa paikassa sielukas: hän tuli silloin sentimentaaliksi, eikä -tuntenut sisässään kerrassaan mitään. - -Pikku Christophe hänen vieressään ei ollut liioin kohtelias. Hän ei -kehuskellut Minnaa koskaan: päin vastoin. Minna oli siitä äkeissään -hänelle eikä jättänyt vastaamatta ainoaankaan opettajan huomautukseen. -Hän intti vääräksi, mitä Christophe sanoikin, ja kun hän erehtyi, -niin hän väitti kiven kovaan soittaneensa nuottien mukaan. Christophe -suuttui ja he menivät epäkohteliaisuuksiin ja loukkauksiin. - -Vaikka Minna katseli muka vain koskettimiin, niin hän seurasi -syrjäsilmällä kuitenkin Christophea ja nautti hänen raivostaan. Ikävän -hommansa huviksi hän keksi kaikenlaisia pieniä, joutavia kujeita, -joiden tarkoituksena oli saada tunti keskeytetyksi ja Christophe -pilalle hermostuneeksi. Minna oli silloin saavinaan jotain väärään -kurkkuunsa, että häntä olisi säälitty, hänelle tuli yskänpuuska, tai -jotain tärkeää sanottavaa kamarineitsyelle. Christophe tiesi, että se -oli pelkkää juonittelua; ja Minna tiesi Christophen tietävän, että se -oli juonittelua. Ja se huvitti tyttöä suuresti; sillä Christophe ei -voinut sanoa hänelle suoraan, mitä hän moisesta ajatteli. - -Eräänä päivänä, kun hän jälleen huvitteli tällä tavoin ja ryiskeli muka -nääntymäisillään, nokka kätkettynä nenäliinaan, aivan kuin hän olisi -ollut siihen paikkaan tukehtua, mutta vilkuen kuitenkin salavihkaa -vimmasta kiehuvaan Christopheen, sai hän päähänpiston pudottaa -lattialle nenäliinansa ja pakottaa Christophea ottamaan sen ylös -maasta. Christophe totteli niin epäkohteliaasti kuin mahdollista. Minna -palkitsi häntä lausumalla: "Kiitos!", mutta niin ylhäisnaisen tapaan, -että Christophe oli haljeta raivosta. - -Tämä leikki oli Minnasta liian hauskaa hänen voidakseen olla sitä -uudistamatta. Ja seuraavana päivänä hän yritti sitä taas. Christophe ei -hievahtanutkaan: hänen sappensa kiehui. Minna odotti tuokion, sitten -hän sanoi närkästyneellä äänellä: - --- Oletteko hyvä ja otatte nenäliinani maasta? Christophe ei sitä enää -sietänyt. - --- Minä en ole teidän pikenttinne! huusi hän karkeasti. Nostakaa itse -nenäliinanne! - -Minna joutui aivan suunniltaan. Hän ponnahti rajusti ylös tuoliltaan, -joka kaatui: - --- Oh, tämä on jo liikaa, sanoi hän ja rämäytti raivoissaan -koskettimia; ja ryntäsi vimmastuneena ulos. - -Christophe odotti häntä. Minna ei tullut takaisin. Christophe häpesi -käytöstään: hän tunsi olleensa kuin mikä jätkä. Mutta hän ei ollut enää -jaksanut, Minna piti häntä selvästi pilkkanaan tuolla alinomaisella -vastaan vääntämisellään. Christophe pelkäsi, että Minna valittaisi -äidilleen ja että hänen ja rouva von Kerichin välit kylmenisivät -ainaiseksi. Christophe ei tiennyt, mitä tehdä; sillä jos hän katuikin -töykeyttään, niin millään ehdolla maailmassa hän ei olisi kuitenkaan -pyytänyt anteeksi. - -Hän tuli seuraavana päivänä takaisin, vaikka hän ajatteli, ettei Minna -huolisi enää tunteja. Mutta Minna, joka oli liian ylpeä kannellakseen, -Minna, jonka omatunto ei ollut aivan puhdas, tuli kuitenkin tunnilleen, -mutta antoi nyt Christophen odottaa vielä viisi minuuttia kauemmin -kuin tavallisesti. Ja hän meni ja asettui pianon ääreen ja istui -siinä jäykkänä, kääntämättä päätään ja lausumatta sanaakaan, aivan -kuin Christophea ei olisi ollut olemassa. Hän otti kuitenkin tämän -tuntinsa ja kaikki muutkin sovitut tunnit, sillä hän tiesi hyvin, että -Christophe oli etevä opettaja, ja että hänen täytyi oppia soittamaan -kunnollisesti pianoa, jos hän aikoi käydä siitä, mitä hän luuli -olevansa: -- jalosyntyinen, täydellisen kasvatuksen saanut neiti. - -Mutta kuinka se hänestä oli ikävää! Kuinka se heistä molemmista oli -ikävää! - - - - -Eräänä sumuisena maaliskuun aamuna, jolloin pienet lumihiutaleet -leijuivat kuin untuvat harmaassa ilmassa, olivat he kahden _studiossa_. -Päivä oli tuskin vielä valjennut. Minna puolusti kuten tavallisesti -lyömäänsä väärää ääntä ja väitti, että "niinhän oli nuoteissa". Vaikka -Christophe tiesi hyvin, että tyttö lipakoi, kumartui hän katselemaan -nuottivihkoa, nähdäkseen kysymyksessä olevan kohdan lähempää. Minna -piti kättään nuottitelineillä eikä siirtänyt sitä pois. Christophen -suu joutui aivan lähelle tuota kättä. Christophe koetti lukea, mutta -se ei onnistunut: hän katseli jotain muuta, -- jotain hentoa ja hienoa -ja läpikuultavaa, niinkuin kukkasen terälehdet. Yhtäkkiä, -- hän ei -tiennyt, mikä hänen päähänsä pisti, hän painoi kiihkeästi huulensa -tuohon pieneen käteen. - -He tyrmistyivät molemmat yhtä paljon. Christophe kavahti takaperin, -Minna veti kätensä pois -- he punastuivat molemmat. He eivät virkkaneet -sanaakaan, he eivät katsoneet toisiinsa. Lyhyen ja nolon vaitiolon -jälkeen ryhtyi Minna uudestaan soittamaan; hän oli järkyksissään: hänen -povensa kohoili hiljaa, aivan kuin hänellä olisi ollut hengenahdistus; -hän löi yhden väärän nuotin toisensa jälkeen. Christophe ei huomannut -sitä: hän oli vielä enemmän tyrmistynyt kuin Minna; hänen ohimosuonensa -jyskyttivät; hän ei kuullut mitään, ei tiennyt, mitä Minna soitti, ja -saadakseen vaikenemisen loppumaan teki hän käheällä äänellä joitakin -huomautuksia ristiin rastiin. Hän luuli olevansa Minnaan nähden -lopullisesti tuhon oma. Hän oli aivan murtunut teostaan, hän tuomitsi -sen järjettömäksi ja moukkamaiseksi. Kun tunti loppui, lähti hän -Minnan luota katsomatta häneen ja hyvästelemättä. Mutta Minna ei ollut -hänelle ollenkaan vihainen. Hän ei enää ajatellut, että Christophe oli -huonosti kasvatettu; ja se että hän teki äsken soittaessaan niin paljon -virheitä, johtui siitä, ettei hän koko aikana voinut olla katselematta -salaa Christopheen, kummastuneen uteliaana ja, -- nyt ensi kertaa, -- -suopeasti. - -Kun Minna jäi yksin, ei hän lähtenyt äitinsä luokse niinkuin muina -päivinä, vaan sulkeutui kamariinsa ja alkoi aprikoida tätä merkillistä -tapausta. Hän istui kyynärpää pöytää vasten kuvastimensa edessä. -Hänen silmänsä näyttivät hänestä lempeiltä ja loistavilta. Hän puri -hiljaa huuliaan, koettaen palauttaa kaikki muistiinsa. Ja katsellen -mielihyvällä pieniä, sieviä kasvojaan, eli hän jälleen koko äskeisen -kohtauksen, ja punastui ja hymyili. Ruokapöydässä hän oli vilkas ja -iloinen. Sitten hän ei tahtonut lähteä kävelemään, vaan jäi saliin -suurimmaksi osaksi iltapäivää; hänellä oli ompelus käsissä, mutta hän -ei tehnyt kymmentäkään pistosta, jotka eivät menneet vinoon; mutta -mitä se haittasi! Siellä yhdessä kolkassa huonetta ja selin äitiinsä -hän hymyili; tai halutti häntä yhtäkkiä oikaista vartaloaan, ja hän -alkoi hypellä pitkin permantoa laulaen täyttä suuta. Rouva von Kerich -oikein säikähti ja sanoi, että hän oli hassu. Minna heittäytyi hänen -kaulaansa, kiemurrellen naurusta ja syleili äitiään niin, että oli -hänet kuristaa. - -Sinä iltana meni kauan ennenkuin hän asettui nukkumaan kamariinsa -mentyään. Hän katseli yhä itseään kuvastimesta, koetteli muistella -äskeistä asiaa, eikä ajatellut mitään, siksi, että hän oli koko -päivän ajatellut samaa asiaa. Hän riisuutui hitaasti; vähän väliä -hän keskeytti sen toimensa, istuutui sänkyyn, koettaen palauttaa -mieleensä kuvaa Christophesta: hänelle ilmestyi silloin Christophe -ihannoituna; ja nyt hän ei ollut Minnasta laisinkaan hullumpi. Hän -asettui vuoteeseen ja sammutti kynttilän. Kymmenen minuutin kuluttua -tuli aamullinen kohtaus yhtäkkiä hänen mieleensä, ja hän purskahti -nauruun. Äiti nousi hiljaa ylös ja avasi hänen ovensa, luullen, että -Minna kielloista huolimatta luki vuoteessa. Hän näki Minnan loikovan -aivan rauhassa, silmät avoinna yölampun himmeässä valossa. - --- Mikä sinua niin huvittaa? kysyi rouva von Kerich. - --- Ei mikään, vastasi Minna vakavana. - --- Oletpa sinä miekkonen, kun sinulla on niin hauska omassa seurassasi. -Mutta nyt täytyy sinun jo nukkua. - --- Kyllä äiti, vastasi Minna taipuisasti. - -Ja hän alkoi puolestaan toruskella: - --- Menehän nyt vaan pois! Mene pois! - -Kunnes ovi sulkeutui ja hän saattoi rauhassa nauttia unelmistaan. Hän -vaipui miellyttävään horrokseen. Juuri nukkumaisillaan hätkähti hän -ilosta: - --- Hän rakastaa minua... Miten onnellinen olen! Miten hän on kiltti, -kun rakastaa minua!... Minä rakastan häntä niin! - -Minna halasi pielustansa ja nukahti viimein. - - - - -Kun lapset seuraavan kerran kohtasivat toisensa, niin Christophe -hämmästyi, miten rakastettava Minna oli. Minna toivotti hänelle hyvää -huomenta ja kysyi häneltä, miten hän voi, hyvin lempeällä äänellä; ja -hän asettui pianon ääreen kiltin ja vaatimattoman näköisenä; hän oli -siivo kuin enkeli. Kaikki koulutytön ilkeät kujeet olivat haihtuneet; -ja hän kuunteli hartaasti Christophen huomautuksia, tunnusti, että -ne olivat oikeita, huudahti itsekin kauhusta, kun teki virheen, ja -koetti kaikin mokomin sitä korjata. Christophe ei ymmärtänyt tästä -mitään. Sangen lyhyessä ajassa Minna edistyi hämmästyttävästi. Hän -ei ainoastaan soittanut paremmin, hän rakasti musiikkia. Niin vähän -kuin Christophe olikin taipuvainen imarteluun, hänen täytyi nyt Minnaa -kiitellä. Minna punastui ilosta ja loi Christopheen kiitollisuudesta -kostean katseen. Hän pukeutui Christophea ajatellen; hän koristi -itseänsä valitun hienovärisillä nauhoilla; hän soi Christophelle -hymyjä ja riutuvia silmäyksiä, jotka huolestuttivat Christophea, jotka -kiihdyttivät häntä, jotka järistivät häntä sielun syvyyteen saakka. -Nyt koetti Minna puolestaan päästä puheisiin; mutta hänen puhuttavansa -olivat kaikkea muuta kuin lapsellisia: hän puhui vakavasti ja lausui -suurten runoilijain ajatuksia tietoviisaalla ja paljon vaativalla -äänellä. Christophe ei vastannut laisinkaan; hänen oli paha olla: tämä -uusi Minna, jota hän ei tuntenut, kummastutti häntä ja teki hänet -rauhattomaksi. - -Minna katseli aina Christophea. Hän odotti... Mitä?... Tiesikö tyttö -sitä itsekään?... Hän odotti, että Christophe alkaisi uudestaan... Sitä -varoi Christophe tekemästä, sillä hän oli vakuutettu, että oli silloin -käyttäytynyt hölmösti; hän ei muuten näyttänyt sitä muistavankaan. -Minna hermostui siitä; ja eräänä päivänä, kun Christophe istui aivan -rauhassa, kunnioittavan välimatkan päässä noista vaarallisista pikku -kynsistä, tuli Minna kärsimättömäksi: niin äkillisellä liikkeellä, -ettei Christophe ennättänyt sitä ajatellakaan, Minna painoi itse pikku -kätensä Christophen huulille. Christophe tyrmistyi, sitten hän suuttui -ja häpesi. Kuitenkin hän suuteli kättä, ja sangen kiihkeästi. Minnan -hillitön julkeus harmitti häntä; hän oli vähällä jättää Minnan sinne -yksinään. - -Mutta hän ei enää sitä voinut. Hän oli vangittu. Ajatukset kuohuivat -hänen päässään: ne tuntuivat kaikki vierailta. Niinkuin laakson -pohjasta nousevat usvat ne kohosivat hänen sydämensä syvyydestä. Hän -hapuili ja kulki miten sattui tuon rakkauden usvan keskellä; ja mitä -hän yrittikin, hän joutui aina samaan paikkaan, johonkin hämärään ja -alinomaiseen päähänpiintymään, johonkin outoon ja hirvittävään Himoon, -joka kiehtoi kuin liekki hyönteistä. Se oli sokeain Luonnon voimien -rajua esiinkuohahtamista. - - - - -Heille tuli nyt odotuksen jakso. He tarkastelivat, kaipasivat -ja pelkäsivät toisiaan. He olivat rauhattomia. Kuitenkin olivat -he edelleen joskus vihollisia ja mököttivät toisilleen; mutta -tuttavallisuus oli nyt heidän väliltään kadonnut: he vaikenivat. -Kummallakin oli hommaa rakennella hiljaisuudessa rakkauttaan. - -Rakkaudella on merkillisiä taannehtivia vaikutuksia. Samassa, kun -Christophe huomasi, että hän rakasti Minnaa, huomasi hän myöskin, että -hän oli rakastanut häntä aina. Kokonaista kolme kuukautta olivat he -nähneet toisensa joka päivä, Christophen aavistamatta tätä rakkauttaan. -Mutta koska hän tänään häntä rakasti, niin vaadittiin ehdottomasti, -että hän oli rakastanut häntä ilmoisen ikänsä. - -Christophen oli oikein hyvä olla siksi, että oli vihdoinkin keksinyt, -_ketä_ hän rakasti. Hän oli rakastanut niin kauan tietämättä ketä! -Hän tunsi nyt ikäänkuin helpoitusta, kuten sairas, jota on kauan -kiusannut yleinen, epämääräinen ja hermostuttava huono-olo, mutta joka -huomaa yhtäkkiä vaivansa tarkistuvan joksikin kiivaaksi kivuksi, joka -rajoittuu ainoastaan määrättyyn paikkaan. Mikään ei ole väsyttävämpää -kuin sellainen rakkaus, jolla ei ole määrättyä maalia: se kalvaa ja -riuduttaa voimia kuin kuume. Intohimo, jonka tuntee, jännittää sielun -purkautumiskohtaan saakka; se pieksää voimat loppuun, mutta silloin -ainakin tietää, minkä tähden. Se on rajua liikaponnistusta, mutta ei -tiedotonta raihnastumista. Kaikki on parempaa kuin tyhjyys. - -Vaikka Minna oli antanut Christophelle täyden syyn uskoa, ettei hän -ollut välinpitämätön häntä kohtaan, niin kiusasi Christophe kuitenkin -itseään ajatuksella, että Minna halveksi häntä. Koskaan ei heillä tosin -ollut selvää käsitystä toisistaan; mutta milloinkaan ei se käsitys -ollut sekavampi ja väärempi kuin nykyään. Se oli kokoonhaalittuja, -eriskummaisia, yhtä ainoaa jaksoa kuvitelmia, jotka eivät voineet -sointua yhteen; sillä he heittäysivät toisesta äärimmäisyydestä -toiseen; omistivat vuorotellen toisilleen sellaisia vikoja tai -viehättäviä avuja, joita heillä ei ollut; avuja silloin, kun he olivat -erillään toisistaan, vikoja, kun he olivat yhdessä. He erehtyivät -kummassakin tapauksessa yhtä paljon. - -He eivät tienneet itsekään, mitä he tahtoivat. Christophen rakkaus -ilmeni saman hellyyden janon muodossa, joka oli polttanut häntä -lapsuudesta saakka kiivaana, ehdottomana, vastinetta vaativana; -hellyyden, jota hän olisi tahtonut saada toiset tuntemaan, -mielisuosiolla tai väkisin. Joskus sekoittui tähän tyrannilliseen -kiihkoon, joka vaati häntä uhraamaan täydellisesti itsensä ja -muut, ehkä ennen kaikkea muut, -- eräänlaisia karkeita ja hämäriä -himonpuuskia, jotka pyörryttivät häntä ja joita hän ei ymmärtänyt. -Minna oli ennen kaikkea utelias ja hurmautunut siitä, että hänellä -oli nyt todellinen oma romaani, ja hän koetti saada siitä niin paljon -kuin mahdollista iloa itserakkaudelleen ja haaveileville tunteilleen; -hän erehtyi täydellisesti kaikesta, mitä hänen sydämessään liikkui. -Suuri osa heidän rakkauttaan oli puhtaasti kirjallista; he muistivat -romaaneja, joita olivat lukeneet, ja lainasivat niistä itselleen -alinomaa tunteita, joita heillä ei todellisuudessa ollut. - -Mutta lähestyi hetki, jolloin kaikki nuo pikku valheet, pikku -itsekkyyden ilmaisut hälvenivät rakkauden jumalallisen säteilyn edessä. -Päivä, lyhyt tunti, muutamia ikuisia sekunteja... Ja se oli niin -odottamatonta! - - - - -He juttelivat yhdessä eräänä iltana. Salissa alkoi hiljaa hämärtää. -Heidän keskustelunsa oli saanut vakavan sävyn. He puhelivat -ikuisuudesta, elämästä, kuolemasta. Se oli ikäänkuin suurenmoinen -kehys heidän leikittelylleen pikku intohimolla. Minna valitti -yksinäisyyttään: siitä seurasi luonnollisesti vastaus, ettei Minna -ollut niin yksin kuin luuli olevansa. - --- Ei, äännähti Minna pudistaen pikku päätään, nuo tuollaiset ovat vain -tyhjiä sanoja. Jokainen elää itseään varten, kukaan ei toisesta välitä, -kukaan ei toista rakasta. - -Hiljaisuus. - --- Entä minä sitten? sanoi Christophe yhtäkkiä, kalpeana liikutuksesta. - -Kiihkeä pikku naikkonen hypähti ylös ja tarttui hänen käsiinsä. - -Ovi aukesi. He tempausivat nopeasti erilleen toisistaan. Rouva von -Kerich astui sisään. Christophe oli lukevinaan innokkaasti kirjaa, joka -hänellä oli nurin käsissään. Minna kumartui ompeluksensa puoleen ja -pisti neulalla sormeensa. - -He eivät olleet kahden enää koko sinä iltana, ja heitä peloitti jäädä -kahden. Kun rouva von Kerich nousi ylös ja aikoi mennä noutamaan jotain -esinettä viereisestä huoneesta, niin juoksi Minna sille asialle äitinsä -puolesta, vaikka hän tavallisesti oli sangen vähän palvelevainen. -Ja Christophe käytti hyväkseen hänen poistumistaan ja lähti talosta -sanomatta Minnalle edes jäähyväisiä. - -Seuraavana päivänä tapasivat he toisensa palaen kovasti halusta jatkaa -keskeytynyttä puhelua. Mutta se ei onnistunut, joskin tilaisuutta -olisi ollut. He lähtivät kävelemään rouva von Kerichin kanssa, ja -he olisivat saaneet pakinoida rauhassa vaikka kymmenen kertaa, -mutta Christophe ei voinut puhua; ja hän oli niin onneton että hän -pysyttelihe mahdollisimman loitolla Minnasta. Viimemainittu ei ollut -muka huomaavinaan hänen epäkohteliaisuuttaan. Mutta se loukkasi häntä, -ja hän ilmaisi sen selvästi. Ja kun Christophe viimein pakotti itsensä -sanomaan jonkun sanan, kuunteli Minna häntä jääkylmän näköisenä! -Christophe uskalsi tuskin lopettaa lausettaan. Kävelyretki päättyi, -aika loppui. Christophe oli lohduton, ettei hän ollut sitä oikein -käyttänyt. - -Meni viikko. He luulivat molemmat erehtyneensä tunteissaan. He -kyselivät itseltään, eikö toissa iltana tapahtunut kohtaus ollut -pelkkää unta. Minna oli katkera Christophelle. Christophe pelkäsi -kohdata häntä yksin. Heidän välillään vallitsi suurempi kylmyys kuin -koskaan ennen. - -Sitten tuli eräs päivä. -- Oli satanut koko aamun ja osan -iltapuoltakin. He olivat olleet koko päivän sisällä, puhelematta, -lueskellen, haukoitellen, tähystellen ulos ikkunasta; he olivat -ikävystyneet ja pahalla tuulella. Kello neljän tienoissa illalla taivas -selkeni. He juoksivat ulos puutarhaan. He pysähtyivät pengermälle, -nojasivat kaiteeseen, katselivat sen ylitse nurmikkorinteelle, joka -laskeusi loitosti rantaan. Maa höyrysi, lämmin utu nousi aurinkoa -kohti; sadepisarat kimaltelivat ruohikossa; märän mullan hajuun yhtyi -kukkien tuoksua; heidän ympärillään surisivat mehiläiset kultaisin -siivin. He seisoivat vieretysten, he eivät katsoneet toisiinsa; he -eivät jaksaneet saada loppumaan vaitioloa. Muuan mehiläinen lensi -kömpelösti vesipisaroista raskasta glysiini-köynnöksen terttua vastaan -ja karisti päälleen oikean vesisyöksyn. He purskahtivat yhtäaikaa -nauramaan; ja kohta he tunsivat, että jöröttely loppui, että he olivat -hyviä ystäviä. Kuitenkaan he eivät katselleet toisiinsa. - -Yhtäkkiä tarttui Minna Christophen käteen, kääntämättä päätänsä, ja -sanoi hänelle: - --- Tulkaa! - -Hän vei Christophen juoksujalkaa pieneen, metsittyneeseen sokkeloon, -puksipuiden reunustamaa polkua pitkin, kummulle, joka oli keskellä -puutarhaa. He nousivat ylös pitkin rinnettä, he olivat luikahtaa -lionnutta maata kiivetessään; ja märät puut karistivat oksistaan -pisarat heidän niskaansa. Kummulle pääsemäisillään Minna pysähtyi -hengästyneenä. - --- Odottakaa... odottakaa... sanoi hän aivan hiljaa, koettaen saada -ilmaa keuhkoihinsa. - -Christophe katsoi häneen. Minna katseli muualle: hän hymyili ja -huohotti suu puolittain avoinna; hän puristi kovasti Christophen kättä. -He tunsivat veren ponnahtelevan kämmenissään ja vapisevien sormiensa -päissä. Kaikkialla ympärillä hiljaisuus. Puitten vaaleat silmikot -värisivät auringon udussa; harva sade tipahteli lehdistä, hopeana -helähdellen; ja ilmassa kuului pääskysten teräviä huutoja niiden -liitäessä ylitse. - -Minna käänsi kasvonsa Christopheen päin: se kävi salaman-nopeasti. Hän -heittäytyi Christophen kaulaan, Christophe hänen syliinsä. - --- Minna! Minna! Rakas!... - --- Minä rakastan sinua, Christophe! Rakastan sinua! - -He istuutuivat märälle puupenkille. Heidät oli läpitunkenut rakkaus, -suuri, syvä, järjetön rakkaus. Kaikki muu oli kadonnut. Ei itsekkyyttä, -ei sivuajatuksia, ei turhamaisuutta. Kaikki sielun sopukat oli -rakkauden henkäys puhdistanut kuin tuuli. Rakastaa, rakastaa, -- sitä -puhuivat vain heidän nauravat ja kyyneleistä kosteat silmänsä. Tuo -kylmä ja kiemaileva pikku tyttö, tuo pöyhkeä poika janosivat vain -yhtä: uhrautua, antaa itsensä, kärsiä, kuolla toistensa puolesta. He -eivät tunteneet enää itseään, he eivät olleet enää itseään; kaikki -oli muuttunut: heidän sydämensä, heidän kasvonsa, heidän silmänsä -säteilivät hyvyyttä ja liikuttavaa hellyyttä. Lyhyitä täydellisen -puhtauden, kieltäymisen ja itsensä antamisen hetkiä, jotka eivät palaa -enää koskaan elämässä! - -Sokertelevia, juopuneita sanoja, kiihkeitä lupauksia olla toistensa -aina, suudelmia ja sekavia, autuaita sanoja. Sitten huomasivat he, -että oli myöhä. Ja he palasivat sisään, juoksujalkaa, pitäen toisiaan -kädestä, ollen vähällä kompastua ahtailla käytävillä, törmäten puita -vastaan, tuntematta mitään, sokeina ja mielettöminä ilosta. - -Kun Christophe lähti Minnan luota, ei hän mennyt heti kotiinsa: hän -ei olisi voinut nukkua. Hän käveli kauas kaupungin ulkopuolelle ja -samoili vainioiden poikki, sattumalta, pimeässä. Ilma oli tuores, -maisema tumma ja autio. Huuhkaja huhuili kaameasti jossakin. Christophe -liikkui kuin unissakulkija. Hän nousi kukkulan rinnettä viinitarhojen -keskelle. Kaupungin pienet, tuikkavat tulet värisivät laaksossa ja -tähdet tummalla taivaalla. Hän istahti kiviaidalle tien viereen, ja -yhtäkkiä tuli hänelle itkunpuuska, hän ei tiennyt, miksi. Hän oli -onnellinen; ja se ilon ylenpalttisuus oli samalla sekä surua että iloa; -siihen yhtyi kiitollisuus onnesta, sääli niitä kohtaan, jotka eivät -olleet onnellisia, haikea ja suloinen tunne kaiken katoavaisuudesta, -juovuttava halu elää. Hän itki nautinnokseen, hän nukkui sinne kesken -kyyneleitään. Kun hän heräsi, alkoi päivä heikosti sarastaa. Valkeat -usvat häilyivät joella ja kietoivat harsoihinsa kaupungin, jossa Minna -nukkui, lopen uupuneena, sydämessään onnen riemuitseva valo. - - - - -Varhain seuraavana aamuna onnistui heidän tavata toisiaan puutarhassa; -ja he vakuuttivat uudestaan, että he rakastivat toisiansa; mutta -siinä ei ollut enää eilistä tiedottomuutta. Minna ikäänkuin näytteli -rakastavaisen neitosen osaa; ja vaikka Christophe oli rehellisempi, -oli hänelläkin oma näyteltävänsä. He puhelivat, minkälaiseksi heidän -elämänsä järjestyisi. Christophe suri köyhyyttään, vähäpätöistä -tointaan. Minna tekeytyi jalomieliseksi ja nautti siitä ylevyydestään. -Hän sanoi, että rahat ovat hänelle yhdentekevä asia. Se olikin -totta; sillä hän ei niitä tuntenut, hän ei ollut koskaan ollut -niitä vailla. Christophe lupasi Minnalle, että hänestä tulisi suuri -taiteilija; se oli Minnasta suurta ja kaunista, aivan kuin romaani. -Ja Minna arveli velvollisuudekseen esiintyä todellisena rakastuneena. -Hän lueskeli runoutta ja tuli kovin hempeätunteiseksi. Se tarttui -myöskin Christopheen. Hän piti tarkkaa huolta ulkoasustaan, ja tuli -naurettavaksi; hän vartioi jokaista sanaa, minkä lausui, ja oli -juhlallisen tekeytyvä. Rouva von Kerich katsoi häntä naureskellen ja -ihmetteli, mikä hänet oli mahtanut tehdä niin hassuksi. - -Mutta heillä oli myöskin kuvaamattoman runollisia hetkiä. Ne -pilkahtivat esiin heidän kalpeanlaisten päiväinsä keskeltä kuin -auringon säteet usvasta. Yksi ainoa katse, liikahdus, sana, joka ei -mitään merkinnyt, vaivutti heidät onnen huumaukseen; joku illalla -lausuttu: "Näkemiin!" huonosti valaistuissa portaissa, toisiaan -puolipimeässä etsivät ja aavistukselta löytävät silmät, toisiinsa -koskevain kätten värinä, äänen värähdys, kaikki nuo vähäpätöiset -pikkuseikat, kaikista niistä hekumoi muisto yöllä, kun he nukkuivat -untansa, niin keveää, että kellonlyönti herätti heidät joka tunti; ja -silloin heidän sydämensä lauloivat: "Hän rakastaa minua", aivankuin -lempeä puron sorina. - -Heitä hurmasi nyt joka asia. Kevät hymyili heille ihmeellisen -suloisesti. Taivas loisti, ilmassa henki hellyys, jota he eivät ennen -olleet tunteneet. Koko kaupungilla, sen punaisilla katoilla, sen -vanhoilla muureilla ja mukulaisella katukivityksellä oli tuttavallinen -lumovoimansa, joka liikutti Christophea. Yöllä, kaikkien muiden -nukkuessa, nousi Minna vuoteestaan ja meni ikkunan ääreen, viipyi -siinä kyyrysissään ja kuumemaisessa horteessa. Ja iltapuolella, kun -Christophe ei ollut siellä, uneksi Minna keinutuolissa, kirja helmassa, -silmät puoliummessa, riutuen autuaaseen väsymykseen; ruumis ja sielu -tuntuivat leijailevan keväisessä ilmassa. Hän vietti nyt pitkät hetket -pianon ääressä, soittaen niin kiihkeällä kärsivällisyydellä, että -se olisi ollut muille sietämätön ponnistus, yhä vain eräitä samoja -sävelmiä, jotka saivat hänet kalpeaksi ja kylmäksi liikutuksesta. Hän -itki, kun hän kuunteli Schumannin sävellyksiä. Hän oli pelkkää sääliä -ja hyvyyttä muita kohtaan; ja Christophe oli samanlainen kuin hän. He -antoivat salavihkaa rahaa köyhille, joita kohtasivat kävellessään; ja -he loivat toisiinsa sääliviä silmäyksiä: he olivat onnellisia siitä, -että olivat niin hyviä. - -Totta puhuen olivat he hyviä pelkästään väliajoittain. Minna huomasi -yhtäkkiä, miten surullista vanhan, uskollisen Fridan elämä oli, -palvelijattaren, joka oli ollut heillä Minnan äidin lapsuudesta -saakka; ja Minna juoksi heti ja heittäytyi muorin kaulaan, hänen -suureksi ihmeekseen, Fridan istuessa keittiössä korjaamassa -liinavaatteitaan. Mutta se ei kuitenkaan estänyt Minnaa kaksi tuntia -myöhemmin puhuttelemasta Fridaa tylysti, kun vanhus ei tullut heti -neidin kilauttaessa kelloa. Ja Christophe, jota riudutti rakkaus -koko ihmiskuntaa kohtaan ja joka teki kävellessään mutkan, ettei -olisi tallannut ryömivää hyönteistä, oli kylmä ja välinpitämätön omaa -perhettään kohtaan. Omituisen reaktsioonin vaikutuksesta oli hän -omaisilleen sitä tylympi ja kuivempi, kuta hellemmät hänen tunteensa -olivat muita olennoita kohtaan: hän tuskin omaisiaan ajattelikaan; -hän puhutteli heitä töykeästi, ja hänen oli ikävä nähdäkin heitä. -Sekä Minnan että Christophen hyvyys ei ollut muuta kuin liiaksi -kasaantunutta hellyyden tunnetta, joka kuohui puuskina yli äyräittensä -ensimäisen vastaantulijan osaksi. Näiden puuskain jälkeen olivat he -vielä itsekkäämpiä kuin tavallisesti; sillä heidän sielunsa täytti -ainoastaan yksi ajatus, ja kaikki keskittyi siihen. - -Millaisen paikan olikaan tuo tyttönen anastanut Christophen elämässä! -Kuinka liikutetuksi hän tuli, kun näki Minnaa puutarhasta etsiessään -kaukana hänen keveän, valkean pukunsa; -- kun hän teatterissa, -istuessaan jonkun askelen päässä heidän vielä tyhjistä paikoistaan, -kuuli aition oven avautuvan ja tuon nauravan äänen, jonka hän tunsi -niin hyvin; -- kun jossakin hänelle vieraassa juttelussa mainittiin -se rakas nimi von Kerich! Christophe kalpeni, hän punastui; muutamaan -minuuttiin ei hän nähnyt eikä kuullut mitään. Ja kohta sitten syöksähti -oikea veritulva hänen ruumiiseensa, aivan kuin jokin tuntematon voima -hyökäten rynnäkköön. - -Tuolla yksinkertaisella ja aistillisella pikku saksattarella olivat -omat varsin merkilliset leikkinsä! Hän pisti sormuksensa jauhokasaan, -ja heidän oli nyt kummankin vuorostaan otettava hampaillaan se siitä -jauhoamatta nenäänsä. Tai hän pujotti korpun läpi nauhan, jonka toisen -pään hän antoi Christophen suuhun ja pisti toisen pään omaansa; ja -sitten oli kilvalla ja nauhaa nielemällä päästävä korppua puraisemaan. -Heidän kasvonsa lähenivät toisiaan, heidän hengityksensä yhtyi, heidän -huulensa koskettivat toistensa huuliin, he nauroivat väkinäisesti, -heidän kätensä olivat jääkylmät. Christophelle tuli kiivas halu purra, -tehdä jotain pahaa; ja hän ponnahti yhtäkkiä takaisin; ja Minna nauroi, -väkinäisesti kuin äskenkin. He kääntyivät ja menivät kumpikin omalle -taholleen; he olivat olevinaan rauhallisia ja katselivat toisiaan -salavihkaa. - -Näillä oudoilla leikeillä oli heihin vetovoima, joka teki heidät -suorastaan levottomiksi; he halusivat niitä ja pelkäsivät niitä. -Christophe alkoi niitä oikein kammota, ja hänestä oli sellainenkin -häiriö, että rouva von Kerich tai joku muu istui heidän seurassaan, -parempi kuin ne. Kenenkään syrjäisen läsnäolo ei voinut estää heidän -rakastavain sydäntensä keskinäistä seurustelua; esteet tekivät sen vain -kahta vertaa kiihkeämmäksi ja suloisemmaksi. Kaikki pikku seikat saivat -silloin heidän välillään suuren arvon: jokin sana, huulten supistus, -nopea silmäys, ne kaikki riittivät nostamaan heidän sisäisen elämänsä -kimaltavan ja kalliin aarteen jokapäiväisen elämän arkisen verhon -kätköstä. He yksin voivat sen nähdä: ainakin he niin luulivat, ja he -hymyilivät toisilleen, onnellisina yhteisistä pienistä salaisuuksista. -Kukaan ei olisi heidän sanojaan kuunnellessaan huomannut niissä -mitään muuta kuin tavallisen kyläilyjuttelun jokapäiväisiä asioita; -heille ne olivat lakkaamatonta rakkaudenlaulua. He lukivat kuin -avoimesta kirjasta toistensa kasvoista pienimmätkin ajatukset; ja -he olisivat voineet ne lukea vaikka silmät ummessa; sillä heidän -ei tarvinnut muuta kuin kuunnella oman sydämensä sykintää, niin he -saivat vastaukseksi kaiun ystävänsä sydämestä. Heidän uskonsa elämään, -onneen, heihin itseensä oli ylitsekuohuva. Heidän toiveensa olivat -rajattomat. He olivat rakastettuja, onnellisia; ei ollut varjoa, ei -epäilystä, ei pelkoa tulevaisuudesta. Kevätpäivien ainoanlaatuista -kirkasta huolettomuutta! Ei pilveä taivaalla. Niin raikas luottamus, -ettei minkään luule sitä koskaan voivan lakastuttaa. Niin runsas ilo, -ettei mikään jaksa sen aarteita tyhjentää. Elävätkö he? Uneksivatko -he? Varmaan he uneksivat. Elämä ja heidän unensa eivät ole missään -suhteessa toistensa kaltaiset. Ei missään, elleivät he itse juuri tuona -lumoavana aikana ole pelkkää unta: heidän koko olemuksensa on sulanut -rakkauden henkäykseen. - - - - -Ei kulunut varsin kauan, kuin rouva von Kerich huomasi heidän pikku -vehkeensä, joita he pitivät hyvin ovelina, vaikka ne olivatkin -melkoisen kömpelöitä. Minna aavisti sen jossakin määrin, sillä hänen -äitinsä oli kerran tullut yhtäkkiä sisään, eräänä päivänä, jolloin -hän puheli Christophen kanssa seisten häntä lähempänä kuin sopi; -oven kolahtaessa olivat he kumpikin nopeasti rynnänneet taholleen, -avuttomasti, sekaannuksissaan. Rouva von Kerich ei ollut huomaavinaan -mitään. Siitä oli Minna melkein harmissaan. Hän olisi tahtonut joutua -pieneen taisteluun äitinsä kanssa; se olisi ollut romantisempaa. Äiti -varoi antamasta siihen tilaisuutta; hän oli liian älykäs huolestuakseen -tästä asiasta tai huomauttaakseen siitä. Mutta hän puhui Minnalle -aina Christophesta hiukan ivallisesti, hän laski säälimättä leikkiä -hänen naurettavista puolistaan: hän luhisti hänet parilla sanalla. -Rouva von Kerich ei menetellyt näin minkään laskelman nojalla, hän -teki sen vaistosta, käyttäen puolustaessaan omaisuuttaan kunnon naisen -luonnollista asetta. Minna voi kyllä nousta vastarintaan, mököttää -ja olla nenäkäskin, koettaa väittää itsepintaisesti näitä huomioita -vääriksi: ne olivat kuitenkin aivan oikeita, ja rouva von Kerich osasi -julman taitavasti tytärtään arimpaan kohtaan. Christophen isot kengät, -hänen ruma pukunsa, pölyinen takkinsa, hänen leveä maalaismurteensa, -hänen kömpelöt kumarruksensa, epähienot naurun-rämähdyksensä, mitään -sellaista ei unohdettu, joka saattoi loukata Minnan turhamaisuutta; -ja kaikki oli vain pikku huomautusta, annettu ohimennen; koskaan ei -se saanut minkään kuulustelun muotoa; ja kun Minna ärtyneenä kavahti -kannuksilleen, niin silloin puhui rouva von Kerich aivan viattomasti jo -jostakin muusta. Mutta nuoli jäi, ja Minnaan oli sattunut. - -Hän alkoi katsella Christophea vähemmän kupein silmin. Christophe -aavisti sen hämärästi ja kysyi häneltä rauhattomana: - --- Miksikä minuun noin katsotte? - -Minna vastasi: - --- En miksikään. - -Mutta kun Christophe joku hetki myöhemmin oli iloinen, niin Minna -huomautti hänelle terävästi, että hän nauroi liian kovaäänisesti. -Christophe tyrmistyi; hän ei ollut koskaan ajatellut, että hänen -täytyisi olla varuillaan Minnan seurassa: koko hänen ilonsa turmeltui. --- Tai kun Christophe jutteli hänen kanssaan aivan vapaasti, niin -Minna keskeytti hänet hajamielisen näköisenä ja huomautti hänelle -epäkohteliaalla tavalla jotakin hänen puvustaan, tai hän oikaisi -hyökkäävän saivartelevasti hänen rahvaanomaisia sananparsia. -Christophelta meni halu virkkaa enää mitään, ja joskus hän vihastuikin. -Sitten hän kuvitteli noiden kiusallisten huomautusten ainoastaan -todistavan, että Minna tahtoi pitää hänestä kauniisti huolta; ja Minna -itsekin uskoi niin. Christophe koetti nöyrästi saada niistä hyötyä. -Minna oli siitä häneen sangen vähän tyytyväinen, sillä Christophe ei -hyvällä tahdollaankaan onnistunut. - -Mutta Christophella ei ollut enää aikaa, -- eikä myöskään Minnalla, --- huomata muutosta, joka Minnassa tapahtui. Oli tullut pääsiäinen, -ja Minnan piti lähteä äitinsä kanssa matkalle, sukulaistensa luokse -Weimarin puolelle. - -Viimeisenä viikkona ennen heidän eroaan palasi heidän ensimäisten -aikainsa välittömyys. Muutamia kärsimättömyyden puuskia lukuunottamatta -oli Minna Christophea kohtaan parempi kuin koskaan ennen. Lähtöpäivän -edellisenä iltana kävelivät he yhdessä kauan puistossa; Minna veti -Christophen salaperäisesti erään lehtimajan hämärään ja pani hänen -kaulaansa pienen, hajuvedeltä tuoksuvan pussin, johon hän oli leikannut -tukastaan hiuskiharan; he uudistivat ikuisen valansa, he vannoivat -kirjoittavansa toisilleen joka päivä; ja he valitsivat taivaalta -erään tähden, johon he katselisivat molemmat yhä yhtaikaa. Tuli -tuo kohtalokas päivä. Ainekin kymmenen kertaa oli Christophe öisin -yksikseen ajatellut: "Missä hän on huomenna?"; ja nyt hän sai ajatella: -"Tänään siis, tänä aamuna hän on vielä täällä; tänä iltana ei hän enää -ole." Christophe läksi Minnan luo jo ennen kello kahdeksaa. Minna -ei ollut vielä noussut ylös. Christophe koetti kävellä puutarhassa; -hän ei voinut sitä tehdä, hän tuli takaisin sisään. Eteiskäytävä oli -täynnä matkalaukkuja ja kääröjä; hän istahti erään huoneen nurkkaan -kuunnellen jännityksessä ovien ääniä ja permantopalkkien narinaa; hän -tunsi askelet, joiden tepsutuksen hän kuuli yläkerrasta. Rouva von -Kerich riensi läpi huoneen; hänen huulillaan vilahti hymy, kun hän näki -Christophen, ja hän toivotti hänelle leikillisesti ja pysähtymättä -hyvää huomenta. Minna tuli viimein. Hän oli kalpea, hänen silmänsä -olivat itkettyneet; hän ei ollut nukkunut viimeisenä yönä enempää kuin -nuorukainenkaan. Hän jakeli palvelijoille käskyjä, hätäisen näköisenä; -hän ojensi kätensä Christophelle, puhuen samallaikaa vanhan Fridan -kanssa. Hän oli jo matkapuvussa. Rouva von Kerich tuli takaisin. Naiset -väittelivät keskenään jostakin hatturasiasta. Minna ei näyttänyt -huomaavankaan Christophea, joka seisoi unohdettuna pianon vieressä. -Hän poistui äitinsä kanssa ulos, tuli takaisin; ovella hän vielä huusi -jotakin rouva von Kerichille. Hän sulki oven. He olivat kahden. Minna -juoksi Christophen luo, tarttui hänen käteensä ja veti hänet kanssaan -viereiseen pikkusaliin, jonka ikkunaluukut olivat jo suljetut. Sitten -hän painoi rajusti kasvonsa Christophen kasvoja vastaan, ja syleili -häntä kaikin voimin. Hän kysyi, itkien: -- Lupaathan, lupaathan -rakastaa aina minua? He nyyhkyttivät hiljaa ja suonenvetoisesti, -koettaen estää muiden kuulemasta heidän itkuaan. He erosivat -toisistaan, kun kuulivat läheneviä askeleita. Minna pyyhki silmänsä -ja tekeytyi palvelijoille puhuessaan jälleen tyynen ja arvokkaan -näköiseksi; mutta hänen äänensä vapisi. - -Christophen onnistui varastaa nenäliina, jonka Minna oli pudottanut, -hänen likainen, rypistynyt, kyyneleistä kostea nenäliinansa. - -Hän saattoi ystävättäriään heidän vaunuissaan asemalle saakka. -Lapsukaiset istuivat vastatusten ja uskalsivat tuskin katsahtaa -toisiinsa, he pelkäsivät purskahtavansa itkuun. Heidän kätensä etsivät -salaa toisiaan ja puristivat niin, että koski. Rouva von Kerich katseli -heitä ovelan suopeasti eikä ollut huomaavinaan mitään. - -Viimein soi lähtökello. Christophe seisoi ulkona, rautatievaunun -ovella; kun juna lähti liikkeelle, alkoi hän juosta vaunun vieressä, -katsomatta eteensä, törmäten rautatievirkailijoihin, silmät luotuina -yhä Minnan silmiin, kunnes juna vilisti ohitse. Ja hän juoksi yhä -vaan, kunnes ei enää nähnyt mitään. Silloin hän pysähtyi, aivan -hengästyksissään; hän huomasi olevansa asemasillalla, keskellä vieraita -ihmisiä. Hän meni kotiinsa, josta kaikki muut olivat silloin onneksi -kaupungilla; ja koko aamun hän itki. - - - - -Ensi kertaa elämässään tunsi hän eron kauheaa tuskaa. Julma kidutus -kaikille rakastavaisille sydämille! Maailma on kuollut, kaikki on -tyhjää. Sydän rutistuu kokoon, ei voi enää hengittääkään: se on -kuoleman ahdistusta, voittamatonta vaikeutta elää. Varsinkin, kun -samoaa joka hetki polkuja, joita rakastettu kulki, kun kaikki esineet, -jotka ihmistä ympäröivät, loihtivat alinomaa esiin armaan kuvan; -kun täytyy olla siinä tutussa piirissä, jossa ennen oltiin yhdessä, -kun samaan paikkaan sidottuna tahtoo itsepäisesti elää muistoissaan -kadonneet onnenhetket. Silloin tuntuu kuin kuilu aukeaisi jalkain alla: -siihen kumartuu katselemaan, päätä alkaa pyörryttää, on kaatumaisillaan -siihen, kaatuu. Luulee näkevänsä kuoleman kasvojensa edessä. Ja -näkeekin sen: ero rakastetusta on vain yksi kuoleman naamioita. Elää -tuijottaen tuskakseen kalleimman katoamista, mitä sydämellä on: itse -elämä katoaa, jää ainoastaan syvyys, musta tyhjyys. - -Christophe kierteli katselemassa kaikkia rakkaita paikkoja, saadakseen -kärsiä yhä enemmän. Rouva von Kerich oli jättänyt hänelle puutarhan -avaimen, että hän olisi saanut käydä siellä heidän poissa ollessaan. -Christophe palasi sinne jo samana päivänä, hän oli nääntyä siihen -paikkaan tuskasta. Hänestä oli tuntunut, että hän voisi löytää sieltä -edes rahdun tuota olentoa, joka oli lähtenyt: hän löysi sitä liikaakin; -Minnan kuva liihoitteli kaikkialla nurmikentillä; hän luuli näkevänsä -hänen tulevan vastaan jokaisesta puistokäytävän kulmauksesta: hän tiesi -kyllä, ettei Minna ilmestyisi; mutta hän tahtoi lisätä kidutustaan, -uskotellen sellaista mahdottomuutta, haeskellen rakkaiden muistojen -jälkiä sokkeloisen pensaston poluilla, glysiini-köynnösten verhoamalla -pengermällä, lehtimajan penkillä. Ja julmasti kuin pyöveli hän toisti -itselleen: "Viikko sitten... kolme päivää sitten... eilen, niin, juuri -eilen hän oli tässä... ja vielä tänä aamuna!..." Hän raateli sydäntään -näillä ajatuksilla, kunnes hänen täytyi viimein lakata, sillä hän oli -nääntyä kuoliaaksi. -- Suruun sekaantui kiukku häntä itseään vastaan, -että hän oli niin huonosti käyttänyt kadonneen ajan, vaikka hän olisi -voinut käyttää sen toisin. Niin monta minuuttia, niin monta tuntia oli -mennyt hukkaan, jolloin hänellä oli ollut autuus nähdä häntä, hengittää -hänen läheisyydessään, saada virvoitusta hänen olennostaan! Ja hän oli -päästänyt ajan käsistään, nauttimatta jok'ainoasta pikku hetkestä!... -Ja nyt... nyt oli liian myöhäistä... Auttamatonta! Parantamatonta! - -Christophe meni kotiin. Omaiset olivat hänestä vihattavia. Hän ei -voinut sietää heidän kasvojaan, heidän joutavia juttujaan, samanlaisia -kuin eilen, kuin aina sitä ennen, samanlaisia kuin silloinkin, jolloin -hänellä oli vielä Minna. He vain elivät totuttua elämäänsä, niinkuin -heidän keskuudessaan ei olisi tapahtunut tällainen onnettomuus. -Eikä myöskään kaupunki näyttänyt aavistavan mitään. Ihmiset menivät -töihinsä, laulaen, metelöiden, kiireissään; sirkat sirisivät, taivas -hohteli. Hän vihasi niitä kaikkia, häntä tukahutti sellainen yleinen -itsekkyys. Mutta hän oli itse itsekkäämpi kuin koko maailma. Millään -ei ollut hänelle enää arvoa, hänessä ei ollut enää hyvyyttä. Hän ei -rakastanut enää ketään. - -Kului joukko surkeita päiviä. Työ otti konemaisesti hänen aikansa; -mutta elämän rohkeutta ei hänellä enää ollut. - -Eräänä iltana, kun hän istui pöydässä läheistensä kanssa, mykkänä ja -masentuneena, kolkutti kirjeenkantaja oveen ja antoi hänelle kirjeen -Hänen sydämensä tunsi sen ennenkuin hän näki käsialan. Neljä paria -silmiä iskeytyi häneen hävyttömän uteliaina, odottaen, että hän -lukisi kirjeen, toivoen kovasti huvia tässä alinomaisessa ikävässä -yksitoikkoisuudessa. Christophe asetti kirjeen lautasensa viereen ja -pakotti itsensä olemaan sitä avaamatta, väittäen välinpitämättömästi -tietävänsä, mitä se sisälsi. Veljet eivät uskoneet häntä, heitä -harmitti, he vaaniskelivat häntä yhä; ja hän kärsi todellista -kidutusta, kunnes ateria viimeinkin loppui. Silloin vasta pääsi hän -sulkeutumaan kamariinsa. Hänen sydämensä jyskytti niin kovasti, että -hän oli repiä kirjeen sitä avatessaan. Hän vapisi pelosta, mitä -kirjeessä olisi; mutta kun hän vilkaisi ensimäisiin sanoihin, valtasi -hänet ilo. - -Siinä oli muutamia sangen ystävällisiä rivejä. Minna kirjoitti hänelle -salaa. Hän kutsui häntä nimellä: "Rakas _Christlein_"; hän sanoi, että -hän oli paljon itkenyt, että hän oli katsonut tähteen joka ilta, että -hän oli ollut Frankfurtissa ja se oli suuremmoinen kaupunki, siellä -oli hurmaavan komeita kauppoja, mutta hän ei ollut huomannut mitään, -siksi, että hän ajatteli ainoastaan _Christleiniä_. Minna muistutti -hänelle, että hän oli vannonut olla hänelle uskollinen, eikä katsoa -ainoaankaan toiseen hänen poissa ollessaan, vaan ajatella pelkästään -häntä. Minna tahtoi, että Christophe tekisi työtä koko ajan, kun hän -oli poissa kaupungista, että Christophesta tulisi kuuluisa, ja Minnasta -silloin myöskin. Minna lopetti kysyen, muistiko Christophe pikku -salia, jossa he olivat ottaneet toisiltaan jäähyväiset sinä aamuna, -jolloin hän lähti, ja hän pyysi, että Christophe menisi jonakin aamuna -sinne; hän vakuutti, että hän olisi sielussaan siellä ja että hän -sanoisi siellä hänelle ne jäähyväiset uudestaan samalla tavalla. Minna -kirjoitti alle: "ikuisesti, ikuisesti sinun!..." ja hän oli lisännyt -kirjeeseen postscriptumin, jossa hän kehoitti häntä ostamaan vanhan, -ruman huopahattunsa sijaan olkisen merimieshatun: -- Kaikilla hienoilla -herroilla täällä on sellainen: -- sen piti olla paksusti punottu, nauha -leveä ja sininen. - -Christophe luki kirjeen neljästi ennenkuin hän kykeni ymmärtämään -sen kokonaan. Hänen päätään pyörrytti, hänellä ei ollut edes voimaa -olla onnellinen; hän tunsi yhtäkkiä itsensä niin väsyneeksi, että hän -heittäytyi vuoteeseensa ja luki kirjeen uudestaan ja suuteli sitä vähän -väliä. Hän pani sen päänaluisensa alle, ja käsi koetteli lakkaamatta, -oliko se siellä. Olo tuntui hänestä kuvaamattoman hyvältä. Hän nukahti -ja nukkui yhtä mittaa seuraavaan aamuun. - -Elämä oli nyt siedettävämpää. Minnan uskollinen ajatus leijui hänen -ympärillään. Hän ryhtyi vastaamaan hänen kirjeeseensä; mutta hänellä ei -ollut oikeutta kirjoittaa hänelle vapaasti, hänen täytyi salata, mitä -tunsi; se oli tuskallista ja vaikeaa. Hän kiusasi itseään koettaessaan -kömpelösti verhota rakkauttaan juhlallisiin kohteliaisuuslauseihin, -jollaiset tekivät hänet aina naurettavaksi. - -Kun hän oli lähettänyt kirjeensä, alkoi hän odottaa Minnalta vastausta; -hän eli pelkästään tuosta odotuksesta. Jaksaakseen olla kärsivällinen -koetti hän kävellä kaupungilla, lueskella. Mutta hän ei ajatellut muuta -kuin Minnaa, hän toisti hänen nimeään kiihkohullun itsepintaisuudella; -hän rakasti tuota nimeä niinkuin epäjumalaa; hänellä oli aina taskussa, -minne hän menikin, nide Lessingin teoksia, koska siinä oli Minnan -ristimänimi; ja joka päivä kiersi hän teatterista tultuaan pitkän -matkaa erään ompelutavarakaupan eteen, sillä sen kyltissä olivat nuo -viisi rakasta kirjainta. - -Hän soimasi itseään, jos vähänkin huvitteli, vaikka Minna oli käskenyt -häntä työskentelemään lakkaamatta ja tekemään Minnan kuuluisaksi. -Tuon pyynnön turhamainen lapsellisuus liikutti häntä, se oli hänestä -luottamuksenosoitus. Christophe päätti täyttää Minnan toivomuksen ja -kirjoittaa sävellyksen, joka ei olisi Minnalle ainoastaan omistettu, -vaan suorastaan pyhitetty. Eikä hän olisi tähän aikaan voinutkaan -mitään muuta tehdä. Tuskin hän oli päättänyt sen, niin musikaaliset -ajatukset suorastaan pursuivat hänessä esiin. Ne tulivat niinkuin -vesivyöry, joka oli kuukausia kokoontunut padon sisälle ja murtautui -nyt yhtäkkiä rikkoen esteet. Hän ei lähtenyt huoneestaan kokonaiseen -viikkoon. Louisa kantoi ruuan hänen ovensa eteen; sillä Christophe ei -antanut hänen edes tulla sisään. - -Hän kirjoitti kvintetin klarinetille ja jouhisoittimille. Ensimäinen -osasto oli runoa nuoruuden toiveista ja kaipuusta; viimeinen -leikittelevää lemmen haaveilua, jossa pilkahteli hieman Christophen -kesytöntä huumoria. Mutta koko teoksen pääosa oli sävellyksistä toinen: -_larghetto_, jossa Christophe kuvasi kiihkeää ja viatonta pikku naista; -se oli, tai sen piti olla, kuvaus Minnasta. Kukaan ei sitä olisi -tuntenut häneksi, kaikkein vähimmin Minna itse; mutta tärkeintä oli, -että Christophe tunsi sen itse erinomaisesti; ja hän nautti väristävää -iloa kuvitellessaan anastaneensa siten rakkaansa koko olemuksen. Mikään -työ ei ollut koskaan ollut hänelle helpompaa eikä onnellisempaa: se -oli rakkauden ylenpalttista purkautumista, rakkauden, jota ero oli -nyt häneen koonnut; ja samalla antoi kunnioitus taidetta kohtaan ja -vaadittava ponnistus hallita intohimonsa ja keskittää se kauniiseen ja -selvään muotoon hänelle henkisen terveyden, sielun voimain tasapainon, -joka tuntui melkeinpä ruumiillisena hekumana. Korkein nautinnoista, -jonka kaikki luovat taiteilijat tuntevat: luomishetkenä vapautuu -täydellisesti kiihkojen ja tuskien orjuudesta; tulee vuorostaan niiden -herraksi. Ja kaikki, mikä tuottaa iloa, kaikki, mikä antaa kärsimyksiä, -tuntuu nyt oman tahdon vapaalta leikiltä. Ah, liian lyhyitä onnen -hetkiä; sillä pian kokee jälleen entistä raskaampina todellisuuden -kahleet. - -Sillaikaa kuin Christophe oli työssä, ennätti hän tuskin muistaa, että -Minna oli poissa: hän eli hänen kanssaan. Minna ei ollut Minnassa, hän -oli nyt täysin Christophen omassa persoonassa. Mutta kun Christophe -lopetti sävellyksensä, oli hän jälleen yksin, yksinäisempi kuin ennen, -väsyneempi, uupunut ponnistuksesta. Hän muisti, ettei hän ollut -kirjoittanut Minnalle kahteen viikkoon, ja ettei Minna ollut hänelle -vastannut. - -Hän kirjoitti nyt taas hänelle: ja tällä kertaa ei hän voinut tyytyä -täydellisesti pakkoon, johon hän oli ensimäisessä kirjeessä alistunut. -Hän moitiskeli Minnaa, leikkiä laskien, -- sillä hän ei uskonut -sanojaan itsekään, -- että Minna oli hänet unhottanut. Hän toruskeli -hänen laiskuuttaan, ja koetteli häntä hellästi ärsytellä. Herättääkseen -Minnan uteliaisuutta hän puhui työstään hyvin salaperäisesti; myöskin -siksi, että hän tahtoi valmistaa Minnalle hänen palatessaan yllätyksen. -Hän kuvaili yksityiskohdin hattua, jonka hän oli ostanut; ja kertoi, -että totellakseen pikku tyranniaan, -- ja hän olikin totellut kirjeen -kaikkia määräyksiä, -- ei hän ollut lähtenyt enää kotoaan, vaan -oli tekeytynyt sairaaksi, ettei olisi tarvinnut mennä mihinkään -vieraisille. Hän ei lisännyt, että hän oli loukannut herttuaakin, -siten, että oli kerran mieluisemmassa totteluinnossa suvainnut olla -menemättä eräihin illatsuihin linnaan, vaikka hänet oli sinne kutsuttu. -Koko kirje oli pelkkää iloista välittömyyttä ja täynnä rakastavaisille -suloisia pikku salaisuuksia: hän kuvitteli, että yksin Minnalla oli -niihin avain, ja luuli olevansa hyvin kekseliäs, kun käytti joka -paikassa "rakkaus"-sanan asemasta sanaa "ystävyys". - -Kirjeensä laadittuaan tunsi hän hetken helpoitusta: ensinnäkin siksi, -että se oli saanut hänet tuntemaan jollain tavoin puhelleensa poissa -olevan kanssa. Mutta varsinkin sen tähden, että hän uskoi Minnan kohta -vastaavan. Hän oli siis sangen kärsivällinen ne kolmisen päivää, -joiden hän oli laskenut menevän postilta kirjettä Minnalle viedessä -ja tuodessa hänelle vastausta. Mutta kun neljäs päivä loppui, alkoi -hänestä taas tuntua siltä kuin hän ei olisi voinut elää. Hänellä ei -ollut enää tarmoa, ei mielenkiintoa mihinkään, paitsi niillä hetkillä, -jolloin hän odotti postimiehen saapumista. Silloin hän suorastaan -vapisi kärsimättömyydestä. Hän sai taikauskoisia päähänpistoja ja haki -kaikenlaisista pikkumerkeistä, -- uunissa palavien puiden rätinästä, -sattumalta lausutusta sanasta, -- vakuutusta, että kirje tulisi. Kun -odotusaika meni turhaan, niin hän vaipui jälleen voimattomuuteen. Ei -työstä, ei kävelystä puhettakaan: olemassaolon ainoa tarkoitus oli -odottaa seuraavaa postia; ja häneltä vaadittiin koko tarmoa, että hän -olisi jaksanut odottaa siihen saakka. Mutta kun tuli ilta eikä sinä -päivänä enää ollut mitään toivon syytä, silloin masentui hän aivan; -hänestä tuntui, että hän ei jaksaisi enää elää huomiseen asti; ja hän -istui tuntikausia pöytänsä ääressä, puhumatta, ajattelematta, vailla -voimaa mennä edes nukkumaan, kunnes viimeiset tahdon tähteet johtivat -hänet vuoteeseen; ja hän nukkui vaikeaa unta, nähden sekavia unia, -jotka saivat hänestä yön tuntumaan iankaikkiselta. - -Moinen lakkaamaton odotus muuttui viimein suorastaan ruumiilliseksi -kidutukseksi, kalvavaksi taudiksi. Christophe alkoi epäillä isäänsä, -veljiään, jopa postimiestäkin, että he piiloittelivat hänelle -saapunutta kirjettä. Häntä kiusasivat kaikenlaiset rauhattomat luulot. -Minnan uskollisuutta ei hän epäillyt hetkeäkään. Ettei Minna hänelle -kirjoittanut, johtui siitä, että hän oli sairas, kuolemaisillaan, -ehkäpä jo kuollut. Hän tarttui kynään ja kirjoitti kolmannen kirjeen, -muutamia sydäntä viiltäviä rivejä, joissa hän ei enää välittänyt estää -tunteitansa näkymästä enempää kuin huoli oikeinkirjoitusvirheistäkään. -Posti oli pian lähtevä; hän oli pyyhkinyt pois, tuhrannut koko sivun -arkkia kääntäessään, räiskyttänyt kuorta sulkiessaan sille mustetta: ei -sillä väliä! Hän ei olisi jaksanut odottaa seuraavan postin lähtöön. -Hän juoksi ulos ja lykkäsi kirjeen laatikkoon, ja odotti sitten -kuolemantuskissa. Seuraavana yönä näki hän Minnan ilmielävänä, mutta -sairaana, kutsuvan häntä avukseen; Christophe nousi ylös, aikoi juosta, -mennä jalkaisin hänen luokseen, mutta minne? Missä hän nyt oli? - -Neljäntenä aamuna tuli viimein Minnalta kirje, tuskin puoli sivua, -- -kylmä ja jäykkä. Minna sanoi, ettei hän ymmärtänyt, mistä Christophe -oli saanut syyn moiseen hassuun huoleen; kertoi, että hän voi hyvin, -ettei hänellä ollut aikaa kirjoittaa, pyysi häntä olemaan vasta niin -kiihtymättä ja keskeyttämään kirjevaihdon. - -Christophe aivan tyrmistyi. Hän ei suinkaan epäillyt Minnan -rehellisyyttä. Hän vain syytti itseään, hän ajatteli, että Minna oli -täydellä oikeudella tyytymätön hänen varomattomiin ja järjettömiin -kirjeisiinsä. Hän haukkui itseään hölmöksi, hän iski otsaansa -nyrkeillään. Mutta tekipä hän mitä tahansa: hänen oli pakko tuntea, -ettei Minna rakastanut häntä niinkuin hän Minnaa. - -Sitten seuraavat päivät olivat niin harmaat, ettei niistä voi sanoa -mitään. Tyhjyyttä ei saata kuvailla. Christophelta oli viety kaikki, -mikä häntä kiinnitti elämään: hänen kirjeensä Minnalle. Niinpä -hän olikin nyt kuin mikä kone; ja ainoa teko, joka herätti hänen -harrastustaan, oli se, että hän illalla ennen levolle menoaan nyppi -kuin koulupoika almanakastaan pois jälleen yhden noita loppumattoman -pitkiä päiviä, jotka eroittivat hänet siitä päivästä, jolloin Minna oli -palaava kaupunkiin. - - - - -Aika, jolloin rouvan ja hänen tyttärensä olisi pitänyt olla kotona, -oli mennyt; heidän olisi pitänyt saapua jo viikko sitten. Christophen -horrosmaista tylsyyden tilaa oli seurannut kiihkeä levottomuus. Minna -oli lähtiessään luvannut ilmoittaa hänelle, minä päivänä ja millä -tunnilla he palaisivat. Christophe oli joka hetki valmis rientämään -heitä vastaan; ja hän aprikoi yhtä mittaa, mikä tähän myöhästymiseen -oli syynä. - -Eräänä iltana tuli muuan naapuri ja isoisän ystävä, verhoilija Fischer -pakinoimaan hetkisen piippuaan poltellen Melchiorin kanssa, kuten -usein ennenkin illallisen jälkeen. Christophe, jota kalvoi alinomainen -huoli, aikoi lähteä ylös huoneeseensa, sillä nytkin hän oli odottanut -turhaan postimiestä. Silloin hätkähti hän yhtäkkiä: hän kuuli Fischerin -sanovan, että hänen täytyi lähteä varhain seuraavana aamuna Kerichien -taloon panemaan uutimia ikkunoihin. Christophe kysyi tyrmistyneenä: - --- Ovatko he sitten jo tulleet? - --- Vekkuli, sinä tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin; aikaa sitten! -vastasi ukko Fischer irvistellen. He tulivat toissa päivänä. - -Christophe ei kuullut enää muuta; hän poistui huoneesta ja aikoi lähteä -ulos. Äiti, joka oli jo jonkun aikaa pitänyt häntä silmällä, vaikkei -Christophe ollut sitä huomannut, meni hänen perästään ja kysyi arasti, -minne hän aikoi. Christophe ei vastannut, hän juoksi ulos. Hän kärsi -hirveitä tuskia. - -Hän riensi Kerichien taloon. Kello oli yhdeksän illalla. Vallasnaiset -istuivat molemmat salissa, eivätkä näyttäneet kummastelevan, kun -huomasivat hänet. He sanoivat hänelle hyvää iltaa. Minna, joka oli -kirjoittamassa, kurotti hänelle pöydän takaa kätensä ja jatkoi -kirjettään, kysellen hajamielisen näköisenä, miten hän voi. Hän -pyysi sitäpaitsi anteeksi epäkohteliaisuuttaan, ja oli sitten -kuuntelevinaan, mitä Christophe puhui; mutta hän keskeytti nuorukaisen -puheen kysyäkseen jotakin äidiltään. Christophe oli valmistanut joukon -liikuttavia sanoja, kertoakseen kaikki, mitä hän oli kärsinyt heidän -poissa ollessaan: nyt jaksoi hän tuskin sammaltaa muutaman sanan; -kumpikaan naisista ei niistä välittänyt, eikä hän uskaltanut jatkaa: se -olisi kuulunut sorasoinnulta. - -Kun Minna oli lopettanut kirjeen, otti hän käsityönsä, istuutui -muutaman askelen päähän Christophesta ja alkoi kertoa matkastaan. Hän -tarinoi hupaisista viikoista, jotka oli viettänyt, ajeluretkistä, -hovielämästä, mielenkiintoisista ylhäisistä ihmisistä; hän innostui -vähitellen ja puhui paljon sellaisista tapahtumista ja henkilöistä, -joita Christophe ei laisinkaan tuntenut, mutta joiden muisto sai -Minnan äidin ja hänet itsensä ilosta nauramaan. Christophe tunsi -itsensä muukalaiseksi keskellä kaikkea tuota kerrottua; hän ei tiennyt, -miten käyttäytyä, ja hän nauroi nolon näköisenä. Hänen silmänsä eivät -lakanneet katselemasta Minnan kasvoja, ne pyysivät, ne rukoilivat yhden -ainoan katseen almua. Mutta kun Minna katsoi häneen, -- ja se tapahtui -harvoin, sillä paremminkin hän puhui äidilleen kuin Christophelle, -- -niin olivat hänen silmänsä samoin kuin hänen äänensäkin ainoastaan -rakastettavat ja välinpitämättömät. Varoiko Minna äitiään, vai -ymmärsikö Christophe hänet väärin? Hän olisi tahtonut puhua Minnalle -kahden kesken, mutta rouva von Kerich ei poistunut heidän paristaan -hetkeksikään. Christophe koetti kääntää pakinan suuntaan, joka läheni -häntä itseään; hän puhui töistään, suunnitelmistaan; hän aavisti -hämärästi, että Minna väistyi hänestä erilleen; ja vaistomaisesti -koetti hän herättää hänessä mielenkiintoa itseensä. Ja tosiaan näytti -Minna kuuntelevan hyvin tarkkaavasti; hän keskeytti hänen kertomustaan -pikku huudahduksilla, jotka eivät aina sopineet paikalleen, mutta -joiden sävy kuitenkin ilmaisi mielenkiintoa. Mutta juuri, kun -Christophe alkoi jälleen pienen lempeän hymyn huumaamana toivoa, -näki hän Minnan nostavan pikku kätensä suulleen ja haukoittelevan. -Christophe vaikeni heti. Minna huomasi sen, ja pyysi sievästi anteeksi, -sanoen olevansa väsynyt. Christophe nousi ylös, ajatellen, että -häntä pyydettäisiin jäämään; mutta hänelle ei virketty mitään. Hän -viivytteli hyvästejään ja odotti ainakin sanottavan, että hän olisi -tervetullut takaisin huomenna: siitä ei puhettakaan. Hänen täytyi -lähteä. Minna ei saattanut häntä eteiseen. Hän ojensi hänelle kätensä, --- välinpitämättömänä ja kylmänä riippui se Christophen kädessä; ja -Christophe erosi heistä keskellä salia. - -Hän palasi kauhistunein sydämin kotiinsa. Siitä Minnasta, jonka hän -oli nähnyt kaksi kuukautta sitten, hänen rakkaasta Minnastaan, siitä -ei ollut enää mitään jäljellä. Mitä oli tapahtunut? Mikä hänestä -oli tullut? Poika-raukalle, joka ei ollut koskaan vielä kokenut -sitä alinomaista vaihtelua, täydellistä katoamista, perinpohjaista -uudistumista, jonka alaisia elävät olennot ovat, olennot, joista -enemmistö ei ole edes sieluja, vaan sielukokoelma, jossa toiset -seuraavat toisiaan, muuttuvat, sammuvat yhtämittaa, -- hänelle oli -suora totuus liian julma: hän ei voinut alistua sitä uskomaan. Hän -karkoitti kauhuissaan mielestään sen ajatuksen ja koetti vakuuttaa -itselleen, että tämä oli näköharhaa, että Minna oli yhä entinen. Hän -päätti palata hänen luokseen heti huomisaamuna ja puhua hänen kanssaan, -millä hinnalla tahansa. - -Hän ei nukkunut hetkeäkään seuraavana yönä. Hän luki kaikki seinäkellon -lyönnit, yhden toisensa jälkeen. Kohta päivän valjettua hän lähti -maleksimaan Kerichien talon ympärillä; ja hän meni sisään niin pian -kuin suinkin saattoi. Hän ei tavannut Minnaa, vaan rouva von Kerichin, -joka kasteli aamuvirkkuna paraikaa karahvi kädessä verannan vieressä -kasvavia kukkia. Kun hän huomasi Christophen, pääsi häneltä hiukan -pilkallinen huudahdus: - --- Ahaa, tekö se olette!... Te tulette oikeaan aikaan, minulla on -teille hiukan puhumista. Odottakaa, odottakaa... - -Rouva pistäysi sisään viedäkseen sinne karahvin ja kuivatakseen -kätensä; sitten hän tuli takaisin, ja hänen huulillaan vilahti hieno -hymy, kun hän näki, miten typertynyt Christophe oli: poikanen aavisti -varmaankin onnettomuuden lähestyvän. - --- Mennään puutarhaan, sanoi rouva, siellä saamme olla paremmin -rauhassa. - -Christophe seurasi rouva von Kerichiä tuohon puutarhaan, joka oli niin -täynnä hänen rakkauttaan. Rouvalla ei ollut kiire puhumaan, häntä -huvitti pojan mielenliikutus. - --- Istutaanhan, virkkoi rouva viimein. - -He asettuivat penkille, jossa Minna oli ojentanut hänelle huulensa -suudeltaviksi lähtöpäivän edellisenä iltana. - --- Minä uskon, että te jo tiedätte, mistä on kysymys, virkkoi rouva -von Kerich, tullen niin totisen näköiseksi, että Christophe tyrmistyi -yhä enemmän. Minä en olisi koskaan uskonut sellaista, Christophe. Minä -pidin teitä aina vakavana poikana. Minä luotin teihin täydellisesti. -Minä en olisi uskonut teidän käyttävän väärin luottamustani ja -koettavan panna tyttäreni päätä pyörälle. Hän oli uskottu teidän -huostaanne, teidän olisi pitänyt kunnioittaa häntä, ja kunnioittaa -minua, kunnioittaa itseänne. - -Rouva von Kerichin äänessä oli leikillisen ivan vivahdus; -- rouva ei -pitänyt tätä lasten pikku haaveilua millään tavoin huolestuttavana -tapauksena; -- mutta Christophe ei sitä vivahdusta ymmärtänyt; hän -käsitti nuo moitteet traagillisesti, niinkuin kaiken muunkin: ne -repivät hänen sydäntään: - --- Mutta, rouva... mutta, rouva... sammalteli hän kyyneleet silmissä. -Minä en ole koskaan käyttänyt teidän luottamustanne väärin. Älkää sitä -uskoko, minä rukoilen teitä... Minä en ole kunniaton mies, sen vannon -teille!... Minä rakastan neiti Minnaa, rakastan häntä koko sielustani, -mutta tahdon hänet vaimokseni. Rouva von Kerich hymyili. - --- Ei, poika-parka, vastasi hän alentuvaisen suopeasti, pohjalla -halveksinta, jonka Christophe nyt viimeinkin alkoi ymmärtää. Ei, se on -mahdotonta, se on lapsetusta. - --- Miksi? Miksi? kysyi Christophe. - -Hän tarttui rouvaa käsiin, luuli, ettei hän puhunut vakavasti, sillä -rouvan ääni oli tullut lauhkeammaksi ja oli häntä rauhoittanut. Rouva -von Kerich hymyili yhä ja sanoi: - --- Siksi, että... - -Christophe vaati suoraa vastausta. Ja vallasnainen sanoi nyt -Christophelle ivansävyisen säälivästi, -- sillä rouvahan ei käsittänyt: -Christophea täysin vakavasti, -- ettei Christophella ollut omaisuutta, -että Minna oli tottunut toisenlaisten. Christophe huudahti vastaan, -että se ei haittaisi mitään, että hänestä tulee kuuluisa, rikas, että -hän saa rahaa, kaikkea, mitä Minna tahtoi. Rouva von Kerich näytti -epäilevältä; häntä huvitti moinen itseluottamus, ja hän pudisti päätään -kieltävästi. Christophe uudisti vakuuttelunsa. - --- Ei, Christophe, sanoi silloin rouva von Kerich, ei maksa vaivaa -keskustella enää asiasta, se on mahdotonta. Se ei ole pelkästään -rahakysymys. Paljon muuta!... Säätyrajoitus... - -Hänen ei tarvinnut lopettaa. Se tunkeutui kuin oka suoraan Christophen -ytimiin. Hänen silmänsä aukenivat. Hän näki nyt ivan tuossa -ystävällisessä hymyssä, hän näki kylmyyden rouvan suopeassa katseessa, -hän ymmärsi yhtäkkiä kaiken, joka eroitti hänet tuosta hänen edessään -olevasta naisesta, jota hän oli rakastanut pojan rakkaudella, joka -näytti kohdelleen häntä äidillisesti. Hän tunsi nyt, miten paljon -rouvan hellyydessä oli alentuvaa ja halveksivaa. Christophe nousi ylös, -kalman-kalpeana. Rouva von Kerich jatkoi selittelyään, hyväilevällä -äänellään; mutta nyt oli tullut loppu; Christophe ei kuunnellut enää -sanojen musiikkia, hän näki joka sanan alla tuon jalosukuisen sielun -kuivuuden. Hän ei voinut vastata sanaakaan. Hän poistui. Maailma -kieppui hänen silmissään. - -Kamariinsa päästyään heittäytyi hän vuoteelleen ja vääntelehti -vimmansa ja ylpeytensä raatelemana aivan kuin ennen pienenä. Hän -puri pielustansa, hän työnsi nenäliinan suuhunsa, ettei olisi kuultu -hänen huutoaan. Hän vihasi rouva von Kerichiä, hän vihasi Minnaa. Hän -halveksi heitä raivon voimalla. Hänestä tuntui kuin olisi häntä lyöty -korvalle, hän vapisi häpeästä, hän värisi raivosta, hänen täytyi tehdä -jotain heti paikalla, hän olisi kuollut, ellei olisi kostanut. - -Hän nousi, kirjoitti kirjeen, joka oli täynnä järjetöntä kiehuntaa: - - "Rouvani! - - "Minä en tiedä, onko niinkuin te vakuutitte, että olette - erehtynyt minun suhteeni. Mutta sen minä tiedän, että minä - olen erehtynyt suuresti teidän suhteenne. Minä luulin, että te - olisitte minun ystäviäni. Te sanoitte niin, ja te olitte sitä - olevinanne, ja minä rakastin teitä niinkuin omaa henkeäni. Minä - näen nyt, että se oli pelkkää valhetta, ja että hellyytenne minua - kohtaan ei ollut muuta kuin petosta: te käytitte minua omaksi - huviksenne, minä olin teille ajanviettona, minä olin teille - musikanttina, -- pikenttinä. Mutta teidän pikenttinne minä en - ole! Minä en ole kenenkään pikentti. - - "Te annoitte minun tylysti ymmärtää, että minulla ei ole oikeutta - rakastaa teidän tytärtänne. Mikään maailmassa ei voi estää - minun sydäntäni rakastamasta ketä se tahtoo, ja vaikka minä en - ole jalosyntyinen kuin te, olen kuitenkin yhtä jalo kuin te. - Sydän miehen aateloi: jos en olekaan kreivi, on minussa ehkä - enemmän kunniaa kuin kreiveissä usein. Olipa edessäni pikentti - tai kreivi, sillä hetkellä, kun hän minua herjaa, minä häntä - halveksin! Minä halveksin kuin likaa jalkaini alla kaikkea, joka - väittää olevansa jaloa, jos sillä ei ole sielun jaloutta. - - "Hyvästi! Te ette ole tuntenut minua. Te olette pettänyt minut. - Minä inhoan teitä. - - "Tämän lausuu se mies, joka kielloistanne välittämättä rakastaa - Minna-neitiä, hän, joka rakastaa häntä kuolemaansa saakka, _koska - hän on minun_, eikä mikään voi häntä minulta riistää." - -Tuskin hän oli heittänyt tämän kirjeen laatikkoon, niin hän kauhistui, -mitä oli tehnyt. Hän koetti olla sitä ajattelematta, mutta eräät -lauseet palasivat aina hänen mieleensä; kylmä hiki nousi hänen -ohimoillensa, kun hän ajatteli, että rouva von Kerich luki näitä -mahdottomuuksia. Ensi hetkellä piti häntä vielä hänen epätoivonsa yllä; -mutta seuraavana päivänä hän jo käsitti, ettei hänen kirjeestään ollut -muuta tulosta kuin että se eroittaisi hänet perinpohjin Minnasta: ja -se tuntui hänestä onnettomuuksista kauheimmalta. Hän toivoi vielä, -ettei rouva von Kerich, joka tunsi hänen pikaisuutensa, ottaisi tätä -vakavalta kannalta, että hän tyytyisi varoittamaan häntä ankarasti, -ja että, -- ja kukapa tietää? -- hän ehkä heltyisi hänen vilpittömän -rakkautensa tähden. Hän odotti ainoastaan sanaa heittäytyäkseen rouva -von Kerichin jalkain juureen, hän odotti viisi päivää. Sitten tuli -kirje. Siinä sanottiin: - - "Hyvä herra Krafft. - - "Koska mielestänne on tapahtunut erehdys kahden puolen meidän - välillämme, niin on ehdottomasti viisainta olla sellaista enää - jatkamatta. Minä soimaisin itseäni, jos pakottaisin teitä - pitkittämään ystävyyttä, joka on käynyt teille kiusalliseksi. - Teistä lienee siis luonnollista, että meidän välimme katkeavat. - Toivon, että olette löytävä toisia ystäviä, jotka osaavat antaa - teille sen arvon kuin haluatte. Minä en epäile laisinkaan - tulevaisuuttanne ja seuraan loitompaa suopein mielin kehitystänne - musiikkiurallanne. - - Parhaat tervehdykseni - - Josepha von Kerich." - -Katkerimmat moitteet eivät olisi olleet näin julmia. Christophe näki -olevansa hukassa. Henkilölle, joka viattomasti syyttää, voi aina -vastata. Mutta mitä tehdä tällaista välinpitämätöntä kohteliaisuutta, -tällaista olematonta vastaan? Christophe meni aivan sekaisin. Hän -ajatteli, ettei hän näkisi enää koskaan Minnaa; sitä hän ei jaksaisi -sietää. Hän tunsi, miten vähänarvoinen oli kaiken maailman ylpeys -pienimmänkin rakkauden rahdun rinnalla. Hän unohti koko itsetuntonsa, -hän tuli raukkamaiseksi, hän kirjoitti uusia kirjeitä, joissa -hän rukoili anteeksi. Ne olivat yhtä järjettömiä kuin tuo vihan -puuskauskin. Vastausta ei tullut. - -Ja kaikki oli lopussa. - - - - -Hän oli kuolla. Hän aikoi tappaa itsensä. Hän aikoi tappaa toisia. -Hän ainakin kuvitteli, että hän sitä aikoi. Hänelle tuli murhapolton -ja murhan vimma. Ei saata aavistaa, minkälainen rakkauden ja vihan -tunteitten voima saattaa raivota eräiden lasten sydämissä. Se oli hänen -lapsuutensa hirvittävin kriisi ja siitä tuli lapsuuden loppukohta. Se -karkaisi hänen tahtonsa, mutta se olikin sen ainaiseksi murtaa. - -Hän ei voinut elää enää. Hän seisoi tuntikausia ikkunaa vasten ja -katseli alas pihakivitykseen; hän ajatteli, aivan niinkuin ennen -pienenä ollessaan, että löytyi ainoastaan yksi keino päästä elämän -kidutuksesta, jos se kasvoi liian raskaaksi kantaa. Se keino oli -tuolla, hänen alapuolellaan, juuri tuossa... Hetki vain? Kukapa -tietää?... Ehkä vasta monien tuntien -- vuosisataisten -- hirveäin -kärsimysten jälkeen!... Mutta niin suuri oli hänen nuori epätoivonsa, -että hänen sieluaan veti vastustamattomasti tuohon päätä pyörryttävään -nieluun. - -Louisa näki hänen kärsivän. Hän ei voinut tarkoin aavistaa, mikä -hänellä oli; mutta hänen vaistonsa varoitti häntä hämärästi vaarasta. -Hän koetti lähentyä poikaansa, ymmärtää hänen suruansa ja lohduttaa -häntä. Mutta äiti-parka oli vähitellen tottunut olemaan puhumatta -suoraan Christophen kanssa. Monet vuodet oli Christophe kätkenyt -ajatuksensa itseensä; ja Louisalla oli liiaksi elämän aineellisia -huolia, niin ettei hänellä ollut aikaa koettaa niitä aavistaa. Nyt, kun -hän olisi tahtonut rientää häntä auttamaan, ei hän tiennyt, mitä tehdä. -Hän kierteli Christophen ympärillä todellisessa sielun ahdistuksessa; -hän olisi toivonut löytävänsä sanoja, jotka olisivat helpoittaneet -hänen tuskaansa; hän ei uskaltanut puhua, sillä hän pelkäsi häntä -loukkaavansa. Ja niin varovainen kuin hän olikin, hän ärsytti häntä -kuitenkin, jokaisella liikkeellään, yksinpä läsnäolollaankin; sillä -Louisa ei ollut liioin kekseliäs eikä kovin herkkä tunteiltaan. Ja -kumminkin Christophe häntä rakasti, he rakastivat toinen toisiaan. -Mutta kun vähät seikat voivat maailmassa eroittaa toisistaan henkilöt, -jotka rakastavat ja kunnioittavat toisiaan koko sielustaan! Liian -kovaääninen puhe, kulmikkaat liikkeet, pieni loukkaava nykäys -silmäluomissa tai nenänjuuressa, tottumukset aterioidessa, kävellessä -tai nauraessa, jokin ruumiillinen vastenmielisyys, jota ei vei -selittää... Sanotaan, että se ei merkitse mitään; ja se on kuitenkin -kokonainen maailma. Sangen usein se riittää syyksi, että äiti ja poika, -veljekset tai ystävykset, jotka ovat toisilleen kovin läheisiä, jäävät -silti aina vieraiksi. - -Christophe ei siis löytänyt äidin hellyydessä riittävää tukea -vaarallisena kautenaan, joka hänellä nyt oli. Ja muuten: mitä arvoa on -toisten hellyydellä intohimon itsekkyydessä, joka ajattelee pelkästään -omaa olemustaan? - -Eräänä yönä, kun hänen omaisensa nukkuivat ja kun hän istui pöytänsä -ääressä liikkumatta ja ajattelematta mitään, vaipuneena tuijottamaan -tuohon vaaralliseen aikomukseensa, kaikui pieneltä hiljaiselta -kadulta askeleita, ja naputus oveen herätti hänet yhtäkkiä synkästä -horroksesta. Ulkoa kuului epäselvää äänten sorinaa. Christophe -muisti, ettei isä ollut tullut vielä illalla kotiin, ja hän ajatteli -vihastuen, että hänet tuotaisiin nyt sinne juovuksissa, niinkuin viime -viikollakin, jolloin hänet oli löydetty keskeltä katua makaamasta. -Sillä Melchior ei noudattanut enää vähintäkään kohtuutta; hän -heittäytyi yhä enemmän paheen valtaan; hänen rautainen terveytensä ei -vain näyttänyt vähääkään kärsivän moisista mielettömistä hurjuuksista, -jotka olisivat tappaneet minkä muun miehen tahansa. Melchior söi neljän -miehen ruokahalulla, joi niin, että kaatui tiedottomana maahan, jäi -öiksi ulos jääkylmään sateeseen, rusikoitui pahasti tappeluissa, ja oli -seuraavana päivänä taas pystyssä, meluavan iloisena kuin ennenkin, ja -vaati, että kaikkien hänen ympärillään oli oltava iloisia. - -Louisa oli jo noussut ylös ja meni kiireesti avaamaan; Christophe ei -hievahtanut, hän tukki käsillään korviaan, päästäkseen kuulemasta -Melchiorin juopunutta ääntä ja naapurien ilveileviä huomautuksia... - -... Yhtäkkiä valtasi hänet selittämätön ahdistus: hän alkoi vavista, -tietämättä, miksi, ja peitti kasvonsa käsiinsä. Ja samassa sai -sydäntäviiltävä tuskanhuuto hänet nostamaan päänsä. Hän ryntäsi -ovelle... - -Keskellä miesten parvea, jotka puhuivat hiljaisella äänellä, pimeässä, -ainoastaan lyhdyn lekuttavan hohteen valaisemassa käytävässä, -makasi paareilla ruumis, niinkuin isoisä ennen, vettä valuen ja -liikkumattomana. Louisa nyyhkytti sen kaulassa. Melchior oli löydetty -myllyjoesta hukkuneena. - -Christophelta pääsi huuto. Koko muu maailma unohtui, kaikki toiset -tuskat haipuivat tuossa tuokiossa. Hän heittäytyi isänsä ruumiille, -Louisan viereen, ja he itkivät yhdessä. - - - - -Istuessaan vuoteen vieressä vartioiden Melchiorin viimeistä unta, isän, -jonka kasvot olivat nyt saaneet ankaran ja juhlallisen ilmeen, tunsi -Christophe kuoleman synkän rauhan tulevan sieluunsa. Hänen lapsellinen -intohimonsa oli haihtunut niinkuin kuumepuuska; haudan jääkylmä -henkäys oli pyyhkäissyt sen kaiken pois. Minna, hänen ylpeytensä, -hänen rakkautensa, ja hän itsekin... oi, ihmiskurjuutta, miten kaikki -oli vähäpätöistä tämän todellisuuden, ainoan todellisuuden rinnalla: -kuoleman! Mitä maksoi vaivaa kärsiä niin paljon, kaivata niin paljon, -ahertaa niin paljon, saavuttaakseen ainoastaan tämän! - -Hän katseli iäksi uinahtanutta isäänsä, ja hänen sielunsa täytti -ääretön sääli, hän muisti nyt hänen pienimmätkin hellyyden -osoituksensa, sillä kaikkine heikkouksineen ei Melchior ollut paha, -hänessä oli paljon hyvää. Hän rakasti omiaan. Hän oli rehellinen. -Hänessä oli rahtu Krafftien horjumatonta kunniallisuutta, joka ei -suvainnut moraali- ja kunniakysymyksissä tingintää eikä koskaan olisi -hyväksynyt itsessään noita pieniä rumuuksia, joita hienoissa piireissä -ei pidetä juuri vikoina. Melchior oli rohkea, ja kaikilla vaaran -hetkillä asetti hän itsensä sille suorastaan nauttien alttiiksi. Jos -hän oli omaksi ilokseen tuhlaavainen, oli hän sitä myöskin muille: hän -ei voinut nähdä ketään suruisena; ja hän antoi vierasvaraisesti siitä, -mikä oli hänen omaansa, ja siitäkin, mikä ei ollut hänen omaansa, --- köyhille vaivaisille, joita jossakin kehtasi. Kaikki nämä avut -muistuivat nyt Christophen mieleen: -- osaksi hän keksikin ne tai -ainakin niitä liioitteli. -- Hänestä tuntui, ettei hän ollut ymmärtänyt -isäänsä oikein, hänen tuntonsa soimasi, ettei hän ollut rakastanut -häntä tarpeeksi. Hän näki hänet elämän lyömänä; ja hän luuli kuulevansa -tuon onnettoman sielun, joka oli ollut liian heikko taisteluun ja jonka -virta oli vienyt mukanaan, vaikeroivan hukkaan tuhottua elämäänsä. Hän -kuuli tämän valittavan rukouksen, jonka sävy oli kerran rusentanut -hänen sydäntään: - --- Christophe, älä halveksi minua! - -Tunnontuskat mursivat häntä. Hän heittäytyi itkien suuteleman vainajan -kasvoja. Hän toisti niinkuin sillein ennenkin: - --- Rakas isä, minä en halveksi sinua, minä rakastan sinua! Anna -anteeksi! - -Mutta valitus ei vaiennut, se kiihtyi hädäksi: - --- Älkää halveksiko minua, älkää halveksiko minua!... - -Ja yhtäkkiä Christophe näki makaavansa itse vainajan paikalla. Hän -kuuli noiden kauheain sanain tulevan omasta suustaan, hän tunsi -sydäntään painavan hyödyttömän, auttamattomasti hukatun elämän -epätoivon. Ja hän ajatteli kauhuissaan: "Ah, ennen kaikki maailman -kärsimykset, kaikki tuskat kuin päättyä näin."... Miten lähellä hän -sitä oli ollut! Eikö hän ollut vähällä antautua kiusauksen valtaan, -murskata itse elämänsä, paeta pelkurimaisesti _tuskaansa_? Niinkuin -eivät kaikki tuskat, kaikki häpeät olisi pelkkää lapsen leikkiä -suurimman kidutuksen ja rikoksen rinnalla, joka oli: pettää itsensä, -kieltää vahva uskonsa, joutua halveksimaan itseään kuolemassa! - -Hän näki, että elämä oli taistelu ilman lepoa ja armoa, jossa ihmisen, -jossa miehen, joka tahtoo miehen nimen kantaa, täytyy taistella -lakkaamatta, kokonaisia näkymättömien vihollisten sotalaumoja vastaan: -luonnon saaliinhimoisia voimia, valonarkoja haluja, hämäriä ajatuksia, -jotka vetävät petollisesti häntä alentamaan itsensä ja tuhoutumaan. Hän -näki, että hän oli ollut langeta ansaan. Hän näki, että onni ja rakkaus -ovat hetken petosta, joilla koetettiin saada sydän riisumaan aseensa ja -antautumaan. Ja tuo viisitoista-vuotias pikku puritaani kuuli Jumalansa -äänen: - --- Käy, käy, lepäämättä koskaan. - --- Mutta minne käyn, Herraa Mitä teenkin, minne menenkin, eikö loppu -ole aina sama, eikö päämaali ole tuossa? - --- Käykää kuolemaan, te, joiden täytyy kuolla! Käykää kärsimään, te, -joiden täytyy kärsiä. Ei eletä sen tähden, että oltaisiin onnellisia. -Eletään siksi, että täyttyisi Lakini. Kärsi. Kuole. Mutta ole, mitä -sinun pitää olla: -- Mies. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Jean Christophe II, by Romain Rolland - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN CHRISTOPHE II *** - -***** This file should be named 58745-8.txt or 58745-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/8/7/4/58745/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |