diff options
| -rw-r--r-- | 57633-0.txt | 7208 | ||||
| -rw-r--r-- | 57633-8.txt | 7591 |
2 files changed, 7208 insertions, 7591 deletions
diff --git a/57633-0.txt b/57633-0.txt new file mode 100644 index 0000000..b92e9b8 --- /dev/null +++ b/57633-0.txt @@ -0,0 +1,7208 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57633 *** + + + + + + + + + + + +VANKEUTENI + +Kirj. + +Silvio Pellico + + +Italiankielestä suomentanut + +Hjalmar F. Palmén + + +W. Churberg'in romani-kirjasto; 3. vuosikerta. + + + + + +Helsingissä, +G. W. Edlund, +1884 + + + + +Tekijän elämäkerta. + + +Silvio Pellico syntyi Saluzzo'ssa Piemont'issa vuonna 1789. Hänen +isänsä oli virkamies sota-asiain osastossa Milano'ssa ja jälestäpäin +Turin'issa. Jonkun aikaa Franskassa vietettyään hän yhtyi isäänsä +Milano'ssa ja määrättiin Franskan kielen professoriksi sotilas-orpojen +seminariin samassa kaupungissa. Sydämen pohjasta harrastaen +kirjallisuutta ja vapautta hän rakensi tuttavuutta Ugo Foscolo'n, +runoilijan, ja muitten kirjailijain kanssa sekä liittyi useihin +eteviin miehiin, jotka toivoivat Lombardian vapauttamista Itävallan +herruudesta. Vuonna 1819 hän sepitti "Francesca da Rimini" nimisen +murhe-näytelmän, joka riemulla vastaan-otettiin Italian etevimmissä +kaupungeissa. Muita teoksia kirjoitettuaan hän samana vuonna +Berchet'in, Confalonieri'n, Sismondi'n ynnä muitten avulla perusti +"Il Conciliatore" (Sovittaja) nimisen sanomalehden, jota aiottiin +vapaamielisten perus-aatteitten mukaan toimittaa. Itävallan hallitus +kielsi kuitenkin lyhyen ajan perästä sitä painattamasta. 1820 vuoden +loppupuolella Pellico yhtäkkiä vangittiin ja syytettiin vehkeilemisestä +voimassa olevaa järjestystä vastaan. Ensiksi hän suljettiin Santa +Margherita nimiseen vankilaan Milano'ssa, mutta vietiin jälestäpäin +Venezia'n läheiseen San Michele saareen. Siellä ollessaan hän vuonna +1822 tutkittiin ja tuomittiin kuolemaan, joka tuomio kuitenkin +muutettiin viidentoista-vuotiseksi kovaksi vankeudeksi Spielberg'in +linnassa. Ensimäisinä vankeutensa kahdeksanatoista kuukautena hän +oli kyllä onnellinen saamaan leppeän linnanpäällikön, joka salli +hänen käyttää kynää, läkkiä ja paperia sekä lukea Raamattua, Homeroa, +Dante'a, Petrarca'a, Shakespeare'a, Göthe'ä, Scott'ia, Byron'ia +ja Schiller'iä ynnä muita kirjailijoita; mutta kun tämä päällikkö +siirrettiin toiseen vankilaan, kävi Pellicon asema seuraavina neljänä +vuonna erittäin tuskalloiseksi, ja hänen terveytensä melkein kokonaan +turmeltui. 1827-30 vuosien välillä häntä kohdeltiin suuremmalla +lempeydellä, ja jälkimäisenä vuonna hänelle ilmoitettiin, että hän +pian saisi jälleen vapautensa, jonka hän todella kohta perästäpäin +saikin. Vuonna 1833 hän kirjoitti "Le mie prigioni" (Vankeuteni) +nimisen kirjan, jonka esitystapa oli liikuttavan yksinkertainen, +joka käännettiin kaikille Europan kielille ja jota joka paikassa +ihmeteltiin. Vapaaksi päästyänsä hän oli palannut Turin'iin, jossa +hänen vanhempansa asuivat. Siellä hän antautui kirjallisiin toimiin +ja sepitti muun muassa kolme murhe-näytelmää sekä yhden proosallisen +teoksen "Doveri degli uomini'n" (Ihmisen velvollisuudet). Hän kuoli +Turin'issa 1854. Hänen kuolemansa jälkeen hänen muistoonpanonsa, +kirjevaihtonsa ja julkaisemattomat teoksensa toimitettiin painoon. + +_Beeton's Dictionary of Universal Information_. + + + + +Tekijän esipuhe. + + +Olenko nämät elämän-vaiheeni turhamaisuudesta kirjoittanut, ainoastaan +saadakseni itsestäni puhua? Minä toivon, ettei niin ole laita; ja +sikäli kuin joku pystyy olemaan tuomarina omassa asiassaan, luulen +tarkoitukseni olleen jalompaa laatua: -- minä arvelin, että kertomalla +omia kärsimyksiäni ja esittelemällä niitä lohdutuksia; jotka +kokemukseni mukaan kovimmassakin onnettomuudessa vielä ovat ihmisen +tarjona, voisin monta onnetonta tukea; -- minä tahdoin antaa todistusta +siitä, että keskellä pitkiä kidutuksiani en kuitenkaan ole havainnut +todeksi, että ihmiskunta on niin väärintekeväinen, että se ansaitsee +aivan ankaraa tuomiota, ja että kunnollisia luontoja löytyy niin +harvassa, kuin tavallisesti vakuutetaan; -- kehoittaa tahdoin jaloja +sydämiä oikein kuolevaisia rakastamaan eikä vihaamaan, leppymätöntä +vihaa pitämään ainoastaan halpaa teeskentelyä, pelkurimaisuutta, +jokaista siveellistä alennusta vastaan; -- tahdoin toistaa tuon +kaikille tunnetun totuuden, joka niin usein unhotetaan: että uskonto +ja filosofiia, niin toinen kuin toinenkin, vaativat lujaa tahtoa ja +tyynimielistä päätöstä, ja että missä eivät nämät molemmat ehdot +samalla haavaa ilmesty, siinä ei myöskään löydy oikeudentuntoa, ei +arvollisuutta eikä vakavaa perus-aatetta. + + + + +I LUKU. + + +Perjantaina Lokakuun 13 p:nä 1820 minä vangittiin Milanossa ja vietiin +Santa Margherita nimiseen vankilaan. Kello oli 3 iltapuolella. Minua +tutkittiin ja kuulusteltiin koko se päivä ja monta seuraavatakin. Vaan +se sikseen. Niinkuin halveksittu rakastaja vihdoin päättää arvokkaasti +kääntää selkänsä kaunottarelleen, niin minä nyt jätän politiikin ja +kerron muita asioita. + +Yhdeksän aikaan iltasella tuona onnetonna perjantaina oikeudenkirjuri +jätti minut vankivartijan haltuun, joka vei minut itseäni varten +määrättyyn komeroon ja siellä kohteliaasti pyysi minua jättämään +toistaiseksi hänen takeensa kelloni, rahani ja kaikki, mitä oli +lakkarissani; ne saatuansa hän toivotti kunnioituksella hyvää yötä. + +-- Kuulkaapas, ystäväni, sanoin minä; tänään en vielä ole syönyt +päivällistä, toimittakaa minulle jotain syötävää. + +-- Paikalla, ravintola on aivan lähellä; ja saattepa nähdä, hyvä herra, +kuinka oivallista viiniä! + +-- En juo viiniä! + +Tämän kuultuansa mies katsahti minuun pelonsekaisella kummastuksella, +toivoen, että laskin leikkiä. Vankivartijat, jotka pitävät ravintolaa, +kauhistuvat, jos heille sattuu tulemaan joku maistamaton vanki. + +-- Tosiaankin, en juo viiniä. + +-- Minun on sääli teitä, kahta ikävämmäksi tulee teille yksinolo... Ja +nähtyänsä ett'en muuttanut mielipidettäni, hän meni ulos. Ei puoltakaan +tuntia, niin ruoka oli edessäni; söin pari suupalasta, nielasin +lasillisen vettä, ja jäin jälleen yksinäni. + +Huoneeni oli maakerroksessa, ikkuna pihaan päin. Komeroita kummallakin +puolen, komeroita ylläni, komeroita vastapäätä. Nojautuen ikkunaan, +kuuntelin hetken aikaa, kuinka vartijoita tuli ja meni, sekä vankien +hurjaa laulua. + +Ajattelin itsekseni: Vuosisata sitte tämä kartano oli naisluostarina; +johtuiko silloin koskaan noiden hurskaitten katuvaisten mieleen, että +heidän komeroissaan tänään tulisi kaikumaan, ei naisten huokauksia ja +hartaita kiitosveisuja, vaan jumalattomia herjauksia ja renttulauluja, +että niissä tulisi oleskelemaan kaikenlaisia pahantekijöitä, parhaasta +päästä kuritustyöhön tahi hirteen tuomittuja? Ja vuosisadan perästä, +kukahan silloin tullee näissä komeroissa päiviänsä viettämään? Oi +aikojen ja kaikkien kappalten ikuista vaihtelevaisuutta! Ken teitä +ottaa miettiäksensä, voipiko hän liioin tuskastua, jos onni herkeää +hänelle hymyilemästä, jos hän haudataan vankilaan taikkapa hirsipuu +häntä uhkaa? Eilen olin onnellisin ihminen maan päällä, tänään en +nauti enään ainoatakaan entisen elämäni suloa: en vapautta, en +ystävien seuraa, en toivoakaan! Niin, mieletöntä olisi ajatella +niiden palaamista. Tästä olen ulos pääsevä ainoastaan joutuakseni +vieläkin kurjempaan vankilaan tahi pyövelin käsiin! Olkoon menneeksi: +kuolemani jälkeisenä päivänä on juuri kuin jos olisin henkeni heittänyt +komeassa linnassa ja ruumiini olisi hautaan viety mitä loistavimmilla +kunnian-osoituksilla. + +Näin mietiskellessäni aikojen vaihtelevaisuutta, mieleni jälleen +virkistyi. Mutta uudestaan astuivat silmieni eteen nuo rakkaat kuvat: +isä, äiti, kaksi veljestä, kaksi sisarta, ja toinenkin perhe, jota +rakastin niinkuin omaani; ja kaikki filosofilliset mietteet haihtuivat +tyhjään. Lujuuteni höltyi ja kuni lapsi minä herskähdin itkemään. + + + + +II LUKU. + + +Kolmea kuukautta ennen olin käynyt Torinossa ja siellä, monivuotisen +eron perästä, tavannut rakkaat vanhempani, toisen veljeni ja molemmat +sisareni. Kaikki meidän perheessämme olivat aina olleet niin hellät +toisillensa, eikä kukaan pojista ollut saanut isältä ja äidiltä +nauttia niin paljon hyvää kuin minä. Oi kuinka tämä yhtymys minua +liikutti, kun näin heitä paljon enemmän i'ästä rasitetuiksi, kuin +olin luullut! Kuinka hartaasti olisin silloin tahtonut jäädä heidän +luoksensa, pyhittääkseni parhaat voimani heidän vanhuutensa päiväin +huojentamiseksi! Kuinka tuskalliselta tuntui, että toimeni Torinossa, +senkin vähäisen aikaa kuin siellä viivyin, eivät sallineet minun +olla kauvemmin rakkaitteni luona! Äiti parka valittikin usein: "voi +kuitenkin, kun ei Silviomme ole tullutkaan meitä varten Torinoon!" +Katkera oli ero sinä aamuna, kun läksin takaisin Milanoon. Isä +nousi kanssani vaunuihin ja saattoi minua peninkulman matkaa; sitte +hän palasi yksinään. Katsahdin taakseni häneen päin ja itkin ja +suutelin sormusta, jonka äiti oli minulle antanut; en ollut koskaan +tuntenut semmoista levottomuutta erotessani vanhemmistani. Vaikk'en +tavallisesti luota aavistuksiin, kummastutti minua kuitenkin suruni +hillitsemättömyys ja tahtomattani lausuin pelokkaasti: "Mistä tämä outo +mielenkaiho?" Se näytti todellakin ennustavan minulle jotakin suurta +onnettomuutta. + +Nyt, vankilassa, johtui jälleen mieleeni tämä pelko ja levottomuus; +muistin kaikki ne sanat, jotka olin vanhemmiltani kuullut kolme +kuukautta takaperin. Äitini valitus: "voi kuitenkin, kun ei Silviomme +ole tullutkaan meitä varten Torinoon!" se painoi sydäntäni niinkuin +raskas taakka. Paheksin sitä, ett'en kohdellut heitä tuhannen kertaa +armahammin. -- Rakastanhan heitä niin hellästi, ja kuitenkin ilmoitin +sitä sanoissani niin laimeasti! Viimeinen kerta oli mun sallittu +heitä nähdä, ja kuitenkin olin niin vähän katsellut heidän rakkaita +kasvojaan, niin niukasti olin heille lempeäni osoittanut! -- Nämät +ajatukset särkivät sydäntäni. + +Suljin ikkunan ja kävelin tunnin aikaa edes takaisin, toivomatta lepoa +koko yönä. Laskeusin sitten vuoteelleni ja nukuin uupumuksesta. + + + + +III LUKU. + + +Hirveätä on todellakin herätä ensimmäisenä yönä vankilassa! -- +Onko mahdollista (niin mä virkahdin muistaessani missä olin), onko +mahdollista, että minä olen täällä? Eikö se vaan ole unta? Eilen siis +pantiin minut kiinni, eilen oli tuo pitkä tutkimus, jota huomenna +jatketaan ja Jumala ties kuinka kauan vielä! Eilen siis, ennen kuin +nukuin, minä itkin niin katkerasti ajatellessani vanhempiani!... Yön +rauhaisuus, syvä hiljaisuus, lyhyt uni, joka oli virvoittanut henkeni +voimia, näyttivät sadan kerroin kartuttaneen surunkin valtaa. Tässä +toimettomuuden tyhjyydessä tunki mielikuvitukseeni tavattoman elävästi +kaikkien omaisteni suru ja etenkin isän ja äidin murhe, kun saisivat +tiedon minun vangitsemisestani. + +-- Tällä hetkellä, lausuin, he makaavat vielä rauhallista unta, +taikkapa, jos ovat valveilla, ajattelevat ehkä hellästi minua, +aavistamatta missä tilassa minä olen! Onnelliset he, jos Jumala ottaisi +heidät pois maailmasta, ennenkuin tieto minun vankeudestani ehtii +Torinoon! Kuka on antava heille voimaa kestääkseen tätä kovan onnen +iskua? + +Mutta kuuluipa sisällinen ääni vastaavan: -- Hän, jota kaikki +onnettomat rukoilevat, rakastavat ja tuntevat omassa povessansakin! +Hän, joka antoi Äidille voimaa seurata Poikaansa Golgatan mäelle ja +seisoa ristin juurella: onnettomien ystävä, kuolevaisten ystävä! + +Ensikerran uskonto pääsi voitolle sydämessäni, ja siitä onnesta on +minun kiittäminen lapsellista rakkauttani. + +Ennen olin minä, vaikk'en juuri uskoton, kuitenkin vähän ja kehnosti +seurannut uskonnon neuvoja. Nuo tavalliset väitteet uskontoa vastaan, +ne tosin eivät minusta olleet suuri-arvoisia; mutta yhtähyvin +tuhannen viisastelevaa epäilystä oli vakuutustani häirinnyt. Itse +Jumalan olemuksesta minulla jo aikoja sitte ei enää ollut epäilystä, +ja tavantakaa sanoin itselleni, että jos kerran Jumala on olemassa, +niin hänen vanhurskaudestaan välttämättömästi seuraa, että kuoleman +jälkeen löytyy toinen elämä ihmiselle, joka tässä kurjassa maailmassa +saapi paljon kärsiä; että meidän on siis täysi oikeus tavoittaa +tuon toisen elämän hyvää, ja että sen teemme, kun rakastamme +Jumalaa ja lähimmäisiämme ja alinomaa pyydämme jalostua hyvissä +töissä ja himojemme kukistamisessa. Niin olin jo aikoja arvellut ja +vielä lisännyt: -- Mitä on kristillisyys, ell'ei juuri tämmöistä +jalostumis-pyrintöä? -- Ja koska Kristin-uskon olento näin esiintyy +puhtaana, järjellisenä ja kumoamattomana, niin kummalta minusta +näytti, että aika tulisi, jolloin filosofiia uskaltaa kehua: -- Tästä +lähtien olen minä astuva sen sijaan. -- Ja millä lailla olet sitä +tekevä? Paheitako opettamalla? -- Ei suinkaan. -- Vai hyveitäkö? Jos +niin, katso, nämä ilmestyvät juuri rakkaudessa Jumalaa ja lähimmäistä +kohtaan; siis ihan samaa kuin mitä Kristin-usko opettaa. + +Mutta huolimatta siitä, että minä vuosikaudet näin olin ajatellut, en +tullut päätöstä tehneeksi: ole siis johdonmukainen, ole tosikristitty! +älä huoli, joskin näet tätä pyhää uskoa välistä väärin käytettävän! älä +pahastu muutamasta hämärästä kohdasta Kirkon opissa, koska pääkohta on +selvä, nimittäin: rakasta Jumalaa ja lähimmäistäsi! + +Vankilassa vihdoin päätin ratkaista asian, ja sen teinkin. Epäilin +tosin vähän aikaa, ajatellen että, jos joku saisi tietää minun nyt +tulleen entistä uskovaisemmaksi, niin hän saattaisi pitää minua +ulkokullattuna ja kovan onnen masentamana. Mutta itse tietäen, ett'ei +niin ollut laitani, enpä tuosta muitten mahdollisesta epäluulosta +ollut millänikään, vaan päätin tästä lähtien olla kristitty ja sen +peittelemättä tunnustaakin. + + + + +IV LUKU. + + +Siinä päätöksessäni minä olen sittemmin pysynyt, mutta tuona +ensimmäisenä yönä vankilassa ryhdyin ensikerran sitä kaikin +puolin punnitsemaan ja ikäänkuin omakseni ottamaan. Aamupuolella +levottomuuteni ihmeekseni asettui. Saatoin taas ajatella vanhempiani +ja muita rakkahia, olemattani epäilyksissä heidän mielenlujuudestansa; +ja muistellessani heidän vakavata luonnettansa, tunsin sydämessäni +lohdutusta. + +Mistäpä tuo äskeinen tuskani, kun heitä ajattelin, ja nyt, mistäpä niin +täydellinen luottamus heidän vakavuuteensa? Oliko tämä muutos joku +ihme, vai heränneen uskoni luonnollinen vaikutus? -- Vähätpä siitä, +miksi niitä nimitetään, näitä uskonnon todellisia, yleviä hyväntekoja! + +Keskiyönä oli kaksi alavartijaa tullut minun komerooni katselmusta +varten, ja silloin olin ollut mitä pahimmalla mielin. Aamulla, kun +palasivat, olin hyvällä tuulella, jopa leikillinenkin. + +-- Yöllä, herra, olitte kuin ampiainen, virkkoi toinen, nimeltään +Tirola; nyt on aivan toisin, ja sepä hyvä; näkeehän, ett'ette ole -- +suokaa anteeksi -- mikään hirtehinen, sillä nuo rosvot (olen, näetten, +jo vanha ammatissani ja havaintoni eivät juuri ole tuulesta temmatut) +ovat vankeutensa toisena päivänä raivoisammat kuin ensimmäisenä. +Suvaatteko nuuskaa? + +-- En ole tottunut; vaan olkoon menneeksi, jos niin tahdotte. Muuten, +mitä teidän havaintoonne tulee, niin se ei minusta näytä niin +viisaalta, kuin joksi te sitä luulette. Jos minä tänä aamuna en ole +ampiaisen kaltainen, eikö se muutos voisi tulla ajattelemattomuudesta, +siitä että liian herkkäuskoisesti toivon päästä täältä irti? + +-- Epäilemättä, hyvä herra, jos muusta syystä olisitte täällä; mutta +näissä valtiollisissa asioissa ei nykyaikaan saa luulla rettelöiden +niin yks kaks selviävän. Niin narrimainen te ette suinkaan ole. Suokaa +anteeksi, että niin vapaasti puhun! Suvaatteko vielä nuuskauksen? + +-- Antakaa vaan! Mutta sanokaapas, kuinka teillä saattaa olla niin +iloiset kasvot, vaikka yhä elätte onnettomien keskellä? + +-- Te luulette ehkä syyksi siihen, ett'en huoli mitään muiden +vaivoista; no, en ota sitä itsekään oikein selvittääkseni; sen vaan +sanon, että usein muiden kyyneleet käyvät minullekin huoleksi. Ja monta +kertaa olen olevinani iloinen, ainoastaan saadakseni vankiraukatkin +hymyilemään. + +-- Tosiaan, te kelpo mies, nyt ma arvaan, mit'en ennen koskaan, että +voi olla vankivartijana ja samalla mitä oivallisin mies. + +-- Ei ammatti tee siihen mitään, hyvä herra. Tuon holvin takana, jonka +näette pihan toisella puolella, on toinen piha ja toiset vankihuoneet, +joissa vaimopuolisia pidetään. He ovat... tarpeetonta sitä sanoa... +pahamaineisia. Olkoonpa niin, mutta, hyvä herra, niissä löytyy +semmoisiakin, jotka, mitä sydämeen tulee, ovat enkeleitä. Ja jos te +olisitte vartija... + +-- Minäkö?... (ja purskahdin nauruun). + +Tirola joutui naurustani hämilleen ja vaikeni. Arvattavasti hän oli +aikonut sanoa, että jos olisin vankivartija, niin tuskin voisin olla +mieltymättä yhteen näistä onnettomista. + +Sen sijaan hän kysyi, mitä tahdoin aamulliseksi, meni ja toi muutaman +minuutin perästä kahvia. + +Katselin häntä tarkasti silmiin, viekkaasti hymyillen ikäänkuin jos +kysyisin: "ottaisitko viedäksesi kirjeen toiselle onnettomalle, +Maroncelli ystävälleni?" Ja vastaukseksi hän hymyili tavalla, joka +näytti merkitsevän; "en, hyvä herra; ja jos käännytte johonkuhun +toiseen vartijoista, ja hän suostuu, niin olkaa varoillanne, sillä hän +teidät pettää". + +En tiedä varmaan, ymmärsikö hän minua, enkä myöskään, ymmärsinkö minä +häntä. Sen vaan tiedän, että olin jo kymmenen kertaa pyytämäisilläni +häneltä paperia ja kynää, enkä kuitenkaan uskaltanut; sillä hänen +silmissään luulin lukevani varoituksen, ett'en luottaisi kehenkään, ja +muihin vielä vähemmän kuin häneen. + + + + +V LUKU. + + +Tirola näytti tosin hyväsydämiseltä, mutta samassa luulin huomaavani +hänen silmissään jotakin vilpillistä, eikä hänen kasvoissaan suinkaan +mitään jaloutta kuvastunut. Muuten en olisi vastustanut haluani pyytää +häntä airueekseni. Kenties olisi yksi aikanansa ystävälleni lähetetty +kirje antanut hänelle tilaisuutta korjata jotain hairahdusta, -- ja +kenties tämä olisi pelastanut, joskin ei häntä poloista, joka jo oli +liian epäluulon alaisena, niin kumminkin muutamia muita ja itsenikin! + +Kärsivällisyyttä! Niin piti käydä. + +Tutkimustani jatkettiin ja pitkitettiin useampia päiviä, jolloin en +saanut muuta väliaikaa kuin ruokahetket. + +Niin kauan kuin sitä kesti, kuluivat päiväni hyvin nopeasti, sillä ei +ollut aikaa muuta ajatella, kuin mitä piti vastata kaikkiin noihin +erilaatuisiin kysymyksiin, sekä ruokahetkillä ja illoin johtaa niitä +uudestaan mieleeni, miettiäkseni mitä kaikkea oli minulta kuulusteltu +ja mitä olin siihen vastannut sekä mitä vielä tulisi kysyttäväksi. + +Ensimmäisen viikkokauden lopulla sattui minulle kova kiusa. Ystäväni +Maroncelli raukka, yhtä halukkaana kuin minäkin saamaan jotain yhteyttä +aikaan keskenämme, lähetti minulle salakirjeen, ei alavartijoiden, +vaan erään vangin kautta, joka jossain toimessa kävi heidän kanssaan +komerossani. Mies oli noin kuuden-, seitsemänkymmenen paikoilla, +tuomittu en tiedä kuin monen kuukauden vankeuteen. + +Neulalla pistin sormeeni, piirsin verelläni muutaman sanan +vastaukseksi, ja annoin paperin takaisin vanhukselle. Vaan pahaksi +onneksi hän joutui luulon-alaiseksi, tarkastettiin perinjuurin, ja +kirje löydettiin. Siitä vanhus parkaa ruoskittiin, kuten luulen, sillä +korviini kuului kova parkuminen, enkä häntä enää saanut nähdä. + +Tutkintoon kutsuttuna minä vimmastuin nähdessäni verelläni piirretyn +kirjeen edessäni (Jumalan kiitos, se ei sisältänyt mitään vaarallista, +vaan näytti yksinkertaiselta tervehdykseltä). Kysyttiin, millä +tapaa olin vertani vuodattanut, neula otettiin pois, ja naurettiin +juonelleni. Minunpa ei tehnyt mieli nauraa! En saanut silmistäni +poistetuksi tuon vanhuksen kuvaa. Häntä pelastaakseni olisin mielelläni +itse kärsinyt kovan rangaistuksen. Ja kun kuulin tuon parunnan, jonka +arvasin häneltä tulevan, silmäni täyttyivät kyynelistä. + +Turhaan kyselin vartijoilta, miten vanhuksen oli käynyt. He pudistivat +vaan päätään, sanoen: "se leikki tuli hänelle kalliiksi -- eipä hän +enää liene moista uudistava -- onpa hänellä nyt vähäsen rauhaa". Sen +enempää he eivät tahtoneet ilmaista. + +Tarkoittivatko he näillä lauseilla sitä, että vanhus oli pantu +kovempaan vankeuteen vai sitäkö, että hän oli piestessä tahi sen +johdosta kuollut? + +Eräänä päivänä luulin näkeväni hänet pihan toisella puolella holvin +alla, halkotaakka hartioilla. Sydäntäni tykytti, ikäänkuin jos olisin +nähnyt oman veljeni. + + + + +VI LUKU. + + +Kun vihdoin pääsin tuon tutkinnon, vaivoista, eikä ollut mitään, millä +ajatuksiani askarruttaa, silloin yksinäisyys rupesi tuntumaan raskaalta. + +Tosin minun sallittiin pitää Pyhä Raamattu ja Dante; tosin oli mulla +tarjona päävartijan oma kirjasto, jossa löytyi muutamia Scudéry'n ja +Piazzi'n romaaneja, huonompia mainitsemattakaan; mutta mieleni tila +oli liian levoton, voidaksensa kiintyä lukemiseen. Joka päivä opin +muistiin yhden Dante'n runoista, vaikka niin koneentapaisesti, että +enemmän ajattelin elämäni vaiheita, kuin opittavia värssyjä. Sama +oli asian laita muitakin kirjoja lukiessani, paitsi joskus muutamia +paikkoja Raamatussa. Tätä pyhää kirjaa olin aina pitänyt rakkaana, +silloinkin kun usko oli minussa heikoimmillaan; mutta nyt minä luin +sitä suuremmalla kunnioituksella kuin koskaan, joskin usein kyllä +sattui, että vasten tahtoani ajatukseni poikkesivat muuanne, niin +ett'en oivaltanut mitä luin. Vähitellen pääsin kuitenkin tuosta +hajamielisyydestä, ja pyhä sana tuli minulle yhä rakkaammaksi. + +Tämmöinen lukeminen ei antanut minulle vähintäkään taipumusta +semmoiseen umpijumalisuuteen, joka tekee alamieliseksi taikka saattaa +uskonvimmaan. Se vaan opetti minua rakastamaan Jumalaa ja ihmisiä, +haluamaan oikeuden valtaa ja vihaamaan vääryyttä, mutta sen ohessa +antamaan väärintekijöille anteeksi. Mitä filosofiiasta ehkä olin +oppinut hyvää, sitä uusi uskoni ei suinkaan kumonnut, vaan päinvastoin +se sitä vahvisti vielä syvemmillä ja pätevämmillä perusteilla. + +Kerran luin, että ihmisen on tarpeen taukoamatta rukoilla, mutta +ett'ei rukouksen arvo ole pitkissä sananhölpötyksissä, niinkuin +pakanat luulevat, vaan yksinkertaisessa Jumalan palvelemisessa niin +sanoissa kuin töissä, niin että kaikessa koemme noudattaa Jumalan pyhää +tahtoa. Siitä alkaen päätin todellakin ruveta näin ahkerasti rukousta +harjoittamaan, s.o. valvomaan ja varomaan ett'ei mieleeni nousisi +ajatustakaan, joka ei pyytäisi olla Jumalan käskyjen mukainen. + +Rukoillessani olin aina lyhytpuheinen, en suinkaan siitä syystä, +että olisin pitkiä rukouksia halveksinut (päinvastoin luulen niitä +yleensä hyödyllisiksi, mille enemmän, mille vähemmän, hartauden +ylläpitämiseksi), mutta sentähden, että luontoni ei sallinut minun +lukea pitkää rukoustekstiä, hajaantumattani ja horjumattani pois itse +aineesta. + +Harrastukseni olla lakkaamatta Jumalan silmien edessä, se ei ollut +mikään mieltäni rasittava taakka tai pelon syy, vaan suloinen asia. +Muistaen, että Jumala ainiaan on lähellä meitä, että Hän on meissä tahi +pikemmin me Hänessä, minusta yksinäisyys näytti joka päivä enemmän +kadottavan kammoansa. "Enkö ole mitä parhaassa seurassa?" arvelin +itsekseni, ja reipastuneena hyräelin ja viheltelin ilosta ja sulon +tunteesta. + +-- Entäpä, niin arvelin itsekseni, jos kova tauti olisi tullut ja +vienyt minut hautaan. Eivätköhän rakkaat omaiseni, jos kuinkakin +katkerasti olisivat kuoloani surreet, kuitenkaan vähitellen olisi +virkistyneet ja poissa-olooni tottuneet? Nytpä ei hauta, vaan vankila +minun tempasi; onko peljättävä, ett'ei Jumala ole suova heille yhtä +paljon voimaa? -- + +Hartaasti rukoilin heidän edestänsä, joskus kyynel silmissäni, mutta se +kyynel ei ollut suloutta vailla. Vahva oli luottamukseni, että Jumala +oli sekä heitä että minua ylläpitävä, enkä siinä toivossa ole pettynyt. + + + + +VII LUKU. + + +Kenpä epäilisikään, että on hauskempi elää vapaudessa kuin vankilassa? +Ja kuitenkin voi vankeudenkin kurjassa tilassa mielihyvällä viettää +päiviänsä, kun vaan ajattelee, että Jumala on kaikkialla läsnä, että +maailman huvit ovat katoavaisia ja että todellinen onni riippuu +omastatunnosta eikä ulkonaisista esineistä. Vähemmässä ajassa kuin +kuukaudessa olin oppinut, ell'en täydellisesti, niin kumminkin +välttävästi, tyytymään tilaani. Tiesin että, kosk'en tahtonut +kelvottomasti ostaa rankaisemattomuuttani toverieni uhraamisella, niin +edessäni oli hirsipuu tahi pitkällinen vankeus. Pakko siis tyytyä +ja valmistua kohtaloonsa. -- Elän, arvelin, niin kauan kuin minulle +suodaan ilmaa hengittääkseni; kun sitä kielletään, te'en mä niinkuin +sairas ainakin, jonka viimeinen hetki on käsissä: kuolen. -- + +Koetin olla mitäkään valittamatta ja hankkia mielelleni kaikkea +tyytymystä, mitä suinkin oli tarjona. Tavallinen keinoni oli se, että +johdatin muistooni niitä rakkaita, jotka tähän asti olivat päiviäni +sulostuttaneet: armaita vanhempiani, veljiäni, sisariani, niitä ja +niitä ystäviä, hyvää kasvatustani, kirjallisia harrastuksiani y.m. Kuka +oli enemmin ollut onnen suosikki kuin minä? Miks'en siitä kiittäisi +Jumalaa, joskin paha sattumus nyt oli tuon onnen katkaissut? Aika ajoin +tosin nämä muistot minua liikuttivat kyyneleihin saakka, mutta sitten +hyvä mieli palasi jälleen. + +Jo vankeuteni ensimmäisinä päivinä olin saanut ystävän. Se ei ollut +kukaan vartijoista eikä myöskään noista tutkijaherroista, ja kuitenkin +se oli inhimillinen olento. Kukapa sitten? -- Mykkä lapsukainen, viiden +tai kuuden vuoden ikäinen. Hänen vanhempansa olivat rosvoja, jotka +oikeus jo oli tuominnut. Orpo raukka oli jäänyt poliisin hoidettavaksi +yhdessä muitten samanlaatuisten lapsien kanssa. He asuivat kaikki +yhdessä huoneessa vastapäätä minun komeroani, ja määrätyillä tunneilla +avattiin heille ovi, että pääsivät pihalle. + +Mykkä tuli silloin ikkunani alle, hymyillen ja käsillänsä viittoillen. +Minä heitin hänelle aika leipäpalan, jonka hän ilomielin otti; sitte +hän juoksi kumppaliensa luo, jakeli sitä niillekin ja palasi ikkunani +alle syömään osansa, kauniit silmät kiitollisuudesta loistaen. + +Toiset lapset katselivat minua loitommalta, uskaltamatta minua +lähestyä; mykkä piti minusta, eikä ainoasti tuon leipäpalasen tähden. +Toisinaan hän ei tietänyt mitä tehdä leivällä, ja viittaili minulle, +että hän ja kumppalit olivat syöneet kylläksi. Jos hän silloin näki +alavartijan menevän huoneeseni, niin hän antoi hänen tuoda takaisin +minulle leivänjätökset. Vaikk'ei hän silloin mitään minulta odottanut, +jäi hän kuitenkin ikkunani edustalle sievästi leikitellen ja iloiten, +että minä häntä näin. Kerran vartija laski lapsukaisen minun +huoneeseni; sisään päästyään tämä juoksi heti polviani syleilemään, ja +kirkaisi samalla iloisesti. Minä otin hänet syliini, ja sanomatonta +on, millä innolla hän minua hyväili. Kuinka paljon rakkautta tuossa +pienoisessa povessa! Ja kuinka mielelläni olisin tahtonut hankkia +hänelle hyvää kasvatusta, pelastaakseni hänet tuosta kurjasta tilasta! + +En ole koskaan saanut tietää hänen nimeänsä; itsekään hän ei tiennyt, +oliko hänellä semmoista. Aina hän oli iloinen, enkä nähnyt hänen +itkevän kuin yhden ainoan kerran, jolloin, en tiedä mistä syystä, +vartija oli häntä lyönyt. Merkillistä! Mokomassa paikassa eläminen +näytti olevan mitä kovin onnettomuus, ja kumminkin tämä lapsi oli +varmaan yhtä onnellinen kuin suinkin mikään ruhtinaan lapsi hänen +ijällänsä. Tätä ajatellessani huomasin, että ihmisen mielentila +ei välttämättömästi riipu olopaikasta. Kun vaan hillitsemme +mielikuvitustamme, niin voimme olla tyytyväisinä milt'ei missä +tahansa. Väleen kuluvat päivän hetket, ja kun illalla menemme levolle, +nälkää tai kipuja kärsimättä, mitäpä siitä huoliminen onko vuoteemme +vankilaksi vai palatsiksi kutsuttujen muurien sisässä? + +Hyvä neuvo tosiaan! Mutta millä lailla mielikuvitus on hillittävä, +siinäpä juuri kysymys. Minä kyllä koettelin, ja usein se näytti minusta +hyvinkin onnistuvan; mutta yhtä usein tuo tyranni pääsi vallallensa, ja +pahoilla mielin minä hämmästyin heikkouttani. + + + + +VIII LUKU. + + +Onnettomuudessani olen kuitenkin, arvelin ma, siinä kohden onnen +suosima, että minulle on annettu huone maakerroksessa, pihan varrella, +jossa tuo armas lapsukainen muutaman askeleen päästä voi minun kanssani +sievästi keskustella mykkäin tavalla. Ihmeellinen on todellakin +ihmisen tajunlahja! Kuinka paljon me sanomme toisillemme, hän ja minä, +silmien ja kasvojen monivaihtelevalla kielellä! Mitä suloutta hänen +liikkeissään, kun hän näkee minun hymyilevän! kuinka hän koettaa niitä +muuttaa, jos näkee, ett'eivät ne ole minulle mieleen! Kuinka hän +ymmärtää minun suosiotani, hyväillessään tahi kestittäessään jotakuta +kumppaleistaan! Kukapa sitä uskoisi, että minä, ikkunassa vaan seisoen, +voin olla milt'ei opettajana, kasvattajana tuolle lapsi raukalle. Tätä +keskinäistä viittauskieltä yhä toistamiseen harjoitellen, tulemme yhä +täydellisemmin ajatuksiamme vaihtamaan, toinen toistamme ymmärtämään. +Kuta enemmin hän huomaa oppivansa ja edistyvänsä minun kauttani, +sitä enemmin hän minusta pitää. Tulen olemaan hänelle järjen ja +hyvyyden enkelinä; hän tottuu ilmaisemaan minulle huolensa, ilonsa, +toiveensa; minä taas häntä lohduttamaan, jalostuttamaan, elämän tielle +opastelemaan. Kenties tulen täällä ijästymään, kun kohtaloni päätös +näin lykätään kuukaudesta toiseen. Kenties tuo lapsi tulee kasvamaan +silmieni edessä, sekä vielä saamaan jonkun palvelustoimen tässä +huoneessa. Lahjakas kuin näkyy olevan, niin mitä ei hänestä vielä +voisi tulla? Voi kuitenkin, ei muuta kuin oivallinen alavartija tahi +jotain senkaltaista. Mutta niinkin, enkö ole hyvää työtä tehnyt, jos +minun on puolestani onnistunut herättää hänen sielussaan halua toimia +kunnon ihmisten mieliksi ja omantunnon mukaisesti, ja totuttaa häntä +ihmis-rakkauden tunteihin? + +Nämä mietteet olivat aivan luonnollisia. Lapsukaisia olen aina +rakastanut, ja opettajan virka on minusta mitä jalointa. Semmoisena +olin muutama vuosi sitten ollut Giacomo ja Giulio Porro'lle, kahdelle +toivehikkaalle nuorukaiselle, joita rakastin ja aina olen rakastava +niinkuin omia poikiani. Jumala tietää, kuinka usein minä vankilassa +ajattelin heitä, kuinka surin sitä, ett'en saanut päähän saakka +johdattaa heidän kasvatustaan, kuinka hartaasti toivoin heille uutta +opettajaa, joka rakkaudessa vetäisi minulle vertoja! + +Monesti en voinut olla huudahtamatta: Mikä iva kuitenkin! Giacomo'n ja +Giulio'n, näiden luonnon ja rikkauden parahilla lahjoilla varustettujen +nuorukaisten sijaan, saan tässä oppilaaksi mykän, ryysyisen +poikaraukan, jonka vanhemmat olivat rosvoja!... josta korkeintaan voi +tulla alavartija, toisin sanoen poliisi. + +Nämät mietteet hämmensivät ja masensivat mieltäni. Mutta tuskin ennätti +tuon lapsiraukan rääky korviini, niin vereni taas virtaili virkeämmin, +niinkuin isän, joka kuulee oman lapsensa äänen. Sekä rääky, että hänen +katsantonsa haihduttivat tuon ylenkatseen mielestäni. -- Eihän se ole +hänen syynsä, että hän on kurja ja turvaton, kelvottomien vanhempien +synnyttämä. Ihmishenki, viattomuuden ijässä, on aina arvossa pidettävä. +Näin arvelin ja katselin häntä päivä päivältä yhä lempeämmillä +silmillä, kullinpa jo havaitsevani hänessä järjen kehitystä, ja +vahvistuin päätöksessäni ottaa hänen kasvatuksensa huostaani. Kaikkia +mahdollisuuksia haaveksien, ajattelin että, jos minun ehkä vielä +onnistuisi päästä vapaaksi, niin minä varojeni salliessa panisin tämän +lapsen johonkin mykkäkouluun, siten avaten hänelle tien parempaan +virkaan kuin vankivartijan toimi on. + +Näin minä hyvillä mielin mietin tuon lapsen parasta, kun eräänä päivänä +alavartijat tulivat minua ottamaan. + +-- Asunnon muutos, hyvä herra! -- Mitä se tietää? + +-- Niin on käsky, että teidän on muuttaminen toiseen kammioon. + +-- Minkätähden? + +-- Toinen lintu, ja se suuri, on saatu kiinni, ja tämä kun on paras +huone... ymmärrättehän... + +-- Ymmärrän: tää on vastatulleiden ensi suoja. + +Ja he veivät minut pihan toiselle puolelle kammioon, mistä, oi +surkeata, en enään saattanut mykän kanssa puhella. Pihan yli mennessäni +näin lapsiparan maassa istuvan, surullisna, alakuloisna; hän ymmärsi, +että hän kadotti minut. Ei hetkeäkään, niin hän hypähti ylös ja juoksi +minua vastaan. Vartijat tahtoivat ajaa hänet pois, mutta minä otin +häntä syliini ja, likaisena kuin olikin, suutelin häntä hellästi +useampia kertoja; vihdoin erosin hänestä kyynelsilmin. + + + + +IX LUKU. + + +Oi sydän raukkani! sa rakastat niin pian ja niin hellästi, ja kuinka +monesti olet kuitenkin jo tuomittu luopumaan rakkautesi esineistä! Tämä +viimeinen ero varmaan ei ollut huokein, ja tuntuipa vielä raskaammalta +syystä, että uusi asuntoni oli varsin inhottava. Hämärä, likainen +kammio, ikkunassa lasin asemesta paperia, seinät tahratut raa'oilla +maalauksilla, joiden väriä en ota mainitakseni; ja missä ei ollut +kuvia, siinä kirjoituksia. Näitä oli monta, joissa vaan kirjoittajan +nimi ja kotimaa oli luettavana, sekä minä kovan onnen päivänä hän oli +tänne joutunut. Toisissa oli lisättynä vihan purkauksia petollisia +ystäviä, taikkapa sadatuksia itseänsä tahi jotakin naista tai tuomaria +y.m. vastaan. Muutamat sisälsivät lyhyitä elämäkertoja. Siellä täällä +huomasin siveysopillisia mietelmiä. Niinpä seuraavat Pascal'in lausumat +sanat: + +"Jospa ne, jotka uskontoa vastustavat, toki ottaisivat tutkiaksensa +mikä se on, ennenkuin he sitä parjaavat! Jos tämä uskonto kehuisi +selvään ja perinpohjin tuntevansa Jumalaa, niin tosin saattaisi sen +väitteen kumoamiseksi huomauttaa, _ettei maailmassa löydy mitään, jossa +Hän ilmestyy meille aivan selvän selvästi_. Mutta koska se päinvastoin +sanoo, että ihmiset hapuilevat pimeässä ja kaukana Jumalasta, joka +peittäytyy heidän tutkimuksiltaan, ja että nimi, jonka Hän Raamatussa +antaa itsellensä, onkin _Deus absconditus_ (tuntematon Jumala)... minkä +voiton luulevat he saavansa sillä, että he, vähän huolien totuuden +tutkimisesta, vaan huutavat, ett'ei totuutta heille näytetä?" + +Alempana oli kirjoitettuna (saman miehen lause): + +"Tässä ei ole kysymys jonkun vieraan henkilön vähäpätöisestä edusta; +kysymys koskee meitä itseämme ja koko olentoamme. Sielun kuolemattomuus +on niin tärkeä asia ja koskee meitä niin likeltä, että mielettömäksi +täytyy sanoa sitä ihmistä, joka siinä asiassa on välinpitämätön." + +Toinen kirjoitus sanoi: + +"Siunattu olkoon vankila, koska se on minua opettanut tuntemaan +ihmisten kiittämättömyyttä, omaa kurjuuttani ja Jumalan hyvyyttä!" + +Näiden nöyräin sanain vieressä löysin mitä hurjimpia ja +röyhkeimpiä herjauksia, joissa muuan kirjoittaja sanoi itseänsä +jumalan-kieltäjäksi, vaan kuitenkin ryntäsi Jumalaa vastaan, ikäänkuin +jos jo olisi unhottanut äsken kieltäneensä Hänen olemassa-oloaan. + +Tätä herjaus-palstaketta seurasi toinen, täynnä soimauksia _pelkureita_ +vastaan, s.o. niitä, jotka vankeuden kova onni tekee hurskaiksi. + +Minä näytin yhdelle vartijoista näitä ilkeyksiä ja kysyin, kuka oli ne +kirjoittanut. -- Hyvä, sanoi hän, että olen ne löytänyt; niitä on niin +paljo, eikä minulla ole ollut aikaa etsiä! + +Ja viipymättä hän rupesi heti veitsellä raapimaan maan muuria, +hävittääksensä tuon kirjoituksen. + +-- Minkätähden noin teette? kysyin minä. + +-- Sentähden että mies, joka sen kirjoitti ja joka tuli hengeltä +tuomituksi uhkamurhasta, sitten katui sitä ja pyysi minulta, hyväksi +työksi, että hävittäisin kirjoituksen. + +-- Jumala häntä armahtakoon! huudahdin. Minkälaisen murhan oli hän +tehnyt? + +-- Kun hän ei voinut surmata itse vihamiestänsä, hän kosti surmaamalla +hänen poikansa, jonka vertaista lasta harvoin näkee maan päällä. + +Minä kauhistuin. Siihen määrään voi siis koston vimma paisua! Ja mokoma +hirviö pöyhkeilee puheessaan, ikäänkuin jos olisi kaikkea inhimillistä +heikkoutta korkeampi olento! Surmata viaton, ja lapsi! + + + + +X LUKU. + + +Uudessa kammiossani, synkkä ja siivoton kuin se oli, ja rakkaan mykän +seuraa kaivaten, olin taas hyvin suruissani. Seisoin tuntikausia +ikkunassa, jonka edessä oli parvi, ja parven ylitse näkyi pihan +äärimmäinen puoli ja entisen kammioni ikkuna. Kukahan siihen oli pantu +minun jälkeeni? Minä huomasin siellä miehen kävelevän edestakaisin +nopein askelin, ikäänkuin mielen tuskissa. Paria päivää myöhemmin oli +hänelle annettu kirjoitustarpeita, ja nyt hän näkyi päiväkaudet istuvan +pöydän ääressä. + +Vihdoin tunsin hänet. Hän astui ulos kammiostaan vartijan kanssa, hän +siis vietiin tutkintoon. Se oli Melchiorre Gioja! + +Sydäntäni ahdisti. -- Sinäkin, kelpo mies, olet täällä! -- (Hän oli +toki minua onnellisempi. Muutamia kuukausia vankina oltuansa hän pääsi +jälleen vapaaksi). + +Kun saan nähdä hyvän ihmisen, ken tahansa se onkin, niin se näkö minua +lohduttaa, lämmittää, saattaa mietteihin. Olisin antanut elämäni, +pelastaakseni Giojan vankeudesta; ja kuitenkin hänen näkönsä toi +mieleeni huojennusta. + +Katseltuani häntä kauan aikaa, koettaen hänen liikkeistänsä arvata +hänen mielentilaansa, sekä toivottaen hänelle parasta, tunsin itsessäni +entistä enemmän voimaa ja tyytymystä. Tästä huomaa, kuinka rakastetun +ihmisen näkö riittää huojentamaan yksinäisyyden ikävyyttä. Ennen oli +tätä hyvää minulle tuottanut mykkä lapsiraukka; nyt sitä teki suuresti +ansiollinen mies, vaikka vaan loitolta sain häntä nähdä. + +Kenties joku vartija sanoi hänelle, missä minä olin. Eräänä aamuna, +avatessaan ikkunaansa, lähetti hän nenäliinallansa mulle tervehdyksen. +Minä vastasin samalla tapaa. Oi, mikä onnellinen hetki! Tuntui kuin jos +tuota matkaa hänen ja minun välilläni ei olisi ollut, vaan että oltiin +yhdessä. Sydämeni sykki kuin rakastuneen, joka näkee lemmittynsä. +Puhelimme liikkeillämme, ymmärtämättä toisiamme, ja kuitenkin samalla +innolla, kuin jos olisimme ymmärtäneet; taikkapa oikeammin, me +ymmärsimme todellakin; sillä nuo liikkeet tahtoivat mykällä kielellänsä +ilmaista sielujemme tunteet, ja toinen meistä käsitti hyvin mitä toinen +tunsi. + +Paljon lohdutusta toivoin vastaisuudessa näistä tervehdyksistä. +Vastaisuus tuli, mutta tervehdykset jäivät tulematta. Milloin vaan +näin Giojan ikkunassa, heilutin nenäliinaani. Turhaan! Vartijoilta +kuulin, että häntä oli kielletty vaihtamasta minun kanssani noita +puhelumerkkejä. Sittenkin hän usein loi silmänsä minuun ja minä häneen, +ja niinkin saimme vielä yhtä ja toista sanotuksi. + + + + +XI LUKU. + + +Ikkunani edessä olevalla parvella kuljeskeli edestakaisin aamusta +iltaan muita vankeja vartijoineen; he menivät tutkintoon ja palasivat +jälleen. Enimmiten he olivat alhaista väkeä, yksi ja toinen toki näytti +olevan säätyläinen. Vaikk'en ennättänyt niitä paljon katsella, heidän +kiireellisen kulkunsa vuoksi, niin he kumminkin vetivät puoleensa +huomiotani, kaikki liikuttaen minua mikä enemmin, mikä vähemmin. Tuo +surkea näky ensipäivinä kartutti huoliani, mutta aikaa myöten totuin +siihen, niin että se lopuksi jopa lievittikin yksinäisyyteni kaihoa. + +Vaimopuolisiakin näin usein ohikulkevien joukossa. Tältä parvelta +käytiin holvin kautta toiselle pihalle, missä oli naisten vankila. +Jotenkin ohut seinä erotti minua yhdestä naisvankien huoneesta, ja +usein nuo raukat väsyttivät korviani lauluillansa, toisinaan myöskin +riidoillansa. Myöhään iltasilla, kuin ulkona hälinä oli lakannut, +kuulin heidän vielä pakinoivan. + +Olisin helposti voinut heitä puhutella, mutta en tahtonut. Oliko se +ujoudesta vai ylpeydestä? Arveluttiko minua ajatus että voisin mieltyä +langenneihin vaimoihin? Sitä en tarkoin tiedä; mahdollisesti kaikista +kolmesta syystä yhteensä. Nainen, semmoisena kuin hänen pitää olla, on +minusta ylevä olento. Nähdessäni, kuullessani, puhutellessani naista, +tunnen sydämessäni syntyvän jaloja ajatuksia; mutta langenneena, +halveksittavana, hän häiritsee mieltäni ja karkoittaa siitä kaiken +ihanteellisuuden. + +Ja kuitenkin... (tämä sana _kuitenkin_ on välttämätön, jos rupee +kuvailemaan ihmistä, tätä niin monimutkaista olentoa) löytyi noiden +äänien joukossa niitäkin, jotka suoraan sanoen minua miellyttivät, +erittäinkin yksi ääni, joka harvempaan kuului eikä koskaan lausunut +halpoja ajatuksia. Se laulaa hyräili vähän, enimmiten vaan näitä kahta, +mieltä liikuttavaa säettä: + + Hyljätylle onnen ken + Saattaa jälleen entisen? + +Toisinaan lauloi hän virsiä, kumppaliensa säestäessä, mutta minä taisin +hyvin erottaa Magdalenan äänen muista, vaikka kuinkakin näyttivät +koettavan minulta sitä riistää. + +Niin, tämän onnettoman nimi oli Magdalena. Kun kumppalit kertoivat +huoliansa, niin hän surkutteli ja huokaeli, yhä lausuen: Älkäät +tuskastuko ystäväni; Jumala ei jätä ketään! + +Mikä voi minua estää mielessäni kuvailemasta häntä kauniiksi, +onnettomaksi enemmän kuin vialliseksi, hyvää varten syntyneeksi ja, +vaikka olikin oikean tieltä eronnut, kykeneväksi siihen palaamaan? Kuka +taisi minua soimata siitä, että mieleni heltyi, jopa kuuntelin häntä +hartaudellakin, ja innolla rukoilin hänen puolestansa. + +Viattomuus on kunniassa pidettävä, mutta eiköhän katumus myöskin? Paras +ihmisistä, Jumal'ihminen, pitikö Hän häpeänä luoda säälivää silmäänsä +syntisten vaimojen puoleen, vieläpä lukea heitä niiden joukkoon, joita +hän enimmän rakasti? Miksipä me sitten niin kovasti halveksimme naista, +joka on langennut? + +Näinmuodoin mietiskellen, olin usein vähällä kohottaa ääntäni, +ilmoittaakseni Magdalenalle veljellistä rakkauttani. Kerran pääsi jo +huuliltani ensimäinen tavu: "Mag!..." Merkillistä toki! Sydämeni sykki +niinkuin viidentoista vuotiaan rakastuneen nuorukaisen, enkä kumminkaan +enään ollut lapsellisten liikutusten i'ässä. + +Enempää en saanut kuultaviin. Koettelin uudestaan "Mag!... Mag!..." Ei +tullut lisää. Suutuksissani huusin itselleni: "Sinä olet narri!" + + + + +XII LUKU. + + +Niin loppui lempijuttuni tuon naisraukan kanssa. Olinpa sittenkin +hänelle velkaa sen, mitä suloisinta tunsin povessani useampia +viikkokausia eteenpäin. Usein olin alakuloinen, ja hänen äänensä +mua jälleen ilahutti; usein ajatellessani ihmisten ilkeyttä ja +kiittämättömyyttä, vihastuin heihin ja koko maailmaan, ja silloinkin +Magdalenan ääni puhalsi uudestaan rintaani sääliä ja leppeyttä. + +Jospa et, sä mulle tuntematon syntinen vaimo, olisi kovaan +rangaistukseen tuomittuna! Taikka, mihin rangaistukseen sä lienetkin +tuomittu, jospa toki henkesi puolesta siitä hyötyisit, jalostuisit, +että eläisit ja kuolisit Jumalalle otollisna! Jospa sua surkuttelisi +ja kunnioittaisi kaikki, jotka sinua tuntevat, niinkuin minä tein, +joka en sua tuntenut! Jospa voisit herättää jokaisessa, joka sinut +näkee, kärsivällisyyttä, sulomieltä, hyvää tahtoa, luottamusta +Jumalaan, niinkuin sitä herätit yhdessä, joka sua näkemättäkin rakasti! +Mielikuvitukseni saattaa erehtyä sun ulkonaisen kauneutesi suhteen, +mutta sielusi, siitä olen varma, oli kaunis. Kumppalisi puhuivat +törkeästi, sinä kainosti ja siivosti; he herjasivat ja sinä siunasit +Jumalaa; he riitelivät ja sinä heidän riitojansa sovitit. Ken on +kätensä ojentanut pelastaaksensa sinua häväistyksen tieltä, ken on +hellämielisesti tehnyt sinulle hyvän työn ja silmistäsi kyyneleet +pyyhkinyt, hänelle vuotakoon taivaasta runsas siunaus hänen itsensä, +lastensa ja lastenlastensa ylitse! + +Huoneeni vieressä oli toinen, jossa asui useampia miesvankeja. Kuulin +heidänkin puhelevan. Yksi heistä nautti suurta arvoa muiden puolelta, +arvattavasti ei sen vuoksi, että oli säädyltään heitä ylhäisempi tahi +kasvatukseltaan etevämpi, vaan puhetaitonsa ja rohkeutensa vuoksi. +Hän siis oli äänenkannattaja. Hän väitteli kiivaasti ja tukki suun +vastustajiltaan pontevalla äänellänsä ja mahtisanoillansa; hän määräsi, +mitä heidän tuli ajatella ja tuntea; ja hetken ponnistettuansa vastaan, +myöntyivät he aina lopuksi hänen mielipiteesensä. + +Miesparat! Ei ollut heissä ketään, joka sävyisällä lauseella tai +lempeän tunteen sanoilla olisi tietänyt lievittää vankeuden kiusaa. + +Tuo naapuristoni päämies lähetti minulle tervehdyksen, ja minä +vastasin. Hän kysyi, miten minä _tässä kirotussa elämässä_ tulin +toimeen. Minä puolestani sanoin, ett'ei mikään elämä, vaikka kuinkakin +surunalainen, mielestäni ole kirottu, ja että kuoleman hetkeen saakka +pitää nauttia sitä hyvää, jonka mietintä ja rakkaus ihmiselle tuottavat. + +-- Selittäkää sananne, herra, selittäkää! + +Koetin selittää, vaan turhaan; ja kun pitkän ja konstikkaan esipuheen +perästä rohkenin esimerkiksi huomauttaa heille, kuinka Magdalenan ääni +oli minussa herättänyt leppeämpiä tunteita ja ajatuksia, niin päämies +purskahti ilminauruun. + +-- Mitä nyt? mitä nyt? -- huusivat toiset. Tuo ilkeä mies väänteli +minun sanojani ivalliseen pilkkaan, ja yhteen ääneen kajahti nyt heidän +naurunsa, minä olin heidän ivanuoliensa pahanpäiväinen esine. + +Käypi näet vankilassa aivan niinkuin maailmassa. Ne jotka pitävät +kiljuntaa, paruntaa tahi röyhkeää ylenkatsetta viisautena, katsovat +sitä typeräksi, joka pyytää sääliväisyydellä ja rakkaudella kunnioittaa +ihmisyyttä ja sen Luojaa. + + + + +XIII LUKU. + + +Annoinpa heidän nauraa, sanaakaan virkkamatta. Kaks, kolme kertaa he +puhuttelivat minua, vaan minä pysyin ääneti. + +-- Hän ei enään liene ikkunassa -- taitaa kallistaa korvansa Magdalenan +huokauksiin -- saattoi vihastua naurustamme --; noin he arvelivat. +Vihdoin päällikkö käski heidän herjetä pilkkaamisesta. + +-- Vaiti, koirat, jotka ette itse tiedä mitä lörpötätte. Naapurimme +tuossa ei olekaan semmoinen aasi, kuin te luulette. Mitäpä te +ymmärrättekään! Minäkin tosin voin purskahtaa nauruun, mutta naurun +perästä minä rupean miettimään. Jokainen moukka vintiö voi hullutella +yhtä paljon kuin mekin. Mutta hiukkasen jalompaa iloa, ihmisrakkautta +ja luottamusta taivaan apuun, mitä te oikeastaan luulette sen +osoittavan? + +-- Nyt kun tuota harkitsen, vastasi yksi heistä, niin se mielestäni +osoittaa, hänessä olevan hiukan vähemmän konnamaisuutta. + +-- Oikein! pauhasi päällikkö; etpä olekaan semmoinen pöllö, joksi sinua +luulin. + +Eipä tosin suuri kunnia, että arvelivat minussa olevan hiukan vähemmin +konnamaisuutta, kuin heissä itsessään; kuitenkin tunsin jonkunmoista +iloa siitä, että nämä kurjat saattoivat antaa jotakin arvoa jalommille +tunteille. + +Käänsin ikkunan puoliskon, niinkuin olisin jälleen sinne tullut. +Päällikkö huusi minulle, ja minä vastasin, toivoen että hän nyt aikoi +paremmasta puhua. Vaan siinä petyin. Halvat sielut pelkäävät vakavampaa +keskustelua; kun joku jalo totuus joskus välkähtää heidän sieluunsa, +voivat he hetkeksi viehättyä siitä, mutta heti sen perästä he kääntyvät +siitä pois, näyttääksensä maailmalle viisauttansa, epäilemällä totuutta +ja sitä pilkkana pitämällä. + +Tällä kertaa hän kysyi minulta, olinko velasta joutunut vankeuteen. + +-- En. + +-- Kenties konnanjuonista syytetty? Tietysti väärin syytetty. + +-- Ihan toisesta asiasta. + +-- Lemmen-asiasta ehkä? + +-- En. + +-- Murhatyöstäkö? + +-- En. + +-- Karboneriia'stako? + +[Karboneriia = karboneri-yhdistykseen kuuluminen. Karbonari'ksi +(sydenpolttajiksi) kutsuttiin tämän vuosisadan alussa niitä, jotka +Italiassa salaa puuhasivat isänmaansa vapauttamista Itävallasta. Suom. +muist.] + +-- Aivan niin. + +-- Ja mitä nämät karbonari't ovat? + +-- Minä tunnen heitä itse niin vähän, ett'en voi sitä teille selittää. + +Eräs vartija keskeytti meitä, hyvin suuttuneena. Kovasti toruttuaan +naapureitani, hän kääntyi arvokkaasti minun puoleeni, ei vartijan, +vaan nuhtelevan opettajan tapaan, ja virkkoi: -- Hävetkää toki, herra, +antautua puheesen kaikellaisten kanssa! Ettekö tiedä, että he ovat +rosvoja? + +Minä punastuin, ja sitten punastuin siitä, että olin punastunut; +minusta tuntui ansiolta eikä vialta, ett'en pitänyt itseäni liian +hyvänä puhumaan kaikellaisten onnettomien kanssa. + + + + +XIV LUKU. + + +Seuraavana aamuna menin ikkunalle, nähdäkseni Giojaa, mutta rosvojen +kanssa en enää puhunut. Vastasin vaan heidän tervehdykseensä, sanoen +minua kielletyn puhumasta heidän kanssaan. + +Nyt tuli oikeudenkirjuri, jonka läsnäollessa minua oli tutkittu, +ja ilmoitti salamielisesti, että kohta olin tapaava miehen, jonka +täällä-käynti minua ilahuttaisi. Ja kun luuli mieleni jo kyllin +valmistuneeksi, hän lisäsi: sanalla sanoen, se on teidän isiinne; +tehkää hyvin ja seuratkaa minua. + +Seurasin häntä alas virkahuoneihin, vavisten ilosta ja hellyydestä, +vaan samalla koettaen näyttää tyveneltä, rauhoittaakseni isäparkaa. + +Saatuansa tiedon vangitsemisestani, hän oli toivonut sen tapahtuneen +perättömistä luuloista, sekä uskonut minun kohta pääsevän irti. Mutta +kun vankeuttani yhä kesti, hän saapui tänne Itävallan hallitukselta +anomaan vapauttamistani. Tyhjiä isällisen rakkauden toiveita! Hän ei, +näet, voinut uskoa, että minä olisin rohjennut antautua yrityksiin, +joista laki määräsi ankaran rangaistuksen, ja teeskennelty hilpeyteni +saattoi hänet siihen vakuutukseen, että minulla ei ollut mitään +peljättävänä. + +Se lyhyt yhdessä-olo, joka meille sallittiin, liikutti minua sitä +enemmin, koska minun täytyi mielentilaani salata. Vaikeinta se oli eron +hetkellä. + +Italian silloiseen tilaan katsoen, pidin varmana, että Itävalta +varoituksen vuoksi määräisi mitä kovimpia rangaistuksia, ja että minut +siis tuomittaisiin joko kuolemaan tahi monivuotiseen vankeuteen. +Tätä vakuutustani täytyi minun salata isältäni ja luulotella häntä +tekoperusteilla, että pian pääsisin vapaaksi. Sentähden en saanut +purskahtaa itkuun, häntä syleillessäni, puhuessani äidistä, veljistä ja +sisarista, joita en toivonut enää tapaavani tässä elämässä; sentähden +minun täytyi, äänen värähtelemistä hilliten, pyytää häntä vielä +käymään minua tervehtimässä, jos mahdollista. Siinä kysyttiin mielen +ponnistusta, jota en konsaan ole samassa määrässä kokenut. + +Isä läksi tyynellä mielin luotani, ja minä palasin kammiooni särjetyllä +sydämellä. Yksin jäätyäni, toivoin itkusta saavani huojennusta +mieleni tuskassa. Vaan sitä lievitystä ei minulle sallittu. Puhkesin +nyyhkytyksiin, vaan silmästä ei kyynelen pisarettakaan tullut. Onneton +ken tuskissaan ei saata itkeä; ja kuin monesti olen saanut sitä kokea! + +Jouduin kovaan kuumetautiin. Päätäni kivisteli julmasti, enkä koko +päivänä voinut maistaa palaakan. Jospa tämä olisi, arvelin minä, +kuolettava tauti, joka kerrassaan tekisi lopun kärsimyksistäni! + +Typerä ja halpamielinen toivomus! Jumala ei kuullut rukoustani, josta +Hän olkoon, kiitetty. Kiitetty ei ainoastaan sen vuoksi, että minä nyt, +kymmenvuotisen vankeuden perästä, taas olen rakkaassa kodissani ja +voin sanoa itseni onnelliseksi; vaan siitäkin syystä, että kärsimykset +tuottavat ihmiselle mielenvakavuutta ja, kuten toivon, ovat varmaan +minuakin hyödyttäneet. + + + + +XV LUKU. + + +Kahta päivää myöhemmin isäni tuli jälleen. Olin sinä yönä maannut +hyvin, ja kuume oli kadonnut. Koetin näyttää iloiselta ja reippaalta, +eikä kukaan voinut arvata, mitä olin kärsinyt ja vieläkin kärsin +sydämessäni. + +-- Toivon, virkkoi isäni, että muutaman päivän perästä saat tulla +Torinoon. Sinun varaksesi on huone kodissa jo laitettu, ja me odotamme +sinua levottomuudella. Virkani toimet pakoittavat minua nyt lähtemään. +Laita, että pian tulet, sen minä vielä pyydän. + +Hänen hellä ja surumielinen herttaisuutensa särki sydäntäni. Rakkauteni +näytti vaativan minulta teeskentelyä, ja kuitenkin saattoi teeskentely +minulle omantunnon vaivaa. Eiköhän olisi ollut sekä häneen että itseeni +katsoen arvollisempaa, jos olisin suoraan sanonut: -- Luultavasti emme +enään saa toisiamme nähdä tässä maailmassa! Jättäkäämme siis toisemme +hyvästi, kuten miesten tulee, nurisematta, vaikeroimatta; suo minulle +isällinen siunauksesi! + +Semmoinen eropuhe olisi ollut tuhat kertaa mieluisampi, kuin tuo +teeskentely. Vaan katsellessani vanhuksen harmaita hiuksia, en luullut +hänen voivan kuulla niin jyrkkää puhetta. Mitä, jos hän olisi siitä +joutunut epätoivoon, kukaties tainnoksiin, taikkapa (kauheata ajatella) +heittänyt henkensä minun käsissäni? + +En voinut ilmaista hänelle totuutta, enkä edes herättää aavistustakaan +siitä! Näennäinen tyynimielisyyteni petti hänet kokonaan, ja me +erkanimme ilman kyyneliä. Mutta kammioni yksinäisyydessä tuskani oli +yhtä raskas, kuin ensikerran, jopa raskaampikin; ja nytkin minä turhaan +rukoilin itkun lohdutusta. + +Tunsin itsessäni voimaa tyytyäkseni pitkällisen vankeuden vaivoihin +ja hirsipuunkin kauhuun. Mutta ajatella, mitä sanomatonta tuskaa isä, +äiti, veljet, sisaret siitä kärsisivät, siihen voimani eivät riittäneet. + +Lankesin polvilleni ja ennen tuntemattomalla hartaudella rukoilin: + +-- Oi Jumalani, minä otan vastaan kaikki, mitä minulle sallit, mutta +luo niiden sydämiin, joille olin kallis, niin ihmeellinen voima, että +heistä tuntuu, niinkuin en olisikaan enää kallis heille, ja ett'ei +keltäkään heistä minun tähteni elämänlanka päivälläkään lyhentyisi! + +Mikä siunaus on rukouksessa! Tuntikausia mieleni pysyi taivasta kohti +ylennettynä, ja luottamukseni kasvoi, mitä enemmän käsitin jumalallisen +hyvyyden sydämessäni, mitä enemmän kuvasin itselleni inhimillisen +sielun suuruutta niissä elämän tiloissa, joissa se irtautuu +itsekkäisyydestänsä ja pyrkii siihen, ett'ei se milloinkaan tahdo +muuta, kuin mitä ijankaikkinen viisaus tahtoo. + +Ja tosiaan, sitä ihminen voi! Se onkin ihmisen velvollisuus! +Järki, joka on Jumalan ääni, käskee meitä kaikkea uhraamaan hyvän +toteuttamiseksi. Ja olisiko se uhraus täydellinen, jos me kovan onnen +päivinä vastustaisimme Hänen tahtoansa, joka on kaiken hyvän alku ja +luoja? + +Kun hirsipuu tai joku muu kova kidutus on välttämättömästi kärsittävä, +niin se vaan osoittaa alhaista mieltä ja tietämättömyyttä, jos sitä +pelkää, eikä kohtaloansa lähesty ylistäen Jumalaa. Ja taipua pitää +ei ainoasti omaan kuolemaansa, vaan myöskin siihen murheesen, jonka +se tuottaa rakkaillemme. Ainoastaan sitä saapi rukoilla, että Jumala +heidän murheensa lievittäisi ja meitä kaikkia johdattaisi ja tukisi: +semmoinen rukous on aina Hänelle otollinen. + + + + +XVI LUKU. + + +Kului taas muutamia päiviä ja mielentilani oli edelleen sama, vieno +suru täynnä rauhaa ja hartautta. Jo luulin voittaneeni kaiken +heikkouden ja vastaiseksi olevani levottomuudestani vapaa. Turhaa +luulottelemista! Ihmisen tulee pyrkiä täydelliseen mielenvakavuuteen, +mutta maan päällä hän ei sitä saavuta. Mikä nyt taas minua häiritsi? -- +Sain nähdä Maroncelli ystäväni, joka muutaman vaaksan päässä minusta +vietiin parvea myöten rikosvankilaan. + +Hän ynnä vartijansa kävivät niin nopeasti ohitseni, että tuskin ennätin +hänet tuntea, huomata hänen tervehdys-nyykkäyksensä ja siihen vastata. + +Ystävä raukka! Ikänsä parahassa kukoistuksessa, varustettu mitä +toivehikkaimmilla hengenlahjoilla, kunnollinen, hellätuntoinen, +rakastettava, luotu mainehikasta elämää viettämään; ja nyt +valtiollisista asioista heitetty vankeuteen semmoiseen aikaan, jolloin +varmaan ei voi välttää lain kovimpia iskuja! + +Rauhani katosi kokonaan, niin suuresti säälin häntä, niin syvästi +minua suretti, ett'en voinut häntä auttaa, enkä edes läsnä-olollani +ja sanoillani rohkaista. Minä tiesin, kuinka hellästi hän rakasti +perhettänsä ja harrasti sen onnea, ja kuinka se puolestansa häntä +rakasti. Tämä ajatus pani mieleni kuohumaan niin, ett'en enää luullut +rauhoittuvanikaan. + +Harhaluulo sekin. Voi te surun-alaiset, jotka luulette surunne +torjumattomaksi, kauheaksi ja yhäti kasvavaksi, malttakaatte toki +mieltänne, niin saatte nähdä erehdyksenne! Suurinkin rauha ja suurinkin +rauhattomuus ovat yhtä vähän kestäviä tässä maailmassa. Hyvä on tästä +totuudesta pitää vaaria, ett'ei ihminen onnellisina aikoina ylpeydy +eikä onnettomuudessa masennu. + +Pitkällisen kiihoituksen jälkeen seurasi ruumiillinen ja henkinen +uupumus, mutta ei sekään kestäväinen. Peljäten näin siirtyväni toisesta +liiallisuudesta toiseen, turvautuin rukoukseen. + +Rukoilin Jumalalta apua ystävä raukalleni, niinkuin itsellenikin, hänen +omaisillensa, samoin kuin minun omilleni. Tätä rukousta toistamiseen +uudistamalla saavutin rauhaa. + + + + +XVII LUKU. + + +Rauhaa saatuani aloin miettiä tuota äskeistä kiihoitustani, ja +suuttuneena itseeni heikkoudestani harkitsin neuvoa, päästäkseni +siitä. Keksin seuraavan keinon. Jok'ainoa aamu, rukouksen jälkeen, oli +ensimmäisenä toimenani tarkasti miettiä kaikkea, mikä sinä päivänä +saattaisi mieltäni häiritä. Itsekutakin tapausta kuvailin vilkkaasti +itselleni, valmistuakseni siihen: -- parhaitten ystävien, yhtä hyvin +kuin pyövelin, ajattelin täällä käyvän. Muutamia päiviä tämmöinen ikävä +harjoitus tuntui minusta kärsimättömältä, mutta en herjennyt, ja ennen +pitkää olin siitä tyytyväinen. + +Uuden vuoden päivänä (1821) kreivi Luigi Porro sai käydä minua +tervehtimässä. Hellä ystävyytemme, halumme avata sydämet toisillemme, +este, jonka sille halulle pani oikeudenkirjurin läsnäolo, ajan lyhyys, +pahat enteet, jotka mieltäni painoivat, meidän kummankin ponnistus +pysyä tyynen näköisenä, kaikki nämät seikat näyttivät olevan omiansa +saattamaan sydämeni kuohuun. Mutta tämän kalliin ystävän mentyä pysyin +tyvenenä, heltyneenä, vaan tyvenenä. + +Niin käy, jos ihminen edeltäpäin varustaa itseänsä liiallisia +mielenliikutuksia vastaan. + +Tavoittelin kestävää mielenvakavuutta, en juuri onnettomuuteni +vähentämiseksi, vaan erittäin sentähden, että tuommoinen levottomuus +ja mielenkiihko näyttää minusta rumalta ja ihmiselle sopimattomalta. +Kiihtynyt mieli ei huoli enää järki-syistä; vastustamattomasti syöstynä +päättömien aatteiden valtavaan pyörteesen, se luopi itsellensä hullun, +hurjan ja pahanilkeän ajatusjuoksun; se on semmoisessa tilassa, joka +sotii kokonaan filosofiiaa ja Kristin-uskoa vastaan. + +Jos minä olisin saarnamies, niin teroittamalla teroittaisin +kuulijoihini, kuinka tärkeä on mielenkiihon kukistaminen; sitä +tekemättä ei saata olla hyvä ihminen. Missä rauhassa Hän eli itsensä +ja muitten kanssa, Hän, jota meidän tulee pitää esikuvanamme! Ei löydy +mitään ylevyyttä, ei mitään hurskautta ilman mielenmalttia, ilman +semmoista mielentilaa, joka koettaa tämän lyhyen elämän tapauksista +pikemmin hymyilemään, kuin harmistumaan! Viha on arvoton, paitsi siinä +ani harvassa tilassa, kun sillä saattaa nöyryyttää jonkun pahantekijän +ja vetää hänet pois rikoksen tieltä. + +Kenties löytyy viattomampaa mielenkiihkoa, kuin mitä minä olen kokenut. +Mutta se, joka siihen saakka oli pitänyt minua orjanansa, ei perustunut +ainoastaan murheeseen; siihen sekaantui usein tuima viha, ynnä suuri +halu mitä mustimmilla väreillä kuvailla ihmiskuntaa ja yksityisiä +henkilöitä. Se on kuin rutto maailmassa! Jokainen luulee itseänsä +paremmaksi sillä, että hän muita kammoo. On niinkuin toinen ystävä +kuiskaisi toiselle: "Rakastakaamme ainoastaan toisiamme; kun julistamme +muita roistoväeksi, pidetään varmaan meitä itseämme puoli-jumaloina." + +Kumma kyllä, että tuommoinen katkera elämä on niin monen mieleen. Sitä +katsotaan jonkunlaiseksi urhoollisuudeksi. Jos esine, jota vastaan +eilen tehtiin rynnäkkö, on kadonnut, niin haetaan kohta toista. -- +Ketä vastaan pitää mun tänään tehdä valituksia, ketä vihata? Ehkäpä +se lienee tuo hirviö tuossa? Oi riemua, jo löysin! Tulkaat, veikot, +tehdään hänestä loppu! + +Niin on maailman meno, ja panettelematta voin sanoa, että se meno on +paha. + + + + +XVIII LUKU. + + +En saata sanoa sitä juuri pahanilkeydeksi, jos valitin kammioni +kehnoutta. Onnekseni tuli toinen parempi kammio tyhjäksi, jonka minä +odottamattani sain asunnoksi. + +Olihan siis syytä iloitakseni. Ja kuitenkaan... en saattanut ilman +kaipauksetta ajatella Magdalenaa. Lapsellista oli, sen myönnän, noin +pysyä kiintyneenä tuntemattomaan henkilöön, ja tosiaankin hyvin +vähäpätöisistä syistä! Lähtiessäni en voinut olla silmääni luomatta +seinään, jota vastaan niin usein olin istunut nojautuneena, sill'aikaa +kun jonkun vaaksan päässä, seinän toisella puolella, tuo vaimo poloinen +oli tehnyt samoin. Mieleni teki vielä kerran kuulla tuota tuntehikasta +värssyä: + + Hyljätylle onnen ken + Tuopi jälleen entisen? + +Turha toivo! Taaskin erohetki lisäksi kurjassa elämässäni. + +Muuttomatkalla tervehdin kahta noista rosvoista, jotka näin ikkunassa. +Päällikkö ei ollut siinä, mutta saatuansa toisilta viittauksen, +hänkin tuli minua tervehtimään; rupesi sitten Magdalenan värssyä +laulamaan. Oliko aikomus tehdä minusta pilkkaa? Lyönpä vetoa, että jos +viideltäkymmeneltä tuota kysyisin, niin yhdeksänviidettä vastaisi: +varmaankin niin oli. Ja kuitenkin, huolimatta ääniluvusta, olen +minä taipuisa uskomaan, että tuo rosvo-hyvä sillä luuli tekevänsä +minulle mieliksi. Siksi minä sen otinkin, ja loin hänelle kiitollisen +silmäyksen; hänpä, ojentaen käsivartensa ikkunan rautaristikosta, hattu +kädessä, nyykytti vielä päätänsä jäähyväisiksi, kun rupesin portaita +alas astumaan. + +Pihalle tultuani tuli minulle lohdutus. Holvin alla oli tuo pieni +mykkä. Hän tunsi minut heti ja tahtoi rientää luokseni, mutta vartijan +vaimo, en tiedä mistä syystä, kaappasi häntä kauluksesta kiinni ja ajoi +hänet sisään. Olin pahoillani siitä, ett'en saanut häntä syleillä, +mutta sen ohessa minua ilahutti hänen yrityksensä tulla luokseni. +Suloiselta tuntuu olla rakastettu! + +Se oli tapauksista rikas päivä. Vähän matkaa tuosta tulin entisen +kammioni kohdalle, ja siinä seisoi Gioja. "Terve, Melchiorre!" sanoin +ohitse mennessäni. Hän kohotti päänsä, ja kääntyen minun puoleeni +huusi: "Terve Silvio!" + +En saanut tuokiotakaan seisahtua. Käännyttiin porttikäytävään, noustiin +toiseen kerrokseen; ja nyt sain asunnoksi siivon huoneen, aivan Giojan +yläpuolella. + +Kun sänkyni oli tuotu sisään ja minä jäin yksikseni, rupesin huoneen +seiniä tarkastelemaan. Siihen oli piirretty muistokirjoituksia, mitkä +lyijykynällä, mitkä hiilellä, mitkä piirtimellä. Minua viehätti pari +ranskalaista värssyä, joita mielipahakseni en ole pannut muistiin. +Kirjoituksen alla oli nimi _Normandian herttua_. Koetin niitä laulaa +samalla nuotilla, kuin Magdalena säkeitänsä; silloinpa kuului varsin +läheltä ääni, joka lauloi niitä aivan toiseen tapaan. Kun tuo ääni +vaikeni, niin huusin: "Hyvin!" Ja seinäntakainen henkilö tervehti minua +kohteliaasti, kysyen, olinko ranskalainen. + +-- En, olen italialainen, Silvio Pellico nimeltä. + +-- _Francesca da Rimini'n_ tekijä? + +-- Aivan niin. -- + +Nyt hän lausui minulle kunnioitustansa ja samassa sääliänsä siitä, että +olin vankeudessa. Sitten hän kysyi, mistä seudusta olin kotoisin. + +-- Piemontista, vastasin; olen Saluzzolainen. + +Taas muutamia kohteliaita sanoja Piemontilaisten mielenlaadusta ja +nerosta, sekä merkillisistä Saluzzossa syntyneistä miehistä, ennen +kaikkia Bodonis'ista. + +Kaikki lausuttiin semmoisella hienoudella, joka todisti miehen saaneen +hyvän kasvatuksen. + +-- Ehkä minullekin sallittanee, sanoin minä vuorostani, kysyä, kuka te +olette? + +-- Te lauloitte vast'ikään minun tekemääni runoa. + +-- Ne ovat siis teidän tekemänne, nuo sievät värssyt? + +-- Ovat. + +-- Olette siis... + +-- Normandian onneton herttua. + + + + +XIX LUKU. + + +Nyt vartija kävi ikkunaimme alla ja katkaisi puheemme. + +Mikä onneton Normandian herttua? arvelin itsekseni. Eiköhän samaa +arvonimeä annettu Ludvig XVI:nen pojalle? Mutta se lapsiparka varmaan +ei enään elä. -- Olkoonpa niin, naapurini täällä on luultavasti yksi +noita poloisia, jotka ovat koettaneet herättää hänet kuolleista. + +Useat ovat jo väittäneet itseänsä Ludvig XVII:neksi, vaan heidät +kaikki on pettureiksi näytetty; mitä suurempaa luottamusta voisi tämä +saavuttaa? + +Vaikka koetinkin olla tästä asiasta mitään päätöstä tekemättä, pysyi +kumminkin voittamaton uskottomuus minussa vallallaan ja on yhä minuun +jäänyt. Yhtähyvin en tahtonut miesraukkaa loukata, mitä juttuja hän +aikoikin ladella. + +Tuokion kuluttua hän taas rupesi laulamaan, sitten jatkoimme puhettamme. + +Kysymykseeni, kuka hän oikeastaan oli, hän vastasi olevansa todellakin +Ludvig XVII:s, ja hän parjasi kovasti setäänsä Ludvig XVIII:tta, joka +oli hänen oikeutensa anastanut. + +-- Mutta miks'ette Restaurationin aikana saattaneet oikeuksianne +kuuluviin? + +-- Silloin olin kuoleman kynsissä Bolognassa. Heti taudista +toinnuttuani kiiruhdin Pariisiin ja esitin itseni korkeille valloille; +mutta tehtyä ei voitu muuttaa enää, oikeutta rikkova setäni kieltäytyi +minua tunnustamasta sukulaisekseen, ja sisareni yhtyi häneen +kukistaakseen minua. Ainoastaan tuo oiva ruhtinas de Condé otti minut +avo-sylin vastaan, vaan hänen ystävyytensä ei mitään auttanut. Eräänä +päivänä hyökkäsi Pariisin kadulla muutamia salamurhaajia tikarit +kädessä päälleni, ja töin tuskin pääsin hengissä heidän käsistänsä. +Matkustettuani jonkun aikaa sinne tänne Normandiassa, palasin Italiaan +ja asetuin Modenaan. Sieltä kirjoittelin lakkaamatta kirjeitä Europan +hallitsijoille, erittäin keisari Aleksanterille, joka aina vastasi +mitä suurimmalla kohteliaisuudella; enkä ollut ilman toivoa, että +oikeus vihdoin voittaisi, taikkapa, jos politiikista tahdottiin maahan +polkea perillis-oikeuttani Ranskan kruunuun, minulle ainakin suotaisiin +kohtuullinen elatusraha. Mitäpä vielä! Minä otettiin kiinni, vietiin +Modenan herttuakunnan rajalle ja jätettiin Itävallan hallituksen +haltuun. Nyt olen jo kahdeksan kuukautta ollut täällä haudattuna, ja +ties Jumala, milloin täältä olen pääsevä! + +En uskonut kaikkea, mitä hän sanoi. Mutta että hän täällä oli +kuin haudattuna, se oli semmoinen totuus, joka herätti minussa +myötätuntoisuutta. + +Pyysin häntä lyhyesti kertomaan elämäänsä. Suurella tarkkuudella hän +tiesi kertoa pienimmätkin seikat, joita minäkin tunsin Ludvig XVII:nen +lapsuudesta, kun hän annettiin tuon konnamaisen suutarin Simon'in +hoteisin, kun häntä vieteltiin todistamaan pahanilkeätä kannetta oman +äitinsä, kuningatar raukan, elämäntapoja vastaan j.n.e. Ja vihdoin +että, kun hän oli vankilassa, tuli eräänä yönä miehiä, jotka veivät +hänet pois, jättäen hänen sijaansa tylsämielisen lapsen, nimeltä +Mathurin. Kadulla odottivat neljällä hevosella valjastetut vaunut, ja +yksi hevosista oli vaan puuhepo, johon hän pantiin piiloon. He pääsivät +vastuksitta Rhein-virralle, ja rajan ylitse tultua, tuo kenraali... +(hän mainitsi hänen nimensäkin, vaikk'en sitä muista), joka oli hänet +pelastanut ja jonkun ajan oli hänelle opettajana ja isänä, sitten +lähetti tai vei itse hänet Amerikaan. Siellä nuorukainen, kuningas +ilman valtakunnatta, sai kokea monta vaihetta, erämaissa kärsiä nälkää, +olla sotamiehenä, elää kunnioitettuna ja onnellisna Brasilian kuninkaan +hovissa, joutua panettelun alaiseksi ja ahdistettuna maanpakolaisena +lähteä mieron tielle, palattuansa Europaan Napoleon'in vallan +loppuaikana, hän vangittiin Napolissa Murat'in toimesta, ja kun vihdoin +vapaana aikoi saattaa perillis-oikeuksiansa kuuluviin, niin kohtasi +häntä Bolognassa tuo onneton taudin isku, jonka kestäessä Ludvig +XVIII:s kruunattiin Ranskan kuninkaaksi. + + + + +XX LUKU. + + +Tätä kaikkea hän kertoi kummallisen todennäköisesti. Vaikk'en saattanut +uskoa hänen sanojaan, ihmettelin häntä sittenkin. Kaikki Ranskan +vallankumouksen seikat olivat hänelle perinpohjin tunnetut, ja hän +puhui niistä luonnollisella puhetaidolla, lisäten joka paikassa mitä +hauskimpia juttuja. Hänen puheensa oli hiukan soturin tapaan, mutta +kuitenkaan se ei ollut sitä luontevuutta vailla, jota hieno seura +tuottaa mukanaan. + +-- Suvaitsetteko, kysyin, että puhun suoraan, arvonimiä käyttämättä? + +-- Se on juuri minulle mieleen, vastasi hän. Ainakin sen on onnettomuus +minulle opettanut, että voin nauraa kaikelle turhuudelle. Olkaa varma +siitä, että pidän parempana olla ihminen, kuin kuningas. + +Aamuin illoin puhuimme aina yhdessä; ja huolimatta siitä, mitä +mielestäni hänessä oli naurettavaa, näytti minusta siltä, kuin hänellä +olisi ollut hyvä, puhdas ja kaikkea hyvää harrastava sydän. Usein olin +vähällä hänelle sanoa: -- Antakaat anteeksi, minä tahtoisin kyllä +mielelläni uskoa teidän olevan Ludvig XVII:s, mutta minun täytyy +suorasti tunnustaa, että vastapäinen vakuutus on minussa vallallaan; +ettekö teeskentelemättä voisi luopua tuosta luulotuksesta? -- Ja +itsekseni sepitin häntä varten aika saarnan kaikkien valheitten +mitättömyydestä, niidenkin, jotka näyttävät viattomilta. + +Päivä päivältä lykkäsin saarnan pitämisen tuonnemmaksi, yhä odottaen, +kunnes tuttavuutemme vielä hiukan varttuisi; enkä koskaan tullut sitä +toimeen panneeksi. + +Ajatellessani tätä pelkurimaisuutta, puolustan sitä toisinaan sillä, +että se muka oli välttämätön kohteliaisuus, kiitettävä hienotunteisuus, +ja milloin milläkin tapaa. Mutta tänkaltaiset tekosyyt eivät riitä, +enkä voi itseltäni salata, että olisin tyytyväisempi, jos todellakin +tuo saarna olisi tullut pidetyksi. Sillä ken valhetta on uskovinansa, +hän on pelkuri; ja siihen en enää tahdo tulla syypääksi. + +Niin, pelkuri! Totta on että, vaikka kuinkakin kauniisti olisi +edeltäpäin puhunut, niin aina on vaikea lopulla sanoa: "En usko teitä." +Toinen suuttuu, muuttuu ystävästä vihamieheksi, ehkäpä soimaa sinua +suunnattomasti. Mutta ystävänkin menettäminen on valhetta parempi. +Ja kukaties tuo kurja, nähtyänsä, ett'et usko hänen valhettansa, +sitten salaa kunnioittaisi vilpittömyyttäsi, ja siitä saisi aihetta +miettimiseen ja kääntyisi paremmalle uralle. + +Vartijat olivat taipuvaiset luulemaan, että hän todellakin oli Ludvig +XVII:s, ja koska kokemuksesta tiesivät elämän olevan täynnä muutoksia, +he toivoivat, että hän kerran oli nouseva Ranskan valta-istuimelle +ja pitäisi silloin muistossa heidän alamaista palvelustaan. He eivät +tosin tohtineet auttaa häntä karkaamaan, mutta kokivat muuten kaikella +tavalla olla hänelle mieleen. + +Sen kautta minäkin sain kunnian nähdä tämän korkean henkilön. Hän +oli vartaloltaan keskikokoinen, 40 tahi 45 vuoden ijässä, jokseenkin +lihava ja muodoltaan hyvin Bourbon'in näköinen. Todenmukaista on, että +satunnainen yhdennäköisyys oli vietellyt häntä noihin kurjiin tuumiin. + + + + +XXI LUKU. + + +Oli toinenkin seikka, jossa en voinut hyväksyä käytöstäni häntä +kohtaan. Naapurini ei ollut aivan uskoton, puhuipa toisinaan +uskonnollisuudesta kuten ihminen, joka sitä arvossa pitää eikä ole +siitä vieraantunut; mutta kuitenkin oli hänellä useampia turhia +ennakkoluuloja Kristin-uskoa vastaan, jota hän arvosteli enemmän +sen väärinkäytösten, kuin sen oikean olennon mukaan. Tuo Ranskassa +ennen vallankumousta ja sen jälkeenkin vallitseva pintapuolinen +filosofiia oli hänet so'aissut. Hän luuli, että Jumalaa voi puhtaammin +palvella, kuin evankeliumin oppia seuraamalla. Tuntematta tarkoin +Condillac'in ja Tracy'n kirjoituksia, hän piti heitä kuitenkin mitä +suurimpina ajattelijoina ja luuli, että jälkimäinen heistä oli päässyt +viisaustieteellisen tutkimuksen korkeimmalle kukkulalle. + +Minä, joka olin enemmän näitä asioita lukenut ja tunsin ne törkeät +erehdykset, joihin Voltaire'n aikakausi oli joutunut, rynnätessään +Kristin-uskoa vastaan; joka olin vakuutettuna, että järjen kannalta +katsoen on mahdotonta samalla kertaa uskoa Jumalan olemista ja kieltää +evankeliumia, ja katsoin halvaksi, että seurataan tuota uskottomuuden +virtaa, tajuamatta kuinka yksinkertaisen ihana Kristin-usko on, ell'ei +sitä irvikuvaksi väännetä; minä olin nyt niin heikkoluontoinen, ett'en +pitänyt puoltani hänelle. Naapurini kokkapuheet hämmensivät minua, +vaikka niiden mitättömyys ei voinut jäädä minulta salaan. Peittelin +uskoani, epäilin, mietin, oliko sopivata vastustaa hänen sanojansa +vai eikö, ja päätin, ett'ei se ollut tarpeen; sillä luulin asiasta +kunniallisesti pääsneeni. + +Mitä heikkoutta! Tosin on tilaisuuksia, jolloin liiallinen uskon-into +on ajattelemattomuudeksi katsottava ja kenties vaan ärsyttää +uskotonta. Mutta että suoraan ja samassa kainosti tunnustamme sen, +mitä pidämme tärkeänä totuutena, että teemme sen silloinkin, kun emme +voi toivoa myöntämistä, jopa saamme kokea pilkkaakin, se on selvä +velvollisuutemme. Ja semmoinen jalo tunnustus on aina mahdollinen +tehdä, joutumatta sopimattomaan käännytyskiihkoon. Sitä tehdessämme +saatamme ehkä, niin sanoaksemme, alustaa kuulijan mieleen pohjan +totuudelle, niin että se siihen voi juurtua ja vihdoin valollansa +karkoittaa uskottomuuden pimeyden. + + + + +XXII LUKU. + + +Uudessa huoneessani asuin vähän toista kuukautta. Yön aikaan Helmikuun +18 ja 19 päivän välillä (1821) herätti minut avainten kalske ja +telkien kirinä; sisään astui muutamia miehiä, lyhty muassa. Ensimäinen +ajatukseni oli, että he tulivat minua surmaamaan. Hämmästyneenä +katselin noita miehiä, kun kreivi B. lähestyi minua ja käski +kohteliaasti heti pukeumaan lähtöä varten. + +Semmoista tervehdystä en ollut odottanut, ja mieleeni tunki se turha +toivo, että minä nyt vietäisiin Piemontin rajalle. -- Onko mahdollista, +että tuo ankara myrsky niin väleen asettuisi? Pääsisinkö tosiaankin +vielä vapaaksi? Saisinko siis tavata isää, äitiä, siskojani? + +Nämä herttaiset toiveet saivat sydäntäni tuokioksi vilkkaammin +sykkimään. Mitä kiireimmiten puettuani läksin miesten kanssa pois, +ennättämättä jättää hyvästikään naapurilleni. Luulin kuulleeni hänen +äänensä, ja olin pahoillani siitä, ett'en saanut vastata. + +-- Minne matkamme? sanoin kreiville, kun hänen ja erään +santarmiupseerin kanssa astuin vaunuihin. + +-- Ei ole lupa sanoa teille sitä, ennenkuin olemme peninkulman matkan +päässä Milanosta. -- + +Näin ett'emme ajaneet Vercellin porttiin päin, ja siihen sammuivat +toiveeni! + +Vaikenin. Oli ihana kuutamo-yö. Katselin noita rakkaita katuja, joilla +niin monta vuotta olin onnellisna kävellyt Foscolo'n, Monti'n, Lodovico +di Breme'n, Pietro di Borsleri'n, Porro'n ja hänen poikiensa, ja niin +monen muun ystävän kanssa. Kartanot, kirkot, puutarhat, kaikki johtivat +mieleeni mitä suloisimpia nuoruuden muistoja. Nyt kun luulin näkeväni +teitä viimeisen kerran, kun teidän kuvanne niin nopeasti pakenivat +silmistäni, nytpä huomasin, kuinka olin teitä rakastanut! Portin +ulkopuolelle tultuamme, painoin hattuni alemmas silmille ja itkin salaa. + +Kun olimme kulkeneet toista peninkulmaa, niin sanoin kreiville: -- +Luullakseni käy matkamme Veronaan. + +-- Edemmäs, vastasi hän; ajamme Veneziaan, jossa minun pitää jättää +teidät Erityis-toimikunnan haltuun. -- + +Me ajoimme postikyydillä, seisahtumatta, ja Helmikuun 20 p:nä saavuimme +Veneziaan. + +Edellisen vuoden Syyskuussa, kuukautta ennen vangitsemistani, olin minä +ollut Veneziassa ja suuressa ja hilpeässä seurassa atrioinnut Luna +nimisessä hotellissa. Omituinen sattumus, että minä nytkin vietiin +samaan hotelliin! + +Eräs palvelija kummastui nähdessänsä minua ja samassa huomatessansa +(vaikka santarmi ja hänen kaksi seuralaistaan, jotka olivat olevinaan +palvelijoita, olivat valepuvussa), että minä olin poliisin käsissä. +Olin hyvilläni siitä, että hän minut tunsi, sillä varmaan oli hän +muillekin kertova tulostani. + +Söimme päivällistä ja sitten minut vietiin Dogen palatsiin, +jossa oikeus silloin piti istuntojansa. Matkalla käytiin +Procuratie-pilarikäytävän kautta ja Florian'in kahvilan ohitse, missä +olin mennä syksynä viettänyt niin ihania iltakausia; nyt ei sattunut +kukaan tuttavistani näkyviin. + +Pikkutorin (Piazzettan) yli oli mentävä... tällä torilla oli viime +kerran muuan kerjäläinen minulle lausunut seuraavat kummalliset sanat: +-- Näkyy, hyvä herra, että olette muukalainen; ihmettä, kuinka te +ja muut muukalaiset ihailette tätä toria; minun mielestäni se on +onnettomuuden kotopaikka, enkä minä tule tänne muutoin kuin pakosta. + +-- Onko teitä tässä kohdannut joku onnettomuus? + +-- On, herra, kauhea onnettomuus, eikä yksin minua. Jumala teitä +varjelkoon, herra, Jumala varjelkoon! -- + +Ja sillä hän minut jätti. + +Nyt kun kävin täällä uudestaan, en voinut olla muistamatta kerjäläisen +sanoja. Ja juuri samalla torilla vuotta myöhemmin astuin mestauslavalle +kuuntelemaan ensin kuoleman-tuomiotani ja sitten armahduskirjaa, jonka +kautta kuolemanrangaistus muutettiin viidentoista vuoden kovaksi +vankeudeksi! + +Jos luonteeni olisi mystillisyyteen taipuvainen, niin panisin suuren +arvon tuon kerjäläisen sanoille, joka niin vakavasti ennusti minulle +tämän torin olevan onnettomuuden kotopaikan. Nyt minä kerron tämän +ainoastaan kummallisena tapauksena. + +Nousimme palatsiin; kreivi B. puhui tuomarien kanssa, heitti sitten +minut vankivartijan haltuun, ja hyvästi jättäessään hän liikutettuna +syleili minua. + + + + +XXIII LUKU. + + +Äänettömänä seurasin nyt vartijata. Useampien käytävien ja salien +läpitse tultuamme, me saavuimme ahtaille portaille, jotka veivät +meidät _Lyijykamareihin_, noihin kuuluisiin valtiovankiloihin Venezian +tasavallan ajoilta. + +Täällä vartija pani minun nimeni kirjaansa ja sulki minut kammiooni. + +N.s. _Lyijykamarit_ ovat entisen Dogenpalatsin yläkerros, kokonaan +lyijykatolla peitetty. + +Minun kammiollani oli isonlainen ja suunnattomalla rautaristikolla +varustettu ikkuna, josta oli nähtävänä San Marco kirkon lyijypeitteinen +katto. Kirkon toisella puolen näkyi kaukaa torin ääri, ja joka +taholta lukematon joukko kupoleja ja kellotapulia. San Marcon oma +jättiläistapuli oli vaan kirkon pituuden päässä minusta, niin että +kuulin niiden ääniä, jotka sen huipussa puhuivat vähä kovemmin. Kirkon +vasemmalta puolelta näkyi myöskin osa palatsin suurta pihaa ja yksi +porteista. Sillä kohdalla on yhteinen kaivo, ja lakkaamatta käytiin +sieltä vettä ottamassa. Mutta minun korkeasta paikastani näyttivät +ihmiset tuolla alhaalla pikku lapsilta, enkä voinut heidän sanojansa +eroittaa, ell'eivät huutaneet. Yksinäisyyteni oli täällä paljon +suurempi kuin Milanossa. + +Ensipäivinä kriminaalitutkinto, jota tuo Erityis-toimikunta piti +minun kanssani, synkistytti melkoisesti mieltäni, jota vankeuden +ypö-yksinäisyyskin oli masentanut. Paitsi sitä olin nyt entistä +kauempana perheestäni, enkä enään saanut uutisia kodistani. Ne oudot +kasvot, jotka täällä näin, tosin eivät olleet minulle vastenmielisiä, +vaan niiden yksivakaisuus näytti melkein säikähdyttävältä. Huhu +oli heille liikoja ladellut Milanolaisten ja muitten Italialaisten +vapauden-hankkeista; ja nyt he luulivat, että minä ehkä olin yksi +noiden muka mielettömien tuumien pahimpia päämiehiä. Vähäinen +kirjailijan-maineeni oli tuttu vartijalle, hänen vaimollensa ja +pojillensa, jopa kahdelle alavartijallekin, joilla kaikilla näytti +olevan joku hämärä ajatus, että surunäytelmäin kirjoittaja on jotakin +silmänkääntäjän tapaista. + +He pysyivät yksitotisina, luulevaisina, ja kuitenkin täynnä halua saada +minusta enemmän selkoa; muutoin hyvin kohteliaina. + +Muutamien päivien perästä he kävivät kaikki leppeämmiksi, ja minä +heihin miellyin. Vaimo säilytti kauvimmin tuota vankivartijalle +omituista käytöstä ja arvoa. Hän oli noin 40 vuotias, kasvoiltaan kuiva +kuten puheessaankin, eikä näyttänyt vähintäkään suosiotansa muille kuin +lapsillensa. + +Hän toi minulle kahvia aamuisin ja päivällisen jälkeen, vettä, +liinavaatetta j.n.e. Hänen seurassaan oli tavallisesti 15 vuotias +tytär, rumanpuolinen mutta suopeamuotoinen, ja kaksi poikaa, toinen +13, toinen 10 vuoden vanha. He läksivät pois myös äidin kanssa, mutta +ovesta nuo lapset ystävällisesti loivat silmänsä taakse minuun. Vartija +itse kävi luonani, ainoastaan kun hänen piti saattaa minut saliin, +missä Erityis-toimikunta istui. Alavartijat tulivat harvoin, heillä +kuin oli hoteissaan alakerroksen poliisivankila, joka oli täynnä +rosvoja. Toinen heistä kävi jo kahdeksatta vuosikymmentä, mutta pystyi +yhä vielä tuohon vaivaloiseen toimeen, juosten portaita ylös alas eri +vankihuonetten välillä. Toinen oli taas noin 25 vuotuinen nuorukainen, +joka mielemmin kertoi lempijuttujaan, kuin hoiti tointansa. + + + + +XXIV LUKU. + + +Oi, raskaaksi käy kriminaalitutkinto valtiorikoksesta syytetylle! +Peljäten muita vahingoittaa, täytyy kamppailla tuhatta syytöstä +ja epäluuloa vastaan. Ja ell'ei tutkinto pian pääty, niin kaikki +helposti takertuu yhä onnettomammaksi, sillä saattaahan tapahtua, että +muita otetaan kiinni, ja uusia varomattomuuksia tulee ilmi, joita +tuntemattomat, vaan samaan lahkokuntaan kuuluvat henkilöt ovat tehneet. + +Olen päättänyt olla politiikista puhumatta, ja sentähden jääkööt +kaikki tuon tutkinnon seikat sillensä. Sen vaan sanon, että usein, +seisottuani pitkiä tuntikausia tuomarien edessä, palasin huoneeseni +niin katkeroittuneena, niin vihan vimmassa, että olisin tehnyt lopun +itsestäni, ell'ei uskonnon ääni ja vanhempieni muisto olisi mua +pidättänyt. + +Poissa oli nyt se tyynimielisyys, jonka luulin Milanossa saavuttaneeni. +Useampia päiviä en voinut sitä jälleen saavuttaa; ne olivat kadotuksen, +paholaisen päiviä. Silloin herkesin rukoilemasta, epäilin Jumalan +oikeutta, kiroilin ihmisiä ja koko maailmaa, sekä suosittelin +mielessäni jos joitakin viisastelemisia hyvien avujen turhuudesta. + +Onneton ja vimmaan joutunut ihminen on ihmeen kekseliäs herjaamaan +lähimmäisiänsä ja itse Luojaakin. Viha on epäsiveellisempi, +rikoksellisempi kuin luullaan. Aamusta iltaan tosin ei jaksa raivoa +viikkokausien aikaa, ja pahimmankin vimman valtaan vaipunut henki +tarvitsee lepohetkiänsä. Mutta näillä loma-ajoillakin tuntee entisen +epäsiveellisyyden maininkia. Luulee olevansa rauhoitettu, vaan se on +petollinen, jumalaton rauha, lemmettömyyttä ja ivaa täynnä. + +Semmoisessa mielentilassa minä saatoin tuntikausia laulaa, laskea +leikkiä kaikkien kanssa, jotka tulivat minua katsomaan, ja koetin +yleensä asioita punnita ja arvostella tuolla kyyniläisellä +markkina-viisaudella. Kauan ei tämä kurja mielentila kuitenkaan +kestänyt, kuusi tai seitsemän päivää. + +Raamattuni oli tomun peitteessä. Yksi vartijan pojista sanoi minua +hyväillessänsä: -- Siitä kun herkesitte tuota kirja-raiskaa lukemasta, +niin surumielisyytenne näyttää vähentyneen. + +-- Näyttääkö niin? -- vastasin. + +Otin kirjan, pyyhkäsin tomun pois, ja avattuani sen umpimähkään, +seuraavat sanat sattuivat silmiini: _Ja sanoi opetuslapsillensa: se +on mahdoton ettei pahennukset tule; mutta voi häntä, jonka kautta ne +tulevat; se olis hänelle parempi, että myllynkivi ripustettaisiin +hänen kaulaansa, ja heitettäisiin mereen, kuin että hän jonkun näistä +pienistä pahentais_. + +Nämä sanat koskivat kipeästi sydäntäni, ja minä häpesin, että lapsi +siitä tomusta, jonka näki peittävän pipliaani, arvasi minun herjenneen +sitä lukemasta, sekä siitä sai sen luulon, että olin iloiseksi +muuttunut Jumalaa unhottamalla. + +-- Sinä veitikka! (niin puhuttelin häntä lempeästi nuhdellen ja +mielessäni surren, että olin häntä pahentanut). Se kirja ei ole mikään +raiska, ja juuri sentähden että muutamia päiviä olin sitä lukematta, +mielenlaatuni on huonontunut. Jos äitisi sallii sinun olla jonkun +hetken minun luonani, niin koenpa torjua luotani tuota pahaa mieltä; +jospa tietäisit, poikaseni, kuinka se pahe minut voittaa yksinäni +ollessani, ja juuri silloin kun kuulet minun laulavan kuin mieletön! + + + + +XXV LUKU. + + +Pojan mentyä minä tunsin povessani mielihyvää siitä, että minulla taas +oli raamattu kädessä, ja että olin tunnustanut tulleeni häijyksi, +kun en sitä lukenut. Tuntui niinkuin olisin antanut hyvitystä väärin +loukatulle ystävälle ja hänen kanssaan jälleen sopinut. + +-- Ja sinut, Jumalani, olin minä jättänyt kääntyäkseni turmion tielle? +huudahdin. Taisinko todellakin uskoa, että irvistelijäin ruma nauru +soveltuisi minun toivottomaan tilaani? + +Sanomattomalla liikutuksella lausuin nämä sanat, panin raamatun +tuolille, lankesin polvilleni sitä lukemaan, ja vaikka muutoin ani +harvoin saan kyyneliä silmiini, purskahdin nyt itkuun. + +Tämä itku tuntui minusta tuhannen kerran suloisemmalta, kuin tuo +äskeinen häijy nauru. Jumala oli jälleen omassatunnossani, ja minä +Häntä rakastin! Kaduin katkerasti, ett'olin voinut niin turmeltua, ja +lupasin, ett'en milloinkaan vast'edes Hänestä luopuisi. + +Ihme, kuinka vilpitön kääntymys uskonnon turviin lohduttaa ja ylentää +ihmishenkeä! + +Luin ja itkin toista tuntia; sitten nousin ylös, varmaan luottaen +siihen, että Jumala oli luonani ja oli minulle antanut mielettömyyteni +anteeksi. Uudestaan kova kohtaloni, tutkinnon tuska ja tuo uhkaava +hirsipuu näyttivät vähäpätöisiltä. Iloni oli kokea kärsimystä, koska +siinä saisin tilaisuutta täyttää velvollisuuteni ja tottelevaisesti +taipua Herran tahtoon. + +Raamattua, kiitos Jumalan, taisin jälleen lukea! En sitä enään +arvostellut Voltaire'n halpaan tapaan, pilkaten lauseita, joita ei +katso naurettavaksi tahi vääräksi muu kuin se, joka tietämättömyydestä +tahi pahasta tahdosta ei huoli niiden todelliseen merkitykseen +tunkeutua, vaan pintapuolisesti viipyy muutamissa kirjoitustavan +vaillinaisuuksissa. Tämän kirjan etevyys Koran'in ja Indian uskonopin +rinnalla on vastustamaton, ja mieletöntä on ajatella, että semmoinen +kunnioitettavani kirjoitusten kokoelma olis luotettavaa alkuperää +vailla. Tajusin selvään, että se on pyhyyden ja siis totuudenkin kirja. + +Löytyy tosin niitä, jotka ovat pyhää Raamattua väärin käyttäneet, +hakien siitä tu'etta omille himoillensa. Vaan mitäpä ihminen ei voi +väärin käyttää; onko itsessään hyvä asia sentähden hyljättävä? + +Jeesus Kristus lausui: Koko laki ja profeetat supistuvat yhteen +pääkappaleesen: rakasta Jumalaa ja lähimmäistäsi. Ja siinäkö ei +olisi ikuisiksi ajoiksi kelpaava totuus, siinäkös ei pyhän hengen +ijankaikkisesti elävä sana? + +Näin mietiskelin, ja uudistin jo ennen tekemäni päätöksen sovittaa +uskontoon kaikki ajatukseni ja harrastukseni, ihmisrakkauteni, +isänmaanrakkauteni, sanalla sanoen kaikki sieluni tunteet. + +Nuo harvat kyyniläisyyden houreissa kuluneet päivät olivat kuitenkin +jo ennättäneet minua saastuttaa, ja kauan taistelin mielessäni niiden +vaikutuksia vastaan. Milloin vaan ihminen jollakin tavoin antautuu +tuohon järkeä häväisevään kiusaukseen, joka saattaa häntä tarkastamaan +Jumalan töitä irvistelyn saastaisella suurennuslasilla sekä luopumaan +rukousten siunaavaisesta harjoituksesta, silloin se turmelus, joka +siitä syntyy hänen järjessänsä, vaikuttaa, että hän yhä vähemmällä +taaskin lankee samaan turmioon. Viikkokausien kuluessa tuo kiusaus teki +melkein joka päivä rynnäkköjänsä, ja minun täytyi ponnistaa kaikki +henkeni voimat päästäkseni niistä vapaaksi. + + + + +XXVI LUKU. + + +Kun tämä mielentaistelu vihdoin taukosi, ja minä luulin taas olevani +vakavalla pohjalla, niin että kaikissa harrastuksissani annoin +Jumalalle kunnian, niin tunsin jonkun aikaa mitä suloisinta rauhaa. Nuo +oikeuden tutkinnot, joita minun kanssani pidettiin joka toinen tahi +kolmas päivä, niin tuskallisia kuin ne olivatkin, eivät pysyväisesti +häirinneet mieltäni. Koetin vaan olla varoillani, jott'en rikkoisi +kunnian ja ystävyyden velvollisuuksia, jättäen kaiken muun Jumalan +haltuun. + +Sillä välin yksinäisyyteni kävi yhä täydellisemmäksi. Nuo vartijan +kaksi poikaa, joista minulla joskus ennen oli ollut seuranhuvitusta, +pantiin kouluun, ja nyt kun saivat hyvin vähän olla kotona, he eivät +enää käyneet minun luonani. Äiti ja tytär, jotka, niin kauan kuin +pojat olivat muassa, usein olivat jääneet hetkeksi juttelemaan minun +kanssani, nekään eivät siitä lähtein muuta kuin pistäyneet sisään +kahvia tuodaksensa. Äitiä en tosin paljoa kaivannut, tyly kuin oli +käytökseltään. Mutta tyttärellä, vaikka olikin rumanpuolinen, oli +jotakin silmissä ja puheessa, joka minua miellytti. Kun hän toi minulle +kahvia ja sanoi: "tämän olen minä keittänyt", niin kahvi aina tuntui +oivalliselta. Mutta kun sanoi: "tämän äiti keitti", niin se oli kuin +lämmintä vettä. + +Koska minä harvoin sain nähdä ihmisiä, niin käänsin huomiotani +muutamiin muurahaisiin, jotka tulivat ikkunalleni, ja syötin niitä +runsaasti. Nepä menivät ja toivat lukemattomia tovereita pitoihin, niin +että ne melkein peittivät ikkunan. Samoin katselin erästä hämähäkkiä, +joka kutoi verkkoansa seinään. Syötin sitä kärpäsillä ja hyttisillä, +josta se niin kesyi, että laskeutui vuoteelleni ottamaan saalista +sormeltani. + +Jospa nämä olisivat olleet ainoat hyönteiset, jotka kävivät minua +tervehtimässä! Oli vielä kevät-aika, ja kuitenkin eneni jo hyttisten +luku hirveässä määrässä. Talvi oli ollut erittäin lauhkea, ja, vähän +aikaa tuultua Maaliskuussa, lämpimät ajat seurasivat. Pian kammioni +muuttui uuninkuumaksi, se kun oli suoraan etelään päin, lyijykaton +alla ja aivan San Marco-kirkon lyijypeitteisen katon vieressä, josta +auringon säteet hirveällä voimalla kimmahtivat takaisin: olin vähällä +tukehtua. Semmoisesta kuumuudesta ei ollut minulla ennen ollut +aavistustakaan. Tuli nyt lisäksi hyttiset, jotka, vaikka kuinka heitä +hosuin ja tapoin, minut tuiki peittivät. Sänky, pöytä, tuoli, lattia, +seinät, kaikki oli niitä täynnä, ja ikkunan kautta pyrki kuhisten +edestakaisin lukemattomia laumoja. Niiden puremat ovat kipeät, ja kun +näitä saapi aamusta iltaan ja illasta aamuun, ja yhäti täytyy miettiä +keinoja vihollisten luvun vähentämiseksi, niin kärsii paljon sekä +ruumiillisesti että hengellisesti. + +Kun kärsin tätä kauheata vitsausta enkä kuitenkaan saanut muuttaa +toiseen huoneesen, tulin itsemurhaa ajatelleeksi, ja menin +tuontuostakin milt'ei mielipuoleksi. Mutta, taivaalle kiitos, ne +houreet haihtuivat pian, ja uskossani sain tuetta, jopa tunsin +jonkinmoista miellykkiäkin kärsimyksessä. + +Arvelin näin: -- Kuta katkerammaksi elämäni muodostuu, sitä vähemmän +peloittaa minua, niin nuori kuin olenkin, tuo uhkaava kuolemantuomio. +Ell'ei näitä kärsimyksiä edeltäpäin olisi, niin kuolisin ehkä pelkurin +tavoin. Paitsi sitä, mitä olen tehnyt ansaitakseni onnellisuutta? Missä +on ansioni? + +Ja kun oikein otin tarkastellakseni mennyttä elämääni, enpä löytänyt +kuin harvoja välttävän hyviä kohtia; muuten vaan typeriä himoja, +epäjumaluutta, pöyhkeilevää ja ulkokullattua kuntoa. -- Mitäpä muuta +siis, niin päätin, kuin kärsi, kelvoton! Jos ne sun tappavat, ihmiset +tahi hyönteiset, vaikkapa vihasta ja vääryydellä, niin älä nurise, vaan +muista, että ne ovat taivaallisen oikeuden välikappaleita! + + + + +XXVII LUKU. + + +Onko ihmisen niin vaikea totisesti nöyristyä ja itsensä synnintekiäksi +tunnustaa? Eikö ole totta, että useimmiten menetämme turhiin +nuoruutemme kallista aikaa, ja vaikka pitäisi kaikin voimin pyrkiä +eteenpäin hyvyyden tiellä, me sen sijaan tuhlaamme suuren osan siitä +itsemme halventamiseen? Löytyy varmaan tuosta poikkeuksiakin; mutta +niiden joukossa minä en saata sanoa olevani. Enkä myöskään voi +miksikään ansioksi lukea sitä, että olen itseeni tyytymätön. Kun +näemme kynttilästä nousevan enemmän savua, kuin tulen liekkiä, niin ei +tarvitse suurta tarkkaavaisuutta myöntääksemme, että se ei pala niin, +kuin sen pitäisi. + +Niin, halventamatta itseäni ja ulkokullattujen tapaan mutkittelematta, +vaan koko mielen tyyneydellä tilaani tarkastaen, havaitsin selvään +ansainneeni Jumalan kuritusta. Omantunnon ääni lausui: moisen +kurituksen sinä olet, ell'et toisesta niin toisesta syystä, ansainnut; +jospa se auttaisi kääntämään sinua Hänen puoleensa, jonka esikuvaa +ihmisen tulee voimiansa myöten seurata! + +Ja tietäen itseni tuhansin tavoin vikapääksi Jumalan edessä, oliko +minulla oikeutta nurista, jos muutamat ihmiset mielestäni olivat +halpoja ja muutamat toiset vääriä, jos maallinen onneni oli ryöstetty, +ja minun täytyi riutua vankeudessani ja kärsiä äkillinen surma? + +Velvollisuuteni oli kiittää Jumalan oikeutta ja tukehduttaa kaikki, +mitä mielessäni vielä liikkui Hänen mieltänsä vastaan. + +Paremmin pysyäkseni kiinni tuossa aikomuksessa, päätin tästä lähtien +kirjoittamalla ahkeraan kehittää ja selvittää aatteitani. Vahinko +vaan, että Toimikunta, joka suvaitsi antaa minulle kirjoitusneuvoja +ja paperia, edeltäpäin tarkkaan luki paperimäärän ja vaati täsmälleen +tiliä jok'ainoasta lehdestä. Tätä paperin puutetta poistaakseni, keksin +sen viattoman keinon, että lasipalasella silitin pöytäni karkeata +pintaa, johon sitten kirjoitin joka päivä pitkiä mietteitä ihmisten ja +erittäin omista velvollisuuksistani. + +En sano liikoja, jos väitän, että tällä tavoin kuluneet tunnit +tuntuivat hyvinkin hupaisilta, vaikka helle painoi sanomattomasti, +ja hyttisten puremat häiritsivät rauhaani. Viimeksimainitun kiusan +vähentämiseksi olin pakoitettu, helteestä huolimatta, peittämään pääni +ja jalkani sekä hansikkakäsin kirjoittamaan, vieläpä tarkoin käärimään +käsiranteet, jott'eivät nuo viholliset pääsisi hihojen sisään. + +Mietelmäni olivat parhaasta päästä elämäkerrallista laatua. Muistelin +mitä hyvää ja pahaa oli lapsuudesta saakka sielussani kehittynyt, +punnitsin sitä, selvittelin epäilyksiäni ja järjestelin niin hyvin kuin +mahdollista mielipiteitäni kaikista asioista. + +Kun koko siihen kelpaava pöydän pinta oli täyteen kirjoitettu, niin +lu'in ja lu'in uudestaan, mitä olin kirjoittanut, ja mietiskelin sitä +vielä, kunnes vihdoin (usein mielipahakseni) päätin raapia pois kaikki, +saadakseni sijaa uusille mietelmille. + +Jatkoin sitten elämäkertaani, yhä poiketen milloin mihinkin +filosofiiaa, siveys-oppia, politiikkia tahi uskontoa koskevaan +kysymykseen; ja kun pöytä oli täynnä, pyyhin kaikki pois uudestaan. + +Jott'ei mikään minua estäisi suoraan lausumasta kaikkia muistojani +ja mielipiteitäni, ja jott'ei tarvitsisi peljätä jotakin sopimatonta +tarkastusta, käytin minä jonkinmoista salakirjoitusta, kirjaimia +siirtämällä ja sanoja lyhentämällä, johon olin hyvin tottunut. +Kuitenkaan ei tultu minua tarkastamaan, eikä kukaan tietänyt, +kuinka hyvin käytin tätä surullista aikaa. Kun kuulin vartijan tahi +jonkun muun avaavan ovea, niin kiireimmiten peitin kirjoitukseni +pöytäliinalla, ja panin siihen päälle kirjoitusneuvot ja tuon +lakimääräisen paperivihon. + + + + +XXVIII LUKU. + + +Tuo paperivihko sai sekin osansa päiväni hetkistä, joskus kokonaisen +päivä- tahi yökauden. Tämä työ oli kirjallista laatua. Näin syntyi +murhenäytelmät _Ester d'Engaddi_ ja _Iginia d'Asti_, runot _Tancreda, +Rosilde, Eligi e Valafrido, Adello_, sekä muutamia suunnitelmia +murhenäytelmiin ja runoihin, muun muassa runoihin _Lombardian liitosta_ +ja _Cristoforo Colombo'sta_. + +Koska uuden paperin hankkiminen, kun entinen oli loppunut, ei aina +ollut helppo asia, niin tein ensimäisen kyhäykseni joka teokseen +pöydälle tahi käärepaperille, jolla tuotiin minulle kuivia viikunoita +ja muita hedelmiä. Ajoittain myös annoin päivälliseni alavartijalle, +luulettaen häntä, ett'ei minulla ollut nälkä, ja sitä vastaan otti +hän tuodakseen minulle muutaman paperiarkin. Tämä tapahtui ainoastaan +silloin, kun pöytä oli täyteen kirjoitettu, enkä vielä tahtonut +kirjoittamiani pois raapia. Silloin sain kyllä nälkää nähdä, sillä +vaikka päävartijalla oli rahojani tallella, en pyytänyt kuitenkaan sinä +päivänä syödä, jott'ei hän varoisi minun antaneen ruokani toiselle, +ja myöskin jott'ei alavartija huomaisi pikku petostani. Illaksi join +väkevää kahvia, jota vartavasten pyysin _Zanze mamselia_, vartijan +tytärtä, keittämään; ja milloin tämä äitinsä näkemättä sen keitti, +hän teki sen erinomaisen väkeväksi, niin että se virkisti syömätöntä +ruumistani ja piti mieleni vireänä koko yökauden. + +Semmoisessa puolihuumeisessa tilassa tunsin järkeni voimat kahden +verran karttuneiksi ja runoilin, mietiskelin ja rukoilin ihmeellisellä +mielihyvällä aamuvaloon saakka. Silloin tuli äkkiä väsymys päälleni, +heittäysin vuoteelle ja hyttisistä huolimatta, jotka, vaikka kuin +peittäysin, pääsivät vertani imeksimään, nukuin makeaan uneen pariksi +tunniksi. + +Senkaltaiset yökaudet tuntuivat minusta niin suloisilta, ett'en +voinut olla niitä useamminkin itselleni hankkimatta. Sentähden annoin +ajoittain, ilman paperin puutettakin, pois ruokani sitä maistamatta, +saadakseni yöksi taas nauttia tuon tenhojuoman ihmeellistä vaikutusta. +Hyvä kun toiveeni kävi toteen! Mutta välistä sattui, ett'ei kahvi +ollutkaan hyvän Zanzen keittämää, vaan oli mehutonta vesilientä. +Semmoiset tepposet saattoivat minut pahalle tuulelle. Toivotun +virkistyksen sijaan tunsin hermottomuutta ja nälkää, aloin haukotella, +ja jos meninkin vuoteelle, ei tullut unta silmiini. + +Valitin tuota Zanzelle, ja hän minua surkutteli. Mutta eräänä päivänä +kun häntä kovasti toruin, ikäänkuin hän olisi minua pettänyt, niin +tyttöparka purskahti itkuun sanoen: -- Hyvä herra, minä en ole koskaan +pettänyt ketäkään, ja kuitenkin kaikki pitävät minua petturina. + +-- Kaikki? Minä siis en ole ainoa, joka suutun tuohon vesiliemeen. + +-- Sitä en tarkoita, herra. Oi, jos vaan tietäisitte... Jospa voisin +avata kurjan sydämeni teille!... + +-- Mutta älä toki noin itke! Voi hyvänen, mikä sinua vaivaa? Suo +anteeksi, jos olen sinua suotta torunut. Minä uskon vallan hyvin, +ett'ei ole sinun vikasi, että kahvini on ollut niin huonoa. + +-- Tuosta, hyvä herra, en itke. Siinä pieni kolahdus itserakkaudelleni, +mutta siitä huolimatta hymyilin. + +-- Sinä itket siis, kun torun, mutta aivan toisesta syystä? + +-- Aivan niin. + +-- Kuka sinua petturiksi sanoo? + +-- Rakastajani. + +Ja hänen kasvonsa punastuivat. Lapsellisella luottamuksella hän +kertoi minulle viattoman sydämensä surullisen idyllin, joka kaikessa +yksinkertaisuudessaan ei voinut olla sydäntäni liikuttamatta. + + + + +XXIX LUKU. + + +Siitä päivästä alkaen tulin, en tiedä mistä syystä, tyttösen uskotuksi, +ja hän rupesi taas kauemmin tarinoimaan kanssani. + +Sanoipa kerran: -- Te herra olette niin hyvä, että katson teihin aivan +kuin lapsi isäänsä. + +-- Tuollahan et juuri minua mielittele, vastasin minä, takaisin +työntäen hänen kätensä; tuskin olen kaksineljättä täyttänyt, ja sinä +katsot minuun kuin isääsi. + +-- Ei, hyvä herra, tahdon sanoa: kuin veljeeni. + +Ja hän otti väkisen käteni ja likisti sitä innolla. Kaikki tämä +tapahtui mitä viattomammalla tavalla. + +Arvelin itsekseni: -- Hyvä ett'ei hän ole kaunotar; muuten tuo vilpitön +ystävällisyys voisi hurmata minut. + +Arvelin joskus näinkin: -- Onnekseni hän on vielä lapsi, eikä tarvitse +peljätä, että sen ikäisiin tyttöihin rakastuisi. + +Toisin kerroin taas en ollut niin levollinen, koska minusta näytti kuin +olisin erehtynyt hänen muotonsa suhteen, ja minun täytyi tunnustaa, +että sekä kasvot että vartalo eivät olleet säännöllisyyttä vailla. + +-- Ell'ei hän olisi niin kalpea, arvelin, eikä olisi noita paria +pisamaa hänen kasvoissaan, voisipa häntä sanoa sieväksikin. + +Totta on, että vilkkaan ja ystävällisen nuoren tytön käytöksessä, +silmissä ja puheessa aina huomaa jotakin viehättävää. Minä en ollut +mitään muuta tehnyt voittaakseni hänen suosiotansa, ja kuitenkin +olin hänelle rakas _kuin isä tai veli_, kumpaa vaan mieleni teki. +Minkätähden? Sentähden, että hän oli lukenut kirjoittamani Francesca +da Rimini'n ja Eufemio'n, ja kyyneliä vuodattanut niitä lukiessaan; +ja sitten vielä sentähden, että olin vankina, _vaikka_, niin olivat +sanansa, _en ollut varastanut, enkä murhatyötä tehnyt!_ + +Sanalla sanoen, minä, joka olin näkemättänikään Magdaleenaa mieltynyt +häneen, kuinka taisin olla kylmäkiskoinen nuoren venezialaisen +naisvartijani sisarellisille ystävyyden-osoituksille ja hänen mainiolle +kahvilleen? Tosiaan en puhuisi totta, jos katsoisin oman viisauteni +ansioksi, ett'en häneen rakastunut. _Syy_ oli ainoastaan se, että hän +oli rakastajaansa äärettömästi ihastunut. Voi minua, jos ei niin olisi +ollut! + +Mutta joskin se tunne, jonka hän minussa herätti, ei ollut +rakkautta, niin täytyy minun kumminkin tunnustaa, että se oli jotain +sinnepäin. Minä toivoin, että hän tulisi onnelliseksi, että hän +saisi aviomiehekseen sen, joka oli hänen mieleensä; en tuntenut +vähintäkään kateutta, en ensinkään toivonut, että hän valitsisi minut +rakkautensa esineeksi. Mutta kun kuulin ovea avattavan, sydämeni sykki, +ajatellessani että se oli Zanze; jos se ei ollut hän, niin tulin +pahoille mielin; jos oli, niin sydämeni sykki nopeammin ilosta. + +Hänen vanhempansa, jotka luottivat minuun ja tiesivät hänen jo olevan +silmittömästi rakastuneen toiseen, eivät ensinkään epäilleet lähettää +melkein joka aamu ja ilta tytärtänsä, minulle kahviani tuomaan. + +Hän oli todellakin viehättävän yksinkertainen ja herttainen. Hän sanoi: +-- Minä olen rakastunut toiseen, ja kuitenkin viihdyn niin hyvin teidän +luonanne! Milloin en näe armastani, niin on minun ikävä, paitsi täällä. + +-- Etkös arvaa minkätähden? + +-- En. + +-- Sen sulle sanon; sentähden, että täällä saat puhua lemmitystäsi. + +-- Saattaa olla, mutta minusta se tuntuu tulevan siitäkin syystä, että +teitä niin suuresti kunnioitan. + +Tyttöparalla oli se siunattu vika, että hän yhäti tarttui käteeni +ja likisti sitä, huomaamatta, että tuo minua yht'aikaa miellytti ja +hämmensi. + +Taivaalle olkoon kiitos, että vähimmättäkin omantunnon vaivatta voin +muistella tuota hyvää olentoa! + + + + +XXX LUKU. + + +Nämät lehdet olisivat epäilemättä hauskempia lukea, jos Zanze olisi +minuun rakastunut, tai minä edes olisin hänen tähtensä haaveiluissa +käynyt. Ja kuitenkin se yksinkertaisen hyväntahtoisuuden side, joka +meidät yhdisti, oli minulle rakkautta armahampi. Kun joskus varoin +heikon sydämeni tässä kohden muuttuvan, niin kävin oikein pahoille +mielin. + +Kerran pelkäsin vaaran olevan käsissä. Vasten tahtoani näytti hän +minusta (en tiedä minkä lumouksen kautta) sata vertaa kauniimmalta, +kuin ensikerran; minua hämmästytti alakuloisuuteni, joka minut välistä +voitti hänen poissa ollessaan, sekä iloni, kun hän taas tuli luokseni. +Sentähden koetin pari päivää olla tylynä, toivoen, että hän sillä +tapaa tottuisi pois tuosta liiallisesta tuttavuudesta. Mutta se keino +ei pitkälle auttanut; tyttö oli niin kärsivällinen ja myötätuntoinen! +Nojautuneena kyynäspäälleen akkunassa, hän katsoi äänetönnä minuun ja +virkkoi: + +-- Teidän, hyvä herra, näkyy käyvän ikäväksi seurassani, ja +kuitenkin, jos saisin, seisoisin täällä koko päivän, koska näen +teidän juuri tarvitsevan jotakin huvitusta. Tuo paha mieli on seuraus +yksinäisyydestänne. Mutta koettakaa hiukan pakinoida, niin se pian +haihtuu. Ja jos teidän ei tee mielenne pakinoida, niin minä sen teen. + +-- Lemmitystäsi, eikö totta? + +-- Eipä vaan; ei aina hänestä. Osaanpa toki muustakin puhua. + +Ja todellakin hän nyt alkoi kertoella pienistä kotiseikoista, äitinsä +tylyydestä, isänsä sävyisyydestä, veljiensä veitikkajuonista, ja hänen +yksinkertainen kertomuksensa oli täynnä sievyyttä. Mutta itsensä +tietämättäkään hän palasi aina vähitellen lempi-aineesen, onnettomaan +rakkauteensa. + +Minäpä pysyin tylynä, toivoen, että hän siitä suuttuisi. Hän taas, +oliko se epähuomiota vaiko teeskentelyä, ei ollut siitä millänsäkään, +ja minun täytyi vihdoin leppyä, hymyillä ja kiittää häntä hänen +kärsivällisyydestään. + +Luovuin tuosta turhasta ajatuksesta suututtaa häntä, ja vähitellen +pelkoni asettui. Todella en ollutkaan lemmen vallassa. Kauan aikaa +mietin epäilyksiäni, pannen paperillekin, mitä asiasta ajattelin; siitä +oli minulla; paljon hyötyä. + +Ihminen tuontuostakin luopi tyhjästä itselleen pelonaineita; +päästäkseen niistä on tarpeen, niitä tarkemmin ja likemmältä tarkastaa. + +Mitä moitittavaa oli siinä, että iloitsin hänen hellästä +myötätuntoisuudestansa ja osoitin hänelle myötätuntoisuutta takaisin, +koska nämä meidän keskinäiset tunteemme olivat puhtaat kuin viattoman +lapsukaisen, ja koska nuo kädenpuristukset ja hellät silmän-iskut, +joskin ne minua häiritsivät, kuitenkin herättivät minussa hyväntekevää +kunnioitustakin. + +Eräänä iltana lievittäessään huolestunutta sydäntänsä minulle, +tyttöparka kietoi käsivartensa kaulani ympäri ja kostutti kasvojani +kuumilla kyyneleillään. Tässä syleilyssä ei ollut vähintäkään halpaa +ajatusta. Ei voi tytär kunniallisemmin syleillä isäänsä. + +Minun puoleltani vaan oli se haitaksi, sillä tuo syleily koski syvästi +mielikuvitukseeni ja esti minua usein muuta ajattelemasta. + +Toisen kerran, kun hänen lapsellinen luottamuksensa ilmestyi samalla +tapaa, minä vetäysin heti pois hänen syleilystään, ja virkoin sopertaen: + +-- Minä pyydän, Zanze, älä mua koskaan noin syleile; ei se käy laatuun. + +Hän loi silmänsä minuun, sitten alas maahan ja punastui; varmaan +hän silloin ensikerran tuli havainneeksi minussa jotakin heikkouden +mahdollisuutta hänen suhteensa. + +Siitä pitäen hän ei suinkaan herjennyt minua suosiolla ja +luottamuksella kohtelemasta, mutta hänen käytöksensä oli entistä, +varovaisempi, joka olikin minulle mieleen, ja josta olin hänelle +kiitollinen. + + + + +XXXI LUKU. + + +Muiden onnettomuuksista en voi ottaa puhuakseni; mutta oman elämäni +vastenkäymisistä minun täytyy tunnustaa, että, kun niitä oikein +tarkastelen, niin ei yksikään niistä näytä olleen jotakin hyötyä +mukanaan tuomatta. Eipä tuo hirveä kuumuus eikä hyttisten laumatkaan +olleet merkitystänsä vailla. Ell'ei tuota alituista kiusaa olisi +ollut kärsittävänäni, olisiko minulla todellakin ollut tarpeellista +valppautta, pysyäkseni järkähtämätönnä uhkaavan rakkauden nuolia +vastaan, rakkauden, joka, Zanzen hilpeään ja hyväileväiseen luonteesen +katsoen, tuskin olisi pysynyt sopivissa rajoissaan? Jos semmoisessakin +tilassa ajoittain epäilin itseäni, kuinka olisin mieluisammassa ja +ilahuttavammassa tilassa kyennyt mielikuvitukseni vallattomuutta +hillitsemään? + +Jos otamme lukuun Zanzen vanhempien ajattelemattomuuden, he kun niin +paljon luottivat minuun, tytön varomattomuuden, joka ei aavistanut +voivansa antaa minulle aihetta rikokselliseen hillittömyyteen, sekä +vihdoin oman puuttuvaisen mielenlujuuteni; niin ei ole ensinkään +epäiltävä, että helle ja hyttiset tekivät hyvän vaikutuksen. + +Tämä ajatus lepytti jotenkin mieleni tuohon vitsaukseen. Silloin kysyin +itseltäni: + +-- Tahtoisitko olla siitä vapaa ja hengittää raitista ilmaa hyvässä +huoneessa, sillä ehdolla, ett'et enää saa nähdä tuota herttaista +olentoa? + +Pitääkö tunnustaa? En rohjennut vastata kysymykseen. On ihmeellistä, +kuinka näennäisesti mitättömätkin asiat, jotka koskevat rakasta +henkilöä, saattavat meitä ilahuttaa. Usein yksi sana Zanzen suusta, +lausuttu Venezian murteen sulosoinnulla, yksi hymy, yksi kyynel, hänen +ketteryytensä, kun hän liinallansa tahi viuhkaimellansa ajoi hyttisiä +minun ja itsensä luota, yksi semmoinen pikku seikka täytti mieleni +lapsellisella tyytymyksellä koko päiväksi. Erittäin minua ilahutti +nähdä, kuinka hän, puhuessansa minun kanssani, pääsi huolistansa ja +luotti neuvoihini, niin rakas oli hänelle myötätuntoisuuteni, ja kuinka +hänen sydämensä hehkui keskustellessamme hyveestä ja Jumalasta. + +-- Kun olemme yhdessä puhuneet uskonnon asioista, sanoi hän, niin minä +rukoilen mielemmin ja hartaammin. + +Ja usein hän, yht'äkkiä keskeyttäen jokapäiväisen pakinamme, otti +latinankielisen pipliani, aukaisi sen, suuteli siinä värssyä, miten +sattui, ja pyysi minua kääntämään ja selittämään sen sisällystä hänelle: + +-- Minä tahtoisin, näet, että joka kerta, kun tulette tätä värssyä +lukemaan, te muistaisitte minun sitä suudelleen. + +Totta on, että hänen suutelonsa eivät aina sattuneet sopivaan paikkaan, +etenkin jos hän avasi Korkean veisun. Silloin minun täytyi käyttää +hyväkseni sitä seikkaa, ett'ei tyttö osannut latinaa, ja mukailemalla +kääntää, samalla varoen, ett'en loukkaisi kirjan pyhyyttä enkä tytön +kainoutta, sillä kumpaakin pidin mitä suurimmassa arvossa. Toisinaan +jouduin pahaan pulaan, kun tyttö ei oikein ymmärtänyt valhekäännöstäni, +vaan pyysi minua kääntämään sananmukaisesti, sallimatta minun +joutuisasti siirtyä toiseen aineesen. + + + + +XXXII LUKU. + + +Katoavaista on kaikki täällä maan päällä! Zanze sairastui. Sairautensa +ensipäivinä kävi hän vielä minun luonani, valittaen päänkivistystä. +Hän itki, vaan ei likemmin selittänyt huolensa syytä, paitsi että +soperoitsi jotakin valitusta rakastajaansa vastaan. + +-- Hän on ilkeä ihminen, mutta antakoon Jumala hänelle anteeksi! + +Vaikka kuinka rukoilin häntä avaamaan sydäntänsä minulle, niinkuin +hänen oli ollut tapana, en voinut saada selkoa siitä, mikä häntä siihen +määrään huolestutti. + +-- Tulen huomis-aamuna -- sanoi hän eräänä iltana. Mutta huomispäivänä +toi äiti minulle kahvini ja seuraavina päivinä alavartijat, sillä Zanze +oli nyt kovin sairastunut. + +Alavartijat saattoivat tiedokseni epäiltäviä asioita tytön +rakkauden-seikoista, joita kuullessani hiukset päässäni milt'ei +nousseet pystyyn. Viettelyskö? -- Mutta ehkä se vaan oli häijyä +puhetta. Minä myönnän, että uskoin heidän sanojansa, ja että tämä +onnettomuus minua murhestutti. Kuitenkin toivon heidän valehdelleen. + +Kuukauden sairastettuansa tyttö parka vietiin maalle, enkä sitten enää +saanut häntä nähdä. + +En saata sanoa, kuinka katkera oli kaipaukseni ja kuinka hirveäksi +muuttui yksinäisyyteni. Ja sata kertaa katkerampi oli ajatus Zanzen +onnettomuudesta. Hänen hellä säälinsä oli minulle ollut niin suureksi +lohdutukseksi, ja nyt minun saalini piti olla hänelle tuiki hyödytön! +Mutta varmaan hän oli vakuutettu siitä, että minä häntä surkuttelin, +että olisin valmis mihin uhrauksiin tahansa hänen hyväksensä, enkä +herkeisi rukoilemasta hänen puolestaan. + +Zanzen käynnit huoneessani, niin lyhyet kuin ne olivatkin olleet, +olivat kuitenkin mieluisalla tavalla keskeyttäneet tuon alituisen +miettimisen ja tutkimisen yksitoikkoisuutta. Ne olivat niin sanoakseni +tuoneet uusia kuteita aatteideni ja tunteideni loimeen, ja siten +lieventäneet onnettomuuttani ja elonvoimiani kartuttaneet. + +Hänen mentyänsä vankila muuttui jälleen haudankaltaiseksi. +Niin painoi murhe minua, ett'ei moneen päivään tehnyt mieleni +kirjoittaakaan. Muuten oli murheeni tyyneempi, kuin nuo entiset +kovat mielenliikutukseni. Oliko se siten ymmärrettävä, että jo olin +enemmän perehtynyt onnettomuuteen, että olin filosofillisempi tahi +kristillisempi, vai oliko siihen syynä ainoastaan tuo tukehduttava +helle, joka lannisti surunakin voimat? Oi, suruni ei siitä lannistunut! +Muistan hyvin, kuinka kipeästi se kalvoi sydämeni pohjaa, -- kenties +sitä kipeämmin, koska en antanut sen puhjeta vaikeroimiseen. + +Todellakin tuo pitkä koetus-aika oli ennättänyt karaista luontoni +kepeämmin kantamaan kärsimystäni, nöyristyen Jumalan tahdon alle. Niin +usein olin sanonut _valitusta halpamielisyydeksi_, että lopuksi olin +oppinut sitä pidättämään, kun se oli puhkeamaisillansa, häveten, että +se oli mennyt niinkään pitkälle. + +Saavuttamani tottumus panna paperille kaikki, mitä ajattelin, +vahvisti mieleni, näytti monen asian turhamaisuuden ja johti enimmät +mietiskelyni seuraavaan päätökseen: + +-- Jumala on olemassa: siis järkähtämätön oikeuskin; kaikki, mitä +tapahtuu, on siis määrätty parhaita tarkoituksia varten; kaikki ihmisen +kärsimykset tässä maailmassa ovat siis hänen omaksi hyväksensä. + +Zanzenkin tuttavuus oli ollut minulle hyödyksi, se oli pehmittänyt +luonnettani. Hänen hyväksymisensä oli muutaman kuukauden aikana ollut +minulle vaikuttimena kohoomaan kovaa onneani ylemmäs ja olemaan +kärsivällinen. Ja muutaman kuukauden lujamielisyys totutti minua +mielenmalttiin. + +Ainoastaan kaksi kertaa Zanze näki minun vihastuvan. Toinen oli, kun +suutuin huonosta kahvista; toinen tämä: + +Joka toinen taikka kolmas viikko vartija toi minulle kirjeen +omaisiltani. Kukin kirje tietysti tuli minulle Toimikunnan käsien +läpi, säälimättä tahrattuna sensuurin mustilla viivoilla. Tapahtuipa +kerran niinkin, että nuo mustat viivat eivät rajoittuneet yksityisiin +lauseisin, vaan peittivät koko kirjeen, paitsi "_Rakas Silvio_" alussa, +ja lopussa "_Syleilemme sinua hartaasti kaikki_." + +Siitä suutuin niin silmittömästi, että kirkasin kovasti ja kirosin, en +tiedä ketä. Tyttö parka surkutteli minua, mutta samalla huomautti, että +käytökseni tällä hetkellä soti päätöksiäni vastaan. Tunnustin hänen +olevan oikeassa, enkä sitten kironnut ketäkään. + + + + +XXXIII LUKU. + + +Eräänä päivänä yksi alavartijoista tuli salamielisen näköisenä luokseni +ja sanoi: + +-- Kun Zanze mamseli vielä oli täällä... hän kun useimmiten toi +teille kahvinne... ja jäi pitemmäksikin ajaksi juttelemaan... +minä aina pelkäsin, että tuo viekas tyttö viuhka vakoilisi teidän +salaisuuksianne, hyvä herra. + +-- Ei hän vakoillut yhtään, vastasin suutuksissani, ja jos minulla +niitä olisikin, en totta olisi niin hupsu, että jättäisin ne +urkittavaksi. + +-- Anteeksi, hyvä herra; en tahtonut teitä hupsuksi sanoa, mutta Zanze +mamseliin en koskaan luottanut. Ja nyt, kun teillä ei ole ketään enää +seurustajaksi... niin toivoni on... että... + +-- Mitä? Puhukaa suunne puhtaaksi. + +-- Vaan ensin vannokaa, ett'ette minua petä. + +-- Noh, ell'ei ole muuta, niin voinhan sen tehdä; en ole eläissäni +ketään pettänyt. + +-- Te vannotte siis tosiaankin? + +-- Niin, vannon, ett'en petä. Mutta tietäkää, tolvana kuin olette, että +mies, joka voipi pettää, se voipi myös valansa rikkoa. + +Nyt hän otti povestansa kirjeen ja antoi sen minulle, vavisten ja +anoen, että luettuani sen hävittäisin. + +-- Olkaa huoleti, mies, virkoin kirjettä avaten; heti luettuani olen +sen hävittävä teidän nähden. + +-- Mutta, hyvä herra, siihen pitäisi tulla vastinetta, ja minä en +jouda odottaa. Tehkää miten paraiten sopii. Pitäkää vaan muistissa, +että kun minä tulen, niin laulan aina tuota sävelettä "_Kissa ma olin +unissain_", ja silloin teidän ei tarvitse pelätä mitään odottamatonta +tuloa, vaan voitte pitää taskussa mitä paperia hyvänsä. Mutta jos +kuulette jonkun lähestyvän sitä laulamatta, niin on siinä merkki, +että minä en silloin ole tulossa, taikka ett'en tule yksin. Siinä +tapauksessa varokaatte, ett'ei ole mitään taskussa, sillä voitaisiinhan +tulla vaatteitanne tarkastamaan; vaan reväiskää kirjeenne palasiksi ja +heittäkää ne ulos ikkunasta. + +-- Hyvä, näen, että olette varovainen, niin olen minäkin. + +-- Äskenpä sanoitte minua tolvanaksi. + +-- Teillä on oikeus minua siitä nuhdella, vastasin, puristaen hänen +kättänsä. Antakaa anteeksi. + +Hän läksi pois ja minä luin: + +"Olen... (tässä mainittiin nimi) yksi teidän ihailijoistanne; osaan +ulkoa koko teidän _Francesca da Riminin_. Minut pantiin vankeuteen... +(ilmoitti syyn ja päivämäärän) ja antaisin en tiedä kuinka paljon +vertani, saadakseni olla teidän kanssanne, taikkapa ainakin niin +lähellä teitä, että voisimme yhdessä keskustella. Saatuani kuulla +Tremerellolta, -- niin nimitämme välittäjä-miestä -- että te, hyvä +herra, olette vangittuna ja mistä syystä, syttyi povessani palava +halu ilmoittaa teille, ett'ei kukaan teitä surkuttele ja rakasta +enemmän, kuin minä. Ettekö hyväntahtoisesti suostuisi ehdoitukseeni, +että me huojentaisimme yksinäisyytemme painoa toinen toisellemme +kirjoittamalla? Kunniansanallani lupaan teille, ett'en ole kenellekään +maailmassa siitä kertova, vakuutettuna, että samaa vaiti-olevaisuutta, +jos suostutte, teidänkin puoleltanne saan toivoa. -- Sillä välin, +antaakseni teille jotakin tietoa minusta, lisään tähän lyhyen +elämäkerran, j.n.e." + +Seurasi sitten kertomus. + + + + +XXXIV LUKU. + + +Jokainen lukija, jolla on hiukan mielikuvitusta, käsittää helposti +sitä sähköntapaista vaikutusta, jonka tämmöinen kirje tekee vankiraukan +mieleen, etenkin jos tämä vanki on tuntehikas ja ihmisrakas. Ensimäinen +ajatukseni oli pitää ystävänä tuota tuntematonta, ottaa osaa hänen +kohtaloonsa ja olla kiitollinen hänen osoittamastansa suosiosta. -- +Niin, huudahdin, sa jalo mies, otan tarjouksesi vastaan. Soisinpa vaan, +että minun kirjeeni tuottaisivat sinulle yhtä paljon lohdutusta, kuin +sinun kirjeesi minulle tulevat tuottamaan ja tämä ensimäinen jo on +tuottanut. + +Lapsen riemulla luin ja luin toistamiseen tuon kirjeen, ja siunasin +sadoin kerroin sen tekijää; minusta tuntui, että jok'ainoa hänen +lauselmansa ilmaisi suoraa ja jaloa mielenlaatua. + +Aurinko oli laskemassa, rukoushetkeni oli käsissä. Kuinka elävä oli +nyt jumaluuden tunto mielessäni! Kuinka kiitin Häntä, joka aina keksii +uusia neuvoja ylläpitääksensä henkeni ja sydämeni vireyttä, ja kuinka +Hänen kallisten lahjainsa muisto elpyi minussa, saadessani tämän uuden +lahjan! + +Seisoin isossa ikkunassani, käsivarret rautaristikossa, kädet ristissä; +silmäni alla oli San Marcon kirkko, lyijykatolla mahdoton parvi +kyyhkysiä kuherteli, lenteli ja teki pesiänsä; ylläni kohosi avara +taivaan laki kaikessa loistossaan; minä näin yli koko täänpuolisen +Venezian, ja kaukainen ihmis-äänten sohina kosketti vienosti korviani. +Tässä onnettomassa, mutta ihmeellisessä paikassa minä puhuttelin Häntä, +jonka silmä yksinään minut näki, Hänen haltuunsa sulkien vanhempani ja +muut rakkaat henkilöt, kunkin vuorossaan; ja luulin kuulevani, kuinka +Hän vastasi: "Luota minun hyvyyteeni!" ja minä huudahdin: "Niin, sinun +hyvyyteesi tahdon luottaa!" + +Liikutettuna ja vahvistettuna päätin rukoukseni, vähän huolien siitä, +kuinka ympärilläni surisevat hyttiset sillä välin urheasti purivat +minua. + +Mutta kun sitten innostuksen perästä mielikuvitukseni alkoi raueta, +ja hyttisten ahdistaminen muuttui tuntuvammaksi, niin yht'äkkiä halpa +ajatus nousi mieleeni, jota minä, vaikka se inhoittikin minua, en +voinut pois torjua. + +Tremerello oli esiintuonut ilkeän epäluulon Zanzea vastaan, että hän, +tuo kirkas sielu, joka ei mitään tietänyt eikä tahtonutkaan tietää +politiikista, muka olisi salaisuuksieni vakoilijana! + +Häntä oli minun mahdotonta epäillä, vaan kysyin itseltäni: Onko minulla +sama vakuutus Tremerellonkin suhteen? Jos tämä kelvoton olisi kavalien +tiedustelemisten välikappaleena! Jos tuon kirjeen olisi kirjoittanut +ties' kuka, vietelläksensä minua uskomaan tuolle uudelle ystävälle +tärkeitä salaisuuksia! Kenties tuota vankia, joka muka minulle +kirjoitti, ei olekaan; -- taikkapa se saattaa olla kavaltaja, joka +pyytää muiden salaisuuksia ilmi-antamalla voittaa jotakin itsellensä; +tahi on hän kunnon mies, mutta Tremerello petollinen, joka tahtoo +saattaa meitä kumpaakin hukkaan, saadaksensa palkan lisäystä. + +Voi, se on ruma, mutta hyvin luonnollinen asia, tuo vangin pelko, että +kaikkialta häntä väijyy viha ja kavaluus! + +Mitä tehdä tuon tuntemattoman kirjeen johdosta? Pitikö antaa kirje +takaisin Tremerellolle ja sanoa: En tahdo panna rauhaani alttiiksi? +-- Mutta jos siinä ei ollutkaan petosta? Jos tuo tuntematon hyvinkin +ansaitsee ystävyyttäni, ansaitsee, että panisin jotakin alttiiksi +hänen yksinäisyytensä lieventämiseksi? Kurja sinä! Pari askelta olet +ehkä vaan kuolemasta, tuomio voi langeta minä päivänä hyvänsä, ja +sinä kieltäydyt vielä tekemästä jotakin hyvää työtä? Vastata, vastata +sinun tulee! -- Mutta jos kova onni tahtoisi, että tämä kirjevaihto +sattuu asianomaisten tietoon, niin, vaikk'ei kukaan voisi hyvällä +omallatunnolla lukea sitä meille rikokseksi, eiköhän kuitenkaan liene +varma, että Tremerello parka saisi kovan rangaistuksen? Eiköhän jo +viimeinmainittu epäilys riitä ehdottomasti kieltäytymään kaikenlaisesta +salaisesta kirjevaihdosta? + + + + +XXXV LUKU. + + +Sinä yönä en saanut unta silmiini, niin olin levotonna ja täynnä +epäilystä. Ennen päivän koittoa kavahdin vuoteelta ja astuin ikkunalle +rukoilemaan. Vaikeissa tiloissa täytyy luottamuksella turvata Jumalan +apuun, pyytää Häneltä neuvoja ja niissä sitten pysyä kiini. + +Pitkän rukouksen perästä astuin ikkunalta alas, hivuttelin käsilläni +hyttisten puremia poskiani, ja tein kun teinkin päätökseni: että +minun piti Tremerellolle esittää se vahinko, joka hänelle voisi +syntyä puheena olevasta kirjevaihdosta, luopua siitä, jos se häntä +arveluttaisi, mutta suostua, jos hän pysyisi vakavana. + +Kävelin edestakaisin, kunnes kuulin laulettavan: "_Kissa ma olin +unissain ja sä mua silitit_", Tremerello toi minulle kahvia. + +Ilmoitin nyt, mikä minua arvelutti, enkä säästänyt sanoja häntä +peloittaakseni. Mutta näin hänen olevan vakavan päätöksessään +_palvella_, käyttääkseni hänen sanojansa, _kahta niin oivallista +herraa_. Tämä vakavuus soti niin jyrkästi hänen jänismäisiä kasvojaan +ja hänelle annettua nimitystäkin vastaan (Tremerello = vapisija), että +minäkin päätin olla vakava. + +-- Hyvä, sanoin minä, annan teille viinini, hankkikaa te mulle +tarpeellista paperia, ja olkaa huoleti, että heti kun kuuluu avainten +kilinää ilman teidän lauluanne, niin minä silmänräpäyksessä olen +hävittävä kaikki, mitä on salassa pidettävä. + +-- Täss' on juuri mukanani arkki paperia, ja hankin teille enemmän, +milloin vaan tarvitaan; luotan täydellisesti teidän varovaisuuteenne. + +Poltin melkein suulakeni nielaistessani kiireimmiten tulikuuman +kahvini. Tremerello meni, ja minä heti kirjoittamaan. + +Aloitin esittämällä epäilyksiäni tämän kirjevaihdon suhteen, mutta +lisäsin minun ajatukseni olevan sen, että jos luulee tekevänsä jotakin +hyvillä syillä ja omaatuntoansa suorastaan loukkaamatta, niin silloin +ei ole syytä peljätä tekevänsä rikosta. Hänenkin pitäisi vielä +puolestaan tarkasti punnita yrityksemme laatua ja vapaasti ilmoittaa, +ryhtyikö hän siihen tyynellä mielin vai levottomuudella. Jos hän, +uudestaan mietittyänsä, katsoisi sitä liian vaaran-alaiseksi, niin +meidän täytyisi luopua kirjevaihdon toivotusta virvokkeesta, tyytyen +siihen, että vaihtamalla harvoja, vaan tosiystävyyttä todistavia +sanoja, olimme tulleet tuntemaan toisiamme. + +Kirjoitin neljä sivua, täynnä mitä lämpimintä tunnetta, ilmoitin +lyhyesti vangitsemiseni syyn, puhuin innollisesti perheestäni ja +eräistä muista itseäni koskevista seikoista, pyytäen kutenkuinkin avata +hänelle sydämeni. + +Illalla meni kirjeeni. Kosk'en edellisenä yönä saanut unta, niin olin +nyt hyvin väsyksissä enkä tarvinnut unta kauan odottaa. Seuraavana +aamuna heräsin virkistyneenä, iloisena, sykkivin sydämin ajatellen, +että muutaman hetken perästä oli ehkä ystävän vastaus käsissäni. + + + + +XXXVI LUKU. + + +Vastaus tuli kahvin kanssa. Puristin Tremerellon kättä ja sanoin +ystävällisesti: -- Jumala sinua palkitkoon hyvästä työstäsi! -- +Epäluuloni häntä ja tuota tuntematonta kohtaan olivat nyt haihtuneet, +joko sentähden, että ne minua ilettivät, taikkapa näyttivät +tarpeettomilta, sillä politiikista puhuessani olin aina käyttänyt +varovaisuutta. Juliano (niin kirjoittaja katsoi hyväksi nimittää +itseänsä) aloitti kirjeensä pitkillä kohteliaisuuden lauseilla ja sanoi +olevansa aivan huoleton tästä kirjevaihdosta. Sitten hän laski leikkiä +epäilyksistäni, ensin kohtuudella, mutta tuo leikki kävi vähitellen +pistäväksikin. Vihdoin, ylistettyänsä suoruutta, hän pyysi anteeksi, +ett'ei voinut salata sitä mielipahaa, jota oli tuntenut nähdessään +minussa "jotakin arkamaista epäileväisyyttä, jotakin tuota kristittyjen +omantunnon arastelemista, joka ei sopeu totiseen filosofiiaan". + +"Olen teitä kuitenkin aina kunnioittava, lisäsi hän, joskin tässä +asiassa olemme eri mieltä; mutta suoramielisyyteni pakoittaa +minua tunnustamaan, ett'ei minulla uskontoa olekaan, ja että +semmoista kammoksun, nimitettäköön sitä miksi tahansa. Pelkästä +vaatimattomuudesta olen ottanut nimeksi Julianon, sillä tuo kunnon +keisari tosin oli kristittyjen vihamies, mutta minä todellisuudessa +olen häntä paljon edistyneempi. Kruunattu Juliano uskoi Jumalaan ja +puuhasi hänkin kaikellaista hurskautta; minun mielestäni ei löydy +mitään semmoista, vaan kaikki hyvyys on siinä, että rakastamme totuutta +ja sen etsijöitä, ja vihaamme sitä, mikä ei ole meille mieleen". + +Tuohon tapaan jatkaen, antamatta mitään perusteita, ryntäsi hän +silmittömästi Kristin-uskoa vastaan, kehui pöyhkeällä pontevuudella +uskottoman ylevää hyvettä ja otti, puoleksi leikillä, puoleksi +todella, ylistääksensä keisari Julianon luopumusta sekä hänen muka +ihmis-ystävällistä yritystä hävittää maan päältä viimeisetkin +Evankeliumin jäljet. + +Sitten, peljäten, että oli jo liioin loukannut mielipiteitäni, hän +kääntyi pyytämään minulta anteeksi ja samalla saarnaamaan yleistä +suorapuheisuuden puutetta vastaan. Vielä kerran hän vakuutti haluavansa +pysyä minun kanssani yhteydessä, ja sanoi jäähyväiset. + +Jälkilisäys kuului: "En kadu muuta, kuin että ehk'en ole kylläksi +suora. Olkoon se siis sanottu, että luullakseni nuo kristilliset +puheenne lienevät teeskentelyä. Sitä minä hartaasti toivon. Siinä +tapauksessa paljastakaa kasvonne; olen antanut teille esimerkin". + +En voi sanoin kertoa tunteitani, tuota kirjettä lukiessani. Alussa +sydämeni sykki ilosta; sitten tuntui kuin jäinen koura olisi sitä +kouristanut. Kaduin, että olin ruvennut semmoisen miehen kanssa +kirjevaihtoon, joka noin röyhkeästi pilkkasi sydämeni jaloimpia +tunteita. + +Luettuani viimeisen sanan repäisin kirjeen kahtia, niin että kumpaankin +käteen jäi puoli. + + + + +XXXVII LUKU. + + +Katselin noita kahta kappaletta, ajatellen inhimillisten toiveitten +petollisuutta. -- Äsken niin palavasti halusin saada tuon kirjeen, +ja nyt repäisen sen suuttuneena palasiksi! Äsken olin niin iloisena +toivotusta ystävyydestä onnettomuuden-kumppalini kanssa, niin +vakuutettuna, että olisimme toinen toisemme tueksi, niin halukkaana +osoittamaan hänelle suosiotani; nytpä sanon häntä hävyttömäksi! + +Asetin nuo kaksi kappaletta päällekkäin, ja uudistin äskeisen temppuni. +Aioin vieläkin sitä jatkaa, kun yksi neljännes putosi kädestäni maahan. +Kyyristyin alas sitä ottaakseni, ja sen lyhyen ajan kuluessa olin jo +ennättänyt muuttaa mieleni, niin että uudestaan halusin lukea tuota +ylpeätä kirjoitusta. + +Istuin alas, sovitin nuo neljä kappaletta raamatun kannelle yhteen, +ja luin. Jätin ne siihen, nousin kävelemään, luin vieläkin kerran, ja +sillä välin mietiskelin näin: + +-- Jos en vastaa, niin hän on luuleva minua niin kukistuneeksi, ett'en +uskalla ilmestyä mokoman Herkuleen silmien eteen. Vastatkaamme hänelle, +näyttäkäämme ett'emme ensinkään pelkää asettaa oppia opin rinnalle. +Todistakaamme hyvällä tavalla, ett'ei ole pelkuruutta siinä, jos ken +tarkasti punnitsee seikkoja ja on kahden vaiheella, kun on tehtävä +jotenkin vaarallinen päätös, ehkäpä muille vaarallisempi, kuin meille +itsellemme. Oppikoon hän, että todellinen urhomieli ei ole omantunnon +pilkkaamisessa, eikä myöskään todellinen arvo ylpeydessä. Selittäkäämme +hänelle Kristin-uskon järjellisyys, uskottomuuden järjettömyys. +-- Ja vihdoin, jos tuo Juliano näytäksen niin erimieliseltä minun +kanssani, jos hän ei säästä ivaansakaan ja näkyy vähän huolivan +ystävyydestäni, eiköhän siinä ainakin todistusta, ett'ei hän ole +mikään vakoilija? -- Vai olisikohan se juuri mitä kavalin juoni hänen +puolestaan? -- Ei toki; en voi sitä uskoa. Minä olen itse häijy +ihminen, kun sentähden, että tunnen itseni loukatuksi noista rohkeista +ivasanoista, tahdon luuletella itseäni, ett'ei niiden tekijä voi +olla muuta kuin perinpohjin turmeltunut ihminen. Halpa ajatus, jota +niin useasti olen muissa moittinut, pois omasta sydämestäni! Juliano +on, mitä on, eikä mitään muuta, hävytön mies, vaan ei vakoilija. -- +Ja onko minulla tosiaankaan oikeus antaa _hävyttömyyden_ ilkeä nimi +sille, mitä hän itse luulee _suorapuheisuudeksi?_ -- Vai tuossako +sinun nöyryytesi, sinä ulkokullattu! Joku tuopi mielen-erhetyksestä +esiin vääriä mielipiteitä ja nauraa sinun uskollesi, ja heti olet +valmis häntä halveksimaan. -- Tiesi Jumala, eikö tuommoinen närkästys +minun, kristityn, povessa liene pahempi, kuin tämän uskottoman rohkea +suoruus! -- Kenties hän ei tarvitse muuta kuin yhden ainoan armon +säteen ja hänen luja totuuden rakkautensa jo muuttuisi uskoksi, joka +on minun uskoani vahvempi. -- Eikö liene parempi, että rukoilen hänen +puolestansa, kuin että vihastun häneen ja kehun omaa etevyyttäni? +Kukaties, sillä välin kun minä raivoissani revin hänen kirjeensä +palasiksi, hän ystävällisesti luki minun kirjettäni, luottaen siihen, +ett'en minä panisi pahaksi hänen suoria sanojansa? -- Kumpi on +väärässä, se, joka rakastaa ja sanoo: "En ole kristitty", vai se, joka +sanoo: "Olen kristitty", mutta ei rakasta? -- Vaikea on perin pohjin +tuntea toista, jonka kanssa on monta ajastaikaa yhdessä elänyt; ja minä +ottaisin tuomitakseni ihmistä yhden ainoan kirjeen nojalla! Käyhän +sitäkin olettaminen, että hän, huolimatta sanoistansa, ei ole aivan +tyytyväinen uskottomuuteensa, ja sentähden itse tahtoo minua ärsyttää +sitä vastustamaan. Oi jospa niin olisi! Suuri Jumala, jonka kädessä +halpakin välikappale voipi suuria matkaan saattaa, valitse, valitse +minut tähän työhön! Anna minulle niin vankat ja pyhät perusteet, että +ne saattavat tuon onnettoman uskomaan Sinuun; että ne saattavat hänet +ylistämään Sinua sekä käsittämään, että ulkopuolella Sinua ei löydy +mitään hyvettä, joka ei olisi ristiriidassa itsensä kanssa! + + + + +XXXVIII LUKU. + + +Tyynellä mielin revin nyt nuo neljä kirjekappaletta aivan pieniksi +palasiksi, ja ojennettuani käteni ulos ikkunasta, katselin, kuinka +paperipalaset liitelivät ilmassa. Muutamat putosivat kirkon katolle, +toiset kiertelivät kauan ilmassa ja laskeusivat vihdoin maahan. Ne +menivät siihen määrään hajalleen, ett'ei tarvinnut peljätä, että kukaan +niitä keräilisi ja saisi tietoa salaisuudesta. + +Sitten kirjoitin Julianolle, kaikin voimin koettaen olla tyvenenä sekä +semmoiselta näyttää. + +Laskin leikkiä hänen pelostaan, että saatin omantuntoni arkuuden +semmoiseksi, ett'ei käynyt filosofiiaan yhdistäminen, pyytäen häntä +ainakin tämän suhteen lykkäämään tuomiotansa tuonnemmaksi. Kiitin hänen +totuudenharrastustansa ja vakuutin, että hän minussa tulisi löytämään +aivan samaa mieltä, jonka näytteeksi tahdoin ottaa puolustaakseni +Kristin-uskoa, "varmana", lisäsin, "että niinkuin minä aina mielelläni +kuuntelen teidän mielipiteitänne, samaten tekin olette puolestanne +hyväntahtoisesti minulle tekevä". + +Tätä puolustusta päätin askelittain panna toimeen, ja tein nyt +alun, esittämällä Kristin-uskon pääsisällystä: -- Jumalan pelkoa, +-- epä-uskon heittämistä, -- ihmisten veljellisyyttä, -- hyvien +avujen hellittämätöntä harrastusta, -- nöyryyttä ilman alentumista -- +arvollisuutta ilman ylpeyttä, -- esikuvaksemme Jumal'-ihmistä! Mitä +löytyy filosofillisempaa ja ylevämpää, kuin tämä oppi? + +Koetin sitten näyttää, kuinka tämä viisauden valo tosin oli +selvemmin tahi hämärämmin kuultanut niillekin, jotka luonnonperäisen +järkensä silmillä ovat totuutta etsineet, mutta ei koskaan levinnyt +kaikkialle; ja kuinka jumalallinen Mestari, tultuansa maailmaan, +antoi hämmästyttävän todistuksen itsestänsä, vaikuttaessaan +inhimillisesti nähden mitä halvimmilla välikappaleilla, että valo +tuli yhteis-omaisuudeksi kaikille. Mitä maailman mainiot filosofit +eivät konsaan voineet aikaan saada, epäjumaluuden häviötä ja yleisen +veljellisyyden julistamista, sen saivat muutamat yksinkertaiset +lähetysmiehet aikaan. Siitä lähtien tuli orjien vapaaksi-antaminen +yhä yleisemmäksi, ja vihdoin syntyi yhteiskunta ilman orjia, +yhteiskunnallinen tila, jota muinaisajan filosofit katsoivat +mahdottomaksi. + +Vihdoin lopuksi silmäys historiaan Jeesuksesta nykyaikaan asti +saatti selväksi, että hänen perustamansa uskonto on nähty soveltuvan +jok'ainoaan ihmiskunnan sivistys-asteesen. Väärä oli siis väittää, +että, sivistyksen yhä edistyessä, Evankeliumi ei enään sopinut sen +kanssa yhteen. + +Kirjoitin mitä pienimmillä kirjaimilla ja tilaa säästäen, mutta en +sittenkään päässyt edemmäs paperin vähyyden vuoksi. Nyt luin uudestaan +kirjeeni alun, joka olikin minulle mieleen. Siinä ei ilmaantunut +vähintäkään närkästystä Julianon ivasanojen johdosta, päinvastoin +oli se täynnä ystävyyden lauseita, joita suvaitsevaisuuteen taipunut +sydämeni oli mieleeni johtanut. + +Lähetin kirjeeni, ja huomis-aamuna odotin kärsimättömyydellä vastausta. + +Tremerello tuli ja sanoi minulle: + +-- Tuo herra ei ole voinut kirjoittaa, mutta pyytää teitä jatkamaan +pilapuhettanne. + +-- Pilapuhettani? huudahdin. Niin hän ei ole voinut sanoa! Lienette +väärin kuullut. + +Tremerello nykäisi olkapäitään. + +-- Vai luuletteko varmaan hänen niin sanoneen? + +-- Yhtä varmaan, kuin nyt luulen kuulevani kellon lyöntiä San Marcon +tornista. -- (Kello löi parahillaan.) Join kahvini enkä virkkanut +mitään. + +-- Vaan sanokaa, lukiko tuo herra kirjeeni loppuun? + +-- Luulenpa niin; sillä hän nauroi, nauroi kuin hullu, ja sitten hän +teki siitä pallukan, jota heitteli ilmaan, ja kun muistutin, että hän +luettuansa sen hävittäisi, niin hän sen paikalla hävittikin. + +-- No hyvä. + +Annoin kuppini Tremerellolle takaisin, sanoen ma'usta tuntevani, että +Bettina rouva oli kahvin keittänyt. + +-- Oliko se huonoa? + +-- Tuiki huonoa. + +-- Kuitenkin olen itse sen keittänyt, ja väkeväksi, sen vakuutan; +pohjasakoa ei ensinkään. + +-- Lienee vika minun suussani. + + + + +XXXIX LUKU. + + +Koko aamun kävelin raivossani edestakaisin. -- Mitä ihmisrotua +lieneekään tuo Juliano? Minkätähden sanoo hän kirjettäni pilapuheeksi? +Miksi hän nauraa ja heittelee sitä leikkipallukkana? Miksi hän ei anna +vastaukseksi riviäkään? Vaan semmoisia ne ovat kaikki uskottomat! Itse +tuntien mielipidettensä heikkoutta, he eivät kuuntele, jos ken rupee +niitä vastustamaan, vaan nauravat ja ovat olevinaan niin eteviä, ett'ei +heidän muka ole tarvis mitään likemmin tarkastaa. Voi te poloiset! +Milloin on ollut filosofiiaa, joka ei tarkasti ja totisesti asioita +tutkisi? Jos on totta, että Demokritus yhä nauroi, niin hän oli narri! +-- Mutta minä olen saanut, mitä olen ansainnut; miksikä ryhdyinkään +tuohon kirjevaihtoon? Että hetken aikaa antausin pettäväiseen +toiveesen, on vielä anteeksi annettava; mutta huomattuani häntä +hävyttömäksi, enkö ollut typerä, kun sittenkin hänelle kirjoitin? + +Nyt päätin, ett'en hänelle enää kirjoittaisi. Päivällisellä Tremerello +kaatoi viinini pulloon, jonka pani taskuunsa, virkkaen:.-- Ah, +muistanpa, että tässä on minulla paperia teille antaa. -- Hän antoi +paperin ja meni. + +Nähdessäni tuon puhtaan lehden, tunsin taaskin kiusauksen viimeisen +kerran kirjoittaa Julianolle ja sanoa hänelle hyvästi, pitämällä +hänelle aika saarnan hävyttömyyden kehnoudesta. + +-- Kaunis kiusaus todellakin, arvelin sitten, maksaa röyhkeys +röyhkeydellä! paisuttaa hänen vihaansa Kristin-uskoa vastaan, +näyttämällä, että minunkin, kristityn, povessa on sijaa +malttamattomuudelle ja ylpeydelle! -- Ei, se ei käy laatuun. +Herjetkäämme tykkänään kirjoittamasta. -- Mutta jos minä niin +kuivakiskoisesti herkeän, eikö hän yhtä hyvin voisi syyttää minua +malttamattomaksi ja ylpeäksi? -- Parempi on vielä kerta kirjoittaa ja +ilman vähintäkään sappea. -- Mutta jos kerran voin sapetta kirjoittaa, +on paras, ett'en ole tietävinänikään hänen naurustaan ja tuosta +liikanimestä, jonka hän on kirjeelleni antanut, vaan tyynimielisesti +vaan jatkan Kristin-uskon puolustustani. + +Hetken mietittyäni jäin viimeksimainittuun päätökseen. + +Iltasella lähetin postini, ja seuraavana aamuna sain muutamia riviä +vastaukseksi, jotka olivat hyvin kylmiä, tosin ilman loukkauksia, vaan +myöskin ilman vähintäkään myöntymystä taikka pyyntöä jatkamaan. + +Vaikka vastaus ei minua miellyttänyt, pysyin yhtähyvin aikomuksessani +jatkaa loppuun asti. + +Minun ainettani ei ollut mahdollista lyhyesti esittää, vaan se täytti +viisi tahi kuusi pitkää kirjettä. Kuhunkin näistä tuli aivan lyhykäinen +kiitosvastaus, ynnä muutamia poikkeuksia aineesta: milloin, näet, hän +kirosi vihamiehiänsä, milloin itse nauroi kirouksillensa, arvellen +luonnolliseksi, että mahtavat sortavat heikompiansa, siinä vaan +vahinko, ett'ei hän kuulunut noiden mahtavien joukkoon; milloin taas +hän uskoi minulle lempi-asioitansa ja tunnusti niiden suurta vaikutusta +hänen kiusattuun mielikuvitukseensa. + +Mutta viimeiseen kirjoitukseeni sanoi hän kuitenkin aikovansa sepittää +pitempää vastinetta. Odotin sitä toista viikkoa, jolla aikaa hän joka +päivä kirjoitteli minulle niitä näitä, parhaasta päästä riettauksia. + +Silloin pyysin häntä muistamaan tuota vastinetta, jonka hän oli minulle +velkaa, sekä kehoitin häntä totisesti punnitsemaan niitä perusteita, +jotka olin hänelle esittänyt. + +Hän vastasi jokseenkin kiivaasti, runsaasti ottaen itsellensä +omaisuuksia semmoisia kuin "filosofi", "vakaamielinen", "mies, jonka ei +ole tarvis kauan miettiä, eroittaaksensa yökynttilää lampusta." Sitten +hän taas rupesi juttelemaan kevytmielisistä seikkailuista. + + + + +XL LUKU. + + +Senkin kärsin vielä, välttääkseni ulkokullatun ja suvaitsemattoman +nimeä ja yhä toivoen, että noitten lempijuorujen perästä tulisi +vakaisuudenkin aika. Kuitenkaan en ollut ilmoittamatta pahaa mieltäni +siitä loukkaavasta tavasta, jota hän käytti naisista puhuessaan, ja +surkuttelin niitä kurjia, jotka hänen sanojensa mukaan olivat joutuneet +hänen uhriksensa. + +Hänpä ei ollut uskovinaan minun moitteeni todellisuutta, vaan väitti +toistamiseen: "Vaikka miten moititte siveyttömyyttä, tiedän varmaan, +että kertomukseni ovat teille huviksi. Kaikki ihmiset rakastavat +huvitusta niinkuin minä, vaikka eivät julkea sitä suoraan tunnustaa. +Minä tulen siis kertomuksiani jatkamaan, kunnes joudutte ihastuksiin ja +mielessänne lausutte minulle suostumuksenne". + +Mutta viikosta viikkoon hän ei herjennyt riettauksiansa latelemasta, +ja minä, joka yhä toivoin hänen kirjeessänsä löytäväni mielenmuutosta +ja uteliaisuudestakin ne luin, tulin siitä, vaikk'en vietellyksi, +niin kumminkin hämmennetyksi ja hiukan vieraantuneeksi jaloista +ajatuksista. Sillä turmeltuneiden ihmisten kanssa seurustelemisesta me +itse turmellumme, ell'ei meillä ole tavallista enempää hyvettä, paljon +enempää kuin minulla ainakin. + +-- Tuossapa on ylpeytesi rangaistus! sanoin itselleni. Tuossa voitto +siitä, että, kysymättä kelpaisitko siksi, rupesit lähetys-saarnaajaksi! + +Eräänä päivänä vihdoin kirjoitin hänelle seuraavalla tavalla: + +"Tähän asti olen kaikin tavoin koettanut saattaa teitä toiseen aineesen +kääntymään, vaan te yhä jatkatte kertomuksianne, jotka, niinkuin jo +olen suorasti ilmoittanut, eivät minua miellytä. Jos mielenne tekee +paremmista asioista puhua, niin voimme pitkittää kirjevaihtoamme, +muutoin on paras sanoa toisillemme hyvästi ja pysyä kumpikin +itseksensä". + +Kahteen päivään en saanut vastinetta, ja olin siitä tyytyväinen. -- +Oi onnellinen yksinäisyys, huudahtelin itsekseni, paljon vähemmän on +sinusta mielenkarvautta, kuin epäsointuisesta ja halventavaisesta +keskustelusta! Sen sijaan, että olen itseäni kiusannut hävyttömyyksien +lukemisella, ja turhaan koettanut niitä vastaan asettaa ihmisyyden +jaloja pyrintöjä, saan nyt jälleen nostaa mieleni Jumalaan ja +muistella perhettäni ja rakkaita ystäviäni. Rupeen taas enemmän +lukemaan pipliata, kirjoittamaan ajatuksiani pöydälle, tutkimaan omaa +sydäntäni jalostuttaakseni sitä, sanalla sanoen maistelemaan viattoman +surumielisyyden suloisuutta, joka on tuhatta kertaa kalliimpi kuin +iloiset, vaan siivottomat mielikuvaelmat. + +Tremerello aina, kun astui huoneeseni, lausui: -- Ei ole vielä +vastinetta. -- Hyvä, vastasin minä. + +Kolmantena päivänä hän sanoi: -- Herra N. N. on joutunut sairaaksi. + +-- Mikä häntä vaivaa? + +-- Sitä hän ei sano, mutta vuoteeltansa ei nouse, ei syö eikä juo, on +vaan pahoillaan. + +Minun tuli sääli, ajatellessani, että hänellä oli kipuja eikä ketään +lohduttamassa. + +Huuliltani tahi paremmin sydämestäni pääsi sanat: -- Tahdon laittaa +hänelle pari riviä. + +-- Ne minä vien tänä iltana, sanoi Tremerello ja meni. + +Istuessani pöydän ääreen olin jotenkin kahden vaiheella. -- Tehnenkö +oikein taaskin ruvetessani kirjevaihtoon? Enkö vast'ikään siunannut +yksinäisyyttä niinkuin kadonnutta, vaan jälleen löytynyttä aarretta. +Mitä horjuvaisuutta! -- Mutta toiselta puolen, hän ei syö eikä juo; on +varmaankin sairastunut. Eihän ole soveliasta, asiain näin ollen, jättää +häntä, sitä enemmän, koska viimeiset sanani taisivat tuntua hänestä +karvailta ja häntä loukata. + + + + +XLI LUKU. + + +Kirjoitin siis näin: + +"Kuulen, että te ette ole terve; se minua surettaa. Kaikesta +sydämestäni tahtoisin olla luonanne ja ystävänä auttaa. Rohkenen +luulla, että terveytenne tila yksinään on syypää siihen, ett'en +kolmeen vuorokauteen ole saanut sanaakaan teiltä. Eihän toki viime +kirjeeni liene teitä loukannut? Voin vakuuttaa, että kirjoitin sen +ilman vähintäkään nurjuutta, ainoastaan tarkoittaen, että saisin teitä +kirjevaihdossanne totisemmalle kannalle. Jos kirjoittaminen on teille +vaivaksi, niin laittakaa edes varma tieto terveytenne tilasta; minä +olen teille joka päivä kirjoittava jotakin ajan vietteeksi, että te +muistaisitte ystävyyttäni". + +Semmoista vastausta kuin sain, en olisi koskaan odottanut. Se alkoi +näin: -- "Minä tällä nyt purkaan liittomme. Jos et sinä tiedä mitä +tehdä minun ystävyydelläni, niin en minäkään tiedä, mitä tekisin sinun +ystävyydelläsi. Minä en ole mies unhottamaan loukkauksia, enkä, kerran +hyljättynä, käänny ystävyyttä kerjäämään. Sentähden että tiedät minua +sairaaksi, lähestyt minua nyt lampaan villassa, toivoen, että tauti +on järkeni heikontanut ja saattaa minua saarnojasi kuuntelemaan"... +Ja tähän tapaan hän jatkoi, rajusti soimaten minua ja pilkallisesti +väännellen naurettavaksi kaikki, mitä olin puhunut uskonnosta ja +siveydestä, väittäen elävänsä ja kuolevansa samana miehenä, se on +vihaten ja halveksien kaikkea filosofiiaa, joka erosi hänen omastansa. + +Seisoin kuin ukkosen iskemänä! -- Oivallinen käännytys todellakin! +arvelin surumielin. -- Jumalan otan todistajaksi, että aikomukseni +oli puhdas! -- Ei, noita herjauksia en ole ansainnut! -- Olkoon +menneeksi, vieläkin yksi toive pettyneenä. Se olkoon hänen oma +asiansa, jos hän tuulesta luopi itsellensä loukkauksia, saadaksensa +anteeksi-antamattomuuden nautintoa! Enemmän kuin mitä olen tehnyt, en +ole velkapää tekemään. + +Muutaman päivän kuluttua harmini taas leppyi, ja ajattelin, että tuo +kiihkoinen kirje oli voinut syntyä vihan vimmassa, joka pian asettuisi. +-- Kenties hän sitä jo häpeekin, vaikka on liian ylpeä tunnustaaksensa +vikaansa. Eikö olisi hyvä työ kirjoittaa hänelle uudestaan, nyt kun hän +on ennättänyt tyyntyä? + +Tosin se vaati jommoistakin itserakkauden uhrausta, mutta tein sen +sittenkin. Ken hyvää tarkoittaen nöyristyy, hän ei siitä pilau, vaikka +saisikin väärää ylenkatsetta palkakseen. + +Vastineeksi sain kirjeen, joka oli vähemmän kiihkoinen, mutta yhtä +loukkaava kuin edellinen. Tuo leppymätön sanoi ihmettelevänsä +evankelista tasamieltäni. + +-- No hyvä, jatkoi hän, aloitamme siis uudestaan; mutta puhukaamme +selvään. Me emme rakasta toisiamme. Kirjoitamme vaan kumpikin omaksi +huviksemme, pannen paperille, mitä mieleen juolahtaa; te serafillisiä +haaveitanne, minä taas jumalattomia kirouksiani; te ihailuksianne +ihmisen ja naispuolen arvosta, minä suoria kertomuksiani omasta +saastaisuudestani, kumpikin toivoen toista käännyttää. Vastatkaa, +kelpaako ehtoni? + +Vastasin: -- Ehdoituksenne ei ole muuta kuin pilkkaa. Minun puoleltani +on ollut hyvää tahtoa teitä kohtaan. Nyt ei omatuntoni vaadi minulta +enää muuta, kuin että toivotan teille kaikkea sekä tämän että tulevan +elämän onnea. -- + +Niin päättyi salainen tuttavuuteni tuon miehen kanssa, joka kukaties +oli enemmän katkeroittunut kovasta onnesta ja epätoivosta vimmastunut, +kuin luonteeltaan häijy. + + + + +XLII LUKU. + + +Toisen kerran kiitin sydämestäni yksinäisyyttä, ja päivät kuluivat +jonkun aikaa eteenpäin ilman muutoksia. + +Kesä loppui ja syyskuun jälkipuolella helteiset säät viilenivät. +Lokakuu tuli, ja nyt olin hyvillä mielin siitä, että minulla oli huone, +joka talven aikana piti lämmintä. Mutta eräänä päivänä tuli vartija +ilmoittamaan, että minun piti muuttaa toiseen huoneesen. + +-- Minne? + +-- Muutaman askeleen päähän, raittiimpaan huoneesen. + +-- Ja miksi siitä ei pidetty huolta silloin, kun olin kuolla +kuumuudesta, kun ilma täällä oli täynnä hyttisiä ja vuode lutikoita? + +-- Ei tullut käskyä ennen? + +-- No hyvä, mennään sitten. + +Vaikka olin yltäkyllin saanut kärsiä tuossa huoneessa, niin kuitenkin +tuntui ikävältä jättää se, ei ainoastaan sentähden, että kylmään +aikaan siinä varmaankin olisi ollut hyvä asua, vaan monesta muustakin +syystä. Siinä minulla oli nuo muurahaiset, joita rakastin ja elätin +niin sanoakseni isällisellä huolella. Muutamia päiviä takaperin oli +rakas hämähäkkini, en tiedä mistä syystä, muuttanut pois, mutta minä +olin arvellut: -- Kenties se minua vielä muistaa ja tulee takaisin. -- +Ja nyt kun itse muutan pois, niin se ehkä palajaa ja löytää huoneen +tyhjänä, taikka jos täällä onkin silloin uusi asukas, niin hän saattaa +olla hämähäkkien vihamies, joka tohvelillaan repäisee alas tuon kauniin +verkon ja musertaa sen poloisen tekijänkin! Paitsi sitä, eikö Zanzen +sääli tehnyt näitä synkkiä seiniä minulle rakkaiksi? Tuossa ikkunassa +hän usein seisoi, anteliaalla kädellä heittäen muurahaisilleni +leipämuruja. Tuossa oli hänen tapana istua; tässä hän kertoi minulle +tätä, tuossa tuota; tuossa hän kyyristyi pöydälle ja vuodatti +kyyneleitä. + +Uusi huoneeni oli sekin lyijykaton peittämä, mutta pohjoiseen +ja länteen päin, ikkuna kummallakin puolen, oikea nuhanpesä ja +talvi-sydämellä jääkylmä. + +Länsipuolinen ikkuna oli hyvin iso, pohjanpuolinen pieni ja +korkeammalla, vuoteeni yläpuolella. + +Astuin ensin suuremman ikkunan luoksi, ja näin, että se oli patriarkan +palatsiin päin. Vankihuoneita oli myöskin vieressä olevassa +sivurakennuksessa, joka ulottui vähän oikealle, ja eräässä toisessa +rakennuksessa minun vastapäätäni. Tässä rakennuksessa oli kaksi +huonetta päällekkäin. Alemmassa oli mahdottoman iso ikkuna, jonka +kautta näin sisässä kävelevän hienosti puetun herrasmiehen. Se oli eräs +herra Caporali di Cesena. Hän huomasi minut, teki viittauksen, ja me +ilmoitimme molemmin puolin nimemme. + +Sitten tahdoin nähdä, minnepäin toinen ikkunani oli. Panin pöydän +vuoteelleni, ja pöydälle tuolin; sinne ylös kiivettyäni näin ikkunan +olevan tasan palatsin katon kanssa. Palatsin toisella puolella oli +näkyvissä kaunis osa kaupunkia ja laguunaa. + +Jäin tätä ihanaa näkö-alaa katselemaan, ja vaikka kuulin ovea +avattavan, en liikahtanut paikaltani. Se oli vartija, joka, +huomatessaan minua tuolla ylhäällä, unhotti ett'en minä voinut, kuten +hiiri, pujahtaa tieheni rautaristikon läpi, ja luuli minun vaan +koettavan paeta. Hämmästyneenä hyppäsi hän, huolimatta lonkkansa +kivusta, vuoteelle ja otti minua jaloista kiinni, kiljuen kuin leijona. + +-- Mutta ettekö näe, ajattelematon mies, virkoin minä, että on +mahdotonta paeta rautaristikon kautta? Ettekö ymmärrä, että kiipesin +tänne ainoastaan uteliaisuudesta? + +-- Näen, herra, näen ja ymmärrän; mutta alas vaan, ma sanon, alas! Tämä +on vaan yritys paeta. + +Mitäpä muuta kuin totella ja naurahtaa. + + + + +XLIII LUKU. + + +Sivu-vankiloiden ikkunoista tunsin minä kuusi henkilöä, jotka oli +pantu kiinni valtiollisista asioista. Niinpä yksinäisyyteni ei +tullutkaan, kuten olin luullut, entistä suuremmaksi, päinvastoin sain +täällä nauttia milt'ei seura-elämää. Alussa olin siitä pahoillani, +joko sentähden, että luonteeni oli pitkällisestä erakko-olosta käynyt +epäseuralliseksi, tahi että äskeisen seurustelemiseni huono loppu oli +tehnyt minut varovaiseksi. + +Kuitenkin se vähäinen puhevaihto, jota osaksi sanojen, osaksi +viittausten kautta oli meille tarjona, ennen pitkää minua +miellytti, tuottaen, ell'ei iloisuutta, niin kumminkin ajanviettoa. +Tuttavuudestani Julianon kanssa en virkkanut sanaa kellekään. +Kunniansanalla oli kummaltakin puolelta luvattu pitää sitä salassa. +Jos siitä olen puhunut näissä lehdissä, niin se on sentähden, että +tulkootpa ne kenen silmien eteen tahansa, hänen olisi mahdotonta niiden +lukuisien vankien joukosta, joita täällä pidettiin, arvata, kuka +Juliano oli. + +Paitsi yllämainitulta kovan onnen kumppaleita, teinpä vielä yhden +tuttavuuden, joka minua erittäin ilahutti. + +Isosta ikkunastani saatoin nähdä, edempänä tuosta vastapäätäni +olevasta rakennuksesta, koko jakson kattoja savutorvineen, parvineen, +tornineen ja kupolineen, joka etäällä katosi näkymättömiin mereen +ja taivaasen. Likimmäisessä noista kartanoista, patriarkan palatsin +kylkirakennuksessa, asui eräs kunnon perhekunta, jolle minä jouduin +kiitollisuuden velkaan siitä hellästä osan-otosta, jota nuo hyvät +ihmiset osoittivat onnettomuudessani. Yksi tervehdys, yksi säälivä sana +onnettomalle on suuri rakkauden työ. + +Sieltä kohotti ikkunasta kätösiänsä minulle pienoinen poika, yhdeksän +tahi kymmenen vuoden vaiheilla, ja kuulin hänen huutavan: + +-- Äiti, äiti, katsopas, kuin tuonne ylös Lyijykamareihin ovat panneet +ihmisen. Vankiraukka, kuka sinä olet? + +-- Olen Silvio Pellico, -- vastasin. + +Toinen poika, vähän vanhempi, riensi sekin ikkunalle ja huusi: + +-- Vai sinä olet Silvio Pellico? + +-- Olen, ja te, lapsukaiseni? + +-- Minun nimeni on Antonio S.... ja veljeni Giuseppe. Sitten hän +kääntyi sisään päin ja sanoi: -- Mitä minun vielä pitää kysyä? + +Ja eräs nainen, luultavasti heidän äitinsä, joka seisoi puoleksi +näkymättömissä, neuvoi armaille lapsille mitä sanoa minulle, ja minä +kiitin heitä sydämeni pohjasta heidän ystävällisistä sanoistansa. + +Nämä sananvaihdot olivat hyvin vähäpätöisiä, enkä niitä saanut liian +harjoitella, jott'ei vartija tekisi toraa; mutta joka päivä niitä +uudistettiin suureksi lohdutuksekseni varhain aamuisin, puolipäivän +aikaan ja iltaisin. Kynttilöitä sytytettäessä, tuo nainen sulki +ikkunansa ja lapset silloin huusivat: "Hyvää yötä, Silvio!" ja äitikin, +rohkaistuneena illan hämärässä, toisti liikutetulla äänellä: "Hyvää +yötä, Pellico! Rohkeutta!" + +Kun lapset olivat aamiaisella tai illallisella, niin huusivat minulle: +-- Oi, jos voisimme sinulle antaa kahviamme ja maitoamme! Ja entäs +torttujamme! Sinä päivänä kun pääset vapaaksi, niin muista tulla +meille! Silloin saat kauniita, lämpimiä torttuja, ja monta, monta +suukkoista! + + + + +XLIV LUKU. + + +Lokakuussa oli kovan onneni vuosipäivä: tämän kuun 13:na päivänä +vuosi takaperin minä vangittiin, ja muitakin surkeita muistoja sama +aika johti mieleeni. Kahta vuotta ennen, lokakuussa, oli tapaturmasta +hukkunut Ticinon jokeen eräs kelpo mies, jota pidin mitä suurimmassa +kunniassa. Lokakuussa kolme vuotta sitten oli Odoardo Briche, +nuorukainen, jota rakastin niinkuin hän olisi ollut oma poikani, +vahingossa surmannut itsensä pyssyllä. Ja nuoruuteni ensi-aikoina, +myöskin lokakuussa, hyvin surullinen tapaus oli minua kohdannut. + +Vaikk'en ole taika-uskoinen, niin nuo monta kovan onnen iskua samana +kuukautena masentivat mieltäni ylenmäärin. + +Tarinoidessani ikkunasta lasten ja vankien kanssa, olin olevinani +iloinen, mutta huoneeseni tuskin käännyttyäni, tunsin sanomattoman +tuskan painavan sydäntäni. + +Tartuin kynään sepittääkseni jotakuta runopätkää taikka muuta +kirjallista työtä toimittaakseni, mutta vastustamaton voima veti +väkisinkin minua aivan toista kirjoittamaan. Mitä se oli? pitkiä +kirjeitä, joita en voinut lähettää, kirjeitä perheelleni, joihin +vuodatin sydämeni. Kirjoitin pöydälle, hävittääkseni niitä paikalla +taas. Ne sisälsivät hehkuvia hellyyden sanoja, muistelmia siitä +onnellisesta ajasta, jota olin lempeiden ja rakkaiden vanhempieni, +veljieni ja sisarteni kanssa viettänyt. Tuntikausien kuluessa tuo +tunteiden lähde ei mennyt kuiville, vaan yhä riitti kirjoitettavia. + +Tämä työ oli, uudessa muodossa, elämäkertani toistamista, itseni +pettämistä menneitten aikojen kuvaamisella. Ja kun joku onnellisen +elämäni hetki kuvautui silmäni eteen niin elävänä, että luulin +todellakin puhuvani noitten armaitten kanssa, niin yht'äkkiä muistui +mieleeni hirveä nykyaika, ja kauhusta kynä putosi kädestäni! + +Tahdoin jättää tämän tunteitani liikuttavan työn, mutta turhaan. Vasten +mieltäni tartuin kynään, ja taas syntyi kirje täynnä hellyyttä ja surua. + +-- Eikö olekaan enää tahtoni vapaa? kyselin toistamiseen. Tämä pakko +tehdä, mitä itse en tahdo, eiköhän se ole aivojen hämmennystä? Jos +vankeuteni ensiaikoina olisi niin tapahtunut, niin se ei olisi +ollut kummallista; mutta nyt kun olen perehtynyt vanki-elämään, kun +mielikuvitukseni pitäisi olla tyyntynyt, kun filosofiia ja uskonto +alituisesti ovat ajatukseni esineenä, mikä on syynä siihen, että +näin joudun sokeiden intojeni orjaksi ja jaarittelen kuin lapsi? Ei, +toisaalle on minun kääntyminen! + +Koetin rukoilla, koetin myös vaivata itseäni saksan kielen oppimisella. +Turha ponnistus! Havaitsin, että taas oli kirje syntymäisillään. + + + + +XLV LUKU. + + +Semmoinen mielentila on oikea sairaus, se on niin sanoakseni jotakin +unissa-kävelijän tapaista, joka epäilemättä tulee väsymyksestä pitkän +ajattelemisen ja valvomisen johdosta. + +Eipä siinä kyllä. Öisin en saanut unta, vaan enimmiten houreksin. +Turhaan herkesin illoin kahvia juomasta; unettomuuteni ei kadonnut. + +Tuntui kuin jos minussa olisi ollut kaksi henkilöä, joista toinen +yhä vaan tahtoi kirjeitä kirjoittaa, ja toinen tehdä jotakin muuta. +No hyvä, arvelin minä, tehdään sitten semmoinen välipuhe, että saan +kirjoittaa, mutta saksan kielellä; niin muodoin opin sitäkin. + +Siitä lähtien panin kaikki paperille huonolla saksan kielellä. Tällä +tapaa edistyin kumminkin vähäisen tämän kielen tuntemisessa. + +Aamupuolella, pitkään valvottuani, uupuneet aivoni vaipuivat ikäänkuin +unen hortoon. Silloin näin unta, tai paremmin houreksin, että näin +vanhempieni taikka jonkun muun olevan epätoivossa minun tähteni. +Kuulin heidän surkeata vaikerrustaan ja kavahdin heti ylös nyyhkien ja +kauhistuneena. + +Usein näissä unen houreissa luulin kuulevani äitini äänen, miten hän, +astuessaan muiden kanssa huoneeseni, heitä lohdutteli, ja sitten +hurskaalla puheellansa kehoitti minua kärsivällisyyteen; ja minä +kun silloin iloitsin hänen ja muiden lujuudesta, niin hän yht'äkkiä +purskahti itkuun ja kaikki muut hänen kanssaan. En voi sanoa, kuinka +tuo minun sydäntäni särki. + +Päästäkseni tästä surkeasta mielentilasta, päätin olla kokonaan +levolle menemättä. Pidin kynttilää palamassa koko yön, lukien ja +kirjoittaen pöydän ääressä. Mutta tuli aika, jolloin aivan valveillani +en ymmärtänyt sanaakaan, mitä luin, ja aivoni olivat kykenemättömät +mihinkään ajatustyöhön. Silloin rupesin kopioimaan jotakuta, mutta +sitäkin tehdessäni oli mieleni aivan toisaalle kiintynyt, omiin +huoliini. + +Ja vielä pahempi oli, jos laskeusin vuoteelle. Ei ollut mikään asema +hyvä maatessani; kääntelihin suonenvedon-tapaisesti edestakaisin, +kunnes vihdoin nousin jälleen. Taikkapa, jos vähän nukuinkin, niin nuo +tuskalliset unet olivat valvontaa vaivaloisemmat. + +Rukoukseni olivat kuivat, ja kuitenkin uudistin niitä usein. En +käyttänyt siihen monta sanaa, huusin vaan Jumalan apua, Jumalan, +lihassa ilmestyneen, joka on ihmisten suruja kokenut! + +Näinä hirmu-öinä mielikuvitukseni kiihoittui siihen määrään, että +valveillakin luulin kuulevani huoneessani milloin huokauksia, milloin +pidätettyä naurua. Hamasta lapsuuden ajasta en uskonut löytyvän noitia +ja kummituksia, ja nyt nuo huokaukset ja naurut minua peloittivat; +en tietänyt mitä niistä ajatella, minun täytyi melkein luulla, että +tuntemattomat pahat haltijat tekivät minusta pilkkaa. + +Tuontuostakin otin vapisevalla kädellä kynttilän katsellakseni, oliko +joku pöydän alla minulle tepposia tekemässä. Toisen kerran taas +juolahti aivoihini, että minut muka oli tänne muutettu sentähden, että +tässä huoneessa taisi olla joku lattialuukku tahi sala-aukko seinässä, +josta kiusaajani voivat vakoilla kaikkia, mitä tein, ja julmasti +lystäillä minua säikäyttämällä. + +Pöydän ääressä istuen, milloin luulin, että joku vetäisi minua nutusta, +milloin että kirja, joka putosi lattialle, oli saanut näkymättömän +sysäyksen, milloin että joku puhalsi takaani sammuttaaksensa +kynttilän. Silloin hypähdin seisaalleni, katselin ympärilleni, kävelin +levottomasti edestakaisin, epäillen, olinko mieletön vai järjelläni. +Nyt en enää tietänyt, mikä oli totta ja mikä vale-näköä silmäini +edessä, ja huudahdin tuskassani: + +"Jumalani, Jumalani, miksi olet minun hyljännyt?" + + + + +XLVI LUKU. + + +Kerran, pantuani maata vähää ennen päivän koittoa, muistin varmasti +panneeni nenäliinani pään-aluksen alle. Tuskin nukuttuani heräsin +tavallisuuden mukaan, ja minusta tuntui aivan kuin jos minua +kuristettaisiin. Kummallista! Kaulassani oli nenäliinani lujasti ja +useampiin solmuihin sidottuna. Olisinpa tehnyt valan, ett'en itse ollut +noita solmuja tehnyt enkä koko nenäliinaa koskenut, siitä kun panin sen +pään-alukseni alle. Totta lienen unessa tahi houreissa tuon tehnyt, +vaikk'en sitä enää voinut muistaa; mutta silloin en sitä uskonut, vaan +pelkäsin joka yö, että näin minua surmattaisiin. + +Arvaan kyllä, kuinka naurettavilta tämmöiset luuletukset muista +tuntuvat; mutta minä, joka olin niiden alaisena, kärsin niistä siihen +määrään, että vieläkin minua kauhistuttaa. + +Joka aamu ne haihtuivat, ja päivänvalon kestäessä tunsin mieleni niin +rohkaistuna noita kummituksia vastaan, että pidin niiden ilmaantumista +enää mahdottomana. Mutta kun aurinko vaan laski, alkoi pelkoni taas, ja +joka tuleva yö toi edelläkäviänsä kauheita tuskia jälleen. + +Kuta kurjempi tilani oli yön pimeydessä, sitä enemmän ponnistin +päivällä voimiani ollakseni hilpeän näköinen kumppalien, vartijoiden +ja noiden kahden pojan kanssa. Ei voinut kukaan, nähdessään minun +näin leikkiä laskevan, aavistaa äskeistä heikkouttani. Näillä +ponnistuksilla toivoin virkistyväni, mutta turhaan. Yön kummitukset, +joita päivän aikaan sanoin joutaviksi, illalla taas pukeutuivat hirveän +todellisuuden muotoon. + +Tosin olisin voinut Toimikunnalta pyytää huoneen vaihtoa, mutta +pelkäsin tulla naurun alaiseksi, ja se jäi tekemättä. Kun näinmuodoin +meni turhaan kaikki, mitä terve järki neuvoi, turhaan kirjalliset +harjoitukseni, turhaan rukoukseni, niin se hirveä ajatus valloitti +mieleni, että Jumala oli kokonaan ja ainiaksi minun hyljännyt. Ja +uudestaan nousivat aivoihini nuo entiset epäilykset ja saivat kuin +saivatkin voiton, vastarinnastani huolimatta. + +Unhotin uskonnon hyväntekoja; päästin lauseita, joita olin kuullut +pahimpien jumalankieltäjien sanelevan, ja mitä vähää ennen Juliano +oli kirjoittanut: -- Uskonto ei muuksi kelpaa, kuin heikontamaan +sielun voimia. -- Rohkenin uskoa, että luopumalla Jumalasta henkeni +taas virkistyisi. Tosiaan mieletön toive! Kielsin Jumalaa, mutta en +voinut noita näkymättömiä pahoja henkiä kieltää, jotka näyttivät minua +ympäröivän ja tuskistani elävän? + +Mitä luulla semmoisesta kidutuksesta? Riittääkö sitä sanoa sairaudeksi, +vai oliko se samassa Jumalan vitsaus ylpeyteni kukistukseksi ja +opetukseksi, että ilman Hänen armonsa valotta voisin muuttua yhtä +uskottomaksi kuin Juliano, ehkäpä häntä vielä järjettömämmäksikin? + +Oli kuinka hyvänsä, Jumala minua auttoi, kun sitä vähimmän odotin. + +Eräänä aamuna, kahvin juotuani, rupesi minua kovasti oksettamaan ja +vatsaani puremaan, niin että luulin itseni myrkytetyksi. Oksennuksesta +syntyneestä uupumuksesta olin aivan hiessä ja laskeusin vuoteelle. +Puolipäivän aikana nukuin makeaan uneen, jota kesti iltaan asti. + +Herätessäni hämmästyin semmoisesta levosta, ja koska minua ei enää +nukuttanut, niin nousin ylös. -- Vaatteissani, arvelin, olen rohkeampi +noita peloituksia vastaanottamaan. + +Vaan eipä niitä tullutkaan. Riemuitsin, ja kun kiitollisella sydämellä +tunsin Jumalan siunausta jälleen, niin lankesin polvilleni Hänen +eteensä, rukoillen anteeksi, että olin Hänestä moneksi päiväksi +luopunut. Tämä riemun tulva raukaisi kokonaan ruumiini voimat, ja +hetkisen polvillani oltuani, vaivuin taas, nojautuen tuoliin, siinä +asemassa unen helmoihin. + +Siitä nousin, en tiedä yhdenkö vai useamman tunnin perästä, vaan tuskin +ennätin, vaatteissani kuin olin, heittäytyä vuoteelle, niin nukuin +taas aamukoitteesen asti. Vielä senkin päiväkauden olin uneliaana; +illalla riisuin aikaseen päältäni, ja makasin koko yön. Minkälainen +taudin murre oli minussa tapahtunut? En tiedä, mutta nyt olin siitä +parantuneena. + + + + +XLVII LUKU. + + +Vatsan vaivat, joita kauan aikaa oli kestänyt, taukosivat, niin myös +päänkivistys, ja minä sain erinomaisen ruokahalun. Ruo'ansulatus oli +oivallinen, ruumiin voimat uudistuivat. + +Ihmeellinen Jumalan sallimus, joka oli ottanut minulta voimani, +nöyristääksensä minua, ja nyt antoi ne minulle takaisin, kun lähestyi +tuomioni aika, jott'en peräti kukistuisi kuullessani sen julistusta! + +Marraskuun 24 p:nä yksi vankeus-kumppaleistani, tohtori Foresti, +vietiin Lyijykamareista pois, emme tietäneet minne. Vartija, hänen +vaimonsa ja alavartijat hämmästyivät, vaan eivät tahtoneet antaa meille +asiasta selkoa. + +-- Ja mitä te haluatte kuulla, virkkoi Tremerello, kun ei siinä ole +mitään hyvää kuulla? Jo olen liiaksi teille puhunut. + +-- Sanokaa suoraan, mitäpä hyötyä tuosta vaiti-olosta? huusin +kauhistuneena; hän on siis kuolemaan tuomittuna, eikö niin? + +-- Kuka?... niin hänkö?... tohtori Foresti?... Tremerello oli kahden +vaiheella, mutta juttelun halu ei ollut vähin hänen hyvistä puolistaan. + +-- Älkäät sitten vaan sanoko minua lörpöttelijäksi, minä kun en +ensinkään tahtonut aukaista suutani tästä asiasta. Te kai minua +pakoititte. + +-- Niin, niinpä teinkin; mutta taivaan nimessä, sanokaa minulle kaikki! +Mitä on Foresti raukalle tapahtunut? + +-- Voi, hyvä herra, hän vietiin _Huokausten sillan_ ylitse, ja nyt hän +on rikosvankilassa. Kuolemantuomio on julistettu hänelle ja kahdelle +muulle. + +-- Ja se on toimeenpantava? Milloin? Voi niitä onnettomia! Keitäpä +ovat, nuo muut kaksi? + +-- Enempää en tiedä, en tiedä todellakaan. Tuomiota ei ole vielä +yleisön tiedoksi julkaistu. Veneziassa on huhu, että muutamat +rangaistukset tulevat lievennetyiksi. Suokoon Jumala, ett'ei ketäkään +heistä vietäisi kuolemaan, taikka että teitä ainakin säästettäisiin! +Minä olen teihin niin mieltynyt, että... suokaa rohkeuteni anteeksi... +että pidän teistä kuin omasta veljestäni! + +Ja hän lähti liikutettuna pois. Lukija käsittänee mielentilani koko +sen päiväkauden ja yön kuluessa, sekä monta päivää jälestäpäin, kun en +saanut sen koommin tietoa. + +Tätä epätietoisuutta kesti kuukauden; vihdoin ensimäisen prosessin +päätökset julistettiin. Muun muassa yhdeksän henkilöä tuomittiin +kuolemaan, mutta rangaistus muutettiin armon kautta kovaksi +vankeudeksi, muutamille kahdeksikymmeneksi tai viideksitoista vuodeksi +(jotka olivat kärsittävät Spielbergin linnassa, lähellä Brünnin +kaupunkia Määrissä), toisille kymmeneksi vuodeksi tai vähemmäksi +(Laibachin linnassa). + +Voiko siitä seikasta, että nämä tuomiot kaikki lievennettiin, johtaa +sen päätöksen, että niin tulisi käymään toisenkin prosessikunnan +suhteen, johon minä kuuluin? Vai oliko mainittu armo annettu siitä +syystä, että nuo vangittiin, ennenkuin uhka-tuomio julistettiin +salaseuroja vastaan, mutta meitä oli koko lain ankaruus kohtaava? + +-- Ratkaisu ei voi olla enää kaukana, arvelin itsekseni; kiitos olkoon +Jumalan, että minulla on aikaa valmistautua kuolemaan. + + + + +XLVIII LUKU. + + +Ainoa ajatukseni oli nyt kristillisellä nöyryydellä ja soveliaalla +miehuudella kuolla. Tosin tuli kerran kiusaus itsesurmalla välttää +kuolemanrangaistus, mutta se pian katosi. -- Suoraan sanoen, mitä +ansiollista on siinä, jos paetaksensa mestaajata ottaa ollaksensa oma +mestaajansa? Voiko sillä tavoin kunniansa pelastaa? Lapsellista olisi +todellakin luulla, että on kunniallisempi tehdä pyövelille tepposet, +kuin olla sitä tekemättä, koska joka tapauksessa täytyy kuolla. -- +Ell'en olisi ollutkaan kristitty, niin itsesurma kuitenkin, tarkemmin +mietittyäni, olisi tuntunut typerältä ja tarpeettomalta. Ja ajatukseni +aina päättyivät näin: + +-- Jos elämäni loppu on tullut, niin eikö ole onneksi, että se +tapahtuu tavalla, joka antaa minulle tilaisuutta koota mieleni ja +puhdistaa omaatuntoani katuvaisuudella ja hurskailla mietteillä. +Yleisesti katsotaan mestauslavan kuolemaa pahimmaksi kaikista; mutta +kun tyvenesti asiata ajattelee, se voi olla parempi, kuin moni muu +kuolemanlaji sairasvuoteella, jolloin järki niin heikontuu, ett'ei +se enää kykene ajatuksia koossa pitämään ja niitä maan mullasta +kohottamaan. + +Tämän mietelmän totuus tunkeutui niin vahvasti mieleeni, että kuoleman +kammo, jopa hirsipuunkin kuoleman, poistui minusta. Ajatellessani +pyhiä sakramentteja, joiden tuli minua ylläpitää tuolla viimeisellä +matkalla, luulin olevani sopivassa mielentilassa niiden siunausta +nauttimaan. Mutta jos minut todellakin olisi viety kuolemaan, olisinko +säilyttänyt tätä henkistä ylevyyttä, jonka luulin itselläni olevan, +tätä rauhallista mielentilaa, tätä hyvänsuontia vihamiehiäni kohtaan, +tätä iloa siitä, että sain elämäni uhrata Jumalan tahdon mukaan? Oi, +ihminen on niin täynnä ristiriitaisuutta, että juuri kun hän näyttää +kaikkein vankimmalta ja hurskaimmalta, hän voipi silmänräpäyksessä +langeta heikkouteen ja syntiin! Jumala yksin tietää, olisinko silloin +arvokkaasti kuollut; minä luotan itseeni liian vähän sitä väittääkseni. + +Sillä välin kuoleman todenmukainen läheisyys vaikutti mielikuvitukseeni +niin mahtavasti, että minusta tuntui ei ainoastaan siltä, kuin se olisi +ollut mahdollinen, vaan myöskin siltä, kuin joku pettämätön aavistus +minussa olisi sitä ennustanut. Ei mikään toivo välttääkseni kohtaloani +saanut enää sijaa povessani, ja milloin vaan askeleiden kumina taikka +avainten kilinä sattui korvaani, niin heti arvelin: -- Rohkeutta! +kenties he nyt vievät sinut tuomiotasi kuulemaan. Kuuntele arvokkaalla +tyyneydellä ja kiitä Jumalan tahtoa. + +Mietin nyt, mitä minun piti viimeinen kerta kirjoittaa perheelleni, ja +erittäin isälle, äidille ja itsekullekin veljistä ja sisarista; ja nämä +hellät tunteet, joskohta ne liikuttivat minua kyyneleihin asti, eivät +kuitenkaan heikontaneet nöyrän mieleni lujuutta! + +Tämmöisissä asianhaaroissa unettomuus ei voinut jäädä tulematta. Mutta +tällä kertaa sen laita oli aivan toinen, kuin ennen. Nyt en kuullut +noita huokauksia ja salanauruja, en houreksinut pahoista hengistä enkä +piilevistä vakoilijoista. Yö oli minulle päivää mieluisampi, koska +silloin sain olla enemmän rukouksiin vaipuneena. Noin neljän aikaan +aamulla laskeusin vuoteelle ja nukuin rauhallisesti pariksi tunniksi. +Herättyäni jäin vielä kauan lepäämään. Vasta yhdentoista aikaan nousin +ylös. + +Eräänä yönä olin tavallista aikaisemmin mennyt levolle ja tuskin +neljänneksen tuntia nukkunut, kun heräsin siitä, että vastapuolisesta +seinästä loisti erinomaisen kirkas valo. Jo pelästyin, että nuo +entiset houreet taas olivat saaneet vallan mielessäni; mutta eipä tuo +ollutkaan mitään tyhjää kuvitusta. Valo tuli huoneesen pohjanpuolisesta +ikkunastani, jonka alla makuusijani oli. + +Hyppäsin alas vuoteesta, asetin pöydän siihen ja sen päälle tuolin, -- +ja ylös kiivettyäni sain nähdä tulipalon niin loistoisan ja kauhean +kauniin, ett'en moista voinut aavistaakaan. + +Tuli oli valloillaan ainoastaan pyssyn kantaman päässä vankilasta. Se +oli syttynyt rakennuksessa, jossa oli kruunun leipomis-uunit, ja poltti +sen kokonaan poroksi. + +Yö oli pikimusta, ja sitä heleämmin loisti valo noista suunnattomista +tulenliekeistä ja savupylväistä, joita ankara myrsky ajoi sinne tänne. +Kipinöitä lenteli kaikkialta, ja näytti siltä, kuin taivas olisi tulta +satanut. Lähellä oleva laguuna oli kokonansa valaistu. Gondolia kulki +edestakaisin. Kuvailin itselleni palavan rakennuksen asukkaiden ja +naapurien hätää ja tuskaa, ja surkuttelin heitä kaikesta sydämestäni. +Etäältä kuulin miesten ja vaimojen hätähuutoja: Tognina! Momolo! Beppo! +Zanze! -- Tuokin nimi sattui korviini! Onhan niitä tuhansia Veneziassa, +ja kuitenkin pelkäsin, että se olisi tuo yksi, jonka muisto oli minulle +niin rakas! Hänkö onneton siellä olisi, liekkien keskellä, enkä minä +saanut rientää hänen avuksensa! + +Vavisten kauhusta ja ihailuksesta, seisoin aamukoittoon asti ikkunassa; +sitten astuin alas raskaalla mielin, luullen palovahingon paljon +suuremmaksi, kuin se todella oli. Tremerello tiesi sanoa, että uunit +vaan ja niihin kuuluvat makasiinit olivat palaneet, ynnä suuri varasto +jauhoja. + + + + +XLIX LUKU. + + +Muutamana yönä sen perästä, kun vielä oli tuoreessa muistossa tuo suuri +tulipalo, istuin pöydän ääressä kirjallisissa toimissani, vilusta +jähmettyneenä. Silloin kuulin yhtäkkiä aivan läheltä ihmis-ääniä; ne +olivat vartijan, hänen vaimonsa ja poikiensa sekä alavartijoitten: -- +Tulipalo! Tulipalo! Voi pyhä Neitsyt, me olemme hukassa! + +Heti jäsenteni vilu taukosi ja antoi sijan tuskanhielle. Katselin +ympärilleni, eikö tulenliekkejä jo näkisi minun huoneestani, vaan ei +nähty. + +Tuli muuten oli syttynyt itse palatsissa, eräissä virkahuoneissa +vankeuston vieressä. + +Yksi alavartijoista huusi: -- Mutta isäntä, kuinka noitten +_häkkiherrojen_ käy, jos tuli pääsee vallalleen? + +Siihen ylivartija vastasi: -- Eihän minun tee mieleni jättää heitä +palamaan. Mutta ilman Toimikunnan luvatta vankihuonetta ei saa +aukaista. Juokse paikalla siis lupaa pyytämään. + +-- Lennän, isäntä, vaan tuskin vastaus sittenkään ennättänee. + +Missä oli nyt tuo miehuullinen mielentila, jota luulin niin varmaan +itselläni olevan, kun kuolemaa ajattelin? Minkätähden minua niin +kammotti tuo ajatus palaa elävältä? Niinkuin olisi suurempi huvi +kuristua pyövelin käden kautta, kuin palaa. Jo olin vartijalle +huutamaisillani, että Jumalan tähden avaisi oven, kun häpesin +heikkouttani ja maltoin mieleni. Mutta sittenkin minua tuskastutti. + +-- Katsoppa, ajattelin, millainen mielesi on oleva, jos, tulenvaarasta +pelastuneena, sinua viedään kuolemaan! Voit kyllä ulkonaisesti hillitä +ja muilta salata heikkouttasi, vaan sisällisesti olet vapiseva. Mutta, +eiköhän sekin ole rohkeutta, että näyttää olevansa vapisematta, vaikka +povessa tuntuu ravistus; eiköhän sekin ole sielun-suuruutta, että +pakoittaa itseänsä antamaan mielellään, mitä on vastenmielistä antaa; +eiköhän sekin ole tottelevaisuutta, että vastahakoisestikin tottelee? + +Hämmenki vartijan huoneissa oli niin suuri, että siitä päättäen +vaara epäilemättä oli enenemässä. Vaan tuo alavartija, joka oli +lähtenyt pyytämään lupaa meitä pelastaa, ei palannutkaan! Vihdoin +luulin kuulevani hänen äänensä, mutta sanoja en eroittanut. Odotan, +toivon; turhaan, ei tule ketään! Onko mahdollista, ett'ei hän +saanut lupaa meitä muuttaa tulenvaarasta, tahi ett'ei löydy keinoa +enää pelastuaksemme? Kenties vartija puuhaa vaan omaa ja perheensä +turvallisuutta, eikä kukaan ajattele meitä _häkissä olevia_ raukkoja! + +-- Mutta, lisäsin, tämä ei ole mitään filosofiiaa, tämä ei ole mitään +uskontoa! Enkö tekisi paremmin siinä, että rupeisin valmistamaan +itseäni sitä hetkeä vastaan, jolloin liekit tunkevat huoneeseni minua +tuhoamaan? + +Sillä välin hälinä kuitenkin asettui, ja vähän ajan päästä ei kuulunut +mitään. Oliko tuli sammunut, vai olivatko kaikki, jotka voivat, +paenneet, jättäen vankiraukat mitä surkeimman lopun uhreiksi? + +Hiljaisuuden kestäväisyys sai minua vakuutetuksi siitä, että tuli oli +sammutettu. Mennessäni levolle soimasin ankarasti äskeistä hätääni. Nyt +kun ei enää ollut kysymystä palamisesta, nyt paheksuin sitä, ett'ei se +tapahtunut, joka muka olisi ollut parempi, kuin muutaman päivän perästä +tulla ihmiskäden kautta surmatuksi. + +Seuraavana aamuna sain Tremerellolta likempiä tietoja tulipalosta, ja +nauroin sitä pelkoa, jossa hän sanoi olleensa, vaikka minun säikäykseni +oli ollut yhtä suuri, jopa suurempikin kuin hänen. + + + + +L LUKU. + + +Tammikuun 11 p:nä (1822), noin yhdeksän aikaan aamulla, Tremerello sai +tilaisuutta tulla luokseni ja virkkoi hämmästyneellä äänellä: + +-- Tiedättekö, että San Michele di Murano'n saarella, täällä Venezian +lähellä, on linna, jossa pidetään luullakseni toista sataa karbonaria? + +-- Olettehan sen jo pari kertaa minulle kertonut. No... mitä sitten?... +Sanokaa suoraan, onko niissä jo tuomittujakin? + +-- Onpa kyllä. + +-- Ketkä? + +-- En tiedä. + +-- Olisiko niissä ystäväni Maroncelli raukka? + +-- Oi hyvä herra, en tiedä, keitä ovat. + +Hän meni murheellisena pois, luoden minuun surkuttelevan katsauksen. + +Vähää sen perästä tuli ylivartija ja alavartijat, ja niiden kanssa +vieras herra, jota en ollut ennen nähnyt. Ylivartija näytti +hämmentyneeltä. Vieras herra virkkoi: + +-- Toimikunta käskee teitä, herra, seuraamaan minua. + +-- Lähtekäämme siis, vastasin; vaan kuka te olette? + +-- Olen vankihuoneen vartija San Michele'ssä, jonne teidät on vietävä. + +Lyijykamarien vartija antoi nyt hänelle rahani. Minä pyysin ja sain +luvan antaa alavartijoille vähäisen rahalahjan. Panin tavarani +kokoon, otin raamatun kainaloon, ja sillä tapaa mentiin. Kulkiessamme +noita loppumattomia rappusia alas, Tremerello salaa puristi kättäni, +ikäänkuin sanoaksensa: -- Onneton, sinä olet hukassa! + +Astuttiin ulos portista, joka oli laguunaan päin; siellä odotti meitä +gondolassa uuden isäntäni kaksi alavartijaa. + +Ristiriitaisia tunteita virisi rinnassani: -- jonkunlainen kaipaus, kun +täytyi jättää tuo asuntoni Lyijykamareissa, jossa tosin olin paljon +kärsinyt, mutta sen ohessa saavuttanut niin monta, monta ystävää, -- +mielihyvä siitä, että nyt, pitkällisen vankeuden perästä, taas sain +raitista ilmaa hengittää, katsella sinitaivasta, kaupunkia ja vettä, +tuon kauhean rautaristikon estämättä, -- muisto niistä veneistä, jotka +onneni aikana kantoivat minua näillä samoilla järvillä, Lago di Como'n +ja Lago Maggiore'n aalloilla, Po, Rhône ja Seine virtojen vesillä!... +Oi, te hymyilevät vuodet, pois olette ijäksi vierineet! Ja kuka +maailmassa oli silloin onnellisempi kuin minä? + +Syntyneenä mitä hellimmistä vanhemmista, siinä elämän tilassa, joka +ei ole köyhyyttä eikä sen vastakohtaa, vaan tarjoo meille tilaisuutta +tutustua kumpaankin, -- jota pidän kaikkein soveliaimpana ihmisen +mieltä kehittämään -- minä olin, lapsuuden ajan rauhallisesti ja +iloisesti armaassa kodissani vietettyäni, lähtenyt Lyon'iin erään enon +luo, joka oli hyvin rikas, mutta joka myöskin hyvin ansaitsi olla +rikas, ja hänen luonansa oli kaikki, mikä voi suloutta ja rakkautta +kaipaavaa sydäntä viehättää, huvittanut nuoruuteni ensimmäisiä hehkuvia +vuosia. Sieltä Italiaan palattuani, olin vanhempieni luona Milanossa +jatkanut opintojani, viettäen aikaani hyvissä seuroissa tai kirjojeni +ääressä, ja osakseni saanut oivallisia ystäviä ja sydämellistä +suosiota. Monti ja Foscolo, vaikka silloin keskenänsä riidassa, olivat +kumpikin minulle hyvänsuopia. Jälkimmäisestä pidin enemmän; ja tämä +muutoin niin kiivas mies, joka tylyydellänsä tuotti itselleen niin +paljon vihamiehiä, oli minua kohtaan täynnä sydämellisyyttä, ja minä +kunnioitin häntä suuresti. Muutkin arvolliset kirjailijat pitivät minua +hyvänä, niinkuin minä heitä. Ei mikään kateus eikä panettelu kohdannut +minua, taikka se ainakin tuli semmoisten puolelta, joita ei kukaan +uskonut ja jotka siis eivät voineet minua vahingoittaa. Kun Italian +kuningaskunta kukistettiin, oli isäni perheineen muuttanut Torinoon, +mutta minä olin lykännyt muuttoni toistaiseksi ja vihdoin jäänyt +Milanoon asumaan, koska en voinut niin runsaasta onnesta luopua. + +Muitten oivallisten Milanon ystävieni rinnalla oli erittäin kolmella +ensimmäinen sija sydämessäni: Pietro Borsieri, Lodovico di Breme ja +kreivi Luigi Porro Lambertenghi. Näitten lisäksi tuli myöhemmin kreivi +Federigo Confalonieri. Ruvettuani Porron kahden pojan opettajaksi, +olin heille kuin isä, ja heidän isällensä kuin veli. Tähän perheesen +kokoontui ei ainoastaan kaikki, mitä kaupungissa oli etevää ja +sivistynyttä, vaan myöskin useampia kuuluisia ulkomaalaisia. Siellä +opin tuntemaan rouva Staël'in, Schlegel'in, Davis'in, Byron'in, +Hobbhouse'n, Brougham'in sekä monta muuta mainiota miestä eri Europan +osista. Ah, kuinka paljon huvia, kuinka paljon kehotusta omaan +jalostumiseen tarjoo seurusteleminen ansiollisten miesten kanssa! +Niin, minä olin onnellinen! Minä en olisi vaihtanut kohtaloani +kenenkään ruhtinaan kanssa! Näin valoisasta elämästä äkkiä joutua +oikeudenpalvelijain käsiin, muuttaa vankihuoneesta vankihuoneesen ja +vihdoin tulla kuristetuksi taikka kahleissaan kuolla! + + + + +LI LUKU. + + +Sillä välin saavuimme San Michele'n rantaan, ja minä pantiin huoneesen, +josta näkyi piha, laguuna ja kaunis Muranon saari. Kysyin Maroncelli'a +vartijalta, hänen vaimoltansa ja neljältä alavartijalta, mutta he eivät +sanoneet juuri mitään ja kävivät huoneessani hyvin pikimmältään ja +täynnä luulevaisuutta. + +Kumminkin, missä on viisi tai kuusi henkeä koossa, siinä täytyy olla +joku sääliväinen ja puheesen taipuvainen. Minäkin nyt löysin semmoisen +henkilön, ja sain kuulla seuraavan: + +Maroncelli, joka kauan aikaa oli ollut yksinään, oli sitten saanut +asua kreivi Camillo Laderchi'n kanssa; mutta kun jälkimmäinen pari +päivää takaperin oli viattomana päästetty vapaaksi, niin edellinen taas +oli yksinään. Kumppaleistamme oli samaten irti laskettu professori +Gian-Domenico Romagnosi ja kreivi Giovanni Arrivabene. Kapteeni +Rezia ja herra Canova olivat yhdessä, ja professori Ressi makasi +viimeisillään heidän viereisessä huoneessa. + +-- Ne, joita ei ole irti laskettu, päätin minä, ovat siis saaneet +tuomionsa tänne. Miks'ei tuomiota meille ilmoiteta? Kenties odotetaan, +että tuo kova-onninen Ressi joko kuolee tahi kykenee sitä kuuntelemaan, +eikö niin? + +-- Niinpä luulen. + +Joka päivä kyselin, miten hänen oli laita. -- Häneltä on jo puheen +taito kadonnut; -- se on tullut jälleen, mutta hän yhä vaan on +ymmärtämättä ja hourailee; eikä anna paljon elon merkkiä; -- syleksii +verta ja puhuu hourupäissä; -- jaksaa milloin huonommin, milloin +paremmin; -- on kuolemaisillaan. + +Semmoisia vastauksia annettiin koko viikkokausia. Vihdoin eräänä aamuna +kerrottiin: -- Hän on kuollut! + +Vuodatin kyyneleen hänen muistokseen; lohdutukseni oli, ett'ei hän +saanut tietoa tuomiostansa! + +Seuraavana eli Helmikuun 21 p:nä vartija tuli minua noutamaan kymmenen +aikaan, ja vei minut Toimikunnan istuntosaliin. Sisään astuttuani, +presidentti, tutkintotuomari ja muut kaksi oikeudenjäsentä nousivat +seisaalleen, ja presidentti ilmoitti jalolla osan-ottavaisuudella, että +tuomio oli langennut, se oli ollut hirveä, mutta keisari oli jo sen +armollisesti lieventänyt. + +Tutkintotuomari luki tuomioni julki: -- Kuolemaan tuomittu. -- Sitten +hän luki keisarillisen kirjeen: -- Rangaistus muutettu viidentoista +vuoden kovaksi vankeudeksi Spielberg'in linnassa. + +Vastasin: -- Tapahtukoon Jumalan tahto! + +Ja totisesti, aikomukseni oli kristityn tavalla vastaanottaa tuo julma +isku, pitämättä vihaa kehenkään ja näyttämättä sitä kellekään. + +Presidentti kiitti vakavuuttani ja kehoitti minua aina sitä +säilyttämään, sanoen siitä riippuvan, josko ehkä kahden tai kolmen +vuoden kuluttua katsottaisiin ansaitsevani vielä suurempaa armoa. (Ne +kaksi tai kolme muuttuivat sitten useammaksi.) + +Muutkin oikeuden jäsenet lausuivat minulle pari suosiollista sanaa. +Mutta yksi heistä, joka tutkinnossa aina oli minusta näyttänyt +vihamieliseltä, virkkoi jotakin kohteliasta, joka minua suorastaan +pisti, sillä hänen silmissään luulin lukevani vahingon-iloa. + +Nyt en enää ottaisi sitä valalla vahvistaakseni; hyvin mahdollista +että erehdyin. Mutta sillä hetkellä vereni oli kuohussa, ja töintuskin +taisin vimmaani salata. Se kristillinen kärsivällisyys, josta par'aikaa +sain kuulla kiitosta, oli itse teossa jo kadonnut. + +-- Meitä surettaa, sanoi tutkintotuomari, että huomenna pitää teille +tuomio julkisesti luettaman; se on muodon-asia, josta ei pääse. + +-- Tapahtukoon se sitten, vastasin. + +-- Nyt saatte, lisäsi hän, oleskella ystävänne parissa. + +Ja vartijan sisään kutsuttuaan, he antoivat minut uudestaan hänen +haltuunsa, käskien saattaa minut Maroncelli'n luo. + + + + +LII LUKU. + + +Kuinka suloinen oli jälleen-yhtymisen hetki ystävälleni ja minulle +vuoden ja kolmen kuukauden eron ja murheen perästä! Ystävyyden ilot +saattivat meidät melkein hetkeksi tuomiotamme unhottamaan. + +Irtausin kuitenkin hänen syleilyksistään, kirjoittaakseni isälleni. +Harras toivoni oli, että tieto surkeasta kohtalostani saapuisi +vanhukselle omasta kädestäni eikä muuta tietä, jotta tuo isku tuntuisi +vähemmän kipeältä kristillisen ja rauhallisen puheeni kautta. Tuomarit +lupasivatkin paikalla lähettää kirjeeni. + +Tämän jälkeen Maroncelli kertoi minulle tutkinnostaan ja minä hänelle +omastani; juttelimme yhtä ja toista vankilan vaiheistamme, ja +tervehdimme ikkunasta kolmea muuta ystävää, jotka olivat ikkunoissaan. +Kaksi niistä oli Canova ja Rezia, jotka asuivat yhdessä, toinen +tuomittu kuuden ja toinen kolmen vuoden kovaan vankeuteen; kolmas oli +tohtori Armari, joka edellisinä kuukausina oli Lyijykamareissa ollut +minun naapurinani. Tämä ei sitten tullutkaan tuomituksi, vaan pääsi +vapaaksi. + +Päivä ja ilta kuluivat hauskasti näin tarinoidessamme. Mutta maata +mentyäni, kynttilä sammuksissa, yön hiljaisuudessa ei tullut unta +silmiini, päätäni kuumensi ja sydämeni vuoti verta, ajatellessani +armasta kotoa. -- Kestänevätkö vanhempani tätä onnettomuutta? +Voinevatko toiset veljekset ja sisaret heitä lohduttaa? Kaikki ne +olivat vanhemmille yhtä rakkaat, kuin minä, ja ansaitsivatkin sitä +enemmän, kuin minä; mutta voiko kukaan isä ja äiti koskaan saada +niistä lapsista, jotka ovat tallella, korvausta siitä pojastaan, jota +kaipaavat kadonneena? + +Jospa olisin ajatellut ainoastaan omaisiani ja muutamia ystäviäni! +Niiden muisto minua tosin huolestutti, vaan samalla hellyyttikin. Mutta +tulin myöskin ajatelleeksi tuon tuomarin luultua ivahymyä, tutkintoa, +tuomioiden syitä, valtiollisia intohimoja, monen ystäväni surkeata +kohtaloa... enkä enää kyennyt leppyisällä mielellä arvostella ketään +vastustajistani. Jumala pani päälleni suuren koetuksen. Velvollisuuteni +olisi ollut kestää sitä miehenä, vaan en voinut! en tahtonut! Vihan +nautinto oli minulle mieluisampi, kuin anteeksi-antamuksen; vietin +todellakin ilkeän yön. + +Aamu tuli, enkä rukoillut. Maailma oli mielestäni hyvyyttä vihaavan +Luojan tekemä. Jo ennenkin olin Jumalaa soimannut; vaan enpä luullut +taas käyväni niin jumalattomaksi, saati niin vähässä ajassa. Juliano +pahimmassakaan vimmassaan ei ollut minua häijympi. Kun ihminen kerran +rupeaa vihaa pitämään, erittäin jos häntä on kohdannut kova onni, +joka oikeastaan olisi omansa kääntämään häntä Jumalan luo, niin hän, +olipa alusta oikeakin, tekee aina vääryyttä lähimmäisiä kohtaan. +Mahdotonta on vihata ylpeyttä osottamatta. Ja kuitenkin, ken olet +sa, kurja kuolevainen, joka vaadit, ett'ei kukaan vertaisistasi saa +sinua ankarasti tuomita; joka väität, ett'ei kukaan voi sinulle pahaa +tehdä, ollessaan siinä uskossa, että hänen tekonsa on oikeutettu; joka +nureksit, jos Jumala sallii sun kärsiä pikemmin yhdellä, kuin toisella +tavalla? + +Olin onneton siitä, ett'en kyennyt rukoilemaan; mutta ylpeyden +vallitessa ei löydä ihminen muuta Jumalaa, kuin itsensä. + +Olisin tahtonut Ylimmäisen Auttajan haltuun sulkea epätoivoiset +vanhempani, mutta Häneen en luottanut. + +LIII LUKU. + +Kello yhdeksän aamulla Maroncelli ja minä saimme astua gondolaan, joka +vei meidät kaupunkiin. Laskettiin maalle Dogen palatsin kohdalle, +ja sieltä noustiin taas vankilaan. Me pantiin huoneesen, jossa pari +päivää sitten oli asunut herra Caporali; en tiedä minne hän oli +siirretty. Yhdeksän tahi kymmenen poliisimiestä oli meitä valvomassa, +ja kävellen edestakaisin me odotimme sitä hetkeä, jolloin meidät +vietäisiin torille. Pitkäksi venyi odotus. Vasta puolenpäivän aikaan +tutkintatuomari tuli meitä noutamaan. Lääkäri tuli kanssa ja tarjosi +meille lasillisen minttuvettä; me joimme, kiitollisina vähemmän +juomasta, kuin tuon kunnon vanhuksen osoittamasta säälistä. Se oli eräs +tohtori Dosmo. Nyt poliisien päämies kiersi käsirautamme kiinni, ja +lähdettiin. + +Astuessamme noita komeita _Jättiläisten rappusia_ alas, muistui +mieleemme doge Marino Faliero, joka tässä mestattiin. Sitten tulimme +siihen isoon portti-holviin, joka viepi palatsin pihalta Piazzettaan, +ja tänne saavuttuamme käännyimme vasemmalle laguunaan päin. Torin +keskelle oli lava rakennettuna. _Jättiläisten rappusista_ lavalle asti +seisoi kaksi riviä saksalaisia sotamiehiä, joiden välillä meidän piti +käydä. + +Nousimme lavalle ja loimme silmät ympärillemme. Kauhistus näkyi +vallitsevan tuossa lukemattomassa ihmisjoukossa. Etäämpänä seisoi eri +kohdilla sotamiesryhmiä, ja meille sanottiin, että kanuunat kaikkialla +olivat valmiilla sytyttimillä varustetut. + +Tämä oli sama tori, jossa Syyskuulla 1820, kuukautta ennenkuin +minä vangittiin, muuan kerjäläinen oli minulle sanonut: -- tää on +onnettomuuden kotopaikka! + +Nyt muistui mieleeni tuo kerjäläis-vanhus, ja arvelin: -- Kenties +noissa tuhansissa, jotka ovat täällä katsojina, löytynee hänkin, ja hän +ehkä minut tuntee. + +Saksalainen kapteeni huusi meille, että kääntyisimme palatsiin päin ja +katsoisimme ylös. Niin teimme ja näimme palatsin parvella virkamiehen, +paperi kädessä. Se oli tuomiomme, jonka hän luki julki korkealla +äänellä. + +Syvä hiljaisuus vallitsi, kunnes kuului lause: _tuomitut kuolemaan_. +Silloin kohosi yleinen säälin suhina. Seurasi uusi äänettömyys +lukemisen loppuun asti. Ja uusi suhina, kun kuultiin: _tuomitut +kovaan vankeuteen, Maroncelli kahdeksikymmeneksi vuodeksi ja Pellico +viideksitoista_. + +Kapteeni antoi merkin, että astuisimme alas lavalta. Vielä kerran +loimme silmät ympärillemme ja läksimme. Me vietiin samaa tietä +takaisin, käsiraudat otettiin pois, ja ennen pitkää oltiin San +Michele'n saarella. + + + + +LIV LUKU. + + +Ne, jotka ennen meitä oli tuomittu, olivat jo matkalla Laibach'iin ja +Spielberg'iin, erään poliisikomisariuksen johdolla. Nyt odotettiin +häntä takaisin meitäkin viemään määräpaikkaamme. Odotus kesti kuukauden +aikaa. + +Ajan vietteeksi me juttelimme ja kuuntelimme muiden jutelmia. Sitä +paitsi Maroncelli ja minä luimme toisillemme kummankin meidän +kirjallisia tuotteitamme. Eräänä iltana esittelin Canova'lle, Rezia'lle +ja Armari'lle ikkunastani _Ester d'Engaddi'n_ ja seuraavana iltana +_Iginia d'Asti'n_ teokset. + +Mutta yöllä olin levoton ja itkin, unta en saanut paljon yhtään. + +Minua yht'aikaa halutti ja peloitti saada tietoa, mitenkä vanhempani +olivat vastaanottaneet sanomaa kohtalostani. + +Vihdoin tuli kirje isältäni. Siitä huomasin surukseni, ett'ei +kirjettäni oltu lähetettykään niin pian, kuin olin pyytänyt, vaan +että isäparkani, joka yhä vaan oli pysynyt siinä toivossa, että pian +pääsisin vapaaksi, oli eräänä päivänä jossakin Milanon sanomalehdessä +lukenut tuomioni! Itse hän nyt kertoi minulle tuon surkean kohtauksen, +ja hänen kirjeestään saatoin arvata, minkä haavan tämä sanoma oli +iskenyt hänen sydämeensä. + +Oi kuinka minä, samalla kun mitä syvimmin säälin isääni, äitiäni ja +koko perhettäni, paloin harmista, että kirjettäni ei oltu oikeaan +aikaan lähetetty! Ilkeydestä ei tuo myöhästys liene tullutkaan, vaan +minusta se näytti silloin mustaa mustemmalta, sillä luulin siinä +havaitsevani hienon hienoa häijyyttä, joka muka vartavasten tahtoi +antaa viatonten omaistenikin tuntea rangaistustani mitä jyrkimmässä +muodossa. Mieleni teki vuodattaa kokonainen meri verta, kostaakseni +tämmöistä hirmutyötä. + +Nyt kun tyynimielin asiata arvostelen, en pidä luuloani todenmukaisena. +Tuon myöhästyksen syyksi lienee luettava vaan asianomaisten +huolimattomuus. + +Vihan vimmassa kuin olin, kiristin hampaitani kuullessani, että +kumppalini aikoivat ennen lähtöänsä käydä Pääsiäispyhänä ripillä. +Tunsin selvään, ett'ei minun sopisi ottaa siihen osaa, koska mieleni ei +tehnyt antaa kellekään anteeksi. Sitäkö pahennusta olisin vielä aikaan +saattanut! + + + + +LV LUKU. + + +Vihdoin komisarius saapui Saksasta takaisin ja ilmoitti, että meidän +täytyi parin päivän perästä lähteä. + +-- Mielihyväkseni, lisäsi hän, voin teille kertoa jotakin lohduttavaa. +Palaten Spielberg'istä, sain Wienissä tavata H. M. Keisarin, joka sanoi +tahtovansa lukea 12 eikä 24 tuntia teidän vankeutenne vuorokaudeksi. +Sillä hän nähtävästi tarkoitti sitä, että rangaistuksen aika tulee +puolta lyhyemmäksi. + +Tästä lyhennyksestä ei tullut meille mitään virallista tietoa, mutta +ei ollut luultava, että komisarius siinä asiassa pani omiansa, sitä +vähemmän, koska hän ei sitä salaa ilmoittanut, vaan Toimikunnan +läsnäollessa. + +Vähänpä tuo ilmoitus sittenkin minua ilahutti. Mielestäni seitsemän ja +puoli vuotta raudoissa oli melkein yhtä hirveätä, kuin viisitoista. +Mahdottomalta näytti, että niin kauan eläisin. + +Terveyteni oli nyt taas hyvin huono. Tunsin rinnassani kovia vaivoja +ynnä yskää, niin että luulin keuhkoni vahingoittuneiksi. Söin vähän, +eikä sitäkään vatsa sulattanut. + +Lähdettiin matkalle yöllä Maaliskuun 25 ja 26 päivän välillä. Ennen +lähtöä saimme luvan jäähyväiseksi syleillä ystäväämme tohtori Armaria. +Poliisimies pani meille raudat poikkipuolin oikeasta kädestä vasempaan +jalkaan, estääksensä karkaamista. Astuimme gondolaan, ja vartijamiehet +soutivat Fusina'an. + +Sinne tullessamme olivat jo kahdet vaunut valjaissa. Rezia ja Canova +astuivat komisariuksen kanssa toisiin; toisiin taas Maroncelli ja minä +alakomisariuksen kanssa. Saattoväkenä oli kuusi seitsemän poliisimiestä +kiväärineen sapelineen, osittain vaunujen sisässä, osittain +kutsinlaudalla. + +Surkeata on aina jättää isänmaa kovan onnen pakosta; mutta kun täytyy +tehdä se raudoissa, muuttaaksensa kolkkoon ilmanalaan ja vuosikausia +kituaksensa vankilassa, on se niin kauheata, ett'ei sen kuvaamista +varten sanoja löydy. + +Mitä kauemmaksi Veneziasta Alppeja kohden tulimme, sitä rakkaammaksi +kävi minulle oma kansa, kun näimme sitä sääliä, jota meille kaikkialla +osoitettiin. Joka kaupungissa, joka kylässä, joka yksinäisessä +mökissäkin meitä odotettiin, sillä tieto tuomiostamme oli joku +viikkokausi sitten jo levinnyt. Muutamissa paikoin töintuskin +komisariukset miehineen saivat ihmistungon hajoitetuksi. Ihmeellinen +oli todellakin se suosio, joka tuli meille osaksi. Udine'n kaupungissa +kohtasi meitä odottamaton ja liikuttava tapaus. Ravintolaan tultuamme, +komisarius käski sulkea pihanportin ja hajoittaa ihmisjoukon. Hän +määräsi meille kamarin ja käski palvelijain tuoda sinne iltaruokaa ja +makuusijan tarpeita. Ei aikaakaan, niin tuli kolme miestä, matrassit +hartioillaan. Mikä oli hämmästyksemme, kun huomasimme, että yksi vaan +oli talon väkeä, toiset kaksi omia ystäviämme! Olimme auttavinamme +heitä matrassien levittämisessä, käyttäen tilaisuutta salaa puristaa +heidän käsiänsä. Ainoastaan suurella ponnistuksella onnistui meidän +pidättää kyyneleitämme. Oi, ett'emme saaneet niitä, toisiamme +syleillessä, vuodattaa! + +Komisariukset eivät mitään huomanneet, mutta minä luulen, että yksi +vartijoista sai siitä vihiä silloin, kun Dario ystäväni puristi +kättäni. Vartijamies oli venezialainen. Hän katseli meitä terävästi +silmiin, vaaleni ja näytti olevan kahden vaiheella, tuliko hänen nostaa +puhe siitä vai ei; mutta hän oli vaiti, käänsi silmänsä toisaalle eikä +ollut mitään näkevinään. Ell'ei hän aavistanut noita ystäviksemme, niin +hän ainakin luuli niitä meille tutuiksi kyyppäreiksi. + + + + +LVI LUKU. + + +Aamulla päivän vaietessa läksimme Udine'sta. Dario oli jo kadulla, +vaippaan peittyneenä; hän tervehti ja seurasi meitä kauan aikaa. Parin +kolmen peninkulman matkaa näimme yksien vaunujen ajavan jäljessämme, +joista joku viuhutteli nenäliinallaan. Vihdoin ne käänsivät takaisin. +Kuka niissä oli? Me arvasimme sen. + +Jumala palkitkoon kaikkia hyviä ihmisiä, jotka eivät häpee onnettomia +rakastamasta! Minä pidän heitä sitä suuremmassa arvossa, koska kovan +onnen päivinä tulin tunteneeksi kehnomielisiäkin, jotka minua kielsivät +ja toivoivat voittavansa siitä, että minua panettelivat. Näitä viimein +mainituita ei toki ollut monta, ja edellisten luku oli varsin suuri. + +Erehdyin, kun luulin tuon myötä-tuntoisuuden, joka omassa maassa +meitä seurasi matkallamme, lakkaavan, niin pian kuin tulisimme rajan +yli. Hyvä ihminen on aina onnettomien ystävä ja maanmies! Kun tulimme +illyrialaisiin ja saksalaisiin paikkakuntiin, kohtasi meitä sama +osan-otto kuin omassa isänmaassamme. Joka paikassa kuulimme tuota +säälivää huudahusta: _Arnie Herren!_ (Herra raukat!) + +Monta kertaa, kun tulimme johonkuhun uuteen seutuun, täytyi +seisattua, ennenkuin tiedettiin minne mennä kortteeriin. Silloin +väkeä aina keräytyi taajaan ympäri, ja saimme kuulla surkuttelevaisia +sanoja, jotka todellakin tulivat sydämen pohjasta. Näiden ihmisten +hyväntahtoisuus liikutti minua vielä enemmän, kuin omien kansalaisteni. +Oi, kuinka olin heille siitä kiitollinen! + +Se lohdutus, jonka siitä nautin, riitti lieventämään vihaanikin niitä +vastaan, joita sanoin vastustajikseni. + +-- Kenties, niin arvelin, jos minä lähemmältä näkisin heitä silmiin +ja sydämeen, ja he minua samoin, kenties meidän kummankin täytyisi +tunnustaa, ett'emme toinen toisestamme löydä tuota luultua pahuutta, +jopa lopulla oppisimme toisistamme pitämäänkin! + +Liian usein ihmiset toisiansa kammovat sentähden, että eivät +tunne toisiansa; muutamia sanoja vaan, ja vihamiehet antaisivat +luottamuksella kättä toinen toiselleen. + +Pysähdyimme yhdeksi päiväksi Laibach'iin, jossa Canova ja Rezia olivat +linnaan pantavat. Kuinka katkera meille kaikille neljälle tämä ero oli, +voi helposti kuvata itselleen. + +Sinä iltana, kun tultiin Laibach'iin, ja seuraavana päivänä tuli meidän +luoksemme eräs herra, jota muistaakseni sanottiin kaupunginkirjuriksi. +Hän oli hyvin sivistynyt mies ja puhui lämpimästi ja totisesti +uskonnosta. Luulin häntä pappismieheksi, sillä Saksassa pappien +vaateparsi ei eriä muitten puvusta. Hänen kasvonsa olivat noita, +jotka suoruutensa tähden herättävät kunnioitusta. Valitettavasti +tuttavuutemme oli liian lyhyinen, ja mielipahalla täytyy minun myöntää, +että ajattelemattomuudesta en pannut hänen nimeänsä mieleen. + +Jospa tietäisin sinunkin nimesi, sinä sydämellinen tyttö, joka eräässä +Steyermarkin kylässä seurasit meitä ihmistungon keskellä ja, vaunujemme +hetken seisahduttua, molemmin käsin meitä tervehdit, ja vihdoin kyynel +silmissä läksit pois, nojautuen murheellisen nuorukaisen käsivarteen, +joka, vaaleista hiuksistaan päättäen oli saksalainen, mutta joka +kenties jonkun ajan oli oleskellut Italiassa ja oppinut onnetonta +kansaamme rakastamaan! + +Jospa teidänkin nimenne tuntisin, jok'ainoan, te kunnioitettavat +perheen isät ja äidit, jotka ken kussakin meitä lähestyitte, +saadaksenne tietää, oliko meillä vanhemmat elossa, ja kuultuanne, että +oli, vaalenitte ja surkutellen huudahditte: -- Oi, sallikoon hyvä +Jumala teidän pian palata noiden poloisten luo! + + + + +LVII LUKU. + + +Huhtikuun 10 p:nä saavuimme matkamme perille. + +Brünn on Määrin pääkaupunki; siellä asuu Määrin ja Itävallan +Sleesian maakuntien kuvernööri. Se sijaitsee ihanassa laaksossa ja +näyttää jotenkin varakkaalta. Siihen aikaan siellä olivat useammat +verkatehtaat, jotka sittemmin ovat joutuneet rappiolle; väkiluku oli +noin 30,000 henkeä. + +Kaupungin länsipuolella kohoaa vuori, jonka kukkulalla on tuo onneton +Spielberg'in linna, ennen aikaan Määrin herttuain asunto, nykyään +Itävallan kovin vankila. Se on ollut hyvin vahva linnoitus, mutta +mainion Austerlitzin tappelun aikana (Austerlitzin kylä on aivan +lähellä) ranskalaiset pommittivat ja valloittivat sen. Sitten ei sitä +enää ole laitettu sotalinnaksi, hävinnyt osa muurista vaan on korjattu. +Noin kolmesataa pahantekijää, enimmiten rosvoja ja murhaajia, on tänne +suljettu, mitkä _kovassa_, mitkä _kovimmassa_ vankeudessa. + +_Kovaan_ vankeuteen kuului: pakkotyö, raudat jaloissa, puinen +makuu-sija ja ruoka mitä huonointa. _Kovimmassa_ vankeudessa on +vangeilla rautavyö kupeissa, josta lähtevä ketju on seinään kiinnitetty +ja niin lyhyt, että vanki vaivalla pääsee makuu-lavan kohdalla +liikkumaan; ruoka on kumpaisillakin sama, vaikka asetus määrää _vettä +ja leipää_. + +Meitä valtiovankeja tuomittiin kovaan vankeuteen. + +Kulkiessamme vuorenrinnettä ylöspäin, loimme silmät vielä taaksepäin +sanoaksemme hyvästi maailmalle, epätietoisina, tulisiko se kuilu, joka +meidät nyt nielasi, koskaan laskemaan meidät ulos. Ulkonaisesti olin +levollinen, sisässäni kuohui. Turhaan koetin paeta filosofiian turviin, +rauhaa ja mielentyvenyyttä saavuttaakseni. Mutta filosofiia ei voinut +tarjota minulle riittävää tyydytystä. + +Huono oli terveyteni jo Veneziasta lähtiessäni, ja matkan vaivat veivät +viimeisetkin voimani. Päätäni kivisti ja koko ruumis hehkui kuumeesta. +Ruumiillinen pahoinvointi vaikutti sekin mieleni kivulloisuuteen, ja +tämä vuorossaan enensi taas edellistä. + +Me jätettiin Spielberg'in päällikön valtaan, ja nimemme pantiin kirjaan +rosvojen sekaan. Keisarillinen komisarius syleili meitä lähtiessään +ja sanoi liikutettuna: -- Ennen kaikkea, hyvät herrat, muistakaa olla +kuuliaisina. Vähinkin järjestyksen rikkominen saattaisi tulla mitä +kovimmin rangaistuksi. + +Nyt Maroncelli ja minä vietiin maan-alaiseen käytävään, jossa meille +aukaistiin kaksi hämärää huonetta toisistaan erillään. Me pantiin +kumpikin omaan luolaamme. + + + + +LVIII LUKU. + + +Kaikista surkeinta oli, kun jätettyänsä hyvästi niin monelle rakkauden +esineelle, ei ollut kuin yksi ainoa ystävä jäljellä, yhtä onneton kuin +itsekin, ja tästäkin täytyi erota! Maroncelli näki nyt eron hetkellä, +kuinka sairas minä olin, ja surkutteli minua, niinkuin hän ei olisi +toivonut eläissään enää saada nähdä minua; -- minä taas katselin +sääliväisesti häntä ikäänkuin elonvoimasta loistavaa kukkaa, joka +kenties ainiaksi temmattiin pois auringon elähyttävästä valosta. Ja +tämä kukka, oi, kuinka se tosiaankin surkastui! Se kyllä sai vielä +kerran nähdä päivän valon, mutta voi, missä tilassa! + +Kun nyt olin yksinäni tuossa hirveässä luolassa ja kuulin salpojen +narisevan, ja kun puoli-hämärässä, joka pääsi sisään vaan pienestä +korkealla olevasta ikkunasta, eroitin tuon paljaan makuu-lavan ja +muurissa olevat mahdottomat ketjut, niin laskeusin kauhistuneena +lavalle, otin nuo ketjut käteeni ja tarkastin niiden pituutta, luullen +niitä minulle määrätyiksi. + +Puolen tuntia, niin kirisi avain lukossa ja ovi aukeni. Päävartija toi +minulle ruukullisen vettä. + +-- Tämä on juomaksenne, virkkoi hän karkealla äänellä, huomenna tuon +teille leivän. + +-- Kiitoksia, hyvä mies! + +-- En ole hyvä, vastasi hän. + +-- Sitä pahempi teille, sanoin suuttuneena. -- Ja nämä ketjut, +lienevätkö ne minua varten? + +-- Niinpä ovatkin, herra, jos ette hillitse itseänne, vaan raivoatte ja +puhutte sopimattomia. Mutta jos pysytte siivona, niin teille ei panna +kuin yksi jalkarauta, jota seppä on par'aikaa tekemässä. + +Hän käveli verkalleen edestakaisin, kilistellen suunnatonta +avainkimppuansa, ja minä katselin suuttuneena hänen laihanläntää, +vanhaa jättiläisvartaloaan. Vaikk'ei hänen kasvonsa olleet aivan +alhaisen näköiset, näytti minusta kaikki hänessä todistavan raakamaista +kovuutta. + +Oi kuinka väärässä on ihminen, kun tuomitsee toista ulkonäöstä taikka +ennakkoluulojensa mitalla! Arvelin tuon miehen lystikseen kilistelevän +avaimillansa, sillä muka muistuttaaksensa minua, mikä valta hänellä +oli; luulin hänen tulleen tunteettomaksi häijyyden tottumuksesta. Ja +kuitenkin hänen povessaan par'aikaa liikkui sääliä minua kohtaan, +ja varmaan hän käytti tuota äreätä puhetapaa ainoastaan tunteitansa +salataksensa. Niitä hän tahtoi salata, jott'ei hän näyttäisi liian +miedolta, ja peljäten, ett'en minä niitä ansaitsisi; mutta samalla +aikaa olisi hän myös tahtonut ilmaista niitä, koska hän luuli, että +minä ehkä olin enemmän onneton, kuin paha. + +Suutuksissani, että hän viipyi luonani, ja vielä enemmän, että hän muka +noin pöyhkeili isännyysvallastansa, katsoin sopivaksi häntä nöyrryttää, +käskemällä häntä jyrkästi kuin palvelijata: + +-- Anna tänne juotavani! + +Hän katsahti minuun ikäänkuin arvellen: -- Sinä röyhkeä, täällä sinun +täytyy luopua komentamisesta! + +Mutta hän ei lausunut mitään, kyyristi pitkää selkäänsä, otti lattialta +ruukun ja antoi sen minulle. Ruukkuun tarttuessani huomasin, että hänen +kätensä vapisivat, ja lukien sitä hänen ikänsä viaksi, tunsin ylpeyteni +leppyvän kunnioituksen-sekaisesta säälistä. + +-- Kuin vanha olette? sanoin ystävällisesti. + +-- Neljäkahdeksatta vuotta, herra; olen jo nähnyt paljon onnettomuutta, +sekä omaa, että muitten. + +Tätä viittausta sekä omiin, että muitten onnettomuuksiin seurasi +uusi vavistus, kun hän otti ruukun kädestäni; ja minä arvasin syyksi +siihen, en enää ainoastaan hänen ijällisyytensä, vaan myöskin jonkun +jalon hämmennyksen. Tämä ajatus karkoitti povestani vihan, jonka ensi +katsahdus oli siinä herättänyt. + +-- Mikä on nimenne? kysäsin. + +-- Onnetar, vastasi hän, on laskenut leikkiä minusta, antamalla minulle +suuren miehen nimen. Se on Schiller. + +Sitten hän lyhykäisesti kertoi, mistä maasta hän oli kotoisin, mikä +hänen sukuperänsä oli, mitä sotia oli käynyt ja mitä haavoja saanut. + +Hän oli Sveitsin maasta, talonpoikaista sukua; oli ollut Turkin sodassa +kenraali Laudon'in komennon alla, Maria Teresian ja Joseph II:n aikana; +sittemmin oli hän ottanut osaa kaikkiin Itävallan sotiin Ranskalaisia +vastaan Napoleonin kukistukseen saakka. + + + + +LIX LUKU. + + +Jos jostakusta ihmisestä, joka ensin näyttää meistä häijyltä, sittemmin +saamme paremman ajatuksen, niin me silloin, lähemmältä tarkastaen +hänen kasvojansa, hänen ääntänsä, hänen käytöstänsä, luulemme niissä +havaitsevamme selviä kunnollisuuden merkkejä. Perustuuko tämmöinen +havainto todelliselle pohjalle? Minun luullakseni se usein on vaan +mielikuvituksen tuoma. Näyttiväthän vast'ikään nämä samat kasvot, tämä +sama ääni ja käytös selviä pahuuden merkkejä. Ajatuksemme muututtua +miehen siveellisestä arvosta, myöskin fysionoomisten havaintoimme +päätelmät heti muuttuvat. Kuinka usein kunnioitamme kasvoja, jotka +tiedämme kelpo miesten omiksi, vaan jotka, tavallisten kuolevaisten +omina, eivät laisinkaan herättäisi meissä kunnioituksen tunteita! Ja +samaten päinvastoinkin. Nauroinpa kerran eräälle naiselle, joka seisoi +ihailemassa Catilinan muotokuvaa, jonka hän luuli olevan Collatinon, ja +väitti siinä havaitsevansa Collatinon jaloa murhetta Lucrezian kuoleman +johdosta. Ja kuitenkin nuo erehdykset ovat niin tuiki tavallisia. + +Myönnän kyllä, että löytyy hyvien ihmisten kasvoja, joissa selvästi +kuvautuu hyvä mielenlaatu, samoin pahojen kasvoissa usein paha +mielenlaatu astuu hyvinkin näkyviin. Sitä vaan väitän, että useammissa +kohdissa on mahdoton edeltäpäin päättää ulkomuodosta, minkälainen +ihmisen siveellinen arvo on. + +Sanalla sanoen, nyt kun vanha Schiller oli jossakin määrässä voittanut +suosiotani, otin häntä tarkemmin katsellakseni, eikä hän enään +ensinkään ollut vastenmielinen. Totta sanoakseni, hänen puheessaan, +joskin se tuntui hiukan karkealta, huomasin luonnollisen jaloudenkin +osoituksia. + +-- Korpraalina, virkkoi hän, olen minä turvapaikakseni saanut tämän +surullisen vankivartijan-viran; Jumala tietää, että minulla on siitä +paljoa enemmän murhetta, kuin jolloin panin henkeni alttiiksi sodassa. + +Nyt kaduin, että olin äskettäin niin jyrkästi käskenyt hänen antaa +minulle juoda. + +-- Schiller ystäväni, sanoin tartttuen hänen käteensä, turhaan te +kielsitte olevanne hyvä, sillä minä sen tunnen: ja koska nyt kerran +olen joutunut tähän kurjaan tilaan, niin kiitän taivasta siitä, että +olen saanut teidät vartijaksi. + +Hän kuunteli sanojani, pudisti päätänsä ja vastasi hieroen otsaansa, +niinkuin se, jolla on rasittava ajatus aivoissa: + +-- Minä olen paha, herra; ne saivat minut tekemään valan, jota en +koskaan ole rikkova. Olen, näet, velkapää kohtelemaan kaikkia vankeja, +heidän tilaansa katsomatta, ilman mitään sääliä ja vähintäkään +väärinkäytöstä sallimatta, ja ennen kaikkia valtiovankeja. Keisari +tietää, mitä hän tekee, minun velvollisuuteni on häntä totella. + +-- Te olette kunnon mies, ja minä pidän arvossa sitä, mitä te pidätte +omantunnon vaatimana. Ken vilpittömästi tottelee omantunnon käskyä, voi +tosin erehtyä, mutta Jumalan edessä hän on puhdas. + +-- Herra raukka! olkaa kärsivällinen, ja surkutelkaa minua. +Tehtävissäni olen kivenkova, mutta sydän... sydän on täynnä surua, +ett'en voi lievittää onnettomien kärsimyksiä. Mieleni teki sanoa teille +se. + +Olimme kumpikin liikutettuna. Hän sanoi suovansa, että malttaisin +mieleni, ett'en vimmastuisi, kuten tuomitut useinkin, ja pakoittaisi +häntä kovuuteen itseäni vastaan. + +Sitten hän taas virkkoi karkealla äänellä, ikäänkuin salataksensa +minulta osan säälistänsä: + +-- Nyt mun täytyy lähteä. + +Vielä kerran hän kääntyi takaisin, kysyen, kuinka kauan olin noin +raskaasti yskinyt, ja päästi kirouksen lääkäriä vastaan, ett'ei hän +tullut sinä samana iltana minua katsomaan. + +-- Teillä on kova kuumetauti, lisäsi hän; ainakin minä tuon tunnen. +Teidän olisi edes olkisäkki tarpeen, mutta ilman lääkärin käskyä ei +meidän ole lupa antaa sitä teille. + +Hän lähti ja pani oven lukkoon. Minä heittäysin tuolle kovalle lavalle, +kuumeen ja rinnantuskien ahdistaessa, mutta vähemmin rauhatonna, +vähemmin vihastuneena ihmisiin, vähemmin kaukana Jumalasta. + + + + +LX LUKU. + + +Iltasella tuli linnan päällikkö, hänen kanssaan Schiller, eräs toinen +korpraali ja kaksi sotamiestä, tarkastusta pitämään. + +Kolme tarkastusta vuorokaudessa oli käsketty pitää: aamuin, illoin ja +sydän-yönä. Joka nurkkaa tarkkaan katseltiin; sitten nuo alhaisemmat +menivät ja päällikkö (joka aamuin ja illoin aina tuli) jäi vähäksi +aikaa puhumaan kanssani. + +Kun ensikerran näin tuon lähetyskunnan, niin outo ajatus nousi +mieleeni. Tuntematta vielä tuota tukalaa tapaa ja kuumeen houreissa +ollen, luulin heidän tulevan minua surmaamaan, ja tartuin vierelläni +oleviin ketjuihin, halkaistakseni otsan siltä, joka tulisi lähelle. + +-- Mitä tuossa teette! sanoi päällikkö. Emmehän tule mitään pahaa +teille tekemään. Tämä on vaan tavallinen käynti, jonka teemme joka +vankilassa katsellaksemme, että kaikki on niin, kuin asetus vaatii. + +Epäilin vielä; mutta nähdessäni Schillerin lähenevän ja ystävällisesti +ojentavan minulle kätensä, luotin häneen, laskin ketjut ja otin tuon +käden omiini. + +-- Voi kuinka kuuma! virkkoi hän päällikölle. Jos voisitte edes antaa +hänelle olkisäkin vuoteelle! + +Tämän hän lausui semmoisella osan-otolla, että se oikein liikutti +sydäntäni. + +Päällikkö koetti suoneni tykytystä ja surkutteli. Mies oli hyvin +ystävällinen käytökseltään, vaan ei uskaltanut mitään tehdä ilman +käskyttä. + +-- Täällä on ankara edesvastaus minullakin, sanoi hän. Ell'en +säntilleen tee, mitä on käsketty, niin saatan virkani kadottaa. + +Schiller väänteli huuliansa; löisinpä vetoa, että hän itseksensä +arveli näin: -- Jos minä olisin päällikkö, en toden totta olisi +varovainen tuohon määrään; eihän suureksi viaksi voi lukea, jos omalla +edesvastauksella tekeekin, mitä silminnähtävä tarvis vaatii, ja mikä ei +laisinkaan haittaa valtakunnan turvallisuutta. + +Yksin jäätyäni, sydämeni, joka jonkun ajan oli paatunut hartauden +tunteita vastaan, pehmittyi taas rukoilemaan. Rukoilin taivaan +siunausta Schillerille ja lopetin näillä sanoilla: -- Suo Jumala, +että havaitsisin muissa jotakin hyvää, joka vetäisi sydämeni heidän +puoleensa; tahdon mielelläni kärsiä kaikki vankeuden vaivat, kun vaan +saan lähimmäisiäni rakastaa. Oi, vapauta minua ihmisvihan raskaasta +taakasta! + +Sydän-yönä kuulin taas askeleita käytävässä. Avaimet kirisivät, ovi +aukeni. Siinä oli korpraali ja kaksi sotamiestä, katselmuksella. + +-- Missä on vanha Schiller ystäväni? -- kysyin kaipauksella. Hän oli, +näet, seisahtanut käytävässä. + +-- Tässä olen, tässä olen, vastasi hän. + +Heti hän tuli vuoteeni ääreen, koetti uudestaan suontani, huolellisna +kumartuen ylitseni, aivan kuin hellä isä sairaan poikansa vuoteen +vieressä. + +-- Ja nyt minä muistan, että huomenna on torstai! mutisi hän itsekseen; +vasta torstai! + +-- Mitä tuolla tahdotte sanoa? + +-- Sitä, että lääkärin on tapa tulla ainoastaan maanantaisin, +keskiviikkoisin ja perjantaisin aamulla. Huomenna siis hän ei tule. + +-- Olkaa siitä huoleti. + +-- Olla huoleti, minun olla huoleti! Koko kaupungissa ei puhuta muusta, +kuin herrojen tulosta; lääkärille se asia ei voi olla tuntematon. +Minkä hiiden tautta hän ei ole vaivannut itseänsä tullaksensa kerran +ylimääräiseen aikaan? + +-- Kukaties hän tullee huomenna, vaikka onkin torstai. + +Vanhus ei virkkanut mitään muuta, puristi vaan kättäni karhun voimalla, +niinkuin hän olisi tahtonut sitä musertaa. Vaikka koski, se kuitenkin +minua ilahutti. Se oli semmoinen ilo, jota rakastunut tuntee, kun +hänen kaunottarensa tanssissa astuu hänen jalallensa; tuskasta hänen +tekisi mieli hautaa, mutta sen sijaan hän hymyilee ja tuntee itsensä +onnelliseksi. + + + + +LXI LUKU. + + +Torstai-aamuna, vaivaloisen yön jälkeen, raukaistuna, luut kuin +särkyneinä kovasta vuoteestani, olin aivan hiessä. Tarkastuskunta tuli. +Päällikköä ei ollut; tuon sopimattoman tunnin tähden kävi hän vähän +myöhemmin luonani. + +Sanoin Schillerille: -- Katsokaapas, kuin olen hien vallassa. Jo minua +alkaa viluttaa; olisi tarpeen heti vaihtaa paita. + +-- Mahdotonta! -- huusi hän jyrkkään. + +Mutta salaa teki viittauksen silmällä ja kädellä. Toisen korpraalin ja +sotamiesten mentyä, hän käänsihe vielä ovessa viittaamaan. + +Hetken perästä hän tuli jälleen, tuoden yhden omia paitojansa, kahta +pitemmän minua. + +-- Teille, sanoi hän, se on hiukan pitkä, mutta tätä nykyä ei ole +toista. + +-- Tuhannen kiitoksia, ystäväni, mutta koska toin mukanani +Spielberg'iin koko kapsäkin täynnänsä liinavaatteita, niin eihän +toki minua kiellettäne omiani käyttämästä. Jospa tekisitte hyvin ja +menisitte pyytämään herra päälliköltä yhtä noista paidoistani minua +varten. + +-- Hyvä herra, ei ole lupa antaa teille omia liinavaatteita. Joka +lauantai annetaan yksi vankilan paita teille samoin kuin muillekin. + +-- Kunnon vanhus, sanoin hänelle, te näette, mikä on tilani. +Luultavasti tästä en enää hengissä pois muuta; siis en voi millään +palkita hyvyyttänne. + +-- Hävetkää, herra, huudahti hän, hävetkää! Puhua palkinnosta sille, +joka ei voi auttaa! joka töintuskin voi salaisuudessa lainata sairaalle +rievun, millä kuivata hikeä valuvia jäseniänsä! + +Kursauksitta hän heitti tuon pitkän paidan päälleni ja meni nuristen +ulos, paiskaten oven kiinni ikäänkuin vihapäissä. + +Parin tunnin perästä toi hän minulle kappaleen mustaa leipää. + +-- Siin' on kahden päivän määrä. + +Sen sanottuaan hän rupesi raivomielisesti kävelemään. + +-- Mikä teillä nyt on? sanoin hänelle. Oletteko minulle vihainen? +Otinpa toki paidan, jonka hyväntahtoisesti lainasitte. + +-- Olen vihainen tuolle lääkärille, joka kyllä, vaikka tänään on +torstai, saisi ottaa vaivakseen tulla tänne! + +-- Malttakaamme! -- + +Sanoin "malttakaamme!", mutta tosiaan en tietänyt enää, millä tavalla +malttaa tuolla puulavalla, jolla ei ollut pään-alustakaan; niin luitani +kolotti kaikissa kohdin. + +Kello yhdentoista aikaan tuli Schiller jälleen ja hänen kanssaan eräs +vanki, joka toi minulle päivällisen. Oli kaksi rautaruukkua, toisessa +huonoa soppaa, toisessa kaaliksia, höystetyt liemellä semmoisella, että +haju jo inhoitti. + +Koetin tuota soppaa niellä lusikallisen; oli mahdotonta. + +Schiller ehtimiseen muistutti: -- Teidän täytyy väkisenkin tottua tähän +ruokaan; muutoin käypi teidän samoin kuin jo on käynyt monen muun, että +saatte tyytyä vähäiseen leipään ja lopuksi kuolette nääntymyksestä. + +Perjantai-aamuna tuli vihdoin tohtori Bayer. Nähdessään, että olin +kuumetaudissa, hän määräsi minulle olkisäkin ja vaati, että minut +muutettaisiin luolastani ylempään kerrokseen. Se oli mahdotonta, ei +ollut sijaa. Mutta kun asia oli ilmoitettu kreivi Mitrovskylle, Määrin +ja Sleesian kuvernöörille, joka asui Brünnissä, niin tuli häneltä +vastaus, että koska terveyteni tila oli arveluttava, niin oli lääkärin +neuvoa noudattaminen. + +Uuteen huoneeseni tuli toki vähän päivänvaloa; ja kiivettyäni pienoisen +ikkunan ristikolle, sain nähdä alla olevan laakson, jonkun osan +Brünnin kaupunkia, etukaupungin monine puutarhoineen, hautausmaan, +Luostarin järven, sekä vielä nuo metsäkukkulat, joiden takana leviävät +Austerlitz'in kuuluisat kentät. + +Tämä näköala viehätti minua. Oi, jos vaan Maroncelli olisi saanut +nauttia sitä minun kanssani! + + + + +LXII LUKU. + + +Sillä välin tehtiin meille vankivaatteet. Viittä päivää myöhemmin +tuotiin minulle uusi vaatteukseni. + +Siihen kuului sarkahousut, oikealta puolen harmaat ja vasemmalta +ruskeat; liivi ja tröijy samanväriset, kuin housut, mutta jälkimäinen +vastapäisessä järjestyksessä; sukat olivat paksua villaa, paita oli +piikkoa, karkea ja okainen, kuin todellinen katumus-paita, kaulassa +liinariepu samaa ainetta, kuin paita; jalkineet olivat mustaamatonta +nahkaa, nauhoilla sidottavat; lakki valkoinen. + +Tämän puvun täytteenä oli raudat jaloissani eli ketjut toisesta +säärestä toiseen, joitten päät alasimella naulattiin toisiinsa kiini. +Seppä, joka tätä oli tekemässä, sanoi vartijalle, luullen minun +saksankielessä taitamattomaksi: -- Kipeänä kuin mies näyttää olevan, +tämä leikki olisi joutanut olla tekemättä; ei kulu kahta kuukautta, +niin kuoleman enkeli tulee häntä vapauttamaan. + +-- _Möchte es sein!_ (jospa niin tapahtuisi!) -- arvelin minä, +taputtaen häntä olkapäälle. + +Miesparka hypähti ylös hämmästyksestä, sitten virkkoi: + +-- Toivon, ett'en ole mikään profeetta, sillä soisin mielelläni, että +aivan toista lajia olisi se enkeli, mikä on teidät vapauttava. + +-- Pikemmin kuin elää näin, eikö pitäisi kuolemankin enkeliä +tervetulleena? + +Seppä nyykähytti myönnytystä, ja meni säälien pois. + +Tosiaankin olisin suonut herkeäväni elämästä, mutta itsesurmaan en +ollut taipuvainen. Luotin siihen, että keuhkojeni heikkous ennen pitkää +vapauttaisi minut tästä kurjuudesta. Niin ei ollut Jumalan tahto. +Matkan vaivat olivat voimiani kovin raukaisseet; lepo tuotti ne minulle +jälleen. + +Tuokio siitä kun seppä oli lähtenyt, niin kuulin vasaran kalketta +alakerroksesta. Schiller oli vielä huoneessani. + +-- Kuuletteko tuota kalketta? virkoin hänelle. Varmaan he panevat +raudat Maroncelli raukalle. + +Ja tätä sanoessani kuristui sydämeni niin, että horjahdin ja ilman +vanhuksen tuetta olisin kaatunut. Yli puolen tuntia olin milt'ei +tainnoksissa. En voinut puhua, suoneni tuskin tykytti ja kylmä hiki +juoksi päästä jalkoihin, ja kuitenkin käsitin kaikki, mitä Schiller +sanoi, muistin selvästi menneitä ja tunsin, mitä silloin oli käsillä. + +Päällikön käsky ja vahtien uutteruus olivat tähän asti pitäneet liki +vankilat äänettömyydessä. Kolme neljä kertaa oli tosin korvaani +soinut joku italialainen laulu, mutta heti se oli vaiennut vahtien +huudosta. Niitä oli useampia ikkunaimme alaisella vallilla ja yksi itse +korridorissa; tämä jälkimäinen lakkaamatta käveli ovilla kuuntelemassa +ja ovenaukkoihin katselemassa, kieltääksensä vähintäkin melua. + +Eräänä iltapäivänä (milloin vaan tuo hetki muistuu mieleeni, +niin tunnenpa povessani aivan samat liikutukset kuin silloinkin) +vahdit sattuivat olemaan vähemmin valveillansa, ja minä sain +kuulla laulettavan hiljaa, mutta selvään erästä kotimaista laulua +lähimmäisessä huoneessa. Mikä ilo, mikä viehätys! + +Nousin olkisäkiltäni, kurotin korviani, ja laulun herjettyä purskahdin +itkuun. + +-- Kuka olet, sa onneton? huudahdin, kuka olet? Sano nimesi. Minä olen +Silvio Pellico. + +-- Oi Silvio! huusi naapurini, vaikk'en sua itseäsi tunne, pidän sua +jo aikoja sitten rakkaana. Tule ikkunalle, niin puhumme vartijoista +huolimatta. + +Hyppäsin ikkunalle, hän sanoi minulle nimensä, ja me vaihdoimme +muutamia ystävyyden sanoja. + +Se oli kreivi Antonio Oroboni, kotoisin Rovigon seudulta, +yhdeksänkolmatta vuoden vanha. + +Voi, puhettamme heti katkaisi vahtien uhkaava ääni! Tuo korridorissa +oleva paukutti kovasti pyssynperällä milloin minun, milloin Orobonin +oveen. Ensin emme tahtoneet, emme voineet totella; vihdoin vahtien +kiroukset tulivat semmoisiksi, että vaikenimme, luvaten toisillemme +jatkaa, heti kun vahdinvaihto oli tapahtunut. + + + + +LXIII LUKU. + + +Toivomme oli -- ja se toteutuikin -- että matalammallakin äänellä +voisimme kuulla, mitä toinen sanoi toisellensa, ja että vahtien +joukossa joskus olisi sääliväisempiäkin, jotka eivät olisi +huomaavinansa pakinaamme. Kokemuksen ja ahkeran harjoituksen +avulla opimme sovittelemaan ääntämme niin, että toinen kuuli sen +täydellisesti, mutta muut eivät sitä kuulleet taikka luulivat +erehtyneensä. Kuitenkin sattui silloin tällöin, että kuuntelijoilla +oli hienompi aisti, kuin luulimme, taikka että itse unhotimme +varovaisuutemme. Silloin uudistettiin noita uhkasanoja ja +ovenpaukutuksia, ja, mikä oli vielä pahempi, Schiller raukka ja +päällikkö suuttuivat. + +Vähitellen saimme varakeinomme yhä parempaan kuntoon, niin että +tiesimme, mikä neljännes tuntia milloinkin oli puheellemme sovelias, +mitkä vahdit olivat muita sävyisämpiä tahi vähemmän terävä-aistisia, +ja että itse tiesimme aina hillitä ääntämme. Oliko tuo sitten oman +neuvokkaisuutemme vai muittenko yhä edistyvän suosiomielen ansioksi +luettava, se vaan on varma, että vihdoin saimme joka päivä kylläksi +jutella, melkein kenenkään asianomaisen väliintulematta. + +Keskenämme syntyi hellä ystävyys. Hän kertoi minulle elämänsä vaiheita, +minä hänelle omiani; toisen tuskat ja lohdutukset tulivat toisenkin +omiksi. Tämä side oli kummallekin tueksi. Kuinka usein, unettoman yön +perästä, kumpikin meistä, astuen ikkunaansa ja tervehtien ystävää sekä +kuullen hänen rakasta ääntänsä, tunsi sydämessään surun väistyvän +ja uuden toivon heräävän! Toinen oli vakuutettu olevansa toiselle +hyödyksi, ja tämä vakuutus synnytti suloisen ystävyyden-kilpailun +ajatuksissamme, se synnytti sen tyytyväisyyden, jota ihminen tuntee +kurjimmassakin tilassa, jos hän voipi auttaa lähimmäistänsä. + +Jokainen keskustelu jätti jälkeensä halun vielä jatkaa ja selvittää, +ollen elävänä ja ainaisena kiihoituksena järjelle, muistolle, +mielikuvitukselle ja sydämelle. + +Alussa, muistaessani Julianoa, en uskaltanut oikein luottaa tämänkään +uuden ystävän vakavuuteen. Ajattelin näet: -- Tähän asti erimieltä ei +ole meissä ilmestynyt, mutta päivänä tahi toisena voin häntä jossakin +kohden suututtaa, niin että hän vetäytyy pois minusta. + +Tämä pelko pian haihtui. Mielipiteemme sointuivat yhteen kaikissa +tärkeämmissä kohdissa. Siinä vaan eroitus, että hänen jalossa +sydämessään, jota kova onni ei ollut voinut kukistaa, eli mitä puhtain +ja täydellisin luottamus Kristin-uskoon, kun sitä vastoin minun +uskoni jonkun aikaa oli ollut horjuvainen ja ajoittain näytti vallan +sammuneeltakin. + +Hän vastusti epäilyksiäni suurella hartaudella ja pätevillä +perusteilla; minä tunsin hänen olevan oikeassa ja myönsin sen, mutta +siitä huolimatta epäilykseni yhäti tulivat jälleen. Niinpä on kaikkien +niiden laita, joilla evankeliumi ei ole sydämessä, jotka kantavat vihaa +muita kohtaan ja vaan ylpeilevät itsestään. Hengen silmä voi tuokioksi +nähdä ja käsittää totuuden; mutta heti kun totuus ei ole sille mieleen, +niin se on valmis epäilemään ja koettaa kääntyä muuanne. + +Oroboni tiesi mainiosti esitellä minulle, mitä syitä ihmisellä on +olla sovinnollinen vihamiestensä kanssa. Milloin vaan puhuin jostakin +henkilöstä, jota minä vihasin, niin Oroboni aina otti puolustaaksensa +häntä. Ja sitä hän teki ei ainoastaan sanoilla, vaan myöskin hyvällä +esimerkillä. Muutamat olivat tehneet hänelle pahaa, ja hän tosin +sitä valitti: mutta samalla hän antoi kaikille anteeksi, ja jos +tiesi jostakin kertoa jotakin hyvää, niin teki sitä mielellään. +Mielenkiihko, joka, siitä hetkestä kun kuulin tuomioni, oli minua +vallinnut ja pitänyt uskottomana, kesti vielä muutamia viikkoja; +sitten se herkesi kokonaan. Orobonin hyvät avut olivat vetäneet minut +puoleensa. Ahkeroiden niitä omistaakseni itsellenikin, tulin ainakin +hänen jälkiänsä käymään. Kun uudestaan kykenin vilpittömästi sulkemaan +kaikkia ihmisiä rukouksiini, ketäkään vihaamatta, silloin epäilykseni +uskonnon asioista haihtuivat pois: _Ubi caritas et amor, Deus ibi est_. +(Missä lempeyttä ja rakkautta, siinä Jumalakin on.) + + + + +LXIV LUKU. + + +Totta sanoakseni, jos olikin rangaistus kova ja kiihoittavaa laatua, +niin oli kuitenkin meillä se harvinainen onni, että kaikki ne, +jotka näimme, olivat hyväluontoisia. He eivät voineet helpoittaa +surkeata tilaamme muulla kuin suosiollisella ja kohtuullisella +käytöksellä, ja sitä ei puuttunut keltakaan. Jos vanhan Schillerin +ulkopuoli olikin hiukan karkea, niin sitä korvasi ylenmäärin hänen +sydämensä jalous. Yksin tuo kurja Kundakin (se vanki, joka toi meille +päivällisen sekä kolme kertaa päivässä vettä) tahtoi näyttää meille +osan-ottavaisuuttansa. Hän lakaisi huoneitamme kaksi kertaa viikossa. +Eräänä aamuna käytti hän tilaisuutta, kun Schiller oli mennyt pari +askelta ovesta, tarjotaksensa minulle kappaleen vehnäleipää. En sitä +ottanut, vaan puristin sydämellisesti hänen kättään. Se puristus +liikutti häntä, ja hän virkkoi huonolla saksankielellä (hän oli näet +puolalainen): -- Herra, teille annetaan nykyään niin vähän ruokaa, että +varmaan kärsitte nälkää. + +Sitä minä tosin kielsin, mutta sanoihini ei käynyt luottaminen. + +Nähdessään, ett'ei yksikään meistä voinut syödä sitä ruokaa, joka ensi +päivinä oli tarjona, lääkäri määräsi meille mitä siellä sanottiin +"neljännes-osuudeksi", s.o. sairashuoneen ruokaa. Siihen kuului +päiväänsä kolme hyvin vähäistä määrää helppoa soppaa, suupalanen +lampaanpaistia ja vehnäleipää ehkä kuusi luotia. Mikäli terveyteni +parani, sikäli ruokahalunikin kasvoi, ja tuo "neljännes" tuntui +todellakin liian vähältä. Koetin palata tuohon terveiden ruokaan, vaan +siitä en hyötynyt, se kun niin inhoitti, ett'en voinut sitä ollenkaan +syödä. Täytyihän siis tyytyä tuohon "neljännekseen". Enemmän kuin +vuoden aikaa sain näinmuodoin kokea nälän tuskaa. Ja tätä tuskaa saivat +vielä suuremmassa määrässä kokea muutamat kumppaleistani, jotka, ollen +minua rotevammat, myöskin olivat runsaampaan ruokaan tottuneet. Tiedän, +että muutamat heistä ottivat leipää Schilleriltä ja kahdelta muulta +meille määrätyltä vartijalta, jopa tuolta hyvältä Kundaltakin. + +-- Kaupungissa hoetaan, että herroille täällä annetaan hyvin vähän +ruokaa, sanoi kerran minulle parranajaja, eräs haavurimme oppipoika. + +-- Se on totta, vastasin suoraan. + +Seuraavana lauantaina (hän tuli aina lauantaisin) tahtoi hän antaa +minulle salaa suuren vehnäleivän. Schiller ei ollut sitä huomaavinansa. +Minä jos olisin totellut vatsaani, olisin ottanut lahjan vastaan, +mutta pysyin vahvana kiellossani, jott'ei tuo poika poloinen joutuisi +kiusaukseen uudistaa anteliaisuuttansa, sillä ajan pitkään se olisi +käynyt hänelle raskaaksi. + +Samasta syystä kielsin minä Schillerinkin tarjoomuksia. Useampia +kertoja hän toi minulle kappaleen keitettyä lihaa, väittäen ett'ei +se hänelle maksanut mitään, että se oli vaan tähteitä, joista hän +ei tietänyt mitä tehdä, vaan antaisi muille jos minä kieltäisin +j.n.e. Mieleni kyllä teki sitä nielaista, mutta arvelin, että jos nyt +ottaisin, niin eikö hän siitä saisi syytä tuoda minulle joka päivä +jotakin uutta. + +Ainoasti kaksi kertaa, kun hän minulle tarjosi vadillisen kirsimarjoja, +ja niinikään, kun kerran toi muutamia päärynöitä, en voinut haluani +hillitä. Sitä sain jälestäpäin katua, juuri sentähden, että siitä +lähtien hän ei herjennyt enää tarjoomasta. + + + + +LXV LUKU. + + +Ensipäivinä siellä oli määrätty, että kaksi kertaa viikossa kukin sai +käydä ulkona tunnin aikaa. Sittemmin tätä virvoitusta suotiin meille +miten milloinkin, ja vihdoin joka päivä, paitsi pyhinä. + +Itsekukin vietiin ulos yksittäin, kaksi vartijaa kivääri olalla mukana. +Minä kun asuin korridorin ylipäässä, kuljin ulosmennessäni ohitse +kaikkien italialaisten valtiovankien kammioita, paitsi Maroncellin, +joka yksinään sai tuolla alhaalla riutua. + +-- Onnea matkalle! kuiskahti jokainen ovensa aukosta; vaan minun ei +suotu seisahtua heitä tervehtimään. + +Astuttiin alakertaan, mentiin halki ison pihan ja ulos vallille, joka +oli etelään päin, ja josta näkyi Brünnin kaupunki ja avara ala sen +ympäristöä. + +Pihalla oleskeli paljon tavallisia vankeja, jotka menivät tahi tulivat +töistänsä tahi kävelivät ryhmittäin, tarinoiden keskenänsä. Niiden +joukossa oli rosvoja Italiastakin, jotka suurella kunnioituksella +tervehtivät minua, lausuen toisillensa: + +-- Tuo ei ole rosvo, kuten me, mutta onpa kuitenkin hänen vankeutensa +kovempi kuin meidän. + +Ja todellakin oli heillä paljon enemmän vapautta, kuin minulla. + +Näitä ja muitakin lauseita kuulin ja vastasin ystävällisesti heidän +tervehdyksiinsä. Yksi heistä sanoi kerran: -- Teidän tervehdyksenne, +hyvä herra, ilahuttaa minua. Kenties te näette kasvoissani jotain, joka +ei osota konnamaisuutta. Onneton himo saattoi minut rikokseen; mutta, +herra, konna en ole! + +Ja hän purskahti itkuun. Minä ojensin hänelle käteni, vaan hän +ei saanut siihen tarttua. Vartijat työnsivät hänet takaisin, ei +häijyydestä, vaan käskynsä johdosta, sillä ei suvaittu kenenkään +minua lähestyä. Ne sanat, jotka vangit virkkoivat minulle, olivat he +parhaasta päästä keskenänsä puhuvinaan, ja jos vahtimiehet huomasivat +niiden minua tarkoittavan, niin he paikalla vaativat äänettömyyttä. + +Kuljeskelipa siellä pihalla muitakin linnan ulkopuolelta olevia +henkilöitä, jotka kävivät vieraissa päällikön, kappalaisen, kersantin +tahi korpraalien luona. -- Kas tuossa yksi noita Italialaisia, yksi +noita Italialaisia! kuiskasivat he keskenään, ja seisattuivat minua +katselemaan. Usein kuulin heidän sanovan saksankielellä, jota eivät +luulleet minun ymmärtävän: -- Tuo herra raukka ei pääse vanhaksi +elämään; onhan kuolema hänen kasvoissaan. + +Totta olikin että, vaikka terveyteni ensin oli ollut paranemaan päin, +minä kuitenkin kiduin huonon ruoan tähden ja tunsin tuontuostakin +kuumeen kohtauksia. Töin tuskin jaksoin vetää rautani kävelypaikalle +asti, jossa laskeusin alas nurmikolle ja jäin tavallisesti siihen +istumaan, kunnes tuntini oli lopussa. + +Vieressäni vahtimiehet seisoivat tai istuivat, ja me juttelimme. +Toinen, nimeltä Kral, oli Böömiläinen, joka, vaikka talonpoikaista +sukua ja köyhä, oli saanut jonkunlaisen kasvatuksen, jota hän +sitten oli omin neuvoin kartuttanut, älykkäästi miettien maailman +menoa ja ahkerasti lukien kaikkia kirjoja, mitkä vaan sai käsiinsä. +Klopstock, Wieland, Goethe, Schiller ja moni muu Saksan parhaimpia +kirjailijoita olivat hänelle tunnetut, ja hän osasi ulkoa lukemattomia +paikkoja, joita luki minulle taitavuudella ja innolla. Toinen vahti +oli Puolalainen nimeltä Kubitsky, oppimaton, mutta kohtelias ja +ystävällinen. Pidin paljon heidän seurastaan. + + + + +LXVI LUKU. + + +Vallin toisessa päässä oli päällikön asunto; toisessa asui yksi +korpraaleista vaimonsa ja pienen poikansa kanssa. Kun näin jonkun +tulevan ulos näistä asunnoista, minä nousin ylös ja astuin lähemmäksi, +ja kaikki osoittivat minulle kohteliaisuutta ja osan-ottoa. + +Päällikön rouva oli jo kauan ollut kivulloisena ja surkastui +surkastumistaan. Silloin tällöin kannettiin hänet kantotuolissa +ulko-ilmaan. En voi sanoa, kuinka hänen säälinsä kohtalostamme +liikutti minua. Hänen katsantonsa oli suloinen ja ujo, mutta ujoudesta +huolimatta hän tuontuostakin loi minuun katsauksen, täynnä vahvaa +luottamusta. + +Kerran virkoin hymyillen hänelle: -- Tiedättekö, rouva, että teidän +muotonne johtaa muistooni naisen, joka oli mulle rakas. + +Punastuen vastasi hän suloisella yksinkertaisuudella: -- Älkää siis +unhottako minua, kun olen kuollut; sulkekaa rukouksiinne minunkin +poloisen sieluni sekä pienoiset poikani, jotka jäävät jälkeeni +maailmassa. + +Siitä päivästä alkaen hän ei noussut vuoteeltansa, enkä häntä enää +nähnyt. Muutaman kuukauden hän vielä riutui, sitten hän kuoli. + +Hänellä oli kolme poikasta, kauniit kuin enkelit, yksi vielä +rintalapsi. Äiti parka syleili niitä usein minun nähdessäni ja +huokasi: -- Kuka tietää, mikä nainen on tuleva heidän äidiksensä minun +kuoltuani! Olkoonpa ken hyvänsä, niin Jumala antakoon hänelle äidin +sydämen näitäkin kohtaan, joita hän ei ole synnyttänyt! -- Ja hän itki. + +Tämä rukous, nämä kyyneleet ovat tuhat kertaa muistuneet mieleeni. + +Äidin kuoltua, minä usein syleilin noita lapsukaisia, uudistaen +vainajan rukousta. Ajattelin omaa äitiäni sekä niitä palavia rukouksia +minun puolestani, joita epäilemättä nousi hänen hellästä sydämestään, +ja nyyhkien virkoin: -- Oi, onnellisempi on se äiti, joka kuollessaan +jättää vielä ala-ikäisiä poikia, kuin se, joka, kasvatettuansa niitä +lukemattomissa huolissa, näkee ne pois temmattavan! + +Kaksi hyvää vanhaa naista seurasi tavallisesti noita lapsia, toinen +päällikön äiti, toinen täti. Heidän teki mieli kuulla elämäkertani, ja +minä sen kerroinkin heille lyhykäisesti. + +-- Meitä surettaa, sanoivat he, ja todellinen murhe kuvautui heidän +kasvoissaan, meitä surettaa, ett'emme voi teitä millään auttaa. Mutta +olkaa varma siitä, että rukouksissamme emme teitä unhota ja että, +jos kerran armo kohtaa teitä, se on oleva juhlapäivä koko meidän +perheellemme. + +Edellisellä näistä naisista, jota useimmin näin, oli tavaton +sulopuheisuus lohduttaessa. Minä kuuntelin häntä pojan +kiitollisuudella, ja hänen sanansa painuivat syvästi mieleeni. + +Nämä sanat eivät sisältäneet mitään minulle uutta, mutta yhtä hyvin ne +vaikuttivat uutuuden voimalla: -- Että onnettomuus ei ihmistä alenna, +jos itse on minkään-arvoinen, vaan päinvastoin jalostuttaa; -- että jos +voisimme tarkoin käsittää Jumalan tuumat, niin häväisimme monestikin, +että surkuteltavampi on voittaja kuin voitettu, riemuitseva kuin +itkevä, rikas kuin se, jolta kaikki on ryöstetty; -- että erittäin +huomioon otettava on Jumal'ihmisen osoittama ystävällisyys onnettomia +kohtaan; -- että meidän tulee iloita, jos saamme kantaa ristiä, jota +Jumalankin hartiat ovat kantaneet. + +Vaan nämä hyvät vanhukset, joita niin mielelläni puhuttelin, muuttivat +perheellisistä syistä pian pois Spielberg'istä, ja lapsetkin herkesivät +vallilla käymästä. Tämä kato suretti minua. + + + + +LXVII LUKU. + + +Jalkaraudan kiusa, joka oli yölevolleni haittana, turmeli paljon +terveyteni tilaa. Schiller kehoitti pyytämään vapautusta siitä, +arvellen lääkärin velvollisuudeksi myöntyä. + +Ensin en kuunnellut hänen neuvoansa; vihdoin otin sen hyväksi +ja sanoin lääkärille, että, saadakseni taas nauttia unen hyvää +vaikutusta, pyytäisin häntä edes muutamaksi päiväksi vapauttamaan minua +jalkaraudasta. + +Lääkäri vastasi, että kuumeeni ei ollut niin kova, että hän voisi +pyyntöäni tyydyttää, ja pitäisihän minun tottua rautoihini. + +Tämä vastaus suututti minua, ja harmissani, että olin tehnyt tuon +hyödyttömän pyynnön, sanoin Schillerille: + +-- Kas siinä voittoni teidän neuvostanne. Varmaankin lausuin nämä sanat +hyvin epäkohteliaalla tavalla, sillä tuo yksinkertainen kunnon mies +niistä pahastui. + +-- Te olette äissänne siitä, että pyyntönne kiellettiin, ja minä siitä, +että osoitatte ylpeyttä minua kohtaan. + +Seurasi sitten pitkä saarna: -- Ylpeät pitävät kunnianansa välttää +epääviä vastauksia, kieltää toisen tarjoomuksia ja hävetä tuhannen +mitättömyyksiä. _Alles Eseleien!_ typeryyttä kaikki! turhamaista +suurellisuutta, joka ei tunne, mitä todellinen arvollisuus on! +Todellinen arvollisuus on suureksi osaksi siinä, että häpeää ainoastaan +pahoja töitä! + +Sanoi, meni ulos ja piti hornan hälinää avaimillaan. + +Siinä seisoin hämmästyksissäni. -- Tuo karkea suoruus, arvelin +itsekseni, se on sittenkin minulle mieleen. Se tulee sydämestä, samoin +kuin hänen tarjoomuksensa, neuvonsa ja osan-ottavaisuutensa. Eikö ole +totta hänen saarnassaan? Enkö pidä arvollisuutena monta seikkaa, joka +on pelkkää ylpeyttä? + +Päivällisen hetkellä antoi Schiller Kundan tuoda sisään ruo'an ja +juoman; itse jäi ovella seisomaan. Minä kutsuin häntä. + +-- Ei ole aikaa, vastasi hän kuivankiskoisesti. Astuin alas lavaltani, +menin hänen luoksensa ja sanoin: + +-- Jos tahdotte, että ruoka minua ravitsee, niin älkää toki olko noin +tuimannäköinen. + +-- Minkänäköinen pitää sitten olla? kysyi hän leppyneenä. + +-- Iloisa, ystävällinen, vastasin. + +-- Eläköön iloisuus! huusi vanhus. Ja jos, saadaksenne ravintoa +ruo'asta, tahdotte nähdä mua... niin katsokaa, nyt olen valmis. + +Rupesipa sitten kiekahtelemaan pitkillä laihoilla koivillansa niin +mielihyvillään, että olin nauruun pakahtua. Nauroin, mutta sydämessäni +olin liikutettu. + + + + +LXVIII LUKU. + + +Eräänä iltana seisoimme, Oroboni ja minä, kukin ikkunassamme ja +surkuttelimme toisiamme siitä, että saimme nälkää nähdä. Sillä välin +kohotimme vähän äänemme, ja vahdit heti huutamaan. Kovaksi onneksi +päällikkö sattui juuri sielläpäin käymään, ja katsoi velvollisuudekseen +kutsua Schillerin luoksensa ja nuhdella häntä kovasti, ett'ei pitänyt +meitä paremmassa kurissa. + +Schiller tuli hyvin suuttuneena minun luokseni valittamaan ja kielsi +minua vastedes puhumasta ikkunasta. Tahtoipa, että minä, lupaisin olla +sitä tekemättä. + +-- En, vastasin, en tahdo sitä luvata. + +-- Tuhat tulimmaista! huudahti hän. Minulle sanotte: en tahdo! minulle, +joka sain aika löylyn teidän tähtenne! + +-- Olen pahoillani, hyvä Schiller, että sen saitte, olen todellakin +siitä pahoillani; mutta en tahdo luvata, mitä en tiedä pitäväni. + +-- Ja miks'ette sitä pitäisi. + +-- Siksi ett'en voi; sillä yhtämittainen yksinäisyys on minulle niin +kova tuska, ett'en millään lailla saattaisi pidättää haluani äännähtää +ja pyytää naapuriltani vastausta. Ja jos naapurini ei vastaisi, niin +puhuttelisin vaikka ristikkoa ikkunassa, kukkuloita tuolla vastapäätä +ja ohitse lentäviä lintuja. + +-- Mitä hitto! ette siis tahdo mulle luvata? + +-- En, en, en! yhä huusin. + +Hän heitti maahan rämisevän avainkimppunsa ja toisti: + +-- Tuhat tulimmaista! -- Sitten, minua syleillen, hän huudahti: + +-- No, täytyykö minun luopua ihmisluonnostani noitten avainlurjusten +tähden? Te olette herra kuin olla pitää, ja se on hyvä, ett'ette tahdo +ruveta sanansyöjäksi. Niin totta tekisin minäkin. + +Otin avaimet lattialta ja annoin ne hänelle, sanoen: + +-- Nämä avaimet eivät olekaan mitään lurjuksia, kosk'eivät ole voineet +kunniallisesta korpraalista, kuin olette, tehdä pyöveliä. + +-- Jos pelkäisin, että ne voisivat sen tehdä, vastasi hän, niin veisin +ne asianomaisille ja sanoisin: ell'ette tahdo antaa mulle muuta leipää +kuin pyövelin, niin otan sauvan ja astun mieron teille. + +Tuossa hän otti liinan taskustansa, pyyhkäsi kyyneleen silmistään ja +kohotti ne taivasta kohden, kädet ristissä kuni rukoilevan. Minä tein +samoin, myöskin äänettömästi. Hän tiesi, että minä rukoilin hänen +puolestaan, ja minä, että hän teki sen minun puolestani. + +Pois lähtiessään hän virkkoi matalalla äänellä: -- Kun puhutte kreivi +Orobonin kanssa, niin tehkää se niin hiljaa, kuin suinkin mahdollista. +Sillä voitatte kaksi etua: toinen on se, että minä pääsen herra +päällikön nuhteista, ja toinen, ett'ei kukaan kuule puheitanne, +jotka... tarvinnenko sanoa... jos niitä kerrottaisiin sille, jolla on +valta rangaista, saattaisivat häntä yhä enemmän suututtaa. + +Minä vakuutin hänelle, että huuliltamme ei lähtenyt koskaan sanaa, +joka, vaikka kenelle kerrottuna, voisi tehdä pahennusta. + +Tosiaankin, semmoinen varoitus ei ollut meille tarpeen. Kaksi vankia, +jotka pääsevät toisiansa puhuttelemaan, tietävät varsin hyvin käyttää +semmoista kieltä, että voivat puhua vaikka mitä, minkään vakoilijan +ymmärtämättä. + + + + +LXIX LUKU. + + +Palatessani eräänä aamuna kävelymatkaltani, oli Orobonin huoneen ovi +auki, ja sisällä seisoi Schiller, joka ei huomannut minun tuloani. +Vahtimiehet kiirehtivät ovea sulkeaksensa, mutta ennätinpä heidän +edellensä ja syöksin sisään Orobonin syliin. + +Schiller hämmästyi: -- Tuhat tulimmaista! -- ja kohotti sormensa +uhaten. Mutta hänen silmänsä himmentyivät kyyneleistä, ja hän virkkoi +nyyhkytelien: -- Oi Jumalani, armahda näitä nuorukaisraukkoja ja minua +ja kaikkia onnettomia, Sinä, joka itsekin olit niin onneton maan päällä! + +Molemmat vahtimieheni itkivät ja samoin vahti korridorissakin, joka +tuli sinne. Oroboni sanoi: -- Silvio, Silvio, tämä päivä on yksi +armaimpia elämässäni! -- Minä en tiedä, mitä hänelle sanoin; olin +ilosta aivan ihastuksissa. + +Kun Schiller vihdoin rukoili meitä eroamaan, eikä käynyt olla +tottelematta, niin Oroboni purskahti katkeraan itkuun, sanoen: + +-- Yhtynemmekö koskaan enää maailmassa? Enkä sitten ole häntä nähnyt! +Muutamia kuukausia myöhemmin tuo huone oli tyhjä, ja Oroboni lepäsi +hautausmaalla, joka ikkunastani, oli näkyvissä! + +Tämän yhtymishetken perästä tuntui kuin jos ystävyytemme olisi tullut +kahta hartaammaksi, kuin jos emme voisi elää ilman toinen toistamme. + +Hän oli kaunis, jalomuotoinen nuorukainen, mutta kalpea kasvoiltaan +ja kivulloinen. Silmissä vaan oli elon virkeyttä. Hänen ruumiillinen +heikkoutensa vielä enensi hellyyttäni häntä kohtaan, ja samaa tunsi +hänkin minun suhteeni. Kumpikin aavisti todenmukaiseksi, että +jompikumpi ennen pitkää tulisi itkemään toisen kuoloa. + +Parin päivän kuluttua hän sairastui. Minä en tehnyt muuta, kuin +huokailin ja rukoilin hänen edestänsä. Muutamien kuumekohtausten +perästä hän hiukan tointui ja tuli taas ikkunaan puhumaan. Oi, mikä +lohdutus uudestaan kuulla hänen ääntänsä! + +-- Älä petä itseäsi, virkkoi hän; ei ole paljon enää jäljellä. Valmista +mielesi minua kadottamaan, ja tue minua lujuudellasi. + +Niinä päivinä piti huoneittemme seiniä valkeiksi kalkittaman, ja +siksi aikaa me muutettiin maakerrokseen. Kovaksi onneksi meitä ei +pantu vierekkäin asumaan. Schiller sanoi minulle, että Oroboni jaksoi +hyvin, mutta minä pelkäsin, ett'ei hän tahtonut puhua totta, vaan että +Orobonin jo ennaltaan heikko terveys turmeltuisi tässä maanalaisessa +luolassa. + +Jospa edes olisin nyt saanut olla naapurina armaalle Maroncelli'lle! +Ainakin oli minun tilaisuus kuulla hänen ääntänsä, ja huolimatta +vahtien huudoista me tervehdimme toisiamme laululla. + +Sill'aikaa Brünnin ylilääkäri tuli meitä katsomaan, lähetettynä kenties +niiden ilmoitusten johdosta, joita päällikkö täältä oli laittanut +Wieniin niukan ruo'an aikaansaattamasta heikkoudestamme, taikkapa +sentähden, että vangeissa hyvin tarttuvainen kerpukki oli par'aikaa +vallallaan. + +Minä kun en tietänyt hänen käyntinsä syytä, luulin hänen tulleen +sentähden, että Oroboni taas olisi kääntynyt sairaaksi. Pelko, että +tämä kuolisi, teki minut sanomattoman levottomaksi. Mieltäni valloitti +synkkä alakuloisuus ja halu kuolla. Uudestaan itsesurma johtui +ajatuksiini. Taistelin sitä vastaan, vaan väsyneen matkustajan tavalla, +joka tosin arvelee: -- Velvollisuuteni on vaeltaa perille asti, -- +mutta samassa mahtava tunne pakoittaa häntä heittäytymään maahan +lepäämään. + +Olin kuullut puhuttavan eräästä vanhasta Böömiläisestä, joka vähää +ennen yhdessä näistä pimeistä luolista oli surmannut itsensä +halkaisemalla pääkallonsa seinään. En voinut mielestäni torjua +pois kiusausta tehdä samoin. Kenties houreeni olisi mennyt niinkin +pitkälle, ell'ei verensylky keuhkoistani olisi saanut minua uskomaan, +että kuolema jo itsestäänkin oli tulemassa. Kiitin Jumalaa, että hän +suvaitsi vapauttaa minut tällä tavoin, varjellen minua epätoivossa +tekemästä, mitä järkeni tuomitsi synniksi. + +Mutta Jumala päinvastoin tahtoi minua hengissä pitää. Tuo verensylky +huojensi vaivojani. Pääsin taas vankilan ylikertaan, jossa parempi +päivänvalo ja Orobonin naapurius teki elämän minulle jälleen rakkaaksi. + + + + +LXX LUKU. + + +Kerroin ystävälleni siitä synkkämielisyydestä, jota olin kärsinyt +ollessani hänestä erilläni; ja hän sanoi niinikään olleensa taistelussa +samaa vihollista vastaan. + +-- Käyttäkäämme, arveli hän, sitä vähää aikaa, joka nyt meille taas on +suotu, vahvistaaksemme toinen toistamme uskonnon avulla. Puhukaamme +Jumalasta; innostukaamme Häntä rakastamaan; muistakaamme, että Hän on +oikeus, viisaus, hyvyys, kauneus, kaikki mitä parasta me haluamme. +Totisesti sanon sinulle, että kuolema ei ole kaukana minusta. +Ijankaikkisesti olen sinua kiittävä, jos autat minua näinä elämäni +viimeisinä päivinä olemaan niin harras uskossa, kuin minun olisi +pitänyt olla koko elin-aikani. + +Keskusteluimme aineena oli nyt aina kristillinen filosofiia ja sen +etevyys, tuon turhanpäiväisen aistillisen filosofiian rinnalle +asetettuna. Molemmat riemuitsimme havaitessamme, mikä sopusointu +on Kristin-uskon ja järjen välillä, ja että kirkon oppi perustuu +mitä puhtaimpiin uskonsääntöihin ja puhtaimpaan siveysoppiin eikä +inhimillisen tietämättömyyden joutaviin kyhäyksiin. + +-- Ja jos sattumalta, jota emme saata toivoa, me vielä pääsisimme +jälleen muitten ihmisten seuraan, sanoi Oroboni, olisimmeko niin +pelkurimaisia, ett'emme uskaltaisi Evankeliumia tunnustaa, että +häpeisimme, jos ken arvelisi vankeuden heikontaneen järkemme voimia, ja +uskomme siis syntyneen hengellisestä heikkoudesta? + +-- Oroboni ystäväni, virkoin minä, sinun kysymyksestäsi jo arvaan, +mitä siihen itse olet vastaava, ja niin minäkin vastaan. Kurja on olla +muiden mielipiteen orjana, vaikka itse on vakuutettu siitä, että he +ovat väärässä. En usko, että sinä, yhtä vähän kuin minäkään, tulet +semmoiseen halpuuteen syypääksi. + +Näissä sydämen-purkauksissa tulin eräässä asiassa horjahtaneeksi. Olin, +näet, Julianolle vannonut, ett'en kellekään puhuisi, mainitsemalla +hänen oikeata nimeänsä, meidän välisistä seikoistamme. Nyt kerroin ne +Orobonille, lisäten: -- Ulkona maailmassa tämä asia ei koskaan pääsisi +huuliltani, mutta täällä me seisomme haudan partaalla, ja joskin sinä +olisit vapauteen palaava, niin tiedän kumminkin voivani luottaa sinuun. + +Tuo jalo mies oli ääneti. + +Vihdoin hän alkoi nuhdella minua salaisuuden rikkomisesta. Moite oli +paikallansa, sillä ei mikään ystävyys, olkoonpa se kuinka sydämellinen +ja puhdas tahansa, voi valtuuttaa semmoiseen lupauksen rikkomiseen. + +Mutta tehty oli tehty, ja Oroboni käänsi sen minulle hyväksi. Hänkin +oli tuntenut Julianon ja tiesi kertoa yhtä ja toista hyvää hänen +elämästään. -- Tämä mies, lisäsi hän, on työskennellyt niin paljon +kristityn tapaan, että hän tuskin on kantava tuota uskontoa vihaavaa +mieltänsä hautaan saakka. Toivokaamme, toivokaamme! Ja sinä Silvio, +muista sydämestäsi antaa hänelle pahat oikkunsa anteeksi ja rukoilla +hänen puolestaan! + +Näitä sanoja olen pyhinä pitänyt. + + + + +LXXI LUKU. + + +Yllämainitut keskustelut, milloin Orobonin, milloin Schillerin tahi +muiden kanssa, eivät kuitenkaan vieneet kuin vähän osan vuorokauteni +neljästäkolmatta tunnista; useinpa en saanutkaan tilaisuutta edellisen +kanssa puhua. + +Mitä tein yksinäisyydessäni? + +Tässä koko päiväjärjestyksen!: Nousin aina päivän koittaessa ylös, +astuin makuulavan pääpuolelle ja tein aamurukouksen, pitäen kiinni +ikkunan ristikosta. Orobonikin jo oli ikkunassaan taikka ei viipynyt +tulemasta. Tervehdittyämme toinen toistamme kumpikin jatkoi äänetönnä +hartauttaan. Jos luolamme olivat kauheat, niin luonto tuolla ulkona +oli sitä ihanampi. Taivas, edessämme oleva maisema, elävien olentojen +liike laaksossa, maalaistyttöjen raikkaat äänet ja laulut, tuo kaikki +ilahutti meitä ja antoi meidän hartaasti tuntea Hänen läsnä-oloansa, +joka on niin mahtava hyvyydessään, ja jonka apua me niin suuresti +tarvitsimme. + +Sitten tapahtui vahtien tarkastuskerta. He katselivat ympäriinsä +huoneessa, oliko kaikki paikallaan, tarkastivat rautani renkaasta +renkaasen, oliko se eheä vai särjetty, joko tapaturmasta tahi +häijyydestä. Tätä he kumminkin tekivät ainoastaan käskyn +noudattamiseksi, koska hyvin tiesivät, että minun oli mahdoton särkeä +rautaa. Jos oli päivä, jolloin lääkäriä odotettiin, niin Schiller +kysyi, tekikö mieli häntä puhutella, ja noudatti meidän toivomustamme. + +Kun tarkastus oli tehty joka huoneessa, palasi Schiller ja hänen +kanssaan Kunda, jonka tehtävänä oli huoneiden lakaiseminen. + +Sitten taas kotvanen, niin tuotiin aamiainen. Se oli puoli-vadillinen +punaista lihalientä ja kolme hyvin ohutta leipäviipaletta. Minä söin +leivän ja jätin liemen. + +Aamiaisen perästä rupesin lukemaan. Maroncelli oli tuonut mukanansa +paljon kirjoja Italiasta, ja muutkin kumppalimme niinikään, mikä +enemmän, mikä vähemmän. Kaikista yhteensä tuli jonkinmoinen kirjasto. +Paitsi sitä oli meillä toivo saada sitä lisätä omilla rahavaroillamme. +Vielä ei ollut tullut keisarilta vastausta pyyntöömme saada lukea +kirjojamme ja ostaa uusia; mutta sillä välin Brünnin kuvernööri +_toistaiseksi_ soi meille luvan pitää itsekunkin kaksi kirjaa luonamme +ja vaihtaa, milloin mieli teki. Yhdeksän aikaan tuli päällikkö +ja lääkäri, jos häntä oli pyydetty. Heidän mentyään jatkoin taas +lukemistani kello yhteentoista asti, joka oli päivällisen hetki. + +Sitten ei ollut mitään käyntiä auringon laskuun saakka, jolloin +Schiller ja Kunda toivat raitista vettä, ja hetkistä myöhemmin +päällikkö vahtien kanssa tuli tarkastamaan huoneitamme ja rautojamme. + +Joku tunti päivässä, milloin ennen päivällistä, milloin sen jälkeen, +vahtimiesten mieltä myöten, oli ulkokävelylle määrätty. + +Iltatarkastuksen perästä oli paras ja pisin keskusteluaikamme, Orobonin +ja minun; harvemmin aamulla taikka heti päivällisen perästä, ja se +lyhyimmiten. + +Välistä vahtimiehet olivat niin sääliväisiä, että sanoivat meille: -- +Vähä hiljemmin, hyvät herrat, muuten me saamme edesvastausta. + +Toisin kerroin taas eivät olleet huomaavinansa puhettamme, mutta jos +näkivät kersantin olevan tulemassa, niin pyysivät meitä vaikenemaan, +kunnes tämä oli mennyt; ja heti hänen mentyänsä sanoivat: -- Nyt, +herrat, saatte puhua, mutta niin hiljaan, kuin suinkin mahdollista. + +Joskus yksi ja toinen näistä sotamiehistä rohkaisi mielensä siinä +määrässä, että puhutteli meitä, vastasi kysymyksiimme ja kertoi uutisia +Italiasta. + +Muutamiin kysymyksiin emme vastanneet mitään, vaan pyysimme heitä +olemaan ääneti. Luonnollista oli, että epäilimme, olivatko kaikki nuo +sydämenpurkaukset vilpittömiä vai juonia, joilla meitä tahdottiin +urkkia. Yhtähyvin luulen pikemmin, että nämä miehet puhuivat +rehellisesti. + + + + +LXXII LUKU. + + +Eräänä iltana vahtimme olivat erittäin hyvänsuopia, niin ett'emme +vaivanneet itseämme ääntä alentamalla. Maroncelli maakolossaan, pitäen +kiinni ikkunasta, kuuli meitä ja eroitti minun ääneni. Nyt hän ei +malttanut mieltänsä, ja laittoi tervehdyksensä laulamalla, kysyen, +miten voin, ja lausuen mielipahaansa siitä, ett'ei vielä voinut +saavuttaa meille lupaa asua yhdessä. Sitä armoa olin minäkin pyytänyt, +mutta ei päällikkö Spielberg'issä eikä Brünnin kuvernööri uskaltaneet +omin päin sitä suoda. Molemminpuolinen harras pyyntömme oli esitetty +keisarille, mutta tähän asti ei ollut vastausta tullut. + +Ennenkin olin joskus kuullut hänen laulavan, mutta sanoja eroittamatta +ja tuskin tuokion kerrassaan, koska häntä aina kiellettiin jatkamasta. + +Nyt hän kohotti äänensä paljon enemmin eikä tullut niin pian estetyksi; +liikutettuna minä ymmärsin kaikki ja vastasin. Niin keskustelu jatkui +neljänneksen tuntia. Vihdoin tapahtui vahtien vaihto vallilla, ja uudet +vahdit eivät olleet yhtä suosiollisia. Meidän täytyi vasten tahtoamme +totella heidän uhkasanojansa. + +Kuvatessani itselleni Maroncelli'a, miten hän jo aikoja oli hiukunut +tuossa kurjassa huoneessa, epäilemättä murtuneena terveydeltään ja +murheen painamana, oli sydämeni pakahtua surusta. + +Vihdoin puhkesin itkuun, mutta siitä ei tullut huojennusta. Päätäni +rupesi kovasti kivistämään, ankara kuume punastutti kasvojani. En +pysynyt seisaallani ja heittäysin olkisäkille. Väristykset karttuivat, +rintaani poltti kauheat värveet. Luulin kuolevani sinä yönä. + +Huomispäivänä kuume oli lakannut ja rinnan tuska vähennyt, mutta +aivoissani tuntui palava tuli, ja tuskin taisin kääntää päätäni +kärsimättä hirveätä vaivaa. + +Ilmoitin Orobonille, mimmoinen tilani oli. Hänkin sanoi kituvansa +tavallista enemmän. + +-- Ystäväni, lisäsi hän, ei ole kaukana se päivä, jolloin jompikumpi +meistä on kykenemätön nousemaan ikkunaan. Joka kerta, kun näin yhdymme, +voi olla viimeinen. Olkaamme siis valmiit, niin yksi kuin toinenkin, +joko kuolemaan tahi jäämään ystävänsä jäljelle. + +Hänen äänensä oli heltynyt; enkä minä kyennyt vastaamaan. Seisoimme +hetkisen äänetönnä, sitten hän jatkoi: + +-- Onnellinen sinä, joka osaat saksaa! Voit edes tehdä +synnintunnustuksesi papille. Olen pyytänyt Italian kieltä taitavaa +pappia, mutta sain vastaukseksi, ett'ei semmoista ole täällä. Jumala +toki näkee haluni, ja totta puhuen, siitä kun Veneziassa tunnustin, en +luule itselläni olevan mitään, joka omaatuntoani painaisi. + +-- Minä sitä vastoin, vastasin, kävin Veneziassa tunnustuksella sydän +täynnä vihaa, joka oli pahempi, kuin jos olisin sakramenttia kieltänyt. +Mutta nyt jos vaan saan papin, niin lupaan sinulle varmaan, että +tunnustan sydämeni pohjasta ja annan kaikille anteeksi. + +-- Herran siunaus tulkoon sinulle! huudahti hän; sinä annat minulle +suuren lohdutuksen. Tehkäämme, niin, tehkäämme kumpainenkin, mitä +suinkin on mahdollista, ollaksemme yhdessä ijankaikkisessa autuudessa, +niinkuin näinä kurjuuden päivinä olemme olleet! + +Seuraavana päivänä odotin turhaan ikkunassa. Schilleriltä kuulin +Orobonin kovasti sairastuneen. + +Kahdeksan tahi kymmenen päivää siitä hän jaksoi paremmin ja tervehti +minua taas. Minä tosin kiduin, vaan pysyin vielä pystyssä. Kului pari +kuukautta, niin häneltä kuin minulta, terveyden ja kivulloisuuden näin +vuoroa vaihdellessa. + + + + +LXXIII LUKU. + + +Pysyin vielä jaloillani Tammikuun 11 p:ään asti 1823. Sinä aamuna +noustessani tunsin jotenkin vähän päänkivistystä, mutta taipuisuutta +joutumaan tainnoksiin. Polveni vapisivat, ja tuskin kykenin +hengittämään. + +Orobonikin oli jo pari kolme päivää sairastanut eikä jaksanut +vuoteeltansa. + +Minulle tuotiin liemeni, mutta tuskin maistoin siitä lusikallisen, +niin kaaduin hermotonna maahan. Kotvasen kuluttua korridori-vahti +sattui katsomaan sisään oven aukosta, ja nähdessään minut pitkälläni +lattialla, särkynyt vati vieressäni, hän luuli minun kuolleen ja huusi +Schilleriä. + +Päällikkökin saapui paikalle, haettiin heti lääkäri, ja minä pantiin +vuoteelle. Vähitellen toinnuin jälleen. + +Lääkäri sanoi vaaran olevan käsissä ja antoi irroittaa raudat. Muuten +hän määräsi minulle jotakin sydäntä virkistävää, jota vatsani ei +kuitenkaan voinut säilyttää. Päänkivistys kasvoi hirvittävässä määrässä. + +Tehtiin paikalla ilmoitus kuvernöörille, joka puolestaan lähetti +kuriirin Wieniin, saadaksensa käskyä, millä lailla minua piti hoitaa. +Vastattiin, että lasarettiin minua ei pantaisi, mutta muutoin +hoidettaisiin samalla huolella kuin lasaretissa olevia. Paitsi sitä +valtuutettiin päällikkö omasta kyökistään laittamaan minulle liemiä ja +soppia, niinkauan kuin tauti oli kovimmillaan. + +Tämä viimeksi mainittu huolenpito alussa ei paljoa auttanut; ei +kelvannut minulle mikään ruoka eikä juoma. Tauti pahentui päivä +päivältä koko viikkokauden aikana; olin yöt päivät houreissa. + +Kral ja Kubitsky annettiin minulle hoitajiksi, ja he suorittivat +hartaasti tehtävänsä. + +Milloin vaan aivoni oli vähänkin selvillä, Kral virkkoi aina: + +-- Luottakaa Jumalaan; Jumala yksinään on hyvä. + +-- Rukoilkaa minun puolestani, lausuin minä, ei, että Hän tekisi minut +terveeksi, mutta että Hän katsoisi kärsimyksiäni ja kuolemaani syntieni +sovitukseksi. + +Kral neuvoi minua pyytämään sakramenttia. + +-- Ell'en sitä ole pyytänyt, vastasin, niin lukekaa se mieleni +heikkouden viaksi; se olisi minulle suureksi virvoitukseksi. + +Pyyntöni ilmoitettiin päällikölle, ja linnan kappalainen tuli minua +ripittämään. + +Tehtyäni synnintunnustuksen sain ehtoollisen ja pyhän voitelun. +Tämä pappi, nimeltä Sturm, oli minulle mieleen. Ne aatteet, joita +hän esitti Jumalan oikeudesta, ihmisten vääryydestä, anteeksi-annon +velvollisuudesta sekä tämän maailman menojen turhuudesta, eivät +olleet jokapäiväistä laatua, vaan todistivat hänellä olevan ylevän ja +valistuneen mielen, sekä todellista Jumalanpelkoa ja ihmisrakkautta +tuntevan sydämen. + + + + +LXXIV LUKU. + + +Se mielen-ponnistus, jota sakramentin sovelias nauttiminen +vaati, näytti tyhjentävän elinvoimani, mutta itse teossa se oli +minulle hyödyksi, koska se vaivutti minut tuntikausia kestävään, +virkistyttävään uneen. Herätessäni näin Schillerin ja Kralin luonani ja +tartuin heidän käteensä, kiittäen heitä hoidosta. + +Schiller virkkoi: -- Silmäni on tottunut näkemään sairaita, löisinpä +vetoa, ett'ette kuole. + +-- Ettekö ole mielestänne, arvelin minä, lausunut huonoa ennustusta +minusta? + +-- En, vastasi hän; elämän kurjuus on suuri, se on kyllä totta, mutta +ken sitä kantaa jalolla mielellä ja nöyryydellä, hänellä on aina siitä +etua. + +Ja hän lisäsi: -- Jos jäätte eloon, niin toivon, että muutaman päivän +perästä saatte suuren lohdutuksen. Olette pyytäneet saada nähdä +Maroncelli'a? + +-- Monta kertaa olen jo pyytänyt, mutta turhaan; nyt en uskalla enää +toivoakaan. + +-- Toivokaatte, toivokaatte, herra, ja uudistakaa pyyntönne! + +Sen teinkin samana päivänä. Päällikkö niinikään arveli, että minun tuli +toivoa, luullen todenmukaiseksi, että saisin en ainoastaan Maroncelli'a +nähdä, vaan myöskin hänet sairaanhoitajaksi, jopa myöhemmin +eroittamattomaksi huonekumppaliksikin. + +Koska meidän kaikkien valtiovankien terveytemme oli enemmin tahi +vähemmin pilaantunut, niin kuvernööri oli Wienissä tehnyt pyynnön, +että meitä pantaisiin kaksittain asumaan, niin että toinen voisi olla +toiselle avuksi. + +Olin myös anonut lupaa kirjoittaa viimeiset jäähyväiset omaisilleni. + +Toisen viikkokauden lopulla tuli tautini käännekohta, ja vaara oli +ohitse. + +Olin jo nousemassa, kun eräänä aamuna ovi aukeni, ja näin päällikön, +Schillerin ja lääkärin juhlallisesti astuvan sisään. Ensinmainittu +kiirehti luokseni ja lausui: -- Nyt on meillä lupa panna Maroncelli +teidän kanssanne yhteen asumaan, sekä antaa teidän kirjoittaa kirje +vanhemmillenne. + +Ilo vei minulta hengen, niin että tuo hyvä päällikkö, joka sydämensä +viehätyksestä oli unhottanut varovaisuuden vaatimuksia, luuli minun jo +olevan hukassa. + +Toinnuttuani ja muistoni palattua, anoin, että tuota onnea minulta ei +viivytettäisi. Lääkäri suostui, eikä aikaakaan, niin Maroncelli oli +sylissäni. + +Oi, mikä sanomaton hetki se oli! -- Sinä elät? kuului kummaltakin +puolen. Oi ystäväni! veljeni! mikä onnen päivä on meille vielä +koittanut! Jumalalle kiitos siitä! + +Mutta iloomme, joka oli ääretön, yhtyi myöskin ääretön sääli. +Maroncelli'n hämmästys, nähdessään minua surkastuneena, ei kumminkaan +voinut olla niin suuri, sillä hänellä oli tieto äskeisestä kovasta +taudistani. Mutta minä, vaikka tiesinkin hänen paljon kärsineen, en +voinut ajatella hänen niin kauheasti entisestään muuttuneen. Tuskin +tunsin hänet enää. Hänen kerta niin kauniit ja kukoistavat kasvonsa +näyttivät nyt vaan murheen, nälän, pilaantuneen ilman ja pimeän +vankihuoneen kammottavia jälkiä. + +Yhtähyvin meitä lohdutti se varmuus, että tästä lähin saisimme, enää +eroamatta, nähdä ja kuulla toisiamme. Lukemattomia asioita meillä oli +haastella, muistella ja toistamiseen kertoa! Kuinka suloiselta tuntui, +kun huomasimme, että uskonnon asioissa olimme yksimielisiä ja että, +vaikka molemmat vihasimme tietämättömyyttä ja raakuutta, niin emme +kantaneet vihaa ketäkään ihmistä vastaan, vaan surkuttelimme ainoastaan +niitä, jotka ovat tietämättömiä ja raakoja, ja rukoilimme heidän +puolestaan! + + + + +LXXV LUKU. + + +Minulle annettiin paperia ja kirjoitusneuvot, kirjoittaakseni +vanhemmilleni. + +Koska tuo lupa oikeastaan oli suotu kuolemaisillansa olevalle, joka +tahtoi sanoa rakkaillensa viimeiset jäähyväisensä, niin pelkäsin, että +kirjeeni, jos se sisältäisi jotakin aivan toista, jäisi lähettämättä. +Sentähden en pannut siihen muuta, kuin mitä hartaimman ja lempeimmän +anomuksen vanhemmilleni, veljille ja sisarille, että he tyytyisivät +kohtalooni, niinkuin itsekin siihen tyydyin. + +Kirje pääsikin menemään, kuten monta vuotta myöhemmin sain tietää, kun +vihdoin palasin isäni katon alle. Se oli ainoa, jonka vanhemmat pitkän +vankeuteni aikana minulta saivat. Minä heiltä en saanut yhtäkään; sillä +kaikki heidän kirjeensä pidätettiin Wienissä. Sama oli muittenkin kovan +onnen kumppalieni kohtalo kirjevaihdossa. + +Lukemattomin kerroin pyysimme armosta saada paperia ja +kirjoitustarpeita opintoja varten ja käyttää rahojamme kirjojen ostoon. +Meidän anomustamme ei koskaan otettu korviin. + +Sillä välin kuvernööri yhä salli meidän lukea hallussamme olevia +kirjoja. + +Hänen suosionsa kautta oli meillä jonkun aikaa parempaa ruokaakin, +mutta valitettavasti se etu ei kauan kestänyt. Hän oli, näet, +suostunut, että ruokaa meille ei tuotaisi vankilan _ravintolasta_, vaan +päällikön omasta kyökistä. Siihen tarpeesen hän oli määrännyt jonkun +lisäsumman. Tämä päätös ei sitten saanut asianomaista vahvistusta, +mutta niinkauan kun se oli voimassa, oli se suuri lievitys minulle. +Maroncelli'kin toipui vähäisen. Mutta Oroboni raukalle se tuli liian +myöhään. + +Tämä jälkimmäinen oli kumppaliksensa saanut ensin asian-ajajan +Solera'n, sitten pappismiehen Fortini'n. + +Kun meitä näin oli pantu kaksittain, uudistettiin tuo vanha kielto +puhutella toisiamme ikkunasta, sillä uhalla, että ken ei kiellosta +huolisi, hän tulisi jälleen olemaan yksinään. Joskus, totta puhuen, +tätä kieltoa vastaan kuitenkin rikottiin jonkun tervehdyksen vuoksi, +mutta pitempiä puheita emme enää pitäneet. + +Maroncellin ja minun mielenlaatuni oli täysin sopusointuinen. Toisen +lujuus tuki toista. Jos jompikumpi oli allamielin taikkapa äissään +kurjan tilamme johdosta, niin tiesipä toinen häntä jälleen ilahuttaa +jollakin leikkipuheella tahi sopivilla järkisyillä. Iloinen hymy +huojensi melkein aina murheitamme. + +Niin kauan kun meillä oli kirjoja, niin ne, vaikka jo niin monesti +läpiluetut, että osasimme ne ulkoa, kumminkin tarjosivat meille hyvää +hengen ravintoa, antaen aihetta uusiin tutkimuksiin, vertailuihin, +päätöksiin, oikaisuihin j.n.e. Me luimme, tahi paremmin mietiskelimme +suuren osan päivästä äänettöminä; pakinalle annettiin sijaa päivällisen +ja kävelyn aikana ja sitten koko illan kuluessa. + +Maan-alaisessa luolassa Maroncelli oli sepittänyt useampia hyvin +kauniita runoja. Niitä hän nyt luki minulle ja teki yhtämittaa uusia. +Samoin tein minäkin. Ja muistomme harjaantui pitämään niitä kaikkia +koossa. Merkillinen oli tosiaankin se kyky, jonka saavutimme muistossa +sepittää pitkiä runokappaleita, silotella niitä ja uudestaan silitellä +lukemattomin kerroin, kunnes saimme ne yhtä täydelliseksi, kuin suinkin +olisi ollut mahdollista kirjoittamalla. Niin sepitti Maroncelli +vähitellen, pitäen kaikki muistossaan, tuhansittain sekä lyyrillisiä +että eepillisiä värssyjä. Minä kirjoitin _Leoniero da Dertona_ nimisen +murhenäytelmän, ynnä niitä näitä muitakin. + + + + +LXXVI LUKU. + + +Oroboni, kiduttuansa koko talven ja kevään, kävi kesän aikana vielä +huonommaksi. Hän sylki verta ja kääntyi vesitautiin. + +Helppo on käsittää huolemme, kun hän makasi viimeisellään niin lähellä +meitä, ja meidän oli mahdoton särkeä tuo julma muuri, joka esti meitä +häntä näkemästä ja antamasta hänelle ystävällistä apuamme. + +Schiller toi meille tietoja hänestä. Onneton nuorukainen kärsi kovasti, +mutta hänen mielensä siitä ei koskaan masentunut. Hengen hoitoa sai hän +linnan kappalaiselta (joka, hyväksi onneksi, osasi ranskan kieltä). + +Hän kuoli nimipäivänänsä, Kesäkuun 13 p:nä 1823. Muutamaa tuntia +ennen kuin hän heitti henkensä, hän puhui kahdeksankymmen-vuotiaasta +isästänsä ja vuodatti lempeyden kyyneleitä. Sitten kokosi hän mielensä +sanoen: -- Mutta miksi surkuttelen juuri onnellisinta rakkaista +omaisistani, häntä, joka hetken tai toisen perästä on minun tapaava +ijankaikkisuuden rauhassa? + +Viimeiset sanat olivat: -- Sydämestä minä annan vihamiehilleni anteeksi. + +Hänen silmänsä ummisti Fortini, vainajan ystävä lapsuuden ajoista, +jumalanpelvossa ja rakkaudessa vahva mies. + +Oroboni parka! Kuinka meitä värisytti, kun sanoina tuli, että sinä +et ollut enää! Me kuulimme niiden ääniä ja askeleita, jotka tulivat +ruumista ottamaan, ja näimme ikkunasta rattaat, joissa se vietiin +hautausmaalle! Kaksi tavallista vankia veti niitä, neljä vahtia oli +ruumista saattamassa. Me seurasimme silmillämme tuota surullista +saattoa kalmistoon saakka. Nyt se astui aitauksen sisään ja seisattui +erääsen pohjukkaasen: siellä oli hauta kaivettuna. + +Kului kotvanen, rattaat vetäjineen vartijoineen palasivat takaisin. +Yksi näistä oli Kubitsky. Hän virkkoi minulle (kaunis ajatus, +odottamaton noin oppimattomalta ihmiseltä): -- Olen tarkkaan pannut +merkin sille paikalle, missä hauta on, jotta, jos joku sukulainen tai +ystävä kerran saisi luvan ottaa vainajan luita, viedäksensä niitä +kotimaahan, niin löytyisi se paikka, missä ne lepäävät. + +Kuinka usein olin kuullut Orobonin lausuvan, ikkunastaan katsellen +tuota kalmistoa: -- Tarpeen olisi minun tottua siihen ajatukseen, että +tuolla minäkin tulen mätänemään, ja kuitenkin täytyy tunnustaa, että +se ajatus minua kammottaa. Tuntuu minusta, niinkuin ruumiin ei olisi +täällä niin hyvä olla, kuin oman kalliin saarentomme mullassa. + +Sitten hän nauroi ja lausui: -- Lapsellista! Kun vaatteus on kulunut ja +pois pantava, mitäpä väliä, minne se heitetään? + +Toisen kerran hän taas arveli: -- Kuolema lähestyy, koen valmistaita, +mutta armaisempi se olisi yhdellä ehdolla: jos minun sallittaisi yhden +ainoan kerran käydä isäni huoneessa, syleillä vanhuksen polvia ja saada +häneltä sananen siunaukseksi; sitten kuolla! + +Huoahtaen hän lisäsi: -- Jos tämä kalkki on välttämättömästi +tyhjennettävä, oi minun Jumalani, niin tapahtukoon Sinun tahtosi! + +Ja vielä viimeisenä elämänsä aamuna lausui hän, suudellen +ristiin-naulitun kuvaa, jonka Kral hänelle tarjosi: -- Sinä, joka +olit Jumalan poika, sinäkin kauhistuit kuolemaa ja lausuit: _Jos +mahdollista, niin ota pois minulta tämä kalkki!_ Anna anteeksi, jos +minäkin niin sanon. Mutta toistanpa toisetkin Sinun sanasi: _Ei +kuitenkaan niin kuin minä tahdon, mutta niin kuin Sinä!_ + + + + +LXXVII LUKU. + + +Orobonin kuoltua minä taas sairastuin. Luulin pian astuvani ystävä +vainajani jälkiä, ja sitä halusinkin. Ja kuitenkin, olisinko ilman +kaipauksetta voinut erota Maroncelli'sta? + +Monta kertaa, kun hän, istuen olkisäkillänsä, lueskeli tahi sepitti +runojansa, taikkapa, niinkuin minäkin, oli ehkä hakevinaan ajanviettoa +noissa toimissa, vaikka todenperästä mietti kohtaloamme, niin minä +häntä katselin murheella, ajatellen: -- Kuinka paljon surkeampi on +sinun elämäsi oleva, kun kuoleman hengähdys on koskenut minuun, kun +näet ruumistani tästä huoneesta ulos kannettavan, kun luot silmäsi +hautausmaalle ja lausut: -- Tuoll' on minun Silvionikin! -- Ja minun +oli sääli tuota poloista jälkeenjäänyttä, ja rukoilin itsekseni, että +minun poismentyäni hänelle annettaisiin toinen kumppani, joka tietäisi +hänestä pitää, niinkuin minä sen tein, taikkapa että Herra pitkittäisi +vaivojani ja soisi minulle rakkaaksi toimekseni lievittää tämän +onnettoman vaivoja, tasan jaellen niitä hänen kanssaan. + +En muista, kuinka monta kertaa tautini kohtaukset menivät ja jälleen +tulivat. Maroncellin apu niissä tilaisuuksissa oli rakkaimman veljen +osan-otto. Hän huomasi, milloin puhuminen ei ollut paikallaan, ja +oli silloin ääneti; hän arvasi, milloin hänen sanansa voisivat tehdä +mielelleni hyvää, ja silloin hän aina löysi siihen sopivaa ainetta, +milloin yhtyen minun mielipiteihini, milloin koettaen vähitellen +saattaa niitä toiselle tolalle. Häntä jalompaa henkeä en ole koskaan +tavannut, harvaan hänen vertaistansakaan. Palava oikeuden rakkaus, +lempeä suvaitsevaisuus, suuri luottamus inhimilliseen hyveesen ja +Jumalan apuun, elävä kauneuden aisti, rikas runollinen mielikuvitus, +kaikki parhaat järjen ja sydämen lahjat olivat hänessä yhtyneet, +tehdäksensä häntä minulle rakkaaksi. + +Orobonia en unhottanut, joka päivä surin hänen kuolemaansa, mutta +sydäntäni ilahutti ajatella, että tuo armas ystävä, vapaana tuskistaan +ja Jumaluuden helmoissa leväten, ei voinut muuta kuin riemuita +nähdessään, että minulla oli täällä ystävä, yhtä lempeä kuin hänkin +oli ollut. Useampia kertoja näin unissani hänen rukoilevan minun +puolestani, ja näitä unelmia olin taipuvainen pitämään, ei sattumuksen +tuottamina, vaan totisina ilmestyksinä, jotka Jumala oli sallinut +lohdutuksekseni. Kenties näyttäisi naurettavalta, jos ottaisin +esitelläkseni näitä vilkkaita unelmia ja sitä riemua, joka lähti +minulle niistä koko päiväkausiksi. + +Ainoa ajatus, joka minua peloitti, oli se mahdollisuus, että +Maroncelli, huonossa terveyden tilassa kun oli, vaikk'ei niin +uhkaavassa kuin minä, saattaisi ennen minua astua hautaan. Joka kerta, +kun hän sairastui, vapisin pelosta; ja kun näin hänen paranneen, se oli +minusta riemupäivä. + +Tämä pelko, että kadottaisimme toinen toisemme, kartutti kummankin +hellyyttä. Oi, onpa paljon suloakin noissa pelon ja toivon vaiheissa +ystävän suhteen, joka on meillä enää yksinään jäljellä! Kohtalomme oli +varmaan mitä surkeinta maan päällä löytyy; ja kuitenkin tuo täydellinen +keskinäinen kunnioitus ja ystävyys aikaan saattoi, kesken kaikkia +surujamme, jonkinlaista onnellisuutta, jota me todellakin tunsimme. + + + + +LXXVIII LUKU. + + +Tuota kappalaista, johon olin niin tyytyväinen ensimmäisen sairauteni +aikana, olisin mielelläni tahtonut rippi-isäksi, jotta saisimme +tuontuostakin häntä nähdä, sairastamattakin. Mutta hänen sijaansa +kuvernööri määräsi meille Augustino-munkin, nimeltä Pater Battista, +siksi kunnes tulisi Wienistä joko vahvistus tälle tahi jonkun muun +nimitys. + +Tästä vaihdosta pelkäsin tappiota meille, mutta siinä erehdyin. Pater +Battista oli enkeli hyvyydessä, kohtelias ja sievä käytökseltään, sekä +osasi syvälti keskustella ihmisen velvollisuuksista. + +Me anoimme, että hän usein kävisi meillä. Hän tuli kerran kuukaudessa +ja useamminkin, milloin riitti aikaa. Hän toi meille kuvernöörin +luvalla kirjojakin, ilmoittaen abbotin puolesta, että luostarin koko +kirjasto oli meidän käytettävissämme. Suuri etu olisi meillä ollut +tästä luvasta, jos sitä olisi kauvemmin kestänyt; muutamia kuukausia +käytimme sitä kumminkin hyväksemme. + +Rippitoimituksen jälkeen jäi hän kotvan aikaa kanssamme keskustelemaan. +Kaikissa hänen puheissansa ilmaantui suora, jalo ja ihmisen arvoa +ja pyhyyttä harrastava henki. Ei sanaakaan, joka olisi loukannut +hienotunteisuuden lakeja taikka olisi voinut meissä herättää epäluuloa, +että hän tahtoi olla politiikin enemmän kuin Jumalan sanan palvelija. +Noin vuoden aikaa saimme nauttia hänen opettavaa ja uskollista +johdatustaan. + +Totta puhuakseni, en alusta oikein luottanut häneen, peljäten, että hän +käyttäisi hienoa älyänsä sopimattomiin tiedustelemisiin. Valtiovangissa +semmoinen epäluulo on hyvin luonnollinen; mutta mikä huojennus, kun se +haihtui, ja minä en löytänyt Herran palvelijassa muuta, kuin Jumalan ja +ihmisyyden asian harrastamista! + +Hänellä oli omituinen ja hyvin tehokas tapa lohduttaa meitä. Minä, +esimerkiksi, syytin itseäni vihankiihkosta vankeus-kurin kovuutta +vastaan. Hän vastasi puhumalla ensin vähäisen velvollisuudestamme +kärsiä tyynellä mielin ja anteeksi-antavaisesti; sitten hän kääntyi +kertomaan ja mitä verevimmillä väreillä esittelemään sitä kurjuutta, +jota voi tavata muissakin tiloissa, kuin minun asemassani. Hän oli +oleskellut sekä kaupungeissa että maalla, oppinut tuntemaan sekä +ylhäisiä että alhaisia ja paljon miettinyt inhimillisiä vääryyksiä; +hän osasi hyvin kuvata himoja ja tapoja ihmiskunnan eri luokissa. +Hän minulle näytti, kuinka kaikkialla löytyy mahtavia ja heikkoja, +sortajia ja sorrettuja; kuinka kaikkialla on välttämätöntä joko vihata +lähimmäistänsä taikka rakastaa häntä jalomielisellä suvaitsevaisuudella +ja säälillä. Ne tapaukset, joita hän kertoi muistuttaaksensa minua, +kuinka yleinen on ihmisissä onnettomuus ja mitä hyvääkin se voi +vaikuttaa, eivät tosin sisältäneet mitään erinomaista, päinvastoin +ne olivat aivan jokapäiväistä laatua; mutta niitä kertoessansa hän +käytti niin sattuvia, niin pontevia sanoja, että selvään tunsin, mitä +päätöksiä niistä oli johtaminen. + +Niin, jota kerta, kuultuani noita lempeitä nuhteita ja yleviä neuvoja, +paloi sydämeni rakkaudesta hyveesen, en vihannut ketään, vaan olin +altis antamaan henkeni halvimmankin lähimmäiseni edestä, ja kiitin +Jumalata, joka loi minut ihmiseksi. + +Onneton se, joka ei tunne synnintunnustuksen ihanuutta, joka, +peljäten olla niin kuin yhteinen kansa, luulee voivansa pitää sitä +pilkkanansa! Siitä, että jokainen jo tietää velvollisuutensa olevan +olla hyvä, ei ensinkään seuraa, että olisi tarpeetonta kuulla siitä +toisenkin muistutusta ja että oma järki ja hyvät kirjat siinä kohden +olisivat kylläksi. Ja, ristiveljen suusanalla on voima, jota ei ole +kirjoilla eikä omilla mietteillämme! Sen vaikutus sydämeen on syvempi, +mahtavampi, sillä se on elävä ja soveltuu kunkin mielentilaan. + + + + +LXXIX LUKU. + + +Alussa vuotta 1824 linnan päällikkö, jonka kansliia oli korridorimme +toisessa päässä, muutti muuanne, ja kansina sivuhuoneensa tehtiin nyt +vankihuoneiksi. Arvasimme heti, että uusia valtiovankeja odotettiin +Italiasta. + +Ja ennen pitkää tulivatkin kolmannessa rikos-jutussa syypäiksi +tuomitut, kaikki minun ystäviäni tai tuttaviani. Mieleni kaihostui, +kun kuulin heidän nimensä. Borsien oli yksi vanhimpia ystäviäni. +Confalonier'in kanssa tosin olin vasta myöhemmin rakentanut +ystävyysliiton, mutta kuitenkin rakastin häntä kaikesta sydämestäni. +Jos olisin voinut _kovimmalla vankeudella_ taikka millä kidutuksella +tahansa maksaa heidän edestänsä ja vapauttaa heidät, Jumala tietää, +että olisin sen tehnyt! En sano ainoastaan, että olisin pannut henkeni +alttiiksi heidän tähtensä: oi, mitä on panna henkensä alttiiksi? Kärsiä +on paljon suurempi uhri! + +Nyt olisin tarvinnut Pater Battistan lohdutuksia, mutta hänen ei enää +sallittu tulla. + +Tuli uusia käskyjä hallitukselta kurin ylläpitämisestä. Tuo valli, +joka meillä oli ollut kävelypaikkana, pantiin ensiksikin aitaukseen, +ett'ei kukaan, ei kiikarilla kaukaakaan, voisi meitä nähdä; ja niin +meiltä riistettiin tuo ihana näköala ympärillä oleville kukkuloille ja +laaksossa olevaan kaupunkiin. Mutta ei siinä kylläksi. Päästäksemme +vallille piti meidän, kuten olen kertonut, kulkea halki pihan, jossa +monenkin oli tilaisuus meitä nähdä. Peittääksensä meitä kaikkien +silmiltä, otettiin nyt meiltä pois tuo kävelypaikkakin, ja sen sijaan +määrättiin meille toinen hyvin ahdas, joka oli aivan korridorimme +suussa, pohjaan päin niinkuin huoneemme. + +Tämä kävelypaikan muutos meitä suuresti suretti. En ole vielä kertonut +kaikkia entisen paikan etuja. Siellä saimme nähdä ja hyväillä päällikön +poikasia, samassa paikassa, missä olimme nähneet heidän sairaan äitinsä +hänen viimeisinä elin-päivinänsä; siellä juttelimme silloin tällöin +sepän kanssa, jolla siellä oli asuntonsa; kuuntelimme erään kitaraa +soittavan korpraalin iloisia lauluja ja säveleitä; ja päälle päätteeksi +viatonta rakkaudenjuttua -- ei minun eikä ystäväni, vaan erään hyvän +unkarilaisen korpraalinvaimon, joka kaupitteli puun-hedelmiä. Tämä oli, +näet, rakastunut Maroncell'iin. + +Jo ennenkuin Maroncelli pantiin minun kanssani asumaan, hän ja tuo +nainen, jotka melkein joka päivä täällä tapasivat toisiansa, olivat +joutuneet jonkunlaiseen ystävyyteen, mutta oikeamielinen, kunniallinen +ja vaatimaton kun oli, Maroncelli ei koskaan aavistanutkaan, minkä +tunteen hän oli herättänyt naisen sääliväisessä sydämessä. Minä vasta +huomautin hänelle sen asian. Hän ei tahtonut uskoa; ainoastaan siihen +katsoen, että saattaisin olla oikeassa, otti hän ollaksensa entistä +kylmäkiskoisempi käytöksessään. Mutta tämä hänen varovaisuutensa ei +suinkaan sammuttanut, vieläpä näytti vaan kiihdyttävän rakkautta +korpraalinvaimon povessa. + +Koska jälkimäisen ikkuna ei ollut kuin noin kyynärää vallin yli, niin +hän usein hyppäsi ulos meidän puolellemme, näennäisesti levittääksensä +auringon paisteesen jotakuta vaatetta, tahi muuta askaretta varten, +ja seisoi siinä luoden silmänsä meihin; jos suinkin voi, hän meitä +puhutteli. + +Vahtiraukat, aina väsyneinä siitä, ett'eivät saaneet rauhassa +levätä yötään, käyttivät mielellään tilaisuutta ollaksensa tuossa +sopukassa, jossa saattoivat, esimiesten näkemättä, istua alas +nurmikolle nukahtelemaan. Maroncelli silloin oli pahassa pulassa, +niin peittelemättä astui tuon naisraukan rakkaus näkyviin. Samoin +minäkin. Nämä tämmöiset kohtaukset, jotka itsessään olisivat olleet +naurettavat, ell'ei puheena oleva nainen olisi ollut arvossa pidettävä, +näin ollen meitä arveluttivat, jopa liikuttivatkin. Hänen kasvojensa +muoto oli niitä, joissa siveellinen kunnollisuus kuvautuu ja jotka +vaativat ehdottomasti kunnioitusta. Hän ei ollut kaunis, mutta hänen +käytöksessään ilmaantui niin paljon suloutta, että kasvojen hiukan +epäsäännölliset piirteet näyttivät komistuvan jok'ainoasta hymystä tai +muusta liikkeestä. + +Jos tarkoitukseni olisi kirjoittaa rakkaudesta, niin paljon olisi vielä +kerrottavaa tästä onnettomasta, vaan hyväavuisesta naisesta, joka +jo on kuollut. Mutta siinä jo kylliksi, että olen viitannut yhteen +vankeutemme harvoista tapahtumista. + + + + +LXXX LUKU. + + +Uudet kovat säännöt tekivät elämän meille yhä yksitoikkoisemmaksi. +Vuodet 1824, 1825, 1826, 1827, mihin lienevätkin ne kaikki meiltä +kuluneet? Kielletty oli meidän enää lukea kirjojamme, johon +kuvernööri oli _toistaiseksi_ antanut luvan. Vankihuoneesta tuli +todellinen hauta, jossa kumminkaan ei haudan rauhaa meille sallittu. +Kuukausittain, milloin minäkin päivänä, tuli kovaa tarkastusta +pitämään poliisitirehtori apulaisensa ja vahtien kanssa. Meidät +riisuttiin alastomiksi, tarkasteltiin jokaista saumaa vaatteissamme, +koska peljättiin, että niissä piileisi joku paperilehti tahi +muuta; vuoteillamme olevat olkisäkitkin ratkottiin ompeluksista +katselmusta varten. Vaikk'ei mitään salaista tullut ilmi, niin tässä +äkki-arvaamattomassa ja vihantapaisessa menettelyssä, jota uudistettiin +loppumattomiin asti, oli jotakin ärsyttävää, joka aina tuotti minulle +kuumetta. + +Edelliset vuodet, jotka olivat tuntuneet niin onnettomilta, niitä +minä nyt ajattelin kaipauksella, niinkuin mennyttä suloista aikaa. +Missä olivat nyt ne tuntikaudet, jolloin istuin raamatun ja Homeron +lukemiseen vaipuneena? Lukemalla Homeroa alkukielellä, oli vähäinen +Kreikan kielen taitoni lisääntynyt, ja tämä kieli oli käynyt minulle +ylen rakkaaksi. Mikä kaipaus, ett'en saanut tätä opinharjoitusta +jatkaa! Dante, Petrarca, Shakespeare, Byron, Walter Scott, Schiller, +Goethe, ynnä monta muuta ystävää, olivat minulta pois temmatut. Niiden +joukkoon on luettava myös muutamia kristillisen viisauden kirjoja, +niinkuin Bourdaloue, Pascal, Kristuksen seuraaminen, Filotea, j.n.e. +Ken niitä kirjoja ahdasmielisesti ja säälimättömäsi! arvostellen lukee, +hänpä on hyvillään jok'ainoasta mahdollisesta hyvän aistin puutteesta +tahi paikkaansa pitämättömästä ajatuksesta ja viskaa niitä nurkkaan +eikä sen ko'ommin aukaise. Mutta vilpittä luettuina, nämät kirjat +tarjoovat ylevää ravintoa sekä sydämelle että järjelle, ja niissä +huomataan mitä syvintä filosofiiaa. + +Muutamia tällaisia uskonnon kirjoja lähetettiin meille sittemmin +lahjaksi keisarin puolesta, mutta muunlaiset kirjalliset tuotteet +jyrkästi kiellettiin meiltä. + +Mainitun kirjalahjan hankki meille vuonna 1825 dalmatialainen rippi-isä +Pater Stefan Paulovich, joka lähetettiin tänne Wienistä ja kaksi vuotta +myöhemmin nimitettiin Cattaron piispaksi. Häntä on meidän kiittäminen +siitäkin, että vihdoin pääsimme Jumalanpalvelukseen osalliseksi, jota +sitä ennen aina oli meiltä kielletty, syystä, kuten sanottiin, ett'ei +meitä sopinut viedä kirkkoon ja samalla ryhmittää meitä kaksittain +erilleen muista, niinkuin oli käsketty. + +Tämmöinen eroittaminen kun oli mahdoton, niin saimme sinne mennä +kolmessa eri ryhmässä; yksi urkuparvelle, toinen alas kirkkoon sen +alle, niin ett'ei se tullut näkyviin, ja kolmas sivukappeliin, josta +ristikon kautta voi nähdä kirkon sisään. + +Maroncell'ille ja minulle pantiin kumppaliksi kuusi vankia, joiden +tuomiot olivat langenneet ennen meidän tuomioitamme, mutta ankara +kielto esti eri paristoja puhuttelemasta toisiansa. Kaksi heistä oli +ollut naapureitani Venezian Lyijykamareissa. Vahdit saattoivat meidät +määrättyihin paikkoihin ja messun jälkeen takaisin itsekunkin parin +kammioon. Messun piti eräs Kapusiini-munkki. Tämä hyvä mies lopetti +aina toimituksensa rukoilemalla meille vapautta, ja sitä tehdessään +hänen äänensä värähti liikutuksesta. Kun hän läksi pois alttarilta, +niin hän loi säälivän silmäyksen kuhunkin vankiryhmään, ja rukoillen +hän nyykäytti surumielin päätänsä. + + + + +LXXXI LUKU. + + +Vuonna 1825 Schiller, jota pidettiin ijällisyydestä heikontuneena, sai +toimekseen vartioida muita vankeja, joiden valvominen ei muka vaatinut +niin paljon valppautta. Kaipaus oli molemminpuolinen, kun hän erosi +meistä. + +Hänen jälkeensä tuli ensin Kral, joka hyvyydessä oli hänen vertaisensa. +Mutta tällekin annettiin pian joku muu toimi, ja meille tuli uusi +vartija, joka ei ollut juuri häijy, mutta jonka tylyydessä ei havainnut +mitään myötätuntoisuutta. + +Nämä muutokset huolestuttivat minua syvästi. Schiller, Kral ja +Kubitzky, etenkin nuo kaksi ensinmainittua, olivat meitä sairaina +ollessamme hoitaneet niin hellästi, kuin isä ja veli. Laiminlyömättä +virkansa velvollisuuksia, he tiesivät tehtävänsä tehdä ilman sydämen +kovuutta. Jos heille jäikin hiukan karkeutta pintapuolelle, niin se +melkein aina oli vasten heidän tahtoansa, ja sitä runsaasti korvasi +heidän hyvät työnsä ja tunteensa meitä kohtaan. Suutuin joskus heihin, +mutta sen he heti antoivat minulle anteeksi. Kaikin tavoin he pyysivät +vakuuttaa meitä suosiomielestänsä, ja heitä suuresti ilahutti nähdä, +että olimme siitä vakuutetut ja itse pidimme heitä kunnonmiesten +arvossa. + +Meistä erottuansa Schiller useampia kertoja sairastui ja tointui +jälleen. Pojan levottomuudella kyselimme aina hänen tilaansa. +Paranemassa ollessaan hän usein tuli kävelemään ikkunaimme alla. Me +yskäisimme tervehdykseksi, ja hän loi silmänsä ylös alakuloisella +hymyllä, sanoen vahdille, jotta kuuluisi meillekin: _Da sind meine +Söhne!_ (Tuossa ovat minun poikani!) + +Vanhus raukka, kuinka minua pahoitti nähdä sinun liikuttavan +jäykistyneitä jäseniäsi, voimatta tukea sinua käsivarrellani! + +Tuontuostakin hän istui nurmikolle lukemaan kirjoja, joita hän +ennen oli antanut minulle lainaksi. Jotta minä ne tuntisin, sanoi +hän vahdille kirjan nimen tai luki hänelle siitä jonkun kappaleen. +Enimmiten se oli kalenterinnovelleja ja muita romaaneja, vähä-arvoisia +mutta siveellisiä. Muutamien halvauksen-puuskain perästä hän muutettiin +sotilas-sairashuoneesen. Silloin hän jo oli huonoimmillaan ja kuoli +ennen pitkää. Varoja oli hänellä muutamia satoja floriinejä, jotka +hän vuosien kuluessa oli säästänyt kokoon; nyt ne olivat lainassa +muutamilla sotatovereilla. Kuoleman lähestyessä, hän kutsui nämä +ystävät luokseen ja sanoi: Minulla ei ole enää omaisia elossa; +pitäkäätte kukin omananne, mitä te olette minulta saaneet. Pyydän +ainoastaan, että rukoilette minun edestäni. + +Yhdellä näistä ystävistä oli kahdeksantoista vuotias tyttö, joka oli +Schillerin kummilapsi. Muutamaa tuntia ennen kuolemanhetkeänsä vanhus +laittoi häntä noutamaan. Sairas ei kyennyt enää selvästi puhumaan; +vetäisi vaan sormestaan hopeasormuksen, viimeisen omaisuutensa, ja pani +sen tytön sormeen. Sitten suuteli häntä ja itki suudellessaan. Tyttö +nyyhkäeli ääneen, vuodattaen kyyneleitä vanhuksen päälle. Tämä pyyhki +ne tytön silmistä, otti hänen kätensä ja painoi ne silmillensä. Ja niin +hänen silmänsä ummistuivat ainiaksi. + + + + +LXXXII LUKU. + + +Ihmisiltä saatavat lohdutukset, ne meiltä katosivat toinen toisensa +perästä; murheita karttui karttumistaan. Minä antausin Jumalan +tahtoon, mutta tein sen huo'aten, ja mieleni, sen sijaan että tottuisi +kuormaansa kantamaan, näkyi sitä yhä raskaammaksi tuntevan. + +Kerran tuotiin minulle salaa lehti Augsburgin sanomia, jossa oli +luettavana kummallinen juttu minusta, sen johdosta, että yksi +sisaristani mainittiin menneen luostariin, nimittäin: + +"Neiti Maria Angela Pellico, sen ja sen tytär, otti sinä ja sinä +päivänä hunnun P. Marian Ilmestyksen luostarissa Torinon kaupungissa +j.n.e. Hän on sisar _Francesca da Riminin_ tekijälle, Silvio +Pellicolle, joka hiljakkoin pääsi Spielberg'in linnasta, H.M. Keisarin +armoittamana; laupeuden työ, joka on jalomielisen tekijänsä vertainen, +ja joka ilahuttaa koko Italiaa, siihen katsoen että j.n.e." + +Nyt seurasi luettelo minun ansioistani. + +Miksipä tuo juttu minun armoittamisestani oli keksitty, sitä en +voinut käsittää. Pelkkää sanomalehden-kirjoittajan leikinlaskua se +tuskin saattoi olla; kenties pikemmin Itävallan poliisin kavaluuden +juoni. Mutta nimet Maria Angela olivat todella nuoremman sisareni. +Tuo armas lapsi oli siis ruvennut nunnaksi. Oi, kenties hän teki sen +syystä, että vanhemmat olivat kuolleet! Tyttö raukkanen kukaties +ei ole sallinut minun yksinäni kärsiä vankeuden vaivoja; hänkin on +tahtonut niitä osakseen! Suokoon Herra hänelle, suuremmassa määrin +kuin minulle, kärsivällisyyden ja itsekieltämyksen hyviä avuja! Kuinka +usein kammiossaan tuo enkeli on minua ajatteleva, kuinka usein pitävä +vaivaloista katumusta, rukoillen Jumalalta veljelleen lievitystä! + +Nämä ajatukset painoivat raskaasti mieltäni. Liiankin mahdollista +oli, että minun onnettomuuteni oli vaikuttanut lyhentämään isäni tai +äitini päiviä, kenties molempienkin! Mitä enemmin mietin, sitä vähemmin +saatoin uskoa, että Mariaseni ilman semmoista syytä olisi jättänyt +isänsä kodon. Tämä luulo painoi minua, kuin tosi-asia, ja minä jouduin +kovaan tuskaan. + +Maroncelli'akin tämä asia syvästi liikutti. Joku päivä sen perästä +hän ryhtyi sepittämään runoa vangin sisaresta. Siitä syntyi ihana +runokappale, täynnä murhetta ja myötätuntoisuutta. Valmiiksi saatuansa +hän heti luki sen minulle, ja kiitollisuuteni oli suuri. Tuhansittain +on tehty runoja pyhistä neitosista, mutta tämä oli luultavasti ainoa, +jonka kahlittu kumppali teki vankihuoneessa neidon veljeä varten. +Kuinka täynnä se oli liikuttavia ja hurskaita tunteita! + +Näin ystävyys lievitti tuskiani. Siitä lähtien ei kulunut päivää, +jolloin en ajatuksissani käynyt eräässä neitsytluostarissa; jolloin +en sen neitsyeistä erinäisellä säälillä katsellut yhtä; jolloin en +hartaasti rukoillut taivasta, että se tekisi hänelle yksinäisyyden +suloiseksi eikä sallisi hänen mielikuvituksensa liian mustilla väreillä +esittää hänelle vankihuonettani. + + + + +LXXXIII LUKU. + + +Siitä seikasta, että tuo sanomalehti joutui käsiini, älköön lukija +arvelko, että minun onnistui useammin saada tietoja maailmasta. Ei; +kaikki soivat kyllä minulle hyvää, mutta pelko piti heitä kahleissaan. +Jos joku vähäpätöinen salaisuus pääsi tulemaan, niin se vaan tapahtui, +kun ei mitään vaaraa siitä ollut pelättävänäkään. Ja mitenpä olla +pelkäämättä keskellä näitä tiheitä varsinaisia ja ylimääräisiä +tarkastuksia? + +Rakkaista omaisistani en saanut koskaan salaa tullutta tietoa, muuta +kuin mainitun lyhyen sanoman sisarestani. + +Pelkoni, että vanhempani eivät enää eläneet, tuli vähää myöhemmin +pikemmin enennetyksi kuin vähennetyksi sen tavan kautta, jolla +poliisitirehtori kerran minulle ilmoitti, että kaikki oli hyvin +kodissani. + +-- H.M. Keisari käskee, virkkoi hän, minun saattaa teille hyviä uutisia +Torinosta sukulaisistanne. + +Hypähdin ylös ilosta ja hämmästyksestä, tästä arvaamattomasta +ilmoituksesta, ja pyysin likempiä tietoja. + +-- Jätin Torinoon vanhemmat, veljeksiä ja sisaria. Elävätkö kaikki +vielä? Voi, jos teillä on kirje joltakulta heistä, niin rukoilen teitä +näyttämään sitä minulle! + +-- En voi näyttää mitäkään. Teidän pitää tyytyä tähän. Onhan siinä jo +suosion osoite Keisarin puolelta, että Hän on suvainnut laittaa teille +nämä lohduttavaiset sanat. Se ei ole vielä kellekään tapahtunut. + +-- Myönnän, että se on suosion osoite Keisarilta; mutta arvaattehan, +että minun on mahdotonta noin epämääräisistä sanoista saada lohdutusta. +Ketkä ovat nuo sukulaiset, jotka jaksavat hyvin? Enkö ole ketään +kadottanut? + +-- Olen pahoillani, herra, ett'en voi teille sanoa enempää, kuin mitä +on käsketty. + +Ja sillä hän minut jätti. + +Aikomus varmaankin oli ollut tällä sanomalla antaa minulle huojennusta. +Mutta minä tulin siihen vakuutukseen, että samalla kun Keisari oli +jonkun sukulaiseni anomuksesta suostunut laittaa minulle tällaisen +viittauksen, oli hän kieltänyt näyttää minulle mitään kirjettä, jott'en +saisi nähdä, ketkä rakkaistani olivat kuolleet. + +Paria kuukautta myöhemmin tuli toinen samanlainen ilmoitus. Ei mitään +kirjettä tahi tarkempaa tietoa. + +He näkivät, ett'en minä siihen tyytynyt, jopa päinvastoin siitä vaan +synkistyin; ja nuo sanomat kodista lakkasivat tykkänään. + +Ajatus, että vanhempani olivat kuolleet, että niitä ehkä olivat +seuranneet veljenikin ja rakas sisareni Giuseppina, että kenties +Marietta, ainoa jäljelle jäänyt, pian nääntyisi yksinäisyytensä +murheesen ja katumus-harjoitustensa vaivoihin, tämä kaikki luovutti +minua yhä enemmän maailman oloista. + +Tuontuostakin, kun minua ahdisti vanhat kipuni tai jotkut uudet, +niinkuin kovat vatsan vaivat koleerankaltaisien oireitten ja tuskien +kanssa, niin toivoin kuolemaa. Niin, _toivo_ on oikea sana. + +Ja yhtähyvin -- oi ihmisen ristiriitaisuutta! -- ei tarvinnut kuin +silmäys surkastuvaan ystävääni, niin sydäntäni särki ajatellessani, +että hän jäisi tänne yksin, ja uudestaan veti elämä minut puolellensa. + + + + +LXXXIV LUKU. + + +Kolme kertaa tuli Wienistä korkeita herroja tarkastelemaan +vankihuoneitamme ja tiedustelemaan, oliko kaikki, niinkuin piti olla. +Ensimmäinen oli vapaaherra von Münch. Surkutellen, että meillä oli +valon puutetta, tämä lupasi tehdä parastansa saadakseen päiväkautemme +pidennetyksi sillä tavoin, että illoin muutamaksi tunniksi pantaisiin +lamppu palamaan ulkopuolelle oven aukkoa. Hän kävi meillä vuonna +1825. Vuotta myöhemmin hänen hyvä aikeensa pantiin toimeen. Ja tässä +hautakammion tapaisessa valossa oli meidän vast'edes mahdollista +nähdä seinät, niin ett'emme kävellen halaisseet niihin kalloamme. +Toinen käynti oli vapaaherra von Vogel'in. Hän tapasi minua sangen +huonossa terveydentilassa. Kuultuansa, että lääkäri, vaikka arveli +kahvia minulle terveelliseksi, ei tohtinut sitä määrätä, koska kahvi +on ylellisyyden-tavara, hän lausui myöntäväisen sanan minun hyväkseni; +ja minulle määrättiin kahvia. Kolmannen kerran se oli, en tiedä mikä +hoviherra, noin viiden tahi kuudenkymmenen vuoden vaiheilla, joka +käytöksessään ja puheessaan osoitti jalomielistä osan-ottavaisuutta. +Tosin hän ei voinut mitään tehdä meidän eduksemme, mutta hänen +sydämestä lähtevät sanansa tekivät meihin hyvän vaikutuksen. + +Voi kuinka vangin tekee mieli nähdä inhimillisiä olentoja! +Kristin-oppi, joka on niin rikas ihmisrakkaudesta, ei olekaan +unhottanut armeliaisuuden töihin lukemasta sitäkin, että _käymme +vankeja lohduttamassa_. Yksin ihmisten näkeminenkin, jotka säälivät +onnettomuuttasi, sinua virvoittaa; ja jos kohta ei heidän vallassansa +ole millä sitä tehokkaammin helpoittaa, se tekee sen sinulle kuitenkin +vähemmin tuskalliseksi. + +Täydellinen yksinäisyys saattaa kyllä vaikuttaa edullisesti muutamiin +sieluihin; mutta ylimalkaan luulen vielä paremmaksi, ett'ei liikoihin +mene, vaan koetetaan sitä lievittää jonkunmoisella yhteydellä +seura-elämän kanssa. Niin on ainakin minun luonteeni laita. Jos en saa +nähdä lähimmäisiäni, niin ihmisrakkauteni kuivettuu ja supistuu vaan +vähäiseen lukuun heistä. Mutta jos saan tavata, ell'en monta, niin +kumminkin muutamia, niin rakkauteni ulottuu koko ihmiskuntaan. + +Tuhansin kerroin minä olen kauhulla huomannut, että sydämessäni oli +rakkautta ainoastaan ani harvaan henkilöön ja vihaa kaikkia muita +vastaan. Silloin astuin ikkunalle, ikävyydellä haluten nähdä joitakin +uusia kasvoja. Olin hyvilläni, kun vahti ei kävellyt liian likellä +muuria, vaan astui niin kauvas pois siitä, että minun sopi hänet nähdä, +ja kun, jos hän kohotti päätään kuullessansa yskäni, hänen katsantonsa +oli leppeä. Kun luulin havaitsevani hänessä säälin merkkiä, niin +sydäntäni sulosti tykytti, ikäänkuin tuo vennonvieras sotamies olisi +ollut vanha ystävä. + +Kun hän lähti, minä kaipaavan levottomuudella odotin, että hän +kääntyisi takaisin, ja jos hän kääntyi ja tullessansa katsoi minuun, +niin iloitsin kuin suuresta laupeuden työstä. Mutta jos hän sitten ei +enää astunut niin, että minä voin häntä nähdä, silloin minua suretti +kuin suosivaa, joka näkee suosionsa hyljättävän. + + + + +LXXXV LUKU. + + +Lähimmäisessä huoneessa, sitä ennen Oroboni'n, asuivat nyt herrat Marco +Fortini ja Antonio Villa. Viimeksimainittu, ennen varteva ja vahva kuin +Herkules, kärsi ensimmäisenä vuonna paljon ruo'an niukkuudesta, ja kun +hän sitten sai sitä runsaammin, hänen vatsansa ei enää jaksanut sitä +sulattaa. Hän riutui riutumistaan; vihdoin, ollessaan jo viimeisillään, +hän sai raittiimman huoneen. Tuon ummehtuneen luolan kauhea ilma +oli epäilemättä ollut hänelle, kuten kaikille muillekin, turmioksi. +Mutta ei hänen pyytämänsä muuttokaan auttanut. Uudessa suuremmassa +huoneessansa hän kamppaeli vielä jonkun kuukauden, mutta muutamien +verikohtauksien perästä hän heitti henkensä. + +Hänen kuolinvuoteensa vieressä seisoivat avuliaina hänen vankeuden +toverinsa Fortini ja abboti Paulowich, joka kiireimmiten oli saapunut +Wienistä. + +Vaikk'en ollut niin likeisessä ystävyydessä hänen, kuin Orobonin +kanssa, suretti hänen kuolonsa minua kuitenkin syvästi. Minä tiesin, +että häntä hellästi rakasti vanhemmat ja morsian. Mitä häneen itseensä +tuli, niin hän oli pikemmin kadehdittava, kuin surkuteltava; mutta nuot +jäljelle jääneet!... + +Vainaja oli myös ollut naapurinani Lyijykamareissa. Tremerello oli +tuonut minulle muutamia hänen tekemiänsä runoja, ja vienyt hänelle +minun tekemiäni. Monessa hänen runossaan vallitsi syvä tunne. + +Kuoltuansa hän tuntui minusta rakkaammalta, kuin eläessään, kenties +sentähden, että kuulin vahdeilta, mitä tuo onneton oli kärsinyt. +Vaikka harras kristitty, hän ei voinut taipua kuolemaan. Tuo kauhea +askel häntä värisytti kiireestä kantapäähän, vaikka kohta hän ylisti +Jumalaa ja kyynelsilmin rukoili: -- En voi, Herra, sovittaa tahtoani +Sinun tahtosi mukaan, vaikka kuinka sitä haluisin; tee Sinä se ihmetyö +minussa! + +Hänessä ei ollut Orobonin mielenvakavuutta, mutta hän otti tämän +esikuvakseen, vakuuttaen antavansa vihamiehilleen anteeksi. + +Sen vuoden lopulla (1826), eräänä iltana kuulimme korridorista +askeleitten kolinaa, jota turhaan koetettiin välttää. Korvamme olivat +jo tottuneet eroittamaan kaikellaisia eri ääniä. Joku ovi avattiin, se +oli asianajaja Soleran ovi, sitten toinen, se oli Fortinin. Muutamista +hyvin matalista äänistä eroitimme poliisitirehtorin äänen. -- Mitä nyt? +Tarkastustako näin myöhään, ja mitä varten? + +Mutta ennen pitkää tultiin taas ulos korridoriin. Ja tuossapa kuuluu +kunnon Fortinin rakas ääni: -- Voi minua poloista! pyydän anteeksi, kun +unhotin osan rukouskirjaani! + +Ja sukkelasti hän juoksi takaisin ottamaan kirjansa; sitten hän yhtyi +muihin. Ovi avautui rappusille päin, askeleet kuuluivat loitommalta; +ymmärsimme noiden kahden saaneen vapautensa. Vaikka tuntuikin kovalta, +ett'emme saaneet seurata, niin toki riemuitsimme heidän onnestansa. + + + + +LXXXVI LUKU. + + +Oliko noitten kahden vapautus ilman mitään yhteyttä meidän kohtalomme +kanssa? Kuinka nämät pääsivät irti, jotka olivat tuomitut, samoin +kuin mekin, toinen 20 ja toinen 15 vuodeksi, eikä meille loistanut +ainoatakaan armon sädettä? + +Vapauttamatta jääneitä vastaan oli siis pahempia luuloja, jotka heitä +haittasivat? Vai oliko aikomuksena armoittaa meitä kaikkia, mutta +vähitellen, kaksi kerrassaan? kenties joka kuukausi, vai joka toinen +tahi kolmas? + +Niin me jonkun aikaa ajattelimme. Mutta kului kolme kuukautta, kului +enemmänkin, eikä mitään uutta vapautusta tullut. 1627 vuoden lopulla +arvelimme, että Joulukuu olisi määrätty armon ajaksi. Ei, Joulukuu meni +muutoksitta. + +Nyt lykkäsimme toivomme tuonnemmaksi, 1828 vuoden kesään asti, jolloin +minulta oli kulunut puoli kahdeksatta vuotta, jotka keisarin sanan +mukaan olisivat viidentoista vuoden vertaiset, jos nimittäin rangaistus +luettiin siitä päivästä, jolloin minä pantiin kiinni. Jos taas ei +otettu tutkinto-aikaa lukuun (joka näyttikin todenmukaisemmalta), vaan +laskettiin tuomion julistamisesta alkaen, niin nuot puoli kahdeksatta +vuotta eivät menisi umpeen ennenkuin vuonna 1829. + +Kaikki tänkaltaiset toiveet pettyivät. Sillä välin, ja jo ennen Soleran +ja Fortinin lähtöä, oli Maroncelli raukan vasempaan polveen ilmaantunut +paise. Alussa se ei paljon vaivannut, teki vaan miehen ontuvaksi. +Sittemmin hänen kävi vaikeaksi kantaa rautojansa, niin että harvoin +pääsi ulos kävelemään. Eräänä syyspäivänä hänen teki mieli lähteä +minun kanssani ulos raitista ilmaa nauttimaan. Lunta oli jo maassa. +Kovan onnen hetkellä, kun minä en häntä tukenut, hän liukahtui ja +kaatui. Täräyksestä syntyi heti kova tuska polveen. Me kannoimme hänet +vuoteellensa; itse hän ei enää voinut nousta jaloilleen. Tultuansa +lääkäri antoi vihdoin viimeinkin irroittaa raudat. Päivästä päivään +paise pahentui, kohosi ja kolotti julmasti. Niin surkea oli hänen +tilansa, ett'ei hän saanut rauhaa vuoteella eikä muuallakaan. + +Milloin hänen vaan täytyi muuttaa asemansa, nousta tai ojentaa itseänsä +vuoteelle, minun piti suurimmalla varovaisuudella tarttua tuohon +kipeään sääreen ja mitä hitaimmin siirtää se sopivaan asemaan. Usein +pieninkin muutos vaati neljänneksen tunnin tulista tuskaa. + +Iiliäisiä, visvanvetäjiä, helvetinkiveä, hauteita, milloin kuivia, +milloin kosteita, kaikkea lääkäri koetti. Kovempi tuska oli ainoa +seuraus. Polttokiven vaikutuksesta tuli ulos märkää. Paise oli täynnä +haavoja; mutta se vaan pysyi entisellään eikä märän vuotaminen +haavoista tuottanut mitään lievitystä. + +Maroncelli oli tuhat kertaa minua onnettomampi; mutta oi, kuinka +minäkin kärsin hänen kanssaan! Hoitajan toimet tuntuivat tosin +suloiselta vaivalta, ne kun suoritettiin tuon rakkaan ystävän tähden. +Mutta minua huolestutti ja tuskastutti, nähdessäni hänen riutuvan, +voimatta häntä auttaa, aavistaessani, että kipeä polvi ei koskaan +tulisi paranemaan ja kuullessani, että sairas itse piti kuoleman +todenmukaisempana kuin parannuksen! Oi, vaikka koko ajan ihmettelin +hänen miehuuttansa ja reippauttansa, sydäntäni surkeasti viilteli. + + + + +LXXXVII LUKU. + + +Tässäkin surkeassa tilassa hän vielä runoili, lauloi ja tarmo, +peitelläksensä minulta vaivojansa. Hän ei enää voinut ruokaa sulattaa +eikä saada unta silmiinsä, laihtui kauheasti ja meni usein tainnoksiin; +mutta aina hän pian jälleen toipui ja rohkaisi mieleni. + +Mitä hän yhdeksän pitkän kuukauden kuluessa sai kärsiä, sitä ei voi +sanoilla kertoa. Vihdoin suostuttiin lääkärin-neuvottelua pitämään. +Ylilääkäri tuli, hyväksyi kaikki, mitä lääkärimme oli tehnyt ja +koettanut, ja, ilmaisematta mielipidettänsä taudista ja mitä vielä oli +tekeminen, läksi pois. + +Tuokion perästä tuli linnan alapäällikkö ja sanoi Maroncelli'lle: +-- Ylilääkäri ei ole uskaltanut täällä teidän kuullen lausua +mielipidettään, peljäten, ett'ei teillä olisi voimaa kuunnella, mitä +on välttämätön tehdä. Minä vakuutin hänelle, että teillä on kyllä +mielenlujuutta. + +-- Luulisinpa, vastasi Maroncelli, jo antaneeni jonkinlaista todistusta +tuosta, kun valittamatta olen kärsinyt näitä vaivoja. Olisiko siis +edessäni?... + +-- Niin, hyvä herra, säären poikkileikkaus. Vaikka ylilääkäri sittenkin +epäilee sitä neuvoa, ruumiinne heikkouteen katsoen. Luuletteko +todellakin kestävänne poikkileikkausta? Tahdotteko antautua tuohon +vaaraan? + +-- Kuolemanko vaaraan? Enkö kuitenkin kaikissa tapauksissa piammiten +kuole, ell'ei tätä paisetta saada paranemaan? + +-- Laitamme siis heti kertomuksen tästä seikasta Wieniin, ja niin pian +kun leikkauksen lupa tulee... + +-- Mitenkä? Siihen tarvitaan vielä lupaa? + +-- Tarvitaan, herra. + +Kahdeksan päivän perästä lupa vihdoin tuli. Sairas kannettiin nyt +isompaan huoneesen; hän pyysi, että minä saisin seurata. + +-- Voisihan niin tapahtua, sanoi hän, että minä leikkauksen aikana +heitän henkeni; jospa ainakin saisin tehdä sen ystäväni sylissä. + +Hänen pyyntöönsä suostuttiin. + +Abboti Wrba, rippi-isämme (Paulowichin jälkeläinen), tuli nyt +antamaan Pyhää Ehtoollista sairaalle. Kun se oli suoritettu, odotimme +haavureita; niitä ei näkynyt. Maroncelli sillä välin vielä rupesi +virttä veisaamaan. + +Vihdoin haavurit tulivat. Heitä oli kaksi. Toinen oli täällä +varsinainen, s.o. meidän parranajajamme; hänen oli, milloin leikkauksia +oli tehtävänä, oikeus tehdä niitä omakätisesti, eikä tahtonut siitä +kunniasta luopua. Toinen oli nuori haavuri, Wienin haavurikoulusta +lähtenyt, jolla jo oli hyvä maine taitavuudestaan. Tämä, jonka +kuvernööri oli lähettänyt olemaan toimituksessa läsnä ja sitä +johtamaan, olisi itse tahtonut käsiksi ruveta, mutta hänen täytyi +tyytyä toimituksen valvomiseen. + +Sairas pantiin istumaan sängyn reunalle, jalat riippuen alas; minä +pidin häntä sylissäni. Polven yläpuolella, siinä kohdassa, missä reisi +vielä oli terve, sidottiin ympäri nauha, jota myöten veitsen tuli +kulkea. Tuo vanha haavuri leikkasi nyt ympäriltä, sormen syvältä; +sitten hän käänsi leikatun keden taaksepäin ja leikkasi sen jälkeen +paljastettuja jäntereitä. Verta vuoti runsaasti suonista, jotka heti +sidottiin kiinni silkkilangalla. Viimeksi sahattiin luu. + +Maroncelli ei kertaakaan tuskasta äännähtänyt. Nähdessään tuota +leikattua säärtä pois kannettavan, loi hän sille surkuttelevan +silmäyksen, sitten kääntyen haavurille, virkkoi: + +-- Te olette vapauttanut minut vihollisesta, enkä tiedä millä teitä +palkita. + +Ikkunalla oli ruusu lasissa. + +-- Pyydän, että toisit minulle tuon ruusun, -- sanoi hän minulle. + +Vein sen hänelle, ja hän tarjosi sen vanhalle haavurille, sanoen: + +-- Minulla ei ole muuta tarjota kiitollisuuteni osoitteeksi. + +Tämä otti ruusun, kyynel silmissä. + + + + +LXXXVIII LUKU. + + +Haavurit olivat luulleet Spielberg'in lasaretissa löytyvän kaikkea, +mitä tähän toimitukseen kuului, ja olivat sentähden tuoneet mukanansa +ainoastaan tarpeelliset rautakalut. Mutta leikkauksen päätyttyä, he +havaitsivat paljon tarpeita vielä puuttuvan, niinkuin vaksi-vaatetta, +jäätä, kääreitä y.m. + +Raajarikko paran täytyi nyt odottaa kaksi tuntia, kunnes ennätettiin +kaupungista noutaa, mitä puuttui. Vihdoin hän sai laskeutua vuoteelle, +ja jäitä pantiin reiden tyngälle. + +Seuraavana päivänä tynkä pestiin puhtaaksi siihen syntyneistä +verenkimpaleista, kesi vedettiin siihen päälle ja sidottiin kiinni. + +Muutamien päivien aikaan ei annettu sairaalle syödä kuin +puolikupillinen soppaa, johon oli murennettu munanruskuaista. Vasta kun +haavakuumetta ei enää ollut peljättävänä, ruvettiin vähitellen antamaan +hänelle ravitsevampaa ruokaa. Keisari oli käskenyt, että, kunnes sairas +täydellisesti toipuisi heikkoudestaan, hänelle piti annettaman hyvää +ruokaa, päällikön omasta kyökistä. + +Parannus kesti neljäkymmentä päivää, joiden kuluttua me vietiin +vankilaamme; muuten tämä oli tullut väljennetyksi siten, että väliseinä +oli hajoitettu ja entiseen huoneesen oli yhdistetty se, jossa ennen oli +asunut Oroboni ja sitten Villa. + +Minä nyt asetin vuoteeni samalle paikalle, jossa oli ollut Orobonin ja +missä hän oli kuollut. Tämä paikan yhteisyys minua miellytti; tuntui +siltä, kuin näin olisin häntä lähempänä. Usein näin unta, että hän tuli +luokseni ja virkistytti minua taivaallisilla lohdutuksillaan. + +Nuot Maroncelli'n kauheat vaivat, sekä ennen leikkausta että sen +tapahtuessa ja perästäpäin, olivat karaisseet mieleni. Jumala, +joka oli pitänyt minut terveenä ystäväni sairauden aikana, jolloin +apuni oli hänelle tarpeen, otti minulta terveyden, kun hän itse +kainalosauvoillansa tuli toimeen. + +Sain muutamia visapaisumia, joita kovasti kolotti. Niistä toki paranin, +mutta sitten rupesin tuntemaan rintakipuja, jo ennestään minulle +tuttuja, mutta nyt tukehduttavampia kuin koskaan, huimauksia ja +värveellisiä purkauksia. + +-- Nyt on minun vuoroni, arvelin itsekseni. Tulenko minä olemaan +vähemmin kärsivällinen, kuin kumppalini? + +Siitä lähtien koetin, minkä suinkin voin, seurata hänen esimerkkiänsä. + +Ei ole epäiltävä, että itsekullakin tilalla on omat velvollisuutensa. +Sairaan velvollisuudet ovat kärsivällisyys, miehuus ja mitä suurin +ponnistus aina esiintyä rakastettavana niille, jotka häntä ympäröivät. + +Maroncelli kainalosauvoillansa ei ollut enää niin vikkelä, kuin ennen, +ja häntä huolestutti, ett'ei hän voinut auttaa minua, niinkuin hänen +teki mieli. Paitsi sitä pelkäsi hän, että minä, säästääkseni häneltä +liikkumisen vaivaa, en pyytänyt apua niin usein, kuin oli tarpeen. + +Niin olikin tuontuostakin asian laita, mutta koetin aina laittaa niin, +ett'ei hän sitä huomaisi. + +Hän oli tosin saanut voimiansa jälleen, mutta ilman haittaa hän ei +kuitenkaan jäänyt. Häntä vaivasi, kuten kaikkia, joilta joku jäsen on +poisleikattu, kipu hermoissa, ikäänkuin tuo leikattu osa vielä olisi +paikallansa. Jalkaa, sääriluuta ja polvea kolotti, vaikka niitä ei +ollut enää. Siihen tuli vielä, että luu ei ollut oikein taitavasti +sahattu, vaan tunkeutui uuteen lihaan ja vaikutti uusia haavoja. Vasta +vuoden perästä tynkä oli kylläksi karaistu eikä enää avaantunut. + + + + +LXXXIX LUKU. + + +Mutta uusia kipuja melkein lakkaamatta tuli tuon onnettoman osaksi. +Ensin luuvalo, joka alkoi käsiranteissa ja sitten useampia kuukausia +kidutti koko hänen ruumistansa. Sitten kerpukki, joka vähissä ajoin +peitti ruumiin sinertävillä pilkuilla, että hän oli kauhean näköinen. + +Koetin itseäni lohduttaa ajatellen: -- Koska meidän kuitenkin on täällä +kuoleminen, niin parasta on, että toinen meistä jo sai tuon taudin; +se on tarttuvainen ja viepi siis meidät molemmat hautaan, ell'ei +yht'aikaa, ainakin vähäisen väliajan perästä. + +Valmistelimme siis keskenämme kuolemaan, ja olimme tyytyväiset. +Yhdeksän kovan vankeuden vuotta vaivoinensa oli vihdoin tutustanut +meitä siihen ajatukseen, että kaksi niin runneltua ja lepoa tarvitsevaa +ruumista oli tomuksi muuttuva. Ja sielumme luottivat Jumalan hyvyyteen +ja toivoivat taas yhtyvänsä siellä, missä kaikki ihmisten vihat +lakkaavat, ja missä, sitä me rukoilimme, kanssamme kerran yhtyisivät +leppyneinä nekin jotka meitä täällä eivät rakastaneet. + +Tuo kerpukin tauti oli edellisinä vuosina jo tehnyt tuhojansa tässä +vankeustossa. Saatuansa tiedon Maroncelli'n tilasta ja peljäten uuden +kulkutaudin syntymistä, hallitus suostui lääkärin pyyntöön, joka +ilmoitti, että ainoa tehokas parannuskeino Maroncelli'lle oli raitis +ilma, ja sentähden neuvoi, että häntä pidettäisiin niin vähän kuin +mahdollista sisällä. + +Minä, hänen kumppalinansa ja myöskin kituen heikkoutta, tulin +osalliseksi samasta edusta. + +Kaiken aikaa, kun kävelypaikalla ei ollut muita ihmisiä, s.o. aamulla +päivän koitteesta pari tuntia, sitten päivällisen aikana, jos mielemme +teki, ja kolme tuntia iltasella saimme olla ulkona. Niin arkipäivinä. +Pyhinä, jolloin muitten ei ollut tapa siellä olla, olimme ulkona +aamusta iltaan, paitsi päivällis-aikana. + +Eräs toinen onneton vielä, hyvin huono terveydeltään ja ijältään noin +70 vuotias, annettiin meille kumppaliksi, koska arveltiin raittiin +ilman olevan hänellekin hyödyksi. Se oli herra Constantino Munari, +rakastettava vanhus, joka harrasti kirjallisia ja filosofillisia +tutkimisia, ja jonka seura oli hyvin miellyttävä. + +Miten hyvänsä rangaistus-aikani luettiin, ei vangitsemiseni, vaan +tuomioni päivästä, niin nuot puoli kahdeksatta vuotta menivät umpeen, +joko Heinäkuun alussa vuonna 1829, jos katsottiin keisarin vahvistuksen +päivämäärää, taikka tuomion julistuksen mukaan Elokuun 22 p:nä. + +Nämäkin päivät kuluivat, ja niiden kanssa sammui viimeinen toivon +kipinä. + +Tähän saakka olimme, Maroncelli, Munari ja minä, puheissamme +tuontuostakin olettaneet, että vielä kerran saisimme nähdä maailmaa, +rakasta Italiaamme ja omaisiamme; ja tämä ajatus oli meissä herättänyt +kaipauksen, hartaan ilon ja rakkauden tunteita. + +Elokuun mentyä, sitten Syyskuun ja koko sen vuoden, totuimme olemaan +mitään enää tässä maailmassa toivomatta, paitsi muuttumatonta +keskinäistä ystävyyttä ja Jumalan apua kunniallisesti päättääksemme, +mitä vielä tästä pitkästä lunnas-ajasta oli jäljellä. + +Oi, ystävyys ja uskonto ovat kaksi arvaamattoman kallista aarretta! +Ne voivat sulostaa semmoisenkin vangin päiviä, jolle ei mikään armon +toivo enää piikoita. Jumala on totisesti onnettomien kanssa, niiden +nimittäin, joitten rinnassa asuu rakkautta. + + + + +XC LUKU. + + +Abboti Paulowich'in jälkeen, joka nimitettiin piispaksi, tuli +rippi-isäksemme abboti Wrba, määriläinen ja Uuden Testamentin +professori Brünnissä, oivallinen oppilas Wienin Yliseminaarista. + +Mainittu laitos on kuuluisan, silloisen hovisaarnaajan Frint'in +perustama seura. Seuran jäsenet ovat kaikki pappeja, jotka, vaikka jo +jumaluusopin tohtoreiksi vihityt, täällä vielä tarkassa järjestyksessä +jatkavat opintojansa, saavuttaaksensa itselleen niin suurta +tietomäärää, kuin suinkin mahdollista. Perustajan oiva tarkoitus on +ollut synnyttää ja säilyttää todellista ja syvää sivistystä Saksan +maiden katoolilaisessa papistossa. Ylimalkaan tämä tarkoitus onkin +saavutettu. + +Wrba kun asui Brünnissä, oli tilaisuudessa uhrata meitä varten +paljon enemmän aikaa, kuin Paulovich oli voinut tehdä. Hänestä tuli +meille sama mies, kuin Pater Battista oli ollut, paitsi ett'ei hän +saanut hankkia meille kirjoja. Usein pidimme hänen kanssaan pitkiä +keskusteluita, joista uskoni suuresti hyötyi tai ainakin, jos tuo +lienee liiaksi sanottu, tuntui hyötyvän, ja jotka tuottivat minulle +paljon lohdutusta. + +Vuonna 1829 Wrba sairastui, eikä sittemmin muitten tehtävien +vuoksi voinut enää meillä käydä. Suuri oli kaipauksemme; kaikeksi +onneksi saimme hänen sijaansa toisen oppineen ja oivallisen miehen, +varakirkkoherra ja abboti Ziak'in. + +Kaikista näistä Saksan papeista, jotka meille määrättiin, ei ollut +yksikään kelvoton, ei yksikään, jonka olisimme huomanneet käyvän +politiikin asioita (jota ei ole vaikea huomata), eikä yksikään, jossa +ei ollut yhdistettynä syvää oppia, hartainta uskoa ja paljon järkeä. +Todellakin hyvin kunnioitettavia kirkon palvelijoita! + +Nämät muutamat edustajat synnyttivät minussa sangen edullisen ajatuksen +Saksan katoolilais-papistosta. + +Myös abboti Ziak piti meidän kanssamme pitkiä keskusteluja. Hän oli +itsekin minulle hyvänä esikuvana, kuinka pitää tyynimielin kärsiä +kipujansa. Häntä alati vaivasi hammasten, kurkun ja korvien pakoitus, +mutta siitä huolimatta oli hän yhä reipas ja iloisa. + +Sillä välin raitis ilma saattoi vähitellen noita kerpukin pilkkuja +Maroncell'in ihosta katoamaan; samaten Munari ja minä jaksoimme entistä +paremmin. + + + + +XCI LUKU. + + +Jo koitti Elokuun 1 päivä 1830. Lähes kymmenen vuotta oli kulunut +siitä, kun minut pantiin kiinni, ja puolen yhdeksättä vuotta olin ollut +kovassa vankeudessa. + +Oli sunnuntai. Niinkuin aina pyhäpäivinä menimme kävelypaikalle. +Siellä olevalta pikku muurilta loimme tavan mukaan silmät laaksoon ja +hautausmaahan, jossa lepäsi Oroboni; puhuimme levosta, jota siellä +omatkin luumme kerran saisivat. Istuimme alas tavalliselle penkille +odottamaan, kunnes vangitut naisraukat tulisivat jumalanpalvelukseen, +jota pidettiin ennen meidän ja samassa kirkossa, aivan kävelypaikan +varrella. + +Saksan maissa on tapana, että kansa messun aikana laulaa virsiä. Koska +Itävallassa asuu saksalaisia ja slaavilaisia sekaisin, ja Spielberg'in +linnassa suurin osa tuomituista kuuluu jompaankumpaan näistä +kansallisuuksista, niin virsiä lauletaan joka toinen sunnuntai saksan +ja joka toinen slaavin kielellä. Samaten saarnaa pidetään vuorotellen +jommallakummalla kielellä. Suloista oli meidän kuunnella näitä virsiä +laulettavan urkujen säestäessä. + +Noissa laulajattarissa oli muutamia, joiden äänet liikuttivat +sydäntä. Voi niitä onnettomia! Jotkut heistä olivat aivan nuoria +vielä. Rakkaus, luulevaisuus tahi paha esimerkki oli heitä rikokseen +vietellyt! -- Vielä soipi korvissani tuo _Sanctus_ hymni: -- _heilig! +heilig! heilig!_ (pyhä! pyhä! pyhä!) Nytkin vuodatin kyyneleen sitä +kuunnellessani. + +Kello kymmenen naiset lähtivät pois, ja nyt tuli meidän vuoromme. Vielä +kerran sain rautaristikon takaa nähdä niitä onnettomuuden kumppalia, +jotka olivat urkulehterillä, kaikki vaaleina, riutuneina, töintuskin +kykeneviä kantamaan rautojaan! + +Messusta palasimme kukin luolaansa, ja neljänneksen tunnin perästä tuli +päivällinen. Olimme par'aikaa pöytää kattamassa, s.o. panimme siihen +lautasen ja otimme puulusikat esiin, kun alapäällikkö, herra Wegrath, +astui huoneesen. + +-- Olen pahoillani, että minun täytyy häiritä ruokarauhaanne, virkkoi +hän, mutta tehkäät hyvin ja seuratkaat minua; poliisitirehtori meitä +odottaa. + +Koska tämän oli tapana tulla ainoastaan pahoissa asioissa, niinkuin +tarkastuksia ja tutkintoja varten, niin jotenkin huonolla tuulella +seurasimme tuota hyvää alapäällikköä vastaanotto-huoneesen. + +Siellä oli poliisitirehtori ja linnan päällikkö; ensimäinen teki meille +tavallista kohteliaamman kumarruksen. + +Hän otti käteensä paperin ja virkkoi katkonaisella äänellä, kenties +peljäten meitä liioin hämmästyttävän, jos sanoisi selvään ja suoraan: + +-- Hyvät herrat... Minun on ilo... saan kunnian... ilmoittaa teille... +että H. M. Keisari on suvainnut... osoittaa uudelleen armoaan... + +Ja hän epäili ilmoittaessaan mitä armoa. Me arvelimme, että oli +puheena joku rangaistuksen helpoitus, niinkuin työttömyyden ikävyyden +huojentaminen, joku kirja enemmän lukeaksemme, tahi hiukan parempaa +ruokaa. + +-- No, ettekö ymmärrä minua? -- kysyi hän. + +-- Emme, herra! Olkaa hyvä ja sanokaa mitä armoa? + +-- Vapaus teille kummallekin ja vielä kolmannelle, jota heti saatte +syleillä. + +Olisi sopinut ajatella, että tämä ilmoitus olisi saattanut meidät +hurjaan iloon. Mutta ajatuksemme lensivät nopeaan vanhempaimme luo, +joista meille ei ollut moneen vuoteen tullut mitään tietoja; ja pelko, +ett'emme tapaisi niitä enään elossa, painoi niin raskaasti mieltämme, +että tämä vapauden sanoma meitä tuskin ilahuttikaan. + +-- Te jäätte vaiti? sanoi poliisitirehtori. -- Toista minä odotin. + +-- Pyydän teitä, vastasin minä, keisarille ilmoittamaan +kiitollisuuttamme; mutta meillä kun ei ole mitään tietoja perheestämme, +emme voi olla pelkäämättä, että olemme kadottaneet rakkaimpamme. Tämä +epätietoisuus painaa mieltämme tälläkin hetkellä, joka muuten olisi +mitä suurin ilohetki. + +Silloin hän antoi Maroncelli'lle kirjeen hänen veljeltänsä, ja se +häntä rauhoitti. Minulle, sanoi hän, ei ollut tullut mitään kirjettä +omaisiltani; josta minä rupesin vielä enemmän pelkäämään, että joku +onnettomuus oli kotona tapahtunut. + +-- Menkäätte nyt, jatkoi hän, huoneesenne; tuokion päästä lähetän +luoksenne kolmannen, joka myöskin on saanut armoa. + +Menimme ja levottomuudella odotimme tuota kolmatta. Jospa, niin +ajattelimme, he tulisivat kaikki! Vaan eipä voi tulla kuin yksi. -- +Jospa se olisi Munari, vanhus poloinen! taikka toinen, taikka kolmas! +Ei ollut yksikään, jonka edestä emme rukoilleet. + +Vihdoin ovi aukeni, ja me näimme tämän kumppalin olevan herra Andrea +Tonelli'n, Bresciasta. + +Me syleilimme toisiamme. Päivällinen jäi unohduksiin. + +Nyt juttelimme myöhään iltaan, surkutellen niitä ystäviä, jotka jäivät. + +Auringonlaskun aikana poliisitirehtori tuli, viedäksensä meitä, pois +tästä onnettomasta paikasta. Huokaus nousi sydämestämme, kun kuljimme +niin monen ystävän oven sivuitse, voimatta ottaa heitä kanssamme. Kuka +tietää, kuinka kauan he vielä saavat täällä hiutua, kuinka moni täällä +joutuu verkkaisen kuoleman uhriksi! + +Kullekin meistä pantiin sotilasnuttu hartioille ja myssy päähän, ja +näin, muuten samoissa vankivaatteissa, vaan raudoista vapautettuina, +astuimme tuota onnettomuuden vuorta alaspäin ja saavuimme kaupunkiin +poliisi-vankilaan. Oli ihana kuutamo. Kadut, rakennukset, ihmiset, +joita tapasimme, kaikki tuntui minusta niin hyvältä ja samall'aikaa +niin oudolta. Eipä kumma, kun niin moneen vuoteen en ollut mitään +semmoista nähnyt! + + + + +XCII LUKU. + + +Poliisi-vankilassa odotimme erästä keisarillista komisariusta, jonka +oli määrä tulla Wienistä saattamaan meitä rajalle asti. Sill'aikaa, +koska kapsäkkimme tavaroinensa oli poismyyty, hankimme täällä liina- ja +muita vaatteita, ja riisuimme pois tuon vankipuvun. + +Viiden päivän perästä komisarius saapui kaupunkiin, ja poliisitirehtori +jätti meidät hänen haltuunsa, samalla uskoen hänelle ne rahat, jotka +olimme tuoneet mukanamme Spielberg'iin, ja myötyjen kapsäkkien ja +kirjojen hinnat. Nämät rahat sitten maan rajalla annettiin omiin +käsiimme. + +Matkamme kustansi keisari, eikä hän tehnyt sitä niukasti. + +Komisarius oli herra von Noe, poliisiministeristön kansliiassa +palveleva aatelismies. Kohteliaampaa komisariusta olisi tuskin voinut +toivoa. + +Mutta jo lähtiessäni Brünnistä henkeäni kovasti ahdisti ja vaunujen +täristykset pahensivat vielä tilaani. Illalla olin hirveästi +hengästynyt ja pelkäsinpä hetkestä hetkeen tukehtuvani. Paitsi +sitä olin koko yön kuumeen vallassa, että aamulla komisarius oli +epäilyksissä, pystyisinkö minä jatkamaan matkaa Wieniin asti. Minä +vastasin myöntämällä, ja me läksimme. Vaivani olivat tavattomia; en +jaksanut syödä, enkä juoda, enkä puhuakaan. + +Wieniin saavuin puoli-kuolluksissa. Meille annettiin hyvä kortteeri +poliisihallituksen kartanossa. Minut pantiin vuoteelle ja kutsuttiin +lääkäri. Tämä määräsi minulle suoneniskua, joka tuottikin helpoitusta. +Tarkka ruokajärjestys ja paljon digitale'a oli kahdeksan päivää minun +parannuskeinonani, ja niin toinnuin jälleen. Lääkäri, herra Singer, +hoiti minua hyvin ystävällisesti. + +Olin mitä suurimmassa tuskassa päästä lähtemään, sitä enemmän kun +meille oli ennättänyt sanoma Heinäkuun vallankumouksesta Pariisissa. +Juuri samana päivänä kuin tuo räjähdys tapahtui, oli keisari +vahvistanut meidän vapauttamis-päätöksemme! Tosin hän varmaan ei ollut +sitä enää epuuttava. Mutta uskomatonta ei ollut, että nyt kun koko +Europan valtioasiat näin sekaantuivat, Itävallan hallitus pelkäisi +kansanliikkeitten Italiassakin syntyvän, ja sentähden ei sallisi meidän +tällä hetkellä palata isänmaahan. Olimme kyllä vakuutetut siitä, ett'ei +meitä enää vietäisi Spielberg'iin; mutta meitä peloitti se ajatus, +että joku neuvoisi keisaria siirtämään meitä johonkin Italiasta hyvin +kaukaiseen keisarikunnan kaupunkiin. + +Sentähden olin olevinani paljon terveempi kuin olinkaan, ja anoin, +että pian pääsisimme lähtemään. Sitä ennen olisin kuitenkin halunnut +käydä Hänen Ylhäisyytensä kreivi da Pralormon puheella, joka oli +Torinon hovin asioita valvomassa Itävallan hovissa, ja jonka hyvyydelle +tiesin olevani suuressa kiitollisuuden velassa. Jalomielisesti oli +hän väsymättömällä innolla harrastanut minun vapauttamistani. Mutta +keisarin kielto, ett'emme matkalla saisi puhutella ketäkään, ei +sallinut poikkeusta. + +Heti kun olin paranemaan päin, tarjottiin meille suosiollisesti vaunut +muutamaksi päiväksi, jos mielemme tekisi ajella ympäri Wienin kaupunkia +katselemassa. Komisariuksen piti olla mukanamme eikä sallia meidän +puhutella ketään. Retkillämme saimme nähdä kauniin P. Stefanin kirkon, +kaupungin ihanat kävelypaikat, lähellä olevan Lichtensteinin huvilan ja +vihdoin Schönbrunnin keisarillisen huvi-linnankin. + +Ollessamme Schönbrunnin loistavissa käytävissä, sattui keisari +lähestymään, mutta komisarius käski meitä kääntymään pois, jott'ei +kuihtuneen muotomme näkö herättäisi keisarissa mitään ikävää tunnetta. + + + + +XCIII LUKU. + + +Vihdoin läksimme Wienistä ja saavuimme Bruck'iin asti. Siellä taas tuo +rinnan-ahdistus kävi pahemmaksi. Lääkäri kutsuttiin luokseni; se oli +eräs herra Judmann, hyvin kohtelias mies. Hän määräsi minulle entistä +parannuskeinoa jatkettavaksi. Kahden päivän kuluttua pääsimme minun +pyynnöstäni uudelleen matkalle. + +Jo oli Itävallan ja Steyermark'in maakunnat läpiajettu, ja tultiin +Kärnthen'in alalle, ilman että mitäkään erinomaista oli tapahtunut, +mutta eräässä Feldkirchen nimisessä kylässä lähellä Klagenfurth'in +kaupunkia meitä ennätti vastakäsky. Sinne täytyi nyt toistaiseksi jäädä. + +Annan lukijan kuvailla itselleen, kuinka ikävältä tuo meistä tuntui. +Minua erittäin pahoitti olla kumppaleilleni vahingoksi; sillä olihan +minun onneton sairauteni syynä siihen, että he eivät päässeet +kotimaahan. + +Viisi päivää viivyimme Feldkirchen'issä, joiden kuluessa komisarius +teki parastansa meitä viihdyttääksensä. Siellä näytteli pieni +komediantti-joukko, jota käytiin katselemassa. Eräänä päivänä pääsimme +metsästyksellekin. Metsästäjät olivat isäntämme, muutamat kylän +nuorukaiset ja eräs metsänomistaja; me taas, asetettuina sopivalle +paikalle, saimme sieltä tuota huvitusta katsella. + +Vihdoin saapui kuriiri Wienistä, joka valtuutti komisariuksen viemään +meitä matkamme perille. Minä riemuitsin kumppalieni kanssa tästä +uutisesta; mutta samassa myös vapisin ajatellessani, että kenties +lähestyi surkean sanomankin päivä, ett'ei minulla ollutkaan enää isää, +ei äitiä eikä ties ketä rakkaista omaisistani. + +Ja mitä lähemmäksi tultiin Italian rajaa, sitä suuremmaksi kävi +murheeni. + +Kun tältä puolen saavutaan Italiaan, ei näy juuri mitään, joka +viehättäisi matkustajan silmää; päinvastoin tullaan Saksan maiden +ihanista vuorista Pohjois-Italian tasangoille, jotka pitkän matkan +eteenpäin ovat kuivia ja sulottomia, niin että muukalaiset, jotka +ensikerran näkevät meidän nientämme, eivät voi olla naurahtamatta, että +heillä on ollut niin suuret ajatukset siitä, ja luulevat itsensä pilan +vuoksi petetyiksi niiden kertomuksista, joiden ovat kuulleet sitä niin +suuresti kehuvan. + +Tämän maakunnan kolkkous vaikutti sekin masentavaisesti mieleeni. Kun +jälleen näin meidän taivaamme, kohtasin ihmisiä, joitten kasvoilla ei +ollut enää tuo pohjan puolella asuvain muoto, kun joka miehen suusta +kuulin oman kielemme ääniä, tosin valtasi minut lempeä mielenliikutus; +mutta tämä liikutus taivutti minua pikemmin itkuun, kuin iloon. Kuinka +usein peittelin vaunuissa kasvojani kädelläni, menettelin niinkuin +olisin nukkunut, vaan itse teossa itkin! Kuinka monta kertaa öisin en +ummistanut silmiäni, vaan paloin kuumeesta, milloin mitä hartaimmin +siunaten suloista Italiaani ja kiittäen taivasta, että olin sitä +jälleen saanut nähdä; milloin tuskitellen, ett'en tietänyt mitään +kodistani, tahi aavistaen jos jotakin onnettomuutta; milloin taas +ajatellen, että minun ennen pitkää oli eroaminen, kukaties ikuiseksi +ajaksi, ystävästä, joka oli minun kanssani niin paljon kärsinyt ja niin +monesti oli näyttänyt minulle veljellistä rakkauttaan! + +Oi, nuot pitkät vuodet vankeuden hautakammioissa eivät olleet +sammuttaneet tunteitteni voimaa, mutta tämä voima taipui niin vähän +iloon ja niin suuresti suruun! + +Kuinka mielelläni olisin matkalla käynyt Udine'ssa ja tuossa +ravintolassa, missä nuo kaksi jaloa ystävää olivat olevinaan ravintolan +palvelijoita, saadaksensa salaa puristaa kättämme! Mutta Udine jäi +meiltä syrjään, vasemmalle kädelle, ja me kuljimme vaan eteenpäin. + + + + +XCIV LUKU. + + +Pordenone, Conegliano, Ospedaletto, Vicenza, Verona, Mantova +muistuttivat minulle elävästi menneitä aikoja. Ensinmainitusta +paikkakunnasta oli minulla ollut hyvä ystävä, kelpo nuorukainen, +joka menetti henkensä tuolla onnettomalla Wenäjän sotaretkellä; +Conegliano'on Lyijykamarien alavartijat olivat sanoneet Zanzen +viedyksi; Ospedaletto'ssa oli mennyt naimisiin, vaikk'ei siellä +enää asunut, eräs nainen, enkelin vertainen, mutta onneton, jota +minä kauvan aikoja olin hellästi kunnioittanut ja yhä samoilla +tunteilla kunnioitin. Sanalla sanoen: kaikissa näissä paikkakunnissa +muistui mieleeni asioita, toinen toistansa kalliimpi sydämelleni; ja +Mantova'ssa enemmän kuin missään muualla. Muistin niinkuin eilispäivän +tapausta, kuinka vuonna 1815 tulin sinne Lodovicon kanssa, ja niinikään +vuonna 1820 Porron kanssa! -- Samat kadut, torit, palatsit, ja +kuitenkin kuinka eriävät yhteiskunnalliset olot! Niin monta tuttavaa +jo kuolemaan nukkunut, niin monta maanpakolaisuudessa, kokonainen +sukupolvi aika-ihmisiä, joita ennen olin nähnyt lapsina! Ja nyt en +saanut käydä tuossa tahi tässä kartanossa, enkä puhua sitä tahi tätä +kenenkään kanssa! + +Ja päälle päätteeksi juuri Mantova'ssa Maroncelli'n ja minun täytyi +erota toisistamme. Vietimme yön kumpikin syvimmässä surussa. Mieleni +kuohui kuin ihmisen, joka huomispäivänä odottaa kuoleman-tuomiotansa. + +Aamulla pesin silmäni ja katsahdin peiliin, näkyisikö niissä vielä +kyyneleen jälkiä. Koetin, niin paljon kuin mahdollista, olla +tyytyväisen ja hymyilevän näköinen; luin itsekseni pienen rukouksen +Jumalalle, mutta totta sanoakseni hyvin hajamielisenä; ja kuultuani, +että Maroncelli pani kainalokeppinsä liikkeelle ja puhutteli +palvelijaa, menin häntä tervehtimään. Molemmat näytimme lujilta; me +puhuimme hiukan liikutetulla, mutta selvällä äänellä. Santarmi-upseeri, +jonka oli määrä viedä ystäväni Romagnan rajalle, on saapunut paikalle; +aika on lähteä. Me tuskin tiedämme mitä toisillemme sanoa; syleilys, +suudelma ja vielä syleilys. -- Hän nousi vaunuihin ja katosi näkyvistä; +minä jäin ikäänkuin kivettyneenä yksikseni. + +Palattuani huoneesen lankesin polvilleni ja rukoilin poloisen +raajarikon puolesta, jonka täytyi erota ystävästänsä. Sitä tehdessäni +purskahdin kyyneliin ja nyyhkytyksiin. + +Olen tavannut monta oivallista ihmistä, mutta en ketäkään, joka +kanssakäymisessä olisi ollut niin rakastettava, kuin Maroncelli, en +ketäkään, joka olisi ollut niin hyvin kasvatettu, niin hyvin tietänyt, +kuinka kussakin tilaisuudessa tuli itseänsä käyttää, en ketäkään, joka +pysyi niin kaukana pahasta kiivastumisesta, joka piti niin lujasti +kiinni siitä vakuutuksesta, että hyve on anteeksi-annon alinomaisessa +harjoittamisessa, jalossa mielenlaadussa ja järkevässä ajattelemisessa. +Oi, sinä pitkien tuskan vuosien kumppanini, Jumala siunatkoon sinua, +missä hyvänsä joudut elämään, ja antakoon sinulle ystäviä, jotka sinua +rakastavat yhtä paljon, kuin minä, mutta hyvyydessä ovat minua paremmat! + + + + +XCV LUKU. + + +Samana aamuna läksimme mekin Mantova'sta Brescia'an päin. Täällä toinen +kumppalini Andrea Tonelli pääsi vapauteen. Onneton sai samalla hetkellä +tietää, että hänen äitinsä oli kuollut, ja hänen surukyyneleensä +särkivät minun sydäntäni. + +Huolestuneena kuin olinkin niin monesta syystä, en voinut olla +naurahtamatta seuraavan tapauksen johdosta. + +Ravintolan pöydällä näin teaatteri-ilmoituksen. Otin sen ja luin: -- +_Francesca da Rimini, opera_ j.n.e. + +-- Kenen tekemä on tuo opera? kysyin palvelijalta. + +-- Kuka sen lienee säkeiksi ja kuka säveliksi sovittanut, sitä en +tiedä, vastasi hän. Mutta yhtäkaikki, onhan se tuo mainio _Francesca da +Rimini_, jonka kaikki tuntevat. + +-- Kaikkiko? Siinä erehdytte. Minä, joka tulen Saksasta, mitäpä minä +tietäisin teidän Francescoista? + +Palvelija (oli, näet, ynseän näköinen nuorukainen, todellinen +Brescialainen) katsahti minuun halveksivalla säälillä. + +-- Vai mitä te tietäisitte? Herra, täss' ei ole kysymys Francescoista; +on yksi ainoa _Francesca da Rimini_. Tarkoitan Silvio Pellicon +murhenäytelmää. Siitä ne ovat tehneet operan, paikoittain sitä +turmellenkin; mutta yhtäkaikki, se se on, eikä mikään muu. + +-- Ah, Silvio Pellico? Sen nimen luulen jo kuulleeni. Eikö se ole tuo +kevytmielinen veitikka, joka tuomittiin hengeltä ja sitten kovaan +vankeuteen, noin kahdeksan yhdeksän vuotta takaperin? + +Tuo leikinlasku olisi saanut olla tekemättä! Hän katsoi ympärilleen, +sitten minuun, pani kaksineljättä mitä vaikeinta hammasta irvilleen, +ja ell'ei olisi kuullut ääniä läheisyydestä, hän kentiesi olisi lyönyt +minut kuolijaaksi. + +Hän meni pois muristen: -- Kevytmielinen veitikka? -- Mutta ennen +lähtöäni hän sai tietää, kuka olin. Nyt hän ei muistanut enää kysellä, +ei vastata, ei palvella eikä juosta edestakaisin. Ei muistanut muuta +kuin yhtämittaa luoda silmät minuun, hivellä käsiänsä ja kaikille ilman +tarkoitusta sanella: -- Niin herra, niin herra! -- että luuli hänen +järkensä menettäneeksi. + +Kahta päivää myöhemmin, 9 p:nä Syyskuuta, saavuin komisariuksen +kanssa Milanoon. Kun lähenin kaupunkia, näin tuomiokirkon huipun +ja vielä kerran kuljin tuota Loreto'n käytävää, jossa muinoin niin +mielelläni kävelin, kun Porta Orientale'n (Itäportin) kautta saavuin +kaupunkiin ja pääsin Corso kadulle, niin, kaikkia näitä palatseja, +kirkkoja ja käytäviä nähdessäni, mielessäni heräsi tunteita, suloisia +ja tuskallisia samalla haavaa: hurja halu jäädä muutamaksi ajaksi +Milanoon, tervehtimään vanhoja tuttavia, joita täällä vielä tapaisin; +ääretön murhe ajatellessani niitä, jotka olin jättänyt Spielberg'iin, +jotka maanpakolaisina harhailivat vierailla mailla taikka jo +olivat kuolleet; sydämellinen kiitollisuus kaikesta hyvästä, mitä +Milanolaisten parissa olin nauttinut; vihdoin hiukan nurjuuttakin +muutamia vastaan, jotka olivat minua panetelleet sill'aikaa, kun olin +heitä suosiolla ja kunnioituksella kohdellut. + +Me poikkesimme _Bella Vetiezia_ nimiseen hotelliin. + +Monta hauskaa hetkeä olin tässä viettänyt hyvien ystävien seurassa; +olin tässä tavannut useampia ansiokkaita ulkomaalaisia miehiä; tässä +oli eräs kunnioitettava ijäkäs nainen kehoittanut minua, mutta turhaan, +seuraamaan häntä Toscanaan, aavistaen sitä kohtaloa, joka oli minua +kohtaava Milanossa. Mitä liikuttavia muistelmia! Oi, sinä mennyt aika, +runsas tuskista ja huolista, ja kuitenkin niin väleen kulunut! + +Hotellin palvelijat pian saivat tietää, kuka olin. Huhu siitä levisi, +ja illempana näin monen seisahtuvan torille katselemaan hotellin +ikkunoihin päin. Yksi (en voinut eroittaa, ken se oli) näytti tuntevan +minua, ja tervehti nostamalla molemmat käsivartensa. + +Missä olivat Porron pojat, minun poikani? Miksi en niitä saanut nähdä? + + + + +XCVI LUKU. + + +Komisarius vei minut poliisikartanoon, esitelläksensä minua +tirehtorille. Tämän ensimmäisen vankihuoneeni näkö herätti mielessäni +tuskallisia tunteita. Muistin hellämielin sinua, Melchiorre Gioja, +sinun nopeisia askeleitasi kävellessäsi edestakaisin näissä ahtaissa +muureissa, noita tuntikausia, joita seisoit liikkumatta pöydän +ääressä, pannen jaloja mietteitäsi paperille, noita viittauksia, joita +lähetit minulle nenäliinalla, ja murheellista katsantoasi, kun sinua +kiellettiin enää viittaamasta! Ajattelin hautaasi, kenties tuntematon +suuremmalle osalle ystäviäsi, niinkuin minullekin! -- ja rukoilin +rauhaa sielullesi! + +Mieleeni muistui myös tuo mykkä lapsukainen, Magdalenan liikuttava +ääni, sydämeni sääli hänen kohtalostaan, nuo naapurinani olevat rosvot, +tuo luuleteltu Ludvig XVII:s, tuo vanha vankiraukka, jonka luona +löydettiin salakirjeeni ja jonka parkunaa sitten luulin kuulevani. + +Kaikki nämät ja muutkin muistot painoivat mieltäni, kuin tuskallinen +unennäkö, mutta kaikkein enimmän muisto siitä, kuinka isäni, kymmenen +vuotta sitten, oli täällä kaksi kertaa käynyt minua katsomassa. +Julmasti tuo hyvä vanhus silloin pettyi toivossansa saada minut +ennen pitkää Torinoon! Oliko hän voinut kantaa tuota ajatusta, että +kymmen-vuotinen vankeus odotti hänen lastansa, ja minkälainen vankeus? +Mutta kun tuo petollinen toive sammui, lieneekö hänelle, lieneekö +äidille riittänyt voimia kestämään tätä sydämen haavaa? Oliko minun +sallittu vielä nähdä molemmat, vaiko kenties ainoastaan toinen, ja +kumpainenko? + +Voi sitä tuskallista ja yhä uudistuvaa epätietoisuutta! Olin jo, niin +sanoakseni, kodin kynnyksellä, enkä tietänyt vielä, olivatko vanhempani +elossa, tai oliko yksikään enää omaisistani jäljellä. + +Poliisitirehtori otti minut kohteliaasti vastaan ja salli minun +komisariuksen kanssa jäädä _Bella Venezia'an_ asumaan, eikä mihinkään +vahtipaikkaan. Muuten en saanut lupaa käydä kenenkään luona, +jonkatähden päätin lähteä täältä jo seuraavana aamuna. Ainoastaan +Piemontin konsulia oli minun suotu tavata, saadakseni tietoa kotoani. +Olisin mennyt hänen luoksensa, mutta kuumeenpuuska pakoitti minua +heittäymään vuoteelleni, jonka tähden lähetin hänelle pyynnön tulla +minun luokseni. + +Hän oli niin hyvä, että tuli paikalla, josta olin suuresti kiitollinen. +Hyviä tietoja sain isästäni ja vanhemmasta veljestäni; mutta äitini, +toisen veljeni ja kahden sisareni suhteen jäin hirveään epätietoon. + +Osaksi vaan tyydytettynä halusin, rauhoittuakseni, jatkaa +keskusteluamme. Hän tosin ei ollut niukka kohteliaisuudessa, mutta +hänen oli täytymys jättää minut. + +Yksin jäätyäni teki mieleni itkeä, mutta en voinut. Minkätähden tuska +välistä saa minut itkemään, ja toisin kerroin taas, jopa useimminkin, +kun tunnen, että kyynelistä olisi huojennusta, turhaan pakenen niiden +turviin. Tämä mahdottomuus päästää huoleni ilmoille teki kuumeen +kovemmaksi; päätäni kivisti julmasti. + +Pyysin juoda Stundberger'iltä. Tämä hyvä mies oli poliisikersantti +Wienistä ja seurasi komisariuksen palvelijana. Hän ei ollut vielä +vanha, mutta sattumalta hänen kätensä vapisi, kun hän antoi minulle +juoman. Siitä muistui mieleeni Schiller, vanha ystäväni, kuinka +ensipäivänä tultuani Spielberg'iin ylpeästi ja jyrkästi käskin hänen +antaa minulle vesiruukun, jonka hän antoikin. + +Ihmeellinen asia! Tämä muisto muiden ohessa murti jääkuoren +sydämestäni, niin että kyyneleet pääsivät valloilleen. + + + + +XCVII LUKU. + + +Syyskuun 10 p:nä aamulla jätin hyvästi tuolle kelvolliselle +komisariukselle ja läksin Milanosta. Tuskin kuukauden vanha oli +tuttavuutemme, ja kuitenkin se minusta tuntui jo monen vuoden +ystävyydeltä. Hänen kaikkeen hyvään ja kauniisen taipuvassa mielessään +ei asunut vakoilijan ilkeitä juonia; ei sen vuoksi, että häneltä olisi +puuttunut kykyä siihen, vaan sen vuoksi, että hän suosi sitä ylevää +yksinkertaisuutta, joka on suorille ihmisille omituinen. + +Kerran matkallamme joku eräässä pysäyspaikassa salaa kuiskasi korvaani: +Olkaa varoillanne tuosta _turva-enkelistä_; ell'ei hän olisi noita +mustia, häntä ei olisi pantu teitä viemään. + +-- Te erehdytte, vastasin minä; olen syvästi vakuutettu, että erehdytte. + +-- Viekkaimmat, arveli hän, ovat ne, jotka näyttävät enimmän +yksinkertaisilta. + +-- Siinä tapauksessa ei olisi kenenkään kunniallisuuteen luottamista. + +-- On yhteiskunnassa asemia, joissa ulkokäytös saattaa olla hyvinkin +siivoksi kasvatettu, mutta kunniallisuutta ei ole, ei! + +En voinut tuohon vastata muuta kuin: + +-- Te liioittelette, hyvä herra! + +-- Minä olen johdonmukainen, väitti hän. Puheemme keskeytettiin. Mutta +mieleeni muistui tuo Leibnitz'in lause _Cave a cotisequentiariis_ (Ole +varoillasi johtopäätösten tekijäin kanssa!) + +Liiankin suuri osa ihmisistä noutaa seuraavaa väärää ja leppymätöntä +ajatusjuoksua: "Minä seuraan A:n lippua, jonka tiedän olevan oikeuden; +tuo seuraa B:n lippua, joka vakuutukseni mukaan on vääryyden: tuo on +siis kunnoton". + +Oi ei, te yltiöpäiset ajatustieteilijät; mitä lippua hyvänsä seuraatte, +älkäätte päättäkö noin armottomasti! Muistakaa, että jos ken tekee +johteita joltakin epäedulliselta näkökannalta (ja missä taivaan alla +lienee se yhteiskunta tahi yksityinen ihminen, joka olisi siitä +vapaa?) ja kivenkovalla johdonmukaisuudella astuu toisesta päätöksestä +toiseen, niin jokaisen on helppo viimein tulla tähän loppupäätökseen: +"Meitä neljää lukematta, kaikki muut kuolevaiset eivät ansaitse muuta, +kuin tulla elävältä poltetuksi". Ja jos tehdään tuo arvostelu vielä +tarkemmin, niin ehkä kukin näistä neljästäkin arvellee: "Kaikki paitsi +minä ansaitsevat polttolavaa". + +Tämä hyvin tavallinen johdonmukaisuus ei ole ensinkään filosofillinen. +Kohtuullinen epäluulo saattaa olla viisas, liiallinen ei koskaan. + +Saatuani tuon viittauksen _turva-enkelistäni_, minä otin häntä entistä +tarkemmin tutkiakseni, ja päivä päivältä vahvistuin luottamuksessani +hänen vilpittömään ja jaloon luonteesensa. + +Kun kerran yhteiskunnallinen järjestys on aikaan saatu, olipa se +enemmän tai vähemmän hyvä, voivat kaikki virat tässä yhteiskunnassa, +joita ei yleinen mielipide saata katsoa kunniattomiksi, kaikki virat, +jotka lupaavat jalolla tavalla edistää yleistä hyvää ja kansan +enemmistön mielestä myöskin täyttävät, mitä ovat luvanneet -- siinä +yhteiskunnassa voivat kaikki virat, joista ainoastaan ilkeä ihminen +uskaltaa väittää, ett'ei kunnollisten miesten sovi olla yhteydessä +niitten kanssa, kuitenkin tulla täytetyiksi kunniallisilla miehillä. + +Olen lukenut kertomuksen eräästä kveekarista, joka kammosi sotamiehiä. +Kerran hän näki, kuinka sotamies vaatteineen päivineen syöksähti Thames +virtaan pelastaaksensa erään onnettoman henkeä, joka oli sinne hukkua. +Silloin hän sanoi itsekseen: "Olen ja pysyn kveekarina; mutta ovathan +sotamiehetkin hyviä ihmisiä". + + + + +XCVIII LUKU. + + +Stundberger saattoi minut vaunuille asti, joihin nousin +santarmikorpraalin kanssa, jonka haltuun nyt olin jätetty. Satoi ja oli +kylmä tuuli. + +-- Käärikäät nuttunne hyvin ympärillenne, neuvoi Stundberger; +peittäkäät paremmin pääkin, ett'ette sairaana palaa kotiinne; siihen ei +tarvita paljon ennenkuin vilustutte! Paha, ett'en saa teitä palvella +Torinoon asti! + +Ja nämät sanat hän lausui aivan sydämellisellä ja liikutetulla äänellä! + +-- Vastedes, lisäsi hän, teillä ei luultavasti koskaan ole kukaan +Saksalainen seurustajana; kenties ette koskaan enää tule kuulemaan tätä +kieltä, joka Italialaisen korvassa kuuluu niin kovalta. Ettepä juuri +sitä kaivannekaan. Saksalaisten luona saitte niin paljon kärsiä, että +tuskin tahdotte meitä liioin muistaa. Vaan yhtähyvin minä, jonka nimen +te tulette pian unohtamaan, minä, hyvä herra, olen aina sulkeva teidät +rukouksiini. + +-- Ja minä teidät, vastasin minä, antaen kättä hänelle vielä viime +kerran. + +Mies hyvä huusi vielä: _Guten Morgen, gute Reise, leben Sie wohl!_ +(hyvästi, onnea matkalle, Jumalan haltuun!) Siinä viimeiset saksan +sanat, joita minä kuulin, ja ne soivat korvissani rakkailta, ikäänkuin +oman kieleni äänet. + +Sydämeni pohjasta rakastan isänmaatani, mutta minä en vihaa muita +kansoja. Sivistys, varallisuus, valta, maine ovat eri kansoissa +erilaisia; mutta kaikissa tavataan niitä, jotka noudattavat ihmisen +ylevää kutsumusta lähimmäisiänsä rakastaa, helliä ja auttaa. + +Santarmikorpraali, joka nyt minua seurasi, sanoi olevansa yksi niistä, +jotka vangitsivat onnettoman ystäväni Confalonieri'n. Hän kertoi, +kuinka tämä oli koettanut karata, mutta yritys ei ollut onnistunut, ja +Confalonieri oli temmattu puolisonsa sylistä; molemmat olivat olleet +kovin masentuneina, mutta kuitenkin arvollisesti kantaneet kohtaloansa. + +Polttava kuumeen-hehku tuntui ruumiissani tämän surullisen kertomuksen +kuullessani, ja oli ikäänkuin joku rautainen koura olisi sydäntäni +puristanut. + +Kertoja, sävyisä mies ja puheessaan kohtelias ja vilpitön, ei +huomannut, kuinka minä, vaikk'ei ollut minulla mitään häntä vastaan, +en voinut olla inhoa tuntematta nähdessäni noita käsiä, jotka +väkivaltaisesti oli koskeneet ystävääni. + +Buffalora'n kaupungissa söi hän suurusta; minä levottomuudesta en +voinut sitä tehdä. + +Kerran, monta monta vuotta sitten, kun oleskelin maalla Arlunon +tienoilla kreivi Porron poikien kanssa, tulin joskus käyneeksi +Buffalora'ssa, seuraten Ticinon joen rantaa. + +Suuri oli iloni, kun näin valmiina tuon komean sillan, jonka +rakennus-aineita olin nähnyt hajallaan Lombardian rannalla, ja josta +silloin yleisesti luultiin, ett'ei siitä mitään syntyisi. Suuresti +riemuitsin kulkiessani joen yli ja astuessani Piemontin alalle. +Oi, vaikka kyllä rakastan kaikkia kansakuntia, Jumala tietää, että +Italia kuitenkin on minulle muita kalliimpi; ja että, vaikka kuinka +olen kiintynyt Italiaan, on kaikista sen maakunnista minulle rakkain +Piemont, isieni maa! + + + + +XCIX LUKU. + + +Buffalora'n vastapäätä on San Martino. Täällä lombardialainen korpraali +puhui piemontilaisten santarmien kanssa, jätti hyvästi minulle ja kulki +takaisin sillan ylitse. + +-- Novara'an päin, sanoin ajurille. + +-- Olkaat hyvä ja vartokaat tuokio, virkkoi yksi santarmeista. + +Huomasin mielipahakseni, ett'en nytkään ollut oikein vapaa, ja tämä +huolestutti minua, sillä minä pelkäsin jonkun asian vielä viivyttävän +kotiintuloani. + +Neljännes-tunnin perästä ilmaantui eräs herra, joka pyysi päästä minun +kanssani yhdessä Novaraan. Muuta tilaisuutta hänellä ei muka ollut; +rattaita ei ollut paikalla kuin minulle jo luvatut; hän kiittäisi +onneansa, jos minä suostuisin j.n.e. + +Tämä valepuettu santarmi oli minulle hilpeä ja hauska matkakumppali +Novara'an asti. Tänne tultuamme hän oli ajavinansa hotelliin, mutta +itse asiassa rattaamme seisattuivat kasarmin pihaan, ja minulle +ilmoitettiin, että erään korpraalin huoneesen oli minua varten laitettu +vuode, ja että minun tuli odottaa korkeampia käskyjä. + +Toivoin pääseväni jo huomispäivänä lähtemään; heittäysin vuoteelle, +ja vielä vähän aikaa juteltuani isäntäni, korpraalin, kanssa, nukuin +makeaan uneen, jonka vertaista en moneen aikaan ollut nauttinut. + +Heräsin varhain aamulla, nousin heti, ja pitkiltä tuntuivat päivän +ensimmäiset tunnit. Söin aamiaista, juttelin niitä näitä, loin +silmäyksen isäntäni kirjastoon; vihdoin ilmoitettiin, että joku vieras +pyysi päästäksensä minun puheelleni. + +Tuli eräs kohtelias upseeri, joka toi tietoja isästäni ja sanoi häneltä +saapuneen kirjeen Novara'an, joka ennen pitkää oli käsiini tuleva. +Kiitollisuuteni oli suuri tästä ystävällisyydestä. + +Kuluipa muutamia tuntia, pitkiä kuin ijankaikkisuus, ennen kuin kirje +vihdoin tuli. + +Mikä ilo nähdä näitä rakkaita kirjaimia, kuulla, että äitini, armas +äitini, molemmat veljeni ja vanhempi sisareni vielä elivät! Oi, +nuorempi, Marietta, joka oli mennyt P. Ilmestyksen luostariin, ja josta +jo vankeudessani olin salaa saanut tietoja, hän oli kuollut yhdeksän +kuukautta sitten! + +Suloista on minun uskoa, että vapaudestani olen velassa kaikille +niille, jotka minua rakastivat ja väsymättä rukoilivat Jumalaa minun +puolestani, ja erittäin sisarelleni, jossa kuolinvuoteellansa näkyi +kaikki suurimman hurskauden todistukset. Jumala häntä palkitkoon +kaikesta huolesta, joka painoi hänen sydäntänsä kovan kohtaloni tähden! + +Päivät kuluivat toinen toisensa perästä, mutta lupa lähteäni Novara'sta +jäi yhä tulematta. Vihdoin Syyskuun 16 p:nä aamulla tuli tuo lupa, +ja nyt olin vartijoistani vapaa. Kuinka monta ajastaikaa oli kulunut +siitä, kun sain mennä kuhun halusin, ilman vartijoiden seuraa! + +Saatuani vähän rahaa ja lyötyäni kättä erään isäni tuttavan kanssa, +joka tuli minua tervehtimään, läksin matkalle kello kolmen aikaan +iltapuolella. Matkakumppalina oli minulla yksi rouva, yksi kauppias, +yksi vaskenpiirtäjä ja kaksi nuorta maalaria, joista toinen oli mykkä. +Nämä maalarit tulivat Roomasta; ja ilokseni kuulin, että he tunsivat +Maroncelli'n perheen. Suloista on jutella niistä, joita rakastamme, +jonkun kanssa, joka ei ole heitä kohtaan välinpitämätön! + +Yötä oltiin Vercelli'ssä. Jo koitti tuo armas Syyskuun 17 päivä. Matkaa +jatkettiin. Oi kuinka hitaasti vaunut kulkivat! vasta illalla saavuimme +Torinoon. + +Kuka voisi sanoilla kuvata sitä iloa, joka täytti minun ja armaitteni +sydämiä, kun sain silmin nähdä, käsin syleillä isää, äitiä, +veljeksiä?... Giuseppina, rakas sisareni, ei ollut siellä, häntä +pidätti velvollisuus Chieri'ssä; mutta kuultuansa tulostani, hänkin +kiirehti tulemaan muutamaksi päiväksi vanhaan kotiinsa. Näin yhdyttyäni +kaikkien rakkaitteni kanssa, olin ja olen vieläkin kuolevaisista +onnellisin! + +Oi, noista menneistä vastenkäymisistä ja nykyajan onnesta, niinkuin +kaikesta hyvästä ja pahasta, jota tulevaisuus kenties on myötänsä +tuova, kaikesta olkoon kiitetty Herra, jonka väkevässä kädessä +ihmiset ja muut luodut, myöten tai vasten tahtoansa, ovat ihmeellisiä +välikappaleita, joita Hän käyttää pyhyyteensä soveltuviin tarkoituksiin. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Vankeuteni, by Silvio Pellico + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57633 *** diff --git a/57633-8.txt b/57633-8.txt deleted file mode 100644 index febab32..0000000 --- a/57633-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7591 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Vankeuteni, by Silvio Pellico - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Vankeuteni - -Author: Silvio Pellico - -Translator: Hjalmar F. Palmén - -Release Date: August 3, 2018 [EBook #57633] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VANKEUTENI *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -VANKEUTENI - -Kirj. - -Silvio Pellico - - -Italiankielestä suomentanut - -Hjalmar F. Palmén - - -W. Churberg'in romani-kirjasto; 3. vuosikerta. - - - - - -Helsingissä, -G. W. Edlund, -1884 - - - - -Tekijän elämäkerta. - - -Silvio Pellico syntyi Saluzzo'ssa Piemont'issa vuonna 1789. Hänen -isänsä oli virkamies sota-asiain osastossa Milano'ssa ja jälestäpäin -Turin'issa. Jonkun aikaa Franskassa vietettyään hän yhtyi isäänsä -Milano'ssa ja määrättiin Franskan kielen professoriksi sotilas-orpojen -seminariin samassa kaupungissa. Sydämen pohjasta harrastaen -kirjallisuutta ja vapautta hän rakensi tuttavuutta Ugo Foscolo'n, -runoilijan, ja muitten kirjailijain kanssa sekä liittyi useihin -eteviin miehiin, jotka toivoivat Lombardian vapauttamista Itävallan -herruudesta. Vuonna 1819 hän sepitti "Francesca da Rimini" nimisen -murhe-näytelmän, joka riemulla vastaan-otettiin Italian etevimmissä -kaupungeissa. Muita teoksia kirjoitettuaan hän samana vuonna -Berchet'in, Confalonieri'n, Sismondi'n ynnä muitten avulla perusti -"Il Conciliatore" (Sovittaja) nimisen sanomalehden, jota aiottiin -vapaamielisten perus-aatteitten mukaan toimittaa. Itävallan hallitus -kielsi kuitenkin lyhyen ajan perästä sitä painattamasta. 1820 vuoden -loppupuolella Pellico yhtäkkiä vangittiin ja syytettiin vehkeilemisestä -voimassa olevaa järjestystä vastaan. Ensiksi hän suljettiin Santa -Margherita nimiseen vankilaan Milano'ssa, mutta vietiin jälestäpäin -Venezia'n läheiseen San Michele saareen. Siellä ollessaan hän vuonna -1822 tutkittiin ja tuomittiin kuolemaan, joka tuomio kuitenkin -muutettiin viidentoista-vuotiseksi kovaksi vankeudeksi Spielberg'in -linnassa. Ensimäisinä vankeutensa kahdeksanatoista kuukautena hän -oli kyllä onnellinen saamaan leppeän linnanpäällikön, joka salli -hänen käyttää kynää, läkkiä ja paperia sekä lukea Raamattua, Homeroa, -Dante'a, Petrarca'a, Shakespeare'a, Göthe'ä, Scott'ia, Byron'ia -ja Schiller'iä ynnä muita kirjailijoita; mutta kun tämä päällikkö -siirrettiin toiseen vankilaan, kävi Pellicon asema seuraavina neljänä -vuonna erittäin tuskalloiseksi, ja hänen terveytensä melkein kokonaan -turmeltui. 1827-30 vuosien välillä häntä kohdeltiin suuremmalla -lempeydellä, ja jälkimäisenä vuonna hänelle ilmoitettiin, että hän -pian saisi jälleen vapautensa, jonka hän todella kohta perästäpäin -saikin. Vuonna 1833 hän kirjoitti "Le mie prigioni" (Vankeuteni) -nimisen kirjan, jonka esitystapa oli liikuttavan yksinkertainen, -joka käännettiin kaikille Europan kielille ja jota joka paikassa -ihmeteltiin. Vapaaksi päästyänsä hän oli palannut Turin'iin, jossa -hänen vanhempansa asuivat. Siellä hän antautui kirjallisiin toimiin -ja sepitti muun muassa kolme murhe-näytelmää sekä yhden proosallisen -teoksen "Doveri degli uomini'n" (Ihmisen velvollisuudet). Hän kuoli -Turin'issa 1854. Hänen kuolemansa jälkeen hänen muistoonpanonsa, -kirjevaihtonsa ja julkaisemattomat teoksensa toimitettiin painoon. - -_Beeton's Dictionary of Universal Information_. - - - - -Tekijän esipuhe. - - -Olenko nämät elämän-vaiheeni turhamaisuudesta kirjoittanut, ainoastaan -saadakseni itsestäni puhua? Minä toivon, ettei niin ole laita; ja -sikäli kuin joku pystyy olemaan tuomarina omassa asiassaan, luulen -tarkoitukseni olleen jalompaa laatua: -- minä arvelin, että kertomalla -omia kärsimyksiäni ja esittelemällä niitä lohdutuksia; jotka -kokemukseni mukaan kovimmassakin onnettomuudessa vielä ovat ihmisen -tarjona, voisin monta onnetonta tukea; -- minä tahdoin antaa todistusta -siitä, että keskellä pitkiä kidutuksiani en kuitenkaan ole havainnut -todeksi, että ihmiskunta on niin väärintekeväinen, että se ansaitsee -aivan ankaraa tuomiota, ja että kunnollisia luontoja löytyy niin -harvassa, kuin tavallisesti vakuutetaan; -- kehoittaa tahdoin jaloja -sydämiä oikein kuolevaisia rakastamaan eikä vihaamaan, leppymätöntä -vihaa pitämään ainoastaan halpaa teeskentelyä, pelkurimaisuutta, -jokaista siveellistä alennusta vastaan; -- tahdoin toistaa tuon -kaikille tunnetun totuuden, joka niin usein unhotetaan: että uskonto -ja filosofiia, niin toinen kuin toinenkin, vaativat lujaa tahtoa ja -tyynimielistä päätöstä, ja että missä eivät nämät molemmat ehdot -samalla haavaa ilmesty, siinä ei myöskään löydy oikeudentuntoa, ei -arvollisuutta eikä vakavaa perus-aatetta. - - - - -I LUKU. - - -Perjantaina Lokakuun 13 p:nä 1820 minä vangittiin Milanossa ja vietiin -Santa Margherita nimiseen vankilaan. Kello oli 3 iltapuolella. Minua -tutkittiin ja kuulusteltiin koko se päivä ja monta seuraavatakin. Vaan -se sikseen. Niinkuin halveksittu rakastaja vihdoin päättää arvokkaasti -kääntää selkänsä kaunottarelleen, niin minä nyt jätän politiikin ja -kerron muita asioita. - -Yhdeksän aikaan iltasella tuona onnetonna perjantaina oikeudenkirjuri -jätti minut vankivartijan haltuun, joka vei minut itseäni varten -määrättyyn komeroon ja siellä kohteliaasti pyysi minua jättämään -toistaiseksi hänen takeensa kelloni, rahani ja kaikki, mitä oli -lakkarissani; ne saatuansa hän toivotti kunnioituksella hyvää yötä. - --- Kuulkaapas, ystäväni, sanoin minä; tänään en vielä ole syönyt -päivällistä, toimittakaa minulle jotain syötävää. - --- Paikalla, ravintola on aivan lähellä; ja saattepa nähdä, hyvä herra, -kuinka oivallista viiniä! - --- En juo viiniä! - -Tämän kuultuansa mies katsahti minuun pelonsekaisella kummastuksella, -toivoen, että laskin leikkiä. Vankivartijat, jotka pitävät ravintolaa, -kauhistuvat, jos heille sattuu tulemaan joku maistamaton vanki. - --- Tosiaankin, en juo viiniä. - --- Minun on sääli teitä, kahta ikävämmäksi tulee teille yksinolo... Ja -nähtyänsä ett'en muuttanut mielipidettäni, hän meni ulos. Ei puoltakaan -tuntia, niin ruoka oli edessäni; söin pari suupalasta, nielasin -lasillisen vettä, ja jäin jälleen yksinäni. - -Huoneeni oli maakerroksessa, ikkuna pihaan päin. Komeroita kummallakin -puolen, komeroita ylläni, komeroita vastapäätä. Nojautuen ikkunaan, -kuuntelin hetken aikaa, kuinka vartijoita tuli ja meni, sekä vankien -hurjaa laulua. - -Ajattelin itsekseni: Vuosisata sitte tämä kartano oli naisluostarina; -johtuiko silloin koskaan noiden hurskaitten katuvaisten mieleen, että -heidän komeroissaan tänään tulisi kaikumaan, ei naisten huokauksia ja -hartaita kiitosveisuja, vaan jumalattomia herjauksia ja renttulauluja, -että niissä tulisi oleskelemaan kaikenlaisia pahantekijöitä, parhaasta -päästä kuritustyöhön tahi hirteen tuomittuja? Ja vuosisadan perästä, -kukahan silloin tullee näissä komeroissa päiviänsä viettämään? Oi -aikojen ja kaikkien kappalten ikuista vaihtelevaisuutta! Ken teitä -ottaa miettiäksensä, voipiko hän liioin tuskastua, jos onni herkeää -hänelle hymyilemästä, jos hän haudataan vankilaan taikkapa hirsipuu -häntä uhkaa? Eilen olin onnellisin ihminen maan päällä, tänään en -nauti enään ainoatakaan entisen elämäni suloa: en vapautta, en -ystävien seuraa, en toivoakaan! Niin, mieletöntä olisi ajatella -niiden palaamista. Tästä olen ulos pääsevä ainoastaan joutuakseni -vieläkin kurjempaan vankilaan tahi pyövelin käsiin! Olkoon menneeksi: -kuolemani jälkeisenä päivänä on juuri kuin jos olisin henkeni heittänyt -komeassa linnassa ja ruumiini olisi hautaan viety mitä loistavimmilla -kunnian-osoituksilla. - -Näin mietiskellessäni aikojen vaihtelevaisuutta, mieleni jälleen -virkistyi. Mutta uudestaan astuivat silmieni eteen nuo rakkaat kuvat: -isä, äiti, kaksi veljestä, kaksi sisarta, ja toinenkin perhe, jota -rakastin niinkuin omaani; ja kaikki filosofilliset mietteet haihtuivat -tyhjään. Lujuuteni höltyi ja kuni lapsi minä herskähdin itkemään. - - - - -II LUKU. - - -Kolmea kuukautta ennen olin käynyt Torinossa ja siellä, monivuotisen -eron perästä, tavannut rakkaat vanhempani, toisen veljeni ja molemmat -sisareni. Kaikki meidän perheessämme olivat aina olleet niin hellät -toisillensa, eikä kukaan pojista ollut saanut isältä ja äidiltä -nauttia niin paljon hyvää kuin minä. Oi kuinka tämä yhtymys minua -liikutti, kun näin heitä paljon enemmän i'ästä rasitetuiksi, kuin -olin luullut! Kuinka hartaasti olisin silloin tahtonut jäädä heidän -luoksensa, pyhittääkseni parhaat voimani heidän vanhuutensa päiväin -huojentamiseksi! Kuinka tuskalliselta tuntui, että toimeni Torinossa, -senkin vähäisen aikaa kuin siellä viivyin, eivät sallineet minun -olla kauvemmin rakkaitteni luona! Äiti parka valittikin usein: "voi -kuitenkin, kun ei Silviomme ole tullutkaan meitä varten Torinoon!" -Katkera oli ero sinä aamuna, kun läksin takaisin Milanoon. Isä -nousi kanssani vaunuihin ja saattoi minua peninkulman matkaa; sitte -hän palasi yksinään. Katsahdin taakseni häneen päin ja itkin ja -suutelin sormusta, jonka äiti oli minulle antanut; en ollut koskaan -tuntenut semmoista levottomuutta erotessani vanhemmistani. Vaikk'en -tavallisesti luota aavistuksiin, kummastutti minua kuitenkin suruni -hillitsemättömyys ja tahtomattani lausuin pelokkaasti: "Mistä tämä outo -mielenkaiho?" Se näytti todellakin ennustavan minulle jotakin suurta -onnettomuutta. - -Nyt, vankilassa, johtui jälleen mieleeni tämä pelko ja levottomuus; -muistin kaikki ne sanat, jotka olin vanhemmiltani kuullut kolme -kuukautta takaperin. Äitini valitus: "voi kuitenkin, kun ei Silviomme -ole tullutkaan meitä varten Torinoon!" se painoi sydäntäni niinkuin -raskas taakka. Paheksin sitä, ett'en kohdellut heitä tuhannen kertaa -armahammin. -- Rakastanhan heitä niin hellästi, ja kuitenkin ilmoitin -sitä sanoissani niin laimeasti! Viimeinen kerta oli mun sallittu -heitä nähdä, ja kuitenkin olin niin vähän katsellut heidän rakkaita -kasvojaan, niin niukasti olin heille lempeäni osoittanut! -- Nämät -ajatukset särkivät sydäntäni. - -Suljin ikkunan ja kävelin tunnin aikaa edes takaisin, toivomatta lepoa -koko yönä. Laskeusin sitten vuoteelleni ja nukuin uupumuksesta. - - - - -III LUKU. - - -Hirveätä on todellakin herätä ensimmäisenä yönä vankilassa! -- -Onko mahdollista (niin mä virkahdin muistaessani missä olin), onko -mahdollista, että minä olen täällä? Eikö se vaan ole unta? Eilen siis -pantiin minut kiinni, eilen oli tuo pitkä tutkimus, jota huomenna -jatketaan ja Jumala ties kuinka kauan vielä! Eilen siis, ennen kuin -nukuin, minä itkin niin katkerasti ajatellessani vanhempiani!... Yön -rauhaisuus, syvä hiljaisuus, lyhyt uni, joka oli virvoittanut henkeni -voimia, näyttivät sadan kerroin kartuttaneen surunkin valtaa. Tässä -toimettomuuden tyhjyydessä tunki mielikuvitukseeni tavattoman elävästi -kaikkien omaisteni suru ja etenkin isän ja äidin murhe, kun saisivat -tiedon minun vangitsemisestani. - --- Tällä hetkellä, lausuin, he makaavat vielä rauhallista unta, -taikkapa, jos ovat valveilla, ajattelevat ehkä hellästi minua, -aavistamatta missä tilassa minä olen! Onnelliset he, jos Jumala ottaisi -heidät pois maailmasta, ennenkuin tieto minun vankeudestani ehtii -Torinoon! Kuka on antava heille voimaa kestääkseen tätä kovan onnen -iskua? - -Mutta kuuluipa sisällinen ääni vastaavan: -- Hän, jota kaikki -onnettomat rukoilevat, rakastavat ja tuntevat omassa povessansakin! -Hän, joka antoi Äidille voimaa seurata Poikaansa Golgatan mäelle ja -seisoa ristin juurella: onnettomien ystävä, kuolevaisten ystävä! - -Ensikerran uskonto pääsi voitolle sydämessäni, ja siitä onnesta on -minun kiittäminen lapsellista rakkauttani. - -Ennen olin minä, vaikk'en juuri uskoton, kuitenkin vähän ja kehnosti -seurannut uskonnon neuvoja. Nuo tavalliset väitteet uskontoa vastaan, -ne tosin eivät minusta olleet suuri-arvoisia; mutta yhtähyvin -tuhannen viisastelevaa epäilystä oli vakuutustani häirinnyt. Itse -Jumalan olemuksesta minulla jo aikoja sitte ei enää ollut epäilystä, -ja tavantakaa sanoin itselleni, että jos kerran Jumala on olemassa, -niin hänen vanhurskaudestaan välttämättömästi seuraa, että kuoleman -jälkeen löytyy toinen elämä ihmiselle, joka tässä kurjassa maailmassa -saapi paljon kärsiä; että meidän on siis täysi oikeus tavoittaa -tuon toisen elämän hyvää, ja että sen teemme, kun rakastamme -Jumalaa ja lähimmäisiämme ja alinomaa pyydämme jalostua hyvissä -töissä ja himojemme kukistamisessa. Niin olin jo aikoja arvellut ja -vielä lisännyt: -- Mitä on kristillisyys, ell'ei juuri tämmöistä -jalostumis-pyrintöä? -- Ja koska Kristin-uskon olento näin esiintyy -puhtaana, järjellisenä ja kumoamattomana, niin kummalta minusta -näytti, että aika tulisi, jolloin filosofiia uskaltaa kehua: -- Tästä -lähtien olen minä astuva sen sijaan. -- Ja millä lailla olet sitä -tekevä? Paheitako opettamalla? -- Ei suinkaan. -- Vai hyveitäkö? Jos -niin, katso, nämä ilmestyvät juuri rakkaudessa Jumalaa ja lähimmäistä -kohtaan; siis ihan samaa kuin mitä Kristin-usko opettaa. - -Mutta huolimatta siitä, että minä vuosikaudet näin olin ajatellut, en -tullut päätöstä tehneeksi: ole siis johdonmukainen, ole tosikristitty! -älä huoli, joskin näet tätä pyhää uskoa välistä väärin käytettävän! älä -pahastu muutamasta hämärästä kohdasta Kirkon opissa, koska pääkohta on -selvä, nimittäin: rakasta Jumalaa ja lähimmäistäsi! - -Vankilassa vihdoin päätin ratkaista asian, ja sen teinkin. Epäilin -tosin vähän aikaa, ajatellen että, jos joku saisi tietää minun nyt -tulleen entistä uskovaisemmaksi, niin hän saattaisi pitää minua -ulkokullattuna ja kovan onnen masentamana. Mutta itse tietäen, ett'ei -niin ollut laitani, enpä tuosta muitten mahdollisesta epäluulosta -ollut millänikään, vaan päätin tästä lähtien olla kristitty ja sen -peittelemättä tunnustaakin. - - - - -IV LUKU. - - -Siinä päätöksessäni minä olen sittemmin pysynyt, mutta tuona -ensimmäisenä yönä vankilassa ryhdyin ensikerran sitä kaikin -puolin punnitsemaan ja ikäänkuin omakseni ottamaan. Aamupuolella -levottomuuteni ihmeekseni asettui. Saatoin taas ajatella vanhempiani -ja muita rakkahia, olemattani epäilyksissä heidän mielenlujuudestansa; -ja muistellessani heidän vakavata luonnettansa, tunsin sydämessäni -lohdutusta. - -Mistäpä tuo äskeinen tuskani, kun heitä ajattelin, ja nyt, mistäpä niin -täydellinen luottamus heidän vakavuuteensa? Oliko tämä muutos joku -ihme, vai heränneen uskoni luonnollinen vaikutus? -- Vähätpä siitä, -miksi niitä nimitetään, näitä uskonnon todellisia, yleviä hyväntekoja! - -Keskiyönä oli kaksi alavartijaa tullut minun komerooni katselmusta -varten, ja silloin olin ollut mitä pahimmalla mielin. Aamulla, kun -palasivat, olin hyvällä tuulella, jopa leikillinenkin. - --- Yöllä, herra, olitte kuin ampiainen, virkkoi toinen, nimeltään -Tirola; nyt on aivan toisin, ja sepä hyvä; näkeehän, ett'ette ole -- -suokaa anteeksi -- mikään hirtehinen, sillä nuo rosvot (olen, näetten, -jo vanha ammatissani ja havaintoni eivät juuri ole tuulesta temmatut) -ovat vankeutensa toisena päivänä raivoisammat kuin ensimmäisenä. -Suvaatteko nuuskaa? - --- En ole tottunut; vaan olkoon menneeksi, jos niin tahdotte. Muuten, -mitä teidän havaintoonne tulee, niin se ei minusta näytä niin -viisaalta, kuin joksi te sitä luulette. Jos minä tänä aamuna en ole -ampiaisen kaltainen, eikö se muutos voisi tulla ajattelemattomuudesta, -siitä että liian herkkäuskoisesti toivon päästä täältä irti? - --- Epäilemättä, hyvä herra, jos muusta syystä olisitte täällä; mutta -näissä valtiollisissa asioissa ei nykyaikaan saa luulla rettelöiden -niin yks kaks selviävän. Niin narrimainen te ette suinkaan ole. Suokaa -anteeksi, että niin vapaasti puhun! Suvaatteko vielä nuuskauksen? - --- Antakaa vaan! Mutta sanokaapas, kuinka teillä saattaa olla niin -iloiset kasvot, vaikka yhä elätte onnettomien keskellä? - --- Te luulette ehkä syyksi siihen, ett'en huoli mitään muiden -vaivoista; no, en ota sitä itsekään oikein selvittääkseni; sen vaan -sanon, että usein muiden kyyneleet käyvät minullekin huoleksi. Ja monta -kertaa olen olevinani iloinen, ainoastaan saadakseni vankiraukatkin -hymyilemään. - --- Tosiaan, te kelpo mies, nyt ma arvaan, mit'en ennen koskaan, että -voi olla vankivartijana ja samalla mitä oivallisin mies. - --- Ei ammatti tee siihen mitään, hyvä herra. Tuon holvin takana, jonka -näette pihan toisella puolella, on toinen piha ja toiset vankihuoneet, -joissa vaimopuolisia pidetään. He ovat... tarpeetonta sitä sanoa... -pahamaineisia. Olkoonpa niin, mutta, hyvä herra, niissä löytyy -semmoisiakin, jotka, mitä sydämeen tulee, ovat enkeleitä. Ja jos te -olisitte vartija... - --- Minäkö?... (ja purskahdin nauruun). - -Tirola joutui naurustani hämilleen ja vaikeni. Arvattavasti hän oli -aikonut sanoa, että jos olisin vankivartija, niin tuskin voisin olla -mieltymättä yhteen näistä onnettomista. - -Sen sijaan hän kysyi, mitä tahdoin aamulliseksi, meni ja toi muutaman -minuutin perästä kahvia. - -Katselin häntä tarkasti silmiin, viekkaasti hymyillen ikäänkuin jos -kysyisin: "ottaisitko viedäksesi kirjeen toiselle onnettomalle, -Maroncelli ystävälleni?" Ja vastaukseksi hän hymyili tavalla, joka -näytti merkitsevän; "en, hyvä herra; ja jos käännytte johonkuhun -toiseen vartijoista, ja hän suostuu, niin olkaa varoillanne, sillä hän -teidät pettää". - -En tiedä varmaan, ymmärsikö hän minua, enkä myöskään, ymmärsinkö minä -häntä. Sen vaan tiedän, että olin jo kymmenen kertaa pyytämäisilläni -häneltä paperia ja kynää, enkä kuitenkaan uskaltanut; sillä hänen -silmissään luulin lukevani varoituksen, ett'en luottaisi kehenkään, ja -muihin vielä vähemmän kuin häneen. - - - - -V LUKU. - - -Tirola näytti tosin hyväsydämiseltä, mutta samassa luulin huomaavani -hänen silmissään jotakin vilpillistä, eikä hänen kasvoissaan suinkaan -mitään jaloutta kuvastunut. Muuten en olisi vastustanut haluani pyytää -häntä airueekseni. Kenties olisi yksi aikanansa ystävälleni lähetetty -kirje antanut hänelle tilaisuutta korjata jotain hairahdusta, -- ja -kenties tämä olisi pelastanut, joskin ei häntä poloista, joka jo oli -liian epäluulon alaisena, niin kumminkin muutamia muita ja itsenikin! - -Kärsivällisyyttä! Niin piti käydä. - -Tutkimustani jatkettiin ja pitkitettiin useampia päiviä, jolloin en -saanut muuta väliaikaa kuin ruokahetket. - -Niin kauan kuin sitä kesti, kuluivat päiväni hyvin nopeasti, sillä ei -ollut aikaa muuta ajatella, kuin mitä piti vastata kaikkiin noihin -erilaatuisiin kysymyksiin, sekä ruokahetkillä ja illoin johtaa niitä -uudestaan mieleeni, miettiäkseni mitä kaikkea oli minulta kuulusteltu -ja mitä olin siihen vastannut sekä mitä vielä tulisi kysyttäväksi. - -Ensimmäisen viikkokauden lopulla sattui minulle kova kiusa. Ystäväni -Maroncelli raukka, yhtä halukkaana kuin minäkin saamaan jotain yhteyttä -aikaan keskenämme, lähetti minulle salakirjeen, ei alavartijoiden, -vaan erään vangin kautta, joka jossain toimessa kävi heidän kanssaan -komerossani. Mies oli noin kuuden-, seitsemänkymmenen paikoilla, -tuomittu en tiedä kuin monen kuukauden vankeuteen. - -Neulalla pistin sormeeni, piirsin verelläni muutaman sanan -vastaukseksi, ja annoin paperin takaisin vanhukselle. Vaan pahaksi -onneksi hän joutui luulon-alaiseksi, tarkastettiin perinjuurin, ja -kirje löydettiin. Siitä vanhus parkaa ruoskittiin, kuten luulen, sillä -korviini kuului kova parkuminen, enkä häntä enää saanut nähdä. - -Tutkintoon kutsuttuna minä vimmastuin nähdessäni verelläni piirretyn -kirjeen edessäni (Jumalan kiitos, se ei sisältänyt mitään vaarallista, -vaan näytti yksinkertaiselta tervehdykseltä). Kysyttiin, millä -tapaa olin vertani vuodattanut, neula otettiin pois, ja naurettiin -juonelleni. Minunpa ei tehnyt mieli nauraa! En saanut silmistäni -poistetuksi tuon vanhuksen kuvaa. Häntä pelastaakseni olisin mielelläni -itse kärsinyt kovan rangaistuksen. Ja kun kuulin tuon parunnan, jonka -arvasin häneltä tulevan, silmäni täyttyivät kyynelistä. - -Turhaan kyselin vartijoilta, miten vanhuksen oli käynyt. He pudistivat -vaan päätään, sanoen: "se leikki tuli hänelle kalliiksi -- eipä hän -enää liene moista uudistava -- onpa hänellä nyt vähäsen rauhaa". Sen -enempää he eivät tahtoneet ilmaista. - -Tarkoittivatko he näillä lauseilla sitä, että vanhus oli pantu -kovempaan vankeuteen vai sitäkö, että hän oli piestessä tahi sen -johdosta kuollut? - -Eräänä päivänä luulin näkeväni hänet pihan toisella puolella holvin -alla, halkotaakka hartioilla. Sydäntäni tykytti, ikäänkuin jos olisin -nähnyt oman veljeni. - - - - -VI LUKU. - - -Kun vihdoin pääsin tuon tutkinnon, vaivoista, eikä ollut mitään, millä -ajatuksiani askarruttaa, silloin yksinäisyys rupesi tuntumaan raskaalta. - -Tosin minun sallittiin pitää Pyhä Raamattu ja Dante; tosin oli mulla -tarjona päävartijan oma kirjasto, jossa löytyi muutamia Scudéry'n ja -Piazzi'n romaaneja, huonompia mainitsemattakaan; mutta mieleni tila -oli liian levoton, voidaksensa kiintyä lukemiseen. Joka päivä opin -muistiin yhden Dante'n runoista, vaikka niin koneentapaisesti, että -enemmän ajattelin elämäni vaiheita, kuin opittavia värssyjä. Sama -oli asian laita muitakin kirjoja lukiessani, paitsi joskus muutamia -paikkoja Raamatussa. Tätä pyhää kirjaa olin aina pitänyt rakkaana, -silloinkin kun usko oli minussa heikoimmillaan; mutta nyt minä luin -sitä suuremmalla kunnioituksella kuin koskaan, joskin usein kyllä -sattui, että vasten tahtoani ajatukseni poikkesivat muuanne, niin -ett'en oivaltanut mitä luin. Vähitellen pääsin kuitenkin tuosta -hajamielisyydestä, ja pyhä sana tuli minulle yhä rakkaammaksi. - -Tämmöinen lukeminen ei antanut minulle vähintäkään taipumusta -semmoiseen umpijumalisuuteen, joka tekee alamieliseksi taikka saattaa -uskonvimmaan. Se vaan opetti minua rakastamaan Jumalaa ja ihmisiä, -haluamaan oikeuden valtaa ja vihaamaan vääryyttä, mutta sen ohessa -antamaan väärintekijöille anteeksi. Mitä filosofiiasta ehkä olin -oppinut hyvää, sitä uusi uskoni ei suinkaan kumonnut, vaan päinvastoin -se sitä vahvisti vielä syvemmillä ja pätevämmillä perusteilla. - -Kerran luin, että ihmisen on tarpeen taukoamatta rukoilla, mutta -ett'ei rukouksen arvo ole pitkissä sananhölpötyksissä, niinkuin -pakanat luulevat, vaan yksinkertaisessa Jumalan palvelemisessa niin -sanoissa kuin töissä, niin että kaikessa koemme noudattaa Jumalan pyhää -tahtoa. Siitä alkaen päätin todellakin ruveta näin ahkerasti rukousta -harjoittamaan, s.o. valvomaan ja varomaan ett'ei mieleeni nousisi -ajatustakaan, joka ei pyytäisi olla Jumalan käskyjen mukainen. - -Rukoillessani olin aina lyhytpuheinen, en suinkaan siitä syystä, -että olisin pitkiä rukouksia halveksinut (päinvastoin luulen niitä -yleensä hyödyllisiksi, mille enemmän, mille vähemmän, hartauden -ylläpitämiseksi), mutta sentähden, että luontoni ei sallinut minun -lukea pitkää rukoustekstiä, hajaantumattani ja horjumattani pois itse -aineesta. - -Harrastukseni olla lakkaamatta Jumalan silmien edessä, se ei ollut -mikään mieltäni rasittava taakka tai pelon syy, vaan suloinen asia. -Muistaen, että Jumala ainiaan on lähellä meitä, että Hän on meissä tahi -pikemmin me Hänessä, minusta yksinäisyys näytti joka päivä enemmän -kadottavan kammoansa. "Enkö ole mitä parhaassa seurassa?" arvelin -itsekseni, ja reipastuneena hyräelin ja viheltelin ilosta ja sulon -tunteesta. - --- Entäpä, niin arvelin itsekseni, jos kova tauti olisi tullut ja -vienyt minut hautaan. Eivätköhän rakkaat omaiseni, jos kuinkakin -katkerasti olisivat kuoloani surreet, kuitenkaan vähitellen olisi -virkistyneet ja poissa-olooni tottuneet? Nytpä ei hauta, vaan vankila -minun tempasi; onko peljättävä, ett'ei Jumala ole suova heille yhtä -paljon voimaa? -- - -Hartaasti rukoilin heidän edestänsä, joskus kyynel silmissäni, mutta se -kyynel ei ollut suloutta vailla. Vahva oli luottamukseni, että Jumala -oli sekä heitä että minua ylläpitävä, enkä siinä toivossa ole pettynyt. - - - - -VII LUKU. - - -Kenpä epäilisikään, että on hauskempi elää vapaudessa kuin vankilassa? -Ja kuitenkin voi vankeudenkin kurjassa tilassa mielihyvällä viettää -päiviänsä, kun vaan ajattelee, että Jumala on kaikkialla läsnä, että -maailman huvit ovat katoavaisia ja että todellinen onni riippuu -omastatunnosta eikä ulkonaisista esineistä. Vähemmässä ajassa kuin -kuukaudessa olin oppinut, ell'en täydellisesti, niin kumminkin -välttävästi, tyytymään tilaani. Tiesin että, kosk'en tahtonut -kelvottomasti ostaa rankaisemattomuuttani toverieni uhraamisella, niin -edessäni oli hirsipuu tahi pitkällinen vankeus. Pakko siis tyytyä -ja valmistua kohtaloonsa. -- Elän, arvelin, niin kauan kuin minulle -suodaan ilmaa hengittääkseni; kun sitä kielletään, te'en mä niinkuin -sairas ainakin, jonka viimeinen hetki on käsissä: kuolen. -- - -Koetin olla mitäkään valittamatta ja hankkia mielelleni kaikkea -tyytymystä, mitä suinkin oli tarjona. Tavallinen keinoni oli se, että -johdatin muistooni niitä rakkaita, jotka tähän asti olivat päiviäni -sulostuttaneet: armaita vanhempiani, veljiäni, sisariani, niitä ja -niitä ystäviä, hyvää kasvatustani, kirjallisia harrastuksiani y.m. Kuka -oli enemmin ollut onnen suosikki kuin minä? Miks'en siitä kiittäisi -Jumalaa, joskin paha sattumus nyt oli tuon onnen katkaissut? Aika ajoin -tosin nämä muistot minua liikuttivat kyyneleihin saakka, mutta sitten -hyvä mieli palasi jälleen. - -Jo vankeuteni ensimmäisinä päivinä olin saanut ystävän. Se ei ollut -kukaan vartijoista eikä myöskään noista tutkijaherroista, ja kuitenkin -se oli inhimillinen olento. Kukapa sitten? -- Mykkä lapsukainen, viiden -tai kuuden vuoden ikäinen. Hänen vanhempansa olivat rosvoja, jotka -oikeus jo oli tuominnut. Orpo raukka oli jäänyt poliisin hoidettavaksi -yhdessä muitten samanlaatuisten lapsien kanssa. He asuivat kaikki -yhdessä huoneessa vastapäätä minun komeroani, ja määrätyillä tunneilla -avattiin heille ovi, että pääsivät pihalle. - -Mykkä tuli silloin ikkunani alle, hymyillen ja käsillänsä viittoillen. -Minä heitin hänelle aika leipäpalan, jonka hän ilomielin otti; sitte -hän juoksi kumppaliensa luo, jakeli sitä niillekin ja palasi ikkunani -alle syömään osansa, kauniit silmät kiitollisuudesta loistaen. - -Toiset lapset katselivat minua loitommalta, uskaltamatta minua -lähestyä; mykkä piti minusta, eikä ainoasti tuon leipäpalasen tähden. -Toisinaan hän ei tietänyt mitä tehdä leivällä, ja viittaili minulle, -että hän ja kumppalit olivat syöneet kylläksi. Jos hän silloin näki -alavartijan menevän huoneeseni, niin hän antoi hänen tuoda takaisin -minulle leivänjätökset. Vaikk'ei hän silloin mitään minulta odottanut, -jäi hän kuitenkin ikkunani edustalle sievästi leikitellen ja iloiten, -että minä häntä näin. Kerran vartija laski lapsukaisen minun -huoneeseni; sisään päästyään tämä juoksi heti polviani syleilemään, ja -kirkaisi samalla iloisesti. Minä otin hänet syliini, ja sanomatonta -on, millä innolla hän minua hyväili. Kuinka paljon rakkautta tuossa -pienoisessa povessa! Ja kuinka mielelläni olisin tahtonut hankkia -hänelle hyvää kasvatusta, pelastaakseni hänet tuosta kurjasta tilasta! - -En ole koskaan saanut tietää hänen nimeänsä; itsekään hän ei tiennyt, -oliko hänellä semmoista. Aina hän oli iloinen, enkä nähnyt hänen -itkevän kuin yhden ainoan kerran, jolloin, en tiedä mistä syystä, -vartija oli häntä lyönyt. Merkillistä! Mokomassa paikassa eläminen -näytti olevan mitä kovin onnettomuus, ja kumminkin tämä lapsi oli -varmaan yhtä onnellinen kuin suinkin mikään ruhtinaan lapsi hänen -ijällänsä. Tätä ajatellessani huomasin, että ihmisen mielentila -ei välttämättömästi riipu olopaikasta. Kun vaan hillitsemme -mielikuvitustamme, niin voimme olla tyytyväisinä milt'ei missä -tahansa. Väleen kuluvat päivän hetket, ja kun illalla menemme levolle, -nälkää tai kipuja kärsimättä, mitäpä siitä huoliminen onko vuoteemme -vankilaksi vai palatsiksi kutsuttujen muurien sisässä? - -Hyvä neuvo tosiaan! Mutta millä lailla mielikuvitus on hillittävä, -siinäpä juuri kysymys. Minä kyllä koettelin, ja usein se näytti minusta -hyvinkin onnistuvan; mutta yhtä usein tuo tyranni pääsi vallallensa, ja -pahoilla mielin minä hämmästyin heikkouttani. - - - - -VIII LUKU. - - -Onnettomuudessani olen kuitenkin, arvelin ma, siinä kohden onnen -suosima, että minulle on annettu huone maakerroksessa, pihan varrella, -jossa tuo armas lapsukainen muutaman askeleen päästä voi minun kanssani -sievästi keskustella mykkäin tavalla. Ihmeellinen on todellakin -ihmisen tajunlahja! Kuinka paljon me sanomme toisillemme, hän ja minä, -silmien ja kasvojen monivaihtelevalla kielellä! Mitä suloutta hänen -liikkeissään, kun hän näkee minun hymyilevän! kuinka hän koettaa niitä -muuttaa, jos näkee, ett'eivät ne ole minulle mieleen! Kuinka hän -ymmärtää minun suosiotani, hyväillessään tahi kestittäessään jotakuta -kumppaleistaan! Kukapa sitä uskoisi, että minä, ikkunassa vaan seisoen, -voin olla milt'ei opettajana, kasvattajana tuolle lapsi raukalle. Tätä -keskinäistä viittauskieltä yhä toistamiseen harjoitellen, tulemme yhä -täydellisemmin ajatuksiamme vaihtamaan, toinen toistamme ymmärtämään. -Kuta enemmin hän huomaa oppivansa ja edistyvänsä minun kauttani, -sitä enemmin hän minusta pitää. Tulen olemaan hänelle järjen ja -hyvyyden enkelinä; hän tottuu ilmaisemaan minulle huolensa, ilonsa, -toiveensa; minä taas häntä lohduttamaan, jalostuttamaan, elämän tielle -opastelemaan. Kenties tulen täällä ijästymään, kun kohtaloni päätös -näin lykätään kuukaudesta toiseen. Kenties tuo lapsi tulee kasvamaan -silmieni edessä, sekä vielä saamaan jonkun palvelustoimen tässä -huoneessa. Lahjakas kuin näkyy olevan, niin mitä ei hänestä vielä -voisi tulla? Voi kuitenkin, ei muuta kuin oivallinen alavartija tahi -jotain senkaltaista. Mutta niinkin, enkö ole hyvää työtä tehnyt, jos -minun on puolestani onnistunut herättää hänen sielussaan halua toimia -kunnon ihmisten mieliksi ja omantunnon mukaisesti, ja totuttaa häntä -ihmis-rakkauden tunteihin? - -Nämä mietteet olivat aivan luonnollisia. Lapsukaisia olen aina -rakastanut, ja opettajan virka on minusta mitä jalointa. Semmoisena -olin muutama vuosi sitten ollut Giacomo ja Giulio Porro'lle, kahdelle -toivehikkaalle nuorukaiselle, joita rakastin ja aina olen rakastava -niinkuin omia poikiani. Jumala tietää, kuinka usein minä vankilassa -ajattelin heitä, kuinka surin sitä, ett'en saanut päähän saakka -johdattaa heidän kasvatustaan, kuinka hartaasti toivoin heille uutta -opettajaa, joka rakkaudessa vetäisi minulle vertoja! - -Monesti en voinut olla huudahtamatta: Mikä iva kuitenkin! Giacomo'n ja -Giulio'n, näiden luonnon ja rikkauden parahilla lahjoilla varustettujen -nuorukaisten sijaan, saan tässä oppilaaksi mykän, ryysyisen -poikaraukan, jonka vanhemmat olivat rosvoja!... josta korkeintaan voi -tulla alavartija, toisin sanoen poliisi. - -Nämät mietteet hämmensivät ja masensivat mieltäni. Mutta tuskin ennätti -tuon lapsiraukan rääky korviini, niin vereni taas virtaili virkeämmin, -niinkuin isän, joka kuulee oman lapsensa äänen. Sekä rääky, että hänen -katsantonsa haihduttivat tuon ylenkatseen mielestäni. -- Eihän se ole -hänen syynsä, että hän on kurja ja turvaton, kelvottomien vanhempien -synnyttämä. Ihmishenki, viattomuuden ijässä, on aina arvossa pidettävä. -Näin arvelin ja katselin häntä päivä päivältä yhä lempeämmillä -silmillä, kullinpa jo havaitsevani hänessä järjen kehitystä, ja -vahvistuin päätöksessäni ottaa hänen kasvatuksensa huostaani. Kaikkia -mahdollisuuksia haaveksien, ajattelin että, jos minun ehkä vielä -onnistuisi päästä vapaaksi, niin minä varojeni salliessa panisin tämän -lapsen johonkin mykkäkouluun, siten avaten hänelle tien parempaan -virkaan kuin vankivartijan toimi on. - -Näin minä hyvillä mielin mietin tuon lapsen parasta, kun eräänä päivänä -alavartijat tulivat minua ottamaan. - --- Asunnon muutos, hyvä herra! -- Mitä se tietää? - --- Niin on käsky, että teidän on muuttaminen toiseen kammioon. - --- Minkätähden? - --- Toinen lintu, ja se suuri, on saatu kiinni, ja tämä kun on paras -huone... ymmärrättehän... - --- Ymmärrän: tää on vastatulleiden ensi suoja. - -Ja he veivät minut pihan toiselle puolelle kammioon, mistä, oi -surkeata, en enään saattanut mykän kanssa puhella. Pihan yli mennessäni -näin lapsiparan maassa istuvan, surullisna, alakuloisna; hän ymmärsi, -että hän kadotti minut. Ei hetkeäkään, niin hän hypähti ylös ja juoksi -minua vastaan. Vartijat tahtoivat ajaa hänet pois, mutta minä otin -häntä syliini ja, likaisena kuin olikin, suutelin häntä hellästi -useampia kertoja; vihdoin erosin hänestä kyynelsilmin. - - - - -IX LUKU. - - -Oi sydän raukkani! sa rakastat niin pian ja niin hellästi, ja kuinka -monesti olet kuitenkin jo tuomittu luopumaan rakkautesi esineistä! Tämä -viimeinen ero varmaan ei ollut huokein, ja tuntuipa vielä raskaammalta -syystä, että uusi asuntoni oli varsin inhottava. Hämärä, likainen -kammio, ikkunassa lasin asemesta paperia, seinät tahratut raa'oilla -maalauksilla, joiden väriä en ota mainitakseni; ja missä ei ollut -kuvia, siinä kirjoituksia. Näitä oli monta, joissa vaan kirjoittajan -nimi ja kotimaa oli luettavana, sekä minä kovan onnen päivänä hän oli -tänne joutunut. Toisissa oli lisättynä vihan purkauksia petollisia -ystäviä, taikkapa sadatuksia itseänsä tahi jotakin naista tai tuomaria -y.m. vastaan. Muutamat sisälsivät lyhyitä elämäkertoja. Siellä täällä -huomasin siveysopillisia mietelmiä. Niinpä seuraavat Pascal'in lausumat -sanat: - -"Jospa ne, jotka uskontoa vastustavat, toki ottaisivat tutkiaksensa -mikä se on, ennenkuin he sitä parjaavat! Jos tämä uskonto kehuisi -selvään ja perinpohjin tuntevansa Jumalaa, niin tosin saattaisi sen -väitteen kumoamiseksi huomauttaa, _ettei maailmassa löydy mitään, jossa -Hän ilmestyy meille aivan selvän selvästi_. Mutta koska se päinvastoin -sanoo, että ihmiset hapuilevat pimeässä ja kaukana Jumalasta, joka -peittäytyy heidän tutkimuksiltaan, ja että nimi, jonka Hän Raamatussa -antaa itsellensä, onkin _Deus absconditus_ (tuntematon Jumala)... minkä -voiton luulevat he saavansa sillä, että he, vähän huolien totuuden -tutkimisesta, vaan huutavat, ett'ei totuutta heille näytetä?" - -Alempana oli kirjoitettuna (saman miehen lause): - -"Tässä ei ole kysymys jonkun vieraan henkilön vähäpätöisestä edusta; -kysymys koskee meitä itseämme ja koko olentoamme. Sielun kuolemattomuus -on niin tärkeä asia ja koskee meitä niin likeltä, että mielettömäksi -täytyy sanoa sitä ihmistä, joka siinä asiassa on välinpitämätön." - -Toinen kirjoitus sanoi: - -"Siunattu olkoon vankila, koska se on minua opettanut tuntemaan -ihmisten kiittämättömyyttä, omaa kurjuuttani ja Jumalan hyvyyttä!" - -Näiden nöyräin sanain vieressä löysin mitä hurjimpia ja -röyhkeimpiä herjauksia, joissa muuan kirjoittaja sanoi itseänsä -jumalan-kieltäjäksi, vaan kuitenkin ryntäsi Jumalaa vastaan, ikäänkuin -jos jo olisi unhottanut äsken kieltäneensä Hänen olemassa-oloaan. - -Tätä herjaus-palstaketta seurasi toinen, täynnä soimauksia _pelkureita_ -vastaan, s.o. niitä, jotka vankeuden kova onni tekee hurskaiksi. - -Minä näytin yhdelle vartijoista näitä ilkeyksiä ja kysyin, kuka oli ne -kirjoittanut. -- Hyvä, sanoi hän, että olen ne löytänyt; niitä on niin -paljo, eikä minulla ole ollut aikaa etsiä! - -Ja viipymättä hän rupesi heti veitsellä raapimaan maan muuria, -hävittääksensä tuon kirjoituksen. - --- Minkätähden noin teette? kysyin minä. - --- Sentähden että mies, joka sen kirjoitti ja joka tuli hengeltä -tuomituksi uhkamurhasta, sitten katui sitä ja pyysi minulta, hyväksi -työksi, että hävittäisin kirjoituksen. - --- Jumala häntä armahtakoon! huudahdin. Minkälaisen murhan oli hän -tehnyt? - --- Kun hän ei voinut surmata itse vihamiestänsä, hän kosti surmaamalla -hänen poikansa, jonka vertaista lasta harvoin näkee maan päällä. - -Minä kauhistuin. Siihen määrään voi siis koston vimma paisua! Ja mokoma -hirviö pöyhkeilee puheessaan, ikäänkuin jos olisi kaikkea inhimillistä -heikkoutta korkeampi olento! Surmata viaton, ja lapsi! - - - - -X LUKU. - - -Uudessa kammiossani, synkkä ja siivoton kuin se oli, ja rakkaan mykän -seuraa kaivaten, olin taas hyvin suruissani. Seisoin tuntikausia -ikkunassa, jonka edessä oli parvi, ja parven ylitse näkyi pihan -äärimmäinen puoli ja entisen kammioni ikkuna. Kukahan siihen oli pantu -minun jälkeeni? Minä huomasin siellä miehen kävelevän edestakaisin -nopein askelin, ikäänkuin mielen tuskissa. Paria päivää myöhemmin oli -hänelle annettu kirjoitustarpeita, ja nyt hän näkyi päiväkaudet istuvan -pöydän ääressä. - -Vihdoin tunsin hänet. Hän astui ulos kammiostaan vartijan kanssa, hän -siis vietiin tutkintoon. Se oli Melchiorre Gioja! - -Sydäntäni ahdisti. -- Sinäkin, kelpo mies, olet täällä! -- (Hän oli -toki minua onnellisempi. Muutamia kuukausia vankina oltuansa hän pääsi -jälleen vapaaksi). - -Kun saan nähdä hyvän ihmisen, ken tahansa se onkin, niin se näkö minua -lohduttaa, lämmittää, saattaa mietteihin. Olisin antanut elämäni, -pelastaakseni Giojan vankeudesta; ja kuitenkin hänen näkönsä toi -mieleeni huojennusta. - -Katseltuani häntä kauan aikaa, koettaen hänen liikkeistänsä arvata -hänen mielentilaansa, sekä toivottaen hänelle parasta, tunsin itsessäni -entistä enemmän voimaa ja tyytymystä. Tästä huomaa, kuinka rakastetun -ihmisen näkö riittää huojentamaan yksinäisyyden ikävyyttä. Ennen oli -tätä hyvää minulle tuottanut mykkä lapsiraukka; nyt sitä teki suuresti -ansiollinen mies, vaikka vaan loitolta sain häntä nähdä. - -Kenties joku vartija sanoi hänelle, missä minä olin. Eräänä aamuna, -avatessaan ikkunaansa, lähetti hän nenäliinallansa mulle tervehdyksen. -Minä vastasin samalla tapaa. Oi, mikä onnellinen hetki! Tuntui kuin jos -tuota matkaa hänen ja minun välilläni ei olisi ollut, vaan että oltiin -yhdessä. Sydämeni sykki kuin rakastuneen, joka näkee lemmittynsä. -Puhelimme liikkeillämme, ymmärtämättä toisiamme, ja kuitenkin samalla -innolla, kuin jos olisimme ymmärtäneet; taikkapa oikeammin, me -ymmärsimme todellakin; sillä nuo liikkeet tahtoivat mykällä kielellänsä -ilmaista sielujemme tunteet, ja toinen meistä käsitti hyvin mitä toinen -tunsi. - -Paljon lohdutusta toivoin vastaisuudessa näistä tervehdyksistä. -Vastaisuus tuli, mutta tervehdykset jäivät tulematta. Milloin vaan -näin Giojan ikkunassa, heilutin nenäliinaani. Turhaan! Vartijoilta -kuulin, että häntä oli kielletty vaihtamasta minun kanssani noita -puhelumerkkejä. Sittenkin hän usein loi silmänsä minuun ja minä häneen, -ja niinkin saimme vielä yhtä ja toista sanotuksi. - - - - -XI LUKU. - - -Ikkunani edessä olevalla parvella kuljeskeli edestakaisin aamusta -iltaan muita vankeja vartijoineen; he menivät tutkintoon ja palasivat -jälleen. Enimmiten he olivat alhaista väkeä, yksi ja toinen toki näytti -olevan säätyläinen. Vaikk'en ennättänyt niitä paljon katsella, heidän -kiireellisen kulkunsa vuoksi, niin he kumminkin vetivät puoleensa -huomiotani, kaikki liikuttaen minua mikä enemmin, mikä vähemmin. Tuo -surkea näky ensipäivinä kartutti huoliani, mutta aikaa myöten totuin -siihen, niin että se lopuksi jopa lievittikin yksinäisyyteni kaihoa. - -Vaimopuolisiakin näin usein ohikulkevien joukossa. Tältä parvelta -käytiin holvin kautta toiselle pihalle, missä oli naisten vankila. -Jotenkin ohut seinä erotti minua yhdestä naisvankien huoneesta, ja -usein nuo raukat väsyttivät korviani lauluillansa, toisinaan myöskin -riidoillansa. Myöhään iltasilla, kuin ulkona hälinä oli lakannut, -kuulin heidän vielä pakinoivan. - -Olisin helposti voinut heitä puhutella, mutta en tahtonut. Oliko se -ujoudesta vai ylpeydestä? Arveluttiko minua ajatus että voisin mieltyä -langenneihin vaimoihin? Sitä en tarkoin tiedä; mahdollisesti kaikista -kolmesta syystä yhteensä. Nainen, semmoisena kuin hänen pitää olla, on -minusta ylevä olento. Nähdessäni, kuullessani, puhutellessani naista, -tunnen sydämessäni syntyvän jaloja ajatuksia; mutta langenneena, -halveksittavana, hän häiritsee mieltäni ja karkoittaa siitä kaiken -ihanteellisuuden. - -Ja kuitenkin... (tämä sana _kuitenkin_ on välttämätön, jos rupee -kuvailemaan ihmistä, tätä niin monimutkaista olentoa) löytyi noiden -äänien joukossa niitäkin, jotka suoraan sanoen minua miellyttivät, -erittäinkin yksi ääni, joka harvempaan kuului eikä koskaan lausunut -halpoja ajatuksia. Se laulaa hyräili vähän, enimmiten vaan näitä kahta, -mieltä liikuttavaa säettä: - - Hyljätylle onnen ken - Saattaa jälleen entisen? - -Toisinaan lauloi hän virsiä, kumppaliensa säestäessä, mutta minä taisin -hyvin erottaa Magdalenan äänen muista, vaikka kuinkakin näyttivät -koettavan minulta sitä riistää. - -Niin, tämän onnettoman nimi oli Magdalena. Kun kumppalit kertoivat -huoliansa, niin hän surkutteli ja huokaeli, yhä lausuen: Älkäät -tuskastuko ystäväni; Jumala ei jätä ketään! - -Mikä voi minua estää mielessäni kuvailemasta häntä kauniiksi, -onnettomaksi enemmän kuin vialliseksi, hyvää varten syntyneeksi ja, -vaikka olikin oikean tieltä eronnut, kykeneväksi siihen palaamaan? Kuka -taisi minua soimata siitä, että mieleni heltyi, jopa kuuntelin häntä -hartaudellakin, ja innolla rukoilin hänen puolestansa. - -Viattomuus on kunniassa pidettävä, mutta eiköhän katumus myöskin? Paras -ihmisistä, Jumal'ihminen, pitikö Hän häpeänä luoda säälivää silmäänsä -syntisten vaimojen puoleen, vieläpä lukea heitä niiden joukkoon, joita -hän enimmän rakasti? Miksipä me sitten niin kovasti halveksimme naista, -joka on langennut? - -Näinmuodoin mietiskellen, olin usein vähällä kohottaa ääntäni, -ilmoittaakseni Magdalenalle veljellistä rakkauttani. Kerran pääsi jo -huuliltani ensimäinen tavu: "Mag!..." Merkillistä toki! Sydämeni sykki -niinkuin viidentoista vuotiaan rakastuneen nuorukaisen, enkä kumminkaan -enään ollut lapsellisten liikutusten i'ässä. - -Enempää en saanut kuultaviin. Koettelin uudestaan "Mag!... Mag!..." Ei -tullut lisää. Suutuksissani huusin itselleni: "Sinä olet narri!" - - - - -XII LUKU. - - -Niin loppui lempijuttuni tuon naisraukan kanssa. Olinpa sittenkin -hänelle velkaa sen, mitä suloisinta tunsin povessani useampia -viikkokausia eteenpäin. Usein olin alakuloinen, ja hänen äänensä -mua jälleen ilahutti; usein ajatellessani ihmisten ilkeyttä ja -kiittämättömyyttä, vihastuin heihin ja koko maailmaan, ja silloinkin -Magdalenan ääni puhalsi uudestaan rintaani sääliä ja leppeyttä. - -Jospa et, sä mulle tuntematon syntinen vaimo, olisi kovaan -rangaistukseen tuomittuna! Taikka, mihin rangaistukseen sä lienetkin -tuomittu, jospa toki henkesi puolesta siitä hyötyisit, jalostuisit, -että eläisit ja kuolisit Jumalalle otollisna! Jospa sua surkuttelisi -ja kunnioittaisi kaikki, jotka sinua tuntevat, niinkuin minä tein, -joka en sua tuntenut! Jospa voisit herättää jokaisessa, joka sinut -näkee, kärsivällisyyttä, sulomieltä, hyvää tahtoa, luottamusta -Jumalaan, niinkuin sitä herätit yhdessä, joka sua näkemättäkin rakasti! -Mielikuvitukseni saattaa erehtyä sun ulkonaisen kauneutesi suhteen, -mutta sielusi, siitä olen varma, oli kaunis. Kumppalisi puhuivat -törkeästi, sinä kainosti ja siivosti; he herjasivat ja sinä siunasit -Jumalaa; he riitelivät ja sinä heidän riitojansa sovitit. Ken on -kätensä ojentanut pelastaaksensa sinua häväistyksen tieltä, ken on -hellämielisesti tehnyt sinulle hyvän työn ja silmistäsi kyyneleet -pyyhkinyt, hänelle vuotakoon taivaasta runsas siunaus hänen itsensä, -lastensa ja lastenlastensa ylitse! - -Huoneeni vieressä oli toinen, jossa asui useampia miesvankeja. Kuulin -heidänkin puhelevan. Yksi heistä nautti suurta arvoa muiden puolelta, -arvattavasti ei sen vuoksi, että oli säädyltään heitä ylhäisempi tahi -kasvatukseltaan etevämpi, vaan puhetaitonsa ja rohkeutensa vuoksi. -Hän siis oli äänenkannattaja. Hän väitteli kiivaasti ja tukki suun -vastustajiltaan pontevalla äänellänsä ja mahtisanoillansa; hän määräsi, -mitä heidän tuli ajatella ja tuntea; ja hetken ponnistettuansa vastaan, -myöntyivät he aina lopuksi hänen mielipiteesensä. - -Miesparat! Ei ollut heissä ketään, joka sävyisällä lauseella tai -lempeän tunteen sanoilla olisi tietänyt lievittää vankeuden kiusaa. - -Tuo naapuristoni päämies lähetti minulle tervehdyksen, ja minä -vastasin. Hän kysyi, miten minä _tässä kirotussa elämässä_ tulin -toimeen. Minä puolestani sanoin, ett'ei mikään elämä, vaikka kuinkakin -surunalainen, mielestäni ole kirottu, ja että kuoleman hetkeen saakka -pitää nauttia sitä hyvää, jonka mietintä ja rakkaus ihmiselle tuottavat. - --- Selittäkää sananne, herra, selittäkää! - -Koetin selittää, vaan turhaan; ja kun pitkän ja konstikkaan esipuheen -perästä rohkenin esimerkiksi huomauttaa heille, kuinka Magdalenan ääni -oli minussa herättänyt leppeämpiä tunteita ja ajatuksia, niin päämies -purskahti ilminauruun. - --- Mitä nyt? mitä nyt? -- huusivat toiset. Tuo ilkeä mies väänteli -minun sanojani ivalliseen pilkkaan, ja yhteen ääneen kajahti nyt heidän -naurunsa, minä olin heidän ivanuoliensa pahanpäiväinen esine. - -Käypi näet vankilassa aivan niinkuin maailmassa. Ne jotka pitävät -kiljuntaa, paruntaa tahi röyhkeää ylenkatsetta viisautena, katsovat -sitä typeräksi, joka pyytää sääliväisyydellä ja rakkaudella kunnioittaa -ihmisyyttä ja sen Luojaa. - - - - -XIII LUKU. - - -Annoinpa heidän nauraa, sanaakaan virkkamatta. Kaks, kolme kertaa he -puhuttelivat minua, vaan minä pysyin ääneti. - --- Hän ei enään liene ikkunassa -- taitaa kallistaa korvansa Magdalenan -huokauksiin -- saattoi vihastua naurustamme --; noin he arvelivat. -Vihdoin päällikkö käski heidän herjetä pilkkaamisesta. - --- Vaiti, koirat, jotka ette itse tiedä mitä lörpötätte. Naapurimme -tuossa ei olekaan semmoinen aasi, kuin te luulette. Mitäpä te -ymmärrättekään! Minäkin tosin voin purskahtaa nauruun, mutta naurun -perästä minä rupean miettimään. Jokainen moukka vintiö voi hullutella -yhtä paljon kuin mekin. Mutta hiukkasen jalompaa iloa, ihmisrakkautta -ja luottamusta taivaan apuun, mitä te oikeastaan luulette sen -osoittavan? - --- Nyt kun tuota harkitsen, vastasi yksi heistä, niin se mielestäni -osoittaa, hänessä olevan hiukan vähemmän konnamaisuutta. - --- Oikein! pauhasi päällikkö; etpä olekaan semmoinen pöllö, joksi sinua -luulin. - -Eipä tosin suuri kunnia, että arvelivat minussa olevan hiukan vähemmin -konnamaisuutta, kuin heissä itsessään; kuitenkin tunsin jonkunmoista -iloa siitä, että nämä kurjat saattoivat antaa jotakin arvoa jalommille -tunteille. - -Käänsin ikkunan puoliskon, niinkuin olisin jälleen sinne tullut. -Päällikkö huusi minulle, ja minä vastasin, toivoen että hän nyt aikoi -paremmasta puhua. Vaan siinä petyin. Halvat sielut pelkäävät vakavampaa -keskustelua; kun joku jalo totuus joskus välkähtää heidän sieluunsa, -voivat he hetkeksi viehättyä siitä, mutta heti sen perästä he kääntyvät -siitä pois, näyttääksensä maailmalle viisauttansa, epäilemällä totuutta -ja sitä pilkkana pitämällä. - -Tällä kertaa hän kysyi minulta, olinko velasta joutunut vankeuteen. - --- En. - --- Kenties konnanjuonista syytetty? Tietysti väärin syytetty. - --- Ihan toisesta asiasta. - --- Lemmen-asiasta ehkä? - --- En. - --- Murhatyöstäkö? - --- En. - --- Karboneriia'stako? - -[Karboneriia = karboneri-yhdistykseen kuuluminen. Karbonari'ksi -(sydenpolttajiksi) kutsuttiin tämän vuosisadan alussa niitä, jotka -Italiassa salaa puuhasivat isänmaansa vapauttamista Itävallasta. Suom. -muist.] - --- Aivan niin. - --- Ja mitä nämät karbonari't ovat? - --- Minä tunnen heitä itse niin vähän, ett'en voi sitä teille selittää. - -Eräs vartija keskeytti meitä, hyvin suuttuneena. Kovasti toruttuaan -naapureitani, hän kääntyi arvokkaasti minun puoleeni, ei vartijan, -vaan nuhtelevan opettajan tapaan, ja virkkoi: -- Hävetkää toki, herra, -antautua puheesen kaikellaisten kanssa! Ettekö tiedä, että he ovat -rosvoja? - -Minä punastuin, ja sitten punastuin siitä, että olin punastunut; -minusta tuntui ansiolta eikä vialta, ett'en pitänyt itseäni liian -hyvänä puhumaan kaikellaisten onnettomien kanssa. - - - - -XIV LUKU. - - -Seuraavana aamuna menin ikkunalle, nähdäkseni Giojaa, mutta rosvojen -kanssa en enää puhunut. Vastasin vaan heidän tervehdykseensä, sanoen -minua kielletyn puhumasta heidän kanssaan. - -Nyt tuli oikeudenkirjuri, jonka läsnäollessa minua oli tutkittu, -ja ilmoitti salamielisesti, että kohta olin tapaava miehen, jonka -täällä-käynti minua ilahuttaisi. Ja kun luuli mieleni jo kyllin -valmistuneeksi, hän lisäsi: sanalla sanoen, se on teidän isiinne; -tehkää hyvin ja seuratkaa minua. - -Seurasin häntä alas virkahuoneihin, vavisten ilosta ja hellyydestä, -vaan samalla koettaen näyttää tyveneltä, rauhoittaakseni isäparkaa. - -Saatuansa tiedon vangitsemisestani, hän oli toivonut sen tapahtuneen -perättömistä luuloista, sekä uskonut minun kohta pääsevän irti. Mutta -kun vankeuttani yhä kesti, hän saapui tänne Itävallan hallitukselta -anomaan vapauttamistani. Tyhjiä isällisen rakkauden toiveita! Hän ei, -näet, voinut uskoa, että minä olisin rohjennut antautua yrityksiin, -joista laki määräsi ankaran rangaistuksen, ja teeskennelty hilpeyteni -saattoi hänet siihen vakuutukseen, että minulla ei ollut mitään -peljättävänä. - -Se lyhyt yhdessä-olo, joka meille sallittiin, liikutti minua sitä -enemmin, koska minun täytyi mielentilaani salata. Vaikeinta se oli eron -hetkellä. - -Italian silloiseen tilaan katsoen, pidin varmana, että Itävalta -varoituksen vuoksi määräisi mitä kovimpia rangaistuksia, ja että minut -siis tuomittaisiin joko kuolemaan tahi monivuotiseen vankeuteen. -Tätä vakuutustani täytyi minun salata isältäni ja luulotella häntä -tekoperusteilla, että pian pääsisin vapaaksi. Sentähden en saanut -purskahtaa itkuun, häntä syleillessäni, puhuessani äidistä, veljistä ja -sisarista, joita en toivonut enää tapaavani tässä elämässä; sentähden -minun täytyi, äänen värähtelemistä hilliten, pyytää häntä vielä -käymään minua tervehtimässä, jos mahdollista. Siinä kysyttiin mielen -ponnistusta, jota en konsaan ole samassa määrässä kokenut. - -Isä läksi tyynellä mielin luotani, ja minä palasin kammiooni särjetyllä -sydämellä. Yksin jäätyäni, toivoin itkusta saavani huojennusta -mieleni tuskassa. Vaan sitä lievitystä ei minulle sallittu. Puhkesin -nyyhkytyksiin, vaan silmästä ei kyynelen pisarettakaan tullut. Onneton -ken tuskissaan ei saata itkeä; ja kuin monesti olen saanut sitä kokea! - -Jouduin kovaan kuumetautiin. Päätäni kivisteli julmasti, enkä koko -päivänä voinut maistaa palaakan. Jospa tämä olisi, arvelin minä, -kuolettava tauti, joka kerrassaan tekisi lopun kärsimyksistäni! - -Typerä ja halpamielinen toivomus! Jumala ei kuullut rukoustani, josta -Hän olkoon, kiitetty. Kiitetty ei ainoastaan sen vuoksi, että minä nyt, -kymmenvuotisen vankeuden perästä, taas olen rakkaassa kodissani ja -voin sanoa itseni onnelliseksi; vaan siitäkin syystä, että kärsimykset -tuottavat ihmiselle mielenvakavuutta ja, kuten toivon, ovat varmaan -minuakin hyödyttäneet. - - - - -XV LUKU. - - -Kahta päivää myöhemmin isäni tuli jälleen. Olin sinä yönä maannut -hyvin, ja kuume oli kadonnut. Koetin näyttää iloiselta ja reippaalta, -eikä kukaan voinut arvata, mitä olin kärsinyt ja vieläkin kärsin -sydämessäni. - --- Toivon, virkkoi isäni, että muutaman päivän perästä saat tulla -Torinoon. Sinun varaksesi on huone kodissa jo laitettu, ja me odotamme -sinua levottomuudella. Virkani toimet pakoittavat minua nyt lähtemään. -Laita, että pian tulet, sen minä vielä pyydän. - -Hänen hellä ja surumielinen herttaisuutensa särki sydäntäni. Rakkauteni -näytti vaativan minulta teeskentelyä, ja kuitenkin saattoi teeskentely -minulle omantunnon vaivaa. Eiköhän olisi ollut sekä häneen että itseeni -katsoen arvollisempaa, jos olisin suoraan sanonut: -- Luultavasti emme -enään saa toisiamme nähdä tässä maailmassa! Jättäkäämme siis toisemme -hyvästi, kuten miesten tulee, nurisematta, vaikeroimatta; suo minulle -isällinen siunauksesi! - -Semmoinen eropuhe olisi ollut tuhat kertaa mieluisampi, kuin tuo -teeskentely. Vaan katsellessani vanhuksen harmaita hiuksia, en luullut -hänen voivan kuulla niin jyrkkää puhetta. Mitä, jos hän olisi siitä -joutunut epätoivoon, kukaties tainnoksiin, taikkapa (kauheata ajatella) -heittänyt henkensä minun käsissäni? - -En voinut ilmaista hänelle totuutta, enkä edes herättää aavistustakaan -siitä! Näennäinen tyynimielisyyteni petti hänet kokonaan, ja me -erkanimme ilman kyyneliä. Mutta kammioni yksinäisyydessä tuskani oli -yhtä raskas, kuin ensikerran, jopa raskaampikin; ja nytkin minä turhaan -rukoilin itkun lohdutusta. - -Tunsin itsessäni voimaa tyytyäkseni pitkällisen vankeuden vaivoihin -ja hirsipuunkin kauhuun. Mutta ajatella, mitä sanomatonta tuskaa isä, -äiti, veljet, sisaret siitä kärsisivät, siihen voimani eivät riittäneet. - -Lankesin polvilleni ja ennen tuntemattomalla hartaudella rukoilin: - --- Oi Jumalani, minä otan vastaan kaikki, mitä minulle sallit, mutta -luo niiden sydämiin, joille olin kallis, niin ihmeellinen voima, että -heistä tuntuu, niinkuin en olisikaan enää kallis heille, ja ett'ei -keltäkään heistä minun tähteni elämänlanka päivälläkään lyhentyisi! - -Mikä siunaus on rukouksessa! Tuntikausia mieleni pysyi taivasta kohti -ylennettynä, ja luottamukseni kasvoi, mitä enemmän käsitin jumalallisen -hyvyyden sydämessäni, mitä enemmän kuvasin itselleni inhimillisen -sielun suuruutta niissä elämän tiloissa, joissa se irtautuu -itsekkäisyydestänsä ja pyrkii siihen, ett'ei se milloinkaan tahdo -muuta, kuin mitä ijankaikkinen viisaus tahtoo. - -Ja tosiaan, sitä ihminen voi! Se onkin ihmisen velvollisuus! -Järki, joka on Jumalan ääni, käskee meitä kaikkea uhraamaan hyvän -toteuttamiseksi. Ja olisiko se uhraus täydellinen, jos me kovan onnen -päivinä vastustaisimme Hänen tahtoansa, joka on kaiken hyvän alku ja -luoja? - -Kun hirsipuu tai joku muu kova kidutus on välttämättömästi kärsittävä, -niin se vaan osoittaa alhaista mieltä ja tietämättömyyttä, jos sitä -pelkää, eikä kohtaloansa lähesty ylistäen Jumalaa. Ja taipua pitää -ei ainoasti omaan kuolemaansa, vaan myöskin siihen murheesen, jonka -se tuottaa rakkaillemme. Ainoastaan sitä saapi rukoilla, että Jumala -heidän murheensa lievittäisi ja meitä kaikkia johdattaisi ja tukisi: -semmoinen rukous on aina Hänelle otollinen. - - - - -XVI LUKU. - - -Kului taas muutamia päiviä ja mielentilani oli edelleen sama, vieno -suru täynnä rauhaa ja hartautta. Jo luulin voittaneeni kaiken -heikkouden ja vastaiseksi olevani levottomuudestani vapaa. Turhaa -luulottelemista! Ihmisen tulee pyrkiä täydelliseen mielenvakavuuteen, -mutta maan päällä hän ei sitä saavuta. Mikä nyt taas minua häiritsi? -- -Sain nähdä Maroncelli ystäväni, joka muutaman vaaksan päässä minusta -vietiin parvea myöten rikosvankilaan. - -Hän ynnä vartijansa kävivät niin nopeasti ohitseni, että tuskin ennätin -hänet tuntea, huomata hänen tervehdys-nyykkäyksensä ja siihen vastata. - -Ystävä raukka! Ikänsä parahassa kukoistuksessa, varustettu mitä -toivehikkaimmilla hengenlahjoilla, kunnollinen, hellätuntoinen, -rakastettava, luotu mainehikasta elämää viettämään; ja nyt -valtiollisista asioista heitetty vankeuteen semmoiseen aikaan, jolloin -varmaan ei voi välttää lain kovimpia iskuja! - -Rauhani katosi kokonaan, niin suuresti säälin häntä, niin syvästi -minua suretti, ett'en voinut häntä auttaa, enkä edes läsnä-olollani -ja sanoillani rohkaista. Minä tiesin, kuinka hellästi hän rakasti -perhettänsä ja harrasti sen onnea, ja kuinka se puolestansa häntä -rakasti. Tämä ajatus pani mieleni kuohumaan niin, ett'en enää luullut -rauhoittuvanikaan. - -Harhaluulo sekin. Voi te surun-alaiset, jotka luulette surunne -torjumattomaksi, kauheaksi ja yhäti kasvavaksi, malttakaatte toki -mieltänne, niin saatte nähdä erehdyksenne! Suurinkin rauha ja suurinkin -rauhattomuus ovat yhtä vähän kestäviä tässä maailmassa. Hyvä on tästä -totuudesta pitää vaaria, ett'ei ihminen onnellisina aikoina ylpeydy -eikä onnettomuudessa masennu. - -Pitkällisen kiihoituksen jälkeen seurasi ruumiillinen ja henkinen -uupumus, mutta ei sekään kestäväinen. Peljäten näin siirtyväni toisesta -liiallisuudesta toiseen, turvautuin rukoukseen. - -Rukoilin Jumalalta apua ystävä raukalleni, niinkuin itsellenikin, hänen -omaisillensa, samoin kuin minun omilleni. Tätä rukousta toistamiseen -uudistamalla saavutin rauhaa. - - - - -XVII LUKU. - - -Rauhaa saatuani aloin miettiä tuota äskeistä kiihoitustani, ja -suuttuneena itseeni heikkoudestani harkitsin neuvoa, päästäkseni -siitä. Keksin seuraavan keinon. Jok'ainoa aamu, rukouksen jälkeen, oli -ensimmäisenä toimenani tarkasti miettiä kaikkea, mikä sinä päivänä -saattaisi mieltäni häiritä. Itsekutakin tapausta kuvailin vilkkaasti -itselleni, valmistuakseni siihen: -- parhaitten ystävien, yhtä hyvin -kuin pyövelin, ajattelin täällä käyvän. Muutamia päiviä tämmöinen ikävä -harjoitus tuntui minusta kärsimättömältä, mutta en herjennyt, ja ennen -pitkää olin siitä tyytyväinen. - -Uuden vuoden päivänä (1821) kreivi Luigi Porro sai käydä minua -tervehtimässä. Hellä ystävyytemme, halumme avata sydämet toisillemme, -este, jonka sille halulle pani oikeudenkirjurin läsnäolo, ajan lyhyys, -pahat enteet, jotka mieltäni painoivat, meidän kummankin ponnistus -pysyä tyynen näköisenä, kaikki nämät seikat näyttivät olevan omiansa -saattamaan sydämeni kuohuun. Mutta tämän kalliin ystävän mentyä pysyin -tyvenenä, heltyneenä, vaan tyvenenä. - -Niin käy, jos ihminen edeltäpäin varustaa itseänsä liiallisia -mielenliikutuksia vastaan. - -Tavoittelin kestävää mielenvakavuutta, en juuri onnettomuuteni -vähentämiseksi, vaan erittäin sentähden, että tuommoinen levottomuus -ja mielenkiihko näyttää minusta rumalta ja ihmiselle sopimattomalta. -Kiihtynyt mieli ei huoli enää järki-syistä; vastustamattomasti syöstynä -päättömien aatteiden valtavaan pyörteesen, se luopi itsellensä hullun, -hurjan ja pahanilkeän ajatusjuoksun; se on semmoisessa tilassa, joka -sotii kokonaan filosofiiaa ja Kristin-uskoa vastaan. - -Jos minä olisin saarnamies, niin teroittamalla teroittaisin -kuulijoihini, kuinka tärkeä on mielenkiihon kukistaminen; sitä -tekemättä ei saata olla hyvä ihminen. Missä rauhassa Hän eli itsensä -ja muitten kanssa, Hän, jota meidän tulee pitää esikuvanamme! Ei löydy -mitään ylevyyttä, ei mitään hurskautta ilman mielenmalttia, ilman -semmoista mielentilaa, joka koettaa tämän lyhyen elämän tapauksista -pikemmin hymyilemään, kuin harmistumaan! Viha on arvoton, paitsi siinä -ani harvassa tilassa, kun sillä saattaa nöyryyttää jonkun pahantekijän -ja vetää hänet pois rikoksen tieltä. - -Kenties löytyy viattomampaa mielenkiihkoa, kuin mitä minä olen kokenut. -Mutta se, joka siihen saakka oli pitänyt minua orjanansa, ei perustunut -ainoastaan murheeseen; siihen sekaantui usein tuima viha, ynnä suuri -halu mitä mustimmilla väreillä kuvailla ihmiskuntaa ja yksityisiä -henkilöitä. Se on kuin rutto maailmassa! Jokainen luulee itseänsä -paremmaksi sillä, että hän muita kammoo. On niinkuin toinen ystävä -kuiskaisi toiselle: "Rakastakaamme ainoastaan toisiamme; kun julistamme -muita roistoväeksi, pidetään varmaan meitä itseämme puoli-jumaloina." - -Kumma kyllä, että tuommoinen katkera elämä on niin monen mieleen. Sitä -katsotaan jonkunlaiseksi urhoollisuudeksi. Jos esine, jota vastaan -eilen tehtiin rynnäkkö, on kadonnut, niin haetaan kohta toista. -- -Ketä vastaan pitää mun tänään tehdä valituksia, ketä vihata? Ehkäpä -se lienee tuo hirviö tuossa? Oi riemua, jo löysin! Tulkaat, veikot, -tehdään hänestä loppu! - -Niin on maailman meno, ja panettelematta voin sanoa, että se meno on -paha. - - - - -XVIII LUKU. - - -En saata sanoa sitä juuri pahanilkeydeksi, jos valitin kammioni -kehnoutta. Onnekseni tuli toinen parempi kammio tyhjäksi, jonka minä -odottamattani sain asunnoksi. - -Olihan siis syytä iloitakseni. Ja kuitenkaan... en saattanut ilman -kaipauksetta ajatella Magdalenaa. Lapsellista oli, sen myönnän, noin -pysyä kiintyneenä tuntemattomaan henkilöön, ja tosiaankin hyvin -vähäpätöisistä syistä! Lähtiessäni en voinut olla silmääni luomatta -seinään, jota vastaan niin usein olin istunut nojautuneena, sill'aikaa -kun jonkun vaaksan päässä, seinän toisella puolella, tuo vaimo poloinen -oli tehnyt samoin. Mieleni teki vielä kerran kuulla tuota tuntehikasta -värssyä: - - Hyljätylle onnen ken - Tuopi jälleen entisen? - -Turha toivo! Taaskin erohetki lisäksi kurjassa elämässäni. - -Muuttomatkalla tervehdin kahta noista rosvoista, jotka näin ikkunassa. -Päällikkö ei ollut siinä, mutta saatuansa toisilta viittauksen, -hänkin tuli minua tervehtimään; rupesi sitten Magdalenan värssyä -laulamaan. Oliko aikomus tehdä minusta pilkkaa? Lyönpä vetoa, että jos -viideltäkymmeneltä tuota kysyisin, niin yhdeksänviidettä vastaisi: -varmaankin niin oli. Ja kuitenkin, huolimatta ääniluvusta, olen -minä taipuisa uskomaan, että tuo rosvo-hyvä sillä luuli tekevänsä -minulle mieliksi. Siksi minä sen otinkin, ja loin hänelle kiitollisen -silmäyksen; hänpä, ojentaen käsivartensa ikkunan rautaristikosta, hattu -kädessä, nyykytti vielä päätänsä jäähyväisiksi, kun rupesin portaita -alas astumaan. - -Pihalle tultuani tuli minulle lohdutus. Holvin alla oli tuo pieni -mykkä. Hän tunsi minut heti ja tahtoi rientää luokseni, mutta vartijan -vaimo, en tiedä mistä syystä, kaappasi häntä kauluksesta kiinni ja ajoi -hänet sisään. Olin pahoillani siitä, ett'en saanut häntä syleillä, -mutta sen ohessa minua ilahutti hänen yrityksensä tulla luokseni. -Suloiselta tuntuu olla rakastettu! - -Se oli tapauksista rikas päivä. Vähän matkaa tuosta tulin entisen -kammioni kohdalle, ja siinä seisoi Gioja. "Terve, Melchiorre!" sanoin -ohitse mennessäni. Hän kohotti päänsä, ja kääntyen minun puoleeni -huusi: "Terve Silvio!" - -En saanut tuokiotakaan seisahtua. Käännyttiin porttikäytävään, noustiin -toiseen kerrokseen; ja nyt sain asunnoksi siivon huoneen, aivan Giojan -yläpuolella. - -Kun sänkyni oli tuotu sisään ja minä jäin yksikseni, rupesin huoneen -seiniä tarkastelemaan. Siihen oli piirretty muistokirjoituksia, mitkä -lyijykynällä, mitkä hiilellä, mitkä piirtimellä. Minua viehätti pari -ranskalaista värssyä, joita mielipahakseni en ole pannut muistiin. -Kirjoituksen alla oli nimi _Normandian herttua_. Koetin niitä laulaa -samalla nuotilla, kuin Magdalena säkeitänsä; silloinpa kuului varsin -läheltä ääni, joka lauloi niitä aivan toiseen tapaan. Kun tuo ääni -vaikeni, niin huusin: "Hyvin!" Ja seinäntakainen henkilö tervehti minua -kohteliaasti, kysyen, olinko ranskalainen. - --- En, olen italialainen, Silvio Pellico nimeltä. - --- _Francesca da Rimini'n_ tekijä? - --- Aivan niin. -- - -Nyt hän lausui minulle kunnioitustansa ja samassa sääliänsä siitä, että -olin vankeudessa. Sitten hän kysyi, mistä seudusta olin kotoisin. - --- Piemontista, vastasin; olen Saluzzolainen. - -Taas muutamia kohteliaita sanoja Piemontilaisten mielenlaadusta ja -nerosta, sekä merkillisistä Saluzzossa syntyneistä miehistä, ennen -kaikkia Bodonis'ista. - -Kaikki lausuttiin semmoisella hienoudella, joka todisti miehen saaneen -hyvän kasvatuksen. - --- Ehkä minullekin sallittanee, sanoin minä vuorostani, kysyä, kuka te -olette? - --- Te lauloitte vast'ikään minun tekemääni runoa. - --- Ne ovat siis teidän tekemänne, nuo sievät värssyt? - --- Ovat. - --- Olette siis... - --- Normandian onneton herttua. - - - - -XIX LUKU. - - -Nyt vartija kävi ikkunaimme alla ja katkaisi puheemme. - -Mikä onneton Normandian herttua? arvelin itsekseni. Eiköhän samaa -arvonimeä annettu Ludvig XVI:nen pojalle? Mutta se lapsiparka varmaan -ei enään elä. -- Olkoonpa niin, naapurini täällä on luultavasti yksi -noita poloisia, jotka ovat koettaneet herättää hänet kuolleista. - -Useat ovat jo väittäneet itseänsä Ludvig XVII:neksi, vaan heidät -kaikki on pettureiksi näytetty; mitä suurempaa luottamusta voisi tämä -saavuttaa? - -Vaikka koetinkin olla tästä asiasta mitään päätöstä tekemättä, pysyi -kumminkin voittamaton uskottomuus minussa vallallaan ja on yhä minuun -jäänyt. Yhtähyvin en tahtonut miesraukkaa loukata, mitä juttuja hän -aikoikin ladella. - -Tuokion kuluttua hän taas rupesi laulamaan, sitten jatkoimme puhettamme. - -Kysymykseeni, kuka hän oikeastaan oli, hän vastasi olevansa todellakin -Ludvig XVII:s, ja hän parjasi kovasti setäänsä Ludvig XVIII:tta, joka -oli hänen oikeutensa anastanut. - --- Mutta miks'ette Restaurationin aikana saattaneet oikeuksianne -kuuluviin? - --- Silloin olin kuoleman kynsissä Bolognassa. Heti taudista -toinnuttuani kiiruhdin Pariisiin ja esitin itseni korkeille valloille; -mutta tehtyä ei voitu muuttaa enää, oikeutta rikkova setäni kieltäytyi -minua tunnustamasta sukulaisekseen, ja sisareni yhtyi häneen -kukistaakseen minua. Ainoastaan tuo oiva ruhtinas de Condé otti minut -avo-sylin vastaan, vaan hänen ystävyytensä ei mitään auttanut. Eräänä -päivänä hyökkäsi Pariisin kadulla muutamia salamurhaajia tikarit -kädessä päälleni, ja töin tuskin pääsin hengissä heidän käsistänsä. -Matkustettuani jonkun aikaa sinne tänne Normandiassa, palasin Italiaan -ja asetuin Modenaan. Sieltä kirjoittelin lakkaamatta kirjeitä Europan -hallitsijoille, erittäin keisari Aleksanterille, joka aina vastasi -mitä suurimmalla kohteliaisuudella; enkä ollut ilman toivoa, että -oikeus vihdoin voittaisi, taikkapa, jos politiikista tahdottiin maahan -polkea perillis-oikeuttani Ranskan kruunuun, minulle ainakin suotaisiin -kohtuullinen elatusraha. Mitäpä vielä! Minä otettiin kiinni, vietiin -Modenan herttuakunnan rajalle ja jätettiin Itävallan hallituksen -haltuun. Nyt olen jo kahdeksan kuukautta ollut täällä haudattuna, ja -ties Jumala, milloin täältä olen pääsevä! - -En uskonut kaikkea, mitä hän sanoi. Mutta että hän täällä oli -kuin haudattuna, se oli semmoinen totuus, joka herätti minussa -myötätuntoisuutta. - -Pyysin häntä lyhyesti kertomaan elämäänsä. Suurella tarkkuudella hän -tiesi kertoa pienimmätkin seikat, joita minäkin tunsin Ludvig XVII:nen -lapsuudesta, kun hän annettiin tuon konnamaisen suutarin Simon'in -hoteisin, kun häntä vieteltiin todistamaan pahanilkeätä kannetta oman -äitinsä, kuningatar raukan, elämäntapoja vastaan j.n.e. Ja vihdoin -että, kun hän oli vankilassa, tuli eräänä yönä miehiä, jotka veivät -hänet pois, jättäen hänen sijaansa tylsämielisen lapsen, nimeltä -Mathurin. Kadulla odottivat neljällä hevosella valjastetut vaunut, ja -yksi hevosista oli vaan puuhepo, johon hän pantiin piiloon. He pääsivät -vastuksitta Rhein-virralle, ja rajan ylitse tultua, tuo kenraali... -(hän mainitsi hänen nimensäkin, vaikk'en sitä muista), joka oli hänet -pelastanut ja jonkun ajan oli hänelle opettajana ja isänä, sitten -lähetti tai vei itse hänet Amerikaan. Siellä nuorukainen, kuningas -ilman valtakunnatta, sai kokea monta vaihetta, erämaissa kärsiä nälkää, -olla sotamiehenä, elää kunnioitettuna ja onnellisna Brasilian kuninkaan -hovissa, joutua panettelun alaiseksi ja ahdistettuna maanpakolaisena -lähteä mieron tielle, palattuansa Europaan Napoleon'in vallan -loppuaikana, hän vangittiin Napolissa Murat'in toimesta, ja kun vihdoin -vapaana aikoi saattaa perillis-oikeuksiansa kuuluviin, niin kohtasi -häntä Bolognassa tuo onneton taudin isku, jonka kestäessä Ludvig -XVIII:s kruunattiin Ranskan kuninkaaksi. - - - - -XX LUKU. - - -Tätä kaikkea hän kertoi kummallisen todennäköisesti. Vaikk'en saattanut -uskoa hänen sanojaan, ihmettelin häntä sittenkin. Kaikki Ranskan -vallankumouksen seikat olivat hänelle perinpohjin tunnetut, ja hän -puhui niistä luonnollisella puhetaidolla, lisäten joka paikassa mitä -hauskimpia juttuja. Hänen puheensa oli hiukan soturin tapaan, mutta -kuitenkaan se ei ollut sitä luontevuutta vailla, jota hieno seura -tuottaa mukanaan. - --- Suvaitsetteko, kysyin, että puhun suoraan, arvonimiä käyttämättä? - --- Se on juuri minulle mieleen, vastasi hän. Ainakin sen on onnettomuus -minulle opettanut, että voin nauraa kaikelle turhuudelle. Olkaa varma -siitä, että pidän parempana olla ihminen, kuin kuningas. - -Aamuin illoin puhuimme aina yhdessä; ja huolimatta siitä, mitä -mielestäni hänessä oli naurettavaa, näytti minusta siltä, kuin hänellä -olisi ollut hyvä, puhdas ja kaikkea hyvää harrastava sydän. Usein olin -vähällä hänelle sanoa: -- Antakaat anteeksi, minä tahtoisin kyllä -mielelläni uskoa teidän olevan Ludvig XVII:s, mutta minun täytyy -suorasti tunnustaa, että vastapäinen vakuutus on minussa vallallaan; -ettekö teeskentelemättä voisi luopua tuosta luulotuksesta? -- Ja -itsekseni sepitin häntä varten aika saarnan kaikkien valheitten -mitättömyydestä, niidenkin, jotka näyttävät viattomilta. - -Päivä päivältä lykkäsin saarnan pitämisen tuonnemmaksi, yhä odottaen, -kunnes tuttavuutemme vielä hiukan varttuisi; enkä koskaan tullut sitä -toimeen panneeksi. - -Ajatellessani tätä pelkurimaisuutta, puolustan sitä toisinaan sillä, -että se muka oli välttämätön kohteliaisuus, kiitettävä hienotunteisuus, -ja milloin milläkin tapaa. Mutta tänkaltaiset tekosyyt eivät riitä, -enkä voi itseltäni salata, että olisin tyytyväisempi, jos todellakin -tuo saarna olisi tullut pidetyksi. Sillä ken valhetta on uskovinansa, -hän on pelkuri; ja siihen en enää tahdo tulla syypääksi. - -Niin, pelkuri! Totta on että, vaikka kuinkakin kauniisti olisi -edeltäpäin puhunut, niin aina on vaikea lopulla sanoa: "En usko teitä." -Toinen suuttuu, muuttuu ystävästä vihamieheksi, ehkäpä soimaa sinua -suunnattomasti. Mutta ystävänkin menettäminen on valhetta parempi. -Ja kukaties tuo kurja, nähtyänsä, ett'et usko hänen valhettansa, -sitten salaa kunnioittaisi vilpittömyyttäsi, ja siitä saisi aihetta -miettimiseen ja kääntyisi paremmalle uralle. - -Vartijat olivat taipuvaiset luulemaan, että hän todellakin oli Ludvig -XVII:s, ja koska kokemuksesta tiesivät elämän olevan täynnä muutoksia, -he toivoivat, että hän kerran oli nouseva Ranskan valta-istuimelle -ja pitäisi silloin muistossa heidän alamaista palvelustaan. He eivät -tosin tohtineet auttaa häntä karkaamaan, mutta kokivat muuten kaikella -tavalla olla hänelle mieleen. - -Sen kautta minäkin sain kunnian nähdä tämän korkean henkilön. Hän -oli vartaloltaan keskikokoinen, 40 tahi 45 vuoden ijässä, jokseenkin -lihava ja muodoltaan hyvin Bourbon'in näköinen. Todenmukaista on, että -satunnainen yhdennäköisyys oli vietellyt häntä noihin kurjiin tuumiin. - - - - -XXI LUKU. - - -Oli toinenkin seikka, jossa en voinut hyväksyä käytöstäni häntä -kohtaan. Naapurini ei ollut aivan uskoton, puhuipa toisinaan -uskonnollisuudesta kuten ihminen, joka sitä arvossa pitää eikä ole -siitä vieraantunut; mutta kuitenkin oli hänellä useampia turhia -ennakkoluuloja Kristin-uskoa vastaan, jota hän arvosteli enemmän -sen väärinkäytösten, kuin sen oikean olennon mukaan. Tuo Ranskassa -ennen vallankumousta ja sen jälkeenkin vallitseva pintapuolinen -filosofiia oli hänet so'aissut. Hän luuli, että Jumalaa voi puhtaammin -palvella, kuin evankeliumin oppia seuraamalla. Tuntematta tarkoin -Condillac'in ja Tracy'n kirjoituksia, hän piti heitä kuitenkin mitä -suurimpina ajattelijoina ja luuli, että jälkimäinen heistä oli päässyt -viisaustieteellisen tutkimuksen korkeimmalle kukkulalle. - -Minä, joka olin enemmän näitä asioita lukenut ja tunsin ne törkeät -erehdykset, joihin Voltaire'n aikakausi oli joutunut, rynnätessään -Kristin-uskoa vastaan; joka olin vakuutettuna, että järjen kannalta -katsoen on mahdotonta samalla kertaa uskoa Jumalan olemista ja kieltää -evankeliumia, ja katsoin halvaksi, että seurataan tuota uskottomuuden -virtaa, tajuamatta kuinka yksinkertaisen ihana Kristin-usko on, ell'ei -sitä irvikuvaksi väännetä; minä olin nyt niin heikkoluontoinen, ett'en -pitänyt puoltani hänelle. Naapurini kokkapuheet hämmensivät minua, -vaikka niiden mitättömyys ei voinut jäädä minulta salaan. Peittelin -uskoani, epäilin, mietin, oliko sopivata vastustaa hänen sanojansa -vai eikö, ja päätin, ett'ei se ollut tarpeen; sillä luulin asiasta -kunniallisesti pääsneeni. - -Mitä heikkoutta! Tosin on tilaisuuksia, jolloin liiallinen uskon-into -on ajattelemattomuudeksi katsottava ja kenties vaan ärsyttää -uskotonta. Mutta että suoraan ja samassa kainosti tunnustamme sen, -mitä pidämme tärkeänä totuutena, että teemme sen silloinkin, kun emme -voi toivoa myöntämistä, jopa saamme kokea pilkkaakin, se on selvä -velvollisuutemme. Ja semmoinen jalo tunnustus on aina mahdollinen -tehdä, joutumatta sopimattomaan käännytyskiihkoon. Sitä tehdessämme -saatamme ehkä, niin sanoaksemme, alustaa kuulijan mieleen pohjan -totuudelle, niin että se siihen voi juurtua ja vihdoin valollansa -karkoittaa uskottomuuden pimeyden. - - - - -XXII LUKU. - - -Uudessa huoneessani asuin vähän toista kuukautta. Yön aikaan Helmikuun -18 ja 19 päivän välillä (1821) herätti minut avainten kalske ja -telkien kirinä; sisään astui muutamia miehiä, lyhty muassa. Ensimäinen -ajatukseni oli, että he tulivat minua surmaamaan. Hämmästyneenä -katselin noita miehiä, kun kreivi B. lähestyi minua ja käski -kohteliaasti heti pukeumaan lähtöä varten. - -Semmoista tervehdystä en ollut odottanut, ja mieleeni tunki se turha -toivo, että minä nyt vietäisiin Piemontin rajalle. -- Onko mahdollista, -että tuo ankara myrsky niin väleen asettuisi? Pääsisinkö tosiaankin -vielä vapaaksi? Saisinko siis tavata isää, äitiä, siskojani? - -Nämä herttaiset toiveet saivat sydäntäni tuokioksi vilkkaammin -sykkimään. Mitä kiireimmiten puettuani läksin miesten kanssa pois, -ennättämättä jättää hyvästikään naapurilleni. Luulin kuulleeni hänen -äänensä, ja olin pahoillani siitä, ett'en saanut vastata. - --- Minne matkamme? sanoin kreiville, kun hänen ja erään -santarmiupseerin kanssa astuin vaunuihin. - --- Ei ole lupa sanoa teille sitä, ennenkuin olemme peninkulman matkan -päässä Milanosta. -- - -Näin ett'emme ajaneet Vercellin porttiin päin, ja siihen sammuivat -toiveeni! - -Vaikenin. Oli ihana kuutamo-yö. Katselin noita rakkaita katuja, joilla -niin monta vuotta olin onnellisna kävellyt Foscolo'n, Monti'n, Lodovico -di Breme'n, Pietro di Borsleri'n, Porro'n ja hänen poikiensa, ja niin -monen muun ystävän kanssa. Kartanot, kirkot, puutarhat, kaikki johtivat -mieleeni mitä suloisimpia nuoruuden muistoja. Nyt kun luulin näkeväni -teitä viimeisen kerran, kun teidän kuvanne niin nopeasti pakenivat -silmistäni, nytpä huomasin, kuinka olin teitä rakastanut! Portin -ulkopuolelle tultuamme, painoin hattuni alemmas silmille ja itkin salaa. - -Kun olimme kulkeneet toista peninkulmaa, niin sanoin kreiville: -- -Luullakseni käy matkamme Veronaan. - --- Edemmäs, vastasi hän; ajamme Veneziaan, jossa minun pitää jättää -teidät Erityis-toimikunnan haltuun. -- - -Me ajoimme postikyydillä, seisahtumatta, ja Helmikuun 20 p:nä saavuimme -Veneziaan. - -Edellisen vuoden Syyskuussa, kuukautta ennen vangitsemistani, olin minä -ollut Veneziassa ja suuressa ja hilpeässä seurassa atrioinnut Luna -nimisessä hotellissa. Omituinen sattumus, että minä nytkin vietiin -samaan hotelliin! - -Eräs palvelija kummastui nähdessänsä minua ja samassa huomatessansa -(vaikka santarmi ja hänen kaksi seuralaistaan, jotka olivat olevinaan -palvelijoita, olivat valepuvussa), että minä olin poliisin käsissä. -Olin hyvilläni siitä, että hän minut tunsi, sillä varmaan oli hän -muillekin kertova tulostani. - -Söimme päivällistä ja sitten minut vietiin Dogen palatsiin, -jossa oikeus silloin piti istuntojansa. Matkalla käytiin -Procuratie-pilarikäytävän kautta ja Florian'in kahvilan ohitse, missä -olin mennä syksynä viettänyt niin ihania iltakausia; nyt ei sattunut -kukaan tuttavistani näkyviin. - -Pikkutorin (Piazzettan) yli oli mentävä... tällä torilla oli viime -kerran muuan kerjäläinen minulle lausunut seuraavat kummalliset sanat: --- Näkyy, hyvä herra, että olette muukalainen; ihmettä, kuinka te -ja muut muukalaiset ihailette tätä toria; minun mielestäni se on -onnettomuuden kotopaikka, enkä minä tule tänne muutoin kuin pakosta. - --- Onko teitä tässä kohdannut joku onnettomuus? - --- On, herra, kauhea onnettomuus, eikä yksin minua. Jumala teitä -varjelkoon, herra, Jumala varjelkoon! -- - -Ja sillä hän minut jätti. - -Nyt kun kävin täällä uudestaan, en voinut olla muistamatta kerjäläisen -sanoja. Ja juuri samalla torilla vuotta myöhemmin astuin mestauslavalle -kuuntelemaan ensin kuoleman-tuomiotani ja sitten armahduskirjaa, jonka -kautta kuolemanrangaistus muutettiin viidentoista vuoden kovaksi -vankeudeksi! - -Jos luonteeni olisi mystillisyyteen taipuvainen, niin panisin suuren -arvon tuon kerjäläisen sanoille, joka niin vakavasti ennusti minulle -tämän torin olevan onnettomuuden kotopaikan. Nyt minä kerron tämän -ainoastaan kummallisena tapauksena. - -Nousimme palatsiin; kreivi B. puhui tuomarien kanssa, heitti sitten -minut vankivartijan haltuun, ja hyvästi jättäessään hän liikutettuna -syleili minua. - - - - -XXIII LUKU. - - -Äänettömänä seurasin nyt vartijata. Useampien käytävien ja salien -läpitse tultuamme, me saavuimme ahtaille portaille, jotka veivät -meidät _Lyijykamareihin_, noihin kuuluisiin valtiovankiloihin Venezian -tasavallan ajoilta. - -Täällä vartija pani minun nimeni kirjaansa ja sulki minut kammiooni. - -N.s. _Lyijykamarit_ ovat entisen Dogenpalatsin yläkerros, kokonaan -lyijykatolla peitetty. - -Minun kammiollani oli isonlainen ja suunnattomalla rautaristikolla -varustettu ikkuna, josta oli nähtävänä San Marco kirkon lyijypeitteinen -katto. Kirkon toisella puolen näkyi kaukaa torin ääri, ja joka -taholta lukematon joukko kupoleja ja kellotapulia. San Marcon oma -jättiläistapuli oli vaan kirkon pituuden päässä minusta, niin että -kuulin niiden ääniä, jotka sen huipussa puhuivat vähä kovemmin. Kirkon -vasemmalta puolelta näkyi myöskin osa palatsin suurta pihaa ja yksi -porteista. Sillä kohdalla on yhteinen kaivo, ja lakkaamatta käytiin -sieltä vettä ottamassa. Mutta minun korkeasta paikastani näyttivät -ihmiset tuolla alhaalla pikku lapsilta, enkä voinut heidän sanojansa -eroittaa, ell'eivät huutaneet. Yksinäisyyteni oli täällä paljon -suurempi kuin Milanossa. - -Ensipäivinä kriminaalitutkinto, jota tuo Erityis-toimikunta piti -minun kanssani, synkistytti melkoisesti mieltäni, jota vankeuden -ypö-yksinäisyyskin oli masentanut. Paitsi sitä olin nyt entistä -kauempana perheestäni, enkä enään saanut uutisia kodistani. Ne oudot -kasvot, jotka täällä näin, tosin eivät olleet minulle vastenmielisiä, -vaan niiden yksivakaisuus näytti melkein säikähdyttävältä. Huhu -oli heille liikoja ladellut Milanolaisten ja muitten Italialaisten -vapauden-hankkeista; ja nyt he luulivat, että minä ehkä olin yksi -noiden muka mielettömien tuumien pahimpia päämiehiä. Vähäinen -kirjailijan-maineeni oli tuttu vartijalle, hänen vaimollensa ja -pojillensa, jopa kahdelle alavartijallekin, joilla kaikilla näytti -olevan joku hämärä ajatus, että surunäytelmäin kirjoittaja on jotakin -silmänkääntäjän tapaista. - -He pysyivät yksitotisina, luulevaisina, ja kuitenkin täynnä halua saada -minusta enemmän selkoa; muutoin hyvin kohteliaina. - -Muutamien päivien perästä he kävivät kaikki leppeämmiksi, ja minä -heihin miellyin. Vaimo säilytti kauvimmin tuota vankivartijalle -omituista käytöstä ja arvoa. Hän oli noin 40 vuotias, kasvoiltaan kuiva -kuten puheessaankin, eikä näyttänyt vähintäkään suosiotansa muille kuin -lapsillensa. - -Hän toi minulle kahvia aamuisin ja päivällisen jälkeen, vettä, -liinavaatetta j.n.e. Hänen seurassaan oli tavallisesti 15 vuotias -tytär, rumanpuolinen mutta suopeamuotoinen, ja kaksi poikaa, toinen -13, toinen 10 vuoden vanha. He läksivät pois myös äidin kanssa, mutta -ovesta nuo lapset ystävällisesti loivat silmänsä taakse minuun. Vartija -itse kävi luonani, ainoastaan kun hänen piti saattaa minut saliin, -missä Erityis-toimikunta istui. Alavartijat tulivat harvoin, heillä -kuin oli hoteissaan alakerroksen poliisivankila, joka oli täynnä -rosvoja. Toinen heistä kävi jo kahdeksatta vuosikymmentä, mutta pystyi -yhä vielä tuohon vaivaloiseen toimeen, juosten portaita ylös alas eri -vankihuonetten välillä. Toinen oli taas noin 25 vuotuinen nuorukainen, -joka mielemmin kertoi lempijuttujaan, kuin hoiti tointansa. - - - - -XXIV LUKU. - - -Oi, raskaaksi käy kriminaalitutkinto valtiorikoksesta syytetylle! -Peljäten muita vahingoittaa, täytyy kamppailla tuhatta syytöstä -ja epäluuloa vastaan. Ja ell'ei tutkinto pian pääty, niin kaikki -helposti takertuu yhä onnettomammaksi, sillä saattaahan tapahtua, että -muita otetaan kiinni, ja uusia varomattomuuksia tulee ilmi, joita -tuntemattomat, vaan samaan lahkokuntaan kuuluvat henkilöt ovat tehneet. - -Olen päättänyt olla politiikista puhumatta, ja sentähden jääkööt -kaikki tuon tutkinnon seikat sillensä. Sen vaan sanon, että usein, -seisottuani pitkiä tuntikausia tuomarien edessä, palasin huoneeseni -niin katkeroittuneena, niin vihan vimmassa, että olisin tehnyt lopun -itsestäni, ell'ei uskonnon ääni ja vanhempieni muisto olisi mua -pidättänyt. - -Poissa oli nyt se tyynimielisyys, jonka luulin Milanossa saavuttaneeni. -Useampia päiviä en voinut sitä jälleen saavuttaa; ne olivat kadotuksen, -paholaisen päiviä. Silloin herkesin rukoilemasta, epäilin Jumalan -oikeutta, kiroilin ihmisiä ja koko maailmaa, sekä suosittelin -mielessäni jos joitakin viisastelemisia hyvien avujen turhuudesta. - -Onneton ja vimmaan joutunut ihminen on ihmeen kekseliäs herjaamaan -lähimmäisiänsä ja itse Luojaakin. Viha on epäsiveellisempi, -rikoksellisempi kuin luullaan. Aamusta iltaan tosin ei jaksa raivoa -viikkokausien aikaa, ja pahimmankin vimman valtaan vaipunut henki -tarvitsee lepohetkiänsä. Mutta näillä loma-ajoillakin tuntee entisen -epäsiveellisyyden maininkia. Luulee olevansa rauhoitettu, vaan se on -petollinen, jumalaton rauha, lemmettömyyttä ja ivaa täynnä. - -Semmoisessa mielentilassa minä saatoin tuntikausia laulaa, laskea -leikkiä kaikkien kanssa, jotka tulivat minua katsomaan, ja koetin -yleensä asioita punnita ja arvostella tuolla kyyniläisellä -markkina-viisaudella. Kauan ei tämä kurja mielentila kuitenkaan -kestänyt, kuusi tai seitsemän päivää. - -Raamattuni oli tomun peitteessä. Yksi vartijan pojista sanoi minua -hyväillessänsä: -- Siitä kun herkesitte tuota kirja-raiskaa lukemasta, -niin surumielisyytenne näyttää vähentyneen. - --- Näyttääkö niin? -- vastasin. - -Otin kirjan, pyyhkäsin tomun pois, ja avattuani sen umpimähkään, -seuraavat sanat sattuivat silmiini: _Ja sanoi opetuslapsillensa: se -on mahdoton ettei pahennukset tule; mutta voi häntä, jonka kautta ne -tulevat; se olis hänelle parempi, että myllynkivi ripustettaisiin -hänen kaulaansa, ja heitettäisiin mereen, kuin että hän jonkun näistä -pienistä pahentais_. - -Nämä sanat koskivat kipeästi sydäntäni, ja minä häpesin, että lapsi -siitä tomusta, jonka näki peittävän pipliaani, arvasi minun herjenneen -sitä lukemasta, sekä siitä sai sen luulon, että olin iloiseksi -muuttunut Jumalaa unhottamalla. - --- Sinä veitikka! (niin puhuttelin häntä lempeästi nuhdellen ja -mielessäni surren, että olin häntä pahentanut). Se kirja ei ole mikään -raiska, ja juuri sentähden että muutamia päiviä olin sitä lukematta, -mielenlaatuni on huonontunut. Jos äitisi sallii sinun olla jonkun -hetken minun luonani, niin koenpa torjua luotani tuota pahaa mieltä; -jospa tietäisit, poikaseni, kuinka se pahe minut voittaa yksinäni -ollessani, ja juuri silloin kun kuulet minun laulavan kuin mieletön! - - - - -XXV LUKU. - - -Pojan mentyä minä tunsin povessani mielihyvää siitä, että minulla taas -oli raamattu kädessä, ja että olin tunnustanut tulleeni häijyksi, -kun en sitä lukenut. Tuntui niinkuin olisin antanut hyvitystä väärin -loukatulle ystävälle ja hänen kanssaan jälleen sopinut. - --- Ja sinut, Jumalani, olin minä jättänyt kääntyäkseni turmion tielle? -huudahdin. Taisinko todellakin uskoa, että irvistelijäin ruma nauru -soveltuisi minun toivottomaan tilaani? - -Sanomattomalla liikutuksella lausuin nämä sanat, panin raamatun -tuolille, lankesin polvilleni sitä lukemaan, ja vaikka muutoin ani -harvoin saan kyyneliä silmiini, purskahdin nyt itkuun. - -Tämä itku tuntui minusta tuhannen kerran suloisemmalta, kuin tuo -äskeinen häijy nauru. Jumala oli jälleen omassatunnossani, ja minä -Häntä rakastin! Kaduin katkerasti, ett'olin voinut niin turmeltua, ja -lupasin, ett'en milloinkaan vast'edes Hänestä luopuisi. - -Ihme, kuinka vilpitön kääntymys uskonnon turviin lohduttaa ja ylentää -ihmishenkeä! - -Luin ja itkin toista tuntia; sitten nousin ylös, varmaan luottaen -siihen, että Jumala oli luonani ja oli minulle antanut mielettömyyteni -anteeksi. Uudestaan kova kohtaloni, tutkinnon tuska ja tuo uhkaava -hirsipuu näyttivät vähäpätöisiltä. Iloni oli kokea kärsimystä, koska -siinä saisin tilaisuutta täyttää velvollisuuteni ja tottelevaisesti -taipua Herran tahtoon. - -Raamattua, kiitos Jumalan, taisin jälleen lukea! En sitä enään -arvostellut Voltaire'n halpaan tapaan, pilkaten lauseita, joita ei -katso naurettavaksi tahi vääräksi muu kuin se, joka tietämättömyydestä -tahi pahasta tahdosta ei huoli niiden todelliseen merkitykseen -tunkeutua, vaan pintapuolisesti viipyy muutamissa kirjoitustavan -vaillinaisuuksissa. Tämän kirjan etevyys Koran'in ja Indian uskonopin -rinnalla on vastustamaton, ja mieletöntä on ajatella, että semmoinen -kunnioitettavani kirjoitusten kokoelma olis luotettavaa alkuperää -vailla. Tajusin selvään, että se on pyhyyden ja siis totuudenkin kirja. - -Löytyy tosin niitä, jotka ovat pyhää Raamattua väärin käyttäneet, -hakien siitä tu'etta omille himoillensa. Vaan mitäpä ihminen ei voi -väärin käyttää; onko itsessään hyvä asia sentähden hyljättävä? - -Jeesus Kristus lausui: Koko laki ja profeetat supistuvat yhteen -pääkappaleesen: rakasta Jumalaa ja lähimmäistäsi. Ja siinäkö ei -olisi ikuisiksi ajoiksi kelpaava totuus, siinäkös ei pyhän hengen -ijankaikkisesti elävä sana? - -Näin mietiskelin, ja uudistin jo ennen tekemäni päätöksen sovittaa -uskontoon kaikki ajatukseni ja harrastukseni, ihmisrakkauteni, -isänmaanrakkauteni, sanalla sanoen kaikki sieluni tunteet. - -Nuo harvat kyyniläisyyden houreissa kuluneet päivät olivat kuitenkin -jo ennättäneet minua saastuttaa, ja kauan taistelin mielessäni niiden -vaikutuksia vastaan. Milloin vaan ihminen jollakin tavoin antautuu -tuohon järkeä häväisevään kiusaukseen, joka saattaa häntä tarkastamaan -Jumalan töitä irvistelyn saastaisella suurennuslasilla sekä luopumaan -rukousten siunaavaisesta harjoituksesta, silloin se turmelus, joka -siitä syntyy hänen järjessänsä, vaikuttaa, että hän yhä vähemmällä -taaskin lankee samaan turmioon. Viikkokausien kuluessa tuo kiusaus teki -melkein joka päivä rynnäkköjänsä, ja minun täytyi ponnistaa kaikki -henkeni voimat päästäkseni niistä vapaaksi. - - - - -XXVI LUKU. - - -Kun tämä mielentaistelu vihdoin taukosi, ja minä luulin taas olevani -vakavalla pohjalla, niin että kaikissa harrastuksissani annoin -Jumalalle kunnian, niin tunsin jonkun aikaa mitä suloisinta rauhaa. Nuo -oikeuden tutkinnot, joita minun kanssani pidettiin joka toinen tahi -kolmas päivä, niin tuskallisia kuin ne olivatkin, eivät pysyväisesti -häirinneet mieltäni. Koetin vaan olla varoillani, jott'en rikkoisi -kunnian ja ystävyyden velvollisuuksia, jättäen kaiken muun Jumalan -haltuun. - -Sillä välin yksinäisyyteni kävi yhä täydellisemmäksi. Nuo vartijan -kaksi poikaa, joista minulla joskus ennen oli ollut seuranhuvitusta, -pantiin kouluun, ja nyt kun saivat hyvin vähän olla kotona, he eivät -enää käyneet minun luonani. Äiti ja tytär, jotka, niin kauan kuin -pojat olivat muassa, usein olivat jääneet hetkeksi juttelemaan minun -kanssani, nekään eivät siitä lähtein muuta kuin pistäyneet sisään -kahvia tuodaksensa. Äitiä en tosin paljoa kaivannut, tyly kuin oli -käytökseltään. Mutta tyttärellä, vaikka olikin rumanpuolinen, oli -jotakin silmissä ja puheessa, joka minua miellytti. Kun hän toi minulle -kahvia ja sanoi: "tämän olen minä keittänyt", niin kahvi aina tuntui -oivalliselta. Mutta kun sanoi: "tämän äiti keitti", niin se oli kuin -lämmintä vettä. - -Koska minä harvoin sain nähdä ihmisiä, niin käänsin huomiotani -muutamiin muurahaisiin, jotka tulivat ikkunalleni, ja syötin niitä -runsaasti. Nepä menivät ja toivat lukemattomia tovereita pitoihin, niin -että ne melkein peittivät ikkunan. Samoin katselin erästä hämähäkkiä, -joka kutoi verkkoansa seinään. Syötin sitä kärpäsillä ja hyttisillä, -josta se niin kesyi, että laskeutui vuoteelleni ottamaan saalista -sormeltani. - -Jospa nämä olisivat olleet ainoat hyönteiset, jotka kävivät minua -tervehtimässä! Oli vielä kevät-aika, ja kuitenkin eneni jo hyttisten -luku hirveässä määrässä. Talvi oli ollut erittäin lauhkea, ja, vähän -aikaa tuultua Maaliskuussa, lämpimät ajat seurasivat. Pian kammioni -muuttui uuninkuumaksi, se kun oli suoraan etelään päin, lyijykaton -alla ja aivan San Marco-kirkon lyijypeitteisen katon vieressä, josta -auringon säteet hirveällä voimalla kimmahtivat takaisin: olin vähällä -tukehtua. Semmoisesta kuumuudesta ei ollut minulla ennen ollut -aavistustakaan. Tuli nyt lisäksi hyttiset, jotka, vaikka kuinka heitä -hosuin ja tapoin, minut tuiki peittivät. Sänky, pöytä, tuoli, lattia, -seinät, kaikki oli niitä täynnä, ja ikkunan kautta pyrki kuhisten -edestakaisin lukemattomia laumoja. Niiden puremat ovat kipeät, ja kun -näitä saapi aamusta iltaan ja illasta aamuun, ja yhäti täytyy miettiä -keinoja vihollisten luvun vähentämiseksi, niin kärsii paljon sekä -ruumiillisesti että hengellisesti. - -Kun kärsin tätä kauheata vitsausta enkä kuitenkaan saanut muuttaa -toiseen huoneesen, tulin itsemurhaa ajatelleeksi, ja menin -tuontuostakin milt'ei mielipuoleksi. Mutta, taivaalle kiitos, ne -houreet haihtuivat pian, ja uskossani sain tuetta, jopa tunsin -jonkinmoista miellykkiäkin kärsimyksessä. - -Arvelin näin: -- Kuta katkerammaksi elämäni muodostuu, sitä vähemmän -peloittaa minua, niin nuori kuin olenkin, tuo uhkaava kuolemantuomio. -Ell'ei näitä kärsimyksiä edeltäpäin olisi, niin kuolisin ehkä pelkurin -tavoin. Paitsi sitä, mitä olen tehnyt ansaitakseni onnellisuutta? Missä -on ansioni? - -Ja kun oikein otin tarkastellakseni mennyttä elämääni, enpä löytänyt -kuin harvoja välttävän hyviä kohtia; muuten vaan typeriä himoja, -epäjumaluutta, pöyhkeilevää ja ulkokullattua kuntoa. -- Mitäpä muuta -siis, niin päätin, kuin kärsi, kelvoton! Jos ne sun tappavat, ihmiset -tahi hyönteiset, vaikkapa vihasta ja vääryydellä, niin älä nurise, vaan -muista, että ne ovat taivaallisen oikeuden välikappaleita! - - - - -XXVII LUKU. - - -Onko ihmisen niin vaikea totisesti nöyristyä ja itsensä synnintekiäksi -tunnustaa? Eikö ole totta, että useimmiten menetämme turhiin -nuoruutemme kallista aikaa, ja vaikka pitäisi kaikin voimin pyrkiä -eteenpäin hyvyyden tiellä, me sen sijaan tuhlaamme suuren osan siitä -itsemme halventamiseen? Löytyy varmaan tuosta poikkeuksiakin; mutta -niiden joukossa minä en saata sanoa olevani. Enkä myöskään voi -miksikään ansioksi lukea sitä, että olen itseeni tyytymätön. Kun -näemme kynttilästä nousevan enemmän savua, kuin tulen liekkiä, niin ei -tarvitse suurta tarkkaavaisuutta myöntääksemme, että se ei pala niin, -kuin sen pitäisi. - -Niin, halventamatta itseäni ja ulkokullattujen tapaan mutkittelematta, -vaan koko mielen tyyneydellä tilaani tarkastaen, havaitsin selvään -ansainneeni Jumalan kuritusta. Omantunnon ääni lausui: moisen -kurituksen sinä olet, ell'et toisesta niin toisesta syystä, ansainnut; -jospa se auttaisi kääntämään sinua Hänen puoleensa, jonka esikuvaa -ihmisen tulee voimiansa myöten seurata! - -Ja tietäen itseni tuhansin tavoin vikapääksi Jumalan edessä, oliko -minulla oikeutta nurista, jos muutamat ihmiset mielestäni olivat -halpoja ja muutamat toiset vääriä, jos maallinen onneni oli ryöstetty, -ja minun täytyi riutua vankeudessani ja kärsiä äkillinen surma? - -Velvollisuuteni oli kiittää Jumalan oikeutta ja tukehduttaa kaikki, -mitä mielessäni vielä liikkui Hänen mieltänsä vastaan. - -Paremmin pysyäkseni kiinni tuossa aikomuksessa, päätin tästä lähtien -kirjoittamalla ahkeraan kehittää ja selvittää aatteitani. Vahinko -vaan, että Toimikunta, joka suvaitsi antaa minulle kirjoitusneuvoja -ja paperia, edeltäpäin tarkkaan luki paperimäärän ja vaati täsmälleen -tiliä jok'ainoasta lehdestä. Tätä paperin puutetta poistaakseni, keksin -sen viattoman keinon, että lasipalasella silitin pöytäni karkeata -pintaa, johon sitten kirjoitin joka päivä pitkiä mietteitä ihmisten ja -erittäin omista velvollisuuksistani. - -En sano liikoja, jos väitän, että tällä tavoin kuluneet tunnit -tuntuivat hyvinkin hupaisilta, vaikka helle painoi sanomattomasti, -ja hyttisten puremat häiritsivät rauhaani. Viimeksimainitun kiusan -vähentämiseksi olin pakoitettu, helteestä huolimatta, peittämään pääni -ja jalkani sekä hansikkakäsin kirjoittamaan, vieläpä tarkoin käärimään -käsiranteet, jott'eivät nuo viholliset pääsisi hihojen sisään. - -Mietelmäni olivat parhaasta päästä elämäkerrallista laatua. Muistelin -mitä hyvää ja pahaa oli lapsuudesta saakka sielussani kehittynyt, -punnitsin sitä, selvittelin epäilyksiäni ja järjestelin niin hyvin kuin -mahdollista mielipiteitäni kaikista asioista. - -Kun koko siihen kelpaava pöydän pinta oli täyteen kirjoitettu, niin -lu'in ja lu'in uudestaan, mitä olin kirjoittanut, ja mietiskelin sitä -vielä, kunnes vihdoin (usein mielipahakseni) päätin raapia pois kaikki, -saadakseni sijaa uusille mietelmille. - -Jatkoin sitten elämäkertaani, yhä poiketen milloin mihinkin -filosofiiaa, siveys-oppia, politiikkia tahi uskontoa koskevaan -kysymykseen; ja kun pöytä oli täynnä, pyyhin kaikki pois uudestaan. - -Jott'ei mikään minua estäisi suoraan lausumasta kaikkia muistojani -ja mielipiteitäni, ja jott'ei tarvitsisi peljätä jotakin sopimatonta -tarkastusta, käytin minä jonkinmoista salakirjoitusta, kirjaimia -siirtämällä ja sanoja lyhentämällä, johon olin hyvin tottunut. -Kuitenkaan ei tultu minua tarkastamaan, eikä kukaan tietänyt, -kuinka hyvin käytin tätä surullista aikaa. Kun kuulin vartijan tahi -jonkun muun avaavan ovea, niin kiireimmiten peitin kirjoitukseni -pöytäliinalla, ja panin siihen päälle kirjoitusneuvot ja tuon -lakimääräisen paperivihon. - - - - -XXVIII LUKU. - - -Tuo paperivihko sai sekin osansa päiväni hetkistä, joskus kokonaisen -päivä- tahi yökauden. Tämä työ oli kirjallista laatua. Näin syntyi -murhenäytelmät _Ester d'Engaddi_ ja _Iginia d'Asti_, runot _Tancreda, -Rosilde, Eligi e Valafrido, Adello_, sekä muutamia suunnitelmia -murhenäytelmiin ja runoihin, muun muassa runoihin _Lombardian liitosta_ -ja _Cristoforo Colombo'sta_. - -Koska uuden paperin hankkiminen, kun entinen oli loppunut, ei aina -ollut helppo asia, niin tein ensimäisen kyhäykseni joka teokseen -pöydälle tahi käärepaperille, jolla tuotiin minulle kuivia viikunoita -ja muita hedelmiä. Ajoittain myös annoin päivälliseni alavartijalle, -luulettaen häntä, ett'ei minulla ollut nälkä, ja sitä vastaan otti -hän tuodakseen minulle muutaman paperiarkin. Tämä tapahtui ainoastaan -silloin, kun pöytä oli täyteen kirjoitettu, enkä vielä tahtonut -kirjoittamiani pois raapia. Silloin sain kyllä nälkää nähdä, sillä -vaikka päävartijalla oli rahojani tallella, en pyytänyt kuitenkaan sinä -päivänä syödä, jott'ei hän varoisi minun antaneen ruokani toiselle, -ja myöskin jott'ei alavartija huomaisi pikku petostani. Illaksi join -väkevää kahvia, jota vartavasten pyysin _Zanze mamselia_, vartijan -tytärtä, keittämään; ja milloin tämä äitinsä näkemättä sen keitti, -hän teki sen erinomaisen väkeväksi, niin että se virkisti syömätöntä -ruumistani ja piti mieleni vireänä koko yökauden. - -Semmoisessa puolihuumeisessa tilassa tunsin järkeni voimat kahden -verran karttuneiksi ja runoilin, mietiskelin ja rukoilin ihmeellisellä -mielihyvällä aamuvaloon saakka. Silloin tuli äkkiä väsymys päälleni, -heittäysin vuoteelle ja hyttisistä huolimatta, jotka, vaikka kuin -peittäysin, pääsivät vertani imeksimään, nukuin makeaan uneen pariksi -tunniksi. - -Senkaltaiset yökaudet tuntuivat minusta niin suloisilta, ett'en -voinut olla niitä useamminkin itselleni hankkimatta. Sentähden annoin -ajoittain, ilman paperin puutettakin, pois ruokani sitä maistamatta, -saadakseni yöksi taas nauttia tuon tenhojuoman ihmeellistä vaikutusta. -Hyvä kun toiveeni kävi toteen! Mutta välistä sattui, ett'ei kahvi -ollutkaan hyvän Zanzen keittämää, vaan oli mehutonta vesilientä. -Semmoiset tepposet saattoivat minut pahalle tuulelle. Toivotun -virkistyksen sijaan tunsin hermottomuutta ja nälkää, aloin haukotella, -ja jos meninkin vuoteelle, ei tullut unta silmiini. - -Valitin tuota Zanzelle, ja hän minua surkutteli. Mutta eräänä päivänä -kun häntä kovasti toruin, ikäänkuin hän olisi minua pettänyt, niin -tyttöparka purskahti itkuun sanoen: -- Hyvä herra, minä en ole koskaan -pettänyt ketäkään, ja kuitenkin kaikki pitävät minua petturina. - --- Kaikki? Minä siis en ole ainoa, joka suutun tuohon vesiliemeen. - --- Sitä en tarkoita, herra. Oi, jos vaan tietäisitte... Jospa voisin -avata kurjan sydämeni teille!... - --- Mutta älä toki noin itke! Voi hyvänen, mikä sinua vaivaa? Suo -anteeksi, jos olen sinua suotta torunut. Minä uskon vallan hyvin, -ett'ei ole sinun vikasi, että kahvini on ollut niin huonoa. - --- Tuosta, hyvä herra, en itke. Siinä pieni kolahdus itserakkaudelleni, -mutta siitä huolimatta hymyilin. - --- Sinä itket siis, kun torun, mutta aivan toisesta syystä? - --- Aivan niin. - --- Kuka sinua petturiksi sanoo? - --- Rakastajani. - -Ja hänen kasvonsa punastuivat. Lapsellisella luottamuksella hän -kertoi minulle viattoman sydämensä surullisen idyllin, joka kaikessa -yksinkertaisuudessaan ei voinut olla sydäntäni liikuttamatta. - - - - -XXIX LUKU. - - -Siitä päivästä alkaen tulin, en tiedä mistä syystä, tyttösen uskotuksi, -ja hän rupesi taas kauemmin tarinoimaan kanssani. - -Sanoipa kerran: -- Te herra olette niin hyvä, että katson teihin aivan -kuin lapsi isäänsä. - --- Tuollahan et juuri minua mielittele, vastasin minä, takaisin -työntäen hänen kätensä; tuskin olen kaksineljättä täyttänyt, ja sinä -katsot minuun kuin isääsi. - --- Ei, hyvä herra, tahdon sanoa: kuin veljeeni. - -Ja hän otti väkisen käteni ja likisti sitä innolla. Kaikki tämä -tapahtui mitä viattomammalla tavalla. - -Arvelin itsekseni: -- Hyvä ett'ei hän ole kaunotar; muuten tuo vilpitön -ystävällisyys voisi hurmata minut. - -Arvelin joskus näinkin: -- Onnekseni hän on vielä lapsi, eikä tarvitse -peljätä, että sen ikäisiin tyttöihin rakastuisi. - -Toisin kerroin taas en ollut niin levollinen, koska minusta näytti kuin -olisin erehtynyt hänen muotonsa suhteen, ja minun täytyi tunnustaa, -että sekä kasvot että vartalo eivät olleet säännöllisyyttä vailla. - --- Ell'ei hän olisi niin kalpea, arvelin, eikä olisi noita paria -pisamaa hänen kasvoissaan, voisipa häntä sanoa sieväksikin. - -Totta on, että vilkkaan ja ystävällisen nuoren tytön käytöksessä, -silmissä ja puheessa aina huomaa jotakin viehättävää. Minä en ollut -mitään muuta tehnyt voittaakseni hänen suosiotansa, ja kuitenkin -olin hänelle rakas _kuin isä tai veli_, kumpaa vaan mieleni teki. -Minkätähden? Sentähden, että hän oli lukenut kirjoittamani Francesca -da Rimini'n ja Eufemio'n, ja kyyneliä vuodattanut niitä lukiessaan; -ja sitten vielä sentähden, että olin vankina, _vaikka_, niin olivat -sanansa, _en ollut varastanut, enkä murhatyötä tehnyt!_ - -Sanalla sanoen, minä, joka olin näkemättänikään Magdaleenaa mieltynyt -häneen, kuinka taisin olla kylmäkiskoinen nuoren venezialaisen -naisvartijani sisarellisille ystävyyden-osoituksille ja hänen mainiolle -kahvilleen? Tosiaan en puhuisi totta, jos katsoisin oman viisauteni -ansioksi, ett'en häneen rakastunut. _Syy_ oli ainoastaan se, että hän -oli rakastajaansa äärettömästi ihastunut. Voi minua, jos ei niin olisi -ollut! - -Mutta joskin se tunne, jonka hän minussa herätti, ei ollut -rakkautta, niin täytyy minun kumminkin tunnustaa, että se oli jotain -sinnepäin. Minä toivoin, että hän tulisi onnelliseksi, että hän -saisi aviomiehekseen sen, joka oli hänen mieleensä; en tuntenut -vähintäkään kateutta, en ensinkään toivonut, että hän valitsisi minut -rakkautensa esineeksi. Mutta kun kuulin ovea avattavan, sydämeni sykki, -ajatellessani että se oli Zanze; jos se ei ollut hän, niin tulin -pahoille mielin; jos oli, niin sydämeni sykki nopeammin ilosta. - -Hänen vanhempansa, jotka luottivat minuun ja tiesivät hänen jo olevan -silmittömästi rakastuneen toiseen, eivät ensinkään epäilleet lähettää -melkein joka aamu ja ilta tytärtänsä, minulle kahviani tuomaan. - -Hän oli todellakin viehättävän yksinkertainen ja herttainen. Hän sanoi: --- Minä olen rakastunut toiseen, ja kuitenkin viihdyn niin hyvin teidän -luonanne! Milloin en näe armastani, niin on minun ikävä, paitsi täällä. - --- Etkös arvaa minkätähden? - --- En. - --- Sen sulle sanon; sentähden, että täällä saat puhua lemmitystäsi. - --- Saattaa olla, mutta minusta se tuntuu tulevan siitäkin syystä, että -teitä niin suuresti kunnioitan. - -Tyttöparalla oli se siunattu vika, että hän yhäti tarttui käteeni -ja likisti sitä, huomaamatta, että tuo minua yht'aikaa miellytti ja -hämmensi. - -Taivaalle olkoon kiitos, että vähimmättäkin omantunnon vaivatta voin -muistella tuota hyvää olentoa! - - - - -XXX LUKU. - - -Nämät lehdet olisivat epäilemättä hauskempia lukea, jos Zanze olisi -minuun rakastunut, tai minä edes olisin hänen tähtensä haaveiluissa -käynyt. Ja kuitenkin se yksinkertaisen hyväntahtoisuuden side, joka -meidät yhdisti, oli minulle rakkautta armahampi. Kun joskus varoin -heikon sydämeni tässä kohden muuttuvan, niin kävin oikein pahoille -mielin. - -Kerran pelkäsin vaaran olevan käsissä. Vasten tahtoani näytti hän -minusta (en tiedä minkä lumouksen kautta) sata vertaa kauniimmalta, -kuin ensikerran; minua hämmästytti alakuloisuuteni, joka minut välistä -voitti hänen poissa ollessaan, sekä iloni, kun hän taas tuli luokseni. -Sentähden koetin pari päivää olla tylynä, toivoen, että hän sillä -tapaa tottuisi pois tuosta liiallisesta tuttavuudesta. Mutta se keino -ei pitkälle auttanut; tyttö oli niin kärsivällinen ja myötätuntoinen! -Nojautuneena kyynäspäälleen akkunassa, hän katsoi äänetönnä minuun ja -virkkoi: - --- Teidän, hyvä herra, näkyy käyvän ikäväksi seurassani, ja -kuitenkin, jos saisin, seisoisin täällä koko päivän, koska näen -teidän juuri tarvitsevan jotakin huvitusta. Tuo paha mieli on seuraus -yksinäisyydestänne. Mutta koettakaa hiukan pakinoida, niin se pian -haihtuu. Ja jos teidän ei tee mielenne pakinoida, niin minä sen teen. - --- Lemmitystäsi, eikö totta? - --- Eipä vaan; ei aina hänestä. Osaanpa toki muustakin puhua. - -Ja todellakin hän nyt alkoi kertoella pienistä kotiseikoista, äitinsä -tylyydestä, isänsä sävyisyydestä, veljiensä veitikkajuonista, ja hänen -yksinkertainen kertomuksensa oli täynnä sievyyttä. Mutta itsensä -tietämättäkään hän palasi aina vähitellen lempi-aineesen, onnettomaan -rakkauteensa. - -Minäpä pysyin tylynä, toivoen, että hän siitä suuttuisi. Hän taas, -oliko se epähuomiota vaiko teeskentelyä, ei ollut siitä millänsäkään, -ja minun täytyi vihdoin leppyä, hymyillä ja kiittää häntä hänen -kärsivällisyydestään. - -Luovuin tuosta turhasta ajatuksesta suututtaa häntä, ja vähitellen -pelkoni asettui. Todella en ollutkaan lemmen vallassa. Kauan aikaa -mietin epäilyksiäni, pannen paperillekin, mitä asiasta ajattelin; siitä -oli minulla; paljon hyötyä. - -Ihminen tuontuostakin luopi tyhjästä itselleen pelonaineita; -päästäkseen niistä on tarpeen, niitä tarkemmin ja likemmältä tarkastaa. - -Mitä moitittavaa oli siinä, että iloitsin hänen hellästä -myötätuntoisuudestansa ja osoitin hänelle myötätuntoisuutta takaisin, -koska nämä meidän keskinäiset tunteemme olivat puhtaat kuin viattoman -lapsukaisen, ja koska nuo kädenpuristukset ja hellät silmän-iskut, -joskin ne minua häiritsivät, kuitenkin herättivät minussa hyväntekevää -kunnioitustakin. - -Eräänä iltana lievittäessään huolestunutta sydäntänsä minulle, -tyttöparka kietoi käsivartensa kaulani ympäri ja kostutti kasvojani -kuumilla kyyneleillään. Tässä syleilyssä ei ollut vähintäkään halpaa -ajatusta. Ei voi tytär kunniallisemmin syleillä isäänsä. - -Minun puoleltani vaan oli se haitaksi, sillä tuo syleily koski syvästi -mielikuvitukseeni ja esti minua usein muuta ajattelemasta. - -Toisen kerran, kun hänen lapsellinen luottamuksensa ilmestyi samalla -tapaa, minä vetäysin heti pois hänen syleilystään, ja virkoin sopertaen: - --- Minä pyydän, Zanze, älä mua koskaan noin syleile; ei se käy laatuun. - -Hän loi silmänsä minuun, sitten alas maahan ja punastui; varmaan -hän silloin ensikerran tuli havainneeksi minussa jotakin heikkouden -mahdollisuutta hänen suhteensa. - -Siitä pitäen hän ei suinkaan herjennyt minua suosiolla ja -luottamuksella kohtelemasta, mutta hänen käytöksensä oli entistä, -varovaisempi, joka olikin minulle mieleen, ja josta olin hänelle -kiitollinen. - - - - -XXXI LUKU. - - -Muiden onnettomuuksista en voi ottaa puhuakseni; mutta oman elämäni -vastenkäymisistä minun täytyy tunnustaa, että, kun niitä oikein -tarkastelen, niin ei yksikään niistä näytä olleen jotakin hyötyä -mukanaan tuomatta. Eipä tuo hirveä kuumuus eikä hyttisten laumatkaan -olleet merkitystänsä vailla. Ell'ei tuota alituista kiusaa olisi -ollut kärsittävänäni, olisiko minulla todellakin ollut tarpeellista -valppautta, pysyäkseni järkähtämätönnä uhkaavan rakkauden nuolia -vastaan, rakkauden, joka, Zanzen hilpeään ja hyväileväiseen luonteesen -katsoen, tuskin olisi pysynyt sopivissa rajoissaan? Jos semmoisessakin -tilassa ajoittain epäilin itseäni, kuinka olisin mieluisammassa ja -ilahuttavammassa tilassa kyennyt mielikuvitukseni vallattomuutta -hillitsemään? - -Jos otamme lukuun Zanzen vanhempien ajattelemattomuuden, he kun niin -paljon luottivat minuun, tytön varomattomuuden, joka ei aavistanut -voivansa antaa minulle aihetta rikokselliseen hillittömyyteen, sekä -vihdoin oman puuttuvaisen mielenlujuuteni; niin ei ole ensinkään -epäiltävä, että helle ja hyttiset tekivät hyvän vaikutuksen. - -Tämä ajatus lepytti jotenkin mieleni tuohon vitsaukseen. Silloin kysyin -itseltäni: - --- Tahtoisitko olla siitä vapaa ja hengittää raitista ilmaa hyvässä -huoneessa, sillä ehdolla, ett'et enää saa nähdä tuota herttaista -olentoa? - -Pitääkö tunnustaa? En rohjennut vastata kysymykseen. On ihmeellistä, -kuinka näennäisesti mitättömätkin asiat, jotka koskevat rakasta -henkilöä, saattavat meitä ilahuttaa. Usein yksi sana Zanzen suusta, -lausuttu Venezian murteen sulosoinnulla, yksi hymy, yksi kyynel, hänen -ketteryytensä, kun hän liinallansa tahi viuhkaimellansa ajoi hyttisiä -minun ja itsensä luota, yksi semmoinen pikku seikka täytti mieleni -lapsellisella tyytymyksellä koko päiväksi. Erittäin minua ilahutti -nähdä, kuinka hän, puhuessansa minun kanssani, pääsi huolistansa ja -luotti neuvoihini, niin rakas oli hänelle myötätuntoisuuteni, ja kuinka -hänen sydämensä hehkui keskustellessamme hyveestä ja Jumalasta. - --- Kun olemme yhdessä puhuneet uskonnon asioista, sanoi hän, niin minä -rukoilen mielemmin ja hartaammin. - -Ja usein hän, yht'äkkiä keskeyttäen jokapäiväisen pakinamme, otti -latinankielisen pipliani, aukaisi sen, suuteli siinä värssyä, miten -sattui, ja pyysi minua kääntämään ja selittämään sen sisällystä hänelle: - --- Minä tahtoisin, näet, että joka kerta, kun tulette tätä värssyä -lukemaan, te muistaisitte minun sitä suudelleen. - -Totta on, että hänen suutelonsa eivät aina sattuneet sopivaan paikkaan, -etenkin jos hän avasi Korkean veisun. Silloin minun täytyi käyttää -hyväkseni sitä seikkaa, ett'ei tyttö osannut latinaa, ja mukailemalla -kääntää, samalla varoen, ett'en loukkaisi kirjan pyhyyttä enkä tytön -kainoutta, sillä kumpaakin pidin mitä suurimmassa arvossa. Toisinaan -jouduin pahaan pulaan, kun tyttö ei oikein ymmärtänyt valhekäännöstäni, -vaan pyysi minua kääntämään sananmukaisesti, sallimatta minun -joutuisasti siirtyä toiseen aineesen. - - - - -XXXII LUKU. - - -Katoavaista on kaikki täällä maan päällä! Zanze sairastui. Sairautensa -ensipäivinä kävi hän vielä minun luonani, valittaen päänkivistystä. -Hän itki, vaan ei likemmin selittänyt huolensa syytä, paitsi että -soperoitsi jotakin valitusta rakastajaansa vastaan. - --- Hän on ilkeä ihminen, mutta antakoon Jumala hänelle anteeksi! - -Vaikka kuinka rukoilin häntä avaamaan sydäntänsä minulle, niinkuin -hänen oli ollut tapana, en voinut saada selkoa siitä, mikä häntä siihen -määrään huolestutti. - --- Tulen huomis-aamuna -- sanoi hän eräänä iltana. Mutta huomispäivänä -toi äiti minulle kahvini ja seuraavina päivinä alavartijat, sillä Zanze -oli nyt kovin sairastunut. - -Alavartijat saattoivat tiedokseni epäiltäviä asioita tytön -rakkauden-seikoista, joita kuullessani hiukset päässäni milt'ei -nousseet pystyyn. Viettelyskö? -- Mutta ehkä se vaan oli häijyä -puhetta. Minä myönnän, että uskoin heidän sanojansa, ja että tämä -onnettomuus minua murhestutti. Kuitenkin toivon heidän valehdelleen. - -Kuukauden sairastettuansa tyttö parka vietiin maalle, enkä sitten enää -saanut häntä nähdä. - -En saata sanoa, kuinka katkera oli kaipaukseni ja kuinka hirveäksi -muuttui yksinäisyyteni. Ja sata kertaa katkerampi oli ajatus Zanzen -onnettomuudesta. Hänen hellä säälinsä oli minulle ollut niin suureksi -lohdutukseksi, ja nyt minun saalini piti olla hänelle tuiki hyödytön! -Mutta varmaan hän oli vakuutettu siitä, että minä häntä surkuttelin, -että olisin valmis mihin uhrauksiin tahansa hänen hyväksensä, enkä -herkeisi rukoilemasta hänen puolestaan. - -Zanzen käynnit huoneessani, niin lyhyet kuin ne olivatkin olleet, -olivat kuitenkin mieluisalla tavalla keskeyttäneet tuon alituisen -miettimisen ja tutkimisen yksitoikkoisuutta. Ne olivat niin sanoakseni -tuoneet uusia kuteita aatteideni ja tunteideni loimeen, ja siten -lieventäneet onnettomuuttani ja elonvoimiani kartuttaneet. - -Hänen mentyänsä vankila muuttui jälleen haudankaltaiseksi. -Niin painoi murhe minua, ett'ei moneen päivään tehnyt mieleni -kirjoittaakaan. Muuten oli murheeni tyyneempi, kuin nuo entiset -kovat mielenliikutukseni. Oliko se siten ymmärrettävä, että jo olin -enemmän perehtynyt onnettomuuteen, että olin filosofillisempi tahi -kristillisempi, vai oliko siihen syynä ainoastaan tuo tukehduttava -helle, joka lannisti surunakin voimat? Oi, suruni ei siitä lannistunut! -Muistan hyvin, kuinka kipeästi se kalvoi sydämeni pohjaa, -- kenties -sitä kipeämmin, koska en antanut sen puhjeta vaikeroimiseen. - -Todellakin tuo pitkä koetus-aika oli ennättänyt karaista luontoni -kepeämmin kantamaan kärsimystäni, nöyristyen Jumalan tahdon alle. Niin -usein olin sanonut _valitusta halpamielisyydeksi_, että lopuksi olin -oppinut sitä pidättämään, kun se oli puhkeamaisillansa, häveten, että -se oli mennyt niinkään pitkälle. - -Saavuttamani tottumus panna paperille kaikki, mitä ajattelin, -vahvisti mieleni, näytti monen asian turhamaisuuden ja johti enimmät -mietiskelyni seuraavaan päätökseen: - --- Jumala on olemassa: siis järkähtämätön oikeuskin; kaikki, mitä -tapahtuu, on siis määrätty parhaita tarkoituksia varten; kaikki ihmisen -kärsimykset tässä maailmassa ovat siis hänen omaksi hyväksensä. - -Zanzenkin tuttavuus oli ollut minulle hyödyksi, se oli pehmittänyt -luonnettani. Hänen hyväksymisensä oli muutaman kuukauden aikana ollut -minulle vaikuttimena kohoomaan kovaa onneani ylemmäs ja olemaan -kärsivällinen. Ja muutaman kuukauden lujamielisyys totutti minua -mielenmalttiin. - -Ainoastaan kaksi kertaa Zanze näki minun vihastuvan. Toinen oli, kun -suutuin huonosta kahvista; toinen tämä: - -Joka toinen taikka kolmas viikko vartija toi minulle kirjeen -omaisiltani. Kukin kirje tietysti tuli minulle Toimikunnan käsien -läpi, säälimättä tahrattuna sensuurin mustilla viivoilla. Tapahtuipa -kerran niinkin, että nuo mustat viivat eivät rajoittuneet yksityisiin -lauseisin, vaan peittivät koko kirjeen, paitsi "_Rakas Silvio_" alussa, -ja lopussa "_Syleilemme sinua hartaasti kaikki_." - -Siitä suutuin niin silmittömästi, että kirkasin kovasti ja kirosin, en -tiedä ketä. Tyttö parka surkutteli minua, mutta samalla huomautti, että -käytökseni tällä hetkellä soti päätöksiäni vastaan. Tunnustin hänen -olevan oikeassa, enkä sitten kironnut ketäkään. - - - - -XXXIII LUKU. - - -Eräänä päivänä yksi alavartijoista tuli salamielisen näköisenä luokseni -ja sanoi: - --- Kun Zanze mamseli vielä oli täällä... hän kun useimmiten toi -teille kahvinne... ja jäi pitemmäksikin ajaksi juttelemaan... -minä aina pelkäsin, että tuo viekas tyttö viuhka vakoilisi teidän -salaisuuksianne, hyvä herra. - --- Ei hän vakoillut yhtään, vastasin suutuksissani, ja jos minulla -niitä olisikin, en totta olisi niin hupsu, että jättäisin ne -urkittavaksi. - --- Anteeksi, hyvä herra; en tahtonut teitä hupsuksi sanoa, mutta Zanze -mamseliin en koskaan luottanut. Ja nyt, kun teillä ei ole ketään enää -seurustajaksi... niin toivoni on... että... - --- Mitä? Puhukaa suunne puhtaaksi. - --- Vaan ensin vannokaa, ett'ette minua petä. - --- Noh, ell'ei ole muuta, niin voinhan sen tehdä; en ole eläissäni -ketään pettänyt. - --- Te vannotte siis tosiaankin? - --- Niin, vannon, ett'en petä. Mutta tietäkää, tolvana kuin olette, että -mies, joka voipi pettää, se voipi myös valansa rikkoa. - -Nyt hän otti povestansa kirjeen ja antoi sen minulle, vavisten ja -anoen, että luettuani sen hävittäisin. - --- Olkaa huoleti, mies, virkoin kirjettä avaten; heti luettuani olen -sen hävittävä teidän nähden. - --- Mutta, hyvä herra, siihen pitäisi tulla vastinetta, ja minä en -jouda odottaa. Tehkää miten paraiten sopii. Pitäkää vaan muistissa, -että kun minä tulen, niin laulan aina tuota sävelettä "_Kissa ma olin -unissain_", ja silloin teidän ei tarvitse pelätä mitään odottamatonta -tuloa, vaan voitte pitää taskussa mitä paperia hyvänsä. Mutta jos -kuulette jonkun lähestyvän sitä laulamatta, niin on siinä merkki, -että minä en silloin ole tulossa, taikka ett'en tule yksin. Siinä -tapauksessa varokaatte, ett'ei ole mitään taskussa, sillä voitaisiinhan -tulla vaatteitanne tarkastamaan; vaan reväiskää kirjeenne palasiksi ja -heittäkää ne ulos ikkunasta. - --- Hyvä, näen, että olette varovainen, niin olen minäkin. - --- Äskenpä sanoitte minua tolvanaksi. - --- Teillä on oikeus minua siitä nuhdella, vastasin, puristaen hänen -kättänsä. Antakaa anteeksi. - -Hän läksi pois ja minä luin: - -"Olen... (tässä mainittiin nimi) yksi teidän ihailijoistanne; osaan -ulkoa koko teidän _Francesca da Riminin_. Minut pantiin vankeuteen... -(ilmoitti syyn ja päivämäärän) ja antaisin en tiedä kuinka paljon -vertani, saadakseni olla teidän kanssanne, taikkapa ainakin niin -lähellä teitä, että voisimme yhdessä keskustella. Saatuani kuulla -Tremerellolta, -- niin nimitämme välittäjä-miestä -- että te, hyvä -herra, olette vangittuna ja mistä syystä, syttyi povessani palava -halu ilmoittaa teille, ett'ei kukaan teitä surkuttele ja rakasta -enemmän, kuin minä. Ettekö hyväntahtoisesti suostuisi ehdoitukseeni, -että me huojentaisimme yksinäisyytemme painoa toinen toisellemme -kirjoittamalla? Kunniansanallani lupaan teille, ett'en ole kenellekään -maailmassa siitä kertova, vakuutettuna, että samaa vaiti-olevaisuutta, -jos suostutte, teidänkin puoleltanne saan toivoa. -- Sillä välin, -antaakseni teille jotakin tietoa minusta, lisään tähän lyhyen -elämäkerran, j.n.e." - -Seurasi sitten kertomus. - - - - -XXXIV LUKU. - - -Jokainen lukija, jolla on hiukan mielikuvitusta, käsittää helposti -sitä sähköntapaista vaikutusta, jonka tämmöinen kirje tekee vankiraukan -mieleen, etenkin jos tämä vanki on tuntehikas ja ihmisrakas. Ensimäinen -ajatukseni oli pitää ystävänä tuota tuntematonta, ottaa osaa hänen -kohtaloonsa ja olla kiitollinen hänen osoittamastansa suosiosta. -- -Niin, huudahdin, sa jalo mies, otan tarjouksesi vastaan. Soisinpa vaan, -että minun kirjeeni tuottaisivat sinulle yhtä paljon lohdutusta, kuin -sinun kirjeesi minulle tulevat tuottamaan ja tämä ensimäinen jo on -tuottanut. - -Lapsen riemulla luin ja luin toistamiseen tuon kirjeen, ja siunasin -sadoin kerroin sen tekijää; minusta tuntui, että jok'ainoa hänen -lauselmansa ilmaisi suoraa ja jaloa mielenlaatua. - -Aurinko oli laskemassa, rukoushetkeni oli käsissä. Kuinka elävä oli -nyt jumaluuden tunto mielessäni! Kuinka kiitin Häntä, joka aina keksii -uusia neuvoja ylläpitääksensä henkeni ja sydämeni vireyttä, ja kuinka -Hänen kallisten lahjainsa muisto elpyi minussa, saadessani tämän uuden -lahjan! - -Seisoin isossa ikkunassani, käsivarret rautaristikossa, kädet ristissä; -silmäni alla oli San Marcon kirkko, lyijykatolla mahdoton parvi -kyyhkysiä kuherteli, lenteli ja teki pesiänsä; ylläni kohosi avara -taivaan laki kaikessa loistossaan; minä näin yli koko täänpuolisen -Venezian, ja kaukainen ihmis-äänten sohina kosketti vienosti korviani. -Tässä onnettomassa, mutta ihmeellisessä paikassa minä puhuttelin Häntä, -jonka silmä yksinään minut näki, Hänen haltuunsa sulkien vanhempani ja -muut rakkaat henkilöt, kunkin vuorossaan; ja luulin kuulevani, kuinka -Hän vastasi: "Luota minun hyvyyteeni!" ja minä huudahdin: "Niin, sinun -hyvyyteesi tahdon luottaa!" - -Liikutettuna ja vahvistettuna päätin rukoukseni, vähän huolien siitä, -kuinka ympärilläni surisevat hyttiset sillä välin urheasti purivat -minua. - -Mutta kun sitten innostuksen perästä mielikuvitukseni alkoi raueta, -ja hyttisten ahdistaminen muuttui tuntuvammaksi, niin yht'äkkiä halpa -ajatus nousi mieleeni, jota minä, vaikka se inhoittikin minua, en -voinut pois torjua. - -Tremerello oli esiintuonut ilkeän epäluulon Zanzea vastaan, että hän, -tuo kirkas sielu, joka ei mitään tietänyt eikä tahtonutkaan tietää -politiikista, muka olisi salaisuuksieni vakoilijana! - -Häntä oli minun mahdotonta epäillä, vaan kysyin itseltäni: Onko minulla -sama vakuutus Tremerellonkin suhteen? Jos tämä kelvoton olisi kavalien -tiedustelemisten välikappaleena! Jos tuon kirjeen olisi kirjoittanut -ties' kuka, vietelläksensä minua uskomaan tuolle uudelle ystävälle -tärkeitä salaisuuksia! Kenties tuota vankia, joka muka minulle -kirjoitti, ei olekaan; -- taikkapa se saattaa olla kavaltaja, joka -pyytää muiden salaisuuksia ilmi-antamalla voittaa jotakin itsellensä; -tahi on hän kunnon mies, mutta Tremerello petollinen, joka tahtoo -saattaa meitä kumpaakin hukkaan, saadaksensa palkan lisäystä. - -Voi, se on ruma, mutta hyvin luonnollinen asia, tuo vangin pelko, että -kaikkialta häntä väijyy viha ja kavaluus! - -Mitä tehdä tuon tuntemattoman kirjeen johdosta? Pitikö antaa kirje -takaisin Tremerellolle ja sanoa: En tahdo panna rauhaani alttiiksi? --- Mutta jos siinä ei ollutkaan petosta? Jos tuo tuntematon hyvinkin -ansaitsee ystävyyttäni, ansaitsee, että panisin jotakin alttiiksi -hänen yksinäisyytensä lieventämiseksi? Kurja sinä! Pari askelta olet -ehkä vaan kuolemasta, tuomio voi langeta minä päivänä hyvänsä, ja -sinä kieltäydyt vielä tekemästä jotakin hyvää työtä? Vastata, vastata -sinun tulee! -- Mutta jos kova onni tahtoisi, että tämä kirjevaihto -sattuu asianomaisten tietoon, niin, vaikk'ei kukaan voisi hyvällä -omallatunnolla lukea sitä meille rikokseksi, eiköhän kuitenkaan liene -varma, että Tremerello parka saisi kovan rangaistuksen? Eiköhän jo -viimeinmainittu epäilys riitä ehdottomasti kieltäytymään kaikenlaisesta -salaisesta kirjevaihdosta? - - - - -XXXV LUKU. - - -Sinä yönä en saanut unta silmiini, niin olin levotonna ja täynnä -epäilystä. Ennen päivän koittoa kavahdin vuoteelta ja astuin ikkunalle -rukoilemaan. Vaikeissa tiloissa täytyy luottamuksella turvata Jumalan -apuun, pyytää Häneltä neuvoja ja niissä sitten pysyä kiini. - -Pitkän rukouksen perästä astuin ikkunalta alas, hivuttelin käsilläni -hyttisten puremia poskiani, ja tein kun teinkin päätökseni: että -minun piti Tremerellolle esittää se vahinko, joka hänelle voisi -syntyä puheena olevasta kirjevaihdosta, luopua siitä, jos se häntä -arveluttaisi, mutta suostua, jos hän pysyisi vakavana. - -Kävelin edestakaisin, kunnes kuulin laulettavan: "_Kissa ma olin -unissain ja sä mua silitit_", Tremerello toi minulle kahvia. - -Ilmoitin nyt, mikä minua arvelutti, enkä säästänyt sanoja häntä -peloittaakseni. Mutta näin hänen olevan vakavan päätöksessään -_palvella_, käyttääkseni hänen sanojansa, _kahta niin oivallista -herraa_. Tämä vakavuus soti niin jyrkästi hänen jänismäisiä kasvojaan -ja hänelle annettua nimitystäkin vastaan (Tremerello = vapisija), että -minäkin päätin olla vakava. - --- Hyvä, sanoin minä, annan teille viinini, hankkikaa te mulle -tarpeellista paperia, ja olkaa huoleti, että heti kun kuuluu avainten -kilinää ilman teidän lauluanne, niin minä silmänräpäyksessä olen -hävittävä kaikki, mitä on salassa pidettävä. - --- Täss' on juuri mukanani arkki paperia, ja hankin teille enemmän, -milloin vaan tarvitaan; luotan täydellisesti teidän varovaisuuteenne. - -Poltin melkein suulakeni nielaistessani kiireimmiten tulikuuman -kahvini. Tremerello meni, ja minä heti kirjoittamaan. - -Aloitin esittämällä epäilyksiäni tämän kirjevaihdon suhteen, mutta -lisäsin minun ajatukseni olevan sen, että jos luulee tekevänsä jotakin -hyvillä syillä ja omaatuntoansa suorastaan loukkaamatta, niin silloin -ei ole syytä peljätä tekevänsä rikosta. Hänenkin pitäisi vielä -puolestaan tarkasti punnita yrityksemme laatua ja vapaasti ilmoittaa, -ryhtyikö hän siihen tyynellä mielin vai levottomuudella. Jos hän, -uudestaan mietittyänsä, katsoisi sitä liian vaaran-alaiseksi, niin -meidän täytyisi luopua kirjevaihdon toivotusta virvokkeesta, tyytyen -siihen, että vaihtamalla harvoja, vaan tosiystävyyttä todistavia -sanoja, olimme tulleet tuntemaan toisiamme. - -Kirjoitin neljä sivua, täynnä mitä lämpimintä tunnetta, ilmoitin -lyhyesti vangitsemiseni syyn, puhuin innollisesti perheestäni ja -eräistä muista itseäni koskevista seikoista, pyytäen kutenkuinkin avata -hänelle sydämeni. - -Illalla meni kirjeeni. Kosk'en edellisenä yönä saanut unta, niin olin -nyt hyvin väsyksissä enkä tarvinnut unta kauan odottaa. Seuraavana -aamuna heräsin virkistyneenä, iloisena, sykkivin sydämin ajatellen, -että muutaman hetken perästä oli ehkä ystävän vastaus käsissäni. - - - - -XXXVI LUKU. - - -Vastaus tuli kahvin kanssa. Puristin Tremerellon kättä ja sanoin -ystävällisesti: -- Jumala sinua palkitkoon hyvästä työstäsi! -- -Epäluuloni häntä ja tuota tuntematonta kohtaan olivat nyt haihtuneet, -joko sentähden, että ne minua ilettivät, taikkapa näyttivät -tarpeettomilta, sillä politiikista puhuessani olin aina käyttänyt -varovaisuutta. Juliano (niin kirjoittaja katsoi hyväksi nimittää -itseänsä) aloitti kirjeensä pitkillä kohteliaisuuden lauseilla ja sanoi -olevansa aivan huoleton tästä kirjevaihdosta. Sitten hän laski leikkiä -epäilyksistäni, ensin kohtuudella, mutta tuo leikki kävi vähitellen -pistäväksikin. Vihdoin, ylistettyänsä suoruutta, hän pyysi anteeksi, -ett'ei voinut salata sitä mielipahaa, jota oli tuntenut nähdessään -minussa "jotakin arkamaista epäileväisyyttä, jotakin tuota kristittyjen -omantunnon arastelemista, joka ei sopeu totiseen filosofiiaan". - -"Olen teitä kuitenkin aina kunnioittava, lisäsi hän, joskin tässä -asiassa olemme eri mieltä; mutta suoramielisyyteni pakoittaa -minua tunnustamaan, ett'ei minulla uskontoa olekaan, ja että -semmoista kammoksun, nimitettäköön sitä miksi tahansa. Pelkästä -vaatimattomuudesta olen ottanut nimeksi Julianon, sillä tuo kunnon -keisari tosin oli kristittyjen vihamies, mutta minä todellisuudessa -olen häntä paljon edistyneempi. Kruunattu Juliano uskoi Jumalaan ja -puuhasi hänkin kaikellaista hurskautta; minun mielestäni ei löydy -mitään semmoista, vaan kaikki hyvyys on siinä, että rakastamme totuutta -ja sen etsijöitä, ja vihaamme sitä, mikä ei ole meille mieleen". - -Tuohon tapaan jatkaen, antamatta mitään perusteita, ryntäsi hän -silmittömästi Kristin-uskoa vastaan, kehui pöyhkeällä pontevuudella -uskottoman ylevää hyvettä ja otti, puoleksi leikillä, puoleksi -todella, ylistääksensä keisari Julianon luopumusta sekä hänen muka -ihmis-ystävällistä yritystä hävittää maan päältä viimeisetkin -Evankeliumin jäljet. - -Sitten, peljäten, että oli jo liioin loukannut mielipiteitäni, hän -kääntyi pyytämään minulta anteeksi ja samalla saarnaamaan yleistä -suorapuheisuuden puutetta vastaan. Vielä kerran hän vakuutti haluavansa -pysyä minun kanssani yhteydessä, ja sanoi jäähyväiset. - -Jälkilisäys kuului: "En kadu muuta, kuin että ehk'en ole kylläksi -suora. Olkoon se siis sanottu, että luullakseni nuo kristilliset -puheenne lienevät teeskentelyä. Sitä minä hartaasti toivon. Siinä -tapauksessa paljastakaa kasvonne; olen antanut teille esimerkin". - -En voi sanoin kertoa tunteitani, tuota kirjettä lukiessani. Alussa -sydämeni sykki ilosta; sitten tuntui kuin jäinen koura olisi sitä -kouristanut. Kaduin, että olin ruvennut semmoisen miehen kanssa -kirjevaihtoon, joka noin röyhkeästi pilkkasi sydämeni jaloimpia -tunteita. - -Luettuani viimeisen sanan repäisin kirjeen kahtia, niin että kumpaankin -käteen jäi puoli. - - - - -XXXVII LUKU. - - -Katselin noita kahta kappaletta, ajatellen inhimillisten toiveitten -petollisuutta. -- Äsken niin palavasti halusin saada tuon kirjeen, -ja nyt repäisen sen suuttuneena palasiksi! Äsken olin niin iloisena -toivotusta ystävyydestä onnettomuuden-kumppalini kanssa, niin -vakuutettuna, että olisimme toinen toisemme tueksi, niin halukkaana -osoittamaan hänelle suosiotani; nytpä sanon häntä hävyttömäksi! - -Asetin nuo kaksi kappaletta päällekkäin, ja uudistin äskeisen temppuni. -Aioin vieläkin sitä jatkaa, kun yksi neljännes putosi kädestäni maahan. -Kyyristyin alas sitä ottaakseni, ja sen lyhyen ajan kuluessa olin jo -ennättänyt muuttaa mieleni, niin että uudestaan halusin lukea tuota -ylpeätä kirjoitusta. - -Istuin alas, sovitin nuo neljä kappaletta raamatun kannelle yhteen, -ja luin. Jätin ne siihen, nousin kävelemään, luin vieläkin kerran, ja -sillä välin mietiskelin näin: - --- Jos en vastaa, niin hän on luuleva minua niin kukistuneeksi, ett'en -uskalla ilmestyä mokoman Herkuleen silmien eteen. Vastatkaamme hänelle, -näyttäkäämme ett'emme ensinkään pelkää asettaa oppia opin rinnalle. -Todistakaamme hyvällä tavalla, ett'ei ole pelkuruutta siinä, jos ken -tarkasti punnitsee seikkoja ja on kahden vaiheella, kun on tehtävä -jotenkin vaarallinen päätös, ehkäpä muille vaarallisempi, kuin meille -itsellemme. Oppikoon hän, että todellinen urhomieli ei ole omantunnon -pilkkaamisessa, eikä myöskään todellinen arvo ylpeydessä. Selittäkäämme -hänelle Kristin-uskon järjellisyys, uskottomuuden järjettömyys. --- Ja vihdoin, jos tuo Juliano näytäksen niin erimieliseltä minun -kanssani, jos hän ei säästä ivaansakaan ja näkyy vähän huolivan -ystävyydestäni, eiköhän siinä ainakin todistusta, ett'ei hän ole -mikään vakoilija? -- Vai olisikohan se juuri mitä kavalin juoni hänen -puolestaan? -- Ei toki; en voi sitä uskoa. Minä olen itse häijy -ihminen, kun sentähden, että tunnen itseni loukatuksi noista rohkeista -ivasanoista, tahdon luuletella itseäni, ett'ei niiden tekijä voi -olla muuta kuin perinpohjin turmeltunut ihminen. Halpa ajatus, jota -niin useasti olen muissa moittinut, pois omasta sydämestäni! Juliano -on, mitä on, eikä mitään muuta, hävytön mies, vaan ei vakoilija. -- -Ja onko minulla tosiaankaan oikeus antaa _hävyttömyyden_ ilkeä nimi -sille, mitä hän itse luulee _suorapuheisuudeksi?_ -- Vai tuossako -sinun nöyryytesi, sinä ulkokullattu! Joku tuopi mielen-erhetyksestä -esiin vääriä mielipiteitä ja nauraa sinun uskollesi, ja heti olet -valmis häntä halveksimaan. -- Tiesi Jumala, eikö tuommoinen närkästys -minun, kristityn, povessa liene pahempi, kuin tämän uskottoman rohkea -suoruus! -- Kenties hän ei tarvitse muuta kuin yhden ainoan armon -säteen ja hänen luja totuuden rakkautensa jo muuttuisi uskoksi, joka -on minun uskoani vahvempi. -- Eikö liene parempi, että rukoilen hänen -puolestansa, kuin että vihastun häneen ja kehun omaa etevyyttäni? -Kukaties, sillä välin kun minä raivoissani revin hänen kirjeensä -palasiksi, hän ystävällisesti luki minun kirjettäni, luottaen siihen, -ett'en minä panisi pahaksi hänen suoria sanojansa? -- Kumpi on -väärässä, se, joka rakastaa ja sanoo: "En ole kristitty", vai se, joka -sanoo: "Olen kristitty", mutta ei rakasta? -- Vaikea on perin pohjin -tuntea toista, jonka kanssa on monta ajastaikaa yhdessä elänyt; ja minä -ottaisin tuomitakseni ihmistä yhden ainoan kirjeen nojalla! Käyhän -sitäkin olettaminen, että hän, huolimatta sanoistansa, ei ole aivan -tyytyväinen uskottomuuteensa, ja sentähden itse tahtoo minua ärsyttää -sitä vastustamaan. Oi jospa niin olisi! Suuri Jumala, jonka kädessä -halpakin välikappale voipi suuria matkaan saattaa, valitse, valitse -minut tähän työhön! Anna minulle niin vankat ja pyhät perusteet, että -ne saattavat tuon onnettoman uskomaan Sinuun; että ne saattavat hänet -ylistämään Sinua sekä käsittämään, että ulkopuolella Sinua ei löydy -mitään hyvettä, joka ei olisi ristiriidassa itsensä kanssa! - - - - -XXXVIII LUKU. - - -Tyynellä mielin revin nyt nuo neljä kirjekappaletta aivan pieniksi -palasiksi, ja ojennettuani käteni ulos ikkunasta, katselin, kuinka -paperipalaset liitelivät ilmassa. Muutamat putosivat kirkon katolle, -toiset kiertelivät kauan ilmassa ja laskeusivat vihdoin maahan. Ne -menivät siihen määrään hajalleen, ett'ei tarvinnut peljätä, että kukaan -niitä keräilisi ja saisi tietoa salaisuudesta. - -Sitten kirjoitin Julianolle, kaikin voimin koettaen olla tyvenenä sekä -semmoiselta näyttää. - -Laskin leikkiä hänen pelostaan, että saatin omantuntoni arkuuden -semmoiseksi, ett'ei käynyt filosofiiaan yhdistäminen, pyytäen häntä -ainakin tämän suhteen lykkäämään tuomiotansa tuonnemmaksi. Kiitin hänen -totuudenharrastustansa ja vakuutin, että hän minussa tulisi löytämään -aivan samaa mieltä, jonka näytteeksi tahdoin ottaa puolustaakseni -Kristin-uskoa, "varmana", lisäsin, "että niinkuin minä aina mielelläni -kuuntelen teidän mielipiteitänne, samaten tekin olette puolestanne -hyväntahtoisesti minulle tekevä". - -Tätä puolustusta päätin askelittain panna toimeen, ja tein nyt -alun, esittämällä Kristin-uskon pääsisällystä: -- Jumalan pelkoa, --- epä-uskon heittämistä, -- ihmisten veljellisyyttä, -- hyvien -avujen hellittämätöntä harrastusta, -- nöyryyttä ilman alentumista -- -arvollisuutta ilman ylpeyttä, -- esikuvaksemme Jumal'-ihmistä! Mitä -löytyy filosofillisempaa ja ylevämpää, kuin tämä oppi? - -Koetin sitten näyttää, kuinka tämä viisauden valo tosin oli -selvemmin tahi hämärämmin kuultanut niillekin, jotka luonnonperäisen -järkensä silmillä ovat totuutta etsineet, mutta ei koskaan levinnyt -kaikkialle; ja kuinka jumalallinen Mestari, tultuansa maailmaan, -antoi hämmästyttävän todistuksen itsestänsä, vaikuttaessaan -inhimillisesti nähden mitä halvimmilla välikappaleilla, että valo -tuli yhteis-omaisuudeksi kaikille. Mitä maailman mainiot filosofit -eivät konsaan voineet aikaan saada, epäjumaluuden häviötä ja yleisen -veljellisyyden julistamista, sen saivat muutamat yksinkertaiset -lähetysmiehet aikaan. Siitä lähtien tuli orjien vapaaksi-antaminen -yhä yleisemmäksi, ja vihdoin syntyi yhteiskunta ilman orjia, -yhteiskunnallinen tila, jota muinaisajan filosofit katsoivat -mahdottomaksi. - -Vihdoin lopuksi silmäys historiaan Jeesuksesta nykyaikaan asti -saatti selväksi, että hänen perustamansa uskonto on nähty soveltuvan -jok'ainoaan ihmiskunnan sivistys-asteesen. Väärä oli siis väittää, -että, sivistyksen yhä edistyessä, Evankeliumi ei enään sopinut sen -kanssa yhteen. - -Kirjoitin mitä pienimmillä kirjaimilla ja tilaa säästäen, mutta en -sittenkään päässyt edemmäs paperin vähyyden vuoksi. Nyt luin uudestaan -kirjeeni alun, joka olikin minulle mieleen. Siinä ei ilmaantunut -vähintäkään närkästystä Julianon ivasanojen johdosta, päinvastoin -oli se täynnä ystävyyden lauseita, joita suvaitsevaisuuteen taipunut -sydämeni oli mieleeni johtanut. - -Lähetin kirjeeni, ja huomis-aamuna odotin kärsimättömyydellä vastausta. - -Tremerello tuli ja sanoi minulle: - --- Tuo herra ei ole voinut kirjoittaa, mutta pyytää teitä jatkamaan -pilapuhettanne. - --- Pilapuhettani? huudahdin. Niin hän ei ole voinut sanoa! Lienette -väärin kuullut. - -Tremerello nykäisi olkapäitään. - --- Vai luuletteko varmaan hänen niin sanoneen? - --- Yhtä varmaan, kuin nyt luulen kuulevani kellon lyöntiä San Marcon -tornista. -- (Kello löi parahillaan.) Join kahvini enkä virkkanut -mitään. - --- Vaan sanokaa, lukiko tuo herra kirjeeni loppuun? - --- Luulenpa niin; sillä hän nauroi, nauroi kuin hullu, ja sitten hän -teki siitä pallukan, jota heitteli ilmaan, ja kun muistutin, että hän -luettuansa sen hävittäisi, niin hän sen paikalla hävittikin. - --- No hyvä. - -Annoin kuppini Tremerellolle takaisin, sanoen ma'usta tuntevani, että -Bettina rouva oli kahvin keittänyt. - --- Oliko se huonoa? - --- Tuiki huonoa. - --- Kuitenkin olen itse sen keittänyt, ja väkeväksi, sen vakuutan; -pohjasakoa ei ensinkään. - --- Lienee vika minun suussani. - - - - -XXXIX LUKU. - - -Koko aamun kävelin raivossani edestakaisin. -- Mitä ihmisrotua -lieneekään tuo Juliano? Minkätähden sanoo hän kirjettäni pilapuheeksi? -Miksi hän nauraa ja heittelee sitä leikkipallukkana? Miksi hän ei anna -vastaukseksi riviäkään? Vaan semmoisia ne ovat kaikki uskottomat! Itse -tuntien mielipidettensä heikkoutta, he eivät kuuntele, jos ken rupee -niitä vastustamaan, vaan nauravat ja ovat olevinaan niin eteviä, ett'ei -heidän muka ole tarvis mitään likemmin tarkastaa. Voi te poloiset! -Milloin on ollut filosofiiaa, joka ei tarkasti ja totisesti asioita -tutkisi? Jos on totta, että Demokritus yhä nauroi, niin hän oli narri! --- Mutta minä olen saanut, mitä olen ansainnut; miksikä ryhdyinkään -tuohon kirjevaihtoon? Että hetken aikaa antausin pettäväiseen -toiveesen, on vielä anteeksi annettava; mutta huomattuani häntä -hävyttömäksi, enkö ollut typerä, kun sittenkin hänelle kirjoitin? - -Nyt päätin, ett'en hänelle enää kirjoittaisi. Päivällisellä Tremerello -kaatoi viinini pulloon, jonka pani taskuunsa, virkkaen:.-- Ah, -muistanpa, että tässä on minulla paperia teille antaa. -- Hän antoi -paperin ja meni. - -Nähdessäni tuon puhtaan lehden, tunsin taaskin kiusauksen viimeisen -kerran kirjoittaa Julianolle ja sanoa hänelle hyvästi, pitämällä -hänelle aika saarnan hävyttömyyden kehnoudesta. - --- Kaunis kiusaus todellakin, arvelin sitten, maksaa röyhkeys -röyhkeydellä! paisuttaa hänen vihaansa Kristin-uskoa vastaan, -näyttämällä, että minunkin, kristityn, povessa on sijaa -malttamattomuudelle ja ylpeydelle! -- Ei, se ei käy laatuun. -Herjetkäämme tykkänään kirjoittamasta. -- Mutta jos minä niin -kuivakiskoisesti herkeän, eikö hän yhtä hyvin voisi syyttää minua -malttamattomaksi ja ylpeäksi? -- Parempi on vielä kerta kirjoittaa ja -ilman vähintäkään sappea. -- Mutta jos kerran voin sapetta kirjoittaa, -on paras, ett'en ole tietävinänikään hänen naurustaan ja tuosta -liikanimestä, jonka hän on kirjeelleni antanut, vaan tyynimielisesti -vaan jatkan Kristin-uskon puolustustani. - -Hetken mietittyäni jäin viimeksimainittuun päätökseen. - -Iltasella lähetin postini, ja seuraavana aamuna sain muutamia riviä -vastaukseksi, jotka olivat hyvin kylmiä, tosin ilman loukkauksia, vaan -myöskin ilman vähintäkään myöntymystä taikka pyyntöä jatkamaan. - -Vaikka vastaus ei minua miellyttänyt, pysyin yhtähyvin aikomuksessani -jatkaa loppuun asti. - -Minun ainettani ei ollut mahdollista lyhyesti esittää, vaan se täytti -viisi tahi kuusi pitkää kirjettä. Kuhunkin näistä tuli aivan lyhykäinen -kiitosvastaus, ynnä muutamia poikkeuksia aineesta: milloin, näet, hän -kirosi vihamiehiänsä, milloin itse nauroi kirouksillensa, arvellen -luonnolliseksi, että mahtavat sortavat heikompiansa, siinä vaan -vahinko, ett'ei hän kuulunut noiden mahtavien joukkoon; milloin taas -hän uskoi minulle lempi-asioitansa ja tunnusti niiden suurta vaikutusta -hänen kiusattuun mielikuvitukseensa. - -Mutta viimeiseen kirjoitukseeni sanoi hän kuitenkin aikovansa sepittää -pitempää vastinetta. Odotin sitä toista viikkoa, jolla aikaa hän joka -päivä kirjoitteli minulle niitä näitä, parhaasta päästä riettauksia. - -Silloin pyysin häntä muistamaan tuota vastinetta, jonka hän oli minulle -velkaa, sekä kehoitin häntä totisesti punnitsemaan niitä perusteita, -jotka olin hänelle esittänyt. - -Hän vastasi jokseenkin kiivaasti, runsaasti ottaen itsellensä -omaisuuksia semmoisia kuin "filosofi", "vakaamielinen", "mies, jonka ei -ole tarvis kauan miettiä, eroittaaksensa yökynttilää lampusta." Sitten -hän taas rupesi juttelemaan kevytmielisistä seikkailuista. - - - - -XL LUKU. - - -Senkin kärsin vielä, välttääkseni ulkokullatun ja suvaitsemattoman -nimeä ja yhä toivoen, että noitten lempijuorujen perästä tulisi -vakaisuudenkin aika. Kuitenkaan en ollut ilmoittamatta pahaa mieltäni -siitä loukkaavasta tavasta, jota hän käytti naisista puhuessaan, ja -surkuttelin niitä kurjia, jotka hänen sanojensa mukaan olivat joutuneet -hänen uhriksensa. - -Hänpä ei ollut uskovinaan minun moitteeni todellisuutta, vaan väitti -toistamiseen: "Vaikka miten moititte siveyttömyyttä, tiedän varmaan, -että kertomukseni ovat teille huviksi. Kaikki ihmiset rakastavat -huvitusta niinkuin minä, vaikka eivät julkea sitä suoraan tunnustaa. -Minä tulen siis kertomuksiani jatkamaan, kunnes joudutte ihastuksiin ja -mielessänne lausutte minulle suostumuksenne". - -Mutta viikosta viikkoon hän ei herjennyt riettauksiansa latelemasta, -ja minä, joka yhä toivoin hänen kirjeessänsä löytäväni mielenmuutosta -ja uteliaisuudestakin ne luin, tulin siitä, vaikk'en vietellyksi, -niin kumminkin hämmennetyksi ja hiukan vieraantuneeksi jaloista -ajatuksista. Sillä turmeltuneiden ihmisten kanssa seurustelemisesta me -itse turmellumme, ell'ei meillä ole tavallista enempää hyvettä, paljon -enempää kuin minulla ainakin. - --- Tuossapa on ylpeytesi rangaistus! sanoin itselleni. Tuossa voitto -siitä, että, kysymättä kelpaisitko siksi, rupesit lähetys-saarnaajaksi! - -Eräänä päivänä vihdoin kirjoitin hänelle seuraavalla tavalla: - -"Tähän asti olen kaikin tavoin koettanut saattaa teitä toiseen aineesen -kääntymään, vaan te yhä jatkatte kertomuksianne, jotka, niinkuin jo -olen suorasti ilmoittanut, eivät minua miellytä. Jos mielenne tekee -paremmista asioista puhua, niin voimme pitkittää kirjevaihtoamme, -muutoin on paras sanoa toisillemme hyvästi ja pysyä kumpikin -itseksensä". - -Kahteen päivään en saanut vastinetta, ja olin siitä tyytyväinen. -- -Oi onnellinen yksinäisyys, huudahtelin itsekseni, paljon vähemmän on -sinusta mielenkarvautta, kuin epäsointuisesta ja halventavaisesta -keskustelusta! Sen sijaan, että olen itseäni kiusannut hävyttömyyksien -lukemisella, ja turhaan koettanut niitä vastaan asettaa ihmisyyden -jaloja pyrintöjä, saan nyt jälleen nostaa mieleni Jumalaan ja -muistella perhettäni ja rakkaita ystäviäni. Rupeen taas enemmän -lukemaan pipliata, kirjoittamaan ajatuksiani pöydälle, tutkimaan omaa -sydäntäni jalostuttaakseni sitä, sanalla sanoen maistelemaan viattoman -surumielisyyden suloisuutta, joka on tuhatta kertaa kalliimpi kuin -iloiset, vaan siivottomat mielikuvaelmat. - -Tremerello aina, kun astui huoneeseni, lausui: -- Ei ole vielä -vastinetta. -- Hyvä, vastasin minä. - -Kolmantena päivänä hän sanoi: -- Herra N. N. on joutunut sairaaksi. - --- Mikä häntä vaivaa? - --- Sitä hän ei sano, mutta vuoteeltansa ei nouse, ei syö eikä juo, on -vaan pahoillaan. - -Minun tuli sääli, ajatellessani, että hänellä oli kipuja eikä ketään -lohduttamassa. - -Huuliltani tahi paremmin sydämestäni pääsi sanat: -- Tahdon laittaa -hänelle pari riviä. - --- Ne minä vien tänä iltana, sanoi Tremerello ja meni. - -Istuessani pöydän ääreen olin jotenkin kahden vaiheella. -- Tehnenkö -oikein taaskin ruvetessani kirjevaihtoon? Enkö vast'ikään siunannut -yksinäisyyttä niinkuin kadonnutta, vaan jälleen löytynyttä aarretta. -Mitä horjuvaisuutta! -- Mutta toiselta puolen, hän ei syö eikä juo; on -varmaankin sairastunut. Eihän ole soveliasta, asiain näin ollen, jättää -häntä, sitä enemmän, koska viimeiset sanani taisivat tuntua hänestä -karvailta ja häntä loukata. - - - - -XLI LUKU. - - -Kirjoitin siis näin: - -"Kuulen, että te ette ole terve; se minua surettaa. Kaikesta -sydämestäni tahtoisin olla luonanne ja ystävänä auttaa. Rohkenen -luulla, että terveytenne tila yksinään on syypää siihen, ett'en -kolmeen vuorokauteen ole saanut sanaakaan teiltä. Eihän toki viime -kirjeeni liene teitä loukannut? Voin vakuuttaa, että kirjoitin sen -ilman vähintäkään nurjuutta, ainoastaan tarkoittaen, että saisin teitä -kirjevaihdossanne totisemmalle kannalle. Jos kirjoittaminen on teille -vaivaksi, niin laittakaa edes varma tieto terveytenne tilasta; minä -olen teille joka päivä kirjoittava jotakin ajan vietteeksi, että te -muistaisitte ystävyyttäni". - -Semmoista vastausta kuin sain, en olisi koskaan odottanut. Se alkoi -näin: -- "Minä tällä nyt purkaan liittomme. Jos et sinä tiedä mitä -tehdä minun ystävyydelläni, niin en minäkään tiedä, mitä tekisin sinun -ystävyydelläsi. Minä en ole mies unhottamaan loukkauksia, enkä, kerran -hyljättynä, käänny ystävyyttä kerjäämään. Sentähden että tiedät minua -sairaaksi, lähestyt minua nyt lampaan villassa, toivoen, että tauti -on järkeni heikontanut ja saattaa minua saarnojasi kuuntelemaan"... -Ja tähän tapaan hän jatkoi, rajusti soimaten minua ja pilkallisesti -väännellen naurettavaksi kaikki, mitä olin puhunut uskonnosta ja -siveydestä, väittäen elävänsä ja kuolevansa samana miehenä, se on -vihaten ja halveksien kaikkea filosofiiaa, joka erosi hänen omastansa. - -Seisoin kuin ukkosen iskemänä! -- Oivallinen käännytys todellakin! -arvelin surumielin. -- Jumalan otan todistajaksi, että aikomukseni -oli puhdas! -- Ei, noita herjauksia en ole ansainnut! -- Olkoon -menneeksi, vieläkin yksi toive pettyneenä. Se olkoon hänen oma -asiansa, jos hän tuulesta luopi itsellensä loukkauksia, saadaksensa -anteeksi-antamattomuuden nautintoa! Enemmän kuin mitä olen tehnyt, en -ole velkapää tekemään. - -Muutaman päivän kuluttua harmini taas leppyi, ja ajattelin, että tuo -kiihkoinen kirje oli voinut syntyä vihan vimmassa, joka pian asettuisi. --- Kenties hän sitä jo häpeekin, vaikka on liian ylpeä tunnustaaksensa -vikaansa. Eikö olisi hyvä työ kirjoittaa hänelle uudestaan, nyt kun hän -on ennättänyt tyyntyä? - -Tosin se vaati jommoistakin itserakkauden uhrausta, mutta tein sen -sittenkin. Ken hyvää tarkoittaen nöyristyy, hän ei siitä pilau, vaikka -saisikin väärää ylenkatsetta palkakseen. - -Vastineeksi sain kirjeen, joka oli vähemmän kiihkoinen, mutta yhtä -loukkaava kuin edellinen. Tuo leppymätön sanoi ihmettelevänsä -evankelista tasamieltäni. - --- No hyvä, jatkoi hän, aloitamme siis uudestaan; mutta puhukaamme -selvään. Me emme rakasta toisiamme. Kirjoitamme vaan kumpikin omaksi -huviksemme, pannen paperille, mitä mieleen juolahtaa; te serafillisiä -haaveitanne, minä taas jumalattomia kirouksiani; te ihailuksianne -ihmisen ja naispuolen arvosta, minä suoria kertomuksiani omasta -saastaisuudestani, kumpikin toivoen toista käännyttää. Vastatkaa, -kelpaako ehtoni? - -Vastasin: -- Ehdoituksenne ei ole muuta kuin pilkkaa. Minun puoleltani -on ollut hyvää tahtoa teitä kohtaan. Nyt ei omatuntoni vaadi minulta -enää muuta, kuin että toivotan teille kaikkea sekä tämän että tulevan -elämän onnea. -- - -Niin päättyi salainen tuttavuuteni tuon miehen kanssa, joka kukaties -oli enemmän katkeroittunut kovasta onnesta ja epätoivosta vimmastunut, -kuin luonteeltaan häijy. - - - - -XLII LUKU. - - -Toisen kerran kiitin sydämestäni yksinäisyyttä, ja päivät kuluivat -jonkun aikaa eteenpäin ilman muutoksia. - -Kesä loppui ja syyskuun jälkipuolella helteiset säät viilenivät. -Lokakuu tuli, ja nyt olin hyvillä mielin siitä, että minulla oli huone, -joka talven aikana piti lämmintä. Mutta eräänä päivänä tuli vartija -ilmoittamaan, että minun piti muuttaa toiseen huoneesen. - --- Minne? - --- Muutaman askeleen päähän, raittiimpaan huoneesen. - --- Ja miksi siitä ei pidetty huolta silloin, kun olin kuolla -kuumuudesta, kun ilma täällä oli täynnä hyttisiä ja vuode lutikoita? - --- Ei tullut käskyä ennen? - --- No hyvä, mennään sitten. - -Vaikka olin yltäkyllin saanut kärsiä tuossa huoneessa, niin kuitenkin -tuntui ikävältä jättää se, ei ainoastaan sentähden, että kylmään -aikaan siinä varmaankin olisi ollut hyvä asua, vaan monesta muustakin -syystä. Siinä minulla oli nuo muurahaiset, joita rakastin ja elätin -niin sanoakseni isällisellä huolella. Muutamia päiviä takaperin oli -rakas hämähäkkini, en tiedä mistä syystä, muuttanut pois, mutta minä -olin arvellut: -- Kenties se minua vielä muistaa ja tulee takaisin. -- -Ja nyt kun itse muutan pois, niin se ehkä palajaa ja löytää huoneen -tyhjänä, taikka jos täällä onkin silloin uusi asukas, niin hän saattaa -olla hämähäkkien vihamies, joka tohvelillaan repäisee alas tuon kauniin -verkon ja musertaa sen poloisen tekijänkin! Paitsi sitä, eikö Zanzen -sääli tehnyt näitä synkkiä seiniä minulle rakkaiksi? Tuossa ikkunassa -hän usein seisoi, anteliaalla kädellä heittäen muurahaisilleni -leipämuruja. Tuossa oli hänen tapana istua; tässä hän kertoi minulle -tätä, tuossa tuota; tuossa hän kyyristyi pöydälle ja vuodatti -kyyneleitä. - -Uusi huoneeni oli sekin lyijykaton peittämä, mutta pohjoiseen -ja länteen päin, ikkuna kummallakin puolen, oikea nuhanpesä ja -talvi-sydämellä jääkylmä. - -Länsipuolinen ikkuna oli hyvin iso, pohjanpuolinen pieni ja -korkeammalla, vuoteeni yläpuolella. - -Astuin ensin suuremman ikkunan luoksi, ja näin, että se oli patriarkan -palatsiin päin. Vankihuoneita oli myöskin vieressä olevassa -sivurakennuksessa, joka ulottui vähän oikealle, ja eräässä toisessa -rakennuksessa minun vastapäätäni. Tässä rakennuksessa oli kaksi -huonetta päällekkäin. Alemmassa oli mahdottoman iso ikkuna, jonka -kautta näin sisässä kävelevän hienosti puetun herrasmiehen. Se oli eräs -herra Caporali di Cesena. Hän huomasi minut, teki viittauksen, ja me -ilmoitimme molemmin puolin nimemme. - -Sitten tahdoin nähdä, minnepäin toinen ikkunani oli. Panin pöydän -vuoteelleni, ja pöydälle tuolin; sinne ylös kiivettyäni näin ikkunan -olevan tasan palatsin katon kanssa. Palatsin toisella puolella oli -näkyvissä kaunis osa kaupunkia ja laguunaa. - -Jäin tätä ihanaa näkö-alaa katselemaan, ja vaikka kuulin ovea -avattavan, en liikahtanut paikaltani. Se oli vartija, joka, -huomatessaan minua tuolla ylhäällä, unhotti ett'en minä voinut, kuten -hiiri, pujahtaa tieheni rautaristikon läpi, ja luuli minun vaan -koettavan paeta. Hämmästyneenä hyppäsi hän, huolimatta lonkkansa -kivusta, vuoteelle ja otti minua jaloista kiinni, kiljuen kuin leijona. - --- Mutta ettekö näe, ajattelematon mies, virkoin minä, että on -mahdotonta paeta rautaristikon kautta? Ettekö ymmärrä, että kiipesin -tänne ainoastaan uteliaisuudesta? - --- Näen, herra, näen ja ymmärrän; mutta alas vaan, ma sanon, alas! Tämä -on vaan yritys paeta. - -Mitäpä muuta kuin totella ja naurahtaa. - - - - -XLIII LUKU. - - -Sivu-vankiloiden ikkunoista tunsin minä kuusi henkilöä, jotka oli -pantu kiinni valtiollisista asioista. Niinpä yksinäisyyteni ei -tullutkaan, kuten olin luullut, entistä suuremmaksi, päinvastoin sain -täällä nauttia milt'ei seura-elämää. Alussa olin siitä pahoillani, -joko sentähden, että luonteeni oli pitkällisestä erakko-olosta käynyt -epäseuralliseksi, tahi että äskeisen seurustelemiseni huono loppu oli -tehnyt minut varovaiseksi. - -Kuitenkin se vähäinen puhevaihto, jota osaksi sanojen, osaksi -viittausten kautta oli meille tarjona, ennen pitkää minua -miellytti, tuottaen, ell'ei iloisuutta, niin kumminkin ajanviettoa. -Tuttavuudestani Julianon kanssa en virkkanut sanaa kellekään. -Kunniansanalla oli kummaltakin puolelta luvattu pitää sitä salassa. -Jos siitä olen puhunut näissä lehdissä, niin se on sentähden, että -tulkootpa ne kenen silmien eteen tahansa, hänen olisi mahdotonta niiden -lukuisien vankien joukosta, joita täällä pidettiin, arvata, kuka -Juliano oli. - -Paitsi yllämainitulta kovan onnen kumppaleita, teinpä vielä yhden -tuttavuuden, joka minua erittäin ilahutti. - -Isosta ikkunastani saatoin nähdä, edempänä tuosta vastapäätäni -olevasta rakennuksesta, koko jakson kattoja savutorvineen, parvineen, -tornineen ja kupolineen, joka etäällä katosi näkymättömiin mereen -ja taivaasen. Likimmäisessä noista kartanoista, patriarkan palatsin -kylkirakennuksessa, asui eräs kunnon perhekunta, jolle minä jouduin -kiitollisuuden velkaan siitä hellästä osan-otosta, jota nuo hyvät -ihmiset osoittivat onnettomuudessani. Yksi tervehdys, yksi säälivä sana -onnettomalle on suuri rakkauden työ. - -Sieltä kohotti ikkunasta kätösiänsä minulle pienoinen poika, yhdeksän -tahi kymmenen vuoden vaiheilla, ja kuulin hänen huutavan: - --- Äiti, äiti, katsopas, kuin tuonne ylös Lyijykamareihin ovat panneet -ihmisen. Vankiraukka, kuka sinä olet? - --- Olen Silvio Pellico, -- vastasin. - -Toinen poika, vähän vanhempi, riensi sekin ikkunalle ja huusi: - --- Vai sinä olet Silvio Pellico? - --- Olen, ja te, lapsukaiseni? - --- Minun nimeni on Antonio S.... ja veljeni Giuseppe. Sitten hän -kääntyi sisään päin ja sanoi: -- Mitä minun vielä pitää kysyä? - -Ja eräs nainen, luultavasti heidän äitinsä, joka seisoi puoleksi -näkymättömissä, neuvoi armaille lapsille mitä sanoa minulle, ja minä -kiitin heitä sydämeni pohjasta heidän ystävällisistä sanoistansa. - -Nämä sananvaihdot olivat hyvin vähäpätöisiä, enkä niitä saanut liian -harjoitella, jott'ei vartija tekisi toraa; mutta joka päivä niitä -uudistettiin suureksi lohdutuksekseni varhain aamuisin, puolipäivän -aikaan ja iltaisin. Kynttilöitä sytytettäessä, tuo nainen sulki -ikkunansa ja lapset silloin huusivat: "Hyvää yötä, Silvio!" ja äitikin, -rohkaistuneena illan hämärässä, toisti liikutetulla äänellä: "Hyvää -yötä, Pellico! Rohkeutta!" - -Kun lapset olivat aamiaisella tai illallisella, niin huusivat minulle: --- Oi, jos voisimme sinulle antaa kahviamme ja maitoamme! Ja entäs -torttujamme! Sinä päivänä kun pääset vapaaksi, niin muista tulla -meille! Silloin saat kauniita, lämpimiä torttuja, ja monta, monta -suukkoista! - - - - -XLIV LUKU. - - -Lokakuussa oli kovan onneni vuosipäivä: tämän kuun 13:na päivänä -vuosi takaperin minä vangittiin, ja muitakin surkeita muistoja sama -aika johti mieleeni. Kahta vuotta ennen, lokakuussa, oli tapaturmasta -hukkunut Ticinon jokeen eräs kelpo mies, jota pidin mitä suurimmassa -kunniassa. Lokakuussa kolme vuotta sitten oli Odoardo Briche, -nuorukainen, jota rakastin niinkuin hän olisi ollut oma poikani, -vahingossa surmannut itsensä pyssyllä. Ja nuoruuteni ensi-aikoina, -myöskin lokakuussa, hyvin surullinen tapaus oli minua kohdannut. - -Vaikk'en ole taika-uskoinen, niin nuo monta kovan onnen iskua samana -kuukautena masentivat mieltäni ylenmäärin. - -Tarinoidessani ikkunasta lasten ja vankien kanssa, olin olevinani -iloinen, mutta huoneeseni tuskin käännyttyäni, tunsin sanomattoman -tuskan painavan sydäntäni. - -Tartuin kynään sepittääkseni jotakuta runopätkää taikka muuta -kirjallista työtä toimittaakseni, mutta vastustamaton voima veti -väkisinkin minua aivan toista kirjoittamaan. Mitä se oli? pitkiä -kirjeitä, joita en voinut lähettää, kirjeitä perheelleni, joihin -vuodatin sydämeni. Kirjoitin pöydälle, hävittääkseni niitä paikalla -taas. Ne sisälsivät hehkuvia hellyyden sanoja, muistelmia siitä -onnellisesta ajasta, jota olin lempeiden ja rakkaiden vanhempieni, -veljieni ja sisarteni kanssa viettänyt. Tuntikausien kuluessa tuo -tunteiden lähde ei mennyt kuiville, vaan yhä riitti kirjoitettavia. - -Tämä työ oli, uudessa muodossa, elämäkertani toistamista, itseni -pettämistä menneitten aikojen kuvaamisella. Ja kun joku onnellisen -elämäni hetki kuvautui silmäni eteen niin elävänä, että luulin -todellakin puhuvani noitten armaitten kanssa, niin yht'äkkiä muistui -mieleeni hirveä nykyaika, ja kauhusta kynä putosi kädestäni! - -Tahdoin jättää tämän tunteitani liikuttavan työn, mutta turhaan. Vasten -mieltäni tartuin kynään, ja taas syntyi kirje täynnä hellyyttä ja surua. - --- Eikö olekaan enää tahtoni vapaa? kyselin toistamiseen. Tämä pakko -tehdä, mitä itse en tahdo, eiköhän se ole aivojen hämmennystä? Jos -vankeuteni ensiaikoina olisi niin tapahtunut, niin se ei olisi -ollut kummallista; mutta nyt kun olen perehtynyt vanki-elämään, kun -mielikuvitukseni pitäisi olla tyyntynyt, kun filosofiia ja uskonto -alituisesti ovat ajatukseni esineenä, mikä on syynä siihen, että -näin joudun sokeiden intojeni orjaksi ja jaarittelen kuin lapsi? Ei, -toisaalle on minun kääntyminen! - -Koetin rukoilla, koetin myös vaivata itseäni saksan kielen oppimisella. -Turha ponnistus! Havaitsin, että taas oli kirje syntymäisillään. - - - - -XLV LUKU. - - -Semmoinen mielentila on oikea sairaus, se on niin sanoakseni jotakin -unissa-kävelijän tapaista, joka epäilemättä tulee väsymyksestä pitkän -ajattelemisen ja valvomisen johdosta. - -Eipä siinä kyllä. Öisin en saanut unta, vaan enimmiten houreksin. -Turhaan herkesin illoin kahvia juomasta; unettomuuteni ei kadonnut. - -Tuntui kuin jos minussa olisi ollut kaksi henkilöä, joista toinen -yhä vaan tahtoi kirjeitä kirjoittaa, ja toinen tehdä jotakin muuta. -No hyvä, arvelin minä, tehdään sitten semmoinen välipuhe, että saan -kirjoittaa, mutta saksan kielellä; niin muodoin opin sitäkin. - -Siitä lähtien panin kaikki paperille huonolla saksan kielellä. Tällä -tapaa edistyin kumminkin vähäisen tämän kielen tuntemisessa. - -Aamupuolella, pitkään valvottuani, uupuneet aivoni vaipuivat ikäänkuin -unen hortoon. Silloin näin unta, tai paremmin houreksin, että näin -vanhempieni taikka jonkun muun olevan epätoivossa minun tähteni. -Kuulin heidän surkeata vaikerrustaan ja kavahdin heti ylös nyyhkien ja -kauhistuneena. - -Usein näissä unen houreissa luulin kuulevani äitini äänen, miten hän, -astuessaan muiden kanssa huoneeseni, heitä lohdutteli, ja sitten -hurskaalla puheellansa kehoitti minua kärsivällisyyteen; ja minä -kun silloin iloitsin hänen ja muiden lujuudesta, niin hän yht'äkkiä -purskahti itkuun ja kaikki muut hänen kanssaan. En voi sanoa, kuinka -tuo minun sydäntäni särki. - -Päästäkseni tästä surkeasta mielentilasta, päätin olla kokonaan -levolle menemättä. Pidin kynttilää palamassa koko yön, lukien ja -kirjoittaen pöydän ääressä. Mutta tuli aika, jolloin aivan valveillani -en ymmärtänyt sanaakaan, mitä luin, ja aivoni olivat kykenemättömät -mihinkään ajatustyöhön. Silloin rupesin kopioimaan jotakuta, mutta -sitäkin tehdessäni oli mieleni aivan toisaalle kiintynyt, omiin -huoliini. - -Ja vielä pahempi oli, jos laskeusin vuoteelle. Ei ollut mikään asema -hyvä maatessani; kääntelihin suonenvedon-tapaisesti edestakaisin, -kunnes vihdoin nousin jälleen. Taikkapa, jos vähän nukuinkin, niin nuo -tuskalliset unet olivat valvontaa vaivaloisemmat. - -Rukoukseni olivat kuivat, ja kuitenkin uudistin niitä usein. En -käyttänyt siihen monta sanaa, huusin vaan Jumalan apua, Jumalan, -lihassa ilmestyneen, joka on ihmisten suruja kokenut! - -Näinä hirmu-öinä mielikuvitukseni kiihoittui siihen määrään, että -valveillakin luulin kuulevani huoneessani milloin huokauksia, milloin -pidätettyä naurua. Hamasta lapsuuden ajasta en uskonut löytyvän noitia -ja kummituksia, ja nyt nuo huokaukset ja naurut minua peloittivat; -en tietänyt mitä niistä ajatella, minun täytyi melkein luulla, että -tuntemattomat pahat haltijat tekivät minusta pilkkaa. - -Tuontuostakin otin vapisevalla kädellä kynttilän katsellakseni, oliko -joku pöydän alla minulle tepposia tekemässä. Toisen kerran taas -juolahti aivoihini, että minut muka oli tänne muutettu sentähden, että -tässä huoneessa taisi olla joku lattialuukku tahi sala-aukko seinässä, -josta kiusaajani voivat vakoilla kaikkia, mitä tein, ja julmasti -lystäillä minua säikäyttämällä. - -Pöydän ääressä istuen, milloin luulin, että joku vetäisi minua nutusta, -milloin että kirja, joka putosi lattialle, oli saanut näkymättömän -sysäyksen, milloin että joku puhalsi takaani sammuttaaksensa -kynttilän. Silloin hypähdin seisaalleni, katselin ympärilleni, kävelin -levottomasti edestakaisin, epäillen, olinko mieletön vai järjelläni. -Nyt en enää tietänyt, mikä oli totta ja mikä vale-näköä silmäini -edessä, ja huudahdin tuskassani: - -"Jumalani, Jumalani, miksi olet minun hyljännyt?" - - - - -XLVI LUKU. - - -Kerran, pantuani maata vähää ennen päivän koittoa, muistin varmasti -panneeni nenäliinani pään-aluksen alle. Tuskin nukuttuani heräsin -tavallisuuden mukaan, ja minusta tuntui aivan kuin jos minua -kuristettaisiin. Kummallista! Kaulassani oli nenäliinani lujasti ja -useampiin solmuihin sidottuna. Olisinpa tehnyt valan, ett'en itse ollut -noita solmuja tehnyt enkä koko nenäliinaa koskenut, siitä kun panin sen -pään-alukseni alle. Totta lienen unessa tahi houreissa tuon tehnyt, -vaikk'en sitä enää voinut muistaa; mutta silloin en sitä uskonut, vaan -pelkäsin joka yö, että näin minua surmattaisiin. - -Arvaan kyllä, kuinka naurettavilta tämmöiset luuletukset muista -tuntuvat; mutta minä, joka olin niiden alaisena, kärsin niistä siihen -määrään, että vieläkin minua kauhistuttaa. - -Joka aamu ne haihtuivat, ja päivänvalon kestäessä tunsin mieleni niin -rohkaistuna noita kummituksia vastaan, että pidin niiden ilmaantumista -enää mahdottomana. Mutta kun aurinko vaan laski, alkoi pelkoni taas, ja -joka tuleva yö toi edelläkäviänsä kauheita tuskia jälleen. - -Kuta kurjempi tilani oli yön pimeydessä, sitä enemmän ponnistin -päivällä voimiani ollakseni hilpeän näköinen kumppalien, vartijoiden -ja noiden kahden pojan kanssa. Ei voinut kukaan, nähdessään minun -näin leikkiä laskevan, aavistaa äskeistä heikkouttani. Näillä -ponnistuksilla toivoin virkistyväni, mutta turhaan. Yön kummitukset, -joita päivän aikaan sanoin joutaviksi, illalla taas pukeutuivat hirveän -todellisuuden muotoon. - -Tosin olisin voinut Toimikunnalta pyytää huoneen vaihtoa, mutta -pelkäsin tulla naurun alaiseksi, ja se jäi tekemättä. Kun näinmuodoin -meni turhaan kaikki, mitä terve järki neuvoi, turhaan kirjalliset -harjoitukseni, turhaan rukoukseni, niin se hirveä ajatus valloitti -mieleni, että Jumala oli kokonaan ja ainiaksi minun hyljännyt. Ja -uudestaan nousivat aivoihini nuo entiset epäilykset ja saivat kuin -saivatkin voiton, vastarinnastani huolimatta. - -Unhotin uskonnon hyväntekoja; päästin lauseita, joita olin kuullut -pahimpien jumalankieltäjien sanelevan, ja mitä vähää ennen Juliano -oli kirjoittanut: -- Uskonto ei muuksi kelpaa, kuin heikontamaan -sielun voimia. -- Rohkenin uskoa, että luopumalla Jumalasta henkeni -taas virkistyisi. Tosiaan mieletön toive! Kielsin Jumalaa, mutta en -voinut noita näkymättömiä pahoja henkiä kieltää, jotka näyttivät minua -ympäröivän ja tuskistani elävän? - -Mitä luulla semmoisesta kidutuksesta? Riittääkö sitä sanoa sairaudeksi, -vai oliko se samassa Jumalan vitsaus ylpeyteni kukistukseksi ja -opetukseksi, että ilman Hänen armonsa valotta voisin muuttua yhtä -uskottomaksi kuin Juliano, ehkäpä häntä vielä järjettömämmäksikin? - -Oli kuinka hyvänsä, Jumala minua auttoi, kun sitä vähimmän odotin. - -Eräänä aamuna, kahvin juotuani, rupesi minua kovasti oksettamaan ja -vatsaani puremaan, niin että luulin itseni myrkytetyksi. Oksennuksesta -syntyneestä uupumuksesta olin aivan hiessä ja laskeusin vuoteelle. -Puolipäivän aikana nukuin makeaan uneen, jota kesti iltaan asti. - -Herätessäni hämmästyin semmoisesta levosta, ja koska minua ei enää -nukuttanut, niin nousin ylös. -- Vaatteissani, arvelin, olen rohkeampi -noita peloituksia vastaanottamaan. - -Vaan eipä niitä tullutkaan. Riemuitsin, ja kun kiitollisella sydämellä -tunsin Jumalan siunausta jälleen, niin lankesin polvilleni Hänen -eteensä, rukoillen anteeksi, että olin Hänestä moneksi päiväksi -luopunut. Tämä riemun tulva raukaisi kokonaan ruumiini voimat, ja -hetkisen polvillani oltuani, vaivuin taas, nojautuen tuoliin, siinä -asemassa unen helmoihin. - -Siitä nousin, en tiedä yhdenkö vai useamman tunnin perästä, vaan tuskin -ennätin, vaatteissani kuin olin, heittäytyä vuoteelle, niin nukuin -taas aamukoitteesen asti. Vielä senkin päiväkauden olin uneliaana; -illalla riisuin aikaseen päältäni, ja makasin koko yön. Minkälainen -taudin murre oli minussa tapahtunut? En tiedä, mutta nyt olin siitä -parantuneena. - - - - -XLVII LUKU. - - -Vatsan vaivat, joita kauan aikaa oli kestänyt, taukosivat, niin myös -päänkivistys, ja minä sain erinomaisen ruokahalun. Ruo'ansulatus oli -oivallinen, ruumiin voimat uudistuivat. - -Ihmeellinen Jumalan sallimus, joka oli ottanut minulta voimani, -nöyristääksensä minua, ja nyt antoi ne minulle takaisin, kun lähestyi -tuomioni aika, jott'en peräti kukistuisi kuullessani sen julistusta! - -Marraskuun 24 p:nä yksi vankeus-kumppaleistani, tohtori Foresti, -vietiin Lyijykamareista pois, emme tietäneet minne. Vartija, hänen -vaimonsa ja alavartijat hämmästyivät, vaan eivät tahtoneet antaa meille -asiasta selkoa. - --- Ja mitä te haluatte kuulla, virkkoi Tremerello, kun ei siinä ole -mitään hyvää kuulla? Jo olen liiaksi teille puhunut. - --- Sanokaa suoraan, mitäpä hyötyä tuosta vaiti-olosta? huusin -kauhistuneena; hän on siis kuolemaan tuomittuna, eikö niin? - --- Kuka?... niin hänkö?... tohtori Foresti?... Tremerello oli kahden -vaiheella, mutta juttelun halu ei ollut vähin hänen hyvistä puolistaan. - --- Älkäät sitten vaan sanoko minua lörpöttelijäksi, minä kun en -ensinkään tahtonut aukaista suutani tästä asiasta. Te kai minua -pakoititte. - --- Niin, niinpä teinkin; mutta taivaan nimessä, sanokaa minulle kaikki! -Mitä on Foresti raukalle tapahtunut? - --- Voi, hyvä herra, hän vietiin _Huokausten sillan_ ylitse, ja nyt hän -on rikosvankilassa. Kuolemantuomio on julistettu hänelle ja kahdelle -muulle. - --- Ja se on toimeenpantava? Milloin? Voi niitä onnettomia! Keitäpä -ovat, nuo muut kaksi? - --- Enempää en tiedä, en tiedä todellakaan. Tuomiota ei ole vielä -yleisön tiedoksi julkaistu. Veneziassa on huhu, että muutamat -rangaistukset tulevat lievennetyiksi. Suokoon Jumala, ett'ei ketäkään -heistä vietäisi kuolemaan, taikka että teitä ainakin säästettäisiin! -Minä olen teihin niin mieltynyt, että... suokaa rohkeuteni anteeksi... -että pidän teistä kuin omasta veljestäni! - -Ja hän lähti liikutettuna pois. Lukija käsittänee mielentilani koko -sen päiväkauden ja yön kuluessa, sekä monta päivää jälestäpäin, kun en -saanut sen koommin tietoa. - -Tätä epätietoisuutta kesti kuukauden; vihdoin ensimäisen prosessin -päätökset julistettiin. Muun muassa yhdeksän henkilöä tuomittiin -kuolemaan, mutta rangaistus muutettiin armon kautta kovaksi -vankeudeksi, muutamille kahdeksikymmeneksi tai viideksitoista vuodeksi -(jotka olivat kärsittävät Spielbergin linnassa, lähellä Brünnin -kaupunkia Määrissä), toisille kymmeneksi vuodeksi tai vähemmäksi -(Laibachin linnassa). - -Voiko siitä seikasta, että nämä tuomiot kaikki lievennettiin, johtaa -sen päätöksen, että niin tulisi käymään toisenkin prosessikunnan -suhteen, johon minä kuuluin? Vai oliko mainittu armo annettu siitä -syystä, että nuo vangittiin, ennenkuin uhka-tuomio julistettiin -salaseuroja vastaan, mutta meitä oli koko lain ankaruus kohtaava? - --- Ratkaisu ei voi olla enää kaukana, arvelin itsekseni; kiitos olkoon -Jumalan, että minulla on aikaa valmistautua kuolemaan. - - - - -XLVIII LUKU. - - -Ainoa ajatukseni oli nyt kristillisellä nöyryydellä ja soveliaalla -miehuudella kuolla. Tosin tuli kerran kiusaus itsesurmalla välttää -kuolemanrangaistus, mutta se pian katosi. -- Suoraan sanoen, mitä -ansiollista on siinä, jos paetaksensa mestaajata ottaa ollaksensa oma -mestaajansa? Voiko sillä tavoin kunniansa pelastaa? Lapsellista olisi -todellakin luulla, että on kunniallisempi tehdä pyövelille tepposet, -kuin olla sitä tekemättä, koska joka tapauksessa täytyy kuolla. -- -Ell'en olisi ollutkaan kristitty, niin itsesurma kuitenkin, tarkemmin -mietittyäni, olisi tuntunut typerältä ja tarpeettomalta. Ja ajatukseni -aina päättyivät näin: - --- Jos elämäni loppu on tullut, niin eikö ole onneksi, että se -tapahtuu tavalla, joka antaa minulle tilaisuutta koota mieleni ja -puhdistaa omaatuntoani katuvaisuudella ja hurskailla mietteillä. -Yleisesti katsotaan mestauslavan kuolemaa pahimmaksi kaikista; mutta -kun tyvenesti asiata ajattelee, se voi olla parempi, kuin moni muu -kuolemanlaji sairasvuoteella, jolloin järki niin heikontuu, ett'ei -se enää kykene ajatuksia koossa pitämään ja niitä maan mullasta -kohottamaan. - -Tämän mietelmän totuus tunkeutui niin vahvasti mieleeni, että kuoleman -kammo, jopa hirsipuunkin kuoleman, poistui minusta. Ajatellessani -pyhiä sakramentteja, joiden tuli minua ylläpitää tuolla viimeisellä -matkalla, luulin olevani sopivassa mielentilassa niiden siunausta -nauttimaan. Mutta jos minut todellakin olisi viety kuolemaan, olisinko -säilyttänyt tätä henkistä ylevyyttä, jonka luulin itselläni olevan, -tätä rauhallista mielentilaa, tätä hyvänsuontia vihamiehiäni kohtaan, -tätä iloa siitä, että sain elämäni uhrata Jumalan tahdon mukaan? Oi, -ihminen on niin täynnä ristiriitaisuutta, että juuri kun hän näyttää -kaikkein vankimmalta ja hurskaimmalta, hän voipi silmänräpäyksessä -langeta heikkouteen ja syntiin! Jumala yksin tietää, olisinko silloin -arvokkaasti kuollut; minä luotan itseeni liian vähän sitä väittääkseni. - -Sillä välin kuoleman todenmukainen läheisyys vaikutti mielikuvitukseeni -niin mahtavasti, että minusta tuntui ei ainoastaan siltä, kuin se olisi -ollut mahdollinen, vaan myöskin siltä, kuin joku pettämätön aavistus -minussa olisi sitä ennustanut. Ei mikään toivo välttääkseni kohtaloani -saanut enää sijaa povessani, ja milloin vaan askeleiden kumina taikka -avainten kilinä sattui korvaani, niin heti arvelin: -- Rohkeutta! -kenties he nyt vievät sinut tuomiotasi kuulemaan. Kuuntele arvokkaalla -tyyneydellä ja kiitä Jumalan tahtoa. - -Mietin nyt, mitä minun piti viimeinen kerta kirjoittaa perheelleni, ja -erittäin isälle, äidille ja itsekullekin veljistä ja sisarista; ja nämä -hellät tunteet, joskohta ne liikuttivat minua kyyneleihin asti, eivät -kuitenkaan heikontaneet nöyrän mieleni lujuutta! - -Tämmöisissä asianhaaroissa unettomuus ei voinut jäädä tulematta. Mutta -tällä kertaa sen laita oli aivan toinen, kuin ennen. Nyt en kuullut -noita huokauksia ja salanauruja, en houreksinut pahoista hengistä enkä -piilevistä vakoilijoista. Yö oli minulle päivää mieluisampi, koska -silloin sain olla enemmän rukouksiin vaipuneena. Noin neljän aikaan -aamulla laskeusin vuoteelle ja nukuin rauhallisesti pariksi tunniksi. -Herättyäni jäin vielä kauan lepäämään. Vasta yhdentoista aikaan nousin -ylös. - -Eräänä yönä olin tavallista aikaisemmin mennyt levolle ja tuskin -neljänneksen tuntia nukkunut, kun heräsin siitä, että vastapuolisesta -seinästä loisti erinomaisen kirkas valo. Jo pelästyin, että nuo -entiset houreet taas olivat saaneet vallan mielessäni; mutta eipä tuo -ollutkaan mitään tyhjää kuvitusta. Valo tuli huoneesen pohjanpuolisesta -ikkunastani, jonka alla makuusijani oli. - -Hyppäsin alas vuoteesta, asetin pöydän siihen ja sen päälle tuolin, -- -ja ylös kiivettyäni sain nähdä tulipalon niin loistoisan ja kauhean -kauniin, ett'en moista voinut aavistaakaan. - -Tuli oli valloillaan ainoastaan pyssyn kantaman päässä vankilasta. Se -oli syttynyt rakennuksessa, jossa oli kruunun leipomis-uunit, ja poltti -sen kokonaan poroksi. - -Yö oli pikimusta, ja sitä heleämmin loisti valo noista suunnattomista -tulenliekeistä ja savupylväistä, joita ankara myrsky ajoi sinne tänne. -Kipinöitä lenteli kaikkialta, ja näytti siltä, kuin taivas olisi tulta -satanut. Lähellä oleva laguuna oli kokonansa valaistu. Gondolia kulki -edestakaisin. Kuvailin itselleni palavan rakennuksen asukkaiden ja -naapurien hätää ja tuskaa, ja surkuttelin heitä kaikesta sydämestäni. -Etäältä kuulin miesten ja vaimojen hätähuutoja: Tognina! Momolo! Beppo! -Zanze! -- Tuokin nimi sattui korviini! Onhan niitä tuhansia Veneziassa, -ja kuitenkin pelkäsin, että se olisi tuo yksi, jonka muisto oli minulle -niin rakas! Hänkö onneton siellä olisi, liekkien keskellä, enkä minä -saanut rientää hänen avuksensa! - -Vavisten kauhusta ja ihailuksesta, seisoin aamukoittoon asti ikkunassa; -sitten astuin alas raskaalla mielin, luullen palovahingon paljon -suuremmaksi, kuin se todella oli. Tremerello tiesi sanoa, että uunit -vaan ja niihin kuuluvat makasiinit olivat palaneet, ynnä suuri varasto -jauhoja. - - - - -XLIX LUKU. - - -Muutamana yönä sen perästä, kun vielä oli tuoreessa muistossa tuo suuri -tulipalo, istuin pöydän ääressä kirjallisissa toimissani, vilusta -jähmettyneenä. Silloin kuulin yhtäkkiä aivan läheltä ihmis-ääniä; ne -olivat vartijan, hänen vaimonsa ja poikiensa sekä alavartijoitten: -- -Tulipalo! Tulipalo! Voi pyhä Neitsyt, me olemme hukassa! - -Heti jäsenteni vilu taukosi ja antoi sijan tuskanhielle. Katselin -ympärilleni, eikö tulenliekkejä jo näkisi minun huoneestani, vaan ei -nähty. - -Tuli muuten oli syttynyt itse palatsissa, eräissä virkahuoneissa -vankeuston vieressä. - -Yksi alavartijoista huusi: -- Mutta isäntä, kuinka noitten -_häkkiherrojen_ käy, jos tuli pääsee vallalleen? - -Siihen ylivartija vastasi: -- Eihän minun tee mieleni jättää heitä -palamaan. Mutta ilman Toimikunnan luvatta vankihuonetta ei saa -aukaista. Juokse paikalla siis lupaa pyytämään. - --- Lennän, isäntä, vaan tuskin vastaus sittenkään ennättänee. - -Missä oli nyt tuo miehuullinen mielentila, jota luulin niin varmaan -itselläni olevan, kun kuolemaa ajattelin? Minkätähden minua niin -kammotti tuo ajatus palaa elävältä? Niinkuin olisi suurempi huvi -kuristua pyövelin käden kautta, kuin palaa. Jo olin vartijalle -huutamaisillani, että Jumalan tähden avaisi oven, kun häpesin -heikkouttani ja maltoin mieleni. Mutta sittenkin minua tuskastutti. - --- Katsoppa, ajattelin, millainen mielesi on oleva, jos, tulenvaarasta -pelastuneena, sinua viedään kuolemaan! Voit kyllä ulkonaisesti hillitä -ja muilta salata heikkouttasi, vaan sisällisesti olet vapiseva. Mutta, -eiköhän sekin ole rohkeutta, että näyttää olevansa vapisematta, vaikka -povessa tuntuu ravistus; eiköhän sekin ole sielun-suuruutta, että -pakoittaa itseänsä antamaan mielellään, mitä on vastenmielistä antaa; -eiköhän sekin ole tottelevaisuutta, että vastahakoisestikin tottelee? - -Hämmenki vartijan huoneissa oli niin suuri, että siitä päättäen -vaara epäilemättä oli enenemässä. Vaan tuo alavartija, joka oli -lähtenyt pyytämään lupaa meitä pelastaa, ei palannutkaan! Vihdoin -luulin kuulevani hänen äänensä, mutta sanoja en eroittanut. Odotan, -toivon; turhaan, ei tule ketään! Onko mahdollista, ett'ei hän -saanut lupaa meitä muuttaa tulenvaarasta, tahi ett'ei löydy keinoa -enää pelastuaksemme? Kenties vartija puuhaa vaan omaa ja perheensä -turvallisuutta, eikä kukaan ajattele meitä _häkissä olevia_ raukkoja! - --- Mutta, lisäsin, tämä ei ole mitään filosofiiaa, tämä ei ole mitään -uskontoa! Enkö tekisi paremmin siinä, että rupeisin valmistamaan -itseäni sitä hetkeä vastaan, jolloin liekit tunkevat huoneeseni minua -tuhoamaan? - -Sillä välin hälinä kuitenkin asettui, ja vähän ajan päästä ei kuulunut -mitään. Oliko tuli sammunut, vai olivatko kaikki, jotka voivat, -paenneet, jättäen vankiraukat mitä surkeimman lopun uhreiksi? - -Hiljaisuuden kestäväisyys sai minua vakuutetuksi siitä, että tuli oli -sammutettu. Mennessäni levolle soimasin ankarasti äskeistä hätääni. Nyt -kun ei enää ollut kysymystä palamisesta, nyt paheksuin sitä, ett'ei se -tapahtunut, joka muka olisi ollut parempi, kuin muutaman päivän perästä -tulla ihmiskäden kautta surmatuksi. - -Seuraavana aamuna sain Tremerellolta likempiä tietoja tulipalosta, ja -nauroin sitä pelkoa, jossa hän sanoi olleensa, vaikka minun säikäykseni -oli ollut yhtä suuri, jopa suurempikin kuin hänen. - - - - -L LUKU. - - -Tammikuun 11 p:nä (1822), noin yhdeksän aikaan aamulla, Tremerello sai -tilaisuutta tulla luokseni ja virkkoi hämmästyneellä äänellä: - --- Tiedättekö, että San Michele di Murano'n saarella, täällä Venezian -lähellä, on linna, jossa pidetään luullakseni toista sataa karbonaria? - --- Olettehan sen jo pari kertaa minulle kertonut. No... mitä sitten?... -Sanokaa suoraan, onko niissä jo tuomittujakin? - --- Onpa kyllä. - --- Ketkä? - --- En tiedä. - --- Olisiko niissä ystäväni Maroncelli raukka? - --- Oi hyvä herra, en tiedä, keitä ovat. - -Hän meni murheellisena pois, luoden minuun surkuttelevan katsauksen. - -Vähää sen perästä tuli ylivartija ja alavartijat, ja niiden kanssa -vieras herra, jota en ollut ennen nähnyt. Ylivartija näytti -hämmentyneeltä. Vieras herra virkkoi: - --- Toimikunta käskee teitä, herra, seuraamaan minua. - --- Lähtekäämme siis, vastasin; vaan kuka te olette? - --- Olen vankihuoneen vartija San Michele'ssä, jonne teidät on vietävä. - -Lyijykamarien vartija antoi nyt hänelle rahani. Minä pyysin ja sain -luvan antaa alavartijoille vähäisen rahalahjan. Panin tavarani -kokoon, otin raamatun kainaloon, ja sillä tapaa mentiin. Kulkiessamme -noita loppumattomia rappusia alas, Tremerello salaa puristi kättäni, -ikäänkuin sanoaksensa: -- Onneton, sinä olet hukassa! - -Astuttiin ulos portista, joka oli laguunaan päin; siellä odotti meitä -gondolassa uuden isäntäni kaksi alavartijaa. - -Ristiriitaisia tunteita virisi rinnassani: -- jonkunlainen kaipaus, kun -täytyi jättää tuo asuntoni Lyijykamareissa, jossa tosin olin paljon -kärsinyt, mutta sen ohessa saavuttanut niin monta, monta ystävää, -- -mielihyvä siitä, että nyt, pitkällisen vankeuden perästä, taas sain -raitista ilmaa hengittää, katsella sinitaivasta, kaupunkia ja vettä, -tuon kauhean rautaristikon estämättä, -- muisto niistä veneistä, jotka -onneni aikana kantoivat minua näillä samoilla järvillä, Lago di Como'n -ja Lago Maggiore'n aalloilla, Po, Rhône ja Seine virtojen vesillä!... -Oi, te hymyilevät vuodet, pois olette ijäksi vierineet! Ja kuka -maailmassa oli silloin onnellisempi kuin minä? - -Syntyneenä mitä hellimmistä vanhemmista, siinä elämän tilassa, joka -ei ole köyhyyttä eikä sen vastakohtaa, vaan tarjoo meille tilaisuutta -tutustua kumpaankin, -- jota pidän kaikkein soveliaimpana ihmisen -mieltä kehittämään -- minä olin, lapsuuden ajan rauhallisesti ja -iloisesti armaassa kodissani vietettyäni, lähtenyt Lyon'iin erään enon -luo, joka oli hyvin rikas, mutta joka myöskin hyvin ansaitsi olla -rikas, ja hänen luonansa oli kaikki, mikä voi suloutta ja rakkautta -kaipaavaa sydäntä viehättää, huvittanut nuoruuteni ensimmäisiä hehkuvia -vuosia. Sieltä Italiaan palattuani, olin vanhempieni luona Milanossa -jatkanut opintojani, viettäen aikaani hyvissä seuroissa tai kirjojeni -ääressä, ja osakseni saanut oivallisia ystäviä ja sydämellistä -suosiota. Monti ja Foscolo, vaikka silloin keskenänsä riidassa, olivat -kumpikin minulle hyvänsuopia. Jälkimmäisestä pidin enemmän; ja tämä -muutoin niin kiivas mies, joka tylyydellänsä tuotti itselleen niin -paljon vihamiehiä, oli minua kohtaan täynnä sydämellisyyttä, ja minä -kunnioitin häntä suuresti. Muutkin arvolliset kirjailijat pitivät minua -hyvänä, niinkuin minä heitä. Ei mikään kateus eikä panettelu kohdannut -minua, taikka se ainakin tuli semmoisten puolelta, joita ei kukaan -uskonut ja jotka siis eivät voineet minua vahingoittaa. Kun Italian -kuningaskunta kukistettiin, oli isäni perheineen muuttanut Torinoon, -mutta minä olin lykännyt muuttoni toistaiseksi ja vihdoin jäänyt -Milanoon asumaan, koska en voinut niin runsaasta onnesta luopua. - -Muitten oivallisten Milanon ystävieni rinnalla oli erittäin kolmella -ensimmäinen sija sydämessäni: Pietro Borsieri, Lodovico di Breme ja -kreivi Luigi Porro Lambertenghi. Näitten lisäksi tuli myöhemmin kreivi -Federigo Confalonieri. Ruvettuani Porron kahden pojan opettajaksi, -olin heille kuin isä, ja heidän isällensä kuin veli. Tähän perheesen -kokoontui ei ainoastaan kaikki, mitä kaupungissa oli etevää ja -sivistynyttä, vaan myöskin useampia kuuluisia ulkomaalaisia. Siellä -opin tuntemaan rouva Staël'in, Schlegel'in, Davis'in, Byron'in, -Hobbhouse'n, Brougham'in sekä monta muuta mainiota miestä eri Europan -osista. Ah, kuinka paljon huvia, kuinka paljon kehotusta omaan -jalostumiseen tarjoo seurusteleminen ansiollisten miesten kanssa! -Niin, minä olin onnellinen! Minä en olisi vaihtanut kohtaloani -kenenkään ruhtinaan kanssa! Näin valoisasta elämästä äkkiä joutua -oikeudenpalvelijain käsiin, muuttaa vankihuoneesta vankihuoneesen ja -vihdoin tulla kuristetuksi taikka kahleissaan kuolla! - - - - -LI LUKU. - - -Sillä välin saavuimme San Michele'n rantaan, ja minä pantiin huoneesen, -josta näkyi piha, laguuna ja kaunis Muranon saari. Kysyin Maroncelli'a -vartijalta, hänen vaimoltansa ja neljältä alavartijalta, mutta he eivät -sanoneet juuri mitään ja kävivät huoneessani hyvin pikimmältään ja -täynnä luulevaisuutta. - -Kumminkin, missä on viisi tai kuusi henkeä koossa, siinä täytyy olla -joku sääliväinen ja puheesen taipuvainen. Minäkin nyt löysin semmoisen -henkilön, ja sain kuulla seuraavan: - -Maroncelli, joka kauan aikaa oli ollut yksinään, oli sitten saanut -asua kreivi Camillo Laderchi'n kanssa; mutta kun jälkimmäinen pari -päivää takaperin oli viattomana päästetty vapaaksi, niin edellinen taas -oli yksinään. Kumppaleistamme oli samaten irti laskettu professori -Gian-Domenico Romagnosi ja kreivi Giovanni Arrivabene. Kapteeni -Rezia ja herra Canova olivat yhdessä, ja professori Ressi makasi -viimeisillään heidän viereisessä huoneessa. - --- Ne, joita ei ole irti laskettu, päätin minä, ovat siis saaneet -tuomionsa tänne. Miks'ei tuomiota meille ilmoiteta? Kenties odotetaan, -että tuo kova-onninen Ressi joko kuolee tahi kykenee sitä kuuntelemaan, -eikö niin? - --- Niinpä luulen. - -Joka päivä kyselin, miten hänen oli laita. -- Häneltä on jo puheen -taito kadonnut; -- se on tullut jälleen, mutta hän yhä vaan on -ymmärtämättä ja hourailee; eikä anna paljon elon merkkiä; -- syleksii -verta ja puhuu hourupäissä; -- jaksaa milloin huonommin, milloin -paremmin; -- on kuolemaisillaan. - -Semmoisia vastauksia annettiin koko viikkokausia. Vihdoin eräänä aamuna -kerrottiin: -- Hän on kuollut! - -Vuodatin kyyneleen hänen muistokseen; lohdutukseni oli, ett'ei hän -saanut tietoa tuomiostansa! - -Seuraavana eli Helmikuun 21 p:nä vartija tuli minua noutamaan kymmenen -aikaan, ja vei minut Toimikunnan istuntosaliin. Sisään astuttuani, -presidentti, tutkintotuomari ja muut kaksi oikeudenjäsentä nousivat -seisaalleen, ja presidentti ilmoitti jalolla osan-ottavaisuudella, että -tuomio oli langennut, se oli ollut hirveä, mutta keisari oli jo sen -armollisesti lieventänyt. - -Tutkintotuomari luki tuomioni julki: -- Kuolemaan tuomittu. -- Sitten -hän luki keisarillisen kirjeen: -- Rangaistus muutettu viidentoista -vuoden kovaksi vankeudeksi Spielberg'in linnassa. - -Vastasin: -- Tapahtukoon Jumalan tahto! - -Ja totisesti, aikomukseni oli kristityn tavalla vastaanottaa tuo julma -isku, pitämättä vihaa kehenkään ja näyttämättä sitä kellekään. - -Presidentti kiitti vakavuuttani ja kehoitti minua aina sitä -säilyttämään, sanoen siitä riippuvan, josko ehkä kahden tai kolmen -vuoden kuluttua katsottaisiin ansaitsevani vielä suurempaa armoa. (Ne -kaksi tai kolme muuttuivat sitten useammaksi.) - -Muutkin oikeuden jäsenet lausuivat minulle pari suosiollista sanaa. -Mutta yksi heistä, joka tutkinnossa aina oli minusta näyttänyt -vihamieliseltä, virkkoi jotakin kohteliasta, joka minua suorastaan -pisti, sillä hänen silmissään luulin lukevani vahingon-iloa. - -Nyt en enää ottaisi sitä valalla vahvistaakseni; hyvin mahdollista -että erehdyin. Mutta sillä hetkellä vereni oli kuohussa, ja töintuskin -taisin vimmaani salata. Se kristillinen kärsivällisyys, josta par'aikaa -sain kuulla kiitosta, oli itse teossa jo kadonnut. - --- Meitä surettaa, sanoi tutkintotuomari, että huomenna pitää teille -tuomio julkisesti luettaman; se on muodon-asia, josta ei pääse. - --- Tapahtukoon se sitten, vastasin. - --- Nyt saatte, lisäsi hän, oleskella ystävänne parissa. - -Ja vartijan sisään kutsuttuaan, he antoivat minut uudestaan hänen -haltuunsa, käskien saattaa minut Maroncelli'n luo. - - - - -LII LUKU. - - -Kuinka suloinen oli jälleen-yhtymisen hetki ystävälleni ja minulle -vuoden ja kolmen kuukauden eron ja murheen perästä! Ystävyyden ilot -saattivat meidät melkein hetkeksi tuomiotamme unhottamaan. - -Irtausin kuitenkin hänen syleilyksistään, kirjoittaakseni isälleni. -Harras toivoni oli, että tieto surkeasta kohtalostani saapuisi -vanhukselle omasta kädestäni eikä muuta tietä, jotta tuo isku tuntuisi -vähemmän kipeältä kristillisen ja rauhallisen puheeni kautta. Tuomarit -lupasivatkin paikalla lähettää kirjeeni. - -Tämän jälkeen Maroncelli kertoi minulle tutkinnostaan ja minä hänelle -omastani; juttelimme yhtä ja toista vankilan vaiheistamme, ja -tervehdimme ikkunasta kolmea muuta ystävää, jotka olivat ikkunoissaan. -Kaksi niistä oli Canova ja Rezia, jotka asuivat yhdessä, toinen -tuomittu kuuden ja toinen kolmen vuoden kovaan vankeuteen; kolmas oli -tohtori Armari, joka edellisinä kuukausina oli Lyijykamareissa ollut -minun naapurinani. Tämä ei sitten tullutkaan tuomituksi, vaan pääsi -vapaaksi. - -Päivä ja ilta kuluivat hauskasti näin tarinoidessamme. Mutta maata -mentyäni, kynttilä sammuksissa, yön hiljaisuudessa ei tullut unta -silmiini, päätäni kuumensi ja sydämeni vuoti verta, ajatellessani -armasta kotoa. -- Kestänevätkö vanhempani tätä onnettomuutta? -Voinevatko toiset veljekset ja sisaret heitä lohduttaa? Kaikki ne -olivat vanhemmille yhtä rakkaat, kuin minä, ja ansaitsivatkin sitä -enemmän, kuin minä; mutta voiko kukaan isä ja äiti koskaan saada -niistä lapsista, jotka ovat tallella, korvausta siitä pojastaan, jota -kaipaavat kadonneena? - -Jospa olisin ajatellut ainoastaan omaisiani ja muutamia ystäviäni! -Niiden muisto minua tosin huolestutti, vaan samalla hellyyttikin. Mutta -tulin myöskin ajatelleeksi tuon tuomarin luultua ivahymyä, tutkintoa, -tuomioiden syitä, valtiollisia intohimoja, monen ystäväni surkeata -kohtaloa... enkä enää kyennyt leppyisällä mielellä arvostella ketään -vastustajistani. Jumala pani päälleni suuren koetuksen. Velvollisuuteni -olisi ollut kestää sitä miehenä, vaan en voinut! en tahtonut! Vihan -nautinto oli minulle mieluisampi, kuin anteeksi-antamuksen; vietin -todellakin ilkeän yön. - -Aamu tuli, enkä rukoillut. Maailma oli mielestäni hyvyyttä vihaavan -Luojan tekemä. Jo ennenkin olin Jumalaa soimannut; vaan enpä luullut -taas käyväni niin jumalattomaksi, saati niin vähässä ajassa. Juliano -pahimmassakaan vimmassaan ei ollut minua häijympi. Kun ihminen kerran -rupeaa vihaa pitämään, erittäin jos häntä on kohdannut kova onni, -joka oikeastaan olisi omansa kääntämään häntä Jumalan luo, niin hän, -olipa alusta oikeakin, tekee aina vääryyttä lähimmäisiä kohtaan. -Mahdotonta on vihata ylpeyttä osottamatta. Ja kuitenkin, ken olet -sa, kurja kuolevainen, joka vaadit, ett'ei kukaan vertaisistasi saa -sinua ankarasti tuomita; joka väität, ett'ei kukaan voi sinulle pahaa -tehdä, ollessaan siinä uskossa, että hänen tekonsa on oikeutettu; joka -nureksit, jos Jumala sallii sun kärsiä pikemmin yhdellä, kuin toisella -tavalla? - -Olin onneton siitä, ett'en kyennyt rukoilemaan; mutta ylpeyden -vallitessa ei löydä ihminen muuta Jumalaa, kuin itsensä. - -Olisin tahtonut Ylimmäisen Auttajan haltuun sulkea epätoivoiset -vanhempani, mutta Häneen en luottanut. - -LIII LUKU. - -Kello yhdeksän aamulla Maroncelli ja minä saimme astua gondolaan, joka -vei meidät kaupunkiin. Laskettiin maalle Dogen palatsin kohdalle, -ja sieltä noustiin taas vankilaan. Me pantiin huoneesen, jossa pari -päivää sitten oli asunut herra Caporali; en tiedä minne hän oli -siirretty. Yhdeksän tahi kymmenen poliisimiestä oli meitä valvomassa, -ja kävellen edestakaisin me odotimme sitä hetkeä, jolloin meidät -vietäisiin torille. Pitkäksi venyi odotus. Vasta puolenpäivän aikaan -tutkintatuomari tuli meitä noutamaan. Lääkäri tuli kanssa ja tarjosi -meille lasillisen minttuvettä; me joimme, kiitollisina vähemmän -juomasta, kuin tuon kunnon vanhuksen osoittamasta säälistä. Se oli eräs -tohtori Dosmo. Nyt poliisien päämies kiersi käsirautamme kiinni, ja -lähdettiin. - -Astuessamme noita komeita _Jättiläisten rappusia_ alas, muistui -mieleemme doge Marino Faliero, joka tässä mestattiin. Sitten tulimme -siihen isoon portti-holviin, joka viepi palatsin pihalta Piazzettaan, -ja tänne saavuttuamme käännyimme vasemmalle laguunaan päin. Torin -keskelle oli lava rakennettuna. _Jättiläisten rappusista_ lavalle asti -seisoi kaksi riviä saksalaisia sotamiehiä, joiden välillä meidän piti -käydä. - -Nousimme lavalle ja loimme silmät ympärillemme. Kauhistus näkyi -vallitsevan tuossa lukemattomassa ihmisjoukossa. Etäämpänä seisoi eri -kohdilla sotamiesryhmiä, ja meille sanottiin, että kanuunat kaikkialla -olivat valmiilla sytyttimillä varustetut. - -Tämä oli sama tori, jossa Syyskuulla 1820, kuukautta ennenkuin -minä vangittiin, muuan kerjäläinen oli minulle sanonut: -- tää on -onnettomuuden kotopaikka! - -Nyt muistui mieleeni tuo kerjäläis-vanhus, ja arvelin: -- Kenties -noissa tuhansissa, jotka ovat täällä katsojina, löytynee hänkin, ja hän -ehkä minut tuntee. - -Saksalainen kapteeni huusi meille, että kääntyisimme palatsiin päin ja -katsoisimme ylös. Niin teimme ja näimme palatsin parvella virkamiehen, -paperi kädessä. Se oli tuomiomme, jonka hän luki julki korkealla -äänellä. - -Syvä hiljaisuus vallitsi, kunnes kuului lause: _tuomitut kuolemaan_. -Silloin kohosi yleinen säälin suhina. Seurasi uusi äänettömyys -lukemisen loppuun asti. Ja uusi suhina, kun kuultiin: _tuomitut -kovaan vankeuteen, Maroncelli kahdeksikymmeneksi vuodeksi ja Pellico -viideksitoista_. - -Kapteeni antoi merkin, että astuisimme alas lavalta. Vielä kerran -loimme silmät ympärillemme ja läksimme. Me vietiin samaa tietä -takaisin, käsiraudat otettiin pois, ja ennen pitkää oltiin San -Michele'n saarella. - - - - -LIV LUKU. - - -Ne, jotka ennen meitä oli tuomittu, olivat jo matkalla Laibach'iin ja -Spielberg'iin, erään poliisikomisariuksen johdolla. Nyt odotettiin -häntä takaisin meitäkin viemään määräpaikkaamme. Odotus kesti kuukauden -aikaa. - -Ajan vietteeksi me juttelimme ja kuuntelimme muiden jutelmia. Sitä -paitsi Maroncelli ja minä luimme toisillemme kummankin meidän -kirjallisia tuotteitamme. Eräänä iltana esittelin Canova'lle, Rezia'lle -ja Armari'lle ikkunastani _Ester d'Engaddi'n_ ja seuraavana iltana -_Iginia d'Asti'n_ teokset. - -Mutta yöllä olin levoton ja itkin, unta en saanut paljon yhtään. - -Minua yht'aikaa halutti ja peloitti saada tietoa, mitenkä vanhempani -olivat vastaanottaneet sanomaa kohtalostani. - -Vihdoin tuli kirje isältäni. Siitä huomasin surukseni, ett'ei -kirjettäni oltu lähetettykään niin pian, kuin olin pyytänyt, vaan -että isäparkani, joka yhä vaan oli pysynyt siinä toivossa, että pian -pääsisin vapaaksi, oli eräänä päivänä jossakin Milanon sanomalehdessä -lukenut tuomioni! Itse hän nyt kertoi minulle tuon surkean kohtauksen, -ja hänen kirjeestään saatoin arvata, minkä haavan tämä sanoma oli -iskenyt hänen sydämeensä. - -Oi kuinka minä, samalla kun mitä syvimmin säälin isääni, äitiäni ja -koko perhettäni, paloin harmista, että kirjettäni ei oltu oikeaan -aikaan lähetetty! Ilkeydestä ei tuo myöhästys liene tullutkaan, vaan -minusta se näytti silloin mustaa mustemmalta, sillä luulin siinä -havaitsevani hienon hienoa häijyyttä, joka muka vartavasten tahtoi -antaa viatonten omaistenikin tuntea rangaistustani mitä jyrkimmässä -muodossa. Mieleni teki vuodattaa kokonainen meri verta, kostaakseni -tämmöistä hirmutyötä. - -Nyt kun tyynimielin asiata arvostelen, en pidä luuloani todenmukaisena. -Tuon myöhästyksen syyksi lienee luettava vaan asianomaisten -huolimattomuus. - -Vihan vimmassa kuin olin, kiristin hampaitani kuullessani, että -kumppalini aikoivat ennen lähtöänsä käydä Pääsiäispyhänä ripillä. -Tunsin selvään, ett'ei minun sopisi ottaa siihen osaa, koska mieleni ei -tehnyt antaa kellekään anteeksi. Sitäkö pahennusta olisin vielä aikaan -saattanut! - - - - -LV LUKU. - - -Vihdoin komisarius saapui Saksasta takaisin ja ilmoitti, että meidän -täytyi parin päivän perästä lähteä. - --- Mielihyväkseni, lisäsi hän, voin teille kertoa jotakin lohduttavaa. -Palaten Spielberg'istä, sain Wienissä tavata H. M. Keisarin, joka sanoi -tahtovansa lukea 12 eikä 24 tuntia teidän vankeutenne vuorokaudeksi. -Sillä hän nähtävästi tarkoitti sitä, että rangaistuksen aika tulee -puolta lyhyemmäksi. - -Tästä lyhennyksestä ei tullut meille mitään virallista tietoa, mutta -ei ollut luultava, että komisarius siinä asiassa pani omiansa, sitä -vähemmän, koska hän ei sitä salaa ilmoittanut, vaan Toimikunnan -läsnäollessa. - -Vähänpä tuo ilmoitus sittenkin minua ilahutti. Mielestäni seitsemän ja -puoli vuotta raudoissa oli melkein yhtä hirveätä, kuin viisitoista. -Mahdottomalta näytti, että niin kauan eläisin. - -Terveyteni oli nyt taas hyvin huono. Tunsin rinnassani kovia vaivoja -ynnä yskää, niin että luulin keuhkoni vahingoittuneiksi. Söin vähän, -eikä sitäkään vatsa sulattanut. - -Lähdettiin matkalle yöllä Maaliskuun 25 ja 26 päivän välillä. Ennen -lähtöä saimme luvan jäähyväiseksi syleillä ystäväämme tohtori Armaria. -Poliisimies pani meille raudat poikkipuolin oikeasta kädestä vasempaan -jalkaan, estääksensä karkaamista. Astuimme gondolaan, ja vartijamiehet -soutivat Fusina'an. - -Sinne tullessamme olivat jo kahdet vaunut valjaissa. Rezia ja Canova -astuivat komisariuksen kanssa toisiin; toisiin taas Maroncelli ja minä -alakomisariuksen kanssa. Saattoväkenä oli kuusi seitsemän poliisimiestä -kiväärineen sapelineen, osittain vaunujen sisässä, osittain -kutsinlaudalla. - -Surkeata on aina jättää isänmaa kovan onnen pakosta; mutta kun täytyy -tehdä se raudoissa, muuttaaksensa kolkkoon ilmanalaan ja vuosikausia -kituaksensa vankilassa, on se niin kauheata, ett'ei sen kuvaamista -varten sanoja löydy. - -Mitä kauemmaksi Veneziasta Alppeja kohden tulimme, sitä rakkaammaksi -kävi minulle oma kansa, kun näimme sitä sääliä, jota meille kaikkialla -osoitettiin. Joka kaupungissa, joka kylässä, joka yksinäisessä -mökissäkin meitä odotettiin, sillä tieto tuomiostamme oli joku -viikkokausi sitten jo levinnyt. Muutamissa paikoin töintuskin -komisariukset miehineen saivat ihmistungon hajoitetuksi. Ihmeellinen -oli todellakin se suosio, joka tuli meille osaksi. Udine'n kaupungissa -kohtasi meitä odottamaton ja liikuttava tapaus. Ravintolaan tultuamme, -komisarius käski sulkea pihanportin ja hajoittaa ihmisjoukon. Hän -määräsi meille kamarin ja käski palvelijain tuoda sinne iltaruokaa ja -makuusijan tarpeita. Ei aikaakaan, niin tuli kolme miestä, matrassit -hartioillaan. Mikä oli hämmästyksemme, kun huomasimme, että yksi vaan -oli talon väkeä, toiset kaksi omia ystäviämme! Olimme auttavinamme -heitä matrassien levittämisessä, käyttäen tilaisuutta salaa puristaa -heidän käsiänsä. Ainoastaan suurella ponnistuksella onnistui meidän -pidättää kyyneleitämme. Oi, ett'emme saaneet niitä, toisiamme -syleillessä, vuodattaa! - -Komisariukset eivät mitään huomanneet, mutta minä luulen, että yksi -vartijoista sai siitä vihiä silloin, kun Dario ystäväni puristi -kättäni. Vartijamies oli venezialainen. Hän katseli meitä terävästi -silmiin, vaaleni ja näytti olevan kahden vaiheella, tuliko hänen nostaa -puhe siitä vai ei; mutta hän oli vaiti, käänsi silmänsä toisaalle eikä -ollut mitään näkevinään. Ell'ei hän aavistanut noita ystäviksemme, niin -hän ainakin luuli niitä meille tutuiksi kyyppäreiksi. - - - - -LVI LUKU. - - -Aamulla päivän vaietessa läksimme Udine'sta. Dario oli jo kadulla, -vaippaan peittyneenä; hän tervehti ja seurasi meitä kauan aikaa. Parin -kolmen peninkulman matkaa näimme yksien vaunujen ajavan jäljessämme, -joista joku viuhutteli nenäliinallaan. Vihdoin ne käänsivät takaisin. -Kuka niissä oli? Me arvasimme sen. - -Jumala palkitkoon kaikkia hyviä ihmisiä, jotka eivät häpee onnettomia -rakastamasta! Minä pidän heitä sitä suuremmassa arvossa, koska kovan -onnen päivinä tulin tunteneeksi kehnomielisiäkin, jotka minua kielsivät -ja toivoivat voittavansa siitä, että minua panettelivat. Näitä viimein -mainituita ei toki ollut monta, ja edellisten luku oli varsin suuri. - -Erehdyin, kun luulin tuon myötä-tuntoisuuden, joka omassa maassa -meitä seurasi matkallamme, lakkaavan, niin pian kuin tulisimme rajan -yli. Hyvä ihminen on aina onnettomien ystävä ja maanmies! Kun tulimme -illyrialaisiin ja saksalaisiin paikkakuntiin, kohtasi meitä sama -osan-otto kuin omassa isänmaassamme. Joka paikassa kuulimme tuota -säälivää huudahusta: _Arnie Herren!_ (Herra raukat!) - -Monta kertaa, kun tulimme johonkuhun uuteen seutuun, täytyi -seisattua, ennenkuin tiedettiin minne mennä kortteeriin. Silloin -väkeä aina keräytyi taajaan ympäri, ja saimme kuulla surkuttelevaisia -sanoja, jotka todellakin tulivat sydämen pohjasta. Näiden ihmisten -hyväntahtoisuus liikutti minua vielä enemmän, kuin omien kansalaisteni. -Oi, kuinka olin heille siitä kiitollinen! - -Se lohdutus, jonka siitä nautin, riitti lieventämään vihaanikin niitä -vastaan, joita sanoin vastustajikseni. - --- Kenties, niin arvelin, jos minä lähemmältä näkisin heitä silmiin -ja sydämeen, ja he minua samoin, kenties meidän kummankin täytyisi -tunnustaa, ett'emme toinen toisestamme löydä tuota luultua pahuutta, -jopa lopulla oppisimme toisistamme pitämäänkin! - -Liian usein ihmiset toisiansa kammovat sentähden, että eivät -tunne toisiansa; muutamia sanoja vaan, ja vihamiehet antaisivat -luottamuksella kättä toinen toiselleen. - -Pysähdyimme yhdeksi päiväksi Laibach'iin, jossa Canova ja Rezia olivat -linnaan pantavat. Kuinka katkera meille kaikille neljälle tämä ero oli, -voi helposti kuvata itselleen. - -Sinä iltana, kun tultiin Laibach'iin, ja seuraavana päivänä tuli meidän -luoksemme eräs herra, jota muistaakseni sanottiin kaupunginkirjuriksi. -Hän oli hyvin sivistynyt mies ja puhui lämpimästi ja totisesti -uskonnosta. Luulin häntä pappismieheksi, sillä Saksassa pappien -vaateparsi ei eriä muitten puvusta. Hänen kasvonsa olivat noita, -jotka suoruutensa tähden herättävät kunnioitusta. Valitettavasti -tuttavuutemme oli liian lyhyinen, ja mielipahalla täytyy minun myöntää, -että ajattelemattomuudesta en pannut hänen nimeänsä mieleen. - -Jospa tietäisin sinunkin nimesi, sinä sydämellinen tyttö, joka eräässä -Steyermarkin kylässä seurasit meitä ihmistungon keskellä ja, vaunujemme -hetken seisahduttua, molemmin käsin meitä tervehdit, ja vihdoin kyynel -silmissä läksit pois, nojautuen murheellisen nuorukaisen käsivarteen, -joka, vaaleista hiuksistaan päättäen oli saksalainen, mutta joka -kenties jonkun ajan oli oleskellut Italiassa ja oppinut onnetonta -kansaamme rakastamaan! - -Jospa teidänkin nimenne tuntisin, jok'ainoan, te kunnioitettavat -perheen isät ja äidit, jotka ken kussakin meitä lähestyitte, -saadaksenne tietää, oliko meillä vanhemmat elossa, ja kuultuanne, että -oli, vaalenitte ja surkutellen huudahditte: -- Oi, sallikoon hyvä -Jumala teidän pian palata noiden poloisten luo! - - - - -LVII LUKU. - - -Huhtikuun 10 p:nä saavuimme matkamme perille. - -Brünn on Määrin pääkaupunki; siellä asuu Määrin ja Itävallan -Sleesian maakuntien kuvernööri. Se sijaitsee ihanassa laaksossa ja -näyttää jotenkin varakkaalta. Siihen aikaan siellä olivat useammat -verkatehtaat, jotka sittemmin ovat joutuneet rappiolle; väkiluku oli -noin 30,000 henkeä. - -Kaupungin länsipuolella kohoaa vuori, jonka kukkulalla on tuo onneton -Spielberg'in linna, ennen aikaan Määrin herttuain asunto, nykyään -Itävallan kovin vankila. Se on ollut hyvin vahva linnoitus, mutta -mainion Austerlitzin tappelun aikana (Austerlitzin kylä on aivan -lähellä) ranskalaiset pommittivat ja valloittivat sen. Sitten ei sitä -enää ole laitettu sotalinnaksi, hävinnyt osa muurista vaan on korjattu. -Noin kolmesataa pahantekijää, enimmiten rosvoja ja murhaajia, on tänne -suljettu, mitkä _kovassa_, mitkä _kovimmassa_ vankeudessa. - -_Kovaan_ vankeuteen kuului: pakkotyö, raudat jaloissa, puinen -makuu-sija ja ruoka mitä huonointa. _Kovimmassa_ vankeudessa on -vangeilla rautavyö kupeissa, josta lähtevä ketju on seinään kiinnitetty -ja niin lyhyt, että vanki vaivalla pääsee makuu-lavan kohdalla -liikkumaan; ruoka on kumpaisillakin sama, vaikka asetus määrää _vettä -ja leipää_. - -Meitä valtiovankeja tuomittiin kovaan vankeuteen. - -Kulkiessamme vuorenrinnettä ylöspäin, loimme silmät vielä taaksepäin -sanoaksemme hyvästi maailmalle, epätietoisina, tulisiko se kuilu, joka -meidät nyt nielasi, koskaan laskemaan meidät ulos. Ulkonaisesti olin -levollinen, sisässäni kuohui. Turhaan koetin paeta filosofiian turviin, -rauhaa ja mielentyvenyyttä saavuttaakseni. Mutta filosofiia ei voinut -tarjota minulle riittävää tyydytystä. - -Huono oli terveyteni jo Veneziasta lähtiessäni, ja matkan vaivat veivät -viimeisetkin voimani. Päätäni kivisti ja koko ruumis hehkui kuumeesta. -Ruumiillinen pahoinvointi vaikutti sekin mieleni kivulloisuuteen, ja -tämä vuorossaan enensi taas edellistä. - -Me jätettiin Spielberg'in päällikön valtaan, ja nimemme pantiin kirjaan -rosvojen sekaan. Keisarillinen komisarius syleili meitä lähtiessään -ja sanoi liikutettuna: -- Ennen kaikkea, hyvät herrat, muistakaa olla -kuuliaisina. Vähinkin järjestyksen rikkominen saattaisi tulla mitä -kovimmin rangaistuksi. - -Nyt Maroncelli ja minä vietiin maan-alaiseen käytävään, jossa meille -aukaistiin kaksi hämärää huonetta toisistaan erillään. Me pantiin -kumpikin omaan luolaamme. - - - - -LVIII LUKU. - - -Kaikista surkeinta oli, kun jätettyänsä hyvästi niin monelle rakkauden -esineelle, ei ollut kuin yksi ainoa ystävä jäljellä, yhtä onneton kuin -itsekin, ja tästäkin täytyi erota! Maroncelli näki nyt eron hetkellä, -kuinka sairas minä olin, ja surkutteli minua, niinkuin hän ei olisi -toivonut eläissään enää saada nähdä minua; -- minä taas katselin -sääliväisesti häntä ikäänkuin elonvoimasta loistavaa kukkaa, joka -kenties ainiaksi temmattiin pois auringon elähyttävästä valosta. Ja -tämä kukka, oi, kuinka se tosiaankin surkastui! Se kyllä sai vielä -kerran nähdä päivän valon, mutta voi, missä tilassa! - -Kun nyt olin yksinäni tuossa hirveässä luolassa ja kuulin salpojen -narisevan, ja kun puoli-hämärässä, joka pääsi sisään vaan pienestä -korkealla olevasta ikkunasta, eroitin tuon paljaan makuu-lavan ja -muurissa olevat mahdottomat ketjut, niin laskeusin kauhistuneena -lavalle, otin nuo ketjut käteeni ja tarkastin niiden pituutta, luullen -niitä minulle määrätyiksi. - -Puolen tuntia, niin kirisi avain lukossa ja ovi aukeni. Päävartija toi -minulle ruukullisen vettä. - --- Tämä on juomaksenne, virkkoi hän karkealla äänellä, huomenna tuon -teille leivän. - --- Kiitoksia, hyvä mies! - --- En ole hyvä, vastasi hän. - --- Sitä pahempi teille, sanoin suuttuneena. -- Ja nämä ketjut, -lienevätkö ne minua varten? - --- Niinpä ovatkin, herra, jos ette hillitse itseänne, vaan raivoatte ja -puhutte sopimattomia. Mutta jos pysytte siivona, niin teille ei panna -kuin yksi jalkarauta, jota seppä on par'aikaa tekemässä. - -Hän käveli verkalleen edestakaisin, kilistellen suunnatonta -avainkimppuansa, ja minä katselin suuttuneena hänen laihanläntää, -vanhaa jättiläisvartaloaan. Vaikk'ei hänen kasvonsa olleet aivan -alhaisen näköiset, näytti minusta kaikki hänessä todistavan raakamaista -kovuutta. - -Oi kuinka väärässä on ihminen, kun tuomitsee toista ulkonäöstä taikka -ennakkoluulojensa mitalla! Arvelin tuon miehen lystikseen kilistelevän -avaimillansa, sillä muka muistuttaaksensa minua, mikä valta hänellä -oli; luulin hänen tulleen tunteettomaksi häijyyden tottumuksesta. Ja -kuitenkin hänen povessaan par'aikaa liikkui sääliä minua kohtaan, -ja varmaan hän käytti tuota äreätä puhetapaa ainoastaan tunteitansa -salataksensa. Niitä hän tahtoi salata, jott'ei hän näyttäisi liian -miedolta, ja peljäten, ett'en minä niitä ansaitsisi; mutta samalla -aikaa olisi hän myös tahtonut ilmaista niitä, koska hän luuli, että -minä ehkä olin enemmän onneton, kuin paha. - -Suutuksissani, että hän viipyi luonani, ja vielä enemmän, että hän muka -noin pöyhkeili isännyysvallastansa, katsoin sopivaksi häntä nöyrryttää, -käskemällä häntä jyrkästi kuin palvelijata: - --- Anna tänne juotavani! - -Hän katsahti minuun ikäänkuin arvellen: -- Sinä röyhkeä, täällä sinun -täytyy luopua komentamisesta! - -Mutta hän ei lausunut mitään, kyyristi pitkää selkäänsä, otti lattialta -ruukun ja antoi sen minulle. Ruukkuun tarttuessani huomasin, että hänen -kätensä vapisivat, ja lukien sitä hänen ikänsä viaksi, tunsin ylpeyteni -leppyvän kunnioituksen-sekaisesta säälistä. - --- Kuin vanha olette? sanoin ystävällisesti. - --- Neljäkahdeksatta vuotta, herra; olen jo nähnyt paljon onnettomuutta, -sekä omaa, että muitten. - -Tätä viittausta sekä omiin, että muitten onnettomuuksiin seurasi -uusi vavistus, kun hän otti ruukun kädestäni; ja minä arvasin syyksi -siihen, en enää ainoastaan hänen ijällisyytensä, vaan myöskin jonkun -jalon hämmennyksen. Tämä ajatus karkoitti povestani vihan, jonka ensi -katsahdus oli siinä herättänyt. - --- Mikä on nimenne? kysäsin. - --- Onnetar, vastasi hän, on laskenut leikkiä minusta, antamalla minulle -suuren miehen nimen. Se on Schiller. - -Sitten hän lyhykäisesti kertoi, mistä maasta hän oli kotoisin, mikä -hänen sukuperänsä oli, mitä sotia oli käynyt ja mitä haavoja saanut. - -Hän oli Sveitsin maasta, talonpoikaista sukua; oli ollut Turkin sodassa -kenraali Laudon'in komennon alla, Maria Teresian ja Joseph II:n aikana; -sittemmin oli hän ottanut osaa kaikkiin Itävallan sotiin Ranskalaisia -vastaan Napoleonin kukistukseen saakka. - - - - -LIX LUKU. - - -Jos jostakusta ihmisestä, joka ensin näyttää meistä häijyltä, sittemmin -saamme paremman ajatuksen, niin me silloin, lähemmältä tarkastaen -hänen kasvojansa, hänen ääntänsä, hänen käytöstänsä, luulemme niissä -havaitsevamme selviä kunnollisuuden merkkejä. Perustuuko tämmöinen -havainto todelliselle pohjalle? Minun luullakseni se usein on vaan -mielikuvituksen tuoma. Näyttiväthän vast'ikään nämä samat kasvot, tämä -sama ääni ja käytös selviä pahuuden merkkejä. Ajatuksemme muututtua -miehen siveellisestä arvosta, myöskin fysionoomisten havaintoimme -päätelmät heti muuttuvat. Kuinka usein kunnioitamme kasvoja, jotka -tiedämme kelpo miesten omiksi, vaan jotka, tavallisten kuolevaisten -omina, eivät laisinkaan herättäisi meissä kunnioituksen tunteita! Ja -samaten päinvastoinkin. Nauroinpa kerran eräälle naiselle, joka seisoi -ihailemassa Catilinan muotokuvaa, jonka hän luuli olevan Collatinon, ja -väitti siinä havaitsevansa Collatinon jaloa murhetta Lucrezian kuoleman -johdosta. Ja kuitenkin nuo erehdykset ovat niin tuiki tavallisia. - -Myönnän kyllä, että löytyy hyvien ihmisten kasvoja, joissa selvästi -kuvautuu hyvä mielenlaatu, samoin pahojen kasvoissa usein paha -mielenlaatu astuu hyvinkin näkyviin. Sitä vaan väitän, että useammissa -kohdissa on mahdoton edeltäpäin päättää ulkomuodosta, minkälainen -ihmisen siveellinen arvo on. - -Sanalla sanoen, nyt kun vanha Schiller oli jossakin määrässä voittanut -suosiotani, otin häntä tarkemmin katsellakseni, eikä hän enään -ensinkään ollut vastenmielinen. Totta sanoakseni, hänen puheessaan, -joskin se tuntui hiukan karkealta, huomasin luonnollisen jaloudenkin -osoituksia. - --- Korpraalina, virkkoi hän, olen minä turvapaikakseni saanut tämän -surullisen vankivartijan-viran; Jumala tietää, että minulla on siitä -paljoa enemmän murhetta, kuin jolloin panin henkeni alttiiksi sodassa. - -Nyt kaduin, että olin äskettäin niin jyrkästi käskenyt hänen antaa -minulle juoda. - --- Schiller ystäväni, sanoin tartttuen hänen käteensä, turhaan te -kielsitte olevanne hyvä, sillä minä sen tunnen: ja koska nyt kerran -olen joutunut tähän kurjaan tilaan, niin kiitän taivasta siitä, että -olen saanut teidät vartijaksi. - -Hän kuunteli sanojani, pudisti päätänsä ja vastasi hieroen otsaansa, -niinkuin se, jolla on rasittava ajatus aivoissa: - --- Minä olen paha, herra; ne saivat minut tekemään valan, jota en -koskaan ole rikkova. Olen, näet, velkapää kohtelemaan kaikkia vankeja, -heidän tilaansa katsomatta, ilman mitään sääliä ja vähintäkään -väärinkäytöstä sallimatta, ja ennen kaikkia valtiovankeja. Keisari -tietää, mitä hän tekee, minun velvollisuuteni on häntä totella. - --- Te olette kunnon mies, ja minä pidän arvossa sitä, mitä te pidätte -omantunnon vaatimana. Ken vilpittömästi tottelee omantunnon käskyä, voi -tosin erehtyä, mutta Jumalan edessä hän on puhdas. - --- Herra raukka! olkaa kärsivällinen, ja surkutelkaa minua. -Tehtävissäni olen kivenkova, mutta sydän... sydän on täynnä surua, -ett'en voi lievittää onnettomien kärsimyksiä. Mieleni teki sanoa teille -se. - -Olimme kumpikin liikutettuna. Hän sanoi suovansa, että malttaisin -mieleni, ett'en vimmastuisi, kuten tuomitut useinkin, ja pakoittaisi -häntä kovuuteen itseäni vastaan. - -Sitten hän taas virkkoi karkealla äänellä, ikäänkuin salataksensa -minulta osan säälistänsä: - --- Nyt mun täytyy lähteä. - -Vielä kerran hän kääntyi takaisin, kysyen, kuinka kauan olin noin -raskaasti yskinyt, ja päästi kirouksen lääkäriä vastaan, ett'ei hän -tullut sinä samana iltana minua katsomaan. - --- Teillä on kova kuumetauti, lisäsi hän; ainakin minä tuon tunnen. -Teidän olisi edes olkisäkki tarpeen, mutta ilman lääkärin käskyä ei -meidän ole lupa antaa sitä teille. - -Hän lähti ja pani oven lukkoon. Minä heittäysin tuolle kovalle lavalle, -kuumeen ja rinnantuskien ahdistaessa, mutta vähemmin rauhatonna, -vähemmin vihastuneena ihmisiin, vähemmin kaukana Jumalasta. - - - - -LX LUKU. - - -Iltasella tuli linnan päällikkö, hänen kanssaan Schiller, eräs toinen -korpraali ja kaksi sotamiestä, tarkastusta pitämään. - -Kolme tarkastusta vuorokaudessa oli käsketty pitää: aamuin, illoin ja -sydän-yönä. Joka nurkkaa tarkkaan katseltiin; sitten nuo alhaisemmat -menivät ja päällikkö (joka aamuin ja illoin aina tuli) jäi vähäksi -aikaa puhumaan kanssani. - -Kun ensikerran näin tuon lähetyskunnan, niin outo ajatus nousi -mieleeni. Tuntematta vielä tuota tukalaa tapaa ja kuumeen houreissa -ollen, luulin heidän tulevan minua surmaamaan, ja tartuin vierelläni -oleviin ketjuihin, halkaistakseni otsan siltä, joka tulisi lähelle. - --- Mitä tuossa teette! sanoi päällikkö. Emmehän tule mitään pahaa -teille tekemään. Tämä on vaan tavallinen käynti, jonka teemme joka -vankilassa katsellaksemme, että kaikki on niin, kuin asetus vaatii. - -Epäilin vielä; mutta nähdessäni Schillerin lähenevän ja ystävällisesti -ojentavan minulle kätensä, luotin häneen, laskin ketjut ja otin tuon -käden omiini. - --- Voi kuinka kuuma! virkkoi hän päällikölle. Jos voisitte edes antaa -hänelle olkisäkin vuoteelle! - -Tämän hän lausui semmoisella osan-otolla, että se oikein liikutti -sydäntäni. - -Päällikkö koetti suoneni tykytystä ja surkutteli. Mies oli hyvin -ystävällinen käytökseltään, vaan ei uskaltanut mitään tehdä ilman -käskyttä. - --- Täällä on ankara edesvastaus minullakin, sanoi hän. Ell'en -säntilleen tee, mitä on käsketty, niin saatan virkani kadottaa. - -Schiller väänteli huuliansa; löisinpä vetoa, että hän itseksensä -arveli näin: -- Jos minä olisin päällikkö, en toden totta olisi -varovainen tuohon määrään; eihän suureksi viaksi voi lukea, jos omalla -edesvastauksella tekeekin, mitä silminnähtävä tarvis vaatii, ja mikä ei -laisinkaan haittaa valtakunnan turvallisuutta. - -Yksin jäätyäni, sydämeni, joka jonkun ajan oli paatunut hartauden -tunteita vastaan, pehmittyi taas rukoilemaan. Rukoilin taivaan -siunausta Schillerille ja lopetin näillä sanoilla: -- Suo Jumala, -että havaitsisin muissa jotakin hyvää, joka vetäisi sydämeni heidän -puoleensa; tahdon mielelläni kärsiä kaikki vankeuden vaivat, kun vaan -saan lähimmäisiäni rakastaa. Oi, vapauta minua ihmisvihan raskaasta -taakasta! - -Sydän-yönä kuulin taas askeleita käytävässä. Avaimet kirisivät, ovi -aukeni. Siinä oli korpraali ja kaksi sotamiestä, katselmuksella. - --- Missä on vanha Schiller ystäväni? -- kysyin kaipauksella. Hän oli, -näet, seisahtanut käytävässä. - --- Tässä olen, tässä olen, vastasi hän. - -Heti hän tuli vuoteeni ääreen, koetti uudestaan suontani, huolellisna -kumartuen ylitseni, aivan kuin hellä isä sairaan poikansa vuoteen -vieressä. - --- Ja nyt minä muistan, että huomenna on torstai! mutisi hän itsekseen; -vasta torstai! - --- Mitä tuolla tahdotte sanoa? - --- Sitä, että lääkärin on tapa tulla ainoastaan maanantaisin, -keskiviikkoisin ja perjantaisin aamulla. Huomenna siis hän ei tule. - --- Olkaa siitä huoleti. - --- Olla huoleti, minun olla huoleti! Koko kaupungissa ei puhuta muusta, -kuin herrojen tulosta; lääkärille se asia ei voi olla tuntematon. -Minkä hiiden tautta hän ei ole vaivannut itseänsä tullaksensa kerran -ylimääräiseen aikaan? - --- Kukaties hän tullee huomenna, vaikka onkin torstai. - -Vanhus ei virkkanut mitään muuta, puristi vaan kättäni karhun voimalla, -niinkuin hän olisi tahtonut sitä musertaa. Vaikka koski, se kuitenkin -minua ilahutti. Se oli semmoinen ilo, jota rakastunut tuntee, kun -hänen kaunottarensa tanssissa astuu hänen jalallensa; tuskasta hänen -tekisi mieli hautaa, mutta sen sijaan hän hymyilee ja tuntee itsensä -onnelliseksi. - - - - -LXI LUKU. - - -Torstai-aamuna, vaivaloisen yön jälkeen, raukaistuna, luut kuin -särkyneinä kovasta vuoteestani, olin aivan hiessä. Tarkastuskunta tuli. -Päällikköä ei ollut; tuon sopimattoman tunnin tähden kävi hän vähän -myöhemmin luonani. - -Sanoin Schillerille: -- Katsokaapas, kuin olen hien vallassa. Jo minua -alkaa viluttaa; olisi tarpeen heti vaihtaa paita. - --- Mahdotonta! -- huusi hän jyrkkään. - -Mutta salaa teki viittauksen silmällä ja kädellä. Toisen korpraalin ja -sotamiesten mentyä, hän käänsihe vielä ovessa viittaamaan. - -Hetken perästä hän tuli jälleen, tuoden yhden omia paitojansa, kahta -pitemmän minua. - --- Teille, sanoi hän, se on hiukan pitkä, mutta tätä nykyä ei ole -toista. - --- Tuhannen kiitoksia, ystäväni, mutta koska toin mukanani -Spielberg'iin koko kapsäkin täynnänsä liinavaatteita, niin eihän -toki minua kiellettäne omiani käyttämästä. Jospa tekisitte hyvin ja -menisitte pyytämään herra päälliköltä yhtä noista paidoistani minua -varten. - --- Hyvä herra, ei ole lupa antaa teille omia liinavaatteita. Joka -lauantai annetaan yksi vankilan paita teille samoin kuin muillekin. - --- Kunnon vanhus, sanoin hänelle, te näette, mikä on tilani. -Luultavasti tästä en enää hengissä pois muuta; siis en voi millään -palkita hyvyyttänne. - --- Hävetkää, herra, huudahti hän, hävetkää! Puhua palkinnosta sille, -joka ei voi auttaa! joka töintuskin voi salaisuudessa lainata sairaalle -rievun, millä kuivata hikeä valuvia jäseniänsä! - -Kursauksitta hän heitti tuon pitkän paidan päälleni ja meni nuristen -ulos, paiskaten oven kiinni ikäänkuin vihapäissä. - -Parin tunnin perästä toi hän minulle kappaleen mustaa leipää. - --- Siin' on kahden päivän määrä. - -Sen sanottuaan hän rupesi raivomielisesti kävelemään. - --- Mikä teillä nyt on? sanoin hänelle. Oletteko minulle vihainen? -Otinpa toki paidan, jonka hyväntahtoisesti lainasitte. - --- Olen vihainen tuolle lääkärille, joka kyllä, vaikka tänään on -torstai, saisi ottaa vaivakseen tulla tänne! - --- Malttakaamme! -- - -Sanoin "malttakaamme!", mutta tosiaan en tietänyt enää, millä tavalla -malttaa tuolla puulavalla, jolla ei ollut pään-alustakaan; niin luitani -kolotti kaikissa kohdin. - -Kello yhdentoista aikaan tuli Schiller jälleen ja hänen kanssaan eräs -vanki, joka toi minulle päivällisen. Oli kaksi rautaruukkua, toisessa -huonoa soppaa, toisessa kaaliksia, höystetyt liemellä semmoisella, että -haju jo inhoitti. - -Koetin tuota soppaa niellä lusikallisen; oli mahdotonta. - -Schiller ehtimiseen muistutti: -- Teidän täytyy väkisenkin tottua tähän -ruokaan; muutoin käypi teidän samoin kuin jo on käynyt monen muun, että -saatte tyytyä vähäiseen leipään ja lopuksi kuolette nääntymyksestä. - -Perjantai-aamuna tuli vihdoin tohtori Bayer. Nähdessään, että olin -kuumetaudissa, hän määräsi minulle olkisäkin ja vaati, että minut -muutettaisiin luolastani ylempään kerrokseen. Se oli mahdotonta, ei -ollut sijaa. Mutta kun asia oli ilmoitettu kreivi Mitrovskylle, Määrin -ja Sleesian kuvernöörille, joka asui Brünnissä, niin tuli häneltä -vastaus, että koska terveyteni tila oli arveluttava, niin oli lääkärin -neuvoa noudattaminen. - -Uuteen huoneeseni tuli toki vähän päivänvaloa; ja kiivettyäni pienoisen -ikkunan ristikolle, sain nähdä alla olevan laakson, jonkun osan -Brünnin kaupunkia, etukaupungin monine puutarhoineen, hautausmaan, -Luostarin järven, sekä vielä nuo metsäkukkulat, joiden takana leviävät -Austerlitz'in kuuluisat kentät. - -Tämä näköala viehätti minua. Oi, jos vaan Maroncelli olisi saanut -nauttia sitä minun kanssani! - - - - -LXII LUKU. - - -Sillä välin tehtiin meille vankivaatteet. Viittä päivää myöhemmin -tuotiin minulle uusi vaatteukseni. - -Siihen kuului sarkahousut, oikealta puolen harmaat ja vasemmalta -ruskeat; liivi ja tröijy samanväriset, kuin housut, mutta jälkimäinen -vastapäisessä järjestyksessä; sukat olivat paksua villaa, paita oli -piikkoa, karkea ja okainen, kuin todellinen katumus-paita, kaulassa -liinariepu samaa ainetta, kuin paita; jalkineet olivat mustaamatonta -nahkaa, nauhoilla sidottavat; lakki valkoinen. - -Tämän puvun täytteenä oli raudat jaloissani eli ketjut toisesta -säärestä toiseen, joitten päät alasimella naulattiin toisiinsa kiini. -Seppä, joka tätä oli tekemässä, sanoi vartijalle, luullen minun -saksankielessä taitamattomaksi: -- Kipeänä kuin mies näyttää olevan, -tämä leikki olisi joutanut olla tekemättä; ei kulu kahta kuukautta, -niin kuoleman enkeli tulee häntä vapauttamaan. - --- _Möchte es sein!_ (jospa niin tapahtuisi!) -- arvelin minä, -taputtaen häntä olkapäälle. - -Miesparka hypähti ylös hämmästyksestä, sitten virkkoi: - --- Toivon, ett'en ole mikään profeetta, sillä soisin mielelläni, että -aivan toista lajia olisi se enkeli, mikä on teidät vapauttava. - --- Pikemmin kuin elää näin, eikö pitäisi kuolemankin enkeliä -tervetulleena? - -Seppä nyykähytti myönnytystä, ja meni säälien pois. - -Tosiaankin olisin suonut herkeäväni elämästä, mutta itsesurmaan en -ollut taipuvainen. Luotin siihen, että keuhkojeni heikkous ennen pitkää -vapauttaisi minut tästä kurjuudesta. Niin ei ollut Jumalan tahto. -Matkan vaivat olivat voimiani kovin raukaisseet; lepo tuotti ne minulle -jälleen. - -Tuokio siitä kun seppä oli lähtenyt, niin kuulin vasaran kalketta -alakerroksesta. Schiller oli vielä huoneessani. - --- Kuuletteko tuota kalketta? virkoin hänelle. Varmaan he panevat -raudat Maroncelli raukalle. - -Ja tätä sanoessani kuristui sydämeni niin, että horjahdin ja ilman -vanhuksen tuetta olisin kaatunut. Yli puolen tuntia olin milt'ei -tainnoksissa. En voinut puhua, suoneni tuskin tykytti ja kylmä hiki -juoksi päästä jalkoihin, ja kuitenkin käsitin kaikki, mitä Schiller -sanoi, muistin selvästi menneitä ja tunsin, mitä silloin oli käsillä. - -Päällikön käsky ja vahtien uutteruus olivat tähän asti pitäneet liki -vankilat äänettömyydessä. Kolme neljä kertaa oli tosin korvaani -soinut joku italialainen laulu, mutta heti se oli vaiennut vahtien -huudosta. Niitä oli useampia ikkunaimme alaisella vallilla ja yksi itse -korridorissa; tämä jälkimäinen lakkaamatta käveli ovilla kuuntelemassa -ja ovenaukkoihin katselemassa, kieltääksensä vähintäkin melua. - -Eräänä iltapäivänä (milloin vaan tuo hetki muistuu mieleeni, -niin tunnenpa povessani aivan samat liikutukset kuin silloinkin) -vahdit sattuivat olemaan vähemmin valveillansa, ja minä sain -kuulla laulettavan hiljaa, mutta selvään erästä kotimaista laulua -lähimmäisessä huoneessa. Mikä ilo, mikä viehätys! - -Nousin olkisäkiltäni, kurotin korviani, ja laulun herjettyä purskahdin -itkuun. - --- Kuka olet, sa onneton? huudahdin, kuka olet? Sano nimesi. Minä olen -Silvio Pellico. - --- Oi Silvio! huusi naapurini, vaikk'en sua itseäsi tunne, pidän sua -jo aikoja sitten rakkaana. Tule ikkunalle, niin puhumme vartijoista -huolimatta. - -Hyppäsin ikkunalle, hän sanoi minulle nimensä, ja me vaihdoimme -muutamia ystävyyden sanoja. - -Se oli kreivi Antonio Oroboni, kotoisin Rovigon seudulta, -yhdeksänkolmatta vuoden vanha. - -Voi, puhettamme heti katkaisi vahtien uhkaava ääni! Tuo korridorissa -oleva paukutti kovasti pyssynperällä milloin minun, milloin Orobonin -oveen. Ensin emme tahtoneet, emme voineet totella; vihdoin vahtien -kiroukset tulivat semmoisiksi, että vaikenimme, luvaten toisillemme -jatkaa, heti kun vahdinvaihto oli tapahtunut. - - - - -LXIII LUKU. - - -Toivomme oli -- ja se toteutuikin -- että matalammallakin äänellä -voisimme kuulla, mitä toinen sanoi toisellensa, ja että vahtien -joukossa joskus olisi sääliväisempiäkin, jotka eivät olisi -huomaavinansa pakinaamme. Kokemuksen ja ahkeran harjoituksen -avulla opimme sovittelemaan ääntämme niin, että toinen kuuli sen -täydellisesti, mutta muut eivät sitä kuulleet taikka luulivat -erehtyneensä. Kuitenkin sattui silloin tällöin, että kuuntelijoilla -oli hienompi aisti, kuin luulimme, taikka että itse unhotimme -varovaisuutemme. Silloin uudistettiin noita uhkasanoja ja -ovenpaukutuksia, ja, mikä oli vielä pahempi, Schiller raukka ja -päällikkö suuttuivat. - -Vähitellen saimme varakeinomme yhä parempaan kuntoon, niin että -tiesimme, mikä neljännes tuntia milloinkin oli puheellemme sovelias, -mitkä vahdit olivat muita sävyisämpiä tahi vähemmän terävä-aistisia, -ja että itse tiesimme aina hillitä ääntämme. Oliko tuo sitten oman -neuvokkaisuutemme vai muittenko yhä edistyvän suosiomielen ansioksi -luettava, se vaan on varma, että vihdoin saimme joka päivä kylläksi -jutella, melkein kenenkään asianomaisen väliintulematta. - -Keskenämme syntyi hellä ystävyys. Hän kertoi minulle elämänsä vaiheita, -minä hänelle omiani; toisen tuskat ja lohdutukset tulivat toisenkin -omiksi. Tämä side oli kummallekin tueksi. Kuinka usein, unettoman yön -perästä, kumpikin meistä, astuen ikkunaansa ja tervehtien ystävää sekä -kuullen hänen rakasta ääntänsä, tunsi sydämessään surun väistyvän -ja uuden toivon heräävän! Toinen oli vakuutettu olevansa toiselle -hyödyksi, ja tämä vakuutus synnytti suloisen ystävyyden-kilpailun -ajatuksissamme, se synnytti sen tyytyväisyyden, jota ihminen tuntee -kurjimmassakin tilassa, jos hän voipi auttaa lähimmäistänsä. - -Jokainen keskustelu jätti jälkeensä halun vielä jatkaa ja selvittää, -ollen elävänä ja ainaisena kiihoituksena järjelle, muistolle, -mielikuvitukselle ja sydämelle. - -Alussa, muistaessani Julianoa, en uskaltanut oikein luottaa tämänkään -uuden ystävän vakavuuteen. Ajattelin näet: -- Tähän asti erimieltä ei -ole meissä ilmestynyt, mutta päivänä tahi toisena voin häntä jossakin -kohden suututtaa, niin että hän vetäytyy pois minusta. - -Tämä pelko pian haihtui. Mielipiteemme sointuivat yhteen kaikissa -tärkeämmissä kohdissa. Siinä vaan eroitus, että hänen jalossa -sydämessään, jota kova onni ei ollut voinut kukistaa, eli mitä puhtain -ja täydellisin luottamus Kristin-uskoon, kun sitä vastoin minun -uskoni jonkun aikaa oli ollut horjuvainen ja ajoittain näytti vallan -sammuneeltakin. - -Hän vastusti epäilyksiäni suurella hartaudella ja pätevillä -perusteilla; minä tunsin hänen olevan oikeassa ja myönsin sen, mutta -siitä huolimatta epäilykseni yhäti tulivat jälleen. Niinpä on kaikkien -niiden laita, joilla evankeliumi ei ole sydämessä, jotka kantavat vihaa -muita kohtaan ja vaan ylpeilevät itsestään. Hengen silmä voi tuokioksi -nähdä ja käsittää totuuden; mutta heti kun totuus ei ole sille mieleen, -niin se on valmis epäilemään ja koettaa kääntyä muuanne. - -Oroboni tiesi mainiosti esitellä minulle, mitä syitä ihmisellä on -olla sovinnollinen vihamiestensä kanssa. Milloin vaan puhuin jostakin -henkilöstä, jota minä vihasin, niin Oroboni aina otti puolustaaksensa -häntä. Ja sitä hän teki ei ainoastaan sanoilla, vaan myöskin hyvällä -esimerkillä. Muutamat olivat tehneet hänelle pahaa, ja hän tosin -sitä valitti: mutta samalla hän antoi kaikille anteeksi, ja jos -tiesi jostakin kertoa jotakin hyvää, niin teki sitä mielellään. -Mielenkiihko, joka, siitä hetkestä kun kuulin tuomioni, oli minua -vallinnut ja pitänyt uskottomana, kesti vielä muutamia viikkoja; -sitten se herkesi kokonaan. Orobonin hyvät avut olivat vetäneet minut -puoleensa. Ahkeroiden niitä omistaakseni itsellenikin, tulin ainakin -hänen jälkiänsä käymään. Kun uudestaan kykenin vilpittömästi sulkemaan -kaikkia ihmisiä rukouksiini, ketäkään vihaamatta, silloin epäilykseni -uskonnon asioista haihtuivat pois: _Ubi caritas et amor, Deus ibi est_. -(Missä lempeyttä ja rakkautta, siinä Jumalakin on.) - - - - -LXIV LUKU. - - -Totta sanoakseni, jos olikin rangaistus kova ja kiihoittavaa laatua, -niin oli kuitenkin meillä se harvinainen onni, että kaikki ne, -jotka näimme, olivat hyväluontoisia. He eivät voineet helpoittaa -surkeata tilaamme muulla kuin suosiollisella ja kohtuullisella -käytöksellä, ja sitä ei puuttunut keltakaan. Jos vanhan Schillerin -ulkopuoli olikin hiukan karkea, niin sitä korvasi ylenmäärin hänen -sydämensä jalous. Yksin tuo kurja Kundakin (se vanki, joka toi meille -päivällisen sekä kolme kertaa päivässä vettä) tahtoi näyttää meille -osan-ottavaisuuttansa. Hän lakaisi huoneitamme kaksi kertaa viikossa. -Eräänä aamuna käytti hän tilaisuutta, kun Schiller oli mennyt pari -askelta ovesta, tarjotaksensa minulle kappaleen vehnäleipää. En sitä -ottanut, vaan puristin sydämellisesti hänen kättään. Se puristus -liikutti häntä, ja hän virkkoi huonolla saksankielellä (hän oli näet -puolalainen): -- Herra, teille annetaan nykyään niin vähän ruokaa, että -varmaan kärsitte nälkää. - -Sitä minä tosin kielsin, mutta sanoihini ei käynyt luottaminen. - -Nähdessään, ett'ei yksikään meistä voinut syödä sitä ruokaa, joka ensi -päivinä oli tarjona, lääkäri määräsi meille mitä siellä sanottiin -"neljännes-osuudeksi", s.o. sairashuoneen ruokaa. Siihen kuului -päiväänsä kolme hyvin vähäistä määrää helppoa soppaa, suupalanen -lampaanpaistia ja vehnäleipää ehkä kuusi luotia. Mikäli terveyteni -parani, sikäli ruokahalunikin kasvoi, ja tuo "neljännes" tuntui -todellakin liian vähältä. Koetin palata tuohon terveiden ruokaan, vaan -siitä en hyötynyt, se kun niin inhoitti, ett'en voinut sitä ollenkaan -syödä. Täytyihän siis tyytyä tuohon "neljännekseen". Enemmän kuin -vuoden aikaa sain näinmuodoin kokea nälän tuskaa. Ja tätä tuskaa saivat -vielä suuremmassa määrässä kokea muutamat kumppaleistani, jotka, ollen -minua rotevammat, myöskin olivat runsaampaan ruokaan tottuneet. Tiedän, -että muutamat heistä ottivat leipää Schilleriltä ja kahdelta muulta -meille määrätyltä vartijalta, jopa tuolta hyvältä Kundaltakin. - --- Kaupungissa hoetaan, että herroille täällä annetaan hyvin vähän -ruokaa, sanoi kerran minulle parranajaja, eräs haavurimme oppipoika. - --- Se on totta, vastasin suoraan. - -Seuraavana lauantaina (hän tuli aina lauantaisin) tahtoi hän antaa -minulle salaa suuren vehnäleivän. Schiller ei ollut sitä huomaavinansa. -Minä jos olisin totellut vatsaani, olisin ottanut lahjan vastaan, -mutta pysyin vahvana kiellossani, jott'ei tuo poika poloinen joutuisi -kiusaukseen uudistaa anteliaisuuttansa, sillä ajan pitkään se olisi -käynyt hänelle raskaaksi. - -Samasta syystä kielsin minä Schillerinkin tarjoomuksia. Useampia -kertoja hän toi minulle kappaleen keitettyä lihaa, väittäen ett'ei -se hänelle maksanut mitään, että se oli vaan tähteitä, joista hän -ei tietänyt mitä tehdä, vaan antaisi muille jos minä kieltäisin -j.n.e. Mieleni kyllä teki sitä nielaista, mutta arvelin, että jos nyt -ottaisin, niin eikö hän siitä saisi syytä tuoda minulle joka päivä -jotakin uutta. - -Ainoasti kaksi kertaa, kun hän minulle tarjosi vadillisen kirsimarjoja, -ja niinikään, kun kerran toi muutamia päärynöitä, en voinut haluani -hillitä. Sitä sain jälestäpäin katua, juuri sentähden, että siitä -lähtien hän ei herjennyt enää tarjoomasta. - - - - -LXV LUKU. - - -Ensipäivinä siellä oli määrätty, että kaksi kertaa viikossa kukin sai -käydä ulkona tunnin aikaa. Sittemmin tätä virvoitusta suotiin meille -miten milloinkin, ja vihdoin joka päivä, paitsi pyhinä. - -Itsekukin vietiin ulos yksittäin, kaksi vartijaa kivääri olalla mukana. -Minä kun asuin korridorin ylipäässä, kuljin ulosmennessäni ohitse -kaikkien italialaisten valtiovankien kammioita, paitsi Maroncellin, -joka yksinään sai tuolla alhaalla riutua. - --- Onnea matkalle! kuiskahti jokainen ovensa aukosta; vaan minun ei -suotu seisahtua heitä tervehtimään. - -Astuttiin alakertaan, mentiin halki ison pihan ja ulos vallille, joka -oli etelään päin, ja josta näkyi Brünnin kaupunki ja avara ala sen -ympäristöä. - -Pihalla oleskeli paljon tavallisia vankeja, jotka menivät tahi tulivat -töistänsä tahi kävelivät ryhmittäin, tarinoiden keskenänsä. Niiden -joukossa oli rosvoja Italiastakin, jotka suurella kunnioituksella -tervehtivät minua, lausuen toisillensa: - --- Tuo ei ole rosvo, kuten me, mutta onpa kuitenkin hänen vankeutensa -kovempi kuin meidän. - -Ja todellakin oli heillä paljon enemmän vapautta, kuin minulla. - -Näitä ja muitakin lauseita kuulin ja vastasin ystävällisesti heidän -tervehdyksiinsä. Yksi heistä sanoi kerran: -- Teidän tervehdyksenne, -hyvä herra, ilahuttaa minua. Kenties te näette kasvoissani jotain, joka -ei osota konnamaisuutta. Onneton himo saattoi minut rikokseen; mutta, -herra, konna en ole! - -Ja hän purskahti itkuun. Minä ojensin hänelle käteni, vaan hän -ei saanut siihen tarttua. Vartijat työnsivät hänet takaisin, ei -häijyydestä, vaan käskynsä johdosta, sillä ei suvaittu kenenkään -minua lähestyä. Ne sanat, jotka vangit virkkoivat minulle, olivat he -parhaasta päästä keskenänsä puhuvinaan, ja jos vahtimiehet huomasivat -niiden minua tarkoittavan, niin he paikalla vaativat äänettömyyttä. - -Kuljeskelipa siellä pihalla muitakin linnan ulkopuolelta olevia -henkilöitä, jotka kävivät vieraissa päällikön, kappalaisen, kersantin -tahi korpraalien luona. -- Kas tuossa yksi noita Italialaisia, yksi -noita Italialaisia! kuiskasivat he keskenään, ja seisattuivat minua -katselemaan. Usein kuulin heidän sanovan saksankielellä, jota eivät -luulleet minun ymmärtävän: -- Tuo herra raukka ei pääse vanhaksi -elämään; onhan kuolema hänen kasvoissaan. - -Totta olikin että, vaikka terveyteni ensin oli ollut paranemaan päin, -minä kuitenkin kiduin huonon ruoan tähden ja tunsin tuontuostakin -kuumeen kohtauksia. Töin tuskin jaksoin vetää rautani kävelypaikalle -asti, jossa laskeusin alas nurmikolle ja jäin tavallisesti siihen -istumaan, kunnes tuntini oli lopussa. - -Vieressäni vahtimiehet seisoivat tai istuivat, ja me juttelimme. -Toinen, nimeltä Kral, oli Böömiläinen, joka, vaikka talonpoikaista -sukua ja köyhä, oli saanut jonkunlaisen kasvatuksen, jota hän -sitten oli omin neuvoin kartuttanut, älykkäästi miettien maailman -menoa ja ahkerasti lukien kaikkia kirjoja, mitkä vaan sai käsiinsä. -Klopstock, Wieland, Goethe, Schiller ja moni muu Saksan parhaimpia -kirjailijoita olivat hänelle tunnetut, ja hän osasi ulkoa lukemattomia -paikkoja, joita luki minulle taitavuudella ja innolla. Toinen vahti -oli Puolalainen nimeltä Kubitsky, oppimaton, mutta kohtelias ja -ystävällinen. Pidin paljon heidän seurastaan. - - - - -LXVI LUKU. - - -Vallin toisessa päässä oli päällikön asunto; toisessa asui yksi -korpraaleista vaimonsa ja pienen poikansa kanssa. Kun näin jonkun -tulevan ulos näistä asunnoista, minä nousin ylös ja astuin lähemmäksi, -ja kaikki osoittivat minulle kohteliaisuutta ja osan-ottoa. - -Päällikön rouva oli jo kauan ollut kivulloisena ja surkastui -surkastumistaan. Silloin tällöin kannettiin hänet kantotuolissa -ulko-ilmaan. En voi sanoa, kuinka hänen säälinsä kohtalostamme -liikutti minua. Hänen katsantonsa oli suloinen ja ujo, mutta ujoudesta -huolimatta hän tuontuostakin loi minuun katsauksen, täynnä vahvaa -luottamusta. - -Kerran virkoin hymyillen hänelle: -- Tiedättekö, rouva, että teidän -muotonne johtaa muistooni naisen, joka oli mulle rakas. - -Punastuen vastasi hän suloisella yksinkertaisuudella: -- Älkää siis -unhottako minua, kun olen kuollut; sulkekaa rukouksiinne minunkin -poloisen sieluni sekä pienoiset poikani, jotka jäävät jälkeeni -maailmassa. - -Siitä päivästä alkaen hän ei noussut vuoteeltansa, enkä häntä enää -nähnyt. Muutaman kuukauden hän vielä riutui, sitten hän kuoli. - -Hänellä oli kolme poikasta, kauniit kuin enkelit, yksi vielä -rintalapsi. Äiti parka syleili niitä usein minun nähdessäni ja -huokasi: -- Kuka tietää, mikä nainen on tuleva heidän äidiksensä minun -kuoltuani! Olkoonpa ken hyvänsä, niin Jumala antakoon hänelle äidin -sydämen näitäkin kohtaan, joita hän ei ole synnyttänyt! -- Ja hän itki. - -Tämä rukous, nämä kyyneleet ovat tuhat kertaa muistuneet mieleeni. - -Äidin kuoltua, minä usein syleilin noita lapsukaisia, uudistaen -vainajan rukousta. Ajattelin omaa äitiäni sekä niitä palavia rukouksia -minun puolestani, joita epäilemättä nousi hänen hellästä sydämestään, -ja nyyhkien virkoin: -- Oi, onnellisempi on se äiti, joka kuollessaan -jättää vielä ala-ikäisiä poikia, kuin se, joka, kasvatettuansa niitä -lukemattomissa huolissa, näkee ne pois temmattavan! - -Kaksi hyvää vanhaa naista seurasi tavallisesti noita lapsia, toinen -päällikön äiti, toinen täti. Heidän teki mieli kuulla elämäkertani, ja -minä sen kerroinkin heille lyhykäisesti. - --- Meitä surettaa, sanoivat he, ja todellinen murhe kuvautui heidän -kasvoissaan, meitä surettaa, ett'emme voi teitä millään auttaa. Mutta -olkaa varma siitä, että rukouksissamme emme teitä unhota ja että, -jos kerran armo kohtaa teitä, se on oleva juhlapäivä koko meidän -perheellemme. - -Edellisellä näistä naisista, jota useimmin näin, oli tavaton -sulopuheisuus lohduttaessa. Minä kuuntelin häntä pojan -kiitollisuudella, ja hänen sanansa painuivat syvästi mieleeni. - -Nämä sanat eivät sisältäneet mitään minulle uutta, mutta yhtä hyvin ne -vaikuttivat uutuuden voimalla: -- Että onnettomuus ei ihmistä alenna, -jos itse on minkään-arvoinen, vaan päinvastoin jalostuttaa; -- että jos -voisimme tarkoin käsittää Jumalan tuumat, niin häväisimme monestikin, -että surkuteltavampi on voittaja kuin voitettu, riemuitseva kuin -itkevä, rikas kuin se, jolta kaikki on ryöstetty; -- että erittäin -huomioon otettava on Jumal'ihmisen osoittama ystävällisyys onnettomia -kohtaan; -- että meidän tulee iloita, jos saamme kantaa ristiä, jota -Jumalankin hartiat ovat kantaneet. - -Vaan nämä hyvät vanhukset, joita niin mielelläni puhuttelin, muuttivat -perheellisistä syistä pian pois Spielberg'istä, ja lapsetkin herkesivät -vallilla käymästä. Tämä kato suretti minua. - - - - -LXVII LUKU. - - -Jalkaraudan kiusa, joka oli yölevolleni haittana, turmeli paljon -terveyteni tilaa. Schiller kehoitti pyytämään vapautusta siitä, -arvellen lääkärin velvollisuudeksi myöntyä. - -Ensin en kuunnellut hänen neuvoansa; vihdoin otin sen hyväksi -ja sanoin lääkärille, että, saadakseni taas nauttia unen hyvää -vaikutusta, pyytäisin häntä edes muutamaksi päiväksi vapauttamaan minua -jalkaraudasta. - -Lääkäri vastasi, että kuumeeni ei ollut niin kova, että hän voisi -pyyntöäni tyydyttää, ja pitäisihän minun tottua rautoihini. - -Tämä vastaus suututti minua, ja harmissani, että olin tehnyt tuon -hyödyttömän pyynnön, sanoin Schillerille: - --- Kas siinä voittoni teidän neuvostanne. Varmaankin lausuin nämä sanat -hyvin epäkohteliaalla tavalla, sillä tuo yksinkertainen kunnon mies -niistä pahastui. - --- Te olette äissänne siitä, että pyyntönne kiellettiin, ja minä siitä, -että osoitatte ylpeyttä minua kohtaan. - -Seurasi sitten pitkä saarna: -- Ylpeät pitävät kunnianansa välttää -epääviä vastauksia, kieltää toisen tarjoomuksia ja hävetä tuhannen -mitättömyyksiä. _Alles Eseleien!_ typeryyttä kaikki! turhamaista -suurellisuutta, joka ei tunne, mitä todellinen arvollisuus on! -Todellinen arvollisuus on suureksi osaksi siinä, että häpeää ainoastaan -pahoja töitä! - -Sanoi, meni ulos ja piti hornan hälinää avaimillaan. - -Siinä seisoin hämmästyksissäni. -- Tuo karkea suoruus, arvelin -itsekseni, se on sittenkin minulle mieleen. Se tulee sydämestä, samoin -kuin hänen tarjoomuksensa, neuvonsa ja osan-ottavaisuutensa. Eikö ole -totta hänen saarnassaan? Enkö pidä arvollisuutena monta seikkaa, joka -on pelkkää ylpeyttä? - -Päivällisen hetkellä antoi Schiller Kundan tuoda sisään ruo'an ja -juoman; itse jäi ovella seisomaan. Minä kutsuin häntä. - --- Ei ole aikaa, vastasi hän kuivankiskoisesti. Astuin alas lavaltani, -menin hänen luoksensa ja sanoin: - --- Jos tahdotte, että ruoka minua ravitsee, niin älkää toki olko noin -tuimannäköinen. - --- Minkänäköinen pitää sitten olla? kysyi hän leppyneenä. - --- Iloisa, ystävällinen, vastasin. - --- Eläköön iloisuus! huusi vanhus. Ja jos, saadaksenne ravintoa -ruo'asta, tahdotte nähdä mua... niin katsokaa, nyt olen valmis. - -Rupesipa sitten kiekahtelemaan pitkillä laihoilla koivillansa niin -mielihyvillään, että olin nauruun pakahtua. Nauroin, mutta sydämessäni -olin liikutettu. - - - - -LXVIII LUKU. - - -Eräänä iltana seisoimme, Oroboni ja minä, kukin ikkunassamme ja -surkuttelimme toisiamme siitä, että saimme nälkää nähdä. Sillä välin -kohotimme vähän äänemme, ja vahdit heti huutamaan. Kovaksi onneksi -päällikkö sattui juuri sielläpäin käymään, ja katsoi velvollisuudekseen -kutsua Schillerin luoksensa ja nuhdella häntä kovasti, ett'ei pitänyt -meitä paremmassa kurissa. - -Schiller tuli hyvin suuttuneena minun luokseni valittamaan ja kielsi -minua vastedes puhumasta ikkunasta. Tahtoipa, että minä, lupaisin olla -sitä tekemättä. - --- En, vastasin, en tahdo sitä luvata. - --- Tuhat tulimmaista! huudahti hän. Minulle sanotte: en tahdo! minulle, -joka sain aika löylyn teidän tähtenne! - --- Olen pahoillani, hyvä Schiller, että sen saitte, olen todellakin -siitä pahoillani; mutta en tahdo luvata, mitä en tiedä pitäväni. - --- Ja miks'ette sitä pitäisi. - --- Siksi ett'en voi; sillä yhtämittainen yksinäisyys on minulle niin -kova tuska, ett'en millään lailla saattaisi pidättää haluani äännähtää -ja pyytää naapuriltani vastausta. Ja jos naapurini ei vastaisi, niin -puhuttelisin vaikka ristikkoa ikkunassa, kukkuloita tuolla vastapäätä -ja ohitse lentäviä lintuja. - --- Mitä hitto! ette siis tahdo mulle luvata? - --- En, en, en! yhä huusin. - -Hän heitti maahan rämisevän avainkimppunsa ja toisti: - --- Tuhat tulimmaista! -- Sitten, minua syleillen, hän huudahti: - --- No, täytyykö minun luopua ihmisluonnostani noitten avainlurjusten -tähden? Te olette herra kuin olla pitää, ja se on hyvä, ett'ette tahdo -ruveta sanansyöjäksi. Niin totta tekisin minäkin. - -Otin avaimet lattialta ja annoin ne hänelle, sanoen: - --- Nämä avaimet eivät olekaan mitään lurjuksia, kosk'eivät ole voineet -kunniallisesta korpraalista, kuin olette, tehdä pyöveliä. - --- Jos pelkäisin, että ne voisivat sen tehdä, vastasi hän, niin veisin -ne asianomaisille ja sanoisin: ell'ette tahdo antaa mulle muuta leipää -kuin pyövelin, niin otan sauvan ja astun mieron teille. - -Tuossa hän otti liinan taskustansa, pyyhkäsi kyyneleen silmistään ja -kohotti ne taivasta kohden, kädet ristissä kuni rukoilevan. Minä tein -samoin, myöskin äänettömästi. Hän tiesi, että minä rukoilin hänen -puolestaan, ja minä, että hän teki sen minun puolestani. - -Pois lähtiessään hän virkkoi matalalla äänellä: -- Kun puhutte kreivi -Orobonin kanssa, niin tehkää se niin hiljaa, kuin suinkin mahdollista. -Sillä voitatte kaksi etua: toinen on se, että minä pääsen herra -päällikön nuhteista, ja toinen, ett'ei kukaan kuule puheitanne, -jotka... tarvinnenko sanoa... jos niitä kerrottaisiin sille, jolla on -valta rangaista, saattaisivat häntä yhä enemmän suututtaa. - -Minä vakuutin hänelle, että huuliltamme ei lähtenyt koskaan sanaa, -joka, vaikka kenelle kerrottuna, voisi tehdä pahennusta. - -Tosiaankin, semmoinen varoitus ei ollut meille tarpeen. Kaksi vankia, -jotka pääsevät toisiansa puhuttelemaan, tietävät varsin hyvin käyttää -semmoista kieltä, että voivat puhua vaikka mitä, minkään vakoilijan -ymmärtämättä. - - - - -LXIX LUKU. - - -Palatessani eräänä aamuna kävelymatkaltani, oli Orobonin huoneen ovi -auki, ja sisällä seisoi Schiller, joka ei huomannut minun tuloani. -Vahtimiehet kiirehtivät ovea sulkeaksensa, mutta ennätinpä heidän -edellensä ja syöksin sisään Orobonin syliin. - -Schiller hämmästyi: -- Tuhat tulimmaista! -- ja kohotti sormensa -uhaten. Mutta hänen silmänsä himmentyivät kyyneleistä, ja hän virkkoi -nyyhkytelien: -- Oi Jumalani, armahda näitä nuorukaisraukkoja ja minua -ja kaikkia onnettomia, Sinä, joka itsekin olit niin onneton maan päällä! - -Molemmat vahtimieheni itkivät ja samoin vahti korridorissakin, joka -tuli sinne. Oroboni sanoi: -- Silvio, Silvio, tämä päivä on yksi -armaimpia elämässäni! -- Minä en tiedä, mitä hänelle sanoin; olin -ilosta aivan ihastuksissa. - -Kun Schiller vihdoin rukoili meitä eroamaan, eikä käynyt olla -tottelematta, niin Oroboni purskahti katkeraan itkuun, sanoen: - --- Yhtynemmekö koskaan enää maailmassa? Enkä sitten ole häntä nähnyt! -Muutamia kuukausia myöhemmin tuo huone oli tyhjä, ja Oroboni lepäsi -hautausmaalla, joka ikkunastani, oli näkyvissä! - -Tämän yhtymishetken perästä tuntui kuin jos ystävyytemme olisi tullut -kahta hartaammaksi, kuin jos emme voisi elää ilman toinen toistamme. - -Hän oli kaunis, jalomuotoinen nuorukainen, mutta kalpea kasvoiltaan -ja kivulloinen. Silmissä vaan oli elon virkeyttä. Hänen ruumiillinen -heikkoutensa vielä enensi hellyyttäni häntä kohtaan, ja samaa tunsi -hänkin minun suhteeni. Kumpikin aavisti todenmukaiseksi, että -jompikumpi ennen pitkää tulisi itkemään toisen kuoloa. - -Parin päivän kuluttua hän sairastui. Minä en tehnyt muuta, kuin -huokailin ja rukoilin hänen edestänsä. Muutamien kuumekohtausten -perästä hän hiukan tointui ja tuli taas ikkunaan puhumaan. Oi, mikä -lohdutus uudestaan kuulla hänen ääntänsä! - --- Älä petä itseäsi, virkkoi hän; ei ole paljon enää jäljellä. Valmista -mielesi minua kadottamaan, ja tue minua lujuudellasi. - -Niinä päivinä piti huoneittemme seiniä valkeiksi kalkittaman, ja -siksi aikaa me muutettiin maakerrokseen. Kovaksi onneksi meitä ei -pantu vierekkäin asumaan. Schiller sanoi minulle, että Oroboni jaksoi -hyvin, mutta minä pelkäsin, ett'ei hän tahtonut puhua totta, vaan että -Orobonin jo ennaltaan heikko terveys turmeltuisi tässä maanalaisessa -luolassa. - -Jospa edes olisin nyt saanut olla naapurina armaalle Maroncelli'lle! -Ainakin oli minun tilaisuus kuulla hänen ääntänsä, ja huolimatta -vahtien huudoista me tervehdimme toisiamme laululla. - -Sill'aikaa Brünnin ylilääkäri tuli meitä katsomaan, lähetettynä kenties -niiden ilmoitusten johdosta, joita päällikkö täältä oli laittanut -Wieniin niukan ruo'an aikaansaattamasta heikkoudestamme, taikkapa -sentähden, että vangeissa hyvin tarttuvainen kerpukki oli par'aikaa -vallallaan. - -Minä kun en tietänyt hänen käyntinsä syytä, luulin hänen tulleen -sentähden, että Oroboni taas olisi kääntynyt sairaaksi. Pelko, että -tämä kuolisi, teki minut sanomattoman levottomaksi. Mieltäni valloitti -synkkä alakuloisuus ja halu kuolla. Uudestaan itsesurma johtui -ajatuksiini. Taistelin sitä vastaan, vaan väsyneen matkustajan tavalla, -joka tosin arvelee: -- Velvollisuuteni on vaeltaa perille asti, -- -mutta samassa mahtava tunne pakoittaa häntä heittäytymään maahan -lepäämään. - -Olin kuullut puhuttavan eräästä vanhasta Böömiläisestä, joka vähää -ennen yhdessä näistä pimeistä luolista oli surmannut itsensä -halkaisemalla pääkallonsa seinään. En voinut mielestäni torjua -pois kiusausta tehdä samoin. Kenties houreeni olisi mennyt niinkin -pitkälle, ell'ei verensylky keuhkoistani olisi saanut minua uskomaan, -että kuolema jo itsestäänkin oli tulemassa. Kiitin Jumalaa, että hän -suvaitsi vapauttaa minut tällä tavoin, varjellen minua epätoivossa -tekemästä, mitä järkeni tuomitsi synniksi. - -Mutta Jumala päinvastoin tahtoi minua hengissä pitää. Tuo verensylky -huojensi vaivojani. Pääsin taas vankilan ylikertaan, jossa parempi -päivänvalo ja Orobonin naapurius teki elämän minulle jälleen rakkaaksi. - - - - -LXX LUKU. - - -Kerroin ystävälleni siitä synkkämielisyydestä, jota olin kärsinyt -ollessani hänestä erilläni; ja hän sanoi niinikään olleensa taistelussa -samaa vihollista vastaan. - --- Käyttäkäämme, arveli hän, sitä vähää aikaa, joka nyt meille taas on -suotu, vahvistaaksemme toinen toistamme uskonnon avulla. Puhukaamme -Jumalasta; innostukaamme Häntä rakastamaan; muistakaamme, että Hän on -oikeus, viisaus, hyvyys, kauneus, kaikki mitä parasta me haluamme. -Totisesti sanon sinulle, että kuolema ei ole kaukana minusta. -Ijankaikkisesti olen sinua kiittävä, jos autat minua näinä elämäni -viimeisinä päivinä olemaan niin harras uskossa, kuin minun olisi -pitänyt olla koko elin-aikani. - -Keskusteluimme aineena oli nyt aina kristillinen filosofiia ja sen -etevyys, tuon turhanpäiväisen aistillisen filosofiian rinnalle -asetettuna. Molemmat riemuitsimme havaitessamme, mikä sopusointu -on Kristin-uskon ja järjen välillä, ja että kirkon oppi perustuu -mitä puhtaimpiin uskonsääntöihin ja puhtaimpaan siveysoppiin eikä -inhimillisen tietämättömyyden joutaviin kyhäyksiin. - --- Ja jos sattumalta, jota emme saata toivoa, me vielä pääsisimme -jälleen muitten ihmisten seuraan, sanoi Oroboni, olisimmeko niin -pelkurimaisia, ett'emme uskaltaisi Evankeliumia tunnustaa, että -häpeisimme, jos ken arvelisi vankeuden heikontaneen järkemme voimia, ja -uskomme siis syntyneen hengellisestä heikkoudesta? - --- Oroboni ystäväni, virkoin minä, sinun kysymyksestäsi jo arvaan, -mitä siihen itse olet vastaava, ja niin minäkin vastaan. Kurja on olla -muiden mielipiteen orjana, vaikka itse on vakuutettu siitä, että he -ovat väärässä. En usko, että sinä, yhtä vähän kuin minäkään, tulet -semmoiseen halpuuteen syypääksi. - -Näissä sydämen-purkauksissa tulin eräässä asiassa horjahtaneeksi. Olin, -näet, Julianolle vannonut, ett'en kellekään puhuisi, mainitsemalla -hänen oikeata nimeänsä, meidän välisistä seikoistamme. Nyt kerroin ne -Orobonille, lisäten: -- Ulkona maailmassa tämä asia ei koskaan pääsisi -huuliltani, mutta täällä me seisomme haudan partaalla, ja joskin sinä -olisit vapauteen palaava, niin tiedän kumminkin voivani luottaa sinuun. - -Tuo jalo mies oli ääneti. - -Vihdoin hän alkoi nuhdella minua salaisuuden rikkomisesta. Moite oli -paikallansa, sillä ei mikään ystävyys, olkoonpa se kuinka sydämellinen -ja puhdas tahansa, voi valtuuttaa semmoiseen lupauksen rikkomiseen. - -Mutta tehty oli tehty, ja Oroboni käänsi sen minulle hyväksi. Hänkin -oli tuntenut Julianon ja tiesi kertoa yhtä ja toista hyvää hänen -elämästään. -- Tämä mies, lisäsi hän, on työskennellyt niin paljon -kristityn tapaan, että hän tuskin on kantava tuota uskontoa vihaavaa -mieltänsä hautaan saakka. Toivokaamme, toivokaamme! Ja sinä Silvio, -muista sydämestäsi antaa hänelle pahat oikkunsa anteeksi ja rukoilla -hänen puolestaan! - -Näitä sanoja olen pyhinä pitänyt. - - - - -LXXI LUKU. - - -Yllämainitut keskustelut, milloin Orobonin, milloin Schillerin tahi -muiden kanssa, eivät kuitenkaan vieneet kuin vähän osan vuorokauteni -neljästäkolmatta tunnista; useinpa en saanutkaan tilaisuutta edellisen -kanssa puhua. - -Mitä tein yksinäisyydessäni? - -Tässä koko päiväjärjestyksen!: Nousin aina päivän koittaessa ylös, -astuin makuulavan pääpuolelle ja tein aamurukouksen, pitäen kiinni -ikkunan ristikosta. Orobonikin jo oli ikkunassaan taikka ei viipynyt -tulemasta. Tervehdittyämme toinen toistamme kumpikin jatkoi äänetönnä -hartauttaan. Jos luolamme olivat kauheat, niin luonto tuolla ulkona -oli sitä ihanampi. Taivas, edessämme oleva maisema, elävien olentojen -liike laaksossa, maalaistyttöjen raikkaat äänet ja laulut, tuo kaikki -ilahutti meitä ja antoi meidän hartaasti tuntea Hänen läsnä-oloansa, -joka on niin mahtava hyvyydessään, ja jonka apua me niin suuresti -tarvitsimme. - -Sitten tapahtui vahtien tarkastuskerta. He katselivat ympäriinsä -huoneessa, oliko kaikki paikallaan, tarkastivat rautani renkaasta -renkaasen, oliko se eheä vai särjetty, joko tapaturmasta tahi -häijyydestä. Tätä he kumminkin tekivät ainoastaan käskyn -noudattamiseksi, koska hyvin tiesivät, että minun oli mahdoton särkeä -rautaa. Jos oli päivä, jolloin lääkäriä odotettiin, niin Schiller -kysyi, tekikö mieli häntä puhutella, ja noudatti meidän toivomustamme. - -Kun tarkastus oli tehty joka huoneessa, palasi Schiller ja hänen -kanssaan Kunda, jonka tehtävänä oli huoneiden lakaiseminen. - -Sitten taas kotvanen, niin tuotiin aamiainen. Se oli puoli-vadillinen -punaista lihalientä ja kolme hyvin ohutta leipäviipaletta. Minä söin -leivän ja jätin liemen. - -Aamiaisen perästä rupesin lukemaan. Maroncelli oli tuonut mukanansa -paljon kirjoja Italiasta, ja muutkin kumppalimme niinikään, mikä -enemmän, mikä vähemmän. Kaikista yhteensä tuli jonkinmoinen kirjasto. -Paitsi sitä oli meillä toivo saada sitä lisätä omilla rahavaroillamme. -Vielä ei ollut tullut keisarilta vastausta pyyntöömme saada lukea -kirjojamme ja ostaa uusia; mutta sillä välin Brünnin kuvernööri -_toistaiseksi_ soi meille luvan pitää itsekunkin kaksi kirjaa luonamme -ja vaihtaa, milloin mieli teki. Yhdeksän aikaan tuli päällikkö -ja lääkäri, jos häntä oli pyydetty. Heidän mentyään jatkoin taas -lukemistani kello yhteentoista asti, joka oli päivällisen hetki. - -Sitten ei ollut mitään käyntiä auringon laskuun saakka, jolloin -Schiller ja Kunda toivat raitista vettä, ja hetkistä myöhemmin -päällikkö vahtien kanssa tuli tarkastamaan huoneitamme ja rautojamme. - -Joku tunti päivässä, milloin ennen päivällistä, milloin sen jälkeen, -vahtimiesten mieltä myöten, oli ulkokävelylle määrätty. - -Iltatarkastuksen perästä oli paras ja pisin keskusteluaikamme, Orobonin -ja minun; harvemmin aamulla taikka heti päivällisen perästä, ja se -lyhyimmiten. - -Välistä vahtimiehet olivat niin sääliväisiä, että sanoivat meille: -- -Vähä hiljemmin, hyvät herrat, muuten me saamme edesvastausta. - -Toisin kerroin taas eivät olleet huomaavinansa puhettamme, mutta jos -näkivät kersantin olevan tulemassa, niin pyysivät meitä vaikenemaan, -kunnes tämä oli mennyt; ja heti hänen mentyänsä sanoivat: -- Nyt, -herrat, saatte puhua, mutta niin hiljaan, kuin suinkin mahdollista. - -Joskus yksi ja toinen näistä sotamiehistä rohkaisi mielensä siinä -määrässä, että puhutteli meitä, vastasi kysymyksiimme ja kertoi uutisia -Italiasta. - -Muutamiin kysymyksiin emme vastanneet mitään, vaan pyysimme heitä -olemaan ääneti. Luonnollista oli, että epäilimme, olivatko kaikki nuo -sydämenpurkaukset vilpittömiä vai juonia, joilla meitä tahdottiin -urkkia. Yhtähyvin luulen pikemmin, että nämä miehet puhuivat -rehellisesti. - - - - -LXXII LUKU. - - -Eräänä iltana vahtimme olivat erittäin hyvänsuopia, niin ett'emme -vaivanneet itseämme ääntä alentamalla. Maroncelli maakolossaan, pitäen -kiinni ikkunasta, kuuli meitä ja eroitti minun ääneni. Nyt hän ei -malttanut mieltänsä, ja laittoi tervehdyksensä laulamalla, kysyen, -miten voin, ja lausuen mielipahaansa siitä, ett'ei vielä voinut -saavuttaa meille lupaa asua yhdessä. Sitä armoa olin minäkin pyytänyt, -mutta ei päällikkö Spielberg'issä eikä Brünnin kuvernööri uskaltaneet -omin päin sitä suoda. Molemminpuolinen harras pyyntömme oli esitetty -keisarille, mutta tähän asti ei ollut vastausta tullut. - -Ennenkin olin joskus kuullut hänen laulavan, mutta sanoja eroittamatta -ja tuskin tuokion kerrassaan, koska häntä aina kiellettiin jatkamasta. - -Nyt hän kohotti äänensä paljon enemmin eikä tullut niin pian estetyksi; -liikutettuna minä ymmärsin kaikki ja vastasin. Niin keskustelu jatkui -neljänneksen tuntia. Vihdoin tapahtui vahtien vaihto vallilla, ja uudet -vahdit eivät olleet yhtä suosiollisia. Meidän täytyi vasten tahtoamme -totella heidän uhkasanojansa. - -Kuvatessani itselleni Maroncelli'a, miten hän jo aikoja oli hiukunut -tuossa kurjassa huoneessa, epäilemättä murtuneena terveydeltään ja -murheen painamana, oli sydämeni pakahtua surusta. - -Vihdoin puhkesin itkuun, mutta siitä ei tullut huojennusta. Päätäni -rupesi kovasti kivistämään, ankara kuume punastutti kasvojani. En -pysynyt seisaallani ja heittäysin olkisäkille. Väristykset karttuivat, -rintaani poltti kauheat värveet. Luulin kuolevani sinä yönä. - -Huomispäivänä kuume oli lakannut ja rinnan tuska vähennyt, mutta -aivoissani tuntui palava tuli, ja tuskin taisin kääntää päätäni -kärsimättä hirveätä vaivaa. - -Ilmoitin Orobonille, mimmoinen tilani oli. Hänkin sanoi kituvansa -tavallista enemmän. - --- Ystäväni, lisäsi hän, ei ole kaukana se päivä, jolloin jompikumpi -meistä on kykenemätön nousemaan ikkunaan. Joka kerta, kun näin yhdymme, -voi olla viimeinen. Olkaamme siis valmiit, niin yksi kuin toinenkin, -joko kuolemaan tahi jäämään ystävänsä jäljelle. - -Hänen äänensä oli heltynyt; enkä minä kyennyt vastaamaan. Seisoimme -hetkisen äänetönnä, sitten hän jatkoi: - --- Onnellinen sinä, joka osaat saksaa! Voit edes tehdä -synnintunnustuksesi papille. Olen pyytänyt Italian kieltä taitavaa -pappia, mutta sain vastaukseksi, ett'ei semmoista ole täällä. Jumala -toki näkee haluni, ja totta puhuen, siitä kun Veneziassa tunnustin, en -luule itselläni olevan mitään, joka omaatuntoani painaisi. - --- Minä sitä vastoin, vastasin, kävin Veneziassa tunnustuksella sydän -täynnä vihaa, joka oli pahempi, kuin jos olisin sakramenttia kieltänyt. -Mutta nyt jos vaan saan papin, niin lupaan sinulle varmaan, että -tunnustan sydämeni pohjasta ja annan kaikille anteeksi. - --- Herran siunaus tulkoon sinulle! huudahti hän; sinä annat minulle -suuren lohdutuksen. Tehkäämme, niin, tehkäämme kumpainenkin, mitä -suinkin on mahdollista, ollaksemme yhdessä ijankaikkisessa autuudessa, -niinkuin näinä kurjuuden päivinä olemme olleet! - -Seuraavana päivänä odotin turhaan ikkunassa. Schilleriltä kuulin -Orobonin kovasti sairastuneen. - -Kahdeksan tahi kymmenen päivää siitä hän jaksoi paremmin ja tervehti -minua taas. Minä tosin kiduin, vaan pysyin vielä pystyssä. Kului pari -kuukautta, niin häneltä kuin minulta, terveyden ja kivulloisuuden näin -vuoroa vaihdellessa. - - - - -LXXIII LUKU. - - -Pysyin vielä jaloillani Tammikuun 11 p:ään asti 1823. Sinä aamuna -noustessani tunsin jotenkin vähän päänkivistystä, mutta taipuisuutta -joutumaan tainnoksiin. Polveni vapisivat, ja tuskin kykenin -hengittämään. - -Orobonikin oli jo pari kolme päivää sairastanut eikä jaksanut -vuoteeltansa. - -Minulle tuotiin liemeni, mutta tuskin maistoin siitä lusikallisen, -niin kaaduin hermotonna maahan. Kotvasen kuluttua korridori-vahti -sattui katsomaan sisään oven aukosta, ja nähdessään minut pitkälläni -lattialla, särkynyt vati vieressäni, hän luuli minun kuolleen ja huusi -Schilleriä. - -Päällikkökin saapui paikalle, haettiin heti lääkäri, ja minä pantiin -vuoteelle. Vähitellen toinnuin jälleen. - -Lääkäri sanoi vaaran olevan käsissä ja antoi irroittaa raudat. Muuten -hän määräsi minulle jotakin sydäntä virkistävää, jota vatsani ei -kuitenkaan voinut säilyttää. Päänkivistys kasvoi hirvittävässä määrässä. - -Tehtiin paikalla ilmoitus kuvernöörille, joka puolestaan lähetti -kuriirin Wieniin, saadaksensa käskyä, millä lailla minua piti hoitaa. -Vastattiin, että lasarettiin minua ei pantaisi, mutta muutoin -hoidettaisiin samalla huolella kuin lasaretissa olevia. Paitsi sitä -valtuutettiin päällikkö omasta kyökistään laittamaan minulle liemiä ja -soppia, niinkauan kuin tauti oli kovimmillaan. - -Tämä viimeksi mainittu huolenpito alussa ei paljoa auttanut; ei -kelvannut minulle mikään ruoka eikä juoma. Tauti pahentui päivä -päivältä koko viikkokauden aikana; olin yöt päivät houreissa. - -Kral ja Kubitsky annettiin minulle hoitajiksi, ja he suorittivat -hartaasti tehtävänsä. - -Milloin vaan aivoni oli vähänkin selvillä, Kral virkkoi aina: - --- Luottakaa Jumalaan; Jumala yksinään on hyvä. - --- Rukoilkaa minun puolestani, lausuin minä, ei, että Hän tekisi minut -terveeksi, mutta että Hän katsoisi kärsimyksiäni ja kuolemaani syntieni -sovitukseksi. - -Kral neuvoi minua pyytämään sakramenttia. - --- Ell'en sitä ole pyytänyt, vastasin, niin lukekaa se mieleni -heikkouden viaksi; se olisi minulle suureksi virvoitukseksi. - -Pyyntöni ilmoitettiin päällikölle, ja linnan kappalainen tuli minua -ripittämään. - -Tehtyäni synnintunnustuksen sain ehtoollisen ja pyhän voitelun. -Tämä pappi, nimeltä Sturm, oli minulle mieleen. Ne aatteet, joita -hän esitti Jumalan oikeudesta, ihmisten vääryydestä, anteeksi-annon -velvollisuudesta sekä tämän maailman menojen turhuudesta, eivät -olleet jokapäiväistä laatua, vaan todistivat hänellä olevan ylevän ja -valistuneen mielen, sekä todellista Jumalanpelkoa ja ihmisrakkautta -tuntevan sydämen. - - - - -LXXIV LUKU. - - -Se mielen-ponnistus, jota sakramentin sovelias nauttiminen -vaati, näytti tyhjentävän elinvoimani, mutta itse teossa se oli -minulle hyödyksi, koska se vaivutti minut tuntikausia kestävään, -virkistyttävään uneen. Herätessäni näin Schillerin ja Kralin luonani ja -tartuin heidän käteensä, kiittäen heitä hoidosta. - -Schiller virkkoi: -- Silmäni on tottunut näkemään sairaita, löisinpä -vetoa, ett'ette kuole. - --- Ettekö ole mielestänne, arvelin minä, lausunut huonoa ennustusta -minusta? - --- En, vastasi hän; elämän kurjuus on suuri, se on kyllä totta, mutta -ken sitä kantaa jalolla mielellä ja nöyryydellä, hänellä on aina siitä -etua. - -Ja hän lisäsi: -- Jos jäätte eloon, niin toivon, että muutaman päivän -perästä saatte suuren lohdutuksen. Olette pyytäneet saada nähdä -Maroncelli'a? - --- Monta kertaa olen jo pyytänyt, mutta turhaan; nyt en uskalla enää -toivoakaan. - --- Toivokaatte, toivokaatte, herra, ja uudistakaa pyyntönne! - -Sen teinkin samana päivänä. Päällikkö niinikään arveli, että minun tuli -toivoa, luullen todenmukaiseksi, että saisin en ainoastaan Maroncelli'a -nähdä, vaan myöskin hänet sairaanhoitajaksi, jopa myöhemmin -eroittamattomaksi huonekumppaliksikin. - -Koska meidän kaikkien valtiovankien terveytemme oli enemmin tahi -vähemmin pilaantunut, niin kuvernööri oli Wienissä tehnyt pyynnön, -että meitä pantaisiin kaksittain asumaan, niin että toinen voisi olla -toiselle avuksi. - -Olin myös anonut lupaa kirjoittaa viimeiset jäähyväiset omaisilleni. - -Toisen viikkokauden lopulla tuli tautini käännekohta, ja vaara oli -ohitse. - -Olin jo nousemassa, kun eräänä aamuna ovi aukeni, ja näin päällikön, -Schillerin ja lääkärin juhlallisesti astuvan sisään. Ensinmainittu -kiirehti luokseni ja lausui: -- Nyt on meillä lupa panna Maroncelli -teidän kanssanne yhteen asumaan, sekä antaa teidän kirjoittaa kirje -vanhemmillenne. - -Ilo vei minulta hengen, niin että tuo hyvä päällikkö, joka sydämensä -viehätyksestä oli unhottanut varovaisuuden vaatimuksia, luuli minun jo -olevan hukassa. - -Toinnuttuani ja muistoni palattua, anoin, että tuota onnea minulta ei -viivytettäisi. Lääkäri suostui, eikä aikaakaan, niin Maroncelli oli -sylissäni. - -Oi, mikä sanomaton hetki se oli! -- Sinä elät? kuului kummaltakin -puolen. Oi ystäväni! veljeni! mikä onnen päivä on meille vielä -koittanut! Jumalalle kiitos siitä! - -Mutta iloomme, joka oli ääretön, yhtyi myöskin ääretön sääli. -Maroncelli'n hämmästys, nähdessään minua surkastuneena, ei kumminkaan -voinut olla niin suuri, sillä hänellä oli tieto äskeisestä kovasta -taudistani. Mutta minä, vaikka tiesinkin hänen paljon kärsineen, en -voinut ajatella hänen niin kauheasti entisestään muuttuneen. Tuskin -tunsin hänet enää. Hänen kerta niin kauniit ja kukoistavat kasvonsa -näyttivät nyt vaan murheen, nälän, pilaantuneen ilman ja pimeän -vankihuoneen kammottavia jälkiä. - -Yhtähyvin meitä lohdutti se varmuus, että tästä lähin saisimme, enää -eroamatta, nähdä ja kuulla toisiamme. Lukemattomia asioita meillä oli -haastella, muistella ja toistamiseen kertoa! Kuinka suloiselta tuntui, -kun huomasimme, että uskonnon asioissa olimme yksimielisiä ja että, -vaikka molemmat vihasimme tietämättömyyttä ja raakuutta, niin emme -kantaneet vihaa ketäkään ihmistä vastaan, vaan surkuttelimme ainoastaan -niitä, jotka ovat tietämättömiä ja raakoja, ja rukoilimme heidän -puolestaan! - - - - -LXXV LUKU. - - -Minulle annettiin paperia ja kirjoitusneuvot, kirjoittaakseni -vanhemmilleni. - -Koska tuo lupa oikeastaan oli suotu kuolemaisillansa olevalle, joka -tahtoi sanoa rakkaillensa viimeiset jäähyväisensä, niin pelkäsin, että -kirjeeni, jos se sisältäisi jotakin aivan toista, jäisi lähettämättä. -Sentähden en pannut siihen muuta, kuin mitä hartaimman ja lempeimmän -anomuksen vanhemmilleni, veljille ja sisarille, että he tyytyisivät -kohtalooni, niinkuin itsekin siihen tyydyin. - -Kirje pääsikin menemään, kuten monta vuotta myöhemmin sain tietää, kun -vihdoin palasin isäni katon alle. Se oli ainoa, jonka vanhemmat pitkän -vankeuteni aikana minulta saivat. Minä heiltä en saanut yhtäkään; sillä -kaikki heidän kirjeensä pidätettiin Wienissä. Sama oli muittenkin kovan -onnen kumppalieni kohtalo kirjevaihdossa. - -Lukemattomin kerroin pyysimme armosta saada paperia ja -kirjoitustarpeita opintoja varten ja käyttää rahojamme kirjojen ostoon. -Meidän anomustamme ei koskaan otettu korviin. - -Sillä välin kuvernööri yhä salli meidän lukea hallussamme olevia -kirjoja. - -Hänen suosionsa kautta oli meillä jonkun aikaa parempaa ruokaakin, -mutta valitettavasti se etu ei kauan kestänyt. Hän oli, näet, -suostunut, että ruokaa meille ei tuotaisi vankilan _ravintolasta_, vaan -päällikön omasta kyökistä. Siihen tarpeesen hän oli määrännyt jonkun -lisäsumman. Tämä päätös ei sitten saanut asianomaista vahvistusta, -mutta niinkauan kun se oli voimassa, oli se suuri lievitys minulle. -Maroncelli'kin toipui vähäisen. Mutta Oroboni raukalle se tuli liian -myöhään. - -Tämä jälkimmäinen oli kumppaliksensa saanut ensin asian-ajajan -Solera'n, sitten pappismiehen Fortini'n. - -Kun meitä näin oli pantu kaksittain, uudistettiin tuo vanha kielto -puhutella toisiamme ikkunasta, sillä uhalla, että ken ei kiellosta -huolisi, hän tulisi jälleen olemaan yksinään. Joskus, totta puhuen, -tätä kieltoa vastaan kuitenkin rikottiin jonkun tervehdyksen vuoksi, -mutta pitempiä puheita emme enää pitäneet. - -Maroncellin ja minun mielenlaatuni oli täysin sopusointuinen. Toisen -lujuus tuki toista. Jos jompikumpi oli allamielin taikkapa äissään -kurjan tilamme johdosta, niin tiesipä toinen häntä jälleen ilahuttaa -jollakin leikkipuheella tahi sopivilla järkisyillä. Iloinen hymy -huojensi melkein aina murheitamme. - -Niin kauan kun meillä oli kirjoja, niin ne, vaikka jo niin monesti -läpiluetut, että osasimme ne ulkoa, kumminkin tarjosivat meille hyvää -hengen ravintoa, antaen aihetta uusiin tutkimuksiin, vertailuihin, -päätöksiin, oikaisuihin j.n.e. Me luimme, tahi paremmin mietiskelimme -suuren osan päivästä äänettöminä; pakinalle annettiin sijaa päivällisen -ja kävelyn aikana ja sitten koko illan kuluessa. - -Maan-alaisessa luolassa Maroncelli oli sepittänyt useampia hyvin -kauniita runoja. Niitä hän nyt luki minulle ja teki yhtämittaa uusia. -Samoin tein minäkin. Ja muistomme harjaantui pitämään niitä kaikkia -koossa. Merkillinen oli tosiaankin se kyky, jonka saavutimme muistossa -sepittää pitkiä runokappaleita, silotella niitä ja uudestaan silitellä -lukemattomin kerroin, kunnes saimme ne yhtä täydelliseksi, kuin suinkin -olisi ollut mahdollista kirjoittamalla. Niin sepitti Maroncelli -vähitellen, pitäen kaikki muistossaan, tuhansittain sekä lyyrillisiä -että eepillisiä värssyjä. Minä kirjoitin _Leoniero da Dertona_ nimisen -murhenäytelmän, ynnä niitä näitä muitakin. - - - - -LXXVI LUKU. - - -Oroboni, kiduttuansa koko talven ja kevään, kävi kesän aikana vielä -huonommaksi. Hän sylki verta ja kääntyi vesitautiin. - -Helppo on käsittää huolemme, kun hän makasi viimeisellään niin lähellä -meitä, ja meidän oli mahdoton särkeä tuo julma muuri, joka esti meitä -häntä näkemästä ja antamasta hänelle ystävällistä apuamme. - -Schiller toi meille tietoja hänestä. Onneton nuorukainen kärsi kovasti, -mutta hänen mielensä siitä ei koskaan masentunut. Hengen hoitoa sai hän -linnan kappalaiselta (joka, hyväksi onneksi, osasi ranskan kieltä). - -Hän kuoli nimipäivänänsä, Kesäkuun 13 p:nä 1823. Muutamaa tuntia -ennen kuin hän heitti henkensä, hän puhui kahdeksankymmen-vuotiaasta -isästänsä ja vuodatti lempeyden kyyneleitä. Sitten kokosi hän mielensä -sanoen: -- Mutta miksi surkuttelen juuri onnellisinta rakkaista -omaisistani, häntä, joka hetken tai toisen perästä on minun tapaava -ijankaikkisuuden rauhassa? - -Viimeiset sanat olivat: -- Sydämestä minä annan vihamiehilleni anteeksi. - -Hänen silmänsä ummisti Fortini, vainajan ystävä lapsuuden ajoista, -jumalanpelvossa ja rakkaudessa vahva mies. - -Oroboni parka! Kuinka meitä värisytti, kun sanoina tuli, että sinä -et ollut enää! Me kuulimme niiden ääniä ja askeleita, jotka tulivat -ruumista ottamaan, ja näimme ikkunasta rattaat, joissa se vietiin -hautausmaalle! Kaksi tavallista vankia veti niitä, neljä vahtia oli -ruumista saattamassa. Me seurasimme silmillämme tuota surullista -saattoa kalmistoon saakka. Nyt se astui aitauksen sisään ja seisattui -erääsen pohjukkaasen: siellä oli hauta kaivettuna. - -Kului kotvanen, rattaat vetäjineen vartijoineen palasivat takaisin. -Yksi näistä oli Kubitsky. Hän virkkoi minulle (kaunis ajatus, -odottamaton noin oppimattomalta ihmiseltä): -- Olen tarkkaan pannut -merkin sille paikalle, missä hauta on, jotta, jos joku sukulainen tai -ystävä kerran saisi luvan ottaa vainajan luita, viedäksensä niitä -kotimaahan, niin löytyisi se paikka, missä ne lepäävät. - -Kuinka usein olin kuullut Orobonin lausuvan, ikkunastaan katsellen -tuota kalmistoa: -- Tarpeen olisi minun tottua siihen ajatukseen, että -tuolla minäkin tulen mätänemään, ja kuitenkin täytyy tunnustaa, että -se ajatus minua kammottaa. Tuntuu minusta, niinkuin ruumiin ei olisi -täällä niin hyvä olla, kuin oman kalliin saarentomme mullassa. - -Sitten hän nauroi ja lausui: -- Lapsellista! Kun vaatteus on kulunut ja -pois pantava, mitäpä väliä, minne se heitetään? - -Toisen kerran hän taas arveli: -- Kuolema lähestyy, koen valmistaita, -mutta armaisempi se olisi yhdellä ehdolla: jos minun sallittaisi yhden -ainoan kerran käydä isäni huoneessa, syleillä vanhuksen polvia ja saada -häneltä sananen siunaukseksi; sitten kuolla! - -Huoahtaen hän lisäsi: -- Jos tämä kalkki on välttämättömästi -tyhjennettävä, oi minun Jumalani, niin tapahtukoon Sinun tahtosi! - -Ja vielä viimeisenä elämänsä aamuna lausui hän, suudellen -ristiin-naulitun kuvaa, jonka Kral hänelle tarjosi: -- Sinä, joka -olit Jumalan poika, sinäkin kauhistuit kuolemaa ja lausuit: _Jos -mahdollista, niin ota pois minulta tämä kalkki!_ Anna anteeksi, jos -minäkin niin sanon. Mutta toistanpa toisetkin Sinun sanasi: _Ei -kuitenkaan niin kuin minä tahdon, mutta niin kuin Sinä!_ - - - - -LXXVII LUKU. - - -Orobonin kuoltua minä taas sairastuin. Luulin pian astuvani ystävä -vainajani jälkiä, ja sitä halusinkin. Ja kuitenkin, olisinko ilman -kaipauksetta voinut erota Maroncelli'sta? - -Monta kertaa, kun hän, istuen olkisäkillänsä, lueskeli tahi sepitti -runojansa, taikkapa, niinkuin minäkin, oli ehkä hakevinaan ajanviettoa -noissa toimissa, vaikka todenperästä mietti kohtaloamme, niin minä -häntä katselin murheella, ajatellen: -- Kuinka paljon surkeampi on -sinun elämäsi oleva, kun kuoleman hengähdys on koskenut minuun, kun -näet ruumistani tästä huoneesta ulos kannettavan, kun luot silmäsi -hautausmaalle ja lausut: -- Tuoll' on minun Silvionikin! -- Ja minun -oli sääli tuota poloista jälkeenjäänyttä, ja rukoilin itsekseni, että -minun poismentyäni hänelle annettaisiin toinen kumppani, joka tietäisi -hänestä pitää, niinkuin minä sen tein, taikkapa että Herra pitkittäisi -vaivojani ja soisi minulle rakkaaksi toimekseni lievittää tämän -onnettoman vaivoja, tasan jaellen niitä hänen kanssaan. - -En muista, kuinka monta kertaa tautini kohtaukset menivät ja jälleen -tulivat. Maroncellin apu niissä tilaisuuksissa oli rakkaimman veljen -osan-otto. Hän huomasi, milloin puhuminen ei ollut paikallaan, ja -oli silloin ääneti; hän arvasi, milloin hänen sanansa voisivat tehdä -mielelleni hyvää, ja silloin hän aina löysi siihen sopivaa ainetta, -milloin yhtyen minun mielipiteihini, milloin koettaen vähitellen -saattaa niitä toiselle tolalle. Häntä jalompaa henkeä en ole koskaan -tavannut, harvaan hänen vertaistansakaan. Palava oikeuden rakkaus, -lempeä suvaitsevaisuus, suuri luottamus inhimilliseen hyveesen ja -Jumalan apuun, elävä kauneuden aisti, rikas runollinen mielikuvitus, -kaikki parhaat järjen ja sydämen lahjat olivat hänessä yhtyneet, -tehdäksensä häntä minulle rakkaaksi. - -Orobonia en unhottanut, joka päivä surin hänen kuolemaansa, mutta -sydäntäni ilahutti ajatella, että tuo armas ystävä, vapaana tuskistaan -ja Jumaluuden helmoissa leväten, ei voinut muuta kuin riemuita -nähdessään, että minulla oli täällä ystävä, yhtä lempeä kuin hänkin -oli ollut. Useampia kertoja näin unissani hänen rukoilevan minun -puolestani, ja näitä unelmia olin taipuvainen pitämään, ei sattumuksen -tuottamina, vaan totisina ilmestyksinä, jotka Jumala oli sallinut -lohdutuksekseni. Kenties näyttäisi naurettavalta, jos ottaisin -esitelläkseni näitä vilkkaita unelmia ja sitä riemua, joka lähti -minulle niistä koko päiväkausiksi. - -Ainoa ajatus, joka minua peloitti, oli se mahdollisuus, että -Maroncelli, huonossa terveyden tilassa kun oli, vaikk'ei niin -uhkaavassa kuin minä, saattaisi ennen minua astua hautaan. Joka kerta, -kun hän sairastui, vapisin pelosta; ja kun näin hänen paranneen, se oli -minusta riemupäivä. - -Tämä pelko, että kadottaisimme toinen toisemme, kartutti kummankin -hellyyttä. Oi, onpa paljon suloakin noissa pelon ja toivon vaiheissa -ystävän suhteen, joka on meillä enää yksinään jäljellä! Kohtalomme oli -varmaan mitä surkeinta maan päällä löytyy; ja kuitenkin tuo täydellinen -keskinäinen kunnioitus ja ystävyys aikaan saattoi, kesken kaikkia -surujamme, jonkinlaista onnellisuutta, jota me todellakin tunsimme. - - - - -LXXVIII LUKU. - - -Tuota kappalaista, johon olin niin tyytyväinen ensimmäisen sairauteni -aikana, olisin mielelläni tahtonut rippi-isäksi, jotta saisimme -tuontuostakin häntä nähdä, sairastamattakin. Mutta hänen sijaansa -kuvernööri määräsi meille Augustino-munkin, nimeltä Pater Battista, -siksi kunnes tulisi Wienistä joko vahvistus tälle tahi jonkun muun -nimitys. - -Tästä vaihdosta pelkäsin tappiota meille, mutta siinä erehdyin. Pater -Battista oli enkeli hyvyydessä, kohtelias ja sievä käytökseltään, sekä -osasi syvälti keskustella ihmisen velvollisuuksista. - -Me anoimme, että hän usein kävisi meillä. Hän tuli kerran kuukaudessa -ja useamminkin, milloin riitti aikaa. Hän toi meille kuvernöörin -luvalla kirjojakin, ilmoittaen abbotin puolesta, että luostarin koko -kirjasto oli meidän käytettävissämme. Suuri etu olisi meillä ollut -tästä luvasta, jos sitä olisi kauvemmin kestänyt; muutamia kuukausia -käytimme sitä kumminkin hyväksemme. - -Rippitoimituksen jälkeen jäi hän kotvan aikaa kanssamme keskustelemaan. -Kaikissa hänen puheissansa ilmaantui suora, jalo ja ihmisen arvoa -ja pyhyyttä harrastava henki. Ei sanaakaan, joka olisi loukannut -hienotunteisuuden lakeja taikka olisi voinut meissä herättää epäluuloa, -että hän tahtoi olla politiikin enemmän kuin Jumalan sanan palvelija. -Noin vuoden aikaa saimme nauttia hänen opettavaa ja uskollista -johdatustaan. - -Totta puhuakseni, en alusta oikein luottanut häneen, peljäten, että hän -käyttäisi hienoa älyänsä sopimattomiin tiedustelemisiin. Valtiovangissa -semmoinen epäluulo on hyvin luonnollinen; mutta mikä huojennus, kun se -haihtui, ja minä en löytänyt Herran palvelijassa muuta, kuin Jumalan ja -ihmisyyden asian harrastamista! - -Hänellä oli omituinen ja hyvin tehokas tapa lohduttaa meitä. Minä, -esimerkiksi, syytin itseäni vihankiihkosta vankeus-kurin kovuutta -vastaan. Hän vastasi puhumalla ensin vähäisen velvollisuudestamme -kärsiä tyynellä mielin ja anteeksi-antavaisesti; sitten hän kääntyi -kertomaan ja mitä verevimmillä väreillä esittelemään sitä kurjuutta, -jota voi tavata muissakin tiloissa, kuin minun asemassani. Hän oli -oleskellut sekä kaupungeissa että maalla, oppinut tuntemaan sekä -ylhäisiä että alhaisia ja paljon miettinyt inhimillisiä vääryyksiä; -hän osasi hyvin kuvata himoja ja tapoja ihmiskunnan eri luokissa. -Hän minulle näytti, kuinka kaikkialla löytyy mahtavia ja heikkoja, -sortajia ja sorrettuja; kuinka kaikkialla on välttämätöntä joko vihata -lähimmäistänsä taikka rakastaa häntä jalomielisellä suvaitsevaisuudella -ja säälillä. Ne tapaukset, joita hän kertoi muistuttaaksensa minua, -kuinka yleinen on ihmisissä onnettomuus ja mitä hyvääkin se voi -vaikuttaa, eivät tosin sisältäneet mitään erinomaista, päinvastoin -ne olivat aivan jokapäiväistä laatua; mutta niitä kertoessansa hän -käytti niin sattuvia, niin pontevia sanoja, että selvään tunsin, mitä -päätöksiä niistä oli johtaminen. - -Niin, jota kerta, kuultuani noita lempeitä nuhteita ja yleviä neuvoja, -paloi sydämeni rakkaudesta hyveesen, en vihannut ketään, vaan olin -altis antamaan henkeni halvimmankin lähimmäiseni edestä, ja kiitin -Jumalata, joka loi minut ihmiseksi. - -Onneton se, joka ei tunne synnintunnustuksen ihanuutta, joka, -peljäten olla niin kuin yhteinen kansa, luulee voivansa pitää sitä -pilkkanansa! Siitä, että jokainen jo tietää velvollisuutensa olevan -olla hyvä, ei ensinkään seuraa, että olisi tarpeetonta kuulla siitä -toisenkin muistutusta ja että oma järki ja hyvät kirjat siinä kohden -olisivat kylläksi. Ja, ristiveljen suusanalla on voima, jota ei ole -kirjoilla eikä omilla mietteillämme! Sen vaikutus sydämeen on syvempi, -mahtavampi, sillä se on elävä ja soveltuu kunkin mielentilaan. - - - - -LXXIX LUKU. - - -Alussa vuotta 1824 linnan päällikkö, jonka kansliia oli korridorimme -toisessa päässä, muutti muuanne, ja kansina sivuhuoneensa tehtiin nyt -vankihuoneiksi. Arvasimme heti, että uusia valtiovankeja odotettiin -Italiasta. - -Ja ennen pitkää tulivatkin kolmannessa rikos-jutussa syypäiksi -tuomitut, kaikki minun ystäviäni tai tuttaviani. Mieleni kaihostui, -kun kuulin heidän nimensä. Borsien oli yksi vanhimpia ystäviäni. -Confalonier'in kanssa tosin olin vasta myöhemmin rakentanut -ystävyysliiton, mutta kuitenkin rakastin häntä kaikesta sydämestäni. -Jos olisin voinut _kovimmalla vankeudella_ taikka millä kidutuksella -tahansa maksaa heidän edestänsä ja vapauttaa heidät, Jumala tietää, -että olisin sen tehnyt! En sano ainoastaan, että olisin pannut henkeni -alttiiksi heidän tähtensä: oi, mitä on panna henkensä alttiiksi? Kärsiä -on paljon suurempi uhri! - -Nyt olisin tarvinnut Pater Battistan lohdutuksia, mutta hänen ei enää -sallittu tulla. - -Tuli uusia käskyjä hallitukselta kurin ylläpitämisestä. Tuo valli, -joka meillä oli ollut kävelypaikkana, pantiin ensiksikin aitaukseen, -ett'ei kukaan, ei kiikarilla kaukaakaan, voisi meitä nähdä; ja niin -meiltä riistettiin tuo ihana näköala ympärillä oleville kukkuloille ja -laaksossa olevaan kaupunkiin. Mutta ei siinä kylläksi. Päästäksemme -vallille piti meidän, kuten olen kertonut, kulkea halki pihan, jossa -monenkin oli tilaisuus meitä nähdä. Peittääksensä meitä kaikkien -silmiltä, otettiin nyt meiltä pois tuo kävelypaikkakin, ja sen sijaan -määrättiin meille toinen hyvin ahdas, joka oli aivan korridorimme -suussa, pohjaan päin niinkuin huoneemme. - -Tämä kävelypaikan muutos meitä suuresti suretti. En ole vielä kertonut -kaikkia entisen paikan etuja. Siellä saimme nähdä ja hyväillä päällikön -poikasia, samassa paikassa, missä olimme nähneet heidän sairaan äitinsä -hänen viimeisinä elin-päivinänsä; siellä juttelimme silloin tällöin -sepän kanssa, jolla siellä oli asuntonsa; kuuntelimme erään kitaraa -soittavan korpraalin iloisia lauluja ja säveleitä; ja päälle päätteeksi -viatonta rakkaudenjuttua -- ei minun eikä ystäväni, vaan erään hyvän -unkarilaisen korpraalinvaimon, joka kaupitteli puun-hedelmiä. Tämä oli, -näet, rakastunut Maroncell'iin. - -Jo ennenkuin Maroncelli pantiin minun kanssani asumaan, hän ja tuo -nainen, jotka melkein joka päivä täällä tapasivat toisiansa, olivat -joutuneet jonkunlaiseen ystävyyteen, mutta oikeamielinen, kunniallinen -ja vaatimaton kun oli, Maroncelli ei koskaan aavistanutkaan, minkä -tunteen hän oli herättänyt naisen sääliväisessä sydämessä. Minä vasta -huomautin hänelle sen asian. Hän ei tahtonut uskoa; ainoastaan siihen -katsoen, että saattaisin olla oikeassa, otti hän ollaksensa entistä -kylmäkiskoisempi käytöksessään. Mutta tämä hänen varovaisuutensa ei -suinkaan sammuttanut, vieläpä näytti vaan kiihdyttävän rakkautta -korpraalinvaimon povessa. - -Koska jälkimäisen ikkuna ei ollut kuin noin kyynärää vallin yli, niin -hän usein hyppäsi ulos meidän puolellemme, näennäisesti levittääksensä -auringon paisteesen jotakuta vaatetta, tahi muuta askaretta varten, -ja seisoi siinä luoden silmänsä meihin; jos suinkin voi, hän meitä -puhutteli. - -Vahtiraukat, aina väsyneinä siitä, ett'eivät saaneet rauhassa -levätä yötään, käyttivät mielellään tilaisuutta ollaksensa tuossa -sopukassa, jossa saattoivat, esimiesten näkemättä, istua alas -nurmikolle nukahtelemaan. Maroncelli silloin oli pahassa pulassa, -niin peittelemättä astui tuon naisraukan rakkaus näkyviin. Samoin -minäkin. Nämä tämmöiset kohtaukset, jotka itsessään olisivat olleet -naurettavat, ell'ei puheena oleva nainen olisi ollut arvossa pidettävä, -näin ollen meitä arveluttivat, jopa liikuttivatkin. Hänen kasvojensa -muoto oli niitä, joissa siveellinen kunnollisuus kuvautuu ja jotka -vaativat ehdottomasti kunnioitusta. Hän ei ollut kaunis, mutta hänen -käytöksessään ilmaantui niin paljon suloutta, että kasvojen hiukan -epäsäännölliset piirteet näyttivät komistuvan jok'ainoasta hymystä tai -muusta liikkeestä. - -Jos tarkoitukseni olisi kirjoittaa rakkaudesta, niin paljon olisi vielä -kerrottavaa tästä onnettomasta, vaan hyväavuisesta naisesta, joka -jo on kuollut. Mutta siinä jo kylliksi, että olen viitannut yhteen -vankeutemme harvoista tapahtumista. - - - - -LXXX LUKU. - - -Uudet kovat säännöt tekivät elämän meille yhä yksitoikkoisemmaksi. -Vuodet 1824, 1825, 1826, 1827, mihin lienevätkin ne kaikki meiltä -kuluneet? Kielletty oli meidän enää lukea kirjojamme, johon -kuvernööri oli _toistaiseksi_ antanut luvan. Vankihuoneesta tuli -todellinen hauta, jossa kumminkaan ei haudan rauhaa meille sallittu. -Kuukausittain, milloin minäkin päivänä, tuli kovaa tarkastusta -pitämään poliisitirehtori apulaisensa ja vahtien kanssa. Meidät -riisuttiin alastomiksi, tarkasteltiin jokaista saumaa vaatteissamme, -koska peljättiin, että niissä piileisi joku paperilehti tahi -muuta; vuoteillamme olevat olkisäkitkin ratkottiin ompeluksista -katselmusta varten. Vaikk'ei mitään salaista tullut ilmi, niin tässä -äkki-arvaamattomassa ja vihantapaisessa menettelyssä, jota uudistettiin -loppumattomiin asti, oli jotakin ärsyttävää, joka aina tuotti minulle -kuumetta. - -Edelliset vuodet, jotka olivat tuntuneet niin onnettomilta, niitä -minä nyt ajattelin kaipauksella, niinkuin mennyttä suloista aikaa. -Missä olivat nyt ne tuntikaudet, jolloin istuin raamatun ja Homeron -lukemiseen vaipuneena? Lukemalla Homeroa alkukielellä, oli vähäinen -Kreikan kielen taitoni lisääntynyt, ja tämä kieli oli käynyt minulle -ylen rakkaaksi. Mikä kaipaus, ett'en saanut tätä opinharjoitusta -jatkaa! Dante, Petrarca, Shakespeare, Byron, Walter Scott, Schiller, -Goethe, ynnä monta muuta ystävää, olivat minulta pois temmatut. Niiden -joukkoon on luettava myös muutamia kristillisen viisauden kirjoja, -niinkuin Bourdaloue, Pascal, Kristuksen seuraaminen, Filotea, j.n.e. -Ken niitä kirjoja ahdasmielisesti ja säälimättömäsi! arvostellen lukee, -hänpä on hyvillään jok'ainoasta mahdollisesta hyvän aistin puutteesta -tahi paikkaansa pitämättömästä ajatuksesta ja viskaa niitä nurkkaan -eikä sen ko'ommin aukaise. Mutta vilpittä luettuina, nämät kirjat -tarjoovat ylevää ravintoa sekä sydämelle että järjelle, ja niissä -huomataan mitä syvintä filosofiiaa. - -Muutamia tällaisia uskonnon kirjoja lähetettiin meille sittemmin -lahjaksi keisarin puolesta, mutta muunlaiset kirjalliset tuotteet -jyrkästi kiellettiin meiltä. - -Mainitun kirjalahjan hankki meille vuonna 1825 dalmatialainen rippi-isä -Pater Stefan Paulovich, joka lähetettiin tänne Wienistä ja kaksi vuotta -myöhemmin nimitettiin Cattaron piispaksi. Häntä on meidän kiittäminen -siitäkin, että vihdoin pääsimme Jumalanpalvelukseen osalliseksi, jota -sitä ennen aina oli meiltä kielletty, syystä, kuten sanottiin, ett'ei -meitä sopinut viedä kirkkoon ja samalla ryhmittää meitä kaksittain -erilleen muista, niinkuin oli käsketty. - -Tämmöinen eroittaminen kun oli mahdoton, niin saimme sinne mennä -kolmessa eri ryhmässä; yksi urkuparvelle, toinen alas kirkkoon sen -alle, niin ett'ei se tullut näkyviin, ja kolmas sivukappeliin, josta -ristikon kautta voi nähdä kirkon sisään. - -Maroncell'ille ja minulle pantiin kumppaliksi kuusi vankia, joiden -tuomiot olivat langenneet ennen meidän tuomioitamme, mutta ankara -kielto esti eri paristoja puhuttelemasta toisiansa. Kaksi heistä oli -ollut naapureitani Venezian Lyijykamareissa. Vahdit saattoivat meidät -määrättyihin paikkoihin ja messun jälkeen takaisin itsekunkin parin -kammioon. Messun piti eräs Kapusiini-munkki. Tämä hyvä mies lopetti -aina toimituksensa rukoilemalla meille vapautta, ja sitä tehdessään -hänen äänensä värähti liikutuksesta. Kun hän läksi pois alttarilta, -niin hän loi säälivän silmäyksen kuhunkin vankiryhmään, ja rukoillen -hän nyykäytti surumielin päätänsä. - - - - -LXXXI LUKU. - - -Vuonna 1825 Schiller, jota pidettiin ijällisyydestä heikontuneena, sai -toimekseen vartioida muita vankeja, joiden valvominen ei muka vaatinut -niin paljon valppautta. Kaipaus oli molemminpuolinen, kun hän erosi -meistä. - -Hänen jälkeensä tuli ensin Kral, joka hyvyydessä oli hänen vertaisensa. -Mutta tällekin annettiin pian joku muu toimi, ja meille tuli uusi -vartija, joka ei ollut juuri häijy, mutta jonka tylyydessä ei havainnut -mitään myötätuntoisuutta. - -Nämä muutokset huolestuttivat minua syvästi. Schiller, Kral ja -Kubitzky, etenkin nuo kaksi ensinmainittua, olivat meitä sairaina -ollessamme hoitaneet niin hellästi, kuin isä ja veli. Laiminlyömättä -virkansa velvollisuuksia, he tiesivät tehtävänsä tehdä ilman sydämen -kovuutta. Jos heille jäikin hiukan karkeutta pintapuolelle, niin se -melkein aina oli vasten heidän tahtoansa, ja sitä runsaasti korvasi -heidän hyvät työnsä ja tunteensa meitä kohtaan. Suutuin joskus heihin, -mutta sen he heti antoivat minulle anteeksi. Kaikin tavoin he pyysivät -vakuuttaa meitä suosiomielestänsä, ja heitä suuresti ilahutti nähdä, -että olimme siitä vakuutetut ja itse pidimme heitä kunnonmiesten -arvossa. - -Meistä erottuansa Schiller useampia kertoja sairastui ja tointui -jälleen. Pojan levottomuudella kyselimme aina hänen tilaansa. -Paranemassa ollessaan hän usein tuli kävelemään ikkunaimme alla. Me -yskäisimme tervehdykseksi, ja hän loi silmänsä ylös alakuloisella -hymyllä, sanoen vahdille, jotta kuuluisi meillekin: _Da sind meine -Söhne!_ (Tuossa ovat minun poikani!) - -Vanhus raukka, kuinka minua pahoitti nähdä sinun liikuttavan -jäykistyneitä jäseniäsi, voimatta tukea sinua käsivarrellani! - -Tuontuostakin hän istui nurmikolle lukemaan kirjoja, joita hän -ennen oli antanut minulle lainaksi. Jotta minä ne tuntisin, sanoi -hän vahdille kirjan nimen tai luki hänelle siitä jonkun kappaleen. -Enimmiten se oli kalenterinnovelleja ja muita romaaneja, vähä-arvoisia -mutta siveellisiä. Muutamien halvauksen-puuskain perästä hän muutettiin -sotilas-sairashuoneesen. Silloin hän jo oli huonoimmillaan ja kuoli -ennen pitkää. Varoja oli hänellä muutamia satoja floriinejä, jotka -hän vuosien kuluessa oli säästänyt kokoon; nyt ne olivat lainassa -muutamilla sotatovereilla. Kuoleman lähestyessä, hän kutsui nämä -ystävät luokseen ja sanoi: Minulla ei ole enää omaisia elossa; -pitäkäätte kukin omananne, mitä te olette minulta saaneet. Pyydän -ainoastaan, että rukoilette minun edestäni. - -Yhdellä näistä ystävistä oli kahdeksantoista vuotias tyttö, joka oli -Schillerin kummilapsi. Muutamaa tuntia ennen kuolemanhetkeänsä vanhus -laittoi häntä noutamaan. Sairas ei kyennyt enää selvästi puhumaan; -vetäisi vaan sormestaan hopeasormuksen, viimeisen omaisuutensa, ja pani -sen tytön sormeen. Sitten suuteli häntä ja itki suudellessaan. Tyttö -nyyhkäeli ääneen, vuodattaen kyyneleitä vanhuksen päälle. Tämä pyyhki -ne tytön silmistä, otti hänen kätensä ja painoi ne silmillensä. Ja niin -hänen silmänsä ummistuivat ainiaksi. - - - - -LXXXII LUKU. - - -Ihmisiltä saatavat lohdutukset, ne meiltä katosivat toinen toisensa -perästä; murheita karttui karttumistaan. Minä antausin Jumalan -tahtoon, mutta tein sen huo'aten, ja mieleni, sen sijaan että tottuisi -kuormaansa kantamaan, näkyi sitä yhä raskaammaksi tuntevan. - -Kerran tuotiin minulle salaa lehti Augsburgin sanomia, jossa oli -luettavana kummallinen juttu minusta, sen johdosta, että yksi -sisaristani mainittiin menneen luostariin, nimittäin: - -"Neiti Maria Angela Pellico, sen ja sen tytär, otti sinä ja sinä -päivänä hunnun P. Marian Ilmestyksen luostarissa Torinon kaupungissa -j.n.e. Hän on sisar _Francesca da Riminin_ tekijälle, Silvio -Pellicolle, joka hiljakkoin pääsi Spielberg'in linnasta, H.M. Keisarin -armoittamana; laupeuden työ, joka on jalomielisen tekijänsä vertainen, -ja joka ilahuttaa koko Italiaa, siihen katsoen että j.n.e." - -Nyt seurasi luettelo minun ansioistani. - -Miksipä tuo juttu minun armoittamisestani oli keksitty, sitä en -voinut käsittää. Pelkkää sanomalehden-kirjoittajan leikinlaskua se -tuskin saattoi olla; kenties pikemmin Itävallan poliisin kavaluuden -juoni. Mutta nimet Maria Angela olivat todella nuoremman sisareni. -Tuo armas lapsi oli siis ruvennut nunnaksi. Oi, kenties hän teki sen -syystä, että vanhemmat olivat kuolleet! Tyttö raukkanen kukaties -ei ole sallinut minun yksinäni kärsiä vankeuden vaivoja; hänkin on -tahtonut niitä osakseen! Suokoon Herra hänelle, suuremmassa määrin -kuin minulle, kärsivällisyyden ja itsekieltämyksen hyviä avuja! Kuinka -usein kammiossaan tuo enkeli on minua ajatteleva, kuinka usein pitävä -vaivaloista katumusta, rukoillen Jumalalta veljelleen lievitystä! - -Nämä ajatukset painoivat raskaasti mieltäni. Liiankin mahdollista -oli, että minun onnettomuuteni oli vaikuttanut lyhentämään isäni tai -äitini päiviä, kenties molempienkin! Mitä enemmin mietin, sitä vähemmin -saatoin uskoa, että Mariaseni ilman semmoista syytä olisi jättänyt -isänsä kodon. Tämä luulo painoi minua, kuin tosi-asia, ja minä jouduin -kovaan tuskaan. - -Maroncelli'akin tämä asia syvästi liikutti. Joku päivä sen perästä -hän ryhtyi sepittämään runoa vangin sisaresta. Siitä syntyi ihana -runokappale, täynnä murhetta ja myötätuntoisuutta. Valmiiksi saatuansa -hän heti luki sen minulle, ja kiitollisuuteni oli suuri. Tuhansittain -on tehty runoja pyhistä neitosista, mutta tämä oli luultavasti ainoa, -jonka kahlittu kumppali teki vankihuoneessa neidon veljeä varten. -Kuinka täynnä se oli liikuttavia ja hurskaita tunteita! - -Näin ystävyys lievitti tuskiani. Siitä lähtien ei kulunut päivää, -jolloin en ajatuksissani käynyt eräässä neitsytluostarissa; jolloin -en sen neitsyeistä erinäisellä säälillä katsellut yhtä; jolloin en -hartaasti rukoillut taivasta, että se tekisi hänelle yksinäisyyden -suloiseksi eikä sallisi hänen mielikuvituksensa liian mustilla väreillä -esittää hänelle vankihuonettani. - - - - -LXXXIII LUKU. - - -Siitä seikasta, että tuo sanomalehti joutui käsiini, älköön lukija -arvelko, että minun onnistui useammin saada tietoja maailmasta. Ei; -kaikki soivat kyllä minulle hyvää, mutta pelko piti heitä kahleissaan. -Jos joku vähäpätöinen salaisuus pääsi tulemaan, niin se vaan tapahtui, -kun ei mitään vaaraa siitä ollut pelättävänäkään. Ja mitenpä olla -pelkäämättä keskellä näitä tiheitä varsinaisia ja ylimääräisiä -tarkastuksia? - -Rakkaista omaisistani en saanut koskaan salaa tullutta tietoa, muuta -kuin mainitun lyhyen sanoman sisarestani. - -Pelkoni, että vanhempani eivät enää eläneet, tuli vähää myöhemmin -pikemmin enennetyksi kuin vähennetyksi sen tavan kautta, jolla -poliisitirehtori kerran minulle ilmoitti, että kaikki oli hyvin -kodissani. - --- H.M. Keisari käskee, virkkoi hän, minun saattaa teille hyviä uutisia -Torinosta sukulaisistanne. - -Hypähdin ylös ilosta ja hämmästyksestä, tästä arvaamattomasta -ilmoituksesta, ja pyysin likempiä tietoja. - --- Jätin Torinoon vanhemmat, veljeksiä ja sisaria. Elävätkö kaikki -vielä? Voi, jos teillä on kirje joltakulta heistä, niin rukoilen teitä -näyttämään sitä minulle! - --- En voi näyttää mitäkään. Teidän pitää tyytyä tähän. Onhan siinä jo -suosion osoite Keisarin puolelta, että Hän on suvainnut laittaa teille -nämä lohduttavaiset sanat. Se ei ole vielä kellekään tapahtunut. - --- Myönnän, että se on suosion osoite Keisarilta; mutta arvaattehan, -että minun on mahdotonta noin epämääräisistä sanoista saada lohdutusta. -Ketkä ovat nuo sukulaiset, jotka jaksavat hyvin? Enkö ole ketään -kadottanut? - --- Olen pahoillani, herra, ett'en voi teille sanoa enempää, kuin mitä -on käsketty. - -Ja sillä hän minut jätti. - -Aikomus varmaankin oli ollut tällä sanomalla antaa minulle huojennusta. -Mutta minä tulin siihen vakuutukseen, että samalla kun Keisari oli -jonkun sukulaiseni anomuksesta suostunut laittaa minulle tällaisen -viittauksen, oli hän kieltänyt näyttää minulle mitään kirjettä, jott'en -saisi nähdä, ketkä rakkaistani olivat kuolleet. - -Paria kuukautta myöhemmin tuli toinen samanlainen ilmoitus. Ei mitään -kirjettä tahi tarkempaa tietoa. - -He näkivät, ett'en minä siihen tyytynyt, jopa päinvastoin siitä vaan -synkistyin; ja nuo sanomat kodista lakkasivat tykkänään. - -Ajatus, että vanhempani olivat kuolleet, että niitä ehkä olivat -seuranneet veljenikin ja rakas sisareni Giuseppina, että kenties -Marietta, ainoa jäljelle jäänyt, pian nääntyisi yksinäisyytensä -murheesen ja katumus-harjoitustensa vaivoihin, tämä kaikki luovutti -minua yhä enemmän maailman oloista. - -Tuontuostakin, kun minua ahdisti vanhat kipuni tai jotkut uudet, -niinkuin kovat vatsan vaivat koleerankaltaisien oireitten ja tuskien -kanssa, niin toivoin kuolemaa. Niin, _toivo_ on oikea sana. - -Ja yhtähyvin -- oi ihmisen ristiriitaisuutta! -- ei tarvinnut kuin -silmäys surkastuvaan ystävääni, niin sydäntäni särki ajatellessani, -että hän jäisi tänne yksin, ja uudestaan veti elämä minut puolellensa. - - - - -LXXXIV LUKU. - - -Kolme kertaa tuli Wienistä korkeita herroja tarkastelemaan -vankihuoneitamme ja tiedustelemaan, oliko kaikki, niinkuin piti olla. -Ensimmäinen oli vapaaherra von Münch. Surkutellen, että meillä oli -valon puutetta, tämä lupasi tehdä parastansa saadakseen päiväkautemme -pidennetyksi sillä tavoin, että illoin muutamaksi tunniksi pantaisiin -lamppu palamaan ulkopuolelle oven aukkoa. Hän kävi meillä vuonna -1825. Vuotta myöhemmin hänen hyvä aikeensa pantiin toimeen. Ja tässä -hautakammion tapaisessa valossa oli meidän vast'edes mahdollista -nähdä seinät, niin ett'emme kävellen halaisseet niihin kalloamme. -Toinen käynti oli vapaaherra von Vogel'in. Hän tapasi minua sangen -huonossa terveydentilassa. Kuultuansa, että lääkäri, vaikka arveli -kahvia minulle terveelliseksi, ei tohtinut sitä määrätä, koska kahvi -on ylellisyyden-tavara, hän lausui myöntäväisen sanan minun hyväkseni; -ja minulle määrättiin kahvia. Kolmannen kerran se oli, en tiedä mikä -hoviherra, noin viiden tahi kuudenkymmenen vuoden vaiheilla, joka -käytöksessään ja puheessaan osoitti jalomielistä osan-ottavaisuutta. -Tosin hän ei voinut mitään tehdä meidän eduksemme, mutta hänen -sydämestä lähtevät sanansa tekivät meihin hyvän vaikutuksen. - -Voi kuinka vangin tekee mieli nähdä inhimillisiä olentoja! -Kristin-oppi, joka on niin rikas ihmisrakkaudesta, ei olekaan -unhottanut armeliaisuuden töihin lukemasta sitäkin, että _käymme -vankeja lohduttamassa_. Yksin ihmisten näkeminenkin, jotka säälivät -onnettomuuttasi, sinua virvoittaa; ja jos kohta ei heidän vallassansa -ole millä sitä tehokkaammin helpoittaa, se tekee sen sinulle kuitenkin -vähemmin tuskalliseksi. - -Täydellinen yksinäisyys saattaa kyllä vaikuttaa edullisesti muutamiin -sieluihin; mutta ylimalkaan luulen vielä paremmaksi, ett'ei liikoihin -mene, vaan koetetaan sitä lievittää jonkunmoisella yhteydellä -seura-elämän kanssa. Niin on ainakin minun luonteeni laita. Jos en saa -nähdä lähimmäisiäni, niin ihmisrakkauteni kuivettuu ja supistuu vaan -vähäiseen lukuun heistä. Mutta jos saan tavata, ell'en monta, niin -kumminkin muutamia, niin rakkauteni ulottuu koko ihmiskuntaan. - -Tuhansin kerroin minä olen kauhulla huomannut, että sydämessäni oli -rakkautta ainoastaan ani harvaan henkilöön ja vihaa kaikkia muita -vastaan. Silloin astuin ikkunalle, ikävyydellä haluten nähdä joitakin -uusia kasvoja. Olin hyvilläni, kun vahti ei kävellyt liian likellä -muuria, vaan astui niin kauvas pois siitä, että minun sopi hänet nähdä, -ja kun, jos hän kohotti päätään kuullessansa yskäni, hänen katsantonsa -oli leppeä. Kun luulin havaitsevani hänessä säälin merkkiä, niin -sydäntäni sulosti tykytti, ikäänkuin tuo vennonvieras sotamies olisi -ollut vanha ystävä. - -Kun hän lähti, minä kaipaavan levottomuudella odotin, että hän -kääntyisi takaisin, ja jos hän kääntyi ja tullessansa katsoi minuun, -niin iloitsin kuin suuresta laupeuden työstä. Mutta jos hän sitten ei -enää astunut niin, että minä voin häntä nähdä, silloin minua suretti -kuin suosivaa, joka näkee suosionsa hyljättävän. - - - - -LXXXV LUKU. - - -Lähimmäisessä huoneessa, sitä ennen Oroboni'n, asuivat nyt herrat Marco -Fortini ja Antonio Villa. Viimeksimainittu, ennen varteva ja vahva kuin -Herkules, kärsi ensimmäisenä vuonna paljon ruo'an niukkuudesta, ja kun -hän sitten sai sitä runsaammin, hänen vatsansa ei enää jaksanut sitä -sulattaa. Hän riutui riutumistaan; vihdoin, ollessaan jo viimeisillään, -hän sai raittiimman huoneen. Tuon ummehtuneen luolan kauhea ilma -oli epäilemättä ollut hänelle, kuten kaikille muillekin, turmioksi. -Mutta ei hänen pyytämänsä muuttokaan auttanut. Uudessa suuremmassa -huoneessansa hän kamppaeli vielä jonkun kuukauden, mutta muutamien -verikohtauksien perästä hän heitti henkensä. - -Hänen kuolinvuoteensa vieressä seisoivat avuliaina hänen vankeuden -toverinsa Fortini ja abboti Paulowich, joka kiireimmiten oli saapunut -Wienistä. - -Vaikk'en ollut niin likeisessä ystävyydessä hänen, kuin Orobonin -kanssa, suretti hänen kuolonsa minua kuitenkin syvästi. Minä tiesin, -että häntä hellästi rakasti vanhemmat ja morsian. Mitä häneen itseensä -tuli, niin hän oli pikemmin kadehdittava, kuin surkuteltava; mutta nuot -jäljelle jääneet!... - -Vainaja oli myös ollut naapurinani Lyijykamareissa. Tremerello oli -tuonut minulle muutamia hänen tekemiänsä runoja, ja vienyt hänelle -minun tekemiäni. Monessa hänen runossaan vallitsi syvä tunne. - -Kuoltuansa hän tuntui minusta rakkaammalta, kuin eläessään, kenties -sentähden, että kuulin vahdeilta, mitä tuo onneton oli kärsinyt. -Vaikka harras kristitty, hän ei voinut taipua kuolemaan. Tuo kauhea -askel häntä värisytti kiireestä kantapäähän, vaikka kohta hän ylisti -Jumalaa ja kyynelsilmin rukoili: -- En voi, Herra, sovittaa tahtoani -Sinun tahtosi mukaan, vaikka kuinka sitä haluisin; tee Sinä se ihmetyö -minussa! - -Hänessä ei ollut Orobonin mielenvakavuutta, mutta hän otti tämän -esikuvakseen, vakuuttaen antavansa vihamiehilleen anteeksi. - -Sen vuoden lopulla (1826), eräänä iltana kuulimme korridorista -askeleitten kolinaa, jota turhaan koetettiin välttää. Korvamme olivat -jo tottuneet eroittamaan kaikellaisia eri ääniä. Joku ovi avattiin, se -oli asianajaja Soleran ovi, sitten toinen, se oli Fortinin. Muutamista -hyvin matalista äänistä eroitimme poliisitirehtorin äänen. -- Mitä nyt? -Tarkastustako näin myöhään, ja mitä varten? - -Mutta ennen pitkää tultiin taas ulos korridoriin. Ja tuossapa kuuluu -kunnon Fortinin rakas ääni: -- Voi minua poloista! pyydän anteeksi, kun -unhotin osan rukouskirjaani! - -Ja sukkelasti hän juoksi takaisin ottamaan kirjansa; sitten hän yhtyi -muihin. Ovi avautui rappusille päin, askeleet kuuluivat loitommalta; -ymmärsimme noiden kahden saaneen vapautensa. Vaikka tuntuikin kovalta, -ett'emme saaneet seurata, niin toki riemuitsimme heidän onnestansa. - - - - -LXXXVI LUKU. - - -Oliko noitten kahden vapautus ilman mitään yhteyttä meidän kohtalomme -kanssa? Kuinka nämät pääsivät irti, jotka olivat tuomitut, samoin -kuin mekin, toinen 20 ja toinen 15 vuodeksi, eikä meille loistanut -ainoatakaan armon sädettä? - -Vapauttamatta jääneitä vastaan oli siis pahempia luuloja, jotka heitä -haittasivat? Vai oliko aikomuksena armoittaa meitä kaikkia, mutta -vähitellen, kaksi kerrassaan? kenties joka kuukausi, vai joka toinen -tahi kolmas? - -Niin me jonkun aikaa ajattelimme. Mutta kului kolme kuukautta, kului -enemmänkin, eikä mitään uutta vapautusta tullut. 1627 vuoden lopulla -arvelimme, että Joulukuu olisi määrätty armon ajaksi. Ei, Joulukuu meni -muutoksitta. - -Nyt lykkäsimme toivomme tuonnemmaksi, 1828 vuoden kesään asti, jolloin -minulta oli kulunut puoli kahdeksatta vuotta, jotka keisarin sanan -mukaan olisivat viidentoista vuoden vertaiset, jos nimittäin rangaistus -luettiin siitä päivästä, jolloin minä pantiin kiinni. Jos taas ei -otettu tutkinto-aikaa lukuun (joka näyttikin todenmukaisemmalta), vaan -laskettiin tuomion julistamisesta alkaen, niin nuot puoli kahdeksatta -vuotta eivät menisi umpeen ennenkuin vuonna 1829. - -Kaikki tänkaltaiset toiveet pettyivät. Sillä välin, ja jo ennen Soleran -ja Fortinin lähtöä, oli Maroncelli raukan vasempaan polveen ilmaantunut -paise. Alussa se ei paljon vaivannut, teki vaan miehen ontuvaksi. -Sittemmin hänen kävi vaikeaksi kantaa rautojansa, niin että harvoin -pääsi ulos kävelemään. Eräänä syyspäivänä hänen teki mieli lähteä -minun kanssani ulos raitista ilmaa nauttimaan. Lunta oli jo maassa. -Kovan onnen hetkellä, kun minä en häntä tukenut, hän liukahtui ja -kaatui. Täräyksestä syntyi heti kova tuska polveen. Me kannoimme hänet -vuoteellensa; itse hän ei enää voinut nousta jaloilleen. Tultuansa -lääkäri antoi vihdoin viimeinkin irroittaa raudat. Päivästä päivään -paise pahentui, kohosi ja kolotti julmasti. Niin surkea oli hänen -tilansa, ett'ei hän saanut rauhaa vuoteella eikä muuallakaan. - -Milloin hänen vaan täytyi muuttaa asemansa, nousta tai ojentaa itseänsä -vuoteelle, minun piti suurimmalla varovaisuudella tarttua tuohon -kipeään sääreen ja mitä hitaimmin siirtää se sopivaan asemaan. Usein -pieninkin muutos vaati neljänneksen tunnin tulista tuskaa. - -Iiliäisiä, visvanvetäjiä, helvetinkiveä, hauteita, milloin kuivia, -milloin kosteita, kaikkea lääkäri koetti. Kovempi tuska oli ainoa -seuraus. Polttokiven vaikutuksesta tuli ulos märkää. Paise oli täynnä -haavoja; mutta se vaan pysyi entisellään eikä märän vuotaminen -haavoista tuottanut mitään lievitystä. - -Maroncelli oli tuhat kertaa minua onnettomampi; mutta oi, kuinka -minäkin kärsin hänen kanssaan! Hoitajan toimet tuntuivat tosin -suloiselta vaivalta, ne kun suoritettiin tuon rakkaan ystävän tähden. -Mutta minua huolestutti ja tuskastutti, nähdessäni hänen riutuvan, -voimatta häntä auttaa, aavistaessani, että kipeä polvi ei koskaan -tulisi paranemaan ja kuullessani, että sairas itse piti kuoleman -todenmukaisempana kuin parannuksen! Oi, vaikka koko ajan ihmettelin -hänen miehuuttansa ja reippauttansa, sydäntäni surkeasti viilteli. - - - - -LXXXVII LUKU. - - -Tässäkin surkeassa tilassa hän vielä runoili, lauloi ja tarmo, -peitelläksensä minulta vaivojansa. Hän ei enää voinut ruokaa sulattaa -eikä saada unta silmiinsä, laihtui kauheasti ja meni usein tainnoksiin; -mutta aina hän pian jälleen toipui ja rohkaisi mieleni. - -Mitä hän yhdeksän pitkän kuukauden kuluessa sai kärsiä, sitä ei voi -sanoilla kertoa. Vihdoin suostuttiin lääkärin-neuvottelua pitämään. -Ylilääkäri tuli, hyväksyi kaikki, mitä lääkärimme oli tehnyt ja -koettanut, ja, ilmaisematta mielipidettänsä taudista ja mitä vielä oli -tekeminen, läksi pois. - -Tuokion perästä tuli linnan alapäällikkö ja sanoi Maroncelli'lle: --- Ylilääkäri ei ole uskaltanut täällä teidän kuullen lausua -mielipidettään, peljäten, ett'ei teillä olisi voimaa kuunnella, mitä -on välttämätön tehdä. Minä vakuutin hänelle, että teillä on kyllä -mielenlujuutta. - --- Luulisinpa, vastasi Maroncelli, jo antaneeni jonkinlaista todistusta -tuosta, kun valittamatta olen kärsinyt näitä vaivoja. Olisiko siis -edessäni?... - --- Niin, hyvä herra, säären poikkileikkaus. Vaikka ylilääkäri sittenkin -epäilee sitä neuvoa, ruumiinne heikkouteen katsoen. Luuletteko -todellakin kestävänne poikkileikkausta? Tahdotteko antautua tuohon -vaaraan? - --- Kuolemanko vaaraan? Enkö kuitenkin kaikissa tapauksissa piammiten -kuole, ell'ei tätä paisetta saada paranemaan? - --- Laitamme siis heti kertomuksen tästä seikasta Wieniin, ja niin pian -kun leikkauksen lupa tulee... - --- Mitenkä? Siihen tarvitaan vielä lupaa? - --- Tarvitaan, herra. - -Kahdeksan päivän perästä lupa vihdoin tuli. Sairas kannettiin nyt -isompaan huoneesen; hän pyysi, että minä saisin seurata. - --- Voisihan niin tapahtua, sanoi hän, että minä leikkauksen aikana -heitän henkeni; jospa ainakin saisin tehdä sen ystäväni sylissä. - -Hänen pyyntöönsä suostuttiin. - -Abboti Wrba, rippi-isämme (Paulowichin jälkeläinen), tuli nyt -antamaan Pyhää Ehtoollista sairaalle. Kun se oli suoritettu, odotimme -haavureita; niitä ei näkynyt. Maroncelli sillä välin vielä rupesi -virttä veisaamaan. - -Vihdoin haavurit tulivat. Heitä oli kaksi. Toinen oli täällä -varsinainen, s.o. meidän parranajajamme; hänen oli, milloin leikkauksia -oli tehtävänä, oikeus tehdä niitä omakätisesti, eikä tahtonut siitä -kunniasta luopua. Toinen oli nuori haavuri, Wienin haavurikoulusta -lähtenyt, jolla jo oli hyvä maine taitavuudestaan. Tämä, jonka -kuvernööri oli lähettänyt olemaan toimituksessa läsnä ja sitä -johtamaan, olisi itse tahtonut käsiksi ruveta, mutta hänen täytyi -tyytyä toimituksen valvomiseen. - -Sairas pantiin istumaan sängyn reunalle, jalat riippuen alas; minä -pidin häntä sylissäni. Polven yläpuolella, siinä kohdassa, missä reisi -vielä oli terve, sidottiin ympäri nauha, jota myöten veitsen tuli -kulkea. Tuo vanha haavuri leikkasi nyt ympäriltä, sormen syvältä; -sitten hän käänsi leikatun keden taaksepäin ja leikkasi sen jälkeen -paljastettuja jäntereitä. Verta vuoti runsaasti suonista, jotka heti -sidottiin kiinni silkkilangalla. Viimeksi sahattiin luu. - -Maroncelli ei kertaakaan tuskasta äännähtänyt. Nähdessään tuota -leikattua säärtä pois kannettavan, loi hän sille surkuttelevan -silmäyksen, sitten kääntyen haavurille, virkkoi: - --- Te olette vapauttanut minut vihollisesta, enkä tiedä millä teitä -palkita. - -Ikkunalla oli ruusu lasissa. - --- Pyydän, että toisit minulle tuon ruusun, -- sanoi hän minulle. - -Vein sen hänelle, ja hän tarjosi sen vanhalle haavurille, sanoen: - --- Minulla ei ole muuta tarjota kiitollisuuteni osoitteeksi. - -Tämä otti ruusun, kyynel silmissä. - - - - -LXXXVIII LUKU. - - -Haavurit olivat luulleet Spielberg'in lasaretissa löytyvän kaikkea, -mitä tähän toimitukseen kuului, ja olivat sentähden tuoneet mukanansa -ainoastaan tarpeelliset rautakalut. Mutta leikkauksen päätyttyä, he -havaitsivat paljon tarpeita vielä puuttuvan, niinkuin vaksi-vaatetta, -jäätä, kääreitä y.m. - -Raajarikko paran täytyi nyt odottaa kaksi tuntia, kunnes ennätettiin -kaupungista noutaa, mitä puuttui. Vihdoin hän sai laskeutua vuoteelle, -ja jäitä pantiin reiden tyngälle. - -Seuraavana päivänä tynkä pestiin puhtaaksi siihen syntyneistä -verenkimpaleista, kesi vedettiin siihen päälle ja sidottiin kiinni. - -Muutamien päivien aikaan ei annettu sairaalle syödä kuin -puolikupillinen soppaa, johon oli murennettu munanruskuaista. Vasta kun -haavakuumetta ei enää ollut peljättävänä, ruvettiin vähitellen antamaan -hänelle ravitsevampaa ruokaa. Keisari oli käskenyt, että, kunnes sairas -täydellisesti toipuisi heikkoudestaan, hänelle piti annettaman hyvää -ruokaa, päällikön omasta kyökistä. - -Parannus kesti neljäkymmentä päivää, joiden kuluttua me vietiin -vankilaamme; muuten tämä oli tullut väljennetyksi siten, että väliseinä -oli hajoitettu ja entiseen huoneesen oli yhdistetty se, jossa ennen oli -asunut Oroboni ja sitten Villa. - -Minä nyt asetin vuoteeni samalle paikalle, jossa oli ollut Orobonin ja -missä hän oli kuollut. Tämä paikan yhteisyys minua miellytti; tuntui -siltä, kuin näin olisin häntä lähempänä. Usein näin unta, että hän tuli -luokseni ja virkistytti minua taivaallisilla lohdutuksillaan. - -Nuot Maroncelli'n kauheat vaivat, sekä ennen leikkausta että sen -tapahtuessa ja perästäpäin, olivat karaisseet mieleni. Jumala, -joka oli pitänyt minut terveenä ystäväni sairauden aikana, jolloin -apuni oli hänelle tarpeen, otti minulta terveyden, kun hän itse -kainalosauvoillansa tuli toimeen. - -Sain muutamia visapaisumia, joita kovasti kolotti. Niistä toki paranin, -mutta sitten rupesin tuntemaan rintakipuja, jo ennestään minulle -tuttuja, mutta nyt tukehduttavampia kuin koskaan, huimauksia ja -värveellisiä purkauksia. - --- Nyt on minun vuoroni, arvelin itsekseni. Tulenko minä olemaan -vähemmin kärsivällinen, kuin kumppalini? - -Siitä lähtien koetin, minkä suinkin voin, seurata hänen esimerkkiänsä. - -Ei ole epäiltävä, että itsekullakin tilalla on omat velvollisuutensa. -Sairaan velvollisuudet ovat kärsivällisyys, miehuus ja mitä suurin -ponnistus aina esiintyä rakastettavana niille, jotka häntä ympäröivät. - -Maroncelli kainalosauvoillansa ei ollut enää niin vikkelä, kuin ennen, -ja häntä huolestutti, ett'ei hän voinut auttaa minua, niinkuin hänen -teki mieli. Paitsi sitä pelkäsi hän, että minä, säästääkseni häneltä -liikkumisen vaivaa, en pyytänyt apua niin usein, kuin oli tarpeen. - -Niin olikin tuontuostakin asian laita, mutta koetin aina laittaa niin, -ett'ei hän sitä huomaisi. - -Hän oli tosin saanut voimiansa jälleen, mutta ilman haittaa hän ei -kuitenkaan jäänyt. Häntä vaivasi, kuten kaikkia, joilta joku jäsen on -poisleikattu, kipu hermoissa, ikäänkuin tuo leikattu osa vielä olisi -paikallansa. Jalkaa, sääriluuta ja polvea kolotti, vaikka niitä ei -ollut enää. Siihen tuli vielä, että luu ei ollut oikein taitavasti -sahattu, vaan tunkeutui uuteen lihaan ja vaikutti uusia haavoja. Vasta -vuoden perästä tynkä oli kylläksi karaistu eikä enää avaantunut. - - - - -LXXXIX LUKU. - - -Mutta uusia kipuja melkein lakkaamatta tuli tuon onnettoman osaksi. -Ensin luuvalo, joka alkoi käsiranteissa ja sitten useampia kuukausia -kidutti koko hänen ruumistansa. Sitten kerpukki, joka vähissä ajoin -peitti ruumiin sinertävillä pilkuilla, että hän oli kauhean näköinen. - -Koetin itseäni lohduttaa ajatellen: -- Koska meidän kuitenkin on täällä -kuoleminen, niin parasta on, että toinen meistä jo sai tuon taudin; -se on tarttuvainen ja viepi siis meidät molemmat hautaan, ell'ei -yht'aikaa, ainakin vähäisen väliajan perästä. - -Valmistelimme siis keskenämme kuolemaan, ja olimme tyytyväiset. -Yhdeksän kovan vankeuden vuotta vaivoinensa oli vihdoin tutustanut -meitä siihen ajatukseen, että kaksi niin runneltua ja lepoa tarvitsevaa -ruumista oli tomuksi muuttuva. Ja sielumme luottivat Jumalan hyvyyteen -ja toivoivat taas yhtyvänsä siellä, missä kaikki ihmisten vihat -lakkaavat, ja missä, sitä me rukoilimme, kanssamme kerran yhtyisivät -leppyneinä nekin jotka meitä täällä eivät rakastaneet. - -Tuo kerpukin tauti oli edellisinä vuosina jo tehnyt tuhojansa tässä -vankeustossa. Saatuansa tiedon Maroncelli'n tilasta ja peljäten uuden -kulkutaudin syntymistä, hallitus suostui lääkärin pyyntöön, joka -ilmoitti, että ainoa tehokas parannuskeino Maroncelli'lle oli raitis -ilma, ja sentähden neuvoi, että häntä pidettäisiin niin vähän kuin -mahdollista sisällä. - -Minä, hänen kumppalinansa ja myöskin kituen heikkoutta, tulin -osalliseksi samasta edusta. - -Kaiken aikaa, kun kävelypaikalla ei ollut muita ihmisiä, s.o. aamulla -päivän koitteesta pari tuntia, sitten päivällisen aikana, jos mielemme -teki, ja kolme tuntia iltasella saimme olla ulkona. Niin arkipäivinä. -Pyhinä, jolloin muitten ei ollut tapa siellä olla, olimme ulkona -aamusta iltaan, paitsi päivällis-aikana. - -Eräs toinen onneton vielä, hyvin huono terveydeltään ja ijältään noin -70 vuotias, annettiin meille kumppaliksi, koska arveltiin raittiin -ilman olevan hänellekin hyödyksi. Se oli herra Constantino Munari, -rakastettava vanhus, joka harrasti kirjallisia ja filosofillisia -tutkimisia, ja jonka seura oli hyvin miellyttävä. - -Miten hyvänsä rangaistus-aikani luettiin, ei vangitsemiseni, vaan -tuomioni päivästä, niin nuot puoli kahdeksatta vuotta menivät umpeen, -joko Heinäkuun alussa vuonna 1829, jos katsottiin keisarin vahvistuksen -päivämäärää, taikka tuomion julistuksen mukaan Elokuun 22 p:nä. - -Nämäkin päivät kuluivat, ja niiden kanssa sammui viimeinen toivon -kipinä. - -Tähän saakka olimme, Maroncelli, Munari ja minä, puheissamme -tuontuostakin olettaneet, että vielä kerran saisimme nähdä maailmaa, -rakasta Italiaamme ja omaisiamme; ja tämä ajatus oli meissä herättänyt -kaipauksen, hartaan ilon ja rakkauden tunteita. - -Elokuun mentyä, sitten Syyskuun ja koko sen vuoden, totuimme olemaan -mitään enää tässä maailmassa toivomatta, paitsi muuttumatonta -keskinäistä ystävyyttä ja Jumalan apua kunniallisesti päättääksemme, -mitä vielä tästä pitkästä lunnas-ajasta oli jäljellä. - -Oi, ystävyys ja uskonto ovat kaksi arvaamattoman kallista aarretta! -Ne voivat sulostaa semmoisenkin vangin päiviä, jolle ei mikään armon -toivo enää piikoita. Jumala on totisesti onnettomien kanssa, niiden -nimittäin, joitten rinnassa asuu rakkautta. - - - - -XC LUKU. - - -Abboti Paulowich'in jälkeen, joka nimitettiin piispaksi, tuli -rippi-isäksemme abboti Wrba, määriläinen ja Uuden Testamentin -professori Brünnissä, oivallinen oppilas Wienin Yliseminaarista. - -Mainittu laitos on kuuluisan, silloisen hovisaarnaajan Frint'in -perustama seura. Seuran jäsenet ovat kaikki pappeja, jotka, vaikka jo -jumaluusopin tohtoreiksi vihityt, täällä vielä tarkassa järjestyksessä -jatkavat opintojansa, saavuttaaksensa itselleen niin suurta -tietomäärää, kuin suinkin mahdollista. Perustajan oiva tarkoitus on -ollut synnyttää ja säilyttää todellista ja syvää sivistystä Saksan -maiden katoolilaisessa papistossa. Ylimalkaan tämä tarkoitus onkin -saavutettu. - -Wrba kun asui Brünnissä, oli tilaisuudessa uhrata meitä varten -paljon enemmän aikaa, kuin Paulovich oli voinut tehdä. Hänestä tuli -meille sama mies, kuin Pater Battista oli ollut, paitsi ett'ei hän -saanut hankkia meille kirjoja. Usein pidimme hänen kanssaan pitkiä -keskusteluita, joista uskoni suuresti hyötyi tai ainakin, jos tuo -lienee liiaksi sanottu, tuntui hyötyvän, ja jotka tuottivat minulle -paljon lohdutusta. - -Vuonna 1829 Wrba sairastui, eikä sittemmin muitten tehtävien -vuoksi voinut enää meillä käydä. Suuri oli kaipauksemme; kaikeksi -onneksi saimme hänen sijaansa toisen oppineen ja oivallisen miehen, -varakirkkoherra ja abboti Ziak'in. - -Kaikista näistä Saksan papeista, jotka meille määrättiin, ei ollut -yksikään kelvoton, ei yksikään, jonka olisimme huomanneet käyvän -politiikin asioita (jota ei ole vaikea huomata), eikä yksikään, jossa -ei ollut yhdistettynä syvää oppia, hartainta uskoa ja paljon järkeä. -Todellakin hyvin kunnioitettavia kirkon palvelijoita! - -Nämät muutamat edustajat synnyttivät minussa sangen edullisen ajatuksen -Saksan katoolilais-papistosta. - -Myös abboti Ziak piti meidän kanssamme pitkiä keskusteluja. Hän oli -itsekin minulle hyvänä esikuvana, kuinka pitää tyynimielin kärsiä -kipujansa. Häntä alati vaivasi hammasten, kurkun ja korvien pakoitus, -mutta siitä huolimatta oli hän yhä reipas ja iloisa. - -Sillä välin raitis ilma saattoi vähitellen noita kerpukin pilkkuja -Maroncell'in ihosta katoamaan; samaten Munari ja minä jaksoimme entistä -paremmin. - - - - -XCI LUKU. - - -Jo koitti Elokuun 1 päivä 1830. Lähes kymmenen vuotta oli kulunut -siitä, kun minut pantiin kiinni, ja puolen yhdeksättä vuotta olin ollut -kovassa vankeudessa. - -Oli sunnuntai. Niinkuin aina pyhäpäivinä menimme kävelypaikalle. -Siellä olevalta pikku muurilta loimme tavan mukaan silmät laaksoon ja -hautausmaahan, jossa lepäsi Oroboni; puhuimme levosta, jota siellä -omatkin luumme kerran saisivat. Istuimme alas tavalliselle penkille -odottamaan, kunnes vangitut naisraukat tulisivat jumalanpalvelukseen, -jota pidettiin ennen meidän ja samassa kirkossa, aivan kävelypaikan -varrella. - -Saksan maissa on tapana, että kansa messun aikana laulaa virsiä. Koska -Itävallassa asuu saksalaisia ja slaavilaisia sekaisin, ja Spielberg'in -linnassa suurin osa tuomituista kuuluu jompaankumpaan näistä -kansallisuuksista, niin virsiä lauletaan joka toinen sunnuntai saksan -ja joka toinen slaavin kielellä. Samaten saarnaa pidetään vuorotellen -jommallakummalla kielellä. Suloista oli meidän kuunnella näitä virsiä -laulettavan urkujen säestäessä. - -Noissa laulajattarissa oli muutamia, joiden äänet liikuttivat -sydäntä. Voi niitä onnettomia! Jotkut heistä olivat aivan nuoria -vielä. Rakkaus, luulevaisuus tahi paha esimerkki oli heitä rikokseen -vietellyt! -- Vielä soipi korvissani tuo _Sanctus_ hymni: -- _heilig! -heilig! heilig!_ (pyhä! pyhä! pyhä!) Nytkin vuodatin kyyneleen sitä -kuunnellessani. - -Kello kymmenen naiset lähtivät pois, ja nyt tuli meidän vuoromme. Vielä -kerran sain rautaristikon takaa nähdä niitä onnettomuuden kumppalia, -jotka olivat urkulehterillä, kaikki vaaleina, riutuneina, töintuskin -kykeneviä kantamaan rautojaan! - -Messusta palasimme kukin luolaansa, ja neljänneksen tunnin perästä tuli -päivällinen. Olimme par'aikaa pöytää kattamassa, s.o. panimme siihen -lautasen ja otimme puulusikat esiin, kun alapäällikkö, herra Wegrath, -astui huoneesen. - --- Olen pahoillani, että minun täytyy häiritä ruokarauhaanne, virkkoi -hän, mutta tehkäät hyvin ja seuratkaat minua; poliisitirehtori meitä -odottaa. - -Koska tämän oli tapana tulla ainoastaan pahoissa asioissa, niinkuin -tarkastuksia ja tutkintoja varten, niin jotenkin huonolla tuulella -seurasimme tuota hyvää alapäällikköä vastaanotto-huoneesen. - -Siellä oli poliisitirehtori ja linnan päällikkö; ensimäinen teki meille -tavallista kohteliaamman kumarruksen. - -Hän otti käteensä paperin ja virkkoi katkonaisella äänellä, kenties -peljäten meitä liioin hämmästyttävän, jos sanoisi selvään ja suoraan: - --- Hyvät herrat... Minun on ilo... saan kunnian... ilmoittaa teille... -että H. M. Keisari on suvainnut... osoittaa uudelleen armoaan... - -Ja hän epäili ilmoittaessaan mitä armoa. Me arvelimme, että oli -puheena joku rangaistuksen helpoitus, niinkuin työttömyyden ikävyyden -huojentaminen, joku kirja enemmän lukeaksemme, tahi hiukan parempaa -ruokaa. - --- No, ettekö ymmärrä minua? -- kysyi hän. - --- Emme, herra! Olkaa hyvä ja sanokaa mitä armoa? - --- Vapaus teille kummallekin ja vielä kolmannelle, jota heti saatte -syleillä. - -Olisi sopinut ajatella, että tämä ilmoitus olisi saattanut meidät -hurjaan iloon. Mutta ajatuksemme lensivät nopeaan vanhempaimme luo, -joista meille ei ollut moneen vuoteen tullut mitään tietoja; ja pelko, -ett'emme tapaisi niitä enään elossa, painoi niin raskaasti mieltämme, -että tämä vapauden sanoma meitä tuskin ilahuttikaan. - --- Te jäätte vaiti? sanoi poliisitirehtori. -- Toista minä odotin. - --- Pyydän teitä, vastasin minä, keisarille ilmoittamaan -kiitollisuuttamme; mutta meillä kun ei ole mitään tietoja perheestämme, -emme voi olla pelkäämättä, että olemme kadottaneet rakkaimpamme. Tämä -epätietoisuus painaa mieltämme tälläkin hetkellä, joka muuten olisi -mitä suurin ilohetki. - -Silloin hän antoi Maroncelli'lle kirjeen hänen veljeltänsä, ja se -häntä rauhoitti. Minulle, sanoi hän, ei ollut tullut mitään kirjettä -omaisiltani; josta minä rupesin vielä enemmän pelkäämään, että joku -onnettomuus oli kotona tapahtunut. - --- Menkäätte nyt, jatkoi hän, huoneesenne; tuokion päästä lähetän -luoksenne kolmannen, joka myöskin on saanut armoa. - -Menimme ja levottomuudella odotimme tuota kolmatta. Jospa, niin -ajattelimme, he tulisivat kaikki! Vaan eipä voi tulla kuin yksi. -- -Jospa se olisi Munari, vanhus poloinen! taikka toinen, taikka kolmas! -Ei ollut yksikään, jonka edestä emme rukoilleet. - -Vihdoin ovi aukeni, ja me näimme tämän kumppalin olevan herra Andrea -Tonelli'n, Bresciasta. - -Me syleilimme toisiamme. Päivällinen jäi unohduksiin. - -Nyt juttelimme myöhään iltaan, surkutellen niitä ystäviä, jotka jäivät. - -Auringonlaskun aikana poliisitirehtori tuli, viedäksensä meitä, pois -tästä onnettomasta paikasta. Huokaus nousi sydämestämme, kun kuljimme -niin monen ystävän oven sivuitse, voimatta ottaa heitä kanssamme. Kuka -tietää, kuinka kauan he vielä saavat täällä hiutua, kuinka moni täällä -joutuu verkkaisen kuoleman uhriksi! - -Kullekin meistä pantiin sotilasnuttu hartioille ja myssy päähän, ja -näin, muuten samoissa vankivaatteissa, vaan raudoista vapautettuina, -astuimme tuota onnettomuuden vuorta alaspäin ja saavuimme kaupunkiin -poliisi-vankilaan. Oli ihana kuutamo. Kadut, rakennukset, ihmiset, -joita tapasimme, kaikki tuntui minusta niin hyvältä ja samall'aikaa -niin oudolta. Eipä kumma, kun niin moneen vuoteen en ollut mitään -semmoista nähnyt! - - - - -XCII LUKU. - - -Poliisi-vankilassa odotimme erästä keisarillista komisariusta, jonka -oli määrä tulla Wienistä saattamaan meitä rajalle asti. Sill'aikaa, -koska kapsäkkimme tavaroinensa oli poismyyty, hankimme täällä liina- ja -muita vaatteita, ja riisuimme pois tuon vankipuvun. - -Viiden päivän perästä komisarius saapui kaupunkiin, ja poliisitirehtori -jätti meidät hänen haltuunsa, samalla uskoen hänelle ne rahat, jotka -olimme tuoneet mukanamme Spielberg'iin, ja myötyjen kapsäkkien ja -kirjojen hinnat. Nämät rahat sitten maan rajalla annettiin omiin -käsiimme. - -Matkamme kustansi keisari, eikä hän tehnyt sitä niukasti. - -Komisarius oli herra von Noe, poliisiministeristön kansliiassa -palveleva aatelismies. Kohteliaampaa komisariusta olisi tuskin voinut -toivoa. - -Mutta jo lähtiessäni Brünnistä henkeäni kovasti ahdisti ja vaunujen -täristykset pahensivat vielä tilaani. Illalla olin hirveästi -hengästynyt ja pelkäsinpä hetkestä hetkeen tukehtuvani. Paitsi -sitä olin koko yön kuumeen vallassa, että aamulla komisarius oli -epäilyksissä, pystyisinkö minä jatkamaan matkaa Wieniin asti. Minä -vastasin myöntämällä, ja me läksimme. Vaivani olivat tavattomia; en -jaksanut syödä, enkä juoda, enkä puhuakaan. - -Wieniin saavuin puoli-kuolluksissa. Meille annettiin hyvä kortteeri -poliisihallituksen kartanossa. Minut pantiin vuoteelle ja kutsuttiin -lääkäri. Tämä määräsi minulle suoneniskua, joka tuottikin helpoitusta. -Tarkka ruokajärjestys ja paljon digitale'a oli kahdeksan päivää minun -parannuskeinonani, ja niin toinnuin jälleen. Lääkäri, herra Singer, -hoiti minua hyvin ystävällisesti. - -Olin mitä suurimmassa tuskassa päästä lähtemään, sitä enemmän kun -meille oli ennättänyt sanoma Heinäkuun vallankumouksesta Pariisissa. -Juuri samana päivänä kuin tuo räjähdys tapahtui, oli keisari -vahvistanut meidän vapauttamis-päätöksemme! Tosin hän varmaan ei ollut -sitä enää epuuttava. Mutta uskomatonta ei ollut, että nyt kun koko -Europan valtioasiat näin sekaantuivat, Itävallan hallitus pelkäisi -kansanliikkeitten Italiassakin syntyvän, ja sentähden ei sallisi meidän -tällä hetkellä palata isänmaahan. Olimme kyllä vakuutetut siitä, ett'ei -meitä enää vietäisi Spielberg'iin; mutta meitä peloitti se ajatus, -että joku neuvoisi keisaria siirtämään meitä johonkin Italiasta hyvin -kaukaiseen keisarikunnan kaupunkiin. - -Sentähden olin olevinani paljon terveempi kuin olinkaan, ja anoin, -että pian pääsisimme lähtemään. Sitä ennen olisin kuitenkin halunnut -käydä Hänen Ylhäisyytensä kreivi da Pralormon puheella, joka oli -Torinon hovin asioita valvomassa Itävallan hovissa, ja jonka hyvyydelle -tiesin olevani suuressa kiitollisuuden velassa. Jalomielisesti oli -hän väsymättömällä innolla harrastanut minun vapauttamistani. Mutta -keisarin kielto, ett'emme matkalla saisi puhutella ketäkään, ei -sallinut poikkeusta. - -Heti kun olin paranemaan päin, tarjottiin meille suosiollisesti vaunut -muutamaksi päiväksi, jos mielemme tekisi ajella ympäri Wienin kaupunkia -katselemassa. Komisariuksen piti olla mukanamme eikä sallia meidän -puhutella ketään. Retkillämme saimme nähdä kauniin P. Stefanin kirkon, -kaupungin ihanat kävelypaikat, lähellä olevan Lichtensteinin huvilan ja -vihdoin Schönbrunnin keisarillisen huvi-linnankin. - -Ollessamme Schönbrunnin loistavissa käytävissä, sattui keisari -lähestymään, mutta komisarius käski meitä kääntymään pois, jott'ei -kuihtuneen muotomme näkö herättäisi keisarissa mitään ikävää tunnetta. - - - - -XCIII LUKU. - - -Vihdoin läksimme Wienistä ja saavuimme Bruck'iin asti. Siellä taas tuo -rinnan-ahdistus kävi pahemmaksi. Lääkäri kutsuttiin luokseni; se oli -eräs herra Judmann, hyvin kohtelias mies. Hän määräsi minulle entistä -parannuskeinoa jatkettavaksi. Kahden päivän kuluttua pääsimme minun -pyynnöstäni uudelleen matkalle. - -Jo oli Itävallan ja Steyermark'in maakunnat läpiajettu, ja tultiin -Kärnthen'in alalle, ilman että mitäkään erinomaista oli tapahtunut, -mutta eräässä Feldkirchen nimisessä kylässä lähellä Klagenfurth'in -kaupunkia meitä ennätti vastakäsky. Sinne täytyi nyt toistaiseksi jäädä. - -Annan lukijan kuvailla itselleen, kuinka ikävältä tuo meistä tuntui. -Minua erittäin pahoitti olla kumppaleilleni vahingoksi; sillä olihan -minun onneton sairauteni syynä siihen, että he eivät päässeet -kotimaahan. - -Viisi päivää viivyimme Feldkirchen'issä, joiden kuluessa komisarius -teki parastansa meitä viihdyttääksensä. Siellä näytteli pieni -komediantti-joukko, jota käytiin katselemassa. Eräänä päivänä pääsimme -metsästyksellekin. Metsästäjät olivat isäntämme, muutamat kylän -nuorukaiset ja eräs metsänomistaja; me taas, asetettuina sopivalle -paikalle, saimme sieltä tuota huvitusta katsella. - -Vihdoin saapui kuriiri Wienistä, joka valtuutti komisariuksen viemään -meitä matkamme perille. Minä riemuitsin kumppalieni kanssa tästä -uutisesta; mutta samassa myös vapisin ajatellessani, että kenties -lähestyi surkean sanomankin päivä, ett'ei minulla ollutkaan enää isää, -ei äitiä eikä ties ketä rakkaista omaisistani. - -Ja mitä lähemmäksi tultiin Italian rajaa, sitä suuremmaksi kävi -murheeni. - -Kun tältä puolen saavutaan Italiaan, ei näy juuri mitään, joka -viehättäisi matkustajan silmää; päinvastoin tullaan Saksan maiden -ihanista vuorista Pohjois-Italian tasangoille, jotka pitkän matkan -eteenpäin ovat kuivia ja sulottomia, niin että muukalaiset, jotka -ensikerran näkevät meidän nientämme, eivät voi olla naurahtamatta, että -heillä on ollut niin suuret ajatukset siitä, ja luulevat itsensä pilan -vuoksi petetyiksi niiden kertomuksista, joiden ovat kuulleet sitä niin -suuresti kehuvan. - -Tämän maakunnan kolkkous vaikutti sekin masentavaisesti mieleeni. Kun -jälleen näin meidän taivaamme, kohtasin ihmisiä, joitten kasvoilla ei -ollut enää tuo pohjan puolella asuvain muoto, kun joka miehen suusta -kuulin oman kielemme ääniä, tosin valtasi minut lempeä mielenliikutus; -mutta tämä liikutus taivutti minua pikemmin itkuun, kuin iloon. Kuinka -usein peittelin vaunuissa kasvojani kädelläni, menettelin niinkuin -olisin nukkunut, vaan itse teossa itkin! Kuinka monta kertaa öisin en -ummistanut silmiäni, vaan paloin kuumeesta, milloin mitä hartaimmin -siunaten suloista Italiaani ja kiittäen taivasta, että olin sitä -jälleen saanut nähdä; milloin tuskitellen, ett'en tietänyt mitään -kodistani, tahi aavistaen jos jotakin onnettomuutta; milloin taas -ajatellen, että minun ennen pitkää oli eroaminen, kukaties ikuiseksi -ajaksi, ystävästä, joka oli minun kanssani niin paljon kärsinyt ja niin -monesti oli näyttänyt minulle veljellistä rakkauttaan! - -Oi, nuot pitkät vuodet vankeuden hautakammioissa eivät olleet -sammuttaneet tunteitteni voimaa, mutta tämä voima taipui niin vähän -iloon ja niin suuresti suruun! - -Kuinka mielelläni olisin matkalla käynyt Udine'ssa ja tuossa -ravintolassa, missä nuo kaksi jaloa ystävää olivat olevinaan ravintolan -palvelijoita, saadaksensa salaa puristaa kättämme! Mutta Udine jäi -meiltä syrjään, vasemmalle kädelle, ja me kuljimme vaan eteenpäin. - - - - -XCIV LUKU. - - -Pordenone, Conegliano, Ospedaletto, Vicenza, Verona, Mantova -muistuttivat minulle elävästi menneitä aikoja. Ensinmainitusta -paikkakunnasta oli minulla ollut hyvä ystävä, kelpo nuorukainen, -joka menetti henkensä tuolla onnettomalla Wenäjän sotaretkellä; -Conegliano'on Lyijykamarien alavartijat olivat sanoneet Zanzen -viedyksi; Ospedaletto'ssa oli mennyt naimisiin, vaikk'ei siellä -enää asunut, eräs nainen, enkelin vertainen, mutta onneton, jota -minä kauvan aikoja olin hellästi kunnioittanut ja yhä samoilla -tunteilla kunnioitin. Sanalla sanoen: kaikissa näissä paikkakunnissa -muistui mieleeni asioita, toinen toistansa kalliimpi sydämelleni; ja -Mantova'ssa enemmän kuin missään muualla. Muistin niinkuin eilispäivän -tapausta, kuinka vuonna 1815 tulin sinne Lodovicon kanssa, ja niinikään -vuonna 1820 Porron kanssa! -- Samat kadut, torit, palatsit, ja -kuitenkin kuinka eriävät yhteiskunnalliset olot! Niin monta tuttavaa -jo kuolemaan nukkunut, niin monta maanpakolaisuudessa, kokonainen -sukupolvi aika-ihmisiä, joita ennen olin nähnyt lapsina! Ja nyt en -saanut käydä tuossa tahi tässä kartanossa, enkä puhua sitä tahi tätä -kenenkään kanssa! - -Ja päälle päätteeksi juuri Mantova'ssa Maroncelli'n ja minun täytyi -erota toisistamme. Vietimme yön kumpikin syvimmässä surussa. Mieleni -kuohui kuin ihmisen, joka huomispäivänä odottaa kuoleman-tuomiotansa. - -Aamulla pesin silmäni ja katsahdin peiliin, näkyisikö niissä vielä -kyyneleen jälkiä. Koetin, niin paljon kuin mahdollista, olla -tyytyväisen ja hymyilevän näköinen; luin itsekseni pienen rukouksen -Jumalalle, mutta totta sanoakseni hyvin hajamielisenä; ja kuultuani, -että Maroncelli pani kainalokeppinsä liikkeelle ja puhutteli -palvelijaa, menin häntä tervehtimään. Molemmat näytimme lujilta; me -puhuimme hiukan liikutetulla, mutta selvällä äänellä. Santarmi-upseeri, -jonka oli määrä viedä ystäväni Romagnan rajalle, on saapunut paikalle; -aika on lähteä. Me tuskin tiedämme mitä toisillemme sanoa; syleilys, -suudelma ja vielä syleilys. -- Hän nousi vaunuihin ja katosi näkyvistä; -minä jäin ikäänkuin kivettyneenä yksikseni. - -Palattuani huoneesen lankesin polvilleni ja rukoilin poloisen -raajarikon puolesta, jonka täytyi erota ystävästänsä. Sitä tehdessäni -purskahdin kyyneliin ja nyyhkytyksiin. - -Olen tavannut monta oivallista ihmistä, mutta en ketäkään, joka -kanssakäymisessä olisi ollut niin rakastettava, kuin Maroncelli, en -ketäkään, joka olisi ollut niin hyvin kasvatettu, niin hyvin tietänyt, -kuinka kussakin tilaisuudessa tuli itseänsä käyttää, en ketäkään, joka -pysyi niin kaukana pahasta kiivastumisesta, joka piti niin lujasti -kiinni siitä vakuutuksesta, että hyve on anteeksi-annon alinomaisessa -harjoittamisessa, jalossa mielenlaadussa ja järkevässä ajattelemisessa. -Oi, sinä pitkien tuskan vuosien kumppanini, Jumala siunatkoon sinua, -missä hyvänsä joudut elämään, ja antakoon sinulle ystäviä, jotka sinua -rakastavat yhtä paljon, kuin minä, mutta hyvyydessä ovat minua paremmat! - - - - -XCV LUKU. - - -Samana aamuna läksimme mekin Mantova'sta Brescia'an päin. Täällä toinen -kumppalini Andrea Tonelli pääsi vapauteen. Onneton sai samalla hetkellä -tietää, että hänen äitinsä oli kuollut, ja hänen surukyyneleensä -särkivät minun sydäntäni. - -Huolestuneena kuin olinkin niin monesta syystä, en voinut olla -naurahtamatta seuraavan tapauksen johdosta. - -Ravintolan pöydällä näin teaatteri-ilmoituksen. Otin sen ja luin: -- -_Francesca da Rimini, opera_ j.n.e. - --- Kenen tekemä on tuo opera? kysyin palvelijalta. - --- Kuka sen lienee säkeiksi ja kuka säveliksi sovittanut, sitä en -tiedä, vastasi hän. Mutta yhtäkaikki, onhan se tuo mainio _Francesca da -Rimini_, jonka kaikki tuntevat. - --- Kaikkiko? Siinä erehdytte. Minä, joka tulen Saksasta, mitäpä minä -tietäisin teidän Francescoista? - -Palvelija (oli, näet, ynseän näköinen nuorukainen, todellinen -Brescialainen) katsahti minuun halveksivalla säälillä. - --- Vai mitä te tietäisitte? Herra, täss' ei ole kysymys Francescoista; -on yksi ainoa _Francesca da Rimini_. Tarkoitan Silvio Pellicon -murhenäytelmää. Siitä ne ovat tehneet operan, paikoittain sitä -turmellenkin; mutta yhtäkaikki, se se on, eikä mikään muu. - --- Ah, Silvio Pellico? Sen nimen luulen jo kuulleeni. Eikö se ole tuo -kevytmielinen veitikka, joka tuomittiin hengeltä ja sitten kovaan -vankeuteen, noin kahdeksan yhdeksän vuotta takaperin? - -Tuo leikinlasku olisi saanut olla tekemättä! Hän katsoi ympärilleen, -sitten minuun, pani kaksineljättä mitä vaikeinta hammasta irvilleen, -ja ell'ei olisi kuullut ääniä läheisyydestä, hän kentiesi olisi lyönyt -minut kuolijaaksi. - -Hän meni pois muristen: -- Kevytmielinen veitikka? -- Mutta ennen -lähtöäni hän sai tietää, kuka olin. Nyt hän ei muistanut enää kysellä, -ei vastata, ei palvella eikä juosta edestakaisin. Ei muistanut muuta -kuin yhtämittaa luoda silmät minuun, hivellä käsiänsä ja kaikille ilman -tarkoitusta sanella: -- Niin herra, niin herra! -- että luuli hänen -järkensä menettäneeksi. - -Kahta päivää myöhemmin, 9 p:nä Syyskuuta, saavuin komisariuksen -kanssa Milanoon. Kun lähenin kaupunkia, näin tuomiokirkon huipun -ja vielä kerran kuljin tuota Loreto'n käytävää, jossa muinoin niin -mielelläni kävelin, kun Porta Orientale'n (Itäportin) kautta saavuin -kaupunkiin ja pääsin Corso kadulle, niin, kaikkia näitä palatseja, -kirkkoja ja käytäviä nähdessäni, mielessäni heräsi tunteita, suloisia -ja tuskallisia samalla haavaa: hurja halu jäädä muutamaksi ajaksi -Milanoon, tervehtimään vanhoja tuttavia, joita täällä vielä tapaisin; -ääretön murhe ajatellessani niitä, jotka olin jättänyt Spielberg'iin, -jotka maanpakolaisina harhailivat vierailla mailla taikka jo -olivat kuolleet; sydämellinen kiitollisuus kaikesta hyvästä, mitä -Milanolaisten parissa olin nauttinut; vihdoin hiukan nurjuuttakin -muutamia vastaan, jotka olivat minua panetelleet sill'aikaa, kun olin -heitä suosiolla ja kunnioituksella kohdellut. - -Me poikkesimme _Bella Vetiezia_ nimiseen hotelliin. - -Monta hauskaa hetkeä olin tässä viettänyt hyvien ystävien seurassa; -olin tässä tavannut useampia ansiokkaita ulkomaalaisia miehiä; tässä -oli eräs kunnioitettava ijäkäs nainen kehoittanut minua, mutta turhaan, -seuraamaan häntä Toscanaan, aavistaen sitä kohtaloa, joka oli minua -kohtaava Milanossa. Mitä liikuttavia muistelmia! Oi, sinä mennyt aika, -runsas tuskista ja huolista, ja kuitenkin niin väleen kulunut! - -Hotellin palvelijat pian saivat tietää, kuka olin. Huhu siitä levisi, -ja illempana näin monen seisahtuvan torille katselemaan hotellin -ikkunoihin päin. Yksi (en voinut eroittaa, ken se oli) näytti tuntevan -minua, ja tervehti nostamalla molemmat käsivartensa. - -Missä olivat Porron pojat, minun poikani? Miksi en niitä saanut nähdä? - - - - -XCVI LUKU. - - -Komisarius vei minut poliisikartanoon, esitelläksensä minua -tirehtorille. Tämän ensimmäisen vankihuoneeni näkö herätti mielessäni -tuskallisia tunteita. Muistin hellämielin sinua, Melchiorre Gioja, -sinun nopeisia askeleitasi kävellessäsi edestakaisin näissä ahtaissa -muureissa, noita tuntikausia, joita seisoit liikkumatta pöydän -ääressä, pannen jaloja mietteitäsi paperille, noita viittauksia, joita -lähetit minulle nenäliinalla, ja murheellista katsantoasi, kun sinua -kiellettiin enää viittaamasta! Ajattelin hautaasi, kenties tuntematon -suuremmalle osalle ystäviäsi, niinkuin minullekin! -- ja rukoilin -rauhaa sielullesi! - -Mieleeni muistui myös tuo mykkä lapsukainen, Magdalenan liikuttava -ääni, sydämeni sääli hänen kohtalostaan, nuo naapurinani olevat rosvot, -tuo luuleteltu Ludvig XVII:s, tuo vanha vankiraukka, jonka luona -löydettiin salakirjeeni ja jonka parkunaa sitten luulin kuulevani. - -Kaikki nämät ja muutkin muistot painoivat mieltäni, kuin tuskallinen -unennäkö, mutta kaikkein enimmän muisto siitä, kuinka isäni, kymmenen -vuotta sitten, oli täällä kaksi kertaa käynyt minua katsomassa. -Julmasti tuo hyvä vanhus silloin pettyi toivossansa saada minut -ennen pitkää Torinoon! Oliko hän voinut kantaa tuota ajatusta, että -kymmen-vuotinen vankeus odotti hänen lastansa, ja minkälainen vankeus? -Mutta kun tuo petollinen toive sammui, lieneekö hänelle, lieneekö -äidille riittänyt voimia kestämään tätä sydämen haavaa? Oliko minun -sallittu vielä nähdä molemmat, vaiko kenties ainoastaan toinen, ja -kumpainenko? - -Voi sitä tuskallista ja yhä uudistuvaa epätietoisuutta! Olin jo, niin -sanoakseni, kodin kynnyksellä, enkä tietänyt vielä, olivatko vanhempani -elossa, tai oliko yksikään enää omaisistani jäljellä. - -Poliisitirehtori otti minut kohteliaasti vastaan ja salli minun -komisariuksen kanssa jäädä _Bella Venezia'an_ asumaan, eikä mihinkään -vahtipaikkaan. Muuten en saanut lupaa käydä kenenkään luona, -jonkatähden päätin lähteä täältä jo seuraavana aamuna. Ainoastaan -Piemontin konsulia oli minun suotu tavata, saadakseni tietoa kotoani. -Olisin mennyt hänen luoksensa, mutta kuumeenpuuska pakoitti minua -heittäymään vuoteelleni, jonka tähden lähetin hänelle pyynnön tulla -minun luokseni. - -Hän oli niin hyvä, että tuli paikalla, josta olin suuresti kiitollinen. -Hyviä tietoja sain isästäni ja vanhemmasta veljestäni; mutta äitini, -toisen veljeni ja kahden sisareni suhteen jäin hirveään epätietoon. - -Osaksi vaan tyydytettynä halusin, rauhoittuakseni, jatkaa -keskusteluamme. Hän tosin ei ollut niukka kohteliaisuudessa, mutta -hänen oli täytymys jättää minut. - -Yksin jäätyäni teki mieleni itkeä, mutta en voinut. Minkätähden tuska -välistä saa minut itkemään, ja toisin kerroin taas, jopa useimminkin, -kun tunnen, että kyynelistä olisi huojennusta, turhaan pakenen niiden -turviin. Tämä mahdottomuus päästää huoleni ilmoille teki kuumeen -kovemmaksi; päätäni kivisti julmasti. - -Pyysin juoda Stundberger'iltä. Tämä hyvä mies oli poliisikersantti -Wienistä ja seurasi komisariuksen palvelijana. Hän ei ollut vielä -vanha, mutta sattumalta hänen kätensä vapisi, kun hän antoi minulle -juoman. Siitä muistui mieleeni Schiller, vanha ystäväni, kuinka -ensipäivänä tultuani Spielberg'iin ylpeästi ja jyrkästi käskin hänen -antaa minulle vesiruukun, jonka hän antoikin. - -Ihmeellinen asia! Tämä muisto muiden ohessa murti jääkuoren -sydämestäni, niin että kyyneleet pääsivät valloilleen. - - - - -XCVII LUKU. - - -Syyskuun 10 p:nä aamulla jätin hyvästi tuolle kelvolliselle -komisariukselle ja läksin Milanosta. Tuskin kuukauden vanha oli -tuttavuutemme, ja kuitenkin se minusta tuntui jo monen vuoden -ystävyydeltä. Hänen kaikkeen hyvään ja kauniisen taipuvassa mielessään -ei asunut vakoilijan ilkeitä juonia; ei sen vuoksi, että häneltä olisi -puuttunut kykyä siihen, vaan sen vuoksi, että hän suosi sitä ylevää -yksinkertaisuutta, joka on suorille ihmisille omituinen. - -Kerran matkallamme joku eräässä pysäyspaikassa salaa kuiskasi korvaani: -Olkaa varoillanne tuosta _turva-enkelistä_; ell'ei hän olisi noita -mustia, häntä ei olisi pantu teitä viemään. - --- Te erehdytte, vastasin minä; olen syvästi vakuutettu, että erehdytte. - --- Viekkaimmat, arveli hän, ovat ne, jotka näyttävät enimmän -yksinkertaisilta. - --- Siinä tapauksessa ei olisi kenenkään kunniallisuuteen luottamista. - --- On yhteiskunnassa asemia, joissa ulkokäytös saattaa olla hyvinkin -siivoksi kasvatettu, mutta kunniallisuutta ei ole, ei! - -En voinut tuohon vastata muuta kuin: - --- Te liioittelette, hyvä herra! - --- Minä olen johdonmukainen, väitti hän. Puheemme keskeytettiin. Mutta -mieleeni muistui tuo Leibnitz'in lause _Cave a cotisequentiariis_ (Ole -varoillasi johtopäätösten tekijäin kanssa!) - -Liiankin suuri osa ihmisistä noutaa seuraavaa väärää ja leppymätöntä -ajatusjuoksua: "Minä seuraan A:n lippua, jonka tiedän olevan oikeuden; -tuo seuraa B:n lippua, joka vakuutukseni mukaan on vääryyden: tuo on -siis kunnoton". - -Oi ei, te yltiöpäiset ajatustieteilijät; mitä lippua hyvänsä seuraatte, -älkäätte päättäkö noin armottomasti! Muistakaa, että jos ken tekee -johteita joltakin epäedulliselta näkökannalta (ja missä taivaan alla -lienee se yhteiskunta tahi yksityinen ihminen, joka olisi siitä -vapaa?) ja kivenkovalla johdonmukaisuudella astuu toisesta päätöksestä -toiseen, niin jokaisen on helppo viimein tulla tähän loppupäätökseen: -"Meitä neljää lukematta, kaikki muut kuolevaiset eivät ansaitse muuta, -kuin tulla elävältä poltetuksi". Ja jos tehdään tuo arvostelu vielä -tarkemmin, niin ehkä kukin näistä neljästäkin arvellee: "Kaikki paitsi -minä ansaitsevat polttolavaa". - -Tämä hyvin tavallinen johdonmukaisuus ei ole ensinkään filosofillinen. -Kohtuullinen epäluulo saattaa olla viisas, liiallinen ei koskaan. - -Saatuani tuon viittauksen _turva-enkelistäni_, minä otin häntä entistä -tarkemmin tutkiakseni, ja päivä päivältä vahvistuin luottamuksessani -hänen vilpittömään ja jaloon luonteesensa. - -Kun kerran yhteiskunnallinen järjestys on aikaan saatu, olipa se -enemmän tai vähemmän hyvä, voivat kaikki virat tässä yhteiskunnassa, -joita ei yleinen mielipide saata katsoa kunniattomiksi, kaikki virat, -jotka lupaavat jalolla tavalla edistää yleistä hyvää ja kansan -enemmistön mielestä myöskin täyttävät, mitä ovat luvanneet -- siinä -yhteiskunnassa voivat kaikki virat, joista ainoastaan ilkeä ihminen -uskaltaa väittää, ett'ei kunnollisten miesten sovi olla yhteydessä -niitten kanssa, kuitenkin tulla täytetyiksi kunniallisilla miehillä. - -Olen lukenut kertomuksen eräästä kveekarista, joka kammosi sotamiehiä. -Kerran hän näki, kuinka sotamies vaatteineen päivineen syöksähti Thames -virtaan pelastaaksensa erään onnettoman henkeä, joka oli sinne hukkua. -Silloin hän sanoi itsekseen: "Olen ja pysyn kveekarina; mutta ovathan -sotamiehetkin hyviä ihmisiä". - - - - -XCVIII LUKU. - - -Stundberger saattoi minut vaunuille asti, joihin nousin -santarmikorpraalin kanssa, jonka haltuun nyt olin jätetty. Satoi ja oli -kylmä tuuli. - --- Käärikäät nuttunne hyvin ympärillenne, neuvoi Stundberger; -peittäkäät paremmin pääkin, ett'ette sairaana palaa kotiinne; siihen ei -tarvita paljon ennenkuin vilustutte! Paha, ett'en saa teitä palvella -Torinoon asti! - -Ja nämät sanat hän lausui aivan sydämellisellä ja liikutetulla äänellä! - --- Vastedes, lisäsi hän, teillä ei luultavasti koskaan ole kukaan -Saksalainen seurustajana; kenties ette koskaan enää tule kuulemaan tätä -kieltä, joka Italialaisen korvassa kuuluu niin kovalta. Ettepä juuri -sitä kaivannekaan. Saksalaisten luona saitte niin paljon kärsiä, että -tuskin tahdotte meitä liioin muistaa. Vaan yhtähyvin minä, jonka nimen -te tulette pian unohtamaan, minä, hyvä herra, olen aina sulkeva teidät -rukouksiini. - --- Ja minä teidät, vastasin minä, antaen kättä hänelle vielä viime -kerran. - -Mies hyvä huusi vielä: _Guten Morgen, gute Reise, leben Sie wohl!_ -(hyvästi, onnea matkalle, Jumalan haltuun!) Siinä viimeiset saksan -sanat, joita minä kuulin, ja ne soivat korvissani rakkailta, ikäänkuin -oman kieleni äänet. - -Sydämeni pohjasta rakastan isänmaatani, mutta minä en vihaa muita -kansoja. Sivistys, varallisuus, valta, maine ovat eri kansoissa -erilaisia; mutta kaikissa tavataan niitä, jotka noudattavat ihmisen -ylevää kutsumusta lähimmäisiänsä rakastaa, helliä ja auttaa. - -Santarmikorpraali, joka nyt minua seurasi, sanoi olevansa yksi niistä, -jotka vangitsivat onnettoman ystäväni Confalonieri'n. Hän kertoi, -kuinka tämä oli koettanut karata, mutta yritys ei ollut onnistunut, ja -Confalonieri oli temmattu puolisonsa sylistä; molemmat olivat olleet -kovin masentuneina, mutta kuitenkin arvollisesti kantaneet kohtaloansa. - -Polttava kuumeen-hehku tuntui ruumiissani tämän surullisen kertomuksen -kuullessani, ja oli ikäänkuin joku rautainen koura olisi sydäntäni -puristanut. - -Kertoja, sävyisä mies ja puheessaan kohtelias ja vilpitön, ei -huomannut, kuinka minä, vaikk'ei ollut minulla mitään häntä vastaan, -en voinut olla inhoa tuntematta nähdessäni noita käsiä, jotka -väkivaltaisesti oli koskeneet ystävääni. - -Buffalora'n kaupungissa söi hän suurusta; minä levottomuudesta en -voinut sitä tehdä. - -Kerran, monta monta vuotta sitten, kun oleskelin maalla Arlunon -tienoilla kreivi Porron poikien kanssa, tulin joskus käyneeksi -Buffalora'ssa, seuraten Ticinon joen rantaa. - -Suuri oli iloni, kun näin valmiina tuon komean sillan, jonka -rakennus-aineita olin nähnyt hajallaan Lombardian rannalla, ja josta -silloin yleisesti luultiin, ett'ei siitä mitään syntyisi. Suuresti -riemuitsin kulkiessani joen yli ja astuessani Piemontin alalle. -Oi, vaikka kyllä rakastan kaikkia kansakuntia, Jumala tietää, että -Italia kuitenkin on minulle muita kalliimpi; ja että, vaikka kuinka -olen kiintynyt Italiaan, on kaikista sen maakunnista minulle rakkain -Piemont, isieni maa! - - - - -XCIX LUKU. - - -Buffalora'n vastapäätä on San Martino. Täällä lombardialainen korpraali -puhui piemontilaisten santarmien kanssa, jätti hyvästi minulle ja kulki -takaisin sillan ylitse. - --- Novara'an päin, sanoin ajurille. - --- Olkaat hyvä ja vartokaat tuokio, virkkoi yksi santarmeista. - -Huomasin mielipahakseni, ett'en nytkään ollut oikein vapaa, ja tämä -huolestutti minua, sillä minä pelkäsin jonkun asian vielä viivyttävän -kotiintuloani. - -Neljännes-tunnin perästä ilmaantui eräs herra, joka pyysi päästä minun -kanssani yhdessä Novaraan. Muuta tilaisuutta hänellä ei muka ollut; -rattaita ei ollut paikalla kuin minulle jo luvatut; hän kiittäisi -onneansa, jos minä suostuisin j.n.e. - -Tämä valepuettu santarmi oli minulle hilpeä ja hauska matkakumppali -Novara'an asti. Tänne tultuamme hän oli ajavinansa hotelliin, mutta -itse asiassa rattaamme seisattuivat kasarmin pihaan, ja minulle -ilmoitettiin, että erään korpraalin huoneesen oli minua varten laitettu -vuode, ja että minun tuli odottaa korkeampia käskyjä. - -Toivoin pääseväni jo huomispäivänä lähtemään; heittäysin vuoteelle, -ja vielä vähän aikaa juteltuani isäntäni, korpraalin, kanssa, nukuin -makeaan uneen, jonka vertaista en moneen aikaan ollut nauttinut. - -Heräsin varhain aamulla, nousin heti, ja pitkiltä tuntuivat päivän -ensimmäiset tunnit. Söin aamiaista, juttelin niitä näitä, loin -silmäyksen isäntäni kirjastoon; vihdoin ilmoitettiin, että joku vieras -pyysi päästäksensä minun puheelleni. - -Tuli eräs kohtelias upseeri, joka toi tietoja isästäni ja sanoi häneltä -saapuneen kirjeen Novara'an, joka ennen pitkää oli käsiini tuleva. -Kiitollisuuteni oli suuri tästä ystävällisyydestä. - -Kuluipa muutamia tuntia, pitkiä kuin ijankaikkisuus, ennen kuin kirje -vihdoin tuli. - -Mikä ilo nähdä näitä rakkaita kirjaimia, kuulla, että äitini, armas -äitini, molemmat veljeni ja vanhempi sisareni vielä elivät! Oi, -nuorempi, Marietta, joka oli mennyt P. Ilmestyksen luostariin, ja josta -jo vankeudessani olin salaa saanut tietoja, hän oli kuollut yhdeksän -kuukautta sitten! - -Suloista on minun uskoa, että vapaudestani olen velassa kaikille -niille, jotka minua rakastivat ja väsymättä rukoilivat Jumalaa minun -puolestani, ja erittäin sisarelleni, jossa kuolinvuoteellansa näkyi -kaikki suurimman hurskauden todistukset. Jumala häntä palkitkoon -kaikesta huolesta, joka painoi hänen sydäntänsä kovan kohtaloni tähden! - -Päivät kuluivat toinen toisensa perästä, mutta lupa lähteäni Novara'sta -jäi yhä tulematta. Vihdoin Syyskuun 16 p:nä aamulla tuli tuo lupa, -ja nyt olin vartijoistani vapaa. Kuinka monta ajastaikaa oli kulunut -siitä, kun sain mennä kuhun halusin, ilman vartijoiden seuraa! - -Saatuani vähän rahaa ja lyötyäni kättä erään isäni tuttavan kanssa, -joka tuli minua tervehtimään, läksin matkalle kello kolmen aikaan -iltapuolella. Matkakumppalina oli minulla yksi rouva, yksi kauppias, -yksi vaskenpiirtäjä ja kaksi nuorta maalaria, joista toinen oli mykkä. -Nämä maalarit tulivat Roomasta; ja ilokseni kuulin, että he tunsivat -Maroncelli'n perheen. Suloista on jutella niistä, joita rakastamme, -jonkun kanssa, joka ei ole heitä kohtaan välinpitämätön! - -Yötä oltiin Vercelli'ssä. Jo koitti tuo armas Syyskuun 17 päivä. Matkaa -jatkettiin. Oi kuinka hitaasti vaunut kulkivat! vasta illalla saavuimme -Torinoon. - -Kuka voisi sanoilla kuvata sitä iloa, joka täytti minun ja armaitteni -sydämiä, kun sain silmin nähdä, käsin syleillä isää, äitiä, -veljeksiä?... Giuseppina, rakas sisareni, ei ollut siellä, häntä -pidätti velvollisuus Chieri'ssä; mutta kuultuansa tulostani, hänkin -kiirehti tulemaan muutamaksi päiväksi vanhaan kotiinsa. Näin yhdyttyäni -kaikkien rakkaitteni kanssa, olin ja olen vieläkin kuolevaisista -onnellisin! - -Oi, noista menneistä vastenkäymisistä ja nykyajan onnesta, niinkuin -kaikesta hyvästä ja pahasta, jota tulevaisuus kenties on myötänsä -tuova, kaikesta olkoon kiitetty Herra, jonka väkevässä kädessä -ihmiset ja muut luodut, myöten tai vasten tahtoansa, ovat ihmeellisiä -välikappaleita, joita Hän käyttää pyhyyteensä soveltuviin tarkoituksiin. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Vankeuteni, by Silvio Pellico - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VANKEUTENI *** - -***** This file should be named 57633-8.txt or 57633-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/7/6/3/57633/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |