diff options
| -rw-r--r-- | 57948-0.txt | 11053 | ||||
| -rw-r--r-- | 57948-8.txt | 11436 |
2 files changed, 11053 insertions, 11436 deletions
diff --git a/57948-0.txt b/57948-0.txt new file mode 100644 index 0000000..ef49e10 --- /dev/null +++ b/57948-0.txt @@ -0,0 +1,11053 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57948 *** + + + + + + + + + + + +CALVININ AIKOINA + +Kirj. + +D. Alcock + + +Englannin kielestä suomensi + +O. Astala + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1906. + + + + +SISÄLLYS: + + I. St. Clairen nunnat. + II. Ami Berthelierin historia. + III. Suuri valkea valtaistuin. + IV. Ranskan pakolaiset ja Geneven libertinit. + V. Caulaincourtin kaksi ystävää. + VI. Muuan Norbert de Caulaincourtin ystävä. + VII. Sisar Claudine. + VIII. Uusi Geneve. + IX. Onnettomuus ja vetoomus. + X. Valon välkähdys. + XI. Onko missään apua. + XII. Lusikka-ritari. + XIII. Geneveläinen morsian. + XIV. Odottamaton kohtaus. + XV. Muuan Savoijalainen maja. + XVI. Ami Berthelier löytää ystävän. + XVII. Suuren neuvoston edessä. + XVIII. Norbert de Caulaincourtia kiitetään. + XIX. Kuuluisa Ami Berthelier. + XX. Jälleen lusikan ritari. + XXI. Luopuminen. + XXII. Pelätty keskustelu. + XXIII. Norbertin lähetys. + XXIV. Lyon. + XXV. Vankilassa. + XXVI. Tuomiokirkossa. + XXVII. Synkkiä pilviä. + XXVIII. Vanhat asiat haihtuvat. + XXIX. Kantaen vuosien taakkaa. + XXX. "Mene rauhaan". + XXXI. Calvinin kuolema. + XXXII. Loppu. + + + + +I LUKU. + +St. Clairen nunnat. + + +Oli aivan aikaista, ennen kello viittä, pimeänä, pilvisenä elokuun +aamuna vanhassa Geneven kaupungissa enemmän kuin kolme ja puoli +sataa vuotta takaperin. Mutta jo oli kokoontunut tungos komean +porttikäytävän luo, joka johti St. Clairen nunnaluostariin. Siinä +oli muutamia hyvinvoipia kansalaisia verkaviitoissa, tai ainakin +hyvissä villaisissa. Nämä antoivat toisillekin hyvin kaivatun, +kunnioitettavamman ulkonäön. Väki oli enimmäkseen alimaisesta +kansanluokasta, raakoja miehiä ja joutilaita katupoikia, jotka +ilvehtivät, huutelivat ja laskettelivat sukkeluuksia toisilleen ja +sivukulkijoille omalla tavallaan. Mutta heidän huonosointuisten +ja usein tarkotuksettomien huutojensa joukosta kohosi aina yksi +korkeammalle muita: "Messut pois!" + +"Ole hiljaa, suulas nulikka!" sanoi eräs pinkkatakkinen mies ja antoi +huutajalle kajahtavan korvapuustin. "Tiedäthän ainakin että tämä: +'Messut pois!' merkitsee: 'Koulut sijaan!' Ja älköön vaan mestarisi +piloille hellitelkö sinua vitsan säästämisellä!" + +"Ota tämä iskustasi!" vastusti poika lyöden pois hyökkääjän hatun ja +viskaten sen ojaan. + +"Pyydän, lopettakaa!" huusi kolmas puhuja. "Katsotaanpas somia naisten +kasvoja, kun he kulkevat ohitse. Neuvosto on kohdellut heitä paremmin +kuin he ansaitsevat. Se on antanut heille kohteliaan luvan mennä minne +vaan haluavat ja suojatut vaunut turvaksi." + +"Vieläpä suojatut vaunut! Kylpy järvessä olisi heille paremmin +tarpeen", sanoi eräs. "Me olemme onnellisesti päässeet heistä ja heidän +ruttoisesta parvestaan. Hyi kirous!" + +Pinkkatakin kantaja kääntyi suuttuneena häneen. "Mitä ovat St. Clairen +nunnat tehneet sinulle tai omaisillesi, että sinun pitää kiroaman +heitä? Katso itseäsi, väärä-oppinen! Kirouksia tulee omaan kotiisi, +niinkuin kanoja, orren täydeltä." + +"Hush! Olkaa meluamatta", puhui käskevä ääni, samalla kun kansa teki +tietä kaupungin edus- eli valtuusmiehelle. "Väistykää, väistykää! +Naiset tulevat heti. Kunniamme tähden, Geneven lapset, elkäämme antako +heidän kuulla huonoa sanaa meidän joukostamme." + +Edusmiehen varma ääni sai väen kuuliaisuuteen, ja rahvas seisoi +hetkisen hiljaa katsellen suureen porttiin, joka niin kauvan oli ollut +suljettu ulkomaailmalle. He tiesivät mitä sen ulkopuolella oli. Mutta +mitä se oli kätkenyt sisäänsä noina kaikkina vuosina? + +Heidän katsellessansa portti tärähteli, liikkui ikäänkuin sitä +avattaisiin sisäpuolelta. Kahdesti, kolmasti se näytti olevan +aukeamaisillaan, mutta kumminkin sen salvat seisoivat. Kentiesi vanhan +portinvartijan kädet, koettaessaan avata sitä, vapisivat liian paljo +toimessaan. Ja todellakin oli surullista. St. Clairen nunnat aikoivat +jättää ainaiseksi nunnakuntansa ikivanhan talon -- muutamat heistä +ainoan kodin, minkä he koskaan olivat tunteneet. Geneve oli ottanut +vastaan uskonpuhdistuksen ja kirkolliset huoneet piti muutettaman +kouluiksi tai sairaaloiksi. Niiden asukkailla kumminkin oli vapaus joko +jäädä kaupunkiin tai jättää se, niinkuin halutti. St. Clairen nunnat +pitivät parempana lähteä pois. He aikoivat mennä nunnakuntansa toiseen +asuntoon Annecy'yn. + +Joukon odottaessa tunkeutui valkotukkainen, voimattoman näköinen mies +esiin. Hän oli hyvin rampa ja nojasi raskaasti sauvaan. Hänen pitkä, +kulunut takkinsa riippui väljänä riutuneen ruumiin ympärillä. Kasvonsa +olivat kuluneet ja hänen poskensa kuopallaan, mutta silmänsä olivat +kirkkaat ja terävät, palaen hartaasta odotuksesta. Kansa väistyi +kunnioittavasti hänen tieltään ja virallinen henkilö tarjosi hänelle +seisomapaikan vierellään. Hänen vielä jupistessaan kiitossanoja alkoi +yleinen liike. Kaikkien silmät kääntyivät suureen porttiin, kun se +viimeinkin lensi aivan auki. + +Kaksittain, surullisessa äänettömyydessä, pitäen toisiaan kädestä +tulivat mustapukuiset, tiheähuntuiset nunnat esille. Alakuloisen +kulkueen edessä käveli iäkäs naisjohtaja kumaraisena ja vapisevana, pää +alas painuneena. Hänen horjuvaa käyntiään tuki alijohtajan voimakkaampi +käsivarsi. Suorana ja vakaana astui tämä kookas ja arvokas henkilö +pitäen koholla ristiinnaulitun kuvaa ja messuten varmalla äänellä Ave +Mariaa. Hän tiesi että rukous taivaan kuningattarelle oli pilkkaa hänen +kuulijoilleen. Sitä pahempi heille! + +Sydämeen tunkeva huuto katkasi messun. "Claudine! Claudine! Sisareni!" + +Valkotukkainen mies oli hyökännyt nunnan luo, joka seurasi alijohtajaa. +Nunna oli kävellyt pää painuneena, itkien hiljaa huntuunsa, jonka hän +nyt pelosta ja hämmästyksestä heitti osaksi sivulle. Kasvonsa olivat +sievät ja miellyttävän näköiset, vaikk'eivät ne koskaan liene olleet +kauniit, tuskin nuoruudessakaan. Pehmeät, ruskeat hiukset olivat yhä +ilman harmaita ja otsa ja poski rypytön. Näytti kuin olisi elämä +kohdellut häntä lempeästi, ja niinpä olikin, yhden suuren sieluntuskan +jälkeen. "Tule mukaan, sisareni, tule kanssani, tarvitsen sinua!" hän +alkoi, ei kovaa, vaan matalalla, kiivaalla, puoleksi tukahdetulla +kuiskeella. + +Claudine vetäytyi hänestä pois pelon hämmentämänä. "Ei, ei", sopersi +hän. "Oi ei, minä olen Kristuksen morsian." + +Mutta mies ei hellittänyt. "Katsoppas minua, Claudine, katsohan nyt +minua", hän pyyteli. "Olen Ami, veljesi, jota niin rakastit entisinä, +vanhoina aikoina. Etkös muista?" + +Silloin nunna katsoi häneen, katsoi vakavasti, ikävöiden. Uusi valo +koitti hänen tumman sinisissä silmissään. "Niin, minä muistan", hän +sanoi uneksien. "Vanhat ajat! -- Mutta ne ovat menneet, aikoja menneet. +-- Olen kuollut maailmalle. Anna minun mennä!" + +Ami piti yhä kiinni. "Claudine", hän anoi, "katsoppas minua vielä +kerran." + +Claudine katsoi jälleen. "Mutta te ette ole Ami. Olette vanha, vieras +mies", hän sanoi, kasvonsa epäilevän näköisinä. Sitten hän muuttuneella +äänellä lisäsi: "Enkä minä voi puhua kanssanne. Nähkääs, suljemme tien. +Minun täytyy mennä." + +"Et saa mennä, Claudine, kuulehan! Orvon lapsuutemme muiston nimessä, +kun olin isä ja äiti sekä sinulle -- --" + +Tässä alijohtaja kääntyi ja puhui. "Mitä tämä sopimaton sekaantuminen +merkitsee?" hän kysyi ankarasti. "Eikö ollut sovittu että saisimme +mennä ilman nöyryytystä tai estettä? Tämäkö on teidän väärä-oppista +lupauksen pitämistä? Mies, väisty! Elä koske pyhään sisareen, +Kristuksen morsiameen!" Sitten hän sanoi vastaansanomattomalla, +käskevällä äänellä: "Sisar Agatha, tule pois!" + +Murtuneen miehen hento vartalo näytti kasvavan ja hän puhui melkein +majesteetillisesti: "Hän, jota kutsutte Sisar Agathaksi, on sisareni +Claudine Berthelier. Hän lähtee kanssani kotiin." + +"Hän ei saa! Sisar Agatha, muista itseäsi ja valaasi! Pitäkää huoli, +valtuusmies, täyttäkää lupauksenne ja pyytäkää heitä antamaan tietä." + +Virkamies selvitti ääntään ja näytti epäilevän. "Jos nainen tahtoo --" +hän alkoi. + +"Hän on pitävä valansa. Tule, sisar!" + +Claudinen hämmentyneet silmät kääntyivät säälittävästi yhdestä toiseen. +Hän vaihteli väriä, hän näytti olevan pyörtymäisillään. Mutta hän ei +liikkunut eikä tehnyt elettäkään pudistaakseen pois veljensä kättä. + +Lopulta sitten johtaja välitti. "Antakaa sisar Agathan valita", hän +sanoi heikolla, vanhuudesta vapisevalla äänellä. "Sisar, mitäs sinä +itse tahdot?" + +"Niin, valitse", sanoi alijohtaja ankarasti. "Tule kanssamme ja pidä +lupauksesi, tai mene takaisin maailmaan, josta olet luopunut, ja kadota +sielusi iäksi!" + +"Jollei Jumala anna sinulle katumusta", sanoi johtaja. "Mutta valitse, +sisar Agatha, sillä meidän pitää mennä." + +Claudine vapisi kovin. Virran tavoin riensivät nuoruuden päivät +takaisin hänen luoksensa. Mutta toisella puolen oli elämän tottumus, +oli hänen valansa ja oli vielä se, jota hän piti velvollisuutenaan +Jumalaa kohtaan. Hänellä ei ollut voimaa päättää. + +Amin vahva tahto ratkaisi hänen puolestaan. Hän tarttui Claudinen +käsivarteen ja veti hienolla väkivallalla hänet pois. Oli jo aika: he +olivat jo liian kauvan sulkeneet tien. Johtaja pois kääntyessään sanoi +surumielin jäähyväisensä, alijohtaja taas ankaralla äänellä lausui: +"Jumala antakoon sinulle anteeksi." Oikeastaan hänen ajatuksensa +kumminkin oli: "En usko, että Hän sitä koskaan tekee." + +Ami johdatti sisarensa kansan läpi, joka seisoi melkein ääneti ja +kunnioittaen, lukuunottamatta muutamia häpeemättömiä katupoikia +kokkapuheineen luopuvalle nunnalle. Heidän saavuttuaan rauhalliselle +kadulle, hän sanoi: "Meillä on jonkinverran käveltävänä, sillä minä +asun sillan takana Rue Cornavi'n varrella. Majapaikkani on köyhä, mutta +mukava. Olen valmistuttanut huoneen sinulle. Tiesin että tulet +kanssani." + +Claudine oli kävellyt hänen rinnallaan koneellisesti, hämmentyneenä. +Tai paremmin, niinkuin se joka yht'äkkiä on muutettu toiseen maailmaan. +Kadut, talot, ohikulkijat -- kaikki olivat ihmeitä. Häntä ivaavat pojat +olivat sekä ihme että kauhistus. Maakin hänen jalkainsa alla tuntui +lisäävän hänen epävarmuuttansa, johon kummallisesti sekaantui tieto +väärinteosta. Hän oli siellä missä hänellä ei ollut oikeutta olla ja +missä ei ollut hänen paikkansa. Oli paljo taloja, paljo väkeä, useita +kasvoja ja kaikki hänelle tuntemattomia. + +Mutta kuultuaan veljensä puhuvan hän koetti jännittää itseään. Hänen +hämmentyneessä ajatuksessaan alkoivat hienon syntyperän ja veren +vaistot päästä voitolle. Hän teki kohteliaan yrityksen vastata, vaikka +tuskin ymmärsi Amin puhetta. "Asutko siis yksin?" sai hän lausutuksi. + +"Margareta on aina mukana." + +Claudinen kauniit, hämmästyneet kasvot saivat puhtaan mieltymyksen +hohteen. "Vanha rakas vaalija!" sanoi hän. "Mutta ei -- se ei voi olla. +Hän olisi jo sadan vuoden vanha." + +Epäselvä hymy kierteli Berthelier'in lujilla, selväpiirteisillä +huulilla. "Hän on juuri kuudenkymmenenkolmen vanha", hän sanoi. "On +vasta kuusitoista vuotta siitä kun erosimme, eikä hän silloin ollut +vanha muista kuin minusta ja sinusta." + +"Kuusitoistako vuotta? Ei se minusta tuntunut niin pitkältä. +Uskonnonharjoituksissa ovat tunnit pitkiä, mutta vuodet lyhyitä." + +"Minusta se tuntui paljoa pitemmältä. Paitsi Margaretaa on luonani +vielä lapsi." + +"Mikä lapsi?" lausui Claudine hieman kummastuneella äänellä. + +"Muutamia vuosia sitten, kun me pelkäsimme savojalaisten ja ligan +hyökkäystä, hävitimme omat esikaupunkimme puolustusta varten. Tietysti +olet kuullut siitä?" + +Claudine pudisti päätään. + +"Kansaa tuli kaupunkiin St. Gervais'tä asti hakemaan turvaa. Margareta +ja minä tulimme myös, vaikk'ei Rue Cornavin ollutkaan hävitetty. +Me annoimme suojaa asunnossamme maalaisväelle, eräälle miehelle ja +vaimolle, jotka kuolivat siellä kuumeeseen. He jättivät tämän pienen +lapsen. Margaretan täytyi hoitaa ja elättää häntä, ja -- mitäpäs siinä +oli tekemistä? Enhän voinut jättää lasta ulos rappusille." + +"Olisittehan voineet tuoda hänet luostariin." + +Berthelier kohautti olkapäitään ja vaikeni. Sitten hän alkoi jälleen: +"Margareta piti hyvää huolta lapsesta, mutta nyt lapsi kasvaa ja -- +minä tarvitsen sinua." + +"Häntäkö varten?" Sen Claudine lausui tyytymättömyyden tunteella, jota +ei itsekään ymmärtänyt. + +"Enemmän itseäni varten." + +Äänettömyys seurasi. Viimein Claudine, jonka tajunta näytti vähitellen +palaavan, kääntyi kysymään: "Veli, mikä on tehnyt sinut niin +valkotukkaiseksi ja rammaksi?" + +"Luulin että tiedät. Vankila ja ratas se oli. Mutta eivät he minulta +mitään saaneet. Ja minä olen saanut kostoni. Se minkä puolesta +taistelimme on saavutettu. Tosin kyllä emme me sitä voittaneet eikä +edes meidän menettelytapamme." + +"En ymmärrä", sanoi Claudine. Äänettömyyden jälkeen hän lisäsi: "Mutta +toivon, veli, ettet ole unhottanut uskoa ja tullut harhaoppiseksi +toisten tavalla. Sielusi olisi iäksi kadotettu." + +Epäselvä hymy palasi jälleen. "En usko samoin kuin sinä", sanoi Ami. +"Mutta voit lohduttaa itseäsi, sillä en minä usko Villiam Farrel'in enkä +Johan Calvinin oppejakaan. Ja ehkäpä en pidä näitä herrasmiehiä pappeja +parempana. Kumminkin he ovat meidän puolestamme tehneet meidän työmme." + +"En ymmärrä", sanoi Claudine jälleen, tällä kertaa melkein säälien. + +"Yksi niistä monista asioista, joiden tähden tahdon sinua, sisareni", +lisäsi Ami ystävällisesti, "on että opetat pienelle Gabriellelle hänen +rukouksensa, sillä Margareta vanhoillaan kallistuu suuresti uuteen +oppiin. Minä taasen pidän vanhaa -- vaikkakaan en niin hyvänä vahvoille +miehille -- soveliaampana pienille tytöille. Mutta viimeinkin olemme +perillä." + +"Onko se tämä talo, jossa on kirjansitojan kilpi?" + +"Ei -- seuraava. Mutta risti silmäsi Claudine, kun menet sivu, sillä +siihen on juuri tullut asumaan isä Calvinin oma veli, joka sitoo +kirjoja hänelle." + +Kun Berthelier lähestyi omaa oveaan, juoksi ulos pieni, kaunis, +tummasilmäinen ja tummatukkainen tyttö ja heittäytyi ihastuttavalla, +ylenmääräisellä tervetuliaisella hänen syliinsä. + +"Varovasti, varovasti!" sanoi Ami. "Varo sauvaani ja rampaa jalkaani. +Gabrielle, tämä on minun rakas sisareni ja sinun hyvä tätisi Claudine, +joka tulee elämään kanssamme ja pitämään huolta sinusta ja minusta. +Mene hänen luoksensa, suutele hänen kättänsä ja pyydä häntä rakastamaan +sinua." + +Lapsi peräytyi pahantuulen näköisenä. "En pidä hänen vaatteistaan", hän +sanoi, "enkä tahdo kenenkään muun rakkautta kuin teidän ja Margaretan." + +Berthelier katsoi sisareensa. "Näet jo että sinua tarvitaan täällä", +hän sanoi. "Emme osaa Margareta enkä minä tehdä muuta lapsen kanssa +kuin rakastaa sitä. Mutta tule sisään, sisareni. Tervetuloa kotiini, +tai pikemmin omaasi." + + + + +II LUKU. + +Ami Berthelier'in historia. + + + "Kerran alkanut vapauden taistelu periytyy vertavuotavasta isästä + poikaan; vaikka usein ehkäistynä, ei sitä koskaan voiteta." + +Kun Geneve järven kaunis kaupunki otti vastaan uskonpuhdistuksen, +oli se jo tuntenut vapauden nousevan auringon kunniaa ja loistoa. +Noin kaksikymmentä vuotta sitten oli se heittänyt niskoiltaan +kaksinkertaisen tyranniuden, joka itse asiassa oli yksi ja sama. +Sillä julman, irstaan piispaprinssin ristien takana oli Savojan +ruhtinaan miekka ja valtikka. Piispa ja ruhtinas yhdessä olivat +sortaneet Geneveä, kunnes taakka tuli liian raskaaksi kannettavaksi ja +kaupunkilaiset alkoivat kysellä toisiltaan puodeissa ja toreilla: + +"Miksi kannamme sitä kauemmin?" He olivat jo hyvin kehittyneet tekemään +tämänlaisen kysymyksen ja löytämään vastauksen. Heidän ammattikuntansa +olivat harjaantuneita, ja vilkkaan kaupungin seura- ja kunnalliselämä +oli tehnyt ne nopeiksi; samoin kauppa, näppärät ammattimiehet, taajat +matkat ja vieläpä kaikki henkiset edut, joita aika -- ja se oli +Renessansin aika -- voi tarjota, puolestaan vaikutti siihen. Heistä, +niinkuin useimmista heidän aikalaisistaan, se aika oli nuori; se oli +täynnä toimeliaisuutta ja lupaavaa odotusta. Samoin se oli nuoruuden +ja reippauden virheitä täynnä, täynnä rohkeutta ja vallattomuutta ja +tuota tietämättömyyttä, joka on vallan varma kaikesta taivaassa ja +maan päällä. + +Kumminkin, kun aika on nuori, on hyvä niiden olla, jotka myöskin ovat +nuoria. Semmoinen oli Ami Berthelierinkin kohtalo. Hän oli varakkaan +Geneven kansalaisen orvoksi jäänyt lapsi. Isänsä oli lisännyt +omaisuutensa enemmän kuin kaksinkertaiseksi menemällä naimisiin +liikeystävänsä, Augsburgin kaupparuhtinaan, tyttären kanssa. Nuori +Berthelier, kasvatettuna Paduassa sai Renessansin hengen ja tottui +rakastamaan sen klassillisia oppeja, sen latinalaisia runoja, sen +kirjastoja ja sen "ruskeita kreikkalaisia käsikirjoituksia". Mutta +vielä enemmän hän piti vapaan, uudestasyntyneen Geneven unelmista. Hän +oli nuori, hieno mies, oppilas ja koululainen, mutta ennen kaikkea hän +oli Geneven kansalainen, sielultaan ja mieleltään hugenotti. Tällä +kunnia- ja tunnusnimellä ei ollut vielä uskonnollista merkitystä. +Uskonto ei tunkenut ollenkaan vielä semmoisten miesten kuin Ami +Berthelierin ajatuksiin. Heille se pikemmin merkitsi jäsenyyttä +ligassa, jota ensin pidettiin porvarillisena yhdistyksenä Freiburgin +ystävällisten asukasten kanssa. Mutta se olikin, kuten lopuksi +huomattiin liga Geneven ikivanhain oikeuksien puolustamiseksi. Hänen +parhaat ystävänsä olivat loistava ja vaihteleva Bonivard, St. Victorin +kuuluisa johtaja, tunnettu historiassa, tarinassa ja runoudessa +Chillonin vankina; Lévrier, virheetön tuomari, moitteettomin Geneven +patrioteista; ja ennen kaikkia hänen oma sukulaisensa Philibert +Berthelier. + +Tämä merkillinen mies oli kansan johtajan perikuva. Rahvaan kanssa hän +laski leikkiä, nauroi ja piti kemuja, kätkien vakavammat ajatukset +iloisen naamion taa. Hänestä tuli heidän lemmikkinsä. Ja hän käytti +koko siten saavutetun vaikutuksensa innostaakseen heitä omalla vapauden +rakkaudellansa ja auttaakseen heitä saavuttamaan sitä. Näytellessään +iloista, huoletonta elämää, koko maailman nähden uhraten huvitusten +alttarilla, hänen sydämensä todellinen kutsumus oli vapaudelle, jolle +hän tarvittaessa oli valmis antamaan oman elämänsäkin. + +Hänen nuori ja varakas serkkunsa Ami piti parempana suitsuttaa +ainoastaan pyhemmällä alttarilla. Tultuaan nuorena isänsä kuoleman +kautta riippumattomaksi, hän hienon aistinsa johtamana kiintyi +henkisiin harrastuksiin aistillisten nautintojen asemasta ja täytti +järven rannalla sijaitsevan miellyttävän maatalonsa mieluummin +ylioppilailla ja oppineilla kuin hyvillä seuraystävillä. Äiti kuoli +jo hänen lapsuudessaan, mutta hän oli suuresti kiintynyt ainoaan +kymmentä vuotta nuorempaan sisareensa. Ja hyvin tunnettua oli, että +vielä hellempi side yhdistäisi hänet eräänä päivänä kauniiseen Yolande +Lévrieriin, isänmaallisen tuomarin holhottiin ja veljentyttöön. + +Kaikki onnistui, kunnes äkkiä puhjennut myrsky katkasi sen tukeen, +jonka mukana hän oli kukistuva. Vihattu kirkkoruhtinas, Savojan miekan +kannattamana ja Mamelukkien, geneveläisten itsevallan suosijoiden, +avulla tekeytyi pahimmalla hetkellä Geneven herraksi. Seurasi +hirmuhallitus, jolloin takavarikkoon otot, vangitsemiset, kidutukset +ja kuolema olivat päiväjärjestyksessä. Kaksi Geneven vapauden +johtajaa, Berthelier ja Lévrier, kuolivat mestauslavalla, molemmat +lannistumattoman rohkeina; Lévrier sitäpaitsi erittäin hyvän kristityn +tavalla, joka hän näyttää olleen. Kolmas, Bonivard, heitettiin +vankilaan, jonka hänen kärsimyksensä ja englantilaisen runoilijan +stanzat ovat tehneet niin kuuluisaksi. Mutta oli muitakin, jotka saivat +osansa suurista kärsimyksistä, vaikkakin jäivät kunniasta osattomiksi. + +Heillä ei ollut runoilijaa; -- he kuolivat. Hyvin karvas oli Ami +Berthelierin huulille tarjottu malja, hänen joka oli hyvin tunnettu +suuren sukulaisensa hartaaksi ihailijaksi ja likeiseksi ystäväksi. +Kun oli vaikea todennäköisyyden varjollakaan todistaa isänmaan +ystäviä syyllisiksi johonkin, jota voitaisiin kutsua rikokseksi, +käytettiin äärimäisiä tapoja sen saavuttamiseen. Mutta ei kidutuspöytä +eikä ratas, ei kahleet, pimeys, eikä puute voineet avata uskollisen +oppilaan sulettuja huulia, vaikka ne mursivat hänen vahvan rakenteensa, +muuttivat hänen hiuksensa valkeiksi ja lisäsivät hänen ikäänsä +kaksinkertaisilla vuosilla. Kun viimein tuli vapautus, se tapasi hänet +sekä henkisesti että ruumiillisesti murtuneena, varjona entisyydestään. +Hänen omaisuutensa olivat sortajat ottaneet takavarikkoon. Jälellä +oli, salaisten ystävien huolehtimana, ainoastaan sen verran kuin hän +tarvitsi yksinkertaisen toimeentulon turvaamiseksi, mitä hyvänsä +tulevaisuus toisikaan hänelle. Margareta, perheen vanha palvelija, +joka oli ollut hänen sisarensa amma, tuli takaisin hänen luoksensa +hoitaakseen vähäisiä varoja vaatimattomassa asunnossa, jonka ystävät +olivat toimittaneet hänelle. Se oli yläkerta Rue Cornavilla olevasta +talosta, josta alakertaa käytettiin ulkomaan hedelmien myymäläksi. +Hänen sisarensa sai pahojen päivien alkaessa turvapaikan St. Clairen +nunnien luona, Amin suureksi huojennukseksi. + +Ami palasi niinkuin kummitus elävien ihmisten maailmaan. Vähän oli +jätetty elämää häneen, ja kaikki mitä oli, näytti olevan muutettu +katkeruudeksi. Täytyy olla kauheata kulkea seitsemän kertaisesti +kuumennetussa ahjossa ilman Jumalan pojan läsnäoloa. Ihme on että +kukaan tekee sen ja jää eloon. Mutta sitä enemmän, koska Ami Berthelier +kaikesta tuskasta huolimatta ei ollut rikkonut omaa sieluaan vastaan, +on meidän uskominen että Yksi, vaikkakin näkymättömänä, seisoi hänen +tuntemattomana turvanaan, eikä vallan unhottanut häntä silloinkaan +kun hän epäili Hänen olemassaoloaankin. Ami Berthelier meni vankilaan +välinpitämättömänä puolipakanana, niinkuin Renessansin mies ainakin. +Sinne mennessä hänellä oli hyvin vähä uskoa hukattavaksi, mutta sieltä +palattua hän oli piintynyt uskomaton "ilman toivoa ja ilman Jumalaa +maailmassa". + +Kalsea, katkera epäilys itsestään, maastaan ja kaikista ihmisistä oli +vallannut hänen sielunsa. Vieläpä uskonpuhdistuskin, nykyaikaisen +vapauden todellinen aamuaurinko, noustessaan Geneven yli tapasi hänet +sellaisena, jolle vanha rakkaus palaa jälleen, mutta joka ei sitä tunne. + +Suuri "toukokuun kahdeskymmenes ensimäinen" [silloin Geneve vannoi +pitääkseen uskollisesti uskonpuhdistuksen perusteet] tapasi hänet +kylmänä ja tunteettomana. Hän kyllä seisoi Pyhän Pietarin suuressa +kirkossa tunkeilevien kansalaisten keskellä, jotka kohottivat +oikean kätensä ja vannoivat ollakseen uskolliset Jumalalle ja Hänen +totuudellensa, mikä nyt ensi kertaa ilmaantui heille Hänen pyhässä +evankeliumissaan, -- mutta hän ei kohottanut kättään eikä vannonut. +Koko toimitus oli vierasta hänen tietoisuudelleen, se oli hänestä +tarkotuksetonta ja ilman hengen antamaa sisältöä. + +Hän ei osannut lukea ajan merkkejä. Hän kääntyi himmeään länteen, josta +ei voinut tulla valoa; ja siten, vaikka itä hänen takanaan oli yhtenä +loimona nousevan auringon kunniasta, hän ei voinut nähdä sitä. + +Philibert Berthelierin pojat ja toiset vanhan Hugenotti-puolueen +jäsenet, jotka olivat säilyneet vainoilta tai palanneet maanpaostaan, +tulivat tervehtimään häntä. Mutta hänestä ne käynnit olivat enimmäkseen +turhia ja kiusallisia. Jotkut olivat sydämestään heittäytyneet uuteen +liikkeeseen, toiset taasen nuoren Berthelierin johtamina pitivät yhtä +vähä reformeeratuista kun heidän isänsä ruhtinaspiispasta. Heissä +kuvastui vanhojen hugenottien alempi eikä ylempi kerros. Ami, vaikkei +hänellä ollut heidän uskottomuuttansa vastaan muistuttamista, inhosi +heidän kevytmielisyyttänsä, raakuuttansa, ja heidän sopimatonta +puhetapaansa ja käytöstänsä. + +Silloin, Geneven vielä ottaessa vastaan uskonpuhdistusta, kohosi +sen ympärille joukko voimakkaita vihollisia, jotka vallan uhkasivat +sen olemassaoloa. Vanha isänmaallisuuden tuli leimahti tuhastaan. +Ami, joka luuli etteivät kyyneleet olleet enää häntä varten, pudotti +kuumia pisaroita sormilleen. Hän peitti silmänsä nähdessään Geneven +kansalaiset järjestettyinä puolustamaan kotejaan, kun hän itse +ei voinut käydä taisteluun heidän kanssansa. Hän auttoi kaikesta +voimastaan puolustusta, ja ilman Margaretaa olisi hän itse nähnyt +puutetta antaessaan vielä enemmän. Kun isänmaalliset kansalaiset +hävittivät omat laitakaupunkinsa uhraten omat kauniit huvilansa ja +paljo omaisuutta, estääksensä vihollista saamasta tukea siellä, jätti +hän ilolla mökkinsä St. Gervaisin esikaupungissa, ja muutti köyhään +asuntoon, jota siihen aikaan kutsuttiin La Fusteriaksi. Ahtaassa +asunnossaan siellä hän antoi suojaa eräälle talonpojalle vaimoineen, +jotka monen muun tavalla olivat jääneet kodittomiksi esikaupunkeja +hävitettäessä. + +Talonpoika oli yksinkertainen, rehellinen mies, jonkalaisia Geneven +kansalaiset tavallisesti tarkoittavat "harmaa-jaloilla". Hän eli ja +muokkasi omaa, vähäistä maatilkkuaan. Vaimo oli savojalainen ja paljoa +terävämpi. Heillä oli mukanaan lapsi, jonka arveltiin olevan heidän +omansa. Kaupungissa vallitseva tavaton tungos pian toi kuumeen, ja +sekä mies että vaimo saivat sen ja kuolivat. Kun vaimo sairastui, niin +lapsi tuli Margaretan hoitoon. Tuntiessaan kuolevansa vaimo tunnusti +ettei se ollut hänen omansa, vaan korkeampisäätyisten vanhempien lapsi, +jonka hän oli ottanut hoidettavakseen. Tämän ilmoituksen Margareta +huolellisesti kertoi isännälleen, joka kumminkin tuskin kuunteli ja +pian unhotti sen kokonaan. Mutta ei hän kieltänyt Margaretan vakavaa +pyyntöä, että hän saisi pitää lapsen ja hoitaa sitä. Niihin aikoihin +kun he palasivat Rue Cornaville, jota onneksi ei ollut tarvinnut +hävittää, oli hänen holhokkinsa tullut suureksi elämän iloksi hänelle. + +Aika kului. Pian, kuten näytti, liian pian ei ollut enää lasta, +vaan tummasilmäinen, tummatukkainen pikkuneiti, liian vallaton +hoitaa ja ohjata, -- vähäinen vartalo elävä sormen nippuihin asti. +Piti katsoa ettei hän pudonnut tuleen tai vetänyt tuoleja päälleen. +Siinä oli toimiva pieni mieli poistamassa toisia ikävyyksiä, vaan +toisia tuottamassa. Ihmeellistä oli, että tämä hämmästyttävä olento +sai päähänsä kääntyä Ami Berthelierin puoleen kaikessa. Lapsuuden +oikullisuudella hän oli tyranni uskolliselle hoitajallensa, joka piti +hänestä huolta yötä ja päivää, ja ihaileva orja valkotukkaiselle +miehelle, joka satunnaisesti ikäänkuin lahjana antoi isällisen +huomautuksen. Hän odotti katsetta ja hymyä häneltä, käytti kaikki +kauniit taitonsa kiinnittääkseen hänen huomiotaan, ja kohosi autuuden +tasalle istuessaan hänen polvellansa. + +Berthelier luonnollisesti piti siitä. Lapsen rakkaus on suloisin +imarteluista, kuten nähdään siitä tosiasiasta ettei ajanpituuskaan +koskaan ole voinut haihduttaa muistoa sen mielestä, jota se on kerran +kohdannut. Mutta kun vuodet kuluivat, tuli hän surulliseksi pienen +Gabrielien suhteen. Hän tiesi että tätä pitäisi opettaa ja kasvattaa, +mutta hänellä ei ollut vähintäkään käsitystä miten sitä olisi tehtävä. +Ei Margaretakaan, joka taisi keittää ja pestä erittäin hyvin, mutta +jo neulankin käyttelemiseen oli tottumaton, osannut sitä. Tärkeämpiä +syitä oli ettei hän kyennyt lukemaan; ja se uskonnollinen opetus, +jonka hän hartaana, vaan vähemmän valistuneena Calvinin seuralaisena +oli tilaisuudessa antamaan, ei näyttänyt hänen isännästään sopivalta +ravinnolta lapsille. Kaikissa näissä asioissa oli hän itsekin avuton. +Jalosukuiset neidit, hän mietti, olisivat opetettavat ompelemaan, +lukemaan ja rukoilemaan, ja näistä kolmesta tarpeellisesta +sivistysvälikappaleesta hän voi antaa ainoastaan yhden. + +Tämä se oli syy, selvä hänelle itselleenkin, josta johtui hänen +esiintymisensä tuona elokuun aamuna St. Clairen naisluostarin +portin luona. Mutta ihmissydämen suuret syvyydet ovat kaukana +tietoisuuskuohujen alapuolella. Lapsen käden kosketus oli vähitellen +herättänyt hänessä semmoista, jonka hän arveli olevan ijäksi kuolleen. +Kaipaus sisareen, jota hän oli niin paljo rakastanut, alkoi ahdistaa +kasvaen aina vahvemmaksi ja muuttui viimein vallan sietämättömäksi. + +Äkkiä muisti Ami ett'ei hänen sisarensa ollut kuollut, että hän vielä +voisi kuulla hänen äänensä, voisi vielä puristaa hänen kättänsä. Miksei +hän siis koettaisi tehdä sitä? + +Hänen aikomuksensa kasvoi ja vahvistui ja kantoi, kun St. Clairen +nunnain karkoitus antoi siihen tilaisuuden, todellisuudessa hedelmiä. +Mutta saavuttaisiko hän suotuisan tuloksen? Jonkin aikaa oli hän +kiusauksessa epäillä. + +Amin sydämessä, kuten unessa, asui kalpea sekaantunut nainen, puettuna +ei luostari- vaan tavalliskuosiseen, geneveläiseen naisen-pukuun. +Turhaan koetti hän sovittautua uusiin oloihin ja uusi ympäristö häneen, +aivan kuin lapsi asettaa kokoon eriosaista, vaikeata ratkaistavaa. + +Ulkomuodolta tapasi hän hoitajansa paljoa vähemmän muuttuneena kuin +veljensä. Mutta muutos vanhan Margaretan mielessä oli hämmästyttävin +kaikista kummallisista ilmiöistä hänen ympärillään. Margareta näet +rukoili, mutta ei lukenut rukousnauhaansa kristityn tavalla. Hän +puhui uskonnosta käyttäen pitkiä sanoja kuten justificatsioni, +regeneratsioni, sanctificatsioni (puhdistaminen, uudestasyntyminen, +pyhitys), jotka hänen kuulijalleen yhtä hyvin, tai paremmin olisivat +voineet olla latinaa, sillä silloin hän olisi voinut uskoa, että +niillä oli tarkoitus, vaikka tuskin olisi tietänyt mikä se oli. +Claudine parka (ei kukaan kutsunut häntä nyt sisar Agatha'ksi) oli +sitä mielipidettä, että sitten kun hän jätti maailman oli se tullut +aivan hulluksi! + +Sekä sisällä että ulkona oli aivan yhtä pahaa. Kadut olivat täynnä +tuntematonta vaaraa. Karkeat myöjätärnaiset huutoineen ja riitoineen +pelottivat hänet aivan suunniltaan. Ja härkiä, joita ajettiin +teurashuoneisiin, piti hän ensin villeinä eläiminä. Tuskin oli hän +kotonakaan paljoa iloisempi. Hänen veljensä oli ystävällinen ja +Margareta palveleva, mutta molemmat kohtelivat häntä kuten lasta, +joka hän olikin kaikissa käytännöllisissä asioissa. Vieläpä pieni +Gabriellekin vieroi häntä, omalla imartelemattomalla tavallaan +täysikasvuisia kohtaan, joita hän ei rakastanut tai tarvinnut. Claudine +ikävöi hiljaisuudessa luostaria. Jopa hän alkoi kutsua itseään +luopioksi ja ajatella että oli tehnyt anteeksiantamattoman synnin. + +Hän sai huojennusta, vieläpä niin vähäpätöisen kuin lapsen +repeytyneiden koristeiden kautta. Eräänä päivänä juoksi Gabrielle +hänen luoksensa hyvin onnettomana sunnuntaipukunsa, hauskan, pienen +lyonilaisen silkkihameensa kanssa, joka oli repeytynyt vallan +vyötäreestä helmaan. Tyttö selitti leikkineensä viereisessä huoneessa +asuvan kirjansitojan pienten poikain kanssa. Jeannot oli sen reväissyt. + +"Kelvoton, nulikka!" sanoi Claudine. "Mutta miksi sinä leikit noiden +pahojen poikien kanssa, Gabrielle? Se ei sovi pikku tytölle." + +Gabrielle pahastui. "Isä sallii minun", hän sanoi ja juoksi pois +kutsumaan Margaretaa. + +Claudinen sydäntä ahdisti kateellisuuden paha hengetär. Hän sieppasi +nopeasti yksinkertaisemman puvun lapselle ja seurasi häntä kyökkiin, +jossa tapasi hänet kiipeämässä pöydälle. Siinä tyttö aikoi istua ja +odottaa Margaretaa, joka aivan kuin Claudinen hyvän tähden ohjaamana +oli juuri silloin torilla. + +"Anna panen tämän päällesi", Claudine sanoi. "Ja katsohan, Gabrielle, +minä neulon sinisen silkkipukusi, ennenkun isä tulee kotiin. Hänen +kanssaan sitte pääset Morland'iin kävelylle, niinkuin hän lupasi +sinulle tänä aamuna." + +Vähä vielä hyväilyä, ja sininen silkkipuku oli kauniisti hänen +käsissään. Repeämä oli paha, mutta luostarissa opetetun neulojan +taitavissa käsissä se tuli somasti ja sukkelasti korjatuksi. Claudine +työskennellessään ei voinut olla huomaamatta, että puku oli huonosti +tehty ja soveltumaton. "Minäpä otan ja muutan sen", hän ajatteli "ja +kirjailen helman sillä kauniilla neuloksella, jonka sisar Ursula opetti +minulle." + +Hänen sitä suunnitellessaan tuli Margareta sisään ja katseli +tarkkaavana työtä. Äkkiä hän kääntyi toiseen huoneeseen ja palatessaan +toi suuren sylillisen pieniä päähineitä, vaippoja, liivejä, kauluksia +ja kaikenlaista tavaraa. + +"Sanoakseni totuuden, neiti", hän sanoi, "näiden pienokaisen vaatteiden +tähden on paholaisella ollut paljo valtaa ylitseni." + +"En mitenkään epäile sitä", vastasi Claudine, harvinaisella +pontevuudella; "vaikka puolestani arvelen että hän käyttää paljo +enemmän hyödykseen isä Calvin'in harha-oppeja kuin viattoman lapsen +pukuja." + +"En tahdo väitellä kanssanne, neiti, nähtyäni että te olette yhä vielä +kuten sanotaan katkeruuden sapessa ja tietämättömyyden kahleissa. +Yhtä kaikki tuo viaton, vihreä kaulusrepale ja sininen vaippa eivät +sovi senkään vertaa kuin mamelukit ja hugenotit tapasivat tehdä ennen +herätyksen tuloa meille. Ja lisäksi hän kaiken aikaa ylpeilee niistä +kuin papukaija pyrstöstään tai paavillinen piispa rististään." + +"No hyvä, katsokaammepa mitä on tehtävissä", sanoi Claudine, +valtioviisaasti kyllä ollen olevinaan huomaamatta Margaretan loukkaavia +viittauksia. + +"Katsokaas, neitini, tätä palaa ristiraitaista purppurata, jonka Madame +de Maisonneuve antoi herralle, jotta siitä tehtäisiin Gabriellelle +pieni sunnuntai- ja juhlapuku. Tämä on viehättävää, eikö niin? Tyttö on +pitävä siitä nähtyään sen päällään. Minä kumminkaan en koskaan tohdi +leikata sitä, sillä jos saksit erehtyisivät, niin se olisi 'syntiä +ilman katumusmahdollisuutta'." + +Täten Claudine taitavana neulojana löysi kutsumuksensa ja sai +rauhan 'anteeksiantamattomien syntien' pelolta. Hän yhä pysyi +protestanttisessa kaupungissa sydämmestään uskollisena katolilaisena. +Koko sydämensä voimalla hän halusi kirkon sakramenttia, erittäinkin +messua, joka silloin oli lakkautettu Genevessä. Kerran tai kahdesti +hän sai uskonnollisia lohdutuksia valepukuiselta papilta, jonka hänen +veljensä sattumalta löysi. Hyväntahtoisella välinpitämättömyydellään +oli Ami kutsunut papin katsomaan Claudinea. Berthelier'n myöntymyksellä +opetti Claudine Gabriellelle omat rukouksensa ja uskontonsa alkeet. Se +oli loppumattomaksi harmiksi Margaretalle, joka teki kaikki voitavansa +estääkseen tätä turmiota, ottaen lapsen milloin vain voi P. Pietarin +kirkkoon kuulemaan Calvinia, ja itse koettaen painaa hänen nuoreen +mieleensä uusia oppeja. Ami ollen molempien ulkopuolella katseli +hiljaa, huvitettuna eri uskontojen taistelua. Hän hyvin tiesi, ettei +mikään niin helposti kuin julkinen katolilaisuudesta kiinnipitäminen +tulisi Gabriellea vanhempana saattamaan suuriin käytännöllisiin +vaikeuksiin, jos hän Geneveen jäisi. Mutta hän aina arveli että +sisarensa kaunis taikausko, jona hän piti sitä, haihtuisi pois lapsesta +tämän tultua täyteen ikään. Silloin Gabrielle ajattelisi ja uskoisi +kuten kaikki muutkin hänen ympärillään. Sitä ennen ei ollut väliäkään, +kumpi saavutti voiton. Ami ei käsittänyt, että semmoisessa taistelussa +nuoren sielun asema helposti käy tukalaksi, kun siitä juuri taistellaan +ja sille kaikki on kovin todellista ja vakavaa. + +Gabrielle, jonka lapselliseen mieleen saarna Pietarin kirkossa ei +tunkeutunut, alussa taipui "Täti Claudinen", kuten tapasi kutsua +häntä, opetukseen. Gabrielle alkoi pitää erittäin paljo hellästä, +ystävällisestä naisesta, vaikkakin alusta loppuun "isä" vallitsi hänen +sydämmessään ilman kilpailijaa. + +Ulkona suuressa maailmassa, samoin kuin Gabriellen vielä nuoressa +sydämessä, kilpailevat voimat taistelivat voitosta. On totta että +nykyisen käsityksen mukaan se oli maailma pienoiskoossa. + +Tsaari Paul, viidenkymmenen miljoonan hallitsija, ylenkatseellisesti +nimitti kansallistaistelua Genevessä "myrskyksi vesilasissa". Vielä +purevampi Voltaire ivaili, että jokakerta kun hän puki peruukkinsa, +hän samalla puuteroitsi koko tasavallan. Kumminkin pieni valtio +oli määrätty oman historiansa kululla valaisemaan tuota teologista +opinsuuntaa, jonka sen etevin pappi niin täydellisesti on määritellyt, +että se on siitä asti kulkenut hänen nimellään. Vaikkakin ylevä ja +yksinkertainen käsite "valittu" -- Jumalan hyväksymä -- on kangistunut +opinkaavaan, puristettu järjestelmän siteisiin, ja joskus vääristelty +täydelliseksi erhetykseksi, ei se kumminkaan ole vähemmän suuri ja +tosi. Pieni, rohkea kaupunki järven rannalla oli todellakin Jumalan +valitsema eli hyväksymä kuten ennen vanhaan Sion, jolle Hän antoi oman +nimensä. Se oli valittu ottamaan vastaan Hänen sanansa ja näyttämään +koko maailmalle, kuinka se, kokonainen yhteiskunta rehellisesti +harrasti sen noudattamista. Se oli valittu olemaan turvapaikkana Hänen +vainotuille palvelijoillensa koko kristikunnassa. He tunkeutuivat sen +kaduille kuin todelliseen levonsatamaan, jossa he voivat oleskella +rauhassa pelkäämättä pahaa. "Salli minun tähteni onnettomuuteen +joutuneiden asustaa luonasi", oli Jumalan erityinen vaatimus Genevelle; +ja Geneve kuuli sen ja totteli. + +Pieneltä valtiolta vaadittiin syvää uskonnollista vakaumusta ja +samoin sankarillista rohkeutta kohdata voimakkaiden naapuriensa vihaa +ottaessaan vastaan ja suojellessaan näitä pakolaisia. Sitä enemmän, +koska ei ilman paljoa yksityistä uhraantuvaisuutta sen asukkaiden +puolelta, voitu pitää yllä niin suurta paljoutta muukalaisia. +Kumminkin ystävällisyys tuli runsaasti maksetuksi. Geneve tuli hyvin +havaitsemaan, että on autuaampaa antaa kuin ottaa. Ei ainoastaan, +että lempeät ja rehelliset muukalaiset antoivat sen kansottamiseen +erittäin sopivaa ainesta, suuresti lisäten sen siveellisiä ja henkisiä +voimia, mutta myöskin tekemällä uhrauksia heidän hyväksi, se tuli +pelastetuksi tylyyden ja erakkomaisuuden kuolettavista vaaroista. +Heidän vakava henkensä johti yhdessä aikalaisten kanssa huomion +uskonnon ja elämän tummemmille ja vakavammille puolille. Sen miehen, +joka innosti ja johti heitä, voimakas nero johti myöskin samalle +suunnalle. Mutta käytännöllinen hyväntahtoisuus vaikuttaa laajentavasti +ihmisen luonteeseen. Paastoaminen ilman muuta tarkoitusta johtaa +ahdasmielisyyteen, mutta paastoaminen, siinä mielessä että voisi +ruokkia tarvitsevia, laajentaa sydäntä. Ja sydän ja mieliala ovat +riippuvia toisistaan. Tästä armeliaisuudesta Jumalan onnettomien +hyväksi kalvinistisen Geneven ankara aikakausi sai sulouden ja +loisteen, jota vailla se muuten olisi ollut. Vaikk'ei se kokonaan +voinut pelastaa sitä ankarasta kiihkoilemisesta se kumminkin paransi +sen itsekkäisyydestä. + +Mutta ennenkun pieni kaupunki voi ottaa vastaan ja täyttää tehtävänsä, +se oli ensin kasvatettava ja opetettava, puhdistettava siinä itsessään +olevista kelvottomista aineksista. Todellisen järjestyksen ja tosi +vapauden pahimmat viholliset ovat väärä järjestys, joka on orjuutta, ja +väärä vapaus, joka on mielivaltaa. Heittäessään päältään Rooman ikeen +Geneve oli vapautunut ensimäisestä. Toista vastaan sillä kumminkin +vielä oli pitkä ja ankara taistelu edessään. Tätä edusti puolue, jonka +jäsenet historiassa tunnetaan _libertinien_ nimellä. + +Mutta tämä näytöksen loppukohtaus tapahtui vasta vuosia sen jälkeen +kun pieni Gabrielle ja St. Clairen nunna liittyivät Ami Berthelier'in +huoneen jäseniksi. + + + + +III LUKU. + +"Suuri valkea valtaistuin." + + + "Se joka on niin uskollinen ollut yhdessä asiassa, + Voi olla yhtä uskollinen kaikessa." + + Sewell. + +Vuodet tulivat ja menivät. Oli jälleen elokuun aamu Genevessä, mutta +paljoa herttaisempi kuin se, joka kauan aikaa sitten näki St. Clairen +nunnain lähdön. Cornavin portti oli juuri aukaistu päästääkseen sisään +maito-, hedelmä- ja kasviskauppiaita, jotka aikoivat tuoda tavaroitaan +aikaiseen myötäväksi. Maatuotteilla lastattujen vaunujen jälessä +kävellen, kuten niiden ajajat, luikahti sisään huomaamatta kaksi, +joilla ei ollut mitään myötävätä. He olivat kookas puseroon puettu +mies ja tummatukkainen poika, joka saattoi olla neljäntoista vuotias, +mutta sellaiseksi kuitenkin oli pieni ja lapsellisen näköinen. Nämä +kaksi astuivat oitis sivuun tungoksesta ja vetäytyivät huomaamatta +huoneen varjoon. Silloin äkillisestä mielenjuohteesta vanhempi matkaaja +polvistui ja painoi huulensa karkeaan, epätasaiseen maahan. + +"Kiitos Jumalan!" hän sanoi innokkaasti. "Tämä on Hänen vapaa +kaupunkinsa! Tämä on siunattu Geneven alue!" Kyyneleitä oli hänen +voimakkailla kasvoillaan, kun hän jälleen nousi. + +"Isä!" huusi poika. "Katso, isä, katso! Tuolla on Jumalan istuin, +suuri, valkea istuin!" + +Vuoriston haltija kohosi kaupungin yli etäisenä, vaan vallan näkyvänä +puhtaan kirkkaassa ilmassa, ei hehkuen auringon nousun hohteessa, vaan +valkeana ja tahratonna synkässä ylevyydessään Jumalan ikuisen oikeuden +tavalla. + +Germain de Caulaincourt kohotti kyynelten himmentämät silmänsä. + +"Se on Mont Blanc, hyvin suuri vuori", hän vastasi välinpitämättömästi. + +Kuudennentoista vuosisadan sielut eivät usein väreilleet luonnon +ihanuuksien kosketuksesta, vaikka moni heistä hyvin käsitti sen +hienompiakin sulouksia. Mutta epäilemättä oli poikkeuksia. Katsaus +Norbert de Caulaincourt'in nuoriin tuijottaviin silmiin riitti +vakuuttamaan, että hän kuului niihin. Hänellä oli suuret, tummat silmät +ja kauniit, pehmeän tyttömäiset kasvot. + +Isä laski kätensä ystävällisesti poikansa olkapäälle. "Varmasti olet +hyvin väsynyt", hän sanoi, "ja hyvin nälkäinen." + +"Niin tekin olette, isä", nuori Norbert vastasi vilkkaasti, mutta +kääntämättä katsettaan pilvissä olevasta valkeasta ihmeestä. + +"En tiedä, ennenkuin myöhempään, mitä sille asialle teemme. Mutta +menkäämme neuvosmiesten puheille!" kehotti De Caulaincourt. + +"Menemmekö ravintolaan?" ehdotti Norbert, yhä katsellen ylös. + +Germain pudisti päätään. "Ravintolat voivat antaa ainoastaan niukan +tervehdyksen rahattomille vieraille", hän sanoi. + +Hänen puhuessaan avattiin ovi kadun toisella puolen ja valkotukkainen +mies tuli esiin hitaasti, sillä hän oli rampa. Hän katsoi hetkisen +kahteen vieraaseen, kääntyi pois, otti muutamia askelia katua myöten, +kääntyi takasin, katsoi taasen ikäänkuin neuvottomana. + +Muukalaiset nostivat talonpoikaisia lakkejaan ja tervehtivät, -- +vaan ei talonpoikien tavalla. Ami Berthelier vastasi, ja yhteisestä +vaikutteesta he lähestyivät. Ami puhui ensin. "Arvelen, herrat, että +olette muukalaisia täällä?" + +"Niin olemme, herra. Tulemme Ranskasta pakolaisina evankeliumin tähden." + +"Miten on matkanne onnistunut?" + +"Pitkillä matkoilla vuoristojen yli olemme piilleet talonpoikien +majoissa ja enimmäkseen vaeltaneet öillä. Toin kotoa mukanani vähä +rahaa ja muutamia jalokiviä; -- ainoastaan sen verran kuin voin +piilottaa luonani. Vuorilla jouduimme ryövärien käsiin ja meiltä +rosvottiin aivan kaikki. Olimmepa iloiset päästyämme hengissä. Viime +yönä me kävelimme tänne pienestä vuoristokylästä. En tiedä sen nimeä. +Tänä aamuna odotimme portin luona, kunnes se avattiin toriväelle, ja +tulimme sisään heidän kanssaan." + +"Muukalaiset, jotka etsivät suojaa luonamme, menevät kaupungintaloon ja +esittävät asiansa valtuusmiehille." + +"Minä tiedän sen. Pyydän teitä ystävällisesti sanomaan mistä löydän +kaupungintalon." + +"Ei kiirettä vielä, herra. Heidän jaloutensa eivät istu ennenkun +jumalanpalveluksen loputtua; se on kello kuudelta. Pikemmin tulkaa +ensin sisään kanssani ja lopettakaa paasto." + +"Mutta te olitte poismenossa. Minä tulen häiritsemään teitä." + +"Ette ollenkaan. Minä olen geneveläinen, te olette uskovainen, se on +kyllin. Tehkää minulle kunnia ja tulkaa sisään." + +He olivat pian Berthelier'in asuinhuoneessa. Siinä he tapasivat +yksinkertaisesti puetun naisen, jolla oli suloiset, surulliseen +vivahtavat kasvot ja jonka isäntä esitteli heille sisarenaan, Claudine +Berthelier'inä. Ami oli jo saanut tietää vieraittensa nimet. + +Claudine vastasi kohteliaasti, vaikk'ei sydämellisesti, ja meni ulos +kiiruhtamaan aamiaista. + +Keitto oli Genevessä yleinen aamiaisruoka. Mutta vieraiden nälkää +ajatellen Berthelier kuiskasi sanan Claudinelle, ja pian toi vanha +palvelija, Margareta, vadissa kylmää suolattua paistia. Keitoksen, +leivän ja valkean hapanviini-maljan kanssa siinä olikin koko ateria. +Pöytä oli hyvin siloitettu ja pilkuttoman puhdas, mutta pöytävaatteita +ei käytetty silloin, ja kaiverrettu leipäpala oli ainoa suola-astia. + +"Missä Gabrielle on?" kysyi Berthelier, kun hänen sisarensa tuli +sisään. Hän tuskin oli lopettanut puheensa, kun rakastettava +tyttö, puoleksi lapsi, puoleksi neiti, tuli sisään. Hänen hyvin +yksinkertaiset liivinsä ja harmaasta puolivillaisesta tehty hameensa +eivät voineet salata vartalon kauniita piirteitä, samalla kun kukkeat +kasvot näyttivät yhä kauniimmilta erilaisuuden vuoksi. Häntä seurasi +vanha palvelija, joka toi tullessaan säätynsä tavan mukaan oman +tinalautasensa ja asetti sen kainosti pöydän päähän. + +Kaikki kääntyivät pöydän ympärille. Berthelier asettui päähän, +molemmat Caulaincourtit yhdelle puolelle ja Claudine ynnä Gabrielle +toiselle puolelle. Vieraat seisoivat odottaen pitkää rukousta. Mutta +heidän kummakseen Berthelier ainoastaan mutisi "siunatkoon Jumala +ruokamme", ja alkoi leikata suolattua paistia. Se oli hänen nälkäisille +vierailleen yhtä tervetullut kuin kaunein kiitosluku. + +"Onko totta, herra", hän kohta senjälkeen kysyi, "että Henrik kuningas +on antanut uuden vainoomiskäskyn?" + +"Liiaksikin totta, herra; vaikka tuskin hänen olisi tarvinnut nähdä +vaivaa, koska kerran vanhankin nojalla tulet jo leimusivat kautta +kuningaskunnan." Pakolainen kertoili esimerkkejä ja yksityisseikkoja, +jotka keskittyivät semmoisiin kauhuihin, että nykyaikaisen pöytäseuran +ruokahalu olisi hävinnyt. Tässä joukossa oli Claudine ainoa, +jonka ne todella saivat värisemään. Berthelier jo tiesi kaikki +ennestään. Margareta taasen ajatteli ainoastaan martyriuden kunniaa +ja palkinnoita. Mitä nuoreen Norbert'iin tulee, hänen silmänsä ja +ajatuksensa viipyivät aivan kuin lumottuina vastapäätä istuvassa +naapurissa. Gabrielle oli tuskin vanhempi kuin hän itse, pojasta +kumminkin hän jo näytti kauniilta neidolta, jonka puolesta kuka +ritari tahansa olisi ylpeillen käynyt taistelemaan ja samoin häntä +palvellutkin. Mutta miksi ei hän ollut puettu niinkuin toiset naiset? +Miksi olivat he verhonneet hänet kokonaan tuolla hirveällä, harmaalla +aineella? Mutta kumminkin, mitkä silmät, mikä suu, mitkä huulet! Miten +vakavan, miten hiljaisen näköinen hän oli! Poika toivoi, että tyttö +olisi puhunut, tai ainakin hymyillyt. Päästäkseen alkuun hän tahtoi +kaataa vähä viiniä hänelle. Gabrielle kiitti mitä miellyttävimmällä +äänellä, mutta sanoi juovansa ainoastaan vettä. Eihän se kovin kummaa +ollutkaan pojan mielestä, katsoen viinin laatuun. + +Viimein kaikki lopettivat. "Kiitos ruuan jälkeen" lausuttiin hyvin +lyhyeen. Sitten vanha palvelija huomautti pojalle: "Nuori herra, kellot +soittavat aamurukoukseen. Tahdotko tulla kanssani jumalanpalvelukseen?" + +Norbert katsoi isäänsä, joka kumminkin oli niin syventynyt puheisiin +Berthelier'in kanssa, että täytyi erittäin huomauttaa häntä. +"Tahdotteko te mennä, isä?" hän kysyi. + +"Mene sinä, poikani; minä en mene tällä kerralla", Caulaincourt vastasi +ja jatkoi keskusteluaan. + +Sen jälkeen Norbert ja Margareta menivät kirkkoon ja Claudine +Gabrielien kanssa toiseen huoneeseen. Berthelier ja hänen vieraansa +jäivät seisomaan akkunan ääreen. He katselivat kadulle, joka +nyt oli täynnä aamujumalanpalvelukseen läheiseen St. Gervais'n +kirkkoon kiirehtiviä miehiä ja naisia. Miehet olivat viitoissa tai +verkatakeissa, paitsi muutamia harvoja, virkamiehiä tai neuvoston +jäseniä, joilla oli hienot vaatteet. Naiset kulkivat verkahameissa +ja liiveissä ja käyttivät tiukkoja päähineitä. Koska ainekset olivat +yksinkertaiset, olivat väritkin koruttomia. Tuskin voi nähdä +kirkkaampaa vivahdusta niin pitkältä kuin silmä voi seurata ikävää +tietä. + +"Herra Berthelier", kysyi ranskalainen äkkiä, "mitä tointa täällä +voivat ihmiset saada, jotka tulevat tänne rahattomina, kuten minä?" + +"Se riippuu asianhaaroista, herrani. Te olette Ranskan säätyläisiä?" + +Caulaincourtin pää painui alas. Berthelier'in katse ilmaisi: "Enkös sinä +arvannut!" + +"Mieluummin", sanoi Caulaincourt, "tahtoisin olla kunniallinen +silkinkutoja, muurari tai nikkari, niin ett'emme poikani kanssa olisi +taakkana muukalaisille." + +"Täällä ette tapaa muukalaisia, sillä Genevessä jokainen protestantti +on veli." + +"Kumminkaan ei kukaan ihminen tahdo riippua avuttomana veljensä +niskoilla. On kirjoitettu: 'kantakaa toinen toisenne kuormaa', mutta +myös samassa paikassa: 'jokainen kantakoon omaa taakkaansa.' Mitenkäs +minä voin kantaa omaani ja pojan?" + +"Pojasta ei ole vaikeuksia. Kun neuvosmiehet ovat nähneet teidät ja +kuulleet kertomuksenne, niin joku kansalainen ottaa teidät taloonsa. +Sitten saa poikanne mennä kouluun. Ja te --." Hän vaikeni. + +"Ja minä?" + +"Voitte tehdä mitä tahdotte, kun vain mukaudutte lakeihimme, jotka, +sen myönnän, ovat jotenkin ankarat. Ettehän kaiketi, tahtone pelata +uhkapeliä, tai tanssia, tai laulaa rivoja lauluja sunnuntai-päivinä?" + +"No eihän toki", Caulaincourt vastasi hymyillen. "Se kumminkin, mitä +tahdon tehdä, olisi maanmiehieni mielestä häpeällisempää kuin tuo +kaikki yhteensä. Tahtoisin näet halulla oppia ja harjottaa vaikka mitä +kunniallista ammattia, joka vapauttaisi minut lisäämästä jalomielisten +isäntiemme ennestään jo niin suurta taakkaa." + +"Mutta tämä olisi raskasta teille. Säätyläismies --." + +"Ei saisi olla kerjäläinen, eikä varas." Äänettömyyden jälkeen hän +lisäsi: "Vaeltaissani ajattelin kirjapainoa. Se näyttää vähemmän kuin +muut ammatit vaativan ruumiillista työtä, johon minä olen tottumaton. +Sitäpaitsi olen aina rakastanut kirjoja." + +"Niin paljo", sanoi Berthelier, "olen jo arvannut." Hän ei ollut +vielä kauan puhunut vieraansa kanssa, kun jo huomasi hänet älykkääksi +ja oppineeksi mieheksi. "Ajattelenpa vielä että kätenne hyvin ovat +tottuneet säveltäjän puikkoon, tahi ellen erehdy, pitelemään miekkaa." + +"Olen palvellut kuningasta ja useammassa kuin yhdessä valtakunnassa", +sanoi Caulaincourt vaatimattomasti. "Mutta sen jälkeen kuin minä +Kristuksen kunnioitetun martyyrin neuvosmies Du Bourg'in kautta tulin +tuntemaan Hänen totuutensa olen elänyt syrjässä tiluksillani, joiden +nimi on Gourgolles, Dauphinessa, kuten jo kerroin teille, vai miten?" + +"Arvelen ett'ette sielläkään enää löytäneet turvaa?" + +Caulaincourt myönti. "Minulle tuli kalliiksi lähteä", hän lisäsi +surullisesti. "Paljo sellaista joka on hyvin rakasta minulle jäi +jälkeen. Kaksi pientä tyttöä ja kaksi poikaa, toinen niistä lapsi, +oli heitä. Jumalan kiitos, minä suutelin heitä heidän nukkuessaan; ja +samoin äitiä, rakkainta kaikista. Mutta hän tiesi aikeeni ja antoi +minulle anteeksi." + +"Senkö että otitte hänen poikansa?" + +"Hän ei ole Norbertin äiti, vaikkakin rakasti häntä kuten omaa lastaan. +En ollut herkkä uskomaan vaaraa ja kammoksuin uhrauksia. Toivoin +että ajat muuttuisivat ja toivoin myös että voisin opettaa vaimoni +ja lapseni uskomaan pelastus-oppiin. Mutta naisten sydän pitää kiini +vanhasta ennestään tunnetusta." + +"No siitä", sanoi Berthelier, "minullakin on kokemus. Sisareni, joka +kerran oli nunnana St. Clairessa, pysyy tässäkin uskonnon turvapaikassa +sydämestään katolilaisena." + +"Ja lapseni"; jatkoi Caulaincourt, "lapset eivät piittaa muusta kuin +leikistä ja huvituksesta." + +"Täällä ei ole niin", sanoi Berthelier hymyillen. "Täällä aivan lapset +hehkuvat päästä lähetyssaarnaajina Ranskaan, Italiaan tai Alankomaihin, +voittaakseen marttyyrikruunun." + +"Silloin pelkään ettei Norbert taida löytää täällä tovereita, +joista hän pitäisi. Hän on hyvin kummallinen poika, tavallaan hyvin +lapsellinen, kumminkin ajottain odottamattoman miehistynyt. Minua +suretti, että poika, joka oli minun kaikkeni, näytti kaikkein +vähimmän taipuvalta yhtymään minun aatteisiini. Hän piti parempana +leikkiä äitipuolensa naisritarina tai ottaa osaa pienten sisariensa +leikkeihin, kuin hoitaa lukujaan tai kuunnella Jumalan sanaa. Ja +kumminkin tuo lapsi, sillä muuta hän ei ole, kiiruhti lähikaupungin +naamiohuvista aivan yksin kotiin ja tuli etsimään minua kirjastostani. +Olin tyytymätön häneen, sillä hän oli äitipuolensa kanssa mennyt sinne +vastoin minun tahtoani. Mutta kun minä kuulin hänen kertomuksensa, näin +siinäkin Jumalan johtavan käden. Norbert oli kuullut majurin, jonka +talossa huvit pidettiin, ja kuninkaan kyrassierikapteenin kuiskailevan +aikovansa seuraavana päivänä vangita harhaoppisen Gourgolles'in herran. +Hän tuli varottamaan minua. Sitten tuo kunnon poika minun pyynnöstäni +kiiruhti takaisin yksinään pimeässä kaksi peninkulmaa kaupunkiin +saattaakseen vaimoani, Silläaikaa kun minä tein niitä vähiä varusteita, +joita ennätin. Kiitos Norbertin nopeuden, ennätti vaimoni ajoissa +saamaan ohjeeni lapsista ja tiluksista. Kuten sanoin, vaimoni antoi +minulle anteeksi. Me erosimme sovinnossa. Minun tunteeni ajoittain +olivat ihan tylsistyneet. Sydämeni näytti olevan kuollut kuin +kivi. Mutta silloin tunsin iskun ja voimakkaan, kun antaessani +Norbertillekin jäähyväissuudelmaa, hän ei näyttänyt olevan kovinkaan +surullinen erostamme. + +"Siten aloin yksinäisen kulkuni vuorenrinnettä alaspäin. Kuljin jurosti +mieli raskaana, kun kuulin nopeita askeleita takanani. 'Olen petetty' +arvelin; enkä suuresti välittänytkään, sillä miksikäs eläisin. +Käännyin. Oli iltahämärä, mutta voin erottaa pojan, joka huohottaen +juoksi jälessäni. Seuraavassa silmänräpäyksessä Norbertin käsi tarttui +vaippaani, ja hänen äänensä kaikui korvassani." + +"Isä, odottakaa minua!" + +"Sinäkö?" sanoin. + +"Miksi sanoitte minulle hyvästi, kun tiesitte --." + +"Tiesin mitä?" sanoin. + +"Tiesitte, että minä olin teidän." Niin pian kuin ennätti, hän lisäsi: +"olen oppinut yhden värssyn bibliastanne: 'Sinun kansasi on minun +kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.'" + +"Herra Berthelier, siitä mitä silloin tein minua nyt hävettää kertoa. +Erotessa en itkenyt, mutta silloin puhkesivat syvyydet." + +"Ymmärrän", sanoi Berthelier. "Jos minä ollessani vankilassa olisin +vaan voinut itkeä, en olisi kadottanut uskoani Jumalaan ja ihmisiin." + +"Ah, tekin olette kärsinyt?" sanoi ranskalainen osanotolla. + +"Ei kuten te. Jatkakaa, pyydän." + +"Olisi väsyttävää kertoa teille matkoistamme, vaaroistamme ja +paostamme. Ja enpä suuresti välitäkään muistella jälleen noita +kärsimyksen ja vaaran päiviä, jotka kasvoivat viikoiksi. Jumalan +armosta olemme täällä aivan onnellisesti. Pojan tähden etenkin olen +iloinen." + +"Teillä on niin hyvä turvapaikka", sanoi Berthelier, "kuin Geneven +vallit ja sen kansalaisten sydämet ja kädet suinkin voivat tarjota. +Jospa vain", hän lisäsi, "Geneve olisi sisällisesti yksimielinen." + +Caulaincourt näytti hämmästyneeltä. "Onko siis erimielisyyksiä +joukossanne?" hän kysyi. + +"Täällä on niitä. Minä olen elämäni onnen kanssa väärällä puolella, tai +paremmin olen aivan kokonaan ulkopuolella." + +"Te puhutte arvoituksia, herrani." + +"Tiesittekö, että ennenkun uusi uskontonne saapui meille, meidän +geneveläisten täytyi taistella ankarasti vanhojen oikeuksiemme +puolesta?" + +"Miksi sanotte _uskontonne_, ikäänkuin se ei olisi myöskin teidän? Ette +varmaankaan ole katolilainen." + +"Olen hugenotti." + +"Siis -- veli." + +"En teidän ajatuksenne mukaan. Meillä ennen hugenotti merkitsi +henkilöä, joka rakasti vanhoja oikeuksiamme ja liittoutui ystäviemme +kanssa Fribourgissa saavuttaaksensa ne. Mutta nyt sen sijaan Genevessä +vapauden sankarien lapsia kutsutaan libertiineiksi." + +"Kuka ties vanha nimi oli parempi." + +"Ja ne jotka pitivät sitä omanaan olivat parempia miehiä." + +"Mutta mitä tekemistä teidän libertiineillä ja hugenoteilla on nyt? +Totuus, jonka te olette saavuttaneet, on tehnyt teidät vapaiksi ja on +siten tehnyt teille kaikki ja enemmänkin kuin mitä he ovat tahtoneet." + +"Kukaties vielä kaikki mitä heidän isänsäkin tahtoivat. Tuskin +kumminkaan myönnän niin paljon. Herra Calvin ja konsistorio sitovat +ihmisten omiatuntoja liian kireälle." + +"Ihmistä ei voida sitoa liian kovasti pois synnistä ja erhetyksistä." + +"Se on riippuvaa asianhaaroista. Libertiinit kaikissa tapauksissa +pitävät asiain uudesta suunnasta vielä vähemmän, kuin heidän isänsä +vanhasta. Tässä arvelen heidän olevan tavallaan oikeassa ja väärässä." + +"Miten se on mahdollista? Ettehän voi kävellä samalla kertaa oikealle +ja vasemmalle, tai olla yhtäaikaa valossa ja pimeässä." + +"Ollaanko siis joko kokonaan oikeassa tai väärässä?" kysyi Berthelier, +hienosti olkapäitään kohauttaen. "Kuka tietää? Varmaankaan ei se mies +joka kävelee. Nämä meidän libertiinimme vaativat vapautta elääkseen +kuten itse haluavat." + +"Tehden vapauden tekosyyksi mielivallalle", De Caulaincourt lisäsi. + +"Aivan niin. Mutta onko se, mitä minulla on vaippani alla, toisten +ihmisten asia? Kukaties, jos herra Calvin ja konsistorio oikein +ajattelisivat, he antaisivat ihmisten kulkea omia teitään -- +luonnollisesti järkevien rajojen sisällä ja välttäen julkisia +pahennuksia -- eivätkä vaatisi jokaista elämään Pyhän Antoniuksen, +Noan, Danielin tai Jobin tavalla Raamatun mukaan. Mutta heille pitää +välttämättä kaikki leikattaman heidän omien kaavojensa mukaan. +Ne saattavat olla puhtaat ja ylevät, vaan eivät sovi kaikille. +Antakaa kirkon pitää alueensa ja maailman omansa, sanon minä. Mutta +heimolaiseni sanovat: 'No hyväpä niin. Korvaukseksi kirkkonne +vaatimasta ärsyttävästä tarkastusoikeudesta, me pyydämme kirkon +etuoikeuksia. Joll'emme kuulu teihin, antakaa meidän olla rauhassa: jos +kuulumme, antakaa meille oikeus kaikkeen mitä teillä on annettavissa.' +Niin he vaativat samalla kun he pitävät lujasti kiinni oikeudestaan +päästä pyhälle aterialle. Kahdenkymmenen viiden neuvosto, jota me +kutsumme pieneksi neuvostoksi ja joka on osaksi herra Calvinin, osaksi +heidän puolellaan, on antanut epäselvän päätöksen, mutta papit -- tässä +kohden minun mielestäni aivan oikein -- protesteeraavat sitä vastaan +mitä he kutsuvat häväistykseksi. Siten ovat asiat nykyään." + +"Ja minä havaitsen, ettei Geneve nykyään ole mikään taivas maan +päällä", sanoi De Caulaincourt. + +"Eikä koskaan tule olemaan", rauhoitti Berthelier katkerasti hymyillen. +"Mutta luulenpa, että nyt teidän on aika esiintyä kaupungintalolla. +Teidän hyvällä luvallanne tahdon kävellä kanssanne ovelle asti, mutta +seurani edemmäksi ei olisi avuksi, koska olen pikemmin huonoissa +kirjoissa heidän jalosukuisuuksiensa kanssa. Sekä omasta että sisareni +puolesta olen tarkastuksen alainen ja olemme saaneet yhä uudelleen +sakkoja siitä, ett'emme käy kirkossa ja että muuten olemme pyhäpäivää +loukanneet." + + + + +IV LUKU. + +Ranskan pakolaiset ja Geneven libertinit. + + + "Hiljainen voimakas henkilö meluavassa maassa." + +Seuraavana sunnuntaiaamuna, joka oli syyskuun ensimäinen, suuri kello +"Clemens" soitteli kutsujaan varhaiseen jumalanpalvelukseen P. Pietarin +tuomiokirkossa, missä oli määrä toimittaa kristityn kirkon vakavin ja +pyhin jumalanpalvelusmeno, pyhän ehtoollisen jakaminen. Kaikki kirkkoon +johtavat kadut olivat tungoksellaan sanankuulijoita tai ainakin +kirkkoon mielijöitä. Erittäin tänään -- Genevessä hyvin muistettavana +päivänä -- nuo joukot tarjosivat iloisemman ja vaihtelevamman näön +kuin tavallista. Siellä oli paljo siivoja kansalaisia tummissa +puolivillaisissa tai verkaisissa puvuissa, paljaspäisiä oppipoikia, +puseroihin puettuja poikia ynnä palvelustyttöjä hopeisine puolivöineen, +hyvin tärkättyine kulmikkaine päähineineen ja korkeine nahkakenkineen. +Mutta oli toisia aivan erilaisia henkilöitä, verrattain harvalukuisia +vaan hyvin huomattuja vaatetuksensa loistosta ja komeudesta, +samettiviitoista, höyhenhatuista ja miekoista, jotka riippuivat +heidän kupeillaan. Muutamat saattelivat naisia, joiden puvuissa +silkki ja pitsit loistivat kaupungin ylellisyyslakien uhalla. Heidän +ohi kulkiessaan rypistyivät monet kasvot, ja moni ääni kuului +mutisevan, jopa Raamatun vakavilla lausetavoilla, heille vähemmän +imartelevia ennustuksia tuomiosta, joka jumalattomia libertineja +odottaa tulevassa maailmassa. Kuultiin viittauksia "pöyhkeistä +narreista", "löylyn lyömistä hetaleherroista" j.n.e., jotka olematta +erittäin sopivia, kumminkin joka tapauksessa kevensivät puhujien +mieliä. Mutta kohteliaisuudet nakattiin kernaasti takasin. Libertinit +laskettelivat ivaa, pilkkaa, halveksivia katseita ja häväistyssanoja +"uudestasyntyneille", "kuoletetuille" ja "pyhimyksille". + +Eräät pojankasvot katselivat heitä kumminkin ystävällisesti, eräs nuori +sydän riemuitsi heidän oivista juhlapuvuistaan, humusta ja liikkeestä, +jonka ne synnyttivät ikäville kaduille. Norbert de Caulaincourt oli +ollut ainoastaan kuusi päivää kaupungissa, kumminkin oli hän jo +tullut siihen johtopäätökseen, että paikat hänestä tuntuivat hyvin +epämiellyttäviltä. Ei siltä että hän olisi katunut valinneensa isänsä +kohtalon tai lausunut moitteen sanaa hänestä, -- sellaista eivät edes +villit hevosetkaan olisi voineet kiskoa hänestä! Mutta alkaaksemme +hänen murheittensa sarjaa, oli ensin kirjansitoja herra Antoine Calvin, +joka asui Rue Cornavinin varrella Berthelierien vierellä, avannut +heille talonsa tarjoten Jumalan nimessä heille leipää ja suojaa. +Epäilemättä sangen ystävällisesti tehty kirjansitojan puolelta. Norbert +aavisti hänen sillä tahtovan itselleen ansiota ja odottavan korvausta +tulevassa maailmassa. Mutta hänestä, Norbert Caulaincourtista ja hänen +isästään, ranskalaisesta aatelismiehestä, joka oli kuin ruhtinas näiden +porvarien, näiden tolvanoiden joukossa -- tuntui aterioiminen tuon +ammattilaisen, hänen vaimonsa ja poikiensa parissa, joista vanhemmat +työskentelivät isiensä "orjan ammatissa", suorastaan onnettomuudelta ja +häväistykseltä. Totta oli että pakolaisia kohdeltiin kunnioitettuina +vieraina. Perheen pojat auttoivat oppipoikaa palvelemaan ja osottivat +nuorelle ranskalaiselle seuralaiselleen hienoon kunnioitukseen +yhdistettyä kohteliaisuutta, mutta tämäkään tuskin lievensi hänen +ylenkatsettaan. + +Ja vielä enemmän, hän oli alkanut käydä koulua, ja se henki millä +hänen opettajansa ja koulutoverinsa häneen vaikuttivat, tuntui, +vaikkakin kaukana ivasta, kuitenkin yhtä epämiellyttävältä. Hänen +täytyi myöntää että nämä pikkuporvarit, samanikäiset ja nuoremmat kuin +hän, tiesivät paljon enemmän yleisistä asioista kuin hän. Ensin hän +koetti kohdella opettajiaan, joita piti itseään paljon alempiarvoisina, +miltei hävyttömyyteen vivahtavalla välinpitämättömyydellä, mikä kyllä +oli käynyt laatuun eräitten hänen edellisten kasvattajiensa suhteen. +Mutta hän huomasi hyvinkin pian että hänen täytyi muuttaa käytöstään, +jos tahtoi välttää sietämätöntä häpeää saamalla julkista rangaistusta +seuraavana lauvantaiehtoona. + +"Mutta olenhan ranskalainen aatelismies", sanoi hän eräälle +ystävälliselle pojalle, joka ollen pakolainen itsekin, koetti varottaa +häntä. + +"Niin minäkin olen", vastasi Louis de Marsac. "Mutta vaikka molemmat +olemme Ranskan poikia -- ja vaikkakin olisimme kuninkaan lapsia -- ei +se tee vähintäkään erotusta." + +Siksipä tuona sunnuntaiaamuna, hänen käydessään kirkkoon isänsä +vierellä, hänen nuori sielunsa oli katkeruutta täynnä. Hän tunsi +olevansa kuin lintu, joka oli sulettu liian pieneen ja sen pahempi +hyvin rumaan häkkiin. Tuskinpa voi herra Berthelierinkään näkeminen, +tämän astuessa ohitse kauniin tyttärensä (niin hän luuli), paraaseen +pyhäpukuun puetun Margaretan kanssa käsikkäin, lohduttaa häntä, vaikka +hän nostikin heille lakkiaan kuten tapa vaati. "Täällä on kaikki niin +surullista", hän sanoi itsekseen, voimatta hillitä ikävystynyttä +ilmettä kasvoillaan. + +"Mikä sinun on, poikani?" kysyi De Caulaincourt irtautuen siitä +ylevästä mielialasta, jota tunsi tänä pyhänä juhlana -- niin +harvinaisena hänelle, joka vain henkensä uhalla tähän asti oli +uskaltanut sellaisesta nauttia. + +"Ei minua mikään vaivaa, isäni. Mutta katsohan! Tuolla menee komea +herrasmies, joka on puettu samaan tapaan kuin meillä kotona." Ja +Norbert loi koreaan nuoreen libertiniin, joka pöyhkeili heidän +sivullaan silkissä ja sametissa, ystävällisemmän silmäyksen kuin mitä +herraparka oli pitkään aikaan saanut. + +Viimein hän saapui isänsä kanssa tuomiokirkkoon. He tulivat varhain, +mutta se oli kumminkin miltei täynnä kansaa. Seurakunta näytti +levottomalta ja rauhattomalta, ikäänkuin olisi odottanut tai aavistanut +jotakin tulevaksi. Norbert ei tuntenut suurtakaan kunnioitusta häntä +ympäröivää sekalaista kansalaisjoukkoa kohtaan, ja pian hän mielensä +kevennykseksi antoi vikkelän iskun erään ison oppipojan kylkiluille, +koska luuli tämän aiheettomasti sysänneen hänen isäänsä. Nuorukainen +olisi ehkä maksanut samalla mitalla takasin, jollei muuan mies heidän +vierellään olisi varoittavasti ojentanut kättään. + +"Muista", hän sanoi, "että tämä on Jumalan huone." + +"Ken olisi voinut niin luulla?" vastasi Norbert, katsellen väsymättä +yksinkertaista sisustusta, josta oli poistettu kaikki mikä saattoi +muistuttaa roomalaista loistoa. "_Ma foi!_ jos tämä on geneveläistä +kohteliaisuutta -- --" + +Hänen päättämätön lauseensa häipyi erään kookkaan vanhan vaimon +viittaan, tämän rajusti törmätessä häntä kohtaan. Ja nyt jokainen hänen +ympärillään sysi tai sai sysäyksiä, työntäen naapuriaan tai, koettaen +antaa tälle tietä, vaikk'ei mitään tietä ollut annettavissa. "Vai +niin, tämäkö on Jumalan huone!" ajatteli Norbert itsekseen. "Jotakin +erinomaista lienee tekeillä". + +Sitte hän tungoksessa tunsi erään hienoista herroista +juhlapuvussaan. Erään oppipojan vyönkiemuraan tarttui kultahetale, +ja tämä tempasihe irti repien kalliin koristeen. Herrasmies siitä +huolimatta tunkeutui eteenpäin, mutta muuan syrjäinen sanoi aivan +ääneensä: "Seisokaa tiheässä, hyvät ystävät! Pysyttäkää ne +ulkopuolella". Iskuakaan ei sattunut, kättäkään ei kohotettu, +mutta kansa liittyi lujasti yhteen, seisoen hiljaa yhtenä lihas- ja +jännemuurina vastustaen väkivaltaista tunkeutumista. + +Norbertin veri kiehahti. Hänen mielensä oli tykkänään sisääntunkijoiden +puolella. Mitä oikeutta oli kellään pidättää heitä, jos he olivat niin +hulluja että tahtoivat tulla sisälle? Jos hieno herrasmies näki hyväksi +mennä kirkkoon -- ja sitten mokomaan kirkkoon -- oli se ainoastaan +hänen oma asiansa. Huomattuaan olevansa lähellä verkapukuista miestä +hän yhtyi häneen ja työnsi täydestä sydämestään hänen kanssaan. + +Hän näki piankin että oli läsnä useita herrasmiehiä, jotka valloittivat +itselleen tien kirkkoon yhtenäisessä ryhmässä, huolimatta äänettömästä +päättäväisestä vastarinnasta. Hän oli kadottanut isänsä kokonaan +näkyvistään. Siksi hän kulki toisten kanssa, jotka seisahtuivat +onnistuttuaan viimein asettumaan näkyville niin kutsutun "alttarin" +eteen. + +Mutta oliko se mikään alttari? Norbertin kummastelevat silmät voivat +nähdä vain sievän valkean liinavaatteen, joka verhosi jotakin -- hän +ei tiennyt mitä. Hän ei ollut koskaan ollut läsnä reformeerattujen +ehtoollisella. Jo asian uutuus ja esineiden yksinkertaisuus antoi +hänelle lievän kunnioituksen tunteen. Erään lähellä seisovan libertinin +lausuma huomautus karkoitti kumminkin äkkiä sen. "Arvelen että tällä +kertaa olemme voittaneet nuo pyhät miehet". + +"He ovat vallin juurella, mutta ilman tikapuita", sanoi toinen +kovemmalla äänellä. + +"Hiljaa!" keskeytti kolmas. "Me olemme voitolla. Näytelkäämme osamme +kauniisti ja antakaamme mustatakkien viettää hartauttansa." + +Silloin Norbert huomasi jumalanpalvelusta paraillaan pidettävän. Pappi +jymyytti pöydän takaa jonkinlaista lukua, rukousta tai varoitusta +-- hän ei oikein tietänyt mitä eikä siitä välittänytkään. Mutta +rajattoman pitkä se oli. Lähinnä seuraava kumminkin herätti hänetkin. +Clement Marotin virsi suuren seurakunnan laulamana pani vanhan kirkon +seinät kajahtamaan. Norbert yhtyi lauluun. Hän tunsi nämä virret, +joita Ranskassa usein katoolilaisetkin lauloivat. Sitten seurasi yhä +enemmän lukemista ja rukoilemista, mikä oli vallan käsittämätöntä +välinpitämättömälle kuulijalle. + +Toisen virren aikana tummapukuinen, hoikka olento astui saarnastuoliin. +"Hän on isä Calvin", virkkoi Norbert itsekseen, "isäntämme, hyvän herra +kirjansitojan, veli, joka ei ole lainkaan suosittu. Semmoinen laiha ja +kalpea mies, mustatukkainen, piikkipartainen ja pitkänenäinen. Silmät +hänellä ovat läpitunkevat kuin kaksiteräinen miekka." + +Seurakunta kiintyi tykkänään häntä kuuntelemaan. Vieläpä libertinitkin, +häirityn kärpäsparven lailla kohistuaan, vaipuivat jonkinlaiseen +vastenmieliseen äänettömyyteen, ollen aivan kuin pakotettuja +kuulemaan puhetta jota vihasivat. Niin oli Norbertinkin laita. Hänen +täytyi kuunnella. Nuo kylmät, selvät ja kiihkottomat sanat tulivat +syvästä vakaumuksesta, tunteiden syvyydestä, syvemmältä kuin kiihkon +lähteistä. Teräs on kylmää, mutta ahjon kova kuumuus sen valmistaa. +Jokainen sana oli mitä sattuvin tarkoitukseensa ja tarkoin sovitettu +kuin kivi mosaikkiin. Norbert tunsi tajuttomasti sen voiman. Vaikkei +hän välittänytkään itse aineesta, joka käsitteli Herran ehtoollisen +oikeata vastaanottamista, ja vaikka toistikin itsekseen ettei se häneen +lainkaan kuulunut, hän ei kumminkaan voinut siirtää siitä huomiotaan. + +Hän koetti pudistautua sen vaikutuksesta ja ajatella muita asioita. Hän +yritti katsoa ympärilleen tunteakseen mikä noista hienosti puetuista +herroista olisi herra Philibert Berthelier, libertinien johtaja ja +läheisen naapurin, kaunistyttärisen ja ramman miehen sukulainen? + +"Vie sun, miten tuimilta he kaikki näyttävätkään ja miten +päättäväisiltä! Miten he käsillään tapailevat miekkojaan! Jollei tämä +olisi kirkossa, niin tapahtuisi pian kuuma löyly täällä! Ah, ehkäpä +niin tapahtuukin, sillä eihän tätä juuri voida kirkoksi kutsua." + +Mutta tällöin tuo voimakas ääni tempasi hänet taasen mukaansa ja piteli +häntä jättiläisen otteella. Ääni oli kylmä, miltei matala, mutta +kumminkin se täytti joka tuuman suuresta rakennuksesta. + +"Minä ohjaan itseäni mestarini säännöillä", sanoi Calvin, "joka on +minulle selvä ja hyvin tunnettu. Koska pian tulemme vastaan ottamaan +Herramme pyhän aterian, niin jos joku jonka konsistorium on siitä +kieltänyt lähenee tätä pöytää, tahdon menetellä vaikka se maksaisi +henkenikin niin kuin minun tulee." + +Seurasi vakava rukous. Sitten saarnaaja kylmästi astui alas +saarnastuolin rappuja, tuli esiin ja otti paikkansa Herran pöydän +luona. Kunnioittavasti hän kohotti valkean liinan ja paljasti leivän +ja viinin. Se oli Norbertille harvinainen näkö. Hän oli tottunut +ottamaan vastaan rippileivän ja kunnioittamaan kalkkia, vaan ei koskaan +uneksinutkaan maistamista. Hartaan vakavasti Calvin siunasi aineet ja +seisoi sitten odottavasti. + +Syntyi äkkiä kohahdus, kilinä ja jalkain töminä. Asestetut libertinit +virtasivat eteenpäin, jokainen ojentaen oikean kätensä ottamaan leipää +ja vasemmalla pitäen miekan kahvasta. + +"He ottavat sen", oli Norbert sanomaisillaan. Mutta hän tukahdutti +sanansa hämmästyneenä. Leivän ja viinin yli ojennettiin kaksi kättä -- +suojelevaa kättä -- hentoja ja heikkoja kuten sairaan vaimon tai +kuolevan lapsen. Mutta äänessä, joka kaikui täyteen ahdetun kirkon +halki, ei ollut heikkoutta. "Nämä kädet te voitte rusentaa, nämä +käsivarret silpoa, tämän henkeni te voitte riistää, mutta ette koskaan +voi pakoittaa minua antamaan pyhää ainetta siihen soveltumattomille ja +häpäisemään Herrani pöytää!" + +Painostava ja kauhea oli äänettömyys joka valtasi joukon. Norbert +pidätti henkeään, kun hän tenhottuna tarkasti libertinien nolostuneita +kasvoja. Heidän ojennetut kätensä vaipuivat alas, ja he katsoivat +epäillen toisiinsa. Viimein hänen ihmeekseen ja luultavasti heidän +omaksikin kummastuksekseen nämä voimakkaat asestetut miehet kääntyivät +vaijeten poispäin ja astuivat hitaasti ulos kirkosta. Ääneti kansa teki +heille tietä. He olivat poissa. + +Sitten, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut, isä Calvin piti +rukouksen toisen papin avustamana. Sen jälkeen kansa astui +kunnioittavasti esiin ja kukin seisten paikallaan söi palan leipää ja +joi vähän viiniä. Tämä oli kaikki mitä Norbert näki, mutta hän tunsi +jotakin mitä hän ei nähnyt -- Jumalan voiman läsnäoloa. + +Myöhemmin isä ja poika seisoivat yhdessä makuuhuoneessaan, ainoassa +paikassa ovien sisäpuolella, joka oli sopiva heille yksityisiä +keskusteluja varten. + +"Mieleni on raskautettu puolestasi", sanoi hra De Caulaincourt. + +"Miksi niin, isä?" Norbert kysyi katsahtaen ylös kengästä, jonka +nauhoja aukoi. + +"Sinä tiedät etten Gourgollessa koskaan käskenyt sinua. Minä annoin +sinun palvella Jumalaa äitipuolesi kanssa. Mutta täällä on asianlaita +toisin. Olet sanonut: 'Jumalasi on minun Jumalani'." + +"Minä pidän siitä kiini, koska pidän sinusta. Kumminkin tunnustan että +vanha tapa minua miellyttää paremmin." + +"Minä tahtoisin sinun mielistymään minun tapaani -- ei ainoastaan sen +vuoksi, että se on minun, vaan koska se on oikea. Siihen luulin sinun +kääntyvän Jumalan armon kautta, tämän päivän vakavan jumalanpalveluksen, +rukoustemme, saarnan ja vakavan ja juhlallisen menomme kautta, +erittäinkin katsellessasi Herran ehtoollisen nauttimista. Mutta Jumala +ei ole nähnyt hyväksi täyttää tätä mielihaluani. Mitä sinä tänään näit +-- minä sanon sen surulla ja häpeällä -- sopi paremmin taistelukentälle +kuin Jumalan huoneeseen." + +Norbert seisoi suorana isänsä edessä ja katsoi häneen säkenöivin silmin. + +"Isä", hän sanoi, "olen nähnyt taistelukentän tänä päivänä. Ja olen +nähnyt parhaan miehen voittavan. Tuo nälkiytynyt pitkänaamainen +mustatakki voi saarnata mitä tahtoo, ja tosiaankin ymmärsin tuskin +sanaakaan hänen puheestaan, mutta hän on oikeassa, koska hän puolustaa +sitä ja saa kaikki ihmiset kunnioittamaan itseään -- siksi on hän mies +ja kunnollinen mies. Mutta, isä", hän lisäsi hetkisen perästä, "ole +niin kiltti ettet puhu tästä mitään talonväelle. Nuo ynseät toverit, +kirjansitojan nulikat, tulisivat vallan sietämättömiksi, jos saisivat +tietää että minun täytyi sanoa niin paljo kiittävää heidän sedästään, +jota muutenkin kunnioittavat kuin kuningasta." + +"Hänestä tulee Geneven kuningas, ennenkun kaikki on ohi", vastasi De +Caulaincourt. "Mutta minä tahdon kunnioittaa luottamustasi, poikani", +hän lisäsi hymyillen. + +"Tämä on taasen esimerkki Jumalan teistä ja nuhde uskottomalle +sydämelleni", hän ajatteli jälestäpäin. "Juuri minkä luulin saavan +harhateille joutuneen poikani kuohuksiin on koskettanut häntä oikeaan +paikkaan. Jumala suokoon minun joskus nähdä kaiken toivoni hänestä +toteutuvan." + + + + +V LUKU. + +Caulaincourtin kaksi ystävää. + + + Calvin muiden tähden poltatti Servetuksen. -- Oh, ihminen erehtyy! + + E.B. Browning. + +De Caulaincourtista kuten hänen pojastaankin Geneven elämä oli uutta +ja kummallista, mutta hänestä se oli myöskin ilahduttavaa. Isäntänsä +esitti hänet oitis omalle _piirilleen_ eli "abbayelle", johon kuului +kirjanpainajia. Nämä piirit muistuttavat nykyajan klubeja. Miltei +joka ammatilla eli käsityöllä oli oma piirinsä, jossa yleisistä +asioista väiteltiin, kerrottiin uutisia tai keskusteltiin kaikesta +mikä vaati yhteistoimintaan, sekä päätettiin sen johdosta. Hän teki +pian tuttavuutta useiden maanmiestensä kanssa, jotka kuten hänkin +olivat uskonpakolaisia. Useat heistä olivat ihmeteltävän lahjakkaita +ja yleviä henkilöitä. Kumminkin hän omituisen luonteensa oikun vuoksi +tuli lähemmin tuttavaksi -- vaikkakin oli ystävällinen kaikkia kohtaan +-- ainoastaan kahden kanssa, nimittäin isäntänsä, Antoine Calvinin +ja viereisen naapurin Ami Berthelierin kanssa. Näitä kahta hän +kuvaannollisesti kutsui aamuksi ja illaksi, koska toinen oli alati +alakuloinen ja pisteliäs, toinen aina toivorikas ja herttainen. Kuvaus +oli todempi kuin hän luulikaan. Berthelier edusti vanhoja asioita, +vanhoja käsitteitä ja harrastuksia. Suuren uskonpuhdistajan veli taasen +oli aamun lapsi -- tulevaisuus oli hänen mukanaan ja hänen omansa. +Kumminkin tuli aamusta ja ehtoosta yksi päivä. Yhtä varmaan johtaa ilta +yöksi kuin jälleen yö aamuksi. Vanhassa, rammassa hugenotissa oli +ajatuksia, jotka kuuluivat menneisyyteen ja nykyisyyteenkin, mutta +kestävät vielä vuosisatoja. Ei kukaan sellaista arvannut odottaa. +Kaikki arvelivat, ja enimmän hän itse, että hän oli jälellä ajastaan +ja että hänen oikea paikkansa oli menneen sukupolven seurassa. + +Eräänä lokakuun iltana, kun De Caulaincourt söi illallista Berthelierin +luona, hänen isäntänsä jonkinlaisella ylpeydellä kehoitti häntä +ihailemaan sitä mielenlujuutta, jota neuvosmiehet samana päivänä olivat +osottaneet Mikael Servetin asiassa. Jokainen Geneven asukas tiesi että +tämä mies -- jonka nimi on ijäksi yhdistetty omaan onnettomuuteensa +ynnä häpeään, joka ei ollut hänen omaa ansiotansa -- oli vangittu +syytettynä vääräoppisuudesta, Jumalan pilkkaamisesta ja kapinasta. +"Mitähän he nyt ovat tehneetkään?" De Caulaincourt kysyi huomaten +Berthelierin iloitsevan kaikesta mikä oli Genevelle kunniaksi. + +"Wienistä tuli tänne lähettiläitä vaatien kuninkaan nimessä, että +Mikael Servet annettaisiin heille. Niin kutsuttu pyhä inkvisitsiooni +oli jo tuominnut ja langettanut hänet poltettavaksi elävältä vienolla +valkealla." + +"Entä sitte?" + +"Neuvosmiehet lähettivät noutamaan miestä ja kysyivät häneltä, +tahtoiko hän jäädä luoksemme ja vartoa tuomiotamme, vaiko mennä niiden +kanssa, jotka häntä vaativat? Hän rukoili itkien heitä menettelemään +suhteensa miten vain tahtoivat, mutta ei suinkaan toimittamaan häntä +hirttomiesten kanssa takaisin." + +"Entä mitä he tekivät?" + +"He kieltäytyivät jättämästä häntä, Geneven muurien sisällä on kaikilla +sama turva, olkoon mies viaton tai syyllinen, kunnes hän on tuomittu +oikeuden mukaan ja langetettu sen omien lakien perusteella." + +"Mutta ken on tämä Servet eli Servetus, josta jokainen puhuu?" + +"Hän on espanjalainen. Hänen tapaistensa harhaoppisten, kuten heitä +kutsutaan, sanotaan uskovan että kaikki on Jumalaa ja Jumala on kaikki." + +"Mikä Jumalaa häpäisevä joutavuus?" + +Berthelier kohautti olkapäitään. "Omasta puolestani", hän sanoi, "on +vaikeata uskoa Jumalan olevan kaikki ja joka paikassa --" + +Hänet keskeytti kauhistunut ilme ystävänsä kirkkaissa, rehellisissä +silmissä. Laskien kätensä ystävällisellä, anovalla liikkeellä hänen +käsivarrelleen De Caulaincourt sanoi surullisesti: "Suokaa anteeksi. +Minä unhotin! Totta on, että aina olette ymmärtänyt niin hyvin, mitä +minä sanon ja joskus sitäkin, jota en sano. Olin kiusauksessa rikkoa +vaitiolosääntöä vastaan ja lausumaisillani noita kummia ajatuksia, +jotka pitävät minua toisista ihmisistä yksinäni ja syrjäisenä." + +De Caulaincourt toipui. Hän arveli löytäneensä järjellisen +ajatuksenjuoksun siinä, mikä ensin hänestä näytti ainoastaan +käsittämättömältä häväistykseltä. + +"Ymmärrän", hän sanoi. "Tahdoitte sanoa, että tuntuu vaikealle käsittää +Jumalan läsnäoloa, että hän on ottanut pois suosionsa valon teiltä. +Olkaa lohdutettu, ystäväni. Samoin on ollut usein niidenkin laita, +joita hän rakastaa, jopa joskus suurimpien pyhimystenkin laita. Olen +kuullut että sellaisetkin ovat pitäneet itseään unhotettuina ja +hyljättyinä. Mutta mitä sanoo pyhä kirja silloin kun kuljemme pimeässä? +Eikö siellä ole, 'Luottakaamme Herraan ja pitäkäämme itsemme Jumalan +luona'?" + +Berthelier ei vastannut, sillä De Caulaincourtin osanotto oli omiaan +soihdun lailla vain näyttämään sen virran syvyyden ja leveyden, mikä +ammotti heidän välillään. Kuinka usein syntyykään äänettömyys samalla +tavalla melkein kaikissa ihmisoloissa! Mutta lopuksi hän virkkoi: + +"Mitä Servetukseen tulee, niin pidän häntä vähemmän vaarallisena +ollessaan vääräuskoinen; mutta libertinien aseena hän on vaarallinen. +Jos hän pääsee vapaaksi, niin he riemuitsevat." + +"Ettekö te tahdo sitä?" + +"Uskoni kautta, en! vaikkakin heidän johtajallaan on nimeni ja he ovat +vanhoja ystäviäni ja tovereitani. Parempi on pyhimysten hallitus, kuin +raakalaisten ja räyhääjien. Siten, monsieur De Caulaincourt, näette +mihin olen joutunut -- kuten sanoin yksikseni ja syrjäiseksi. Isä +Calvinin ja konsistoriumin mielestä minä olen pakanallinen ihminen +ja publikani, jonka pitäisi olla kiitollinen päästyään vankilasta ja +maanpaosta; sukulaisteni ja vanhojen ystävieni mielestä olen pelkuri +ja luopio, joka on hyljännyt vapauden asian. Mutta teidän ainakin +pitäisi rukoilla Philibert Berthelierin, Mikael Servetuksen ja toisten +senlaisten kukistumista. Heidän huutonsa on: Geneve geneveläisille! Jos +he voittavat, lopettavat he lyhyeen _francillonit_, ranskalaiset." + +"Semmoisetko kuin minä?" + +"Semmoiset kuin te ja ne ovat jotka teitä suojaavat." + +De Caulaincourt läksi äkkiä pois. Hän oli hämmästynyt ja surullinen +mielessään, ei siksi, että hän aavisti vaaraa itselleen, vaan +ajatellessaan ystäväänsä, johon hänen mielensä taipui tietämättään. +"Ystäväni on niin oikeassa useissa asioissa", hän sanoi, "ja kumminkin +niin väärässä yhdessä ainoassa, tuossa kaikesta suurimmassa. Kumminkin +minä rakastan häntä enemmän kuin useata hyvää kristittyä. -- Arvelen +ettei se ole synniksi minulle luettava. En ole Koskaan nähnyt ketään +hänen kaltaistaan. Ei näytä olevan paikkaa minne hänet asetettaisiin. +Hänen elämänsä on kunnon miehen elämää, ja kumminkin --. No niin, +Jumala sen kaikki tietää! Kaikessa tapauksessa hän on onneton. Voin +rukoilla hänen puolestaan." + +Siten hymisten hän astui sisään työhuoneeseensa, jossa, vaikkakin +oli myöhäistä, Antoine Calvin yhä istui, tehden lampun valolla +kultakirjailua paksuun nidokseen niin taiteelliseksi kuin suinkin. +Antoine oli yksin, erotettuaan aikoja sitten apulaisensa. De +Caulaincourtin astuessa sisään hän katsahti ylös ja hymyili. Hänen +kasvonsa muistuttivat samalla tavalla kuuluisata veljeään, kuin +jäljennös jostakin mestarimaalauksesta muistuttaa alkuperäistä. +Piirteet olivat vähemmän selvät, vähemmän uurretut sekä säännöttömät. +Niissä oli paljoa vähemmän yksilöllisyyttä, niistä puuttui tuota +sisällistä tulta, joka on erinomaisen neron ulkonainen ja näkyvä +tuntomerkki. + +"Kas tässä, herrani", hän sanoi näyttäen De Caulaincourtille melkein +valmista työtään, "luulenpa veljeni olevan tyytyväisen asettaessaan +tämän aarteittensa joukkoon. Olen tehnyt parhaani, koska teos on +määrätty lahjaksi jollekin prinssille tai suurelle henkilölle. -- +Kenelle, sitä en tiedä." + +"Se on kaunis", De Caulaincourt vastasi, katsellessaan ihailevasti +Espanjan nahkaista, harvinaista ja kaunista sitomusta ja taiteellista +kultausta, joka oli tehty erinomaisella huolella ja tarkkuudella. + +"Jean ei lähetä yhtään teostaan ulos maailmaan ilman, että minunkin +osani siihen tulee kuten hänenkin", virkkoi Antoine, ja hänen +hymyilynsä levisi! nauruksi. + +"Maailma ei siitä tiedä", vastasi De Caulaincourt. + +"Mitä siitä on väliä? Jeanhan saarnaa meille, että Jumala on valinnut +meidät jo ennen maailman perustamista. No hyvä, hän valitsi Jeanin +kirjoittamaan teoksia ja minun sitomaan niitä." + +"Hänen hyvän tahtonsa mukaan", sanoi De Caulaincourt vakavasti. + +"Hyvän tahtonsa ja hyvän suosionsa mukaan, monsieur de Caulaincourt. +Eipä minua olisi miellyttänyt saarnata P. Pietarin kirkossa, kirjoittaa +'_Kristinuskon perusteista_' ja hallita konsistoriumissa, vaikkakin +minulla olisi näppäryyttä ja taitoa jota minulla ei siihen ole. Niin, +minä olen hyvin kiitollinen, että hän sattui haluamaan jotakuta +sitomaan veljeni kirjoja ja sallii minun tehdä sitä. Ja vieläkin +enemmän -- eikö pyhä raamattu kerro meille että veli on syntynyt +onnettomuuteen?" + +"Niin se on. Kumminkaan ei se näy tässä olevan paikallaan, koska +sen jälkeen, kun veljenne on esiintynyt, Genevessä tuskin on ollut +onnettomuuden hetkeä -- pikemmin vaan iloa." + +"Mitä hyvänsä ulkonaisia vastoinkäymisiä hänellä lieneekin, ja useinhan +niitä on, ei kumminkaan ollut onnettomuutta niin kauvan kuin Jumala +salli hänen pitää rakastavan vaimonsa Ideletten", sanoi Antoine. +"Mutta siitä on kulunut neljä vuotta kun Hän otti takasin lainansa. +Idelette oli niitä, joista maailma ei tietänyt mitään. Mutta teidän +on tietäminen, että hän oli sitä laatua, ettei koskaan paavilainen +tai libertiini, joka sanoi moitteita ja sadatuksia kaiket päivää +veljestäni, löytänyt pahaa sanaakaan hänestä. Mutta nyt, kun hän, on +mennyt, luulen Jeanin tarvitsevan minua. Ei, se on liian ylpeä sana, +sillä hän ei tarvitse ketään paitsi Jumalaansa. Mutta hän pitää siitä +että olen lähellä ja että hän saa silloin tällöin puhella kanssani.". + +Sitten Antoine taivutti päänsä taasen rakkaan työnsä yli. "Kukaties", +hän arveli, "olen puhunut liian paljon itsestäni". + +"Elkää unhottako lupaustanne", De Caulaincourt sanoi nousten +lähteäkseen; "huomenna otatte minut oppilaaksenne." + +De Caulaincourt vastoin pakolaistoveriensa neuvoa oli yritellyt +kirjanpainamista, vaikkakin vähällä menestyksellä. Hänen näkönsä ei +ollut vahva. Pienet metallikirjasimet hän huomasi vaikeiksi erottaa. +Vielä enemmän kaipasivat tottumattomat sormet vikkelyyttä. Hän arveli +menestyvänsä paremmin kirjain ulkoasun, kuin sisäpuolen kanssa. + +"Minä en kehottaisi teitä, herrani, luopumaan työstä, joka on +miellyttävää eikä kovin raskasta, mutta kumminkin --. Kerronkos +luvallanne, mitä ajattelen?" + +"Tietysti, ystäväni." + +"Silloin ajattelen, ettei Jumala ole valinnut teitä sitomaan kirjoja." + +"Miten niin voitte sanoa?" + +"Puheestanne ja kaikista tavoistanne päättäen lienette yksi Jumalan +taistelijoista, herrani." + +"Mutta nyt ei ole uskonsotaa." + +"Aina on olemassa uskonsota, vaikkei aseet aina ole aineellisia. Usea +pakolainen tultuaan tänne uskon tähden menee jälleen pois levittääkseen +valoa omassaan tai vieraissa maissa." + +De Caulaincourt hämmästyi. "En ollut sitä ajatellut", hän sanoi. + +"Eikä teidän tarvitse sitä nytkään eikä milloinkaan ajatella, jollei +Jumala itse kuiskaa sitä korvaanne. Sillä välin, herrani, jos haluatte +nähdä mitenkä täällä työskennellään ja tahdotte koetella työaseissa +sormianne, olen pitävä seuraanne kunnianani. Minä pidän kunniallista +työtä ilonani ja samalla kertaa armona itselleni." + +Kun he ja toiset puuhasivat joka päivä toimissaan tuossa Genevessä, +jota rakastivat ja jonka puolesta he työskentelivät, tuli +reformatsionin valkealle vaatteelle musta tahra, jota ei vieläkään +ole pois huuhdottu. Valkealla pohjalla jokainen tahra näkyy hirveän +selvästi; mustan levyn voitte kastaa musteeseen ilman huomattavaa +muutosta. Vaikka ei vaino, ei martyriuskaan voinut tehdä mainittaviksi +Rooman lukemattomia uhreja, tai löytää edes paikkaa heidän niinilleen +ahtailla historian lehdillä, niin tuo yksi ainoa nimi, Mikael Servetus, +astuu esiin tuliroviohenkilöiden joukosta, häviämättömänä, kaikille +laillistettuna. Sen surullinen kuuluisuus on kosto meille. Jos +protestanttisuuden uhrit olisivat olleet lukuisammat, heitä vähemmän +muistettaisiin. Mutta tuhansista, jotka tuntevat tapauksen, kuinka +moni tietääkään mitään miehen todellisesta luonteesta ja ajatuksista +tai sekavista syistä, jotka johtivat tuohon hirveään näytelmään du +Champel-torilla? Eikä tämä olisikaan paikka väitellä niistä. Erittäin +on huomattava, että henkilöt, aikansa lapset, joiden elämää koetamme +kuvata, näkivät asiat, yhdellä poikkeuksella, sen ajan kannalta, +eikä meidän. Mutta huomattava seikka ansaitsee mainitsemista. Juuri +se mies, jonka päälle jälkimaailma on liittoutunut asettamaan +häpeän näytelmästä, sattui olemaan ainoa mies, joka koetti välttää +sen kauhuja. Johan Calvin, yhdessä melkein kaikkien aikalaistensa, +katolilaisten ja protestanttien kanssa, arveli että Servetuksen piti +kuolla. Mutta hänen vakava vaikkakin hyödytön rukouksensa oli, että +tulikuolema vaihdettaisiin lievempään tuomioon -- telottajan kirveeseen. + + + + +VI LUKU. + +Muuan Norbert De Caulaincourtin ystävä. + + + "Ja koska pelastit sen kukoistavan elämän, + puree se kaunista kättäsi." + + Rudyard Kipling. + +"Miten uskallat koskea koiraani?" + +"Miten uskallat kutsua sitä tuolla nimellä?" + +"Kutsun koiraani millä nimellä itse haluan. Tule tänne Kain, Kain!" + +"Sinä et saa koskea siihen. Miten sinä uskallat, kysyn?" + +"Taidat pitää ensimäisestä murhaajasta, koska panet pahaksesi jos +kutsun eläintä hänen mukaansa." + +"Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että sanoessasi Kainin nimeä tarkoitat +-- --." + +"Oh, sepä hyvä! Silloin pitäköön piski hänen nimensä ja loputkin siitä. +Tule tänne, Calvin!" + +"Kas tässä sinulle! Ja tuo tuossa saakoon lääkkeeksi pitkän köyden ja +lyhyen kirjotuksen." + +Tämä vihainen keskustelu tapahtui eräänä lauvantai-iltana isolla +"Plain-palais'iksi" kutsutulla kentällä. Tänne saapuivat Geneven +nuorukaiset leikkeihin eli pilkka-ammuntaan ja muihin miehellisiin +harjoituksiin ja urheiluihin. Heidän jokapäiväisessä elämässään muuten +olikin kovin vähä virkistystä ja huvia. Kahden kiistelijän ympärille +oli kerääntynyt piiri. Suuri Perrin niminen poika, huomatun libertinin +Ami Perrinin serkku ja akademian oppilas, vannoi viimeisen tuomion +pahan näköiselle sekarotuiselle piskille. Libertininuorukainen oli +antanut sille puolueensa tavan mukaan loukatakseen ja ivatakseen +Calvinin nimen. Toinen, pitäen koiraa kulkusta yhdellä kädellä, +antoi Perrinille vasten kasvoja huumaavan iskun toisella kädellä. Se +maksettiin nopeasti. Samalla muita liittyi leikkiin. Pian oli syntynyt +kaunis taistelun alku. Libertinit olivat heikompana puolueena. Jo +siitäkin syystä täytyi nuoren Norbert de Caulaincourtin, joka oli +paikalla, mennä heidän puolelleen. Koira rukka oli riidan esine, ja +näytti luultavalta että se kuristettaisiin tai revittäisiin kappaleiksi +mylläkässä. Viimein Norbert, ollen aina keskellä kuohua, heittäytyi +elukan päälle ruumiineen ja jalkoineen, kuten englantilaiset pojat +tapaavat jalkapallo-kahakassa hyökätä pallon yli. Oli ihme ettei +pojalta ja koiralta henkeä litistetty. Norbert oli varma että ainakin +tusina huonoja seuralaisia oli hänen päällään tukehduttaen hänen +hengitystään. Koirarepale alimaisena, tuntematta ystävää vihollisesta, +teki hurjia ponnistuksia saadakseen päänsä vapaaksi. Sitten se puri. +Norbert jo arveli viimeisen hetkensä tulleen. + +Yht'äkkiä paino väheni, näytti vierevän pois. Hän taisi jälleen +hengittää. Viimein hän näki valon niin hyvin kuin voi erottaa +silmistään sinkoilevilta säkeniltä. "Nouskaa ylös", sanoi ääni hänen +korvassaan. Sitten käsi koski häneen ja auttoi hänet lopulta jaloilleen +seisomaan. Hän koetteli katsella ympärilleen, mutta oli vielä sekaisin +ja pyöröpäinen. + +Hän näki pelastajansa olevan erään akademian etevimmistä oppilaista, +saman nuoren ranskalaisen, joka jo alussa oli varoittanut häntä +tottelemattomuutta seuraavista rangaistuksista. Varteva, kauniskutrinen +nuorukainen, auringonpaiste kasvoillaan, kumartuen piestyn koiran yli, +muistutti häntä p. Mikaelin taistelusta louhikäärmeen kanssa, jollaisia +kuvia joskus oli nähnyt. + +"Kiitoksia, de Marsac", hän sanoi. "Vieköön tuon koiran! Se puri +minua." Sitten kävivät he käsittäin. + +"Se on kuollut", sanoi toinen ääni, "tai ainakin sietäisi kuolla. +Lopetetaan se!" + +"Mitä se hyödyttäisi", välitti de Marsac. "Jos joku yksinkertainen +poika on antanut elukalle liian suuren nimen, onko sen vuoksi syytä +tappaa se? Antakaa sen olla, tai päästäkää se isäntänsä luo, joka +näkyykin tulevan tuolla. Caulaincourt, oletteko pahoin loukkautunut?" + +"Enpä juuri mainittavasti", Norbert kerskui. "Kiittämätön otus! +Seuraavalla kerralla ne puolestani saavat hirttää sen", hän lisäsi +yrittäen naurahtaa. + +"Sallikaa minun olla haavurina", sanoi De Marsac vetäen kauniin, +valkean liinan esille. + +Nyt koira nousi ja ravisteli itseään totuttuun tapaansa. Ehkäpä se näki +omistajansa lähestyvän puoli vihassa, puoli lemmessä. Louis de Marsac +nosti kohteliaasti hänelle hattuaan. + +"Tässä on koiranne, herra Perrin", hän sanoi. "Ei ollut sen vika, että +nimensä aiheutti ikävyyttä eräälle meistä. Löytyy viljalti hyviä nimiä +valita. Voisihan kutsua koiraa Caesariksi, vaikkapa Aleksanteriksi, +sillä ketäkään loukkaamatta. Täällä Genevessä olisi viisaampaa, ettei +leikittäisi sen suuren nimen kanssa, joka sillä nyt on. Tällä kertaa +kyllä ei ole vahinkoa tullut, paitsi että ystäväni tässä suojellessaan +sitä on saanut kätensä purruksi." + +"Olen hyvin pahoillani", sanoi Perrin. "Kiitän häntä ja teitä. +Uudestasyntyneeksi puhutte sangen sievästi. Jos kaikki olisivat +teidänlaisianne, voisimme paremmin tulla toimeen heidän kanssansa." + +Hän läksi pois, koira lyyhäten perässä lohdutonna. De Marsac käänsi +huomionsa Norbertiin ja sitoi hyvin taitavasti ystävänsä haavat, +jotka eivät olleetkaan vaaralliset. + +"Minä kävelen kanssanne kotianne", hän sanoi. "Seuraavassa ovessa +teistä Rue Cornavin varrella asuu tuttaviani. Olen hyvin iloinen +nähdessäni heitä tänään juhlailtana." + +"Te tulette pian valmiiksi koulusta, eikö niin?" Norbert kysyi. + +"Kyllä akademiasta, mutta minun on vielä käytävä jumaluusopillinen +koulu." + +"Arvelen teidän olevan iloinen päästessänne pois. Tiedän vaan, että +minä ainakin olisin." + +"En iloitse poispääsystäni, vaan siitä minne menen." Noiden kirkkaiden +kasvojen yli kulki silloin ilme, joka teki ne vieläkin kirkkaammiksi. + +He olivat nyt saapuneet Porte Neuvelle, jonka kautta he astuivat +kaupunkiin useiden Plain-palaisilta palaavien kanssa. Käytävää pitkin +kulkiessaan he kohtasivat Berthelierin ja Gabrielien, jotka nauttivat +siksi vuodenajaksi erittäin ihanasta ilta-ilmasta. + +Kumpikin nuorukainen tervehti. De Marsac punastuen hymyili onnellisena. + +"En tiennyt teidän tuntevan heitä", sanoi Norbert. + +"Oh, tunnen toki. Kerroinhan teille olevani menossa katsomaan heitä. +Herra Berthelierin sisar, neiti Claudine, ja minä olemme hyviä ystäviä. +Muutama vuosi sitten, kun saavuin tänne vielä melkein lapsena, olin +eräänä päivänä torilla katsellen ympärilleni ja ostellen kirsikoita +ynnä muuta sellaista. Silloin näin tämän neitiparan vihaisten, toruvien +kalaämmien pelottamana joutuvan miltei pois tunnoiltaan. Se oli ennen +kuin hyvä järjestys oli toimitettu torille ja koko kaupunkiin, josta +kiitos isä Calvinille. Gabrielle oli sanonut heille, aivan oikein, +että häntä oli koetettu pettää. Minä taistelin hänen puolestaan kaikin +voimini, jotka todella eivät olleet suuret, ja viimein toin hänet +riemusaatossa kotia. Hän oli paljon kiitollisempi kuin tilaisuus +vaatikaan, ja on aina siitä saakka ollut erittäin hyvä ystävä minulle. +Minä -- he -- he ovat kaikki hyviä minulle, vaikkakin viime aikoina, +ollessani kovin kiinnitetty lukuihini, olen nähnyt heitä ainoastaan +harvoin." + +"Ettekö pidä nuorta neitiä hyvin kauniina?" Norbert kysyi. "Minusta hän +on." + +"Hän on kaunis", Louis vastasi hiljaa. Aine raukesi. + +"De Marsac", sanoi Norbert hetkisen äänettömyyden jälkeen, "saanko +tehdä teille kysymyksen?" + +"Noh, luonnollisesti." + +"Sanoitte heti iloitsevanne siitä minne menette, kun jätätte koulun. +Ettehän voi tarkoittaa noita isä Calvinin pitkiä luennoita. Mitä se on, +joka seuraa koulun jälkeen?" + +"Minä menen jälleen maahani, Ranskaan, saarnaamaan evankeliumia siellä." + +Norbert pysähtyi ja katsoi hämmästyneenä häneen. "Mikä saa teidät +tekemään niin?" hän kysyi viimein. + +"Miksi en tekisi niin?" + +"Miksi ette? Kun kerran olette turvassa leijonan pesästä, miksi +pistätte päänne uudestaan sinne?" + +"Siksi että olen Hänen asiallansa, joka voi sulkea leijonan kidan." +Norbert vaikeni, hän aavisti jotakin. Hän oli kuullut isä Calvinin, isä +Bonnan ynnä toisten pappien puhuvan semmoisista asioista. Mutta että +tämä poika, hänen oma koulutoverinsa, aikoi toimia sen mukaan, se oli +aivan eri asia. + +Kumminkin, heidän käännyttyään Rue Cornaville, hän sanoi: + +"Ette kai tahdo mennä kauemmaksi nähtyänne, että ystävänne ovat ulkona +kävelemässä." + +"Minun ystäväni on neiti Claudine, joka luultavasti on kotona. Käyn +kysymässä häntä.". Sitten hän saattoi Norbertin ovelle saakka. + +Siten alkoi taasen yksi noista poikain ystävyyssuhteista, jotka +ovat niin ilahuttavia nuoruudessa ja avuksi usein jälestäpäinkin. +Kukaties se on silloin täydellisin, kun toinen ystävistä juuri on +jättämäisillään lapsuuden ja toinen juuri tulemaisillaan miehuuteen. +Heille tulee koulupojan toveruustunteen lisäksi miltei ihaileva +kunnioitus nuoremman puolelta ja suojeleva hellyys vanhemman puolelta. +Norbert varmasti ihaili Louis de Marsacia. Hän noudatti tämän tapoja +niin pitkälle kuin voi, koettipa seurata omia luennoitaan kunnollisesti +ollakseen seuraavassa promotsionissa niin lähellä ihannettaan +kuin mahdollista, päästyään korkeammalle luokalle. Vieläpä hänen +mieltymyksensä meni niin pitkälle, että koetti kuunnella tarkkuudella +isä Calvinin saarnaa. Hänellä oli siihen useita tilaisuuksia. +Sunnuntaisin Calvin toisten pappien kanssa piti vuorostaan saarnan +kaupungin kirkoissa, ja sitten hän usein oli P. Gervaisissa, Rue +Cornavin asukkaiden seurakuntakirkossa. Paitsi sitä, joka keskiviikko +akademian kaikkien oppilaiden piti kuunnella hänen luennoitaan +pääkirkossa. Norbert halusi keksiä tuon kumman, tenhoavan salaisuuden, +joka voi pitää hänen uljaita, elämää ja voimaa uhkuvia ystäviään +ihastuneina, liikkumatta tarkkaavina usein melkein hietalasin kaksi +tuntia. Mutta se yritys meni vallan tyhjiin. Hän piti isä Calvinia +ihmisenä mitä suurimmassa kunniassa, mutta saarnojen asemasta hän +Norbert de Caulaincourtin mielestä olisi voinut yhtä hyvin puhua +kreikkaa. + +Pitkät saarnat eivät ehkä olleet vaikein osa yleisestä ikävyydestä +tässä ikävässä, surullisessa Genevessä. Hän kaipasi joka päivä +urheiluja ja huveja "_La belle France'ssa_", vilkkaita tansseja, +naamiaisia ja riemunpitoa. Täällä oli kaikki niin kylmää, väritöntä. +Ja kuinka hän vihasikaan ikävää, yksitoikkoista luentojen, saarnojen +ja katumuskehoitusten sarjaa! Tuskin vähemmän vastenmielisiä olivat +yksinkertaiset ateriat, jolloin keskustelu varmaan kääntyi +kysymyksiin, joista hän ei välittänyt eikä voinut ymmärtääkään. +Samoin ruoka, vaikka aina terveellinen ja riittävä, kumminkin oli +hyvin kohtuullinen. Muiden lapsellisten oikkujen ohella lapsen +halu imelään ja makeisiin yhä säilyi hänessä. Hän ei voinut salata +ylenkatsettaan ja tyytymättömyyttään kun ilmoitettiin, että lailla +oli tarkasti rajoitettu niitten ruokalajien luku, mitä kukin sai +pitää päivällisellä tai illallisella. Tämä ylenkatse luultavasti +johtui pikemmin porvarineuvosten ja raatiherrain halveksumisesta, kuin +rakkaudesta herkkuihin. Se oli osa samasta lapsellisuudesta, joka +koulussa hänestä teki laiskan, vastahakoisen ja vallattoman, vieläpä +joskus kapinallisenkin. Tässä de Marsacin vaikutus tuli erittäin +otolliseksi. Hänen ystävällinen apunsa ja suora, veljellinen neuvonsa +pelasti Norbertin muutamien hairahduksien seurauksista ja pidätti häntä +toisista, vielä pahemmista. + +Hänen johdollaan Norbert alkoi miehistyä ja miehistyessään hän huomasi, +että Genevessäkin oli saatavissa muutamia huvituksia. Oli kumminkin +-- ja niin aina ennenkin -- hyvä olla hänen isänsä kanssa, jolle hän +pahimmillakin tuulillaan oli aina tasapuolinen ja kuuliainen. Olipa +hauskaa nähdä de Marsacin joka päivä koulussa vaihtavan sanoja tai +katseita hänen kanssaan milloin vaan järjestys salli sen, tai heidän +menevän yhdessä sunnuntaisin hiljaiselle kävelylle Crétsiin tai virran +rannalle, ja juhlapäivien ehtoopuolina Plain-palaisiin urheiluihin, +joissa de Marsac paukutteli käsiään Norbertin voitoille ja oli joskus +osallisenakin niissä. + +Olipa vielä jotakin, mitä Norbert piti parempana kuin ehkä kaikkea +muuta yhteensä. Silloin tällöin isänsä otti hänet mukaansa, kun hän +pistäysi illalliselle ystävänsä Berthelierin luo. Silloin Norbert +nautti mitä suurimmasta onnesta istuessaan pöydässä vastapäätä +viehättävää Gabrielle Berthelieriä. Joskus hän sai palvellakin tyttöä +tarjoomalla leipää ja suolaa. Vieläpä hän sai vaihtaa sanan tai parikin. +Usein myös he kohtasivat kadulla, jolloin hän tervehti ja sai joskus +sanan vastaukseksi. Kukaan ei arvannut, minkä arvoiset nämä kohtaukset +olivat hänelle ja kuinka hän odotti niitä. Eikä hän olisi sietänytkään +kenenkään tietävän siitä, ei edes isänsä tai de Marsacinkaan. + +Siten aika kului ja talvi oli melkein mennyt. Vielä oli ilma ankara ja +paksu lumi maassa. + +Oli kaikkein kylmimpiä, pimeimpiä ja surullisimpia maaliskuun öitä, +kun kerran Norbert de Caulaincourt maaten työntövuoteellaan isänsä +vieressä kuuli kadulta huudon "_La four chauffe_" (uuni on kuuma). Hän +oli ollut sikeässä unessa, mutta hänellä oli hyödyllinen kyky herätä +mielen mukaan, silloin kun hänen tahtonsa oli tarpeeksi vahva kuten +tässä tilaisuudessa. Hän oli edellisenä iltana päättänyt tarkkaan mitä +tehdä. Hän kiiruhti ylös -- olikin maannut vaan puolipukeessa -- heitti +puseron päälleen ja kiinnitti sen, otti kengät käteensä, ja sitten +hyvin varovasti, peljäten herättävänsä isänsä, joka nukkui paljoa +keveämmin, hän hiipi ulos huoneesta ja alas rappuja. + +Eikä hän ollut ainoa liereillään olija talossa. Jeannette, palvelija, +oli jo keittiössä kirkastaen lyhtyä illallistulen hiiloksella, johon +hän tätä tarkoitusta varten oli puhaltanut liekin. Sen edessä oli +aimo joukko tavallista eilen illalla sotkettua ruisleipätaikinaa, +joka oli jätetty, kuten emännät sanovat, nousemaan. Tämän hän asetti +varovasti suureen puumaljaan aikoen kulettaa sen "korttelin" yhteiseen +leipomauuniin, joka aamu lähetti määrätty luku perheitä taikinansa, +tavallisesti tois'illan varaston, tähän yhteiseen leipomoon. Huuto +kadulla "uuni on kuuma" kutsui heitä. + +"Taivaan nimessä, herra Norbert, mikä saa teidät vuoteestanne tänä +jäätävänä yönä? Mutta koska olette täällä, auttakaapas minua tässä +työssä kuten hyvä poika ainakin." + +Iso, raskas malja, joka oli lujasti sidottu kierretyllä olkiköydellä, +piti nostettaman vahvan palvelusvaimon selkään. Norbert auttoi häntä +siinä ja kuiskasi hänen korvaansa: + +"Kerroitte minulle että Berthelierin Margareta oli kipeä ja että nyt, +kun ei kukaan muu ollut tilaisuudessa tekemään sitä, neiti Gabrielien +piti tuoda leipä uunille." + +"Vai sieltä päin tuulee! Sinunlaisesi lapsi! No niin -- nuoret ovat +nuoria vaan yhden kerran. Tule siis matkaan. Tässä, pidä lyhtyä kunnes +avaan oven!" + +Viima, kylliksi kylmä jäätämään luihin asti, kohtasi heitä heidän +astuessaan lumiselle kadulle. Mutta Norbert ei tuntenut kylmää, sillä +juuri silloin seuraavan talon ovi avautui ja keveä, hento olento astui +arasti ulos. Gabrielien kori ei ollut läheskään niin raskas kuin +Jeannetten, koska talous oli paljo pienempi, ja hän voi helposti kantaa +sen käsissään. Hänellä ei ollut lyhtyä -- luultavasti oli luottanut +Jeannetteen. + +"Olkaa hyvä, neitini", alkoi Norbert läheten. Mutta hän ei päässyt +pitemmälle. Hänen kuvaamattomaksi kiukukseen kookas olento astui esiin +varjosta ja sanaa sanomatta otti tytöltä korin. + +Se oli vallan sietämätöntä. Joutuen äkkinäiseen raivoon Norbert hypähti +vastustajansa luo ja iski häntä armotta kasvoihin. + +"Korjaa luusi, lurjus!" huusi hätyytetty koettamattakaan kostaa, mutta +pitäen kiini korista. "Se on varas", arveli hän, "tahtoisi varmaan että +laskisin leivät, saadakseen juosta pois niiden kanssa." + +Mutta Norbert tunsi Louis de Marsacin äänen. Louis, hänen sankarinsa, +hänen ystävänsä, hänen Jonathaninsa -- niin hänen kuninkaallinen +Davidinsa tämän nimen korkeammassa merkityksessä, sen loistossa -- tämä +Louis oli auttamassa häntä! _Et tu Brute!_ + +"Oh, Louis!" hän huusi kovaa, äänessä syvä katumus. "Ja sinä tiesit, +että minä tahdoin tämän tehdä!" + +"En", sanoi toinen hämmästyneenä ja kummastellen, "miten minä voin +siitä tietää? Vasta eilen luennoiden jälkeen kuulin palvelijan +sairastuneen." + +"Tulehan pois, tulehan pois!" Jeannette huusi kärsimättömänä. +"Gabrielle, sinä menetät paikkasi uunin luona ja herra Berthelierin +taikina jää leipomatta." + +"Neitini", sanoi Louis tyynesti, "olkaa hyvä ja sanokaa kumpi meistä +saa seurata ja kantaa korianne." + +Gabrielle epäili, mutta ainoastaan silmänräpäyksen. Sitten hän lausui: + +"Herra de Marsac on kävellyt kaupungin läpi Rue de Riveltä asti, kun +sitä vastoin herra de Caulaincourt tuli lähimmästä ovesta. Sentähden +herra de Marsac saa jos tahtoo tulla kanssani ja kantaa korini. Herra +de Caulaincourt, nyt on hyvin kylmä, teidän pitäisi mennä oitis +takaisin vuoteeseenne." + +Gabrielle ei ollut ensimäinen eikä viimeinenkään sukupuolestaan, joka +ei olisi pilannut säädyllistä puhetta liikanaisella sanalla. Louis oli +käynyt pitkän matkan, siinä oli selvää järkeä, joka Norbertin täytyi +myöntää; mutta sitten -- tulla lähetetyksi takaisin vuoteeseen kylmästä +kuten lapsi! + +Kumartaen -- kuten hän imarteli itseään, miehevän arvokkaasti -- +mikä temppu kuitenkin hävisi pimeään, hän vetäytyi takaisin, palasi +hiljaiseen huoneeseensa ja saavutti vuoteen. Hänen voimakas, nuori +vartalonsa oli kylmentynyt luihin asti, mutta sydän hehkui povessa. +Hän oli vihainen koko maailmalle ja hyvin suuttunut Louisiin. -- +Minkätähden, sitä hänen olisi ollut vaikea selittää. Gabriellelle +oli hän samoin vihainen, ja kumminkin hänen sekavista tunteistaan +ei varmaankaan viha ollut valtaavin. Hänen maatessaan pimeässä ja +kylmässä, kenties ensi kerran eläessään voimatta nukkua, astui muuan +ajatus hitaasti esiin sekavuudesta ja esiytyi hänen sielussaan kirkkaana +ja selvänä. Se oli niin suuri ajatus, että näytti nielevän kaikki muut. +"Kun kerran olen mies, en ole jäävä tähän ikävään, kylmään Geneveen", +hän ajatteli. "Menen ulos maailmaan, taistelen ja voitan kunniaa ja +mainetta. Tahdon olla onnettaren sotamies. Semmoisia tarvitaan paljo. +Ja kun on hyvä miekka kelpo kädessä, tarjoutuu hyviä tilaisuuksia joka +päivä. Sitten tulen takaisin ja nain Gabrielle Berthelierin." + +Tämä päätös häntä hyvin lohdutti; siksi hän koetti tehdä sen niin +vakavaksi kuin mahdollista. "Minusta tulee pian mies", hän jatkoi, +"silloin saan menetellä oman mieleni mukaan. Sen vannon!" Hän +pisti kylmän kätensä paitansa sisäpuolelle ja tempasi esiin pienen +kultaristin, jonka oli saanut äitipuoleltaan. Isänsä tietämättä ja +hyvin vähän itsekin sitä ajatellen hän yhä kantoi sitä kaulassaan. +"Vannon tämän kautta", hän sanoi; "ja koko maailma tietää, että mitä +on vannottu ristin kautta se pitää välttämättömästi suorittaa ja on +tapahtuva." + +Hänen päästyään tähän onnelliseen varmuuteen uni hänet valtasi. +Ensimäinen mitä hän aamulla näki oli isänsä kumartuneena hänen +ylitseen. Tämä sanoi aamujuoman jäähtyvän sekä kysyi, aikoiko hän maata +koko päivän. + +Sillä välin Louis de Marsac ajatteli lievästi katuen, ettei hän ollut +kohdellut aivan jalosti nuorta ystäväänsä. "Ja hänellä on niin vähän", +hän ajatteli, "samalla kun minulla on niin paljon." Hänen oma sydämensä +tiesi -- liiankin hyvin -- mikä olisi tulos vetoamisesta Gabrielleen. +Se tuskin oli kauniisti tehty ja sitä paitsi liian pahoin Norbert +raiskaa kohtaan. "Vaikkakaan hän tietysti", hän edelleen ajatteli, +"koska on vaan poika -- ja vielä paremmin lapsi -- ei tunne tappiotaan +kuten muut, tuskinpa sitä ymmärtääkään. Mutta kumminkin se oli kovaa +hänelle. Olisin voinut olla ystävällisempi. Sitä minun olisi pitänyt +olla, koska minulla itselläni on niin kovin paljon." + +Kun he kohtasivat toisensa samana päivänä koulussa, oli hän avomielinen +ja herttaisen ystävällinen. Norbert puolestaan tunsi, että hän oli +miltei käyttäytynyt narrin tavoin ja oli kovin iloinen uudistaessaan +vanhat hyvät välit. Siten pieni haava heidän ystävyydessään pian parani +eikä jättänyt arpeakaan jälkeensä. + + + + +VII LUKU. + +Sisar Claudine. + + + "Vanha järjestys vaihtui antaen tilaa uudelle." + +Tällä välin aika kului Genevessä tuoden mukanaan edistystä ja muutosta. +Yksi muutos oli jo tapahtunut Berthelierin talossa. Sivullisesta se +tuskin tuntui suuriarvoiselta, mutta tuotti suurta tuskaa eräälle +pelokkaalle, hennolle sielulle. Claudine parka, pitäen sydämestään +vielä kiini omasta uskonnostaan, luopui surullisena oikeudestaan +martyyrikruunuun ja jätti sen kirkon, jota rakasti. Ei siltä että +todellinen marttyyrius olisi seurannut, vaikkakin hän olisi edelleen +lujasti kieltäytynyt mukaantumasta oleviin oloihin. Semmoiseen +kohtaloon ei saanut tilaisuutta ainoakaan kiihkokatolilainen Calvinin +kaupungissa, mutta hänet olisi voitu sakottaa ja vangita, ja jos pysyi +edelleen uppiniskaisena, lopulta pakottaa lähtemään kaupungista. Mutta +mikä häneen enimmän vaikutti, oli pelko että sen kautta hän tuottaisi +ikävyyksiä veljelleen, eikä suinkaan ajatus omasta turvallisuudestaan. + +Berthelierin asema oli jo ennestään sietämätön. Totta on että varma +määrä suvaitsevaisuutta osotettiin hiljaisuudessa hänelle kärsimystensä +vuoksi vapauden asiassa. Siitä huolimatta pastorin vuotuinen +kotitervehdys, jolloin hänen tapanaan oli kysyä kansalaistensa uskoa ja +siveyttä, oli kauhistus Claudinelle ja Margaretalle. Hän itse näytti +pikemmin nauttivan saadessaan hämmästyttää ja sekaannuttaa noita arvon +naisia. Nämä pastorit olivat kaikki kunnon miehiä, muutamat heistä +todella kyvykkäitä, vaikkakin yleisen mielipiteen silmissä he kärsivät +Calvinin varjosta -- tuosta jättiläisestä, joka sai suuret miehet +näyttämään kääpiöiltä. Berthelierin suosikki heidän joukossaan oli eräs +Abel Poupin, joka kulkutaudin raivotessa noin kymmenen vuotta sitten +oli valittu sairaiden papiksi. Hän alkoi hyvällä menestyksellä, mutta +viimein ruttohuoneen kauhut voittivat hänet ja hän rukoili vapautusta. +Tämän heikkouden sijaan, jota hän katkerasti katui, hän korvaukseksi +koetti herkeämättömällä huolella hoitaa tehtäväänsä ja elää vakavassa, +yksinkertaisessa hurskaudessa. + +Hänelle Berthelier selitti, ettei hänellä ollut halua häiritä +vallitsevaa järjestystä, että hän ottaisi osaa saarnoihin niin usein +kun hänen terveytensä sallisi ja käyttäytyisi joka suhteessa kuten +lainkuuliainen kansalainen ainakin. Mutta pelastukseen uskominenhan +oli, kuten isä Calvin itsekin opetti, mahdollinen vain erityisen armon +avulla, joka annettiin ainoastaan valituille. Koska sitä ei oltu +annettu hänelle, mitä mahtoi hän sille. + +"Te voisitte rukoilla sitä", sanoi Poupin. + +"En, jollei minulla sitä jo ole", vastasi Berthelier. + +Poupin huomautti hyvin vakavasti: "Herra Berthelier, te vain +saivartelette kanssani. Te tiedätte sangen hyvin, että näissä +kysymyksissä jokainen voi puhua itsensä umpipohjukkaan, mutta ken +etsii, hän aina löytää tien ulos siitä. Etsittekö _te_?" + +Berthelier kumarsi päätään ja sanoi vakavasti, "Jumala tietää". + +Pastori lisäsi vakavia sanoja ajan lyhyydestä ja iankaikkisuuden +läheisyydestä. Kun Berthelier näki hänen menevän pois, sanoi hän +sydämellisesti: + +"Siinä on todellinen mies." + +Muutamia päiviä jälestäpäin Claudine ja Gabrielle istuivat yhdessä +neuloen. Huone oli mukavasti sisustettu, sillä Berthelier varoi ettei +hänen sisareltaan puuttuisi mitään. Kumminkin oli vältetty kaikkea +koreata ja loistoon vivahtavaa. Yksi kaunistus oli huoneessa kumminkin: +nuori tyttö, joka istui jalkapallilla vanhemman naisen tuolin vieressä, +näytti keränneen kasvoihinsa kuten maljaan ihanuutta kylliksi komeata +palatsiakin varten. Hänen kauneutensa oli etelämainen, hiukset kuin +kiillotettua eebenpuuta, silmät kuin tummat auringot pitkien mustien +ripsien verhossa, hipiä hienosti ruskahtava, piirteet jalomuotoiset, +hempeys hieno. Juuri tällöin nuo kukankaltaiset kasvot kumartuivat +silminnähtävästi huolestuneina vaikeasti kirjailtavan kohdan yli. + +Claudinella oli oma neuloksensa, mutta hän näkyi enemmän ajattelevan +Gabrielien työtä. Hän näytti heikolta ja huonolta, hänen mieliharminsa +olivat kovin kohdelleet hänen ennestään heikkoa terveyttään. + +"Luulen rupeavan hämärtämään", huomautti Gabrielle. + +"Se nyt on hullua! Silmäni ovat vanhat, mutta kumminkin erotan vielä +varsin hyvin päivän valon. Vaan sinä kyllästyt pian neulomiseen. +Luostarissa työskentelimme aina aivan ehtooseen saakka. Minua +huvittaisi tietää mitä olisi tapahtunut, jos joku noviisi olisi +ilmoittanut olevansa väsynyt ja tahtonut lopettaa työnsä kesken, kuten +sinä usein teet, Gabrielle." + +"Niin, mutta luostarissa te olitte orjia, totellen toisen tahtoa. Nyt +olemme vapaat." + +"Vapaat? Jos oppilaat olisivat vapaita mestaristaan, kuinka paljo +oppisivatkaan he ammatistaan sinun luullaksesi?" + +"Varmasti tottelisin teitä, tätini", Gabrielle vastasi nöyrästi, +"vaikkakaan en oppisi teiltä alottelijan tavalla." + +"Oppisit minulta --? Onpa kauan siitä kun minulta olet tahtonut oppia." +Claudinen äänessä oli hieman tuskallinen väre. + +"Opin paraikaa tätä kirjailua teidän johdollanne, ja tahdon sen +täydelleen oppia." + +"Se kyllä on vaivan arvoinen. Johtajamme oppi sen eräältä läheiseltä +sukulaiseltaan, joka oli saanut opin eräältä Savoijan ruhtinatarvainaan +-- Jumala olkoon hänelle armollinen -- seuranaiselta. Se oli niinä +vanhoina hyvinä aikoina, jolloin armollinen herttuamme usein kävi meitä +katsomassa, ja piispa mielellään asui hiippakunnassaan ja kaupungissa +vallitsi suuri humu ja ilo." + +"Mutta nyt", sanoi Gabrielle, "olemme päässeet eroon savoijalaisista. +Ja kiitämme siitä Jumalaa." + +"On helppo puhua eroonpääsemisestä savoijalaisista, mutta se ei ole +yhtä helposti tehty. Tiedätkö kuinka monta parasta perhettämme on +savoijalaista verta ja rotua? Tiedätkö sitäpaitsi --. Oi, mutta luulen +ettet tiedä, eikä minun olisi pitänyt siitä puhuakaan." + +"Mitä sinä, rakas täti, tarkoitat?" kysyi Gabrielle. "Mitä minä en +tiedä?" + +"Ah, ei mitään -- ei mitään sen tärkeämpää." + +"Onko joku ystävistämme polveutunut savoijalaisesta verestä, kuten +sanot, tätini? Niinpä niin, tiedän niin olevan laidan. Mutta mitä se +haittaa, jos he ovat hyviä ja uskollisia, kuten Rosetit, Vandelit +ja Aubertit. Ja tiedättehän, että Ranskan pakolaiset ovat paraita +joukossamme." + +Miksei Claudine ottanut varteen tätä tilaisuutta siirtyäkseen +vaarallisesta aineesta, sen sijaan että palasi siihen? Oli varmaankin +paha onni, joka sai hänen sanomaan: + +"Jos savoijalainen veri on hyvää, pidän siitä enemmän kuin +ranskalaisesta. Sitä on meidänkin joukossamme. Vieläpä myös --. Mutta +arvelen etten sano sen enempää." + +"Miksette, täti Claudine? Mitä vaaraa siitä on? Nyt olen Geneven lapsi. +Mitäpä siitä surisin jos kuulisin, että isoisäni-isoisä on ollut +savoijalainen?" + +"Surisitko, lapsi, jos se sattuisi sinua lähemmäksi?" -- "Kaikessa +tapauksessa", ajatteli Claudine, "saa hän kerran tietää totuuden, eikä +Ami ole koskaan kieltänyt minua kertomasta sitä hänelle." Kumminkin hän +vaikeni, ikäänkuin epäillen. + +"Mitä tarkoitatte, tätiseni? Puhukaa vain, minä pyydän teitä", sanoi +Gabrielle mielenkiinnolla, minkä puhumatapa "voisin, jos tahtoisin" +aina herättää. + +"Sinä olet veljeni ottolapsi ja hän on aina ollut sinulle aivan +kuin isä. Arvelen ettei hän pidä siitä, että hänelle itselleen tahi +sinulle sanotaan ettet ole hänen oma lapsensa. Kumminkin luulen +hänen rakastavan sitä, että kaikki asiat jotka ovat totta lausutaan +julki, vaikk'eivät ne olisikaan mieluisia tai virkistäviä. Mutta +ajattelevathan miehet aina ristiriitaisesti." + +"En tahdo omata isää tai ystäviä, paitsi niitä jotka Jumala on antanut +minulle. Kellään lapsella ei koskaan ole ollut niitä parempia kuin +minulla", sanoi Gabrielle lämpimästi. + +"Eikö sinulle ole koskaan johtunut mieleen ajatella omia vanhempiasi, +keitä he olisivat?" + +"Ei koskaan", vastasi Gabrielle nopeasti. "Mitä sillä on väliä? Vaikka +oletan", hän lisäsi, "heidän olleen talonpoikia, 'harmaajalkoja', kuten +niitä kutsutaan, kotoisin maalta tai vihollisen pelosta hävitetyistä +esikaupungeista. Isäni otti heidät vastaan rakkaudesta Jumalaan --. Ja +sitte he kuolivat. Se on kaikki mitä heistä tiedän tai haluan tietää. +Olen Geneven lapsi." + +"Tiedätkö, rakkaani, minun olevan miltei varman siitä, että olet +Savoijan lapsi?" + +Gabrielle hämmästyi. "Oi ei, ei!" hän huudahti, "se ei voi olla totta. +En ole savoijalainen. Minä olen geneveläinen, minä! En tahdo olla +savoijalainen. He ovat julmia ja kelvottomia. He ryöstävät ja murhaavat +viattomia ja kiduttavat ja polttavat Jumalan marttyyrin!" + +"Etkö luule Jumalan luoneen savoijalaiset kuten geneveläisetkin? +Eivätkö sitte Geneven lapset ole koskaan toimittaneet ikäviä tekoja? +Mutta olkoon tämän asian laita miten tahansa, sinä et voi parantaa +syntyäsi. Ja onhan kaikilla asioilla kaksi puolta. Tyydytä itseäsi +tiedolla, että olet korkeampaa syntyperää kuin arvaatkaan. Korkeampaa +-- niin, yhtä jaloa kuin ylhäisin henkilömme. Köyhät vanhempasi, +jotka kuolivat täällä, olivat, kuten Margareta on kertonut minulle, +ainoastaan kasvatusvanhempiasi. Eräästä esineestä päättäen -- +paperikääröstä, joka silkkikankaaseen verhottuna koristi hentoa +kaulaasi -- olisit sinä heidän puheensa mukaan savoijalainen ja jaloa +sukuperää." + +Gabrielle katsahti ylös hämmästyneenä ja ihmetellen, mutta paljoa +enemmän kiusattuna kuin huvitettuna. Hän kysyi kuten luonnollista: + +"Täti, missä tämä paperikäärö on? Minä haluaisin nähdä sen." + +"Nyt et voi sitä nähdä -- sen pahempi. Isäsi -- tunnethan hänet -- +kertoi minulle sitä kysyessäni polttaneensa sen erehdyksestä. Se on +niin miesten huolimattomuuden tapaista! Kukatiesi hän siten hävitti +jonkun sinun kauniin perintösi." + +"No niin", sanoi Gabrielle tarmokkaasti, "hän on tehnyt minulle hyvän +työn ja minä kiitän häntä. Savoijalaisten kanssa ei minulla ole mitään +tekemistä enkä minä sitä tahdokkaan." + +"Sitä et vielä tiedä. Ajattelin kaikkea tätä eilen illalla, kun +herra de Caulaincourt oli illallisella kanssamme ja puhui mennäkseen +Savoijaan." + +"Luulin hänen ajattelevan vaan mennä maalaisten pariin", sanoi +Gabrielle. "Toivon ettei hän liittyisi libertineihin. Se olisi liian +vaarallista." + +"Kenpä tietää vaikka hän ajattelisi yhtä vähän vaaraa kuin tuo nuori de +Marsac raukka, jonka puolesta voisin itkeä", sanoi Claudine. "Lapsi, +Gabrielle, mikä sinua vaivaa?" Hän näki tytön käsien vapisevan ja +hänen kasvojensa vaihtavan väriä. Vaistomaisesti hän puhui hitaasti +ja miellyttävästi kuten se joka pakottaa itseään johonkin tehtävään. +"Herra de Marsac on hyvin ystävällinen nuorimies ja minä kunnioitan +häntä hyvin suuresti ystävänä. Mutta me emme ole hänen heimoaan, +eikä hänellä ole täällä ketään isää tai holhoojaa hillitsemään +hänen toimiaan. Siksi meidän ei tarvitse puhua hänestä enempää. +Ihmettelen miten herra de Caulaincourt ranskalaisena tuntee niin hyvin +savoijalaisten kielen. Hänen pitänee huomata se sangen mukavaksi +käyttää täällä, missä _patois_ puhutaan niin yleisesti." + +"Norbert kertoi minulle --" + +"Puhu kovemmin, rakkaani, en voi oikein kuulla sinua. Mikä ääntäsi +vaivaa? Mitä Norbert sinulle kertoi?" + +"Että hänen isänsä nuoruudessaan oli ollut vankina Savoijassa", sanoi +Gabrielle vaivaloisesti, painaen kasvonsa syvään työnsä yli, jota hän +teki hyvin huonosti. + +"Tiesin hänen pian väsyvän kirjain painamiseen ja sitomiseen, sillä +semmoiset ammatit eivät sovellu herrasmiehille. Vielä enemmän hän +väsyisi tyhjäntoimittamiseen. Siten paljaasta toiminnanpuutteesta hän +olisi pakotettu kulkemaan ympäri maakuntaa kuten vaeltava munkki. +Paitsi sitä hän on harhaoppinen, koska levittelee isä Calvinin oppia. +Se on kaikki minulle vierasta. Mutta sitten -- kaikki on täällä +vierasta, kaikki on muuttunutta." + +"Ei vierasta -- ei", sopersi Gabrielle. + +"Ei sinulle, lapseni. Sinähän myöskin olet unhottanut vanhat polut, +mitkä olivat tarpeeksi hyvät isillemme ja isoisillemme, jotka lepäsivät +Jumalassa. Se on kovaa minulle, joka opetan ja rakastan sinua." + +"Te _rakastatte_ minua", Gabrielle sanoi hellästi asettaen kätensä +hänen käsivarrelleen. + +"Niin, lapseni, minä rakastan sinua. Siksi toivon mitä hartaimmin +näkeväni muutoksen sinussa. Minä niin mielelläni toivoin, että +olisit minulle kuin rakas tytär, iloni ja lohdutukseni tässä +uudessa, kylmässä, uskottomassa maailmassa. Mutta nyt sinä et +enää tahdo oppia enempää minulta. Pidät tosiaan parempana vannan +palvelijattaren opetusta kuin minun. Minun täytyy myöntää hänen olevan +hyvä taloudenhoitaja ja uskollinen palvelija. Mutta tietämätön, +ennakkoluuloinen, suuriluuloinen tunkeilija näkymättömiin asioihin, +turhamaisesti pöyhistynyt lihallisessa mielessään, kuten pyhä kirja +sanoo, hän on. Haluaisin nähdä johtajamme -- ei, ei hänen, hän oli +liian lempeä -- apujohtajamme ottavan Margaretan käsiinsä." + +"Täti rakas, en ole oppinut mitään Margaretalta vaan teiltä." + +"Se on lörpötystä, lapseni! Olet heittänyt opetukseni tuuleen." + +"En tahallani, sillä siitä olin kauvan aikaa surullinen ja murheissani. +En tietänyt mitä ajatella." + +"Miksi et ajattele sillä tavalla kuin kaikki hyvät miehet ja naiset +ennen meitä?" + +"Niin sanoinkin itselleni. Ja minä koetin -- oi, kuinka vakavasti -- +lukea kaikki rukoukset, jotka te olitte opettanut minulle ja ajatella +aivan kuin tekin." + +"Kuin minä --. En pidä lukua ken minun kuulee sanovan niin. Olenhan +asunut niin kauan tässä harhaoppisessa kaupungissa ja olenhan +ollut pakoitettu mukaantumaan sen tapoihin ja laiminlyömään kirkon +sakramentit välttääkseni suurempaa pahennusta." + +"Margareta, sen tunnustan, toimitti erään asian puolestani", Gabrielle +sanoi matalalla äänellä. "Hän antoi minulle uuden testamentin ja +rukoili minun lukemaan sitä, koska ei itse osaa lukea. Mutta te teitte +enemmän, te opetitte minun rakastamaan sitä josta se puhuu." + +Claudinen surullisille kasvoille tuli iloisempi ilme. Gabrielle oli +koskettanut kieltä, joka värähti vastaten. Hän risti silmänsä äänetönnä. + +"Silloin kirja saattoi minun rakastamaan Häntä enemmän", Gabrielle +sanoi. "Se osoitti minulle, että Hän oli kaikki mitä minä halusin. +Sinä päivänä jona pappi tuli meille puettuna teurastajan takkiin ja +esiliinaan ja te tahdoitte minun tunnustamaan uskoni hänelle -- miten +sitä voin tehdä? Sydämeni oli juuri täynnä Herramme itsensä rauhaa ja +anteeksiantamusta enkä tarvinnut toista. Siksi menin P. Gervaisiin, +jossa silloin oli jumalanpalvelus. Ja te olitte murheellinen ja +suruinen puolestani. Aina siitä asti olen halunnut kertoa teille mitä +silloin tunsin." + +"Sinä puhut hyvin, lapseni", sanoi Claudine. "Mutta sinä et ole +oppinut enkä minäkään. On toisia Jumalan määräyksiä, jotka eivät ole +kirjoitetut Hänen kirjassaan. Mutta minä olen vaan tietämätön nainen +enkä tunne mitä ne ovat. Papit opettivat meitä. Nyt en tiedä mitään. +Tunnen ainoastaan olevani oikeassa." + +"Minä myös tunnen olevani oikeassa", aikoi Gabrielle nopeasti vastata, +mutta se ei olisi ollut soveliasta, ja tyttö kuudennellatoista +sataluvulla saattoi olla kaikkea muuta vaan ei epäkohtelias vanhempia +ihmisiä kohtaan. Hän vaikeni, kenties ajatellen jotakin Louis de +Marsacin joskus lausumaa ajatusta. Hänen tietämättään kaikki hänen +ajatuksensa saivat värinsä Louis de Marsacin mielipiteistä, erittäinkin +hänen parhaimmat ja ylevimmät aatteensa. Hänen oma uskonsa sai tähän +aikaan paljo iloa ja kirkkautta hänen kosketuksestaan henkilöön, jonka +sisäinen elämä oli puhdasta päiväpaistetta. Puolittain huomaamatta hän +lausui: "Muistelen jotakin mitä Louis sanoi --." + +"Ken sanoi?" täti kysyi terävästi. + +"Herra de Marsac", Gabrielle korjasi punastuen. "Eräänä iltana hänen +ollessa täällä vieraana hän ja isäni olivat eri mieltä jossakin asiassa +ja hän sanoi: 'Herrani, tiedätte että toisella puolen maailmaa on +ihmisiä, joiden yö on päivä meille ja joiden päivä on yö meille, ja +yhtä kaikki näemme saman auringon'. Silloin isäni vastasi hiljaisella +hymyllään: 'Herra de Marsac, jos ymmärrätte oman vertauksenne ja +seuraatte sitä minne se teitä johtaa tulette olemaan paljoa viisaampi +mies kuin isä Calvin'." + +"Sitä en todellakaan ymmärrä. Mutta, Gabrielle, sen käsitän aivan hyvin +ettei herra de Marsac saisi käydä täällä niin usein. Tahi jos hän käy, +ette sinä ja hän saisi puhua yhdessä kuten teille viime aikoina on +tullut tavaksi. Et ole enää lapsi, vaan nuori neiti, jonka pitää olla +viisas ja varovainen." + +"Koetan olla viisas", sanoi Gabrielle vapisevin huulin. + +"Tiedän sen, lapseni. Olet suuresti edistynyt viisaudessa ja +ajattelevaisuudessa. Ei kukaan enää tuntisi sinua tuoksi ynseäksi +lapseksi, jonka usein panin arestiin, koska leikit vasten kieltoani +kirjansitojan poikien kanssa." + +Gabrielle ajatteli että oli vallan eri asia puhella Louisin kanssa, +joka oli hyvä ja viisas ja jolta hän aina oppi niin paljo, kuin leikkiä +raakojen poikain kanssa, kuten kauan sitten lapsena ollessaan. Mitä +täti saattoikaan tarkoittaa? Kysymyksen mukana tuli häneen ennen +tuntematon vavahdus. Tietoisen ajatuksen "purppuraisessa sarastuksessa" +heräsi hänessä jotakin hänelle tuntematonta. + +"Minä kehityn nyt", hän sanoi. Hän tunsikin sen. + +"Et vielä ole täysin kehittynyt, mutta kehityt nopeasti. Ja tahtoisin +sinun tietävän, että nuoren neidon polulla löytyy paljoa vaarallisempia +pauloja kuin ne, jotka lasta uhkaavat. Sen pahempi", hän lisäsi hieman +katkerasti, "on uusi uskonne riistänyt varmat turvapaikat koetelluilta, +kiusatuilta ja murheellisilta neidoilta." + +"Täti, senkö vuoksi tulitte nunnaksi St. Claireen, että sydämenne oli +murrettu?" Gabrielle äkkiä kysyi, siten rohkealla iskulla johtaen sodan +vihollisen omalle alueelle. + +"Sydämeni oli murtunut veljeni tähden, jolle olin kokonaan antautunut. +Sitäpaitsi minulla ei ollut mitään muutakaan paikkaa minne mennä." + +"Ajattelin", sanoi siihen Gabrielle, "että olisi ollut joku --." + +"Varmasti ei", sanoi Claudine innostuneena, ikäänkuin torjuen väärää +syytöstä. "Olenhan Kristuksen morsian. Tai oikeammin: minä olin", hän +lisäsi, syvään huoaten. Äkkiä hän jatkoi muuttuneella äänellä: "Mitä +minä nyt olen, tietää ainoastaan Hän. Hän ainoastaan tietää, antaako +Hän anteeksi?" + +"Hän on uskollinen ja oikea antaessaan syntimme anteeksi", Gabrielle +rohkeni kuiskata. + +"En epäilekään sitä. Mitä minä epäilen, on se että antaako hän minulle +anteeksi. Ei, elä puhu minulle. On enää vain vähä aikaa, kunnes kaikki +nämä himmeät asiat minulle tulevat selviksi. Olen iloinen vaikken +menekään rauhaan, vaan vaivaan. Tämän suhteen tiedän mitä sanoisit. +Muiden asioiden mukana olette suoriutuneet kiirastulenkin puhdistavista +liekeistä. Samoin olette poistaneet _vidamen_, jonka tapa oli toimia +piispan puolesta ja rangaista rikoksianne. Mutta te tiedätte että +_vidame_ on mennyt eikä voi palata. Kuka teille on noussut kuolleista +kertomaan kiirastulen liekkien sammumisesta?" + +"Kristus on noussut meidän vanhurskauttamiseksemme", Gabrielle sanoi +lempeästi, "puhdistetulla ihmisellä ei ole enää kärsimystä synnin +tähden." + +"Olkoon tämän asian laita kuten Hän tahtoo", Claudine vastasi. "Sinun +rakastavaa palvelustasi isäsi voi tarvita tulevina päivinä. Ethän +hylkää häntä?" + +"Minäkö? Enkö minä rakasta häntä niin kuin ikänä lapsi on rakastanut +isäänsä?" + +"Ole siis hänen luonaan ja auta ja vaali häntä niin kauan kun voit. En +mitenkään sano sinulle, 'Elä mene naimisiin'. Ne ovat asioita, joita me +naiset emme voi järjestää oman tahtomme ja mielemme mukaan. Mutta mikä +hyvänsä osasi on, elä jätä häntä hyljätyksi. Muista että hän pelasti +elämäsi, ja että kaikki, mitä sinulla on, olet saanut häneltä. Mutta +nyt kuulen hänen askeleensa portailta. Pane pois työsi, Gabrielle, ja +mene auttamaan Margaretaa illallisen valmistamisessa." + + + + +VIII LUKU. + +Uusi Geneve. + + +Sillä välin tuo kaupunki järven rannalla, jossa Claudine, Gabrielle +ynnä muut viettivät hiljaista, tasaista elämää, oli tullut ihmeellisten +tapausten näyttämöksi. Ei kaikki asukkaat kumminkaan, vaan paras osa +heistä ja se osa, joka sai yhä enemmän yleistä vaikutusta, oli taipuva +perustamaan sinne puhtaan jumalaisvallan, jota tarkasti hallittaisiin +Jumalan lain mukaan niiden toimesta, jotka katsoivat olevansa Hänen +palvelijoitaan ja lähettiläitään maan päällä. Tätä suurenmoista +yritystä oli koeteltu ennenkin. Savonarola oli Florensissa opettanut +muutamia vuosia selvästi ja loistavasti, vaan onnistumatta, että +Kristus yksin oli sen herra ja kuningas, kunnes lapsetkin huusivat +kaduilla "_Viva il Re Gésu_!" (Eläköön kuningas Jeesus!) Me tiedämme +miten tämä päättyi -- miten onnettomuuksien ja useiden erehdysten +jälkeen profeetta, kuten oli odotettavissakin, kuoli kielletyn ja +hyljätyn kuninkaansa puolesta. Geneven profeetan työ kesti kauemmin. +Hän säästyi lopullisesta murhenäytelmästä, joka kaikesta huolimatta +olisi rajattomasti korottanut hänen mainettansa. Mutta olikin +useita yhteisiä, jos vastakkaisiakin, kohtia innokkaan, kiihkoisen +italialaisen ja kylmän, voimakkaan ranskalaisen välillä, jonka tuli oli +voimakkaampaa, koska se poltti sisällisesti. + +Se seikka että ranskalaisen työ ei ainoastaan kestänyt kauvemmin, +vaan tunkeutui syvemmällekin kuin toisen, johtuu epäilemättä osaksi +siitä tosiasiasta, että häntä avustivat muutamat henkilöt, joissa +todella oli "hengen elämä lakina", uutena elämänä, joka tarkoittaa +oikeudellisuutta, voimaa ja voittoa. + +Mutta myöskin ulkopuolella libertinipuoluetta, jonka kanssa meillä on +vielä enemmän tekemistä, oli Genevessä aina semmoisia, jotka jäivät +osattomiksi tästä salaperäisestä vaikutuksesta, kuten Ami Berthelier +ja hänen sisarensa sekä nuori Norbert de Caulaincourt. Kumminkin oli +useita, jotka avasivat sielunsa alttiiksi sille, kuten vanuttaja +levittää vaatteensa aurinkoon valkenemaan. Norbertin isä oli yksi +niistä. Hänen elämänsä siitä saakka, kun hän otti vastaan uuden +uskonnon, oli ikävää. Ne tilaisuudet olivat hyvin harvoja, jolloin hän +saattoi tavata Gourgollesissa jonkun matkustavan hugenottipapin, tai +salapuvussa lähteä johonkin kenttäkokoukseen, tahi salaa nauttimaan +pyhää ateriaa. On totta että hänellä oli aina Jumalan sana tarjona +ja että henkinen elämä voidaan säilyttää hyvin korkealla menemällä +suoraan lähteelle ilman mitään johtavaa virtaa tai kanavaa. Kumminkin +ovat säännöllisessä kristityn elämän kulussa virrat ja kanavat Jumalan +siunauksen teitä. + +"Minä olen toinen mies, senjälkeen kun tulin tänne", hän sanoi +ystävälleen Antoine Calvinille. + +"Nyt te menette levittämään valoa", Antoine vastasi, nitoen ahkerasti +veljensä uutta teosta '_Kristinuskon perusteet_'. + +"Olen siihen kyllä halukas, mutta minne mennä, mitä tehdä?" + +"Kysykää veljelläni." + +"En mielelläni häiritsisi häntä vierasten ihmisten asioilla." + +"Se juuri on hänen ammattinsa. Hän sanoo yhdelle ihmiselle 'mene' ja +hän menee, toiselle 'tule' ja hän tulee, samoin palvelijalleen -- se +on, jokaiselle geneveläiselle -- 'tee tämä' ja hän tekee." + +De Caulaincourt vaikeni hetkeksi, ennenkun vastasi: "Lähettäköön hän +sitten minut minne tahtoo. Sillä", hän lisäsi mielenliikutuksella, +"kaikki paikat ovat samanlaisia minulle. Olen kerran koettanut asettua +yhteyteen rakkaitteni kanssa, jotka jätin jälkeeni Gourgollesen. Mutta +turhaan. Ei sanaa, ei merkkiäkään tule minulle. Näen että olen kuollut +heille, kuten he näyttävät olevan minulle. Sentähden minulla ei ole +muuta kotoa maan päällä, paitsi minkä teidän ystävyytenne antaa minulle +täällä." + +Niinpä hän kääntyi Calvinin puoleen ja lähetettiin ensin evankeliselle +lähetysmatkalle talonpoikain luo Geneveä lähinnä olevaan +savoijalaisalueeseen. Hänen taitonsa heidän _patois_-murteessaan -- +niin harvinainen Ranskanmaalla -- oli erikoinen puolle toimeen, ja +koska puheena oleva paikka oli lähellä, voisi hän helposti palata +saamaan neuvoa, ohjausta ja rohkaisua; -- jos hän nimittäin enää +palaisi ollenkaan. Sillä jokainen reformeerattu lähetyssaarnaaja +matkasi alituisessa hengenvaarassa. Hän tiesi itse sen. + +Koko uusi Geneve paloi ja hehkui lähetysinnosta. Ei ainoastaan +malttamattomat nuorukaiset kuten Louis de Marsac, vaan ikämiehet kuten +de Caulaincourt, leimahtivat liekkiin ja halusivat kuluttaa ja kulua -- +niin, jopa tulla uhratuiksi -- Hänen puolestaan, jota heidän sielunsa +rakasti. + +Hänen puolestaan, jota heidän sielunsa rakasti! Tätä juuri +reformatsioni, tätä protestantismi -- niin, tätä kalvinismikin sisälsi +heille. Ei se sisältänyt mitään rautaista logikanjärjestelmää, vaan +elävän, ikuisen ystävän kasvot, Hänen joka -- niin se tunnettiin +-- rakasti ja oli valinnut jokaisen ennen maailman perustamista +"kunnioittamaan Jumalaa ja hänestä aina nauttimaan". Dogmit, jotka +meistä tuntuvat ankarilta, vieläpä vastenmielisiltäkin seurata, +tuntuivat heistä -- tuon toisen Jumalan äänen ankaran tyttären +tavalla, josta runoilija laulaa -- olevan + + "Jumalan kasvoin hellin hempi, + Joidenka hymy suloisempi + Kuin mikään muu on maailmassa." + +Näiden sankarisielujen uskossa oli sanomatonta suloutta, siinä oli +timantin lujuutta, jota maailman aseet ei voi kukistaa. -- "Sinä ohjaat +minua Sinun neuvollasi ja jälestäpäin otat kunniaan. Ketä minulla on +taivaassa paitsi Sinä? Ja maan päällä ei ole ketään, mitä minä halajan +paitsi Sinua?" Ei ole maailma koskaan nähnyt voimakkaampia, vaan ei +myöskään jalompia eikä pyhempiä tai hellempiä sieluja kuin ne, jotka +tuolla tavalla käsittivät, eikä luultavasti koskaan tule näkemäänkään. + +Heidän siveyslakinsa eivät sulkeneet pois maallisia, puhtaita ja +pyhiä iloja, vaikkakin ne joskus olivat liian vakavia ottaakseen +huomioon pientä kauneutta. Louis de Marsacin kaltaiset nuorukaiset, +jotka tavoittelivat marttyriutta, kuten nykyaikaiset innokkaat nuoret +sotamiehet haluavat urhoollisuusmitalia, eivät aina pysyneet henkisen +innostuksen korkeudessa. Tai pikemminkin ylämaat, missä ilma oli kirkas +ja puhdas ja missä oli nähtävänä ihmeellisiä maisemia, missä laaksot +olivat kukkapeitteisiä ja sulovirtaisia, olivat heille ainoastaan osia +samasta matkasta, jolla sama ystävä astui heidän rinnallaan ja sama +koti oli matkan määränä. + +Eräänä päivänä Claudine Berthelier palasi kotiin lyhyeltä kävelyltä +kovin kiihoittuneessa mielentilassa. + +"Olen juuri tavannut rouva de Maisonneuven", hän selitti Gabriellelle +ja Margaretalle. "Hän vaatii aivan välttämättömästi, että menisimme +heidän luokseen huomenna illalliselle, jonka he antavat herra de +Vezelayn kunniaksi, joka on juuri saapunut Ranskasta." + +Maisonneuvet -- oikeammin Baudichon de Maisonneuvet -- olivat Geneven +varakkain suku ja hartaita protestantteja. + +"Isäni ei ainakaan mene", sanoi Gabrielle. + +"Totta se on. Herra de Maisonneuve ei voinut vakuuttaa häntä, vaikkakin +koetti parastaan. Rouva sanoo, että sinun pitää tulla, hän ei salli +mitään estelyitä. Ja onnettomuudeksi täytyy minunkin mennä, niin +vähän kuin pidänkin sellaisista kutsuista; ethän voi mennä yksin. +Jumala tietää, lapseni, ettei minun tarkotukseni ole saattaa tyhjiä +ajatuksia päähäsi. On kumminkin selvää että näillä 'uudestasyntyneillä' +on kylliksi maailmaa ympärillään voidakseen vaatia kauniita kasvoja +illallispöytäänsä nähtävikseen. Minkä puvun tahtoisit panna päällesi?" + +"Mikseikäs pyhähameeni, hopeavyöni ja isäni antamat siniset +silkkinauhat", vastasi Gabrielle, jonka silmät alkoivat sädehtiä. + +"No hyvä", sanoi Claudine vaikkakin vain puolittain tyytyväisenä. +"Rutto periköön nämä uudet ylellisyyslait, jotka eivät kai salli sen +enempää yksinkertaisen porvarin tyttärelle edes juhlapäivinäkään. Mitä +minuun tulee, tulen hyvin toimeen musliiniliinallani ja kankeaksi +silitetyllä päähineelläni. Rouva de Maisonneuve on noutava meidät ja +saattava takaisin riittävän turvan kera." + +"Onpa hyvä asia ett'ette tarvitse minun turvaani", sanoi Margareta. +"Täytyy täälläkin aina joku olla pitämässä huolta herran tarpeista. +Vaikken yleensä paljoa pidäkään juhlimisesta ja kemuilemisesta, niin +suon mielelläni lapselle hieman huvia edes kerran elämässään." + +Tuo tilaisuus Maisonneuvein luona olisi kumminkin näyttänyt hyvin +laimealta huvilta kahdennenkymmenennen vuosisadan neidosta. Ateria, +ruokalajit lain määräyksellä tarkkaan rajoitettuina, tarjottiin +pitkällä, kapealla pöydällä, joka oli tehty kiilloitetuista laudoista. +Miehet istuivat sen toisella, naiset toisella puolen. Mutta vaikkei +ruokalajeja ollut useita, olivat ne runsaat ja erittäin hyvät. Viini +myöskin oli hyvää, ja sitä nautittiin vapaasti, vaikka kohtuullisesti. +Ensimäisenä oli pöydälle asetettuna vanha geneveläinen laite, _pot au +feu_, hyvin iso malja sisältäen jäniksiä, salvukukkoa, metsänriistaa ja +muuta lihaa omassa runsaassa mehussaan, joka oli veden sijasta tehty +viiniin. Paistetut ja keitetyt viilekkeet seurasivat ja viimeksi oli +aimo kasat makeisia, joista Geneve yhä oli kuuluisa, vaikkakin uuden +hallituksen aikana niiden kauppaaminen oli laimentunut. Ei ollut monta +nuorta läsnä, mutta niistä, jotka olivat, tämä osa juhlatilaisuutta +tuntui kyllin arvokkaalta. + +"Toivoisin Norbertin olevan täällä", virkkoi tuttu ääni. + +Gabrielle katsahti ylös ja tapasi Louis de Marsacin hymyilevän +katseen. Tämä istuen vastapäätä tahtoi hänen katsomaan erittäin +maukasta manteli- ja juustokakkua. Tietysti Gabrielle tiesi koko ajan, +että Louis oli siellä. Tyttö oli kahden verroin iloinen siitä että +tämä puhutteli häntä, sillä tätinsä oli vanhemman oikeudella saanut +paikkansa yläpuolella ja nuori väki molemmin puolin oli vierasta. Hän +ojensi kätensä kakkua kohden. + +"Tämä on parempaa", sanoi Louis, antaen hänelle toisen. + +"Onko oikein ottaa parasta?" hän epäili. + +"Varmaan, koskei kukaan muukaan halua sitä." + +Juuri silloin eräs läsnäoleva pastori luki loppurukouksen. +Kaikki nousivat pöydästä ja hajosivat saliin, muodostaen pieniä +keskusteluryhmiä. + +Gabrielle seisoi epävarmana, tuntien olevansa jotenkin yksinäinen +ja turvaton näiden kaikkien vieraiden joukossa. Hän oli kiitollinen +de Caulaincourtille, joka tuli hänen sivulleen ja osotti muutamia +läsnäolevia henkilöitä, joita Gabrielle ei ennestään tuntenut. + +"Mutta missä on", hän kysyi, "herra de Vezelay?" + +"Ettekö tunne häntä? Se on tuo kookas, kaunis mies nahkareunustaisessa +samettiviitassa." + +"Arvelin että se on tohtori Theodore Beza." + +"Ken on herra de Vezelay?" sanoi de Caulaincourt hymyillen. "Oppinut +mies, runoilija ja samalla kertaa suurten tilusten ja rikkauksien +herra. Ja kaikki mitä hänellä on, kulta, oppi ja nero, kaikki nämä hän +mieluimmin tahtoo laskea hänen ja meidän Herramme jalkain juureen." + +"Tiedän että hän on isä Calvinin hyvä ystävä", sanoi Gabrielle. +"Arvelin että _hän_ olisi tahtonut olla täällä tänään." + +"Hänet kutsuttiin, mutta hänellä oli liian kiirettä tullakseen. Mutta +täällä on yhdeksästä pastorista neljä ja neljästä neuvoksesta kolme, +joten luullakseni kirkko ja valtio ovat hyvin edustettuina." + +"Olen etsinyt teitä, de Caulaincourt", sanoi talon emäntä tullen +samalla paikalle. "Tahdon esittää teidät tohtori Theodorelle. Hän +tuntee erään, joka on nykyjään ollut lähellä Gourgollesta, ja hän voi +antaa tietoja teidän perheestänne, tosin ei paljon vaan kaikki hyviä." +Siten de Caulaincourt vietiin pois ja Gabrielle jäi vielä kerran yksin. +Mutta Louis oli odottanut tilaisuutta ja lähestyi häntä. + +"Pyydän, neitini", hän sanoi, "koettakaamme yhdessä avainleikkiä." + +Sitten johti hän Gabrielien pienen pöydän luo, jolla oli suuri, +raskas avain tai metallipala tehty merkkien ja kuvioiden avulla sen +näköiseksi. Koettaa lykätä niin pitkälle kuin mahdollista pöydän +kulman yli tätä avainta ilman että se putosi, oli Geneven asukkaiden +yksinkertainen, kiihkoton ajanviete, jolla he lepuuttivat väsyneitä +aivojaan paljon valtiollisen ja jumaluusopillisen väittelyn jälkeen. +Tarina kertoo että itse isä Calvinkin olisi nähty jonain harvinaisena +lepohetkenä työntävän avainta. Kaksi muuta nuorukaista yhtyi leikkiin +ja tarjoutui opettamaan Gabriellea, joka enimmäkseen antoi avaimelle +liian kovan työnnön, niin että se putosi lattialle kilisten hänen +omaksi pelästyksekseen ja toisten huviksi. He kaikki kumartuivat +yhdessä ottamaan sitä ylös. Ken ensin avaimen tapasi, sai opettajan +toimen. Mutta pian molemmat toiset menivät pois. Leikkiä jatkaessa +Gabrielle sanoi Louisille: "Miksen minä opi tätä?" + +"Siksi, neitini, että teette sen liian hyvin. Te käytätte enemmän +voimaa kuin tarvitaan." + +"Sen kyllä huomaan. Mutta useimmat asiat täytyy tehdä niin hyvin kuin +vaan voi, aivan kaikin voimin." + +"Minä en luule niin. Tuskin useampi kun yksi tahtoisi antaa kaikki +rahansa kerjäläiselle. Sillä seuraavalle ei jäisi mitään, ja mikä +kaikesta pahinta, itse joutuisi kerjäläiseksi." + +"Arvelen niin olevan. Mutta kukaan ei sano meille: 'elkää antako +liian paljo'. Kaikki sanovat: 'anna, jaa omasi, kiellä itsesi'. Tämä +viimeinen käsky kumminkin mahtaa olla aina oikein, herra Louis." + +"Ei, neitini -- eihän mitenkään!" + +Gabrielle katsahti ylös hämmästyneenä noihin kirkkaisiin, nuoriin +kasvoihin edessään. Hän tiesi vallan hyvin miksi Louis aikoi tulla. +Varmasti tämä oli outo oppi -- hänen suustaan. Siksi virkkoikin +Gabrielle lempeästi: + +"Ei Kristuskaan palvellut itseään." + +"Hänen tarkoituksensa ei ollut huvittaa itseään eikä myöskään kieltää +itseään, vaan tehdä Jumalan tahto." + +"Mutta se tahtohan määrää meitä ottamaan ristimme." + +"Ei aina ristiä. Usein se on riemuakin. Herra istuu pöydän päässä ja +kaataa viiniä juhlimista varten. Hän tarjoo meille juomaa ja kiitoksia." + +Nuoren miehen kasvot loistivat, hänen kirkkaat silmänsä kohtasivat +Gabriellen katseen. Niissä oli jotakin, joka vaikutti neitoon melkein +liian voimakkaasti. Hän turvautui jokapäiväiseen puheenaineeseen. + +"Tätini ja pastori, jotka kyllä eivät aina sovi keskenään, ovat +kumminkin yhtämieltä siinä, että pitävät paastoa juhlia parempina. +Arvelen tätini iloitsevan, ettei minulla ole sopivaa juhlimispäivää, +koska kukaan ei tarkkaan tiedä, milloin olen syntynyt tai kastettu. +Mutta isäni vastustaa sitä ja tahtoo välttämättömästi minun +syntymäpäivääni pidettävän ensi sunnuntaina." + +He pysähtyivät kuuntelemaan virttä, jota joukko onnentoivottajia lauloi +Maisonneuven perheen kunniaksi akkunan ulkopuolella. Sitten seurasi +raamatunlukua ja rukouksia, joita johti Beza ja joku pastoreista. +Sitten seurue hajosi, ja de Caulaincourt ja de Marsac saattoivat +Berthelierit heidän kotiinsa. + +Seuraavana sunnuntaina pistettiin pieni käärö Gabriellen käsiin. Siinä +oli norsunluinen, hopeakoristeinen taulu, erään tunnetun italialaisen +taiteilijan ja Geneveen asettuneen uskonpakolaisen mestariteos. + +Hän muisti polttavin kasvoin huomaamattaan kertoneensa Louis de +Marsacille, että tämä päivä oli oleva hänen juhlapäivänsä. Lahjat +olivat siksi harvinaisia esineitä hänelle, ettei hän ollut koskaan +uneksinutkaan saavansa sellaisia. Ja kumminkin ne joskus voivat tulla +kallisarvoisiksikin. + + * * * * * + +Siten kului aika. Sattui tapaus, jolle Geneven ahtaaksikirjoitetussa +aikakirjassa tuskin on riviäkään jätetty, vaan jolla kumminkin oli +ratkaiseva merkitys eräille nuorille henkilöille. Muuanna päivänä +keskitalvella oli P. Pietarin kirkossa juhlallinen jumalanpalvelus. +Rukousten, siunausten ja katumusvirsien jälkeen presbyteri asetti +kätensä kahden nuoren pään päälle, jotka olivat kumartuneet hänen +eteensä syvässä kunnioituksessa. Denis Poquelin ja Louis de Marsac +määrättiin pastoreiksi ja lähetyssaarnaajiksi viemään elämän leipää +synnyinmaahansa Ranskaan. + +Isä Calvin saarnasi hyvin soveltuvasta aineesta: "Katso, minä lähetän +teidät kuten lampaat susien sekaan". Ja täyteen ahdetussa kirkossa oli +useitakin, jotka eivät tahtoneet voida kuulla itkun tähden. Nuorilla +lähetyssaarnaajilla ei ollut sukulaisia siellä. Louis de Marsacin toi +Geneveen pienenä lapsena hänen kauan aikaa sitten kuollut, uskonnon +tähden maanpakoon ajettu, isänsä. Denis Poquelin, samoin ranskalainen +synnyltään, oli vasta hiljattain tullut Lausannesta, missä hän oli +kasvatettu. Mutta noina päivinä kaikki uskovaiset olivat toisilleen +sukulaisia. + +Berthelier ei ollut läsnä, hän oli kieltäytynyt menemästä kirkkoon. +"Ihmisuhrit eivät ole mieleeni", hän sanoi, "yhtä vähän paavin kuin isä +Calvininkaan toimittamat." Claudine kumminkin oli siellä. "Viimeinkin", +hän sanoi, "voin lausua rukouksen näiden kahden viattoman lapsiraukan +puolesta, jotka viskataan tuleen toisten ihmisten syntien puolesta." + +De Caulaincourt oli poissa Savoijassa. Norbert oli mennyt kirkkoon +akademian oppilaiden kanssa, mutta koska oli puolittain juhlapäivä, +palasi hän kotia Berthelierien seurassa. Heidän tultuaan ulos kirkosta +ja saavuttuaan "nousevan auringon kadulle" Claudinen viha, haavoitetun +kyyhkysen raivo, puhkesi vallan harvinaisella tavalla ilmi. + +"Jumala armahtakoon tuota pitkänenäistä, pahapuheista, vääräoppista +saarnaajaa, jolle te kaikki olette myöneet sielunne!" hän sanoi. "Siinä +hän seisoo vapaana ja turvattuna koko Geneve takanaan ja pyytää noita +kahta poikaparkaa lähtemään poltettaviksi vienolla tulella, aivan yhtä +kylmästi kuin minä sanoisin Margaretalle: mene kyökkiin ja tuo minulle +pesuriepu. Jos hän tarkoittaa sitä mitä puhuu marttyriuden kunniasta, +miksei hän itse mene voittamaan sitä?" + +"Sitä samaa minäkin joskus ajattelen", yhtyi Norbert häneen. "En +tahtoisi lähettää häntä Ranskaankaan, vaan ainoastaan Savoijan soille, +minne isäni on mennyt. Voi olla hyvin viisasta, hyvin järkevää istua +täällä ja saarnata meille kaikille. Tiedän kumminkin hänen olevan +kunnon miehen. Näinhän hänen kohtaavan libertinejä tuona muistettavana +päivänä tuomiokirkossa." + +Hunnun takaa, joka verhosi Gabriellen kasvoja, tuli matala, vapiseva +ääni: + +"Kenties se ei ole vaikein paikka minne mennä." + +Norbert erosi Bertheliereistä heidän omalla ovellaan ja käveli sitten +hitaasti Rue Countancelle. Hänen sydämessään oli hiljainen toivo, joka +pian toteutuikin. Hän tapasi de Marsacin, joka tarttui hänen käteensä +ajan tavan mukaan sanoen: + +"Olin sinua etsimässä." + +Norbert aikoi kääntyä ympäri. "Oletan että menet Berthelierien luo?" + +"En. Olen lausunut siellä jäähyväiseni. Etsin sinua. Tule kanssani." + +"Lähtösi on määrätty huomenaamuksi, eikö niin?" + +"Aivan oikein." + +"Minä tahdon saattaa sinua. Salli minun kohdata sinua." + +"Kiitän sinua. Tiesin että olisit siellä. Mutta niin tekevät toisetkin. +Denisillä, vaikka hän on ollut täällä niin lyhyen aikaa, on täällä +myöskin ystäviä." + +Norbert ymmärsi ystävänsä. Louis tarkoitti että tämä olisi heidän +varsinainen jäähyväishetkensä. Heillä oli niin paljo puhumista +toisilleen, ett'eivät pitkään aikaan tahtoneet päästä alkuun. Sitten +Louis yritti antaa Norbertille muutamia neuvoja hänen opinnoittensa +suhteen. + +"Teen mitä voin", Norbert sanoi surullisesti, "mutta tulen vihaamaan +täst'edes koulua. Kaikki hyvä on kaikonnut siitä sinun mukanasi." + +"Oi ei! Sinä voit ajatella minua ja työskennellä minun tähteni." + +"Oh! -- Kun vaan tahtoisit minun tekemään jotakin puolestasi, sinun +itsesi tähden." + +"Kääntykäämme tässä Rue des Chanoinesille. Siellä lyö P. Pietarin +kirkon kello, ja nyt on se hetki, jolloin isä Calvin odottaa minua +sanoakseen 'Jumalan haltuun!' Tahdotko odottaa minua ulkopuolella, +Norbert? En viivy kauan." + +"Kaikesta sydämestäni", sanoi Norbert mieli huojennettuna, sillä hän +oli pelännyt aivan suotta Louisin ehdottavan, että he menisivät sisään +yhdessä. + +Louis koputti ja Norbert kiiruhti pujahtamaan pois näkyvistä, ennenkun +ovi aukaistiin. Hän käveli edestakaisin, mutta hänen kärsivällisyytensä +ei joutunut suureen koetukseen. Ei kestänyt kauvan ennenkun Louis +palasi kirkkaat kasvonsa synkistyneinä ja silmissä kyynelet välkkyen. +Miehet siihen aikaan varoivat paljoa vähemmän kuin nykyään salaamasta +tunteenpurkauksiaan. + +"Mikä sinua vaivaa?" Norbert kysyi osanottavasti. + +"Ei mikään. Kaikki on hyvin. Jos kyyneleet tulevat, tulevat ne +riemusta, riemusta sen johdosta, että minulle on osotettu kunnia tulla +katsotuksi sopivaksi sellaiseen toimeen. Kumminkin on mukana tuskaakin +--. Rakas isäni Jumalassa! Mutta elkäämme enää puhuko siitä. Tule +tuomiokirkon pihalle, siellä on kaikki hiljaista." + +He tekivät niin ja kävelivät hetken edestakaisin äänettöminä. + +Silloin Louis kysäsi äkkiä: "Sanoitko, että minun pitäisi pyytää sinua +tekemään jotakin puolestasi?" + +"Ah, koettele minua." + +"Sinä et tiedä, et ole arvannutkaan, kenen koko Genevessä, koko +maailmassa pidän kaikkein rakkaimpana." + +"Kyllä, sen olen arvannut. Vaikka myönnän, että kummastelen makuasi." + +"Mitä? Sinä kummastelet! Luulin että itsekin pidit häntä arvossa ja +ihailit häntä." + +"Arvossapitäminen ja ihailu eivät vastaa tunnettani. En koko elämässäni +ole peljännyt ketään niin paljon." + +"Peljännyt? -- Häntä, joka on itse lempeys ja hellyys!" + +"Hän voi olla lempeä sinulle, josta hän pitää, vaan ei pahoille +oppilaille kuten minulle. Mutta rakastettava! -- Taivas auttakoon +sinua, Louis, missä ovat sinun silmäsi!" + +"Kenestä sinä puhut?" kysyi Louis, seisattuen hiljaan. + +"Kenestä puhuisin jollen miehestä, jonka ovelta juuri olet palannut? +Tiedän sinun rakastavan häntä siksi paljo, että se minusta tuntuu +kummalta." + +"On olemassa toisenkinlaista rakkautta, joka ei tunnu niin oudolta. Ah, +Norbert, etkö jo ole arvannut? Olethan nähnyt hänet niin usein, ja olet +nähnyt meidät molemmat yhdessä useammin kuin kerran tai kahdesti. Etkö +muista tuota aamua, jolloin kumpikin meistä nousi ennen kukonlaulua +ylös kantamaan hänen koriansa? Emme tosin ole juoneet samasta kupista. +Minä en ole puhunut herra Berthelierin, vielä vähemmän hänen itsensä +kanssa. Sillä katsos, minä menen pois, antamaan henkeni alttiiksi, +ja palaanko minä vai en, se on Jumalan tahdossa. Vaan jos palaan, ja +arvelen että niin tapahtuu, tahdon sitte puhua. -- _Hän arvaa sen_. +Norbert, minä pidän sinua, kuten ritari pitäisi kallista ja rakastettua +toveriaan, nuorena veljenäni, nyt sydämen, kenties myöhemmin +aseittenkin puolesta. Tahdotko tehdä veljen, toverin osan puolestani, +niinkauan kuin olen poissa, palvellen lemmittyäni kaikessa, missä hän +tarvitsee todellista apuasi?" + +Tätä puhetta kuullessaan poika tunsi kuin olisi vahva manner horjunut +hänen jalkainsa alla. Jos hän olisi ollut vanhempi eikä vaan poika, +luonteeltaan puoleksi vielä lapsi, olisi hän huomannut tämän seikan jo +pitkän aikaa sitten. Mutta hänen onnettomuutensa oli, ettei toiselta +puolen hän ollut enää lapsi. Vähintäin hänen omasta mielestään sykki +miehen sydän jo hänen rinnassaan. Hänen kaunis tuulentupansa oli +vavissut kosketuksesta ja hajonnut hänen ympärillään muodottomiksi +raunioiksi. Hetkeen hän ei uneksinutkaan vastausta. Hän ei voinut. + +Louis, joka oli niin paljoa kookkaampi, katseli ystävällisesti, vieläpä +hellästi poikaa vierellään. Hän näki että tämä jostakin syystä oli +vaivattu ja loukattu, mutta hänellä ei ollut vähintäkään aavistusta +mistä syystä. + +"Mikä nuorta toveriani vaivaa?" hän kysyi. "Olenko loukannut sinua, +Norbert, täten puhuttelemalla?" Sillä hän tiesi, että poika ikäistensä +tavalla olisi mielellään kuulunut miesten kirjoihin. + +"Ei, oh ei!" Norbert karkaisi itseään sanoakseen: "Louis, minä tahdon +tehdä sen. Sinä voit luottaa minuun." + +Vielä hetken puheltuaan he erosivat toisistaan de Marsacin asunnon +ovella. Louis piti Norbertia vielä poikana ja oletti, että tämän +äänettömyys ja surullinen katse johtuivat lähenevästä erosta. Hänen +oma sielunsa oli liikutettu aina syvyyksiinsä asti, koska hän jätti +taaksensa niin paljo semmoista, jota hän rakasti. Hän oli myöskin kovin +kiitollinen rakkaudesta, jota kaikilta tahoilta tuli hänen osakseen. +Tämän tunteen täyttämänä hän otti nuoren veikkonsa vahvoihin käsiinsä, +kuten silloin oli tapa miestenkin kesken, syleili häntä hellästi ja +suuteli huulille. + + + + +IX LUKU. + +Onnettomuus ja vetoomus. + + + Sä säästämättä lähetät + Paraasi tyranneja vastaan, + Elämän kylvöö siemennät -- + + Oi, kirkas tähti loistava, + Tunnetko tuskaa taistossa? + + H. Hamilton King. + +Miltei kaikki mitä Norbert jälestäpäin muisti tuosta ikävästä talvesta +oli se, että oli kylmää -- kylmää sisällä ja ulkona. Pimeässä, joka +aamu ennen kuuden lyöntiä, hän nousi työntövuoteeltaan ja nakkasi +päälleen vaatteet, jotka hyvin olisivat voineet olla lämpöisemmätkin. +Sitten hän kiiruhti keittiöön, nautti aamukeitoksensa toisten kanssa +ja sai Calvinin emännältä palan leipää juustoviipaleen kera tahi +kourallisen viikunoita tai rusinoita toiseksi aamiaisekseen, jonka +oppilaat söivät luokalla läksyjään lukiessa. Kirja ja taulu kädessä +hän kiiruhti pimeiden katujen halki vaihtaen koulutoveriensa kanssa +huomautuksia ja tervehdyksiä, joiden piti käydä latinaksi, vaikkakin +sen laatu jätti paljon toivomisen sijaa. Kouluun saavuttuaan hän otti +paikkansa suuressa, tyhjässä, himmeästi valaistussa etusalissa ja +seisoi tai polvistui alkuharjoituksissa, väristen kylmästä ja heitellen +kaipaavia silmäyksiä sille paikalle, jossa Louis de Marsacin tapana oli +ollut seista. Luennoissa ja kertauksissa, jotka sitte seurasivat -- +pääasiassa kreikan ja latinan kielillä, joita erinomaisesti opetettiin +-- hän oli vallan tarkkaamaton. Mutta kun hänellä oli hyvä muisti ja +erinomaiset luonnonlahjat, hän aina sattui tietämään tarpeeksi paljon +päästäkseen kokeiden ohi ja välttääkseen rangaistusta. Oli kahden +tunnin väliaika päivällistä ja virkistystä varten, sitten tunti virsien +veisuuta varten, josta hän paljon piti. Kello neljältä kaikki luokat +kokoontuivat isoon saliin, jossa aina kolme oppilasta vuoroonsa lausui +uskontunnustuksen, isämeidänrukouksen ja kymmenen käskysanaa ranskaksi. +Johtaja luki sitten siunauksen ja jokainen meni kotiaan, Norbert sitä +mieluummin jos hänen isänsä sattui olemaan kotosalla. Keskiviikko ja +sunnuntai olivat puolijuhlapäiviä, vaikka Norbertin mielestä edellinen +oli hyvin kalliisti ostettu, koska silloin piti kuunnella pitkää +saarnaa tuomiokirkossa. Enimmän osan loma-ajastaan hän halusta käytti +urheiluihin ja harjoituksiin Plain-palaisissa. Siellä hän saavutti +paljo enemmän kiitosta kuin koulussa. Sillä vaikka ijälleen pieni ja +näköjään hyvin lapsellinen, oli hän väkevä ja näppärä, joten pian oppi +taitavasti käyttämään käsijousta ja kaaripyssyä. + +Jollei hänen isänsä vaikutusta ottanut lukuun (mutta isä oli alinomaan +poissa), oli kaikki tähän aikaan omiaan karkaisemaan häntä. Hän oli +kadottanut ystävän ja toverin, jota hän kunnioitti ja ihaili ja joka +asettumatta ylemmä oli onnistunut pitämään hänet hyvän ja säännöllisen +käytöksen siteissä. Samaan aikaan hän kadotti lempiunelmansa, ainoan +salaisen ja romantillisen säteensä, joka valaisi synkät, autiot +paikat hänen jokapäiväisessä elämässään. Sillä hänelle ei koskaan +johtunut mieleenkään olla petollinen ystävälleen tai kiistellä hänen +kanssaan palkinnosta, jota kumpikin halusi. Louis oli heistä parempi, +ja tietysti paremman piti voittaa. Se oli juuri Norbertinkin onni, +mutta hänen täytyi unohtaa se. Täällä, kylmässä, ikävässä, ilottomassa +Genevessä kääntyi kaikki häntä vastaan. Miten hän sitä vihasikaan! +Kuinka hartaasti hän toivoikaan pääsevänsä takaisin ihanaan Ranskaansa! +Jospa hänen vain tarvitsisi viipyä Genevessä ainoastaan kasvatuksensa +päättääkseen, voisi hän sitte lähteä Parisiin, nähdä kuninkaan ja +hovin, olla läsnä tanssiaisissa ja naamiaisissa, taistella kuninkaan +puolesta ja voittaa kunniaa ja mainetta. No niin -- kukaties jonakin +päivänä! Kuka voi sanoa? + +Kun hänen isänsä oli kotona, oli asianlaita parempi. Hän lohduttihe +sillä ajatuksella, että oli saanut tulla hänen kanssaan Geneveen. +Tavallisesti he kävelivät yhdessä Crêtsissä tai menivät niihin +seurapiireihin, minne Ranskan pakolaiset kokoutuivat, kuullakseen +päivän uutisia protestanttisuuden levenemisestä. Isä mielellään oli +läsnä katselemassa pojan urotöitä Plain-palaisin leikeissä. + +Germain de Caulaincourt oli yksi niistä viidestäkymmenestä +huomatusta Ranskan pakolaisesta, joille tähän aikaan oli myönnetty +kansalais-vapaus Geneven kaupungissa. Hänen työnsä sai suurta +tunnustusta osakseen, ja hän tottui yhä enemmän pitämään ja iloitsemaan +siitä. Se kehitti hänessä voimia ja kykyjä, joista hän ei koskaan ennen +ollut tiennyt. "Jumala tekee minut hedelmälliseksi maanpakolaisuuteni +maassa", hän usein ajatteli kiitollisena. + +Hänen pitkä poissaolonsa varhain keväällä ei ollut hänen pojalleen +mikään iloinen aika. Tähän asti oltiin Norbertia koulussa kohdeltu +pikemmin säälien. Häntä pidettiin nuorempana kuin hän todellisuudessa +olikaan. Mitään vakavia virheitä ei osattu epäilläkään tuossa +hiljaisennäköisessä, tyttömäisen kauniskasvoisessa pojassa löytyvän. +Niinpä hämmästyikin jokainen kun herra de Caulaincourtin "lapsi", kuten +häntä kutsuttiin, joutui melkoisen vakavaan pulaan. Väitellessään +toisen pojan kanssa jo itsessään laittomasta onnenpelistä hän kadotti +malttinsa ja vannoi Jumalan pyhän nimen kautta, jota tapaa hän oli +tottunut kuulemaan Ranskassa liian keveästi käytettävän. Joku sattui +sen kuulemaan ja ilmoitti siitä hänen korttelinsa kymmenysmiehelle ja +hänet kutsuttiin rangaistavaksi, ei kouluun, vaan maistraatin eteen. + +Geneven uusien lakien mukaan sai kehno kiroilija ensi rikoksesta maksaa +pienen sakon ja hänen piti julkisesti anoa rikostaan anteeksi Jumalalta +ja kaupungilta polvistuen ja suudellen maata. Norbert tarjoutui +maksamaan sakon myöden tarkoitusta varten erään koulukirjoistaan, mutta +päättävästi hän kieltäytyi toimittamasta julkista anteeksipyyntöä. +Kuullessaan että uusittu rikos rangaistaisiin päivän vankeudella, +teki hän sen paikalla vannomalla ettei koskaan myöntyisi semmoiseen +nöyryytykseen. Hän sai sen johdosta virua neljäkolmatta pitkää tuntia +-- niin, hyvinkin pitkää -- piispanpalatsin pimeässä maanalaisessa +kopissa. Häntä ei olisi vapautettu silloinkaan, koska hänen julkeutensa +oli lisätty rikos, mutta säälistä lapsiparkaa kohtaan, jonka isä +juuri silloin oli hengenvaarassa Savoijassa evankeliumin tähden, niin +kuitenkin tehtiin. Hänet lähetettiin takasin kouluun huomauttaen, että +häntä oli tarkasti pidettävä silmällä. Tämän opettajat tekivätkin ja +ilmoittivat tuloksena havainnoistaan, ettei poika osottanut vähintäkään +halua henkisiin harrastuksiin, että hänen koulutyönsä oli huolimatonta, +että hänen luonteensa oli kiivas ja että hän useammin kuin kerran oli +tapellut ratkaisten vanhalla Geneven tavalla nyrkkivoimalla riitansa. +Tätä tapaa kovasti ahdistettiin uudessa Genevessä. + +Viimein talvi kului ja maa sai kevään kultaisen perinnön. Norbert tunsi +aivan tietämättään vuodenajan vaikutusta. Eräänä kauniina huhtikuun +iltana hän tuli hyppien kotiin koulusta, ikäänkuin pitäen maailman, +vieläpä Genevenkin maailman, jotenkin hyvänä elämisen paikkana. + +Antoine Calvin seisoi ovellaan keskustellen vakavasti kolmen muun +henkilön, pastori Poupinin, Ami Berthelierin ja sinitakkisen +kaupunginlähetin kanssa. Norbert tunsi kylmiä väreitä selkäpiissään, +sillä hänestä tuntui varmalta että juuri hänestä oli puhe. Mitähän +ne nyt taas olivatkaan saaneet ilmi? alkoi hän tiedustella +omaltatunnoltaan, joka ei ollut vallan puhdas. Oliko se hänen +taistelunsa Jean Amblarden kanssa, Ambard-neuvoksen lesken ikkunan +rikkominen, vaiko hänen salaiset kohtauksensa turmeltuneen nuoren +libertinin Ami Perrinin kanssa? Jotakin sellaista se varmaan oli, sillä +kun hän lähestyi katsoi pastori häneen murheellisesti ja Berthelier +ja Antoine Calvin kuiskasivat jotakin toisilleen. He eivät näyttäneet +vihaisilta, vaan surullisilta ja hämmentyneiltä. Hän kuuli Antoine +Calvinin sanovan: + +"Tehkää te se, herra Berthelier, minä en voi." + +Hän kääntyi omaan huoneeseensa. Poupin meni hänen kanssaan ja +lähettiläs poistui. + +"Seuraa minua", sanoi Berthelier Norbertille. + +Tämä totteli kummastellen. Gabrielle oli huoneessa, johon he saapuivat, +mutta poistui isänsä viittauksesta. + +Berthelier nojautui uuninreunustaan ja käänsi kasvonsa pois. + +"Mitä se on, herra?" kysyi Norbert, alkaen ensi kertaa aavistaa jotakin +pahempaa kuin häpeää poikamaisista erhetyksistä. Sitten hän sanoi +äkkinäisen pelon vavistuttamana: "Onko kysymys -- isästäni?" + +"Niin on, poika raukka." + +"Mitä? Oh, mitä?" Norbert kysyi hengittämättä. + +"Se on sitä mikä oli todennäköistä, mitä me pelkäsimme." + +"Eihän hän vain ole kuollut?" + +"Ei, hän on vanki." + +"Ah, siis on toivoa!" + +"En voi sanoa niin. Ole mies, Norbert, ja kohtaa pelotta totuutta. Se +on parasta, eikö niin?" + +Norbertin huulet mutisivat tuskin kuuluvasti: "Kyllä". Sitte hän +karkaisten itseään lisäsi: + +"Mistä sen tiedätte? Kuka teille siitä kertoi? Kenties se ei olekaan +totta." + +Berthelier pudisti päätään. "Muuan 'harmaajalka' Libertiesen toiselta +puolen, mennessään asioilleen Chamberyyn, näki hänet sidottuna hevosen +selässä aseellisten miesten keskellä, jotka kantoivat Lormayeurin +kreivin värejä." + +Epätoivon huuto pääsi Norbertilta. Hän tiesi harhaoppisten kohtalon, +jotka joutuivat Savoijan julman ja kiihkoisan ylimystön käsiin. Hän +tiesi sitäpaitsi Lormayeurin kreivin julmimmaksi ja kiihkoisimmaksi +kaikista. + +Berthelier laski kätensä ystävällisesti hänen olkapäälleen. "Ole +rohkea, poikani. Kestä tämä -- niin kuin Hän sinulta sitä tahtoisi." + +"Minä en voi!" huusi Norbert. "Jos se edes olisi kuolema keskellä +taistelun melskettä, se olisi kaunista ja miehen täytyy pelotta kohdata +sitä! Mutta tämä -- kidutus, maineettomuus -- oh, Jumalani!" Pojan +ääni kohosi intohimoiseksi huudoksi: "Miksi koskaan tulimmekaan tähän +vihattuun paikkaan, josta miehet lähetetään tuommoisille asioille?!" + +"Jumalalla on mielestäni hyvin vähä tekemistä sen suhteen", sanoi +Berthelier katkerasti. "Tämä rintani väsyi avuksihuutamasta tai +syyttämästä Häntä. Sitä ei voida auttaa, mutta kärsiä. Se on ankara +koulutus erittäinkin sinun ikäisellesi nuorukaiselle. Isäsi olisi ylpeä +nähdessään sinun kantavan suruasi kuten kunnon miehen tulee." + +Tuli hetkisen hiljaisuus; sitten Norbert huudahti kärsimättömänä: + +"En tahdo sietää sitä, tahdon oikeutta!" + +"Oikeuttako, poikani? Silloin sinun pitäisi matkata kauvaksi saadaksesi +sitä." + +"Tahdon mennä -- minä vetoon -- rukoilen polvillani huutaen ja itkien." + +"Kehen vetoot? Savoijalaiseenko? Et voi päästä hänen luoksensa. Jos +pääsisitkin, niin hän, semmoinen hän on, hyväksyisi ainoastaan yhden +lunnaan harhaoppisesta -- lunnaan, joka voidaan maksaa vain itsensä +uhraamisella. Isäsi pitäisi sen liian korkeana hintana. Vetoaisitko +neuvostoon tai valtuustoon? Ne ovat yhtä voimattomia kuin mekin." + +"Niitä hallitsee ainoastaan yksi mies." + +"Mutta hänen valtansa lakkaa L'Arven siltaan. Norbert, Norbert! Mitä +sinä tahdot? Minne menet?" Norbert oli kääntynyt nopeasti ympäri, +kiiruhtanut rappusia alas ja oli jo kadulla ennenkun Berthelier oli +päättänyt puheensa. + +Yksi mies on tehnyt kaiken tämän. Hän hallitsee Geneveä ja on +lähettänyt hänen isänsä ulos kärsimään ja kuolemaan. Norbert +lapsellisessa sydämessään uskoi tämän miehen kaikkivaltiaaksi. Hän +oli kohtalo itse, sallimus -- järkähtämätön, voimakas, vastustamaton, +kaikkivoittava kohtalo. Pelastakoon tämä mies nyt hänen isänsä! + +Koko Norbertin pelko häntä kohtaan oli kadonnut. Jos tuo suuri mies +tunti sitten olisi puhunut hänelle, hän olisi tuskin rohjennut vastata. +Nyt Norbert vain halusi katsoa häntä silmästä silmään ja vuodattaa koko +sielunsa hänelle. + +Hän lentämällä riensi alas Rue Cornavinia, yli sillan, pitkin Rue +de La Citetä ja Grande Ruetä aina Rue des Chanoinesille. Hänen +koputukseensa hyvin tunnetulle ovelle vastasi naispalvelija, joka +kertoi jokaisen tietävän, että isä Calvin luennoitsi fransiskanisalissa +jumaluusopin oppilaille. Pari minuuttia sen jälkeen Norbert oli +vanhassa fransiskaniluostarissa tuomiokirkon takana. Ylös ensimäisiä +rappuja yhdelle monipylväisen salin suletuista ovista, jonka takana +Geneven suuri neuvosto tavallisesti istui, hän kiiruhti. Tällä kertaa +innokkaiden äänien ja meluavien keskeytysten siasta tunkeutui kylmä, +tasainen, kiihkoton ääni hänen korviinsa. Hän työnsi ovea hiljaan. Se +antoi perään ja hän astui sisään. + +Jokainen raju ajatus keskeyttää puhuja kuoleutui hänessä +silmänräpäyksessä paikan hengen vaikutuksesta. Suuri sali oli +täyteen sullottuna kuulijoita. Kaikkien kasvot olivat kääntyneet +sen yläpäässä olevaan tuoliin ja sillä istuvaan hentoon, tummaan +olentoon, joka kohotti kätensä ylös ja jonka huulilta virtasivat +elämän ja kuoleman tuomiosanat. Jean Calvin selitti siellä loistavalla +tavallaan ja käyttäen verrattomasti kotoista ranskankieltään oppiaan +"_puhdistumisesta uskon kautta_". Voimakkaille, syvämielisille +miehille, jotka häntä kuuntelivat, tämä oli elämän tai kuoleman +kysymys, ensimäinen kaikista kysymyksistä. "Miten voin minä suoriutua +elävän Jumalan tuomioistuimen edessä?" kysyi jokainen itseltään, ja +jokainen kuuli nyt vastauksen. + +Norbert, vaikkei hän voinut kuunnella, jäi kunnioituksesta +äänettömäksi. Puhuja piti hänet sidottuna kuten koiran, joka vihaa +kahlettaan vaan ei kykene murtamaan sitä, sillä isännän käsi pitelee +sitä. Mutta hänen silmänsä olivat vapaat ja ne siirtyivät esineihin, +joiden kanssa järjellä ei ollut mitään tekemistä. Ikkunalla hänen +lähellään oli iso, harmaa hämähäkki verkkoineen, jossa oli avuton +kärpänen. Ei, sitä hän ei tahtonut katsella, se oli liian hirmuista +katsella. Muuan juuri hänen edessään istuva oppilas oli saanut laajat +hihansa aivan rikki ja ne muistiinpanot, joita hän oli pistellyt +niihin, tippuivat toinen toisensa perästä lattialle. Toisella oli +silmälasit, kuten tuomarilla tai lääkärillä. Miksikähän hänen +kalttaisensa nuori poika sellaisia tarvitsi? Vaan eivät kaikki +olleetkaan nuoria. Tuolla muuan kookas, suuri mies näytti ainakin +neljänkymmenen vanhalta. Täällä yhdellä oli aivan harmaa parta ja +toisella kaljupää, kuten vanhalla Flechierillä, joka opetti latinaa +koulussa. Useimmat kumminkin olivat nuoria miehiä voimiensa paraassa +alussa ja tuoreudessa. Mutta ken oli tuo pieni, punatukkainen mies, +jolla oli niin rohkea katse ja palavat silmät? Hänelle oli annettu +tuoli itse isä Calvinin vieressä, kuten kunniavieraalle. Ah, se oli isä +William Farel, Neufchatelin pastori, nyt vieraana hyvän ystävänsä isä +Calvinin luona. + +Mutta viimeinkin luento loppui. Kaikki nousivat ylös päätösrukoukseen. +Sitte joukko virtasi ulos eri ovista, ei meluten, kuten oppilaat +nykyään tekevät korvatakseen pitkää jännitystä, vaan vakavasti, +miettivästi, ikäänkuin se ääni, jonka he äsken kuulivat, yhä vielä +kaikuisi heidän korvissaan. + +Norbert tunkeutui saliin ja seisoi kiukkuisena kärsimättömyydestä, kun +huomasi täytyvänsä odottaa. Tiheä, innokas joukko tunkeili Calvinin +ympärillä. Jokainen tahtoi osaansa häneltä, joko vastausta kysymykseen, +tervehdyssanaa tai kädenpuristusta. + +"He pidättävät häntä ijankaiken", arveli Norbert. Hän luuli seisovansa +alallaan; kumminkin hän vähitellen läheni, viimein kyllin lähelle +kuullakseen erään pojan, hänen koulutoverinsa, pyytävän isää palavin +sanoin lähettämään hänetkin Ranskaan saarnaamaan Jumalan sanaa. + +"Poikani, olet liian nuori. Kaksi tai ehkä kolme vuotta vielä on +tarpeen sinun valmistukseesi", sanoi kylmä, kiihkoton ääni. + +Vielä sukkela sysäys, ja Norbert oli hajoittanut tungeskelijat, jotka +todella tekivät hänelle tietä. Hän seisoi silmäkkäin isän kanssa, +kasvot kalpeina ja silmät rajusti liekiten. + +"Oi, herra", hän huusi, "elkää lähettäkö häntä! Elkää lähettäkö sen +useampia kuolemaan!" + +Jean Calvin katsoi häneen sanattomalla hämmästyksellä. "Hallitse +itseäsi, nuori mies, ja puhu säädyllisesti", hän sanoi sitte. "Kuka +sinä olet?" + +"Olen Norbert de Caulaincourt, ja isäni viruu savoijalaisessa +vankilassa. Oh, herra, te voitte tehdä kaikkea! Auttakaa häntä, Jumalan +tähden!" + +"Tiedän jo mitä on tapahtunut ja valitan sitä. Minä pidän herra de +Caulaincourtia suuressa arvossa." Nuo kylmästi punnitut sanat putosivat +kuten jääpalaset Norbertin sydämelle. Hän anoi leipää ja Geneven +itsevaltias tarjosi hänelle kiven. Hän seisoi liikkumatta täynnä +katkeraa tuskaa, katsellen noihin värähtämättömiin kasvoihin. Mutta +äkkiä hän näki niissä jotakin, vaikkapa vain varjonkin pilvestä, joka +sai hänet heittäytymään suuren miehen jalkoihin huudahtaen kiihkoisesti: + +"Oi, herrani, säälikää, säästäkää häntä! Sananne on laki -- te teette +mitä tahdotte -- varmaan voitte pelastaa hänet." + +"Olenko minä Jumalan sijassa, voidakseni kuolettaa ja tehdä eläväksi? +Norbert de Caulaincourt, miksi polvistut edessäni? En voi tehdä mitään +tässä asiassa." + +Norbert nousi ylös. Ei ollut hyötyä polvistua tämän miehen edessä. +Sitten hän tuskassaan päästi epätoivoisen sanan, jota tuskin yksikään +mies Genevessä olisi tohtinut lausua. + +"Jos ette ole Jumalan asemassa kuolettaaksenne, miksi siis lähetitte +hänet pois?" + +Hetkeen Calvin ei vastannut. Sitten hän sanoi hyvin tyynesti, aivan +kylmästi: + +"En lähettänyt häntä. Hän meni omasta halustaan, jotta Jumalan tahto +toteutuisi hänen kauttaan ja hänessä. Tee se tahto sinäkin, Norbert de +Caulaincourt, sekä sinun, minun että hänen täytyy kumartua sen edessä. +Muuta emme voi tehdä. Mene kotiin ja rukoile sekä isäsi että itsesi +puolesta!" + +Enempää virkkamatta Norbert kääntyi ja käveli pois. Kylmä, alaston +epäilys piti häntä vallassaan. Isä Calvinista ei ollut hänelle apua +eikä lohdutusta. Mitä tuolle suurelle miehelle merkitsikään hänen +isänsä perikato, hänen oma tuskansa? Kenties saman verran kuin +sotamiesten kaatuminen kapteenille, kenties ei senkään vertaa. + +Kääntyessään surullisena kotiaan päin hän ajatteli: "Onko mitään, jota +voin tehdä?" Mutta ainoa mahdollinen vastaus oli: "Ei mitään." Lähteäkö +Savoijaan toivossa nähdä isäänsä, olisi pelkkää mielettömyyttä. Hänen +täytyi seista siinä, missä hän oli, kärsiä ja kuluttaa sydäntään. + +Siten meni synkkiä päiviä, kunnes ääretön tuska kulutti itse itsensä ja +jonkinlainen uneliaisuus alkoi vallata hänet. + + + + +X LUKU. + +Valon välkähdys. + + + "Lunnaita, liian korkehia vaaditaan". + +Koko Geneve tunsi surua ja osanottoa de Caulaincourtin vuoksi +ja oli tuskainen hänen kohtalostaan. Mutta viimein tämäkin asia +joutui varjoon hyvin tärkeälaatuisten julkisten tapausten tähden. +Libertinipuolue kohotti useiden tappioiden jälkeen yhäkin voimakkaana +ja uskaliaana jälleen päänsä ja vaati ratkaisevaan taisteluun Geneven +omistamisesta. Erikoinen riitakapula, jonka se oli valinnut, oli +kansalaisoikeuksien myöntäminen Ranskan pakolaisille. Pakolaiset olivat +uskonnollisia miehiä ja Calvinin hyviä ystäviä, joka viimemainittu +itsekin oli ranskalainen. Sitten libertinit nostivat huudon "Geneve +geneveläisille", ja koettivat vakuuttaa rahvasta, että kunnianhimoinen +pappi maanmiestensä avulla aikoi saada kaiken vallan omiin käsiinsä, +sortaa vanhat kansalaiset ja hallita yksinvaltiaana. Tämä ainakin +olisi ollut uskottavaa. Mutta "halvemmalle luokalle", erittäinkin +kalastajille ja venemiehille järvellä he kertoivat toisen tarinan. +"Calvin ja hänen ranskalaisensa", he sanoivat, "neuvottelivat Ranskan +kuninkaan kanssa jättääkseen kaupungin hänelle ja ryöstääkseen +siten kansalaisilta heidän ikivanhan vapautensa." Kun muistaa että +Ranskan kuninkaan ensimäinen työ olisi, jos hän saisi kaupungin +valtaansa, polttaa Ranskan pakolaiset aivan jokaisen, ei tämä +kertomus tuntunut kovinkaan todennäköiseltä. Kumminkin sitä uskottiin +siksi paljo, että se sai aikaan hirmuyön, jonka kuluessa katuja +saarsivat aseelliset joukot hillitsemättömiä libertinejä ja jousilla +varustettu kalastajalauma. Nämä huusivat: "Tappakaa, tappakaa! +Kuolema ranskalaisille ja ranskalaisystäville!" Kaikeksi onneksi nämä +pysyivät hiljaan oviensa sisäpuolella, joten meluajat eivät löytäneet +ketään tapettavia. Mutta tämä oli julkinen kapina. Se osotti, että +järjestyksen vihollisia täytyi hillitä viipymättä, muuten uusi Geneve +särkyisi pirstoiksi eikä yhdenkään ihmisen elämä olisi turvassa siellä. +Muutamat libertinien johtajista, ennen muita Philibert Berthelier ja +Ami Perrin, pääsivät pakoon Bernin kanttoniin, mutta Daniel Perrin, +kaksi Comparet-veljestä ja muita vähemmänarvoisia otettiin kiinni ja +suljettiin vankilaan. + +Ami Berthelier piti itsensä erossa koko asiasta. Vaikkakaan ei aivan +samanmielinen uuden hallituksen kanssa, hän oli sitä vielä vähemmän +omien heimolaistensa kanssa, joiden tarkoitukset, jos onnistuisivat, +hänen mielestään johtaisivat täydelliseen laittomuuteen. Kumminkin +puoluevimman kohotessa niin korkealle hän tuskin voi toivoa nimeänsä +vapaaksi epäluulosta. Häntä ei olisi hämmästyttänyt millään hetkellä, +vaikka hänet otettaisiin kiini jostakin syystä ja sijoitettaisiin +vankilaan. + +Kun Norbertilla ei ollut mitään muuta tekemistä, oli hän palannut +kouluun. Hän sanoi itsekseen, että hänen oli siellä yhtä hyvä tai huono +olla kuin missä muualla tahansa. On totta ettei hän paljoa tehnyt, +mutta enempää ei hän ollut tehnyt koskaan ennenkään. Tähän aikaan +kaikki viranomaiset alkaen rehtorista hänen luokkansa järjestysmieheen +asti olivat hyvin lempeitä häntä kohtaan. He tiesivät hänen sielunsa +katkeruuden. Päivät kuluivat hitaasti. Viimein eräänä toukokuun iltana +tullessaan ulos koulusta hän huomasi tavattoman väenkokouksen kadulla. +Kaikki katselivat komeata ratsumiestä, jolla oli torvi vyötäisillä ja +valkeakilpinen sauva kiinnitetty jalustimeen. + +Norbert katsoi miestä koska muutkin katsoivat, mutta ilman +mielenkiintoa, kunnes joku huomautti "lormayeurilainen". + +"Mitä sanotte?" hän huudahti nyt hyvinkin innokkaasti. + +"Katsoppas nauhaa hänen hatussaan! Rautatammi on Savoijan, +genistakanerva Lormayeurin kreivien merkkejä. Se tarkoittaa, että hän +on lähettiläs ja tuo uutisia. Seuratkaamme häntä kaupungintalolle ja +kuulkaamme!" + +Sinne saavuttuaan he kuulivat, että pieni neuvosto oli paraillaan +istumassa (tavaton asia ehtoopäivällä) ja että torvensoittaja +laskettiin oitis puheille. + +Useita käsiä ojennettiin vastaanottamaan hänen ohjaksiaan, kun hän +heitti ne alas, mutta Norbert tapasi ne ensin. + +"Suokaa anteeksi herrani", sanoi hän, "tunnetteko te isääni, herra de +Caulaincourtia, joka on vankinanne?" + +"Oh, kyllä, nuori herraseni. Juuri hänen lunnaittensa johdosta olen nyt +täällä." + +Norbertin sydän pamppaili rinnassa. Äkkinäisellä riemulla hän huusi: + +"Ja miten hän voi?" Mutta vastaukseen ei miehellä ollut aikaa. +Jo kiirehti neuvoston lähetti torvensoittajaa sisään ja pyysi +lähelläseisovien huolehtimaan hänen hevosestaan. + +Norbert oli kumminkin kuullut kyllin. Sana "lunnas" kaikui hänen +korvissaan mitä suloisimmalta säveleeltä. Se tarkoitti vapaaksipääsyn +mahdollisuutta. Se tarkoitti lisäksi parempaa ja kunniallisempaa +kohtelua, joka ennemmin tulee sotavangin kuin tuomitun harhaoppisen +osaksi. + +Totta -- mutta takana oli kysymys: Mistä tulee lunnaat? Se voisi tulla +ja luultavasti tulisikin hyvinkin vaikeaksi kysymykseksi. Mutta se ei +huolettanut häntä. + +Toinen virkamies tuli ulos, kirjuri silmälaseineen ja kynä korvan +takana. + +"Viekää tämä hevonen 'Villin miehen ravintolaan'", hän sanoi. "Sen +omistaja tulee oitis perässä." + +Norbert kiiruhti kirjurin luo kysellen innokkaasti, saadakseen +oikopäätä tiedon. + +"Olen vannotettu. En voi sanoa mitään. Saatte tietää kaikki oikealla +ajallaan." + +"Tule pois, Norbert", sanoi kaksi muuta poikaa. "Ei ole syytä odottaa. +Voimme kylmetyttää jalkamme odottaessamme täällä tuntikausia kunnes +neuvosto näkee soveliaaksi lopettaa!" Norbert kumminkin yhä viipyi, +kykenemättä tempaamaan itseään pois paikalta. + +Noin puolen tunnin perästä kirjuri tuli jälleen esiin. Nähdessään +Norbertin odottavan ovella hän sanoi: + +"Luulen että asut lähellä herra Ami Berthelierin asuntoa. Tahdotko +mennä noutamaan hänet?" + +"Mielelläni", huudahti Norbert innokkaasti. "Onko hänelle kirjettä? +Saanko viedä sen?" + +"Ei; mutta tuo hänet tänne niin nopeasti kun voit." + +Norbert kiiti Rue Cornavinille ja toimitti hengästyneenä asiansa. + +"Oh, herra, joutukaa!" hän sanoi. "Isältäni on uutisia." + +Kutsumus pienen neuvoston puolelta ei itse asiassa olisi hämmästyttänyt +Berthelieriä, joka koko ajan kuten tiedämme odotti, että hänet +julistettaisiin yhteiskunnan viholliseksi. Kutsumus Lormayeurin +lähettilään tulon johdosta -- mitä se mahtoikaan merkitä? Mutta oli +asianlaita miten tahansa, hänen piti toimia parhaansa mukaan ja +osottaa tarpeellista kunnioitusta kaupungin neuvostolle. Siksi hän +pani hienosta verasta tehdyn virkaviitan päällensä, otti nahkoitetun +päähineen ja ripusti sivulleen vanhanaikaisen miekan, jota hän ei +koskaan ollut tilaisuudessa käyttämään. + +"Minä tulen mukaan", sanoi Norbert hänelle. + +Hyvin vaivaloisesti innokas poika sovellutti käyntinsä ramman miehen +hitaisiin askeleihin. Hänestä aika tuntui loppumattomalta ennenkun +he saapuivat saliin. Siellä hänelle sanottiin, että hän saisi mennä +kotiinsa. Tätä hän ei kumminkaan tehnyt. Berthelier joudutettiin heti +paikalla noiden kahdenkymmenen viiden luo. + +Hän kumarsi, poisti päähineensä ja seisoi heidän edessään kunnioittaen +ääneti odottaen alkua. + +Siellä suuren pöydän luona, joka oli verhottu vihreällä veralla, +istui neljä neuvosta ynnä muut jäsenet, jotka kaikki hän hyvin tunsi +näöltä ja nimeltä. Heillä oli hatut päässä. Muuten olivat he puetut +yksinkertaisiin ja kohtuullisiin, mutta hienosta kankaasta tehtyihin +pukuihin. Jokaisella neuvosmiehellä oli musta virkasauvansa edessään +pöydällä. He näyttivät kunniallisilta, mutta kovilta ja ankarilta, +kentiesi ahdasmielisiltäkin miehiltä. Berthelierin mieleen sukelsi +hänen odottaessaan ajatus, että hänen nuoruuden unelmansa oli ollut +juuri tällainen. Tällaisten miesten tulisi hallita Geneveä ylpeän +herttuan ja kevytmielisen ruhtinaspiispan asemasta. Hänen unelmansa oli +toteutunut. Mutta oliko Geneve siltä sen parempi? + +"Istukaa, herra Berthelier", sanoi ensimäinen neuvos, kääntyen hänen +puoleensa näillä harvinaisen kohteliailla sanoilla. + +"Tämä on parempi alku kuin odotinkaan", ajatteli Berthelier, kun hän +otti vastaan tarjotun istuimen. + +"Olemme lähettäneet noutamaan teidät", jatkoi neuvos, jonka nimi oli +Amblarde Corne, "syystä että olemme juuri nyt saaneet sanomia kreivi +Lormayeurilta." + +Berthelier näytti hämmästyneeltä. + +"Kirjuri selittää asian", lausui neuvos. + +Eräs kirjurin vaippaan puettu henkilö nousi pystyyn pöydän päästä +ja alkoi lukea. "Philip Manuel Joseph Jumalan armosta Lormayeurin +kreivi --", siten alkoi kirje, jonka ylpeä savoijalainen oli alentunut +lähettämään Geneven harhaoppisille. Seurasi sitten joukko arvonimiä +sekä lyhyt osotus "Noille Genevessä", aivan kuin olisi etsitty kaikkein +yksinkertaisinta kohteliaisuusmuotoa. Mutta seuraavat sanat olivat +hyvin jännittävät. Kreivi suvaitsi ilmoittaa geneveläisille, että +hänellä oli hallussaan eräs Germain de Caulaincourt, ranskalainen +synnyltään mutta Geneven kansalainen. Tämä väärään ohjattu henkilö oli +tavattu kreivin alueelta levittämässä vääriä oppeja, asettaen siten +itsensä julkiselle rangaistukselle alttiiksi. Kaksi muuta Genevessä +syntynyttä henkilöä oli sitäpaitsi kreivin vankilassa, nimittäin +eräs Jacques de Maisonneuve eli Baudichon, jonka arveltiin olevan +tämän kunnianarvoisen suvun nuorempaa haaraa, ynnä Jean Ardenot, +hatuntekijäin ammattikunnan jäsen. Nämä myöskin ollen harhaoppisia +olisivat ansainneet lyhyen tuomion. Mutta kreivi armossaan oli +halukas kohtelemaan kaikkia näitä sotavankeina ja tarjoamaan heidät +lunastettaviksi ja vaihdettaviksi. + +Tässä kirjuri pysähtyi, ja Berthelier ihastuneena ei voinut olla +sanomatta: + +"Hyvä! Tahdomme maksaa viimeiseen ropoon asti, ja niin tahtovat kaikki +ranskalaiset herra de Caulaincourtin puolesta. Maisonneuve pitää kai +sukulaisestaan huolta ja hatuntekijä saa kääntyä tovereihinsa." + +"Kärsivällisyyttä, ystäväni", ensimäinen neuvos sanoi totisena. "Rahaa +ei siellä haluta. Herra kirjuri, lukekaa edelleen!" + +Kirjuri kumarsi. "Nykyään on", hän jatkoi, "nykyään on kaupungissanne +nuori nainen, kreivin sukulainen, jonka hänen ylhäisyytensä haluaa +saada" -- tässä Berthelier äkkiä kohotti päätään katsahtaen kirjuriin +nähtävästi hämillään -- "haluaa saada takaisin", hän toisti. Sitten +suoristaen itseään hän jatkoi: "Koska hän on tämän neidon holhooja +oikeuden mukaan, pitäisi hänen saada tämä hoitoonsa, voidakseen +kasvattaa häntä sopivasti ja arvonmukaisella tavalla ja asettaakseen +hänet niitten tiluksien omistajaksi, jotka oikeuden mukaan kuuluvat +hänelle." Seurasi paljo muita asioita puettuna komeasointuisiin +sanoihin. Mutta kaiken tarkoitus oli hyvin selvää. "Antakaa nuori +nainen minulle, ja te saatte kolme harhaoppistanne ehjinä ja terveinä. +Tarjoan teille Germain de Caulaincourtin, Jacques de Maisonneuven ja +Jean Ardenotin vaihdoksi neiti Castellarista, joka keskuudessanne on +tunnettu nimellä Gabrielle Berthelier." + +Ami Berthelier ei puhunut sanaakaan, ei huudahtanutkaan, mutta hän +näytti siltä mikä hän todellisuudessa olikin -- sydämeen haavoitetulta +mieheltä. + +Muuan neuvoksista, joka istuimeltaan voi nähdä hänen kasvonsa, sanoi +sääliväisesti: + +"Emme päätä mitään hätäisesti. Tämä juttu on tutkittava." + +"Ja vaikka niin olisikin laita", sanoi toinen, "mistä voi kreivi tietää +vaikka pistämme hänelle jonkun talonpoikastytön. Me saamme miehemme +takaisin ja nauramme hänelle vasten kasvoja?" + +"Geneven miehet toimivat kunniallisesti", sanoi ensimäinen neuvos +äänessä syvä moite. "Ja tietysti kreivi pitää huolen sopivista +varovaisuuskeinoista. Jatkakaa, herra kirjuri!" + +Loppu kreivin kirjeestä, koristettuna suurella sanatulvalla ja +kaunopuheliaisuudella, sisälsi seuraavat tiedonannot: Lapsen, Olive +de Castellarin, varasti sen vanhemmilta paholaisen johdatuksesta +ja erään roistomaisen sukulaisen toimesta, joka toivoi perivänsä +omaisuuden jos nämä kuolisivat lapsettomina, sen oma imettäjä. Tämä, +nimeltään Josefine Mendol, antoi lapsen sitten parempaan talteen +sisarelleen, hyvinvoivan talonpojan Robinetin vaimolle. Hän sai nämä +Robinetit tulemaan Geneveen, missä asuivat eräässä esikaupungin +talossa, jonka asukkaansa olivat hävittäneet peljäten savoijalaisten +hyökkäystä. Hän kadotti Robinetit ynnä lapsen näkyvistään sen jälkeen, +eikä kuullut ennenkun pitkän ajan perästä, että he molemmat olivat +kuolleet kulkutautiin, mutta että lapsi oli elossa ja että muuan +Geneven kansalainen oli ottanut sen omakseen. Kuolinvuoteellaan +omantunnonvaivojen ahdistamana hän oli kertonut kaikki nämä asiat +ripittäjälleen, velvoittaen hänen tekemään ne tunnetuiksi lapsen +sukulaisille. + +"Kaunis juttu tämä!" sanoi toinen neuvos, jonka nimi oli Bonna. "Mutta +kysyn teiltä, miten on todistettu että se kansalainen, joka otti lapsen +omakseen, oli juuri herra Ami Berthelier, joka nyt on tässä edessämme +saapuvilla?" + +"Tässä on enemmän", sanoi kirjuri, joka oli huolella tutkinut paperia +toivotellen, että ruhtinas olisi käyttänyt taitavampaa kirjuria sekä +vähemmän sotkenut kirjoitustapaa savoijankielisillä omituisuuksilla. +"Antakaa kuulua sen kokonaisuudessaan", sanoi ensimäinen neuvos. + +"Muutamia kuukausia sitten", kirjuri pitkitti, "eräs Castellarin suvun +vanha palvelija, tietämättä näistä asioista, sattui olemaan kaupungissa +suojelijat mukanaan omilla asioillaan. Hän näki tämän nuoren naisen ja +hämmästyi hänen näköisyyttään äitiinsä, jonka hän vallan hyvin muisti, +vaikkakin tämä oli kuollut kauan sitten. Kyseltyään kaupunkilaisilta, +hän kuuli neidon olevan herra Ami Berthelierin ottotytär. Siinä ei +vielä ole kaikki. Petollinen imettäjä ei tahtonut -- kuten näkyy -- +kaikkia merkkejä lapsen syntyperästä hävittää. Mikä kummallisempaa +hänenlaiselleen alemman luokan naiselle, hän osasi lukea ja kirjoittaa, +opittuaan nämä taidot rouva de Castellarilta. Hän kirjoitti lapsen +todellisen nimen hänen vanhempiensa aseman ja arvon, sulkien sanotun +kirjoituksen pieneen kukkaroon, jonka ripusti lapsen kaulaan ikäänkuin +koristeeksi." Kirjuri laski paperin pöydälle ja otti pois silmälasinsa. + +"Herra Berthelier", kysyi ensimäinen neuvos hyvin kohteliaasti, "onko +teillä mitään tietoa tästä paperista?" + +Berthelier selvitteli ääntään; mutta se oli yhä karkea ja kaikui +hänestä itsestäänkin jotenkin oudolta. + +"Minä tunnen sen", hän sanoi, "se oli hukassa, luuloni mukaan +hävitetty. Mutta joku viikko sitten löysin sen jälleen. Sen sisältö on +aivan kuin yllä luettu". Viime sanat olivat sortunutta kuiskausta. + +"Teidän täytyy huomata, herra Berthelier", virkkoi Amblarde Corne +vakavasti, "ettei meillä ole valitsemisen varaa. Meidän täytyy +luovuttaa hänet." + +"Ei se ole niinkään huonosti kun voisi olla", eräs neuvoston jäsen +huomautti. "Neito joutuu sukulaistensa ja ystäviensä huomaan. Kenties +saa kauniit perinnöt." + +"Mutta te unhotatte", sanoi kolmas neuvos Aubert, tunnettu kyvykkääksi +apteekkariksi ja kiivaaksi protestantiksi. "Te unhotatte, että siten +jätämme lapsiraukan sielun kuoleman vaaroihin. He tekevät hänestä +paavilaisen." + +"Suvaitkaa kuulla, herrani", sanoi kirjuri, "tässä on jonkinlainen +jälkikirjoitus, jota en ole ennen huomannut." + +"Lukekaa se", sanoivat useat äänet yht'aikaa. + +"Kreivi on armossaan suvainnut ottaa mietittäväkseen sen surettavan +asianhaaran, että nuori neiti ilman omaa syytään on tähän asti opetettu +ja kasvatettu turmiollisissa opeissa" -- niin hän sanoo, herrani; +olen pakotettu lukemaan hänen sanansa kuten ne ovat kirjoitetut -- +"turmiollisissa, niin sanotuissa reformeeratuissa opeissa. Hän haluaa +vakuuttaa lapsen nykyisille holhoojille, ettei mitään rajoituksia +neidille aseteta uskonnon asioissa. Myöskin hän kiittää näitä +hyväntahtoisuudestaan neitiä kohtaan ja katsoo olevansa velvoitettu +korvaamaan sen sopivassa tilaisuudessa." + +"Kauniita sanoja!" sanoi Aubert. "Kuinka paljo niihin voi luottaa?" + +"Jos teidän korkea-arvoisuutenne sallivat, niin olisi minulla jotakin +sanottavaa." Puhuja oli pieni, vähäpätöisen näköinen, kierosilmäinen +mies. Mutta hänellä oli jonkin verran arvoa kaupungissa. Hän oli +neuvoston jäsen ja sitäpaitsi ompelijain kunniallisen ammattikunnan +vanhin. "Tunnen Lormayeurin kreivin erittäin hyvin. Voinpa hyvinkin +sanoa lausetavan mukaan: 'Olen mitannut hänet'." + +"Enemmän kuin yhdellä tavalla, herra Pradel", sanoi nuorin neuvoksista, +ja yksi ja toinen vakava katse hilpeni hiukan. Pradelin ammattimaine +ulottui Savoijaan asti. Hän oli useamman kuin kerran sopivan turvan +suojassa käynyt Lormayeurin linnassa, asettaakseen taitonsa sen +omistajan palvelukseen. + +"Tunnen kreivin", hän alkoi uudelleen. "Hän on kuten kaikki muutkin +ylimykset -- itse ensin, paavi toiseksi, tiluksien ruhtinas kolmanneksi +ja lopuksi kuka hyvänsä. Kun sanon 'itse', tarkoitan kultaa ja +maita hänelle itselleen. Siihen katsoen on tämäkin asia pohjaltaan +saman luonteinen. Hän tahtoo neidon käsiinsä johonkin tarkoitukseen +saadakseen hänen omaisuutensa omaan verkkoonsa. Saavutettuaan sen, hän +ei ole piittaava ollenkaan tytöstä tai hänen uskonnostaan." + +Syntyi äänettömyys. Sitten sanoi neuvos Corne vakavasti. +"Velvollisuutemme on selvä. Asia on kumminkin äänestettävä tavan mukaan +oikeassa järjestyksessä. Herra Bonna, kunnioitettu toveri, mitä te +sanotte?" + +Neuvos Bonnan ajatus oli valmis, kuten jokaisen toisista. Mutta hän ei +voinut antaa ääntään, Berthelierin tuskainen katse kiinnitettynä hänen +kasvoihinsa. + +"Vartoon", hän sanoi, "kunnes herra Berthelieriä on pyydetty siirtymään +salista." + +Enempää odottamatta Berthelier nousi äänetönnä ja vetäytyi etukamariin. +Neuvos Bonna oli oikeassa. Ei kenkään saisi olla läsnä kun äänestetään +hänen omasta kuolemantuomiostaan. Ami meni akkunan luo, nojautui +sitä vastaan ja katseli ulos kadulle. Tuskan tunteet kulkivat hänen +mielessään, jommoisia hän ei ollut tuntenut pitkiin aikoihin eikä +arvellut enää tuntevansa. Kielet, jotka tuntuivat katkenneilta ijäksi +siinä myrskyssä, joka mursi hänen nuoruutensa, väreilivät nyt hirveästä +tuskasta. Vielä kerran hän oli joutunut rakastamaan. Ja kyky rakastaa +on samalla kyky kärsiä. Nyt tuo lapsi, joka oli hänen lapsensa kaikilla +siteillä ja oikeuksilla paitsi syntyperän, menisi pois häneltä ja +menisi ijäksi! Jos se vaan tulisi hyväksi Gabriellelle voisi hän sen +kestää. Mutta että hän, tuo Geneven lapsi, tuon uuden uskon -- jolla +oli semmoinen salaperäinen voima temmata ja pitää sielut, joihin se +koski -- kasvatti viskattaisiin julmien paavilaisten joukon keskelle +--, se ajatus oli sietämätöntä! Lilja okaiden keskellä! -- Hänet +revittäisiin ja kiusattaisiin, kukatiesi kuoletettaisiinkin heidän +joukossaan. Ei, sitä ei hän salli! Hän kieltäytyy luovuttamasta lastaan +ja kärsii seuraukset. Hän tahtoo uhmata neuvostoa, valtuustoa, koko +kaupunkia; -- mitä huolii hän niistä! + +Ah! Mutta sitten --. Takana olivat nuo miehet, joista hän piti. +Tahtoiko hän, jos voisikaan, heittää jalon ystävänsä de Caulaincourtin, +puhumattakaan toisesta kahdesta, hitaaseen kidutuskuolemaan? Rakkaus +häntä kohtaan, kaikilla oikeuden ja kohtuuden siteillä vahvistettuna, +kuohui jälleen hänen sydämessään ja epäsi ajatuksenkin siitä. +Mahdotonta on hylätä hänet. Ja kumminkin! -- Oh, aivan mahdotonta +on myöntyä tuohon toiseen ehtoon! Hän tunsi olevansa kuin villipeto +verkossa, kykenemätön taistelemaan, kykenemätön liikkumaan. Hän voi +ainoastaan kärsiä. + +Kirjuri seisoi ovella. "Herra Berthelier, kunnianarvoinen neuvosto +haluaa teitä tulemaan saapuville." + +Hän totteli ja seisoi neuvoston edessä kuten mies, joka odottaa +kuolemantuomiotaan. + +Ensimäinen neuvos puhutteli häntä lempeällä, kohteliaalla äänellä. +"Teidän täytyy huomata itsekin, kunnioitettava herra Berthelier, ettei +teille ole jätetty valitsemisen sijaakaan tässä asiassa. Nämä kolme +arvoisaa kansalaista ovat pelastettavat. Siksi hyväksymme Lormayeurin +kreivin ehdot. Ja koska he epäilemättä kituvat hänen vankilassaan +kaiken tämän aikaa kurjan niukalla leivällä ja vedellä, on yksimielinen +ajatuksemme, että mitä on tehtävä, se on tehtävä pian. Sentähden me +vaadimme teiltä, valanne ja kansalaisvelvollisuutenne perusteella, +että pidätte tämän neidon, tunnettu nimellä Gabrielle Berthelier, +valmiina kolmessa päivässä rehellisesti vaihdettavaksi Germain de +Caulaincourtiin, Jacques Baudichoniin ja Jean Ardenothon. Pyydän +teitä, herra Berthelier, että jos teillä on jotakin sanomista, puhukaa +vapaasti. Tahdomme kuulla teitä kaikella suosiolla." + +"Minulla ei ole mitään sanottavaa. Tottelen arvoisaa neuvostoa", sanoi +Berthelier murtuneena. Hän kääntyi mennäkseen. Sitten, muistaen että +nämä miehet edustivat Geneveä, kääntyi hän jälleen ja kumarsi, astuen +sitte ulos. + +Ovella Norbert juoksi hänen luokseen vaatien uutisia. + +"Isäsi on pelastettu", sanoi Berthelier. + +"Mutta miten -- miten? Kertokaa minulle kaikki!" huusi Norbert. "Onko +se tapahtunut lunnaitten avulla?" + +"Kyllä, kalliilla lunnaalla." + +"Kuinka paljo?" + +"Elä kysy minulta enempää. Pyydän vielä, että annat minun mennä kotiin +yksin." + +Hän viittasi pojan pois, joka olisi tahtonut ojentaa hänelle +käsivartensa ja joka nyt jäi seisomaan paikalleen, mieli täynnä iloa ja +kauhistusta, vanhuksen raskaasti ja vaivaloisesti kompuroidessa katua +alaspäin. + + + + +XI LUKU. + +Onko missään apua? + + + Se mulle raudanlujan tahdon tuo + Poveeni aina, + Ja tähdet kirkkaat, kiihkottomat luo -- + Tuo taivaan laina. + + Longfellow. + +Sinä yönä Berthelierin talossa ei yksikään silmä ummistunut uneen. +Sen pitkinä tunteina neljä sydäntä kamppaili kipeänä taistellen +ja rukoillen yksinäisyydessä Jumalan kanssa. Aamu ei tuonut iloa. +Kumminkin kukin saavutti vähäsen lepoa, joka suurissa kärsimyksissä +joskus tulee tuskan jälkeen riemun sijasta. + +Claudinella ja Margaretalla oli sama ajatus. Kumpikin päätti mennä +lapsen kanssa muukalaisten maalle; Margareta sen vuoksi, että oli +hoitanut Gabriellea, Claudine, arvellen ettei hänen katolilaisena +tarvinnut peljätä savoijalaisia, toivoi voivansa tasoittaa Gabriellen +elämänpolkua. + +Berthelierin lohdutus oli paljoa vähäisempi kuin heidän. "Kun ei ole +jälellä mitään, miksi siis elää", hän ajatteli, "mies voi aina kuolla". +Miksi ei? Kuka voisi moittia häntä, jos hän vaan huolehti soveliaan +toimeentulon sisarelleen ja vanhalle palvelijalleen? Olihan hän vapaa +erkanemaan milloin vain tahtoi tästä uudesta Genevestä, johon hänellä +ei ollut mitään osaa. Se oli samaa, jota jokainen vanhan ajan mies, +joita hän ihaili ja halusi jäljitellä, olisi tehnyt hänen asemassaan. + +Niinkuin sopikin, tuli voimakkain lohdutus kipeimmälle sydämelle. Ollen +Geneven lapsi, reformatsionin kasvatti, oli Gabrielle sydämestään +kiintynyt kotiinsa. Kaikki, jotka hän tunsi olivat siellä, tai olivat +olleet. Ensin isku, tullen niin äkkiä ja outona, tyrmistytti hänet, +mutta liiankin pian palasi kyky tuntea sen koko katkeruutta. Onneksi +yksi huojennus oli hänellä. Kun ensimäinen huumaava isku oli ohi, voi +hän itkeä. Ensin hän itki kiivaasti ja kiihkoisasti, sitten hillityllä, +hiljaisella tavalla; hiljaa Claudinen tähden, jonka vuodekumppani hän +oli. + +Viimein seurasi pitkää itkua kyyneletön väsymys ja unentapainen +horrostila saavutti hänet. Louis de Marsac oli seisovinaan hänen +vieressään pitäen kädessään niin sanottua "huilua" eli pitkää hoikkaa +lasia täynnä viiniä. "Neiti", hän sanoi, "tahdotteko juoda tästä +lasista kanssani?" Siten tavallisesti kosittiin vanhassa Genevessä. +Mutta nämä kaksi, jotka tunsivat toistensa sydämet, eivät olleet +vaihtaneet kihlauslupausta. Unessaan hän vastasi varmasti "tahdon", +ja ojensi kätensä ottaakseen lasia. Liike herätti hänet. Hän toipui +ja tunsi ettei tarjottu malja ollut maallista viiniä, vaan väkevää, +voimakasta marttyyriviiniä. Hänet valtasi suuri kunnioitus ja yhtäaikaa +suuri rauha. Hänelle tuli voima, joka täytti hänen toiveensa. + +Oli jo aamu. Hän nousi ylös, pesi silmänsä, pukeutui äänetönnä, ettei +herättäisi nukkuvaa Claudinea, ja meni sitte toiseen huoneeseen. Siellä +oli jo Berthelier ja Margareta, keskustellen vakavasti keskenään. + +"Teidän pitää sallia minun seurata häntä, taikka sydämeni pakahtuu", +pyysi vanha palvelija laskien kätensä herransa käsivarrelle. + +"Vaikkakin sydämmenne halkeaisi, en voi", oli vastaus. "Annan teille +kuukauden mietinnön aikaa. Ei sovi että saatatte itsenne vaaraan ja +lapsiparan epäluulon alaiseksi. Eivätkö nämä savoijalaiset ole kylliksi +syöksemään häntä turmioon, vieläkö siihen tarvitaan teidänlainen +tulisen kuuma kalvinisti?" Sitten hän lisäsi lempeämmästi: "Uskothan +sinä rukouksiin. Rukoile hänen puolestaan. Se on kaikki mitä voit +tehdä." + +Silloin Gabrielle seisoi heidän edessään kalpeana ja väsyneenä. Mutta +aamutervehdykset hän lausui varmasti suudellen isää ja hymyillen +Margaretalle heikosti ja kostein silmin. Tämä käänsi kasvonsa pois ja +jätti hiljakseen huoneen. + +"Isä", hän sanoi istuen tämän viereen, "ette saa surra liian paljo +tämän vuoksi." + +Ami karkaisi itsensä puhuakseen rohkaisevasti Gabriellelle. + +"Tiedän että he tulevat olemaan ystävällisiä sinulle. Sinä tulet +rikkaaksi, kunnioitetuksi ja rakastetuksi; -- vaikka luulen ettet +koskaan niin rakastetuksi kuin täällä. Margareta raukka on rukoillut +saadakseen seurata sinua. Mutta on parasta, niin kovalta kuin se +tuntuukin, että menet yksin." + +"En mene yksin, isäni. Menivätkö ne yksin, jotka matkustivat Ranskaan +saarnaamaan evankeliumia?" + +"Lapsi, tunnen ajatuksesi ja olen iloinen että se lohduttaa sinua. +Mutta, Gabrielle, tuossa katolisessa maassa sinun pitää olla hyvin +viisas, hyvin varova. Pidä tarkka vaari sanoistasi, teoistasi ja +ajatuksistasikin. Muista käskyä: 'Olkaa viisaat kuten käärmeet'." + +"Elkää pelätkö. En tahdo etsiä marttyyriutta. Jos on valittavissa +erilaisia kotiin vieviä teitä, niin luonnollisesti valitsen huokeimman." + +Berthelieristä nämä sanat tuntuivat vakuuttavilta. Hän ei tuntenut +Gabriellen uskonnollisen vakaumuksen syvyyttä eikä kiihkeyttä, ja +siksi hän toivoi tämän taipuvan olosuhteisiin, kuten hänen ajatuksensa +mukaan oli aivan luvallista tehdä. Ami oli hyvin iloinen, että hän oli +Gabriellen lapsena asettanut sisarensa hoitoon. + +"Päästä kotiin on se mitä kukin haluaa", hän jatkoi. "Arvelen pääseväni +sinne pian." + +"Pieni tyttöni, mitä tahdot sanoa?" + +"Se on sitä laatua, etten voi tehdä sitä aivan selväksi teille enkä +kenellekään muille. En kumminkaan luule, että Jumala tahtoo jättää +minut vieraaseen maahan. Hän tietää etten voisi kestää sitä. Jos Hän +tahtoo minun kuolemaan puolestaan monen muun tytön, naisen ja miehen +tavalla, on Hän vahvistava minua. Kumminkaan en luule että se vie +siihen asti. Hänellä on toisia teitä. Tunnen ettei mikään muu käsi +kosketa minuun kuin Hänen omansa, ja se ei vahingoita. On sitten vielä +olemassa koti, vielä parempi kuin Geneve. Myöskin te, isä, olette +saapuva sinne ennen pitkää." + +"Niin, lapseni, ennen pitkää", sanoi Berthelier hyvin liikutettuna. +Syntyi äänettömyys, sillä hän ei tahtonut sanallakaan himmentää lapsen +yksinkertaista uskoa. Viimein hän jälleen virkkoi: "Sano minulle, +voinko ehkä tehdä mitään sinun puolestasi, Gabrielle." + +"Meillä on vielä kaksi päivää jälellä, isäni. Tahdon valita lahjoja +ystäville ja naapureille ja sanoa heille kaikille hyvästit. Teidän +pitää saada pieni ranskalainen testamenttini. Itse luonnollisesti otan +raamattuni. Täti Claudinelle ja Margaretalle minun täytyy jotakin +ajatella. Niin -- ja isä, vielä yksi asia!" + +"Mikä se on, sydänkäpyni?" + +"Se on Norbert, Norbert raukka, joka pitää meistä niin paljon. Hänen +sydämensä murtuu, koska tämä kaikki tapahtuu pääasiallisesti hänen +isänsä tähden. Pyydän, menkää hänen luokseen ja lohduttakaa häntä. +Eikö olisi hyvä käskeä häntä tänne aamiaiselle? Tänään taitaa olla +juhlapäivä koulussa." + +"Minä menen hänen luokseen", sanoi Berthelier, lauhtuen ajatellessaan +voivansa tehdä jotakin lapsen puolesta. + +Mutta kun hän nousi, ilmestyi Margareta pelästyneenä ovelle. + +He seurasivat häntä makuuhuoneeseen ja löysivät Claudinen pyörtyneenä +lattialla. Claudine oli koettanut nousta kuten tavallisesti, mutta +edellisen päivän isku oli koetellut liiaksi hänen terveyttään. Kun +Claudine oli tullut tuntoihinsa ja päässyt veljensä ja Margaretan +auttamana vuoteeseensa, koetti hän rauhoittaa näitä. + +"Se oli vaan ohimenevää heikkoutta", sanoi hän. Heidän pitäisi vaan +mennä aamiaiselle; levättyään hän tulisi myös. + +Hän näytti niin kovin kalpealta. Kun he jättivät huoneen, sanoi +Berthelier: + +"Lähdenpä herra Aubertin luo ja pyydän häntä käymään katsomassa +Claudinea. Samoin voin etsiä Norbertin ja tuoda hänet tänne mukanani." + +Viimein hän palasi, apteekkari ja neuvos Aubert mukanaan, joka ei +pitänyt neiti Claudinen pahoinvointia vaarallisena. Kumminkin hän +antoi Claudinelle muutamia hyvin äitelöitä lääkkeitä ja määräsi hänen +pysymään vuoteessa. Hänen mentyään Berthelier sanoi Gabriellelle: + +"En voinut löytää Norbertia. Viime yönä herra Antoine kertoi hänelle +koko asian kuten se on. Norbert ei virkkanut sanaakaan, vaan otti +hattunsa ja meni ulos. Sitte hän ei ole palannut, eikä kukaan ole +nähnyt häntä sen jälkeen. He aikovat kysyä vahdilta, menikö hän viime +yönä minkään portin läpi." + +"Poika parka!" sanoi Gabrielle sääliväisesti. Norbert oli hänen +ikäisensä. Gabriellesta hän oli ainoastaan kuin nuorempi veli -- +melkein lapsi. Mutta hänellä ei ollut paljoa aikaa ajatella sitä. +Claudine oli joko mielipahasta tai neuvos Aubertin lääkkeistä kylliksi +heikko tarvitakseen alinomaista huolenpitoa. Oli aivan selvää, ettei +hän mitenkään voinut seurata nuorta pakolaista. Gabriellen piti mennä +yksin, ja sydämensä syvyydessä hän tunsi että se oli parempi. + +Sillävälin Berthelier sai uuden ajatuksen. Oli muuan asia, melkoisen +tärkeä, jonka hän vielä voi tehdä lapsensa hyväksi. Olisi aivan +hyödytöntä panna hänen mukaansa Savoijaan vaatteita ynnä muita +tarpeita. Senlaatuiset, joihin hän oli tottunut, eivät sopisi hänen +uuteen asemaansa. Mutta rahaa voitiin aina ja jokapaikassa käyttää. +Gabriellen mukavuus ja erittäin hänen yhteytensä vanhain ystäviensä +kanssa voi riippua siitä. Suuri kukkaro täynnä heläjäviä ja raskaita +kolikoita olisi hänen paras palvelijansa vieraassa maassa. Mutta mistä +hän saisi niitä, hän jonka niukat tulot tuskin riittivät talouden +yksinkertaiseksi ylläpidoksi? + +Löytyi yksi tie. Vähäinen rakkaus hänen ja etäisen serkkunsa, +libertinien johtajan Philibert Berthelierin välillä oli haihtunut. +Philibert kumminkin muisti mitä Ami oli kärsinyt isänsä tähden ja tiesi +myöskin että tämä oli lainannut hänelle suuria rahasummia, joita ei +koskaan maksettu takasin. Useammin kuin yhden kerran oli Philibert +kehoittanut huolettomalla tavallaan häntä kääntymään puoleensa, jos +tarvitsisi kourallisen hyviä kruunuja. Philibertin omat menot olivat +suunnattomat. Ollen peloton ja tuhlaava, hän oli kumminkin perinyt +jotakin isänsä kunnollisesta ja hyvästä luonteesta. Ami Berthelier +ei suurestikaan epäillyt, ettei tämä sukulainen auttaisi häntä tässä +pulassa. Joukko karkoitettuja libertinejä, Philibert ja Perrin +etunenässä, olivat asettuneet Pregnyhin, joka oli Bernin kanttonissa, +ja ainoastaan muutamia virstoja Genevestä. Täältä he toivoivat -- itse +ollen aivan turvassa -- voivansa häiritä uutta hallitusta ja kiihoittaa +eripuraisuutta kaupungissa. Kaikki siis mitä Ami Berthelierin tarvitsi +tehdä, oli vuokrata hevonen, ratsastaa Pregnyhin, selittää toiveensa +Philibertille ja palata yöllä kantaen mukanaan tuota kultaista kuormaa, +jota espanjalaiset sanovat "keveäksi kuormaksi". Hän ei kertonut +kellekään matkansa tarkoituksesta, sanoihan vaan olevansa pakoitettu +olemaan poissa tärkeällä asialla, mutta tulisi takaisin jos mahdollista +samana yönä; jollei, niin seuraavana aamuna. Gabrielle salaa ihmetteli, +että joku asia saattoi pakoittaa häntä olemaan poissa suuren osan +heidän lyhyestä yhdessäolostaan. Luottaen kumminkin täydellisesti +häneen oli Gabrielle vaiti, vaikkei hän voinutkaan olla oikein +tyytyväinen. + +Norbert vietti yönsä Crêts de Laurentissa ylävällä maalla vallien +sisäpuolella lähellä Porte Neuveä. Edes ja takaisin, ylös ja alas +vaelsi hän tuossa yksinäisessä paikassa koettaen päästä tuskasta, +joka silpoi hänen sydäntään kahtia. Hän oli vain kuudentoistavuotias. +Vaikkei hänen rakkautensa Gabrielleen ollut semmoinen miksi vuodet +voivat sen tehdä, vaikkakin hänen sydämensä oli ainoastaan pojan sydän +eikä miehen, oli se kumminkin ehyttä rakkautta. Hän antoi kaikki mitä +hänellä oli; ja kukapa voi antaa enempää. Se että hän rakasti isäänsä +lämpimästi, ainoastaan lisäsi hänen tuskansa katkeruutta. Ajatus että +Gabrielle uhrataan hänen isänsä puolesta poltti häntä niinkuin tuli. + +Miksi he koskaan olivatkaan jättäneet kotimaansa, kauniin Ranskan? Sen +jälkeen kun he olivat saapuneet tähän vieraaseen, tylyyn Geneveen, +heille oli sattunut ainoastaan onnettomuutta. Heillä pitäisi olla +"kyyhkysen siivet", kuten laulettiin virressä, jonka olivat oppineet +koulussa, lentääkseen takaisin entisiin aikoihin, tutulle paikalle -- +ja ehkä vanhaan uskontoon -- sitä hän ei kumminkaan varmaan tiennyt. +Joku muu voisi pitää häntä uskollisena uudelle uskonnolle, isä Calvin +ei sitä ainakaan tehnyt. Hänestä ei ollut apua! Ei ikänä käänny +hän enää Calvinin puoleen eikä esitä valituksiaan hänelle. Olihan +tämä mies raudasta -- kylmä, ankara ja kova kuin timantti. Hän eli +erillään muista ja kylmänä, kuten joku suuri kenraali, joka lähettää +sotamiehensä kuolemaan. Siirteli vaan miehiä, niinkuin nappuloita +shakkipöydällä. Ei kenkään pelaaja tahdo kadottaa niitä, mutta jos hän +on siihen pakoitettu, niin mitäpäs siitä! + +Calvin ja kaikki toiset tahtoisivat häntä rukoilemaan. Epäilemättä +he tekivät nyt niin Gabriellen, hänen isänsä ynnä toisten puolesta. +Ja miksi hyödyksi, jos Kaikkivaltias, -- Iankaikkinen, kuten he +kutsuivat Häntä -- olisi myöskin samanlainen? Ken voi epäilläkään sitä? +Toimiihan Hän omien, korkeiden tarkoitustensa saavuttamiseksi. Ne kyllä +menestyvät. Ne riehuvat kuten tuli, myrsky tai rajuilma. Kaikki mitä +niiden tielle sattuu on vaan kuin tappura, oljenpehut tai tomu. -- Mitä +oli hyötyä huolenpidosta? Mitä siitä väliä? Jospa vaan hän ja hänen +ystävänsä voisivat kuolla yhdessä, ja kuolla ilman tuskaa! + +Viimein hänen ajatuksensa alkoivat kierrellä, kuten ne tekevät kaikkein +tuimimmissa tuskissa. Nykyisten ikävyyksien sijasta tulivat menneet +riemut hänen mieleensä. Ajatus retkeili jouten katkonaisissa juhla-, +tanssiais- ja naamiaismuistoissa, joista hänen äitipuolensa tapana +oli kertoa ja joihin hänkin joskus suureksi ilokseen oli päässyt. Nuo +naamiohuvit! Äitipuoli oli puettanut hänet kerran tytöksi. Aivan äkkiä +välähti muuan ajatus salaman tavoin rajuna, hirveänä, suurenmoisena, +hänen aivojensa läpi. Sen loisteesta ja kunniasta hän hyppäsi +jaloilleen. Hän huusi ääneensä tuossa yksinäisessä paikassa. + +Vihdoin viimein hän istahti puun juurelle ja kävi miettimään. Voisiko +tämä asia olla mahdollinen? Oli jo aamu. Loistava toukokuun aurinko +paistoi hänen päälleen juuri puhjenneiden vihreiden nuorten lehvien +lomitse. Hän ei sitä huomannut. Hänestä nähden olisi vielä voinut olla +keskiyö. + +Vasta monien tuntien kuluttua hän nousi palatakseen kaupunkiin. +Hänen aistinsa tajusivat hyvin vähän ulkomaailmasta. Hän loi vakavan +katseen tuohon juhlalliseen näkyyn, johon hänen silmänsä olivat +kiintyneet ensi kertaa astuessaan Geneven maalle -- se oli Mont Blanc +koko mahtavassa loistossaan. Silloin oli hän kutsunut sitä suureksi, +valkeaksi valtaistuimeksi. Oliko hän ehkä kohta seisova vielä suuremman +valtaistuimen edessä? + +Hän kääntyi pois ja huomasi äkkiä likellä polkua pienen lammikon. Hän +läheni sitä ja katsoi pitkään, vakavasti sen syvyyksiin. Ohikulkija +olisi voinut luulla hänen ihailevan omaa, selvästi heijastuvaa kuvaansa +sen pinnassa. + +Sitten hän kiiruhti likimmälle portille. Hänen piti kulkea kaupungin +läpi saapuakseen Rue Cornavinille. Oli jo kohta puolipäivän hetki, +eikä hän ollut maistanut ruokaa sittekun edellisenä iltana. Niinpä +hän tuntien olevansa hyvin nälkäinen kääntyi ohikulkiessaan erääseen +Geneven kuuluisista leipurimyymälöistä ja, kuten poikien on tapana, söi +siellä vahvasti höystettyä leipää ja juustokakkua. + +Tämä oli Pont Batilla, jonka myymälät olivat erinomaisia. Senjälkeen +hän kääntyi sivuun Rue du Templelle ja etsi erään herra Sangsouen +apteekin. + +"En rohkene mennä neuvos Aubertin luo", hän sanoi itsekseen, "se olisi +liian vaarallista." + +"Oh, tekö se olette, herra Norbert de Caulaincourt?" sanoi rohtojen +myöjä, joka tunsi hänet ulkonäöltä. "Oletteko kuulleet ystävänne +Berthelierien pulasta? Tuskinpa sitä voi ollenkaan kutsua pulaksi. +Ihmeellisiä uutisia kumminkin. Tytön typykkä, joka kasvaa keskessämme, +jota ei pidetä paljo minään, sattuukin olemaan savoijalainen +aatelisnainen Lormayeurin ylhäistä sukua." + +"Niin", sanoi Norbert surullisesti, "minä tiedän sen." + +"Tiedättekö myös että neiti Claudine Berthelier on vuoteen omana. Se +tosin ei ole minun asiani, koska neuvos Aubert palvelee hänen veljeään, +joka ei ole tavallisesti kovin mieltynyt neuvoksiin. Kaikki mitä toivon +on että hän antaisi naisraukalle paljo kuumetta-ehkäiseviä lääkkeitä. +On olemassa ruohoa, jota kerätään täysikuun aikana. -- Mutta pyydän +anteeksi, nuori herra, että puhun teille lääketaidon salaisuuksista, +joita luonnollisesti ette voi ymmärtää. Mitä suvaitsette minulta?" + +"Jos olette niin hyvä, herra apteekkari, niin annatte minulle hyvän ja +voimakkaan unettavan annoksen." + +"Kenelle, pyydän kysyä? Miehelle, naiselle vaiko lapselle?" + +"Kenelle muulle kuin minulle itselleni?" + +"Ah, nyt te laskette leikkiä. Mitä voimakas, terve nuorukainen tekee +unettavalla annoksella?" + +"Sepä on kaikki mitä te tiedätte. Olenhan kärsinyt koko tämän viikon +tuskia huonosta takahampaasta." + +"Antakaas niin otan sen pois. Se kestää ainoastaan minuutin ja palkkani +on vaan yksi groat." Hän kääntyi ottaakseen hirveät aseensa, joiden +kanssa Norbertilla oli ennestään ikävä tuttavuus. + +"Ei toki", hän vastasi innokkaasti, peräytyen melkein ulos pienestä +puodista. Sitten hän sanoi astuen askeleen takaisin: "Tahdotteko siis +antaa minulle, herra Sangsoue, tuon annoksen, vaan pitääkö minun mennä +herra Aubertin luo sitä noutamaan? Tai ehkä paremmin juutalaisen +Salomonin luo Molardin varrella, joka antaisi sen huokeammalla?" + +Herra Sangsoue vihasi juutalaista Salomonia kuten myrkkyä, jota syytti +hänen myövän kunniallisille kristityille. Siksi hän kiiruhti ottamaan +korkeimmalta hyllyltä erään pullon. + +"No hyvä, herra Norbert, koska teissä ei näytä olevan tarpeeksi miestä +pääsemään kerrallaan eroon vihollisestanne, niin tässä on teille +jotakin mikä vaivuttaa teidät uneen ainakin kahdeksitoista tunniksi. +Oletteko tuonut pullon mukananne? Ettekö? Sitten minun pitää lainata se +teille. Muistakaa tuoda takaisin." + +"Sen tuon kiitoksen kanssa teille takasin. Mitä olen velkaa?" + +"Oh, hiukan vaan, puolitusinaa denierejä. Teille olisi kumminkin ollut +parempi antaa groat ja heittää hammas tänne." + +"En piittaa maksusta, vaan tuskasta", sanoi Norbert. + +"Ah! Kenties meidän on vietävä teidät kysymään neuvoa tuolta uudelta +mieheltä, joka on saapunut kaupunkiimme kaikkine taitoineen. +Hammaslääkäriksi hän muka kutsuu itseään ja lupaa paikkailla ihmisten +hampaita, kun ne vielä ovat heidän päässään. Semmoisia luulotteluja! +Ajattelee voivansa paikata mitä Jumala, kaikkivoipa, on tehnyt! Mutta +nyt kun isä Calvin itse on antanut hänen koettaa taitoaan, tulee koko +kaupunki juoksemaan hänen jälkeensä. Tässä on teidän tippanne, herra +Norbert. Toivon niiden auttavan teitä. Nauttikaa ne kun olette lukeneet +rukouksenne ja panette makaamaan." + +Norbert otti pullon ja suuntasi askeleensa Rue Cornavinille. Mutta kun +hän tuli lähemmäksi, niin ne hidastuivat. + +"Niin pitkälle on siis kaikki hyvin", hän mietti. "Mutta nyt alkavat +vaikeudet. Mitä on tehtävä Berthelierin suhteen? Toiset kaikki kyllä +saan taipumaan, mutta hän on noita geneveläisiä, jotka pitävät valhetta +yhtä pahana kuin murhaa. Ja tämä valhe olisi hänestä iso kuin vuori, +sen luen hänen silmistänsä. Tosin tämä kaikki tapahtuu Claudinen +tähden, jota hän niin paljo rakastaa. Ei, se tapahtuu _molempien_ +puolesta! Yhtä kaikki lienee jotakin hyvää rukouksessa. Ja koska tämä +tapahtuu Jumalan palvelijoiden pelastamiseksi, niin voinhan rukoilla +apua itselleni. Enpä tiedä! Tässä olenkin jo ovella. Nyt esille kaikki +hyvät neuvot mitä minulla vaan on! Olenpa varma että niitä tarvitsen. +Toivon itselleni tekoparran puolenpäivän ajaksi. Mutta ei, se pilaisi +kaikki!" + +Hänen koputettuaan tuli esiin Margareta surun murtamine, kyynelten +kastelemine kasvoineen. + +"Tulkaa sisään, herra Norbert", hän sanoi. "Gabrielle kysyy teitä. Hän +arvelee teidän olevan murheellisen." + +"En tahdo neiti Gabriellea nähdä aivan nyt", Norbert sanoi. "Haluan +puhutella neiti Claudinea ja teitä. Molempia yhdessä." + +"Neiti Claudine on kipeänä." + +"Ei sillä väliä -- tarkoitan että se surettaa minua -- mutta minun on +saatava tavata häntä. Viekää minut hänen kamariinsa ja tulkaa itse +myöskin mukaan. Minulla on jotakin tärkeää sanottavaa." + +"Mikä pojalle on tullut, kun noin komentaa vanhaa ihmistä?" ajatteli +Margareta. Mutta tänään hänen taisteluhalunsa oli surun lannistama. Hän +vaan sanoi: + +"Ei mikään muu ole nyt tärkeätä kuin muuan asia, jota te ette voi +auttaa tai estää." + +Norbert sijoitti huulensa hänen korvaansa ja kuiskasi: "Kukaties minä +voin". + +Margareta pudisti surullisesti päätään ja lisäsi: "Minä käyn katsomassa +voiko neiti ottaa teidät vastaan". + +"Tehkää niin. Pyydän vielä ettette anna herra Berthelierin tietää minun +olevan täällä." + +"Herra Berthelier lainasi tänä aamuna hevosen ja ratsasti pois varhain +tänä aamuna, emme tiedä minne tai miksi. Hän sanoi mahdollisesti +olevansa takaisin tänä iltana, tai kenties vasta huomenaamuna." + +Tähdet taivasta kiertäessään taistelivat Norbert de Caulaincourtin +puolesta. + + + + +XII LUKU. + +Lusikka-ritari. + + + "Lienee kultaa pien' kätönen tuo, + Kosk'et sen omastas poistua suo." + + E.B. Browning. + +Kevään hengetär vietti suloisia, hyvätuoksuisia juhliaan Savoijan +kauniissa laaksossa. Oranssipuut olivat valkeina komeoita kukkia +ja villihyasinttien muodostama matto niiden alla, siellä täällä +tummanpunaisten vuokkojen pilkkomana, näytti maan läpi tunkevalta +pilvellä. Korkealla yläpuolella kohisivat ikuisten vuorten kimaltelevat +huiput seisoen kuin pappeina maan ja taivaan välillä tallaamattoman +lumen verhoamina. + +Aivan välinpitämättömänä tästä kauneudesta näytti olevan yksinäinen +hevosmies, joka ratsasti laakson yli kulkevaa ratsaspolkua. Hän +oli hyvän näköinen, yhden- tai kahdenkolmatta ikäinen nuorukainen, +puettu kauniiseen ratsastuspukuun, joka oli varustettu muodin +mukaisella _hausse coll'illa_ eli korkealla kirjaillulla kaulurilla, +päässä hänellä oli sulkaniekka lakki, joka oli lisäksi koristettu +omituisella lusikantapaisella kultahelyllä. Hänen piirteensä olivat +säännölliset ja olisivat olleet miellyttävätkin, jollei niillä olisi +näkynyt kieltämättömän huolen ja tuskan ilmettä. Ei varmaankaan +kukaan olisi hänen kasvoistaan arvannut, että Viktor de Lormayer +ratsasti rakastamansa naisen talolle. Tässä maailmassa on ikävämpiäkin +kohtauksia kuin ero, ja nyt puheenaoleva oli yksi sellaisia. +Kerran tai pari nuori ratsumies koetti lyhentää matkaansa juoma- tai +metsästyslaululla, mutta pian kuolivat sanat hänen huulilleen. +Hän vaipui ikävään äänettömyyteen, minkä hän keskeytti ainoastaan +hiljaisilla kirouksilla luultavasti itselleen tai huonolle kohtalolleen. + +Viimein tullessaan ulos laaksosta hän sai näkyviinsä ikävän, puoliksi +raunioituneen tornin eli varustuksen, jonka ympärillä oli muutamia +viljeltyjä kenttiä. Hän ratsasti näiden läpi ylös takaportille, jolle +hän koputti kuusi kertaa, kovaa ja hiljaa vuoron perään. + +Se oli varmaankin edeltäpäin sovittu merkki. Pian ijäkäs palvelija +avasi oven ja tervehti häntä syvästi kunnioittaen. + +"Suvaitseeko nuori herrani asettua matoilla varustettuun huoneeseen?" +hän kysyi. "Menen noutamaan Rosan ja huolehdin teidän korkeutenne +hevosesta." + +"Kiitos, vanha ystävä", sanoi Viktor ottaen pois päähineensä. "Miten +herrasi jaksaa?" + +"Niin hyvin kuin vain mahdollista, herra kreivi, niin hyvin kuin vain +mahdollista. Mutta hän on hyvin vanha. Toinen jalka on haudassa, +niinkuin sanotaan. Oh minua, hänen elämän ratansa on melkein lopussa!" + +Viktor ajatteli, ettei palvelijallakaan ollut paljoa jälellä radastaan, +mutta hän ei sanonut sitä. Lausuihan vaan: + +"Antakaa jonkun pojista pitää hevostani, Pietro, sillä minä en voi +viipyä täällä." Hän meni eteisen läpi matotettuun vierashuoneeseen. + +Hän tunsi hyvin tämän, vanhan äidinpuoleisen sukulaisensa omistaman +talon. Philibert de Mayne oli sortunut ja köyhtynyt savoijalainen +aatelismies, joka noissa raa'an ajan vaiheissa oli niin huonosti +menestynyt, ettei hänellä ollut kirjavan ja myrskyisen elämänsä lopulla +muuta kuin tämä puoleksi raunioitunut linna ja jokunen laiha pelto sen +ympärillä. Hänellä oli kumminkin toinen aarre, tavaroista paras ja +rakkain: orpo tyttärentytär, kaunis pieni Arletta. + +Tämä se olikin, eikä vanhempi kamarinainen Rosa, joka avasi oven +huoneeseen ja liukui pehmeästi sisään. + +Viktor oli istunut huoneessa pöydän ääressä kasvot käsiin kätkettyinä. +Mutta hän olisi kuullut nuo keveät askeleet, kuten arveli, syliä +syvälle hautaansa. Hän hypähti ylös ja kääntyi tyttöä kohden kasvot +hehkuen. Mutta seuraavalla hetkellä tuskan ilme ne taas sumensi. + +Kun heidän kätensä yhtyivät, lausui kumpikin ainoastaan yhden sanan: +"Arletta!" -- "Viktor!" + +Viktor läheni tyttöä syleilläkseen häntä. "Ei!" sanoi Arletta, +vetäytyen takaisin. "Sen aika on ohitse. Tiedän kaiken." + +Viktorin huulet liikkuivat, mutt'ei ääntä kuulunut niiltä. Tyttö jatkoi: + +"Viime viikolla Pietro oli Lormayerissa. Siellä ei puhuta mistään +muusta kuin geneveläisestä morsiamesta, jonka kautta voitatte takaisin +Castellarin tilukset." + +"En piittaa niistä. Vihaan niitä. Tahtoisin antaa ne kaikki yhdestä +ainoasta hiuskiharasta päässäsi!" puhui Viktor intohimoisesti. +"Arletta, kuule minua! En voi jättää sinua enkä tahdokaan." + +"Hyi, Viktor! Ne ovat tyhjiä sanoja, joita sinun ei olisi pitänyt +puhua, eikä minun pitäisi kuunnella. Sinulla ei ole mitään vaalia." + +"Mutta minulla on. Kerron isälleni että geneveläinen morsian minun +puolestani saa hukkua Geneven järveen." + +"Kuten tahdot! Muista ainoastaan jos niin teet, ettei se ole +geneveläinen morsian -- pyhimykset antakoon anteeksi, jos kiroon häntä +-- vaan köyhä, vanha isoisä ja minä itse, jotka taidamme menehtyä tien +viereen kylmästä ja nälästä." + +"Minä tahdon pitää huolta teistä." + +"Kuinka? Sinähän olet itse johonkin Lormayeurin tyrmään teljetty vanki, +ja me olemme ajetut pois tästä ainoasta turvapaikastamme. Tunnen isäsi. +Hän on hillitön vihassaan; mutta senkin hän voi lannistaa ahneutensa +vuoksi. Hänen ahneuttaan ei voi pitää aisoissa mikään asia taivaassa +eikä helvetissä. Ei, Viktor, meidän välimme ovat lopussa. Me lapset +olemme leikkineet leikkimme loppuun, olemme yhdessä unelmoineet. Nyt +olemme hereillä, ja siksi meidän on unhotettava entinen ja sanottava +jäähyväiset." + +"En voi, en voi!" + +Arlettan ylpeä huuli nyrpistyi ja hänen tummat silmänsä säihkyivät. "Et +voi! Onko se miehen puhetta?" hän lausui. + +"Taistella puolestasi voisin miehen tavalla. Olisin sankari. Mutta jos +minun pitää heittää sinut, olen lapsi." Hänen päänsä painui jälleen +alas käsiin. + +"Silloin kohtelen sinua kuin lasta, joka oletkin. Teen sen sinulle, +mitä itse olet liian heikko tekemään. Kuulkaa, herra kreivi, _minä_ +jätän _teidät_. Mitä välillämme on ollut, se ei enää ole mitään +minulle." + +Viktor hypähti pystyyn ja tarttui tytön molempiin käsiin. "Arletta", +hän huusi, "sinä et koskaan ole rakastanut, niinkuin minä. Ei, ei -- +sinä et ole tehnyt niin! Katso kasvoihini ja kerro kaikki minulle!" + +Arletta puri huuleensa, kunnes siitä tuli veri, yksi ainoa suuri pisara +lumivalkealle hampaalle. Sitten hän lausui kylmästi: + +"Herra de Lormayeur, te loukkaatte minua. Antakaa minun mennä, herrani." + +Viktor hellitti hänen kätensä ja mutisi, tunteittensa äkillisesti +vaihtuessa: "Anna anteeksi, rakastettuni! Teen sinulle väärin." + +"Ei se ole väärin. Sinä vaan et saa tehdä kysymyksiä minulle. Etkä saa +tehdä tätä kovemmaksi meille molemmille." Viimeisiä sanoja lausuessaan +luja ääni vapisi hiukan. + +"Mitä muuta tämä voi olla kuin kovaa, sietämättömän kovaa?" + +"Teille on kotonanne kyllä lohdutus. Mitä minuun tulee", Arletta lisäsi +ylpeästi, "elkää luulko, herra kreivi, että kuihdun pois lemmettömänä +neitinä teidän tai kenenkään miehen tähden. Kaukana siitä! Tyyssija ja +iloinen vastaanotto odottaa minua Chamberyn ursuliininunnien luona. He +kaikki ovat hyvistä perheistä lähteneitä neitejä. Siellä saan sitte, +kun isoisäni menee Jumalan luo, levätä rauhassa. En unhoita rukoilla +puolestanne, herra de Lormayeur. Sitäpaitse on sivullanne miekka, ja +maailma on avoinna edessänne. Te saatte kamppailla ja taistella." + +"Ja palaat takasin hyljättynä, sydän tyhjänä!" + +"Ei --." Mutta Arletta lopetti tähän, sillä jalomielisyys kielsi häntä +toivottamasta kreiville onnea geneveläisen morsiamensa kanssa. "Ei; +miehen elämässä on useita asioita, jotka täyttävät hänen sydäntään." + +"On olemassa ainoastaan yksi, joka täyttää koko elämäni." + +"Niin te ajattelette tänään. Mutta, Viktor, tämä puhe on hyödytöntä, ja +vielä pahempaakin. Se tuottaa vaan mielipahaa kummallekin. Jos ette ole +tarpeeksi mies lopettamaan sitä, teen minä sen. Sana vaan kreiville, +teidän isällenne ja ette te, vaan isoisäni ja minä saisimme kestää +hänen kostonsa painoa. Jos vielä kerran tulette, täytyy toimittaa +hänelle se sana." + +Koko tämän ajan Rose, kamarineito, odotti ja vartoi ulkopuolella +vapisten lemmikkinsä puolesta. Viimein hän kääntyi pois, hankki viiniä +ja leivoksia ja toi ne sisään. Viktor seisoi akkunan edessä kasvot +pois käännettyinä, Arletta pöydän ääressä kylmänä, mutta kalpeana kuin +marmori. + +"Tämä nuori kreivi ei saa paastoten jättää meitä", sanoi Rose asettaen +pöydälle hopeatarjottimen, jonka hän oli tuonut mukanaan. Kädellä, +joka vaan vähä vapisi, Arletta täytti yhden korkeista venetsialaisista +laseista ja tarjosi sen Viktorille. Tämä kohotti sen huulilleen sanoen: +"Neitini, juon terveydeksenne ja iloksenne". Ne olivat viimeiset sanat, +jotka Rose kuuli jättäessään huoneen. Mitä muita jäähyväisiä nämä kaksi +rakastavaa lienevät ottaneet, sitä ei kumpikaan koskaan kertonut. +Viimein Viktor tuli ulos kasvot kalpeina, nousi ääneti satulaan ja +annettuaan Pietrolle kultarahan ratsasti pois. + +Savoijalainen tyttö oli osottaunut yhtä urheaksi kuin hänen tuntematon +sisarensa Genevessä. Mutta hänen sielunsa oli valettu lujemmasta +aineesta kuin Gabriellen. Geneven tytölle ei olisi käynyt hyvin, jos +hän olisi ollut kilpailijattarensa vallassa tänään. + +Arletta seisoi vartoen, kunnes Viktor oli kadonnut. Sitten hän tuli +takaisin matotettuun vastaanottohuoneeseen, otti kalliin lasin, josta +Viktor oli juonut, ja viskasi sen lattialle pirstoiksi. Eivät mitkään +huulet saaneet koskettaa sitä Viktorin jälkeen. Mutta seuraavassa +silmänräpäyksessä hän kumartui, otti yhden kappaleen ja kätki sen +povelleen. + +Sillä välin Viktor palasi Lormayeuriin. Hän oli tuomittu kumartamaan +niskansa ikeen alle, vaikkakin se oli vastenmielinen. Tuomio ahdisti +häntä joka hetki yhä välttämättömämpänä ja vastustamattomampana. +Vastustus ei olisi vaatinut ainoastaan rohkeutta, vaan sankaruutta, +eikä Viktor de Lormayeur ollut mikään sankari. Hän oli ainoastaan +kohtelias ja kunnollinen nuori savoijalainen aatelismies. Hänen +jäätyään varhain yksin äidistään kasvatti hänet ankara, lemmetön isä +ja joukko palvelijoita, jotka tottelivat hänen pienintä oikkuansa. +Ei hän ollut saanut muuta kasvatusta, paitsi taidon lukea ja +kirjoittaa tavan mukaan sekä tarpeellisen taidon sotaisissa ja +ritarillisissa harjoituksissa. Hänet oli opetettu erittäinkin vihaamaan +reformeerattuja ja kaikista enimmän geneveläisiä. Isänsä toimesta hän +oli yhtynyt savoijalaisten aatelismiesten ligaan, jota kutsuttiin +"lusikan liitoksi". Sen merkkinä kannettiin povella tai päähineessä +kultaista lusikkaa. + +Tämä seikka lisäsi sitä pelkoa ja hämmästystä, jolla hän oli kuullut +kohtalonsa isänsä huulilta. Hänen piti naida neito, joka oli kasvatettu +vääräoppisessa kaupungissa, porvarien, raakalaisten ja konnien +joukossa! Mikä kohtalo Lormayeurin perilliselle! + +Vielä kerran palattuaan käynniltään Arlettan luota hän uskalsi esittää +vastamuistutuksensa. Hänen isänsä lopetti puheen lyhyeen. + +"Ole alallasi, poika, jos sinulla on jälellä hitunenkaan järkeä +tyhmässä päässäsi! Kaikkien pyhimysten nimessä! Tämä on kylliksi +tekemään miehen hulluksi, kun kuulee sinun näyttelevän tyhmyriä +kaikkine joutavine väitteinesi. Samalla aikaa tuo lurjus, tuo raaka +paholainen pitää hallussaan Castellarin laveita tiluksia, joiden suora +perillinen tuo tyttö on. Ei ole muuta keinoa vallata maita mieheltä, +kuin saada tyttö haltuunsa. Silloin ainakin ruhtinas on tekevä +oikeuden tytölle ja meille. Sitten voimme nakata Santanan takaisin +samaan allikkoon, mistä on tullutkin." + +"Isäni kreivi, miksi ette ota haltuunne tyttöä ja maita ja jätä minua +rauhaan?" + +"Kyllä kai! Ja jättää hänet vapaaksi myöskin mennäkseen naimisiin +Santanan kanssa, joka vaan olisi kovin iloinen saadessaan siepata tuon +omistusoikeuden. Tai ehkä tyttö menisi luostariin ja jättäisi kaiken +omaisuutensa äidillemme kirkolle. Kiitoksia vain! En ole eilispäivän +lapsia. Neiti Olivie on hyvin sen arvoinen, että samalla ostan mukana +noita kerjäläisiä, harhaoppisia." + +"Sitä en epäile, herrani. Epäilen vaan, onko hän minulle uhrauksen +arvoinen." + +"Minkä uhrauksen, sinä tyhmeliini? Naida kaunis morsian? Vanha Muscaut +lauloi ylistystä hänen ihanuutensa kunniaksi." + +Viktorilla ei ollut rohkeutta sanoa englantilaisen runoilijan kanssa: + + "Mitäpä immen sievyydestä, + Kun lemmi häntä en sydämestä!" + +Hän voi vaan vaijeten kääntyä poispäin. + +"Seis!" sanoi hänen isänsä. "Nämä porvarit ovat hätäisiä peläten +kadottavansa niin hyvän saaliin. Kolmantena päivänä he lienevät +valmiita. Sinun pitää mennä ja noutaa tyttö. Muista että näytät paraat +puolesi ja koko hilpeytesi. Minä toimitan mukaasi kauneimman saattueen +mitä vaan saan kokoon. Samoin lähetän kuorma-aaseja suojateltan kera +ynnä hyvän varaston virvokkeita matkaa varten. Ilma on kaunis, ja te +voitte yöpyä nuotiolle läheisyydessä, niin että tulette vallan varhain +kohtauspaikalle. Siten yhden pitkän päivän ratsastus, jonka pitäisi +olla päivän pitkä huvi hänelle, tuo hänet turvassa kotia. Ja sinä olet +matkalla hänen kuuliainen ja kohtelias ritarinsa ja palvelijansa. +Jollet voi käyttää hyväksesi semmoista tilaisuutta kuin tämä on, olet +varmaan vielä suurempi pöhköpää kuin luulinkaan." + + + + +XIII LUKU. + +Geneveläinen morsian. + + +Varhain sovitun päivän aamuna kohtasi kaksi seuruetta toisensa Plain +palaisissa juuri Porte Neuven ulkopuolella. Ne erosivat suuresti +toisistaan. Savoijan viinitarhoista tuleva oli loistava joukko, joka +istui ylpeästi rikkaasti satuloiduilla ratsuillaan ja kantoi ylhäisten +tapaan verkaisia hopeakirjaisia viittoja. Heillä ei ollut muita +aseita kuin miekat, koska olivat tulleet rauhalliselle retkelle, jota +todisti valkeata lippua kantava torvensoittaja heidän etunenässään. +Johtajana ratsasti nuori Viktor de Lormayeur komeimmassa puvussaan, +mutta jäykkänä ja kankeana. Tultuaan lyhyen matkan päähän toisesta +seurueesta, hän seisautti ja lausui takanaan tuleville lyhyen +komentosanan. + +Savoijalaisen joukon kirkkaiden värien keskellä oli kolme tummaa +pilkkua. Kolme hevosmiestä kuletti kukin takanaan laihaa ja huonosti +puettua olentoa, jotka olivat mustina ja vihreinä pilkkuina punertavan +ja valkean seassa. Nämä olivat ne kolme vankia, joiden lunnaat piti +Gabriellella maksettaman. Viktorin merkistä heidän piti astua alas +hevosten seljistä ja asettua ratsujoukon eteen, joka ajoi sitten +käyden. Ratsastajat paljastivat päänsä lähestyessään Geneven miehiä. + +Hitaasti eteni joukko siistejä, vakavan näköisiä miehiä, puettuina +mustiin, jotkut harvat sinipunervalle vivahtaviin viittoihin. He +astuivat jalkaisin, mutta heidän keskessään istui juhlaratsulla hento, +tarkasti hunnutettu olento, puettuna yksinkertaiseen, mutta erittäin +hienokankaiseen ratsupukuun, joka oli reunustettu kallisarvoisilla +näädän eli "Mars-kissan" -- joksi sitä silloin sanottiin -- nahoilla. +Hänen takanaan ratsun selkään sidottuna oli pienehkö tavaralaukku. +Viktorin ensimmäinen huomio oli, ettei neiti ollut harjaantunut +ratsastaja, mikä olosuhteisiin katsoen olikin luonnollista. + +Hän astui alas satulasta ja lähetessään teki syvimmän kumarruksensa +neidille, samoin tervehtäen hänen seuralaisiaan sopivasti, joskin +ylpeästi. Vaikkakin oli lusikkakunnan jäsen, oli hän kumminkin siksi +paljo ritari, ettei tahtonut julkisesti osoittaa halveksimistaan, +jota tunsi noita kurjia porvareita kohtaan. Sitten seurasi joukko +muodollisuuksia. Kumpikin puolue vakuutti juhlallisesti olevansa +valmis täyttämään, mitä oli sovittu "kuuluisan" Lormayeurin kreivin ja +"kiitettävien" Geneven kansalaisten välillä vaihdetuissa kirjeissä. +Sen jälkeen Germain de Caulaincourt ja hänen kaksi seuralaistaan +annettiin geneveläisille, jotka ottivat heidät vastaan vilkkailla +riemunosoituksilla. + +"Ja nyt", sanoi nuori kreivi hymyillen, "on meidän vuoromme tervehtiä +erästä teistä, ei suinkaan vangiksemme, vaan siksi joka huomaa meidät +vangeikseen ja uskollisiksi palvelijoikseen." + +Vakava, hiljaisennäköinen mies hyvin vaatimattomassa puvussa talutti +neidon ratsun esiin. Yhdessä matkassa tuli ensimäinen neuvos kantaen +virkasauvaansa. Häntä seurasi virkaviittaansa puettu kirjuri laukku +kainalossa. + +"Herra kreivi", sanoi neuvos, "me tuomme ja annamme teille neiti Olivie +de Castellarin, joka on toisin tunnettu neiti Gabrielle Berthelierin +nimellä, kuten oli sovittu. Kirjuri, joka on tässä läsnä, on käteenne +antava neitiä koskevat paperit ja muut selitykset, joita kohtuullisesti +voitte vaatia." + +Viktor kumarsi vielä kerran neidille, sitten kääntyen kirjuriin otti +vastaan tarjotut paperit. Siinä oli arvokas todistus lapsen synnystä +ynnä muutamia otteita kaupungin "korttelin" pöytäkirjoista, joissa +neiti oli nimitetty kansalaisen Ami Berthelierin kasvatiksi ja +ottotyttäreksi. + +"Oletan", Viktor sanoi kääntyen henkilöön, joka piti neidin ohjaksia, +"että te olette se kunnioitettava kansalainen, jota meidän on +kiittäminen nuoren sukulaisemme hoidosta ja kasvatuksesta." + +"En suinkaan, herrani", mies vastasi nähtävästi hämmästyneenä. "Herra +Berthelier itse poissa ollen antaa minun edustaa itseään neidon +naapurina ja lähinnä ystävänä." + +"Mutta tietysti", sanoi kirjuri, "te, herra Antoine, olette valmis +vannomaan neidon olevan se, miksi hänet on mainittu, vaikkakin se on +enemmän muodon asia." + +"Minä vannon sen", sanoi Antoine Calvin. + +"Samoin teen minäkin", sanoi neuvos Amblarde Corne. "Me voimme tehdä +vaikka minkälaisen uskontomme mukaisen valan, joka tyydyttää teidän +korkeuttanne." + +"On jo puhuttu tarpeeksi", vastasi kohtelias nuori kreivi. "Olen vallan +tyytyväinen". Sitten hän kääntyi neitoon. "Kaunis neito ja kallis +serkkuni, sallikaa minun toivottaa teidät tervetulleeksi sukulaistenne +luo ja maahanne, ja suokaa minun todellisen nöyryyden ja kuuliaisuuden +merkiksi suudella kättänne." + +Käsi neidon ratsuviitan takana vapisi, ikäänkuin pyrkien esiin, mutta +neuvosmies astui väliin. + +"Eikö olisi soveliasta, että neito ensin kohottaisi huntuaan, niin että +ne, joille me luovutamme, voivat kunnolla nähdä hänet?" + +Huntua kohotettiin hiukan. Nähtiin hurmaavan kauniit, alas painuneet +ja veresten kyynelten kostuttamat kasvot. Mutta neidon tuska ja +vastenmielisyys oli niin ilmeinen, että ritarillinen Viktor kiiruhti +sanomaan: + +"Elkää olko levoton, ihana neito. Palvelijanne odottaa kärsivällisesti, +kunnes suvaitsette ilahduttaa häntä kauneutenne katsomisella. +Suvaitsetteko nyt sanoa jäähyväisenne näille kelpo ystävillenne, jota +tekoa, kuten toivomme, ei teidän koskaan tarvitse katua." + +Mutta puoleksi kohotettu verho oli jo laskeunut ja vaan epäselvä ääni +kuului lausuvan: "Kaikki jäähyväiseni ovat jo sanotut". Sentähden +Viktor pyytäen anteeksi otti käteensä juhlaratsun ohjakset. Vankien +lunnas oli maksettu. Molemmat seurueet tervehtivät toisiaan, kuten +kohteliaat viholliset tavatessaan toisensa puolueettomalla alueella. +Sitten ne kääntyivät kukin taholleen. Mutta ennenkun erottiin kuuli +hunnutettu ratsastajatar de Caulaincourtin kysyvän: "Mutta missä +Norbert on? Miksei hän ole tullut kohtaamaan minua?" + +Loistava savoijalainen joukko ratsasti eteenpäin. Viktor oli lähellä +hänelle määrättyä morsianta, jota hän, vaikk'eikään mielellään häntä +semmoiseksi ajatellut, kumminkin kunnioitti erittäin huomaavaisesti. +Hänestä tuntui kovin oudolta, että neiti oli tullut aivan yksin. Hän +oli odottanut että tämä toisi yhden seuranaisen mukanaan, tai ehkäpä +pari kolmekin. Hän ilmaisi kohteliaasti pelkonsa, että neidistä kenties +olisi epämukavaa matkustaa ilman palvelustyttöä tai kamarineitoa, +lisäten kumminkin, että tämä puute korvattaisiin heidän saavuttuaan +Lormayeuriin, jonne hän toivoi tultavan tänä iltana. + +Silloin hän ensi kertaa kuuli neidin äänen. Sen sointu miellytti hänen +korvissaan. "Me geneveläiset emme suuresti tarvitse palvelustyttöjä. +Eikä kukaan geneveläinen olisikaan lähtenyt mukaani erilaisen uskonnon +takia". + +"Oh, se uskonto!" Viktor sanoi halveksivasti. Sitten hän lisäsi +muuttaen ääntään: "Elkää huolehtiko, suloinen neiti, tästä +uskonnonasiasta. Olemme kumpikin nuoria, ja te olette hyvin kaunis. +Olen varma, että hyvä Jumala tahtoo meidän iloitsemaan nuoruudestamme, +vaivaamatta päätämme kuolemalla, kiirastulella, helvetillä, taivaalla +ja muilla semmoisilla surullisilla aatteilla." + +"Onko taivas surullinen aate?" kysyi nuori neiti. + +"Kaikki, minkä kautta meidän on kuljettava sinne päästäksemme, on aivan +varmaan surullista. Minä puolestani pidän parempana jättää sen toimen +papeille, jotka saavat palkkansa puhumalla siitä. Myönnän että he +joskus tekevät sen hyvin huonosti." + +"Se on totta, herra kreivi; siksipä olisi hyvä, jos itsekin puolestamme +joskus ajattelisimme niitä asioita." + +"Kenties; mutta kaikella on aikansa. Nykyinen aika on keveälle ilolle, +riemulle ja huvituksille. Niin kauniit kasvot kuin neiti Castellarin +ovat aijotut oppaiksi ihaileville silmille, eikä peitettäviksi nunnan +hunnun taa, tai kumartumaan tuhmien kirjojen yli." + +"Pidättekö kirjoja tuhmina, herra kreivi?" + +"No, en kaikkia kirjoja. En 'Amadis Gallialaista' enkä 'Kristikunnan +seitsemää ritaria'. Mutta luulenpa, kaunis neiti, ettei teillä ole +semmoisia kirjoja Genevessä." + +"Ei, tai en ainakaan minä ole niitä nähnyt. Meillä on hyviä kirjoja, +kuten raamattu." + +"Raamattu! Taivas varjelkoon, neiti! Tai paremmin, taivas auttakoon +ihmisraukkoja, jotka yhä siinä riippuvat. Pyhimyksille kiitos, +teidän hempeytenne pääsee soveliaammalle näyttämölle. Olen iloinen +ajatellessani, että saan viedä teidät huveihin, jotka sopivat teille +niin ihmeellisesti ja joista ette ole koskaan uneksineetkaan. Kukapa +tietää, vaikkette olisi koskaan oppinut edes tanssimaankaan." + +"Luulen", sanoi neiti hiukan värisevällä äänellä, "luulen että voisin +tanssia maalaistansseja, jos ne ovat hyvin yksinkertaisia, tai +'virolettia'. Olemme toisinaan huvitelleet niillä." + +"Saanko sen suuren kunnian ja onnen, että opetan teille sitä +viehättävää taidetta, jommoisena tanssi esiintyy meillä +savoijalaisilla?" kysyi Viktor. Sitten hän lisäsi: "Ehkäpä eivät +geneveläiset yhtäkaikki olekaan vallan raakalaisia. En epäile +että neiti Castellar rakastaa musiikkia ja on taitava siinä. Niin +rakastettaviin kasvoihin täytyy kuulua verraton ääni." + +"Osaan laulaa virsiä." + +"Semmoisilta huulilta täytyy surullisin Clement Marotin surullisista +tuotteista kaikua enkelin laululta." + +"On monenlaisia enkeleitä", sanoi neiti vakavasti. + +Tällaisia kiusallisia kohteliaisuuksia Viktor lasketteli jonkin aikaa. +Neiti, jonka äänessä joskus oli puoleksi tukahdettu nyyhkytys, minkä +Viktor luki pidätetyn itkun syyksi ja siksi lisäsi ponnistuksiaan +ilahduttaakseen ja lohduttaakseen häntä, vastaili vaan lyhyesti. +Viktorin jatkaessa hänen kohteliaisuutensa tulivat yhä sirommiksi ja +imartelunsa tuhlaaviksi. Ne olivat täydellisesti ajan maun ja tavan +mukaisia. Kumminkin oli ihmeellistä, että kun hänen puheensa lämpeni, +samalla kylmeni hänen mieltymyksensä. Hän piti nuoresta neidistä paljo, +melkeinpä rajattomasti, mutta ainoastaan toverina. Morsiamekseen hänen +oli vaikea neitoa ajatellakaan. + +Puolipäivän aurinko alkoi hellittää, mutta varjoa ja virkistystä oli +jo varattu matkamiehille. Muutamat Viktorin miehistä olivat menneet +edeltäpäin ja asettaneet teltan miellyttävän ahon keskeen kukkaiselle +nurmelle. Tänne oli valmistettu päivällinen ja täällä oli neiti +tilaisuudessa, jos tahtoi, nauttimaan lepoa. + +Ateria oli huolella lajiteltu ja runsas. Viktor näki tyytyväisenä, +että neiti otti runsaan osan riistapiirakasta, salvukukon rinnasta +valmistetusta mustasta hyytelöstä ja sokeroiduista juustokakuista, +joita hän tarjoili neidille. Mutta viiniä joi neiti vähän. Käsi, +joka piteli veistä ja lusikkaa, ei ollut niin pieni ja miellyttävä +kuin Viktor oli odottanut. "Ei ole epäilemistäkään", hän ajatteli, +"että lapsiraukka kasvatettuna tuntematta säätyään on saanut tehdä +taloustoimia porvarien vaimojen ja tyttärien tavalla". Neidin kasvot, +jotka nyt olivat paremmin nähtävissä, eivät menettäneet mitään +kauneudessa, mutta ne lisäsivät ainoastaan hänen toveruustunnettaan, +vaikuttamatta mitään lämpimämpää suhdetta. + +Heidän nauttiessaan hyvämakuisia leivoksia, jotka lopettivat aterian, +ilmoitettiin muuan vieras. Se huomattiin olevan naapuriluostarin +Saint Marcaudin priori, joka oli tullut tervehtimään maanomistajan +kreivi Lormayeurin poikaa, tämän sattumalta kulkiessa hänen alueensa +halki. Viktor esitti luonnollisesti hänet neiti Castellarille. +Hän oletti, että kirkonmies herättäisi varmasti vastenmielisyyttä +neiti Castellarissa, eikä sentähden hämmästynyt nähdessään tämän +käyvän itseensä sulkeutuneeksi ja laskevan alas huntunsakin. Priori +puolestaan, syödessään kakkua ja juodessaan Beaume-viiniä sekä +kertoessaan nuorelle kreiville luostarinsa vaikeuksia ja puutteita, +osotti neitiä kohtaan kunnioittavaa, vaikk'eikaan vallan ystävällistä +käytöstä. Tämä huomasi sen. Kun vierailu oli kestänyt noin puolisen +tuntia, kääntyi hän kohteliaasti Viktorin puoleen virkkaen: "Kuulin +teidän sanovan, herra kreivi, että meillä on pitkä tie kulettavana +ennen pimeän tuloa". + +Tämä jotenkin selvä huomautus sai priorin ottamaan jäähyväiset. Viktor +meni hänen kanssaan. + +"Kummastelen, herra kreivi", sanoi kirkonmies, "onko rouva Castellar +vainaja, vieraanne äiti, voinut olla ranskatar?" + +"Ei, isä, hän oli italialainen ja kotoisin Piemontista, kuten +sattumalta olen kuullut. Hän kuoli nuorena. Kauneutensa, josta hän +oli kuuluisa, on hän jättänyt perinnöksi tälle nuorelle neidille. +Eikö teistäkin ole niin? Semmoisissa asioissa kirkonmiehet ovat hyviä +tuomareita, kuten on tullut sananparreksikin." + +"Kyllä maar. Mutta, jos uskallan sanoa, on hän hieman luiseva eikä +kovin kursaileva, tai paremmin sanoen ei hän minun mielestäni ole +tarpeeksi herttainen. Ranskalaiset kasvonpiirteet muistuttavat minua +jostakin henkilöstä, jonka olen hiljattain nähnyt. Ketä, en nyt voi +muistaa -- ja se ajatus on niin outo, etten mielelläni sanokaan +sitä. Hänhän suosii tuota harhaoppista saarnaajaa, jonka hänen kiini +ottajansa toivat luostariin ja jonka minä lähetin isänne luo." + +"Minkälaisia huomioita teettekään!" sanoi Viktor nauraen. "Olihan +tuo ranskalainen joka tapauksessa aatelismies. Veimme hänet eilen +mukanamme Geneveen. Tiellä hän kiitti minua hyvin kohteliaasti, kun +välistä toimitin jotakin hyvää hänelle ja hänen tovereilleen. Eikä +minun tarvitse mainitakaan hänen herttaisuudestaan vankilassa. Voitteko +kaikesta tästä antaa minulle synninpäästön, isä?" + +"Ei se ole mikään kuolemansynti", sanoi priori hyväntahtoisesti. +"Kumminkin, herra kreivi, on teidän oltava varova, muuten sydämmenne +hyvyys hämmentää hyvän arvostelukykynne. Teidän on pidettävä tarkasti +silmällä tätä nuorta neitoa ja huolehdittava, että hän tulee oikein +käännytetyksi harhaoppisista erhetyksistään. Suokaa anteeksi +rohkeuteni, herra de Lormayeur." + +Viktor ei pahastunut hänen rohkeasta puheestaan, mutta loukkaantui +neiti Castellaria koskevista halventavista huomautuksista. Kumminkin he +erosivat ystävinä. Kohtuullisen levähdyksen jälkeen vaeltajat jatkoivat +matkaansa. Vielä kohteliaammin kuin ennen Viktor kiintyi kauniiseen +seuralaiseensa. Ajan muodin ja maun mukaan hän vaivasi aivojaan +imartelevilla puheilla, joita nyt pidettäisiin liian kömpelöinä ja +liioiteltuina, mutta jotka silloin katsottiin vallan sopiviksi. Hän +ylisteli Gabriellen tukkaa, poskia, huulia, kulmakarvoja, silmäripsiä +ja silmiä. + +"Mutta en varmaankaan liene ensimäinen, joka täten ylistää noita ihmeen +ihania tähtiä", hän sanoi. "Onpa yksin teidän vakavassa kylmässä +Genevessännekin täytynyt olla monta, jotka ovat kertoneet teille niiden +erinomaisesta kauneudesta." + +"Enpä muista juuri kenenkään puhelleen sellaista", kuului epäröivä +vastaus. + +"Nuo kauniit huulet voivat puhua vaan totta", jatkoi Viktor. "Muuten +olisi semmoinen tunteiden ja mielen laimeus aivan uskomatonta, yksinpä +harhaoppisten pesäpaikassakin. Mutta suloinen neiti, te tulette nyt +maailmaan, joka pian lepää jalkainne juuressa. Siksi on hyvä, että +ymmärrätte niiden aseiden voiman, joilla olette varustettu. Niin +hämmästyttävän rakastettavat kasvot --." + +"Hyvä, herra kreivi, voin vain tuntea itseni imarrelluksi teidän +mielipiteestänne. Kumminkin, jos suvaitsette, tahtoisin mieluummin +kuulla tällä kerralla itsestäni sellaista kuin todella olen, enkä siitä +millaiselta teidän puolueellisen arvelunne mukaan näytän." + +"Miten hyvin hän puhuu", ajatteli Viktor itsekseen, "ja kuinka +avomielisesti hän vastaakaan minulle! Olen kuullut, että Genevessä +opetetaan tyttöjä samalla tavalla kuin poikia. Minä pitäisin häntä +rakkaana ja kalliina kuten ystävää tai asetoveria, jos se vaan olisi +mahdollista, mutta morsiamena; -- pyhimykset auttakoon minua!" Tässä +muistui Arlettan rakastettu ja miellyttävä kuva hänen mieleensä. Hän +karkoitti väkisin tuon kumman tunteen, ennenkun vastasi entisellä +kohteliaalla ja ystävällisellä tavallaan: + +"Kaunis neito, jolle minulla on kunnia puhua, ei ole vähemmän kuuluisa +henkilö kuin neiti Olivie de Castellar, jalon sukunsa laveitten tilojen +ja runsaitten tulojen ainoa perillinen." + +"Periikö hän -- perinkö minä -- joitakin sukulaisuus- tai heimositeitä?" + +"Suloinen neiti, äitinne kuoli syntyessänne ja isänne pian +jälkeenpäin. Veljiä ja sisaria teillä ei ole yhtään. Isoisäni oli +teidän isovanhempainne serkku, niin että te ja minä olemme serkkuja +kolmannessa polvessa. Kumminkin ajattelen että jos eräät toiveet, joita +olen kyllin rohkea pitämään, menestyvät, asettaa hänen pyhyytensä +lupakirja asiat paikalleen." + +"Arveletteko todellakin, herra kreivi, että niin käy?" + +"Olen varma siitä. Mutta minun pitää kertoa teille, neiti, että +teillä on muuan äidinpuoleinen sukulainen nimeltä Santana, joka +taisteli ruhtinasvainaan johdolla ja oli hänen suuressa suosiossaan. +Tiedätte mikä huono onni nykyisellä ligan johtajalla ruhtinas Emanuel +Philibertillä on ollut ja miten hän on kadottanut suurimman osan +Savoijaa. Ruhtinas parka! Hän ei voinut pitää itse huolta asioistaan. +Hän otti isänsä kehoituksesta Santanan avukseen, ollen kiitollinen +vaikka ken hyvänsä esiintyi auttajana hänen pulassaan. Paha oli saanut +hänen sormensa ja voitti häneltä liian helposti oikeuden Castellarin +perintöön ja tiluksiin, teidän omaisuuteenne, kaunis neiti. Santana +esitti hänen korkeudelleen, että suoranainen perintöhaara oli sammunut. +Silloin ruhtinas arveli tekevänsä hänelle, kuten jokaiselle muullekin, +oikein. Mutta nyt", Viktor lisäsi varomattomasti, "meillä on käsissämme +valtti joka tepsii -- --" + +"Valtti jättää sen kunnian omaan arvoonsa", sanoi neiti kumartaen. + +Viktor sekaantui peräti. Hän oli näyttänyt värinsä liian selvästi. +Neiti, jolla nähtävästi oli terävä äly, ei antanut minkään seikan mennä +huomaamatta. Viktor kiiruhti parantamaan erhetystänsä. "Valttilehti +tässä pelissä on sydämien kuningatar", sanoi hän. + +"Olkaa varovainen, kuningatar kädessänne voi muuttua sotamieheksi." + +"Kuinka terävä-älyinen hän on!" ajatteli Viktor. "Kuningattaren +silmistä", hän vastusti, "ei voi tuikkia muuta, kuin hänen sielunsa +totuus ja puhtaus." + +"Käytänkö siis totuutta ja puhtautta puhuessani teille, herra +kreivi? Ymmärrän nyt täydellisesti teidät ja erinomaisen isänne. +Te ette suinkaan ole ryhtyneet tähän asiaan mitenkään rakkaudesta +tuntemattomaan geneveläiseen tyttöön. Ilman näitä laveita maita ja +suurta omaisuutta hän olisi hyvin saanut elää tuntemattomana ja omassa +harhaopissaan. Jos hän nytkin teidän hyväksenne luopuisi oikeuksistaan +ja vaatimuksistaan niihin, kukatiesi te olisitte hyvin tyytyväisiä." + +"Neitini, te tuomitsette minua väärin", rukoili Viktor posket hämistä +palaen ja samalla kiroillen itsekseen omaa kömpelyyttään ja neidin +ivaa. Siitä huolimatta hän, ihmeellistä kyllä, ihaili Gabriellea +entistä enemmän ja tunsi olevansa halukas omistamaan hänet. "Te +tuomitsette minua nurjasti. Kenpä tiesi olen ansainnutkin sen. Myönnän +että ennenkun teidät näin, ennenkun lämmittelin kauneutenne loisteessa, +taisin mahdollisesti ajatella maita ja valtaa." + +"Hyvin luonnollisia ja tavallisia ajatuksenesineitä", neiti sanoi. + +Hänen huntunsa oli nyt kohotettu ja hän katsoi Viktoria suoraan +kasvoihin. Tuo katse oli, kuten Viktor arvosteli, vallaton, uhmaava ja +lumoava yhtä haavaa, niinkuin sen katse, jolla on asema hallussaan ja +joka aikoo pitääkin sen. Uusi henki virtasi Viktoriin. Tällä hetkellä +tuntui hänestä keveältä se tehtävä, jota hän ennen oli ajatellut vallan +sietämättömäksi. Niin, ja mitä pikemmin se oli tehty, sitä huokeampi +hänen oli olla. "Parempi tehdä koko synti yhdellä kertaa". Parempi +kerrallaan kohdata tuota välttämätöntä asiaa, tyydyttää isänsä ja +kiinnittää oma kohtalonsa ijäksi. Ajan tapa ja sikäli kuin hän tunsi +ritarillisia sääntöjä ja lauseita, pyhittivät hänen tarkoituksensa. + +"Kallis, ihailtava neiti", hän alkoi. Neiti laski jälleen verhonsa ja +vetäytyi hiukan kauemmaksi hänestä. Siitä huolimatta Viktor jatkoi +urhoollisesti: "Ettekö huomaa, että on muuan oivallinen, kerrassaan +erinomainen keino sovittaa kaikkien vaatimukset? Kenties ei ole hyvä +eikä oikeinkaan puhua siitä niin pian. Kukaties minun oikeuden mukaan +olisi pitänyt jättää teidät vapaaksi, vapaaksi katsomaan ja nauttimaan +maailman lauluista, tansseista, matkoista ja juhlista, joista tähän +asti olette ollut tykkänään suljettu. Mutta kaikkia näitä ja vielä +suuremmassakin määrässä tulette saamaan täydellä mitalla. Tosiaankin, +jos uskollinen palvelijanne voi sen vaan tehdä, on elämänne oleva +pelkkää yhtämittaista, suloista riemua. Onkohan siis liian varhaista +pyytää teiltä sanaa toivoni rohkaisemiseksi? Puhukaa vaan! Neiti, olen +jalkainne juuressa!" + +"Miten niin voitte sanoa; luulin teidän olevan hevosenne selässä", +kuului odottamaton vastaus. + +Gabriellen kylmyys kiihoitti Viktoria yhä enemmän. Tukahutettuaan oman +sydämensä äänen ja tehtyään sellaista, jota hänen todellinen luonteensa +kauhistui, ajoi jo itse yrityksen paino häntä yhä enemmän katkeraa +loppua kohti. Oliko se kumminkaan niin katkera? Tunteet kuohahtivat +hänessä; jotakin outoa virtasi häneen, niinkuin voimakas viini. He +olivat nyt yksin kaukana saattojoukkonsa edellä, ratsastaen metsän +halki. Hän hyppäsi ratsultaan ja polvistui ruoholle aivan tosissaan +Gabriellen eteen. + +Tämä pidätti hevosensa ja katsoi hetken hämmästyneenä ritariin. Sitten +hän sanoi oudolla, kiusaantuneella äänellä: + +"Herra kreivi, minä pyydän, nouskaa." + +"En nouse, kunnekka olen saanut sanan noilta kauniilta huulilta. Jos +tämä sana olisi 'odota', jos asettaisitte minut koetukselle, olisin +kumminkin teidän nöyrin ja kuuliaisin palvelijanne." + +"Totelkaa siis minua nousemalla ylös. Jos ette tahdo sitä, pakoitatte +minut pyytämään teiltä erästä asiaa." + +"Pyytäkää mitä vaan tahdotte. Pidän kunnianani ja ilonani myöntää sen." + +"Siitä ei ole kunniaa teille eikä minulle." Gabrielle astui alas +ratsultaan ja seisoi suorana hänen edessään ruohikolla. "Herra kreivi, +palvelus jota pyydän teiltä on se, että vedätte miekkanne ja tapatte +minut." + +Viktor tuijotti häneen hämmästyksestä jähmettyneenä. Oliko neito äkkiä +tullut hulluksi? + +Ennenkun hän osasi sanaakaan puhua, oli Gabrielle heittänyt +päähineensä, huntunsa ja liinansa maahan sekä antoi sormensa nopeasti +kulkea sekaantuneiden kiharoidensa läpi. + +"Kuningatar on muuttunut sotamieheksi", sanoi Norbert de Caulaincourt. + +Viktorin kauniit, avonaiset kasvot kävivät kuolonkalpeiksi. Kerran, +toisen ja kolmannenkin hän risti itseänsä vapisevin käsin, samalla kun +hän jotenkuten pääsi jaloilleen. + +"Tämä on noituutta", hän mutisi. "Se on ainoastaan noitatemppu pojan +puolelta, joka tahtoi pelastaa isänsä, ja ystävän puolelta, joka tahtoi +pelastaa nuoren naisen uhkaavasta kohtalosta, -- koska kunnioitti +häntä." + +"Geneve saa vielä kärsiä tästä!" + +"Geneveä ette saa moittia. Kaikki olivat saatetut väärään luuloon. +Minulla ei ollut muita liittolaisia eikä auttajia kuin Gabriellen +hoitajatar. Ettekä te voi vahingoittaa Geneveä enemmän kuin ennenkään." + +"Hyvät pyhimykset! Ajatellapa isäni kiukkua!" + +"Olen ottanut sen lukuun ja maksan laskuni." + +"Jospa vien teidät hänen luokseen --." + +"Teillä on oikeus siihen. Mutta jos te, kuten ajattelen, olette +jalomielinen, niin päätätte päiväni oitis tässä paikassa jossa seison. +Siitä vain kiittäisin teitä." + +"Tämä on kummallisin asia mistä milloinkaan olen kuullut", sanoi +Viktor yhä seisoen ja tuijottaen häneen aivan tyrmistyneenä. Kumminkin +kuohui hänen hämmästyksensä mukana muuan toinenkin tunne -- se oli +ilo. Nyt hän oli vapaa! Ken voi pakoittaa häntä naimaan, neitoa, joka +oli turvassa vihamielisen Geneven muurien takana. Samalla hetkellä kun +sydämensä keveni, huomasivat hänen silmänsä jotakin purppuranpunaista +välähtelevän puiden välissä. Se oli heidän luokseen saapuva +saattojoukko. Miehet eivät saaneet tietää mitään. Hän tahtoi seisauttaa +ne. "Seiso siinä missä olet", hän nopeaan sanoi Norbertille. Sitten hän +hyppäsi hevosensa selkään, ratsasti takaisin, antoi käskynsä ja palasi. + +"Sinun ja minun pitää ratkaista tämä asia meidän kahden kesken", hän +sanoi. + +"Olen teidän vallassanne", vastasi Norbert. Nyt kun hän oli näytellyt +osansa ja toimittanut tehtävänsä, näytti hän muuttuneen kiveksi. Hän ei +enää juuri piitannut mitä hänelle tapahtui. Norbert luuli että hänen +piti kuolla. Siinä oli kaikki. Hän toivoi vaan että se tapahtuisi pian. + +"Miten tulitte sellaista koskaan ajatelleeksikaan?" kysyi Viktor +laimeasti. Hänessä vallitseva tunne oli edelleen suunnaton hämmästys, +mutta sen alla oli jonkinlaista ihailua pojan rohkeudesta ja älystä. Ja +kaikkeen tähän sekaantui samalla ihmeellinen, sanomaton huojennuksen +tunne. + +"Se oli ainoa keino." + +Viktor seisoi hämmentyneenä. Viimein hän huudahti: "Minä olen ollut +tyhmä, mieletön houkkio! Olen antanut liian helposti pettää itseni. +Miten voinkaan kohdata isäni tämän jälkeen -- neuvo minua nyt, Pyhä +Viktor, suojeluspyhäni, jos taidat! Eipä paranna asiaani että tuon +Lormayeuriin tämän poikanulikan Castellarin perijättären asemasta!" + +Sitten hän kohottaen katseensa maasta silmäsi Norbertiin vakavasti ja +miettien. + +Norbert kohtasi hänen katseensa. Pojan kasvoilla oli miehuullinen, +päättävä ja peloton ilme; nuoren miehen katse taasen oli heikko, +hämmentynyt ja kiukkuinen. Viimein kumminkin siinä ilmeni ystävällinen +välähdys. + +"Te olette täydellisin nuori lurjus mitä milloinkaan olen nähnyt, +mutta te olette kunnollinen poika. Olen pakotettu tunnustamaan, +että rohkeutenne on miekkani arvoinen. Mutta toiselta puolen en +voi taistella parrattoman pojan kanssa. Luuletteko kiistan käyvän +tasapuoliseksi, jos sidon toisen käsivarteni kupeelleni ja taistelen +toisella? Olen nähnyt niin tehtävän. Tahdotteko koettaa sitä?" + +"Mitä varten?" kysyi Norbert kärsimättömästi, vieläpä hieman +ivallisestikin. "Henkeni on lunnas, joka on teidän otettavissanne. En +voisi pelastaa sitä haavoittamalla teitä, jos nimittäin sen voisinkin +tehdä." + +"Kysyttekö sitä minulta?" + +"No niin, olkaa nopea ja tehkää loppu!" + +"Sanoitte, että ryhdyitte tähän asiaan pelastaaksenne isänne. Mutta +hänhän oli jo pelastettu." + +"Toisen henkilön hinnalla." + +"Te sanotte sitä tappioksi; minä pidän sitä neidon etuna. Mitä hän oli +teille, jotta teitte tämän hänen puolestansa?" + +Silloin vasta Norbert oikein tajusi tilansa. Koko hänen nuoren elämänsä +romantiikka kulki hänen sielunsa ohitse. Ja hänhän oli lähellä +kuolemaa! Hänen katseensa muuttui, ja huulensa alkoivat vavista. + +"Ei mitään -- kenenkään tietää", hän vastasi. + +Viktor katseli häntä uteliaasti, yhä kasvavalla mielenkiinnolla. + +"Haa! uskoni kautta, sitäkö se onkin? Oletko sinä -- poika, melkeinpä +lapsi -- jo leikkinyt noiden terävien aseiden kanssa, joilla mies +leikkaa itseensä, vallan sydänjuuriin saakka? Miksikäs ei? Olin nuori +kuten sinä, kun ensin aloin pitää eräästä -- _vaikken_ neiti Olivie de +Castellarista." + +Hän käänsi pois kasvonsa, ja äänettömyys syntyi vielä kerran näiden +kahden välillä. Hän oli liian hämmentynyt voidakseen ajatella miten +vaarallista oli kertoa omista pettymyksistään tälle geneveläiselle +pojalle, joka kenties pitäisi häntä valehtelijana ja petturina. Tällä +hetkellä ei hän piitannut siitäkään. Hän ei voinut huolehtia mistään, +ei nähdä mitään, paitsi Arlettan suloista haamua. Tämä näytti seisovan +Viktorin vieressä aivan siinä valloilleen jätettyjen hevosten luona, +jotka pureksivat ruohoa illallisekseen niin levollisina kuin lempeä ja +kuolemaa ei olisikaan lainkaan maailmassa. Arletta katseli häntä, puhui +ja rukoili tuon rohkean pojan hengen puolesta, joka tunsi rakkautta +kuten hekin, vaikkakin oli niin nuori. + +Tämä näky sitten vähitellen muuttui hänen oman äitinsä himmeäksi +kuvaksi, jommoisena hän sen muisti. Äiti oli ollut helläsydäminen +nainen, sääliväinen kaikkia kohtaan. Niistä harvoista äitinsä sanoista, +joita Viktor muisti, olivat seuraavat kiintyneet hänen mieleensä: +"Poikani, Jumala rakastaa laupiaita!" "Ah", hän ajatteli, "Jumala +rakastaa laupiaita! Kukapa tietää, jos minä nyt olen laupias tätä +poikaa kohtaan, on Hän laupias Arlettalle ja minulle ja antaa meidät +toisillemme." Tämä ei tosin ollut mikään erittäin ylevä vaikutin. +Kumminkin tuon hämmentyneen, huonosti valaistun sielun syvyydessä +taisteli jalompiakin tunteita kuin ne, jotka tulivat itsetietoiseen +ajatukseen. Sitäpaitsi ihmisen on niin helppoa olla ystävällinen +tuntiessaan itsensä onnelliseksi. Ei käy kieltäminen, etteikö Viktorin +huono onni ottaen huomioon hänen isänsä mahdollisen raivostumisenkin, +tehnyt häntä onnelliseksi, paljoa onnellisemmaksi kuin miksi hänen +lähettilästoimensa menestys hänet olisi tehnyt. Tehden nopeasti +päätöksensä hän kääntyi Norbertin puoleen: + +"Henkesi on lunnas", hän sanoi. Hänen katseessaan ja äänessään oli +jotain, mikä lievensi sanojen ankaruutta. + +Norbert kumarsihe. + +"Silloin, poika, minä lahjoitan sen sinulle rohkeutesi tähden ja +rakkaudesta Jumalaan. Ota ratsusi ja mene takaisin Geneveen, kuten +olet tullutkin. Seuraa ensimäistä tienkäännettä vasemmalle, niin +vältät mieheni. Odotas! Kerronpa isälleni, että neiti Castellar noiden +kataloiden Geneven harhaoppisten loitsuista voi muuntua jänikseksi ja +kadota näkyvistämme metsään." + +"Jumala palkitkoon teitä, herra kreivi!" sanoi Norbert ihastuneena ja +kumartaen syvään juoksi ratsunsa luo. + +"Varo itseäsi, kukkopoikaseni!" Viktor virkkoi, "ja jos joskus +pälkähtäisi jäniksenpäähäsi pelastaa sielusi ja koettaa onneasi hyvien +katolisten joukossa, niin tule luokseni, sillä, kunniani kautta lusikan +ritarina, sinussa on ainesta johonkin ja minä pidän sinusta." + + + + +XIV LUKU. + +Odottamaton kohtaus. + + +Berthelier ei palannut samana päivänä Geneveen jona oli lähtenyt, eikä +edes seuraavanakaan. Jälkimmäinen päivä -- viimeinen kotona kuten luuli +-- oli Gabriellestä yhtä ainoata pitkällistä tuskaa. Hän kantoi sitä +kuten paraiten voi noina vaikeina hetkinä. Kun yö tuli ja hänen rakas +kasvatti-isänsä yhä oli poissa, valtasi hänet yksinäisyyden tunne ja +hän puhkesi itkemään, huutamaan ja nyyhkimään ääneensä. Margareta piti +seuraa sisar Claudinelle, joka yhä oli vuoteen omana. Kuultuaan itkun +äänen muori kiiruhti lemmikkinsä luo. Sanaakaan sanomatta, mutta hellin +liikkein ja katsein hän puristi Gabriellen vahvoihin käsivarsiinsa ja +antoi hänen nyyhkiä loppuun kaikki surunsa. Ei koskaan vielä ollut +tuo ankara Margareta niin lempeä kenellekään. Kun Gabriellen itku +ja nyyhkytykset viimein lakkasivat, kuiskasi vanha palvelija hänen +korvaansa lohduttavan viittauksen: + +"Jumala on hyvä. On paljon asioita, jotka päättyvät paremmin kuin +alkoivat." + +"Sen kyllä tiedän", nyyhki Gabrielle; "mutta tällä asialla on kumminkin +vain yksi ainoa -- hyvä päätös. Ja minä, kun olen vielä niin nuori." + +Viimein Margareta riisui hänet ja laittoi vuoteeseen. + +"Emme saa häiritä tätiäsi", hän sanoi. Sitten hän jätti Gabriellen +hetkeksi, mutta palasi takasin kantaen jotakin kupissa. "Tässä, +pienokaiseni, on keitettyä viiniä ja vettä, jotka olen kuumentanut +sinulle. Juo ne, niin saat unta." + +Gabrielle otti nöyrästi kupin ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella. + +"Se on erittäin hyvää", hän sanoi. "Maku kumminkin on hieman outo." + +Vallan väsyneenä itkusta hän vaipui takaisin tyynylle. Margareta näki +pian tyytyväisenä, että hän nukkui sikeästi. + +Kun Gabrielle viimein heräsi tuosta pitkästä, syvästä ja rauhallisesta +unesta, paistoi aurinko täydeltä terältä huoneeseen. Hänestä tuntui +ikäänkuin olisi hän ollut hyvin kaukana poissa ja palaisi hitaasti, +kummastellen ja tuskaa tuntien. + +Ensimäinen asia minkä hän käsitti, oli että hän makasi Margaretan +kamarissa eikä omassa huoneessaan. Silloin todellisuus vähitellen +katkeran vesitulvan tavoin virtasi hänen mieleensä. Hänen päänsä +oli lyijynraskas ja silmänsä kipeät itkusta. Mutta nyt hän ei enää +itkisikään, vaan tekisi kaikki mitä häneltä vaadittiin ja jättäisi +lopun Jumalan haltuun. + +"Margareta", hän sanoi hiljaan, nähdessään vanhan vaimon varjon +vuoteellaan. "Margareta!" + +"No, mitä tahdot, lapseni?" vastasi hän tavallisella äänellään, eikä +illallisella hyväilevällä tavallaan. + +"Onko isäni palannut?" + +"Ei merkkiä eikä jälkeäkään hänestä. Nuo pahanilkiset sukulaiset ovat +varmaan pidättäneet hänet. Mutta sen suhteen ei ole mitään pelättävää. +Vaikkakin he ovat pahoja, uskaltavat he tuskin vahingoittaa herra Ami +Berthelieriä." + +"Miten täti jaksaa?" + +"Aivan kuin ennenkin." + +Kun Gabrielle koetti nousta ylös, tunsi hän ylenmääräisen ruumiillisen +kurjuuden tunnetta. Ei mikään muu hänestä tuntunut mahdolliselta +kuin laskeutua pitkälleen ja panna jälleen maata. Kumminkin muistaen +mikä häntä odotti, teki hän voimakkaan ponnistuksen karkoittaakseen +raskauden ja sairauden, joka painosti häntä. + +"Missä vaatteeni ovat?" hän kysyi. + +Hänen matkapukunsa, viitta, huntu ja päähine olivat huolellisesti +valmistetut ja asetetut hänelle valmiiksi edellisenä iltana. + +"Sinun ei vielä tarvitse pukeutua", sanoi Margareta. "Asetu jälleen +vuoteeseesi ja pane nukkumaan." + +"Oi ei, ei! Minun on noustava oitis ylös! Nyt jo on myöhäistä, minä +tiedän sen. Kiiruhtakaa, Margareta, pyydän teitä, ja tuokaa minulle +tavarani. Herra Antoine lupasi, jos isäni ei palaja, tulla hakemaan +minua hyvään aikaan. Nyt pelkään kellon olevan lähellä kuutta. +Joutukaa, Margareta!" + +"Ei nyt semmoista kiirettä ole, lapsi!" + +Pelottava näkö kohosi Gabriellen mieleen. Kaikki Geneven ylimykset +olivat odottamassa -- häntä! Kukaties joku onnettomuus sen kautta +tapahtuisi vangeille! Hän istui suuren ahdistuksen valtaamana, kauniit +kasvot hehkuvina ja tumma tukka valuen siihen aikaan harvinaiseksi +ylellisyydeksi katsotun valkean yönutun yli. Nyt koputettiin jo kamarin +ovelle! Pääovi oli jätetty lukitsematta. Tulija oli taloon saavuttuaan +seurannut puheluääntä. Margareta meni avaamaan oven -- Germain de +Caulaincourtille. + +Gabrielle voi paikaltaan nähdä ainoastaan harmaan pään, eikä ollenkaan +epäillyt, että se oli hänen isänsä. Vavisten riemusta hän huusi: + +"Isä; minä olen niin iloinen! Tule lapsirakkasi luo ja siunaa häntä, +ennenkun hän lähtee!" + +De Caulaincourt astui esiin ja molemmat näkivät toisensa silmästä +silmään. Eivät koskaan ole ihmiskasvot ilmaisseet suurempaa äärimmäistä +hämmästystä. Kumpikin arveli toisensa varmasti olevan muualla. Toisen +pitäisi olla Genevessä, kun vain toinen olisi sen ulkopuolella. +Vaan että molemmat olisivat samalla kertaa Genevessä, se tuntui +uskomattomalta. + +Jännitys oli yhtä suuri, kuin jos joku olisi tavannut toisen itsensä. + +"Herra de Caulaincourt!" sammalsi Gabrielle, joka ensin sai takaisin +puheenlahjansa. Hän oli nyt kalpea kuin marmori. + +"Gabrielle Berthelier!" sanoi de Caulaincourt yhtä hämmästyneenä. + +"Oletteko päässyt pakoon -- ja millä tavalla -- miten?" Gabrielle kysyi +katkonaisesti. + +"Tekö sitä minulta kysytte? Uneksinko minä, vai menetänkö järkeni? Vai +onko tämä noituutta? Teidäthän näin kaksi tuntia sitten Porte Neuvellä, +matkustavana pois nuoren kreivin seurassa!" + +Hän vaikeni ja siveli otsaansa kädellään äkkinäisen pelon valtaamana. +Hän oli kärsinyt paljo, ja usea ihminen oli kärsimyksistä tullut +mielenvikaan, -- miksi ei hänkin? + +"Olen juuri nyt herännyt", selitti Gabrielle, "Liian myöhään, pelkään, +liian myöhään!" + +"Kenen minä sitten olen nähnyt -- _kenen_ -- vai onko tämä kaikki +hullun houretta? Olenko vielä Lormayeurin vankilassa?" + +Hämmästyksissään hän astui askeleen taaksepäin, ja nyt tuli Margareta +esiin ja asettui molempien väliin. + +"Se ei ole unta, herrani", hän sanoi. "Kerron teille koko totuuden. +Mutta ensin pyydän teiltä, että sanotte minulle erään asian: Miksi +olette tullut tänne juuri nyt?" + +"Miten sitä kysytte? Olen luonnollisesti tullut etsimään poikaani. +Odotin että hän olisi ensimäinen kohtaamaan minua Porte Neuvellä. Mutta +hän ei ollut siellä ja mikä kummallisinta, Calvin sanoo ettei kukaan +ole nähnyt häntä sitte eilispäivän. Ajattelin hänen olevan teidän +seurassanne." + +"Herra de Caulaincourt, tahdon kertoa teille totuuden. Osakin +petoksesta on kylliksi ja liiankin suuri taakka kristityn naisen +omalletunnolle. Teidän poikanne on mennyt kuolemaan ja minun sieluni +kadotukseen." + +"Vaimo, mitä tarkoitat?" huusi de Caulaincourt hämmästyneenä ja +pelästyneenä. + +"Ettekö voi sitä ymmärtää? Norbert asettui Gabriellen paikalle ja minä +autoin häntä siinä." + +Silloin de Caulaincourt vanhan patriarkan tavoin vapisi "vallan +ylenmäärin". "Poikani, poikani!" hän huusi tuskaisesti. Mutta muistaen +yksin tuskassaankin Gabriellen kärsimystä hän käänsi kasvonsa pois, +jottei tämä näkisi niitä. + +"Oi, Margareta, onko se totta?" tyttö pelästyneenä kyseli. + +"Hän ei tahtonut jättää aijettaan. Hän ei tahtonut kuulla mitään. +Viimein minä myönnyin ja niin teki tätinnekin." + +"Myöntyi siihen! Se oli nurinkurista, julmaa! En luota teihin enää +milloinkaan. Nyt tiedän mitä minä teen. Tahdon mennä paikalla +neuvoksien luo; kertoa heille kaikki ja pyytää heitä lähettämään minut +itseni Lormayeuriin." -- "Herra de Caulaincourt!" huusi Gabrielle. + +Vanhus yritti lähteä huoneesta, mutta kääntyi takaisin jälleen. +"Lapseni", hän sanoi lempeästi, vaikkakin hänen äänensä kaikui outona +hänelle itselleenkin, "teitä ei kenkään saa moittia. Se ei ollut teidän +tekoanne. Se on nyt kerran tehty, hyväksikö sitte vai pahaksi. Ja +Jumala hallitsee yhtä hyvin Savoijassa kuin Genevessäkin." + +Hän meni ulos katsahtamatta Gabrielleen ja vilkaisemattakaan +Margaretaan. Hänen sydämessään olivat nämä sanat: "Jos Jumala olisi +sallinut, olisin kuollut edestäsi, poikani, poikani! Mutta pelkäänpä, +Jumala paratkoon, että hän on kuollut minun hyväkseni!" Sitten tuli +toinen ajatus: "Jos minulla vaan olisi ollut luottamusta, olisi poikani +Jumalan valittuja!" Tuntematta mitään muita vaikutteita Norbertin +toiminnalle kuin että poika oli antanut oman raikkaan, nuoren elämänsä +vaihdoksi hänen omasta kuluneesta, melkein sammuneesta elämästään, +tunsi hän kaikkea tunteiden katkeruutta. Huono vaihto! ja sitä enemmän, +koska hän itse ei ollut ainoastaan halukas, vaan valmiskin menemään +Jumalansa luo. Hänellä ei ollut paljoa toivoa, että Norbertin laita +oli sama. Noiden aikain vakavat, hartaat sielut, karaistut henkisten +ristiriitain ahjossa, kohtasivat rohkeasti äärimmäisyyksiä, joita +meidän lempeämmät luonteet väistävät tai asettavat syrjään tyhjillä +hyväntekeväisyystoivoilla ja lupauksilla. Hän, joka rakasti Norbertia +kuin omaa sieluaan, ei kuvitellutkaan mitään harhaluuloja Norbertin +henkisestä tilasta. Kumminkin hän koetti sanoa: "Mitä ikänä Jumala +tahtookin tehdä hänen suhteensa, niin tapahtukoon Hänen tahtonsa!" +Mutta marttyyrius ei olisi ollut mitään tähän verrattuna. + +Antoine Calvin kuunteli hänen kertomustaan kummakseen ja +tyytymättömyydekseen. Ja hän oli vastannut neidon persoonasta, jopa +vannonutkin siitä! "Mitä veljeni on sanova?" oli hänen ensimäinen +ajatuksensa, kuten aina kaikissa yrityksissään. Sitten hänessä heräsi +syvä sääli surunsortamaa isää kohtaan. Nähden hänen silminnähtävän +väsymyksensä hän toi maljan viiniä ja palan leipää. + +"Syökää", hän sanoi, "jotta kykenette ajattelemaan!" + +"Ei", sanoi de Caulaincourt, "minun on paastoaminen ja rukoileminen, +sillä en tiedä tahtooko Jumala olla suosiollinen minulle ja pojalleni." + +"Pojallenneko?" sanoi Antoine hyvin lempeästi asettaen kätensä hänen +olkapäälleen. "Hän pelasti muita, itseään hän ei pelastanut. Tai oli +miten tahansa, poikanne on nyt tekemisissä Hänen kanssaan, josta nämä +sanat kerran ovat lausutut." + +Suuret kyyneleet kumpusivat de Caulaincourtin silmiin, pimittivät +häneltä näön -- ja ennenkun hän desikään, itki hän hillittömästi. +Vaikkei hänellä ollut todisteita, että Norbert oli "valittuja", +"uudestasyntyneitä", "kuoletettu", oli kumminkin -- voi ehkä olla -- +olemassa joku side hänen hairahtuneen poikansa ja Sen välillä, jota +hänen oma sielunsa rakasti. + + "Keveästi ja kaukaa käsin, + Kuin tähti ylhäällä toistaan tapaa" -- + +hän tällä hetkellä viittauksittain aavisti, että Jumalan tarkoitus +armosta on laajempi kuin ihmisten ajatukset siitä. + +Mutta viimein hän kavahti ylös ja pyyhki kyyneleensä. "Minun pitää +mennä oitis neuvoston luo ja kertoa heille kaikki", hän sanoi. "Onko +neuvosto nyt koolla?" + +"Kyllä neuvosto istuu paraikaa, mutta heillä on vallan toisia +asioita ajateltavana nyt. Herra de Caulaincourt, te ette voi päästä +sen puheille tänään. Saanko sanoa suoraan ajatukseni? Vaikka +pääsisittekin, niin ei tulla ryhtymään mihinkään toimenpiteisiin. +Teidän poissa ollessanne meidän Geneven valtiolaiva, joka on aina +myrskyille ja merirosvoille altisna, on huomannut kannellaan vakavamman +vaaran, kapinan. Hallitusmiehemme keskustelevat juuri nyt eräitten +kapinallisten petturien kohtalosta, jotka onneksemme ovat vartion +ja salpain varassa piispanpalatsissa. Näille onnettomille raukoille +pelkään käyvän huonosti." + +Hän kertoi vaivoin tarkkaavalle de Caulaincourtille libertinien +kapinasta, heidän vimmastaan ranskalaisia pakolaisia vastaan ja heidän +lopullisesta perikadostaan. + +"Olenpa iloinen, ettette ollut täällä tuona aikana, herra de +Caulaincourt", hän sanoi. + +"Voi, etten nytkään olisi täällä!" vastasi ranskalainen surullisesti. +"Mutta varmaan kahdenkymmenenviiden neuvosto joka tapauksessa on +kuuleva kertomukseni." + +"Saammehan koettaa", sanoi Antoine vaikkei suinkaan rohkaisevasti. +Sitten hän lisäsi vähän iloisemmasti: "Joka tapauksessa kerromme asian +veljelleni. Jos jotakin voidaan tehdä, niin hän sen tietää." + +Seuraavalla ovella Gabrielle odotti sillä aikaa henkeään pidättäen. +Ainakaan hän ei voisi tehdä mitään, niin oli herra Antoine hänen +kysyessä vakuuttanut. Hänen oli odottaminen isänsä palaamista. Ja +miksi -- niin miksi -- ei isä jo palannut? Varmaan oli häntä kohdannut +joku hirveä onnettomuus. Hän oli jo neljättä päivää poissa. Kun tunti +kului hitaasti tunnin jälkeen, kasvoi hänen kurjuutensa melkein +kärsimättömäksi. Ei hänellä ollut edes osanottajaa suruunsa, sillä hän +pysyi erillään Claudinesta ja Margaretasta. Gabriellen sydämen valtasi +suuri viha näitä kahta uskollista sielua kohtaan, jotka rakastivat +häntä ja kumminkin olivat he pettäneet hänet niin kurjasti, niin +julmasti, kuten hän sanoi. Totta kyllä, he olivat tehneet niin, koska +rakastivat Gabriellea; mutta hän ei vielä voinut tuntea lohduttavaa +voimaa. + + + + +XV LUKU. + +Muuan savoijalainen maja. + + +Norbert de Caulaincourt ratsasti tulisella kiireellä metsän halki, +kiihoittaen väsynyttä ratsuaan huudoilla ja kannuksilla. Hän ei +tiennyt mitä teki; hän oli kuin juopunut voimakkaasta viinistä, +elämän erinomaisesta viinistä. Päättävästi hän oli sysännyt miltei +maistamatta maljan syrjään, mutta nyt, miten omituista, sitä tarjottiin +hänelle uudelleen. Se viini oli punaista; se antoi värinsä maljaan, +se liikkui, kuohui, kimalteli ja pulppusi kuten tuhannet jalokivet. +Siten, sydän riemuitsevana ja valoisana, hän ratsasti yhä edelleen +hämäriä metsäpolkuja pitkin, joilla pehmeä, tumma toukokuunyö kävi yhä +tummemmaksi. + +Yht'äkkiä herposi hänen kätensä ohjaksista. Hepokin oli liian halukas +hiljentämään vauhtiaan ja alkamaan huolimatonta, laahustavaa käyntiään. +Todellisuudessa olivat Norbertin nuoret hermot ja aivot olleet pelkästä +tahdon ponnistuksesta äärimäisessä jännityksessä. Nyt ne äkkiä +laukesivat ja kieltäytyivät työskentelemästä sen enempää. Suunnaton +väsymys tulvi virran tavoin hänen olentoonsa. Hänen täytyi nukkua, tai +hän kuolisi. + +Paikka oli pimeä, hiljainen ja yksinäinen kuten hauta. Mitä hänellä +oli pelättävänä? Hän astui alas, sitoi ratsun puuhun, laskeusi +alas ruoholle ja viidessä sekunnissa oli hän sikeässä unessa. Se +oli noita unia, jotka rakentavat vahvan rajan menneisyyden ja +tulevaisuuden välille. Me heräämme sellaisesta vallan uudella +tunteella. Kaikki eilispäivän huolet ja murheet ovat menneet ja +mieli ja järki kylpeytyvät raikkaiksi elämän lähteessä. Onhan se +vähäinen esimaku siitä, mitä kuoleman uni tekee meidän katoavalle +osallemme, joka halajaa ja ikävöi lepoa. Samalla kuolematon henkemme +jollain salaperäisellä tavalla yhä pitää elävää yhteyttä Luojansa ja +Vapahtajansa kanssa. + +Aurinko oli jo ylhäällä kun Norbert heräsi. Hän haukotteli, venytteli +ja katseli ympärilleen. Hänen jäseniään pakotti, sillä maaemo ei +tarjoa lapsilleen kaikkein pehmeintä makuupaikkaa. Mutta se oli vain +pieni ikävyys. Ylhäällä liitelevät pilvet sallivat taivaan sinen +näkyä hentojen, vihreiden oksien lomitse. Eräällä oksalla istui ja +lauloi lintu. Ei kuulunut muita ääniä kuin hevosen pureksimista +lähittyydellä, missä se perin huoletonna ja ilmeisellä tyytyväisyydellä +haukkasi aamuateriataan. Norbert toivoi, että hän olisi voinut yhtä +huokeasti tyydyttää oman nälkänsä. Hänen ratsuviittansa taskussa oli +kukkaro, ei tosin täysi kuten Norbert olisi toivonut, mutta oli siinä +kumminkin muutamia kruunuja vielä. Näillä hän saisi ruokaa, kunhan +vaan keksisi paikan, mistä sitä ostaa. Mutta miten hän voi mennä +ihmisiin tässä puvussa? Hän nousi istualleen ja katseli itseään vallan +alakuloisena päästäen pitkän hämmästyksen huudon, joka kumminkin loppui +sydämmelliseen naurunpurkaukseen. + +Mutta nauru loppui ja hämmennys jäi. Miten voi nuori nainen ja lisäksi +vielä kaunis nuori nainen kulkea ilman suojaa tai saattojoukkoa +Savoijan raa'an ja laista piittaamattoman alueen halki siltä paikalta, +missä hän oli, Geneven alueelle asti? Tätä Norbert yksin istuessaan +aprikoi. Kunhan vaan Lormayeurin nuori kreivi (jota Luoja suojelkoon!) +olisi enentänyt ystävyyttään lahjoittamalla hänelle paashin puvun! +Luultavasti hän olisi tehnytkin niin, jos hän olisi tullut pyytäneeksi. +Mutta Norbert oli ollut liian sekaisin ja hämmästynyt kysyäkseen sitä. + +Hänellä ei ollut mitään muuta jälellä kuin satuloida ratsunsa ja +kääntää kasvonsa Geneveä kohti semmoiseksi puettuna kuin hän oli. Hän +tunsi ainoastaan suunnan, jota piti seurata. Tietä ei hän tuntenut +ollenkaan. Kumminkin oli selvää, että ensimäisenä tehtävänä hänellä +oli päästä ulos metsästä. Hän löysi tien, jota oli kulkenut edellisenä +yönä, ja arveli ettei paremmin voisi tehdä kuin seurata sitä. + +Sen pitkän ja väsyttävän päivän seikkailuista ja vastoinkäymisistä +hän ei koskaan jälestäpäin tahtonut mielellään puhua. Jos oli pakko, +keskitti hän kokemuksensa näihin sanoihin: + +"Ainakin kymmenen kertaa minä kadotin tieni. Turvattomana neitona ollen +aristelin mennä lähelle kyliä, peläten että ihmiset tekisivät minulle +ikävyyttä, jopa ottaisivat minut vangiksi ja pitäisivät panttivankina. +Kerran kohtasin kokoiseni pojan ja pyysin hänen vaihtamaan vaatteita +kanssani. Kun hän kieltäytyi, uhkasin häntä kaksinkamppailulla, mutta +hän juoksi tiehensä huutaen, että minä muka olin kummitus. Ajoin häntä +takaa, saavutin hänet ja kerroin, etten ollut mikään kummitus, vaan +kunniallinen nuorukainen, joka oli hauskaa pitämässä ja halusi päästä +kotiin. Tällöin hän kutsui minua siksi, jolla ei ollut valkuaista +silmissä; tarkoittaen sillä itse paholaista. Sitten hän puikahti +käsistäni ja juoksi matkaansa henkensä edestä. Viimein onnettomuuksieni +huipuksi ratsuni kadotti kengän yhdestä jalastaan." + +Kun tämä viime onnettomuus Norbertia kohtasi, oli yön tulo lähellä ja +hän arveli olevansa jo kaukana tieltään. Hänelle oli parempi seisattua +siellä, missä hän oli, aamuun asti. Mutta nyt hän ei saattanut +turvassa levätä ulkona, koska oli asutulla seudulla; olisihan voinut +tulla sivukulkijoita. Tuskitellen senkin sadatta kertaa onnettoman +valepukunsa takia hän alkoi katsella ympärilleen eikö löytäisi majaa, +jossa voisi saada suojaa. + +Viimein illan sammuvassa valossa hän näki hyvin halvan näköisen töllin, +luultavasti työmiehen tai viininviljelijän asunnon. + +"Yhdestä kruunusta 'harmaajalka' aivan mielellään ruokkii ja suojaa +minua", hän arveli, "minä vaan en saa näyttää, että minulla on enemmän +rahaa, muutoin hän ryöstäisi ja murhaisi minut." + +Hän astui alas, kiinnitti ratsunsa puuhun vähän matkan päähän, meni +karkeatekoiselle puuovelle ja kolkutti. + +Ensin ei kukaan vastannut, mutta kun hän uusi kolkutuksensa, vastasi +matala ääni pyytäen hänen kohottamaan salpaa ja astumaan sisään. + +Mutta kun hänen silmänsä tottuivat hämärään, eroitti hän nurkassa +kauvimpana ovesta vuoteen ja sairaan miehen lepäävän sillä. Uusi +silmäys näytti hänelle valkeat hiukset ynnä sidotun käden ja olkapään. + +Hänen vielä epäillessään mitä tehdä kuului vuoteesta ääni, jonka sointu +oli kummallisen tuttava. + +"Ajatukseni harhailevat, -- ah niin -- nyt tiedän. Olen kumminkin +iloinen, koska ne tuovat minulle sellaisen unen kuin tämän, Gabrielle." + +Ihmeissään ja hämmästyneenä Norbert läheni ja kumartui lähelle sairasta +miestä, jolloin tunsi hänet. "Herra Berthelier!" hän huudahti. "Ääni +ei ole Gabriellen. Mutta sitten häntä on katsottava." Siten unet +ja sairaan miehen mielikuvat muuttuivat ja sulivat vaihtuen toinen +toiseensa. "Puku on Gabriellen, tuo kallis, nahoilla reunustettu +viitta, jonka minä ostin hänelle matkaa varten." + +"Se on totta, herra Berthelier, ja --". + +"Niin, näkö on Gabriellen, mutta ääni on nuoren Norbert de +Caulaincourtin." + +Norbert tiesi että Berthelier oli lähtenyt Geneven rajain ulkopuolelle, +ja oli vahvasti aavistanut, että tämä oli mennyt hankkimaan rahaa +Gabriellelle. Mikä oli luonnollisempaa kuin että hänet palatessaan +rahain kanssa oli ryöstetty ja haavoitettu. Sitä vaan hän ei voinut +ymmärtää, miksei hän ollut palannut Bernin vaan Savoijan alueen läpi. +Jommankumman heistä täytyi olla kaukana tieltään, muutoin eivät heidän +polkunsa olisi sattuneet yhteen. + +"Herra Berthelier", hän sanoi, "teillä ei ole mitään pelättävänä. Ette +uneksi ettekä houraile, vaan olette selvällä järjellänne." + +"Mutta kuinka ja miksi tällä tapaa? Mikä teidät tänne tuo? Miksi olette +tuossa puvussa?" + +"Ensin sallikaa minun ilahuttaa teitä tiedolla, että sen omistaja on +turvassa Genevessä. Minulla taasen puolestani on ollut iloinen päivän +ratsastusmatka nuoren Lormayeurin kreivin kanssa, ja hyvä seuratoveri +hän onkin." + +"En ymmärrä mitään tästä. Minulla on kuume ja minä hourailen." + +"Koetelkaa kättäni, herrani. Tulette kyllä huomaamaan, ettei se ole +neidon kätönen, vaan nuorukaisen kova nyrkki, joka on antanut monta +tuimaa iskua. Ja katsokaa, -- tässä on tarpeeksi valoisaa!" Hän työnsi +pois päähineensä ja seisoi avonaisen aukon kohdalla, joka oli akkunan +asemasta, paraassa valossa. + +"Norbert!" + +"Niin, Norbert, neiti Gabriellen puvussa. Miten muutoin voinkaan +pelastaa hänet?" + +"Hän ei olisi sitä koskaan sallinut." + +"Emme lainkaan kysyneet Gabriellen mielipidettä. Annoimme hänelle +unijuomaa." + +"Me! Kutka sitte?" + +"Ainoastaan me kolme tunsimme salaisuuden, neiti Claudine, Margareta ja +minä." + +"Myöskin Claudine? Se on uskomatonta!" + +"Me suostutimme hänet. Mutta se oli kunnon vanha Margareta, joka +mietti, suunnitteli ja järjesti kaikki pukua koskevat seikat. Onnikin +suosi minua, sillä te olitte poissa. Koska asian laita oli semmoinen, +piti herra Anton Calvinin olla isän sijaisena neidille ja jättää +hänet savoijalaisille. Siten hän hyvällä tavallaan toimi ammattinsa +mukaan. Kun huntu oli kasvoillani, ei hän edes vilaissutkaan niiden +sisäpuolelle. Minä taasen puolestani pidin hyvää huolta, että kasvoni +olivat hyvin verhottuina hunnulla, kuten kainolle ja suuressa pulassa +olevalle nuorelle neidolle sopiikin. Jos tiellä Porte Neuveen +joku kunniallisista porvareista puhui minulla sanan, olin aivan +liiaksi surun ja pelon valtaama voidakseni tehdä muuta kuin hymistä +vastaukseksi katsomatta ylös." + +"Ihmeellistä!" sanoi Berthelier. Oli pitkä äänettömyys, sitten puhui +hän jälleen. "Poikani, olet vanhan taistelijan kaltainen, joka +yht'aikaa rangaistiin tottelemattomuudesta ja palkittiin loistavasta +voitosta. Mitä olet rikkonut, sillä ei ole mitään, ei mitään +merkitystä. Mutta se on, se on --." Tässä katkesi hänen äänensä ja +hän mutisi vaistomaisesti: "Jumala siunatkoon sinua, Norbert de +Caulaincourt!" + + + + +XVI LUKU + +Ami Berthelier löytää ystävän. + + +Äkkiä majan ovi lykättiin auki ja kumarainen, kuihtunut ja +valkotukkainen vanha vaimo astui sisään. "Äiti", sanoi Berthelier +hänelle, "tässä on teille toinen vieras." Berthelier puhui hänelle +Savoijan _patois'ta_ keskusteltuaan ennen ranskankielellä Norbertin +kanssa, jolle hän nyt vielä kuiskasi samalla kielellä: "Tämä vaimo elää +yksikseen. Hänen miehensä tapettiin taistelussa ja poikansa kahakassa +ryövärien kanssa. Hänen pojanpoikansa on mennyt pois, eikä hän tiedä +minne." + +Nähtyään nuoren naisen puvun hämärässä vanha eukko rukka mutisi: "Voi +sentään, hieno nuori nainen!" Sitten kääntyi hän kytevään tuleen, +lisäsi sitä kalikoilla ja asetti pannun sen päälle. + +"Ihmisraukka", sanoi Berthelier, "hän on melkein yhtä tietämätön kuin +hevosesi! Sivumennen sanoen, minne olet jättänyt sen koko täksi ajaksi?" + +"Sidoin sen puuhun tuonne ulos. Unhotin sen hämmästyksissäni kun teidät +näin. Mitä voin sille tehdä?" + +"Kysytkö mitä sinun sille pitäisi tehdä? Onko siellä kuutamo?" + +"Ei vielä, mutta luulen kuun nousevan tuossa puoliyön aikoina." + +"Epäilemättä ratsusi on väsynyt, ja entäs sinä itse, nuori Norbert +herra. Pyytäisin sinua nousemaan hevosesi selkään tänä yönä ja +ratsastamaan lyöden ja kannustaen Geneveen." + +"Geneveen!" Norbert ei voinut pidättää äänestään alakuloisuutta, joka +täytti hänet tätä ajatellessa. "Aivan niin!" + +"Mutta tietäpä juuri en tunne. Minä lienen kulkenut vallan kauaksi +siitä eilen. Missä nyt olemme, herra Berthelier?" + +"Lähellä järveä. Ajattelin lähteä vesiteitse Pregnystä Geneveen, mutta +konnamainen kalastaja, joka minut otti kulettaakseen, jätti minut sen +sijaan tänne. Ja sinun, sinun on täytynyt kulkea kauaksi. Kumminkin +joka tapauksessa kolmen tunnin ratsastus tai niille paikoin vie sinut +kotia." + +"Herra Berthelier, jos tulitte Pregnystä tänne koko matkan veneellä, +mitenkä sattui sitten että tulitte ryövätyksi ja haavoitetuksi?" + +"Norbert, eräiltä puolilta sinä olet älykäs poika. Voitko antaa +suurimman todisteen älystäsi pitämällä suusi kiini?" + +"Luulenpa voivani." + +"Kuuntele siis. Vakava tahtoni on, ja se on viimeinen tahtoni, ettei +kukaan saisi tietää miten sain tämän haavan. Enpä soisi sinunkaan +tietävän siitä. Pyydän vielä sinulta, että jos joku sitä kysyy, sanot +ainoastaan: hän joutui varkaitten käsiin." + +"Ymmärrän teidät. Mutta minä pyydän teitä, herra, elkää puhuko +viimeisistä toivomuksista." + +Tässä heidän emäntäparkansa tarttui puheeseen, Hän asetti Berthelierin +eteen matalan, ei vallan puhtaan puulautasen, johon hän kaatoi +höyryävää _pot au feu'tä_, jonkinlaista sakeaa, pääasiallisesti +porkkanoista valmistettua muhennosta. Sitten annettuaan puulusikan +pyysi hän sairasta todellisella hyväntahtoisuudella syömään. Norbertin +hän puukkasi pöydän luo, jonka keskeen oli koverrettu ontelo, joka +yhtä haavaa teki vadin ja lautasen virkaa. Hän oli jo täyttänyt sen +liemellä, ja varustettuaan vieraansa lusikalla, oli hän täydellisesti +täyttänyt emännänvelvollisuutensa, kykynsä ja varojensa mukaan. +Norbert puolestaan oli aivan liian nälkäinen jättääkseen käyttämättä +hyväkseen ateriaa, niin kurja kuin se olikin. Kun hän oli lopettanut +ateriansa, kysyi hän voisiko emäntä antaa jonkun verran lientä hänen +hevoselleenkin. + +Vaimo suostui siihen mielellään. Oli vallan hänen ajatuksensa mukaista, +että herrasväen hevoset söivät kristittyjen ihmisparkain ravintoa. +Niinpä Norbert oli tilaisuudessa viemään ratsulleen kauniin annoksen +lämmintä lientä, jota nykyaikaisissa talleissa käytetään. Sitten hän +kiinnitti hevosensa yöksi lähelle majaa pylvääseen. + +Hänen täten työskennellessään Berthelier selitti vanhalle Babetille, +että poika oli hänen ystäviänsä Genevestä. Tämä oli pukeutunut huvin +vuoksi nuoren tytön pukuun, mutta Berthelier tahtoi nyt lainata omat +vaatteensa ja päästää hänet lähtemään kotiinsa. Poika vuorostaan +kertoisi ystävilleen, missä hän itse oli ja lähettäisi heidät +tavoittamaan häntä. + +Babet oli typerä ja hyvin tietämätön. Kumminkin hänen huonosti +valaistussa sielussaan oli pieni akkuna, jonka kautta valonsäde tuikki +sisään. Hän koetti aina olla ystävällinen. Hän ei voinut koskaan nähdä +puutetta tai tuskaa koettamatta auttaa ja lievittää sitä. Hänellä ei +ollut vähintäkään ajatusta ketä hänen vieraansa oikeastaan olivat. Jos +he olisivat koettaneet kertoa hänelle, ei hän olisi ymmärtänyt, mutta +hän sen vallan hyvin ymmärsi että he olivat nälkäisiä. Siksi piti +heidän saada ruokaa. He olivat väsyneet, siksi heidän piti levätä. + +Norbert ainakin oli perinpohjin väsynyt. Hän kertoi Berthelierille, +että jos hänen piti keskiyöllä matkata Geneveen, kun kuu oli ylhäällä, +voisi sattua, että hän väsymyksestä putoisi hevosen selästä. Mutta +olettaen, että hän tulisi turvallisesti kotiinsa, niin mitä hyötyä +siitä olisi? Hän saapuisi liian aikaiseen tehdäkseen jotain hyötyä. +Sitäpaitse hänen hevosensa oli kadottanut kengän jalastaan. + +Se seikka ratkaisi asian. Berthelier pyysi häntä nukkumaan +päivännousuun asti. Silloin herättäisi hän Norbertin ja tämä voisi +viedä ratsunsa seppään, jonka paja oli lähellä, ja saattaisi ratsastaa +sieltä Geneveen. + +"Aamulla minä annan sinulle sanomia neuvoksille", hän sanoi. "Sinun +pitää päästä heidän puheilleen oitis." + +Babet osotti Norbertille lämpimän nurkan, missä hän voisi nukkua. +Kumminkin ennenkun Norbert kävi maata, kysyi hän Berthelieriltä: + +"Voinko tehdä jotakin teidän mukavuudeksenne? Voisin kentiesi vaihtaa +siteitä haavoillenne." + +"Se ei ole tarpeen. Babet on minulle tarpeeksi hyvä ammattilääkäri. +Sinä voisit hankkia minulle vähän kirkasta vettä ulkoa virrasta ja +panna sen minun viereeni." + +Norbert teki niin. Sitten hän kävi nukkumaan nurkkaansa, Gabriellen +nahkareunustainen viitta peitteenään. Jo seuraavassa silmänräpäyksessä +hän, kuten arveli, kuuli Berthelierin kutsuvan itseään. Hän hypähti +seisoalleen, hieroi silmiään, katseli ympärilleen ja tunsi olevansa +valmis kaikkeen, mitä kohtalo vaan lähettäisi hänelle. + +Tarkemmin mietittyään näytti hänestä paremmalta pitää se puku, mikä +hänellä oli, vaikkakin Berthelier tarjoutui lainaamaan omansa hänelle. +Hän arveli että ystävänsä voisi tulla suuriin vaikeuksiin, kentiesi +vaaraankin ilman omaa pukuaan. Hän taasen tahtoi mennä kaupunkiin hyvin +aikaiseen. Sinne saavuttuaan menisi hän heti kotia ja panisi omat +vaatteensa päälleen, ennenkun kukaan muu kuin kaupunginvahti hänet +näkisi. Hän lupasi Berthelierille lähettävänsä apua niin pian kuin +mahdollista. + +"Siitä ei ole paljoa väliä", oli vastaus. "Elä anna heidän heittäytyä +mihinkään vaaraan. Mutta kumarrahan päätäsi, jotta voin antaa sinulle +neuvoksille meneviä tietoja." + +Kuuntelijoista ei ollut pelkoa. Vanha Babet majan etäisimmässä nurkassa +nukkui sikeästi. Kenties se oli oman äänensä säästämiseksi, että +Berthelier puhui hiljaan Norbertin korvaan. Tai mahdollisesti hän oli +häpeissään, syvästi häpeissään kertoessaan tarinansa, samoin häpeissään +nimestä, joka hänellä oli, tuosta nimestä, josta hän tähän saakka oli +ollut niin ylpeä. Kuuntelija, jos semmoinen olisi ollut lähellä, olisi +kenties erottanut nimet Philibert, Daniel, Comparet, Hubert d'Audriol. +Myöskin olisi hän kuullut mainittavan vankilasta ja pari sanaa +venemiehistä ja heidän raskaista kahden käden pidettävistä miekoistaan. +"Nyt, poikani, oletko ymmärtänyt kaiken ja voitko sen muistaa?" sanoi +Berthelier tuskallisesti puheensa lopussa. + +"Luottakaa minuun, herra", sanoi Norbert, nähtävästi suuresti +liikutettuna. "Asia on liian outo ja hirveä, jotta sen voisi unhoittaa. +Erittäinkin on se sitä ranskalaisen pakolaisen ja semmoisen miehen +pojan tekemäksi, joka on saanut kaupungilta kansalaisoikeudet." + +"Minä jätän Danielin pyövelille, vaikkakin samaa verta virtaa näissäkin +suonissa", sanoi Berthelier liikutettuna. "Voitko kummastella, Norbert, +etten suuresti välitä mennä kotia? Eikä minua pahasti sureta, vaikka +kuolema minut tapaisi täällä." + +"Herra Berthelier, ette saa puhua noin. Ajatelkaas neiti Gabriellea!" + +"Minä kyllä häntä ajattelen. Tämän jälkeen taitaa olla parasta, että +hän nimittää itseään Gabrielle -- tai paremmin Olivie -- Castelariksi. +Sehän on hänen oikea nimensä. Mutta nyt meidän pitää ajatella +Geneveä. Sinä kai olet ymmärtänyt kaikki, ei ole silmänräpäystäkään +kadotettavissa. Mene sinä neuvoksien luo suoraan valtuustoon ja kerro +heille puheeni sanasta sanaan." + +"Luottakaa minuun, herra. Ja katsokaas, tässä on kolme kruunua teidän +omaa rahaanne asetettuna valmiiksi neidin kukkaroon. Pikkurahoilla voin +kyllä maksaa sepän ja saada matkalla vähä leipää." + +"Kiitos, olen iloinen voidessani antaa jotakin emännälleni. Mene ja +joudu! Onnea matkalle!" + +"Ei toki ainaiseksi hyvästi, sillä minä palaan", sanoi Norbert +itsekseen ulos mennessään. + +Berthelier makasi ääneti ja kuunteli, kunnes ratsun kavionkopse oli +hälvennyt. "Jumala siunatkoon poikaa!" hän ajatteli. "Mitä ihmeteltäviä +asioita hän onkaan tehnyt! Suunnitelma on erinomainen, toimeenpano +uskaliaassa rohkeudessaan on aivan uskomatonta. Mutta mitä sanoo isä +Calvin, mitä sanovat neuvokset? Ja sitten nuori Lormayeur, mikä hölmö +hänen on pitänyt olla, kun ei paremmin tarkastanut lunnaitaan! Jos +hänen isänsä, vanha kettu, olisi ollut siellä, ei petos olisi käynyt +niin helpoksi. Mutta sepä pelasti Gabriellen. Minä voin vielä nähdä +hänet!" Ennenkun hän tiesikään, valahtivat kyyneleet hänen silmiinsä ja +tipahtelivat alas. + +Sitten hänen ajatuksensa kääntyivät toisaalle. Kaikki mitä oli +tapahtunut, sittekun hän jätti Geneven, kulki asianomaisessa +järjestyksessä hänen mielessään. Hän muisti kohteliaan, vieläpä +sydämmellisenkin vastaanoton Philibert Berthelierin ja tämän ystävän, +talon isännän Ami Perrinin puolelta. Philibert oli ollut aulis +lupaamaan hankkivansa hänelle tarvittava rahasumman. "Vai sitäkös se +on, mitä haluatte, hyvä serkkuni?" sanoi libertinien johtaja. 'Rahaa', +sanoo hän, 'kuten kaikki toisetkin maailmassa.' "No niin, minulla ei +ole sitä. Milloin, maistelkaapas, kellään Berthelierillä on ollut +säästössä kruunuakaan kukkarossaan? Mutta onhan minulla hiukan luottoa, +ja hyvällä ystävälläni herra Perrinillä on sitä vielä enemmän. Meidän +kesken sanoen, arvelen vaan että lähetämme kauniin kyyhkysenne lentoon +siivet hyvin kullattuina. Minä huolehdin asiasta oitis. Se on saatava +toimeen ennen illallista, jolloin sinä ja minä tyhjennämme lasin +parasta _Beaume_-viiniä kauniin matkustajan terveydeksi ja iloksi. +Ken puhuu takaisin maksamisesta? Tuo nuori nainen voi maksaa meille, +sittekun saa perintönsä." + +Philibertin katse, kun hän näin puhui, muistutti Ami Berthelieristä +hänen kuuluisaa isäänsä, joka oli ollut hänelle ennen vanhaan +samaa kuin Jonathan Davidille. Nyt kun hän makasi siinä ajatellen +menneisyyttä, muuttuivat hänen kyyneleensä tulenkipeniksi hänen +tietäessään, että hänen serkkunsa koko ajan oli käyttänyt hyväkseen +hänen heikkouttaan, koskapa tarvitsi juuri sellaista lähettilästä +pitääkseen yllä petollista yhteyttään liittolaistensa kanssa Genevessä. + +Sitten tuli juhla. Ami Berthelier kummasteli, oliko hän edes +nuoruudessaan ottanut osaa semmoisiin näytöksiin ja nauttinut niistä. +Oliko hänkin tyhjentänyt viinilasinsa useammin kuin tahtoi muistella +viime tippaan asti, ja sitten tehnyt viimeisestä pisarasta rubiinin +kynnen päälle? Oliko hänkin maljojen kunniaksi -- usein sangen +omituisten maljojen -- kohottanut meluavia huutoja ja paukuttanut +äänekkäästi pöytää veitsensä päällä? Oliko hänkin säestänyt ryyppyjään +kirouksilla, lauluilla ja pilapuheilla, joita hän häpesi nyt ajatella? +Hän, joka oli ruvennut Gabriellen viattoman nuoruuden vartijaksi! Nyt +hänestä oli koko tuo näytelmä aivan yhtä kauhistava hänen maulleen kuin +periaatteilleenkin. + +Kun voimakas viini oli kierrellyt vapaasti, joivat he Geneven vapauden +maljan. Philibert sanoi tietävänsä, miten sydämestään hänen serkkunsa +tervehtisi sitä maljaa. Mutta hän selitti tarkoittavansa todellista +vapautta, eikä tuota häpeällistä, joka tarkoitti ainoastaan tyrannien +vaihtoa. Minkä puolesta olivat valtuusmiehet parempia kuin papit +ja piispatkaan? Siihen toisetkin yhtyvät, selittäen asioiden uuden +järjestyksen olevan sangen moitittavan. Kirouksia, tosin ei kovin +todella tarkoitettuja moisessa tilaisuudessa, vaan hyvinkin äänekkäitä, +syydettiin isä Calvinin eli "Kainin" päälle, kuten he häntä kutsuivat, +samoin kaikkien hänen auttajiensa ja yllyttäjiensä päälle. Sitten +seurasi päännyökkäyksiä ja käsien huitomista, hämäriä viittauksia ja +salaperäistä kuiskutusta. "Aika tulee, ystävät, ah niin, aika tulee! +Pian näemme suuria muutoksia." Paljo muuta samanlaista he puhelivat. +"Mutta meidän pitää olla viisaita", ehdotti eräs muita jonkin verran +selvempi heittäen varottavan katseen Amiin päin. Tällöin Philibert, +joka oli hukuttanut viinipikariin senkin vähän varovaisuuden, mikä +hänellä joskus oli ollut, asetti kätensä ystävällisesti serkkunsa +olkapäälle. "Elkää ollenkaan pelätkö häntä!" sanoi Philibert. "Eikö +hänkin ole Berthelier? Hän on meidän hyvä ystävämme, joka auttaa meitä." + +Silloin kädenkäänteessä selvitettiin Ami Berthelierille se osa, jota +hänen odotettiin näyttelevän, ja se sanoma, jonka hänen piti toimittaa +Geneveen. Philibert palaisi sinne ja johtaisi vielä kerran kalastajia +ja soutajia. Danielin ja toisten vankien oli määrä murtaa vankilansa +ovet ja yhtyä heihin. Yhdessä he herättäisivät kaupungin, tappaisivat +tai karkottaisivat ranskalaiset ja tekisivät lopun pyhimyksien +hallituksesta. Ei peloton Philibertkään olisi selvin päin tahtonut +paljastaa aikeitaan niin äkisti eikä niin täydellisesti. + +Ami Berthelier kuunteli tätä kaikkea kauhulla. Hän oli suurella +vaivalla välttänyt täydellisen humalan; kumminkin kun oli tottumaton +väkevään viiniin, rupesi hänen verensä kuohumaan ja aivoja +kuumentamaan. Kun Geneven sankarin ja marttyyrin poika rohkeni kysyä +häneltä, häneltä, joka oli ottanut osaa isän kärsimyksiin, tahtoiko +hän pettää ja hävittää Geneven, silloin hänen sielunsa heti leimahti +tuleen. Halveksivalla ivalla, jota hän ei huolinut peitellä tai +laimentaa, hän hylkäsi katalan tarjouksen. Ei ollut kummaa että vihalla +vastattiin ylenkatse, sillä hänen sanansa, vaikkei hän itse siitä +tiennyt, leikkasivat ja polttivat kuten rikkihappo. Kuului suuttuneita +sanoja ja uhaten laskettiin kädet miekankahvoille. Lopuksi muuan aivan +päihtynyt, huimapäinen nuori libertini sinkautti lasin viiniä hänen +silmilleen. Mutta eräs toinen hillitsi hänet, sanoen: "Se on liian +pahoin tehty, Jacquot. Jos herra Ami Berthelier tahtoo hyvitystä, on +hänellä täysi oikeus siihen." + +"Epäilemättä nuori herra tietää, etten minä voi taistella koska olen +rampa", sanoi Ami Berthelier, kun hän nousi ylös, ja tehden kohteliaan +jäähyväiskumarruksen herra Perrinille, seuran isännälle, astui hän ovea +kohden. + +"Pysäyttäkää hänet, pysäyttäkää hänet!" huudettiin joka taholta. +Kaikki hypähtivät seisaalleen sanoen mikä mitäkin, mutta yhteinen +ajatus oli: "Hän ei saa mennä, hän tietää jo liian paljo." Philibert +pysäytti hänet toisten keräytyessä ympärille. Ami kohotti käsivartensa +työntääkseen serkkunsa sivulle. Philibertin miekka silloin välähti +ja oli seuraavassa silmänräpäyksessä punaisena Amin verestä. Syntyi +yleinen hämminki. Ami, joka silloin oli aivan pyörtymäisillään, ei +voinut muistaa mitä tapahtui, paitsi että luuli tulevansa paloiksi +revityksi. Mutta viimein joku -- se oli sama nuori mies, joka oli +moittinut Jacquotia -- tempasi oven auki sanoen: "Mene, joudu, tai he +tappavat sinut!" + +Ulkoilmassa hänen tajunsa palasi ja hän istahti alas miettimään mitä +oli tehtävissä. Mutta hänen ajatellessaan mistä tapaisi hevosensa +ratsastaakseen takaisin Geneveen, ovi liikahteli ja hän arveli, että +metelöitsijät sisällä aikoivat aukaista sen. Pelon antamalla voimalla +hän nousi ja käveli Pregnyn pientä kaupunkia kohden. Matkallaan hän +kohtasi talonpojan, joka työskenteli Perrinin tiluksilla. Hän kertoi +talonpojalle olevansa geneveläinen, joka oli tullut hänen isäntänsä +luo asialle, mutta että häntä oli kohdannut onnettomuus ja oli hän +nyt halukas palaamaan kotiin järviteitse. Mies otti hänet majaansa, +sitoi hänen haavansa karkealla tavallaan ja kertoi hänelle, että +veljensä, joka oli kalastaja, aikoi lähteä Geneveen juuri samana yönä. +Mies kysyi vielä, kykenisikö hänen kunnia-arvoisuutensa avustettuna +kävelemään rantaan ja astumaan kalapurteen. Berthelierin ainoa halu oli +päästä Geneveen ja kertoa tietonsa, vaikka hän kuolisikin seuraavassa +silmänräpäyksessä. Siten hänen sielunsa antoi hänen ruumiilleen voimaa +työhön. Sitä katkerampi oli hänen tyytymättömyytensä, kun kalastaja +kohdattuaan tovereita joihin tahtoi yhtyä, rikkoi sopimuksensa ja +asetti matkustajansa maalle Savoijan alueelle, tuskin lähemmäksi +Geneveä kuin Pregnykään oli. Sairaana, kuumeisena ja kärsien suuresti +haavoistaan kulki hän jotenkuten Babetin majalle ja oli iloinen +laskeutuessaan hänen kurjalle vuoteelleen, kuten itsekseen arveli, +sillä kuollakseen. + +Kumminkin oli se elämä eikä kuolema, joka kuohui hänen sielunsa läpi +tuona hämäränä aamuhetkenä, jolloin Norbert jätti hänet. Vielä kerran +hän tunsi olevansa yksin. Babet raukan läsnäolo ei ollut häiritsevä, +se vaan voi antaa hänelle jonkinlaisen käsityksen ihmisseurasta, joka +esti yksinäisyyden ikävää syntymästä. Sitäpaitsi Babet voi vielä nukkua +monia tunteja, sillä nyt oli vasta päivän koitto. + +Hänen ajatuksensa kääntyivät takaisin vanhoihin aikoihin Peneyn +vankilassa, jossa hän oli virunut, kuten hän nytkin makasi heikkona, +väsyneenä ja tuskan vallassa. Silloin kumminkin oli parempi olla kuin +nyt, sillä vaikkakin hänen uskonsa moniin asioihin oli pettynyt, +oli hänellä kumminkin säilynyt usko yhteen asiaan -- hän luotti +vapauteen. Hänestä yhä näytti kannattavan kärsiä ja kuolla, kun +hän vaan näkisi Geneven vapaana. Ja ennen kaikkea, miten paljo +mieluumminkin sen puolesta? Tarkoittiko vapaus neuvoston valtaa? +Siinä istui joukko kiihkoisia pappeja ja ukkoja, jotka yhden ainoan +innokkaan, terävä-älyisen ranskalaisen käskyä ja kehoitusta kuulivat. +Tämä ranskalainen oli pudistanut pois Rooman ikeen, pannakseen oman +ikeensä sijalle. Ami tiesi kumminkin, mitä ei vapaudeksi voitu kutsua. +Ei Calvinin ja pyhimysten kukistettua Philibert Berthelierin ja +libertinien sijaanasettamista ainakaan! Ei, silloin olisi viimeinen +erehdys pahempi kuin ensimäinen. "Tahdon uhrata elämäni estääkseni +sitä", hän ajatteli. "Enkä tätä tule koskaan katumaan." + +"Miksipä katuisinkaan kaikesta menneestä?" oli hänen seuraava +ajatuksensa. "En lainkaan, en kerrassaan mitään itse teossa, mutta +kumminkin kaikkea kokonaisuudeksi katsottuna. Miksi hyödyksi on elämäni +ollut itselleni tai kellenkään muulle? Jos minua arvostellaan, voidaan +sanoa minusta: Kahdesti elämässään hän olisi saattanut tehdä pahaa ja +on kieltäytynyt melkoiseksi vahingoksi itselleen. Mikä sitte tulee +paraaksi tulokseksi ihmisen toiminnasta täällä maan päällä?" + +"Milloin minut tuomitaan?" Oliko siis sellainen seikka kumminkin kuin +tuomio kerran tuleva? Berthelieristä tuntui varmalta, että jos niin +tuli käymään, olisi hänen paikkansa tuomittujen joukossa. Kumminkin hän +ikävöi sitä, rukoili sitä koko sydämmestään, sielustaan, mielestään ja +voimastaan. Oli paljoa sietämättömämpää ajatella, ettei totuus koskaan +voittaisi, että vääryys aina saisi ylpeillä, kuin että hän, yksilö +miljoonien joukossa, seisoisi tuomittuna onnistumattomana henkilönä, +jommoinen hän oli. Hänellä oli ollut hyviä tilaisuuksia; se oli hänen +oma syynsä, että oli kadottanut ne. Hän oli elänyt omaa elämäänsä. +Katsellessa nyt taapäin ei se elämä tuntunut ollenkaan katkeralta. +Eikö hänellä ollut nuoruutensa muistoja, muistoja vuosista 'ennen +vedenpaisumista', ilon, voiman ja innostuksen vuosista, jolloin kaikki +näytti hänestä mahdolliselta? Noina vuosina hän toivoi, odotti ja +unelmoi, ja vielä enemmän, hän rakasti. Totta kyllä, ne ajat olivat +pian menneet ohitse. Pian häipyi toivo, luottamus petti, unelmat +pirstautuivat, vieläpä itse rakkauskin tukehtui hautaan. Kaikki oli +mennyttä. Mitä siitä väliä! Hän itsekin oli sinne menossa. Pimeydestä +tuli kaikki, pimeyteen kaikki jälleen palasi. Siinä oli loppu. + +Kumminkin oli hän aikoinaan yrittänyt tehdä jotakin, joka voisi +käydä miehen työstä maailmassa, joka ei vallan tyyten hukkuisi. Hän +oli omistanut elämänsä isänmaanrakkaudelle, mikä merkitsi hänelle +harrasta palvelusta sen kaupungin hyväksi, joka oli hänen isänmaansa. +Oliko se kuitenkin kaikki rakkaan Geneven tähden? Eikö hänellä ollut +omiakin harrastuksia? Eikö hän usein ajatellut Kreikan ja Rooman +suuria kansalaisia ja uneksinut nimestä, joka olisi heidän nimiensä +veroinen, nimeä jonka ainakaan Geneve ei mielellään sallisi kuolevan? +Vaikkakin ollen aivan valmis nuoruutensa sankaria ihaillen peittymään +suuren sukulaisensa nimen varjoon, hän kumminkin toivoi olevansa +Bertheliereistä toinen, ensimäisen ansiokas ystävä ja auttaja. + +Mutta nyt oli Berthelierien jalo nimi tahrattu auttamattomasti. +Philibert ja Daniel Berthelier olivat pettureita. Toinen oli +vankilassa, toinen maanpaossa, ei isänsä tavalla hyvän asian vuoksi, +vaan sangen huonon. Samalla kertaa hän itse seisoi yksin molempain +puolueiden hylkäämänä, kaikkien vihaamana, halveksittuna ja hyljättynä. + +"Halveksittuna ja hyljättynä?" Sanat olivat tuttavat. Kenestä hän +oli ne kuullut? Hän mietti hetkisen. Silloin hän muisti: ne olivat +raamatussa. Ne olivat osa tekstiä, josta isä Calvin usein saarnasi, +käyttäen pitkiä sanoja, kuten "valitseminen", "edeltäpäinmäärääminen" +ja "vanhurskauttaminen". Hänelle ne olivat tyhjiä käsitteitä, ilman +mitään tarkoitusta. Kumminkin ne sanat vainosivat häntä. Ne kaikuivat +seuraavasti: "Häntä olivat ihmiset halveksineet ja hyljeksineet", +kuten puhuttaessa miehestä, jonka kohtalona oli, niinkuin hänenkin +kohtalonaan, ollut ylenkatse ja onnistumattomuus. + +Vähitellen hänen miettiessään selvenivät hänelle ja saivat muodon +inhimillisen Kristuksen hahmopiirteet. Hän oli tottunut ajattelemaan +Sokratesta ja muita pakanuuden suuria miehiä samanlaisiksi kuin hän +itsekin oli, miksi ei samoin voisi ajatella Natsaretin miestäkin. Ja +kumminkin oli se ajatus uusi, hämmästyttävä ja ihmeellinen. Se oli sitä +sentähden, että hänen sieluunsa -- niin hän mietti itsekseen -- oli +koko hänen elämänsä ajan ollut sekoitettu tyhjänpäiväisyyksiä, joita +paavilaiset ja reformeeratut olivat opettaneet. Hän ei uskonut heidän +tavallaan, että Kristus oli outo, salaperäinen olento, jota ei kukaan +voinut ajatella järjenmukaisesti, vaan ainoastaan osana järjestelmästä, +tuosta nerokkaasta järjestelmästä, jonka isä Calvin oli selittänyt niin +suurella terävä-älyisyydellä _Kristinuskon perusteissaan_. Tätä kaikkea +ei voitu uskoa, mutta jokainen taisi, voi ja jokaisen täytyikin uskoa, +että oli kerran henkilö Jesus Kristus, joka aikoinaan koetti tehdä +hyvää ihmisille ja jonka oma elämä tuli onnettomaksi. + +Se ajatus oli lohduttava ja hyväätekevä. Oli kuin olisi joku hänen +yksinäisyydessään tullut seurustelemaan hänen kanssaan, auttamaan +häntä. Kenties oli hänen levätessään keveä uni vallannut hänet, sillä +käsitys jonkin persoonan läsnäolosta kasvoi kasvamistaan, kunnes se +näytti täyttävän koko huoneen. Hän ei nähnyt mitään, hän ei kuullut +mitään; mutta kumminkin hän tiesi, että joku toinenkin oli siellä. +Tai paremmin sanoen, siellä oli eräs, joka oli ollut halveksittu ja +hyljätty ja oli sitä vieläkin. -- + +Mitä oli Hän nyt? Kysymys herätti hänet täydellisesti. Hän koetti +ratkaista sitä. Niin, hän muisti historian, jota hän ei koskaan ennen +ollut käsittänyt kertomuksena ihmisestä, vaan ainoastaan osana kirkon +opista. Tämä Hän ei onnistunut, sillä juutalaiset eivät uskoneet +Häneen; Hän tuli omilleen, mutta Hänen omansa eivät vastaanottaneet +Häntä. Ja viimein Hänet oli ristiinnaulinnut juuri se kansa, jota hän +oli koettanut auttaa. Miten murtunut, alakuloinen ja miten katkera +Hänen sielunsa täytyikään olla! "Niinpä niinkin", jatkoi Berthelier, +"jos oikein muistan, niin Hän sanoi: 'Minun sieluni on suuresti +murheellinen'", tai sinne päin. Mutta oliko kaikki sillä loppu? Miksi +tuli hän ajattelemaan kaikkea sitä jälestäpäin? + +Jospa minä voisin puhua Hänelle ja kysyä? Mutta nyt, se on varmaa, +puhuvat ihmiset Hänelle joka päivä, sillä he uskovat että Hän istuu +Jumalan oikealla kädellä ja onkin itse Jumala. Ja he rukoilevat. +Minä en tiedä mitään. Olen pimeydessä vaeltaja, jonka kynttilä on +sammunut. Mutta jos nyt voidaan uskoa ja voidaan toivoa ainakin sen +verran, ettei Hänen elämän tarinansa halveksimiseen, hylkäämiseen ja +ristiinnaulitsemiseen kokonaan loppunut, että oli ainoastaan pimeä +käytävä taampana olevaan valoon, miksi ei muillekin siellä voisi olla +valoa. + +"Mutta sitten", ajatteli Berthelier, "Hänen kukistuksensa, hänen +hylkäämisensä olivat aivan ansaitsemattomia." Berthelier koetti +muistutella kaikkea mitä hän vaan taisi tuosta kertomuksesta, elämästä +ja kuolemasta, jonka hän lopuksi keskitti seuraavaan muotoon: "Niin, +Hän olisi ansainnut menestystä ja voittoa, jos koskaan ihminen +ansaitsi. Hän ei rikkonut koskaan omaa luontoaan vastaan eikä koskaan +luopunut seuraamasta omia tarkoitusperiään. Hänen valkealla viitallaan +oli tosin verta, mutta ei synnin tahraa. Tekeepä hyvää ajatella, että +ainakin yksi oli osottautunut kaiken luoton ja kunnian ansainneeksi. +Kuka tietää vaikkapa ihmiset ovat oikeassa ajatellessaan, ettei +semmoinen voinut tulla kuoletetuksi eikä kadonnut. Voiko hän sitä +sitte?" Se se oli kysymys. Kaikki toiset liittyivät tähän. "Jos +tämmöisen miehen häviö oli lopullinen, jos kaikki loppui siihen, +silloin on paha voimakkaampi kuin hyvä, ja se tulee vallitsemaan." + +Berthelier ei voinut uskoa sitä mahdolliseksi, enempää kuin että +aurinko, joka eilen illalla laskeusi, ei nousisi enää koskaan maan +ylitse. "Ei, koko kristikunnan täytyi olla oikeassa sanoessaan, että +Hän eli ja nytkin istui voittajana taivaassa. Mutta jos näin on +laita, niin on kristikunta myöskin oikeassa sanoessaan, että ihminen +voi puhua Hänelle ja pyytää apua Häneltä." Mutta mitä pyytäisi hän, +Berthelier, Häneltä? Kaikki ikävöiminen poistui häneltä, se suli pois +todelliseen riemuun, suureen, ihmeelliseen iloon hänen uskoessaan, että +Hän todella oli olemassa. Hän eli, Hän oli jossakin maailmassa, että +Häntä kunnioitettaisiin, rakastettaisiin ja että häneen luotettaisiin. +Kentiesi Hän voisi opettaa muille voittonsa salaisuuden, jotta he +samanlaisten tappioiden ja tuskien jälkeen, joita Hän oli kärsinyt, +ehkä erhetystenkin jälkeen, joita Hän kumminkaan ei ollut tehnyt, +voisivat kuitenkin saavuttaa voiton. Mutta voitosta, ainakaan omasta +mahdollisesta osastaan siinä, Ami ei pitänyt väliä. Oli kylläksi, että +oikeus oli saanut riemuvoittonsa ja Kristus myöskin. + +Juuri silloin nousevan auringon ensi säteet hiipivät sisään pienen +akkunan läpi. "Aurinko on noussut", sanoi Berthelier itsekseen. Vanha +Babet heräsi nurkassaan ja oli seuraavassa silmänräpäyksessä polvillaan +lukien Pater Nosteriaan. + +"Pater Noster -- isä meidän", ajatteli Berthelier, "se on Kristuksen +rukous. Se oli Hän, joka opetti ihmiset puhumaan tuolle Iankaikkiselle, +Loppumattomalle, meidän Isällemme. Hän tiesi mitä Hän sanoi, eikä +opettanut ihmisille valheita. Entä jos tämä olisikin totta? Entä jos +kaiken keskuksena olikin Isän sydän, ja Hän, Poika, tuli ilmoittamaan +sitä?" + + + + +XVII LUKU. + +Suuren neuvoston edessä. + + +Samana toukokuun aamuna Geneven erinomainen kokoussali, jossa +Calvin tavallisesti luennoi innostuneille oppilailleen, oli vallan +toisellaisen kokouksen näyttämönä. Suuri eli yleinen kansalaisneuvosto +piti kokoustaan siellä. Kunniakatoksella varustetussa valtatuolissa, +jossa ennen vanhaan fransiskanipriori oli istunut, ei nyt pitänyt +paikkaansa isä John Calvin, vaan neuvos Amblarde Corne, musta +virkasauvansa edessään pöydällä. Hänen kolme virkaveljeään istuivat +virkasauvoineen hänen vieressään, ja heidän lähellään rivissä +seinän vieressä olevat pöydät olivat varatut kahdenkymmenen viiden +neuvostolle. Heidän vastapäätään tiheään ahdetuissa riveissä +etupenkeillä istuivat suuren neuvoston lailliset jäsenet, kaikki +Geneven kirjoissa olevia kansalaisia. Mutta heidän takanaan ja +ympärillään salin kaikissa kolkissa aaltoili ja tunkeili meluava +joukko, joka kasvoi yhä enemmän, kunnes enää tuskin oli ainoatakaan +seisomapaikkaa jälellä. Jotkut kiipesivät pylväisiin, toiset pääsivät +ikkunoille ja seisoivat syvennyksissä, muutamat olivat pakoitetut +pysyttäytymään ovissa tai tunkeilivat käytävissä ja portailla. + +Tiheästä väenjoukosta kuului yhtämittainen humina ja kohina kuten +mehiläisparvesta, ja lisäksi vaihteen vuoksi tilapäisiä kiljahduksia +ja huutoja. "Rutto sinun pyhimyksillesi!" -- "Ooh, libertini! Iskekää +hänet maahan, työntäkää ulos!" -- "Alas konsistoriumi!" -- "Rhôneen +teidän joukkonne!" Silloin huusi ensimäinen neuvos: "Järjestykseen, +järjestykseen! Hiljaa, kansalaiset! Järjestykseen, sanon minä, +järjestykseen!" + +Viimein palautettiinkin järjestys ja syntyi tarpeeksi hiljaisuutta, +jotta suurin osa joukosta voi kuulla Amblarde Cornen äänen. Ja kun +he sen kuulivat, lisäytyi äänettömyys, sillä hänen sanansa olivat +tärkeitä heille kaikille. Hän puhui viime mellakoista, joita muutamat +paha-aikeiset henkilöt, hillittömät kansalaiset ja kelvottomat +toverit, olivat panneet toimeen. Hän puhui heidän huonosti verhotuista +aikeistaan saattaa Geneven suuruus ja valtiollinen merkitys tyhjiin +ja tehdä siitä riidan ja häiriön pesä. Jumalan laupiaasta sallimasta +he kuitenkaan eivät olleet onnistuneet, vaan päinvastoin joutuneet +sopivalle ja hyvin ansaitulle rangaistukselle alttiiksi. He kuvailivat +tekosyyksi vieraasta vaikutuksesta ja erittäinkin niistä Ranskan +pakolaisista johtuvaa vaaraa, jotka nyt asuivat heidän seassaan. Mutta +jokainen tiesi, että nämä arvoisat ja kunnioitettavat henkilöt -- + +Nyt salin perältä kuuluva melu minuutti minuutilta kasvaen saavutti +semmoisen voiman, ettei sitä voitu jättää huomioonottamatta. Puhuja +keskeytti antaakseen yleisölle ankaran moitteen. + +Silloin tunkeutui läheisiltä penkeiltä eräs henkilö esiin ja sanoi: +"Suvaitkaa kuulla, teidän korkea-arvoisuutenne, täällä on eräs +sanantuoja, jonka uutiset tuntuvat olevan tärkeitä. Hän vaatii päästä +puhumaan kunnioitettavien neuvosten kanssa, muttei voi päästä ahdingon +läpi." + +"Tehkää siis tietä hänelle, me tahdomme kaikki kuulla häntä!" sanoi +neuvos Corne. "Tehkää tietä, tehkää tietä!" kaikui salin halki. + +Se ei ollut niin helppoa tuossa tungoksessa. Kumminkin se viimein +kärsivällisyyttä käyttäen saavutettiin. Kaksi miestä kaupungin +vartiostosta tuli hennon naisenpukuun puetun olennon kanssa neuvosten +eteen. + +"Hurskaat pyhimykset! Mitä meillä tässä on? Tyttökö?" huusi eräs +neuvoston jäsen, josta ei koskaan saatu selvää, sillä kukaan ei +tahtonut omistaa tuota protestantille sopimatonta huudahdusta. Vavahdus +ja hämmästyksen liikutus kulki kaikkien kokoutuneiden läpi. + +Ensimäinen neuvoksista sai, kuten sopi odottaakin, ensin puhelahjansa. +"Mitä tämä kaikki merkitsee?" hän kysyi. "Mitä tarkoitatte, kaupungin +vartijat, tuodessanne tämän neidon tänne?" + +"Anteeksi, teidän kunnia-arvoisuutenne, se on poika", alkoi eräs. + +"Hyvin kunnioitettavat neuvokset, hän on Norbert de Caulaincourt ja hän +tulee Pregnystä tuoden meille uutisia", selitti toinen rauhallisemmasti. + +"Puhu siis, neito tai nuorukainen, kumpi tahansa lienet", sanoi +ensimäinen neuvos. Mutta vielä puhuessaan hän hämmästyen tunsi +nahkareunustaisen viitan, jonka kantajan hän itse oli antanut +savoijalaisille Porte Neuven luona. Tähän aikaan Norbertin kertomus oli +tunnettu kaupungissa, vaikkakin hämmästyksen ja kiihoituksen, jonka se +olisi muuten synnyttänyt, nieli uhkaava ja kaikkivoittava libertinien +pelko. + +Tällä välin Norbert häpeän ja hämmästyksen valtaamana ponnisteli +saadakseen ääntä suustaan. "Se on vahdin syy", hän sanoi, "he eivät +sallineet minun mennä kotia muuttamaan pukuani." + +"Elä huoli ollenkaan puvustasi, vaan vastaa selvään, ken olet." + +"Olen Norbert de Caulaincourt." Salin läpi kulki kohina. Tuon +uhkarohkean seikkailun sankarin oli jokainen luullut kuolleeksi. +Äänten kohinassa oli sekä iloa että ihmettelyä. Muutamat nostivat +äänekkäitä tervehdys- ja riemuhuutoja, vaikkakaan ei ollut puutetta +toisenlaisistakin huudoista. "Hän petti meidät. Hän on saattanut +meidät huonoihin väleihin savoijalaisten kanssa. Hän on rikkonut +pyhän raamatun määräykset." Toiset taas huusivat: "Ei, ei, ei! Hän +on pelastanut geneveläisen neidon. Hän uskalsi oman henkensä. Hän on +rohkea nuorukainen." -- "Hänpäs on ranskalainen pakolainen ja petturi." + +Jonkinlaisella vaikeudella meteli saatiin tarpeeksi tukahdetuksi, jotta +voitiin kuulla Amblarde Cornen ääni. + +"On tarpeeksi aikaa tutkia tämän nuoren miehen asiaa, kun olemme +kuulleet uutiset, jotka hän vartiomiesten puheen mukaan tuo meille +Pregnystä. Norbert de Caulaincourt, miten sinä jouduit Pregnyhin?" + +"En ollut Pregnyssä, joka on Bernin alueella, vaan matkallani tänne +kohtasin herra Ami Berthelierin. Hän se oli ollut siellä. Uutiset ovat +hänen lähettämiänsä." + +"Kerro siis nyt kunnianarvoisalle neuvostolle, mitä herra Ami +Berthelier on pyytänyt sinun puhumaan." + +Onneksi oli Norbert noita luonteita, joita suuri vaara ja suuret +tapaukset karkaisevat, sen sijaan että hämmentäisivät. Hän puhui +rohkeasti ja lausui sanottavansa selvään, niin että kaikki voivat +ymmärtää sen. Hänen nuorilta huuliltansa tulivat ne kohtalon sanat, +jotka veivät Daniel Berthelieriltä ja hänen seuralaisiltaan heidän +viimeiset elämänmahdollisuutensa. Tämän jälkeen tiesi jokainen +läsnäolija, että petturien tuomio oli päätetty asia. Yksin tuo meluava +kokouskin vaipui vakavaan äänettömyyteen, joka oli paljoa tenhoavampi +kuin suurinkin melu ja huuto. + +"Me tahdomme keskustella nyt heti tästä asiasta" sanoi ensimäinen +neuvos tyynesti. "Mitä sinuun tulee, Norbert de Caulaincourt, on sinun +vastattava toisen kuin tämän tuomioistuimen edessä kunnianarvoisan +kahdenkymmenen viiden neuvoston halveksimisesta, petollisesta, +julkeasta ja sopimattomasta käytöksestä ja kaikkivaltiaan Jumalan +käskyistä poikkeamisesta, kuten ne esiintyvät pyhässä raamatussa. +Sentähden kunnes on aikaa ja tilaisuutta asiasi sopivaan tutkimiseen, +minä ehdoitan tässä paikalla olevan kansalaisten neuvoston luvalla +sinut toimitettavaksi Evêchen vankilaan." + +Tämä ankara puhe ei masentanut Norbertia vallan kokonaan. Hän tiesi +että kaupungin viranomaiset ja erittäinkin ensimäinen neuvos, jotka +hän oli pettänyt ja nolannut, hyvinkin olivat suutuksissaan hänen +rohkeasta tempustaan. Ken taas ei ollut suutuksissaan, oli kumminkin +pakoitettu teeskentelemään sitä. Mitä hän tosiaankaan voi muuta odottaa +asetettuaan heidän korkean arvokkaisuutensa niin naurettavaan, ehkäpä +vihattavaankin valoon heidän vihamiestensä savoijalaisten silmissä. + +Hän kumarsi päätään kuten ainakin se, ken tyvenesti kuulee tuomionsa. +Seuraavassa silmänräpäyksessä hän kumminkin sen jälkeen kohotti ja +katsoi ensimäistä neuvosta rohkeasti silmiin. "Mutta lähetättekö te +noutamaan herra Berthelieriä? Hän on vaarallisesti haavoitettu", sanoi +Norbert. + +Amblarde Cornen vakavat kasvot lauhtuivat melkein hymyyn, joko pojan +rohkeudesta tai yksinkertaisuudesta ajatellessaan että hänen tarvitsi +neuvoksia muistuttaa niin vakavasta velvollisuudesta. "On jo kylliksi +sanottu", vastasi hän, vaikkakaan ei erittäin ankarasti. "Kymmenysmies, +viekää pois vanki!" + +Sillä välin nähtiin tunkeilua eräällä takapenkeistä. Jotkut äänet +huusivat: "Tehkää tietä, tehkää tietä!" Kookas olento tunkeutui tiheään +ahdettujen istuimien lomitse, tuli esiin ja saapui kahdenkymmenenviiden +neuvoston luo. + +Ihastuen ja hämmästyneenä Norbert näki isänsä. Germain de Caulaincourt, +Geneven kansalainen, oli tähän asti kuunnellut ääneti asioita istuen +vaatimattomasti salin perällä pylvään takana. Nyt hän otti paikkansa +poikansa vieressä, asettaen toisen kätensä hänen olkapäälleen. Äänetön +katse vaihdettiin heidän keskensä. Sitten hän kumarsi neuvoksille ja +puhui: "Voivatko teidän korkea-arvoisuutenne ja täällä läsnä olevat +kunnioitettavat kansalaiset sallia, että minä, Germain de Caulaincourt, +syytän poikaani Norbert de Caulaincourtia kahdenkymmenen viiden +neuvoston halveksimisesta ja sen aikeiden tyhjiin saattamisesta?" + +Hämmästyksen sohina kuului ympäri salia. Neuvokset katselivat toisiaan +hämmästyneinä. Ainoastaan molemmat Caulaincourtit seisoivat aivan +äänettöminä, vanhempi odottaen neuvoston päätöstä, nuorempi isänsä +ystävällisen käden hillitsemänä. + +Viimein ensimäinen neuvos katkaisi äänettömyyden. + +"Herra de Caulaincourt, me tunnemme teidät todelliseksi mieheksi ja +hyväksi kansalaiseksi. Epäilemättä tämä syytöksenne ei olisi ollut +tarpeen sen todistamiseksi. Samalla kertaa kuin kunnioitamme teidän +alttiuttanne sitä kaupunkia kohtaan, jonka olette omaksenne valinneet, +emme olisi tahtoneet teidän kehittävän sitä semmoiseen äärimäisyyteen." + +"En sitä tahdokaan, herra. Toimin omasta vapaasta tahdostani. Tiedän +teidän lakinne määräävän, että syyttäjän pitää mennä vankilaan yhdessä +syytetyn kanssa." + +Norbert säpsähti, kääntyi puoliksi ympäri ja katsoi isäänsä suoraan +silmiin. Se oli katse, joka sisälsi enemmän kuin kokonaiset kirjat. +De Caulaincourt kääntyi; hänen vakava, tyyni äänensä tunkeutui +kuulijakuntaan, joka vaikeni sitä kuunnellakseen. "Vielä lisäksi minä +pidän vastuunalaisuuden tästä asiasta tulevan osaksi itselleni. Sen +mitä poikani on tehnyt -- ja myönnän, että teko oli laiton -- hän +teki rakkaudesta minuun." Käsi Norbertin olkapäällä vapisi hiukan. +"Sentähden, jos hänen pitää mennä vankilaan, minäkin menen sinne +hänen kanssaan joko syyttäjänä tai syytettynä, kummaksi hyvään teidän +kunnia-arvoisuutenne sen määrännevät." + +Seurasi lyhyt äänettömyys. Sitten neuvos Aubert kääntyen kolmeen +virkatoveriinsa sanoi: "Tämä asia, kuten minusta näyttää, kuuluu +paremmin konsistoriumille kuin neuvostolle." + +Ehdotus oli tervetullut onnellisena keinona suoriutua vakavasta +pälkähästä. Ei kukaan tahtonut lähettää vanhempaa Caulaincourtia +Evêchéhen; mutta selvää oli, että jos Norbert sinne meni, menisi +hänkin. Ei kukaan tiennyt oikein miten Norbertin suhteen oli +meneteltävä. Näiden teokratian kannattajain mielestä kirkon pastorit +ja vanhemmat olivat oikeita henkilöitä ratkaisemaan asian. Etenkin +koska Norbert oli rikkonut raamatun käskyn, tuli hänen asiansa varmasti +näiden tuomiovaltaan. + +Sillä aikaa enemmistö oli tehnyt päätöksensä lyhempää tietä. Pojan ja +isän yhdessä näkeminen, jotka molemmat olivat päässeet varman kuoleman +käsistä, noiden kahden, joista isä oli kunnostanut itsensä uskonasiassa +ja poika isänsä pelastaessaan, liikutti katsojain sydämiä kuten tuuli +metsän puita. Pienestä ja suuresta neuvostosta, penkeiltä, takaa, +sivuilta, edestä ja joukosta, joka täytti akkunat, käytävät, ovet ja +eteiset, kohosi voimallinen äänten pauhina: Päästäkää heidät menemään! +Päästäkää heidät menemään! Kauvan eläköön herra Caulaincourt, tuo kelpo +mies ja kunnon kansalainen! Eikä unhoitettu sitäkään, että hän oli +etevä ranskalainen pakolainen ja että enemmistö Genevessä taisteli +Ranskan pakolaisten puolesta. + +Ensimäinen neuvos herra Amblarde Corne ei odottanut enää enempää. +"Herra de Caulaincourt", sanoi hän, "te saatte katsoa olevanne +velvoitettu tuomaan poikanne, Norbert de Caulaincourtin eteemme, +milloin vaan kunnianarvoinen konsistoriumi sitä vaatii. Me uskomme +hänet siksi aikaa tällä ehdolla teidän haltuunne." + +De Caulaincourt kumarsi kiitokseksi ja ottaen poikaansa kädestä +vetäytyi hän tämän kanssa pois, raivaten tiensä joukon halki onnittelu- +ja hyvähuutojen myrskyn kestäessä, jossa vaihteeksi oli muutamia +vastakkaisiakin huutoja säestettynä vihellyksillä ja alashuudoilla. +Nämä tulivat pääasiallisesti vähemmistön puolelta, joka yhä suosi +libertinejä ja oli sen takia ranskalaisille pakolaisille vihamielinen. +"He ovat auttamattomasti suututtaneet savoijalaiset. He ovat häväisseet +kaupunkimme", huusivat tyytymättömät. "Kohdelkaa heitä kuten he +ansaitsevat!" Olipa joku uskalias mies kyllin rohkea lisäämään: +"Mitenkäs on isä Calvinin oman veljen laita, joka myös oli juttuun +sekaantunut. Nämä uudestasyntyneet antavat meille kauniin esimerkin!" +Tämä oli liian paljo kokoukselle, josta yhdeksän kymmenettä osaa oli +varmoja Calvinin puoltajia. "Alas petturi! Alas libertini!" kuului +kaikilta puolin. "Rhôneen hänet!" huusi jo useampi kuin yksi ääni, +ja raa'at kädet tarttuivat onnettomaan puhujaan, joka oli rohjennut +yhdistää Calvinin suuren nimen alhaiseen petokseen. + +"Järjestykseen, järjestykseen, järjestykseen!" kaikui huuto salin halki +selvästi kaiken melun ja pauhinan yli. Sitten ensimäinen neuvos nousi +seisoalleen paikaltaan pitäen kädessään mustaa virkasauvaansa. "Geneven +kansalaiset", hän sanoi, "kunnioittakaa lakeja ja suuren neuvostonne +arvoa. Pysyköön kukin paikallaan ääneti ja liikkumatta." + +Niin paljon oli uusi hallitus jo saanut aikaan Genevessä, että +sen käskyä toteltiin. Muutamien katkerain sananvaihtojen jälkeen +kokous jokseenkin tyyntyi ja teki siten asiain käsittelyn jatkamisen +mahdolliseksi. Suuret joukot eivät opi heti yhdellä kertaa +itsekunnioitusta ja itsensähallitsemista, tuota tervettä järkeä, joka +yksinään tekee vapauden siunaukseksi eikä kiroukseksi. Vaikeus on +siinä, että ainoastaan vapaus itse oikein voi opettaa sen käyttämistä. +Ne yhteiskunnat ovat onnellisia, joilla geneveläisten tavalla on yksi +tai useampia, jotka voivat ohjata, hoitaa ja sulattaa yhteen erilaiset, +yhteisnimellä kansaksi kutsutut ainekset, lujaksi ja vankaksi +kokonaisuudeksi, muuttaen siten mutaisen malmin sitkeäksi raudaksi. + +Sillä välin kun suuri neuvosto Norbertin tuomien uutisten kiihoittamana +lopullisesti päätti Daniel Berthelierin ja hänen huomattavimpien +seuralaistensa kohtalon, kulkivat molemmat Caulaincourtit tyynesti +kävellen kotiinsa Rue Cornavinille. Isä ja poika olivat taasen +tavanneet toisensa ja olivat hyvin tyytyväisiä. Norbert, joka hyvin +häpesi pukuaan, olisi halusta tahtonut päästä huomaamatta, mutta se +oli mahdotonta. Fransiskaniluostarin portille jätetty ratsu tunnettiin +helposti, sillä se oli kuulunut Baudichon de Maisonneuvelle. Hän +oli antanut sen Gabriellelle hänen matkaansa varten. Norbertin +ollessa sisällä joku vei sen takaisin entiselle omistajalleen samaan +aikaan levittäen uutista, että nuori de Caulaincourt oli palannut +Lormayeuristä ehjänä ja terveenä. Siten isä ja poika saivat osakseen +tervehdyksiä, onnitteluja ja kysymyksiä, joihin harvoja, hyvin harvoja +epäsuosionosoituksia sekautui. He olivat iloiset saavuttaessaan +viimein Antoine Calvinin oven. Silloin Norbert syöksyi oitis heidän +huoneeseensa ja ennätti onneksi pukea oikeat vaatteensa päälleen, +ennenkun hänen isäntänsä tai joku toinen perheestä oli nähnyt hänet. +Sitten hänen isänsä sanoi: "Minä menen sinun kanssasi ystäviemme luo +seuraavalle ovelle, sillä ensimäinen asia, mitä on tehtävissä, on se +että kerrot neidille uutisesi herra Berthelieristä." + + + + +XVIII LUKU. + +Norbert de Caulaincourtia kiitetään. + + +Berthelierin perheen kolme jäsentä olivat kovin huolissaan hänestä, +ja heidän murheensa kasvoi kasvamistaan, kun päivä toisensa jälkeen +kului eikä häntä vielä kuulunut. Gabrielle sitäpaitsi suri katkerasti +Norbertin takia, jonka kuolemata hän ei enää epäillytkään. Kumminkin +hän säästyi siitä, mikä teki molempien toisten surun vielä pahemmaksi, +hänellä kun ei ainakaan ollut syytä soimata mistään itseään. Claudine +sisar, joka yhä oli heikko ja sairas, puheli vähän ja Margaretakin +oli ääneti. Ei kumpikaan halunnut saattaa Gabriellea murheelliseksi +puhumalla sellaisesta, jonka olivat tehneet rakkaudesta häneen. He +eivät olleet virkkaneet siitä edes toisilleenkaan, sillä niiden vuosien +kuluessa, joina he olivat asuneet yhdessä, eivät heidän sydämmensä +olleet koskaan kohdanneet toisiaan. + +Mutta suuren neuvoston kokousaamuna Margareta, tuodessaan kuten +tavallisesti sisar Claudinelle vuoteeseen maljallisen lientä, tapasi +tämän kuten näytti nukkuvana. Mutta tarkemmin katsoen hän näki, että +kasvot olivat tarkoituksella peitetyt, samalla kun kovat nyyhkytykset +pudistivat hentoa vartaloa. + +"Tulkaa nyt tolkuillenne, neitini!" sanoi palvelija jotenkin ankarasti. +"Onko tämä oikea tapa voimistaa ja vahvistaa itseään ennen herra +Berthelierin palaamista, jos nimittäin Jumala näkee hyväksi lähettää +hänet luoksemme. Ja jos Hän näkee hyväksi päättää toisin, niin on +meidän tyydyttävä ja säästettävä kaikki voimamme sitä varten. Mutta +meidän ei tarvitse kohdata surua puolitiessä." + +"Jospa se olisi ainoastaan surua", nyyhki sisar Claudine, "mutta +tämä on syntiä. Minun suostumuksestani petokseen Jumala on mahtanut +rangaista minua ottamalla pois veljeni." + +Ollen aina valmis jumaluusopilliseen väittelyyn laski Margareta kupin +alas, risti kätensä sotilasryhdillä ja alkoi: "Ei ole kummaa, hyvä +neiti, että te saatte vaan vähä lohdutusta surussanne, jos tuollainen +on teidän käsityksenne kaikkivaltiaasta Jumalasta, joka on ne +lähettänyt teille. Mitä isäntäämme tulee, niin olipa hänen laitansa +miten tahansa, tietää Jumala sen kumminkin paremmin kuin me. Jumala +on järjestänyt kaikki ja ratkaissut sen ennenkun te ja minä olimme +syntyneet maailmaan, niin, jo ennenkun maailma oli luotukaan. Se ei ole +meidän asiamme. Yksi asia kumminkin on, joka koskee meitä; se on meidän +oma syntimme. Ja me voimme olla hyvin varmat siitä, että kun se tulee +Jumalan eteen tuomittavaksi, ei ystävä eikä veli voi ottaa syytämme tai +kantaa rangaistusta puolestamme." + +Onneksi Claudine raukka ei ollut tarpeeksi johdonmukainen viitatakseen +siihen, että syntimmekin olisi mahdollisesti edeltäpäin tiedossa +ja siis myöskin edeltäpäin määrättyä, ja jos edeltäpäin määrättyä +niin myöskin välttämätöntä. Miksi siis ollenkaan mitään rangaistusta +kannettavaksemme? Hän tarttui Margaretan viime sanoihin, mieluummin +kuin hänen esityksensä sisältöön. "Mitä syyn omakseen ottamiseen +tulee", sanoi Claudine, "niin Jumala tietää että minä teen sen." + +"Eipä niin, että te tarvitsisitte itse asiassa niin suuren osan siitä", +myönsi Margareta anteliaasti. "Se oli minun tekoani. Te ette tahtonut +ja minä houkuttelin teidät petokseen." + +"Oi, mutta teistä kentiesi se ei näyttänyt niin kovin väärältä. Minä +taasen tiesin, että Norbert raukka oli harhaoppinen ja että hänen +sielunsa tulisi kadotetuksi aivan ijäksi, ja toiselta puolen Gabrielle +olisi voitu voittaa oikealle kirkolle ja tulla pelastetuksi sieluineen +ja ruumiineen. Mutta entä sitte veljeni! Amin sydän oli aivan +murtumaisillaan, sillä Gabrielle on hänen oikea silmäteränsä." + +"Ja se on taivaan totuus, neitini! Minä myös, minäkin ajattelin +herraa ja lasta itseään. Savoijalaiset olisivat voineet tehdä hänet +onnettomaksi, kukatiesi saattaneet hänelle kuoleman keskuudessaan." + +"Me molemmat odotimme omaa hyväämme, eikä suinkaan pahaa toisillemme." + +"Me odotimme hyvää loppua, unhottaen keinon kehnouden. Yhtä kaikki on +tämä raskaampaa minulle kuin teille." + +"Eipä niinkään! Te ette tee sovitusta ettekä pelkää kiirastulta." + +"Sovitusta! Kiirastulta!" sanoi Margareta ylenmäärin +ylenkatseellisesti. "Mitä ne ovat ollakseen sielun ja Jumalan välillä, +joka sen on tehnyt? Ei mitään! Mitä minä pelkään, se on aivan eri asia. +Minä, juuri minä, joka kaikella tunnollani ja tiedollani voin siten +tehdä syntiä, voinko minä olla todellakaan Jumalan valittuja?" + +"Ja kumminkin", sanoi Claudine lempeästi, "on hän hyvin laupias ja +hellä armossaan." + +"Niin, uskollisilleen." + +"Mutta onko kenkään koskaan voinut olla uskollinen, ellei Hän ole ensin +armollinen?" kysyi Claudine. Hänen sanansa olivat viisaammat kuin +hän itse tiesikään. "Margareta, kumpikin meistä on tehnyt väärin", +hän lisäsi, ojentaen äkillisen mielenliikutuksen valtaamana kätensä +palvelijalle. + +Karkealla, työn kovettamalla kädellään tämä kosketti sitä lempeästi. +"Mikä olen minä halveksimaan Paavilaista", sanoi hän itsekseen, "koska +en ole onnistunut tekemään omaa kutsumustani ja vaaliani itselleni +varmaksi? Ja tiedänhän minä vallan hyvin, että on olemassa ainoastaan +yksi tuomio niin hyvin sidotulle Paavilaiselle kuin päästetylle +protestantille." + +"Me olemme molemmat tehneet väärin rakkaudesta", sanoi Claudine. +"Silloin Jumala armossaan antakoon meille molemmille anteeksi!" + +"Amen!" sanoi Margareta. + +"Ja te tiedätte, Margareta", lisäsi Claudine, "te tiedätte, että on +olemassa siunattu Herramme. Jättäkäämme asia Hänen haltuunsa!" + +"Hänen haltuunsa, neitini", vahvisti Margareta. Hän ei tietänyt miksi +niin teki, mutta lähin tekonsa oli kumartua alas ja suudella sisar +Claudinen kättä. + +Gabrielle tuli näkyviin äkkiä temmaten oven auki. Hänen silmänsä +leimusivat innostuksesta, poskensa hehkuivat ja koko hänen olentonsa +oli muuttunut. "Täti! Margareta!" hän huusi hengästyneenä. "Norbert on +tullut takaisin terveenä ja eheänä! Hän tuo uutisia isältäni!" + +Norbert itse oli hänen takanaan, ja saatuaan isänsä kanssa luvan astua +Claudinen kammioon, he pian antoivat kertomuksensa tulvia molempien +naisten korville. + +Juuri kun Norbert kertoi miten oli ilmaissut itsensä nuorelle +Lormayeurille, kuultiin kova, käskevä koputus katuovelle. Se oli +muuan neuvoston lähettiläs, joka vaati häntä oitis lähtemään +opastamaan joukkuetta, jonka oli määrä mennä noutamaan takaisin herra +Berthelieriä. He aikoivat tuoda haavoitetun miehen kantovuoteessa. +Norbertille kerrottiin, että häntä varten oli varattu hevonen. + +"Teidän olisi parasta viedä mukananne herran vanha vaippa", sanoi +Margareta Norbertille. "Entä, nuori herraseni, milloin lopetitte +paastonne?" + +"Päivän noustessa sepän majalla, sillä aikaa kuin hän kengitti +hevosiani." + +"Ruoasta on ensin huoli pidettävä! Messu ja ruoka eivät ole koskaan +ketään haitanneet! -- Jumala toki antakoon minulle anteeksi tuon +kauhean asian mainitsemisen! Tässä on aamukeitos, joka on pidetty +kuumana neitiä varten. Vaikka mikä ruoka-aika tämä on!" + +"Ei, ei, en voi odottaa. Käsky on heti lähteä matkalle!" + +"Se on käsitettävä järkevästi", keskeytti hänen isänsä. "Heidänhän +pitää ensin saada joukkonsa kokoon." + +"No, hyvä siis", sanoi Margareta, "minulla on oiva salvukukko jonka +eilen paistoin neidille ja johon hän tuskin haluaa koskea. Minä vien +sen ynnä leipäsämpylän ja viinimaljan viereiseen huoneeseen, sill'aikaa +kun Gabrielle puolestaan kiittää teitä, herra Norbert, kuten on oikein +ja sovelijasta, siitä että pelastitte hänet paavilaisten käsistä." + +Istuessaan sisar Claudinen vuoteen ääressä de Caulaincourt katsoi +miettivästi poikaa ja tyttöä, jotka seisoivat lähellä ovea, kuten +Margareta oli jättänyt heidät. Sisar Claudine katseli myöskin heitä +ja kukatiesi syvemmällä tajunnalla. Viimeinen asia, joka voi kuihtua +todellisessa naissydämessä, on osanottava myötätuntoisuus lemmityn ja +vaalitun nuoren sisaren, lapsineidon, puhkeavaa elämää kohtaan. Noista +kahdesta, jotka seisoivat siinä yhdessä, heräsi hänen ajatuksissaan +toiveita, jotka ulottuivat kauaksi tulevaisuuteen. Vaikkakin Claudine +paljon piti poissaolevasta Louis de Marsacista, toivoi hän sydämessään +kuitenkin tämän nyt unhottuneen. + +Hänen mielestään olisi Gabriellen pitänyt punastua ja miettiä sekä olla +kykenemätön sanaakaan lausumaan. Mutta sen sijaan tyttö puhui vapaasti, +kuten olisi Norbertkin ollut tyttö tai hän itse poika. + +"Oi Norbert! Kiittääkkö teitä? Mutta miten voin sitä tehdä? Ei, en voi +sitä tehdä, vaikka menisi henkeni. Te olette pelastanut sen, mutta +minä --." + +Mutta nyt viimeinkin liikutuksen väreet kulkivat hänen kauniiden +kasvojensa yli ja hän vaikeni. + +De Caulaincourt ja Claudine näkivät ainoastaan kaksi nuorta edessään, +mutta kumpikin näistä kahdesta huomasi erään kolmannen, joka seisoi +heidän välillään. "Te olette pelastanut minut hänelle", sanoi toisen +sydän. "Olenko pelastanut teidät ainoastaan hänelle?" oli toisen ajatus. + +De Caulaincourt astui kohteliaasti väliin. "Kallis, nuori neitini, +poikani pitää riemunaan ja kunnianaan että on saanut palvella teitä. +Säästäkää siis, pyydän teitä, kiitoksenne, joita suvaitsette antaa +hänelle -- vaikkeivät ne olekaan tarpeen -- siksi kunnes hänellä on ilo +tuoda takaisin isänne, jonka, siihen luotan, hän on tekevä vielä tänä +iltana." + + + + +XIX LUKU. + +Kuuluisa Ami Berthelier. + + +Ami Berthelier oli lähtenyt matkaan Genevestä yksinäisenä, murtuneena +miehenä, sydämestään surullisena ja katkerana ja miltei ystävätönnä. +Se oli loistava todistus hänen yksin elämisestään, että hänellä +syntymäkaupungissaan, jossa jok'ikinen tunsi toisensa, ei ollut ketään +johon hän voi kääntyä, kun hän sattui tarvitsemaan pientä lainaa, +vaan täytyi hänen turvautua lainsuojattomaan, maanpakoon ajettuun +sukulaiseensa. Ja vieläpä juuri tätä seikkaa voisivat kansalaiset pitää +loukkauksena ja todistuksena rikoksellisesta yhteydestä kapinallisten +kanssa. + +Ja sitte oli koko homma ollut epäonnistunut. Hän oli nyt +palausretkellä, haavoitettuna ruumiiltaan ja sielultaan. Hän oli +saanut ivaa, solvauksia, vieläpä väkivaltaakin osakseen noilta, +jotka kantoivat hänen nimeään ja joiden isät olivat olleet hänen +nuoruudenystäviään ja seuralaisiaan. Kumminkin, omituista sanoa, oli +hänen palauksensa pelkkää riemukulkua. Geneven miehet, kuumasydämiset +ja nopeat palkitsemaan ystäviä ja rankaisemaan vihamiehiä -- eivätkä +he koskaan jättäneet asiataan keskeneräiseksi -- ottivat tarkasti +huomioon ne palvelukset, joita hän oli toimittanut heille. Jokainen +suuressa neuvostossa läsnäoleva uskoi, että herra Berthelier oli +keksinyt suuren libertinien salaliiton ja lähettänyt ilmoituksen +siitä kaupunkiin, mikä olikin totta. Mutta enemmistö uskoi myöskin, +että hän oli mennyt Pregnyhiin ja saavuttanut serkkunsa luottamuksen +juuri tässä tarkoituksessa -- joka ei kumminkaan ollut totta, mutta +kaunistukseksi lisätty kertomuksen kulkiessa suusta suuhun. Sentähden, +kun samana iltana ylpeä vartio, jonka neuvokset olivat lähettäneet +vastaan, toi kotiin haavoitetun kansalaisen Porte de Riven tietä, +niin koko kadun asukkaat ja samoin kaikkien muiden katujen, joita +hänen oli kulkeminen, tulivat ulos tervehtimään häntä ja osottamaan +hänelle kunnioitustaan. Hyvähuudot ja kirkuna täyttivät ilman. "Kauvan +eläkööt kaikki hyvät kansalaiset! Kauvan eläköön Berthelier, jolla on +uskollinen sydän Geneveä kohtaan! Jumala antakoon teille terveyttä +ja paranemista, hyvä herra Berthelier! Te olette uudesti rakentanut +vanhan nimen!" Vieläpä joskus kuultiin "hyvän herra Berthelierin" +sijasta "ihmeteltävä Ami Berthelier", ja olipa vielä ääniä, jotka +antoivat hänelle yhäkin korkeampaa kunniaa, huutaen hänelle: "kuuluisa +Ami Berthelier." Kuudennentoista vuosisadan geneveläisistä oli sana +"kuuluisa" erinomainen kunnianimitys. Kun hän kulki Port Patin yli, +jonka molemmilla puolin oli korkeita rakennuksia, tuli eräästä +huoneesta ulos mustaviittainen, ei kovin kookas olento, joka näytti +käskemään tottuneelta. Silloin kuului kunnioituksen kohinaa ja hattuja +nostettiin, sillä se oli herra Jean Calvin. Hänen viittauksestaan +paarinkantajat seisattuivat ja joukko teki tietä. Berthelier, joka +näytti hyvin väsyneeltä ja kalpealta, koetti nousta, mutta Calvin +viittasi häntä pysymään alallaan ja toivotti hänelle vakavalla ja +kunnioittavalla äänellä terveyttä ja paranemista. Sitten hän kättään +kohottaen siunasi häntä samalla vanhalla tavalla, millä ennen muinoin +Israelin järjestettyjä joukkoja oli tervehditty. Oli ensi kertaa, kun +nämä kaksi miestä kohtasivat toisensa niin lähekkäin. Ami Berthelier +sanoi hiljaan "amen". Suuri mies kääntyi poispäin ja silloin kohotti +silmänsä kiinnittäen ne Norbertiin, joka ratsasti lähellä paareja. +Pojan pää vaipui yhä alemmas tuon terävän, läpitunkevan katseen edessä. +Hän ainoastaan toivoi, että hänen koko olentonsa voisi vajota sen +mukana pois hevosen selästä sillan läpi alas veden alle. Ja kumminkaan +ei herra Calvin tehnyt hänelle pahaa, hänen suureksi huojennuksekseen +ei edes puhunutkaan. + +Viimein Berthelier tuli omalle ovelleen, missä de Caulaincourt, Antoine +Calvin ja kaksi hänen poikaansa seisoivat valmiina voimakkaiden +käsivarsiensa avulla asettamaan hänet vuoteelleen. Mutta Gabriellen +kirkkaat kasvot olivat hänen paras tervehdyksensä. Claudine seisoi +Gabriellen vieressä, sillä uutinen Amin tulosta oli antanut hänelle +voimia nousemaan ja kohtaamaan häntä ovella. Margareta ainoastaan +ei tervehtinyt herraansa. Hänellä oli liian kiirettä auttaessaan +ja ohjatessaan kantajia sekä näyttäessään heille tietä huoneeseen, +jonka hän oli tehnyt tulijalle valmiiksi. Hän tuskin puhuikaan tai +edes näytti katsovankaan Amiin, ennenkun tämä oli mukavasti asetettu +pehmeälle patjavuoteelle, hienoille, lumivalkeille liinalakanoille, +jotka hän niin oli huolellisesti valmistanut. Sitten Margareta meni +ulos ja sanoi sisar Claudinelle: "Neitini, teidän on laittauduttava +pian, hyvin pian kuntoon. Veljenne ei vielä voi tulla toimeen ilman +apuanne. Mutta kauvan hän ei teitä tarvitse." + +"Siis luulette --" Claudine sammalsi. + +"En luule mitään. Aika luulemiseen tulee kylläkin pian. Nyt on aika +rukoilemiseen, neitini. Olkaa innokas rukouksessa Herralle, jotta Hän +ilmaantuisi herra Berthelierille." + +Margareta pyytämässä katoolilaista rukoilemaan! Se oli ihmettä! Ennen +sitä aamua ei hän olisi voinut niin tehdä. Kentiesi hän ei olisi niin +tehnyt nytkään, jos olisi ollut aikaa ajattelemiseen. Mutta mitäpä +meistä itsestämmekään tulisi, jollemme joskus onneksi menettelisi +ristiriitaisesti periaatteittemme suhteen. + +"Aivan varmaan rukoilen veljeni puolesta", Claudine vastasi, "ja +vieläkin enemmän sen vuoksi, että hän on tehnyt kunnon työn erotessaan +kehnosta sukulaisjoukostaan ja paljastaessaan heidän salaliittonsa." + +"Kaikki hyvät työmme ovat vaan repaleisia riepuja", sanoi Margareta, +joka oli hyvin väittelyhaluinen. "Mutta nyt -- hän kutsuu minua!" + +Se mitä Berthelier halusi, oli että Margareta pyytäisi herra de +Caulaincourtia tulemaan hänen luokseen muutamiksi silmänräpäyksiksi. +Ami näytti Margaretasta niin heikolta ja sairaalta, että tämä epäili +tuon pienenkin ponnistuksen olevan liikaa; hänen sydämensä ei +kumminkaan voinut sallia, että hän kieltäisi mitään Amilta. Viimein +nuo kaksi ystävystä katselivat toisiaan silmästä silmään ja vaihtoivat +lujia kädenpuristuksia, joita miehet toisilleen antavat kun he +luottavat toisiinsa sielunsa pohjasta. + +"En voi unhoittaa niin kauvan kuin elän, enkä sen jälkeenkään", sanoi +de Caulaincourt, "että te minun tähteni uhrasitte oman karitsanne." + +"Ja neidon tähden", Berthelier vastasi, "poikanne mieli uhrata +henkensä. Se seikka, ettei kumpaakaan uhria vaadittu, ei ollut heidän +eikä meidänkään ansiomme. Mutta nyt, herrani ja ystäväni, olen +lähettänyt noutamaan teitä, nähdessäni että tulen kuumeiseksi ja +ajatukseni voivat mennä sekaisin, kertoakseni teille vielä tunnollani +ollessani, että tuossa majassa tien ohessa kohtasin erään ystävänne." + +"Mitä, ystävän? Senkö savoijalaisen, jolle puhuin evankeliumista +ennenkun priorin miehet ottivat minut kiini?" + +"Ei! En sitä ystävää, jota te olette auttanut, vaan sen joka auttaa +teitä. Erään, jota etsimään minua usein olette kehoittanut. Mutta minä +en silloin vielä ymmärtänyt." + +De Caulaincourt käsitti nyt asian ja hänen kasvonsa kirkasti +ihmeellinen ja äkillinen riemu. "Oi Jumala, minä kiitän sinua!" hän +sanoi. + +Mutta Berthelierin täytyi nyt sanoa: "Menkää nyt, ystäväni, sillä minä +olen hyvin väsynyt ja voin tuskin nukkua. Kiittäkää kelpo poikaanne +puolestani. Arvelen että kun hän kasvaa mieheksi, hän saattaa meidät +kaikki varjoon. Hyvää yötä! Jumala olkoon teidän ja hänen kanssaan!" + +Seuraavana ja useana päivänä jälestäpäin Genevessä muuta tuskin +ajateltiinkaan kuin Daniel Berthelierin ja hänen toveriensa tuomiota. +Ami Berthelierin veres todistus teki kerrassaan lopun kaikesta heidän +toivostaan. Vähä sitä tosin oli ollut ilman tätäkin. Turhaan Daniel +Berthelierin ijäkäs ja kunnioitettu äiti oli saapunut Geneveen +rukoilemaan polvillaan poikansa armahtamista hänen marttyyri-isänsä +tähden. Neuvosto oli taipumaton. Daniel tuomittiin kolmen enimmän +syyllisen toverinsa kanssa mestauslavalle. Philibert Berthelier, +Ami Perrin ynnä toiset isänmaasta karkoitetut libertinit tuomittiin +jatkuvaan maanpakolaisuuteen ja heidän seuralaisensa vähempiin +sakkoihin. Pula kaupungin kohtalosta käänsi yleisen huomion pois +Gabriellen ja Lormayeurin kreivin asiasta. Tosin muutamissa piireissä +paljon pelättiin suuttuneen savoijalaisen kostoa epäämättömän vaikka +tarkoittamattoman petoksen tähden. + +"Teidän on parempi olla varuillanne", sanoi Ami Berthelier neuvos +Aubertille, joka kävi hänen luonaan ammattiasioilla, taitava lääkäri +kun oli. "Ennen kuin ennätätte pitää varannekaan, on vanha kreivi jo +porttinne luona sadatellen meitä kaikin voimin." + +"Mitä hän voi enempää tehdä", sanoi Aubert, "kuin mitä hän on jo tehnyt +kahtenakymmenenä vuotena? Tehköön hän mitä tahtoo, te voitte keventää +mielenne, sillä emme toista kertaa pyörrä ympäri antaaksemme hänelle +tyttöä." + +"Ei. Mutta meidän on maksaminen vankien lunnaat hyvissä Geneven +kruunuissa kuten kunniallisten miesten tulee." + +Aubert ei katsonut asioita aivan tässä valossa. Mutta hän pysyi +rauhallisena, haluamatta antautua sen pitempään väittelyyn. Tähän +varovaisuuteen olikin syytä, sillä Berthelier oli hyvin sairas. Aikaa +myöten ei mitään paranemista tullut, vaan päinvastoin pahenemista. +Haavakuume toi mukanaan yhtämittaisen kuumeen, joka, vaikka lievääkin +oli, ei koskaan jättänyt häntä kokonaan ja vähitellen kalvoi hänen +vähäiset elinvoimansa. Kaikki mitä hellin huoli voi saada aikaan, +tehtiin hänen hyväkseen. Margareta ja Gabrielle hoitivat häntä +uhraavaisesti ja sisar Claudine auttoi niin paljo kuin voimansa +sallivat. Kaupungin paras lääkärinapu oli hänen käytettävänään. Bénôit +Dexter, Calvinin oma lääkäri ja harras ystävä, oli alinomaa pitämässä +huolta ja usein neuvotteli apulaistensa kanssa. Aubert antoi lääkkeitä, +jotka olivat paljoa voimakkaampia ja annettiin paljo suuremmissa +annoksissa kuin mitä nyt sallittaisiin. + +Sairaan ajatukset harhailivat usein toisaalla ja hänen tiedottomat +lausuntonsa ilmaisivat hänen katkeria tunteitaan erilläänolostaan, +toiselta puolen kansalaistoverien joukosta, toiselta omista +sukulaisistaan ja aikaisemmista ystävistään. Asia, joka antoi hänelle +raskasta murhetta, oli rouva Amblarde Berthelierin kieltäytyminen +Genevessä ollessaan käymästä katsomassa häntä, koska piti Amia poikansa +pettäjänä. + +"Elkää sitä surko", oli de Caulaincourt sanonut hänelle. "Nyt on +Genevessä jok'ikinen sielu ystävänne." + +Ei ollut ihmettä, että kun geneveläisillä oli niin paljo ajattelemisen +aihetta, niin vähäpätöisen henkilön kuin Norbert de Caulaincourtin +kohtalo unhottuisi ainaiseksi. Hän oli velvoitettu ilmoittautumaan +kutsuttaessa, mutta muutoin ei häntä häirittäisi. Isänsä kehoituksesta +hän alkoi uudestaan koulunkäyntinsä. Se ei kuitenkaan ollut hänelle +miksikään hyödyksi. Hän ei ollut koskaan suurestikaan mieltynyt tuohon +pikkumaiseen piiriin eikä koulupojan jokapäiväisiin toimiin. Hänen +halunsa oli vaaroihin ja seikkailuihin. Hän teki vähän työtä eikä +luultavasti olisi tehnyt ollenkaan mitään, jollei hän olisi päättänyt +välttää rangaistusta. Hän tunsi ja piti itseään miehenä, vaikkakin +käyttäytyi joskus lapsen tavalla. + +Hänen suurin murheensa oli, että Gabrielle enemmän kuin kukaan muu +antoi hänen tuntea, että piti häntä vielä lapsena. Hän oli päättänyt +olla ja katsoi olleensakin koko kummallisen seikkailunsa ajan +täydellisesti rehellisenä Louis de Marsacia kohtaan. Kumminkin koko +ajan oli pyytämättä, huomaamatta hiipinyt hänen sydämeensä toivo, +että hän Gabriellen silmissä voisi olla sankari. Ja kukapa tiesi, +mitä vielä voisi tapahtua! Mutta sen sijaan että olisi ollut sankari, +kulkeva ritari, voitollinen seikkailija, hän huomasi itseään pidettävän +kelpo poikana, ystävällisenä, epäitsekkäänä, nuorena veljenä, joka oli +auttanut ja pitänyt Gabriellesta kuten veljen tulee. Kuudennellatoista +vuosisadalla, vielä enemmän kuin nyt, oli poika lapsi, kunnes hänestä +kumminkin kylliksi aikaiseen tuli mies. Eipä ollut kummaa, että +Norbertista oli vastenmielistä tulla lähetetyksi takaisin koululaulun +ja kirjojen luo sekä tottua kuriin, sittekun oli näytellyt neitoa ja +kohdattuaan Savoijan ritareita heidän omilla alueillaan. + +Viimein tuli hänen osakseen hitunen kuuluisuutta, mutta semmoisessa +muodossa, että hän vallan hyvin olisi voinut luopua siitä. Hänen +asiansa oli lähetetty konsistoriumiin, jolla oli hoidossaan kunnan +sekä uskonto, tavat että siveys. Jonkun aikaa tuolla kunnianarvoisella +virastolla oli kyllin työtä käsitellessään tuomituita libertinejä ja +järjestäessään heidän asioitaan, mutta viimein se sai aikaa muiden +asioiden lomassa muistaakseen nuorta Norbert de Caulaincourtia tälle +jotenkin epäedullisella tavalla. + +Neuvokset olivat aina edustettuina konsistoriumissa yhden jäsenen +kautta, joka tällä kertaa sattui olemaan Aubert. Päivänä, jolloin +Norbertin asia tuli käsiteltäväksi, hän kävi katsomassa Berthelieriä +ja vei uutiset de Caulaincourteille, joille hän kertoi käsiteltävinä +olleet asiat. + +"Teidän pitää yhtä kaikki olla valmistuneina pahimpaan", hän sanoi (ei +kumminkaan Berthelierin huoneessa), "vaikk'en minä puolestani luule +mitään vakavaa seuraavan siitä. Itse asiassa tiedän aivan vastaista. +Pastori Michael Cop esitti asian sanoen, että nuorukaista Norbert de +Caulaincourtia pitäisi rangaista ankarasti sekä omaksi parannuksekseen +että esimerkiksi muille. Vaikkakin viimemainittuun seikkaan nähden +en näe paljoa syytä, koska ei kukaan muu halua tehdä samaa temppua +ilman mitään pakottavaa aihetta. Useat läsnäolevista yhtyivät häneen, +maallikkovanhimmat nojautuen painavasti siihen tosiasiaan, että Norbert +oli tehnyt kunnioitettavan neuvoston ja koko kaupungin halveksittavaksi +saattaessaan heidät näyttämään osakkailta petokseen ja vilppiin. Mutta +pastorit, ainakin kolme viidestä saapuvilla olevasta, teroittivat +innokkaasti, ettei tämä ollut suinkaan pahin nuoren miehen rikoksista. +Hän oli syyllinen silminnähtävään Jumalan lakien rikkomiseen, kuten ne +ovat annetut meille pyhässä raamatussa ja selvästi kirjoitetut Moseksen +viidennessä kirjassa, sen kahdennessakymmenennessä toisessa luvussa. +Siinä puhutaan erittäin miehelle ja vaimolle tehdyistä ja soveltuvista +vaatteista." + +"Tuo ei ole koskaan hetkeksikään johtunut mieleeni", sanoi de +Caulaincourt pelästyneenä. Sitten hetken jälkeen hän sanoi: "Mutta +jatkakaa, herra neuvos. Eikö siellä ollut ketään puoltamassa +poikaraukkaani ja esittämässä, että jos hän oli tehnyt syntiä, oli se +tehty tietämättömyydestä?" + +"Minä niin tein. Rohkenin huomauttaa, että kaiken todennäköisyyden +mukaan nuori mies ei ollut koskaan kuullutkaan kiellosta, sitä vähemmän +aikonut halveksia sitä. Mutta pastorit väittivät, että hänen olisi +pitänyt kuulla siitä ja eräs uskalsi lisätä, että teidän, herra de +Caulaincourt, olisi pitänyt opettaa häntä paremmin." + +"Kentiesi minun olisi pitänyt", myönsi de Caulaincourt nöyrästi. +"Vaikka minä en koskaan uneksinutkaan, että hän saisi semmoisia asioita +päähänsä; miten minä siis voin älytä kieltää häntä?" + +Aubert jatkoi: "Seurasi vilkas väittely. Pastorit, tarkoitan niitä +kolmea, jotka ottivat osaa siihen, pitivät tätä raskaimpana poikanne +virheistä. Muutamat maallikoista yhtyivät heihin. Mutta suurin osa +piti neuvoston häväisemistä ja kaupungin kunnialle tehtyä loukkausta +raskauttavimpana asiana. Mutta viimein kaikki yhtyivät siihen, että +hänen pitäisi tehdä julkinen synnintunnustus paljain päin ja paljain +jaloin, katujan puvussa ja kantaen sytytettyä kynttilää ja siten pyytää +anteeksi kaikkivaltiaalta Jumalalta, kunnioitettavalta neuvostolta ja +yleensä kaikilta kansalaisilta sitä mielipahaa ja häpeää, jonka hän oli +saanut aikaan." + +De Caulaincourt kalpeni huomattavasti. Tämä oli vallan kauheaa. Norbert +ei koskaan kärsisi sitä. Hän juoksisi pois, hän tappaisikin itsensä, +tai tekisi mitä tahansa välttääkseen häpeää. De Caulaincourt tuskin +kuuli Aubertin sanoja, kun tämä lisäsi, että muutamat ehdottivat +Norbertille lisäksi jonkun aikaa vankeutta. "Tahdon mennä itse heidän +luo. Tahdon rukoilla armoa", hän sanoi. + +"Hyvä, mutta se ei teille sovi, herra de Caulaincourt. Sellainen +toimi ei minun ajatukseni mukaan ole tarpeellinenkaan, koska sattui +meille kaikille, jotka olimme läsnä, aivan odottamaton välinäytös. Isä +Calvin, joka koko ajan oli istunut ääneti, kuten mies jonka ajatukset +ovat muualla, tarttui äkkiä puheeseen. 'Minun ajatukseni mukaan tästä +asiasta on ollut liian paljo hälinää', hän sanoi. 'Varmaan on poika +tehnyt väärin; kumminkin se on ainoastaan poikamainen rikos, joka on +sopivampi isällisesti nuhdeltavaksi ja rangaistavaksi kuin julkisesti +oikeudessa käsiteltäväksi. Myöskään ei saa unhoittaa, että neito oli +pelastettava.' Tietysti isä Calvinin sanat saavuttivat kunnioittavaa +huomiota ja useammat läsnäolevista myöntyivät hänen ajatukseensa. +Yksi maallikko kumminkin, jonka nimeä en tahdo ilmaista, koska se +saattaisi vahingoittaa häntä ammatissaan, oli kyllin pahanilkinen +sanoakseen, että isä Calvinilla oli hyvät syyt menetellä lievästi +nuoren Caulaincourtin suhteen, koska hänen oma veljensäkin oli +sekoittunut asiaan. Kaksi tai kolme muuta rohkeni yhtyä häneen ja +sanoa, että herra Antoine Calvinin käytös vaati tutkimista. Näihin +asioihin isä Calvin ei vastannut, kuten hänen tapansa ja tahtonsa onkin +itsekohtaisissa syytöksissä. Mutta pastori Abel Poupin lausui julki, +että Antoine Calvin oli niiden miesten kaltainen, jotka seurasivat +Absalomia yksinkertaisuudessaan, sillä hän ei tietänyt mistään +suunnitelmista. Kuului muutamia hyväluontoisia ivasanoja herra Antoinen +yksinkertaisuudesta, jolla ei varmaankaan ollut veljensä teräviä silmiä +rehellisessä päässään. Ja minä rohkenin huomauttaa konsistoriumille, +että oma virkaveljenikin, kunnioitettava herra Corne, myöskin tuli +petetyksi ja saatetuksi väärin vannomaan. Sitten herra Poupin +ryhtyi puhumaan, että Lormayeurin kreivin pitäisi saada kaupungilta +sievät lunnaat kullassa tai hopeassa kolmesta vangista, jotka hän +epäilemättä petoksen kautta oli menettänyt. Tämä oli tehtävä kuten +pyhät kirjoitukset käskevät, jotta asiat kunniallisesti suoritettaisiin +kaikkein ihmisten silmäin edessä." + +"Mutta entä poikani kohtalo!" keskeytti häntä de Caulaincourt +levottomasti. "Kertokaa minulle, miten hänen suhteensa päätettiin +menetellä." + +"Minä palaan kyllä häneen. Mutta minun on ensin kerrottava, että +kunnianarvoinen herra Baudichon de Maisonneuve, joka on sukua eräälle +noista vangeista, otti lunnasasian esille tarjoten käytettäväksi oman +kukkaronsa, johon auliuteen hän, antaaksemme hänelle tunnustuksen, +on aina valmis. Silloin sanoi kuuluisa lääkärimme ja hyvä ystäväni +Bénôit Dexter -- ja ne olivatkin ensimäiset sanat, jotka hänen kuulimme +puhuvan: 'Mutta miten on tehtävä nuoren de Caulaincourtin suhteen?' +Tällä välin useammat meistä olivat ajatelleet aamiaistaan, sillä kello +oli yli yhdentoista. Myönnän että itsekin olin kovalla koetuksella, +sillä aamukeitostani en ollut ennättänyt nauttia. Keittäjämme on +hajamielinen sulhaisensa, erään kalastajan tähden, joka oli ottanut +osaa meteleihin. Luultavasti hän kärsii jatkuvastikin siitä. Hän +tyhjensi suola-astian _pot au feu'hön_." + +De Caulaincourtin kärsimättömyys näiden asiaankuulumattomien +syrjäseikkojen takia oli vähällä voittaa hänen kohteliaisuutensa, mutta +hilliten itsensä voimakkaalla ponnistuksella hän kysyi ainoastaan: +"Mitä he sitten tekivät?" + +"Muutamat sanoivat yhtä, toiset toista. Mutta isä Calvin lopetti +väittelyn lyhyeen ja kuten luulen jokaisen huojennukseksi muutamilla +sanoilla. 'Ei ole hyvä antaa tälle asialle', hän sanoi, 'julkista +merkitystä ja kuuluisuutta. Kuten olen ennen huomauttanut, vaatii se +paremmin yksityistä nuhtelua isällisen kurin ja ojennuksen kanssa, +jonka, jos täällä läsnäolevat veljeni niin haluavat, minä itse olen +halukas toimittamaan. Kunnioitettavan konsistoriumin luvalla minä +lupaan kohdella nuorta miestä siten, että hän on todella nöyryyttävä +itsensä, pyytävä anteeksi hairahduksensa ja lupaava tulevaisuudessa +pitää yhteiskunnan lait ja pyhien kirjoitusten käskyt.' Se oli +hänen puheensa sisältö, vaikken voi muistaa joka sanaa enkä niiden +järjestystä ja muotoa. Kaikki suostuivat jättämään asian hänen +käsiinsä, ja sillä kannalla, herra de Caulaincourt, se on nykyään. +Poikanne pääsee isä Calvinin läksytyksellä ja lupauksella käyttäytyä +siivosti ja säädyllisesti tulevaisuudessa. Ja sallikaa minun sanoa, +että katson hänen päässeen hyvinkin vähällä." + +De Caulaincourt ajatteli samoin. Mutta Norbert, kun hänelle kerrottiin +mitä oli tapahtunut, ei ollenkaan ollut samaa mieltä. + + + + +XX LUKU + +Jälleen lusikan ritari. + + +Samana päivänä puhutteli Norbertia kotimatkalla koulusta vieras, +vanhemmanpuoleinen mies, joka oli puettu arvokkaaseen, harmaaseen +kotikutoiseen viittaan ja talutti kauppatavaroilla lastattua muulia. +Tämä oli, vaikkei Norbert sitä tiennyt, Muscaut, savoijalainen +nahkakauppias, jolla oli maistraatin lupa harjoittaa kaupungissa +kauppaa. Hän se oli, joka edellisellä käynnillään oli nähnyt Gabriellen +ja tuntenut hänet äitinsä näöstä. Joku nähtävästi oli osoittanut +Norbertin hänelle, sillä jätettyään muulinsa erään syrjäisen hoitoon, +hän kiiruhti tämän jälkeen ja lausui hänelle: + +"Minulla on kirje teille, nuori herra." + +"Luulenpa teidän erehtyvän. Kukapa minulle kirjoittaisi?" + +"En erehdy. Te olette se nuori herra, joka kulki naamioituna +nuoreksi naiseksi. Siis on tämä teille." Hän antoi Norbertille +pienen, kokoontaitetun paperipalan, jossa ei ollut sinettiä eikä +allekirjoitusta. + +"Keneltä se on?" + +"Eräältä, jonka te tunnette ja joka tuntee teidät. Kumminkaan ei hän +voinut panna nimeänne kirjoitukseen, koska hän ei ollut milloinkaan +kuullut sitä." + +Norbert avasi paperin ja luki seuraavaa: "Tahdotteko kohdata minua +ystävänä juuri ennen auringon laskua Savoijan puolella Plain-palaista +sen puuryhmän alla, joka on Amos juutalaisen viinipuodin takana? +Te voitte varovaisuuden vuoksi tuoda yhden ystävän mukananne, jos +tahdotte. Teille hartaasti hyvää toivova -- Viktor de Lormayeur." + +Norbert päätti tavallisella rohkeudellaan mennä oitis ja yksinään. Hän +ei tahtonut kertoa tästä isälleen eikä kellekään ystävistään, sillä +he olisivat voineet estää häntä epäillen, eikä aivan aiheettomasti, +savoijalaisten tahtovan kavaluudella saada Norbert käsiinsä ja kostaa +hänelle kepposestaan. Mutta Norbert puolestaan luotti täydellisesti +nuoren kreivin kunniantuntoon, sillä olihan tämä lahjoittanut +Norbertille hengen niin jalomielisesti. Vanhemman ja varovamman +henkilön mieleen olisi voinut johtua, ettei kirje olisikaan ollut +Viktor de Lormayeuriltä, jonka käsikirjoitusta hän ei koskaan ollut +nähnyt, vaan joltakin vihamieheltä, joka olisi käyttänyt kreivin nimeä. +Mutta Norbertin mieleen ei juolahtanut ajatella niin. Nykyisessä +yksitoikkoisessa elämässään hän oli iloinen, että jotakin uutta +tapahtuisi, ja hän odotti iltaa vilkkaalla jännityksellä. + +Hän saapui kohtauspaikalle hyvin puolta tuntia ennen auringon laskua. +Mutta mies, jota hän etsi tai joka etsi häntä, oli jo siellä vastassa +hevosen selässä, puettuna sileään, vihreään metsästyspukuun ja +hopeatorvi sivullaan. Nähdessään Norbertin hän astui alas satulastaan +viskaten ohjat ainoalle seuralaiselleen, jonka oli tuonut mukaansa. +"Hyvää iltaa, kunnon poika tai sievä neiti", hän sanoi. "Tule mukaani +puiden alle istumaan, sillä minä tahtoisin puhua kanssasi." + +Norbert katsoi kirkkaisiin nuoriin kasvoihin, kauniiseen otsaan, +ystävällisiin silmiin, hempeään suuhun ja pyöreään poskeen. Hän tiesi, +ettei mitään vaaraa tämän miehen puolelta häntä kohtaisi. Mutta hän +piti parempana seista, kun Viktor taasen istui nojaten selkä vasten +puuta. + +"Te geneveläiset olette tehneet meistä oivallisia narreja", hän sanoi. + +"Eivät geneveläiset, jotka eivät tietäneet asiasta mitään", vastasi +Norbert nopeasti, "vaan se oli minun tekoani, kuten kerroin teille." + +"Kumminkin he olivat hyvinkin iloisia saadessaan miehensä takaisin +ilman lunnaita. Toivon, että he ovat palkinneet teidät hyvin, kunnon +vihamieheni." + +Norbert nauroi. "He olivat vähällä palkita minut leivällä ja vedellä +vankilassa, jollei pahemmallakin", hän sanoi. "Ja saanko kertoa +teille, herra kreivi, että isällenne aijotaan lähettää oivallisissa +hopeakruunuissa kauniit lunnaat noista kolmesta vangista." + +"Ajattelevatko he siis voivansa riistää hänen kiukultaan aseet? Heidän +pitäisi tuntea hänet paremmin." + +"He eivät ollenkaan ajattele hänen kiukkuaan. He vaan ajattelevat sitä, +mikä on oikein ja kohtuullista", Norbert ylpeästi sanoi. + +"Heidän täytyy olla vankemmat kuin me tiedämmekään, jos he voivat +olla huomioonottamatta Lormayeurin kiukkua", vastasi Viktor melkein +suuttuneena. + +"Sepä on se läksy, joka teidän on opittava. Kuinka monta vuotta on +siitä, kuin te lusikan ritarit olette liikutelleet maata ja taivasta +suunnittelemalla Geneven hävittämistä? Oletteko jo tehneet sen? +Voitteko tehdä sitä sen kummemmasti tulevaisuudessa kuin ennenkään +olette tehneet? Jos ette, miksi siis enää vaivaatte itseänne?" kysyi +Norbert, joka puhui tälle savoijalaiselle kuten ainakin geneveläinen, +kun hän taasen geneveläisille usein puhui kuten synnynnäinen +ranskalainen. + +"Sinä olet rohkea lurjus! Mutta juuri siksipä minä rakastankin sinua ja +olen tullut etsimään sinua. Tiedä kumminkin, että isäni olisi vaatinut +korvausta miekka kädessä Geneven kaduilla jo kauan sitten, jollei +muuan tapaturma olisi saattanut hänet auttamattomasti sairasvuoteelle. +Kun minä kerroin hänelle teidän kataloiden harhaoppistenne mustista +keinoista, joiden avulla kaunis neiti ja hevonen, jolla hän ratsasti, +muuttuivat harmaiksi jäniksiksi, hän ensin kieltäytyi uskomasta minua, +vaikkakin saattojoukon miehet tukivat kertomustani. Totta kyllä, he +eivät itse olleetkaan nähneet muutosta. Semmoisia asioita ei koskaan +nähdä kun ne tapahtuvat, paholainen kyllä pitää siitä huolen. Mutta +vallan samana päivänä metsästäjät tapasivat ansasta kaksi jänistä +ja toinen niistä huusi surkeasti aivan kuin nuoren tytön äänellä, +toinen taasen oli ihan ratsunne karvainen. Siten asia oli päivän +selvä kaikille järkeville ja miettiville ihmisille. Lopuksi isäni +muutti mielensä ja uskoi sen kokonaan. Mutta sitä kiivaampi oli hänen +kiukkunsa Geneven noitia kohtaan, mikä olikin hyvin ymmärrettävää, +samoin minuakin kohtaan, mikä ei ollut niinkään käsitettävää, sillä +mitenkä voisi kukaan taistella noituutta vastaan? Hänen raivonsa oli +niin hirveä, että hän viimein lankesi tiedottomaksi." Tässä Viktor +antoi äänelleen sopivan määrän mielipahaa ja pysähtyi hetkeksi, +ennenkun pitkitti. "Lääkärit sanovat, että hän nyt on parempi ja +luultavasti elää, mutta ei missään tapauksessa voi lähteä sotaan, +-- tuskinpa koskaan enää, kuten on syytä pelätä. Kumminkin on hän +lempeämpi ja helpompi kohdella. Siten minä olen saanut häneltä luvan, +jonka hän kauvan epäsi minulta, lähteä Espanjaan ja laskea miekkani +todellisen hallitsijani Savoijan herttuan jalkoihin. Hän taistelee nyt +Espanjan kuninkaan puolesta, jolle hän on juuri saavuttanut suuren +voiton St. Quentiniksi kutsutussa paikassa. Niin pian kuin hän on +toimittanut asiat heidän hyväkseen saa hän espanjalaiset auttamaan +häntä omassa asiassaan. Sitten tulee hän armeijan kanssa voittamaan +Ranskalta takaisin vakinaiset alueensa. Minä tahdon sotia hänen +kanssaan tuossa taistelussa", sanoi Viktor de Lormayeur, miehekkään +rohkea tuli tuikkaen silmissään. + +"Sitten, kreivini, olkoon Jumala kanssanne ja kohdelkoon teitä, kuten +te olette kohdellut minua!" sanoi Norbert sydämellisesti. + +Viktor katsahti pois hänestä ja repi maasta kourallisen heinää ja +ruohoa. "Totuus on se", hän sanoi, silminnähtävästi hämillään, "että +minä jätän jälkeeni nuoren neidin, jota minä -- jonka suosion minä +omistan --" + +Norbert katsahti häneen hämmästyneenä. Varmasti oli kreivi lohduttanut +itseään hyvin nopeasti geneveläisen morsiamensa häviöstä. Hän ei +tiennyt mitä sanoisi eikä sentähden viisaasti kyllä sanonut mitään. +Viimein Viktor jatkoi, vaikkakin yhä silminnähtävästi hämmentyneenä: +"Sinä ihmettelet, ja tosiaankin on se vaikeaa selvittää. Minun täytyi +taipua isäni tahtoon ja uhrata oma tahtoni. Mutta nyt on se kaikki +ohitse. Ja minun on tarpeellista kertoa asia sinulle, koska minua hyvin +miellyttäisi saada sinut mukaani Espanjaan." + +"Minut! Lähteäkö teidän kanssanne Espanjaan!" Norbert toisti suuresti +hämmästyneenä. + +"Olen sen sanonut. En ole koskaan nähnyt nuorukaista, jonka niin +mielelläni ottaisin seuralaisekseni, -- ehkäpä juuri sinun rohkeutesi +tähden. Poika, minä teen sinusta rikkaan tai oikeammin sanoen, ruhtinas +ja minä keskenämme toimitamme sen. Voit aluksi ruveta paashikseni -- +ei, olet liian hyvä siksi. Luulenpa sinun kasvaneen sitte kun sinut +muutama viikko sitte näin." + +"Se on puvun syy", virkkoi Norbert väliin. + +"Saat siis alkaa uskottuna aseenkantajanani. Minä tarvitsen sinua +useihin toimiin, mutta ennen kaikkea luultavasti ylläpitämään +yhteyttäni erään linnan kanssa, jonka minä tunnen." + +"Mutta", sanoi Norbert, "unhoitattehan uskonnolliset eroavaisuutenne!" + +"Mitäpä siitä? Eivät kaikki meistä ole pyhimyksiä ja munkkeja. En halua +rukouksiasi, poikaseni; minä tarvitsen hienoa älyäsi, rohkeuttasi ja +uskollisuuttasi ystäviäsi kohtaan. Kun sinä olet aseenkantajani ja +uskollinen asetoverini, niin luulenpa voivani hankkia itselleni jonkin +verran omaisuutta ja nimelleni kylliksi arvoa, laskeakseni ne unelmieni +neidon jalkain juureen." + +Norbert unhoitti sen hämmästyttävän nopeudenkin, jolla nuori kreivi +näkyi vaihtavan mieltymyksensä esinettä, miettiessään toivehikkaita +suunnitelmia, jotka siten levitettiin hänen eteensä. Saada osaa +urhotöissä, tekoja toimitettavaksi, nimi hankittavaksi suuressa +maailmassa -- tuossa loistavassa maailmassa, jossa miehet ottelivat +ja taistelivat, kosivat ja voittivat kauniita naisia ja vuoroon +elivät ilossa ja huvituksissa, vuoroon seikkailuissa ja vaarallisissa +yrityksissä -- sitä hänelle nyt tarjottiin. Vaahtoava elämänmalja +hänelle tarjottiin. Yhdellä voimakkaalla siemauksella hän voisi +tyhjentää sen, jos vaan tahtoisi. Hänen poskensa hehkuivat, hänen +silmänsä säihkyivät ja hänen pojanvartalonsa suoristui. Hän näytti +tuossa ainoassa silmänräpäyksessä kehittyneen mieheksi. + +Hän polvistui toiselle polvelleen, ojensi kätensä ja laski sen kreivin +käteen kuten vasalli, joka vannoo herralleen uskollisuutta. Hänen +kätensä mukana seurasi hänen sydämensäkin. Mutta seuraavassa tuokiossa +hän veti sen pois, ja tumma varjo pimensi hänen kasvonsa. + +"Mutta --" hän sanoi. + +"Ei mitään 'muttia' minulle", sanoi Viktor iloisesti. Heikot kasvot +katsahtivat voimakkaisiin. Ja niin ystävällinen, niin voittava oli se +katse, että heikkous melkein kukisti voiman. + +Norbertin silmät painuivat alas. "Mutta entä Ranska!" hän viimein +sanoi. "Olenhan ranskalainen. En voi käyttää miekkaani Ranskaa vastaan." + +"Se asia kyllä voidaan järjestää", sanoi Viktor. + +"Ja entä isäni?" + +"Jos hän on järkevä mies, -- ja sitä en voi epäilläkään -- niin tulee +hän varmaan iloiseksi saadessaan sinulle niin hyvän tulevaisuuden." + +"Ei niin. Hän tulee vastaamaan: 'Mitä hyödyttää ihmistä, vaikka hän +koko maailman voittaisi, ja kumminkin kadottaisi itsensä?'" + +"Kadottaisiko itsensä?" toisti Viktor näyttäen samallaiselta +kuin älykäs koira, joka turhaan koettaa saada selville herransa +tarkoitusta. Juuri silloin laskevan auringon punertavat säteet +hiipivät puiden lehvien läpi, koskettaen hopeakehikköä Norbertin +vyössä ja saaden timanttisormuksen Viktorin kädessä kimaltelemaan +monivärisellä loisteella. Hän nousi ylös ja siirtyen vähä sivulle +viittasi merkitsevästi suureen tulikehään, joka juuri silloin kosketti +taivaanrantaa. + +"Pyydän, antakaa minun ajatella", sanoi Norbert. + +"Kyllä", vastasi kreivi, "siksi kunnes aurinko on laskenut." + +Norbert käänsi kasvonsa hehkuviin lännen pilviin. Aika oli lyhyt. +Jos hän ei ollut ajatellut koskaan ennen, täytyi hänen ajatella nyt. +Kumminkin hän, vaikka kuinka olisi koettanut, ei voinut ajatella mitään +muuta kuin nuorta kreiviä, hänen kasvojaan, hänen pukuaan, hänen +sotavarusteitaan ja ennen kaikkea sitä kummallista horjuvaisuutta, jota +hän oli osottanut puhuessaan uudesta rakkaudestaan heti sen hartaan +kosimisen jälkeen, jonka hän niin hiljattain oli tehnyt oletetulle +neiti Castelarille. Sillä tapaa epäilemättä ihmiset menettelivät +suuressa maailmassa, tuossa yllätyksiä ja seikkailuita ja kaikenlaisia +muutoksia täynnä olevassa paikassa, joka oli niin erilainen kuin kylmä, +jokapäiväinen ja yksitoikkoinen Geneve! Ja kumminkin Genevessä pitivät +ihmiset sanansa ja olivat uskollisia ystävilleen. Sitä todisti heidän +menettelynsä häntä itseään ja hänen isäänsä kohtaan, sen jälkeen kun +he olivat tulleet heidän joukkoonsa. Koko tämän ajan teki aurinko +laskuaan. Oh, kuinka nopeasti! Kumminkaan hän ei vielä ollut tehnyt +päätöstään eikä ollut kyennytkään sitä tekemään. Hän ainoastaan +tunsi, että hänelläkin kenties oli lupaus pidettävänään. Eikö hän +ollut sanonut: "Sinun Jumalasi pitää oleman minun Jumalani, sinun +kansasi on oleva minun kansani?" Hän sanoi ylpeästi itsekseen: "Olen +Germain de Caulaincourtin, ranskalaisen ritarin poika. Se sisältää +enemmän kuin olla Lormayeurin kreivin aseenkantaja". Mutta nyt oli +suuresta laskevasta auringosta vaan reuna enää jälellä, kapea, punainen +tuliviiva. Tuossa tuokiossa olisi sekin hävinnyt. Kaikki mitä hänellä +nyt oli, olisi kadotettu, jos hän näin lähtisi, -- hänen uskontonsa, +hänen kotinsa, ah, myöskin tämä koti Genevessä, josta hän kumminkin +niin piti. Heittääkö nämä kaikki -- se olisi oman itsensä kadottamista. +Hän ei voinut tehdä sitä. + +Käsi laskeutui hänen olkapäälleen. Nuori kreivi seisoi hänen +vierellään. "Tule, aseenkantajani", hän sanoi hymyillen. + +Norbert äkkinäisen liikutuksen valtaamana heittäytyi hänen jalkoihinsa. + +"En rupea teidän aseenkantajaksenne, herra kreivi", hän sanoi. "Niin +en _voi_ tehdä. Mutta aina olen teidän kiitollinen palvelijanne, jonka +elämän te olette pelastanut ja joka tuntee itsensä sidotuksi teihin +kaikilla laillisilla tavoilla, niin kauan kuin henkeä minussa on." + +"Jos niin on laita, niin tee miten tahdot. Mutta miksi et voi taipua?" + +"Onhan minulla isäni. Olen vannoutunut hänen omakseen ja hän Geneven +omaksi." + +"Geneven harhaoppiset voivat tulla hirteen kuten he vallan hyvin +ansaitsevatkin! Minä lupaan sinulle sellaista, jota ei kenkään heistä +voi taata sinulle. Eikä sitä voi miksikään elämäksi kutsua, jota vietät +heidän keskuudessaan." + +Norbert oli uskollinen sydämmessään. Hän ei olisi tahtonut kokonaisten +maailmoidenkaan tähden sanoa Geneven viholliselle, mitä hän oli usein +sanonut itselleen. Hän vastasi ylpeästi: + +"Olen syönyt heidän leipäänsä ja suolaansa ja he ovat kohdelleet hyvin +minua ja omaisiani." + +"Ovatko he sitte sen arvoisia, että hylkäät iloisen elämän ja sen +jälkeen pelastuksen oikeauskoisen kirkon helmassa?" + +"En tiedä minkä arvoisia he ovat, herra kreivi. Mutta ajattelen, etten +ansaitsisi luottoanne ja suosiotanne, jos minä jättäisin heidät nyt. +Olisihan se isäni ja isäni uskon hyljäämistä." + +Viktor tunsi, että hän oli voitettu. Hänen kätensä herpautuivat alas ja +hänen kasvonsa synkkenivät. + +"Koko elämässäni", hän sanoi, "en ole saanut vielä ainoatakaan asiaa, +mitä olen halunnut." + +"Herra kreivi", sanoi Norbert, jonka ääni värisi kuin +tukehtumaisillaan, "minä rukoilen teitä että annatte minun mennä. +Minulle käy liian raskaaksi, kun katselen teitä silmiin ja kuulen +äänenne. Sillä minä en tahtoisi mitenkään tehdä sitä, mitä minulta +pyydätte, enkä voikaan. Mutta jos vaikka milloin hengellänikin voin +palvella teitä --" + +"Sinä olet vastahakoinen, nuori imartelija", keskeytti kreivi +vihanpuuskalla, joka meni ohi yhtä nopeasti. "Mutta -- sepähän se juuri +on kohtaloni. En sano sen enempää. Kaikesta päättäen olet ranskalainen. +Käy omaa tietäsi. Palaa takaisin Geneveesi, koska se on niin +välttämätöntä, ja olkoon Jumala kanssasi! -- Seisahduhan kumminkin!" +Hän veti sormestaan timanttisormuksen, joka säihkyi laskevan auringon +säteissä. "Ota tämä muistoksi kiintymyksestäni niin kelpo nuorukaiseen. +Jos joskus tarvitset ystävää, toimita vain sormus minulle, ja oletpa +huomaava, etten ole unhoittanut -- Castelarin kaunista neitoa." + +Ja niin he erosivat. + + + + +XXI LUKU. + +Luopuminen. + + + "Ei minkäänlaista epäilystä voi oppia + tuntemaan muuten kuin toiminnassa." + + Carlyle. + +Kohtalon järkähtämättömyyttä vastaan ei ole suurempaa apua kuin +päättäväisyys. Moni henkinen ristiriita on kerrassaan lopetettu +kättä ojentamalla, askeleen ottamalla tai pienimmälläkin toimintaan +johtavalla vakaumuksella. Norbert käveli takaisin kaupunkiin pää +ylväästi kohotettuna ja sydän rinnassa voimakkaasti sykkien. Kahden +vuoden ajan oli hän potkinut Geneven elämän kovia ja tylyjä okaita +vastaan, ikävöiden iloja, seikkailuja, vieläpä vaarojakin, jotka +olisivat kuuluneet hänen osakseen ranskalaisen aatelismiehen poikana +ja perillisenä. Ja kumminkin nyt, kun nuo kaikki hänelle vapaasti +tarjottiin, hän käänsi selkänsä niille kaikille ja sitoi kohtalonsa +Geneveen. + +Oliko se ainoastaan rakkaudesta ja uskollisuudesta isäänsä kohtaan, vai +luuliko hän sen olevan oman itsensä tähden? Oliko olemassa toinenkin +syy, jota hän ei koskaan maininnut ajatuksissaankaan, mutta jonka +hän tunsi kumminkin aina sormenpäihinsä asti -- se syy nimittäin, +että hän Genevessä käveli samoja katuja pitkin, hengitti samaa ilmaa +kuin Gabriellekin? Epäilemättä tämä seikka tiedottomasti häntä johti. +Mutta samoin vaikutti moni muukin tunnustamaton vaikutin, mieltymys +ja taipumus. Kun hän kulki Plain-palaisin yli, muisti hän, että +vielä viime lauvantaina hän oli kunnostanut siellä itseään kaarella +ampumisessa. Jos hän pitäisi paikkansa vielä kahdessa kilpailussa, +saavuttaisi hän palkinnon. Sitten kun hän kulki Porte-Neuven läpi ja +vaelsi pitkin tuttuja katuja, tunsi hän yhtäkaikki olevansa kotona. +Kun vanha elämä Gourgollessa hälveni etäisyyteen, jäi uusi elämä +Genevessä selväksi. No niin, se ei ollut läheskään täydellistä; hyvin +olisi se voinut olla parempi, mutta myöskin pahempi. Nämä geneveläiset, +niin ankaroita kuin olivatkin puheessaan, olivat kaikessa tapauksessa +ystävällisiä toiminnassaan. Häneltä ei ollut puuttunut mitään eikä +hänen isältäänkään, siitä saakka kuin he ystävättöminä ja rahattomina +tulivat heidän kaduilleen. Ja kun hänen isänsä oli vaarassa ja +vankina, eivätkö he olleet tehneet hänen asiataan omakseen? Eikö +herra Berthelier ollut halukas uhraamaan -- oi, liiankin paljo! -- +pelastaakseen hänet? Herra Berthelier oli kerrassaan oivallinen mies. +Kun kaikki vaan olisivat hänen laisiaan! + +Nyt hän sivuutti St. Gervaisin kirkon. Hänen täytyi myöntää itselleen, +että vaikkei hän ylimalkaan erittäin pitänyt pastoreista, ei hän +kokonaan vieronut ystävällistä isä Poupinia, jonka vuoro oli ollut +saarnata tässä kirkossa viime sunnuntaina. Kumminkin oli parasta +mennä tuomiokirkkoon, sillä siellä saarnasi isä Calvin. Hän se oli +vasta mies! Hän oli Geneven kuningas, kuningas reformeeratuille koko +maailmassa, hän, tuo maanpakolainen asianajajan poika Noyonista, jonka +veli sitoi kirjoja. Norbert ei pitänyt Jean Calvinista, pikemmin +päinvastoin. Mutta kieltämättä Norbert oli ylpeä hänestä sekä +ranskalaisena että geneveläisenä. Koko sielustaan hän ihaili voimaa, +missä hyvänsä löysikään sitä. + +Kun hän vaan olisi voinut katsella ja kuunnella Calvinia turvassa +kunnioittavan välimatkan päässä! Kun vaan tuo kauhea kuva, josta +hänen isänsä päivää ennen oli kertonut, tuo keskustelu kahdenkesken +ja nuhteet eivät olisi olleet uhkaamassa häntä! Melkein hän ihmetteli +itseään, ettei ollut mennyt pois nuoren kreivin kanssa ainoastaan +siitä päästäkseen. Mutta se olisi ollut hyvin raukkamainen menettely, +kerrassaan arvoton ranskalaiselle aatelismiehelle. Niinpä niinkin, +puhuessaan kreiville oli hän puolittain unhottanut sen. Nyt se palasi +hänen mieleensä alakuloisuuden mukana. Hän toivoi kaikesta sydämestään, +että isä Calvin sallisi hänen valita nuhtelun asemasta kolme päivää +vettä ja leipää Evêchén vankikopissa. + +Tähän aikaan loistivat tähdet hänen päänsä yllä. Kaupungin vartijat +ripustivat lyhtyjään katujen kulmiin. Useiden myymälöidenkin +ulkopuolella riippuivat lyhdyt, tai olivat ne valaistut sisältäpäin. +Norbert, jota nälkä vaivasi, arveli että hänen mielikahvilansa näytti +hyvin houkuttelevalta. Hän näki selvästi siellä sisällä muutamia +maukkaita juustokakkuja, samanlaisia, joita hän kerran oli rohjennut +tarjota Gabriellelle. "Ah! Gabrielle! Ajatteleeko hän koskaan", hän +kummasteli, "että minä olen uskaltanut hänen tähtensä yhtäpaljon kuin +Louis ja ne toiset, jotka menivät Ranskaan, antaen kaikki alttiiksi +uskonsa tähden?" + +Hänen kotinsa, kun hän läheni sitä, näytti enemmän valaistulta kuin +tavallista. Joku on varmaan tullut illalliselle herra Antoinen luo. Hän +kohotti salvan, astui sisään ja meni suoraan ruokailuhuoneeseen. + +Kaikki istuivat tavallisessa järjestyksessä, miehet hatut päässään ja +palvelija Jeanette pöydän takana. De Caulaincourt katsahti ylös ja +sanoi: "Tulet myöhään, poikani". Jacques, nuorin Calvineista, nousi +tuodakseen hänelle tuolin ja asetti sen ainoalle soveliaalle paikalle +hänen isänsä tuolin ja vieressä istuvan vieraan väliin pöydän päähän. +Hänet Norbert tunsi samaksi henkilöksi, joka oli antanut hänelle nuoren +kreivin kirjeen. Herra Muscaut myöskin tunsi hänet ja ilmaisi ilonsa +kohdattuaan niin erinomaisen rohkean ja hienotapaisen nuoren herran. +"Vaikkakin", hän lisäsi, "ollakseni avomielinen teitä kohtaan, nuori +herra, juuri teidän käytöksenne johdosta ovat geneveläiset tulleet +hyvin vähän suosituiksi meidän maassamme. Olipa se hirveä leikki, +jonka te teitte herrallemme! Ja niin kiukkuiseksi se hänet teki, +että hän sai pyörtymiskohtauksen, eikä arvattavasti tule entiselleen +enää koskaan. Mutta takaanpa teille, että hänellä on kylliksi järkeä +jälellä kieltääkseen jokaista meistä tulemasta lähellekään teidän +kaupunkianne. Se on kovaa minunlaisilleni köyhille miehille, joiden on +ansaittava leipänsä ja jotka tietävät vallan hyvin, että vaikka Geneven +harhaoppisista voidaan sanoa mitä tahansa, Geneven kruunut kumminkin +ovat hyvää rahaa ja käyvät korkeimmasta kurssista. Olen uskaltanut +tänne salavihkaa, niin sanoakseni. Sillä ihminen ei voi syödä ja juoda +vuohennahkoja. Minulla on niitä kylliksi käsissäni peittämään teidän +suuren tuomiokirkkonne ja vielä hieman muuta lisäksi." + +Arvoisa herra Muscaut elätti itseään ostamalla nahkoja paimenilta ja +metsästäjiltä Savoijan vuoristossa ja myömällä niitä taasen hyvällä +voitolla Geneven nahkureille. Hänellä oli samoin kuin muutamilla +muillakin harvoilla neuvoston turvakirja, jonka nojalla hän tuli ja +meni mielensä mukaan, vaikkakin keskinäinen riita Savoijan herrain +ja Geneven kansalaisten välillä oli kiivaimmassa toiminnassaan. Se +oli hän, joka edellisen vierailunsa aikana nähdessään Gabrielle +Berthelierin kyseli hänen vanhempiaan, ja ilmoittamalla vanhalle +Lormayeurin kreiville saattoi tämän vaatimaan neitoa takaisin. Aina +Norbertin seikkailuihin asti hän oli ollut pikemmin kreivin suosikki. +Mutta siitä saakka hän oli hyvin pitänyt varansa pysyäkseen poissa +hänen näkyvistään. Hänen ei kumminkaan tarvinnut palata uudestaan +Geneveen. Hän arveli, että koska geneveläiset olivat onnistuneet +veijauksessaan, jommoiseksi hän sitä luuli, he arvattavasti tulisivat +olemaan hyvällä tuulella. Antoine Calvin oli hänen vanha tuttavansa. +Tämä, ollen ammatissaan todellinen taiteilija ja aina pyrkien +kehittymään täydellisyyteen, valitsi aina itse nahat, jotka työhönsä +tarvitsi, vaikka taitava turkkuri jälestäpäin valmisti ne hänelle. +Muscaut tunsi ne eri laadut, joita hän suosi, ja piti niitä aina +varalla hänelle, välittämättä ollenkaan siitä tosiasiasta, että ne +olivat määrätyt kauheiden harhaoppisten kirjojen kansiksi. + +Illallisen jälkeen nuori Jacques Calvin saattoi vieraan lamppu kädessä +tämän ravintolaan Mustaan Joutseneen. Sillä välin Norbert kertoi +isälleen koko keskustelunsa nuoren kreivin kanssa mitään salaamatta ja +näytti hänelle sormusta, jonka tämä oli antanut. + +De Caulaincourt oli hyvin liikutettu. Hänen harhaan mennyt poikansa oli +siis kumminkin ollut uskollinen isälleen ja isänsä Jumalalle! Häntä oli +koeteltu, eikä hän ollut langennut, vaikka kiusaus ei ollut vähäinen. +Eikä hän kumminkaan todella arvannut, kuinka suuri se itse asiassa +oli ollut. Hän ei sanonut paljo. Tämä aika oli paremmin voimakkaan +toiminnan kuin monien sanojen aikakausi. Kumminkin hänen tyyni: "Olet +tehnyt hyvin, poikani", täydellisesti tyydytti Norbertin sydäntä. + +Heidän välillään seurasi tuollainen hiljainen hetki, jotka joskus ovat +sanoja paremmat. Norbert keskeytti sen sanomalla: + +"Isä, arvelenpa että minun pitäisi kertoa tästä herra +Berthelierillekin. Luuletteko hänen olevan kyllin hyvinvoipa tänä +iltana?" + +"Hän on varmasti parempi tänään. Hän on ollut vapaa kuumeesta ja vaan +vähäsen tuntenut tuskia. Menkäämme katsomaan." + +Sen he tekivätkin. Berthelier, istuen hyvin kalpeana ja tyynyjen +tukemana vuoteessaan, kuunteli heidän kertomustaan suuresti +jännitettynä. Kun he olivat lopettaneet, sanoi hän: "Tämä kaikki +vakaannuttaa minua päätöksessäni, joka minulla on ollut mielessäni, +kun vaan jaksaisin vähääkään ajatella. Gabriellen pitäisi toimittaa +kaikkien lakisääntöjen mukainen muodollinen siirto, joka voidaan +tehdä testamentiksi, kaikista vaatimuksistaan Castelarin tiluksiin +sukulaiselleen Lormayeurin kreiville Viktorille." + +"Mutta luuletteko Savoijan tuomioistuinten tunnustavan oikeaksi minkä +hyvänsä asiakirjan, jonka me saatamme vahvistaa Genevessä?" + +Berthelier hymyili. "Jos me vaatisimme tiluksia, niin eipä meillä +taitaisi olla mahdollisuutta tulla kuulluiksi", hän sanoi. "Mutta +koska nyt luovumme niistä, niin se muuttaa asian aivan toiseksi. +Luulisin tällaisen asiakirjan olevan hyvinkin hyödyksi. Nuori kreivi +saa varmasti herttuan suostumuksen, ja jos hän pääsee oikeuksiinsa, +katsoo hän kyllä omaa etuaan asiassa. Sitten ajattelen vielä", hän +lisäsi hetken vaitiolon jälkeen, "että herra Muscautin pitäisi käydä +neuvoksien luona ja pyytää jonkinlainen lupaus heiltä nuorelle +kreiville siitä, että nämä asiat täten toimitetaan. Jotenkin myös +pitäisi järjestää vankien lunnaat, jotka kaupunki kieltämättä on +vanhalle kreiville velkaa." + +"Se koskee minua kaikista lähimmin", sanoi de Caulaincourt. "Mutta +mitä siinä suhteessa voin tehdä? Elänhän itse täällä olevien veljieni +hyväntahtoisuudesta." + +"Isä" keskeytti Norbert hänet äkkiä, "onhan meillä sormus, jonka nuori +kreivi äsken antoi minulle. Timantti on suuri. Katsokaapas kuinka se +loistaa! Sen täytyy maksaa koko joukon kolikoita." + +"Sinä et voi erota siitä, poikaseni", sanoi Berthelier vuoteeltaan. + +"En voi antaa enkä myödä sitä, mutta varmaan voin pantata sen", vastasi +Norbert. + +"Mahdollisesti se ei ole tarpeenkaan", sanoi Berthelier. "Maisonneuvet +ovat rikkaita. Onpa olemassa muitakin, jotka tahtovat auttaa. Minun +neuvoni on, että lähetämme huomenna nuorelle kreiville herra Muscautin +mukana kirjeen, jossa tarkemmin esitämme suunnitelmamme. Sitten, jos +hän sen hyväksyy, voimme käydä toimeen oitis." + +"Niin, oitis", sanoi Norbert, "sillä minä ymmärsin, että nuori kreivi +lähtee heti Espanjaan." + +"Useammasta kuin yhdestä syystä", sanoi Berthelier, "haluan Gabriellen +asian järjestetyksi niin pian kuin mahdollista. Sillä se tapahtuu +enemmän hänen suojeluksekseen kuin kreivin eduksi. Niin kauan kuin +hän on Castelarin perillinen, on hän vaarassa. Hänet voidaan vaatia, +ryöstää tai siepata väkivallalla niiden toimesta, jotka koettavat +saada hyötyä hänen oikeuksistaan. Mutta luovutusvahvistus tekee +hänet laillisesti siksi, mikä hän on aina ollut sydämestään, Geneven +todelliseksi lapseksi -- ei mitään muuta eikä mitään enempää." + +De Caulaincourt myönsi puheen oikeaksi. "Mutta minä näen että olette +väsynyt", hän lisäsi, "elkäämme siis enää puhelko enempää. Toivotamme +teille tyyntä lepoa ja lähdemme tiehemme." + +"Hyvää yötä, ystäväni! Seisattukaahan kumminkin hetkeksi. Kirjeen +pitäisi neljän neuvoksen kaupungin puolesta nimikirjoituksillaan +vahvistaa varhain huomenaamuna. Huolehtikaa kaikesta, pyydän teitä." + +"Minä teen sen. Elkää olko levoton." + +"Ah, tuossahan tulee Gabrielle! Lapsi, tervehdi herra de Caulaincourtia +ja Norbertia, näitä kelpo ystäviäni, jotka nytkin tekevät sinulle +parempaa palvelusta kuin itse haluatkaan." + +He tervehtivät häntä ranskalaisella kohteliaisuudellaan, ja kaikki +kolme menivät yhdessä katuovelle. Kun Gabrielle palasi, löysi hän +Berthelierin jo milt'ei nukkuneena. + +Hän pysähtyi hetkeksi, epäröiden mitä hänen pitäisi tehdä. Mutta hänen +keveät askeleensa olivat herättäneet Amin. Tämä katsahti Gabrielleen. + +"Yolandeko?" hän mutisi. Sitten saavutettuaan täyden tajunnan, hän +lisäsi: "Luulenpa uneksuneeni. Gabrielle, sinä varmaan tulet iloiseksi +-- tulethan -- saadessasi kokonaan kuulua Genevelle ja minulle." + +"Isäni, olen sitä aina ollut. Paitsi luonnollisesti että minä, kuten me +kaikkikin, kuulun Jumalalle." + +"Kuulummeko Jumalalle? Antakaamme siis omistajan ottaa ja käyttää sitä, +mikä Hänen omaansa on. Olkoon niin! En kysy enempää." + + + + +XXII LUKU + +Pelätty keskustelu. + + +Eräänä viehättävänä iltapäivänä muutamia päiviä myöhemmin olisi Germain +de Caulaincourtin voitu nähdä kävelevän St. Pierren neuvoshuoneen +luona edestakaisin Rue de Chanoinesilla, kuten Norbert oli tehnyt +joitakuita kuukausia aikaisemmin Louis de Marsacia odotellessaan. Hänen +tavallisesti kylmillä kasvoillaan kuvastui nyt huolekas ja tuskainen +ilme. Vähän väliä hän seisattui, ja yhä uudestaan sivuuttaessaan +numeron 123 katsahti hän vakavasti suljettuun oveen ja ahtaisiin +akkunoihin, jotka eivät ilmaisseet hänelle mitään. Milloin loppuisi +tuo pelätty keskustelu ja Norbert palaisi kuvaamaan hänelle sen +kokonaisuudessaan? Myöhään edellisenä iltana oli isä Calvin palannut +toispäiväiseltä matkaltaan. Tänä aamuna oli hän lähettänyt kirjurinsa, +nuoren ranskalaisen de Joinvilliersin, pyytämään Norbertia tulemaan +hänen luokseen koulutuntien jälkeen. Tämä toivo oli yhtä merkitsevä +kuin joku kuninkaallinen käskykirja. De Caulaincourt seurasi poikaansa +ovelle, mutta kaikki pojan kehoitukset eivät voineet taivuttaa häntä +astumaan sisään. "Se ei olisi millään tavalla oikein", hän sanoi. "Ole +mies, poikani. Mitä sinulla on pelkäämistä? Isä Calvin ei lyö eikä +surmaa sinua." + +"Kaiken tämän asemasta menisin mieluummin vanhan Sangsouen luo ja +antaisin hänen vetää kulmahampaan suustani", sanoi Norbert. + +De Caulaincourtille kävi odottaminen pitkäksi. Palvelijatar, joka laski +Norbertin sisään, ei tiennyt että hänen herransa oli kutsuttu erään +ystävän sairasvuoteelle. Sillä sattumalta oli Calvin itse avannut oven +lähetille (historiallinen tosiasia on, että hän oli tehnyt sen ei sen +halvemmalle henkilölle kuin kardinali Sadoletolle) ja lähtenyt heti +tämän mukaan. Sen vuoksi Norbert osoitettiin pieneen, yksinkertaisesti +sisustettuun huoneeseen, jossa Calvin tavallisesti luki ja otti vastaan +vieraitaan. Tänne hänet jätettiin yksin epämääräiseksi ajaksi hämärine, +ei erittäin iloisine mietteineen. + +Hänen isänsä ajatukset eivät juuri olleet sen mieluisempia. Hän kun oli +ollut tuomiokirkon pihalla Calvinin palatessa kotia, ei hän tiennyt +syytä tähän pitkään viipymiseen. Kenties hänkin tunsi hiukan sitä +taikamaista kunnioitusta, jolla kykenevät ja älykkäätkin henkilöt +katselivat Jean Calvinia. Kumminkin nykyisessä tilassaan hänellä oli +ehkä lieväkin, mutta vallan tosiperäinen syy levottomuuteen. Hän tunsi +poikansa omituisen, rohkean luonteen -- luonteen jota hän itsekin, +kuten hyvin ymmärsi, käsitti vaan osaksi. Voisiko olla mahdollista, +ettei ynseä poika ottaisikaan isä Calvinin lempeitä nuhteita vastaan +soveliaalla sävyisyydellä ja nöyryydellä? Voisiko hänellä olla +rohkeutta antaa sana sanasta, puolustaa itseään, tai ehkäpä osoittaa +vallan kuulumatonta uppiniskaisuutta -- ruveta väittelemään? De +Caulaincourtin edeltäpäin näkevä sielu antoi hänelle sen kuuluisan +vastauksen, jonka parlamentin puheenjohtaja Onslow sanoi kysyttäessä, +mitä tapahtuisi jos hän varottaisi erästä tottelematonta jäsentä +parlamentissa: "Vain Herra sen tietää!" + +Mutta siinäpä oli Norbert viimeinkin! Olikin jo aika. St. Pierren +kirkon suuri kello löi juuri viittä. Ah, varmaankin oli pojan käynyt +huonosti, hyvin huonosti! Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja kyynelten +kostuttamat. Hänen huulensa vapisivat, ikäänkuin hänen olisi vaikea +pidättyä ääneensä nyyhkimästä. + +Hänen isänsä kiiruhti vastaan todella levottomana. Norbert oli pienestä +alkaen aina pidättänyt kyyneleitään miehekkään ylväästi. Ei nuhteet +eivätkä rangaistukset olleet koskaan puristaneet niitä häneltä. + +"Oi isä", hän sanoi, "isä!" Sanat olivat melkein itkua. + +"Mikä sinun on, poikani?" Sitten hän sanoi täynnä hämmästystä, +aivankuin äkillinen ajatus olisi vallannut hänet: "Ethän vain jätä +Geneveä?" + +Geneven ilmassa oli jotakin epämiellyttävää niille, jotka vastustivat +Jean Calvinia. + +"Minäkö? Oi ei! Ei minusta ole puhetta! Kysymys on -- -- Louis de +Marsacista." + +"Louisistako!" + +"Hänestä ja Peloquinista. He ovat vankeina Lyonissa ehkäpä odottaen +kuolemataan." + +De Caulaincourt oli hyvin liikutettu. Vielä paremmin kuin Norbert tiesi +hän, mitä nuo uutiset merkitsivät. Hän istahti yhdelle pihalla olevista +kivistä ja kätki kasvonsa käsiinsä. Vähään aikaan hän ei löytänyt +sanaakaan lausuttavaksi. + +Viimein Norbert puhkesi puhumaan. Äänettömyyden kerran keskeytettyään +oli hän iloinen saadessaan tuoda koko kertomuksensa isän korviin. + +"Kas näin se kävi", hän sanoi. "Istuin ja odotin hänen huoneessaan, +jossa kaikki seinät ovat kirjoilla verhotut aina katonrajaan asti. +Minä tuskin voin luullakaan niin paljon kirjoja olevan maailmassa. +Tietysti ne olivat kaikki erilaisia, sillä kukapa tahtoisi kahta +samanlaista huoneeseensa? Pöydällä oli kyniä, mustepullo ja useita +papereita, muutamat asetetut järjestykseen, toiset maaten hajallaan. +Isä Calvinin kaiverruksilla koristetun tuolin vieressä oli pari +muuta istuinta. Viimein minä istahdin eräälle niistä ja koetin +miettiä, mitä hän todennäköisesti minulle sanoisi ja mitä minun +pitäisi vastata. Mutta aika oli pitkä, ja minä tunsin kuolettavaa +väsymystä. Vihdoin viimein torkahdin ja olisin nukahtanutkin, mutta +silloin ajattelin, että jos hän tulisi ja löytäisi minut nukkuneena, +näyttäisi se perin sopimattomalta ja saattaisi hänet vielä enemmän +suuttumaan minuun. Niinpä siis nousin ylös ja menin akkunan luo, joka +oli huoneen peräseinällä, ja katsoin ulos kauniita kukkia täynnä +olevaan puutarhaan. Kukat olivat suloisia katsella ja muistuttivat +minua Ranskasta. Kumminkin ihmettelin hieman, että isä Calvin jouti +ajattelemaan sellaisia." + +"Hän kyllä niin tekee, ja enemmän kuin moni muu. Mutta jatka!" + +"Seisoin siellä yhä näkymättömänä, kuten luulen, gobelinikudosten +luona, jotka verhosivat akkunaa, kun hän tuli sisään. Katsoin +ympärilleni, mutta minua näkemättä hän viimein käänsi minulle selkänsä +etsien jotakin papereittensa joukosta pöydällä. Seisoin hiljaan +tietämättä mitä tehdä ja uskaltamatta häiritä häntä." + +"Sinun olisi pitänyt odottaa, kunnes hän olisi pysähtynyt tai +kohottanut päätään ja sitten yskiä varovasti herättääksesi hänen +huomiotaan." + +"Mutta hän ei seisauttanut, isä, eikä lainkaan kohottanut päätäänkään. +Vihdoin hän kuten luulen löysi sen mitä etsi paperikasan alta. Se oli +avaamaton kirje --" + +"Ah! Ken ties oli se jäänyt huomaamatta eilen illalla, ja tänä päivänä +joku luultavasti on kertonut sen saapumisesta." + +"Voipa niin olla. Hän katkaisi nauhat vyöveitsellään, mursi sinetin +ja alkoi lukea. Silloin, isä, silloin" -- Norbertin ääni vapisi -- +"tapahtui ihmeellisin asia mitä koskaan olen nähnyt." + +"Mitä sitten?" + +"Hän sanoi aivan kuin tietämättään: 'De Marsac -- Peloquin!' ja hetken +jälkeen: 'Jumalani!' -- Mutta", lisäsi nuori ranskalainen tottuneena +huolimattomasti käyttämään tätä pyhää nimeä, "Calvin ei lausunut sitä +kuten muut ihmiset. Paremmin niinkuin hän olisi parahtanut tuskasta ja +huutanut Hänen puoleensa, joka kuulee kaikki. Ja hänen kasvonsa, ne +olivat vallan harmaat tuskasta ja silmissä oli kyyneleitä. Isä, minä +tiedän nyt, että isä Calvin on sääliväinen. + +"Mutta minä ajattelin Louista ja luullakseni huokasin tai huudahdinkin, +sillä hän katsahti ylös noilla silmillään, jotka tunkevat läpitsemme +kuni miekka. Ja sitten jonkinlainen naamio näytti laskeutuvan hänen +kasvojensa yli, kuten soturi laskee silmikkonsa alas taistelua varten. +Hän näytti samanlaiselta kuin hän aina on pöytänsä takana ja koulussa +ja hän kysyi aivan kylmästi: 'Kuka olet sinä, poika, ja miten tulet +tänne?' + +"'Herra', vastasin minä, olen Norbert de Caulaincourt ja tulen teidän +omasta käskystänne.' + +"'Mene', hän sanoi, 'ja palaa huomenna samalla tunnilla.' + +"Mutta minä en voinut tehdä sitä itse isä Calvininkaan käskystä, de +Marsacin nimen kaikuessa korvissani. Sanoin hänelle: 'Herra, anon +teiltä anteeksi! Mutta Louis de Marsac oli veli minulle. Kertokaa, +pyydän teiltä, miten hänen on käynyt?' Hän katsoi minuun hetken ääneti, +sitten sanoi: 'Odota!' Hänen lukiessa kirjettä odotin tuskin uskaltaen +hengittää ja katsellen kiinteästi hänen kasvojaan. Viimein hän puhui: +'Louis de Marsac ja Denis Peloquin ovat vangitut Lyonissa, koska +ovat julistaneet Jumalan sanaa ja todistaneet Kristuksesta. He ovat +täynnä uskoa ja rohkeutta ja luottavat Jumalaan. De Marsac on minulle +kirjoittanut. Kerro tästä hänen ystävilleen.' Minä ajattelin että hän +tahtoi minun poistumaan, siksi kumarsin ja käännyin pois mennäkseni. +Mutta hän kutsui minut takaisin. 'Mitä sinun asiaasi tulee, Norbert de +Caulaincourt --'" + +"No, mitä sitten, Norbert?" kysyi hänen isänsä, sillä Norbert oli +lopettanut lauseensa kesken. + +"En voi kertoa hänen sanojaan niinkuin hän ne lausui", sammalsi +Norbert. "Mutta ajatus oli, että olin ollut malttamatoin. Mitä muuta +hän sanoi, en muista, mutta vakuutan teille, että sillä kertaa tunsin +kaikkea." + +"Ja mitä on nyt tehtävänä?" + +"Ei mitään. Mitä vankien lunnaisiin tulee, maksaa kaupunki ne. +Ainoastaan minun pitäisi muistaa, ettemme ole lähetetyt maailmaan +palvelemaan itseämme, emmepä edes ystäviämmekään oman mielivaltamme +mukaan, vaan tekemään Jumalan tahdon jälkeen kuten Louis de Marsac. +Hän pyysi minun rukoilemaan Louisin puolesta ja seuraamaan hänen +esimerkkiään, että jos kärsimys tulisi tai kuolema -- oi isä, +tiedättehän." + +"Sekö oli kaikki?" + +"Niin -- ei; hän laski vielä kätensä pääni päälle. En koskaan enää +sano, ettei hänellä ole tunteita." + +De Caulaincourt huokasi. "Kenellä luulet olevan vaikeimman osan +taistelussa, kenraalillako vaiko sotilailla?" hän kysyi. "Norbert, nämä +ovat raskaita uutisia, hyvin raskaita." Sitten hetkisen äänettömyyden +jälkeen hän lisäsi: "Luullakseni Louisilla ei ole omaisia kaupungissa." + +"Ei. Mutta täällä on -- Gabrielle." Norbertin ääni aleni hyvin +matalaksi, kun hän lausui tämän nimen. + +De Caulaincourt ei häntä heti ymmärtänyt, sillä eihän ollut muodollista +kihlausta ollut. Mutta Norbert ymmärsi sen kyllä liiankin hyvin. Juuri +tässä samassa paikassa oli Louis uskonut hänen huolekseen sen asian, +mikä oli muuttanut hänen elämänsä. Hänen isänsä luki tämän hänen +kasvoistaan. Se sai hänet hetkisen perästä lausumaan: + +"Ah, on asioita, joissa nuoret tuntevat toisensa paremmin kuin mitä +vanhat voivat!" + +"Isä, teidän pitää kertoa tästä heille. Kenties herra Berthelierin, +vaikkakin hän on sairas, olisi parempi tietää se ensin. Hän sen sitte +kertoo Gabriellelie." + +"Minusta on soveliaampaa että sinä itse veisit perille sanoman, jonka +toimittamisen isä Calvin uskoi sinulle." + +"Oi, mutta sitä en voi tehdä. Onhan puhe ystävästäni, Louisista, +veljestäni!" Tässä aivan poika äkkiä ja omaksikin hämmästyksekseen +heltyi ja itki nyyhkien ääneensä. Onneksi ei ollut ketään näkemässä tai +kuulemassa. Tuomiokirkon seutu oli tyhjä, koska oli ehtoollisen aika. +De Caulaincourt laski kätensä ystävällisesti poikansa olkapäälle, mutta +ei koettanut pidättää omiakaan kyyneleitään. Norbert kumminkin pian +hillitsi itsensä. "Meidän pitää mennä kotiin", hän sanoi. "Ja te saatte +tästä kertoa Berthelierille." + +Liikutettuna hänen surustaan de Caulaincourt ei sen enempää +vastustanut, ja he lähtivät yhdessä ääneti kotia. + +Heidän vaeltaessaan pitkin tuttavia katuja sai Norbertin nuori sielu, +joka oli perinpohjin liikutettu siitä mitä hän oli kuullut ja nähnyt, +hämmentyneihin vesiinsä valon välkähdyksen. Kylmältä, voimakkaalta, +kiihkottomalta kuten kuolleen miehen kädenanti, oli hänestä näyttänyt. +Jean Calvinin tahto, silloin kun tämä oli matkaan lähettänyt hänen +isänsä, Louis de Marsacin, Denis Peloquinin ja satoja toisia kärsimään +ja kuolemaan. Mutta nyt Norbert tiesi -- sillä hän oli nähnyt Calvinin +sielun tuskat -- tiesi hyvin, että tuo voimakas mies tunsi ja kärsi, +kärsipä muita paljon enemmän kuten oli muita voimakkaampikin. Hän ei +koskaan enää muuta ajatellut, kuin että Calvinista nyt tuntui aivan +yhtä vaikealta turvallisessa Genevessä, kuin noista toisista vankilassa +ja hengenvaarassa olevista. + +Hän kohotti päänsä ja katsoi ylös pilvettömälle iltataivaalle. Koko +se voimakas, vakava elämä, johon hän Geneveen saapumisestaan saakka +oli ollut pakotettu taipumaan, oli täynnä lujaa uskoa olentoon, joka +asui tuolla taivaankannen yläpuolella. Tämä olento toimi oman tahtonsa +jälkeen sekä taivaissa että maan päällä. Hänen tahtoaan ei voitu +vastustaa. Hän kuoletti ja Hän teki eläväksi. Hän antoi laupeutensa +sille, ketä Hän tahtoi armahtaa, ja rankaisi ketä Hän tahtoi, katsoen +kunkin rikkomisiin. Hän istui ääneti taivaassaan, kun kaikki meni +nurin päin maan päällä, sill'aikaa kun hyvätkin ihmiset, jotka Häneen +luottivat -- kuten esim. Louis -- olivat vangittuina, kidutettiin ja +poltettiin. Mutta kenpäties yhtä kaikki -- kunhan vaan ihminen kaikki +ymmärtäisi. -- Hän tunsi, Hän huoli ja Hän rakasti. Vallan siten kuin +isä Calvinkin -- ainoastaan rajattomassa määrässä enemmän. Ja sitte +oli olemassa Kristus, risti ja Kristuksen rakkaus, joista ihmiset +puhelivat. Norbert ajatteli muuatta lausetta, jonka oli jossakin +lukenut: "Kaikissa heidän murheissaan oli Hän murheellinen". + +Eivät Norbertin hämärät, harhailevat ajatukset kuitenkaan pukeutuneet +tällaisiin sanoihin. Pikemminkin tuon hetken hohde, joka loisti hänen +sieluunsa, sisälsi vaan yksinkertaisesti: Tunnen nyt että se mies, jota +luulin kovaksi kuin timantti, tuntee, rakastaa ja kärsii. Kenpäties +saan kerran tietää, että eräs paljoa suurempi olento tuntee, rakastaa +-- uskallanko sanoa -- kärsiikin. Mutta kaikissa näissä Hän on muita +paljoa suurempi. + +Välähdys haihtui, mutta tämä ajatus jäi, eikä se enää koskaan jättänyt +häntä kokonaan koko hänen elämänsä aikana. + + + + +XXIII LUKU. + +Norbertin lähetys. + + + "Nuorukaiselle on parempi, että hän pyrkii + tuntemattomien seikkojen halki toimintaa kohden, + kuin levätä mitäkään tekemättä." + + R. Browning. + +Norbert odotti levottomana isänsä palaamista surulliselta +lähetykseltään naapurien luota. Samaa levottomuutta tunsi myöskin +Antoine Calvin, jolle kaikki oli kerrottu. Viimein tuli de Caulaincourt. + +"Minä tunnen samaa", hän sanoi, "kuin mies, joka on kertonut +kuolemantuomiosta." + +"Tietääkö Berthelier siitä?" kysyi Antoine. + +"Ei vielä. Mutta he eivät voi pitää sitä häneltä salassa. Sisar +Claudine itkee ja vanha Margareta rukoilee kalpein huulin." + +"Entä Gabrielle, isä, Gabrielle?" sanoi Norbert. + +"Kun äänetön olento on ammuttu sydämen läpi, ei se huuda eikä huokaa; +niin ei Gabriellekaan." + +"Rukoilkaamme", sanoi Antoine Calvin. + +"Niin, kaikesta sydämestämme. Se on kaikki, mitä voimme tehdä." + +"Onko se kaikki?" kysyi Norbert hyvin hiljaa. + +"Veljeni menee sitte heidän luokseen, rukoilee ja puhuu lohdutuksen +sanoja", sanoi Antoine, uskoen että senlaatuisesta lohdutuksesta kaiken +surun pitäisi väistyä. + +Syntyi äänettömyys, jonka Norbert katkaisi. "Isä", hän sanoi lyhyesti, +"teidän luvallanne minä lähden Lyoniin." + +"Eihän toki", vastasi de Caulaincourt hieman kärsimättömästi, "eihän +nyt ole aikaa tyhjän puhumiseen." + +"En tosiaankaan puhu niinkään turhia. Minä tarkoitan sitä täydellä +todella, ja pyydän teitä, ettette estä minua. Herra Antoine, teillä +on vaikutusta isä Calviniin. Hän kirjoittaa mukaani heille kirjeen. +Taivuttakaa häntä antamaan siihen." + +"Ja henkennekö uhalla?" + +"Olenko minä ainoa olento Genevessä, joka ei tahtoisi antaa henkeään +vaaraan semmoisen asian tähden?" + +"Odota ainakin, kunnes olet mies." + +"Sitä olen -- joka tapauksessa tänään." + +"Elkää hänestä huoliko", de Caulaincourt välitti, "hänhän on vaan +poika, lapsi." + +"Olen seitsemännellätoista ikävuodellani", sanoi Norbert. "Mitä tahansa +ajattelettekin viimeisen yritykseni laillisuudesta, niin ei se varmaan +kumminkaan ollut lapsen leikkiä", hän rohkeasti lisäsi. + +"Veljeni luultavasti kirjoittaa lähetin mukana, joka toi kirjeen." + +"Joka on varmaan jo mennyt, koska kirje odotti häntä monta päivää." + +"Tämä on hullu yritys", sanoi de Caulaincourt. "Herra Calvin ja kuka +toinen järkevä ihminen hyvänsä sanoo varmaan samoin." + +"Siitä otan selvän ensi asiakseni huomenaamulla." + +"Norbert", sanoi hänen isänsä vakaasti, "sinä olet tähän asti kaikkine +virheinesi ollut hyvä ja kuuliainen poika. Pitääkö minun nyt huomata +sinut ynseäksi ja kapinalliseksi?" + +Norbert katsoi häneen kiihkeä rukous silmissään. + +"Isä, pyydän sinua, anna tämän asian olla!" hän sanoi. "Täällä +sydämessäni on jotakin, joka ajaa minua pois. Elämään täällä olen +kyllästynyt, väsynyt. Luennoita minä vihaan. Koulu on sen jälkeen kuin +Louis jätti sen minulle kauhistus. Rukouksia ja saarnoja -- en sentään +luule niitä vihaavani. Joskus ehkä niin teen, joskus taasen, kuten +tänään isä Calvinin puhuessa, voin melkein rakastaa niitä. Luulenpa +joskus, että niissä on kumminkin jotain ja että minä voin päättää +päiväni 'kuoletettuna', 'uudestasynnytettynä' ja niin edespäin, kuten +muutkin. Mutta sitten tulevat väsymys ja vastenmielisyys takaisin. + +"Ja jos minä jään tänne ja kävelen ikäviä, harmaita katuja pitkin ja +kuuntelen uneliaita ääniä, silloin vihaan kaupunkia perinpohjin. +Antakaa minun mennä pois ja tehdä jotakin, jotakin auttaakseni Louista, +ystävääni." + +"Mutta", sanoi hänen isänsä, hämmästyneenä tästä mielenpurkauksesta, +"en lainkaan ole ymmärtänyt sinua. Päivä tai pari sitte sinä hylkäsit +savoijalaisten houkuttelevat tarjoukset. Kerroithan minulle, että +Geneve oli kotisi ja annoit minun ymmärtää, että rakastit sitä. Mikä +nyt on muuttanut mielesi niin kummallisesti?" + +"Ei mikään -- ja kuitenkin kaikki. Tai paremmin sanoen, en ole +muuttunut, olen aina ollut semmoinen. Minussa on kaksi sydäntä. Silloin +puhui toinen, nyt puhuu toinen. Mutta minä en tahdo hyljätä Geneveä. +Isä, jos te luotatte minuun ja sallitte minun mennä Lyoniin, teidän +siunaus mukanani, tulen uskollisesti takaisin tuoden mukanani sen, +jonka takia olen mennyt. Mutta jollette luottaisikaan minun täytyy +kumminkin mennä. Palaamisestani siinä tapauksessa en kumminkaan +voi sanoa mitään." Hänen kasvoillaan oli päättävä ilme, uusi hänen +isälleenkin. + +Tällöin Antoine Calvin ääneti jätti huoneen. "Kahden isänsä kanssa, +jota hän rakastaa, nuorukaisen sydän pian heltyy", hän ajatteli. +"Toisten läsnäolo jäädyttäisi sen kovaksi." + +Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, sanoi de Caulaincourt +vakavasti: + +"Pelkäänpä, poikani, että olet antanut sijaa sydämessäsi paholaiselle." + +"Ei, isäni", vastusti Norbert innokkaasti. "Minä taistelen häntä +vastaan kaiken aikaa, koetan kukistaa häntä. Vai olisinko se kenties +_minä itse_, jota pidän kurissa? Kaikki mitä nyt tiedän on se, +että tahdon mennä pois maailmaan, elää, tehdä työtä ja taistella. +Toissapäivänä kun sanoin jyrkän 'en' tuolle kelpo nuorelle kreiville, +joka tahtoi antaa minulle kaikkea, mitä halusin, luulin että olin +voittanut. Mutta se ei ollutkaan niin huokeata. Tuskin oli minulla +vielä viholliseni jalkaini alla, kun se hyppäsi jälleen ylös ja kuritti +minua jättiläisen tavalla. Mutta minkälainen on hän ja mitä olen minä?" + +"Oi poikani, rukoile Jumalaa johdattamaan sinua, sillä minä en voi! +Tässä on jotain enemmän kuin mitä minä voin ymmärtää." + +"On kyllä jotain enemmän, isäni. Jos minä menen Lyoniin, tapahtuu se +palvellakseni isä Calvinia ja asiaa, jota te kaikki täällä rakastatte, +niin että voisin tyydyttää siinä jokaista ja itseänikin. Isä, jos sinä +minua rakastat, salli minun mennä! On jotakin, joka ajaa minua pois." + +"Poikani, tänään ja huomenna tahdon paastota ja rukoilla." + +"Ah, isäni, tänään! Huomenna te annatte minun mennä." + + * * * * * + +Seuraavana aamuna kello kymmenen ja yhdentoista välillä Norbert koputti +Berthelierin ovelle ja kysyi Margaretalta, joka sen avasi, saisiko hän +tavata neiti Gabriellea. + +"Luulen sen käyvän päinsä", sanoi vanha palvelija. "Lapsi on työssään +kuten tavallisesti. Hän ei ole vuodattanut kyynelpisaraakaan." + +"Tietääkö herra Berthelier siitä?" + +"Kyllä. Miten voimme pitää sitä häneltä salassa, kun hänen koko +sydämensä on kiintynyt lapseen, ja Gabriellen sydän on perin murtunut? +Käykää sisään, herra Norbert. Minä noudan hänet." + +Ovi alakerroksen huoneeseen, jossa ulkomaalaisten hedelmien myyjä +piti kauppaansa, sattui olemaan auki. Norbert meni sisään ajatellen, +että mahdollisuus Gabriellen näkemiseen olisi hänelle parempi, jos +hän odottaisi siellä. Kun hän odotti, katselivat hänen silmänsä +epävarmoina suurta oranssiryhmää. Juuri eilispäivänä hän oli ostanut +yhden sellaisen hedelmäpuodista sillan luota. Mutta miten kauan siitä +tuntui olevan! Silloin hän katsoi ylös. Gabrielle oli hiipinyt sisään +ja seisoi hänen edessään kalpeana, varjon kaltaisena, tummat renkaat +silmien ympärillä. + +Norbert oli nähnyt Gabriellen erinomaisen rohkeuden, kun tapaus, jota +Gabrielle suuresti oli pelännyt, näytti murtavan hänet väkisinkin. +Mutta hän oli kylliksi mies tunteakseen, että sekin oli ollut vaan +vähäistä tähän verrattuna. Kumminkin hän oli kylläksi poika tullakseen +tästä tiedosta äänettömäksi ja kykenemättömäksi löytämään sanaakaan +hänen lohdutuksekseen. + +Hän viittasi ääneti Gabriellea istumaan, mutta tämä seisoi yhä, +kuivissa, aivan avonaisissa silmissään katse, joka näytti kysyvän: +"Miksi olette häirinnyt minua kutsumalla minut esiin surujeni +syvyydestä?" + +Norbert ei puhunut, vaan otti esiin kirjeen piilosta ja näytti sitä +hänelle. Päällekirjoituksena, joka oli kirjoitettu voimakkaalla, +selvällä, säännöttömällä käsialalla, täynnä mutkia ja koukeroita, oli: + + Herra Jean Lyne + St. Gallenista. + + Silkki- ja samettikauppias + Lyonissa. + +"Lyonissako" kysyi Gabrielle melkein vapisten. + +"Minä olen menossa sinne tätä viemään." + +"Tekö, joka olette poika?" + +"Poika voi kulkea turvallisesti, missä mies ei voisi onnistua", vastasi +Norbert liian paljo liikutettuna huomatakseen halventavaa sanaa. +"Joka tapauksessa", hän lisäsi kuten mies, joka ratkaisee ainaiseksi +riitakohdan, "isä Calvin on antanut kirjeensä vietäväkseni." + +"Miten tuli hän niin tehneeksi?" + +"Se oli minun onneni. Mutta oli siinä hituinen ystävyyttäkin, luulen +varmaan. Herra Antoine otti puhuakseen puolestani. Vielä enemmän +vaikutti se seikka, että herra Lynen lähettiläs oli lähtenyt kotiaan +Berniin, ryhtyäkseen omiin asioihinsa, eikä hänen luultu palaavan. Ei +ollut saatavissa ketään muutakaan, joka olisi lähtenyt mielellään." + +"Panettehan henkenne vaaraan, Norbert." + +Norbertia miltei hymähdytti. "Sitähän teemme joka päivä tavalla tai +toisella. Nyt on vaara vaan vähäinen. Menen ensin Gexiin, missä hankin +passin berniläisiltä, jotka ovat ranskalaisten ystäviä, voidakseni +viedä kirjeitä St. Gallenista kotoisin olevalle herra Lynelle Lyoniin. +Kun itse olen ranskalainen, onnistuu se minulle loistavasti. Ei +vaarasta puhettakaan, ei lainkaan!" Hän hillitsi itseään hyvissä ajoin, +ennenkun ennätti mainita suuremmista vaaroista, joihin ennen oli +antautunut Gabriellen tähden. + +Mutta surussaankin Gabrielle hänet ymmärsi. Hän päätti tyynesti +Norbertin ajatuksen: "Se ei kai ole mitään, minkä viimeksi uskalsitte +minun puolestani?" + +"Sallitteko tämänkin yrityksen tapahtua teidän tähtenne Gabrielle? +Antakaa minulle lähetyksenne, kirjeenne, jos tahdotte, Louisille." + +Gabrielle pudisti päätään. "En voi kirjoittaa hänelle, mutta --." Äkkiä +hänen kasvonsa väri muuttui, ne hehkuivat alabasterilampun tavoin, +jonka sisällä palava valkea muuttaa vaalean kalpeuden pehmeäksi, +ruusuiseksi hohteeksi. "Sanokaa hänelle, että Jumala on hänen kanssaan. +Ja hän puolestaan on kohtakin Jumalan luona, Hänen ilossaan ja +kunniassaan." + +"Saanko kertoa hänelle myös, että te pyysitte häntä pysymään lujana?" +kysyi Norbert, puhuen ikänsä ja tottumuksensa paraassa valossa. Ja +'valkea, kirkkain valo' se olikin, vakava ja puhdas. + +Mutta Gabrielle sanoi: "_Ette!_ Pitäisikö minun käskeä aurinkoa +pitämään kiertonsa pilvissä ja kohoamaan säännöllisesti huomenaamuna? +Ei teidän edes tarvitse kertoa, että me rukoilemme hänen puolestaan, +sillä hän tietää sen. Mutta te voitte kertoa hänelle -- sillä +seisommehan hänen hautansa partaalla -- että minä rakastan, olen +rakastanut ja tulen rakastamaan häntä. Sanokaa minun myös toivovan, +että Jumala pian sallii minun tulla sinne missä hän on." + +Ei ollut neidon kasvoissa eikä äänessä mitään arkuutta. Sellaisen +kuolema, kun se tulee kyllin lähelle, polttaa pois. + +"Antakaa minulle jotakin vietäväksi hänelle." + +"Mitä pitää minun antaa?" + +"Jotakin, ehkäpä yhden näistä, jos tahdotte", sanoi hän ottaen +viereltään kasasta yhden oransseista. + +"Tuo katoavainen kappale ei olisi sovelias merkki siitä, mikä ei voi +kuolla" sanoi Gabrielle, vaijeten hetkeksi ajatellakseen. Viimein hän +otti vyöltään pienen norsunluutaulun, joka riippui siinä avainten, +saksien ja veitsen kanssa. "Hänen lahjansa", sanoi Gabrielle. +"Odottakaas, minä kirjoitan myös -- sanasen vaan." + +Kynää tai lyijykynää hänellä ei ollut. Mutta saksien kärjellä hän +piirsi sileälle, kiilloitetulle pinnalle "_jusqu' à l'aurore_" -- +kunnes päivä nousee. Ei mitään muuta. Hän antoi taulun Norbertille, +joka sanoi: "Minä tulen takaisin niin pian kuin voin ja kerron teille +kaikki." + +"Elkää tulko ennenkun päivä koittaa -- hänelle." + +"Ymmärrän teidät", hän sanoi. "Jääkää hyvästi, Gabrielle!" + +"Odottakaa. Tarvitsetteko rahaa?" + +"Oi, ei! Sitä on varattu." Norbert ihmetteli, että neito voi ajatella +moista asiaa semmoisena hetkenä, ja totta sanoaksemme, hän tunsi +itsensä hieman noloksi. Sallisiko Gabrielle hänen mennä lausumatta +sanaakaan tunnustukseksi tai kiitokseksi? Niin tämä ei toki tehnyt. + +"Hyvästi, kallis Norbert! Jumala siunatkoon -- ja palkitkoon teitä!" +hän sanoi antaen Norbertille kätensä, joka oli kylmä kuten kuolema +heinäkuun päivänpaisteessa. + +Enemmän kohteliaisuudesta kuin hellyydestä Norbert painoi siihen +huulensa ja lähti pois. + +Kotiaan palattuaan hän sai suureksi huojennuksekseen kuulla, että +Antoine Calvin oli saanut hänen isänsä vakuutetuksi siitä, että oli +oikein ja viisasta hänen lähteä Lyoniin. Missään tapauksessa de +Caulaincourt ei olisi kieltänyt suostumustaan, kun kerran isä Calvin +oli myöntynyt ja uskonut kirjeensä Norbertille. Mutta Antoine todisti +edelleen, että pojan piti poistua Genevestä vähäksi aikaa, kunnes +puhe hänen viime teostaan oli haipunut, ja myöskin sen vuoksi että +tämä toimi hyvin ajettuna tuottaisi hänelle kaupungissa paraiden +miesten kunnioituksen ja hyväksymisen. Vaara oli vähäinen. Hän oli jo +näyttäytynyt neuvokkaaksi ja taitavaksi. Lyonissa hän tulisi olemaan +herra Lynen, Calvinin ja marttyyrien hyvin tunnetun ja luotetun ystävän +hoidossa. Norbert itse lisäsi varmemmaksi vakuudeksi: + +"Jos voin turvallisesti matkustaa Ranskassa, menen toisella kerralla +Gourgollesiin ja tuon teille uutisia sukulaisiltamme siellä." + +Niin hän lähti matkaan viedäkseen vangituille uskonsankareille koko +Geneven rukoukset ja osanoton. Se seikka, että Geneven lapset viruivat +ulkomaiden vankiloissa odottaen kuolemaa uskonsa tähden, oli aivan +liian jokapäiväinen tapaus häiritäkseen sen elämän tyyntä pintaa, +mutta alhaalla syvyyksissä tunne oli todellinen ja syvä. Kenties +sen kirkoissa ei koskaan sattunut, ettei julkista rukousta kaikkien +vankien puolesta olisi seurannut rakkaat tutut nimet, joita usea +jumalanpalvelukseen osaaottava kuiskasi hiljaan vapisevin kuulin. + +Mutta kaupungin sisälliset asiat olivat yhä tähän aikaan hyvin +ristiriitaiset. Se oli hyvän laivan tapainen, joka myrskyn jälkeen +kohottautuu ja alkaa uudestaan, paremmilla ja turvallisemmilla +enteillä, keskeytetyn suuntansa. Se oli äskettäin päässyt suuresta +vaarasta. Se oli masentanut libertinit, näyttäen siten heille ja +maailmalle, että se ei vapaudella tarkoittanut mielivaltaa, ja +viskatessaan pois Rooman ikeen ei se tahtonut syrjäyttää siveyden ja +uskonnon siteitä. Täst'edes tuo kaunis kaupunki järven rannalla oli +joka tapauksessa, mikäli sen lapsista riippui, pyhimysten kaupunki. + + + + +XXIV LUKU. + +Lyon. + + +Norbertin matka oli melkein liian turvallinen, tyyni ja vaaraton, +jotta se olisi oikein miellyttänyt häntä. Mitä voisikaan tapahtua +nuorelle berniläiselle kauppapalvelijalle matkustaessaan isäntänsä, St. +Gallenista kotoisin olevan ja Lyonissa asuvan kunniallisen kansalaisen +kauppa-asioissa, paitsi jos jonkun päähän olisi pistänyt ajatus, että +hänellä ehkä olisi rahoja mukanaan ja sen vuoksi murhata hänet. Mutta +tämä ei ollut todennäköistä hänen matkatessaan paljon kulettuja teitä +pitkin ja yöpyessään kunnollisiin majataloihin sekä mikäli mahdollista +etsiessään toisten matkustajien seuraa. Saapuessaan Lyoniin hän meni +sisään majataloon ei sen vähemmän henkilön kuin Bellayn pormestarin +suosittamana, joka vaimonsa ja tyttäriensä kera oli tulossa kaupunkiin +ollakseen läsnä erään sukulaisen häissä ja oli mielellään sallinut +hänen ratsastaa seurassaan taipaleen eli parikin. Hän piti huolta, että +hevosensa tuli hyvin hoidetuksi "Vihreän louhikäärmeen" tallissa. Hän +oli hieman ylpeä hevosestaan, joka olikin ensimäinen, paitsi Gourgollen +aikaista ponia, jota hän koskaan oli voinut omakseen kutsua. Sen +jälkeen hän rupesi syömään illallistaan. Samalla hän kysyi palvelijalta +missä St. Gallenilainen silkkikauppias, mestari Jean Lyne mahtoi asua. +Nuorukainen sitä ei tietänyt, ja muillakin läsnäolevista oli liian +kiirettä kuunnellakseen häntä, koska tällöin oli saapunut seurue +pormestarin sukulaisväkeä tervehtimään häntä ja aterioimaan hänen +kanssaan. Rohkeasti luottaen kykyynsä löytää mitä tahtoi ja kysyä mitä +ei tiennyt, lähti hän iloisena tutkimusmatkalleen. + +Mutta tuntematta muita kaupunkeja kuin Geneven, joka ei ollut +läheskään niin suuri, huomasi hän Lyonin perin eksyttäväksi. Ei +kukaan kaupunkilaisista, joilta hän asiaa tiedusteli, tiennyt St. +Gallenilaisesta kauppiaasta Jean Lynestä mitään. Viimein joku kumminkin +neuvoi hänet siihen kaupunkikortteliin, jossa silkkikauppiaat +asustivat. Mutta hän erehtyi sen kadun nimestä, jota myöten hänen oli +kuljettava, koska Lyonissa puhutulla ranskankielellä oli erilainen +kaiku kuin Genevessä käytetyllä. Tullen vihdoin vallan sekaantuneeksi +hän kuljeskeli ilman päämäärää. Siten saapui hän eräälle avonaiselle +paikalle, joka oli suurten kauniiden talojen ympäröimänä, joista +jokaisella oli oma pihansa. + +"Ah", hän ajatteli, "täällä varmaankin suuret ja ylhäiset asustavat. +Jos kolkuttaisin jollekin näistä ovista ja kysyisin silkkikauppiastani, +voisi ovenvartija ottaa sen loukkaukseksi ja potkaista minut kadulle. +Hyväpä näinkin; joka tapauksessa nyt näen kaupungin. Ihmettelenpä miltä +tällaiset talot näyttävät sisältäpäin. Toivoisinpa jonkun portin olevan +auki." + +Hänen toivonsa täyttyikin. Hän tuli viimein avonaiselle portille, +joka salli hänen vilkaista sisään miellyttävään pihaan, jonka +keskellä oli suihkulähde ja sen ympärillä kukkaispenkereitä. Hän +seisoi hetkisen nauttien mandolinin suloisista säveleistä, joita joku +näkymätön soittaja helkytteli harvinaisella taidolla. Olipa vallan +hämmästyttävää, että semmoisia säveleitä voitiin loihtia esiin niin +mitättömästä ja laadultaan rajoitetusta koneesta. Norbert rakasti +soittoa ja laulua kaikesta sielustaan ja hänen soitannollinen aistinsa +oli hyvin kehittynyt Genevessä, missä -- vaikkakin tanssisäveleet +ja rivot laulut siellä olivat kielletyt -- arvokkaita ja hartautta +herättäviä sävelmiä pidettiin suuressa arvossa. Tämä soitto oli +hurmaavaa. Hän sanoi itsekseen, että sen täytyi tulla sopusointuisesta +viritetystä sielusta. Huomaamattaan hän soiton sulouden houkuttelemana +astui portin sisäpuolelle ja läheni varovasti, toivoen näkevänsä +soittajankin. Hän siinä onnistuikin. Asettuneena sillä tapaa penkille, +että voi tavata koko hyväätekevän ehtootuulahduksen kasvoilleen, istui +siinä nuori mies, puettuna muodikkaasti silkkiin ja samettiin, miekka +kupeellaan ja lyhyt viitta riippuen penkin kaiteella. Hän näytti olevan +liiaksi kiintynyt soittoonsa huomatakseen häiritsijää. + +Siten rohkaistuneena Norbert vetäytyi lähemmäksi ja seisoi kuunnellen, +kunnes suloisten sävelten lakkaaminen äkkiä hänet herätti lumouksestaan. + +Soittaja laski alas soitinnastansa, kohotti silmänsä ja katsoi -- ei +Norbertiin -- vaan suoraan eteensä. Norbertista se oli kummaa, mutta +kiittäen onneaan, ettei häntä huomattu, hän kääntyi hiljaan pois +mennäkseen. + +"Kenen askeleet ne ovat?" kysyi soittaja. + +"Olen muukalainen. Tahdotteko, herrani, suoda minulle anteeksi? Portti +oli auki ja sävelten houkuttelemana rohkenin tulla sisään kuuntelemaan." + +"Siinä ei ole mitään anteeksipyydettävää. Mutta sallikaa minun kysyä, +ken se on, joka kanssani puhuu, nuorukainen vaiko neitonen? Näette kai, +että olen sokea." + +"Olen murheellinen sen takia, herrani", sanoi Norbert. "Minä olen +sveitsiläinen nuorukainen, erään St. Gallenilaisen kauppiaan Lynen +apulainen ja palvelija. Saavuin tänne vasta tänä iltana ja etsin nyt +hänen asuntoaan. Siinä tarkoituksessa kuljin juuri sivuitse, kun +soittonne lumosi minut ja minä rohkenin sisään." + +Sokea mies laski mandolininsa alas ja sanoi hyvin hämmästyneenä: +"Etsittekö herra Lyneä? Kummallista -- kummallista! Varmaan olette +lähetetty minun luokseni." + +"En, herra, suokaa anteeksi. En koskaan ole lähetetty luoksenne. +Minulla sitä paitsi ei ole kunnia tietää, kenen kanssa nyt puhun." + +"Ettekö mieluummin tahtoisi löytää tietänne herra Lynen asunnolle? Mikä +äsken mielestäni oli kummaa, oli se että minäkin tahdon mennä sinne. +Tulkaat siis, auttakaamme toinen toistamme. Minä mainitsen teille +kadut sopivassa järjestyksessä ja te johdatatte minua. Antakaa minulle +kätenne!" Hän nousi pystyyn istuimeltaan. + +Norbert suostui tähän ehdotukseen hyvin tyytyväisenä, vaikkei hän +voinut olla kummastelematta, että tällä nuorella herrasmiehellä, +joka puvusta päättäen oli varakas, ei ollut saatavissa seuralaisia +täyttämään hänen pyyntöään, vaan että hän sen sijaan oli riippuvainen +tuntemattoman satunnaisesta ystävyydestä. "Kumpi meistä oikeastaan +on opas?" hän ajatteli ottaessaan sokean nuorukaisen käden, joka oli +pehmeä ja vaalea kuin tytön. "Tässä tapauksessa on varmaan näkemätön +johtajana, vaikka onneksi emme käyne näkymättömiin, mikä voisi olla +nurinkurista." + +"Oikeaan", sanoi hänen seuralaisensa, kun he tulivat ulos portista. +Sitten hän lisäsi vähän myöhemmin: "Vasempaan, pitkin sitä katua, jonka +kulmassa on madonnan kuva." + +Heidän kääntyessään kulmassa kulki ohitse kaksi herrasmiestä. Toinen +heistä tervehti ja huusi: "Halloo, de Marsac, mikä teidät saa ulos näin +myöhään?" + +"De Marsac!" Norbert miltei ääneen toisti tuon nimen hämmästyksessään. +Hän ei kuunnellut vastausta. "Kävelen huvikseni", vastasi de Marsac, +"tänä kauniina iltana." Eikä Norbert kuullut uutta kysymystäkään: +"Mihin on joutunut teidän varjonne, Grillet?" Mutta hän kuuli uuden +ystävänsä sanovan: "Hän on sairas". Samalla hän tunsi tämän kosketuksen +käsivarrellaan, mikä nähtävästi tarkoitti: "Pitäkää vaaria!" + +Hän totteli, kävellen koneellisesti ajatuksiin vaipuneena. Mitä +pitäisi hänen sanoa, mitä tehdä? Miten saisi hän selville, oliko tämä +herrasmies vaiko ei hänen ystävänsä sukulainen? Vielä tärkeämpää oli +tietää, oliko hän samaa mieltä tämän kanssa? Viimein hän uskalsi +huomauttaa: "Luulenpa, jalo herra, että isännälläni on paljo tekemistä +erään henkilön kanssa, jolla on sama nimi kuin teilläkin." + +"Kuinka sellaista voitte päättää, koska olette vasta äsken tullut hänen +palvelukseensa? Jos oikein ymmärsin, niin sanoitte, ettette koskaan +ennen ole ollut täällä." + +"Siellä, mistä minä tulen, voi olla monta ranskalaista, joilla on +ystäviä täällä", sanoi Norbert varovasti. + +"En luule St. Gallenissa olevan kovin monta ranskalaista; kenties +Bernissä on niitä hiukan enemmän. No, entäpä onneksi olisittekin +Genevestä." + +"Jos minä, jalo herra, olisin Genevestä, niin en sitä tuskin +kuuluttaisi kaduilla. En ainakaan täällä, missä geneveläiset uskontonsa +tähden ovat suuresti vihatut." + +"Kaikki ihmiset vihaavat teitä -- minun nimeni tähden", sokea lausui +hiljaan. + +Norbert, jonka tiedot raamatullisista sananparsista eivät olleet +suurellisia, kiiruhti vastaamaan: + +"Mutta ken loppuun asti kestää, hän tulee autuaaksi." + +"Ah, tuo loppuun asti kestäminen!" huokasi hänen seuralaisensa. Sitten +hän lisäsi tosin, ei vielä varmana, miten hän voisi tykkänään luottaa +häneen: "Teidän Berniläisten, tai muista 'kiitettävistä kanttooneista' +kotoisin olevien, ei tarvitse olla suuresti peloissanne, ei ainakaan +uskontonne takia. Bern on Ranskan hyvä ystävä ja jos heidän tänne +lähettämänsä henkilöt ovat hieman laimeita messussa ja tunnustuksissa, +niin ovat mitä tarkkanäköisimmät Lyonilaiset sen suhteen miltei yhtä +sokeat kuin minäkin." + +"Mutta Geneven miesten suhteen on asian laita aivan toisin", sanoi +Norbert. "Erittäinkin ranskalaisten pakolaisten suhteen, jos nämä +rohkenevat palata maahansa." + +"Sen kyllä tiedän. Onnettomuudeksi on yhdellä niistä minun nimeni. +Kaksikin, jotka nimeäni kantavat, par'aikaa kärsivät." + +"Kaksiko?" huudahti Norbert. + +"Elkää puhuko niin kovaa -- ajatelkaa ohikulkijoita! Niin, se on totta, +ja toinen heistä on oma veljeni." Hänen äänensä vaipui hyvin matalaksi +ja oli siinä tuskan väre. + +"Louis de Marsacko -- paras ystäväni", kysyi Norbert liikutettuna; +"hänellä ei ollut sisarta eikä veljeä." + +"En puhu hänestä, serkustani, vaan Henri de Marsacista, rakkaasta +veljestäni." + +"Entä Louis, herrani, serkkunne, ettekö tiedä hänestä uutta?" + +"Tiedän kyllä hänen olevan vankilassa ja toden näköisesti tulevan +tuomittavaksi kuolemaan. Tässäkin, kuten muissa samanlaisissa +tapauksissa, on veljeni minulle elämän valo ja riemu." + +"Eikö heillä ole toivoa?" kysyi Norbert. Hän ei voinut olla tätä +kysymättä, vaikka hän arvasi vastauksen liiankin hyvin. + +"Ei lainkaan, sillä he eivät suostu mihinkään ehtoihin." Oli hetken +äänettömyys. Sitten hän lisäsi: "Sanoitteko serkkuni olevan paraan +ystävänne?" + +"Hän on paras ystäväni", sanoi Norbert. "Herrani, huomaan että minun on +kerrottava totuus. Olen Geneven lapsi, vaikkakin tulin tänne Gexistä, +joka on Bernin piirissä, ja Bernin passilla. Olen tullut tänne toivoen +nähdä, vaikkakin se olisi viimeinen kerta, Louis de Marsacin kasvot." + +"Samoin haluan minäkin herra Lynen avulla nähdä veljeni." + +"Minun kai pitäisi uskoa, että hieno herra, sellainen kuin te --" + +"Olen voimaton ilman isääni, joka ei tee mitään, sillä hän vihaa +reformeerattua uskontoa ja kiihoittaa vihansa satakertaiseksi nyt kun +se on maksamaisillaan hänelle, kuten hän luulee, hänen ensin syntyneen +poikansa. Kumminkin hän yhä toivoo, että yksinäisyys, kärsimykset ja +puutos ynnä roviokuoleman pelko siten vaikuttaa Henrin sieluun, että +hän voisi taipua ja tulla pelastetuksi. Voi minua, minä sen asian +tunnen paremmin:" + +"Ovatko he yhdessä vankilassa?" + +"Sekin mukavuus on heiltä kielletty. Mutta he pääsevät pian yhteen +taivaassa, sillä aikaa kuin minä onneton --!" Tässä sokeisiin silmiin +tuli kyyneleitä, mutta hän pidätti ne ylenmääräisellä ponnistuksella. +Viimein hän toisti: "Minun kai pitäisi kertoa teille, miten tämä +kaikki on tapahtunut. Louis tuli tänne ja saarnasi salaisuudessa +pienelle harhaoppiselle joukolle. Mutta hän ei lainkaan näyttäytynyt +sukulaisilleen, sillä se olisi voinut tehdä häiriötä. Kumminkin veljeni +löysi hänet ja piti hänen välttämättä tuoda hänet mukanaan kotiin. +Isäni, vaikka hän on kovin hurskas ja tiesi, että Louis tuli Genevestä, +ummisti ensin silmänsä tälle tosiasialle, sillä hälle oli veljensä, +Louisin isä, ollut hyvin rakas. Meillä de Marsaceilla on omat virheemme +kuten muillakin ihmisillä, mutta kumminkin olemme aina hyviä veljeksiä. +Siten Louis tuli ja meni usein ja puhutteli paljo minua ja Henriä. +Myöskin hän antoi Henrille Uuden testamentin ranskalaisen painoksen. +Henrillä oli tapana lukea minulle romaaneita, ritaritarinoita ja muita +semmoisia. Nyt hän niiden asemasta luki Herramme ja Hänen apostoliensa +sanoja. Ne ovat hyviä sanoja ja me opimme rakastamaan niitä, minä yhtä +hyvin kuin veljenikin. Oi Jumalani, miksi hänet pitää otettaman ja +minun, sokean ja hyödyttömän, jäämän jäljelle?" + +Norbert ei tähän huokaukseen voinut vastata. Jonkun aikaa he kävelivät +ääneti, sitten Ambrose de Marsac kysyi: + +"Missä olemme?" + +Norbert kuvasi paikan. + +"Olemme melkein perillä", kertoi toinen. "Tämä on etsimänne katu. +Katsokaahan kolmannelle ovelle tästä kulmasta." + +Mainitun oven yläpuolella riippui kilpi, jossa oli St. Gallenin +kanttonin vaakuna ynnä nimi: Jean Lyne, silkki- ja samettikauppias. + +"Olette oikeassa, herrani", sanoi Norbert. + +"Puoti luonnollisesti on nyt suljettu. Koputtakaa ovelle, ja kun joku +vastaa, lausukaa nimeni: Herra Ambrose de Marsac." + +Norbert noudatti käskyä, ja molemmat viimein kutsuttiin astumaan +sisään. Heidät vietiin matoilla verhottuun huoneeseen ensi kerrassa. +Tuskin he olivat odottaneet kolmea minuuttia, ennenkun ilmestyi +keski-ikäinen mies, kasvoillaan älykäs, ystävällinen ilme, todella +St. Gallenin kelpo kansalainen. Katsomatta Norbertiin, jonka hän +luuli olevan ainoastaan kuuntelija, hän kääntyi de Marsacin puoleen +osaaottavalla äänenpainolla. + +"Minulla on uutisia teille, herra", hän sanoi. "Saanko lähettää +palvelijanne eteiseen juomaan lasin viiniä palvelijoitteni kanssa?" + +"Hän _on_ teidän palvelijanne, herra Lyne. Uusi kauppa-apulaisenne ja, +jollen erehdy, jotakin enemmänkin. Olen kiitollinen hänen avustaan, +hän kun saattoi minut tänne, silloin kun ainoa koturimme, johon voin +luottaa, oli kipeänä. Voitte puhua vapaasti hänen läsnäollessaan. Ja +pyydänpä teidän kertomaan minulle kaikki." + +Mutta nähdessään kauppiaan epäröivän, kuten luonnollista olikin, koska +sokeaa miestä olisi helposti voitu harhaan johtaa, Norbert tunnollisena +kuten aina ymmärsi pyytämättä vetäytyä pois, sulkien oven jälkeensä. + +Kului joku aika, jolla välin hän luuli kuulleensa itkun ääntä. + +Viimein ovi avattiin, ja herra Lyne lausui kovaäänisesti: "Sylvester!" +Harmaatukkainen palvelija ilmautui ja sai käskyn hankkia lyhdyn ja +odottaa ovella herra Ambrose de Marsacia. + +Kun sokea mies kulki käytävän halki herra Lynen kainalossa, hän kysyi: + +"Onko oppaani täällä?" + +Norbert huomasi hänen äänensä värisevän. "Täällä, herra", hän vastasi. + +"Kiitän teitä", sanoi Ambrose. "Kohtaamme taas pian jälleen. Mutta nyt +en voi sanoa enempää, sillä olen kuullut raskaita uutisia." + +Hänen mentyään kauppias vei Norbertin matoilla varustettuun huoneeseen. + +"Nyt, poikani", hän sanoi, "kuka olet ja mikä on asiasi?" + +"Olen Norbert de Caulaincourt, kotoisin Genevestä. Mitä asiaani tulee, +on tämä selvittävä sen." Hän otti piilostaan sisäliivinsä alta Jean +Calvinin kirjeen ja antoi sen herra Lynelle. + +Kauppias tunsi käsialan ja kumarsi tahdottomasti kunnioittaen päätään. +Olihan se kuin kuninkaallinen posti. Hän otti veitsen sivultaan ja +leikkasi silkkinauhan, jolla kirje oli sidottu, ja mursi sinetin. +Sieltä putosi kotelo, josta Norbert voi lukea päällekirjoituksen: +"Herroille Louis de Marsacille ja Denis Peloquinille." + +Arvokkaalta kauppiaalta meni hiukkasen aikaa ottaessaan selvää isä +Calvinin kirjeestä, vaikkakaan se ei ollut pitkä. Viimein hän katsahti +ylös ja lausui: + +"Isä Calvin sanoo, että olette tullut tänne omasta pyynnöstänne ja että +teihin voi luottaa." + +Norbert tunsi ylpeyden ja mieltymyksen tunnetta, mutta myöskin +hämmästyksen väreitä. "Miten hän voi sellaista sanoa", hän +kysyi itseltään. "Tähän asti hän on tuntenut minut ainoastaan +ynseäksi, huonosti johdetuksi pojaksi." Se kyllä oli totta; mutta +reformatsioniarmeijoiden suuri kenraali oli muiden suurten kenraalien +tavalla ihmisluonteiden tarkka tuntija. Hän tunsi Norbertin mieheksi, +jonka voi lähettää menetettyäkin toivoa noutamaan. + +"Miksi halusitte tänne tulla?" jatkoi kauppias. "Osittain sen vuoksi, +että minun pitää tehdä jotakin. Mutta enemmän siksi, että minun täytyy +saada nähdä Louis jälleen." + +"Jos vaan voitte; tulette juuri paraaseen aikaan. Heidän tuomionsa +julistettiin tänään." + +Nuo kaksi miestä katsoivat toisiinsa sanaa sanomatta. Kauppias näytti +surulliselta, vaan kylmältä, Norbertin nuori sydän taas kiehui +kiukusta, säälistä ja surusta. Mutta hän ei kysynyt: "Miten?" -- +ainoastaan: "Milloin?" + +"Telotuspäivä ei vielä ole määrätty. Denis Peloquin, joka ei kuulu +tähän piirikuntaan, on lähetettävä jonnekin muuanne. Nuo kaksi de +Marsacia ja eräs uskon veli nimeltä Stephen Gynet saavat loppunsa +täällä." + +"Oi, herrani, pyydän teiltä lupaa saada nähdä Louista. Hän on paras +ystäväni. Sitäpaitsi on minulla kirje hänelle." + +"Sukulaisiltako?" + +"Ei, vaan eräältä nuorelta neidolta. He eivät olleet kihlatut, mutta -- +Oi, pyydän teiltä lupaa nähdä häntä." + +"En voi saada sinulle lupaa. Me toimitamme toisella tavalla asioita +täällä. Mutta sinun pitää saada nähdä hänet, jos vain jotakin voin +toimittaa. Päävanginvartija on erittäin hyvä ystäväni, oman etunsa +vuoksi. Minä lähetän sinut hänen luo palvelijanani, ja hän kyllä +pyynnöstäni järjestää lopun. Annapas kun mietin. Voisimmehan huomenna, +koska on sunnuntai; mutta ei -- Rondel lähtee huomenna katsomaan +ystäviään ja ilman häntä olemme voimattomia. Sitten herra Ambrose +parkakin pyytää samaa, ja emme voi häntä kieltää. Mutta kukaties nyt, +kun tuomio jo on julistettu, isä häntä välittää, eikä minun apuni +olekaan tarpeen. Ja meidän on ajateltava herra Louista yhtä paljo kuin +hänen serkkuaankin." Sitten hän lisäsi aivan erilaisella äänellä: +"Herra, oletteko syönyt?" (Hän sanoi "herra", sillä vieraan nimi +ilmoitti, että hän oli ylhäissyntyinen ja hänen omaa yhteiskunnallista +asemaansa ylempi.) + +"Kyllä", sanoi Norbert, "minä asun Vihreässä louhikäärmeessä." + +"Toivon, että kunnioitatte minua asumalla minun luonani. Kun Sylvester +tulee takaisin, niin teidän luvallanne lähetän hänet matkalaukkuanne +noutamaan." + +Norbert kiitti. "Minulla on ainoastaan satulalaukku" hän sanoi. + +"Ja entäs hevonen? Koska nyt on myöhä, voimme jättää sen hakemisen +huomenaamuun." + +Siten sai Norbert mukavan yömajan St. Gallenilaisen kauppiaan +vieraanvaraisen katon alle. + +"Menkää huomenaamuna", sanoi hänen isäntänsä, "katsomaan kaupunkia. +Sillä nykyään ette ole muuta kuin nuori sweitsiläinen kauppa-apulainen, +joka vasta on saapunut Lyoniin." + + + + +XXV LUKU. + +Vankilassa. + + + Hän rukoili, kunnes taivaasta + Jumalan kirkkaus hohti kasvoilla. + + Tennyson. + +Seuraavana aamuna Lyne puhutteli Norbertia, joka kuljeskeli kuin +tenhottuna tuomiokirkon seutuvilla. Viitaten tätä lähtemään kanssaan +kotia kohden hän sanoi: + +"Tämä on ollut hirveä päivä de Marsaceille. Luja vanha isä on viimein +vallan murtunut ja tahtoisi antaa kaiken omaisuutensa pelastaakseen +poikansa tulesta. Hän ja tuo sokea herra ovat molemmat olleet +poikaparan luona, isä kyynelin rukoillen häntä myöntymään, veli +koettaen väliajoilla puhua lohduttavia sanoja, vaikka itsekin on aivan +lohduton. Teidän puolestanne en ole kyennyt vielä tekemään mitään, +mutta olen saanut isä Calvinin kirjeen ehyenä Poquelinin käsiin ja hän +kyllä keksii keinon toimittaakseen sen Louisille ennenkun tämä on viety +pois." + +Yksi päivä kului vielä väsyttävässä odotuksessa. Mutta tiistaiaamuna +herra Lyne kutsutti Norbertin puheilleen, kysyäkseen, halusiko tämä +vaihtaa vaatteita hänen oppipoikansa kanssa. + +"Kernaasti vaihdan vaatteita vaikka pyövelin kanssa, saadakseni tahtoni +toteutumaan", sanoi Norbert. + +"Suvaitkaa siis mennä Renaudin mukaan, joka antaa teille vaatteet ja +pitää suunsa kiini siitä jälestäpäin?" + +Norbert meni, ilmestyäkseen jälleen pian mekossa ja paljain päin. Jean +Lyne antoi hänelle käteensä suuren vasun täynnä ruokaa ja viiniä. + +"Antimia vankiraukoille" hän sanoi. "Te kannatte niitä puolestani", +ja he lähtivät yhdessä vankilaan. Norbert käveli kainosti mestarinsa +jäljessä. Se ei ollut pitkä kävely. Pian he tulivat synkälle kadulle. +Norbert näki kuten unessa herra Lynen soittavan kelloa ja kuuli +hänen puhuttelevan portinvartijaa, joka vastasi odottavansa herra +Rondelia. Vartija avasi salvan huomattavan nopeasti. Päävanginvartija +on kumminkin mies, ja muiden miesten tavalla on hänelläkin ystävänsä, +jotka luonnollisesti joskus käyvät katsomassa häntä. Herra Jean Lyne +oli hyvin tunnettu kaikille virkamiehille, ja sai nyt seuralaisensa +kanssa esteettömästi käydä sisään. Mutta hän itse sanoi, hymyillen +ja vilkaisten koriin: "Elkää unhottako velvollisuuttanne, Jacques", +jolloin vartija muodon vuoksi pisti kätensä leipien ja pullojen +joukkoon, veti sen jälleen pois ja lausui lumoussanan: "Menkää vain!" +tyytyväisen ja mahtipontisen näköisenä. Ehkäpä hänen tyytyväisyyttään +korotti hauska hämmästys jostakin, joka oli pujotettu hänen käteensä. + +Herra Lyne ja Norbert menivät pihan poikki ja koputtivat pienelle +yksityisovelle. Täälläkin oli kauppias hyvin tunnettu ja vietiin ilman +muuta mukavaan vastaanottohuoneeseen. Norbert surustaan huolimatta +huomasi seinillä olevan kuvia: Neitsyt Lapsen kanssa, Johannes Kastaja +Kristuslapsen kanssa ynnä Jeremias erämaassa. Hänen niitä katsellessaan +astui sisään päävanginvartija, pieni, hinterä ja hermostuneen näköinen +mies, aivan toisellainen, kuin mitä Norbert oli odottanut. Hän ja herra +Lyne tervehtivät toisiaan kuten vanhat ystävät ainakin ja joutuivat +oitis keskusteluun, josta Norbert ei ymmärtänyt muuta kuin että se +näytti koskevan rahaa ja kauppaa. Hän hämärästi alkoi aavistaa, että +Rondel oli jonkillainen herra Lynen liiketoveri, joka sai osan hänen +kauppavoitostaan. Mutta kuten hänen uudessa toimessaan tulikin, seisoi +hän kunnioittavan välimatkan päässä eikä siis kuullut aivan selvästi +puhelua, jota ei välittänytkään kuunnella. Viimein hänen harhaileva +huomaavaisuutensa kumminkin palasi nopeasti. Herra Lyne sanoi nimittäin: + +"Jos tahdotte tehdä minulle ystäväntyön, jota en koskaan unhota, niin +sallinette tämän nuorukaisen nähdä ja keskustella muutaman minuutin +ystävänsä herra Louis de Marsacin kanssa." + +"Tiedätte kyllä, herra Jean, etten voi teiltä kieltää mitään järkevää +asiaa, enpä muutamia asioita, jotka voivat olla hieman epäjärkeviäkin. +Teidän nuorukaisenne voi puhua tuon nuoren herraraukan kanssa, mutta +_nähdäkö_ häntä, ah! --" hän kohautti merkitsevästi olkapäitään. "En +mene sinne itsekään. Ei ole tarpeen että tässä käytän virkavaltaani, ja +onhan eräitä asioita, joita järkevä mies --" Tässä hän katsahti ylös ja +hänen silmänsä lepäsivät, ehkäpä sattumalta, Kristuslapsen kuvalla. "On +sääli noita ystäviänne, kun eivät älyä valita peruuttamisen tietä", hän +sanoi. Sitten hän puhalsi hopeapilliin, joka riippui hänen vyöllään, ja +äkkiä ilmautui vartija, joka otti Norbertin huostaansa. + +Hänet vietiin ensin suureen, yhteiseen huoneeseen, jossa joukko vankeja +-- muutamat kahleissa ja melkein kaikilla ammattirikollisten leima +kuparinkarvaisilla kasvoillaan villin, matalan otsan alla -- lojui, +pelasi, tappeli ja kiroili. He olisivat pian kiskoneet korin Norbertin +kädestä ilman vartijan suojaa, joka kutsui puheilleen erään, jolla +näytti olevan jonkinlainen käskyvalta toisten yli. + +"Kuulkaas, herraseni", hän sanoi Norbertille, "antakaa tälle miehelle +jotakin mieleistä, ja hän jakaa sen toisten kanssa." + +Norbert, iloisena päästessään pulasta, antoi heille kolme pulloa +viiniä, jonkin verran leipää ja lihaa koristaan, lisäten vielä +antimiinsa hieman pikkurahoja; sitten hän kääntyi vartijan puoleen. + +"Teidänhän piti viedä minut _salaosastoon_", hän kuiskasi. + +Nyt Norbert ei ainoastaan ollut nähnyt salaosastoa eli maanalaista +vankilaa Evêché'ssä, vaan oli suureksi mielipahakseen kerran +asustanutkin siellä neljäkolmatta elämänsä pisimpää tuntia. Hän arveli +sen tähden tuntevansa "suuren pimeyden kauhut" yhtä hyvin kuin kuka muu +hyvänsä. Mutta kun hän oli astunut syrjään, liukunut ja kompastellut +pitkiä matkoja jyrkissä, kierteisissä ja murtuneissa portaissa, arveli +hän olevansa alempana syvyydessä kuin koskaan ennen. Vartijan soihdun +himmeässä valossa hän ensin ei nähnyt mitään muuta kuin likaisen +lattian ja osan tahmeaa seinää, vaikka hänen katsahtaessaan ylemmäksi +jotkut ristikontapaiset antoivat aavistaa ikkunan läheisyyttä, joka +epäilemättä aukeni johonkin kaivantoon tai vallihautaan. Koppi näytti +tyhjältä. + +"Ah", sanoi vartija, "minähän unohdin tämän asian. Vanki, joka ennen +täällä oli, on siirretty toisaalle; sillä kulmassa oli reikä, jonka +kautta hänen huomattiin voivan pitää yhteyttä alhaalla olevan kopin +kanssa." + +"_Alhaallako_?" toisti Norbert väristen. + +"Luonnollisesti. Tehän haluatte, kuten olen ymmärtänyt, saada nähdä +herra Louis de Marsacia, eikä toista samannimistä herraa, joka elää +paremmissa oloissa asuen hyvässä huoneessa, joka hänelle isänsä takia +on annettu. Tulkaa siis! Varokaa rottia!" + +Varotus ei ollut tarpeeton, sillä Norbertin jalat olivat kyllä +vaarassa. Hän ei voinut ilman raivoisaa potkimista ja polkemista +seurata kunnollisesti vartijaa. Sitten hänen oli seurattava vielä +murtuneempia kierteisiä portaita, jotka johtivat, kuten hän luuli, +aivan maan sisäosiin. Hän ei tuntenut enää hengittävänsä ilmaa, vaan +höyryä, todellista kuoleman usvaa, johon sekaantui mädänneen katkua. + +Mutta kaikilla asioilla on loppunsa. Niinpä hänkin viimein kuuli +vartijan sanovan miltei hellästi: "Nyt olemme perillä." Kuului raskaan +avaimen kirisevää ääntä ja vastenmielistä narahtelua, kun se viimein +taipui kääntymään. Sitten ovi avautui ja vartija pyysi hänen astumaan +sisään. Soihdun valo näytti hänelle ihmishaamun, joka istui tai +kyyrötti lattialla; sitten soihdun valo ja haamu katosivat, samassa kun +vartija sulki oven ja asettui itse ulkopuolelle. Hän oli luvannut, että +ystävät saivat keskustella yksinään, ja hän oli sanansa pitävä mies. + +"Louis!" änkytti Norbert, "Louis!" + +"Kenen, -- kenen ääni se on?" Sanat kuuluivat hennoilta ja heikoilta, +mutta erehtymättä oli se Louis de Marsacin ääni. + +"Louis, minä olen Norbert de Caulaincourt, ystäväsi." Pimeässä ensin +ohut, kylmä käsi etsi hänen kättään, sitten riutuneet käsivarret +pujottautuivat hänen ympäriinsä ja ystävykset sulkeutuivat +sydämelliseen syleilyyn. + +Oli hetki jännitettyä äänettömyyttä; sitten kuului hiljaista ääntä. +Louis de Marsac, tuo luja, peloton uskontunnustaja, joka ei pelännyt +miekkaa eikä vankilaa, ei kidutusta eikä liekkejä, nyyhkytti ystävänsä +kaulalla. + +Mitä Norbert voi tehdä muuta kuin itkeä hänen kanssaan, kuten David ja +Jonathan ennen muinoin, 'kunnes David tointui'? + +Tällöin sai Louis ensin malttinsa takaisin. "En tiennyt, että olin niin +heikko", hän sanoi. "Tämä on outo tervehdys sinulle annettavaksi. Rakas +Norbert, kuinka tulit tänne?" + +"Tulin Lyoniin isä Calvinin lähettiläänä tuomaan sen kirjeen, jonka +herra Lyne sanoo sinun saaneen." + +"Niin, se on luettu minulle, ja minä olen kirjoittanut hänelle. +Ajatteles sitä, Norbert!" + +Hänen äänensä oli nyt aivan luonnollinen, vieläpä helläkin. Jollei se +olisi ollut niin heikko ja vankeuden riu'uttama, olisi luullut hänen +puhuvan kuten ennen vanhaan Genevessä, koulussa tai Plain-palaisissa. + +"Minulle suodaan joskus kynttilä syödessäni ja herra Lyne on lähettänyt +minulle paperia, kynän ja mustetta, kätkettynä leipäpalaan; siten olen +kirjoittanut tämän, jonka sinulle annan kun menet. Isä Calvinin sanat +menevät aivan sydämen syvyyksiin saakka. Mutta mitä mielessäni on, sitä +en voi kirjoittaa, en edes hänellekään. Yhä vähäpätöisemmiltä tuntuvat +sanat minusta, kun täällä virun ja ajattelen että pian olen pääsevä +sinne, missä sanoja ei tarvita, koska meitä siellä ymmärretään ilman +niitä. Mutta sinä voit kertoa hänelle kun palaat, että minä kiitän +häntä monesta hyvästä asiasta ja ennen kaikkia siitä, että hän lähetti +minut tänne." + +"Oi, Louis! Tarkoitat kai, että annat hänelle anteeksi." + +"Ah ei, ei anteeksiantamista. Antavatko ihmiset anteeksi niille, jotka +heille antavat kunniaa ja valtaa?" + +"Todellakin okainen kunnia", sanoi Norbert, ajatellen ainoastaan suurta +tuskaa eikä pyhitettyä muistoa. + +"Ja suloista, salattua, sanomatonta yhteyttä Hänen kanssaan, joka +kantoi okaista kruunua minun puolestani." + +"Mitä sillä tarkoitat, Louis? Mitä tämä kaikki tarkoittaa? En voi +sitä ymmärtää!" huudahti Norbert puolittain ihaillen, puolittain +ihmetellen. "Sinäkö joka olet niin nuori, niin elonvoimainen, jota +odottaa niin paljo rakkautta elämässä -- sinäkö hylkäisit kaiken tämän +nurisematta! Sinä kärsit kaikki, sinä odotat yksin kuolemaakin -- ja +semmoista kuolemaa! -- ja kumminkin sinä et odota ainoastaan kuoleman +jälkeistä kunniaa, jonka kyllä voisi ymmärtää, vaan sinulla näyttää +olevan jo täälläkin jonkinlaista kunniaa ja riemua. Se on minulle aivan +käsittämätöntä." + +"Erinomaisen ja ikuisen kunnian tunteminen antaa minulle sen riemun." + +"Niin, kun ottelu on taisteltu ja voitto saavutettu; mutta nyt --" + +"Nyt jo täälläkin, sillä onhan kanssani Hän, joka sen kunnian +synnyttää. Hän on sen oikea sydän ja keskus -- Hän itse." + +Norbert oli ääneti tuntien sydämmessään suurta kunnioitusta, aivan kuin +hänkin tuntisi Jumalan läsnäoloa tässä vankilassa. + +"Olen oppinut rakastamaan tämän paikan pimeyttä", Louis jatkoi. "Se +on se huntu, jonka Hän vetää ylitse, muuten tuo kunnia valtaisi minut +kokonaan. Hän asustaa synkässä pimeydessä -- vaikkakin Hän on valo +-- koska me ainoastaan hitaasti ja asteettain voimme oppia sietämään +Hänen näköään. Vaikkakaan en sinua näe, koskettaa kumminkin sinun +kätesi minua ja minä tiedän, että sinä olet siinä. Samoin on Hänenkin +laitansa." + +"Tunnetko koskaan epäilystä tai pelkoa?" Norbert kysyi. + +"En koskaan epäilystä Hänestä. Epäilystä itsestäni minulla on joskus +ollut ja pelkoakin. Oh, minä olen kulkenut virran yli, ja se oli syvä. +Mutta sielläkin Hän oli kanssani eikä sallinut minun hukkua. Kaikista +katkerin asia on -- Norbert, sinä joka tunnet sydämeni kokonaan ja +muistat asian -- ne sanat, mitkä keskenämme puhuimme ennenkun erosimme +Genevessä." + +"Minä kyllä ne muistan. Louis, minulla on jotakin kerrottavaa sinulle." + +"Puhu siis, sillä minä haluan kuulla." Olipa ollut päiviä, jolloin +Louis de Marsac ei olisi voinut lausua sydämelleen tätä kalleinta nimeä +ilman ikävöimistä ja kiduttavaa tuskaa, joka oli aivan liian suuri +kärsittäväksi. Nyt tuska oli ijäksi mennyt ohitse. Tuon nimen sointu +oli nyt suloinen, joskus niinkin suloinen, että hän usein tapasi sanoa +sitä ääneensä yhä ja yhä uudelleen. "Se on Gabrielle Berthelier", +hän sanoi hellästi äänellä, joka viivähti rakastetun nimen kohdalla. +"Hänenkin tähtensä on Jumala antanut minulle rauhan. Hän on ottava +vastaan ja siunaava Gabriellen uhraukset niinkuin minunkin. Niin, ja +paremminkin kuin minun, koska hänen uhrauksensa ovat suuremmat." + +"Louis, minulla on sinulle lähetys häneltä ja merkki." + +"Ah!" sanoi Louis, ja puhdas riemu kaikui hänen äänestään. + +"Tässä on merkki!" Norbert laski hänen käteensä pienen norsunluutaulun. +Louis tunsi sen koetuksetta ja muisti mikä se oli. "Sinä et voi nähdä +mitä hän on kirjoittanut siihen", sanoi Norbert. "Näin siinä on: +_jusquà l'aurore_, kunnes aurinko nousee. Hän sanoi nämä sanat: 'Kerro +hänelle, että Jumala on hänen kanssaan ja että hän on pian oleva +Jumalan luona Hänen ilossaan ja kunniassaan.'" + +"Uskollinen sydän!" Louis äänteli. "Tuo kelpo, uskollinen sydän!" +Kyyneleet olivat vielä kerran vaarallisen lähellä. Mutta ne menivät +ohi kuin auringonpaisteen kuivaamina. Hän pääsi kyynelistä ainaiseksi. +"Kerro Gabriellelle että Hän, joka on lohduttanut minua, on myöskin +lohduttava häntä. Hän on saava voimakkaamman lohdutuksen, koska hän +paremmin sitä tarvitsee ja kantaa kovempaa osaa. Jumala tietää kaikki, +eikä Hän huomaamattaan tee erhetyksiä tullessaan jakamaan kruunuja ja +palmuja." + +Oli hetken äänettömyys. Kumminkin molemmat nuorukaiset tunsivat, +että hetket olivat liian kalliita kulutettavaksi sellaisessa +äänettömyydessä. Norbert sanoi: + +"Onko jotain, mitä voin tehdä puolestasi, Louis?" + +"Kun menet takaisin Geneveen, niin kerro heille miten minun laitani +on. Jos voit seisattua tänne loppuun asti, niin olen siitä iloinen, +sillä tunne inhimillisestä läsnäolosta ja inhimillisestä toveruudesta +on suloinen. Mutta jollet voi, elä muistele sitä. En minäkään huolehdi +siitä, sillä Yksi on aina kanssani. En pelkää että opas jättää minut, +ennenkun pääsen virran poikki." Hän pysähtyi hetkeksi, sitten lisäsi +hän: "Ja kerro Gabriellelle että hän on osana jokaisesta ajatuksestani, +jokaisesta teostani. Minä otan sen rakkauden mukaani, minne vaan menen. +Ja koska en voi hukkua -- parempi osani minusta nimittäin ei voi hukkua +-- niin sen täytyy tulla mukaani ijäksi. Sano hänelle ettei hän sure +liian paljo, sillä tämä on ainoastaan tie eikä loppu. Kerro myös -- -- +Mutta aika on ohi ja minulla olisi vielä tuhansia asioita sanottavana." + +Sillä nyt ovi avautui ja soihtu heijasti valoaan sisälle. "Hyvät +herrat" sanoi vartija, "aika on kulunut. Ettekä voi sanoa muuta, kuin +että minä annoin sitä teille hyvällä mitalla." + +Norbert otti nopeasti koristaan esineet, joita oli tuonut Louisille, +joka hänen tätä tehdessä pudotti hänelle huomaamatta käteen kirjeen +Calvinille. Sitten ystävät syleilivät toisiaan, pitäen kiini toisistaan +kuten hukkuvat henkensä edestä oljenkorresta. + +"Niin, paljo olisi minulla vielä sanottavaa", mutisi Louis. "Tuhansia +terveisiä minulta ja lempeä, rakkautta --; ei, en voi sanoa nimiä -- +ehkä muutamat rakkaat voisivat jäädä mainitsematta." + +"Tapaamme toisemme jälleen", sanoi Norbert. + +"Niin", sanoi Louis. "Täällä tai jossain muualla." + + + + +XXVI LUKU + +Tuomiokirkossa. + + + Tuo näky ol' totta, sen vannoa saan, + Niin totta kuin taivas on yli maan! + + Browning. + +Niin pian kuin Norbert oli kertonut herra Lynelle lähetyksensä +menestyksestä ja antanut hänen haltuunsa kallisarvoisen kirjeen +Calvinille, hän meni jälleen ulos ja käänsi askeleensa tuomiokirkkoa +kohden. Sen suuruus ja vakavuus, sen majesteetillinen koko ja +äänettömyys oli vaikuttanut suuresti häneen, ja sen jälkeen kuin +hän oli saapunut Lyoniin, oli hän tarkannut sitä. Mutta tänään +hän ei ajatellut sen loistoa. Hänen sielunsa oli jo niin täynnä +kummastelua ja kunnioitusta, ettei hänellä ollut ollenkaan sitä +säästössä kirkon komealle kuvulle, ristikkokatolle tai moniväristen +jalokivikehikköjen tavoin auringossa kimalteleville maalatuille +akkunoille. Hän oli nähnyt suurempiakin asioita kuin nämät. Hän meni +pieneen, rauhalliseen sivukappeliin, kukaties samaan, missä kauan +ennen lempeällä, pyhitetyllä vanhalla ijällään John Gerson -- joka oli +auttanut surmaamaan Johan Hussia Herrasta todistamisen tähden, jota he +molemmat rakastivat -- opetti pieniä oppilaitaan rukoilemaan. Norbert +ei tiennyt siitä mitään eikä -- vaikka olisikin tiennyt -- olisi siitä +paljoa välittänyt. Se kuului menneisyyteen. Taistelevalle, kärsivälle +ihmissydämelle on nykyisyys kyllin. Kullakin päivällä on omat +huolensa. Hän heittäytyi polvilleen alttarin rapulle. Tämä oli ensi +kerta elämässään jolloin hän, joka oli niin usein ennen polvistunut, +polvistui Jumalansa edessä todellisesta halusta, sillä nyt ei hänen +mielestään näyttänyt olevan enää muutakaan tehtävissä. + +"Se siis on totta, totta, totta!" kuiskutti hänen sydämensä. +"Todellisin asia taivaassa ja maan päällä! Louisilla on seuranaan +tuossa vankilassa jotakin, mikä on voimakkaampaa kuin koko maailma, +jotakin, mitä ei tuskat, ei pelko eikä kuolemakaan voi voittaa, eipä +edes rakkauskaan. Jotakin, mikä tekee hänet ei vaan voimakkaaksi, vaan +myös iloiseksikin, täyttäen hänet rauhalla ja ilolla -- rauhalla, joka +on käsittämätöntä, sanomattomalla ja kunnialla täytetyllä ilolla. +Jotakinko? Ei, vaan Joku. Joku, joka on hänen kanssaan nyt vankilassa +ja on oleva pian hänen kanssaan polttolavalla ja tulessa. Se ei ole +unta eikä hyvien ihmisten -- kuten isäni ja isä Calvinin -- hurskasta +puhetta, siksi että he ovat uskonnollisia. Se on jotakin todellista. +Hän tulee siten muutamien luo. Toivon että Hän tahtosi tulla minunkin +luokseni!" + +Hän katsoi ylös. Aurinko oli tavannut akkunan hänen yläpuolellaan ja +lähetti alas tyhjän paikan läpi valokimpun hänen jalkoihinsa. "Anna +valon tulla minun luokseni, kuten se on tullut hänenkin luokseen!" hän +huusi. Hän ei sanonut sanaakaan enempää, mutta kenties hän nyt oli +rukoillut todellisesti ensi kerran elämässään. + +Ennen pitkää hän tunsi jonkun tulleen sisään pieneen kappeliin ja +seisovan häntä odottavana. Hän nousi ja tuli vastakkain vanhanpuoleisen +herraspalvelijan puvussa olevan miehen kanssa. Tämä näytti sairaalta ja +surulliselta, mutta tervehti Norbertia kunnioittavalla kumarruksella, +joka osoitti, että hän hyvin ymmärsi Norbertin nykyisen puvun olevan +vaan valheverhon. Jos hän todella olisi ollut liikemiehen apulainen, +olisi kamaripalvelija pitänyt häntä omaa yhteiskuntaluokkaansa alempana. + +"Haluatteko puhutella minua?" kysyi Norbert hämmästyneenä. + +"Kyllä, herrani, sitä haluan. Olen herra Ambrose de Marsacin palvelija." + +"Onko teillä sanaa häneltä?" + +"Minulla on ilmoitus hänen isältään, herra de Marsacilta." + +Tietäessään mitä tiesi, Norbert tunsi itsensä pikemminkin levottomaksi. +"En voi käsittää, mitä herra de Marsacilla voi olla minulle sanomista", +vastasi hän kylmästi. + +"Ei mitään, mikä voisi vahingoittaa teitä tai jotain omaistanne", +vastasi mies. "Jos niin olisi, en palvelisi häntä tässä asiassa, sillä +todellisuudessa en ole hänen palvelijansa. Mutta olen aina ollut herra +Ambrosen seuralainen hänen lapsuudestaan saakka." + +"Onko nimenne Grillet?" kysyi Norbert, kun valo alkoi selvitä hänelle. + +"Baptiste Grillet, teidän palvelukseksenne, hyvä herra. Minulla oli +päänkipu lauantaina enkä voinut kohottaa päätäni tyynyltä; muuten +en olisi tahtonut jättää herraani vieraan laupeuden ohjattavaksi. +Kumminkin se oli onneksi, koska tämä vieras satuitte olemaan te." + +"Voinko nyt tehdä jotakin hänen hyväkseen?" kysyi Norbert. "Sanokaa +kaikki mitä on mielessänne, tiedän että hän luottaa teihin." + +"Te voitte tehdä paljokin hänen hyväkseen, vaikka nykyään hän ei +sitä ajattele eikä haluakaan. Herra de Marsac, joka tähän asti on +ollut niin ankara ja katkera harhaoppisia kohtaan, on masentunut +nyt täydellisesti. Häneen on sattunut kuin salaman isku, kun hänen +poikansa, hänen esikoisensa nyt on kuoltava. Tähän asti hän ei ole +tahtonut uskoa sitä. Meidän on ollut vaikea taivuttaa häntä tekemään +mitään nuoren herran puolesta. Hän luuli aina että kun kuolema tulee +lähelle herra Henriä, tämä kieltäisi uskonsa. Hän tunsi hyvin vähän +Henriä, vaikkakin tämä oli oma poika." Tällöin vaikeni Grillet +luultavasti tukahuttaakseen liikutustaan, joka olisi voinut hävittää +hänen käytöksestään soveliaan arvokkaisuuden. "Nyt hän tietää +totuuden", toisti kamaripalvelija, "ja nyt on hän epätoivossa. Hän +kauhistuu ei ainoastaan yhden poikansa, vaan molempienkin kadottamista +miltei samana päivänä. Herra Ambrose ajattelee samoin kuin herra +Henrikin, ja tuskassaan veljensä kadottamisesta, jota hän ihailee, on +hän varmaan jotenkuten ilmiantava itsensä ja saattava papit kimppuumme." + +"Varmasti", sanoi Norbert, "voinee hänen sokeutensa suojella häntä." + +Grillet pudisti päätään. "Ei mikään suojaa harhaoppista", hän sanoi +alentaen ääntään varovasti tuossa turmaa tuottavassa sanassa. + +"Mutta miten herra de Marsac arvelee minun voivan auttaa häntä?" kysyi +Norbert. + +"Ottamalla herra Ambrosen mukaanne Geneveen", sano, Grillet vetäytyen +lähemmä ja puhuen yhä matalalla äänellä. + +"Tahtoisiko hän sitte tulla?" + +"Herra Ambroseko? Lähinnä veljensä kohtalon seuraamista, mistä hän +enimmän pitäisi, hän tahtoisi mielellään lähteä sinne harhaoppisten +pesään -- Suokaa anteeksi, että käytän tätä sanaa, herrani." + +"Arvelin teidän kenties olevan samaa mieltä herranne kanssa", virkkoi +Norbert. + +"En tiedä miten ajatella. Ja todella ei minulla asemassan, palvelijana +ole oikeutta ajatella ollenkaan vaan tehdä kuten minua paremmat +käskevät." + +"Jokaisella on oikeus ajatella", sanoi Geneven lapsi. + +"Yleensä", jatkoi Grillet, "olen taipuvainen ottamaan aseman, tulevassa +maailmassa, kuten teen tässäkin, herra Ambrosen vieressä. Olen +palvellut häntä siitä asti kuin hän jätti imettäjänsä sylin. Jos hyvä +Jumala näyttää menetelleen ankarasti lähettäessään hänet maailmaan +ilman näköä, niin on Hän ainakin tehnyt paraansa korvatakseen sitä +antamalla hänelle hyvän sydämen ja hienon älyn." + +"No, entäpä jos hän lähtee Geneveen, lähdettekö myöskin te?" + +"Varmasti, herra. Mitenkäs muuten? Mutta juuri tässä kohden me +tarvitsisimme teidän apuanne. Te voitte vastata herrani puolesta, +että hän on todella teidän uskoanne; samoin minusta, etten ainakaan +ole uskonne vihollinen. Heidän ei ainakaan tarvitse ryhtyä polttamaan +minua jonakuna -- kuinka nyt taasen, herrani, teidän väkenne kutsuukaan +katolilaisia?" + +"Paavilaisiksi. Mutta me emme polta Paavilaisia Genevessä. Kumminkin +on totta, ettemme salli niiden tulla kaupunkiin, kun vaan voimme estää +sitä. Se ei kumminkaan aina onnistu. Teidän ei tarvitse peljätä mitään +loukkausta, Grillet. Mutta teidän on tultava toimeen ilman messuja ja +synnintunnustuksia ynnä muuta sen semmoista." + +"Rohkenen sanoa että tulen hyvästikin toimeen", sanoi Grillet kuivasti. +"Hyvä siis, herra Norbert (arvelen, että se on teidän arvoisa +nimenne?), teidän hyvästä sanastanne Genevessä ja hyvästä seurastanne +matkalla ottaa herrani huolekseen kaikki maksut ja tekee parhaansa +turvatakseen teidän rauhaanne ja mukavuuttanne. Luonnollisesti hän +varustaa sievän matkakassan herra Ambroselle Genevessä oleskelua +varten, jottemme tule taakaksi niille, jotka meidät ottavat vastaan. +En epäile, etteikö sielläkin ole hyviä asuntoja tai majapaikkoja joko +vuokrattavaksi tai ostettavaksi." + +"Varmasti", sanoi Norbert. "Mutta minun pitänee kertoa teille, että +vaikka te ja herranne tulisitte luoksemme ystävittä ja rahoitta, kuten +me, isäni ja minä ja moni muu teki, olisi kumminkin jokainen talo +Genevessä avoinna ottamaan teitä vastaan. Jokainen kansalainen olisi +valmis antamaan teille ruokaa ja suojaa, niin hyvää kuin hänellä on +itselleen ja omille lapsilleen." + +"Te olette kummallista väkeä, herrani. Huomaanpa hyvin", hän +lisäsi, "kaikkien kulkupuheiden teistä olevan valheellisia. En usko +hetkeksikään -- minä en! -- että palvelette paholaista tai harjoitatte +salassa hirveitä paheita, tai -- Mutta suokaa minulle anteeksi, hyvä +herra, että mainitsen sellaisia asioita." Hän keskeytti varovaisesti +puheensa katsottuaan Norbertin nuoriin kasvoihin. Hän kyllä arveli +Norbertin pysyvän kärsivällisenä. "Milloin aijotte lähteä?" hän kysyi +viimein kyllin levollisesti. + +"Herra de Marsac kai halusta lähettäisi meidät oitis matkaan, peljäten +Ambrosen ilmaisevan itsensä. Mutta minä tiedän ettei mikään voima maan +päällä voi saada herra Ambrosea lähtemään ennenkuin kaikki on ohitse." + +"En minäkään sitä tahdo", sanoi Norbert lyhyesti. + +"Mutta tuomiohan pannaan ensi lauantaina täytäntöön", lisäsi Grillet +surullisesti. + +Norbert säpsähti. "Oletteko siitä varma?" hän kuiskasi miltei henkeä +vetämättä. + +Grillet nyökkäsi päätään. Syntyi taas äänettömyys heidän välilleen. + +Palvelija sen keskeytti. "Voimmeko lähteä sunnuntaina?" hän kysyi. + +"Ehkä paremmin maanantaina", sanoi Norbert, ollen Genevestä kotosin, +missä lepopäivä pyhitettiin paljoa tarkemmasti kuin romaanisissa tai +muissa protestanttisissa seurakunnissa. + +Mutta Grillet pani vastaan: "Sunnuntai olisi sopivampi päivä. Kun +ihmiset pitävät juhlapäivää, voisimme me muka olla lähtevinämme +tervehtimään ystäviä maaseudulla. Ja sitäpaitsi tuo jokainen päivä +uutta vaaraa, ja herra de Marsac käy kärsimättömäksi." + +"Jos on tarpeeksi syytä lähteä sunnuntaina, niin voimmehan tehdä +niin", myönsi Norbert. "Mutta suunnitelmamme kaikista osista on minun +kysyttävä neuvoa herra Lyneltä, sillä minä olen suositettu hänen +luokseen, jotta hän saisi johdattaa minua kaikissa asioissa." + +"Ette olisi voinut tullakaan osoitetuksi kenenkään paremman luo, herra +Norbert. Mitä me olisimmekaan voineet tehdä ilman häntä kaikessa tässä +sekaannuksessa, sitä en tiedä. Hänellä on ihmeellinen vaikutus kaikkiin +vanginvartijoihin ja kaikkiin heidän apulaisiinsa. Epäilemättä hän on +maksanut hyvin runsaasti siitä." + +"Tulkaa siis tänä iltana kuulemaan mitä hän sanoo", virkkoi Norbert. He +olivat tulleet ulos sivukappelista ja kävelivät pitkin keskuskäytävää +puhellen keskenään matalalla äänellä, kun urkujen mahtava ääni äkkiä +taivaalle kohoten täytti heidän korvansa ja sulki heidän suunsa. + +Grillet vaikeni. "Joku toimitus alkaa nyt", hän sanoi. "Minä seisatun +sitä odottamaan. Herra Ambrose ei vielä tarvinne minua." + +"Sitäpä en minä tee", sanoi Norbert eroten hänestä ja kävellen +päättävästi suurelle ovelle, ulos viekoittelevasta hämärästä taivaan +vapaaseen auringon paisteeseen. "Olen erossa kaikesta siitä", hän sanoi +itsekseen. "Se ei voi koskaan enää lumota minua Sen loihtu lakkasi +ainaiseksi Louisin vankilassa." + + + + +XXVII LUKU. + +Synkkiä pilviä. + + +Sillä välin kuluivat päivät Genevessä eräitten mielestä hyvinkin +hitaasti. Ei kukaan käsittänyt täydellisemmästi kuin Berthelier Lyonin +vankien vaaraa. Mutta sen vaikutukset häneen olivat päinvastaiset +kuin mitä olisi voinut odottaa. Hän puheli hyvin vähän, Gabriellen +kanssa tuskin ollenkaan, mutta hänen käytöstapansa Gabriellea kohtaan, +joka aina oli ollut lempeä, sisälsi nyt yhä suurempaa hellyyttä. Mikä +kummempaa oli, näytti hänen terveytensä siitä hetkestä asti kuin hän +kuuli asiasta todella alkavan parata. Hän söi ruokansa säännöllisesti +vaikkei juuri erityisellä ruokahalulla; ja joka päivä oli hän vähä +enemmän liikkeessä. De Caulaincourtin käsivarren avustamana hän +voi jo kävellä kadun mitan tai kaksikin, vaikka olikin jälestäpäin +hyvin väsynyt. Noina päivinä hän oli aina väsynyt ja halu lepoon oli +voimakas. "Mutta ei vielä", hän tapasi sanoa itsekseen, "ei vielä, +koska Gabrielle tarvitsee minua." + +Kumminkin hän kuten jokainen muukin voi nyt tehdä Gabriellen puolesta +vaan hyvin vähän. Suurella surulla on ikävä yksinäisyytensä, kuten +kuolemallakin, jonka varjo se on. Hyvää tarkoittavat, lohduttavat sanat +menivät yksinkertaisesti hänen ohitsensa tekemättä mitään vaikutusta. +Useita semmoisia sanoja kyllä lausuttiin, sillä tämä aika ei ollut +hienotunteisen pidättyväisyyden aikakausi, ja niin likeisesti yhteen +liittyneessä yhteiskunnassa kuin Geneve oli, tiedettiin julkisena +salaisuutena, että nuori lähetysoppilas Louis de Marsac oli ollut +kihloissa Gabrielle Berthelierin kanssa, vaikkakin noudattamatta +konsistoriumin antamaa uutta lakia, joka määräsi häät pidettäväksi +kuuden viikon jälkeen kihlauksesta. Mutta Gabrielle kuuli kaikkea +samalla kohteliaalla välinpitämättömyydellä. Hänen tiedettiin +vihastuneen ainoastaan yhden kerran, ja silloin lempeään, kaikille +hyvääsuopaan tätiinsä. + +"Minä ajattelen, rakkaani", sanoi Claudine hänelle eräänä päivänä, +"ettei meidän pitäisi vielä jättää kaikkea toivoa." + +Gabrielle katsoi häneen suurilla, surullisilla silmillään, niinkuin +lempeä eläin, joka kärsii ilman toivoa, mutta myöskin ilman pelkoa tai +vihaa. + +"Tiedättehän, lapseni, että jos he tahtovat luopua uskostaan, tulevat +he pelastetuksi maan päällä. Tie taivaaseen taasen on aina avoinna." + +"Te ette tiedä, mitä sanotte!" tiuskasi tyttö. "Jo tuon sanan +lausuminenkin on loukkaus Jumalan siunaamia marttyyreja kohtaan!" Hän +lähti huoneesta suuttumuksesta kalpeana, täynnä murtuneen sydämen +kiukkua. + +Kaiken tämän ajan oli maa kuin raudasta ja taivaat kuin kuparista +Gabrielle Berthelierille. Tähän asti oli hänen nuoressa elämässään +ollut ainoastaan yksi synkkä hetki, se hetki jolloin hän oli +odottanut hirveätä eroa kaikesta mitä hän rakasti ja hyljättyä osaa +muukalaisten ja vihamiesten seassa. Hän oli silloin käyttäytynyt perin +urhoollisesti. Pahimmassa tapauksessa voi hän kuolla! Mitä on kuolema +sille, joka tuntee itsensä "kaikkivaltiaan Herran tyttäreksi", jotta +hänen tarvitseisi pelätä sitä? Kuoleman ja kärsimisen itsensä tähden +hän olisi voinut kestää. Vasta kun oli kysymys vielä rakkaammasta +elämästä, murtui hänen sydämensä, "eikä hänessä enää ollut sielua". +Louishan oli hänelle kaikki kaikessa, hänen todellinen sielunsa. Noina +ikävinä päivinä, jolloin hän oli kuullut uutiset vangitsemisesta, oli +hänen ruumiinsa Genevessä, mutta todellisessa elämässään hän asui +Lyonin vankilassa. Kaikki väsymyksen, nälän ja tuskan vaiheet, kaikki +tulikuoleman kauhut kulkivat hänen vapisevan sielunsa lävitse, ei +vaan yhden kerran, vaan satoja kertoja. Hän kantoi kärsimystä toisen +puolesta ja hän kärsi sen yksinään. Hän ei koskaan uneksinut, että +kärsimyksen katkerat vedet, jotka kulkivat hänen päänsä yli tunti +tunnilta, olivat sitä laatua, joista lupauksen pyhät sanat lausuvat: +"Kun sinä olet kulkenut vesien lävitse, olen Minä oleva kanssasi". +Tämä lupaus koski Louista. Hänen puolestaan Gabrielle aneli sitä +tuskallisella vakavuudella, taistellen kiivaasti Herran kanssa yön +unettomina vartioina. Mutta Louisinkaan puolesta hän ei voinut tuntea +rukoustaan kuulluksi. Synkkä pilvi ympäröi häntä, eikä siinä ollut +halkeamaa, jonka läpi valo voisi tunkeutua. "Miksi Jumala salli +tämän tapahtua?" huusi hän aina sydämessään. Sellaisen kasvatuksen +hän kuin oli saanut -- ahdasmielisen, ankaran ja ennen kaikkea +_todellisen_ -- ja ollen ehdottomasti, nurisematta kuuliainen Jumalan +tahdolle, oli hänellä ainoastaan yksi aihe, jonka syyksi hän voi +lukea sellaiset kysymykset. Hänellä ei ollut tuota vanhan profeetan +juhlallista lohdutusta: "Kumminkin salli minun puhutella Sinua +tuomioittesi tähden!" Gabriellella oli ainoastaan tämä elämän opetus -- +suuremmoinen, vaan ah, miten ankara: "Herra se on; tehköön Hän, miten +Hän hyväksi näkee!" + +Gabrielle sanoi: "Hänen tahtonsa tapahtukoon!" mutta ei sanonut: +"Tapahtukoon Sinun tahtosi." Kaiken muun tuskan ohessa hän oli hyvin +tietoinen tästäkin tosiasiasta. Tämä tieto lepäsi hänen sydämellään +raskaana, kylmänä ja liikkumattomana kuin kivi. Vaikkakaan Jumala ei +tämän tähden lakannut siunaamasta Gabriellea, kadotti Gabrielle siitä +syystä kumminkin tietoisuutensa siitä että Jumala siunasi häntä. +Gabrielle kadotti tuon sanomattoman lohdutuksen: tunnon Hänen kätensä +kosketuksesta kaiken ollessa pimeätä. + +"Hän on kuin kuollut, joka kävelee ympäriinsä", sanoivat Claudine ja +Margareta toisilleen. Mahdollisesti hän olisikin todella kuollut, +jollei toki hiukan apua olisi tullut hänen osakseen, kuten ikävyyksistä +pelastava apu niin usein tulee meille uuden onnettomuuden muodossa. + +Eräänä aamuna hän istui kuontalonsa ääressä kuten tavallisesti +koneellisesti työskennellen, siitä kuitenkin oli se viihdytys, että +hänen ajatuksensa saivat kulkea vapaina Louis de Marsacin seurassa +vankilassa. Berthelier istui huoneessaan näennäisesti lukien, mutta +todellisuudessa ottaen osaa hänen surullisiin ajatuksiinsa. Claudine +piti huolta jostakin talousasiasta ja Margareta oli mennyt torille. + +Katuovella kuului askeleita ja ääniä. Sitten kuului Claudine +huudahtavan, saattaen siinä tuokiossa Gabriellen alas portaille, sillä +välin kun Berthelier häntä hitaasti seurasi. + +Se oli Margareta, jota kannettiin takaisin kotiin paareilla, hänen +voihkaessa tuskasta. Vanha vaimo, vaikkakin hyvin ketterä vuosiinsa +nähden, oli ollut jonkun aikaa käymäisillään kykenemättömäksi näihin +torimatkoihin; kumminkaan hän ei tahtonut millään ehdolla luovuttaa +niitä Claudinelle tai Gabriellelle, eipä edes molemmillekaan yhteisesti. + +"Neiti pyörtyisi, jos hän näkisi kanalta niskat väännettävän +nurin", hän sanoi. "Gabrielle taasen antaisi noille varastaville +'harmaajaloille' jokaisen siunatun demierin, mitä heidän päähänsä vain +pistäisi vaatia. Onpa siunaus, että isä Calvin on pannut kätensä väliin +eikä salli heidän myydä torilla vanhoja kasviksia tai pilaantuneita +hedelmiä, muutoin jokainen hölmö noutaisi kotiinsa sellaisia." + +Siten tuli hän kulkemaan torilla liian usein. Palatessaan tänään +raskas korinsa käsivarrellaan hän kompastui ja lankesi. Myyjättärien +oli nostettava hänet pystyyn, ja kun hän langetessaan oli taittanut +jalkansa, kannettiin hänet kotiin. Hän pyysi kantajiaan viemään hänet +oitis sairaalaan, mutta he eivät tahtoneet tehdä sitä ilman hänen +isäntänsä lupaa. Tämä hylkäsi ehdotuksen pahastuen ja pyysi kantajia +laskemaan vanhan palvelijan tämän omalle vuoteelle. Sitte lähetettiin +heti noutamaan ensimäistä haavalääkäriä. Gabriellen tuskallisesti +katsellessa tämä asetti vahingoittuneen jäsenen paikoilleen. Kumminkin +kului viikkoja, ennenkun hän jälleen olisi kykenevä laskemaan jalkansa +maahan. Ja hänen ikäänsä katsoen tuskin koskaan enää sitä voitiin +odottaa. + +Tämä oli nyt ikävä asianlaita. Berthelier oli kaikissa maallisissa +asioissa yksinkertainen kuten lapsi. Claudine oli luostarielämästään +alkaen aivan avuton ja sitäpaitsi perin kivulloinen. Gabriellen tarmo +oli menehtynyt hänen surujensa painosta. Naapurit, erittäinkin lähinnä +olevat Calvinit, olivat ystävällisiä ja avuliaita ja tilapäinen +palvelija saatiin heidän uskollisen Jeannettensa tyttärentyttärestä. +Mutta tämä oli Gabriellea nuorempi, kylläkin hyvin hyväntahtoinen vaan +heikko älyltään. Erittäinkin hän oli alati valmis unhottamaan asioita. +Ken vaan on ollut perheessä, jonka ainoa käytännössä toimiva jäsen on +temmattu pois, hän varmaan ymmärtää Berthelierien säälittävän tilan. +Heidän vaikeuksiaan vielä lisäsi se seikka, että Margareta, joka itse +ollen kykenemätön työhön, sen sijaan antoi työtä jokaiselle. Hän +tarvitsi huolellista hoitoa, ja iloista on mainita, että hän saikin +sitä. + +Hän ei ollut mikään kiltti potilas. Tuskiaan hän kärsi rohkeasti, +mutta avuttomuutensa häntä sapetti ja kiukutti. Hän ei ainoastaan +uskonut, etteivät muut kyenneet tekemään hänen toimiaan yhtä hyvin kuin +hänkin, joka kenties olikin totta, vaan hän ei myöskään voinut uskoa, +että he voivat tehdä sitä lainkaan, mikä taasen ei ollut totta. Hänen +kärsimättömyytensä ja katkerat sanansa, joilla hän usein puhutteli +Gabriellea ja vielä enemmän onnetonta pikku Bênoîtea, saivat Claudinen +sanomaan hänelle eräänä päivänä: + +"Jos minä olisin niin varma kuin te näytätte olevan, että hyvä Jumala +on valinnut minut ennen maailman perustamista ikuiseen kunniaan, en +pitäisi arvolleni sopivana tuolla tapaa kiukustua, joskin aamukeitos +sattuu olemaan hiukan palanutta." + +"Valittuko?" toisti Margareta. "Joka tapauksessa minä olin valittu +pitämään huolta, että herrani ruoka on soveliasta hänelle syötäväksi." + +Kentiesi hänen jumaluusoppinsa oli parempi kuin hän itsekään huomasi. +Valinta kunniaan tarkoittaa myös valintaa velvollisuuksiin nähden. +Muuten sillä ei ole mitään merkitystä. + +Huolimatta useista virheistä, joita Margareta huomasi ja moitti, +menetteli Gabrielle tässä tapauksessa oikein. Hän oppi kaksoiselämän +salaisuuden. Hän voi keittää Margaretan ohjeiden mukaan ja isänsä makua +myöten; hän voi pestä, laasta ja tomuuttaa tarpeeksi hyvin kätensä +ohjeen mukaan, mutta hänen sydämensä oli jossain muualla. Mutta kun +tällaisessa tapauksessa jonkun osan on aina heikonnuttava, lakkasi +sielun jännitys hänessä niin paljon, että hän jälleen kykeni elämään. +Työ ei ollut lääkettä hänen tuskilleen, mutta se oli lievikettä. Se ei +vähentänyt kovan iskun merkitystä, mutta se tylsytti hermot kärsimästä +siitä. + +Eräänä päivänä Claudine ja Gabrielle menivät yhdessä torille. Sillä, +kuten Margareta julmalla tyytyväisyydellä mietti itsekseen, nyt +tarvittiin kaksi henkilöä huonosti toimittamaan samaa, jota hyvästi +tekemään ennen oli tarvittu vaan yksi. Kotia palatessaan he kohtasivat +pienen joukon ratsumiehiä, jotka olivat juuri saapuneet kaupunkiin Pont +de l'ivren kautta. Niitä oli pari kolme sweitsiläistä, jotka käyttivät +todellisilta Bernin porvareilta; heidän keskessään oli muuan nuori +herrasmies puettuna Ranskan tavan mukaan, jonka suitsia piteli hänen +vierellään ratsastava palvelija, ja joukossa oli myöskin -- Norbert. +Hän kumarsi ääneti kahdelle ystävälleen näyttäen Claudinen mielestä +yhdellä haavaa miehekkäältä, vakavalta ja surulliselta. Gabrielle ei +jaksanut laisinkaan ajatella; sumu nousi hänen silmiensä eteen, ja +ilman Claudinea hän olisi kaatunut. + +Nopeasti ja ääneti he menivät kotiinsa. Kun he saapuivat lähemmä, +kuiskasi Claudine: + +"Menemmekö seuraavalle ovelle?" + +"Ei", vastasi Gabrielle, "hän kyllä saapuu luoksemme." + +Kun he tulivat sisään, rupesi Gabrielle oitis kuumeentapaisella innolla +valmistamaan kasviksia, joita he olivat tuoneet mukanaan ruuanlaittoa +varten. Mutta Claudine pian huomasi, ettei hän lainkaan voinut nähdä. +Hänen kätensä liikkuivat epävarmasti ilman silmien ohjausta. + +"Mene kamariisi, lapsi!" hän sanoi. "Minä kutsun sinut, kun hän tulee." + +Niinpä Gabrielle meni sisään ja polvistui vuoteensa viereen. Hän +ei rukoillut -- mitäpä tässä rukoili? -- vaan lähetti tuskansa +syvyydestä ihminen tiedottoman, kuvaamattoman huudon suurelle Isälle. +Hän ei tiennyt oliko minuutteja vai tunteja kulunut, ennenkun hän +kuuli Berthelierin äänen, tuon äänen, joka hänelle varmaan hellimmät +säveleensä säilytti, hiljaa kutsuvan: "Gabrielle!" + +He olivat kaikki kokoontuneet arkihuoneeseen. Berthelier istui +nojatuolissa, jonka hän nykyään harvoin jätti; de Caulaincourt +nojasi sen selkänojaan; Claudine istui hänen vieressään; Norbert +seisoi heidän edessään suorana ja kookkaana, ja kasvonsa Kuvastivat +jaloa, kunnioittavaa vakavuutta. Kun Gabrielle astui sisään, kääntyi +nuorukainen häneen päin ja katsoi häneen. Mutta he eivät vaihtaneet +tervehdyssanaa. + +"Hän on Jumalan luona", sanoi Norbert. + +Gabriellesta tuntui siltä, että hän olisi tiennyt sen jo vuosia sitten, +-- koko elämänsä ajan. Vielä samana aamuna oli hän ajatellut Louista +yhä kärsivänä vankilassa. Jotakin oli hänen kasvoissaan, joka sai de +Caulaincourtin asettamaan hänelle tuolin, ja vetämään hänet hellästi +siihen. + +"On parasta että kerrot kaikki", hän sanoi pojalleen. + +"Niinkuin vain voin ja sen mukaan kuin itse olen kaikki nähnyt", sanoi +Norbert. "Minä näin marttyyrit, kun he kuulivat kuolemantuomionsa. +Veljemme, Denis Peloquin, ei ollut heidän mukanaan. Hänet oli viety +vankilasta ja hän sai todistaa Jumalan kunniasta jossain muualla. +Mutta jälellä oli vielä kolme: Etienne Gynet, Henri de Marsac -- ja +Louis. Siellä oli myöskin toisia tuomittuina vähempiin rangaistuksiin. +Tuomion luettua tuli pyöveli köysisilmukan kanssa, jonka hän pisti +tuomittujen kaulaan. Mutta kun hän tuli Louisin luo, joka oli serkkunsa +Henrin edellä viimeinen, hän pysähtyi, ja puhetta johtava tuomari +lausui, että tämä häväistys voitiin jättää pois, koska hänet huomattiin +jalosyntyiseksi. Siihen vastasi Louis hymyillen: 'Millä oikeudella te, +herra, kiellätte minulta marttyyriritarikunnan arvokkaimman kauluksen?' +Sitten hän riemuiten ja iloiten meni kuolemaan." Norbert keskeytti, +mutta viimein hän jatkoi nähtävällä ponnistuksella: "Jumala oli +hänen kanssaan loppuun asti. Mutta minä en voi puhua siitä -- vielä. +Kuitenkaan ei näkynyt pelon eikä tuskan merkkiä. Niin kauvan kuin hän +vielä voi puhua, rukoili hän. Ja tämän hän viskasi minulle tulesta." + +Se oli pieni norsunluinen taulu. Norbert antoi sen Gabriellen käteen ja +sanoi kumartuessaan hänen puoleensa: + +"Minulla on sanomakin tuotavana -- kerron sen toiste." + +"Ei", sanoi Gabrielle katsahtaen ylös, kyynelettömissä silmissään outo +valo, "ovathan kaikki täällä ystäviä." + +"Louis sanoi: 'Kerro hänelle että Herra, joka on lohduttanut minua, +on lohduttava myöskin häntä. Hänen pitää saada voimakkaampi lohdutus, +koska hän on suuremmassa tarpeessa'." + +Väristys kulki Gabriellen ruumiin läpi, kun hän kuuli sen, mutta muuten +hän ei liikahtanutkaan. Kumminkin oli hänen kasvoissaan jotakin, joka +sai de Caulaincourtin sanomaan: + +"Lähde kanssani, poikani; olet sanonut kyllin." + +Norbert tunsi jääkylmän käden kosketuksen ja kuuli äänen mikä näytti +tulevan etäisyyksien takaa: + +"Kiitän teitä!" Sitten hän seurasi isäänsä ulos. + +Myöskin Claudine lähti pois, lausuen: + +"Minun pitää kertoa tästä Margaretalle." Huoneessa oli syvä +äänettömyys. "Tule tänne, lapseni", sanoi viimein Berthelier. + +Gabrielle tuli ja polvistui hänen tuolinsa viereen. Ami asetti kätensä +hänen päänsä päälle ja sanoi lempeästi: + +"Jumala lohduttakoon sinua!" + +Sitten puhkesivat kyyneleet viimein "kesämyrskyn lailla" ja niihin +sekoittui pian myöskin vanhuksen hitaat, vastahakoiset vesikarpalot. + +Gabriellen kyyneleet toivat mukanaan parannuksen, tai paremmin sanoen +ne olivat itsessään merkkinä parannuksesta, joka oli tullut hänen +osakseen. Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän nousi ja seisoi jaloillaan. +Hänen kasvonsa olivat ihmeellisen kylmät. Hänen silmissään oli valo -- +valo, joka tulee auringon ja tähtien yläpuolelta. Hänen äänensä oli +selvä, eikä se vavissut eikä pettänyt, kun hän sanoi: + +"Kiitos olkoon Jumalalle, joka antaa meille voiton Jesuksen Kristuksen +meidän Herramme kautta. Sillä taistelu on ohi ja voitto on saavutettu." + +Siten Gabriellelta pimeys katosi ja valkeus jälleen paistoi. Ensin +vaihtui jokainen surullinen ajatus vallan itsestään kummasteluun ja +riemuun toisten ajatusten tähden. Louishan oli turvassa, oli vapaa, +hän oli Kristuksen kanssa ikuisesti. Eikö Gabriellen pitäisi olla +iloinen siitä -- hänen, joka niin rakasti Louista? Jos hän oli juonut +tuskan maljasta Louisin kanssa, eikö hän voisi juoda myöskin riemun +maljasta hänen kanssaan? Ajatuksissaan hän oli lähtenyt Louisin mukaan; +ajatuksissaan hän seisoi Louisin kanssa kristallimeren kaltaalla, missä +ei enää ole suruja, ei parkua eikä tuskaa, vaan soittajat helkyttelevät +kultaisia harppujaan Jumalan ja Karitsan ylistykseksi. + +Mutta tämä mielentila ei voinut kestää ikuisesti. Nämä taivaallisen +kunnian välkähdykset ovat luonnoltaan katoavaisia, ja niiden täytyy +poistua meiltä, muuten ne voisivat hävittää maallisen elämämme +tasaisesti jatkuvan kulun. Mutta ken kerran on tuntenut niitä, ken +on kerran, vaikkakin himmeästi ja etäältä nähnyt 'Edenin polkujen +kimaltelevan', hän ei koskaan kokonaan voi unhoittaa sitä. Hän ei +koskaan jälestäpäinkään voi olla entisensä kaltainen. Kenties ei +kellekään anneta koskaan sitä näköä -- tai paremmin sanoen hän ei +koskaan kykene ottamaan vastaan sitä -- jollei hän ensin ole vaipunut +alas tuskien suuriin syvyyksiin. + + + + +XXVIII LUKU. + +Vanhat asiat haihtuvat. + + + Mä sinut tunnen, mi kohtaloita, + Pimeyden halki viet voittohon. + Ja kesken surujen alholoita, + Sun suomastais ilo noussut on. + + R. Browning. + +"Isä", kysyi Gabrielle seuraavana päivänä, "tahtoisitko antaa +lapsellesi lahjan?" + +Mitä voisikaan hän nyt kieltää häneltä? Vastaus tuli nopeasti ilman +mitään viivytystä tai ehtoja -- + +"Sinä saat sen." + +"Ensi sunnuntaina on Herran ehtoollinen. Minä tahdon kiittää Jumalaa +Hänen marttyyrinsa takia, joka nyt syö ja juo Hänen valtakunnassaan. +Tulkaa kanssani, rakas isä." + +Vanhus notkisti päätään. "Lapsi, en ole sitä ansainnut", hän sanoi. + +"Hänen luonaan ei ole muulla arvoa kuin rakkaudella. Ja tehän +rakastatte." + +Berthelier mietti hetken, sitten hän sanoi: "Mutta se ei ole +mahdollista. Jos olisi kysymys ainoastaan Hänen tunnustamisestaan +maailman edessä, ja jokainen olisi vapaa tekemään sitä -- mutta on +vielä tyydytettävänä pastorit ja konsistoriumi. Minut suljettaisiin +pois kuten sukulaisenikin." + +"En ajattele niin, isä. He tuntevat nyt teidät. Pastori Poupin, joka +kunnioittaa teitä, tulee kyllä puhumaan puolestanne." + +Sisar Claudine oli saapuvilla ja lausui rohkeasti veljensä +kummastukseksi: + +"Jos minua suvaitaan, tahdon tehdä teille seuraa. Minä voin yhtä hyvin +olla todellisesti sitä, mitä olen näyttänyt olevani. Kahden portaan +välillä seisominen, jalka kummallakin, ei ole varmaa eikä hupaistakaan. +Jos minä voin pelastaa sieluni Genevessä -- ja minä kallistun aina +enemmän ajattelemaan että sen voin -- niin pitää sen tapahtua +Geneveläiseen tapaan. Elkäämme hukatko aikaa lähettämällä noutamaan +pastoria, jonka tiedämme luotettavaksi ja meille ystävälliseksi +mieheksi. Antakaamme hänen kirjoittaa nimemme kirjaansa -- vai miten te +kutsutte noita tarpeellisia valmistuksia." + +"Norbert meni juuri ovensa ohitse", sanoi Gabrielle, "arvattavasti +matkalla kouluun." + +Mutta Norbert ei mennytkään enää kauemmin kouluun. Lopun +kasvatuksestaan hänen piti saada toisella tavalla. Mutta hänellä oli +oma asiansa pastorille. Hän oli jo toisten ikäistensä tavalla ollut +valmistettavana ensimmäiselle ehtoolliselleen, mutta joulun ja jälleen +pääsiäisen aikaan, kun näitä suuria kristikunnan juhlia vietettiin +Genevessä Calvinin toimesta, hänet oli hyljätty kelvottomana. Mutta +mitä sitte seurasi, se oli tarpeeksi ainakin tyydyttämään pastori +Poupinia, joka ottikin Berthelierin pyynnöstä puolustaakseen tätä ja +hänen sisartaan. Pastori oli Berthelierin sairastuttua käynyt jonkun +kerran tämän luona, jonka jälkeen hän kertoi vaikutelmistaan isä +Calvinille seuraavilla sanoilla: + +"Minä luulen, että hän on osa todellisesta viinipuusta, vaikkakin +sattumalta muurin yli kulkeva osa." Syyskuun ensimäinen sunnuntai-aamu +valkeni kirkkaana ja viehättävänä Geneven tornien ja talojen yli. +Berthelier, Claudine ja Gabrielle lähtivät varhain seurakuntansa +kirkkoon St. Gervaisiin. Mutta ennenkun he olivat ehtineet montakaan +askelta, yhtyi heihin de Caulaincourt ja Norbert. + +"Calvinit menevät St. Peteriin, kuten on sopivaa ja oikein", sanoi de +Caulaincourt. "Mutta Norbert ja minä haluamme tulla teidän kanssanne." + +Huolimatta surusta, joka asui jokaisen sydämessä, hohti de +Caulaincourtin kasvoilla suloisen rauhallinen ja tyytyväinen ilme. +Ääni, jolla hän lausui "Norbert ja minä", teki hyvää kuulla. + +Pastori, joka sinä päivänä saarnasi St. Gervaisissa, ei ollut noita +suuria uskonsankareita, joiden ääni yhä kaikuu aikojen halki. Ei hän +pitänyt mitään sellaista mainiota historiallista puhetta, jonka kaiku +yhä elää seassamme. Hän oli vaan yksinkertainen, uskollinen kristitty +ja todellinen pastori, joka rakasti työtään, kansaansa ja ennen kaikkea +Herraansa. Kumminkin hänen yksinkertaisissa, tyynissä sanoissaan oli +jotakin, joka veti puoleensa kaikkien sydämet ja sai ne sykkimään +yhdessä hänen omansa kanssa. Hänen salainen voimansa ei ole vielä +hukkunut eikä tulekaan koskaan hukkumaan, ennenkun loppu tulee ja +viimeinen Jesuksen nimen rakastaja kootaan pois asumaan Hänen kanssaan +ikuisesti. Pastori Poupin puhui Hänestä. Hän sai jokaisen läsnäolevan +miehen ja naisen tuntemaan että hänellä Herrassa oli ikuisesti elävä, +aina rakastavainen ystävä, joka tuntee jokaisen ajatuksen, ottaa osaa +jokaiseen suruumme ja auttaa kaikissa vaaroissa. Tämä ystävä oli +kuollut jokaisen puolesta. Eikö kukin tahtonut olla halukas kuolemaan +ilolla hänen tähtensä, kuten eräät, heille kaikille hyvin tunnetut +henkilöt juuri äskettäin olivat vaaditut tekemään? Astukoot he siis +lähemmä ja syökööt Hänen leipäänsä, ja juokoot Hänen kaikkiaan, +toveruusmaljaa Hänen kanssaan Hänen kärsimyksissään ja kunniassaan, +joka malja samalla yhdisti heidät Hänessä kaikkiin niihin, jotka olivat +menneet pois ennen heitä. Varmaan voivat he uskoa, että nämä heidän +pöytäkumppaninsa nyt ottivat osaa pyhään ateriaan heidän kanssaan, +vaikkakin ne istuivat toisen pöydän ääressä ja ajallinen verho salasi +ne heidän näkyvistään. Ylhäällä ja kuitenkin läsnä sekä meidän että +heidänkin kanssaan oli juhlan isäntä. Ja nyt samoin kuin vanhaan aikaan +teki Hän itsensä tunnetuksi jokaiselle leivän murtamisessa. + +Vakavan jumalanpalveluksen loputtua hajaantui seurakunta, mennen +kukin rauhallisesti kotiinsa. Mutta Genevenkin ankarat tavat +suvaitsivat toisen saarnan jälkeen, joka oli kello kaksi, miellyttävän +iltapäiväkävelyn Crêtsissä tai Plain-palaisissa. Norbert ja hänen +isänsä nauttivat siitä suuresti ja puhelivat keskenään monista +asioista. Kotimatkallaan he kävivät katsomassa Norbertin sokeaa +ystävää, Ambrose de Marsacia, joka palvelijansa Grilletin kanssa asusti +erään kirjanpainajan luona. Herra de Maisonneuve oli kyllä tarjoutunut +ottamaan heidät vastaan, mutta kun Ambrose isänsä anteliaisuuden tähden +oli kykenevä maksamaan kaikki menonsa, päätettiin että varakkaat +Maisonneuvet saisivat säästää vieraanvaraisuutensa monia hyljätyltä +varten, jotka sitä tarvitsivat. Berthelierit menivät heti kotiinsa. +Claudine ja Gabrielle kertoivat Margaretalle kirkonkuulumiset ja +surkuttelivat hänen pakollista poissaoloaan. + +"Ainoa olette meistä, joka sitä todella tarvitsi", sanoi Claudine. + +"Ja", sanoi Margareta, "se on ainoa pyhä ehtoollinen, jonka olen +laiminlyönyt sittekun isä Calvin rupesi sitä jakamaan." + +"Mutta minä toivon, että olette meidän kanssamme ensi kerralla", lisäsi +Gabrielle ystävällisesti. + +Illallisen jälkeen autettiin Margareta vuoteeltaan ja Berthelier, +Claudine ja Gabrielle istuivat yhdessä. Berthelier oli ollut hyvin +äänetön kaiken päivää, mutta nyt hän näytti olevan halukas puhumaan. +"Claudine", hän sanoi, "muistatko vielä vanhoja päiviä, miten me +sunnuntaisin usein söimme illallista herra Lévrierin luona?" + +"Kylläpä niinkin, muistan hyvin. Muutamat ystävistäsi, Ami, olivat +siihen aikaan semmoisia, joita voitiin kutsua hurjapäiksi, tai +lievemmin sanoen ja käyttäen teidän omia sanojanne, keikareiksi. +Muistatko serkkusi Philibertin laulun, jota me kaikki usein lauloimme. +Totta tosiaan jokainen silloin lauloi sitä, jopa katupojatkin? + + "'Eläkööt Hugenotit hilpeät nuo, + Pojat reimat ne oli joka suhteen, + Vaikk' keikareit', tokkopa kenkään voi + Heille sentään paiskata nuhteen?' + +"Ah niin! -- nyt me laulamme virsiä ja hymnejä, jotka epäilemättä +ovat parempia, erittäinkin nuorelle väelle. Veli, tiedätkös, että +muutamia päiviä sitten tyhjentäessäni tuota vanhaa, maalattua kirstua +kamarissasi löysin kukonhöyhenesi huolellisesti oheen asetettuina ja +käärittyinä silkkipalaseen!" + +"Ah, se oli vapauden merkki! No niin, minä en koskaan häikäillyt +kantaa sitä, en tyranninkaan kasvojen edessä. Ei Philibertkään sitä +aristellut. Hän oli suuri mies -- tuo Philibert Berthelier -- jotenkin +samalla tapaa kansan yli kohoova kuin isä Calvinkin, vaikkakin toisissa +suhteissa jyrkästi tämän vastakohta. Molemmat olivat syntyneet +hallitsemaan. Pyydän sinua sisareni, suomaan anteeksi hupsuuteni ja +tuomaan tänne tuon vanhan hattukoristeeni." + +Claudine nouti sen hänelle. Vanhus otti sen, katsoi siihen hellästi ja +silitteli sitä hyväellen sormillaan. + +Hetken vaiti oltuaan hän puheli, mutta kuin itsekseen uneksien: "Se +kertoo minulle kadotetuista toiveista, kadotetuista unelmista ja +kadotetuista asioista. Mutta enimmän kaikista se muistuttaa minua +siitä, jonka sormet sitä koskettelivat, jonka käsi sen pani minun +hattuuni. Se oli rakkaampi käsi kuin sinun, Claudine ja" -- hän lisäsi +luoden ystävällisen silmäyksen Claudineen -- "se on paljon sanottu." + +Claudine palkitsi katseen. "Minä tiedän", hän sanoi lempeästi, "sehän +oli Yolande. Mutta, rakas Ami, en koskaan kuullut miten hänen kävi." + +"Kun jalon Lévrierin häpeällisesti murhasi julma tyranni, kadotti +Yolande rakkaan kasvatusisänsä ja kotinsa. Kaksi vuotta myöhemmin +Herramme otti hänet luokseen maailmasta, jota hän ei rakastanut. Se +on kaikki mitä minä tiedän tai koskaan olen tiennyt. Mutta viime +aikoina olen joskus ajatellut, että me vielä voimme toisemme kohdata. +Iankaikkisuus on suuri sana. Se ei ole aikaa eikä varmaankaan +avaruutta; mutta kumminkin olen aina ajatellut sitä avarana +pylvässalina, jonka toiseen ääreen kukaan ihminen ei voi tulla eikä +edes nähdä sitä, vaikkakin hän kulkisi kulkemistaan tuhansia vuosia. +Mutta kun hän kulkee, voivat vanhat tutut kasvot -- kasvot, joita hän +rakastaa -- sattumalta katsahtaa häneen pylvästen välistä." + +"Mutta minä", sanoi Gabrielle lempeästi, "minä ajattelen +iankaikkisuutta kodiksi." + +Nyt saapui Norbert kysymään herra Berthelieriä ja toivottamaan, ettei +pitkän jumalanpalveluksen aiheuttama väsymys olisi vahingoittanut häntä. + +Berthelier vastasi, ettei hän sairastumisestaan saakka ollut koskaan +tuntenut itseään niin hyvinvoivaksi kuin nyt, ja katsoen kookkaaseen +komeaan nuorukaiseen, joka seisoi ovella, lisäsi hän: + +"Mutta olettepa te kasvanut, Norbert! Nythän olette täysi mies. +Tulkaahan toki sisään ja istukaa joukkoomme." + +Norbert ei ollut lainkaan vastahakoinen ja Berthelier jatkoi: +"Muistaakseni oli aika, jolloin et kunniallisena kutsumuksenasi, +ainakaan mieleisenäsi, pitänyt koulunkäyntiä." + +"Minä olen valinnut", sanoi Norbert matalalla äänellä, "tai paremmin +sanoen kutsumukseni on valinnut minut." + +Gabrielle nyt ensin puhkesi puheeseen, kalpeilla poskillaan hehku ja +äänessä innostus, joka hämmästytti jokaista: + +"Lähdettekö saarnaamaan evankeliumia? Oi Norbert --" + +"En, minä en voisi saarnata. Minulla ei ole sanoja, ei taitoa eikä +oppia. Mutta minä voin palvella niitä, jotka saarnaavat." Hetken +äänettömyyden jälkeen hän lisäsi: "Minä olen kunnianhimoinen, en +kumminkaan siihen määrään kuin tarvitaan Jumalan asian ajamiseksi. Se +kuuluu 'marttyyrien jalolle armeijalle'. Minä olen tyytyväinen lähinnä +ylevimpään toimeen -- uhraamaan elämäni marttyyrien palvelijana ja +ystävänä." + +"Se on suuri kutsumus", sanoi Berthelier. + +"Minä olen lupautunut", jatkoi Norbert, jonka nyt kokonaan valtasi +äskeisen jumalanpalveluksen hänessä synnyttämä tunne: "Lyonin +tuomiokirkossa -- sen jälkeen kuin olin ollut vankilassa -- vannoin +valan Jumalan kasvojen edessä. Ja te tiedätte hyvin, että on työtä +joka kaipaa tekijöitä. Aina on _meistä_ joku vaarassa tai vankilassa. +Isä Calvin pitää huolta heistä -- ah, _hän huolehtii_ -- mutta aina +on tarpeen joku -- joku side hänen ja heidän välillä kuljettamassa +kirjeitä ja toimittamassa asioita. Se side, tarkoittaa minua." + +"Entä isänne? Oletteko kertonut tästä hänelle?" Kysyjä oli Berthelier. + +"Olen. Hän on sanomattoman iloinen." Sitten hän kääntyi Gabriellen +puoleen ja virkkoi äkkiä epäröiden ja pelokkaasti: "Neitini, +hyväksyttekö te aikeeni?" + +"Kaikesta sydämestäni. Viekää te lohdutusta monille muille sitä +tarvitseville Jumalan palvelijoille." Sitten hän lisäsi lempeästi: +"Jumala siunatkoon teitä!" + +"Ottakaa minunkin siunaukseni", sanoi Berthelier. + +Kun Norbert oli mennyt, istui Berthelier yhä miettien, höyhen kädessä. + +"Niin", sanoi hän katsoen siihen, "se on tuonut takaisin vanhan elämän. +Tuossa vanhassa elämässä oli hyvääkin, sillä kukaties uusi Geneve ei +olisi mahdollinen ilman sitä. Ja kumminkaan en sano, että 'vanha on +parempi'. En! Sillä minä, juuri minä, olen saanut vihdoin juoda uutta +viiniä, ja minä todistan sen olevan hyvää. Isä Calvinin Geneve ei ole +Hugenottien, Philibert Berthelierin, Ami Lévrierin tai iloisen priori +Bonivardin Geneve. Se ei ole se Geneve, josta me uneksuimme kuumassa, +intohimoisessa nuoruudessamme. Mutta se on jotakin enemmän. Se on +uuden uskonnon, uuden maailman ja uuden elämän Geneve. Se on totuuden, +vakavuuden, voimakkaiden, korkeiden aatteiden ja oikeiden tekojen koti. +Se on onnettoman suoja, turvapaikka kaikille sorretuille kaikista maan +ääristä taivaan alla. Jumala on sanonut: 'Salli minun turvattomieni +asua luonasi, Geneve'. Geneve on vastannut: 'Kyllä'. Sentähden on Herra +siunannut sitä. Ja minä -- myöskin minä -- siunaan sitä; niin, ja se on +oleva siunattu!" + +"Siunatkoon Jumala meidän kaikkien puolestamme, veljeni!" sanoi +Claudine. "Se se kumminkin on aina paras asia." + +Psalmin sanat, joita oli luettu päivän jumalanpalveluksen aikana, +tulivat Berthelierin huulille. Hän nousi hitaasti, sauvaansa nojaten, +ja puhui ylöskäännetyin säihkyvin silmin: + +"Siunattu olkoon Hänen pyhä nimensä iankaikkisesta iankaikkiseen! +Täyttyköön koko maa Hänen kunniastaan! Amen, ja se tapahtukoon!" + +Sitten hän kävi nukkumaan. Sinä yönä hän lepäsi hyvin. Hän lepäsi niin +hyvin, että kun Gabrielle aamulla tuli hänen luokseen, huomasivat hänen +nuoret silmänsä jonkun toisen -- kuninkaan, vaan ei kauhujen kuninkaan +-- olleen siellä ennen häntä ja laskeneen hänen tyynille kasvoilleen +kuninkaallisen sinettinsä, jossa on kirjoituksena: "Rauha". + + + + +XXIX LUKU. + +Kantaen vuosien taakkaa. + + + "Hän tekee omaa työtänsä, minä omaani." + + Tennyson. + +Ei kukaan olisi tahtonut kutsua Ami Berthelieriä miksikään erittäin +onnelliseksi mieheksi. Kumminkin oli hän kuolemassaan onnellisempi +kuin moni suurista ja kuuluisista henkilöistä maan päällä. Semmoiset +eivät aina jätä jälkeensä surevia, joista maailma ei koskaan enää +tunnu samanlaiselta kuin ennen. Claudinelle ja Margaretalle oli vanha +hugenotti kaikessa ollut todellinen keskus; ja vaikkakaan hän ei +Gabriellelle juuri voinut olla samaa, ei hän kumminkaan tälle ollut +siltä vähemmän, vaan enemmänkin, vielä kiihkeämmästi rakastettu. Heille +oli jonkinlaisena kehoituksena, että koko Geneve otti osaa heidän +suruunsa ja osotti kaikkea kunnioitusta ja mieltymystään kansalaiselle, +jota se niin myöhään oli oppinut kunnioittamaan ja rakastamaan. +Niin suuri oli joukko, joka seurasi häntä viimeiseen lepopaikkaansa +Plain-palaisissa, että Margareta vakuutti jotta itse isä Calvinkaan +tuskin olisi voinut saada hienompaa hautausta. + +"Jospa ne olisivat olleet _hänen_ hautajaisensa", nyyhki Claudine +raukka, "kuinka paljo parempi se olisi ollut _meille_!" + +"Ai, neitini, muttei suinkaan Genevelle, ei kirkolle eikä maailmalle, +kuten rakas herramme itse olisi ollut ensimäinen sanomaan." + +Useiden lohdutusvierailuiden joukossa, joita he saivat vastaanottaa, +kunnioitti heitä myöskin itse Geneven kruunaamaton kuningaskin +käynnillään. Hän toi Gabriellelle oikein oleellisen lohdutuksen Louis +de Marsacin vankilassa kirjoittaman lyhyen kirjeen muodossa, jonka hän +pisti Gabriellen käteen sanoen: "Luulen, että teillä on oikeus lukea +se." + +Ensi sanat luettuaan kävi väristys Gabriellen ruumiin läpi. "En voisi +kertoa teille, herra ja veli --" luki Gabrielle ja katsahti ylös +noihin voimakkaisiin, syväuurteisiin kasvoihin, jotka myötätuntoisina +kumartuivat hänen ylitsensä. Louis kutsui siis _häntä_ "veljeksi!" +Ei ollut enää leveää virtaa heidän välillään, ei ollut enää poikaa +ja isää, ei enää nuorta, tuntematonta oppilasta ja suurta kuuluisaa +mestaria! Niin -- juuri nyt -- Gabriellen lukiessa, oli nuori +päässyt vanhan edelle ja oli vanhempi kuin hän iankaikkisuudessa. +Hetken jälkeen hän jatkoi lukemistaan. Sanat olivat seuraavat: "En +voi kertoa teille, herra ja veli, sitä suurta lohdutusta, jota olen +saanut kirjeistänne veljelleni Denis Peloquinille, joka keksi keinon +toimittaakseen ne eräälle veljistämme, joka oli maanalaisessa kopissa +minun yläpuolellani ja luki niitä minulle, koska en voinut nähdä mitään +vankilassani. Minä rukoilen siis teitä alinomaan jatkamaan avustustanne +samanlaisella lohdutuksella, joka liikuttaa meidät itkemään ja +rukoilemaan." + +"He eivät itke nyt enää", sanoi Calvin, "ja jos he yhä rukoilevat, +ovat he kuin ne alttarin alla olevat sielut, joista luemme +Ilmestyskirjassa." Hän lausui vielä paljo muuta, mikä kuten useat +toisetkin asiat noina päivinä sivuuttivat jälkeä jättämättä Gabriellen +huomion. Mutta hänen ajatuksensa palasivat, kun Calvin mainitsi Lyonin +tapahtumaa hänelle itselleenkin 'kaikkien musertavimmaksi suruksi'. +Kumminkin hän lisäsi: "En nyt tahtoisi olla vapaa tästä kaikesta +surusta sillä hinnalla, etten koskaan olisi tullut tuntemaan Louis +de Marsacia. Päivieni loppuun saakka on hänen muistonsa oleva aina +pyhitettynä mielessäni ja olen vakuutettu, että se on myöskin suloinen +ja lohdullinen muisto." Sitten hän puhui vereksemmästä surusta kiittäen +Jumalaa siitä, että Gabriellen kasvatusisä oli saanut olla heidän +luonaan siksi, kunnes oli voinut julistaa itsensä kaikkien kuullen +jäseneksi Kristuksen ruumiissa. "Ei voi olla epäilystäkään" hän +sanoi, "että Kristus kerran yhdistää sekä heidät että meidät samaksi +erottamattomaksi seuraksi, verrattomassa osallisuudessa Hänen omasta +kunniastaan." + +Sitten lisäten ystävällisellä, milteipä hellällä ilmeellä: "Jumala +siunatkoon sinua, lapseni!" tuo suuri mies lähti pois, jättäen +Gabriellen mieleen iloisen kummastelun, että Calvin ja Louis nyt olivat +"veljiä", että Lousin kohtalo oli Calvinillekin musertava suru, ja että +vielä tämä suru oli semmoinen asia, ettei Calvin sitä mistään hinnasta +tahtonut unhottaa. Nähtävästi Calvinkin ymmärsi "julkisen salaisuuden", +tuon niin kummallisen, mutta rakastaville ja sureville kumminkin niin +kalliin salaisuuden, että nimittäin syvimmät surumme ovat samalla +kertaa meidän kalleimmat aarteemme. [Tämä ajatus tulee voimakkaasti +esiin eräissä Calvinin kirjeissä, joista ylhäällä mainitut sanat ovat +poimitut.] + +Oli hyvä, että Gabrielle sai niin voimallista lohdutusta, sillä ajan +vieriessä hän sellaista tarvitsi. "Enkelit", jotka ensin olivat +tuoneet hänelle lohduttavia tietoja, "palasivat hänen luotaan takaisin +taivaaseen". Tai tosiasiallisemmin sanoaksemme, ensimältä hän seurasi +rakastettujaan itsekin taivaaseen ja ovi, jonka kautta he olivat +käyneet sisään, näytti yhä vieläkin olevan raollaan. Mutta jälestäpäin +"ovi suljettiin" ja hänet jätettiin toiselle puolen -- yksinään. + +Kumminkaan ei aivan yksinään. Rakastavien sydämien harvoin tarvitsee +olla yksinään maailmassa, jossa niin paljo rakkautta tarvitaan. Hänelle +tapahtui kuten monille muille naisille. Hän näki "rakkaimpansa lähtevän +pois ilman häntä", mutta samalla nämä jättivät jälkeensä toisia +hyvinkin kalliita ja uskollisella, kotoisella rakkaudella lemmittyjä, +mutta vähemmän -- paljoakin vähemmän -- lemmittyjä kuin poismenneet. +Kaikki me tiedämme milloin aurinko on laskeutunut, vaikka kuu voi olla +täysimmällään ja monet tähdet tuikkivat. + +Tästä lähin Gabrielle Berthelier oli kahden hennon ja riutuvan +elämän uskollinen, hellä hoitaja. Claudine oli aivan maahan murtunut +kadotettuaan veljensä, ja Margaretan voimakkaampi sielu kärsi vieläkin +syvemmästi. Uusi hirveä lisäkoettelemus hänen luonteiselleen ihmiselle +jätti jälkeensä heikkoutta ja avuttomuutta. Katkennut jäsen parantui +jälleen, mutta hän ei koskaan enää kyennyt liikkumaan muuten kuin +hitaasti ja varovasti huoneessa. Muutamien yritysten jälkeen, jotka +loppuivat kurjasti hänelle itselleen ja vastukseksi kaikille muille, +hän tuli viimein vakuutetuksi, ettei hänelle enää sopinut vakinainen +työ, että hänen tästä lähtien täytyi istua lieden ääressä ja kehrätä. +Totta kyllä hän kuontaloaan käännellessään autti Gabriellea monilla +hyvillä neuvoilla, joita vailla nuori tyttö useinkin mielellään olisi +tahtonut olla. + +Noina synkkinä päivinä de Caulaincourtien ystävyys oli suuri lohdutus +Gabriellelle. Mutta aikaa myöten vanhempi näistä uudelleen lähti +noille evankelistamatkoilleen Savoijaan, jotka hänelle olivat niin +vähällä olleet maksaa hänen henkensä. Poika taasen ryhtyi toimeensa, +johon hän oli lupautunut, tullen Calvinin lähettilääksi vainottuihin +protestanttisiin kirkkoihin Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa. + +Gabriellella oli toinenkin ystävä, joka kerran Geneveen kotiutuneena ei +enää koskaan jättänyt sitä. Oli luonnollista, että Louis de Marsacin +serkku tulisi hänen osanottonsa esineeksi, jollei muun niin senkin +vuoksi, että tällä oli niin paljo kerrottavaa noista viime päivistä +Lyonissa. Ja kun tähän osanottoon yhtyi sääli sokeata nuorukaisparkaa +kohtaan, ei ollut ihmeteltävää, että heidän välillään syntyi voimakas +side. + +On totta, että Gabriellella oli vaan vähä aikaa ystävyydestä +nauttimiseen. Mutta hän ei olisi ollut Geneven lapsi -- joka hän oli +-- jollei hän olisi hankkinut aikaa, vaikkakin nousemalla varhain +ja menemällä myöhään levolle, ottaakseen osaa niihin monilukuisiin +uskonnollisiin hartausmenoihin, jotka olivat uuden Geneven elämän +todellinen ydin. Oli samalla kertaa huvi ja laupeudentyö saattaa herra +Ambrosea niihin, vieläkin enemmän koska muuten välttämätön Grillet +ei koskaan saanut saarnoja makunsa mukaisiksi. Kuten hän sanoi, ei +hän ollut turhantarkka vanhan uskonnon noudattamisessa. Mikä oli +kyllin hyvää herra Ambroselle, se oli kyllin hyvää hänellekin. Eikä +hän epäillytkään, etteikö hän voisi saavuttaa pelastustaan erittäin +hyvin isä Calvininkin opetuksen mukaan. Hän ei kumminkaan nähnyt syytä +semmoiseen hälinään ja ahkerampaan osanottoon rukouksiin ja saarnoihin, +kuin mitä tapana pidettiin entisissä messuissa ja synnintunnustuksissa. +Mutta toiselta puolen oli hän hyvinkin halukas maksamaan takaisin +neidin ystävyyden hänen herraansa kohtaan tekemällä vähän palveluksia +hänelle, erittäinkin kantamalla hänen tavaroitaan torilta. Tämän +Gabrielle kumminkin pian kielsi, koska hän alkoi löytää koristaan +näissä tilaisuuksissa harvinaisia kukkia ja kalliita hedelmiä, joita +hän itse ei ollut ostanut. Mutta Grilletin palvelusten kieltäminen ei +pysäyttänyt näiden lahjain tuloa. Hän toi ne vaan sitä julkisemmasti +kotiin Rue Cornavinille herra Ambrose de Marsacin kunnioittavimpien +tervehdysten kera. Nämä ylellisyydet Gabrielle jakoi köyhien ja +sairasten kesken, joiden luo hän oli tervetullut vieras, milloin hän +vaan voi säästää ahdistavilta kotitoimilta jonkun tunnin. + +Hänen osanottonsa kaupungin elämään oli niin vähäinen, että hän tuskin +huomasi sitä tosiasiaa, että Geneve tällä välin oli saavuttanut +kunniansa todellisen ilmakehän. Libertinien lopullisen kukistamisen +jälkeen oli rauha palannut. Teokratia, jolla oli Calvin ensimäisenä +ministerinään ja näkymättömän Itsevaltiaan tahdon välittäjänä, oli +saanut lopullisen voittonsa. Tuskin oli kuultu yhdenkään kielen +nousevan sitä vastaan. Täst'edes oli jokainen kansalainen velvoitettu +elämään kuin Jumalan omien kasvojen edessä. Siveellisen suoruuden ja +historiassa miltei ainokaisen hurskauden seurassa tuli hämmästyttävä +kehitys henkiseen toimeliaisuuteen. Kaksikymmentä neljä paininkonetta +lähetti Calvinin ja muiden uskonpuhdistajaan teoksia yhtämittaisena +virtana kaikkiin Europan maihin. Vastalahjaksi jokainen katoolinen +maa lähetti Geneveen uskonsa takia maanpakoon lähteneet karkulaiset. +Protestanttiset seurakunnat taasen, jotka sitä eivät tarvinneet +pakopaikkanaan, ylistivät sitä etevänä uskollisena kouluna. Sinne +ne lähettivät poikansa saamaan erinomaista maallikkokasvatusta ja +etevätä jumaluusopillista opetusta, joka, vaikka olikin ankaraa ja +ahdasmielistä, kumminkin oli niin syvällistä ja ylevää kuin aikakauden +ajatustavan mukaan vaan voi saavuttaa. + +Kun Norbert de Caulaincourt sattui olemaan Genevessä, mikä ei +tapahtunut usein eikä ollut pitkäaikaista, oli hän vanhempana +hyvinkin iloinen saadessaan käydä koulussa, jota hän oli halveksinut +poikavuosinaan. Mutta onhan olemassa suuri ero sen välillä, mitä meidän +on pakko tehdä, ja sen mitä haluamme tehdä. Ennen kaikkea vaikutti +häneen se seikka, että nerokas ja valistunut tohtori Theodor Beza nyt +oli akatemian rehtorina, ja hänen luennoissaan oli paljon semmoista, +mikä kokosi hänen ympärilleen kyvykästä ja opinhaluista nuorisoa. + +Norbert varttui aivan äkkiä pojasta mieheksi. Seitsemänteentoista +ikävuoteen saakka oli hänen ruumiillinenkin kehityksensä ollut hidasta. +Hänen poikamainen rajuutensa ja pelottomuutensa taasen olivat hänen +isälleen huolena ja hänen pastoreilleen ja opettajilleen kiusana. Mutta +muutamien lyhyiden kuukausien lukuisat tapaukset -- siitä varhaisesta +kevätpäivästä alkaen, jolloin hän oli kuullut isänsä vangitsemisesta, +siihen elokuun aamuun saakka, jolloin hän seisoi Lyonin torilla ja näki +Louis de Marsacin kuolevan -- kehittivät hänet äkkiä miehuuteen. Pojan +levottomuus oli vaihtunut miehen yritteliäisyyteen, pojan hillitön +seikkailuhimo miehen päättäväksi uskallukseksi. Henki ja ruumis pitivät +toisiaan tasapainossa. Ennenkun hänen ympäristönsä tiesikään tai hän +itsekään huomasi muutosta, oli hänestä tullut varteva nuorukainen, +ensimmäinen orastava parta ylähuulellaan, joka kuljetti kirkkokuntain +kesken isä Calvinin lähetyksiä. Mutta oli muuan asia, jonka suhteen hän +ei ollenkaan muuttunut pojasta mieskuntoiseksi vartuttuaan. + +Kotona s.o. Genevessä ollessaan hän enimmäkseen sangen vähän näki +Gabriellea. Joskus hän aivan vältteli tätä, koska ei tuntenut itseänsä +kylliksi lujaksi katsoakseen Gabriellea kasvoihin ja koskettaakseen +hänen kättään, samalla tuntien kaiken aikaa, että neito yhä kuului +hänen kuolleelle ystävälleen. Norbert sanoi itselleen joskus, että hän +kernaasti näki asioiden pysyvän sillä kannalla, mutta se ei pitkälle +auttanut häntä. Yhä uudelleen häntä vavahutti toivottoman ikävöimisen +ja kiduttavan odotuksen tuska. + +"En suinkaan tahtoisi tehdä vääryyttä Louisille hänen taivaassaan", +hän sanoi, "yhtä vähän kuin sitä olisin tahtonut tehdä hänelle maan +päällä. Mutta kumminkin minun on parempi pysyä poissa siksi, kunnes +voin ajatella ja toimia viisaan miehen tavoin eikä kuin hullu." + +Aikaa myöten hän kumminkin kiitollisuuden ja ystävyyden siteiden +pakoittamana mursi päätöksensä. Vielä kerran oli kevät Genevessä, +viides tuosta hyvin muistettavasta vanhemman de Caulaincourtin +vankeuskesästä. Norbert oli juuri palannut vuoristojen yli hyvin +vaaralliselta matkalta Italiasta. Hän ilmoittautui kotia saapuneeksi +Calvinille. Sitten käytyään tervehtimässä Antoine Calvinia ja +huomattuaan isänsä olevan poissa hän meni katsomaan sisar Claudinea ja +Gabrielle Berthelieriä. + +Ensimäinen seikka, minkä hän kuuli astuessaan sisään, oli luutun +ääni. Sisar Claudine istui heidän tavallisessa arkihuoneessaan +neuloen uutterasti koruompelustaan, Margareta kehräsi ja Gabrielle +teki mekkoa köyhälle lapselle. Sillä aikaa Ambrose de Marsac esitti +suloista soittoaan uudella täyteläisäänisemmällä ja miellyttävämmällä +soittimellaan, jonka tähden oli hyljännyt mandolininsa. + +Norbert tervehti heitä kaikkia. Hän sai vastaanottaa samanlaisen, +vieläpä lämpöisemmänkin tervehdyksen. Joku selittämätön seikka, +kenties Ambrosen läsnäolo, oli antanut hänelle jonkunlaisen kylmyyden. +He puhuivat ensin hänen lähetysmatkastaan Italiaan ja evankeliumin +levenemisestä siellä. Mutta kulutettuaan jonkun aikaa tällä tavalla +Norbert kokosi rohkeutensa kysyäkseen Gabriellelta, tahtoiko tämä +lähteä ulos ihailemaan ilmaa tänä kauniina iltana. Norbertilla olisi +ollut jotakin sanottavaa hänelle. + +Gabrielle myöntyi vallan mielellään. Olihan Norbert kirkon +ansiokas lähettiläs. Mitä hänellä oli sanomista, koski epäilemättä +niitä piirejä, tai jonkun sen tunnustajan kohtaloa. Itsekkäillä +harrastuksilla ei voinut olla osaa tässä. Toden teossa ei ollutkaan. + +"Minne tahtoisitte mieluummin mennä?" kysyi Norbert, kun he astuivat +ulos. + +Gabrielle vastasi oitis: "Uudelle kollegiolle. Olen kuullut, että se on +miltei valmistunut jo ja tahtoisin nähdä sen." + +"Niin minäkin." + +Kun he kulkivat tuttuja katuja Rue Verdainelle päin, aloitti hän: +"Gabrielle, minä olen umpisokkelossa, josta ei kukaan muu kuin te voi +auttaa minua. Tahtoisitteko tehdä sen?" + +Suurimmalla yksinkertaisuudella ja aivan huomaamattaan, mikä teki +hänen vastineensa jyrkäksi vastakohdaksi Norbertin mielialalle, sanoi +Gabrielle: + +"Rakas Norbert, minä teen mitä vaan voin puolestanne, kuten minun +tuleekin." + +"Muistatte kai, miten jalomielisesti nuori Lormayeurin kreivi menetteli +minun suhteeni, kun olin hänen vallassaan, enkä nähnyt muuta kuin +kuoleman silmäini edessä?" + +"Niin, ja vaaraan antautuminen oli minun takiani. Norbert -- minähän +olisin kiittämätön, jos sen unhottaisin." + +"Ei, Gabrielle, teidän pitäisi unhoittaa kaikki, paitsi ei nuorta +kreiviä ja hänen lempeyttään. Nyt hän on todellakin Lormayeurin kreivi, +sillä hänen isänsä kuoli vuosi sitten. Mutta hän on yhä ruhtinaansa +asioissa, joka on lähettänyt hänet jollekin asialle Turiniin. Siellä +minä hämmästyksekseni satuin tapaamaan hänet. Hän tunsi minut. Jokaisen +toisen suhteen olisin tuntenut itseni levottomaksi, mutta hänestä +tiesin hyvin, että voin häneen luottaa enkä tarvitseisi peljätä +petosta. Me puhelimme pitkään keskenämme. Hän uskoi minulle suuren +huolensa, jossa hän oli rakastettunsa tähden. Hän aikoi kihlautua niin +pian kuin ruhtinas sallisi hänen mennä kotiin ja hoitaa omia asioitaan. +Neito oleskeli enimmäkseen erään vanhan sukulaisen, herra de Maynen +luona levottomalla alueella, joka kuului Mont Blanc-vuoristoon. Mutta +vanhuksen kuoltua hän ei voinut sinne jäädä, vaan hänen oli pakko ottaa +turvansa toisen sukulaisen herra Claude de Senanclairin luona." + +"Herra de Senanclair! Mutta hänhän asuu lähellä meitä ja on sitäpaitsi +harras protestantti, ollen isä Calvinin hyvä ystävä." + +"Niin on laita. Siitäpä syystä haluankin teidän apuanne. Hänen mukanaan +tuli vanha, neitoon kiintynyt kamaripalvelija, teidän Margaretanne +kaltainen. Mutta tämä joko matkan vaivojen heikontamana tai jostakin +muusta syystä tuli sairaaksi heti heidän perille tultuaan. Hän on +äskettäin kuollut. Nyt tämä nuori nainen on yksinään vieraiden ihmisten +joukossa. Hän on kirjoittanut kreiville hyvin surullisen kirjeen, +ilmoittaen että hän on kuihtuva ja kuoleva pois ja muita samanlaisia +surullisia asioita, joita oletan naisten sanovan kun he ovat +murheissaan." + +"Mutta herra de Senanclair on hyvä mies. Varmaan hän on oleva +ystävällinen neidille." + +"Niin ystävällinen kuin hän vaan ymmärtää, ollessaan vaan mies", +sanoi Norbert hienosti hymyillen. "Mutta neiti tarvitsee naista, ei +palvelusnaista, joita siellä on kyllin, vaan jotakuta joka ymmärtää, +tuntee nuoren naisen sydämen ja voi puhella hänen kanssaan ja lohduttaa +häntä." + +"Norbert, mitä oikeastaan haluatte minun tekemään?" + +"Minä tahdon teitä lähtemään hänen luokseen, puhumaan hänen sydämelleen +ja olemaan hänelle aivan sisarena." + +Gabriellen huulilla oli sana: "Luulenpa teidän pyytävän sangen paljon"; +mutta hän lausui vaan: "Ja miksi pitäisi minun tehdä tämä työ, Norbert?" + +Norbert epäili. Häntä ei miellyttänyt sanoa: "Koska minä olen hänelle, +joka rakastaa tuota neitiä, kiitollisuudenvelassa hengestäni." Se olisi +voinut näyttää vaatimukselta hänen itsensä vuoksi. Viimein hän sanoi: +"Sen vuoksi että kreivi Viktor menetteli niin hyvin meitä kohtaan." + +"Mutta olisiko herra de Senanclair halukas vastaanottamaan minut +taloonsa?" + +"Erittäin mielellään. Minä kävin siellä eilen, ennen kaupunkiin +tuloani. Minä näin hänet ja myöskin neidin. Todella hän on +hämmennyksissä vieraansa tähden, eikä tiedä miten asia olisi +järjestettävä neidin mukavuudeksi, huomattuaan ettei hänen taloudessaan +ole naista. Hän pyysi minun ilmoittamaan kaupungissa, että ken +herrasnainen tahansa olisi hyvin tervetullut Senanclairiin." + +Gabrielle ajatteli ripeästi. Hän olisi iloinen, hyvin iloinen +voidessaan tehdä tämän Norbertin puolesta. Hänen sydämensä syvyydessä +eli tunne -- tosin yhä vielä tiedottomana -- ettei hän ollut +osottautunut kylliksi kiitolliseksi kaikesta mitä tämä oli tehnyt hänen +puolestaan. Vielä enemmän olisi Gabrielle Norbertin ollessa poissa +Genevestä aivan varmaan lyönyt laimin hänet. + +"Jos se miellyttäisi teitä, Norbert", hän sanoi. + +"Se miellyttää minua hyvinkin paljo", vastasi nuorukainen +avomielisesti. "Kumminkaan ette saa tehdä sitä, jos se tuottaa teille +häiriötä. Kukaties, vaikkette tosiaankaan voisi jättääkään tätiänne ja +Margaretaa." + +"Se asia voidaan kyllä järjestää. Benoîte on jo hyvin hyödyllinen nyt. +Minulla on sitäpaitsi eräs ystävä, joka voi tulla avuksi vähäksi aikaa. +Sitäpaitsi asuvathan Calvinit aivan naapureina. He halusta tekevät +kaikki mitä voivat." + +"Ambrose de Marsac myöskin näyttää olevan hyvin huomaavainen", sanoi +Norbert, äänessään hieno, tuskin tuntuva tyytymättömyyden väre. Hän +olisi tullut lohdutetuksi, jos olisi tällä lauseellaan arvannut +antavansa Gabriellelle pätevän syyn lyhyen ajan poissaoloon kaupungista. + +"Nyt kun te olette tulleet kotiin, Norbert", neito vastasi kiireisesti, +"voisitte kenties löytää hänelle jotakin tointa, jossa hän huolimatta +sokeudestaan voisi palvella Jumalaa ja ihmisiä. Tätä nykyä ei hänellä +ole mitään muuta tekemistä kuin käydä saarnoja kuulemassa tai +tapaamassa ystäviään ja soittaa luuttuaan, joka voi olla joskus, kun +sattuu olemaan kiire -- -- Mutta ennen kaikkea on tämä surullista +elämää. Me, joilla on näkemisen lahja, emme saa olla vastahakoisia +helliessämme ja hoivatessamme häntä." + +"Se on totta", ajatteli Norbert, "mutta hän näyttää tarvitsevan aika +paljo lohdutusta, eritoten Gabriellelta." Sitten hän sanoi ääneensä: +"Siis, Gabrielle, minä voin toivoa, että menette Senanclairiin? +Kaikesta sydämestäni kiitän teitä. Minä olin pakoitettu palvelemaan +kreivi Viktoria kaikin tavoin, miten vaan voin. Nyt hän saa tietää, +etten ole kiittämätöin. Mutta johan me olemme koulun luona. Ah, sehän +on aivan valmis! Jaloa työtä! Jumala siunatkoon sitä ja Geneveämme!" + +He seisahtuivat katselemaan suurella ihmetyksellä uutta rakennusta, +joka heidän silmissään oli viehättävä ja komea, vaikkakin kukaties +meistä olisi näyttänyt jokapäiväiseltä ja synkältä. Paikka ympärillä +suurine puineen oli äänetön ja autio, lukuunottamatta erästä yksinäistä +olentoa, joka myöskin seisoi liikkumattomana aivan kuin ajatuksiinsa +vaipuneena. Olennosta ei voinut erehtyä. Norbert ja Gabrielle lähenivät +kunnioittavasti ja tervehtivät herra Jean Calvinia. + +Hän näytti vanhalta ja riutuneelta. Hänen mustat hiuksensa ja partansa +olivat harmenneet nopeasti ja hän nojasi raskaasti sauvaansa. Hän +kumminkin tuskin oli nähnyt enempää kuin viisikymmentä vuotta. Mutta +miten paljo henkistä ja ruumiillista työtä, miten paljo murheita ja +kärsimyksiä olikaan hänelle noina viitenäkymmenenä vuotena kokoutunut! +Jos ajaksi luetaan vaan sielun elämisen aika, olisi hän hyvin voinut +laskea vuosisatoja. + +Hän vastasi tervehdykseen siunaussanalla. Sen jälkeen hän loi heihin +hyvin tutkivan katseen terävistä, läpitunkevista, mustista silmistään. + +"Minä olisin mieluummin nähnyt hänen kävelevän Ambrose de Marsacin +kanssa", ajatteli hän. "Kirkon nuori lähettiläs ei saisi sekoittaa +itseään tämän elämän asioihin." + +Jean Calvin oli liiaksi kiintynyt kaikkiin kirkkojen hoitoa koskeviin +asioihin, voidakseen tuntea persoonallista mieltymystä jokaisen +geneveläisen elämänkohtaloon. Ei ollut juuri ajan hengen mukaista, +että nuori ja kaunis neito eläisi niin kauan naimatonna ilman parempia +suojelijoita kuin nuo kaksi vanhaa naista. Ja paikalla oli saatavissa +hyvä mies, totinen ja vakava reformeratun uskonnon professori, joka +halusi mielellään ottaa sen toimen osakseen. Totta kyllä, oli olemassa +eräs hankaluus: hyvin ikävä ruumiillinen raihnaisuus. Mutta toiselta +puolen oli Gabrielle tunnettu innokkaaksi hyvien töiden harrastajaksi, +ja tässä oli hänellä hyvä tilaisuus valmiina tarjona. + +Viittauksia häntä odottavan naimattoman säädyn hyödyttömyydestä oli +tullut toisilta tahoilta Gabriellen itsensäkin korville. Eikä hän +myöskään voinut väärin ymmärtää, vaikkakin koetti ankarasti tutkia, +Ambrose de Marsacin ääntä ja käytöstä. Nämä asiat tekivät hänet sitä +halukkaammaksi myöntymään Norbert de Caulaincourtin pyyntöön ja +lähtemään Senanclairiin. + + + + +XXX LUKU. + +"Mene rauhaan." + + + "En tahtoisi vaihtaa haudattua lempeäni + minkään elävän olennon sydämeen." + + T. Cambell. + +Ei vain kohteliaisuuden vuoksi "huvimajaksi" sanotussa -- kuten +naisten osastoja noina aikoina nimitettiin -- vaan todellisessa +sievässä lehtimajassa istui yhdessä kaksi neitoa, joiden sormet kävivät +uutterasti koruompeluksessa, jossa molemmat olivat taitavat, yhtä vähän +kuin heidän kielensäkään olivat jouten. Molemmat olivat kauniita; +molemmat olivat etelän tyttäriä, nuoria, vaan naisellisuuden täydessä +kukoistuksessa, sitä kauneustyyppiä josta siihen aikaan pidettiin; +molemmat olivat hiukan yli kahdennenkymmenennen ikävuotensa. Kumminkin +he olivat aivan erilaisia. Neiti Arletta de Mayne oli pieni ja hento, +tumma kaunotar täynnä vilkasta, säkenöivää elämää aina sormenpäihinsä +asti. Hän oli ylpeäkin, mutta se oli jaloa ylpeyttä ilman halpuuden +vivahdustakaan. Intohimot uinailivat hänen tummissa silmissään; +ne voivat säihkyä kiukusta ja vihasta yhtä hyvin kuin välähdellä +innostuksestakin, mutta ne voivat myöskin lientyä hyvin helposti +hellemmän ja lempeämmän mielen ilmaukseen. + +Gabrielle Berthelier oli aivan seuralaisensa veroinen kauneudessa +ja muodon säännöllisyydessä, vaikka häneltä puuttui sitä elävyyttä, +vilkkautta ja lämpöä, joka toiselle antoi hänen erikoisen sulonsa. +Mutta Gabriellen kasvoissa oli jotakin paljoa parempaa, sellaisen +olennon suloista kylmyyttä, joka oli rakastanut ja kärsinyt ja +jättänyt jälkeensä, ei rakkautta, vaan kärsityn, eletyn ja kumminkin +unhoittumattoman ajan. + +Molemmat olivat hyviä ystäviä, vaikkakin juuri nyt "suloiset kielet" +olivat alkaneet värähdellä. + +"En voi käsittää", sanoi neiti Arletta, "miksi teidän pitäisi hyljätä +ja kieltää oikea nimenne, arvonne ja aatelisuutenne. Sehän on +vallan samaa kuin kieltää 'ytimen ja kasteen', joista kumminkin te +geneveläisetkin tavallanne pidätte. Mutta ettepä kaikesta huolimatta +sentään ole sen vähempää kuin neiti Olivie de Castelar." + +"Suokaa anteeksi, neitini, en ole lainkaan se." + +"Suokaa minulle anteeksi, neitini", matki Arletta hiukan virnaillen. +"Ei, en lainkaan anna anteeksi tätä sopimatonta soveliaisuuttanne. +Olivie de Castelar on arvossa etevämpi kuin Arletta de Mayne ja +paljoakin etevämpi kaikessa muussa, nimenomaan opissaan. Tehän +todistelette kuin pappi -- no ei, Jumala tietää, että he usein +todistelevat kylläkin huonosti -- kuten piispa, pitäisi minun sanoa. Ja +tehän tunnette kaikki pyhät kirjat perinpohjin, sen uskon toden perään." + +"Enhän toki", sanoi Gabrielle hymyillen. "Mutta vaikka sen tekisinkin, +ei se tekisi minusta kumminkaan neiti Castelaria, kun otetaan huomioon +että olen luopunut nyt koko perinnöstäni ja kaikista vaatimuksistani +sen suhteen. Ja tämän kaiken tein erään nuoren herran takia, joka pitää +teitä mitä suurimmassa arvossa." + +Kaksi somaa, kaunistavaa ruusua ilmeni Arletan poskille, jotka olivat +tähän asti olleet hieman kalpeat. + +"Tiedättekö", hän sanoi, "että kerran vihasin katkerasti yksin nimenne +kaikuakin?" + +"Miten voin siitä tietää, kun en tiennyt edes olemassaolostannekaan?" + +"Kuinka sitä tosiaan voisittekaan? Ja miten voin minä tietää, että te +tekisitte kaikki voitavanne tuon herran hyväksi, josta juuri puhuitte, +luopumalla niin jalomielisesti oikeuksistanne? Sillä tuleeko siitä +mitään hyvää, sitä en ainakaan minä voi sanoa. Lakimiehet ovat kuten +etanat, tai paremmin sanoen käyvät taaksepäin kuin ravut. Ja hänen +savoijalainen armonsa pelkää kuitenkin asian menestymistä, vaikka +toivookin hyvää tuolle henkilölle; hän tuskin on vielä itsekään varma +omasta asemastaan. Hän ei rohkene mennä äärimäisyyksiin Santanan +suhteen, joka pitää lujalla kouralla kiini maista. No, hyvä siis, antaa +niiden mennä. Eihän kulta ja kunnia lopulta olekaan kaikkein paraita +asioita. Uskollinen rakkaus on enemmän ja parempaa. Mitä sanoo kirjasi, +Gabrielle? 'Monet vedetkään eivät voi tukahduttaa rakkautta, eikä +tulikaan voi polttaa sitä'." + +"Minun kirjassani puhutaan monista hyvistä asioista, Arletta." + +"Niin puhutaan, ja minä rakastan päivä päivältä sitä yhä enemmän. Kun +palajan kotiin, aijon hankkia papeilta luvan saada lukea sitä. Kotiin!" +hän toisti huoaten. "Missä on 'koti', minä ihmettelen? Ei tuo vanha +torni enää koskaan ole sitä -- ei koskaan enää. Missä sitte?" + +"Siellä missä ne ovat, joita enimmän rakastetaan", sanoi Gabrielle. +"Siellä on koti." + +"Te ainakin -- olette valinnut omanne aivan tarkoituksella", vastasi +Arletta -- "rakkaassa Genevessänne." + +"Ei", sanoi Gabrielle tyynesti, "Geneve ei ole kotini." + +Heidän puhellessaan joku tuli heitä kohden pienen jalankulkevan +palvelijan ohjaamana. Se oli kookas sotilashahmo, joka tuuma +taistelijaa, vaikkakin nyt puettuna rauhalliseen tapaan. Kupeellaan +hänellä oli kallisarvoinen miekka, joka oli osa senaikaisen +herrasmiehen tavallisesta puvusta. Hän otti sulkalakkinsa hyvin +ahavoituneelta otsaltaan ja teki kunnioittavan kumarruksen molemmille +naisille. + +Gabriellen kylmästi ihmetellessä ken hän oli, Arletan poski kalpeni +ja punastui, hehkui ja kalpeni jälleen. Hän sanoi ainoastaan yhden +sanan: "Viktor!" Mutta sillä hetkellä hän tiesi, mitä "koti" +hänelle tarkoitti. Gabrielle sen myöskin tiesi. Mutisten jotain +anteeksipyynnöksi hän vetäytyi pois, jättäen molemmat rakastavaiset +kahden kesken, tai paremmin sanoen toinen toiselleen. + +"Toivon että kaikki sujuu nyt tasaisesti heidän välillään", hän mietti. +"He sen kyllä ansaitsevat. Norbert sanoo heidän olleen niin uskollisia +toisilleen kaikkina näinä vuosina." + +Sitten aivan tiedottomasti hänen mielensä valtasi tunne +vastakkaisuudesta heidän ja hänen kohtalonsa välillä. Heitä oli kaksi, +hän oli yksin. Oi, miten vaikea oli hyljätyn osa olla yksin, aivan +yksin tässä suuressa muita ihmisiä niin täynnä olevassa maailmassa! +Mutta olikohan hän aivan yksin? Äkkiä ilmeni hänelle menneisyydestä +kasvot, katse ja hymy. Ne kasvot eivät olleet vieraan kasvot, ne +olivat hänen kanssaan niin usein, että olivat tulleet osaksi hänen +todellisesta elämästään. Ne olivat tavallisesti hänen kanssaan +auttamassa, lohduttamassa ja tukemassa häntä. Se oli henkistä yhteyttä, +josta hän sisäisen elämänsä hiljaisuudessa riemuitsi ja oli iloinen. +Hänen tuskansa näytti muuttuneen joksikin muuksi. Se oli muuttunut +rakkaaksi muistelmaksi, joka ei ollut kaihoa eikä riemua, mutta +suloisempaa kuin edellinen ja tyynempää kuin jälkimäinen. Mutta nyt +äkkiä palasi tuska tulvan tavoin jälleen. Hänellä oli tapana ajatella +itseään hyvin vanhaksi, niin vanhaksi kuin rakkaus ja surut voivat +tehdä ihmisen. Mutta noiden kahden nuoren rakastavan näkeminen oli +tuonut hänen sydämeensä ja ajatuksiinsa väreen nuoruuden tunnetta. Itse +asiassa elämän kruunu oli tullut hänelle liian pian, ennenkun lapsuus +oli kunnollisesti ohitse. Hän oli ihmisen kaltainen, joka nousee +ylös varhain päivän noustessa ja toimii kaikki päivän työt toisten +vielä maatessa, vaipuakseen sitte vähitellen väsyneenä vuoteelleen +ajatellen, että yön on jo täytynyt tulla, vaikka kaupungin kello lyö +vasta puolipäivää. Päivästä on vielä niin kovin paljo jälellä! Toisilla +on päivän työn edestä päivän ruokakin, kodin suuret sulot, perhe-elämän +riemut ja hyväilyt, jotka joskus ovat meille kalliimmat kuin kaikki +muut ilot. Ah niin, oli hänellä niitäkin! Hänen ajatuksensa kääntyivät +hellästi noihin kahteen rakkaaseen olentoon kotona, hyvinkin rakkaisiin +kaikessa heidän avuttomuudessaan. Mutta miten pienen osan sentään +hänen elämästään voi hänen huolenpitonsa niiden hyväksi täyttää. +Jokapäiväisen toiminnan pinnan alla, ystävällisissä palveluksissa +kulutetun elämän takana ikävöi suuri, tyhjä ihmissydän, kaivaten +ihmislempeä, riemua ihmiselämästä. + +Mutta voisiko hän unhoittaa, että hänellä kaiken aikaa oli jotakin, +mitä hän ei voinut vaihtaa sadankaan Lormayeurin kreivin elävään +rakkauteen? Hän otti povestaan lähinnä sydäntään pienen norsunluisen +taulun, joka oli kärventynyt toiselta sivultaan, jota liekit olivat +kosketelleet kun se nakattiin Norbertille palavien risukimppujen +ylitse. Hän painoi sen huulilleen, aivan kuin tehden vakavan lupauksen +-- tuota vähäpätöistä ja jokapäiväistä esinettä, joka ollen vieläkin +merkkinä näkymättömistä vaan ikuisista asioista oli osana niiden +kunniasta ja pyhyydestä. + +Olihan hänellä toki se. Eikö siinä ollut kyllin? Ja kumminkin, yhtä +kaikki, ihmissydän hänen rinnassaan lähetti huokauksen korkeutta kohti. + +Arletta tuli hiljaa sisään ja laski kätensä hänen olkapäälleen. Hänen +silmänsä olivat sumuiset ja hänen äänensä oli hyvin lempeä. + +"Toivottakaa minulle iloa, rakas Gabrielle", hän sanoi. "Viimeinkin on +kaikki käynyt hyvin. Herttua on luvannut tekevänsä oikeutta, Viktor saa +Lormayeurin maat. Niistä kiitämme ennen kaikkea teitä." + +"Ei suinkaan", vastasi Gabrielle lämpimästi. "Miksi kiitätte minua +sellaisen poisantamisesta, jota en millään tavalla voinut pitää?" + +"Te olisitte voinut pitää sen sangen hyvin. Teidän olisi tarvinnut vaan +kääntyä katolinuskoon." + +"_Vaanko?_ Mutta enpä luule tämän vielä olevan parasta, mitä teillä on +kerrottavaa minulle, Arletta." + +"Ei", sanoi Arletta punastuen ja epäröiden. "Herramme, herttua, +on ollut kyllin hyvä lausuakseen, että koska minulla ei ole muita +sukulaisia elossa kuin herra de Senanclair ja kun tämä luonnollisesti +uskonnon tähden ei voi tulla kysymykseenkään, lähettää hän noutamaan +minut Chamberyhin, jossa hänen armonsa herttuatar ottaa minut vastaan +ja tekee puolestani kaikki, mikä on oikein ja sopivaa kihlatulle +neidolle, joka on heidän holhokkinsa ja oma sukulaisensakin!" + +"Se on hyvin ystävällisesti tehty herttuan ja herttuattaren puolelta." + +"Mutta ajatelkaapas vaan", jatkoi Arletta, "mitä hyviä palveluksia +ja minkälaista tyydytystä Viktorin on täytynytkään tehdä herttualle +voittaakseen hänen kädestään itselleen ja minullekin sellaisia +suosionosoituksia!" + +Gabrielle kuunteli mielihyvällä Arlettan ylistystä kreivi Viktorista, +mutta hänen seuraavia sanojaan ei hän voinut kuulla ilman +vastalausetta. Ne nimittäin ehdottivat lämpimästi ja lempeästi, +jotta hänen pitäisi yhdistää kohtalonsa heidän kohtaloonsa, tulla +asumaan heidän luokseen ja olemaan aina hänelle ja Viktorille kallis, +kunnioitettu sisar. + +"Mutta unhoitattehan uskonnon", keskeytti Gabrielle. "Olen varma, +ettette halua tehdä minusta marttyyria." + +"Ah, sen asian kyllä voisimme järjestää! Luottakaa Viktoriin, hän voi +pitää papit kurissa." + +"Ei se niin helposti ole tehty", sanoi Gabrielle. + +Mutta Arletta oli näkevinään Gabriellen näyttävän jo hiukan +myöntyväiseltä. Hän jatkoi siis rakentaen kirjavan kuvauksen, ei +tuskista, vaan Savoijan elämän monista huvituksista, kruunaten viimein +pyramiidinsa mahdollisella loistavalla naimiskaupalla jonkun mahtavan +kreivin tai paroonin kanssa -- ehkäpä vielä jonkun ruhtinaankin kanssa. + +Gabrielle hymyili ja vilkaisi tahdottomasti pieneen tauluun, jota hän +yhä piti kädessään. Arlettan silmät seurasivat mukana. + +"Ah, tuo pieni tauluraukka!" hän sanoi. "Se on jotenkin tullut +poltetuksi. Elkää huoliko siitä, minä annan teille paremman." + +Arletta oli niitä ihmisiä, jotka milloin vaan tuntevat itsensä erittäin +iloisiksi, haluavat aina antaa muillekin kylläisyydestään. + +Mutta Gabriellen sormet kietoutuivat hänen aarteensa ympäri. Hänen +kasvoissaan oli ilme, jota Arletta ei ollut koskaan ennen nähnyt. + +"Teillä on kreivi Viktor Lormayeur ja minulla on _tämä_", hän sanoi. + +Arlettan iloisten kasvojen yli leveni kunnioituksen ilme, johon +sekautui hienoinen vihanväre, koska Gabrielle ei ollut kertonut hänelle +taulusta heidän sydämellisten puhelujensa aikana. + +"Ah!" hän sanoi. "Rakkaudenmuistoko! Jopa ymmärrän. En sellaisesta +mitään tiennyt." + +"Te ette voinutkaan tietää", sanoi Gabrielle lempeästi. "Minun suhteeni +on kaikki lopussa, mikä vaan voi loppua. Kumminkaan ei siinä ole mitään +loppua. _Hänhän_ on Jumalan luona ja on ottanut rakkautemme mukanaan +sinne, missä ei mikään voi hävitä eikä kuolla. Mutta minä iloitsen +puolestanne ja toivon kaikesta sydämestäni teille, rakas Arletta, iloa +ja onnea!" + +Tässä voimme aivan ystävällisellä mielellä päästää Viktor de +Lormayeurin ja Arletta de Maynen kuvat näkyvistämme. Heidän paikkansa +on monen muun nimen joukossa, jotka ovat veteen kirjoitetut, niiden +harvojen seassa, jotka jättävät pysyviä jälkiä ajan hietikolle. +Kumminkin jätti Viktor de Lormayeur kotilaaksoihinsa muiston, joka +kertoi kauan oikeamielisestä, ystävällisestä, lempeästä ja köyhiä +kohtaan armeliaasta Lormayeurin kreivistä. Myöskin geneveläiset +tiesivät, että Savoijassa löytyi eräitä alueita, joille he voivat mennä +pelkäämättä vankilaa tai polttolavaa. Jos joku nuoren kreiviparin +alustalaisista suosi protestanttisuutta, sallittiin hänen myödä maansa +ja ottaa myötänsä irtaimen omaisuutensa ja mennä, minne vaan halusi. +Huhuttiinpa että Lormayeurin nuori kreivitär oli kerran mennyt niinkin +pitkälle, että oli käännyttänyt ovesta takaisin erään papin, kun tämä +voimakkailla lauseilla vastusti hänen miehensä toimia. + +"Mutta sen ohessa", kertoi joku, joka tunsi asian, "oli rouvallamme +aina terävä kieli. Hän oli sitäpaitse hyvin oppinut. Sanottiin +hänen mielellään lukevan raamattua kreivin kanssa hiljaisuudessa ja +hämmästyttävän pappeja ja munkkeja terävillä kysymyksillään. Mutta +mitä voitiin heille tehdä? Kreivi ja kreivitär olivat auliskätisiä ja +pitivät hyviä aterioita, kuten nuo samaiset papit ja munkit paraiten +tiesivät. Heidän oviltaan ei koskaan lähetetty köyhää miestä tyhjänä +pois. Ja me tiedämme, että laupeus peittää hyvin paljo syntejämme." + +Ainakin tässä kohden tuolla usein väärin käytetyllä lausetavalla, että +laupeutemme peittää synnit, olkoot ne mitä hyvänsä, oli vielä kerran +oikea merkityksensä kreivi ja kreivitär Lormayeuriin nähden. Me otamme +ystävälliset jäähyväiset heiltä lausuen sydämellisesti: "Menkäät +rauhaan". + + + + +XXXI LUKU. + +Calvinin kuolema. + + + "Oo varma, sun helmaansa ottavi Herra, + Ja hohtehen ikuisen voittava kerran + On nimesi siunattu päällä maan." + + R. Browning. + +Useita vuosia oli kulunut. Viimein olivat ne tuoneet Geneveen synkän +surujen vuoden. Europan vitsaus, rutto, teki autioksi Sveitsin +maata, ja Genevekin sai täyden osansa tuosta hirveästä hävityksestä. +Kumminkaan eivät sen kansalaiset pitäneet sitä raskaampana +suruna, minkä Jumala oli lähettänyt heille. Heidän keskellään oli +sammumaisillaan elämä, jonka puolesta tuhannet mielellään olisivat +omansa antaneet. Jean Calvin makasi kuolinvuoteellaan. + +Olisi ollut parempi, verrattomasti parempi hänen nimelleen tulevina +aikoina, jos hän olisi kuollut Louis de Marsacin tavoin polttoroviolla. +Vaan hänen vikansa se ei ollut, ettei hänelle niin käynyt. Hänessä +ei ollut virhettä, vaan kuntoa, suurta, tyyntä uskollisuutta +velvollisuudelleen ja Jumalan hänelle antamalle tehtävälle. Hän tunsi, +ettei kenraali voi ruveta tarjokkaaksi toivottomassa yrityksessä. +Ehkä se olisi todistanut jalointa itsekkäisyyttä, mutta itse asiassa +se kumminkin olisi ollut itsekkäisyyttä. Ja hänelle uskottuun +suuremmoiseen toimeen katsoen se olisi merkinnyt korvaamatonta +onnettomuutta. + +Sitäpaitsi Jumala ei kieltänyt palvelijaltaan tilaisuutta todistamaan +Hänestä kärsimyksissä. Pitkät tuskan ja heikkouden kuukaudet olivat +hänen osanaan, joiden aikana hänen uskonsa ja kärsivällisyytensä ei +koskaan pettänyt. Nurkunaa ei päässyt hänen huuliltaan, vaikkakin +hänen joskus kuultiin mutisevan sanoja, jotka osoittivat vapautuksen +ikävöimistä: "Kuinka kauan, oi Herra?" + +On jotakin -- ei ainoastaan juhlallista -- vaan jaloakin, kun +kokonainen kansa tai seurakunta pitää sairasvartiota suuren ja +kunnioitetun poikansa kuolinvuoteen ympärillä. Yhteinen rakkaus +ja suru sitovat kaikki yhteen. Kilpailu ja vastakkaisuudet ovat +poistuneet, vanhat intohimot ja riidat himmenevät ja häviävät. Silloin +näkymättömät, ikuiset asiat kohoavat vakavassa majesteetillisuudessaan +meidän eteemme. Kaikkien ajatukset ovat kääntyneet, ei nyt +loppumaisillaan olevan elämänuran tapauksiin ja vaiheisiin, vaan +poislähtevän yksinäisen suuren sielun matkan päähän, jossa se kohtaa +Iankaikkisen olennon. On tullut aika, jolloin ei kysytä, mitä tämä +ihminen tehnyt on, mikä on tulos ja näkyvä jälki hänen työstään +maailmassa. Sen sijaan kysymme, onko ajan kalliota enää noiden +yksinäisten henkijalkojen alla, kun ne astuvat tuonne pimeyteen, minne +kukaan meistä ei vielä ole astunut, vaan minne jokaisen meistä eräänä +päivänä täytyy mennä? + +Ei kukaan voinut epäilläkään että Jean Calvinin jalat olivat +kiinnitetyt sen kallion päälle. Koko hänen vahvan sielunsa voima lepäsi +hänen Jumalansa kalliolla. Sen tähden oli hänen sydämensä viimeiseen +saakka valpas suorittamaan tyynesti elämänsä työtä, kirjoittamaan, +opettamaan, neuvomaan ja käskemään niin kauan kuin hänellä ruumiillisia +voimia oli niin paljon vielä jäljellä, että kykeni pitämään kynää tai +lausumaan sanasen. + +Mutta tapaukset eivät vaikuta meihin suhteellisesti niiden tärkeyteen, +vaan niiden läheisyyteen nähden, mikä yhtäkaikki onkin niiden _tärkeys +meille_. Ei ollut kauan Calvinin viime saarnan jälkeen, joka pidettiin +St. Pierren kirkossa, helmikuun 6 päivänä 1562, kun ensin Margareta +ja sitten Claudine sairastuivat ruttoon. Ei kummassakaan näkynyt +tämän hirveän taudin pahempia oireita. Margareta vähäsen houraili, +Claudine ei ollenkaan. Kumminkin piti Gabrielle, tuntien molempien +heikkouden, alusta saakka molempia kuolemaan tuomittuina. Benoîten +-- joka nyt oli jo kykenevä palvelija -- hyvällä avulla hän ryhtyi +päättävästi toimeen hoitaakseen heitä olosuhteiden vaatimusten +mukaan ja tarkasti eristettynä. Hän antoi korttelin kymmenysmiehelle +vaaditun sairasilmoituksen, asetti ovelle lakimääräisen varotuksen ja +suoritti muut tarpeelliset varokeinot. Hedelmäkauppias sai muuttaa +toiseen paikkaan, niin että talo jäi Gabriellelle ja hänen sairailleen +kokonaisuudessaan. Hän tiesi ettei heidän ystävänsä, pastori Poupin +(joka nyt ei näyttänyt ollenkaan pelkäävän tautia) tahtoisi hyljätä +heitä. Hän luotti myöskin apteekkari Aubertin ammattiapuun. Viereisessä +ovessa asuvien ystävällisten naapurien apua hän ei tahtonut mitenkään +ottaa vastaan peljäten tarttumisen vaaraa. + +Seuraavana aamuna, sittekun tauti oli ilmaantunut, kuuli Benoîte +koputusta katuovella ja pisti päänsä ulos yläikkunasta vastatakseen +kolkuttajalle. Seurasi vilkas keskustelu ja kului enemmän kuin kymmenen +minuuttia, ennenkun nuori palvelija hiipi Margaretan huoneen ovelle ja +viittasi ulos Gabriellen, joka oli sisällä. + +"Enpä ole koskaan nähnyt semmoista herrasmiestä", hän sanoi nähtävästi +hyvin kiihottuneena. "Neitini, minulla oli koko tehtävä, ennenkun +pääsin hänestä erilleni. Mutta minä olin päättänyt, ettei hän saisi +häiritä teitä, vaikka hän puhuisi mitä hyvänsä. Ajatelkaapas, että +joku semmoinen mies tahtoisi meitä laskemaan hänet sisään ja sallia +hänen mennä tyhjiin huoneisiin yläkerrassa! Minä ilmoitin hänelle, että +se oli selvästi vasten lakia ja että siitä voisimme saada sakkojakin +sekä olisimme pakoitetut pyytämään armoa polvillamme Jumalalta ja +kaupungilta; mutta minä olisin voinut puhua yhtä hyvin kaloille +järvessä." + +"Mutta Benoîte, kuka se sitte oli?" + +"Kuka se voisi olla muu, kuin se sokea herrasmies ja hänen +palvelijansa, hyvä neiti! He molemmat koettivat lannistaa minua +sanomalla, että palvelija auttaisi meitä kaikin tavoin ja että me +tarvitsisimme miehen voimaa, ennenkun kaikki työ ja puuha olisi +ohitse. Mutta minä pysyin läksyssäni, sillä minä tunsin, mitä te, hyvä +neiti, olisitte tahtonut sanoa ja että sen lausuminen olisi ollut +vaikeampaa teille kuin minulle. Sanoin että olimme hyviä kristityitä +ja lainkuuliaisia kansalaisia, ajatelkoot sitte nuo ranskalaiset mitä +hyvänsä asiasta. Silloin he koettelivat todistella, ettei se ollut +lainrikosta meidän puoleltamme, kun kerran olimme varoittaneet heitä +kauniisti, eikä heidänkään puolestaan, jos vaan eivät lähtisi enää +talosta pois. Mutta minä en tahtonut enää kuulla sen enempää. Sanoin +että minulla oli toimeni hoidettavanani ja että minun täytyi mennä." + +"Te teitte oikein, Benoîte, aivan oikein. Olihan se kyllä niin kovin +ystävällinen ajatus, vaikkakin äärimäinen mielettömyys! Olisin tahtonut +kuitenkin, että olisitte kertonut asiasta minulle, jotta minä olisin +puhunut heille ja kiittänyt herra Ambrosea." + +"Kiittänytkö häntä? Varmaankin te tiedätte, neiti, että hän jumaloi --." + +"Oh, Benoîte, en voi kärsiä enää lörpötystänne! Menkää nyt Margaretan +luo! Minun on katsottava tätiäni. Luulen että hänkin on hyvin sairas. +Jumala auttakoon meitä!" + +"Ja hän kyllä tekee sen, neitini. Vielä yksi asia minun täytyy kertoa +teille. Rauhoittaakseni tuota herraraukkaa hänen kipeässä murheessaan +minä lupasin antaa joka päivä alas korin, jonka he tahtovat täyttää +sellaisilla tavaroilla, jotka voivat auttaa ja lohduttaa teitä." + +Sen jälkeen Gabriellen yli laskeunut surun varjo synkistyi hitaasti ja +varmasti. Pitkät päivät kuluivat kuten päivät kuluvat siellä, missä on +sairaita ja kuolevia vaalittava. Ne olivat surullisia päiviä. Kumminkin +olivat ne liian täynnä alinomaista huolenpitoa ja velvollisuuksia +ollakseen aivan ikäviä. Mieli ja ruumis olivat liian paljo toimessa, +jotta sydän olisi saanut surra liian paljon. Kun Gabrielle jälkeenpäin +muisteli tätä aikaa, tuntui se pikemminkin pitkältä, ikävältä unelta +kuin todelliselta kärsimykseltä. + +Sisar Claudine oli ensimäinen täältä eroamaan, ja Jumalan kalpea +lähettiläs menetteli hänen suhteensa hyvin lempeästi. Tuo heikko, +lempeä henki oli kulkenut kauan elämän polkua, kuten se, joka kävelee +tiheässä sumussa, missä vanhat maanpiirteet ovat himmenneet ja kaikki +on epämääräistä ja hämärää. Kumpi oli oikea, uusi uskontoko vaiko +vanha? Vuosikausia hän oli pitänyt vanhasta kiini, mutta viime aikoina +oli hänen mielensä siitä erkaunut. Hänen hento, vapiseva jalkansa +tuskin tiesi, minne astua. Aina oli kumminkin sumun läpi valo heikosti +kuumottanut. Se pysyi alusta loppuun yhdellä kohdalla, jonne hän +ei koskaan lakannut katselemasta. No niin, viimein tämä valo paloi +kirkkaampana kuin koskaan ennen. Usva sen ympärillä selveni ja häipyi, +ja hän näki valon ja riemuitsi. Sillä se tuli Hänen kasvoistaan, joka +sanoo: "Tulkaa Minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette +raskautetut, ja Minä tahdon virvoittaa teitä!" + +Vanhan Margaretan vilkkaan, harjaantumattoman mielen ja voimakkaan, +yrittelevän luonteen laita oli aivan toinen. Ei minkäänlainen +sumu häirinnyt eikä epävarmuus vallannut häntä. Hänen edessään +oli iankaikkinen tulevaisuus selvänä ja tasaisena, kartoitettuna +kuten Geneven kadut, eroten vaan synkimpäin mustien ja kirkkaimpien +valkoisten, verrattomien suurten neliöittensä kautta niistä. Jotkut +menivät siihen maailmaan valittuina, uudestasyntyneinä, pyhitettyinä, +toiset taasen hyljättyinä, katumattomina, kuolleina ylitsekäymisissä +ja synneissä. Hän puolestaan kuului uudestasyntyneihin, saavutettuaan +rakkauden siihen totuuteen useita vuosia sitten isä Calvinin omilta +huulilta. Mutta ei mikään vielä keksitty järjestelmä voi pelastaa +voimakkaita sieluja siitä ristiriidasta, joka on niiden syntyperäinen +oikeus ja niille tarpeellinen kasvatus. Taudin, väsymyksen ja tuskan +hetkinä Margareta alkoi epäillä kutsumustaan ja valintaansa ja rupesi +ajattelemaan, että hän kaikkina näinä vuosina oli pettänyt itseään +tai ollut tekopyhä. Silloin Gabrielle oli kyllin voimakas auttamaan +ja lohduttamaan häntä ja kuiskaamaan taivaallisen toivon sanoja ja +rohkaisua kuolevan korvaan. Muutamia tunteja ennen loppuaan oli vanha +Margareta tiedottomana, mutta uurretuista, ijäkkäistä kasvoista +kuvastui rauha. Kiitollisella, vaikkakin surullisella sydämellä sulki +Gabrielle uskollisen palvelijansa ja ystävänsä silmät. + +Sitten hän istui yksinään hiljaisessa huoneessa. Hän oli hyvin +väsynyt, niin väsynyt että olisi ilolla tervehtinyt Jumalan kalpeaa +lähettilästä, kuolemaa, jos se olisi tullut myöskin hänen luokseen. +Mutta hän ei surrut paljoa, ei ainakaan tietensä. Pikemmin hän +tunsi itsensä semmoiseksi, jonka päivätyö on tehty ja joka on hyvin +tyytyväinen, että niin on laita. Hän oli nyt tullut kertomuksen +viimeiselle sivulle ja oli valmis sulkemaan kirjan ja menemään levolle. +Mutta usein on meidän opittava täällä maan päälläkin, että mitä me +pidämme loppuna, onkin todellisuudessa uusi alku. Ja ennen kaikkea -- +hän oli ainoastaan kahdenkymmenen kuuden vanha. + +Eräänä päivänä, kun tarttumisen vaaran arveltiin olevan aivan ohi, tuli +Benoîte hänen luokseen esittäen vakavan pyynnön. "Isoäiti ei ole niin +voimakas kuin tavallisesti", sanoi tyttö. "Ja tuolla seuraavassa ovessa +on vielä tuo miesväki huolehdittavana; ja kun rouva Calvin enimmäkseen +oleilee aina Rue de Chanoinesin varrella kiintyneenä sairaan herra +Calvinin hoitamiseen, tietää hän tuskin, onko talossa lihaa syötäväksi +tai puukalikkaa keittämistä varten. Ajattelen siis, neitini, että jos +te tahtoisitte antaa minulle tunnin tai parin vapauden, voisin minä +auttaa häntä vähäisen." + +"Voisitte auttaa häntä hyvinkin paljo, Benoîte", sanoi Gabrielle +nousten pystyyn. "Kukapa tietää, vaikka minäkin voisin auttaa. Täällä +ei ole mitään tehtävää, mikä pidättäisi meitä täällä." + +Pian oli Gabriellella tointa käsien täydeltä. Hän huomasi kiitollisena, +että Jumala oli lähettänyt hänet hyljätyssä tilassaan tekemään hyvinkin +tähdellistä työtä. Se oli kyllin tekemisen arvoista. Sillä vaikkakin +kuolevaa uskonpuhdistajaa ympäröivät luotettavat ja uskolliset ystävät, +lujat, voimakkaat miehet, jotka osottivat hänelle naisenhellyyttä, ei +ilman hänen veljensä vaimoa olisi ollut naisen kättä tekemässä sitä, +mikä kaikkina aikoina on ollut naisten erikoislahja ja toimiala. +Gabriellen sillä aikaa huolehtiessa rouva Calvinin suurta taloutta +pääsi tämä vapaaksi toimeensa, siten antaen profetalle profetan nimessä +paljoa enemmän kuin kupillisen kylmää vettä. + +Eräänä aamuna rouva Calvin tuli varhain takaisin Rue de Chanoinesilta. +Hän kertoi Gabriellelle, että hän aikoi jäädä kotiin ja valmistaa +päivällistä. "Sentähden", hän lisäsi, "teidän pitää mennä oitis veljeni +luo. Hän on kysynyt teitä sanoakseen teille jäähyväiset." + +Tässä ei ollut mitään kummaa. Gabriellen surut, hänen vakava, +kristillinen luonteensa ja hänen avuliaisuutensa kaikissa hyvissä +töissä olivat aikoja sitten voittaneet suuren uskonpuhdistajan +kunnioituksen. Hänelle oli Gabrielle rakas myöskin lemmikkinsä Louis de +Marsacin tähden. Olivathan Gabrielle Berthelier ja Ambrose de Marsac +perineet hänen rakkautensa Louista kohtaan. Hän ajatteli aina näitä +kahta yhdessä. + +Gabrielle heitti ylleen viitan ja päähineen sekä meni nopeilla +askelilla Rue de Chanoinesille. Calvinin nuori kirjuri, Charles de +Joinvillier, avasi hänelle oven sairashuoneeseen, josta pian tuli +kuolinkamari. + +Jean Calvin lepäsi tai paremmin nojasi selkänsä taa asetettuihin +tyynyihin. Hän oli hyvin heikko ja hengitti huomattavan vaikeasti. +Hänen kasvonsa, jotka aina olivat kalpeat, olivat nyt kalmankarvaiset. +Poskensa olivat painuneet ja huulet harmaan valkoiset. Ainoastaan +hänen suuret, loistavat silmänsä paloivat tavallisella tulellaan. +Kun hän käänsi ne Gabriellen surullisiin kasvoihin, tunsi tämä koko +olentonsa nöyryytetyksi ja niiden hallitsemaksi. Calvin ei koskaan +ollut olennoltaan enemmän kuningas kuin nyt maatessaan siinä heikkona +ja voimattomana haudan varjon synketessä. + +Gabrielle vaipui polvilleen hänen viereensä ja pyysi murtuneella +äänellä häneltä kuten isältään siunausta. + +Calvin kohotti vaivaloisesti ohuen, läpikuultavan kätensä, viitaten +kirjuria jättämään heidät kahden kesken. + +Hänen äänensä oli hiljainen, heikko ja usein katkonainen. Sitten hän +sanoi: "Nouse tyttäreni! Tunnen surusi. Minä halusin puhua kanssasi, +ennenkun puhun puolestasi Jumalalle." + +Neito totteli. Calvin kehoitti häntä istumaan tuolille, jonka +Joinvilliers oli asettanut häntä varten. Sitten hän katseli Gabriellea +noilla silmillään, jotka näyttivät tunkeutuvan aivan sydämeen. +"Täällä", sanoi hän, "ei meillä ole pysyvää kaupunkia." + +Eikö Gabrielle tiennyt sitä jo ennen? Hän kumarsi päätään äänettömänä. + +"Mutta me odotamme tulevaa. Ja sillä aikaa kun me sitä odotamme, +olkaamme hartaat noudattamaan Jumalan tahtoa, joka elää ja pysyy +ikuisesti." + +"Isäni", sanoi Gabrielle, "minä voin noudattaa sitä heikosti." + +"Tiedän sen, tyttäreni. Osaksi senkin tähden olen lähettänyt noutamaan +sinua." + +Gabriellen sydän sykki nopeammasti näistä sanoista. Voiko olla +mahdollista, että Calvin oli valinnut jonkun erikoisen uskontyön tai +rakkaudentoimen hänen toimitettavakseen? Calvin tiesi, että hän oli +jäänyt yksin ilman kotisiteitä, tai kotioikeuksia. Miten mielellään hän +olisi toimittanut uusia rakkaudentöitä. Semmoinen toimi semmoisilta +huulilta lausuttuna olisi luonut uutta elämää virtaamaan hänen +suoniensa läpi. Hän vastasi hiljaisella, pyytävällä äänellä: "Isä, +ilmaiskaa minulle Hänen tahtonsa, minun suhteeni, että minä voisin +tehdä sen!" + +"Jokaisen meistä on itse löydettävä se itsellemme." + +"Mutta te, herra, tehän tiedätte niin paljo --" + +"Kukaties, _nyt_ ehkä tiedän. Seisoessamme vuoren huipulla emme näe +ainoastaan maata minne menemme, vaan myöskin maan jonka jätämme. Jollen +ole erehtynyt, näen työn, jonka ainoastaan te voitte tehdä." + +"Minäkö ainoastaan?" + +"Niin. On eräs uskollinen, jalo sydän, jota ainoastaan te voitte auttaa +ja lohduttaa." + +Gabriellen sydän herposi äkkinäisestä liikutuksesta. Hän odotti +vavisten loppua. + +Se tulikin. "On eräs synkistynyt elämä, jolle te voitte olla valona. +Ambrose de Marsac haluaa teitä vaimokseen." + +Gabriellen kasvot tulivat aivan yhtä valkoisiksi kuin nuo tyynyillä +lepäävät. Hän ei puhunut, vaan nousi seisoalleen. Hän seisoi hetken +hiljaan, sitten hän vaipui jälleen polvilleen. + +Käsi, jonka kosketus pyhitti ihmisen, lepäsi hellästi hänen päänsä +päällä. "Hyvän miehen rakkaus ei ole lahja, jonka sopii kevytmielisesti +sysätä syrjään", sanoi Jean Calvin. + +"Mutta -- jos -- minä -- _en voi_", sanoi Gabrielle hitaasti. + +"Me voimme aina tehdä Jumalan tahdon." + +"Ei tätä asiaa, ei tätä! Isäni, te tiedätte kaikki." + +"Niin, minä tiedän." Syntyi pitkä äänettömyys, jonka kuluessa +Gabriellen sydän huokaili kiihkoisasta, vaikkakin hänen huulensa olivat +vaiti. Sitten Calvin taas puhui ja hänen äänessään oli ihmeellistä +hellyyttä: "Tyttäreni, paras ja jaloin vaimoista, jonka milloinkaan +olen tuntenut, on laskenut hautaan nuoruutensa puolison. Hän suri; +kumminkin velvollisuuden kutsuessa hän palasi, jälleen elämään ja otti +uudestaan kantaakseen sen taakkoja. Hän oli yhdeksän vuotta auttavana +toverina ja lohduttajana eräälle kaikista vähäisimmistä, jonka päivät +olivat tuskaa ja vaaraa täynnä." Sitten Gabriellen läsnäolo näytti +häneltä hetkeksi unhottuneen; nuo vakavat silmät kääntyivät taivasta +kohden ja kalpeat huulet kuiskasivat: "Myöskin he levätkööt Jesuksessa!" + +Gabrielle oli syvästi liikutettu. Se seikka että tämä kaikista enimmän +itseensävetäytynyt ihminenkin murtaisi hänen tähtensä tavallisen +varovaisuutensa ja puhuisi hänelle kadotetusta Idelettestaan, se veti +häntä lähemmäksi Calvinia voimalla, jota hän ei voinut vastustaa. +Nyt oli varmaa, ettei hän voinut kieltää Calvinilta mitään. _Nytkö?_ +Minä hetkenä sitte voisi uskollinen Geneven tytär vastustaa isä Jean +Calvinin persoonallista vakavaa pyyntöä? Varmaan hänen, joka eli +niin lähellä Jumalaa, täytyi aina tietää mikä oli parasta, mikä oli +oikein jokaiselle. Kohtalon sana värisi Gabriellen huulilla, kun +samalla läheisestä huoneesta kuului tohtori Theodore Bezan hyvin +tunnettu ääni puhuvan kirjurille. "Tärkeitä uutisia." -- "Onko herra +Calvin tilaisuudessa --" "Pitäisi saada tavata häntä oitis --". Niin +katkonaisina saapuivat sanat Gabriellen korviin. + +Ne tulivat myöskin niihin korviin, joiden -- kunnes kuolema ne lukitsi +-- täytyi olla avoinna kaikkien seurakuntain huolille. + +"Muista", hän sanoi Gabriellelle, "en minä vaadi, ainoastaan ehdotan. +Mieti sanojani, ja Herra antakoon sinulle ymmärrystä kaikissa asioissa!" + +Sitten seurasi siunaus, ei Vanhan liiton, vaan Uuden -- Armon, +Rakkauden ja Yhteyden siunaus. Sitten, kun Beza ja kirjuri astuivat +sisään, suuteli Gabrielle hentoa kättä, loi viimeisen kunnioittavan +katseen sen miehen kasvoihin, joka oli kääntänyt hänen ja kaikkien +hänen rakkaittensa elämän, ja meni ulos ääneti. + +Hän palasi Rue Cornavinille sydän lyijynraskaana. Hän oli sanonut +jäähyväiset sille, joka oli hänelle, kuten jokaiselle todelliselle +geneveläiselle, oikea Jumalan voideltu, "heidän sieramiensa henki". +Hänen ensimäinen ajatuksensa ei kumminkaan ollut, että isä Calvin nyt +oli kuolemaisillaan, vaan että isä Calvin oli pyytänyt häneltä jotakin, +jonka myöntäminen murtaisi hänen sydämensä. Kumminkaan ei kiellon +mahdollisuuskaan tullut hetkeksikään hänen mieleensä -- ei hän sitä +miettinytkään. Pitäisikö isä Calvinin kuolla tietäen toiveensa jäävän +täyttämättömäksi -- ja hänen kauttaan? + +Tänä iltana hän palasi yksinäiseen kotiinsa jättäen Benoîten Calvinien +luo. + +Koko hänen luonteensa oli taipuva itsensäuhraamiseen ja koko hänen +kasvatuksensa oli vahvistanut ja kehittänyt tätä halua. Hän oli +senlaatuisia ihmisiä, jotka ajattelevat että vaikeimmankin tien +täytyy olla oikea. Se seikka, että koko hänen sielunsa intohimoisella +tuskalla vastusti Calvinin pyytämää asiaa, ei saanut olla syy, jonka +vuoksi hänen pitäisi jättää se tekemättä, pikemmin sen täytyi olla +syynä, että hänen piti tehdä se. Jos hän oli oppinut jotakin ankarassa +Geneven koulussa, niin oli se itsekieltämisen vaikeata taitoa. Hän ei +ollut napissut kohtaloa vastaan, joka lähetti hänet kansan puolesta +uhriksi Savoijaan. Hän oli taipunut syvällä nöyryydellä Louisin +marttyyrikohtaloon. Miksi ei sitten taipua tähänkin, joka näytti +hänelle määrätyltä osalta? Herra Ambrose de Marsac oli yhtäkaikki +sellainen, jota isä Calvin oli sanonut hänestä -- hyvä ja uskollinen +mies -- eikä hänen enää nyt tarvinnut oppia sitä, että tämä rakasti +häntä. Se oli ollut hänelle ahdistavana huolena pitkän aikaa -- +hankaluutena, jonka hänen kerran, kuten tiesi, täytyi selvittää. +Hän kumminkin niin kauvan kuin mahdollista piti sitä ajatustensa +takaosassa. Nyt se oli tullut esiin, se seisoi aivan edessä hänen +polullaan. Oli ainoastaan yksi asia tehtävissä sen suhteen. Hän +tahtoisi pyytää Jumalalta armoa, että voisi tehdä tämän hyvin ja +oikein. Lopusta -- mitä siitä oli väliä? Elämä oli lyhyt ja olisi pian +ohi. + +Vanhassa kodissa, missä hän sinä yönä yksin taisteli kamppailunsa, oli +kaikki hiljaista ja äänetöntä. Joskus lauta rasahti tai hiiri kurkisti +nurkasta esiin. Se oli kaikki. Gabrielle ei tuntenut pelkoa, vaikkakin +yliluonnollinen maailma oli häntä lähempänä kuin meitä ja vaikka hyvin +helposti voi uskoa "äänet ja näyt niiden piireistä, joiden ei enää +tarvinnut kuolla". Miksi hän pelkäisi, kun kaikki haudan takana olevat, +jotka hän tunsi, olivat rakastettuja ja rakastivat? Jos hänen tahtonsa +olisi voinut manata heidät hänen vierelleen, olisi hän tahtonut lausua +heidät tervetulleiksi ja liittynyt heihin erinomaisella riemulla. + +Mutta ainoa näky, mikä yön vartiohetkinä ilmestyi hänelle, oli +kunnioitetun opettajan mieleenpainuvat kasvot, joille jo oli painettu +kuoleman merkki ja joilla kuvastui huolta, vieläpä hellyyttäkin +häntä kohtaan. Calvinin sanat kaikuivat hänen korvissaan: "Minä en +vaadi, minä ainoastaan ehdotan." Koska ne eivät olleet mikään käsky, +vaikuttivat ne häneen suuremmalla, vastustamattomammalla voimalla kuin +käskevimmätkään määräykset. + +Miksi siis nämä pitkät ristiriidan hetket? Hän sanoi itselleen, ettei +siinä ollut ollenkaan ristiriitaa. Kun velvollisuus oli selvä, ei +ristiriita voinut saada sijaa. Kumminkin kaikesta huolimatta, tässä +hänen revityssä sydämessään kävi kiduttava taistelu ja kiivas ottelu +Hengen kanssa aina päivän koittoon asti. + +Yön pimeydestä, juuri ennen päivän nousua, hänen korviinsa kuului huuto +hiljaiselta kadulta. Se ei ollut muuta kuin vanha, tuttu huuto, joka +kertoen taloustoimista: "_La four chauffe_", uuni lämpiää. Kumminkin +se heti vei hänen ajatuksensa takaisin tuohon talviaamuun kauan +sitten, jolloin hän lähti vapisevana ja arkana lapsena tuolle oudolle +peljätylle toimelle. Kaksi nuorta kelpo palvelijaa astui esiin pimeästä +kuin taikavoiman kautta, riemuiten kilpaillen keskenään ken sai auttaa +häntä silloin. Ah, missä he olivat nyt? Louisin pitkinä vuosina +niin hellityn, tuttavan kuvan rinnalla ilmestyi hänelle nyt aivan +kuin pakosta muisto Norbertista. Molemmat olivat liittyneet yhteen, +sentähden _molemmat_ olivat liittyneet häneenkin enemmän kuin kukaan +muu. Kentiesi oli Norbertin osaksi tullut vähäsen Louisin pyhyyttä, +koska hän oli lohduttanut häntä viimeisessä maallisessa surussaan ja +täyttänyt hänen viimeisen maallisen toiveensa. + +Sitten hänelle äkkiä tuli uusi ajatus. Se ei tuntunut tulevan +sisältäpäin, vaan ulkoa, kenties ylhäältä. "Jos täytän isä Calvinin +pyynnön, niin olenko silloin _tosi_ -- tosi Ambrose de Marsacia +kohtaan, ja tosi itseänikin kohtaan?" Se oli kummallinen ajatus +kuudennentoista vuosisadan naiselle, joka oli kasvatettu kuten +Gabrielle kysymättä tottelemaan. Toiselta puolen se oli tulos Geneven +naisten erikoiskasvatuksesta -- uuden uskonnon mukaisesta kasvatuksesta +-- joka opetti asettamaan totuuden kaiken ytimeksi. Se kasvatus opetti +vielä jotain muutakin. Se antoi tavattoman liikevoiman yksilöllisyyden +kehitykselle. Se veti yksilön esiin valittujen vastuunalaisuuden +turvasta ja asetti hänet yksinäisenä ihmissieluna, kieltämättömillä +oikeuksilla ja "oman tuomion" pelottavalla velvollisuudella +varustettuna, omantunnon ja Jumalan tuomioistuimen eteen. Calvinin +opetus ei olisi ollut onnistunut hänen suhteensa, jos hän olisi voinut +selvittää Calvinille itselleen elämänsä kehityksen, kuten ainakin +sille, joka vastasi hänen puolestaan. + +Hän ei ajatellutkaan nukahtaa. Tuo lyhyt toukokuun yö tuntui hänestä +kokonaiselta ihmisiältä; mutta kuitenkin hän hämmästyi, kun aamuaurinko +paistoi hänen verhottomiin akkunoihinsa. Näissä sielun vaelluksissa ei +aika ole pitkä eikä lyhyt; sitä ei ole olemassakaan. + +Hetkellä, jota Genevessä ei suinkaan pidetty varhaisena, hän kuuli +Benoîten koputtavan katuovelle, ja hän meni alas laskemaan tämän +sisään. Kohta huomasi hän että tyttö oli itkenyt. Luullen arvaavansa +ainoan mahdollisen syyn siihen kysyi hän huolestuneena: "Onko hän jo +mennyt pois?" + +"Isä Calvinko? Päinvastoin, neiti, rouva Calvin on juuri tullut sisään, +ja sanoo hänen viettäneen hyvän yön. Mutta ah, on olemassa surullisia +uutisia! Surullisia -- perin surullisia --" + +"Mitä uutisia?" kysyi Gabrielle sillä mielenmaltilla, joka on oppinut +näkemään suruja. Noina veren ja tulen päivinä uuden uskonnon ystävät +olivat suurten kärsimysten avulla saavuttaneet sen armon, ettei heidän +mielensä vähällä tullut levottomaksi tai häirityksi. + +"'Harmaajalka' kertoi sen myöhään eilen illalla, kun tulet jo olivat +sammutetut. Ah, neiti, hän oli paras ja rohkein heistä kaikista! Toivon +vaan että heillä on järkeä pitää sitä salassa isä Calvinilta. Hänhän +rakasti häntä kuten poikaansa. Mutta suurin onnettomuus on, että hän +kuulee kaikki!" + +"Mutta _kuka_ se sitte on? Tohtori Bezako? Herra Viret? Ei, ovathan he +täällä." + +"Kukas muu kuin herra Norbert, marttyyrien ystävä, kuten häntä +kutsutaan? Jokaisen ystävä hän oli, tuo jalo, suuri, nuori herra, +joka oli aivan kuin prinssi! Jumala auttakoon meitä kaikkia, ja ennen +kaikkea hänen isäänsä! Varmaan se murtaa hänen sydämensä." Benoîte +heltyi jälleen ja istahti ovikynnykselle itkien katkerasti. + +Gabrielle vapisi kiireestä kantapäähän. "Onko hän -- kuollut +_marttyyrina_?" hän kysyi viimein, ja sanat tulivat esiin vaikeasti. + +"No niin -- ei", vastasi Benoîte, kun hän voi puhua. "Jos on joksikin +lohdutukseksi tietää, että hän kuoli vuoteessaan, niin voimme --" + +Gabrielle viittasi häntä tulemaan sisään, pitäen ovea auki hänelle. Kun +hän oli sulkenut sen tytön jälkeen, sanoi hän heikosti: "Kerro minulle +kaikki!" + +"Se oli tavallinen tauti. Se näyttää olevan Savoijassa vaikeampaa +kuin täällä. Hän saapui sairaana Lormayeuriin jo vihittynä kuolemaan. +Lormayeurin kreivi ja hänen rouvansa, jotka ovat ystävällisiä +meidän väellemme, ottivat hänet sisään ja pitivät huolta hänestä. +Ottaen huomioon että he ovat paavilaisia, näyttää tämä semmoiselta +kristillisyyden laupeudentyöltä, että sitä on vaikea uskoa. Ja sitte", +lopetti hän nyyhkyttäen, "siellä kuoli hän kolmantena päivänä." + +"Mutta minä en tätä ymmärrä. Eihän hän ollut Savoijassa vaan +Ranskassa", sammalsi Gabrielle hämmentyneenä. Useammin kuin yhden +kerran tuon kummallisen yön kuluessa oli hän rukoillut hänen ja +kaikkein Besanconin uskollisten Herran palvelijain puolesta, joiden luo +isä Calvin juuri ennen sairauttaan oli lähettänyt Norbertin. Kuinka +vähän hän tiesikään! Kuinka vähän tiesi kenkään! Miten erinomaisen +vähän kaikilla olikaan muusta väliä kuin Jumalan tahdon täyttämisestä! + +Mutta se tahto ei tullut täytetyksi istumalla yksinään ja itkemällä +vainajaa -- joka ei edes ollut _hänen_ vainajansa. Ei vaadittu +ainoastaan nöyryyttä, vaan toimintaakin. Siksi Gabrielle viimein +karkaisi sielunsa voimakkaaksi ja meni ystäviensä luo tehdäkseen +jokapäiväiset, välttämättömät kotoiset velvollisuutensa ja saattaakseen +siten rasitetun äidin ja vaimon vapaaksi toimittamaan painavampia +velvollisuuksia, kuin hänen osakseen oli tullut. + +Jatkaessaan siten työtään ahertaen kädet ahkerina kävivät hänelle +eräät asiat, joita hän ei ennen ollut ymmärtänyt, vallan kirkkaiksi ja +selviksi. Äkkinäinen suru, joka vaikuttaa kuten salaman välähdys, on +suuri selvittäjä. Hän ei olisi voinut pukea näitä seikkoja sanoiksi, +vaikka sillä olisi pelastanut oman elämänsäkin. Kumminkin ne olivat +läsnä, eikä niitä voitu jättää huomioon ottamatta tai erehtyä niiden +suhteen. _Nyt_ hän tiesi, mikä oli oikein, voi tuntea ja nimittää +sen yhtä selvästi kuin voi sanoa kättään omakseen. Se seikka oli +paljastettu hänelle yksin eikä kellekään toiselle olennolle maan +päällä, ei edes isä Calvinillekaan. Se sisälsi ettei hän saanut kutsua +ketään ihmistä maan päällä isäkseen, sillä vain yksi oli hänen isänsä, +ja se oli Jumala. Hän ei koskaan voinut tulla Ambrose de Marsacin +vaimoksi. Sillä kun Jumalan tahto joskus vaatii, että meidän pitää +uhrautuman toisten hyväksi, on Hänen tahtonsa aina, että meidän pitää +olla tosia ja uskollisia toisia kohtaan ja yhtä paljon omaa itseämmekin +kohtaan. Jos hänen täytyi täyttää Calvinin toivomus, ei hän olisi +tosi Ambrose de Marsacia eikä erästä toistakaan henkilöä, Gabrielle +Berthelieriä kohtaan, jolla myöskin oli oikeuksia ja vaatimuksia, jotka +Jumala oli siunannut ja joista Hän huolehti ja joista Hän viimeisenä +päivänä oli vaativa tilintekoa. + + + + +XXXII LUKU. + +Loppu. + + +Muutamia päiviä myöhempään saapui kaksi matkustajaa Sveitsistä päin +Geneveen Porte de Riven kautta. Toinen oli lyhytvartaloinen, ijän ja +heikkouden yhäkin matalammaksi painama; tomuisena ja matkasta väsyneenä +hän nojautui raskaasti seuralaisensa käsivarteen. Tämä oli kookas, +nuori mies, kahdenkymmenen kuuden tai seitsemän vuoden ikäinen, jolla +oli hyvin muodostunut sankarivartalo ja kauniit kasvot. Norbert de +Caulaincourt teki työnsä hyvin sekä kirkossa että maailmassa. Jokainen +piirre, jokainen liike osotti kunnollista ja kykenevää miestä, joka +oli valmis palvelemaan, kykenevä hallitsemaan ja nopea täyttämään, +mitä tahansa Jumala häneltä tahtoi. Hänen kasvonsa, ennen voimakkaat +ja hienot, olivat nyt surun uurtelemat. Hänen matkatoverinsa, iäkäs +uskonpuhdistaja Vilhelm Farel, oli toistanut hänelle sana sanalta -- +sillä hän osasi jokaisen sanan ulkoa -- isä Calvinin viime kirjeen. + +"Jääkää hyvästi, paras ja uskollisin veljeni, koska Jumalan tahto on, +että teidän on elettävä kauvemmin. Eläkää aina muistellen yhteyttämme, +joka, siinä määrässä kuin se on hyödyksi Jumalan kirkolle, on vielä +taivaassakin kantava meille hyödyllisiä hedelmiä. Toivon ettette väsytä +itseänne minun tähteni. Minun henkeni on heikko ja minä alinomaan +odotan sen jättävän minut. Minulle on kylliksi, että elän ja kuolen +Kristuksessa, joka on lähellä omiaan, sekä elämässä että kuolemassa. +Vielä kerran hyvää vointia sinulle ja kaikille sinun virkaveljillesi." + +"Ja sittenkin, isä", sanoi Norbert, "te tulette." + +"Mitä sitte tahtoisittekaan? Olemmehan veljiä. Ja muistakaa, että se +olin minä, joka annoin Genevelle hänet. Hän sanoi tahtovansa vain +rauhaa, saadakseen tutkia ja kirjoittaa. Ja minä -- minä manasin +Jumalan kirouksen hänen opinnoilleen ja kirjoituksilleen, jos hän +niiden tähden kieltäytyi kutsumuksestaan tämän kaupungin hyväksi. Kun +hän vastaukseksi laski kätensä minun käteeni, tiesin minä että Geneve +oli pelastettu. Mutta minä en tiennyt silloin, että niin oli totuuden +laita halki koko maailman. Nuori mies, en ole profeetta, mutta voin +kumminkin sanoa teille, että niin kauan kuin maailma on pystyssä, ei +Jean Calvinin nimeä unhoiteta, eikä sitä työtä jonka hän on tehnyt." + +Väsynyt ele päätti innokkaat sanat. Tuo kahdeksankymmenen vuotias mies +oli laahustanut jalan koko väsyttävän tien Neufchatelista Geneveen, +ottaakseen jäähyväiset sydämensä ystävältä ja veljeltä. + +"Täällä nyt olemme, isä", sanoi Norbert, kun he lähestyivät porttia. +"Jumala suokoon, että olisimme tulleet ajoissa." + +"Hän kyllä suo sen", sanoi herkkäluonteinen Farel. + +Todellakin oli suotu yhden päivän ja yön suloinen yhdessäolo noille +kolmenkymmenen vuoden ystäville, kun he yhdessä odottivat tuon virran +äyräillä, joka ei ollut pelottava kummallekaan ja hyvinkin armas +hänelle, jonka askeleiden piti kulkea ensin sen yli. + +Kun Norbert ja Farel astuivat yhdessä portin läpi, odotti Norbert +luonnollisesti, että tuo ijäkäs uskonpuhdistaja, jota kukaan Genevessä +ei enää odottanut näkevänsä, tulisi olemaan yleisen huomion esineenä. +Mutta miten suuri olikaan hänen ihmetyksensä, kun kaikki vähän +välittäen hänen kunnianarvoisesta seuralaisestaan keräytyivät _hänen_ +ympärilleen tervehtien, onnitellen ja toivottaen tervetulleeksi, +vieläpä joku itkienkin riemusta! Kaikki kaupunkilaiset tunsivat hänet +ja melkein kaikki rakastivatkin häntä, mutta mitä oli hän tehnyt +ansaitakseen heiltä sellaisen vastaanoton kuin tämä? Ihmiset, joita +hän tuskin tunsikaan, tunkeutuivat hänen ympärilleen halukkaina +koskettamaan hänen kättään, vieläpä syleilemäänkin häntä, ken vaan voi. +Hän voi kuulla seuraavan huudon kaikuvan katujen halki houkutellen +vaimot ja lapset ulos huoneistaan: "Norbert de Caulaincourt on täällä! +Norbert de Caulaincourt on tullut takaisin!" + +Kului todellakin muutamia minuutteja ennenkun hän ymmärsi, niin +hämmentynyt hän oli tästä odottamattomasta kunnioituksesta. Viimein +erään ramman poikaparan -- jota hän ennen oli kohdellut ystävällisesti +-- huudahdus toi hänelle selvitystä. "Jumalalle kiitos, herra Norbert, +te olitte kuollut ja elätte jälleen!" + +"Olinko kuollut, niin en ainakaan itse ole kuullut siitä", sanoi +Norbert. "Kuka semmoista kertoi teille?" + +"Eräs 'harmaajalka' sanoi teidän kuolleen Savoijassa tautiin." + +"En ole ollut Savoijassa sen jälkeen kuin näitte minut", sanoi Norbert. +Sitten, huomattuaan ijäkkään seuralaisensa väsymyksen, hän jatkoi: +"Elkää pysäyttäkö meitä, kalliit ystävät. Isä Farel on hyvin väsynyt +matkustettuaan jalan aina Neufchatelista asti. Sallikaa minun saattaa +hänet ilman viivykettä isä Calvinin luo. Kertokaa meille, pyydän +teiltä, miten hänen laitansa on?" + +"Ei mitään muutosta, herra Norbert, paitsi että hän käy yhä heikommaksi +joka päivä. Mutta uutinen siitä, että te olette turvassa, tekee varmaan +hänelle hyvää." + +Puoli tuntia sen jälkeen Norbert koputti kirjansitojan ovelle Rue +Cornavinin varrella. Sen avasi Gabrielle Berthelier -- ja uutinen hänen +palaamisestaan ei vielä ollut saapunut Gabriellelle. + +Tämä oli pitänyt pitkää, väsyttävää sairasvartiota kahden sairaan +luona. Sitä seurasi kova työ hänen ystäviensä taloudessa. Lopuksi +oli hänellä ollut mitä jännittävin keskustelu Calvinin kanssa, jota +seurasi tuskallinen yö ja seuraavana aamuna hirveä isku. Hänen sielunsa +oli ollut voimakas kärsimään, mutta hänen ruumiinsa ei ollut kyllin +vahva kantaakseen äkkinäistä ilon puuskaa. Hän ei ollut koskaan ennen +pyörtynyt. Hänen kummastuksensa olikin suuri, kun hän viimein löysi +itsensä Norbertin sylistä puolen kotiväestä seisoessa peljästyneinä +heidän ympärillään. Ensimäinen, mitä hän kuuli, oli Antoine Calvinin +ystävällinen ääni. "Hän palaa tunnoilleen", sanoi tämä. Calvin auttoi +Norbertia asettamaan hänet istuimelle asuinhuoneessa. "Lapsiraukka", +hän lisäsi pannessaan tyynyn tytön pään alle, "hän on piloille väsynyt. +Hän tarvitsee lohdutusta. Lohduttakaa te häntä, herra Norbert!" + +Myöhemmin tuli Ambrose de Marsac riemua täynnä onnittelemaan Norbertia, +kuultuaan hänen onnellisesta palauksestaan. Hän tunsi hyvin Calvinin +talon, siksi pyysi hän Grilletin jättämään hänet ovelle, joka sattui +olemaan avoinna, ja tulemaan jälleen noutamaan häntä tunnin kuluttua. +Norbertin äänen ohjaamana hän jatkoi rohkeasti kulkuaan ja astui +huoneeseen, josta ääni kuului. Kukaties hänelle silloin oli hyväksi, +että näönlahja häneltä puuttui. Norbert ja Gabrielle seisoivat +nimittäin yhdessä ja heidän molempien kasvoilla oli katse, joka olisi +lävistänyt hänen sydämensä kuten tikarinisku. + +Norbert oli seuraavassa silmänräpäyksessä hänen vierellään ja tarttui +hänen käteensä. Mutta Ambrose syleili Ranskan tavan mukaan häntä +sydämmellisesti, sanoen sydämmellisesti: "Tämä minun veljeni oli +kuollut ja on jälleen elävä." + +"Ah, minun hyviä ystäviäni on perätön huhu säikähyttänyt. Mutta minä +olen kumminkin hyvin huolissani isäni takia. Pelkään, että huhu häneen +nähden on totta. Hän se on ollut Savoijassa." + +"En luule sitä. Ei ole luottamista näihin 'harmaajalkoihin', he +kertovat niin paljon valheita. Sitä paitsi miehemme oli vakuutettu, +että te se olitte. 'Se nuori herrasmies', hän sanoi." Tässä Ambrose +pysähtyi. "Norbert, on joku toinenkin huoneessa. Kuka se on?" + +"Se olen minä", sanoi Gabrielle tullen esiin ja laskien kätensä +hellästi hänen käsivarrelleen. + +Nuo sammuneilla silmillä varustetut kasvot näyttivät hohtavan +jostakin sisäisestä valosta. "Ei ole tarvis teidän puhua", hän sanoi, +"askeleenne ja kosketuksenne ovat sen jo ilmaisseet." + +"Ja tulette vielä iloisemmaksi minun puolestani", alkoi Norbert. +Mutta Gabrielle veti pois kätensä Ambrosen käsivarrelta ja laski sen +varottavasti Norbertin kädelle. + +"Vieläkö iloisemmaksi teidän puolestanne?" toisti Ambrose. "Kuinka +niin?" + +Gabriellen varottavaa viittausta ei Norbert huomannut. Hän vastasi +yksinkertaisesti, vaikkakin hänen äänessään värähteli pidätetty +liikutus: "Siksi että tuskin viisi minuuttia sitten Gabrielle +Berthelier lupasi tulla vaimokseni." + +Seurasi pitkä äänettömyys. Monenlaisia ilmeitä kulki sokean miehen +kasvojen yli. Ne eivät paljastaneet Gabriellelle mitään uutta, +mutta Norbertille paljokin. Viimein Ambrose de Marsac, ranskalainen +aatelismies, säätynsä tyyneydellä ja itseään kunnioittavalla +arvokkuudella vastasi kohteliaasti Norbert de Caulaincourtille: + +"Veli, sinä et ole tuhlaajapoika, vaikka hänen tavallaan saavut +iloisiin tervetuliaisiin. En minäkään ole mikään vanhempi veli. +Ota pitovaatteet ja sormus -- niin, ota myöskin kruunu, ja Jumala +siunatkoon sinua!" + +Hän kääntyi mennäkseen pois. Norbert kiirehti edelle tarjoten hänelle +käsivartensa, mutta sokea työnsi sen sivulle. "Grillet seuraa minua", +hän sanoi. "Jää sinä neidin luo." + +Miten tämä kaikki oli tapahtunut, siitä eivät Norbert ja Gabrielle +koskaan kertoneet; kumpikaan heistä ei kumminkaan koskaan epäillytkään, +etteikö asia käynyt, "kuten sen pitikin käydä". + +Muutamia päiviä myöhemmin toukokuun 19 päivän iltana palasi Germain de +Caulaincourt turvallisesti kotiin suureksi iloksi ja huojennukseksi +pojalleen, joka turhaan oli koettanut saada tietoja hänestä. Oli totta, +että hän oli ollut sairas, vaikkakaan ei ruton tartuttama. Oli myöskin +totta, että hänet oli vieraanvaraisesti otettu vastaan ja hoidettu +Lormayeurissä, mistä hän oli kiiruhtanut ajoissa vielä kerran näkemään +isä Calvinia. Hän ei tässä toivossa pettynytkään. + +Seuraavana päivänä, toukokuun 20 päivänä, Geneven pappien jokavuotisena +tapana oli kokoontua juhlatilaisuuteen, jota me kutsuisimme +pappispäivälliseksi, vaikka he kutsuivat sitä _sensuuriksi_, koska +odotettiin, että he käyttäisivät tilaisuutta toistensa nuhtelemiseen. +Tällä kertaa oli Calvinin nimenomainen toivomus, että juhlallisuus +pidettäisiin hänen talossaan, jotta hän vielä kerran voisi kohdata +kalliita veljiään. Molemmat Caulaincourtit olivat kutsuttujen vieraiden +joukossa. Tosin he eivät olleet vakinaisia saarnaajia, mutta olivat he +tunnustettuja ja kunnioitettuja kirkon palvelijoita. + +Timantin lujan tahtonsa vahvistamana, kenties myöskin elämän sammuvan +lampun viime leimahdusten lisäämillä voimilla Calvin otti paikkansa +pöydän päässä ja piti lyhyen rukouksen. Hän söikin vähäsen, "koettaen +elähdyttää meitä", kuten hänen ystävänsä ja historioitsijansa Beza +myöhemmin sanoi. Hänen ympärillään istuvat koettivat ylläpitää ainakin +tavallisen puheen muodossa hilpeätä ulkokuorta. Äkkiä puhelun hetkeksi +väsähtyessä kuultiin pastori Poupinin äänen sanovan jollekulle +lähellä istuvalle: "Me kohtaamme toisemme maanantaina Norbert de +Caulaincourtin ja Gabrielle Berthelierin vihkiäisissä." Sanat sattuivat +noihin tarkkoihin, innokkaihin korviin, jotka kohta niin pian jo +sulkeutuisivat kaikille maallisille äänille. Kuoleva mies ikäänkuin +temmaten itsensä ylös nousi hitaasti ja katsoi hämmästyneen näköisenä +Norbertia suoraan silmiin. Sitten haihtui tuo hämmästynyt ilme pois, +terävät silmät lauhtuivat ja kalpeat kasvot vetäytyivät tyytyväiseen +ja levolliseen hymyyn. Sillä nyt oli hallitsija laskenut valtikkansa, +isännöitsijä jättänyt valtansa Mestarin omiin käsiin, jossa se oli +paljoa paremmassa turvassa kuin hänen omissaan. Norbert ei koskaan +unhoittanut tätä katsetta, vaikkakaan hän ei silloin tuntenut sen +merkitystä täydellisesti. Se oli siunaus ilman sanoja. + +Pian jälestäpäin oli vieraille selvää, että heidän isäntänsä oli +äärimmäisen väsynyt. Beza ja toiset kehoittivat häntä menemään levolle. +Rakastavat kädet kantoivat hänet läheiseen huoneeseen ja asettivat +hänet vuoteelle, jota hän ei enää koskaan elävänä jättänyt. + +Sen päivän jälkeen Calvin tuskin ollenkaan puhui ihmisten kanssa, mutta +Jumalan kanssa alinomaan. Viikko, joka hänellä oli vielä elettävänä +maan päällä, näytti yhdeltä ainoalta pitkältä, innokkaalta rukoukselta. +Viimein toukokuun 27 päivän iltana häntä ympäröivät hoitajat kuulivat +hänen sanovan: "Tämän nykyisen ajan kärsimyksiä ei voi verrata +tulevan elämän kunniaan". Tässä hänen äänensä sammui ja seuraavassa +silmänräpäyksessä tuo kunnia ilmaistiin hänelle. Konsistoriumin +nimiluettoloon kirjoitettiin hänen nimensä perään nämä yksinkertaiset +sanat: "Palasi Jumalan luo lauvantaina 27 päivänä". + +Plain-palaisissa oli hauta, jota ei koristanut mikään nimi, merkki tai +muistopatsas. Mutta kirkon ja maailman historiassa oli ijäti pysyvät +merkit. Geneve, hänen synnyinkaupunkinsa, oli hänen muistopatsaansa. +Se pysyi kauan sellaisena, joksi hän oli sen tehnyt, ahdistettujen +turvapaikkana ja protestanttisuuden suojana. Sillä oli monia lapsia, +jotka kutsuivat sitä siunatuksi, eikä niiden joukossa ollut ketään +jalompaa, enemmän rakastavaa ja enemmän rakastettua kuin Norbert +de Caulaincourt ja hänen vaimonsa Gabrielle Berthelier. Muutamia +vuosia Norbert jatkoi suurten vaarojen alaisena kutsumustaan, jonka +oli valinnut itselleen. Hän oli tunnettu useammassa kuin yhdessä +maassa tuolla arvokkaalla nimellä "marttyyrien ystävä". Vihdoin hänet +määrättiin ja hyväksyttiin pastoriksi Geneven piirikuntaan, vaikkakin +hän yhä teki tiheitä matkoja vieraisiin maihin kirkon asioissa. Eräänä +lyhyenä lepoaikana, jolloin Ranskan hugenotit saivat nauttia rauhaa +ja suvaitsevaisuutta, hän lähti isänsä kanssa Gourgollesiin. Siellä +vanhemman de Caulaincourtin erinomaiseksi tyytyväisyydeksi hellät +sukulaissiteet vielä kerran solmittiin. Koko suku osoitti heille +ystävyyttään. Norbert tapasi vielä lupaavan, nuoren serkun, joka +suosi protestanttisuutta, ja sai hänet tulemaan Geneveen täydentämään +kasvatustaan sikäläisessä kuuluisassa akatemiassa. + +Omasta puolestaan hän aina palasi riemuiten ja iloiten onnelliseen +kotiinsa, jonka keskuksena Gabrielle oli. Parvi hilpeitä lapsia kasvoi +heidän ympärilleen. Ensiksi syntynyt Louis oli sokean kummi-isänsä +Ambrose de Marsacin ylpeys ja aarre. Ami taasen, ijässään seuraava, +omisti kaiken rakkautensa, mitä hän voi säästää kotoa, sen ahkeralle +vieraalle, arvokkaalle, oppineelle ja lempeälle tohtori Theodore +Bezalle. Kolme pientä sisarta, jotka täydensivät kotipiirin, olivat +Claudine, Arletta ja -- Gabriellen erikoisesta pyynnöstä niin nimitetty +-- Yolande. Kaikki alkoivat varhain perityn ylevien aatteiden ja jalon +elämän uran; ja kaikki pysyivät sillä moitteettomasti ja jättivät sen +himmentymättömänä ja kirkkaana niille, jotka tulisivat jälkeenpäin. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Calvinin aikoina, by D. Alcock + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57948 *** diff --git a/57948-8.txt b/57948-8.txt deleted file mode 100644 index 3a27be0..0000000 --- a/57948-8.txt +++ /dev/null @@ -1,11436 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Calvinin aikoina, by D. Alcock - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Calvinin aikoina - -Author: D. Alcock - -Translator: O. Astala - -Release Date: September 22, 2018 [EBook #57948] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK CALVININ AIKOINA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -CALVININ AIKOINA - -Kirj. - -D. Alcock - - -Englannin kielestä suomensi - -O. Astala - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1906. - - - - -SISÄLLYS: - - I. St. Clairen nunnat. - II. Ami Berthelierin historia. - III. Suuri valkea valtaistuin. - IV. Ranskan pakolaiset ja Geneven libertinit. - V. Caulaincourtin kaksi ystävää. - VI. Muuan Norbert de Caulaincourtin ystävä. - VII. Sisar Claudine. - VIII. Uusi Geneve. - IX. Onnettomuus ja vetoomus. - X. Valon välkähdys. - XI. Onko missään apua. - XII. Lusikka-ritari. - XIII. Geneveläinen morsian. - XIV. Odottamaton kohtaus. - XV. Muuan Savoijalainen maja. - XVI. Ami Berthelier löytää ystävän. - XVII. Suuren neuvoston edessä. - XVIII. Norbert de Caulaincourtia kiitetään. - XIX. Kuuluisa Ami Berthelier. - XX. Jälleen lusikan ritari. - XXI. Luopuminen. - XXII. Pelätty keskustelu. - XXIII. Norbertin lähetys. - XXIV. Lyon. - XXV. Vankilassa. - XXVI. Tuomiokirkossa. - XXVII. Synkkiä pilviä. - XXVIII. Vanhat asiat haihtuvat. - XXIX. Kantaen vuosien taakkaa. - XXX. "Mene rauhaan". - XXXI. Calvinin kuolema. - XXXII. Loppu. - - - - -I LUKU. - -St. Clairen nunnat. - - -Oli aivan aikaista, ennen kello viittä, pimeänä, pilvisenä elokuun -aamuna vanhassa Geneven kaupungissa enemmän kuin kolme ja puoli -sataa vuotta takaperin. Mutta jo oli kokoontunut tungos komean -porttikäytävän luo, joka johti St. Clairen nunnaluostariin. Siinä -oli muutamia hyvinvoipia kansalaisia verkaviitoissa, tai ainakin -hyvissä villaisissa. Nämä antoivat toisillekin hyvin kaivatun, -kunnioitettavamman ulkonäön. Väki oli enimmäkseen alimaisesta -kansanluokasta, raakoja miehiä ja joutilaita katupoikia, jotka -ilvehtivät, huutelivat ja laskettelivat sukkeluuksia toisilleen ja -sivukulkijoille omalla tavallaan. Mutta heidän huonosointuisten -ja usein tarkotuksettomien huutojensa joukosta kohosi aina yksi -korkeammalle muita: "Messut pois!" - -"Ole hiljaa, suulas nulikka!" sanoi eräs pinkkatakkinen mies ja antoi -huutajalle kajahtavan korvapuustin. "Tiedäthän ainakin että tämä: -'Messut pois!' merkitsee: 'Koulut sijaan!' Ja älköön vaan mestarisi -piloille hellitelkö sinua vitsan säästämisellä!" - -"Ota tämä iskustasi!" vastusti poika lyöden pois hyökkääjän hatun ja -viskaten sen ojaan. - -"Pyydän, lopettakaa!" huusi kolmas puhuja. "Katsotaanpas somia naisten -kasvoja, kun he kulkevat ohitse. Neuvosto on kohdellut heitä paremmin -kuin he ansaitsevat. Se on antanut heille kohteliaan luvan mennä minne -vaan haluavat ja suojatut vaunut turvaksi." - -"Vieläpä suojatut vaunut! Kylpy järvessä olisi heille paremmin -tarpeen", sanoi eräs. "Me olemme onnellisesti päässeet heistä ja heidän -ruttoisesta parvestaan. Hyi kirous!" - -Pinkkatakin kantaja kääntyi suuttuneena häneen. "Mitä ovat St. Clairen -nunnat tehneet sinulle tai omaisillesi, että sinun pitää kiroaman -heitä? Katso itseäsi, väärä-oppinen! Kirouksia tulee omaan kotiisi, -niinkuin kanoja, orren täydeltä." - -"Hush! Olkaa meluamatta", puhui käskevä ääni, samalla kun kansa teki -tietä kaupungin edus- eli valtuusmiehelle. "Väistykää, väistykää! -Naiset tulevat heti. Kunniamme tähden, Geneven lapset, elkäämme antako -heidän kuulla huonoa sanaa meidän joukostamme." - -Edusmiehen varma ääni sai väen kuuliaisuuteen, ja rahvas seisoi -hetkisen hiljaa katsellen suureen porttiin, joka niin kauvan oli ollut -suljettu ulkomaailmalle. He tiesivät mitä sen ulkopuolella oli. Mutta -mitä se oli kätkenyt sisäänsä noina kaikkina vuosina? - -Heidän katsellessansa portti tärähteli, liikkui ikäänkuin sitä -avattaisiin sisäpuolelta. Kahdesti, kolmasti se näytti olevan -aukeamaisillaan, mutta kumminkin sen salvat seisoivat. Kentiesi vanhan -portinvartijan kädet, koettaessaan avata sitä, vapisivat liian paljo -toimessaan. Ja todellakin oli surullista. St. Clairen nunnat aikoivat -jättää ainaiseksi nunnakuntansa ikivanhan talon -- muutamat heistä -ainoan kodin, minkä he koskaan olivat tunteneet. Geneve oli ottanut -vastaan uskonpuhdistuksen ja kirkolliset huoneet piti muutettaman -kouluiksi tai sairaaloiksi. Niiden asukkailla kumminkin oli vapaus joko -jäädä kaupunkiin tai jättää se, niinkuin halutti. St. Clairen nunnat -pitivät parempana lähteä pois. He aikoivat mennä nunnakuntansa toiseen -asuntoon Annecy'yn. - -Joukon odottaessa tunkeutui valkotukkainen, voimattoman näköinen mies -esiin. Hän oli hyvin rampa ja nojasi raskaasti sauvaan. Hänen pitkä, -kulunut takkinsa riippui väljänä riutuneen ruumiin ympärillä. Kasvonsa -olivat kuluneet ja hänen poskensa kuopallaan, mutta silmänsä olivat -kirkkaat ja terävät, palaen hartaasta odotuksesta. Kansa väistyi -kunnioittavasti hänen tieltään ja virallinen henkilö tarjosi hänelle -seisomapaikan vierellään. Hänen vielä jupistessaan kiitossanoja alkoi -yleinen liike. Kaikkien silmät kääntyivät suureen porttiin, kun se -viimeinkin lensi aivan auki. - -Kaksittain, surullisessa äänettömyydessä, pitäen toisiaan kädestä -tulivat mustapukuiset, tiheähuntuiset nunnat esille. Alakuloisen -kulkueen edessä käveli iäkäs naisjohtaja kumaraisena ja vapisevana, pää -alas painuneena. Hänen horjuvaa käyntiään tuki alijohtajan voimakkaampi -käsivarsi. Suorana ja vakaana astui tämä kookas ja arvokas henkilö -pitäen koholla ristiinnaulitun kuvaa ja messuten varmalla äänellä Ave -Mariaa. Hän tiesi että rukous taivaan kuningattarelle oli pilkkaa hänen -kuulijoilleen. Sitä pahempi heille! - -Sydämeen tunkeva huuto katkasi messun. "Claudine! Claudine! Sisareni!" - -Valkotukkainen mies oli hyökännyt nunnan luo, joka seurasi alijohtajaa. -Nunna oli kävellyt pää painuneena, itkien hiljaa huntuunsa, jonka hän -nyt pelosta ja hämmästyksestä heitti osaksi sivulle. Kasvonsa olivat -sievät ja miellyttävän näköiset, vaikk'eivät ne koskaan liene olleet -kauniit, tuskin nuoruudessakaan. Pehmeät, ruskeat hiukset olivat yhä -ilman harmaita ja otsa ja poski rypytön. Näytti kuin olisi elämä -kohdellut häntä lempeästi, ja niinpä olikin, yhden suuren sieluntuskan -jälkeen. "Tule mukaan, sisareni, tule kanssani, tarvitsen sinua!" hän -alkoi, ei kovaa, vaan matalalla, kiivaalla, puoleksi tukahdetulla -kuiskeella. - -Claudine vetäytyi hänestä pois pelon hämmentämänä. "Ei, ei", sopersi -hän. "Oi ei, minä olen Kristuksen morsian." - -Mutta mies ei hellittänyt. "Katsoppas minua, Claudine, katsohan nyt -minua", hän pyyteli. "Olen Ami, veljesi, jota niin rakastit entisinä, -vanhoina aikoina. Etkös muista?" - -Silloin nunna katsoi häneen, katsoi vakavasti, ikävöiden. Uusi valo -koitti hänen tumman sinisissä silmissään. "Niin, minä muistan", hän -sanoi uneksien. "Vanhat ajat! -- Mutta ne ovat menneet, aikoja menneet. --- Olen kuollut maailmalle. Anna minun mennä!" - -Ami piti yhä kiinni. "Claudine", hän anoi, "katsoppas minua vielä -kerran." - -Claudine katsoi jälleen. "Mutta te ette ole Ami. Olette vanha, vieras -mies", hän sanoi, kasvonsa epäilevän näköisinä. Sitten hän muuttuneella -äänellä lisäsi: "Enkä minä voi puhua kanssanne. Nähkääs, suljemme tien. -Minun täytyy mennä." - -"Et saa mennä, Claudine, kuulehan! Orvon lapsuutemme muiston nimessä, -kun olin isä ja äiti sekä sinulle -- --" - -Tässä alijohtaja kääntyi ja puhui. "Mitä tämä sopimaton sekaantuminen -merkitsee?" hän kysyi ankarasti. "Eikö ollut sovittu että saisimme -mennä ilman nöyryytystä tai estettä? Tämäkö on teidän väärä-oppista -lupauksen pitämistä? Mies, väisty! Elä koske pyhään sisareen, -Kristuksen morsiameen!" Sitten hän sanoi vastaansanomattomalla, -käskevällä äänellä: "Sisar Agatha, tule pois!" - -Murtuneen miehen hento vartalo näytti kasvavan ja hän puhui melkein -majesteetillisesti: "Hän, jota kutsutte Sisar Agathaksi, on sisareni -Claudine Berthelier. Hän lähtee kanssani kotiin." - -"Hän ei saa! Sisar Agatha, muista itseäsi ja valaasi! Pitäkää huoli, -valtuusmies, täyttäkää lupauksenne ja pyytäkää heitä antamaan tietä." - -Virkamies selvitti ääntään ja näytti epäilevän. "Jos nainen tahtoo --" -hän alkoi. - -"Hän on pitävä valansa. Tule, sisar!" - -Claudinen hämmentyneet silmät kääntyivät säälittävästi yhdestä toiseen. -Hän vaihteli väriä, hän näytti olevan pyörtymäisillään. Mutta hän ei -liikkunut eikä tehnyt elettäkään pudistaakseen pois veljensä kättä. - -Lopulta sitten johtaja välitti. "Antakaa sisar Agathan valita", hän -sanoi heikolla, vanhuudesta vapisevalla äänellä. "Sisar, mitäs sinä -itse tahdot?" - -"Niin, valitse", sanoi alijohtaja ankarasti. "Tule kanssamme ja pidä -lupauksesi, tai mene takaisin maailmaan, josta olet luopunut, ja kadota -sielusi iäksi!" - -"Jollei Jumala anna sinulle katumusta", sanoi johtaja. "Mutta valitse, -sisar Agatha, sillä meidän pitää mennä." - -Claudine vapisi kovin. Virran tavoin riensivät nuoruuden päivät -takaisin hänen luoksensa. Mutta toisella puolen oli elämän tottumus, -oli hänen valansa ja oli vielä se, jota hän piti velvollisuutenaan -Jumalaa kohtaan. Hänellä ei ollut voimaa päättää. - -Amin vahva tahto ratkaisi hänen puolestaan. Hän tarttui Claudinen -käsivarteen ja veti hienolla väkivallalla hänet pois. Oli jo aika: he -olivat jo liian kauvan sulkeneet tien. Johtaja pois kääntyessään sanoi -surumielin jäähyväisensä, alijohtaja taas ankaralla äänellä lausui: -"Jumala antakoon sinulle anteeksi." Oikeastaan hänen ajatuksensa -kumminkin oli: "En usko, että Hän sitä koskaan tekee." - -Ami johdatti sisarensa kansan läpi, joka seisoi melkein ääneti ja -kunnioittaen, lukuunottamatta muutamia häpeemättömiä katupoikia -kokkapuheineen luopuvalle nunnalle. Heidän saavuttuaan rauhalliselle -kadulle, hän sanoi: "Meillä on jonkinverran käveltävänä, sillä minä -asun sillan takana Rue Cornavi'n varrella. Majapaikkani on köyhä, mutta -mukava. Olen valmistuttanut huoneen sinulle. Tiesin että tulet -kanssani." - -Claudine oli kävellyt hänen rinnallaan koneellisesti, hämmentyneenä. -Tai paremmin, niinkuin se joka yht'äkkiä on muutettu toiseen maailmaan. -Kadut, talot, ohikulkijat -- kaikki olivat ihmeitä. Häntä ivaavat pojat -olivat sekä ihme että kauhistus. Maakin hänen jalkainsa alla tuntui -lisäävän hänen epävarmuuttansa, johon kummallisesti sekaantui tieto -väärinteosta. Hän oli siellä missä hänellä ei ollut oikeutta olla ja -missä ei ollut hänen paikkansa. Oli paljo taloja, paljo väkeä, useita -kasvoja ja kaikki hänelle tuntemattomia. - -Mutta kuultuaan veljensä puhuvan hän koetti jännittää itseään. Hänen -hämmentyneessä ajatuksessaan alkoivat hienon syntyperän ja veren -vaistot päästä voitolle. Hän teki kohteliaan yrityksen vastata, vaikka -tuskin ymmärsi Amin puhetta. "Asutko siis yksin?" sai hän lausutuksi. - -"Margareta on aina mukana." - -Claudinen kauniit, hämmästyneet kasvot saivat puhtaan mieltymyksen -hohteen. "Vanha rakas vaalija!" sanoi hän. "Mutta ei -- se ei voi olla. -Hän olisi jo sadan vuoden vanha." - -Epäselvä hymy kierteli Berthelier'in lujilla, selväpiirteisillä -huulilla. "Hän on juuri kuudenkymmenenkolmen vanha", hän sanoi. "On -vasta kuusitoista vuotta siitä kun erosimme, eikä hän silloin ollut -vanha muista kuin minusta ja sinusta." - -"Kuusitoistako vuotta? Ei se minusta tuntunut niin pitkältä. -Uskonnonharjoituksissa ovat tunnit pitkiä, mutta vuodet lyhyitä." - -"Minusta se tuntui paljoa pitemmältä. Paitsi Margaretaa on luonani -vielä lapsi." - -"Mikä lapsi?" lausui Claudine hieman kummastuneella äänellä. - -"Muutamia vuosia sitten, kun me pelkäsimme savojalaisten ja ligan -hyökkäystä, hävitimme omat esikaupunkimme puolustusta varten. Tietysti -olet kuullut siitä?" - -Claudine pudisti päätään. - -"Kansaa tuli kaupunkiin St. Gervais'tä asti hakemaan turvaa. Margareta -ja minä tulimme myös, vaikk'ei Rue Cornavin ollutkaan hävitetty. -Me annoimme suojaa asunnossamme maalaisväelle, eräälle miehelle ja -vaimolle, jotka kuolivat siellä kuumeeseen. He jättivät tämän pienen -lapsen. Margaretan täytyi hoitaa ja elättää häntä, ja -- mitäpäs siinä -oli tekemistä? Enhän voinut jättää lasta ulos rappusille." - -"Olisittehan voineet tuoda hänet luostariin." - -Berthelier kohautti olkapäitään ja vaikeni. Sitten hän alkoi jälleen: -"Margareta piti hyvää huolta lapsesta, mutta nyt lapsi kasvaa ja -- -minä tarvitsen sinua." - -"Häntäkö varten?" Sen Claudine lausui tyytymättömyyden tunteella, jota -ei itsekään ymmärtänyt. - -"Enemmän itseäni varten." - -Äänettömyys seurasi. Viimein Claudine, jonka tajunta näytti vähitellen -palaavan, kääntyi kysymään: "Veli, mikä on tehnyt sinut niin -valkotukkaiseksi ja rammaksi?" - -"Luulin että tiedät. Vankila ja ratas se oli. Mutta eivät he minulta -mitään saaneet. Ja minä olen saanut kostoni. Se minkä puolesta -taistelimme on saavutettu. Tosin kyllä emme me sitä voittaneet eikä -edes meidän menettelytapamme." - -"En ymmärrä", sanoi Claudine. Äänettömyyden jälkeen hän lisäsi: "Mutta -toivon, veli, ettet ole unhottanut uskoa ja tullut harhaoppiseksi -toisten tavalla. Sielusi olisi iäksi kadotettu." - -Epäselvä hymy palasi jälleen. "En usko samoin kuin sinä", sanoi Ami. -"Mutta voit lohduttaa itseäsi, sillä en minä usko Villiam Farrel'in enkä -Johan Calvinin oppejakaan. Ja ehkäpä en pidä näitä herrasmiehiä pappeja -parempana. Kumminkin he ovat meidän puolestamme tehneet meidän työmme." - -"En ymmärrä", sanoi Claudine jälleen, tällä kertaa melkein säälien. - -"Yksi niistä monista asioista, joiden tähden tahdon sinua, sisareni", -lisäsi Ami ystävällisesti, "on että opetat pienelle Gabriellelle hänen -rukouksensa, sillä Margareta vanhoillaan kallistuu suuresti uuteen -oppiin. Minä taasen pidän vanhaa -- vaikkakaan en niin hyvänä vahvoille -miehille -- soveliaampana pienille tytöille. Mutta viimeinkin olemme -perillä." - -"Onko se tämä talo, jossa on kirjansitojan kilpi?" - -"Ei -- seuraava. Mutta risti silmäsi Claudine, kun menet sivu, sillä -siihen on juuri tullut asumaan isä Calvinin oma veli, joka sitoo -kirjoja hänelle." - -Kun Berthelier lähestyi omaa oveaan, juoksi ulos pieni, kaunis, -tummasilmäinen ja tummatukkainen tyttö ja heittäytyi ihastuttavalla, -ylenmääräisellä tervetuliaisella hänen syliinsä. - -"Varovasti, varovasti!" sanoi Ami. "Varo sauvaani ja rampaa jalkaani. -Gabrielle, tämä on minun rakas sisareni ja sinun hyvä tätisi Claudine, -joka tulee elämään kanssamme ja pitämään huolta sinusta ja minusta. -Mene hänen luoksensa, suutele hänen kättänsä ja pyydä häntä rakastamaan -sinua." - -Lapsi peräytyi pahantuulen näköisenä. "En pidä hänen vaatteistaan", hän -sanoi, "enkä tahdo kenenkään muun rakkautta kuin teidän ja Margaretan." - -Berthelier katsoi sisareensa. "Näet jo että sinua tarvitaan täällä", -hän sanoi. "Emme osaa Margareta enkä minä tehdä muuta lapsen kanssa -kuin rakastaa sitä. Mutta tule sisään, sisareni. Tervetuloa kotiini, -tai pikemmin omaasi." - - - - -II LUKU. - -Ami Berthelier'in historia. - - - "Kerran alkanut vapauden taistelu periytyy vertavuotavasta isästä - poikaan; vaikka usein ehkäistynä, ei sitä koskaan voiteta." - -Kun Geneve järven kaunis kaupunki otti vastaan uskonpuhdistuksen, -oli se jo tuntenut vapauden nousevan auringon kunniaa ja loistoa. -Noin kaksikymmentä vuotta sitten oli se heittänyt niskoiltaan -kaksinkertaisen tyranniuden, joka itse asiassa oli yksi ja sama. -Sillä julman, irstaan piispaprinssin ristien takana oli Savojan -ruhtinaan miekka ja valtikka. Piispa ja ruhtinas yhdessä olivat -sortaneet Geneveä, kunnes taakka tuli liian raskaaksi kannettavaksi ja -kaupunkilaiset alkoivat kysellä toisiltaan puodeissa ja toreilla: - -"Miksi kannamme sitä kauemmin?" He olivat jo hyvin kehittyneet tekemään -tämänlaisen kysymyksen ja löytämään vastauksen. Heidän ammattikuntansa -olivat harjaantuneita, ja vilkkaan kaupungin seura- ja kunnalliselämä -oli tehnyt ne nopeiksi; samoin kauppa, näppärät ammattimiehet, taajat -matkat ja vieläpä kaikki henkiset edut, joita aika -- ja se oli -Renessansin aika -- voi tarjota, puolestaan vaikutti siihen. Heistä, -niinkuin useimmista heidän aikalaisistaan, se aika oli nuori; se oli -täynnä toimeliaisuutta ja lupaavaa odotusta. Samoin se oli nuoruuden -ja reippauden virheitä täynnä, täynnä rohkeutta ja vallattomuutta ja -tuota tietämättömyyttä, joka on vallan varma kaikesta taivaassa ja -maan päällä. - -Kumminkin, kun aika on nuori, on hyvä niiden olla, jotka myöskin ovat -nuoria. Semmoinen oli Ami Berthelierinkin kohtalo. Hän oli varakkaan -Geneven kansalaisen orvoksi jäänyt lapsi. Isänsä oli lisännyt -omaisuutensa enemmän kuin kaksinkertaiseksi menemällä naimisiin -liikeystävänsä, Augsburgin kaupparuhtinaan, tyttären kanssa. Nuori -Berthelier, kasvatettuna Paduassa sai Renessansin hengen ja tottui -rakastamaan sen klassillisia oppeja, sen latinalaisia runoja, sen -kirjastoja ja sen "ruskeita kreikkalaisia käsikirjoituksia". Mutta -vielä enemmän hän piti vapaan, uudestasyntyneen Geneven unelmista. Hän -oli nuori, hieno mies, oppilas ja koululainen, mutta ennen kaikkea hän -oli Geneven kansalainen, sielultaan ja mieleltään hugenotti. Tällä -kunnia- ja tunnusnimellä ei ollut vielä uskonnollista merkitystä. -Uskonto ei tunkenut ollenkaan vielä semmoisten miesten kuin Ami -Berthelierin ajatuksiin. Heille se pikemmin merkitsi jäsenyyttä -ligassa, jota ensin pidettiin porvarillisena yhdistyksenä Freiburgin -ystävällisten asukasten kanssa. Mutta se olikin, kuten lopuksi -huomattiin liga Geneven ikivanhain oikeuksien puolustamiseksi. Hänen -parhaat ystävänsä olivat loistava ja vaihteleva Bonivard, St. Victorin -kuuluisa johtaja, tunnettu historiassa, tarinassa ja runoudessa -Chillonin vankina; Lévrier, virheetön tuomari, moitteettomin Geneven -patrioteista; ja ennen kaikkia hänen oma sukulaisensa Philibert -Berthelier. - -Tämä merkillinen mies oli kansan johtajan perikuva. Rahvaan kanssa hän -laski leikkiä, nauroi ja piti kemuja, kätkien vakavammat ajatukset -iloisen naamion taa. Hänestä tuli heidän lemmikkinsä. Ja hän käytti -koko siten saavutetun vaikutuksensa innostaakseen heitä omalla vapauden -rakkaudellansa ja auttaakseen heitä saavuttamaan sitä. Näytellessään -iloista, huoletonta elämää, koko maailman nähden uhraten huvitusten -alttarilla, hänen sydämensä todellinen kutsumus oli vapaudelle, jolle -hän tarvittaessa oli valmis antamaan oman elämänsäkin. - -Hänen nuori ja varakas serkkunsa Ami piti parempana suitsuttaa -ainoastaan pyhemmällä alttarilla. Tultuaan nuorena isänsä kuoleman -kautta riippumattomaksi, hän hienon aistinsa johtamana kiintyi -henkisiin harrastuksiin aistillisten nautintojen asemasta ja täytti -järven rannalla sijaitsevan miellyttävän maatalonsa mieluummin -ylioppilailla ja oppineilla kuin hyvillä seuraystävillä. Äiti kuoli -jo hänen lapsuudessaan, mutta hän oli suuresti kiintynyt ainoaan -kymmentä vuotta nuorempaan sisareensa. Ja hyvin tunnettua oli, että -vielä hellempi side yhdistäisi hänet eräänä päivänä kauniiseen Yolande -Lévrieriin, isänmaallisen tuomarin holhottiin ja veljentyttöön. - -Kaikki onnistui, kunnes äkkiä puhjennut myrsky katkasi sen tukeen, -jonka mukana hän oli kukistuva. Vihattu kirkkoruhtinas, Savojan miekan -kannattamana ja Mamelukkien, geneveläisten itsevallan suosijoiden, -avulla tekeytyi pahimmalla hetkellä Geneven herraksi. Seurasi -hirmuhallitus, jolloin takavarikkoon otot, vangitsemiset, kidutukset -ja kuolema olivat päiväjärjestyksessä. Kaksi Geneven vapauden -johtajaa, Berthelier ja Lévrier, kuolivat mestauslavalla, molemmat -lannistumattoman rohkeina; Lévrier sitäpaitsi erittäin hyvän kristityn -tavalla, joka hän näyttää olleen. Kolmas, Bonivard, heitettiin -vankilaan, jonka hänen kärsimyksensä ja englantilaisen runoilijan -stanzat ovat tehneet niin kuuluisaksi. Mutta oli muitakin, jotka saivat -osansa suurista kärsimyksistä, vaikkakin jäivät kunniasta osattomiksi. - -Heillä ei ollut runoilijaa; -- he kuolivat. Hyvin karvas oli Ami -Berthelierin huulille tarjottu malja, hänen joka oli hyvin tunnettu -suuren sukulaisensa hartaaksi ihailijaksi ja likeiseksi ystäväksi. -Kun oli vaikea todennäköisyyden varjollakaan todistaa isänmaan -ystäviä syyllisiksi johonkin, jota voitaisiin kutsua rikokseksi, -käytettiin äärimäisiä tapoja sen saavuttamiseen. Mutta ei kidutuspöytä -eikä ratas, ei kahleet, pimeys, eikä puute voineet avata uskollisen -oppilaan sulettuja huulia, vaikka ne mursivat hänen vahvan rakenteensa, -muuttivat hänen hiuksensa valkeiksi ja lisäsivät hänen ikäänsä -kaksinkertaisilla vuosilla. Kun viimein tuli vapautus, se tapasi hänet -sekä henkisesti että ruumiillisesti murtuneena, varjona entisyydestään. -Hänen omaisuutensa olivat sortajat ottaneet takavarikkoon. Jälellä -oli, salaisten ystävien huolehtimana, ainoastaan sen verran kuin hän -tarvitsi yksinkertaisen toimeentulon turvaamiseksi, mitä hyvänsä -tulevaisuus toisikaan hänelle. Margareta, perheen vanha palvelija, -joka oli ollut hänen sisarensa amma, tuli takaisin hänen luoksensa -hoitaakseen vähäisiä varoja vaatimattomassa asunnossa, jonka ystävät -olivat toimittaneet hänelle. Se oli yläkerta Rue Cornavilla olevasta -talosta, josta alakertaa käytettiin ulkomaan hedelmien myymäläksi. -Hänen sisarensa sai pahojen päivien alkaessa turvapaikan St. Clairen -nunnien luona, Amin suureksi huojennukseksi. - -Ami palasi niinkuin kummitus elävien ihmisten maailmaan. Vähän oli -jätetty elämää häneen, ja kaikki mitä oli, näytti olevan muutettu -katkeruudeksi. Täytyy olla kauheata kulkea seitsemän kertaisesti -kuumennetussa ahjossa ilman Jumalan pojan läsnäoloa. Ihme on että -kukaan tekee sen ja jää eloon. Mutta sitä enemmän, koska Ami Berthelier -kaikesta tuskasta huolimatta ei ollut rikkonut omaa sieluaan vastaan, -on meidän uskominen että Yksi, vaikkakin näkymättömänä, seisoi hänen -tuntemattomana turvanaan, eikä vallan unhottanut häntä silloinkaan -kun hän epäili Hänen olemassaoloaankin. Ami Berthelier meni vankilaan -välinpitämättömänä puolipakanana, niinkuin Renessansin mies ainakin. -Sinne mennessä hänellä oli hyvin vähä uskoa hukattavaksi, mutta sieltä -palattua hän oli piintynyt uskomaton "ilman toivoa ja ilman Jumalaa -maailmassa". - -Kalsea, katkera epäilys itsestään, maastaan ja kaikista ihmisistä oli -vallannut hänen sielunsa. Vieläpä uskonpuhdistuskin, nykyaikaisen -vapauden todellinen aamuaurinko, noustessaan Geneven yli tapasi hänet -sellaisena, jolle vanha rakkaus palaa jälleen, mutta joka ei sitä tunne. - -Suuri "toukokuun kahdeskymmenes ensimäinen" [silloin Geneve vannoi -pitääkseen uskollisesti uskonpuhdistuksen perusteet] tapasi hänet -kylmänä ja tunteettomana. Hän kyllä seisoi Pyhän Pietarin suuressa -kirkossa tunkeilevien kansalaisten keskellä, jotka kohottivat -oikean kätensä ja vannoivat ollakseen uskolliset Jumalalle ja Hänen -totuudellensa, mikä nyt ensi kertaa ilmaantui heille Hänen pyhässä -evankeliumissaan, -- mutta hän ei kohottanut kättään eikä vannonut. -Koko toimitus oli vierasta hänen tietoisuudelleen, se oli hänestä -tarkotuksetonta ja ilman hengen antamaa sisältöä. - -Hän ei osannut lukea ajan merkkejä. Hän kääntyi himmeään länteen, josta -ei voinut tulla valoa; ja siten, vaikka itä hänen takanaan oli yhtenä -loimona nousevan auringon kunniasta, hän ei voinut nähdä sitä. - -Philibert Berthelierin pojat ja toiset vanhan Hugenotti-puolueen -jäsenet, jotka olivat säilyneet vainoilta tai palanneet maanpaostaan, -tulivat tervehtimään häntä. Mutta hänestä ne käynnit olivat enimmäkseen -turhia ja kiusallisia. Jotkut olivat sydämestään heittäytyneet uuteen -liikkeeseen, toiset taasen nuoren Berthelierin johtamina pitivät yhtä -vähä reformeeratuista kun heidän isänsä ruhtinaspiispasta. Heissä -kuvastui vanhojen hugenottien alempi eikä ylempi kerros. Ami, vaikkei -hänellä ollut heidän uskottomuuttansa vastaan muistuttamista, inhosi -heidän kevytmielisyyttänsä, raakuuttansa, ja heidän sopimatonta -puhetapaansa ja käytöstänsä. - -Silloin, Geneven vielä ottaessa vastaan uskonpuhdistusta, kohosi -sen ympärille joukko voimakkaita vihollisia, jotka vallan uhkasivat -sen olemassaoloa. Vanha isänmaallisuuden tuli leimahti tuhastaan. -Ami, joka luuli etteivät kyyneleet olleet enää häntä varten, pudotti -kuumia pisaroita sormilleen. Hän peitti silmänsä nähdessään Geneven -kansalaiset järjestettyinä puolustamaan kotejaan, kun hän itse -ei voinut käydä taisteluun heidän kanssansa. Hän auttoi kaikesta -voimastaan puolustusta, ja ilman Margaretaa olisi hän itse nähnyt -puutetta antaessaan vielä enemmän. Kun isänmaalliset kansalaiset -hävittivät omat laitakaupunkinsa uhraten omat kauniit huvilansa ja -paljo omaisuutta, estääksensä vihollista saamasta tukea siellä, jätti -hän ilolla mökkinsä St. Gervaisin esikaupungissa, ja muutti köyhään -asuntoon, jota siihen aikaan kutsuttiin La Fusteriaksi. Ahtaassa -asunnossaan siellä hän antoi suojaa eräälle talonpojalle vaimoineen, -jotka monen muun tavalla olivat jääneet kodittomiksi esikaupunkeja -hävitettäessä. - -Talonpoika oli yksinkertainen, rehellinen mies, jonkalaisia Geneven -kansalaiset tavallisesti tarkoittavat "harmaa-jaloilla". Hän eli ja -muokkasi omaa, vähäistä maatilkkuaan. Vaimo oli savojalainen ja paljoa -terävämpi. Heillä oli mukanaan lapsi, jonka arveltiin olevan heidän -omansa. Kaupungissa vallitseva tavaton tungos pian toi kuumeen, ja -sekä mies että vaimo saivat sen ja kuolivat. Kun vaimo sairastui, niin -lapsi tuli Margaretan hoitoon. Tuntiessaan kuolevansa vaimo tunnusti -ettei se ollut hänen omansa, vaan korkeampisäätyisten vanhempien lapsi, -jonka hän oli ottanut hoidettavakseen. Tämän ilmoituksen Margareta -huolellisesti kertoi isännälleen, joka kumminkin tuskin kuunteli ja -pian unhotti sen kokonaan. Mutta ei hän kieltänyt Margaretan vakavaa -pyyntöä, että hän saisi pitää lapsen ja hoitaa sitä. Niihin aikoihin -kun he palasivat Rue Cornaville, jota onneksi ei ollut tarvinnut -hävittää, oli hänen holhokkinsa tullut suureksi elämän iloksi hänelle. - -Aika kului. Pian, kuten näytti, liian pian ei ollut enää lasta, -vaan tummasilmäinen, tummatukkainen pikkuneiti, liian vallaton -hoitaa ja ohjata, -- vähäinen vartalo elävä sormen nippuihin asti. -Piti katsoa ettei hän pudonnut tuleen tai vetänyt tuoleja päälleen. -Siinä oli toimiva pieni mieli poistamassa toisia ikävyyksiä, vaan -toisia tuottamassa. Ihmeellistä oli, että tämä hämmästyttävä olento -sai päähänsä kääntyä Ami Berthelierin puoleen kaikessa. Lapsuuden -oikullisuudella hän oli tyranni uskolliselle hoitajallensa, joka piti -hänestä huolta yötä ja päivää, ja ihaileva orja valkotukkaiselle -miehelle, joka satunnaisesti ikäänkuin lahjana antoi isällisen -huomautuksen. Hän odotti katsetta ja hymyä häneltä, käytti kaikki -kauniit taitonsa kiinnittääkseen hänen huomiotaan, ja kohosi autuuden -tasalle istuessaan hänen polvellansa. - -Berthelier luonnollisesti piti siitä. Lapsen rakkaus on suloisin -imarteluista, kuten nähdään siitä tosiasiasta ettei ajanpituuskaan -koskaan ole voinut haihduttaa muistoa sen mielestä, jota se on kerran -kohdannut. Mutta kun vuodet kuluivat, tuli hän surulliseksi pienen -Gabrielien suhteen. Hän tiesi että tätä pitäisi opettaa ja kasvattaa, -mutta hänellä ei ollut vähintäkään käsitystä miten sitä olisi tehtävä. -Ei Margaretakaan, joka taisi keittää ja pestä erittäin hyvin, mutta -jo neulankin käyttelemiseen oli tottumaton, osannut sitä. Tärkeämpiä -syitä oli ettei hän kyennyt lukemaan; ja se uskonnollinen opetus, -jonka hän hartaana, vaan vähemmän valistuneena Calvinin seuralaisena -oli tilaisuudessa antamaan, ei näyttänyt hänen isännästään sopivalta -ravinnolta lapsille. Kaikissa näissä asioissa oli hän itsekin avuton. -Jalosukuiset neidit, hän mietti, olisivat opetettavat ompelemaan, -lukemaan ja rukoilemaan, ja näistä kolmesta tarpeellisesta -sivistysvälikappaleesta hän voi antaa ainoastaan yhden. - -Tämä se oli syy, selvä hänelle itselleenkin, josta johtui hänen -esiintymisensä tuona elokuun aamuna St. Clairen naisluostarin -portin luona. Mutta ihmissydämen suuret syvyydet ovat kaukana -tietoisuuskuohujen alapuolella. Lapsen käden kosketus oli vähitellen -herättänyt hänessä semmoista, jonka hän arveli olevan ijäksi kuolleen. -Kaipaus sisareen, jota hän oli niin paljo rakastanut, alkoi ahdistaa -kasvaen aina vahvemmaksi ja muuttui viimein vallan sietämättömäksi. - -Äkkiä muisti Ami ett'ei hänen sisarensa ollut kuollut, että hän vielä -voisi kuulla hänen äänensä, voisi vielä puristaa hänen kättänsä. Miksei -hän siis koettaisi tehdä sitä? - -Hänen aikomuksensa kasvoi ja vahvistui ja kantoi, kun St. Clairen -nunnain karkoitus antoi siihen tilaisuuden, todellisuudessa hedelmiä. -Mutta saavuttaisiko hän suotuisan tuloksen? Jonkin aikaa oli hän -kiusauksessa epäillä. - -Amin sydämessä, kuten unessa, asui kalpea sekaantunut nainen, puettuna -ei luostari- vaan tavalliskuosiseen, geneveläiseen naisen-pukuun. -Turhaan koetti hän sovittautua uusiin oloihin ja uusi ympäristö häneen, -aivan kuin lapsi asettaa kokoon eriosaista, vaikeata ratkaistavaa. - -Ulkomuodolta tapasi hän hoitajansa paljoa vähemmän muuttuneena kuin -veljensä. Mutta muutos vanhan Margaretan mielessä oli hämmästyttävin -kaikista kummallisista ilmiöistä hänen ympärillään. Margareta näet -rukoili, mutta ei lukenut rukousnauhaansa kristityn tavalla. Hän -puhui uskonnosta käyttäen pitkiä sanoja kuten justificatsioni, -regeneratsioni, sanctificatsioni (puhdistaminen, uudestasyntyminen, -pyhitys), jotka hänen kuulijalleen yhtä hyvin, tai paremmin olisivat -voineet olla latinaa, sillä silloin hän olisi voinut uskoa, että -niillä oli tarkoitus, vaikka tuskin olisi tietänyt mikä se oli. -Claudine parka (ei kukaan kutsunut häntä nyt sisar Agatha'ksi) oli -sitä mielipidettä, että sitten kun hän jätti maailman oli se tullut -aivan hulluksi! - -Sekä sisällä että ulkona oli aivan yhtä pahaa. Kadut olivat täynnä -tuntematonta vaaraa. Karkeat myöjätärnaiset huutoineen ja riitoineen -pelottivat hänet aivan suunniltaan. Ja härkiä, joita ajettiin -teurashuoneisiin, piti hän ensin villeinä eläiminä. Tuskin oli hän -kotonakaan paljoa iloisempi. Hänen veljensä oli ystävällinen ja -Margareta palveleva, mutta molemmat kohtelivat häntä kuten lasta, -joka hän olikin kaikissa käytännöllisissä asioissa. Vieläpä pieni -Gabriellekin vieroi häntä, omalla imartelemattomalla tavallaan -täysikasvuisia kohtaan, joita hän ei rakastanut tai tarvinnut. Claudine -ikävöi hiljaisuudessa luostaria. Jopa hän alkoi kutsua itseään -luopioksi ja ajatella että oli tehnyt anteeksiantamattoman synnin. - -Hän sai huojennusta, vieläpä niin vähäpätöisen kuin lapsen -repeytyneiden koristeiden kautta. Eräänä päivänä juoksi Gabrielle -hänen luoksensa hyvin onnettomana sunnuntaipukunsa, hauskan, pienen -lyonilaisen silkkihameensa kanssa, joka oli repeytynyt vallan -vyötäreestä helmaan. Tyttö selitti leikkineensä viereisessä huoneessa -asuvan kirjansitojan pienten poikain kanssa. Jeannot oli sen reväissyt. - -"Kelvoton, nulikka!" sanoi Claudine. "Mutta miksi sinä leikit noiden -pahojen poikien kanssa, Gabrielle? Se ei sovi pikku tytölle." - -Gabrielle pahastui. "Isä sallii minun", hän sanoi ja juoksi pois -kutsumaan Margaretaa. - -Claudinen sydäntä ahdisti kateellisuuden paha hengetär. Hän sieppasi -nopeasti yksinkertaisemman puvun lapselle ja seurasi häntä kyökkiin, -jossa tapasi hänet kiipeämässä pöydälle. Siinä tyttö aikoi istua ja -odottaa Margaretaa, joka aivan kuin Claudinen hyvän tähden ohjaamana -oli juuri silloin torilla. - -"Anna panen tämän päällesi", Claudine sanoi. "Ja katsohan, Gabrielle, -minä neulon sinisen silkkipukusi, ennenkun isä tulee kotiin. Hänen -kanssaan sitte pääset Morland'iin kävelylle, niinkuin hän lupasi -sinulle tänä aamuna." - -Vähä vielä hyväilyä, ja sininen silkkipuku oli kauniisti hänen -käsissään. Repeämä oli paha, mutta luostarissa opetetun neulojan -taitavissa käsissä se tuli somasti ja sukkelasti korjatuksi. Claudine -työskennellessään ei voinut olla huomaamatta, että puku oli huonosti -tehty ja soveltumaton. "Minäpä otan ja muutan sen", hän ajatteli "ja -kirjailen helman sillä kauniilla neuloksella, jonka sisar Ursula opetti -minulle." - -Hänen sitä suunnitellessaan tuli Margareta sisään ja katseli -tarkkaavana työtä. Äkkiä hän kääntyi toiseen huoneeseen ja palatessaan -toi suuren sylillisen pieniä päähineitä, vaippoja, liivejä, kauluksia -ja kaikenlaista tavaraa. - -"Sanoakseni totuuden, neiti", hän sanoi, "näiden pienokaisen vaatteiden -tähden on paholaisella ollut paljo valtaa ylitseni." - -"En mitenkään epäile sitä", vastasi Claudine, harvinaisella -pontevuudella; "vaikka puolestani arvelen että hän käyttää paljo -enemmän hyödykseen isä Calvin'in harha-oppeja kuin viattoman lapsen -pukuja." - -"En tahdo väitellä kanssanne, neiti, nähtyäni että te olette yhä vielä -kuten sanotaan katkeruuden sapessa ja tietämättömyyden kahleissa. -Yhtä kaikki tuo viaton, vihreä kaulusrepale ja sininen vaippa eivät -sovi senkään vertaa kuin mamelukit ja hugenotit tapasivat tehdä ennen -herätyksen tuloa meille. Ja lisäksi hän kaiken aikaa ylpeilee niistä -kuin papukaija pyrstöstään tai paavillinen piispa rististään." - -"No hyvä, katsokaammepa mitä on tehtävissä", sanoi Claudine, -valtioviisaasti kyllä ollen olevinaan huomaamatta Margaretan loukkaavia -viittauksia. - -"Katsokaas, neitini, tätä palaa ristiraitaista purppurata, jonka Madame -de Maisonneuve antoi herralle, jotta siitä tehtäisiin Gabriellelle -pieni sunnuntai- ja juhlapuku. Tämä on viehättävää, eikö niin? Tyttö on -pitävä siitä nähtyään sen päällään. Minä kumminkaan en koskaan tohdi -leikata sitä, sillä jos saksit erehtyisivät, niin se olisi 'syntiä -ilman katumusmahdollisuutta'." - -Täten Claudine taitavana neulojana löysi kutsumuksensa ja sai -rauhan 'anteeksiantamattomien syntien' pelolta. Hän yhä pysyi -protestanttisessa kaupungissa sydämmestään uskollisena katolilaisena. -Koko sydämensä voimalla hän halusi kirkon sakramenttia, erittäinkin -messua, joka silloin oli lakkautettu Genevessä. Kerran tai kahdesti -hän sai uskonnollisia lohdutuksia valepukuiselta papilta, jonka hänen -veljensä sattumalta löysi. Hyväntahtoisella välinpitämättömyydellään -oli Ami kutsunut papin katsomaan Claudinea. Berthelier'n myöntymyksellä -opetti Claudine Gabriellelle omat rukouksensa ja uskontonsa alkeet. Se -oli loppumattomaksi harmiksi Margaretalle, joka teki kaikki voitavansa -estääkseen tätä turmiota, ottaen lapsen milloin vain voi P. Pietarin -kirkkoon kuulemaan Calvinia, ja itse koettaen painaa hänen nuoreen -mieleensä uusia oppeja. Ami ollen molempien ulkopuolella katseli -hiljaa, huvitettuna eri uskontojen taistelua. Hän hyvin tiesi, ettei -mikään niin helposti kuin julkinen katolilaisuudesta kiinnipitäminen -tulisi Gabriellea vanhempana saattamaan suuriin käytännöllisiin -vaikeuksiin, jos hän Geneveen jäisi. Mutta hän aina arveli että -sisarensa kaunis taikausko, jona hän piti sitä, haihtuisi pois lapsesta -tämän tultua täyteen ikään. Silloin Gabrielle ajattelisi ja uskoisi -kuten kaikki muutkin hänen ympärillään. Sitä ennen ei ollut väliäkään, -kumpi saavutti voiton. Ami ei käsittänyt, että semmoisessa taistelussa -nuoren sielun asema helposti käy tukalaksi, kun siitä juuri taistellaan -ja sille kaikki on kovin todellista ja vakavaa. - -Gabrielle, jonka lapselliseen mieleen saarna Pietarin kirkossa ei -tunkeutunut, alussa taipui "Täti Claudinen", kuten tapasi kutsua -häntä, opetukseen. Gabrielle alkoi pitää erittäin paljo hellästä, -ystävällisestä naisesta, vaikkakin alusta loppuun "isä" vallitsi hänen -sydämmessään ilman kilpailijaa. - -Ulkona suuressa maailmassa, samoin kuin Gabriellen vielä nuoressa -sydämessä, kilpailevat voimat taistelivat voitosta. On totta että -nykyisen käsityksen mukaan se oli maailma pienoiskoossa. - -Tsaari Paul, viidenkymmenen miljoonan hallitsija, ylenkatseellisesti -nimitti kansallistaistelua Genevessä "myrskyksi vesilasissa". Vielä -purevampi Voltaire ivaili, että jokakerta kun hän puki peruukkinsa, -hän samalla puuteroitsi koko tasavallan. Kumminkin pieni valtio -oli määrätty oman historiansa kululla valaisemaan tuota teologista -opinsuuntaa, jonka sen etevin pappi niin täydellisesti on määritellyt, -että se on siitä asti kulkenut hänen nimellään. Vaikkakin ylevä ja -yksinkertainen käsite "valittu" -- Jumalan hyväksymä -- on kangistunut -opinkaavaan, puristettu järjestelmän siteisiin, ja joskus vääristelty -täydelliseksi erhetykseksi, ei se kumminkaan ole vähemmän suuri ja -tosi. Pieni, rohkea kaupunki järven rannalla oli todellakin Jumalan -valitsema eli hyväksymä kuten ennen vanhaan Sion, jolle Hän antoi oman -nimensä. Se oli valittu ottamaan vastaan Hänen sanansa ja näyttämään -koko maailmalle, kuinka se, kokonainen yhteiskunta rehellisesti -harrasti sen noudattamista. Se oli valittu olemaan turvapaikkana Hänen -vainotuille palvelijoillensa koko kristikunnassa. He tunkeutuivat sen -kaduille kuin todelliseen levonsatamaan, jossa he voivat oleskella -rauhassa pelkäämättä pahaa. "Salli minun tähteni onnettomuuteen -joutuneiden asustaa luonasi", oli Jumalan erityinen vaatimus Genevelle; -ja Geneve kuuli sen ja totteli. - -Pieneltä valtiolta vaadittiin syvää uskonnollista vakaumusta ja -samoin sankarillista rohkeutta kohdata voimakkaiden naapuriensa vihaa -ottaessaan vastaan ja suojellessaan näitä pakolaisia. Sitä enemmän, -koska ei ilman paljoa yksityistä uhraantuvaisuutta sen asukkaiden -puolelta, voitu pitää yllä niin suurta paljoutta muukalaisia. -Kumminkin ystävällisyys tuli runsaasti maksetuksi. Geneve tuli hyvin -havaitsemaan, että on autuaampaa antaa kuin ottaa. Ei ainoastaan, -että lempeät ja rehelliset muukalaiset antoivat sen kansottamiseen -erittäin sopivaa ainesta, suuresti lisäten sen siveellisiä ja henkisiä -voimia, mutta myöskin tekemällä uhrauksia heidän hyväksi, se tuli -pelastetuksi tylyyden ja erakkomaisuuden kuolettavista vaaroista. -Heidän vakava henkensä johti yhdessä aikalaisten kanssa huomion -uskonnon ja elämän tummemmille ja vakavammille puolille. Sen miehen, -joka innosti ja johti heitä, voimakas nero johti myöskin samalle -suunnalle. Mutta käytännöllinen hyväntahtoisuus vaikuttaa laajentavasti -ihmisen luonteeseen. Paastoaminen ilman muuta tarkoitusta johtaa -ahdasmielisyyteen, mutta paastoaminen, siinä mielessä että voisi -ruokkia tarvitsevia, laajentaa sydäntä. Ja sydän ja mieliala ovat -riippuvia toisistaan. Tästä armeliaisuudesta Jumalan onnettomien -hyväksi kalvinistisen Geneven ankara aikakausi sai sulouden ja -loisteen, jota vailla se muuten olisi ollut. Vaikk'ei se kokonaan -voinut pelastaa sitä ankarasta kiihkoilemisesta se kumminkin paransi -sen itsekkäisyydestä. - -Mutta ennenkun pieni kaupunki voi ottaa vastaan ja täyttää tehtävänsä, -se oli ensin kasvatettava ja opetettava, puhdistettava siinä itsessään -olevista kelvottomista aineksista. Todellisen järjestyksen ja tosi -vapauden pahimmat viholliset ovat väärä järjestys, joka on orjuutta, ja -väärä vapaus, joka on mielivaltaa. Heittäessään päältään Rooman ikeen -Geneve oli vapautunut ensimäisestä. Toista vastaan sillä kumminkin -vielä oli pitkä ja ankara taistelu edessään. Tätä edusti puolue, jonka -jäsenet historiassa tunnetaan _libertinien_ nimellä. - -Mutta tämä näytöksen loppukohtaus tapahtui vasta vuosia sen jälkeen -kun pieni Gabrielle ja St. Clairen nunna liittyivät Ami Berthelier'in -huoneen jäseniksi. - - - - -III LUKU. - -"Suuri valkea valtaistuin." - - - "Se joka on niin uskollinen ollut yhdessä asiassa, - Voi olla yhtä uskollinen kaikessa." - - Sewell. - -Vuodet tulivat ja menivät. Oli jälleen elokuun aamu Genevessä, mutta -paljoa herttaisempi kuin se, joka kauan aikaa sitten näki St. Clairen -nunnain lähdön. Cornavin portti oli juuri aukaistu päästääkseen sisään -maito-, hedelmä- ja kasviskauppiaita, jotka aikoivat tuoda tavaroitaan -aikaiseen myötäväksi. Maatuotteilla lastattujen vaunujen jälessä -kävellen, kuten niiden ajajat, luikahti sisään huomaamatta kaksi, -joilla ei ollut mitään myötävätä. He olivat kookas puseroon puettu -mies ja tummatukkainen poika, joka saattoi olla neljäntoista vuotias, -mutta sellaiseksi kuitenkin oli pieni ja lapsellisen näköinen. Nämä -kaksi astuivat oitis sivuun tungoksesta ja vetäytyivät huomaamatta -huoneen varjoon. Silloin äkillisestä mielenjuohteesta vanhempi matkaaja -polvistui ja painoi huulensa karkeaan, epätasaiseen maahan. - -"Kiitos Jumalan!" hän sanoi innokkaasti. "Tämä on Hänen vapaa -kaupunkinsa! Tämä on siunattu Geneven alue!" Kyyneleitä oli hänen -voimakkailla kasvoillaan, kun hän jälleen nousi. - -"Isä!" huusi poika. "Katso, isä, katso! Tuolla on Jumalan istuin, -suuri, valkea istuin!" - -Vuoriston haltija kohosi kaupungin yli etäisenä, vaan vallan näkyvänä -puhtaan kirkkaassa ilmassa, ei hehkuen auringon nousun hohteessa, vaan -valkeana ja tahratonna synkässä ylevyydessään Jumalan ikuisen oikeuden -tavalla. - -Germain de Caulaincourt kohotti kyynelten himmentämät silmänsä. - -"Se on Mont Blanc, hyvin suuri vuori", hän vastasi välinpitämättömästi. - -Kuudennentoista vuosisadan sielut eivät usein väreilleet luonnon -ihanuuksien kosketuksesta, vaikka moni heistä hyvin käsitti sen -hienompiakin sulouksia. Mutta epäilemättä oli poikkeuksia. Katsaus -Norbert de Caulaincourt'in nuoriin tuijottaviin silmiin riitti -vakuuttamaan, että hän kuului niihin. Hänellä oli suuret, tummat silmät -ja kauniit, pehmeän tyttömäiset kasvot. - -Isä laski kätensä ystävällisesti poikansa olkapäälle. "Varmasti olet -hyvin väsynyt", hän sanoi, "ja hyvin nälkäinen." - -"Niin tekin olette, isä", nuori Norbert vastasi vilkkaasti, mutta -kääntämättä katsettaan pilvissä olevasta valkeasta ihmeestä. - -"En tiedä, ennenkuin myöhempään, mitä sille asialle teemme. Mutta -menkäämme neuvosmiesten puheille!" kehotti De Caulaincourt. - -"Menemmekö ravintolaan?" ehdotti Norbert, yhä katsellen ylös. - -Germain pudisti päätään. "Ravintolat voivat antaa ainoastaan niukan -tervehdyksen rahattomille vieraille", hän sanoi. - -Hänen puhuessaan avattiin ovi kadun toisella puolen ja valkotukkainen -mies tuli esiin hitaasti, sillä hän oli rampa. Hän katsoi hetkisen -kahteen vieraaseen, kääntyi pois, otti muutamia askelia katua myöten, -kääntyi takasin, katsoi taasen ikäänkuin neuvottomana. - -Muukalaiset nostivat talonpoikaisia lakkejaan ja tervehtivät, -- -vaan ei talonpoikien tavalla. Ami Berthelier vastasi, ja yhteisestä -vaikutteesta he lähestyivät. Ami puhui ensin. "Arvelen, herrat, että -olette muukalaisia täällä?" - -"Niin olemme, herra. Tulemme Ranskasta pakolaisina evankeliumin tähden." - -"Miten on matkanne onnistunut?" - -"Pitkillä matkoilla vuoristojen yli olemme piilleet talonpoikien -majoissa ja enimmäkseen vaeltaneet öillä. Toin kotoa mukanani vähä -rahaa ja muutamia jalokiviä; -- ainoastaan sen verran kuin voin -piilottaa luonani. Vuorilla jouduimme ryövärien käsiin ja meiltä -rosvottiin aivan kaikki. Olimmepa iloiset päästyämme hengissä. Viime -yönä me kävelimme tänne pienestä vuoristokylästä. En tiedä sen nimeä. -Tänä aamuna odotimme portin luona, kunnes se avattiin toriväelle, ja -tulimme sisään heidän kanssaan." - -"Muukalaiset, jotka etsivät suojaa luonamme, menevät kaupungintaloon ja -esittävät asiansa valtuusmiehille." - -"Minä tiedän sen. Pyydän teitä ystävällisesti sanomaan mistä löydän -kaupungintalon." - -"Ei kiirettä vielä, herra. Heidän jaloutensa eivät istu ennenkun -jumalanpalveluksen loputtua; se on kello kuudelta. Pikemmin tulkaa -ensin sisään kanssani ja lopettakaa paasto." - -"Mutta te olitte poismenossa. Minä tulen häiritsemään teitä." - -"Ette ollenkaan. Minä olen geneveläinen, te olette uskovainen, se on -kyllin. Tehkää minulle kunnia ja tulkaa sisään." - -He olivat pian Berthelier'in asuinhuoneessa. Siinä he tapasivat -yksinkertaisesti puetun naisen, jolla oli suloiset, surulliseen -vivahtavat kasvot ja jonka isäntä esitteli heille sisarenaan, Claudine -Berthelier'inä. Ami oli jo saanut tietää vieraittensa nimet. - -Claudine vastasi kohteliaasti, vaikk'ei sydämellisesti, ja meni ulos -kiiruhtamaan aamiaista. - -Keitto oli Genevessä yleinen aamiaisruoka. Mutta vieraiden nälkää -ajatellen Berthelier kuiskasi sanan Claudinelle, ja pian toi vanha -palvelija, Margareta, vadissa kylmää suolattua paistia. Keitoksen, -leivän ja valkean hapanviini-maljan kanssa siinä olikin koko ateria. -Pöytä oli hyvin siloitettu ja pilkuttoman puhdas, mutta pöytävaatteita -ei käytetty silloin, ja kaiverrettu leipäpala oli ainoa suola-astia. - -"Missä Gabrielle on?" kysyi Berthelier, kun hänen sisarensa tuli -sisään. Hän tuskin oli lopettanut puheensa, kun rakastettava -tyttö, puoleksi lapsi, puoleksi neiti, tuli sisään. Hänen hyvin -yksinkertaiset liivinsä ja harmaasta puolivillaisesta tehty hameensa -eivät voineet salata vartalon kauniita piirteitä, samalla kun kukkeat -kasvot näyttivät yhä kauniimmilta erilaisuuden vuoksi. Häntä seurasi -vanha palvelija, joka toi tullessaan säätynsä tavan mukaan oman -tinalautasensa ja asetti sen kainosti pöydän päähän. - -Kaikki kääntyivät pöydän ympärille. Berthelier asettui päähän, -molemmat Caulaincourtit yhdelle puolelle ja Claudine ynnä Gabrielle -toiselle puolelle. Vieraat seisoivat odottaen pitkää rukousta. Mutta -heidän kummakseen Berthelier ainoastaan mutisi "siunatkoon Jumala -ruokamme", ja alkoi leikata suolattua paistia. Se oli hänen nälkäisille -vierailleen yhtä tervetullut kuin kaunein kiitosluku. - -"Onko totta, herra", hän kohta senjälkeen kysyi, "että Henrik kuningas -on antanut uuden vainoomiskäskyn?" - -"Liiaksikin totta, herra; vaikka tuskin hänen olisi tarvinnut nähdä -vaivaa, koska kerran vanhankin nojalla tulet jo leimusivat kautta -kuningaskunnan." Pakolainen kertoili esimerkkejä ja yksityisseikkoja, -jotka keskittyivät semmoisiin kauhuihin, että nykyaikaisen pöytäseuran -ruokahalu olisi hävinnyt. Tässä joukossa oli Claudine ainoa, -jonka ne todella saivat värisemään. Berthelier jo tiesi kaikki -ennestään. Margareta taasen ajatteli ainoastaan martyriuden kunniaa -ja palkinnoita. Mitä nuoreen Norbert'iin tulee, hänen silmänsä ja -ajatuksensa viipyivät aivan kuin lumottuina vastapäätä istuvassa -naapurissa. Gabrielle oli tuskin vanhempi kuin hän itse, pojasta -kumminkin hän jo näytti kauniilta neidolta, jonka puolesta kuka -ritari tahansa olisi ylpeillen käynyt taistelemaan ja samoin häntä -palvellutkin. Mutta miksi ei hän ollut puettu niinkuin toiset naiset? -Miksi olivat he verhonneet hänet kokonaan tuolla hirveällä, harmaalla -aineella? Mutta kumminkin, mitkä silmät, mikä suu, mitkä huulet! Miten -vakavan, miten hiljaisen näköinen hän oli! Poika toivoi, että tyttö -olisi puhunut, tai ainakin hymyillyt. Päästäkseen alkuun hän tahtoi -kaataa vähä viiniä hänelle. Gabrielle kiitti mitä miellyttävimmällä -äänellä, mutta sanoi juovansa ainoastaan vettä. Eihän se kovin kummaa -ollutkaan pojan mielestä, katsoen viinin laatuun. - -Viimein kaikki lopettivat. "Kiitos ruuan jälkeen" lausuttiin hyvin -lyhyeen. Sitten vanha palvelija huomautti pojalle: "Nuori herra, kellot -soittavat aamurukoukseen. Tahdotko tulla kanssani jumalanpalvelukseen?" - -Norbert katsoi isäänsä, joka kumminkin oli niin syventynyt puheisiin -Berthelier'in kanssa, että täytyi erittäin huomauttaa häntä. -"Tahdotteko te mennä, isä?" hän kysyi. - -"Mene sinä, poikani; minä en mene tällä kerralla", Caulaincourt vastasi -ja jatkoi keskusteluaan. - -Sen jälkeen Norbert ja Margareta menivät kirkkoon ja Claudine -Gabrielien kanssa toiseen huoneeseen. Berthelier ja hänen vieraansa -jäivät seisomaan akkunan ääreen. He katselivat kadulle, joka -nyt oli täynnä aamujumalanpalvelukseen läheiseen St. Gervais'n -kirkkoon kiirehtiviä miehiä ja naisia. Miehet olivat viitoissa tai -verkatakeissa, paitsi muutamia harvoja, virkamiehiä tai neuvoston -jäseniä, joilla oli hienot vaatteet. Naiset kulkivat verkahameissa -ja liiveissä ja käyttivät tiukkoja päähineitä. Koska ainekset olivat -yksinkertaiset, olivat väritkin koruttomia. Tuskin voi nähdä -kirkkaampaa vivahdusta niin pitkältä kuin silmä voi seurata ikävää -tietä. - -"Herra Berthelier", kysyi ranskalainen äkkiä, "mitä tointa täällä -voivat ihmiset saada, jotka tulevat tänne rahattomina, kuten minä?" - -"Se riippuu asianhaaroista, herrani. Te olette Ranskan säätyläisiä?" - -Caulaincourtin pää painui alas. Berthelier'in katse ilmaisi: "Enkös sinä -arvannut!" - -"Mieluummin", sanoi Caulaincourt, "tahtoisin olla kunniallinen -silkinkutoja, muurari tai nikkari, niin ett'emme poikani kanssa olisi -taakkana muukalaisille." - -"Täällä ette tapaa muukalaisia, sillä Genevessä jokainen protestantti -on veli." - -"Kumminkaan ei kukaan ihminen tahdo riippua avuttomana veljensä -niskoilla. On kirjoitettu: 'kantakaa toinen toisenne kuormaa', mutta -myös samassa paikassa: 'jokainen kantakoon omaa taakkaansa.' Mitenkäs -minä voin kantaa omaani ja pojan?" - -"Pojasta ei ole vaikeuksia. Kun neuvosmiehet ovat nähneet teidät ja -kuulleet kertomuksenne, niin joku kansalainen ottaa teidät taloonsa. -Sitten saa poikanne mennä kouluun. Ja te --." Hän vaikeni. - -"Ja minä?" - -"Voitte tehdä mitä tahdotte, kun vain mukaudutte lakeihimme, jotka, -sen myönnän, ovat jotenkin ankarat. Ettehän kaiketi, tahtone pelata -uhkapeliä, tai tanssia, tai laulaa rivoja lauluja sunnuntai-päivinä?" - -"No eihän toki", Caulaincourt vastasi hymyillen. "Se kumminkin, mitä -tahdon tehdä, olisi maanmiehieni mielestä häpeällisempää kuin tuo -kaikki yhteensä. Tahtoisin näet halulla oppia ja harjottaa vaikka mitä -kunniallista ammattia, joka vapauttaisi minut lisäämästä jalomielisten -isäntiemme ennestään jo niin suurta taakkaa." - -"Mutta tämä olisi raskasta teille. Säätyläismies --." - -"Ei saisi olla kerjäläinen, eikä varas." Äänettömyyden jälkeen hän -lisäsi: "Vaeltaissani ajattelin kirjapainoa. Se näyttää vähemmän kuin -muut ammatit vaativan ruumiillista työtä, johon minä olen tottumaton. -Sitäpaitsi olen aina rakastanut kirjoja." - -"Niin paljo", sanoi Berthelier, "olen jo arvannut." Hän ei ollut -vielä kauan puhunut vieraansa kanssa, kun jo huomasi hänet älykkääksi -ja oppineeksi mieheksi. "Ajattelenpa vielä että kätenne hyvin ovat -tottuneet säveltäjän puikkoon, tahi ellen erehdy, pitelemään miekkaa." - -"Olen palvellut kuningasta ja useammassa kuin yhdessä valtakunnassa", -sanoi Caulaincourt vaatimattomasti. "Mutta sen jälkeen kuin minä -Kristuksen kunnioitetun martyyrin neuvosmies Du Bourg'in kautta tulin -tuntemaan Hänen totuutensa olen elänyt syrjässä tiluksillani, joiden -nimi on Gourgolles, Dauphinessa, kuten jo kerroin teille, vai miten?" - -"Arvelen ett'ette sielläkään enää löytäneet turvaa?" - -Caulaincourt myönti. "Minulle tuli kalliiksi lähteä", hän lisäsi -surullisesti. "Paljo sellaista joka on hyvin rakasta minulle jäi -jälkeen. Kaksi pientä tyttöä ja kaksi poikaa, toinen niistä lapsi, -oli heitä. Jumalan kiitos, minä suutelin heitä heidän nukkuessaan; ja -samoin äitiä, rakkainta kaikista. Mutta hän tiesi aikeeni ja antoi -minulle anteeksi." - -"Senkö että otitte hänen poikansa?" - -"Hän ei ole Norbertin äiti, vaikkakin rakasti häntä kuten omaa lastaan. -En ollut herkkä uskomaan vaaraa ja kammoksuin uhrauksia. Toivoin -että ajat muuttuisivat ja toivoin myös että voisin opettaa vaimoni -ja lapseni uskomaan pelastus-oppiin. Mutta naisten sydän pitää kiini -vanhasta ennestään tunnetusta." - -"No siitä", sanoi Berthelier, "minullakin on kokemus. Sisareni, joka -kerran oli nunnana St. Clairessa, pysyy tässäkin uskonnon turvapaikassa -sydämestään katolilaisena." - -"Ja lapseni"; jatkoi Caulaincourt, "lapset eivät piittaa muusta kuin -leikistä ja huvituksesta." - -"Täällä ei ole niin", sanoi Berthelier hymyillen. "Täällä aivan lapset -hehkuvat päästä lähetyssaarnaajina Ranskaan, Italiaan tai Alankomaihin, -voittaakseen marttyyrikruunun." - -"Silloin pelkään ettei Norbert taida löytää täällä tovereita, -joista hän pitäisi. Hän on hyvin kummallinen poika, tavallaan hyvin -lapsellinen, kumminkin ajottain odottamattoman miehistynyt. Minua -suretti, että poika, joka oli minun kaikkeni, näytti kaikkein -vähimmän taipuvalta yhtymään minun aatteisiini. Hän piti parempana -leikkiä äitipuolensa naisritarina tai ottaa osaa pienten sisariensa -leikkeihin, kuin hoitaa lukujaan tai kuunnella Jumalan sanaa. Ja -kumminkin tuo lapsi, sillä muuta hän ei ole, kiiruhti lähikaupungin -naamiohuvista aivan yksin kotiin ja tuli etsimään minua kirjastostani. -Olin tyytymätön häneen, sillä hän oli äitipuolensa kanssa mennyt sinne -vastoin minun tahtoani. Mutta kun minä kuulin hänen kertomuksensa, näin -siinäkin Jumalan johtavan käden. Norbert oli kuullut majurin, jonka -talossa huvit pidettiin, ja kuninkaan kyrassierikapteenin kuiskailevan -aikovansa seuraavana päivänä vangita harhaoppisen Gourgolles'in herran. -Hän tuli varottamaan minua. Sitten tuo kunnon poika minun pyynnöstäni -kiiruhti takaisin yksinään pimeässä kaksi peninkulmaa kaupunkiin -saattaakseen vaimoani, Silläaikaa kun minä tein niitä vähiä varusteita, -joita ennätin. Kiitos Norbertin nopeuden, ennätti vaimoni ajoissa -saamaan ohjeeni lapsista ja tiluksista. Kuten sanoin, vaimoni antoi -minulle anteeksi. Me erosimme sovinnossa. Minun tunteeni ajoittain -olivat ihan tylsistyneet. Sydämeni näytti olevan kuollut kuin -kivi. Mutta silloin tunsin iskun ja voimakkaan, kun antaessani -Norbertillekin jäähyväissuudelmaa, hän ei näyttänyt olevan kovinkaan -surullinen erostamme. - -"Siten aloin yksinäisen kulkuni vuorenrinnettä alaspäin. Kuljin jurosti -mieli raskaana, kun kuulin nopeita askeleita takanani. 'Olen petetty' -arvelin; enkä suuresti välittänytkään, sillä miksikäs eläisin. -Käännyin. Oli iltahämärä, mutta voin erottaa pojan, joka huohottaen -juoksi jälessäni. Seuraavassa silmänräpäyksessä Norbertin käsi tarttui -vaippaani, ja hänen äänensä kaikui korvassani." - -"Isä, odottakaa minua!" - -"Sinäkö?" sanoin. - -"Miksi sanoitte minulle hyvästi, kun tiesitte --." - -"Tiesin mitä?" sanoin. - -"Tiesitte, että minä olin teidän." Niin pian kuin ennätti, hän lisäsi: -"olen oppinut yhden värssyn bibliastanne: 'Sinun kansasi on minun -kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.'" - -"Herra Berthelier, siitä mitä silloin tein minua nyt hävettää kertoa. -Erotessa en itkenyt, mutta silloin puhkesivat syvyydet." - -"Ymmärrän", sanoi Berthelier. "Jos minä ollessani vankilassa olisin -vaan voinut itkeä, en olisi kadottanut uskoani Jumalaan ja ihmisiin." - -"Ah, tekin olette kärsinyt?" sanoi ranskalainen osanotolla. - -"Ei kuten te. Jatkakaa, pyydän." - -"Olisi väsyttävää kertoa teille matkoistamme, vaaroistamme ja -paostamme. Ja enpä suuresti välitäkään muistella jälleen noita -kärsimyksen ja vaaran päiviä, jotka kasvoivat viikoiksi. Jumalan -armosta olemme täällä aivan onnellisesti. Pojan tähden etenkin olen -iloinen." - -"Teillä on niin hyvä turvapaikka", sanoi Berthelier, "kuin Geneven -vallit ja sen kansalaisten sydämet ja kädet suinkin voivat tarjota. -Jospa vain", hän lisäsi, "Geneve olisi sisällisesti yksimielinen." - -Caulaincourt näytti hämmästyneeltä. "Onko siis erimielisyyksiä -joukossanne?" hän kysyi. - -"Täällä on niitä. Minä olen elämäni onnen kanssa väärällä puolella, tai -paremmin olen aivan kokonaan ulkopuolella." - -"Te puhutte arvoituksia, herrani." - -"Tiesittekö, että ennenkun uusi uskontonne saapui meille, meidän -geneveläisten täytyi taistella ankarasti vanhojen oikeuksiemme -puolesta?" - -"Miksi sanotte _uskontonne_, ikäänkuin se ei olisi myöskin teidän? Ette -varmaankaan ole katolilainen." - -"Olen hugenotti." - -"Siis -- veli." - -"En teidän ajatuksenne mukaan. Meillä ennen hugenotti merkitsi -henkilöä, joka rakasti vanhoja oikeuksiamme ja liittoutui ystäviemme -kanssa Fribourgissa saavuttaaksensa ne. Mutta nyt sen sijaan Genevessä -vapauden sankarien lapsia kutsutaan libertiineiksi." - -"Kuka ties vanha nimi oli parempi." - -"Ja ne jotka pitivät sitä omanaan olivat parempia miehiä." - -"Mutta mitä tekemistä teidän libertiineillä ja hugenoteilla on nyt? -Totuus, jonka te olette saavuttaneet, on tehnyt teidät vapaiksi ja on -siten tehnyt teille kaikki ja enemmänkin kuin mitä he ovat tahtoneet." - -"Kukaties vielä kaikki mitä heidän isänsäkin tahtoivat. Tuskin -kumminkaan myönnän niin paljon. Herra Calvin ja konsistorio sitovat -ihmisten omiatuntoja liian kireälle." - -"Ihmistä ei voida sitoa liian kovasti pois synnistä ja erhetyksistä." - -"Se on riippuvaa asianhaaroista. Libertiinit kaikissa tapauksissa -pitävät asiain uudesta suunnasta vielä vähemmän, kuin heidän isänsä -vanhasta. Tässä arvelen heidän olevan tavallaan oikeassa ja väärässä." - -"Miten se on mahdollista? Ettehän voi kävellä samalla kertaa oikealle -ja vasemmalle, tai olla yhtäaikaa valossa ja pimeässä." - -"Ollaanko siis joko kokonaan oikeassa tai väärässä?" kysyi Berthelier, -hienosti olkapäitään kohauttaen. "Kuka tietää? Varmaankaan ei se mies -joka kävelee. Nämä meidän libertiinimme vaativat vapautta elääkseen -kuten itse haluavat." - -"Tehden vapauden tekosyyksi mielivallalle", De Caulaincourt lisäsi. - -"Aivan niin. Mutta onko se, mitä minulla on vaippani alla, toisten -ihmisten asia? Kukaties, jos herra Calvin ja konsistorio oikein -ajattelisivat, he antaisivat ihmisten kulkea omia teitään -- -luonnollisesti järkevien rajojen sisällä ja välttäen julkisia -pahennuksia -- eivätkä vaatisi jokaista elämään Pyhän Antoniuksen, -Noan, Danielin tai Jobin tavalla Raamatun mukaan. Mutta heille pitää -välttämättä kaikki leikattaman heidän omien kaavojensa mukaan. -Ne saattavat olla puhtaat ja ylevät, vaan eivät sovi kaikille. -Antakaa kirkon pitää alueensa ja maailman omansa, sanon minä. Mutta -heimolaiseni sanovat: 'No hyväpä niin. Korvaukseksi kirkkonne -vaatimasta ärsyttävästä tarkastusoikeudesta, me pyydämme kirkon -etuoikeuksia. Joll'emme kuulu teihin, antakaa meidän olla rauhassa: jos -kuulumme, antakaa meille oikeus kaikkeen mitä teillä on annettavissa.' -Niin he vaativat samalla kun he pitävät lujasti kiinni oikeudestaan -päästä pyhälle aterialle. Kahdenkymmenen viiden neuvosto, jota me -kutsumme pieneksi neuvostoksi ja joka on osaksi herra Calvinin, osaksi -heidän puolellaan, on antanut epäselvän päätöksen, mutta papit -- tässä -kohden minun mielestäni aivan oikein -- protesteeraavat sitä vastaan -mitä he kutsuvat häväistykseksi. Siten ovat asiat nykyään." - -"Ja minä havaitsen, ettei Geneve nykyään ole mikään taivas maan -päällä", sanoi De Caulaincourt. - -"Eikä koskaan tule olemaan", rauhoitti Berthelier katkerasti hymyillen. -"Mutta luulenpa, että nyt teidän on aika esiintyä kaupungintalolla. -Teidän hyvällä luvallanne tahdon kävellä kanssanne ovelle asti, mutta -seurani edemmäksi ei olisi avuksi, koska olen pikemmin huonoissa -kirjoissa heidän jalosukuisuuksiensa kanssa. Sekä omasta että sisareni -puolesta olen tarkastuksen alainen ja olemme saaneet yhä uudelleen -sakkoja siitä, ett'emme käy kirkossa ja että muuten olemme pyhäpäivää -loukanneet." - - - - -IV LUKU. - -Ranskan pakolaiset ja Geneven libertinit. - - - "Hiljainen voimakas henkilö meluavassa maassa." - -Seuraavana sunnuntaiaamuna, joka oli syyskuun ensimäinen, suuri kello -"Clemens" soitteli kutsujaan varhaiseen jumalanpalvelukseen P. Pietarin -tuomiokirkossa, missä oli määrä toimittaa kristityn kirkon vakavin ja -pyhin jumalanpalvelusmeno, pyhän ehtoollisen jakaminen. Kaikki kirkkoon -johtavat kadut olivat tungoksellaan sanankuulijoita tai ainakin -kirkkoon mielijöitä. Erittäin tänään -- Genevessä hyvin muistettavana -päivänä -- nuo joukot tarjosivat iloisemman ja vaihtelevamman näön -kuin tavallista. Siellä oli paljo siivoja kansalaisia tummissa -puolivillaisissa tai verkaisissa puvuissa, paljaspäisiä oppipoikia, -puseroihin puettuja poikia ynnä palvelustyttöjä hopeisine puolivöineen, -hyvin tärkättyine kulmikkaine päähineineen ja korkeine nahkakenkineen. -Mutta oli toisia aivan erilaisia henkilöitä, verrattain harvalukuisia -vaan hyvin huomattuja vaatetuksensa loistosta ja komeudesta, -samettiviitoista, höyhenhatuista ja miekoista, jotka riippuivat -heidän kupeillaan. Muutamat saattelivat naisia, joiden puvuissa -silkki ja pitsit loistivat kaupungin ylellisyyslakien uhalla. Heidän -ohi kulkiessaan rypistyivät monet kasvot, ja moni ääni kuului -mutisevan, jopa Raamatun vakavilla lausetavoilla, heille vähemmän -imartelevia ennustuksia tuomiosta, joka jumalattomia libertineja -odottaa tulevassa maailmassa. Kuultiin viittauksia "pöyhkeistä -narreista", "löylyn lyömistä hetaleherroista" j.n.e., jotka olematta -erittäin sopivia, kumminkin joka tapauksessa kevensivät puhujien -mieliä. Mutta kohteliaisuudet nakattiin kernaasti takasin. Libertinit -laskettelivat ivaa, pilkkaa, halveksivia katseita ja häväistyssanoja -"uudestasyntyneille", "kuoletetuille" ja "pyhimyksille". - -Eräät pojankasvot katselivat heitä kumminkin ystävällisesti, eräs nuori -sydän riemuitsi heidän oivista juhlapuvuistaan, humusta ja liikkeestä, -jonka ne synnyttivät ikäville kaduille. Norbert de Caulaincourt oli -ollut ainoastaan kuusi päivää kaupungissa, kumminkin oli hän jo -tullut siihen johtopäätökseen, että paikat hänestä tuntuivat hyvin -epämiellyttäviltä. Ei siltä että hän olisi katunut valinneensa isänsä -kohtalon tai lausunut moitteen sanaa hänestä, -- sellaista eivät edes -villit hevosetkaan olisi voineet kiskoa hänestä! Mutta alkaaksemme -hänen murheittensa sarjaa, oli ensin kirjansitoja herra Antoine Calvin, -joka asui Rue Cornavinin varrella Berthelierien vierellä, avannut -heille talonsa tarjoten Jumalan nimessä heille leipää ja suojaa. -Epäilemättä sangen ystävällisesti tehty kirjansitojan puolelta. Norbert -aavisti hänen sillä tahtovan itselleen ansiota ja odottavan korvausta -tulevassa maailmassa. Mutta hänestä, Norbert Caulaincourtista ja hänen -isästään, ranskalaisesta aatelismiehestä, joka oli kuin ruhtinas näiden -porvarien, näiden tolvanoiden joukossa -- tuntui aterioiminen tuon -ammattilaisen, hänen vaimonsa ja poikiensa parissa, joista vanhemmat -työskentelivät isiensä "orjan ammatissa", suorastaan onnettomuudelta ja -häväistykseltä. Totta oli että pakolaisia kohdeltiin kunnioitettuina -vieraina. Perheen pojat auttoivat oppipoikaa palvelemaan ja osottivat -nuorelle ranskalaiselle seuralaiselleen hienoon kunnioitukseen -yhdistettyä kohteliaisuutta, mutta tämäkään tuskin lievensi hänen -ylenkatsettaan. - -Ja vielä enemmän, hän oli alkanut käydä koulua, ja se henki millä -hänen opettajansa ja koulutoverinsa häneen vaikuttivat, tuntui, -vaikkakin kaukana ivasta, kuitenkin yhtä epämiellyttävältä. Hänen -täytyi myöntää että nämä pikkuporvarit, samanikäiset ja nuoremmat kuin -hän, tiesivät paljon enemmän yleisistä asioista kuin hän. Ensin hän -koetti kohdella opettajiaan, joita piti itseään paljon alempiarvoisina, -miltei hävyttömyyteen vivahtavalla välinpitämättömyydellä, mikä kyllä -oli käynyt laatuun eräitten hänen edellisten kasvattajiensa suhteen. -Mutta hän huomasi hyvinkin pian että hänen täytyi muuttaa käytöstään, -jos tahtoi välttää sietämätöntä häpeää saamalla julkista rangaistusta -seuraavana lauvantaiehtoona. - -"Mutta olenhan ranskalainen aatelismies", sanoi hän eräälle -ystävälliselle pojalle, joka ollen pakolainen itsekin, koetti varottaa -häntä. - -"Niin minäkin olen", vastasi Louis de Marsac. "Mutta vaikka molemmat -olemme Ranskan poikia -- ja vaikkakin olisimme kuninkaan lapsia -- ei -se tee vähintäkään erotusta." - -Siksipä tuona sunnuntaiaamuna, hänen käydessään kirkkoon isänsä -vierellä, hänen nuori sielunsa oli katkeruutta täynnä. Hän tunsi -olevansa kuin lintu, joka oli sulettu liian pieneen ja sen pahempi -hyvin rumaan häkkiin. Tuskinpa voi herra Berthelierinkään näkeminen, -tämän astuessa ohitse kauniin tyttärensä (niin hän luuli), paraaseen -pyhäpukuun puetun Margaretan kanssa käsikkäin, lohduttaa häntä, vaikka -hän nostikin heille lakkiaan kuten tapa vaati. "Täällä on kaikki niin -surullista", hän sanoi itsekseen, voimatta hillitä ikävystynyttä -ilmettä kasvoillaan. - -"Mikä sinun on, poikani?" kysyi De Caulaincourt irtautuen siitä -ylevästä mielialasta, jota tunsi tänä pyhänä juhlana -- niin -harvinaisena hänelle, joka vain henkensä uhalla tähän asti oli -uskaltanut sellaisesta nauttia. - -"Ei minua mikään vaivaa, isäni. Mutta katsohan! Tuolla menee komea -herrasmies, joka on puettu samaan tapaan kuin meillä kotona." Ja -Norbert loi koreaan nuoreen libertiniin, joka pöyhkeili heidän -sivullaan silkissä ja sametissa, ystävällisemmän silmäyksen kuin mitä -herraparka oli pitkään aikaan saanut. - -Viimein hän saapui isänsä kanssa tuomiokirkkoon. He tulivat varhain, -mutta se oli kumminkin miltei täynnä kansaa. Seurakunta näytti -levottomalta ja rauhattomalta, ikäänkuin olisi odottanut tai aavistanut -jotakin tulevaksi. Norbert ei tuntenut suurtakaan kunnioitusta häntä -ympäröivää sekalaista kansalaisjoukkoa kohtaan, ja pian hän mielensä -kevennykseksi antoi vikkelän iskun erään ison oppipojan kylkiluille, -koska luuli tämän aiheettomasti sysänneen hänen isäänsä. Nuorukainen -olisi ehkä maksanut samalla mitalla takasin, jollei muuan mies heidän -vierellään olisi varoittavasti ojentanut kättään. - -"Muista", hän sanoi, "että tämä on Jumalan huone." - -"Ken olisi voinut niin luulla?" vastasi Norbert, katsellen väsymättä -yksinkertaista sisustusta, josta oli poistettu kaikki mikä saattoi -muistuttaa roomalaista loistoa. "_Ma foi!_ jos tämä on geneveläistä -kohteliaisuutta -- --" - -Hänen päättämätön lauseensa häipyi erään kookkaan vanhan vaimon -viittaan, tämän rajusti törmätessä häntä kohtaan. Ja nyt jokainen hänen -ympärillään sysi tai sai sysäyksiä, työntäen naapuriaan tai, koettaen -antaa tälle tietä, vaikk'ei mitään tietä ollut annettavissa. "Vai -niin, tämäkö on Jumalan huone!" ajatteli Norbert itsekseen. "Jotakin -erinomaista lienee tekeillä". - -Sitte hän tungoksessa tunsi erään hienoista herroista -juhlapuvussaan. Erään oppipojan vyönkiemuraan tarttui kultahetale, -ja tämä tempasihe irti repien kalliin koristeen. Herrasmies siitä -huolimatta tunkeutui eteenpäin, mutta muuan syrjäinen sanoi aivan -ääneensä: "Seisokaa tiheässä, hyvät ystävät! Pysyttäkää ne -ulkopuolella". Iskuakaan ei sattunut, kättäkään ei kohotettu, -mutta kansa liittyi lujasti yhteen, seisoen hiljaa yhtenä lihas- ja -jännemuurina vastustaen väkivaltaista tunkeutumista. - -Norbertin veri kiehahti. Hänen mielensä oli tykkänään sisääntunkijoiden -puolella. Mitä oikeutta oli kellään pidättää heitä, jos he olivat niin -hulluja että tahtoivat tulla sisälle? Jos hieno herrasmies näki hyväksi -mennä kirkkoon -- ja sitten mokomaan kirkkoon -- oli se ainoastaan -hänen oma asiansa. Huomattuaan olevansa lähellä verkapukuista miestä -hän yhtyi häneen ja työnsi täydestä sydämestään hänen kanssaan. - -Hän näki piankin että oli läsnä useita herrasmiehiä, jotka valloittivat -itselleen tien kirkkoon yhtenäisessä ryhmässä, huolimatta äänettömästä -päättäväisestä vastarinnasta. Hän oli kadottanut isänsä kokonaan -näkyvistään. Siksi hän kulki toisten kanssa, jotka seisahtuivat -onnistuttuaan viimein asettumaan näkyville niin kutsutun "alttarin" -eteen. - -Mutta oliko se mikään alttari? Norbertin kummastelevat silmät voivat -nähdä vain sievän valkean liinavaatteen, joka verhosi jotakin -- hän -ei tiennyt mitä. Hän ei ollut koskaan ollut läsnä reformeerattujen -ehtoollisella. Jo asian uutuus ja esineiden yksinkertaisuus antoi -hänelle lievän kunnioituksen tunteen. Erään lähellä seisovan libertinin -lausuma huomautus karkoitti kumminkin äkkiä sen. "Arvelen että tällä -kertaa olemme voittaneet nuo pyhät miehet". - -"He ovat vallin juurella, mutta ilman tikapuita", sanoi toinen -kovemmalla äänellä. - -"Hiljaa!" keskeytti kolmas. "Me olemme voitolla. Näytelkäämme osamme -kauniisti ja antakaamme mustatakkien viettää hartauttansa." - -Silloin Norbert huomasi jumalanpalvelusta paraillaan pidettävän. Pappi -jymyytti pöydän takaa jonkinlaista lukua, rukousta tai varoitusta --- hän ei oikein tietänyt mitä eikä siitä välittänytkään. Mutta -rajattoman pitkä se oli. Lähinnä seuraava kumminkin herätti hänetkin. -Clement Marotin virsi suuren seurakunnan laulamana pani vanhan kirkon -seinät kajahtamaan. Norbert yhtyi lauluun. Hän tunsi nämä virret, -joita Ranskassa usein katoolilaisetkin lauloivat. Sitten seurasi yhä -enemmän lukemista ja rukoilemista, mikä oli vallan käsittämätöntä -välinpitämättömälle kuulijalle. - -Toisen virren aikana tummapukuinen, hoikka olento astui saarnastuoliin. -"Hän on isä Calvin", virkkoi Norbert itsekseen, "isäntämme, hyvän herra -kirjansitojan, veli, joka ei ole lainkaan suosittu. Semmoinen laiha ja -kalpea mies, mustatukkainen, piikkipartainen ja pitkänenäinen. Silmät -hänellä ovat läpitunkevat kuin kaksiteräinen miekka." - -Seurakunta kiintyi tykkänään häntä kuuntelemaan. Vieläpä libertinitkin, -häirityn kärpäsparven lailla kohistuaan, vaipuivat jonkinlaiseen -vastenmieliseen äänettömyyteen, ollen aivan kuin pakotettuja -kuulemaan puhetta jota vihasivat. Niin oli Norbertinkin laita. Hänen -täytyi kuunnella. Nuo kylmät, selvät ja kiihkottomat sanat tulivat -syvästä vakaumuksesta, tunteiden syvyydestä, syvemmältä kuin kiihkon -lähteistä. Teräs on kylmää, mutta ahjon kova kuumuus sen valmistaa. -Jokainen sana oli mitä sattuvin tarkoitukseensa ja tarkoin sovitettu -kuin kivi mosaikkiin. Norbert tunsi tajuttomasti sen voiman. Vaikkei -hän välittänytkään itse aineesta, joka käsitteli Herran ehtoollisen -oikeata vastaanottamista, ja vaikka toistikin itsekseen ettei se häneen -lainkaan kuulunut, hän ei kumminkaan voinut siirtää siitä huomiotaan. - -Hän koetti pudistautua sen vaikutuksesta ja ajatella muita asioita. Hän -yritti katsoa ympärilleen tunteakseen mikä noista hienosti puetuista -herroista olisi herra Philibert Berthelier, libertinien johtaja ja -läheisen naapurin, kaunistyttärisen ja ramman miehen sukulainen? - -"Vie sun, miten tuimilta he kaikki näyttävätkään ja miten -päättäväisiltä! Miten he käsillään tapailevat miekkojaan! Jollei tämä -olisi kirkossa, niin tapahtuisi pian kuuma löyly täällä! Ah, ehkäpä -niin tapahtuukin, sillä eihän tätä juuri voida kirkoksi kutsua." - -Mutta tällöin tuo voimakas ääni tempasi hänet taasen mukaansa ja piteli -häntä jättiläisen otteella. Ääni oli kylmä, miltei matala, mutta -kumminkin se täytti joka tuuman suuresta rakennuksesta. - -"Minä ohjaan itseäni mestarini säännöillä", sanoi Calvin, "joka on -minulle selvä ja hyvin tunnettu. Koska pian tulemme vastaan ottamaan -Herramme pyhän aterian, niin jos joku jonka konsistorium on siitä -kieltänyt lähenee tätä pöytää, tahdon menetellä vaikka se maksaisi -henkenikin niin kuin minun tulee." - -Seurasi vakava rukous. Sitten saarnaaja kylmästi astui alas -saarnastuolin rappuja, tuli esiin ja otti paikkansa Herran pöydän -luona. Kunnioittavasti hän kohotti valkean liinan ja paljasti leivän -ja viinin. Se oli Norbertille harvinainen näkö. Hän oli tottunut -ottamaan vastaan rippileivän ja kunnioittamaan kalkkia, vaan ei koskaan -uneksinutkaan maistamista. Hartaan vakavasti Calvin siunasi aineet ja -seisoi sitten odottavasti. - -Syntyi äkkiä kohahdus, kilinä ja jalkain töminä. Asestetut libertinit -virtasivat eteenpäin, jokainen ojentaen oikean kätensä ottamaan leipää -ja vasemmalla pitäen miekan kahvasta. - -"He ottavat sen", oli Norbert sanomaisillaan. Mutta hän tukahdutti -sanansa hämmästyneenä. Leivän ja viinin yli ojennettiin kaksi kättä -- -suojelevaa kättä -- hentoja ja heikkoja kuten sairaan vaimon tai -kuolevan lapsen. Mutta äänessä, joka kaikui täyteen ahdetun kirkon -halki, ei ollut heikkoutta. "Nämä kädet te voitte rusentaa, nämä -käsivarret silpoa, tämän henkeni te voitte riistää, mutta ette koskaan -voi pakoittaa minua antamaan pyhää ainetta siihen soveltumattomille ja -häpäisemään Herrani pöytää!" - -Painostava ja kauhea oli äänettömyys joka valtasi joukon. Norbert -pidätti henkeään, kun hän tenhottuna tarkasti libertinien nolostuneita -kasvoja. Heidän ojennetut kätensä vaipuivat alas, ja he katsoivat -epäillen toisiinsa. Viimein hänen ihmeekseen ja luultavasti heidän -omaksikin kummastuksekseen nämä voimakkaat asestetut miehet kääntyivät -vaijeten poispäin ja astuivat hitaasti ulos kirkosta. Ääneti kansa teki -heille tietä. He olivat poissa. - -Sitten, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut, isä Calvin piti -rukouksen toisen papin avustamana. Sen jälkeen kansa astui -kunnioittavasti esiin ja kukin seisten paikallaan söi palan leipää ja -joi vähän viiniä. Tämä oli kaikki mitä Norbert näki, mutta hän tunsi -jotakin mitä hän ei nähnyt -- Jumalan voiman läsnäoloa. - -Myöhemmin isä ja poika seisoivat yhdessä makuuhuoneessaan, ainoassa -paikassa ovien sisäpuolella, joka oli sopiva heille yksityisiä -keskusteluja varten. - -"Mieleni on raskautettu puolestasi", sanoi hra De Caulaincourt. - -"Miksi niin, isä?" Norbert kysyi katsahtaen ylös kengästä, jonka -nauhoja aukoi. - -"Sinä tiedät etten Gourgollessa koskaan käskenyt sinua. Minä annoin -sinun palvella Jumalaa äitipuolesi kanssa. Mutta täällä on asianlaita -toisin. Olet sanonut: 'Jumalasi on minun Jumalani'." - -"Minä pidän siitä kiini, koska pidän sinusta. Kumminkin tunnustan että -vanha tapa minua miellyttää paremmin." - -"Minä tahtoisin sinun mielistymään minun tapaani -- ei ainoastaan sen -vuoksi, että se on minun, vaan koska se on oikea. Siihen luulin sinun -kääntyvän Jumalan armon kautta, tämän päivän vakavan jumalanpalveluksen, -rukoustemme, saarnan ja vakavan ja juhlallisen menomme kautta, -erittäinkin katsellessasi Herran ehtoollisen nauttimista. Mutta Jumala -ei ole nähnyt hyväksi täyttää tätä mielihaluani. Mitä sinä tänään näit --- minä sanon sen surulla ja häpeällä -- sopi paremmin taistelukentälle -kuin Jumalan huoneeseen." - -Norbert seisoi suorana isänsä edessä ja katsoi häneen säkenöivin silmin. - -"Isä", hän sanoi, "olen nähnyt taistelukentän tänä päivänä. Ja olen -nähnyt parhaan miehen voittavan. Tuo nälkiytynyt pitkänaamainen -mustatakki voi saarnata mitä tahtoo, ja tosiaankin ymmärsin tuskin -sanaakaan hänen puheestaan, mutta hän on oikeassa, koska hän puolustaa -sitä ja saa kaikki ihmiset kunnioittamaan itseään -- siksi on hän mies -ja kunnollinen mies. Mutta, isä", hän lisäsi hetkisen perästä, "ole -niin kiltti ettet puhu tästä mitään talonväelle. Nuo ynseät toverit, -kirjansitojan nulikat, tulisivat vallan sietämättömiksi, jos saisivat -tietää että minun täytyi sanoa niin paljo kiittävää heidän sedästään, -jota muutenkin kunnioittavat kuin kuningasta." - -"Hänestä tulee Geneven kuningas, ennenkun kaikki on ohi", vastasi De -Caulaincourt. "Mutta minä tahdon kunnioittaa luottamustasi, poikani", -hän lisäsi hymyillen. - -"Tämä on taasen esimerkki Jumalan teistä ja nuhde uskottomalle -sydämelleni", hän ajatteli jälestäpäin. "Juuri minkä luulin saavan -harhateille joutuneen poikani kuohuksiin on koskettanut häntä oikeaan -paikkaan. Jumala suokoon minun joskus nähdä kaiken toivoni hänestä -toteutuvan." - - - - -V LUKU. - -Caulaincourtin kaksi ystävää. - - - Calvin muiden tähden poltatti Servetuksen. -- Oh, ihminen erehtyy! - - E.B. Browning. - -De Caulaincourtista kuten hänen pojastaankin Geneven elämä oli uutta -ja kummallista, mutta hänestä se oli myöskin ilahduttavaa. Isäntänsä -esitti hänet oitis omalle _piirilleen_ eli "abbayelle", johon kuului -kirjanpainajia. Nämä piirit muistuttavat nykyajan klubeja. Miltei -joka ammatilla eli käsityöllä oli oma piirinsä, jossa yleisistä -asioista väiteltiin, kerrottiin uutisia tai keskusteltiin kaikesta -mikä vaati yhteistoimintaan, sekä päätettiin sen johdosta. Hän teki -pian tuttavuutta useiden maanmiestensä kanssa, jotka kuten hänkin -olivat uskonpakolaisia. Useat heistä olivat ihmeteltävän lahjakkaita -ja yleviä henkilöitä. Kumminkin hän omituisen luonteensa oikun vuoksi -tuli lähemmin tuttavaksi -- vaikkakin oli ystävällinen kaikkia kohtaan --- ainoastaan kahden kanssa, nimittäin isäntänsä, Antoine Calvinin -ja viereisen naapurin Ami Berthelierin kanssa. Näitä kahta hän -kuvaannollisesti kutsui aamuksi ja illaksi, koska toinen oli alati -alakuloinen ja pisteliäs, toinen aina toivorikas ja herttainen. Kuvaus -oli todempi kuin hän luulikaan. Berthelier edusti vanhoja asioita, -vanhoja käsitteitä ja harrastuksia. Suuren uskonpuhdistajan veli taasen -oli aamun lapsi -- tulevaisuus oli hänen mukanaan ja hänen omansa. -Kumminkin tuli aamusta ja ehtoosta yksi päivä. Yhtä varmaan johtaa ilta -yöksi kuin jälleen yö aamuksi. Vanhassa, rammassa hugenotissa oli -ajatuksia, jotka kuuluivat menneisyyteen ja nykyisyyteenkin, mutta -kestävät vielä vuosisatoja. Ei kukaan sellaista arvannut odottaa. -Kaikki arvelivat, ja enimmän hän itse, että hän oli jälellä ajastaan -ja että hänen oikea paikkansa oli menneen sukupolven seurassa. - -Eräänä lokakuun iltana, kun De Caulaincourt söi illallista Berthelierin -luona, hänen isäntänsä jonkinlaisella ylpeydellä kehoitti häntä -ihailemaan sitä mielenlujuutta, jota neuvosmiehet samana päivänä olivat -osottaneet Mikael Servetin asiassa. Jokainen Geneven asukas tiesi että -tämä mies -- jonka nimi on ijäksi yhdistetty omaan onnettomuuteensa -ynnä häpeään, joka ei ollut hänen omaa ansiotansa -- oli vangittu -syytettynä vääräoppisuudesta, Jumalan pilkkaamisesta ja kapinasta. -"Mitähän he nyt ovat tehneetkään?" De Caulaincourt kysyi huomaten -Berthelierin iloitsevan kaikesta mikä oli Genevelle kunniaksi. - -"Wienistä tuli tänne lähettiläitä vaatien kuninkaan nimessä, että -Mikael Servet annettaisiin heille. Niin kutsuttu pyhä inkvisitsiooni -oli jo tuominnut ja langettanut hänet poltettavaksi elävältä vienolla -valkealla." - -"Entä sitte?" - -"Neuvosmiehet lähettivät noutamaan miestä ja kysyivät häneltä, -tahtoiko hän jäädä luoksemme ja vartoa tuomiotamme, vaiko mennä niiden -kanssa, jotka häntä vaativat? Hän rukoili itkien heitä menettelemään -suhteensa miten vain tahtoivat, mutta ei suinkaan toimittamaan häntä -hirttomiesten kanssa takaisin." - -"Entä mitä he tekivät?" - -"He kieltäytyivät jättämästä häntä, Geneven muurien sisällä on kaikilla -sama turva, olkoon mies viaton tai syyllinen, kunnes hän on tuomittu -oikeuden mukaan ja langetettu sen omien lakien perusteella." - -"Mutta ken on tämä Servet eli Servetus, josta jokainen puhuu?" - -"Hän on espanjalainen. Hänen tapaistensa harhaoppisten, kuten heitä -kutsutaan, sanotaan uskovan että kaikki on Jumalaa ja Jumala on kaikki." - -"Mikä Jumalaa häpäisevä joutavuus?" - -Berthelier kohautti olkapäitään. "Omasta puolestani", hän sanoi, "on -vaikeata uskoa Jumalan olevan kaikki ja joka paikassa --" - -Hänet keskeytti kauhistunut ilme ystävänsä kirkkaissa, rehellisissä -silmissä. Laskien kätensä ystävällisellä, anovalla liikkeellä hänen -käsivarrelleen De Caulaincourt sanoi surullisesti: "Suokaa anteeksi. -Minä unhotin! Totta on, että aina olette ymmärtänyt niin hyvin, mitä -minä sanon ja joskus sitäkin, jota en sano. Olin kiusauksessa rikkoa -vaitiolosääntöä vastaan ja lausumaisillani noita kummia ajatuksia, -jotka pitävät minua toisista ihmisistä yksinäni ja syrjäisenä." - -De Caulaincourt toipui. Hän arveli löytäneensä järjellisen -ajatuksenjuoksun siinä, mikä ensin hänestä näytti ainoastaan -käsittämättömältä häväistykseltä. - -"Ymmärrän", hän sanoi. "Tahdoitte sanoa, että tuntuu vaikealle käsittää -Jumalan läsnäoloa, että hän on ottanut pois suosionsa valon teiltä. -Olkaa lohdutettu, ystäväni. Samoin on ollut usein niidenkin laita, -joita hän rakastaa, jopa joskus suurimpien pyhimystenkin laita. Olen -kuullut että sellaisetkin ovat pitäneet itseään unhotettuina ja -hyljättyinä. Mutta mitä sanoo pyhä kirja silloin kun kuljemme pimeässä? -Eikö siellä ole, 'Luottakaamme Herraan ja pitäkäämme itsemme Jumalan -luona'?" - -Berthelier ei vastannut, sillä De Caulaincourtin osanotto oli omiaan -soihdun lailla vain näyttämään sen virran syvyyden ja leveyden, mikä -ammotti heidän välillään. Kuinka usein syntyykään äänettömyys samalla -tavalla melkein kaikissa ihmisoloissa! Mutta lopuksi hän virkkoi: - -"Mitä Servetukseen tulee, niin pidän häntä vähemmän vaarallisena -ollessaan vääräuskoinen; mutta libertinien aseena hän on vaarallinen. -Jos hän pääsee vapaaksi, niin he riemuitsevat." - -"Ettekö te tahdo sitä?" - -"Uskoni kautta, en! vaikkakin heidän johtajallaan on nimeni ja he ovat -vanhoja ystäviäni ja tovereitani. Parempi on pyhimysten hallitus, kuin -raakalaisten ja räyhääjien. Siten, monsieur De Caulaincourt, näette -mihin olen joutunut -- kuten sanoin yksikseni ja syrjäiseksi. Isä -Calvinin ja konsistoriumin mielestä minä olen pakanallinen ihminen -ja publikani, jonka pitäisi olla kiitollinen päästyään vankilasta ja -maanpaosta; sukulaisteni ja vanhojen ystävieni mielestä olen pelkuri -ja luopio, joka on hyljännyt vapauden asian. Mutta teidän ainakin -pitäisi rukoilla Philibert Berthelierin, Mikael Servetuksen ja toisten -senlaisten kukistumista. Heidän huutonsa on: Geneve geneveläisille! Jos -he voittavat, lopettavat he lyhyeen _francillonit_, ranskalaiset." - -"Semmoisetko kuin minä?" - -"Semmoiset kuin te ja ne ovat jotka teitä suojaavat." - -De Caulaincourt läksi äkkiä pois. Hän oli hämmästynyt ja surullinen -mielessään, ei siksi, että hän aavisti vaaraa itselleen, vaan -ajatellessaan ystäväänsä, johon hänen mielensä taipui tietämättään. -"Ystäväni on niin oikeassa useissa asioissa", hän sanoi, "ja kumminkin -niin väärässä yhdessä ainoassa, tuossa kaikesta suurimmassa. Kumminkin -minä rakastan häntä enemmän kuin useata hyvää kristittyä. -- Arvelen -ettei se ole synniksi minulle luettava. En ole Koskaan nähnyt ketään -hänen kaltaistaan. Ei näytä olevan paikkaa minne hänet asetettaisiin. -Hänen elämänsä on kunnon miehen elämää, ja kumminkin --. No niin, -Jumala sen kaikki tietää! Kaikessa tapauksessa hän on onneton. Voin -rukoilla hänen puolestaan." - -Siten hymisten hän astui sisään työhuoneeseensa, jossa, vaikkakin -oli myöhäistä, Antoine Calvin yhä istui, tehden lampun valolla -kultakirjailua paksuun nidokseen niin taiteelliseksi kuin suinkin. -Antoine oli yksin, erotettuaan aikoja sitten apulaisensa. De -Caulaincourtin astuessa sisään hän katsahti ylös ja hymyili. Hänen -kasvonsa muistuttivat samalla tavalla kuuluisata veljeään, kuin -jäljennös jostakin mestarimaalauksesta muistuttaa alkuperäistä. -Piirteet olivat vähemmän selvät, vähemmän uurretut sekä säännöttömät. -Niissä oli paljoa vähemmän yksilöllisyyttä, niistä puuttui tuota -sisällistä tulta, joka on erinomaisen neron ulkonainen ja näkyvä -tuntomerkki. - -"Kas tässä, herrani", hän sanoi näyttäen De Caulaincourtille melkein -valmista työtään, "luulenpa veljeni olevan tyytyväisen asettaessaan -tämän aarteittensa joukkoon. Olen tehnyt parhaani, koska teos on -määrätty lahjaksi jollekin prinssille tai suurelle henkilölle. -- -Kenelle, sitä en tiedä." - -"Se on kaunis", De Caulaincourt vastasi, katsellessaan ihailevasti -Espanjan nahkaista, harvinaista ja kaunista sitomusta ja taiteellista -kultausta, joka oli tehty erinomaisella huolella ja tarkkuudella. - -"Jean ei lähetä yhtään teostaan ulos maailmaan ilman, että minunkin -osani siihen tulee kuten hänenkin", virkkoi Antoine, ja hänen -hymyilynsä levisi! nauruksi. - -"Maailma ei siitä tiedä", vastasi De Caulaincourt. - -"Mitä siitä on väliä? Jeanhan saarnaa meille, että Jumala on valinnut -meidät jo ennen maailman perustamista. No hyvä, hän valitsi Jeanin -kirjoittamaan teoksia ja minun sitomaan niitä." - -"Hänen hyvän tahtonsa mukaan", sanoi De Caulaincourt vakavasti. - -"Hyvän tahtonsa ja hyvän suosionsa mukaan, monsieur de Caulaincourt. -Eipä minua olisi miellyttänyt saarnata P. Pietarin kirkossa, kirjoittaa -'_Kristinuskon perusteista_' ja hallita konsistoriumissa, vaikkakin -minulla olisi näppäryyttä ja taitoa jota minulla ei siihen ole. Niin, -minä olen hyvin kiitollinen, että hän sattui haluamaan jotakuta -sitomaan veljeni kirjoja ja sallii minun tehdä sitä. Ja vieläkin -enemmän -- eikö pyhä raamattu kerro meille että veli on syntynyt -onnettomuuteen?" - -"Niin se on. Kumminkaan ei se näy tässä olevan paikallaan, koska -sen jälkeen, kun veljenne on esiintynyt, Genevessä tuskin on ollut -onnettomuuden hetkeä -- pikemmin vaan iloa." - -"Mitä hyvänsä ulkonaisia vastoinkäymisiä hänellä lieneekin, ja useinhan -niitä on, ei kumminkaan ollut onnettomuutta niin kauvan kuin Jumala -salli hänen pitää rakastavan vaimonsa Ideletten", sanoi Antoine. -"Mutta siitä on kulunut neljä vuotta kun Hän otti takasin lainansa. -Idelette oli niitä, joista maailma ei tietänyt mitään. Mutta teidän -on tietäminen, että hän oli sitä laatua, ettei koskaan paavilainen -tai libertiini, joka sanoi moitteita ja sadatuksia kaiket päivää -veljestäni, löytänyt pahaa sanaakaan hänestä. Mutta nyt, kun hän, on -mennyt, luulen Jeanin tarvitsevan minua. Ei, se on liian ylpeä sana, -sillä hän ei tarvitse ketään paitsi Jumalaansa. Mutta hän pitää siitä -että olen lähellä ja että hän saa silloin tällöin puhella kanssani.". - -Sitten Antoine taivutti päänsä taasen rakkaan työnsä yli. "Kukaties", -hän arveli, "olen puhunut liian paljon itsestäni". - -"Elkää unhottako lupaustanne", De Caulaincourt sanoi nousten -lähteäkseen; "huomenna otatte minut oppilaaksenne." - -De Caulaincourt vastoin pakolaistoveriensa neuvoa oli yritellyt -kirjanpainamista, vaikkakin vähällä menestyksellä. Hänen näkönsä ei -ollut vahva. Pienet metallikirjasimet hän huomasi vaikeiksi erottaa. -Vielä enemmän kaipasivat tottumattomat sormet vikkelyyttä. Hän arveli -menestyvänsä paremmin kirjain ulkoasun, kuin sisäpuolen kanssa. - -"Minä en kehottaisi teitä, herrani, luopumaan työstä, joka on -miellyttävää eikä kovin raskasta, mutta kumminkin --. Kerronkos -luvallanne, mitä ajattelen?" - -"Tietysti, ystäväni." - -"Silloin ajattelen, ettei Jumala ole valinnut teitä sitomaan kirjoja." - -"Miten niin voitte sanoa?" - -"Puheestanne ja kaikista tavoistanne päättäen lienette yksi Jumalan -taistelijoista, herrani." - -"Mutta nyt ei ole uskonsotaa." - -"Aina on olemassa uskonsota, vaikkei aseet aina ole aineellisia. Usea -pakolainen tultuaan tänne uskon tähden menee jälleen pois levittääkseen -valoa omassaan tai vieraissa maissa." - -De Caulaincourt hämmästyi. "En ollut sitä ajatellut", hän sanoi. - -"Eikä teidän tarvitse sitä nytkään eikä milloinkaan ajatella, jollei -Jumala itse kuiskaa sitä korvaanne. Sillä välin, herrani, jos haluatte -nähdä mitenkä täällä työskennellään ja tahdotte koetella työaseissa -sormianne, olen pitävä seuraanne kunnianani. Minä pidän kunniallista -työtä ilonani ja samalla kertaa armona itselleni." - -Kun he ja toiset puuhasivat joka päivä toimissaan tuossa Genevessä, -jota rakastivat ja jonka puolesta he työskentelivät, tuli -reformatsionin valkealle vaatteelle musta tahra, jota ei vieläkään -ole pois huuhdottu. Valkealla pohjalla jokainen tahra näkyy hirveän -selvästi; mustan levyn voitte kastaa musteeseen ilman huomattavaa -muutosta. Vaikka ei vaino, ei martyriuskaan voinut tehdä mainittaviksi -Rooman lukemattomia uhreja, tai löytää edes paikkaa heidän niinilleen -ahtailla historian lehdillä, niin tuo yksi ainoa nimi, Mikael Servetus, -astuu esiin tuliroviohenkilöiden joukosta, häviämättömänä, kaikille -laillistettuna. Sen surullinen kuuluisuus on kosto meille. Jos -protestanttisuuden uhrit olisivat olleet lukuisammat, heitä vähemmän -muistettaisiin. Mutta tuhansista, jotka tuntevat tapauksen, kuinka -moni tietääkään mitään miehen todellisesta luonteesta ja ajatuksista -tai sekavista syistä, jotka johtivat tuohon hirveään näytelmään du -Champel-torilla? Eikä tämä olisikaan paikka väitellä niistä. Erittäin -on huomattava, että henkilöt, aikansa lapset, joiden elämää koetamme -kuvata, näkivät asiat, yhdellä poikkeuksella, sen ajan kannalta, -eikä meidän. Mutta huomattava seikka ansaitsee mainitsemista. Juuri -se mies, jonka päälle jälkimaailma on liittoutunut asettamaan -häpeän näytelmästä, sattui olemaan ainoa mies, joka koetti välttää -sen kauhuja. Johan Calvin, yhdessä melkein kaikkien aikalaistensa, -katolilaisten ja protestanttien kanssa, arveli että Servetuksen piti -kuolla. Mutta hänen vakava vaikkakin hyödytön rukouksensa oli, että -tulikuolema vaihdettaisiin lievempään tuomioon -- telottajan kirveeseen. - - - - -VI LUKU. - -Muuan Norbert De Caulaincourtin ystävä. - - - "Ja koska pelastit sen kukoistavan elämän, - puree se kaunista kättäsi." - - Rudyard Kipling. - -"Miten uskallat koskea koiraani?" - -"Miten uskallat kutsua sitä tuolla nimellä?" - -"Kutsun koiraani millä nimellä itse haluan. Tule tänne Kain, Kain!" - -"Sinä et saa koskea siihen. Miten sinä uskallat, kysyn?" - -"Taidat pitää ensimäisestä murhaajasta, koska panet pahaksesi jos -kutsun eläintä hänen mukaansa." - -"Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että sanoessasi Kainin nimeä tarkoitat --- --." - -"Oh, sepä hyvä! Silloin pitäköön piski hänen nimensä ja loputkin siitä. -Tule tänne, Calvin!" - -"Kas tässä sinulle! Ja tuo tuossa saakoon lääkkeeksi pitkän köyden ja -lyhyen kirjotuksen." - -Tämä vihainen keskustelu tapahtui eräänä lauvantai-iltana isolla -"Plain-palais'iksi" kutsutulla kentällä. Tänne saapuivat Geneven -nuorukaiset leikkeihin eli pilkka-ammuntaan ja muihin miehellisiin -harjoituksiin ja urheiluihin. Heidän jokapäiväisessä elämässään muuten -olikin kovin vähä virkistystä ja huvia. Kahden kiistelijän ympärille -oli kerääntynyt piiri. Suuri Perrin niminen poika, huomatun libertinin -Ami Perrinin serkku ja akademian oppilas, vannoi viimeisen tuomion -pahan näköiselle sekarotuiselle piskille. Libertininuorukainen oli -antanut sille puolueensa tavan mukaan loukatakseen ja ivatakseen -Calvinin nimen. Toinen, pitäen koiraa kulkusta yhdellä kädellä, -antoi Perrinille vasten kasvoja huumaavan iskun toisella kädellä. Se -maksettiin nopeasti. Samalla muita liittyi leikkiin. Pian oli syntynyt -kaunis taistelun alku. Libertinit olivat heikompana puolueena. Jo -siitäkin syystä täytyi nuoren Norbert de Caulaincourtin, joka oli -paikalla, mennä heidän puolelleen. Koira rukka oli riidan esine, ja -näytti luultavalta että se kuristettaisiin tai revittäisiin kappaleiksi -mylläkässä. Viimein Norbert, ollen aina keskellä kuohua, heittäytyi -elukan päälle ruumiineen ja jalkoineen, kuten englantilaiset pojat -tapaavat jalkapallo-kahakassa hyökätä pallon yli. Oli ihme ettei -pojalta ja koiralta henkeä litistetty. Norbert oli varma että ainakin -tusina huonoja seuralaisia oli hänen päällään tukehduttaen hänen -hengitystään. Koirarepale alimaisena, tuntematta ystävää vihollisesta, -teki hurjia ponnistuksia saadakseen päänsä vapaaksi. Sitten se puri. -Norbert jo arveli viimeisen hetkensä tulleen. - -Yht'äkkiä paino väheni, näytti vierevän pois. Hän taisi jälleen -hengittää. Viimein hän näki valon niin hyvin kuin voi erottaa -silmistään sinkoilevilta säkeniltä. "Nouskaa ylös", sanoi ääni hänen -korvassaan. Sitten käsi koski häneen ja auttoi hänet lopulta jaloilleen -seisomaan. Hän koetteli katsella ympärilleen, mutta oli vielä sekaisin -ja pyöröpäinen. - -Hän näki pelastajansa olevan erään akademian etevimmistä oppilaista, -saman nuoren ranskalaisen, joka jo alussa oli varoittanut häntä -tottelemattomuutta seuraavista rangaistuksista. Varteva, kauniskutrinen -nuorukainen, auringonpaiste kasvoillaan, kumartuen piestyn koiran yli, -muistutti häntä p. Mikaelin taistelusta louhikäärmeen kanssa, jollaisia -kuvia joskus oli nähnyt. - -"Kiitoksia, de Marsac", hän sanoi. "Vieköön tuon koiran! Se puri -minua." Sitten kävivät he käsittäin. - -"Se on kuollut", sanoi toinen ääni, "tai ainakin sietäisi kuolla. -Lopetetaan se!" - -"Mitä se hyödyttäisi", välitti de Marsac. "Jos joku yksinkertainen -poika on antanut elukalle liian suuren nimen, onko sen vuoksi syytä -tappaa se? Antakaa sen olla, tai päästäkää se isäntänsä luo, joka -näkyykin tulevan tuolla. Caulaincourt, oletteko pahoin loukkautunut?" - -"Enpä juuri mainittavasti", Norbert kerskui. "Kiittämätön otus! -Seuraavalla kerralla ne puolestani saavat hirttää sen", hän lisäsi -yrittäen naurahtaa. - -"Sallikaa minun olla haavurina", sanoi De Marsac vetäen kauniin, -valkean liinan esille. - -Nyt koira nousi ja ravisteli itseään totuttuun tapaansa. Ehkäpä se näki -omistajansa lähestyvän puoli vihassa, puoli lemmessä. Louis de Marsac -nosti kohteliaasti hänelle hattuaan. - -"Tässä on koiranne, herra Perrin", hän sanoi. "Ei ollut sen vika, että -nimensä aiheutti ikävyyttä eräälle meistä. Löytyy viljalti hyviä nimiä -valita. Voisihan kutsua koiraa Caesariksi, vaikkapa Aleksanteriksi, -sillä ketäkään loukkaamatta. Täällä Genevessä olisi viisaampaa, ettei -leikittäisi sen suuren nimen kanssa, joka sillä nyt on. Tällä kertaa -kyllä ei ole vahinkoa tullut, paitsi että ystäväni tässä suojellessaan -sitä on saanut kätensä purruksi." - -"Olen hyvin pahoillani", sanoi Perrin. "Kiitän häntä ja teitä. -Uudestasyntyneeksi puhutte sangen sievästi. Jos kaikki olisivat -teidänlaisianne, voisimme paremmin tulla toimeen heidän kanssansa." - -Hän läksi pois, koira lyyhäten perässä lohdutonna. De Marsac käänsi -huomionsa Norbertiin ja sitoi hyvin taitavasti ystävänsä haavat, -jotka eivät olleetkaan vaaralliset. - -"Minä kävelen kanssanne kotianne", hän sanoi. "Seuraavassa ovessa -teistä Rue Cornavin varrella asuu tuttaviani. Olen hyvin iloinen -nähdessäni heitä tänään juhlailtana." - -"Te tulette pian valmiiksi koulusta, eikö niin?" Norbert kysyi. - -"Kyllä akademiasta, mutta minun on vielä käytävä jumaluusopillinen -koulu." - -"Arvelen teidän olevan iloinen päästessänne pois. Tiedän vaan, että -minä ainakin olisin." - -"En iloitse poispääsystäni, vaan siitä minne menen." Noiden kirkkaiden -kasvojen yli kulki silloin ilme, joka teki ne vieläkin kirkkaammiksi. - -He olivat nyt saapuneet Porte Neuvelle, jonka kautta he astuivat -kaupunkiin useiden Plain-palaisilta palaavien kanssa. Käytävää pitkin -kulkiessaan he kohtasivat Berthelierin ja Gabrielien, jotka nauttivat -siksi vuodenajaksi erittäin ihanasta ilta-ilmasta. - -Kumpikin nuorukainen tervehti. De Marsac punastuen hymyili onnellisena. - -"En tiennyt teidän tuntevan heitä", sanoi Norbert. - -"Oh, tunnen toki. Kerroinhan teille olevani menossa katsomaan heitä. -Herra Berthelierin sisar, neiti Claudine, ja minä olemme hyviä ystäviä. -Muutama vuosi sitten, kun saavuin tänne vielä melkein lapsena, olin -eräänä päivänä torilla katsellen ympärilleni ja ostellen kirsikoita -ynnä muuta sellaista. Silloin näin tämän neitiparan vihaisten, toruvien -kalaämmien pelottamana joutuvan miltei pois tunnoiltaan. Se oli ennen -kuin hyvä järjestys oli toimitettu torille ja koko kaupunkiin, josta -kiitos isä Calvinille. Gabrielle oli sanonut heille, aivan oikein, -että häntä oli koetettu pettää. Minä taistelin hänen puolestaan kaikin -voimini, jotka todella eivät olleet suuret, ja viimein toin hänet -riemusaatossa kotia. Hän oli paljon kiitollisempi kuin tilaisuus -vaatikaan, ja on aina siitä saakka ollut erittäin hyvä ystävä minulle. -Minä -- he -- he ovat kaikki hyviä minulle, vaikkakin viime aikoina, -ollessani kovin kiinnitetty lukuihini, olen nähnyt heitä ainoastaan -harvoin." - -"Ettekö pidä nuorta neitiä hyvin kauniina?" Norbert kysyi. "Minusta hän -on." - -"Hän on kaunis", Louis vastasi hiljaa. Aine raukesi. - -"De Marsac", sanoi Norbert hetkisen äänettömyyden jälkeen, "saanko -tehdä teille kysymyksen?" - -"Noh, luonnollisesti." - -"Sanoitte heti iloitsevanne siitä minne menette, kun jätätte koulun. -Ettehän voi tarkoittaa noita isä Calvinin pitkiä luennoita. Mitä se on, -joka seuraa koulun jälkeen?" - -"Minä menen jälleen maahani, Ranskaan, saarnaamaan evankeliumia siellä." - -Norbert pysähtyi ja katsoi hämmästyneenä häneen. "Mikä saa teidät -tekemään niin?" hän kysyi viimein. - -"Miksi en tekisi niin?" - -"Miksi ette? Kun kerran olette turvassa leijonan pesästä, miksi -pistätte päänne uudestaan sinne?" - -"Siksi että olen Hänen asiallansa, joka voi sulkea leijonan kidan." -Norbert vaikeni, hän aavisti jotakin. Hän oli kuullut isä Calvinin, isä -Bonnan ynnä toisten pappien puhuvan semmoisista asioista. Mutta että -tämä poika, hänen oma koulutoverinsa, aikoi toimia sen mukaan, se oli -aivan eri asia. - -Kumminkin, heidän käännyttyään Rue Cornaville, hän sanoi: - -"Ette kai tahdo mennä kauemmaksi nähtyänne, että ystävänne ovat ulkona -kävelemässä." - -"Minun ystäväni on neiti Claudine, joka luultavasti on kotona. Käyn -kysymässä häntä.". Sitten hän saattoi Norbertin ovelle saakka. - -Siten alkoi taasen yksi noista poikain ystävyyssuhteista, jotka -ovat niin ilahuttavia nuoruudessa ja avuksi usein jälestäpäinkin. -Kukaties se on silloin täydellisin, kun toinen ystävistä juuri on -jättämäisillään lapsuuden ja toinen juuri tulemaisillaan miehuuteen. -Heille tulee koulupojan toveruustunteen lisäksi miltei ihaileva -kunnioitus nuoremman puolelta ja suojeleva hellyys vanhemman puolelta. -Norbert varmasti ihaili Louis de Marsacia. Hän noudatti tämän tapoja -niin pitkälle kuin voi, koettipa seurata omia luennoitaan kunnollisesti -ollakseen seuraavassa promotsionissa niin lähellä ihannettaan -kuin mahdollista, päästyään korkeammalle luokalle. Vieläpä hänen -mieltymyksensä meni niin pitkälle, että koetti kuunnella tarkkuudella -isä Calvinin saarnaa. Hänellä oli siihen useita tilaisuuksia. -Sunnuntaisin Calvin toisten pappien kanssa piti vuorostaan saarnan -kaupungin kirkoissa, ja sitten hän usein oli P. Gervaisissa, Rue -Cornavin asukkaiden seurakuntakirkossa. Paitsi sitä, joka keskiviikko -akademian kaikkien oppilaiden piti kuunnella hänen luennoitaan -pääkirkossa. Norbert halusi keksiä tuon kumman, tenhoavan salaisuuden, -joka voi pitää hänen uljaita, elämää ja voimaa uhkuvia ystäviään -ihastuneina, liikkumatta tarkkaavina usein melkein hietalasin kaksi -tuntia. Mutta se yritys meni vallan tyhjiin. Hän piti isä Calvinia -ihmisenä mitä suurimmassa kunniassa, mutta saarnojen asemasta hän -Norbert de Caulaincourtin mielestä olisi voinut yhtä hyvin puhua -kreikkaa. - -Pitkät saarnat eivät ehkä olleet vaikein osa yleisestä ikävyydestä -tässä ikävässä, surullisessa Genevessä. Hän kaipasi joka päivä -urheiluja ja huveja "_La belle France'ssa_", vilkkaita tansseja, -naamiaisia ja riemunpitoa. Täällä oli kaikki niin kylmää, väritöntä. -Ja kuinka hän vihasikaan ikävää, yksitoikkoista luentojen, saarnojen -ja katumuskehoitusten sarjaa! Tuskin vähemmän vastenmielisiä olivat -yksinkertaiset ateriat, jolloin keskustelu varmaan kääntyi -kysymyksiin, joista hän ei välittänyt eikä voinut ymmärtääkään. -Samoin ruoka, vaikka aina terveellinen ja riittävä, kumminkin oli -hyvin kohtuullinen. Muiden lapsellisten oikkujen ohella lapsen -halu imelään ja makeisiin yhä säilyi hänessä. Hän ei voinut salata -ylenkatsettaan ja tyytymättömyyttään kun ilmoitettiin, että lailla -oli tarkasti rajoitettu niitten ruokalajien luku, mitä kukin sai -pitää päivällisellä tai illallisella. Tämä ylenkatse luultavasti -johtui pikemmin porvarineuvosten ja raatiherrain halveksumisesta, kuin -rakkaudesta herkkuihin. Se oli osa samasta lapsellisuudesta, joka -koulussa hänestä teki laiskan, vastahakoisen ja vallattoman, vieläpä -joskus kapinallisenkin. Tässä de Marsacin vaikutus tuli erittäin -otolliseksi. Hänen ystävällinen apunsa ja suora, veljellinen neuvonsa -pelasti Norbertin muutamien hairahduksien seurauksista ja pidätti häntä -toisista, vielä pahemmista. - -Hänen johdollaan Norbert alkoi miehistyä ja miehistyessään hän huomasi, -että Genevessäkin oli saatavissa muutamia huvituksia. Oli kumminkin --- ja niin aina ennenkin -- hyvä olla hänen isänsä kanssa, jolle hän -pahimmillakin tuulillaan oli aina tasapuolinen ja kuuliainen. Olipa -hauskaa nähdä de Marsacin joka päivä koulussa vaihtavan sanoja tai -katseita hänen kanssaan milloin vaan järjestys salli sen, tai heidän -menevän yhdessä sunnuntaisin hiljaiselle kävelylle Crétsiin tai virran -rannalle, ja juhlapäivien ehtoopuolina Plain-palaisiin urheiluihin, -joissa de Marsac paukutteli käsiään Norbertin voitoille ja oli joskus -osallisenakin niissä. - -Olipa vielä jotakin, mitä Norbert piti parempana kuin ehkä kaikkea -muuta yhteensä. Silloin tällöin isänsä otti hänet mukaansa, kun hän -pistäysi illalliselle ystävänsä Berthelierin luo. Silloin Norbert -nautti mitä suurimmasta onnesta istuessaan pöydässä vastapäätä -viehättävää Gabrielle Berthelieriä. Joskus hän sai palvellakin tyttöä -tarjoomalla leipää ja suolaa. Vieläpä hän sai vaihtaa sanan tai parikin. -Usein myös he kohtasivat kadulla, jolloin hän tervehti ja sai joskus -sanan vastaukseksi. Kukaan ei arvannut, minkä arvoiset nämä kohtaukset -olivat hänelle ja kuinka hän odotti niitä. Eikä hän olisi sietänytkään -kenenkään tietävän siitä, ei edes isänsä tai de Marsacinkaan. - -Siten aika kului ja talvi oli melkein mennyt. Vielä oli ilma ankara ja -paksu lumi maassa. - -Oli kaikkein kylmimpiä, pimeimpiä ja surullisimpia maaliskuun öitä, -kun kerran Norbert de Caulaincourt maaten työntövuoteellaan isänsä -vieressä kuuli kadulta huudon "_La four chauffe_" (uuni on kuuma). Hän -oli ollut sikeässä unessa, mutta hänellä oli hyödyllinen kyky herätä -mielen mukaan, silloin kun hänen tahtonsa oli tarpeeksi vahva kuten -tässä tilaisuudessa. Hän oli edellisenä iltana päättänyt tarkkaan mitä -tehdä. Hän kiiruhti ylös -- olikin maannut vaan puolipukeessa -- heitti -puseron päälleen ja kiinnitti sen, otti kengät käteensä, ja sitten -hyvin varovasti, peljäten herättävänsä isänsä, joka nukkui paljoa -keveämmin, hän hiipi ulos huoneesta ja alas rappuja. - -Eikä hän ollut ainoa liereillään olija talossa. Jeannette, palvelija, -oli jo keittiössä kirkastaen lyhtyä illallistulen hiiloksella, johon -hän tätä tarkoitusta varten oli puhaltanut liekin. Sen edessä oli -aimo joukko tavallista eilen illalla sotkettua ruisleipätaikinaa, -joka oli jätetty, kuten emännät sanovat, nousemaan. Tämän hän asetti -varovasti suureen puumaljaan aikoen kulettaa sen "korttelin" yhteiseen -leipomauuniin, joka aamu lähetti määrätty luku perheitä taikinansa, -tavallisesti tois'illan varaston, tähän yhteiseen leipomoon. Huuto -kadulla "uuni on kuuma" kutsui heitä. - -"Taivaan nimessä, herra Norbert, mikä saa teidät vuoteestanne tänä -jäätävänä yönä? Mutta koska olette täällä, auttakaapas minua tässä -työssä kuten hyvä poika ainakin." - -Iso, raskas malja, joka oli lujasti sidottu kierretyllä olkiköydellä, -piti nostettaman vahvan palvelusvaimon selkään. Norbert auttoi häntä -siinä ja kuiskasi hänen korvaansa: - -"Kerroitte minulle että Berthelierin Margareta oli kipeä ja että nyt, -kun ei kukaan muu ollut tilaisuudessa tekemään sitä, neiti Gabrielien -piti tuoda leipä uunille." - -"Vai sieltä päin tuulee! Sinunlaisesi lapsi! No niin -- nuoret ovat -nuoria vaan yhden kerran. Tule siis matkaan. Tässä, pidä lyhtyä kunnes -avaan oven!" - -Viima, kylliksi kylmä jäätämään luihin asti, kohtasi heitä heidän -astuessaan lumiselle kadulle. Mutta Norbert ei tuntenut kylmää, sillä -juuri silloin seuraavan talon ovi avautui ja keveä, hento olento astui -arasti ulos. Gabrielien kori ei ollut läheskään niin raskas kuin -Jeannetten, koska talous oli paljo pienempi, ja hän voi helposti kantaa -sen käsissään. Hänellä ei ollut lyhtyä -- luultavasti oli luottanut -Jeannetteen. - -"Olkaa hyvä, neitini", alkoi Norbert läheten. Mutta hän ei päässyt -pitemmälle. Hänen kuvaamattomaksi kiukukseen kookas olento astui esiin -varjosta ja sanaa sanomatta otti tytöltä korin. - -Se oli vallan sietämätöntä. Joutuen äkkinäiseen raivoon Norbert hypähti -vastustajansa luo ja iski häntä armotta kasvoihin. - -"Korjaa luusi, lurjus!" huusi hätyytetty koettamattakaan kostaa, mutta -pitäen kiini korista. "Se on varas", arveli hän, "tahtoisi varmaan että -laskisin leivät, saadakseen juosta pois niiden kanssa." - -Mutta Norbert tunsi Louis de Marsacin äänen. Louis, hänen sankarinsa, -hänen ystävänsä, hänen Jonathaninsa -- niin hänen kuninkaallinen -Davidinsa tämän nimen korkeammassa merkityksessä, sen loistossa -- tämä -Louis oli auttamassa häntä! _Et tu Brute!_ - -"Oh, Louis!" hän huusi kovaa, äänessä syvä katumus. "Ja sinä tiesit, -että minä tahdoin tämän tehdä!" - -"En", sanoi toinen hämmästyneenä ja kummastellen, "miten minä voin -siitä tietää? Vasta eilen luennoiden jälkeen kuulin palvelijan -sairastuneen." - -"Tulehan pois, tulehan pois!" Jeannette huusi kärsimättömänä. -"Gabrielle, sinä menetät paikkasi uunin luona ja herra Berthelierin -taikina jää leipomatta." - -"Neitini", sanoi Louis tyynesti, "olkaa hyvä ja sanokaa kumpi meistä -saa seurata ja kantaa korianne." - -Gabrielle epäili, mutta ainoastaan silmänräpäyksen. Sitten hän lausui: - -"Herra de Marsac on kävellyt kaupungin läpi Rue de Riveltä asti, kun -sitä vastoin herra de Caulaincourt tuli lähimmästä ovesta. Sentähden -herra de Marsac saa jos tahtoo tulla kanssani ja kantaa korini. Herra -de Caulaincourt, nyt on hyvin kylmä, teidän pitäisi mennä oitis -takaisin vuoteeseenne." - -Gabrielle ei ollut ensimäinen eikä viimeinenkään sukupuolestaan, joka -ei olisi pilannut säädyllistä puhetta liikanaisella sanalla. Louis oli -käynyt pitkän matkan, siinä oli selvää järkeä, joka Norbertin täytyi -myöntää; mutta sitten -- tulla lähetetyksi takaisin vuoteeseen kylmästä -kuten lapsi! - -Kumartaen -- kuten hän imarteli itseään, miehevän arvokkaasti -- -mikä temppu kuitenkin hävisi pimeään, hän vetäytyi takaisin, palasi -hiljaiseen huoneeseensa ja saavutti vuoteen. Hänen voimakas, nuori -vartalonsa oli kylmentynyt luihin asti, mutta sydän hehkui povessa. -Hän oli vihainen koko maailmalle ja hyvin suuttunut Louisiin. -- -Minkätähden, sitä hänen olisi ollut vaikea selittää. Gabriellelle -oli hän samoin vihainen, ja kumminkin hänen sekavista tunteistaan -ei varmaankaan viha ollut valtaavin. Hänen maatessaan pimeässä ja -kylmässä, kenties ensi kerran eläessään voimatta nukkua, astui muuan -ajatus hitaasti esiin sekavuudesta ja esiytyi hänen sielussaan kirkkaana -ja selvänä. Se oli niin suuri ajatus, että näytti nielevän kaikki muut. -"Kun kerran olen mies, en ole jäävä tähän ikävään, kylmään Geneveen", -hän ajatteli. "Menen ulos maailmaan, taistelen ja voitan kunniaa ja -mainetta. Tahdon olla onnettaren sotamies. Semmoisia tarvitaan paljo. -Ja kun on hyvä miekka kelpo kädessä, tarjoutuu hyviä tilaisuuksia joka -päivä. Sitten tulen takaisin ja nain Gabrielle Berthelierin." - -Tämä päätös häntä hyvin lohdutti; siksi hän koetti tehdä sen niin -vakavaksi kuin mahdollista. "Minusta tulee pian mies", hän jatkoi, -"silloin saan menetellä oman mieleni mukaan. Sen vannon!" Hän -pisti kylmän kätensä paitansa sisäpuolelle ja tempasi esiin pienen -kultaristin, jonka oli saanut äitipuoleltaan. Isänsä tietämättä ja -hyvin vähän itsekin sitä ajatellen hän yhä kantoi sitä kaulassaan. -"Vannon tämän kautta", hän sanoi; "ja koko maailma tietää, että mitä -on vannottu ristin kautta se pitää välttämättömästi suorittaa ja on -tapahtuva." - -Hänen päästyään tähän onnelliseen varmuuteen uni hänet valtasi. -Ensimäinen mitä hän aamulla näki oli isänsä kumartuneena hänen -ylitseen. Tämä sanoi aamujuoman jäähtyvän sekä kysyi, aikoiko hän maata -koko päivän. - -Sillä välin Louis de Marsac ajatteli lievästi katuen, ettei hän ollut -kohdellut aivan jalosti nuorta ystäväänsä. "Ja hänellä on niin vähän", -hän ajatteli, "samalla kun minulla on niin paljon." Hänen oma sydämensä -tiesi -- liiankin hyvin -- mikä olisi tulos vetoamisesta Gabrielleen. -Se tuskin oli kauniisti tehty ja sitä paitsi liian pahoin Norbert -raiskaa kohtaan. "Vaikkakaan hän tietysti", hän edelleen ajatteli, -"koska on vaan poika -- ja vielä paremmin lapsi -- ei tunne tappiotaan -kuten muut, tuskinpa sitä ymmärtääkään. Mutta kumminkin se oli kovaa -hänelle. Olisin voinut olla ystävällisempi. Sitä minun olisi pitänyt -olla, koska minulla itselläni on niin kovin paljon." - -Kun he kohtasivat toisensa samana päivänä koulussa, oli hän avomielinen -ja herttaisen ystävällinen. Norbert puolestaan tunsi, että hän oli -miltei käyttäytynyt narrin tavoin ja oli kovin iloinen uudistaessaan -vanhat hyvät välit. Siten pieni haava heidän ystävyydessään pian parani -eikä jättänyt arpeakaan jälkeensä. - - - - -VII LUKU. - -Sisar Claudine. - - - "Vanha järjestys vaihtui antaen tilaa uudelle." - -Tällä välin aika kului Genevessä tuoden mukanaan edistystä ja muutosta. -Yksi muutos oli jo tapahtunut Berthelierin talossa. Sivullisesta se -tuskin tuntui suuriarvoiselta, mutta tuotti suurta tuskaa eräälle -pelokkaalle, hennolle sielulle. Claudine parka, pitäen sydämestään -vielä kiini omasta uskonnostaan, luopui surullisena oikeudestaan -martyyrikruunuun ja jätti sen kirkon, jota rakasti. Ei siltä että -todellinen marttyyrius olisi seurannut, vaikkakin hän olisi edelleen -lujasti kieltäytynyt mukaantumasta oleviin oloihin. Semmoiseen -kohtaloon ei saanut tilaisuutta ainoakaan kiihkokatolilainen Calvinin -kaupungissa, mutta hänet olisi voitu sakottaa ja vangita, ja jos pysyi -edelleen uppiniskaisena, lopulta pakottaa lähtemään kaupungista. Mutta -mikä häneen enimmän vaikutti, oli pelko että sen kautta hän tuottaisi -ikävyyksiä veljelleen, eikä suinkaan ajatus omasta turvallisuudestaan. - -Berthelierin asema oli jo ennestään sietämätön. Totta on että varma -määrä suvaitsevaisuutta osotettiin hiljaisuudessa hänelle kärsimystensä -vuoksi vapauden asiassa. Siitä huolimatta pastorin vuotuinen -kotitervehdys, jolloin hänen tapanaan oli kysyä kansalaistensa uskoa ja -siveyttä, oli kauhistus Claudinelle ja Margaretalle. Hän itse näytti -pikemmin nauttivan saadessaan hämmästyttää ja sekaannuttaa noita arvon -naisia. Nämä pastorit olivat kaikki kunnon miehiä, muutamat heistä -todella kyvykkäitä, vaikkakin yleisen mielipiteen silmissä he kärsivät -Calvinin varjosta -- tuosta jättiläisestä, joka sai suuret miehet -näyttämään kääpiöiltä. Berthelierin suosikki heidän joukossaan oli eräs -Abel Poupin, joka kulkutaudin raivotessa noin kymmenen vuotta sitten -oli valittu sairaiden papiksi. Hän alkoi hyvällä menestyksellä, mutta -viimein ruttohuoneen kauhut voittivat hänet ja hän rukoili vapautusta. -Tämän heikkouden sijaan, jota hän katkerasti katui, hän korvaukseksi -koetti herkeämättömällä huolella hoitaa tehtäväänsä ja elää vakavassa, -yksinkertaisessa hurskaudessa. - -Hänelle Berthelier selitti, ettei hänellä ollut halua häiritä -vallitsevaa järjestystä, että hän ottaisi osaa saarnoihin niin usein -kun hänen terveytensä sallisi ja käyttäytyisi joka suhteessa kuten -lainkuuliainen kansalainen ainakin. Mutta pelastukseen uskominenhan -oli, kuten isä Calvin itsekin opetti, mahdollinen vain erityisen armon -avulla, joka annettiin ainoastaan valituille. Koska sitä ei oltu -annettu hänelle, mitä mahtoi hän sille. - -"Te voisitte rukoilla sitä", sanoi Poupin. - -"En, jollei minulla sitä jo ole", vastasi Berthelier. - -Poupin huomautti hyvin vakavasti: "Herra Berthelier, te vain -saivartelette kanssani. Te tiedätte sangen hyvin, että näissä -kysymyksissä jokainen voi puhua itsensä umpipohjukkaan, mutta ken -etsii, hän aina löytää tien ulos siitä. Etsittekö _te_?" - -Berthelier kumarsi päätään ja sanoi vakavasti, "Jumala tietää". - -Pastori lisäsi vakavia sanoja ajan lyhyydestä ja iankaikkisuuden -läheisyydestä. Kun Berthelier näki hänen menevän pois, sanoi hän -sydämellisesti: - -"Siinä on todellinen mies." - -Muutamia päiviä jälestäpäin Claudine ja Gabrielle istuivat yhdessä -neuloen. Huone oli mukavasti sisustettu, sillä Berthelier varoi ettei -hänen sisareltaan puuttuisi mitään. Kumminkin oli vältetty kaikkea -koreata ja loistoon vivahtavaa. Yksi kaunistus oli huoneessa kumminkin: -nuori tyttö, joka istui jalkapallilla vanhemman naisen tuolin vieressä, -näytti keränneen kasvoihinsa kuten maljaan ihanuutta kylliksi komeata -palatsiakin varten. Hänen kauneutensa oli etelämainen, hiukset kuin -kiillotettua eebenpuuta, silmät kuin tummat auringot pitkien mustien -ripsien verhossa, hipiä hienosti ruskahtava, piirteet jalomuotoiset, -hempeys hieno. Juuri tällöin nuo kukankaltaiset kasvot kumartuivat -silminnähtävästi huolestuneina vaikeasti kirjailtavan kohdan yli. - -Claudinella oli oma neuloksensa, mutta hän näkyi enemmän ajattelevan -Gabrielien työtä. Hän näytti heikolta ja huonolta, hänen mieliharminsa -olivat kovin kohdelleet hänen ennestään heikkoa terveyttään. - -"Luulen rupeavan hämärtämään", huomautti Gabrielle. - -"Se nyt on hullua! Silmäni ovat vanhat, mutta kumminkin erotan vielä -varsin hyvin päivän valon. Vaan sinä kyllästyt pian neulomiseen. -Luostarissa työskentelimme aina aivan ehtooseen saakka. Minua -huvittaisi tietää mitä olisi tapahtunut, jos joku noviisi olisi -ilmoittanut olevansa väsynyt ja tahtonut lopettaa työnsä kesken, kuten -sinä usein teet, Gabrielle." - -"Niin, mutta luostarissa te olitte orjia, totellen toisen tahtoa. Nyt -olemme vapaat." - -"Vapaat? Jos oppilaat olisivat vapaita mestaristaan, kuinka paljo -oppisivatkaan he ammatistaan sinun luullaksesi?" - -"Varmasti tottelisin teitä, tätini", Gabrielle vastasi nöyrästi, -"vaikkakaan en oppisi teiltä alottelijan tavalla." - -"Oppisit minulta --? Onpa kauan siitä kun minulta olet tahtonut oppia." -Claudinen äänessä oli hieman tuskallinen väre. - -"Opin paraikaa tätä kirjailua teidän johdollanne, ja tahdon sen -täydelleen oppia." - -"Se kyllä on vaivan arvoinen. Johtajamme oppi sen eräältä läheiseltä -sukulaiseltaan, joka oli saanut opin eräältä Savoijan ruhtinatarvainaan --- Jumala olkoon hänelle armollinen -- seuranaiselta. Se oli niinä -vanhoina hyvinä aikoina, jolloin armollinen herttuamme usein kävi meitä -katsomassa, ja piispa mielellään asui hiippakunnassaan ja kaupungissa -vallitsi suuri humu ja ilo." - -"Mutta nyt", sanoi Gabrielle, "olemme päässeet eroon savoijalaisista. -Ja kiitämme siitä Jumalaa." - -"On helppo puhua eroonpääsemisestä savoijalaisista, mutta se ei ole -yhtä helposti tehty. Tiedätkö kuinka monta parasta perhettämme on -savoijalaista verta ja rotua? Tiedätkö sitäpaitsi --. Oi, mutta luulen -ettet tiedä, eikä minun olisi pitänyt siitä puhuakaan." - -"Mitä sinä, rakas täti, tarkoitat?" kysyi Gabrielle. "Mitä minä en -tiedä?" - -"Ah, ei mitään -- ei mitään sen tärkeämpää." - -"Onko joku ystävistämme polveutunut savoijalaisesta verestä, kuten -sanot, tätini? Niinpä niin, tiedän niin olevan laidan. Mutta mitä se -haittaa, jos he ovat hyviä ja uskollisia, kuten Rosetit, Vandelit -ja Aubertit. Ja tiedättehän, että Ranskan pakolaiset ovat paraita -joukossamme." - -Miksei Claudine ottanut varteen tätä tilaisuutta siirtyäkseen -vaarallisesta aineesta, sen sijaan että palasi siihen? Oli varmaankin -paha onni, joka sai hänen sanomaan: - -"Jos savoijalainen veri on hyvää, pidän siitä enemmän kuin -ranskalaisesta. Sitä on meidänkin joukossamme. Vieläpä myös --. Mutta -arvelen etten sano sen enempää." - -"Miksette, täti Claudine? Mitä vaaraa siitä on? Nyt olen Geneven lapsi. -Mitäpä siitä surisin jos kuulisin, että isoisäni-isoisä on ollut -savoijalainen?" - -"Surisitko, lapsi, jos se sattuisi sinua lähemmäksi?" -- "Kaikessa -tapauksessa", ajatteli Claudine, "saa hän kerran tietää totuuden, eikä -Ami ole koskaan kieltänyt minua kertomasta sitä hänelle." Kumminkin hän -vaikeni, ikäänkuin epäillen. - -"Mitä tarkoitatte, tätiseni? Puhukaa vain, minä pyydän teitä", sanoi -Gabrielle mielenkiinnolla, minkä puhumatapa "voisin, jos tahtoisin" -aina herättää. - -"Sinä olet veljeni ottolapsi ja hän on aina ollut sinulle aivan -kuin isä. Arvelen ettei hän pidä siitä, että hänelle itselleen tahi -sinulle sanotaan ettet ole hänen oma lapsensa. Kumminkin luulen -hänen rakastavan sitä, että kaikki asiat jotka ovat totta lausutaan -julki, vaikk'eivät ne olisikaan mieluisia tai virkistäviä. Mutta -ajattelevathan miehet aina ristiriitaisesti." - -"En tahdo omata isää tai ystäviä, paitsi niitä jotka Jumala on antanut -minulle. Kellään lapsella ei koskaan ole ollut niitä parempia kuin -minulla", sanoi Gabrielle lämpimästi. - -"Eikö sinulle ole koskaan johtunut mieleen ajatella omia vanhempiasi, -keitä he olisivat?" - -"Ei koskaan", vastasi Gabrielle nopeasti. "Mitä sillä on väliä? Vaikka -oletan", hän lisäsi, "heidän olleen talonpoikia, 'harmaajalkoja', kuten -niitä kutsutaan, kotoisin maalta tai vihollisen pelosta hävitetyistä -esikaupungeista. Isäni otti heidät vastaan rakkaudesta Jumalaan --. Ja -sitte he kuolivat. Se on kaikki mitä heistä tiedän tai haluan tietää. -Olen Geneven lapsi." - -"Tiedätkö, rakkaani, minun olevan miltei varman siitä, että olet -Savoijan lapsi?" - -Gabrielle hämmästyi. "Oi ei, ei!" hän huudahti, "se ei voi olla totta. -En ole savoijalainen. Minä olen geneveläinen, minä! En tahdo olla -savoijalainen. He ovat julmia ja kelvottomia. He ryöstävät ja murhaavat -viattomia ja kiduttavat ja polttavat Jumalan marttyyrin!" - -"Etkö luule Jumalan luoneen savoijalaiset kuten geneveläisetkin? -Eivätkö sitte Geneven lapset ole koskaan toimittaneet ikäviä tekoja? -Mutta olkoon tämän asian laita miten tahansa, sinä et voi parantaa -syntyäsi. Ja onhan kaikilla asioilla kaksi puolta. Tyydytä itseäsi -tiedolla, että olet korkeampaa syntyperää kuin arvaatkaan. Korkeampaa --- niin, yhtä jaloa kuin ylhäisin henkilömme. Köyhät vanhempasi, -jotka kuolivat täällä, olivat, kuten Margareta on kertonut minulle, -ainoastaan kasvatusvanhempiasi. Eräästä esineestä päättäen -- -paperikääröstä, joka silkkikankaaseen verhottuna koristi hentoa -kaulaasi -- olisit sinä heidän puheensa mukaan savoijalainen ja jaloa -sukuperää." - -Gabrielle katsahti ylös hämmästyneenä ja ihmetellen, mutta paljoa -enemmän kiusattuna kuin huvitettuna. Hän kysyi kuten luonnollista: - -"Täti, missä tämä paperikäärö on? Minä haluaisin nähdä sen." - -"Nyt et voi sitä nähdä -- sen pahempi. Isäsi -- tunnethan hänet -- -kertoi minulle sitä kysyessäni polttaneensa sen erehdyksestä. Se on -niin miesten huolimattomuuden tapaista! Kukatiesi hän siten hävitti -jonkun sinun kauniin perintösi." - -"No niin", sanoi Gabrielle tarmokkaasti, "hän on tehnyt minulle hyvän -työn ja minä kiitän häntä. Savoijalaisten kanssa ei minulla ole mitään -tekemistä enkä minä sitä tahdokkaan." - -"Sitä et vielä tiedä. Ajattelin kaikkea tätä eilen illalla, kun -herra de Caulaincourt oli illallisella kanssamme ja puhui mennäkseen -Savoijaan." - -"Luulin hänen ajattelevan vaan mennä maalaisten pariin", sanoi -Gabrielle. "Toivon ettei hän liittyisi libertineihin. Se olisi liian -vaarallista." - -"Kenpä tietää vaikka hän ajattelisi yhtä vähän vaaraa kuin tuo nuori de -Marsac raukka, jonka puolesta voisin itkeä", sanoi Claudine. "Lapsi, -Gabrielle, mikä sinua vaivaa?" Hän näki tytön käsien vapisevan ja -hänen kasvojensa vaihtavan väriä. Vaistomaisesti hän puhui hitaasti -ja miellyttävästi kuten se joka pakottaa itseään johonkin tehtävään. -"Herra de Marsac on hyvin ystävällinen nuorimies ja minä kunnioitan -häntä hyvin suuresti ystävänä. Mutta me emme ole hänen heimoaan, -eikä hänellä ole täällä ketään isää tai holhoojaa hillitsemään -hänen toimiaan. Siksi meidän ei tarvitse puhua hänestä enempää. -Ihmettelen miten herra de Caulaincourt ranskalaisena tuntee niin hyvin -savoijalaisten kielen. Hänen pitänee huomata se sangen mukavaksi -käyttää täällä, missä _patois_ puhutaan niin yleisesti." - -"Norbert kertoi minulle --" - -"Puhu kovemmin, rakkaani, en voi oikein kuulla sinua. Mikä ääntäsi -vaivaa? Mitä Norbert sinulle kertoi?" - -"Että hänen isänsä nuoruudessaan oli ollut vankina Savoijassa", sanoi -Gabrielle vaivaloisesti, painaen kasvonsa syvään työnsä yli, jota hän -teki hyvin huonosti. - -"Tiesin hänen pian väsyvän kirjain painamiseen ja sitomiseen, sillä -semmoiset ammatit eivät sovellu herrasmiehille. Vielä enemmän hän -väsyisi tyhjäntoimittamiseen. Siten paljaasta toiminnanpuutteesta hän -olisi pakotettu kulkemaan ympäri maakuntaa kuten vaeltava munkki. -Paitsi sitä hän on harhaoppinen, koska levittelee isä Calvinin oppia. -Se on kaikki minulle vierasta. Mutta sitten -- kaikki on täällä -vierasta, kaikki on muuttunutta." - -"Ei vierasta -- ei", sopersi Gabrielle. - -"Ei sinulle, lapseni. Sinähän myöskin olet unhottanut vanhat polut, -mitkä olivat tarpeeksi hyvät isillemme ja isoisillemme, jotka lepäsivät -Jumalassa. Se on kovaa minulle, joka opetan ja rakastan sinua." - -"Te _rakastatte_ minua", Gabrielle sanoi hellästi asettaen kätensä -hänen käsivarrelleen. - -"Niin, lapseni, minä rakastan sinua. Siksi toivon mitä hartaimmin -näkeväni muutoksen sinussa. Minä niin mielelläni toivoin, että -olisit minulle kuin rakas tytär, iloni ja lohdutukseni tässä -uudessa, kylmässä, uskottomassa maailmassa. Mutta nyt sinä et -enää tahdo oppia enempää minulta. Pidät tosiaan parempana vannan -palvelijattaren opetusta kuin minun. Minun täytyy myöntää hänen olevan -hyvä taloudenhoitaja ja uskollinen palvelija. Mutta tietämätön, -ennakkoluuloinen, suuriluuloinen tunkeilija näkymättömiin asioihin, -turhamaisesti pöyhistynyt lihallisessa mielessään, kuten pyhä kirja -sanoo, hän on. Haluaisin nähdä johtajamme -- ei, ei hänen, hän oli -liian lempeä -- apujohtajamme ottavan Margaretan käsiinsä." - -"Täti rakas, en ole oppinut mitään Margaretalta vaan teiltä." - -"Se on lörpötystä, lapseni! Olet heittänyt opetukseni tuuleen." - -"En tahallani, sillä siitä olin kauvan aikaa surullinen ja murheissani. -En tietänyt mitä ajatella." - -"Miksi et ajattele sillä tavalla kuin kaikki hyvät miehet ja naiset -ennen meitä?" - -"Niin sanoinkin itselleni. Ja minä koetin -- oi, kuinka vakavasti -- -lukea kaikki rukoukset, jotka te olitte opettanut minulle ja ajatella -aivan kuin tekin." - -"Kuin minä --. En pidä lukua ken minun kuulee sanovan niin. Olenhan -asunut niin kauan tässä harhaoppisessa kaupungissa ja olenhan -ollut pakoitettu mukaantumaan sen tapoihin ja laiminlyömään kirkon -sakramentit välttääkseni suurempaa pahennusta." - -"Margareta, sen tunnustan, toimitti erään asian puolestani", Gabrielle -sanoi matalalla äänellä. "Hän antoi minulle uuden testamentin ja -rukoili minun lukemaan sitä, koska ei itse osaa lukea. Mutta te teitte -enemmän, te opetitte minun rakastamaan sitä josta se puhuu." - -Claudinen surullisille kasvoille tuli iloisempi ilme. Gabrielle oli -koskettanut kieltä, joka värähti vastaten. Hän risti silmänsä äänetönnä. - -"Silloin kirja saattoi minun rakastamaan Häntä enemmän", Gabrielle -sanoi. "Se osoitti minulle, että Hän oli kaikki mitä minä halusin. -Sinä päivänä jona pappi tuli meille puettuna teurastajan takkiin ja -esiliinaan ja te tahdoitte minun tunnustamaan uskoni hänelle -- miten -sitä voin tehdä? Sydämeni oli juuri täynnä Herramme itsensä rauhaa ja -anteeksiantamusta enkä tarvinnut toista. Siksi menin P. Gervaisiin, -jossa silloin oli jumalanpalvelus. Ja te olitte murheellinen ja -suruinen puolestani. Aina siitä asti olen halunnut kertoa teille mitä -silloin tunsin." - -"Sinä puhut hyvin, lapseni", sanoi Claudine. "Mutta sinä et ole -oppinut enkä minäkään. On toisia Jumalan määräyksiä, jotka eivät ole -kirjoitetut Hänen kirjassaan. Mutta minä olen vaan tietämätön nainen -enkä tunne mitä ne ovat. Papit opettivat meitä. Nyt en tiedä mitään. -Tunnen ainoastaan olevani oikeassa." - -"Minä myös tunnen olevani oikeassa", aikoi Gabrielle nopeasti vastata, -mutta se ei olisi ollut soveliasta, ja tyttö kuudennellatoista -sataluvulla saattoi olla kaikkea muuta vaan ei epäkohtelias vanhempia -ihmisiä kohtaan. Hän vaikeni, kenties ajatellen jotakin Louis de -Marsacin joskus lausumaa ajatusta. Hänen tietämättään kaikki hänen -ajatuksensa saivat värinsä Louis de Marsacin mielipiteistä, erittäinkin -hänen parhaimmat ja ylevimmät aatteensa. Hänen oma uskonsa sai tähän -aikaan paljo iloa ja kirkkautta hänen kosketuksestaan henkilöön, jonka -sisäinen elämä oli puhdasta päiväpaistetta. Puolittain huomaamatta hän -lausui: "Muistelen jotakin mitä Louis sanoi --." - -"Ken sanoi?" täti kysyi terävästi. - -"Herra de Marsac", Gabrielle korjasi punastuen. "Eräänä iltana hänen -ollessa täällä vieraana hän ja isäni olivat eri mieltä jossakin asiassa -ja hän sanoi: 'Herrani, tiedätte että toisella puolen maailmaa on -ihmisiä, joiden yö on päivä meille ja joiden päivä on yö meille, ja -yhtä kaikki näemme saman auringon'. Silloin isäni vastasi hiljaisella -hymyllään: 'Herra de Marsac, jos ymmärrätte oman vertauksenne ja -seuraatte sitä minne se teitä johtaa tulette olemaan paljoa viisaampi -mies kuin isä Calvin'." - -"Sitä en todellakaan ymmärrä. Mutta, Gabrielle, sen käsitän aivan hyvin -ettei herra de Marsac saisi käydä täällä niin usein. Tahi jos hän käy, -ette sinä ja hän saisi puhua yhdessä kuten teille viime aikoina on -tullut tavaksi. Et ole enää lapsi, vaan nuori neiti, jonka pitää olla -viisas ja varovainen." - -"Koetan olla viisas", sanoi Gabrielle vapisevin huulin. - -"Tiedän sen, lapseni. Olet suuresti edistynyt viisaudessa ja -ajattelevaisuudessa. Ei kukaan enää tuntisi sinua tuoksi ynseäksi -lapseksi, jonka usein panin arestiin, koska leikit vasten kieltoani -kirjansitojan poikien kanssa." - -Gabrielle ajatteli että oli vallan eri asia puhella Louisin kanssa, -joka oli hyvä ja viisas ja jolta hän aina oppi niin paljo, kuin leikkiä -raakojen poikain kanssa, kuten kauan sitten lapsena ollessaan. Mitä -täti saattoikaan tarkoittaa? Kysymyksen mukana tuli häneen ennen -tuntematon vavahdus. Tietoisen ajatuksen "purppuraisessa sarastuksessa" -heräsi hänessä jotakin hänelle tuntematonta. - -"Minä kehityn nyt", hän sanoi. Hän tunsikin sen. - -"Et vielä ole täysin kehittynyt, mutta kehityt nopeasti. Ja tahtoisin -sinun tietävän, että nuoren neidon polulla löytyy paljoa vaarallisempia -pauloja kuin ne, jotka lasta uhkaavat. Sen pahempi", hän lisäsi hieman -katkerasti, "on uusi uskonne riistänyt varmat turvapaikat koetelluilta, -kiusatuilta ja murheellisilta neidoilta." - -"Täti, senkö vuoksi tulitte nunnaksi St. Claireen, että sydämenne oli -murrettu?" Gabrielle äkkiä kysyi, siten rohkealla iskulla johtaen sodan -vihollisen omalle alueelle. - -"Sydämeni oli murtunut veljeni tähden, jolle olin kokonaan antautunut. -Sitäpaitsi minulla ei ollut mitään muutakaan paikkaa minne mennä." - -"Ajattelin", sanoi siihen Gabrielle, "että olisi ollut joku --." - -"Varmasti ei", sanoi Claudine innostuneena, ikäänkuin torjuen väärää -syytöstä. "Olenhan Kristuksen morsian. Tai oikeammin: minä olin", hän -lisäsi, syvään huoaten. Äkkiä hän jatkoi muuttuneella äänellä: "Mitä -minä nyt olen, tietää ainoastaan Hän. Hän ainoastaan tietää, antaako -Hän anteeksi?" - -"Hän on uskollinen ja oikea antaessaan syntimme anteeksi", Gabrielle -rohkeni kuiskata. - -"En epäilekään sitä. Mitä minä epäilen, on se että antaako hän minulle -anteeksi. Ei, elä puhu minulle. On enää vain vähä aikaa, kunnes kaikki -nämä himmeät asiat minulle tulevat selviksi. Olen iloinen vaikken -menekään rauhaan, vaan vaivaan. Tämän suhteen tiedän mitä sanoisit. -Muiden asioiden mukana olette suoriutuneet kiirastulenkin puhdistavista -liekeistä. Samoin olette poistaneet _vidamen_, jonka tapa oli toimia -piispan puolesta ja rangaista rikoksianne. Mutta te tiedätte että -_vidame_ on mennyt eikä voi palata. Kuka teille on noussut kuolleista -kertomaan kiirastulen liekkien sammumisesta?" - -"Kristus on noussut meidän vanhurskauttamiseksemme", Gabrielle sanoi -lempeästi, "puhdistetulla ihmisellä ei ole enää kärsimystä synnin -tähden." - -"Olkoon tämän asian laita kuten Hän tahtoo", Claudine vastasi. "Sinun -rakastavaa palvelustasi isäsi voi tarvita tulevina päivinä. Ethän -hylkää häntä?" - -"Minäkö? Enkö minä rakasta häntä niin kuin ikänä lapsi on rakastanut -isäänsä?" - -"Ole siis hänen luonaan ja auta ja vaali häntä niin kauan kun voit. En -mitenkään sano sinulle, 'Elä mene naimisiin'. Ne ovat asioita, joita me -naiset emme voi järjestää oman tahtomme ja mielemme mukaan. Mutta mikä -hyvänsä osasi on, elä jätä häntä hyljätyksi. Muista että hän pelasti -elämäsi, ja että kaikki, mitä sinulla on, olet saanut häneltä. Mutta -nyt kuulen hänen askeleensa portailta. Pane pois työsi, Gabrielle, ja -mene auttamaan Margaretaa illallisen valmistamisessa." - - - - -VIII LUKU. - -Uusi Geneve. - - -Sillä välin tuo kaupunki järven rannalla, jossa Claudine, Gabrielle -ynnä muut viettivät hiljaista, tasaista elämää, oli tullut ihmeellisten -tapausten näyttämöksi. Ei kaikki asukkaat kumminkaan, vaan paras osa -heistä ja se osa, joka sai yhä enemmän yleistä vaikutusta, oli taipuva -perustamaan sinne puhtaan jumalaisvallan, jota tarkasti hallittaisiin -Jumalan lain mukaan niiden toimesta, jotka katsoivat olevansa Hänen -palvelijoitaan ja lähettiläitään maan päällä. Tätä suurenmoista -yritystä oli koeteltu ennenkin. Savonarola oli Florensissa opettanut -muutamia vuosia selvästi ja loistavasti, vaan onnistumatta, että -Kristus yksin oli sen herra ja kuningas, kunnes lapsetkin huusivat -kaduilla "_Viva il Re Gésu_!" (Eläköön kuningas Jeesus!) Me tiedämme -miten tämä päättyi -- miten onnettomuuksien ja useiden erehdysten -jälkeen profeetta, kuten oli odotettavissakin, kuoli kielletyn ja -hyljätyn kuninkaansa puolesta. Geneven profeetan työ kesti kauemmin. -Hän säästyi lopullisesta murhenäytelmästä, joka kaikesta huolimatta -olisi rajattomasti korottanut hänen mainettansa. Mutta olikin -useita yhteisiä, jos vastakkaisiakin, kohtia innokkaan, kiihkoisen -italialaisen ja kylmän, voimakkaan ranskalaisen välillä, jonka tuli oli -voimakkaampaa, koska se poltti sisällisesti. - -Se seikka että ranskalaisen työ ei ainoastaan kestänyt kauvemmin, -vaan tunkeutui syvemmällekin kuin toisen, johtuu epäilemättä osaksi -siitä tosiasiasta, että häntä avustivat muutamat henkilöt, joissa -todella oli "hengen elämä lakina", uutena elämänä, joka tarkoittaa -oikeudellisuutta, voimaa ja voittoa. - -Mutta myöskin ulkopuolella libertinipuoluetta, jonka kanssa meillä on -vielä enemmän tekemistä, oli Genevessä aina semmoisia, jotka jäivät -osattomiksi tästä salaperäisestä vaikutuksesta, kuten Ami Berthelier -ja hänen sisarensa sekä nuori Norbert de Caulaincourt. Kumminkin oli -useita, jotka avasivat sielunsa alttiiksi sille, kuten vanuttaja -levittää vaatteensa aurinkoon valkenemaan. Norbertin isä oli yksi -niistä. Hänen elämänsä siitä saakka, kun hän otti vastaan uuden -uskonnon, oli ikävää. Ne tilaisuudet olivat hyvin harvoja, jolloin hän -saattoi tavata Gourgollesissa jonkun matkustavan hugenottipapin, tai -salapuvussa lähteä johonkin kenttäkokoukseen, tahi salaa nauttimaan -pyhää ateriaa. On totta että hänellä oli aina Jumalan sana tarjona -ja että henkinen elämä voidaan säilyttää hyvin korkealla menemällä -suoraan lähteelle ilman mitään johtavaa virtaa tai kanavaa. Kumminkin -ovat säännöllisessä kristityn elämän kulussa virrat ja kanavat Jumalan -siunauksen teitä. - -"Minä olen toinen mies, senjälkeen kun tulin tänne", hän sanoi -ystävälleen Antoine Calvinille. - -"Nyt te menette levittämään valoa", Antoine vastasi, nitoen ahkerasti -veljensä uutta teosta '_Kristinuskon perusteet_'. - -"Olen siihen kyllä halukas, mutta minne mennä, mitä tehdä?" - -"Kysykää veljelläni." - -"En mielelläni häiritsisi häntä vierasten ihmisten asioilla." - -"Se juuri on hänen ammattinsa. Hän sanoo yhdelle ihmiselle 'mene' ja -hän menee, toiselle 'tule' ja hän tulee, samoin palvelijalleen -- se -on, jokaiselle geneveläiselle -- 'tee tämä' ja hän tekee." - -De Caulaincourt vaikeni hetkeksi, ennenkun vastasi: "Lähettäköön hän -sitten minut minne tahtoo. Sillä", hän lisäsi mielenliikutuksella, -"kaikki paikat ovat samanlaisia minulle. Olen kerran koettanut asettua -yhteyteen rakkaitteni kanssa, jotka jätin jälkeeni Gourgollesen. Mutta -turhaan. Ei sanaa, ei merkkiäkään tule minulle. Näen että olen kuollut -heille, kuten he näyttävät olevan minulle. Sentähden minulla ei ole -muuta kotoa maan päällä, paitsi minkä teidän ystävyytenne antaa minulle -täällä." - -Niinpä hän kääntyi Calvinin puoleen ja lähetettiin ensin evankeliselle -lähetysmatkalle talonpoikain luo Geneveä lähinnä olevaan -savoijalaisalueeseen. Hänen taitonsa heidän _patois_-murteessaan -- -niin harvinainen Ranskanmaalla -- oli erikoinen puolle toimeen, ja -koska puheena oleva paikka oli lähellä, voisi hän helposti palata -saamaan neuvoa, ohjausta ja rohkaisua; -- jos hän nimittäin enää -palaisi ollenkaan. Sillä jokainen reformeerattu lähetyssaarnaaja -matkasi alituisessa hengenvaarassa. Hän tiesi itse sen. - -Koko uusi Geneve paloi ja hehkui lähetysinnosta. Ei ainoastaan -malttamattomat nuorukaiset kuten Louis de Marsac, vaan ikämiehet kuten -de Caulaincourt, leimahtivat liekkiin ja halusivat kuluttaa ja kulua -- -niin, jopa tulla uhratuiksi -- Hänen puolestaan, jota heidän sielunsa -rakasti. - -Hänen puolestaan, jota heidän sielunsa rakasti! Tätä juuri -reformatsioni, tätä protestantismi -- niin, tätä kalvinismikin sisälsi -heille. Ei se sisältänyt mitään rautaista logikanjärjestelmää, vaan -elävän, ikuisen ystävän kasvot, Hänen joka -- niin se tunnettiin --- rakasti ja oli valinnut jokaisen ennen maailman perustamista -"kunnioittamaan Jumalaa ja hänestä aina nauttimaan". Dogmit, jotka -meistä tuntuvat ankarilta, vieläpä vastenmielisiltäkin seurata, -tuntuivat heistä -- tuon toisen Jumalan äänen ankaran tyttären -tavalla, josta runoilija laulaa -- olevan - - "Jumalan kasvoin hellin hempi, - Joidenka hymy suloisempi - Kuin mikään muu on maailmassa." - -Näiden sankarisielujen uskossa oli sanomatonta suloutta, siinä oli -timantin lujuutta, jota maailman aseet ei voi kukistaa. -- "Sinä ohjaat -minua Sinun neuvollasi ja jälestäpäin otat kunniaan. Ketä minulla on -taivaassa paitsi Sinä? Ja maan päällä ei ole ketään, mitä minä halajan -paitsi Sinua?" Ei ole maailma koskaan nähnyt voimakkaampia, vaan ei -myöskään jalompia eikä pyhempiä tai hellempiä sieluja kuin ne, jotka -tuolla tavalla käsittivät, eikä luultavasti koskaan tule näkemäänkään. - -Heidän siveyslakinsa eivät sulkeneet pois maallisia, puhtaita ja -pyhiä iloja, vaikkakin ne joskus olivat liian vakavia ottaakseen -huomioon pientä kauneutta. Louis de Marsacin kaltaiset nuorukaiset, -jotka tavoittelivat marttyriutta, kuten nykyaikaiset innokkaat nuoret -sotamiehet haluavat urhoollisuusmitalia, eivät aina pysyneet henkisen -innostuksen korkeudessa. Tai pikemminkin ylämaat, missä ilma oli kirkas -ja puhdas ja missä oli nähtävänä ihmeellisiä maisemia, missä laaksot -olivat kukkapeitteisiä ja sulovirtaisia, olivat heille ainoastaan osia -samasta matkasta, jolla sama ystävä astui heidän rinnallaan ja sama -koti oli matkan määränä. - -Eräänä päivänä Claudine Berthelier palasi kotiin lyhyeltä kävelyltä -kovin kiihoittuneessa mielentilassa. - -"Olen juuri tavannut rouva de Maisonneuven", hän selitti Gabriellelle -ja Margaretalle. "Hän vaatii aivan välttämättömästi, että menisimme -heidän luokseen huomenna illalliselle, jonka he antavat herra de -Vezelayn kunniaksi, joka on juuri saapunut Ranskasta." - -Maisonneuvet -- oikeammin Baudichon de Maisonneuvet -- olivat Geneven -varakkain suku ja hartaita protestantteja. - -"Isäni ei ainakaan mene", sanoi Gabrielle. - -"Totta se on. Herra de Maisonneuve ei voinut vakuuttaa häntä, vaikkakin -koetti parastaan. Rouva sanoo, että sinun pitää tulla, hän ei salli -mitään estelyitä. Ja onnettomuudeksi täytyy minunkin mennä, niin -vähän kuin pidänkin sellaisista kutsuista; ethän voi mennä yksin. -Jumala tietää, lapseni, ettei minun tarkotukseni ole saattaa tyhjiä -ajatuksia päähäsi. On kumminkin selvää että näillä 'uudestasyntyneillä' -on kylliksi maailmaa ympärillään voidakseen vaatia kauniita kasvoja -illallispöytäänsä nähtävikseen. Minkä puvun tahtoisit panna päällesi?" - -"Mikseikäs pyhähameeni, hopeavyöni ja isäni antamat siniset -silkkinauhat", vastasi Gabrielle, jonka silmät alkoivat sädehtiä. - -"No hyvä", sanoi Claudine vaikkakin vain puolittain tyytyväisenä. -"Rutto periköön nämä uudet ylellisyyslait, jotka eivät kai salli sen -enempää yksinkertaisen porvarin tyttärelle edes juhlapäivinäkään. Mitä -minuun tulee, tulen hyvin toimeen musliiniliinallani ja kankeaksi -silitetyllä päähineelläni. Rouva de Maisonneuve on noutava meidät ja -saattava takaisin riittävän turvan kera." - -"Onpa hyvä asia ett'ette tarvitse minun turvaani", sanoi Margareta. -"Täytyy täälläkin aina joku olla pitämässä huolta herran tarpeista. -Vaikken yleensä paljoa pidäkään juhlimisesta ja kemuilemisesta, niin -suon mielelläni lapselle hieman huvia edes kerran elämässään." - -Tuo tilaisuus Maisonneuvein luona olisi kumminkin näyttänyt hyvin -laimealta huvilta kahdennenkymmenennen vuosisadan neidosta. Ateria, -ruokalajit lain määräyksellä tarkkaan rajoitettuina, tarjottiin -pitkällä, kapealla pöydällä, joka oli tehty kiilloitetuista laudoista. -Miehet istuivat sen toisella, naiset toisella puolen. Mutta vaikkei -ruokalajeja ollut useita, olivat ne runsaat ja erittäin hyvät. Viini -myöskin oli hyvää, ja sitä nautittiin vapaasti, vaikka kohtuullisesti. -Ensimäisenä oli pöydälle asetettuna vanha geneveläinen laite, _pot au -feu_, hyvin iso malja sisältäen jäniksiä, salvukukkoa, metsänriistaa ja -muuta lihaa omassa runsaassa mehussaan, joka oli veden sijasta tehty -viiniin. Paistetut ja keitetyt viilekkeet seurasivat ja viimeksi oli -aimo kasat makeisia, joista Geneve yhä oli kuuluisa, vaikkakin uuden -hallituksen aikana niiden kauppaaminen oli laimentunut. Ei ollut monta -nuorta läsnä, mutta niistä, jotka olivat, tämä osa juhlatilaisuutta -tuntui kyllin arvokkaalta. - -"Toivoisin Norbertin olevan täällä", virkkoi tuttu ääni. - -Gabrielle katsahti ylös ja tapasi Louis de Marsacin hymyilevän -katseen. Tämä istuen vastapäätä tahtoi hänen katsomaan erittäin -maukasta manteli- ja juustokakkua. Tietysti Gabrielle tiesi koko ajan, -että Louis oli siellä. Tyttö oli kahden verroin iloinen siitä että -tämä puhutteli häntä, sillä tätinsä oli vanhemman oikeudella saanut -paikkansa yläpuolella ja nuori väki molemmin puolin oli vierasta. Hän -ojensi kätensä kakkua kohden. - -"Tämä on parempaa", sanoi Louis, antaen hänelle toisen. - -"Onko oikein ottaa parasta?" hän epäili. - -"Varmaan, koskei kukaan muukaan halua sitä." - -Juuri silloin eräs läsnäoleva pastori luki loppurukouksen. -Kaikki nousivat pöydästä ja hajosivat saliin, muodostaen pieniä -keskusteluryhmiä. - -Gabrielle seisoi epävarmana, tuntien olevansa jotenkin yksinäinen -ja turvaton näiden kaikkien vieraiden joukossa. Hän oli kiitollinen -de Caulaincourtille, joka tuli hänen sivulleen ja osotti muutamia -läsnäolevia henkilöitä, joita Gabrielle ei ennestään tuntenut. - -"Mutta missä on", hän kysyi, "herra de Vezelay?" - -"Ettekö tunne häntä? Se on tuo kookas, kaunis mies nahkareunustaisessa -samettiviitassa." - -"Arvelin että se on tohtori Theodore Beza." - -"Ken on herra de Vezelay?" sanoi de Caulaincourt hymyillen. "Oppinut -mies, runoilija ja samalla kertaa suurten tilusten ja rikkauksien -herra. Ja kaikki mitä hänellä on, kulta, oppi ja nero, kaikki nämä hän -mieluimmin tahtoo laskea hänen ja meidän Herramme jalkain juureen." - -"Tiedän että hän on isä Calvinin hyvä ystävä", sanoi Gabrielle. -"Arvelin että _hän_ olisi tahtonut olla täällä tänään." - -"Hänet kutsuttiin, mutta hänellä oli liian kiirettä tullakseen. Mutta -täällä on yhdeksästä pastorista neljä ja neljästä neuvoksesta kolme, -joten luullakseni kirkko ja valtio ovat hyvin edustettuina." - -"Olen etsinyt teitä, de Caulaincourt", sanoi talon emäntä tullen -samalla paikalle. "Tahdon esittää teidät tohtori Theodorelle. Hän -tuntee erään, joka on nykyjään ollut lähellä Gourgollesta, ja hän voi -antaa tietoja teidän perheestänne, tosin ei paljon vaan kaikki hyviä." -Siten de Caulaincourt vietiin pois ja Gabrielle jäi vielä kerran yksin. -Mutta Louis oli odottanut tilaisuutta ja lähestyi häntä. - -"Pyydän, neitini", hän sanoi, "koettakaamme yhdessä avainleikkiä." - -Sitten johti hän Gabrielien pienen pöydän luo, jolla oli suuri, -raskas avain tai metallipala tehty merkkien ja kuvioiden avulla sen -näköiseksi. Koettaa lykätä niin pitkälle kuin mahdollista pöydän -kulman yli tätä avainta ilman että se putosi, oli Geneven asukkaiden -yksinkertainen, kiihkoton ajanviete, jolla he lepuuttivat väsyneitä -aivojaan paljon valtiollisen ja jumaluusopillisen väittelyn jälkeen. -Tarina kertoo että itse isä Calvinkin olisi nähty jonain harvinaisena -lepohetkenä työntävän avainta. Kaksi muuta nuorukaista yhtyi leikkiin -ja tarjoutui opettamaan Gabriellea, joka enimmäkseen antoi avaimelle -liian kovan työnnön, niin että se putosi lattialle kilisten hänen -omaksi pelästyksekseen ja toisten huviksi. He kaikki kumartuivat -yhdessä ottamaan sitä ylös. Ken ensin avaimen tapasi, sai opettajan -toimen. Mutta pian molemmat toiset menivät pois. Leikkiä jatkaessa -Gabrielle sanoi Louisille: "Miksen minä opi tätä?" - -"Siksi, neitini, että teette sen liian hyvin. Te käytätte enemmän -voimaa kuin tarvitaan." - -"Sen kyllä huomaan. Mutta useimmat asiat täytyy tehdä niin hyvin kuin -vaan voi, aivan kaikin voimin." - -"Minä en luule niin. Tuskin useampi kun yksi tahtoisi antaa kaikki -rahansa kerjäläiselle. Sillä seuraavalle ei jäisi mitään, ja mikä -kaikesta pahinta, itse joutuisi kerjäläiseksi." - -"Arvelen niin olevan. Mutta kukaan ei sano meille: 'elkää antako -liian paljo'. Kaikki sanovat: 'anna, jaa omasi, kiellä itsesi'. Tämä -viimeinen käsky kumminkin mahtaa olla aina oikein, herra Louis." - -"Ei, neitini -- eihän mitenkään!" - -Gabrielle katsahti ylös hämmästyneenä noihin kirkkaisiin, nuoriin -kasvoihin edessään. Hän tiesi vallan hyvin miksi Louis aikoi tulla. -Varmasti tämä oli outo oppi -- hänen suustaan. Siksi virkkoikin -Gabrielle lempeästi: - -"Ei Kristuskaan palvellut itseään." - -"Hänen tarkoituksensa ei ollut huvittaa itseään eikä myöskään kieltää -itseään, vaan tehdä Jumalan tahto." - -"Mutta se tahtohan määrää meitä ottamaan ristimme." - -"Ei aina ristiä. Usein se on riemuakin. Herra istuu pöydän päässä ja -kaataa viiniä juhlimista varten. Hän tarjoo meille juomaa ja kiitoksia." - -Nuoren miehen kasvot loistivat, hänen kirkkaat silmänsä kohtasivat -Gabriellen katseen. Niissä oli jotakin, joka vaikutti neitoon melkein -liian voimakkaasti. Hän turvautui jokapäiväiseen puheenaineeseen. - -"Tätini ja pastori, jotka kyllä eivät aina sovi keskenään, ovat -kumminkin yhtämieltä siinä, että pitävät paastoa juhlia parempina. -Arvelen tätini iloitsevan, ettei minulla ole sopivaa juhlimispäivää, -koska kukaan ei tarkkaan tiedä, milloin olen syntynyt tai kastettu. -Mutta isäni vastustaa sitä ja tahtoo välttämättömästi minun -syntymäpäivääni pidettävän ensi sunnuntaina." - -He pysähtyivät kuuntelemaan virttä, jota joukko onnentoivottajia lauloi -Maisonneuven perheen kunniaksi akkunan ulkopuolella. Sitten seurasi -raamatunlukua ja rukouksia, joita johti Beza ja joku pastoreista. -Sitten seurue hajosi, ja de Caulaincourt ja de Marsac saattoivat -Berthelierit heidän kotiinsa. - -Seuraavana sunnuntaina pistettiin pieni käärö Gabriellen käsiin. Siinä -oli norsunluinen, hopeakoristeinen taulu, erään tunnetun italialaisen -taiteilijan ja Geneveen asettuneen uskonpakolaisen mestariteos. - -Hän muisti polttavin kasvoin huomaamattaan kertoneensa Louis de -Marsacille, että tämä päivä oli oleva hänen juhlapäivänsä. Lahjat -olivat siksi harvinaisia esineitä hänelle, ettei hän ollut koskaan -uneksinutkaan saavansa sellaisia. Ja kumminkin ne joskus voivat tulla -kallisarvoisiksikin. - - * * * * * - -Siten kului aika. Sattui tapaus, jolle Geneven ahtaaksikirjoitetussa -aikakirjassa tuskin on riviäkään jätetty, vaan jolla kumminkin oli -ratkaiseva merkitys eräille nuorille henkilöille. Muuanna päivänä -keskitalvella oli P. Pietarin kirkossa juhlallinen jumalanpalvelus. -Rukousten, siunausten ja katumusvirsien jälkeen presbyteri asetti -kätensä kahden nuoren pään päälle, jotka olivat kumartuneet hänen -eteensä syvässä kunnioituksessa. Denis Poquelin ja Louis de Marsac -määrättiin pastoreiksi ja lähetyssaarnaajiksi viemään elämän leipää -synnyinmaahansa Ranskaan. - -Isä Calvin saarnasi hyvin soveltuvasta aineesta: "Katso, minä lähetän -teidät kuten lampaat susien sekaan". Ja täyteen ahdetussa kirkossa oli -useitakin, jotka eivät tahtoneet voida kuulla itkun tähden. Nuorilla -lähetyssaarnaajilla ei ollut sukulaisia siellä. Louis de Marsacin toi -Geneveen pienenä lapsena hänen kauan aikaa sitten kuollut, uskonnon -tähden maanpakoon ajettu, isänsä. Denis Poquelin, samoin ranskalainen -synnyltään, oli vasta hiljattain tullut Lausannesta, missä hän oli -kasvatettu. Mutta noina päivinä kaikki uskovaiset olivat toisilleen -sukulaisia. - -Berthelier ei ollut läsnä, hän oli kieltäytynyt menemästä kirkkoon. -"Ihmisuhrit eivät ole mieleeni", hän sanoi, "yhtä vähän paavin kuin isä -Calvininkaan toimittamat." Claudine kumminkin oli siellä. "Viimeinkin", -hän sanoi, "voin lausua rukouksen näiden kahden viattoman lapsiraukan -puolesta, jotka viskataan tuleen toisten ihmisten syntien puolesta." - -De Caulaincourt oli poissa Savoijassa. Norbert oli mennyt kirkkoon -akademian oppilaiden kanssa, mutta koska oli puolittain juhlapäivä, -palasi hän kotia Berthelierien seurassa. Heidän tultuaan ulos kirkosta -ja saavuttuaan "nousevan auringon kadulle" Claudinen viha, haavoitetun -kyyhkysen raivo, puhkesi vallan harvinaisella tavalla ilmi. - -"Jumala armahtakoon tuota pitkänenäistä, pahapuheista, vääräoppista -saarnaajaa, jolle te kaikki olette myöneet sielunne!" hän sanoi. "Siinä -hän seisoo vapaana ja turvattuna koko Geneve takanaan ja pyytää noita -kahta poikaparkaa lähtemään poltettaviksi vienolla tulella, aivan yhtä -kylmästi kuin minä sanoisin Margaretalle: mene kyökkiin ja tuo minulle -pesuriepu. Jos hän tarkoittaa sitä mitä puhuu marttyriuden kunniasta, -miksei hän itse mene voittamaan sitä?" - -"Sitä samaa minäkin joskus ajattelen", yhtyi Norbert häneen. "En -tahtoisi lähettää häntä Ranskaankaan, vaan ainoastaan Savoijan soille, -minne isäni on mennyt. Voi olla hyvin viisasta, hyvin järkevää istua -täällä ja saarnata meille kaikille. Tiedän kumminkin hänen olevan -kunnon miehen. Näinhän hänen kohtaavan libertinejä tuona muistettavana -päivänä tuomiokirkossa." - -Hunnun takaa, joka verhosi Gabriellen kasvoja, tuli matala, vapiseva -ääni: - -"Kenties se ei ole vaikein paikka minne mennä." - -Norbert erosi Bertheliereistä heidän omalla ovellaan ja käveli sitten -hitaasti Rue Countancelle. Hänen sydämessään oli hiljainen toivo, joka -pian toteutuikin. Hän tapasi de Marsacin, joka tarttui hänen käteensä -ajan tavan mukaan sanoen: - -"Olin sinua etsimässä." - -Norbert aikoi kääntyä ympäri. "Oletan että menet Berthelierien luo?" - -"En. Olen lausunut siellä jäähyväiseni. Etsin sinua. Tule kanssani." - -"Lähtösi on määrätty huomenaamuksi, eikö niin?" - -"Aivan oikein." - -"Minä tahdon saattaa sinua. Salli minun kohdata sinua." - -"Kiitän sinua. Tiesin että olisit siellä. Mutta niin tekevät toisetkin. -Denisillä, vaikka hän on ollut täällä niin lyhyen aikaa, on täällä -myöskin ystäviä." - -Norbert ymmärsi ystävänsä. Louis tarkoitti että tämä olisi heidän -varsinainen jäähyväishetkensä. Heillä oli niin paljo puhumista -toisilleen, ett'eivät pitkään aikaan tahtoneet päästä alkuun. Sitten -Louis yritti antaa Norbertille muutamia neuvoja hänen opinnoittensa -suhteen. - -"Teen mitä voin", Norbert sanoi surullisesti, "mutta tulen vihaamaan -täst'edes koulua. Kaikki hyvä on kaikonnut siitä sinun mukanasi." - -"Oi ei! Sinä voit ajatella minua ja työskennellä minun tähteni." - -"Oh! -- Kun vaan tahtoisit minun tekemään jotakin puolestasi, sinun -itsesi tähden." - -"Kääntykäämme tässä Rue des Chanoinesille. Siellä lyö P. Pietarin -kirkon kello, ja nyt on se hetki, jolloin isä Calvin odottaa minua -sanoakseen 'Jumalan haltuun!' Tahdotko odottaa minua ulkopuolella, -Norbert? En viivy kauan." - -"Kaikesta sydämestäni", sanoi Norbert mieli huojennettuna, sillä hän -oli pelännyt aivan suotta Louisin ehdottavan, että he menisivät sisään -yhdessä. - -Louis koputti ja Norbert kiiruhti pujahtamaan pois näkyvistä, ennenkun -ovi aukaistiin. Hän käveli edestakaisin, mutta hänen kärsivällisyytensä -ei joutunut suureen koetukseen. Ei kestänyt kauvan ennenkun Louis -palasi kirkkaat kasvonsa synkistyneinä ja silmissä kyynelet välkkyen. -Miehet siihen aikaan varoivat paljoa vähemmän kuin nykyään salaamasta -tunteenpurkauksiaan. - -"Mikä sinua vaivaa?" Norbert kysyi osanottavasti. - -"Ei mikään. Kaikki on hyvin. Jos kyyneleet tulevat, tulevat ne -riemusta, riemusta sen johdosta, että minulle on osotettu kunnia tulla -katsotuksi sopivaksi sellaiseen toimeen. Kumminkin on mukana tuskaakin ---. Rakas isäni Jumalassa! Mutta elkäämme enää puhuko siitä. Tule -tuomiokirkon pihalle, siellä on kaikki hiljaista." - -He tekivät niin ja kävelivät hetken edestakaisin äänettöminä. - -Silloin Louis kysäsi äkkiä: "Sanoitko, että minun pitäisi pyytää sinua -tekemään jotakin puolestasi?" - -"Ah, koettele minua." - -"Sinä et tiedä, et ole arvannutkaan, kenen koko Genevessä, koko -maailmassa pidän kaikkein rakkaimpana." - -"Kyllä, sen olen arvannut. Vaikka myönnän, että kummastelen makuasi." - -"Mitä? Sinä kummastelet! Luulin että itsekin pidit häntä arvossa ja -ihailit häntä." - -"Arvossapitäminen ja ihailu eivät vastaa tunnettani. En koko elämässäni -ole peljännyt ketään niin paljon." - -"Peljännyt? -- Häntä, joka on itse lempeys ja hellyys!" - -"Hän voi olla lempeä sinulle, josta hän pitää, vaan ei pahoille -oppilaille kuten minulle. Mutta rakastettava! -- Taivas auttakoon -sinua, Louis, missä ovat sinun silmäsi!" - -"Kenestä sinä puhut?" kysyi Louis, seisattuen hiljaan. - -"Kenestä puhuisin jollen miehestä, jonka ovelta juuri olet palannut? -Tiedän sinun rakastavan häntä siksi paljo, että se minusta tuntuu -kummalta." - -"On olemassa toisenkinlaista rakkautta, joka ei tunnu niin oudolta. Ah, -Norbert, etkö jo ole arvannut? Olethan nähnyt hänet niin usein, ja olet -nähnyt meidät molemmat yhdessä useammin kuin kerran tai kahdesti. Etkö -muista tuota aamua, jolloin kumpikin meistä nousi ennen kukonlaulua -ylös kantamaan hänen koriansa? Emme tosin ole juoneet samasta kupista. -Minä en ole puhunut herra Berthelierin, vielä vähemmän hänen itsensä -kanssa. Sillä katsos, minä menen pois, antamaan henkeni alttiiksi, -ja palaanko minä vai en, se on Jumalan tahdossa. Vaan jos palaan, ja -arvelen että niin tapahtuu, tahdon sitte puhua. -- _Hän arvaa sen_. -Norbert, minä pidän sinua, kuten ritari pitäisi kallista ja rakastettua -toveriaan, nuorena veljenäni, nyt sydämen, kenties myöhemmin -aseittenkin puolesta. Tahdotko tehdä veljen, toverin osan puolestani, -niinkauan kuin olen poissa, palvellen lemmittyäni kaikessa, missä hän -tarvitsee todellista apuasi?" - -Tätä puhetta kuullessaan poika tunsi kuin olisi vahva manner horjunut -hänen jalkainsa alla. Jos hän olisi ollut vanhempi eikä vaan poika, -luonteeltaan puoleksi vielä lapsi, olisi hän huomannut tämän seikan jo -pitkän aikaa sitten. Mutta hänen onnettomuutensa oli, ettei toiselta -puolen hän ollut enää lapsi. Vähintäin hänen omasta mielestään sykki -miehen sydän jo hänen rinnassaan. Hänen kaunis tuulentupansa oli -vavissut kosketuksesta ja hajonnut hänen ympärillään muodottomiksi -raunioiksi. Hetkeen hän ei uneksinutkaan vastausta. Hän ei voinut. - -Louis, joka oli niin paljoa kookkaampi, katseli ystävällisesti, vieläpä -hellästi poikaa vierellään. Hän näki että tämä jostakin syystä oli -vaivattu ja loukattu, mutta hänellä ei ollut vähintäkään aavistusta -mistä syystä. - -"Mikä nuorta toveriani vaivaa?" hän kysyi. "Olenko loukannut sinua, -Norbert, täten puhuttelemalla?" Sillä hän tiesi, että poika ikäistensä -tavalla olisi mielellään kuulunut miesten kirjoihin. - -"Ei, oh ei!" Norbert karkaisi itseään sanoakseen: "Louis, minä tahdon -tehdä sen. Sinä voit luottaa minuun." - -Vielä hetken puheltuaan he erosivat toisistaan de Marsacin asunnon -ovella. Louis piti Norbertia vielä poikana ja oletti, että tämän -äänettömyys ja surullinen katse johtuivat lähenevästä erosta. Hänen -oma sielunsa oli liikutettu aina syvyyksiinsä asti, koska hän jätti -taaksensa niin paljo semmoista, jota hän rakasti. Hän oli myöskin kovin -kiitollinen rakkaudesta, jota kaikilta tahoilta tuli hänen osakseen. -Tämän tunteen täyttämänä hän otti nuoren veikkonsa vahvoihin käsiinsä, -kuten silloin oli tapa miestenkin kesken, syleili häntä hellästi ja -suuteli huulille. - - - - -IX LUKU. - -Onnettomuus ja vetoomus. - - - Sä säästämättä lähetät - Paraasi tyranneja vastaan, - Elämän kylvöö siemennät -- - - Oi, kirkas tähti loistava, - Tunnetko tuskaa taistossa? - - H. Hamilton King. - -Miltei kaikki mitä Norbert jälestäpäin muisti tuosta ikävästä talvesta -oli se, että oli kylmää -- kylmää sisällä ja ulkona. Pimeässä, joka -aamu ennen kuuden lyöntiä, hän nousi työntövuoteeltaan ja nakkasi -päälleen vaatteet, jotka hyvin olisivat voineet olla lämpöisemmätkin. -Sitten hän kiiruhti keittiöön, nautti aamukeitoksensa toisten kanssa -ja sai Calvinin emännältä palan leipää juustoviipaleen kera tahi -kourallisen viikunoita tai rusinoita toiseksi aamiaisekseen, jonka -oppilaat söivät luokalla läksyjään lukiessa. Kirja ja taulu kädessä -hän kiiruhti pimeiden katujen halki vaihtaen koulutoveriensa kanssa -huomautuksia ja tervehdyksiä, joiden piti käydä latinaksi, vaikkakin -sen laatu jätti paljon toivomisen sijaa. Kouluun saavuttuaan hän otti -paikkansa suuressa, tyhjässä, himmeästi valaistussa etusalissa ja -seisoi tai polvistui alkuharjoituksissa, väristen kylmästä ja heitellen -kaipaavia silmäyksiä sille paikalle, jossa Louis de Marsacin tapana oli -ollut seista. Luennoissa ja kertauksissa, jotka sitte seurasivat -- -pääasiassa kreikan ja latinan kielillä, joita erinomaisesti opetettiin --- hän oli vallan tarkkaamaton. Mutta kun hänellä oli hyvä muisti ja -erinomaiset luonnonlahjat, hän aina sattui tietämään tarpeeksi paljon -päästäkseen kokeiden ohi ja välttääkseen rangaistusta. Oli kahden -tunnin väliaika päivällistä ja virkistystä varten, sitten tunti virsien -veisuuta varten, josta hän paljon piti. Kello neljältä kaikki luokat -kokoontuivat isoon saliin, jossa aina kolme oppilasta vuoroonsa lausui -uskontunnustuksen, isämeidänrukouksen ja kymmenen käskysanaa ranskaksi. -Johtaja luki sitten siunauksen ja jokainen meni kotiaan, Norbert sitä -mieluummin jos hänen isänsä sattui olemaan kotosalla. Keskiviikko ja -sunnuntai olivat puolijuhlapäiviä, vaikka Norbertin mielestä edellinen -oli hyvin kalliisti ostettu, koska silloin piti kuunnella pitkää -saarnaa tuomiokirkossa. Enimmän osan loma-ajastaan hän halusta käytti -urheiluihin ja harjoituksiin Plain-palaisissa. Siellä hän saavutti -paljo enemmän kiitosta kuin koulussa. Sillä vaikka ijälleen pieni ja -näköjään hyvin lapsellinen, oli hän väkevä ja näppärä, joten pian oppi -taitavasti käyttämään käsijousta ja kaaripyssyä. - -Jollei hänen isänsä vaikutusta ottanut lukuun (mutta isä oli alinomaan -poissa), oli kaikki tähän aikaan omiaan karkaisemaan häntä. Hän oli -kadottanut ystävän ja toverin, jota hän kunnioitti ja ihaili ja joka -asettumatta ylemmä oli onnistunut pitämään hänet hyvän ja säännöllisen -käytöksen siteissä. Samaan aikaan hän kadotti lempiunelmansa, ainoan -salaisen ja romantillisen säteensä, joka valaisi synkät, autiot -paikat hänen jokapäiväisessä elämässään. Sillä hänelle ei koskaan -johtunut mieleenkään olla petollinen ystävälleen tai kiistellä hänen -kanssaan palkinnosta, jota kumpikin halusi. Louis oli heistä parempi, -ja tietysti paremman piti voittaa. Se oli juuri Norbertinkin onni, -mutta hänen täytyi unohtaa se. Täällä, kylmässä, ikävässä, ilottomassa -Genevessä kääntyi kaikki häntä vastaan. Miten hän sitä vihasikaan! -Kuinka hartaasti hän toivoikaan pääsevänsä takaisin ihanaan Ranskaansa! -Jospa hänen vain tarvitsisi viipyä Genevessä ainoastaan kasvatuksensa -päättääkseen, voisi hän sitte lähteä Parisiin, nähdä kuninkaan ja -hovin, olla läsnä tanssiaisissa ja naamiaisissa, taistella kuninkaan -puolesta ja voittaa kunniaa ja mainetta. No niin -- kukaties jonakin -päivänä! Kuka voi sanoa? - -Kun hänen isänsä oli kotona, oli asianlaita parempi. Hän lohduttihe -sillä ajatuksella, että oli saanut tulla hänen kanssaan Geneveen. -Tavallisesti he kävelivät yhdessä Crêtsissä tai menivät niihin -seurapiireihin, minne Ranskan pakolaiset kokoutuivat, kuullakseen -päivän uutisia protestanttisuuden levenemisestä. Isä mielellään oli -läsnä katselemassa pojan urotöitä Plain-palaisin leikeissä. - -Germain de Caulaincourt oli yksi niistä viidestäkymmenestä -huomatusta Ranskan pakolaisesta, joille tähän aikaan oli myönnetty -kansalais-vapaus Geneven kaupungissa. Hänen työnsä sai suurta -tunnustusta osakseen, ja hän tottui yhä enemmän pitämään ja iloitsemaan -siitä. Se kehitti hänessä voimia ja kykyjä, joista hän ei koskaan ennen -ollut tiennyt. "Jumala tekee minut hedelmälliseksi maanpakolaisuuteni -maassa", hän usein ajatteli kiitollisena. - -Hänen pitkä poissaolonsa varhain keväällä ei ollut hänen pojalleen -mikään iloinen aika. Tähän asti oltiin Norbertia koulussa kohdeltu -pikemmin säälien. Häntä pidettiin nuorempana kuin hän todellisuudessa -olikaan. Mitään vakavia virheitä ei osattu epäilläkään tuossa -hiljaisennäköisessä, tyttömäisen kauniskasvoisessa pojassa löytyvän. -Niinpä hämmästyikin jokainen kun herra de Caulaincourtin "lapsi", kuten -häntä kutsuttiin, joutui melkoisen vakavaan pulaan. Väitellessään -toisen pojan kanssa jo itsessään laittomasta onnenpelistä hän kadotti -malttinsa ja vannoi Jumalan pyhän nimen kautta, jota tapaa hän oli -tottunut kuulemaan Ranskassa liian keveästi käytettävän. Joku sattui -sen kuulemaan ja ilmoitti siitä hänen korttelinsa kymmenysmiehelle ja -hänet kutsuttiin rangaistavaksi, ei kouluun, vaan maistraatin eteen. - -Geneven uusien lakien mukaan sai kehno kiroilija ensi rikoksesta maksaa -pienen sakon ja hänen piti julkisesti anoa rikostaan anteeksi Jumalalta -ja kaupungilta polvistuen ja suudellen maata. Norbert tarjoutui -maksamaan sakon myöden tarkoitusta varten erään koulukirjoistaan, mutta -päättävästi hän kieltäytyi toimittamasta julkista anteeksipyyntöä. -Kuullessaan että uusittu rikos rangaistaisiin päivän vankeudella, -teki hän sen paikalla vannomalla ettei koskaan myöntyisi semmoiseen -nöyryytykseen. Hän sai sen johdosta virua neljäkolmatta pitkää tuntia --- niin, hyvinkin pitkää -- piispanpalatsin pimeässä maanalaisessa -kopissa. Häntä ei olisi vapautettu silloinkaan, koska hänen julkeutensa -oli lisätty rikos, mutta säälistä lapsiparkaa kohtaan, jonka isä -juuri silloin oli hengenvaarassa Savoijassa evankeliumin tähden, niin -kuitenkin tehtiin. Hänet lähetettiin takasin kouluun huomauttaen, että -häntä oli tarkasti pidettävä silmällä. Tämän opettajat tekivätkin ja -ilmoittivat tuloksena havainnoistaan, ettei poika osottanut vähintäkään -halua henkisiin harrastuksiin, että hänen koulutyönsä oli huolimatonta, -että hänen luonteensa oli kiivas ja että hän useammin kuin kerran oli -tapellut ratkaisten vanhalla Geneven tavalla nyrkkivoimalla riitansa. -Tätä tapaa kovasti ahdistettiin uudessa Genevessä. - -Viimein talvi kului ja maa sai kevään kultaisen perinnön. Norbert tunsi -aivan tietämättään vuodenajan vaikutusta. Eräänä kauniina huhtikuun -iltana hän tuli hyppien kotiin koulusta, ikäänkuin pitäen maailman, -vieläpä Genevenkin maailman, jotenkin hyvänä elämisen paikkana. - -Antoine Calvin seisoi ovellaan keskustellen vakavasti kolmen muun -henkilön, pastori Poupinin, Ami Berthelierin ja sinitakkisen -kaupunginlähetin kanssa. Norbert tunsi kylmiä väreitä selkäpiissään, -sillä hänestä tuntui varmalta että juuri hänestä oli puhe. Mitähän -ne nyt taas olivatkaan saaneet ilmi? alkoi hän tiedustella -omaltatunnoltaan, joka ei ollut vallan puhdas. Oliko se hänen -taistelunsa Jean Amblarden kanssa, Ambard-neuvoksen lesken ikkunan -rikkominen, vaiko hänen salaiset kohtauksensa turmeltuneen nuoren -libertinin Ami Perrinin kanssa? Jotakin sellaista se varmaan oli, sillä -kun hän lähestyi katsoi pastori häneen murheellisesti ja Berthelier -ja Antoine Calvin kuiskasivat jotakin toisilleen. He eivät näyttäneet -vihaisilta, vaan surullisilta ja hämmentyneiltä. Hän kuuli Antoine -Calvinin sanovan: - -"Tehkää te se, herra Berthelier, minä en voi." - -Hän kääntyi omaan huoneeseensa. Poupin meni hänen kanssaan ja -lähettiläs poistui. - -"Seuraa minua", sanoi Berthelier Norbertille. - -Tämä totteli kummastellen. Gabrielle oli huoneessa, johon he saapuivat, -mutta poistui isänsä viittauksesta. - -Berthelier nojautui uuninreunustaan ja käänsi kasvonsa pois. - -"Mitä se on, herra?" kysyi Norbert, alkaen ensi kertaa aavistaa jotakin -pahempaa kuin häpeää poikamaisista erhetyksistä. Sitten hän sanoi -äkkinäisen pelon vavistuttamana: "Onko kysymys -- isästäni?" - -"Niin on, poika raukka." - -"Mitä? Oh, mitä?" Norbert kysyi hengittämättä. - -"Se on sitä mikä oli todennäköistä, mitä me pelkäsimme." - -"Eihän hän vain ole kuollut?" - -"Ei, hän on vanki." - -"Ah, siis on toivoa!" - -"En voi sanoa niin. Ole mies, Norbert, ja kohtaa pelotta totuutta. Se -on parasta, eikö niin?" - -Norbertin huulet mutisivat tuskin kuuluvasti: "Kyllä". Sitte hän -karkaisten itseään lisäsi: - -"Mistä sen tiedätte? Kuka teille siitä kertoi? Kenties se ei olekaan -totta." - -Berthelier pudisti päätään. "Muuan 'harmaajalka' Libertiesen toiselta -puolen, mennessään asioilleen Chamberyyn, näki hänet sidottuna hevosen -selässä aseellisten miesten keskellä, jotka kantoivat Lormayeurin -kreivin värejä." - -Epätoivon huuto pääsi Norbertilta. Hän tiesi harhaoppisten kohtalon, -jotka joutuivat Savoijan julman ja kiihkoisan ylimystön käsiin. Hän -tiesi sitäpaitsi Lormayeurin kreivin julmimmaksi ja kiihkoisimmaksi -kaikista. - -Berthelier laski kätensä ystävällisesti hänen olkapäälleen. "Ole -rohkea, poikani. Kestä tämä -- niin kuin Hän sinulta sitä tahtoisi." - -"Minä en voi!" huusi Norbert. "Jos se edes olisi kuolema keskellä -taistelun melskettä, se olisi kaunista ja miehen täytyy pelotta kohdata -sitä! Mutta tämä -- kidutus, maineettomuus -- oh, Jumalani!" Pojan -ääni kohosi intohimoiseksi huudoksi: "Miksi koskaan tulimmekaan tähän -vihattuun paikkaan, josta miehet lähetetään tuommoisille asioille?!" - -"Jumalalla on mielestäni hyvin vähä tekemistä sen suhteen", sanoi -Berthelier katkerasti. "Tämä rintani väsyi avuksihuutamasta tai -syyttämästä Häntä. Sitä ei voida auttaa, mutta kärsiä. Se on ankara -koulutus erittäinkin sinun ikäisellesi nuorukaiselle. Isäsi olisi ylpeä -nähdessään sinun kantavan suruasi kuten kunnon miehen tulee." - -Tuli hetkisen hiljaisuus; sitten Norbert huudahti kärsimättömänä: - -"En tahdo sietää sitä, tahdon oikeutta!" - -"Oikeuttako, poikani? Silloin sinun pitäisi matkata kauvaksi saadaksesi -sitä." - -"Tahdon mennä -- minä vetoon -- rukoilen polvillani huutaen ja itkien." - -"Kehen vetoot? Savoijalaiseenko? Et voi päästä hänen luoksensa. Jos -pääsisitkin, niin hän, semmoinen hän on, hyväksyisi ainoastaan yhden -lunnaan harhaoppisesta -- lunnaan, joka voidaan maksaa vain itsensä -uhraamisella. Isäsi pitäisi sen liian korkeana hintana. Vetoaisitko -neuvostoon tai valtuustoon? Ne ovat yhtä voimattomia kuin mekin." - -"Niitä hallitsee ainoastaan yksi mies." - -"Mutta hänen valtansa lakkaa L'Arven siltaan. Norbert, Norbert! Mitä -sinä tahdot? Minne menet?" Norbert oli kääntynyt nopeasti ympäri, -kiiruhtanut rappusia alas ja oli jo kadulla ennenkun Berthelier oli -päättänyt puheensa. - -Yksi mies on tehnyt kaiken tämän. Hän hallitsee Geneveä ja on -lähettänyt hänen isänsä ulos kärsimään ja kuolemaan. Norbert -lapsellisessa sydämessään uskoi tämän miehen kaikkivaltiaaksi. Hän -oli kohtalo itse, sallimus -- järkähtämätön, voimakas, vastustamaton, -kaikkivoittava kohtalo. Pelastakoon tämä mies nyt hänen isänsä! - -Koko Norbertin pelko häntä kohtaan oli kadonnut. Jos tuo suuri mies -tunti sitten olisi puhunut hänelle, hän olisi tuskin rohjennut vastata. -Nyt Norbert vain halusi katsoa häntä silmästä silmään ja vuodattaa koko -sielunsa hänelle. - -Hän lentämällä riensi alas Rue Cornavinia, yli sillan, pitkin Rue -de La Citetä ja Grande Ruetä aina Rue des Chanoinesille. Hänen -koputukseensa hyvin tunnetulle ovelle vastasi naispalvelija, joka -kertoi jokaisen tietävän, että isä Calvin luennoitsi fransiskanisalissa -jumaluusopin oppilaille. Pari minuuttia sen jälkeen Norbert oli -vanhassa fransiskaniluostarissa tuomiokirkon takana. Ylös ensimäisiä -rappuja yhdelle monipylväisen salin suletuista ovista, jonka takana -Geneven suuri neuvosto tavallisesti istui, hän kiiruhti. Tällä kertaa -innokkaiden äänien ja meluavien keskeytysten siasta tunkeutui kylmä, -tasainen, kiihkoton ääni hänen korviinsa. Hän työnsi ovea hiljaan. Se -antoi perään ja hän astui sisään. - -Jokainen raju ajatus keskeyttää puhuja kuoleutui hänessä -silmänräpäyksessä paikan hengen vaikutuksesta. Suuri sali oli -täyteen sullottuna kuulijoita. Kaikkien kasvot olivat kääntyneet -sen yläpäässä olevaan tuoliin ja sillä istuvaan hentoon, tummaan -olentoon, joka kohotti kätensä ylös ja jonka huulilta virtasivat -elämän ja kuoleman tuomiosanat. Jean Calvin selitti siellä loistavalla -tavallaan ja käyttäen verrattomasti kotoista ranskankieltään oppiaan -"_puhdistumisesta uskon kautta_". Voimakkaille, syvämielisille -miehille, jotka häntä kuuntelivat, tämä oli elämän tai kuoleman -kysymys, ensimäinen kaikista kysymyksistä. "Miten voin minä suoriutua -elävän Jumalan tuomioistuimen edessä?" kysyi jokainen itseltään, ja -jokainen kuuli nyt vastauksen. - -Norbert, vaikkei hän voinut kuunnella, jäi kunnioituksesta -äänettömäksi. Puhuja piti hänet sidottuna kuten koiran, joka vihaa -kahlettaan vaan ei kykene murtamaan sitä, sillä isännän käsi pitelee -sitä. Mutta hänen silmänsä olivat vapaat ja ne siirtyivät esineihin, -joiden kanssa järjellä ei ollut mitään tekemistä. Ikkunalla hänen -lähellään oli iso, harmaa hämähäkki verkkoineen, jossa oli avuton -kärpänen. Ei, sitä hän ei tahtonut katsella, se oli liian hirmuista -katsella. Muuan juuri hänen edessään istuva oppilas oli saanut laajat -hihansa aivan rikki ja ne muistiinpanot, joita hän oli pistellyt -niihin, tippuivat toinen toisensa perästä lattialle. Toisella oli -silmälasit, kuten tuomarilla tai lääkärillä. Miksikähän hänen -kalttaisensa nuori poika sellaisia tarvitsi? Vaan eivät kaikki -olleetkaan nuoria. Tuolla muuan kookas, suuri mies näytti ainakin -neljänkymmenen vanhalta. Täällä yhdellä oli aivan harmaa parta ja -toisella kaljupää, kuten vanhalla Flechierillä, joka opetti latinaa -koulussa. Useimmat kumminkin olivat nuoria miehiä voimiensa paraassa -alussa ja tuoreudessa. Mutta ken oli tuo pieni, punatukkainen mies, -jolla oli niin rohkea katse ja palavat silmät? Hänelle oli annettu -tuoli itse isä Calvinin vieressä, kuten kunniavieraalle. Ah, se oli isä -William Farel, Neufchatelin pastori, nyt vieraana hyvän ystävänsä isä -Calvinin luona. - -Mutta viimeinkin luento loppui. Kaikki nousivat ylös päätösrukoukseen. -Sitte joukko virtasi ulos eri ovista, ei meluten, kuten oppilaat -nykyään tekevät korvatakseen pitkää jännitystä, vaan vakavasti, -miettivästi, ikäänkuin se ääni, jonka he äsken kuulivat, yhä vielä -kaikuisi heidän korvissaan. - -Norbert tunkeutui saliin ja seisoi kiukkuisena kärsimättömyydestä, kun -huomasi täytyvänsä odottaa. Tiheä, innokas joukko tunkeili Calvinin -ympärillä. Jokainen tahtoi osaansa häneltä, joko vastausta kysymykseen, -tervehdyssanaa tai kädenpuristusta. - -"He pidättävät häntä ijankaiken", arveli Norbert. Hän luuli seisovansa -alallaan; kumminkin hän vähitellen läheni, viimein kyllin lähelle -kuullakseen erään pojan, hänen koulutoverinsa, pyytävän isää palavin -sanoin lähettämään hänetkin Ranskaan saarnaamaan Jumalan sanaa. - -"Poikani, olet liian nuori. Kaksi tai ehkä kolme vuotta vielä on -tarpeen sinun valmistukseesi", sanoi kylmä, kiihkoton ääni. - -Vielä sukkela sysäys, ja Norbert oli hajoittanut tungeskelijat, jotka -todella tekivät hänelle tietä. Hän seisoi silmäkkäin isän kanssa, -kasvot kalpeina ja silmät rajusti liekiten. - -"Oi, herra", hän huusi, "elkää lähettäkö häntä! Elkää lähettäkö sen -useampia kuolemaan!" - -Jean Calvin katsoi häneen sanattomalla hämmästyksellä. "Hallitse -itseäsi, nuori mies, ja puhu säädyllisesti", hän sanoi sitte. "Kuka -sinä olet?" - -"Olen Norbert de Caulaincourt, ja isäni viruu savoijalaisessa -vankilassa. Oh, herra, te voitte tehdä kaikkea! Auttakaa häntä, Jumalan -tähden!" - -"Tiedän jo mitä on tapahtunut ja valitan sitä. Minä pidän herra de -Caulaincourtia suuressa arvossa." Nuo kylmästi punnitut sanat putosivat -kuten jääpalaset Norbertin sydämelle. Hän anoi leipää ja Geneven -itsevaltias tarjosi hänelle kiven. Hän seisoi liikkumatta täynnä -katkeraa tuskaa, katsellen noihin värähtämättömiin kasvoihin. Mutta -äkkiä hän näki niissä jotakin, vaikkapa vain varjonkin pilvestä, joka -sai hänet heittäytymään suuren miehen jalkoihin huudahtaen kiihkoisesti: - -"Oi, herrani, säälikää, säästäkää häntä! Sananne on laki -- te teette -mitä tahdotte -- varmaan voitte pelastaa hänet." - -"Olenko minä Jumalan sijassa, voidakseni kuolettaa ja tehdä eläväksi? -Norbert de Caulaincourt, miksi polvistut edessäni? En voi tehdä mitään -tässä asiassa." - -Norbert nousi ylös. Ei ollut hyötyä polvistua tämän miehen edessä. -Sitten hän tuskassaan päästi epätoivoisen sanan, jota tuskin yksikään -mies Genevessä olisi tohtinut lausua. - -"Jos ette ole Jumalan asemassa kuolettaaksenne, miksi siis lähetitte -hänet pois?" - -Hetkeen Calvin ei vastannut. Sitten hän sanoi hyvin tyynesti, aivan -kylmästi: - -"En lähettänyt häntä. Hän meni omasta halustaan, jotta Jumalan tahto -toteutuisi hänen kauttaan ja hänessä. Tee se tahto sinäkin, Norbert de -Caulaincourt, sekä sinun, minun että hänen täytyy kumartua sen edessä. -Muuta emme voi tehdä. Mene kotiin ja rukoile sekä isäsi että itsesi -puolesta!" - -Enempää virkkamatta Norbert kääntyi ja käveli pois. Kylmä, alaston -epäilys piti häntä vallassaan. Isä Calvinista ei ollut hänelle apua -eikä lohdutusta. Mitä tuolle suurelle miehelle merkitsikään hänen -isänsä perikato, hänen oma tuskansa? Kenties saman verran kuin -sotamiesten kaatuminen kapteenille, kenties ei senkään vertaa. - -Kääntyessään surullisena kotiaan päin hän ajatteli: "Onko mitään, jota -voin tehdä?" Mutta ainoa mahdollinen vastaus oli: "Ei mitään." Lähteäkö -Savoijaan toivossa nähdä isäänsä, olisi pelkkää mielettömyyttä. Hänen -täytyi seista siinä, missä hän oli, kärsiä ja kuluttaa sydäntään. - -Siten meni synkkiä päiviä, kunnes ääretön tuska kulutti itse itsensä ja -jonkinlainen uneliaisuus alkoi vallata hänet. - - - - -X LUKU. - -Valon välkähdys. - - - "Lunnaita, liian korkehia vaaditaan". - -Koko Geneve tunsi surua ja osanottoa de Caulaincourtin vuoksi -ja oli tuskainen hänen kohtalostaan. Mutta viimein tämäkin asia -joutui varjoon hyvin tärkeälaatuisten julkisten tapausten tähden. -Libertinipuolue kohotti useiden tappioiden jälkeen yhäkin voimakkaana -ja uskaliaana jälleen päänsä ja vaati ratkaisevaan taisteluun Geneven -omistamisesta. Erikoinen riitakapula, jonka se oli valinnut, oli -kansalaisoikeuksien myöntäminen Ranskan pakolaisille. Pakolaiset olivat -uskonnollisia miehiä ja Calvinin hyviä ystäviä, joka viimemainittu -itsekin oli ranskalainen. Sitten libertinit nostivat huudon "Geneve -geneveläisille", ja koettivat vakuuttaa rahvasta, että kunnianhimoinen -pappi maanmiestensä avulla aikoi saada kaiken vallan omiin käsiinsä, -sortaa vanhat kansalaiset ja hallita yksinvaltiaana. Tämä ainakin -olisi ollut uskottavaa. Mutta "halvemmalle luokalle", erittäinkin -kalastajille ja venemiehille järvellä he kertoivat toisen tarinan. -"Calvin ja hänen ranskalaisensa", he sanoivat, "neuvottelivat Ranskan -kuninkaan kanssa jättääkseen kaupungin hänelle ja ryöstääkseen -siten kansalaisilta heidän ikivanhan vapautensa." Kun muistaa että -Ranskan kuninkaan ensimäinen työ olisi, jos hän saisi kaupungin -valtaansa, polttaa Ranskan pakolaiset aivan jokaisen, ei tämä -kertomus tuntunut kovinkaan todennäköiseltä. Kumminkin sitä uskottiin -siksi paljo, että se sai aikaan hirmuyön, jonka kuluessa katuja -saarsivat aseelliset joukot hillitsemättömiä libertinejä ja jousilla -varustettu kalastajalauma. Nämä huusivat: "Tappakaa, tappakaa! -Kuolema ranskalaisille ja ranskalaisystäville!" Kaikeksi onneksi nämä -pysyivät hiljaan oviensa sisäpuolella, joten meluajat eivät löytäneet -ketään tapettavia. Mutta tämä oli julkinen kapina. Se osotti, että -järjestyksen vihollisia täytyi hillitä viipymättä, muuten uusi Geneve -särkyisi pirstoiksi eikä yhdenkään ihmisen elämä olisi turvassa siellä. -Muutamat libertinien johtajista, ennen muita Philibert Berthelier ja -Ami Perrin, pääsivät pakoon Bernin kanttoniin, mutta Daniel Perrin, -kaksi Comparet-veljestä ja muita vähemmänarvoisia otettiin kiinni ja -suljettiin vankilaan. - -Ami Berthelier piti itsensä erossa koko asiasta. Vaikkakaan ei aivan -samanmielinen uuden hallituksen kanssa, hän oli sitä vielä vähemmän -omien heimolaistensa kanssa, joiden tarkoitukset, jos onnistuisivat, -hänen mielestään johtaisivat täydelliseen laittomuuteen. Kumminkin -puoluevimman kohotessa niin korkealle hän tuskin voi toivoa nimeänsä -vapaaksi epäluulosta. Häntä ei olisi hämmästyttänyt millään hetkellä, -vaikka hänet otettaisiin kiini jostakin syystä ja sijoitettaisiin -vankilaan. - -Kun Norbertilla ei ollut mitään muuta tekemistä, oli hän palannut -kouluun. Hän sanoi itsekseen, että hänen oli siellä yhtä hyvä tai huono -olla kuin missä muualla tahansa. On totta ettei hän paljoa tehnyt, -mutta enempää ei hän ollut tehnyt koskaan ennenkään. Tähän aikaan -kaikki viranomaiset alkaen rehtorista hänen luokkansa järjestysmieheen -asti olivat hyvin lempeitä häntä kohtaan. He tiesivät hänen sielunsa -katkeruuden. Päivät kuluivat hitaasti. Viimein eräänä toukokuun iltana -tullessaan ulos koulusta hän huomasi tavattoman väenkokouksen kadulla. -Kaikki katselivat komeata ratsumiestä, jolla oli torvi vyötäisillä ja -valkeakilpinen sauva kiinnitetty jalustimeen. - -Norbert katsoi miestä koska muutkin katsoivat, mutta ilman -mielenkiintoa, kunnes joku huomautti "lormayeurilainen". - -"Mitä sanotte?" hän huudahti nyt hyvinkin innokkaasti. - -"Katsoppas nauhaa hänen hatussaan! Rautatammi on Savoijan, -genistakanerva Lormayeurin kreivien merkkejä. Se tarkoittaa, että hän -on lähettiläs ja tuo uutisia. Seuratkaamme häntä kaupungintalolle ja -kuulkaamme!" - -Sinne saavuttuaan he kuulivat, että pieni neuvosto oli paraillaan -istumassa (tavaton asia ehtoopäivällä) ja että torvensoittaja -laskettiin oitis puheille. - -Useita käsiä ojennettiin vastaanottamaan hänen ohjaksiaan, kun hän -heitti ne alas, mutta Norbert tapasi ne ensin. - -"Suokaa anteeksi herrani", sanoi hän, "tunnetteko te isääni, herra de -Caulaincourtia, joka on vankinanne?" - -"Oh, kyllä, nuori herraseni. Juuri hänen lunnaittensa johdosta olen nyt -täällä." - -Norbertin sydän pamppaili rinnassa. Äkkinäisellä riemulla hän huusi: - -"Ja miten hän voi?" Mutta vastaukseen ei miehellä ollut aikaa. -Jo kiirehti neuvoston lähetti torvensoittajaa sisään ja pyysi -lähelläseisovien huolehtimaan hänen hevosestaan. - -Norbert oli kumminkin kuullut kyllin. Sana "lunnas" kaikui hänen -korvissaan mitä suloisimmalta säveleeltä. Se tarkoitti vapaaksipääsyn -mahdollisuutta. Se tarkoitti lisäksi parempaa ja kunniallisempaa -kohtelua, joka ennemmin tulee sotavangin kuin tuomitun harhaoppisen -osaksi. - -Totta -- mutta takana oli kysymys: Mistä tulee lunnaat? Se voisi tulla -ja luultavasti tulisikin hyvinkin vaikeaksi kysymykseksi. Mutta se ei -huolettanut häntä. - -Toinen virkamies tuli ulos, kirjuri silmälaseineen ja kynä korvan -takana. - -"Viekää tämä hevonen 'Villin miehen ravintolaan'", hän sanoi. "Sen -omistaja tulee oitis perässä." - -Norbert kiiruhti kirjurin luo kysellen innokkaasti, saadakseen -oikopäätä tiedon. - -"Olen vannotettu. En voi sanoa mitään. Saatte tietää kaikki oikealla -ajallaan." - -"Tule pois, Norbert", sanoi kaksi muuta poikaa. "Ei ole syytä odottaa. -Voimme kylmetyttää jalkamme odottaessamme täällä tuntikausia kunnes -neuvosto näkee soveliaaksi lopettaa!" Norbert kumminkin yhä viipyi, -kykenemättä tempaamaan itseään pois paikalta. - -Noin puolen tunnin perästä kirjuri tuli jälleen esiin. Nähdessään -Norbertin odottavan ovella hän sanoi: - -"Luulen että asut lähellä herra Ami Berthelierin asuntoa. Tahdotko -mennä noutamaan hänet?" - -"Mielelläni", huudahti Norbert innokkaasti. "Onko hänelle kirjettä? -Saanko viedä sen?" - -"Ei; mutta tuo hänet tänne niin nopeasti kun voit." - -Norbert kiiti Rue Cornavinille ja toimitti hengästyneenä asiansa. - -"Oh, herra, joutukaa!" hän sanoi. "Isältäni on uutisia." - -Kutsumus pienen neuvoston puolelta ei itse asiassa olisi hämmästyttänyt -Berthelieriä, joka koko ajan kuten tiedämme odotti, että hänet -julistettaisiin yhteiskunnan viholliseksi. Kutsumus Lormayeurin -lähettilään tulon johdosta -- mitä se mahtoikaan merkitä? Mutta oli -asianlaita miten tahansa, hänen piti toimia parhaansa mukaan ja -osottaa tarpeellista kunnioitusta kaupungin neuvostolle. Siksi hän -pani hienosta verasta tehdyn virkaviitan päällensä, otti nahkoitetun -päähineen ja ripusti sivulleen vanhanaikaisen miekan, jota hän ei -koskaan ollut tilaisuudessa käyttämään. - -"Minä tulen mukaan", sanoi Norbert hänelle. - -Hyvin vaivaloisesti innokas poika sovellutti käyntinsä ramman miehen -hitaisiin askeleihin. Hänestä aika tuntui loppumattomalta ennenkun -he saapuivat saliin. Siellä hänelle sanottiin, että hän saisi mennä -kotiinsa. Tätä hän ei kumminkaan tehnyt. Berthelier joudutettiin heti -paikalla noiden kahdenkymmenen viiden luo. - -Hän kumarsi, poisti päähineensä ja seisoi heidän edessään kunnioittaen -ääneti odottaen alkua. - -Siellä suuren pöydän luona, joka oli verhottu vihreällä veralla, -istui neljä neuvosta ynnä muut jäsenet, jotka kaikki hän hyvin tunsi -näöltä ja nimeltä. Heillä oli hatut päässä. Muuten olivat he puetut -yksinkertaisiin ja kohtuullisiin, mutta hienosta kankaasta tehtyihin -pukuihin. Jokaisella neuvosmiehellä oli musta virkasauvansa edessään -pöydällä. He näyttivät kunniallisilta, mutta kovilta ja ankarilta, -kentiesi ahdasmielisiltäkin miehiltä. Berthelierin mieleen sukelsi -hänen odottaessaan ajatus, että hänen nuoruuden unelmansa oli ollut -juuri tällainen. Tällaisten miesten tulisi hallita Geneveä ylpeän -herttuan ja kevytmielisen ruhtinaspiispan asemasta. Hänen unelmansa oli -toteutunut. Mutta oliko Geneve siltä sen parempi? - -"Istukaa, herra Berthelier", sanoi ensimäinen neuvos, kääntyen hänen -puoleensa näillä harvinaisen kohteliailla sanoilla. - -"Tämä on parempi alku kuin odotinkaan", ajatteli Berthelier, kun hän -otti vastaan tarjotun istuimen. - -"Olemme lähettäneet noutamaan teidät", jatkoi neuvos, jonka nimi oli -Amblarde Corne, "syystä että olemme juuri nyt saaneet sanomia kreivi -Lormayeurilta." - -Berthelier näytti hämmästyneeltä. - -"Kirjuri selittää asian", lausui neuvos. - -Eräs kirjurin vaippaan puettu henkilö nousi pystyyn pöydän päästä -ja alkoi lukea. "Philip Manuel Joseph Jumalan armosta Lormayeurin -kreivi --", siten alkoi kirje, jonka ylpeä savoijalainen oli alentunut -lähettämään Geneven harhaoppisille. Seurasi sitten joukko arvonimiä -sekä lyhyt osotus "Noille Genevessä", aivan kuin olisi etsitty kaikkein -yksinkertaisinta kohteliaisuusmuotoa. Mutta seuraavat sanat olivat -hyvin jännittävät. Kreivi suvaitsi ilmoittaa geneveläisille, että -hänellä oli hallussaan eräs Germain de Caulaincourt, ranskalainen -synnyltään mutta Geneven kansalainen. Tämä väärään ohjattu henkilö oli -tavattu kreivin alueelta levittämässä vääriä oppeja, asettaen siten -itsensä julkiselle rangaistukselle alttiiksi. Kaksi muuta Genevessä -syntynyttä henkilöä oli sitäpaitsi kreivin vankilassa, nimittäin -eräs Jacques de Maisonneuve eli Baudichon, jonka arveltiin olevan -tämän kunnianarvoisen suvun nuorempaa haaraa, ynnä Jean Ardenot, -hatuntekijäin ammattikunnan jäsen. Nämä myöskin ollen harhaoppisia -olisivat ansainneet lyhyen tuomion. Mutta kreivi armossaan oli -halukas kohtelemaan kaikkia näitä sotavankeina ja tarjoamaan heidät -lunastettaviksi ja vaihdettaviksi. - -Tässä kirjuri pysähtyi, ja Berthelier ihastuneena ei voinut olla -sanomatta: - -"Hyvä! Tahdomme maksaa viimeiseen ropoon asti, ja niin tahtovat kaikki -ranskalaiset herra de Caulaincourtin puolesta. Maisonneuve pitää kai -sukulaisestaan huolta ja hatuntekijä saa kääntyä tovereihinsa." - -"Kärsivällisyyttä, ystäväni", ensimäinen neuvos sanoi totisena. "Rahaa -ei siellä haluta. Herra kirjuri, lukekaa edelleen!" - -Kirjuri kumarsi. "Nykyään on", hän jatkoi, "nykyään on kaupungissanne -nuori nainen, kreivin sukulainen, jonka hänen ylhäisyytensä haluaa -saada" -- tässä Berthelier äkkiä kohotti päätään katsahtaen kirjuriin -nähtävästi hämillään -- "haluaa saada takaisin", hän toisti. Sitten -suoristaen itseään hän jatkoi: "Koska hän on tämän neidon holhooja -oikeuden mukaan, pitäisi hänen saada tämä hoitoonsa, voidakseen -kasvattaa häntä sopivasti ja arvonmukaisella tavalla ja asettaakseen -hänet niitten tiluksien omistajaksi, jotka oikeuden mukaan kuuluvat -hänelle." Seurasi paljo muita asioita puettuna komeasointuisiin -sanoihin. Mutta kaiken tarkoitus oli hyvin selvää. "Antakaa nuori -nainen minulle, ja te saatte kolme harhaoppistanne ehjinä ja terveinä. -Tarjoan teille Germain de Caulaincourtin, Jacques de Maisonneuven ja -Jean Ardenotin vaihdoksi neiti Castellarista, joka keskuudessanne on -tunnettu nimellä Gabrielle Berthelier." - -Ami Berthelier ei puhunut sanaakaan, ei huudahtanutkaan, mutta hän -näytti siltä mikä hän todellisuudessa olikin -- sydämeen haavoitetulta -mieheltä. - -Muuan neuvoksista, joka istuimeltaan voi nähdä hänen kasvonsa, sanoi -sääliväisesti: - -"Emme päätä mitään hätäisesti. Tämä juttu on tutkittava." - -"Ja vaikka niin olisikin laita", sanoi toinen, "mistä voi kreivi tietää -vaikka pistämme hänelle jonkun talonpoikastytön. Me saamme miehemme -takaisin ja nauramme hänelle vasten kasvoja?" - -"Geneven miehet toimivat kunniallisesti", sanoi ensimäinen neuvos -äänessä syvä moite. "Ja tietysti kreivi pitää huolen sopivista -varovaisuuskeinoista. Jatkakaa, herra kirjuri!" - -Loppu kreivin kirjeestä, koristettuna suurella sanatulvalla ja -kaunopuheliaisuudella, sisälsi seuraavat tiedonannot: Lapsen, Olive -de Castellarin, varasti sen vanhemmilta paholaisen johdatuksesta -ja erään roistomaisen sukulaisen toimesta, joka toivoi perivänsä -omaisuuden jos nämä kuolisivat lapsettomina, sen oma imettäjä. Tämä, -nimeltään Josefine Mendol, antoi lapsen sitten parempaan talteen -sisarelleen, hyvinvoivan talonpojan Robinetin vaimolle. Hän sai nämä -Robinetit tulemaan Geneveen, missä asuivat eräässä esikaupungin -talossa, jonka asukkaansa olivat hävittäneet peljäten savoijalaisten -hyökkäystä. Hän kadotti Robinetit ynnä lapsen näkyvistään sen jälkeen, -eikä kuullut ennenkun pitkän ajan perästä, että he molemmat olivat -kuolleet kulkutautiin, mutta että lapsi oli elossa ja että muuan -Geneven kansalainen oli ottanut sen omakseen. Kuolinvuoteellaan -omantunnonvaivojen ahdistamana hän oli kertonut kaikki nämä asiat -ripittäjälleen, velvoittaen hänen tekemään ne tunnetuiksi lapsen -sukulaisille. - -"Kaunis juttu tämä!" sanoi toinen neuvos, jonka nimi oli Bonna. "Mutta -kysyn teiltä, miten on todistettu että se kansalainen, joka otti lapsen -omakseen, oli juuri herra Ami Berthelier, joka nyt on tässä edessämme -saapuvilla?" - -"Tässä on enemmän", sanoi kirjuri, joka oli huolella tutkinut paperia -toivotellen, että ruhtinas olisi käyttänyt taitavampaa kirjuria sekä -vähemmän sotkenut kirjoitustapaa savoijankielisillä omituisuuksilla. -"Antakaa kuulua sen kokonaisuudessaan", sanoi ensimäinen neuvos. - -"Muutamia kuukausia sitten", kirjuri pitkitti, "eräs Castellarin suvun -vanha palvelija, tietämättä näistä asioista, sattui olemaan kaupungissa -suojelijat mukanaan omilla asioillaan. Hän näki tämän nuoren naisen ja -hämmästyi hänen näköisyyttään äitiinsä, jonka hän vallan hyvin muisti, -vaikkakin tämä oli kuollut kauan sitten. Kyseltyään kaupunkilaisilta, -hän kuuli neidon olevan herra Ami Berthelierin ottotytär. Siinä ei -vielä ole kaikki. Petollinen imettäjä ei tahtonut -- kuten näkyy -- -kaikkia merkkejä lapsen syntyperästä hävittää. Mikä kummallisempaa -hänenlaiselleen alemman luokan naiselle, hän osasi lukea ja kirjoittaa, -opittuaan nämä taidot rouva de Castellarilta. Hän kirjoitti lapsen -todellisen nimen hänen vanhempiensa aseman ja arvon, sulkien sanotun -kirjoituksen pieneen kukkaroon, jonka ripusti lapsen kaulaan ikäänkuin -koristeeksi." Kirjuri laski paperin pöydälle ja otti pois silmälasinsa. - -"Herra Berthelier", kysyi ensimäinen neuvos hyvin kohteliaasti, "onko -teillä mitään tietoa tästä paperista?" - -Berthelier selvitteli ääntään; mutta se oli yhä karkea ja kaikui -hänestä itsestäänkin jotenkin oudolta. - -"Minä tunnen sen", hän sanoi, "se oli hukassa, luuloni mukaan -hävitetty. Mutta joku viikko sitten löysin sen jälleen. Sen sisältö on -aivan kuin yllä luettu". Viime sanat olivat sortunutta kuiskausta. - -"Teidän täytyy huomata, herra Berthelier", virkkoi Amblarde Corne -vakavasti, "ettei meillä ole valitsemisen varaa. Meidän täytyy -luovuttaa hänet." - -"Ei se ole niinkään huonosti kun voisi olla", eräs neuvoston jäsen -huomautti. "Neito joutuu sukulaistensa ja ystäviensä huomaan. Kenties -saa kauniit perinnöt." - -"Mutta te unhotatte", sanoi kolmas neuvos Aubert, tunnettu kyvykkääksi -apteekkariksi ja kiivaaksi protestantiksi. "Te unhotatte, että siten -jätämme lapsiraukan sielun kuoleman vaaroihin. He tekevät hänestä -paavilaisen." - -"Suvaitkaa kuulla, herrani", sanoi kirjuri, "tässä on jonkinlainen -jälkikirjoitus, jota en ole ennen huomannut." - -"Lukekaa se", sanoivat useat äänet yht'aikaa. - -"Kreivi on armossaan suvainnut ottaa mietittäväkseen sen surettavan -asianhaaran, että nuori neiti ilman omaa syytään on tähän asti opetettu -ja kasvatettu turmiollisissa opeissa" -- niin hän sanoo, herrani; -olen pakotettu lukemaan hänen sanansa kuten ne ovat kirjoitetut -- -"turmiollisissa, niin sanotuissa reformeeratuissa opeissa. Hän haluaa -vakuuttaa lapsen nykyisille holhoojille, ettei mitään rajoituksia -neidille aseteta uskonnon asioissa. Myöskin hän kiittää näitä -hyväntahtoisuudestaan neitiä kohtaan ja katsoo olevansa velvoitettu -korvaamaan sen sopivassa tilaisuudessa." - -"Kauniita sanoja!" sanoi Aubert. "Kuinka paljo niihin voi luottaa?" - -"Jos teidän korkea-arvoisuutenne sallivat, niin olisi minulla jotakin -sanottavaa." Puhuja oli pieni, vähäpätöisen näköinen, kierosilmäinen -mies. Mutta hänellä oli jonkin verran arvoa kaupungissa. Hän oli -neuvoston jäsen ja sitäpaitsi ompelijain kunniallisen ammattikunnan -vanhin. "Tunnen Lormayeurin kreivin erittäin hyvin. Voinpa hyvinkin -sanoa lausetavan mukaan: 'Olen mitannut hänet'." - -"Enemmän kuin yhdellä tavalla, herra Pradel", sanoi nuorin neuvoksista, -ja yksi ja toinen vakava katse hilpeni hiukan. Pradelin ammattimaine -ulottui Savoijaan asti. Hän oli useamman kuin kerran sopivan turvan -suojassa käynyt Lormayeurin linnassa, asettaakseen taitonsa sen -omistajan palvelukseen. - -"Tunnen kreivin", hän alkoi uudelleen. "Hän on kuten kaikki muutkin -ylimykset -- itse ensin, paavi toiseksi, tiluksien ruhtinas kolmanneksi -ja lopuksi kuka hyvänsä. Kun sanon 'itse', tarkoitan kultaa ja -maita hänelle itselleen. Siihen katsoen on tämäkin asia pohjaltaan -saman luonteinen. Hän tahtoo neidon käsiinsä johonkin tarkoitukseen -saadakseen hänen omaisuutensa omaan verkkoonsa. Saavutettuaan sen, hän -ei ole piittaava ollenkaan tytöstä tai hänen uskonnostaan." - -Syntyi äänettömyys. Sitten sanoi neuvos Corne vakavasti. -"Velvollisuutemme on selvä. Asia on kumminkin äänestettävä tavan mukaan -oikeassa järjestyksessä. Herra Bonna, kunnioitettu toveri, mitä te -sanotte?" - -Neuvos Bonnan ajatus oli valmis, kuten jokaisen toisista. Mutta hän ei -voinut antaa ääntään, Berthelierin tuskainen katse kiinnitettynä hänen -kasvoihinsa. - -"Vartoon", hän sanoi, "kunnes herra Berthelieriä on pyydetty siirtymään -salista." - -Enempää odottamatta Berthelier nousi äänetönnä ja vetäytyi etukamariin. -Neuvos Bonna oli oikeassa. Ei kenkään saisi olla läsnä kun äänestetään -hänen omasta kuolemantuomiostaan. Ami meni akkunan luo, nojautui -sitä vastaan ja katseli ulos kadulle. Tuskan tunteet kulkivat hänen -mielessään, jommoisia hän ei ollut tuntenut pitkiin aikoihin eikä -arvellut enää tuntevansa. Kielet, jotka tuntuivat katkenneilta ijäksi -siinä myrskyssä, joka mursi hänen nuoruutensa, väreilivät nyt hirveästä -tuskasta. Vielä kerran hän oli joutunut rakastamaan. Ja kyky rakastaa -on samalla kyky kärsiä. Nyt tuo lapsi, joka oli hänen lapsensa kaikilla -siteillä ja oikeuksilla paitsi syntyperän, menisi pois häneltä ja -menisi ijäksi! Jos se vaan tulisi hyväksi Gabriellelle voisi hän sen -kestää. Mutta että hän, tuo Geneven lapsi, tuon uuden uskon -- jolla -oli semmoinen salaperäinen voima temmata ja pitää sielut, joihin se -koski -- kasvatti viskattaisiin julmien paavilaisten joukon keskelle ---, se ajatus oli sietämätöntä! Lilja okaiden keskellä! -- Hänet -revittäisiin ja kiusattaisiin, kukatiesi kuoletettaisiinkin heidän -joukossaan. Ei, sitä ei hän salli! Hän kieltäytyy luovuttamasta lastaan -ja kärsii seuraukset. Hän tahtoo uhmata neuvostoa, valtuustoa, koko -kaupunkia; -- mitä huolii hän niistä! - -Ah! Mutta sitten --. Takana olivat nuo miehet, joista hän piti. -Tahtoiko hän, jos voisikaan, heittää jalon ystävänsä de Caulaincourtin, -puhumattakaan toisesta kahdesta, hitaaseen kidutuskuolemaan? Rakkaus -häntä kohtaan, kaikilla oikeuden ja kohtuuden siteillä vahvistettuna, -kuohui jälleen hänen sydämessään ja epäsi ajatuksenkin siitä. -Mahdotonta on hylätä hänet. Ja kumminkin! -- Oh, aivan mahdotonta -on myöntyä tuohon toiseen ehtoon! Hän tunsi olevansa kuin villipeto -verkossa, kykenemätön taistelemaan, kykenemätön liikkumaan. Hän voi -ainoastaan kärsiä. - -Kirjuri seisoi ovella. "Herra Berthelier, kunnianarvoinen neuvosto -haluaa teitä tulemaan saapuville." - -Hän totteli ja seisoi neuvoston edessä kuten mies, joka odottaa -kuolemantuomiotaan. - -Ensimäinen neuvos puhutteli häntä lempeällä, kohteliaalla äänellä. -"Teidän täytyy huomata itsekin, kunnioitettava herra Berthelier, ettei -teille ole jätetty valitsemisen sijaakaan tässä asiassa. Nämä kolme -arvoisaa kansalaista ovat pelastettavat. Siksi hyväksymme Lormayeurin -kreivin ehdot. Ja koska he epäilemättä kituvat hänen vankilassaan -kaiken tämän aikaa kurjan niukalla leivällä ja vedellä, on yksimielinen -ajatuksemme, että mitä on tehtävä, se on tehtävä pian. Sentähden me -vaadimme teiltä, valanne ja kansalaisvelvollisuutenne perusteella, -että pidätte tämän neidon, tunnettu nimellä Gabrielle Berthelier, -valmiina kolmessa päivässä rehellisesti vaihdettavaksi Germain de -Caulaincourtiin, Jacques Baudichoniin ja Jean Ardenothon. Pyydän -teitä, herra Berthelier, että jos teillä on jotakin sanomista, puhukaa -vapaasti. Tahdomme kuulla teitä kaikella suosiolla." - -"Minulla ei ole mitään sanottavaa. Tottelen arvoisaa neuvostoa", sanoi -Berthelier murtuneena. Hän kääntyi mennäkseen. Sitten, muistaen että -nämä miehet edustivat Geneveä, kääntyi hän jälleen ja kumarsi, astuen -sitte ulos. - -Ovella Norbert juoksi hänen luokseen vaatien uutisia. - -"Isäsi on pelastettu", sanoi Berthelier. - -"Mutta miten -- miten? Kertokaa minulle kaikki!" huusi Norbert. "Onko -se tapahtunut lunnaitten avulla?" - -"Kyllä, kalliilla lunnaalla." - -"Kuinka paljo?" - -"Elä kysy minulta enempää. Pyydän vielä, että annat minun mennä kotiin -yksin." - -Hän viittasi pojan pois, joka olisi tahtonut ojentaa hänelle -käsivartensa ja joka nyt jäi seisomaan paikalleen, mieli täynnä iloa ja -kauhistusta, vanhuksen raskaasti ja vaivaloisesti kompuroidessa katua -alaspäin. - - - - -XI LUKU. - -Onko missään apua? - - - Se mulle raudanlujan tahdon tuo - Poveeni aina, - Ja tähdet kirkkaat, kiihkottomat luo -- - Tuo taivaan laina. - - Longfellow. - -Sinä yönä Berthelierin talossa ei yksikään silmä ummistunut uneen. -Sen pitkinä tunteina neljä sydäntä kamppaili kipeänä taistellen -ja rukoillen yksinäisyydessä Jumalan kanssa. Aamu ei tuonut iloa. -Kumminkin kukin saavutti vähäsen lepoa, joka suurissa kärsimyksissä -joskus tulee tuskan jälkeen riemun sijasta. - -Claudinella ja Margaretalla oli sama ajatus. Kumpikin päätti mennä -lapsen kanssa muukalaisten maalle; Margareta sen vuoksi, että oli -hoitanut Gabriellea, Claudine, arvellen ettei hänen katolilaisena -tarvinnut peljätä savoijalaisia, toivoi voivansa tasoittaa Gabriellen -elämänpolkua. - -Berthelierin lohdutus oli paljoa vähäisempi kuin heidän. "Kun ei ole -jälellä mitään, miksi siis elää", hän ajatteli, "mies voi aina kuolla". -Miksi ei? Kuka voisi moittia häntä, jos hän vaan huolehti soveliaan -toimeentulon sisarelleen ja vanhalle palvelijalleen? Olihan hän vapaa -erkanemaan milloin vain tahtoi tästä uudesta Genevestä, johon hänellä -ei ollut mitään osaa. Se oli samaa, jota jokainen vanhan ajan mies, -joita hän ihaili ja halusi jäljitellä, olisi tehnyt hänen asemassaan. - -Niinkuin sopikin, tuli voimakkain lohdutus kipeimmälle sydämelle. Ollen -Geneven lapsi, reformatsionin kasvatti, oli Gabrielle sydämestään -kiintynyt kotiinsa. Kaikki, jotka hän tunsi olivat siellä, tai olivat -olleet. Ensin isku, tullen niin äkkiä ja outona, tyrmistytti hänet, -mutta liiankin pian palasi kyky tuntea sen koko katkeruutta. Onneksi -yksi huojennus oli hänellä. Kun ensimäinen huumaava isku oli ohi, voi -hän itkeä. Ensin hän itki kiivaasti ja kiihkoisasti, sitten hillityllä, -hiljaisella tavalla; hiljaa Claudinen tähden, jonka vuodekumppani hän -oli. - -Viimein seurasi pitkää itkua kyyneletön väsymys ja unentapainen -horrostila saavutti hänet. Louis de Marsac oli seisovinaan hänen -vieressään pitäen kädessään niin sanottua "huilua" eli pitkää hoikkaa -lasia täynnä viiniä. "Neiti", hän sanoi, "tahdotteko juoda tästä -lasista kanssani?" Siten tavallisesti kosittiin vanhassa Genevessä. -Mutta nämä kaksi, jotka tunsivat toistensa sydämet, eivät olleet -vaihtaneet kihlauslupausta. Unessaan hän vastasi varmasti "tahdon", -ja ojensi kätensä ottaakseen lasia. Liike herätti hänet. Hän toipui -ja tunsi ettei tarjottu malja ollut maallista viiniä, vaan väkevää, -voimakasta marttyyriviiniä. Hänet valtasi suuri kunnioitus ja yhtäaikaa -suuri rauha. Hänelle tuli voima, joka täytti hänen toiveensa. - -Oli jo aamu. Hän nousi ylös, pesi silmänsä, pukeutui äänetönnä, ettei -herättäisi nukkuvaa Claudinea, ja meni sitte toiseen huoneeseen. Siellä -oli jo Berthelier ja Margareta, keskustellen vakavasti keskenään. - -"Teidän pitää sallia minun seurata häntä, taikka sydämeni pakahtuu", -pyysi vanha palvelija laskien kätensä herransa käsivarrelle. - -"Vaikkakin sydämmenne halkeaisi, en voi", oli vastaus. "Annan teille -kuukauden mietinnön aikaa. Ei sovi että saatatte itsenne vaaraan ja -lapsiparan epäluulon alaiseksi. Eivätkö nämä savoijalaiset ole kylliksi -syöksemään häntä turmioon, vieläkö siihen tarvitaan teidänlainen -tulisen kuuma kalvinisti?" Sitten hän lisäsi lempeämmästi: "Uskothan -sinä rukouksiin. Rukoile hänen puolestaan. Se on kaikki mitä voit -tehdä." - -Silloin Gabrielle seisoi heidän edessään kalpeana ja väsyneenä. Mutta -aamutervehdykset hän lausui varmasti suudellen isää ja hymyillen -Margaretalle heikosti ja kostein silmin. Tämä käänsi kasvonsa pois ja -jätti hiljakseen huoneen. - -"Isä", hän sanoi istuen tämän viereen, "ette saa surra liian paljo -tämän vuoksi." - -Ami karkaisi itsensä puhuakseen rohkaisevasti Gabriellelle. - -"Tiedän että he tulevat olemaan ystävällisiä sinulle. Sinä tulet -rikkaaksi, kunnioitetuksi ja rakastetuksi; -- vaikka luulen ettet -koskaan niin rakastetuksi kuin täällä. Margareta raukka on rukoillut -saadakseen seurata sinua. Mutta on parasta, niin kovalta kuin se -tuntuukin, että menet yksin." - -"En mene yksin, isäni. Menivätkö ne yksin, jotka matkustivat Ranskaan -saarnaamaan evankeliumia?" - -"Lapsi, tunnen ajatuksesi ja olen iloinen että se lohduttaa sinua. -Mutta, Gabrielle, tuossa katolisessa maassa sinun pitää olla hyvin -viisas, hyvin varova. Pidä tarkka vaari sanoistasi, teoistasi ja -ajatuksistasikin. Muista käskyä: 'Olkaa viisaat kuten käärmeet'." - -"Elkää pelätkö. En tahdo etsiä marttyyriutta. Jos on valittavissa -erilaisia kotiin vieviä teitä, niin luonnollisesti valitsen huokeimman." - -Berthelieristä nämä sanat tuntuivat vakuuttavilta. Hän ei tuntenut -Gabriellen uskonnollisen vakaumuksen syvyyttä eikä kiihkeyttä, ja -siksi hän toivoi tämän taipuvan olosuhteisiin, kuten hänen ajatuksensa -mukaan oli aivan luvallista tehdä. Ami oli hyvin iloinen, että hän oli -Gabriellen lapsena asettanut sisarensa hoitoon. - -"Päästä kotiin on se mitä kukin haluaa", hän jatkoi. "Arvelen pääseväni -sinne pian." - -"Pieni tyttöni, mitä tahdot sanoa?" - -"Se on sitä laatua, etten voi tehdä sitä aivan selväksi teille enkä -kenellekään muille. En kumminkaan luule, että Jumala tahtoo jättää -minut vieraaseen maahan. Hän tietää etten voisi kestää sitä. Jos Hän -tahtoo minun kuolemaan puolestaan monen muun tytön, naisen ja miehen -tavalla, on Hän vahvistava minua. Kumminkaan en luule että se vie -siihen asti. Hänellä on toisia teitä. Tunnen ettei mikään muu käsi -kosketa minuun kuin Hänen omansa, ja se ei vahingoita. On sitten vielä -olemassa koti, vielä parempi kuin Geneve. Myöskin te, isä, olette -saapuva sinne ennen pitkää." - -"Niin, lapseni, ennen pitkää", sanoi Berthelier hyvin liikutettuna. -Syntyi äänettömyys, sillä hän ei tahtonut sanallakaan himmentää lapsen -yksinkertaista uskoa. Viimein hän jälleen virkkoi: "Sano minulle, -voinko ehkä tehdä mitään sinun puolestasi, Gabrielle." - -"Meillä on vielä kaksi päivää jälellä, isäni. Tahdon valita lahjoja -ystäville ja naapureille ja sanoa heille kaikille hyvästit. Teidän -pitää saada pieni ranskalainen testamenttini. Itse luonnollisesti otan -raamattuni. Täti Claudinelle ja Margaretalle minun täytyy jotakin -ajatella. Niin -- ja isä, vielä yksi asia!" - -"Mikä se on, sydänkäpyni?" - -"Se on Norbert, Norbert raukka, joka pitää meistä niin paljon. Hänen -sydämensä murtuu, koska tämä kaikki tapahtuu pääasiallisesti hänen -isänsä tähden. Pyydän, menkää hänen luokseen ja lohduttakaa häntä. -Eikö olisi hyvä käskeä häntä tänne aamiaiselle? Tänään taitaa olla -juhlapäivä koulussa." - -"Minä menen hänen luokseen", sanoi Berthelier, lauhtuen ajatellessaan -voivansa tehdä jotakin lapsen puolesta. - -Mutta kun hän nousi, ilmestyi Margareta pelästyneenä ovelle. - -He seurasivat häntä makuuhuoneeseen ja löysivät Claudinen pyörtyneenä -lattialla. Claudine oli koettanut nousta kuten tavallisesti, mutta -edellisen päivän isku oli koetellut liiaksi hänen terveyttään. Kun -Claudine oli tullut tuntoihinsa ja päässyt veljensä ja Margaretan -auttamana vuoteeseensa, koetti hän rauhoittaa näitä. - -"Se oli vaan ohimenevää heikkoutta", sanoi hän. Heidän pitäisi vaan -mennä aamiaiselle; levättyään hän tulisi myös. - -Hän näytti niin kovin kalpealta. Kun he jättivät huoneen, sanoi -Berthelier: - -"Lähdenpä herra Aubertin luo ja pyydän häntä käymään katsomassa -Claudinea. Samoin voin etsiä Norbertin ja tuoda hänet tänne mukanani." - -Viimein hän palasi, apteekkari ja neuvos Aubert mukanaan, joka ei -pitänyt neiti Claudinen pahoinvointia vaarallisena. Kumminkin hän -antoi Claudinelle muutamia hyvin äitelöitä lääkkeitä ja määräsi hänen -pysymään vuoteessa. Hänen mentyään Berthelier sanoi Gabriellelle: - -"En voinut löytää Norbertia. Viime yönä herra Antoine kertoi hänelle -koko asian kuten se on. Norbert ei virkkanut sanaakaan, vaan otti -hattunsa ja meni ulos. Sitte hän ei ole palannut, eikä kukaan ole -nähnyt häntä sen jälkeen. He aikovat kysyä vahdilta, menikö hän viime -yönä minkään portin läpi." - -"Poika parka!" sanoi Gabrielle sääliväisesti. Norbert oli hänen -ikäisensä. Gabriellesta hän oli ainoastaan kuin nuorempi veli -- -melkein lapsi. Mutta hänellä ei ollut paljoa aikaa ajatella sitä. -Claudine oli joko mielipahasta tai neuvos Aubertin lääkkeistä kylliksi -heikko tarvitakseen alinomaista huolenpitoa. Oli aivan selvää, ettei -hän mitenkään voinut seurata nuorta pakolaista. Gabriellen piti mennä -yksin, ja sydämensä syvyydessä hän tunsi että se oli parempi. - -Sillävälin Berthelier sai uuden ajatuksen. Oli muuan asia, melkoisen -tärkeä, jonka hän vielä voi tehdä lapsensa hyväksi. Olisi aivan -hyödytöntä panna hänen mukaansa Savoijaan vaatteita ynnä muita -tarpeita. Senlaatuiset, joihin hän oli tottunut, eivät sopisi hänen -uuteen asemaansa. Mutta rahaa voitiin aina ja jokapaikassa käyttää. -Gabriellen mukavuus ja erittäin hänen yhteytensä vanhain ystäviensä -kanssa voi riippua siitä. Suuri kukkaro täynnä heläjäviä ja raskaita -kolikoita olisi hänen paras palvelijansa vieraassa maassa. Mutta mistä -hän saisi niitä, hän jonka niukat tulot tuskin riittivät talouden -yksinkertaiseksi ylläpidoksi? - -Löytyi yksi tie. Vähäinen rakkaus hänen ja etäisen serkkunsa, -libertinien johtajan Philibert Berthelierin välillä oli haihtunut. -Philibert kumminkin muisti mitä Ami oli kärsinyt isänsä tähden ja tiesi -myöskin että tämä oli lainannut hänelle suuria rahasummia, joita ei -koskaan maksettu takasin. Useammin kuin yhden kerran oli Philibert -kehoittanut huolettomalla tavallaan häntä kääntymään puoleensa, jos -tarvitsisi kourallisen hyviä kruunuja. Philibertin omat menot olivat -suunnattomat. Ollen peloton ja tuhlaava, hän oli kumminkin perinyt -jotakin isänsä kunnollisesta ja hyvästä luonteesta. Ami Berthelier -ei suurestikaan epäillyt, ettei tämä sukulainen auttaisi häntä tässä -pulassa. Joukko karkoitettuja libertinejä, Philibert ja Perrin -etunenässä, olivat asettuneet Pregnyhin, joka oli Bernin kanttonissa, -ja ainoastaan muutamia virstoja Genevestä. Täältä he toivoivat -- itse -ollen aivan turvassa -- voivansa häiritä uutta hallitusta ja kiihoittaa -eripuraisuutta kaupungissa. Kaikki siis mitä Ami Berthelierin tarvitsi -tehdä, oli vuokrata hevonen, ratsastaa Pregnyhin, selittää toiveensa -Philibertille ja palata yöllä kantaen mukanaan tuota kultaista kuormaa, -jota espanjalaiset sanovat "keveäksi kuormaksi". Hän ei kertonut -kellekään matkansa tarkoituksesta, sanoihan vaan olevansa pakoitettu -olemaan poissa tärkeällä asialla, mutta tulisi takaisin jos mahdollista -samana yönä; jollei, niin seuraavana aamuna. Gabrielle salaa ihmetteli, -että joku asia saattoi pakoittaa häntä olemaan poissa suuren osan -heidän lyhyestä yhdessäolostaan. Luottaen kumminkin täydellisesti -häneen oli Gabrielle vaiti, vaikkei hän voinutkaan olla oikein -tyytyväinen. - -Norbert vietti yönsä Crêts de Laurentissa ylävällä maalla vallien -sisäpuolella lähellä Porte Neuveä. Edes ja takaisin, ylös ja alas -vaelsi hän tuossa yksinäisessä paikassa koettaen päästä tuskasta, -joka silpoi hänen sydäntään kahtia. Hän oli vain kuudentoistavuotias. -Vaikkei hänen rakkautensa Gabrielleen ollut semmoinen miksi vuodet -voivat sen tehdä, vaikkakin hänen sydämensä oli ainoastaan pojan sydän -eikä miehen, oli se kumminkin ehyttä rakkautta. Hän antoi kaikki mitä -hänellä oli; ja kukapa voi antaa enempää. Se että hän rakasti isäänsä -lämpimästi, ainoastaan lisäsi hänen tuskansa katkeruutta. Ajatus että -Gabrielle uhrataan hänen isänsä puolesta poltti häntä niinkuin tuli. - -Miksi he koskaan olivatkaan jättäneet kotimaansa, kauniin Ranskan? Sen -jälkeen kun he olivat saapuneet tähän vieraaseen, tylyyn Geneveen, -heille oli sattunut ainoastaan onnettomuutta. Heillä pitäisi olla -"kyyhkysen siivet", kuten laulettiin virressä, jonka olivat oppineet -koulussa, lentääkseen takaisin entisiin aikoihin, tutulle paikalle -- -ja ehkä vanhaan uskontoon -- sitä hän ei kumminkaan varmaan tiennyt. -Joku muu voisi pitää häntä uskollisena uudelle uskonnolle, isä Calvin -ei sitä ainakaan tehnyt. Hänestä ei ollut apua! Ei ikänä käänny -hän enää Calvinin puoleen eikä esitä valituksiaan hänelle. Olihan -tämä mies raudasta -- kylmä, ankara ja kova kuin timantti. Hän eli -erillään muista ja kylmänä, kuten joku suuri kenraali, joka lähettää -sotamiehensä kuolemaan. Siirteli vaan miehiä, niinkuin nappuloita -shakkipöydällä. Ei kenkään pelaaja tahdo kadottaa niitä, mutta jos hän -on siihen pakoitettu, niin mitäpäs siitä! - -Calvin ja kaikki toiset tahtoisivat häntä rukoilemaan. Epäilemättä -he tekivät nyt niin Gabriellen, hänen isänsä ynnä toisten puolesta. -Ja miksi hyödyksi, jos Kaikkivaltias, -- Iankaikkinen, kuten he -kutsuivat Häntä -- olisi myöskin samanlainen? Ken voi epäilläkään sitä? -Toimiihan Hän omien, korkeiden tarkoitustensa saavuttamiseksi. Ne kyllä -menestyvät. Ne riehuvat kuten tuli, myrsky tai rajuilma. Kaikki mitä -niiden tielle sattuu on vaan kuin tappura, oljenpehut tai tomu. -- Mitä -oli hyötyä huolenpidosta? Mitä siitä väliä? Jospa vaan hän ja hänen -ystävänsä voisivat kuolla yhdessä, ja kuolla ilman tuskaa! - -Viimein hänen ajatuksensa alkoivat kierrellä, kuten ne tekevät kaikkein -tuimimmissa tuskissa. Nykyisten ikävyyksien sijasta tulivat menneet -riemut hänen mieleensä. Ajatus retkeili jouten katkonaisissa juhla-, -tanssiais- ja naamiaismuistoissa, joista hänen äitipuolensa tapana -oli kertoa ja joihin hänkin joskus suureksi ilokseen oli päässyt. Nuo -naamiohuvit! Äitipuoli oli puettanut hänet kerran tytöksi. Aivan äkkiä -välähti muuan ajatus salaman tavoin rajuna, hirveänä, suurenmoisena, -hänen aivojensa läpi. Sen loisteesta ja kunniasta hän hyppäsi -jaloilleen. Hän huusi ääneensä tuossa yksinäisessä paikassa. - -Vihdoin viimein hän istahti puun juurelle ja kävi miettimään. Voisiko -tämä asia olla mahdollinen? Oli jo aamu. Loistava toukokuun aurinko -paistoi hänen päälleen juuri puhjenneiden vihreiden nuorten lehvien -lomitse. Hän ei sitä huomannut. Hänestä nähden olisi vielä voinut olla -keskiyö. - -Vasta monien tuntien kuluttua hän nousi palatakseen kaupunkiin. -Hänen aistinsa tajusivat hyvin vähän ulkomaailmasta. Hän loi vakavan -katseen tuohon juhlalliseen näkyyn, johon hänen silmänsä olivat -kiintyneet ensi kertaa astuessaan Geneven maalle -- se oli Mont Blanc -koko mahtavassa loistossaan. Silloin oli hän kutsunut sitä suureksi, -valkeaksi valtaistuimeksi. Oliko hän ehkä kohta seisova vielä suuremman -valtaistuimen edessä? - -Hän kääntyi pois ja huomasi äkkiä likellä polkua pienen lammikon. Hän -läheni sitä ja katsoi pitkään, vakavasti sen syvyyksiin. Ohikulkija -olisi voinut luulla hänen ihailevan omaa, selvästi heijastuvaa kuvaansa -sen pinnassa. - -Sitten hän kiiruhti likimmälle portille. Hänen piti kulkea kaupungin -läpi saapuakseen Rue Cornavinille. Oli jo kohta puolipäivän hetki, -eikä hän ollut maistanut ruokaa sittekun edellisenä iltana. Niinpä -hän tuntien olevansa hyvin nälkäinen kääntyi ohikulkiessaan erääseen -Geneven kuuluisista leipurimyymälöistä ja, kuten poikien on tapana, söi -siellä vahvasti höystettyä leipää ja juustokakkua. - -Tämä oli Pont Batilla, jonka myymälät olivat erinomaisia. Senjälkeen -hän kääntyi sivuun Rue du Templelle ja etsi erään herra Sangsouen -apteekin. - -"En rohkene mennä neuvos Aubertin luo", hän sanoi itsekseen, "se olisi -liian vaarallista." - -"Oh, tekö se olette, herra Norbert de Caulaincourt?" sanoi rohtojen -myöjä, joka tunsi hänet ulkonäöltä. "Oletteko kuulleet ystävänne -Berthelierien pulasta? Tuskinpa sitä voi ollenkaan kutsua pulaksi. -Ihmeellisiä uutisia kumminkin. Tytön typykkä, joka kasvaa keskessämme, -jota ei pidetä paljo minään, sattuukin olemaan savoijalainen -aatelisnainen Lormayeurin ylhäistä sukua." - -"Niin", sanoi Norbert surullisesti, "minä tiedän sen." - -"Tiedättekö myös että neiti Claudine Berthelier on vuoteen omana. Se -tosin ei ole minun asiani, koska neuvos Aubert palvelee hänen veljeään, -joka ei ole tavallisesti kovin mieltynyt neuvoksiin. Kaikki mitä toivon -on että hän antaisi naisraukalle paljo kuumetta-ehkäiseviä lääkkeitä. -On olemassa ruohoa, jota kerätään täysikuun aikana. -- Mutta pyydän -anteeksi, nuori herra, että puhun teille lääketaidon salaisuuksista, -joita luonnollisesti ette voi ymmärtää. Mitä suvaitsette minulta?" - -"Jos olette niin hyvä, herra apteekkari, niin annatte minulle hyvän ja -voimakkaan unettavan annoksen." - -"Kenelle, pyydän kysyä? Miehelle, naiselle vaiko lapselle?" - -"Kenelle muulle kuin minulle itselleni?" - -"Ah, nyt te laskette leikkiä. Mitä voimakas, terve nuorukainen tekee -unettavalla annoksella?" - -"Sepä on kaikki mitä te tiedätte. Olenhan kärsinyt koko tämän viikon -tuskia huonosta takahampaasta." - -"Antakaas niin otan sen pois. Se kestää ainoastaan minuutin ja palkkani -on vaan yksi groat." Hän kääntyi ottaakseen hirveät aseensa, joiden -kanssa Norbertilla oli ennestään ikävä tuttavuus. - -"Ei toki", hän vastasi innokkaasti, peräytyen melkein ulos pienestä -puodista. Sitten hän sanoi astuen askeleen takaisin: "Tahdotteko siis -antaa minulle, herra Sangsoue, tuon annoksen, vaan pitääkö minun mennä -herra Aubertin luo sitä noutamaan? Tai ehkä paremmin juutalaisen -Salomonin luo Molardin varrella, joka antaisi sen huokeammalla?" - -Herra Sangsoue vihasi juutalaista Salomonia kuten myrkkyä, jota syytti -hänen myövän kunniallisille kristityille. Siksi hän kiiruhti ottamaan -korkeimmalta hyllyltä erään pullon. - -"No hyvä, herra Norbert, koska teissä ei näytä olevan tarpeeksi miestä -pääsemään kerrallaan eroon vihollisestanne, niin tässä on teille -jotakin mikä vaivuttaa teidät uneen ainakin kahdeksitoista tunniksi. -Oletteko tuonut pullon mukananne? Ettekö? Sitten minun pitää lainata se -teille. Muistakaa tuoda takaisin." - -"Sen tuon kiitoksen kanssa teille takasin. Mitä olen velkaa?" - -"Oh, hiukan vaan, puolitusinaa denierejä. Teille olisi kumminkin ollut -parempi antaa groat ja heittää hammas tänne." - -"En piittaa maksusta, vaan tuskasta", sanoi Norbert. - -"Ah! Kenties meidän on vietävä teidät kysymään neuvoa tuolta uudelta -mieheltä, joka on saapunut kaupunkiimme kaikkine taitoineen. -Hammaslääkäriksi hän muka kutsuu itseään ja lupaa paikkailla ihmisten -hampaita, kun ne vielä ovat heidän päässään. Semmoisia luulotteluja! -Ajattelee voivansa paikata mitä Jumala, kaikkivoipa, on tehnyt! Mutta -nyt kun isä Calvin itse on antanut hänen koettaa taitoaan, tulee koko -kaupunki juoksemaan hänen jälkeensä. Tässä on teidän tippanne, herra -Norbert. Toivon niiden auttavan teitä. Nauttikaa ne kun olette lukeneet -rukouksenne ja panette makaamaan." - -Norbert otti pullon ja suuntasi askeleensa Rue Cornavinille. Mutta kun -hän tuli lähemmäksi, niin ne hidastuivat. - -"Niin pitkälle on siis kaikki hyvin", hän mietti. "Mutta nyt alkavat -vaikeudet. Mitä on tehtävä Berthelierin suhteen? Toiset kaikki kyllä -saan taipumaan, mutta hän on noita geneveläisiä, jotka pitävät valhetta -yhtä pahana kuin murhaa. Ja tämä valhe olisi hänestä iso kuin vuori, -sen luen hänen silmistänsä. Tosin tämä kaikki tapahtuu Claudinen -tähden, jota hän niin paljo rakastaa. Ei, se tapahtuu _molempien_ -puolesta! Yhtä kaikki lienee jotakin hyvää rukouksessa. Ja koska tämä -tapahtuu Jumalan palvelijoiden pelastamiseksi, niin voinhan rukoilla -apua itselleni. Enpä tiedä! Tässä olenkin jo ovella. Nyt esille kaikki -hyvät neuvot mitä minulla vaan on! Olenpa varma että niitä tarvitsen. -Toivon itselleni tekoparran puolenpäivän ajaksi. Mutta ei, se pilaisi -kaikki!" - -Hänen koputettuaan tuli esiin Margareta surun murtamine, kyynelten -kastelemine kasvoineen. - -"Tulkaa sisään, herra Norbert", hän sanoi. "Gabrielle kysyy teitä. Hän -arvelee teidän olevan murheellisen." - -"En tahdo neiti Gabriellea nähdä aivan nyt", Norbert sanoi. "Haluan -puhutella neiti Claudinea ja teitä. Molempia yhdessä." - -"Neiti Claudine on kipeänä." - -"Ei sillä väliä -- tarkoitan että se surettaa minua -- mutta minun on -saatava tavata häntä. Viekää minut hänen kamariinsa ja tulkaa itse -myöskin mukaan. Minulla on jotakin tärkeää sanottavaa." - -"Mikä pojalle on tullut, kun noin komentaa vanhaa ihmistä?" ajatteli -Margareta. Mutta tänään hänen taisteluhalunsa oli surun lannistama. Hän -vaan sanoi: - -"Ei mikään muu ole nyt tärkeätä kuin muuan asia, jota te ette voi -auttaa tai estää." - -Norbert sijoitti huulensa hänen korvaansa ja kuiskasi: "Kukaties minä -voin". - -Margareta pudisti surullisesti päätään ja lisäsi: "Minä käyn katsomassa -voiko neiti ottaa teidät vastaan". - -"Tehkää niin. Pyydän vielä ettette anna herra Berthelierin tietää minun -olevan täällä." - -"Herra Berthelier lainasi tänä aamuna hevosen ja ratsasti pois varhain -tänä aamuna, emme tiedä minne tai miksi. Hän sanoi mahdollisesti -olevansa takaisin tänä iltana, tai kenties vasta huomenaamuna." - -Tähdet taivasta kiertäessään taistelivat Norbert de Caulaincourtin -puolesta. - - - - -XII LUKU. - -Lusikka-ritari. - - - "Lienee kultaa pien' kätönen tuo, - Kosk'et sen omastas poistua suo." - - E.B. Browning. - -Kevään hengetär vietti suloisia, hyvätuoksuisia juhliaan Savoijan -kauniissa laaksossa. Oranssipuut olivat valkeina komeoita kukkia -ja villihyasinttien muodostama matto niiden alla, siellä täällä -tummanpunaisten vuokkojen pilkkomana, näytti maan läpi tunkevalta -pilvellä. Korkealla yläpuolella kohisivat ikuisten vuorten kimaltelevat -huiput seisoen kuin pappeina maan ja taivaan välillä tallaamattoman -lumen verhoamina. - -Aivan välinpitämättömänä tästä kauneudesta näytti olevan yksinäinen -hevosmies, joka ratsasti laakson yli kulkevaa ratsaspolkua. Hän -oli hyvän näköinen, yhden- tai kahdenkolmatta ikäinen nuorukainen, -puettu kauniiseen ratsastuspukuun, joka oli varustettu muodin -mukaisella _hausse coll'illa_ eli korkealla kirjaillulla kaulurilla, -päässä hänellä oli sulkaniekka lakki, joka oli lisäksi koristettu -omituisella lusikantapaisella kultahelyllä. Hänen piirteensä olivat -säännölliset ja olisivat olleet miellyttävätkin, jollei niillä olisi -näkynyt kieltämättömän huolen ja tuskan ilmettä. Ei varmaankaan -kukaan olisi hänen kasvoistaan arvannut, että Viktor de Lormayer -ratsasti rakastamansa naisen talolle. Tässä maailmassa on ikävämpiäkin -kohtauksia kuin ero, ja nyt puheenaoleva oli yksi sellaisia. -Kerran tai pari nuori ratsumies koetti lyhentää matkaansa juoma- tai -metsästyslaululla, mutta pian kuolivat sanat hänen huulilleen. -Hän vaipui ikävään äänettömyyteen, minkä hän keskeytti ainoastaan -hiljaisilla kirouksilla luultavasti itselleen tai huonolle kohtalolleen. - -Viimein tullessaan ulos laaksosta hän sai näkyviinsä ikävän, puoliksi -raunioituneen tornin eli varustuksen, jonka ympärillä oli muutamia -viljeltyjä kenttiä. Hän ratsasti näiden läpi ylös takaportille, jolle -hän koputti kuusi kertaa, kovaa ja hiljaa vuoron perään. - -Se oli varmaankin edeltäpäin sovittu merkki. Pian ijäkäs palvelija -avasi oven ja tervehti häntä syvästi kunnioittaen. - -"Suvaitseeko nuori herrani asettua matoilla varustettuun huoneeseen?" -hän kysyi. "Menen noutamaan Rosan ja huolehdin teidän korkeutenne -hevosesta." - -"Kiitos, vanha ystävä", sanoi Viktor ottaen pois päähineensä. "Miten -herrasi jaksaa?" - -"Niin hyvin kuin vain mahdollista, herra kreivi, niin hyvin kuin vain -mahdollista. Mutta hän on hyvin vanha. Toinen jalka on haudassa, -niinkuin sanotaan. Oh minua, hänen elämän ratansa on melkein lopussa!" - -Viktor ajatteli, ettei palvelijallakaan ollut paljoa jälellä radastaan, -mutta hän ei sanonut sitä. Lausuihan vaan: - -"Antakaa jonkun pojista pitää hevostani, Pietro, sillä minä en voi -viipyä täällä." Hän meni eteisen läpi matotettuun vierashuoneeseen. - -Hän tunsi hyvin tämän, vanhan äidinpuoleisen sukulaisensa omistaman -talon. Philibert de Mayne oli sortunut ja köyhtynyt savoijalainen -aatelismies, joka noissa raa'an ajan vaiheissa oli niin huonosti -menestynyt, ettei hänellä ollut kirjavan ja myrskyisen elämänsä lopulla -muuta kuin tämä puoleksi raunioitunut linna ja jokunen laiha pelto sen -ympärillä. Hänellä oli kumminkin toinen aarre, tavaroista paras ja -rakkain: orpo tyttärentytär, kaunis pieni Arletta. - -Tämä se olikin, eikä vanhempi kamarinainen Rosa, joka avasi oven -huoneeseen ja liukui pehmeästi sisään. - -Viktor oli istunut huoneessa pöydän ääressä kasvot käsiin kätkettyinä. -Mutta hän olisi kuullut nuo keveät askeleet, kuten arveli, syliä -syvälle hautaansa. Hän hypähti ylös ja kääntyi tyttöä kohden kasvot -hehkuen. Mutta seuraavalla hetkellä tuskan ilme ne taas sumensi. - -Kun heidän kätensä yhtyivät, lausui kumpikin ainoastaan yhden sanan: -"Arletta!" -- "Viktor!" - -Viktor läheni tyttöä syleilläkseen häntä. "Ei!" sanoi Arletta, -vetäytyen takaisin. "Sen aika on ohitse. Tiedän kaiken." - -Viktorin huulet liikkuivat, mutt'ei ääntä kuulunut niiltä. Tyttö jatkoi: - -"Viime viikolla Pietro oli Lormayerissa. Siellä ei puhuta mistään -muusta kuin geneveläisestä morsiamesta, jonka kautta voitatte takaisin -Castellarin tilukset." - -"En piittaa niistä. Vihaan niitä. Tahtoisin antaa ne kaikki yhdestä -ainoasta hiuskiharasta päässäsi!" puhui Viktor intohimoisesti. -"Arletta, kuule minua! En voi jättää sinua enkä tahdokaan." - -"Hyi, Viktor! Ne ovat tyhjiä sanoja, joita sinun ei olisi pitänyt -puhua, eikä minun pitäisi kuunnella. Sinulla ei ole mitään vaalia." - -"Mutta minulla on. Kerron isälleni että geneveläinen morsian minun -puolestani saa hukkua Geneven järveen." - -"Kuten tahdot! Muista ainoastaan jos niin teet, ettei se ole -geneveläinen morsian -- pyhimykset antakoon anteeksi, jos kiroon häntä --- vaan köyhä, vanha isoisä ja minä itse, jotka taidamme menehtyä tien -viereen kylmästä ja nälästä." - -"Minä tahdon pitää huolta teistä." - -"Kuinka? Sinähän olet itse johonkin Lormayeurin tyrmään teljetty vanki, -ja me olemme ajetut pois tästä ainoasta turvapaikastamme. Tunnen isäsi. -Hän on hillitön vihassaan; mutta senkin hän voi lannistaa ahneutensa -vuoksi. Hänen ahneuttaan ei voi pitää aisoissa mikään asia taivaassa -eikä helvetissä. Ei, Viktor, meidän välimme ovat lopussa. Me lapset -olemme leikkineet leikkimme loppuun, olemme yhdessä unelmoineet. Nyt -olemme hereillä, ja siksi meidän on unhotettava entinen ja sanottava -jäähyväiset." - -"En voi, en voi!" - -Arlettan ylpeä huuli nyrpistyi ja hänen tummat silmänsä säihkyivät. "Et -voi! Onko se miehen puhetta?" hän lausui. - -"Taistella puolestasi voisin miehen tavalla. Olisin sankari. Mutta jos -minun pitää heittää sinut, olen lapsi." Hänen päänsä painui jälleen -alas käsiin. - -"Silloin kohtelen sinua kuin lasta, joka oletkin. Teen sen sinulle, -mitä itse olet liian heikko tekemään. Kuulkaa, herra kreivi, _minä_ -jätän _teidät_. Mitä välillämme on ollut, se ei enää ole mitään -minulle." - -Viktor hypähti pystyyn ja tarttui tytön molempiin käsiin. "Arletta", -hän huusi, "sinä et koskaan ole rakastanut, niinkuin minä. Ei, ei -- -sinä et ole tehnyt niin! Katso kasvoihini ja kerro kaikki minulle!" - -Arletta puri huuleensa, kunnes siitä tuli veri, yksi ainoa suuri pisara -lumivalkealle hampaalle. Sitten hän lausui kylmästi: - -"Herra de Lormayeur, te loukkaatte minua. Antakaa minun mennä, herrani." - -Viktor hellitti hänen kätensä ja mutisi, tunteittensa äkillisesti -vaihtuessa: "Anna anteeksi, rakastettuni! Teen sinulle väärin." - -"Ei se ole väärin. Sinä vaan et saa tehdä kysymyksiä minulle. Etkä saa -tehdä tätä kovemmaksi meille molemmille." Viimeisiä sanoja lausuessaan -luja ääni vapisi hiukan. - -"Mitä muuta tämä voi olla kuin kovaa, sietämättömän kovaa?" - -"Teille on kotonanne kyllä lohdutus. Mitä minuun tulee", Arletta lisäsi -ylpeästi, "elkää luulko, herra kreivi, että kuihdun pois lemmettömänä -neitinä teidän tai kenenkään miehen tähden. Kaukana siitä! Tyyssija ja -iloinen vastaanotto odottaa minua Chamberyn ursuliininunnien luona. He -kaikki ovat hyvistä perheistä lähteneitä neitejä. Siellä saan sitte, -kun isoisäni menee Jumalan luo, levätä rauhassa. En unhoita rukoilla -puolestanne, herra de Lormayeur. Sitäpaitse on sivullanne miekka, ja -maailma on avoinna edessänne. Te saatte kamppailla ja taistella." - -"Ja palaat takasin hyljättynä, sydän tyhjänä!" - -"Ei --." Mutta Arletta lopetti tähän, sillä jalomielisyys kielsi häntä -toivottamasta kreiville onnea geneveläisen morsiamensa kanssa. "Ei; -miehen elämässä on useita asioita, jotka täyttävät hänen sydäntään." - -"On olemassa ainoastaan yksi, joka täyttää koko elämäni." - -"Niin te ajattelette tänään. Mutta, Viktor, tämä puhe on hyödytöntä, ja -vielä pahempaakin. Se tuottaa vaan mielipahaa kummallekin. Jos ette ole -tarpeeksi mies lopettamaan sitä, teen minä sen. Sana vaan kreiville, -teidän isällenne ja ette te, vaan isoisäni ja minä saisimme kestää -hänen kostonsa painoa. Jos vielä kerran tulette, täytyy toimittaa -hänelle se sana." - -Koko tämän ajan Rose, kamarineito, odotti ja vartoi ulkopuolella -vapisten lemmikkinsä puolesta. Viimein hän kääntyi pois, hankki viiniä -ja leivoksia ja toi ne sisään. Viktor seisoi akkunan edessä kasvot -pois käännettyinä, Arletta pöydän ääressä kylmänä, mutta kalpeana kuin -marmori. - -"Tämä nuori kreivi ei saa paastoten jättää meitä", sanoi Rose asettaen -pöydälle hopeatarjottimen, jonka hän oli tuonut mukanaan. Kädellä, -joka vaan vähä vapisi, Arletta täytti yhden korkeista venetsialaisista -laseista ja tarjosi sen Viktorille. Tämä kohotti sen huulilleen sanoen: -"Neitini, juon terveydeksenne ja iloksenne". Ne olivat viimeiset sanat, -jotka Rose kuuli jättäessään huoneen. Mitä muita jäähyväisiä nämä kaksi -rakastavaa lienevät ottaneet, sitä ei kumpikaan koskaan kertonut. -Viimein Viktor tuli ulos kasvot kalpeina, nousi ääneti satulaan ja -annettuaan Pietrolle kultarahan ratsasti pois. - -Savoijalainen tyttö oli osottaunut yhtä urheaksi kuin hänen tuntematon -sisarensa Genevessä. Mutta hänen sielunsa oli valettu lujemmasta -aineesta kuin Gabriellen. Geneven tytölle ei olisi käynyt hyvin, jos -hän olisi ollut kilpailijattarensa vallassa tänään. - -Arletta seisoi vartoen, kunnes Viktor oli kadonnut. Sitten hän tuli -takaisin matotettuun vastaanottohuoneeseen, otti kalliin lasin, josta -Viktor oli juonut, ja viskasi sen lattialle pirstoiksi. Eivät mitkään -huulet saaneet koskettaa sitä Viktorin jälkeen. Mutta seuraavassa -silmänräpäyksessä hän kumartui, otti yhden kappaleen ja kätki sen -povelleen. - -Sillä välin Viktor palasi Lormayeuriin. Hän oli tuomittu kumartamaan -niskansa ikeen alle, vaikkakin se oli vastenmielinen. Tuomio ahdisti -häntä joka hetki yhä välttämättömämpänä ja vastustamattomampana. -Vastustus ei olisi vaatinut ainoastaan rohkeutta, vaan sankaruutta, -eikä Viktor de Lormayeur ollut mikään sankari. Hän oli ainoastaan -kohtelias ja kunnollinen nuori savoijalainen aatelismies. Hänen -jäätyään varhain yksin äidistään kasvatti hänet ankara, lemmetön isä -ja joukko palvelijoita, jotka tottelivat hänen pienintä oikkuansa. -Ei hän ollut saanut muuta kasvatusta, paitsi taidon lukea ja -kirjoittaa tavan mukaan sekä tarpeellisen taidon sotaisissa ja -ritarillisissa harjoituksissa. Hänet oli opetettu erittäinkin vihaamaan -reformeerattuja ja kaikista enimmän geneveläisiä. Isänsä toimesta hän -oli yhtynyt savoijalaisten aatelismiesten ligaan, jota kutsuttiin -"lusikan liitoksi". Sen merkkinä kannettiin povella tai päähineessä -kultaista lusikkaa. - -Tämä seikka lisäsi sitä pelkoa ja hämmästystä, jolla hän oli kuullut -kohtalonsa isänsä huulilta. Hänen piti naida neito, joka oli kasvatettu -vääräoppisessa kaupungissa, porvarien, raakalaisten ja konnien -joukossa! Mikä kohtalo Lormayeurin perilliselle! - -Vielä kerran palattuaan käynniltään Arlettan luota hän uskalsi esittää -vastamuistutuksensa. Hänen isänsä lopetti puheen lyhyeen. - -"Ole alallasi, poika, jos sinulla on jälellä hitunenkaan järkeä -tyhmässä päässäsi! Kaikkien pyhimysten nimessä! Tämä on kylliksi -tekemään miehen hulluksi, kun kuulee sinun näyttelevän tyhmyriä -kaikkine joutavine väitteinesi. Samalla aikaa tuo lurjus, tuo raaka -paholainen pitää hallussaan Castellarin laveita tiluksia, joiden suora -perillinen tuo tyttö on. Ei ole muuta keinoa vallata maita mieheltä, -kuin saada tyttö haltuunsa. Silloin ainakin ruhtinas on tekevä -oikeuden tytölle ja meille. Sitten voimme nakata Santanan takaisin -samaan allikkoon, mistä on tullutkin." - -"Isäni kreivi, miksi ette ota haltuunne tyttöä ja maita ja jätä minua -rauhaan?" - -"Kyllä kai! Ja jättää hänet vapaaksi myöskin mennäkseen naimisiin -Santanan kanssa, joka vaan olisi kovin iloinen saadessaan siepata tuon -omistusoikeuden. Tai ehkä tyttö menisi luostariin ja jättäisi kaiken -omaisuutensa äidillemme kirkolle. Kiitoksia vain! En ole eilispäivän -lapsia. Neiti Olivie on hyvin sen arvoinen, että samalla ostan mukana -noita kerjäläisiä, harhaoppisia." - -"Sitä en epäile, herrani. Epäilen vaan, onko hän minulle uhrauksen -arvoinen." - -"Minkä uhrauksen, sinä tyhmeliini? Naida kaunis morsian? Vanha Muscaut -lauloi ylistystä hänen ihanuutensa kunniaksi." - -Viktorilla ei ollut rohkeutta sanoa englantilaisen runoilijan kanssa: - - "Mitäpä immen sievyydestä, - Kun lemmi häntä en sydämestä!" - -Hän voi vaan vaijeten kääntyä poispäin. - -"Seis!" sanoi hänen isänsä. "Nämä porvarit ovat hätäisiä peläten -kadottavansa niin hyvän saaliin. Kolmantena päivänä he lienevät -valmiita. Sinun pitää mennä ja noutaa tyttö. Muista että näytät paraat -puolesi ja koko hilpeytesi. Minä toimitan mukaasi kauneimman saattueen -mitä vaan saan kokoon. Samoin lähetän kuorma-aaseja suojateltan kera -ynnä hyvän varaston virvokkeita matkaa varten. Ilma on kaunis, ja te -voitte yöpyä nuotiolle läheisyydessä, niin että tulette vallan varhain -kohtauspaikalle. Siten yhden pitkän päivän ratsastus, jonka pitäisi -olla päivän pitkä huvi hänelle, tuo hänet turvassa kotia. Ja sinä olet -matkalla hänen kuuliainen ja kohtelias ritarinsa ja palvelijansa. -Jollet voi käyttää hyväksesi semmoista tilaisuutta kuin tämä on, olet -varmaan vielä suurempi pöhköpää kuin luulinkaan." - - - - -XIII LUKU. - -Geneveläinen morsian. - - -Varhain sovitun päivän aamuna kohtasi kaksi seuruetta toisensa Plain -palaisissa juuri Porte Neuven ulkopuolella. Ne erosivat suuresti -toisistaan. Savoijan viinitarhoista tuleva oli loistava joukko, joka -istui ylpeästi rikkaasti satuloiduilla ratsuillaan ja kantoi ylhäisten -tapaan verkaisia hopeakirjaisia viittoja. Heillä ei ollut muita -aseita kuin miekat, koska olivat tulleet rauhalliselle retkelle, jota -todisti valkeata lippua kantava torvensoittaja heidän etunenässään. -Johtajana ratsasti nuori Viktor de Lormayeur komeimmassa puvussaan, -mutta jäykkänä ja kankeana. Tultuaan lyhyen matkan päähän toisesta -seurueesta, hän seisautti ja lausui takanaan tuleville lyhyen -komentosanan. - -Savoijalaisen joukon kirkkaiden värien keskellä oli kolme tummaa -pilkkua. Kolme hevosmiestä kuletti kukin takanaan laihaa ja huonosti -puettua olentoa, jotka olivat mustina ja vihreinä pilkkuina punertavan -ja valkean seassa. Nämä olivat ne kolme vankia, joiden lunnaat piti -Gabriellella maksettaman. Viktorin merkistä heidän piti astua alas -hevosten seljistä ja asettua ratsujoukon eteen, joka ajoi sitten -käyden. Ratsastajat paljastivat päänsä lähestyessään Geneven miehiä. - -Hitaasti eteni joukko siistejä, vakavan näköisiä miehiä, puettuina -mustiin, jotkut harvat sinipunervalle vivahtaviin viittoihin. He -astuivat jalkaisin, mutta heidän keskessään istui juhlaratsulla hento, -tarkasti hunnutettu olento, puettuna yksinkertaiseen, mutta erittäin -hienokankaiseen ratsupukuun, joka oli reunustettu kallisarvoisilla -näädän eli "Mars-kissan" -- joksi sitä silloin sanottiin -- nahoilla. -Hänen takanaan ratsun selkään sidottuna oli pienehkö tavaralaukku. -Viktorin ensimmäinen huomio oli, ettei neiti ollut harjaantunut -ratsastaja, mikä olosuhteisiin katsoen olikin luonnollista. - -Hän astui alas satulasta ja lähetessään teki syvimmän kumarruksensa -neidille, samoin tervehtäen hänen seuralaisiaan sopivasti, joskin -ylpeästi. Vaikkakin oli lusikkakunnan jäsen, oli hän kumminkin siksi -paljo ritari, ettei tahtonut julkisesti osoittaa halveksimistaan, -jota tunsi noita kurjia porvareita kohtaan. Sitten seurasi joukko -muodollisuuksia. Kumpikin puolue vakuutti juhlallisesti olevansa -valmis täyttämään, mitä oli sovittu "kuuluisan" Lormayeurin kreivin ja -"kiitettävien" Geneven kansalaisten välillä vaihdetuissa kirjeissä. -Sen jälkeen Germain de Caulaincourt ja hänen kaksi seuralaistaan -annettiin geneveläisille, jotka ottivat heidät vastaan vilkkailla -riemunosoituksilla. - -"Ja nyt", sanoi nuori kreivi hymyillen, "on meidän vuoromme tervehtiä -erästä teistä, ei suinkaan vangiksemme, vaan siksi joka huomaa meidät -vangeikseen ja uskollisiksi palvelijoikseen." - -Vakava, hiljaisennäköinen mies hyvin vaatimattomassa puvussa talutti -neidon ratsun esiin. Yhdessä matkassa tuli ensimäinen neuvos kantaen -virkasauvaansa. Häntä seurasi virkaviittaansa puettu kirjuri laukku -kainalossa. - -"Herra kreivi", sanoi neuvos, "me tuomme ja annamme teille neiti Olivie -de Castellarin, joka on toisin tunnettu neiti Gabrielle Berthelierin -nimellä, kuten oli sovittu. Kirjuri, joka on tässä läsnä, on käteenne -antava neitiä koskevat paperit ja muut selitykset, joita kohtuullisesti -voitte vaatia." - -Viktor kumarsi vielä kerran neidille, sitten kääntyen kirjuriin otti -vastaan tarjotut paperit. Siinä oli arvokas todistus lapsen synnystä -ynnä muutamia otteita kaupungin "korttelin" pöytäkirjoista, joissa -neiti oli nimitetty kansalaisen Ami Berthelierin kasvatiksi ja -ottotyttäreksi. - -"Oletan", Viktor sanoi kääntyen henkilöön, joka piti neidin ohjaksia, -"että te olette se kunnioitettava kansalainen, jota meidän on -kiittäminen nuoren sukulaisemme hoidosta ja kasvatuksesta." - -"En suinkaan, herrani", mies vastasi nähtävästi hämmästyneenä. "Herra -Berthelier itse poissa ollen antaa minun edustaa itseään neidon -naapurina ja lähinnä ystävänä." - -"Mutta tietysti", sanoi kirjuri, "te, herra Antoine, olette valmis -vannomaan neidon olevan se, miksi hänet on mainittu, vaikkakin se on -enemmän muodon asia." - -"Minä vannon sen", sanoi Antoine Calvin. - -"Samoin teen minäkin", sanoi neuvos Amblarde Corne. "Me voimme tehdä -vaikka minkälaisen uskontomme mukaisen valan, joka tyydyttää teidän -korkeuttanne." - -"On jo puhuttu tarpeeksi", vastasi kohtelias nuori kreivi. "Olen vallan -tyytyväinen". Sitten hän kääntyi neitoon. "Kaunis neito ja kallis -serkkuni, sallikaa minun toivottaa teidät tervetulleeksi sukulaistenne -luo ja maahanne, ja suokaa minun todellisen nöyryyden ja kuuliaisuuden -merkiksi suudella kättänne." - -Käsi neidon ratsuviitan takana vapisi, ikäänkuin pyrkien esiin, mutta -neuvosmies astui väliin. - -"Eikö olisi soveliasta, että neito ensin kohottaisi huntuaan, niin että -ne, joille me luovutamme, voivat kunnolla nähdä hänet?" - -Huntua kohotettiin hiukan. Nähtiin hurmaavan kauniit, alas painuneet -ja veresten kyynelten kostuttamat kasvot. Mutta neidon tuska ja -vastenmielisyys oli niin ilmeinen, että ritarillinen Viktor kiiruhti -sanomaan: - -"Elkää olko levoton, ihana neito. Palvelijanne odottaa kärsivällisesti, -kunnes suvaitsette ilahduttaa häntä kauneutenne katsomisella. -Suvaitsetteko nyt sanoa jäähyväisenne näille kelpo ystävillenne, jota -tekoa, kuten toivomme, ei teidän koskaan tarvitse katua." - -Mutta puoleksi kohotettu verho oli jo laskeunut ja vaan epäselvä ääni -kuului lausuvan: "Kaikki jäähyväiseni ovat jo sanotut". Sentähden -Viktor pyytäen anteeksi otti käteensä juhlaratsun ohjakset. Vankien -lunnas oli maksettu. Molemmat seurueet tervehtivät toisiaan, kuten -kohteliaat viholliset tavatessaan toisensa puolueettomalla alueella. -Sitten ne kääntyivät kukin taholleen. Mutta ennenkun erottiin kuuli -hunnutettu ratsastajatar de Caulaincourtin kysyvän: "Mutta missä -Norbert on? Miksei hän ole tullut kohtaamaan minua?" - -Loistava savoijalainen joukko ratsasti eteenpäin. Viktor oli lähellä -hänelle määrättyä morsianta, jota hän, vaikk'eikään mielellään häntä -semmoiseksi ajatellut, kumminkin kunnioitti erittäin huomaavaisesti. -Hänestä tuntui kovin oudolta, että neiti oli tullut aivan yksin. Hän -oli odottanut että tämä toisi yhden seuranaisen mukanaan, tai ehkäpä -pari kolmekin. Hän ilmaisi kohteliaasti pelkonsa, että neidistä kenties -olisi epämukavaa matkustaa ilman palvelustyttöä tai kamarineitoa, -lisäten kumminkin, että tämä puute korvattaisiin heidän saavuttuaan -Lormayeuriin, jonne hän toivoi tultavan tänä iltana. - -Silloin hän ensi kertaa kuuli neidin äänen. Sen sointu miellytti hänen -korvissaan. "Me geneveläiset emme suuresti tarvitse palvelustyttöjä. -Eikä kukaan geneveläinen olisikaan lähtenyt mukaani erilaisen uskonnon -takia". - -"Oh, se uskonto!" Viktor sanoi halveksivasti. Sitten hän lisäsi -muuttaen ääntään: "Elkää huolehtiko, suloinen neiti, tästä -uskonnonasiasta. Olemme kumpikin nuoria, ja te olette hyvin kaunis. -Olen varma, että hyvä Jumala tahtoo meidän iloitsemaan nuoruudestamme, -vaivaamatta päätämme kuolemalla, kiirastulella, helvetillä, taivaalla -ja muilla semmoisilla surullisilla aatteilla." - -"Onko taivas surullinen aate?" kysyi nuori neiti. - -"Kaikki, minkä kautta meidän on kuljettava sinne päästäksemme, on aivan -varmaan surullista. Minä puolestani pidän parempana jättää sen toimen -papeille, jotka saavat palkkansa puhumalla siitä. Myönnän että he -joskus tekevät sen hyvin huonosti." - -"Se on totta, herra kreivi; siksipä olisi hyvä, jos itsekin puolestamme -joskus ajattelisimme niitä asioita." - -"Kenties; mutta kaikella on aikansa. Nykyinen aika on keveälle ilolle, -riemulle ja huvituksille. Niin kauniit kasvot kuin neiti Castellarin -ovat aijotut oppaiksi ihaileville silmille, eikä peitettäviksi nunnan -hunnun taa, tai kumartumaan tuhmien kirjojen yli." - -"Pidättekö kirjoja tuhmina, herra kreivi?" - -"No, en kaikkia kirjoja. En 'Amadis Gallialaista' enkä 'Kristikunnan -seitsemää ritaria'. Mutta luulenpa, kaunis neiti, ettei teillä ole -semmoisia kirjoja Genevessä." - -"Ei, tai en ainakaan minä ole niitä nähnyt. Meillä on hyviä kirjoja, -kuten raamattu." - -"Raamattu! Taivas varjelkoon, neiti! Tai paremmin, taivas auttakoon -ihmisraukkoja, jotka yhä siinä riippuvat. Pyhimyksille kiitos, -teidän hempeytenne pääsee soveliaammalle näyttämölle. Olen iloinen -ajatellessani, että saan viedä teidät huveihin, jotka sopivat teille -niin ihmeellisesti ja joista ette ole koskaan uneksineetkaan. Kukapa -tietää, vaikkette olisi koskaan oppinut edes tanssimaankaan." - -"Luulen", sanoi neiti hiukan värisevällä äänellä, "luulen että voisin -tanssia maalaistansseja, jos ne ovat hyvin yksinkertaisia, tai -'virolettia'. Olemme toisinaan huvitelleet niillä." - -"Saanko sen suuren kunnian ja onnen, että opetan teille sitä -viehättävää taidetta, jommoisena tanssi esiintyy meillä -savoijalaisilla?" kysyi Viktor. Sitten hän lisäsi: "Ehkäpä eivät -geneveläiset yhtäkaikki olekaan vallan raakalaisia. En epäile -että neiti Castellar rakastaa musiikkia ja on taitava siinä. Niin -rakastettaviin kasvoihin täytyy kuulua verraton ääni." - -"Osaan laulaa virsiä." - -"Semmoisilta huulilta täytyy surullisin Clement Marotin surullisista -tuotteista kaikua enkelin laululta." - -"On monenlaisia enkeleitä", sanoi neiti vakavasti. - -Tällaisia kiusallisia kohteliaisuuksia Viktor lasketteli jonkin aikaa. -Neiti, jonka äänessä joskus oli puoleksi tukahdettu nyyhkytys, minkä -Viktor luki pidätetyn itkun syyksi ja siksi lisäsi ponnistuksiaan -ilahduttaakseen ja lohduttaakseen häntä, vastaili vaan lyhyesti. -Viktorin jatkaessa hänen kohteliaisuutensa tulivat yhä sirommiksi ja -imartelunsa tuhlaaviksi. Ne olivat täydellisesti ajan maun ja tavan -mukaisia. Kumminkin oli ihmeellistä, että kun hänen puheensa lämpeni, -samalla kylmeni hänen mieltymyksensä. Hän piti nuoresta neidistä paljo, -melkeinpä rajattomasti, mutta ainoastaan toverina. Morsiamekseen hänen -oli vaikea neitoa ajatellakaan. - -Puolipäivän aurinko alkoi hellittää, mutta varjoa ja virkistystä oli -jo varattu matkamiehille. Muutamat Viktorin miehistä olivat menneet -edeltäpäin ja asettaneet teltan miellyttävän ahon keskeen kukkaiselle -nurmelle. Tänne oli valmistettu päivällinen ja täällä oli neiti -tilaisuudessa, jos tahtoi, nauttimaan lepoa. - -Ateria oli huolella lajiteltu ja runsas. Viktor näki tyytyväisenä, -että neiti otti runsaan osan riistapiirakasta, salvukukon rinnasta -valmistetusta mustasta hyytelöstä ja sokeroiduista juustokakuista, -joita hän tarjoili neidille. Mutta viiniä joi neiti vähän. Käsi, -joka piteli veistä ja lusikkaa, ei ollut niin pieni ja miellyttävä -kuin Viktor oli odottanut. "Ei ole epäilemistäkään", hän ajatteli, -"että lapsiraukka kasvatettuna tuntematta säätyään on saanut tehdä -taloustoimia porvarien vaimojen ja tyttärien tavalla". Neidin kasvot, -jotka nyt olivat paremmin nähtävissä, eivät menettäneet mitään -kauneudessa, mutta ne lisäsivät ainoastaan hänen toveruustunnettaan, -vaikuttamatta mitään lämpimämpää suhdetta. - -Heidän nauttiessaan hyvämakuisia leivoksia, jotka lopettivat aterian, -ilmoitettiin muuan vieras. Se huomattiin olevan naapuriluostarin -Saint Marcaudin priori, joka oli tullut tervehtimään maanomistajan -kreivi Lormayeurin poikaa, tämän sattumalta kulkiessa hänen alueensa -halki. Viktor esitti luonnollisesti hänet neiti Castellarille. -Hän oletti, että kirkonmies herättäisi varmasti vastenmielisyyttä -neiti Castellarissa, eikä sentähden hämmästynyt nähdessään tämän -käyvän itseensä sulkeutuneeksi ja laskevan alas huntunsakin. Priori -puolestaan, syödessään kakkua ja juodessaan Beaume-viiniä sekä -kertoessaan nuorelle kreiville luostarinsa vaikeuksia ja puutteita, -osotti neitiä kohtaan kunnioittavaa, vaikk'eikaan vallan ystävällistä -käytöstä. Tämä huomasi sen. Kun vierailu oli kestänyt noin puolisen -tuntia, kääntyi hän kohteliaasti Viktorin puoleen virkkaen: "Kuulin -teidän sanovan, herra kreivi, että meillä on pitkä tie kulettavana -ennen pimeän tuloa". - -Tämä jotenkin selvä huomautus sai priorin ottamaan jäähyväiset. Viktor -meni hänen kanssaan. - -"Kummastelen, herra kreivi", sanoi kirkonmies, "onko rouva Castellar -vainaja, vieraanne äiti, voinut olla ranskatar?" - -"Ei, isä, hän oli italialainen ja kotoisin Piemontista, kuten -sattumalta olen kuullut. Hän kuoli nuorena. Kauneutensa, josta hän -oli kuuluisa, on hän jättänyt perinnöksi tälle nuorelle neidille. -Eikö teistäkin ole niin? Semmoisissa asioissa kirkonmiehet ovat hyviä -tuomareita, kuten on tullut sananparreksikin." - -"Kyllä maar. Mutta, jos uskallan sanoa, on hän hieman luiseva eikä -kovin kursaileva, tai paremmin sanoen ei hän minun mielestäni ole -tarpeeksi herttainen. Ranskalaiset kasvonpiirteet muistuttavat minua -jostakin henkilöstä, jonka olen hiljattain nähnyt. Ketä, en nyt voi -muistaa -- ja se ajatus on niin outo, etten mielelläni sanokaan -sitä. Hänhän suosii tuota harhaoppista saarnaajaa, jonka hänen kiini -ottajansa toivat luostariin ja jonka minä lähetin isänne luo." - -"Minkälaisia huomioita teettekään!" sanoi Viktor nauraen. "Olihan -tuo ranskalainen joka tapauksessa aatelismies. Veimme hänet eilen -mukanamme Geneveen. Tiellä hän kiitti minua hyvin kohteliaasti, kun -välistä toimitin jotakin hyvää hänelle ja hänen tovereilleen. Eikä -minun tarvitse mainitakaan hänen herttaisuudestaan vankilassa. Voitteko -kaikesta tästä antaa minulle synninpäästön, isä?" - -"Ei se ole mikään kuolemansynti", sanoi priori hyväntahtoisesti. -"Kumminkin, herra kreivi, on teidän oltava varova, muuten sydämmenne -hyvyys hämmentää hyvän arvostelukykynne. Teidän on pidettävä tarkasti -silmällä tätä nuorta neitoa ja huolehdittava, että hän tulee oikein -käännytetyksi harhaoppisista erhetyksistään. Suokaa anteeksi -rohkeuteni, herra de Lormayeur." - -Viktor ei pahastunut hänen rohkeasta puheestaan, mutta loukkaantui -neiti Castellaria koskevista halventavista huomautuksista. Kumminkin he -erosivat ystävinä. Kohtuullisen levähdyksen jälkeen vaeltajat jatkoivat -matkaansa. Vielä kohteliaammin kuin ennen Viktor kiintyi kauniiseen -seuralaiseensa. Ajan muodin ja maun mukaan hän vaivasi aivojaan -imartelevilla puheilla, joita nyt pidettäisiin liian kömpelöinä ja -liioiteltuina, mutta jotka silloin katsottiin vallan sopiviksi. Hän -ylisteli Gabriellen tukkaa, poskia, huulia, kulmakarvoja, silmäripsiä -ja silmiä. - -"Mutta en varmaankaan liene ensimäinen, joka täten ylistää noita ihmeen -ihania tähtiä", hän sanoi. "Onpa yksin teidän vakavassa kylmässä -Genevessännekin täytynyt olla monta, jotka ovat kertoneet teille niiden -erinomaisesta kauneudesta." - -"Enpä muista juuri kenenkään puhelleen sellaista", kuului epäröivä -vastaus. - -"Nuo kauniit huulet voivat puhua vaan totta", jatkoi Viktor. "Muuten -olisi semmoinen tunteiden ja mielen laimeus aivan uskomatonta, yksinpä -harhaoppisten pesäpaikassakin. Mutta suloinen neiti, te tulette nyt -maailmaan, joka pian lepää jalkainne juuressa. Siksi on hyvä, että -ymmärrätte niiden aseiden voiman, joilla olette varustettu. Niin -hämmästyttävän rakastettavat kasvot --." - -"Hyvä, herra kreivi, voin vain tuntea itseni imarrelluksi teidän -mielipiteestänne. Kumminkin, jos suvaitsette, tahtoisin mieluummin -kuulla tällä kerralla itsestäni sellaista kuin todella olen, enkä siitä -millaiselta teidän puolueellisen arvelunne mukaan näytän." - -"Miten hyvin hän puhuu", ajatteli Viktor itsekseen, "ja kuinka -avomielisesti hän vastaakaan minulle! Olen kuullut, että Genevessä -opetetaan tyttöjä samalla tavalla kuin poikia. Minä pitäisin häntä -rakkaana ja kalliina kuten ystävää tai asetoveria, jos se vaan olisi -mahdollista, mutta morsiamena; -- pyhimykset auttakoon minua!" Tässä -muistui Arlettan rakastettu ja miellyttävä kuva hänen mieleensä. Hän -karkoitti väkisin tuon kumman tunteen, ennenkun vastasi entisellä -kohteliaalla ja ystävällisellä tavallaan: - -"Kaunis neito, jolle minulla on kunnia puhua, ei ole vähemmän kuuluisa -henkilö kuin neiti Olivie de Castellar, jalon sukunsa laveitten tilojen -ja runsaitten tulojen ainoa perillinen." - -"Periikö hän -- perinkö minä -- joitakin sukulaisuus- tai heimositeitä?" - -"Suloinen neiti, äitinne kuoli syntyessänne ja isänne pian -jälkeenpäin. Veljiä ja sisaria teillä ei ole yhtään. Isoisäni oli -teidän isovanhempainne serkku, niin että te ja minä olemme serkkuja -kolmannessa polvessa. Kumminkin ajattelen että jos eräät toiveet, joita -olen kyllin rohkea pitämään, menestyvät, asettaa hänen pyhyytensä -lupakirja asiat paikalleen." - -"Arveletteko todellakin, herra kreivi, että niin käy?" - -"Olen varma siitä. Mutta minun pitää kertoa teille, neiti, että -teillä on muuan äidinpuoleinen sukulainen nimeltä Santana, joka -taisteli ruhtinasvainaan johdolla ja oli hänen suuressa suosiossaan. -Tiedätte mikä huono onni nykyisellä ligan johtajalla ruhtinas Emanuel -Philibertillä on ollut ja miten hän on kadottanut suurimman osan -Savoijaa. Ruhtinas parka! Hän ei voinut pitää itse huolta asioistaan. -Hän otti isänsä kehoituksesta Santanan avukseen, ollen kiitollinen -vaikka ken hyvänsä esiintyi auttajana hänen pulassaan. Paha oli saanut -hänen sormensa ja voitti häneltä liian helposti oikeuden Castellarin -perintöön ja tiluksiin, teidän omaisuuteenne, kaunis neiti. Santana -esitti hänen korkeudelleen, että suoranainen perintöhaara oli sammunut. -Silloin ruhtinas arveli tekevänsä hänelle, kuten jokaiselle muullekin, -oikein. Mutta nyt", Viktor lisäsi varomattomasti, "meillä on käsissämme -valtti joka tepsii -- --" - -"Valtti jättää sen kunnian omaan arvoonsa", sanoi neiti kumartaen. - -Viktor sekaantui peräti. Hän oli näyttänyt värinsä liian selvästi. -Neiti, jolla nähtävästi oli terävä äly, ei antanut minkään seikan mennä -huomaamatta. Viktor kiiruhti parantamaan erhetystänsä. "Valttilehti -tässä pelissä on sydämien kuningatar", sanoi hän. - -"Olkaa varovainen, kuningatar kädessänne voi muuttua sotamieheksi." - -"Kuinka terävä-älyinen hän on!" ajatteli Viktor. "Kuningattaren -silmistä", hän vastusti, "ei voi tuikkia muuta, kuin hänen sielunsa -totuus ja puhtaus." - -"Käytänkö siis totuutta ja puhtautta puhuessani teille, herra -kreivi? Ymmärrän nyt täydellisesti teidät ja erinomaisen isänne. -Te ette suinkaan ole ryhtyneet tähän asiaan mitenkään rakkaudesta -tuntemattomaan geneveläiseen tyttöön. Ilman näitä laveita maita ja -suurta omaisuutta hän olisi hyvin saanut elää tuntemattomana ja omassa -harhaopissaan. Jos hän nytkin teidän hyväksenne luopuisi oikeuksistaan -ja vaatimuksistaan niihin, kukatiesi te olisitte hyvin tyytyväisiä." - -"Neitini, te tuomitsette minua väärin", rukoili Viktor posket hämistä -palaen ja samalla kiroillen itsekseen omaa kömpelyyttään ja neidin -ivaa. Siitä huolimatta hän, ihmeellistä kyllä, ihaili Gabriellea -entistä enemmän ja tunsi olevansa halukas omistamaan hänet. "Te -tuomitsette minua nurjasti. Kenpä tiesi olen ansainnutkin sen. Myönnän -että ennenkun teidät näin, ennenkun lämmittelin kauneutenne loisteessa, -taisin mahdollisesti ajatella maita ja valtaa." - -"Hyvin luonnollisia ja tavallisia ajatuksenesineitä", neiti sanoi. - -Hänen huntunsa oli nyt kohotettu ja hän katsoi Viktoria suoraan -kasvoihin. Tuo katse oli, kuten Viktor arvosteli, vallaton, uhmaava ja -lumoava yhtä haavaa, niinkuin sen katse, jolla on asema hallussaan ja -joka aikoo pitääkin sen. Uusi henki virtasi Viktoriin. Tällä hetkellä -tuntui hänestä keveältä se tehtävä, jota hän ennen oli ajatellut vallan -sietämättömäksi. Niin, ja mitä pikemmin se oli tehty, sitä huokeampi -hänen oli olla. "Parempi tehdä koko synti yhdellä kertaa". Parempi -kerrallaan kohdata tuota välttämätöntä asiaa, tyydyttää isänsä ja -kiinnittää oma kohtalonsa ijäksi. Ajan tapa ja sikäli kuin hän tunsi -ritarillisia sääntöjä ja lauseita, pyhittivät hänen tarkoituksensa. - -"Kallis, ihailtava neiti", hän alkoi. Neiti laski jälleen verhonsa ja -vetäytyi hiukan kauemmaksi hänestä. Siitä huolimatta Viktor jatkoi -urhoollisesti: "Ettekö huomaa, että on muuan oivallinen, kerrassaan -erinomainen keino sovittaa kaikkien vaatimukset? Kenties ei ole hyvä -eikä oikeinkaan puhua siitä niin pian. Kukaties minun oikeuden mukaan -olisi pitänyt jättää teidät vapaaksi, vapaaksi katsomaan ja nauttimaan -maailman lauluista, tansseista, matkoista ja juhlista, joista tähän -asti olette ollut tykkänään suljettu. Mutta kaikkia näitä ja vielä -suuremmassakin määrässä tulette saamaan täydellä mitalla. Tosiaankin, -jos uskollinen palvelijanne voi sen vaan tehdä, on elämänne oleva -pelkkää yhtämittaista, suloista riemua. Onkohan siis liian varhaista -pyytää teiltä sanaa toivoni rohkaisemiseksi? Puhukaa vaan! Neiti, olen -jalkainne juuressa!" - -"Miten niin voitte sanoa; luulin teidän olevan hevosenne selässä", -kuului odottamaton vastaus. - -Gabriellen kylmyys kiihoitti Viktoria yhä enemmän. Tukahutettuaan oman -sydämensä äänen ja tehtyään sellaista, jota hänen todellinen luonteensa -kauhistui, ajoi jo itse yrityksen paino häntä yhä enemmän katkeraa -loppua kohti. Oliko se kumminkaan niin katkera? Tunteet kuohahtivat -hänessä; jotakin outoa virtasi häneen, niinkuin voimakas viini. He -olivat nyt yksin kaukana saattojoukkonsa edellä, ratsastaen metsän -halki. Hän hyppäsi ratsultaan ja polvistui ruoholle aivan tosissaan -Gabriellen eteen. - -Tämä pidätti hevosensa ja katsoi hetken hämmästyneenä ritariin. Sitten -hän sanoi oudolla, kiusaantuneella äänellä: - -"Herra kreivi, minä pyydän, nouskaa." - -"En nouse, kunnekka olen saanut sanan noilta kauniilta huulilta. Jos -tämä sana olisi 'odota', jos asettaisitte minut koetukselle, olisin -kumminkin teidän nöyrin ja kuuliaisin palvelijanne." - -"Totelkaa siis minua nousemalla ylös. Jos ette tahdo sitä, pakoitatte -minut pyytämään teiltä erästä asiaa." - -"Pyytäkää mitä vaan tahdotte. Pidän kunnianani ja ilonani myöntää sen." - -"Siitä ei ole kunniaa teille eikä minulle." Gabrielle astui alas -ratsultaan ja seisoi suorana hänen edessään ruohikolla. "Herra kreivi, -palvelus jota pyydän teiltä on se, että vedätte miekkanne ja tapatte -minut." - -Viktor tuijotti häneen hämmästyksestä jähmettyneenä. Oliko neito äkkiä -tullut hulluksi? - -Ennenkun hän osasi sanaakaan puhua, oli Gabrielle heittänyt -päähineensä, huntunsa ja liinansa maahan sekä antoi sormensa nopeasti -kulkea sekaantuneiden kiharoidensa läpi. - -"Kuningatar on muuttunut sotamieheksi", sanoi Norbert de Caulaincourt. - -Viktorin kauniit, avonaiset kasvot kävivät kuolonkalpeiksi. Kerran, -toisen ja kolmannenkin hän risti itseänsä vapisevin käsin, samalla kun -hän jotenkuten pääsi jaloilleen. - -"Tämä on noituutta", hän mutisi. "Se on ainoastaan noitatemppu pojan -puolelta, joka tahtoi pelastaa isänsä, ja ystävän puolelta, joka tahtoi -pelastaa nuoren naisen uhkaavasta kohtalosta, -- koska kunnioitti -häntä." - -"Geneve saa vielä kärsiä tästä!" - -"Geneveä ette saa moittia. Kaikki olivat saatetut väärään luuloon. -Minulla ei ollut muita liittolaisia eikä auttajia kuin Gabriellen -hoitajatar. Ettekä te voi vahingoittaa Geneveä enemmän kuin ennenkään." - -"Hyvät pyhimykset! Ajatellapa isäni kiukkua!" - -"Olen ottanut sen lukuun ja maksan laskuni." - -"Jospa vien teidät hänen luokseen --." - -"Teillä on oikeus siihen. Mutta jos te, kuten ajattelen, olette -jalomielinen, niin päätätte päiväni oitis tässä paikassa jossa seison. -Siitä vain kiittäisin teitä." - -"Tämä on kummallisin asia mistä milloinkaan olen kuullut", sanoi -Viktor yhä seisoen ja tuijottaen häneen aivan tyrmistyneenä. Kumminkin -kuohui hänen hämmästyksensä mukana muuan toinenkin tunne -- se oli -ilo. Nyt hän oli vapaa! Ken voi pakoittaa häntä naimaan, neitoa, joka -oli turvassa vihamielisen Geneven muurien takana. Samalla hetkellä kun -sydämensä keveni, huomasivat hänen silmänsä jotakin purppuranpunaista -välähtelevän puiden välissä. Se oli heidän luokseen saapuva -saattojoukko. Miehet eivät saaneet tietää mitään. Hän tahtoi seisauttaa -ne. "Seiso siinä missä olet", hän nopeaan sanoi Norbertille. Sitten hän -hyppäsi hevosensa selkään, ratsasti takaisin, antoi käskynsä ja palasi. - -"Sinun ja minun pitää ratkaista tämä asia meidän kahden kesken", hän -sanoi. - -"Olen teidän vallassanne", vastasi Norbert. Nyt kun hän oli näytellyt -osansa ja toimittanut tehtävänsä, näytti hän muuttuneen kiveksi. Hän ei -enää juuri piitannut mitä hänelle tapahtui. Norbert luuli että hänen -piti kuolla. Siinä oli kaikki. Hän toivoi vaan että se tapahtuisi pian. - -"Miten tulitte sellaista koskaan ajatelleeksikaan?" kysyi Viktor -laimeasti. Hänessä vallitseva tunne oli edelleen suunnaton hämmästys, -mutta sen alla oli jonkinlaista ihailua pojan rohkeudesta ja älystä. Ja -kaikkeen tähän sekaantui samalla ihmeellinen, sanomaton huojennuksen -tunne. - -"Se oli ainoa keino." - -Viktor seisoi hämmentyneenä. Viimein hän huudahti: "Minä olen ollut -tyhmä, mieletön houkkio! Olen antanut liian helposti pettää itseni. -Miten voinkaan kohdata isäni tämän jälkeen -- neuvo minua nyt, Pyhä -Viktor, suojeluspyhäni, jos taidat! Eipä paranna asiaani että tuon -Lormayeuriin tämän poikanulikan Castellarin perijättären asemasta!" - -Sitten hän kohottaen katseensa maasta silmäsi Norbertiin vakavasti ja -miettien. - -Norbert kohtasi hänen katseensa. Pojan kasvoilla oli miehuullinen, -päättävä ja peloton ilme; nuoren miehen katse taasen oli heikko, -hämmentynyt ja kiukkuinen. Viimein kumminkin siinä ilmeni ystävällinen -välähdys. - -"Te olette täydellisin nuori lurjus mitä milloinkaan olen nähnyt, -mutta te olette kunnollinen poika. Olen pakotettu tunnustamaan, -että rohkeutenne on miekkani arvoinen. Mutta toiselta puolen en -voi taistella parrattoman pojan kanssa. Luuletteko kiistan käyvän -tasapuoliseksi, jos sidon toisen käsivarteni kupeelleni ja taistelen -toisella? Olen nähnyt niin tehtävän. Tahdotteko koettaa sitä?" - -"Mitä varten?" kysyi Norbert kärsimättömästi, vieläpä hieman -ivallisestikin. "Henkeni on lunnas, joka on teidän otettavissanne. En -voisi pelastaa sitä haavoittamalla teitä, jos nimittäin sen voisinkin -tehdä." - -"Kysyttekö sitä minulta?" - -"No niin, olkaa nopea ja tehkää loppu!" - -"Sanoitte, että ryhdyitte tähän asiaan pelastaaksenne isänne. Mutta -hänhän oli jo pelastettu." - -"Toisen henkilön hinnalla." - -"Te sanotte sitä tappioksi; minä pidän sitä neidon etuna. Mitä hän oli -teille, jotta teitte tämän hänen puolestansa?" - -Silloin vasta Norbert oikein tajusi tilansa. Koko hänen nuoren elämänsä -romantiikka kulki hänen sielunsa ohitse. Ja hänhän oli lähellä -kuolemaa! Hänen katseensa muuttui, ja huulensa alkoivat vavista. - -"Ei mitään -- kenenkään tietää", hän vastasi. - -Viktor katseli häntä uteliaasti, yhä kasvavalla mielenkiinnolla. - -"Haa! uskoni kautta, sitäkö se onkin? Oletko sinä -- poika, melkeinpä -lapsi -- jo leikkinyt noiden terävien aseiden kanssa, joilla mies -leikkaa itseensä, vallan sydänjuuriin saakka? Miksikäs ei? Olin nuori -kuten sinä, kun ensin aloin pitää eräästä -- _vaikken_ neiti Olivie de -Castellarista." - -Hän käänsi pois kasvonsa, ja äänettömyys syntyi vielä kerran näiden -kahden välillä. Hän oli liian hämmentynyt voidakseen ajatella miten -vaarallista oli kertoa omista pettymyksistään tälle geneveläiselle -pojalle, joka kenties pitäisi häntä valehtelijana ja petturina. Tällä -hetkellä ei hän piitannut siitäkään. Hän ei voinut huolehtia mistään, -ei nähdä mitään, paitsi Arlettan suloista haamua. Tämä näytti seisovan -Viktorin vieressä aivan siinä valloilleen jätettyjen hevosten luona, -jotka pureksivat ruohoa illallisekseen niin levollisina kuin lempeä ja -kuolemaa ei olisikaan lainkaan maailmassa. Arletta katseli häntä, puhui -ja rukoili tuon rohkean pojan hengen puolesta, joka tunsi rakkautta -kuten hekin, vaikkakin oli niin nuori. - -Tämä näky sitten vähitellen muuttui hänen oman äitinsä himmeäksi -kuvaksi, jommoisena hän sen muisti. Äiti oli ollut helläsydäminen -nainen, sääliväinen kaikkia kohtaan. Niistä harvoista äitinsä sanoista, -joita Viktor muisti, olivat seuraavat kiintyneet hänen mieleensä: -"Poikani, Jumala rakastaa laupiaita!" "Ah", hän ajatteli, "Jumala -rakastaa laupiaita! Kukapa tietää, jos minä nyt olen laupias tätä -poikaa kohtaan, on Hän laupias Arlettalle ja minulle ja antaa meidät -toisillemme." Tämä ei tosin ollut mikään erittäin ylevä vaikutin. -Kumminkin tuon hämmentyneen, huonosti valaistun sielun syvyydessä -taisteli jalompiakin tunteita kuin ne, jotka tulivat itsetietoiseen -ajatukseen. Sitäpaitsi ihmisen on niin helppoa olla ystävällinen -tuntiessaan itsensä onnelliseksi. Ei käy kieltäminen, etteikö Viktorin -huono onni ottaen huomioon hänen isänsä mahdollisen raivostumisenkin, -tehnyt häntä onnelliseksi, paljoa onnellisemmaksi kuin miksi hänen -lähettilästoimensa menestys hänet olisi tehnyt. Tehden nopeasti -päätöksensä hän kääntyi Norbertin puoleen: - -"Henkesi on lunnas", hän sanoi. Hänen katseessaan ja äänessään oli -jotain, mikä lievensi sanojen ankaruutta. - -Norbert kumarsihe. - -"Silloin, poika, minä lahjoitan sen sinulle rohkeutesi tähden ja -rakkaudesta Jumalaan. Ota ratsusi ja mene takaisin Geneveen, kuten -olet tullutkin. Seuraa ensimäistä tienkäännettä vasemmalle, niin -vältät mieheni. Odotas! Kerronpa isälleni, että neiti Castellar noiden -kataloiden Geneven harhaoppisten loitsuista voi muuntua jänikseksi ja -kadota näkyvistämme metsään." - -"Jumala palkitkoon teitä, herra kreivi!" sanoi Norbert ihastuneena ja -kumartaen syvään juoksi ratsunsa luo. - -"Varo itseäsi, kukkopoikaseni!" Viktor virkkoi, "ja jos joskus -pälkähtäisi jäniksenpäähäsi pelastaa sielusi ja koettaa onneasi hyvien -katolisten joukossa, niin tule luokseni, sillä, kunniani kautta lusikan -ritarina, sinussa on ainesta johonkin ja minä pidän sinusta." - - - - -XIV LUKU. - -Odottamaton kohtaus. - - -Berthelier ei palannut samana päivänä Geneveen jona oli lähtenyt, eikä -edes seuraavanakaan. Jälkimmäinen päivä -- viimeinen kotona kuten luuli --- oli Gabriellestä yhtä ainoata pitkällistä tuskaa. Hän kantoi sitä -kuten paraiten voi noina vaikeina hetkinä. Kun yö tuli ja hänen rakas -kasvatti-isänsä yhä oli poissa, valtasi hänet yksinäisyyden tunne ja -hän puhkesi itkemään, huutamaan ja nyyhkimään ääneensä. Margareta piti -seuraa sisar Claudinelle, joka yhä oli vuoteen omana. Kuultuaan itkun -äänen muori kiiruhti lemmikkinsä luo. Sanaakaan sanomatta, mutta hellin -liikkein ja katsein hän puristi Gabriellen vahvoihin käsivarsiinsa ja -antoi hänen nyyhkiä loppuun kaikki surunsa. Ei koskaan vielä ollut -tuo ankara Margareta niin lempeä kenellekään. Kun Gabriellen itku -ja nyyhkytykset viimein lakkasivat, kuiskasi vanha palvelija hänen -korvaansa lohduttavan viittauksen: - -"Jumala on hyvä. On paljon asioita, jotka päättyvät paremmin kuin -alkoivat." - -"Sen kyllä tiedän", nyyhki Gabrielle; "mutta tällä asialla on kumminkin -vain yksi ainoa -- hyvä päätös. Ja minä, kun olen vielä niin nuori." - -Viimein Margareta riisui hänet ja laittoi vuoteeseen. - -"Emme saa häiritä tätiäsi", hän sanoi. Sitten hän jätti Gabriellen -hetkeksi, mutta palasi takasin kantaen jotakin kupissa. "Tässä, -pienokaiseni, on keitettyä viiniä ja vettä, jotka olen kuumentanut -sinulle. Juo ne, niin saat unta." - -Gabrielle otti nöyrästi kupin ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella. - -"Se on erittäin hyvää", hän sanoi. "Maku kumminkin on hieman outo." - -Vallan väsyneenä itkusta hän vaipui takaisin tyynylle. Margareta näki -pian tyytyväisenä, että hän nukkui sikeästi. - -Kun Gabrielle viimein heräsi tuosta pitkästä, syvästä ja rauhallisesta -unesta, paistoi aurinko täydeltä terältä huoneeseen. Hänestä tuntui -ikäänkuin olisi hän ollut hyvin kaukana poissa ja palaisi hitaasti, -kummastellen ja tuskaa tuntien. - -Ensimäinen asia minkä hän käsitti, oli että hän makasi Margaretan -kamarissa eikä omassa huoneessaan. Silloin todellisuus vähitellen -katkeran vesitulvan tavoin virtasi hänen mieleensä. Hänen päänsä -oli lyijynraskas ja silmänsä kipeät itkusta. Mutta nyt hän ei enää -itkisikään, vaan tekisi kaikki mitä häneltä vaadittiin ja jättäisi -lopun Jumalan haltuun. - -"Margareta", hän sanoi hiljaan, nähdessään vanhan vaimon varjon -vuoteellaan. "Margareta!" - -"No, mitä tahdot, lapseni?" vastasi hän tavallisella äänellään, eikä -illallisella hyväilevällä tavallaan. - -"Onko isäni palannut?" - -"Ei merkkiä eikä jälkeäkään hänestä. Nuo pahanilkiset sukulaiset ovat -varmaan pidättäneet hänet. Mutta sen suhteen ei ole mitään pelättävää. -Vaikkakin he ovat pahoja, uskaltavat he tuskin vahingoittaa herra Ami -Berthelieriä." - -"Miten täti jaksaa?" - -"Aivan kuin ennenkin." - -Kun Gabrielle koetti nousta ylös, tunsi hän ylenmääräisen ruumiillisen -kurjuuden tunnetta. Ei mikään muu hänestä tuntunut mahdolliselta -kuin laskeutua pitkälleen ja panna jälleen maata. Kumminkin muistaen -mikä häntä odotti, teki hän voimakkaan ponnistuksen karkoittaakseen -raskauden ja sairauden, joka painosti häntä. - -"Missä vaatteeni ovat?" hän kysyi. - -Hänen matkapukunsa, viitta, huntu ja päähine olivat huolellisesti -valmistetut ja asetetut hänelle valmiiksi edellisenä iltana. - -"Sinun ei vielä tarvitse pukeutua", sanoi Margareta. "Asetu jälleen -vuoteeseesi ja pane nukkumaan." - -"Oi ei, ei! Minun on noustava oitis ylös! Nyt jo on myöhäistä, minä -tiedän sen. Kiiruhtakaa, Margareta, pyydän teitä, ja tuokaa minulle -tavarani. Herra Antoine lupasi, jos isäni ei palaja, tulla hakemaan -minua hyvään aikaan. Nyt pelkään kellon olevan lähellä kuutta. -Joutukaa, Margareta!" - -"Ei nyt semmoista kiirettä ole, lapsi!" - -Pelottava näkö kohosi Gabriellen mieleen. Kaikki Geneven ylimykset -olivat odottamassa -- häntä! Kukaties joku onnettomuus sen kautta -tapahtuisi vangeille! Hän istui suuren ahdistuksen valtaamana, kauniit -kasvot hehkuvina ja tumma tukka valuen siihen aikaan harvinaiseksi -ylellisyydeksi katsotun valkean yönutun yli. Nyt koputettiin jo kamarin -ovelle! Pääovi oli jätetty lukitsematta. Tulija oli taloon saavuttuaan -seurannut puheluääntä. Margareta meni avaamaan oven -- Germain de -Caulaincourtille. - -Gabrielle voi paikaltaan nähdä ainoastaan harmaan pään, eikä ollenkaan -epäillyt, että se oli hänen isänsä. Vavisten riemusta hän huusi: - -"Isä; minä olen niin iloinen! Tule lapsirakkasi luo ja siunaa häntä, -ennenkun hän lähtee!" - -De Caulaincourt astui esiin ja molemmat näkivät toisensa silmästä -silmään. Eivät koskaan ole ihmiskasvot ilmaisseet suurempaa äärimmäistä -hämmästystä. Kumpikin arveli toisensa varmasti olevan muualla. Toisen -pitäisi olla Genevessä, kun vain toinen olisi sen ulkopuolella. -Vaan että molemmat olisivat samalla kertaa Genevessä, se tuntui -uskomattomalta. - -Jännitys oli yhtä suuri, kuin jos joku olisi tavannut toisen itsensä. - -"Herra de Caulaincourt!" sammalsi Gabrielle, joka ensin sai takaisin -puheenlahjansa. Hän oli nyt kalpea kuin marmori. - -"Gabrielle Berthelier!" sanoi de Caulaincourt yhtä hämmästyneenä. - -"Oletteko päässyt pakoon -- ja millä tavalla -- miten?" Gabrielle kysyi -katkonaisesti. - -"Tekö sitä minulta kysytte? Uneksinko minä, vai menetänkö järkeni? Vai -onko tämä noituutta? Teidäthän näin kaksi tuntia sitten Porte Neuvellä, -matkustavana pois nuoren kreivin seurassa!" - -Hän vaikeni ja siveli otsaansa kädellään äkkinäisen pelon valtaamana. -Hän oli kärsinyt paljo, ja usea ihminen oli kärsimyksistä tullut -mielenvikaan, -- miksi ei hänkin? - -"Olen juuri nyt herännyt", selitti Gabrielle, "Liian myöhään, pelkään, -liian myöhään!" - -"Kenen minä sitten olen nähnyt -- _kenen_ -- vai onko tämä kaikki -hullun houretta? Olenko vielä Lormayeurin vankilassa?" - -Hämmästyksissään hän astui askeleen taaksepäin, ja nyt tuli Margareta -esiin ja asettui molempien väliin. - -"Se ei ole unta, herrani", hän sanoi. "Kerron teille koko totuuden. -Mutta ensin pyydän teiltä, että sanotte minulle erään asian: Miksi -olette tullut tänne juuri nyt?" - -"Miten sitä kysytte? Olen luonnollisesti tullut etsimään poikaani. -Odotin että hän olisi ensimäinen kohtaamaan minua Porte Neuvellä. Mutta -hän ei ollut siellä ja mikä kummallisinta, Calvin sanoo ettei kukaan -ole nähnyt häntä sitte eilispäivän. Ajattelin hänen olevan teidän -seurassanne." - -"Herra de Caulaincourt, tahdon kertoa teille totuuden. Osakin -petoksesta on kylliksi ja liiankin suuri taakka kristityn naisen -omalletunnolle. Teidän poikanne on mennyt kuolemaan ja minun sieluni -kadotukseen." - -"Vaimo, mitä tarkoitat?" huusi de Caulaincourt hämmästyneenä ja -pelästyneenä. - -"Ettekö voi sitä ymmärtää? Norbert asettui Gabriellen paikalle ja minä -autoin häntä siinä." - -Silloin de Caulaincourt vanhan patriarkan tavoin vapisi "vallan -ylenmäärin". "Poikani, poikani!" hän huusi tuskaisesti. Mutta muistaen -yksin tuskassaankin Gabriellen kärsimystä hän käänsi kasvonsa pois, -jottei tämä näkisi niitä. - -"Oi, Margareta, onko se totta?" tyttö pelästyneenä kyseli. - -"Hän ei tahtonut jättää aijettaan. Hän ei tahtonut kuulla mitään. -Viimein minä myönnyin ja niin teki tätinnekin." - -"Myöntyi siihen! Se oli nurinkurista, julmaa! En luota teihin enää -milloinkaan. Nyt tiedän mitä minä teen. Tahdon mennä paikalla -neuvoksien luo; kertoa heille kaikki ja pyytää heitä lähettämään minut -itseni Lormayeuriin." -- "Herra de Caulaincourt!" huusi Gabrielle. - -Vanhus yritti lähteä huoneesta, mutta kääntyi takaisin jälleen. -"Lapseni", hän sanoi lempeästi, vaikkakin hänen äänensä kaikui outona -hänelle itselleenkin, "teitä ei kenkään saa moittia. Se ei ollut teidän -tekoanne. Se on nyt kerran tehty, hyväksikö sitte vai pahaksi. Ja -Jumala hallitsee yhtä hyvin Savoijassa kuin Genevessäkin." - -Hän meni ulos katsahtamatta Gabrielleen ja vilkaisemattakaan -Margaretaan. Hänen sydämessään olivat nämä sanat: "Jos Jumala olisi -sallinut, olisin kuollut edestäsi, poikani, poikani! Mutta pelkäänpä, -Jumala paratkoon, että hän on kuollut minun hyväkseni!" Sitten tuli -toinen ajatus: "Jos minulla vaan olisi ollut luottamusta, olisi poikani -Jumalan valittuja!" Tuntematta mitään muita vaikutteita Norbertin -toiminnalle kuin että poika oli antanut oman raikkaan, nuoren elämänsä -vaihdoksi hänen omasta kuluneesta, melkein sammuneesta elämästään, -tunsi hän kaikkea tunteiden katkeruutta. Huono vaihto! ja sitä enemmän, -koska hän itse ei ollut ainoastaan halukas, vaan valmiskin menemään -Jumalansa luo. Hänellä ei ollut paljoa toivoa, että Norbertin laita -oli sama. Noiden aikain vakavat, hartaat sielut, karaistut henkisten -ristiriitain ahjossa, kohtasivat rohkeasti äärimmäisyyksiä, joita -meidän lempeämmät luonteet väistävät tai asettavat syrjään tyhjillä -hyväntekeväisyystoivoilla ja lupauksilla. Hän, joka rakasti Norbertia -kuin omaa sieluaan, ei kuvitellutkaan mitään harhaluuloja Norbertin -henkisestä tilasta. Kumminkin hän koetti sanoa: "Mitä ikänä Jumala -tahtookin tehdä hänen suhteensa, niin tapahtukoon Hänen tahtonsa!" -Mutta marttyyrius ei olisi ollut mitään tähän verrattuna. - -Antoine Calvin kuunteli hänen kertomustaan kummakseen ja -tyytymättömyydekseen. Ja hän oli vastannut neidon persoonasta, jopa -vannonutkin siitä! "Mitä veljeni on sanova?" oli hänen ensimäinen -ajatuksensa, kuten aina kaikissa yrityksissään. Sitten hänessä heräsi -syvä sääli surunsortamaa isää kohtaan. Nähden hänen silminnähtävän -väsymyksensä hän toi maljan viiniä ja palan leipää. - -"Syökää", hän sanoi, "jotta kykenette ajattelemaan!" - -"Ei", sanoi de Caulaincourt, "minun on paastoaminen ja rukoileminen, -sillä en tiedä tahtooko Jumala olla suosiollinen minulle ja pojalleni." - -"Pojallenneko?" sanoi Antoine hyvin lempeästi asettaen kätensä hänen -olkapäälleen. "Hän pelasti muita, itseään hän ei pelastanut. Tai oli -miten tahansa, poikanne on nyt tekemisissä Hänen kanssaan, josta nämä -sanat kerran ovat lausutut." - -Suuret kyyneleet kumpusivat de Caulaincourtin silmiin, pimittivät -häneltä näön -- ja ennenkun hän desikään, itki hän hillittömästi. -Vaikkei hänellä ollut todisteita, että Norbert oli "valittuja", -"uudestasyntyneitä", "kuoletettu", oli kumminkin -- voi ehkä olla -- -olemassa joku side hänen hairahtuneen poikansa ja Sen välillä, jota -hänen oma sielunsa rakasti. - - "Keveästi ja kaukaa käsin, - Kuin tähti ylhäällä toistaan tapaa" -- - -hän tällä hetkellä viittauksittain aavisti, että Jumalan tarkoitus -armosta on laajempi kuin ihmisten ajatukset siitä. - -Mutta viimein hän kavahti ylös ja pyyhki kyyneleensä. "Minun pitää -mennä oitis neuvoston luo ja kertoa heille kaikki", hän sanoi. "Onko -neuvosto nyt koolla?" - -"Kyllä neuvosto istuu paraikaa, mutta heillä on vallan toisia -asioita ajateltavana nyt. Herra de Caulaincourt, te ette voi päästä -sen puheille tänään. Saanko sanoa suoraan ajatukseni? Vaikka -pääsisittekin, niin ei tulla ryhtymään mihinkään toimenpiteisiin. -Teidän poissa ollessanne meidän Geneven valtiolaiva, joka on aina -myrskyille ja merirosvoille altisna, on huomannut kannellaan vakavamman -vaaran, kapinan. Hallitusmiehemme keskustelevat juuri nyt eräitten -kapinallisten petturien kohtalosta, jotka onneksemme ovat vartion -ja salpain varassa piispanpalatsissa. Näille onnettomille raukoille -pelkään käyvän huonosti." - -Hän kertoi vaivoin tarkkaavalle de Caulaincourtille libertinien -kapinasta, heidän vimmastaan ranskalaisia pakolaisia vastaan ja heidän -lopullisesta perikadostaan. - -"Olenpa iloinen, ettette ollut täällä tuona aikana, herra de -Caulaincourt", hän sanoi. - -"Voi, etten nytkään olisi täällä!" vastasi ranskalainen surullisesti. -"Mutta varmaan kahdenkymmenenviiden neuvosto joka tapauksessa on -kuuleva kertomukseni." - -"Saammehan koettaa", sanoi Antoine vaikkei suinkaan rohkaisevasti. -Sitten hän lisäsi vähän iloisemmasti: "Joka tapauksessa kerromme asian -veljelleni. Jos jotakin voidaan tehdä, niin hän sen tietää." - -Seuraavalla ovella Gabrielle odotti sillä aikaa henkeään pidättäen. -Ainakaan hän ei voisi tehdä mitään, niin oli herra Antoine hänen -kysyessä vakuuttanut. Hänen oli odottaminen isänsä palaamista. Ja -miksi -- niin miksi -- ei isä jo palannut? Varmaan oli häntä kohdannut -joku hirveä onnettomuus. Hän oli jo neljättä päivää poissa. Kun tunti -kului hitaasti tunnin jälkeen, kasvoi hänen kurjuutensa melkein -kärsimättömäksi. Ei hänellä ollut edes osanottajaa suruunsa, sillä hän -pysyi erillään Claudinesta ja Margaretasta. Gabriellen sydämen valtasi -suuri viha näitä kahta uskollista sielua kohtaan, jotka rakastivat -häntä ja kumminkin olivat he pettäneet hänet niin kurjasti, niin -julmasti, kuten hän sanoi. Totta kyllä, he olivat tehneet niin, koska -rakastivat Gabriellea; mutta hän ei vielä voinut tuntea lohduttavaa -voimaa. - - - - -XV LUKU. - -Muuan savoijalainen maja. - - -Norbert de Caulaincourt ratsasti tulisella kiireellä metsän halki, -kiihoittaen väsynyttä ratsuaan huudoilla ja kannuksilla. Hän ei -tiennyt mitä teki; hän oli kuin juopunut voimakkaasta viinistä, -elämän erinomaisesta viinistä. Päättävästi hän oli sysännyt miltei -maistamatta maljan syrjään, mutta nyt, miten omituista, sitä tarjottiin -hänelle uudelleen. Se viini oli punaista; se antoi värinsä maljaan, -se liikkui, kuohui, kimalteli ja pulppusi kuten tuhannet jalokivet. -Siten, sydän riemuitsevana ja valoisana, hän ratsasti yhä edelleen -hämäriä metsäpolkuja pitkin, joilla pehmeä, tumma toukokuunyö kävi yhä -tummemmaksi. - -Yht'äkkiä herposi hänen kätensä ohjaksista. Hepokin oli liian halukas -hiljentämään vauhtiaan ja alkamaan huolimatonta, laahustavaa käyntiään. -Todellisuudessa olivat Norbertin nuoret hermot ja aivot olleet pelkästä -tahdon ponnistuksesta äärimäisessä jännityksessä. Nyt ne äkkiä -laukesivat ja kieltäytyivät työskentelemästä sen enempää. Suunnaton -väsymys tulvi virran tavoin hänen olentoonsa. Hänen täytyi nukkua, tai -hän kuolisi. - -Paikka oli pimeä, hiljainen ja yksinäinen kuten hauta. Mitä hänellä -oli pelättävänä? Hän astui alas, sitoi ratsun puuhun, laskeusi -alas ruoholle ja viidessä sekunnissa oli hän sikeässä unessa. Se -oli noita unia, jotka rakentavat vahvan rajan menneisyyden ja -tulevaisuuden välille. Me heräämme sellaisesta vallan uudella -tunteella. Kaikki eilispäivän huolet ja murheet ovat menneet ja -mieli ja järki kylpeytyvät raikkaiksi elämän lähteessä. Onhan se -vähäinen esimaku siitä, mitä kuoleman uni tekee meidän katoavalle -osallemme, joka halajaa ja ikävöi lepoa. Samalla kuolematon henkemme -jollain salaperäisellä tavalla yhä pitää elävää yhteyttä Luojansa ja -Vapahtajansa kanssa. - -Aurinko oli jo ylhäällä kun Norbert heräsi. Hän haukotteli, venytteli -ja katseli ympärilleen. Hänen jäseniään pakotti, sillä maaemo ei -tarjoa lapsilleen kaikkein pehmeintä makuupaikkaa. Mutta se oli vain -pieni ikävyys. Ylhäällä liitelevät pilvet sallivat taivaan sinen -näkyä hentojen, vihreiden oksien lomitse. Eräällä oksalla istui ja -lauloi lintu. Ei kuulunut muita ääniä kuin hevosen pureksimista -lähittyydellä, missä se perin huoletonna ja ilmeisellä tyytyväisyydellä -haukkasi aamuateriataan. Norbert toivoi, että hän olisi voinut yhtä -huokeasti tyydyttää oman nälkänsä. Hänen ratsuviittansa taskussa oli -kukkaro, ei tosin täysi kuten Norbert olisi toivonut, mutta oli siinä -kumminkin muutamia kruunuja vielä. Näillä hän saisi ruokaa, kunhan -vaan keksisi paikan, mistä sitä ostaa. Mutta miten hän voi mennä -ihmisiin tässä puvussa? Hän nousi istualleen ja katseli itseään vallan -alakuloisena päästäen pitkän hämmästyksen huudon, joka kumminkin loppui -sydämmelliseen naurunpurkaukseen. - -Mutta nauru loppui ja hämmennys jäi. Miten voi nuori nainen ja lisäksi -vielä kaunis nuori nainen kulkea ilman suojaa tai saattojoukkoa -Savoijan raa'an ja laista piittaamattoman alueen halki siltä paikalta, -missä hän oli, Geneven alueelle asti? Tätä Norbert yksin istuessaan -aprikoi. Kunhan vaan Lormayeurin nuori kreivi (jota Luoja suojelkoon!) -olisi enentänyt ystävyyttään lahjoittamalla hänelle paashin puvun! -Luultavasti hän olisi tehnytkin niin, jos hän olisi tullut pyytäneeksi. -Mutta Norbert oli ollut liian sekaisin ja hämmästynyt kysyäkseen sitä. - -Hänellä ei ollut mitään muuta jälellä kuin satuloida ratsunsa ja -kääntää kasvonsa Geneveä kohti semmoiseksi puettuna kuin hän oli. Hän -tunsi ainoastaan suunnan, jota piti seurata. Tietä ei hän tuntenut -ollenkaan. Kumminkin oli selvää, että ensimäisenä tehtävänä hänellä -oli päästä ulos metsästä. Hän löysi tien, jota oli kulkenut edellisenä -yönä, ja arveli ettei paremmin voisi tehdä kuin seurata sitä. - -Sen pitkän ja väsyttävän päivän seikkailuista ja vastoinkäymisistä -hän ei koskaan jälestäpäin tahtonut mielellään puhua. Jos oli pakko, -keskitti hän kokemuksensa näihin sanoihin: - -"Ainakin kymmenen kertaa minä kadotin tieni. Turvattomana neitona ollen -aristelin mennä lähelle kyliä, peläten että ihmiset tekisivät minulle -ikävyyttä, jopa ottaisivat minut vangiksi ja pitäisivät panttivankina. -Kerran kohtasin kokoiseni pojan ja pyysin hänen vaihtamaan vaatteita -kanssani. Kun hän kieltäytyi, uhkasin häntä kaksinkamppailulla, mutta -hän juoksi tiehensä huutaen, että minä muka olin kummitus. Ajoin häntä -takaa, saavutin hänet ja kerroin, etten ollut mikään kummitus, vaan -kunniallinen nuorukainen, joka oli hauskaa pitämässä ja halusi päästä -kotiin. Tällöin hän kutsui minua siksi, jolla ei ollut valkuaista -silmissä; tarkoittaen sillä itse paholaista. Sitten hän puikahti -käsistäni ja juoksi matkaansa henkensä edestä. Viimein onnettomuuksieni -huipuksi ratsuni kadotti kengän yhdestä jalastaan." - -Kun tämä viime onnettomuus Norbertia kohtasi, oli yön tulo lähellä ja -hän arveli olevansa jo kaukana tieltään. Hänelle oli parempi seisattua -siellä, missä hän oli, aamuun asti. Mutta nyt hän ei saattanut -turvassa levätä ulkona, koska oli asutulla seudulla; olisihan voinut -tulla sivukulkijoita. Tuskitellen senkin sadatta kertaa onnettoman -valepukunsa takia hän alkoi katsella ympärilleen eikö löytäisi majaa, -jossa voisi saada suojaa. - -Viimein illan sammuvassa valossa hän näki hyvin halvan näköisen töllin, -luultavasti työmiehen tai viininviljelijän asunnon. - -"Yhdestä kruunusta 'harmaajalka' aivan mielellään ruokkii ja suojaa -minua", hän arveli, "minä vaan en saa näyttää, että minulla on enemmän -rahaa, muutoin hän ryöstäisi ja murhaisi minut." - -Hän astui alas, kiinnitti ratsunsa puuhun vähän matkan päähän, meni -karkeatekoiselle puuovelle ja kolkutti. - -Ensin ei kukaan vastannut, mutta kun hän uusi kolkutuksensa, vastasi -matala ääni pyytäen hänen kohottamaan salpaa ja astumaan sisään. - -Mutta kun hänen silmänsä tottuivat hämärään, eroitti hän nurkassa -kauvimpana ovesta vuoteen ja sairaan miehen lepäävän sillä. Uusi -silmäys näytti hänelle valkeat hiukset ynnä sidotun käden ja olkapään. - -Hänen vielä epäillessään mitä tehdä kuului vuoteesta ääni, jonka sointu -oli kummallisen tuttava. - -"Ajatukseni harhailevat, -- ah niin -- nyt tiedän. Olen kumminkin -iloinen, koska ne tuovat minulle sellaisen unen kuin tämän, Gabrielle." - -Ihmeissään ja hämmästyneenä Norbert läheni ja kumartui lähelle sairasta -miestä, jolloin tunsi hänet. "Herra Berthelier!" hän huudahti. "Ääni -ei ole Gabriellen. Mutta sitten häntä on katsottava." Siten unet -ja sairaan miehen mielikuvat muuttuivat ja sulivat vaihtuen toinen -toiseensa. "Puku on Gabriellen, tuo kallis, nahoilla reunustettu -viitta, jonka minä ostin hänelle matkaa varten." - -"Se on totta, herra Berthelier, ja --". - -"Niin, näkö on Gabriellen, mutta ääni on nuoren Norbert de -Caulaincourtin." - -Norbert tiesi että Berthelier oli lähtenyt Geneven rajain ulkopuolelle, -ja oli vahvasti aavistanut, että tämä oli mennyt hankkimaan rahaa -Gabriellelle. Mikä oli luonnollisempaa kuin että hänet palatessaan -rahain kanssa oli ryöstetty ja haavoitettu. Sitä vaan hän ei voinut -ymmärtää, miksei hän ollut palannut Bernin vaan Savoijan alueen läpi. -Jommankumman heistä täytyi olla kaukana tieltään, muutoin eivät heidän -polkunsa olisi sattuneet yhteen. - -"Herra Berthelier", hän sanoi, "teillä ei ole mitään pelättävänä. Ette -uneksi ettekä houraile, vaan olette selvällä järjellänne." - -"Mutta kuinka ja miksi tällä tapaa? Mikä teidät tänne tuo? Miksi olette -tuossa puvussa?" - -"Ensin sallikaa minun ilahuttaa teitä tiedolla, että sen omistaja on -turvassa Genevessä. Minulla taasen puolestani on ollut iloinen päivän -ratsastusmatka nuoren Lormayeurin kreivin kanssa, ja hyvä seuratoveri -hän onkin." - -"En ymmärrä mitään tästä. Minulla on kuume ja minä hourailen." - -"Koetelkaa kättäni, herrani. Tulette kyllä huomaamaan, ettei se ole -neidon kätönen, vaan nuorukaisen kova nyrkki, joka on antanut monta -tuimaa iskua. Ja katsokaa, -- tässä on tarpeeksi valoisaa!" Hän työnsi -pois päähineensä ja seisoi avonaisen aukon kohdalla, joka oli akkunan -asemasta, paraassa valossa. - -"Norbert!" - -"Niin, Norbert, neiti Gabriellen puvussa. Miten muutoin voinkaan -pelastaa hänet?" - -"Hän ei olisi sitä koskaan sallinut." - -"Emme lainkaan kysyneet Gabriellen mielipidettä. Annoimme hänelle -unijuomaa." - -"Me! Kutka sitte?" - -"Ainoastaan me kolme tunsimme salaisuuden, neiti Claudine, Margareta ja -minä." - -"Myöskin Claudine? Se on uskomatonta!" - -"Me suostutimme hänet. Mutta se oli kunnon vanha Margareta, joka -mietti, suunnitteli ja järjesti kaikki pukua koskevat seikat. Onnikin -suosi minua, sillä te olitte poissa. Koska asian laita oli semmoinen, -piti herra Anton Calvinin olla isän sijaisena neidille ja jättää -hänet savoijalaisille. Siten hän hyvällä tavallaan toimi ammattinsa -mukaan. Kun huntu oli kasvoillani, ei hän edes vilaissutkaan niiden -sisäpuolelle. Minä taasen puolestani pidin hyvää huolta, että kasvoni -olivat hyvin verhottuina hunnulla, kuten kainolle ja suuressa pulassa -olevalle nuorelle neidolle sopiikin. Jos tiellä Porte Neuveen -joku kunniallisista porvareista puhui minulla sanan, olin aivan -liiaksi surun ja pelon valtaama voidakseni tehdä muuta kuin hymistä -vastaukseksi katsomatta ylös." - -"Ihmeellistä!" sanoi Berthelier. Oli pitkä äänettömyys, sitten puhui -hän jälleen. "Poikani, olet vanhan taistelijan kaltainen, joka -yht'aikaa rangaistiin tottelemattomuudesta ja palkittiin loistavasta -voitosta. Mitä olet rikkonut, sillä ei ole mitään, ei mitään -merkitystä. Mutta se on, se on --." Tässä katkesi hänen äänensä ja -hän mutisi vaistomaisesti: "Jumala siunatkoon sinua, Norbert de -Caulaincourt!" - - - - -XVI LUKU - -Ami Berthelier löytää ystävän. - - -Äkkiä majan ovi lykättiin auki ja kumarainen, kuihtunut ja -valkotukkainen vanha vaimo astui sisään. "Äiti", sanoi Berthelier -hänelle, "tässä on teille toinen vieras." Berthelier puhui hänelle -Savoijan _patois'ta_ keskusteltuaan ennen ranskankielellä Norbertin -kanssa, jolle hän nyt vielä kuiskasi samalla kielellä: "Tämä vaimo elää -yksikseen. Hänen miehensä tapettiin taistelussa ja poikansa kahakassa -ryövärien kanssa. Hänen pojanpoikansa on mennyt pois, eikä hän tiedä -minne." - -Nähtyään nuoren naisen puvun hämärässä vanha eukko rukka mutisi: "Voi -sentään, hieno nuori nainen!" Sitten kääntyi hän kytevään tuleen, -lisäsi sitä kalikoilla ja asetti pannun sen päälle. - -"Ihmisraukka", sanoi Berthelier, "hän on melkein yhtä tietämätön kuin -hevosesi! Sivumennen sanoen, minne olet jättänyt sen koko täksi ajaksi?" - -"Sidoin sen puuhun tuonne ulos. Unhotin sen hämmästyksissäni kun teidät -näin. Mitä voin sille tehdä?" - -"Kysytkö mitä sinun sille pitäisi tehdä? Onko siellä kuutamo?" - -"Ei vielä, mutta luulen kuun nousevan tuossa puoliyön aikoina." - -"Epäilemättä ratsusi on väsynyt, ja entäs sinä itse, nuori Norbert -herra. Pyytäisin sinua nousemaan hevosesi selkään tänä yönä ja -ratsastamaan lyöden ja kannustaen Geneveen." - -"Geneveen!" Norbert ei voinut pidättää äänestään alakuloisuutta, joka -täytti hänet tätä ajatellessa. "Aivan niin!" - -"Mutta tietäpä juuri en tunne. Minä lienen kulkenut vallan kauaksi -siitä eilen. Missä nyt olemme, herra Berthelier?" - -"Lähellä järveä. Ajattelin lähteä vesiteitse Pregnystä Geneveen, mutta -konnamainen kalastaja, joka minut otti kulettaakseen, jätti minut sen -sijaan tänne. Ja sinun, sinun on täytynyt kulkea kauaksi. Kumminkin -joka tapauksessa kolmen tunnin ratsastus tai niille paikoin vie sinut -kotia." - -"Herra Berthelier, jos tulitte Pregnystä tänne koko matkan veneellä, -mitenkä sattui sitten että tulitte ryövätyksi ja haavoitetuksi?" - -"Norbert, eräiltä puolilta sinä olet älykäs poika. Voitko antaa -suurimman todisteen älystäsi pitämällä suusi kiini?" - -"Luulenpa voivani." - -"Kuuntele siis. Vakava tahtoni on, ja se on viimeinen tahtoni, ettei -kukaan saisi tietää miten sain tämän haavan. Enpä soisi sinunkaan -tietävän siitä. Pyydän vielä sinulta, että jos joku sitä kysyy, sanot -ainoastaan: hän joutui varkaitten käsiin." - -"Ymmärrän teidät. Mutta minä pyydän teitä, herra, elkää puhuko -viimeisistä toivomuksista." - -Tässä heidän emäntäparkansa tarttui puheeseen, Hän asetti Berthelierin -eteen matalan, ei vallan puhtaan puulautasen, johon hän kaatoi -höyryävää _pot au feu'tä_, jonkinlaista sakeaa, pääasiallisesti -porkkanoista valmistettua muhennosta. Sitten annettuaan puulusikan -pyysi hän sairasta todellisella hyväntahtoisuudella syömään. Norbertin -hän puukkasi pöydän luo, jonka keskeen oli koverrettu ontelo, joka -yhtä haavaa teki vadin ja lautasen virkaa. Hän oli jo täyttänyt sen -liemellä, ja varustettuaan vieraansa lusikalla, oli hän täydellisesti -täyttänyt emännänvelvollisuutensa, kykynsä ja varojensa mukaan. -Norbert puolestaan oli aivan liian nälkäinen jättääkseen käyttämättä -hyväkseen ateriaa, niin kurja kuin se olikin. Kun hän oli lopettanut -ateriansa, kysyi hän voisiko emäntä antaa jonkun verran lientä hänen -hevoselleenkin. - -Vaimo suostui siihen mielellään. Oli vallan hänen ajatuksensa mukaista, -että herrasväen hevoset söivät kristittyjen ihmisparkain ravintoa. -Niinpä Norbert oli tilaisuudessa viemään ratsulleen kauniin annoksen -lämmintä lientä, jota nykyaikaisissa talleissa käytetään. Sitten hän -kiinnitti hevosensa yöksi lähelle majaa pylvääseen. - -Hänen täten työskennellessään Berthelier selitti vanhalle Babetille, -että poika oli hänen ystäviänsä Genevestä. Tämä oli pukeutunut huvin -vuoksi nuoren tytön pukuun, mutta Berthelier tahtoi nyt lainata omat -vaatteensa ja päästää hänet lähtemään kotiinsa. Poika vuorostaan -kertoisi ystävilleen, missä hän itse oli ja lähettäisi heidät -tavoittamaan häntä. - -Babet oli typerä ja hyvin tietämätön. Kumminkin hänen huonosti -valaistussa sielussaan oli pieni akkuna, jonka kautta valonsäde tuikki -sisään. Hän koetti aina olla ystävällinen. Hän ei voinut koskaan nähdä -puutetta tai tuskaa koettamatta auttaa ja lievittää sitä. Hänellä ei -ollut vähintäkään ajatusta ketä hänen vieraansa oikeastaan olivat. Jos -he olisivat koettaneet kertoa hänelle, ei hän olisi ymmärtänyt, mutta -hän sen vallan hyvin ymmärsi että he olivat nälkäisiä. Siksi piti -heidän saada ruokaa. He olivat väsyneet, siksi heidän piti levätä. - -Norbert ainakin oli perinpohjin väsynyt. Hän kertoi Berthelierille, -että jos hänen piti keskiyöllä matkata Geneveen, kun kuu oli ylhäällä, -voisi sattua, että hän väsymyksestä putoisi hevosen selästä. Mutta -olettaen, että hän tulisi turvallisesti kotiinsa, niin mitä hyötyä -siitä olisi? Hän saapuisi liian aikaiseen tehdäkseen jotain hyötyä. -Sitäpaitse hänen hevosensa oli kadottanut kengän jalastaan. - -Se seikka ratkaisi asian. Berthelier pyysi häntä nukkumaan -päivännousuun asti. Silloin herättäisi hän Norbertin ja tämä voisi -viedä ratsunsa seppään, jonka paja oli lähellä, ja saattaisi ratsastaa -sieltä Geneveen. - -"Aamulla minä annan sinulle sanomia neuvoksille", hän sanoi. "Sinun -pitää päästä heidän puheilleen oitis." - -Babet osotti Norbertille lämpimän nurkan, missä hän voisi nukkua. -Kumminkin ennenkun Norbert kävi maata, kysyi hän Berthelieriltä: - -"Voinko tehdä jotakin teidän mukavuudeksenne? Voisin kentiesi vaihtaa -siteitä haavoillenne." - -"Se ei ole tarpeen. Babet on minulle tarpeeksi hyvä ammattilääkäri. -Sinä voisit hankkia minulle vähän kirkasta vettä ulkoa virrasta ja -panna sen minun viereeni." - -Norbert teki niin. Sitten hän kävi nukkumaan nurkkaansa, Gabriellen -nahkareunustainen viitta peitteenään. Jo seuraavassa silmänräpäyksessä -hän, kuten arveli, kuuli Berthelierin kutsuvan itseään. Hän hypähti -seisoalleen, hieroi silmiään, katseli ympärilleen ja tunsi olevansa -valmis kaikkeen, mitä kohtalo vaan lähettäisi hänelle. - -Tarkemmin mietittyään näytti hänestä paremmalta pitää se puku, mikä -hänellä oli, vaikkakin Berthelier tarjoutui lainaamaan omansa hänelle. -Hän arveli että ystävänsä voisi tulla suuriin vaikeuksiin, kentiesi -vaaraankin ilman omaa pukuaan. Hän taasen tahtoi mennä kaupunkiin hyvin -aikaiseen. Sinne saavuttuaan menisi hän heti kotia ja panisi omat -vaatteensa päälleen, ennenkun kukaan muu kuin kaupunginvahti hänet -näkisi. Hän lupasi Berthelierille lähettävänsä apua niin pian kuin -mahdollista. - -"Siitä ei ole paljoa väliä", oli vastaus. "Elä anna heidän heittäytyä -mihinkään vaaraan. Mutta kumarrahan päätäsi, jotta voin antaa sinulle -neuvoksille meneviä tietoja." - -Kuuntelijoista ei ollut pelkoa. Vanha Babet majan etäisimmässä nurkassa -nukkui sikeästi. Kenties se oli oman äänensä säästämiseksi, että -Berthelier puhui hiljaan Norbertin korvaan. Tai mahdollisesti hän oli -häpeissään, syvästi häpeissään kertoessaan tarinansa, samoin häpeissään -nimestä, joka hänellä oli, tuosta nimestä, josta hän tähän saakka oli -ollut niin ylpeä. Kuuntelija, jos semmoinen olisi ollut lähellä, olisi -kenties erottanut nimet Philibert, Daniel, Comparet, Hubert d'Audriol. -Myöskin olisi hän kuullut mainittavan vankilasta ja pari sanaa -venemiehistä ja heidän raskaista kahden käden pidettävistä miekoistaan. -"Nyt, poikani, oletko ymmärtänyt kaiken ja voitko sen muistaa?" sanoi -Berthelier tuskallisesti puheensa lopussa. - -"Luottakaa minuun, herra", sanoi Norbert, nähtävästi suuresti -liikutettuna. "Asia on liian outo ja hirveä, jotta sen voisi unhoittaa. -Erittäinkin on se sitä ranskalaisen pakolaisen ja semmoisen miehen -pojan tekemäksi, joka on saanut kaupungilta kansalaisoikeudet." - -"Minä jätän Danielin pyövelille, vaikkakin samaa verta virtaa näissäkin -suonissa", sanoi Berthelier liikutettuna. "Voitko kummastella, Norbert, -etten suuresti välitä mennä kotia? Eikä minua pahasti sureta, vaikka -kuolema minut tapaisi täällä." - -"Herra Berthelier, ette saa puhua noin. Ajatelkaas neiti Gabriellea!" - -"Minä kyllä häntä ajattelen. Tämän jälkeen taitaa olla parasta, että -hän nimittää itseään Gabrielle -- tai paremmin Olivie -- Castelariksi. -Sehän on hänen oikea nimensä. Mutta nyt meidän pitää ajatella -Geneveä. Sinä kai olet ymmärtänyt kaikki, ei ole silmänräpäystäkään -kadotettavissa. Mene sinä neuvoksien luo suoraan valtuustoon ja kerro -heille puheeni sanasta sanaan." - -"Luottakaa minuun, herra. Ja katsokaas, tässä on kolme kruunua teidän -omaa rahaanne asetettuna valmiiksi neidin kukkaroon. Pikkurahoilla voin -kyllä maksaa sepän ja saada matkalla vähä leipää." - -"Kiitos, olen iloinen voidessani antaa jotakin emännälleni. Mene ja -joudu! Onnea matkalle!" - -"Ei toki ainaiseksi hyvästi, sillä minä palaan", sanoi Norbert -itsekseen ulos mennessään. - -Berthelier makasi ääneti ja kuunteli, kunnes ratsun kavionkopse oli -hälvennyt. "Jumala siunatkoon poikaa!" hän ajatteli. "Mitä ihmeteltäviä -asioita hän onkaan tehnyt! Suunnitelma on erinomainen, toimeenpano -uskaliaassa rohkeudessaan on aivan uskomatonta. Mutta mitä sanoo isä -Calvin, mitä sanovat neuvokset? Ja sitten nuori Lormayeur, mikä hölmö -hänen on pitänyt olla, kun ei paremmin tarkastanut lunnaitaan! Jos -hänen isänsä, vanha kettu, olisi ollut siellä, ei petos olisi käynyt -niin helpoksi. Mutta sepä pelasti Gabriellen. Minä voin vielä nähdä -hänet!" Ennenkun hän tiesikään, valahtivat kyyneleet hänen silmiinsä ja -tipahtelivat alas. - -Sitten hänen ajatuksensa kääntyivät toisaalle. Kaikki mitä oli -tapahtunut, sittekun hän jätti Geneven, kulki asianomaisessa -järjestyksessä hänen mielessään. Hän muisti kohteliaan, vieläpä -sydämmellisenkin vastaanoton Philibert Berthelierin ja tämän ystävän, -talon isännän Ami Perrinin puolelta. Philibert oli ollut aulis -lupaamaan hankkivansa hänelle tarvittava rahasumman. "Vai sitäkös se -on, mitä haluatte, hyvä serkkuni?" sanoi libertinien johtaja. 'Rahaa', -sanoo hän, 'kuten kaikki toisetkin maailmassa.' "No niin, minulla ei -ole sitä. Milloin, maistelkaapas, kellään Berthelierillä on ollut -säästössä kruunuakaan kukkarossaan? Mutta onhan minulla hiukan luottoa, -ja hyvällä ystävälläni herra Perrinillä on sitä vielä enemmän. Meidän -kesken sanoen, arvelen vaan että lähetämme kauniin kyyhkysenne lentoon -siivet hyvin kullattuina. Minä huolehdin asiasta oitis. Se on saatava -toimeen ennen illallista, jolloin sinä ja minä tyhjennämme lasin -parasta _Beaume_-viiniä kauniin matkustajan terveydeksi ja iloksi. -Ken puhuu takaisin maksamisesta? Tuo nuori nainen voi maksaa meille, -sittekun saa perintönsä." - -Philibertin katse, kun hän näin puhui, muistutti Ami Berthelieristä -hänen kuuluisaa isäänsä, joka oli ollut hänelle ennen vanhaan -samaa kuin Jonathan Davidille. Nyt kun hän makasi siinä ajatellen -menneisyyttä, muuttuivat hänen kyyneleensä tulenkipeniksi hänen -tietäessään, että hänen serkkunsa koko ajan oli käyttänyt hyväkseen -hänen heikkouttaan, koskapa tarvitsi juuri sellaista lähettilästä -pitääkseen yllä petollista yhteyttään liittolaistensa kanssa Genevessä. - -Sitten tuli juhla. Ami Berthelier kummasteli, oliko hän edes -nuoruudessaan ottanut osaa semmoisiin näytöksiin ja nauttinut niistä. -Oliko hänkin tyhjentänyt viinilasinsa useammin kuin tahtoi muistella -viime tippaan asti, ja sitten tehnyt viimeisestä pisarasta rubiinin -kynnen päälle? Oliko hänkin maljojen kunniaksi -- usein sangen -omituisten maljojen -- kohottanut meluavia huutoja ja paukuttanut -äänekkäästi pöytää veitsensä päällä? Oliko hänkin säestänyt ryyppyjään -kirouksilla, lauluilla ja pilapuheilla, joita hän häpesi nyt ajatella? -Hän, joka oli ruvennut Gabriellen viattoman nuoruuden vartijaksi! Nyt -hänestä oli koko tuo näytelmä aivan yhtä kauhistava hänen maulleen kuin -periaatteilleenkin. - -Kun voimakas viini oli kierrellyt vapaasti, joivat he Geneven vapauden -maljan. Philibert sanoi tietävänsä, miten sydämestään hänen serkkunsa -tervehtisi sitä maljaa. Mutta hän selitti tarkoittavansa todellista -vapautta, eikä tuota häpeällistä, joka tarkoitti ainoastaan tyrannien -vaihtoa. Minkä puolesta olivat valtuusmiehet parempia kuin papit -ja piispatkaan? Siihen toisetkin yhtyvät, selittäen asioiden uuden -järjestyksen olevan sangen moitittavan. Kirouksia, tosin ei kovin -todella tarkoitettuja moisessa tilaisuudessa, vaan hyvinkin äänekkäitä, -syydettiin isä Calvinin eli "Kainin" päälle, kuten he häntä kutsuivat, -samoin kaikkien hänen auttajiensa ja yllyttäjiensä päälle. Sitten -seurasi päännyökkäyksiä ja käsien huitomista, hämäriä viittauksia ja -salaperäistä kuiskutusta. "Aika tulee, ystävät, ah niin, aika tulee! -Pian näemme suuria muutoksia." Paljo muuta samanlaista he puhelivat. -"Mutta meidän pitää olla viisaita", ehdotti eräs muita jonkin verran -selvempi heittäen varottavan katseen Amiin päin. Tällöin Philibert, -joka oli hukuttanut viinipikariin senkin vähän varovaisuuden, mikä -hänellä joskus oli ollut, asetti kätensä ystävällisesti serkkunsa -olkapäälle. "Elkää ollenkaan pelätkö häntä!" sanoi Philibert. "Eikö -hänkin ole Berthelier? Hän on meidän hyvä ystävämme, joka auttaa meitä." - -Silloin kädenkäänteessä selvitettiin Ami Berthelierille se osa, jota -hänen odotettiin näyttelevän, ja se sanoma, jonka hänen piti toimittaa -Geneveen. Philibert palaisi sinne ja johtaisi vielä kerran kalastajia -ja soutajia. Danielin ja toisten vankien oli määrä murtaa vankilansa -ovet ja yhtyä heihin. Yhdessä he herättäisivät kaupungin, tappaisivat -tai karkottaisivat ranskalaiset ja tekisivät lopun pyhimyksien -hallituksesta. Ei peloton Philibertkään olisi selvin päin tahtonut -paljastaa aikeitaan niin äkisti eikä niin täydellisesti. - -Ami Berthelier kuunteli tätä kaikkea kauhulla. Hän oli suurella -vaivalla välttänyt täydellisen humalan; kumminkin kun oli tottumaton -väkevään viiniin, rupesi hänen verensä kuohumaan ja aivoja -kuumentamaan. Kun Geneven sankarin ja marttyyrin poika rohkeni kysyä -häneltä, häneltä, joka oli ottanut osaa isän kärsimyksiin, tahtoiko -hän pettää ja hävittää Geneven, silloin hänen sielunsa heti leimahti -tuleen. Halveksivalla ivalla, jota hän ei huolinut peitellä tai -laimentaa, hän hylkäsi katalan tarjouksen. Ei ollut kummaa että vihalla -vastattiin ylenkatse, sillä hänen sanansa, vaikkei hän itse siitä -tiennyt, leikkasivat ja polttivat kuten rikkihappo. Kuului suuttuneita -sanoja ja uhaten laskettiin kädet miekankahvoille. Lopuksi muuan aivan -päihtynyt, huimapäinen nuori libertini sinkautti lasin viiniä hänen -silmilleen. Mutta eräs toinen hillitsi hänet, sanoen: "Se on liian -pahoin tehty, Jacquot. Jos herra Ami Berthelier tahtoo hyvitystä, on -hänellä täysi oikeus siihen." - -"Epäilemättä nuori herra tietää, etten minä voi taistella koska olen -rampa", sanoi Ami Berthelier, kun hän nousi ylös, ja tehden kohteliaan -jäähyväiskumarruksen herra Perrinille, seuran isännälle, astui hän ovea -kohden. - -"Pysäyttäkää hänet, pysäyttäkää hänet!" huudettiin joka taholta. -Kaikki hypähtivät seisaalleen sanoen mikä mitäkin, mutta yhteinen -ajatus oli: "Hän ei saa mennä, hän tietää jo liian paljo." Philibert -pysäytti hänet toisten keräytyessä ympärille. Ami kohotti käsivartensa -työntääkseen serkkunsa sivulle. Philibertin miekka silloin välähti -ja oli seuraavassa silmänräpäyksessä punaisena Amin verestä. Syntyi -yleinen hämminki. Ami, joka silloin oli aivan pyörtymäisillään, ei -voinut muistaa mitä tapahtui, paitsi että luuli tulevansa paloiksi -revityksi. Mutta viimein joku -- se oli sama nuori mies, joka oli -moittinut Jacquotia -- tempasi oven auki sanoen: "Mene, joudu, tai he -tappavat sinut!" - -Ulkoilmassa hänen tajunsa palasi ja hän istahti alas miettimään mitä -oli tehtävissä. Mutta hänen ajatellessaan mistä tapaisi hevosensa -ratsastaakseen takaisin Geneveen, ovi liikahteli ja hän arveli, että -metelöitsijät sisällä aikoivat aukaista sen. Pelon antamalla voimalla -hän nousi ja käveli Pregnyn pientä kaupunkia kohden. Matkallaan hän -kohtasi talonpojan, joka työskenteli Perrinin tiluksilla. Hän kertoi -talonpojalle olevansa geneveläinen, joka oli tullut hänen isäntänsä -luo asialle, mutta että häntä oli kohdannut onnettomuus ja oli hän -nyt halukas palaamaan kotiin järviteitse. Mies otti hänet majaansa, -sitoi hänen haavansa karkealla tavallaan ja kertoi hänelle, että -veljensä, joka oli kalastaja, aikoi lähteä Geneveen juuri samana yönä. -Mies kysyi vielä, kykenisikö hänen kunnia-arvoisuutensa avustettuna -kävelemään rantaan ja astumaan kalapurteen. Berthelierin ainoa halu oli -päästä Geneveen ja kertoa tietonsa, vaikka hän kuolisikin seuraavassa -silmänräpäyksessä. Siten hänen sielunsa antoi hänen ruumiilleen voimaa -työhön. Sitä katkerampi oli hänen tyytymättömyytensä, kun kalastaja -kohdattuaan tovereita joihin tahtoi yhtyä, rikkoi sopimuksensa ja -asetti matkustajansa maalle Savoijan alueelle, tuskin lähemmäksi -Geneveä kuin Pregnykään oli. Sairaana, kuumeisena ja kärsien suuresti -haavoistaan kulki hän jotenkuten Babetin majalle ja oli iloinen -laskeutuessaan hänen kurjalle vuoteelleen, kuten itsekseen arveli, -sillä kuollakseen. - -Kumminkin oli se elämä eikä kuolema, joka kuohui hänen sielunsa läpi -tuona hämäränä aamuhetkenä, jolloin Norbert jätti hänet. Vielä kerran -hän tunsi olevansa yksin. Babet raukan läsnäolo ei ollut häiritsevä, -se vaan voi antaa hänelle jonkinlaisen käsityksen ihmisseurasta, joka -esti yksinäisyyden ikävää syntymästä. Sitäpaitsi Babet voi vielä nukkua -monia tunteja, sillä nyt oli vasta päivän koitto. - -Hänen ajatuksensa kääntyivät takaisin vanhoihin aikoihin Peneyn -vankilassa, jossa hän oli virunut, kuten hän nytkin makasi heikkona, -väsyneenä ja tuskan vallassa. Silloin kumminkin oli parempi olla kuin -nyt, sillä vaikkakin hänen uskonsa moniin asioihin oli pettynyt, -oli hänellä kumminkin säilynyt usko yhteen asiaan -- hän luotti -vapauteen. Hänestä yhä näytti kannattavan kärsiä ja kuolla, kun -hän vaan näkisi Geneven vapaana. Ja ennen kaikkea, miten paljo -mieluumminkin sen puolesta? Tarkoittiko vapaus neuvoston valtaa? -Siinä istui joukko kiihkoisia pappeja ja ukkoja, jotka yhden ainoan -innokkaan, terävä-älyisen ranskalaisen käskyä ja kehoitusta kuulivat. -Tämä ranskalainen oli pudistanut pois Rooman ikeen, pannakseen oman -ikeensä sijalle. Ami tiesi kumminkin, mitä ei vapaudeksi voitu kutsua. -Ei Calvinin ja pyhimysten kukistettua Philibert Berthelierin ja -libertinien sijaanasettamista ainakaan! Ei, silloin olisi viimeinen -erehdys pahempi kuin ensimäinen. "Tahdon uhrata elämäni estääkseni -sitä", hän ajatteli. "Enkä tätä tule koskaan katumaan." - -"Miksipä katuisinkaan kaikesta menneestä?" oli hänen seuraava -ajatuksensa. "En lainkaan, en kerrassaan mitään itse teossa, mutta -kumminkin kaikkea kokonaisuudeksi katsottuna. Miksi hyödyksi on elämäni -ollut itselleni tai kellenkään muulle? Jos minua arvostellaan, voidaan -sanoa minusta: Kahdesti elämässään hän olisi saattanut tehdä pahaa ja -on kieltäytynyt melkoiseksi vahingoksi itselleen. Mikä sitte tulee -paraaksi tulokseksi ihmisen toiminnasta täällä maan päällä?" - -"Milloin minut tuomitaan?" Oliko siis sellainen seikka kumminkin kuin -tuomio kerran tuleva? Berthelieristä tuntui varmalta, että jos niin -tuli käymään, olisi hänen paikkansa tuomittujen joukossa. Kumminkin hän -ikävöi sitä, rukoili sitä koko sydämmestään, sielustaan, mielestään ja -voimastaan. Oli paljoa sietämättömämpää ajatella, ettei totuus koskaan -voittaisi, että vääryys aina saisi ylpeillä, kuin että hän, yksilö -miljoonien joukossa, seisoisi tuomittuna onnistumattomana henkilönä, -jommoinen hän oli. Hänellä oli ollut hyviä tilaisuuksia; se oli hänen -oma syynsä, että oli kadottanut ne. Hän oli elänyt omaa elämäänsä. -Katsellessa nyt taapäin ei se elämä tuntunut ollenkaan katkeralta. -Eikö hänellä ollut nuoruutensa muistoja, muistoja vuosista 'ennen -vedenpaisumista', ilon, voiman ja innostuksen vuosista, jolloin kaikki -näytti hänestä mahdolliselta? Noina vuosina hän toivoi, odotti ja -unelmoi, ja vielä enemmän, hän rakasti. Totta kyllä, ne ajat olivat -pian menneet ohitse. Pian häipyi toivo, luottamus petti, unelmat -pirstautuivat, vieläpä itse rakkauskin tukehtui hautaan. Kaikki oli -mennyttä. Mitä siitä väliä! Hän itsekin oli sinne menossa. Pimeydestä -tuli kaikki, pimeyteen kaikki jälleen palasi. Siinä oli loppu. - -Kumminkin oli hän aikoinaan yrittänyt tehdä jotakin, joka voisi -käydä miehen työstä maailmassa, joka ei vallan tyyten hukkuisi. Hän -oli omistanut elämänsä isänmaanrakkaudelle, mikä merkitsi hänelle -harrasta palvelusta sen kaupungin hyväksi, joka oli hänen isänmaansa. -Oliko se kuitenkin kaikki rakkaan Geneven tähden? Eikö hänellä ollut -omiakin harrastuksia? Eikö hän usein ajatellut Kreikan ja Rooman -suuria kansalaisia ja uneksinut nimestä, joka olisi heidän nimiensä -veroinen, nimeä jonka ainakaan Geneve ei mielellään sallisi kuolevan? -Vaikkakin ollen aivan valmis nuoruutensa sankaria ihaillen peittymään -suuren sukulaisensa nimen varjoon, hän kumminkin toivoi olevansa -Bertheliereistä toinen, ensimäisen ansiokas ystävä ja auttaja. - -Mutta nyt oli Berthelierien jalo nimi tahrattu auttamattomasti. -Philibert ja Daniel Berthelier olivat pettureita. Toinen oli -vankilassa, toinen maanpaossa, ei isänsä tavalla hyvän asian vuoksi, -vaan sangen huonon. Samalla kertaa hän itse seisoi yksin molempain -puolueiden hylkäämänä, kaikkien vihaamana, halveksittuna ja hyljättynä. - -"Halveksittuna ja hyljättynä?" Sanat olivat tuttavat. Kenestä hän -oli ne kuullut? Hän mietti hetkisen. Silloin hän muisti: ne olivat -raamatussa. Ne olivat osa tekstiä, josta isä Calvin usein saarnasi, -käyttäen pitkiä sanoja, kuten "valitseminen", "edeltäpäinmäärääminen" -ja "vanhurskauttaminen". Hänelle ne olivat tyhjiä käsitteitä, ilman -mitään tarkoitusta. Kumminkin ne sanat vainosivat häntä. Ne kaikuivat -seuraavasti: "Häntä olivat ihmiset halveksineet ja hyljeksineet", -kuten puhuttaessa miehestä, jonka kohtalona oli, niinkuin hänenkin -kohtalonaan, ollut ylenkatse ja onnistumattomuus. - -Vähitellen hänen miettiessään selvenivät hänelle ja saivat muodon -inhimillisen Kristuksen hahmopiirteet. Hän oli tottunut ajattelemaan -Sokratesta ja muita pakanuuden suuria miehiä samanlaisiksi kuin hän -itsekin oli, miksi ei samoin voisi ajatella Natsaretin miestäkin. Ja -kumminkin oli se ajatus uusi, hämmästyttävä ja ihmeellinen. Se oli sitä -sentähden, että hänen sieluunsa -- niin hän mietti itsekseen -- oli -koko hänen elämänsä ajan ollut sekoitettu tyhjänpäiväisyyksiä, joita -paavilaiset ja reformeeratut olivat opettaneet. Hän ei uskonut heidän -tavallaan, että Kristus oli outo, salaperäinen olento, jota ei kukaan -voinut ajatella järjenmukaisesti, vaan ainoastaan osana järjestelmästä, -tuosta nerokkaasta järjestelmästä, jonka isä Calvin oli selittänyt niin -suurella terävä-älyisyydellä _Kristinuskon perusteissaan_. Tätä kaikkea -ei voitu uskoa, mutta jokainen taisi, voi ja jokaisen täytyikin uskoa, -että oli kerran henkilö Jesus Kristus, joka aikoinaan koetti tehdä -hyvää ihmisille ja jonka oma elämä tuli onnettomaksi. - -Se ajatus oli lohduttava ja hyväätekevä. Oli kuin olisi joku hänen -yksinäisyydessään tullut seurustelemaan hänen kanssaan, auttamaan -häntä. Kenties oli hänen levätessään keveä uni vallannut hänet, sillä -käsitys jonkin persoonan läsnäolosta kasvoi kasvamistaan, kunnes se -näytti täyttävän koko huoneen. Hän ei nähnyt mitään, hän ei kuullut -mitään; mutta kumminkin hän tiesi, että joku toinenkin oli siellä. -Tai paremmin sanoen, siellä oli eräs, joka oli ollut halveksittu ja -hyljätty ja oli sitä vieläkin. -- - -Mitä oli Hän nyt? Kysymys herätti hänet täydellisesti. Hän koetti -ratkaista sitä. Niin, hän muisti historian, jota hän ei koskaan ennen -ollut käsittänyt kertomuksena ihmisestä, vaan ainoastaan osana kirkon -opista. Tämä Hän ei onnistunut, sillä juutalaiset eivät uskoneet -Häneen; Hän tuli omilleen, mutta Hänen omansa eivät vastaanottaneet -Häntä. Ja viimein Hänet oli ristiinnaulinnut juuri se kansa, jota hän -oli koettanut auttaa. Miten murtunut, alakuloinen ja miten katkera -Hänen sielunsa täytyikään olla! "Niinpä niinkin", jatkoi Berthelier, -"jos oikein muistan, niin Hän sanoi: 'Minun sieluni on suuresti -murheellinen'", tai sinne päin. Mutta oliko kaikki sillä loppu? Miksi -tuli hän ajattelemaan kaikkea sitä jälestäpäin? - -Jospa minä voisin puhua Hänelle ja kysyä? Mutta nyt, se on varmaa, -puhuvat ihmiset Hänelle joka päivä, sillä he uskovat että Hän istuu -Jumalan oikealla kädellä ja onkin itse Jumala. Ja he rukoilevat. -Minä en tiedä mitään. Olen pimeydessä vaeltaja, jonka kynttilä on -sammunut. Mutta jos nyt voidaan uskoa ja voidaan toivoa ainakin sen -verran, ettei Hänen elämän tarinansa halveksimiseen, hylkäämiseen ja -ristiinnaulitsemiseen kokonaan loppunut, että oli ainoastaan pimeä -käytävä taampana olevaan valoon, miksi ei muillekin siellä voisi olla -valoa. - -"Mutta sitten", ajatteli Berthelier, "Hänen kukistuksensa, hänen -hylkäämisensä olivat aivan ansaitsemattomia." Berthelier koetti -muistutella kaikkea mitä hän vaan taisi tuosta kertomuksesta, elämästä -ja kuolemasta, jonka hän lopuksi keskitti seuraavaan muotoon: "Niin, -Hän olisi ansainnut menestystä ja voittoa, jos koskaan ihminen -ansaitsi. Hän ei rikkonut koskaan omaa luontoaan vastaan eikä koskaan -luopunut seuraamasta omia tarkoitusperiään. Hänen valkealla viitallaan -oli tosin verta, mutta ei synnin tahraa. Tekeepä hyvää ajatella, että -ainakin yksi oli osottautunut kaiken luoton ja kunnian ansainneeksi. -Kuka tietää vaikkapa ihmiset ovat oikeassa ajatellessaan, ettei -semmoinen voinut tulla kuoletetuksi eikä kadonnut. Voiko hän sitä -sitte?" Se se oli kysymys. Kaikki toiset liittyivät tähän. "Jos -tämmöisen miehen häviö oli lopullinen, jos kaikki loppui siihen, -silloin on paha voimakkaampi kuin hyvä, ja se tulee vallitsemaan." - -Berthelier ei voinut uskoa sitä mahdolliseksi, enempää kuin että -aurinko, joka eilen illalla laskeusi, ei nousisi enää koskaan maan -ylitse. "Ei, koko kristikunnan täytyi olla oikeassa sanoessaan, että -Hän eli ja nytkin istui voittajana taivaassa. Mutta jos näin on -laita, niin on kristikunta myöskin oikeassa sanoessaan, että ihminen -voi puhua Hänelle ja pyytää apua Häneltä." Mutta mitä pyytäisi hän, -Berthelier, Häneltä? Kaikki ikävöiminen poistui häneltä, se suli pois -todelliseen riemuun, suureen, ihmeelliseen iloon hänen uskoessaan, että -Hän todella oli olemassa. Hän eli, Hän oli jossakin maailmassa, että -Häntä kunnioitettaisiin, rakastettaisiin ja että häneen luotettaisiin. -Kentiesi Hän voisi opettaa muille voittonsa salaisuuden, jotta he -samanlaisten tappioiden ja tuskien jälkeen, joita Hän oli kärsinyt, -ehkä erhetystenkin jälkeen, joita Hän kumminkaan ei ollut tehnyt, -voisivat kuitenkin saavuttaa voiton. Mutta voitosta, ainakaan omasta -mahdollisesta osastaan siinä, Ami ei pitänyt väliä. Oli kylläksi, että -oikeus oli saanut riemuvoittonsa ja Kristus myöskin. - -Juuri silloin nousevan auringon ensi säteet hiipivät sisään pienen -akkunan läpi. "Aurinko on noussut", sanoi Berthelier itsekseen. Vanha -Babet heräsi nurkassaan ja oli seuraavassa silmänräpäyksessä polvillaan -lukien Pater Nosteriaan. - -"Pater Noster -- isä meidän", ajatteli Berthelier, "se on Kristuksen -rukous. Se oli Hän, joka opetti ihmiset puhumaan tuolle Iankaikkiselle, -Loppumattomalle, meidän Isällemme. Hän tiesi mitä Hän sanoi, eikä -opettanut ihmisille valheita. Entä jos tämä olisikin totta? Entä jos -kaiken keskuksena olikin Isän sydän, ja Hän, Poika, tuli ilmoittamaan -sitä?" - - - - -XVII LUKU. - -Suuren neuvoston edessä. - - -Samana toukokuun aamuna Geneven erinomainen kokoussali, jossa -Calvin tavallisesti luennoi innostuneille oppilailleen, oli vallan -toisellaisen kokouksen näyttämönä. Suuri eli yleinen kansalaisneuvosto -piti kokoustaan siellä. Kunniakatoksella varustetussa valtatuolissa, -jossa ennen vanhaan fransiskanipriori oli istunut, ei nyt pitänyt -paikkaansa isä John Calvin, vaan neuvos Amblarde Corne, musta -virkasauvansa edessään pöydällä. Hänen kolme virkaveljeään istuivat -virkasauvoineen hänen vieressään, ja heidän lähellään rivissä -seinän vieressä olevat pöydät olivat varatut kahdenkymmenen viiden -neuvostolle. Heidän vastapäätään tiheään ahdetuissa riveissä -etupenkeillä istuivat suuren neuvoston lailliset jäsenet, kaikki -Geneven kirjoissa olevia kansalaisia. Mutta heidän takanaan ja -ympärillään salin kaikissa kolkissa aaltoili ja tunkeili meluava -joukko, joka kasvoi yhä enemmän, kunnes enää tuskin oli ainoatakaan -seisomapaikkaa jälellä. Jotkut kiipesivät pylväisiin, toiset pääsivät -ikkunoille ja seisoivat syvennyksissä, muutamat olivat pakoitetut -pysyttäytymään ovissa tai tunkeilivat käytävissä ja portailla. - -Tiheästä väenjoukosta kuului yhtämittainen humina ja kohina kuten -mehiläisparvesta, ja lisäksi vaihteen vuoksi tilapäisiä kiljahduksia -ja huutoja. "Rutto sinun pyhimyksillesi!" -- "Ooh, libertini! Iskekää -hänet maahan, työntäkää ulos!" -- "Alas konsistoriumi!" -- "Rhôneen -teidän joukkonne!" Silloin huusi ensimäinen neuvos: "Järjestykseen, -järjestykseen! Hiljaa, kansalaiset! Järjestykseen, sanon minä, -järjestykseen!" - -Viimein palautettiinkin järjestys ja syntyi tarpeeksi hiljaisuutta, -jotta suurin osa joukosta voi kuulla Amblarde Cornen äänen. Ja kun -he sen kuulivat, lisäytyi äänettömyys, sillä hänen sanansa olivat -tärkeitä heille kaikille. Hän puhui viime mellakoista, joita muutamat -paha-aikeiset henkilöt, hillittömät kansalaiset ja kelvottomat -toverit, olivat panneet toimeen. Hän puhui heidän huonosti verhotuista -aikeistaan saattaa Geneven suuruus ja valtiollinen merkitys tyhjiin -ja tehdä siitä riidan ja häiriön pesä. Jumalan laupiaasta sallimasta -he kuitenkaan eivät olleet onnistuneet, vaan päinvastoin joutuneet -sopivalle ja hyvin ansaitulle rangaistukselle alttiiksi. He kuvailivat -tekosyyksi vieraasta vaikutuksesta ja erittäinkin niistä Ranskan -pakolaisista johtuvaa vaaraa, jotka nyt asuivat heidän seassaan. Mutta -jokainen tiesi, että nämä arvoisat ja kunnioitettavat henkilöt -- - -Nyt salin perältä kuuluva melu minuutti minuutilta kasvaen saavutti -semmoisen voiman, ettei sitä voitu jättää huomioonottamatta. Puhuja -keskeytti antaakseen yleisölle ankaran moitteen. - -Silloin tunkeutui läheisiltä penkeiltä eräs henkilö esiin ja sanoi: -"Suvaitkaa kuulla, teidän korkea-arvoisuutenne, täällä on eräs -sanantuoja, jonka uutiset tuntuvat olevan tärkeitä. Hän vaatii päästä -puhumaan kunnioitettavien neuvosten kanssa, muttei voi päästä ahdingon -läpi." - -"Tehkää siis tietä hänelle, me tahdomme kaikki kuulla häntä!" sanoi -neuvos Corne. "Tehkää tietä, tehkää tietä!" kaikui salin halki. - -Se ei ollut niin helppoa tuossa tungoksessa. Kumminkin se viimein -kärsivällisyyttä käyttäen saavutettiin. Kaksi miestä kaupungin -vartiostosta tuli hennon naisenpukuun puetun olennon kanssa neuvosten -eteen. - -"Hurskaat pyhimykset! Mitä meillä tässä on? Tyttökö?" huusi eräs -neuvoston jäsen, josta ei koskaan saatu selvää, sillä kukaan ei -tahtonut omistaa tuota protestantille sopimatonta huudahdusta. Vavahdus -ja hämmästyksen liikutus kulki kaikkien kokoutuneiden läpi. - -Ensimäinen neuvoksista sai, kuten sopi odottaakin, ensin puhelahjansa. -"Mitä tämä kaikki merkitsee?" hän kysyi. "Mitä tarkoitatte, kaupungin -vartijat, tuodessanne tämän neidon tänne?" - -"Anteeksi, teidän kunnia-arvoisuutenne, se on poika", alkoi eräs. - -"Hyvin kunnioitettavat neuvokset, hän on Norbert de Caulaincourt ja hän -tulee Pregnystä tuoden meille uutisia", selitti toinen rauhallisemmasti. - -"Puhu siis, neito tai nuorukainen, kumpi tahansa lienet", sanoi -ensimäinen neuvos. Mutta vielä puhuessaan hän hämmästyen tunsi -nahkareunustaisen viitan, jonka kantajan hän itse oli antanut -savoijalaisille Porte Neuven luona. Tähän aikaan Norbertin kertomus oli -tunnettu kaupungissa, vaikkakin hämmästyksen ja kiihoituksen, jonka se -olisi muuten synnyttänyt, nieli uhkaava ja kaikkivoittava libertinien -pelko. - -Tällä välin Norbert häpeän ja hämmästyksen valtaamana ponnisteli -saadakseen ääntä suustaan. "Se on vahdin syy", hän sanoi, "he eivät -sallineet minun mennä kotia muuttamaan pukuani." - -"Elä huoli ollenkaan puvustasi, vaan vastaa selvään, ken olet." - -"Olen Norbert de Caulaincourt." Salin läpi kulki kohina. Tuon -uhkarohkean seikkailun sankarin oli jokainen luullut kuolleeksi. -Äänten kohinassa oli sekä iloa että ihmettelyä. Muutamat nostivat -äänekkäitä tervehdys- ja riemuhuutoja, vaikkakaan ei ollut puutetta -toisenlaisistakin huudoista. "Hän petti meidät. Hän on saattanut -meidät huonoihin väleihin savoijalaisten kanssa. Hän on rikkonut -pyhän raamatun määräykset." Toiset taas huusivat: "Ei, ei, ei! Hän -on pelastanut geneveläisen neidon. Hän uskalsi oman henkensä. Hän on -rohkea nuorukainen." -- "Hänpäs on ranskalainen pakolainen ja petturi." - -Jonkinlaisella vaikeudella meteli saatiin tarpeeksi tukahdetuksi, jotta -voitiin kuulla Amblarde Cornen ääni. - -"On tarpeeksi aikaa tutkia tämän nuoren miehen asiaa, kun olemme -kuulleet uutiset, jotka hän vartiomiesten puheen mukaan tuo meille -Pregnystä. Norbert de Caulaincourt, miten sinä jouduit Pregnyhin?" - -"En ollut Pregnyssä, joka on Bernin alueella, vaan matkallani tänne -kohtasin herra Ami Berthelierin. Hän se oli ollut siellä. Uutiset ovat -hänen lähettämiänsä." - -"Kerro siis nyt kunnianarvoisalle neuvostolle, mitä herra Ami -Berthelier on pyytänyt sinun puhumaan." - -Onneksi oli Norbert noita luonteita, joita suuri vaara ja suuret -tapaukset karkaisevat, sen sijaan että hämmentäisivät. Hän puhui -rohkeasti ja lausui sanottavansa selvään, niin että kaikki voivat -ymmärtää sen. Hänen nuorilta huuliltansa tulivat ne kohtalon sanat, -jotka veivät Daniel Berthelieriltä ja hänen seuralaisiltaan heidän -viimeiset elämänmahdollisuutensa. Tämän jälkeen tiesi jokainen -läsnäolija, että petturien tuomio oli päätetty asia. Yksin tuo meluava -kokouskin vaipui vakavaan äänettömyyteen, joka oli paljoa tenhoavampi -kuin suurinkin melu ja huuto. - -"Me tahdomme keskustella nyt heti tästä asiasta" sanoi ensimäinen -neuvos tyynesti. "Mitä sinuun tulee, Norbert de Caulaincourt, on sinun -vastattava toisen kuin tämän tuomioistuimen edessä kunnianarvoisan -kahdenkymmenen viiden neuvoston halveksimisesta, petollisesta, -julkeasta ja sopimattomasta käytöksestä ja kaikkivaltiaan Jumalan -käskyistä poikkeamisesta, kuten ne esiintyvät pyhässä raamatussa. -Sentähden kunnes on aikaa ja tilaisuutta asiasi sopivaan tutkimiseen, -minä ehdoitan tässä paikalla olevan kansalaisten neuvoston luvalla -sinut toimitettavaksi Evêchen vankilaan." - -Tämä ankara puhe ei masentanut Norbertia vallan kokonaan. Hän tiesi -että kaupungin viranomaiset ja erittäinkin ensimäinen neuvos, jotka -hän oli pettänyt ja nolannut, hyvinkin olivat suutuksissaan hänen -rohkeasta tempustaan. Ken taas ei ollut suutuksissaan, oli kumminkin -pakoitettu teeskentelemään sitä. Mitä hän tosiaankaan voi muuta odottaa -asetettuaan heidän korkean arvokkaisuutensa niin naurettavaan, ehkäpä -vihattavaankin valoon heidän vihamiestensä savoijalaisten silmissä. - -Hän kumarsi päätään kuten ainakin se, ken tyvenesti kuulee tuomionsa. -Seuraavassa silmänräpäyksessä hän kumminkin sen jälkeen kohotti ja -katsoi ensimäistä neuvosta rohkeasti silmiin. "Mutta lähetättekö te -noutamaan herra Berthelieriä? Hän on vaarallisesti haavoitettu", sanoi -Norbert. - -Amblarde Cornen vakavat kasvot lauhtuivat melkein hymyyn, joko pojan -rohkeudesta tai yksinkertaisuudesta ajatellessaan että hänen tarvitsi -neuvoksia muistuttaa niin vakavasta velvollisuudesta. "On jo kylliksi -sanottu", vastasi hän, vaikkakaan ei erittäin ankarasti. "Kymmenysmies, -viekää pois vanki!" - -Sillä välin nähtiin tunkeilua eräällä takapenkeistä. Jotkut äänet -huusivat: "Tehkää tietä, tehkää tietä!" Kookas olento tunkeutui tiheään -ahdettujen istuimien lomitse, tuli esiin ja saapui kahdenkymmenenviiden -neuvoston luo. - -Ihastuen ja hämmästyneenä Norbert näki isänsä. Germain de Caulaincourt, -Geneven kansalainen, oli tähän asti kuunnellut ääneti asioita istuen -vaatimattomasti salin perällä pylvään takana. Nyt hän otti paikkansa -poikansa vieressä, asettaen toisen kätensä hänen olkapäälleen. Äänetön -katse vaihdettiin heidän keskensä. Sitten hän kumarsi neuvoksille ja -puhui: "Voivatko teidän korkea-arvoisuutenne ja täällä läsnä olevat -kunnioitettavat kansalaiset sallia, että minä, Germain de Caulaincourt, -syytän poikaani Norbert de Caulaincourtia kahdenkymmenen viiden -neuvoston halveksimisesta ja sen aikeiden tyhjiin saattamisesta?" - -Hämmästyksen sohina kuului ympäri salia. Neuvokset katselivat toisiaan -hämmästyneinä. Ainoastaan molemmat Caulaincourtit seisoivat aivan -äänettöminä, vanhempi odottaen neuvoston päätöstä, nuorempi isänsä -ystävällisen käden hillitsemänä. - -Viimein ensimäinen neuvos katkaisi äänettömyyden. - -"Herra de Caulaincourt, me tunnemme teidät todelliseksi mieheksi ja -hyväksi kansalaiseksi. Epäilemättä tämä syytöksenne ei olisi ollut -tarpeen sen todistamiseksi. Samalla kertaa kuin kunnioitamme teidän -alttiuttanne sitä kaupunkia kohtaan, jonka olette omaksenne valinneet, -emme olisi tahtoneet teidän kehittävän sitä semmoiseen äärimäisyyteen." - -"En sitä tahdokaan, herra. Toimin omasta vapaasta tahdostani. Tiedän -teidän lakinne määräävän, että syyttäjän pitää mennä vankilaan yhdessä -syytetyn kanssa." - -Norbert säpsähti, kääntyi puoliksi ympäri ja katsoi isäänsä suoraan -silmiin. Se oli katse, joka sisälsi enemmän kuin kokonaiset kirjat. -De Caulaincourt kääntyi; hänen vakava, tyyni äänensä tunkeutui -kuulijakuntaan, joka vaikeni sitä kuunnellakseen. "Vielä lisäksi minä -pidän vastuunalaisuuden tästä asiasta tulevan osaksi itselleni. Sen -mitä poikani on tehnyt -- ja myönnän, että teko oli laiton -- hän -teki rakkaudesta minuun." Käsi Norbertin olkapäällä vapisi hiukan. -"Sentähden, jos hänen pitää mennä vankilaan, minäkin menen sinne -hänen kanssaan joko syyttäjänä tai syytettynä, kummaksi hyvään teidän -kunnia-arvoisuutenne sen määrännevät." - -Seurasi lyhyt äänettömyys. Sitten neuvos Aubert kääntyen kolmeen -virkatoveriinsa sanoi: "Tämä asia, kuten minusta näyttää, kuuluu -paremmin konsistoriumille kuin neuvostolle." - -Ehdotus oli tervetullut onnellisena keinona suoriutua vakavasta -pälkähästä. Ei kukaan tahtonut lähettää vanhempaa Caulaincourtia -Evêchéhen; mutta selvää oli, että jos Norbert sinne meni, menisi -hänkin. Ei kukaan tiennyt oikein miten Norbertin suhteen oli -meneteltävä. Näiden teokratian kannattajain mielestä kirkon pastorit -ja vanhemmat olivat oikeita henkilöitä ratkaisemaan asian. Etenkin -koska Norbert oli rikkonut raamatun käskyn, tuli hänen asiansa varmasti -näiden tuomiovaltaan. - -Sillä aikaa enemmistö oli tehnyt päätöksensä lyhempää tietä. Pojan ja -isän yhdessä näkeminen, jotka molemmat olivat päässeet varman kuoleman -käsistä, noiden kahden, joista isä oli kunnostanut itsensä uskonasiassa -ja poika isänsä pelastaessaan, liikutti katsojain sydämiä kuten tuuli -metsän puita. Pienestä ja suuresta neuvostosta, penkeiltä, takaa, -sivuilta, edestä ja joukosta, joka täytti akkunat, käytävät, ovet ja -eteiset, kohosi voimallinen äänten pauhina: Päästäkää heidät menemään! -Päästäkää heidät menemään! Kauvan eläköön herra Caulaincourt, tuo kelpo -mies ja kunnon kansalainen! Eikä unhoitettu sitäkään, että hän oli -etevä ranskalainen pakolainen ja että enemmistö Genevessä taisteli -Ranskan pakolaisten puolesta. - -Ensimäinen neuvos herra Amblarde Corne ei odottanut enää enempää. -"Herra de Caulaincourt", sanoi hän, "te saatte katsoa olevanne -velvoitettu tuomaan poikanne, Norbert de Caulaincourtin eteemme, -milloin vaan kunnianarvoinen konsistoriumi sitä vaatii. Me uskomme -hänet siksi aikaa tällä ehdolla teidän haltuunne." - -De Caulaincourt kumarsi kiitokseksi ja ottaen poikaansa kädestä -vetäytyi hän tämän kanssa pois, raivaten tiensä joukon halki onnittelu- -ja hyvähuutojen myrskyn kestäessä, jossa vaihteeksi oli muutamia -vastakkaisiakin huutoja säestettynä vihellyksillä ja alashuudoilla. -Nämä tulivat pääasiallisesti vähemmistön puolelta, joka yhä suosi -libertinejä ja oli sen takia ranskalaisille pakolaisille vihamielinen. -"He ovat auttamattomasti suututtaneet savoijalaiset. He ovat häväisseet -kaupunkimme", huusivat tyytymättömät. "Kohdelkaa heitä kuten he -ansaitsevat!" Olipa joku uskalias mies kyllin rohkea lisäämään: -"Mitenkäs on isä Calvinin oman veljen laita, joka myös oli juttuun -sekaantunut. Nämä uudestasyntyneet antavat meille kauniin esimerkin!" -Tämä oli liian paljo kokoukselle, josta yhdeksän kymmenettä osaa oli -varmoja Calvinin puoltajia. "Alas petturi! Alas libertini!" kuului -kaikilta puolin. "Rhôneen hänet!" huusi jo useampi kuin yksi ääni, -ja raa'at kädet tarttuivat onnettomaan puhujaan, joka oli rohjennut -yhdistää Calvinin suuren nimen alhaiseen petokseen. - -"Järjestykseen, järjestykseen, järjestykseen!" kaikui huuto salin halki -selvästi kaiken melun ja pauhinan yli. Sitten ensimäinen neuvos nousi -seisoalleen paikaltaan pitäen kädessään mustaa virkasauvaansa. "Geneven -kansalaiset", hän sanoi, "kunnioittakaa lakeja ja suuren neuvostonne -arvoa. Pysyköön kukin paikallaan ääneti ja liikkumatta." - -Niin paljon oli uusi hallitus jo saanut aikaan Genevessä, että -sen käskyä toteltiin. Muutamien katkerain sananvaihtojen jälkeen -kokous jokseenkin tyyntyi ja teki siten asiain käsittelyn jatkamisen -mahdolliseksi. Suuret joukot eivät opi heti yhdellä kertaa -itsekunnioitusta ja itsensähallitsemista, tuota tervettä järkeä, joka -yksinään tekee vapauden siunaukseksi eikä kiroukseksi. Vaikeus on -siinä, että ainoastaan vapaus itse oikein voi opettaa sen käyttämistä. -Ne yhteiskunnat ovat onnellisia, joilla geneveläisten tavalla on yksi -tai useampia, jotka voivat ohjata, hoitaa ja sulattaa yhteen erilaiset, -yhteisnimellä kansaksi kutsutut ainekset, lujaksi ja vankaksi -kokonaisuudeksi, muuttaen siten mutaisen malmin sitkeäksi raudaksi. - -Sillä välin kun suuri neuvosto Norbertin tuomien uutisten kiihoittamana -lopullisesti päätti Daniel Berthelierin ja hänen huomattavimpien -seuralaistensa kohtalon, kulkivat molemmat Caulaincourtit tyynesti -kävellen kotiinsa Rue Cornavinille. Isä ja poika olivat taasen -tavanneet toisensa ja olivat hyvin tyytyväisiä. Norbert, joka hyvin -häpesi pukuaan, olisi halusta tahtonut päästä huomaamatta, mutta se -oli mahdotonta. Fransiskaniluostarin portille jätetty ratsu tunnettiin -helposti, sillä se oli kuulunut Baudichon de Maisonneuvelle. Hän -oli antanut sen Gabriellelle hänen matkaansa varten. Norbertin -ollessa sisällä joku vei sen takaisin entiselle omistajalleen samaan -aikaan levittäen uutista, että nuori de Caulaincourt oli palannut -Lormayeuristä ehjänä ja terveenä. Siten isä ja poika saivat osakseen -tervehdyksiä, onnitteluja ja kysymyksiä, joihin harvoja, hyvin harvoja -epäsuosionosoituksia sekautui. He olivat iloiset saavuttaessaan -viimein Antoine Calvinin oven. Silloin Norbert syöksyi oitis heidän -huoneeseensa ja ennätti onneksi pukea oikeat vaatteensa päälleen, -ennenkun hänen isäntänsä tai joku toinen perheestä oli nähnyt hänet. -Sitten hänen isänsä sanoi: "Minä menen sinun kanssasi ystäviemme luo -seuraavalle ovelle, sillä ensimäinen asia, mitä on tehtävissä, on se -että kerrot neidille uutisesi herra Berthelieristä." - - - - -XVIII LUKU. - -Norbert de Caulaincourtia kiitetään. - - -Berthelierin perheen kolme jäsentä olivat kovin huolissaan hänestä, -ja heidän murheensa kasvoi kasvamistaan, kun päivä toisensa jälkeen -kului eikä häntä vielä kuulunut. Gabrielle sitäpaitsi suri katkerasti -Norbertin takia, jonka kuolemata hän ei enää epäillytkään. Kumminkin -hän säästyi siitä, mikä teki molempien toisten surun vielä pahemmaksi, -hänellä kun ei ainakaan ollut syytä soimata mistään itseään. Claudine -sisar, joka yhä oli heikko ja sairas, puheli vähän ja Margaretakin -oli ääneti. Ei kumpikaan halunnut saattaa Gabriellea murheelliseksi -puhumalla sellaisesta, jonka olivat tehneet rakkaudesta häneen. He -eivät olleet virkkaneet siitä edes toisilleenkaan, sillä niiden vuosien -kuluessa, joina he olivat asuneet yhdessä, eivät heidän sydämmensä -olleet koskaan kohdanneet toisiaan. - -Mutta suuren neuvoston kokousaamuna Margareta, tuodessaan kuten -tavallisesti sisar Claudinelle vuoteeseen maljallisen lientä, tapasi -tämän kuten näytti nukkuvana. Mutta tarkemmin katsoen hän näki, että -kasvot olivat tarkoituksella peitetyt, samalla kun kovat nyyhkytykset -pudistivat hentoa vartaloa. - -"Tulkaa nyt tolkuillenne, neitini!" sanoi palvelija jotenkin ankarasti. -"Onko tämä oikea tapa voimistaa ja vahvistaa itseään ennen herra -Berthelierin palaamista, jos nimittäin Jumala näkee hyväksi lähettää -hänet luoksemme. Ja jos Hän näkee hyväksi päättää toisin, niin on -meidän tyydyttävä ja säästettävä kaikki voimamme sitä varten. Mutta -meidän ei tarvitse kohdata surua puolitiessä." - -"Jospa se olisi ainoastaan surua", nyyhki sisar Claudine, "mutta -tämä on syntiä. Minun suostumuksestani petokseen Jumala on mahtanut -rangaista minua ottamalla pois veljeni." - -Ollen aina valmis jumaluusopilliseen väittelyyn laski Margareta kupin -alas, risti kätensä sotilasryhdillä ja alkoi: "Ei ole kummaa, hyvä -neiti, että te saatte vaan vähä lohdutusta surussanne, jos tuollainen -on teidän käsityksenne kaikkivaltiaasta Jumalasta, joka on ne -lähettänyt teille. Mitä isäntäämme tulee, niin olipa hänen laitansa -miten tahansa, tietää Jumala sen kumminkin paremmin kuin me. Jumala -on järjestänyt kaikki ja ratkaissut sen ennenkun te ja minä olimme -syntyneet maailmaan, niin, jo ennenkun maailma oli luotukaan. Se ei ole -meidän asiamme. Yksi asia kumminkin on, joka koskee meitä; se on meidän -oma syntimme. Ja me voimme olla hyvin varmat siitä, että kun se tulee -Jumalan eteen tuomittavaksi, ei ystävä eikä veli voi ottaa syytämme tai -kantaa rangaistusta puolestamme." - -Onneksi Claudine raukka ei ollut tarpeeksi johdonmukainen viitatakseen -siihen, että syntimmekin olisi mahdollisesti edeltäpäin tiedossa -ja siis myöskin edeltäpäin määrättyä, ja jos edeltäpäin määrättyä -niin myöskin välttämätöntä. Miksi siis ollenkaan mitään rangaistusta -kannettavaksemme? Hän tarttui Margaretan viime sanoihin, mieluummin -kuin hänen esityksensä sisältöön. "Mitä syyn omakseen ottamiseen -tulee", sanoi Claudine, "niin Jumala tietää että minä teen sen." - -"Eipä niin, että te tarvitsisitte itse asiassa niin suuren osan siitä", -myönsi Margareta anteliaasti. "Se oli minun tekoani. Te ette tahtonut -ja minä houkuttelin teidät petokseen." - -"Oi, mutta teistä kentiesi se ei näyttänyt niin kovin väärältä. Minä -taasen tiesin, että Norbert raukka oli harhaoppinen ja että hänen -sielunsa tulisi kadotetuksi aivan ijäksi, ja toiselta puolen Gabrielle -olisi voitu voittaa oikealle kirkolle ja tulla pelastetuksi sieluineen -ja ruumiineen. Mutta entä sitte veljeni! Amin sydän oli aivan -murtumaisillaan, sillä Gabrielle on hänen oikea silmäteränsä." - -"Ja se on taivaan totuus, neitini! Minä myös, minäkin ajattelin -herraa ja lasta itseään. Savoijalaiset olisivat voineet tehdä hänet -onnettomaksi, kukatiesi saattaneet hänelle kuoleman keskuudessaan." - -"Me molemmat odotimme omaa hyväämme, eikä suinkaan pahaa toisillemme." - -"Me odotimme hyvää loppua, unhottaen keinon kehnouden. Yhtä kaikki on -tämä raskaampaa minulle kuin teille." - -"Eipä niinkään! Te ette tee sovitusta ettekä pelkää kiirastulta." - -"Sovitusta! Kiirastulta!" sanoi Margareta ylenmäärin -ylenkatseellisesti. "Mitä ne ovat ollakseen sielun ja Jumalan välillä, -joka sen on tehnyt? Ei mitään! Mitä minä pelkään, se on aivan eri asia. -Minä, juuri minä, joka kaikella tunnollani ja tiedollani voin siten -tehdä syntiä, voinko minä olla todellakaan Jumalan valittuja?" - -"Ja kumminkin", sanoi Claudine lempeästi, "on hän hyvin laupias ja -hellä armossaan." - -"Niin, uskollisilleen." - -"Mutta onko kenkään koskaan voinut olla uskollinen, ellei Hän ole ensin -armollinen?" kysyi Claudine. Hänen sanansa olivat viisaammat kuin -hän itse tiesikään. "Margareta, kumpikin meistä on tehnyt väärin", -hän lisäsi, ojentaen äkillisen mielenliikutuksen valtaamana kätensä -palvelijalle. - -Karkealla, työn kovettamalla kädellään tämä kosketti sitä lempeästi. -"Mikä olen minä halveksimaan Paavilaista", sanoi hän itsekseen, "koska -en ole onnistunut tekemään omaa kutsumustani ja vaaliani itselleni -varmaksi? Ja tiedänhän minä vallan hyvin, että on olemassa ainoastaan -yksi tuomio niin hyvin sidotulle Paavilaiselle kuin päästetylle -protestantille." - -"Me olemme molemmat tehneet väärin rakkaudesta", sanoi Claudine. -"Silloin Jumala armossaan antakoon meille molemmille anteeksi!" - -"Amen!" sanoi Margareta. - -"Ja te tiedätte, Margareta", lisäsi Claudine, "te tiedätte, että on -olemassa siunattu Herramme. Jättäkäämme asia Hänen haltuunsa!" - -"Hänen haltuunsa, neitini", vahvisti Margareta. Hän ei tietänyt miksi -niin teki, mutta lähin tekonsa oli kumartua alas ja suudella sisar -Claudinen kättä. - -Gabrielle tuli näkyviin äkkiä temmaten oven auki. Hänen silmänsä -leimusivat innostuksesta, poskensa hehkuivat ja koko hänen olentonsa -oli muuttunut. "Täti! Margareta!" hän huusi hengästyneenä. "Norbert on -tullut takaisin terveenä ja eheänä! Hän tuo uutisia isältäni!" - -Norbert itse oli hänen takanaan, ja saatuaan isänsä kanssa luvan astua -Claudinen kammioon, he pian antoivat kertomuksensa tulvia molempien -naisten korville. - -Juuri kun Norbert kertoi miten oli ilmaissut itsensä nuorelle -Lormayeurille, kuultiin kova, käskevä koputus katuovelle. Se oli -muuan neuvoston lähettiläs, joka vaati häntä oitis lähtemään -opastamaan joukkuetta, jonka oli määrä mennä noutamaan takaisin herra -Berthelieriä. He aikoivat tuoda haavoitetun miehen kantovuoteessa. -Norbertille kerrottiin, että häntä varten oli varattu hevonen. - -"Teidän olisi parasta viedä mukananne herran vanha vaippa", sanoi -Margareta Norbertille. "Entä, nuori herraseni, milloin lopetitte -paastonne?" - -"Päivän noustessa sepän majalla, sillä aikaa kuin hän kengitti -hevosiani." - -"Ruoasta on ensin huoli pidettävä! Messu ja ruoka eivät ole koskaan -ketään haitanneet! -- Jumala toki antakoon minulle anteeksi tuon -kauhean asian mainitsemisen! Tässä on aamukeitos, joka on pidetty -kuumana neitiä varten. Vaikka mikä ruoka-aika tämä on!" - -"Ei, ei, en voi odottaa. Käsky on heti lähteä matkalle!" - -"Se on käsitettävä järkevästi", keskeytti hänen isänsä. "Heidänhän -pitää ensin saada joukkonsa kokoon." - -"No, hyvä siis", sanoi Margareta, "minulla on oiva salvukukko jonka -eilen paistoin neidille ja johon hän tuskin haluaa koskea. Minä vien -sen ynnä leipäsämpylän ja viinimaljan viereiseen huoneeseen, sill'aikaa -kun Gabrielle puolestaan kiittää teitä, herra Norbert, kuten on oikein -ja sovelijasta, siitä että pelastitte hänet paavilaisten käsistä." - -Istuessaan sisar Claudinen vuoteen ääressä de Caulaincourt katsoi -miettivästi poikaa ja tyttöä, jotka seisoivat lähellä ovea, kuten -Margareta oli jättänyt heidät. Sisar Claudine katseli myöskin heitä -ja kukatiesi syvemmällä tajunnalla. Viimeinen asia, joka voi kuihtua -todellisessa naissydämessä, on osanottava myötätuntoisuus lemmityn ja -vaalitun nuoren sisaren, lapsineidon, puhkeavaa elämää kohtaan. Noista -kahdesta, jotka seisoivat siinä yhdessä, heräsi hänen ajatuksissaan -toiveita, jotka ulottuivat kauaksi tulevaisuuteen. Vaikkakin Claudine -paljon piti poissaolevasta Louis de Marsacista, toivoi hän sydämessään -kuitenkin tämän nyt unhottuneen. - -Hänen mielestään olisi Gabriellen pitänyt punastua ja miettiä sekä olla -kykenemätön sanaakaan lausumaan. Mutta sen sijaan tyttö puhui vapaasti, -kuten olisi Norbertkin ollut tyttö tai hän itse poika. - -"Oi Norbert! Kiittääkkö teitä? Mutta miten voin sitä tehdä? Ei, en voi -sitä tehdä, vaikka menisi henkeni. Te olette pelastanut sen, mutta -minä --." - -Mutta nyt viimeinkin liikutuksen väreet kulkivat hänen kauniiden -kasvojensa yli ja hän vaikeni. - -De Caulaincourt ja Claudine näkivät ainoastaan kaksi nuorta edessään, -mutta kumpikin näistä kahdesta huomasi erään kolmannen, joka seisoi -heidän välillään. "Te olette pelastanut minut hänelle", sanoi toisen -sydän. "Olenko pelastanut teidät ainoastaan hänelle?" oli toisen ajatus. - -De Caulaincourt astui kohteliaasti väliin. "Kallis, nuori neitini, -poikani pitää riemunaan ja kunnianaan että on saanut palvella teitä. -Säästäkää siis, pyydän teitä, kiitoksenne, joita suvaitsette antaa -hänelle -- vaikkeivät ne olekaan tarpeen -- siksi kunnes hänellä on ilo -tuoda takaisin isänne, jonka, siihen luotan, hän on tekevä vielä tänä -iltana." - - - - -XIX LUKU. - -Kuuluisa Ami Berthelier. - - -Ami Berthelier oli lähtenyt matkaan Genevestä yksinäisenä, murtuneena -miehenä, sydämestään surullisena ja katkerana ja miltei ystävätönnä. -Se oli loistava todistus hänen yksin elämisestään, että hänellä -syntymäkaupungissaan, jossa jok'ikinen tunsi toisensa, ei ollut ketään -johon hän voi kääntyä, kun hän sattui tarvitsemaan pientä lainaa, -vaan täytyi hänen turvautua lainsuojattomaan, maanpakoon ajettuun -sukulaiseensa. Ja vieläpä juuri tätä seikkaa voisivat kansalaiset pitää -loukkauksena ja todistuksena rikoksellisesta yhteydestä kapinallisten -kanssa. - -Ja sitte oli koko homma ollut epäonnistunut. Hän oli nyt -palausretkellä, haavoitettuna ruumiiltaan ja sielultaan. Hän oli -saanut ivaa, solvauksia, vieläpä väkivaltaakin osakseen noilta, -jotka kantoivat hänen nimeään ja joiden isät olivat olleet hänen -nuoruudenystäviään ja seuralaisiaan. Kumminkin, omituista sanoa, oli -hänen palauksensa pelkkää riemukulkua. Geneven miehet, kuumasydämiset -ja nopeat palkitsemaan ystäviä ja rankaisemaan vihamiehiä -- eivätkä -he koskaan jättäneet asiataan keskeneräiseksi -- ottivat tarkasti -huomioon ne palvelukset, joita hän oli toimittanut heille. Jokainen -suuressa neuvostossa läsnäoleva uskoi, että herra Berthelier oli -keksinyt suuren libertinien salaliiton ja lähettänyt ilmoituksen -siitä kaupunkiin, mikä olikin totta. Mutta enemmistö uskoi myöskin, -että hän oli mennyt Pregnyhiin ja saavuttanut serkkunsa luottamuksen -juuri tässä tarkoituksessa -- joka ei kumminkaan ollut totta, mutta -kaunistukseksi lisätty kertomuksen kulkiessa suusta suuhun. Sentähden, -kun samana iltana ylpeä vartio, jonka neuvokset olivat lähettäneet -vastaan, toi kotiin haavoitetun kansalaisen Porte de Riven tietä, -niin koko kadun asukkaat ja samoin kaikkien muiden katujen, joita -hänen oli kulkeminen, tulivat ulos tervehtimään häntä ja osottamaan -hänelle kunnioitustaan. Hyvähuudot ja kirkuna täyttivät ilman. "Kauvan -eläkööt kaikki hyvät kansalaiset! Kauvan eläköön Berthelier, jolla on -uskollinen sydän Geneveä kohtaan! Jumala antakoon teille terveyttä -ja paranemista, hyvä herra Berthelier! Te olette uudesti rakentanut -vanhan nimen!" Vieläpä joskus kuultiin "hyvän herra Berthelierin" -sijasta "ihmeteltävä Ami Berthelier", ja olipa vielä ääniä, jotka -antoivat hänelle yhäkin korkeampaa kunniaa, huutaen hänelle: "kuuluisa -Ami Berthelier." Kuudennentoista vuosisadan geneveläisistä oli sana -"kuuluisa" erinomainen kunnianimitys. Kun hän kulki Port Patin yli, -jonka molemmilla puolin oli korkeita rakennuksia, tuli eräästä -huoneesta ulos mustaviittainen, ei kovin kookas olento, joka näytti -käskemään tottuneelta. Silloin kuului kunnioituksen kohinaa ja hattuja -nostettiin, sillä se oli herra Jean Calvin. Hänen viittauksestaan -paarinkantajat seisattuivat ja joukko teki tietä. Berthelier, joka -näytti hyvin väsyneeltä ja kalpealta, koetti nousta, mutta Calvin -viittasi häntä pysymään alallaan ja toivotti hänelle vakavalla ja -kunnioittavalla äänellä terveyttä ja paranemista. Sitten hän kättään -kohottaen siunasi häntä samalla vanhalla tavalla, millä ennen muinoin -Israelin järjestettyjä joukkoja oli tervehditty. Oli ensi kertaa, kun -nämä kaksi miestä kohtasivat toisensa niin lähekkäin. Ami Berthelier -sanoi hiljaan "amen". Suuri mies kääntyi poispäin ja silloin kohotti -silmänsä kiinnittäen ne Norbertiin, joka ratsasti lähellä paareja. -Pojan pää vaipui yhä alemmas tuon terävän, läpitunkevan katseen edessä. -Hän ainoastaan toivoi, että hänen koko olentonsa voisi vajota sen -mukana pois hevosen selästä sillan läpi alas veden alle. Ja kumminkaan -ei herra Calvin tehnyt hänelle pahaa, hänen suureksi huojennuksekseen -ei edes puhunutkaan. - -Viimein Berthelier tuli omalle ovelleen, missä de Caulaincourt, Antoine -Calvin ja kaksi hänen poikaansa seisoivat valmiina voimakkaiden -käsivarsiensa avulla asettamaan hänet vuoteelleen. Mutta Gabriellen -kirkkaat kasvot olivat hänen paras tervehdyksensä. Claudine seisoi -Gabriellen vieressä, sillä uutinen Amin tulosta oli antanut hänelle -voimia nousemaan ja kohtaamaan häntä ovella. Margareta ainoastaan -ei tervehtinyt herraansa. Hänellä oli liian kiirettä auttaessaan -ja ohjatessaan kantajia sekä näyttäessään heille tietä huoneeseen, -jonka hän oli tehnyt tulijalle valmiiksi. Hän tuskin puhuikaan tai -edes näytti katsovankaan Amiin, ennenkun tämä oli mukavasti asetettu -pehmeälle patjavuoteelle, hienoille, lumivalkeille liinalakanoille, -jotka hän niin oli huolellisesti valmistanut. Sitten Margareta meni -ulos ja sanoi sisar Claudinelle: "Neitini, teidän on laittauduttava -pian, hyvin pian kuntoon. Veljenne ei vielä voi tulla toimeen ilman -apuanne. Mutta kauvan hän ei teitä tarvitse." - -"Siis luulette --" Claudine sammalsi. - -"En luule mitään. Aika luulemiseen tulee kylläkin pian. Nyt on aika -rukoilemiseen, neitini. Olkaa innokas rukouksessa Herralle, jotta Hän -ilmaantuisi herra Berthelierille." - -Margareta pyytämässä katoolilaista rukoilemaan! Se oli ihmettä! Ennen -sitä aamua ei hän olisi voinut niin tehdä. Kentiesi hän ei olisi niin -tehnyt nytkään, jos olisi ollut aikaa ajattelemiseen. Mutta mitäpä -meistä itsestämmekään tulisi, jollemme joskus onneksi menettelisi -ristiriitaisesti periaatteittemme suhteen. - -"Aivan varmaan rukoilen veljeni puolesta", Claudine vastasi, "ja -vieläkin enemmän sen vuoksi, että hän on tehnyt kunnon työn erotessaan -kehnosta sukulaisjoukostaan ja paljastaessaan heidän salaliittonsa." - -"Kaikki hyvät työmme ovat vaan repaleisia riepuja", sanoi Margareta, -joka oli hyvin väittelyhaluinen. "Mutta nyt -- hän kutsuu minua!" - -Se mitä Berthelier halusi, oli että Margareta pyytäisi herra de -Caulaincourtia tulemaan hänen luokseen muutamiksi silmänräpäyksiksi. -Ami näytti Margaretasta niin heikolta ja sairaalta, että tämä epäili -tuon pienenkin ponnistuksen olevan liikaa; hänen sydämensä ei -kumminkaan voinut sallia, että hän kieltäisi mitään Amilta. Viimein -nuo kaksi ystävystä katselivat toisiaan silmästä silmään ja vaihtoivat -lujia kädenpuristuksia, joita miehet toisilleen antavat kun he -luottavat toisiinsa sielunsa pohjasta. - -"En voi unhoittaa niin kauvan kuin elän, enkä sen jälkeenkään", sanoi -de Caulaincourt, "että te minun tähteni uhrasitte oman karitsanne." - -"Ja neidon tähden", Berthelier vastasi, "poikanne mieli uhrata -henkensä. Se seikka, ettei kumpaakaan uhria vaadittu, ei ollut heidän -eikä meidänkään ansiomme. Mutta nyt, herrani ja ystäväni, olen -lähettänyt noutamaan teitä, nähdessäni että tulen kuumeiseksi ja -ajatukseni voivat mennä sekaisin, kertoakseni teille vielä tunnollani -ollessani, että tuossa majassa tien ohessa kohtasin erään ystävänne." - -"Mitä, ystävän? Senkö savoijalaisen, jolle puhuin evankeliumista -ennenkun priorin miehet ottivat minut kiini?" - -"Ei! En sitä ystävää, jota te olette auttanut, vaan sen joka auttaa -teitä. Erään, jota etsimään minua usein olette kehoittanut. Mutta minä -en silloin vielä ymmärtänyt." - -De Caulaincourt käsitti nyt asian ja hänen kasvonsa kirkasti -ihmeellinen ja äkillinen riemu. "Oi Jumala, minä kiitän sinua!" hän -sanoi. - -Mutta Berthelierin täytyi nyt sanoa: "Menkää nyt, ystäväni, sillä minä -olen hyvin väsynyt ja voin tuskin nukkua. Kiittäkää kelpo poikaanne -puolestani. Arvelen että kun hän kasvaa mieheksi, hän saattaa meidät -kaikki varjoon. Hyvää yötä! Jumala olkoon teidän ja hänen kanssaan!" - -Seuraavana ja useana päivänä jälestäpäin Genevessä muuta tuskin -ajateltiinkaan kuin Daniel Berthelierin ja hänen toveriensa tuomiota. -Ami Berthelierin veres todistus teki kerrassaan lopun kaikesta heidän -toivostaan. Vähä sitä tosin oli ollut ilman tätäkin. Turhaan Daniel -Berthelierin ijäkäs ja kunnioitettu äiti oli saapunut Geneveen -rukoilemaan polvillaan poikansa armahtamista hänen marttyyri-isänsä -tähden. Neuvosto oli taipumaton. Daniel tuomittiin kolmen enimmän -syyllisen toverinsa kanssa mestauslavalle. Philibert Berthelier, -Ami Perrin ynnä toiset isänmaasta karkoitetut libertinit tuomittiin -jatkuvaan maanpakolaisuuteen ja heidän seuralaisensa vähempiin -sakkoihin. Pula kaupungin kohtalosta käänsi yleisen huomion pois -Gabriellen ja Lormayeurin kreivin asiasta. Tosin muutamissa piireissä -paljon pelättiin suuttuneen savoijalaisen kostoa epäämättömän vaikka -tarkoittamattoman petoksen tähden. - -"Teidän on parempi olla varuillanne", sanoi Ami Berthelier neuvos -Aubertille, joka kävi hänen luonaan ammattiasioilla, taitava lääkäri -kun oli. "Ennen kuin ennätätte pitää varannekaan, on vanha kreivi jo -porttinne luona sadatellen meitä kaikin voimin." - -"Mitä hän voi enempää tehdä", sanoi Aubert, "kuin mitä hän on jo tehnyt -kahtenakymmenenä vuotena? Tehköön hän mitä tahtoo, te voitte keventää -mielenne, sillä emme toista kertaa pyörrä ympäri antaaksemme hänelle -tyttöä." - -"Ei. Mutta meidän on maksaminen vankien lunnaat hyvissä Geneven -kruunuissa kuten kunniallisten miesten tulee." - -Aubert ei katsonut asioita aivan tässä valossa. Mutta hän pysyi -rauhallisena, haluamatta antautua sen pitempään väittelyyn. Tähän -varovaisuuteen olikin syytä, sillä Berthelier oli hyvin sairas. Aikaa -myöten ei mitään paranemista tullut, vaan päinvastoin pahenemista. -Haavakuume toi mukanaan yhtämittaisen kuumeen, joka, vaikka lievääkin -oli, ei koskaan jättänyt häntä kokonaan ja vähitellen kalvoi hänen -vähäiset elinvoimansa. Kaikki mitä hellin huoli voi saada aikaan, -tehtiin hänen hyväkseen. Margareta ja Gabrielle hoitivat häntä -uhraavaisesti ja sisar Claudine auttoi niin paljo kuin voimansa -sallivat. Kaupungin paras lääkärinapu oli hänen käytettävänään. Bénôit -Dexter, Calvinin oma lääkäri ja harras ystävä, oli alinomaa pitämässä -huolta ja usein neuvotteli apulaistensa kanssa. Aubert antoi lääkkeitä, -jotka olivat paljoa voimakkaampia ja annettiin paljo suuremmissa -annoksissa kuin mitä nyt sallittaisiin. - -Sairaan ajatukset harhailivat usein toisaalla ja hänen tiedottomat -lausuntonsa ilmaisivat hänen katkeria tunteitaan erilläänolostaan, -toiselta puolen kansalaistoverien joukosta, toiselta omista -sukulaisistaan ja aikaisemmista ystävistään. Asia, joka antoi hänelle -raskasta murhetta, oli rouva Amblarde Berthelierin kieltäytyminen -Genevessä ollessaan käymästä katsomassa häntä, koska piti Amia poikansa -pettäjänä. - -"Elkää sitä surko", oli de Caulaincourt sanonut hänelle. "Nyt on -Genevessä jok'ikinen sielu ystävänne." - -Ei ollut ihmettä, että kun geneveläisillä oli niin paljo ajattelemisen -aihetta, niin vähäpätöisen henkilön kuin Norbert de Caulaincourtin -kohtalo unhottuisi ainaiseksi. Hän oli velvoitettu ilmoittautumaan -kutsuttaessa, mutta muutoin ei häntä häirittäisi. Isänsä kehoituksesta -hän alkoi uudestaan koulunkäyntinsä. Se ei kuitenkaan ollut hänelle -miksikään hyödyksi. Hän ei ollut koskaan suurestikaan mieltynyt tuohon -pikkumaiseen piiriin eikä koulupojan jokapäiväisiin toimiin. Hänen -halunsa oli vaaroihin ja seikkailuihin. Hän teki vähän työtä eikä -luultavasti olisi tehnyt ollenkaan mitään, jollei hän olisi päättänyt -välttää rangaistusta. Hän tunsi ja piti itseään miehenä, vaikkakin -käyttäytyi joskus lapsen tavalla. - -Hänen suurin murheensa oli, että Gabrielle enemmän kuin kukaan muu -antoi hänen tuntea, että piti häntä vielä lapsena. Hän oli päättänyt -olla ja katsoi olleensakin koko kummallisen seikkailunsa ajan -täydellisesti rehellisenä Louis de Marsacia kohtaan. Kumminkin koko -ajan oli pyytämättä, huomaamatta hiipinyt hänen sydämeensä toivo, -että hän Gabriellen silmissä voisi olla sankari. Ja kukapa tiesi, -mitä vielä voisi tapahtua! Mutta sen sijaan että olisi ollut sankari, -kulkeva ritari, voitollinen seikkailija, hän huomasi itseään pidettävän -kelpo poikana, ystävällisenä, epäitsekkäänä, nuorena veljenä, joka oli -auttanut ja pitänyt Gabriellesta kuten veljen tulee. Kuudennellatoista -vuosisadalla, vielä enemmän kuin nyt, oli poika lapsi, kunnes hänestä -kumminkin kylliksi aikaiseen tuli mies. Eipä ollut kummaa, että -Norbertista oli vastenmielistä tulla lähetetyksi takaisin koululaulun -ja kirjojen luo sekä tottua kuriin, sittekun oli näytellyt neitoa ja -kohdattuaan Savoijan ritareita heidän omilla alueillaan. - -Viimein tuli hänen osakseen hitunen kuuluisuutta, mutta semmoisessa -muodossa, että hän vallan hyvin olisi voinut luopua siitä. Hänen -asiansa oli lähetetty konsistoriumiin, jolla oli hoidossaan kunnan -sekä uskonto, tavat että siveys. Jonkun aikaa tuolla kunnianarvoisella -virastolla oli kyllin työtä käsitellessään tuomituita libertinejä ja -järjestäessään heidän asioitaan, mutta viimein se sai aikaa muiden -asioiden lomassa muistaakseen nuorta Norbert de Caulaincourtia tälle -jotenkin epäedullisella tavalla. - -Neuvokset olivat aina edustettuina konsistoriumissa yhden jäsenen -kautta, joka tällä kertaa sattui olemaan Aubert. Päivänä, jolloin -Norbertin asia tuli käsiteltäväksi, hän kävi katsomassa Berthelieriä -ja vei uutiset de Caulaincourteille, joille hän kertoi käsiteltävinä -olleet asiat. - -"Teidän pitää yhtä kaikki olla valmistuneina pahimpaan", hän sanoi (ei -kumminkaan Berthelierin huoneessa), "vaikk'en minä puolestani luule -mitään vakavaa seuraavan siitä. Itse asiassa tiedän aivan vastaista. -Pastori Michael Cop esitti asian sanoen, että nuorukaista Norbert de -Caulaincourtia pitäisi rangaista ankarasti sekä omaksi parannuksekseen -että esimerkiksi muille. Vaikkakin viimemainittuun seikkaan nähden -en näe paljoa syytä, koska ei kukaan muu halua tehdä samaa temppua -ilman mitään pakottavaa aihetta. Useat läsnäolevista yhtyivät häneen, -maallikkovanhimmat nojautuen painavasti siihen tosiasiaan, että Norbert -oli tehnyt kunnioitettavan neuvoston ja koko kaupungin halveksittavaksi -saattaessaan heidät näyttämään osakkailta petokseen ja vilppiin. Mutta -pastorit, ainakin kolme viidestä saapuvilla olevasta, teroittivat -innokkaasti, ettei tämä ollut suinkaan pahin nuoren miehen rikoksista. -Hän oli syyllinen silminnähtävään Jumalan lakien rikkomiseen, kuten ne -ovat annetut meille pyhässä raamatussa ja selvästi kirjoitetut Moseksen -viidennessä kirjassa, sen kahdennessakymmenennessä toisessa luvussa. -Siinä puhutaan erittäin miehelle ja vaimolle tehdyistä ja soveltuvista -vaatteista." - -"Tuo ei ole koskaan hetkeksikään johtunut mieleeni", sanoi de -Caulaincourt pelästyneenä. Sitten hetken jälkeen hän sanoi: "Mutta -jatkakaa, herra neuvos. Eikö siellä ollut ketään puoltamassa -poikaraukkaani ja esittämässä, että jos hän oli tehnyt syntiä, oli se -tehty tietämättömyydestä?" - -"Minä niin tein. Rohkenin huomauttaa, että kaiken todennäköisyyden -mukaan nuori mies ei ollut koskaan kuullutkaan kiellosta, sitä vähemmän -aikonut halveksia sitä. Mutta pastorit väittivät, että hänen olisi -pitänyt kuulla siitä ja eräs uskalsi lisätä, että teidän, herra de -Caulaincourt, olisi pitänyt opettaa häntä paremmin." - -"Kentiesi minun olisi pitänyt", myönsi de Caulaincourt nöyrästi. -"Vaikka minä en koskaan uneksinutkaan, että hän saisi semmoisia asioita -päähänsä; miten minä siis voin älytä kieltää häntä?" - -Aubert jatkoi: "Seurasi vilkas väittely. Pastorit, tarkoitan niitä -kolmea, jotka ottivat osaa siihen, pitivät tätä raskaimpana poikanne -virheistä. Muutamat maallikoista yhtyivät heihin. Mutta suurin osa -piti neuvoston häväisemistä ja kaupungin kunnialle tehtyä loukkausta -raskauttavimpana asiana. Mutta viimein kaikki yhtyivät siihen, että -hänen pitäisi tehdä julkinen synnintunnustus paljain päin ja paljain -jaloin, katujan puvussa ja kantaen sytytettyä kynttilää ja siten pyytää -anteeksi kaikkivaltiaalta Jumalalta, kunnioitettavalta neuvostolta ja -yleensä kaikilta kansalaisilta sitä mielipahaa ja häpeää, jonka hän oli -saanut aikaan." - -De Caulaincourt kalpeni huomattavasti. Tämä oli vallan kauheaa. Norbert -ei koskaan kärsisi sitä. Hän juoksisi pois, hän tappaisikin itsensä, -tai tekisi mitä tahansa välttääkseen häpeää. De Caulaincourt tuskin -kuuli Aubertin sanoja, kun tämä lisäsi, että muutamat ehdottivat -Norbertille lisäksi jonkun aikaa vankeutta. "Tahdon mennä itse heidän -luo. Tahdon rukoilla armoa", hän sanoi. - -"Hyvä, mutta se ei teille sovi, herra de Caulaincourt. Sellainen -toimi ei minun ajatukseni mukaan ole tarpeellinenkaan, koska sattui -meille kaikille, jotka olimme läsnä, aivan odottamaton välinäytös. Isä -Calvin, joka koko ajan oli istunut ääneti, kuten mies jonka ajatukset -ovat muualla, tarttui äkkiä puheeseen. 'Minun ajatukseni mukaan tästä -asiasta on ollut liian paljo hälinää', hän sanoi. 'Varmaan on poika -tehnyt väärin; kumminkin se on ainoastaan poikamainen rikos, joka on -sopivampi isällisesti nuhdeltavaksi ja rangaistavaksi kuin julkisesti -oikeudessa käsiteltäväksi. Myöskään ei saa unhoittaa, että neito oli -pelastettava.' Tietysti isä Calvinin sanat saavuttivat kunnioittavaa -huomiota ja useammat läsnäolevista myöntyivät hänen ajatukseensa. -Yksi maallikko kumminkin, jonka nimeä en tahdo ilmaista, koska se -saattaisi vahingoittaa häntä ammatissaan, oli kyllin pahanilkinen -sanoakseen, että isä Calvinilla oli hyvät syyt menetellä lievästi -nuoren Caulaincourtin suhteen, koska hänen oma veljensäkin oli -sekoittunut asiaan. Kaksi tai kolme muuta rohkeni yhtyä häneen ja -sanoa, että herra Antoine Calvinin käytös vaati tutkimista. Näihin -asioihin isä Calvin ei vastannut, kuten hänen tapansa ja tahtonsa onkin -itsekohtaisissa syytöksissä. Mutta pastori Abel Poupin lausui julki, -että Antoine Calvin oli niiden miesten kaltainen, jotka seurasivat -Absalomia yksinkertaisuudessaan, sillä hän ei tietänyt mistään -suunnitelmista. Kuului muutamia hyväluontoisia ivasanoja herra Antoinen -yksinkertaisuudesta, jolla ei varmaankaan ollut veljensä teräviä silmiä -rehellisessä päässään. Ja minä rohkenin huomauttaa konsistoriumille, -että oma virkaveljenikin, kunnioitettava herra Corne, myöskin tuli -petetyksi ja saatetuksi väärin vannomaan. Sitten herra Poupin -ryhtyi puhumaan, että Lormayeurin kreivin pitäisi saada kaupungilta -sievät lunnaat kullassa tai hopeassa kolmesta vangista, jotka hän -epäilemättä petoksen kautta oli menettänyt. Tämä oli tehtävä kuten -pyhät kirjoitukset käskevät, jotta asiat kunniallisesti suoritettaisiin -kaikkein ihmisten silmäin edessä." - -"Mutta entä poikani kohtalo!" keskeytti häntä de Caulaincourt -levottomasti. "Kertokaa minulle, miten hänen suhteensa päätettiin -menetellä." - -"Minä palaan kyllä häneen. Mutta minun on ensin kerrottava, että -kunnianarvoinen herra Baudichon de Maisonneuve, joka on sukua eräälle -noista vangeista, otti lunnasasian esille tarjoten käytettäväksi oman -kukkaronsa, johon auliuteen hän, antaaksemme hänelle tunnustuksen, -on aina valmis. Silloin sanoi kuuluisa lääkärimme ja hyvä ystäväni -Bénôit Dexter -- ja ne olivatkin ensimäiset sanat, jotka hänen kuulimme -puhuvan: 'Mutta miten on tehtävä nuoren de Caulaincourtin suhteen?' -Tällä välin useammat meistä olivat ajatelleet aamiaistaan, sillä kello -oli yli yhdentoista. Myönnän että itsekin olin kovalla koetuksella, -sillä aamukeitostani en ollut ennättänyt nauttia. Keittäjämme on -hajamielinen sulhaisensa, erään kalastajan tähden, joka oli ottanut -osaa meteleihin. Luultavasti hän kärsii jatkuvastikin siitä. Hän -tyhjensi suola-astian _pot au feu'hön_." - -De Caulaincourtin kärsimättömyys näiden asiaankuulumattomien -syrjäseikkojen takia oli vähällä voittaa hänen kohteliaisuutensa, mutta -hilliten itsensä voimakkaalla ponnistuksella hän kysyi ainoastaan: -"Mitä he sitten tekivät?" - -"Muutamat sanoivat yhtä, toiset toista. Mutta isä Calvin lopetti -väittelyn lyhyeen ja kuten luulen jokaisen huojennukseksi muutamilla -sanoilla. 'Ei ole hyvä antaa tälle asialle', hän sanoi, 'julkista -merkitystä ja kuuluisuutta. Kuten olen ennen huomauttanut, vaatii se -paremmin yksityistä nuhtelua isällisen kurin ja ojennuksen kanssa, -jonka, jos täällä läsnäolevat veljeni niin haluavat, minä itse olen -halukas toimittamaan. Kunnioitettavan konsistoriumin luvalla minä -lupaan kohdella nuorta miestä siten, että hän on todella nöyryyttävä -itsensä, pyytävä anteeksi hairahduksensa ja lupaava tulevaisuudessa -pitää yhteiskunnan lait ja pyhien kirjoitusten käskyt.' Se oli -hänen puheensa sisältö, vaikken voi muistaa joka sanaa enkä niiden -järjestystä ja muotoa. Kaikki suostuivat jättämään asian hänen -käsiinsä, ja sillä kannalla, herra de Caulaincourt, se on nykyään. -Poikanne pääsee isä Calvinin läksytyksellä ja lupauksella käyttäytyä -siivosti ja säädyllisesti tulevaisuudessa. Ja sallikaa minun sanoa, -että katson hänen päässeen hyvinkin vähällä." - -De Caulaincourt ajatteli samoin. Mutta Norbert, kun hänelle kerrottiin -mitä oli tapahtunut, ei ollenkaan ollut samaa mieltä. - - - - -XX LUKU - -Jälleen lusikan ritari. - - -Samana päivänä puhutteli Norbertia kotimatkalla koulusta vieras, -vanhemmanpuoleinen mies, joka oli puettu arvokkaaseen, harmaaseen -kotikutoiseen viittaan ja talutti kauppatavaroilla lastattua muulia. -Tämä oli, vaikkei Norbert sitä tiennyt, Muscaut, savoijalainen -nahkakauppias, jolla oli maistraatin lupa harjoittaa kaupungissa -kauppaa. Hän se oli, joka edellisellä käynnillään oli nähnyt Gabriellen -ja tuntenut hänet äitinsä näöstä. Joku nähtävästi oli osoittanut -Norbertin hänelle, sillä jätettyään muulinsa erään syrjäisen hoitoon, -hän kiiruhti tämän jälkeen ja lausui hänelle: - -"Minulla on kirje teille, nuori herra." - -"Luulenpa teidän erehtyvän. Kukapa minulle kirjoittaisi?" - -"En erehdy. Te olette se nuori herra, joka kulki naamioituna -nuoreksi naiseksi. Siis on tämä teille." Hän antoi Norbertille -pienen, kokoontaitetun paperipalan, jossa ei ollut sinettiä eikä -allekirjoitusta. - -"Keneltä se on?" - -"Eräältä, jonka te tunnette ja joka tuntee teidät. Kumminkaan ei hän -voinut panna nimeänne kirjoitukseen, koska hän ei ollut milloinkaan -kuullut sitä." - -Norbert avasi paperin ja luki seuraavaa: "Tahdotteko kohdata minua -ystävänä juuri ennen auringon laskua Savoijan puolella Plain-palaista -sen puuryhmän alla, joka on Amos juutalaisen viinipuodin takana? -Te voitte varovaisuuden vuoksi tuoda yhden ystävän mukananne, jos -tahdotte. Teille hartaasti hyvää toivova -- Viktor de Lormayeur." - -Norbert päätti tavallisella rohkeudellaan mennä oitis ja yksinään. Hän -ei tahtonut kertoa tästä isälleen eikä kellekään ystävistään, sillä -he olisivat voineet estää häntä epäillen, eikä aivan aiheettomasti, -savoijalaisten tahtovan kavaluudella saada Norbert käsiinsä ja kostaa -hänelle kepposestaan. Mutta Norbert puolestaan luotti täydellisesti -nuoren kreivin kunniantuntoon, sillä olihan tämä lahjoittanut -Norbertille hengen niin jalomielisesti. Vanhemman ja varovamman -henkilön mieleen olisi voinut johtua, ettei kirje olisikaan ollut -Viktor de Lormayeuriltä, jonka käsikirjoitusta hän ei koskaan ollut -nähnyt, vaan joltakin vihamieheltä, joka olisi käyttänyt kreivin nimeä. -Mutta Norbertin mieleen ei juolahtanut ajatella niin. Nykyisessä -yksitoikkoisessa elämässään hän oli iloinen, että jotakin uutta -tapahtuisi, ja hän odotti iltaa vilkkaalla jännityksellä. - -Hän saapui kohtauspaikalle hyvin puolta tuntia ennen auringon laskua. -Mutta mies, jota hän etsi tai joka etsi häntä, oli jo siellä vastassa -hevosen selässä, puettuna sileään, vihreään metsästyspukuun ja -hopeatorvi sivullaan. Nähdessään Norbertin hän astui alas satulastaan -viskaten ohjat ainoalle seuralaiselleen, jonka oli tuonut mukaansa. -"Hyvää iltaa, kunnon poika tai sievä neiti", hän sanoi. "Tule mukaani -puiden alle istumaan, sillä minä tahtoisin puhua kanssasi." - -Norbert katsoi kirkkaisiin nuoriin kasvoihin, kauniiseen otsaan, -ystävällisiin silmiin, hempeään suuhun ja pyöreään poskeen. Hän tiesi, -ettei mitään vaaraa tämän miehen puolelta häntä kohtaisi. Mutta hän -piti parempana seista, kun Viktor taasen istui nojaten selkä vasten -puuta. - -"Te geneveläiset olette tehneet meistä oivallisia narreja", hän sanoi. - -"Eivät geneveläiset, jotka eivät tietäneet asiasta mitään", vastasi -Norbert nopeasti, "vaan se oli minun tekoani, kuten kerroin teille." - -"Kumminkin he olivat hyvinkin iloisia saadessaan miehensä takaisin -ilman lunnaita. Toivon, että he ovat palkinneet teidät hyvin, kunnon -vihamieheni." - -Norbert nauroi. "He olivat vähällä palkita minut leivällä ja vedellä -vankilassa, jollei pahemmallakin", hän sanoi. "Ja saanko kertoa -teille, herra kreivi, että isällenne aijotaan lähettää oivallisissa -hopeakruunuissa kauniit lunnaat noista kolmesta vangista." - -"Ajattelevatko he siis voivansa riistää hänen kiukultaan aseet? Heidän -pitäisi tuntea hänet paremmin." - -"He eivät ollenkaan ajattele hänen kiukkuaan. He vaan ajattelevat sitä, -mikä on oikein ja kohtuullista", Norbert ylpeästi sanoi. - -"Heidän täytyy olla vankemmat kuin me tiedämmekään, jos he voivat -olla huomioonottamatta Lormayeurin kiukkua", vastasi Viktor melkein -suuttuneena. - -"Sepä on se läksy, joka teidän on opittava. Kuinka monta vuotta on -siitä, kuin te lusikan ritarit olette liikutelleet maata ja taivasta -suunnittelemalla Geneven hävittämistä? Oletteko jo tehneet sen? -Voitteko tehdä sitä sen kummemmasti tulevaisuudessa kuin ennenkään -olette tehneet? Jos ette, miksi siis enää vaivaatte itseänne?" kysyi -Norbert, joka puhui tälle savoijalaiselle kuten ainakin geneveläinen, -kun hän taasen geneveläisille usein puhui kuten synnynnäinen -ranskalainen. - -"Sinä olet rohkea lurjus! Mutta juuri siksipä minä rakastankin sinua ja -olen tullut etsimään sinua. Tiedä kumminkin, että isäni olisi vaatinut -korvausta miekka kädessä Geneven kaduilla jo kauan sitten, jollei -muuan tapaturma olisi saattanut hänet auttamattomasti sairasvuoteelle. -Kun minä kerroin hänelle teidän kataloiden harhaoppistenne mustista -keinoista, joiden avulla kaunis neiti ja hevonen, jolla hän ratsasti, -muuttuivat harmaiksi jäniksiksi, hän ensin kieltäytyi uskomasta minua, -vaikkakin saattojoukon miehet tukivat kertomustani. Totta kyllä, he -eivät itse olleetkaan nähneet muutosta. Semmoisia asioita ei koskaan -nähdä kun ne tapahtuvat, paholainen kyllä pitää siitä huolen. Mutta -vallan samana päivänä metsästäjät tapasivat ansasta kaksi jänistä -ja toinen niistä huusi surkeasti aivan kuin nuoren tytön äänellä, -toinen taasen oli ihan ratsunne karvainen. Siten asia oli päivän -selvä kaikille järkeville ja miettiville ihmisille. Lopuksi isäni -muutti mielensä ja uskoi sen kokonaan. Mutta sitä kiivaampi oli hänen -kiukkunsa Geneven noitia kohtaan, mikä olikin hyvin ymmärrettävää, -samoin minuakin kohtaan, mikä ei ollut niinkään käsitettävää, sillä -mitenkä voisi kukaan taistella noituutta vastaan? Hänen raivonsa oli -niin hirveä, että hän viimein lankesi tiedottomaksi." Tässä Viktor -antoi äänelleen sopivan määrän mielipahaa ja pysähtyi hetkeksi, -ennenkun pitkitti. "Lääkärit sanovat, että hän nyt on parempi ja -luultavasti elää, mutta ei missään tapauksessa voi lähteä sotaan, --- tuskinpa koskaan enää, kuten on syytä pelätä. Kumminkin on hän -lempeämpi ja helpompi kohdella. Siten minä olen saanut häneltä luvan, -jonka hän kauvan epäsi minulta, lähteä Espanjaan ja laskea miekkani -todellisen hallitsijani Savoijan herttuan jalkoihin. Hän taistelee nyt -Espanjan kuninkaan puolesta, jolle hän on juuri saavuttanut suuren -voiton St. Quentiniksi kutsutussa paikassa. Niin pian kuin hän on -toimittanut asiat heidän hyväkseen saa hän espanjalaiset auttamaan -häntä omassa asiassaan. Sitten tulee hän armeijan kanssa voittamaan -Ranskalta takaisin vakinaiset alueensa. Minä tahdon sotia hänen -kanssaan tuossa taistelussa", sanoi Viktor de Lormayeur, miehekkään -rohkea tuli tuikkaen silmissään. - -"Sitten, kreivini, olkoon Jumala kanssanne ja kohdelkoon teitä, kuten -te olette kohdellut minua!" sanoi Norbert sydämellisesti. - -Viktor katsahti pois hänestä ja repi maasta kourallisen heinää ja -ruohoa. "Totuus on se", hän sanoi, silminnähtävästi hämillään, "että -minä jätän jälkeeni nuoren neidin, jota minä -- jonka suosion minä -omistan --" - -Norbert katsahti häneen hämmästyneenä. Varmasti oli kreivi lohduttanut -itseään hyvin nopeasti geneveläisen morsiamensa häviöstä. Hän ei -tiennyt mitä sanoisi eikä sentähden viisaasti kyllä sanonut mitään. -Viimein Viktor jatkoi, vaikkakin yhä silminnähtävästi hämmentyneenä: -"Sinä ihmettelet, ja tosiaankin on se vaikeaa selvittää. Minun täytyi -taipua isäni tahtoon ja uhrata oma tahtoni. Mutta nyt on se kaikki -ohitse. Ja minun on tarpeellista kertoa asia sinulle, koska minua hyvin -miellyttäisi saada sinut mukaani Espanjaan." - -"Minut! Lähteäkö teidän kanssanne Espanjaan!" Norbert toisti suuresti -hämmästyneenä. - -"Olen sen sanonut. En ole koskaan nähnyt nuorukaista, jonka niin -mielelläni ottaisin seuralaisekseni, -- ehkäpä juuri sinun rohkeutesi -tähden. Poika, minä teen sinusta rikkaan tai oikeammin sanoen, ruhtinas -ja minä keskenämme toimitamme sen. Voit aluksi ruveta paashikseni -- -ei, olet liian hyvä siksi. Luulenpa sinun kasvaneen sitte kun sinut -muutama viikko sitte näin." - -"Se on puvun syy", virkkoi Norbert väliin. - -"Saat siis alkaa uskottuna aseenkantajanani. Minä tarvitsen sinua -useihin toimiin, mutta ennen kaikkea luultavasti ylläpitämään -yhteyttäni erään linnan kanssa, jonka minä tunnen." - -"Mutta", sanoi Norbert, "unhoitattehan uskonnolliset eroavaisuutenne!" - -"Mitäpä siitä? Eivät kaikki meistä ole pyhimyksiä ja munkkeja. En halua -rukouksiasi, poikaseni; minä tarvitsen hienoa älyäsi, rohkeuttasi ja -uskollisuuttasi ystäviäsi kohtaan. Kun sinä olet aseenkantajani ja -uskollinen asetoverini, niin luulenpa voivani hankkia itselleni jonkin -verran omaisuutta ja nimelleni kylliksi arvoa, laskeakseni ne unelmieni -neidon jalkain juureen." - -Norbert unhoitti sen hämmästyttävän nopeudenkin, jolla nuori kreivi -näkyi vaihtavan mieltymyksensä esinettä, miettiessään toivehikkaita -suunnitelmia, jotka siten levitettiin hänen eteensä. Saada osaa -urhotöissä, tekoja toimitettavaksi, nimi hankittavaksi suuressa -maailmassa -- tuossa loistavassa maailmassa, jossa miehet ottelivat -ja taistelivat, kosivat ja voittivat kauniita naisia ja vuoroon -elivät ilossa ja huvituksissa, vuoroon seikkailuissa ja vaarallisissa -yrityksissä -- sitä hänelle nyt tarjottiin. Vaahtoava elämänmalja -hänelle tarjottiin. Yhdellä voimakkaalla siemauksella hän voisi -tyhjentää sen, jos vaan tahtoisi. Hänen poskensa hehkuivat, hänen -silmänsä säihkyivät ja hänen pojanvartalonsa suoristui. Hän näytti -tuossa ainoassa silmänräpäyksessä kehittyneen mieheksi. - -Hän polvistui toiselle polvelleen, ojensi kätensä ja laski sen kreivin -käteen kuten vasalli, joka vannoo herralleen uskollisuutta. Hänen -kätensä mukana seurasi hänen sydämensäkin. Mutta seuraavassa tuokiossa -hän veti sen pois, ja tumma varjo pimensi hänen kasvonsa. - -"Mutta --" hän sanoi. - -"Ei mitään 'muttia' minulle", sanoi Viktor iloisesti. Heikot kasvot -katsahtivat voimakkaisiin. Ja niin ystävällinen, niin voittava oli se -katse, että heikkous melkein kukisti voiman. - -Norbertin silmät painuivat alas. "Mutta entä Ranska!" hän viimein -sanoi. "Olenhan ranskalainen. En voi käyttää miekkaani Ranskaa vastaan." - -"Se asia kyllä voidaan järjestää", sanoi Viktor. - -"Ja entä isäni?" - -"Jos hän on järkevä mies, -- ja sitä en voi epäilläkään -- niin tulee -hän varmaan iloiseksi saadessaan sinulle niin hyvän tulevaisuuden." - -"Ei niin. Hän tulee vastaamaan: 'Mitä hyödyttää ihmistä, vaikka hän -koko maailman voittaisi, ja kumminkin kadottaisi itsensä?'" - -"Kadottaisiko itsensä?" toisti Viktor näyttäen samallaiselta -kuin älykäs koira, joka turhaan koettaa saada selville herransa -tarkoitusta. Juuri silloin laskevan auringon punertavat säteet -hiipivät puiden lehvien läpi, koskettaen hopeakehikköä Norbertin -vyössä ja saaden timanttisormuksen Viktorin kädessä kimaltelemaan -monivärisellä loisteella. Hän nousi ylös ja siirtyen vähä sivulle -viittasi merkitsevästi suureen tulikehään, joka juuri silloin kosketti -taivaanrantaa. - -"Pyydän, antakaa minun ajatella", sanoi Norbert. - -"Kyllä", vastasi kreivi, "siksi kunnes aurinko on laskenut." - -Norbert käänsi kasvonsa hehkuviin lännen pilviin. Aika oli lyhyt. -Jos hän ei ollut ajatellut koskaan ennen, täytyi hänen ajatella nyt. -Kumminkin hän, vaikka kuinka olisi koettanut, ei voinut ajatella mitään -muuta kuin nuorta kreiviä, hänen kasvojaan, hänen pukuaan, hänen -sotavarusteitaan ja ennen kaikkea sitä kummallista horjuvaisuutta, jota -hän oli osottanut puhuessaan uudesta rakkaudestaan heti sen hartaan -kosimisen jälkeen, jonka hän niin hiljattain oli tehnyt oletetulle -neiti Castelarille. Sillä tapaa epäilemättä ihmiset menettelivät -suuressa maailmassa, tuossa yllätyksiä ja seikkailuita ja kaikenlaisia -muutoksia täynnä olevassa paikassa, joka oli niin erilainen kuin kylmä, -jokapäiväinen ja yksitoikkoinen Geneve! Ja kumminkin Genevessä pitivät -ihmiset sanansa ja olivat uskollisia ystävilleen. Sitä todisti heidän -menettelynsä häntä itseään ja hänen isäänsä kohtaan, sen jälkeen kun -he olivat tulleet heidän joukkoonsa. Koko tämän ajan teki aurinko -laskuaan. Oh, kuinka nopeasti! Kumminkaan hän ei vielä ollut tehnyt -päätöstään eikä ollut kyennytkään sitä tekemään. Hän ainoastaan -tunsi, että hänelläkin kenties oli lupaus pidettävänään. Eikö hän -ollut sanonut: "Sinun Jumalasi pitää oleman minun Jumalani, sinun -kansasi on oleva minun kansani?" Hän sanoi ylpeästi itsekseen: "Olen -Germain de Caulaincourtin, ranskalaisen ritarin poika. Se sisältää -enemmän kuin olla Lormayeurin kreivin aseenkantaja". Mutta nyt oli -suuresta laskevasta auringosta vaan reuna enää jälellä, kapea, punainen -tuliviiva. Tuossa tuokiossa olisi sekin hävinnyt. Kaikki mitä hänellä -nyt oli, olisi kadotettu, jos hän näin lähtisi, -- hänen uskontonsa, -hänen kotinsa, ah, myöskin tämä koti Genevessä, josta hän kumminkin -niin piti. Heittääkö nämä kaikki -- se olisi oman itsensä kadottamista. -Hän ei voinut tehdä sitä. - -Käsi laskeutui hänen olkapäälleen. Nuori kreivi seisoi hänen -vierellään. "Tule, aseenkantajani", hän sanoi hymyillen. - -Norbert äkkinäisen liikutuksen valtaamana heittäytyi hänen jalkoihinsa. - -"En rupea teidän aseenkantajaksenne, herra kreivi", hän sanoi. "Niin -en _voi_ tehdä. Mutta aina olen teidän kiitollinen palvelijanne, jonka -elämän te olette pelastanut ja joka tuntee itsensä sidotuksi teihin -kaikilla laillisilla tavoilla, niin kauan kuin henkeä minussa on." - -"Jos niin on laita, niin tee miten tahdot. Mutta miksi et voi taipua?" - -"Onhan minulla isäni. Olen vannoutunut hänen omakseen ja hän Geneven -omaksi." - -"Geneven harhaoppiset voivat tulla hirteen kuten he vallan hyvin -ansaitsevatkin! Minä lupaan sinulle sellaista, jota ei kenkään heistä -voi taata sinulle. Eikä sitä voi miksikään elämäksi kutsua, jota vietät -heidän keskuudessaan." - -Norbert oli uskollinen sydämmessään. Hän ei olisi tahtonut kokonaisten -maailmoidenkaan tähden sanoa Geneven viholliselle, mitä hän oli usein -sanonut itselleen. Hän vastasi ylpeästi: - -"Olen syönyt heidän leipäänsä ja suolaansa ja he ovat kohdelleet hyvin -minua ja omaisiani." - -"Ovatko he sitte sen arvoisia, että hylkäät iloisen elämän ja sen -jälkeen pelastuksen oikeauskoisen kirkon helmassa?" - -"En tiedä minkä arvoisia he ovat, herra kreivi. Mutta ajattelen, etten -ansaitsisi luottoanne ja suosiotanne, jos minä jättäisin heidät nyt. -Olisihan se isäni ja isäni uskon hyljäämistä." - -Viktor tunsi, että hän oli voitettu. Hänen kätensä herpautuivat alas ja -hänen kasvonsa synkkenivät. - -"Koko elämässäni", hän sanoi, "en ole saanut vielä ainoatakaan asiaa, -mitä olen halunnut." - -"Herra kreivi", sanoi Norbert, jonka ääni värisi kuin -tukehtumaisillaan, "minä rukoilen teitä että annatte minun mennä. -Minulle käy liian raskaaksi, kun katselen teitä silmiin ja kuulen -äänenne. Sillä minä en tahtoisi mitenkään tehdä sitä, mitä minulta -pyydätte, enkä voikaan. Mutta jos vaikka milloin hengellänikin voin -palvella teitä --" - -"Sinä olet vastahakoinen, nuori imartelija", keskeytti kreivi -vihanpuuskalla, joka meni ohi yhtä nopeasti. "Mutta -- sepähän se juuri -on kohtaloni. En sano sen enempää. Kaikesta päättäen olet ranskalainen. -Käy omaa tietäsi. Palaa takaisin Geneveesi, koska se on niin -välttämätöntä, ja olkoon Jumala kanssasi! -- Seisahduhan kumminkin!" -Hän veti sormestaan timanttisormuksen, joka säihkyi laskevan auringon -säteissä. "Ota tämä muistoksi kiintymyksestäni niin kelpo nuorukaiseen. -Jos joskus tarvitset ystävää, toimita vain sormus minulle, ja oletpa -huomaava, etten ole unhoittanut -- Castelarin kaunista neitoa." - -Ja niin he erosivat. - - - - -XXI LUKU. - -Luopuminen. - - - "Ei minkäänlaista epäilystä voi oppia - tuntemaan muuten kuin toiminnassa." - - Carlyle. - -Kohtalon järkähtämättömyyttä vastaan ei ole suurempaa apua kuin -päättäväisyys. Moni henkinen ristiriita on kerrassaan lopetettu -kättä ojentamalla, askeleen ottamalla tai pienimmälläkin toimintaan -johtavalla vakaumuksella. Norbert käveli takaisin kaupunkiin pää -ylväästi kohotettuna ja sydän rinnassa voimakkaasti sykkien. Kahden -vuoden ajan oli hän potkinut Geneven elämän kovia ja tylyjä okaita -vastaan, ikävöiden iloja, seikkailuja, vieläpä vaarojakin, jotka -olisivat kuuluneet hänen osakseen ranskalaisen aatelismiehen poikana -ja perillisenä. Ja kumminkin nyt, kun nuo kaikki hänelle vapaasti -tarjottiin, hän käänsi selkänsä niille kaikille ja sitoi kohtalonsa -Geneveen. - -Oliko se ainoastaan rakkaudesta ja uskollisuudesta isäänsä kohtaan, vai -luuliko hän sen olevan oman itsensä tähden? Oliko olemassa toinenkin -syy, jota hän ei koskaan maininnut ajatuksissaankaan, mutta jonka -hän tunsi kumminkin aina sormenpäihinsä asti -- se syy nimittäin, -että hän Genevessä käveli samoja katuja pitkin, hengitti samaa ilmaa -kuin Gabriellekin? Epäilemättä tämä seikka tiedottomasti häntä johti. -Mutta samoin vaikutti moni muukin tunnustamaton vaikutin, mieltymys -ja taipumus. Kun hän kulki Plain-palaisin yli, muisti hän, että -vielä viime lauvantaina hän oli kunnostanut siellä itseään kaarella -ampumisessa. Jos hän pitäisi paikkansa vielä kahdessa kilpailussa, -saavuttaisi hän palkinnon. Sitten kun hän kulki Porte-Neuven läpi ja -vaelsi pitkin tuttuja katuja, tunsi hän yhtäkaikki olevansa kotona. -Kun vanha elämä Gourgollessa hälveni etäisyyteen, jäi uusi elämä -Genevessä selväksi. No niin, se ei ollut läheskään täydellistä; hyvin -olisi se voinut olla parempi, mutta myöskin pahempi. Nämä geneveläiset, -niin ankaroita kuin olivatkin puheessaan, olivat kaikessa tapauksessa -ystävällisiä toiminnassaan. Häneltä ei ollut puuttunut mitään eikä -hänen isältäänkään, siitä saakka kuin he ystävättöminä ja rahattomina -tulivat heidän kaduilleen. Ja kun hänen isänsä oli vaarassa ja -vankina, eivätkö he olleet tehneet hänen asiataan omakseen? Eikö -herra Berthelier ollut halukas uhraamaan -- oi, liiankin paljo! -- -pelastaakseen hänet? Herra Berthelier oli kerrassaan oivallinen mies. -Kun kaikki vaan olisivat hänen laisiaan! - -Nyt hän sivuutti St. Gervaisin kirkon. Hänen täytyi myöntää itselleen, -että vaikkei hän ylimalkaan erittäin pitänyt pastoreista, ei hän -kokonaan vieronut ystävällistä isä Poupinia, jonka vuoro oli ollut -saarnata tässä kirkossa viime sunnuntaina. Kumminkin oli parasta -mennä tuomiokirkkoon, sillä siellä saarnasi isä Calvin. Hän se oli -vasta mies! Hän oli Geneven kuningas, kuningas reformeeratuille koko -maailmassa, hän, tuo maanpakolainen asianajajan poika Noyonista, jonka -veli sitoi kirjoja. Norbert ei pitänyt Jean Calvinista, pikemmin -päinvastoin. Mutta kieltämättä Norbert oli ylpeä hänestä sekä -ranskalaisena että geneveläisenä. Koko sielustaan hän ihaili voimaa, -missä hyvänsä löysikään sitä. - -Kun hän vaan olisi voinut katsella ja kuunnella Calvinia turvassa -kunnioittavan välimatkan päässä! Kun vaan tuo kauhea kuva, josta -hänen isänsä päivää ennen oli kertonut, tuo keskustelu kahdenkesken -ja nuhteet eivät olisi olleet uhkaamassa häntä! Melkein hän ihmetteli -itseään, ettei ollut mennyt pois nuoren kreivin kanssa ainoastaan -siitä päästäkseen. Mutta se olisi ollut hyvin raukkamainen menettely, -kerrassaan arvoton ranskalaiselle aatelismiehelle. Niinpä niinkin, -puhuessaan kreiville oli hän puolittain unhottanut sen. Nyt se palasi -hänen mieleensä alakuloisuuden mukana. Hän toivoi kaikesta sydämestään, -että isä Calvin sallisi hänen valita nuhtelun asemasta kolme päivää -vettä ja leipää Evêchén vankikopissa. - -Tähän aikaan loistivat tähdet hänen päänsä yllä. Kaupungin vartijat -ripustivat lyhtyjään katujen kulmiin. Useiden myymälöidenkin -ulkopuolella riippuivat lyhdyt, tai olivat ne valaistut sisältäpäin. -Norbert, jota nälkä vaivasi, arveli että hänen mielikahvilansa näytti -hyvin houkuttelevalta. Hän näki selvästi siellä sisällä muutamia -maukkaita juustokakkuja, samanlaisia, joita hän kerran oli rohjennut -tarjota Gabriellelle. "Ah! Gabrielle! Ajatteleeko hän koskaan", hän -kummasteli, "että minä olen uskaltanut hänen tähtensä yhtäpaljon kuin -Louis ja ne toiset, jotka menivät Ranskaan, antaen kaikki alttiiksi -uskonsa tähden?" - -Hänen kotinsa, kun hän läheni sitä, näytti enemmän valaistulta kuin -tavallista. Joku on varmaan tullut illalliselle herra Antoinen luo. Hän -kohotti salvan, astui sisään ja meni suoraan ruokailuhuoneeseen. - -Kaikki istuivat tavallisessa järjestyksessä, miehet hatut päässään ja -palvelija Jeanette pöydän takana. De Caulaincourt katsahti ylös ja -sanoi: "Tulet myöhään, poikani". Jacques, nuorin Calvineista, nousi -tuodakseen hänelle tuolin ja asetti sen ainoalle soveliaalle paikalle -hänen isänsä tuolin ja vieressä istuvan vieraan väliin pöydän päähän. -Hänet Norbert tunsi samaksi henkilöksi, joka oli antanut hänelle nuoren -kreivin kirjeen. Herra Muscaut myöskin tunsi hänet ja ilmaisi ilonsa -kohdattuaan niin erinomaisen rohkean ja hienotapaisen nuoren herran. -"Vaikkakin", hän lisäsi, "ollakseni avomielinen teitä kohtaan, nuori -herra, juuri teidän käytöksenne johdosta ovat geneveläiset tulleet -hyvin vähän suosituiksi meidän maassamme. Olipa se hirveä leikki, -jonka te teitte herrallemme! Ja niin kiukkuiseksi se hänet teki, -että hän sai pyörtymiskohtauksen, eikä arvattavasti tule entiselleen -enää koskaan. Mutta takaanpa teille, että hänellä on kylliksi järkeä -jälellä kieltääkseen jokaista meistä tulemasta lähellekään teidän -kaupunkianne. Se on kovaa minunlaisilleni köyhille miehille, joiden on -ansaittava leipänsä ja jotka tietävät vallan hyvin, että vaikka Geneven -harhaoppisista voidaan sanoa mitä tahansa, Geneven kruunut kumminkin -ovat hyvää rahaa ja käyvät korkeimmasta kurssista. Olen uskaltanut -tänne salavihkaa, niin sanoakseni. Sillä ihminen ei voi syödä ja juoda -vuohennahkoja. Minulla on niitä kylliksi käsissäni peittämään teidän -suuren tuomiokirkkonne ja vielä hieman muuta lisäksi." - -Arvoisa herra Muscaut elätti itseään ostamalla nahkoja paimenilta ja -metsästäjiltä Savoijan vuoristossa ja myömällä niitä taasen hyvällä -voitolla Geneven nahkureille. Hänellä oli samoin kuin muutamilla -muillakin harvoilla neuvoston turvakirja, jonka nojalla hän tuli ja -meni mielensä mukaan, vaikkakin keskinäinen riita Savoijan herrain -ja Geneven kansalaisten välillä oli kiivaimmassa toiminnassaan. Se -oli hän, joka edellisen vierailunsa aikana nähdessään Gabrielle -Berthelierin kyseli hänen vanhempiaan, ja ilmoittamalla vanhalle -Lormayeurin kreiville saattoi tämän vaatimaan neitoa takaisin. Aina -Norbertin seikkailuihin asti hän oli ollut pikemmin kreivin suosikki. -Mutta siitä saakka hän oli hyvin pitänyt varansa pysyäkseen poissa -hänen näkyvistään. Hänen ei kumminkaan tarvinnut palata uudestaan -Geneveen. Hän arveli, että koska geneveläiset olivat onnistuneet -veijauksessaan, jommoiseksi hän sitä luuli, he arvattavasti tulisivat -olemaan hyvällä tuulella. Antoine Calvin oli hänen vanha tuttavansa. -Tämä, ollen ammatissaan todellinen taiteilija ja aina pyrkien -kehittymään täydellisyyteen, valitsi aina itse nahat, jotka työhönsä -tarvitsi, vaikka taitava turkkuri jälestäpäin valmisti ne hänelle. -Muscaut tunsi ne eri laadut, joita hän suosi, ja piti niitä aina -varalla hänelle, välittämättä ollenkaan siitä tosiasiasta, että ne -olivat määrätyt kauheiden harhaoppisten kirjojen kansiksi. - -Illallisen jälkeen nuori Jacques Calvin saattoi vieraan lamppu kädessä -tämän ravintolaan Mustaan Joutseneen. Sillä välin Norbert kertoi -isälleen koko keskustelunsa nuoren kreivin kanssa mitään salaamatta ja -näytti hänelle sormusta, jonka tämä oli antanut. - -De Caulaincourt oli hyvin liikutettu. Hänen harhaan mennyt poikansa oli -siis kumminkin ollut uskollinen isälleen ja isänsä Jumalalle! Häntä oli -koeteltu, eikä hän ollut langennut, vaikka kiusaus ei ollut vähäinen. -Eikä hän kumminkaan todella arvannut, kuinka suuri se itse asiassa -oli ollut. Hän ei sanonut paljo. Tämä aika oli paremmin voimakkaan -toiminnan kuin monien sanojen aikakausi. Kumminkin hänen tyyni: "Olet -tehnyt hyvin, poikani", täydellisesti tyydytti Norbertin sydäntä. - -Heidän välillään seurasi tuollainen hiljainen hetki, jotka joskus ovat -sanoja paremmat. Norbert keskeytti sen sanomalla: - -"Isä, arvelenpa että minun pitäisi kertoa tästä herra -Berthelierillekin. Luuletteko hänen olevan kyllin hyvinvoipa tänä -iltana?" - -"Hän on varmasti parempi tänään. Hän on ollut vapaa kuumeesta ja vaan -vähäsen tuntenut tuskia. Menkäämme katsomaan." - -Sen he tekivätkin. Berthelier, istuen hyvin kalpeana ja tyynyjen -tukemana vuoteessaan, kuunteli heidän kertomustaan suuresti -jännitettynä. Kun he olivat lopettaneet, sanoi hän: "Tämä kaikki -vakaannuttaa minua päätöksessäni, joka minulla on ollut mielessäni, -kun vaan jaksaisin vähääkään ajatella. Gabriellen pitäisi toimittaa -kaikkien lakisääntöjen mukainen muodollinen siirto, joka voidaan -tehdä testamentiksi, kaikista vaatimuksistaan Castelarin tiluksiin -sukulaiselleen Lormayeurin kreiville Viktorille." - -"Mutta luuletteko Savoijan tuomioistuinten tunnustavan oikeaksi minkä -hyvänsä asiakirjan, jonka me saatamme vahvistaa Genevessä?" - -Berthelier hymyili. "Jos me vaatisimme tiluksia, niin eipä meillä -taitaisi olla mahdollisuutta tulla kuulluiksi", hän sanoi. "Mutta -koska nyt luovumme niistä, niin se muuttaa asian aivan toiseksi. -Luulisin tällaisen asiakirjan olevan hyvinkin hyödyksi. Nuori kreivi -saa varmasti herttuan suostumuksen, ja jos hän pääsee oikeuksiinsa, -katsoo hän kyllä omaa etuaan asiassa. Sitten ajattelen vielä", hän -lisäsi hetken vaitiolon jälkeen, "että herra Muscautin pitäisi käydä -neuvoksien luona ja pyytää jonkinlainen lupaus heiltä nuorelle -kreiville siitä, että nämä asiat täten toimitetaan. Jotenkin myös -pitäisi järjestää vankien lunnaat, jotka kaupunki kieltämättä on -vanhalle kreiville velkaa." - -"Se koskee minua kaikista lähimmin", sanoi de Caulaincourt. "Mutta -mitä siinä suhteessa voin tehdä? Elänhän itse täällä olevien veljieni -hyväntahtoisuudesta." - -"Isä" keskeytti Norbert hänet äkkiä, "onhan meillä sormus, jonka nuori -kreivi äsken antoi minulle. Timantti on suuri. Katsokaapas kuinka se -loistaa! Sen täytyy maksaa koko joukon kolikoita." - -"Sinä et voi erota siitä, poikaseni", sanoi Berthelier vuoteeltaan. - -"En voi antaa enkä myödä sitä, mutta varmaan voin pantata sen", vastasi -Norbert. - -"Mahdollisesti se ei ole tarpeenkaan", sanoi Berthelier. "Maisonneuvet -ovat rikkaita. Onpa olemassa muitakin, jotka tahtovat auttaa. Minun -neuvoni on, että lähetämme huomenna nuorelle kreiville herra Muscautin -mukana kirjeen, jossa tarkemmin esitämme suunnitelmamme. Sitten, jos -hän sen hyväksyy, voimme käydä toimeen oitis." - -"Niin, oitis", sanoi Norbert, "sillä minä ymmärsin, että nuori kreivi -lähtee heti Espanjaan." - -"Useammasta kuin yhdestä syystä", sanoi Berthelier, "haluan Gabriellen -asian järjestetyksi niin pian kuin mahdollista. Sillä se tapahtuu -enemmän hänen suojeluksekseen kuin kreivin eduksi. Niin kauan kuin -hän on Castelarin perillinen, on hän vaarassa. Hänet voidaan vaatia, -ryöstää tai siepata väkivallalla niiden toimesta, jotka koettavat -saada hyötyä hänen oikeuksistaan. Mutta luovutusvahvistus tekee -hänet laillisesti siksi, mikä hän on aina ollut sydämestään, Geneven -todelliseksi lapseksi -- ei mitään muuta eikä mitään enempää." - -De Caulaincourt myönsi puheen oikeaksi. "Mutta minä näen että olette -väsynyt", hän lisäsi, "elkäämme siis enää puhelko enempää. Toivotamme -teille tyyntä lepoa ja lähdemme tiehemme." - -"Hyvää yötä, ystäväni! Seisattukaahan kumminkin hetkeksi. Kirjeen -pitäisi neljän neuvoksen kaupungin puolesta nimikirjoituksillaan -vahvistaa varhain huomenaamuna. Huolehtikaa kaikesta, pyydän teitä." - -"Minä teen sen. Elkää olko levoton." - -"Ah, tuossahan tulee Gabrielle! Lapsi, tervehdi herra de Caulaincourtia -ja Norbertia, näitä kelpo ystäviäni, jotka nytkin tekevät sinulle -parempaa palvelusta kuin itse haluatkaan." - -He tervehtivät häntä ranskalaisella kohteliaisuudellaan, ja kaikki -kolme menivät yhdessä katuovelle. Kun Gabrielle palasi, löysi hän -Berthelierin jo milt'ei nukkuneena. - -Hän pysähtyi hetkeksi, epäröiden mitä hänen pitäisi tehdä. Mutta hänen -keveät askeleensa olivat herättäneet Amin. Tämä katsahti Gabrielleen. - -"Yolandeko?" hän mutisi. Sitten saavutettuaan täyden tajunnan, hän -lisäsi: "Luulenpa uneksuneeni. Gabrielle, sinä varmaan tulet iloiseksi --- tulethan -- saadessasi kokonaan kuulua Genevelle ja minulle." - -"Isäni, olen sitä aina ollut. Paitsi luonnollisesti että minä, kuten me -kaikkikin, kuulun Jumalalle." - -"Kuulummeko Jumalalle? Antakaamme siis omistajan ottaa ja käyttää sitä, -mikä Hänen omaansa on. Olkoon niin! En kysy enempää." - - - - -XXII LUKU - -Pelätty keskustelu. - - -Eräänä viehättävänä iltapäivänä muutamia päiviä myöhemmin olisi Germain -de Caulaincourtin voitu nähdä kävelevän St. Pierren neuvoshuoneen -luona edestakaisin Rue de Chanoinesilla, kuten Norbert oli tehnyt -joitakuita kuukausia aikaisemmin Louis de Marsacia odotellessaan. Hänen -tavallisesti kylmillä kasvoillaan kuvastui nyt huolekas ja tuskainen -ilme. Vähän väliä hän seisattui, ja yhä uudestaan sivuuttaessaan -numeron 123 katsahti hän vakavasti suljettuun oveen ja ahtaisiin -akkunoihin, jotka eivät ilmaisseet hänelle mitään. Milloin loppuisi -tuo pelätty keskustelu ja Norbert palaisi kuvaamaan hänelle sen -kokonaisuudessaan? Myöhään edellisenä iltana oli isä Calvin palannut -toispäiväiseltä matkaltaan. Tänä aamuna oli hän lähettänyt kirjurinsa, -nuoren ranskalaisen de Joinvilliersin, pyytämään Norbertia tulemaan -hänen luokseen koulutuntien jälkeen. Tämä toivo oli yhtä merkitsevä -kuin joku kuninkaallinen käskykirja. De Caulaincourt seurasi poikaansa -ovelle, mutta kaikki pojan kehoitukset eivät voineet taivuttaa häntä -astumaan sisään. "Se ei olisi millään tavalla oikein", hän sanoi. "Ole -mies, poikani. Mitä sinulla on pelkäämistä? Isä Calvin ei lyö eikä -surmaa sinua." - -"Kaiken tämän asemasta menisin mieluummin vanhan Sangsouen luo ja -antaisin hänen vetää kulmahampaan suustani", sanoi Norbert. - -De Caulaincourtille kävi odottaminen pitkäksi. Palvelijatar, joka laski -Norbertin sisään, ei tiennyt että hänen herransa oli kutsuttu erään -ystävän sairasvuoteelle. Sillä sattumalta oli Calvin itse avannut oven -lähetille (historiallinen tosiasia on, että hän oli tehnyt sen ei sen -halvemmalle henkilölle kuin kardinali Sadoletolle) ja lähtenyt heti -tämän mukaan. Sen vuoksi Norbert osoitettiin pieneen, yksinkertaisesti -sisustettuun huoneeseen, jossa Calvin tavallisesti luki ja otti vastaan -vieraitaan. Tänne hänet jätettiin yksin epämääräiseksi ajaksi hämärine, -ei erittäin iloisine mietteineen. - -Hänen isänsä ajatukset eivät juuri olleet sen mieluisempia. Hän kun oli -ollut tuomiokirkon pihalla Calvinin palatessa kotia, ei hän tiennyt -syytä tähän pitkään viipymiseen. Kenties hänkin tunsi hiukan sitä -taikamaista kunnioitusta, jolla kykenevät ja älykkäätkin henkilöt -katselivat Jean Calvinia. Kumminkin nykyisessä tilassaan hänellä oli -ehkä lieväkin, mutta vallan tosiperäinen syy levottomuuteen. Hän tunsi -poikansa omituisen, rohkean luonteen -- luonteen jota hän itsekin, -kuten hyvin ymmärsi, käsitti vaan osaksi. Voisiko olla mahdollista, -ettei ynseä poika ottaisikaan isä Calvinin lempeitä nuhteita vastaan -soveliaalla sävyisyydellä ja nöyryydellä? Voisiko hänellä olla -rohkeutta antaa sana sanasta, puolustaa itseään, tai ehkäpä osoittaa -vallan kuulumatonta uppiniskaisuutta -- ruveta väittelemään? De -Caulaincourtin edeltäpäin näkevä sielu antoi hänelle sen kuuluisan -vastauksen, jonka parlamentin puheenjohtaja Onslow sanoi kysyttäessä, -mitä tapahtuisi jos hän varottaisi erästä tottelematonta jäsentä -parlamentissa: "Vain Herra sen tietää!" - -Mutta siinäpä oli Norbert viimeinkin! Olikin jo aika. St. Pierren -kirkon suuri kello löi juuri viittä. Ah, varmaankin oli pojan käynyt -huonosti, hyvin huonosti! Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja kyynelten -kostuttamat. Hänen huulensa vapisivat, ikäänkuin hänen olisi vaikea -pidättyä ääneensä nyyhkimästä. - -Hänen isänsä kiiruhti vastaan todella levottomana. Norbert oli pienestä -alkaen aina pidättänyt kyyneleitään miehekkään ylväästi. Ei nuhteet -eivätkä rangaistukset olleet koskaan puristaneet niitä häneltä. - -"Oi isä", hän sanoi, "isä!" Sanat olivat melkein itkua. - -"Mikä sinun on, poikani?" Sitten hän sanoi täynnä hämmästystä, -aivankuin äkillinen ajatus olisi vallannut hänet: "Ethän vain jätä -Geneveä?" - -Geneven ilmassa oli jotakin epämiellyttävää niille, jotka vastustivat -Jean Calvinia. - -"Minäkö? Oi ei! Ei minusta ole puhetta! Kysymys on -- -- Louis de -Marsacista." - -"Louisistako!" - -"Hänestä ja Peloquinista. He ovat vankeina Lyonissa ehkäpä odottaen -kuolemataan." - -De Caulaincourt oli hyvin liikutettu. Vielä paremmin kuin Norbert tiesi -hän, mitä nuo uutiset merkitsivät. Hän istahti yhdelle pihalla olevista -kivistä ja kätki kasvonsa käsiinsä. Vähään aikaan hän ei löytänyt -sanaakaan lausuttavaksi. - -Viimein Norbert puhkesi puhumaan. Äänettömyyden kerran keskeytettyään -oli hän iloinen saadessaan tuoda koko kertomuksensa isän korviin. - -"Kas näin se kävi", hän sanoi. "Istuin ja odotin hänen huoneessaan, -jossa kaikki seinät ovat kirjoilla verhotut aina katonrajaan asti. -Minä tuskin voin luullakaan niin paljon kirjoja olevan maailmassa. -Tietysti ne olivat kaikki erilaisia, sillä kukapa tahtoisi kahta -samanlaista huoneeseensa? Pöydällä oli kyniä, mustepullo ja useita -papereita, muutamat asetetut järjestykseen, toiset maaten hajallaan. -Isä Calvinin kaiverruksilla koristetun tuolin vieressä oli pari -muuta istuinta. Viimein minä istahdin eräälle niistä ja koetin -miettiä, mitä hän todennäköisesti minulle sanoisi ja mitä minun -pitäisi vastata. Mutta aika oli pitkä, ja minä tunsin kuolettavaa -väsymystä. Vihdoin viimein torkahdin ja olisin nukahtanutkin, mutta -silloin ajattelin, että jos hän tulisi ja löytäisi minut nukkuneena, -näyttäisi se perin sopimattomalta ja saattaisi hänet vielä enemmän -suuttumaan minuun. Niinpä siis nousin ylös ja menin akkunan luo, joka -oli huoneen peräseinällä, ja katsoin ulos kauniita kukkia täynnä -olevaan puutarhaan. Kukat olivat suloisia katsella ja muistuttivat -minua Ranskasta. Kumminkin ihmettelin hieman, että isä Calvin jouti -ajattelemaan sellaisia." - -"Hän kyllä niin tekee, ja enemmän kuin moni muu. Mutta jatka!" - -"Seisoin siellä yhä näkymättömänä, kuten luulen, gobelinikudosten -luona, jotka verhosivat akkunaa, kun hän tuli sisään. Katsoin -ympärilleni, mutta minua näkemättä hän viimein käänsi minulle selkänsä -etsien jotakin papereittensa joukosta pöydällä. Seisoin hiljaan -tietämättä mitä tehdä ja uskaltamatta häiritä häntä." - -"Sinun olisi pitänyt odottaa, kunnes hän olisi pysähtynyt tai -kohottanut päätään ja sitten yskiä varovasti herättääksesi hänen -huomiotaan." - -"Mutta hän ei seisauttanut, isä, eikä lainkaan kohottanut päätäänkään. -Vihdoin hän kuten luulen löysi sen mitä etsi paperikasan alta. Se oli -avaamaton kirje --" - -"Ah! Ken ties oli se jäänyt huomaamatta eilen illalla, ja tänä päivänä -joku luultavasti on kertonut sen saapumisesta." - -"Voipa niin olla. Hän katkaisi nauhat vyöveitsellään, mursi sinetin -ja alkoi lukea. Silloin, isä, silloin" -- Norbertin ääni vapisi -- -"tapahtui ihmeellisin asia mitä koskaan olen nähnyt." - -"Mitä sitten?" - -"Hän sanoi aivan kuin tietämättään: 'De Marsac -- Peloquin!' ja hetken -jälkeen: 'Jumalani!' -- Mutta", lisäsi nuori ranskalainen tottuneena -huolimattomasti käyttämään tätä pyhää nimeä, "Calvin ei lausunut sitä -kuten muut ihmiset. Paremmin niinkuin hän olisi parahtanut tuskasta ja -huutanut Hänen puoleensa, joka kuulee kaikki. Ja hänen kasvonsa, ne -olivat vallan harmaat tuskasta ja silmissä oli kyyneleitä. Isä, minä -tiedän nyt, että isä Calvin on sääliväinen. - -"Mutta minä ajattelin Louista ja luullakseni huokasin tai huudahdinkin, -sillä hän katsahti ylös noilla silmillään, jotka tunkevat läpitsemme -kuni miekka. Ja sitten jonkinlainen naamio näytti laskeutuvan hänen -kasvojensa yli, kuten soturi laskee silmikkonsa alas taistelua varten. -Hän näytti samanlaiselta kuin hän aina on pöytänsä takana ja koulussa -ja hän kysyi aivan kylmästi: 'Kuka olet sinä, poika, ja miten tulet -tänne?' - -"'Herra', vastasin minä, olen Norbert de Caulaincourt ja tulen teidän -omasta käskystänne.' - -"'Mene', hän sanoi, 'ja palaa huomenna samalla tunnilla.' - -"Mutta minä en voinut tehdä sitä itse isä Calvininkaan käskystä, de -Marsacin nimen kaikuessa korvissani. Sanoin hänelle: 'Herra, anon -teiltä anteeksi! Mutta Louis de Marsac oli veli minulle. Kertokaa, -pyydän teiltä, miten hänen on käynyt?' Hän katsoi minuun hetken ääneti, -sitten sanoi: 'Odota!' Hänen lukiessa kirjettä odotin tuskin uskaltaen -hengittää ja katsellen kiinteästi hänen kasvojaan. Viimein hän puhui: -'Louis de Marsac ja Denis Peloquin ovat vangitut Lyonissa, koska -ovat julistaneet Jumalan sanaa ja todistaneet Kristuksesta. He ovat -täynnä uskoa ja rohkeutta ja luottavat Jumalaan. De Marsac on minulle -kirjoittanut. Kerro tästä hänen ystävilleen.' Minä ajattelin että hän -tahtoi minun poistumaan, siksi kumarsin ja käännyin pois mennäkseni. -Mutta hän kutsui minut takaisin. 'Mitä sinun asiaasi tulee, Norbert de -Caulaincourt --'" - -"No, mitä sitten, Norbert?" kysyi hänen isänsä, sillä Norbert oli -lopettanut lauseensa kesken. - -"En voi kertoa hänen sanojaan niinkuin hän ne lausui", sammalsi -Norbert. "Mutta ajatus oli, että olin ollut malttamatoin. Mitä muuta -hän sanoi, en muista, mutta vakuutan teille, että sillä kertaa tunsin -kaikkea." - -"Ja mitä on nyt tehtävänä?" - -"Ei mitään. Mitä vankien lunnaisiin tulee, maksaa kaupunki ne. -Ainoastaan minun pitäisi muistaa, ettemme ole lähetetyt maailmaan -palvelemaan itseämme, emmepä edes ystäviämmekään oman mielivaltamme -mukaan, vaan tekemään Jumalan tahdon jälkeen kuten Louis de Marsac. -Hän pyysi minun rukoilemaan Louisin puolesta ja seuraamaan hänen -esimerkkiään, että jos kärsimys tulisi tai kuolema -- oi isä, -tiedättehän." - -"Sekö oli kaikki?" - -"Niin -- ei; hän laski vielä kätensä pääni päälle. En koskaan enää -sano, ettei hänellä ole tunteita." - -De Caulaincourt huokasi. "Kenellä luulet olevan vaikeimman osan -taistelussa, kenraalillako vaiko sotilailla?" hän kysyi. "Norbert, nämä -ovat raskaita uutisia, hyvin raskaita." Sitten hetkisen äänettömyyden -jälkeen hän lisäsi: "Luullakseni Louisilla ei ole omaisia kaupungissa." - -"Ei. Mutta täällä on -- Gabrielle." Norbertin ääni aleni hyvin -matalaksi, kun hän lausui tämän nimen. - -De Caulaincourt ei häntä heti ymmärtänyt, sillä eihän ollut muodollista -kihlausta ollut. Mutta Norbert ymmärsi sen kyllä liiankin hyvin. Juuri -tässä samassa paikassa oli Louis uskonut hänen huolekseen sen asian, -mikä oli muuttanut hänen elämänsä. Hänen isänsä luki tämän hänen -kasvoistaan. Se sai hänet hetkisen perästä lausumaan: - -"Ah, on asioita, joissa nuoret tuntevat toisensa paremmin kuin mitä -vanhat voivat!" - -"Isä, teidän pitää kertoa tästä heille. Kenties herra Berthelierin, -vaikkakin hän on sairas, olisi parempi tietää se ensin. Hän sen sitte -kertoo Gabriellelie." - -"Minusta on soveliaampaa että sinä itse veisit perille sanoman, jonka -toimittamisen isä Calvin uskoi sinulle." - -"Oi, mutta sitä en voi tehdä. Onhan puhe ystävästäni, Louisista, -veljestäni!" Tässä aivan poika äkkiä ja omaksikin hämmästyksekseen -heltyi ja itki nyyhkien ääneensä. Onneksi ei ollut ketään näkemässä tai -kuulemassa. Tuomiokirkon seutu oli tyhjä, koska oli ehtoollisen aika. -De Caulaincourt laski kätensä ystävällisesti poikansa olkapäälle, mutta -ei koettanut pidättää omiakaan kyyneleitään. Norbert kumminkin pian -hillitsi itsensä. "Meidän pitää mennä kotiin", hän sanoi. "Ja te saatte -tästä kertoa Berthelierille." - -Liikutettuna hänen surustaan de Caulaincourt ei sen enempää -vastustanut, ja he lähtivät yhdessä ääneti kotia. - -Heidän vaeltaessaan pitkin tuttavia katuja sai Norbertin nuori sielu, -joka oli perinpohjin liikutettu siitä mitä hän oli kuullut ja nähnyt, -hämmentyneihin vesiinsä valon välkähdyksen. Kylmältä, voimakkaalta, -kiihkottomalta kuten kuolleen miehen kädenanti, oli hänestä näyttänyt. -Jean Calvinin tahto, silloin kun tämä oli matkaan lähettänyt hänen -isänsä, Louis de Marsacin, Denis Peloquinin ja satoja toisia kärsimään -ja kuolemaan. Mutta nyt Norbert tiesi -- sillä hän oli nähnyt Calvinin -sielun tuskat -- tiesi hyvin, että tuo voimakas mies tunsi ja kärsi, -kärsipä muita paljon enemmän kuten oli muita voimakkaampikin. Hän ei -koskaan enää muuta ajatellut, kuin että Calvinista nyt tuntui aivan -yhtä vaikealta turvallisessa Genevessä, kuin noista toisista vankilassa -ja hengenvaarassa olevista. - -Hän kohotti päänsä ja katsoi ylös pilvettömälle iltataivaalle. Koko -se voimakas, vakava elämä, johon hän Geneveen saapumisestaan saakka -oli ollut pakotettu taipumaan, oli täynnä lujaa uskoa olentoon, joka -asui tuolla taivaankannen yläpuolella. Tämä olento toimi oman tahtonsa -jälkeen sekä taivaissa että maan päällä. Hänen tahtoaan ei voitu -vastustaa. Hän kuoletti ja Hän teki eläväksi. Hän antoi laupeutensa -sille, ketä Hän tahtoi armahtaa, ja rankaisi ketä Hän tahtoi, katsoen -kunkin rikkomisiin. Hän istui ääneti taivaassaan, kun kaikki meni -nurin päin maan päällä, sill'aikaa kun hyvätkin ihmiset, jotka Häneen -luottivat -- kuten esim. Louis -- olivat vangittuina, kidutettiin ja -poltettiin. Mutta kenpäties yhtä kaikki -- kunhan vaan ihminen kaikki -ymmärtäisi. -- Hän tunsi, Hän huoli ja Hän rakasti. Vallan siten kuin -isä Calvinkin -- ainoastaan rajattomassa määrässä enemmän. Ja sitte -oli olemassa Kristus, risti ja Kristuksen rakkaus, joista ihmiset -puhelivat. Norbert ajatteli muuatta lausetta, jonka oli jossakin -lukenut: "Kaikissa heidän murheissaan oli Hän murheellinen". - -Eivät Norbertin hämärät, harhailevat ajatukset kuitenkaan pukeutuneet -tällaisiin sanoihin. Pikemminkin tuon hetken hohde, joka loisti hänen -sieluunsa, sisälsi vaan yksinkertaisesti: Tunnen nyt että se mies, jota -luulin kovaksi kuin timantti, tuntee, rakastaa ja kärsii. Kenpäties -saan kerran tietää, että eräs paljoa suurempi olento tuntee, rakastaa --- uskallanko sanoa -- kärsiikin. Mutta kaikissa näissä Hän on muita -paljoa suurempi. - -Välähdys haihtui, mutta tämä ajatus jäi, eikä se enää koskaan jättänyt -häntä kokonaan koko hänen elämänsä aikana. - - - - -XXIII LUKU. - -Norbertin lähetys. - - - "Nuorukaiselle on parempi, että hän pyrkii - tuntemattomien seikkojen halki toimintaa kohden, - kuin levätä mitäkään tekemättä." - - R. Browning. - -Norbert odotti levottomana isänsä palaamista surulliselta -lähetykseltään naapurien luota. Samaa levottomuutta tunsi myöskin -Antoine Calvin, jolle kaikki oli kerrottu. Viimein tuli de Caulaincourt. - -"Minä tunnen samaa", hän sanoi, "kuin mies, joka on kertonut -kuolemantuomiosta." - -"Tietääkö Berthelier siitä?" kysyi Antoine. - -"Ei vielä. Mutta he eivät voi pitää sitä häneltä salassa. Sisar -Claudine itkee ja vanha Margareta rukoilee kalpein huulin." - -"Entä Gabrielle, isä, Gabrielle?" sanoi Norbert. - -"Kun äänetön olento on ammuttu sydämen läpi, ei se huuda eikä huokaa; -niin ei Gabriellekaan." - -"Rukoilkaamme", sanoi Antoine Calvin. - -"Niin, kaikesta sydämestämme. Se on kaikki, mitä voimme tehdä." - -"Onko se kaikki?" kysyi Norbert hyvin hiljaa. - -"Veljeni menee sitte heidän luokseen, rukoilee ja puhuu lohdutuksen -sanoja", sanoi Antoine, uskoen että senlaatuisesta lohdutuksesta kaiken -surun pitäisi väistyä. - -Syntyi äänettömyys, jonka Norbert katkaisi. "Isä", hän sanoi lyhyesti, -"teidän luvallanne minä lähden Lyoniin." - -"Eihän toki", vastasi de Caulaincourt hieman kärsimättömästi, "eihän -nyt ole aikaa tyhjän puhumiseen." - -"En tosiaankaan puhu niinkään turhia. Minä tarkoitan sitä täydellä -todella, ja pyydän teitä, ettette estä minua. Herra Antoine, teillä -on vaikutusta isä Calviniin. Hän kirjoittaa mukaani heille kirjeen. -Taivuttakaa häntä antamaan siihen." - -"Ja henkennekö uhalla?" - -"Olenko minä ainoa olento Genevessä, joka ei tahtoisi antaa henkeään -vaaraan semmoisen asian tähden?" - -"Odota ainakin, kunnes olet mies." - -"Sitä olen -- joka tapauksessa tänään." - -"Elkää hänestä huoliko", de Caulaincourt välitti, "hänhän on vaan -poika, lapsi." - -"Olen seitsemännellätoista ikävuodellani", sanoi Norbert. "Mitä tahansa -ajattelettekin viimeisen yritykseni laillisuudesta, niin ei se varmaan -kumminkaan ollut lapsen leikkiä", hän rohkeasti lisäsi. - -"Veljeni luultavasti kirjoittaa lähetin mukana, joka toi kirjeen." - -"Joka on varmaan jo mennyt, koska kirje odotti häntä monta päivää." - -"Tämä on hullu yritys", sanoi de Caulaincourt. "Herra Calvin ja kuka -toinen järkevä ihminen hyvänsä sanoo varmaan samoin." - -"Siitä otan selvän ensi asiakseni huomenaamulla." - -"Norbert", sanoi hänen isänsä vakaasti, "sinä olet tähän asti kaikkine -virheinesi ollut hyvä ja kuuliainen poika. Pitääkö minun nyt huomata -sinut ynseäksi ja kapinalliseksi?" - -Norbert katsoi häneen kiihkeä rukous silmissään. - -"Isä, pyydän sinua, anna tämän asian olla!" hän sanoi. "Täällä -sydämessäni on jotakin, joka ajaa minua pois. Elämään täällä olen -kyllästynyt, väsynyt. Luennoita minä vihaan. Koulu on sen jälkeen kuin -Louis jätti sen minulle kauhistus. Rukouksia ja saarnoja -- en sentään -luule niitä vihaavani. Joskus ehkä niin teen, joskus taasen, kuten -tänään isä Calvinin puhuessa, voin melkein rakastaa niitä. Luulenpa -joskus, että niissä on kumminkin jotain ja että minä voin päättää -päiväni 'kuoletettuna', 'uudestasynnytettynä' ja niin edespäin, kuten -muutkin. Mutta sitten tulevat väsymys ja vastenmielisyys takaisin. - -"Ja jos minä jään tänne ja kävelen ikäviä, harmaita katuja pitkin ja -kuuntelen uneliaita ääniä, silloin vihaan kaupunkia perinpohjin. -Antakaa minun mennä pois ja tehdä jotakin, jotakin auttaakseni Louista, -ystävääni." - -"Mutta", sanoi hänen isänsä, hämmästyneenä tästä mielenpurkauksesta, -"en lainkaan ole ymmärtänyt sinua. Päivä tai pari sitte sinä hylkäsit -savoijalaisten houkuttelevat tarjoukset. Kerroithan minulle, että -Geneve oli kotisi ja annoit minun ymmärtää, että rakastit sitä. Mikä -nyt on muuttanut mielesi niin kummallisesti?" - -"Ei mikään -- ja kuitenkin kaikki. Tai paremmin sanoen, en ole -muuttunut, olen aina ollut semmoinen. Minussa on kaksi sydäntä. Silloin -puhui toinen, nyt puhuu toinen. Mutta minä en tahdo hyljätä Geneveä. -Isä, jos te luotatte minuun ja sallitte minun mennä Lyoniin, teidän -siunaus mukanani, tulen uskollisesti takaisin tuoden mukanani sen, -jonka takia olen mennyt. Mutta jollette luottaisikaan minun täytyy -kumminkin mennä. Palaamisestani siinä tapauksessa en kumminkaan -voi sanoa mitään." Hänen kasvoillaan oli päättävä ilme, uusi hänen -isälleenkin. - -Tällöin Antoine Calvin ääneti jätti huoneen. "Kahden isänsä kanssa, -jota hän rakastaa, nuorukaisen sydän pian heltyy", hän ajatteli. -"Toisten läsnäolo jäädyttäisi sen kovaksi." - -Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, sanoi de Caulaincourt -vakavasti: - -"Pelkäänpä, poikani, että olet antanut sijaa sydämessäsi paholaiselle." - -"Ei, isäni", vastusti Norbert innokkaasti. "Minä taistelen häntä -vastaan kaiken aikaa, koetan kukistaa häntä. Vai olisinko se kenties -_minä itse_, jota pidän kurissa? Kaikki mitä nyt tiedän on se, -että tahdon mennä pois maailmaan, elää, tehdä työtä ja taistella. -Toissapäivänä kun sanoin jyrkän 'en' tuolle kelpo nuorelle kreiville, -joka tahtoi antaa minulle kaikkea, mitä halusin, luulin että olin -voittanut. Mutta se ei ollutkaan niin huokeata. Tuskin oli minulla -vielä viholliseni jalkaini alla, kun se hyppäsi jälleen ylös ja kuritti -minua jättiläisen tavalla. Mutta minkälainen on hän ja mitä olen minä?" - -"Oi poikani, rukoile Jumalaa johdattamaan sinua, sillä minä en voi! -Tässä on jotain enemmän kuin mitä minä voin ymmärtää." - -"On kyllä jotain enemmän, isäni. Jos minä menen Lyoniin, tapahtuu se -palvellakseni isä Calvinia ja asiaa, jota te kaikki täällä rakastatte, -niin että voisin tyydyttää siinä jokaista ja itseänikin. Isä, jos sinä -minua rakastat, salli minun mennä! On jotakin, joka ajaa minua pois." - -"Poikani, tänään ja huomenna tahdon paastota ja rukoilla." - -"Ah, isäni, tänään! Huomenna te annatte minun mennä." - - * * * * * - -Seuraavana aamuna kello kymmenen ja yhdentoista välillä Norbert koputti -Berthelierin ovelle ja kysyi Margaretalta, joka sen avasi, saisiko hän -tavata neiti Gabriellea. - -"Luulen sen käyvän päinsä", sanoi vanha palvelija. "Lapsi on työssään -kuten tavallisesti. Hän ei ole vuodattanut kyynelpisaraakaan." - -"Tietääkö herra Berthelier siitä?" - -"Kyllä. Miten voimme pitää sitä häneltä salassa, kun hänen koko -sydämensä on kiintynyt lapseen, ja Gabriellen sydän on perin murtunut? -Käykää sisään, herra Norbert. Minä noudan hänet." - -Ovi alakerroksen huoneeseen, jossa ulkomaalaisten hedelmien myyjä -piti kauppaansa, sattui olemaan auki. Norbert meni sisään ajatellen, -että mahdollisuus Gabriellen näkemiseen olisi hänelle parempi, jos -hän odottaisi siellä. Kun hän odotti, katselivat hänen silmänsä -epävarmoina suurta oranssiryhmää. Juuri eilispäivänä hän oli ostanut -yhden sellaisen hedelmäpuodista sillan luota. Mutta miten kauan siitä -tuntui olevan! Silloin hän katsoi ylös. Gabrielle oli hiipinyt sisään -ja seisoi hänen edessään kalpeana, varjon kaltaisena, tummat renkaat -silmien ympärillä. - -Norbert oli nähnyt Gabriellen erinomaisen rohkeuden, kun tapaus, jota -Gabrielle suuresti oli pelännyt, näytti murtavan hänet väkisinkin. -Mutta hän oli kylliksi mies tunteakseen, että sekin oli ollut vaan -vähäistä tähän verrattuna. Kumminkin hän oli kylläksi poika tullakseen -tästä tiedosta äänettömäksi ja kykenemättömäksi löytämään sanaakaan -hänen lohdutuksekseen. - -Hän viittasi ääneti Gabriellea istumaan, mutta tämä seisoi yhä, -kuivissa, aivan avonaisissa silmissään katse, joka näytti kysyvän: -"Miksi olette häirinnyt minua kutsumalla minut esiin surujeni -syvyydestä?" - -Norbert ei puhunut, vaan otti esiin kirjeen piilosta ja näytti sitä -hänelle. Päällekirjoituksena, joka oli kirjoitettu voimakkaalla, -selvällä, säännöttömällä käsialalla, täynnä mutkia ja koukeroita, oli: - - Herra Jean Lyne - St. Gallenista. - - Silkki- ja samettikauppias - Lyonissa. - -"Lyonissako" kysyi Gabrielle melkein vapisten. - -"Minä olen menossa sinne tätä viemään." - -"Tekö, joka olette poika?" - -"Poika voi kulkea turvallisesti, missä mies ei voisi onnistua", vastasi -Norbert liian paljo liikutettuna huomatakseen halventavaa sanaa. -"Joka tapauksessa", hän lisäsi kuten mies, joka ratkaisee ainaiseksi -riitakohdan, "isä Calvin on antanut kirjeensä vietäväkseni." - -"Miten tuli hän niin tehneeksi?" - -"Se oli minun onneni. Mutta oli siinä hituinen ystävyyttäkin, luulen -varmaan. Herra Antoine otti puhuakseen puolestani. Vielä enemmän -vaikutti se seikka, että herra Lynen lähettiläs oli lähtenyt kotiaan -Berniin, ryhtyäkseen omiin asioihinsa, eikä hänen luultu palaavan. Ei -ollut saatavissa ketään muutakaan, joka olisi lähtenyt mielellään." - -"Panettehan henkenne vaaraan, Norbert." - -Norbertia miltei hymähdytti. "Sitähän teemme joka päivä tavalla tai -toisella. Nyt on vaara vaan vähäinen. Menen ensin Gexiin, missä hankin -passin berniläisiltä, jotka ovat ranskalaisten ystäviä, voidakseni -viedä kirjeitä St. Gallenista kotoisin olevalle herra Lynelle Lyoniin. -Kun itse olen ranskalainen, onnistuu se minulle loistavasti. Ei -vaarasta puhettakaan, ei lainkaan!" Hän hillitsi itseään hyvissä ajoin, -ennenkun ennätti mainita suuremmista vaaroista, joihin ennen oli -antautunut Gabriellen tähden. - -Mutta surussaankin Gabrielle hänet ymmärsi. Hän päätti tyynesti -Norbertin ajatuksen: "Se ei kai ole mitään, minkä viimeksi uskalsitte -minun puolestani?" - -"Sallitteko tämänkin yrityksen tapahtua teidän tähtenne Gabrielle? -Antakaa minulle lähetyksenne, kirjeenne, jos tahdotte, Louisille." - -Gabrielle pudisti päätään. "En voi kirjoittaa hänelle, mutta --." Äkkiä -hänen kasvonsa väri muuttui, ne hehkuivat alabasterilampun tavoin, -jonka sisällä palava valkea muuttaa vaalean kalpeuden pehmeäksi, -ruusuiseksi hohteeksi. "Sanokaa hänelle, että Jumala on hänen kanssaan. -Ja hän puolestaan on kohtakin Jumalan luona, Hänen ilossaan ja -kunniassaan." - -"Saanko kertoa hänelle myös, että te pyysitte häntä pysymään lujana?" -kysyi Norbert, puhuen ikänsä ja tottumuksensa paraassa valossa. Ja -'valkea, kirkkain valo' se olikin, vakava ja puhdas. - -Mutta Gabrielle sanoi: "_Ette!_ Pitäisikö minun käskeä aurinkoa -pitämään kiertonsa pilvissä ja kohoamaan säännöllisesti huomenaamuna? -Ei teidän edes tarvitse kertoa, että me rukoilemme hänen puolestaan, -sillä hän tietää sen. Mutta te voitte kertoa hänelle -- sillä -seisommehan hänen hautansa partaalla -- että minä rakastan, olen -rakastanut ja tulen rakastamaan häntä. Sanokaa minun myös toivovan, -että Jumala pian sallii minun tulla sinne missä hän on." - -Ei ollut neidon kasvoissa eikä äänessä mitään arkuutta. Sellaisen -kuolema, kun se tulee kyllin lähelle, polttaa pois. - -"Antakaa minulle jotakin vietäväksi hänelle." - -"Mitä pitää minun antaa?" - -"Jotakin, ehkäpä yhden näistä, jos tahdotte", sanoi hän ottaen -viereltään kasasta yhden oransseista. - -"Tuo katoavainen kappale ei olisi sovelias merkki siitä, mikä ei voi -kuolla" sanoi Gabrielle, vaijeten hetkeksi ajatellakseen. Viimein hän -otti vyöltään pienen norsunluutaulun, joka riippui siinä avainten, -saksien ja veitsen kanssa. "Hänen lahjansa", sanoi Gabrielle. -"Odottakaas, minä kirjoitan myös -- sanasen vaan." - -Kynää tai lyijykynää hänellä ei ollut. Mutta saksien kärjellä hän -piirsi sileälle, kiilloitetulle pinnalle "_jusqu' à l'aurore_" -- -kunnes päivä nousee. Ei mitään muuta. Hän antoi taulun Norbertille, -joka sanoi: "Minä tulen takaisin niin pian kuin voin ja kerron teille -kaikki." - -"Elkää tulko ennenkun päivä koittaa -- hänelle." - -"Ymmärrän teidät", hän sanoi. "Jääkää hyvästi, Gabrielle!" - -"Odottakaa. Tarvitsetteko rahaa?" - -"Oi, ei! Sitä on varattu." Norbert ihmetteli, että neito voi ajatella -moista asiaa semmoisena hetkenä, ja totta sanoaksemme, hän tunsi -itsensä hieman noloksi. Sallisiko Gabrielle hänen mennä lausumatta -sanaakaan tunnustukseksi tai kiitokseksi? Niin tämä ei toki tehnyt. - -"Hyvästi, kallis Norbert! Jumala siunatkoon -- ja palkitkoon teitä!" -hän sanoi antaen Norbertille kätensä, joka oli kylmä kuten kuolema -heinäkuun päivänpaisteessa. - -Enemmän kohteliaisuudesta kuin hellyydestä Norbert painoi siihen -huulensa ja lähti pois. - -Kotiaan palattuaan hän sai suureksi huojennuksekseen kuulla, että -Antoine Calvin oli saanut hänen isänsä vakuutetuksi siitä, että oli -oikein ja viisasta hänen lähteä Lyoniin. Missään tapauksessa de -Caulaincourt ei olisi kieltänyt suostumustaan, kun kerran isä Calvin -oli myöntynyt ja uskonut kirjeensä Norbertille. Mutta Antoine todisti -edelleen, että pojan piti poistua Genevestä vähäksi aikaa, kunnes -puhe hänen viime teostaan oli haipunut, ja myöskin sen vuoksi että -tämä toimi hyvin ajettuna tuottaisi hänelle kaupungissa paraiden -miesten kunnioituksen ja hyväksymisen. Vaara oli vähäinen. Hän oli jo -näyttäytynyt neuvokkaaksi ja taitavaksi. Lyonissa hän tulisi olemaan -herra Lynen, Calvinin ja marttyyrien hyvin tunnetun ja luotetun ystävän -hoidossa. Norbert itse lisäsi varmemmaksi vakuudeksi: - -"Jos voin turvallisesti matkustaa Ranskassa, menen toisella kerralla -Gourgollesiin ja tuon teille uutisia sukulaisiltamme siellä." - -Niin hän lähti matkaan viedäkseen vangituille uskonsankareille koko -Geneven rukoukset ja osanoton. Se seikka, että Geneven lapset viruivat -ulkomaiden vankiloissa odottaen kuolemaa uskonsa tähden, oli aivan -liian jokapäiväinen tapaus häiritäkseen sen elämän tyyntä pintaa, -mutta alhaalla syvyyksissä tunne oli todellinen ja syvä. Kenties -sen kirkoissa ei koskaan sattunut, ettei julkista rukousta kaikkien -vankien puolesta olisi seurannut rakkaat tutut nimet, joita usea -jumalanpalvelukseen osaaottava kuiskasi hiljaan vapisevin kuulin. - -Mutta kaupungin sisälliset asiat olivat yhä tähän aikaan hyvin -ristiriitaiset. Se oli hyvän laivan tapainen, joka myrskyn jälkeen -kohottautuu ja alkaa uudestaan, paremmilla ja turvallisemmilla -enteillä, keskeytetyn suuntansa. Se oli äskettäin päässyt suuresta -vaarasta. Se oli masentanut libertinit, näyttäen siten heille ja -maailmalle, että se ei vapaudella tarkoittanut mielivaltaa, ja -viskatessaan pois Rooman ikeen ei se tahtonut syrjäyttää siveyden ja -uskonnon siteitä. Täst'edes tuo kaunis kaupunki järven rannalla oli -joka tapauksessa, mikäli sen lapsista riippui, pyhimysten kaupunki. - - - - -XXIV LUKU. - -Lyon. - - -Norbertin matka oli melkein liian turvallinen, tyyni ja vaaraton, -jotta se olisi oikein miellyttänyt häntä. Mitä voisikaan tapahtua -nuorelle berniläiselle kauppapalvelijalle matkustaessaan isäntänsä, St. -Gallenista kotoisin olevan ja Lyonissa asuvan kunniallisen kansalaisen -kauppa-asioissa, paitsi jos jonkun päähän olisi pistänyt ajatus, että -hänellä ehkä olisi rahoja mukanaan ja sen vuoksi murhata hänet. Mutta -tämä ei ollut todennäköistä hänen matkatessaan paljon kulettuja teitä -pitkin ja yöpyessään kunnollisiin majataloihin sekä mikäli mahdollista -etsiessään toisten matkustajien seuraa. Saapuessaan Lyoniin hän meni -sisään majataloon ei sen vähemmän henkilön kuin Bellayn pormestarin -suosittamana, joka vaimonsa ja tyttäriensä kera oli tulossa kaupunkiin -ollakseen läsnä erään sukulaisen häissä ja oli mielellään sallinut -hänen ratsastaa seurassaan taipaleen eli parikin. Hän piti huolta, että -hevosensa tuli hyvin hoidetuksi "Vihreän louhikäärmeen" tallissa. Hän -oli hieman ylpeä hevosestaan, joka olikin ensimäinen, paitsi Gourgollen -aikaista ponia, jota hän koskaan oli voinut omakseen kutsua. Sen -jälkeen hän rupesi syömään illallistaan. Samalla hän kysyi palvelijalta -missä St. Gallenilainen silkkikauppias, mestari Jean Lyne mahtoi asua. -Nuorukainen sitä ei tietänyt, ja muillakin läsnäolevista oli liian -kiirettä kuunnellakseen häntä, koska tällöin oli saapunut seurue -pormestarin sukulaisväkeä tervehtimään häntä ja aterioimaan hänen -kanssaan. Rohkeasti luottaen kykyynsä löytää mitä tahtoi ja kysyä mitä -ei tiennyt, lähti hän iloisena tutkimusmatkalleen. - -Mutta tuntematta muita kaupunkeja kuin Geneven, joka ei ollut -läheskään niin suuri, huomasi hän Lyonin perin eksyttäväksi. Ei -kukaan kaupunkilaisista, joilta hän asiaa tiedusteli, tiennyt St. -Gallenilaisesta kauppiaasta Jean Lynestä mitään. Viimein joku kumminkin -neuvoi hänet siihen kaupunkikortteliin, jossa silkkikauppiaat -asustivat. Mutta hän erehtyi sen kadun nimestä, jota myöten hänen oli -kuljettava, koska Lyonissa puhutulla ranskankielellä oli erilainen -kaiku kuin Genevessä käytetyllä. Tullen vihdoin vallan sekaantuneeksi -hän kuljeskeli ilman päämäärää. Siten saapui hän eräälle avonaiselle -paikalle, joka oli suurten kauniiden talojen ympäröimänä, joista -jokaisella oli oma pihansa. - -"Ah", hän ajatteli, "täällä varmaankin suuret ja ylhäiset asustavat. -Jos kolkuttaisin jollekin näistä ovista ja kysyisin silkkikauppiastani, -voisi ovenvartija ottaa sen loukkaukseksi ja potkaista minut kadulle. -Hyväpä näinkin; joka tapauksessa nyt näen kaupungin. Ihmettelenpä miltä -tällaiset talot näyttävät sisältäpäin. Toivoisinpa jonkun portin olevan -auki." - -Hänen toivonsa täyttyikin. Hän tuli viimein avonaiselle portille, -joka salli hänen vilkaista sisään miellyttävään pihaan, jonka -keskellä oli suihkulähde ja sen ympärillä kukkaispenkereitä. Hän -seisoi hetkisen nauttien mandolinin suloisista säveleistä, joita joku -näkymätön soittaja helkytteli harvinaisella taidolla. Olipa vallan -hämmästyttävää, että semmoisia säveleitä voitiin loihtia esiin niin -mitättömästä ja laadultaan rajoitetusta koneesta. Norbert rakasti -soittoa ja laulua kaikesta sielustaan ja hänen soitannollinen aistinsa -oli hyvin kehittynyt Genevessä, missä -- vaikkakin tanssisäveleet -ja rivot laulut siellä olivat kielletyt -- arvokkaita ja hartautta -herättäviä sävelmiä pidettiin suuressa arvossa. Tämä soitto oli -hurmaavaa. Hän sanoi itsekseen, että sen täytyi tulla sopusointuisesta -viritetystä sielusta. Huomaamattaan hän soiton sulouden houkuttelemana -astui portin sisäpuolelle ja läheni varovasti, toivoen näkevänsä -soittajankin. Hän siinä onnistuikin. Asettuneena sillä tapaa penkille, -että voi tavata koko hyväätekevän ehtootuulahduksen kasvoilleen, istui -siinä nuori mies, puettuna muodikkaasti silkkiin ja samettiin, miekka -kupeellaan ja lyhyt viitta riippuen penkin kaiteella. Hän näytti olevan -liiaksi kiintynyt soittoonsa huomatakseen häiritsijää. - -Siten rohkaistuneena Norbert vetäytyi lähemmäksi ja seisoi kuunnellen, -kunnes suloisten sävelten lakkaaminen äkkiä hänet herätti lumouksestaan. - -Soittaja laski alas soitinnastansa, kohotti silmänsä ja katsoi -- ei -Norbertiin -- vaan suoraan eteensä. Norbertista se oli kummaa, mutta -kiittäen onneaan, ettei häntä huomattu, hän kääntyi hiljaan pois -mennäkseen. - -"Kenen askeleet ne ovat?" kysyi soittaja. - -"Olen muukalainen. Tahdotteko, herrani, suoda minulle anteeksi? Portti -oli auki ja sävelten houkuttelemana rohkenin tulla sisään kuuntelemaan." - -"Siinä ei ole mitään anteeksipyydettävää. Mutta sallikaa minun kysyä, -ken se on, joka kanssani puhuu, nuorukainen vaiko neitonen? Näette kai, -että olen sokea." - -"Olen murheellinen sen takia, herrani", sanoi Norbert. "Minä olen -sveitsiläinen nuorukainen, erään St. Gallenilaisen kauppiaan Lynen -apulainen ja palvelija. Saavuin tänne vasta tänä iltana ja etsin nyt -hänen asuntoaan. Siinä tarkoituksessa kuljin juuri sivuitse, kun -soittonne lumosi minut ja minä rohkenin sisään." - -Sokea mies laski mandolininsa alas ja sanoi hyvin hämmästyneenä: -"Etsittekö herra Lyneä? Kummallista -- kummallista! Varmaan olette -lähetetty minun luokseni." - -"En, herra, suokaa anteeksi. En koskaan ole lähetetty luoksenne. -Minulla sitä paitsi ei ole kunnia tietää, kenen kanssa nyt puhun." - -"Ettekö mieluummin tahtoisi löytää tietänne herra Lynen asunnolle? Mikä -äsken mielestäni oli kummaa, oli se että minäkin tahdon mennä sinne. -Tulkaat siis, auttakaamme toinen toistamme. Minä mainitsen teille -kadut sopivassa järjestyksessä ja te johdatatte minua. Antakaa minulle -kätenne!" Hän nousi pystyyn istuimeltaan. - -Norbert suostui tähän ehdotukseen hyvin tyytyväisenä, vaikkei hän -voinut olla kummastelematta, että tällä nuorella herrasmiehellä, -joka puvusta päättäen oli varakas, ei ollut saatavissa seuralaisia -täyttämään hänen pyyntöään, vaan että hän sen sijaan oli riippuvainen -tuntemattoman satunnaisesta ystävyydestä. "Kumpi meistä oikeastaan -on opas?" hän ajatteli ottaessaan sokean nuorukaisen käden, joka oli -pehmeä ja vaalea kuin tytön. "Tässä tapauksessa on varmaan näkemätön -johtajana, vaikka onneksi emme käyne näkymättömiin, mikä voisi olla -nurinkurista." - -"Oikeaan", sanoi hänen seuralaisensa, kun he tulivat ulos portista. -Sitten hän lisäsi vähän myöhemmin: "Vasempaan, pitkin sitä katua, jonka -kulmassa on madonnan kuva." - -Heidän kääntyessään kulmassa kulki ohitse kaksi herrasmiestä. Toinen -heistä tervehti ja huusi: "Halloo, de Marsac, mikä teidät saa ulos näin -myöhään?" - -"De Marsac!" Norbert miltei ääneen toisti tuon nimen hämmästyksessään. -Hän ei kuunnellut vastausta. "Kävelen huvikseni", vastasi de Marsac, -"tänä kauniina iltana." Eikä Norbert kuullut uutta kysymystäkään: -"Mihin on joutunut teidän varjonne, Grillet?" Mutta hän kuuli uuden -ystävänsä sanovan: "Hän on sairas". Samalla hän tunsi tämän kosketuksen -käsivarrellaan, mikä nähtävästi tarkoitti: "Pitäkää vaaria!" - -Hän totteli, kävellen koneellisesti ajatuksiin vaipuneena. Mitä -pitäisi hänen sanoa, mitä tehdä? Miten saisi hän selville, oliko tämä -herrasmies vaiko ei hänen ystävänsä sukulainen? Vielä tärkeämpää oli -tietää, oliko hän samaa mieltä tämän kanssa? Viimein hän uskalsi -huomauttaa: "Luulenpa, jalo herra, että isännälläni on paljo tekemistä -erään henkilön kanssa, jolla on sama nimi kuin teilläkin." - -"Kuinka sellaista voitte päättää, koska olette vasta äsken tullut hänen -palvelukseensa? Jos oikein ymmärsin, niin sanoitte, ettette koskaan -ennen ole ollut täällä." - -"Siellä, mistä minä tulen, voi olla monta ranskalaista, joilla on -ystäviä täällä", sanoi Norbert varovasti. - -"En luule St. Gallenissa olevan kovin monta ranskalaista; kenties -Bernissä on niitä hiukan enemmän. No, entäpä onneksi olisittekin -Genevestä." - -"Jos minä, jalo herra, olisin Genevestä, niin en sitä tuskin -kuuluttaisi kaduilla. En ainakaan täällä, missä geneveläiset uskontonsa -tähden ovat suuresti vihatut." - -"Kaikki ihmiset vihaavat teitä -- minun nimeni tähden", sokea lausui -hiljaan. - -Norbert, jonka tiedot raamatullisista sananparsista eivät olleet -suurellisia, kiiruhti vastaamaan: - -"Mutta ken loppuun asti kestää, hän tulee autuaaksi." - -"Ah, tuo loppuun asti kestäminen!" huokasi hänen seuralaisensa. Sitten -hän lisäsi tosin, ei vielä varmana, miten hän voisi tykkänään luottaa -häneen: "Teidän Berniläisten, tai muista 'kiitettävistä kanttooneista' -kotoisin olevien, ei tarvitse olla suuresti peloissanne, ei ainakaan -uskontonne takia. Bern on Ranskan hyvä ystävä ja jos heidän tänne -lähettämänsä henkilöt ovat hieman laimeita messussa ja tunnustuksissa, -niin ovat mitä tarkkanäköisimmät Lyonilaiset sen suhteen miltei yhtä -sokeat kuin minäkin." - -"Mutta Geneven miesten suhteen on asian laita aivan toisin", sanoi -Norbert. "Erittäinkin ranskalaisten pakolaisten suhteen, jos nämä -rohkenevat palata maahansa." - -"Sen kyllä tiedän. Onnettomuudeksi on yhdellä niistä minun nimeni. -Kaksikin, jotka nimeäni kantavat, par'aikaa kärsivät." - -"Kaksiko?" huudahti Norbert. - -"Elkää puhuko niin kovaa -- ajatelkaa ohikulkijoita! Niin, se on totta, -ja toinen heistä on oma veljeni." Hänen äänensä vaipui hyvin matalaksi -ja oli siinä tuskan väre. - -"Louis de Marsacko -- paras ystäväni", kysyi Norbert liikutettuna; -"hänellä ei ollut sisarta eikä veljeä." - -"En puhu hänestä, serkustani, vaan Henri de Marsacista, rakkaasta -veljestäni." - -"Entä Louis, herrani, serkkunne, ettekö tiedä hänestä uutta?" - -"Tiedän kyllä hänen olevan vankilassa ja toden näköisesti tulevan -tuomittavaksi kuolemaan. Tässäkin, kuten muissa samanlaisissa -tapauksissa, on veljeni minulle elämän valo ja riemu." - -"Eikö heillä ole toivoa?" kysyi Norbert. Hän ei voinut olla tätä -kysymättä, vaikka hän arvasi vastauksen liiankin hyvin. - -"Ei lainkaan, sillä he eivät suostu mihinkään ehtoihin." Oli hetken -äänettömyys. Sitten hän lisäsi: "Sanoitteko serkkuni olevan paraan -ystävänne?" - -"Hän on paras ystäväni", sanoi Norbert. "Herrani, huomaan että minun on -kerrottava totuus. Olen Geneven lapsi, vaikkakin tulin tänne Gexistä, -joka on Bernin piirissä, ja Bernin passilla. Olen tullut tänne toivoen -nähdä, vaikkakin se olisi viimeinen kerta, Louis de Marsacin kasvot." - -"Samoin haluan minäkin herra Lynen avulla nähdä veljeni." - -"Minun kai pitäisi uskoa, että hieno herra, sellainen kuin te --" - -"Olen voimaton ilman isääni, joka ei tee mitään, sillä hän vihaa -reformeerattua uskontoa ja kiihoittaa vihansa satakertaiseksi nyt kun -se on maksamaisillaan hänelle, kuten hän luulee, hänen ensin syntyneen -poikansa. Kumminkin hän yhä toivoo, että yksinäisyys, kärsimykset ja -puutos ynnä roviokuoleman pelko siten vaikuttaa Henrin sieluun, että -hän voisi taipua ja tulla pelastetuksi. Voi minua, minä sen asian -tunnen paremmin:" - -"Ovatko he yhdessä vankilassa?" - -"Sekin mukavuus on heiltä kielletty. Mutta he pääsevät pian yhteen -taivaassa, sillä aikaa kuin minä onneton --!" Tässä sokeisiin silmiin -tuli kyyneleitä, mutta hän pidätti ne ylenmääräisellä ponnistuksella. -Viimein hän toisti: "Minun kai pitäisi kertoa teille, miten tämä -kaikki on tapahtunut. Louis tuli tänne ja saarnasi salaisuudessa -pienelle harhaoppiselle joukolle. Mutta hän ei lainkaan näyttäytynyt -sukulaisilleen, sillä se olisi voinut tehdä häiriötä. Kumminkin veljeni -löysi hänet ja piti hänen välttämättä tuoda hänet mukanaan kotiin. -Isäni, vaikka hän on kovin hurskas ja tiesi, että Louis tuli Genevestä, -ummisti ensin silmänsä tälle tosiasialle, sillä hälle oli veljensä, -Louisin isä, ollut hyvin rakas. Meillä de Marsaceilla on omat virheemme -kuten muillakin ihmisillä, mutta kumminkin olemme aina hyviä veljeksiä. -Siten Louis tuli ja meni usein ja puhutteli paljo minua ja Henriä. -Myöskin hän antoi Henrille Uuden testamentin ranskalaisen painoksen. -Henrillä oli tapana lukea minulle romaaneita, ritaritarinoita ja muita -semmoisia. Nyt hän niiden asemasta luki Herramme ja Hänen apostoliensa -sanoja. Ne ovat hyviä sanoja ja me opimme rakastamaan niitä, minä yhtä -hyvin kuin veljenikin. Oi Jumalani, miksi hänet pitää otettaman ja -minun, sokean ja hyödyttömän, jäämän jäljelle?" - -Norbert ei tähän huokaukseen voinut vastata. Jonkun aikaa he kävelivät -ääneti, sitten Ambrose de Marsac kysyi: - -"Missä olemme?" - -Norbert kuvasi paikan. - -"Olemme melkein perillä", kertoi toinen. "Tämä on etsimänne katu. -Katsokaahan kolmannelle ovelle tästä kulmasta." - -Mainitun oven yläpuolella riippui kilpi, jossa oli St. Gallenin -kanttonin vaakuna ynnä nimi: Jean Lyne, silkki- ja samettikauppias. - -"Olette oikeassa, herrani", sanoi Norbert. - -"Puoti luonnollisesti on nyt suljettu. Koputtakaa ovelle, ja kun joku -vastaa, lausukaa nimeni: Herra Ambrose de Marsac." - -Norbert noudatti käskyä, ja molemmat viimein kutsuttiin astumaan -sisään. Heidät vietiin matoilla verhottuun huoneeseen ensi kerrassa. -Tuskin he olivat odottaneet kolmea minuuttia, ennenkun ilmestyi -keski-ikäinen mies, kasvoillaan älykäs, ystävällinen ilme, todella -St. Gallenin kelpo kansalainen. Katsomatta Norbertiin, jonka hän -luuli olevan ainoastaan kuuntelija, hän kääntyi de Marsacin puoleen -osaaottavalla äänenpainolla. - -"Minulla on uutisia teille, herra", hän sanoi. "Saanko lähettää -palvelijanne eteiseen juomaan lasin viiniä palvelijoitteni kanssa?" - -"Hän _on_ teidän palvelijanne, herra Lyne. Uusi kauppa-apulaisenne ja, -jollen erehdy, jotakin enemmänkin. Olen kiitollinen hänen avustaan, -hän kun saattoi minut tänne, silloin kun ainoa koturimme, johon voin -luottaa, oli kipeänä. Voitte puhua vapaasti hänen läsnäollessaan. Ja -pyydänpä teidän kertomaan minulle kaikki." - -Mutta nähdessään kauppiaan epäröivän, kuten luonnollista olikin, koska -sokeaa miestä olisi helposti voitu harhaan johtaa, Norbert tunnollisena -kuten aina ymmärsi pyytämättä vetäytyä pois, sulkien oven jälkeensä. - -Kului joku aika, jolla välin hän luuli kuulleensa itkun ääntä. - -Viimein ovi avattiin, ja herra Lyne lausui kovaäänisesti: "Sylvester!" -Harmaatukkainen palvelija ilmautui ja sai käskyn hankkia lyhdyn ja -odottaa ovella herra Ambrose de Marsacia. - -Kun sokea mies kulki käytävän halki herra Lynen kainalossa, hän kysyi: - -"Onko oppaani täällä?" - -Norbert huomasi hänen äänensä värisevän. "Täällä, herra", hän vastasi. - -"Kiitän teitä", sanoi Ambrose. "Kohtaamme taas pian jälleen. Mutta nyt -en voi sanoa enempää, sillä olen kuullut raskaita uutisia." - -Hänen mentyään kauppias vei Norbertin matoilla varustettuun huoneeseen. - -"Nyt, poikani", hän sanoi, "kuka olet ja mikä on asiasi?" - -"Olen Norbert de Caulaincourt, kotoisin Genevestä. Mitä asiaani tulee, -on tämä selvittävä sen." Hän otti piilostaan sisäliivinsä alta Jean -Calvinin kirjeen ja antoi sen herra Lynelle. - -Kauppias tunsi käsialan ja kumarsi tahdottomasti kunnioittaen päätään. -Olihan se kuin kuninkaallinen posti. Hän otti veitsen sivultaan ja -leikkasi silkkinauhan, jolla kirje oli sidottu, ja mursi sinetin. -Sieltä putosi kotelo, josta Norbert voi lukea päällekirjoituksen: -"Herroille Louis de Marsacille ja Denis Peloquinille." - -Arvokkaalta kauppiaalta meni hiukkasen aikaa ottaessaan selvää isä -Calvinin kirjeestä, vaikkakaan se ei ollut pitkä. Viimein hän katsahti -ylös ja lausui: - -"Isä Calvin sanoo, että olette tullut tänne omasta pyynnöstänne ja että -teihin voi luottaa." - -Norbert tunsi ylpeyden ja mieltymyksen tunnetta, mutta myöskin -hämmästyksen väreitä. "Miten hän voi sellaista sanoa", hän -kysyi itseltään. "Tähän asti hän on tuntenut minut ainoastaan -ynseäksi, huonosti johdetuksi pojaksi." Se kyllä oli totta; mutta -reformatsioniarmeijoiden suuri kenraali oli muiden suurten kenraalien -tavalla ihmisluonteiden tarkka tuntija. Hän tunsi Norbertin mieheksi, -jonka voi lähettää menetettyäkin toivoa noutamaan. - -"Miksi halusitte tänne tulla?" jatkoi kauppias. "Osittain sen vuoksi, -että minun pitää tehdä jotakin. Mutta enemmän siksi, että minun täytyy -saada nähdä Louis jälleen." - -"Jos vaan voitte; tulette juuri paraaseen aikaan. Heidän tuomionsa -julistettiin tänään." - -Nuo kaksi miestä katsoivat toisiinsa sanaa sanomatta. Kauppias näytti -surulliselta, vaan kylmältä, Norbertin nuori sydän taas kiehui -kiukusta, säälistä ja surusta. Mutta hän ei kysynyt: "Miten?" -- -ainoastaan: "Milloin?" - -"Telotuspäivä ei vielä ole määrätty. Denis Peloquin, joka ei kuulu -tähän piirikuntaan, on lähetettävä jonnekin muuanne. Nuo kaksi de -Marsacia ja eräs uskon veli nimeltä Stephen Gynet saavat loppunsa -täällä." - -"Oi, herrani, pyydän teiltä lupaa saada nähdä Louista. Hän on paras -ystäväni. Sitäpaitsi on minulla kirje hänelle." - -"Sukulaisiltako?" - -"Ei, vaan eräältä nuorelta neidolta. He eivät olleet kihlatut, mutta -- -Oi, pyydän teiltä lupaa nähdä häntä." - -"En voi saada sinulle lupaa. Me toimitamme toisella tavalla asioita -täällä. Mutta sinun pitää saada nähdä hänet, jos vain jotakin voin -toimittaa. Päävanginvartija on erittäin hyvä ystäväni, oman etunsa -vuoksi. Minä lähetän sinut hänen luo palvelijanani, ja hän kyllä -pyynnöstäni järjestää lopun. Annapas kun mietin. Voisimmehan huomenna, -koska on sunnuntai; mutta ei -- Rondel lähtee huomenna katsomaan -ystäviään ja ilman häntä olemme voimattomia. Sitten herra Ambrose -parkakin pyytää samaa, ja emme voi häntä kieltää. Mutta kukaties nyt, -kun tuomio jo on julistettu, isä häntä välittää, eikä minun apuni -olekaan tarpeen. Ja meidän on ajateltava herra Louista yhtä paljo kuin -hänen serkkuaankin." Sitten hän lisäsi aivan erilaisella äänellä: -"Herra, oletteko syönyt?" (Hän sanoi "herra", sillä vieraan nimi -ilmoitti, että hän oli ylhäissyntyinen ja hänen omaa yhteiskunnallista -asemaansa ylempi.) - -"Kyllä", sanoi Norbert, "minä asun Vihreässä louhikäärmeessä." - -"Toivon, että kunnioitatte minua asumalla minun luonani. Kun Sylvester -tulee takaisin, niin teidän luvallanne lähetän hänet matkalaukkuanne -noutamaan." - -Norbert kiitti. "Minulla on ainoastaan satulalaukku" hän sanoi. - -"Ja entäs hevonen? Koska nyt on myöhä, voimme jättää sen hakemisen -huomenaamuun." - -Siten sai Norbert mukavan yömajan St. Gallenilaisen kauppiaan -vieraanvaraisen katon alle. - -"Menkää huomenaamuna", sanoi hänen isäntänsä, "katsomaan kaupunkia. -Sillä nykyään ette ole muuta kuin nuori sweitsiläinen kauppa-apulainen, -joka vasta on saapunut Lyoniin." - - - - -XXV LUKU. - -Vankilassa. - - - Hän rukoili, kunnes taivaasta - Jumalan kirkkaus hohti kasvoilla. - - Tennyson. - -Seuraavana aamuna Lyne puhutteli Norbertia, joka kuljeskeli kuin -tenhottuna tuomiokirkon seutuvilla. Viitaten tätä lähtemään kanssaan -kotia kohden hän sanoi: - -"Tämä on ollut hirveä päivä de Marsaceille. Luja vanha isä on viimein -vallan murtunut ja tahtoisi antaa kaiken omaisuutensa pelastaakseen -poikansa tulesta. Hän ja tuo sokea herra ovat molemmat olleet -poikaparan luona, isä kyynelin rukoillen häntä myöntymään, veli -koettaen väliajoilla puhua lohduttavia sanoja, vaikka itsekin on aivan -lohduton. Teidän puolestanne en ole kyennyt vielä tekemään mitään, -mutta olen saanut isä Calvinin kirjeen ehyenä Poquelinin käsiin ja hän -kyllä keksii keinon toimittaakseen sen Louisille ennenkun tämä on viety -pois." - -Yksi päivä kului vielä väsyttävässä odotuksessa. Mutta tiistaiaamuna -herra Lyne kutsutti Norbertin puheilleen, kysyäkseen, halusiko tämä -vaihtaa vaatteita hänen oppipoikansa kanssa. - -"Kernaasti vaihdan vaatteita vaikka pyövelin kanssa, saadakseni tahtoni -toteutumaan", sanoi Norbert. - -"Suvaitkaa siis mennä Renaudin mukaan, joka antaa teille vaatteet ja -pitää suunsa kiini siitä jälestäpäin?" - -Norbert meni, ilmestyäkseen jälleen pian mekossa ja paljain päin. Jean -Lyne antoi hänelle käteensä suuren vasun täynnä ruokaa ja viiniä. - -"Antimia vankiraukoille" hän sanoi. "Te kannatte niitä puolestani", -ja he lähtivät yhdessä vankilaan. Norbert käveli kainosti mestarinsa -jäljessä. Se ei ollut pitkä kävely. Pian he tulivat synkälle kadulle. -Norbert näki kuten unessa herra Lynen soittavan kelloa ja kuuli -hänen puhuttelevan portinvartijaa, joka vastasi odottavansa herra -Rondelia. Vartija avasi salvan huomattavan nopeasti. Päävanginvartija -on kumminkin mies, ja muiden miesten tavalla on hänelläkin ystävänsä, -jotka luonnollisesti joskus käyvät katsomassa häntä. Herra Jean Lyne -oli hyvin tunnettu kaikille virkamiehille, ja sai nyt seuralaisensa -kanssa esteettömästi käydä sisään. Mutta hän itse sanoi, hymyillen -ja vilkaisten koriin: "Elkää unhottako velvollisuuttanne, Jacques", -jolloin vartija muodon vuoksi pisti kätensä leipien ja pullojen -joukkoon, veti sen jälleen pois ja lausui lumoussanan: "Menkää vain!" -tyytyväisen ja mahtipontisen näköisenä. Ehkäpä hänen tyytyväisyyttään -korotti hauska hämmästys jostakin, joka oli pujotettu hänen käteensä. - -Herra Lyne ja Norbert menivät pihan poikki ja koputtivat pienelle -yksityisovelle. Täälläkin oli kauppias hyvin tunnettu ja vietiin ilman -muuta mukavaan vastaanottohuoneeseen. Norbert surustaan huolimatta -huomasi seinillä olevan kuvia: Neitsyt Lapsen kanssa, Johannes Kastaja -Kristuslapsen kanssa ynnä Jeremias erämaassa. Hänen niitä katsellessaan -astui sisään päävanginvartija, pieni, hinterä ja hermostuneen näköinen -mies, aivan toisellainen, kuin mitä Norbert oli odottanut. Hän ja herra -Lyne tervehtivät toisiaan kuten vanhat ystävät ainakin ja joutuivat -oitis keskusteluun, josta Norbert ei ymmärtänyt muuta kuin että se -näytti koskevan rahaa ja kauppaa. Hän hämärästi alkoi aavistaa, että -Rondel oli jonkillainen herra Lynen liiketoveri, joka sai osan hänen -kauppavoitostaan. Mutta kuten hänen uudessa toimessaan tulikin, seisoi -hän kunnioittavan välimatkan päässä eikä siis kuullut aivan selvästi -puhelua, jota ei välittänytkään kuunnella. Viimein hänen harhaileva -huomaavaisuutensa kumminkin palasi nopeasti. Herra Lyne sanoi nimittäin: - -"Jos tahdotte tehdä minulle ystäväntyön, jota en koskaan unhota, niin -sallinette tämän nuorukaisen nähdä ja keskustella muutaman minuutin -ystävänsä herra Louis de Marsacin kanssa." - -"Tiedätte kyllä, herra Jean, etten voi teiltä kieltää mitään järkevää -asiaa, enpä muutamia asioita, jotka voivat olla hieman epäjärkeviäkin. -Teidän nuorukaisenne voi puhua tuon nuoren herraraukan kanssa, mutta -_nähdäkö_ häntä, ah! --" hän kohautti merkitsevästi olkapäitään. "En -mene sinne itsekään. Ei ole tarpeen että tässä käytän virkavaltaani, ja -onhan eräitä asioita, joita järkevä mies --" Tässä hän katsahti ylös ja -hänen silmänsä lepäsivät, ehkäpä sattumalta, Kristuslapsen kuvalla. "On -sääli noita ystäviänne, kun eivät älyä valita peruuttamisen tietä", hän -sanoi. Sitten hän puhalsi hopeapilliin, joka riippui hänen vyöllään, ja -äkkiä ilmautui vartija, joka otti Norbertin huostaansa. - -Hänet vietiin ensin suureen, yhteiseen huoneeseen, jossa joukko vankeja --- muutamat kahleissa ja melkein kaikilla ammattirikollisten leima -kuparinkarvaisilla kasvoillaan villin, matalan otsan alla -- lojui, -pelasi, tappeli ja kiroili. He olisivat pian kiskoneet korin Norbertin -kädestä ilman vartijan suojaa, joka kutsui puheilleen erään, jolla -näytti olevan jonkinlainen käskyvalta toisten yli. - -"Kuulkaas, herraseni", hän sanoi Norbertille, "antakaa tälle miehelle -jotakin mieleistä, ja hän jakaa sen toisten kanssa." - -Norbert, iloisena päästessään pulasta, antoi heille kolme pulloa -viiniä, jonkin verran leipää ja lihaa koristaan, lisäten vielä -antimiinsa hieman pikkurahoja; sitten hän kääntyi vartijan puoleen. - -"Teidänhän piti viedä minut _salaosastoon_", hän kuiskasi. - -Nyt Norbert ei ainoastaan ollut nähnyt salaosastoa eli maanalaista -vankilaa Evêché'ssä, vaan oli suureksi mielipahakseen kerran -asustanutkin siellä neljäkolmatta elämänsä pisimpää tuntia. Hän arveli -sen tähden tuntevansa "suuren pimeyden kauhut" yhtä hyvin kuin kuka muu -hyvänsä. Mutta kun hän oli astunut syrjään, liukunut ja kompastellut -pitkiä matkoja jyrkissä, kierteisissä ja murtuneissa portaissa, arveli -hän olevansa alempana syvyydessä kuin koskaan ennen. Vartijan soihdun -himmeässä valossa hän ensin ei nähnyt mitään muuta kuin likaisen -lattian ja osan tahmeaa seinää, vaikka hänen katsahtaessaan ylemmäksi -jotkut ristikontapaiset antoivat aavistaa ikkunan läheisyyttä, joka -epäilemättä aukeni johonkin kaivantoon tai vallihautaan. Koppi näytti -tyhjältä. - -"Ah", sanoi vartija, "minähän unohdin tämän asian. Vanki, joka ennen -täällä oli, on siirretty toisaalle; sillä kulmassa oli reikä, jonka -kautta hänen huomattiin voivan pitää yhteyttä alhaalla olevan kopin -kanssa." - -"_Alhaallako_?" toisti Norbert väristen. - -"Luonnollisesti. Tehän haluatte, kuten olen ymmärtänyt, saada nähdä -herra Louis de Marsacia, eikä toista samannimistä herraa, joka elää -paremmissa oloissa asuen hyvässä huoneessa, joka hänelle isänsä takia -on annettu. Tulkaa siis! Varokaa rottia!" - -Varotus ei ollut tarpeeton, sillä Norbertin jalat olivat kyllä -vaarassa. Hän ei voinut ilman raivoisaa potkimista ja polkemista -seurata kunnollisesti vartijaa. Sitten hänen oli seurattava vielä -murtuneempia kierteisiä portaita, jotka johtivat, kuten hän luuli, -aivan maan sisäosiin. Hän ei tuntenut enää hengittävänsä ilmaa, vaan -höyryä, todellista kuoleman usvaa, johon sekaantui mädänneen katkua. - -Mutta kaikilla asioilla on loppunsa. Niinpä hänkin viimein kuuli -vartijan sanovan miltei hellästi: "Nyt olemme perillä." Kuului raskaan -avaimen kirisevää ääntä ja vastenmielistä narahtelua, kun se viimein -taipui kääntymään. Sitten ovi avautui ja vartija pyysi hänen astumaan -sisään. Soihdun valo näytti hänelle ihmishaamun, joka istui tai -kyyrötti lattialla; sitten soihdun valo ja haamu katosivat, samassa kun -vartija sulki oven ja asettui itse ulkopuolelle. Hän oli luvannut, että -ystävät saivat keskustella yksinään, ja hän oli sanansa pitävä mies. - -"Louis!" änkytti Norbert, "Louis!" - -"Kenen, -- kenen ääni se on?" Sanat kuuluivat hennoilta ja heikoilta, -mutta erehtymättä oli se Louis de Marsacin ääni. - -"Louis, minä olen Norbert de Caulaincourt, ystäväsi." Pimeässä ensin -ohut, kylmä käsi etsi hänen kättään, sitten riutuneet käsivarret -pujottautuivat hänen ympäriinsä ja ystävykset sulkeutuivat -sydämelliseen syleilyyn. - -Oli hetki jännitettyä äänettömyyttä; sitten kuului hiljaista ääntä. -Louis de Marsac, tuo luja, peloton uskontunnustaja, joka ei pelännyt -miekkaa eikä vankilaa, ei kidutusta eikä liekkejä, nyyhkytti ystävänsä -kaulalla. - -Mitä Norbert voi tehdä muuta kuin itkeä hänen kanssaan, kuten David ja -Jonathan ennen muinoin, 'kunnes David tointui'? - -Tällöin sai Louis ensin malttinsa takaisin. "En tiennyt, että olin niin -heikko", hän sanoi. "Tämä on outo tervehdys sinulle annettavaksi. Rakas -Norbert, kuinka tulit tänne?" - -"Tulin Lyoniin isä Calvinin lähettiläänä tuomaan sen kirjeen, jonka -herra Lyne sanoo sinun saaneen." - -"Niin, se on luettu minulle, ja minä olen kirjoittanut hänelle. -Ajatteles sitä, Norbert!" - -Hänen äänensä oli nyt aivan luonnollinen, vieläpä helläkin. Jollei se -olisi ollut niin heikko ja vankeuden riu'uttama, olisi luullut hänen -puhuvan kuten ennen vanhaan Genevessä, koulussa tai Plain-palaisissa. - -"Minulle suodaan joskus kynttilä syödessäni ja herra Lyne on lähettänyt -minulle paperia, kynän ja mustetta, kätkettynä leipäpalaan; siten olen -kirjoittanut tämän, jonka sinulle annan kun menet. Isä Calvinin sanat -menevät aivan sydämen syvyyksiin saakka. Mutta mitä mielessäni on, sitä -en voi kirjoittaa, en edes hänellekään. Yhä vähäpätöisemmiltä tuntuvat -sanat minusta, kun täällä virun ja ajattelen että pian olen pääsevä -sinne, missä sanoja ei tarvita, koska meitä siellä ymmärretään ilman -niitä. Mutta sinä voit kertoa hänelle kun palaat, että minä kiitän -häntä monesta hyvästä asiasta ja ennen kaikkia siitä, että hän lähetti -minut tänne." - -"Oi, Louis! Tarkoitat kai, että annat hänelle anteeksi." - -"Ah ei, ei anteeksiantamista. Antavatko ihmiset anteeksi niille, jotka -heille antavat kunniaa ja valtaa?" - -"Todellakin okainen kunnia", sanoi Norbert, ajatellen ainoastaan suurta -tuskaa eikä pyhitettyä muistoa. - -"Ja suloista, salattua, sanomatonta yhteyttä Hänen kanssaan, joka -kantoi okaista kruunua minun puolestani." - -"Mitä sillä tarkoitat, Louis? Mitä tämä kaikki tarkoittaa? En voi -sitä ymmärtää!" huudahti Norbert puolittain ihaillen, puolittain -ihmetellen. "Sinäkö joka olet niin nuori, niin elonvoimainen, jota -odottaa niin paljo rakkautta elämässä -- sinäkö hylkäisit kaiken tämän -nurisematta! Sinä kärsit kaikki, sinä odotat yksin kuolemaakin -- ja -semmoista kuolemaa! -- ja kumminkin sinä et odota ainoastaan kuoleman -jälkeistä kunniaa, jonka kyllä voisi ymmärtää, vaan sinulla näyttää -olevan jo täälläkin jonkinlaista kunniaa ja riemua. Se on minulle aivan -käsittämätöntä." - -"Erinomaisen ja ikuisen kunnian tunteminen antaa minulle sen riemun." - -"Niin, kun ottelu on taisteltu ja voitto saavutettu; mutta nyt --" - -"Nyt jo täälläkin, sillä onhan kanssani Hän, joka sen kunnian -synnyttää. Hän on sen oikea sydän ja keskus -- Hän itse." - -Norbert oli ääneti tuntien sydämmessään suurta kunnioitusta, aivan kuin -hänkin tuntisi Jumalan läsnäoloa tässä vankilassa. - -"Olen oppinut rakastamaan tämän paikan pimeyttä", Louis jatkoi. "Se -on se huntu, jonka Hän vetää ylitse, muuten tuo kunnia valtaisi minut -kokonaan. Hän asustaa synkässä pimeydessä -- vaikkakin Hän on valo --- koska me ainoastaan hitaasti ja asteettain voimme oppia sietämään -Hänen näköään. Vaikkakaan en sinua näe, koskettaa kumminkin sinun -kätesi minua ja minä tiedän, että sinä olet siinä. Samoin on Hänenkin -laitansa." - -"Tunnetko koskaan epäilystä tai pelkoa?" Norbert kysyi. - -"En koskaan epäilystä Hänestä. Epäilystä itsestäni minulla on joskus -ollut ja pelkoakin. Oh, minä olen kulkenut virran yli, ja se oli syvä. -Mutta sielläkin Hän oli kanssani eikä sallinut minun hukkua. Kaikista -katkerin asia on -- Norbert, sinä joka tunnet sydämeni kokonaan ja -muistat asian -- ne sanat, mitkä keskenämme puhuimme ennenkun erosimme -Genevessä." - -"Minä kyllä ne muistan. Louis, minulla on jotakin kerrottavaa sinulle." - -"Puhu siis, sillä minä haluan kuulla." Olipa ollut päiviä, jolloin -Louis de Marsac ei olisi voinut lausua sydämelleen tätä kalleinta nimeä -ilman ikävöimistä ja kiduttavaa tuskaa, joka oli aivan liian suuri -kärsittäväksi. Nyt tuska oli ijäksi mennyt ohitse. Tuon nimen sointu -oli nyt suloinen, joskus niinkin suloinen, että hän usein tapasi sanoa -sitä ääneensä yhä ja yhä uudelleen. "Se on Gabrielle Berthelier", -hän sanoi hellästi äänellä, joka viivähti rakastetun nimen kohdalla. -"Hänenkin tähtensä on Jumala antanut minulle rauhan. Hän on ottava -vastaan ja siunaava Gabriellen uhraukset niinkuin minunkin. Niin, ja -paremminkin kuin minun, koska hänen uhrauksensa ovat suuremmat." - -"Louis, minulla on sinulle lähetys häneltä ja merkki." - -"Ah!" sanoi Louis, ja puhdas riemu kaikui hänen äänestään. - -"Tässä on merkki!" Norbert laski hänen käteensä pienen norsunluutaulun. -Louis tunsi sen koetuksetta ja muisti mikä se oli. "Sinä et voi nähdä -mitä hän on kirjoittanut siihen", sanoi Norbert. "Näin siinä on: -_jusquà l'aurore_, kunnes aurinko nousee. Hän sanoi nämä sanat: 'Kerro -hänelle, että Jumala on hänen kanssaan ja että hän on pian oleva -Jumalan luona Hänen ilossaan ja kunniassaan.'" - -"Uskollinen sydän!" Louis äänteli. "Tuo kelpo, uskollinen sydän!" -Kyyneleet olivat vielä kerran vaarallisen lähellä. Mutta ne menivät -ohi kuin auringonpaisteen kuivaamina. Hän pääsi kyynelistä ainaiseksi. -"Kerro Gabriellelle että Hän, joka on lohduttanut minua, on myöskin -lohduttava häntä. Hän on saava voimakkaamman lohdutuksen, koska hän -paremmin sitä tarvitsee ja kantaa kovempaa osaa. Jumala tietää kaikki, -eikä Hän huomaamattaan tee erhetyksiä tullessaan jakamaan kruunuja ja -palmuja." - -Oli hetken äänettömyys. Kumminkin molemmat nuorukaiset tunsivat, -että hetket olivat liian kalliita kulutettavaksi sellaisessa -äänettömyydessä. Norbert sanoi: - -"Onko jotain, mitä voin tehdä puolestasi, Louis?" - -"Kun menet takaisin Geneveen, niin kerro heille miten minun laitani -on. Jos voit seisattua tänne loppuun asti, niin olen siitä iloinen, -sillä tunne inhimillisestä läsnäolosta ja inhimillisestä toveruudesta -on suloinen. Mutta jollet voi, elä muistele sitä. En minäkään huolehdi -siitä, sillä Yksi on aina kanssani. En pelkää että opas jättää minut, -ennenkun pääsen virran poikki." Hän pysähtyi hetkeksi, sitten lisäsi -hän: "Ja kerro Gabriellelle että hän on osana jokaisesta ajatuksestani, -jokaisesta teostani. Minä otan sen rakkauden mukaani, minne vaan menen. -Ja koska en voi hukkua -- parempi osani minusta nimittäin ei voi hukkua --- niin sen täytyy tulla mukaani ijäksi. Sano hänelle ettei hän sure -liian paljo, sillä tämä on ainoastaan tie eikä loppu. Kerro myös -- -- -Mutta aika on ohi ja minulla olisi vielä tuhansia asioita sanottavana." - -Sillä nyt ovi avautui ja soihtu heijasti valoaan sisälle. "Hyvät -herrat" sanoi vartija, "aika on kulunut. Ettekä voi sanoa muuta, kuin -että minä annoin sitä teille hyvällä mitalla." - -Norbert otti nopeasti koristaan esineet, joita oli tuonut Louisille, -joka hänen tätä tehdessä pudotti hänelle huomaamatta käteen kirjeen -Calvinille. Sitten ystävät syleilivät toisiaan, pitäen kiini toisistaan -kuten hukkuvat henkensä edestä oljenkorresta. - -"Niin, paljo olisi minulla vielä sanottavaa", mutisi Louis. "Tuhansia -terveisiä minulta ja lempeä, rakkautta --; ei, en voi sanoa nimiä -- -ehkä muutamat rakkaat voisivat jäädä mainitsematta." - -"Tapaamme toisemme jälleen", sanoi Norbert. - -"Niin", sanoi Louis. "Täällä tai jossain muualla." - - - - -XXVI LUKU - -Tuomiokirkossa. - - - Tuo näky ol' totta, sen vannoa saan, - Niin totta kuin taivas on yli maan! - - Browning. - -Niin pian kuin Norbert oli kertonut herra Lynelle lähetyksensä -menestyksestä ja antanut hänen haltuunsa kallisarvoisen kirjeen -Calvinille, hän meni jälleen ulos ja käänsi askeleensa tuomiokirkkoa -kohden. Sen suuruus ja vakavuus, sen majesteetillinen koko ja -äänettömyys oli vaikuttanut suuresti häneen, ja sen jälkeen kuin -hän oli saapunut Lyoniin, oli hän tarkannut sitä. Mutta tänään -hän ei ajatellut sen loistoa. Hänen sielunsa oli jo niin täynnä -kummastelua ja kunnioitusta, ettei hänellä ollut ollenkaan sitä -säästössä kirkon komealle kuvulle, ristikkokatolle tai moniväristen -jalokivikehikköjen tavoin auringossa kimalteleville maalatuille -akkunoille. Hän oli nähnyt suurempiakin asioita kuin nämät. Hän meni -pieneen, rauhalliseen sivukappeliin, kukaties samaan, missä kauan -ennen lempeällä, pyhitetyllä vanhalla ijällään John Gerson -- joka oli -auttanut surmaamaan Johan Hussia Herrasta todistamisen tähden, jota he -molemmat rakastivat -- opetti pieniä oppilaitaan rukoilemaan. Norbert -ei tiennyt siitä mitään eikä -- vaikka olisikin tiennyt -- olisi siitä -paljoa välittänyt. Se kuului menneisyyteen. Taistelevalle, kärsivälle -ihmissydämelle on nykyisyys kyllin. Kullakin päivällä on omat -huolensa. Hän heittäytyi polvilleen alttarin rapulle. Tämä oli ensi -kerta elämässään jolloin hän, joka oli niin usein ennen polvistunut, -polvistui Jumalansa edessä todellisesta halusta, sillä nyt ei hänen -mielestään näyttänyt olevan enää muutakaan tehtävissä. - -"Se siis on totta, totta, totta!" kuiskutti hänen sydämensä. -"Todellisin asia taivaassa ja maan päällä! Louisilla on seuranaan -tuossa vankilassa jotakin, mikä on voimakkaampaa kuin koko maailma, -jotakin, mitä ei tuskat, ei pelko eikä kuolemakaan voi voittaa, eipä -edes rakkauskaan. Jotakin, mikä tekee hänet ei vaan voimakkaaksi, vaan -myös iloiseksikin, täyttäen hänet rauhalla ja ilolla -- rauhalla, joka -on käsittämätöntä, sanomattomalla ja kunnialla täytetyllä ilolla. -Jotakinko? Ei, vaan Joku. Joku, joka on hänen kanssaan nyt vankilassa -ja on oleva pian hänen kanssaan polttolavalla ja tulessa. Se ei ole -unta eikä hyvien ihmisten -- kuten isäni ja isä Calvinin -- hurskasta -puhetta, siksi että he ovat uskonnollisia. Se on jotakin todellista. -Hän tulee siten muutamien luo. Toivon että Hän tahtosi tulla minunkin -luokseni!" - -Hän katsoi ylös. Aurinko oli tavannut akkunan hänen yläpuolellaan ja -lähetti alas tyhjän paikan läpi valokimpun hänen jalkoihinsa. "Anna -valon tulla minun luokseni, kuten se on tullut hänenkin luokseen!" hän -huusi. Hän ei sanonut sanaakaan enempää, mutta kenties hän nyt oli -rukoillut todellisesti ensi kerran elämässään. - -Ennen pitkää hän tunsi jonkun tulleen sisään pieneen kappeliin ja -seisovan häntä odottavana. Hän nousi ja tuli vastakkain vanhanpuoleisen -herraspalvelijan puvussa olevan miehen kanssa. Tämä näytti sairaalta ja -surulliselta, mutta tervehti Norbertia kunnioittavalla kumarruksella, -joka osoitti, että hän hyvin ymmärsi Norbertin nykyisen puvun olevan -vaan valheverhon. Jos hän todella olisi ollut liikemiehen apulainen, -olisi kamaripalvelija pitänyt häntä omaa yhteiskuntaluokkaansa alempana. - -"Haluatteko puhutella minua?" kysyi Norbert hämmästyneenä. - -"Kyllä, herrani, sitä haluan. Olen herra Ambrose de Marsacin palvelija." - -"Onko teillä sanaa häneltä?" - -"Minulla on ilmoitus hänen isältään, herra de Marsacilta." - -Tietäessään mitä tiesi, Norbert tunsi itsensä pikemminkin levottomaksi. -"En voi käsittää, mitä herra de Marsacilla voi olla minulle sanomista", -vastasi hän kylmästi. - -"Ei mitään, mikä voisi vahingoittaa teitä tai jotain omaistanne", -vastasi mies. "Jos niin olisi, en palvelisi häntä tässä asiassa, sillä -todellisuudessa en ole hänen palvelijansa. Mutta olen aina ollut herra -Ambrosen seuralainen hänen lapsuudestaan saakka." - -"Onko nimenne Grillet?" kysyi Norbert, kun valo alkoi selvitä hänelle. - -"Baptiste Grillet, teidän palvelukseksenne, hyvä herra. Minulla oli -päänkipu lauantaina enkä voinut kohottaa päätäni tyynyltä; muuten -en olisi tahtonut jättää herraani vieraan laupeuden ohjattavaksi. -Kumminkin se oli onneksi, koska tämä vieras satuitte olemaan te." - -"Voinko nyt tehdä jotakin hänen hyväkseen?" kysyi Norbert. "Sanokaa -kaikki mitä on mielessänne, tiedän että hän luottaa teihin." - -"Te voitte tehdä paljokin hänen hyväkseen, vaikka nykyään hän ei -sitä ajattele eikä haluakaan. Herra de Marsac, joka tähän asti on -ollut niin ankara ja katkera harhaoppisia kohtaan, on masentunut -nyt täydellisesti. Häneen on sattunut kuin salaman isku, kun hänen -poikansa, hänen esikoisensa nyt on kuoltava. Tähän asti hän ei ole -tahtonut uskoa sitä. Meidän on ollut vaikea taivuttaa häntä tekemään -mitään nuoren herran puolesta. Hän luuli aina että kun kuolema tulee -lähelle herra Henriä, tämä kieltäisi uskonsa. Hän tunsi hyvin vähän -Henriä, vaikkakin tämä oli oma poika." Tällöin vaikeni Grillet -luultavasti tukahuttaakseen liikutustaan, joka olisi voinut hävittää -hänen käytöksestään soveliaan arvokkaisuuden. "Nyt hän tietää -totuuden", toisti kamaripalvelija, "ja nyt on hän epätoivossa. Hän -kauhistuu ei ainoastaan yhden poikansa, vaan molempienkin kadottamista -miltei samana päivänä. Herra Ambrose ajattelee samoin kuin herra -Henrikin, ja tuskassaan veljensä kadottamisesta, jota hän ihailee, on -hän varmaan jotenkuten ilmiantava itsensä ja saattava papit kimppuumme." - -"Varmasti", sanoi Norbert, "voinee hänen sokeutensa suojella häntä." - -Grillet pudisti päätään. "Ei mikään suojaa harhaoppista", hän sanoi -alentaen ääntään varovasti tuossa turmaa tuottavassa sanassa. - -"Mutta miten herra de Marsac arvelee minun voivan auttaa häntä?" kysyi -Norbert. - -"Ottamalla herra Ambrosen mukaanne Geneveen", sano, Grillet vetäytyen -lähemmä ja puhuen yhä matalalla äänellä. - -"Tahtoisiko hän sitte tulla?" - -"Herra Ambroseko? Lähinnä veljensä kohtalon seuraamista, mistä hän -enimmän pitäisi, hän tahtoisi mielellään lähteä sinne harhaoppisten -pesään -- Suokaa anteeksi, että käytän tätä sanaa, herrani." - -"Arvelin teidän kenties olevan samaa mieltä herranne kanssa", virkkoi -Norbert. - -"En tiedä miten ajatella. Ja todella ei minulla asemassan, palvelijana -ole oikeutta ajatella ollenkaan vaan tehdä kuten minua paremmat -käskevät." - -"Jokaisella on oikeus ajatella", sanoi Geneven lapsi. - -"Yleensä", jatkoi Grillet, "olen taipuvainen ottamaan aseman, tulevassa -maailmassa, kuten teen tässäkin, herra Ambrosen vieressä. Olen -palvellut häntä siitä asti kuin hän jätti imettäjänsä sylin. Jos hyvä -Jumala näyttää menetelleen ankarasti lähettäessään hänet maailmaan -ilman näköä, niin on Hän ainakin tehnyt paraansa korvatakseen sitä -antamalla hänelle hyvän sydämen ja hienon älyn." - -"No, entäpä jos hän lähtee Geneveen, lähdettekö myöskin te?" - -"Varmasti, herra. Mitenkäs muuten? Mutta juuri tässä kohden me -tarvitsisimme teidän apuanne. Te voitte vastata herrani puolesta, -että hän on todella teidän uskoanne; samoin minusta, etten ainakaan -ole uskonne vihollinen. Heidän ei ainakaan tarvitse ryhtyä polttamaan -minua jonakuna -- kuinka nyt taasen, herrani, teidän väkenne kutsuukaan -katolilaisia?" - -"Paavilaisiksi. Mutta me emme polta Paavilaisia Genevessä. Kumminkin -on totta, ettemme salli niiden tulla kaupunkiin, kun vaan voimme estää -sitä. Se ei kumminkaan aina onnistu. Teidän ei tarvitse peljätä mitään -loukkausta, Grillet. Mutta teidän on tultava toimeen ilman messuja ja -synnintunnustuksia ynnä muuta sen semmoista." - -"Rohkenen sanoa että tulen hyvästikin toimeen", sanoi Grillet kuivasti. -"Hyvä siis, herra Norbert (arvelen, että se on teidän arvoisa -nimenne?), teidän hyvästä sanastanne Genevessä ja hyvästä seurastanne -matkalla ottaa herrani huolekseen kaikki maksut ja tekee parhaansa -turvatakseen teidän rauhaanne ja mukavuuttanne. Luonnollisesti hän -varustaa sievän matkakassan herra Ambroselle Genevessä oleskelua -varten, jottemme tule taakaksi niille, jotka meidät ottavat vastaan. -En epäile, etteikö sielläkin ole hyviä asuntoja tai majapaikkoja joko -vuokrattavaksi tai ostettavaksi." - -"Varmasti", sanoi Norbert. "Mutta minun pitänee kertoa teille, että -vaikka te ja herranne tulisitte luoksemme ystävittä ja rahoitta, kuten -me, isäni ja minä ja moni muu teki, olisi kumminkin jokainen talo -Genevessä avoinna ottamaan teitä vastaan. Jokainen kansalainen olisi -valmis antamaan teille ruokaa ja suojaa, niin hyvää kuin hänellä on -itselleen ja omille lapsilleen." - -"Te olette kummallista väkeä, herrani. Huomaanpa hyvin", hän -lisäsi, "kaikkien kulkupuheiden teistä olevan valheellisia. En usko -hetkeksikään -- minä en! -- että palvelette paholaista tai harjoitatte -salassa hirveitä paheita, tai -- Mutta suokaa minulle anteeksi, hyvä -herra, että mainitsen sellaisia asioita." Hän keskeytti varovaisesti -puheensa katsottuaan Norbertin nuoriin kasvoihin. Hän kyllä arveli -Norbertin pysyvän kärsivällisenä. "Milloin aijotte lähteä?" hän kysyi -viimein kyllin levollisesti. - -"Herra de Marsac kai halusta lähettäisi meidät oitis matkaan, peljäten -Ambrosen ilmaisevan itsensä. Mutta minä tiedän ettei mikään voima maan -päällä voi saada herra Ambrosea lähtemään ennenkuin kaikki on ohitse." - -"En minäkään sitä tahdo", sanoi Norbert lyhyesti. - -"Mutta tuomiohan pannaan ensi lauantaina täytäntöön", lisäsi Grillet -surullisesti. - -Norbert säpsähti. "Oletteko siitä varma?" hän kuiskasi miltei henkeä -vetämättä. - -Grillet nyökkäsi päätään. Syntyi taas äänettömyys heidän välilleen. - -Palvelija sen keskeytti. "Voimmeko lähteä sunnuntaina?" hän kysyi. - -"Ehkä paremmin maanantaina", sanoi Norbert, ollen Genevestä kotosin, -missä lepopäivä pyhitettiin paljoa tarkemmasti kuin romaanisissa tai -muissa protestanttisissa seurakunnissa. - -Mutta Grillet pani vastaan: "Sunnuntai olisi sopivampi päivä. Kun -ihmiset pitävät juhlapäivää, voisimme me muka olla lähtevinämme -tervehtimään ystäviä maaseudulla. Ja sitäpaitsi tuo jokainen päivä -uutta vaaraa, ja herra de Marsac käy kärsimättömäksi." - -"Jos on tarpeeksi syytä lähteä sunnuntaina, niin voimmehan tehdä -niin", myönsi Norbert. "Mutta suunnitelmamme kaikista osista on minun -kysyttävä neuvoa herra Lyneltä, sillä minä olen suositettu hänen -luokseen, jotta hän saisi johdattaa minua kaikissa asioissa." - -"Ette olisi voinut tullakaan osoitetuksi kenenkään paremman luo, herra -Norbert. Mitä me olisimmekaan voineet tehdä ilman häntä kaikessa tässä -sekaannuksessa, sitä en tiedä. Hänellä on ihmeellinen vaikutus kaikkiin -vanginvartijoihin ja kaikkiin heidän apulaisiinsa. Epäilemättä hän on -maksanut hyvin runsaasti siitä." - -"Tulkaa siis tänä iltana kuulemaan mitä hän sanoo", virkkoi Norbert. He -olivat tulleet ulos sivukappelista ja kävelivät pitkin keskuskäytävää -puhellen keskenään matalalla äänellä, kun urkujen mahtava ääni äkkiä -taivaalle kohoten täytti heidän korvansa ja sulki heidän suunsa. - -Grillet vaikeni. "Joku toimitus alkaa nyt", hän sanoi. "Minä seisatun -sitä odottamaan. Herra Ambrose ei vielä tarvinne minua." - -"Sitäpä en minä tee", sanoi Norbert eroten hänestä ja kävellen -päättävästi suurelle ovelle, ulos viekoittelevasta hämärästä taivaan -vapaaseen auringon paisteeseen. "Olen erossa kaikesta siitä", hän sanoi -itsekseen. "Se ei voi koskaan enää lumota minua Sen loihtu lakkasi -ainaiseksi Louisin vankilassa." - - - - -XXVII LUKU. - -Synkkiä pilviä. - - -Sillä välin kuluivat päivät Genevessä eräitten mielestä hyvinkin -hitaasti. Ei kukaan käsittänyt täydellisemmästi kuin Berthelier Lyonin -vankien vaaraa. Mutta sen vaikutukset häneen olivat päinvastaiset -kuin mitä olisi voinut odottaa. Hän puheli hyvin vähän, Gabriellen -kanssa tuskin ollenkaan, mutta hänen käytöstapansa Gabriellea kohtaan, -joka aina oli ollut lempeä, sisälsi nyt yhä suurempaa hellyyttä. Mikä -kummempaa oli, näytti hänen terveytensä siitä hetkestä asti kuin hän -kuuli asiasta todella alkavan parata. Hän söi ruokansa säännöllisesti -vaikkei juuri erityisellä ruokahalulla; ja joka päivä oli hän vähä -enemmän liikkeessä. De Caulaincourtin käsivarren avustamana hän -voi jo kävellä kadun mitan tai kaksikin, vaikka olikin jälestäpäin -hyvin väsynyt. Noina päivinä hän oli aina väsynyt ja halu lepoon oli -voimakas. "Mutta ei vielä", hän tapasi sanoa itsekseen, "ei vielä, -koska Gabrielle tarvitsee minua." - -Kumminkin hän kuten jokainen muukin voi nyt tehdä Gabriellen puolesta -vaan hyvin vähän. Suurella surulla on ikävä yksinäisyytensä, kuten -kuolemallakin, jonka varjo se on. Hyvää tarkoittavat, lohduttavat sanat -menivät yksinkertaisesti hänen ohitsensa tekemättä mitään vaikutusta. -Useita semmoisia sanoja kyllä lausuttiin, sillä tämä aika ei ollut -hienotunteisen pidättyväisyyden aikakausi, ja niin likeisesti yhteen -liittyneessä yhteiskunnassa kuin Geneve oli, tiedettiin julkisena -salaisuutena, että nuori lähetysoppilas Louis de Marsac oli ollut -kihloissa Gabrielle Berthelierin kanssa, vaikkakin noudattamatta -konsistoriumin antamaa uutta lakia, joka määräsi häät pidettäväksi -kuuden viikon jälkeen kihlauksesta. Mutta Gabrielle kuuli kaikkea -samalla kohteliaalla välinpitämättömyydellä. Hänen tiedettiin -vihastuneen ainoastaan yhden kerran, ja silloin lempeään, kaikille -hyvääsuopaan tätiinsä. - -"Minä ajattelen, rakkaani", sanoi Claudine hänelle eräänä päivänä, -"ettei meidän pitäisi vielä jättää kaikkea toivoa." - -Gabrielle katsoi häneen suurilla, surullisilla silmillään, niinkuin -lempeä eläin, joka kärsii ilman toivoa, mutta myöskin ilman pelkoa tai -vihaa. - -"Tiedättehän, lapseni, että jos he tahtovat luopua uskostaan, tulevat -he pelastetuksi maan päällä. Tie taivaaseen taasen on aina avoinna." - -"Te ette tiedä, mitä sanotte!" tiuskasi tyttö. "Jo tuon sanan -lausuminenkin on loukkaus Jumalan siunaamia marttyyreja kohtaan!" Hän -lähti huoneesta suuttumuksesta kalpeana, täynnä murtuneen sydämen -kiukkua. - -Kaiken tämän ajan oli maa kuin raudasta ja taivaat kuin kuparista -Gabrielle Berthelierille. Tähän asti oli hänen nuoressa elämässään -ollut ainoastaan yksi synkkä hetki, se hetki jolloin hän oli -odottanut hirveätä eroa kaikesta mitä hän rakasti ja hyljättyä osaa -muukalaisten ja vihamiesten seassa. Hän oli silloin käyttäytynyt perin -urhoollisesti. Pahimmassa tapauksessa voi hän kuolla! Mitä on kuolema -sille, joka tuntee itsensä "kaikkivaltiaan Herran tyttäreksi", jotta -hänen tarvitseisi pelätä sitä? Kuoleman ja kärsimisen itsensä tähden -hän olisi voinut kestää. Vasta kun oli kysymys vielä rakkaammasta -elämästä, murtui hänen sydämensä, "eikä hänessä enää ollut sielua". -Louishan oli hänelle kaikki kaikessa, hänen todellinen sielunsa. Noina -ikävinä päivinä, jolloin hän oli kuullut uutiset vangitsemisesta, oli -hänen ruumiinsa Genevessä, mutta todellisessa elämässään hän asui -Lyonin vankilassa. Kaikki väsymyksen, nälän ja tuskan vaiheet, kaikki -tulikuoleman kauhut kulkivat hänen vapisevan sielunsa lävitse, ei -vaan yhden kerran, vaan satoja kertoja. Hän kantoi kärsimystä toisen -puolesta ja hän kärsi sen yksinään. Hän ei koskaan uneksinut, että -kärsimyksen katkerat vedet, jotka kulkivat hänen päänsä yli tunti -tunnilta, olivat sitä laatua, joista lupauksen pyhät sanat lausuvat: -"Kun sinä olet kulkenut vesien lävitse, olen Minä oleva kanssasi". -Tämä lupaus koski Louista. Hänen puolestaan Gabrielle aneli sitä -tuskallisella vakavuudella, taistellen kiivaasti Herran kanssa yön -unettomina vartioina. Mutta Louisinkaan puolesta hän ei voinut tuntea -rukoustaan kuulluksi. Synkkä pilvi ympäröi häntä, eikä siinä ollut -halkeamaa, jonka läpi valo voisi tunkeutua. "Miksi Jumala salli -tämän tapahtua?" huusi hän aina sydämessään. Sellaisen kasvatuksen -hän kuin oli saanut -- ahdasmielisen, ankaran ja ennen kaikkea -_todellisen_ -- ja ollen ehdottomasti, nurisematta kuuliainen Jumalan -tahdolle, oli hänellä ainoastaan yksi aihe, jonka syyksi hän voi -lukea sellaiset kysymykset. Hänellä ei ollut tuota vanhan profeetan -juhlallista lohdutusta: "Kumminkin salli minun puhutella Sinua -tuomioittesi tähden!" Gabriellella oli ainoastaan tämä elämän opetus -- -suuremmoinen, vaan ah, miten ankara: "Herra se on; tehköön Hän, miten -Hän hyväksi näkee!" - -Gabrielle sanoi: "Hänen tahtonsa tapahtukoon!" mutta ei sanonut: -"Tapahtukoon Sinun tahtosi." Kaiken muun tuskan ohessa hän oli hyvin -tietoinen tästäkin tosiasiasta. Tämä tieto lepäsi hänen sydämellään -raskaana, kylmänä ja liikkumattomana kuin kivi. Vaikkakaan Jumala ei -tämän tähden lakannut siunaamasta Gabriellea, kadotti Gabrielle siitä -syystä kumminkin tietoisuutensa siitä että Jumala siunasi häntä. -Gabrielle kadotti tuon sanomattoman lohdutuksen: tunnon Hänen kätensä -kosketuksesta kaiken ollessa pimeätä. - -"Hän on kuin kuollut, joka kävelee ympäriinsä", sanoivat Claudine ja -Margareta toisilleen. Mahdollisesti hän olisikin todella kuollut, -jollei toki hiukan apua olisi tullut hänen osakseen, kuten ikävyyksistä -pelastava apu niin usein tulee meille uuden onnettomuuden muodossa. - -Eräänä aamuna hän istui kuontalonsa ääressä kuten tavallisesti -koneellisesti työskennellen, siitä kuitenkin oli se viihdytys, että -hänen ajatuksensa saivat kulkea vapaina Louis de Marsacin seurassa -vankilassa. Berthelier istui huoneessaan näennäisesti lukien, mutta -todellisuudessa ottaen osaa hänen surullisiin ajatuksiinsa. Claudine -piti huolta jostakin talousasiasta ja Margareta oli mennyt torille. - -Katuovella kuului askeleita ja ääniä. Sitten kuului Claudine -huudahtavan, saattaen siinä tuokiossa Gabriellen alas portaille, sillä -välin kun Berthelier häntä hitaasti seurasi. - -Se oli Margareta, jota kannettiin takaisin kotiin paareilla, hänen -voihkaessa tuskasta. Vanha vaimo, vaikkakin hyvin ketterä vuosiinsa -nähden, oli ollut jonkun aikaa käymäisillään kykenemättömäksi näihin -torimatkoihin; kumminkaan hän ei tahtonut millään ehdolla luovuttaa -niitä Claudinelle tai Gabriellelle, eipä edes molemmillekaan yhteisesti. - -"Neiti pyörtyisi, jos hän näkisi kanalta niskat väännettävän -nurin", hän sanoi. "Gabrielle taasen antaisi noille varastaville -'harmaajaloille' jokaisen siunatun demierin, mitä heidän päähänsä vain -pistäisi vaatia. Onpa siunaus, että isä Calvin on pannut kätensä väliin -eikä salli heidän myydä torilla vanhoja kasviksia tai pilaantuneita -hedelmiä, muutoin jokainen hölmö noutaisi kotiinsa sellaisia." - -Siten tuli hän kulkemaan torilla liian usein. Palatessaan tänään -raskas korinsa käsivarrellaan hän kompastui ja lankesi. Myyjättärien -oli nostettava hänet pystyyn, ja kun hän langetessaan oli taittanut -jalkansa, kannettiin hänet kotiin. Hän pyysi kantajiaan viemään hänet -oitis sairaalaan, mutta he eivät tahtoneet tehdä sitä ilman hänen -isäntänsä lupaa. Tämä hylkäsi ehdotuksen pahastuen ja pyysi kantajia -laskemaan vanhan palvelijan tämän omalle vuoteelle. Sitte lähetettiin -heti noutamaan ensimäistä haavalääkäriä. Gabriellen tuskallisesti -katsellessa tämä asetti vahingoittuneen jäsenen paikoilleen. Kumminkin -kului viikkoja, ennenkun hän jälleen olisi kykenevä laskemaan jalkansa -maahan. Ja hänen ikäänsä katsoen tuskin koskaan enää sitä voitiin -odottaa. - -Tämä oli nyt ikävä asianlaita. Berthelier oli kaikissa maallisissa -asioissa yksinkertainen kuten lapsi. Claudine oli luostarielämästään -alkaen aivan avuton ja sitäpaitsi perin kivulloinen. Gabriellen tarmo -oli menehtynyt hänen surujensa painosta. Naapurit, erittäinkin lähinnä -olevat Calvinit, olivat ystävällisiä ja avuliaita ja tilapäinen -palvelija saatiin heidän uskollisen Jeannettensa tyttärentyttärestä. -Mutta tämä oli Gabriellea nuorempi, kylläkin hyvin hyväntahtoinen vaan -heikko älyltään. Erittäinkin hän oli alati valmis unhottamaan asioita. -Ken vaan on ollut perheessä, jonka ainoa käytännössä toimiva jäsen on -temmattu pois, hän varmaan ymmärtää Berthelierien säälittävän tilan. -Heidän vaikeuksiaan vielä lisäsi se seikka, että Margareta, joka itse -ollen kykenemätön työhön, sen sijaan antoi työtä jokaiselle. Hän -tarvitsi huolellista hoitoa, ja iloista on mainita, että hän saikin -sitä. - -Hän ei ollut mikään kiltti potilas. Tuskiaan hän kärsi rohkeasti, -mutta avuttomuutensa häntä sapetti ja kiukutti. Hän ei ainoastaan -uskonut, etteivät muut kyenneet tekemään hänen toimiaan yhtä hyvin kuin -hänkin, joka kenties olikin totta, vaan hän ei myöskään voinut uskoa, -että he voivat tehdä sitä lainkaan, mikä taasen ei ollut totta. Hänen -kärsimättömyytensä ja katkerat sanansa, joilla hän usein puhutteli -Gabriellea ja vielä enemmän onnetonta pikku Bênoîtea, saivat Claudinen -sanomaan hänelle eräänä päivänä: - -"Jos minä olisin niin varma kuin te näytätte olevan, että hyvä Jumala -on valinnut minut ennen maailman perustamista ikuiseen kunniaan, en -pitäisi arvolleni sopivana tuolla tapaa kiukustua, joskin aamukeitos -sattuu olemaan hiukan palanutta." - -"Valittuko?" toisti Margareta. "Joka tapauksessa minä olin valittu -pitämään huolta, että herrani ruoka on soveliasta hänelle syötäväksi." - -Kentiesi hänen jumaluusoppinsa oli parempi kuin hän itsekään huomasi. -Valinta kunniaan tarkoittaa myös valintaa velvollisuuksiin nähden. -Muuten sillä ei ole mitään merkitystä. - -Huolimatta useista virheistä, joita Margareta huomasi ja moitti, -menetteli Gabrielle tässä tapauksessa oikein. Hän oppi kaksoiselämän -salaisuuden. Hän voi keittää Margaretan ohjeiden mukaan ja isänsä makua -myöten; hän voi pestä, laasta ja tomuuttaa tarpeeksi hyvin kätensä -ohjeen mukaan, mutta hänen sydämensä oli jossain muualla. Mutta kun -tällaisessa tapauksessa jonkun osan on aina heikonnuttava, lakkasi -sielun jännitys hänessä niin paljon, että hän jälleen kykeni elämään. -Työ ei ollut lääkettä hänen tuskilleen, mutta se oli lievikettä. Se ei -vähentänyt kovan iskun merkitystä, mutta se tylsytti hermot kärsimästä -siitä. - -Eräänä päivänä Claudine ja Gabrielle menivät yhdessä torille. Sillä, -kuten Margareta julmalla tyytyväisyydellä mietti itsekseen, nyt -tarvittiin kaksi henkilöä huonosti toimittamaan samaa, jota hyvästi -tekemään ennen oli tarvittu vaan yksi. Kotia palatessaan he kohtasivat -pienen joukon ratsumiehiä, jotka olivat juuri saapuneet kaupunkiin Pont -de l'ivren kautta. Niitä oli pari kolme sweitsiläistä, jotka käyttivät -todellisilta Bernin porvareilta; heidän keskessään oli muuan nuori -herrasmies puettuna Ranskan tavan mukaan, jonka suitsia piteli hänen -vierellään ratsastava palvelija, ja joukossa oli myöskin -- Norbert. -Hän kumarsi ääneti kahdelle ystävälleen näyttäen Claudinen mielestä -yhdellä haavaa miehekkäältä, vakavalta ja surulliselta. Gabrielle ei -jaksanut laisinkaan ajatella; sumu nousi hänen silmiensä eteen, ja -ilman Claudinea hän olisi kaatunut. - -Nopeasti ja ääneti he menivät kotiinsa. Kun he saapuivat lähemmä, -kuiskasi Claudine: - -"Menemmekö seuraavalle ovelle?" - -"Ei", vastasi Gabrielle, "hän kyllä saapuu luoksemme." - -Kun he tulivat sisään, rupesi Gabrielle oitis kuumeentapaisella innolla -valmistamaan kasviksia, joita he olivat tuoneet mukanaan ruuanlaittoa -varten. Mutta Claudine pian huomasi, ettei hän lainkaan voinut nähdä. -Hänen kätensä liikkuivat epävarmasti ilman silmien ohjausta. - -"Mene kamariisi, lapsi!" hän sanoi. "Minä kutsun sinut, kun hän tulee." - -Niinpä Gabrielle meni sisään ja polvistui vuoteensa viereen. Hän -ei rukoillut -- mitäpä tässä rukoili? -- vaan lähetti tuskansa -syvyydestä ihminen tiedottoman, kuvaamattoman huudon suurelle Isälle. -Hän ei tiennyt oliko minuutteja vai tunteja kulunut, ennenkun hän -kuuli Berthelierin äänen, tuon äänen, joka hänelle varmaan hellimmät -säveleensä säilytti, hiljaa kutsuvan: "Gabrielle!" - -He olivat kaikki kokoontuneet arkihuoneeseen. Berthelier istui -nojatuolissa, jonka hän nykyään harvoin jätti; de Caulaincourt -nojasi sen selkänojaan; Claudine istui hänen vieressään; Norbert -seisoi heidän edessään suorana ja kookkaana, ja kasvonsa Kuvastivat -jaloa, kunnioittavaa vakavuutta. Kun Gabrielle astui sisään, kääntyi -nuorukainen häneen päin ja katsoi häneen. Mutta he eivät vaihtaneet -tervehdyssanaa. - -"Hän on Jumalan luona", sanoi Norbert. - -Gabriellesta tuntui siltä, että hän olisi tiennyt sen jo vuosia sitten, --- koko elämänsä ajan. Vielä samana aamuna oli hän ajatellut Louista -yhä kärsivänä vankilassa. Jotakin oli hänen kasvoissaan, joka sai de -Caulaincourtin asettamaan hänelle tuolin, ja vetämään hänet hellästi -siihen. - -"On parasta että kerrot kaikki", hän sanoi pojalleen. - -"Niinkuin vain voin ja sen mukaan kuin itse olen kaikki nähnyt", sanoi -Norbert. "Minä näin marttyyrit, kun he kuulivat kuolemantuomionsa. -Veljemme, Denis Peloquin, ei ollut heidän mukanaan. Hänet oli viety -vankilasta ja hän sai todistaa Jumalan kunniasta jossain muualla. -Mutta jälellä oli vielä kolme: Etienne Gynet, Henri de Marsac -- ja -Louis. Siellä oli myöskin toisia tuomittuina vähempiin rangaistuksiin. -Tuomion luettua tuli pyöveli köysisilmukan kanssa, jonka hän pisti -tuomittujen kaulaan. Mutta kun hän tuli Louisin luo, joka oli serkkunsa -Henrin edellä viimeinen, hän pysähtyi, ja puhetta johtava tuomari -lausui, että tämä häväistys voitiin jättää pois, koska hänet huomattiin -jalosyntyiseksi. Siihen vastasi Louis hymyillen: 'Millä oikeudella te, -herra, kiellätte minulta marttyyriritarikunnan arvokkaimman kauluksen?' -Sitten hän riemuiten ja iloiten meni kuolemaan." Norbert keskeytti, -mutta viimein hän jatkoi nähtävällä ponnistuksella: "Jumala oli -hänen kanssaan loppuun asti. Mutta minä en voi puhua siitä -- vielä. -Kuitenkaan ei näkynyt pelon eikä tuskan merkkiä. Niin kauvan kuin hän -vielä voi puhua, rukoili hän. Ja tämän hän viskasi minulle tulesta." - -Se oli pieni norsunluinen taulu. Norbert antoi sen Gabriellen käteen ja -sanoi kumartuessaan hänen puoleensa: - -"Minulla on sanomakin tuotavana -- kerron sen toiste." - -"Ei", sanoi Gabrielle katsahtaen ylös, kyynelettömissä silmissään outo -valo, "ovathan kaikki täällä ystäviä." - -"Louis sanoi: 'Kerro hänelle että Herra, joka on lohduttanut minua, -on lohduttava myöskin häntä. Hänen pitää saada voimakkaampi lohdutus, -koska hän on suuremmassa tarpeessa'." - -Väristys kulki Gabriellen ruumiin läpi, kun hän kuuli sen, mutta muuten -hän ei liikahtanutkaan. Kumminkin oli hänen kasvoissaan jotakin, joka -sai de Caulaincourtin sanomaan: - -"Lähde kanssani, poikani; olet sanonut kyllin." - -Norbert tunsi jääkylmän käden kosketuksen ja kuuli äänen mikä näytti -tulevan etäisyyksien takaa: - -"Kiitän teitä!" Sitten hän seurasi isäänsä ulos. - -Myöskin Claudine lähti pois, lausuen: - -"Minun pitää kertoa tästä Margaretalle." Huoneessa oli syvä -äänettömyys. "Tule tänne, lapseni", sanoi viimein Berthelier. - -Gabrielle tuli ja polvistui hänen tuolinsa viereen. Ami asetti kätensä -hänen päänsä päälle ja sanoi lempeästi: - -"Jumala lohduttakoon sinua!" - -Sitten puhkesivat kyyneleet viimein "kesämyrskyn lailla" ja niihin -sekoittui pian myöskin vanhuksen hitaat, vastahakoiset vesikarpalot. - -Gabriellen kyyneleet toivat mukanaan parannuksen, tai paremmin sanoen -ne olivat itsessään merkkinä parannuksesta, joka oli tullut hänen -osakseen. Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän nousi ja seisoi jaloillaan. -Hänen kasvonsa olivat ihmeellisen kylmät. Hänen silmissään oli valo -- -valo, joka tulee auringon ja tähtien yläpuolelta. Hänen äänensä oli -selvä, eikä se vavissut eikä pettänyt, kun hän sanoi: - -"Kiitos olkoon Jumalalle, joka antaa meille voiton Jesuksen Kristuksen -meidän Herramme kautta. Sillä taistelu on ohi ja voitto on saavutettu." - -Siten Gabriellelta pimeys katosi ja valkeus jälleen paistoi. Ensin -vaihtui jokainen surullinen ajatus vallan itsestään kummasteluun ja -riemuun toisten ajatusten tähden. Louishan oli turvassa, oli vapaa, -hän oli Kristuksen kanssa ikuisesti. Eikö Gabriellen pitäisi olla -iloinen siitä -- hänen, joka niin rakasti Louista? Jos hän oli juonut -tuskan maljasta Louisin kanssa, eikö hän voisi juoda myöskin riemun -maljasta hänen kanssaan? Ajatuksissaan hän oli lähtenyt Louisin mukaan; -ajatuksissaan hän seisoi Louisin kanssa kristallimeren kaltaalla, missä -ei enää ole suruja, ei parkua eikä tuskaa, vaan soittajat helkyttelevät -kultaisia harppujaan Jumalan ja Karitsan ylistykseksi. - -Mutta tämä mielentila ei voinut kestää ikuisesti. Nämä taivaallisen -kunnian välkähdykset ovat luonnoltaan katoavaisia, ja niiden täytyy -poistua meiltä, muuten ne voisivat hävittää maallisen elämämme -tasaisesti jatkuvan kulun. Mutta ken kerran on tuntenut niitä, ken -on kerran, vaikkakin himmeästi ja etäältä nähnyt 'Edenin polkujen -kimaltelevan', hän ei koskaan kokonaan voi unhoittaa sitä. Hän ei -koskaan jälestäpäinkään voi olla entisensä kaltainen. Kenties ei -kellekään anneta koskaan sitä näköä -- tai paremmin sanoen hän ei -koskaan kykene ottamaan vastaan sitä -- jollei hän ensin ole vaipunut -alas tuskien suuriin syvyyksiin. - - - - -XXVIII LUKU. - -Vanhat asiat haihtuvat. - - - Mä sinut tunnen, mi kohtaloita, - Pimeyden halki viet voittohon. - Ja kesken surujen alholoita, - Sun suomastais ilo noussut on. - - R. Browning. - -"Isä", kysyi Gabrielle seuraavana päivänä, "tahtoisitko antaa -lapsellesi lahjan?" - -Mitä voisikaan hän nyt kieltää häneltä? Vastaus tuli nopeasti ilman -mitään viivytystä tai ehtoja -- - -"Sinä saat sen." - -"Ensi sunnuntaina on Herran ehtoollinen. Minä tahdon kiittää Jumalaa -Hänen marttyyrinsa takia, joka nyt syö ja juo Hänen valtakunnassaan. -Tulkaa kanssani, rakas isä." - -Vanhus notkisti päätään. "Lapsi, en ole sitä ansainnut", hän sanoi. - -"Hänen luonaan ei ole muulla arvoa kuin rakkaudella. Ja tehän -rakastatte." - -Berthelier mietti hetken, sitten hän sanoi: "Mutta se ei ole -mahdollista. Jos olisi kysymys ainoastaan Hänen tunnustamisestaan -maailman edessä, ja jokainen olisi vapaa tekemään sitä -- mutta on -vielä tyydytettävänä pastorit ja konsistoriumi. Minut suljettaisiin -pois kuten sukulaisenikin." - -"En ajattele niin, isä. He tuntevat nyt teidät. Pastori Poupin, joka -kunnioittaa teitä, tulee kyllä puhumaan puolestanne." - -Sisar Claudine oli saapuvilla ja lausui rohkeasti veljensä -kummastukseksi: - -"Jos minua suvaitaan, tahdon tehdä teille seuraa. Minä voin yhtä hyvin -olla todellisesti sitä, mitä olen näyttänyt olevani. Kahden portaan -välillä seisominen, jalka kummallakin, ei ole varmaa eikä hupaistakaan. -Jos minä voin pelastaa sieluni Genevessä -- ja minä kallistun aina -enemmän ajattelemaan että sen voin -- niin pitää sen tapahtua -Geneveläiseen tapaan. Elkäämme hukatko aikaa lähettämällä noutamaan -pastoria, jonka tiedämme luotettavaksi ja meille ystävälliseksi -mieheksi. Antakaamme hänen kirjoittaa nimemme kirjaansa -- vai miten te -kutsutte noita tarpeellisia valmistuksia." - -"Norbert meni juuri ovensa ohitse", sanoi Gabrielle, "arvattavasti -matkalla kouluun." - -Mutta Norbert ei mennytkään enää kauemmin kouluun. Lopun -kasvatuksestaan hänen piti saada toisella tavalla. Mutta hänellä oli -oma asiansa pastorille. Hän oli jo toisten ikäistensä tavalla ollut -valmistettavana ensimmäiselle ehtoolliselleen, mutta joulun ja jälleen -pääsiäisen aikaan, kun näitä suuria kristikunnan juhlia vietettiin -Genevessä Calvinin toimesta, hänet oli hyljätty kelvottomana. Mutta -mitä sitte seurasi, se oli tarpeeksi ainakin tyydyttämään pastori -Poupinia, joka ottikin Berthelierin pyynnöstä puolustaakseen tätä ja -hänen sisartaan. Pastori oli Berthelierin sairastuttua käynyt jonkun -kerran tämän luona, jonka jälkeen hän kertoi vaikutelmistaan isä -Calvinille seuraavilla sanoilla: - -"Minä luulen, että hän on osa todellisesta viinipuusta, vaikkakin -sattumalta muurin yli kulkeva osa." Syyskuun ensimäinen sunnuntai-aamu -valkeni kirkkaana ja viehättävänä Geneven tornien ja talojen yli. -Berthelier, Claudine ja Gabrielle lähtivät varhain seurakuntansa -kirkkoon St. Gervaisiin. Mutta ennenkun he olivat ehtineet montakaan -askelta, yhtyi heihin de Caulaincourt ja Norbert. - -"Calvinit menevät St. Peteriin, kuten on sopivaa ja oikein", sanoi de -Caulaincourt. "Mutta Norbert ja minä haluamme tulla teidän kanssanne." - -Huolimatta surusta, joka asui jokaisen sydämessä, hohti de -Caulaincourtin kasvoilla suloisen rauhallinen ja tyytyväinen ilme. -Ääni, jolla hän lausui "Norbert ja minä", teki hyvää kuulla. - -Pastori, joka sinä päivänä saarnasi St. Gervaisissa, ei ollut noita -suuria uskonsankareita, joiden ääni yhä kaikuu aikojen halki. Ei hän -pitänyt mitään sellaista mainiota historiallista puhetta, jonka kaiku -yhä elää seassamme. Hän oli vaan yksinkertainen, uskollinen kristitty -ja todellinen pastori, joka rakasti työtään, kansaansa ja ennen kaikkea -Herraansa. Kumminkin hänen yksinkertaisissa, tyynissä sanoissaan oli -jotakin, joka veti puoleensa kaikkien sydämet ja sai ne sykkimään -yhdessä hänen omansa kanssa. Hänen salainen voimansa ei ole vielä -hukkunut eikä tulekaan koskaan hukkumaan, ennenkun loppu tulee ja -viimeinen Jesuksen nimen rakastaja kootaan pois asumaan Hänen kanssaan -ikuisesti. Pastori Poupin puhui Hänestä. Hän sai jokaisen läsnäolevan -miehen ja naisen tuntemaan että hänellä Herrassa oli ikuisesti elävä, -aina rakastavainen ystävä, joka tuntee jokaisen ajatuksen, ottaa osaa -jokaiseen suruumme ja auttaa kaikissa vaaroissa. Tämä ystävä oli -kuollut jokaisen puolesta. Eikö kukin tahtonut olla halukas kuolemaan -ilolla hänen tähtensä, kuten eräät, heille kaikille hyvin tunnetut -henkilöt juuri äskettäin olivat vaaditut tekemään? Astukoot he siis -lähemmä ja syökööt Hänen leipäänsä, ja juokoot Hänen kaikkiaan, -toveruusmaljaa Hänen kanssaan Hänen kärsimyksissään ja kunniassaan, -joka malja samalla yhdisti heidät Hänessä kaikkiin niihin, jotka olivat -menneet pois ennen heitä. Varmaan voivat he uskoa, että nämä heidän -pöytäkumppaninsa nyt ottivat osaa pyhään ateriaan heidän kanssaan, -vaikkakin ne istuivat toisen pöydän ääressä ja ajallinen verho salasi -ne heidän näkyvistään. Ylhäällä ja kuitenkin läsnä sekä meidän että -heidänkin kanssaan oli juhlan isäntä. Ja nyt samoin kuin vanhaan aikaan -teki Hän itsensä tunnetuksi jokaiselle leivän murtamisessa. - -Vakavan jumalanpalveluksen loputtua hajaantui seurakunta, mennen -kukin rauhallisesti kotiinsa. Mutta Genevenkin ankarat tavat -suvaitsivat toisen saarnan jälkeen, joka oli kello kaksi, miellyttävän -iltapäiväkävelyn Crêtsissä tai Plain-palaisissa. Norbert ja hänen -isänsä nauttivat siitä suuresti ja puhelivat keskenään monista -asioista. Kotimatkallaan he kävivät katsomassa Norbertin sokeaa -ystävää, Ambrose de Marsacia, joka palvelijansa Grilletin kanssa asusti -erään kirjanpainajan luona. Herra de Maisonneuve oli kyllä tarjoutunut -ottamaan heidät vastaan, mutta kun Ambrose isänsä anteliaisuuden tähden -oli kykenevä maksamaan kaikki menonsa, päätettiin että varakkaat -Maisonneuvet saisivat säästää vieraanvaraisuutensa monia hyljätyltä -varten, jotka sitä tarvitsivat. Berthelierit menivät heti kotiinsa. -Claudine ja Gabrielle kertoivat Margaretalle kirkonkuulumiset ja -surkuttelivat hänen pakollista poissaoloaan. - -"Ainoa olette meistä, joka sitä todella tarvitsi", sanoi Claudine. - -"Ja", sanoi Margareta, "se on ainoa pyhä ehtoollinen, jonka olen -laiminlyönyt sittekun isä Calvin rupesi sitä jakamaan." - -"Mutta minä toivon, että olette meidän kanssamme ensi kerralla", lisäsi -Gabrielle ystävällisesti. - -Illallisen jälkeen autettiin Margareta vuoteeltaan ja Berthelier, -Claudine ja Gabrielle istuivat yhdessä. Berthelier oli ollut hyvin -äänetön kaiken päivää, mutta nyt hän näytti olevan halukas puhumaan. -"Claudine", hän sanoi, "muistatko vielä vanhoja päiviä, miten me -sunnuntaisin usein söimme illallista herra Lévrierin luona?" - -"Kylläpä niinkin, muistan hyvin. Muutamat ystävistäsi, Ami, olivat -siihen aikaan semmoisia, joita voitiin kutsua hurjapäiksi, tai -lievemmin sanoen ja käyttäen teidän omia sanojanne, keikareiksi. -Muistatko serkkusi Philibertin laulun, jota me kaikki usein lauloimme. -Totta tosiaan jokainen silloin lauloi sitä, jopa katupojatkin? - - "'Eläkööt Hugenotit hilpeät nuo, - Pojat reimat ne oli joka suhteen, - Vaikk' keikareit', tokkopa kenkään voi - Heille sentään paiskata nuhteen?' - -"Ah niin! -- nyt me laulamme virsiä ja hymnejä, jotka epäilemättä -ovat parempia, erittäinkin nuorelle väelle. Veli, tiedätkös, että -muutamia päiviä sitten tyhjentäessäni tuota vanhaa, maalattua kirstua -kamarissasi löysin kukonhöyhenesi huolellisesti oheen asetettuina ja -käärittyinä silkkipalaseen!" - -"Ah, se oli vapauden merkki! No niin, minä en koskaan häikäillyt -kantaa sitä, en tyranninkaan kasvojen edessä. Ei Philibertkään sitä -aristellut. Hän oli suuri mies -- tuo Philibert Berthelier -- jotenkin -samalla tapaa kansan yli kohoova kuin isä Calvinkin, vaikkakin toisissa -suhteissa jyrkästi tämän vastakohta. Molemmat olivat syntyneet -hallitsemaan. Pyydän sinua sisareni, suomaan anteeksi hupsuuteni ja -tuomaan tänne tuon vanhan hattukoristeeni." - -Claudine nouti sen hänelle. Vanhus otti sen, katsoi siihen hellästi ja -silitteli sitä hyväellen sormillaan. - -Hetken vaiti oltuaan hän puheli, mutta kuin itsekseen uneksien: "Se -kertoo minulle kadotetuista toiveista, kadotetuista unelmista ja -kadotetuista asioista. Mutta enimmän kaikista se muistuttaa minua -siitä, jonka sormet sitä koskettelivat, jonka käsi sen pani minun -hattuuni. Se oli rakkaampi käsi kuin sinun, Claudine ja" -- hän lisäsi -luoden ystävällisen silmäyksen Claudineen -- "se on paljon sanottu." - -Claudine palkitsi katseen. "Minä tiedän", hän sanoi lempeästi, "sehän -oli Yolande. Mutta, rakas Ami, en koskaan kuullut miten hänen kävi." - -"Kun jalon Lévrierin häpeällisesti murhasi julma tyranni, kadotti -Yolande rakkaan kasvatusisänsä ja kotinsa. Kaksi vuotta myöhemmin -Herramme otti hänet luokseen maailmasta, jota hän ei rakastanut. Se -on kaikki mitä minä tiedän tai koskaan olen tiennyt. Mutta viime -aikoina olen joskus ajatellut, että me vielä voimme toisemme kohdata. -Iankaikkisuus on suuri sana. Se ei ole aikaa eikä varmaankaan -avaruutta; mutta kumminkin olen aina ajatellut sitä avarana -pylvässalina, jonka toiseen ääreen kukaan ihminen ei voi tulla eikä -edes nähdä sitä, vaikkakin hän kulkisi kulkemistaan tuhansia vuosia. -Mutta kun hän kulkee, voivat vanhat tutut kasvot -- kasvot, joita hän -rakastaa -- sattumalta katsahtaa häneen pylvästen välistä." - -"Mutta minä", sanoi Gabrielle lempeästi, "minä ajattelen -iankaikkisuutta kodiksi." - -Nyt saapui Norbert kysymään herra Berthelieriä ja toivottamaan, ettei -pitkän jumalanpalveluksen aiheuttama väsymys olisi vahingoittanut häntä. - -Berthelier vastasi, ettei hän sairastumisestaan saakka ollut koskaan -tuntenut itseään niin hyvinvoivaksi kuin nyt, ja katsoen kookkaaseen -komeaan nuorukaiseen, joka seisoi ovella, lisäsi hän: - -"Mutta olettepa te kasvanut, Norbert! Nythän olette täysi mies. -Tulkaahan toki sisään ja istukaa joukkoomme." - -Norbert ei ollut lainkaan vastahakoinen ja Berthelier jatkoi: -"Muistaakseni oli aika, jolloin et kunniallisena kutsumuksenasi, -ainakaan mieleisenäsi, pitänyt koulunkäyntiä." - -"Minä olen valinnut", sanoi Norbert matalalla äänellä, "tai paremmin -sanoen kutsumukseni on valinnut minut." - -Gabrielle nyt ensin puhkesi puheeseen, kalpeilla poskillaan hehku ja -äänessä innostus, joka hämmästytti jokaista: - -"Lähdettekö saarnaamaan evankeliumia? Oi Norbert --" - -"En, minä en voisi saarnata. Minulla ei ole sanoja, ei taitoa eikä -oppia. Mutta minä voin palvella niitä, jotka saarnaavat." Hetken -äänettömyyden jälkeen hän lisäsi: "Minä olen kunnianhimoinen, en -kumminkaan siihen määrään kuin tarvitaan Jumalan asian ajamiseksi. Se -kuuluu 'marttyyrien jalolle armeijalle'. Minä olen tyytyväinen lähinnä -ylevimpään toimeen -- uhraamaan elämäni marttyyrien palvelijana ja -ystävänä." - -"Se on suuri kutsumus", sanoi Berthelier. - -"Minä olen lupautunut", jatkoi Norbert, jonka nyt kokonaan valtasi -äskeisen jumalanpalveluksen hänessä synnyttämä tunne: "Lyonin -tuomiokirkossa -- sen jälkeen kuin olin ollut vankilassa -- vannoin -valan Jumalan kasvojen edessä. Ja te tiedätte hyvin, että on työtä -joka kaipaa tekijöitä. Aina on _meistä_ joku vaarassa tai vankilassa. -Isä Calvin pitää huolta heistä -- ah, _hän huolehtii_ -- mutta aina -on tarpeen joku -- joku side hänen ja heidän välillä kuljettamassa -kirjeitä ja toimittamassa asioita. Se side, tarkoittaa minua." - -"Entä isänne? Oletteko kertonut tästä hänelle?" Kysyjä oli Berthelier. - -"Olen. Hän on sanomattoman iloinen." Sitten hän kääntyi Gabriellen -puoleen ja virkkoi äkkiä epäröiden ja pelokkaasti: "Neitini, -hyväksyttekö te aikeeni?" - -"Kaikesta sydämestäni. Viekää te lohdutusta monille muille sitä -tarvitseville Jumalan palvelijoille." Sitten hän lisäsi lempeästi: -"Jumala siunatkoon teitä!" - -"Ottakaa minunkin siunaukseni", sanoi Berthelier. - -Kun Norbert oli mennyt, istui Berthelier yhä miettien, höyhen kädessä. - -"Niin", sanoi hän katsoen siihen, "se on tuonut takaisin vanhan elämän. -Tuossa vanhassa elämässä oli hyvääkin, sillä kukaties uusi Geneve ei -olisi mahdollinen ilman sitä. Ja kumminkaan en sano, että 'vanha on -parempi'. En! Sillä minä, juuri minä, olen saanut vihdoin juoda uutta -viiniä, ja minä todistan sen olevan hyvää. Isä Calvinin Geneve ei ole -Hugenottien, Philibert Berthelierin, Ami Lévrierin tai iloisen priori -Bonivardin Geneve. Se ei ole se Geneve, josta me uneksuimme kuumassa, -intohimoisessa nuoruudessamme. Mutta se on jotakin enemmän. Se on -uuden uskonnon, uuden maailman ja uuden elämän Geneve. Se on totuuden, -vakavuuden, voimakkaiden, korkeiden aatteiden ja oikeiden tekojen koti. -Se on onnettoman suoja, turvapaikka kaikille sorretuille kaikista maan -ääristä taivaan alla. Jumala on sanonut: 'Salli minun turvattomieni -asua luonasi, Geneve'. Geneve on vastannut: 'Kyllä'. Sentähden on Herra -siunannut sitä. Ja minä -- myöskin minä -- siunaan sitä; niin, ja se on -oleva siunattu!" - -"Siunatkoon Jumala meidän kaikkien puolestamme, veljeni!" sanoi -Claudine. "Se se kumminkin on aina paras asia." - -Psalmin sanat, joita oli luettu päivän jumalanpalveluksen aikana, -tulivat Berthelierin huulille. Hän nousi hitaasti, sauvaansa nojaten, -ja puhui ylöskäännetyin säihkyvin silmin: - -"Siunattu olkoon Hänen pyhä nimensä iankaikkisesta iankaikkiseen! -Täyttyköön koko maa Hänen kunniastaan! Amen, ja se tapahtukoon!" - -Sitten hän kävi nukkumaan. Sinä yönä hän lepäsi hyvin. Hän lepäsi niin -hyvin, että kun Gabrielle aamulla tuli hänen luokseen, huomasivat hänen -nuoret silmänsä jonkun toisen -- kuninkaan, vaan ei kauhujen kuninkaan --- olleen siellä ennen häntä ja laskeneen hänen tyynille kasvoilleen -kuninkaallisen sinettinsä, jossa on kirjoituksena: "Rauha". - - - - -XXIX LUKU. - -Kantaen vuosien taakkaa. - - - "Hän tekee omaa työtänsä, minä omaani." - - Tennyson. - -Ei kukaan olisi tahtonut kutsua Ami Berthelieriä miksikään erittäin -onnelliseksi mieheksi. Kumminkin oli hän kuolemassaan onnellisempi -kuin moni suurista ja kuuluisista henkilöistä maan päällä. Semmoiset -eivät aina jätä jälkeensä surevia, joista maailma ei koskaan enää -tunnu samanlaiselta kuin ennen. Claudinelle ja Margaretalle oli vanha -hugenotti kaikessa ollut todellinen keskus; ja vaikkakaan hän ei -Gabriellelle juuri voinut olla samaa, ei hän kumminkaan tälle ollut -siltä vähemmän, vaan enemmänkin, vielä kiihkeämmästi rakastettu. Heille -oli jonkinlaisena kehoituksena, että koko Geneve otti osaa heidän -suruunsa ja osotti kaikkea kunnioitusta ja mieltymystään kansalaiselle, -jota se niin myöhään oli oppinut kunnioittamaan ja rakastamaan. -Niin suuri oli joukko, joka seurasi häntä viimeiseen lepopaikkaansa -Plain-palaisissa, että Margareta vakuutti jotta itse isä Calvinkaan -tuskin olisi voinut saada hienompaa hautausta. - -"Jospa ne olisivat olleet _hänen_ hautajaisensa", nyyhki Claudine -raukka, "kuinka paljo parempi se olisi ollut _meille_!" - -"Ai, neitini, muttei suinkaan Genevelle, ei kirkolle eikä maailmalle, -kuten rakas herramme itse olisi ollut ensimäinen sanomaan." - -Useiden lohdutusvierailuiden joukossa, joita he saivat vastaanottaa, -kunnioitti heitä myöskin itse Geneven kruunaamaton kuningaskin -käynnillään. Hän toi Gabriellelle oikein oleellisen lohdutuksen Louis -de Marsacin vankilassa kirjoittaman lyhyen kirjeen muodossa, jonka hän -pisti Gabriellen käteen sanoen: "Luulen, että teillä on oikeus lukea -se." - -Ensi sanat luettuaan kävi väristys Gabriellen ruumiin läpi. "En voisi -kertoa teille, herra ja veli --" luki Gabrielle ja katsahti ylös -noihin voimakkaisiin, syväuurteisiin kasvoihin, jotka myötätuntoisina -kumartuivat hänen ylitsensä. Louis kutsui siis _häntä_ "veljeksi!" -Ei ollut enää leveää virtaa heidän välillään, ei ollut enää poikaa -ja isää, ei enää nuorta, tuntematonta oppilasta ja suurta kuuluisaa -mestaria! Niin -- juuri nyt -- Gabriellen lukiessa, oli nuori -päässyt vanhan edelle ja oli vanhempi kuin hän iankaikkisuudessa. -Hetken jälkeen hän jatkoi lukemistaan. Sanat olivat seuraavat: "En -voi kertoa teille, herra ja veli, sitä suurta lohdutusta, jota olen -saanut kirjeistänne veljelleni Denis Peloquinille, joka keksi keinon -toimittaakseen ne eräälle veljistämme, joka oli maanalaisessa kopissa -minun yläpuolellani ja luki niitä minulle, koska en voinut nähdä mitään -vankilassani. Minä rukoilen siis teitä alinomaan jatkamaan avustustanne -samanlaisella lohdutuksella, joka liikuttaa meidät itkemään ja -rukoilemaan." - -"He eivät itke nyt enää", sanoi Calvin, "ja jos he yhä rukoilevat, -ovat he kuin ne alttarin alla olevat sielut, joista luemme -Ilmestyskirjassa." Hän lausui vielä paljo muuta, mikä kuten useat -toisetkin asiat noina päivinä sivuuttivat jälkeä jättämättä Gabriellen -huomion. Mutta hänen ajatuksensa palasivat, kun Calvin mainitsi Lyonin -tapahtumaa hänelle itselleenkin 'kaikkien musertavimmaksi suruksi'. -Kumminkin hän lisäsi: "En nyt tahtoisi olla vapaa tästä kaikesta -surusta sillä hinnalla, etten koskaan olisi tullut tuntemaan Louis -de Marsacia. Päivieni loppuun saakka on hänen muistonsa oleva aina -pyhitettynä mielessäni ja olen vakuutettu, että se on myöskin suloinen -ja lohdullinen muisto." Sitten hän puhui vereksemmästä surusta kiittäen -Jumalaa siitä, että Gabriellen kasvatusisä oli saanut olla heidän -luonaan siksi, kunnes oli voinut julistaa itsensä kaikkien kuullen -jäseneksi Kristuksen ruumiissa. "Ei voi olla epäilystäkään" hän -sanoi, "että Kristus kerran yhdistää sekä heidät että meidät samaksi -erottamattomaksi seuraksi, verrattomassa osallisuudessa Hänen omasta -kunniastaan." - -Sitten lisäten ystävällisellä, milteipä hellällä ilmeellä: "Jumala -siunatkoon sinua, lapseni!" tuo suuri mies lähti pois, jättäen -Gabriellen mieleen iloisen kummastelun, että Calvin ja Louis nyt olivat -"veljiä", että Lousin kohtalo oli Calvinillekin musertava suru, ja että -vielä tämä suru oli semmoinen asia, ettei Calvin sitä mistään hinnasta -tahtonut unhottaa. Nähtävästi Calvinkin ymmärsi "julkisen salaisuuden", -tuon niin kummallisen, mutta rakastaville ja sureville kumminkin niin -kalliin salaisuuden, että nimittäin syvimmät surumme ovat samalla -kertaa meidän kalleimmat aarteemme. [Tämä ajatus tulee voimakkaasti -esiin eräissä Calvinin kirjeissä, joista ylhäällä mainitut sanat ovat -poimitut.] - -Oli hyvä, että Gabrielle sai niin voimallista lohdutusta, sillä ajan -vieriessä hän sellaista tarvitsi. "Enkelit", jotka ensin olivat -tuoneet hänelle lohduttavia tietoja, "palasivat hänen luotaan takaisin -taivaaseen". Tai tosiasiallisemmin sanoaksemme, ensimältä hän seurasi -rakastettujaan itsekin taivaaseen ja ovi, jonka kautta he olivat -käyneet sisään, näytti yhä vieläkin olevan raollaan. Mutta jälestäpäin -"ovi suljettiin" ja hänet jätettiin toiselle puolen -- yksinään. - -Kumminkaan ei aivan yksinään. Rakastavien sydämien harvoin tarvitsee -olla yksinään maailmassa, jossa niin paljo rakkautta tarvitaan. Hänelle -tapahtui kuten monille muille naisille. Hän näki "rakkaimpansa lähtevän -pois ilman häntä", mutta samalla nämä jättivät jälkeensä toisia -hyvinkin kalliita ja uskollisella, kotoisella rakkaudella lemmittyjä, -mutta vähemmän -- paljoakin vähemmän -- lemmittyjä kuin poismenneet. -Kaikki me tiedämme milloin aurinko on laskeutunut, vaikka kuu voi olla -täysimmällään ja monet tähdet tuikkivat. - -Tästä lähin Gabrielle Berthelier oli kahden hennon ja riutuvan -elämän uskollinen, hellä hoitaja. Claudine oli aivan maahan murtunut -kadotettuaan veljensä, ja Margaretan voimakkaampi sielu kärsi vieläkin -syvemmästi. Uusi hirveä lisäkoettelemus hänen luonteiselleen ihmiselle -jätti jälkeensä heikkoutta ja avuttomuutta. Katkennut jäsen parantui -jälleen, mutta hän ei koskaan enää kyennyt liikkumaan muuten kuin -hitaasti ja varovasti huoneessa. Muutamien yritysten jälkeen, jotka -loppuivat kurjasti hänelle itselleen ja vastukseksi kaikille muille, -hän tuli viimein vakuutetuksi, ettei hänelle enää sopinut vakinainen -työ, että hänen tästä lähtien täytyi istua lieden ääressä ja kehrätä. -Totta kyllä hän kuontaloaan käännellessään autti Gabriellea monilla -hyvillä neuvoilla, joita vailla nuori tyttö useinkin mielellään olisi -tahtonut olla. - -Noina synkkinä päivinä de Caulaincourtien ystävyys oli suuri lohdutus -Gabriellelle. Mutta aikaa myöten vanhempi näistä uudelleen lähti -noille evankelistamatkoilleen Savoijaan, jotka hänelle olivat niin -vähällä olleet maksaa hänen henkensä. Poika taasen ryhtyi toimeensa, -johon hän oli lupautunut, tullen Calvinin lähettilääksi vainottuihin -protestanttisiin kirkkoihin Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa. - -Gabriellella oli toinenkin ystävä, joka kerran Geneveen kotiutuneena ei -enää koskaan jättänyt sitä. Oli luonnollista, että Louis de Marsacin -serkku tulisi hänen osanottonsa esineeksi, jollei muun niin senkin -vuoksi, että tällä oli niin paljo kerrottavaa noista viime päivistä -Lyonissa. Ja kun tähän osanottoon yhtyi sääli sokeata nuorukaisparkaa -kohtaan, ei ollut ihmeteltävää, että heidän välillään syntyi voimakas -side. - -On totta, että Gabriellella oli vaan vähä aikaa ystävyydestä -nauttimiseen. Mutta hän ei olisi ollut Geneven lapsi -- joka hän oli --- jollei hän olisi hankkinut aikaa, vaikkakin nousemalla varhain -ja menemällä myöhään levolle, ottaakseen osaa niihin monilukuisiin -uskonnollisiin hartausmenoihin, jotka olivat uuden Geneven elämän -todellinen ydin. Oli samalla kertaa huvi ja laupeudentyö saattaa herra -Ambrosea niihin, vieläkin enemmän koska muuten välttämätön Grillet -ei koskaan saanut saarnoja makunsa mukaisiksi. Kuten hän sanoi, ei -hän ollut turhantarkka vanhan uskonnon noudattamisessa. Mikä oli -kyllin hyvää herra Ambroselle, se oli kyllin hyvää hänellekin. Eikä -hän epäillytkään, etteikö hän voisi saavuttaa pelastustaan erittäin -hyvin isä Calvininkin opetuksen mukaan. Hän ei kumminkaan nähnyt syytä -semmoiseen hälinään ja ahkerampaan osanottoon rukouksiin ja saarnoihin, -kuin mitä tapana pidettiin entisissä messuissa ja synnintunnustuksissa. -Mutta toiselta puolen oli hän hyvinkin halukas maksamaan takaisin -neidin ystävyyden hänen herraansa kohtaan tekemällä vähän palveluksia -hänelle, erittäinkin kantamalla hänen tavaroitaan torilta. Tämän -Gabrielle kumminkin pian kielsi, koska hän alkoi löytää koristaan -näissä tilaisuuksissa harvinaisia kukkia ja kalliita hedelmiä, joita -hän itse ei ollut ostanut. Mutta Grilletin palvelusten kieltäminen ei -pysäyttänyt näiden lahjain tuloa. Hän toi ne vaan sitä julkisemmasti -kotiin Rue Cornavinille herra Ambrose de Marsacin kunnioittavimpien -tervehdysten kera. Nämä ylellisyydet Gabrielle jakoi köyhien ja -sairasten kesken, joiden luo hän oli tervetullut vieras, milloin hän -vaan voi säästää ahdistavilta kotitoimilta jonkun tunnin. - -Hänen osanottonsa kaupungin elämään oli niin vähäinen, että hän tuskin -huomasi sitä tosiasiaa, että Geneve tällä välin oli saavuttanut -kunniansa todellisen ilmakehän. Libertinien lopullisen kukistamisen -jälkeen oli rauha palannut. Teokratia, jolla oli Calvin ensimäisenä -ministerinään ja näkymättömän Itsevaltiaan tahdon välittäjänä, oli -saanut lopullisen voittonsa. Tuskin oli kuultu yhdenkään kielen -nousevan sitä vastaan. Täst'edes oli jokainen kansalainen velvoitettu -elämään kuin Jumalan omien kasvojen edessä. Siveellisen suoruuden ja -historiassa miltei ainokaisen hurskauden seurassa tuli hämmästyttävä -kehitys henkiseen toimeliaisuuteen. Kaksikymmentä neljä paininkonetta -lähetti Calvinin ja muiden uskonpuhdistajaan teoksia yhtämittaisena -virtana kaikkiin Europan maihin. Vastalahjaksi jokainen katoolinen -maa lähetti Geneveen uskonsa takia maanpakoon lähteneet karkulaiset. -Protestanttiset seurakunnat taasen, jotka sitä eivät tarvinneet -pakopaikkanaan, ylistivät sitä etevänä uskollisena kouluna. Sinne -ne lähettivät poikansa saamaan erinomaista maallikkokasvatusta ja -etevätä jumaluusopillista opetusta, joka, vaikka olikin ankaraa ja -ahdasmielistä, kumminkin oli niin syvällistä ja ylevää kuin aikakauden -ajatustavan mukaan vaan voi saavuttaa. - -Kun Norbert de Caulaincourt sattui olemaan Genevessä, mikä ei -tapahtunut usein eikä ollut pitkäaikaista, oli hän vanhempana -hyvinkin iloinen saadessaan käydä koulussa, jota hän oli halveksinut -poikavuosinaan. Mutta onhan olemassa suuri ero sen välillä, mitä meidän -on pakko tehdä, ja sen mitä haluamme tehdä. Ennen kaikkea vaikutti -häneen se seikka, että nerokas ja valistunut tohtori Theodor Beza nyt -oli akatemian rehtorina, ja hänen luennoissaan oli paljon semmoista, -mikä kokosi hänen ympärilleen kyvykästä ja opinhaluista nuorisoa. - -Norbert varttui aivan äkkiä pojasta mieheksi. Seitsemänteentoista -ikävuoteen saakka oli hänen ruumiillinenkin kehityksensä ollut hidasta. -Hänen poikamainen rajuutensa ja pelottomuutensa taasen olivat hänen -isälleen huolena ja hänen pastoreilleen ja opettajilleen kiusana. Mutta -muutamien lyhyiden kuukausien lukuisat tapaukset -- siitä varhaisesta -kevätpäivästä alkaen, jolloin hän oli kuullut isänsä vangitsemisesta, -siihen elokuun aamuun saakka, jolloin hän seisoi Lyonin torilla ja näki -Louis de Marsacin kuolevan -- kehittivät hänet äkkiä miehuuteen. Pojan -levottomuus oli vaihtunut miehen yritteliäisyyteen, pojan hillitön -seikkailuhimo miehen päättäväksi uskallukseksi. Henki ja ruumis pitivät -toisiaan tasapainossa. Ennenkun hänen ympäristönsä tiesikään tai hän -itsekään huomasi muutosta, oli hänestä tullut varteva nuorukainen, -ensimmäinen orastava parta ylähuulellaan, joka kuljetti kirkkokuntain -kesken isä Calvinin lähetyksiä. Mutta oli muuan asia, jonka suhteen hän -ei ollenkaan muuttunut pojasta mieskuntoiseksi vartuttuaan. - -Kotona s.o. Genevessä ollessaan hän enimmäkseen sangen vähän näki -Gabriellea. Joskus hän aivan vältteli tätä, koska ei tuntenut itseänsä -kylliksi lujaksi katsoakseen Gabriellea kasvoihin ja koskettaakseen -hänen kättään, samalla tuntien kaiken aikaa, että neito yhä kuului -hänen kuolleelle ystävälleen. Norbert sanoi itselleen joskus, että hän -kernaasti näki asioiden pysyvän sillä kannalla, mutta se ei pitkälle -auttanut häntä. Yhä uudelleen häntä vavahutti toivottoman ikävöimisen -ja kiduttavan odotuksen tuska. - -"En suinkaan tahtoisi tehdä vääryyttä Louisille hänen taivaassaan", -hän sanoi, "yhtä vähän kuin sitä olisin tahtonut tehdä hänelle maan -päällä. Mutta kumminkin minun on parempi pysyä poissa siksi, kunnes -voin ajatella ja toimia viisaan miehen tavoin eikä kuin hullu." - -Aikaa myöten hän kumminkin kiitollisuuden ja ystävyyden siteiden -pakoittamana mursi päätöksensä. Vielä kerran oli kevät Genevessä, -viides tuosta hyvin muistettavasta vanhemman de Caulaincourtin -vankeuskesästä. Norbert oli juuri palannut vuoristojen yli hyvin -vaaralliselta matkalta Italiasta. Hän ilmoittautui kotia saapuneeksi -Calvinille. Sitten käytyään tervehtimässä Antoine Calvinia ja -huomattuaan isänsä olevan poissa hän meni katsomaan sisar Claudinea ja -Gabrielle Berthelieriä. - -Ensimäinen seikka, minkä hän kuuli astuessaan sisään, oli luutun -ääni. Sisar Claudine istui heidän tavallisessa arkihuoneessaan -neuloen uutterasti koruompelustaan, Margareta kehräsi ja Gabrielle -teki mekkoa köyhälle lapselle. Sillä aikaa Ambrose de Marsac esitti -suloista soittoaan uudella täyteläisäänisemmällä ja miellyttävämmällä -soittimellaan, jonka tähden oli hyljännyt mandolininsa. - -Norbert tervehti heitä kaikkia. Hän sai vastaanottaa samanlaisen, -vieläpä lämpöisemmänkin tervehdyksen. Joku selittämätön seikka, -kenties Ambrosen läsnäolo, oli antanut hänelle jonkunlaisen kylmyyden. -He puhuivat ensin hänen lähetysmatkastaan Italiaan ja evankeliumin -levenemisestä siellä. Mutta kulutettuaan jonkun aikaa tällä tavalla -Norbert kokosi rohkeutensa kysyäkseen Gabriellelta, tahtoiko tämä -lähteä ulos ihailemaan ilmaa tänä kauniina iltana. Norbertilla olisi -ollut jotakin sanottavaa hänelle. - -Gabrielle myöntyi vallan mielellään. Olihan Norbert kirkon -ansiokas lähettiläs. Mitä hänellä oli sanomista, koski epäilemättä -niitä piirejä, tai jonkun sen tunnustajan kohtaloa. Itsekkäillä -harrastuksilla ei voinut olla osaa tässä. Toden teossa ei ollutkaan. - -"Minne tahtoisitte mieluummin mennä?" kysyi Norbert, kun he astuivat -ulos. - -Gabrielle vastasi oitis: "Uudelle kollegiolle. Olen kuullut, että se on -miltei valmistunut jo ja tahtoisin nähdä sen." - -"Niin minäkin." - -Kun he kulkivat tuttuja katuja Rue Verdainelle päin, aloitti hän: -"Gabrielle, minä olen umpisokkelossa, josta ei kukaan muu kuin te voi -auttaa minua. Tahtoisitteko tehdä sen?" - -Suurimmalla yksinkertaisuudella ja aivan huomaamattaan, mikä teki -hänen vastineensa jyrkäksi vastakohdaksi Norbertin mielialalle, sanoi -Gabrielle: - -"Rakas Norbert, minä teen mitä vaan voin puolestanne, kuten minun -tuleekin." - -"Muistatte kai, miten jalomielisesti nuori Lormayeurin kreivi menetteli -minun suhteeni, kun olin hänen vallassaan, enkä nähnyt muuta kuin -kuoleman silmäini edessä?" - -"Niin, ja vaaraan antautuminen oli minun takiani. Norbert -- minähän -olisin kiittämätön, jos sen unhottaisin." - -"Ei, Gabrielle, teidän pitäisi unhoittaa kaikki, paitsi ei nuorta -kreiviä ja hänen lempeyttään. Nyt hän on todellakin Lormayeurin kreivi, -sillä hänen isänsä kuoli vuosi sitten. Mutta hän on yhä ruhtinaansa -asioissa, joka on lähettänyt hänet jollekin asialle Turiniin. Siellä -minä hämmästyksekseni satuin tapaamaan hänet. Hän tunsi minut. Jokaisen -toisen suhteen olisin tuntenut itseni levottomaksi, mutta hänestä -tiesin hyvin, että voin häneen luottaa enkä tarvitseisi peljätä -petosta. Me puhelimme pitkään keskenämme. Hän uskoi minulle suuren -huolensa, jossa hän oli rakastettunsa tähden. Hän aikoi kihlautua niin -pian kuin ruhtinas sallisi hänen mennä kotiin ja hoitaa omia asioitaan. -Neito oleskeli enimmäkseen erään vanhan sukulaisen, herra de Maynen -luona levottomalla alueella, joka kuului Mont Blanc-vuoristoon. Mutta -vanhuksen kuoltua hän ei voinut sinne jäädä, vaan hänen oli pakko ottaa -turvansa toisen sukulaisen herra Claude de Senanclairin luona." - -"Herra de Senanclair! Mutta hänhän asuu lähellä meitä ja on sitäpaitsi -harras protestantti, ollen isä Calvinin hyvä ystävä." - -"Niin on laita. Siitäpä syystä haluankin teidän apuanne. Hänen mukanaan -tuli vanha, neitoon kiintynyt kamaripalvelija, teidän Margaretanne -kaltainen. Mutta tämä joko matkan vaivojen heikontamana tai jostakin -muusta syystä tuli sairaaksi heti heidän perille tultuaan. Hän on -äskettäin kuollut. Nyt tämä nuori nainen on yksinään vieraiden ihmisten -joukossa. Hän on kirjoittanut kreiville hyvin surullisen kirjeen, -ilmoittaen että hän on kuihtuva ja kuoleva pois ja muita samanlaisia -surullisia asioita, joita oletan naisten sanovan kun he ovat -murheissaan." - -"Mutta herra de Senanclair on hyvä mies. Varmaan hän on oleva -ystävällinen neidille." - -"Niin ystävällinen kuin hän vaan ymmärtää, ollessaan vaan mies", -sanoi Norbert hienosti hymyillen. "Mutta neiti tarvitsee naista, ei -palvelusnaista, joita siellä on kyllin, vaan jotakuta joka ymmärtää, -tuntee nuoren naisen sydämen ja voi puhella hänen kanssaan ja lohduttaa -häntä." - -"Norbert, mitä oikeastaan haluatte minun tekemään?" - -"Minä tahdon teitä lähtemään hänen luokseen, puhumaan hänen sydämelleen -ja olemaan hänelle aivan sisarena." - -Gabriellen huulilla oli sana: "Luulenpa teidän pyytävän sangen paljon"; -mutta hän lausui vaan: "Ja miksi pitäisi minun tehdä tämä työ, Norbert?" - -Norbert epäili. Häntä ei miellyttänyt sanoa: "Koska minä olen hänelle, -joka rakastaa tuota neitiä, kiitollisuudenvelassa hengestäni." Se olisi -voinut näyttää vaatimukselta hänen itsensä vuoksi. Viimein hän sanoi: -"Sen vuoksi että kreivi Viktor menetteli niin hyvin meitä kohtaan." - -"Mutta olisiko herra de Senanclair halukas vastaanottamaan minut -taloonsa?" - -"Erittäin mielellään. Minä kävin siellä eilen, ennen kaupunkiin -tuloani. Minä näin hänet ja myöskin neidin. Todella hän on -hämmennyksissä vieraansa tähden, eikä tiedä miten asia olisi -järjestettävä neidin mukavuudeksi, huomattuaan ettei hänen taloudessaan -ole naista. Hän pyysi minun ilmoittamaan kaupungissa, että ken -herrasnainen tahansa olisi hyvin tervetullut Senanclairiin." - -Gabrielle ajatteli ripeästi. Hän olisi iloinen, hyvin iloinen -voidessaan tehdä tämän Norbertin puolesta. Hänen sydämensä syvyydessä -eli tunne -- tosin yhä vielä tiedottomana -- ettei hän ollut -osottautunut kylliksi kiitolliseksi kaikesta mitä tämä oli tehnyt hänen -puolestaan. Vielä enemmän olisi Gabrielle Norbertin ollessa poissa -Genevestä aivan varmaan lyönyt laimin hänet. - -"Jos se miellyttäisi teitä, Norbert", hän sanoi. - -"Se miellyttää minua hyvinkin paljo", vastasi nuorukainen -avomielisesti. "Kumminkaan ette saa tehdä sitä, jos se tuottaa teille -häiriötä. Kukaties, vaikkette tosiaankaan voisi jättääkään tätiänne ja -Margaretaa." - -"Se asia voidaan kyllä järjestää. Benoîte on jo hyvin hyödyllinen nyt. -Minulla on sitäpaitsi eräs ystävä, joka voi tulla avuksi vähäksi aikaa. -Sitäpaitsi asuvathan Calvinit aivan naapureina. He halusta tekevät -kaikki mitä voivat." - -"Ambrose de Marsac myöskin näyttää olevan hyvin huomaavainen", sanoi -Norbert, äänessään hieno, tuskin tuntuva tyytymättömyyden väre. Hän -olisi tullut lohdutetuksi, jos olisi tällä lauseellaan arvannut -antavansa Gabriellelle pätevän syyn lyhyen ajan poissaoloon kaupungista. - -"Nyt kun te olette tulleet kotiin, Norbert", neito vastasi kiireisesti, -"voisitte kenties löytää hänelle jotakin tointa, jossa hän huolimatta -sokeudestaan voisi palvella Jumalaa ja ihmisiä. Tätä nykyä ei hänellä -ole mitään muuta tekemistä kuin käydä saarnoja kuulemassa tai -tapaamassa ystäviään ja soittaa luuttuaan, joka voi olla joskus, kun -sattuu olemaan kiire -- -- Mutta ennen kaikkea on tämä surullista -elämää. Me, joilla on näkemisen lahja, emme saa olla vastahakoisia -helliessämme ja hoivatessamme häntä." - -"Se on totta", ajatteli Norbert, "mutta hän näyttää tarvitsevan aika -paljo lohdutusta, eritoten Gabriellelta." Sitten hän sanoi ääneensä: -"Siis, Gabrielle, minä voin toivoa, että menette Senanclairiin? -Kaikesta sydämestäni kiitän teitä. Minä olin pakoitettu palvelemaan -kreivi Viktoria kaikin tavoin, miten vaan voin. Nyt hän saa tietää, -etten ole kiittämätöin. Mutta johan me olemme koulun luona. Ah, sehän -on aivan valmis! Jaloa työtä! Jumala siunatkoon sitä ja Geneveämme!" - -He seisahtuivat katselemaan suurella ihmetyksellä uutta rakennusta, -joka heidän silmissään oli viehättävä ja komea, vaikkakin kukaties -meistä olisi näyttänyt jokapäiväiseltä ja synkältä. Paikka ympärillä -suurine puineen oli äänetön ja autio, lukuunottamatta erästä yksinäistä -olentoa, joka myöskin seisoi liikkumattomana aivan kuin ajatuksiinsa -vaipuneena. Olennosta ei voinut erehtyä. Norbert ja Gabrielle lähenivät -kunnioittavasti ja tervehtivät herra Jean Calvinia. - -Hän näytti vanhalta ja riutuneelta. Hänen mustat hiuksensa ja partansa -olivat harmenneet nopeasti ja hän nojasi raskaasti sauvaansa. Hän -kumminkin tuskin oli nähnyt enempää kuin viisikymmentä vuotta. Mutta -miten paljo henkistä ja ruumiillista työtä, miten paljo murheita ja -kärsimyksiä olikaan hänelle noina viitenäkymmenenä vuotena kokoutunut! -Jos ajaksi luetaan vaan sielun elämisen aika, olisi hän hyvin voinut -laskea vuosisatoja. - -Hän vastasi tervehdykseen siunaussanalla. Sen jälkeen hän loi heihin -hyvin tutkivan katseen terävistä, läpitunkevista, mustista silmistään. - -"Minä olisin mieluummin nähnyt hänen kävelevän Ambrose de Marsacin -kanssa", ajatteli hän. "Kirkon nuori lähettiläs ei saisi sekoittaa -itseään tämän elämän asioihin." - -Jean Calvin oli liiaksi kiintynyt kaikkiin kirkkojen hoitoa koskeviin -asioihin, voidakseen tuntea persoonallista mieltymystä jokaisen -geneveläisen elämänkohtaloon. Ei ollut juuri ajan hengen mukaista, -että nuori ja kaunis neito eläisi niin kauan naimatonna ilman parempia -suojelijoita kuin nuo kaksi vanhaa naista. Ja paikalla oli saatavissa -hyvä mies, totinen ja vakava reformeratun uskonnon professori, joka -halusi mielellään ottaa sen toimen osakseen. Totta kyllä, oli olemassa -eräs hankaluus: hyvin ikävä ruumiillinen raihnaisuus. Mutta toiselta -puolen oli Gabrielle tunnettu innokkaaksi hyvien töiden harrastajaksi, -ja tässä oli hänellä hyvä tilaisuus valmiina tarjona. - -Viittauksia häntä odottavan naimattoman säädyn hyödyttömyydestä oli -tullut toisilta tahoilta Gabriellen itsensäkin korville. Eikä hän -myöskään voinut väärin ymmärtää, vaikkakin koetti ankarasti tutkia, -Ambrose de Marsacin ääntä ja käytöstä. Nämä asiat tekivät hänet sitä -halukkaammaksi myöntymään Norbert de Caulaincourtin pyyntöön ja -lähtemään Senanclairiin. - - - - -XXX LUKU. - -"Mene rauhaan." - - - "En tahtoisi vaihtaa haudattua lempeäni - minkään elävän olennon sydämeen." - - T. Cambell. - -Ei vain kohteliaisuuden vuoksi "huvimajaksi" sanotussa -- kuten -naisten osastoja noina aikoina nimitettiin -- vaan todellisessa -sievässä lehtimajassa istui yhdessä kaksi neitoa, joiden sormet kävivät -uutterasti koruompeluksessa, jossa molemmat olivat taitavat, yhtä vähän -kuin heidän kielensäkään olivat jouten. Molemmat olivat kauniita; -molemmat olivat etelän tyttäriä, nuoria, vaan naisellisuuden täydessä -kukoistuksessa, sitä kauneustyyppiä josta siihen aikaan pidettiin; -molemmat olivat hiukan yli kahdennenkymmenennen ikävuotensa. Kumminkin -he olivat aivan erilaisia. Neiti Arletta de Mayne oli pieni ja hento, -tumma kaunotar täynnä vilkasta, säkenöivää elämää aina sormenpäihinsä -asti. Hän oli ylpeäkin, mutta se oli jaloa ylpeyttä ilman halpuuden -vivahdustakaan. Intohimot uinailivat hänen tummissa silmissään; -ne voivat säihkyä kiukusta ja vihasta yhtä hyvin kuin välähdellä -innostuksestakin, mutta ne voivat myöskin lientyä hyvin helposti -hellemmän ja lempeämmän mielen ilmaukseen. - -Gabrielle Berthelier oli aivan seuralaisensa veroinen kauneudessa -ja muodon säännöllisyydessä, vaikka häneltä puuttui sitä elävyyttä, -vilkkautta ja lämpöä, joka toiselle antoi hänen erikoisen sulonsa. -Mutta Gabriellen kasvoissa oli jotakin paljoa parempaa, sellaisen -olennon suloista kylmyyttä, joka oli rakastanut ja kärsinyt ja -jättänyt jälkeensä, ei rakkautta, vaan kärsityn, eletyn ja kumminkin -unhoittumattoman ajan. - -Molemmat olivat hyviä ystäviä, vaikkakin juuri nyt "suloiset kielet" -olivat alkaneet värähdellä. - -"En voi käsittää", sanoi neiti Arletta, "miksi teidän pitäisi hyljätä -ja kieltää oikea nimenne, arvonne ja aatelisuutenne. Sehän on -vallan samaa kuin kieltää 'ytimen ja kasteen', joista kumminkin te -geneveläisetkin tavallanne pidätte. Mutta ettepä kaikesta huolimatta -sentään ole sen vähempää kuin neiti Olivie de Castelar." - -"Suokaa anteeksi, neitini, en ole lainkaan se." - -"Suokaa minulle anteeksi, neitini", matki Arletta hiukan virnaillen. -"Ei, en lainkaan anna anteeksi tätä sopimatonta soveliaisuuttanne. -Olivie de Castelar on arvossa etevämpi kuin Arletta de Mayne ja -paljoakin etevämpi kaikessa muussa, nimenomaan opissaan. Tehän -todistelette kuin pappi -- no ei, Jumala tietää, että he usein -todistelevat kylläkin huonosti -- kuten piispa, pitäisi minun sanoa. Ja -tehän tunnette kaikki pyhät kirjat perinpohjin, sen uskon toden perään." - -"Enhän toki", sanoi Gabrielle hymyillen. "Mutta vaikka sen tekisinkin, -ei se tekisi minusta kumminkaan neiti Castelaria, kun otetaan huomioon -että olen luopunut nyt koko perinnöstäni ja kaikista vaatimuksistani -sen suhteen. Ja tämän kaiken tein erään nuoren herran takia, joka pitää -teitä mitä suurimmassa arvossa." - -Kaksi somaa, kaunistavaa ruusua ilmeni Arletan poskille, jotka olivat -tähän asti olleet hieman kalpeat. - -"Tiedättekö", hän sanoi, "että kerran vihasin katkerasti yksin nimenne -kaikuakin?" - -"Miten voin siitä tietää, kun en tiennyt edes olemassaolostannekaan?" - -"Kuinka sitä tosiaan voisittekaan? Ja miten voin minä tietää, että te -tekisitte kaikki voitavanne tuon herran hyväksi, josta juuri puhuitte, -luopumalla niin jalomielisesti oikeuksistanne? Sillä tuleeko siitä -mitään hyvää, sitä en ainakaan minä voi sanoa. Lakimiehet ovat kuten -etanat, tai paremmin sanoen käyvät taaksepäin kuin ravut. Ja hänen -savoijalainen armonsa pelkää kuitenkin asian menestymistä, vaikka -toivookin hyvää tuolle henkilölle; hän tuskin on vielä itsekään varma -omasta asemastaan. Hän ei rohkene mennä äärimäisyyksiin Santanan -suhteen, joka pitää lujalla kouralla kiini maista. No, hyvä siis, antaa -niiden mennä. Eihän kulta ja kunnia lopulta olekaan kaikkein paraita -asioita. Uskollinen rakkaus on enemmän ja parempaa. Mitä sanoo kirjasi, -Gabrielle? 'Monet vedetkään eivät voi tukahduttaa rakkautta, eikä -tulikaan voi polttaa sitä'." - -"Minun kirjassani puhutaan monista hyvistä asioista, Arletta." - -"Niin puhutaan, ja minä rakastan päivä päivältä sitä yhä enemmän. Kun -palajan kotiin, aijon hankkia papeilta luvan saada lukea sitä. Kotiin!" -hän toisti huoaten. "Missä on 'koti', minä ihmettelen? Ei tuo vanha -torni enää koskaan ole sitä -- ei koskaan enää. Missä sitte?" - -"Siellä missä ne ovat, joita enimmän rakastetaan", sanoi Gabrielle. -"Siellä on koti." - -"Te ainakin -- olette valinnut omanne aivan tarkoituksella", vastasi -Arletta -- "rakkaassa Genevessänne." - -"Ei", sanoi Gabrielle tyynesti, "Geneve ei ole kotini." - -Heidän puhellessaan joku tuli heitä kohden pienen jalankulkevan -palvelijan ohjaamana. Se oli kookas sotilashahmo, joka tuuma -taistelijaa, vaikkakin nyt puettuna rauhalliseen tapaan. Kupeellaan -hänellä oli kallisarvoinen miekka, joka oli osa senaikaisen -herrasmiehen tavallisesta puvusta. Hän otti sulkalakkinsa hyvin -ahavoituneelta otsaltaan ja teki kunnioittavan kumarruksen molemmille -naisille. - -Gabriellen kylmästi ihmetellessä ken hän oli, Arletan poski kalpeni -ja punastui, hehkui ja kalpeni jälleen. Hän sanoi ainoastaan yhden -sanan: "Viktor!" Mutta sillä hetkellä hän tiesi, mitä "koti" -hänelle tarkoitti. Gabrielle sen myöskin tiesi. Mutisten jotain -anteeksipyynnöksi hän vetäytyi pois, jättäen molemmat rakastavaiset -kahden kesken, tai paremmin sanoen toinen toiselleen. - -"Toivon että kaikki sujuu nyt tasaisesti heidän välillään", hän mietti. -"He sen kyllä ansaitsevat. Norbert sanoo heidän olleen niin uskollisia -toisilleen kaikkina näinä vuosina." - -Sitten aivan tiedottomasti hänen mielensä valtasi tunne -vastakkaisuudesta heidän ja hänen kohtalonsa välillä. Heitä oli kaksi, -hän oli yksin. Oi, miten vaikea oli hyljätyn osa olla yksin, aivan -yksin tässä suuressa muita ihmisiä niin täynnä olevassa maailmassa! -Mutta olikohan hän aivan yksin? Äkkiä ilmeni hänelle menneisyydestä -kasvot, katse ja hymy. Ne kasvot eivät olleet vieraan kasvot, ne -olivat hänen kanssaan niin usein, että olivat tulleet osaksi hänen -todellisesta elämästään. Ne olivat tavallisesti hänen kanssaan -auttamassa, lohduttamassa ja tukemassa häntä. Se oli henkistä yhteyttä, -josta hän sisäisen elämänsä hiljaisuudessa riemuitsi ja oli iloinen. -Hänen tuskansa näytti muuttuneen joksikin muuksi. Se oli muuttunut -rakkaaksi muistelmaksi, joka ei ollut kaihoa eikä riemua, mutta -suloisempaa kuin edellinen ja tyynempää kuin jälkimäinen. Mutta nyt -äkkiä palasi tuska tulvan tavoin jälleen. Hänellä oli tapana ajatella -itseään hyvin vanhaksi, niin vanhaksi kuin rakkaus ja surut voivat -tehdä ihmisen. Mutta noiden kahden nuoren rakastavan näkeminen oli -tuonut hänen sydämeensä ja ajatuksiinsa väreen nuoruuden tunnetta. Itse -asiassa elämän kruunu oli tullut hänelle liian pian, ennenkun lapsuus -oli kunnollisesti ohitse. Hän oli ihmisen kaltainen, joka nousee -ylös varhain päivän noustessa ja toimii kaikki päivän työt toisten -vielä maatessa, vaipuakseen sitte vähitellen väsyneenä vuoteelleen -ajatellen, että yön on jo täytynyt tulla, vaikka kaupungin kello lyö -vasta puolipäivää. Päivästä on vielä niin kovin paljo jälellä! Toisilla -on päivän työn edestä päivän ruokakin, kodin suuret sulot, perhe-elämän -riemut ja hyväilyt, jotka joskus ovat meille kalliimmat kuin kaikki -muut ilot. Ah niin, oli hänellä niitäkin! Hänen ajatuksensa kääntyivät -hellästi noihin kahteen rakkaaseen olentoon kotona, hyvinkin rakkaisiin -kaikessa heidän avuttomuudessaan. Mutta miten pienen osan sentään -hänen elämästään voi hänen huolenpitonsa niiden hyväksi täyttää. -Jokapäiväisen toiminnan pinnan alla, ystävällisissä palveluksissa -kulutetun elämän takana ikävöi suuri, tyhjä ihmissydän, kaivaten -ihmislempeä, riemua ihmiselämästä. - -Mutta voisiko hän unhoittaa, että hänellä kaiken aikaa oli jotakin, -mitä hän ei voinut vaihtaa sadankaan Lormayeurin kreivin elävään -rakkauteen? Hän otti povestaan lähinnä sydäntään pienen norsunluisen -taulun, joka oli kärventynyt toiselta sivultaan, jota liekit olivat -kosketelleet kun se nakattiin Norbertille palavien risukimppujen -ylitse. Hän painoi sen huulilleen, aivan kuin tehden vakavan lupauksen --- tuota vähäpätöistä ja jokapäiväistä esinettä, joka ollen vieläkin -merkkinä näkymättömistä vaan ikuisista asioista oli osana niiden -kunniasta ja pyhyydestä. - -Olihan hänellä toki se. Eikö siinä ollut kyllin? Ja kumminkin, yhtä -kaikki, ihmissydän hänen rinnassaan lähetti huokauksen korkeutta kohti. - -Arletta tuli hiljaa sisään ja laski kätensä hänen olkapäälleen. Hänen -silmänsä olivat sumuiset ja hänen äänensä oli hyvin lempeä. - -"Toivottakaa minulle iloa, rakas Gabrielle", hän sanoi. "Viimeinkin on -kaikki käynyt hyvin. Herttua on luvannut tekevänsä oikeutta, Viktor saa -Lormayeurin maat. Niistä kiitämme ennen kaikkea teitä." - -"Ei suinkaan", vastasi Gabrielle lämpimästi. "Miksi kiitätte minua -sellaisen poisantamisesta, jota en millään tavalla voinut pitää?" - -"Te olisitte voinut pitää sen sangen hyvin. Teidän olisi tarvinnut vaan -kääntyä katolinuskoon." - -"_Vaanko?_ Mutta enpä luule tämän vielä olevan parasta, mitä teillä on -kerrottavaa minulle, Arletta." - -"Ei", sanoi Arletta punastuen ja epäröiden. "Herramme, herttua, -on ollut kyllin hyvä lausuakseen, että koska minulla ei ole muita -sukulaisia elossa kuin herra de Senanclair ja kun tämä luonnollisesti -uskonnon tähden ei voi tulla kysymykseenkään, lähettää hän noutamaan -minut Chamberyhin, jossa hänen armonsa herttuatar ottaa minut vastaan -ja tekee puolestani kaikki, mikä on oikein ja sopivaa kihlatulle -neidolle, joka on heidän holhokkinsa ja oma sukulaisensakin!" - -"Se on hyvin ystävällisesti tehty herttuan ja herttuattaren puolelta." - -"Mutta ajatelkaapas vaan", jatkoi Arletta, "mitä hyviä palveluksia -ja minkälaista tyydytystä Viktorin on täytynytkään tehdä herttualle -voittaakseen hänen kädestään itselleen ja minullekin sellaisia -suosionosoituksia!" - -Gabrielle kuunteli mielihyvällä Arlettan ylistystä kreivi Viktorista, -mutta hänen seuraavia sanojaan ei hän voinut kuulla ilman -vastalausetta. Ne nimittäin ehdottivat lämpimästi ja lempeästi, -jotta hänen pitäisi yhdistää kohtalonsa heidän kohtaloonsa, tulla -asumaan heidän luokseen ja olemaan aina hänelle ja Viktorille kallis, -kunnioitettu sisar. - -"Mutta unhoitattehan uskonnon", keskeytti Gabrielle. "Olen varma, -ettette halua tehdä minusta marttyyria." - -"Ah, sen asian kyllä voisimme järjestää! Luottakaa Viktoriin, hän voi -pitää papit kurissa." - -"Ei se niin helposti ole tehty", sanoi Gabrielle. - -Mutta Arletta oli näkevinään Gabriellen näyttävän jo hiukan -myöntyväiseltä. Hän jatkoi siis rakentaen kirjavan kuvauksen, ei -tuskista, vaan Savoijan elämän monista huvituksista, kruunaten viimein -pyramiidinsa mahdollisella loistavalla naimiskaupalla jonkun mahtavan -kreivin tai paroonin kanssa -- ehkäpä vielä jonkun ruhtinaankin kanssa. - -Gabrielle hymyili ja vilkaisi tahdottomasti pieneen tauluun, jota hän -yhä piti kädessään. Arlettan silmät seurasivat mukana. - -"Ah, tuo pieni tauluraukka!" hän sanoi. "Se on jotenkin tullut -poltetuksi. Elkää huoliko siitä, minä annan teille paremman." - -Arletta oli niitä ihmisiä, jotka milloin vaan tuntevat itsensä erittäin -iloisiksi, haluavat aina antaa muillekin kylläisyydestään. - -Mutta Gabriellen sormet kietoutuivat hänen aarteensa ympäri. Hänen -kasvoissaan oli ilme, jota Arletta ei ollut koskaan ennen nähnyt. - -"Teillä on kreivi Viktor Lormayeur ja minulla on _tämä_", hän sanoi. - -Arlettan iloisten kasvojen yli leveni kunnioituksen ilme, johon -sekautui hienoinen vihanväre, koska Gabrielle ei ollut kertonut hänelle -taulusta heidän sydämellisten puhelujensa aikana. - -"Ah!" hän sanoi. "Rakkaudenmuistoko! Jopa ymmärrän. En sellaisesta -mitään tiennyt." - -"Te ette voinutkaan tietää", sanoi Gabrielle lempeästi. "Minun suhteeni -on kaikki lopussa, mikä vaan voi loppua. Kumminkaan ei siinä ole mitään -loppua. _Hänhän_ on Jumalan luona ja on ottanut rakkautemme mukanaan -sinne, missä ei mikään voi hävitä eikä kuolla. Mutta minä iloitsen -puolestanne ja toivon kaikesta sydämestäni teille, rakas Arletta, iloa -ja onnea!" - -Tässä voimme aivan ystävällisellä mielellä päästää Viktor de -Lormayeurin ja Arletta de Maynen kuvat näkyvistämme. Heidän paikkansa -on monen muun nimen joukossa, jotka ovat veteen kirjoitetut, niiden -harvojen seassa, jotka jättävät pysyviä jälkiä ajan hietikolle. -Kumminkin jätti Viktor de Lormayeur kotilaaksoihinsa muiston, joka -kertoi kauan oikeamielisestä, ystävällisestä, lempeästä ja köyhiä -kohtaan armeliaasta Lormayeurin kreivistä. Myöskin geneveläiset -tiesivät, että Savoijassa löytyi eräitä alueita, joille he voivat mennä -pelkäämättä vankilaa tai polttolavaa. Jos joku nuoren kreiviparin -alustalaisista suosi protestanttisuutta, sallittiin hänen myödä maansa -ja ottaa myötänsä irtaimen omaisuutensa ja mennä, minne vaan halusi. -Huhuttiinpa että Lormayeurin nuori kreivitär oli kerran mennyt niinkin -pitkälle, että oli käännyttänyt ovesta takaisin erään papin, kun tämä -voimakkailla lauseilla vastusti hänen miehensä toimia. - -"Mutta sen ohessa", kertoi joku, joka tunsi asian, "oli rouvallamme -aina terävä kieli. Hän oli sitäpaitse hyvin oppinut. Sanottiin -hänen mielellään lukevan raamattua kreivin kanssa hiljaisuudessa ja -hämmästyttävän pappeja ja munkkeja terävillä kysymyksillään. Mutta -mitä voitiin heille tehdä? Kreivi ja kreivitär olivat auliskätisiä ja -pitivät hyviä aterioita, kuten nuo samaiset papit ja munkit paraiten -tiesivät. Heidän oviltaan ei koskaan lähetetty köyhää miestä tyhjänä -pois. Ja me tiedämme, että laupeus peittää hyvin paljo syntejämme." - -Ainakin tässä kohden tuolla usein väärin käytetyllä lausetavalla, että -laupeutemme peittää synnit, olkoot ne mitä hyvänsä, oli vielä kerran -oikea merkityksensä kreivi ja kreivitär Lormayeuriin nähden. Me otamme -ystävälliset jäähyväiset heiltä lausuen sydämellisesti: "Menkäät -rauhaan". - - - - -XXXI LUKU. - -Calvinin kuolema. - - - "Oo varma, sun helmaansa ottavi Herra, - Ja hohtehen ikuisen voittava kerran - On nimesi siunattu päällä maan." - - R. Browning. - -Useita vuosia oli kulunut. Viimein olivat ne tuoneet Geneveen synkän -surujen vuoden. Europan vitsaus, rutto, teki autioksi Sveitsin -maata, ja Genevekin sai täyden osansa tuosta hirveästä hävityksestä. -Kumminkaan eivät sen kansalaiset pitäneet sitä raskaampana -suruna, minkä Jumala oli lähettänyt heille. Heidän keskellään oli -sammumaisillaan elämä, jonka puolesta tuhannet mielellään olisivat -omansa antaneet. Jean Calvin makasi kuolinvuoteellaan. - -Olisi ollut parempi, verrattomasti parempi hänen nimelleen tulevina -aikoina, jos hän olisi kuollut Louis de Marsacin tavoin polttoroviolla. -Vaan hänen vikansa se ei ollut, ettei hänelle niin käynyt. Hänessä -ei ollut virhettä, vaan kuntoa, suurta, tyyntä uskollisuutta -velvollisuudelleen ja Jumalan hänelle antamalle tehtävälle. Hän tunsi, -ettei kenraali voi ruveta tarjokkaaksi toivottomassa yrityksessä. -Ehkä se olisi todistanut jalointa itsekkäisyyttä, mutta itse asiassa -se kumminkin olisi ollut itsekkäisyyttä. Ja hänelle uskottuun -suuremmoiseen toimeen katsoen se olisi merkinnyt korvaamatonta -onnettomuutta. - -Sitäpaitsi Jumala ei kieltänyt palvelijaltaan tilaisuutta todistamaan -Hänestä kärsimyksissä. Pitkät tuskan ja heikkouden kuukaudet olivat -hänen osanaan, joiden aikana hänen uskonsa ja kärsivällisyytensä ei -koskaan pettänyt. Nurkunaa ei päässyt hänen huuliltaan, vaikkakin -hänen joskus kuultiin mutisevan sanoja, jotka osoittivat vapautuksen -ikävöimistä: "Kuinka kauan, oi Herra?" - -On jotakin -- ei ainoastaan juhlallista -- vaan jaloakin, kun -kokonainen kansa tai seurakunta pitää sairasvartiota suuren ja -kunnioitetun poikansa kuolinvuoteen ympärillä. Yhteinen rakkaus -ja suru sitovat kaikki yhteen. Kilpailu ja vastakkaisuudet ovat -poistuneet, vanhat intohimot ja riidat himmenevät ja häviävät. Silloin -näkymättömät, ikuiset asiat kohoavat vakavassa majesteetillisuudessaan -meidän eteemme. Kaikkien ajatukset ovat kääntyneet, ei nyt -loppumaisillaan olevan elämänuran tapauksiin ja vaiheisiin, vaan -poislähtevän yksinäisen suuren sielun matkan päähän, jossa se kohtaa -Iankaikkisen olennon. On tullut aika, jolloin ei kysytä, mitä tämä -ihminen tehnyt on, mikä on tulos ja näkyvä jälki hänen työstään -maailmassa. Sen sijaan kysymme, onko ajan kalliota enää noiden -yksinäisten henkijalkojen alla, kun ne astuvat tuonne pimeyteen, minne -kukaan meistä ei vielä ole astunut, vaan minne jokaisen meistä eräänä -päivänä täytyy mennä? - -Ei kukaan voinut epäilläkään että Jean Calvinin jalat olivat -kiinnitetyt sen kallion päälle. Koko hänen vahvan sielunsa voima lepäsi -hänen Jumalansa kalliolla. Sen tähden oli hänen sydämensä viimeiseen -saakka valpas suorittamaan tyynesti elämänsä työtä, kirjoittamaan, -opettamaan, neuvomaan ja käskemään niin kauan kuin hänellä ruumiillisia -voimia oli niin paljon vielä jäljellä, että kykeni pitämään kynää tai -lausumaan sanasen. - -Mutta tapaukset eivät vaikuta meihin suhteellisesti niiden tärkeyteen, -vaan niiden läheisyyteen nähden, mikä yhtäkaikki onkin niiden _tärkeys -meille_. Ei ollut kauan Calvinin viime saarnan jälkeen, joka pidettiin -St. Pierren kirkossa, helmikuun 6 päivänä 1562, kun ensin Margareta -ja sitten Claudine sairastuivat ruttoon. Ei kummassakaan näkynyt -tämän hirveän taudin pahempia oireita. Margareta vähäsen houraili, -Claudine ei ollenkaan. Kumminkin piti Gabrielle, tuntien molempien -heikkouden, alusta saakka molempia kuolemaan tuomittuina. Benoîten --- joka nyt oli jo kykenevä palvelija -- hyvällä avulla hän ryhtyi -päättävästi toimeen hoitaakseen heitä olosuhteiden vaatimusten -mukaan ja tarkasti eristettynä. Hän antoi korttelin kymmenysmiehelle -vaaditun sairasilmoituksen, asetti ovelle lakimääräisen varotuksen ja -suoritti muut tarpeelliset varokeinot. Hedelmäkauppias sai muuttaa -toiseen paikkaan, niin että talo jäi Gabriellelle ja hänen sairailleen -kokonaisuudessaan. Hän tiesi ettei heidän ystävänsä, pastori Poupin -(joka nyt ei näyttänyt ollenkaan pelkäävän tautia) tahtoisi hyljätä -heitä. Hän luotti myöskin apteekkari Aubertin ammattiapuun. Viereisessä -ovessa asuvien ystävällisten naapurien apua hän ei tahtonut mitenkään -ottaa vastaan peljäten tarttumisen vaaraa. - -Seuraavana aamuna, sittekun tauti oli ilmaantunut, kuuli Benoîte -koputusta katuovella ja pisti päänsä ulos yläikkunasta vastatakseen -kolkuttajalle. Seurasi vilkas keskustelu ja kului enemmän kuin kymmenen -minuuttia, ennenkun nuori palvelija hiipi Margaretan huoneen ovelle ja -viittasi ulos Gabriellen, joka oli sisällä. - -"Enpä ole koskaan nähnyt semmoista herrasmiestä", hän sanoi nähtävästi -hyvin kiihottuneena. "Neitini, minulla oli koko tehtävä, ennenkun -pääsin hänestä erilleni. Mutta minä olin päättänyt, ettei hän saisi -häiritä teitä, vaikka hän puhuisi mitä hyvänsä. Ajatelkaapas, että -joku semmoinen mies tahtoisi meitä laskemaan hänet sisään ja sallia -hänen mennä tyhjiin huoneisiin yläkerrassa! Minä ilmoitin hänelle, että -se oli selvästi vasten lakia ja että siitä voisimme saada sakkojakin -sekä olisimme pakoitetut pyytämään armoa polvillamme Jumalalta ja -kaupungilta; mutta minä olisin voinut puhua yhtä hyvin kaloille -järvessä." - -"Mutta Benoîte, kuka se sitte oli?" - -"Kuka se voisi olla muu, kuin se sokea herrasmies ja hänen -palvelijansa, hyvä neiti! He molemmat koettivat lannistaa minua -sanomalla, että palvelija auttaisi meitä kaikin tavoin ja että me -tarvitsisimme miehen voimaa, ennenkun kaikki työ ja puuha olisi -ohitse. Mutta minä pysyin läksyssäni, sillä minä tunsin, mitä te, hyvä -neiti, olisitte tahtonut sanoa ja että sen lausuminen olisi ollut -vaikeampaa teille kuin minulle. Sanoin että olimme hyviä kristityitä -ja lainkuuliaisia kansalaisia, ajatelkoot sitte nuo ranskalaiset mitä -hyvänsä asiasta. Silloin he koettelivat todistella, ettei se ollut -lainrikosta meidän puoleltamme, kun kerran olimme varoittaneet heitä -kauniisti, eikä heidänkään puolestaan, jos vaan eivät lähtisi enää -talosta pois. Mutta minä en tahtonut enää kuulla sen enempää. Sanoin -että minulla oli toimeni hoidettavanani ja että minun täytyi mennä." - -"Te teitte oikein, Benoîte, aivan oikein. Olihan se kyllä niin kovin -ystävällinen ajatus, vaikkakin äärimäinen mielettömyys! Olisin tahtonut -kuitenkin, että olisitte kertonut asiasta minulle, jotta minä olisin -puhunut heille ja kiittänyt herra Ambrosea." - -"Kiittänytkö häntä? Varmaankin te tiedätte, neiti, että hän jumaloi --." - -"Oh, Benoîte, en voi kärsiä enää lörpötystänne! Menkää nyt Margaretan -luo! Minun on katsottava tätiäni. Luulen että hänkin on hyvin sairas. -Jumala auttakoon meitä!" - -"Ja hän kyllä tekee sen, neitini. Vielä yksi asia minun täytyy kertoa -teille. Rauhoittaakseni tuota herraraukkaa hänen kipeässä murheessaan -minä lupasin antaa joka päivä alas korin, jonka he tahtovat täyttää -sellaisilla tavaroilla, jotka voivat auttaa ja lohduttaa teitä." - -Sen jälkeen Gabriellen yli laskeunut surun varjo synkistyi hitaasti ja -varmasti. Pitkät päivät kuluivat kuten päivät kuluvat siellä, missä on -sairaita ja kuolevia vaalittava. Ne olivat surullisia päiviä. Kumminkin -olivat ne liian täynnä alinomaista huolenpitoa ja velvollisuuksia -ollakseen aivan ikäviä. Mieli ja ruumis olivat liian paljo toimessa, -jotta sydän olisi saanut surra liian paljon. Kun Gabrielle jälkeenpäin -muisteli tätä aikaa, tuntui se pikemminkin pitkältä, ikävältä unelta -kuin todelliselta kärsimykseltä. - -Sisar Claudine oli ensimäinen täältä eroamaan, ja Jumalan kalpea -lähettiläs menetteli hänen suhteensa hyvin lempeästi. Tuo heikko, -lempeä henki oli kulkenut kauan elämän polkua, kuten se, joka kävelee -tiheässä sumussa, missä vanhat maanpiirteet ovat himmenneet ja kaikki -on epämääräistä ja hämärää. Kumpi oli oikea, uusi uskontoko vaiko -vanha? Vuosikausia hän oli pitänyt vanhasta kiini, mutta viime aikoina -oli hänen mielensä siitä erkaunut. Hänen hento, vapiseva jalkansa -tuskin tiesi, minne astua. Aina oli kumminkin sumun läpi valo heikosti -kuumottanut. Se pysyi alusta loppuun yhdellä kohdalla, jonne hän -ei koskaan lakannut katselemasta. No niin, viimein tämä valo paloi -kirkkaampana kuin koskaan ennen. Usva sen ympärillä selveni ja häipyi, -ja hän näki valon ja riemuitsi. Sillä se tuli Hänen kasvoistaan, joka -sanoo: "Tulkaa Minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette -raskautetut, ja Minä tahdon virvoittaa teitä!" - -Vanhan Margaretan vilkkaan, harjaantumattoman mielen ja voimakkaan, -yrittelevän luonteen laita oli aivan toinen. Ei minkäänlainen -sumu häirinnyt eikä epävarmuus vallannut häntä. Hänen edessään -oli iankaikkinen tulevaisuus selvänä ja tasaisena, kartoitettuna -kuten Geneven kadut, eroten vaan synkimpäin mustien ja kirkkaimpien -valkoisten, verrattomien suurten neliöittensä kautta niistä. Jotkut -menivät siihen maailmaan valittuina, uudestasyntyneinä, pyhitettyinä, -toiset taasen hyljättyinä, katumattomina, kuolleina ylitsekäymisissä -ja synneissä. Hän puolestaan kuului uudestasyntyneihin, saavutettuaan -rakkauden siihen totuuteen useita vuosia sitten isä Calvinin omilta -huulilta. Mutta ei mikään vielä keksitty järjestelmä voi pelastaa -voimakkaita sieluja siitä ristiriidasta, joka on niiden syntyperäinen -oikeus ja niille tarpeellinen kasvatus. Taudin, väsymyksen ja tuskan -hetkinä Margareta alkoi epäillä kutsumustaan ja valintaansa ja rupesi -ajattelemaan, että hän kaikkina näinä vuosina oli pettänyt itseään -tai ollut tekopyhä. Silloin Gabrielle oli kyllin voimakas auttamaan -ja lohduttamaan häntä ja kuiskaamaan taivaallisen toivon sanoja ja -rohkaisua kuolevan korvaan. Muutamia tunteja ennen loppuaan oli vanha -Margareta tiedottomana, mutta uurretuista, ijäkkäistä kasvoista -kuvastui rauha. Kiitollisella, vaikkakin surullisella sydämellä sulki -Gabrielle uskollisen palvelijansa ja ystävänsä silmät. - -Sitten hän istui yksinään hiljaisessa huoneessa. Hän oli hyvin -väsynyt, niin väsynyt että olisi ilolla tervehtinyt Jumalan kalpeaa -lähettilästä, kuolemaa, jos se olisi tullut myöskin hänen luokseen. -Mutta hän ei surrut paljoa, ei ainakaan tietensä. Pikemmin hän -tunsi itsensä semmoiseksi, jonka päivätyö on tehty ja joka on hyvin -tyytyväinen, että niin on laita. Hän oli nyt tullut kertomuksen -viimeiselle sivulle ja oli valmis sulkemaan kirjan ja menemään levolle. -Mutta usein on meidän opittava täällä maan päälläkin, että mitä me -pidämme loppuna, onkin todellisuudessa uusi alku. Ja ennen kaikkea -- -hän oli ainoastaan kahdenkymmenen kuuden vanha. - -Eräänä päivänä, kun tarttumisen vaaran arveltiin olevan aivan ohi, tuli -Benoîte hänen luokseen esittäen vakavan pyynnön. "Isoäiti ei ole niin -voimakas kuin tavallisesti", sanoi tyttö. "Ja tuolla seuraavassa ovessa -on vielä tuo miesväki huolehdittavana; ja kun rouva Calvin enimmäkseen -oleilee aina Rue de Chanoinesin varrella kiintyneenä sairaan herra -Calvinin hoitamiseen, tietää hän tuskin, onko talossa lihaa syötäväksi -tai puukalikkaa keittämistä varten. Ajattelen siis, neitini, että jos -te tahtoisitte antaa minulle tunnin tai parin vapauden, voisin minä -auttaa häntä vähäisen." - -"Voisitte auttaa häntä hyvinkin paljo, Benoîte", sanoi Gabrielle -nousten pystyyn. "Kukapa tietää, vaikka minäkin voisin auttaa. Täällä -ei ole mitään tehtävää, mikä pidättäisi meitä täällä." - -Pian oli Gabriellella tointa käsien täydeltä. Hän huomasi kiitollisena, -että Jumala oli lähettänyt hänet hyljätyssä tilassaan tekemään hyvinkin -tähdellistä työtä. Se oli kyllin tekemisen arvoista. Sillä vaikkakin -kuolevaa uskonpuhdistajaa ympäröivät luotettavat ja uskolliset ystävät, -lujat, voimakkaat miehet, jotka osottivat hänelle naisenhellyyttä, ei -ilman hänen veljensä vaimoa olisi ollut naisen kättä tekemässä sitä, -mikä kaikkina aikoina on ollut naisten erikoislahja ja toimiala. -Gabriellen sillä aikaa huolehtiessa rouva Calvinin suurta taloutta -pääsi tämä vapaaksi toimeensa, siten antaen profetalle profetan nimessä -paljoa enemmän kuin kupillisen kylmää vettä. - -Eräänä aamuna rouva Calvin tuli varhain takaisin Rue de Chanoinesilta. -Hän kertoi Gabriellelle, että hän aikoi jäädä kotiin ja valmistaa -päivällistä. "Sentähden", hän lisäsi, "teidän pitää mennä oitis veljeni -luo. Hän on kysynyt teitä sanoakseen teille jäähyväiset." - -Tässä ei ollut mitään kummaa. Gabriellen surut, hänen vakava, -kristillinen luonteensa ja hänen avuliaisuutensa kaikissa hyvissä -töissä olivat aikoja sitten voittaneet suuren uskonpuhdistajan -kunnioituksen. Hänelle oli Gabrielle rakas myöskin lemmikkinsä Louis de -Marsacin tähden. Olivathan Gabrielle Berthelier ja Ambrose de Marsac -perineet hänen rakkautensa Louista kohtaan. Hän ajatteli aina näitä -kahta yhdessä. - -Gabrielle heitti ylleen viitan ja päähineen sekä meni nopeilla -askelilla Rue de Chanoinesille. Calvinin nuori kirjuri, Charles de -Joinvillier, avasi hänelle oven sairashuoneeseen, josta pian tuli -kuolinkamari. - -Jean Calvin lepäsi tai paremmin nojasi selkänsä taa asetettuihin -tyynyihin. Hän oli hyvin heikko ja hengitti huomattavan vaikeasti. -Hänen kasvonsa, jotka aina olivat kalpeat, olivat nyt kalmankarvaiset. -Poskensa olivat painuneet ja huulet harmaan valkoiset. Ainoastaan -hänen suuret, loistavat silmänsä paloivat tavallisella tulellaan. -Kun hän käänsi ne Gabriellen surullisiin kasvoihin, tunsi tämä koko -olentonsa nöyryytetyksi ja niiden hallitsemaksi. Calvin ei koskaan -ollut olennoltaan enemmän kuningas kuin nyt maatessaan siinä heikkona -ja voimattomana haudan varjon synketessä. - -Gabrielle vaipui polvilleen hänen viereensä ja pyysi murtuneella -äänellä häneltä kuten isältään siunausta. - -Calvin kohotti vaivaloisesti ohuen, läpikuultavan kätensä, viitaten -kirjuria jättämään heidät kahden kesken. - -Hänen äänensä oli hiljainen, heikko ja usein katkonainen. Sitten hän -sanoi: "Nouse tyttäreni! Tunnen surusi. Minä halusin puhua kanssasi, -ennenkun puhun puolestasi Jumalalle." - -Neito totteli. Calvin kehoitti häntä istumaan tuolille, jonka -Joinvilliers oli asettanut häntä varten. Sitten hän katseli Gabriellea -noilla silmillään, jotka näyttivät tunkeutuvan aivan sydämeen. -"Täällä", sanoi hän, "ei meillä ole pysyvää kaupunkia." - -Eikö Gabrielle tiennyt sitä jo ennen? Hän kumarsi päätään äänettömänä. - -"Mutta me odotamme tulevaa. Ja sillä aikaa kun me sitä odotamme, -olkaamme hartaat noudattamaan Jumalan tahtoa, joka elää ja pysyy -ikuisesti." - -"Isäni", sanoi Gabrielle, "minä voin noudattaa sitä heikosti." - -"Tiedän sen, tyttäreni. Osaksi senkin tähden olen lähettänyt noutamaan -sinua." - -Gabriellen sydän sykki nopeammasti näistä sanoista. Voiko olla -mahdollista, että Calvin oli valinnut jonkun erikoisen uskontyön tai -rakkaudentoimen hänen toimitettavakseen? Calvin tiesi, että hän oli -jäänyt yksin ilman kotisiteitä, tai kotioikeuksia. Miten mielellään hän -olisi toimittanut uusia rakkaudentöitä. Semmoinen toimi semmoisilta -huulilta lausuttuna olisi luonut uutta elämää virtaamaan hänen -suoniensa läpi. Hän vastasi hiljaisella, pyytävällä äänellä: "Isä, -ilmaiskaa minulle Hänen tahtonsa, minun suhteeni, että minä voisin -tehdä sen!" - -"Jokaisen meistä on itse löydettävä se itsellemme." - -"Mutta te, herra, tehän tiedätte niin paljo --" - -"Kukaties, _nyt_ ehkä tiedän. Seisoessamme vuoren huipulla emme näe -ainoastaan maata minne menemme, vaan myöskin maan jonka jätämme. Jollen -ole erehtynyt, näen työn, jonka ainoastaan te voitte tehdä." - -"Minäkö ainoastaan?" - -"Niin. On eräs uskollinen, jalo sydän, jota ainoastaan te voitte auttaa -ja lohduttaa." - -Gabriellen sydän herposi äkkinäisestä liikutuksesta. Hän odotti -vavisten loppua. - -Se tulikin. "On eräs synkistynyt elämä, jolle te voitte olla valona. -Ambrose de Marsac haluaa teitä vaimokseen." - -Gabriellen kasvot tulivat aivan yhtä valkoisiksi kuin nuo tyynyillä -lepäävät. Hän ei puhunut, vaan nousi seisoalleen. Hän seisoi hetken -hiljaan, sitten hän vaipui jälleen polvilleen. - -Käsi, jonka kosketus pyhitti ihmisen, lepäsi hellästi hänen päänsä -päällä. "Hyvän miehen rakkaus ei ole lahja, jonka sopii kevytmielisesti -sysätä syrjään", sanoi Jean Calvin. - -"Mutta -- jos -- minä -- _en voi_", sanoi Gabrielle hitaasti. - -"Me voimme aina tehdä Jumalan tahdon." - -"Ei tätä asiaa, ei tätä! Isäni, te tiedätte kaikki." - -"Niin, minä tiedän." Syntyi pitkä äänettömyys, jonka kuluessa -Gabriellen sydän huokaili kiihkoisasta, vaikkakin hänen huulensa olivat -vaiti. Sitten Calvin taas puhui ja hänen äänessään oli ihmeellistä -hellyyttä: "Tyttäreni, paras ja jaloin vaimoista, jonka milloinkaan -olen tuntenut, on laskenut hautaan nuoruutensa puolison. Hän suri; -kumminkin velvollisuuden kutsuessa hän palasi, jälleen elämään ja otti -uudestaan kantaakseen sen taakkoja. Hän oli yhdeksän vuotta auttavana -toverina ja lohduttajana eräälle kaikista vähäisimmistä, jonka päivät -olivat tuskaa ja vaaraa täynnä." Sitten Gabriellen läsnäolo näytti -häneltä hetkeksi unhottuneen; nuo vakavat silmät kääntyivät taivasta -kohden ja kalpeat huulet kuiskasivat: "Myöskin he levätkööt Jesuksessa!" - -Gabrielle oli syvästi liikutettu. Se seikka että tämä kaikista enimmän -itseensävetäytynyt ihminenkin murtaisi hänen tähtensä tavallisen -varovaisuutensa ja puhuisi hänelle kadotetusta Idelettestaan, se veti -häntä lähemmäksi Calvinia voimalla, jota hän ei voinut vastustaa. -Nyt oli varmaa, ettei hän voinut kieltää Calvinilta mitään. _Nytkö?_ -Minä hetkenä sitte voisi uskollinen Geneven tytär vastustaa isä Jean -Calvinin persoonallista vakavaa pyyntöä? Varmaan hänen, joka eli -niin lähellä Jumalaa, täytyi aina tietää mikä oli parasta, mikä oli -oikein jokaiselle. Kohtalon sana värisi Gabriellen huulilla, kun -samalla läheisestä huoneesta kuului tohtori Theodore Bezan hyvin -tunnettu ääni puhuvan kirjurille. "Tärkeitä uutisia." -- "Onko herra -Calvin tilaisuudessa --" "Pitäisi saada tavata häntä oitis --". Niin -katkonaisina saapuivat sanat Gabriellen korviin. - -Ne tulivat myöskin niihin korviin, joiden -- kunnes kuolema ne lukitsi --- täytyi olla avoinna kaikkien seurakuntain huolille. - -"Muista", hän sanoi Gabriellelle, "en minä vaadi, ainoastaan ehdotan. -Mieti sanojani, ja Herra antakoon sinulle ymmärrystä kaikissa asioissa!" - -Sitten seurasi siunaus, ei Vanhan liiton, vaan Uuden -- Armon, -Rakkauden ja Yhteyden siunaus. Sitten, kun Beza ja kirjuri astuivat -sisään, suuteli Gabrielle hentoa kättä, loi viimeisen kunnioittavan -katseen sen miehen kasvoihin, joka oli kääntänyt hänen ja kaikkien -hänen rakkaittensa elämän, ja meni ulos ääneti. - -Hän palasi Rue Cornavinille sydän lyijynraskaana. Hän oli sanonut -jäähyväiset sille, joka oli hänelle, kuten jokaiselle todelliselle -geneveläiselle, oikea Jumalan voideltu, "heidän sieramiensa henki". -Hänen ensimäinen ajatuksensa ei kumminkaan ollut, että isä Calvin nyt -oli kuolemaisillaan, vaan että isä Calvin oli pyytänyt häneltä jotakin, -jonka myöntäminen murtaisi hänen sydämensä. Kumminkaan ei kiellon -mahdollisuuskaan tullut hetkeksikään hänen mieleensä -- ei hän sitä -miettinytkään. Pitäisikö isä Calvinin kuolla tietäen toiveensa jäävän -täyttämättömäksi -- ja hänen kauttaan? - -Tänä iltana hän palasi yksinäiseen kotiinsa jättäen Benoîten Calvinien -luo. - -Koko hänen luonteensa oli taipuva itsensäuhraamiseen ja koko hänen -kasvatuksensa oli vahvistanut ja kehittänyt tätä halua. Hän oli -senlaatuisia ihmisiä, jotka ajattelevat että vaikeimmankin tien -täytyy olla oikea. Se seikka, että koko hänen sielunsa intohimoisella -tuskalla vastusti Calvinin pyytämää asiaa, ei saanut olla syy, jonka -vuoksi hänen pitäisi jättää se tekemättä, pikemmin sen täytyi olla -syynä, että hänen piti tehdä se. Jos hän oli oppinut jotakin ankarassa -Geneven koulussa, niin oli se itsekieltämisen vaikeata taitoa. Hän ei -ollut napissut kohtaloa vastaan, joka lähetti hänet kansan puolesta -uhriksi Savoijaan. Hän oli taipunut syvällä nöyryydellä Louisin -marttyyrikohtaloon. Miksi ei sitten taipua tähänkin, joka näytti -hänelle määrätyltä osalta? Herra Ambrose de Marsac oli yhtäkaikki -sellainen, jota isä Calvin oli sanonut hänestä -- hyvä ja uskollinen -mies -- eikä hänen enää nyt tarvinnut oppia sitä, että tämä rakasti -häntä. Se oli ollut hänelle ahdistavana huolena pitkän aikaa -- -hankaluutena, jonka hänen kerran, kuten tiesi, täytyi selvittää. -Hän kumminkin niin kauvan kuin mahdollista piti sitä ajatustensa -takaosassa. Nyt se oli tullut esiin, se seisoi aivan edessä hänen -polullaan. Oli ainoastaan yksi asia tehtävissä sen suhteen. Hän -tahtoisi pyytää Jumalalta armoa, että voisi tehdä tämän hyvin ja -oikein. Lopusta -- mitä siitä oli väliä? Elämä oli lyhyt ja olisi pian -ohi. - -Vanhassa kodissa, missä hän sinä yönä yksin taisteli kamppailunsa, oli -kaikki hiljaista ja äänetöntä. Joskus lauta rasahti tai hiiri kurkisti -nurkasta esiin. Se oli kaikki. Gabrielle ei tuntenut pelkoa, vaikkakin -yliluonnollinen maailma oli häntä lähempänä kuin meitä ja vaikka hyvin -helposti voi uskoa "äänet ja näyt niiden piireistä, joiden ei enää -tarvinnut kuolla". Miksi hän pelkäisi, kun kaikki haudan takana olevat, -jotka hän tunsi, olivat rakastettuja ja rakastivat? Jos hänen tahtonsa -olisi voinut manata heidät hänen vierelleen, olisi hän tahtonut lausua -heidät tervetulleiksi ja liittynyt heihin erinomaisella riemulla. - -Mutta ainoa näky, mikä yön vartiohetkinä ilmestyi hänelle, oli -kunnioitetun opettajan mieleenpainuvat kasvot, joille jo oli painettu -kuoleman merkki ja joilla kuvastui huolta, vieläpä hellyyttäkin -häntä kohtaan. Calvinin sanat kaikuivat hänen korvissaan: "Minä en -vaadi, minä ainoastaan ehdotan." Koska ne eivät olleet mikään käsky, -vaikuttivat ne häneen suuremmalla, vastustamattomammalla voimalla kuin -käskevimmätkään määräykset. - -Miksi siis nämä pitkät ristiriidan hetket? Hän sanoi itselleen, ettei -siinä ollut ollenkaan ristiriitaa. Kun velvollisuus oli selvä, ei -ristiriita voinut saada sijaa. Kumminkin kaikesta huolimatta, tässä -hänen revityssä sydämessään kävi kiduttava taistelu ja kiivas ottelu -Hengen kanssa aina päivän koittoon asti. - -Yön pimeydestä, juuri ennen päivän nousua, hänen korviinsa kuului huuto -hiljaiselta kadulta. Se ei ollut muuta kuin vanha, tuttu huuto, joka -kertoen taloustoimista: "_La four chauffe_", uuni lämpiää. Kumminkin -se heti vei hänen ajatuksensa takaisin tuohon talviaamuun kauan -sitten, jolloin hän lähti vapisevana ja arkana lapsena tuolle oudolle -peljätylle toimelle. Kaksi nuorta kelpo palvelijaa astui esiin pimeästä -kuin taikavoiman kautta, riemuiten kilpaillen keskenään ken sai auttaa -häntä silloin. Ah, missä he olivat nyt? Louisin pitkinä vuosina -niin hellityn, tuttavan kuvan rinnalla ilmestyi hänelle nyt aivan -kuin pakosta muisto Norbertista. Molemmat olivat liittyneet yhteen, -sentähden _molemmat_ olivat liittyneet häneenkin enemmän kuin kukaan -muu. Kentiesi oli Norbertin osaksi tullut vähäsen Louisin pyhyyttä, -koska hän oli lohduttanut häntä viimeisessä maallisessa surussaan ja -täyttänyt hänen viimeisen maallisen toiveensa. - -Sitten hänelle äkkiä tuli uusi ajatus. Se ei tuntunut tulevan -sisältäpäin, vaan ulkoa, kenties ylhäältä. "Jos täytän isä Calvinin -pyynnön, niin olenko silloin _tosi_ -- tosi Ambrose de Marsacia -kohtaan, ja tosi itseänikin kohtaan?" Se oli kummallinen ajatus -kuudennentoista vuosisadan naiselle, joka oli kasvatettu kuten -Gabrielle kysymättä tottelemaan. Toiselta puolen se oli tulos Geneven -naisten erikoiskasvatuksesta -- uuden uskonnon mukaisesta kasvatuksesta --- joka opetti asettamaan totuuden kaiken ytimeksi. Se kasvatus opetti -vielä jotain muutakin. Se antoi tavattoman liikevoiman yksilöllisyyden -kehitykselle. Se veti yksilön esiin valittujen vastuunalaisuuden -turvasta ja asetti hänet yksinäisenä ihmissieluna, kieltämättömillä -oikeuksilla ja "oman tuomion" pelottavalla velvollisuudella -varustettuna, omantunnon ja Jumalan tuomioistuimen eteen. Calvinin -opetus ei olisi ollut onnistunut hänen suhteensa, jos hän olisi voinut -selvittää Calvinille itselleen elämänsä kehityksen, kuten ainakin -sille, joka vastasi hänen puolestaan. - -Hän ei ajatellutkaan nukahtaa. Tuo lyhyt toukokuun yö tuntui hänestä -kokonaiselta ihmisiältä; mutta kuitenkin hän hämmästyi, kun aamuaurinko -paistoi hänen verhottomiin akkunoihinsa. Näissä sielun vaelluksissa ei -aika ole pitkä eikä lyhyt; sitä ei ole olemassakaan. - -Hetkellä, jota Genevessä ei suinkaan pidetty varhaisena, hän kuuli -Benoîten koputtavan katuovelle, ja hän meni alas laskemaan tämän -sisään. Kohta huomasi hän että tyttö oli itkenyt. Luullen arvaavansa -ainoan mahdollisen syyn siihen kysyi hän huolestuneena: "Onko hän jo -mennyt pois?" - -"Isä Calvinko? Päinvastoin, neiti, rouva Calvin on juuri tullut sisään, -ja sanoo hänen viettäneen hyvän yön. Mutta ah, on olemassa surullisia -uutisia! Surullisia -- perin surullisia --" - -"Mitä uutisia?" kysyi Gabrielle sillä mielenmaltilla, joka on oppinut -näkemään suruja. Noina veren ja tulen päivinä uuden uskonnon ystävät -olivat suurten kärsimysten avulla saavuttaneet sen armon, ettei heidän -mielensä vähällä tullut levottomaksi tai häirityksi. - -"'Harmaajalka' kertoi sen myöhään eilen illalla, kun tulet jo olivat -sammutetut. Ah, neiti, hän oli paras ja rohkein heistä kaikista! Toivon -vaan että heillä on järkeä pitää sitä salassa isä Calvinilta. Hänhän -rakasti häntä kuten poikaansa. Mutta suurin onnettomuus on, että hän -kuulee kaikki!" - -"Mutta _kuka_ se sitte on? Tohtori Bezako? Herra Viret? Ei, ovathan he -täällä." - -"Kukas muu kuin herra Norbert, marttyyrien ystävä, kuten häntä -kutsutaan? Jokaisen ystävä hän oli, tuo jalo, suuri, nuori herra, -joka oli aivan kuin prinssi! Jumala auttakoon meitä kaikkia, ja ennen -kaikkea hänen isäänsä! Varmaan se murtaa hänen sydämensä." Benoîte -heltyi jälleen ja istahti ovikynnykselle itkien katkerasti. - -Gabrielle vapisi kiireestä kantapäähän. "Onko hän -- kuollut -_marttyyrina_?" hän kysyi viimein, ja sanat tulivat esiin vaikeasti. - -"No niin -- ei", vastasi Benoîte, kun hän voi puhua. "Jos on joksikin -lohdutukseksi tietää, että hän kuoli vuoteessaan, niin voimme --" - -Gabrielle viittasi häntä tulemaan sisään, pitäen ovea auki hänelle. Kun -hän oli sulkenut sen tytön jälkeen, sanoi hän heikosti: "Kerro minulle -kaikki!" - -"Se oli tavallinen tauti. Se näyttää olevan Savoijassa vaikeampaa -kuin täällä. Hän saapui sairaana Lormayeuriin jo vihittynä kuolemaan. -Lormayeurin kreivi ja hänen rouvansa, jotka ovat ystävällisiä -meidän väellemme, ottivat hänet sisään ja pitivät huolta hänestä. -Ottaen huomioon että he ovat paavilaisia, näyttää tämä semmoiselta -kristillisyyden laupeudentyöltä, että sitä on vaikea uskoa. Ja sitte", -lopetti hän nyyhkyttäen, "siellä kuoli hän kolmantena päivänä." - -"Mutta minä en tätä ymmärrä. Eihän hän ollut Savoijassa vaan -Ranskassa", sammalsi Gabrielle hämmentyneenä. Useammin kuin yhden -kerran tuon kummallisen yön kuluessa oli hän rukoillut hänen ja -kaikkein Besanconin uskollisten Herran palvelijain puolesta, joiden luo -isä Calvin juuri ennen sairauttaan oli lähettänyt Norbertin. Kuinka -vähän hän tiesikään! Kuinka vähän tiesi kenkään! Miten erinomaisen -vähän kaikilla olikaan muusta väliä kuin Jumalan tahdon täyttämisestä! - -Mutta se tahto ei tullut täytetyksi istumalla yksinään ja itkemällä -vainajaa -- joka ei edes ollut _hänen_ vainajansa. Ei vaadittu -ainoastaan nöyryyttä, vaan toimintaakin. Siksi Gabrielle viimein -karkaisi sielunsa voimakkaaksi ja meni ystäviensä luo tehdäkseen -jokapäiväiset, välttämättömät kotoiset velvollisuutensa ja saattaakseen -siten rasitetun äidin ja vaimon vapaaksi toimittamaan painavampia -velvollisuuksia, kuin hänen osakseen oli tullut. - -Jatkaessaan siten työtään ahertaen kädet ahkerina kävivät hänelle -eräät asiat, joita hän ei ennen ollut ymmärtänyt, vallan kirkkaiksi ja -selviksi. Äkkinäinen suru, joka vaikuttaa kuten salaman välähdys, on -suuri selvittäjä. Hän ei olisi voinut pukea näitä seikkoja sanoiksi, -vaikka sillä olisi pelastanut oman elämänsäkin. Kumminkin ne olivat -läsnä, eikä niitä voitu jättää huomioon ottamatta tai erehtyä niiden -suhteen. _Nyt_ hän tiesi, mikä oli oikein, voi tuntea ja nimittää -sen yhtä selvästi kuin voi sanoa kättään omakseen. Se seikka oli -paljastettu hänelle yksin eikä kellekään toiselle olennolle maan -päällä, ei edes isä Calvinillekaan. Se sisälsi ettei hän saanut kutsua -ketään ihmistä maan päällä isäkseen, sillä vain yksi oli hänen isänsä, -ja se oli Jumala. Hän ei koskaan voinut tulla Ambrose de Marsacin -vaimoksi. Sillä kun Jumalan tahto joskus vaatii, että meidän pitää -uhrautuman toisten hyväksi, on Hänen tahtonsa aina, että meidän pitää -olla tosia ja uskollisia toisia kohtaan ja yhtä paljon omaa itseämmekin -kohtaan. Jos hänen täytyi täyttää Calvinin toivomus, ei hän olisi -tosi Ambrose de Marsacia eikä erästä toistakaan henkilöä, Gabrielle -Berthelieriä kohtaan, jolla myöskin oli oikeuksia ja vaatimuksia, jotka -Jumala oli siunannut ja joista Hän huolehti ja joista Hän viimeisenä -päivänä oli vaativa tilintekoa. - - - - -XXXII LUKU. - -Loppu. - - -Muutamia päiviä myöhempään saapui kaksi matkustajaa Sveitsistä päin -Geneveen Porte de Riven kautta. Toinen oli lyhytvartaloinen, ijän ja -heikkouden yhäkin matalammaksi painama; tomuisena ja matkasta väsyneenä -hän nojautui raskaasti seuralaisensa käsivarteen. Tämä oli kookas, -nuori mies, kahdenkymmenen kuuden tai seitsemän vuoden ikäinen, jolla -oli hyvin muodostunut sankarivartalo ja kauniit kasvot. Norbert de -Caulaincourt teki työnsä hyvin sekä kirkossa että maailmassa. Jokainen -piirre, jokainen liike osotti kunnollista ja kykenevää miestä, joka -oli valmis palvelemaan, kykenevä hallitsemaan ja nopea täyttämään, -mitä tahansa Jumala häneltä tahtoi. Hänen kasvonsa, ennen voimakkaat -ja hienot, olivat nyt surun uurtelemat. Hänen matkatoverinsa, iäkäs -uskonpuhdistaja Vilhelm Farel, oli toistanut hänelle sana sanalta -- -sillä hän osasi jokaisen sanan ulkoa -- isä Calvinin viime kirjeen. - -"Jääkää hyvästi, paras ja uskollisin veljeni, koska Jumalan tahto on, -että teidän on elettävä kauvemmin. Eläkää aina muistellen yhteyttämme, -joka, siinä määrässä kuin se on hyödyksi Jumalan kirkolle, on vielä -taivaassakin kantava meille hyödyllisiä hedelmiä. Toivon ettette väsytä -itseänne minun tähteni. Minun henkeni on heikko ja minä alinomaan -odotan sen jättävän minut. Minulle on kylliksi, että elän ja kuolen -Kristuksessa, joka on lähellä omiaan, sekä elämässä että kuolemassa. -Vielä kerran hyvää vointia sinulle ja kaikille sinun virkaveljillesi." - -"Ja sittenkin, isä", sanoi Norbert, "te tulette." - -"Mitä sitte tahtoisittekaan? Olemmehan veljiä. Ja muistakaa, että se -olin minä, joka annoin Genevelle hänet. Hän sanoi tahtovansa vain -rauhaa, saadakseen tutkia ja kirjoittaa. Ja minä -- minä manasin -Jumalan kirouksen hänen opinnoilleen ja kirjoituksilleen, jos hän -niiden tähden kieltäytyi kutsumuksestaan tämän kaupungin hyväksi. Kun -hän vastaukseksi laski kätensä minun käteeni, tiesin minä että Geneve -oli pelastettu. Mutta minä en tiennyt silloin, että niin oli totuuden -laita halki koko maailman. Nuori mies, en ole profeetta, mutta voin -kumminkin sanoa teille, että niin kauan kuin maailma on pystyssä, ei -Jean Calvinin nimeä unhoiteta, eikä sitä työtä jonka hän on tehnyt." - -Väsynyt ele päätti innokkaat sanat. Tuo kahdeksankymmenen vuotias mies -oli laahustanut jalan koko väsyttävän tien Neufchatelista Geneveen, -ottaakseen jäähyväiset sydämensä ystävältä ja veljeltä. - -"Täällä nyt olemme, isä", sanoi Norbert, kun he lähestyivät porttia. -"Jumala suokoon, että olisimme tulleet ajoissa." - -"Hän kyllä suo sen", sanoi herkkäluonteinen Farel. - -Todellakin oli suotu yhden päivän ja yön suloinen yhdessäolo noille -kolmenkymmenen vuoden ystäville, kun he yhdessä odottivat tuon virran -äyräillä, joka ei ollut pelottava kummallekaan ja hyvinkin armas -hänelle, jonka askeleiden piti kulkea ensin sen yli. - -Kun Norbert ja Farel astuivat yhdessä portin läpi, odotti Norbert -luonnollisesti, että tuo ijäkäs uskonpuhdistaja, jota kukaan Genevessä -ei enää odottanut näkevänsä, tulisi olemaan yleisen huomion esineenä. -Mutta miten suuri olikaan hänen ihmetyksensä, kun kaikki vähän -välittäen hänen kunnianarvoisesta seuralaisestaan keräytyivät _hänen_ -ympärilleen tervehtien, onnitellen ja toivottaen tervetulleeksi, -vieläpä joku itkienkin riemusta! Kaikki kaupunkilaiset tunsivat hänet -ja melkein kaikki rakastivatkin häntä, mutta mitä oli hän tehnyt -ansaitakseen heiltä sellaisen vastaanoton kuin tämä? Ihmiset, joita -hän tuskin tunsikaan, tunkeutuivat hänen ympärilleen halukkaina -koskettamaan hänen kättään, vieläpä syleilemäänkin häntä, ken vaan voi. -Hän voi kuulla seuraavan huudon kaikuvan katujen halki houkutellen -vaimot ja lapset ulos huoneistaan: "Norbert de Caulaincourt on täällä! -Norbert de Caulaincourt on tullut takaisin!" - -Kului todellakin muutamia minuutteja ennenkun hän ymmärsi, niin -hämmentynyt hän oli tästä odottamattomasta kunnioituksesta. Viimein -erään ramman poikaparan -- jota hän ennen oli kohdellut ystävällisesti --- huudahdus toi hänelle selvitystä. "Jumalalle kiitos, herra Norbert, -te olitte kuollut ja elätte jälleen!" - -"Olinko kuollut, niin en ainakaan itse ole kuullut siitä", sanoi -Norbert. "Kuka semmoista kertoi teille?" - -"Eräs 'harmaajalka' sanoi teidän kuolleen Savoijassa tautiin." - -"En ole ollut Savoijassa sen jälkeen kuin näitte minut", sanoi Norbert. -Sitten, huomattuaan ijäkkään seuralaisensa väsymyksen, hän jatkoi: -"Elkää pysäyttäkö meitä, kalliit ystävät. Isä Farel on hyvin väsynyt -matkustettuaan jalan aina Neufchatelista asti. Sallikaa minun saattaa -hänet ilman viivykettä isä Calvinin luo. Kertokaa meille, pyydän -teiltä, miten hänen laitansa on?" - -"Ei mitään muutosta, herra Norbert, paitsi että hän käy yhä heikommaksi -joka päivä. Mutta uutinen siitä, että te olette turvassa, tekee varmaan -hänelle hyvää." - -Puoli tuntia sen jälkeen Norbert koputti kirjansitojan ovelle Rue -Cornavinin varrella. Sen avasi Gabrielle Berthelier -- ja uutinen hänen -palaamisestaan ei vielä ollut saapunut Gabriellelle. - -Tämä oli pitänyt pitkää, väsyttävää sairasvartiota kahden sairaan -luona. Sitä seurasi kova työ hänen ystäviensä taloudessa. Lopuksi -oli hänellä ollut mitä jännittävin keskustelu Calvinin kanssa, jota -seurasi tuskallinen yö ja seuraavana aamuna hirveä isku. Hänen sielunsa -oli ollut voimakas kärsimään, mutta hänen ruumiinsa ei ollut kyllin -vahva kantaakseen äkkinäistä ilon puuskaa. Hän ei ollut koskaan ennen -pyörtynyt. Hänen kummastuksensa olikin suuri, kun hän viimein löysi -itsensä Norbertin sylistä puolen kotiväestä seisoessa peljästyneinä -heidän ympärillään. Ensimäinen, mitä hän kuuli, oli Antoine Calvinin -ystävällinen ääni. "Hän palaa tunnoilleen", sanoi tämä. Calvin auttoi -Norbertia asettamaan hänet istuimelle asuinhuoneessa. "Lapsiraukka", -hän lisäsi pannessaan tyynyn tytön pään alle, "hän on piloille väsynyt. -Hän tarvitsee lohdutusta. Lohduttakaa te häntä, herra Norbert!" - -Myöhemmin tuli Ambrose de Marsac riemua täynnä onnittelemaan Norbertia, -kuultuaan hänen onnellisesta palauksestaan. Hän tunsi hyvin Calvinin -talon, siksi pyysi hän Grilletin jättämään hänet ovelle, joka sattui -olemaan avoinna, ja tulemaan jälleen noutamaan häntä tunnin kuluttua. -Norbertin äänen ohjaamana hän jatkoi rohkeasti kulkuaan ja astui -huoneeseen, josta ääni kuului. Kukaties hänelle silloin oli hyväksi, -että näönlahja häneltä puuttui. Norbert ja Gabrielle seisoivat -nimittäin yhdessä ja heidän molempien kasvoilla oli katse, joka olisi -lävistänyt hänen sydämensä kuten tikarinisku. - -Norbert oli seuraavassa silmänräpäyksessä hänen vierellään ja tarttui -hänen käteensä. Mutta Ambrose syleili Ranskan tavan mukaan häntä -sydämmellisesti, sanoen sydämmellisesti: "Tämä minun veljeni oli -kuollut ja on jälleen elävä." - -"Ah, minun hyviä ystäviäni on perätön huhu säikähyttänyt. Mutta minä -olen kumminkin hyvin huolissani isäni takia. Pelkään, että huhu häneen -nähden on totta. Hän se on ollut Savoijassa." - -"En luule sitä. Ei ole luottamista näihin 'harmaajalkoihin', he -kertovat niin paljon valheita. Sitä paitsi miehemme oli vakuutettu, -että te se olitte. 'Se nuori herrasmies', hän sanoi." Tässä Ambrose -pysähtyi. "Norbert, on joku toinenkin huoneessa. Kuka se on?" - -"Se olen minä", sanoi Gabrielle tullen esiin ja laskien kätensä -hellästi hänen käsivarrelleen. - -Nuo sammuneilla silmillä varustetut kasvot näyttivät hohtavan -jostakin sisäisestä valosta. "Ei ole tarvis teidän puhua", hän sanoi, -"askeleenne ja kosketuksenne ovat sen jo ilmaisseet." - -"Ja tulette vielä iloisemmaksi minun puolestani", alkoi Norbert. -Mutta Gabrielle veti pois kätensä Ambrosen käsivarrelta ja laski sen -varottavasti Norbertin kädelle. - -"Vieläkö iloisemmaksi teidän puolestanne?" toisti Ambrose. "Kuinka -niin?" - -Gabriellen varottavaa viittausta ei Norbert huomannut. Hän vastasi -yksinkertaisesti, vaikkakin hänen äänessään värähteli pidätetty -liikutus: "Siksi että tuskin viisi minuuttia sitten Gabrielle -Berthelier lupasi tulla vaimokseni." - -Seurasi pitkä äänettömyys. Monenlaisia ilmeitä kulki sokean miehen -kasvojen yli. Ne eivät paljastaneet Gabriellelle mitään uutta, -mutta Norbertille paljokin. Viimein Ambrose de Marsac, ranskalainen -aatelismies, säätynsä tyyneydellä ja itseään kunnioittavalla -arvokkuudella vastasi kohteliaasti Norbert de Caulaincourtille: - -"Veli, sinä et ole tuhlaajapoika, vaikka hänen tavallaan saavut -iloisiin tervetuliaisiin. En minäkään ole mikään vanhempi veli. -Ota pitovaatteet ja sormus -- niin, ota myöskin kruunu, ja Jumala -siunatkoon sinua!" - -Hän kääntyi mennäkseen pois. Norbert kiirehti edelle tarjoten hänelle -käsivartensa, mutta sokea työnsi sen sivulle. "Grillet seuraa minua", -hän sanoi. "Jää sinä neidin luo." - -Miten tämä kaikki oli tapahtunut, siitä eivät Norbert ja Gabrielle -koskaan kertoneet; kumpikaan heistä ei kumminkaan koskaan epäillytkään, -etteikö asia käynyt, "kuten sen pitikin käydä". - -Muutamia päiviä myöhemmin toukokuun 19 päivän iltana palasi Germain de -Caulaincourt turvallisesti kotiin suureksi iloksi ja huojennukseksi -pojalleen, joka turhaan oli koettanut saada tietoja hänestä. Oli totta, -että hän oli ollut sairas, vaikkakaan ei ruton tartuttama. Oli myöskin -totta, että hänet oli vieraanvaraisesti otettu vastaan ja hoidettu -Lormayeurissä, mistä hän oli kiiruhtanut ajoissa vielä kerran näkemään -isä Calvinia. Hän ei tässä toivossa pettynytkään. - -Seuraavana päivänä, toukokuun 20 päivänä, Geneven pappien jokavuotisena -tapana oli kokoontua juhlatilaisuuteen, jota me kutsuisimme -pappispäivälliseksi, vaikka he kutsuivat sitä _sensuuriksi_, koska -odotettiin, että he käyttäisivät tilaisuutta toistensa nuhtelemiseen. -Tällä kertaa oli Calvinin nimenomainen toivomus, että juhlallisuus -pidettäisiin hänen talossaan, jotta hän vielä kerran voisi kohdata -kalliita veljiään. Molemmat Caulaincourtit olivat kutsuttujen vieraiden -joukossa. Tosin he eivät olleet vakinaisia saarnaajia, mutta olivat he -tunnustettuja ja kunnioitettuja kirkon palvelijoita. - -Timantin lujan tahtonsa vahvistamana, kenties myöskin elämän sammuvan -lampun viime leimahdusten lisäämillä voimilla Calvin otti paikkansa -pöydän päässä ja piti lyhyen rukouksen. Hän söikin vähäsen, "koettaen -elähdyttää meitä", kuten hänen ystävänsä ja historioitsijansa Beza -myöhemmin sanoi. Hänen ympärillään istuvat koettivat ylläpitää ainakin -tavallisen puheen muodossa hilpeätä ulkokuorta. Äkkiä puhelun hetkeksi -väsähtyessä kuultiin pastori Poupinin äänen sanovan jollekulle -lähellä istuvalle: "Me kohtaamme toisemme maanantaina Norbert de -Caulaincourtin ja Gabrielle Berthelierin vihkiäisissä." Sanat sattuivat -noihin tarkkoihin, innokkaihin korviin, jotka kohta niin pian jo -sulkeutuisivat kaikille maallisille äänille. Kuoleva mies ikäänkuin -temmaten itsensä ylös nousi hitaasti ja katsoi hämmästyneen näköisenä -Norbertia suoraan silmiin. Sitten haihtui tuo hämmästynyt ilme pois, -terävät silmät lauhtuivat ja kalpeat kasvot vetäytyivät tyytyväiseen -ja levolliseen hymyyn. Sillä nyt oli hallitsija laskenut valtikkansa, -isännöitsijä jättänyt valtansa Mestarin omiin käsiin, jossa se oli -paljoa paremmassa turvassa kuin hänen omissaan. Norbert ei koskaan -unhoittanut tätä katsetta, vaikkakaan hän ei silloin tuntenut sen -merkitystä täydellisesti. Se oli siunaus ilman sanoja. - -Pian jälestäpäin oli vieraille selvää, että heidän isäntänsä oli -äärimmäisen väsynyt. Beza ja toiset kehoittivat häntä menemään levolle. -Rakastavat kädet kantoivat hänet läheiseen huoneeseen ja asettivat -hänet vuoteelle, jota hän ei enää koskaan elävänä jättänyt. - -Sen päivän jälkeen Calvin tuskin ollenkaan puhui ihmisten kanssa, mutta -Jumalan kanssa alinomaan. Viikko, joka hänellä oli vielä elettävänä -maan päällä, näytti yhdeltä ainoalta pitkältä, innokkaalta rukoukselta. -Viimein toukokuun 27 päivän iltana häntä ympäröivät hoitajat kuulivat -hänen sanovan: "Tämän nykyisen ajan kärsimyksiä ei voi verrata -tulevan elämän kunniaan". Tässä hänen äänensä sammui ja seuraavassa -silmänräpäyksessä tuo kunnia ilmaistiin hänelle. Konsistoriumin -nimiluettoloon kirjoitettiin hänen nimensä perään nämä yksinkertaiset -sanat: "Palasi Jumalan luo lauvantaina 27 päivänä". - -Plain-palaisissa oli hauta, jota ei koristanut mikään nimi, merkki tai -muistopatsas. Mutta kirkon ja maailman historiassa oli ijäti pysyvät -merkit. Geneve, hänen synnyinkaupunkinsa, oli hänen muistopatsaansa. -Se pysyi kauan sellaisena, joksi hän oli sen tehnyt, ahdistettujen -turvapaikkana ja protestanttisuuden suojana. Sillä oli monia lapsia, -jotka kutsuivat sitä siunatuksi, eikä niiden joukossa ollut ketään -jalompaa, enemmän rakastavaa ja enemmän rakastettua kuin Norbert -de Caulaincourt ja hänen vaimonsa Gabrielle Berthelier. Muutamia -vuosia Norbert jatkoi suurten vaarojen alaisena kutsumustaan, jonka -oli valinnut itselleen. Hän oli tunnettu useammassa kuin yhdessä -maassa tuolla arvokkaalla nimellä "marttyyrien ystävä". Vihdoin hänet -määrättiin ja hyväksyttiin pastoriksi Geneven piirikuntaan, vaikkakin -hän yhä teki tiheitä matkoja vieraisiin maihin kirkon asioissa. Eräänä -lyhyenä lepoaikana, jolloin Ranskan hugenotit saivat nauttia rauhaa -ja suvaitsevaisuutta, hän lähti isänsä kanssa Gourgollesiin. Siellä -vanhemman de Caulaincourtin erinomaiseksi tyytyväisyydeksi hellät -sukulaissiteet vielä kerran solmittiin. Koko suku osoitti heille -ystävyyttään. Norbert tapasi vielä lupaavan, nuoren serkun, joka -suosi protestanttisuutta, ja sai hänet tulemaan Geneveen täydentämään -kasvatustaan sikäläisessä kuuluisassa akatemiassa. - -Omasta puolestaan hän aina palasi riemuiten ja iloiten onnelliseen -kotiinsa, jonka keskuksena Gabrielle oli. Parvi hilpeitä lapsia kasvoi -heidän ympärilleen. Ensiksi syntynyt Louis oli sokean kummi-isänsä -Ambrose de Marsacin ylpeys ja aarre. Ami taasen, ijässään seuraava, -omisti kaiken rakkautensa, mitä hän voi säästää kotoa, sen ahkeralle -vieraalle, arvokkaalle, oppineelle ja lempeälle tohtori Theodore -Bezalle. Kolme pientä sisarta, jotka täydensivät kotipiirin, olivat -Claudine, Arletta ja -- Gabriellen erikoisesta pyynnöstä niin nimitetty --- Yolande. Kaikki alkoivat varhain perityn ylevien aatteiden ja jalon -elämän uran; ja kaikki pysyivät sillä moitteettomasti ja jättivät sen -himmentymättömänä ja kirkkaana niille, jotka tulisivat jälkeenpäin. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Calvinin aikoina, by D. Alcock - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK CALVININ AIKOINA *** - -***** This file should be named 57948-8.txt or 57948-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/7/9/4/57948/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |